NormalizeHEADmain

4 files changed, 17 insertions, 10405 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a9b26a3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #74803 (https://www.gutenberg.org/ebooks/74803)
diff --git a/old/74803-0.txt b/old/74803-0.txt
deleted file mode 100644
index 920f3bd..0000000
--- a/old/74803-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10405 +0,0 @@
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***
-
-language: Finnish
-
-
-
-
-HIRMUHALLITUS
-
-Kirj.
-
-Alexandre Dumas
-
-
-
-Ranskankielestä suomentanut
-
-A. Somersalo
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
-1928.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-        Esipuhe
-     I. Tuoksuva keikari
-    II. Maison-Rougen ritari
-   III. Kulkuvartio
-    IV. Neilikka ja maanalainen
-     V. Kotietsintä
-    VI. Vannottu vala
-   VII. Seuraava päivä
-  VIII. Conciergerien vankila
-    IX. Hävinneiden askelten sali
-     X. Kansalainen Théodore
-    XI. Kansalainen Gracchus
-   XII. Kuninkaan poika
-  XIII. Orvokkivihko
-   XIV. Puits-de-Noén ravintola
-    XV. Sotaministeriön kanslisti
-   XVI. Kaksi kirjelippua
-  XVII. Dixmerin valmistelut
- XVIII. Maison-Rougen ritarin valmistelut
-   XIX. Tiedustelut
-    XX. Tuomio
-   XXI. Pappi ja pyöveli
-  XXII. Mestausrattaat
- XXIII. Mestauslava
-  XXIV. Kotitarkastus
-   XXV. Lorin
-  XXVI. Edellisen jatkoa
- XXVII. Kaksintaistelu
-
-
-
-
-Esipuhe
-
-
-Dumas oli tasavaltalainen eikä kuningasmielinen, ja senvuoksi täytyy,
-ihmetellä hänen tasapuolista esitystään Ranskan vallankumouksesta.
-Tämä tosiasia tekisi yllättäväksi hänen puolueettomuutensa kun
-hän romanttisesti käsitteli kuningattaren murhenäytelmää, ellemme
-muistaisi, kuinka monen hallituksen aikana hän oli palvellut liukkaana
-hovimiehenä, kastaen kynänsä hovihajuveteen. Jos tämä joskus jää
-tuntumatta, sekaantuu siihen muita hajuja, kuten esimerkiksi tuoreita
-neilikoita ja märkää sahajauhoa ynnä sitä, joka sai Julius Cæsarin
-pyörtymään, ja koko teoksessa on Pariisin yllä leijailevaa tuoksua.
-Tämä koskee tosiaankin koko hänen romaanisarjaansa, joka käsittelee
-Ranskan vallankumousta sekä kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten
-kuolemaa.
-
-"Maison-Rougen ritari" (suomennettuna jaettu kahdeksi niteeksi,
-edellinen nimeltä "Maison-Rougen ritari", jälkimäinen nyt esillä
-oleva "Hirmuhallitus", johon vallankumousromaanien suomennossarja
-päättyy) oli ensimmäinen romaani siitä ryhmästä, jonka hän suunnitteli
-ja kirjoitti, ja vaikkakin historiallisesti viimeinen, on se hänen
-vallankumoussarjansa avain. Vaikka hän onkin siinä käyttänyt koko
-sitä vapautta, joka on romaaneissa luvallinen ei se Dumasin tekemäksi
-ole liioiteltu. Onpa sen sankari itsekin, Morand, ollut olemassa.
-Hänen oikea nimensä oli Gonzze de Rougeville, kuten Lenotre, Ranskan
-vallankumousta käsittelevän kirjallisuuden erikoistuntija, tietää.
-De Rougevillen ja hänen ystäviensä ja vastustajiensa luonteet
-kehittyivät alkujaan niiden vastavallankumouksellisten, jalojen ja
-epäjalojen tapahtumien sarjassa, joiden rinnalla Dumasin kertomat ovat
-vähemmän törkeitä kuin hirvittäviä. Hän muuttaa esityksen iloiseksi
-ja kohtalokkaaksi salaliittoromaaniksi, joka on hänen omaa mieleistä
-lajiaan ja jossa vallankumous tosin on takavarikoinut rakkauden,
-kuoleman ja armeliaisuuden, mutta jossa hän säästää meiltä realistisen
-kuvauksen yksityiskohdat. De Rougevillen todellinen elämä, mikäli se
-koskee Marie Antoinettea, sisälsi sekaisin kaikkea, mikä on alhaista,
-sankarillista ja petollista. Dumas otti ainekset ja sekoittamalla
-niihin lisää omiansa teki niistä romaanin. Hänen sekoituksensa on
-romanttista ja tasavaltalaista laadultaan, ja hän käytti sitä runsaasti
-teoksissaan siltä ajalta.
-
-Kuitenkaan ei markiisi de Rougeville todellisesti kuollut sillä tavoin
-kuin hänen vastineensa tässä kertomuksessa. Hän eli Waterloon taistelun
-vuoteen saakka ja kuoli omalla tilallaan. Dumas meni niinkin pitkälle,
-että ihan tarpeettomasti tekaisi kirjeen, joka oli tulevinaan markiisin
-pojalta.
-
-Vaikka kertomuksessa onkin Dumasin liioiteltua kiihtymystä, joka
-hämmästyttää suomalaista lukijaa paljoa enemmän kuin ranskalaista,
-on se erinomainen johdatus vallankumouksen historiaan. Ihmettely,
-kuinka äärettömän jyrkästi Ranska ja ihmisluonne olivat Ranskan
-vallankumouksen aikana vastatusten, nousee siinä ylimmilleen. Siinä
-on osia, joissa Dumas ja ranskalainen tunteellisuus ehkä pillastuvat
-laukkaamaan oikean historian hengettären ohitse tai joissa hänen
-valtavan nopea kynänsä (hän kirjoitti ensimmäisen osan niistä kolmesta,
-joihin "Maison-Rougen ritari", alkuaan jakaantui, puolessatoista
-vuorokaudessa) kiireessä ajaa tiensyrjään. Erään vaikeuden, joka uhkasi
-salajuonen säännöllistä jännittävyyttä, hän voitti suurenmoisesti.
-Ovathan madame Véton pelastamiseksi tehdyt vehkeilyt jo etukäteen
-tuomitut epäonnistumaan; niiden tuloksettomuus on yleisön tiedossa.
-Mutta Dumas pitää giljotinin läheistä uhkaa ja kohtalon epävarmuutta
-yllä viimeiseen hetkeen saakka. Sen hän saa aikaa panemalla pienemmän
-salajuonen toimimaan alusta asti Marie Antoinettea suorastaan koskevien
-tapahtumien rinnalle. Tähän kertomuksen osaan hän sai aiheen de
-Rougevillen elämästä; mutta hän suoritti huomattavan kirurgintyön
-ruiskuttamalla seikkailijaan Morandin verta. Paremmin sanoen, hän
-leikkasi tämän miehen kahtia. Huonommasta puolesta hän teki herra
-Dixmerin, joka kyynillisyydessään epäili naisen kunniaa vielä enemmän
-kuin de Rougeville, koskapa hän myi oman vaimonsa paholaiselle.
-Toisesta puoliskosta tuli Morand, ritari, joka todella oli _ritari
-peloton ja moitteeton_.
-
-Dumasin viisaus romaaninkirjoittajana ilmenee tässä menettelyssä, sillä
-hän ei olisi kyennyt sielullisesti kuvaamaan de Rougevillen muuttumista
-mitättömästä irstailijasta mieheksi, jonka elämän ainoana ajatuksena
-oli uskollisuus tuomittua kuningatarta kohtaan oman perikadon
-uhallakin. Jos Stendhal tai Flaubert olisi kuvannut tämän Gonzze de
-Rougevillen muuttumista, mikä asiakirja siitä olisikaan tullut! Dumas
-tunsi kynänsä rajat, tiesi mahdollisesti entiset epäonnistumisensa
-luonteen alkemiassa sitä yrittääkseenkään. Kuvatessaan Morandin
-kaikkea muuta kuin mahdottomia valepukuja, rohkeita tekoja ja pakoa
-hän vain kertoo de Rougevillen todellisista seikkailuista, sillä tämä
-pääsi vahingoittumatta tulen ja veren, jakobiiniklubin ja santarmien
-väijytyksen lävitse.
-
-Kukaan toinen kirjailija ei kosketa Pariisin unelmaa niin kuin Dumas
-tässä romaanissa, jonka kirjoittamisessa itse kaupunki tuntuu olleen
-hänen avustajansa yhtä hyvin kuin Maquet; hänen kynänsä kuvaa koko sen
-jännityksen, uteliaisuuden ja intohimon, murhenäytelmän ja melodraaman,
-hartauden ja uskollisuuden kuolemaan saakka, joka oli Pariisille
-ominainen.
-
-
-
-
-I
-
-Tuoksuva keikari
-
-
-Noin kaksi tuntia oli kulunut, niistä tapahtumista, joista juuri olemme
-kertoneet. [Teos on suoranaista jatkoa romaaniin "_Maison-Rougen
-ritari_". — Suom.].
-
-Lorin käveli edestakaisin Mauricen huoneessa Agésilaksen kiilloittaessa
-isäntänsä saappaita eteisessä; ovi oli kuitenkin jätetty auki, jotta
-keskustelu kävisi helpommin, ja Lorin pysähtyi vaeltaessaan tämän oven
-eteen ja esitti kysymyksiä kotiapulaiselle.
-
-"Ja sinä sanot, kansalainen Agésilas, että isäntäsi on lähtenyt kotoa
-tänä aamuna?"
-
-"Niin, hyvä Jumala, onkin."
-
-"Tavalliseen aikaansa?"
-
-"Kymmenen minuuttia aikaisemmin tai myöhemmin, en voi sanoa niin
-tarkalleen."
-
-"Etkä ole nähnyt häntä sen jälkeen?"
-
-"En ole, kansalainen."
-
-Lorin alkoi taas uudestaan kävellä, teki kolme neljä kierrosta vaiti
-ollen ja sanoi sitten pysähtyen uudelleen:
-
-"Oliko hänellä sapelinsa mukana?"
-
-"Kun hän menee piirin kokoukseen, on hänellä se aina mukanaan."
-
-"Ja sinä olet varma, että hän on lähtenyt juuri piirin huoneistoon?"
-
-"Niin hän ainakin sanoi."
-
-"Siinä tapauksessa menen häntä tapaamaan", sanoi Lorin. "Jos sivuutamme
-toisemme, sanot hänelle, että olen mennyt ja palaan."
-
-"Odottakaa", sanoi Agésilas.
-
-"Mitä?"
-
-"Kuulen hänen askelensa rappusissa."
-
-"Luuletko niin?"
-
-"Olen siitä varma."
-
-Melkein samassa hetkessä avautui todella porraskäytävän ovi, ja Maurice
-astui sisään.
-
-Lorin loi tulijaan pikaisen silmäyksen ja sanoi huomattuaan, että hän
-oli ihan entisensä näköinen:
-
-"Kas, siinä sinä vihdoinkin olet! Olen odottanut sinua kaksi tuntia."
-
-"Sitä parempi", sanoi Maurice hymyillen, "silloinhan sinulla on ollut
-aikaa valmistella säepareja ja nelisäkeisiä runoja".
-
-"Voi sinua rakasta Mauricea", sanoi runoseppä, "minä en tee niitä enää".
-
-"Kaksi- ja nelisäkeisiä runojako?"
-
-"En."
-
-"Mitä hulluja! Tulee siis maailmanloppu?"
-
-"Maurice, hyvä ystävä, minä olen surullinen."
-
-"Sinäkö surullinen?"
-
-"Olen onneton."
-
-"Sinäkö onneton?"
-
-"Niin juuri, minulla on tunnonvaivoja."
-
-"Tunnonvaivojako?"
-
-"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "joko sinä tai hän, mitään
-keskitietä ei ollut. Sinä tai hän, ymmärrät hyvin, etten epäröinyt;
-mutta, näes, Arthémise on epätoivoissaan, se tyttö oli hänen ystävänsä."
-
-"Tyttöparka!"
-
-"Ja kun juuri Arthémise antoi minulle hänen osoitteensa..."
-
-"Olisit tehnyt äärettömän paljon paremmin, jos olisit antanut asioiden
-seurata omaa latuansa."
-
-"Niin, ja tällä hetkellä olisit sinä tuomittuna hänen sijastansa.
-Mainiosti aprikoitu, rakas ystävä. Ja minä tulin vielä pyytämään
-sinulta neuvoa! Luulin sinua viisaammaksi."
-
-"No, vähätpä tuosta, kysy kuitenkin."
-
-"No niin, etkö ymmärrä? Tyttöparka, haluaisinpa yrittää jotakin
-pelastaakseni hänet. Minusta tuntuu, että jos antaisin tai saisin
-oikein kelpo iskun hänen puolestaan, se tekisi minulle hyvää."
-
-"Sinä olet hullu, Lorin", sanoi Maurice kohottaen olkapäitänsä.
-
-"Mutta mitä sanoisit, jos tekisin anomuksen vallankumousoikeudelle?"
-
-"Liian myöhäistä, hänet on jo tuomittu."
-
-"Tosiaankin", sanoi Lorin, "on kauheata nähdä tuon nuoren naisen
-kuolevan tällä tavalla".
-
-"Sitäkin kauheampaa, kun minun pelastukseni on tuottanut hänelle
-kuoleman. Kuitenkin kaikitenkin, Lorin, meitä lohduttaa se seikka, että
-hän oli osallisena salavehkeissä."
-
-"Voi, hyvä Jumala, eikö koko maailma ole enemmän tai vähemmän
-salavehkeissä nykyaikana? Hän teki kuten kaikki muutkin. Naisparka!"
-
-"Älä liiaksi surkuttele häntä, ystävä, äläkä ennen kaikkea liian
-äänekkäästi", sanoi Maurice, "sillä me olemme osaksi syyllisiä hänen
-rangaistukseensa. Usko minua, emme ole voineet pestä itseämme niin
-puhtaiksi syytöksestä, ettei siitä olisi jäänyt tahraa. Tänään nimitti
-minua Saint-Leun jääkärien kapteeni piirin kokouksessa girondistiksi,
-ja minun täytyi juuri äsken antaa hänelle sapelinisku todistaakseni
-hänen erehtyneen."
-
-"Sitä varten sinä siis palaat niin myöhään?"
-
-"Juuri niin."
-
-"Mutta mikset ilmoittanut minulle siitä?"
-
-"Koska sinä et tällaisissa asioissa kykene pysymään aisoissa; juttu
-oli saatava heti päätökseen, jottei se herättäisi huomiota. Otimme
-kumpainenkin mukaamme ne henkilöt, jotka olivat käsillä."
-
-"Ja se veijari nimitti sinua girondistiksi, sinua, Maurice, puhdasta
-tasavaltalaista...?"
-
-"Niin nimitti, peijakas; ja se todistaa, veliseni, että jos vielä
-sattuu semmoinen seikkailu, niin joudumme kansan epäsuosioon; sillä
-tiedäthän. Lorin, että meidän päivinämme merkitsee epäsuosio samaa kuin
-epäilyttävä".
-
-"Sen tiedän hyvinkin", sanoi Lorin, "ja tuo sana saa rohkeimmatkin
-miehet värisemään; yhtä kaikki... mutta minusta on vastenmielistä
-päästää Héloise-parka giljotiinille pyytämättä häneltä anteeksi".
-
-"Mitä sinä siis lopulta aiot?"
-
-"Haluaisin, että jäät tänne, Maurice, sinulla kun ei ole mitään syytä
-moittia itseäsi hänen takiansa. Mutta minun laitani on toinen, näetkös;
-koska en enää voi tehdä mitään hänen puolestaan, asetun hänen tiensä
-varrelle, tahdon mennä sinne, Maurice ystäväni, ymmärräthän minut,
-jotta hän ojentaisi minulle kätensä...!"
-
-"Tulen mukaasi siinä tapauksessa", sanoi Maurice.
-
-"Mahdotonta, hyvä ystävä, ajattelehan vähän: sinä olet
-kaupunginvirkamies, sinä olet piirin sihteeri, sinut on sekoitettu
-juttuun, mutta minä olen ollut vain sinun puolustajanasi; sinua
-luultaisiin rikolliseksi, jää siis tänne; minun laitani on toinen, minä
-en vaaranna mitään ja menen sinne."
-
-Kaikki, mitä Lorin oli sanonut, oli niin oikein puhuttu, ettei siihen
-voinut mitään vastata. Vaihtamalla vain merkinkin Tisonin tytön
-kanssa hänen astellessaan mestauslavalle ilmiantaisi Maurice itse
-osallisuutensa rikokseen.
-
-"Mene siis", sanoi hän, "mutta ole varovainen".
-
-Lorin hymyili, puristi Mauricen kättä ja lähti.
-
-Maurice avasi ikkunansa ja viittasi hänelle surullisena jäähyväisiksi.
-Mutta ennen kuin Lorin oli ehtinyt kääntyä kadunkulmassa, oli Maurice
-useammin kuin kerran noussut jälleen katselemaan häntä, ja joka kerta
-oli Lorin jonkinlaisen magneettisen vetovoiman vaikutuksesta kääntynyt
-katselemaan häntä hymyillen.
-
-Lorinin viimein hävittyä rantakadun kulman taa, sulki Maurice
-ikkunan, heittäytyi nojatuoliin ja vajosi sentapaiseen horrokseen,
-joka lujaluonteisissa ja vahvarakenteisissa ihmisissä ennustaa suuria
-onnettomuuksia, koska ne muistuttavat tyyntä myrskyn edellä.
-
-Hän ei olisi herännyt tästä mietiskelystään tai pikemminkin
-horrostilastaan, ellei kotiapulainen palattuaan joltakin asialta ulkoa
-olisi astunut sisään niin innoissaan kuin palvelijat osaavat palaessaan
-halusta kertoa isännälleen vasta kuulemansa uutiset.
-
-Mutta nähdessään Mauricen olevan syventyneenä mietiskelyyn, hän ei
-uskaltanut häiritä tätä, vaan ainoastaan käveli itsepintaisesti
-edestakaisin hänen edessään ilman erikoista syytä.
-
-"Mitä on tapahtunut?" kysyi Maurice välinpitämättömästi; "puhu, jos
-sinulla on jotakin sanottavaa minulle".
-
-"Voi, kansalainen, taas on tehty mainio salaliitto, suurenmoinen!"
-Maurice kohautti hartioitaan.
-
-"Salaliitto, joka panee hiukset nousemaan pystyyn päässä", jatkoi
-Agésilas.
-
-"Tosiaanko?" vastasi Maurice miehen tavoin, joka oli tottunut näkemään
-kolmekymmentä salaliittoa samana päivänä.
-
-"Niin, kansalainen", toisti Agésilas; "se panee värisemään, nähkääs!
-Pelkkä ajatteleminenkin saattaa hyvien isänmaanystävien ihon
-kananlihalle."
-
-"Millainen oli tämä salaliitto?" sanoi Maurice.
-
-"Itävallatar oli vähällä karata."
-
-"Pyh", sanoi Maurice alkaen kiinnittää todellisempaa huomiota asiaan.
-
-"Näyttää siltä", sanoi Agésilas, "kuin olisi Capetin leski ollut
-yksissä hommissa Tisonin tytön kanssa, joka viedään tänään
-giljotiinille. Hänpä onkin sen hyvin ansainnut, se onneton!"
-
-"Ja millä tavoin oli hänellä yhteys tähän tyttöön?" kysyi Maurice, joka
-tunsi hien helmeilevän otsallaan.
-
-"Neilikan avulla. Voitteko kuvitella, kansalainen, että hänelle on
-toimitettu karkaamissuunnitelma neilikan sisässä?"
-
-"Neilikan sisässä! Entä kuka?"
-
-"Herra ritari... malttakaahan... se on kuitenkin aika hyvin tunnettu
-nimi... minä vain unohdan kaikki nämä nimet... Château... miten pöllö
-minä olen! eihän enää ole linnoja ... Maison..." [Château = linna;
-maison = talo; maison rouge = punainen talo. — Suom.]
-
-"Maison-Rouge?"
-
-"Niin se oli."
-
-"Mahdotonta."
-
-"Kuinka, mahdotonta? Minähän olen sanonut teille, että on löydetty
-salaovi, maanalainen käytävä, vaunut."
-
-"Etpähän, sinä et päinvastoin ole vielä sanonut mitään sellaista."
-
-"No niin, siinä tapauksessa minä kerron sen nyt."
-
-"Kerro; jos se onkin satua, on se ainakin kaunis satu."
-
-"Ei, kansalainen, se ei ole satua, ei sinnepäinkään, ja sen todistaa
-se, että kuulin sen ovenvartijalta. Aristokraatit ovat kaivaneet
-salakäytävän; se lähti Corderie-kadulta ja ulottui aina kansatar
-Plumeaun kämpän kellariin saakka, ja olipa hän vähällä joutua
-rikostoveriksi, tuo kansatar Plumeau. Tunnettehan toki hänet?"
-
-"Kyllä tunnen", sanoi Maurice, "entä sitten?"
-
-"No niin, Capetin lesken piti karata tuon maanalaisen käytävän kautta.
-Hänen jalkansa oli jo ensimmäisellä portaalla, mutta älä! Kansalainen
-Simon sai hänet hameesta kiinni. Kuulkaa, kaupungissa soitetaan
-yleismarssia ja piirit rummutetaan kokoon; kuuletteko rummun pärinän
-nyt? Sanotaan, että preussilaiset ovat Dammartinissa ja että heidän
-tiedustelijansa tunkeutuvat kaupungin rajoille saakka."
-
-Tästä sanatulvasta, todesta ja valheesta, mahdollisesta ja
-mahdottomasta erotti Maurice suunnilleen johtolangan. Kaikki
-lähti siitä neilikasta, joka hänen silmiensä nähden oli annettu
-kuningattarelle ja jonka hän itse oli ostanut kukkastyttöparalta. Tässä
-neilikassa oli sen ilmitulleen salajuonen suunnitelma, jonka enemmän
-tai vähemmän todellisista yksityiskohdista Agésilas oli kertonut.
-
-Samassa läheni rummunpärinä, ja Maurice kuuli kadulla huudettavan:
-
-"Kansalainen Simon ilmisaanut Templessä suuren salajuonen! Suuri
-salajuoni Capetin lesken hyväksi saatu ilmi Templessä!"
-
-"Niin, niin", sanoi Maurice, "niinhän minäkin ajattelin. Tässä jutussa
-on perää. Ja Lorin menee tämän kansaninnostuksen aikana ojentamaan
-kätensä tuolle tytölle ja revittää itsensä kappaleiksi."
-
-Maurice otti hattunsa, kiinnitti sapelinsa hankkiluksen ja oli kahdella
-harppauksella kadulla.
-
-"Missä hän on?" kysyi Maurice. "Epäilemättä matkalla Conciergeriehen."
-
-Hän syöksyi rantakadulle.
-
-Mégisserle-rantakadun toisessa päässä kiinnitti hänen huomionsa piikit
-ja pistimet, jotka näkyivät keskeltä väkijoukkoa. Hän luuli erottavansa
-ryhmän keskeltä kansalliskaartilaisen puvun ja väkijoukon esiintyvän
-vihamielisesti. Sydän kurkussa hän lähti juoksemaan tungosta kohti,
-joka täytti koko rannan.
-
-Tämä marseillelaisparven ahdistama kansalliskaartilainen oli Lorin;
-hän seisoi kalpeana, huulet tiukasti yhteenpuserrettuina, silmä
-uhkaavana, käsi miekkansa kahvassa, mittaillen kenttää iskuille, joita
-valmistautui jakamaan.
-
-Kahden askelen päässä Lorinista seisoi Simon. Tämä osoitti Lorinia
-marseillelaisille ja roskaväelle ja sanoi julmasti nauraen:
-
-"Katsokaa, katsokaa, näettehän te hyvin tuon, siinä on yksi niitä
-aristokraatteja, jotka eilen karkoitutin pois Templestä; siinä on
-yksi niitä, jotka suosivat kirjeenvaihtoa neilikankukilla. Hän on sen
-Tisonin tytön rikostoveri, joka kohta viedään tästä ohi. No niin,
-näettekö hänet, hän käyskentelee rauhallisena rantakadulla silloin
-kun hänen rikostoverinsa astelee giljotiinille; ja onhan mahdollista,
-että nainen oli enemmänkin kuin hänen rikostoverinsa, että hän oli
-hänen rakastajattarensa ja että hän on tullut tänne sanoakseen hänelle
-hyvästi tai yrittääkseen pelastaa hänet."
-
-Lorinin sisu ei kestänyt enempää. Hän veti sapelin tupestaan.
-
-Samassa väisti väkijoukko miestä, joka pää kumarassa syöksyi tungokseen
-ja jonka leveät hartiat kaatoivat kumoon kolme neljä hyökkäykseen
-valmistautuvaa katselijaa.
-
-"Ole mielissäsi, Simon", sanoi Maurice. "Olit varmaankin pahoillasi
-siitä, etten minä ollut täällä ystäväni luona, jotta olisit voinut
-hoitaa ilmiantajan ammattiasi oikein suuressa mitassa. Ilmianna, Simon,
-ilmianna, minä olen täällä."
-
-"Totisesti annankin", sanoi Simon irvistellen tapansa mukaan
-iljettävästi, "sinä saavutkin oikeaan aikaan. Kas tuo tuossa", sanoi
-hän, "on uljas Maurice Lindey, joka oli syytettynä samaan aikaan kuin
-Tisonin tyttökin ja joka pelasti nahkansa, koska oli rikas".
-
-"Lyhtyyn, lyhtyyn roikkumaan!" huusivat marseillelaiset.
-
-"Kernaasti, koettakaapa vain", sanoi Maurice.
-
-Ja hän astui askelen eteenpäin ja ikäänkuin koetellakseen pisti
-miekallaan erästä kiihkeimmistä hirtehisistä keskelle otsaa, niin että
-veri heti sokaisi tämän silmät.
-
-"Ottakaa kiinni murhaaja!" huusi haavoittunut.
-
-Marseillelaiset laskivat alas piikkinsä, nostivat kirveensä, latasivat
-kiväärinsä, väkijoukko väisti kauhistuneena, ja nuo kaksi ystävystä
-jäivät eristetyiksi ja suojattomiksi kaikkia iskuja ja laukauksia
-vastaan kahden maalitaulun tavoin.
-
-He katsahtivat toisiansa kasvoillaan viimeinen, ylevä hymy, sillä he
-odottivat tämän heitä uhkaavan tulisen ja rautaisen pyörremyrskyn
-nielevän heidät, kun yhtäkkiä talonovi, jota vastaan he olivat
-nojautuneet, avautui ja parvi nuoria miehiä, yllään sellaiset puvut,
-joita myskikeikareiksi nimitetyt henkilöt käyttivät, jokaisella sapeli
-kädessä sekä kaksi pistoolia vyöllä, syöksyi marseillelaisten kimppuun
-ja sai hirveän tappelun aikaan.
-
-"Hurraa!" huusivat Lorin ja Maurice yhteen ääneen tämän avun
-virkistäminä ja ajattelematta, että taistellessaan uusien tulokkaiden
-riveissä he antoivat Simonin syytöksille aihetta. "Hurraa!"
-
-Mutta vaikka he itse eivät ajatelleetkaan omaa turvallisuuttansa,
-ajatteli eräs toinen sitä heidän puolestaan. Muuan pieni viisi-
-tai kuusikolmattavuotias sinisilmäinen nuori mies, joka käsitteli
-äärettömän taitavasti ja tulisesti niin raskasta miekkaa, ettei hänen
-naisenkätensä olisi luullut jaksavan sitä nostaa, kääntyi huomatessaan,
-etteivät Maurice ja Lorin paenneetkaan ovesta, joka nähtävästi oli
-tahallaan jätetty auki, vaan taistelivat hänen rinnallaan, ja sanoi
-heille kuiskaten:
-
-"Paetkaa tästä ovesta; se, mitä me aiomme tehdä täällä, ei liikuta
-teitä, ja te vain panette turhaan henkenne vaaraan."
-
-Sitten hän huusi Mauricelle äkkiä huomatessansa molempien ystävysten
-epäröinnin:
-
-"Takaisin! Ei ketään isänmaanystävää meidän joukkoomme; virkamies
-Lindey, me olemme aristokraatteja, me!"
-
-Kuullessaan tämän nimityksen, huomatessaan miehen näin rohkeasti
-käyttävän itsestään sellaista laatusanaa, joka tuona aikana merkitsi
-samaa kuin kuolemantuomio, päästi väkijoukko kovan kiljunan.
-
-Mutta säikähtämättä tätä huutoa työnsivät nuori vaalea mies ja kolme
-neljä hänen ystäväänsä Mauricen ja Lorinin käytävään ja sulkivat oven
-heidän jälkeensä; sitten he jälleen heittäytyivät taistelun tuoksinaan,
-joka kasvoi yhä suuremmaksi vankivaunujen lähestyessä.
-
-Maurice ja Lorin, jotka niin ihmeellisesti olivat pelastuneet,
-katsahtivat toisiinsa hämmästyneinä, pää pyörällä.
-
-Tämä käytävä näytti olevan vartavasten laitettu tähän tarkoitukseen;
-he tulivat pihaan ja löysivät sen perältä pienen salaoven, josta pääsi
-Saint-Germain-l'Auxerrois-kadulle.
-
-Samalla hetkellä marssi Change-sillan yli santarmiosasto, joka piankin
-olisi lakaissut rantakadun puhtaaksi, vaikka vielä hetken ajan kuului
-poikkikadulle, jolla ystävykset olivat, kiivaan taistelun meteli.
-
-Osasto marssi sen vankivaunun edessä, joka vei Héloise-paran
-mestauslavalle.
-
-"Laukkaa!" huusi muuan ääni; "laukkaa!"
-
-Vaunuhevoset lähtivät neliä. Lorin huomasi onnettoman nuoren tytön; hän
-seisoi pystyssä, huulillaan hymy ja silmä kovana. Mutta Lorin ei voinut
-edes viitata hänelle; hän ajoi ohitse näkemättä Lorinia, keskellä
-rahvaan pyörrettä, joka kirkui:
-
-"Kuolemaan se aristokraatti! Kuolemaan!"
-
-Ja meteli loittoni hiljeten Tuileriein suuntaan.
-
-Samaan aikaan avautui jälleen se pieni ovi, josta Maurice ja Lorin
-olivat menneet, ja kolme neljä myskikeikaria tuli ulos puvut repaleissa
-ja veressä. Luultavasti oli siinä kaikki, mitä pienestä joukosta oli
-jäljellä.
-
-Nuori vaalea mies tuli viimeisenä.
-
-"Voi", sanoi hän, "tämä asia on siis kirottu!"
-
-Ja heittäen pois lovellisen, verisen sapelinsa hän syöksyi
-Lavandières-kadun suunnalle.
-
-
-
-
-II
-
-Maison-Rougen ritari
-
-
-Maurice kiiruhti piirin kokoukseen tehdäkseen valituksen Simoina
-vastaan.
-
-Tosin oli Lorin ennenkuin erosi Mauricesta keksinyt tehokkaamman
-keinon: koota yhteen muutamia thermopyleläisiä, odottaa Simonia hänen
-tullessaan ensi kerran ulos Templestä ja tappaa hänet säännöllisessä
-taistelussa.
-
-Mutta Maurice oli jyrkästi vastustanut tätä suunnitelmaa.
-
-"Olet hukassa", sanoi hän, "jos panet tuon täytäntöön. Musertakaamme
-Simon, mutta musertakaamme hänet lain avulla, Sen luulisi olevan
-lakimiehille helppoa."
-
-Seuraavana aamuna Maurice niin ollen lähti piirin kokoukseen ja esitti
-valituksensa.
-
-Mutta hän hämmästyi suuresti, kun piirin puheenjohtaja ei ottanut asiaa
-kuuleviin korviinsa, vaan kieltäytyi, koska ei sanonut voivansa ryhtyä
-puolustamaan toista hyvää kansalaista toista vastaan, kun molempia
-elähdytti isänmaanrakkaus.
-
-"Hyvä", sanoi Maurice, "nyt tiedän, mitä on tehtävä, jotta saa hyvän
-kansalaisen maineen. Jos keräätte kokoon rahvasta murhaamaan miehen,
-joka on teistä vastenmielinen, nimitätte tätä isänmaanrakkauden
-elähdyttämiseksi? Siinä tapauksessa yhdyn Lorinin mielipiteeseen ja
-olin väärässä vastustaessani sitä. Tästä päivästä alkaen alan kasvattaa
-isänmaanrakkautta, kuten te sitä nimitätte, ja kokeilen Simonilla."
-
-"Kansalainen Maurice", vastasi puheenjohtaja, "tässä jutussa on Simon
-ehkä vähemmän väärässä kuin sinä; hän on saanut ilmi salaliiton,
-vaikka se ei ole kuulunut hänen virkaansa; sinä sitävastoin et ole
-nähnyt mitään, vaikka ilmisaaminen olisi ollut sinun velvollisuutesi;
-sitäpaitsi sinä joko sattumalta tai tahallisesti — emme tiedä, kummalla
-tavalla toimit yhdessä juonessa kansakunnan vihollisten kanssa."
-
-"Minäkö!" sanoi Maurice. "Kas, sehän on uutta, totta tosiaan; ja kenen
-kanssa siis, kansalainen puheenjohtaja?"
-
-"Kansalaisen Maison-Rougen kanssa."
-
-"Minäkö?" sanoi Maurice hämmästyneenä; "toiminko minä yhdessä
-juonessa Maison-Rougen ritarin kanssa? Minähän en tunne häntä, en ole
-milloinkaan..."
-
-"Sinun on nähty puhelevan hänen kanssaan."
-
-"Minunko?"
-
-"Puristavan hänen kättänsä."
-
-"Minun?"
-
-"Niin juuri."
-
-"Missä niin, milloin?... Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Maurice
-tietoisena syyttömyydestään, "sinä valehtelet."
-
-"Isänmaallinen intosi vie sinut hiukan liian pitkälle, kansalainen
-Maurice", sanoi puheenjohtaja, "ja sinä tulet hetikohta katumaan
-puhettasi, kun minä esitän todisteet siitä, etten ole sanonut muuta
-kuin totta. Tässä on kolme eri ilmoitusta, joissa sinua syytetään."
-
-"Älkäähän!" sanoi Maurice; "luuletteko, että minä olen kyllin typerä
-uskoakseni teidän Maison-Rougen ritariinne?"
-
-"Ja miksi et uskoisi?"
-
-"Koska hän on vain vehkeilijäkummitus, jonka kanssa teillä yhdessä aina
-on vehkeily saatavilla sotkeaksenne siihen vihoiksenne."
-
-"Luepa ilmiannot."
-
-"En lue mitään", sanoi Maurice; "vannon, etten ole milloinkaan nähnyt
-Maison-Rougen ritaria ja etten koskaan ole puhutellut häntä. Tulkoon
-se, joka ei usko kunniasanaani, sanomaan sen minulle, minä tiedän
-kyllä, mitä hänelle vastaan."
-
-Puheenjohtaja kohautti olkapäitään; Maurice, joka ei tahtonut jäädä
-kenestäkään alakynteen, teki samoin.
-
-Istunnon lopussa vallitsi hiukan synkkä ja pidättyvä mieliala.
-
-Istunnon jälkeen puheenjohtaja, joka oli kelpo isänmaan-ystävä ja
-oli kansalaisten äänillä tullut valituksi piirinsä korkeimpaan
-virka-arvoon, lähestyi Mauricea ja sanoi hänelle:
-
-"Tule, Maurice, minulla on sinulle puhuttavaa."
-
-Maurice seurasi puheenjohtajaa, joka vei hänet pieneen sivuhuoneeseen
-istuntosalin vieressä.
-
-Tultuaan sinne katsoi puheenjohtaja Mauricea silmiin ja sanoi laskien
-kätensä hänen olkapäällensä:
-
-"Maurice, minä tunsin sinun isäsi ja pidin häntä arvossa, ja siitä
-johtuu, että pidän sinuakin arvossa ja rakastan sinua. Maurice, usko
-minua, sinä olet suuressa vaarassa luopuessasi uskostasi, mikä on
-tosi-vallankumousmielen ensimmäinen rappeutumistila. Maurice ystäväni,
-silloin kun menettää uskonsa, menettää uskollisuutensa. Sinä et usko
-kansakunnan vihollisiin: siitä johtuu, että menet ihan heidän ohitsensa
-näkemättä heitä ja joudut heidän vehkeillensä välikappaleiksi aivan
-aavistamattasi."
-
-"Mitä helkkaria, kansalainen", sanoi Maurice, "kyllä minä osaan
-arvostella, kyllä minulla on sydän paikallaan, minä olen innokas
-isänmaanystävä; mutta minun innostukseni ei tee minua kiihkoilijaksi;
-on tehty kaksikymmentä luuloteltua salahanketta, joita kaikkia
-tasavalta nimittää samalla nimellä. Minä pyydän kerta kaikkiaan saada
-nähdä vastaavan toimittajan."
-
-"Sinä et usko vehkeilijöihin, Maurice", sanoi puheenjohtaja; "no niin,
-sanopas, uskotko sinä siihen punaiseen neilikkaan, jonka vuoksi Tisonin
-tyttö mestattiin eilen?"
-
-Maurice vavahti.
-
-"Uskotko sinä siihen Templen puutarhan maanalaiseen käytävään, joka vie
-kansatar Plumeaun kellarista erääseen taloon Corderie-kadun varrella?"
-
-"En", sanoi Maurice.
-
-"Tee siinä tapauksessa kuin apostoli Tuomas, mene katsomaan."
-
-"Minulla ei ole Templessä vartiovuoroa, eikä minua päästettäisi sisään."
-
-"Koko maailma voi päästä Templeen tätä nykyä."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Lue tämä tiedonanto; koska olet niin epäileväinen, esitän sinulle vain
-virallisia asiakirjoja."
-
-"Kuinka!" huudahti Maurice lukien tiedonantoa, "niinkö pitkällä ollaan?"
-
-"Jatka!"
-
-"Kuningatar siirretään Conciergerien vankilaan?"
-
-"Entä sitten?" vastasi puheenjohtaja.
-
-"Oho", sanoi Maurice.
-
-"Luuletko, että yhteishyvänvaliokunta pelkän luulottelun, mielikuvan,
-kuten sitä nimität, turhan lörpötyksen vuoksi on ryhtynyt niin vakavaan
-toimenpiteeseen?"
-
-"Tähän toimenpiteeseen on ryhdytty, mutta sitä ei panna täytäntöön
-kuten suurta joukkoa muitakaan toimenpiteitä, siinä kaikki..."
-
-"Lue siis loppuun asti", sanoi puheenjohtaja ja ojensi hänelle vielä
-erään paperin.
-
-"Richardin, Conciergerien vanginvartijan, kuitti!" huudahti Maurice.
-
-"Hänen nimensä kirjoitettiin vankilan nimiluetteloon kello kaksi."
-
-Tällä kertaa Maurice vaipui mietteisiinsä.
-
-"Kommuuni toimii, kuten tiedät", jatkoi puheenjohtaja,
-"kaukonäköisesti. Se piirtää leveän ja syvän uoman; sen toimenpiteet
-eivät ole mitään lasten puuhia, se toteuttaa Cromwellin periaatteen:
-Kuninkaita on iskettävä ainoastaan päähän!" Otettuaan esille erään
-paperin hän lisäsin "Lue tämä poliisiministerin salainen ilmoitus."
-
-Maurice luki:
-
-"Koska on varmaa, että entinen Maison-Rougen ritari on Pariisissa,
-koska hänet on nähty eri tienoilla, koska hän on jättänyt merkkejä
-toiminnastaan useihin salahankkeisiin, jotka onneksi ovat rauenneet
-tyhjiin, kehoitan kaikkia piiripäälliköitä tekemään valvontansa kahta
-vertaa tehokkaammaksi."
-
-"No niin?" kysyi puheenjohtaja.
-
-"Täytyyhän minun uskoa, kansalainen puheenjohtaja", huudahti Maurice.
-
-Sitten hän jatkoi:
-
-"Maison-Rougen ritarin tuntomerkit: viisi jalkaa kolme tuumaa, vaalea
-tukka, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea parta, pyöreä leuka,
-pehmeä ääni, naisen kädet. Kolmekymmentäviisi- tai -kuusivuotias."
-
-Mauricen lukiessa tuntomerkit välähti omituinen valo hänen sielussaan;
-hän muisteli sitä nuorta miestä, joka johti myskikeikarien joukkoa,
-edellisenä päivänä pelastaessaan Lorinin ja hänet, ja joka niin
-päättäväisesti oli iskenyt marseillelaisia raskaalla sapelillaan.
-
-"Tuhat tulimmaista!" mutisi Maurice itsekseen, "olisikohan se hän?
-Siinä tapauksessa ei se ilmianto, jossa minun väitetään puhuneen hänen
-kanssaan, olekaan valhetta. Kuitenkaan en muista puristaneeni hänen
-kättänsä."
-
-"No niin, Maurice", kysyi puheenjohtaja, "mitä te nyt sanotte tästä,
-hyvä ystävä?"
-
-"Sanon uskovani teihin", vastasi Maurice surullisissa mietteissään;
-sillä vaikka ei tietänytkään, mitkä huonot vaikutukset sumensivat
-hänen elämänsä, hän jo jonkin aikaa oli huomannut kaiken synkkenevän
-ympärillänsä.
-
-"Älä pelaa tällä tavoin pois kansansuosiotasi, Maurice", jatkoi
-puheenjohtaja. "Meidän päivinämme on kansansuosio sama kuin elämä;
-kansan epäsuosio on, pidä varasi, epäily petoksesta, eikä kansalaista
-Lindeytä sovi epäillä kavaltajaksi."
-
-Mauricella ei ollut mitään vastattavaa sellaiseen oppiin, jonka hän
-hyvin tunsi olevan omansa. Hän kiitti vanhaa ystäväänsä ja lähti piirin
-huoneustosta.
-
-"Ah", mutisi hän itsekseen, "hengittäkäämme hiukan raitista ilmaa;
-epäluuloja ja taistelua on liikaa. Menkäämme suoraan nauttimaan
-levosta, viattomuudesta ja ilosta: lähtekäämme Genevièven luo."
-
-Niin lähti Maurice astelemaan vanhalle Sain-Jacques-kadulle päin.
-
-Kun hän saapui nahkurimestarin luo, pitelivät Dixmer ja Morand pystyssä
-Genevièveä, jota ahdisti ankara hermokohtaus.
-
-Niinpä muuan palvelija, sen sijaan että olisi ilman muuta päästänyt
-hänet sisään, kuten tapana oli, sulkikin häneltä tien.
-
-"Ilmoita minut kuitenkin", sanoi Maurice levottomana, "ja ellei Dixmer
-voi tällä hetkellä ottaa minua vastaan, lähden pois."
-
-Palvelija astui pieneen paviljonkiin, ja Maurice jäi odottelemaan
-puutarhaan.
-
-Hänestä tuntui siltä kuin tapahtuisi talossa jotakin omituista.
-Nahkatehtaalaiset eivät olleet työssään, vaan kävelivät puutarhassa
-levottoman näköisinä.
-
-Dixmer tuli itse ovelle asti.
-
-"Astukaa sisään, rakas Maurice, astukaa sisään", sanoi hän; "te ette
-kuulu niihin, joilta ovi on suljettu".
-
-"Mutta mitä sitten on tapahtunut?" kysyi nuori mies.
-
-"Geneviève on kipeä", sanoi Dixmer; "enemmän kuin kipeä, sillä hän
-hourii".
-
-"Voi, hyvä Jumala!" huudahti nuori mies järkkyneenä siitä, että
-täälläkin tapasi hätää ja kärsimystä. "Mikä hänellä on?"
-
-"Tiedätte, veliseni", virkkoi Dixmer, "ettei naisten tauteja ymmärrä
-kukaan, etenkään aviomies".
-
-Geneviève oli pitkällään jonkinlaisella leposohvalla. Hänen vieressään
-oli Morand, joka piti hajusuoloja hänen nenänsä alla.
-
-"Mitä kuuluu?" kysyi Dixmer.
-
-"Aina vain sama juttu", vastasi Morand.
-
-"Héloise, Héloise!" kuului nuoren naisen kalpeiden huulien ja
-yhteenpuristuneiden hampaiden välistä.
-
-"Héloise!" toisti Maurice hämmästyneenä.
-
-"Niin, hyvä Jumala, niin", toisti Dixmer vilkkaasti, "Geneviève meni
-onnettomuudekseen ulos eilen ja näki nuo onnettomat vankirattaat ja
-niissä erään tyttöparan nimeltä Héloise, jota vietiin giljotiinille.
-Tuon hetken jälkeen hän on saanut viisi tai kuusi hermokohtausta ja
-vain toistelee tätä nimeä."
-
-"Eniten on häntä järkyttänyt se seikka, että hän tunsi tämän tytön
-samaksi kukkastytöksi, joka myi hänelle nuo neilikat, kuten tiedätte."
-
-"Tietysti minä tiedän, koska ne olivat vähällä katkaista kaulani."
-
-"Niin, me olemme kyllä tienneet tuon kaiken, rakas Maurice, ja olkaa
-varma, että olemme olleet niin peloissamme, kuin ikinä saattaa olla;
-mutta Morand oli läsnä istunnossa ja näki teidän lähtevän sieltä
-vapaana."
-
-"Hiljaa!" sanoi Maurice; "luulenpa, että hän puhuu taas". "Voi,
-katkonaisia sanoja, joita on mahdotonta ymmärtää", virkkoi Dixmer.
-
-"Maurice!" mutisi Geneviève; "he haluavat tappaa Mauricen. Hänen
-avukseen, ritari, apuun!"
-
-Syvä hiljaisuus seurasi näitä sanoja.
-
-"Maison-Rouge", mutisi taas Geneviève; "Maison-Rouge!" Maurice tunsi
-ikäänkuin epäilyn salaman, mutta se oli vain salama. Sitäpaitsi
-liikutti Genevièven kärsimys häntä liikaa, jotta hän olisi ryhtynyt
-hakemaan selitystä näihin muutamiin sanoihin.
-
-"Oletteko kutsuneet lääkärin?" kysyi hän.
-
-"Voi, tuo ei ole mitään", sanoi Dixmer; "hiukan vain hourailua, siinä
-kaikki".
-
-Ja hän puristi vaimonsa käsivartta niin lujasti, että Geneviève tuli
-tuntoihinsa ja päästäen pienen huudahduksen avasi silmänsä, joita hän
-tähän asti oli koko ajan pitänyt suljettuina.
-
-"Kas, siinähän te olette kaikki", sanoi hän, "ja Maurice on teidän
-kanssanne. Voi, olen onnellinen nähdessäni teidät, hyvä ystävä; jos
-tietäisitte, miten minä olen..."
-
-Hän korjasi puhettansa:
-
-"Miten me olemme kärsineet kahden viime päivän kuluessa!"
-
-"Niin, olemme taas kaikki koolla", sanoi Maurice; "rauhoittukaa siis
-älkääkä tuottako itsellenne sellaisia kauhuja. Etenkin erästä nimeä
-olisi teidän lakattava mainitsemasta, koska hän ei tällä haavaa ole
-pyhimyksen maineessa."
-
-"Mitä nimeä", kysyi Geneviève pirteästi.
-
-"Maison-Rougen ritarin nimeä."
-
-"Olenko minä maininnut Maison-Rougen ritarin nimen, minäkö?" sanoi
-Geneviève kauhistuneena.
-
-"Epäilemättä", vastasi Dixmer nauraen väkinäisesti; "mutta
-ymmärrättehän, Maurice, ettei siinä ole mitään ihmeteltävää, koska
-yleisesti kerrotaan hänen olleen Tisonin tytön rikostoverin ja juuri
-hänen johtaneen eilistä karkaamisyritystä, joka onneksi epäonnistui."
-
-"Minä en sanokaan, että tässä olisi mitään ihmeteltävää", vastasi
-Maurice; "sanon vain, että hänen on pysyteltävä hyvin piilossa".
-
-"Kenen?" kysyi Dixmer.
-
-"Maison-Rougen ritarin, helkkarissa! Kommuuni hakee häntä, ja sen
-ajokoirilla on hieno vainu."
-
-"Kunpa hänet vain pidätettäisiin", sanoi Morand, "ennenkuin hän
-saa valmiiksi jonkin uuden yrityksen, joka onnistuu paremmin kuin
-viimeinen".
-
-"Se ei missään tapauksessa koidu kuningattaren hyödyksi", sanoi Maurice.
-
-"Miksi niin?" kysyi Morand.
-
-"Koska kuningatar ei enää ole hänen kättensä ulottuvilla."
-
-"Missä hän siis on?" kysyi Dixmer.
-
-"Conciergeriessä", vastasi Maurice; "hänet siirrettiin sinne viime
-yönä".
-
-Dixmer, Morand ja Geneviève päästivät huudahduksen, jota Maurice luuli
-yllätyksen aiheuttamaksi.
-
-"Huomaatte niin ollen", jatkoi hän, "että kuningattaren ritarin on
-sanottava hyvästi suunnitelmillensa. Conciergerie on turvallisempi kuin
-Temple."
-
-Morand ja Dixmer vaihtoivat silmäyksen, joka jäi Mauricelta huomaamatta.
-
-"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän, "madame Dixmer kalpeni taas".
-
-"Geneviève", sanoi Dixmer vaimolleen, "sinun on mentävä vuoteeseen,
-rakas lapsi, sinulla on tuskia".
-
-Maurice ymmärsi, että hänelle tällä sanottiin hyvästi; hän suuteli
-Genevièven kättä ja lähti.
-
-Morand lähti ulos hänen kanssansa ja saattoi häntä aina vanhalle
-Saint-Jacques-kadulle asti.
-
-Siellä hän jätti hänet ja meni sanomaan pari sanaa eräälle
-palvelijalle, joka piteli valmiiksi satuloitua hevosta.
-
-Maurice oli niin vaipunut mietteisiinsä, ettei ollut sanonut sanaakaan
-Morandille heidän yhdessä lähdettyään talosta eikä nytkään edes
-kysynyt, kuka tämä mies — oli ja mitä hevosella oli siinä tekemistä.
-
-Hän kääntyi Fossès-Saint-Victor-kadulle ja pääsi sitten rantakadulle.
-
-"Tämä on kummallista", sanoi hän itsekseen kävellessään. "Onko minun
-älyni tullut heikommaksi vai ovatko tapaukset tulleet niin vakaviksi,
-mutta kaikki tuntuu minusta suuremmalta, kuten näkisin mikroskoopin
-kautta."
-
-Ja hiukan rauhoittaakseen Maurice paljasti päänsä, jotta illan
-tuulenhenkäys sitä vilvoittaisi, ja nojautui sillan kaidepuuta vastaan.
-
-
-
-
-III
-
-Kulkuvartio
-
-
-Ollessaan näissä mietteissä ja katsellessaan veden virtaamista niin
-surumielisen tarkkaavaisesti, kuin kaikki puhtaat pariisilaiset
-tekevät, ja nojatessaan sillan kaiteeseen Maurice kuuli lähestyvän
-pienen joukon tahdikkaat askelet: se saattoi olla kulkuvartio.
-
-Hän kääntyi; sillan loisesta päästä tuli kansalliskaartin komppania.
-Hämärässä luuli Maurice tuntevansa Lorinin.
-
-Se olikin todella tämä. Heti huomattuaan Mauricen hän juoksi hänen
-luokseen kädet ojossa.
-
-"Viimeinkin", huudahti Lorin, "näen sinut. Helkkari, sinua ei kyllä
-löydä vaivatta:
-
-    "Kun löydän taas ystävän uskollisen,
-     saa onneni uuden kääntehen.
-
-"Tällä kertaa sinä toivoakseni et valita; annan sinulle Racinea Lorinin
-sijaan."
-
-"Mitä sinä aiot täällä tehdä kulkuvartiolla?" kysyi Maurice, jonka
-kaikki jo teki levottomaksi.
-
-"Olen retkikunnan päällikkö, hyvä ystävä; on aikomus palauttaa
-järkytetty maineemme entiselle perustallensa."
-
-Sitten hän sanoi kääntyen komppaniansa puoleen:
-
-"Huomio! Kivääri eteen — vie! Kivääri olalle — vie!" sanoi hän. "Pojat,
-yö ei vielä ole kyllin pimeä. Jutelkaa pikku asioistanne, me menemme
-juttelemaan omistamme."
-
-Sitten jatkoi Lorin tullen takaisin Mauricen luo:
-
-"Kuulin piirin kokouksessa tänään kaksi suurta uutista."
-
-"Mitkä?"
-
-"Ensinnäkin, että aletaan epäillä meitä molempia, sinua ja minua."
-
-"Tiedän sen. Entä sitten?"
-
-"Vai niin, sinä tiedät sen?"
-
-"Tiedän."
-
-"Toiseksi, että koko neilikkasalahanketta on ollut johtamassa
-Maison-Rougen ritari."
-
-"Senkin minä tiedän."
-
-"Mutta sitä sinä et tiedä, että punaisen neilikan salajuoni ja
-maanalaisen käytävän salajuoni olivat yhtä ja samaa salahanketta."
-
-"Senkin minä tiedän."
-
-"Siirtykäämme siis kolmanteen uutiseen; sitä sinä ainakaan et tunne,
-siitä olen varma. Menemme tänä yönä ottamaan kiinni Maison-Rougen
-ritarin."
-
-"Ottamaan kiinni Maison-Rougen ritarin?"
-
-"Niin juuri."
-
-"Sinusta on siis tullut santarmi?"
-
-"Ei; mutta minä olen isänmaanystävä. Ja minun isänmaatani runtelee
-kauhistuttavasti tämä Maison-Rougen ritari, joka punoo salajuonen
-salajuonen perään. Ja isänmaa käskee minua, joka olen isänmaanystävä,
-vapauttamaan sen yllämainitusta Maison-Rougen ritarista, joka on sille
-kovana vastuksena, ja minä tottelen isänmaani ääntä."
-
-"Yhtäkaikki", sanoi Maurice, "on omituista, että otat suorittaaksesi
-sellaisen tehtävän".
-
-"En ole ottanut sitä suorittaakseni, se on annettu minun
-suoritettavakseni; mutta minun on kuitenkin myönnettävä, että olisin
-tavoitellut sitä tehtävää. Me tarvitsemme loistavan teon palauttamaan
-maineemme entiselleen, koskapa kunniamme palautus ei ainoastaan turvaa
-olemassaoloamme, vaan myös oikeuttaa meidät ensimmäisessä tilaisuudessa
-pistämään miekanterän kuusi tuumaa syvälle tuon kauhean Simonin
-vatsaan."
-
-"Mutta kuinka on saatu tietää Maison-Rougen ritarin olleen tuon
-maanalaisen käytävän salahankkeen johdossa?"
-
-"Se ei vielä ole ihan varmaa, mutta niin oletetaan."
-
-"Aha, te olette keksineet sen johtopäätelmien avulla?"
-
-"Olemme saaneet täyden varmuuden."
-
-"Miten sinä järjestät koko tuon homman? Tarkastakaamme, sillä
-kuitenkin..."
-
-"Kuuntele tarkoin."
-
-"Kuuntelen."
-
-"Tuskin olin kuullut huudettavan: 'Suuri salaliitto, jonka on saanut
-ilmi Simon...' (tuo Simon-roisto on kaikkialla, se kurja!) kun
-itse tahdoin ottaa selvää, mikä oli totta. Puhuttiin maanalaisesta
-käytävästä."
-
-"Onko se olemassa?"
-
-"On, kyllä se on olemassa, olen nähnyt sen.
-
-    "Nähnyt, silmin molemminkin nähnyt, se vasta näkemistä.
-
-"Kas, miksi et vihellä?"
-
-"Koska se on Molièreä ja minä sitäpaitsi myönnän, että asianhaarat
-näyttävät hiukan liian vakavilta leikinlaskua varten."
-
-"Entä sitten, mistä siis laskettaisiin leikkiä, ellei vakavista
-asioista?"
-
-"Sanot siis nähneesi..."
-
-"Maanalaisen käytävän... Toistan, että olen nähnyt maanalaisen
-käytävän, että olen juossut sen päästä päähän ja että se yhdisti
-kansatar Plumeaun kellarin erääseen taloon Corderie-kadun varrella,
-taloon numero kaksitoista tai neljätoista, en enää muista niin tarkoin."
-
-"Hyvä! Lorin, olet kulkenut sen päästä päähän?"
-
-"Koko matkan, ja kautta kunniani, vakuutan, että se on erittäin
-kauniisti tehty käytävä; sitäpaitsi siinä oli kolme rautaporttia,
-jotka täytyi kaivaa irti toinen toisensa perästä, mutta jotka siinä
-tapauksessa, että salaliittolaiset olisivat onnistuneet, olisivat,
-uhraamalla kolme neljä heikäläistä, antaneet heille koko tarvittavan
-ajan saattaa Capetin lesken turvalliseen paikkaan. Onneksi eivät asiat
-ole siten, ja tuo kauhea Simon on vielä keksinyt tämänkin."
-
-"Mutta minusta näyttää", sanoi Maurice, "että ensiksi olisi tullut
-pidättää tämän Corderie-kadun talon asukkaat".
-
-"Niin olisikin tehty, ellei talon olisi huomattu olevan vallan tyhjän."
-
-"Mutta tämä talo kuuluu kuitenkin jollekulle?"
-
-"Niin, uudelle omistajalle, mutta kukaan ei tuntenut häntä, tiedettiin,
-että talo oli vaihtanut isäntää kaksi tai kolme viikkoa sitten, siinä
-kaikki. Naapurit olivat kyllä kuulleet kalkutusta; mutta kun talo oli
-vanha, he luulivat sitä korjattavan. Mitä toiseen omistajaan tulee, oli
-hän jättänyt Pariisin. Asioiden ollessa tällä kannalla minä saavuin
-paikalle.
-
-"'Herran nimessä', sanoin minä Santerrelle vetäen hänet syrjään, 'tehän
-olette kaikki ihan ymmällä'.
-
-"'Se on totta’, vastasi hän, ’niin olemmekin'.
-
-"'Tämä talo on myyty, eikö niin?'
-
-"'On kyllä.'
-
-"'Noin viisitoista päivää sitten?'
-
-"'Kaksi kolme viikkoa sitten.'
-
-"'Myyty notaarin tekemällä kauppakirjalla?'
-
-"'Niin on.'
-
-"'No hyvä, on etsittävä kaikki Pariisin notaarit, päästävä selville,
-kuka heistä on myynyt tämän talon ja saatava kauppakirja nähtäväksi.
-Sen alla on nähtävästi ostajan nimi ja osoite.'
-
-"'Hyvä on! Siinähän on neuvo vasta', sanoi Santerre, ja sinä olet
-kuitenkin mies, jota syytetään huonoksi isänmaanystäväksi. Lorin,
-Lorin, minä palautan kunniasi, tai perkele minut korventakoon.'
-
-"Lyhyesti", jatkoi Lorin, "sanottu ja tehty. Haettiin notaari,
-löydettiin kauppakirja ja siitä rikollisen nimi ja asuinpaikka. Silloin
-Santerre piti minulle antamansa sanan ja määräsi minut pidättämään
-rikollisen."
-
-"Ja tämä mies oli Maison-Rougen ritari?"
-
-"Eipä sentään, vain hänen rikostoverinsa, se on, luultavasti."
-
-"Mutta kuinka sinä sitten sanot teidän menevän pidättämään
-Maison-Rougen ritaria?"
-
-"Me menemme pidättämään koko joukon."
-
-"Ensinnäkin, tunnetko sinä tämän Maison-Rougen ritarin?"
-
-"Erinomaisesti."
-
-"Sinulla on siis hänen tuntomerkkinsä?"
-
-"Totta maar! Santerre antoi ne minulle. Viisi jalkaa kaksi tai kolme
-tuumaa, vaaleat hiukset, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea
-parta; sitäpaitsi minä olen nähnyt hänet."
-
-"Milloin?"
-
-"Juuri tänään."
-
-"Oletko todella nähnyt hänet?"
-
-"Ja sinä myös."
-
-Maurice vavahti.
-
-"Tuo pieni, vaaleaverinen nuori mies, joka vapautti meidät tänä aamuna,
-kuten tiedät, se, joka johti myskikeikarien joukkoa, se, joka iski niin
-kovasti."
-
-"Se oli siis hän?" kysyi Maurice.
-
-"Hän itse! Häntä seurattiin ja hän katosi näkyvistä niillä tienoin,
-missä Corderie-kadun talonomistajamme asuu; sen vuoksi otaksutaan
-heidän asuvan yhdessä."
-
-"Se on todella luultavaa."
-
-"Se on varmaa."
-
-"Mutta minusta tuntuu, Lorin", lisäsi Maurice, "että jos sinä tänä
-iltana vangitset sen, joka pelasti meidät aamulla, sinä olet jossakin
-määrin kiittämätön".
-
-"Mitä vielä!" sanoi Lorin. "Luuletko sinä, että hän pelasti meidät
-meidän pelastamisemme vuoksi?"
-
-"Miksi sitten?"
-
-"Ei ensinkään. He olivat siinä väijyksissä vapauttaakseen Héloise
-Tison-paran, kun hän menisi ohitse. Meidän pyövelimme häiritsivät
-heitä ja he iskivät heidän kimppuunsa. Meidät pelasti vastahyökkäys.
-Ja kun kaikki riippuu aikomuksesta, ja kun aikomusta tässä ei ollut,
-en voi vähääkään soimata itseäni kiittämättömyydestä. Sitäpaitsi
-näethän, Maurice, että pääasia on välttämättömyys; ja välttämätöntä on,
-että palautamme kunniamme loistavalla iskulla. Olen mennyt takuuseen
-sinusta."
-
-"Kenelle?"
-
-"Santerrelle; hän tietää sinun johtavan partioretkeä."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"'Oletko varma siitä, että saat rikolliset pidätetyiksi?' sanoi hän.
-
-"'Olen', vastasin, 'jos Maurice on mukana'.
-
-"'Mutta oletko varma Mauricesta? Hän on viime aikana muuttunut
-laimeaksi.'
-
-"'Ne, jotka puhuvat niin, erehtyvät. Maurice ei ole laimentunut enempää
-kuin minäkään.'
-
-"'Ja vastaatko sinä hänestä?'
-
-"'Kuten itsestäni.'
-
-"Silloin lähdin sinun luoksesi, mutta en tavannut sinua; sitten lähdin
-tätä tietä, ensinnäkin siksi, että minun oli sitä kuljettava, ja sitten
-siksi, että sinä käytät sitä tavallisesti; lopulta tapasin sinut, olet
-tässä: eteenpäin, mars!
-
-    "Alla viireimme hengetär voiton
-     rientäköön kera riemuamaan..."
-
-"Rakas Lorin, olen epätoivoissani, mutta en tunne pienintäkään halua
-tähän partioretkeen; voithan sanoa, ettet ole tavannut minua."
-
-"Mahdotonta! Kaikki miehemme ovat nähneet sinut."
-
-"No niin, sanot tavanneesi minut ja etten minä halunnut olla teidän
-mukananne."
-
-"Yhtä mahdotonta."
-
-"Ja miksi niin?"
-
-"Koska sinä et tässä tapauksessa enää ole laimea, vaan epäilyttävä...
-Ja tiedät, mitä heille, noille epäilyttäville tehdään: heidät viedään
-Révolution-aukiolle ja kehoitetaan tervehtimään vapauden patsasta;
-kuitenkaan he eivät tervehdi hatullaan, vaan päällänsä."
-
-"No niin, Lorin, tapahtuu mitä tapahtuu; mutta mitä minä nyt sinulle
-sanon, näyttää sinusta varmasti omituiselta."
-
-Lorinin silmät tulivat suuriksi ja hän jäi katselemaan Mauricea.
-
-"No niin", jatkoi Maurice, "minä olen kyllästynyt elämään..."
-
-Lorin purskahti nauramaan.
-
-"Hyvä", sanoi hän; "olemme joutuneet kinaan rakastettumme kanssa, ja se
-tuottaa meille surullisia ajatuksia. Hui hai, kaunis Amadis, tulkaamme
-jälleen miehiksi, ja siitä me sitten muutumme kansalaisiksi; minä
-en sen sijaan milloinkaan ole parempi isänmaanystävä kuin ollessani
-epäsovussa Arthémisen kanssa. Asiasta toiseen. Hänen jumaluutensa,
-jumalatar Järki, lähettää sinulle tuhannet suloiset terveiset."
-
-"Voit kiittää häntä minun puolestani. Hyvästi, Lorin!"
-
-"Kuinka, hyvästi?"
-
-"Niin, lähden pois."
-
-"Minne sinä menet?"
-
-"Kotiin, helkkarissa!"
-
-"Maurice, sinä syökset itsesi turmioon."
-
-"Siitä minä viisi."
-
-"Maurice, ajattele, rakas ystävä, ajattele!"
-
-"Olen ajatellut."
-
-"En ole toistanut kaikkea..."
-
-"Kaikkea, mitä?"
-
-"Kaikkea, mitä Santerre sanoi minulle."
-
-"Mitä hän sanoi sinulle?"
-
-"Pyytäessäni sinua partion johtajaksi sanoi hän minulle:
-
-"'Pidä varasi.'
-
-"'Kenen suhteen?'
-
-"'Mauricen suhteen'."
-
-"Minunko suhteeni?"
-
-"Niin. 'Maurice', lisäsi hän, 'käy hyvin usein tuossa kaupunginosassa'."
-
-"Missä kaupunginosassa?"
-
-"Siellä, missä Maison-Rouge asuu."
-
-"Kuinka!" huudahti Maurice, "täälläkö hän piileksii?"
-
-"Niin otaksutaan ainakin, koska täällä asuu hänen rikostoverikseen
-luultu Corderie-kadun talon omistaja."
-
-"Victorin esikaupungissa?" kysyi Maurice.
-
-"Niin, Victorin esikaupungissa."
-
-"Ja minkä kadun varrella?"
-
-"Vanhalla Saint-Jacques-kadulla."
-
-"Voi, hyvä Jumala!" sopersi Maurice ikäänkuin salaman häikäisemänä. Ja
-hän peitti silmänsä käsiinsä.
-
-Sitten hän sanoi hetken kuluttua kuin olisi sen aikana koonnut koko
-rohkeutensa:
-
-"Hänen ammattinsa?"
-
-"Nahkurimestari."
-
-"Ja nimensä?"
