Initial commitHEADmain

4 files changed, 6556 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75159-0.txt b/75159-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1d6f236
--- /dev/null
+++ b/75159-0.txt
@@ -0,0 +1,6539 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75159 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+NISKUREITA
+
+
+Historiallinen romaani Kustaa Vaasan viime vuosilta
+
+
+Kirj.
+
+LAURI SAURAMO [Lauri Soini]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1912.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+   I. Uhma uhkaa vastaan.
+  II. Nuoret ja mustalaiset.
+ III. Kotirannat.
+  IV. Kuninkaihin.
+   V. Kuninkaan kyydillä.
+  VI. Hirteen.
+ VII. Lapin aarteet.
+VIII. Hengenmiehiä
+  IX. Kuninkaan parivaljakko.
+   X. "Niskoitteleva joukkio."
+  XI. Vanhan kaupungin hävitys.
+
+Tähän romaaniin liittyy myöhemmin toinen, jonka tapaukset keskittyvät
+vanhaan Helsinkiin Vantaan suulla.
+
+
+
+
+1.
+
+UHMA UHKAA VASTAAN.
+
+
+Tuima kirkastuksen kajo tuikki vanhan Henrik Pakilan silmistä, kun hän
+astui kadulle Mikael Agricolan työpajasta. Ohuehkon nenän sieraimet
+laajenivat kuin sotaorhin, konsa se kuulee torventoitotuksen, ja
+puristuneilla huulilla, jotka suupielistä olivat hieman alaspäin
+käyristyneet, oli ylvään ihailun ilme. Pystypäin lähti hän astumaan
+haahdelleen kirjakäärö kainalossaan. Mutta yhä kuvasteli hänen
+mielessään pienehkö, jäntevä mies, jonka luota oli juuri lähtenyt.
+
+... Oli se mies miehiään! Yksinkertainen koulunrehtori vain,
+talonpoikaisista vanhemmista kuulema syntyjään. Mutta noustapas
+sittenkin itseään kuningasta vastaan!
+
+Oli onni, että hän sattui parahiksi maille kuullakseen kaiken.
+Raumalta lähtiessä oli näet isä Mathias tuonut Mikael maisterille
+vietävän kirjeen ja pyytänyt maisterilta tuomaan kirjoja. Markkinain
+lähetessä loppuaan oli hän nyt mennyt niitä noutamaan. Mutta maisterin
+emäntä, Birgitta rouva, oli ollut asuintuvassa vastassa ja häthätää
+toimittanut, ettei maisterin puheille nyt voinut päästä, siellä kun
+oli parhaallaan kuninkaan lähetti. Sen enempää ei Birgitta rouva
+joutanut hänestä ukko pahasta välittämään. Riensi hätiköivällä innolla
+ovenraosta kuuntelemaan miehensä keskustelua kuninkaan lähetin kanssa.
+
+Siitä samasta ovenraosta oli hänkin, Henrik vanhus, kuullut kaiken. Oli
+kuullut, että kuninkaan lähetti vaati kivenkovaan piispankoulun teinejä
+kirjuripojiksi kuninkaan tilikamariin. Kuningas kuului niitä jo moneen
+kertaan kirjeinkin vaatineen. Ruotsin puolen kouluista oli lähetetty
+heti ensi käskyllä, mutta Turun koulusta ei kymmenelläkään. Ennen
+oli kyllä saatu täältäkin, mutta ei nykyisen rehtorin aikana, vaikka
+kuningas oli kuullut koulun olevan nyt entistään ehomman. Kuninkaan
+kärsivällisyys oli lopussa, piti heti paikalla panna kolmisen nelisen
+teiniä lähetin mukaan.
+
+Mutta tämäkös, Mikael maisteri näet, ei ole siitä milläänkään!
+Hätäisesti hätkähdellen oli Birgitta rouva kuunnellut ovenraosta, kun
+maisteri selitti järkähtämättömän tyynesti, että tämä köyhä kansa
+tarvitsi kaikki suomenkieltä taitavat hengenmiehet, jotka jaksettiin
+kouluttaa. Ei ollut liikaa yksi koulu valmistamaan kaitsijoita
+kokonaiselle kansalle. Jollei Ruotsin kouluista riittänyt kirjureita
+kuninkaalle, oli parasta laittaa erityisiä kirjurikouluja.
+
+Mitäs se pystyi heitukkaan! Uhkasi, että jollei kuninkaan käskyä
+noudatettu hyvällä, oli siitä kummat seuraava. Mutta Mikael maisteri
+siihen vain tyynesti: "On tuo uhka nähty kuninkaan kirjeistäkin. Mutta
+parempi lie kuningas kuin paavi ennen. Lemmellä hänelle on kirkon varat
+annettu, jättänee toki köyhältä kansalta edes henkiset voimat viemättä."
+
+Kiivaasti oli lähetti lähtenyt. Silloin oli Birgitta rouva hätiköiden
+ja siunuustellen rientänyt miehensä luo. Nythän muka jouduttiin
+huutavaan hukkaan, kun siten kuninkaan tahtoa vastustettiin. Mikael
+maisteri kuunteli vain puolella korvalla, avasi isä Mathiaan kirjeen
+ja alkoi lukea. Tuskin lie loppuun ehtinyt, kun tulee siihen muuan
+teinipoika ja sanoo myyneensä turulla maalaisille kaikki aapiset,
+jotka oli maisterilta saanut. Maisteri pisti hänelle uuden nipun
+aapisia, alkoi sitten laittaa kääröön isä Mathiaan tilaamia kirjoja, ja
+työnsä touhussa heitti väliin lohdutuksen sanan hätäilevälle Birgitta
+rouvalle. Käärön laitettuaan vilkaisi vielä kirjeen loppua ja pyysi
+sanomaan terveisiä, että Uusi Testamentti tuskin valmistui painosta
+vielä vuosikauteen. Mielenhyvikkeeksi lisäsi, että isä Mathias kenties
+sitten testamentin mukana saisi käsikirjan ja messumenotkin suomeksi.
+Hyvästit sanottuaan ehti Henrik vanhus vielä nähdä, kuinka maisteri
+istahti kynä kädessä pöydän ääreen, jolla oli avoinna monta paksua
+kirjaa rinnakkain, pari päälletystenkin.
+
+Totta vie, sellainen miehen piti olla! Ihan kuumensi vieläkin korvia
+tyyni, mutta naseva ääni, jolla oli lähetille puhunut, aivan kuin tällä
+ei olisikaan kuningasta takanaan. Ihanasti hiipaisi sydäntä sellainen
+puhe, mutta kuka toinen tohti tehdä samoin? Sinne kuninkaan kaupunkiin
+heitä Rauman porvarejakin komennettiin kaupoille, vaikka Saksassa olisi
+saanut paremmat hinnat tavaroistaan! Nuristu sitä oli ja valitettu,
+mutta eipäs ollut miestä tekemään pystyä!
+
+Mikael maisterin äänen kaiku, joka yhä soi ukon mielessä, tuntui
+vaativan, että oli tehtävä tenä tässäkin suhteessa. Ja näillä mielin
+saapui hän haahdelleen, joka oli rantalaiturissa Suurturun lähellä.
+
+Tuskin oli hän laskenut jalkansa haahtensa kannelle, kun hänen
+Henrik poikansa ja Marketta tyttärensä ehättivät hänen kimppuunsa.
+Henrik tosin jättäytyi vähän loitommalle, ikäänkuin siten ylävän
+järkevästi pysyttäytyen syrjässä itse asiastakin, vaikka mieliteko
+tuikki silmistä. Marketta tuli tyynen tasaisesti aivan eteen, katsoi
+maanitellen suurilla, tummansinisillä silmillään ja pyysi:
+
+— Saammehan nyt mennä katsomaan?
+
+— Mitä niin?
+
+— Niitäpä mustia ihmisiä.
+
+Niin, mustalaisia! Ne olivat tosiaankin uutta tähän aikaan.
+Vanha Henrik oli markkinaväeltä kuullut niin monet kummat näistä
+harhailevista ihmisistä, jotka vasta muutama päivä sitten olivat ensi
+kertaa tässä maassa näyttäytyneet, että melkeinpä hän itsekin tunsi
+halua lähteä omin silmin näkemään.
+
+— Jokos olet saanut pitsisi myydyksi? kysyi hän taipuvaisena.
+
+— Juuri sain. Linnanrouvalle itselleen vietiin, mitä oli vielä jälellä.
+
+Ukkoa ilahutti, kun Rauman mainehikkaat pitsit olivat jälleen päässeet
+niin suureen kunniaan, ja hän antoi luvan.
+
+Poikansa ja tyttärensä tehdessä lähtöä vilkaisi hän laivuriinsa,
+nuoreen Pietari Kovapäähän, joka seisoi hievahtamatta haahden
+suurmastoa vasten, vaikka lähdönhalu näkyi polttavan kantapäitä.
+
+— Menisit sinäkin, kehoitti ukko. — Älkää sentään viipykö kauan, täytyy
+pian ruveta kotimatkalle laittautumaan.
+
+Pietari puristautui ensin kokoon, ikäänkuin lähtö olisi väkinäistä.
+Mutta sitten hän yhtäkkiä ammahti sisarusten jälkeen.
+
+Vanha Henrik Pakila jäi siihen kuhmukulmainsa alta katselemaan
+poistuvaa väkeään. Kas, eikös vain Heikka poikaa joenranta taaskin
+vetänyt porvoolaisen Laureus Mikkelinpojan haahdelle! Oli se sinne
+ennättänyt markkinain aikana jo monet kerrat pujahtaa, ja vähänväliä
+oli tähystellyt sinne parin muun aluksen ohi. Sinne meni taas,
+kaarsi vähän syrjäkariin, ikäänkuin olisi muuanne menevinään. Sieltä
+tulla liepsahti heti Elina neito haahden partaalle, lorusi ja ilakoi
+keveän sulavasti, ja hänen edessään seisoi solakka Heikka poika,
+pää hieman kallellaan, kuten taitavan nuorukaisen konsanaan. Jo
+lähti Elina mukaan, notkeasti liepsahti Heikan rinnalle, ja Heikka
+kulki pää kallellaan kuunnellen hänen liverrystään. Heikan toisella
+puolen jättäytyi tasainen Marketta vähän jälkivietteeseen, ikäänkuin
+odotellen. Siinäpä sopisi, pälkähti ukon päähän, Pietu pojan ehättää
+Marketan rinnalle, että hänelläkin olisi parinsa! Mutta mitäs se...
+jälkivietteessä vain jörötteli, ei rohennut tytölle pariksi paneutua,
+vaikka ammoin oli jo nähty silmistä, että mieli teki. Mahtoikohan
+Pietarissa, ukko Kovapään pojassa, olla miestä koskaan kosimaan hänen
+tytärtään! Hänen isänsä oli viitisen vuotta sitten vapaaehtoisesti
+lähtenyt raumalaisten puolesta smoolantilaisten "takkisotaan", kun
+kuningas vaati sinne laivureita ja muita miehiä, ja sille tielleen
+jäänytkin! Mutta poika ei rohennut mennä lemmentuleenkaan... Mielellään
+olisi Henrik vanhus suonut tyttärensä kunnon laivurilleen, vanhan
+toverinsa pojalle. Sai se tosin väliin päähänsä niin kumman huimia
+puuskia, laukesi kuin vastapainettu tuomiluokki salpanaulan katketessa.
+Mutta Marketta oli kyllin tyyni ja tasainen Pietarin kimmahduksia
+asettamaan. Ja paljoa mieluummin olisi ukko nähnyt heidät rinnatuksin,
+kuin vakavan poikansa tuon aina hymyilevän ruotsittaren rinnalla.
+
+Nuorten peityttyä väenvilinään Suurturun puotirivien väliin asettui
+vanhus seisomaan suurmastoa vasten, samaan paikkaan, josta nuori
+Pietari laivuri oli juuri lähtenyt. Leveäkärkisen nilkkakengän ja
+kapeain kaatioiden verhoaman oikean jalkansa heitti hän koholle
+vasemman jalan eteen ja seisoi siinä kivenkarpeilla ruskeahkoksi
+värjätyssä sarkamekossaan, jonka pääntiehyt ja etuhalki oli
+reunustettu syysoravan turkiksilla ja leuan alta pistetty kiinni
+jouhipunonnaissilmuksella vaskinappiin. Parrattomaksi ajeltu leuka
+näytti niin tyytyväiseltä pyöreydessään, ja alaspäin käyristyneet
+suupielet kuvastivat tyyntä, vakiintunutta omanarvon tuntoa; ja
+siihen oli syytäkin, sillä Rauman pormestarina hän oikeastaan oli
+kotikylän pää. Silmät tuijottivat kuhmukulmien alta miettivinä haahden
+keulavantaaseen, ja lättälakin alta valui leikkotukka korvia ja niskaa
+peittämään.
+
+Miten siinä lienevät ajatukset kiertäneetkin, niin ne palasivat jälleen
+äskeiseen kohtaukseen pyhän Lauritsan talossa, jossa Mikael maisteri
+asui. Syvälle olivat hänen tyynen miehekkäät sanansa sattuneet, ne
+kihelmöivät yhä päässä ajatusten juoksua johdattaen. Kun niiden valossa
+katseli omaa elämäänsä ja omia kauppatoimiaan, keksi silmä kuninkaan
+säädöksissä, joita alinomaa sateli ristiin rastiin, yhä enemmän kieroja
+kohtia, joista heille porvareille oli vain haittaa. Lieneekö niistä
+kaikista sitten koitunut etua valtakunnalle, jonka yleisetua ne muka
+tarkoittivat, tai itse kuninkaallekaan.
+
+Siinä kesken mietteitään näki hän laivaansa lähestyvän vanhan,
+luimukulman ukon juurikkaan, jonka silmissä oli niin salaviisas ilme,
+että sitä olisi mielellään pitänyt viekkautena, jollei hän olisi
+ollut vanha tuttu, itse Hannu Kyrö, Turun suurimpia porvareita. Siinä
+varmaankin tuli ostaja turkiksille, jotka syksyn ensi maistimiksi oli
+tuotu Kemijoen suulta lohilastin keralla.
+
+Ei se ukko kaupanteossa hätäillyt, tervehti vain kättä pistäen ja
+kysäisi:
+
+— Kuinkas käyvät markkinat?
+
+— Huonosti, tietty se.
+
+— Kuinka niin?
+
+— No, lopussahan nuo lohet jo on, nippunen näätiä ja oravia vain
+jälellä. Mutta kaikki menee melkein alle omien.
+
+— Eihän lohen hinta ole ollut korkeampi vuosikausiin! virkkoi Hannu
+porvari ihmeissään.
+
+— Ei täällä! Mutta miksi pikku kaupunkien purjehdusoikeutta rajoitetaan
+Tukholmaan ja tänne Turkuun? Toista olisi laskettaa suoraan Lyypekkiin
+ja muihin Saksan kaupunkeihin.
+
+— Osansa kullekin! Tuokaa te vain tänne pohjalaisten metsälliset ja
+merelliset, kyllä me täältä ne kyyditsemme suuren maailman markkinoille
+ja tuomme saksantavaroita. Mitäs siitä tulisi, jos joka kylästä
+Saksassa käytäisiin, kuten rannikkolaiset tahtovat, vakkasuomalaiset ja
+muut. Järjestys se pitää olla kaikessa.
+
+— Järjestystä kai on sekin, että tänään saamme laskettaa Saksaan,
+huomenna se taasen kielletään.
+
+— Jos saatte tänään, miksi sitten nurisette, nauroi Hannu porvari.
+
+— Päivissä siinä melkein ero on. Kolmattakymmentä vuotta sitten oli
+vielä tie auki, sain isäni laivalla laskea minne halutti. Mutta kerran
+keväällä kiellettiin purjehdus Saksaan, vaikka jo samana vuonna
+syksyllä jälleen myönnettiin lupa. Siitä pitäen se on ollut alituista
+määräilyä, kieltelyä ja myöntelyä, milloin saa purjehtia mihin tahtoo,
+milloin ainoastaan Tukholmaan ja Turkuun, milloin taasen ainoastaan
+Tukholmaan, niin ettei väliin tiedäkään, missä on lupa käydä kaupoilla.
+Moinen "järjestys" naurattaisi, jollei se tuntuisi kovin pahasti
+kukkarossa.
+
+— Kai ne määräykset suureksi osaksi riippuvat siitäkin, että kuningasta
+kumartamassa käydään milloin miltäkin taholta, tuumi Hannu porvari.
+
+— Miksi hän sitten määräilee, kun ei kerran tiedä sen parempaa! kivahti
+raumalainen.
+
+— Kuningas puolestaan kostuu siitä, kun me vuoronperään häntä
+lahjustamme, nauroi turkulainen.
+
+— Hyvähän teidän suurturkulaisten on lahjoa vaikka joka vuosi ja viedä
+yhä suuremmat viemiset! Mutta meidän on vaikeampi lähteä kanssanne
+kilpaa juoksemaan.
+
+— Tuokaa sitten tavaranne mukisematta Turkuun!
+
+— Miksei samalla tiellään muuttaa tänne tykkeinään! ärähti Henrik
+vanhus.
+
+— Tosiaan!
+
+Hannu porvarin silmät välähtivät. Näki selvään, että toisen äreä pilkka
+oli muistuttanut hänen mieleensä jotakin tärkeää. Hän kävi sangen
+vakavaksi ja virkkoi luimukulmin:
+
+— Jollette vain joudukin pian muuttamaan!
+
+Henrik vanhus tuijotti kummissaan salaviisaasti tiirottaviin silmiin.
+
+— Kuinka niin? kysäisi hän.
+
+— Etkös ole kuullut taanoisesta kokouksesta?
+
+— En. Mistä kokouksesta sitten?
+
+— Meillä oli täällä säätypäivät, joilla kaupan vaurastuttamisestakin
+keskusteltiin. Päätettiin (Hannu porvari sanoi sen ikäänkuin epäröiden
+ja tunnustellen) tehdä kuninkaalle anomus, että Naantalin ja Rauman
+porvarit käskettäisiin muuttamaan tänne Turkuun.
+
+— No, vie minua, minä vikisen! Muuttaa muitta mutkitta! Ja aivanko
+puhut tosissasi?
+
+Hannu porvari katseli vain silmät sirrallaan Henrik vanhusta, joka
+seisoi aivan hölmistyneenä hänen edessään.
+
+— Ja ketä kaikkia oli sitten tuossa kokouksessa? älysi Henrik ukko
+lopulta kysyä.
+
+— Aatelisherrat olivat melkein järjestään —
+
+— Verenimijät!
+
+— Oli piispa kaniikkeineen —
+
+— Parhaat kaupan taitajat!
+
+— Olivat Turun pormestarit ja raatimiehet ja monia porvareitakin.
+
+— Mutta eivät muutettavat!
+
+— Mitä teistä!
+
+— Ja se päätettiin yhdestä tuumin?
+
+— Aivan.
+
+Henrik, vanhuksella oli tässä palassa siksi pureskeltavaa, ettei
+hän kotvaan saanut sanaakaan suustaan. Hannu porvari alkoi silloin
+varovasti selittämään:
+
+— Edullisempaa kai olisikin sekä itsellenne että maan kaupalle, jos
+kaikki pikku kaupungit lyötäisiin yhteen. Turkuun muutettuanne saisitte
+tekin purjehdusoikeuden Saksaan ja mihin haluatte.
+
+Henrik vanhus ei suurin kuunnellut Turun suurporvarin selityksiä. Hän
+mietti itse kuhmukulmat kireällä. Ja yhtäkkiä välähti jälleen hänen
+mieleensä äskeinen kohtaus pyhän Lauritsan talossa. Ilmestyi silloin
+kuin kirkastuksen kajastus hänen ahavoituneille kasvoilleen.
+
+— Siitä ei tule mitään! virkkoi hän lujasti ja astahti pari askelta
+syrjään.
+
+— Miksei tulisi?
+
+— Me emme tahdo muuttaa! vastasi vanhus tuijottaen turunporvarin
+salaviisaihin silmiin.
+
+— Mutta jos se on eduksi itsellennekin —
+
+— Koti on aina kalliimpi kauneintakin kaupunkia!
+
+— Mutta jos kuningas antaa käskyn?
+
+— Meillä on kuninkaan oma sana suojanamme!
+
+Sen sanoi Henrik vanhus niin lujaa luottamusta kalskahtavalla äänellä,
+että luimukulma porvari jäi äänetönnä katsomaan. Viipyi kotvan,
+ennenkun vanhus tarpeeksi tyyntyi selittääkseen:
+
+— Suurista tonttiveroista päästäksemme veimme kaksi vuotta sitten
+kuninkaalle kaksisataa unkarilaista kultarahaa. Ostimme niillä tontit
+omiksemme. Meillä on siitä mustaa valkoisella, kuninkaan itsensä antama
+oikeuskirja. Ikuisiksi ajoiksi siinä meille vakuutetaan oma maaperä
+jalkojemme alle. Ummelleen kahden vuoden vanha se on, eikä suinkaan
+ikuisuus parissa vuodessa päättyne!
+
+Voitonvarmana katsoi Henrik vanhus Hannu porvariin. Eikä tämä ruvennut
+hänen sanojaan vastaan väittämään, tuumihan vain:
+
+— Saisitte kyllä täältä rakennuspaikat tonttienne sijaan. Näetkös,
+miten palorauniot häämöttävät tuolta kirkoltakin päin, missä ennen
+toiskeväistä paloa oli kaupungin upein osa. Harvassa on siellä vielä
+uusia taloja palaneiden sijalla ja tuolla oikealla tuskin ainoatakaan.
+Ainakin entinen luostaritontti olisi siellä käytettävänänne.
+
+— Tahtoisitte siis meidät raunioitanne rakentamaan?
+
+— Ylihypäten siitä hyötyä niittäisitte.
+
+— Ei siitä väliä, virkkoi Henrik. Omat mannut mieluisimmat, omat
+kummut kukkaisimmat, outo oudossa kylässä, vento maalla vierahalla.
+Rauman rannoille olemme kiinni kasvaneet, sinne tahdomme kasvattaa
+lapsemmekin juurilleen. Mustalaiset maailmaa mangutelkoot, me tahdomme
+kotisijoillamme päämme kallistaa ja kotinummessa levätä.
+
+Värähteli ukon ääni, kun hän näin puhumaan heltyi. Ja heltyi Turun
+porvarinkin mieli pikkukaupungin porvarin puheesta. Seisoi kotvan
+kulmat sujossa ja alkoi sitten turkiskauppoja hieroa.
+
+Mutta Turun porvarin mentyä jäi Henrik miettimään kuhmukulmat kireällä.
+Paperit olivat tietenkin kuninkaissa, ja kuka tiesi, milloin sieltä
+salama leimahti. Oli ryhdyttävä toimiin ja pikaisiin!
+
+Rauman rannoille ukon ajatukset lentivät. Valmiit oltiinkin jo
+lähtemään, kun Hannu Kyrö oli turkikset ostanut. Kunpa vain nuoret
+olisivat palanneet haahdelle!
+
+
+
+
+II.
+
+NUORET JA MUSTALAISET.
+
+
+Huhhei, kuinka Pietari Kovapään rinta kohosi, kun hän pääsi haahdelta
+isäntänsä silmän alta! Sitä saattoi väliin kokonaisen kesän olla kuin
+laivaköysin sidottu, puuhasi ja ahersi vain toimissaan, eikä mielessä
+ollut tilaa millekään muulle. Mutta sitten tuli saaneeksi sysäyksen,
+rinta kuohahti ja ryöpsähti, oli kuin tuulenpuuska puhaltaisi poveen ja
+temmattaisi mukaansa. Elämä oli vain menoa, minne tuuli vei ja mieli
+palasti.
+
+Nyt palasti se Marketan pariin. Mutta parastaikaa harpatessaan jälkeen
+näki hän Marketan veljensä kera pysähtyvän porvoolaisen Laurens
+porvarin haahdelle. Silloin valtasi hänet äkillinen neuvottomuus ja
+ujous. Hän pysähtyi, ikäänkuin olisi huomannut jotakin tähdellistä
+sillä haahdella, jonka kohdalla oli, ja jäi siihen seisomaan.
+
+Salavihkaan kohotti hän siitä katseensa Markettaan, joka seisoi
+hieman loitommalla veljestään ja porvoolaisesta tytöstä. Vaikka se
+seisoi siellä selin, oli Pietari näkevinään suuret tummansiniset
+silmät, tyynen ja iäti totisen katseen, joka tuntui aivan lävistävän
+toisen ja tarttuvan kiinni sydämeen, vetävän puoleensa ja samalla
+pitelevän loitolla. Tasaisena ja tanakkana hän siinä seisoi ja katsoi
+keskustelevaan pariin. Ja Pietarinkin katse kiintyi Elinaan, joka
+haahdenpartaalla heiskahteli heleän keveähkönä kuin pilvenhattara
+aamupäivän säteissä. Kasvot elivät ja säteilivät vivahtelevin ilmein,
+ja poskilihas vetäytyi veitikan uurteelle, siitä suupielen yläpuolelta.
+
+Ruotsitar lähti mukaan, ja he alkoivat nousta Suurturulle, pari edellä
+ja Marketta jälkivietteessä. Pietari näki, miten Marketta melkein
+pysähtelihe, ei kääntynyt jälelleen katsomaan, vaan näytti odottelevan.
+Pietari oli rientämäisillään rinnalle, mutta tuli samalla tarkanneeksi
+Marketan hievahtamattoman pystyä päätä ja ylävän tasaista käyntiä.
+Silloin miten lie alkanut häämöttää mielessä kaukainen lapsuuden
+muisto, joka herätti ujoa arkuutta ja lannistavaa pelkoa. Se tuli
+mieleen aina, kun hän aikoi Markettaa lähennellä.
+
+He olivat olleet Pakilan saunassa, hän ja Marketta äitiensä keralla.
+Oli jo riisuuduttu. Oli keskikesä, mutta äidiltä olivat jääneet vastat
+taittamatta ja unhottanut lie lähettää hänetkin vastakseen. Marketalla
+oli niin soma vasta, tuoksuvan tuores, oma taittamansa kesälehdosta.
+Silloin juolahti ykskaks hänen mieleensä, miten Jussoilan Juntti oli
+kerran kesäisissä kisoissa otellut Leilan Pirkon kanssa koettaen
+ryöstää tytöltä pusua. Jännityksellä olivat toiset nuoret katselleet
+ja nauraneet, kun se vihdoin onnistui. Hauskaa se oli ollut leikkiä
+hänestäkin, pikku pojasta. Ja nyt äkkipäätään se leikki juolahti
+mieleen, ja hän kävi käsiksi. Kävi ryöstämään vastaa Marketalta.
+Marketta katsoi häneen niin kummissaan suurilla sinisilmillään.
+Mutta ei se katse ehtinyt niin äkkiään hänen puuskaansa asettaa,
+hän tempasi vastan, riuhtaisi niin rajusti, että alaston tyttönen
+kaatui lattiapalkeille. Itku silloin pääsi Marketalta, ja äiti palasi
+lauteilta ja antoi pojalleen kylmän kylvyn, ennenkun päästi lämpimään.
+Mutta Marketan kummastunut, pelästynyt katse jäi ikipäiviksi Pietarin
+mieleen.
+
+Tavallaan tämä muisto oli Pietarille rakaskin, se oli ikäänkuin
+yhdysside heidän välillään. Mutta samalla se oli eroittava aitakin.
+Kerran meriltä tultua, kun hän oli iloitellut juomalla itsensä
+humalaan, oli hän äkkiään puuskahtanut ja käynyt Markettaan syliksi.
+Mutta yhtä kummissaan oli toinen silloinkin katsonut ja juhlallisesti
+työntänyt käsivarren pois kaulastaan. Senkoommin ei Pietari ollut
+uskaltanut lähennellä, vaikka outo lumo vetikin suurisilmään tyttöön.
+
+Mutta eiköhän siihen arkuuteen ollut muitakin syitä? Tuli hänelle
+toisinaan mieleen sekin, että ne olivat tullivapaan porvarin lapsia
+nuo, niillä oli talot ja laivat, ja hän oli vain toisen laivuri,
+vesilintu, jolla itsellään ei ollut pesävarpuakaan. Mutta enimmän
+arastutti se, että Pakilan nuoret olivat käyneet isä Mathiaan koulua,
+osasivat lukea piirrokset ja painokset; hän oli poikasena käynyt
+koulunsa pitkin kujasia ja osasi lukea vain meren vaahtopäitä aaltoja.
+Ne viskelivät venskaakin nuo, niin että Heikka tuli helposti toimeen
+porvoolaisen ruotsittaren kanssa; hän oli meriretkillä oppinut vain
+joitakin vaivaisia ruotsien ja saksojen sanoja. Mihinkäs hän pystyi
+lukijain parissa, hyvä niiden oli tasaisen ylävästi astua edellä, hän
+sai lupallakorvin vetelehtiä jälestä.
+
+Mutta miksei tuon porvoolaisen tytön ympärillä sittenkään tuntunut
+samallaista aitaa olevan? Sattumalta juolahti se ensin Pietarin
+mieleen, mutta sitten kiintyi hän vertaillen tarkastelemaan molempia
+tyttöjä. Elina kulki ja liverteli ilakoiden ruotsiaan nuoren Heikan
+rinnalla, joka hänkin näytti saaneen entistä eloisampaa joustavuutta
+ylävään tasaisuuteensa. Takaraivolla oli tytöllä luokanmuotoinen
+hiussykerö, jollaisia Pietari oli muutama vuosi sitten nähnyt
+vain herrasnaisilla Saksan kaupungissa, ja sen peitti poimutettu
+sykerönverho, juuresta kietaistu punapintelillä hämähäkin vyötärölle.
+Alituiseen tämä luokka oli liikkeessä niskalla, kodikkaan pehmeästi
+aaltoili vihertävä puku vartalon notkeilla, solakan pyöreillä
+muodoilla, ja alituisessa liikkeessä olivat kädetkin, niin että
+liehahtelivat vain väljät, halkonaiset hihat.
+
+Marketan tyyntä tasaisuutta taasen näytti ikäänkuin pitelevän pystyssä
+ja tukevan siniharmaa sarkaviitta, joka melkein suorana laskeutui
+hänen leveähköä vartaloaan verhoten olkapäistä polviin, niin ettei
+sen alta paljoakaan näkynyt puna- ja vihreäraitaisen säkyläishameen
+helmaa. Tummanruskeaa tukkaa piteli otsalta punatimppi, mutta takana
+suortuvat tyynesti laskeutuivat hartioille, ja käsivarrellaan kantoi
+hän valkoista verkaa siltä varalta, että pää tarvitsisi verhoa
+syyssateissa. Oikeastaan nämä valtoimet, punatimpin otsalta pitelemät
+hiussuortuvat olivat Pietarille tuttuuttaan rakkaat, samoin kuin
+Marketta itsekin oli hänelle rakas. Mutta ihmeellistä oli, että hän
+Markettaa katsoessaan tunsi sellaista arastelua. Elina ei ollut hänelle
+mitenkään erikoisemmin rakas, mutta sittenkin tunsi hän pelkkää hyvää
+mieltä tämän eloisuutta nähdessään.
+
+Niin katsellen ja vertaillen kulki Pietari toisten jälestä Suurturua
+ylöspäin yhä harvenevassa markkinaväen vilinässä. He olivat jo
+joutuneet pitkulaisen turun yläpäähän, jossa vasemmanpuolisen
+puotirivin nurkalla seisoskeli melkoinen joukko markkinaväkeä. Sen
+keskeltä kuulivat he melkein lapsenäänellä huudettavan:
+
+— Aapiskirja ostakaa, Uskonalku ostakaa, Rukouskirja ostakaa!
+
+Edellimäisetkin poikkesivat tämän ihmisryhmän luo. Tytöt jäivät vähän
+syrjempään, mutta Henrik työntäytyi joukon keskustaan. Siinä seisoi
+teini, edessään kori täynnä kirjoja. Henrikin käteen sattui ensin
+"Abckiria" ja "Alcu Opista uscoon", jotka olivat päällimäisinä. Ne
+olivat hänelle tuttuja kukkasreunaisine nimilehtineen, sillä juuri
+niistä isä Mathias oli heitä opettanut lukemaan, häntä ja Markettaa.
+
+— Osta pois! kehoitti teini, ottaen kirjan kumpaankin käteensä. — Tästä
+oppii kirjalle, tässä on sitten uskonopin alkeet.
+
+— On nuo jo luettu, virkkoi nuori Henrik pää taiten kallellaan.
+
+Toiset katsoivat häneen juhlallisesti, katsoipa itse kirjakauppiaskin.
+Mutta heidän kasvonsa saivat arkisemman ilmeen nähtyään, ettei mies
+ollut puettu papiksi eikä ritariksikaan.
+
+— Entäs tämä? kysyi teini, kaivaen altapäin paksumman kirjan, jonka
+ostajat nähtävästi olivat harvinaisempia. — Sen kun lukee, tietää yhtä
+paljon kuin pappi, pahaa pappia enemmänkin, kehaisi hän.
+
+Henrik otti sen katsellakseen. "Rucouskiria Bibliasta", luki
+alkulehdellä. Sitten seurasi samalla lehdellä parikymmenrivinen Michael
+Olavi Agricolan tervehdys "uskollisten, pyhäin ja jumalallisten
+suomalaisten, hämäläisten, pohjalaisten ja karjalaisten papeille,
+saarnamiehille ja koko yhteiselle seurakunnalle eli kansalle" ja
+vanhaan hyvään tapaan alamainen ylistys "Kristuksen kihlatulle
+rouvalle, kauniille morsiamelle, puhtaalle neitsyelle ja taivaalliselle
+kuningattarelle." Seuraavilla sivuilla näkyi olevan lyhempiä ja
+pitempiä rivejä, siis runoa, sitten hengellistä ja maallista
+tasapitkissä riveissä.
+
+Kirja alkoi kiinnittää Henrikin mieltä. Hän oli sen nähnyt ennenkin isä
+Mathiaan pöydällä ja silloin jo aavistanut, että se mahtoi sisältää
+syvempiä opin salaisuuksia kuin aapinen ja katkismus.
+
+Mutta porvarispukuinen nuorimies, joka sanoi kirjoja lukeneensa ja
+niin ymmärtävän näköisenä selaili kirjoista suurinta, oli tuonut
+ne toisillekin ikäänkuin lähemmäs. He tuppautuivat tukulla luo ja
+tarttuivat aapisiin.
+
+— Mitä se tuo merkitsee? kysyi muuan maalainen osoittaen nimilehden
+ensi kirjaimia.
+
+— A siinä on ensin, sitten b ja c, selitti teini. Ne ovat puustaveja.
+
+— Vai puusauvoja, tuollaiset! ihmetteli mies.
+
+— Miten niillä lähdetään taipaleelle?
+
+— Papilta ensin vähän kysäisee, kyllä hän opastaa uralle.
+
+Kun mies punoi yhä neuvotonna päätään, alkoi teini selittää
+tavausharjoituksista, miten lukeminen käy. Mutta ei siihen ollut
+markkinaturulla aikaa, toinen mies tuli keskeyttämään.
+
+— Minun poikani on aikonut vähän niinkuin porvariksi, tuumi hän
+arastellen ja raapaisi sitten korvallistaan. — Mutta ei niistä
+talonpoika oikein tiedä heidän tikapuistaan, joita myöten on
+kiivettävä. Mahtaisivatkohan ne puusauvat auttaa?
+
+— Auttavat! sanoi teini varmasti. Puusauvat auttavat porvariksi vaikka
+kolmen äyrin miehen.
+
+Ja hän sai aapisen kaupaksi.
+
+Siinä oli vieressä seissut muuan hämäläinen suurisäntä kuunnellen
+vähäväkisten uteluja.
+
+— Se kirja taitaa viedä vaikka papiksi, virkkoi hänkin vihdoin
+ylpäkästi.
+
+— Miksei papiksi pääsisi, kun lukea osaa, oli nokkela teini valmis
+selittämään.
+
+Isäntä tarttui tanakasti aapiseen.
+
+— Tämä se on varsinainen pappiskirja, selitti teini kaivaen pohjalta
+paksuimman.
+
+Loppujen lopuksi isäntä otti kaikki kolme ja maksoi. Olihan hyvä tehdä
+pojasta pappi, kun kerran oli tilaisuus tarjolla...
+
+Mutta tällöin Pietari Kovapään mieleen välähti riemuisa ajatus. Miksei
+hänkin voinut opetella lukemaan! Saihan hän aina iltahetken ja pyhät
+päästään kotosalla ollessaan, ja eiköhän isä Mathias ottaisi häntä
+vähän opastaakseen, kun kauniisti pyytäisi. Hän kaivoi esiin muutaman
+aurtuan kukkarostaan, jossa hänellä oli kovalla työllä ansaitsemansa ja
+säästämänsä rahat, ja osti kirjan vähän kuin salavihkaan.
+
+Huomasi Heikka sen sittenkin, ja katsoi niin salaviisaasti häneen.
+Taisi tehdä pilkkaa mielessään, kun hänkin, toisen laivuri, aikoi tässä
+käydä kirjamieheksi... Itse pisti ikäänkuin mahtaillen kainaloonsa
+kaikista paksuimman kirjan, maksoi ja meni ruotsittarensa rinnalle.
+Sitäkö liekin siristellyt silmillään, kun hän vasta alkoi aapisesta...
+
+He lähtivät eteenpäin. Pietari pisti kirjan sarkamekkonsa poveen, ja
+se herätti sydämessä niin valoisia toiveita, että hän olisi rohkeasti
+voinut astua Marketan rinnallekin. Mutta ei hän mennyt, ei mennyt
+tahallaankaan. Jouti jäädä niin kauas, että hänkin pystyisi kirjalle.
+Salaa tavaisi, sitten yhtäkkiä hämmästyttäisi Marketan ja muut! Se
+ajatus kirkasti mielen kuin päivänsäde. Kun hänkin kuuluisi niihin
+harvoihin valittuihin, jotka osasivat pienistä mustasista poimia selviä
+sanoja, silloin saattaisi hän suoraan kosia Markettaa, tarvitsematta
+tuntea lentävänsä ylemmäs kuin siivet kantoivat.
+
+Henrik ja Elina olivat etukynttä kulkiessaan tarttuneet toisiaan
+käteen ja juttelivat yhä rakkaammin. Marketta ja Pietari tulivat
+peräkanaa jälestä. Niin nousivat he turun yläpäästä Karjakatua myöten
+Karjaportille, josta alkoi Uudenmaan valtatie. Ja siellä portin
+ulkopuolella, Hirsipuumäen ja Mätäjärven vastapäätä, oli mustalaisten
+teltta Vartiovuoren rinteellä.
+
+Jo loitommas näkivät he teltan edessä liudan toisiaan sysiviä
+lapsia ja syrjemmässä joukon nuoria poikia ja tyttöjä keräytyneenä
+yhteen kihermään. Luo tultuaan näkivät he tämän kihermän keskellä
+kummallisen, ryysyisen akan. Huh, miten musta oli eukko ja ryppyinen!
+Ja miten räikeänkirjaviin hetaleihin puettu! Hän piteli värisevää
+maantyttöä kädestä ja luki siitä hänen tulevaisuuttaan äänellä, joka
+tuntui tulevan haudan syvyydestä. Ja pikimustat silmät tuijottivat
+niin kaameasti kuin tähystelisivät Hornan uumeniin tai koko pitkään
+iäisyyteen.
+
+Silmät selällään ja sieraimet pörhöllään jäi Pietari häntä muiden
+mukana katselemaan. Mutta teltasta kuului kohta tampuriinin helähdys
+ja samalla iskevä hihkaus, kuin koiran haukahdus. Enin osa nuorista
+tölmähti silloin avoimen teltan eteen. Pietari tunkeutui aivan
+etumaiseksi lapsiliudan sekaan.
+
+Teltan perällä istui nuori mustalainen, jokin outo soitin sylissään.
+Mutta Pietari ei nähnyt mitään muuta kuin nuoren tytön, joka seisoi
+keskellä telttaa. Tumma hän oli, mustanruskea kuin kirkastamaton
+kattilan kylki. Hänellä oli lyhyt punakirja hame, solakoita sääriä
+verhosivat punaiset sukat, ja jalassa oli huippukärkiset silkkikengät,
+tosin hieman rikkinäiset. Rinnalla ja hartioilla oli kaikenlaisia
+hiluja ja helyjä, joiden kanssa kilpaa välähtelivät tummat silmät
+tummista kasvoista.
+
+Yhtäkkiä loivat nämä silmät aivan kuin uhmaten katseen, joka
+sattui suoraan Pietarin nuortean vereviin kasvoihin ja merenkiloa
+säteileviin silmiin. Pietari loi hätkähtäen silmänsä maahan ja kohotti
+ne vain vitkaan jälleen. Tyttö asetti uhkean ruumiinsa aivan kuin
+hänen katseltavakseen, ja huulilla oli puoleksi uhmaava, puoleksi
+maanitteleva hymy.
+
+Silloin alkoi nuori mustalainen soittaa, ja vitkaisin liikkein
+alotti tyttö oudon, keinuvan karkelon. Hänen ensi askeleensa toivat
+hänet aivan Pietarin eteen; hän pysähtyi siihen tuokioksi ja loi
+häneen uuden katseen aivan läheltä. Pietarista tuntui, kuin hänessä
+läikähtäisi tulivirta, ja hänen nähdessään tytön silmät oli kuin hän
+näkisi pohjattoman meren, jonka pinnalla väräji ihana, vihertävä
+sädeverho. Hän tunsi, että ihmeellinen, ennentuntematon liekki oli
+hänet sytyttänyt. Mutta aivan rannattomiin vei hänen huumauksensa
+vaistomainen tunto, että tuo outo tyttö, jonka kanssa hän niin yhtäkkiä
+oli iskenyt yhteen, oli hänkin syttynyt, että he olivat sytyttäneet
+toinen toisensa.
+
+Tyttö liiteli jälleen loitommaksi. Pietarin ympärillä töllistelivät
+lapset vuoroon soittajaa, vuoroon tanssijaa, supattelivat ja
+kikattelivat. Mutta Pietari näki vain tanssijattaren. Hänen kasvonsa
+olivat kalvenneet, ja milloin tytön silmät jälleen sattuivat häneen,
+tunsi hän suloisen väristyksen puistattavan itseään. Tuokioksi hän oli
+unhottanut toverinsa tykkänään, ja kun hän vilkaisi ympärilleen, näki
+hän mustalaisakan parhaallaan povaavan Marketalle ja Henrikin seisovan
+Elinan rinnalla nuorisojoukon takalistolla.
+
+Hänen katseensa kääntyi jälleen mustalaistyttöön, jonka tanssi oli
+käynyt hurjemmaksi. Nuoruutta uhkuva vartalo keinui, notkui ja kieppui
+salamannopein liikkein ja jalat virpoivat kuin pääsiäispalmut. Tanssi
+kiihtyi kiihtymistään, kauan, kauan, ja koko ajan tuntui Pietarista
+kuin tyttö tanssisi vain hänelle.
+
+Yhtäkkiä hän pysähtyi, pää heitettynä taaksepäin ja melkein pilkallinen
+loiste silmissään, ja hänen helyillä koristettu povensa kohosi silloin
+kuin myrskyn puuska. Ja Pietarista tuntui, kuin se rynnistäisi hänen
+rintaansa vasten.
+
+Tyttö tuli Pietarin eteen ja helisti ojennettua tampuriiniaan. Herkän
+noreasti katsoi Pietari häneen, ja silloin oli niin rajattoman raukea,
+rajattoman alistuva hymy tytön huulilla. Mutta hän helisti uudestaan
+tampuriiniaan, ja hätiköiden tarttui Pietari kukkaroonsa, jonka
+äiti vainaja oli virkannut laivuripoikansa vyölle, niinkuin kuunaan
+kauppamiehelle. Kokonaisen kirkkaan riksin hän sieltä sieppasi ja laski
+tampuriinille. Tyttö loi häneen suloisen kauriin katseen, vilkaisi
+sitten ylenkatseellisesti muuhun yleisöönsä, joka jo enimmäksi osaksi
+oli loitonnut, ja meni pois. Voitonriemuisesti vilautti hän nuorelle
+mustalaiselle tampuriinilla loistavaa hopearahaa, pani sen kirstun
+kannelle ja hervahti selälleen ryysykasalle teltan nurkkaan.
+
+Huomaamatta, että kotitielle kiirehtivä nuoriso oli hajaantunut hänen
+ympäriltään, jäi Pietari siihen yhä seisomaan, ja tyttö ojenteli
+uhkeita jäseniään aivan kuin hänen katseltavakseen. Mutta kohta kuuli
+hän nauravan äänen, joka huusi:
+
+— Etkö sinäkin, Pietari, tule tiedustamaan tulevaisuutesi vaiheita?
+
+Nuori Henrik se huusi mustalaisakan luota. Ja Henrikin rinnalla
+seisoi Elina, joka juuri sai kätensä mustalaisakalta, hymykuoppanen
+poskellaan. Henrik näkyi antavan kätensä akalle vuorostaan. Marketta
+seisoi syrjittäin Pietariin, ei ollut katsovinaan häneen, mutta katsoi
+kuitenkin.
+
+Väkinäisesti lähti Pietari oviaukolta. Hänestä tuntui kuin hänet olisi
+sidottu tänne kiehtovin salasitein. Täällä tuntui olevan terheninen
+lumokehä, jonka keskeltä hän ei tuntenut voivansa lähteä pois. Eikä
+tahtonutkaan. Mutta halutti häntä sentään kuulla kohtalonsa. Ja
+kohtalonaan ajatteli hän vain sitä, mitä hänelle oli oleva tämä tyttö,
+joka yhdessä hetkessä oli hänet näin ihmeellisesti sitonut.
+
+Hän meni Henrikin luo ja joutui kuulemaan, miten mustalaisakka
+tenhoisella noidanäänellä päätti ennustuksensa hänelle:
+
+— Kas, noin elämäsi lanka juoksee isiesi uria! Mutta sydämesi juova,
+tuolta kaukaa merimatkan takaa se alkunsa saa. Tuossa elämäsi lankakin
+väräjää ja näyttää katkeavan. Mutta tuolla sydämesi juovan lähellä
+se alkaa uudestaan. Tyynin, selvin katsein, lujin, vaikka mukautuvin
+luonnoin tulet ihmisiä johtamaan ja heidän asioitaan valvomaan. Isäsi
+ohjat perit, mutta sydämesi ja kohtalosi vie sinut uusille urille.
+
+Akka päästi hänen kätensä. Ylävästi hymähdellen, niinkuin ei olisi akan
+lorujen ensinkään antanut itseensä tehota, maksoi hän akalle omasta
+ja tyttöjen puolesta. Sitten meni hän Elinan luo ja kuiskutti jotakin
+tälle. He lähtivät hiljanverkaan kävelemään kaupunkiin päin.
+
+Pietari seisoi allasilmin, ikäänkuin ei näkisikään heidän menoaan,
+ja ojensi kätensä akalle. Vilaukselta näki hän, että Marketta oli
+jäänyt paikoilleen seisomaan. Se tuntui pistävän omituisen kipeästi
+hänen mieleensä, ja hän melkein vapisi odottaessaan, minkä tuloksen
+akka saisi hänen kätensä viivojen tarkastelusta. Akka näytti aivan
+erityisesti kiintyvän niihin ja tarkasteli niitä kauan:
+
+Sydämesi juova ja elämäsi lanka, tuossa ne keskenään kiemurtelevat
+alussa, keveinä virvoina. Aikaisin olet lemmestä unelmoinut. Mutta
+tuossa äkkiä taittuu sydämenjuova, tuossa alkaa syvänä, punervapohjana
+uudestaan ja taittuu yhtäkkiä, näyttää kadoksiin katkeavan. Pääsi
+viiva, ajatuksesi piirto alkaa tylppöpäänä tuolta loitompaa, luokkina
+kiertää erilleen mutkaisesta elämänlangasta. Mutta tuolta alkaa
+sydämesi viiva jälleen katkelmien takaa, hienona kuin päivänsäde.
+Vihdoin siihen yhtyy elämänlanka ja pään viiva ja yhdessä kulkevat
+ne elämän rantaan. Niin, niin, poikaseni, pettävät ovat Nuoruutesi
+haaveet, varjoiksi häipyvät, moneen sinut sydämesi vie eikä pääsi
+elämääsi ohjaa. Mutta lempesi raunioilla uusi säde pilkahtaa, ja onnesi
+säde se on, se sinut haaksirikkojen jälkeen tyyneen satamaan johdattaa.—
+
+Marketta oli odottanut tätä ennustusta yhtä suurella uteliaisuudella
+kuin omaansa, jollei suuremmallakin. Mutta kun akka alkoi puhua
+Pietarin sydämenjuovan katkeilemisista, tuli hänen suuriin silmiinsä
+oudoksuva ilme, aivan kuin Pietari olisi häntä loukannut. Hänen
+huulensa värähti ja hän lähti päättäväisesti astumaan veljensä ja
+Elinan jälkeen, kuuntelematta sen enempää.
+
+Kappaleen kuljettuaan hän sentään pysähtyi ja katsoi jälelleen. Akan
+ennustus näkyi päättyneen ja Pietari maksoi hänelle. Mutta samassa tuli
+mustalaistyttö teltasta hänen luoksensa. He seisoivat aivan lähetysten
+silmä silmää vasten. Tyttö puhui jotakin, ja Pietari seisoi epäröiden,
+melkein horjuen. Silloin — Marketalta oli vähällä päästä huudahdus —
+silloin tyttö kietaisi paljaan käsivartensa Pietarin kaulaan ja huojuen
+alkoivat he mennä telttaan päin.
+
+Juoksujalkaa lähti hän silloin Henrikin ja Elinan jälkeen. Mutta
+nämä olivat niin kiintyneet toisiinsa, etteivät huomanneet hänen
+kiihtymystään, tuskin häntä itseäänkään.
+
+— Mitähän se lorusi siitä pitkästä vesimatkasta? virkkoi Henrik pää
+tuumivasti kallellaan.
+
+— Kultasihan se sanoi sinun vesimatkan takaa löytävän!
+
+— Minnekäs minä sen matkan tekisin?
+
+— Voithan mennä vaikka saksojen tyttäriä kosimaan!
+
+— En ikinä!
+
+— Kuninkaan kultaisesta kaupungista haet nuorikon sitten?
+
+— En sieltäkään.
+
+— No, Kainuunmeren rahaisilta rannoilta noudat heinävirsun tai venakon.
+
+— Mutta akkahan sanoi minun sinne jäävänkin. Lappiinko elämään lähtisin?
+
+— Tule Porvooseen sitten!
+
+— Saanko tulla?
+
+— Siellä on tyttöjä tukulta, pojat menevät Viron väljille veräjille.
+
+Nuori Henrik vilkaisi ruusuposkeen Elinaan rinnallaan, ja ilo kirkasti
+hänen silmänsä. Hän vaipui miettimään ja kiintyi erityisesti siihen
+pulmalliseen seikkaan, että täytyiköhän hänen tosiaankin muuttaa
+Porvooseen, jos tahtoi omakseen tämän suloisimman tytön mitä oli
+nähnyt ikipäivinään. Akan ennustus ei tuntunut oikein soveltuvan hänen
+unelmiinsa. Hän oli aina tottunut ajattelemaan, että hänen tuleva
+nuorikkonsa hyörisi raumalaisilla kotipihoilla.
+
+Hänen mietteensä katkesivat siihen, kun Elina hilpeällä tavallaan
+koetti päästä pakinaan Marketan kanssa, joka kulki niin yksin hänen
+rinnallaan.
+
+— Sinullehan se loistavia povasi! Toiseen säätyyn sanoi sinun kohoavan,
+virkkoi Elina niin säteilevin silmin, että Henrik aivan ihastui niihin.
+
+Mutta Marketta vilkui vain huolestuneena jälelleen.
+
+— Mihinkäs Pietu jäi? kysyi Henrik silloin.
+
+— Sinne teltalle, vastasi Marketta umpikuljuisella äänellä.
+
+— Puuskapäätä taisi mustalaisveri vetää puoleensa! leikitteli Henrik.
+
+Marketta hätkähti. Mutta sitten katsoi hän nuhdellen veljeensä ja sanoi
+anovalla äänellä:
+
+— Palaisit kiirehtimään. Isä taitaa odottaa.
+
+— Tottapahan osaa yksinkin.
+
+He kiirehtivät askeliaan. Laurens porvarin haahden kohdalla, sanoi
+Elina mitä sulimmat jäähyväiset, ja nuori Henrik riensi sisarensa kera
+isänsä haahdelle.
+
+— Vihdoinkin! huusi isä vastaan. — Mihinkäs Pietari jäi?
+
+— Kyllä kai hän pian tulee, riensi Marketta hieman epävarmalla äänellä
+puolustamaan.
+
+— Mustalaisakka jäi hänelle viimeksi loihtimaan, naurahti nuori Henrik.
+
+— Kaikkiakin! murisi vanhus. Olisi aikoja sitten oltu valmiit lähtemään.
+
+Marketta tähysteli suurin silmin Suurturun alapäähän. Sinne vilkaisivat
+tuontuostakin myös isä ja poika puuhiensa lomaan. Harvoja siellä oli
+liikkujia, enimmäkseen haahdilleen palaavia rannikkolaisia ja kestejä.
+Mutta Pietaria ei näkynyt ei kuulunut.
+
+Vihdoin vanha Henrik lähti kiivain askelin, astui pitkin Suurturua ja
+Karjakatua ja saapui mustalaisten teltalle. Siellä oli vain tumma tyttö
+teltan nurkassa pitkällään.
+
+— Missä laivurini on? kysäisi vanhus häneltä.
+
+— Sekö meriverevä, upea nuorimies? utaisi tyttö kohottaen päänsä
+paljaan käsivartensa varaan.
+
+— Se on tainnut olla.
+
+— Kaupunkiin päin hän meni, sanoi tyttö salamyhkäisesti naureskellen.
+
+Henrik vanhus lähti astumaan takaisin kaupunkiin. Kuinka hän
+tähystelikin, näki hän vain markkinoilta palaavia maalaisia. Tuossa
+vedätti salomaan mies suolakulia kaksipajuisilla purilailla, itse
+astuen jälestä. Tuossa ajoi valtatien vartelainen tyttärineen
+vankkureilla, jotka olivat puusta pyörineen, akseleineen, sokkineen ja
+kaikkineen. Tuossa veti solkeva sälkö keveillä kääseillä aatelisherraa
+rouvineen. Monta oli siinä matkalaista. Jokunen maalainen sentään vielä
+liikkui Suurturun puotiluukkujen edustallakin. Pietaria ei vain näkynyt
+missään.
+
+Yrmeänä saapui vanhus haahdelleen.
+
+Ilta alkoi jo hämärtää. Turha oli enää lähteä yönselkään kariseen
+saaristoon. Paras oli paneutua levolle huomisaamuun. Tottapahan siihen
+karkulainenkin palaisi.
+
+He nukkuivat kolmisin haahden kajuutassa. Marketta ei vain tahtonut
+päästä uneen. Ja kun hän vihdoin nukkui, näki hän niin kauheita
+unia. Hän oli haihtuvana haamuna, keveänä kekrittärenä liitelevinään
+ympärinsä. Avuttomana hän näki, miten tumma Tuonen tyttö kietoi
+käsivartensa Pietarin kaulaan ja vei hänet vuoren uumeniin, Manan
+majoihin.
+
+Aamulla ennen päivänkoittoa herätti Henrik vanhus väkensä. Pietarista
+ei kuulunut vieläkään mitään.
+
+Päivän alkaessa hämärtää teki vanhus päätöksensä.
+
+— Lähdemme, sanoi hän. Kyllä haahti kulkee ilman häntäkin. Neuvotelkoon
+jälestä, miten parhaiten pääsee.
+
+He kohottivat purjeensa ja lähtivät kohden kotirantoja.
+
+
+
+
+III.
+
+KOTIRANNAT.
+
+
+Hanhisluotoa lähestyi haahti. Henrik vanhus seisoi peräsimessä ja
+lasketti perälaitaisella kohden tuttuja rantoja. Syvissä mieterypyissä
+oli vanhuksen otsa. Koko mutkaisen matkan kestäessä olivat hänen
+ajatuksensa edeltäpäin rientäneet kotikylään. Kireästi oli hän
+tuuminut, miten oli noustava kotipohjia puolustamaan.
+
+Mutta nyt, kun tutut, muistorikkaat kotirannat tulivat näkyviin, heräsi
+mielessä niin surunsävyinen, kaihokajasteinen hellyys. Monta kertaa
+ennenkin olivat sydämen hellimmät kielet helähtäneet, kun nämä rannat
+olivat alkaneet silmiin siintää ja kun hän salmensuuhun laskettuaan
+oli nähnyt rantaäyräällä tutun talokihermän ja kirkkojen kimmeltävät
+ristit. Mutta toiselta tuntui nyt kotiutuminen, mieli värähti kaihosta
+niinkuin ennen merille uretessa ja ulkosaarien häipyessä taivaan
+sinirantaan. Vielä sitäkin syvempi oli sydämen kaihonsointi, syvempi
+ja hellempi, mutta myös kipeämpi ja katkerampi. Tuntui, kuin vasta nyt
+olisivat kotirannat oikein rakkaiksi käyneet, kun niitä vaara uhkasi.
+Vasta nyt oikein tunsi, miten sydän oli tänne kiinni kasvanut.
+
+Ja kun hän näitä rakkaita rantoja lähestyi, silloin syysillan unelias
+päivätär, ikäänkuin hänen kaihojaan hellitellen, puki niemet ja saaret
+kultaiseen rusopunaan. Tuossa oikealla näytti Urmluoto ja Hanhinen
+aivan kuin kaihonkyyneliä vetistelevän ja palavin poskin suvisuloutensa
+katoavaisuutta itkevän. Ja Hanhisen päitse päästyä aukeni pitkänä ja
+monipoukamaisena Unajanlahti. Se kietoutui siellä illanvarjoihin,
+ikäänkuin ikivanhoja muistojaan kateellisena kaihtien.
+
+Siellä kertoivat vanhat näillä tienoin ensiksi ihmissydänten sykkineen.
+Kaukaa sisämaasta virtailivat sinne siihen aikaan vedet läpi
+suvantojen, ja suuret ja rikkaat olivat kylät virtojen ja suvantojen
+varsilla. Unajan rannalle kertoi taru kohouneen suuren kauppakylänkin,
+jo kaukaisissa pakanuuden taruhämärissä, ennen Ulvilaa ja Teljää,
+kenties itse Turkuakin. Miksi se sitten liekin muutettu nykyiselle
+paikalleen. Liekö Rauman rannalle kohonnut Ristinluostari puoleensa
+vetänyt, vai liekö jo ennemmin paikka sopivammaksi nähty. Mutta isä
+Mathias tiesi kertoa, että vielä Erik Pommerilaisen verokirjoissa
+kaupungilla oli uudella paikallaanko ollut "Unio" nimenään. Pyhällä
+kunnioituksella oli Henrik vanhus nuorina päivinään katsellut
+vanhan Unajan raunioita, jotka nyt uinailivat unhon unta kukkivain
+nurmikumpujen peitossa.
+
+Reksaarella, joka oli loitommalla pohjoisessa aivan avoimen ulapan
+hengessä, kerrottiin muinoin olleen suuren markkinapaikan. Sotiteillä
+ei sinne ollut helppo päästä mantereita, mutta kaupankävijät hämäläiset
+aina pääsivät haapioillaan, ja saaren ulkopäähän oli voiolaisten
+hyvä laskettaa haahtineen syvään satamaan. Yksin idän arapialaistenkin
+kerrottiin sinne ikimuinoin tuoneen hopeitaan Venäjän jokia ja aroja
+myöten. Ainakin kävivät siellä toisaalta varjaagit ja venäläiset,
+toisaalta viikingit ja saksat kauppoja suomalaisten ja hämäläisten
+kanssa. Vielä sittenkin, kun Rauman kaupunki oli sijoittunut nykyiselle
+paikalleen, oli Reksaarella vuosittain vietetty suuria markkinoita.
+
+Vähän tännempänä oli pieni Ristkari, jolle täällä oli ensi kerran
+pyhä risti pystytetty. Harmaaveljet, jotka olivat tänne lännestä
+urenneet, olivat siellä ensiksi nousseet maihin. Arkoja olivat näet
+aluksi olleet, eivät mantereelle tohtineet. Mutta kun olivat saaneet
+selville, että pyhän Henrikin kylvö oli jo metsien kansan pyhän ristin
+tunnustajiksi taivuttanut, olivat uskaltautuneet toiselle pienelle
+karille aivan Reksaaren viereen, johon laittoivat erakkomajansa
+ja pyhittivät sen pyhälle Kertulle. Kertunkari oli sillä siitä
+pitäen nimenäänkin. Mutta ennen pitkää he siirtyivät siitä itse
+markkinapaikalle, Reksaaren länsikärkeen, josta niemeke sai ikipäiviksi
+Ristinperän nimekseen. Lopulta urkenivat he mantereelle Raumaveden
+suulle ja rakensivat siihen Pyhänristin luostarin.
+
+Mutta saariston ulkoäärellä oli pieni Sotikari. Ei se tasapäiden
+taistelujen, kunniakkaiden urotekojen muistoksi nimeään kantanut.
+Vasta kymmenisen vuotta sitten oli se saanut nimensä siitä, että
+Turusta tullut sotapursi oli sen mallossa odotellut, milloin lähettäisi
+täytensä sotaväkeä ajamaan Ristinkodin avuttomia harmaaveljiä
+mierontielle. Ja itsenään pyhän Henrikin jäännösten muuttamispäivänä,
+kun munkkien juhlakulkue kansajoukkojen saattamana aikoi palata
+luostarikotiinsa, seisoi portilla vastassa rivi keihäsmiehiä, joka
+sulki portin heiltä ainaiseksi.
+
+Monia muistorikkaita taruja tiesivät nämä armaat, satasaariset rannat
+kertoa. Ja kun haahti lasketti Avainkimpun ja Tarvonsaaren väliseen
+salmensuuhun, silloin alkoivat illan ruusuruskossa häämöttää silmiin
+kultaisen kotikylän tutut turvekatot, raatihuoneen torni ja molempien
+kirkkojen välkkyvät ristit. Hellä, hellä sävel helähti silloin
+rinnassa, mutta pohjalla soi surusävel, joka vihlaisi niin kipeästi.
+Niin tuntui tämä ikirakas ranta kasvaneen kiinni hänen sydämeensä, että
+jos hänet tahdottiin siitä irti temmata, saivat hänet silloin tänne
+haudata.
+
+Ranta tuossa Sonkin, Toivaisen, Käkelän ja Teukin talojen alla oli
+ollut heidän lapsuutensa armahin kisatanhua. Siinä he olivat aallot
+sorsina uineet, siinä rantahietikolla ilakoiden leikkiä lyöneet. Siitä
+oli hän nuorukaisena Sonkin Martan monet kerrat purteensa maanitellut,
+ja purjeretkillä ja pyhäisissä kisoissa olivat he lemmenpaulansa
+punoneet ja vihdoin ikiliittonsa solmineet. Tuossa tutussa Sonkkilan
+talossa oli vietetty Martan päänpeittäjäiset, ja ihana oli hän ollut
+valkohunnuissaan ja kullankimmeltävä ruunu päässään. Hyvä oli Martta
+ollut hänelle emäntä, mieluista oli ollut palata meriltä hänen lietensä
+ääreen, mutta toimekkaissa käsissä oli kotitalous, viipyipä matkoilla
+kuinka kauan tahansa. Eikä Martta ainoastaan kotilieden vaalijaksi
+pystynyt; hänen itsensä matkatessa suuren maailman markkinoilla
+lankonsa Simo Sonkin kanssa heidän yhteisellä laivallaan, saattoi
+Martta tällä heidän pienemmällä haahdellaan laskettaa Kainuunmeren
+perukoille ja tehdä kaupat kunnolliset heidän pirkkalaisen
+kauppatuttunsa kanssa.
+
+Herkäksi heltyi vanhuksen mieli katsellessa kotikylää, jonka kattoja ja
+kirkonristejä kultasivat tuhannet muistot kilvan iltaruskon keralla.
+Tuskin ehti peränpitäjä huomatakaan, kun oli Karinlahti lasketettu ja
+jouduttiin Käkelän nurkalle. Siitä niemen ympäri käännyttyä alkoi yhä
+hiljetä vauhti kaidalla virralla, jossa purjeet rupesivat illantyynessä
+elämään. Mutta hiljaista ravunkulkua sentään mentiin eteenpäin,
+ja kohta tuli vanha luostari näkyviin. Ei näkynyt enää vanhoja
+harmaaveljiä ongella suurella Hiidenkivellä muurin varressa, eivätkä
+he muurien sisälläkään veisanneet messujaan. Isä Mathias vain asui
+perheineen jylhissä luostarikammioissa, ja luostarin kirkko, ikivanha
+ristinpyhättö, jonka kuorin holvikaaria kaunistivat piispa Arvi Kurjen
+maalauttamat herranpyhien kuvat, se oli muutettu kuninkaan veroaitaksi.
+Mahtoivat pyhimysten otsat vetäytyä synkkiin ryppyihin sitä menoa
+nähdessä...
+
+He raumalaiset olivat itsekin olleet tässä mullistuksessa osallisena.
+Suuren tulipalon tuhoaman kaupungin asujamet olivat anoneet
+kuninkaalta, että kirkkopappikin saisi asua munkkien kodissa, kun
+seurakunta ei jaksanut rakentaa uutta pappilaa palaneen tilalle.
+Siitä sai kuningas aiheen munkkien karkoittamiseen, kun kynnet siihen
+syyhyivät. Mutta oliko nyt koko kylänväki samoin ajettava mieroon
+kotisijoiltaan?
+
+Tyrmein mielin tätä kysymystä miettien lähestyi Henrik vanhus
+haahtineen kotilaituria. Silloin yhtäkkiä pisti jotakin merkillistä
+hänen silmiinsä.
+
+Siihen haahdenkannelle näkyi jo kotilaituri lehdettömäin tervaleppäin
+oksien alitse. Sitä tähystellessään näki hän jotakin vilkkuvan
+silmiinsä oksien välitse ylempää rantarinteeltä.
+
+Ihmisolennolta, naishahmolta se näytti. Mutta ei kulkenut maassa,
+ylhäällä ilmassa leijaili ja häilyi, hoippui ja harhaili sinne tänne
+ja oksien varjossa lähestyi laituria, jota kohden hän lasketti. Aivan
+pöyristyneenä jäi vanhus siihen tuijottamaan.
+
+Se tuli oksien varjosta näkyviin, ja silloin alkoi se hänestä näyttää
+hänen nuoremmalta tyttäreltään. Totta tosiaan! Hilappa se oli,
+pitkillä puujaloilla toikkaroi laituria kohden. Sillä tytöllä olivat
+aina kujeensa kuin pahalla pojalla, mutta outoa sittenkin oli hänen
+liihoittelemisensa yläilmoissa. Horjuvaa sen toikkaroiminen oli,
+rinteessä oli kaatumaisillaan, niin että täytyi hypätä maahan. Mutta
+kiveltä neuvottelihe se uudestaan jalanjatkoilleen. Ja kun haahti
+lähestyi laituria, tulla tuijotti se seipäillään laiturin reunalle kuin
+päätön kana. Ja mitäs muuta, huippaapas toinen seipäistäsi haahteen,
+vaikkei se vielä ollut laiturissa kiinnikään! Henrik vanhus huusi
+vihaisen varoituksen tyttärelleen. Mutta samassa tyttö kompastui.
+Ja katosi. Puujalka oli sattunut haahden laitaan, ja tyttö putosi
+päistikkaa virtaan laiturin ja haahden väliin.
+
+— Käy keksiin! huusi ukko pojalleen.
+
+Nuori Henrik sieppasi keksin ja työnsi sillä laiturista, ettei
+haahdenlaita päässyt rutistamaan tyttöä laituria vasten. Isä itse
+sieppasi hamppuköyden ja heitti sen pään tyttärelleen. Mutta siitä
+tyttönen viisi välitti. Se oli jo uinut pois laiturin ja haahden
+välistä ja ryömi pian maalle laiturin kupeelle.
+
+Maalle marssi kuin uitettu koira, tuli laiturille ja älysi siihen
+jääneen toisen puujaloistaan. Ikäänkuin kostaakseen sieppasi hän sen
+ja singotti virtaan toisen jälkeen. Ja kun Marketta astui haahdesta
+laiturille kääröineen, pyrhälsi Hilappa kääröihin käsiksi, niin että
+tasainen Marketta melkein häiriytyi tasaisuudestaan koettaessaan
+säilyttää kuivina kotituomisiaan.
+
+Isä jäi poikansa kera käärimään purjeita, ja Marketta lähti kääröineen
+nousemaan rantarinnettä ylöspäin. Hilappa lyöttäytyi hänen rinnalleen
+ja alkoi toimittaa:
+
+— Marakatti kulta! (Hän sanoi aina Marketta siskoaan marakatiksi,
+vaikka muut leikkipuheessa sanoivat tätä Pakilan tasaiseksi.) Aatteles,
+kuinka minua pistätti, kun en päässyt mukaan Turkuun. Läksin heti kotoa
+pois enkä aikonut kuunaan tulla takaisin. Mutta kadunristeykseen näin
+sillan yli, miten pojat luostarikentällä toikkaroivat taivasjaloilla.
+Juoksin sinne ja ajattelin, että pitää oppia se konsti ollessanne
+poissa ja sitten teitä hämmästyttää. Sonni-Toron Junun vain sysäsin
+kumoon ja sieppasin hänen jalkansa. Marisi se ensin, mutta kun lupasin
+markkinatuomisia palattuasi, antoi hän jo mielellään ja opettikin
+vielä. Päivät päästään olen sillaikaa toikkaroinut. Mutta mustelmia
+siinä sai — katsos! (Hän kuori mekkonsa hihat kääreelle ja näytteli
+käsivarsiaan, jotka tosiaan olivat aivan mustankirjavat.) Ja katsos
+polviani ja sääriäni! Yötkin olin unissani toikkaroivinani vain
+taivasjaloilla ja tuuskahtelevinani tanhuaan. Mutta hyvä siitä tuli,
+myötämäessä vain tahtoo vetää nenälleen. Ja jollen olisi tuohon
+haahdenlaitaan kompastunut... Mutta nyt sinun, Marakatti kulta, täytyy
+pian antaa tuomisesi, että saan viedä Toron Junulle.
+
+— Maltahan nyt, kunnes päästään kotiin!
+
+Pian he sinne pääsivätkin. Nousivat vain rinnettä ylös Luostarikadun
+päähän ja kääntyivät ensi kulmasta Kuninkaan kadulle oikeaan. Pakila
+oli siinä heti toisella virranrantatontilla. Portista pihaan ja
+portaista porstuaan.
+
+— Siunaa ja varjele! kuului tuvasta vastaan, kun Hilappa marssi
+sisään vettä purskuvissa ruojutkengissään. — Jesmaar, sitä viikaria!
+lisäsi äiti vielä tytölleen poikamaisen arvonimen nähdessään miten
+mekonhelmasta tippui lattialle vetisiä pisteviivoja merkiksi mistä
+tyttö oli kulkenut.
+
+Hilappa kieppui Marketan kääröjen ympärillä uteliaisuudesta sirrottavin
+silmin. Äiti riensi takan ääreen panemaan pataa tulelle, ja sieltä hän
+kysäisi:
+
+— Missä sinä taas olet rypenyt?
+
+— Virrassa vaan, vastasi Hilappa ohi mennen. Ja samaan hengenvetoon
+lisäsi hän Marketan suurinta kääröä kierrellen: — Mitä siinä on?
+
+— Muutahan siinä kuivaa yllesi, naurahti äiti takan äärestä.
+
+Ja laitettuaan padan haahlaan istahti äiti muori jakkaralle takan
+ääreen katselemaan tyttäriään. Marketta riisui pois siniharmaan
+sarkaviittansa, hiljaa ja tyynesti, ja seisoi siinä litteähkönä
+raitaisessa mekkohameessaan. Tasaisesti alkoi hän availla kääröjään
+ja tuijotteli työhönsä suurilla tummansinisillä silmillään, ikäänkuin
+näkisi kääröissään jotakin ylen tähdellistä. Hilappa puolestaan alkoi
+reippaasti riisuutua märistä vaatteistaan. Mutta ei hän näkynyt
+niitä lainkaan ajattelevan, viiruili vain uteliain silmin Marketan
+kääröihin. Pian oli hän ilkosen alasti, ja lempeä hymy suupielessään
+loi äiti katseen hänen hoikkaan, mutta rivakkaan vartaloonsa. Toisten
+tyttöjen varressa alkoi jo tuossa iässä näkyä naisellista pyöreyttä,
+mutta Hilapassa huomasi siitä tuskin merkkiäkään. Suora ja solakka
+hänellä oli varsi kuin pojalla, ja kasvotkin, vaikka kyllä somat,
+olivat oikeastaan poikaviikarin kasvot, naisellista niissä tuskin
+havaitsi muuta kuin silloin tällöin uteliaisuuden ilmeen. Kehen hänestä
+liekin tullut sellainen tuulihattu? Ei suinkaan äitiinsä, vaikka
+hänkin oli nuorena ollut heilahtelevampi kuin tasainen Marketta. Isä
+oli kyllä ollut reima nuorena ja miehevä mies ikänsä kaiken, mutta
+ei hän koskaan liikoja huipotellut. Eivät olleet, eivät, nämä tytöt
+tulleet vanhempiinsa, toinen käpy oli pudonnut puusta lounaiseen, josta
+melkein aina tuulla huhtoi aavalta Raumanmereltä, toinen koilliseen,
+jossa metsämäet tuulilta suojustivat. Jo pikkaraisena, ennen ristille
+viemistä, oli tämä luonnonlaatujen eroavaisuus näyttäytynyt: vanhempi,
+lihava tytön mykyrä, oli hiiskahtamatta nukkunut päivät ja yöt, ja
+äiti oli hänestä sentähden tahtonut tehdä Margareta pyhimyksen kaiman;
+toisen kasvoissa oli heti ollut eloa ja ilmettä ja käsiä oli tuskin
+saanut kapalossa pysymään, ja hänelle oli pakanallinen Hilappa nimeksi
+omiaan.