-
-"Dixmer."
-
-"Sinä olet oikeassa, Lorin", sanoi Maurice hilliten liikutuksensa;
-"tulen mukaanne".
-
-"Se on oikein. Onko sinulla aseita?"
-
-"Minulla on sapelini kuten aina."
-
-"Ota vielä nämä kaksi pistoolia."
-
-"Entä sinä?"
-
-"Minulla on kiväärini. Kivääri käteen — ota! Kivääri olalle — vie!
-Tahdissa mars!"
-
-Kulkuvartio lähti uudelleen marssimaan; sen etunenässä asteli
-harmaapukuinen mies, joka johti sitä, poliisin edustaja. Maurice kulki
-vieressä, Lorinin rinnalla.
-
-Aika ajoittain saattoi kadunkulmista sekä talojen ovisopista
-nähdä irtautuvan varjoja, jotka tulivat vaihtamaan muutaman sanan
-harmaapukuisen miehen kanssa; heidät oli asetettu valvomaan.
-
-Saavuttiin kujalle. Harmaapukuinen mies ei hetkeäkään epäröinyt;
-hänellä oli hyvät tiedot: hän astui kujaan.
-
-Hän pysähtyi sen puutarhaportin eteen, josta Maurice oli viety
-köytettynä sisään.
-
-"Täällä", sanoi hän.
-
-"Mikä täällä on?" kysyi Lorin.
-
-"Täältä me löydämme molemmat johtajat."
-
-Maurice nojasi muuriin: hänestä tuntui kuin hän kaatuisi selälleen.
-
-"Nyt", sanoi harmaapukuinen mies, "on kolme sisäänkäytävää olemassa:
-pääovi, tämä ja ovi, josta mennään erääseen paviljonkiin. Minä
-menen kuuden tai kahdeksan miehen kanssa pääovesta; vartioikaa tätä
-sisäänkäytävää neljän viiden miehen kanssa, ja sijoittakaa kolme
-luotettavaa miestä paviljongin ovelle."
-
-"Minä", sanoi Maurice, "menen muurin yli vartioimaan puutarhaa".
-
-"Mainiota", sanoi Lorin, "etenkin kun sinä avaat meille oven
-sisäpuolelta päin".
-
-"Mielelläni", sanoi Maurice. "Mutta älkää jättäkö käytävää tyhjäksi
-älkääkä tulko ennenkuin minä huudan. Kaikki, mitä talossa tapahtuu,
-minä näen puutarhasta."
-
-"Sinä siis tunnet talon?" kysyi Lorin.
-
-"Ajattelin kerran ostaa sen."
-
-Lorin asetti miehensä pensasaitojen kulmauksiin ja ovisoppiin
-väijyksiin sillä välin kun poliisikonstaapeli lähti kuten oli luvannut
-kahdeksan tai kymmenen kansalliskaartilaisen kanssa murtamaan pääovea.
-
-Hetken kuluttua oli heidän askeltensa ääni häipynyt herättämättä
-minkäänlaista huomiota tässä autiossa kaupunginosassa.
-
-Mauricen miehet olivat vartiopaikallaan ja piilottautuivat parhaansa
-mukaan. Olisi voinut vannoa kaiken olevan rauhallista ja ettei mitään
-erikoisempaa tapahtunut vanhalla Saint-Jacques-kadulla.
-
-Maurice alkoi siis kavuta muurin yli.
-
-"Odota", sanoi Lorin.
-
-"Mitä?"
-
-"Tunnussana."
-
-"Se on totta."
-
-"_Neilikka ja maanalainen_. Pidätä kaikki ne, jotka eivät sano sinulle
-näitä kahta sanaa. Päästä menemään kaikki, jotka ne sanovat. Siinä
-toimintaohjeet."
-
-"Kiitos", sanoi Maurice.
-
-Ja hän hyppäsi muurin harjalta alas puutarhaan.
-
-
-
-
-IV
-
-Neilikka ja maanalainen
-
-
-Ensimmäinen isku oli ollut kauhea, ja Maurice oli tarvinnut koko
-itsehillintäkykynsä peittämään Lorinilta sen mullistuksen, joka
-oli tapahtunut koko hänen olemuksessaan; mutta kun hän kerran oli
-päässyt puutarhaan, kerran jäänyt yksin, yksin yön hiljaisuuteen,
-hänen mielensä muuttui rauhallisemmaksi ja ajatukset, sen sijaan että
-olisivat pyörineet epäjärjestyksessä hänen aivoissaan, tulivat nyt
-hänen mieleensä, ja hänen järkensä saattoi niitä arvostella.
-
-Kuinka? Tämä talo, jossa Maurice oli käynyt niin usein mitä puhtaimmin
-mielihyvän tuntein, tämä talo, jonka hän oli tehnyt paratiisikseen
-maan päällä, ei siis ollutkaan muuta kuin veristen juonien pesäpaikka!
-Se ystävällinen tapa, millä hänen kiihkeä mieltymyksensä oli
-vastaanotettu, oli vain teeskentelyä; koko Gevevièven rakkaus johtuikin
-vain pelosta!
-
-Lukijamme tuntevat jo tämän puutarhan, jonne ovat useamman kuin kerran
-seuranneet nuorta väkeämme. Maurice hiipi pensasryhmästä toiseen,
-kunnes häntä suojasi kuunvalolta sen kasvihuoneen varjo, jonne hänet
-oli suljettu ensimmäisenä päivänä hänen tunkeutuessaan taloon.
-
-Tämä kasvihuone oli vastapäätä sitä paviljonkia, jossa Geneviève asui.
-
-Mutta sen sijaan, että valo olisi tänä iltana ollut paikallaan ja
-valaissut vain nuoren naisen huonetta, se liikkuikin ikkunasta
-toiseen. Maurice huomasi Genevièven erään sattumalta puoleksi nostetun
-kaihtimen lävitse; hän keräsi kiireissään tavaroitaan matkalaukkuun, ja
-ihmeissään näki Maurice hänen käsissään kiiltävän aseita.
-
-Hän nousi seisomaan kiven päälle voidakseen paremmin nähdä huoneeseen.
-Pesässä paloi suuri tuli, joka kiinnitti hänen huomionsa; Geneviève
-poltti papereitaan.
-
-Samassa avautui ovi, ja nuori mies astui Genevièven huoneeseen.
-Mauricen ensimmäinen ajatus oli, että mies olisi Dixmer.
-
-Nuori nainen juoksi hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä, ja molemmat
-seisoivat hetken vastatusten näyttäen olevan rajun mielenliikutuksen
-vallassa. Minkä aiheuttama oli tämä mielenliikutus? Maurice ei osannut
-sitä arvata, heidän sanojensa ääni ei kantanut häneen saakka.
-
-Mutta äkkiä Maurice mittaili silmillään miehen vyötäröä.
-
-"Se ei ole Dixmer", mutisi hän.
-
-Huoneeseen tullut mies oli todella pieni ja hoikka; Dixmer oli iso ja
-paksu.
-
-Mustasukkaisuus on voimakas kiihoitin; yhdessä minuutissa oli Maurice
-arvioinut tuntemattoman miehen vyötärön sentimetrin tarkkuudella ja
-tutkinut aviomiehen varjokuvan piirteet.
-
-"Se ei ole Dixmer", mutisi hän kuin olisi hänen ollut pakko toistaa se
-itselleen tullakseen varmaksi Genevièven uskottomuudesta.
-
-Hän lähestyi ikkunaa, mutta mitä likemmä hän tuli, sitä vähemmän hän
-näki: hänen otsansa oli kuin tulessa.
-
-Hänen jalkansa sattui tikapuihin; ikkuna oli seitsemän kahdeksan jalkaa
-korkealla; hän otti tikapuut ja vei ne pystyyn seinää vastaan.
-
-Hän nousi tikapuille ja painoi katseensa kaihtimen rakoon.
-
-Genevièven huoneessa oleva tuntematon oli seitsemän tai
-kahdeksankolmattavuotias, sinisilmäinen, sorearyhtinen nuori mies;
-hän piteli nuoren naisen käsiä ja kuivasi puhuessaan kyyneliä, jotka
-himmensivät Genevièven suloisia katseita.
-
-Mauricen aikaansaama pieni kolina sai nuoren miehen kääntämään päänsä
-ikkunaa kohden.
-
-Maurice pidätti yllätyksen huudahduksen: hän oli tuntenut salaperäisen
-pelastajansa Châtelet-aukiolta.
-
-Samassa veti Geneviève kätensä pois tuntemattoman käsistä. Hän astui
-tulisijan ääreen ja vakuuttautui siitä, että kaikki paperit olivat
-palaneet.
-
-Maurice ei kyennyt enempää pidättämään itseään; kaikki nuo kauheat
-intohimot, jotka kiduttavat ihmistä, rakkaus, kosto, mustasukkaisuus,
-kuristivat hänen sydäntänsä tulihampaillaan. Hän käytti tilaisuutta
-hyväkseen, työnsi rajusti sisään huonosti suljetun ikkunankehän ja
-hyppäsi huoneeseen.
-
-Samassa ojentautui kaksi pistoolia hänen rintaansa vasten.
-
-Geneviève oli kääntynyt kuullessaan kolinan; hän jäi äänettömäksi
-nähdessään Mauricen.
-
-"Hyvä herra", sanoi nuori tasavaltalainen kylmästi sille, jonka aseiden
-kärjessä hänen henkensä jo toista kertaa oli, "hyvä herra, oletteko
-Maison-Rougen ritari?"
-
-"Entä jos niin olisinkin?" vastasi ritari.
-
-"Jos asia on siten, olette rohkea mies ja niinmuodoin myös tyyni mies;
-siksi sanon teille pari sanaa."
-
-"Puhukaa", sanoi ritari kääntämättä pois pistooleitansa.
-
-"Voitte tappaa minut, mutta ette tee sitä ennenkuin olen huutanut, tai
-oikeammin minä en kuole huutamatta. Jos minä huudan, muuttavat tätä
-taloa piirittävät tuhat miestä sen tuhaksi ennenkuin kymmenen minuuttia
-on kulunut. Laskekaa siis pistoolinne ja kuulkaa, mitä minulla on
-sanomista madamelle."
-
-"Genevièvelle?" sanoi ritari.
-
-"Minulleko?" sopersi Geneviève.
-
-"Niin, teille."
-
-Geneviève, joka oli kalpeampi kuin kuvapatsas, tarttui Mauricen
-käsivarteen; nuori mies työnsi sen pois.
-
-"Tiedätte, mitä olette minulle vakuuttanut, madame", sanoi Maurice
-syvästi halveksivasti. "Minä tiedän nyt, että olette puhunut totta! Te
-ette tosiaankaan rakasta herra Morandia!"
-
-"Maurice, kuunnelkaa minua!" huudahti Geneviève.
-
-"Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, madame", sanoi Maurice. "Olette
-pettänyt minua; te olette yhdellä iskulla katkaissut kaikki ne
-siteet, jotka liittivät sydämeni teidän sydämeenne. Sanoitte, ettette
-rakastanut herra Morandia, mutta ette sanonut, että rakastitte toista."
-
-"Hyvä herra", sanoi ritari, "mitä te puhutte Morandista, tai oikeammin
-kenestä Morandista te puhutte?"
-
-"Kemisti Morandista."
-
-"Kemisti Morand on teidän edessänne. Kemisti Morand ja Maison-Rougen
-ritari ovat vain sama henkilö."
-
-Ja ojentaen kätensä lähellä olevaa pöytää kohden hän tuokiossa puki
-päähänsä sen mustan tekotukan, joka niin pitkän ajan oli tehnyt hänet
-tuntemattomaksi nuoren tasavaltalaisen silmissä.
-
-"Vai niin", sanoi Maurice kahta halveksivammin; "niin, minä ymmärrän,
-te ette rakastanut Morandia, koska Morandia ei ollut olemassa; muttei
-tämä metku, vaikka onkin sukkelampi, ole sen vähemmän halveksittava".
-
-Ritari teki uhkaavan liikkeen.
-
-"Hyvä herra", jatkoi Maurice, "suvaitkaa jättää minut hetkiseksi
-juttelemaan madamen kanssa; tai ottakaa vielä jutteluun osaa, jos niin
-haluatte; se ei veny pitkäksi, minä menen siitä takuuseen".
-
-Geneviève teki liikkeen pyytääkseen Maison-Rougea malttamaan.
-
-"Täten", jatkoi Maurice, "täten te, Geneviève, olette saattanut
-minut ystävieni pilkan esineeksi, puoluelaisteni kiroukseksi! Olette
-pannut minut auttamaan, sokea kun olin, kaikkia salajuonianne, olette
-käyttänyt minua hyödyksenne, kuten käytetään välikappaleita. Kuulkaa:
-se on katala teko! Siitä saatte rangaistuksen, madame, sillä tämä herra
-tässä tulee tappamaan minut silmienne edessä! Mutta ennenkuin viisi
-minuuttia on kulunut, on hän tuossa, hänkin virumassa jaloissanne, tai
-jos hän elää, hän elää vain viedäkseen päänsä mestauslavalle."
-
-"Hänkö kuolisi!" huudahti Geneviève; "hänkö veisi päänsä
-mestauslavalle! Mutta te ette tiedä siis, Maurice, että hän on minun
-suojelijani, minun perheeni suojelija; että antaisin henkeni hänen
-puolestaan; että jos hän kuolee, kuolen minäkin, ja että, jos te olette
-minun rakkauteni, hän on minun uskontoni?"
-
-"Voi", sanoi Maurice, "te aiotte jatkaa juttuanne, että rakastatte
-minua! Totta tosiaankin, naiset ovat liian heikkoja ja liian suuria
-pelkureita!"
-
-Sitten hän sanoi kääntyen nuoren kuningasmielisen puoleen:
-
-"No nyt, hyvä herra, on teidän tapettava minut tai kuoltava."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Koska minä vangitsen teidät, ellette tapa minua."
-
-Maurice ojensi kätensä tarttuakseen hänen kaulukseensa.
-
-"Minä en taistele hengestäni teidän kanssanne", sanoi Maison-Rougen
-ritari, "ottakaa se".
-
-Ja hän heitti aseensa nojatuolille.
-
-"Ja miksi ette taistele hengestänne minun kanssani?"
-
-"Koska minun henkeni ei ole sen katumuksen arvoinen, jonka saisin
-tappaessani ritarillisen miehen, ja sitten ennen kaikkea, koska
-Geneviève rakastaa teitä."
-
-"Oi", huudahti nuori nainen liittäen kätensä yhteen; "oi, kuinka te
-aina olette hyvä, ylevä, uskollinen ja jalomielinen, Armand."
-
-Maurice katseli molempia melkein typerän hämmästyneenä.
-
-"Malttakaa", sanoi ritari, "minä menen takaisin huoneeseeni; annan
-teille kunniasanani, etten tee sitä paetakseni, vaan piilottaakseni
-erään muotokuvan".
-
-Maurice katsahti nopeasti Genevièven muotokuvaan; se oli paikoillaan.
-
-Ehkä Maison-Rouge arvasi Mauricen ajatuksen tai ehkä hän tahtoi
-osoittaa jalomielisyyttään kukkuramitalla:
-
-"No niin", sanoi hän, "minä tiedän, että olette tasavaltalainen; mutta
-tiedän teillä samaan aikaan olevan puhtaan ja uskollisen sydämen. Minä
-luotan teihin loppuun asti: katsokaa!"
-
-Ja hän veti esiin nuttunsa alta rinnaltaan pienoiskuvan, jonka näytti
-Mauricelle: se oli kuningattaren muotokuva.
-
-Maurice painoi päänsä alas ja nojasi otsansa käteensä.
-
-"Odotan määräyksiänne, hyvä herra", sanoi Maison-Rouge; "jos haluatte
-vangita minut, koputtakaa tälle ovelle silloin kun aika on tullut minun
-antautua. Minä en enää välitä hengestäni, kun elämääni ei enää ylläpidä
-toivo pelastaa kuningatarta."
-
-Ritari lähti ulos Mauricen tekemättä yritystäkään pidättää häntä.
-
-Tuskin hän oli ulkona huoneesta, kun Geneviève syöksyi nuoren miehen
-jalkoihin.
-
-"Anteeksi", sanoi hän, "anteeksi, Maurice, kaikki se paha, jonka olen
-teille tehnyt; antakaa anteeksi minun petokseni, anteeksi kärsimysten!
-ja kyynelteni nimessä, sillä, minä vannon sen, olen itkenyt paljon,
-olen kärsinyt paljon. Voi, minun mieheni on lähtenyt pois tänä aamuna;
-en tiedä, minne hän on mennyt, enkä minä näe häntä ehkä enää koskaan;
-ja nyt jää minulle vain yksi ystävä, ei ystävä, vaan veli, ja te viette
-hänet kuolemaan! Anteeksi, Maurice, anteeksi!"
-
-Maurice nosti ylös nuoren naisen.
-
-"Mitä te haluatte?" sanoi hän; "näin tahtoo sallimus; koko maailmalla
-on henkensä panoksena pelissä tätä nykyä; Maison-Rougen ritari on
-pelannut kuten muutkin, mutta hävinnyt; nyt hänen on maksettava".
-
-"Toisin sanoen hänen on kuoltava, jos ymmärrän teidät oikein."
-
-"Niin on."
-
-"Hänen on kuoltava, ja sen sanotte minulle te?"
-
-"En minä sano sitä, vaan kohtalo, Geneviève."
-
-"Kohtalo ei ole sanonut viimeistä sanaansa tässä asiassa, koskapa te
-voitte hänet pelastaa."
-
-"Sanani ja siis kunniani kustannuksella! Ymmärrän, Geneviève!"
-
-"Sulkekaa silmänne, Maurice, siinä kaikki, mitä teiltä pyydän, ja niin
-pitkälle kuin naisen kiitollisuus voi mennä, lupaan minä sitä osoittaa."
-
-"Sulkisin silmäni tarpeettomasti, madame; on annettu tunnussana,
-tunnussana, jota ilman kukaan ei voi mennä ulos, sillä minä toistan
-sen, talo on piiritetty."
-
-"Ja te tiedätte sen?"
-
-"Totta kai minä sen tiedän."
-
-"Maurice!"
-
-"Mitä?"
-
-"Hyvä ystävä, rakas Maurice, sanokaa minulle tämä tunnussana, minä
-tarvitsen sen."
-
-"Geneviève!" huudahti Maurice, "Geneviève! Mutta kuka te olette
-tullaksenne sanomaan minulle: Maurice, sen rakkauden nimessä, joka
-minulla on sinuun, ole vailla kunniasanaa, vailla kunniaa, petä asiasi,
-kiellä mielipiteesi? Mitä te tarjoatte minulle, Geneviève, tämän kaiken
-vastineeksi, te, joka kiusaatte minua näin?"
-
-"Oi, Maurice, pelastakaa hänet, pelastakaa hänet ensin ja pyytäkää
-sitten minun henkeni!"
-
-"Geneviève", vastasi Maurice synkällä äänellä, "kuulkaa minua: minun
-toinen jalkani on jo kunniattomuuden tiellä; jotta astuisin sille
-kokonaan, minä tahdon ainakin saada hyvän syyn itseäni vastaan;
-Geneviève, vannokaa minulle, ettette rakasta Maison-Rougen ritaria..."
-
-"Minä rakastan Maison-Rougen ritaria kuten sisar, kuten ystävä, en
-muulla tavalla, vannon sen!"
-
-"Geneviève, rakastatteko te minua?"
-
-"Maurice, minä rakastan teitä, niin totta kuin Jumala sen kuulkoon."
-
-"Jos teen sen, mitä pyydätte, jätättekö te sukulaiset, ystävät,
-isänmaan, paetaksenne petturin kanssa?"
-
-"Maurice, Maurice!"
-
-"Oi, hän empii... voi, hän empii!"
-
-Ja Maurice heittäytyi taaksepäin halveksumisen koko voimalla.
-
-Geneviève, joka oli nojannut häneen, tunsi nojansa yhtäkkiä pettävän;
-hän putosi polvilleen.
-
-"Maurice", sanoi hän kumartuen eteenpäin ja väännellen käsiänsä;
-"Maurice, kaikki, mitä sinä tahdot, minä vannon sen; käske, minä
-tottelen."
-
-"Tulet minun omakseni, Geneviève?"
-
-"Kun sitä vaadit."
-
-"Vanno se Kristuksen kautta."
-
-Geneviève ojensi käsivartensa ja sanoi:
-
-"Jumalani, sinä olet antanut anteeksi naiselle, joka teki huorin; minä
-toivon, että annat minullekin."
-
-Ja suuret kyynelet valuivat hänen poskiansa pitkin ja putoilivat hänen
-pitkille, rinnalla hajallaan aaltoileville hiuksilleen.
-
-"Voi, ei sillä tavalla, älkää vannoko siten", sanoi Maurice, "muuten en
-hyväksy valaanne".
-
-"Jumalani!" toisti hän, "minä vannon uhraavan! elämäni Mauricelle,
-kuolevani hänen kerallaan ja, jos niin tarvitaan, hänen puolestaan, jos
-hän pelastaa ystäväni, suojelijani, veljeni, Maison-Rougen ritarin".
-
-"Hyvä on; hänet pelastetaan", sanoi Maurice.
-
-Hän astui toisen huoneen ovelle.
-
-"Hyvä herra", sanoi hän, "pukeutukaa jälleen parkitsija Morandin
-pukuun. Annan teille sananne takaisin, olette vapaa."
-
-"Ja te, madame", sanoi hän Genevièvelle, "kuulkaa tunnussanat: Neilikka
-ja maanalainen".
-
-Ja kuin häntä olisi kauhistanut jääminen huoneeseen, jossa hän oli
-lausunut nuo molemmat hänet petturiksi tekevät sanat, hän avasi ikkunan
-ja hyppäsi ulos puutarhaan.
-
-
-
-
-V
-
-Kotietsintä
-
-
-Maurice oli jälleen asettunut vartiopaikalleen puutarhaan, vastapäätä
-Genevièven ikkunaa: valo oli vain sammunut tästä ikkunasta Genevièven
-mentyä Maison-Rougen ritarin huoneeseen.
-
-Olikin jo aika Mauricen lähteä tästä huoneesta, sillä tuskin hän
-oli kerinnyt kasvihuoneen nurkalle, kun puutarhan ovi avautui ja
-harmaapukuinen mies astui esiin Loririnin ja viiden kuuden krenatöörin
-saattamana.
-
-"Mitä kuuluu?" kysyi Lorin.
-
-"Näette, että olen paikallani", sanoi Maurice.
-
-"Kukaan ei ole yrittänyt tulla ulos?" sanoi Lorin.
-
-"Ei kukaan", vastasi Maurice onnellisena siitä, että pääsi
-valehtelemasta kysymyksen ollessa tässä muodossa; "ei kukaan; entä mitä
-te olette tehneet?"
-
-"Me olemme hankkineet varmuuden siitä, että Maison-Rougen ritari on
-noin tunti sitten mennyt sisälle taloon eikä ole senjälkeen lähtenyt
-ulos", vastasi poliisimies.
-
-"Entä tunnetteko te hänen huoneensa?" sanoi Lorin.
-
-"Hänen huoneensa erottaa kansatar Dixmerin huoneesta vain käytävä."
-
-"Aha, aha", sanoi Lorin.
-
-"Ei siinä jumaliste tarvittaisi mitään erotusta yhtään; tuo
-Maison-Rougen ritari näyttää olevan aika velikulta."
-
-Maurice tunsi veren nousevan päähänsä; hän sulki silmänsä ja näki
-tuhannen salaman välähdyksen.
-
-"No niin, mutta mitä kansalainen Dixmer sanoi tästä?" kysyi Lorin.
-
-"Hän huomasi sen olevan itselleen suureksi kunniaksi."
-
-"Entä nyt?" sanoi Maurice tukahtuneella äänellä, "mitä me nyt päätämme
-tehdä?"
-
-"Me päätämme", sanoi poliisimies, "mennä vangitsemaan hänet
-huoneestaan, ehkäpä vielä sängystään".
-
-"Hän ei siis aavista mitään?"
-
-"Ei yhtään mitään."
-
-"Minkälainen on maasto?" kysyi Lorin.
-
-"Meillä on täysin tarkka pohjapiirustus", sanoi harmaapukuinen;
-"paviljonki puutarhan kulmassa: kas tuolla: noustaan neljä
-porrasaskelmaa, näettekö tässä? Tullaan tasanteelle; oikealla on
-kansatar Dixmerin huoneuston ovi, tuo ikkuna, jonka näemme tuossa,
-kuuluu varmasti siihen. Taustalla, vastapäätä ikkunaa on ovi, josta
-mennään käytävään, ja käytävästä ovi petturin huoneeseen."
-
-"Hyvä, siitä saa koko lailla tarkan maastontuntemuksen", sanoi Lorin;
-"kun on tuollainen pohjapiirros, voi kävellä silmät siteessä, sitä
-suuremmalla syyllä silmät auki. Lähtekäämme siis."
-
-"Ovatko kadut hyvin vartioidut?" kysyi Maurice, jonka mielenkiinnon
-kaikki mukanaolevat luonnollisesti katsoivat johtuvan pelosta, että
-ritari pääsisi livahtamaan.
-
-"Kadut, käytävät, kadunkulmat, kaikki", sanoi harmaapukuinen mies;
-"minä takaan, ettei hiirikään pääse ilman tunnussanaa".
-
-Maurice värisi; nuo monet varovaisuustoimenpiteet panivat hänet
-pelkäämään, että hänen petoksensa olisi hyödytön.
-
-"Kuinka paljon miehiä te nyt sitten pyydätte vangitaksenne ritarin?"
-kysyi harmaapukuinen.
-
-"Kuinka paljon miehiä?" sanoi Lorin; "toivon Mauricen ja minun hyvin
-riittävän; eikö niin, Maurice?"
-
-"Kyllä", sopersi tämä, "varmasti me riitämme".
-
-"Kuulkaa", sanoi poliisimies, "ei mitään turhia kerskailuja;
-kykenettekö ottamaan hänet?"
-
-"Jumaliste! Kykenemmekö", huudahti Lorin, "luulenpa sentään! Eikö niin,
-Maurice, että meidän on otettava hänet?"
-
-Lorin korosti tätä sanaa. Olihan hän sanonut, että heitä oli alettu
-epäillä ja ettei olisi annettava epäilyille, jotka kasvoivat tuona
-aikana niin nopeasti, aikaa varmistua; ja Lorin ymmärsi, ettei kukaan
-uskaltaisi epäillä kahden sellaisen miehen isänmaallisuutta, joiden oli
-onnistunut vangita Maison-Rougen ritari.
-
-"No niin", sanoi poliisimies, "jos te todella pysytte päätöksessänne,
-ottakaa mukaanne mieluummin kolme miestä kuin kaksi, neljä kuin kolme;
-ritarin nukkuessa on hänen miekkansa aina päänalusen alla ja kaksi
-pistoolia yöpöydällään".
-
-"Mitä helkkaria", sanoi eräs Lorinin komppanian krenatööri, "mennään
-kaikki, älköön kenelläkään olko etuoikeutta; jos hän antautuu,
-panemme hänet säilöön giljotiinin varalle; jos hän tekee vastarintaa,
-leikkaamme hänet kappaleiksi".
-
-"Hyvin sanottu", virkkoi Lorin, "eteenpäin. Menemmekö ovesta vai
-ikkunasta?"
-
-"Ovesta", sanoi poliisimies; "ehkä siinä sattumalta on avain; sillä jos
-menemme ikkunasta, on muutamia ruutuja lyötävä rikki, ja siitä syntyy
-meteliä".
-
-"Olkoon menneeksi ovesta", sanoi Lorin; "samantekevä mistä, kunhan
-mennään. Lähdetään, sapeli kouraan, Maurice!"
-
-Maurice veti koneellisesti sapelin huotrastaan.
-
-Pieni joukko astui paviljonkia kohti. Kuten harmaapukuinen mies oli
-sanonut siellä olevan, tavattiin tasanteen ensimmäiset portaat, sitten
-tultiin tasanteelle ja siltä eteiseen.
-
-"Kas", huudahti Lorin iloissaan, "avain on ovessa".
-
-Hän oli ojentanut kätensä hämärässä, ja kuten oli sanonut, tosiaankin
-tuntenut sormenpäillään kylmän avaimen.
-
-"No, mennään, avaa siis, kansalainen luutnantti", sanoi harmaapukuinen.
-
-Lorin väänsi avainta varovasti lukossa; ovi avautui.
-
-Maurice kuivasi kädellään otsaansa, joka oli hiestä kostea.
-
-"Olemme perillä", sanoi Lorin.
-
-"Emme vielä", virkkoi harmaapukuinen. "Jos meidän maastotietomme ovat
-tarkat, olemme kansatar Dixmerin huoneistossa."
-
-"Siitä voimme saada varmuuden", sanoi Lorin; "sytyttäkäämme kynttilöitä
-palamaan, takassa on vielä tulta".
-
-"Sytyttäkäämme soihtuja", sanoi harmaapukuinen; "soihdut eivät sammu
-kuten kynttilät".
-
-Ja hän otti erään krenatöörin kädestä kaksi soihtua, jotka hän sytytti
-lieden hiilloksessa. Toisen hän pani Mauricen, toisen Lorinin käteen.
-
-"Katsokaa", sanoi hän, "minä en erehtynyt: tässä on ovi, josta mennään
-kansatar Dixmerin makuuhuoneeseen, tuolla toinen, josta päästään
-käytävään".
-
-"Eteenpäin, käytävään", sanoi Lorin.
-
-Avattiin taustalla oleva ovi, joka ei ollut suljettu enempää kuin
-ensimmäinenkään, ja niin oltiin vastapäätä ritarin huoneen ovea.
-Maurice oli nähnyt tämän oven kaksikymmentä kertaa eikä ollut
-milloinkaan kysynyt, minne se vei; hänen mielestään keskittyi koko
-maailma siihen huoneeseen, jossa Geneviève otti hänet vastaan.
-
-"Kas, kas", sanoi Lorin matalalla äänellä, "tässä asia muuttuu; avainta
-ei ole, ja ovi on lukossa".
-
-"Mutta", kysyi Maurice, joka tuskin saattoi puhua, "oletteko ihan
-varma, että se on tämä?"
-
-"Jos pohjapiirros on tarkka, tulisi sen olla tämä", vastasi
-poliisimies; "saammehan sitäpaitsi pian nähdä. Krenatöörit, murtakaa
-ovi; ja te, kansalaiset, olkaa valmiit hyökkäämään huoneeseen heti kun
-ovi on murrettu."
-
-Neljä miestä, jotka poliisin asiamies määräsi, nosti kivääriensä perät
-ja iski toimituksen johtajan merkistä yhden ainoan yhteisen iskun: ovi
-lensi säpäleiksi.
-
-"Antaudu tai olet kuoleman oma!" huudahti Lorin syöksyen huoneeseen.
-
-Kukaan ei vastannut; vuodeverhot olivat suojeltuina.
-
-"Vuoteen taustaa, pitäkää silmällä vuoteen taustaa!" sanoi poliisimies;
-"kivääri poskelle, ja jos verhot vähänkään liikahtavat, ampukaa".
-
-"Odottakaa", sanoi Maurice, "minä menen avaamaan ne".
-
-Ja varmastikin siinä toivossa, että Maison-Rouge olisi piiloutuneena
-verhojen taa ja että ensimmäinen tikarinisku tai pistoolinlaukaus
-kohdistuisi häneen, Maurice syöksyi uutimia kohti, jotka kitisivät
-luistaessaan tankoa pitkin.
-
-Vuode oli tyhjä.
-
-"Jumaliste", sanoi Lorin, "ei ketään!"
-
-"Hän on päässyt pakenemaan", sopersi Maurice.
-
-"Mahdotonta, kansalaiset, mahdotonta!" huudahti harmaapukuinen;
-"sanoinhan, että hänen on nähty tulleen kotiin tunti sitten, ettei
-kukaan ole nähnyt hänen menevän ulos ja että kaikkia uloskäytäviä
-vartioidaan".
-
-Lorin avasi seinäkomeroiden ja vaatekaappien ovet ja katseli joka
-paikasta, sellaisistakin, jonne miehen olisi ruumiillisesti mahdotonta
-piiloutua.
-
-"Ei ketään! Ei kuitenkaan; näette hyvin, ei ketään!"
-
-"Ei ketään!" toisti Maurice liikutettuna, minkä hyvin ymmärtää;
-"näettehän, ettei täällä tosiaankaan ole ketään".
-
-"Ehkä hän on kansatar Dixmerin huoneessa", sanoi poliisimies.
-
-"Kunnioittakaa naisen huonetta", sanoi Maurice.
-
-"Kuinkas sitten", sanoi Lorin, "varmasti sitä kunnioitetaan, ja
-kansatar Dixmeriä myöskin; tarkastetaan vain".
-
-"Tarkastetaanko kansatar Dixmer?" kysyi eräs krenatööri, mielissään
-siitä, että saattoi laskea huonoa pilaa.
-
-"Ei", sanoi Lorin, "vain huone".
-
-"Antakaa minun siinä tapauksessa mennä ensimmäisenä", sanoi Maurice.
-
-"Mene", virkkoi Lorin; "sinä olet kapteeni: kunnia sille, kelle kunnia
-kuuluu".
-
-Kaksi miestä jätettiin vartioimaan sitä huonetta, josta lähdettiin;
-sitten mentiin siihen huoneeseen, jossa soihdut oli sytytetty.
-
-Maurice lähestyi ovea, joka vei Genevièven makuuhuoneeseen. Ensimmäistä
-kertaa hän oli nyt menossa sinne. Hänen sydämensä löi rajusti.
-
-Avain oli ovessa. Maurice laski kätensä avaimelle, mutta epäröikin.
-
-"Mitä nyt?" sanoi Lorin. "Avaa pois!"
-
-"Mutta", sanoi Maurice, "entä jos kansatar Dixmer on makuulla?"
-
-"Me katsomme hänen vuoteeseensa, hänen vuoteensa alle, hänen uuniinsa
-ja vaatekaappeihinsa", sanoi Lorin; "minkä jälkeen, ellei siellä ole
-muita kuin hän, me toivotamme hänelle hyvää yötä".
-
-"Eipä suinkaan", sanoi poliisimies, "me vangitsemme hänet; kansatar
-Geneviève Dixmer on aristokraatti, jonka tiedetään olleen Tisonin tytön
-ja Maison-Rougen ritarin rikostoverin".
-
-"Avaa siinä tapauksessa itse", sanoi Maurice päästäen avaimen
-kädestään, "minä en vangitse naisia".
-
-Poliisimies katseli Mauricea karsaasti, ja krenatöörit kuiskuttelivat
-keskenään.
-
-"Vai niin, vai niin", sanoi Lorin, "te kuiskuttelette? Kuiskutelkaa
-sitten kahden miehen asioista täällä ollessanne, sillä minä olen samaa
-mieltä kuin Maurice."
-
-Ja hän astui askelen taaksepäin.
-
-Harmaapukuinen mies tarttui avaimeen, väänsi kiivaasti, ovi avautui;
-sotilaat syöksyivät huoneeseen.
-
-Kaksi kynttilää paloi pienellä pöydällä, mutta Genevièven, yhtä vähän
-kuin Maison-Rougen ritarinkaan huoneessa ei ollut ketään.
-
-"Tyhjä!" huudahti poliisimies.
-
-"Tyhjä!" toisti Maurice kalveten, "missä hän siis on?"
-
-Lorin katseli Mauricea kummissaan.
-
-"Hakekaamme", sanoi poliisimies.
-
-Ja miliisimiestensä seurassa hän ryhtyi penkomaan koko talon
-kellareista työpajalle saakka.
-
-Tuskin he olivat kääntäneet selkänsä, kun Maurice, joka oli
-kärsimättömänä seurannut heitä silmillään, nyt vuorostaan syöksyi
-huoneeseen avaten kaapit, jotka hän jo kerran oli avannut, ja huutaen
-hätäisellä äänellä:
-
-"Geneviève! Geneviève!"
-
-Mutta Geneviève ei vastannut, huone oli todella tyhjä.
-
-Silloin Maurice ryhtyi omasta puolestaan tutkimaan taloa oikein
-vimmatusti. Kasvihuoneet, vajat, ulkohuoneet, kaikki hän tutki, mutta
-tuloksetta.
-
-Äkkiä kuului kova meteli; aseistettu joukko näyttäytyi portilla,
-ilmoitti vartiomiehelle tunnussanan, valloitti puutarhan ja hajaantui
-taloon. Tämän apujoukon etunenässä välkkyi Santerren savustunut
-kypärintöyhtö.
-
-"No, missä on vehkeilijä?" sanoi hän Lorinille.
-
-"Kuinka? Missäkö on vehkeilijä?"
-
-"Niin. Minä kysyn teiltä, mitä olette hänelle tehneet?"
-
-"Minä kysyn sitä teiltä itseltänne: jos teidän osastonne on vartioinut
-uloskäytäviä hyvin, on sen täytynyt pidättää hänet, koskapa hän ei enää
-ollut talossa silloin kun me saavuimme."
-
-"Mitä te sanotte?" huusi kenraali raivoissaan, "olette siis päästäneet
-hänet karkuun?"
-
-"Emme ole voineet laskea häntä karkuun, koska hän ei milloinkaan ole
-ollut käsissämme."
-
-"Siinä tapauksessa en minä enää ymmärrä siitä mitään", sanoi Santerre.
-
-"Mistä niin?"
-
-"Siitä, mitä käskitte lähetin sanoa minulle."
-
-"Olemmeko me lähettäneet jonkun teidän luoksenne, mekö?"
-
-"Epäilemättä. Tuon ruskeapukuisen, mustatukkaisen, vihreäsilmälasisen
-miehen, joka tuli meille ilmoittamaan teidän puolestanne, että
-olitte saamaisillanne haltuunne Maison-Rougen ritarin, mutta että
-hän puolustautui leijonan tavoin; heti tuon kuultuani minä kiiruhdin
-paikalle."
-
-"Mies, jolla oli ruskea puku, musta tukka, vihreät silmälasit?" toisti
-Lorin.
-
-"Niin juuri, ja piti käsipuolessaan naista."
-
-"Nuorta, sievää?" huudahti Maurice harpaten kenraalin luo.
-
-"Niin, nuorta ja sievää."
-
-"Se oli hän ja kansatar Dixmer."
-
-"Kuka hän?"
-
-"Maison-Rouge... Voi, minua kurjaa, kun en tappanut heitä molempia!"
-
-"Malttakaa, kansalainen Lindey", sanoi Santerre, "kyllä heidät saadaan
-satimeen".
-
-"Mutta kuinka helvetissä te päästitte heidät menemään?" kysyi Lorin.
-
-"Helkkarissa", sanoi Santerre, "päästin heidät menemään, koska heillä
-oli tunnussana".
-
-"Heillä oli tunnussana!" huusi Lorin; "mutta meidän joukossammehan on
-siis petturi?"
-
-"Ei, ei, kansalainen Lorin", sanoi Santerre, "teidät tunnetaan, ja
-tiedetään, ettei teidän joukossanne ole pettureita".
-
-Lorin katseli ympärilleen ikäänkuin hakeakseen tätä petturia, jonka
-läsnäolosta oli puhunut. Hän kohtasi Mauricen synkän otsan ja epäröivän
-katseen.
-
-"Voi", mutisi hän, "mitä tämä merkitsee?"
-
-"Tämä mies ei voi olla kovin kaukana", sanoi Santerre; "tarkastakaamme
-ympäristö; ehkä hänet on kohdannut jokin kulkuvartio, joka on ollut
-näppärämpi kuin me eikä ole antanut vetää itseään nenästä".
-
-"Niin, niin, hakekaamme", sanoi Lorin.
-
-Ja hän tarttui Mauricen käsivarteen ja ollen ryhtyvinään hakemaan veti
-hänet mukanaan ulos puutarhasta.
-
-"Niin, hakekaamme", sanoivat sotilaat; "mutta ennenkuin haemme..."
-
-Ja eräs heistä heitti soihtunsa katokseen, joka oli ahdettu täyteen
-risukimppuja ja heiniä.
-
-"Tule", sanoi Lorin, "tule".
-
-Maurice ei vastustellut vähääkään. Hän seurasi Lorinia kuin lapsi;
-molemmat kiiruhtivat sillalle saakka puhumatta enempää; siellä he
-pysähtyivät, Maurice kääntyi.
-
-Esikaupungin kohdalla oli taivaanranta punainen ja talojen ylitse
-saattoi nähdä nousevan joukon kipinöitä.
-
-
-
-
-VI
-
-Vannottu vala
-
-
-Maurice värisi; hän ojensi kätensä Saint-Jacques-katua kohti.
-
-"Tulipalo", sanoi hän, "tulipalo!"
-
-"Niin, entä sitten", sanoi Lorin, "tulipalo, mitä siitä?"
-
-"Voi, hyvä Jumala! hyvä Jumala! Jos hän olisikin palannut?"
-
-"Kuka niin?"
-
-"Geneviève."
-
-"Geneviève, se on rouva Dixmer, eikö niin?"
-
-"Niin, hän."
-
-"Ei ole vähääkään vaaraa, että hän olisi palannut, ei hän sitä varten
-lähtenytkään."
-
-"Lorin, minun on löydettävä hänet, minun on saatava kostaa."
-
-"Oho, oho", sanoi Lorin.
-
-    "On jumalille, Amor, kauhistus
-    ja ihmisille sinun valtikkas,
-    ja tarpeeton on enää suitsutus
-     sun alttareillas, hirmuvaltias."
-
-"Autathan sinä minua löytämään hänet, Lorin?"
-
-"Totta helkkarissa, se ei ole vaikeata."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Tietysti, jos sinua kiinnostaa kansatar Dixmerin kohtalo niin paljon
-kuin luulen, sinä varmasti tunnet hänet, ja tuntiessasi varmaankin
-tiedät, ketkä ovat hänen läheisimmät ystävänsä; hän ei ole lähtenyt
-Pariisista, hehän ovat kaikki hullaantuneet tähän kaupunkiin; hän on
-varmasti hakenut turvapaikan jonkun uskotun luota, ja huomenaamuna sinä
-saat jonkun Rosan tai Martan välityksellä pienen kirjelipun, joka on
-laadittu suunnilleen seuraavaan muotoon:
-
-    "Jos mielit, Mars, sä nähdä Cytheren,
-     sa lainaa Yöttäreltä huntu sininen.
-
-"Ja että hänen on esittäydyttävä ovenvartijalle, sen tai sen kadun
-varrella, siinä tai siinä numerossa ja kysyttävä rouva Kolmi-Tähteä,
-kas sillä tavalla."
-
-Maurice kohautti olkapäitään; hän tiesi hyvin, ettei Genevièvellâ ollut
-ketään, kenen luota hakisi turvapaikkaa.
-
-"Me emme löydä häntä", mutisi hän.
-
-"Salli minun sanoa sinulle eräs seikka, Maurice", sanoi Lorin.
-
-"Mikä seikka?"
-
-"Ettei se olisi mikään niin suuri onnettomuus, vaikka emme löytäisikään
-häntä."
-
-"Ellemme löydä häntä, Lorin", sanoi Maurice, "minä kuolen".
-
-"Lempo vieköön", sanoi nuori mies, "se oli siis tuo rakkaus, joka oli
-viemäisillään sinun henkesi?"
-
-"Niin oli."
-
-Lorin mietti hetkisen.
-
-"Maurice", sanoi hän, "nyt on kello yhdentoista korvilla, seutu on
-autio, tuossa on kivipenkki, joka näyttää olevan vartavasten laitettu
-kahdelle ystävykselle. Osoita minulle suosio antautua yksityiseen
-keskusteluun kanssani, kuten vanhan hallituksen aikana sanottiin. Annan
-sinulle sanani, etten puhu runomittaa."
-
-Maurice katsahti ympärilleen ja tuli istumaan ystävänsä viereen.
-
-"Puhu", sanoi Maurice nojaten raskaaksi käyneen päänsä kätensä varaan.
-
-"Kuule, rakas ystävä, sanon sinulle erään asian ilman johdantoa, ilman
-kiertelyä, ilman selityksiä, että kuljemme perikatoamme kohti, sinä
-viet meidät perikatoon."
-
-"Kuinka niin?" kysyi Maurice.
-
-"Kuule, armas ystävä", alkoi Lorin uudelleen, "eräs
-yhteishyvänvaliokunnan päätös julistaa isänmaanpetturiksi jokaisen,
-joka on suhteissa mainitun isänmaan vihollisiin. Tunnetko sinä tämän
-päätöksen?"
-
-"Epäilemättä", vastasi Maurice.
-
-"Tunnet sen?"
-
-"Tunnen."
-
-"No niin. Minusta tuntuu, ettet ole mikään huono isänmaanpetturi. Mitä
-sanot siitä? kuten sanoi Manlius."
-
-"Lorin!"
-
-"Epäilemättä, ellet sinä katso isänmaanpalvojiksi niitä, jotka antavat
-asunnon, ruoan ja vuoteen Maison-Rougen herra ritarille; hän ei
-luullakseni ole mikään kiihkeä tasavaltalainen eikä ole tällä haavaa
-syytteessä syyskuun päivien toimeenpanosta."
-
-"Voi, Lorin!" sanoi Maurice huokaisten.
-
-"Se merkitsee", jatkoi siveyssaarnaaja, "että minusta sinä näytät
-olleen tai olet vielä liian hyvä ystävä isänmaanvihollisen kanssa. No,
-no, älä sano vastaan, rakas ystävä; sinä olet kuin Enkelados-vainaja,
-saisit vuoren sortumaan kääntyessäsi. Sanon sinulle siis toistamiseen,
-älä sano vastaan, vaan myönnä kiltisti, ettet enää ole kiihkeä
-tasavaltalainen."
-
-Lorin oli lausunut nämä sanat niin lempeästi kuin saattoi ja oikein
-Ciceromaisen sulavasti.
-
-Maurice tekikin vastalauseensa vain viittaamalla. Mutta Lorin ei siitä
-välittänyt, vaan jatkoi:
-
-"Voi, jos me eläisimme jonkinlaisessa kasvihuonelämmössä,
-kohtuullisessa lämmössä, jossa kasvitieteen sääntöjen mukaan
-ilmapuntari alituisesti osoittaa kuuttatoista astetta, sanoisin
-sinulle, rakas Maurice, että se on soreasti tehty, että se on hienosti
-tehty; olkaamme silloin tällöin hieman aristokraatteja, se tekee hyvää
-ja on hauskaa; mutta me paistumme tänään kolmenkymmenenviiden tai
-neljänkymmenen asteen lämmössä; ruokaliina polttaa, koska itse ollaan
-haaleita; koska on kuuma, tunnutaan itse kylmiltä; koska on kylmä, on
-epäilyttävä; tiedät sen, Maurice; ja kun ollaan epäilyttäviä, sinä olet
-liian älykäs, rakas Maurice, jotta et tietäisi, mitä ollaan pian sen
-jälkeen, tai oikeammin, mitä ei enää olla."
-
-"No hyvä, tapettakoon minut siis ja päättyköön tämä juttu", huudahti
-Maurice, "minä olen yhtäkaikki väsynyt elämään".
-
-"Viime neljännestunnin kuluessa", sanoi Lorin. "Todellakaan ei ole
-kulunut kylliksi pitkä aika, jotta jättäisin sinut oman tahtosi
-valtaan; sitäpaitsi kun nykyaikana kuollaan, ymmärrät, että on kuoltava
-tasavaltalaisena, vaikka sinä tahtoisit kuolla aristokraattina."
-
-"Voi, voi", huudahti Maurice, jonka verta rupesi kiehuttamaan
-syyllisyydentunnon aikaansaama sietämätön tuska; "voi, menet liian
-pitkälle, hyvä ystävä".
-
-"Menen vielä pitemmälle, sillä ilmoitan etukäteen, että jos muutut
-aristokraatiksi..."
-
-"Sinä ilmiannat minut?"
-
-"Hyi, en: minä sulkisin sinut johonkin kellariin ja panisin hakemaan
-sinua rumpujen päristyksellä, kuten eksynyttä lammasta; sitten
-julistaisin, että aristokraatit, jotka tiesivät, mitä heille olit
-varannut, ovat takavarikoineet sinut, kiduttaneet, näännyttäneet sinut,
-joten hallinaiset ja Victor-piirin lumppu-ukot löydettyään sinut
-kruunaavat sinut julkisesti kukkasilla, kuten tapahtui rovasti Elie de
-Beaumontille, Latudelle ja muille. Kiiruhda siis jälleen muuttumaan
-Aristideeksi, muuten on asiasi selvä."
-
-"Lorin, Lorin, tunnen, että olet oikeassa, mutta virta vie minua,
-luistan kaltevaa pintaa pitkin. Syytätkö sinä minua siksi, että kohtalo
-pakottaa minut mukaansa?"
-
-"En minä syytä sinua, vaan kinastelen kanssasi. Muistelepas hiukan
-niitä näytöksiä, joita Pylades joka päivä esitti Oresteelle, näytöksiä,
-jotka oivallisesti todistavat, ettei ystävyys ole muuta kuin paradoksi,
-koskapa nämä malliystävykset väittelivät aamusta iltaan."
-
-"Jätä minut, Lorin, se olisi paremmin tehty."
-
-"En milloinkaan."
-
-"Anna minun siinä tapauksessa rakastaa, olla vapaasti hullu, ehkä
-rikollinenkin, sillä jos näen hänet jälleen, tiedän tappavani hänet."
-
-"Tai lankeat polvillesi hänen eteensä. Voi, Maurice sinua, Maurice
-rakastuneena aristokraattiin, milloinkaan en olisi uskonut sellaista.
-Sinähän olet kuin tuo Osselin-parka, joka hullaantui markiisitar de
-Charnyyn."
-
-"Kylliksi jo, Lorin, minä pyydän hartaasti."
-
-"Maurice, minä parannan sinut, tai piru minut periköön. Minä en
-tahdo sinun voittavan pyhän giljotiinin arpajaisissa, kuten sanoi
-Lombards-kadun maustekauppias. Ole varuillasi, Maurice, sinä saatat
-minut epätoivoon. Maurice, sinä teet minusta verenimijän. Maurice, minä
-tunnen tarvetta sytyttää Saint-Louis-saaren tuleen; soihtu, kekäle
-tänne.
-
-    "Ei, turhaa vaiva on
-    ja soihdun pyytäminen kuitenkin.
-    Sun tules suunnaton
-     voi poroks polttaa sielus, kaupungin."
-
-Maurice hymyili vasten tahtoaan.
-
-"Tiedäthän, että sopimus oli puhua vain suorasanaisesti", sanoi hän.
-
-"Mutta sinä myöskin saatat minut raivostumaan hulluudellasi", sanoi
-Lorin; "sinä myöskin... Kuule, mennään juomaan, Maurice; juodaan
-päihimme, tehdään lakiesityksiä, tutkitaan valtiotaloutta; mutta
-Jupiterin rakkauden kautta, älkäämme olko rakastuneita, älkäämme
-rakastako muita kuin vapautta."
-
-"Tai Järkeä."
-
-"Niin, se on totta. Jumalatar puhuu sinusta paljon ja pitää sinua
-suloisena kuolevaisena."
-
-"Etkä sinä ole mustasukkainen?"
-
-"Maurice, pelastaakseni ystävän tiedän voivani uhrata kaikki."
-
-"Kiitos, Lorin-parkani, panen arvoa uskollisuudellesi; mutta paras tapa
-lohduttaa minua on antaa minun saada kyllikseni tuskaa. Hyvästi, Lorin;
-mene sinä katsomaan Arthémiseäsi."
-
-"Entä minne sinä menet?"
-
-"Lähden kotiin."
-
-Ja Maurice astui muutaman askelen siltaa kohden.
-
-"Sinä asut siis nykyään vanhan Saint-Jacques-kadun suunnalla?"
-
-"En, mutta minua huvittaa mennä sitä kautta."
-
-"Nähdäksesi vielä kerran paikan, jossa sinun epäinhimillinen olentosi
-asusti?"
-
-"Nähdäkseni, eikö hän ole palannut sinne, missä tiesi minun häntä
-odottavan. Oi, Geneviève, Geneviève, en olisi luullut sinun saattavan
-tehdä sellaista petosta!"
-
-"Maurice, muuan tyranni, joka tunsi hyvin kauniin sukupuolen, koskapa
-hän kuoli rakastettuaan sitä liikaa, sanoi:
-
-    "Nainen usein vaihtelee,
-     hullu häneen uskonee."
-
-Maurice päästi huokauksen, ja ystävykset lähtivät taas takaisin
-vanhalle Saint-Jacques-kadulle päin.
-
-Sitä myöten kun ystävykset lähenivät paikkaa, he kuulivat suuren
-metelin; he näkivät valon kasvavan ja kuulivat isänmaallisia lauluja,
-jotka päiväsaikaan kirkkaassa auringonpaisteessa, taisteluntuoksinassa
-tuntuivat sankarihymneiltä, mutta jotka yöllä, tulipalon hohteessa
-kuulostivat päihtyneiden ihmissyöjien synkiltä juomalauluilta.
-
-"Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sanoi Maurice unohtaen, että Jumala
-oli poistettu käytännöstä.
-
-Ja hän asteli eteenpäin otsa hiessä.
-
-Lorin katseli hänen käyntiään ja mutisi hampaittensa välistä:
-
-    "Jos rakkaus meidät vain valtaansa saa,
-     niin järkevyys hyvästit heittää."
-
-Koko Pariisi näytti vaeltavan niiden tapausten näyttämöä kohti, joista
-juuri olemme kertoneet. Mauricen oli pakko tunkeutua krenatööriketjun
-ja piirijoukkojen rivistöjen lävitse, sitten tuon aina raivokkaan, aina
-valppaan roskaväen yhteensulloutuneiden laumojen halki, joka tällä
-aikakaudella juoksi ulvoen näytelmästä näytelmään.
-
-Sitä mukaa kuin Maurice lähestyi taloa, hän raivokkaassa
-kärsimättömyydessään kiiruhti askeliaan. Lorin saattoi vaivoin seurata
-häntä, mutta hän rakasti häntä liiaksi jättääkseen hänet yksikseen
-sellaisena hetkenä.
-
-Kaikki oli melkein lopussa; katoksesta, jonne sotilas oli heittänyt
-palavan soihtunsa, oli tuli levinnyt työpajalle, joka oli rakennettu
-laudoista siten, että ilma pääsisi vapaasti haihtumaan; tavarat olivat
-palaneet; itse rakennus alkoi palaa.
-
-"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Maurice itsekseen, "jos hän olisi tullut
-takaisin, jos hän olisi jossakin huoneessa, joka on liekkien
-piirittämä, ja odottaisi minua, huutaisi minua!..."
-
-Ja puoleksi mielipuolena tuskasta, uskoen kernaammin, että se nainen,
-jota hän rakasti, oli hullu kuin petturi, syöksyi Maurice pää kumarassa
-ovea kohti, jonka hän vilaukselta erotti savun keskeltä.
-
-Lorin seurasi häntä yhä; hän olisi seurannut häntä helvettiin.
-
-Katto paloi, tuli alkoi levitä portaisiin.
-
-Läähättäen tarkasti Maurice ensin salin, Genevièven huoneen,
-Maison-Rougen ritarin huoneen, käytävät ja huusi tukahtuvalla äänellä:
-
-"Geneviève! Geneviève!"
-
-Kukaan ei vastannut.
-
-Tullessaan takaisin ensimmäiseen huoneeseen näkivät ystävykset
-tulenkielekkeiden alkavan tunkea ovesta. Välittämättä Lorinin huudoista
-ja viittauksista käyttää ikkunaa lähti Maurice liekkien keskelle.
-
-Sitten hän juoksi päärakennukseen, harppasi pysähtymättä halki pihan,
-joka oli täynnä särjettyjä huonekaluja, pääsi ruokahuoneeseen, Dixmerin
-salonkiin, kemisti Morandin työhuoneeseen; kaikki nämä olivat täynnä
-savua, pirstaleita, ikkunalasinsiruja; tuli oli juuri levinnyt tähänkin
-talonosaan ja alkoi tuhota sitä.
-
-Maurice teki samoin kuin paviljongissakin. Hän ei jättänyt ainoatakaan
-huonetta tutkimatta, ainoatakaan käytävää juoksematta sen päästä
-päähän. Hän astui alas kellareihin saakka. Ehkä oli Geneviève tulipaloa
-paetessaan hakenut sieltä suojaa.
-
-Ei ketään.
-
-"Tuhat tulimmaista!" sanoi Lorin, "näethän hyvin, ettei täällä
-saattaisi kestää muut kuin salamanterit, etkä sinä etsi kuitenkaan tätä
-tarunomaista eläintä. Lähde pois; kyselemme, kuulustelemme saapuvilla
-olevia; ehkä on joku nähnyt hänet."
-
-Olisi tarvittu monen miehen yhtyneet voimat viemään Maurice talosta
-ulos. Toivo veti hänet mukanaan hiuskarvallaan.
-
-Silloin he alkoivat kysellä; he tutkivat ympäristön, pysäyttivät
-ohikulkevat naiset, tarkastivat lehtokujat, mutta tuloksettomasti.
-Kello oli yksi aamulla; Maurice oli jättiläisvoimistaan huolimatta
-väsymyksen murtama: viimein hän lakkasi juoksemasta, kapuamasta,
-alituisesti riitelemästä väkijoukon kanssa.
-
-Ajuri ajoi ohi. Lorin pysäytti hänet.
-
-"Rakas veli", sanoi hän Mauricelle, "me olemme tehneet kaiken sen, mikä
-on ollut inhimillisesti mahdollista löytääksemme jälleen Genevièvesi;
-olemme uupuneet pilalle, kärventyneet ruskeiksi, meitä on mukiloitu
-hänen vuokseen. Olkoon Cupido miten vaativainen hyvänsä, ei hän voi
-vaatia enempää mieheltä, joka on rakastunut, eikä ainakaan mieheltä,
-joka ei ole rakastunut; nouskaamme rattaille ja lähtekäämme kumpikin
-kotiin."
-
-Maurice ei vastannut mitään, vaan alistui. Saavuttiin Mauricen ovelle
-kummankaan ystävyksen vaihtamatta sanaakaan.
-
-Mauricen juuri astuessa rattailta he kuulivat Mauricen asunnon ikkunan
-sulkeutuvan.
-
-"Kas, hyvä!" sanoi Lorin, "sinua odotettiin, minä voin olla
-rauhallisempi. Kolkutapas nyt ovelle!"
-
-Maurice kolkutti, ovi avautui.
-
-"Hyvää yötä!" sanoi Lorin, "odota minua huomenaamuna, niin lähdetään
-ulos".
-
-"Hyvää yötä", sanoi Maurice koneellisesti.
-
-Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä.
-
-Portaiden ensi askelmilla hän kohtasi kotiapulaisensa.
-
-"Voi, kansalainen Lindey", huudahti tämä, "kuinka levottomiksi te
-olette meidät tehnyt!"
-
-Sana _meidät_ hämmästytti Mauricea.
-
-"Teidätkö?" sanoi hän.
-
-"Niin, minut ja sen pienen rouvan, joka teitä odottaa."
-
-"Pienen rouvan!" toisti Maurice, jonka mielestä oli huonosti valittu
-hetki jonkun entisen ystävättären muistuttaa häntä; "teit hyvin kun
-ilmoitit sen; minä menen nukkumaan Lorinin luo".
-
-"Voi, mahdotonta; hän oli ikkunassa, hän näki teidän nousevan ajurin
-rattailta, hän huudahti: Kas tuossa hän on."
-
-"Ah, mitä se minua liikuttaa, tietääkö hän minun tulleen; minulla ei
-ole halua rakastaa. Lähde sisälle ja sano tuolle naiselle, että hän on
-erehtynyt."
-
-Kotiapulainen teki jo liikkeen totellakseen, mutta pysähtyikin.
-
-"Voi, kansalainen", sanoi hän, "te olette väärässä: pikku rouva oli jo
-hyvin surullinen, minun vastaukseni saattaa hänet vallan epätoivoon".
-
-"Mutta kuka tämä rouva siis lopulta on?"
-
-"Kansalainen, minä en ole nähnyt hänen kasvojaan; hän on kääriytynyt
-vaippaan ja itkee; siinä kaikki mitä tiedän."
-
-"Hän itkee!" sanoi Maurice.
-
-"Niin, mutta hyvin hiljaa, tukahduttaen nyyhkytykset."
-
-"Hän itkee", toisti Maurice. "Maailmassa on siis olemassa joku, joka
-rakastaa minua niin paljon, että tulee siinä määrin levottomaksi minun
-poissaolostani?"
-
-Ja hän lähti hitaasti portaita ylös kotiapulaisensa perässä.
-
-"Täällä hän on, kansatar, täällä hän on!" huusi tämä syöksyen
-huoneeseen.
-
-Maurice astui sisään hänen jäljessään.
-
-Hän näki silloin salin nurkassa vavahtelevan muodon, joka peitti
-kasvonsa pielusten alle, naisen, jota olisi luullut kuolleeksi, ellei
-hän olisi vavahdellut kouristuksentapaisesti vaikeroiden.
-
-Hän viittasi kotiapulaista poistumaan.
-
-Tämä totteli ja sulki oven.
-
-Silloin Maurice riensi nuoren naisen luo, joka kohotti päätänsä.
-
-"Geneviève", huudahti nuori mies, "Geneviève minun luonani! Olenko minä
-hullu, hyvä Jumala?"
-
-"Ei, teillä on koko järkenne tallella, hyvä ystävä", vastasi nuori
-nainen. "Minä olen luvannut kuulua teille, jos te pelastatte
-Maison-Rougen ritarin. Te olette pelastanut hänet, minä olen tässä!
-Minä odotin teitä."
-
-Maurice käsitti näiden sanojen merkityksen väärin; hän peräytyi askelen
-ja katsellen nuorta naista sanoi lempeästi:
-
-"Geneviève, Geneviève, te ette siis rakastakaan minua?"
-
-Genevièven katse verhoutui kyyneliin; hän käänsi pois päänsä ja
-nojautuen sohvan selkämykseen puhkesi nyyhkytyksiin.
-
-"Voi", sanoi Maurice, "näettehän, ettette rakasta minua enää, ettekä
-te ainoastaan ole lakannut rakastamasta, Geneviève, vaan vieläpä
-te tunnette minua kohtaan jonkinlaista vihaa, koska olette noin
-epätoivoinen."
-
-Mauricen viime sanoissa oli ollut niin paljon kiihtymystä ja tuskaa,
-että Geneviève nousi jälleen seisomaan ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Hyvä Jumala", sanoi hän, "sekin mies, jonka luulin parhaimmaksi, on
-siis aina vain itsekäs!"
-
-"Itsekäs, Geneviève, mitä te sillä tarkoitatte?"
-
-"Mutta ettekö te sitten käsitä, että minä kärsin? Mieheni pakolaisena,
-veljeni henkipattona, taloni liekeissä, kaikki tämä yhden yön kuluessa,
-ja sitten tämä kauhea kohtaus teidän ja ritarin välillä!"
-
-Maurice kuunteli ihastuneena, sillä hulluimmallekin intohimojen orjalle
-oli mahdotonta olla myöntämättä, että sellaiset yhteen kasaantuneet
-kiihtymyksen aiheet saattavat johtaa sellaisen tuskan valtaan kuin
-missä Geneviève oli.
-
-"Niin, te olette tullut, kas siinä te olette, minä pidän teidät, te
-ette enää jätä minua."
-
-Geneviève vavahti.
-
-"Minne minä olisin mennyt?" sanoi hän katkerasti. "Onko minulla
-turvapaikkaa, suojaa, suojelijaa, muuta kuin se, joka on määrännyt
-hinnan suojeluksestaan? Voi, Maurice, raivoissani ja hulluna minä
-astuin Neuf-sillan yli, ja kävellessäni minä pysähdyin nähdäkseni
-tumman veden kohisevan siltakaarien kulmissa; se veti minua puoleensa,
-se lumosi minut. 'Tuolla on sinua varten, naisrukka', sanoin itselleni,
-'tuolla on suoja; tuolla on lepo, jota ei häiritä; tuolla on unohdus'."
-
-"Geneviève, Geneviève!" huudahti Maurice, "te sanoitte noin?... Mutta
-te ette siis rakastakaan minua?"
-
-"Minä sanoin siten", vastasi Geneviève hiljaa; "minä sanoin siten ja
-tulin".
-
-Maurice hengähti syvään ja vaipui polvilleen.
-
-"Geneviève", kuiskasi hän, "älkää itkekö enää! Lohduttautukaa kaikkien
-onnettomuuksienne jälkeen, koska te kerran rakastatte minua. Geneviève,
-taivaan nimessä, sanokaa minulle, ettei minun uhkausteni kiivaus tuonut
-teitä tänne! Sanokaa minulle, että siinäkin tapauksessa, ettette olisi
-nähnyt minua tänä iltana, että kun olisitte jäänyt yksin, eriksenne,
-ilman turvapaikkaa, te olisitte tullut tänne, ja ottakaa vastaan vala,
-jonka vannon teille, vala, joka päästää teidät siitä valasta, jonka
-pakotin teidät tekemään!"
-
-Geneviève loi nuoreen mieheen katseen, joka kuvasti sanomatonta
-kiitollisuutta.
-
-"Jalosydäminen!" sanoi hän. "Oi, hyvä Jumala, minä kiitän sinua, hän on
-jalosydäminen!"