+
+Vanhan äidin kyyryisillään istuessa, katsellessa ja mietiskellessä oli
+Marketta saanut käärönsä auki, ja sieltä alkoivat paistaa saksanomenain
+punaiset kylet. Silloin ei Hilappa enää pysynyt paikoillaan, hän
+tölmähti luo, juostessaan vetäen jalkaansa toista sukkaa. Luo
+ehdittyään tepasteli hän malttamatonna lattialla, sormet olivat
+ottosillaan ja silmissä haukan katse.
+
+Tasaisin elein ja äidillisin katsein antoi Marketta hänelle omenan.
+
+— Anna vielä toinen!
+
+— Tyydy saamaasi! sanoi Marketta.
+
+— Junulle! kuiskasi Hilappa houkutellen.
+
+— Etkä saa!
+
+— Annan sitten tämän, sanoi Hilappa nyrpistäen suutaan. Ja hän pyyhälsi
+vetämään toista sukkaa ja kurpposia jalkaansa.
+
+Porstuasta kuuluivat isä Henrikin tutut, vakaat askeleet. Ovi aukeni, ja
+ensimäisen, lempeän vakavan katseensa loi ukko Marttaan kuhmukulmainsa
+alta. Jälestä astui nuori Henrik pää hieman kallellaan, isänsä
+ilmeisenä kuvana. Äiti sen parhaiten eroitti, sillä hän oli nähnyt isän
+samanikäisenä, juuri tuollaisena taitavana porvarin poikana, vaikka
+kenties hieman karkeahkompana, karskimpana. Ja nuori Henrik kantoi
+sangasta rautapataa, jollaisen Martta muori oli sanonut tarvitsevansa
+entisen särkyneen sijaan, ja padassa näkyi olevan niitä näitä pieniä
+kotituomisia.
+
+Martta muori riensi laittamaan pöytään hernekeittoaan, joka hänellä
+oli ollut valmiina koko päivän, niin että sitä tarvitsi vain hieman
+lämmittää takkavalkealla. Mutta keskellä puuhiaan loi hän kaipaavan
+katseen ympärilleen ja kysyi:
+
+— Missäs Pietari on?
+
+— Ka, missäs Pietari onkaan? kuului kaikuna nurkasta. Hilappa lehahti
+sieltä valmiiksi pukeutuneena keskelle lattiaa ja tähysteli siitä
+uteliain katsein isäänsä ja sisaruksiaan.
+
+— Turkuun jäi, virkkoi Henrik vanhus, ja hänen äänessään kuului
+ikäänkuin kajahdus kotiväen kummastelusta.
+
+— Turkuun? —
+
+— Niin, virkkoi ukko. — Jo häntä odottelimmekin, mutta ei kuulunut.
+Emme voineet viipyä kauemmin, saa tulla omin neuvoinsa, milloin tullee.
+
+Nuori Henrik sai kertoa asian tarkemmin kotiväelle. Hän kertoi miten
+siellä oli ollut kummallisia mustia ihmisiä, jollaisia ennen ei
+ollut kuultu eikä nähty, ja miten he olivat menneet niitä katsomaan.
+Muutamin myhäilevin sanoin ja ikäänkuin yli olkansa mainitsi hän,
+miten mustalaisakka oli heille povannut ja tyttö tanssinut outoa,
+hurjaa tanssiaan. Ja veljen kertoessa katsoivat Marketan suuret silmät
+tyynellä lempeydellä häneen, eivätkä millään tavoin hätäilleet. Vasta
+silloin vetäytyi hänen yliluomensa hieman alemmas, kun veli lopetti
+hymähtäen:
+
+— Tyttökö hänet lie houkutellut sinne jäämään.
+
+— Ei hän ollut tytön luona, kun kävin etsimässä, huomautti vanha Henrik.
+
+— Kunhan eivät vain olisi tehneet hänelle mitään pahaa, mieron
+kulkijamet, arveli Martta muori.
+
+— Aikapahan näyttänee, sanoi vanha Henrik.
+
+Sitten seurasi kotvan äänettömyys, jolloin kukin mietti tästä
+kummallisesta asiasta omia mietteitään. Marketan suuret silmät
+tuijottivat alistuvan häveliäästi takannurkkaan, mutta Hilappa katseli
+uteliaisuudesta revähtävin silmin ja elähtelevin kasvoin heitä kutakin
+vuoronperään. Hänestä oli jotakin ihmeellistä siinä, että Pietari oli
+jäänyt mustalaistytön luo. Minkähäntähden se sinne jäi? Häntä halutti
+hirveästi saada se tietoonsa, mutta toisten kasvoista ei hän saanut
+muuta selkoa kuin että siinä piili jotakin.
+
+— Käykäähän nyt ruualle, katkaisi Martta muori äänettömyyden.
+
+Ja he kävivät.
+
+Mutta Hilappa pujahti pihalle omena kädessään.
+
+Hän sivuutti muutaman kadunkulmauksen ja tuli pitkälle ja kapealle
+turulle, joka oli keskellä kaupunkia. Vanhojen oli Hilappa kuullut
+tarinoivan, että turu oli alkujaan ulottunut aivan rantaan, niin
+että sen alapäässä törröttävä kaakinpuu oli näkynyt mereltä tuleviin
+laivoihin kauas Karinlahdelle. Mutta sitten, jo ennen vene vanhaan,
+oli vesijättö levinnyt, niin että turun alapäähän mahtuivat Haukan ja
+Sonkin talot. Lähellä kaakinpuuta oli turun eteläreunalla uusi puinen
+raatihuone, joka oli vasta äskettäin valmistunut kymmenisen vuotta
+sitten palaneen sijaan. Turun pohjoisreunalla, melkein raatihuoneen
+vastapäätä oli Sonnila, jossa Sonni-Toro piti kapakkaa. Hilappa saapui
+sinne kohta koilliskulmasta turulle poikettuaan.
+
+Toron tuvassa lemahti paloviinalle. Hilapan silmään pisti ensiksi
+kolme pienen lasiakkunan ääressä istuvaa miestä, joilla jokaisella
+oli tinapikari nenänsä alla ja vieressä puinen oluthaarikka. Yksi
+heistä oli Päsämäen Heikki, joka kävi kauppaa kaupunkitalossaan turun
+varrella melkein Sonnilan vieressä, vaikka olikin rikkaan Päsämäen
+isäntä Euran pitäjästä. Hän oli kuulu suuresta saituudestaan, eikä hän
+hennonut mennä Sonnilaankaan tuikulle eikä olusille, jollei joku toinen
+tarjonnut. Tänään saituria kestitsi Sukan Simo, jolla oli talopahanen
+Naulamäen rinteellä kaupungin luodekulmalla; hänen sanottiin olevan
+veloissa Päsämäen Heikille, ja luotonantajan silmää täytyi usein
+voidella. Mielinkielin Sukan Simo oli yleensä kaikkienkin kanssa, ja
+Hilapasta tuntui, että mies käveli sukkasillaan, vaikka olikin aina
+nähnyt kurpposet hänen jalassaan. Kolmannen toveruksen, hurjapään
+Jussoilan Juntin, olivat toiset varmaankin tavanneet täällä, sillä
+hän istui usein Sonnilan kapakassa, milloin ei ollut vieraita aluksia
+ohjailemassa läpi saariston epävarmojen kulkuväylien tai ruununmiesten
+apurina hurjaa uskallusta kysyvissä tehtävissä. Se oli kaunis kolmikko,
+joista yksi oli tunnustettu mahtimieheksi suurten rikkauksiensa ja
+toinen rajun nyrkkinsä tähden, mutta Sukan Simo piipitti mielinkielin
+molemmille ja oli molempien kynittävänä niin kauan kun oli ainoaakaan
+aurtuaa taskussa.
+
+Itse Sonni-Toro oli juuri täyttänyt haarikat hänen kustannuksellaan ja
+istui loitommalla ikkunasta poikansa pää sylisään. Hän kampasi poikansa
+päätä ja paineli väliin kampaa umpimähkään peukalonsa kynnellä, kun
+hämärässä ei voinut eroittaa mitään. Toro ei vielä ollut vanha,
+vasta seitsemänkolmatta paikkeilla, vaikka hänen poikansakin oli jo
+alottanut toisen kymmenensä. Tumma hänen tukkansa oli ja tuuhea,
+soikulaisten kasvojen hieman ulkonevilla poskipäillä oli vielä verevä
+puna, ja Hilappa oli monet kerrat kummikseen katsellut hänen silmiensä
+kosteaa kajoa. Ja niin katsellessaan oli hän itsekseen ihmetellyt,
+minkähäntähden ikäihmiset näyttivät niin salamyhkäisiltä jutellessaan
+keskenään, että ruununmiehet ja lainlukijat menivät matkoillaan hyvin
+mielellään yöksi Olavi Sonni vainajan nuoren lesken taloon.
+
+Hilappa kaarsi juomaveikkojen pöytää niin loitoitse kuin pääsi. Hän
+meni Toron luo ja nykäisi Junua kyynäspäästä.
+
+— Tässä on nyt!
+
+Ja hän antoi ainoan omenansa.
+
+Silloin Junu riisti pois päänsä äitinsä sylistä ja alkoi purra omenaa.
+
+— Kas Eevaa, kun houkuttelee omenalla! leikitteli Päsämäen Heikki
+vetäen suupieltään mahtavaan hymyyn.
+
+— En minä ole Eeva! vastasi Hilappa terhakasti.
+
+— Mutta entisen Eevan metkut! väitti Heikki.
+
+Sekös Hilappaa pisti. Sillä hän tiesi kyllä, ketä Eevaa tarkoitettiin.
+Hän kävi parhaallaan isä Mathiaan koulua, joka papinvirkansa ohella
+oli samalla kaupungin varakkaimpain porvarien lasten koulumestari.
+Agricolan "Abckirian" lisäksi oli hän oppilailleen kertonut hengellisiä
+tarinoitakin, ja häneltä oli Hilappa kuullut myös kielletyn puun
+hedelmästä. Ja Hilappa oli Päsä-Heikille hyvin vihainen, sillä eihän
+hänen omenansa ollut kielletyn puun hedelmä, hän vain maksoi velkansa.
+
+Onneksi muisti hän samassa puujalat, jotka omenalla oli maksettava, ja
+Heikin ilkeästä virnailusta päästäkseen kuiskasi hän Junulle:
+
+— Ne putosivat virtaan.
+
+— Mitkä? kysyi toinen.
+
+— Nepä taivasjalat.
+
+— Lähdetään urkkimaan ne pois.
+
+Mitäs muuta kuin lähdettiin. Tölmistettiin turulle ja Luostarikatua
+suoraan Pakilan laituriin.
+
+Virta oli jo vienyt ne mukanaan. Saatiin juosta pitkän matkaa virran
+vartta alaspäin niitä tähystellen. Siellä alempana oli jyrkältä
+rantaäyräältä kaatunut suuri tervaleppä syvään virtaan. Se köngötti
+koholla vesirajasta, mutta oksat olivat vedessä, ja siihen tervalepän
+latvusta vasten oli toinen Hilapan taivasjaloista ajautunut.
+
+Hilappa sen huomasi ensin ja yritti siekailematta lähteä lepänrunkoa
+myöten sitä noutamaan.
+
+— Anna minä menen, huusi Junu.
+
+Hilappa oli tänään hieman juhlallisella tuulella. Hänestä olisi tosin
+ollut mieluisempaa mennä itse uhkarohkeaan tehtävään, mutta koska Junu
+oli kerran saanut hänen omenansa, tuntui hänestä mukavimmalta, että
+poika sai noutaa taivasjalankin. Ja niin alkoi se ryömiä lepänrunkoa
+myöten, ja Hilappa katseli rannalta.
+
+Jännittyneenä, niinkuin olisi itse ollut uhkaretkellä, katseli hän
+pojan varovaa hiivintää lepänrunkoa myöten. Nyt oli se kohdalla, nyt
+alkoi kurkotella sauvaa käsiinsä. Mutta lepänrunko oli liian korkealla
+vedestä, täytyi laittautua polvilleen, pitkälleen aivan. Hilappa aivan
+hätkähteli ja vapisi katsellessaan, miten poika laskeutui pitkäkseen ja
+sitten hivuttautui riipuksiin lepänoksista pidellen. Nyt se yletti...
+nyt ... nyt... juuri ja juuri oli saamaisillaan kiinni.
+
+— Oh! pääsi Hilapalta hädän huudahdus. Sillä kuiva lepänoksa katkesi
+ja poika putosi päistikkaa virtaan. Mutta hädänhuudahdukseen liittyi
+heti yhtä vaistomainen naurahdus. Niin hullunkuriselta näytti pojan
+pulikoiminen vedessä. Vaan heti kohta jähmettyi hän kauhusta, jähmettyi
+kauhusta hymynvivahdus vieläkin huulillaan. Sillä poika, joka kyllä
+muuten olisi osannut uida maihin, säkeytyi oksiin ja jäi niiden väliin
+päälaelleen pulikoimaan, niin että hänestä näkyivät vaan sätkyttelevät
+sääret.
+
+... Se hukkuu! Saa vettä henkeensä ja hukkuu, välähti Hilapan mielessä.
+Ei hänen tarvinnut ajatella enempää. Hätä, tulinen hätä siivitti hänen
+jalkansa. Hän ei edes tiennyt, miten oli ykskaks päässyt lepänrunkoa
+myöten Junun luo. Mutta silloin oli jo poika irtautunut oksista, ja
+virta vei häntä mukanaan. Niinkuin kaamean harmaan sumun läpi näki
+Hilappa milloin käden, milloin jalan, milloin vain vaatteen liepeen
+veden pinnalla.
+
+Ei Hilappa tiennyt nytkään, miten joutui veteen ja alkoi uida. Mutta
+siinä, jossa hän oli nähnyt viimeisen vilahduksen Junusta, ei enää
+näkynyt mitään. Pojan vaatteet olivat ehtineet vettyä, ja hän oli
+vajonnut. Ja Hilappa tunsi itsekin, ettei hän enää kauan pysyisi veden
+päällä.
+
+Äärimäisin ponnistuksin pääsi hän sentään maihin ja juoksi parkuen
+kotiin. Hätäkello pantiin heti soimaan raatihuoneella, ja Hilapan
+opastamana riensi väkeä naaraamaan monin venein. Hilappa itse tuskin
+tiesikään märistä vaatteistaan. Hän juoksi hätiköiden virran vartta ja
+pysähtyi vähänväliä pelkkänä palavana silmänä tuijottamaan naaraajain
+työhön. Milloin hän käänsi pois katseensa virralta ja juoksi alemmas,
+alemmas virran mukana, oli hän ilmi elävänä näkevinään milloin käden,
+milloin jalan, milloin vaatteen liepeen vilahtavan vedestä. Mutta kun
+hän kääntyi jälleen tuijottamaan naaraajain työhön, tuntui hänestä
+aivan ihmeeltä, etteivät he löytäneet mitään. Ja kaamein, melkein
+elottomin silmin tuijotti hän iltahämärässä tummana vierivään virtaan.
+
+Vaikka työ jatkui tuntikausia turhaan ja vaikka isä moneen kertaan
+huusi hänelle virralta, että hänen oli mentävä muuttamaan kuivaa
+ylleen, juoksenteli hän ja seisoi ja tuijotti vain yhä rannalla, eikä
+ajatellut eikä tuntenut muuta kuin että Junun täytyi, täytyi löytyä
+ja tulla eläville ilmoille. Ja kun tuli niin pimeä, että naaraajat
+katsoivat mahdottomaksi jatkaa enää työtään, oli häntä mahdoton sanoin
+saada pois virran rannalta tuijottelemasta. Puoliväkisin vietiin hänet
+kotiin.
+
+Ihmeissään katseli äiti sinä iltana nuorinta lastaan. Poissa oli
+riehakkuus, poissa pojan elkeet. Tyttö tuijotteli eteensä hiljaisempana
+kuin vanhempi sisarensakin, ja silmissä oli niin palavan surullinen
+kajo. Ei välittänyt ruuasta eikä mistään, ei tahtonut mennä
+levollekaan, istui vain ja tuijotti kädet ristissä.
+
+
+
+
+IV.
+
+KUNINKAIHIN.
+
+
+Raumalla oli kaksi pormestaria, langokset Henrik Pakila ja Simo
+Soukki, jotka jo monena Vapun päivänä olivat kuuden raatimiehen kera
+yhä uudestaan kylänisiksi julistautuneet. Pormestarit ja raatimiehet
+olivat näet itseasiassa kaupunkinsa elinikäisiä valtiaita. He tosin
+kokoontuivat aina kahdeksan päivää ennen Vappua raatihuoneelle
+kuninkaan voudin tai hänen valtuutettunsa läsnäollessa valitsemaan
+kylänisiä seuraavaksi vuodeksi, mutta tavallisesti he valitsivat
+itsensä, niin että ainoastaan jonkun arvoisan raadinjäsenen kuoltua
+tuli kysymykseen uuden valitseminen. Vapunpäivänä, jolloin valitut
+oli kokoontuneille kylänmiehille julistettava, ilmoitti entinen raati
+toimivuotensa päättyneen, mutta ei ehdottanut seuraajia itselleen.
+Kylänmiehet ymmärsivät siitä asianlaidan ja huusivat hallitukselleen
+hyväksymisensä seuraavaksi vuodeksi. Henrik Pakila tapasi lankonsa
+Simo Sonkin virralla Junua naaratessa. Nähtyään, ettei poikaa ainakaan
+hengissä voitu saada ilmoille, pyysi Henrik lankoaan lähtemään tärkeään
+neuvotteluun. Hän kertoi Turussa kuulemansa kummat uutiset, ja he
+päättivät heti huomiseksi kutsua kylänmiehet raatihuoneelle. Sen asian
+järjestäminen jäi Simo Sonkin huoleksi, ja hänen oli ensi töikseen
+mentävä Jöns porvarin luo. Jöns porvari oli lähetetty Tukholmasta
+valvomaan, etteivät Raumalla pääsisi kauppaa harjoittamaan sellaiset,
+joilla ei ollut siihen tarvittavaa ymmärrystä. Tähän älynvalvojan
+toimeen yhtyi kaupungin verovoudin toimi, ja samalla oli kuninkaan
+vouti määrännyt hänet sijaisekseen raastuvan kokouksissa, milloin ei
+itse ollut mailla. Tälle kylän ylimmälle ymmärrykselle, jolla samalla
+oli kauppapuotinsakin, oli pormestarien ilmoitettava milloin raati
+tai kaikki kylänmiehet oli kutsuttava koolle, ja hän sitten lähetti
+"kylänlapsen", vanhan kaupunginpalvelijan, sanaa levittämään.
+
+Kun tämä asia oli järjestetty, otti Henrik vanhus Mikael Agricolalta
+saamansa kirjakäärön ja lähti syysillan hämyssä isä Mathiaan luo. Pitkä
+ei matka ollutkaan, meni vain sillasta virran yli, avoimesta portista
+luostarin pihaan ja siitä koleihin luostarikammioihin.
+
+Herra Mathias Johannis West, Rauman kirkonpaimen ja koulumestari,
+asui luostarin entisessä lukuhuoneessa. Henrik vanhus kolkutti sen
+honkaiselle ovelle, ja kun sisältä kuului isä Mathiaan ääni, avasi hän
+oven ja astui huoneeseen. Pöydällä matalan ja leveän ikkunan ääressä
+palaa tuikutti siellä paksu talikynttilä ja pöydän äärellä pörrötti
+mustatukkainen pää.
+
+— Terveisiä piispanturusta! sanoi Henrik vanhus.
+
+Mustatukka isä Mathias nousi ja kiitti. Ääni narahti kuivuuttaan, mutta
+sen pohjasävynä kuului lämmin helähdys. Ohutluinen oli käsi, jolla
+hän kätteli, ja kuivahkot olivat tummaveriset kasvot, joista terävät
+kirjatoukan silmät ilostuneina ja toivon kirkastamina suuntautuivat
+kirjakääröön, jota Henrik vanhus kantoi kädessään.
+
+— Niin, tässä on käärö, minkä Mikael maisteri lähetti, mutta ei se pyhä
+kirja kuulunut valmistuvan vielä vuosikauteen, riensi Henrik vanhus
+selittämään.
+
+Värähti pettymyksestä musta leukaparta, joka kehysti isä Mathiaan
+terävän leuan. Ohi mennen kysäisi hän, mitä markkinoille muuta kuului,
+mutta riensi vastauksesta välittämättä munkkien entiseen makuukammioon
+sanomaan, että tuotaisiin olutta. Kerttu rouva tuli heti hänen
+jälestään tuoden kaksi vaahtoavaa katajahaarikkaa, mutta hänellä oli
+kiire takaisin, ennenkun nuorin poikanen ehti jälestä isää häiritsemään.
+
+Vasta kun oli kulautettu papinmuorin mainiota kotiolutta ja pyyhitty
+parrat, alkoi isä Mathias kysellä tarkemmin Turun uutisia ja varsinkin
+mitä Mikael maisterille kuului. Henrik vanhus kertoi kaiken juurta
+jaksaen, kertoi kuninkaan lähetistäkin ja miten hän oli teinejä
+vaatinut, ja ylisteli Mikael maisterin miehekästä vastarintaa.
+
+Isä Mathias kuunteli sitä äänetönnä päätään nyökytellen. Mutta sitten
+otti hän pöydältä Agricolan "Rucouskirian", avasi sen ja virkkoi:
+
+— Niin, niin, sinne kuninkaan kaupunkiin meiltä viedään hengenvoimat
+ja aineelliset varat. Monta kertaa olen täällä itsekseni mietiskellyt
+näitä Mikael maisterin sattuvia sanoja, jotka tässä ovat luettavana:
+
+    Muinen suotiin papinraha,
+    vaikka meno oli paha,
+    viettelys ja valhe julki,
+    joka taivaan kiinni sulki.
+    Oppi meillä nyt on hyvä,
+    kallis niinkuin nisunjyvä;
+    Herran sanaa, sielun ruokaa
+    monet köyhät henget huokaa;
+    vaan ken antaa rikkautensa,
+    ryysyt saa hän palkaksensa,
+    hyvyyttä ei saa hän muuta,
+    pilkkaa vain ja pahaa suuta.
+
+Isä Mathias istui kotvan mietteissään tähystellen kirjanlehteen. Sitten
+virkkoi hän ikäänkuin itsekseen:
+
+— Ei ole ihme, jos väliin suuttuu suunnankin mies ja katkeroituu
+uurastaessaan. Ja kehen tämä katkeruus etupäässä kohdistuu, siihen
+viittaavat varoittavat sanat niille, jotka
+
+    tihunnit ja uhrit ryäväät.
+    yksin ropoja tuhat lyövät.
+
+Hän pani pois kirjan, loi siihen vielä katseen pöydälle ja nyökäytti
+hyväksyvästi päätänsä. Sitten virkkoi hän vilkastuneena:
+
+— Merkillinen työtarmo sillä miehellä vain on, ihmeellisesti kestää hän
+uranuurtavassa työssään kaikkien vaikeuksien ja taloudellisen ahdingon
+keskellä!
+
+— Ai, muisti Henrik vanhus, hänhän pyysi sanomaan terveisiä, että
+kenties uuden testamentin mukana saatte vielä messu- ja käsikirjatkin!
+
+— Niinkö! ilostui isä Mathias. Vai aikoo hän nekin painattaa! No,
+sittenhän ne vasta voivat levitä jokaisen papin käteen. Ja hän ne kyllä
+pystyy painattamaan, vaikkei olisi rahaa riksiäkään.
+
+Hän otti ohutluisiin käsiinsä pöydältä paksun, noin korttelin korkuisen
+ja vähän kapeamman kirjan, joka oli sidottu lujiin nahkakansiin. Kirjan
+alkupuoli oli painettu, mutta loppuun oli sidottu puolentoista sataa
+käsinkirjoitettua lehteä. Painetut lehdet päästi hän peukalonsa alitse
+selautumaan etukantta vasten, mutta pidätti kiinni heti ensimäisestä
+käsinkirjoitetusta lehdestä.
+
+— Tässä ne kyllä ovat jo suomeksi, messut ja muut ristikunnan
+menot. Tässä alussa ne ovat painettuina ruotsiksi, mestari Olavin
+käsilaskosta. Sidotin loppuun puhdasta paperia ja aioin niihin
+kirjoittaa nuotit näihin ruotsalaisiin messuihin ja virsiin. Mutta
+sitten tulin tuumineeksi, etteiköhän niitä voisi laittaa suomeksi.
+Aloin suomentaa ja sommitella pitkinä iltoina ja milloin suinkin aikaa
+sain, ja siinä ne nyt ovat osapuilleen kaikki. Ovat niitä siitä jotkut
+muutkin sielunpaimenet jäljennelleet, tai ovat saaneet konseptejani,
+kirjoitettuaan ne ensin tähän puhtaaksi.
+
+Henrik vanhus nousi ja tähysteli ihailevin silmin soreasti piirrettyjä,
+hieman aaltoilevia rivejä ja kuvitettuja alkukirjaimia. Hänen
+ihailustaan innostui isä Mathias kehaisemaan:
+
+— On niitä siitä jäljennöksinä viety itse kuninkaan kaupunkiinkin!
+
+— Kuninkaalleko? kysäisi Henrik ihmeissään.
+
+— Ei sentään. Martti herra niitä kopioi, Tukholman suomalaisen
+seurakunnan pappi.
+
+— Kyllä tunnen, raumalainenhan hän on.
+
+— Tosiaan. Käsikirjan hän sai minulta. Messun olivat hänelle Mikael
+maisterin teinit kopioineet.
+
+— Mutta eikö hän osaa itsekin, kielimies ja hyvä suomalainen?
+
+— Kyllä hän osaisi. Mutta häntä näkyvät enemmän vetävän puoleensa
+maalliset lait.
+
+— Ja jättää taivaan evankeliumin toisille, hymähti Henrik vanhus.
+
+Isä Mathias selaili ja silitteli ohutluisella kädellään kirjansa
+lehtiä, melkein lapsellisesti iloiten siitä, että oli hiljaisessa
+luostarikammiossaan hänkin puolestaan viljellyt pientä sarkaansa
+suomenkielisen kirjallisuuden vainiolla. Ja kunnioittaen katseli Henrik
+vanhus hänen kirjaansa ja hintelän kuivahkoa isä Mathiasta itseään.
+
+Palatessaan sillan yli kotiin kuuli Henrik vanhus, miten vanha
+kylänlapsi helähytteli kadunkulmissa kelloaan ja kutsui kylänmiehiä
+huomiseksi koolle raatihuoneelle.
+
+Yönseutuna levisi huhu kaupunkia uhkaavasta vaarasta joka taloon.
+Eikä silloin tarvittu kaupunginlain säätämää kolmen markan uhkasakkoa
+peloittelemaan porvareita kyläkokoukseen. Kaikki jättivät hetkiseksi
+arkisen aherruksensa, kauppapuotinsa ja käsityönsä, syystyönsä pellolla
+ja syysapajansa merellä, ja saapuivat miehissä raatihuoneelle.
+
+Oli siinä jyrkeää miestä hämärässä raatihuoneessa, johon pääsi valoa
+ainoastaan parista pienestä ikkunasta. Molemmat pormestarit ja kuusi
+raatimiestä istuutuivat pitkän pöydän ääreen, ja siihen vetäytyi Jöns
+älynmittarikin. Talokkaat porvarit törkkivät yli lattian penkeille
+pitkin seinämiä. Aremmat huonemiehet jäivät ovensuuhun ja takan
+ympärille seisoskelemaan, ainoastaan muutamat heistä puikkelehtivat
+penkeille äveriäämpäin porvarien väliin. Päsämäen Heikki tuli suupieli
+mahtavasti riipallaan ja törkki suoraan peräpenkille; hänen viereensä
+junttasi kohta Jussoilan Juntti, kädet polviin asti riippumassa,
+ja jälestä piipitti Sukan Simo. Onnellisia olivat he ökyrikkaan
+läheisyydessä, vaikka tämä tuskin oli heitä näkevinäänkään.
+
+Henrik pormestari avasi kokouksen. Kun hän kertoi, että turkulaisilla
+oli aikomus muitta mutkitta muutattaa raumalaiset Auran suulle
+paloraunioita uudestaan rakentamaan, kuuntelivat sitä kummaa toiset
+porvarit nauraen, toiset ihmetyksestä suu selällään. Henrikin täytyi
+erityisellä painolla teroittaa, että asiaa koskevat paperit oli jo
+lähetetty kuninkaihin, ennenkun he osasivat ottaa sitä vakavalta
+kannalta.
+
+Jussoilan Juntti, saatuaan siten asian oikein päänsä rakoon, kuiskasi
+ilosta välähtävin silmin Sukan Simolle, ettei muuttaminen taitaisi
+ollakaan hullumpaa. Suuressa kaupungissa saattoivat ansiot olla
+paremmat — eikähän hänellä ollut kiinteimistöä, josta eroaminen olisi
+käynyt sääliksi, eikä paljon muutakaan muutettavaa. Mutta Sukan
+Simo oli varovampi, ei virkkanut mitään, vilkui vain Juntin editse
+Päsä-Heikkiin, odottaen mitä tällä oli sanottavaa.
+
+Ja Päsä-Heikki saikin sanoiksi. Pönäkästi istuen ja suupieltään murtaen
+päläytti hän:
+
+— Jos muuttavat, niin kukahan turunkissoista silloin maksaa taloni
+tuossa torin toisella puolella!
+
+— Ja minun Naulamäeltä! piipitti Sukan Simo.
+
+Kokous purskahti nauramaan. Niin hyvin he tunsivat Simon luhistuvan
+hökkelin, joka oli kaupungista siksi erillään, ettei sitä ollut suuri
+tulipalokaan vienyt kymmenisen vuotta sitten.
+
+Päsä-Heikki vilkaisi suupieli riipuksissa säestäjäänsä, joka tietysti
+tarkoitti parastaan. Ja luoden ylävän katseen porvareihin, joista
+useimmilla oli ainoastaan kaupungin tiluksia viljeltävinään, lisäsi hän:
+
+— Päivä siihen monesti kaivon kiertää, ennenkun jätän maatalonikaan
+Päsämäellä. Tehkööt siis muut mitä tahansa, minä en lähde!
+
+— Enkä minä! piipitti Simo toisten iloksi.
+
+Päsä-Heikki loi häneen uuden halveksivan katseen, ikäänkuin sanoen:
+"hyvä on, ettet karkaa velkaasi maksamatta", ja päätti:
+
+— Muuten on mielestäni turkulaisille annettava, että jyrisee...
+
+— Nyrkkiä! säesti Juntti.
+
+— Että oppivat heittelemään suopunkejaan kaulaamme!
+
+— Hirteen heidät! säesti Juntti, sillä hän piti näin kovasta puheesta.
+
+Enimmät porvareista näyttivät käyvän tyytymättömiksi tähän
+reuhaamiseen. Joku virkahti:
+
+—Suunsoittajatkohan nuo ovat lujimmat toden tullessa...
+
+— Hyvät kylänmiehet! puuttui Henrik uudestaan puheeseen. Ei tässä taida
+suukopu paljon auttaa, enemmän meidän kuin turkulaistenkaan. He ovat
+kääntyneet kuninkaihin, ja ainoastaan kuningas voi sellaisia määräyksiä
+antaa. Mitä arvelette? Eikö meidän olisi käytävä puhumassa puolestamme,
+ettemme halua muuttaa —?
+
+— Ja niistä kahdestasadasta unkarinkultaisesta! virkkoi Simo Sonkki.
+
+— Ja ainakin muistuttamassa kuningasta meille antamastaan
+oikeuskirjasta, jos hän sen olisi ehtinyt unhottaa. Asia on
+toistaiseksi sillä kannalla, etten tiedä, mitä muutakaan voisimme tehdä
+puolestamme.
+
+— Oikein! kuului vakavia ääniä. Ja kuninkaan antamaa oikeuskirjaa
+näyttivät kaikki voitonriemuisesti ajattelevan.
+
+Päätökseksi tuli, että oli parin miehen lähdettävä kuninkaihin tekemään
+tyhjäksi turkulaisten tuumia. Joukkohuudolla jätti kokous sen tehtävän
+molemmille pormestareille, ja kukin riensi toimiinsa.
+
+Henrik Pakilalle ei matka kuninkaan kaupunkiin ollut ollenkaan mieliin.
+Hänen haahtensa oli vielä ennen Kainuunmeren perukoiden jäätymistä
+tehtävä matka Keminsuulle eikä hänellä nyt ollut laivuriakaan sinne
+lähettää. Mutta kun kylän yhteinen asia vaati, sai haahti jäädä
+seisomaan suolalastineen, ja Simo langon kanssa oli yhteisellä
+aluksella lähdettävä Tukholmaan.
+
+Onneksi oli hänellä varastoaitassaan pihansa perällä melkoinen röykkiö
+puuastioita, kuppeja, lautasia, haarikoita, punkkia, sankoja, leilejä
+ja voivakkasia, joita pitkin syksyä oli vaihdettu vakkasuomalaisilta
+suoloilla ja muilla saksantavaroilla. Ne vietiin haahteen, vietiinpä
+puolenkymmentä pakkaa säkyläisiltä ostettua mainiota sarkaakin ja
+kokonainen vankkurikuorma liinakankaita, joita virkut ympäristöläiset
+olivat pitkinä puhteina ehtineet kutoa jo viime kesän kasvusta.
+
+Samana iltana oli haahti jo lähtövalmiina. Aamulla päivän hämärtäessä
+talutettiin Sonkkilasta sinne vielä neljä pulskaa ratsua, jotka
+Simo aikoi myydä kuninkaan huoveille. Ja niin nostettiin purjeet ja
+lähdettiin.
+
+Onneksi ei Simo Sonkin laivuri ollut teillä tietymättömillä, vaan
+ohjaamassa yhteistä laivaa. Tuulikin oli tällä haavaa luoteinen,
+vaikka se Rauman merellä enimmäkseen huhtoi lounaisilta ilmoilta, ja
+tasaisella laitaisella oli langoksilla hyvää aikaa moniin tarinoihin
+merimatkoista menneinä aikoina.
+
+— Niin näitä meriä nykyjään purjehtii, kuin soutaisi sunnuntaina
+kirkkoon, tuumi Henrik. Toista se oli ollut isän aikoina, toista oli
+vielä minunkin nuorina päivinäni. Usein kohtasi silloin merisissejä,
+juutteja ja voiolaisia, jotka ryöstivät haahdet ja tavarat ja
+hukuttivat väen kuin koirat. Eivät sentään raumalaiset olleet leikillä
+nujerrettavat. Monin haahdin laskettiin tavallisesti yksissä, että
+pystyttiin paremmin pitämään puoliaan. Niin oli kerrankin isä ollut
+viiden muun haahden kera matkalla Rääveliin. Merellä sissit kävivät
+kimppuun ja pääsivät voitolle. Suurimpaan alukseen olivat tyhjentäneet
+toisista saksantavarat ja röyhkeästi käskeneet tyhjillä mennä kotoa
+uutta tavaraa noutamaan. Sydämystyneet olivat silloin meikäläiset
+ja käyneet uudestaan otteluun, ja pois ottivat suurimman aluksensa
+kaikkine tavaroinen.
+
+— Ne kai olivat vitaliveljeksiä? kysyi Simo.
+
+— Niin olivat. Mutta tuskin oli heidät saatu monien riikkien mahdein
+kesytetyiksi, kun itse lyypekkiläiset alottivat samat elkeet. Saksat
+olivat näet meillä päässeet niin isännöimään, että omat porvarit
+olivat melkein vain renkejä heidän rinnallaan. Kyösti kuningas alkoi
+heitä ahdistella omille mailleen, ja silloinkos he heittäytyivät
+ryöstelemään. Monet kerrat oltiin heistä helisemässä Ahvenan merellä ja
+saaristossa, mutta niin kireää tuskin lie ollut ottelua kuunaan kuin
+kerran purjehtiessani kuninkaan kaupunkiin viitisentoista vuotta sitten.
+
+— Ihme tosiaan oli, että Topi Kovapään kanssa kahteen mieheen siten
+nujersitte koko sissijoukon! Miten se oikein kävi?
+
+— Kovapään se oikeastaan oli ansio, virkkoi Henrik. Sissit olivat
+saaneet jo haahtemme valtaansa ja hukuttaneet elävältä kaikki muut
+miehemme. Minulla ja Topilla varmaankin tahtoivat saada hyvät lunnaat
+ja meidät veivät oman koijinsa kannelle, köyttivät kädet seläntaa ja
+kiinni mastoon. Kylmässä syysviimassa sentään heittivät purjekankaan
+palasen peitteeksemme. Topi oli hädän varalta keveltänyt viikatteen
+kärjen ja kätkenyt sen mekkonsa liepeeseen. Siinä viruessamme irroitti
+hän sen selän taakse köytetyillä käsillään ja kihnasi minun köyteni
+poikki; minun oli sitten helpompi leikellä hänen köytensä. Makasimme
+yhä odottaen. Tuli sitten rosvojen ruokailuaika, ja he menivät kannen
+alle pehtelemään saaliitaan. Kolme miestä vain jättivät vahtiin, ja
+nekin huolettomina kulauttelivat taskumateistaan. Silloin yhtäkkiä
+hypähdimme pystyyn. Minulla oli vielä viikatteen kärki kädessäni.