-
-"Kuulkaa, Geneviève", sanoi Maurice, "Jumala, joka täällä karkoitetaan
-pois temppeleistään, mutta jota ei voida kartoittaa pois meidän
-sydämistämme, jonne hän on istuttanut rakkauden, Jumala on tehnyt
-tämän illan ulkonaisesti synkäksi, mutta pohjaltaan iloa ja onnea
-säteileväksi. Jumala on johtanut teidät minun luokseni, Geneviève,
-hän on laskenut teidät minun käsivarsilleni, hän puhuu teille minun
-henkäykseni kautta. Jumala tahtoo viimein korvata tällä tavoin kaikki
-ne kärsimykset, jotka olemme kestäneet, kaikki ne hyveet, joita olemme
-harjoittaneet taistellessamme tätä rakkautta vastaan, joka näytti
-väärältä, ikäänkuin voisi tunne, joka niin kauvan oli puhdas ja aina
-niin syvä, olla rikos. Älkää siis itkekö enää, Geneviève! Geneviève,
-antakaa minulle kätenne! Tahdotteko olla veljen luona, tahdotteko,
-että tämä veli suutelee kunnioittaen teidän hameenne lievettä, poistuu
-kädet ristissä ja astuu kynnyksen yli kääntämättä päätään? Hyvä on,
-sanokaa sana, tehkää viittaus, niin näette minun poistuvan, ja niin
-jäätte yksin, vapaaksi ja turvaan, kuten neitsyt kirkkoon. Mutta jos,
-jumaloimani Geneviève, te päinvastoin tahdottekin muistella, että olen
-rakastanut teitä niin paljon, että olen ollut vähällä siihen kuolla,
-että minä tämän rakkauden vuoksi, jonka te voitte tehdä kohtalokkaaksi
-tai onnekkaaksi, olen pettänyt puoluelaiseni, että omissa silmissäni
-olen tehnyt itseni inhottavaksi ja arvottomaksi, tahdotteko ajatella
-kaikkea sitä onnea, jonka tulevaisuus on meille varannut, sitä voimaa
-ja tarmoa, joka sisältyy meidän nuoruuteemme ja rakkauteemme ja jolla
-me puolustamme onneamme ketä hyökkääjää vastaan hyvänsä! Oi, Geneviève,
-sinä olet hyvä enkeli, tahdotko, sano, tahdotko tehdä miehen niin
-onnelliseksi, ettei hän enää sure elämää, ettei hän halua ikuista
-autuutta? Siinä tapauksessa, sen sijaan, että työntäisit minut pois,
-hymyile minulle, Genevièveni, anna minun painaa kätesi sydäntäni
-vasten, taivu sen puoleen, joka haluaa sinua koko voimallaan, kaikilla
-toiveillaan, koko sielustaan; Geneviève, minun rakkauteni, minun
-elämäni, Geneviève, älä ota takaisin valaasi."
-
-Nuoren naisen sydän keventyi näistä lempeistä sanoista: rakkauden
-kaiho, hänen entisten kärsimystensä tuottama väsymys veivät hänen
-voimansa; kyyneleet eivät enää kihonneet silmiin, ja kuitenkin
-kohottivat nyyhkytykset hänen polttavaa rintaansa.
-
-Maurice käsitti, ettei Genevièvellâ enää ollut rohkeutta vastustaa,
-ja otti hänet syliinsä. Silloin Geneviève antoi päänsä vaipua hänen
-olkapäällensä ja hänen pitkä tukkansa pääsi valloilleen hänen
-rakastajansa palaville poskille.
-
-Samassa tunsi Maurice Genevièven rinnan paisuvan, kuten laineet
-nousevat vielä myrskyn jälkeen.
-
-"Voi, sinä itket, Geneviève", sanoi hän syvästi murheissaan, "sinä
-itket! Voi, rauhoitu! Ei, ei, milloinkaan en minä osta rakkautta
-halveksittavan tuskan hinnalla. Ei milloinkaan minun huuliani tahraa
-suudelma, jonka ainoakin katumuksen kyynel myrkyttäisi!"
-
-Ja hän päästi käsivarsiensa elävän renkaan irti, hän loitonsi otsansa
-Genevièven otsasta ja kääntyi hitaasti.
-
-Mutta heti, tuollaisen vastavaikutuksen kautta, joka on
-puolustautuvalle naiselle niin luonnollinen, koska hän
-puolustautuessaankin haluaa, kietoi Geneviève Mauricen kaulaan
-vapisevat kätensä, syleili häntä kiihkeästi ja painoi vasta
-tyrehtyneestä kyynelvuodosta vielä kylmän ja kostean poskensa nuoren
-miehen palavaa poskea vasten.
-
-"Oi", sopersi hän, "älä hylkää minua, Maurice, sillä minulla ei ole
-maailmassa muuta kuin sinä".
-
-Seuraava päivä
-
-
-
-
-VII
-
-Seuraava päivä
-
-
-Kaunis auringonpaiste pilkisti vihreiden kaihtimien lävitse kullaten
-niiden kolmen ison ruusun lehdet, jotka puulaatikoissaan olivat
-Mauricen ikkunalla.
-
-Nämä kukat, jotka olivat silmälle sitä arvokkaammat, kun niiden
-vuodenaika jo alkoi olla ohi, täyttivät tuoksullaan pienen
-kivipermantoisen ruokasalin, josta loisti puhtaus ja jossa
-säästeliäästi, mutta soreasti katetun pöydän ääressä istuivat Geneviève
-ja Maurice.
-
-Ovi oli kiinni, sillä pöydällä oli kaikki, mitä ruokailijat
-tarvitsivat. He olivat tietenkin sanoneet toisillensa:
-
-"Me olemme itse pöytäpalvelijoina."
-
-Viereisessä huoneessa saattoi kuulla kotiapulaisen liikkuvan
-touhukkaana kuin Phaidran silmänpalvelija. Kesän viimeisten kauniiden
-päivien lämpö ja valo tunkeutui puoliavoimien sälekaihtimien raoista ja
-pani auringon hyväilemien ruusupensaiden lehdet kimaltelemaan kullan-
-ja smaragdin värisinä.
-
-Geneviève pudotti lautaselleen sormissaan pitelemänsä kultaisen
-hedelmän ja uneksivana, hymyillen ainoastaan huulillaan, hänen suurten
-silmiensä katsellessa surumielisen kaihoovina, hän jäi istumaan
-vaiteliaana, velttona, tylsänä, vaikkakin rakkauden auringosta eloisana
-ja onnellisena, kuten nämä kauniit kukat taivaan auringosta.
-
-Pian hänen silmänsä hakivat Mauricen silmät ja löysivätkin ne häneen
-kohdistettuina: hänkin katseli huumaantuneena ja uneksi.
-
-Silloin hän laski pehmeän ja valkoisen käsivartensa nuoren miehen
-olkapäälle, joka vavahti; sitten hän nojasi siihen päänsä niin
-luottavasti ja vapaasti, että pelkkä rakkaus ei siihen kykene.
-
-Geneviève katseli häntä puhumatta ja punastui katsellessaan.
-
-Mauricen ei tarvinnut muuta kuin hieman taivuttaa päätänsä painaakseen
-huulensa rakastajattarensa puoliavonaisille huulille.
-
-Hän taivutti päänsä; Geneviève kalpeni, ja hänen silmänsä sulkeutuivat
-kuin kukkasen terälehdet, joka peittää kupunsa valon säteiltä.
-
-Täten he olivat uinuneina tuohon harvinaiseen onnellisuuteen, kun
-soittokellon terävä ääni sai heidät värähtämään.
-
-He irtautuivat toinen toisestaan.
-
-Kotiapulainen astui sisään ja sulki oven salaperäisenä.
-
-"Siellä on kansalainen Lorin", sanoi hän.
-
-"Ah, tuo rakas Lorin", sanoi Maurice; "menen lähettämään hänet pois.
-Suo anteeksi, Geneviève."
-
-Geneviève pysäytti hänet.
-
-"Lähetätte ystävänne pois, Maurice", sanoi hän; "kelpo ystävän, joka
-on teitä lohduttanut, auttanut, tukenut? Ei, minä en tahdo karkoittaa
-sellaista ystävää talostanne enempää kuin sydämestännekään; astukoon
-hän sisään, Maurice, astukoon sisään!"
-
-"Kuinka, sallitteko te...?" sanoi Maurice.
-
-"Minä tahdon", sanoi Geneviève.
-
-"Voi, te olette siis huomannut, etten minä rakasta teitä kylliksi",
-huudahti Maurice ihastuksissaan tästä hienotunteisuudesta, "ja teitä
-olisi palvottava".
-
-Geneviève tarjosi nuorelle miehelle punastuvan otsansa; Maurice avasi
-oven, ja sisään astui Lorin, kauniina kuin päivä puolimyskikeikarin
-puvussaan. Huomatessaan Genevièven hän hämmästyi, minkä jälkeen seurasi
-kunnioittava tervehdys.
-
-"Tule, Lorin, tule", sanoi Maurice, "ja katsele rouvaa. Sinut on syösty
-valtaistuimeltasi, Lorin: nyt on olemassa eräs, jonka asetan sinun
-edellesi. Olisin antanut henkeni sinun puolestasi; hänen vuoksensa,
-siinä ei sinulle ole mitään uutta, Lorin, hänen vuoksensa olen antanut
-kunniani."
-
-"Madame", sanoi Lorin vakavana, mikä todisti hänen olevan syvästi
-liikutetun, "minä koetan rakastaa Mauricea enemmän kuin te, jotta hän
-ei kokonaan lakkaisi rakastamasta minua".
-
-"Istukaa, hyvä herra", sanoi Geneviève hymyillen.
-
-"Niin, istu", sanoi Maurice, joka oikealla kädellään puristi ystävänsä
-ja vasemmalla rakastajattarensa kättä; täten hänen sydämensä täytti
-koko se onni, mitä ihminen voi maan päällä tavoitella.
-
-"Sinä et siis enää tahdo kuolla? Sinä et enää halua antaa tappaa
-itseäsi?"
-
-"Kuinka niin?" kysyi Geneviève.
-
-"Voi, hyvä Jumala", sanoi Lorin, "miten epävakainen eläin ihminen
-on, ja kuinka oikeassa filosofit ovatkaan halveksiessaan hänen
-kevytmielisyyttänsä. Tuossa on yksi, uskotteko sen, madame, joka eilen
-illalla tahtoi hypätä veteen, joka selitti, ettei tässä maailmassa
-enää ollut hänelle mahdollista löytää onnea; ja nyt minä löydän hänet
-tänä aamuna hilpeänä, iloisena, hymy huulillaan, onni otsallaan, elämä
-sydämessään, hyvin katetun pöydän ääressä; tosin hän ei syö, mutta se
-ei todista hänen olevan sen vähemmän onnellisen."
-
-"Kuinka", sanoi Geneviève, "tahtoiko hän tehdä kaiken tuon?"
-
-"Kaiken sen, ja vielä paljon muutakin; minä kerron sen teille
-myöhemmin; mutta tällä haavaa minulla on kova nälkä; se on Mauricen
-vika, sillä hän pani minut juoksemaan Saint-Jacques-kaupunginosan
-pitkin ja poikin eilen illalla. Sallikaa minun hyökätä teidän
-aamiaisenne kimppuun, johon ette kumpainenkaan ole koskenutkaan."
-
-"Hän on tosiaan oikeassa!" huudahti Maurice iloisena kuin lapsi;
-"syökäämme aamiaista. Minä en ole syönyt, ettekä tekään, Geneviève."
-
-Hän tarkasti Lorinin katsetta mainitessaan tämän nimen; mutta Lorinin
-kasvot eivät värähtäneetkään.
-
-"Kas, sinä olet siis arvannut, että se on hän?" kysyi Maurice.
-
-"Totta helkkarissa!" vastasi Lorin leikaten itselleen ison viipaleen
-punaisen ja valkoisen kirjavaa kinkkua.
-
-"Minulla on myöskin nälkä", sanoi Geneviève ojentaen lautasensa.
-
-"Lorin", sanoi Maurice, "minä olin eilen illalla sairas".
-
-"Sinä olit enemmän kuin sairas, sinä olit hullu."
-
-"No niin, minä luulen, että sinä olet sen sijaan kipeä tänä aamuna."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Sinä et ole vielä sepittänyt runoja."
-
-"Ajattelin juuri niitä tehdä.
-
-    "Seurassa kun sulotarten,
-    Phoibos lyyraa soittelee,
-    lyyran hukkaa matkan varteen,
-     Venusta jos seurailee."
-
-"Hyvä! Onhan siinä nelisäkeinen runo siinäkin", sanoi Maurice nauraen.
-
-"Ja sinun on tyydyttävä siihen, koska meidän on ryhdyttävä
-keskustelemaan vähemmän hauskoista asioista."
-
-"Mitä nyt taas on tapahtunut?" kysyi Maurice levottomana.
-
-"Minä olen ensi kerralla vartiossa Conciergerien vankilassa."
-
-"Conciergeriessä!" sanoi Geneviève; "kuningatarta vartioimassa?"
-
-"Kuningatarta... luulenpa niin, madame."
-
-Geneviève kalpeni; Maurice rypisti kulmiaan ja antoi Lorinille merkin.
-
-Tämä leikkasi itselleen uuden viipaleen kinkkua, kahta vertaa suuremman
-kuin edellisen.
-
-Kuningatar oli todella viety Conciergerien vankilaan, jonne nyt aiomme
-seurata häntä.
-
-
-
-
-VIII
-
-Conciergerien vankila
-
-
-Change-sillan ja Fleurs-rantakadun kulmassa kohoavat Ludvig Pyhän
-vanhan palatsin jäännökset. Ennen muita nimitettiin tätä Palatsiksi,
-kuten Roomaa sanottiin Kaupungiksi, ja se on yhä säilyttänyt tämän
-ylhäisen nimensä, vaikka ainoat kuninkaat, jotka siinä asuvat, ovat
-kirjureita, tuomareita ja riitapuolia.
-
-Tämä oikeuspalatsi on suuri ja synkkä rakennus, joka herättää enemmän
-pelkoa kuin rakkautta ankaraa oikeuden jumalatarta kohtaan. Siellä
-näkee ihmiskoston kaikki välineet ja tunnusmerkit koottuina ahtaaseen
-tilaan. Täällä ovat salit, joissa syytetyt säilytetään; tuonnempana
-salit, joissa heidät, tuomitaan; alempana komerot, jonne heidät
-teljetään tuomittua; ovella on pieni aukio, jossa heidät merkitään
-punaisella, häpeällisellä raudalla; sadanviidenkymmenen askelen päässä
-edellisestä on toinen suurempi aukio, jossa heidät tapetaan, toisin
-sanoen Grève-tori, jossa saatetaan päätökseen se, mitä palatsissa on
-pantu alulle.
-
-Oikeudella on, kuten huomataan, kaikki käsillä.
-
-Koko tämä rakennusryhmä, jonka surulliset, harmaat, pienillä
-ristikkoikkunoilla varustetut osat liittyvät toinen toiseensa, jonka
-ammottavat holvikaaret muistuttavat Lunettes-rantakadun varrella olevia
-ristikko-ikkunaisia luolia, on Conciergerie.
-
-Tässä vankilassa on komeroita, joita Seinen vesi kostuttaa mustalla
-liejullaan; siinä on salaperäisiä uloskäytäviä, jotka muinoin johtivat
-virtaan ne uhrit, jotka tahdottiin saada häviämään.
-
-Vuonna 1793 oli Conciergerie, mestauslavan väsymätön muonanhankkija,
-täpösen täynnä vankeja, joista yhdessä tunnissa tehtiin
-kuolemaantuomittuja. Tällä aikakaudella oli Ludvig Pyhän vanha vankila
-todellakin kuoleman majatalo.
-
-Porttien holvikaarien alla kiikkui öisin punainen lyhty, tämän tuskien
-paikan kaamea merkki.
-
-Sen päivän edellisenä iltana, jolloin Maurice, Lorin ja Geneviève
-söivät yhdessä aamiaista, oli kumea jyrinä tärisyttänyt rantakadun
-kivitystä ja vankilan ikkunoita; sitten oli jyrinä lakannut tultuaan
-suippokaarisen portin kohdalle; santarmit olivat kolkuttaneet porttia
-sapeliensa kahvoilla, tämä portti oli avautunut, ajoneuvot olivat
-ajaneet pihaan, ja kun ovi oli kääntynyt kiinni saranoillaan, kun
-salvat olivat kitisseet, oli nainen noussut vaunuista.
-
-Heti nielaisi hänet ammollaan auki oleva ovi. Kolme neljä uteliasta
-päätä, jotka olivat lähestyneet tarkastaakseen vankia ja ilmestyneet
-puolivarjoon, sukelsi taas pimeyteen; sitten kuului muutama epähieno
-naurunremahdus ja muutamia karkeita jäähyväisiä, joita vaihtavat miehet
-poistuivat näkymättä, vaikka heidän puheensa kuuluikin.
-
-Nainen, joka oli tällä tavoin tuotu, oli jäänyt ensimmäisen pikkuportin
-sisäpuolelle santarmien kanssa; hän huomasi täytyvän astua sisään
-toisesta, mutta unohti, että mennessä pikkuportista on samalla kertaa
-nostettava jalkaa ja taivutettava päätä, sillä alhaalla on kynnys ja
-ylhäällä kamana.
-
-Vanki, joka varmaankaan ei vielä ollut hyvin tottunut vankiloiden
-rakenteeseen, vaikka olikin asunut niissä jo kauvan, unohti taivuttaa
-päätänsä ja löi otsansa rajusti rautatankoon.
-
-"Sattuiko kipeästi, kansatar?" kysyi eräs santarmeista.
-
-"Mikään ei tee minuun enää nykyään kipeätä", vastasi hän rauhallisesti.
-
-Ja hän astui ovesta päästämättä valitusta, vaikka silmäkulmien
-yläpuolella näkyi melkein verinen jälki, jonka rautatangon kosketus oli
-aikaansaanut.
-
-Pian tuli näkyviin vankilanpäällikön nojatuoli, joka herätti vankien
-silmissä enemmän kunnioitusta kuin kuninkaan valtaistuin hovimiesten
-silmissä, sillä vankilanpäällikkö on armonosoitusten jakelija;
-kaikki armonosoitukset ovat vangille tärkeät; usein muuttaa pienikin
-suosionosoitus hänen synkän taivaansa valoisaksi.
-
-Asetuttuaan istumaan nojatuoliinsa ei vankilanpäällikkö Richard oman
-tärkeytensä tunnossa ollut siitä noussut huolimatta rautaristikkojen
-äänistä ja ajoneuvojen jyrinästä, jotka ilmoittivat hänelle uuden
-vieraan; vankilanpäällikkö Richard otti nuuskaa, katsahti vankiin,
-avasi hyvin suuren vankiluettelon ja kastoi kynän pieneen mustapuiseen
-mustepulloon, jonka musteessa, vaikka se olikin reunoilta kovettunutta,
-keskellä vielä oli kosteata sakkaa, kuten tulivuoren aukon keskellä
-aina on hiukan sulaa ainetta.
-
-"Kansalainen vankilanpäällikkö", sanoi saattovartion päällikkö, "laita
-meille ote vankiluettelosta ja vilkkaasti, sillä meitä odotetaan
-kärsimättömästi Kommuunissa".
-
-"No, se ei kauvan kestä", sanoi vankilanpäällikkö kaataen
-mustepulloonsa muutamia viinitippoja, jotka olivat jääneet lasin
-pohjaan; "minun käteni on sitä varten tehty, Luojan kiitos! Nimesi ja
-etunimesi, kansatar?"
-
-Ja kostuttaen kynänsä tilapäiseen musteeseen, hän valmistautui
-kirjoittamaan alapäähän sivua, jonka seitsemän kahdeksasosaa jo oli
-täyteen kirjoitettu, uuden tulokkaan henkilötiedot; sillä aikaa
-kun kansatar Richard, hyväntahtoisen näköinen vaimo, seisten hänen
-tuolinsa takana, tarkasteli melkein kunnioittavan hämmästyneenä tätä
-hänen miehensä kuulustelemaa naista, joka näytti samalla haavaa niin
-surulliselta, niin jalolta ja niin rohkealta.
-
-"Marie Antoinette Johanna Josefa, Lothringin herttuatar", vastasi vanki,
-"Itävallan arkkiherttuatar, Ranskan kuningatar".
-
-"Ranskan kuningatar?" toisti vankilanpäällikkö nousten hämmästyneenä
-seisomaan tuolinsa käsinojan varaan.
-
-"Ranskan kuningatar", toisti vanki samalla äänensävyllä. "Toisin sanoen
-Capetin leski", sanoi saattovartion päällikkö.
-
-"Kumpi näistä kahdesta nimestä on minun kirjoitettava? kysyi
-vankilanpäällikkö.
-
-"Kumman vain haluat, kunhan kirjoitat nopeasti", sanoi saattovartion
-päällikkö.
-
-Vankilanpäällikkö painui istumaan nojatuoliinsa, ja hiukan vapisevin
-käsin hän kirjoitti luetteloonsa ne etunimet, sen nimen ja sen arvon,
-jonka vanki oli ilmoittanut; tämän kirjoituksen muste näyttää vielä
-tänä päivänä punertavalta luettelossa, jonka arvokkaimman osan lehtiä
-vallankumousajan vankilan rotat ovat nakerrelleet.
-
-Richardin vaimo seisoi yhä miehensä nojatuolin takana; kuitenkin oli
-uskonnollisen säälin tunne pannut hänet ristimään kätensä.
-
-"Ikänne?" jatkoi vankilanpäällikkö.
-
-"Kolmekymmentäseitsemän vuotta ja yhdeksän kuukautta", vastasi
-kuningatar.
-
-Richard ryhtyi uudelleen kirjoittamaan, selosti sitten tarkalleen
-tuntomerkit ja teki viimein erikoismuistutukset ja merkinnät.
-
-"Hyvä", sanoi hän, "valmis on".
-
-"Minne vanki viedään?" kysyi saattovartion päällikkö. Richard otti
-toisen annoksen nuuskaa ja katsahti vaimoansa.
-
-"Herrainen aika!" sanoi tämä, "meille ei ole etukäteen ilmoitettu,
-joten emme tiedä ensinkään..."
-
-"Hae!" sanoi santarmikorpraali.
-
-"Onhan neuvoston huone", virkkoi vaimo.
-
-"Hm, se on kovin suuri", mutisi Richard.
-
-"Sitä parempi! Jos se on suuri, voi siihen helpommin asettaa
-vartiomiehet."
-
-"Olkoon neuvoston huone", sanoi Richard; "mutta siinä ei tällä hetkellä
-voi asua, koska siinä ei ole vuodetta".
-
-"Se on totta", vastasi vaimo, "sitä minä en ajatellut".
-
-"Pyh!" sanoi muuan santarmeista, "laitetaan sinne vuode huomenna, ja
-huomenhan tulee pian".
-
-"Sitäpaitsi voi kansatar viettää tämän yön meidän huoneessamme; eikö
-niin, hyvä mieheni?" sanoi Richardin vaimo.
-
-"No niin, entä me sitten?" sanoi vankilanpäällikkö.
-
-"Me emme mene maata; kuten kansalainen santarmi sanoi, on yksi yö pian
-vietetty".
-
-"Saattakaa siis kansatar minun huoneeseeni", sanoi Richard.
-
-"Sillä välin te laitatte valmiiksi meidän kuittimme, eikö niin?"
-
-"Löydätte sen tullessanne takaisin."
-
-Richardin vaimo otti kynttilän, joka paloi pöydällä, ja lähti
-ensimmäisenä.
-
-Marie Antoinette seurasi häntä sanomatta sanaakaan, rauhallisena ja
-kalpeana kuin aina; kaksi ovenvartijaa, joille Richardin vaimo antoi
-merkin, astui jäljessä. Kuningattarelle osoitettiin vuode, johon
-Richardin vaimo kiirehti laittamaan puhtaat lakanat. Ovenvartijat
-asettuivat oville; sitten ovi suljettiin kaksinkertaiseen lukkoon, ja
-Marie Antoinette jäi yksin.
-
-Miten hän tämän yön vietti, sitä ei kukaan tiedä, koska hän oli
-kahdenkesken Jumalan kanssa.
-
-Vasta seuraavana aamuna kuningatar saatettiin neuvoston huoneeseen,
-joka oli pitkän nelikulmion muotoinen ja jonka ovesta tullaan
-Conciergerien käytävään. Se oli pitkin pituuttaan jaettu kahtia
-väliseinällä, joka ei ulottunut kattoon asti.
-
-Toinen osasto oli vartiomiesten huone.
-
-Toinen oli kuningatarta varten.
-
-Kumpaakin kammiota valaisi yksi, paksulla rautaristikolla varustettu
-ikkuna.
-
-Oven sijasta oli varjostin erottamassa kuningattaren vartijoistaan, ja
-se sulki keskellä olevan aukon.
-
-Koko huoneen lattia oli laskettu syrjilleen asetetuista tiiliskivistä.
-
-Seiniä olivat muinoin koristaneet kullatusta puusta tehdyt kehykset,
-joista vielä riippui liljakuvioiset seinäpaperien riekaleet.
-
-Vuode, joka oli asetettu vastapäätä ikkunaa, ja tuoli ikkunan vieressä,
-siinä koko kuninkaallisen vankilan kalustus.
-
-Astuessaan sisään pyysi kuningatar, että hänelle tuotaisiin hänen
-kirjansa ja käsityönsä.
-
-Hänelle tuotiin _Englannin vallankumoukset_, jonka hän oli aloittanut
-Templessä, _Nuoren Anacharsiksen matka_ sekä kirjo-ompeluksensa.
-
-Santarmit asettuivat puolestaan asumaan viereiseen osastoon. Historia
-on säilyttänyt heidän nimensä, kuten niiden halvimpienkin henkilöiden
-nimet, jotka kohtalo liittää suuriin onnettomuuksiin; heihin heijastuu
-välähdys sitä valoa, jonka räjähtävä ruuti synnyttää murskatessaan
-kuninkaiden valtaistuimet tai kuninkaat itsensä.
-
-Heidän nimensä olivat Duchesne ja Gilbert.
-
-Kommuuni oli määrännyt nämä kaksi miestä, jotka se tunsi hyviksi
-isänmaanystäviksi, ja heidän oli jäätävä alituisiksi vartiomiehiksi
-kammioonsa aina Marie Antoinetten tuomion langettamiseen saakka: tällä
-tavoin toivottiin voitavan välttää sellaisen palveluksen melkein
-välttämätön epäsäännöllisyys, joka vaihtuu useita kertoja päivässä, ja
-heidät oli tehty hirveässä määrässä vastuunalaisiksi.
-
-Tänä päivänä sai kuningatar näiden molempien miesten keskustelusta,
-jonka jokaisen sanan hän kuuli, ellei erikoinen syy pakottanut heitä
-hiljentämään ääntään, tiedon tästä toimenpiteestä; hän tuli siitä
-samalla kertaa sekä iloiseksi että levottomaksi; sillä, joskin hän
-toiselta puolen myönsi näiden miesten olevan hyvin luotettavia, koskapa
-heidät oli valittu niin monesta tarjolla olevasta, hän toiselta puolen
-ajatteli ystäviensä keksivän useampia tilaisuuksia lahjoa kaksi
-tunnettua, alituista vartijaa, kuin sata tuntematonta, jotka sattuma
-määräsi ja jotka odottamatta tulivat hänen luoksensa yhdeksi ainoaksi
-päiväksi.
-
-Ensimmäisenä yönä oli toinen santarmeista tapansa mukaan tupakoinut
-ennen maatapanoaan; tupakansavu tunki väliseinän aukoista ja tuli
-piirittämään kuningatarparkaa, jonka herkkyyttä onnettomuus oli
-kiihoittanut sen sijaan, että se olisi sitä tylsyttänyt.
-
-Pian hän tunsi savun ja kuvotusta; hänen päätänsä ahdisti painostava
-tukehtuminen; mutta uskollisena lannistumattomalle ylpeydelleen hän ei
-valittanut ensinkään.
-
-Valvoessaan tuskaisena ja kenenkään häiritsemättä yön hiljaisuutta,
-hän luuli kuulevansa jonkinlaista vaikerrusta, joka tuli ulkoapäin;
-tämä vaikerrus oli surullinen ja pitkällinen, siinä oli jotakin
-turmiotatietävää ja läpitunkevaa kuin tuulen ulvonnassa aukeissa
-käytävissä, kun myrsky lainaa ihmisäänen antaakseen eloa luonnonvoimien
-intohimoille.
-
-Pian hän huomasi tämän äänen, joka ensin oli saanut hänet vapisemaan,
-tämän tuskallisen ja hellittämättömän äänen olevan rantakadulla ulvovan
-koiran surullista valitusta. Hän ajatteli heti Black-parkaansa,
-jota hän ei ollut muistanut sillä hetkellä kun lähti Templestä
-ja jonka äänen hän luuli tuntevansa. Tosiaankin oli koiraparka,
-joka liiallisella valppaudellaan oli saattanut emäntänsä turmioon,
-lähtenyt alas hänen perässään, seurannut ajopelejä aina Conciergerien
-ristikoille saakka; se oli lähtenyt loitommalle vain siksi, että portin
-kaksinkertainen rautaterä oli sulkeutuessaan ollut vähällä leikata sen
-kahtia.
-
-Mutta pian oli eläinparka palannut ja ymmärrettyään emäntänsä olevan
-suljettuna tähän suureen kivihautaan se huusi häntä ulvoen avukseen ja
-odotti hyväilevää vastausta kymmenen askelen päässä vartiomiehestä.
-
-Kuningatar vastasi huokaamalla, mikä sai hänen vartijansa heristämään
-korviansa.
-
-Mutta kun tämä huokaus oli ainoa ja kun mitään muuta ääntä ei enää
-kuulunut Marie Antoinetten huoneesta, tulivat hänen vartijansa pian
-taas levollisiksi ja vaipuivat horrostilaansa.
-
-Seuraavana päivänä aamun valjetessa oli kuningatar noussut makuulta
-ja pukeutunut. Istuen ristikkoikkunan ääressä, jonka rautatankojen
-heikentämä, sinertävä valo lankesi hänen laihtuneille käsilleen, hän
-näytti lukevan, mutta hänen ajatuksensa oli hyvin kaukana kirjasta.
-
-Santarmi Gilbert avasi varjostimen puoleksi ja katseli häntä ääneti.
-Marie Antoinette kuuli huonekalun kahinan sen taittuessa kokoon ja
-hipaistessa permantoa, mutta hän ei kohottanut edes päätänsä.
-
-Hän istui sellaisessa asennossa, että santarmit saattoivat nähdä hänen
-päänsä, joka kylpi kokonaan tässä aamuvalossa.
-
-Santarmi Gilbert antoi toverilleen merkin tulla katsomaan hänen
-kanssaan aukosta.
-
-Duchesne astui hänen viereensä.
-
-"Katsopas", sanoi Gilbert hiljaa, "kuinka kalpea hän on: sehän on
-hirveätä. Hänen punareunaiset silmänsä todistavat hänen kärsivän; voisi
-sanoa hänen itkeneen."
-
-"Tiedäthän hyvin", sanoi Duchesne, "ettei Capetin leski koskaan itke;
-hän on liian ylpeä siihen".
-
-"Siinä tapauksessa se todistaa hänen olevan sairaan", sanoi Gilbert.
-
-Sitten hän kysyi korottaen äänensä:
-
-"Sanohan, kansatar Capet, oletko sinä sairas?"
-
-Kuningatar nosti silmänsä hitaasti ja hänen katseensa kohdistui
-kirkkaana ja kysyvänä näihin molempiin miehiin.
-
-"Minulleko te puhutte, hyvät herrat?" sanoi hän hyvin lempeällä
-äänellä, sillä hän oli luullut huomanneensa myötätunnon vivahduksen sen
-miehen äänenpainossa, joka oli puhutellut häntä.
-
-"Niin, kansatar, sinulle", virkkoi Gilbert, "ja me kysymme sinulta,
-oletko sairas".
-
-"Miksi niin?"
-
-"Koska sinun silmäsi ovat hyvin punaiset."
-
-"Ja kun olet samalla kertaa hyvin kalpea", lisäsi Duchesne.
-
-"Kiitos, hyvät herrat. En, minä en ole ensinkään sairas; olen vain
-kärsinyt kovasti tänä yönä."
-
-"Ah niin, sinulla on surusi."
-
-"Ei, hyvät herrat, koska suruni ovat aina samat ja uskonto on opettanut
-minua laskemaan ne ristin juureen, eivät suruni aiheuta minulle toisena
-päivänä enemmän kärsimyksiä kuin toisenakaan; ei, olen sairas, koska en
-ole paljon nukkunut tänä yönä."
-
-"Niin, uusi asunto, vuoteen vaihto", sanoi Duchesne.
-
-"Ja eihän asunto ole kaunis", lisäsi Gilbert.
-
-"Ei se ole sekään, hyvät herrat", sanoi kuningatar pudistaen päätänsä.
-"Ruma tai kaunis, asuntoni on minulle yhdentekevä."
-
-"Mikä se sitten on?"
-
-"Mikäkö se on?"
-
-"Niin."
-
-"Pyydän teiltä anteeksi, että sanon sen teille; mutta minua on kovasti
-vaivannut tuo tupakan tuoksu, jota herra puhaltaa vielä tällä hetkellä."
-
-Gilbert tupakoi tosiaankin, mikä muuten oli hänen tavallisin
-toimituksensa.
-
-"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän aivan ymmällään sen sävyisyyden
-vuoksi, jota kuningatar käytti puhuessaan. "Sekö se on? Miksi et
-sanonut sitä, kansatar?"
-
-"Koska en luullut itselläni olevan oikeutta häiritä teidän tapojanne,
-hyvä herra."
-
-"Hyvä on, sinua ei enää vaivata, en minä ainakaan", sanoi Gilbert
-heittäen pois piippunsa, joka särkyi lattialle; "sillä minä en polta
-tämän jälkeen".
-
-Ja hän kääntyi vieden toverinsa mukanaan ja sulkien varjostimen.
-
-"Mahdollista on, että hänen päänsä pannaan poikki, mutta se on
-kansakunnan asia se; mutta mitä varten häntä kiusattaisiin, tätä
-naista? Me olemme sotilaita emmekä pyöveleitä kuten Simon."
-
-"Mitä sinä nyt teit, toveri, oli hiukan aristokraatin tapaista", sanoi
-Duchesne pudistaen päätänsä.
-
-"Mitä sinä sanot aristokraatin tapaiseksi? Sano, selitähän minulle
-hiukan tuota seikkaa."
-
-"Minä sanon aristokraatin tapaiseksi kaikkea sitä, mikä kiusaa
-kansakuntaa ja tuottaa mielihyvää sen vihollisille."
-
-"Sinun mielestäsi minä siis", sanoi Gilbert, "kiusaan kansakuntaa,
-koska en enää aio savustaa Capetin leskeä? Mitä hulluja, minä näetkös",
-jatkoi tuo kelpo mies, "minä muistan isänmaalle tekemäni valan ja
-korpraalin toimintaohjeet, siinä kaikki. Ja toimintaohjeeni minä
-muistan ulkoa: Olla laskematta vankia karkuun, olla laskematta ketään
-hänen luokseen, estää kaikki kirjeenvaihto, jonka hän tahtoisi panna
-alulle tai ylläpitää, ja kuolla vartiopaikalleni. Siinä kaikki, mitä
-olen luvannut ja sen minä pidän. Eläköön kansa!"
-
-"Mitä minä sinulle sanon", virkkoi Duchesne, "sitä en sano siksi, että
-minä sitä paheksuisin, päinvastoin; mutta minusta olisi ikävää, että
-saattaisit itsesi huonoon huutoon".
-
-"Hiljaa! Joku tulee."
-
-Kuningattarelta ei ollut sanakaan päässyt kuulematta tästä
-keskustelusta, vaikka se tapahtuikin hiljaisella äänellä. Vankeus tekee
-aistien tarkkuuden kaksinkertaiseksi.
-
-Ääni, joka oli vetänyt molempien vartijoiden huomion puoleensa, lähti
-useasta henkilöstä, jotka lähestyivät ovea.
-
-Ovi avautui.
-
-Kaksi kaupunginvirkamiestä astui sisään vankilanpäällikön ja muutamien
-ovenvartijoiden saattamina.
-
-"No, missä vanki on?" kysyivät he.
-
-"Hän on tuolla", vastasivat molemmat santarmit.
-
-"Millainen kamari hänellä on?"
-
-"Katsokaa."
-
-Ja Gilbert meni kolkuttamaan varjostinta.
-
-"Mitä te tahdotte?" kysyi kuningatar.
-
-"Kommuuni tulee käynnille, kansatar Capet."
-
-"Tuo mies on hyvä", ajatteli Marie Antoinette, "ja jos minun ystäväni
-vain tahtovat..."
-
-"Hyvä on, hyvä on", sanoivat kaupunginvirkamiehet sysäten syrjään
-Gilbertin ja astuen kuningattaren luo; "niin paljon muodollisuuksia ei
-tarvita".
-
-Kuningatar ei kohottanut päätänsä yhtään, ja hänen
-liikkumattomuudestaan olisi saattanut luulla, ettei hän ollut kuullut
-eikä nähnyt, mitä juuri oli tapahtunut, ja että hän luuli yhä olevansa
-yksin.
-
-Kommuunin valtuusmiehet tarkastelivat uteliaina huoneen kaikki
-yksityiskohdat, tutkivat seinäpaneelin, vuoteen, naisten pihalle
-avautuvan ikkunan ristikkoraudat, ja kehoitettuaan santarmeja
-suorittamaan valvontansa mahdollisimman tarkasti he lähtivät ulos
-sanomatta sanaakaan Marie Antoinettelle ja tämän näyttämättä huomanneen
-heidän läsnäoloansa.
-
-
-
-
-IX
-
-Hävinneiden askelten sali
-
-
-Saman päivän iltana, jolloin olemme nähneet kaupunginvirkamiesten
-tarkastavan kuningattaren vankilan niin perinpohjaisen huolellisesti,
-eräs harmaaseen jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka päätä peitti
-paksu musta tukka ja jolla tämän yllä oli sellainen karvalakki,
-joka siihen aikaan oli rahvaan keskuudessa yltiöisänmaallisten
-merkki, käyskenteli siinä suuressa salissa, jota niin filosofisesti
-nimitettiin Hävinneiden askelten saliksi, ja näytti hyvin tarkkaavasti
-katselevan meneviä ja tulevia, tämän salin tavallista asujamistoa,
-joka oli suuresti lisääntynyt tähän aikaan, jolloin oikeudenkäynnit
-olivat saavuttaneet suuremman merkityksen ja jolloin käytiin
-käräjiä riidelläkseen vain päästään pyöveliä vastaan ja kansalaisen
-Fouquier-Tinvillen, tämän väsymättömän hankkijan, kanssa.
-
-Mies, jonka kuvan olemme juuri piirtäneet, oli asettunut erittäin hyvää
-makua todistavaan asentoon. Yhteiskunta oli tähän aikaan jakautunut
-kahdeksi luokaksi, lampaiksi ja susiksi; toiset tietysti pelkäsivät
-toisia, koska toinen puoli yhteiskuntaa söi toisen puolen.
-
-Tämä juro käyskentelijä oli pientä kokoa; hän heilutteli mustassa ja
-likaisessa kädessään sellaista sauvaa, jota nimitettiin perustuslaiksi;
-tosin olisi tätä kauheata asetta heiluttava käsi tuntunut varsin
-pieneltä jokaisesta, joka olisi tämän oudon merkkihenkilön suhteen
-huvikseen ryhtynyt näyttelemään inkvisiittorin osaa, kuten tämä itse
-oli tehnyt toisten silmissä; mutta kukaan ei olisi mitenkään uskaltanut
-ryhtyä tutkimaan miestä, jonka ulkonäkö oli niin hirveä.
-
-Täten herättäen huomiota sai tämä karttumies suurta levottomuutta
-aikaan eräissä nurkkakirjuriryhmissä, jotka väittelivät yleisistä
-asioista; nämä alkoivatkin mennä yhä pahemmin ja pahemmin, eli paremmin
-ja paremmin, riippuen siitä tarkastetuinko kysymystä vanhoilliselta
-vai vallankumoukselliselta näkökannalta, Nämä kelpo miehet katselivat
-syrjäkulmittain hänen pitkää mustaa partaansa, hänen vihertäviä
-silmiään, joita reunustivat kulmakarvat, tuuheat kuin harjat, ja
-vapisivat joka kerta kun tämä kauhea isänmaanystävä lähestyi heitä
-kävellessään edestakaisin koko Hävinneiden askelten salin päästä päähän.
-
-Tämä kauhu johtui etenkin siitä, että joka kerta kun he olivat
-rohjenneet lähestyä häntä tai edes liian tarkkaavaisesti katsella
-häntä, oli karttumies kopautellut permantoon raskasta asettaan, joka
-sai toisista permantokivistä lähtemään kumean, soinnuttoman, toisista
-kimeän, soinnukkaan äänen.
-
-Mutta tätä hirmuista vaikutusta eivät saaneet ainoastaan nämä kelpo
-nurkkakirjurit, joista olemme puhuneet ja joita yleisesti nimitettiin
-Palatsin rotiksi: sen saivat myöskin kaikki ne eri henkilöt, jotka
-tulivat Hävinneiden askelten saliin sen isosta ovesta tai joistakin
-sen ahtaista käytävistä; nämä menivät ohitse kiireesti nähdessään
-karttumiehen, joka itsepäisesti aina vain taivalsi salin päästä päähän
-keksien vähän päästä tekosyyn kajahduttaa karttunsa permantokiviin.
-
-Jos kirjurit olisivat olleet vähemmän kauhuissaan ja kävelijät
-selvänäköisempiä, olisivat he varmasti huomanneet isänmaanystävämme,
-joka oli oikukas, kuten kaikki omituiset ja äärimmäiset luonteet,
-harrastavan erikoisesti muutamia permantopaasia, esimerkiksi niitä,
-jotka olivat hyvin lähellä oikeata seinää, ja niitä, jotka olivat
-melkein keskellä salia ja antoivat puhtaimman ja raikuvimman äänen.
-
-Lopuksi hän keskitti kiukkunsa vain muutamiin lattiapaasiin, etenkin
-niihin, jotka olivat keskellä salia. Hairahtuipa hän vielä hetkiseksi
-pysähtymään ja mittailemaan silmillään joitakin välimatkoja. Tosin
-tätä hairahdusta kesti vain lyhyen ajan, ja hänen ilmeensä, jossa oli
-näkynyt ilon välähdys, muuttui jälleen hurjaksi.
-
-Melkein samalla hetkellä eräs toinen isänmaanystävä — tähän aikaan
-ilmeni jokaisen mielipide hänen olemuksestaan ja etenkin hänen
-vaatteistaan — melkein samalla hetkellä tuli eräs toinen isänmaanystävä
-käytävän ovesta ja vähääkään näyttämättä pelkäävän, kuten muut, tuota
-ensimmäistä käyskentelijää suuntasi kulkunsa toisen kävelysuunnan
-poikki astuen melkein tasajalkaa hänen kanssaan, joten he puolivälissä
-salia kohtasivat toisensa.
-
-Vastasaapuneella oli kuten toisellakin karvalakki, harmaa
-jakobinitakki, likaiset kädet ja karttu; lisäksi hänellä oli iso
-sapeli, joka kävellessä takoi hänen pohkeitaan; mutta mikä etenkin
-saattoi pelkäämään häntä enemmän kuin edellistä, oli, että yhtä
-hirvittävä ilme kuin oli edellisellä, oli toisen ilme kavala, vihainen
-ja halpamainen.
-
-Vaikkakin nämä molemmat miehet näyttivät olevan aateveljiä ja saman
-hengen lapsia, uskalsivat läsnäolijat katsella syrjäkulmittain
-nähdäkseen, miten kävisi, ei tosin heidän kohdatessaan, sillä he eivät
-astelleet aivan tarkalleen samaa viivaa, vaan heidän lähestyessään
-toisiansa. Ensimmäisellä kerralla heidän toiveensa petti: molemmat
-isänmaanystävät vain loivat silmäyksen toisiinsa, ja tämä silmäys sai
-pienemmän heistä hiukan kalpenemaan; kuitenkin saattoi hänen huultensa
-tahdottomasta ilmeestä havaita, ettei tätä kalpenemista aiheuttanut
-suinkaan pelko, vaan inho.
-
-Toisella vuorolla isänmaanystävän ilme, joka tähän asti oli ollut
-niin tyly, kirkastui kuitenkin, kuin hän olisi tehnyt voimakkaan
-ponnistuksen; jonkinlainen hymy, joka yritti olla ystävällinen,
-ilmestyi hänen huulilleen, ja hän poikkesi hieman vasemmalle ilmeisesti
-aikoen pysäyttää toisen isänmaanystävän.
-
-Melkein keskellä salia he kohtasivat toisensa.
-
-"Kas helkkarissa! Sehän on kansalainen Simon!" sanoi ensimmäinen
-isänmaanystävä.
-
-"Minä itse! Mutta mitä sinä haluat minusta, kansalaisesta Simonista? Ja
-kuka sinä ensinnäkin olet?"
-
-"Ole olevinasi tuntematta minua!"
-
-"Minä en ensinkään tunne sinua, siitä erinomaisesta syystä, etten
-milloinkaan ennen ole sinua nähnyt."
-
-"Mitä vielä! Sinä et siis tunne sitä, jolla on ollut kunnia kantaa
-Lamballen päätä?"
-
-Ja nämä sanat, jotka lausuttiin kumean raivokkaasti, syöksyivät
-ikäänkuin palavina jakobinitakkisen isänmaanystävän suusta. Simon
-vavahti.
-
-"Sinäkö?" sanoi hän. "Sinäkö?"
-
-"Entä sitten, ihmetyttääkö se sinua? Voi, kansalainen, luulin sinun
-paremmin tuntevan ystävät, uskolliset!... Sinä tuotat minulle tuskaa!"
-
-"Tekosi oli varsin hyvä", sanoi Simon, "mutta minä en tunne sinua".
-
-"Suurempi etu on pienen Capetin vartioimisesta, silloin on enemmän
-näkyvillä; sillä minä tunnen sinut, ja panen sinulle arvoa."
-
-"No kiitoksia!"
-
-"Ei kestä... Sinä olet kävelyllä?"
-
-"Niin, minä odotan erästä... Entä sinä?"
-
-"Minä myöskin."
-
-"Mikä sinun nimesi on? Minä puhun sinusta kerhossa."
-
-"Nimeni on Théodore."
-
-"Ja mikä vielä?"
-
-"Ei mikään, siinä kaikki; eikö se riitä?"
-
-"No täydellisesti... Ketä sinä odotat, kansalainen Théodore?"
-
-"Erästä ystävää, jolle aion tehdä hauskan pikku ilmiannon."
-
-"Tosiaanko? Kerrohan minulle."
-
-"Ilmoitan aristokraattipesän."
-
-"Heidän nimensä?"
-
-"Ei, sitä minä en tosiaankaan voi kertoa muille kuin ystävälleni."
-
-"Sinä olet väärässä; sillä kas tuossa tulee minun ystäväni meitä
-kohden, ja luulenpa hänen tuntevan oikeudenkäynnin riittävästi
-järjestääkseen sinun asiasi heti paikalla, mitä, häh?"
-
-"Fouquier-Tinville!" huudahti ensimmäinen isänmaanystävä,
-
-"Ei kukaan pienempi, rakas ystävä!"
-
-"No niin, hyvä on."
-
-"Niin, niin, se on hyvä... Hyvä päivää, kansalainen Fouquier."
-
-Kalpeana, rauhallisena, avaten paksujen kulmakarvojen peitossa olevat
-silmänsä tapansa mukaan aivan auki, tuli Fouquier-Tinville eräästä
-salin sivulla olevasta ovesta luettelo kädessään, paperipinkat
-kainalossaan.
-
-"Hyvää päivää, Simon", sanoi hän; "mitä uutta?"
-
-"Paljon asioita. Ensinnäkin Théodoren ilmianto; hän on kantanut
-piikissä Lamballen päätä. Esitän hänet sinulle."
-
-Fouquier kohdisti älykkään katseensa isänmaanystävään, jonka tämä
-tutkimus sai levottomaksi hermojen uljaasta jännityksestä huolimatta.
-
-"Théodore", sanoi hän. "Kuka on tämä Théodore?"
-
-"Minä", sanoi jakobinitakkinen mies.
-
-"Sinäkö olet kantanut Lamballen päätä?" virkkoi yleinen syyttäjä hyvin
-epäilevin ilmein.
-
-"Minä, Saint-Antoine-kadulla."
-
-"Mutta minä tunnen erään, joka ylpeilee siitä", sanoi Fouquier.
-
-"Minä tunnen sellaisia kymmenen", virkkoi kansalainen Théodore
-rohkeasti: "mutta kun toiset pyytävät siitä jotakin palkakseen enkä
-minä pyydä mitään, toivon minulla olevan etusijan".
-
-Tämä sukkeluus sai Simonin nauramaan ja Fouquierin rypyt siliämään.
-
-"Sinä olet oikeassa", sanoi hän, "ja ellet sinä olekaan sitä tehnyt,
-olisi sinun pitänyt tehdä niin. Ole hyvä ja jätä meidät nyt. Simonilla
-on minulle jotakin sanottavaa."
-
-Théodore astui syrjemmälle, hyvin vähän loukkautuneena kansalaisen
-yleisen syyttäjän suorasukaisuudesta.
-
-"Hetkinen", huusi Simon, "älä lähetä häntä tuolla tavalla pois; kuule
-ensin, minkä ilmiannon hän aikoo meille tehdä".
-
-"Vai niin!" virkkoi Fouquier-Tinville hajamielisin elein, "ilmiannonko?"
-
-"Niin, hän ilmiantaa koko pesän", lisäsi Simon.
-
-"Yhtä kaikki, puhu: mistä on kysymys?"
-
-"No, eipä juuri mistään: kansalaisesta Maison-Rougesta ja muutamista
-hänen ystävistään."
-
-Fouquier hypähti taaksepäin; Simon kohotti kätensä taivasta kohti.
-
-"Todellako?" sanoivat molemmat yhteen ääneen.
-
-"Ihan todella; haluatteko ottaa heidät kiinni?"
-
-"Heti paikalla; missä he ovat?"
-
-"Olen kohdannut Maison-Rougen Grande-Truanderie-kadulla."
-
-"Erehdyt, hän ei ole Pariisissa", intti Fouquier.
-
-"Minä olen nähnyt hänet, ihan todella."
-
-"Mahdotonta. On pantu sata miestä hänen jäljilleen; ei hän näyttäytyisi
-kadulla."
-
-"Juuri hän, hän, hän", sanoi isänmaanystävä, "iso, ruskea mies, yhtä
-vahva kuin kolme vahvaa miestä ja parrakas kuin karhu".
-
-Fouquier kohautti halveksien hartioitaan.
-
-"Taaskin typeryys", sanoi hän. "Maison-Rouge on pieni, laiha, eikä
-hänellä ole parranhaiventakaan."
-
-Isänmaanystävä antoi hämmästyksissään kätensä vaipua.
-
-"Vähät siitä, hyvä aikomus on yhtä hyvä kuin teko. No niin, Simon,
-meidän kahden kesken; pidähän kiirettä, minua odotetaan oikeuden
-kansliassa, on mestauskärryjen lähtöaika."
-
-"No niin, ei mitään uutta; lapsi voi hyvin."
-
-Isänmaanystävä käänsi selkänsä siten, ettei näyttäisi tunkeilevaiselta,
-mutta niin, että hän saattoi kuulla.
-
-"Lähden pois, jos häiritsen teitä", sanoi hän.
-
-"Hyvästi", sanoi Simon.
-
-"Näkemiin", sanoi Fouquier.
-
-"Sano ystävällesi erehtyneesi", lisäsi Simon.
-
-"Hyvä on, odotan häntä."
-
-Ja Théodore loittoni hiukan ja nojautui karttuunsa,
-
-"Aha, pikku mies voi hyvin", sanoi silloin Fouquier, "entä moraali?"
-
-"Sen saan kivikovaksi, jos tahdon."
-
-"Hän siis puhuu?"
-
-"Kun vain tahdon."
-
-"Luulet, että hän voisi todistaa Antoinetten jutussa?"
-
-"En luule sitä, olen siitä varma."
-
-Théodore nojautui pylvääseen kääntäen katseensa ovea kohti; mutta hänen
-silmänsä olivat levottomat, ja kansalaisen korvat olivat sensijaan
-kovin höröllään suuren karvalakin alla. Mahdollisesti hän ei nähnyt
-mitään, mutta ihan varmasti hän kuuli jotakin.
-
-"Mieti tarkoin", sanoi Fouquier, "älä saata lautakuntaa tekemään
-lehmänkäännöstä. Oletko varma, että Capet tulee puhumaan?"
-
-"Hän sanoo kaikki, mitä minä tahdon."
-
-"Onko hän sanonut sinulle sen, mitä me aiomme häneltä kysyä?"
-
-"On sanonut."
-
-"Tuo, mitä sinä kansalainen Simon lupaat, on tärkeätä. Tämä lapsen
-tunnustus on äidille kuolettava."
-
-"Siihen minä helkkarissa luotankin."
-
-"Sellaista juttua ei ole vielä nähty niiden tunnustusten jälkeen, jotka
-Nero teki Narcissukselle", mutisi Fouquier synkällä äänellä. "Mietipä
-vielä kerran, Simon."
-
-"Saattaisi luulla, kansalainen, että sinä pidät minua hölmönä; toistat
-minulle aina samaa asiaa. No, kuulehan tämä vertaus: kun panen nahan
-veteen, tuleeko se pehmeäksi?"
-
-"En tiedä sitä", sanoi Fouquier.
-
-"Se tulee pehmeäksi. No niin, pieni Capet tulee minun käsissäni yhtä
-taipuisaksi kuin mitä pehmein nahka. Minulla on sitävarten omat
-menettelytapani."
-
-"Olkoon", virkkoi Fouquier. "Oliko siinä kaikki sanottavasi?"
-
-"Kaikki... Unohdin: tässä on muuan ilmianto."
-
-"Aina vain. Aiot siis rasittaa minua liiaksi tehtävillä?"
-
-"On palveltava isänmaatansa."
-
-Simon esitti yhtä mustan paperilapun, kuin se nahka, josta hän juuri
-puhui, mutta varmasti vähemmän taipuisan. Fouquier otti sen ja luki.
-
-"Taaskin kansalaisesi Lorin; sinä vihaat siis kovasti tätä miestä?"
-
-"Näen hänet aina rikkomassa lakia. Eilen illalla hän sanoi: Hyvästi
-rouva, eräälle naiselle, joka nyökkäsi hänelle ikkunasta... Huomenna
-toivon voivani antaa sinulle pari sanaa toisesta epäiltävästä: tuosta
-Mauricesta, joka oli kaupunginvirkamiehenä Templessä punaisen neilikan
-jutun aikana."
-
-"Täsmälleen, täsmälleen!" sanoi Fouquier hymyillen Simonille.
-
-Hän ojensi Simonille kätensä ja käänsi selkänsä niin kiireesti, ettei
-se todistanut suutarin eduksi.
-
-"Mitä helvettiä tulee minun ilmoittaa täsmälleen? Onhan viety
-giljotiinille vähemmästäkin!"
-
-"Oi, kärsivällisyyttä", vastasi Fouquier levollisena; "ei kaikkea voida
-tehdä yhdellä kertaa".
-
-Ja hän astui nopein askelin ulos pikkuovesta. Simon etsi silmillään
-kansalaistaan Thédorea löytääkseen lohtua hänen seurastaan. Hän ei
-nähnyt häntä enää salissa.
-
-Tuskin hän oli astunut ulos läntisestä ristikko-ovesta, kun Théodore
-ilmestyi uudelleen erään kirjurinkopin nurkan takaa. Kopin asukas
-saattoi häntä.
-
-"Mihin aikaan suljetaan ristikko-ovet?" sanoi Théodore tälle miehelle.
-
-"Kello viideltä."
-
-"Entä mitä tapahtuu täällä sitten?"
-
-"Ei mitään; sali on tyhjä seuraavaan päivään asti."
-
-"Eikö tehdä kierroksia, tarkastuksia?"
-
-"Ei, hyvä herra, meidän kojumme ovat lukossa."
-
-Sanat _hyvä herra_ panivat Théodoren rypistämään kulmiaan; hän katseli
-heti epäilevästi ympärilleen.
-
-"Ovatko sorkkarauta ja pistoolit kopissa?" kysyi hän.
-
-"Ovat, maton alla."
-
-"Lähde kotiin... Puheesta toiseen, näytäpäs minulle vielä se
-oikeussali, jonka ikkunassa ei ole ristikkoa ja joka on pihalle päin
-Dauphine-aukion vieressä."
-
-"Vasemmalla pylväiden välissä, lyhdyn alla."
-
-"Lähde nyt ja pidä hevoset määrätyllä paikalla!"
-
-"Oi, onnea, hyvä herra, onnea ja menestystä...! Luottakaa minuun!"
-
-"Kas nyt on sopiva hetki... kukaan ei näe... avaa kojusi."
-
-"Tehty on, hyvä herra; rukoilen teidän puolestanne."
-
-"Minun puolestani ei tarvitse rukoilla, vaan toisen. Hyvästi!"
-
-Ja luotuaan ympärilleen kaunopuheisen katseen pujahti kansalainen
-Théodore niin taitavasti kojun pienen katon alle, että hän hävisi kuin
-olisi ollut ovea sulkevan kirjurin varjo.
-
-Tämä arvon kirjuri veti avaimen pois lukosta, otti papereita
-kainaloonsa ja poistui avarasta salista yhdessä niiden harvojen
-virkamiesten kanssa, jotka kellon lyödessä viisi lähtivät kanslioista
-kuin mehiläisten myöhästynyt jälkiparvi.
-
-
-
-
-X
-
-Kansalainen Théodore
-
-
-Yö oli verhonnut suureen, harmahtavaan vaippaansa tämän äärettömän
-salin, jonka onnettoman kaiun tehtävänä on loistella asianajajien
-ärtyisiä sanoja ja riitapuolten hartaita, nöyriä pyyntöjä.
-
-Seisten pitkien välimatkojen päässä suorina ja liikkumattomina pimeässä
-näyttivät valkoiset pylväät valvovan keskellä salia kuin tämän pyhän
-paikan suojelushaamut.
-
-Ainoa ääni, joka kuului tässä pimeässä, oli rottien nakerrus ja
-nelistys; ne söivät kirjurien koppeihin jääneitä romupapereita
-alettuaan nakertamalla koppien puuta.
-
-Toisinaan kuului myöskin ajopelien kolinaa, joka tunki aina tähän
-Themiksen pyhättöön saakka, kuten akateemikko sanoisi, avainten
-kalinaa, joka näytti tulevan maan alta; mutta kaikki tämä meteli tuli
-kaukaa, eikä mikään saata syvää hiljaisuutta selvemmin havaittavaksi
-kuin kaukaiset äänet, samaten kuin ei mikään tee pimeyttä paremmin
-huomattavaksi kuin kaukainen valo.
-
-Varmasti olisi pyörryttävä kauhu vallannut sen henkilön, joka tällä
-hetkellä olisi uskaltanut Palatsin suunnattomaan saliin; olivathan
-Palatsin ulkoseinät vielä punaiset syyskuun uhrien verestä, olivathan
-sen portaat samana päivänä nähneet viidenkolmatta kuolemaantuomitun
-askelet, ja vain muutama jalanmitta erotti lattiapaadet Conciergerien
-vankikomeroista, joissa asui kalvenneita luurankoja.
-
-Kuitenkin kuului heikko narahdus tämän kauhean yön, tämän melkein
-juhlallisen pimeyden keskeltä: erään kirjurin kopin ovi avautui
-narisevilla saranoillaan, ja muuan varjo, mustempi kuin yön, hiipi
-varovaisesti ulos kojusta.
-
-Silloin kosketti tämä raivokas isänmaanystävä, jota kuiskaamalla
-nimitettiin herraksi ja joka kovalla äänellä väitti nimensä olevan
-Théodore, kevein askelin kuluneita lattiapaasia.
-
-Hänellä oli oikeassa kädessään raskas sorkkarauta, ja vasemmalla hän
-kiinnitti vyöhönsä kaksipiippuisen pistoolin.
-
-"Laskin kaksitoista paatta kojusta lähtien", mutisi hän itsekseen;
-"katsotaanpa, tässä on ensimmäisen reuna".
-
-Ja koko ajan laskeskellen hän koetteli jalkaterällään sitä kivien
-liitoskohdan rakoa, jonka aika tekee yhä tuntuvammaksi.
-
-"Katsotaanpa", mutisi hän pysähtyen, "olenko mitannut oikein, olenko
-kyllin vahva ja onko hänellä kylliksi rohkeutta. Ei, kyllä minä tunnen
-hänen rohkeutensa riittävästi. Oi, hyvä Jumala, kun minä tartun hänen
-käteensä, kun minä sanon hänelle: Madame, te olette pelastunut!..."
-
-Hän pysähtyi kuin olisi sellaisen toiveen paino musertanut hänet.
-
-"Voi", jatkoi hän, "hurjapäinen, järjetön suunnitelma, sanovat toiset
-vetäytyen peittojensa alle tai tyytyen maleksimaan lakeijoiksi
-pukeutuneina Conciergerien ympärillä; mutta uskaltaakseen he eivät
-ajattele, niinkuin minä, pelastaa ei ainoastaan kuningatarta, vaan
-vielä ja ennenkaikkea naisen".
-
-"No niin, nyt työhön ja kerratkaamme, mitä on tehtävä!"
-
-"Nostettava paasi, se ei ole mitään; jätettävä reikä auki, siinä
-piilee vaara, sillä päivystäjä voi tulla... Mutta päivystäjät eivät
-koskaan tule. Epäilyksiä ei synny, sillä minulla ei ole rikostovereita.
-Ja kuinka paljon aikaa kuluu sitten niin innokkaalta mieheltä kuin
-minulta kävelläkseni synkän käytävän päähän? Kolmessa minuutissa olen
-hänen huoneensa alla; seuraavien viiden minuutin kuluessa niinä nostan
-sen kiven, joka on hänen uuninsa tulisijana; hän kuulee minun työni,
-mutta hänellä on niin paljon voimaa, ettei hän pelästy. Päinvastoin,
-hän ymmärtää, että sieltä lähestyy vapauttaja... Häntä vartioi kaksi
-miestä; varmasti nämä ryntäävät paikalle..."
-
-"No niin, yhtä kaikki, kaksi miestä", sanoi isänmaanystävä synkästi
-hymyillen ja katsellen vuoroin sitä asetta, joka hänellä oli kädessään
-ja toista, joka oli vyössä, "kaksi miestä, se on kaksi laukausta tästä
-pistoolista tai kaksi iskua tällä sorkkaraudalla. Miesparat!... Voi,
-monta muuta on tapettu, jotka eivät olleet syyllisempiä."
-
-"Työhön!"
-
-Ja kansalainen Théodore asetti rautakankensa päättäväisesti kahden
-paaden liitokseen.
-
-Samassa hetkessä välähti paasille kirkas valo kuin kultainen salama, ja
-holvista lähtevän kaiun toistama ääni sai vehkeilijän kääntämään päänsä
-ja yhdellä harppauksella piiloutumaan kojuun.
-
-Pian osui Théodoren korviin etäisyyden ja sen mielenliikutuksen
-heikentämiä ääniä, jota kaikki ihmiset tuntevat yöllä suuressa
-rakennuksessa.
-
-Hän kumartui ja näki kojun raosta ensinnäkin sotilaspuvussa olevan
-miehen, jonka ison sapelin ääni sen kolistessa lattiapaasia vastaan
-aluksi oli saanut hänen huomionsa osakseen; sitten vihreäpukuisen
-miehen, jolla oli mittapuu kädessään ja paperikääröjä kainalossaan;
-sitten kolmannen, jolla oli suuret villaliivit ja turkislakki; sitten
-vielä neljännen puukengissä ja jakobinitakissa.
-
-Mercierien ristikko-ovi narisi äänekkäästi saranoillaan ja kalisteli
-rautaketjua, joka päiväsaikaan piti sitä auki.
-
-Nuo neljä miestä astuivat sisään.
-
-"Kierros", mutisi Théodore. "Jumalan kiitos! Kymmenen minuuttia
-myöhemmin olisin ollut hukassa!"
-
-Sitten hän hyvin tarkkaavaisena ryhtyi tarkastamaan niitä henkilöitä,
-jotka olivat tällä kierroksella.
-
-Hän tunsi heistä todellakin kolme.
-
-Ensimmäisenä asteleva kenraalin pukuun puettu mies oli Santerre;
-villaliiveissä ja karvalakissa esiintyvä mies oli vankilanpäällikkö
-Richard; puukengissä ja jakobinitakissa tuleva oli luultavasti
-ovenvartija.
-
-Mutta hän ei ollut koskaan nähnyt vihreäpukuista miestä, jolla oli
-mittapuu kädessään ja papereita kainalossaan.
-
-Kuka saattoi tuo mies olla, ja mitä aikoivat kommuunin kenraali,
-Conciergerien vankilanpäällikkö, ovenvartija ja tuo tuntematon mies
-tehdä kello kymmeneltä illalla Hävinneiden askelten salissa?
-
-Kansalainen Théodore asettui toiselle polvelleen pitäen toisella
-kädellään ladattua pistooliansa ja sovitellen toisella kädellään lakkia
-hiuksilleen, joiden juuripuolen hänen tekemänsä äkillinen liike oli
-saattanut liiaksi epäjärjestykseen, jotta ne olisivat luonnollisen
-näköisiä.
-
-Tähän asti olivat nuo neljä yöllistä vierasta olleet vaiti, tai
-ainakaan eivät heidän lausumansa sanat olleet tulleet vehkeilijän
-korviin muuta kuin mitättömänä supatuksena.
-
-Mutta kymmenen askelen päässä kojusta Santerre ryhtyi puhumaan, ja
-hänen äänensä kuului selvästi kansalaisen Théodoren korviin.
-
-"No niin", sanoi hän, "olemme nyt Hävinneiden askelten salissa. Nyt on
-sinun asiasi, kansalainen arkkitehti, opastaa meitä ja panna parastasi
-näyttääksesi, ettei paljastuksesi ole mitään jaarittelua; sillä näetkö,
-vallankumous on tehnyt lopun kaikista noista tyhmyyksistä, emmekä me
-usko enempää maanalaisiin käytäviin kuin kenkiinkään. Mitä sinä siitä
-sanot, kansalainen Richard?" lisäsi Santerre kääntyen karvalakkisen ja
-villaliivisen miehen puoleen.
-
-"Minä en milloinkaan ole sanonut, ettei Conciergerien alla ole mitään
-maanalaista käytävää", vastasi tämä; "ja tässä on Gracchus, joka on
-kymmenen vuotta ollut ovenvartijana ja siis tuntee Conciergerien kuten
-oman taskunsa, eikä hän kuitenkaan tiedä sen maanalaisen käytävän
-olemassaolosta, josta kansalainen Giraud puhuu; mutta kun kansalainen
-Giraud kuitenkin on kaupungin arkkitehti, täytyy hänen tuntea tämä
-paremmin kuin me, koskapa se on hänen virkansa".
-
-Théodore värisi kiireestä kantapäähän kuullessaan nämä sanat.
-
-"Onneksi", mutisi hän, "on sali suuri, ja ennenkuin he löytävät sen,
-mitä etsivät, he saavat etsiä ainakin kaksi päivää".
-
-Mutta arkkitehti avasi ison paperikäärönsä, pani silmälasit nenälleen
-ja polvistui tarkastamaan pohjapiirrosta Gracchuksen pidellessä lyhtyä,
-josta lähti väräjävä valo.
-
-"Pelkäänpä", pilkkasi Santerre, "että kansalainen Giraud on nähnyt
-unta".
-
-"Saatpa nähdä, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti, "saatpa nähdä,
-olenko minä haaveilija; malta, malta".
-
-"Näethän, että maltamme", sanoi Santerre.
-
-"Hyvä on", sanoi arkkitehti.
-
-Sitten hän ryhtyi laskemaan:
-
-"Kaksitoista ynnä neljä on kuusitoista", sanoi hän, "ynnä kahdeksan on
-neljäkolmatta, joka jaettuna kuudella on neljä; minkä jälkeen meille
-jää puoli; siinä se on, minä tiedän paikan, ja jos erehdyn jalankin
-verran, voitte sanoa minua tietämättömäksi ihmiseksi".
-
-Arkkitehti lausui nämä sanat niin varmasti, että kansalainen Théodore
-jähmettyi kauhusta.
-
-Santerre katseli pohjapiirrosta jonkin verran kunnioittavasti; näkyi,
-että hän ihmetteli sitäkin enemmän, kun ei ymmärtänyt mitään.
-
-"Seuratkaa nyt tarkasti, mitä aion sanoa."
-
-"Minne sitten?" kysyi Santerre.
-
-"Tällä kartalla, jonka olen piirustanut, helkkarissa! Seuraatteko
-mukana? Kolmentoista jalan päässä seinästä on liikkuva paasi; olen
-merkinnyt sen A:lla. Näettekö sen?"
-
-"Tottahan minä näen A:n", sanoi Santerre; "luuletko sinä, etten minä
-osaa lukea?"
-
-"Tämän paaden alla ovat portaat", jatkoi arkkitehti; katsokaa, olen
-merkinnyt ne B:llä".
-
-"B", toisti Santerre; "näen B:n, mutta en portaita". Ja kenraali alkoi
-äänekkäästi nauraa omalle sukkeluudelleen.
-
-"Kun paasi on nostettu, kun jalkanne on viimeisellä portaalla", virkkoi
-arkkitehti, "laskekaa viisikymmentä kolmen jalan askelta ja katsokaa
-ylöspäin, niin olette juuri kanslian kohdalla, minne tämä maanalainen
-käytävä päättyy kulkien kuningattaren kopin alitse".
-
-"Capetin lesken kopin, aiot sinä sanoa, kansalainen Giraud", sujahutti
-Santerre rypistäen kulmiaan.
-
-"Juuri niin, Capetin lesken."
-
-"Mutta sinähän sanoit kuningattaren."
-
-"Vanha tottumus."
-
-"Ja te sanotte siis, että se on löydettävissä kanslian alta?" kysyi
-Richard.
-
-"Ei ainoastaan kanslian alta, vaan sanonpa teille vielä, minkä kanslian
-osan kohdalta se on löydettävissä: uunin alta."
-
-"Älähän, se on kummallista", sanoi Gracchus; "todellakin joka kerta,
-kun minä pudotan halon sille paikalle, kivi kumahtaa".
-
-"Jos me löydämme sen, mitä olet sanonut, kansalainen arkkitehti, minä
-tosiaankin myönnän, että mittaustiede on kaunis asia."
-
-"No myönnä siis, kansalainen Santerre, sillä minä vien sinut sille
-paikalle, joka on merkitty A:lla."
-
-Kansalainen Théodore painoi kyntensä lihaan saakka.
-
-"Jahka olen nähnyt, jahka olen nähnyt", sanoi Santerre; "minä olen kuin
-pyhä Tuomas."
-
-"Kas, sinä sanot _pyhä Tuomas?_"
-
-"Niin kautta kunniani sanonkin, kuten sinä sanoit _kuningatar_
-tottumuksesta; mutta minua ei varmastikaan syytetä siitä, että
-vehkeilisin pyhän Tuomaan puolesta."
-
-"Enkä minä kuningattaren."
-
-Tämän sanottuaan arkkitehti otti näppärästi mittapuunsa, mittasi sylet
-ja pysähdyttyhän sekä sitten laskettuaan tarkoin kaikki välimatkat löi
-erääseen permantopaateen.
-
-Tämä paasi oli juuri sama, jota kansalainen Théodore oli lyönyt
-raivokkaassa vihassaan.
-
-"Tässä se on, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti.
-
-"Luuletko niin, kansalainen Giraud?"
-
-Kojussa oleva isänmaanystävä hairahtui iskemään voimakkaasti nyrkillään
-reiteensä ja päästämään kumean murinan.
-
-"Olen siitä varma", toisti Giraud; "ja teidän tarkastuksenne yhdessä
-minun tiedotukseni kanssa todistaa Konventille, etten ole erehtynyt.
-Niin, kansalainen kenraali", jatkoi arkkitehti korostaen joka sanaa,
-"tämän paaden alta avautuu käytävä, joka päätyy kansliaan kulkien
-Capetin lesken kopin alitse. Nostakaamme tämä paasi, tulkaa alas
-käytävään minun kanssani, ja minä otan todistaakseni teille, että kaksi
-miestä, vieläpä yksikin, voisi yhdessä yössä ryöstää hänet kenenkään
-sitä epäilemättä."
-
-Arkkitehdin sanojen aikaansaama kauhistuksen ja ihastuksen mumina pääsi
-koko ryhmästä ja kuului kansalaisen Théodoren korviin saakka: tämä
-näytti muuttuneen patsaaksi.
-
-"Siinä on meille vaara", jatkoi Giraud. "No niin, kun minä nyt laitan
-maanalaiseen käytävään ristikon, joka leikkaa sen kahtia ennenkuin
-saavutaan Capetin lesken koppiin saakka, niin pelastan isänmaan."
-
-"Oi", sanoi Santerre, "kansalainen Giraud, siinä on sinulla hieno
-ajatus".
-
-"Helvetti sinun järkesi sotkekoon, kolminkertainen tyhmyri!" murisi
-isänmaanystävä kahta raivokkaammin.
-
-"Nostapas nyt paasi", sanoi arkkitehti kansalaiselle Gracchukselle,
-joka paitsi lyhtyään kantoi vielä sorkkarautaa.
-
-Kansalainen Gracchus ryhtyi työhön, ja hetken perästä oli paasi
-nostettuna.
-
-Silloin näkyi ammottava maanalainen käytävä portaineen, jotka hävisivät
-syvyyteen, ja sieltä pääsi ummehtunut löyhkä, joka oli paksu kuin sumu.
-
-"Taaskin myttyyn mennyt yritys!" mutisi kansalainen Théodore. "Voi,
-taivas ei siis tahdo, että hän pääsee karkaamaan, ja hänen asiansa on
-siis kirottu asia!"
-
-
-
-
-XI
-
-Kansalainen Gracchus
-
-
-Hetken ajan jäi kolmen miehen ryhmä liikkumattomaksi maanalaisen
-käytävän suulle ovenvartijan laskiessa aukkoon lyhtynsä, joka ei
-kyennyt valaisemaan sen pohjaa.
-
-Arkkitehti vallitsi voitonriemuisena kolmea toveriaan koko neronsa
-suuruudella.
-
-"No niin", sanoi hän hetken kuluttua.
-
-"Totisesti, niin", vastasi Santerre, "siinä on kyllä käytävä
-eittämättömästi. Kuitenkin on otettava vielä selville, minne se johtaa."
-
-"Niin", toisti Richard, "se on otettava selville".
-
-"No hyvä, lähde alas, kansalainen Richard, niin näet itse, olenko minä
-puhunut totta."
-
-"Voin tehdä paremminkin kuin mennä sitä kautta", sanoi
-vankilanpäällikkö. "Me palaamme sinun ja kenraalin kanssa
-Conciergeriehen. Siellä sinä nostat uunin arinakiven, niin me saamme
-nähdä."
-
-"Niin oikein!" sanoi Santerre. "Lähdetään!"
-
-"Mutta varo", virkkoi arkkitehti, "auki jäänyt paasi saattaa tuoda
-jonkun mieleen ajatuksia!"
-
-"Kenen perhanan sinä luulet tulevan tänne tähän aikaan?" sanoi Santerre.
-
-"Sitäpaitsi", sanoi Richard, "on tämä sali tyhjä, ja jos Gracchus jää
-tänne, on se riittävä".
-
-"Olkoon niin", sanoi Gracchus.
-
-"Onko sinulla asetta?" kysyi Santerre.
-
-"Minulla on sapelini ja tämä sorkkarauta, kansalainen kenraali."
-
-"Mainiota! Vartioi tarkoin. Kymmenen minuutin kuluttua olemme luonasi."
-
-Ja suljettuaan ristikko-oven lähtivät kaikki kolme Mercierien salin
-kautta hakemaan Conciergerien erikoista käytävää.
-
-Ovenvartija katseli heidän loittonemistaan; hän seurasi heitä
-silmillään niin kauvan kuin saattoi heidät nähdä; hän kuunteli heidän
-askeliaan niin kauan kuin kuuli; sitten jäätyään kokonaan yksin hän
-asetti lyhtynsä maahan, istuutui laskien jalkansa käytävän aukkoon
-roikkumaan ja vajosi mietteisiinsä.
-
-Ovenvartijatkin vajoavat toisinaan mietteisiinsä; mutta tavallisesti ei
-viitsitä ottaa selvää, mitä he miettivät.
-
-Yhtäkkiä, ollessaan juuri syvimmissä mietteissään, hän tunsi käden
-laskeutuvan olkapäällensä.
-
-Hän kääntyi, näki tuntemattoman olennon ja aikoi huutaa; mutta samassa
-painoi jääkylmä pistooli hänen otsaansa.
-
-Hänen äänensä tarttui kurkkuun, hänen käsivartensa vaipuivat
-voimattomina alas, hänen silmänsä muuttuivat niin rukoileviksi, kuin
-saattoivat.
-
-"Ei sanaakaan", sanoi vastatullut, "tai olet kuoleman oma".
-
-"Mitä te haluatte, hyvä herra?" sopersi ovenvartija.
-
-Vieläpä vuonna 93:kin saattoi, kuten näkyy, olla hetkiä, jolloin ei
-sinuteltu ja jolloin unohdettiin sanoa toisiaan kansalaiseksi.
-
-"Minä tahdon", vastasi kansalainen Théodore, "että päästät minut tuonne
-alas".
-
-"Tekemään mitä?"
-
-"Mitä se sinuun kuuluu?"
-
-Ovenvartija katseli hyvin hämmästyneenä miestä, joka pyysi häneltä
-tällaista.
-
-Hänen puhetoverinsa luuli tämän katseen pohjalta löytävänsä
-ymmärtämyksen välähdyksen.
-
-Hän laski aseensa.
-
-"Etkö tahtoisi tulla rikkaaksi?"
-
-"En tiedä; kukaan ei ole minulle ehdottanut mitään sellaista."
-
-"Hyvä, minä ehdotan."
-
-"Tarjoatteko te minulle rikkautta, minulle?"
-
-"Tarjoan."
-
-"Mitä te käsitätte rikkaudella?"
-
-"Viisikymmentätuhatta livreä kullassa, esimerkiksi; kova raha on
-harvinaista, ja viisikymmentätuhatta livreä kullassa on tänään
-miljoonan arvoinen. Hyvä on, minä tarjoan sinulle viisikymmentätuhatta
-livreä."
-
-"Jotta minä päästäisin teidät tuonne alas?"
-
-"Niin, mutta ehdolla, että tulet mukanani ja että autat minua tekemään,
-mitä aion."
-
-"Mutta mitä te siellä teette? Viidessä minuutissa olisi tämä käytävä
-täynnä sotamiehiä, jotka pidättäisivät teidät."
-
-Kansalainen Théodore hämmästyi näiden sanojen vakavuutta.
-
-"Voitko estää sotilaita sinne tulemasta?"
-
-"Minulla ei ole mitään keinoa; en tiedä mitään keinoa, etsin turhaan."
-
-Ja saattoi huomata, että ovenvartija kokosi älynsä koko
-tarkkanäköisyyden keksiäkseen tämän keinon, joka tulisi hänelle
-tuottamaan viisikymmentätuhatta livreä.
-
-"Mutta huomenna", kysyi kansalainen Théodore, "voimmeko silloin mennä
-sinne?"
-
-"Voidaan epäilemättä; mutta huomiseen mennessä asetetaan tähän
-käytävään rautaristikko, joka täyttää koko sen leveyden, ja suuremmaksi
-varmuudeksi on vielä sovittu, että tämä ristikko on umpinainen, kiinteä
-ja ilman ovea."
-
-"Silloin on keksittävä toinen keino", sanoi kansalainen Théodore,
-
-"Niin, on keksittävä toinen keino", sanoi ovenvartija; "tuumikaamme".
-
-Kuten siitä monikkomuodosta näkyi, jota kansalainen Gracchus käytti,
-olivat hän ja kansalainen Théodore jo liitossa. "Mitä sinä toimitat
-Conciergeriessä?"
-
-"Minä olen ovenvartija."
-
-"Se merkitsee?"
-
-"Minä avaan ovet ja suljen ne."
-
-"Nukutko sinä täällä?"
-
-"Nukun, hyvä herra."
-
-"Syötkö sinä täällä?"
-
-"En aina. Minulla on virkistyshetkeni."
-
-"Ja silloin?"
-
-"Minä käytän niitä."
-
-"Tehdäksesi mitä?"
-
-"Hakkaillakseni Puits-de-Noé-ravintolan emäntää, joka on luvannut mennä
-kanssani naimisiin silloin kun minulla on tuhatkaksisataa frangia."
-
-"Entä missä on Puits-de-Noé-ravintola?"
-
-"Vieille-Draperie-kadun varrella." w
-
-"Hyvin hyvä."
-
-"Tst, hyvä herra."
-
-Isänmaanystävä heristi korviaan.
-
-"Aha, aha!" sanoi hän.
-
-"Kuuletteko?"
-
-"Kuulen, askelia, askelia."
-
-"He palaavat. Huomaatte hyvin, ettei meillä olisi ollut aikaa."
-
-Tämä _meillä_ tuli yhä ratkaisevammaksi.
-
-"Se on totta! Sinä olet kunnon poika, kansalainen, ja sinä näytät
-minusta olevan etukäteen määrätty."
-
-"Mihin?"
-
-"Olemaan rikas jonakin päivänä."
-
-"Jumala teitä kuulkoon!"
-
-"Sinä uskot siis Jumalaan?"
-
-"Toisinaan, silloin tällöin, Tänään esimerkiksi."
-
-"Entä sitten?"
-
-"Uskoisin mielelläni."
-
-"Usko siis", sanoi kansalainen Théodore laskien kymmenen kultarahaa
-ovenvartijan kouraan.
-
-"Perhana!" sanoi tämä katsellen kultaa lyhtynsä valossa. "Oikein siis
-tosissanne?"
-
-"Niin tosissani kuin saatan."
-
-"Mitä on tehtävä?"
-
-"Ole huomenna Puits-de-Noéssa, niin sanon, mitä sinusta tahdon. Mikä on
-nimesi?"
-
-"Gracchus."
-
-"No niin, kansalainen Gracchus, huomiseen mennessä laitat
-vankilanpäällikkö Richardin erottamaan sinut."
-
-"Erottamaan! Entä minun paikalleni?"
-
-"Aiotko jäädä ovenvartijaksi omistaessasi viisikymmentätuhatta frangia?"
-
-"En; mutta ollessani ovenvartijana ja köyhänä olen varma, ettei minua
-viedä giljotiinille."
-
-"Varma?"
-
-"Tai melkein varma; kun sen sijaan ollessani vapaana ja rikkaana..."
-
-"Sinä piilotat rahasi ja hakkailet kutojanaista sen sijaan, että
-hakkailisit Puits-de-Noén emäntää."
-
-"No niin, olkoon niin!"
-
-"Huomenna, ravintolassa."
-
-"Mihin aikaan?"
-
-"Kello kuudelta illalla."
-
-"Hävitkää äkkiä, he ovat tuolla... Sanon hävitkää, sillä oletan teidän
-tulleen holvien lävitse."
-
-"Huomiseen", sanoi Théodore paeten.
-
-Tosiaankin oli jo aika; askelten ja puheen äänet lähenivät. Pimeässä
-käytävässä näkyi jo loistavan valo, joka läheni.
-
-Théodore juoksi sille ovelle, jonka koppinsa lainannut kirjuri oli
-hänelle näyttänyt: hän mursi sen lukon sorkkaraudallaan, pääsi puheena
-olleelle ikkunalle, avasi sen, liukui alas kadulle ja huomasi olevansa
-Republique-aukion kiveyksellä.
-
-Mutta ennenkuin oli lähtenyt Hävinneiden askelten salista hän saattoi
-vielä kuulla kansalaisen Gracchuksen kysyvän Richardilta ja tämän
-vastaavan hänelle:
-
-"Kansalainen arkkitehti oli täysin oikeassa: maanalainen käytävä kulkee
-Capetin lesken huoneen alta; se on vaarallista."
-
-"Sen uskon kyllä!" sanoi Gracchus, joka tunnontarkasti sanoi suuren
-totuuden.
-
-Santerre ilmestyi portaiden aukkoon.
-
-"Entä sinun työmiehesi, kansalainen arkkitehti?" kysyi hän Giraudilta.
-
-"Ennen aamua he ovat täällä ja ristikko asetetaan heti kohta", vastasi
-ääni, joka näytti tulevan maan uumenista.
-
-"Ja sinä olet silloin pelastanut isänmaan!" sanoi Santerre puoleksi
-piloillaan, puoleksi vakavissaan.
-
-"Sitä ei tiedä niin tarkalleen, kansalainen kenraali", mutisi Gracchus.
-
-
-
-
-XII
-
-Kuninkaan poika
-
-
-Sillä välin oli oikeusjuttu kuningatarta vastaan alkanut, kuten
-edellisestä kappaleesta on huomattu.
-
-Vihjailtiin jo, että uhraamalla tämä kuuluisa pää saataisiin kansan
-viha, joka niin kauvan aikaa oli jyrissyt, lopultakin leppymään.
-
-Keinoja ei puuttunut, joiden avulla tämä pää saataisiin putoamaan, ja
-kuitenkin oli Fouquier-Tinville, hirveä yleinen syyttäjä, päättänyt
-ottaa huomioon ne uudetkin syytekeinot, jotka Simon oli luvannut
-asettaa hänen käytettäväkseen.
-
-Päivää hänen ja Simonin kohtaamisen jälkeen Hävinneiden askelten
-salissa sai aseiden kalske taas vapisemaan ne vangit, jotka yhä asuivat
-Templessä.
-
-Nämä vangit olivat madame Elisabeth, madame Royale sekä prinssi, jota
-kehdossa oli nimitelty majesteetiksi, mutta jota ei enää sanottu muuta
-kuin pieneksi Ludvig Capetiksi.
-
-Kolmivärisine töyhtöineen, suurine hevosineen ja isoine sapeleineen
-sekä useiden kansalliskaartilaisten seurassa astui kenraali Hanriot
-torniin, jossa kuninkaan poika riutui.
-
-Kenraalin vieressä marssi ilkeän näköinen kirjuri, jolla oli mustepullo
-ja paperikäärö, huitoen suhteettoman pitkällä kynällä.
-
-Kirjurin perässä tuli yleinen syyttäjä. Olemme nähneet, tunnemme ja
-tapaamme vielä myöhemminkin tämän kuivan, keltaisen ja kylmän miehen,
-jonka veristävät silmät saivat itse hurjan Santerrenkin värisemään
-sotahaarniskassaan.
-
-Muutamia kansalliskaartilaisia sekä eräs luutnantti seurasi heitä.
-
-Simon, hymyillen kavalasti ja toisessa kädessään karhunnahkalakkinsa,
-toisessa suutarin polvihihna, asteli edellä näyttääkseen toimikunnalle
-tietä.
-
-He saapuivat jotenkin pimeään, tilavaan ja tyhjään huoneeseen, jonka
-perällä istui nuori Ludvig täysin liikkumattomana vuoteellaan.
-
-Silloin kun näimme lapsiparan pakenevan Simonin raakaa vihaa, hänessä
-oli vielä jonkinlaista elinvoimaa, joka teki vastarintaa Templen
-suutarin häntä aiheettomasti rääkätessä: hän pakeni, hän kirkui, hän
-itki; hän siis pelkäsi: hän siis kärsi; hän siis toivoi.
-
-Nyt olivat pelko ja toivo hävinneet; epäilemättä oli kärsimys vielä
-jäljellä; mutta jos se oli jäljellä, kätki marttyyrilapsi, joka niin
-julmalla tavalla sai maksaa vanhempiensa erehdykset, sen sydämensä
-sisimpään ja verhosi sen näennäiseen täydelliseen tunteettomuuteen.
-
-Hän ei nostanut edes päätänsä toimikunnan astuessa hänen luokseen. Nämä
-hakivat itselleen muitta mutkitta istumapaikat ja asettuivat, yleinen
-syyttäjä vuoteen pääpuoleen, Simon jalkopäähän, oikeuden kirjuri
-ikkunan viereen, kansalliskaartilaiset ja heidän luutnanttinsa syrjään
-hiukan varjoon.
-
-Ne läsnäolevat, jotka katselivat pientä vankia jonkin verran
-myötätuntoisesti tai vaikkapa vain uteliainakin, huomasivat lapsen
-kalpeuden, hänen omituisen lihavuutensa, joka ei ollut muuta kuin
-pöhötystä, ja hänen väärät säärensä, joiden nivelet alkoivat ajettua.
-
-"Tämä lapsi on kovin sairas", sanoi luutnantti niin varmalla äänellä,
-että Fouquier-Tinville, joka jo oli istuutunut ja valmistautunut
-kuulustelemaan, kääntyi.
-
-Pieni Capet nosti silmänsä ja etsi varjosta sen, joka oli lausunut
-nämä sanat, ja tunsi saman nuoren miehen, joka jo kerran ennenkin oli
-Templen pihalla estänyt Simonia lyömästä häntä. Lempeä ja älykäs ilme
-välkkyi hetken hänen tummansinisissä silmäterissään, mutta siinä kaikki.
-
-"Vai niin! Sinäkö se oletkin, kansalainen Lorin", sanoi Simon johtaen
-täten Fouquier-Tinvillen huomion Mauricen ystävään.
-
-"Minä itse", vastasi Lorin, joka ei koskaan menettänyt malttiaan.
-
-Ja koska Lorin, vaikka olikin aina valmis katsomaan vaaraa silmiin, ei
-sitä hakemalla hakenut, käytti hän tilannetta hyväkseen tervehtimällä
-Tinvilleä, joka vastasi siihen kohteliaasti.
-
-"Luulen sinun huomauttaneen, kansalainen", sanoi yleinen syyttäjä,
-"että lapsi on sairas: oletko sinä lääkäri?"
-
-"Minä olen ainakin opiskellut lääketiedettä, vaikka en olekaan tohtori."
-
-"No niin, mitä sinä hänestä sanot?"
-
-"Taudin oireistako?" kysyi Lorin.
-
-"Niin."
-
-"Totean hänen poskensa ja silmänsä olevan turvonneita, käsiensä laihoja
-ja kalpeita, polvien ajettuneita, ja jos koettaisin hänen valtimoansa,
-laskisin, olen siitä varma, kahdeksankymmentäviisi tai yhdeksänkymmentä
-lyöntiä minuutissa."
-
-Lapsi ei näyttänyt välittävän kärsimyksiensä luettelemisesta,
-
-"Ja mistä katsoo tiede vangin tilan johtuvan?" kysyi yleinen syyttäjä.
-
-Lorin raapi nenänpäätänsä ja mutisi:
-
-    "Phyllis tahtoo mua puhuttaa,
-     tuskin vain hän mua siihen saa."
-
-Sitten hän sanoi ääneen:
-
-"Kautta kunniani, kansalainen, minä en tunne riittävästi pienen Capetin
-hoitotapaa voidakseni vastata sinulle... Kuitenkin..."
-
-Simon heristi tarkkaavaisesti korviaan ja nauroi partaansa nähdessään
-vihollisensa valmiina joutumaan epäedulliseen valoon.
-
-"Kuitenkin", jatkoi Lorin, "luulen, ettei hän saa kylliksi liikuntoa".
-
-"Sen uskon hyvinkin", sanoi Simon. "Se pikku roisto ei tahdo kävellä."
-
-Lapsi kuunteli tätä suutarin hyökkäystä välinpitämättömänä.
-
-Fouquier-Tinville nousi, meni Lorinin luokse ja puhui hänelle
-hiljaisella äänellä.
-
-Kukaan ei kuullut yleisen syyttäjän sanoja, mutta selvää oli, että
-niillä oli kuulustelun luonne.
-
-"Oho! Oho! Uskotko niin, kansalainen? Se on hyvin raskauttavaa
-äidille..."
-
-"Me saamme joka tapauksessa tietää sen", sanoi Fouquier. "Simon
-väittää kuulleensa sen häneltä itseltään ja on luvannut saada hänet
-tunnustamaan sen."
-
-"Se olisi hirmuista", sanoi Lorin. "Mutta onhan se lopulta mahdollista:
-eihän Itävallatar ole synnitön, ja olkoon oikein tai väärin, se ei
-liikuta minua... Hänestä on tehty Messalina, mutta ellei siihen
-tyydytä, vaan tahdotaan tehdä hänestä vielä Agrippina, on se minusta
-vähän liikaa."
-
-"Ne ovat Simonin antamia tietoja", sanoi Fouquier kylmästi.
-
-"Minä en epäile, ettei Simon ole sitä sanonut... On olemassa miehiä,
-jotka eivät kavahda mitään syytöksiä, mahdottomiakaan... Mutta eikö
-sinun mielestäsi", jatkoi Lorin katsoen Fouquieriä kiinteästi silmiin,
-"sinä, joka olet älykäs ja kokenut mies, vielä voimakaskin mies, eikö
-sinun mielestäsi tällaisten yksityiskohtaisten tietojen pyytäminen
-lapselta henkilöstä, jota kaikki luonnon väärentämättömät ja pyhimmät
-lait käskevät kunnioittamaan, ole melkein koko ihmiskunnan loukkaamista
-tämän lapsen olemuksessa?"
-
-Syyttäjän kasvot eivät värähtäneetkään. Hän veti taskustaan tiedonannon
-ja näytti sen Lorinille.
-
-"Konventti käskee minua ottamaan asiasta selvän", sanoi hän. "Muu ei
-minua liikuta, minä otan selvän."
-
-"Se on oikein", sanoi Lorin; "ja myönnänpä, että jos tämä lapsi
-tunnustaisi..." Nuori mies pudisti halveksivasti päätään.
-
-"Sitäpaitsi", jatkoi Fouquier, "me emme käy oikeutta yksinomaan Simonin
-ilmiannon perusteella; ei, syytös on julkinen".
-
-Ja Fouquier veti taskustaan esiin toisen paperin. Tämä oli numero _Père
-Duchesne_-lehteä, jota, kuten tietty, toimitti Hébert.
-
-Siinä oli todellakin julkaistuna täydellinen syytös.
-
-"Se on kirjoitettu, vieläpä painettukin", sanoi Lorin. "Mutta
-yhtäkaikki, kunnes olen kuullut sellaisen syytöksen lapsen suusta,
-tietenkin vapaaehtoisesti, pakottamatta, uhkailematta... no niin..."
-
-"No niin?..."
-
-"No niin, Simonin ja Hébertin vakuutteluista huolimatta minä epäilen,
-kuten sinä itsekin epäilet."
-
-Simon odotteli kärsimättömänä tämän keskustelun päättymistä; tuo kurja
-ei tiennyt mitään siitä mahdista, jolla älykkääseen mieheen vaikuttaa
-hänen väkijoukossa huomaamansa katse: se on joko heimolaisuuden
-houkutteleva tunne tai äkillisen vihan vaikutelma. Toisinaan se
-on luotaan työntävä, toisinaan puoleensa vetävä voima, joka panee
-ajatuksen juoksemaan ja johtaa miehen itsensäkin tätä väkijoukossa
-tapaamaansa tasaväkistä tai ylivoimaista miestä kohti.
-
-Mutta Fouquier oli tuntenut Lorinin katseen painon ja tahtoi tämän
-katselijan ymmärtävän häntä.
-
-"Kuulustelu alkaa", sanoi yleinen syyttäjä; "kirjuri, tartu kynääsi".
-
-Tämä oli juuri kirjoittanut kuulustelupöytäkirjan johdannon ja odotti,
-kuten Simon, kuten Hanriot, kuten kaikki muutkin, Fouquier-Tinvillen ja
-Lorinin keskustelun päättymistä.
-
-Lapsi yksinään näytti olevan täysin tietämätön siitä näytelmästä,
-jonka pääosan esittäjä hän oli, ja oli jälleen vaipunut siihen
-hervottomuuteen, jota hetkisen oli valaissut suuren älyn välähdys.
-
-"Hiljaa!" sanoi Hanriot, "kansalainen Fouquier-Tinville ryhtyy
-kuulustelemaan lasta".
-
-"Capet", sanoi yleinen syyttäjä, "tiedätkö, mitä sinun äidistäsi on
-tullut?"
-
-Pienen Ludvigin marmorinkalpeus muuttui polttavaksi punaksi. Mutta hän
-ei vastannut.
-
-"Oletko sinä kuullut kysymykseni, Capet?" toisti syyttäjä.
-
-Sama hiljaisuus.
-
-"Kyllä hän hyvinkin kuulee", sanoi Simon; "mutta hän on kuin apinat,
-hän ei tahdo vastata, jottei häntä luultaisi ihmiseksi ja pantaisi
-työhön".
-
-"Vastaa, Capet", sanoi Hanriot; "sinua kuulustelee Konventio
-toimikunta, ja sinun on toteltava lakeja".
-
-Lapsi kalpeni, mutta ei vastannut.
-
-Simon teki raivokkaan eleen; näillä raaoilla ja tyhmillä luonteilla on
-raivo-juopumusta, jota seuraa oikean juopumuksen rumat oireet.
-
-"Vastaatko sinä, sudenpenikka!" sanoi hän hänelle puiden nyrkkiään.
-
-"Ole vaiti, Simon", sanoi Fouquier-Tinville, "sinulla ei ole
-puhevuoroa".
-
-Tämä lause, jota hän oli tottunut käyttämään vallankumousoikeudessa,
-pääsi häneltä ihan vahingossa.
-
-"Kuuletko sinä, Simon", sanoi Lorin, "sinulla ei ole puhevuoroa, tämä
-sanotaan sinulle nyt toistamiseen minun läsnäolossani; ensimmäisen
-kerran silloin, kun syytit Tisonin eukon tytärtä, jonka kaulan sinä
-huviksesi olet leikkauttanut".
-
-Simon pysyi vaiti.
-
-"Rakastiko äitisi sinua, Capet?" kysyi Fouquier.
-
-Sama äänettömyys.
-
-"Kerrotaan, ettei rakastanut", jatkoi syyttäjä.
-
-Jonkinlainen kalpea hymy ilmestyi ohimennen lapsen huulille.
-
-"Mutta minähän sanon teille", ulvoi Simon, "että hän on sanonut minulle
-äitinsä rakastaneen häntä liiaksi".
-
-"Katsopas, Simon, kuinka harmillista on, että pikku Capet, joka
-kahdenkesken lavertelee niin paljon, mykistyy ihmisten edessä", sanoi
-Lorin.
-
-"Voi, jospa olisimmekin yksin!" sanoi Simon.
-
-"Niin, jos olisitte yksin, mutta onnettomuudeksi ette sitä ole. Voi,
-jos te olisittekin yksin, urhea Simon, mainio isänmaanystävä, kuinka
-sinä pieksäisitkin lapsiparan, eikö niin? Mutta sinä et olekaan yksin
-etkä sinä uskalla, sinä viheliäinen olento, meidän toisten edessä,
-kunniallisten ihmisten, jotka tiedämme jäljittelemiemme muinaisajan
-kansojen kunnioittaneen kaikkia heikkoja; sinä et uskalla, koska et ole
-yksin, etkä sinä silloin ole urhea, kunnianarvoisa mies, kun vastassasi
-on viiden jalan kuuden tuuman pituisia lapsia."
-
-"Voi...!" raivosi Simon kiristellen hampaitaan.
-
-"Capet", virkkoi Fouquier, "oletko sinä tehnyt Simonille joitakin
-tunnustuksia?"
-
-Lapsen katseeseen, joka ei hievahtanutkaan, tuli pilkallinen ilme, jota
-on mahdoton kuvata.
-
-"Äidistäsi?" jatkoi syyttäjä.
-
-Halveksiva välähdys näkyi hänen katseessaan.
-
-"Vastaa olen tai en ole", huudahti Hanriot.
-
-"Vastaa olen!" ulvoi Simon kohottaen polvihinnan lasta kohti.
-
-Lapsi värisi, mutta ei liikahtanutkaan välttääkseen iskua. Läsnäolevat
-päästivät inhon huudahduksen.
-
-Lorin teki paremmin, hän syöksyi paikalle, ja ennenkuin Simonin
-käsivarsi oli ehtinyt iskeä, hän tarttui hänen ranteeseensa.
-
-"Päästötkö sinä minut irti?" räyhäsi Simon muuttuen raivosta
-purppuranpunaiseksi.
-
-"Katsohan", sanoi Fouquier, "siinä ei ole mitään pahaa, että äiti
-rakastaa lastansa; sano meille, millä tavalla sinun äitisi rakasti
-sinua, Capet. Se saattaa olla hänelle hyödyllistä."
-
-Nuori vanki vavahti ajatellessaan, että hän saattaisi olla hyödyllinen
-äidilleen.
-
-"Hän rakasti minua siten, kuin äiti rakastaa poikaansa, hyvä herra",
-sanoi hän; "äideillä ei ole kahta tapaa rakastaa lapsiaan eikä lapsilla
-rakastaa äitiään".
-
-"Ja minä väitän, että sinä, pieni käärme, olet sanonut äitisi..."
-
-"Sen sinä olet nähnyt unta", keskeytti Lorin rauhallisesti.
-"Painajainen taitaa vaivata sinua usein, Simon!"
-
-"Lorin, Lorin!" huusi Simon purren hammasta.
-
-"No niin, Lorin, entä sitten? Häntä ei voi lyödä, tuota Lorinia:
-kas, hänhän lyö muita, silloin kun he ovat pahoja; häntä ei voida
-ilmiantaa, sillä minkä hän teki, estäessään kätesi liikkeen, sen hän
-teki kenraali Hanriotin ja kansalaisen Fouquier-Tinvillen läsnäollessa,
-jotka hyväksyivät tämän teon eivätkä ole yhtään laimeita miehiä! Ei ole
-siis mahdollisuutta peloitella häntä pikkuisen, kuten Héloise Tisonia;
-se on harmillista, se on raivostuttavaa, mutta niin se vain on, Simon
-parkani!"
-
-"Myöhemmin, myöhemmin!" vastasi suutari irvistellen kuin hyena.
-
-"Niin, rakas ystävä", sanoi Lorin; "mutta minä toivon Korkeimman
-olennon avulla... aha, sinä odotit minun sanovan Jumalan avulla?
-mutta minä toivon Korkeimman olennon ja sapelini avulla sitä ennen
-halkaisseeni sinun vatsasi; mutta menepä syrjään, Simon, sinä estät
-minua näkemästä!"
-
-"Rosvo!"
-
-"Ole vaiti! Sinä estät minua kuulemasta."
-
-Ja Lorin musersi Simonin katseellaan.
-
-Simon puristi nyrkkejään, joiden mustankirjavuudesta hän ylpeili, mutta
-kuten Lorin oli sanonut, ei hän voinut tehdä muuta.
-
-"Nyt, kun hän on alkanut puhua", sanoi Hanriot, "hän varmasti jatkaa;
-kysy siis lisää, kansalainen Fouquier!"
-
-"Tahdotko vastata nyt?" kysyi Fouquier.
-
-Lapsi oli taas vaiti.
-
-"Näetkö, kansalainen, näetkö!" sanoi Simon.
-
-"Tämä lapsi on omituisen itsepäinen", sanoi Hanriot, jota tämä vallan
-kuninkaallinen mielenlujuus väkisinkin vaivasi.
-
-"Häntä on opetettu huonosti", sanoi Lorin.
-
-"Kuka on opettanut?" kysyi Hanriot.
-
-"Hänen isäntänsä, helkkarissa!"
-
-"Sinä syytät minua?" huusi Simon. "Sinä ilmiannat minut?... Kas, sehän
-on merkillistä...!"
-
-"Taivuttakaamme hänet lempeydellä", sanoi Fouquier.
-
-Sitten hän sanoi kääntyen lapsen puoleen, jota olisi voinut luulla
-täysin tunteettomaksi:
-
-"No niin, lapsukaiseni", sanoi hän, "vastatkaa kansalliselle
-toimikunnalle; älkää pahentako asemaanne kieltäytymällä antamasta
-hyödyllisiä selityksiä; te olette puhunut kansalaiselle Simonille
-niistä hyväilyistä, joita äitinne teille antoi, siitä tavasta, miten
-äitinne teitä hyväili, hänen tavastaan rakastaa teitä".
-
-Ludvig kohdisti seuraan katseensa, joka pysähtyessään Simoniin muuttui
-vihaiseksi, mutta hän ei vastannut.
-
-"Tunnetteko itsenne onnettomaksi?" kysyi syyttäjä; "onko teillä
-mielestänne huono asunto, huono ravinto, kohdellaanko teitä huonosti?
-Haluatteko enemmän vapautta, toisen ruokajärjestyksen, toisen
-vankilan, toisen hoitajan? Haluatteko hevosen, jolla voitte ratsastaa,
-haluatteko, että teille myönnetään samanikäisten lasten seuraa?"
-
-Ludvig vaipui takaisin samaan vaitioloon, jonka oli hetkeksi jättänyt
-vain puolustaakseen äitiään.
-
-Toimikunta oli ymmällä; niin paljon lujuutta, niin paljon älyä ei olisi
-luullut lapsella olevan.
-
-"Mitä rotua ovatkaan nämä kuninkaat", sanoi Hanriot matalalla äänellä;
-"he ovat kuin tiikerit: he ovat pahanilkisiä jo aivan pieninä".
-
-"Mitenkä tutkimuspöytäkin kirjoitetaan?" kysyi kirjuri ymmällään.
-
-"Sen voi antaa vain Simonille tehtäväksi", sanoi Lorin. "Ei ole mitään
-kirjoitettavaa: se olisi hänelle erinomainen asia!"
-
-Simon heristi nyrkkiä leppymättömälle viholliselleen.
-
-Lorin rupesi nauramaan.
-
-"Tuolla tavalla et sinä naura sinä päivänä, jolloin aivastat säkissä",
-sanoi Simon hurjana raivosta.
-
-"En tiedä, menenkö ennen vai sinun jälkeesi noihin pieniin kemuihin,
-joilla sinä minua uhkaat", sanoi Lorin. "Mutta sen sanon minä, että
-monet nauravat sinä päivänä, jolloin on sinun vuorosi. Jumalat — minä
-käytän monikkoa ‒ jumalat, kuinka ruman näköinen sinä oletkaan tuona
-päivänä, Simon, sinä olet vallan hirmuinen!"
-
-Ja Lorin vetäytyi toimikunnan taakse purskahtaen heleään nauruun.
-
-Toimikunnalla ei enää ollut mitään tehtävää, se poistui.
-
-Vapauduttuaan kuulustelijoistaan ryhtyi poika hyräilemään vuoteellaan
-pientä surumielistä rallatusta, joka oli ollut hänen isänsä lempilaulu.
-
-
-
-
-XIII
-
-Orvokkivihko
-
-
-Kuten saattaa aavistaa, ei rauha voinut kauvan viipyä siinä
-onnenmajassa, jossa Geneviève ja Maurice asuivat.
-
-Rajuilmassa, joka päästää tuulen ja salaman kahleistaan, huojuu
-kyyhkysenpesäkin siinä puussa, joka sen kätkee.
-
-Geneviève joutui kauhusta toisen kauhun valtaan; hän ei enää pelännyt
-Maison-Rougen puolesta, hän vapisi Mauricen vuoksi.
-
-Hän tunsi miehensä kyllin hyvin tietääkseen, että hän oli pelastunut
-sillä hetkellä, jolloin oli kadonnut; varmana hänen pelastumisestaan
-hän nyt pelkäsi itsensä puolesta.
-
-Hän ei rohjennut uskoa tuskiaan tuon ajan rohkeimmallekaan miehelle,
-jolloin kukaan ei pelännyt; mutta ne näyttäytyivät ilmeisinä hänen
-punaisissa silmissään ja hänen kalpeilla huulillaan.
-
-Eräänä päivänä astui Maurice hiljaa sisään ilman että Geneviève,
-joka oli vajonnut syvälle haaveisiinsa, kuuli hänen tulevan. Maurice
-pysähtyi kynnykselle ja näki Genevièven istuvan liikkumattomana,
-tuijottaen eteensä, kädet raukeina polvilla, pää mietteisiin painuneena
-rinnalle.
-
-Hän katseli häntä hetken syvästi surumielisenä; sillä kaikki mitä
-nuoren naisen sydämessä tapahtui, paljastui hänelle kuin hän olisi
-saattanut lukea sen viimeistäkin ajatusta myöten.
-
-Sitten hän sanoi astuen askelen häntä kohti:
-
-"Ette rakasta enää Ranskaa, Geneviève, myöntäkää se minulle.
-Te pakenette sen pelkkää ilmaakin ja lähestytte ikkunaakin
-vastenmielisesti."
-
-"Voi", sanoi Geneviève, "minä tiedän hyvin, etten voi peittää
-ajatustani teiltä; olette arvannut oikein. Maurice".
-
-"Se on kuitenkin kaunis maa", sanoi nuori mies, "elämä on nykyään
-arvokasta ja hyvin täyteläistä: tämä vallankumousoikeuden, kerhojen,
-salaliittojen pauhaava toimeliaisuus tekee kotilieden ääressä vietetyt
-hetket erittäin suloisiksi. Rakastetaan niin kiihkeästi, koska kotiin
-palatessa pelätään, ettei huomenna enää saateta rakastaa, koska
-huomenna on lakattu elämästä."
-
-Geneviève ravisti päätään.
-
-"Kiittämätön maa niille, jotka sitä palvelevat!" sanoi hän.
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Niin, ettekö te, joka olette niin paljon tehnyt sen vapauden hyväksi,
-ole puoleksi epäilyksenalainen?"
-
-"Mutta te, rakas Geneviève", sanoi Maurice luoden häneen rakkaudesta
-juopuneen katseen, "te, tämän vapauden vannoutunut vihollinen, te,
-joka olette toiminut niin paljon sitä vastaan, te nukutte rauhassa ja
-loukkaamattomana tasavaltalaisen katon alla; on olemassa valopuoliakin,
-jotka korvaavat toiset, kuten näette".
-
-"Niin", sanoi Geneviève, "niin, mutta sitä ei kestä kauvan, sillä se,
-mikä on väärin, ei voi kestää".
-
-"Mitä te sillä tarkoitatte?"
-
-"Tarkoitan, etten minä, toisin sanoen aristokraatti, minä, joka
-salakavalasti haaveilen teidän puolueenne tappiosta ja teidän
-aatteittenne perikadosta, minä, joka teidän talossannekin vielä
-vehkeilen vanhan hallitusmuodon puolesta, minä, joka kiinnijoutuneena
-saatan teidät kuolemaan ja häpeään, ainakin teidän mielipiteenne
-mukaan; minä, Maurice, en voi jäädä tänne talon pahaksi hengettäreksi;
-minä en tahdo viedä teitä mukanani mestauslavalle".
-
-"Ja minne te menette, Geneviève?"
-
-"Minnekö minä menen? Jonakin päivänä, jolloin te olette ulkona,
-Maurice, minä menen itse ilmiantamaan itseni sanomatta, mistä tulen."
-
-"Voi!" huudahti Maurice, jonka sydänjuuriin nämä sanat iskivät,
-"kiittämättömyyttä, nytkö jo?"
-
-"Ei", vastasi nuori nainen kietoen kätensä Mauricen kaulaan; "ei,
-ystäväni, rakkaudesta, kaikkein uskollisimmasta rakkaudesta, vannon
-sen teille! En ole tahtonut veljeäni vangittavan ja tapettavan
-kapinallisena; en tahdo, että minun rakastajani vangittaisiin ja
-tapettaisiin petturina!"
-
-"Te aiotte tehdä tuon, Geneviève?" huudahti Maurice.
-
-"Niin totta kuin Jumala on taivaassa!" vastasi nuori nainen.
-"Sitäpaitsi ei pelkääminen vielä ole mitään, minä tunnen katumusta."
-
-Ja hän taivutti päänsä, kuin olisivat katumuksen tunteet olleet liian
-raskaita kantaa.
-
-"Voi, Geneviève!" sanoi Maurice.
-
-"Ymmärrätte hyvin, mitä minä sanon, ja etenkin, mitä minä tunnen,
-Maurice", jatkoi Geneviève, "sillä tekin tunnette katumusta... Te
-tiedätte, Maurice, että minä annoin itseni kuulumatta itselleni; että
-te olette ottanut minut, vaikkei minulla ollut oikeutta antautua."
-
-"Riittää!" sanoi Maurice, "riittää!"
-
-Hänen otsansa rypistyi, ja hänen niin puhtaissa silmissään loisti
-synkkä päätös.
-
-"Näytän teille, Geneviève", jatkoi nuori mies, "että rakastan
-teitä yksinomaan. Annan teille todisteen, ettei mikään uhraus ole
-rakkaudelleni liian suuri. Te vihaatte Ranskaa, no niin, hyvä on, me
-lähdemme maasta."
-
-Geneviève liitti kätensä yhteen ja katseli rakastajaansa intomielisen
-ihailevin ilmein.
-
-"Ettekö petä minua, Maurice?" sopersi hän.
-
-"Milloin olen minä pettänyt teitä?" kysyi Maurice; "sinäkö päivänä,
-jolloin tein itseni kunniattomaksi voittaakseni teidät?"
-
-Geneviève painoi huulensa Mauricen huulille ja jäi niin sanoaksemme
-riippumaan rakastajansa kaulasta.
-
-"Niin, sinä olet oikeassa, Maurice", sanoi hän, "ja minä olen
-erehtynyt. Se, mitä minä tunnen, ei olekaan enää katumusta; se on
-ehkä sieluni alennustilaa: mutta sinä ainakin ymmärrät sen, minä
-rakastan sinua liiaksi, jotta pelkäisin muuta kuin menettäväni sinut!
-Lähtekäämme hyvin kauaksi, hyvä ystävä: menkäämme sinne, mistä kukaan
-ei voi meitä saavuttaa."
-
-"Oi, kiitos!" sanoi Maurice suunniltaan ilosta.
-
-"Mutta millä tavoin pakenemme?" kysyi Geneviève vapisten tätä kauheata
-ajatusta. "Nykyään ei helposti päästä pakenemaan syyskuun 2:n päivän
-murhaajien tikarilta tai tammikuun 21:n päivän pyövelin kirveeltä."
-
-"Geneviève!" sanoi Maurice, "Jumala meitä suojelee. Kuule, eräs hyvä
-työ, jonka tahdoin tehdä mainitsemasi syyskuun 2:n päivän johdosta,
-tuottaa palkan tänään. Halusin pelastaa erään köyhän papin, joka
-oli opiskellut yhdessä minun kanssani. Menin tapaamaan Dantonia,
-ja hänen pyynnöstään allekirjoitti yhteishyvänvaliokunta passin
-tälle onnettomalle ja hänen sisarelleen. Tämän passin antoi minulle
-Danton; mutta sen sijaan, että onneton pappi olisi tullut hakemaan
-sen minun luotani, kuten olin hänelle sanonut, hän sulkeutuikin
-Karmeliittiluostariin: siellä hän kuoli."
-
-"Entä passi?" sanoi Geneviève.
-
-"Se on minulla yhä. Se on tällä hetkellä miljoonan arvoinen. Se on
-enemmänkin arvoinen, Geneviève, se on henkemme, onnemme arvoinen!"
-
-"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti nuori nainen, "ylistetty
-olkoon Sinun nimesi!"
-
-"Nyt on minun omaisuuteni, kuten tiedät, eräässä maatilassa, jota
-hoitaa muuan perheen vanha palkollinen, puhdas isänmaanystävä,
-uskollinen sielu, johon voimme luottaa. Hän lähettää minulle tulot,
-minne vain haluan. Matkustaessamme Boulogneen, poikkeamme hänen
-luoksensa."
-
-"Missä hän siis asuu?"
-
-"Lähellä Abbevilleä."
-
-"Milloin lähdemme, Maurice?"
-
-"Tunnin kuluttua."
-
-"Ihmisten ei tule tietää meidän lähdöstämme."
-
-"Ei kukaan saa siitä tietää! Juoksen Lorinin luokse; hänellä on kääsit,
-mutta ei hevosta; minulla on hevonen, mutta ei ajopelejä; lähdemme heti
-palattuani. Jää sinä tänne, Geneviève, ja valmista kaikki tätä lähtöä
-varten. Me emme tarvitse paljon matkatavaroita: ostamme sen, mitä
-meiltä puuttuu, Englannista. Annan Scævolalle tehtävän, joka saattaa
-hänet loitolle. Lorin selittää hänelle tänä iltana meidän lähtömme: ja
-tänä iltana me olemme jo kaukana."
-
-"Mutta jos meidät pidätetään tiellä?"
-
-"Eikö meillä ole passiamme? Menemme Hubertin luokse, se on tämän
-tilanhoitajan nimi. Hubert on Abbevillen kaupunginvaltuuston jäsen;
-Abbevillestä Boulogneen hän saattaa ja suojelee meitä. Boulognessa me
-ostamme tai vuokraamme purjeveneen. Sitäpaitsi voin mennä valiokunnan
-luo ja panna heidät antamaan minulle tehtävän Abbevillessä. Mutta
-ei, ei mitään petkutuksia, eihän, Geneviève? Saavuttakaamme onnemme
-henkemme kaupalla!"
-
-"Niin, niin, hyvä ystävä, ja me onnistumme! Mutta miten paljon sinä
-oletkaan käyttänyt hajuvesiä tänä aamuna, hyvä ystävä!" sanoi nuori
-nainen kätkien kasvonsa Mauricen rintaan.
-
-"Se on totta! Olin ostanut vihon orvokkeja sinua varten tänä aamuna
-mennessäni Égalité-palatsin ohitse; mutta astuessani sisään tänne
-ja nähdessäni sinut niin surullisena, en ajatellut muuta kuin kysyä
-sinulta tämän surusi syytä."
-
-"Oi, anna se minulle, annan sen takaisin."
-
-Geneviève hengitti sisäänsä kukkavihon tuoksua niin kiihkeästi, kuin
-hermostuneet henkilöt melkein aina rakastavat hajuvesiä.
-
-Yhtäkkiä hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.
-
-"Mikä sinun on?" kysyi Maurice.
-
-"Héloise parka!" mutisi Geneviève.
-
-"Ah, niin", sanoi Maurice huokaisten. "Mutta ajatelkaamme itseämme,
-rakas ystävä, ja jättäkäämme kuolleet, olkoot mitä puoluetta hyvänsä,
-nukkumaan hautaan, jonka heidän uskollisuutensa on kaivanut. Hyvästi!
-Minä lähden."
-
-"Palaa oikein pian!"
-
-"Tulen takaisin ennenkuin puoli tuntia on kulunut."
-
-"Mutta ellei Lorin olisikaan kotona?"
-
-"Vähät siitä! Hänen palvelijansa tuntee minut. Enkö minä voi
-ottaa hänen asunnostaan kaikkea, mitä vain haluan, vieläpä hänen
-poissaollessaankin, kuten hänkin voi täältä?"
-
-"Hyvä, hyvä!"
-
-"Laita sinä, Geneviève, kaikki valmiiksi, mutta ota, kuten olen
-sanonut, vain sellaista, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Ei sovi,
-että meidän lähtömme näyttää muutolta."
-
-"Ole rauhallinen!"
-
-Nuori mies astui askelen ovea kohti.
-
-"Maurice!" sanoi Geneviève.
-
-Hän kääntyi ja näki nuoren naisen seisovan kädet ojossa häntä kohti.
-
-"Näkemiin! Näkemiin!" sanoi hän, "armaani, rohkeutta! Puolessa tunnissa
-olen täällä jälleen."
-
-Geneviève jäi yksin, velvollisuutenaan, kuten jo mainitsimme,
-matkavalmistukset.
-
-Nämä valmistukset hän suoritti kuumeisella innolla. Niin kauvan kun hän
-oli Pariisissa, hän oli mielestään kaksin verroin rikollinen. Kerran
-Ranskan ulkopuolella, kerran ulkomailla näytti hänen rikoksensa, joka
-enemmän oli kohtalon kuin hänen tekemänsä, hänestä vähemmän painavalta.
-
-Toivoipa hän vielä yksinäisyydessä ja eristettynä ollen lopulta
-unohtavansa, että toinen mies kuin Maurice oli ensinkään olemassa.
-
-He aikoivat paeta Englantiin, siitä oli sovittu. Heillä olisi siellä
-pieni talo, pieni yksinäinen, hyvin erillään oleva maatalo, joka olisi
-kaikilta silmiltä hyvin piilossa; he muuttaisivat nimensä ja tekisivät
-heidän kahdesta nimestään yhden.
-
-Siellä he ottaisivat kaksi palvelijaa, jotka eivät ensinkään tuntisi
-heidän menneisyyttänsä. Sattumalta puhuivat kumpikin, sekä Maurice että
-Geneviève, englanninkieltä.
-
-Ei kumpikaan heistä jättänyt Ranskaan mitään kaipaamisen arvoista,
-ellemme ota lukuun sitä äitiä, jota aina kaivataan, vaikkapa hän olisi
-tyly äitipuolikin, sitä, jota nimitetään isänmaaksi.
-
-Geneviève alkoi siis laittaa valmiiksi niitä esineitä, jotka olivat
-heidän matkaansa tai oikeammin heidän pakoaan varten välttämättömät.
-
-Hän tunsi sanomatonta huvia erottaessaan näiden tavaroiden joukosta
-muutamia, joista Maurice erikoisesti piti puvun, joka istui parhaiten,
-kaulaliinan, joka sopi parhaiten hänen ihoonsa, kirjoja, joita hän
-useimmin oli selaillut.
-
-Hän oli jo tehnyt valintansa; puvut, liinavaatteet, kirjat peittivät
-tuolit, leposohvat ja pianon odotellessaan matkakirstuja, joihin ne
-suljettaisiin.
-
-Äkkiä hän kuuli avaimen narisevan lukossa.
-
-"Hyvä!" sanoi hän, "sieltä tulee Scævola takaisin. Eiköhän hän ole
-kohdannut Mauricea?"
-
-Hän jatkoi puuhailemistaan.
-
-Salin ovet olivat auki; hän kuuli palvelijan liikkuvan eteisessä.
-
-Hänellä oli juuri nuottikäärö kädessään ja haki narua sitoakseen sen.
-
-"Scævola!" huusi hän.
-
-Lähestyvät askeleet kajahtivat viereisestä huoneesta.
-
-"Scævola!" toisti Geneviève, "tulkaa tänne, olkaa hyvä".
-
-"Tässä olen!" sanoi muuan ääni.
-
-Kuullessaan tämän äänen kääntyi Geneviève äkkiä ja päästi hirveän
-parkaisun.
-
-"Mieheni!" huudahti hän.
-
-"Minä itse", sanoi Dixmer levollisesti.
-
-Geneviève istui tuolilla ja oli nostanut kätensä hakeakseen eräästä
-kaapista jonkinlaisen siteen; hän tunsi päätänsä pyörryttävän, hän
-ojensi kätensä ja pudottautui selälleen toivoen löytävänsä altaan
-kuilun, johon syöksyisi.
-
-Dixmer otti hänet syliinsä ja kantoi leposohvalle, jolle istuutui.
-
-"No kas, mikä teidän on, rakkaani? Mitä on tapahtunut?" kysyi Dixmer.
-"Vaikuttaako minun läsnäoloni teihin niin epämieluisasti?"
-
-"Minä kuolen!" sopersi Geneviève heittäytyen taaksepäin ja painaen
-kätensä silmilleen, jottei näkisi tuota kauheata näkyä.
-
-"Hyvä", sanoi Dixmer, "luulitteko minua jo vainajaksi, rakkaani? Teenkö
-minä aaveen vaikutuksen?"
-
-Geneviève katseli ympärilleen hämmentynein silmin, ja nähdessään
-Mauricen muotokuvan, hän liukui alas leposohvalta ja lankesi polvilleen
-ikäänkuin pyytääkseen apua tältä voimattomalta ja tunteettomalta
-kuvalta, joka jatkoi hymyilemistään.
-
-Vaimoparka ymmärsi kaiken sen uhkan, jonka Dixmer peitti teeskennellyn
-levollisuutensa alle.
-
-"Niin, rakas lapseni", jatkoi nahkuri, "minähän se olen. Luultavasti te
-luulitte minun olevan varsin kaukana Pariisista, mutta enpähän vain,
-minä jäin tänne. Palasin taloon seuraavana päivänä ja näin sen paikalla
-hyvin kauniin tuhkaläjän. Olen tiedustellut teitä, kukaan ei ollut
-nähnyt teitä. Ryhdyin sitten etsimään teitä, ja minulla oli suuri vaiva
-löytää teidät. Myönnän, etten luullut teidän olevan täällä; kuitenkin
-epäilin sitä, koska tulin, kuten näette. Mutta pääasia on, että minä
-olen täällä ja että te olette tuossa. Miten Maurice jaksaa? Minä olen
-todellakin varma siitä, että te olette kärsinyt paljon, te, joka olette
-niin hyvä kuningasmielinen, pakosta elää saman katon alla kuin niin
-kiihkoisa tasavaltalainen."
-
-"Hyvä Jumala!" sopersi Geneviève, "hyvä Jumala! Armahda minua!"
-
-"Kumminkin", jatkoi Dixmer katsellen ympärilleen, "rakkaani, minua
-lohduttaa se, että te asutte niin mukavasti ja ettette näytä
-minusta kärsineen paljoakaan lainsuojattomuudesta. Talomme palon ja
-omaisuutemme tuhoutumisen jälkeen olen harhaillut jotenkin umpimähkään
-asustaen kellarien perällä, laivaruumissa, vieläpä muutaman kerran
-Seineen päättyvissä likaviemäreissäkin."
-
-"Hyvä herra!" huudahti Geneviève.
-
-"Teillä on tuossa hyvin kauniita hedelmiä; minun sen sijaan on joskus
-täytynyt jäädä ilman jälkiruokaa, koska oli pakko olla syömättä
-päivällistä."
-
-Geneviève peitti nyyhkyttäen kasvonsa käsiinsä.
-
-"Hyvä herra, hyvä herra!" huudahti Geneviève, "säälikää minua!
-Näettehän, että minä kuolen."
-
-"Levottomuudesta, ymmärrän sen; te olette ollut minusta kovin levoton;
-mutta lohduttautukaa, minä olen täällä; minä palaan takaisin, emmekä
-enää jätä toisiamme, madame."
-
-"Voi, te aiotte tappaa minut!" huudahti Geneviève.
-
-Dixmer katseli häntä hymyillen pelottavasti.
-
-"Tappaisinko viattoman naisen! Oi, madame, mitä te sanotte? Murhe,
-jonka minun poissaoloni on teille tuottanut, on vienyt järkenne."
-
-"Hyvä herra!" huudahti Geneviève, "minä rukoilen teitä ristissä käsin
-tappamaan minut ennen kuin kiduttamaan tuollaisella julmalla pilalla.
-Ei, minä en ole viaton; niin, minä olen rikollinen, minä ansaitsen
-kuoleman. Tappakaa minut, hyvä herra, tappakaa minut!"
-
-"Te myönnätte siis ansaitsevanne kuoleman?"
-
-"Myönnän, myönnän."
-
-"Ja sovittaaksenne ties minkä rikoksen, josta itseänne syytätte, te
-alistutte tähän kuolemaan valittamatta?"
-
-"Iskekää, hyvä herra, minä en päästä huudahdustakaan; ja sen sijaan
-että kiroisin, minä siunaan sitä kättä, joka minut iskee."
-
-"Ei, hyvä rouva, minä en tahdo iskeä teitä; kuitenkin te luultavasti
-kuolette. Mutta teidän kuolemanne ei ole häpeällinen, kuten
-saattaisitte pelätä, vaan yhtä kunniakas kuin kaikkein kauneimmat
-kuolemat. Kiittäkää minua, hyvä rouva, minä rankaisen teitä tekemällä
-teidät kuolemattomaksi."
-
-"Hyvä herra, mitä te siis teette?"
-
-"Me pyrimme samaan päämäärään kuin silloinkin, kun työmme keskeytyi.
-Meidän kesken te kaadutte syyllisenä; kaikkien muiden mielestä te
-kuolette marttyyrina."
-
-"Voi, hyvä Jumala! Te teette minut hulluksi tuolla puheellanne. Minne
-te johdatte minut? Minne te viette minut?"
-
-"Kuolemaan luultavasti."
-
-"Antakaa minun siinä tapauksessa rukoilla."
-
-"Rukouksenneko?"
-
-"Niin."
-
-"Ketä aiotte rukoilla?"
-
-"Vähät te siitä! Sillä hetkellä, kun te tapatte minut, minä maksan
-velkani, ja jos olen teille maksanut, en ole enää teille mitään velkaa."
-
-"Se on kyllä oikein", sanoi Dixmer vetäytyen toiseen huoneeseen, "minä
-odotan teitä".
-
-Hän astui ulos salista.
-
-Geneviève laskeutui polvilleen muotokuvan eteen painaen molemmin käsin
-sydäntään, joka oli pakahtumaisillaan.
-
-"Maurice", sanoi hän hiljaa, "anna minulle anteeksi! Minä en odottanut
-tulevani onnelliseksi, mutta toivoin voivani tehdä sinut onnelliseksi.
-Maurice, minä ryöstän sinulta onnen, joka oli koko elämäsi; anna
-minulle anteeksi kuolemasi, armaani!"
-
-Ja leikattuaan pitkistä hiuksistaan suortuvan hän sitoi sen
-orvokkivihon ympärille ja asetti sen muotokuvan juurelle. Niin
-tunteeton kuin tämä mykkä kuva olikin, näytti se saavan tuskallisen
-ilmeen nähdessään hänen lähtevän.
-
-Ainakin se näytti sellaiselta Genevièvstä hänen kyyneltensä lävitse.
-
-"No, oletteko valmis, madame?" kysyi Dixmer.
-
-"Nytkö jo?" sopersi Geneviève.
-
-"Oi älkää hätäilkö, hyvä rouva!" vastasi Dixmer; "minulla ei ole
-kiirettä yhtään. Sitäpaitsi ei luultavasti kestä kauvan ennenkuin
-Maurice saapuu kotiin, ja minä olisin hyvin mielissäni voidessani
-kiittää häntä siitä vieraanvaraisuudesta, jota hän on teille
-osoittanut."
-
-Geneviève vavahti ajatellessaan, että hänen miehensä ja hänen
-rakastajansa saattaisivat kohdata toisensa.
-
-Hän ponnahti ylös kuin jousen vaikutuksesta.
-
-"Kaikki on lopussa, hyvä herra", sanoi hän, "minä olen valmis".
-
-Dixmer astui ulos ensimmäisenä. Vapiseva Geneviève seurasi häntä,
-silmät puoleksi ummessa, pää taaksepäin taivuksissa; he nousivat ajurin
-rattaille, jotka odottivat oven edessä. Ajoneuvot lähtivät vierimään.
-
-Kuten Geneviève oli sanonut, kaikki oli lopussa.
-
-
-
-
-XIV
-
-Puits-de-Noén ravintola
-
-
-Tuo jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka olemme nähneet mittailevan
-Hävinneiden askelten salia pitkin ja poikin ja jonka olemme kuulleet
-arkkitehti Giraudin, kenraali Hanriotin ja isä Richardin tutkimusretken
-aikana vaihtavan muutamia sanoja maanalaisen käytävän ovelle asetetun
-vartijan kanssa, tämä raivokas isänmaanystävä oli karhunnahkalakki ja
-paksut viikset, joka oli väittänyt Simonille kantaneensa ruhtinatar
-Lamballen päätä, oli tämän niin monivaiheisen illan jälkeisenä päivänä
-noin kello seitsemältä illalla Puits-de-Noén ravintolassa, joka
-sijaitsi, kuten mainittu, Vieille-Draperie-kadun kulmassa.
-
-Hän istui siellä isännän tai oikeammin emännän luona, tupakan ja
-kynttilän savun nokeaman ja savustaman salin perällä ollen syövinään
-kalaa käristetyn voin kera.
-
-Sali, jossa hän söi illallistaan, oli melkein tyhjä; kaksi tai kolme
-talon vakinaista vierasta oli toisten lähdettyä jäänyt nauttimaan
-siitä etuoikeudesta, jonka heille tuottivat jokapäiväiset käynnit
-ravintolassa.
-
-Suurin osa pöydistä oli tyhjiä, mutta Puits-de-Noé-ravintolan kunniaksi
-on mainittava, että punaiset tai oikeammin punasinertävät pöytäliinat
-ilmaisivat siellä käyneen riittävän määrän ruokavieraita, jotka oli
-ravittu.
-
-Nuo kolme viimeistä ruokavierasta hävisivät toinen toisensa perästä,
-ja kello neljännestä vailla kahdeksan huomasi isänmaanystävä olevansa
-yksin.
-
-Silloin hän työnsi aristokraattisimman halveksivasti luotaan karkean
-lautasen, joka hetkistä aikaisemmin näytti olleen hänen ihastuksensa
-esineenä, ja veti taskustaan esille levyn espanjalaista suklaata, jonka
-hän söi hitaasti ja hyvin toisin ilmein, kuin mitä olemme nähneet hänen
-koettavan antaa ulkomuodolleen.
-
-Pureskellessaan espanjalaista suklaatansa ja mustaa leipäänsä hän
-aina silloin tällöin loi lasioveen, jonka sulki valkean ja punaisen
-kirjava ruudukas esirippu, katseita, jotka kuvastivat levotonta
-kärsimättömyyttä. Toisinaan hän heristi korviaan ja keskeytti
-vaatimattoman ateriansa niin hajamielisenä, että se antoi paljon
-ajattelemisen aihetta emännälle, joka istui konttorissaan kyllin
-lähellä isänmaanystävän tähystämää ovea, jotta hän olematta liiaksi
-turhamainen saattoi luulla itseänsä tämän huomion esineeksi.