+Topi keksi suuren rautanaulan, jonka hän sieppasi. Niin asestettuina
+ryntäsimme vartiain kimppuun. Äänettömään päähän nujersimme kukin
+miehemme; minä iskin viikatteen kären toisen ohimoon, Topi ajoi
+hartiavoimin rautanaulansa toisen pääkalloon. Eikä kolmaskaan ehtinyt
+pitkin piiskutella, ennenkun heitimme hänet elävältä mereen. Kannen
+alta ei kuulunut muuta kuin juopuneiden melua, ja me vieritimme
+kansiluukulle kaiken mitä raskainta oli mailla. Ennen pitkää alkoi
+alhaalta kuulua jyskytystä ja rähinää. Mutta turhaan he siellä
+raivosivat. Portaille mahtui vain vaivoin kaksi miestä, eikä kansi
+noussut kahden voimin. Me olimme herroina vihollisen laivalla ja
+omamme oli sen jälessä hinattavana. Lasketimme kuninkaan kaupunkiin.
+Rosvot, kaikkiaan neljäkolmatta miestä hirtettiin, ja antoi kuningas
+meille yhtä ja toista palkinnoksi vihollislaivasta. Eivät ne antimet
+vastanneet niitä lohiakaan, jotka rosvot minulta söivät, mutta olihan
+se vähäkin sentään kuninkaan kädestä...
+
+Paripäiväisen matkan jälkeen saavuttuaan kuninkaan kaupunkiin lähtivät
+he pyytämään Martti herraa tulkikseen kuninkaan luo. Martti herra, joka
+hänkin aikoinaan oli Turun koulusta vaadittu kirjuripojaksi kuninkaan
+tilikamariin, mutta sitte päässyt papiksi Tukholman suomalaiseen
+seurakuntaan, oli raumalaisten vakinainen tulkki milloin he kuninkaissa
+kävivät.
+
+Ilomielin otti hän vastaan kotikaupungin porvarit vaatimattomassa
+poikamiehen asunnossaan. Hän oli kernas lähtemään heti mukaan ja
+alkoi pukeutua mustaan pappispukuunsa. Laittaessaan leveää, valkoista
+sepelikaulusta kaulaansa tuumi hän:
+
+Kylläpä tuota onkin täällä saanut tottua tulkin virkaan. Tänne on
+asettunut melko lailla suomalaista rahvasta, ja milloin he joutuvat
+viranomaisten kanssa tekemisiin, niin minut aina tulkikseen kutsuvat,
+niin raati kuin vouditkin. Aivan olen siten joutunut yhtä paljon
+lainlukijaksi kuin evankeliumin julistajaksi.
+
+— Monta kertaa tuomarit ja voudit tarvitsevat tulkin siellä
+supisuomalaisilla kotiseuduillakin.
+
+— Niin, tosiaan! Meillehän sinne pistetään tuomareita, joiden
+kielentaitamattomuuden tähden on pakko hoidattaa virkansa
+lainlukijoilla. Ja suomalaistenkin tuomarien on usein vaikea langettaa
+tuomiota suomalaisten asioissa, kun lait ovat ruotsinkieliset. Aivan
+sattuman varaan jää, miten he milloinkin sattuvat kansanmiehelle lakia
+tulkitsemaan ja hänen asioihinsa sovelluttamaan.
+
+— Isä Mathiashan kertoi teidän kääntävän lakeja suomeksi, virkkoi
+Henrik.
+
+— Niin, täällä milloin kuninkaan, milloin voutien ja raadin tulkkina
+ollessani olen kiintynyt asiaa ajattelemaan, ja mitäs muuta kuin
+rupesin puhdetöinäni suomentelemaan.
+
+Hän meni nurkassa olevalle arkulle ja kaivoi sieltä paksuhkon
+paperipinkan.
+
+— Tässä minulla on jo Kristoffer kuninkaan maanlaki valmiina, virkkoi
+hän, ja leveähkö, jäntevä leuka nytkähti tyytyväisestä itsetunnosta.
+— Maunu liehakon kaupunginlakia en ole vielä ehtinyt saada valmiiksi,
+lisäsi hän.
+
+— Luepas siitä, miltä se kuuluu!
+
+Martti herra selaili suomennostaan.
+
+— Mistä paikasta lukisinkaan? Kenties naimisen kaari on hauskinta. Kas
+tässä: Nytt on mies waimon kihlannu ja tahto aviokesko raketa, nijn
+pitä hänen naittaiamiehelle sanoman ennen 6 wijckoa sen päivän, iona
+hän tachto häitä pitä. Ano ylkä morsiatans, nijn pitä naittaiamiehen
+hänen morsiamens hänelle andaman, ja kätehen sovittaman näillä
+sanoilla: "Minä naitan minun tyttären sinulle, cunniahan ja emännäksi
+ja puolelle sängyä, lukuille ja auaimille ja iocaitzelle colmannelle
+penningille, quin te saanett oletta taicka saatte maanpälisestä, ja
+caikelle sille oikeudelle, quin Ylimaan laki pitäpi, ionga se pyhä
+Eiricki andoi, Isän nimen ja poian ja pyhän hengen." Meidhän lais ei
+naiteta mies vaimon auiomaalle, ei huoneille, eikä kalawedhen tokeille,
+ia ei mös vaimo miehen, mutta maanpäliselle.
+
+Ylen juhlallisesti ja toimessaan, vähääkään vetämättä suutaan
+muhoon, kuuntelivat Rauman molemmat pormestarit lain sanoja
+selvällä suomenkielellä, lain, jonka he olivat tottuneet pitämään
+eroittamattomasti ruotsinkieleen kiinni kasvaneena. Tuntui se vähän
+oudoltakin äkistään, tuntui melkein kuin laki olisi raahattu alas
+ylevästä korkeudestaan. Mutta hyvältä tuntui sittenkin jossakin sydämen
+sopukassa sitä kuunnellessa.
+
+— Niin sitä kuuntelee kuin papin saarnaa kirkossa, puki Simo Sonkki
+mielihyvänsä sanoiksi.
+
+Mutta Henrik vanhus oli samalla tarkastellut lukijaa omissa
+mietteissään. Se oli ennen kuninkaan kirjuripoikana ollessaan melkein
+kärsinyt nälkää, mutta ei ollut mies siitä nuutunut. Miehekästä,
+nuorteaa voimaa ja tarmoa uhkuivat lujalihaksiset kasvot, ja samaa
+puhuivat vahvat hartiat ja käsivarretkin. Ja miten lie Henrik vanhus
+tullut siinä ajatelleeksi, että nuori pappi oli tainnut juuri naimisen
+kaarta erityisellä mieltymyksellä tutkistella.
+
+— Niinhän ne naimisasiat ovat lain mukaan, tuumi hän mietteissään.
+
+— Niinpä niin. Ja laissa sanotaan, että "paras kalu eli tauara quin
+miehen taloin tarpeis on, se on henen laillisesti naitu emändäns".
+
+— Naivathan ne nykyään papitkin, mutta poikamiehenä olet sinä säilynyt,
+puuttui vanhus lähemmin asiaan.
+
+— Ja niin on aikomus säilyäkin, ylvästeli Martti herra.
+
+— Jokohan vain! Jollei jo ole mielitietty katsottukin.
+
+— Eikös mitä. Ja jos kerran katsoisin, niin sieltä kotipuolelta tulisin
+suomalaisen tytön noutamaan.
+
+Siitä kierähti keskustelu kotipuoleen, isä Mathiakseen ja Mikael
+maisteriin ja jälleen suomenkielen viljelykseen. Martti herra kertoi
+nähneensä jo korjausarkkeja parhaallaan painettavasta Uudesta
+Testamentistakin ja puhui innolla rakkaan kotikielen edistyksestä.
+
+— Monia meillä on kauniita ajanmerkkejä, jotka valoisampaa
+tulevaisuutta tietävät. Ajatelkaas, että kuninkaan pojatkin opettelevat
+suomea! Martinus Teittus heillä oli ensin opettajanaan, mutta tuoni vei
+hänet nuorena pari vuotta sitten. Nyt olen minä heitä silloin tällöin
+ohjaillut, varsinkin Juhani prinssiä. Ja sehän tietää aikaa, jolloin
+suomalaisetkin voivat ilman tulkkia tulla kuninkaansa puheille.
+
+Iloisin toivein kuuntelivat sitä Rauman porvarit.
+
+Mutta nyt oli Martti herra valmis, ja he lähtivät kuninkaan linnaan.
+Kuninkaan henkipalvelija meni ilmoittamaan heidät herralleen.
+
+Kustaa Vaasa oli työhuoneessaan kahden Yrjö Normannin kanssa, joka
+tähän aikaan oli hänen uskotuin neuvonantajansa.
+
+Kiihkein askelin käveli vanha kuningas edestakaisin. Hän oli juuri
+saanut lähettilään koristelemattoman viestin, ettei Mikael Agricola
+ollut Turun koulusta vieläkään lähettänyt ainoatakaan teiniä hänen
+palvelukseensa. Katkerin haukkuma- ja kirosanoin, jollaisista mestari
+Olavi oli häntä Suurkirkon saarnastuolistakin nuhdellut, purki äreä
+ukko kiukkuaan.
+
+Silloin astui henkipalvelija sisään ja ilmoitti raumalaiset
+puheillepyrkijät.
+
+— Joutavat odottaa! käski kuningas.
+
+Palvelijan mentyä pysähtyi hän yhtäkkiä Yrjö herran eteen. Siinä
+seisoi hän rotevana ja vanhuudessaankin niin sorjana, ettei saattanut
+kuvitella puvunkuosia, joka ei olisi häntä pukenut. Pituudeltaan oli
+hän yli kolmen kyynärän, ja Yrjö herran täytyi keikistää päätänsä
+nähdäkseen hänen teräviin silmiinsä, jotka paloivat suuttumuksesta
+takaviiston vaasalaisotsan alla. Pieni, pyöreä pää keikahteli hiljaa,
+suoran nenän pienet sieraimet värähtelivät, ja tutisi myös pitkä
+hallahtava parta, jota ilman hänen leukaansa ei saattanut ajatellakaan.
+Suuttumus oli niin tulinen, että se hukutti hehkuunsa vanhuuden
+hermosairaan ärtyisyyden ja rajattoman ahneuden ilmeen, ja kasvoissa
+saattoi nähdä heijastuksen samoista ylevistä ja lujista piirteistä,
+jotka nuorempina päivinä olivat kuvastuneet jaloa kansanvapauden ja
+henkisen edistyksen intoa. Ja silloin häntä katsellessaan saattoi
+ajatella vain miestä, joka oli vapauttanut kansansa valtiollisesta
+sorrosta ja mädän kirkon henkisestä orjuutuksesta ja melkein unhottaa
+miehen, joka maansa rappeutunutta valtiotaloutta kohennellessaan oli
+tottunut puristamaan rahaa mistä suinkin sai heltiämään, niin että
+aineellinen ahneus oli tullut hänen toiseksi luonnokseen, mammona
+miltei ainoaksi jumalakseen.
+
+— Ei ainoatakaan! puuskahti hän. Kuka meistä on kuningas, minäkö
+vai hän, kirottu kirjatoukka. Kaikki he tahtovat olla kuninkaita ja
+minä saan olla heidän renkinsä. Mokomien maisterien oppilaat tuskin
+ymmärtävät numeroista enempää kuin sika hopealusikasta, itse saan
+laskea tilini, itse ahertaa yöt ja päivät heidän hyväkseen. Mutta
+jos pyydän avuksi heidän teinejään, lähettävät toiset juoppoja
+lurjuksia, jotka olisivat aurankurkeen ja lannanajoon omiaan — mutta
+hän ei lähetä ainoatakaan tenavaa. No, liian suuri kunnia olisikin
+se hänen syöttöporsailleen! Mutta hän, se niskuri, hän saa nähdä,
+ketä on pistänyt. Teinit tuodaan vaikka raudoissa, ja hän itse saa
+marssia tyrmään tai suoraan hirteen. Eikö minulla ole kylliksi huolta
+opastaessani tyhmää lapsilaumaani, vieläkö moisten niskurien täytyy
+asettua tielleni? Hä?
+
+Yrjö herra loi häneen huolestuneen ja anovan katseen. Sillä Yrjö
+Norman oli Mikael Agricolan hyvä ystävä. Yhdessä olivat he saapuneet
+opinteiltä Wittenbergistä Tukholmaan, ja yhteiset oli heillä olleet
+Lutherin ja Melanktonin suosituskirjeetkin, joiden nojalla kuningas oli
+Normannin ottanut Erik poikansa opettajaksi ja lähettänyt Agricolan
+Turkuun saarnavirkaan ja piispankoulun rehtoriksi manallemenneen
+raumalaisen Tuomas Keijoin sijaan. Kovasti suretti sentähden Yrjö
+herraa kuninkaansa kiukunpuuska, joka nyt tavallista rajumpana
+kohdistui Mikael maisteriin.
+
+— Uskon varmasti, rohkeni hän tyynnytellä, ettei Mikael maisteri ole
+tarkoittanut nousta teidän armonne tahtoa vastaan.
+
+-— Ei tarkoittanut! Eikö hän, ja kaikki muut, ole niin tehnyt? He
+puskevat kuningastaan kuin äkäiset pässit paimentaan.
+
+— Mikael maisteri on monet kerrat kirjeissään valitellut miten vaikeat
+olot heillä siellä on. Suomalaisella kirkolla on kova puute henkisistä
+voimista, eikä hän edes tahdo saada painatetuksi raamatunkäännöstään,
+että papit siitä saisivat apua.
+
+— Suomalaisella! huudahti kuningas. Onko itämaa sitten eri valtakunta
+ja hän sen kuningas! Onhan meillä ruotsalainen raamattu, lukekoot sitä!
+Jos he suomenkielineen näin alkavat öykkäröidä, on pian kiellettävä
+koko suomalaisten kirjojen painatus!
+
+Hän harppaili vielä muutamaan kertaan lattian poikki, mutta pysähtyi
+sitten tyynempänä.
+
+— No, voidaanhan vielä kerran koettaa, virkkoi hän. Jollei sieltä
+teinejä sittenkään saada, saa hän väistyä rehtorinvirastaan. Saksasta
+on äskettäin saapunut nuori lahjakas maisteri Paulus Juusten, hän saa
+viran. Jäykät niskat täytyy taivuttaa. Sillä mitä hallituksesta tulee,
+jos niin vain ilman mitään saa asettua kuninkaan selvää tahtoa vastaan.
+
+Majesteetillisen tahtonsa näin ilmaistuaan viittasi hän oveen ja kysyi:
+
+— Keitä he olivatkaan?
+
+— Rauman molemmat pormestarit ja Martti herra, teidän majesteettinne.
+
+— Tulkoot.
+
+Yrjö herra avasi oven ja viittasi etuhuoneessa odotteleville.
+
+Edeltä tuli Martti herra mustissaan ja valkoisessa sepelikauluksessaan
+ja jälestä raumalaiset porvarismekoissaan.
+
+Henrik Pakilan tunsi tarkkamuistinen Kyösti kuningas heti ja tapansa
+mukaan heitti hänelle tuttavallisen tunnusnimen:
+
+— Kas, sinäkö, neljänkolmatta voittaja! No, mitäs Raumalle kuuluu?
+
+— Kituroiden kuluvat päivät köyhässä kylässämme.
+
+— Köyhässäkö? Kirkkonne alttarillahan kuuluu vielä olevan liian äveriäs
+antependium. Saisitte sen lähettää pojilleni housuiksi, lisäsi hän ja
+katsoi isällisesti myhäillen leikkotukkiin porvareihin.
+
+— Kyllä, jos teidän armonne...
+
+— Toitteko muuten minulle mitään? kysäisi kuningas suorasukaisesti.
+
+— Tällä kertaa me vain tulimme... alotti Henrik vanhus, mutta katkaisi
+kesken, ja neuvottomina katselivat molemmat porvarit toisiaan.
+
+— Olisitte edes tuoneet tynnyrin mainiota suomalaista oluttanne, sanoi
+kuningas. Mutta kukapa minua muistaa, vanhaa, sairasta miestä, joka
+olen kuluttanut voimani loppuun teidän hyväksenne.
+
+Tästä johtui lähetystö suorimmittain asiaan.
+
+— Me olemme jo ennen tuoneet tonteistamme teidän majesteetillenne
+kaksisataa unkarinkultaista, änkytti Henrik vanhus. Asia on näet se,
+että meiltä tahdotaan nyt ottaa kotipohjamme ja viedä meidät mieroon.
+
+— Kuka tahtoo?
+
+— Nepä turkulaiset!
+
+— Ah, kyllä tiedän! No, mitä te siitä asiasta arvelette?
+
+— Tulimme kaikkien kylämiesten puolesta ilmoittamaan, ettemme tahdo
+muuta kuin että saisimme rauhassa asua kodeissamme ja taloissamme.
+Varsinkin jos saisimme takaisin vanhan oikeutemme purjehtia Lyypekkiin
+ja muihin Saksan kaupunkeihin, tuli Henrik vanhus lisänneeksi.
+
+Siihen kuningas iski kiinni.
+
+— Mitä te siellä teette, pässinpäät! Ette tunne edes omaakaan
+rahaamme, saati vierasta, ettekä osaa kunnolla laskea yhteen. Niinkuin
+lammaslauma menisitte sinne kerittäväksi, omaksi ja koko valtakunnan
+vahingoksi. Mikä kumma teitä sinne oikein vetääkään?
+
+— Teemme paremmat kaupat, kun saamme tavarat sieltä suoraan, emmekä
+välikäsien kautta, toimitti Henrik.
+
+— Eihän lyypekkiläisilläkään ole itsellään mitään, muualta tuotuja
+tavaroita kaupittelevat ja korottavat hintoja. Eikö teillä ole niin
+suuria laivoja, että uskaltaisitte purjehtia suoraan Hollantiin,
+Englantiin, Ranskaan ja Portugaliin?
+
+— Onhan meillä tämän Simo Sonkin kanssa yhteinen laiva. Mutta oudot
+ovat meille ne maat.
+
+— Siinäpä se on, pässinpäitä olette. No, kenties voisitte purjehtia
+Danzigiin ja muihin Yläsaksan kaupunkeihin. Ei vain Lyypekkiin.
+Maanpetokseksi kaupankäynti siellä tästedes luetaan.
+
+— Eikä meidän sitten tarvitse muuttaa Turkuun? kysäisi Simo Sonkki
+malttamattomasti.
+
+— Olemme jo käskeneet palvelijamme Tommes Jooninpojan tehdä
+turkulaisille tiettäväksi, etten suostu heidän tuumaansa. Turku ei
+sovellu linnoitettavaksi, eikä asemansakaan puolesta kelpaa merikaupan
+keskukseksi idässä. Saatte siis toistaiseksi pysyä paikoillanne.
+
+Raumalaiset kiittelivät, vaikka tuo "toistaiseksi" herättikin heissä
+epämääräisiä tunteita.
+
+— Me olemme, jatkoi kuningas, jo kauan huolella ajatelleet, mitä hallaa
+siitä koituu maalle ja valtakunnalle, että Räävelistä on muodostunut
+venäläiskaupan keskusta. Sinne purjehtivat hollantilaiset, saksat ja
+muut venäläisiä kohtaamaan, ja sinne purjehtivat meidän itämaastamme ei
+ainoastaan kauppakaupunkien miehet, vaan rannikon talonpojatkin. Sinne
+mennä tuijottavat he kuin päättömät hanhet muukalaisten kynittäviksi.
+Eikö olisi paljon edullisempaa teille itsellenne ja koko maalle, jos
+purjehtisitte kaupoillenne vaikka Viipuriin tai suoraan Laatokalle?
+
+— Taitaisi olla? tuumivat porvarit.
+
+— Mutta vielä tärkeämpää olisi, että hollantilaisten koko
+venäläiskauppa saataisiin meille vihamielisestä Räävelistä suunnatuksi
+Suomen puolelle. Siihen tarkoitukseen ei Turku asemansa puolesta
+sovi, eikäpä Viipurikaan. Eikö olisi mainio asia, jos tuolle pitkälle
+rannikolle Turun ja Viipurin välillä perustettaisiin hyväsatamainen
+kaupunki, juuri Räävelin vastapäätä, ja hollantilaiset ja venäläisetkin
+saataisiin siirtymään sinne meidän puolellemme keskenään kauppoja
+tekemään? Silloin teillä olisi Saksa kotonanne.
+
+— Hyvähän se olisi, tuumivat porvarit.
+
+— No niin, ymmärrätte siis vähän, sanoi kuningas taputtaen Henrikiä
+olalle. — Lupaan, etten jätä sitä asiaa sikseen. Olen jo palvelijaini
+ja uskottujen miesteni käskenyt etsiä sopivaa paikkaa, ja myöhemmin
+saatte siitä kuulla. Jos muuttamaan tulette, pääsette Turkua parempaan
+markkinapaikkaan.
+
+— Armollinen kuningas! Emme me halua muuttaa mihinkään kotikylästämme.
+Ja mehän olemme maksaneet tonteistamme kaksisataa unkarinkultaista ja
+saaneet niihin omistusoikeuden ikuisiksi ajoiksi.
+
+— Kyllä muistan. Mutta vapautittehan vain itsenne vuotuisista
+tonttiveroista kertamaksulla. Jos pääsette paremmille laitumille, on
+teidän typerää takertua kuin takkiaiset kiinni turpeeseenne. Sitä
+miettikää ja menkää Herran haltuun.
+
+Neuvottomina ja entistään sekavammin tuntein pyörittelivät molemmat
+pormestarit myssyjään. Tähän asti oli ollut kysymys muutosta maan
+vanhimpaan ja suurimpaan kaupunkiin, nyt uhattiin heidät kenties
+muuttaa johonkin meren rantakareille tai kylmään metsään.
+
+Mutta kuningas oli heille kääntänyt selkänsä eikä auttanut muu kuin
+lähteminen. Ja kiireimmiten suorittuaan Tukholmassa kauppansa lähtivät
+he kotimatkalle.
+
+Henrik Pakilan mieli oli niin järkytetty, että hänen teki mieli
+riuhtoa laivaa purjeista vinhempaan vauhtiin. Mutta kun se olisi ollut
+hulluntyötä mielevälle miehelle, tyytyi hän purkamaan mielenkuohuaan
+ylen kapinallisiin mietteihin. Hän tuli katkeruudekseen muistaneeksi,
+miten he raumalaiset olivat lähettäneet väkeä kuninkaan puolesta
+taalalaisten "takkikapinaa" kukistamaan, ja kunnon Topi Kovapää oli
+sille tielleen jäänytkin. Kenties heillä oli ollut totiset syynsä,
+kenties vielä raumalaistenkin oli pakko kulkea samoja teitä...
+
+Mutta Topi Kovapäästä pyörähtivät ukon ajatukset hänen poikaansa
+Pietariin. Pitipäs senkin jäädä sinne Turkuun huipottelemaan, ettei
+häntä voinut lähettää suolalastin kera Keminsuulle, itse lähtiessään
+tänne turhille retkille!
+
+Missähän poika mahtoi maleksia? Lieköhän vieläkään kotona?
+
+
+
+
+V.
+
+KUNINKAAN KYYDILLÄ.
+
+
+Pietari oli juuri lähdössä mustalaisakan luota. Silloin tuli tyttö ja
+alkoi kuiskutella ja katsoi häneen niin tulisesti ja kostean hohtavin
+silmin. Pietari seisoi huumeissaan ja melkein horjuen. Silloin tyttö
+kietoi paljaan, pyöreän käsivartensa hänen kaulaansa ja veti häntä
+telttaan. Ja teltassa nauroi nuori mustalainen heitä vastaan, niin että
+valkoiset hampaat välkkyivät.
+
+Teltassa seisoi Pietari tytön käsi kaulassaan ja kuunteli hänen
+hengitystään korvansa juuressa.
+
+— Kuka sinä olet? kysyi tyttö.
+
+Pietari sanoi nimensä.
+
+— Mistä olet?
+
+— Raumalta.
+
+— Sieltäkö! huudahti tyttö. Sinnepäin mekin olemme menossa. Sinne ja
+Ulvilaan.
+
+Pietari hätkähti. Hän muisti, että Pakilan haahden piti pian lähteä
+kotimatkalle.
+
+Tyttö tunsi sen. Ja silloin toi hän päänsä niin lähelle, että kiharat
+koskettivat Pietarin poskea, ja katsoi häneen niin palavasti ja
+maanitellen, että Pietari unhotti kaiken. Hän tunsi sielussaan aukeavan
+lämpimän lumopäivän, päiväpaisteisen, kukkastuoksuisen suvipäivän,
+jossa soi ja liversi joka oksalla. Ja samalla tunsi hän ihmeellisesti
+irtautuvansa ujosta kömpelyydestäänkin. Lujin laivurisormin tarttui
+hän tytön käsivarteen ja puristi. Eikä tyttö vastustellut, nauroi
+vain mielissään tästä miehekkäästä väkivallasta ja nojautui Pietarin
+povea vasten. Pietari tunsi hänen povensa nousun ja laskun, ja aivan
+kuin silmittömäksi soenneena kietoi hän voimakkaat käsivartensa tytön
+ympärille.
+
+— Mikä sinun on nimesi? puuskahti hän.
+
+— Mirja minä olen, mutta älä tapa minua, huusi tyttö nauraen.
+
+Pietari päästi hänet äkkiä ja vilkaisi hätääntyneenä ympärilleen
+sumuisilla silmillään. Ilokseen näki hän, että lapset olivat poistuneet
+ja että teltassa oli vai nuori mustalainen, joka yhä nauroi. Samassa
+tuli sinne akkakin, ja tiirotti häneen noidansilmillään. Mutta Pietari
+tunsi nyt häntä kohtaan melkein samallaista lämpöä kuin äitiään
+kohtaan. Hänestä tuntui, että nämä kaikki kuuluivat nyt samaan
+perheeseen kuin hänkin, ja saivat tietää kaiken. Miksi hän ujostelisi
+sukulaisiaan, jotka varmaankaan eivät häntä pitäisi itseään halvempana
+eivätkä katselisi yli olkansa! Miten hellä ja hyvä Mirja olikaan häntä
+kohtaan!
+
+— Mene noutamaan viiniä! sanoi tyttö anoen.
+
+Ja Pietari oli valmis hänen käskystään tekemään mitä tahansa.
+
+— Mistä minä sitä saan? kysyi hän vain.
+
+— Etkö sinä tiedä sitäkään! nauroi tyttö, ja hänen naurussaan oli
+herkkä ihailun vivahdus.
+
+— Voinhan minä lähteä mukaan, sanoi nuori mustalainen kärkkäästi.
+
+— Mene jos haluttaa, virkkoi tyttö kylmäkiskoisesti.
+
+Mutta samassa hän kävi hyvin totiseksi ja katseli tunnustellen Pietarin
+kasvoja.
+
+— Onko sinulla paljon rahaa? kysyi hän hieman vavahtavalla äänellä.
+
+— Vähän vain, vastasi Pietari kevyesti, mutta unehtui sitten lämpimin
+katsein tuijottamaan tytön silmiin, jotka kuvastuivat niin hellää
+osanottoa.
+
+— Menehän nyt, sanoi tyttö ikäänkuin auttaen häntä irtautumaan. Mutta
+varo häntä, lisäsi hän kuiskaten ja luoden nuoreen mustalaiseen melkein
+vihaisen katseen.
+
+Mustalaisakka tähysteli tutkivasti menijäin jälkeen ja ärähti sitten
+tyttärelleen:
+
+— Mitä sinä hänestä! Onkohan tuollaisella mitään?
+
+— Olkoonpa jos! Onhan hän luvannut tuoda viiniä, vastasi tyttö
+umpikuljuisesti.
+
+Akka ynähti, mutta näytti tyytyvän siihen. Istui kotvan kyyryisillään,
+mutta virkkoi sitten:
+
+— Menisit sinäkin noutamaan jotakin syötävää!
+
+— Mene itse, vastasi tyttö. Minä tyydyn viiniin.
+
+— Paras taitaa ollakin, että lähden, ärähti eukko.
+
+Hän otti muutamia kolikoita mukaansa siltä varalta, ettei emänniltä
+sattuisi saamaan ruokaa povaamalla tai kerjäämällä.
+
+— Säästäkää minullekin tilkkanen! sanoi hän ja lähti mennä lynkkäämään.
+
+Tyttö riisui tanssihelynsä ja pukeutui arkihetaleihinsa, jotka
+olivat jokseenkin räikeänkirjavat. Sitten kietaisi hän villahuivin
+hartioilleen ja istui odottamaan. Hänen odottaessaan tuli vanha
+porvarismekkoinen mies ja kyseli laivuriaan. Hän arvasi sen
+tarkoittavan Pietaria, mutta ei mennyt enempää selittelemään.
+
+Kotvan kuluttua palasi Pietari nuoren mustalaisen keralla, ja heillä
+oli mukanaan kokonainen "häränpää" punaviiniä. Se oli tosin vienyt
+Pietarin säästörahat melkein viimeiseen aurtuaan, mutta meniväthän
+ne hänen tähtensä, tuon tumman, joka niin ihmeellisesti oli hänet
+lumonnut, ja jonka katseesta oli heijastanut rajaton lupaus.
+Äänettömänä astui hän nuoren mustalaisen jälestä telttaa kohden
+häränpään muotoinen viinileili kainalossaan. Hän melkein odotti
+näkevänsä, että teltta oli poissa ja hurmaava unelma hälvennyt, ja
+ilostui sitä enemmän, kun näki Mirjan siellä odottamassa riemuisa
+uhmahymy huulillaan.
+
+Karkeloaskelin riensi Mirja teltassa olevalle arkulle ja kaivoi sieltä
+tinapikarin. Se kaadettiin täyteen, ja Mirja ojensi pikarin Pietarille.
+Hän joi sen pohjaan.
+
+Tulista se oli. Pietari tunsi pian hehkuvirtojen kiertävän suonissaan,
+väreillen haarautuvan kaikkialle ja nousevan huumaavana päähän. Onnesta
+muhoillen istuutui hän arkun kannelle, ja Mirja istui hänen rinnalleen.
+
+Mirja alkoi laulaa, ja nuori mustalainen säesti häntä viheltäen.
+Outosointuisia mustalaislauluja he lauloivat, ja vähänväliä
+tyhjennettiin uusi pikari. Viini, laulu ja tytön läheisyys huumasivat
+Pietaria yhä enemmän, hänen mielikuvituksensa kiihtyi muovaamaan hurjia
+unelmia ja tuumia. Mutta hän istui melkein liikkumatonna, roheten
+tuskin luoda katsettakaan vierellään istuvaan. Hänen silmänsä sumenivat
+yhä enemmän ja syysiltakin alkoi hämärtyä.
+
+Pimeänhämärässä näki hän telttaan saapuvan kolkonnäköisen vanhemman
+miehen, vieläkin mustemman kuin nuori mustalainen. Hän sai viinistä
+osansa hänkin, ja molemmat miehet alkoivat sitten keskenään neuvotella
+jotakin. Vihdoin he näyttivät pääsevän yksimieliseen päätökseen ja
+lähtivät yöhön.
+
+Mirja nousi silloin kuin jousen ponnahduttamana, täytti pikarin
+piripinnaksi, kostutti hieman huuliaan ja ojensi pikarin Pietarille.
+Pietari loi katseen häneen, ja tyttö näytti aivan kuin kipenöivän ja
+säteilevän sytyttäviä, tummansäikkyviä säteitä, jotka leimahduttivat
+Pietarin horroksistaan palavaan hulluuden puuskaan. Hän tarttui
+pikariin, ja tytön huulten kosketus antoi sille ihmeellisen
+hurmavihkimyksen. Hän kulautti sen pohjaan ja kuiskasi villisti:
+
+— Vielä!
+
+Tyttö täytti pikarin uudestaan, ja hän joi sen uudestaan pohjaan. Tyttö
+täytti sen monta kertaa ja he tyhjensivät sen vuoronperään. Ja lopulta
+tunsi Pietari olevansa pelkkää tulta ja liekkiä.
+
+Ja yhtäkkiä tunsi Pietari jotakin hehkuvaa sylissään ja kaulansa
+ympärillä ja palavan suutelon huulillaan.
+
+Ja sitten peittyi kaikki pimeään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pietari ei tiennyt miten pitkä aika oli kulunut. Hän ei ollut nukkunut
+silmäntäyttäkään, mutta ei siltä ollut valveillakaan. Kun hän raotti
+silmiään, näki hän vain pimeää ja pimeässä ikäänkuin väräjäviä
+tulisirkosia. Hän kuuli hengityksen viereltään ja silloin tällöin
+hiljaisen liikahduksen, mutta ei välittänyt ajatella mitään, ei
+liikahduttaa jäsentäkään.
+
+Siinä unen lumeissa maatessaan kuuli hän jonkun vetävän auki
+kangasverhon teltan ovelta ja tulevan hiljaa sisään, pysähtyvän ja
+jälleen hiipivän. Ja ne hiipivät askelet lähestyivät häntä. Hän tunsi
+kohta käsin tunnusteltavan vaatteitaan ja kukkaroa, joka oli hänen
+vyöllään.
+
+Mutta silloin kuuli hän Mirjan jotakin kysyvän ja miesäänen kuiskaten
+vastaavan. Kuiskaten keskustelivat he tuokion, mutta sitten Mirja nousi
+hyvin vihaisena ja he riitelivät rajusti keskenään. Lopulta mies kuului
+taipuvan Mirjan tahtoon ja loittoni.
+
+Pietari aavisti sekavissa ajatuksissaan, että jompikumpi mustalaisista
+oli aikonut ottaa hänen kukkaronsa. Siinä tosin ei ollut mitään, mutta
+häntä ilahutti, ettei kukaan vieras päässyt sitä tietämään. Toisekseen
+tuntui hänestä niin hyvältä se, ettei Mirja sallinut hänelle tehdä
+mitään pahaa, eikä itse koskenut hänen kukkaroaan, vaikkei tiennytkään
+sitä tyhjäksi. Entisen huumauksen sijaan hän tunsi hellää luottamusta
+Mirjaa kohtaan, ja se rauhoitti niin hänen mielensä, että hän vaipui
+sikeään uneen.
+
+Yhtäkkiä heräsi hän vimmattuun kavionkopinaan ja hälisevään puheluun.
+Vaikka olikin melkein pilkkosen pimeä, saattoi hän eroittaa, että
+molemmat miehet purkivat kiireimmiten telttaa kasaan. Molemmat
+naisetkin heräsivät hälinään ja alkoivat kasata ryysyjä ja rihkamaa
+vankkureille. Ykskaks oli kaikki kunnossa ja mustalaismatkue kapusi
+kuormalle.
+
+Vankkurit olivat lähtemäisillään liikkeelle, kun Mirja alkoi
+innokkaasti torata toisten kanssa. Sitä kesti kotvan, mutta vihdoin
+Pietarikin kutsuttiin vankkureille ja käskettiin hänen opastaa suorinta
+tietä Raumaa kohden. Ja iloinen oli Pietari saadessaan kavuta Mirjan
+rinnalle, vaikka häntä ihmetyttikin tällainen äkkilähtö yön pimeydessä.
+
+Salaperäisen hiljaa mentiin rinnettä alas torille, yli Aurajoen
+sillasta ja läpi kaupungin. Mutta Aningaisten mäestä päästyä ylös ja
+jälleen alas sai hevonen maistaa ruoskaa ja matka katkesi vimmattua
+vauhtia.
+
+Pietari ei malttanut olla Mirjalta kyselemättä, missä vanha mustalainen
+oli ollut eilen ja yön ja mitä tämä äkillinen lähtö merkitsi.
+Kuiskien selitti Mirja muutamin sanoin, että hänen isänsä oli ollut
+markkinapäivät tekemässä hevoskauppoja karjatorilla. Oli ostanut,
+vaihtanut ja myynyt, jääden lopulta hevosetta. Mutta yöllä oli sitten
+hankkinut matkahevosen. Pietari arvasi, että hevonen oli hankittu
+sellaisella tavalla, että täytyi kiireimmiten lähteä pakoon.
+
+Ja hyvä olikin hevonen, virkku ja voimakas. Ruoskaa saatuaan pyyhälsi
+niin, että he päivän alkaessa hämärtää olivat jo väistäneet parisen
+peninkulmaa.
+
+Mutta vaikenevan päivän koitteessa näkyi, että hevonen höyrysi ja
+vaahtosi kauttaaltaan. Yhä suurempina lepereinä valui vaahto pitkin
+kylkiä vatsan alle, ja yhä hitaammaksi kävi juoksu, läiskyipä ruoska
+kuinka tahansa. Ja vihdoin kaatui hevonen tielle eikä enää noussut.
+
+Siinä nyt neuvoja kysyttiin. Ja vanha mustalainen tiesi keinonsa.
+
+Hän tiesi miten suuret herrat taipalia tekivät. Ei viitsitty mennä
+tienvarrelle asetettuihin majataloihin, taverneihin, sillä niissä
+täytyi maksaa ruuasta ja yösijasta. Mentiin nimismiestaloihin ja missä
+vain tiedettiin jotakin saatavan, syötiin ja juotiin parasta mitä
+talosta löytyi, ja sitten aamulla lähtiessä määrättiin pistettäväksi
+talon paras hevonen aisoihin. Niin oli herroilla lupa tehdä ainoastaan
+kuninkaan asioilla matkustaessaan ja kuninkaan veroja kulettaessaan.
+Mutta niin suuremmat kuin pienemmätkin vapaaherrat tekivät samoin myös
+liikkuessaan omissa puuhissaan. He harjoittivat luvatonta maakauppaa,
+ja voudit ryöstivät liika veroa ja ottivat lahjaksia, ja vapaakyydillä
+he kulettivat sitten tavaransa markkinoille. Ja kun niin tekivät muut
+herrat, ritarit ja vapaamiehet — ja vapaasäätyynhän tähän aikaan pyrki
+pieninkin ruunun juoksupoika — niin mikseivät mustalaiset olisi tehneet
+samoin! Vapaasäätyynhän hekin kuuluivat, olivat vapaita ja verottomia
+kuin taivaan linnut! Täytyikö heidän jäädä tihkamaan tähän kuolleen
+hevosen ääreen! Oli mentävä vain taloon ja vaadittava vapaakyyti
+hyvällä tai pahalla. Ja miksei oikein parivaljakkoa yksin tein?
+Siinä oli talo aivan lähellä, hyvinvoivalta vielä näyttikin. Tietä
+kulki akka, ja kun siltä kysyttiin, sanoi hän sen olevan Leikkolan
+nimismiestalon.
+
+Vanha mustalainen käski toisten jäädä tielle vankkureihin ja meni itse
+taloon. Viipyi kotvan ennenkun hän palasi.
+
+— Eivät aikoneet lähettää ruokaa herroille, mutta kun sanoin, ettei
+jalosukuinen rouvasväki lähde vaunuistaan heidän savutupiinsa, ja
+heilautin ruoskaa, niin jo lähti emäntä liikkeelle. Ruokaa tulee ja
+olutta myös. Eivät aikoneet antaa hevosiakaan, työssä kuuluivat muka
+olevan. Mutta kun uhkasin hirrellä ja kaakinpuulla, niin lupasi isäntä
+lähettää sanoja naapureihin. Hyväkös tässä on herrojen tehdä taivalta!
+
+Kerskuessaan vanha mustalainen tuli iskeneeksi silmänsä hevoseen.
+Henkensä se jo oli heittänyt, mutta sääli sitä oli sittenkin jättää
+niine hyvineen. Katseli ja tuumi hetkisen, sitten sieppasi puukkonsa.
+Saisihan edes hinnan nahkasta.
+
+Hän oli parhaallaan nylkemistouhussa, kun talosta tuotiin ruokaa.
+Emäntä oli laittanut evästä pärekoriin, siroimpaan ja puhtaimpaan
+mitä talossa oli, ja lähtenyt itse piikasensa kanssa tuomaan, että
+saisi nähdä armollisen rouvasväenkin. Siunaus häneltä pääsi nähdessään
+jalosukuisen herran itsensä hevosta nylkemässä, työssä, jota kunnon
+isäntämieskin piti arvoaan alentavana. Vielä enemmän hän ällistyi
+nähdessään, miten herra nylkypuukkonsa pisti hampaidensa väliin, otti
+ja viilsi taas ja piti välillä hampaissaan.
+
+Mutta silloin oli emäntä aivan lysähtää maahan, kun herra kävi käsiksi
+leipään ja leikkasi samalla puukolla!
+
+— Jesmaar, jesmaar! pääsi häneltä, ja tuskin oli hänellä aikaa
+vilaistakaan armolliseen rouvasväkeen, kun lähti kiireimmiten
+rientämään kotiin.
+
+Jalo herrasväki söi hyvällä ruokahalulla. Mutta tuskin oli vanha
+mustalainen ehtinyt palata työhönsä, kun kylästä tuli miekkonen
+hiipivin askelin ja jälkeensä vilkuen. Lähelle tultuaan sieppasi lakin
+päästään ja kumarteli.
+
+— Itsekö herra... eihän herran tarvitse itsensä... jos minä saan...
+
+Mustalainen ojensi hänelle veitsen, ja mies kävi työhön. Mutta liikkui
+tuskin siksi, että tuppi heilui. Hänellä oli sanottavaa sydämellään, ja
+siinä herraa auttaessa oli hyvä tilaisuus puhua.
+
+— Sitä minä... että kun herra on niin alava, ettei vaadi päivätöitä,
+itse nylkee hevosensakin... sitä minä, että sanoisitte kuninkaalle,
+miten tämä meidän vouti sortaa köyhää kanssa, teettää ruunun päivätöinä
+kaikki omatkin työnsä, kuletuttaa tavaransa ja ottaa kyntöhevosen
+kylvetyltä pellolta, niin että siemen itää maan päälle. Kiskoo
+liikaveroa itselleen, mittaa väärin mitoin, vie maat ja niityt...
+
+— Nylehän!
+
+— Kyllä nylen, hökäisi mies, mutta jatkoi yhä kielimistään. — Tämä
+meidän vouti antaa kaikkien muidenkin herrojen nylkeä talonpoikaa
+mielin määrin. Lahjakontti se on... jos kuka lahjan vie, herra tai
+talonpoika, hän saa tehdä mitä tahansa. Tämä Leikkolan nimismieskin
+on sen lahjonut. Ei se tätä hätyyttele kyydeistä eikä muista. Aina
+tämä vain haettaa hevoset naapureista, ei valjasta omiaan, kun herrat
+tahtovat. Niin, että sanoisitte kuninkaalle, jollette itse...
+
+Puhuessaan oli mies vilkunut Leikkolan nimismiestaloon päin. Yhtäkkiä
+pudotti hän veitsen ja lähti mennä vääntämään, niinkuin ei olisi
+herroja kumartamaan pysähtynytkään.
+
+Sillä talosta tuli itse Leikkolan nimismies, tienoonsa isäntämiehistä
+mahtavin. Kulmat kurtussa hän tuli, tähysteli herraa, joka jälleen oli
+itse ryhtynyt nylkemään hevostaan, tähysteli ryysyvankkureita ja niissä
+istuvaa herrasväkeä.
+
+— Sitä minä, virkkoi hän totisesti, tulin sanomaan, ettei tästä kylästä
+taideta antaa hevosta, jollei herrasväki näytä papereitaan.
+
+— Mitä? Papereita? Milloin talonpoika on pantu herrojen paperien
+tarkastajaksi? Osaatko edes lukea?
+
+— Eiköhän tuota osattane, mikä papereita liekin. Ja voutikin asuu
+muuten tien varressa Pöytyän kirkolla.
+
+— Voutiko? Lahjakontti! Silloinpa sopii pistäytyä kysymässä, paljoko
+hän on sinulta saanut, kun tohdit niskoitella. Varo, hänestä ei sinulla
+ole apua, lähteä saa itsekin kaakinpuuhun.
+
+Isäntä kynsi nolona korvallistaan.
+
+— Mars hevosia noutamaan! huusi mustalainen ja heilautti uhkaavasti
+piiskaansa.
+
+Isäntä käännähti äänetönnä ja meni.
+
+Kohta tulikin mies kahden hevosen keralla. Äänetönnä ja synkkänä
+valjasti hän hevoset vankkurien eteen. Mustalainen oli saanut hevosensa
+nyljetyksi ja oltiin valmiit lähtemään.
+
+Mustalainen käytti itse ruoskaansa. Kyytimiehen murina ei auttanut,
+ruoska läiski vaan, ja huimaa vauhtia mentiin. Pian alkoivat hevoset
+hikoilla. Kyytimies kävi yhä synkemmäksi ja umpikuljuisemmaksi mitä
+kauemmin hurjaa menoa jatkui.
+
+Pöytyän kirkolla hän yhtäkkiä pyöräytti pois valtatieltä.
+
+— Mihin nyt? kysäisi mustalainen.
+
+— Vaikkapa käytäisiin voutia tervehtimässä.
+
+Mustalainen luimisti.
+
+— Niinkö? Hyvä! sanoi hän vihdoin.
+
+Kartanoon päästyä hyppäsi hän vankkureilta ja riensi tuimasti
+päärakennuksen portaita kohden. Kyytimies jäi hätääntyneenä
+tuijottamaan jälkeen.
+
+Hän kiitti onneaan, kun mustalainen palasi niine hyvineen. Vouti ei
+toki ollut kotona.
+
+Jalo herra sai lukea omaa lakiaan. Eikä kyytimiehen auttanut muuta kuin
+ajaa samaa karkua edelleen.
+
+Hevoset olivat jo kaatumaisillaan, kun vihdoin pysähdyttiin kylän
+kohdalle. Täällä, kun kerran oli kyydillä tultukin, sai herrasväki
+hevoset muitta mutkitta.
+
+Loimaalla ajettiin täyttä karkua ohi Virtsanojan kartanon, jossa vouti
+asui. Illan tullen yövyttiin tienvarteiseen taloon ja nautittiin
+maksutonta kestitystä, kuten herrat konsanaan. Aamulla kovistettiin
+taas kyytiä.
+
+Yönseutuna oli ollut talon ja koko kylänkin väellä aikaa tarkastella
+outoja vieraitaan ja ihmetellä, keitä he oikeastaan mahtoivat
+olla. Vaikka he sopertelevin ruotsinsanoin selittivät kulkevansa
+Portugalin hallituksen puolesta ja kuninkaan suojeluksella tutkimassa
+kauppamahdollisuuksia täällä Pohjan perillä, syntyi kuitenkin
+moninaisia epäluuloja. Ja vaikka he olisivat olleetkin niitä, joita
+sanoivat olevansa, ei pidetty oikeana että vieraan riikin lähettiläät
+saivat kulkea kuninkaan vapaakyydllä.
+
+Kylässä sentähden niskoiteltiin heille vapaakyytiä antaessa, varsinkin
+kun oli illalla nähty, miten puolikuoliaiksi he olivat edelliset
+kyytihevoset ajaneet. Eivät uhkaukset eivätkä ruoskanheristyksetkään
+ottaneet heitä taivuttaakseen.
+
+Vanha mustalainen oli vähällä joutua ymmälle. Mutta hän keksi keinon
+lopultakin.
+
+— Missä voutinne asuu? kysyi hän uhkaavasti.
+
+Se kuului asuvan tienvarressa edessäpäin, Köyliönsaaren kartanossa.
+Sen tiesi hyvin Pietari Kovapääkin, sillä Rauma kuului jo hänen
+voutikuntaansa. Pietari tiesi myös sen, että Köyliönsaaren kartano oli
+ennen kuulunut Lallille, pyhän Henrikin surmaajalle, oli sitten otettu
+kirkolle, mutta tämän nykyisen kuninkaan aikana riistetty kirkolta
+ruunulle.
+
+— Sinne asti ainakin olette velvolliset antamaan kyydin. Siellä asia
+selvitetään, komensi mustalainen.
+
+Se pani jo isännät punomaan päätänsä.
+
+— Hevoset aisoihin! huusi mustalainen. Vouti ratkaiskoon, onko kyyti
+vapaa vai maksettava!
+
+Hevoset pantiin aisoihin. Mutta kyytimies ei ollut oikein varma, oliko
+parempi mennä voudin luo vai mieluummin pyydettävä, että ajettaisiin
+ohi. Niin vähän luotettiin voudin tuomioon.
+
+Heti lähdettyä läimäisi mustalainen hevosia. Mutta toinen niistä oli
+vauhko, ja sen pillastus tarttui toiseenkin. Ne läksivät laukkaamaan
+vimmattua vauhtia, vankkurit keikkuivat epätasaisella tiellä kuin
+paukkulauta ja molemmat naiset pitelivät kiinni mistä voivat. Ja itse
+vanha mustalainenkin malttoi siitä pitäen olla koettamatta ruoskaansa
+näihin hevosiin.
+
+Säkylän kylän kohdalla teki kyytimies täyden tenän eikä aikonut lähteä
+enää kauemmas. Mustalainen puolestaan oli kyllästynyt alituiseen
+uusien hevosten kivestämiseen, eikä sanonut olevan aikaa vaihtaa. Kun
+kyytimies yhä niskoitteli, tiuskaisi jalo herra:
+
+— Sitten voudin luo!
+
+Siihen ainakin kyytimiehen täytyi suostua, ja niin jatkettiin matkaa
+hiljan verkkaan Köyliönsaarta kohden.
+
+Taisi herraa sentään hieman arasteluttaa, koska alkoi Pietarilta
+kysellä, mikä tämä vouti oli miehiään. Pietari kertoi mitä oli kuullut.
+Kertoi, että vouti Matz van Klewen oli kaikkein pahimpia kansansortajia
+ja riistäjiä. Se osteli ja keinotteli verotiloja talonpojilta ja
+liitti ne verottomiin tiluksiinsa, niin että verotalonpojat saivat
+yhä raskaampia veroja maksaa. Laamanni Jönssi Kurjen palvelijat
+saivat ympärinsä liikuskellessaan mässätä taloissa mielinmäärin.
+Olueenkaan eivät he tyytyneet vähempään kuin kokonaisiin tynnyreihin.
+Juovuspäissään he raiskasivat talonpoikien vaimoja ja tyttäriä. Ja jos
+voudille valitettiin, ajoi hän valittajat tiehensä. Lahjoja hän otti
+keneltä vain sai, ja lahjojat saivat tehdä mitä ikinä tahtoivat. Kerran
+antoi hän miesmurhankin painua lankaisiin, otettuaan murhamieheltä
+lahjaksi kaksi härkää ja kuusi leiviskää voita, muka kuninkaan
+nimessä, vaikka pimitti ne itselleen. Kuninkaallekaan ei häntä vastaan
+uskallettu valittaa, kun valittajat vain joutuivat hänen vihoihinsa ja
+kenties kaakinpuuhun.
+
+Kuullessaan tämän myhäili mustalainen partaansa ja kaivoi vanhasta
+arkkupahasesta jo tiellä valmiiksi muutamia unkarinkultasia.
+
+Kartanoon päästyä ehätti hän voudin puheille kyytimiehen sitoessa
+kiinni hevosiaan. Kyytimies meni jouduttuaan jälestä, ja he viipyivät
+kotvan sisällä. Kun he vihdoin palasivat, tuli Matz vouti avopäin
+portaille mukana ja kumarteli kohteliaasti jäähyväisiksi.
+
+— Ainakin Euraan asti on sinun kyydittävä, jos herrasväki Raumalle
+poikkeaa. Ja hidastelematta! huusi vouti kyytimiehelle vielä jälkeen.
+
+Mahtoi hän sentään hieman ällistyä nähdessään ryysyvankkurit portilla.
+Ainakin hän seisoi kotvan portailla katsellen matkalaisten jälkeen.
+
+Tästä lähin jatkui matka kohtalaisen hyvää vauhtia. Eurassa vaihdettiin
+vielä kerran hevoset ja illansuussa lähestyttiin Rauman rantoja.
+
+Kuta lähemmäksi kotikylää tultiin, sitä kovemmin alkoi Pietari
+Kovapäätä arveluttaa tässä seurassa meneminen tuttujen näkyviin. Ja
+jos vieraat miten elämöisivät ja räiskäisivät kylässä, lankeaisi siitä
+tavallaan syy hänenkin niskoilleen.
+
+Uotilan kylää lähetessä, kun Rauman kirkon risti tuli näkyviin, kääntyi
+vanhempi mustalainen Pietarin puoleen:
+
+— Etkö voi neuvoa, mistä löytäisimme kylässä majapaikan?
+
+Pietari istui tuokion äänetönnä. Sitten hän äkkiä kohentautui:
+
+— En tiedä. Ja minä taidankin täällä nousta pois vankkureista.
+
+Molemmat mustalaiset katsoivat häneen vihaisesti.
+
+— Nyt, kun olemme koko matkan sinua hyödyttömästi mukanamme raahanneet,
+ärähti vanhempi tuimasti. — Nyt herrojen palvelija aikoo livistää!
+
+Molemmat miehet näyttivät niin uhkaavilta, että Pietari oli tarkoin
+varuillaan.
+
+Päästyä juuri Uotilan ohitse hyppäsi hän yhtäkkiä pois vankkureista.
+Vanhempi mustalainen hosaisi piiskallaan hänen jälkeensä.
+
+— Tulehan vielä näkyviimme! kuului huuto rattailta.
+
+Vankkurit vierivät pois.
+
+Yksin jäätyään ja vitkaan tietä eteenpäin astuessaan vaipui Pietari
+sangen alakuloisiin ja sekalaisiin mietteihin. Hiipaisi vieläkin
+sydäntä muistaessa hurmailtaa Turussa. Mutta samalla vihlaisi
+ajatellessa, että he seikkailurikkaalla matkalla olivat olleet melkein
+vennon vieraat toisilleen, vaikka hän äänetönnä vankkurissa istuessaan
+ja tuontuostaan tyttöön vilaistessaan oli tuntenut saman lumovoiman
+sydämessään kuin ennenkin.
+
+Kaupunkia lähetessä tyttö kuitenkin jäi syrjemmälle hänen
+ajatuksissaan. Hänen mieleensä kiehkesi ilmielävänä Pakilan tupa
+arkiaskareissaan hyörivine asukkaineen. Miten hän selittäisi
+asiansa Henrik vanhukselle, ja mitä oli ukko sanova? Kenties ei
+ottaisikaan häntä enää palvelukseensa, kenties häntä rangaistaisiin
+karkaamisestaan? — Ja Marketta! Olihan se nähnyt, mihin, kenen luo hän
+jäi... Mitä Marketta mahtoi ajatellakaan? Pietari tunsi halua vajota
+maan alle, kun ajatteli hänen suuria totisia silmiään. Tuli vielä niin
+ajattelemattomasti hypätyksi pois vankkureista... paras olisi ollut
+iäksi jäädä mustalaisten matkaan.
+
+Pietari paran askeleet kävivät yhä hitaammiksi ja raskaammiksi.
+Kaupunkia lähetessä tuli häntä vastaan kyytimies ratsastaen toisella
+hevosella ja taluttaen toista jälestään. Ja Hoikkalan talon kohdalla,
+joka oli tien varressa kaupungista vähän erillään, näki hän
+mustalaismatkueen tien toisella puolen. Miehet pystyttivät parhaallaan
+telttaa, talosta näkyi jo juosseen heidän luoksensa pari tyttöä, joille
+mustalaisakka povasi.
+
+Pietari lähti astumaan tuimaa vauhtia ja aikoi heidät sivuuttaa
+vilkaisematta päinperin. Mutta juuri ohi päästessään kuuli hän teltalta
+nuhtelevan ja lämpimästi värähtävän äänen:
+
+— Pieta'!
+
+Silloin täytyi Pietarin vilaista sinne. Tyttö seisoi pukeutuneena
+tanssipukuunsa ja helyihinsä ja loi häneen pitkän katseen, joka
+näytti yhtä kiehtovalta ja kutsuvalta kuin Turussakin. Mutta samassa
+kääntyivät molemmat miehetkin työstään häneen, heristivät nyrkkiään ja
+uhkaavasti murisivat jotakin.
+
+Pietari kiirehti jälleen askeleitaan.
+
+Pitkälle Kuninkaankadulle jouduttuaan kohtasi hän tuttuja, jotka
+katselivat häntä niin oudoksuen ja pysähtyivät tahtoen ruveta
+utelemaan. Mutta hän tuskin tervehti heitä, painoi vain päänsä
+kumarruksiin hartiainsa väliin ja kulki kulkuaan.
+
+Pamppailevin sydämin hän vihdoin astui Pakilan tupaan. Siellä oli
+ainoastaan Martta muori ja Marketta. Edellinen istui kehräten
+värttinällä ja Marketta kutoi pitsiä. Marketta vilkaisi oveen sen
+auetessa, mutta istui sitten selin jäätävän kylmänä eikä ollut
+tulijasta tietävinään. Martta muori kehräsi hyvän kotvan äänetönnä
+hänkin, sitten rykäisi hiljaa ja virkkoi:
+
+— Tulipas sieltä viimeinenkin markkinamies.
+
+Tuokion äänettömyyden jälkeen lisäsi hän:
+
+— Luultiin jo jääneen sille tielleen.
+
+Taasen kotvan äänettömyys, ja sitten muori kysyi:
+
+— Taitaa olla nälkä?
+
+— Eipä tuo...
+
+— Niin, eihän tuota ole enää pitkältä iltaiseenkaan, tuumi muori.
+
+Sitten tekivät äiti ja tytär äänettöminä töitään niin pitkän ajan, että
+Pietarista tuntui aivan tukalalta.
+
+Ukko on Tukholmassa, virkkoi sitten muori jälleen. Olemme koko päivän
+odotelleet hänen paluutaan.
+
+Pietari nousi ja pujahti ulos, ikäänkuin olisi odottanutkin vain
+jotakin tällaista selitystä. Portista poikkesi hän vasempaan ja meni
+Pakilan katupuotiin.
+
+Siellä hyöri nuori Henrik muutamain ostajain kanssa. Pietari odotti
+että se neuvoisi hänet jotakin tekemään. Mutta ei neuvonut, vilkaisi
+vain tuon tuostaankin uteliaasti ylävähköllä tavallaan. Mutta Pietari
+oli tuntevinaan siinä katseessa niin ystävällistä myötätuntoa kuin se
+olisi tahtonut sanoa:
+
+... Hyvin ymmärrän sinut, hyvin ymmärrän...
+
+Ostajain mentyä loi nuori Henrik Pietariin toverillisen katseen, joka
+kuvasti puoleksi osanottoa, puoleksi uteliaisuutta, mutta virkkoi vain:
+
+— Tulitko maitse vai meritse?
+
+— Maitse.
+
+— Miten ihmeellä jouduit niin pian?
+
+— Onnistuin pääsemään hevoskyydissä.
+
+— Olipas se ajoa!
+
+Nuori Henrik näytti tahtovan kysellä enemmänkin, mutta Pietari ei ollut
+halukas enempää selittelemään, vaan pujahti ulos.
+
+Ja nuori Henrik jäi puotiin yksin unelmoimaan kaukorantojen neidosta,
+iloa ja elonhilpeyttä säteilevästä neidosta, joka Turun markkinoilta
+oli isänsä haahdessa purjehtinut aivan toisaanne päin. Niin valoisana
+kuin itse päivänsäde kuvastui kaukorantojen neito nuoren Henrikin
+mielessä, ja siinä yksin istuessaan ja unelmoidessaan tuudittui hänen
+mielensä hiljaiseen, autereiseen kaihoon.
+
+Pietari tapasi kadulle tultuaan Hilapan. Sillä koulua käyvän Hilapan
+ei tarvinnut istua päivät päästään pitsikuteen ääressä, vaan sai
+juoksennella ulkosallakin pidettyään huolen läksyistään.
+
+— Ka, Pietu! riemuitsi tyttö. — Tiedätkös, Junu hukkui, huudahti hän
+samassa. — Ja se oli minun syyni! — Ja nyyhkyttäen alkoi hän kertoa
+miten se kävi.
+
+— Isä on Tukholmassa, jatkoi hän sitten melkein samaan henkäykseen, —
+ja minä olen tähystellyt Karinlahden rannalla, mutta ei heitä vielä ole
+näkynyt. Mennäänkö yhdessä katsomaan?
+
+He lähtivät katua sinnepäin. Poikkikadun kohdalla näkivät he Pakilan
+kotilaiturin, ja molemmat kävivät silloin hyvin vakavaksi. Pietari näki
+siellä haahden, jonka oli pitänyt mennä yhteen painoon Keminsuulle.
+Oliko se kotona siksi, että laivuri oli poissa? Hilappa muisti taasen
+taivasjalat ja Toron Junun, ja häneltä pääsi raskas huokaus.
+
+— Olipa hauskaa, että tulit, sanoi hän kohta surunsävyisellä äänellä —
+Tuliko se tyttökin? kysyi hän äkkiä.
+
+— Mikä tyttö?
+
+— Sepä musta! Hänenkö tähtensä sinä jäit sinne?
+
+Pietari punastui ja loi äänetönnä silmänsä maahan. Tietysti he tiesivät
+kaiken! Se hävetti, mutta samalla tunsi hän povessaan mielihyvääkin.
+Hänestä tuntui hyvältä se, että Hilappa oli hänelle niin avomielinen
+ja osanottavainen. Hän tunsi pikku tyttöä kohtaan niin lämmintä
+kiitollisuutta, että teki aivan mieli tarttua käteen.
+
+Saapuessaan Karinlahden rannalle näkivät he purjehaahden parastaikaa
+laskettavan salmen suusta.
+
+— He tulevat! huusi Hilappa.
+
+Vitkaan liukui haahti satamaan. Pietari oli mitä topakin ottamaan
+vastaan köysiä ja kytkemään.
+
+— Kas, joko sinäkin olet kotosalla! sanoi Henrik vanhus astuttuaan
+maihin.
+
+Lähtiessään kotia kohden viittasi hän Pietarin rinnalleen.
+
+— No, millä puolustaudut? kysyi hän.
+
+Siinä se oli tunnonkysymys. Pietari kulki pää hartiain välissä, kolkoin
+mielin kuin kaakinpuuhun. Kulki niin hyvän matkaa ja virkkoi sitten
+kumeasti:
+
+— Humalaan juottivat.
+
+Henrik vanhus vuorostaan kulki kotvan äänetönnä. Vasta Pakilaa
+lähetessä virkkoi hän vakavasti:
+
+— Pidä varasi, sellaisesta tavallisesti koituvat seuraukset itsestään.
+Nyt saat huomisaamuna lähteä Keminsuulle.
+
+Kohta lisäsi hän:
+
+— Tytöt saavat tulla mukaan. Marketta on ollut siellä niin usein
+milloin äitinsä, milloin minun kanssani, että on tottunut kaupantekoon.
+Mutta muuten vastaat retkestä sinä. Hilappa saa myös lähteä oppimaan.
+Minä taidan tästä vielä lähteä Sonkin Simon kanssa Danzigiin. Ei tosin
+ole paljon vietävää, mutta on suoloja noudettava talveksi.
+
+Samassa kääntyivät he portista pihaan.
+
+Iltaista syödessään Pietarista näytti, että Marketta ynseästi vältti
+hänen katsettaan, ja hänestä tuntui aivan tukalalta olla tuvassa.
+Kiireesti haukattuaan pyörähti hän sentähden ulkosalle.
+
+Kadut olivat tyhjät. Ainoastaan joitakuita tyttöjä ja poikia näkyi,
+viimeisiä niistä, jotka palasivat mustalaismatkuetta ihmettelemästä ja
+kuulemasta kohtaloaan. Siinä portilla seistessä mikä liekin Pietarin
+katsetta yhä vetänyt kaupungin päähän, jossa mustalaismatkue majaili.
+Hän koetti siitä lumovoimasta vapautua. Mutta yhtäkkiä pälkähti hänen
+päähänsä aivan kuin pelastavana ajatuksena, että olihan hänen toki
+nähtävä Mirjaa vielä viimeisen kerran.
+
+Hän lähti astumaan autiota katua sinnepäin. Kun hän lähestyi telttaa,
+huomasi hän jonkun juoksevan vastaansa.
+
+Se oli Mirja.
+
+— Pidin sinua silmällä, odotin, läähätti hän. Mutta älä tule nyt, ovat
+vihaisia sinulle. Tule vähän myöhempään, he menevät pois.
+
+Pietari lähti hiljan verkkaan takaisin kaupunkiin päin. Kävellessään
+häntä arvelutti suuresti, mihin mustalaiset "menivät pois" yön selkään.
+Mutta Mirjan houkutteleva kutsu hälvensi kaikki arvelut.
+
+Sinne tänne harhaillessaan kuuli hän Kolminaisuuden kirkon nurkalla,
+Karjankedolla, yövartian yksitoikkoisen joikunan:
+
+    Tiimalasi kymmenen näyttää.
+    Hyvän kylän Jumala suojelkoon,
+    tulelta ja vaaroista varjelkoon!
+    Tiimalasi kymmenen näyttää.
+
+Silloin lähti hän takaisin mustalaisten teltalle. Mirja odotti häntä
+siellä pimeässä yksin. Akka nukkui.
+
+
+
+
+VI.
+
+HIRTEEN.
+
+
+Kymmenisen vuotta sitten tapahtuneen suuren palon jälkeen olivat
+raumalaiset asettaneet palovartian, joka kylänväen nukkuessa valvoi
+koko kylän turvallisuutta.
+
+Yhdeksän aikaan illalla soitti hän kylänväen yölevolle ja lähti
+tekemään kierroksen ympäri kaupunkia. Kierrokseltaan hän palasi
+raatihuoneelle tähystelemään tiimalasia, milloin sen pienestä
+pohjareiästä oli valunut hiekkaa uuden tunnin verran. Silloin teki hän
+uuden kierroksen ja palasi samaan paikkaan. Jälleen tunnin täytyttyä
+lähti hän astumaan ja joikui jokaisessa kadunkulmassa iänikuista
+virttään niin hiljaa, ettei se suinkaan lähimmässäkään talossa yörauhaa
+häirinnyt:
+
+    Tiimalasi ykstoista täyttää.
+    Hyvän kylän Jumala suojelkoon,
+    tulelta ja vaaroilta varjelkoon!
+    Tiimalasi ykstoista näyttää.
+
+Näin astua laapustaen ja surullisen pitkäveteisesti yhä toistellen
+samoja sanoja läheni hän vihdoin Patolan kulmaa, joka oli
+Kolminaisuuden kirkkoa lähinnä. Siinä oli hän juuri alkamaisillaan
+jälleen.
+
+Mutta silloin hän pysähtyi yhtäkkiä. Pysähtyi ja kuunteli. Ja
+tosiaankin kuuli hän kirkon ovelta ääniä, aivan kuin jotakin
+kiskottaisiin ja kolhittaisiin.
+
+Pakila oli lähellä, ja hän riensi pormestaria herättämään. Henrik
+vanhus heräsi kolkutukseen ja riensi kuulemaan mikä oli hätänä.
+
+Yövartia selitti hätiköiden:
+
+— Kirkossa on varkaita. Taitavat ryövätä kirkonäijän.
+
+Samaan kolkutukseen oli herätty viereisessä Rautialan talossakin.
+Henrik vanhus käski vartian vielä kolkuttaa vastapäiselle Seppälän
+portille. Pukeuduttuaan ja väkensä herätettyään lupasi hän tulla
+jälkeen.
+
+Yövartia teki työtä käskettyä, ja pian oli puolenkymmentä miestä
+jalkeilla. Vartian keralla juoksivat he kirkon luo. Läntiselle
+pääovelle saavuttuaan löysivät he vaivaisukon irtikiskottuna ja
+kappaleina. Missä olivat rahat?
+
+Heidän siinä neuvottomina tuumiessaan kuulivat he ryskettä sakariston
+ovelta pohjoisen pitkän sivun itäpäästä. Nähtävästi oli saalis ollut
+liian pieni, koska aikoivat murtautua sakaristoon saadakseen lisää.
+
+He riensivät sinne. Mutta heidän lähetessään lakkasi ryske ja rosvot
+livistivät pakoon tapulin ohi metsään, joka oli kirkosta itään.
+
+— Niitä oli kolme, virkkoi muuan miehistä
+
+— Kaksi minä vain näin, sanoi palovartia.
+
+— Kolme oli!
+
+— Kaksi!
+
+— Oli mitä oli. Jälkeen! huusi seppämestari.
+
+Se ratkaisi joutavan riidan. Miehet lähtivät otaltamaan metsään
+rosvojen jälkeen. Nämä olivat päässeet hyvän matkaa edelle, mutta
+ajajat kuulivat kyllä jalkojen töminästä ja risujen rasahtelusta missä
+he menivät. Metsään päästyään kaarsivat he vasempaan maantielle päin.
+
+— Oikaistaan me maantielle suorempaan, kuiskasi Seppälän ukko. — Mutta
+hissukseen!
+
+He alkoivat varovasti hiipiä ja joutuivat pian lähelle mustalaisten
+telttaa, samojen kiertolaisten, jotka illansuussa olivat melkein koko
+kylän nuorison houkutelleet ympärilleen tanssillaan ja metkuillaan.
+He joutuivat parahiksi kuulemaan, miten rosvot kierroksensa tehtyään
+pujahtivat telttaan. —
+
+Pietari oli teltan nurkassa kuiskuttelemassa Mirjan kanssa, kun
+kuuli parin miehen hiipivän sisään. Hän oli hiljaa, toivoen,
+etteivät he häntä huomaisikaan, mutta samalla varuillaan, etteivät
+he äkkiarvaamatta pääsisi hänen kimppuunsa. Miehet vetäytyivät heti
+pitkäkseen eivätkä enää liikahtaneetkaan, ja Pietari vartoi vain hetkeä
+hiipiäkseen tiehensä.
+
+Mutta samassa kuuli hän useain askelten lähestyvän ja pysähtyvän teltan
+ympärille. Sitten kuuli hän temmattavan oviverhot auki ja syöksyttävän
+sisään.
+
+— Ketkä tulevat häiritsemään nukkuvia keskellä yötä! huusi vanha
+mustalainen huonolla ruotsinkielellään, ja molemmat karkasivat pystyyn.
+
+Heitä vastaan riensivät monet askeleet ja syntyi käsikähmä pimeässä
+teltassa.
+
+Pietari nousi nurkastaan ja aikoi pujahtaa tiehensä.
+
+— Yksi karkaa! huudettiin, ja häneen käytiin käsiksi häneenkin. Hän
+rynnisteli ja hosui ympärilleen, mutta niitä, jotka hänen kimppuunsa
+kävivät, oli kaksi, eikä hän päässyt irti.
+
+Siinä otellessaan kuuli hän vanhan mustalaisen huutavan jotakin oudolla
+kielellään ja mustalaisakan rientävän hänen luokseen. Kuului kilinää.
+
+— Se antaa akalle rahat! huusi joku niistä, jotka vanhaa mustalaista
+pitelivät.
+
+Nähtävästi oli rahoja pudonnut maahankin, koska akka kyyristyi sieltä
+jotakin keräilemään.
+
+Toisilla neljällä miehellä oli täysi tosi kahden mustalaisen kimpussa.
+Pietarin ahdistajista täytyi sentähden toisen rientää ottamaan akalta
+rahoja.
+
+Jäätyään vain yhden kanssa ottelemaan oli Pietarin helppo riistäytyä
+irti. Hän lähti juoksemaan tietä kaupunkiin.
+
+Pitkältä ei hän ollut ehtinyt juosta, kun oli vähällä törmätä kahteen
+vastaantulevaan mieheen.
+
+— Seis! kuuli hän isäntänsä äänen. Toisen tunsi hän nuoreksi Henrikiksi.
+
+Hän pysähtyi.
+
+— Ka, Pietuko se on, virkkoi vanha Henrik.
+
+Joko rosvot saatiin kiinni?
+
+— En tiedä, saanevatko.
+
+— Ja olitko sinä niin arka, että läksit pötkimään pakoon? sanoi nuori
+Henrik ihmeissään.
+
+— En... enhän toki, koki Pietari nolona toimittaa.
+
+— Kirkkoa lähetessämme kuulimme täältä hälinää. Tulimme sentähden
+kohti. Lähde vain nyt takaisin sinäkin.
+
+Pietari oli valmis lähtemään.
+
+Mutta samassa juoksi luo se, jonka käsistä hän oli karannut.
+
+— Mihin rosvo juoksi? huusi hän.
+
+— Mikä rosvo?
+
+— Näinhän, että hän juoksi juuri tänne teitä vastaan. Mihin ihmeelle
+hän sitten pujahti?
+
+-— Ei tänne ole juossut ketään muita kuin Pietari, sanoi nuori Henrik.
+
+— Sitten se oli hän!
+
+— Tietysti, mutta...
+
+— Kiinni hänet!
+
+— Mitä hulluja! ihmetteli ukko.
+
+— Ottakaa kiinni, auttakaa! huusi mies tarttuen Pietaria käsipuoleen.
+
+— Mutta miksi? kysyi pormestari.
+
+— Hän oli rosvojen joukossa. Kiinni kirkonvaras!
+
+— Kyllä minä nyt pysyn pitelemättäkin, huusi Pietari.
+
+— Älkää hullutelko, hänethän tarvitaan ottamaan rosvoja kiinni,
+virkkoi vanha Henrik. Etkös juuri ollut täällä sitä varten? kysyi hän
+Pietarilta.
+
+— Niin... en minä... kyllähän minä lähden, änkytti Pietari.
+
+— Tule sitten!
+
+— Koira makkaran vahtiin! huusi Pietarin ahdistaja. — Mutta minä en
+päästä häntä livistämään. Totta kai pormestari tietää, että ken päästää
+kerran kiinni saamansa varkaan, hän saa maksaa sakkoa 40 markkaa ja
+astua varkaan edestä hirteen.
+
+— Pidä sitten hänet. Mutta minä uskallan hänestä mennä takaukseen,
+vaikka kova minullakin on edessäni, jos hän karkaa. Tule, Henrik!
+
+Isä ja poika riensivät teltalle. Sitä lähetessään kuulivat he naisäänen
+kirkuvan:
+
+— Ei minulla ole mitään rahoja! Ei mitään, päästäkää, heittiöt!
+
+— Minä näin kyllä, miten hän heitti rahat tuonne nurkkaan kädestään,
+huusi hänen pitelijänsä.
+
+Miehet oli jo saatu lannistetuksi ja heidän kätensä kytketyiksi selän
+taa. Mutta reuhtoivat nämä synkät kulkurit sittenkin pitelijäinsä
+käsissä.
+
+— Hiljaa siinä! huusi muuan miehistä. Pääsette kuitenkin
+selkänahastanne ja korvistanne!
+
+— Hirressä he saavat roikkua! sanoi toinen.
+
+— Tuskinpa rahoja on niin paljoa, koko markkaa, epäili seppämestari.