-
-Viimein kilahti ovikello tavalla, joka pani miehemme vavahtamaan; hän
-otti taas kalansa ilman että ravintolanemäntä huomasi hänen heittävän
-puolet siitä koiralle, joka nälkäisenä katseli häntä, ja toisen puolen
-kissalle, joka antoi koiralle heikkoja, mutta tuntuvia käpäläniskuja.
-
-Ovi, jossa oli punaisen ja valkoisen kirjava verho, avautui
-vuorostaan, sisään astui mies, jolla oli melkein samanlainen puku
-kuin isänmaanystävälläkin, paitsi että hänellä karvalakin sijasta oli
-punainen myssy.
-
-Äärettömän suuri avainkimppu riippui tämän miehen vyötäröltä sekä
-myöskin suuri jalkaväen miekka, jossa oli vaskiupotukset.
-
-"Liemeni, tuoppini!" huusi tämä mies astuessaan sisälle yhteiseen
-saliin koskematta edes punaiseen myssyynsä ja ainoastaan nyökäten
-päätään ravintolan emännälle.
-
-Väsymyksestä huokaisten hän sitten istuutui isänmaanystävämme
-viereiseen pöytään.
-
-Arvonannosta uutta tulokasta kohtaan nousi ravintolan emäntä ja lähti
-itse tilaamaan pyydetyt ruoat.
-
-Molemmat miehet käänsivät selkänsä toisillensa; toinen katseli kadulle,
-toinen huoneen perälle. Ei sanaakaan vaihdettu näiden miesten välillä,
-ennenkuin ravintolan emäntä oli täydellisesti hävinnyt näkyvistä.
-
-Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, huomasi karvalakkinen mies
-rautalangasta ripustetun yhden ainoan kynttilän valossa, joka oli
-niin taitavasti järjestetty, että valaistuslaite riitti molemmille
-ruokavieraille, vastapäätä olevasta kuvastimesta, että huone oli täysin
-tyhjänä.
-
-"Hyvää iltaa", sanoi hän toverilleen kääntymättä.
-
-"Hyvää iltaa, hyvä herra", sanoi vastatullut.
-
-"No niin", sanoi isänmaanystävä yhä teeskennellen välinpitämättömyyttä,
-"mihin on tultu?"
-
-"Kas, se on päättynyt."
-
-"Mikä on päättynyt?"
-
-"Kuten sovimme viimein, olen riidellyt ukko Richardin kanssa
-palveluksesta, panin tekosyyksi huonon kuuloni, pyörtymyskohtaukseni ja
-rupesin voimaan pahoin keskellä oikeudenkansliaa."
-
-"Varsin hyvin; entä sitten?"
-
-"Sitten ukko Richard huusi vaimonsa paikalle, ja hän hieroi ohimoitani
-etikalla, joka sai minut tointumaan."
-
-"Hyvä! Entä sitten?"
-
-"Sitten sanoin, kuten meidän keskemme oli sovittu, että ilmanpuute sai
-minussa nämä pyörtymyskohtaukset aikaan, koska olin verevä, ja että
-palvelus Conciergeriessä, jossa tällä hetkellä on neljä sataa vankia,
-tappaa minut."
-
-"Mitä he sanoivat?"
-
-"Richardin muori surkutteli minua."
-
-"Entä ukko Richard?"
-
-"Hän ajoi minut ulos."
-
-"Mutta se ei riitä, että hän ajoi sinut ulos."
-
-"Malttakaahan! Silloin Richardin muori, joka on kelpo nainen, nuhteli
-häntä, ettei hänellä ole sydäntä, koska minä olen perheen isä."
-
-"Mitä hän sanoi siihen?"
-
-"Hän sanoi vaimonsa olevan oikeassa, mutta että ovenvartijan viran
-ensimmäinen erottamaton ehto oli jäädä siihen vankilaan, jossa palveli;
-ettei tasavalta laskenut leikkiä, vaan leikkaisi sellaisten miesten
-kaulan, jotka pyörtyvät virantoimituksessaan."
-
-"Perhana!" sanoi isänmaanystävä.
-
-"Eikä hän ollutkaan väärässä, tuo ukko Richard: sen jälkeen kun
-Itävallatar tuli sinne, on siitä tullut valvonnan helvetti; siellä
-kynsitään silmät oman isän päästä."
-
-Isänmaanystävä antoi lautasensa nuoltavaksi koiralle, jonka kimppuun
-kissa heti hyökkäsi.
-
-"Kertokaa loppuun", sanoi hän kääntymättä päin.
-
-"Lopuksi, hyvä herra, minä rupesin voihkimaan, toisin sanoen tunsin
-itseni hyvin sairaaksi; pyysin päästä sairaalaan ja vakuutin lasteni
-kuolevan nälkään, jos palkkani pidätettäisiin."
-
-"Entä ukko Richard?"
-
-"Ukko Richard vastasi, että kun on vanginvartija, ei tehdä lapsia."
-
-"Mutta teillä oli luullakseni Richardin muori puolellanne?"
-
-"Onneksi! Hän esitti miehelleen näytöksen, soimaten, että hänellä
-oli pahansisuinen sydän, ja lopulta Richard ukko sanoi minulle: 'No
-niin, kansalainen Gracchus, sovipas jonkun ystäväsi kanssa, joka antaa
-sinulle osan palkastasi; esitä hänet minulle sijaiseksi, niin lupaan
-hyväksyä hänet.' Minkä jälkeen minä lähdin ulos sanoen: 'Hyvä on, isä
-Richard, minä menen hakemaan.'"
-
-"Entä oletko sinä löytänyt, kunnon poika?"
-
-Tällä hetkellä palasi ravintolan emäntä tuoden kansalaiselle
-Gracchukselle hänen liemensä ja tuoppinsa.
-
-Se ei ollut Gracchuksen eikä isänmaanystävänkään mieleen, sillä heillä
-oli varmasti vielä muutamia tietoja annettavana toisilleen.
-
-"Kansatar", sanoi ovenvartija, "olen saanut pienen palkinnon ukko
-Richardilta, joten uskallan ottaa tänään siankyljyksen etikkakurkkujen
-kera sekä pullon Bourgognen viiniä; lähetä palvelustyttösi hakemaan
-toinen lihakauppiaalta ja mene itse hakemaan toinen kellarista".
-
-Emäntä antoi heti määräyksensä. Palvelustyttö lähti kadunpuolisesta ja
-hän kellarin ovesta.
-
-"Hyvä!" sanoi isänmaanystävä, "sinä olet älykäs poika".
-
-"Niin älykäs, että en teidän kauniista lupauksistanne huolimatta salaa
-itseltäni, mistä meillä molemmilla on kysymys. Ettekö te ole selvillä,
-mistä on kysymys?"
-
-"Olen kyllä, täydellisesti."
-
-"Meillä on molemmilla päämme panoksena."
-
-"Älä ole levoton minun päästäni."
-
-"Myönnän, hyvä herra, että en olekaan niin kovin levoton, juuri teidän
-päästänne."
-
-"Vaan omastasi?"
-
-"Niin kyllä."
-
-"Mutta jos arvioin sen kahta vertaa kalliimmaksi kuin se on?"
-
-"Voi, hyvä herra, pää on hyvin kallisarvoinen kappale."
-
-"Ei sinun pääsi."
-
-"Kuinka? Eikö minun?"
-
-"Ei ainakaan tällä hetkellä."
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"Tarkoitan, ettei sinun pääsi ole äyrinkään arvoinen, sillä jos minä
-esimerkiksi olisin yhteishyvänvaliokunnan asiamies, pääsisit sinä
-huomenna giljotiinille."
-
-Ovenvartija kääntyi niin rajusti, että koira rupesi häntä haukkumaan.
-
-Hän oli kalpea kuin kuollut.
-
-"Älä käänny äläkä kalpene", sanoi isänmaanystävä. "Syö sen sijaan
-liemesi rauhassa loppuun: minä en Ole yllyttäjäasiamies, hyvä ystävä.
-Vie minut Conciergeriehen, aseta minut virkaan paikallesi, anna minulle
-avaimet, niin huomenna minä lasken sinun kouraasi viisikymmentätuhatta
-livreä kullassa."
-
-"Se on ainakin ihan totta?"
-
-"On, sinulla on suurenmoinen pantti, sinulla on minun pääni."
-
-Ovenvartija mietti muutaman sekunnin.
-
-"Kas niin", sanoi isänmaanystävä, joka näki hänet kuvastimestaan, "kas
-niin, älä sinä hulluja mieti; jos ilmiannat minut, ei tasavalta anna
-sinulle penniäkään, koska et ole tehnyt muuta kuin velvollisuutesi;
-jos sinä palvelet minua, jolloin sinä päinvastoin rikot tätä samaa
-velvollisuuttasi vastaan, ja kun on kohtuutonta tässä maailmassa tehdä
-jotakin ilmaiseksi, niin annan sinulle ne viisikymmentätuhatta livreä".
-
-"Kas, kyllä minä hyvinkin ymmärrän", sanoi ovenvartija, "minulle on
-kyllä hyvin edullista tehdä, mitä minulta pyydätte; mutta minä pelkään
-seurauksia".
-
-"Seurauksia... entä mitä sinulla on pelättävää? Mitä hulluja, en kai
-minä sinua ilmianna, päinvastoin!"
-
-"Varmasti ette."
-
-"Asetettuasi minut virkaan, tulet sinä seuraavana päivänä tekemään
-kierroksen Conciergeriessä. Minä lasken sinulle viisikolmatta kääröä,
-ja kussakin on kaksituhatta frangia; nämä viisikolmatta kääröä sopivat
-helposti sinun molempiin taskuihisi. Rahan mukana annan sinulle passin
-lähteäksesi Ranskasta; sinä lähdet, ja minne hyvänsä joudut, sinä olet,
-vaikkakaan et rikas, ainakin riippumaton."
-
-"Hyvä on, olkoon menneeksi, hyvä herra, tapahtukoon mitä tahansa.
-Minä olen köyhä piru, minä en sekaannu valtiollisiin asioihin, Ranska
-on aina menestynyt hyvin ilman minuakin eikä minun vuokseni joudu
-perikatoon: jos te teette pahan työn, sitä pahempi teille."
-
-"Missään tapauksessa", sanoi isänmaanystävä, "en luule tekeväni
-huonommin, kuin mitä nykyään tehdään!"
-
-"Herra kai sallii minun olla arvostelematta kansallisen Konventin
-politiikkaa?"
-
-"Oletpa sinä ihailtavan huoleton ajattelija! No, milloin sinä siis
-esität minut ukko Richardille?"
-
-"Tänä iltana, jos niin haluatte."
-
-"Kyllä, varmasti. Kuka minä olen?"
-
-"Serkkuni Mardoche."
-
-"Mardoche, olkoon menneeksi, nimi miellyttää minua. Mikä ammatti?"
-
-"Housuräätäli."
-
-"Housuräätälistä nahkuriin on vain pieni muutos."
-
-"Oletteko te nahkuri?"
-
-"Voisin olla."
-
-"Se on totta."
-
-"Mihin aikaan on esittely?"
-
-"Puolen tunnin kuluttua, jos niin haluatte."
-
-"Kello yhdeksältä siis."
-
-"Milloin saan rahat?"
-
-"Huomenna."
-
-"Te olette siis äärettömän rikas."
-
-"Tulen hyvin toimeen."
-
-"_Entinen_, eikö niin?"
-
-"Mitä se sinuun kuuluu?"
-
-"Olla rahoissaan ja antaa rahansa pois tullakseen vaaraan joutua
-giljotiinille; entiset ovat todellakin hyvin typeriä."
-
-"Mitä sinä hulluja! Sansculoteilla on niin paljon järkeä, ettei
-toisille jää mitään."
-
-"Tst! Tuolla tulee minun viinini."
-
-"Tänä iltana, Conciergerien edustalla!"
-
-"Niin."
-
-Isänmaanystävä maksoi osansa ja lähti ulos.
-
-Ovelta kuultiin hänen huutavan jyrisevällä äänellä:
-
-"Pian nyt, kansatar! Siankyljykset kurkkujen kera! Serkkuni Gracchus
-kuolee nälkään."
-
-"Tuo kelpo Mardoche!" sanoi ovenvartija maistellessaan lasillista
-Bourgognen viiniä, jonka ravintolanemäntä oli hänelle juuri kaatanut
-luoden häneen helliä silmäyksiä.
-
-
-
-
-XV
-
-Sotaministeriön kanslisti
-
-
-Isänmaanystävä oli mennyt ulos, mutta ei kauas. Savuttuneiden
-ikkunoiden lävitse hän tähysteli ovenvartijaa, eikö tämä ehkä asettuisi
-yhteyteen tasavallan poliisin kanssa, yhden parhaimmista, mitä koskaan
-on ollut olemassa, sillä toinen puoli yhteiskuntaa vakoili toista,
-vähemmän tosin hallituksen suuremman kunnian, kuin oman päänsä
-suuremman turvallisuuden vuoksi.
-
-Mutta mitään sellaista, mitä isänmaanystävä pelkäsi, ei tapahtunut.
-Muutamaa minuuttia vailla yhdeksän nousi ovenvartija, silitti emännän
-leukaa ja lähti ulos.
-
-Isänmaanystävä liittyi hänen seuraansa Conciergerien rantakadulla, ja
-molemmat astuivat sisälle vankilaan.
-
-Jo samana iltana päätettiin kaupat: ukko Richard hyväksyi ovenvartija
-Mardochen kansalaisen Gracchuksen sijaiseksi.
-
-Kaksi tuntia ennen tämän asian järjestymistä vanginvartijan huoneessa
-tapahtui toisessa vankilan osassa näytelmä, joka tosin ei näyttänyt
-kiinnostavalta, mutta jolla oli tämän kertomuksen päähenkilöille yhtä
-suuri merkitys.
-
-Conciergerien kanslisti aikoi päivätyöstä väsyneenä juuri sulkea
-luettelonsa ja lähteä pois, kun hänen kirjoituspöytänsä eteen ilmestyi
-eräs mies kansatar Richardin saattamana.
-
-"Kansalainen kanslisti", sanoi hän, "tässä tulee teidän virkaveljenne
-sotaministeriöstä laatimaan kansalaisen ministerin puolesta joitakin
-sotilasluetteloita".
-
-"Ah, kansalainen", sanoi kanslisti, "te tulette hiukan myöhään, panin
-juuri pillit pussiin".
-
-"Suokaa anteeksi, rakas virkaveli", sanoi vastatullut, "mutta meillä
-on niin paljon hommaa, ettemme voi suorittaa asiallakäyntejämme muuta
-kuin joutohetkinämme, ja joutohetkiä on meillä vain silloin, kun toiset
-syövät ja nukkuvat".
-
-"Jos asiat ovat siten, tehkää pois vain, rakas virkaveli; mutta
-kiirehtikää, sillä kuten te jo sanoitte, on nyt illallisaika ja minulla
-on nälkä. Onko teillä valtakirjanne?"
-
-"Ne ovat tässä", sanoi sotaministeriön kanslisti esittäen salkun, jonka
-hänen virkaveljensä, niin kiire kuin hänellä olikin, tarkasti erittäin
-tunnontarkasti.
-
-"No, nuo ovat kaikki kunnossa", sanoi Richardin vaimo, "minun mieheni
-on ne jo tarkastanut".
-
-"Yhtäkaikki, yhtäkaikki", sanoi kanslisti jatkaen tarkastamistansa.
-
-Sotaministeriön kanslisti vartoi kärsivällisesti kuten mies, joka oli
-odottanut näiden muodollisuuksien tarkkaa noudattamista.
-
-"Mainiossa kunnossa", sanoi Conciergerien kanslisti, "ja te voitte
-nyt aloittaa milloin vain haluatte- Onko teillä monta otetta
-kirjoitettavana?"
-
-"Satakunta."
-
-"Teillä on siis useaksi päiväksi?"
-
-"Niin, rakas virkaveli, minä perustankin tänne teidän huoneeseenne
-pienen laitoksen, ellei teillä ole mitään sitä vastaan."
-
-"Kuinka tarkoitatte?" kysyi Conciergerien kanslisti.
-
-"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;
-sanoittehan, että teillä on nälkä."
-
-"Enkä minä sitä peruuta."
-
-"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;
-sanoittehan, että teillä on nälkä."
-
-"Enkä minä sitä peruuta."
-
-"No niin, saatte nähdä vaimoni: hän on hyvä keittäjä, sitten teette
-tuttavuutta minun kanssani: minä olen hauska poika."
-
-"Toden totta, te vaikutatte siltä; kuitenkin, rakas virkaveli..."
-
-"Voi, suostukaa kursailematta syömään ne osterit, jotka ohimennessäni
-ostan Châtelet-aukiolta, kananpoikasen, jonka haen ruokatavarakaupasta,
-ja pari kolme pientä ruokalajia, jotka rouva Durand valmistaa
-oivallisesti."
-
-"Te viettelette minut, rakas virkaveli", sanoi Conciergerien kanslisti,
-"tuollaisen ruokalistan häikäisemänä, jollaiseen vallankumousoikeuden
-kahden paperilivren palkalla oleva kanslisti ei ollut tottunut; olihan
-näiden kahden livren arvo todellisuudessa tuskin kahta frangia."
-
-"Te siis suostutte?"
-
-"Suostun."
-
-"Jätetään työ siinä tapauksessa huomiseen ja lähdetään pois tänä
-iltana."
-
-"Lähdetään!"
-
-"Tuletteko?"
-
-"Heti kohta. Menen vain ilmoittamaan santarmeille, jotka vartioivat
-Itävallatarta."
-
-"Miksi te heille ilmoitatte?"
-
-"Jotta he tietäisivät minun lähteneen, ja kun kansliassa ei siis enää
-ole ketään, voivat olla jokaisesta äänestä varuillaan."
-
-"Kas, erittäin hyvä; mainio varovaisuustoimenpide, toden totta!"
-
-"Ymmärrätte, eikö olekin?"
-
-"Erinomainen. Lähtekää!"
-
-Conciergerien kanslisti meni todellakin kolkuttamaan ristikko-ovea, ja
-toinen santarmeista avasi sen sanoen:
-
-"Ken siellä?"
-
-"Minä, kanslisti! Tiedätte, lähden. Hyvää yötä, kansalainen Gilbert!"
-
-"Hyvää yötä, kansalainen kanslisti!"
-
-Ja ristikko-ovi sulkeutui.
-
-Sotaministeriön kanslisti oli seurannut koko tätä näytöstä erittäin
-tarkkaavaisesti, ja kuningattaren vankilanoven ollessa auki oli hänen
-katseensa tunkeutunut aina ensimmäisen osaston perälle asti: hän oli
-nähnyt santarmi Duchesnen istuvan pöydän ääressä ja oli siis saanut
-varmuuden siitä ettei kuningattarella ollut muuta kuin kaksi vartijaa.
-
-Sanomattakin oli selvää, että sotakanslisti virkaveljensä kääntyessä
-taas oli tullut yhtä välinpitämättömän näköiseksi kuin miksi hän
-suinkin saattoi tekeytyä.
-
-Heidän astuessaan ulos Conciergeriestä, tuli kaksi miestä. Nämä kaksi
-sisääntulevaa miestä olivat kansalainen Gracchus ja hänen serkkunsa
-Mardoche.
-
-Huomatessaan toisensa painuivat Mardoche-serkku sekä sotakanslisti,
-kuten olisivat saaneet saman tunteneet kumpikin, toinen karvalakkinsa,
-toinen leveälierisen hattunsa silmilleen.
-
-"Keitä nuo miehet ovat?" kysyi sotakanslisti.
-
-"Minä tunnen heistä vain toisen: hän on ovenvartija nimeltä Gracchus."
-
-"Kas", sanoi toinen teeskennellyn välinpitämättömästi, "pääsevätkö
-ovenvartijat siis ulos Conciergeriestä."
-
-"Heillä on vapaapäivänsä."
-
-Tiedustelua ei jatkettu pitemmälle: nuo kaksi uutta ystävystä
-astuivat Change-sillalle. Châtelet-aukion kulmassa osti sotakanslisti
-esittämänsä ohjelman mukaisesti kopan, jossa oli kaksitoista tusinaa
-ostereita. Sitten jatkettiin matkaa Gèvres-rantakatua pitkin.
-
-Sotaministeriini kanslistin asunto oli hyvin yksinkertainen:
-kansalainen Durand asui kolmessa pienessä huoneessa Grève-aukion
-varrella, talossa, jossa ei ollut ovenvartijaa. Jokaisella asukkaalla
-oli käytävän avain, ja oli sovittu, että kun joku ei ollut ottanut
-avainta mukaansa, hän ilmoittaisi lyömällä kerran, kaksi tai kolme
-kertaa kolkuttimella, riippuen kerroksesta, jossa asui: se, joka odotti
-jotakuta ja tunsi merkin, lähti silloin alas avaamaan ovea.
-
-Kansalaisella Durandilla oli avaimensa taskussaan: hänen ei siis
-tarvinnut kolkuttaa.
-
-Palatsin kanslisti huomasi sotakanslistin rouvan olevan kovin hänen
-makuunsa.
-
-Hän oli todella hurmaava nainen, jonka ulkonäöstä kuvastuva syvä
-surullisuuden ilme teki erittäin mielenkiintoisen näköiseksi.
-Huomattava on, että surullisuus on kauniiden naisten varmimpia
-viettelykeinoja; surullisuus tekee kaikki miehet poikkeuksetta,
-vieläpä kanslistitkin, rakastuneiksi; sillä sanottakoon mitä
-tahansa, kanslistit ovat miehiä hekin, eikä ole olemassa mitään
-julmaa itserakkautta eikä yhtään tunteellista sydäntä, joka ei toivo
-lohduttavana suruissaan olevaa kaunista naista ja muuttavansa kalpean
-ihon valkeita ruusuja iloisemman värisiksi, kuten kansalainen Dorat
-sanoi.
-
-Molemmat kanslistit söivät erittäin hyvällä ruokahalulla; ainoastaan
-rouva Durand ei syönyt mitään.
-
-Kysymyksiä tehtiin kuitenkin kummaltakin puolelta.
-
-Sotakanslisti kysyi virkaveljeltään merkillisen uteliaasti — olivathan
-verinäytelmät tuohon aikaan jokapäiväisiä ilmiöitä — millaisia Palatsin
-tavat olivat, milloin tuomiot julistettiin, miten valvonta tapahtui.
-
-Mielissään siitä, että häntä kuunneltiin niin tarkkaavaisesti,
-vastaili Palatsin kanslisti hyväntahtoisesti ja kertoili mitä tapoja
-oli vanginvartijoilla, Fouquier-Tinvillellä ja lopuksi kansalaisella
-Sansonilla, sen murhenäytelmän ensiosan esittäjällä, jota joka päivä
-näyteltiin Révolution-aukiolla.
-
-Sitten hän kääntyi virkaveljensä ja isäntänsä puoleen ja kysyi tältä
-vuorostaan tietoja sotaministeriöstä.
-
-"Voi", sanoi Durand, "minulla ei ole yhtä tarkat tiedot kuin
-teillä, koska olen äärettömän paljon vähäpätöisempi henkilö kuin
-te, ollessani oikeammin kanslistin sihteeri kuin kanslisti. Minä
-suoritan pääkanslistin tehtävät. Omituinen virkamies, minä teen
-työn, suuret herrat saavat hyödyn! Se on kaiken virkavallan,
-vallankumouksellisenkin, tapana. Maa ja taivas muuttuvat kai kerran,
-mutta virastot eivät muutu."
-
-"Kyllä minä autan teitä, kansalainen", sanoi Palatsin kanslisti
-ihastuneena isäntänsä hyvään viiniin ja ennen kaikkea rouva Durandin
-kauniisiin silmiin.
-
-"Oi, kiitos", sanoi se, jolle tehtiin tämä ystävällinen tarjous;
-"köyhälle virkamiehelle ovat kaikki tapojen ja huoneistojen vaihdokset
-huvia, ja pelkään enemmän työni päättymistä kuin sen jatkumista
-Conciergeriessä, ja edellyttäen, että voin joka ilta ottaa mukaani
-kansliaan rouva Durandin, jolla on täällä ikävä..."
-
-"Minä en näe siinä mitään sopimatonta", sanoi Palatsin kanslisti
-mielissään siitä rakastettavasta huvituksesta, jonka hänen
-virkaveljensä hänelle lupasi.
-
-"Hän saa sanella minulle otteet", jatkoi kansalainen Durand. "Ja
-sitten, ellette pidä tämän päivän illallistamme liian huonona, tulette
-aina silloin tällöin syömään samanlaisen."
-
-"Niin, mutta en liian usein", sanoi Palatsin kanslisti itserakkaasta
-"sillä myönnän saavani toruja, jos saavun myöhemmin kuin tavallista
-erääseen tiettyyn pikkutaloon Petit-Musc-kadun varrella".
-
-"Hyvä on, se kyllä järjestyy erinomaisesti", sanoi Durand: "eikö niin,
-rakas ystävä?"
-
-Rouva Durand, joka oli kovin kalpea ja aina kovin surullinen, kohotti
-katseensa mieheensä ja vastasi:
-
-"Tapahtukoon teidän tahtonne."
-
-Kello löi yksitoista; oli aika jo lähteä, Palatsin kanslisti nousi ja
-heitti hyvästit uusille ystävilleen ilmaisten heille, minkä nautinnon
-heidän ja heidän päivällisensä tuttavuus oli hänelle tuottanut.
-
-Kansalainen Durand saattoi vierastaan portaisiin saakka ja sanoi
-palattuaan huoneeseen:
-
-"No, Geneviève, menkää maata."
-
-Vastaamatta mitään nousi nuori nainen, otti lampun ja meni oikealla
-puolen olevaan huoneeseen.
-
-Durand, tai oikeammin Dixmer, katseli hänen poistumistaan, jäi hetkeksi
-mietteisiinsä ja synkäksi hänen mentyään; sitten hän vuorostaan lähti
-huoneeseensa, joka oli vastakkaisella puolella.
-
-
-
-
-XVI
-
-Kaksi kirjelippua
-
-
-Tästä hetkestä alkaen tuli sotaministerien kanslisti joka ilta tekemään
-uutterasti työtään virkatoverinsa Palatsin kanslistin toimistossa.
-Rouva Durand saneli otteet valmiiksi laitetuista luetteloista, ja
-Durand jäljensi innokkaasti.
-
-Durand tarkasti kaikki näyttämättä huomaavan mitään. Hän oli pannut
-merkille, että joka ilta kello yhdeksältä oli Richard tai hänen
-vaimonsa tuonut ruokavasun ja laskenut sen oven suuhun.
-
-Silloin, kun kanslisti sanoi santarmille: "Nyt minä lähden,
-kansalainen", tuli santarmi, toisinaan Gilbert, toisinaan Duchesne,
-otti vasun ja kantoi sen Marie Antoinettelle.
-
-Niinä kolmena peräkkäisenä iltana, jolloin Durand oli jäänyt
-myöhemmäksi paikalleen, oli vasukin jäänyt myöhemmäksi paikalleen,
-koska santarmi vain ovea avatessaan ja sanoessaan hyvästi kanslistille
-korjasi pois ruokatarpeet.
-
-Toisen santarmin vietyä täyden vasun, hän neljännestuntia myöhemmin
-toi oven suuhun edellisen päivän tyhjän vasun ja asetti sen samalle
-paikalle, missä toinen oli ollut.
-
-Neljännen päivän iltana, lokakuun alussa, tavallisen istunnon jälkeen,
-Palatsin kanslistin lähdettyä ja Durandin tai oikeammin Dixmerin
-jäätyä kahden vaimonsa kanssa hän laski pois kynänsä, katseli
-sitten ympärilleen ja heristäen korviaan yhtä tarkasti, kuin olisi
-hänen henkensä siitä riippunut, nousi äkkiä, juoksi varpaisillaan
-ristikko-ovelle, kohotti lautasliinaa, joka peitti vasun ja pisti
-vangille tarkoitettuun pehmeään leipään pienen hopeakotelon.
-
-Sitten hän kalpeana ja vavisten liikutuksesta, joka kiusaa
-voimakkaintakin miestä hänen ollessaan suorittamaisillaan loppuun
-suuriarvoista, kauvan valmisteltua ja kiihkeästi odoteltua työtä,
-palasi taas paikalleen nojaten otsansa toiseen käteensä ja painaen
-toisen sydämelleen.
-
-Geneviève katseli hänen hommaansa, mutta sanomatta mitään. Sen jälkeen
-kun hänen miehensä oli noutanut hänet Mauricen luota, oli hänen tapansa
-aina odottaa, että hänen miehensä puhuisi ensiksi.
-
-Tällä kertaa hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.
-
-"Onko se tätä iltaa varten?" kysyi hän.
-
-"Ei, vaan huomista varten", vastasi Dixmer.
-
-Katseltuaan ympärilleen ja kuunneltuaan jälleen hän sulki luettelot,
-astui oven luokse ja kolkutti.
-
-"Mitä?" sanoi Gilbert.
-
-"Kansalainen", sanoi hän, "minä lähden pois".
-
-"Hyvä on", sanoi santarmi kopin perältä. "Hyvää yötä!"
-
-"Hyvää yötä, kansalainen Gilbert."
-
-Durand kuuli salpojen kitisevän, ymmärsi santarmin tulevan avaamaan
-ovea ja lähti ulos.
-
-Ukko Richardin huoneistosta pihalle johtavassa käytävässä hän törmäsi
-erääseen karvalakkiseen ovenvartijaan, joka heilutteli raskasta
-avainkimppua.
-
-Pelko valtasi Dixmerin; tämä mies, joka oli raaka, kuten kaikki
-ammattitoverinsa, aikoi kuulustella häntä, tarkastaa hänet, ehkäpä
-ottaa hänestä selvän. Hän painoi hattunsa syvälle päähän, ja Geneviève
-veti silmilleen mustan vaippansa reunuksen.
-
-Hän erehtyi.
-
-"Oi, anteeksi!" sanoi ovenvartija ainoastaan, vaikka juuri häneen oli
-sattunut.
-
-Dixmer vavahti kuullessaan tämän äänen, joka oli levollinen ja
-kohtelias. Mutta ovenvartijalla oli varmaankin kiire, hän livahti
-käytävään, avasi ukko Richardin oven ja katosi. Dixmer jatkoi matkaansa
-vieden mukanaan Genevièven.
-
-"Se on kummallista", sanoi hän tultuaan ulos, oven sulkeuduttua hänen
-jäljessään ja ulkoilman jäähdytettyä hänen polttavaa otsaansa.
-
-"Niin on, hyvin kummallista", kuiskasi Geneviève.
-
-Siihen aikaan kun heidän suhteensa oli läheisempi, olisivat
-aviopuolisot ilmoittaneet toisilleen hämmästyksensä syyn. Mutta Dixmer
-piti ajatuksensa omana tietonaan taistellen niitä vastaan kuten ne
-olisivat olleet harhanäkyä, ja kääntyessään Change-sillan kulmassa
-Geneviève ainoastaan loi viimeisen silmäyksen synkkään Palatsiin, jossa
-jonkinlainen kadonneen ystävän haamu oli herättänyt hänessä niin paljon
-sekä suloisia että katkeria muistoja.
-
-Molemmat saapuivat Grève-aukiolle lausumatta ainoaltakaan sanaa.
-
-Sillä välin oli santarmi Gilbert lähtenyt ulos ja ottanut haltuunsa
-kuningatarta varten tuodun eväsvasun. Siinä oli hedelmiä, kylmä
-kananpaisti, pullo valkoviiniä, vesikarahvi sekä puolikas kahden naulan
-leipää.
-
-Gilbert nosti lautasliinan ja näki, että esineet olivat tavanmukaisessa
-järjestyksessä, kuten kansatar Richard oli ne asettanut. Sitten hän
-sanoi sysäten varjostimen syrjään:
-
-"Kansatar, tässä on illallinen."
-
-Marie Antoinette mursi leivän; mutta tuskin olivat hänen sormensa
-painuneet siihen, kun hän tunsi hopean kylmän kosketuksen ja ymmärsi
-leivän sisältävän jotakin tavallisesta poikkeavaa.
-
-Silloin hän katsahti ympärilleen, mutta santarmi oli jo poistunut,
-
-Kuningatar jäi hetkeksi liikkumattomaksi; hän punnitsi, miten pitkälle
-santarmi oli mennyt.
-
-Tultuaan varmaksi, että hän oli mennyt istumaan toverinsa viereen, hän
-veti kotelon leivästä esille. Kotelossa oli kirjelippu. Hän kääri sen
-auki ja luki seuraavaa:
-
- "Madame, pitäkää itsenne valmiina huomenna samaan aikaan kuin
- saadessanne tämän kirjelipun. Sillä huomenna tähän aikaan tuodaan
- muuan nainen Teidän Majesteettinne koppiin. Tämä nainen ottaa
- teidän vaatteenne ja antaa teille omansa. Sitten te lähdette ulos
- Conciergeriestä erään mitä uskollisimman palvelijanne saattamana.
-
- Älkää tulko levottomaksi metelistä, joka syntyy ensimmäisessä
- huoneessa. Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne.
- Älkää huolehtiko muusta, kuin että saatte äkkiä päällenne sen naisen
- puvun ja viitan, jonka on asetuttava Teidän Majesteettinne paikalle."
-
-"Mikä uhrautuvaisuus!" kuiskasi kuningatar. "Kiitos, hyvä Jumala! Minä
-en siis olekaan, kuten väitettiin, kaikkien ihmisten inhon esine."
-
-Hän luki kirjelipun uudelleen. Silloin hän hämmästyi toista pykälää.
-
- "Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne", kuiskasi
- hän. "Voi, se merkitsee, että aiotaan tappaa molemmat vartijani,
- miesparat, jotka ovat osoittaneet niin paljon sääliä minua kohtaan.
- Voi, ei milloinkaan, ei milloinkaan!"
-
-Hän repäisi irti toisen puoliskon paperia, joka oli vielä valkea, ja
-kun hänellä ei ollut lyijykynää eikä muutakaan kynää vastatakseen
-tuntemattomalle ystävälle, joka huolehti hänestä, hän otti neulan
-pitsihuivistaan ja pisteli paperiin kirjaimia, joista syntyi seuraavat
-sanat:
-
- "En voi eikä minun sovi sallia kenenkään henkeä uhrattavan omani
- sijasta. M.A."
-
-Sitten hän pisti paperin takaisin koteloon, jonka työnsi taitetun
-leivän toiseen puolikkaaseen.
-
-Tuskin oli tämä työ valmis, kun kello löi kymmenen ja kuningatar
-pitäen leivänkappaletta kädessään laski surullisena lyönnit, jotka
-kumahtelivat hitaasti ja pitkin väliajoin; silloin hän kuuli toiselta
-ikkunalta, joka avautui naisten pihaksi sanotulle pihalle, terävän
-äänen, sellaisen, jonka ikkunaa raaputtava timantti saa aikaan. Tätä
-ääntä seurasi kevyt isku ruutuun, isku, joka toistui useita kertoja ja
-jota tahallaan esti kuulumasta miehen yskintä. Sitten ilmestyi ikkunan
-kulmaan pieni paperikäärö, joka solui hitaasti sisään ja putosi seinän
-juurelle. Sen jälkeen kuningatar kuuli avainten helinän toisiansa
-vastaan avainkimpussa ja askelten loittonevan kivityksellä.
-
-Hän huomasi, että ruudun kulmasta oli leikattu kappale ja tästä
-kulmasta oli loittoneva mies sujahduttanut sisään paperin, joka
-varmasti oli kirjelippu. Tämä kirjelippu oli maassa. Kuningatar katseli
-sitä silmillään kuunnellen koko ajan, eikö kumpikaan vartijoista tulisi
-hänen luokseen. Mutta hän kuuli heidän puhuvan hiljaa tapansa mukaan
-heidän tehtyään äänettömän sopimuksen olla häntä häiritsemättä. Silloin
-hän nousi hiljaa seisomaan pidättäen henkeänsä ja meni nostamaan ylös
-paperin.
-
-Siitä luiskahti ulos kuin tupesta pikkuinen, kova esine ja pudotessaan
-tiilipermannolle helähti metallin tapaan. Se oli mitä hienoin viila,
-enemmän koruesine kuin työkalu, tuollainen teräsjousi, jolla miten
-heikko ja taitamaton käsi hyvänsä voi neljännestunnissa leikata
-paksuimmankin rautatangon poikki.
-
-"Madame", sanottiin paperissa, "huomenna kello puoli kymmeneltä tulee
-eräs mies juttelemaan teitä vartioivien miesten kanssa naisten pihaan
-aukenevan ikkunan kautta. Sillä välin sahaa Teidän Majesteettinne
-poikki ikkunanne kolmannen rautatangon vasemmalta oikealle päin...
-Leikatkaa viistoon, neljännestunti riittää Teidän Majesteetillenne.
-Olkaa sitten valmis astumaan ulos ikkunasta...
-
-"Neuvon antaa eräs teidän hartaimmista ja uskollisimmista
-alamaisistanne, joka on pyhittänyt elämänsä Teidän Majesteetillenne ja
-olisi onnellinen voidessaan uhrata sen Teidän puolestanne."
-
-"Voi!" kuiskasi kuningatar, "eikö se ole ansa? Mutta ei, minusta
-tuntuu, että tunnen tämän käsialan, se on sama kuin Templessä, se on
-Maison-Rougen ritarin käsialaa! Voi sentään! Ehkä Jumala tahtoo minun
-pääsevän karkaamaan."
-
-Ja kuningatar lankesi polvilleen ja turvautui rukoukseen, tähän vankien
-mahtavaan lohdutukseen.
-
-
-
-
-XVII
-
-Dixmerin valmistelut
-
-
-Seuraava päivä, jonka edellä oli ollut uneton yö, koitti viimein
-kauheana ja, liioittelematta voi sanoa, verenkarvaisena.
-
-Joka päivä näkyi kirkkaimmassakin auringossa tähän aikaan ja tänä
-vuonna lyijynharmaita pilkkuja.
-
-Kuningatar nukkui tuskin yhtään ja unta, joka ei tuonut lepoa. Tuskin
-hän oli sulkenut silmänsä, kun hän jo luuli näkevänsä verta, kun hän
-luuli kuulevansa huutoja.
-
-Hän oli nukahtanut viila käteensä.
-
-Osan päivästä hän uhrasi rukoukseen. Hänen vartijansa näkivät hänen
-rukoilevan niin usein, etteivät nämä hartaudenharjoitukset saattaneet
-heitä ensinkään levottomiksi.
-
-Tuolloin tällöin veti kuningatar poveltaan viilan, jonka hänelle oli
-antanut hänen pelastajansa, ja hän vertaili työvälineen heikkoutta ja
-ristikkorautojen paksuutta keskenään.
-
-Onneksi eivät nämä rautatangot olleet kiinni seinässä muuta kuin
-toisesta päästä, toisin sanoen alhaalta.
-
-Yläosaa piti kiinni poikittainen rautatanko; kun alapää oli sahattu
-poikki, ei tarvinnut muuta kuin vetää rautatankoa, jotta se irtaantuisi.
-
-Mutta kuningatarta eivät pidättäneet fyysilliset vaikeudet: hän ymmärsi
-täydellisesti, että asia oli mahdollinen, ja juuri tämä mahdollisuus
-teki toivosta verisen liekin, joka häikäisi hänen silmiään.
-
-Hän tunsi, että päästäkseen hänen luoksensa täytyi ystävien tappaa
-häntä vartioivat miehet, eikä hän olisi suostunut näiden miesten
-kuolemaan millään hinnalla. Nämä miehet olivat ainoat, jotka pitkään
-aikaan olivat osoittaneet häntä kohtaan jonkin verran sääliä.
-
-Toiselta puolen oli noiden rautatankojen ulkopuolella, jotka hänet
-käskettiin sahaamaan poikki, näiden kahden miehen, joiden täytyi sortua
-estäessään hänen pelastajiaan saapumasta hänen luokseen, ruumiiden
-tuolla puolen elämä, vapaus ja ehkäpä kosto, kolme niin mieluista
-asiaa, etenkin naiselle, että hän pyysi Jumalalta anteeksi, että toivoi
-niitä niin hartaasti.
-
-Hän luuli muuten huomanneensa, ettei hänen vartijoitaan vaivannut
-mikään epäluulo ja ettei heillä myöskään ollut tietoisuutta siitä
-ansasta, johon vanki tahdottiin saada lankeamaan, olettaen, että
-salajuoni oli ansa.
-
-Näiden yksinkertaisten miesten petoksen olisivat saaneet ilmi niin
-kokeneet silmät kuin oli tällä naisella, joka oli tottunut arvaamaan
-pahan, koska oli saanut siitä kärsiä.
-
-Kuningatar luopui siis melkein täydellisesti niistä ajatuksista, jotka
-olivat saaneet häntä pitämään molempia hänelle tehtyjä aloitteita
-ansoina: mutta sikäli kuin pelko joutua häpeällisesti ansaan jätti
-hänet, häntä hirvitti vielä enemmän nähdä silmiensä edessä juoksevan
-verta, joka vuodatettiin hänen puolestaan.
-
-"Omituinen kohtalo, ylevä näytelmä!" kuiskasi hän. "Kaksi salaliittoa
-yhtyy pelastamaan kuningatarparkaa tai oikeammin vangittua naisparkaa,
-joka ei ole tehnyt mitään houkutellakseen tai rohkaistakseen
-vehkeilijöitä, ja molemmat tahtovat yrittää samaan aikaan!
-
-"Kukapa tietää! Ehkä siinä on vain yksi juoni. Ehkä se on
-kaksinkertainen miina, jonka tarkoitus on päätyä samaan kohtaan.
-
-"Jos tahtoisin, pääsisin siis vapauteen!
-
-"Mutta jokin naisparka uhrataan minun sijastani.
-
-"Mutta kaksi miestä tapetaan, jotta tämä nainen pääsee minun luokseni
-saakka!
-
-"Jumala ja tulevaisuus eivät antaisi sitä minulle anteeksi.
-
-"Mahdotonta, mahdotonta!"
-
-Mutta silloin tulivat yhä uudelleen ja uudelleen hänen mieleensä nuo
-suuret aatteet palvelijoiden uhrautumisesta herrojensa puolesta ja nuo
-vanhanajan perinnäisopit isäntien oikeudesta palvelijoillensa henkeen:
-kuolevan kuninkuuden melkein hävinneet aavekuvat.
-
-"Itävallan Anna olisi hyväksynyt", sanoi hän itsekseen; "Itävallan
-Anna olisi asettanut kaikkien asioiden yläpuolelle kuninkaallisten
-henkilöiden onnen suuren periaatteen.
-
-"Itävallan Anna oli samaa verta kuin minäkin ja melkein samassa
-tilanteessa kuin minäkin.
-
-"Hulluutta tulla yrittämään toteuttaa Itävallan Annan kuninkaallisuutta
-Ranskassa!
-
-"Sitäpaitsi en minä ole tullut; kaksi kuningasta on sanonut:
-
-"'On tärkeätä, että kaksi kuninkaanlasta, jotka eivät koskaan ole
-nähneet toisiansa, jotka eivät ole rakastaneet toisiansa, jotka
-eivät ehkä milloinkaan tule rakastamaan toisiansa, vihitään samalla
-alttarilla mennäkseen kuolemaan samalle mestauslavalle.'
-
-"Ja eikö minun kuolemani sitäpaitsi veisi kuolemaan lapsiparkaani, joka
-harvojen ystävieni silmissä vielä on Ranskan kuningas?
-
-"Ja sitten kun poikani on kuollut kuten miehenikin, eikö heidän haamunsa
-hymyilisi säälistä nähdessään minun, säästääkseni muutamia pisaroita
-alhaista verta, tahrivan omalla verelläni pyhän Ludvigin valtaistuimen
-jätteet?"
-
-Näissä yhä lisääntyvissä tuskissa, tässä epäilyn kuumeessa, jossa
-tykytys yhä kasvoi kaksinkertaiseksi, tämän kauhistuttavan pelon
-vallassa kuningatar viimein odotti iltaa.
-
-Useita kertoja hän oli tutkinut vartijoillensa ilmeitä. Milloinkaan ei
-heillä ollut ollut levollisempaa ilmettä.
-
-Milloinkaan ei myöskään näiden kahden karkean, mutta hyvän miehen
-huomaavaisuus ollut häntä enemmän hämmästyttänyt.
-
-Kun vankilassa tuli pimeätä, kun kiertovartion askelet kajahtelivat,
-kun aseiden kalske ja koirien ulvonta herätti kaiun synkissä
-holvikaarissa, kun viimein vankilan koko hirvittävyys ja toivottomuus
-paljastui, nousi Marie Antoinette kauhistuneena, naisen luontoon
-juurtuneen heikkouden lannistamana.
-
-"Voi, minä pakenen", sanoi hän. "Kyllä, kyllä, kyllä minä pakenen.
-Silloin kun he tulevat, silloin kun he puhuvat, sahaan poikki
-rautatangon ja odotan, mitä Jumala ja minun vapauttajani määräävät.
-Minä olen sen velkaa lapsilleni, heitä ei tapeta, taikka jos heidät
-tapetaan ja minä olen vapaa, voi, silloin ainakin..."
-
-Hän ei lopettanut lausettaan, hänen silmänsä sulkeutuivat, suu
-tukahdutti äänen. Tämän kuningatarparan uinailu oli kauhea huoneessa,
-jonka sulkivat salvat ja ristikot. Mutta pian putosivat hänen unessaan
-salvat ja ristikot; hän näki itsensä synkän, säälimättömän armeijan
-keskellä; hän käski tulen leimahtaa, raudan paljastua huotrastaan; hän
-kosti kansalle, joka lopultakaan ei ollut hänen kansansa.
-
-Sillä välin juttelivat Gilbert ja Duchesne rauhallisesti ja valmistivat
-illallisensa.
-
-Sillä välin saapuivat myöskin Dixmer ja Geneviève Conciergeriehen ja
-asettuivat tapansa mukaan kansliaan. Tunnin kuluttua tästä päätti
-Palatsin kanslisti tehtävänsä ja jätti heidät yksin.
-
-Heti kun ovi oli sulkeutunut hänen virkaveljensä jälkeen, syöksyi
-Dixmer tyhjälle vasulle, joka oli asetettu oven suuhun illan eväsvasun
-sijalle.
-
-Hän otti leivänkappaleen, mursi sen ja löysi kotelon. Siinä oli
-kuningattaren vastaus; hän luki sen kalveten. Ja kun Geneviève
-tarkasteli häntä, repi hän paperin tuhanneksi kappaleeksi, jotka meni
-heittämään uunin tuliseen kitaan.
-
-"Hyvä on", sanoi hän. "Kaikesta on sovittu!"
-
-Sitten hän sanoi kääntyen Genevièven puoleen:
-
-"Tulkaa, rouva!"
-
-"Minäkö?"
-
-"Niin, minun on puhuttava teille hiljaa."
-
-Geneviève, joka oli liikkumaton ja kylmä kuin marmori, teki alistuvan
-eleen ja astui miehensä luokse.
-
-"Nyt on hetki tullut, madame", sanoi Dixmer. "Kuunnelkaa minua."
-
-"Kyllä, hyvä herra."
-
-"Te pidätte asiallenne hyödyllistä kuolemaa, joka saa kokonaisen
-puolueen siunaamaan teitä ja kokonaisen kansan teitä surkuttelemaan,
-parempana kuin häpeällistä kostokuolemaa, eikö niin?"
-
-"Niin, hyvä herra."
-
-"Olisin voinut tappaa teidät paikallenne tavatessani teidät
-rakastajanne luota; mutta miehen, joka kuten minä on pyhittänyt
-elämänsä pyhälle ja kunnioitettavalle työlle, tulee osata käyttää
-hyväksensä omia onnettomuuksiansa uhraamalla ne tälle asialle, niin
-kuin minä olen tehnyt, tai oikeammin kuten minä suunnittelen. Kuten
-olette nähnyt, olen kieltäytynyt huvista saada oikeutta. Minä olen
-myöskin säästänyt teidän rakastajaanne."
-
-Häipyvä, mutta hirveä hymy ilmestyi Genevièven värittömille huulille.
-
-"Mutta mitä rakastajaanne tulee, käsitätte te, joka tunnette minut,
-että olen odottanut vain osatakseni häneen paremmin."
-
-"Hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä olen valmis. Mitä varten siis
-sitten nämä pitkät puheet?"
-
-"Te olette valmis?"
-
-"Niin, te tapatte minut. Te olette oikeassa, minä odotan."
-
-Dixmer katseli Genevièveä ja vavahti tahtomattaankin; hän oli sillä
-hetkellä suurenmoinen: kaikkein loistavin sädekehä, se, joka johtuu
-rakkaudesta, valaisi häntä.
-
-"Minä jatkan", sanoi Dixmer. "Olen ilmoittanut kuningattarelle
-etukäteen; hän odottaa. Kuitenkin hän luultavasti tekee joitakin
-vastaväitteitä, mutta te pakotatte hänet."
-
-"Hyvä on, hyvä herra. Antakaa määräyksenne, minä suoritan ne."
-
-"Kohta", jatkoi Dixmer, "minä koputan ovelle, Gilbert tulee avaamaan.
-Tällä tikarilla" — Dixmer avasi takkinsa ja näytti kaksiteräistä
-tikaria, jonka veti puoleksi tupesta — "tällä tikarilla minä tapan
-hänet".
-
-Geneviève värisi tahtomattaankin.
-
-Dixmer teki eleen saadakseen hänen huomionsa puoleensa.
-
-"Sillä hetkellä kun minä isken häntä", jatkoi hän, "te syöksytte
-toiseen huoneeseen, siihen, jossa kuningatar on. Siinä ei ole ovea,
-kuten tiedätte, ainoastaan varjostin, ja te vaihdatte pukua hänen
-kanssaan sillä välin kun minä tapan toisen sotamiehen. Silloin
-minä tartun kuningattaren käsivarteen ja poistun hänen kanssaan
-ristikko-ovesta."
-
-"Varsin hyvä", sanoi Geneviève kylmästi.
-
-"Te ymmärrätte?" jatkoi Dixmer; "joka ilta teidät nähdään tuossa
-mustassa taftiviitassa, joka peittää teidän kasvonne. Pankaa viittanne
-hänen majesteettinsa päälle ja käärikää hänet siihen, kuten teillä on
-tapana kääriä itsenne."
-
-"Teen niin kuin te sanotte, hyvä herra."
-
-"Minun on siis nyt annettava teille anteeksi ja kiitettävä teitä, hyvä
-rouva", sanoi Dixmer.
-
-Geneviève ravisti päätänsä hymyillen kylmästi.
-
-"Minä en tarvitse teidän anteeksiantoanne enkä teidän kiitostanne,
-hyvä herra", sanoi hän ojentaen kätensä. "Se mitä teen, pyyhkisi
-pois rikoksen, enkä minä ole tehnyt muuta kuin heikkouden; ja
-tämän heikkouden, muistelkaapa käytöstänne, hyvä herra, te olette
-melkein pakottanut minut tekemään. Minä vieroitin itseni hänestä,
-ja te työnsitte minut takaisin hänen syliinsä, ja siten te olette
-alkuunpanija, tuomari ja kostaja. Minun siis on anneltava teille
-anteeksi kuolemani, ja minä annan teille anteeksi. Minun siis tulee
-kiittää teitä, hyvä herra, siitä, että otatte henkeni, koska elämä
-olisi minulle ollut sietämätön ollessa erossa miehestä, jota rakastan
-yksinomaan, etenkin sen hetken jälkeen, jolloin julmalla kostollanne
-katkaisitte kaikki ne siteet, jotka minut kiinnittivät häneen."
-
-Dixmer painoi kyntensä rintaansa; hän tahtoi vastata, mutta ääni petti.
-
-Hän astui muutaman askelen kansliassa.
-
-"Hetki menee ohi", sanoi hän viimein. "Joka sekunti on käytettävä
-hyväksemme. No hyvä rouva, oletteko te valmis?"
-
-"Olen sanonut sen jo, hyvä herra", vastasi Geneviève levollisena kuin
-marttyyrit, "minä odotan".
-
-Dixmer keräsi kaikki paperinsa, meni katsomaan, olivatko ovet hyvin
-suljettuina, eikö kukaan voisi päästä kansliaan. Sitten hän aikoi
-toistaa vaimollensa annetut ohjeet.
-
-"Tarpeetonta, hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä tiedän tarkalleen,
-mitä minun on tehtävä."
-
-"Hyvästi siinä tapauksessa!"
-
-Ja Dixmer ojensi hänelle kätensä kuin olisi tällä viimeisellä hetkellä
-kaikkien vastasyytösten tullut häipyä tilanteen suuruuden ja uhrauksen
-ylevyyden tieltä.
-
-Väristen kosketti Geneviève sormiensa päillä miehensä kättä.
-
-"Asettukaa viereeni, hyvä rouva", sanoi Dixmer, "ja heti kun olen
-iskenyt Gilbertin kuoliaaksi, hyökätkää sisään".
-
-"Olen valmis!"
-
-Silloin Dixmer puristi oikealla kädellään suurta tikariaan ja löi
-vasemmalla ovea.
-
-
-
-
-XVIII
-
-Maison-Rougen ritarin valmistelut
-
-
-Sillä välin kun edellisessä kappaleessa kuvattu näytös tapahtui
-kanslian ovella, joka avautui kuningattaren vankilaan, tai oikeammin
-kahden santarmin asumaan ensimmäiseen huoneeseen, tehtiin muita
-valmisteluja vastakkaisella puolella, toisin sanoen naisten pihassa.
-
-Muuan mies ilmestyi sinne äkkiä kuin seinästä irtautunut kivipatsas.
-Tätä miestä seurasi kaksi koiraa, ja hyräillen tähän aikaan muodissa
-olevaa laulua _Ça ira_ hän pyyhkäisi kädessä pitämällään avainkimpulla
-niitä viittä rautatankoa, jotka sulkivat kuningattaren ikkunan.
-
-Ensin oli kuningatar vavahtanut; mutta tunnettuaan tämän merkiksi hän
-oli heti avannut ikkunan hiljaa ja oli ryhtynyt työhön tottuneemmin
-käsin, kuin oli saattanut odottaa, sillä useammin kuin kerran hän oli
-lukkopajassa, jossa hänen kuninkaallinen puolisonsa toisinaan oli
-huvikseen viettänyt osan päiviään, hennoilla sormillaan käsitellyt
-samanlaisia työkaluja, kuin se, josta tällä hetkellä riippuivat kaikki
-hänen pelastusmahdollisuutensa.
-
-Kuultuaan kuningattaren ikkunan avautuvan lähti avainkimppumies
-koputtamaan santarmien ikkunaa.
-
-"Kas, kas!" sanoi Gilbert katsellen ruutujen lävitse, "sehän on
-kansalainen Mardoche".
-
-"Hän juuri", vastasi ovenvartija. "No niin, mutta näyttääpä siltä kuin
-me vartioisimme hyvin?"
-
-"Tapamme mukaan, kansalainen vanginvartija. Minusta tuntuu, ettette
-monasti saa meitä hairahduksesta kiinni."
-
-"Ai", sanoi Mardoche, "tänä yönä juuri on valppaus tarpeellisempi kuin
-koskaan ennen".
-
-"Pyh", sanoi Duchesne, joka myös oli astunut ikkunan ääreen.
-
-"Varmasti."
-
-"Mikä nyt siis on?"
-
-"Avatkaa ikkuna, niin kerron teille sen."
-
-"Avaa", sanoi Duchesne. Ja Gilbert avasi ja löi kättä vanginvartijan
-kanssa, joka oli jo laittautunut santarmien ystäväksi.
-
-"Mikä nyt siis on, kansalainen Mardoche?" toisti Gilbert. "Konventin
-istunto on ollut hiukan kuuma. Oletteko lukeneet?"
-
-"Emme. Mitä on siis tapahtunut?"
-
-"Kas, ensinnäkin on käynyt niin, että kansalainen Hébert on keksinyt
-erään seikan."
-
-"Minkä niin?"
-
-"Sen, että ne salaliittolaiset, joiden luultiin kuolleen, ovatkin
-elossa ja hyvin virkkuina."
-
-"Niin niin", sanoi Gilbert; "Delessart ja Thierry, olen kuullut siitä
-puhuttavan, he ovat Englannissa, nuo veijarit".
-
-"Entä Maison-Rougen ritari?" sanoi ovenvartija korottaen äänensä niin,
-että kuningatar saattoi kuulla sen.
-
-"Kuinka! Onko hänkin Englannissa, hänkin?"
-
-"Ei ensinkään, hän on Ranskassa", jatkoi Mardoche pitäen ääntänsä yhtä
-lujana.
-
-"Hän on siis palannut?"
-
-"Hän ei ole lähtenytkään."
-
-"Siinä on todella julkea mies!" sanoi Duchesne.
-
-"Semmoinen hän juuri on."
-
-"No niin, hänet koetetaan saada kiinni."
-
-"Varmasti hänet kyllä koetetaan saada kiinni, mutta se ei ole helppo
-asia, siltä ainakin näyttää."
-
-Kun kuningattaren viila tällä hetkellä kiljui niin voimakkaasti
-rautatangossa, että ovenvartija pelkäsi sen kuuluvan huolimatta
-yrityksistään hukuttaa sitä, laski hän kantapäänsä toisen koiran
-käpälän päälle; koira päästi tuskan ulvonnan.
-
-"Voi, koiraparka!" sanoi Gilbert.
-
-"Pyh!" sanoi ovenvartija. "Miksei sillä ollut puukengät jalassa? Oletko
-sinä hiljaa, Girondisti, oletko sinä hiljaa!"
-
-"Onko sinun koirasi nimi Girondisti, kansalainen Mardoche?"
-
-"On, minä annoin sille sen nimen."
-
-"Ja sinä siis sanoit", alkoi uudelleen Duchesne, joka itse vankina
-ollen oli innostunut kuulemaan uutisia kuten kaikki vangit, "sanoit
-siis, että...?"
-
-"Kas, sehän on totta, sanoin, että kansalainen Hébert — kas siinä
-on isänmaanystävä — oli silloin tehnyt esityksen, että Itävallatar
-vietäisiin takaisin Templeen."
-
-"Entä miksi niin?"
-
-"Ka, koska hän väittää, että Itävallatar on viety Templestä pois
-ainoastaan, jottei hän olisi Pariisin kommuunin välittömän tarkastuksen
-alaisena."
-
-"Oho, hiukan myöskin tuon kirotun Maison-Rougen yritysten johdosta",
-sanoi Gilbert. "Minusta näyttää siltä, että maanalainen käytävä on
-olemassa."
-
-"Senhän hänelle vastasi kansalainen Santerre. Mutta Hébert sanoi,
-ettei ollut vaaraa enää siitä hetkestä lähtien kun oli saatu varoitus;
-että Templessä voitiin vartioida Marie Antoinettea puolta vähemmin
-varovaisuustoimenpitein kuin täällä, sekä että Temple tosiaankin oli
-paljon vahvempi rakennus kuin Conciergerie."
-
-"Tahtoisinpa minäkin totta tosiaan", sanoi Gilbert, "että hänet
-vietäisiin takaisin Templeen".
-
-"Minä ymmärrän, sinun on ikävä vartioida häntä."
-
-"Ei, minä tulen siitä surumieliseksi."
-
-Maison-Rouge yski kovasti. Viila piti sitä suurempaa ääntä, mitä
-syvemmälle se kalvoi rautatankoa.
-
-"Entä mitä on päätetty?" kysyi Duchesne ovenvartijan yskänkohtauksen
-tauottua.
-
-"Päätettiin, että hän jää tänne, mutta että hänen oikeudenkäyntinsä
-alkaa heti."
-
-"Voi, naisparkaa!" sanoi Gilbert.
-
-Duchesne, jonka korvat olivat varmasti tarkemmat kuin hauen toverinsa
-tai jonka huomio ei ollut yhtä paljon kiintynyt Mardochen kertomukseen,
-kumartui kuunnellakseen vasemmasta osastosta tulevaa ääntä.
-
-Ovenvartija näki liikkeen.
-
-"Joten sinä ymmärrät, kansalainen Duchesne", sanoi hän äänekkäästi,
-"että salaliittolaisten yritykset tulevat sitä epätoivoisemmiksi,
-mitä vähemmän he tietävät itsellään olevan aikaa niitä suorittaa.
-Vankiloiden vartiosto tehdään kaksinkertaiseksi, koska ei ole
-kysymys vähemmästä kuin tunkeutumisesta asevoimin Conciergeriehen.
-Salaliittolaiset tappavat kaikki, jotka ovat heidän tiellään, kunnes
-pääsevät kuningattaren luo, Capetin lesken luokse, aioin sanoa."
-
-"Entä miten he pääsisivät sisään, nuo sinun vehkeilijäsi?"
-
-"Isänmaanystäviksi pukeutuneina he ovat toimeenpanevinaan uudelleen
-syyskuun 2 päivän, nuo heittiöt, ja kun ovet kerran on saatu auki,
-hyvää yötä!"
-
-Tuli hetken hiljaisuus, jonka aiheutti santarmien hämmästys.
-
-Ovenvartija kuunteli kauhun ja ilon sekaisin tuntein viilan jatkuvaa
-kiljumista. Kello löi yhdeksän.
-
-Samaan aikaan kolkutettiin kanslian ovelle, mutta molemmat santarmit
-olivat liiaksi kiintyneet jutteluun vastatakseen.
-
-"Hyvä on, me olemme valppaina, olemme valppaina", sanoi Gilbert.
-
-"Ja jos niin tarvitaan, me kuolemme paikallemme todellisina
-vallankumouksellisina", lisäsi Duchesne.
-
-"Hänen täytyy jo pian olla valmis", sanoi ovenvartija itsekseen
-pyyhkien hiestä märkää otsaansa.
-
-"Ja minä oletan, että tekin olette omasta puolestanne valppaina", sanoi
-Gilbert. "Sillä teitä ei säästettäisi enempää kuin meitäkään, jos
-sattuisi sellainen tapaus, kuin josta kerrotte."
-
-"Uskon hyvinkin", sanoi ovenvartija. "Minä vietän yöni
-kierrosmatkoilla. Olen sitäpaitsi perin uuvuksissa, te toiset ainakin
-vuorottelette ja voitte nukkua joka toisen yön."
-
-Tällä hetkellä kolkutettiin toistamiseen kanslian ovelle. Mardoche
-vavahti; jokainen tapahtuma, miten vähäpätöinen hyvänsä, saattoi estää
-hänen suunnitelmaansa toteutumasta.
-
-"Mikä siellä on?" kysyi hän muina miehinä.
-
-"Ei mitään, ei mitään", sanoi Gilbert, "sotaministeriön kanslisti
-lähtee tiehensä ja ilmoittaa minulle siitä".
-
-"Kas, erinomaista", sanoi ovenvartija.
-
-Mutta kanslisti jatkoi itsepäisesti koputtamistaan.
-
-"Hyvä, hyvä!" huusi Gilbert lähtemättä ikkunasta. "Hyvää yötä, hyvästi!"
-
-"Luulen hänen puhuvan sinulle", sanoi Duchesne kääntyen ovea kohden.
-"Vastaapa siis hänelle..."
-
-Silloin kuului kanslistin ääni.
-
-"Tulehan, kansalainen santarmi", sanoi hän; "haluaisin puhua kanssasi
-hetken".
-
-Tämä ääni, vaikka siinä olikin kiihtynyt leima, joka vei siltä sen
-tavallisen sävyn, sai ovenvartijan heristämään korviaan; hän luuli
-tuntevansa sen.
-
-"Mitä sinä siis tahdot, kansalainen Durand?" kysyi Gilbert.
-
-"Haluan sanoa sinulle pari sanaa."
-
-"Hyvä, sinä voit sanoa sen huomenna."
-
-"Ei, vaan tänä iltana! Minun on puhuttava sinulle tänä iltana", toisti
-sama ääni.
-
-"Voi, mitä nyt tapahtuneekaan?" mutisi ovenvartija.
-
-"Sehän on Dixmerin ääni."
-
-Turmiota tietävänä ja väräjävänä näytti tämä ääni lainanneen jotakin
-kaameata synkän käytävän kaukaiselta kaiulta.
-
-Duchesne kääntyi.
-
-"No niin", sanoi Gilbert, "minä menen, koska hän välttämättä tahtoo".
-
-Ja hän lähti ovelle.
-
-Ovenvartija käytti hyväkseen tätä hetkeä, jolloin molempien santarmien
-huomion oli kiinnittänyt odottamaton asianhaara. Hän juoksi
-kuningattaren ikkunan luo.
-
-"Onko se valmis?" kysyi hän.
-
-"Olen yli puolessa", vastasi kuningatar.
-
-"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sopersi hän, "kiirehtikää, kiirehtikää!"
-
-"No kas", sanoi Duchesne, "minne sinä hävisit, kansalainen Mardoche?"
-
-"Täällä minä olen", huudahti ovenvartija palaten nopeasti ensimmäisen
-osaston ikkunan luo.
-
-Samalla hetkellä, juuri kun hän asettui jälleen paikalleen, kajahti
-vankilasta hirveä huuto, sitten kirous, sitten metallitupesta
-riuhtaistavan sapelin ääni.
-
-"Voi, konna! Voi rosvo!" huusi Gilbert.
-
-Ja käytävästä kuului tappelun meteli.
-
-Samanaikaisesti avautui ovi paljastaen ovenvartijan silmille kaksi oven
-luona taistelevaa varjoa ja päästäen sisään naisen, joka työnnettyään
-syrjään Duchesne syöksyi kuningattaren osastoon.
-
-Välittämättä tästä naisesta juoksi Duchesne toverinsa avuksi.
-
-Ovenvartija harppasi toiselle ikkunalle; hän näki naisen polvillaan
-kuningattaren edessä; nainen rukoili hartaasti vankia vaihtamaan pukua
-hänen kanssansa.
-
-Säihkyvin silmin kumartui hän katsomaan koettaen tuntea tämän naisen,
-jonka hän pelkäsi tunteneensa jo liiankin hyvin. Äkkiä hän päästi
-tuskallisen huudon.
-
-"Geneviève, Geneviève!" huusi hän.
-
-Kuningatar oli pudottanut viilan ja näytti aivan lamaantuneelta.
-Tämäkin yritys oli siis rauennut tyhjiin.