+
+— Kirkonvaras saa riippua puolestakin.
+
+Pimeänhämärässä teltannurkassa näki Henrik vanhus istua kyyröttävän
+nuoren naisolennon.
+
+— Eikö hänkin kuulu samaan joukkueeseen? kysyi hän.
+
+— Täällä hän oli. Emme tiedä, onko hän millään tavoin ollut osallinen
+rosvoukseen.
+
+— Voiko teistä kukaan sanoa, oliko Pietari Kovapää mukana
+rosvojoukossa? kysyi Henrik pormestari jälleen.
+
+— Pietariko! vastasi seppä ihmeissään. — Oli täällä kolmaskin, mutta
+pääsi pakoon. Emme tiedä kuka hän oli.
+
+— Tämä se oli, huusi mies, joka läheni telttaa pidellen Pietaria
+käsipuolesta.
+
+— Saa sitten mennä yöksi korjuuseen hänkin, sanoi pormestari. Miehet
+vietäköön suurempaan putkaan, naiset pienempään.
+
+— Ei, huusi Pietari. En ole tehnyt mitään!
+
+Hän koetti rynnistäytyä vapaaksi, mutta miesvoimin kytkettiin hänenkin
+kätensä selän taa ja hän sai marssia mukana.
+
+Viereisessä Heikkulan talossa oli herätty meteliin, ja sieltä tuli
+lisää miehiä loimottelevin päresoihduin. Toiset lähtivät viemään
+vankeja, toisten kera jäi Henrik vanhus päresoihtujen valossa etsimään
+teltan nurkasta hopearahoja.
+
+Pieniä ne olivat, penninkejä, puolaurtuoita tai korkeintaan aurtuoita,
+sillä suurempia ei maan asujamilta liiennyt taivaan pyhille. Ensin
+löytyi neljä penningin rahaa, jotka vastasivat puolaurtuaa, ja
+puolaurtuan varas pääsi "nappaajan sakolla": kuudella markalla tai
+kahden vuoden työllä jutun isännälle. Kolme kokonaista aurtuaa vastasi
+äyrinrahaa, ja kahden äyrin varas oli lain mukaan sidottava aitaan tai
+tukkiin ja nylettävä nahka hänen selästään. Jännityksellä poimittiin
+nurkasta yhä uusia penninkejä ja aurtuoita. Pian karttui summa kolmeen
+äyriin, ja silloin olivat varkaat selkänahkansa lisäksi menettävät
+toisen korvansa. Kohta kohosi se neljään äyriin eli puoleen markkaan,
+ja puolen markan varas oli menettävä selkänahkansa ja molemmat
+korvansa. Mutta karttuiko summa kokonaiseen markkaan? Markan varas
+työltä tuorehelta tavattuna oli armotta joutuva hirteen! Karttuiko
+se? Löytyi aurtua toisensa jälkeen, mutta täyteen ei markka tullut,
+vain muutama aurtua yli seitsemän äyrin. Tavallinen varas olisi siis
+pelastunut hirrestä. Mutta olihan kysymys kirkonvarkaista, ja he saivat
+riippua, kunhan summa kohosi puoleen markkaan.
+
+Vakaviksi kävivät sentähden miesten mielet etsinnän päätyttyä. Mutta
+Henrik vanhus mietti vain yhtä ainoaa seikkaa ja pudisteli päätään:
+hän ei voinut uskoa, että Pietari Kovapää, Topi Kovapään poika, oli
+osallinen varkauteen.
+
+Rosvojen muut tavarat otti pormestari takavarikkoon. Teltasta
+ryysykasojen alta löytyi myös arkku, ja ylen riemastuivat miesten
+mielet, kun se avattiin. Tukulta siellä oli kultaa ja hopeaa,
+kokonainen kasa Kyösti kuninkaan lyöttämiä suuria hopeariksejäkin,
+joiden toisella puolen oli vapahtajan ja toisella kuninkaan kuva. Nämä
+rahat ja kaikki, mitä varkailla oli varastetun lisäksi mukanaan, oli
+tuomion langettua lain mukaan jaettava kiinniottajain kesken.
+
+Ei ollut yörauhan häiriö mennyt hukkaan!
+
+Pietari pistettiin mustalaisten mukana putkaan, ja ovi romahti salpaan.
+
+Silloin valtasi hänet mitä hurjin vimma. Hän alkoi ryskyttää ovea ja
+huutaa täyttä kurkkua:
+
+— Avatkaa, päästäkää minut pois! Minä en ole varas! Minun täytyy
+aamulla varhain lähteä merille, enkä tahdo olla täällä rosvojen kanssa.
+En tahdo! Avatkaa! Päästäkää!
+
+Hän olisi huutanut äänensä sorruksiin, mutta takaapäin alkoi sataa niin
+navakoita nyrkiniskuja hänen takaraivoonsa, ohimoihinsa, niskaansa
+ja selkäänsä, ettei hän joutanut muuta ajattelemaan. Hän nousi
+vastarintaan, mutta eivät hänen kaksi nyrkkiään mihinkään riittäneet.
+Neljästä nyrkistä satoi pimeässä niin tuhkatiheään iskuja hänen
+kasvoihinsa, niskaansa ja kaikkialle, ettei hänen auttanut muuta kuin
+antautua armoille. Hän painautui äänetönnä nurkkaan.
+
+Kotvan siellä kyyrötettyään kuuli hän raatihuoneen edustalta
+surunsävyisen joikunan:
+
+    Tiimalasi yhtä jo näyttää.
+    Hyvän kylän Jumala suojelkoon,
+    tulelta ja vaaroista varjelkoon!
+    Tiimalasi yhtä jo näyttää.
+
+— Avatkaa! alkoi hän jälleen huutaa kohti kurkkua.
+
+Mutta toverit ryntäsivät hänen kimppuunsa nyrkkeineen.
+
+— Annatkos meidän nukkua rauhassa!
+
+Pietari rukan täytyi kyyristyä hiljaa nurkkaansa. Hän luuli siinä
+kyyröttäneensä vähintään puolen vuotta, kun yövartia jälleen alkoi
+joikua iänikuista joikunaansa:
+
+    Tiimalasi kahta jo näyttää.
+    Hyvän kylän Jumala suojelkoon,
+    tulelta ja vaaroista varjelkoon,
+    Tiimalasi kahta jo näyttää.
+
+Pietari malttoi nyt jo mielensä ja pysyi paikoillaan. Mutta sappi
+kiehui sitä katkerammin. Hän mietti hirveää kostoa ja rangaistusta
+niille, jotka olivat hänet viattomasti teljenneet tänne rosvojen kanssa.
+
+Kului taasen kokonainen iäisyys, ja sitten kuuli Pietari raatihuoneen
+kellon kilinän. Hän tiesi siitä, että tiimalasi näytti jo kolmea. Kohta
+alkoi kuulua kylänväen liikuntaa ulkoa, jopa raatihuoneeltakin.
+
+Kotvan kuluttua aukeni ovi ja kylänlapsi kutsui Pietarin ulos. Hän
+sanoi, että Henrik Pakila kenties menisi Pietarista takaukseen, jos hän
+tahtoi päästä vapaalle jalalle.
+
+Pietariko ei olisi tahtonut! Ja kaikkia lain muotoja täyttäen tarttui
+kylänlapsi hänen kainaloonsa ja talutti hänet Pakilaan.
+
+— Päästäkää minut pois tyrmästä, sillä olen viaton! sanoi Pietari.
+
+Henrik pormestari katsoi pitkään hänen uhmaavaa asentoaan, mutta
+virkkoi vain:
+
+— Raati sen tutkikoon. Mutta lupaathan, ettet poistu kylästä?
+
+— En poistu, jollette lähetä minua merille.
+
+— Se saa nyt lykkäytyä, mutta menen sinusta takaukseen. Onko sinulla
+rahaa?
+
+— Eipä minulla...
+
+Henrik ukko antoi kylänlapselle neljä penninkiä, jotka laki sääsi
+hänelle vaivoistaan, ja kylänlapsi poistui penninkeineen.
+
+— Tietänet kai, että jos lymyät, ennenkun asiassasi tuomio langetetaan,
+saan minä maksaa sakkoa kolme markkaa ja vastata kaikesta siitä, mihin
+sinut mahdollisesti vikapääksi tuomitaan? kysyi vanhus.
+
+— Tiedän, vastasi Pietari.
+
+— Hyvä on. Saat mennä auttamaan poikaani puodissa.
+
+Henrik pormestari lähetti hevosmiehen viemään sanaa kuninkaan voudille
+Köyliönsaarelle, että oli tavallista tähdellisemmän asian vuoksi raati
+kutsuttava kokoon. Vouti Matz van Klewen saapui itse iltapäivällä.
+
+Matz vouti otti haltuunsa mustalaisilta tavatut rahat. Muut tavarat
+jätti hän Henrik pormestarin talteen.
+
+Henrik vanhus tuli maininneeksi myös Pietari Kovapäästä, jonka
+väitettiin olleen rosvojen mukana. Hän oli kuitenkin vakuutettu, että
+poika oli syytön, ja oli sen tähden takauksellaan päästänyt hänet
+vapaalle jalalle tuomiotaan odottamaan.
+
+Matz vouti tahtoi nähdä nuoren miehen. Kun Pietari saapui, tähysti
+vouti häntä terävästi ja käski hänen sitten mennä.
+
+— Näin hänet, sanoi hän, mustien matkalaisten vankkureilla. Parasta on,
+kun istuu kätkössä hänkin.
+
+Lopulta, kun raastuvan päivä määrättiin jo huomiseksi, suostui Henrik
+vanhus peruuttamaan takauksensa.
+
+Matz vouti meni raatihuoneelle. Siellä kutsutti hän molemmat
+mustalaiset kuulusteltavikseen.
+
+— Sellaisiako kuninkaan kauppamiehiä te olittekin? huusi hän tuimasti.
+
+Vanha mustalainen ei hämmentynyt.
+
+— Ei ole näytetty toteen, että olemme syypäät mihinkään, uhmaili hän.
+
+— Kyllä syynne on selvä.
+
+— Mutta jospa olisimmekin, mitä sitten! Tähän aikaan teidän maassanne
+riistää kirkolta kuningas...
+
+— Vaiti kuninkaasta!
+
+— Ja riistävät kaikki muut herrat. Vapaita herroja mekin olemme.
+Miksemme saisi ottaa osamme?
+
+— Vaiti! karjaisi Matz herra rajusti.
+
+Mustalainen muuttui sukevammaksi ja virkkoi puoleksi kuiskaten:
+
+— Muuten, jos päästätte meidät, niin...
+
+— Niin!
+
+— Saatte sievät lunnaat.
+
+— Hirteen pääsette!
+
+— Älkäähän! Kymmenen markkaa, kaksikymmentä...
+
+— Hirteen!
+
+— Neljäkymmentä...
+
+— Hirteen! Vaikka antaisitte kaikkenne, niin
+
+Sellainen jyrkkä puhe sai mustalaisen lyyhistymään kuin isketyn
+teuraan. Hänen silmänsä melkein pullistuivat päästä ja hän kähisi:
+
+— Saatte kaikki!
+
+Matz vouti hätkähti. Hän oli juuri saanut rahat haltuunsa, ja summa
+oli sievoinen. Hän istui kotvan räpyttäen silmiään. Sitten vetäytyivät
+hänen huulensa ikäänkuin viheltämään, mutta mitään ei kuulunut. Vihdoin
+virkkoi hän tuttavallisesti:
+
+— Huomenna kokoontuu raati. Sittenpähän nähdään.
+
+— Ainoastaan, jos heti...
+
+— Vaiti, keskeytti Matz vouti. Soitti, ja kylänlapsi astui sisään.
+
+— Viekää heidät kätköön ja tuokaa naiset.
+
+Ovenaukeamasta kuului Pietari Kovapään karjunta ja jyskytys. Mutta kun
+mustalaiset vietiin tyrmään ja ovi teljettiin, kävivät he molemmat
+hänen kimppuunsa.
+
+— Vaiti! huusi vanha mustalainen aivan voudin äänellä. — Tulitko taas
+tänne elämöimään. Tiedätkös, me pääsemme huomenna matkoihimme, mutta
+sinä saat roikkua hirressä!
+
+Kylänlapsi oli jäänyt oven ulkopuolelle kuuntelemaan nyrkkien jyskettä.
+Mutta samassa tuli siihen Hilappa eväsvasu käsivarrellaan.
+
+— Kenelle? kysyi kylänlapsi.
+
+— Pietarille.
+
+— Odota hieman.
+
+Vanha kylänlapsi avasi pienemmän tyrmän oven ja vei sieltä Mirjan ja
+mustalaisakan voudin luo. Uteliaisuudesta revähtävin silmin tähysteli
+Hilappa tyttöä, joka Pietarin oli houkutellut tällaisille teille.
+
+Ukko palasi heti ja avasi miesten tyrmän oven.
+
+— Pietari Kovapää! huusi hän.
+
+Pietari tuli ovelle, ja vapisevin käsin ojensi Hilappa hänelle korin.
+Ja kun hän katsoi Pietarin kasvoja, joita tuskin eroitti pimeästä,
+tulvahtivat kyynelet hänen silmiinsä.
+
+— Äiti lähetti tämän, sanoi hän nyyhkyttäen.
+
+Ovi sulkeutui ja sisältä kuului tappelun nahinaa, kun mustalaiset
+ryntäsivät ryöstämään Pietarilta eväitä.
+
+Hilappa poistui itkien, ja kylänlapsi istuutui odottamaan milloin vouti
+soittaisi. —
+
+Voudin edessä seisoivat molemmat naiset. Kotvaan ei hän
+kuulusteltavilleen voinut tehdä ainoatakaan kysymystä. Hän unhottui
+katselemaan tummahipiäistä tyttöä, jonka kauniilla kasvoilla ei näkynyt
+mielenliikutuksen vivahdustakaan. Ne olivat aivan kuin kivettyneet
+outoon tummaan kauneuteensa. Silmissä vain oli ihmeellinen, kosteahko
+hehku.
+
+Vasta käännettyään katseensa vanhaan noitaan sai Matz vouti virallisen
+karskiutensa takaisin.
+
+— No, miksi herrasväki meni kirkonvarkaihin? kysäisi hän.
+
+— En minä ole ollut varkaissa, eivätkä miehetkään, alkoi akka terävällä
+äänellä räkättää. Syyttä meitä rääkätään. Armollinen herra, päästäkää
+meidät vapauteen!
+
+— Sinähän juuri olit varastetut rahat kätkenyt.
+
+— En. Ne olivat vain meidän köyhien raukkojen viimeiset penningit,
+joilla piti mennä vähän ruokaa ostamaan.
+
+— Yösydännä!
+
+— Niin, köyhä ostaa, milloin joutaa. Ja nyt viimeisetkin penninkimme
+veivät.
+
+— Mitäs sinä sanot? kysyi vouti Mirjalta, jota hän oli tähystellyt
+vanhan rastaan räkättäessä.
+
+— Minä en tiedä mitään. Olin levolla, kun meitä tultiin kiinni ottamaan.
+
+— Nukuitko?
+
+Mirja ei vastannut.
+
+— Olivatko miehet teltassa koko iltayön?
+
+Mirja vaikeni uhmaten.
+
+Matz vouti katseli häntä kotvan ja soitti sitten.
+
+— Vie heidät kätköön, sanoi hän kylänlapselle. Ja sitten saat mennä
+kutsumaan pormestareita ja raatimiehiä raastuvan istuntoon, joka alkaa
+huomisaamuna kuuden aikaan.
+
+Vouti nousi ja meni kaidan torin yli Sonni-Toron ravintolaan, tilasi
+perähuoneeseen aterian ja söi. Syötyään käski hän Toron tuoda kaiken
+viinin mitä hänellä oli. Paljon sitä ei ollut, eikä se ollut hyvääkään,
+mutta olihan sekin parempi kuin ei mitään.
+
+Sitten kutsutti hän kylänlapsen ja käski hänen tuoda luokseen Mirjan,
+jota hän tahtoi vielä kuulustella. Mirja tuotiin tyrmästä ja vietiin
+perähuoneeseen. Ja Päsä-Heikki ja Jussoilan Juntti ja Simo Sukka
+ja kaikki muut, jotka sinä iltana istuivat Sonni-Toron kapakan
+väentuvassa, olivat suuresti ihmettelevinään miksi vouti kuulusteli
+tyttöä koko illan, eikä näyttänyt rosvoista välittävän vähääkään.
+
+Iltasoiton aikaan Mirja sentään vietiin yöksi tyrmään äitinsä luo.
+
+Aamulla kuuden aikaan kokoontui raati. Kun raatihuoneen kello
+kilisi kolmannen kerran, istuutuivat molemmat pormestarit ja viisi
+raatimiestä voudin kera pöydän ääreen. Yksi raatimiehistä, nimittäin
+Uolevi Kukko, oli poissa, ja ensi töikseen tuomitsi raati hänet kolmen
+markan sakkoon. Hän tosin saapui heti sen jälkeen, mutta sai sievoisen
+sakkonsa pitää siltä hyvänään.
+
+Sitten alkoi varsinainen istunto, jossa vouti johti puhetta. Syyllisiä
+kuulusteltiin yksitellen ja pidettiin ristikuulusteluja. Molempien
+mustalaisten asia oli selvä, tuomio heihin nähden oli langettava. Vouti
+olisi tosin tahtonut, että he menettäisivät ainoastaan selkänahkansa
+ja molemmat korvansa, koskei varastettu rahasumma noussut täyteen
+markkaan. Mutta lainpykälä, että puolenmarkankin kirkonvarkaudesta oli
+tuomittava riippumaan, oli niin selvä, etteivät voudin lieventelyt
+auttaneet.
+
+Mustalaisakka oli ollut varkaiden kanssa yksistäneuvoin varastettuja
+rahoja kätkemässä, ja kaupunginlain "VarkaudhenMenon" toisen pykälän
+mukaan oli hänenkin täysvarkaana menetettävä henkensä ja hyvyytensä.
+Tytön sitä vastoin ei voitu näyttää varkaudesta tienneenkään, ja saman
+pykälän mukaan oli hänet vapautettava kaikesta vastuusta.
+
+Pietarin asia oli pulmallisempi. Syyllisyyden varjon hänen ylleen
+langetti kolme eri seikkaa: 1) hän oli aina Turusta asti vaeltanut
+rosvoparven vankkureilla; 2) muutamat kiinniottajista luulivat
+nähneensä, että varkaita kirkon luona oli kolme, ja 3) hänet oli
+tavattu teltasta varkaiden parista. Näistä seikoista hän itse kielsi
+ainoastaan toisen.
+
+Ensi kohdan osasi Pietari tyydyttävästi selittää. Mustalaiset olivat
+tahtoneet hänet oppaakseen, ja hän oli silloin mielellään lähtenyt
+heidän kyydissään kotiinpäin, kun kerran päihdyksissään oli tullut
+jääneeksi pois isäntänsä laivasta. Toiseen kohtaan nähden ei kukaan
+todistajista voinut ottaa aivan varmasti valalleen, että varkaita oli
+nähty kolme kirkon luona; useimmat todistajista arvelivat päinvastoin
+nähneensä vain kaksi. Kolmas kohta oli vaikein sentähden, ettei Pietari
+tahtonut millään tuumin ilmaista syytä, miksi oli ollut mustalaisten
+teltassa.
+
+Voudin turhaan kyseltyä, virkkoi vihdoin Henrik pormestari:
+
+— Minulle on kerrottu, että juuri tuo samainen nainen houkutteli sinut
+jäämään Turkuun. Kenties sinua ujostuttaa sanoa, että menit telttaan
+hänen tähtensä?
+
+Pietari punastui korviaan myöten. Mutta karahti punaiseksi toinenkin,
+nimittäin Matz vouti. Syynä siihen oli, että koko raati oli
+salamyhkäisesti myhäillen kääntänyt silmänsä häneen. Oli näet jo
+ehtinyt tulla koko kylässä tunnetuksi eilisiltainen pitkä kuulustelu
+Sonni-Toron kapakan perähuoneessa.
+
+Matz koetti peittää punastuksensa näyttämällä ylen suuttuneelta siitä,
+että sekaannuttiin tekemään näin arvottomia ja turhia kysymyksiä.
+
+— Oliko se syynä? uudisti pormestari kysymyksensä.
+
+— Hän kutsui minut! puuskahti Pietari, mutta kiirehti heti tytön
+kunnian pelastukseksi selittämään: — Minä aion naida hänet, ja me
+juttelimme siitä.
+
+Nyt Matz vouti suuttui tosiaankin.
+
+-— Joutavia! huudahti hän. On arvotonta eksyttää kuulustelu pois
+asiasta ja neuvoa syyllistä verukkeilla puolustautumaan.
+
+Raati piti neuvottelun. Sitovain todistusten puutteessa, mutta
+kuitenkin epäilyttäväin asianhaarojen vallitessa oli turvauduttava
+valamiehiin. Raati nimitti kaksitoista miestä ja piti väliajan,
+jollaikaa kylänlapsi kävi kutsumassa ne valamiehet, jotka eivät olleet
+juttua kuulemassa.
+
+Valamiehet tekivät valansa ja antoivat neuvoteltuaan lausuntonsa. Kun
+sitten Pietari Kovapää kutsuttiin tyrmästä kuulemaan tuomiotaan, lausui
+Henrik Pakila juhlallisesti:
+
+— Olet vapaa!
+
+Pietari seisoi tyynenä, niinkuin ei olisi ikinä muuta odottanutkaan.
+Mutta sitten heitti hän Matz voutiin vihaisen katseen. Tämä oli hänet
+eilen panettanut uudestaan tyrmään rosvojen käsiin ja tänäänkin
+koettanut tehdä hänet syypääksi varkauteen. Sitä ei hän ollut pian
+unhottava.
+
+Mutta Pietari ei oikein tiennyt, kuumensiko hänen sappeaan vai
+jäähdytti se, kun hän hiukkasta myöhemmin näki Matz voudin nousevan
+kääseihin ja Mirjan hänen rinnallaan. He ajoivat pois ja ällistyneenä
+jäi Pietari raatihuoneen eteen katsomaan heidän jälkeensä.
+
+Samana iltana ripusti Tihru-Sipi molemmat mustalaiset hirteen torin
+alapäähän. Naisväelle ei laki ja oikeus sitä kunniaa suonut, vaan
+mustalaisakka haudattiin elävänä nummeen Karinlahden rannalle.
+
+Kuinka hän potki ja puri ja kynsi ja rähisi ja kirosi koko maailmaa,
+kun häntä raahattiin hautauspaikalle! Kuinka hän parkui kauhusta,
+kuinka itki ja rukoili alkaessaan yhä syvemmälle peittyä syyssateiden
+liottamaan maahan! Mutta märkää maata lapioitiin yhä enemmän hänen
+ympärilleen, ja hänet valtasi kamala raivo. Kostoa, kirousta ja kostoa
+hän viimeksi huusi, kunnes märkä maa tukki hänen suunsa.
+
+Se oli kohtalo niiden mustalaisten, jotka ensimäisinä Suomeen
+tulivat. Muutamia vuosia myöhemmin saapui heitä useampiakin, mutta
+Juhani herttua panetti heidät kiinni ja lähetti maasta pois "heidän
+sopimattoman käytöksensä tähden".
+
+
+
+
+VII.
+
+LAPIN AARTEET.
+
+
+Seuraavana päivänä, vaikka olikin sunnuntai, piti Pietari Kovapään
+aamulla anivarahin lähteä Pakilan tytärten kanssa purjehtimaan
+Keminsuuta kohden. Mutta ilmestyi vieläkin este, joka viivytti hänen
+lähtöään.
+
+Isä Mathias oli näet hänkin saanut tiedon Pietarin retkistä Mirjan
+kanssa. Hän katsoi pojan herättäneen niin suurta pahennusta
+seurakunnassa, että kutsui hänet puheilleen. Ja Pietari osoitti niin
+vähän katuvansa pillojaan, että isä Mathias määräsi hänet kirkonmenojen
+ajaksi seisomaan rauta kaulassa kirkon porstuassa.
+
+Aamulla ennen kirkonmenojen alkamista vietiin hänet kirkon pääkäytävän
+eteiseen. Hänen oli riisuttava vaatteensa eteisen nurkkaan. Kirkon
+ovenpielessä oleva kaularauta sovitettiin hänen kaulaansa ja ruuvattiin
+kiinni.
+
+Siinä seisoi Pietari allasilmin seurakuntalaisten mennessä kirkkoon.
+Mutta raumalaiset pitivät hänestä siksi paljon, etteivät ainakaan häntä
+pilkanneet. Kirkonmenojen aikana sai hän seista rauhassa yksikseen.
+Mutta siinä seistessään ja mietiskellessään maailman viheliäisyyttä
+kuuli hän yhtäkkiä rinnallaan säälittelevän äänen:
+
+— Pietu!
+
+Pietari vilkaisi sivulleen, ja siinä seisoi Hilappa.
+
+— Mitä siinä töllistelet!
+
+— Älä ole vihainen. Kuules, minä päästän sinut pois.
+
+Pietarin mieli herahti niin lämpimäksi, vaikka siinä muuten pyrkikin
+vilustamaan. Oli toki yksi, joka oli hänelle ystävällinen. Mutta hän
+murahti:
+
+— Koetahan! Silloin pääset pian itse tähän.
+
+— Mitäs minä siitä!
+
+— Et saa tehdä hullutuksia minun tähteni!
+
+— Eivät ne uskalla panna minua rauta kaulaan. Eikähän kukaan näekään.
+
+— Mene kirkkoon!
+
+— En mene, ennenkun päästän sinut. Mistä se aukenee?
+
+Hän meni tähystelemään rautavannetta, mutta ei päässyt oikein selville,
+mistä se oli avattava. Pietari ei malttanut olla häntä auttamatta.
+
+— Ruuvista sieltä juuresta.
+
+Hilappa kiersi ruuvin auki ja aikoi tarttua päästämään rautaa pois.
+
+—Älä koske enempää, kielsi Pietari. Mene kirkkoon!
+
+Pietari tiesi pääsevänsä lähtemään milloin tahtoi. Mutta hän ei oikein
+tiennyt, lähtisikö vai ei. Hänkin kunnioitti siksi pyhää kirkkoa ja isä
+Mathiasta, että tuntui arveluttavalta lähteä omin lupinsa.
+
+Mutta syyspäivä oli kylmähkö, ja häntä alkoi värisyttää yhä kovemmin.
+Nurkassa näyttivät hänen vaatteensa niin houkuttelevilta.
+
+Hän kieräytti vihdoin raudan pois ja riensi pukeutumaan. Eikä häntä
+sitten enää haluttanut mennä rauta kaulaan. Hän meni kirkon portaille,
+katseli siitä Karjankedon yli kaupunkia kohden ja mietti mihin lähtisi.
+
+Häväistys tuntui hänestä niin suurelta ja katkeralta, että kirveli
+mieltä, kun ajattelikaan näyttäytyä ihmisille. Ei, se oli huuhdottava
+pois, ja samalla oli otettava lähtöryyppy!
+
+Hän meni Sonni-Toron kapakkaan.
+
+Siellä istui hän niin kauan, että kapakka alkoi täyttyä kirkkoväestä.
+Eivät he häntä halveksineet, kuten hän oli pelännyt heidän tapansa
+mukaan tekevän. Kun hän oli vapautunut syytteestä, tunnettiin häntä
+kohtaan myötätuntoa viattoman vankeutensa tähden. Ja kun häntä kirkosta
+palatessa ei oltu enää nähtykään rauta kaulassa, ihmeteltiin suuresti,
+miten hän oli päässyt pois. Tietenkään ei hän ilmaissut auttajaansa,
+ja hänen pääsyään pidettiin sentähden melkein ihmetyönä. Siitä
+juteltiin kuin päivän merkillisimmästä tapauksesta, tosin ilakoiden,
+mutta samalla melkein ihailun vivahduksella, omituisella ilkkuvalla
+ihastuksella. Se ei tuntunut suinkaan mairittelevalta, mutta ei ylen
+masentavaltakaan.
+
+Kun hän lopulta lähti Pakilaan, oli Marketalla ja Hilapalla siellä
+jo kaikki valmiina lähtöä varten. Kiiremmiten puolista haukattuaan
+astuivat he suolahaahteen. Haahti hinattiin alas virran suulle, ja
+purjeet kohotettiin.
+
+Keula suunnattiin kohden Pohjan periä, suviyön auringon tarumaata,
+kauppamiesten aarreaittaa, jossa laveat metsämaat olivat täynnä
+Tapion riistaa, vuolaat virrat ja kohisevat kosket polskivat lohta ja
+muuta kalaa ja merenselillä hylkeet kisailivat. Siellä Kainuunmeren
+perimmässä pohjukassa oli kaksi kauppakylää, Tornio ja Kemi,
+joissa pirkkalaiset isännöivät ja joihin saapui kauppeja kaikilta
+ilmansuunnilta. Sinne ajoivat poroillaan lappalaiset pulkissaan ja
+ahkioissaan; sinne samosivat vienalaiset ja Laatokan karjalaiset pitkin
+järviä ja jokia ja yli kannasten; sinne hiihtelivät norjalaiset yli
+tunturien suksillaan ja saapuivat Suomen ja Ruotsin rannikkolaiset
+haahdillaan. Paljon oli kansaa siellä suurten markkinain aikana, ja
+monet kerrat kesässä muutenkin lasketti sinne rantakaupungin haahti
+tapaamaan kauppatuttuaan.
+
+Helppo oli Pietarin laskettaa hiljaisella lounaistuulella pitkin
+Raumanmeren rannikkoa. Järkähtämättä, hievahtamatta seisoi hän
+peräsimessä. Marketta oli omissa puuhissaan, eikä näyttänyt hänestä
+välittävän mitään. Hilappa taasen seisoi alinomaa Pietarin rinnalla,
+tähysteli uteliain silmin outoja rantoja ja teki alinomaa kysymyksiään.
+Ja paljon oli Pietarilla hänelle kertomista entisiltä matkoiltaan ja
+Kainuunperän ihmeistä.
+
+Niin laskettivat he päivät ja yöpyivät saaren tyynessä mallossa.
+Ja hyvin suosi heitä Ilmatarkin aina Merenkurkkuun saakka. Ei
+itse Kurkussakaan, johon lounaistuulet tavallisesti kokosivat
+ärjyvät hyökyaallot Raumanmeren syvänteiltä ja Kainuunmeren tyrskyt
+pohjatuulellakin usein paiskasivat onnettoman haahden salakavalia
+kareja vasten, ei edes siinäkään myrsky pahoin ahdistellut, mentiin
+vain vinhaa vauhtia kohden Pohjolaa.
+
+Mutta toista tuli keskellä Kainuunmerta. Nousi yhtäkkiä myrsky,
+heitteli haahtea kuin kaarnalastua ja oli mastot katkoa, ja räntää
+sataa rätki, niin että tuskin keulaa haahden perästä näki. Ei auttanut
+muu, täytyi laskettaa kohden rannikkoa. Onneksi he joutuivat juuri
+Hailuodon suojaan, ja kun siitä ei ollut pitkältä Oulunkylään ja
+iltakin alkoi olla käsissä, päätti Pietari laskettaa sinne.
+
+Oulunkylä oli sievoinen kauppakylä Oulunjoen suulla. Sen ensimäiset
+asujamet olivat olleet karjalaisia lapinkävijöitä, kalastajia ja
+metsästäjiä. Olivat he jo käyneet kauppaakin, mutta varsinaiseksi
+markkinapaikaksi oli kylä kohonnut vasta sen jälkeen, kun Hämeen
+pirkkalaiset tänne asti urkenivat. Vielä nytkin näki kyläkihermässä
+rinnan karjalaisia asumuksia, joissa ihmisten ja karjan suojukset
+olivat seinä seinää vasten ja pihana kylän raitti, ja hämäläisten
+taloja, joissa navetan eroitti pirtistä nurmipeitteinen pihamaa, mutta
+pirttiä käytettiin myös riihenä. Kylän edustalla, Merikosken putouksen
+alla, oli pienellä saarella muita suurempi puutupa. Se oli rakennutettu
+talonpojilla kuninkaan päivätöinä asumukseksi sotamiehille, jotka tänne
+oli komennettu kuninkaan lapinvoudin varaksi ja talonpoikain turvaksi
+karjalaisten ryöstöretkiä vastaan. Oulunlinnaksi tätä tupaa oli
+juhlallisesti alettu nimittää.
+
+Tuskin oli Pakilan haahti ehtinyt maihin, kun muuan huovi tuli
+kysymään mitä siinä oli lastina. Pietari luuli sen tulevan satamarahaa
+vaatimaan. Mutta kuultuaan, että lastina oli suoloja, pyysi huovi niitä
+hieman ostaa, toivoen näin rannasta saavansa huokeammalla kuin Oulun
+pirkkalaisten puodeista.
+
+— Ettekös saa muonan ruunulta? kysyi Pietari.
+
+— Kyllä kai! murisi sotamies. Vouti tosin kantaa veroja elatukseksemme
+kaikista Pohjan pitäjistä, rahaa ja muonaa. Mutta meille hän antaa vain
+naulan lihaa ateriaksi kymmenelle miehelle; ruokavarat lähettää hän
+rakkaan aviosiippansa myytäväksi Tukholmaan ja rahat pistää taskuunsa,
+niin että tuskin saamme asunnon vuokraa.
+
+— Asunnon? Teillähän on linna tuolla saaressa!
+
+— Sen on Juen Wargh, arvon voutimme, myynyt kahdeksasta markasta
+pirkkalaisten terva-aitaksi. Saamme etsiä kukin majapaikan mistä
+satumme saamaan. Itselleen on Juen herra kyllä talonpojilla
+rakennuttanut upean asunnon tuonne kylän päähän. Sinne hän houkuttelee
+ja ryöstää talonpoikain tyttäriä, siellä heitä rääkkää, juo ja mässää.
+Mutta kun me sotamiehet kerran ostimme oluttynnyrin, otti hän sen
+meiltä pois, ja sitten myi hän meille olutta omasta tynnyristämme ja
+otti äyrin kannusta. Sellainen susi Juen Wargh on, mutta valitapas jos
+uskallat!
+
+Hilappa oli seissut Pietarin rinnalla ja kuunnellut. Hän alkoi
+kuiskuttaa Pietarille, että huovi rukalle annettaisiin suolaa
+ilmaiseksi. Siitä oli kysyttävä Marketalta, mutta ei hän pannut
+vastaan. Huovi sai suolaa kuin saikin.
+
+Tuli siihen pirkkalaisiakin kyselemään. Menivät tiehensä, kun kuulivat,
+että haahti oli matkalla Kemiin. Mutta kohta tuli muuan karjalainen
+kauppi, vilkas liuhuparta, ja pyysi päästä haahdessa mukana Kainuhun
+perille.
+
+— Kuka olette ja mistä? kysyi Pietari.
+
+— Ka, Käkisalmesta ollaan, suuren Nevajärven rantamilta. Nousia
+Venäläiseksi rahvas nimeää.
+
+— Miten sieltä asti olette tullut, kun ei ole omaa haahtakaan?
+
+— Ka, haapiolla vain.
+
+— Ympärikö merivesiä?
+
+— Ei, suoraan maavesiä. Ensin Käkisalmesta neljä peninkulmaa Nevajärveä
+pohjoiseen, sieltä yli nummen Pyhäjärveen. Soudetaan pitkin Pyhäjärvet
+ja Orihvedet, noustaan niemen poikki ja haapio kosken vartta pitkin
+kannetaan. Noustaan pitkin Pielisjokea, suuri Pielinen soudetaan. Monet
+peninkulmat sieltä maitse samotaan Nuasjärveen, lasketaan jokiloita
+Vuohengin koskeen.
+
+Ämmän ohi miehin haapiot alas hinataan ja ollaan Oulunjärvellä. Kun on
+se soudettu ohi suurten kylien, niin huhhei, tänne Merikoskelle kosket
+lasketaan. Kolme meitä oli urosta matkalla, vaikka toiset tänne kylähän
+jäivät kauppoja tekemään.
+
+-— Ja onko paljonkin kauppatavaraa mukana?
+
+— Ka, ei paljon. Saamisia menen Kainuhun periltä perimään.
+
+Sai hän luvan tulla mukaan. Nouti reppunsa ja jäi haahdelle yöksi, että
+aamulla päivän ensi koitossa oltaisiin valmiit lähtemään.
+
+Iltaa istuessa Hilappa katseli ihmeissään vilkasta, puheliasta Nousia
+Venäläistä ja hänen hallavan ruskeaa liuhupartaansa. Ei malttanut siinä
+olla ihmettelemättä:
+
+— Kuinka kummaa, että venäjänkieltä suomalainenkin niin hyvin ymmärtää!
+
+— Ei olla venäläisiä, karjalaisia ollaan.
+
+— Mutta eikös teillä ole venään usko, venään valta? puuttui Pietari
+puheeseen.
+
+— Ka, usko lie, Moskovan Iivana lie tsaari. Mutta oli aika, jolloin
+Karjalan rahvahalla oli omat ruhtinaat.
+
+Suurin silmin kuunteli Hilappa näitä outoja asioita. Ja Nousia
+Venäläinen kertoi karjalaisten suuren sukutarinan.
+
+— Vapaa oli ennen Karjalan rahvas, heillä oli kaksi suurta valtaa ja
+omat ruhtinaat, rahaisa oli rahvas, ylen äijä kirjokultia ja hopeita.
+Kaksi oli karjalaista valtaa, Perman valta ja Vienan, ja koko Pohjan
+perät olivat heidän ruhtinaidensa vallan alla. Tuhannen vuotta sitten
+ulottui Vienan ruhtinaiden valta aina Ruijan rannoille ja tänne
+yltympäri Kainuhun meren. Kaikkialla täällä virtojen suilla kauppaa
+käytiin, kaikkialla lappalaisilta veroa kannettiin aina Hanhikiveä
+myöten Pyhäjärven suulla. Ja vielä sittenkin, kun Moskovan ruhtinas
+alkoi kaikkia muita ruhtinaita vastaan sotia käydä ja vähitellen pani
+allensa Perman ja Vienan ruhtinaatkin, vielä sittenkin täällä seitsemän
+kymen Karjalassa kainulaiset, Vienan siirtolaiset vapaina kauppoja
+kävivät ja veroittivat lappalaisiaan. Mutta lopulta alkoivat Nevajärven
+permalaiset venäläisten voittajainsa lipun alla tännekin sotiretkiä
+tehdä, toisaalta ajautuivat Hämeen ja Ruotsin pirkkalaiset pitkin
+Kainuhun meren rantoja aina Pohjan perille, tulivatpa norjalaisetkin
+suksillaan yli tunturien. Sadat vuodet täällä verisiä sotia käytiin,
+mutta sortuivat vihdoin tyyten Perman ja Vienan vallat, allekynsin
+jäivät karjalaiset täällä Kainuhun meren rannoillakin, ja pirkkalaiset
+täällä nyt ylintä isännyyttä pitävät. Mutta karjalaisten muinaisesta
+suuruudesta kertovat kirjokullat ja hopeat, summattomat aarteet,
+joita vielä maasta löydetään Nevajärven ja Vienanmeren rannoilta
+ja pilkkahinnasta Moskovan pajareille myydään. Iivana julma siellä
+isännöi pajareineen, täällä Kyösti kuningas pirkkalaisineen. Kahden eri
+valtikan alla elää nyt Karjalan kuulu heimo.
+
+— Mutta rauha on jo kauan vallinnut täällä seitsemän kymen
+riitamaillakin, virkkoi Pietari.
+
+— Rauha on vallinnut pitkän miesiän. Mutta riidoin ovat, sanotaan,
+Ruotsin kuningas ja Moskovan tsaari. Annahan sodan syttyä, niin vielä
+Vienan ja Nevajärven karjalaiset tänne samoavat tapparat tanassa ja
+omaksensa taasen ottavat seitsemän kymen Karjalan.
+
+Sen tunsivat raumalaiset nuoret melkein uhkaukseksi itseäänkin vastaan,
+ja siihen se pakina päättyi. Käytiin yölevolle.
+
+Aamulla oli mainio sää ja tuuli. Haahti jätti Oulunsuun lumiräntäiset
+rannat ja jo seuraavana päivänä lähestyttiin Kemin suuta. Ihmein
+katselivat matkalaiset, kun täällä oli rannat kauttaaltaan paksun
+lumen peitossa, vaikka Oulunsuulla räntäsade oli maata tuskin saanut
+valkeaksi. Paksun lumen peitossa olivat kylän katotkin, monien pienten
+hökkelien ja suhdattoman suuren ja upean kartanon, jota kohden haahti
+laski.
+
+Se oli Oravala, Hannu Oravaisen kauppatalo. Pietari lasketti Pakilan
+haahden suureen hirsilaituriin, jossa oli tilaa ainakin kymmenkunnalle
+alukselle. Nousia Venäläinen kiitti kyydistä ja luikki reppuineen
+tiehensä, mihin lie mennytkin kainoja kainulaisia, vähäväkisiä
+liiketuttujaan velkomaan. Marketta ja Hilappa astuivat laituriin ja
+alkoivat nousta rinnettä Hannu Oravaisen taloon. Pietari jäi haahdelle,
+ja siinä seistessään oli hänellä hyvää aikaa katsella suurta summatonta
+varastoaittaa, joka oli aivan laiturin vieressä. Pietari tiesi, että
+se oli täynnään suolattua lohta, saunassa savustettua ja kesäpäivässä
+kuivattua siikaa ja haukea, poronnahkoja ja kalliita kärpän ja näädän
+ja majavan turkiksia ja laivurien tuomaa saksantavaraa. Hiukan
+ylempänä rantarinteellä oli päärakennus, niin suuri ja muhkea, että
+Pietari oli sen veroista nähnyt vain Tukholmassa ja Turussa; mutta
+lasi-ikkunat, joita koko Keminsuulla tuskin oli kenenkään toisen
+tuvassa, olivat niin suuret, ettei Pietari ollut varma, oliko sellaisia
+nähnyt piispanturussakaan. Näki vainen talosta jo päältäpäin,
+ettei siinä kituroiden eletty. Kulta- ja hopea-aarteita Oravaisilla
+kerrottiinkin olevan kätkettyinä lähimetsät täyteen. Ja hyvä oli kätkeä
+ja käyttää, kun monien miespolvien aikana olivat kaikilta köyhemmiltä
+pirkkalaissuvuilta ostaneet verolappalaiset, niin että melkein koko
+Keminlapissa toiset pirkkalaiset olivat vain Oravaisten renkejä
+lapinveron korjuussa.
+
+Vaikkei ollut mikään markkina-aika, kihisi talon piha täytenään miehiä,
+jotka parhaallaan valjastivat poroja ahkioiden eteen. Ja näkyi siellä
+jokunen lappalainenkin liikuskelevan, mikä tullen Oravaisen puotiin,
+mikä lähtien porollaan ajamaan.
+
+Väenvilinän keskitse menivät Marketta ja Hilappa Oravaisen taloon.
+
+Hannu Oravainen oli niin kiinni muissa asioissa, ettei heti joutanut
+Marketan kanssa kauppoihin. Oravaisen emäntä vei sentähden tytöt
+vierashuoneeseen odottamaan. Ja sielläkös vasta Hilapan silmää
+kysyttiin, niin loistelias upeus verhosi kaiken alkuperäisen jyrkeyden.
+
+Suuri oli tupa, niin suuri, ettei Hilappa ollut sellaista nähnyt
+unissaankaan. Uloslämpiävä oli takka, niin etteivät mustuneet pyöreät
+seinähirret eikä laipiolaudat. Etelän ja lännen puolisilla seinillä
+juoksivat leveät honkapenkit, ja niiden välisessä peränurkassa, ovelta
+vasemmalle, oli vähintään puolensylen levyinen honkapöytä, jonka jalat
+olivat omista oksistaan, ja pöydän edessä oli samallainen lavitsa.
+Muina istuimina oli suuria, onttoja hongantyviä, joiden yläreunaan
+oli tehty kyynärän korkuinen lovi, jätetty tausta selkänojaksi ja
+pistetty pönttöön kansi istuimeksi. Uteliaana katseli Hilappa näitä
+honkatuoleja, sillä hän oli kuullut isältään, että niissä oli pohjakin
+ja että tienoolaiset tarinoivat niiden olevan kultaa ja hopeaa
+täytenään.
+
+Mutta mitkä ihmiskäsien taidonnäytteet peittivätkään nämä suoraan
+ikimetsistä noudetut huonekalut! Pönttötuolien selustoille oli
+heitetty kirjokukkaiset peitteet ja istuimilla oli silkkipäällyksiset,
+korukirjaillut tyynyt. Parin sylen pituiset silkkityynyt oli nauhoin
+sidottu myös penkeille ja lavitsalle pöydän ympärillä, ja pitkin seiniä
+oli penkit muualta verhottu pitkillä penkkiverhoilla. Pöydällä oli
+korukutoinen silkkiliina ja seinillä korukuvaiset verhot. Lattiamatot
+sitä vastoin olivat metsänantimia hekin, lattia oli näet kauttaaltaan
+peitetty hirven ja karhun taljoilla.
+
+Emäntä laitatti heti vierailleen suunavausta. Ja silkkaa hopeaa
+olivat pöytäkalut kauttaaltaan, kuvakirjailtua hopeaa lusikoista ja
+lautasista maljoihin ja kannuihin saakka. Aivan arastutti raumalaisia
+porvaristyttöjä niistä syödä.
+
+Heidän syötyään tuli vihdoin isäntä, paksu ja roteva, leveänaama ja
+mahtava mies. Marketta meni hänen kanssaan kaupoista sopimaan. Mutta
+Hilapasta tuntui täällä niin ahdistavalta, että hän pujahti ulos
+mennäkseen rannalle Pietarin luo.
+
+Pihalla pisti hänen silmiinsä porolauma venhemäisine ahkioineen. Hei,
+olisipa niillä ollut lysti viilettää! Mutta ei hän sentään rohennut
+pyytää vierailta miehiltä. Juoksi haahdelle Pietarilta kyselemään.
+
+— Mihin he noin joukolla lähtevät?
+
+— Veronajoon.
+
+— Veron? Minä luulin, että ne ovat Oravaisen poroja ja miehiä.
+Kuninkaanko ne sitten ovatkin?
+
+— Ei kuningas täällä veroja kanna. Pirkkalaisilla on kullakin omat
+lappalaisensa, joilta kiskovat veroa. Mutta Oravaisten ovat nykyään
+melkein kaikki lappalaiset Keminlapissa, vähitellen ovat ostaneet
+ne toisilta pirkkalaisilta ja kainulaisilta. Torniossa on toinen
+yhtä mahtava lapinruhtinas Olavi Amundinpoika, jollei mahtavampikin,
+vaikka on vielä nuori. Se siellä Ruotsin puolella, Kaakamajoen takana
+lapinverot ajattaa. Kuninkaalle he antavat vain tihunnit.
+
+Ihmeissään katseli Hilappa suurta porolaumaa, joka parastaikaa lähti
+viilettämään nuorta hankea pitkänä jonona.
+
+Mutta samassa häntä säikähdytti purje, joka vilahti ohi ja aivan
+kosketti heidän haahtaan. Siinä aivan laiturin edustalla oli jo kotvan
+risteilyt sorea, kirjokokkainen purjepursi, jonka purjeissa olivat
+kultakirjaimet: O. A. Nyt laski pursi aivan haahden vieritse ja nuori
+purjehtija katsoi Hilappaan niin kummasti ja pitkään. Se teki kauniin
+kierroksen ulapalla, laski sitten kohti uudestaan ja päästi haahta
+lähetessään purjeet höllälleen.
+
+— Tule tyttö, purjehtimaan! huusi nuori, upea pursimies.
+
+— Mihinpä minä... virkkoi Hilappa ymmällä, vaikka mieli teki.
+
+— Tässä lähellä vain kaareillaan.
+
+Ykskaks, Pietarin juuri yrittäessä pidättämään, hypähti tyttönen
+purteen, ja ykskaks purjeet pullistuivat jälleen.
+
+— Voi, minkä nyt teit! huusi Pietari.
+
+Ja vasta nyt, kun oli jo myöhäistä, Hilappakin hätääntyi
+ajattelemattomuuttaan.
+
+Pursi ei enää kaareillut, vaan lähti suoraan Torniota kohden
+viilettämään. Pietari tuskin enää kuuli Hilapan yhä loittonevia
+hätähuutoja, niin kiire hänellä oli juoksemaan rinnettä taloon.
+
+Hän tölmähti päistikkaa huoneeseen, jossa Hannu Oravainen hieroi
+Marketan kanssa kauppoja.
+
+— Ruotsin pirkkalainen vei Hilapan! huusi hän.
+
+— Jesmaar, sisareni! huudahti tasainen Marketta.
+
+— Kuka Ruotsin pirkkalainen? kysyi Oravainen.
+
+— Sepä torniolainen, Olavi Amundinpoika!
+
+-— Ai, Armassaaren Olaviko! huudahti mahtava isäntä vähän
+vilkastuneena. — Oliko se täällä taas vaanimassa, milloin meiltä
+lähdetään lapinajoon! Se on hänen tapaistaan! Ja sitten lähettää
+miehensä rajalle rettelöimään! Se tunkeutuu minun lappalaisianikin
+veroittamaan, ja omiaan nylkee niin, että monet heistä ovat kotaansa
+nyykistyneet nälkään. Monta kertaa olen lähettänyt hänen lappalaistensa
+luo miehiäni viemään mille poron, mille verkon, mille kirveen tai padan
+ja pelastanut poloiset surman suusta. Vanhan tavan mukaan pitäisi
+siten eloon autettujen olla kolme vuotta minun lappalaisiani. Mutta
+sota tulee Armassaaren veroisännän kanssa, jos menee hänen alueilleen
+veroittamaan lappalaisia, jotka on surman suusta pelastanut.
+
+Hän oli kääntynyt selityksineen tasaisen Marketan puoleen,
+ilmeisesti edellyttäen, että tämä ymmärtäväinen tyttö käsitti, millä
+kiittämättömyydellä ja vääryydellä hänen jalomielisyyttään palkittiin.
+
+— Mutta se vei Hilapan! keskeytti Pietari Kovapää vihdoin tuimasti.
+
+— Tosiaan! Hänen tapojaan sekin. Talossaan Armassaarella on hänellä
+nuoria tyttöjä kymmenin, aivan kuin Suliman sulttaanilla kerrotaan
+olleen mukanaan, kun taanoisina vuosina tuli turkkilaisjoukkoineen
+saksalaisia ahdistelemaan. Ryöstää se ryökäle sinne, kenen vain siksi
+viehättäväksi katsoo.
+
+— Mutta Hilappaa täytyy lähteä pelastamaan! tiuskaisi Pietari.
+
+— Pelastamaan! Eivätkö mieheni jo liene ehtineet lähteä lapinajoon. Ota
+ketä saat kylästä, sanoi hän äänellä, joka ilmaisi, ettei yksi tyttö
+merkinnyt mitään veronajon rinnalla. Olihan vain melkein ilahuttavaa,
+kun sai tällaisiakin tepposia laskea vihatun kilpailijansa tiliin...
+
+— En tarvitse muuta kuin purjepurren! huusi Pietari.
+
+— Siellä rannalla on, ota! Mutta paras on olla menemättäsi. Hänen
+tytönryöstöistään on tehty valituksia itse kuninkaallekin, mutta eipäs
+ole mahdettu "Armassaaren" kuninkaalle mitään. Hänellä on miesjoukko
+melkein yhtä suuri kuin porolaumakin. Pääsi kaupalle sinne vain lähdet.
+
+Ei kuullut enää Pietari pirkkalaiskuninkaan jaarituksia. Rannalle
+juoksi, purjepurteen hyppäsi ja alkoi Armassaarta kohden viilettää.
+
+Vähällä oli Hilappa mereen hypätä, kun outo mies veikin hänet pitkin
+outoa rannikkoa purressaan, johon hän niin ajattelemattomasti oli
+hypännyt. Hän itki, tiuskui ja telmi kuin pillastunut sälkö ja oli
+vähällä nyrkit ojossa karata miehen kimppuun. Mutta mikään ei auttanut,
+eteenpäin vain viiletti venonen ja vihdoin laskettiin oudon saaren
+rantaan.
+
+Siellä oli talo, jossa oli kymmeniä aittoja ja asuinrakennus niin
+suuri, ettei Oravalakaan sille vertoja vetänyt. Siellä outo mies
+nosti Hilapan maalle ja käsipuolesta talutti taloon. Sisällä oli,
+jos mahdollista, kaikki vieläkin upeampaa kuin Oravalassa, ainakin
+olivat huonekalutkin herraskaisempaa tekoa. Mutta ei Hilappa niitä nyt
+välittänyt katsella.
+
+Mies jätti Hilapan vanhan, inhoittavan ämmän huostaan ja riensi pois.
+Sanoi menevänsä veronajajia lähettämään.
+
+— Minä tahdon heti täältä pois! puuskahti Hilappa akalle.
+
+— Hätäkös sinun täällä on, höpäkkö! Hyvin Olavi tyttösensä pitää.
+Viinein juottaa, syöttää nisuleivin ja poronjuustoin. Saatpas nähdä!
+Tai saat kuullakin. Tulkaas tänne, tytöt! virkkoi akka avaten oven
+viereiseen huoneeseen.
+
+Sieltä tölmähti ovelle parvi uteliaita, nauravia tytön virnakkeita.
+
+— Tämä tässä pois tahtoo. Mutta sanokaapas, eikö teillä ole täällä
+hyvä? kysyi akka.
+
+Enimmät tytöistä nauroivat vain. Mutta oli Hilappa heidän takaansa
+näkevittään surullisia ja sääliviäkin kasvoja.
+
+— Hyvä täällä on, kehui akka. Saat heti koreat vaatteet. Pitäkää häntä
+silmällä, tytöt, niin menen noutamaan.
+
+Akka meni, ja tytöt tulivat joukolla kyselemään ja utelemaan.
+Vihaisesti kääntyi Hilappa heihin selin ja riensi ikkunasta
+tuijottamaan.
+
+Siinä tuijotellessaan ja toisten udellessa havaitsi hän merenselältä
+purjeen pilkahtavan näkyviin. Se läheni, läheni lähenemistään. Jo oli
+Hilappa tuntevinaan tulijan Pietariksi.
+
+— Mitä tähystät? riensivät tytöt utelemaan nähdessään hänen teroitetun
+katseensa.
+
+— En mitään! vastasi Hilappa ja kääntyi pois ollen välinpitämätön
+olevinaan. Mutta salavihkaan vilkaisi hän purtta silloin tällöin. Nyt
+juuri läheni se pursilaituria. Ykskaks tölmähti Hilappa pihalle.
+
+Koko tyttölauma karkasi jälestä, ja niin otallettiin peräkanaa kohden
+rantalaituria. Mutta eivät lapinpashan lellikit pysyneet Rauman tytön
+kinterillä. Ennen heitä hän laituriin joutui. Purteen hyppäsi. Ja pursi
+loittoni vesille.
+
+Oli akkakin rientänyt tyttölauman jälkeen. Mutta nähtyään, että
+uusi tyttö pääsi pakoon, riensi hän isäntänsä luo. Se oli lautoin
+lähettämässä miehiään mantereeseen porotarhalle, josta heidän oli
+määrä lähteä lapinajoon. Niine miehineen, jotka vielä olivat saaressa,
+juoksi hän nyt pursilaituriin. Mutta kun karkulaiset olivat jo loitolla
+vesillä, käski hän vain yhden miehistään hypätä purjepurteen ja tuli
+itse jälestä.
+
+Hilappa ja Pietari laskettivat laitatuulta. Hätä ja hyvämieli kuvastui
+Hilapan kasvoista, kun hän katseli rannalla hälisevää tyttöparvea.
+Mutta sitten heitti hän ihailevan katseen Pietariin.
+
+— Miten sinä uskalsit tulla?
+
+— Tuota tyttöparveako olisin pelännyt?
+
+— Oi, siellä oli... katsos!
+
+Pietari vilkaisi jälelleen, näki miesten juoksevan rantaan ja parin
+heistä hyppäävän venheeseen.
+
+Hilappa tömisteli tulisessa malttamattomuudessa jalkojaan veneen
+pohjaan.
+
+— Riippuu nyt siitä, onko heillä nopeampi pursi kuin tämä, virkkoi
+Pietari tuimasti.
+
+— Emme ikinä antaudu elävänä, huusi Hilappa.
+
+— Emme, vastasi Pietari.
+
+Vinhasti kulki Oravalan pursi, jolla he laskettivat. Mutta vinhasti
+lähti toinenkin jälkeen. Pietari ei enää vilkunut jälelleen, tuijotti
+vain kokkaan, hoiti purjeita ja piti perää suoraan. Hilapan silmät
+olivat naulatut jälestä tulevaan purteen.
+
+— He taitavat lähetä, kuiskasi Hilappa tuskin kuuluvasti.
+
+Pietari kyyristyi vain jännittyneeseen etukumaraan, ikäänkuin se
+auttaisi.
+
+— He lähenevät! huusi Hilappa hädissään.
+
+— Kun ehdittäisiin vain Oravalan näkyviin, ehkäpä sieltä saisimme apua.
+
+Molemmat purjepurret kiitivät kuin linnut yli aaltojen. Mutta
+jälkimäinen kiiti nopeammin ja läheni, vitkaan, mutta varmasti.
+
+Hilappa hädissään jo valmistautui hyppäämään mereen. Purren pohjalla
+oli muutamia kiviä pohjalastina. Peläten, että ajajat voisivat saada
+hänet vedestäkin, jos hän vasta viime hädässä heittäytyisi mereen,
+sitoi hän yhden kivistä vyötärölleen ja piteli sitä sylissään.
+Pääsisipähän sen avulla heti pohjaan!
+
+— Voi, he tavoittavat! huusi hän.
+
+— Malta vielä tuokio. Oravala näkyy!
+
+He lähestyivät tosiaankin Keminsuuta vinhaa vauhtia. Pietari saattoi
+jo eroittaa Pakilan haahden laiturissa. Hän oli näkevinään siellä
+liikettäkin. Tosiaan! Haahdella oli miehiä purkamistyössä!
+
+— Se kääntyy! huusi Hilappa riemuissan.
+
+Olavi pirkkalainen käänsi tosiaankin yhtäkkiä purtensa ja alkoi
+loitota. Olivat varmaan huomanneet hekin miehet Oravalan laiturissa.
+
+Pietari ja Hilappa olivat pian laiturissa ja nousivat maihin. Ja
+silloin Hilapan valtasi sellainen riemun puuska, että hän samalla
+kertaa itkien ja nauraen syöksähti Pietarin kaulaan. Ja Pietarin silmät
+loistivat ilosta, ja hän kieputti itkevää ja nauravaa tyttöä sylissään
+aivan kuin karkelossa.
+
+Kohta yhtyivät he Markettaan. Ilosta hykersi hänkin saadessaan takaisin
+siskonsa. Heitti hän sulan, kiitollisen katseen Pietariinkin. Mutta ei
+se katse puhunut sen enempää.
+
+Hilappa oli siitä pitäen aivan kuin kiertynyt kiinni Pietariin. —
+
+Pian olivat Oravaisen miehet Pakilan laivasta suolalastin purkaneet.
+Sijaan saatiin keveä lasti poronnahkoja ja muutamia ketun, näädän ja
+kärpän turkiksia. Olipa muutama nippu kapahaukiakin.
+
+Nousia Venäläinenkin joutui mukaan, ja niin lähdettiin muutaman päivän
+perästä laskeettamaan eteläisiä ilmoja kohden. Nousia tuli Pietarin ja
+Hilapan luo seisomaan ja alkoi jälleen vilkkaasti pakista.
+
+— Pahempia ovat nämä nykyiset lapinveron ajajat kuin ennen kainulaiset
+olivat. He tulivat kuin tuttuihin verolappalaisensa luo kukin ja
+ystävinä jutellen verosta sopivat. Mutta nyt on pari pirkkalaista
+kohonnut oikeiksi lapinruhtinaiksi, eivät itse käy lappalaisiaan
+päinperin katsomassakaan. Ei heidän silloin sääliksi käy heinäkenkää,
+sitä parempi vain, jos heidän verohurttansa ottavat lappalaisilta
+kaiken.
+
+— Kuulutaan heitä vastaan jo kuninkaallekin valitetun, varsinkin Olavi
+pirkkalaista, immenryöstöistä ja muista, keskeytti Pietari. — Eikö
+vain kuningas pian ottane pois itselleen koko veronkannon. Viimeisiä
+aikojaan taitavat elämöidä.
+
+— Ei taida olla parempi veroittaja kuningaskaan. Mutta jos karjalaiset
+jälleen — ——
+
+Nousia jatkoi juttua, haahti matkaa. Oulunkylään saavuttiin illan
+pimetessä, ja sinne Nousia jäi.
+
+Raumalaiset saapuivat parin päivän perästä kotiinsa. Henrik vanhus oli
+silloin vielä Danzigin matkallaan, mutta saapui hänkin lankonsa kera
+muutaman päivän perästä.
+
+Pietari teki vielä isäntänsä kanssa muutama matkan Tukholmaan, ja
+sitten laitettiin laiva talviteloilleen.
+
+Ryhdyttiin talvitöihin. Ensin puitiin riihiä, niin että kuului
+alituinen jyske kaupunkilaisten pitkästä riihirivistä nummen rinteellä,
+kaupungista kaakkoiseen. Sitten vedätettiin karjalle heiniä niityiltä,
+joista monet olivat aika loitolla, ja tehtiin talvitöitä pellolla.
+Väliin koettiin kalanpyydyksiä ja vedettiin jään alta nuottaakin
+Lajon lahdella ja saarien salmissa, ja pitkinä puhteina miehet
+laittoivat astioita, naiset kehräsivät ja kutoivat pitsejä ja kankaita.
+Sillä täällä kotona ei suurin välitetty kuninkaan säännöksistä,
+jotka rajoittivat kullekin kauppamiehelle vain yhden kaupanhaaran,
+käsityöläisille oman ammattinsa ja maalaisille karjanhoidon ja
+maanviljelyksen. Rauman pienissä oloissa olisivat ani harvat näin omaan
+ammattiinsa rajoittuen voineet elää. Useimmat sentähden harjoittivat
+melkein kaikkia ammatteja yhtä rintaa, ja kauppiaatkin kotitarpeiden
+valmistuksen ohella ansaitsivat puhdetöillään monet markat ja riksit.
+
+Hilappa kävi koulua. Ja kun hän pitkinä puhteina luki läksyjään,
+kuunteli Pietari sitä sytevin sydämin ja katseli tuontuostaankin tyttöä
+hehkuvin silmin. Ja kerran illalla puhdetyönsä päätettyään otti Pietari
+Turusta tuomansa "Abckirian" ja alkoi avuttomana sitä selailla. Silloin
+Hilappa kiepsahti hänen rinnalleen ja alkoi neuvoa. Siinä tutustuttiin
+isoon A-han, joka oli kuin pärepihti pystyällään, ja pieneen a-han,
+joka oli kuin sian kaulahanko, siinä b-hen, joka oli oivallinen
+ahvenonki, ja c-hen, joka muistutti polvikoukkua, jollaisella haukia
+pyydystettiin. Niin käytiin kautta aakkosien, ja parin kerran perästä
+Pietari niistä enimmät tunsi. Sitten alettiin niistä tavata sanoja,
+ja niin jatkoivat he yhteistyötään puhteiden jatkoksi ja pyhinä
+päivälläkin.
+
+Nuori Henrik hoiti vanhan isänsä puotia ja oli siten varsinkin
+talviseen aikaan tärkein henkilö talossa. Moni tyttö pistäytyi puotiin
+vain hänen tähtensä, monet heistä loivat häneen helliä katseita ja
+pyysivät kylän nuorten yhteisiin kisoihin. Mutta harvoin häntä niissä
+nähtiin. Viimeisen Turun-matkansa jälkeen oli hän käynyt entistäänkin
+totisemmaksi ja suljetummaksi. Ja kun kyläntytöt loivat häneen helliä
+katseitaan, näytti heistä kuin hänellä olisi verhot silmillään.
+
+Mutta hetkinä, jolloin puodissa ei ollut ostajia, vaipui hän kaihoisiin
+unelmiin. Hän muisteli kaukorannan neitoa, jonka kuva yksin uneksiessa
+kävi hänen mielessään yhä autereisemmaksi ja päiväpaisteisemmaksi.
+Mutta muistellessaan ei hän voinut olla ajattelematta elävänä
+haudatun mustalaisakan ennustusta, että hän oli pitkän vesimatkan
+takaa omansa löytävä ja sinne jääpä. Tämä ennustus tuli aina hänen
+mieleensä mielitietyn kuvan yhteydessä, aivan kuin tummana taustana
+päiväpaisteiselle kuvalle. Ja niin unelmoidessaan saattoi tyyni ja
+vakava nuorukainen väliin tuntea ikäänkuin jotakin vienonhiljaista ja
+pyhää liitelisi hänen ympärillään, väliin taas saattoi syvä liikutus
+värisyttää hänen sydäntään.
+
+Ja kaikkien arkisten askareiden yllä väikkyi raumalaisten mielessä
+kuninkaan uhkaus, että heidät milloin tahansa saatettiin käskeä
+lähtemään kotipohjiltaan tuntemattomille teille. Siitä ei paljoa
+puhuttu, mainittiinhan vain, että niin ja niin tehdään, "jos ennallaan
+eletään". Mutta siitäkin jokainen tiesi, mitä tarkoitettiin, ja tämä
+alituinen uhka painoi kaupunkilaisten aherrukseen sellaisen leiman,
+niinkuin he eivät tietäisi mikä päivä on viimeinen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+HENGENMIEHIÄ.
+
+
+Kevät oli hempeimmillään, koivut hiirenkorvalla. Henrik Pakila oli
+laivurinsa kera tehnyt retken Keminsuulle, ja sieltä oli tuotu haahden
+täysi tavaraa, viime talven turkiksia ja kevään ensimäisiä lohia. Niitä
+hän nyt lähti viemään Turkuun.
+
+Isä Mathias tuli mukaan. Hän tunsi ikänsä jo kallistuvan illoilleen
+ja tahtoi vielä kerran nähdä Mikael maisterin, uuden hengenvalkean
+lietsojan täällä Pohjan rannoilla. Tahtoi myös omin korvin kuulla,
+oliko Uusi Testamentti vieläkään valmis, ja mikä viivytti ahkeraa
+viinimäen miestä uuraassa työssään.
+
+Heti Turun satamaan saavuttua nousi isä Mathias maihin, kulki
+paloraunioista kohoavain uusien talojen välitse ja saapui pyhän
+Lauritsan taloon, jossa Mikael maisteri asui.
+
+Avasi oven ja astui Agricolan työtupaan.
+
+— Ka, veli Mathias, Satakunnan kirjaniekka! virkkoi Mikael maisteri
+nasevalla ystävällisyydellään.
+
+Isä Mathias loi pitkän, lempeää ihailua kuvastavan katseen pienehköön
+mieheen, joka oli siinä nelikymmenissään. Syvät mieterypyt oli
+veli Mikaelin otsalla leikkotukan alla ja silmissä paloi hiljainen
+hehku. Posket olivat kalpeahkot, paksuhkot huulet puhuivat lujasta
+totisuudesta, ja koko kasvoilla oli miltei raskasmielinen, mutta
+samalla tarmokas toimekkuuden leima.
+
+Huoneessa oli kaksi muutakin henkilöä, jotka nousivat heti vieraan
+saavuttua.
+
+Lähinnä ovea oli istunut nuori teini, joka seisoi nyt ujostellen ja
+allapäin. Hän oli siinä lähinnä esitettäväksi.
+
+— Jaakko Finno, säeseppä, esitti Mikael maisteri.
+
+Isä Mathiaan katse kiintyi ensiksi hänen uneksiviin silmiinsä, eikä hän
+siinä enempää joutanut tarkastelemaankaan.
+
+Perempänä oli istunut pitkä ja hontelo mies, näköjään muutamia vuosia
+nuorempi Mikael maisteria.
+
+— Rehtori Paulus Juusten! esitti Mikael.
+
+Isä Mathias ehti häntäkin vilaista vain ohimennen. Tukka oli tumma,
+suurehko pää etukumarassa, ja korkeain kulmain alta tuijottivat tummat
+silmät, niinkuin alituiseen näkisivät jonkun ratkaistavan ongelman
+edessään.
+
+— Rehtori! Missä koulussa? huudahti isä Mathias.
+
+— Turun piispankoulussa, vastasi Mikael maisteri omituisesti hymyillen.
+
+— Mutta eikös veli itse... alotti isä Mathias kummissaan.
+
+— En ole ollut piispankoulun rehtori enää viime maaliskuusta alkaen,
+vastasi Mikael maisteri värähtävin suupielin.
+
+— Vai otti veli eronsa!
+
+— Se annettiin!
+
+— Mitä kummia?
+
+— Kuningas minut eroitti!
+
+Isä Matias seisoi kuin ukkosen lyömänä.
+
+— Mutta miksi? tuli hän vihdoin kysyneeksi.
+
+— Olin niskoitellut, sanottiin.
+
+— Täälläpäs kummia kuulee! Saanko veljeä pyytää kertomaan?
+
+— Istukaahan!
+
+He istuivat nelisin.
+
+— Teineistä meille tuli yhteentörmäys. Kuningas tahtoi niitä
+tilikamariinsa.
+
+— Siitä olen kuullut Henrik Pakilalta, pormestariltamme.
+
+— Niin, hänhän oli täällä syksyllä kuninkaan lähetin käydessä. Viime
+tammikuussa sai sitten linnanvouti käskyn, että pari kolme teiniä
+oli toimitettava kuninkaalle vaikka raudoissa. Mutta hän ei saanut
+ainoatakaan.
+
+— Miten sen saattoi estää? kysyi isä Mathias ihmeissään.
+
+— Kaikki teinit, jotka olisivat saattaneet tulla kysymykseen, olivat
+vihityt papeiksi!
+
+Isä Mathias kuunteli kirkastunein silmin.
+
+— Sillä tavoin tämä Paulus velikin oikeastaan aikoinaan pelastettiin
+kuninkaan käsistä, virkkoi Mikael. Mutta nyt hän parahiksi palasi
+Saksasta opinteiltä. Kuningas pisti hänet rehtoriksi ja minä sain
+potkut.
+
+Isä Mathias katseli vain äänetönnä ja kovin hämmästyksissään, vuoroon
+nasevaa Mikaelia, vuoroon miettehikästä Paulusta, joka näytti
+kiusaantuneelta kertomuksen johdosta.
+
+— Tunnustan kyllä, että koulu joutui siten entistään parempiin käsiin,
+jatkoi Mikael. Veli uhraa sille koko sielunsa voimat, minun ajatukseni
+sitä vastoin tahtovat keskittyä kirjatöihini. Mutta enpä sittenkään
+olisi odottanut saavani näin eroa anomattani, salaman leimauksena
+kirkkaalta taivaalta, — ainoastaan sentähden, että puolustin kouluni
+häiritsemätöntä työskentelyä.
+
+Toiset kuuntelivat harrasta osanottoa kuvastavin kasvoin.
+
+— Yksi ainoa korkeampi koulu koko kansalla, ja senkin kasvatit vielä
+riistettäisiin maasta pois! huudahti Mikael. — Pitäisi olla toki
+koulu vähintään joka kaupungissa kasvattamassa kaitsijoita kansalle!
+Pitäisi olla kouluja tytöillekin, tuleville äideille! Olen näistä
+asioista monet kerrat kirjoittanut ystävälleni Yrjö Normannille. Olen
+selittänyt ja kuvannut, miten kova puute täällä on valistuneista
+kansanopettajista. Olen ehdottanut myös, että perustettaisiin erityisiä
+kirjurikouluja, kun kuningas ei kuitenkaan kuulu pappiskoulujen
+teineihin olevan tyytyväinen kanslioissaan. Mutta ei! Kuninkaalta ei
+heltiä riksiäkään sellaiseen.
+
+— Hänellä on ollut niin kova tehtävä valtakunnan rappeutuneiden
+raha-asiain kohentelussa, koki sovinnollinen isä Mathias selittää.
+
+— Onpa ollutkin aikoinaan, myönsi Mikael. — Mutta aarteiden kokoaminen
+on hänelle tullut kaikeksi kaikessa vanhoilla päivillään. Ja kuninkaan
+esimerkkiä seuraavat muut herrat päästä hännän tutkaimeen. Tuskin
+on tässä maassa aatelisherrojen riistäminen mennyt koskaan niin yli
+äyräidensä kuin nykyään. Kuta etevämmät he ovat, kuta korkeammalle ovat
+kohonneet, sitä hillittömämmin ja ovelammin he kiskovat. Etunenässä
+käyvät Flemingit, Hornit, Kurjet ja Boijet, jälestä tulevat kaikki muut
+mitättömintä villiaatelia myöten. Kipeästi tuntee sen susilauman kynnet
+niin kansa kuin kirkkokin. Monta kertaa sitä ajatellessa mieli niin
+katkeroituu, että...
+
+Hän katkaisi äkkiä ja tuijotti kotvan kaameasti lattiaan. Sitten
+virkkoi hän haudansynkällä äänellä:
+
+— Saatan väliin niin hyvin käsittää isä vainajani epätoivonteon.
+
+Kaamein mielin tuijottivat toisetkin eteensä. He tunsivat kaikki Mikael
+maisterin isän, Olavi Laurinpojan kolkon tarinan. Hän, talonisäntä
+Pernajan Tuurinkylästä, oli pikapäissään lyönyt erään aatelismiehen,
+Frille Matinpojan, kuoliaaksi. Ja sai tietysti tuomionsa. Orvoksi
+jääneen Mikaelin lahjat oli Viipurin koulun rehtori Johannes
+Erasmuksenpoika huomannut ja ottanut hänet kasvatikseen. —
+
+Mikael maisteri kohautti rintaansa ikäänkuin pudistaakseen pois raskaat
+mietteet ja muistot. Meni sitten pöydän luo ja otti sieltä paksun
+kirjan. Juhlallisen hitaalla liikkeellä ojensi hän sen isä Mathiaalle.
+
+— "Se Wsi Testamenti", luki isä Mathias värähtävin äänin.
+
+Ja iloisesta liikutuksesta vapisevin käsin alkoi hän käännellä paksuja
+lehtiä.
+
+— Se on siis jo valmis! Vihdoinkin! sanoi hän hartaasti.