-
-Ovenvartija tarttui kaksin käsin viilan vikuuttamaan rautatankoon ja
-ravisti sitä ponnistaen äärimmäiset voimansa.
-
-Mutta viilan jälki ei ollut kyllin syvä, tanko kesti.
-
-Sillä välin oli Dixmerin onnistunut työntää Gilbert takaisin vankilaan,
-ja hän oli juuri tulossa sinne itsekin, kun Duchesnen onnistui ovea
-painamalla saada hänet peräytymään.
-
-Mutta ovea hän ei saanut suljetuksi. Epätoivoissaan oli Dixmer pistänyt
-kätensä seinän ja oven väliin.
-
-Tässä kädessä oli tikari, joka hankkiluksen vaskisolkeen tylstyneenä
-oli liukunut pitkin santarmin rintaa avaten hänen pukunsa ja raadellen
-hänen ihoansa.
-
-Rohkaistuneina yhdistivät molemmat miehet kaikki voimansa ja huusivat
-samalla kertaa apua.
-
-Dixmer tunsi käsivartensa olevan murtumaisillaan; hän nojasi hartiansa
-oveen, antoi voimakkaan sysäyksen, ja niin hänen onnistui vetää pois
-puutunut kätensä.
-
-Ovi sulkeutui läimähtäen. Duchesne työnsi salvat eteen sillä välin kun
-Gilbert väänsi oven lukkoon.
-
-Käytävästä kajahtivat kiivaat askelet, sitten oli kaikki hiljaa.
-Molemmat santarmit katsahtivat toisiinsa ja loivat silmäyksen
-ympärilleen.
-
-He kuulivat sen metelin, jota väärä ovenvartija piti koettaessaan
-murtaa rautatankoa.
-
-Gilbert syöksyi kuningattaren vankikoppiin ja löysi Genevièven
-polvillaan hänen edessään rukoilemassa vankia vaihtamaan pukua
-kanssansa.
-
-Duchesne tarttui kivääriinsä ja juoksi ikkunan luokse: hän näki miehen
-roikkuvan rautatangosta, ravistavan sitä raivokkaasti ja turhaan
-yrittävän murtaa sitä väkivoimin.
-
-Hän tähtäsi.
-
-Nuori mies näki pyssynpiipun suuntautuvan häntä kohti.
-
-"Niin, niin", sanoi hän, "tapa minut, tapa!"
-
-Ja ylväänä epätoivossaan hän veti rintansa täyteen ilmaa uhmaten luotia.
-
-"Ritari", huudahti kuningatar, "ritari, jääkää elämään, minä pyydän
-sitä hartaasti, jääkää elämään!"
-
-Kuullessaan Marie Antoinetten äänen Maison-Rouge putosi polvilleen.
-
-Pyssy pamahti; mutta tämä liike pelasti hänet, luoti lensi hänen päänsä
-ylitse.
-
-Geneviève luuli ystävänsä kuolleen ja kaatui tunnottomana
-kivipermannolle.
-
-Kun savu oli hälvennyt, ei naisten pihassa ollut enää ketään.
-
-Kymmenen minuutin kuluttua tutki Conciergerien mahdottomimmatkin
-lymypaikat perinpohjin kolmekymmentä sotamiestä kahden komisariuksen
-johdolla.
-
-Ketään ei löydetty; kanslisti oli astellut rauhallisesti ja hymysuin
-ukko Richardin nojatuolin ohitse.
-
-Mitä ovenvartijaan tulee, oli hän juossut ulos huutaen:
-
-"Aseisiin! Aseisiin!"
-
-Vartiomies oli ollut aikeissa ojentaa pistimensä häntä vastaan, mutta
-hänen koiransa olivat karanneet vartiomiehen kurkkuun.
-
-Ainoastaan Geneviève pidätettiin ja teljettiin kuulustelun jälkeen
-tyrmään.
-
-
-
-
-XIX
-
-Tiedustelut
-
-
-Emme voi enää kauvemmin jättää unohduksiin erästä tämän kertomuksen
-päähenkilöistä, sitä, joka edelliseen lukuun kasaantuneiden
-loppuratkaisujen tapahtumisaikana on kärsinyt enimmän kaikista ja jonka
-kärsimykset enimmän ansaitsevat lukijaimme myötätunnon.
-
-Monnaie-kadulla oli kirkas auringonpaiste, ja muijat juttelivat ovilla
-yhtä iloisesti kuin ei kaupungin yllä kymmenen kuukauden läpi olisikaan
-ollut veripilvi, Mauricen palatessa mukanaan rattaat, jotka hän oli
-luvannut tuoda.
-
-Hän jätti hevosensa ohjakset erään Saint-Eustache-kirkon eteisen
-kengänharjaajan käsiin ja nousi portaittensa askelmia sydän tulvillaan
-ilosta.
-
-Rakkaus on elähdyttävä tunne: se osaa valaa henkeä sydämiin, jotka ovat
-kuolleet kaikille aistimuksille; se kansoittaa erämaat, se nostattaa
-silmien eteen rakkauden esineen unikuvan; se panee rakastajan sielussa
-laulavan äänen näyttämään hänelle koko luomakunnan toivon ja onnen
-valoisan päivän kirkastamana, ja koska se, samalla kun on sydäntä
-avartava tunne, on myöskin itsekäs tunne, tekee se rakastavan sokeaksi
-näkemään mitään, mikä ei ole rakkauden esinettä itseään.
-
-Maurice ei nähnyt näitä naisia, Maurice ei kuullut heidän juttujaan;
-hän näki vain Genevièven tekemässä valmistuksia matkaa varten,
-joka tuli antamaan heille pysyvän onnen; hän ei kuullut muuta kuin
-Genevièven hajamielisenä hyräilemässä tavallista pikku lauluaan,
-ja tämä pikku laulu hyrisi niin suloisesti hänen korvissaan, että
-hän olisi vannonut kuulevansa hänen äänensä eri sävellajit sekaisin
-suljettavan lukon napsahdusten kanssa.
-
-Maurice pysähtyi tasanteella; ovi oli puoleksi avoinna: tapana oli
-pitää sitä aina kiinni, ja tämä asianhaara hämmästytti häntä Hän
-katseli kaikkialle ympärilleen nähdäkseen oliko Geneviève käytävässä;
-häntä ei näkynyt. Hän astui eteiseen, meni sen lävitse ruokasaliin;
-hän tarkasti makuuhuoneen. Eteinen, ruokasali, sali, makuuhuone olivat
-tyhjät. Hän huusi hänen nimeänsä, kukaan ei vastannut.
-
-Kotiapulainen oli lähtenyt ulos, kuten tiedetään; Maurice ajatteli,
-että Geneviève hänen poissaollessaan oli tarvinnut jotakin nuoraa
-sitoakseen matkalaukkujaan tai joitakin matkaeväitä laittaakseen ne
-vaunuihin ja että hän oli lähtenyt ulos näitä tavaroita ostamaan. Tämä
-oli hänen mielestään suuri varomattomuus, mutta vaikkakin hän alkoi
-käydä levottomaksi, ei hän vielä epäillyt mitään.
-
-Maurice odotteli siis käyskennellen edes takaisin ja kumartuen tuolloin
-tällöin ulos ikkunasta, joka raollaan ollen päästi sisään sadetta
-ennustavia tuulenpuuskia.
-
-Pian luuli Maurice kuulevansa askelia portaista. Hän kuunteli; ne
-eivät olleet Genevièven. Siitä huolimatta hän juoksi porraskäytävään,
-kumartui kaiteen yli ja tunsi kotiapulaisensa, joka huolettomana kuin
-palvelijat aina nousi portaita.
-
-"Scævola!" huusi hän.
-
-Kotiapulainen kohotti päätänsä.
-
-"Kas, tehän se olettekin, kansalainen."
-
-"Niin, minä; mutta missä on kansatar?"
-
-"Kansatar?" kysyi Scævola hämmästyksissään jatkaen koko ajan
-kapuamistaan.
-
-"Niin juuri. Näitkö häntä ulkona?"
-
-"En."
-
-"Lähde siinä tapauksessa takaisin! Kysy ovenvartijalta ja ota selvää
-naapureilta."
-
-"Heti kohta!"
-
-Scævola lähti alas.
-
-"Nopeammin, nopeammin!" huusi Maurice. "Etkö sinä näe, että olen kuin
-kuumilla hiilillä?"
-
-Maurice vartoi viisi kuusi minuuttia portaissa. Sitten, kun hän ei
-nähnyt Scævolan ilmestyvän takaisin, hän meni sisään ja kumartui
-uudestaan ulos ikkunasta. Hän näki Scævolan astuvan pariin kolmeen
-myymälään ja tulevan taas ulos saamatta tietää mitään uutta.
-
-Kärsimättömänä hän huusi häntä.
-
-Kotiapulainen katsoi ylös ja näki isäntänsä kärsimättömänä ikkunassa.
-
-Maurice antoi hänelle merkin palata sisään.
-
-"On mahdotonta, että hän olisi lähtenyt ulos", sanoi Maurice itsekseen.
-
-Ja hän huusi uudestaan:
-
-"Geneviève! Geneviève!"
-
-Kaikki oli kuollutta. Autiossa talossa ei näyttänyt olevan edes
-kaikuakaan jäljellä.
-
-Scævola ilmestyi takaisin.
-
-"No niin, talonmies on ainoa, joka on nähnyt hänet."
-
-"Onko talonmies nähnyt hänet?"
-
-"On. Naapurit eivät ole kuulleet siitä puhuttavankaan."
-
-"Sanot, että talonmies on nähnyt hänet? Millä tavalla?"
-
-"Hän on nähnyt hänen menevän ulos."
-
-"Hän on siis lähtenyt ulos?"
-
-"Siltä näyttää."
-
-"Yksinäänkö? On mahdotonta, että Geneviève olisi lähtenyt yksin ulos."
-
-"Hän ei ollut yksin, kansalainen, hän oli erään miehen seurassa."
-
-"Kuinka! Miehenkö seurassa?"
-
-"Sen mukaan ainakin, mitä kansalainen talonmies sanoo."
-
-"Mene hakemaan hänet tänne, minun on saatava tietää, kuka tuo mies oli."
-
-Scævola astui kaksi askelta ovea kohti ja kääntyi sitten.
-
-"Odottakaahan", sanoi hän näyttäen miettivän.
-
-"Mitä? Mitä sinä tahdot? Puhu, minä kuolen kärsimättömyydestä."
-
-"Ehkä se oli sen miehen kanssa, joka juoksi minun perässäni."
-
-"Juoksiko joku mies sinun perässäsi?"
-
-"Juoksi."
-
-"Mitä varten?"
-
-"Pyytääkseen minulta avainta teille."
-
-"Mitä avainta, sinä onneton? Mutta puhuhan, puhu nyt."
-
-"Huoneiston avainta."
-
-"Ja sinä annoit huoneiston avaimen tuntemattomalle?" huudahti Maurice
-tarttuen molemmin käsin kotiapulaisen kauluriin.
-
-"Mutta eihän hän ollut mikään tuntematon, hyvä herra, koska hän oli
-teidän ystäviänne."
-
-"Ah, niin, minun ystäviäni? Hyvä, se oli varmaankin Lorin! Niinhän se
-on, hän on lähtenyt ulos Lorinin kanssa."
-
-Ja hymyillen vaikka kalpeanakin vei Maurice nenäliinansa hiestä
-kostealle otsallensa.
-
-"Ei, ei, ei, hyvä herra, ei se ollut hän", sanoi Scævola. "Totta kai
-minä tunnen Lorinin, jumaliste!"
-
-"Mutta kuka se oli siis?"
-
-"Kyllä te tiedätte hyvin, kansalainen, se oli se mies, se, joka tuli
-eräänä päivänä..."
-
-"Minä päivänä?"
-
-"Sinä päivänä, jolloin te olitte niin surullinen; se, joka vei teidät
-mukanaan, kun sitten palasitte niin iloisena..."
-
-Scævola oli huomannut kaikki nämä seikat.
-
-Maurice katseli häntä kauhistuneen näköisenä. Hänen koko ruumiinsa
-värisi. Sitten oltuaan kauvan vaiti hän huusi:
-
-"Dixmer?"
-
-"Niin tosiaankin, niin, luulenpa, että se oli niin, kansalainen", sanoi
-kotiapulainen.
-
-Maurice horjahti ja kaatui selälleen nojatuoliin. Hänen silmissään
-sumeni.
-
-"Voi, hyvä Jumala!" sopersi hän.
-
-Kun hänen silmänsä taas avautuivat, näki hän Genevièven unohtaman tai
-oikeammin jättämän orvokkikimpun.
-
-Hän syöksyi paikalle, otti sen, suuteli sitä; sitten, huomattuaan,
-mille paikalle se oli asetettu, sanoi hän:
-
-"Ei epäilystäkään! Nämä orvokit... ne olivat hänen viimeinen
-tervehdyksensä."
-
-Silloin Maurice kääntyi ja huomasi vasta nyt, että matkalaukku
-oli puoleksi täynnä, että loput liinavaatteista oli lattialla tai
-puoliavonaisessa kaapinlaatikossa.
-
-Lattialla olevat liinavaatteet olivat varmasti pudonneet Genevièven
-käsistä Dixmerin ilmestyessä paikalle.
-
-Tästä hetkestä alkaen selvisi kaikki. Elävänä ja kamalana kuvastui
-hänen silmiinsä näytelmä näiden neljän seinän välissä, jotka äsken
-olivat olleet niin suuren onnen todistajana.
-
-Tähän asti oli Maurice ollut lamaantunut, musertunut. Herääminen oli
-hirveä, nuoren miehen suuttumus kauhistuttava.
-
-Hän nousi seisomaan, sulki raolleen jääneen ikkunan, otti
-kirjoituskaappinsa päältä kaksi matkaa varten valmiiksi ladattua
-pistoolia, tarkasti sytytyksen ja nähtyään sen olevan kunnossa pani
-pistoolit taskuunsa.
-
-Sitten hän kaasi kukkaroonsa kaksi kultarahakääröä, jotka hän
-isänmaallisuudestaan huolimatta oli katsonut varovaisimmaksi säilyttää
-erään laatikon perällä, ja ottaen käteensä tupessa olevan sapelin sanoi:
-
-"Scævola, luulen sinun olevan kiintyneen minuun; sinä olet palvellut
-isääni ja minua viisitoista vuotta."
-
-"Olen, kansalainen", sanoi kotiapulainen kauhistuneena nähdessään
-tämän marmorinkalpeuden ja tämän hermostuneen vapisemisen ensi kertaa
-isännässään, jota hyvällä syyllä pidettiin miesten pelottomimpana ja
-voimakkaimpana; "olen, mitä käskette?"
-
-"Kuule! Jos se nainen, joka asui täällä..."
-
-Hän keskeytti puheensa; hänen äänensä vapisi niin kovasti lausuessansa
-nämä sanat, ettei hän voinut jatkaa.
-
-"Jos hän palaa", jatkoi hän hetken kuluttua, "ota hänet vastaan, sulje
-ovi hänen jäljestään; ota tämä pyssy, asetu portaisiin äläkä päästä
-sisään ketään, pääsi kautta, henkesi kautta, sielusi kautta! Jos
-tahdotaan murtaa ovi, puolusta sitä, iske! Tapa! Tapa äläkä pelkää
-mitään, Scævola, minä otan vastatakseni kaikesta!"
-
-Nuoren miehen äänensävy, hänen raju uskalluksensa sähköisti Scævolan.
-
-"Minä en ainoastaan tapa", sanoi hän, "vaan olen valmis kuolemaankin
-kansatar Genevièven puolesta".
-
-"Kiitos... Kuule nyt! Tämä huoneisto on minulle vastenmielinen, enkä
-minä tahdo astua tänne sisälle ennenkuin olen löytänyt hänet jälleen.
-Jos hän on päässyt karkaamaan, jos hän on tullut takaisin, aseta
-silloin ikkunaasi se suuri japanilainen päivänkukkamalja, jota hän niin
-rakasti. Siinä ovat ohjeet päivää varten. Yöksi aseta lyhty. Joka kerta
-mennessäni ohi kadulla saan siten tietää; niin kauvan kun en näe lyhtyä
-enkä kukkamaljaa, jatkan etsintääni."
-
-"Oi hyvä herra, olkaa varovainen, olkaa varovainen!" huudahti Scævola.
-
-Maurice ei edes vastannut. Hän hyökkäsi huoneesta, laskeutui portaita
-alas kuin olisi hänellä ollut siivet ja juoksi Lorinin luokse.
-
-Olisi vaikeata kuvata tämän arvon runoilijan hämmästystä, suuttumusta,
-raivoa, kun hän kuuli tämän uutisen; yhtä hyvin kannattaisi kertoa ne
-liikuttavat valitusrunot, joilla Orestes innoitti Pyladeksen.
-
-"Sinä et siis tiedä missä hän on", hoki hän.
-
-"Kadonnut, hävinnyt!" ulvoi Maurice epätoivon puuskassa. "Hän on
-tappanut hänet, Lorin, hän on tappanut hänet!"
-
-"Ei sentään, rakas ystävä, ei sentään, hyvä Maurice, ei hän ole häntä
-tappanut. Ei, niin monen mietintäpäivän jälkeen ei murhata sellaista
-naista kuin Genevièveä; ei, jos hän olisi hänet tappanut, hän olisi
-tappanut hänet paikalle, ja hän olisi kostonsa merkiksi jättänyt
-ruumiin sinun asuntoosi. Ei, katsopas, hän on karannut hänen kanssansa,
-liian onnellisena, että on löytänyt jälleen aarteensa."
-
-"Sinä et tunne häntä, Lorin, sinä et tunne häntä", sanoi Maurice. "Tuon
-miehen katseessa oli jotakin kamalaa."
-
-"Ei, sinä erehdyt. Minuun hän on aina tehnyt rohkean miehen
-vaikutuksen. Hän on ottanut hänet uhratakseen hänet. Hän joutuu
-vangiksi hänen kanssaan, heidät tapetaan yhdessä. Ja kas siinä on
-vaara", sanoi Lorin.
-
-Nämä sanat saivat Mauricen raivon nousemaan kaksinkertaiseksi.
-
-"Minä löydän hänet jälleen! Minä löydän hänet jälleen taikka kuolen!"
-huusi hän.
-
-"Voi, mitä siihen tulee, on kyllä varmaa, että me hänet löydämme",
-sanoi Lorin. "Rauhoitu kuitenkin! Tuumikaamme, Maurice, parahin
-Maurice; usko minua, silloin kun ei ajattele, hakee huonosti; ajattelee
-huonosti ollessaan niin kiihdyksissä kuin sinä."
-
-"Hyvästi, Lorin, hyvästi!"
-
-"Mitä sinä siis teet?"
-
-"Menen tieheni."
-
-"Lähdetkö luotani? Miksi niin?"
-
-"Koska se ei liikuta muita kuin minua yksin. Koska vain minun yksin on
-pantava henkeni vaaraan pelastaakseni Genevièven."
-
-"Haluat kuolla?"
-
-"Olen valmis kaikkeen: tahdon mennä tapaamaan valvontavaliokunnan
-puheenjohtajaa, aion puhua Hébertille, Dantonille, Robespierrelle.
-Tunnustan kaikki, mutta hänet on annettava minulle takaisin."
-
-"Hyvä on", sanoi Lorin.
-
-Ja lisäämättä sanaakaan hän nousi seisomaan, kiinnitti hankkiluksensa,
-pani päähänsä univormuinkin ja, kuten Mauricekin oli tehnyt, otti kaksi
-ladattua pistoolia, jotka pisti taskuunsa.
-
-"Lähtekäämme", lisäsi hän yksinkertaisesti.
-
-"Mutta sinähän saatat itsesi huonoon valoon!" huudahti Maurice.
-
-"No niin, entä sitten?
-
-    "Näytännön jälkeen tapa palata
-     hyvässä seurassa taas kotia."
-
-"Mistä me ensiksi lähdemme etsimään?" kysyi Maurice.
-
-"Hakekaamme ensin vanhalta asuinpaikalta, tiedäthän, vanhan
-Saint-Jacques-kadun varrelta; sitten väijymme Maison-Rougen
-ritaria. Missä hän on, siellä on varmasti Dixmer; sitten lähestymme
-Vieille-Corderie-kadun taloja. Tiedät, että puhutaan Antoinetten
-siirtämisestä Templeen. Usko minua, sellaiset miehet kuin nuo eivät
-menetä toivoaan pelastaa hänet ennenkuin viime hetkessä."
-
-"Niin", toisti Maurice, "sinä olet todella oikeassa... Luuletko siis,
-että Maison-Rouge on Pariisissa?"
-
-"Dixmer on varmasti."
-
-"Se on totta, se on totta! He ovat jälleen liittyneet yhteen", sanoi
-Maurice, jonka nämä epämääräiset valonvälkähdykset tekivät hiukan
-järkevämmäksi.
-
-Tästä hetkestä alkaen ystävykset sitten ryhtyivät etsimään, mutta
-kaikki oli turhaa. Pariisi on suuri ja sen hämärä synkkä. Milloinkaan
-ei pohjaton syvyys ole paremmin kyennyt kätkemään salaisuutta, jonka
-rikos tai onnettomuus on sille uskonut.
-
-Sata kertaa menivät Lorin ja Maurice Grève-aukion ohi, sata kertaa he
-hipaisivat sitä pientä taloa, jossa Geneviève asui ja jossa Dixmer
-häntä alituisesti vartioi, kuten papit muinoin vartioivat uhrattaviksi
-määrättyjä henkilöitä.
-
-Nähdessään olevansa määrätty perikatoon Geneviève, kuten kaikki
-jalot sielut, omasta puolestaan hyväksyi uhrauksen ja halusi kuolla
-hiljaisuudessa. Muuten hän pelkäsi, vähemmän tosin Dixmerin kuin
-kuningattaren asian puolesta, sitä julkisuutta, jonka Maurice varmasti
-tulisi antamaan kostolleen.
-
-Hän pysytteli siis niin hiljaa, kuin olisi kuolema jo sulkenut hänen
-suunsa.
-
-Kuitenkin oli Maurice sanomatta mitään Lorinille käynyt esittämässä
-pyyntönsä kauhean yhteishyvän valiokunnan jäsenille; ja Lorin oli
-puhumatta Mauricelle samoin uhrautunut omasta puolestaan tekemällä
-saman pyynnön.
-
-Sen vuoksi olikin samana päivänä Fouquier-Tinville merkinnyt punaisen
-ristin heidän nimiensä viereen, ja sana epäilyttäviä yhdisti heidät
-veriseen syleilyyn.
-
-
-
-
-XX
-
-Tuomio
-
-
-Yhden ja jakamattoman Ranskan tasavallan vuoden II kolmantenakolmatta
-päivänä, joka vastasi lokakuun 11 päivää 1793 vanhan ajanlaskun
-mukaan, kuten silloin sanottiin, oli utelias väkijoukko jo aamusta
-asti täyttänyt sen salin parvekkeet, jossa vallankumouksen istunnot
-pidettiin.
-
-Palatsin käytävät, Conciergeriehen johtavat tiet olivat tulvillaan
-ahnaita ja kärsimättömiä katselijoita, joiden huudot ja intohimot
-siirtyivät toisesta toiseen, kuten aallot siirtävät toisillensa
-kohinansa ja vaahtonsa.
-
-Huolimatta siitä uteliaisuudesta, joka kiihoitti jokaista katselijaa,
-ja ehkä juuri tämän uteliaisuuden vaikutuksesta säilytti jokainen
-aalto tässä kahden sulun väliin puristuneessa meressä, ulkopuolisen
-sulun, joka sitä painoi, sisäpuolisen sulun, joka painoi takaisin,
-tässä vuoksessa ja luoteessa melkein saman paikan, johon se alkujaan
-oli asettunut. Mutta paremmilla paikoilla olevat olivat myöskin
-ymmärtäneet, että heidän oli saatava anteeksi tämä onni, ja tätä varten
-he taipuivat kertomaan huonommissa asemissa oleville naapureillensa,
-jotka taas kertoivat toisille alkuperäiset sanat, mitä olivat nähneet
-ja mitä olivat kuulleet.
-
-Mutta istuntosalin oven luona taisteli ryhmä tanakoita miehiä ankarasti
-yhden tuuman leveästä ja yhden tuuman korkeasta alasta; sillä tuuman
-levyinen ala riitti näkemään kahden olkapään välistä salin nurkan ja
-todistajien ulkomuodon; sillä tuuman korkuinen ala riitti, jotta näki
-erään pään ylitse koko salin ja syytetyn ulkomuodon.
-
-Onnettomuudeksi täytti tämän salin käytävän, tämän niin ahtaan solan
-melkein kokonaan eräs mies leveine hartioilleen ja lanteille nojaavine
-käsivarsineen. Nämä pönkittivät koko huojuvan väkijoukon, joka olisi
-sortunut saliin, ellei tämä lihasvallitus olisi kestänyt.
-
-Tämä istuntohuoneen kynnyksellä seisova järkähtämätön mies oli nuori
-ja kaunis, ja joka kerta kun väkijoukko antoi hänelle lujan sysäyksen,
-hän ravisti kuin harjaa paksua tukkaansa, jonka alla paloi kaksi
-synkkää ja päättäväistä silmää. Kun hän oli katseellaan ja hartioillaan
-työntänyt takaisin väkijoukon, jonka itsepäiset hyökkäykset hän
-elävänä aallonmurtajana pysäytti, ryhtyi hän taas liikkumattomana ja
-tarkkaavaisena seuraamaan tapahtumia.
-
-Sata kertaa oli kiinteä väkijoukko yrittänyt kaataa hänet kumoon, koska
-hän oli suuri kooltaan ja hänen takaansa oli mahdotonta nähdä; mutta
-kuten olemme sanoneet, kallio ei olisi ollut järkähtämättömämpi kuin
-hän.
-
-Kuitenkin oli eräs toinen mies raivannut tiensä tämän ihmismeren
-toisesta päästä tunkeilevan väkijoukon läpi melkein hurjan
-hellittämättömästi. Mikään ei ollut pysäyttänyt hänen väsymätöntä
-eteenpäinmenoaan, eivät niiden iskut, jotka hän jätti taaksensa, eivät
-niiden sadattelut, jotka hän ohimennessään puristi melkein kuoliaiksi,
-eivätkä naisten valitukset, sillä tässä tungoksessa oli paljon
-naisiakin.
-
-Iskuihin hän vastasi iskuilla, sadatteluihin katseella, jonka edestä
-rohkeimmatkin väistyivät, valituksiin välinpitämättömyydellä, joka
-muistutti halveksimista.
-
-Viimein hän saapui tuon voimakkaan nuoren miehen taakse, joka niin
-sanoaksemme sulki tien saliin. Ja yleisön jännittyneenä odottaessa —
-sillä jokainen halusi nähdä, miten nämä kaksi kovaa kohtasivat toisensa
-— hän yritti menettelyänsä, joka oli siinä, että painoi kyynärpäänsä
-kuin kiilan kahden katselijan väliin ja tunkeutui sitten ruumiillaan
-kahden miten lujasti hyvänsä toisiinsa juotetun henkilön väliin.
-
-Hän oli muuten nuori, pienikokoinen mies, jonka ruumiinrakenteen hänen
-kalpeat kasvonsa ja hennot jäsenensä todistivat yhtä heikoksi, kuin
-hänen kiihkeät silmänsä ilmaisivat hänen olevan voimakkaan tahdoltaan.
-
-Mutta tuskin oli hänen kyynärpäänsä hipaissut edessä seisovan nuoren
-miehen kylkeä, kun tämä hämmästyneenä hyökkäyksestä kääntyi kiivaasti
-ja nosti samalla nyrkkinsä, joka iskiessään uhkasi murskata uskalikon.
-
-Molemmat vastustajat seisoivat tällöin silmä silmää vasten, ja heiltä
-pääsi yhtaikaa pieni hämmästyksen huuto.
-
-He olivat tunteneet toisensa.
-
-"Voi, kansalainen Maurice", virkkoi hento nuori mies sanoissaan
-kuvaamatonta tuskaa, "päästäkää minut ohitsenne, päästäkää minut
-näkemään, minä rukoilen teitä; tapatte minut sitten myöhemmin".
-
-Maurice, sillä se oli todella hän, tunsi heltyvänsä ja ihailevansa tätä
-ikuista uskollisuutta, tätä murtumatonta tahdonlujuutta.
-
-"Te!" mutisi hän. "Te täällä, varomaton!"
-
-"Niin, minä olen täällä! Mutta olenpa uuvuksissa... Voi, hyvä Jumala,
-hän puhuu, päästäkää minut näkemään! Päästäkää minut kuulemaan!"
-
-Maurice väisti ja nuori mies asettui hänen eteensä. Koska Maurice oli
-ensimmäisenä väkijoukossa, ei mikään estänyt enää silloin sen katsetta,
-joka oli saanut kestää niin monta iskua ja haukkumista päästäkseen
-sinne.
-
-Koko tämä näytös ja sen aikaansaama puheensorina herätti tuomarien
-uteliaisuuden.
-
-Syytettykin katsahti sinne päin; ensi rivissä hän huomasi ja tunsi
-silloin ritarin.
-
-Jonkinlainen väristys järkytti rautaisessa nojatuolissa istuvaa
-kuningatarta.
-
-Kuulustelua, jota johti puheenjohtaja Harmand, jota selitti
-Fouquier-Tinville ja josta väitteli Chauveau-Lagarde, kuningattaren
-puolustaja, kesti niin kauvan kuin tuomarien ja syytetyn voimat
-sallivat.
-
-Koko tämän ajan viipyi Maurice liikkumattomana paikallaan, kun salissa
-ja käytävissä olevat kuulijat sen sijaan jo useita kertoja olivat
-vaihtuneet.
-
-Ritari oli löytänyt selkänojakseen pylvään ja oli yhtä kalpea kuin se
-marmoriseko, johon hän nojasi.
-
-Päivää oli seurannut pimeä yö: muutamat valamiesten pöydille sytytetyt
-kynttilät, jotkut salin seinillä savuavat lamput loivat synkän punaisen
-hohteen tämän naisen jaloille kasvoille, joka oli ollut niin kaunis
-Versaillesin juhlien loistavassa valaistuksessa.
-
-Hän oli siellä yksinään vastaten lyhyesti ja halveksivasti
-puheenjohtajan kysymyksiin ja kumartuen toisinaan kuiskatakseen jotakin
-puolustajansa korvaan.
-
-Hänen valkea ja sileä otsansa ei ollut kadottanut vähääkään
-ylpeydestään; hänellä oli yllään mustaraitainen pukunsa, josta hän
-kuninkaan kuoltua ei ollut tahtonut luopua.
-
-Tuomarit nousivat mennäkseen äänestämään; istunto oli päättynyt.
-
-"Mutta olenko siis esiintynyt liian halveksivasti, hyvä herra?" kysyi
-kuningatar Chauveau-Lagardelta.
-
-"Oi, madame", vastasi tämä, "esiinnytte aina hyvin ollessanne oma
-itsenne".
-
-"Kas kuinka hän on ylpeä!" huusi eräs nainen yleisön puolelta, kuin
-olisi ääni vastannut kysymykseen, jonka onneton kuningatar oli juuri
-tehnyt asianajajalleen.
-
-Kuningatar käänsi päänsä tätä naista kohden.
-
-"Juuri niin", toisti nainen, "minä sanon, että sinä olet ylpeä,
-Antoinette, ja että sinun ylpeytesi on syössyt sinut turmioon".
-
-Kuningatar punastui.
-
-Ritari kääntyi sitä naista kohden, joka oli lausunut nämä sanat, ja
-vastasi lempeästi:
-
-"Hän oli kuningatar."
-
-Maurice tarttui hänen ranteeseensa.
-
-"Ei", sanoi hän kuiskaten, "olkaa niin rohkea, ettette syöksy
-perikatoon".
-
-"Oi, herra Maurice", vastasi ritari, "te olette mies ja tiedätte
-puhuvanne miehelle. Voi, sanokaa, luuletteko, että he voivat tuomita
-hänet kuolemaan?"
-
-"En luule sitä", sanoi Maurice, "olen siitä varma".
-
-"Voi, naisen!" huudahti Maison-Rouge nyyhkyttäen.
-
-"Ei, vaan kuningattaren", vastasi Maurice. "Niinhän te itse juuri
-sanoitte."
-
-Ritari tarttui nyt vuorostaan Mauricen ranteeseen niin voimakkaasti,
-ettei olisi luullut hänen sellaiseen kykenevän, ja pakotti hänet
-kumartumaan puoleensa.
-
-Kello oli puoli neljä aamulla; katsojien joukossa näkyi suuria aukkoja.
-Muutamat valot sammuivat siellä täällä, jättäen osia salista pimeiksi.
-
-Yhdessä pimeimmistä kohdista olivat ritari ja Maurice, joka kuunteli,
-mitä ritarilla oli hänelle sanottavaa.
-
-"Miksi te oikeastaan olette täällä ja mitä te aiotte tehdä", kysyi
-ritari, "te, hyvä herra, jolla ei ole tiikerin sydän?"
-
-"Voi!" sanoi Maurice, "minä olen täällä saadakseni tietää, miten on
-käynyt erään onnettoman naisen".
-
-"Niin, niin", sanoi Maison-Rouge, "sen, jonka hänen miehensä työnsi
-kuningattaren vankikomeroon, eikö niin? Sen, joka vangittiin minun
-nähteni?"
-
-"Genevièven?"
-
-"Niin, Genevièven."
-
-"Geneviève on siis vankina, miehensä uhraamana, Dixmerin tappamana?...
-Voi, minä ymmärrän nyt kaikki, minä ymmärrän kaikki! Ritari, kertokaa
-minulle, mitä on tapahtunut, sanokaa minulle, missä hän on, sanokaa
-minulle, mistä voin löytää hänet jälleen. Ritari... tämä nainen on
-elämäni, kuuletteko te?"
-
-"No niin, minä olen nähnyt hänet. Minä olin paikalla, kun hänet
-vangittiin. Minäkin olin siellä vapauttaakseni kuningattaren. Mutta
-meidän molemmat suunnitelmamme turmelivat toisensa sen sijaan, että
-olisivat auttaneet toisiaan, koska emme olleet voineet olla yhteydessä
-keskenämme."
-
-"Ettekä te pelastanut edes häntäkään, sisartanne, Genevièveä?"
-
-"Olisinko minä voinut? Rautaristikko erotti minut hänestä. Ah, jos te
-olisitte ollut siellä, jos olisitte liittänyt voimanne minun voimiini,
-olisi tuo kirottu rautatanko antanut myöten, ja me olisimme pelastaneet
-heidät molemmat!"
-
-"Geneviève! Geneviève!" sopersi Maurice.
-
-Sitten hän kysyi katsellen Maison-Rougea raivokkain ilmein, joita ei
-voi sanoin kuvata:
-
-"Ja miten on Dixmerin käynyt?"
-
-"En tiedä. Hän pakeni omalle taholleen ja minä omalleni."
-
-"Voi!" sanoi Maurice kiristäen hampaitaan, "jos joskus hänet tapaan..."
-
-"Niin, minä ymmärrän. Mutta Genevièven asiat eivät vielä ole aivan
-hukassa", sanoi Maison-Rouge, "kun sen sijaan täällä kuningattaren
-asiat... Voi, Maurice, te olette mies, jonka sydän on paikallaan,
-mahtava mies, teillä on ystäviä... Voi, minä rukoilen teitä niin kuin
-Jumalaa rukoillaan... Maurice, auttakaa minua pelastamaan kuningatar!"
-
-"Ajatteletteko sitä?"
-
-"Maurice, Geneviève rukoilee sitä minun kauttani."
-
-"Voi, älkää lausuko sitä nimeä, hyvä herra! Kuka tietää, ettekö te ole
-Dixmerin tavoin uhrannut tuota naisrukkaa?"
-
-"Hyvä herra", vastasi ritari ylpeästi, "kun minä ryhdyn johonkin
-asiaan, osaan uhrata ainoastaan itseni".
-
-Tällä hetkellä avautui neuvotteluhuoneen ovi; Maurice aikoi juuri
-vastata.
-
-"Hiljaa, hyvä herra, hiljaa!" sanoi ritari; "tuossa saapuvat tuomarit".
-
-Ja Maurice tunsi vapisevan käden, jonka Maison-Rouge kalpeana ja
-hoippuen oli laskenut hänen käsivarrelleen.
-
-"Voi!" mutisi ritari. "Voi, sydämeni ei kestä."
-
-"Rohkeutta! Ja hillitkää mielenne, tai olette hukassa!" sanoi Maurice.
-
-Vallankumousoikeus palasi todella, ja tämä uutinen levisi käytäviin ja
-parvekkeille.
-
-Väkijoukko ryntäsi uudelleen saliin, ja valot näyttivät alkavan
-itsestään palaa kirkkaammin tällä ratkaisevalla ja juhlallisella
-hetkellä.
-
-Kuningatar oli tuotu takaisin sisään; hän seisoi suorana,
-liikkumattomana, ylväänä, katse levollisena ja huulet
-yhteenpuristettuina.
-
-Hänelle luettiin päätös, jolla hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen.
-
-Hän kuunteli kalpenematta, silmää räpäyttämättä, ainoankaan kasvojen
-lihaksen todistamatta mielenliikutusta.
-
-Sitten hän kääntyi ritariin päin, loi häneen pitkän ja paljonpuhuvan
-silmäyksen, ikäänkuin kiittääkseen tätä miestä, jota hän ei milloinkaan
-ollut nähnyt muuta kuin uskollisuuden elävänä kuvana. Ja nojaten
-saattovartiota komentavan santarmiupseerin käsivarteen hän poistui
-levollisena ja arvokkaana vallankumousoikeudesta.
-
-Maurice päästi syvän huokauksen.
-
-"Jumalan kiitos!" sanoi hän, "mikään hänen selityksensä kohta ei ole
-sotkenut Genevièveä, ja vielä on toivoa".
-
-"Jumalan kiitos!" mutisi Maison-Rougen ritari puolestaan, "kaikki on
-lopussa, ja taistelu on päättynyt. Minulla ei olisi ollut voimia mennä
-pitemmälle."
-
-"Rohkeutta, hyvä herra!" kuiskasi Maurice.
-
-"Sitä minulla tulee olemaan", vastasi ritari.
-
-Ja puristettuaan toistensa kättä poistuivat molemmat eri ovista.
-
-Kuningatar vietiin takaisin Conciergeriehen: suuri kello löi neljä
-hänen astuessaan sisään.
-
-Neuf-sillan toisessa päässä pidätti Lorin Mauricen molemmin käsin.
-
-"Seis!" sanoi hän, "tästä ei pääse!"
-
-"Miksi ei?"
-
-"Minne sinä ensinnäkin menet?"
-
-"Menen kotiin. Voinkin nyt mennä kun tiedän, miten hänen on käynyt."
-
-"Sitä parempi. Mutta sinä et mene."
-
-"Mistä syystä?"
-
-"Siitä syystä, että kaksi tuntia sitten ovat santarmit tulleet
-pidättämään sinua."
-
-"Oho!" huudahti Maurice. "Sitä paremmalla syyllä."
-
-"Oletko hullu? Entä Geneviève?"
-
-"Sehän on totta. Mutta minne menemme?"
-
-"Minun luokseni, helkkarissa."
-
-"Mutta minä saatan sinut turmioon."
-
-"Sitä paremmalla syyllä! Tule, lähde pois!"
-
-Ja hän kiskoi Mauricen mukanaan.
-
-
-
-
-XXI
-
-Pappi ja pyöveli
-
-
-Vallankumousoikeudesta oli kuningatar saatettu takaisin Conciergeriehen.
-
-Huoneeseensa tultuaan hän oli ottanut sakset, leikannut pitkän kauniin
-tukkansa, joka oli tullut kauniimmaksi, kun ei siihen ollut vuoteen
-käytetty puuteria, käärinyt sen paperiin ja sitten kirjoittanut
-paperille: _Jaettavaksi poikani ja tyttäreni kesken_.
-
-Sitten hän oli istuutunut tai oikeammin pudonnut nojatuoliin, ja
-väsymyksen murtamana kuulustelua oli kestänyt kahdeksantoista tuntia
-hän oli nukahtanut.
-
-Kello seitsemältä hän heräsi säpsähtäen suojustimen ääneen sitä
-siirrettäessä. Hän kääntyi ja näki miehen, joka oli hänelle täysin
-tuntematon.
-
-"Mitä minusta tahdotaan?" kysyi hän.
-
-Mies lähestyi ja tervehti häntä niin kohteliaasti kuin olisi hän vielä
-ollut kuningatar.
-
-"Nimeni on Sanson", sanoi hän.
-
-Kuningatar värisi hieman ja nousi. Jo tämä pelkkä nimi sanoi enemmän
-kuin pitkä keskustelu.
-
-"Te tulette hyvin aikaisin, hyvä herra", sanoi hän, "ettekö voisi tulla
-hieman myöhemmin?"
-
-"En, madame", vastasi Sanson. "Minulla on määräys tulla."
-
-Sanottuaan nämä sanat hän astui vielä askelen kuningatarta kohden.
-
-Kaikki oli tässä miehessä ja tällä hetkellä merkitsevää ja hirvittävää.
-
-"Ai, minä ymmärrän", sanoi vanki, "te haluatte leikata tukkani?"
-
-"Se on tarpeellista, madame", sanoi pyöveli.
-
-"Tiesin sen, hyvä herra", sanoi kuningatar, "ja minä olenkin tahtonut
-säästää teiltä tämän vaivan. Minun hiukseni ovat tuolla, tuolla
-pöydällä."
-
-Sanson seurasi kuningattaren käden osoittamaan suuntaan.
-
-"Tahtoisin kuitenkin", jatkoi hän, "että ne annettaisiin tänä iltana
-lapsilleni".
-
-"Madame", sanoi Sanson, "se asia ei kuulu minulle".
-
-"Kuitenkin olin luullut..."
-
-"Minulle kuuluu vain", virkkoi pyöveli, "ihmisten tavarat, heidän
-vaatteensa, heidän koruesineensä, ja vain silloin, kun he nimenomaan
-antavat ne minulle. Muussa tapauksessa kaikki menee Salpetrièreen
-ja joutuu sairaalan köyhille; yhteishyvänvaliokunnan määräys on
-järjestänyt asiat sillä tavoin."
-
-"Mutta, hyvä herra", kysyi Marie Antoinette hellittämättä, "voinko
-luottaa siihen, että hiukseni annetaan lapsilleni?"
-
-Sanson oli vaiti.
-
-"Minä koetan ottaa sen suorittaakseni", sanoi Gilbert.
-
-Vanki loi santarmiin sanomattoman kiitollisen silmäyksen.
-
-"Nyt tulin leikkaamaan teidän tukkaanne", sanoi Sanson, "mutta koska
-tämä toimitus on tehty, voin jättää teidät hetkeksi yksin, jos niin
-haluatte".
-
-"Minä pyydän sitä, hyvä herra", sanoi kuningatar, "sillä minun täytyy
-koota voimiani ja rukoilla".
-
-Sanson kumarsi ja lähti ulos.
-
-Silloin kuningatar jäi yksin, sillä Gilbert oli vain pistänyt päänsä
-sisälle sanoakseen ne sanat, jotka kerroimme.
-
-Sillä välin kun kuolemaantuomittu polvistui toisia matalammalle
-tuolille, jota hän käytti rukousjakkarana, tapahtui eräs näytelmä,
-joka oli yhtä kauhea kuin kertomamme, vanhan Pariisin pienen
-Saint-Landry-kirkon pappilassa.
-
-Tämän seurakunnan kirkkoherra oli juuri noussut makuulta; hänen vanha
-emännöitsijänsä valmisti vaatimatonta suurusta, kun äkkiä kolkutettiin
-lujasti pappilan ovelle.
-
-Meidänkin päiviemme papille merkitsee odottamaton vieraskäynti aina
-tapahtumaa: on kysymyksessä ristiäiset, kuolinhetkellä tapahtuvat
-vihkiäiset tai viimeinen rippi. Mutta tällä aikakaudella saattoi
-vieraan käynti merkitä vieläkin vakavampaa asiaa. Tähän aikaan ei pappi
-enää ollut Jumalan edustaja, vaan hänen oli tehtävä tiliä ihmisille.
-
-Kuitenkin kuului apotti Girard niiden joukkoon, joiden tarvitsi pelätä
-vähemmän, sillä hän oli tehnyt valan perustuslaille: hänen omatuntonsa
-ja rehellisyytensä olivat puhuneet äänekkäämmin kuin itserakkaus ja
-uskonnollinen tunne. Varmaankin apotti Girard myönsi hallituksen
-kehitysmahdollisuudet ja pahoitteli niitä monia väärinkäytöksiä,
-joita oli tehty Jumalan tahdon nimessä. Hän oli, vaikkakin piti oman
-Jumalansa, hyväksynyt tasavaltaisen hallitusmuodon veljeyden.
-
-"Menkää katsomaan, muori Jacinthe", sanoi hän. "Menkää katsomaan,
-kuka on tullut koputtamaan meidän ovellemme niin varhain; ellei se
-sattumalta ole kiireellinen palvelus, jota minulta pyydetään, sanokaa,
-että minua on lähetetty noutamaan tänä aamuna Conciergeriehen ja että
-minun on pakko lähteä sinne tuossa paikassa."
-
-Rouva Jacinthen nimi oli ennen ollut rouva Madeleine, mutta hän oli
-hyväksynyt kukannimen oman nimensä sijaan, kuten apotti Girard oli
-hyväksynyt arvonimen "kansalainen" kirkkoherra-nimen asemesta.
-
-Isäntänsä kehoituksesta kiirehti rouva Jacinthe laskeutumaan portaita
-pieneen puutarhaan, jonne ulko-ovi avautui: hän veti salvat auki ja
-sieltä ilmestyi nuori, kovin kalpea, kovin kiihtynyt mies, jolla
-kuitenkin oli lempeä ja rehellinen ulkomuoto.
-
-"Herra apotti Girard?" sanoi hän.
-
-Jacinthe tarkasti tulokkaan epäjärjestyksessä olevaa pukua, hänen
-pitkää parransänkeänsä ja hänen hermostunutta vapisemistaan: kaikki tuo
-näytti hänestä huonolta merkiltä.
-
-"Kansalainen", sanoi hän, "täällä ei ole herraa enempää kuin
-apottiakaan".
-
-"Suokaa anteeksi, madame", virkkoi nuori mies, "tarkoitin Saint-Landryn
-pappia".
-
-Huolimatta isänmaallisuudestaan järkytti Jacinthea sana _madame_, jota
-ei olisi käytetty keisarinnallekaan; kuitenkin hän vastasi:
-
-"Häntä ei voi tavata, kansalainen, hän rukoilee."
-
-"Odotan siinä tapauksessa", vastasi nuori mies.
-
-"Mutta", sanoi rouva Jacinthe, jonka mieleen tämä hellittämättömyys toi
-alkujaan saadut huonot ajatukset, "te odotatte turhaan, kansalainen,
-sillä hänet on kutsuttu Conciergeriehen, ja hän lähtee heti kohta".
-
-Nuori mies kalpeni hirveästi tai oikeammin muuttui, kalpea kun oli jo
-ennestään, lyijynharmaaksi.
-
-"Se on siis totta!" mutisi hän.
-
-Sitten hän sanoi ääneen:
-
-"Senpä vuoksi juuri, madame", sanoi hän, "minä olen tullut kansalaisen
-Girardin luokse".
-
-Ja puhuessaan hän oli astunut sisään, oli tosin hiljaa, mutta
-päättäväisesti työntänyt oven salvat kiinni ja oli rouva Jacinthen
-vastaväitteistä, vieläpä uhkauksistakin huolimatta astunut sisään
-taloon ja tunkeutunut aina apotin huoneeseen saakka.
-
-Nähdessään hänet päästi apotti hämmästyksen huudahduksen.
-
-"Anteeksi, herra kirkkoherra", sanoi nuori mies heti, "minulla on
-teille puhuttavana eräs hyvin vakava asia; sallikaa, että jäämme yksin".
-
-Vanha pastori tiesi kokemuksesta, millä tavoin suuret tuskat
-ilmaistaan. Hän luki kaikkea hallitsevan intohimon nuoren miehen
-sekasortoisesta ulkomuodosta, valtavan mielenliikutuksen hänen
-kuumeisesta äänestään.
-
-"Jättäkää meidät, rouva Jacinthe", sanoi hän.
-
-Nuori mies seurasi kärsimättömästi silmillään emännöitsijää, joka
-tottuneena pääsemään perille isäntänsä salaisuuksista empi lähteä; kun
-hän sitten lopulta oli lähtenyt, sanoi tuntematon:
-
-"Herra kirkkoherra, te kysytte ensinnäkin, kuka minä olen. Sanon sen
-teille; olen lainsuojaton mies; olen kuolemaan tuomittu mies, joka ei
-elä muuta kuin rohkeutensa voimalla; minä olen Maison-Rougen ritari."
-
-Apotti hypähti kauhusta isossa nojatuolissaan.
-
-"Oi, älkää pelätkö mitään", sanoi ritari. "Kukaan ei ole nähnyt minun
-astuvan tänne sisälle, eivätkä nekään, jotka olisivat nähneet, tuntisi
-minua. Minä olen muuttunut paljon kahdessa kuukaudessa."
-
-"Mutta mitä te sitten tahdotte, kansalainen?" kysyi kirkkoherra.
-
-"Te menette tänä aamuna Conciergeriehen, eikö niin?"
-
-"Niin, vankilanpäällikkö on lähettänyt noutamaan minua."
-
-"Tiedättekö mitä varten?"
-
-"Jotakuta sairasta, jotakuta kuolevaa, ehkä kuolemaantuomittua varten."
-
-"Te sen sanoitte: niin, teitä odottaa kuolemaantuomittu henkilö."
-
-Vanha pastori katseli ritaria kummissaan.
-
-"Entä tiedättekö, kuka tuo henkilö on?" virkkoi Maison-Rouge.
-
-"En... en tiedä."
-
-"No niin, tämä henkilö on kuningatar."
-
-Apotti päästi tuskan huudahduksen.
-
-"Kuningatar? Voi, hyvä Jumala!"
-
-"Niin, hyvä herra, kuningatar. Olen kysellyt saadakseni tietää, kuka
-pappi lähetettäisiin hänen luoksensa. Sain kuulla, että se olitte te,
-ja niin juoksin tänne."
-
-"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi pastori kauhistuen ritarin kuumeista
-äänenpainoa.
-
-"Minä tahdon... minä en tahdo, hyvä herra. Minä tulin taivuttamaan
-teitä, pyytämään teitä, rukoilemaan teitä."
-
-"Mihin?"
-
-"Ottamaan minut mukaanne hänen majesteettinsa luo."
-
-"Voi, te olette hullu!" huudahti apotti. "Mutta tehän syöksette minut
-turmioon! Mutta tehän syöksette itsennekin turmioon!"
-
-"Älkää pelätkö mitään."
-
-"Naisparka on tuomittu kuolemaan, hän on hukassa."
-
-"Tiedän sen; en tahdokaan nähdä häntä yrittääkseni pelastaa hänet,
-vaan... Mutta kuunnelkaa minua, hyvä isä, tehän ette kuuntelekaan!"
-
-"Minä en kuuntele teitä, koska te pyydätte minulta mahdottomia; minä en
-kuuntele teitä, koska te teette hullun tekoja", sanoi vanhus; "minä en
-kuuntele teitä, koska saatte minut pelkäämään".
-
-"Rauhoittukaa, hyvä isä", sanoi nuori mies koettaen itsekin tyyntyä;
-"hyvä isä, uskokaa minua, olen täysin järjissäni. Kuningatar on
-hukassa, tiedän sen; mutta tahdon langeta hänen jalkainsa juureen,
-vaikka vain sekunniksikin: se pelastaisi minun henkeni. Ellen minä näe
-häntä, tapan itseni, ja koska te tulisitte olemaan minun epätoivoni
-syynä, te tappaisitte samalla kertaa sekä sielun että ruumiin."
-
-"Poikani, poikani", sanoi pastori, "te pyydätte minua uhraamaan
-henkeni, ajatelkaa sitä! Niin vanha kuin olenkin, on elämäni
-tarpeellinen vielä monelle onnettomalle. Niin vanha kuin olenkin,
-tekisin itsemurhan, jos itse astuisin kuolemaan."
-
-"Älkää kieltäytykö, hyvä isä", virkkoi ritari; "kuulkaa, te tarvitsette
-apulaisen: ottakaa minut, viekää minut mukaanne".
-
-Pastori koetti saada takaisin jyrkkyytensä, joka rupesi horjumaan.
-
-"Ei", sanoi hän, "ei, se olisi velvollisuuksieni rikkomista; olen
-vannonut uskollisuutta perustuslaille, olen vannonut sen sydämeni
-pohjasta, sieluni ja omantuntoni kautta. Kuolemaan tuomittu nainen
-on rikollinen kuningatar; suostuisin kuolemaan, jos kuolemani olisi
-hyödyllinen lähimmäiselleni, mutta en tahdo rikkoa velvollisuuttani."
-
-"Mutta", huudahti ritari, "kun sanon, kun toistan, kun vannon teille,
-etten tahdo pelastaa kuningatarta. Kas, tämän evankeliumin, tämän
-ristiinnaulitun kuvan kautta minä vannon, etten mene Conciergeriehen
-estääkseni häntä kuolemasta."
-
-"Mitä te siinä tapauksessa tahdotte?" kysyi vanhus järkytettynä
-sellaisesta epätoivon sävystä, jota ei voida jäljitellä.
-
-"Kuulkaa", sanoi ritari, jonka sielu näytti etsivän tietä hänen
-huultensa yli, "hän oli hyväntekijäni, hän on hiukan kiintynyt minuun.
-Olen varma siitä, että minun näkemiseni tuottaisi hänelle lohdutusta
-hänen viimeisellä hetkellään."
-
-"Siinäkö kaikki, mitä haluatte?" kysyi pappi tämän vastustamattoman
-äänensävyn järkyttämättä.
-
-"Ehdottomasti kaikki."
-
-"Te ette suunnittele mitään juonta koettaaksenne vapauttaa
-kuolemaantuomitun?"
-
-"En minkäänlaista. Olen kristitty, hyvä isä, ja jos sydämessäni on
-valheen varjoakaan, jos minä toivon hänen jäävän eloon, jos teen mitä
-hyvänsä sen puolesta, rangaiskoon Jumala minua ikuisella kadotuksella."
-
-"Ei, ei, minä en voi luvata teille mitään", sanoi kirkkoherra, jonka
-mieleen juolahtivat tällaisen varomattomuuden suuret ja lukuisat vaarat.
-
-"Kuulkaa, hyvä isä", sanoi ritari syvän tuskan äänensävyllä, "minä
-olen puhunut teille tottelevaisen pojan tavoin; en ole puhunut
-teille muuta kuin kristillisistä ja armeliaista asioista; ei katkera
-sanakaan, ei ainoakaan uhkaus ole päässyt suustani, ja kuitenkin on
-pääni käymistilassa, kuitenkin polttaa kuume vertani, kuitenkin kalvaa
-epätoivo sydäntäni, kuitenkin minulla on aseita. Katsokaa, minulla on
-tikari!"
-
-Ja nuori mies veti poveltaan välkkyvän ja hienon terän, joka heitti
-lyijynkarvaisen hohteen hänen vapisevalle kädelleen.
-
-Kirkkoherra astui äkkiä syrjään.
-
-"Älkää pelätkö mitään", sanoi ritari surullisesti hymyillen.
-"Tietäessään teidän pitävän sananne niin uskollisesti, olisivat toiset
-osanneet vaatia teiltä valan pelästyessänne. Ei, minä olen rukoillut
-teitä ja rukoilen vieläkin liittäen käteni yhteen ja kumartaen otsani
-maahan saakka: tehkää niin, että saan nähdä hänet yhden ainoan
-hetkenkin. Ja kas tässä on teille takuu."
-
-Ja hän veti taskustaan kirjelipun, jonka ojensi apotti Girardille. Tämä
-kääri sen auki ja luki seuraavat sanat:
-
- "Minä, René, Maison-Rougen ritari, ilmoitan Jumalan ja kunniani
- kautta, että olen kuoleman uhalla pakottanut arvoisan Saint-Landryn
- kirkkoherran viemään minut mukaansa Conciergeriehen hänen
- kieltäytymisistään ja vastaanhangoitteluistaan huolimatta. Minkä
- vakuudeksi olen merkinnyt
-
-   Maison-Rouge."
-
-"Hyvä on", sanoi pastori. "Mutta vannokaa minulle vielä, ettette tee
-mitään varomatonta. Ei riitä, että minun henkeni on turvassa, minä
-vastaan vielä teidänkin hengestänne."
-
-"Oi, älkäämme ajatelko sitä", sanoi ritari. "Te suostutte?"
-
-"Täytyyhän sitä, koska te välttämättä tahdotte. Te odotatte minua
-alhaalla, ja silloin kun hän menee kansliaan, silloin saatte nähdä
-hänet..."
-
-Ritari tarttui vanhuksen käteen ja suuteli sitä yhtä kunnioittavasti ja
-kiihkeästi kuin hän olisi suudellut ristiinnaulitun kuvaa.
-
-"Oi!" mutisi ritari, "hän kuolee ainakin kuningattarena, eikä pyövelin
-käsi kosketa häntä".
-
-
-
-
-XXII
-
-Mestausrattaat
-
-
-Heti saatuaan tämän luvan Saint-Landryn kirkkoherralta hyökkäsi
-Maison-Rouge puoliavoimesta ovesta erääseen huoneeseen, jonka hän oli
-huomannut apotin pukeutumishuoneeksi.
-
-Siellä hävisivät partaveitsen vaikutuksesta hänen partansa ja viiksensä
-kädenkäänteessä, ja silloin vasta hän itse saattoi nähdä kalpeutensa;
-se oli hirvittävä.
-
-Hän astui taas sisälle ulkonaisesti rauhallisena. Hän tuntui muuten
-täydellisesti unohtaneen, että vaikka hänen partansa ja viiksensä
-olikin ajeltu, hänet saatettaisiin tuntea Conciergeriessä.
-
-Hän seurasi apottia, jota hänen ollessaan hetken poissa oli kaksi
-virkamiestä tullut noutamaan, ja niin rohkeasti, että kaikki epäluulot
-häipyivät, kasvoillaan kuumeen pöhötys, joka muuttaa ulkomuodon, hän
-astui sisään ristikkoportista, joka tähän aikaan avautui Palatsin
-pihalle.
-
-Kuten apotti Girardillakin oli hänellä yllään musta puku, varsinaista
-pappispukua kun ei silloin käytetty.
-
-Kansliassa he tapasivat yli viisikymmentä henkeä, joko vankilan
-virkailijoita, edustajia tai komisaareja, jotka joko uteliaisuudesta
-tai siihen valtuutettuina olivat tulleet näkemään kuningattaren
-astelevan ohitse.
-
-Kun hän oli ristikko-oven edessä, löi hänen sydämensä niin
-rajusti, ettei hän enää kuullut apotin keskustelua santarmien ja
-vankilanpäällikön kanssa.
-
-Maison-Rouge törmäsi vain kynnyksellä mieheen, jolla oli kädessään
-sakset ja äsken leikattu kangaskappale.
-
-Maison-Rouge kääntyi ja tunsi pyövelin.
-
-"Mitä sinä tahdot, kansalainen?" kysyi Sanson.
-
-Ritari koetti tukahduttaa väristyksen, joka vastoin tahtoa karmi hänen
-selkäänsä.
-
-"Minäkö?" sanoi hän. "Näethän sinä hyvin, kansalainen Sanson, minä
-saatan Saint-Landryn kirkkoherraa."
-
-"Jaha, hyvä on", vastasi pyöveli.
-
-Ja hän vetäytyi syrjään antaen apulaiselleen määräyksiä.
-
-Sillä välin tunkeutui Maison-Rouge kanslian perälle; sitten hän meni
-kansliasta siihen osastoon, jossa molemmat santarmit olivat.
-
-Nämä kelpo miehet olivat ymmällään. Yhtä arvokas ja ylpeä kuin
-kuningatar oli ollut toisia kohtaan, yhtä hyvä ja lempeä oli
-kuolemaantuomittu ollut heitä kohtaan: he tuntuivat pikemmin olevan
-hänen palvelijoitaan kuin hänen vartijoitansa.
-
-Mutta sieltä, missä hän oli, ei ritari voinut huomata kuningatarta:
-suojustin oli suljettuna.
-
-Suojustin oli avattu, jotta kirkkoherra pääsisi sisälle, mutta suljettu
-hänen jäljestään.
-
-Kun ritari astui sisään, oli keskustelu jo alkanut.
-
-"Hyvä herra", sanoi kuningatar terävällä, ylpeällä äänellään, "koska
-te olette tehnyt uskollisuusvalan tasavallalle, jonka nimessä minut
-viedään kuolemaan, en minä voi luottaa teihin. Me emme enää palvele
-samaa Jumalaa."
-
-"Madame", vastasi Girard tämän halveksivan uskontunnustuksen
-liikuttamana, "kuolemaan menevän kristityn tulee kuolla tuntematta
-vihaa sydämessään, eikä hänen ole sysättävä luotaan Jumalaansa, tulipa
-Hän missä muodossa hyvänsä hänen luoksensa".
-
-Maison-Rouge astui askelen raottaakseen varjostinta, toivoen
-kuningattaren nähdessään hänet ja saadessaan tietää syyn, joka toi
-hänet tänne, muuttavan käytöstään kirkkoherraa kohtaan. Mutta molemmat
-santarmit tekivät liikkeen estääkseen sen.
-
-"Mutta", sanoi Maison-Rouge, "koska minä olen kirkkoherran apulainen..."
-
-"Koska hän kieltäytyy ottamasta vastaan kirkkoherraa", vastasi
-Duchesne, "ei hän tarvitse hänen apulaistansakaan".
-
-"Mutta ehkä hän hyväksyy minut", sanoi ritari korottaen ääntänsä. "On
-mahdotonta, ettei hän hyväksyisi."
-
-Mutta Marie Antoinette oli liian täydellisesti häntä kiihoittavan
-tunteen vallassa kuullakseen ja tunteakseen ritarin ääntä.
-
-"Menkää, hyvä herra", jatkoi hän puhuen koko ajan Girardille, "menkää
-ja jättäkää minut: koska me elämme nykyään Ranskassa vapauden aikaa,
-vaadin minä vapauden kuolla oman mieleni mukaan".
-
-Girard koetti vastustella.
-
-"Jättäkää minut, hyvä herra", sanoi hän, "minä pyydän teitä jättämään
-minut rauhaan".
-
-Girard koetti sanoa muutaman sanan.
-
-"Minä tahdon", sanoi kuningatar tehden Maria Theresian eleen.
-
-Girard poistui,
-
-Maison-Rouge koetti tunkea katsettansa varjostimen raosta, mutta vanki
-oli kääntynyt selin.
-
-Pyövelin apulainen tuli kirkkoherraa vastaan; hän tuli sisälle pitäen
-nuoraa kädessään.
-
-Molemmat santarmit työnsivät ritarin ovelle saakka ennenkuin hän
-ymmällään, epätoivoissaan, pää pyörällä ollen oli ehtinyt päästää
-ääntäkään tai tehdä elettäkään suorittaakseen aikomuksensa.
-
-Hän huomasi siis olevansa Girardin kanssa ristikko-oven käytävässä.
-Käytävästä heidät työnnettiin aina kansliaan saakka, jonne tieto
-kuningattaren kieltäytymisestä jo oli levinnyt ja jossa Marie
-Antoinetten itävaltalainen ylpeys antoi muutamille aiheen herjauksiin
-ja toisille salaiseen ihailuun.
-
-"Menkää", sanoi Richard apotille, "palatkaa kotiinne, koska hän ei
-teitä halua, ja kuolkoon hän kuten tahtoo".
-
-"Niin, niin", sanoi Richardin vaimo, "hän on oikeassa, ja minäkin
-tekisin hänen tavallaan".
-
-"Ja te olisitte väärässä, kansatar", sanoi apotti.
-
-"Ole vaiti, vaimo", kuiskasi vankilanpäällikkö moittien. "Kuuluuko se
-sinuun? Menkää, apotti, menkää!"
-
-"En", toisti Girard, "en, minä saatan häntä vastoin hänen tahtoaankin.
-Sanakin, yksi ainoa sanakin, jos hän vain kuulee sen, saa hänet
-muistamaan velvollisuutensa. Sitäpaitsi on kommuuni antanut minulle
-tehtävän... ja minun on toteltava kommuunia."
-
-"Olkoon menneeksi, mutta lähetä ainakin lukkarisi pois", sanoi
-karkeasti adjutantti, joka komensi saattovartiota.
-
-Hän oli Comédie-Françaisen entinen näyttelijä ja nimeltään Grammont.
-
-Ritarin silmät iskivät kaksinkertaisen salaman, ja hän pisti kätensä
-koneellisesti poveensa.
-
-Girard tiesi, että hänellä oli liivinsä alla tikari. Hän pidätti tämän
-liikkeen rukoilevalla katseella.
-
-"Säästäkää minun henkeni", kuiskasi hän hiljaa. "Näettehän, että
-asianne on aivan hukassa, älkää syöksykö turmioon hänen kerallaan. Minä
-puhun teistä hänelle tiellä, vannon sen teille. Sanon hänelle, missä
-vaarassa olette ollut nähdäksenne hänet viimeisen kerran."
-
-Nämä sanat rauhoittivat nuoren miehen kuohunnan. Sitäpaitsi seurasi
-tavanmukainen vastavaikutus; koko hänen elimistönsä valtasi omituinen
-raukeus. Tämä lujatahtoinen mies, tämä erinomainen kyky oli kuluttanut
-voimansa ja tahtonsa loppuun. Hän ajelehti päättämättömänä tai
-oikeammin väsyneenä, voitettuna jonkinlaisessa horroksessa, jota olisi
-saattanut luulla kuoleman edeltäkävijäksi.
-
-"Niin", sanoi hän, "näin sen täytyi olla: risti Jeesukselle,
-mestauslava hänelle. Jumalat ja kuninkaat tyhjentävät sakkaan saakka
-sen kalkin, jonka ihmiset heille ojentavat."
-
-Tästä alistuvaisesta, voimattomasta ajatuksesta oli seurauksena, että
-nuori mies antoi sysätä itsensä pois, puolustautumatta muuten kuin
-tahdottomasti väristen, aina ulko-ovelle saakka ja tekemättä enemmän
-vastarintaa kuin kuolemaan saakka uskollinen Opheliakaan nähdessään
-tulvan vievän hänet mukanaan.
-
-Conciergerien ristikoiden ja ovien ulkopuolella oli tuollainen kauhea
-väentungos, jota ei voida kuvitellakaan, ellei sitä ole nähnyt ainakin
-kerran.
-
-Kärsimättömyys oli intohimoista voimakkain, ja intohimot puhuivat
-äänekästä kieltänsä, joka toisiinsa sekaantuen aikaansai äärettömän,
-jatkuvan metelin, ikäänkuin olisivat kaikki Pariisin äänet ja asukkaat
-keskittyneet oikeuspalatsin kaupunginosaan.
-
-Tämän väentungoksen eteen oli majoittunut kokonainen armeija
-tykkeineen, joiden tarkoitus oli suojella juhlaa ja tehdä se
-turvalliseksi siitä nauttiville.
-
-Olisi ollut turhaa yrittää murtaa tätä paksua etuvarustusta, jota
-kuolemantuomion tultua tunnetuksi ulkopuolella Pariisin olivat
-etukaupunkien isänmaanystävät vahvistaneet.
-
-Työnnettynä ulos Conciergeriestä oli Maison-Rouge tietenkin joutunut
-sotilaiden ensi riviin.
-
-Sotilaat kysyivät häneltä, kuka hän oli,
-
-Hän vastasi olevansa apotti Girardin apulainen, mutta koska hän kuten
-kirkkoherransakin oli tehnyt valan, oli kuningatar kieltäytynyt
-ottamasta häntä vastaan kuten kirkkoherraakin.
-
-Sotilaat työnsivät hänet vuorostaan katselijoiden eturiviin saakka.
-
-Siellä hänen oli pakko toistaa, mitä oli sanonut sotilaille.
-
-Silloin nousi huuto:
-
-"Hän on juuri tullut hänen luotaan... Hän on nähnyt hänet... Mitä hän
-sanoi?... Onko hän aina yhtä ylpeä? Onko hän masentunut?.... Itkeekö
-hän?..."
-
-Ritari vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin heikolla, lempeällä ja
-ystävällisellä äänellä, kuin olisi tämä ääni ollut hänen huulistaan
-riippuvan elämänsä viimeinen ilmaus.
-
-Hänen vastauksensa oli puhdasta, yksinkertaista totuutta. Kuitenkin oli
-tämä totuus Antoinetten mielenlujuuden ylistyslaulua, ja se, mitä hän
-sanoi evankelistan yksinkertaisuudella ja uskolla, teki useamman kuin
-yhden sydämen levottomaksi ja katuvaiseksi.
-
-Kun hän puhui pienestä kruununperillisestä ja madame Royalesta, tästä
-valtaistuimettomasta kuningattaresta, tästä puolisottomasta vaimosta,
-tästä lapsettomasta äidistä, tästä yksinäisestä ja hyljätystä naisesta,
-jolla ei ollut ketään ystävää pyövelien keskellä, tulivat useammat kuin
-yhdet kasvot vakaviksi, useampia kuin yksi kyynel kihosi salavihkaa ja
-polttavana silmiin, joista hiljan oli loistanut viha.
-
-Palatsin kello löi yksitoista; koko meteli lakkasi samalla hetkellä.
-Satatuhatta ihmistä laski kellon lyönnit, joihin vastasi heidän
-sydämensä tykintä.
-
-Kun viimeisen lyönnin väräjäminen oli kuollut avaruuteen, kuului
-porttien takaa suuri meteli, samaan aikaan kun rattaat, jotka tulivat
-Fleurs-rantakadun suunnalta, halkoivat väentungoksen, sitten vartion ja
-asettuivat portaiden eteen.
-
-Pian ilmestyi kuningatar äärettömän suurten ulkoportaiden yläpäähän.
-Kaikki intohimot keskittyivät katselijoiden silmiin; ihmiset pidättivät
-henkeänsä ja läähättivät.
-
-Hänen tukkansa oli lyhyeksi leikattu, suurin osa oli muuttunut
-valkeaksi vankeuden aikana, ja tämä hopeanhohde teki vielä hienommaksi
-hänen helmiäisvärisen kalpeutensa, joka tällä viime hetkellä teki
-melkein taivaalliseksi Cæsarien tyttären kauneuden.
-
-Hänellä oli yllään valkea puku, ja hänen kätensä oli sidottu kiinni
-selän taakse.
-
-Kun hän näyttäytyi portaiden yläpäässä oikealla puolellaan apotti
-Girard, joka seurasi häntä vastoin hänen tahtoaan, ja vasemmallaan
-pyöveli, molemmat puettuina mustiin, kuului koko tästä väkijoukosta
-mumina, jonka vain ihmisten sydämet tunteva Jumala saattoi ymmärtää ja
-oikein selittää.
-
-Silloin astui muuan mies pyövelin ja Marie Antoinetten väliin.
-
-Se oli Grammont. Hän asettui siihen näyttääkseen hänelle nuo
-häpeälliset teloitusrattaat.
-
-Kuningatar perääntyi vastoin tahtoaan askelen.
-
-"Nouskaa rattaille", sanoi Grammont.
-
-Koko maailma kuuli nämä sanat, sillä mielenliikutus pidätti sorinan
-katselijoiden huulille.
-
-Silloin nähtiin veren nousevan kuningattaren poskille aina hiusjuuriin
-saakka; sitten hänen kasvonsa muuttuivat melkein heti taas
-kuolemankalpeiksi.
-
-Hänen kalmankapeat huulensa avautuivat hiukan.
-
-"Miksi annetaan minulle vain rattaat", sanoi hän, "kun kuningas on
-ajanut mestauslavalle vaunuissaan?"
-
-Apotti Girard sanoi hänelle silloin ihan hiljaa muutamia sanoja.
-Varmasti hän taisteli tätä kuolemaantuomitun kuningasylpeyden viimeistä
-ääntä vastaan.
-
-Kuningatar vaikeni ja horjahti.
-
-Sanson ojensi molemmat käsivartensa tukeakseen häntä, mutta kuningatar
-suoristautui jo ennen kuin mies oli ehtinyt koskea häneen.
-
-Hän laskeutui alas portaita apurin kiinnittäessä rattaiden taakse
-puista astinlautaa.
-
-Kuningatar nousi rattaille ja apotti hänen jälkeensä.
-
-Sanson käski heidän molempien istuutua.
-
-Rattaiden lähtiessä liikkeelle lähti kansakin. Mutta kun sotamiehet
-eivät tienneet, missä tarkoituksessa kansa liikehti, yhdistivät he
-kaikki voimansa työntääkseen väkijoukon takaisin. Sen vuoksi syntyi
-suuri tyhjä tila rattaiden ja ensi rivien välille.
-
-Tästä välistä kajahti synkkä ulvonta.
-
-Kuningatar vavahti ja nousi kokonaan seisomaan katsellen ympärilleen.
-
-Hän näki silloin koiransa, joka oli hävinnyt kaksi kuukautta sitten,
-koiransa, joka ei ollut voinut tunkeutua Conciergeriehen hänen
-kanssansa, joka huudoista, iskuista ja potkuista huolimatta syöksyi
-rattaita kohti. Mutta melkein heti katosi nääntynyt, laiha, uupunut
-Black-parka hevosten jalkoihin.
-
-Kuningatar seurasi sitä silmillään. Hän ei voinut puhua, sillä hänen
-äänensä hukkui meluun, hän ei voinut osoittaa sitä sormellaan, sillä
-hänen kätensä oli sidottu; sitäpaitsi, vaikka hän olisi voinut viitata
-siihen, vaikka hänen puheensa olisi kuultukin, hän olisi varmaan
-pyytänyt turhaan.
-
-Mutta menetettyään koiran hetkeksi näkyvistään, hän näki sen taas
-uudelleen.
-
-Se oli erään kalpean nuoren miehen käsivarrella, joka seisten kanuunan
-päällä näkyi väkijoukon yli ja sanomattoman haltioitumisen vallassa
-tervehti häntä osoittaen taivasta.
-
-Marie Antoinette katsahti myös taivaaseen ja hymyili lempeästi.
-
-Maison-Rougen ritari päästi voihkauksen, kuin olisi tämä hymy
-haavoittanut hänen sydäntään, ja rattaiden kääntyessä Change-sillalle
-päin hän putosi alas väkijoukkoon ja hävisi näkyvistä.
-
-
-
-
-XXIII
-
-Mestauslava
-
-
-Révolution-aukiolla odotteli kaksi miestä nojaten lyhtypylvääseen.
-
-Väkijoukon kanssa, jonka yksi osa oli marssinut Palatsi-aukiolle,
-toinen osa Révolution-aukiolle ja loput levinnyt meluten ja
-tungeskellen pitkin näitä aukioita erottavaa tietä, he odottelivat,
-että kuningatar saapuisi mestauskoneen luo, joka sateen ja
-auringonpaisteen ravistamana, pyövelin käden käyttämänä ja, miten
-hirveätä! uhrien kosketuksen kuluttamana kohosi synkän ylpeänä kaikkien
-alla olevien päiden yli, kuten kuningatar hallitsee kansaansa.
-
-Nämä kaksi miestä, joilla oli käsi toistensa kainalossa, huulet
-kalpeat, kulmat rypyssä, jotka puhuivat hiljaa ja katkonaisesti, olivat
-Lorin ja Maurice.
-
-Hukkuneina katselijoiden joukkoon, mutta kuitenkin tavalla, joka
-herätti kaikissa kateutta, he jatkoivat hiljaisella äänellä
-keskustelua, joka ei ollut vähimmän mielenkiintoinen kaikista ryhmissä
-kiertelevistä keskustelunaiheista. Kuten sähköketju liikehti tämä elävä
-meri Change-sillalta aina Révolution-sillalle saakka.
-
-Yllä lausuttu ajatus kaikkia päitä hallitsevasta mestauslavasta oli
-hämmästyttänyt heitä molempia.
-
-"Katsopas", sanoi Maurice, "kuinka tuo iljettävä kummitus kohottaa
-punaiset käsivartensa. Eikö voisi sanoa sen kutsuvan meitä ja
-hymyilevän meille luukullaan kuten hirveällä suulla?"
-
-"Ei, toden totta", sanoi Lorin, "minä myönnän, etten kuulu siihen
-runoilijakoulukuntaan, joka näkee kaikki veripunaisena. Minä näen
-kaikki ruusunpunaisena, ja tämän iljettävän koneen juurella minä vielä
-laulan ja toivon. _Dum spiro, spero_."
-
-"Sinä toivot vielä silloinkin, kun tapetaan naisia?"
-
-"Oi, Maurice, vallankumouksen lapsi, älä kiellä äitiäsi! Oi, Maurice,
-ole edelleenkin hyvä ja uskollinen isänmaan ystävä! Maurice, se, joka
-nyt astelee kuolemaan, ei ole nainen kuten kaikki muut naiset; se, joka
-nyt menee kuolemaan, on Ranskan paha hengetär."
-
-"Voi, häntä minä en sure. Häntä minä en itke!" huudahti Maurice.
-
-"Niin, minä ymmärrän, sinä suret Genevièveä."
-
-"Oi, katsohan, on olemassa ajatus, joka tekee minut hulluksi: että
-Geneviève on sellaisten giljotiininruoanhankkijoiden käsissä kuin
-Hébertin ja Fouquier-Tinvillen, sellaisten miesten käsissä, jotka ovat
-lähettäneet tänne Héloise-raukan ja jotka nyt lähettävät tänne ylpeän
-Marie-Antoinetten."
-
-"No niin", sanoi Lorin, "juuri tuo saa minut toivomaan: kun kansan viha
-on saanut ravinnokseen kaksi tyrannia, on se ainakin joksikin ajaksi
-ravittu, kuten boakäärme tarvitsee kolme kuukautta sulattaakseen sen,
-mitä on syönyt. Silloin se ei enää niele ketään, ja kuten esikaupungin
-profeetat sanovat, pelkää se pienimpiäkin palasia."
-
-"Lorin, Lorin", sanoi Maurice, "minä perustan ajatukseni enemmän
-tosiasioihin, kuin sinä, ja sanon sinulle hiljaa, vaikka olenkin valmis
-sanomaan sen julki: Lorin, minä vihaan uutta kuningatarta, sitä, jonka
-luullakseni on määrä seurata vallasta syöksemäänsä Itävallatarta.
-Viheliäinen on sellainen kuningatar, jonka purppura on tehty joka päivä
-valuvasta verestä ja jonka pääministeri on Sanson."
-
-"Pyh, me pääsemme häneltä karkuun."
-
-"Sitä en vähääkään usko", sanoi Maurice pudistaen päätänsä. "Näethän
-sinä, ettei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin elää kadulla, jottei
-meitä vangittaisi asunnossamme."
-
-"Pyh! Me voimme lähteä Pariisista, ei mikään estä meitä siitä. Älkäämme
-siis valittako. Setäni odottaa meitä Saint-Omerissa. Rahaa, passia,
-mitään meiltä ei puutu. Eikä yksi santarmi pidätä meitä, vai kuinka
-luulet? Me jäämme Pariisiin, koska me niin tahdomme."
-
-"Ei, sinä et puhunut oikein paikalleen, mainio ystävä, uskollinen sydän
-kun olet... Sinä jäät tänne, koska minä tahdon jäädä."
-
-"Ja sinä tahdot jäädä löytääksesi jälleen Genevièven. No niin, mikä on
-sen yksinkertaisempaa, sen oikeampaa ja luonnollisempaa? Luulet hänen
-olevan vankilassa, sehän on enemmän kuin luultavaa. Sinä tahdot valvoa
-häntä, emmekä me sen vuoksi voi lähteä Pariisista."
-
-Mauricelta pääsi huokaus: hänen ajatuksellansa oli ilmeisesti toinen
-suunta.
-
-"Muistatko sinä Ludvig XVI:n kuoleman? Näen itseni vielä liikutuksesta
-ja ylpeydestä kalpeana. Minä olin yksi tuon lauman päälliköitä, jonka
-sokkeloihin minä tänään piiloudun. Olin tämän mestauslavan juurella
-suurempi kuin koskaan oli ollut kuningas, joka sille nousi. Mikä
-muutos, Lorin, ja ajatellessa, että yhdeksän kuukautta on riittänyt
-aikaansaamaan tämän kamalan muutoksen."
-
-"Yhdeksän kuukautta rakkautta, Maurice... Rakkaus, sinä veit Troijan
-perikatoon!"
-
-Maurice huokasi; hänen levoton ajatuksensa kulki toista tietä, ja hänen
-näköpiirinsä oli toinen.
-
-"Maison-Rouge parka!" mutisi hän, "tämä on ikävä päivä hänelle".
-
-"Voi", sanoi Lorin, "haluatko, että sanon sinulle, Maurice, mikä minun
-mielestäni on surullisinta vallankumouksissa?"
-
-"Sano."
-
-"Että usein on vihollisina miehiä, joiden tahtoisi olevan ystäviä, ja
-ystävinä miehiä..."
-
-"Minun on vaikea uskoa yhtä seikkaa", keskeytti Maurice.
-
-"Mitä niin?"
-
-"Sitä, ettei hän keksi jotakin suunnitelmaa, miten mieletöntä hyvänsä,
-pelastaaksensa kuningattaren."
-
-"Olisiko yksi unes voimakkaampi kuin satatuhatta?"
-
-"Sanoinhan: miten mieletöntä hyvänsä... Minä ainakin tiedän, että
-pelastaakseni Genevièven..."
-
-Lorin rypisti kulmiaan.
-
-"Sanon sen sinulle uudelleen, Maurice", virkkoi hän, "sinä erehdyt.
-Ei, siinäkään tapauksessa, että pelastaisit Genevièven, et sinä
-olisi huono kansalainen. Mutta kylliksi jo siitä asiasta, Maurice,
-meitä kuunnellaan! Kas, kuinka päät aaltoilevat. Kas tuossa nousee
-kansalainen Sansonin renki koppansa päälle ja katselee kauas.
-Itävallatar saapuu."
-
-Kuin säestääkseen tätä aaltoilemista, josta Lorin oli huomauttanut,
-levisi kestävä ja kasvava humina koko väkijoukossa. Tämä oli kuin
-tuulispää, joka alkaa vinkunalla ja päättyy ulvontaan.
-
-Maurice, joka kohotti suurta vartaloaan vielä lyhtypylvääseen
-nojaamalla, katsahti Saint-Honoré-kadulle päin.
-
-"Niin", sanoi hän väristen, "tuolta hän tulee".
-
-Sieltä näkyi tosiaankin tulevan toinenkin kone, melkein yhtä ruma kuin
-giljotiini, mestauskärryt.
-
-Oikealla ja vasemmalla välkkyivät saattovartion aseet ja sen edessä
-vastaili Grammont säihkyvällä säilällään muutamien kiihkoilijoiden
-päästämän huutoihin.
-
-Mutta sitä mukaa kuin rattaat etenivät, vaikenivat äänet äkkiä
-kuolemaantuomitun kylmän ja synkän katseen tieltä.
-
-Milloinkaan eivät mitkään kasvot ole tarmokkaammin herättäneet
-kunnioitusta; milloinkaan ei Marie Antoinette ollut ennen ollut
-suurempi ja enemmän kuningatar. Hän meni rohkeassa ylpeydessään niinkin
-pitkälle, että herätti läsnäolevissa kauhun ajatuksia.
-
-Välittämättä häntä väkisinkin seuranneen apotti Girardin kehotuksista
-hän ei kääntänyt kasvojaan oikealle eikä vasemmalle. Hänen sisin
-ajatuksensa näytti yhtä järkähtämättömältä kuin hänen katseensakin.
-Rajuudellaan pani rattaiden nykivä liike epätasaisella kivityksellä
-hänen ryhtinsä ankaruuden pistämään vielä enemmän silmään. Häntä olisi
-voinut sanoa marmoripatsaaksi, joka matkusti rattaissa; kuitenkin oli
-kuningatarpatsaalla loistavat silmät, ja hänen hiuksensa hulmusivat
-tuulessa.
-
-Erämaan hiljaisuus yllätti äkkiä sen näytöksen kolmesataatuhatta
-katselijaa, jonka taivas näki ensi kerran päivänsä kirkkaudessa.
-
-Pian kuului sille paikalle, jossa Maurice ja Lorin seisoivat,
-mestausrattaiden akselin kitinä ja vartion hevosten huokuna.
-
-Rattaat pysähtyivät mestauslavan juurelle.
-
-Kuningatar, joka varmaankaan ei ollut ajatellut tätä hetkeä, heräsi
-mietteistään ja ymmärsi: hän loi ylvään katseen väkijoukkoon, ja sama
-nuori kalpea mies, jonka hän oli nähnyt seisomassa tykin päällä,
-ilmestyi jälleen hänen silmiensä eteen seisomassa rajakivellä.
-
-Tämän rajakiven päältä hän lähetti hänelle saman kunnioittavan
-tervehdyksen kuin Conciergerien edestäkin; sitten hän heti hyppäsi
-maahan.
-
-Useat henkilöt näkivät hänet, ja kun hän oli mustiin puettuna, levisi
-siitä huhu, että jokin pappi oli odottanut Marie Antoinettea antaakseen
-hänelle synninpäästön sillä hetkellä kun hän nousi mestauslavalle.
-Muuten ei kukaan häirinnyt ritaria. Suurten tapahtumien hetkinä
-osoitetaan joillekin asioille suurta kunnioitusta.
-
-Kuningatar astui varovaisesti alas portaiden kolme askelmaa; häntä
-tuki Sanson osoittaen hänelle viimeiseen hetkeen asti mitä suurinta
-kunnioitusta suorittaessaan tehtävää, johon hän itse tuntui olevan
-tuomittu.
-
-Hänen astuessaan mestauslavan portaita kohti kavahtivat muutamat
-hevoset takajaloilleen, jotkut vartiomiehet, muutamat sotilaat
-näyttivät horjahtavan ja menettävän tasapainonsa; sitten nähtiin
-haamun livahtavan mestauslavan alle; mutta melkein samassa
-hetkessä palasi rauha: ei kukaan halunnut jättää paikkaansa
-tällä juhlallisella hetkellä, kukaan ei tahtonut jäädä näkemättä
-pienintäkään yksityisseikkaa siitä suuresta draamasta, joka nyt oli
-päättymäisillään; kaikki silmät olivat kohdistetut kuolemaantuomittuun.
-
-Kuningatar oli jo mestauslavan tasanteella. Pappi puhui hänelle yhä;
-eräs apuri työnsi häntä varovaisesti takaapäin, toinen avasi solmusta
-huivin, joka peitti hänen hartioitaan.
-
-Marie Antoinette tunsi tuon hävyttömän käden, joka hipaisi hänen
-kaulaansa; hän teki kiivaan liikkeen ja astui Sansonin jalalle. Tämä
-oli hänen huomaamattaan kiinnittämässä häntä tuohon kohtalokkaaseen
-lautaan.
-
-Sanson veti jalkansa pois.
-
-"Suokaa anteeksi, hyvä herra", sanoi kuningatar, "minä en tehnyt sitä
-tahallani".
-
-Nämä olivat viimeiset sanat, jotka lausui Cæsarien tytär. Ranskan
-kuningatar, Ludvig XVI:n leski.
-
-Tuileriein kello löi neljänneksen yli kahdentoista samalla hetkellä kun
-Marie Antoinette vaipui ikuisuuteen.
-
-Hirvittävä huuto, johon sisältyivät kaikki intohimot: ilo, pelko,
-suru, toivo, voitonriemu, sovitus, hukutti hirmumyrskynä toisen heikon
-valittavan huudon, joka samaan aikaan kajahti mestauslavan alta.
-
-Santarmit kuulivat sen kuitenkin, niin heikko kuin se olikin, ja
-astuivat muutaman askelen eteenpäin; väkijoukko pääsi painon alta,
-levisi kuin virta, jonka patoa laajennetaan, kaatoi kumoon ketjun,
-hajoitti vartiomiehet ja löi kuin vuoksi mestauslavan juurta,
-tärisyttäen lavaa.
-
-Jokainen tahtoi nähdä läheltä kuninkuuden jäännökset, joiden nyt
-luultiin ikiajoiksi hävinneen Ranskasta.
-
-Mutta santarmit hakivat toista: he hakivat sitä haamua, joka oli
-läpäissyt heidän ketjunsa ja livahtanut mestauslavan alle.
-
-Kaksi heistä palasi taluttaen kaulurista nuorta miestä, joka puristi
-kädellään veren värjäämää nenäliinaa sydäntään vasten.
-
-Häntä seurasi pieni espanjalainen lintukoira, joka ulvoi valittaen.
-
-"Kuolemaan aristokraatti! Kuolemaan entinen!" huusivat muutamat
-rahvaan miehet osoittaen nuorta miestä. "Hän on kastanut nenäliinansa
-Itävallattaren vereen: kuolemaan!"
-
-"Suuri Jumala!" sanoi Maurice Lorinille, "tunnetko sinä hänet? Tunnetko
-sinä hänet?"
-
-"Kuolemaan kuningasmielinen!" huusivat nuo vimmatut. "Ottakaa häneltä
-pois tuo nenäliina, josta hän aikoo tehdä itselleen pyhäinjäännöksen:
-repikää pois, repikää pois!"
-
-Ylpeä hymy ilmestyi nuoren miehen huulille; hän repäisi auki paitansa,
-paljasti rintansa ja pudotti nenäliinansa.
-
-"Hyvät herrat", sanoi hän, "tämä veri ei ole kuningattaren, vaan
-omaani; antakaa minun kuolla rauhassa".
-
-Ja syvä, silmäänpistävän suuri haava ammotti vasemman rintanäppylän
-alta.
-
-Väkijoukko päästi kirkaisun ja perääntyi.
-
-Silloin nuori mies vaipui hitaasti polvilleen katsellen mestauslavaa,
-kuten marttyyri katselee alttaria.
-
-"Maison-Rouge!" kuiskasi Lorin Mauricen korvaan.
-
-"Hyvästi!" kuiskasi nuori mies pään painuessa ja jumalaisen hymyn
-ilmestyessä hänen huulilleen. "Hyvästi, tai oikeammin näkemiin!"
-
-Ja hän veti viimeisen henkäyksensä ällistyneiden vartiomiesten välissä.
-
-"Tuonkin voi vielä tehdä, Lorin", sanoi Maurice, "ennenkuin tulee
-huonoksi kansalaiseksi".
-
-Pieni koira pyöriskeli ruumiin ympärillä pelästyneenä ja ulvoen.
-
-"Kas, sehän on Black", sanoi muuan mies, jolla oli iso keppi kädessään,
-"kas, sehän on Black! Tule tänne kuomaseni!"
-
-Koira lähestyi sitä, joka sitä huusi, mutta tuskin se oli joutunut
-hänen ulottuvilleen, kun mies nosti keppinsä ja murskasi sen pään
-purskahtaen nauramaan.
-
-"Voi tuota kurjaa!" huudahti Maurice.
-
-"Hiljaa!" kuiskasi Lorin pidättäen hänet, "hiljaa, tai olemme
-hukassa... Se on Simon!"
-
-
-
-
-XXIV
-
-Kotitarkastus
-
-
-Lorin ja Maurice olivat palanneet edellisen asuntoon. Jottei saattaisi
-liian julkisesti ystäväänsä vaaraan, oli Maurice ottanut tavakseen
-lähteä ulos aamulla ja palata vasta illalla.
-
-Sekaantuen kaikkiin tapahtumiin, katsellen vankien siirtoa
-Conciergeriehen, hän väijyskeli joka päivä Genevièveä, koska ei ollut
-saanut selville, mihin taloon hänet oli suljettu.
-
-Sillä tehtyään käynnin Fouquier-Tinvillen luokse oli Lorin ilmoittanut
-hänelle, että ensimmäinenkin julkinen teko veisi hänet turmioon, että
-hän silloin uhrautuisi voimatta toimittaa apua Genevièvelle, ja niin
-tuli Maurice, joka olisi heti antautunut vangiksi toivossa päästä
-yhteyteen rakastajattarensa kanssa, varovaiseksi pelosta, että hänet
-erotettaisiin hänestä iäksi.
-
-Hän käveli siis joka aamu Carmesista Port-Libreen, Madelonnettesista
-Saint-Lazareen, Forcesta Luxembourgiin ja pysähteli vankiloiden
-eteen siihen aikaan kun vankivaunut kuljettivat syytettyjä
-vallankumousoikeuteen. Luotuaan silmäyksen uhreihin hän juoksi toisen
-vankilan luo.
-
-Mutta pian hän huomasi, ettei kymmenenkään toimeliasta miestä olisi
-riittänyt valvomaan niitä kolmeakymmentäkolmea vankilaa, jotka
-Pariisissa oli siihen aikaan, ja sen vuoksi hän tämän jälkeen menikin
-vain itse oikeuteen odottamaan Genevièven saapuville tuloa.
-
-Tämä oli jo epätoivon alkua. Mitä mahdollisuuksia olikaan todella
-kuolemaantuomitulla tuomion julistamisen jälkeen? Toisinaan oli
-vallankumousoikeus, jonka istunnot alkoivat kello kymmeneltä, tuominnut
-kaksi- tai kolmekymmentä henkeä kello neljältä. Ensimmäisellä
-tuomitulla oli tilaisuus nauttia elämästään kuusi tuntia, mutta
-viimeinen, jota kuolemantuomio kohtasi neljännestä vailla neljä,
-menetti päänsä mestauskirveen alla kello puoli viideltä.
-
-Alistua Genevièven suhteen sellaisen sattuman varaan oli samaa kuin
-väsyä taistelemaan kohtaloa vastaan.
-
-Oi, jospa hän olisi ennakolta saanut tiedon Genevièven
-vangitsemisesta... kuinka olisikaan Maurice tehnyt pilaa tästä
-inhimillisestä oikeudesta, joka tuohon aikaan oli niin sokea! Miten
-helposti ja nopeasti hän olisikaan vapauttanut Genevièven vankilasta!
-Milloinkaan ei karkaaminen ole ollut helpompaa: voisi sanoa, ettei se
-milloinkaan ole ollut harvinaisempaa. Jouduttuaan kerran vankeuteen,
-asettui koko tämä ylimystö asumaan siihen kuten linnaansa ja kuoli
-kursailematta. Paeta oli samaa kuin pelätä kaksintaistelun seurauksia:
-naisetkin punastuivat sellaista vapautta, joka oli hankittu tällä
-hinnalla.
-
-Mutta Maurice ei olisi ollut niin turhantarkka. Tappaa koirat, lahjoa
-ovenvartija, mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa! Geneviève ei ollut
-niitä loistavia nimiä, jotka vetivät maailman huomion puoleensa... Pako
-ei häpäisisi häntä, ja muuten... mikä häntä häpäisisikään!
-
-Voi, miten katkerasti hän ajatteli Port-Libren puutarhoja, joiden aidan
-yli oli niin helppo kavuta, Madelonnettesin huoneita, joiden seinät
-oli niin mukava puhkaista päästäkseen kadulle, Luxembourgin matalia
-muureja, Cannesin synkkiä käytäviä, joihin päättäväinen mies niin
-helposti saattoi tunkeutua avaamalla ikkunan.
-
-Mutta oliko Geneviève jossakin noista vankiloista?
-
-Epäilyn kuluttamana ja levottomuuden murtamana kiroili Maurice silloin
-Dixmeriä. Hän uhkaili tätä, hän nautti vihastaan tätä miestä kohtaan,
-jonka halpa kosto oli oleminaan uskollisuutta kuninkaan asialle.
-
-"Minä löydän hänetkin kyllä", ajatteli Maurice, "sillä jos hän tahtoo
-pelastaa onnettoman naisen, tulee hän esille; jos hän haluaa saattaa
-hänet perikatoon, tulee hän häpäisemään häntä. Minä löydän hänet kyllä,
-sen roiston, ja sinä päivänä, voi häntä!"
-
-Sen päivän aamuna, jonka tapahtumista nyt aiomme kertoa, oli
-Maurice lähtenyt ulos asettuakseen tavalliselle paikalleen
-vallankumousoikeuteen. Lorin nukkui.
-
-Hänet herätti iso meteli, jonka aikaansaivat ovella naisten äänet ja
-kiväärinperät.
-
-Hän silmäili ympärilleen kuin tekee säikähtynyt mies, joka haluaa
-vakuuttautua, ettei mitään raskauttavaa ole näkyvissä.
-
-Neljä piirimiestä, kaksi santarmia ja yksi komisaari astuivat samassa
-sisälle.
-
-Tämä käynti oli niin kuvaava, että Lorin kiiruhti pukeutumaan.
-
-"Vangitsette minut?" sanoi hän.
-
-"Niin teemme, kansalainen Lorin."
-
-"Miksi sitten?"
-
-"Koska sinä olet epäilyttävä."
-
-"Niin, se on totta."
-
-Komisaari töhersi joitakin sanoja vangitsemispöytäkirjan alle.
-
-"Missä sinun ystäväsi on?" sanoi hän sitten.
-
-"Kuka ystävä?"
-
-"Kansalainen Maurice Lindey."
-
-"Luultavasti kotonaan."
-
-"Eipähän, hänhän asuu täällä."
-
-"Hänkö? Mitä vielä! Hakekaa sitten, ja jos löydätte hänet..."
-
-"Tässä on ilmianto", sanoi komisaari; "se on seikkaperäinen".
-
-Hän ojensi Lorinille rumalla käsialalla kirjoitetun paperin, jonka
-oikeinkirjoitus oli arvoituksentapainen. Tässä ilmiannossa sanottiin,
-että joka aamu nähtiin kansalaisen Lorinin asunnosta tulevan
-kansalaisen Lindeyn, joka oli epäilyttävä ja määrätty vangittavaksi.
-
-Ilmiannon oli allekirjoittanut Simon.
-
-"Kas vain! Mutta tuo paikkasuutari menettää asiakkaansa", sanoi Lorin,
-"jos hän harjoittaa näitä molempia ammatteja yhtaikaa. Mitä hittoa!
-Vakoilija ja saappaiden puolipohjaaja! Tämä herra Simon on oikea
-Cæsar..."
-
-Ja hän purskahti nauramaan.
-
-"Kansalainen Maurice!" sanoi silloin komisaari. "Missä on kansalainen
-Maurice? Me vaadimme sinua luovuttamaan hänet."
-
-"Minähän sanoin, ettei hän ole täällä."
-
-Komisaari meni viereiseen huoneeseen, kiipesi sitten pienelle
-parvekkeelle, jossa Lorinin kotiapulainen asui. Lopuksi hän meni
-kellariin. Ei jälkeäkään Mauricesta.
-
-Mutta ruokasalin pöydällä veti hiljan kirjoitettu kirje komisaarin
-huomion puoleensa. Sen oli kirjoittanut Maurice, joka oli laskenut
-sen siihen lähtiessään aamulla herättämättä ystäväänsä, vaikka he
-nukkuivatkin yhdessä:
-
-"Lähden oikeuteen", sanoi Maurice. "Syö aamiaista yksin, minä palaan
-vasta illalla."
-
-"Kansalaiset", sanoi Lorin, "vaikka minulla onkin kiire totella teitä,
-ymmärrätte toki hyvin, etten minä voi seurata teitä paitasillani...
-Sallikaa kotiapulaiseni pukea minun päälleni."
-
-"Aristokraatti!" sanoi muuan ääni, "häntä täytyy auttaa vetämään
-housuja jalkaansa..."
-
-"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "minä olen kuin kansalainen
-Dagobert [merovingikuningas — Suom.]. Huomaatte kai, etten sanonut
-kuningas."
-
-"No, olkoon menneeksi", sanoi komisaari. "Mutta pidä kiirettä!"
-
-Kotiapulainen tuli alas parveltaan ja ryhtyi auttamaan isäntäänsä
-pukeutumaan.
-
-Lorinin tarkoitus ei oikeastaan ollut pyytää kamaripalvelijan apua,
-vaan se, ettei mikään jäisi kotiapulaiselta huomaamatta, jotta hän
-voisi kertoa Mauricelle kaikki, mitä oli tapahtunut.
-
-"Nyt, hyvät herrat... suokaa anteeksi, kansalaiset... nyt, kansalaiset,
-minä olen valmis ja seuraan teitä. Mutta sallikaa, olkaa hyvä, minun
-ottaa mukaani herra Demoustierin teoksen _Kirjeitä Emilialle_ vasta
-ilmestynyt viimeinen osa, jota en vielä ole lukenut; se sulostuttaa
-vankeuden ikävää."
-
-"Sinun vankeutesiko?" sanoi äkkiä Simon, josta oli nyt vuorostaan
-tullut kaupunginvirkamies ja joka neljän piirimiehen seurassa astui
-sisään. "Sitä ei kestä kauvan: sinä esiinnyt sen naisen oikeusjutussa,
-joka tahtoi päästää Itävallattaren karkaamaan Hänet tuomitaan tänään...
-Sinut tuomitaan huomenna, jahka olet todistanut."
-
-"Suutari", sanoi Lorin arvokkaasti, "te neulotte kengänpohjanne liian
-nopeasti".
-
-"Niin, mutta mikä kaunis naskalinpisto se onkaan!" sanoi Simon nauraen
-rumasti; "saatpa nähdä, saatpa nähdä, kaunis krenatööri".
-
-Lorin kohautti hartioitaan.
-
-"No, lähdemmekö?" sanoi hän. "Minä odotan teitä."
-
-Ja jokaisen kääntäessä selkänsä lähteäkseen alas portaita antoi Lorin
-kaupunginvirkamies Simonille niin voimakkaan potkun, että hän ulvoen
-kieri liukkaiden ja jyrkkien portaiden alapäähän asti.
-
-Piirimiehet eivät voineet pidättää nauruaan. Lorin pisti kätensä
-taskuun.
-
-"Virantoimituksessani!" sanoi Simon kalmankalpeana vihasta.
-
-"Helkkarissa!" vastasi Lorin, "emmekö me kaikki ole virantoimituksessa?"
-
-Hänen oli noustava ajurinrattaille, ja komisaari vei hänet
-oikeuspalatsiin.
-
-
-
-
-XXV
-
-Lorin
-
-
-Jos lukijamme tahtovat seurata meitä toistamiseen
-vallankumousoikeuteen, löydämme Mauricen samalta paikalta, jossa
-olemme jo nähneet hänet. Kuitenkin näemme hänen olevan kalpeamman ja
-kiihdyksissään.
-
-Sen synkän teatterin näytännön alkaessa, jonne tapahtumat johdattavat
-meidät paljon enemmän kuin erityinen mieltymyksemme siihen, ovat
-tuomarit neuvottelemassa, sillä erästä juttua on juuri käsitelty: kaksi
-syytettyä, jotka tuon ajan röyhkeän tavan mukaan ovat pitäen tuomareita
-pilkkanaan pukeutuneet valmiiksi mennäkseen mestauslavalle, keskustelee
-puolustajiensa kanssa, joiden epämääräiset sanat muistuttavat lääkärin
-sanoja hänen hoitaessaan toivotonta potilasta.
-
-Parvekerahvas oli tuona päivänä hurjalla tuulella, sellaisella, joka
-kannustaa tuomarien ankaruutta: kutojattarien ja etukaupunkilaisten
-välittömän silmälläpidon alaisina käyttäytyvät valamiehet paremmin,
-samaten kuin näyttelijä saa kahta vertaa paremman vauhdin huonotuulisen
-yleisön edessä.
-
-Nämä samat taipumattomiksi muuttuneet tuomarit ovatkin kello kymmenen
-jälkeen aamulla tehneet viidestä syytetystä viisi kuolemaantuomittua.
-
-Syytettyjen penkillä istuvat kaksi miestä odottivat siis myönteistä tai
-kielteistä vastausta, joka tulisi joko antamaan heille takaisin elämän
-tai heittämään heidät kuolemaan.
-
-Katsojayleisö, jonka sen mielinäytelmäksi käynyt jokapäiväinen
-murhenäytelmä oli tehnyt raa'aksi, valmisti heitä huudahduksillaan tätä
-pelottavaa hetkeä varten.
-
-"Kas, kas, kas, katsokaa toki tuota suurta!" sanoi muuan sukankutoja,
-jolla, kun ei ollut päähinettä, oli tukkalaitteessaan kädenkokoinen
-kolmivärinen kokardi; "kas, kuinka kalpea hän on. Voisipa sanoa, että
-hän jo on kuollut."
-
-Tuomittu katseli halveksivasti hymyillen naista, joka oli käynyt hänen
-kimppuunsa.
-
-"Mitä sinä sanotkaan?" sanoi naapuritar. "Hänhän nauraa!"
-
-"Niin, väkinäisesti."
-
-Eräs esikaupunkilainen katsoi kelloaan.
-
-"Paljonko kello on?" kysyi hänen toverinsa häneltä.
-
-"Kymmentä vailla yksi; sitähän on kestänyt jo kolme neljännestä."
-
-"Juuri kuten Domfrontissa, onnettomuuden kaupungissa; kun joku saapui
-sinne kello kaksitoista, joutui hirtetyksi kello yksi."
-
-"Entä tuo pieni, tuo pieni!" huusi toinen katselija. "Miten ruma hän
-onkaan, kun hän aivastaa säkissä."
-
-"Pyh! se tapahtuu liian nopeasti, sinulla ei ole aikaa huomata sitä."
-
-"Älähän, hänen päänsä voi vaatia herra Sansonilta, meillä on oikeus
-nähdä se."
-
-"Katsohan, kuinka kaunis tyranninsininen puku hänellä on; onhan
-köyhille hiukan mieluista, että hyvinpuetut miehet tehdään vähän
-lyhyemmiksi."
-
-Kuten pyöveli oli sanonut kuningattarelle, perivät köyhät tosiaankin
-jokaisen uhrin vaatteet, jotka vietiin Salpetrièreen heti mestauksen
-jälkeen jaettaviksi puutteenalaisille. Sinne oli viety myöskin
-teloitetun kuningattaren puvut.
-
-Maurice kuuli näiden puheiden sorinan välittämättä niistä; jokaisen
-mieltä painoi jokin voimakas ajatus, joka teki hänet yksinäiseksi;
-jo muutaman päivän ajan oli hänen sydämensä lyönyt vain ajoittain
-ja tärisemällä; toisinaan näytti pelko tai toivo keskeyttävän hänen
-elämänkulkunsa, ja nämä ainaiset heilahtelut olivat ikäänkuin murtaneet
-hänen sydämensä tunteellisuuden vaihtamalla sen hermottomuuteen.
-
-Tuomarit palasivat istuntoon, ja kuten saattoi odottaa, julisti
-puheenjohtaja molemmille syytetyille kuolemantuomion.
-
-Heidät vietiin pois, ja he astelivat vakain askelin; kaikki ihmiset
-osasivat tähän aikaan kuolla hyvin.
-
-Oikeudenpalvelijan ääni kajahti synkkänä ja pahaa ennustavana.
-
-"Kansalainen yleinen syyttäjä kansatar Geneviève Dixmeriä vastaan."
-
-Mauricen koko ruumis värisi, ja kostea hiki helmeili hänen kasvoillaan.
-
-Se pieni ovi, josta syytetyt astuivat sisälle, avautui, ja Geneviève
-ilmestyi saliin.
-
-Hän oli valkoisiin puettu; hänen tukkansa oli laitettu ihastuttavan
-somasti, sillä hän oli taitavasti sommitellut sen kerroksiin ja
-kähertänyt, leikkaamatta sitä, kuten useat naiset tekivät.
-
-Epäilemättä tahtoi Geneviève-parka näyttäytyä viimeiseen hetkeen saakka
-kauniilta sen silmissä, joka saattoi nähdä hänet.
-
-Maurice näki Genevièven ja tunsi, että kaikki hänen tätä tilaisuutta
-varten keräämänsä voimat pettivät yhtaikaa; kuitenkin hän oli odottanut
-tätä iskua, koska hän ei kahteentoista päivään ollut laiminlyönyt
-ainoatakaan istuntoa ja hän oli jo kolmasti kuullut yleisen syyttäjän
-lausuvan Genevièven nimen; mutta toisinaan on epätoivo niin ääretön ja
-syvä, ettei kukaan voi mitata sen pohjattomuutta.
-
-Kaikki, jotka näkivät tämän niin kauniin, niin koruttoman, niin kalpean
-naisen, päästivät huudahduksen: muutamat raivosta — tähän aikaan oli
-ihmisiä, jotka vihasivat kaikkea ylemmyyttä, kauneuden ylemmyyttä yhtä
-paljon kuin rahan, älyn ja syntyperän — toiset ihailusta, muutamat
-säälistä.
-
-Geneviève tunsi epäilemättä yhden huudahduksen kaikista näistä
-huudahduksista, yhden äänen kaikista näistä äänistä; sillä hän
-kääntyi Mauriceen päin sillä välin kun puheenjohtaja selaili syytetyn
-asiakirjapinkkaa ja tuolloin tällöin katseli häntä kulmainsa alta.
-
-Jo ensi silmäyksellä hän näki Mauricen, vaikka hän olikin piilossa ison
-hattunsa leveiden lierien alla; silloin hän kääntyi täydellisesti,
-hymyillen suloisesti ja tehden vielä suloisemman eleen; hän painoi
-molemmat ruusunpunaiset ja vapisevat kätensä huulilleen, ja pannen
-koko sielunsa hengähdykseensä hän antoi siivet tälle lentosuukolle,
-jonka ainoastaan yhdellä tästä väkijoukosta oli oikeus katsoa itselleen
-tulevaksi.
-
-Osanoton kuiske kävi läpi koko salin. Geneviève kääntyi kuulusteltaessa
-tuomareitansa kohti; mutta hän pysähtyi kesken tätä liikettä, ja
-sanomattoman kauhun ilmein kiinnitti hän laajentuneet silmäteränsä
-erääseen salin kohtaan.
-
-Maurice nousi turhaan varpailleen: hän ei nähnyt mitään, tai oikeammin
-veti eräs tärkeämpi seikka hänen huomionsa näyttämölle, se on tuomarien
-istuinpaikalle.
-
-Fouquier-Tinville oli alkanut lukea syytöskirjelmää.
-
-Tässä syytöskirjassa esitettiin, että Geneviève oli hurjan vehkeilijän
-vaimo, sen miehen, jonka epäiltiin auttaneen Maison-Rougen entisen
-ritarin kuningattaren pelastamiseksi tekemiä toistuneita yrityksiä.
-
-Sitäpaitsi oli hänet yllätetty kuningattaren jalkojen juuresta,
-pyytämästä häntä vaihtamaan hänen kanssaan pukua ja tarjoutumasta
-kuolemaan hänen sijastaan. Tämä typerä kiihko, sanottiin
-syytekirjelmässä, ansaitsisi epäilemättä vastavallankumouksellisten
-ylistyksen, mutta nykyään, niin lisättiin, kuuluu kaikkien Ranskan
-kansalaisten henki vain kansakunnalle, ja on kaksinkertainen petos
-uhrata se Ranskan vihollisille.
-
-Genevièveltä kysyttäessä, tunnustiko hän, kuten santarmit Duchesne ja
-Gilbert olivat sanoneet, tulleensa yllätetyksi polviltaan kuningattaren
-edestä pyytämässä häntä vaihtamaan pukua kanssansa, vastasi hän
-yksinkertaisesti:
-
-"Kyllä."
-
-"Kertokaa meille siinä tapauksessa", sanoi puheenjohtaja,
-"suunnitelmanne ja toiveenne".
-
-Geneviève hymyili.
-
-"Naisella voi olla toiveita", sanoi hän; "mutta nainen ei saata laatia
-sentapaista suunnitelmaa, jonka uhriksi minä olen joutunut".
-
-"Kuinka te sitten olitte siellä?"
-
-"Koska en kuulunut itselleni ja koska minut pakotettiin."
-
-"Kuka teidät pakotti?" kysyi yleinen syyttäjä.
-
-"Henkilöt, jotka uhkasivat minua kuolemalla, ellen tottelisi heitä."
-
-Ja nuoren naisen kiihtynyt katse kiintyi uudelleen tuohon salin
-kohtaan, jota Maurice ei nähnyt.
-
-"Mutta välttääksenne kuoleman, jolla teitä uhattiin, te uhmasitte sitä
-kuolemaa, joka seuraisi teille kuolemantuomiosta?"
-
-"Suostuessani oli veitsenterä rintaani vasten, kun giljotiinin terä
-sen sijaan oli kaukana päästäni. Minä taivuin samanaikaisen väkivallan
-edessä."
-
-"Miksette huutanut apua? Kaikki hyvät kansalaiset olisivat puolustaneet
-teitä."
-
-"Voi, hyvä herra!" vastasi Geneviève niin murheellisella ja
-samalla niin lempeällä äänenpainolla, että Mauricen sydän oli
-pakahtumaisillaan; "minulla ei enää ollut ketään lähelläni".
-
-Heltyminen seurasi myötätuntoa, kuten tämä oli seurannut uteliaisuutta.
-Monet päät painuivat, toiset peittäen kyyneleensä, toiset antaen niiden
-vapaasti virrata.
-
-Maurice huomasi silloin vasemmalla itsestään lujana pysyvän pään,
-järkähtämättömät kasvot.
-
-Siellä seisoi Dixmer, synkkänä, leppymättömänä, päästämättä silmistään
-Genevièveä yhtä vähän kuin tuomareitakaan.
-
-Veri kohosi nuoren miehen ohimoille; viha nousi sydämestä hänen
-otsalleen täyttäen koko hänen olemuksensa koston hillittömillä
-haluilla. Hän loi Dixmeriin katseen, jossa oli niin paljon sähköistä,
-voimakasta vihaa, että tämä, ikäänkuin polttavan virran puoleensa
-vetämänä, käänsi päänsä vihollistaan kohti.
-
-Heidän katseensa kohtasivat toisensa kuin kaksi liekkiä. "Sanokaa
-meille yllyttäjienne nimet", sanoi puheenjohtaja.
-
-"Heitä on vain yksi, hyvä herra."
-
-"Kuka sitten?"
-
-"Mieheni."
-
-"Tiedättekö, missä hän on?"
-
-"Tiedän."
-
-"Ilmoittakaa hänen piilopaikkansa."
-
-"Hän on saattanut olla halpamainen, mutta silti minä en ole raukka;
-minun asiani ei ole ilmiantaa hänen olinpaikkaansa, sen löytäminen
-kuuluu teille."
-
-Maurice katsahti Dixmeriin.
-
-Dixmer ei liikahtanutkaan. Ajatus pälkähti nuoren miehen päähän:
-ilmiantaa hänet samalla kertaa kuin itsensäkin, mutta hän tukahdutti
-sen.
-
-"Ei", sanoi hän, "sillä tavalla hänen ei ole kuoltava."
-
-"Te siis kieltäydytte toimimasta oppaana meidän etsiessämme?" sanoi
-puheenjohtaja.
-
-"Minä luulen, hyvä herra, etten voi sitä tehdä", vastasi Geneviève,
-"joutumatta yhtä halveksittavaksi toisten silmissä kuin hän on minun
-silmissäni."
-
-"Onko olemassa todistajia?" kysyi puheenjohtaja.
-
-"On yksi", vastasi oikeudenpalvelija.
-
-"Kutsukaa sisään todistaja."
-
-"Maximilien Jean Lorin!" kirkui oikeudenpalvelija.
-
-"Lorin!" huudahti Maurice. "Oi, hyvä Jumala, mitä onkaan tapahtunut?"
-
-Tämä näytös tapahtui Lorinin vangitsemispäivänä, eikä Maurice tiennyt
-vangitsemisesta mitään.
-
-"Lorin!" mutisi Geneviève katsellen tuskallisen levottomana ympärilleen.
-
-"Miksi ei todistaja vastaa, kun hänen nimeänsä huudetaan?" kysyi
-puheenjohtaja.
-
-"Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Fouquier-Tinville, "todistaja on
-pidätetty asunnossaan uuden ilmiannon johdosta; hänet tuodaan heti
-tänne".
-
-Maurice vavahti.
-
-"Oli olemassa toinen tärkeämpi todistaja", jatkoi Fouquier; "mutta
-häntä ei ole vielä voitu tavata".
-
-Dixmer kääntyi hymyillen Mauriceen päin: ehkäpä sama ajatus, joka
-oli pälkähtänyt rakastajan päähän, oli nyt juolahtanut aviomiehenkin
-mieleen.
-
-Geneviève kalpeni ja lyyhistyi kokoon päästäen huokauksen.
-
-Samassa astui Lorin sisään kahden santarmin kanssa.
-
-Hänen jälkeensä ja samasta ovesta ilmestyi Simon, joka oikeuden
-jokapäiväisenä vieraana meni istumaan tuomarien lähelle.
-
-"Nimenne ja etunimenne?" kysyi puheenjohtaja.
-
-"Maximilien Jean Lorin."
-
-"Toimenne."
-
-"Joutilas mies."
-
-"Sitä sinä et ole kauvan", sanoi Simon näyttäen hänelle nyrkkiään.
-
-"Oletteko syytetyn sukulainen?"
-
-"En, mutta minulla on kunnia kuulua hänen ystäviinsä."
-
-"Tiesittekö, että hän vehkeili päästääkseen kuningattaren karkuun?"
-
-"Mitenkä luulette, että minä olisin sen tiennyt?"
-
-"Hän on saattanut uskoa teille salaisuuden."
-
-"Minulleko, Thermopylen piirin jäsenelle?... Mitä hulluja!"
-
-"Teidät on kuitenkin joskus nähty hänen seurassaan."
-
-"Minut olisi tullut nähdä siellä oikein usein."
-
-"Te tiesitte hänen olevan aristokraatin."
-
-"Tiesin hänen olevan nahkurimestarin vaimon."
-
-"Hänen miehensä ei todellisesti kuitenkaan harjoittanut sitä ammattia,
-jota hän käytti suojanaan."
-
-"Ei, sitä minä en tiedä; hänen miehensä ei kuulu ystäviini."
-
-"Kertokaa minulle tuosta aviomiehestä."
-
-"Oh, vallan kernaasti. Hän on roisto..."
-
-"Herra Lorin", sanoi Geneviève, "säälikää..."
-
-Lorin jatkoi antamatta häiritä itseään:
-
-"Hän on uhrannut vaimoparkansa, jonka tässä näette silmienne edessä,
-ei tyydyttääkseen valtiollisia mielipiteitänsä, vaan henkilökohtaista
-vihaansa. Hyh! Pidän häntä yhtä alhaisena kuin Simonia!"
-
-Dixmer kävi lyijynkarvaiseksi. Simon tahtoi puhua; mutta puheenjohtaja
-viittasi hänet vaikenemaan.
-
-"Te näytte tuntevan tämän jutun erinomaisesti, kansalainen Lorin",
-sanoi Fouquier; "kertokaa meille kaikki".
-
-"Suokaa anteeksi, kansalainen Fouquier", sanoi Lorin nousten seisomaan,
-"olen kertonut kaikki, minkä tiesin".
-
-Hän kumarsi ja istuutui jälleen.
-
-"Kansalainen Lorin", jatkoi syyttäjä, "velvollisuuksiisi kuuluu
-valaista oikeutta tiedoillasi".
-
-"Valaiskoon oikeus itseänsä niillä tiedoilla, joita juuri annoin. Mitä
-tähän vaimoparkaan tulee, toistan, ettei hän ole tehnyt muuta kuin
-totellut väkivallan edessä... No, katsokaa häntä hiukankin, onko hän
-vehkeilijän näköinenkään? Hänet on pakotettu tekemään, mitä teki, siinä
-kaikki."
-
-"Luuletko niin?"
-
-"Olen siitä varma."
-
-"Lain nimessä", sanoi Fouquier, "vaadin, että todistaja Lorin asetetaan
-oikeuden eteen syytettynä ja tämän naisen rikostoverina".
-
-Maurice voihkaisi.
-
-Geneviève peitti kasvonsa molempiin käsiinsä.
-
-Simon huudahti ilmi riemuissaan:
-
-"Kansalainen syyttäjä, sinä olet pelastanut isänmaan." Lorin taas,
-vastaamatta mitään, nousi kaiteen yli ja istuutui Genevièven viereen;
-hän tarttui hänen käteensä ja suudellen sitä kunnioittavasti sanoi:
-
-"Hyvää päivää, kansatar", niin rauhallisesti, että se vaikutti koko
-kuulijakuntaan. "Miten jaksatte?"
-
-Sitten hän istuutui syytettyjen penkille.
-
-
-
-
-XXVI
-
-Edellisen jatkoa
-
-
-Koko tämä näytös oli tapahtunut kuin harhakuvan ilmestys Mauricen
-edessä hänen seistessään nojautuneena sapeliinsa, jota ei jättänyt
-kädestään; hän näki ystävän toisensa jälkeen syöksyvän siihen kuiluun,
-joka ei anna uhrejaan takaisin, ja tämä kuolettava kuva oli niin
-ilmielävä, että hän kysyi itseltään, miksi hän, näiden onnettomien
-matkatoveri, vielä tarrautui kiinni kuilun reunoihin eikä antautunut
-huimauksen valtaan, joka veti häntä heidän mukaansa.
-
-Harpatessaan kaiteen yli oli Lorin nähnyt Dixmerin synkän ja
-pilkallisen ulkomuodon.
-
-Kun hän asettui istumaan Genevièven viereen, kuten olemme kertoneet,
-kumartui tämä kuiskaamaan hänen korvaansa.
-
-"Oi, herra Jumala!" sanoi hän, "tiedättekö Mauricen olevan tuolla?"
-
-"Missä siis?"
-
-"Älkää katsoko heti; teidän katseenne voisi viedä hänet perikatoon."
-
-"Olkaa rauhallinen."
-
-"Meidän takanamme, oven lähellä. Mikä tuska se onkaan hänelle, jos
-meidät tuomitaan kuolemaan."
-
-Lorin katseli nuorta naista hellästi säälien.
-
-"Meidät tuomitaan", sanoi hän, "minä vannotan teitä uskomaan niin.
-Pettymys olisi liian julma, jos varomattomuudessanne toivoisitte vielä."
-
-"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Geneviève. "Ystäväparka, joka jää yksin
-maailmaan!"
-
-Lorin kääntyi silloin Mauriceen päin, ja voimatta hillitä itseään loi
-Genevièvekin nopean silmäyksen nuoreen mieheen. Mauricen silmät olivat
-kohdistuneina heihin, ja hän painoi kättänsä sydämellensä.
-
-"Teillä on olemassa keino pelastua", sanoi Lorin.
-
-"Varmastiko?" kysyi Geneviève, jonka silmät säteilivät iloa.
-
-"Oh, siitä voin vastata."
-
-"Jos te pelastaisitte minut, miten minä siunaisinkaan teitä."
-
-"Mutta tämä keino..." jatkoi nuori mies.
-
-Geneviève luki epäröimisen syyn hänen silmistään.
-
-"Te siis myöskin olette nähnyt hänet?" sanoi hän.
-
-"Olen, minä näin hänet. Tahdotteko te pelastua? Tulkoon hän tänne
-vuorostaan rautaiselle tuolille, niin olette pelastunut."
-
-Varmasti Dixmer arvasi Lorinin katseen ilmeestä hänen lausumansa sanat,
-sillä ensin hän kalpeni; mutta pian hän taas sai takaisin synkän
-ilmeensä ja pirullisen hymynsä.
-
-"Se on mahdotonta", sanoi Geneviève; "minä en voisi enää vihata häntä".
-
-"Sanokaa, että hän tuntee teidän jalomielisyytenne ja uhmaa teitä."
-
-"Epäilemättä, sillä hän on varma itsestään, minusta, meistä kaikista."
-
-"Geneviève, Geneviève, minä olen vähemmän täydellinen kuin te; antakaa
-minun temmata hänet mukaani, jotta hän kuolee."
-
-"Ei, Lorin, minä vannotan teitä, ei mitään yhteistä tuon miehen kanssa,
-ei edes kuolemaa; minusta tuntuu, että olisin Mauricelle uskoton, jos
-kuolisin yhdessä Dixmerin kera."
-
-"Mutta tehän ette kuolekaan."
-
-"Millä keinoin minä eläisin hänen kuoltuaan?"
-
-"Ah!" sanoi Lorin, "kuinka paljon Mauricella onkaan syytä rakastaa
-teitä! Te olette enkeli, ja enkelien isänmaa on taivaassa. Rakas
-Maurice-parka!"
-
-Simon, joka ei saattanut kuulla molempien syytettyjen lausumia sanoja,
-tarkkaili sen sijaan koko ajan heidän kasvojensa ilmeitä.
-
-"Kansalainen santarmi", sanoi hän, "estähän toki vehkeilijöitä
-jatkamasta salahankkeitaan tasavaltaa vastaan vielä
-vallankumousoikeudessakin".
-
-"Hyvä!" virkkoi santarmi; "tiedäthän sinä hyvin, kansalainen Simon,
-ettei täällä enää solmita salaliittoja, tai jos niin tehdäänkin, ei
-sitä tehdä kauvan. Hehän juttelevat, nuo kansalaiset, ja kun laki ei
-kiellä juttelemasta mestausrattaillakaan, miksi sitten kiellettäisiin
-juttelemasta oikeudessa?"
-
-Tämä santarmi oli Gilbert, joka tunnettuaan kuningattaren vankikopissa
-ottamansa vangin osoitti tavallisella vilpittömyydellään myötätuntoa
-Genevièven rohkeutta ja uskollisuutta kohtaan.
-
-Puheenjohtaja oli neuvotellut asessorien kanssa; Fouquier-Tinvillen
-kehoituksesta hän alkoi kysellä:
-
-"Syytetty Lorin", sanoi hän; "minkä luontoisia olivat teidän suhteenne
-kansatar Dixmeriin?"
-
-"Minkäkö luonteisia, kansalainen puheenjohtaja?"
-
-"Niin."
-
-    "Yhdisti sydämemme ystävyys puhtahin,
-     mä veli olin hälle, hän sisar rakkahin."
-
-"Kansalainen Lorin", sanoi Fouquier-Tinville, "se on huono runo".
-
-"Kuinka niin?" kysyi Lorin.
-
-"Epäilemättä, loppusoinnuissa on kaksi h:ta."
-
-Edellisen jatkoa 193
-
-"Leikkaa pois, kansalainen syyttäjä, leikkaa pois, se on sinun virkasi."
-
-Fouquier-Tinvillen järkähtämättömät kasvot kalpenivat hiukan tämän
-kamalan pilan johdosta.
-
-"Entä millä silmin", kysyi puheenjohtaja, "katseli kansalainen Dixmer
-hänen vaimonsa suhdetta sellaiseen mieheen, joka oli olevinaan
-tasavaltalainen?"
-
-"Oh, mitä siihen seikkaan tulee, en voi sitä sanoa, koska en
-milloinkaan ole tuntenut kansalaista Dixmeriä enkä ole yhtään
-yrittänytkään oppia häntä tuntemaan."
-
-"Mutta", virkkoi Fouquier-Tinville, "sinä et mainitse, että ystäväsi
-kansalainen Maurice Lindey oli sinun ja syytetyn välisen niin puhtaan
-ystävyyden yhdyssiteenä?"
-
-"Kun minä en sitä sano", vastasi Lorin, "johtuu se siitä, että
-sellainen tuntuu minusta pahasti sanotulta, ja minusta tuntuu myös,
-että teidän olisi tullut seurata minun esimerkkiäni".
-
-"Kansalaiset valamiehet", sanoi Fouquier-Tinville, "osannevat
-arvostella näiden kahden tasavaltalaisen merkillistä suhdetta
-aristokraattinaiseen juuri sillä hetkellä, jolloin tämä
-aristokraattinainen on todistettavasti tekemässä mustinta salahanketta,
-mitä on tehty kansakuntaa vastaan".
-
-"Miten minä olisin tuntenut sen salahankkeen, josta sinä puhut,
-kansalainen syyttäjä?" kysyi Lorin, joka pikemminkin vimmastui kuin
-pelästyi tuon törkeän todisteen johdosta.
-
-"Te tunsitte tämän naisen, te olitte hänen ystävänsä, hän nimitti teitä
-veljeksensä, te sanoitte häntä sisareksenne ettekä te tuntenut hänen
-puuhiansa? Onko siis mahdollista, että hän, kuten te itse sanoitte,
-yksin on suorittanut sen teon, joka pannaan hänen syyksensä?"
-
-"Hän ei ole suorittanut sitä yksin", sanoi Lorin käyttäen
-puheenjohtajan sanoja, "koska hän on sanonut teille, koska minä olen
-sanonut teille ja sanon vieläkin, että hänen miehensä pakotti hänet
-siihen".
-
-"Kuinka sinä et siis tunne aviomiestä", sanoi Fouquier-Tinville, "kun
-kerran mies oli yhdessä naisen kanssa?"
-
-Lorinin olisi tarvinnut vain kertoa Dixmerin ensimmäisestä
-katoamisesta; Lorinin olisi tarvinnut vain sanoa Genevièven ja Mauricen
-rakastavan toisiaan; Lorinin olisi tarvinnut vain ilmoittaa, miten
-aviomies oli ryöstänyt ja piilottanut vaimonsa luoksepääsemättömään
-kätköpaikkaan puhdistautuakseen kaikesta osallisuudesta ja hajoittaen
-kaiken epäselvyyden.
-
-Mutta sitä varten olisi tarvinnut ilmaista molempien ystävien
-salaisuus; sitä varten olisi Genevièven täytynyt punastua viidensadan
-ihmisen edessä; Lorin pudisti päätänsä sanoakseen itselleen ei.
-
-"No niin", kysyi puheenjohtaja, "mitä te vastaatte kansalaiselle
-syyttäjälle?"
-
-"Että hänen logiikkansa on musertava", sanoi Lorin, "ja että hän on
-saanut minut uskomaan erään asian, jota en ole edes aavistanutkaan".
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Että minä olen nähdäkseni kauheimpia vehkeilijöitä, joita milloinkaan
-on nähty."
-
-Tämä ilmoitus herätti yleistä hilpeyttä. Tuomaritkaan eivät voineet
-pysyä vakavina, niin heitä miellytti se äänensävy, jota nuori mies oli
-käyttänyt lausuessaan nämä sanat.
-
-Fouquier ymmärsi koko ivan; ja kun hän väsymättömillä ponnistuksillansa
-oli oppinut tuntemaan syytettyjen kaikki salaisuudet yhtä tarkoin
-kuin syytetyt itsekin, tunsi hän vastoin tahtoaankin Lorinia kohtaan
-myötätuntoista ihailua.
-
-"No, kansalainen Lorin", sanoi hän, "puhu, puolusta itseäsi! Oikeus
-kuuntelee sinua, sillä se tuntee sinun vaiheesi, ne ovat kunnon
-tasavaltalaisen vaiheet".
-
-Simon tahtoi puhua; puheenjohtaja teki hänelle merkin olla vaiti.
-
-"Puhu, kansalainen Lorin", sanoi hän, "me kuuntelemme sinua".
-
-Lorin pudisti uudelleen päätänsä.
-
-"Tämä vaitiolo on myöntymystä", jatkoi puheenjohtaja.
-
-"Eipähän", sanoi Lorin; "tämä vaitiolo on vaitioloa, siinä kaikki".
-
-"Vielä kerran", sanoi Fouquier-Tinville, "haluatko sinä puhua?"
-
-Lorin kääntyi yleisöön päin kysyäkseen Mauricen silmiltä, mitä hänen
-olisi tehtävä.
-
-Maurice ei antanut Lorinille merkkiä puhua, ja Lorin pysyi vaiti.
-
-Se oli samaa kuin tuomita itsensä kuolemaan.
-
-Mitä nyt seurasi, tapahtui nopeasti.
-
-Fouquier esitti syytöksensä, puheenjohtaja esitti lyhyesti syytetyn
-ja todistajien kuulustelun; tuomarit menivät äänestämään ja palasivat
-julistaen Lorinin ja Genevièven syyllisiksi.
-
-Puheenjohtaja tuomitsi heidät molemmat kuolemaan.
-
-Palatsin suuri kello löi kaksi.
-
-Puheenjohtaja käytti juuri yhtä paljon aikaa kuolemantuomion
-julistamiseen kuin kello lyömiseensä.
-
-Maurice kuunteli näitä molempia ääniä, jotka sekaantuivat toisiinsa.
-Äänen ja kellon kaksinkertaisten värähtelyjen sammuessa olivat hänen
-voimansa lopussa.
-
-Santarmit veivät mukanaan Genevièven ja Lorinin, joka oli tarjonnut
-edelliselle käsivartensa.
-
-Molemmat tervehtivät Mauricea hyvin erilaisesti: Lorin hymyili;
-Geneviève, joka oli kalpea ja pyörtymäisillään, lähetti hänelle
-viimeisen suudelman kyyneliin kastetuilla sormillaan.
-
-Hän oli viimeiseen hetkeen saakka ylläpitänyt toivoa saada elää, eikä
-hän itkenyt elämäänsä, vaan rakkauttansa, joka sammuisi hänen elämänsä
-keralla.
-
-Puoliksi hulluna ei Maurice vastannut mitään näihin ystäviensä
-jäähyväisiin; hän nousi kalpeana, sekavana penkiltä, jolle oli
-vaipunut. Hänen ystävänsä olivat hävinneet.
-
-Hän tunsi, että vain yksi asia vielä eli hänessä: viha, joka jäyti
-hänen sydäntään.
-
-Hän loi viimeisen katseen ympärilleen ja tunsi Dixmerin, joka
-poistui toisten katselijoiden kanssa ja kumartui mennäkseen käytävän
-holviovesta.
-
-Nopeasti kuin ojentuva jousi ponnahti Maurice penkiltä penkille ja
-saapui samalle ovelle.
-
-Dixmer oli jo ehtinyt ovesta ja päässyt hämärään käytävään.
-
-Maurice asteli hänen perässänsä.
-
-Juuri kun Dixmer kosketti jalallaan suuren salin permantopaasia, laski
-Maurice kätensä Dixmerin olkapäälle.
-
-
-
-
-XXVII
-
-Kaksintaistelu
-
-
-Tähän aikaan oli aina vakava asia kysymyksessä, jos tunsi olkapäätänsä
-kosketettavan.
-
-Dixmer kääntyi ja tunsi Mauricen.
-
-"Kas, päivää, kansalainen tasavaltalainen", sanoi Dixmer näyttämättä
-muuta liikutuksen oiretta, kuin että hänen äänensä melkein
-huomaamattomasti värähteli, vaikka hän sen heti tukahdutti.
-
-"Päivää, kansalainen pelkuri", vastasi Maurice; "tehän odotitte minua,
-eikö niin?"
-
-"Se on, etten minä odottanut teitä enää, päinvastoin", sanoi Dixmer.
-
-"Miksi niin?"
-
-"Koska odotin teitä aikaisemmin."
-
-"Minä saavun vieläkin liian aikaisin sinun mielestäsi, murhaaja!"
-lisäsi Maurice hirveällä äänellä tai oikeammin kuiskeella, sillä siinä
-oli hänen sydämeensä kertyneen myrskyn jyrinää hänen katseensa iskiessä
-salamoita.
-
-"Tehän purskutatte tulta silmistänne, kansalainen", sanoi Dixmer. "Pian
-meidät tunnetaan ja ruvetaan seuraamaan meitä."
-
-"Niin, sinä pelkäät joutuvasi vangituksi, eikö niin? Pelkäät tulevasi
-samalle mestauslavalle, jonne lähetät toiset? Vangittakoon meidät,
-sitä parempi, sillä minusta tuntuu, että vielä puuttuu yksi rikollinen
-kansallisen oikeuden käsistä."
-
-"Kuten puuttuu yksi nimi kunnian miesten luettelosta, eikö niin, teidän
-nimenne hävittyä siitä."
-
-"Hyvä on! Puhumme tuosta uudelleen toivoakseni; mutta sillä välin
-sanon, että olette kostanut, ja kostanut kurjasti, naiselle! Kun kerran
-odotitte minua jossakin, miksi ette odottanut minua asunnossani sinä
-päivänä, jolloin varastitte minulta Genevièven?"
-
-"Luulin teitä ensimmäiseksi varkaaksi."
-
-"Ei mitään sukkeluuksia, hyvä herra, minä en milloinkaan ole tuntenut
-teitä; ei mitään sanoja, minä tunnen teidät paremmin tekojenne kuin
-sanojenne kautta, kuten se päivä todistaa, jolloin tahdoitte tappaa
-minut: sinä päivänä puhui teidän luonteenne."
-
-"Ja minä olen useammin kuin yhden kerran katunut, etten kuullut sen
-ääntä", vastasi Dixmer rauhallisesti.
-
-"No niin", sanoi Maurice lyöden sapeliaan, "minä tarjoan teille
-tilaisuuden korvaukseen".
-
-"Huomenna, jos niin suvaitsette, ei tänään."
-
-"Miksi huomenna?"
-
-"Tai tänä iltana."
-
-"Miksi ei heti?"
-
-"Koska minulla on tehtävää kello viiteen saakka."
-
-"Taaskin jokin iljettävä suunnitelma", sanoi Maurice.
-
-"Taaskin jokin väijytys."
-
-"Kas niin, herra Maurice", sanoi Dixmer, "te olette tosiaankin hyvin
-vähän kiitollinen. Kuinka? Kuuden kuukauden aikana minä olen antanut
-teidän kehrätä täydellistä rakkautta vaimoni kanssa; kuuden kuukauden
-aikana olen sietänyt teidän kohtauksianne, sallinut teidän hymyillä
-toisillenne. Ei milloinkaan ole mies, myöntäkää se, ollut sen vähemmän
-tiikeri kuin minä."
-
-"Toisin sanoen sinä luulit minun voivan olla sinulle hyödyllisen ja
-ajattelit säästäväsi minua."
-
-"Epäilemättä!" vastasi levollisesti Dixmer, joka hillitsi itseänsä
-sitä enemmän, mitä enemmän Maurice kiihtyi. "Epäilemättä, sillä välin
-kun te petitte tasavaltanne ja myitte sen minulle vaimoni katseesta;
-sillä välin kun te menetitte kunnianne, te petoksenne kautta, hän
-aviorikoksensa kautta, olin minä viisas ja sankari. Minä odotin ja
-juhlin voittoani."
-
-"Inhottavaa!" sanoi Maurice.
-
-"Niin, eikö niin? Annatte käytöksellenne oikean arvon, hyvä herra. Se
-oli kauhea! Se oli katala!"
-
-"Erehdytte, hyvä herra; minä nimitän sen miehen käytöstä kamalaksi ja
-katalaksi, jonka huostaan oli uskottu naisen kunnia, joka oli vannonut
-säilyttävänsä tämän kunnian puhtaana ja koskemattomana ja joka, sen
-sijaan että olisi pitänyt valansa, on tehnyt hänen kauneudestaan
-häpeällisen syötin, jolla hän on pyydystänyt heikon sydämen. Teidän
-pyhä velvollisuutenne oli ennen kaikkea suojella tätä naista, hyvä
-herra, mutta sen sijaan että olisitte suojellut häntä, te myitte hänet."
-
-"Mitä minun oli tehtävä, hyvä herra", vastasi Dixmer, "sen aion teille
-sanoa; minun oli pelastettava ystävä, joka yhdessä minun kanssani tuki
-pyhää asiaa. Samaten kuin uhrasin omaisuuteni tälle asialle, uhrasin
-myöskin kunniani. Mitä minuun tulee, olen täysin unohtanut itseni,
-väistynyt täydellisesti. Ajattelin itseäni vain viime tingassa. Nyt ei
-minulla enää ole ystävää: hän kuoli tikarinpistoon; nyt ei enää ole
-kuningatarta: kuningattareni on kuollut mestauslavalla; nyt, no niin,
-nyt minä ajattelen kostaa."
-
-"Sanokaa murhata."
-
-"Aviorikoksen tehnyttä naista ei murhata iskemällä häneen, vaan häntä
-rangaistaan."
-
-"Tämän aviorikoksen te olette aiheuttanut, siis se oli laillinen."
-
-"Niinkö luulette?" sanoi Dixmer synkästi hymyillen. "Kysykää hänen
-katumukseltaan, luuleeko hän toimineensa laillisesti."
-
-"Se, joka rankaisee, iskee päivänvalossa; sinä, sinä et rankaise, sillä
-heittäessäsi hänen päänsä giljotiinille, sinä itse piiloudut."
-
-"Minäkö pakenisin, minäkö piiloutuisin, ja milloin olet nähnyt
-sellaista, pölkkypää?" kysyi Dixmer. "Onko se piiloutumista, jos olen
-läsnä häntä tuomittaessa kuolemaan? Onko se pakenemista, että menen
-aina Kuolleiden saliin asti heittämään hänelle viimeiset hyvästit?"
-
-"Sinä siis menet katsomaan häntä?" huudahti Maurice, "sinä menet
-sanomaan hänelle hyvästi?"
-
-"Tietysti", sanoi Dixmer kohauttaen hartioitaan. "Sinä et ilmeisesti
-ole mikään koston erikoistuntija, kansalainen Maurice. Minun sijassani
-sinä siis olisit tyytynyt siihen, että tapahtumat vaikuttavat omalla
-voimallaan, että asianhaarat tuovat mukanaan oman seuraamuksensa;
-siten olisi esimerkiksi avionrikkojanainen, joka on ansainnut
-kuoleman, irti minusta, tai oikeammin hän ei olisi velkaa minulle
-siitä hetkestä alkaen, jolloin rankaisen häntä kuolemalla. Ei,
-kansalainen Maurice, olen keksinyt paremman tavan kuin tämän: olen
-keksinyt keinon, jolla kostan hänelle kaiken sen pahan, jonka hän
-on minulle tehnyt. Hän rakastaa sinua, hän tulee kuolemaan sinusta
-kaukana; hän inhoo minua, hän näkee minut jälleen. Katsohan", sanoi
-hän vetäen taskustaan salkun, "näetkö tämän salkun? Sen sisällä on
-Palatsin kanslistin allekirjoittama kortti. Sen avulla voin päästä
-kuolemaantuomittujen luo; no niin, minä tunkeudun Genevièven viereen ja
-nimitän häntä avionrikkojaksi; näen pyövelin leikkaavan hänen tukkansa,
-ja sillä välin hän saa kuulla minun ääneni toistavan: 'Avionrikkoja!'
-Minä seuraan häntä mestauskärryille saakka, ja hänen asettaessaan
-jalkansa mestauslavalle on viimeinen sana, jonka hän kuulee, sana
-_avionrikkoja_."
-
-"Pidä varasi. Hänellä ei tule olemaan voimaa kärsiä noin monta
-raukkamaista tekoa, hän ilmiantaa sinut."
-
-"Ei!" sanoi Dixmer, "hän vihaa minua liiaksi tehdäkseen sitä. Jos hänen
-olisi täytynyt ilmiantaa minut, olisi hän tehnyt sen silloin, kun
-ystäväsi kuiskaamalla kehoitti häntä siihen; koska hän ei ilmiantanut
-minua pelastaakseen henkensä, ei hän ilmianna minua kuollakseen minun
-kanssani: sillä hän tietää hyvin, että jos hän ilmiantaa minut, minä
-viivytän mestausta yhden päivän; hän tietää hyvin, että jos hän
-ilmiantaa minut, minä menen hänen kanssaan en ainoastaan Palatsin
-portaiden juurelle, vaan aina mestauslavalle saakka; sillä hän tietää
-hyvin, että minä sen sijaan että jättäisin hänet rattaiden astuimen
-juurella, nousisin hänen kanssansa rattaisiin; hän tietää hyvin, että
-minä koko matkan toistaisin tätä kauheata sanaa: _avionrikkoja_; että
-minä mestauslavallakin yhä toistaisin sitä ja että sillä hetkellä,
-jolloin hän vaipuu ikuisuuteen, vaipuisi syytös hänen kerallaan."
-
-Dixmer oli hirvittävä suuttumuksessaan ja vihassaan; hänen kätensä oli
-tarttunut Mauricen käteen; hän ravisti sitä sellaisella voimalla, jota
-Maurice ei olisi odottanut. Hänessä tapahtui päinvastainen vaikutus:
-sitä mukaa kuin Dixmer kiihtyi, rauhoittui Maurice.
-
-"Kuule", sanoi nuori mies, "tästä kostosta puuttuu eräs seikka".
-
-"Mikä?"
-
-"Että sinä voit hänelle sanoa: Lähtiessäni vallankumousoikeudesta
-tapasin rakastajasi ja tapoin hänet."
-
-"Päinvastoin, minusta on hauskempi sanoa, että sinä elät ja kärsit koko
-loppuikäsi hänen kuolemansa näystä."
-
-"Kuitenkin sinä tapat minut", sanoi Maurice, "taikka", lisäsi hän
-katseltuaan ympärillensä ja nähtyään olevansa melkein tilanteen herra,
-"minä tapan sinut".
-
-Ja kalpeana kiihtymyksestä, suuttumuksen yllyttämänä, tuntien voimansa
-kaksinkertaistuneen pakotettuaan itsensä kuuntelemaan Dixmerin kauheita
-suunnitelmia loppuun asti, hän tarttui hänen kurkkuunsa, veti hänet
-rintaansa vasten ja asteli takaperin portaita kohti, jotka johtivat
-joen äyräälle.
-
-Tämän käden kosketuksesta tunsi Dixmerkin vuorostaan vihan nousevan
-itsessään kuten laavan.
-
-"Hyvä on", sanoi hän, "sinun ei tarvitse viedä minua väkisin, minä
-tulen".
-
-"Tule siis, sinullahan on ase."
-
-"Tulen perässäsi."
-
-"Ei, kulje edellä, mutta minä ilmoitan jo etukäteen, että jos teet
-pienimmänkin merkin, pienimmänkin eleen, minä halkaisen pääsi
-sapeliniskulla."
-
-"Oh, sinä tiedät hyvin, etten minä pelkää", sanoi Dixmer vääntäen
-kasvonsa hymyyn, jonka hänen huultensa kalpeus teki niin
-kauhistuttavaksi.
-
-"Minun sapeliani et kylläkään", kuiskasi Maurice, "mutta sinä pelkäät,
-ettet saakaan kostaa. Ja kuitenkin", lisäsi hän, "voit nyt, kun olemme
-vastatusten, sanoa hänelle hyvästi".
-
-He olivat saapuneet virran rannalle, ja vaikka katse saattoikin seurata
-heitä sinne, missä he olivat, ei kukaan olisi ehtinyt paikalle ajoissa
-estääkseen kaksintaistelua tapahtumasta.
-
-Sitäpaitsi jäyti samanlainen viha kumpaistakin.
-
-Näin puhuessaan he olivat laskeutuneet niitä pieniä portaita, jotka
-johtavat Palatsin aukiolta, ja saapuneet melkein tyhjälle rantakadulle;
-sillä, koska istunnot yhä jatkuivat, kello kun oli vasta kaksi,
-tungeskeli väkijoukko vielä oikeussalissa, käytävissä ja pihoissa, ja
-Dixmer näytti yhtä paljon janoavan Mauricen verta kuin Maurice hänen
-vertansa.
-
-He tunkeutuivat sitten yhteen niistä holvikäytävistä, jotka johtavat
-Conciergerien vankikopeista jokeen; nykyään ne ovat roskaväen
-saastaisia tyyssijoja, joita pitkin muinoin useammin kuin kerran
-kärrättiin ruumiita kauas vankiluolista.
-
-Maurice asettui virran ja Dixmerin välille.
-
-"Minä luulen varmasti tappavani sinut, Maurice", sanoi Dixmer; "sinä
-vapiset liikaa".
-
-"Ja minä, Dixmer", sanoi Maurice ottaen sapelin käteensä ja sulkien
-häneltä huolellisesti paluutien, "minä luulen päinvastoin tappavani
-sinut ja tehtyäni sen ottavani salkustasi Palatsin kanslistin antaman
-pääsylipun. Ah, sinun on parasta kyllä napittaa pukusi, olkoon
-menneeksi; minun sapelini kyllä avaa sen, siitä minä menen takuuseen,
-vaikka se olisikin vaskea, kuten muinaiset haarniskat."
-
-"Otatko sinä sen paperin?" ulvoi Dixmer.
-
-"Otan", sanoi Maurice, "minä käytän sitä paperia; minähän menen
-sen avulla Genevièven viereen; minähän istuudun hänen rinnalleen
-teloitusrattaisiin: minäpä kuiskaankin hänen korvaansa niin kauvan
-kun hän elää: _Minä rakastan sinua_; ja kun hänen päänsä putoo: _Minä
-rakastin sinua_."
-
-Dixmer teki vasemmalla kädellään eleen ottaakseen paperin oikealla
-kädellään ja heittääkseen sen salkkuineen jokeen. Mutta nopeana kuin
-salama, leikkaavana kuin kirves iski Mauricen sapeli tähän käteen ja
-erotti sen melkein kokonaan ranteesta.
-
-Haavoittunut päästi parahduksen ravistaen silvottua kättänsä ja asettui
-asentoon.
-
-Silloin alkoi tämän yksinäisen, pimeän holvin alla hirvittävä taistelu;
-molemmat miehet, jotka olivat niin ahtaassa paikassa, etteivät iskut
-saattaneet osua paljonkaan syrjään ruumiista, liukastelivat kosteilla
-paasilla ja pysyttelivät vaivoin holvin seinävierillä; hyökkäykset
-kävivät yhä tiheämmiksi, mitä enemmän tappelevien kärsimättömyys kasvoi.
-
-Dixmer tunsi verensä virtaavan ja ymmärsi voimiensa kuluvan verensä
-mukana; hän ahdisti Mauricea niin raivokkaasti, että tämä pakosta
-peräytyi askelen. Väistyessään hänen vasen jalkansa luiskahti, ja hänen
-vihollisensa sapelinkärki raapaisi hänen rintaansa. Mutta nopeana
-kuin ajatus hän polvistuneena nosti miekan vasemmalla kädellänsä ja
-ojensi kärjen Dixmeriä kohti, joka vihansa kiivaudessa ja hyökätessään
-viettävällä maaperällä lankesi siihen ja lävisti itsensä.
-
-Kuului hirveä kirous; sitten vyöryivät molemmat ruumiit holvikäytävän
-ulkopuolelle.
-
-Yksi vain nousi pystyyn, Maurice, veren peitossa, mutta vihollisensa
-veren.
-
-Hän veti sapelinsa ulos ruumiista, ja vetäessään hän tuntui miekallaan
-imevän viimeisenkin elämänjäännöksen, joka hermoväristyksenä vielä eli
-Dixmerin jäsenissä.
-
-Varmistuttuaan siitä, että tämä oli kuollut, hän kumartui, avasi
-kuolleen puvun, otti salkun ja poistui nopeasti.
-
-Tarkastaessaan itseänsä hän huomasi, ettei voisi astua neljää
-askeltakaan tulematta vangituksi: hän oli veren peitossa.
-
-Hän astui virran reunalle, kumartui jokeen päin ja pesi kätensä ja
-pukunsa.
-
-Sitten hän kiireisesti nousi taas portaita ylös luoden holviin
-viimeisen katseen.
-
-Punainen ja höyryävä juova lähti sieltä ja virtasi jokeen päin.
-
-Päästyään Palatsin lähelle hän avasi salkun ja löysi sieltä
-pääsykortin, jonka oli allekirjoittanut Palatsin kanslisti.
-
-"Kiitos, vanhurskas Jumala!" mutisi hän itsekseen. Ja hän nousi
-nopeasti portaita, jotka johtivat Kuolleiden saliin.
-
-Kello löi kolme.
-
-
-
-
-XXVIII
-
-Kuolleiden sali
-
-
-Lukijat muistavat, että Palatsin kanslisti oli avannut Dixmerille
-vankiluettelot ja pitänyt hänelle seuraa, jonka kanslistin rouvan
-läsnäolo oli tehnyt hyvin miellyttäväksi.
-
-Kuten hyvin saattaa ymmärtää, joutui tämä mies hirveän kauhun valtaan,
-kun Dixmerin salaliitto oli tullut ilmi.
-
-Kysymyksessä ei tosiaankaan ollut vähemmän kuin että hän näytti
-valevirkaveljensä rikostoverilta ja joutuisi tuomituksi kuolemaan
-Genevièven keralla.
-
-Fouquier-Tinville oli kutsuttanut hänet eteensä.
-
-Ymmärtää, kuinka paljon miesparka oli saanut ponnistella
-näyttääkseen viattomuutensa yleiselle syyttäjälle; hän oli siinä
-onnistunut Genevièven tunnustusten avulla, jotka todistivat hänen
-tietämättömyytensä Dixmerin suunnitelmista. Hän oli onnistunut siinä
-Dixmerin paon ansiosta; hän oli onnistunut siinä ennen kaikkea
-Fouquier-Tinvillen halun vuoksi säilyttää oma hallintonsa puhtaana
-kaikista tahroista.
-
-"Kansalainen", oli kanslisti sanonut heittäytyen hänen jalkojensa
-juureen, "anna minulle anteeksi, minua on petetty".
-
-"Kansalainen", oli syyttäjä vastannut, "sellainen kansakunnan
-virkamies, joka tällaisina aikoina antaa pettää itseään, ansaitsee
-joutua giljotiinille".
-
-"Mutta saattaahan olla pässinpää, kansalainen", jatkoi kanslisti, jolla
-oli vastustamaton halu nimittää Fouquier-Tinvilleä ylhäisyydeksi.
-
-"Pässinpää tai ei", vastasi ankara syyttäjä, "rakastuessaan tasavaltaa
-ei kenenkään sovi tuudittautua uneen. Kapitolin hanhetkin olivat tyhmiä
-ja kuitenkin ne heräsivät pelastamaan Rooman."
-
-Kanslisti ei osannut vastata mitään sellaista todistelua vastaan; hän
-päästi huokauksen ja odotti.
-
-"Minä annan sinulle anteeksi", sanoi Fouquier. "Puolustanpa sinua
-vielä, sillä en tahdo, että ketään minun alaisistani virkamiehistä edes
-epäiltäisiin; mutta muista, että pienimmästäkin sanasta, joka saapuu
-korviini, vähimmästäkin aiheesta muistuu uudelleen tämä juttu, ja sinä
-olet mennyttä kalua."
-
-Ei ole tarvis sanoa, miten innokkaasti ja huolellisesti tämä kanslisti
-tutki sanomalehdet, kiirehtien aina sanomaan, mitä ne tiesivät, vieläpä
-toisinaan, mitä ne eivät tienneet, vaikka siten olisi kymmenen miehen
-pää pudonnut.
-
-Hän haki etenkin Dixmeriä, kehoittaakseen tätä olemaan vaiti; mutta
-Dixmer oli tietenkin muuttanut asuntoa, eikä hän voinut löytää tätä.
-
-Geneviève vietiin syytettyjen penkille; mutta hän oli jo kuulustelussa
-selittänyt, ettei hänellä eikä hänen miehellään ollut ainoatakaan
-rikostoveria.
-
-Miten kiitollisesti hän katselikaan naisraukkaa nähdessään hänen
-kävelevän ohitseen mennäkseen oikeuteen!
-
-Kuitenkin, juuri Genevièven mentyä ja hänen palattuaan hetkeksi
-kansliaan ottaakseen sieltä kansalaisen Fouquier-Tinvillen vaatiman
-asiakirjan, hän yhtäkkiä näki Dixmerin ilmestyvän ja astelevan häntä
-kohti levollisin, hiljaisin askelin.
-
-Tämä näky sai hänet ällistymään.
-
-"Oh!" sanoi hän ikäänkuin olisi nähnyt aaveen.
-
-"Etkö sinä tunne minua?" kysyi vastatullut.
-
-"Tottahan toki. Sinä olet kansalainen Durand tai oikeammin kansalainen
-Dixmer."
-
-"Niin juuri."
-
-"Mutta sinähän olet kuollut, kansalainen?"
-
-"En vielä, kuten näet."
-
-"Tarkoitan, että sinut vangitaan."
-
-"Kukapa minut vangitsisi? Kukaan ei tunne minua."
-
-"Mutta minä tunnen sinut, eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin sana,
-niin joudut giljotiinille."
-
-"Eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin kaksi sanaa, niin sinäkin joudut
-giljotiinille minun kanssani."
-
-"Sinähän puhut kamalia."
-
-"Ei, puhun vain johdonmukaisesti."
-
-"Mutta mistä on kysymys? No, puhu, pidä kiirettä, sillä mitä vähemmän
-aikaa me juttelemme yhdessä, sitä vähemmän me joudumme molemmat
-vaaraan."
-
-"Kas näin! Vaimoni tuomitaan kuolemaan, eikö niin?"
-
-"Sitä suuresti pelkään, vaimoparka!"
-
-"No niin, minä haluan nähdä hänet viimeisen kerran sanoakseni hänelle
-hyvästi."
-
-"Missä niin?"
-
-"Kuolleiden salissa."
-
-"Uskallatko mennä sinne?"
-
-"Miksi en?"
-
-"Oh!" sanoi kanslisti kuten mies, jonka ihon tämä ajatuskin panee
-kananlihalle.
-
-"Siihen tarvitaan jokin keino?"
-
-"Kun mennään Kuolleiden saliin? Niin, varmasti."
-
-"Mikä sitten?"
-
-"On hankittava lupalippu."
-
-"Entä mistä nämä lupaliput saadaan?"
-
-Kanslisti tuli kamalan kalpeaksi ja sopersi:
-
-"Te kysytte, mistä nämä kortit saadaan?"
-
-"Minä kysyn, mistä ne saadaan", vastasi Dixmer; "kysymys on mielestäni
-selvä".
-
-"Ne saadaan... täältä."
-
-"Ah, tosiaankin; entä kuka ne tavallisesti allekirjoittaa?"
-
-"Kanslisti."
-
-"Mutta kanslistihan olet sinä."
-
-"Epäilemättä, se olen minä."
-
-"Kas, kuinka hyvin sattuikin!" sanoi Dixmer istuutuen; "sinä kirjoitat
-minulle pääsylipun".
-
-Kanslisti hypähti pystyyn.
-
-"Sinä pyydät päätäni, kansalainen", sanoi hän.
-
-"Enpä suinkaan. Minä pyydän lupalipun, siinä kaikki."
-
-"Minä panetan sinut vankilaan, onneton!" sanoi kanslisti kooten koko
-tarmonsa.
-
-"Pane vain", sanoi Dixmer; "mutta samassa hetkessä minä ilmoitan sinut
-rikostoverikseni, ja sen sijaan, että päästät minut menemään ihan yksin
-tuohon kuuluisaan saliin, sinä seuraatkin minua sinne".
-
-Kanslisti kalpeni.
-
-"Voi sinua roistoa!" sanoi hän.
-
-"Siinä ei ole mitään roistomaisuutta", virkkoi Dixmer; "minun on tarvis
-puhua vaimoni kanssa, ja minä pyydän sinulta lupalippua päästäkseni
-hänen luokseen".
-
-"No, onko sinulle niin tarpeellista puhua hänelle?"
-
-"Kaiketikin, koska panen pääni alttiiksi päästäkseni sinne."
-
-Tämä peruste tuntui kanslistista pätevältä. Dixmer näki hänen
-päätöksensä horjuvan.
-
-"No rauhoitu", sanoi hän, "kukaan ei saa sitä tietää. Mitä perhanaa!
-Sattuuhan joskus sellaisiakin tapauksia kuin tämä."
-
-"Ne ovat harvinaisia. Niitä ei paljon satu. — No mutta, katsotaanpa,
-järjestetään tämä toisella tavoin."
-
-"Jos se on mahdollista, en pyydä mitään parempaa."
-
-"Se on hyvin helppoa. Tule sisään kuolemaantuomittujen ovesta, sitä
-varten et tarvitse lupalippua. Ja sitten kun olet puhunut vaimosi
-kanssa, huudat minua, ja minä päästän sinut ulos."
-
-"Eipä hullumpaa!" sanoi Dixmer. "Pahaksi onneksi kiertelee kaupungilla
-kuitenkin eräs juttu."
-
-"Mikä juttu?"
-
-"Tarina eräästä kyttyräselkäparasta, joka erehtyi ovesta ja luullen
-saapuvansa arkistoon astuikin puheena olevaan saliin. Kuitenkin, kun
-hän oli tullut tuomittujen ovesta eikä isosta ovesta, kun hänellä ei
-ollut korttia, minkä avulla näyttää toteen henkilöllisyytensä, ei häntä
-enää päästetty ulos, kun hän kerran oli tullut sisään. Väitettiin,
-että koska hän oli astunut sisään toisten tuomittujen ovesta, hän
-oli tuomittu kuten toisetkin. Turhaan hän pani vastalauseensa,
-vannoi, vetosi oikeuteen, kukaan ei uskonut häntä, kukaan ei tullut
-hänen avukseen, kukaan ei päästänyt häntä ulos. Joten pyöveli hänen
-vastalauseistaan, kirouksistaan, huudoistaan välittämättä ensin
-leikkasi hänen tukkansa, sitten hänen kaulansa. Onko kasku tosi,
-kansalainen kanslisti? Sinun täytyy tietää se paremmin kuin kukaan muu."
-
-"Voi, kyllä se on tosi!" sanoi kanslisti ihan vapisten.
-
-"No niin, sinä siis näet, että kun tuollaista on tapahtunut, minä
-olisin hullu, jos menisin sellaiseen rosvojen pesään."
-
-"Mutta kun minä kerran olen siellä, sanoinhan minä sinulle."
-
-"Ja jos sinua huudetaan, jos olet kiinni muualla, jos sinä unohdat?"
-
-Dixmer korosti säälimättömästi viimeistä lausettaan: "Entä jos sinä
-unohdat, että minä olen siellä?"
-
-"Mutta kun minä lupaan."
-
-"Ei, sitäpaitsi se saattaisi sinut vaaraan: sinut nähtäisiin
-puhuttelemassa minua; ja lopuksi se ei sovellu minulle. Pidän siis
-enemmän lupalipusta."
-
-"Mahdotonta."
-
-"Siinä tapauksessa, rakas ystävä, minä kerron kaikki, ja me teemme
-yhdessä matkan Révolution-aukiolle."
-
-Huumaantuneena, sekaisin, puolikuolleena kirjoitti kanslisti lupalipun
-_yhdelle kansalaiselle_.
-
-Dixmer iski siihen kiinni ja lähti hätäisesti pois asettuakseen
-oikeussalissa sille paikalle, jossa olemme hänet nähneet.
-
-Loppu tiedetään.
-
-Välttääkseen kaikkia syytöksiä osallisuudesta meni kanslisti tämän
-jälkeen istumaan Fouquier-Tinvillen viereen jättäen kansliansa hoidon
-ensimmäiselle apulaiselleen.
-
-Kello kymmentä minuuttia yli kolmen tunkeutui Maurice korttinsa avulla
-ovenvartijoiden ja santarmien ketjun lävitse ja pääsi vaikeuksitta
-tuolle turmiota tuottavalle ovelle.
-
-Sanoessamme turmiota tuottavalle liioittelemme, sillä ovia oli
-kaksi. Iso ovi, josta menivät ja tulivat lupalipun saaneet, ja
-tuomittujen ovi, josta tulivat ne, jotka lähtivät ulos vain mennäkseen
-mestauslavalle.
-
-Huone, johon Maurice oli astunut, oli jaettu kahteen osastoon.
-
-Toisessa näistä osastoista istuivat kirjurit merkitsemässä saapuvien
-nimiä; toisessa, jonka kalustona oli vain muutamia puupenkkejä,
-säilytettiin sekä niitä, jotka juuri oli vangittu, että niitä, jotka
-juuri oli tuomittu, mikä oli melkein sama asia.
-
-Sali oli synkkä; sitä valaisi vain väliseinän ikkuna, joka avautui
-kansliaan.
-
-Valkoisiin puettu puolipyörtynyt nainen virui eräässä nurkassa nojaten
-seinään.
-
-Muuan mies seisoi hänen edessään, käsivarret ristissä rinnallaan,
-pudistaen silloin tällöin päätänsä ja epäröiden puhua hänelle, pelosta,
-että hän tulisi jälleen tajuihinsa, hän kun näytti pyörtyneen.
-
-Näiden kahden henkilön ympärillä liikuskeli sekaisin muita
-kuolemaantuomittuja, jotka nyyhkyttivät tai lauloivat isänmaallisia
-lauluja.
-
-Toiset kävelivät pitkin askelin ikäänkuin paetakseen sitä ajatusta,
-joka kalvoi heitä.
-
-Tämä oli tosiaankin kuoleman eteinen, ja kalustus teki sen tämän nimen
-arvoiseksi.
-
-Näkyi oljilla täytettyjä ruumiskirstuja puoleksi avonaisina ikäänkuin
-kutsumassa eläviä luokseen: ne olivat leposijoja, väliaikaisia hautoja.
-
-Suuri kaappi seisoi vastapäätä lasiovea seinän vieressä.
-
-Muuan vanki avasi sen uteliaisuudesta ja peräytyi kauhusta.
-
-Tämä kaappi sisälsi edellisenä päivänä mestattujen veriset vaatteet,
-ja pitkiä hiuspalmikoita riippui siellä täällä: niistä pyöveli sai
-juomarahoja myymällä ne sukulaisille, koska viranomaiset eivät
-velvoittaneet häntä polttamaan noita rakkaita pyhäinjäännöksiä.
-
-Läähättäen, suunniltaan ollen oli Maurice tuskin avannut oven, kun hän
-jo oli nähnyt koko kuvaelman yhdellä silmäyksellä.
-
-Hän astui kolme askelta huoneessa ja lankesi Genevièven jalkojen
-juureen.
-
-Naisparka päästi kirkaisun, jonka Maurice tukahdutti huulillaan.
-
-Lorin puristi itkien ystävänsä syliinsä; nämä olivat hänen ensimmäiset
-kyynelensä.
-
-Kumma seikka! Kaikki nämä koolla olevat onnettomat, joiden tuli kuolla
-yhdessä, tuskin edes katselivat sitä liikuttavaa näytelmää, jonka nämä
-onnettomat, heidän vertaisensa, heille esittivät.
-
-Jokaisella oli liiaksi mielenliikutuksen aihetta, ottaakseen osaa
-toisten mielenliikutukseen.
-
-Nuo kolme ystävystä jäivät hetkeksi sanattomaan, kiihkeään ja melkein
-riemuisaan syleilyyn.
-
-Lorin irtautui ensimmäisenä tuosta tuskallisesta ryhmästä.
-
-"Sinut on siis myöskin tuomittu kuolemaan?" sanoi hän Mauricelle.
-
-"Niin on", vastasi tämä.
-
-"Oi, mikä onni!" kuiskasi Geneviève.
-
-Sellaisten ihmisten iloa, joilla on vain tunti elettävää, ei saata
-kestää niinkään kauvan kuin heidän elämäänsä.
-
-Silmäiltyään Genevièveä sen kiihkeän ja syvän rakkauden katseella,
-joka asui hänen sydämessään, kiitettyään häntä tuosta hänen juuri
-lausumastaan sekä itsekkäästä että hellästä sanasta, Maurice kääntyi
-Lorinin puoleen.
-
-"Jutelkaamme nyt", sanoi hän sulkien Genevièven molemmat kädet omaansa.
-
-"Niin, jutelkaamme", vastasi Lorin; "se on vallan oikein, kunhan vain
-olisi aikaa! Mitä sinulla on minulle sanottavaa? Katsotaanpa!"
-
-"Sinut on vangittu minun vuokseni, tuomittu kuolemaan hänen takiaan,
-etkä sinä ole rikkonut ensinkään lakia; kun Geneviève ja minä maksamme
-velkamme, ei käy päinsä, että sinut pannaan maksamaan samalla kertaa
-kuin meidät."
-
-"Minä en ymmärrä."
-
-"Lorin, sinä olet vapaa!"
-
-"Vapaa, minäkö? Sinä olet hullu!" sanoi Lorin.
-
-"En, minä en ole hullu; toistan sinulle, että olet vapaa; kas,
-tässä on lupalippu. Sinulta kysytään, kuka olet; sinä palvelet
-Carmesin kansliassa; olet tullut puhuttelemaan Palatsin kansalaista
-kanslistia; olet uteliaisuudesta pyytänyt häneltä lupalipun näädäksesi
-kuolemaantuomittuja; olet nähnyt heidät, olet saanut kylliksesi ja
-menet tiehesi."
-
-"Tämähän on pilaa, eikö niin?"
-
-"Eipä suinkaan, rakas ystävä, tässä on lippu, käytä tilaisuutta
-hyväksesi. Sinä et ole rakastunut, sinä; sinun ei ole tarvis kuolla
-voidaksesi viettää muutaman minuutin lisää sydämesi rakastetun kanssa,
-eikä menettää sekuntiakaan ikuisuudestasi."
-
-"No niin, Maurice", sanoi Lorin, "jos täältä voi päästä pois, mitä en
-koskaan olisi uskonut, vannon sen, miksi sinä et sitten ensinnä pelasta
-madamea? Sinun suhteesi me kyllä sitten keksimme keinon."
-
-"Mahdotonta", sanoi Maurice, jonka sydäntä kauheasti kouristi, "kas,
-sinähän näet, lippuun on merkitty kansalainen eikä kansatar; eikä
-Geneviève sitäpaitsi tahtoisi lähteä ulos jättäen minut tänne, elää
-tietäessään minun kuolevan".
-
-"No niin, ellei hän tahdo sitä, miksi minä sitä tahtoisin? Luuletko
-sinä siis, että minulla on vähemmän rohkeutta kuin naisella?"
-
-"En, hyvä ystävä, minä tiedän päinvastoin, että sinä olet miehistä
-urhein; mutta mikään asia maailmassa ei voisi puolustaa sinun
-itsepäisyyttäsi tällaisessa tapauksessa. No, Lorin, käytä hetkeä
-hyväksesi, ja suo meille tuo suuri ilo, että tiedämme sinut vapaaksi ja
-onnelliseksi."
-
-"Onnelliseksi!" huudahti Lorin, "lasketko sinä pilaa? Onnellinen ilman
-teitä?... Voi, mitä perhanaa sinä luulet minun tekevän tässä maailmassa
-ilman teitä, Pariisissa, kun en voi elää tapojen! mukaan? Kun en
-enää näe teitä, kun en enää ikävystytä teitä loppusoinnuillani? Voi,
-jumaliste, en!"
-
-"Lorin, ystäväni..."
-
-"Juuri niin, juuri sen vuoksi, että olen ystäväsi, minä pysyn
-päätöksessäni: jos olisin vankina kuten nyt olen ja toivoisin löytäväni
-teidät molemmat, niin kaataisin kumoon muurit; mutta karatakseni täältä
-yksinäni käyskennelläkseni katuja pitkin pää kumarassa ja jonkinlaisen
-katumuksen huutaessa korviini: 'Maurice! Geneviève!' mennäkseni
-tiettyihin kortteleihin ja muutamien talojen ohi, joissa olen nähnyt
-teidät ja joissa tämän jälkeen näkisin vain teidän haamunne; täten
-lopulta joutuakseni vihaamaan tätä rakasta Pariisia, jota niin paljon
-olen rakastanut, ah, en, kautta kunniani, ja minun mielestäni on tehty
-oikein julistamalla pannaan kuninkaat, vaikkapa ei edes muun kuin
-kuningas Dagobertin vuoksi."
-
-"Entä mitä yhteyttä on kuningas Dagobertilla tämän tilanteen kanssa?"
-
-"Mitä yhteyttäkö? Eikö tämä kauhea tyranni sanonut suurelle
-Eligiukselle: Ei ole niin hyvää seuraa, ettei sitä pidä jättää. No
-niin, minä olen tasavaltalainen ja sanon: mikään ei saata meitä
-jättämään tätä hyvää seuraa, ei edes giljotiini; täällä minun on hyvä
-olla, ja tänne minä jään!"
-
-"Ystäväparka, ystäväparka!" sanoi Maurice.
-
-Geneviève ei sanonut mitään, mutta katseli häntä kyynelsilmin.
-
-"Sinä kaipaat elämää, sinä!" sanoi Lorin.
-
-"Niin, hänen vuoksensa."
-
-"Minä taas en kaipaa sitä minkään vuoksi; enpä edes Järki-jumalattaren
-vuoksi, joka — olen unohtanut ilmoittaa sinulle tämän seikan — on
-menetellyt viime aikana erittäin väärin minua kohtaan eikä ole edes
-viitsinyt lohduttautua toisen, muinaisen Arthémiksen tapaan; minä
-poistun siis erittäin rauhallisena ja hyvin leikkisänä; minä huvitan
-kaikkia noita heittiöitä, jotka juoksentelevat pyövelinrattaiden
-perässä, minä lausun kauniin nelisäkeisen runon herra Sansonille ja
-hyvästit seuralle... toisin sanoen... maltahan!"
-
-Lorin keskeytti puheensa.
-
-"Ah niin kyllä, niin kyllä", sanoi hän, "niin kyllä, minä tahdon lähteä
-ulos; tiedän hyvin, etten rakastanut ketään; mutta unohdin vihanneeni
-erästä; mitä on kellosi, Maurice, kellosi?"
-
-"Puoli neljä."
-
-"Minulla on aikaa, helkkarissa, minulla on aikaa!"
-
-"Varmasti", huudahti Maurice; "tänään on vielä yhdeksän syytettyä,
-se ei pääty ennen kello viittä; meillä on siis melkein kaksi tuntia
-käytettävänä".
-
-"Enempää en tarvitsekaan; anna minulle lippusi ja lainaa minulle
-kaksikymmentä souta."
-
-"Oi, hyvä Jumala! Mitä te aiotte tehdä?" kuiskasi Geneviève.
-
-Maurice puristi hänen kättänsä; hänelle oli tärkeätä, että Lorin lähti.
-
-"Minulla on ajatus", sanoi Lorin.
-
-Maurice veti kukkaronsa taskustaan ja pani sen ystävänsä kouraan.
-
-"Nyt pääsylippusi, Jumalan rakkauden kautta! Aioin sanoa Ikuisen
-Olennon rakkauden kautta."
-
-Maurice antoi hänelle pääsylipun.
-
-Lorin suuteli Genevièven kättä, ja käyttäen hyväkseen tilaisuutta, kun
-kansliaan tuotiin joukko kuolemaantuomittuja, hän harppasi puupenkkien
-yli ja ilmestyi suurelle ovelle.
-
-"Hoi!" sanoi muuan santarmi, "tuossa näyttää menevän karkulainen".
-
-Lorin ojentautui ja esitti pääsylippunsa.
-
-"Kas tässä", sanoi hän, "kansalainen santarmi, opi paremmin tuntemaan
-ihmiset".
-
-Santarmi tunsi kanslistin allekirjoituksen; mutta hän kuului niihin
-toimihenkilöihin, joilta tavallisesti puuttuu luottamus asioihin,
-ja kanslistin juuri tällä hetkellä tullessa oikeussalista väristen
-yhä vieläkin sen vuoksi, että niin varomattomasti oli antanut
-nimikirjoituksensa, sanoi santarmi:
-
-"Kansalainen kanslisti, tässä on paperi, jonka avulla eräs otus aikoo
-päästä pois Kuolleiden salista; kelpaako tämä paperi?"
-
-Kanslisti kalpeni kauhusta, ja varmana siitä, että jos katsoisi, näkisi
-Dixmerin kamalat kasvot, hän kiirehti vastaamaan repäisten kortin
-käteensä:
-
-"Kyllä, kyllä, se on minun allekirjoitukseni."
-
-"Siinä tapauksessa", sanoi Lorin, "jos se kerran on sinun
-allekirjoituksesi, anna se minulle takaisin".
-
-"Eipä suinkaan", sanoi kanslisti repien sen tuhanneksi kappaleeksi,
-"enpä suinkaan, tällaisia pääsylippuja voidaan käyttää vain kerran".
-
-Lorin seisoi hetken neuvottomana.
-
-"Ai, sitä pahempi", sanoi hän; "mutta minun on ennen kaikkea tapettava
-hänet". Ja hän syöksyi ulos kansliasta.
-
-Kuten helposti saattaa ymmärtää, Maurice oli seurannut Lorinia
-jännittyneenä, kunnes hän oli hävinnyt näkyvistä.
-
-"Hän on pelastunut", sanoi hän Genevièvelle niin innostuneena, että
-se muistutti iloa; "hänen pääsylippunsa on revitty kappaleiksi, hän
-ei pääse enää sisälle: sitäpaitsi, vaikka hän pääsisikin sisään, on
-vallankumousoikeuden istunto pian lopussa: hän saapuu kello viisi, ja
-me olemme silloin kuolleet!"
-
-Geneviève huokasi ja värisi.
-
-"Oi, purista minut syliisi", sanoi hän, "ja älkäämme enää jättäkö
-toisiamme... Miksi ei ole mahdollista, hyvä Jumala, että sama isku
-iskee meihin molempiin, jotta vetäisimme molemmat yhdessä viimeisen
-henkäyksemme!"
-
-Sitten he vetäytyivät hämärän salin perälle. Geneviève istuutui ihan
-Mauricen viereen ja kietoi molemmat käsivartensa hänen kaulaansa;
-täten he toisiinsa kietoutuneina, yhdessä hengittäen, sammuttaen
-mielestään etukäteen äänet ja ajatukset, huumaantuivat rakkauden avulla
-välinpitämättömiksi lähestyvästä kuolemasta.
-
-Kului puoli tuntia.
-
-
-
-
-XXIX
-
-Miksi Lorin oli lähtenyt
-
-
-Äkkiä kuului kova meteli, santarmit tulivat matalasta ovesta sisään;
-heidän jälkeensä tuli Sanson ja hänen apurinsa kantaen nuorakimppuja.
-
-"Oi, ystäväni, ystäväni!" sanoi Geneviève, "nyt tuli kohtalokas hetki,
-minä tunnen pyörtyväni".
-
-"Ja te olette väärässä", sanoi Lorinin heläjävä ääni:
-
-    "Väärässä ootte totta tosiaan,
-     kuolema vapautta ompi vaan."
-
-"Lorin!" huudahti Maurice epätoivoisena.
-
-"Se ei ollut hyvä, eihän ollut? Olen samaa mieltä kuin sinä;
-eilispäivästä lähtien olen sepittänyt vain surkeita..."
-
-"Voi, siitäkö nyt olisi kysymys! Sinä palasit, onneton...! Sinä
-palasit...!"
-
-"Niinhän oli luullakseni sovittu. Kuulehan, sillä se, mitä aion kertoa,
-kiinnostaa yhtä paljon sinua kuin madamea."
-
-"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!"
-
-"Annahan minun puhua, muuten ei minulla ole aikaa kertoa sitä. Halusin
-mennä ulos ostaakseni veitsen Barillerie-kadulta."
-
-"Mitä sinä aioit tehdä veitsellä?"
-
-"Tahdoin tappaa sillä tuon hyvän herra Dixmerin." Geneviève värisi.
-
-"Oi!" sanoi Maurice, "minä käsitän".
-
-"Minä ostin sen. Kas näin minä ajattelin, ja sinä saat nähdä, miten
-paljon ystävälläsi on loogillista järjenjuoksua. Alanpa luulla, että
-minusta olisi pitänyt tulla matemaatikko runoilijan sijasta. Pahaksi
-onneksi on nyt liian myöhäistä. Kas näin minä siis puhuin itsekseni;
-seuraahan järkeilyäni: 'Herra Dixmer on sekoittanut vaimonsa huonoon
-asiaan; herra Dixmer on käynyt katsomassa hänen tuomitsemistaan; herra
-Dixmer ei varmaankaan luovu huvista nähdä häntä pyövelinrattaissa,
-etenkään kun me olemme häntä saattamassa. Minä näen hänet siis
-katselijoiden ensi rivissä; minä solahdan hänen viereensä; sanon
-hänelle: 'hyvää päivää, herra Dixmer', ja isken veitseni hänen
-kylkeensä!"
-
-"Lorin", huudahti Geneviève.
-
-"Rauhoittukaa, rakas ystävä. Sallimus on saattanut kaikki oikeaan
-järjestykseen. Voitteko kuvitella, että katselijat, sen sijaan että
-olisivat pysytelleet Palatsin edessä kuten tavallista, olivat tehneet
-puolikäännöksen oikeaan ja piirittivät rantakatua! 'Kas', sanoin
-itsekseni, 'siellä on varmasti hukkunut koira, miksi ei Dixmer olisi
-siellä? Hukuttautuva koira saa ajan aina hyvin kulumaan.' Astun kaiteen
-viereen, ja näen pitkin rantaa seisoskelevan joukon ihmisiä, jotka
-nostelevat käsiään ilmaan ja kumartuvat katsomaan jotakin maassa
-makaavaa esinettä huutaen voi! voi! niin — että itse Seinen olisi
-pitänyt nousta uomastaan. Lähestyn paikkaa... Tämä maassa makaava...
-arvaapas, mikä se oli...?"
-
-"Se oli Dixmer", sanoi Maurice synkällä äänellä.
-
-"Niin! Miten sinä sen osasi! arvata? Niin, rakas ystävä, Dixmer, joka
-ihan yksikseen oli avannut vatsansa; tuo onneton on varmasti tappanut
-itsensä sovittaakseen rikoksensa."
-
-"Ai, niinkö sinä ajattelit?" sanoi Maurice synkästi hymyillen.
-
-Genevièven pää vaipui käsien väliin; hän oli liian heikko kestääkseen
-niin paljon mielenliikutuksia, jotka tulivat toinen toisensa perästä.
-
-"Niin, siten minä ajattelin, koska hänen vierestään löydettiin hänen
-verinen sapelinsa; ellei hän... vain ole kohdannut jotakuta..."
-
-Sanomatta mitään ja käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin Geneviève ei
-lamaantuneena saattanut nähdä häntä, avasi Maurice takkinsa ja näytti
-Lorinille veriset liivinsä ja paitansa.
-
-"Oh, se on eri asia", sanoi Lorin. Ja hän ojensi kätensä Mauricelle.
-
-"Nyt", sanoi hän kumartuen kuiskaamaan Mauricen korvaan, "kun
-vaatteitani ei tarkastettu, koska palasin sanoen kuuluvani herra
-Sansonin seurueeseen, on minulla vielä veitsi mukanani, jos sinä kammot
-giljotiinia."
-
-Maurice tarttui riemastuneena aseeseen.
-
-"Ei sentään", sanoi hän, "hän kärsisi siitä liikaa". Ja hän antoi
-veitsen takaisin Lorinille.
-
-"Sinä olet oikeassa", sanoi tämä; "eläköön herra Guillotinin kone. Mikä
-on herra Guillotinin kone? Nenäpiuvi kaulalla, kuten Danton sanoi. Mikä
-on nenäpiuvi?"
-
-Ja hän heitti veitsen keskelle kuolemaantuomittujen joukkoa.
-
-Muuan heistä otti sen, työnsi sen rintaansa ja kaatui kuolleena maahan.
-
-Samalla hetkellä liikahti Geneviève ja parkaisi. Sanson oli laskenut
-kätensä hänen olkapäälleen.
-
-
-
-
-XXX
-
-Eläköön Simon!
-
-
-Kuullessaan Genevièven parkaisun Maurice käsitti taistelun alkaneen.
-
-Rakkaus voi hurmata sielun urhouteen saakka; rakkaus voi vastoin
-luonnonvaistoa saada ihmislapsen toivomaan kuolemaa; mutta se ei
-sammuta hänessä tuskan tuntoa. Oli selvää, että Geneviève suostui
-kuolemaan kärsivällisemmin ja alistuvaisemmin, kun Maurice kuoli hänen
-kanssansa; mutta alistuminen ei estänyt kärsimästä, ja tästä maailmasta
-lähteminen ei ole ainoastaan vaipumista tuntemattoman pohjattomaan
-syvyyteen, vaan myöskin kärsimistä vaipuessa.
-
-Maurice näki yhdellä silmäyksellä koko näyttämön ja yhdellä ajatuksella
-kaikki mitä tapahtui!
-
-Keskellä salia ruumis, jonka rinnasta paikalle syöksynyt santarmi oli
-riuhtaissut puukon, pelosta, etteivät toisetkin käyttäisi sitä.
-
-Sen ympärillä epätoivosta mykkiä miehiä, jotka tuskin edes huomasivat
-sitä, kirjoittamassa lyijykynällä paperille katkonaisia sanoja tai
-puristellen toistensa käsiä; muutamat toistaen alituisesti, kuten
-hullut, jotakin rakasta nimeä tai kastellen kyynelin muotokuvaa,
-sormusta, hiuskiehkuraa; toiset purkaen hirveitä kirouksia tyranniutta
-vastaan, kulunutta sanaa, jota koko maailma vuorotellen on kironnut,
-vieläpä toisinaan tyrannit itsekin.
-
-Kaikkien näiden onnettomien keskellä Sanson, jota ei hänen
-viisikymmentäneljä ikävuottansa vielä painanut niin paljon kuin hänen
-synkän virkansa vakavuus; niin lempeänä, niin lohduttavaisena kuin
-hänen tehtävänsä salli hänen olla, antoi Sanson tuolle neuvon, tälle
-surullisen, rohkaisevan sanan ja keksi kristillisiä lauseita, joilla
-vastasi sekä epätoivoisille että ylimielisille.
-
-"Kansatar", sanoi hän Genevièvelle, "huivi olisi otettava pois ja tukka
-sidottava ylös tai leikattava, jos suvaitsette".
-
-Geneviève rupesi vapisemaan.
-
-"No, hyvä ystävä", sanoi Lorin lempeästi, "rohkeutta".
-
-"Voinko minä itse sitoa madamen tukan?" kysyi Maurice.
-
-"Oi, niin", huudahti Geneviève, "hän! Minä rukoilen sitä hartaasti,
-herra Sanson!"
-
-"Sitokaa vain", sanoi pyöveli kääntäen pois päänsä.
-
-Maurice päästi auki kaulaliinansa, hänellä kun oli liian lämmin.
-Geneviève suuteli sitä ja polvistuen nuoren miehen eteen laski hänen
-syliinsä tämän hurmaavan pään, joka oli tuskassaan kauniimpi kuin se
-milloinkaan oli ollut ilossaan.
-
-Mauricen suoritettua tämän hautajaistoimituksen, vapisivat hänen
-kätensä niin kovasti, hänen kasvoissaan oli niin voimakas tuskan ilme,
-että Geneviève huudahti:
-
-"Oi, minulla on rohkeutta, Maurice!"
-
-Sanson kääntyi.
-
-"Eikö niin, hyvä herra, enkö minä olekin rohkea?" sanoi Geneviève.
-
-"Varmasti, kansatar", vastasi pyöveli liikutetulla äänellä,
-"todellisesti rohkea".
-
-Sillä välin oli ensimmäinen apulainen käynyt lävitse Fouquier-Tinvillen
-lähettämän luettelon.
-
-"Neljätoista", sanoi hän.
-
-Sanson luki kuolemaantuomitut.
-
-"Viisitoista, kuollut mukaanluettuna", sanoi hän; "miten se on
-selitettävissä?"
-
-Lorin ja Geneviève lukivat hänen jälkeensä, saatuaan molemmat saman
-ajatuksen.
-
-"Te sanotte, ettei ole muuta kuin neljätoista kuolemaantuomittua ja
-että meitä on viisitoista?" sanoi Geneviève.
-
-"Niin, varmasti on kansalainen Fouquier-Tinville erehtynyt."
-
-"Ai, sinä valehtelit", sanoi Geneviève Mauricelle, "sinua ei vielä
-ollut ensinkään tuomittu".
-
-"Miksi minä odottaisin huomiseen, kun sinä kuolet tänään?" vastasi
-Maurice.
-
-"Ystävä", sanoi Geneviève hymyillen, "sinä teet minut rauhalliseksi:
-nyt minä näen, että on helppo kuolla".
-
-"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, viimeisen kerran... kukaan ei voi
-tuntea sinua täällä... sano, että olet tullut sanomaan minulle
-hyvästi... sano, että sinut on suljettu tänne erehdyksestä. Kutsu
-se santarmi, joka näki sinun menevän ulos... Minä se olen oikea
-kuolemaantuomittu, minunhan on kuoltava; mutta sinä, me rukoilemme
-sinua, ystävä, jää sinä meidän iloksemme eloon säilyttääksesi meidän
-muistomme; nyt on vielä aikaa, Lorin, me rukoilemme sinua!"
-
-Geneviève liitti kätensä yhteen rukoilemisen merkiksi.
-
-"Minä olen sanonut en, ja se merkitsee en", vastasi Lorin lujalla
-äänellä; "älkää puhuko minulle siitä enää, muuten minä tosiaan luulen
-olevani teille vaivaksi".
-
-"Neljätoista", toisti Sanson, "ja heitä on viisitoista".
-
-Sitten hän sanoi korottaen äänensä:
-
-"Katsotaanpa, onko täällä kellään mitään muistuttamista? Voiko joku
-todistaa olevansa täällä erehdyksestä?"
-
-Kenties avautuivat muutamat suut tätä kysyttäessä, mutta ne
-sulkeutuivat jälleen sanomatta sanaakaan; ne, jotka olisivat
-valehdelleet, eivät kehdanneet sitä tehdä; ne, jotka eivät olisi
-valehdelleet, eivät tahtoneet puhua mitään.
-
-Syntyi usean minuutin hiljaisuus, jonka kuluessa apurit jatkoivat
-kaameata työtään.
-
-"Kansalaiset, me olemme valmiit", sanoi silloin vanha Sanson kumealla,
-juhlallisella äänellään.
-
-Muutamat nyyhkytykset ja voihkaukset vastasivat tähän.
-
-"No niin", sanoi Lorin, "olkoon menneeksi.
-
-    "Kuolkaamme eestä synnyinmaan,
-     se on kohtalo kaunehin...
-
-"Niin, kuollessa isänmaan puolesta; mutta minä alan vallan varmasti
-luulla, ettemme kuolekaan niiden huviksi, jotka katselevat meidän
-kuolemistamme. Kautta kunniani, Maurice, minä olen yhtä mieltä
-kanssasi, minä alan myöskin saada kynikseni tasavallasta."
-
-"Nimihuuto!" sanoi ovella seisova komisaari.
-
-Useita santarmeja astui saliin ja sulki täten pääsyn, asettuen
-seisomaan elämän ja kuolemaantuomittujen väliin, kuten estääkseen näitä
-palaamasta edelliseen.
-
-Suoritettiin nimihuuto.
-
-Maurice oli nähnyt sen miehen tuomittavan, joka tappoi itsensä Lorinin
-puukolla, ja vastasi kuullessaan tämän miehen nimeä huudettavan.
-Silloin huomattiin, että ainoastaan kuollut oli ollut liikaa joukossa.
-
-Hänet kannettiin ulos salista. Jos hänen henkilöllisyytensä olisi
-todettu, jos hänet olisi tunnettu kuolemaantuomituksi, olisi hänet,
-niin kuollut kuin olikin, viety giljotiinille muiden mukana.
-
-Eloonjääneet työnnettiin ulko-ovea kohti.
-
-Jokaisen tullessa yksitellen ristikko-oven eteen, sidottiin hänen
-kätensä selän taakse.
-
-Kymmenen minuutin kuluessa ei ainoatakaan sanaa vaihdettu näiden
-onnettomien kesken.
-
-Vain pyövelit yksistään puhuivat ja toimivat.
-
-Maurice, Geneviève ja Lorin, jotka eivät enää voineet hillitä itseään,
-painautuivat toisiaan vasten, jottei heitä erotettaisi toisistaan.
-Sitten työnnettiin kuolemaantuomitut Conciergeriestä pihalle.
-
-Täällä kävi näytelmä kauhistuttavaksi.
-
-Useat pyörtyivät nähdessään teloitusrattaat; ovenvartijat auttoivat
-heitä nousemaan niihin.
-
-Vielä suljettujen ovien takaa kuului väkijoukon sekavia ääniä, ja
-melusta päättäen saattoi arvata sen olevan suuren.
-
-Geneviève nousi rattaille kyllin voimissaan; Maurice sitäpaitsi
-kannatti häntä kyynärpäästä ja hyppäsi kiireesti hänen jälkeensä.
-
-Lorin ei hätäillyt. Hän valitsi istumapaikkansa ja asettui Mauricen
-vasemmalle puolelle.
-
-Portit avautuivat; ensi riveissä seisoi Simon.
-
-Molemmat ystävykset tunsivat hänet; hänkin näki heidät.
-
-Hän nousi seisomaan rajakivelle, jonka ohi rattaiden täytyi ajaa.
-
-Rattaita oli kolmet. Ensimmäiset lähtivät liikkeelle, ne, joissa nuo
-kolme ystävystä istuivat.
-
-"Kas, päivää, kaunis krenatööri!" sanoi Simon Lorinille, "saat
-luullakseni tuntea minun nahkavöistäni?"
-
-"Niin", sanoi Lorin, "ja minä koetan olla liikaa kolhimatta sitä
-lovelle, jotta se pystyisi leikkaamaan sinunkin nahkasi, kun vuorosi
-tulee".
-
-Molemmat toiset rattaat lähtivät liikkeelle seuraten ensimmäisiä.
-
-Kirkunan, hyvähuutojen, voihkimisten, kirousten hirveä myrsky puhkesi
-kuolemaantuomittujen ympärillä.
-
-"Rohkeutta, Geneviève, rohkeutta!" kuiskasi Maurice.
-
-"Oi", vastasi nuori nainen, "minä en sure elämää kuollessani sinun
-kerallasi. Pahoittelen, etteivät käteni ole vapaat puristaakseni sinut
-vielä kerran syliini ennenkuin kuolen."
-
-"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, pengopas liivintaskuni, löydät sieltä
-kynäveitsen".
-
-"Ai, helkkarissa!" sanoi Lorin, "miten tervetullut onkaan kynäveitsi;
-minua nöyryytti mennä kuolemaan sidottuna kuten vasikka".
-
-Maurice laski taskunsa alas ystävänsä käsien tasalle; Lorin otti sieltä
-kynäveitsen; sitten he yhdessä avasivat sen. Silloin Maurice otti sen
-hampaittensa väliin ja leikkasi Lorinin käsiä sitovat nuorat.
-
-Vapautuneena köysistään teki Lorin saman palveluksen Mauricelle.
-
-"Pidä kiirettä", sanoi nuori mies; "Geneviève pyörtyy".
-
-Suorittaakseen tämän työn, oli Maurice hetkiseksi kääntynyt selin
-naisparkaan, ja kun tämän koko voima johtui hänestä, oli Geneviève
-tosiaankin sulkenut silmänsä ja hänen päänsä vaipunut rinnoille.
-
-"Geneviève", sanoi Maurice, "Geneviève, avaa jälleen silmäsi,
-ystäväiseni; meillä ei enää ole muuta kuin muutama minuutti aikaa nähdä
-toisiamme tässä maailmassa".
-
-"Nämä köydet runtelevat minua", kuiskasi nuori nainen.
-
-Maurice päästi siteet.
-
-Heti hän avasi silmänsä ja suoristautui, joutuen kiihtymyksen valtaan,
-joka teki hänen kauneutensa häikäiseväksi.
-
-Hän kietoi toisen kätensä Mauricen kaulaan, tarttui toisella Lorinin
-käteen, ja seisoen pystyssä rattailla ja molempien toisten uhrien
-maatessa heidän jaloissaan jo ennakolta kärsityn kuoleman tylsyttäminä,
-he kaikki kolme kiittivät taivasta, joka salli heidän vapaasti nojautua
-toinen toiseensa.
-
-Roskaväki, joka oli solvannut heitä heidän istuessaan, vaikeni
-nähdessään heidän seisovan.
-
-Mestauslava tuli näkyviin.
-
-Maurice ja Lorin näkivät sen, Geneviève ei sitä huomannut: hän katseli
-vain rakastajaansa.
-
-Teloitusrattaat pysähtyivät.
-
-"Minä rakastan sinua", sanoi Maurice Genevièvelle, "minä rakastan
-sinua".
-
-"Nainen ensiksi, nainen ensiksi!" huusi tuhat ääntä.
-
-"Kiitos, kansa", sanoi Maurice, "kuka sanoikaan sinua julmaksi?"
-
-Hän otti Genevièven syliinsä ja painaen huulensa hänen huulilleen
-kantoi hänet Sansonin käsiin.
-
-"Rohkeutta!" huudahti Lorin, "rohkeutta!"
-
-"Sitä minulla on", vastasi Geneviève, "sitä minulla on!"
-
-"Minä rakastan sinua!" kuiskasi Maurice; "minä rakastan sinua!"
-
-Tässä ei enää teloitettu uhreja, vaan ystävykset tekivät kuolemasta
-juhlan.
-
-"Hyvästi!" huusi Geneviève Lorinille.
-
-"Näkemiin!" vastasi tämä.
-
-Geneviève katosi onnettoman luukun alle.
-
-"Sinun vuorosi!" sanoi Lorin.
-
-"Sinun vuorosi!" virkkoi Maurice.
-
-"Kuule! Hän kutsuu sinua!"
-
-Geneviève päästi tosiaankin viimeisen huutonsa.
-
-"Tule!" sanoi hän.
-
-Väkijoukosta kuului suuri kohina. Kaunis ja sorea pää oli pudonnut.
-
-Maurice syöksyi paikalle.
-
-"Se on juuri oikein", sanoi Lorin, "seuratkaamme logiikkaa. Kuuletko,
-Maurice?"
-
-"Kuulen."
-
-"Hän rakasti sinua, hänet tapetaan ensimmäisenä; sinua ei ole tuomittu
-kuolemaan, sinä kuolet toisena; minä taas en ole tehnyt mitään, ja
-koska olen rikollisin meistä kolmesta, minä kuolen viimeisenä.
-
-    "Näin selvitämme asian
-     avulla aina logiikan.
-
-"Lupasin sinulle, kansalainen Sanson, totta totisesti nelisäkeisen
-runon, mutta sinä tyytynet kaksisäkeiseenkin."
-
-"Rakastin sinua!" mutisi Maurice sidottuna tuohon turmiolliseen lautaan
-ja hymyillen ystävättärensä päälle; "minä rakas..."
-
-Rauta leikkasi sanan kahtia.
-
-"Minun vuoroni!" huudahti Lorin harpaten mestauslavalle, "ja sukkelaan!
-Sillä minä menetän tosiaankin nyt pääni... Kansalainen Sanson, olen
-jäänyt sinulle velkaa kaksi säettä, mutta tarjoankin sen sijaan
-sanaleikin."
-
-Sanson sitoi hänetkin vuorostaan.
-
-"Kas", sanoi Lorin, "tapana on huutaa eläköötä jollekin, silloin kun
-kuolee. Ennen vanhaan huudettiin: 'Eläköön kuningas!' mutta nyt ei
-enää ole kuningasta. Sitten huudettiin: 'Eläköön vapaus!' mutta nyt ei
-enää ole vapautta. Kautta kunniani, eläköön Simon, joka yhdisti meidät
-kaikki kolme!"
-
-Ja jalon nuoren miehen pää putosi Mauricen ja Genevièven päiden viereen.
-
-
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***