+
+— Niin, vihdoinkin! toisti Mikael. — Oikeastaan siitä on kiitettävä
+Amund Lauritsanpoikaa, kirjanpainajaani. Sillä paljoa ei minulla ole
+ollut hänelle rahaa lähettää. Erik Fleming on kyllä luvannut painatusta
+rahoilla avustaa, mutta lupauksiin se on jäänyt. Velkaa siitä on paljon
+Amundille. Ja kaupaksi eivät tahdo käydä pienemmätkään kirjat. Miten
+sitten mennee tämä. Työlästä tämä työ ja taistelu on.
+
+— Kovaa on saanut kokea itse Lutheruskin, kovaa myös mestari Olavi,
+huomautti isä Mathias hellävaroen.
+
+— Ovat kyllä, hyvinkin kovaa, virkkoi Mikael. — Mutta minusta tuntuu,
+että heidän taistelunsa on sittenkin ollut ihanaa. Tietoinen vastustus
+on omansa elähyttämään ja innostamaan vain. Mutta täällä kohtaa
+ympäristössään pelkkää tylsyyttä ja penseyttä, joka aivan näännyttää
+ja masentaa. Itse papitkin, surkeita lokasäkkejä ja haisevia raatoja
+he ovat! Eivät edes viitsi lukea, mitä heille kirjoittaa! Kateutta
+ja panettelua, ymmärtämätöntä pilkkaa heiltä useimmilta vain saa
+palkakseen.
+
+Värisevin sydämin kuuntelivat toiset hengenmiehet esitaistelijansa
+katkeruuden puuskaa. Niin kipeästi se koski, että he olisivat olleet
+valmiit käymään kimppuun, jos kuka olisi uskaltanut sanoa ainoankaan
+poikkitelaisen sanan Mikael maisterille.
+
+— Mutta mitäs siitä! lohduttautui hän itse. Parempi pala kuivaa leipää
+ja vesitilkka rauhallisella tunnolla, kuin yltäkylläiset herkut ja
+kalliit viinit, jotka on saatu riistetyin rahoin. Ja uskon vielä ajan
+tulevan, jolloin suomalaisiakin kirjoja luetaan, jolloin ainakin harvat
+valitut ymmärtävät sen, mitä nyt monet hylkivät sen tähden, etteivät
+sen merkitystä käsitä.
+
+— Niin, aivan varmaan se aika vielä koittaa! elähtyi Paulus Juusten
+puhumaan. — Ja kenties vielä kerran voidaan suomeksi tulkita kaikkia
+niitä hengenilmiöitä, mitä muillakin kielillä.
+
+— Niin, laita sinä vain piispankronikkaasi! Kun Chronicon episcoporum
+finlandensium on valmis, niin siinä on pohja ja perussuomalaiselle
+historiallekin.
+
+— Pohjan olet jo sinä laatinut, veli. Vieläpä suomeksi! Minusta tuntuu
+liian rohkealta luopua vanhasta latinasta, ja vaikea on valita sopivia
+suomensanojakin.
+
+— Oppineillehan sinä kaikessa tapauksessa kirjoitat. Sitä vastoin
+ovat ainoastaan yksinkertaisia viittauksia ne, joita muinaisuutemme
+vaiheista olen tähän pyhän kirjan alkupuheeseen sommitellut. Mutta
+tärkeää on minustakin muinaisuutemme tuntemus, jos mielimme omalla
+pohjallamme seista, omaa elämäämme elää.
+
+Unhotti siitä hengenmies kokemansa vastukset ja syventyi aatteitaan
+selvittelemään.
+
+— Matkoillani kansan kesken olen ukoilta kerännyt tietoja myös
+suomalaisen jumalaistaruston alalta, tuumi hän. Hyvä olisi nuo
+pakanalliset kuvitelmatkin korjata talteen, sillä osoittavathan ne
+ainakin, miten kansan mieli on halannut nähdä korkeamman hengen
+aineellisen maailman yllä.
+
+— Ja se kaunis runo Väinämöisestä, jonka olit ennen Viipurissa
+kirjoittanut Karjalan ukolta — riemastui Jaakko teini puhumaan —
+minusta se osoittaa, että suomeksi voi runojakin kirjoittaa!
+
+— Miksikäs ei, myönsi Mikael. Mutta jätä sinä lemmenlirkutuksesi,
+jollaisia taanoin minulle näytit, ja rupea suomalaisia virsiä
+laatimaan. Ainakin Hän, joka ymmärtää kaikkein mielen, kuulee myöskin
+suomenkielen.
+
+— Onhan isä itse jo laatinut virsiäkin!
+
+— Vähät ovat minun virteni. Olisi saatava suomalainen virsikirja, kuten
+Martinus tohtori on saksaksi laatinut. Ja paljo siihen tarvitaan.
+
+— Antaahan ajan kulua, kyllä työllesi jatkajia nousee, lohdutti isä
+Mathias. Kuulen jo, että veli Paulus jatkaa historian muokkausta ja
+että Jaakosta kenties varttuu suomalainen virsiseppä. Martti herra
+Tukholmassa taasen kääntää suomeksi lakeja, niin että oikeusistuinkin
+tulee lähemmäksi kansaa. Ja tiedättekös mitä! Kuninkaamme pojat
+opettelevat myös suomea, varsinkin Juhani prinssi, josta kuninkaallinen
+isänsä kuuluu aikovan Suomen herttuaa. Kuka tietää, jos Suomi vielä
+kerran kohoaa tässä maassa kaiken hallinnon ja lainkäytön valtakieleksi!
+
+— Ja sivistyksen valtakieleksi! huudahti Jaakko Finno, nuori
+runoniekka. — Miksei sulosointujen suomenkieli kerran saattaisi kohota
+sellaiseksi kieleksi, jota tajutaan ja osataan kautta maailman, kuten
+nyt latinaa!
+
+Toiset hymähtivät, niinkuin hymähdetään unelmille, jollaisia saattaa
+syntyä ainoastaan nuorukaisen irtaimessa mielessä, mutta jotka
+rohkeudessaan ovat usein niin suloisia kuulla, sentähden, että ne
+nuoren mielen hehkuva rakkaus siivilleen nostattaa.
+
+"Se Wsi Testamenti" kainalossaan saapui isä Mathias seuraavana päivänä
+Henrik Pakilan haahdelle. Henrik vanhus oli suorittanut asiansa hänkin,
+ja haahden kokka käännettiin jälleen kohden kotirantoja.
+
+Niinkuin muinen vaellettiin pyhiin, niin oli isä Mathias vaeltanut
+Mikael maisterin luo. Ja elähyttävää oli kohdata uuden hengen
+lietsojaa, saman hengen, josta hänkin oli löytänyt elämänsä lämmön.
+Mutta ei vanhuksen ilo ollut varjoton. Syvästi huolissaan huokasi
+hän ajatellessaan uranuurtajan kohtaloa maassa, jossa hän sai seista
+niin melkein yksin. Katolisessa muodossaankaan ei kristillinen hengen
+viljelys ollut täällä vielä syvälle juurtunut mieliin; pelkkää
+tehotaikaa oli täällä uskonto menoineen, ei vain syville riveille, vaan
+herrasluokallekin melkein järjestään. Sai siinä kauan odottaa kukan
+puhkeamista, kun kasvi tuskin oli juurtunutkaan.
+
+Kotimatkalla isä Mathias sairastui. Hän luuli ensin olevansa vain vähän
+merikipeä. Mutta maihin päästyäänkään ei hän toipunut, päinvastoin
+joutui vuoteen omaksi. Näytti melkein siltä, kuin Mikael Agricolan
+kannettava taakka olisi ollut liian raskas hänen kuullakseenkin,
+vanhan, heikon miehen.
+
+Samana kesänä kirkonpaimen Mathias West kuoli. Mutta hänen messu-
+ja käsikirjasuomennoksensa jäi jälkimaailmallekin säilyttämään
+harrasmielisen miehen muistoa.
+
+Raumalaiset ryhtyivät heti puuhiin saadakseen Martti herran Tukholmasta
+papikseen. Martti herra oli hyvin taipuvainen tulemaan kotiseudulleen,
+mutta vierähti vuosikausi ennenkun hän pääsi muuttamaan.
+
+Keväällä hän saapui, muutamia päiviä myöhemmin raastuvan
+Vappu-kokousta, jossa entiset pormestarit ja raatimiehet oli taasen
+kylänisiksi julistettu. Kirkas oli päivä ja kuulea, taivas korkea ja
+sees, kun Martti herra laski Pakilan laivalla laituriin.
+
+Pakilaan hän ensiksi yöpyi. Ja seuraavana päivänä lähti hän ensi
+töikseen Henrik vanhuksen kera luostaria katsomaan.
+
+Siinä virran rantaäyräällä, vanhasta luostarikirkosta hiukan erillään,
+oli luostarin kivinen koulutupa. Siinä hän oli harmaa veljiltä
+poikasena saanut ensimäiset opinalkeensa. Pahnat oli lattialla niinkuin
+silloinkin, mutta tupa oli tyhjä. Hänen itsensä oli siinä ruvettava
+porvarien lapsia opettamaan.
+
+Koulutuvan ja kirkon välissä oli kapea sola, ja siitä solasta vei ovi
+sakaristoon. Martti herraa halutti hartaasti nähdä tuttua kirkkoa
+sisältä ja poikasena hänelle rakkaiksi käyneitä pyhimyskuvia kuorin
+tähtiholveissa. Etenkin muisteli hän haluisella kaiholla ihanaa
+kuvaa neitsyt Marian kuolemasta. Hän näki niin elävästi mielessään,
+miten siinä kaikki kaksitoista apostolia, maailman kaikilta kulmilta
+kokoontuneina, polvistuivat autuaasti uinahtaneen pyhän neitsyen
+ruumisarkun ääreen. Mutta arkku oli tyhjä. Pyhä neitsyt oli sieltä
+otettu taivaasen, jossa taivaallinen isä otti hänet laupiaasti vastaan
+ja pyhien parvi tervehti häntä ylistyslauluin ja kantelein ja huiluin,
+ja enkelit suitsuttivat pyhää savua ja lukivat elämänkirjasta. Se oli
+sitä vanhaa madonnan palvontaa, joka oli jo hyljätty, mutta hellyydellä
+näitä lapsuutensa ihanteita sentään muisteli luja uuden opin mieskin.
+
+Mutta ei hän päässyt Pyhänristin kirkkoon, sillä Matz vouti oli
+ruununvilja-aitaksi muutetun pyhätön avaimet ottanut mukaansa
+Köyliönsaarelle. He kulkivat sentähden pitkin kirkon seinävartta
+entiseen harmaaveljien konventtiin, joka oli kirkon länsipäässä.
+
+Koleaa oli muutenkin näiden paksujen kivimuurien sisällä, mutta
+lähemmäksi sydäntä toi ikävystyttävän tunnelman kuihtunut leski, joka
+eli siellä yksin lapsineen. Lapsista pari nuorinta täytti vielä tuskin
+kymmentäkään, ja he olivat isän turvan menettäneet.
+
+Pakilaan palattua alkoi sentähden Martti herra tuumia, etteiköhän
+ollut paras antaa isä Mathiaan lesken ja lasten edelleen asua rauhassa
+luostarissa. Hän tahtoi mieluummin majailla muualla.
+
+Pakilassa oli myös toinen tupa kylmän porstuan vastapäätä ja kamarikin
+porstuan pohjassa. Miten siitä tuumittiinkin, päätettiin lopulta, että
+Martti herra ottaisi toistaiseksi asuntonsa Pakilan toiseen tupaan.
+Se oli kunnossa vieraiden varalta, ja sinne saattoi asettua muitta
+mutkitta.
+
+Paljon oli alussa työtä uudella papilla. Koko vuoden aikana syntyneistä
+lapsista oli kastettu tuskin ainoatakaan. Ja lasten kastaminen,
+vaikkapa sen tekikin tukuittain, ei ollut mikään ohi mennen
+pyöräytettävä temppu vanhanaikaisine kaunistuksineen. Siihen kuuluivat
+vielä melkein kaikki ne manaukset ja loihdut, jotka kirkkoisät olivat
+harmaassa muinaisuudessa säätäneet; lasten kasvoihin oli tehtävä
+ristinmerkit, annettava suolaa suuhun, puetettava valkeihin vaatteihin
+ja pantava palava kynttilä käteen, vaikka käsikirjan mukaan sentään sai
+kastaa ilman näitä taikatemppujakin. Aviopareja oli myös, kun nyt oli
+taasen saatu vakinainen pappi, vihittävinä tavallista enemmän, olipa
+ruumiitakin pistetty vain valehautaan odottamaan papinsiunausta. Koulua
+pitämään ei Martti herra aikonut ryhtyä ennen syksyä, mutta sittenkin
+oli hänellä työtä niin, ettei ehtinyt lainkaan ryhtyä kaupunginlain
+suomentamiseen, joka hänellä Maanlain käännöksen valmistuttua oli ollut
+aikeissa.
+
+Papillisten toimiensa lomassa hän sentään sai aikaa silloin tällöin
+pistäytyä väentupaan, jossa naiset istuivat käsitöidensä ääressä. Miten
+se lie niin sukeutunutkaan, mutta hänelle tuli aina tavaksi istuutua
+juuri pienen peräikkunan poskeen, jonka edessä Marketta kutoi pitsiään.
+
+Toimekas ja taitava oli Marketta pitsinkudonnassa, raumalaisten
+erikoisessa taitoaskareessa, jonka perintätieto kertoi heidän
+aikoinaan harmaaveljien välityksellä oppineen. Mutta aivan erityisellä
+vikevyydellä ja näppäryydellä alkoivat hänen sormensa liikkua, kun
+Martti herra istuutui siihen viereen ja jykevän leikillisesti kyseli
+taiteen salaisuuksia. Marketta saattoi väliin aivan vilkastua hänelle
+vastaillessaan, jopa herahtaa hymysuiseen leikinlaskuunkin.
+
+Martti herralle tuli tavaksi saapua yhä useammin siihen istumaan. Ja
+äiti, joka värttinänsä äärestä loi heihin tuontuostaankin katseensa,
+oli havaitsevinaan, että ennen pitkää Martti herran saapuessa Marketan
+poskille aina ilmestyi omituinen vieno hehku. Olipa hän lopulta
+huomaavinaan Martti papinkin poskilla lämpimämmän vivahduksen, milloin
+hän siinä istui. Ja Marketta puolestaan oli havaitsevinaan äitinsä
+äänensävyssä, milloin tämä puuttui Martti herran kera puheihin, jotakin
+pinnistetyn herraskaista, joka oli äidissä uutta ja outoa muistutti
+luostarissa asuvan papinlesken puhetapoja. Vaistomaisesti Marketta
+tunsi, mitä tämä herrassäädyn lähenteleleminen merkitsi, ja hymyili
+onnesta salavihkaan sydämessään.
+
+Paljoa eivät Martti ja Marketta puhelleet keskenään, ykskantaan
+vain silloin tällöin sanasen vaihtoivat. Muistuttivat toisilleen
+jotakin pikku tapahtumaa tai seikkaa niiltä ajoilta, jolloin Martti
+oli Raumalla käynyt harmaaveljien koulua, tai Martti kertoi jonkun
+pikku tapahtuman ja piirteen matkoiltaan seurakuntalaistensa luo
+maalle. Vähitellen alkoivat he tehdä iltaisin pieniä kävelyretkiäkin
+ympäristöön tai laskettivat purjepurrella saaristoon, mutta
+pieniin huomautuksiin pitkin väliajoin rajoittui tällöinkin heidän
+keskustelunsa.
+
+Mutta yhä hartaammin he kiintyivät toisiinsa. Heidän luonteidensa
+jäykkä tasaisuus, jossa suhteessa syrjäinenkin heti ensi silmäyksellä
+saattoi huomata heissä yhtäläisyyttä, heidät alkuaan lienee vetänyt
+lähentelemään toisiaan. Mutta Martti herran luja tarmo, jolle hänen
+papillinen auktoriteettinsa antoi vielä erityisen tehon, vaikutti
+Markettaan alistavasti, nöyrryttävästi ja pehmittävästi, niin että
+hänen esiintymisensä yleensä alkoi muuttua hieman notkeammaksi ja
+eloisammaksi. Vähitellen hän alkoi muodostella pukujaankin, niin
+että hänen litteähkö vartalonsa sai sulavamman pyöreyden. Tyynestä
+tasaisuudestaan hän ei tietysti päässyt, mutta tasaisuutta verhoamaan
+tuli sellainen nuortea ja lämmin vivahdus, että hän tuntui katsojasta
+aivan suloisen kodikkaalta.
+
+Ja merkillistä! Tämä nuorteus ja lämpö heijasti hänestä Martti
+herraankin, niin että lakipapin miltei luisen tarmokkaille, mutta
+pyöreähköille kasvoille tuli tuntehikkaampi, miltei runollinen leima.
+
+Eräänä lauantaina illansuussa olivat he jälleen tehneet purjehdusretken
+saaristoon. Ja kun he sieltä palasivat, näki äiti tyttärensä silmistä
+hohtavan oudon riemun, joka oli niin syvä, että silmät punersivat kuin
+itkeneellä. Ihmeissään katseli äiti tätä silmien kirkasta kosteutta ja
+aavisti riemumielin, että jotakin ratkaisevaa oli tapahtunut tai oli
+heti tapahtumaisillaan.
+
+Samana iltana kutsui Martti herra Henrik vanhuksen toiseen tupaan.
+Hyvän aikaa he siellä puhelivat, ja sitten ei Martti herra liikahtanut
+enää huoneestaan koko iltana. Mutta Henrik vanhus myhäili, käveli
+ja myhäili, kohteli Marketta tytärtään kunnioittavasti kuin mitäkin
+vallasnaista, ja kuiskasi salavihkaan Martta muorille, että huomenna
+kirkonmenojen jälkeen vietettäisiin kihlajaiset kaikkien laillisten
+muotojen mukaan.
+
+Sunnuntaina kirkossa ihmettelivät seurakuntalaiset sitä harvinaista
+sointua, hopean helähdystä, henkevää humahdusta, joka oli nuoren Martti
+papin äänessä hänen messutessaan. Ja hänen saarnassaankin oli tänään
+melkein profeetallista lennokkuutta, vaikka ne tavallisesti tahtoivat
+olla aivan kuivan järkeviä.
+
+Mutta kirkonmenojen jälkeen saapui Pakilaan kaksitoista kutsuvierasta,
+kuusi kylän arvokkainta porvaria emäntineen. Se oli kaupunginlain
+säätämä luku todistajia, joiden läsnäollessa kihlaus oli tapahtuva. Ja
+nyt pyysi Martti herra virallisen juhlallisesti Markettaa puolisokseen
+ja yhtä virallisen juhlallisesti antoi Henrik vanhus isällisen
+suostumuksensa. Sitten Martti herra painoi Marketan nimettömään
+sormuksen, ja kaiken tapahtuneen vahvistukseksi juotiin kihlajaisoluet.
+
+
+
+
+IX.
+
+KUNINKAAN PARIVALJAKKO.
+
+
+Kuningas lausui:
+
+— Olemme lopullisesti päättäneet, että uusi kaupunki on perustettava
+Vantaanjoen suulle, Helsinginkosken rannalle, koska siellä jo
+vanhastaan on rahvas viettänyt markkinoita ja se sijaitsee aivan
+vastapäätä Rääveliä. Hollantilaiset, jos siellä saavat tavaransa
+vaihdetuksi meidän valtakuntamme tuotteihin, tulevat sinne varmaankin
+mieluummin kuin Rääveliin, ja niin saamme heidät käännytetyksi pois
+tuosta kirotusta kaupungista. Sinne saisivat hämäläiset ja suomalaiset
+alamaisemme tuoda tavaransa, sinne varmaan purjehtisivat Länsi- ja
+Itä-Pohjan pirkkalaiset, sinne venäläisetkin hollantilaisia kohtaamaan
+suurilla markkinoilla, jotka olemme määränneet siellä pidettäviksi.
+Olemme jo lähettäneet viestinviejän Rääveliin kutsumaan sieltä
+hollantilaisia Helsingin markkinoille, ja voutimme Erik Spore myyköön
+heille ja suomalaisille alamaisillemme ruununviljaa uusista aitoistamme.
+
+Ritari Henrik Klaunpoika Horn, Etelä-Suomen laamanni, Kankaisten ja
+Haapaniemen herra, oli kuunnellut kuninkaansa puhetta kunnioittava ilme
+kasvoillaan. Mutta nyt pyöreän täyteläät kasvot hieman venähtivät, ja
+hän rohkeni huomauttaa:
+
+— Aitat taitavat olla siellä vielä hirsikasoina ja Helsinginkoskella
+tuskin lie vielä ruununviljaan jyväistäkään.
+
+— Mitä!? kivahti kuningas. — Ja palvelijani Jöns kirjuri on siellä
+ollut jo kohta kaksi vuotta rakennushommissa!
+
+— Sallikaa minun huomauttaa, että aitat oli ensin määrä rakentaa
+Santahaminaan, ja rakennustyöt olivat jo viime kesänä pitkälle
+ehtineet. Vasta nyt viime kevättalvella saatiin määräys ryhtyä
+rakentamaan Helsinginkoskelle. Heti siellä ryhdyttiin rakennustöihin,
+mutta kun ne alotettiin oudolle paikalle lumen aikaan, tulivat aitat
+pohjatuksi niin lähelle rantaa, että tulvavesi huuhteli alimpia
+hirsikertoja. Täytyi vielä kerran muuttaa ylemmäs, ja se on vienyt
+aikaa.
+
+— Sinne on toimitettava uusi mies rakennustöitä valvomaan! huudahti
+kuningas.
+
+— Teidän majesteettinne voinee sen uskoa parhaiten Porvoonläänin
+voudin huostaan. Hänen ehdotuksestaanhan kaupunkihanke on siirretty
+Santahaminasta Helsinginkoskelle.
+
+— Hyvä, virkkoi kuningas. Hän saa määräykseni. Ja kaikessa tapauksessa
+toimittakoon niin, että kesällä hyvin tulevat menestymään suunnitellut
+suuret markkinat, joille vieraat kauppamiehet on jo kutsuttu.
+
+Kuningas teki muutamia lennokkaita harppauksia yli lattian. Sitten
+istuutui hän jälleen, loi katseen ylös katonrajaan, ikäänkuin näkisi
+siellä itse Paapelin kaupungin koko ihanuudessaan, ja lausui:
+
+— Mutta että kaupunki heti saisi täysipätöisen ja huomattavan alun, ja
+koska te mietinnössänne olette osoittanut, että Suomelle aivan hyvin
+riittää kolme kauppakaupunkia, olemme päättäneet käskeä ne alamaisemme,
+jotka tähän asti ovat asuneet Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon
+pienissä kauppaloissa, lähtemään ja muuttamaan perustettavaan uuteen
+kaupunkiin, heidän omaksi ja koko valtakunnan hyödyksi. Teidät ja Niilo
+Boijen valtuutamme neuvottelemaan heidän kanssaan ja ilmoittamaan,
+että ne, jotka muuttavat uutta kaupunkia rakentamaan ja siellä asumaan
+ja elämään, saavat nauttia samoja etuja ja oikeuksia kuin alamaisemme
+muissakin kaupungeissa, mutta ne, jotka eivät tahdo muuttaa, saavat
+kärsiä rangaistuksen niskoittelustaan.
+
+Henrik ritari kumarsi, ja audienssi oli lopussa. Saatuaan kuninkaan
+allekirjoittaman valtakirjan astui hän vielä samana päivänä laivaan,
+joka käänsi kokkansa itäisiä kotirantoja kohden.
+
+Kotimaassa oli hänellä kaksi suurta kartanoa, Kankainen Maskun
+pitäjässä ja Haapaniemi Kiskon kappelissa. Haapaniemi oli hänen paras
+tulolähteensä, mutta siellä ei hän ollut näyttäytynyt moniin herran
+vuosiin. Hän pelkäsi talonpoikia, jotka olisivat heti rientäneet
+tekemään valituksiaan kartanonvoudin kiskonnasta, ja kemiöläisiä
+kalastajia, joita melkein joka päivä oli kartanossa tuomassa
+vapaakyydillä silakoita, jotka vouti heiltä laittomasti riisti.
+Mutta kaikista enimmän varoi hän, ettei mitenkään näyttäytyisi
+osalliselta kartanonvoutinsa kauppahommiin. Se ei ainoastaan
+harjoittanut luvatonta maakauppaa kaikenlaisin tavaroin, vaan
+laventeli myös herransa vapaatiluksia ostelemalla ja liittämällä
+niihin talonpoikien verotiloja. Toiset talonpojat, jotka saivat maksaa
+näille vapaatiluksiksi muutetuille verotiloille ennen sälytetyt
+verot, nurisivat kovasti yhä raskaamman verotaakkana alla, eikä
+Henrik laamanni tahtonut näyttää tietäneensä asiasta mitään, jos joku
+tosiaankin uskaltaisi ja onnistuisi saamaan valituksensa kuninkaan
+korviin. Ja sentähden ei hän uskaltanut käydä koko kantatilalleen.
+
+Ei hän tällä kertaa mennyt asuinkartanoonsa Kankaisiinkaan. Hän
+purjehti suoraan Tammisaareen, käski parin päivän perästä kutsua
+koolle nuoren kaupungin raadin, joka oli valittu ensi kerran vasta
+puolenkymmentä vuotta sitten, ja lähti sitten kuninkaan kyydillä
+Gennäsin kartanoon Pohjan pitäjään, lankonsa Niilo Boijen luo.
+
+Tämä, jolla ei ollut laamannin arvovaltaa säilytettävänään, piti omassa
+ankarassa persoonassaan kuria omistamissaan Gennäsin ja Dalkarbyn
+kartanoissa ja niihin liittämillään tiluksilla, joita hän oli riistänyt
+kirkolta, luostarilta ja talonpojilta ilman muuta oikeutta kuin että
+asui samassa pitäjässä. Omien ja ryöstettyjen tilusten lisäksi oli
+hänellä läänityksenä koko Pohjan pitäjäs, josta hän kantoi ruununverot
+itselleen. Puolisonsa Brita Hornin, joka oli Henrik Hornin veljentytär,
+mutta sentään pari vuotta vanhempi tätä, perintönä oli hän vielä saanut
+haltuunsa useita maatiloja Perniön, Tenholan ja Kemiön pitäjissä.
+
+Henrik ritari vieraili yönseudun Gennäsissä sukulaisissaan, ja
+sillaikaa laativat he matkasuunnitelmansa, missä järjestyksessä
+lähtisivät kuninkaalta saamaansa tehtävää toteuttamaan.
+
+Ensiksi ajoivat he Tammisaareen. Tämän kaupungin oli vasta
+parisenkymmentä vuotta sitten perustanut ritari Erik Fleming vainaja,
+aikansa mahtavin ylimys. Pienen kauppakylän asujamet, jotka varsinaiset
+porvarisoikeutensa olivat saaneet vasta viitisen vuotta sitten ja
+joiden oli ylen vaikea kilpailla kaupankäynnissä ja merenkulussa
+ympäristön talonpoikain, pappien ja aatelisherrojen kanssa, eivät
+lainkaan tehneet tenää, kun kuulivat, että kuningas päästi heidät
+autuaan Erik ritarin kaupungista paremmille laitumille.
+
+Tammisaaresta purjehtivat langokset Porvooseen ja menivät ensiksi
+Porvoon kuninkaankartanoon lääninvouti Erik Sporen luo. Hänen oli määrä
+hänenkin muuttaa perustettavaan uuteen kaupunkiin, jonka läheisyyteen
+aiottiin rakentaa myös kuninkaan kartano. Ja hän otti pitääkseen huolen
+siitä, että kaupungin asujamet muuttaisivat hänen mukanaan.
+
+Ja upea parivaljakko, kuninkaan uskotut miehet, astui jälleen laivaan
+ja lasketti pitkin satasaarisia rantoja Raumanmerta kohden.
+
+Tien varsilla lemusivat petäjät pihkalle, koivujen lehdet olivat
+vehmaimmillaan, ja halmeet heilimöivät. Ja tietä myöten ajoi Matz van
+Klewen Raumalle.
+
+Hän ajoi suoraa päätä Pakilaan. Hän oli saanut viestin, että kaupunkiin
+oli saapuva kuninkaan herroja vieraiksi, ja hän tuli tekemään
+valmistuksia.
+
+Kun Pakilan vierastupa oli Martti herran asuntona, päätettiin molemmat
+herrat majoittaa Sonkkilaan. Jussoilan Juntti pantiin Karinlahden
+rannalle tähystelemään, milloin herrat saapuivat. Molemmat pormestarit
+pysyttelivät kotosalla, ja Matz vouti itse odotteli Sonni-Toron kapakan
+perähuoneessa.
+
+Jussoilan Juntti juoksutti hänelle sanan illan suussa, että herrat
+tulivat. Hän lähetti Juntin viemään sanaa Henrik pormestarille ja
+Jöns älynmittarillekin, ja Sonkkilan ikkunaan kolkutti hän itse ohi
+mennessään miekkansa kahvalla. Ja niin olivat satamassa herroja
+vastassa Matz vouti, molemmat pormestarit ja Jöns älynmittari ja
+muutamia muitakin kyläläisiä, jotka olivat saaneet herrojen tulosta
+vihiä.
+
+Ihmetellen katselivat hiljaisen kylän asujamet suuria herroja. Henrik
+laamannin pyöreän täyteisillä kasvoilla oli niin ylävä leima, ettei
+hänen saattanut uskoa koskaan alentuvan joutaviin pikkumaisuuksiin.
+Niilo Boijen melkein etukumara otsa taasen oli aivan kuin kivettynyt
+tuiman ankariin ryppyihin. Mutta enimmän töllistelemistä tietysti oli
+heidän puvuissaan, suippokärkisistä, mataloista hengistä, kapeista
+kaatioista, ainoastaan lonkkaa peittävistä pussimaisista housuntyngistä
+ja vyötäröön ulottuvasta, edestäpäin suippohelmasta takista olkapäillä
+liehuviin siipilämpsiin, pörröttävään sepelikaulukseen ja poimulakkiin
+saakka. Kaikki oli tummaväristä, mutta kulta- ja hopeapaartein
+koristeltua; ainoastaan sepelikaulus oli valkoinen.
+
+Rinnatusten astuivat kuninkaan herrat laituriin, ja kumarrellen otti
+Matz vouti porvarien kera heidät vastaan. Niin alkoivat he astua
+Sonkkilaan, molemmat herrat edellä ja Matz vouti liehitellen heidän
+rinnallaan, molemmat pormestarit ja Jöns älynmittari jälestä.
+
+Sonkkilan vierastuvassa juotiin tervehdysoluet, ja sitten alkoivat
+herrat ylevällä alentuvaisuudella puhella porvarien kanssa heidän
+elinasioistaan. Ymmärtäväiseen tapaansa käyttivät molemmat pormestarit
+hyväkseen tilaisuutta tuoda herroille julki, miten huonoa heidän
+kaupankäyntinsä oli ja miten vaikea heidän yleensä oli elää "köyhässä
+pikku kylässään".
+
+Sellaiset sanantavat olivat niin tavallisia kuninkaalle ja herroille
+tehdyissä valituksissa, ettei niitä yleensä otettu mihinkään lukuun.
+Mutta tällä kertaa herrat kävivät kiinni juuri niihin. Henrik laamanni
+alkoi ylevällä osanotolla selittää, että kuningas oli armollisesti
+ajatellut pienten kaupunkien vaikeaa kilpailua suurempien kanssa ja
+tahtonut heille valmistaa edullisemmat olosuhteet. Hän oli suunnitellut
+perustettavaksi Suomenlahden rannalle suuren kaupungin, johon pienten
+kaupunkien asujamet saivat muuttaa ja jossa heille myönnettäisiin
+vapaat kauppaoikeudet kotona, lupa purjehtia ulkomaille ja monia muita
+erivapauksia ja etuja.
+
+Henrik vanhus kuunteli sitä ensin kuin satua. Mutta kuta kauemmin
+Henrik laamanni puhui ja kuta selvemmin hänen puheestaan kävi ilmi,
+että herrat olivat juuri sen asian vuoksi liikkeellä, sitä syvempiin
+kurttuihin hänen otsansa kävi. Puhe eduista, jotka heille olivat
+tarjolla, helisi vain sisällöttömänä soittona hänen ylitseen eikä
+kiinnittänyt hänen ajatuksiaan. Hänen mieleensä kuvastuivat vain
+tutut kadut ja talot, koko tuttu kotikylä ympäröivine peltoineen ja
+niittyineen, nummineen, rantoineen ja saarineen. Hän ajatteli omaa
+taloaan virran rannalla luostarin vastapäätä ja itseään ja perhettään
+ja koko kylänväkeä ja hänestä tuntui mahdottomalta ajatellakaan heitä
+kaikkia irroitettuina juuriltaan ja vietynä johonkin pois, mihin
+hyvänsä. Saatikka sitten johonkin metsäiselle rannalle tai kaljuille
+kallioille, kuten tuntui olevan heidän vastaiseksi kotipaikakseen
+aiottu!
+
+Kuta kauemmin Henrik laamanni puhui, sitä hämärämmiksi kävivät
+Henrik Pakilan mielessä kaikki kauppaedut ja liikenäkökohdat ja sitä
+kirkkaampana ja rakkaampana kuvastui tuttu kotikylä hänen mielessään.
+Hänen tunteensa yltyi sellaiseen liikkeeseen, että jos Henrik laamanni
+olisi yhtäkkiä kysynyt mitä hän ajatteli asiasta, olisi hän saattanut
+vastata mitä tahansa. Mutta ei häneltä mitään kysyttykään, heille
+selitettiin vain armollisesti, mitä siunausrikkaita päätöksiä heidän
+hyväkseen oli tehty. Lopuksi kehoitettiin huomiseksi kutsumaan
+kylänmiehet koolle raatihuoneelle, jossa kuninkaan tahto kaikille
+virallisesti ilmoitettaisiin ja lähemmin selitettäisiin. Vanha
+kylänlapsi lähetettiin sanoja levittämään, ja herrat jäivät Sonkkilaan
+viettämään iltaansa nautiskellen mukanaan tuomiaan eväitä.
+
+Järkytetyin mielin lähti Henrik vanhus kotiaan. Kadulla tapasi hän
+pari porvaria ja kertoi heille värisevin leuoin, millä asioilla
+kuninkaan herrat olivat matkalla. Ja pian kokoontui Pakilan tupaan
+joukko mahtavampia porvareita, Balkin veljekset Jussi ja Lassi, Uolevi
+Kukko, Sipro Soini, Erik Tyrvä, Henrik Nurkka ja muita. Olivatpa
+Päsämäen Heikki ja Sukan Simokin mukana. Martti pappi oli saapuvilla
+Henrik pormestarin erityisestä pyynnöstä, ja myöhemmin saapui myös
+toinen pormestari, Simo Sonkki, jätettyään herrat kotiinsa vaimoväen
+hoidettaviksi.
+
+Pormestarit kertoivat asiasta niin paljon kuin tiesivät ja taisivat,
+ja toiset porvarit kuuntelivat hämmästyksestä mykistyneinä ja jäivät
+sitten istumaan aivan kuin puulla päähän lyötyinä.
+
+Päsä-Heikki vihdoin keksi avata suunsa:
+
+— Minä en ainakaan lähde!
+
+— Enkä minä, piipitti Sukan Simo.
+
+— Muutan Päsämäelle ja näytän herroille pitkää nenää.
+
+— Ja minä... yritti Sukan Simo säestää, mutta vaikeni, kun ei osannut
+sanoa mihin muuttaisi.
+
+— Naulamäelle, avitti häntä Jussi Balkki ykskantaan.
+
+Se nostatti naurun, ja siihen suli suurin hölmistys. Kaikkien kasvot
+kävivät sentään pian vakaviksi. Mutta kaikki istuivat neuvottomina,
+tietämättä mitä tehdä, mitä sanoa.
+
+Henrik pormestari siitä ensiksi toipui tolkulleen. Hän kääntyi Martti
+herran puoleen ja kysyi häneltä mitä asiasta oli ajateltava. Ja laki
+pappiin kääntyivät kaikkien muidenkin katseet, niinkuin ainoaan
+pelastavaan oljenkorteen.
+
+Martti pappi katseli heitä kaikkia ja näki, että neuvoton epätoivo
+kuvastui heidän kasvoillaan. He omistivat kaikki kaupungissa omat
+talot ja useimmat peltoja ja niittyjäkin sen lähistöllä ja ajattelivat
+nähtävästi vain sitä, millä keinoin saisivat rauhassa asua talojaan ja
+viljellä peltojaan ja niittyjään.
+
+— Laki, lausui Martti herra, suojelee jokaisen kansalaisen omaisuuden
+kaikkinaista väkivaltaa vastaan, ja mahdoton on siirtää paikoiltaan
+ainakaan niitä porvareita, joilla on täällä kiinteimistöä, tuottamatta
+tuhoa heidän omaisuudelleen. Teillä kaikilla läsnäolijoilla on
+tietääkseni omat talot, monilla muitakin tiluksia, ja ymmärtääkseni
+teille laki sentähden turvaa kotipaikka-oikeutenne.
+
+— Ja meillä on omat tontit myös, yhteiset koko kylälle, huudahti Simo
+Sonkki.
+
+— Niin, tontit myös! huusivat kaikki yhteen suuhun.
+
+— Siitä on meillä mustaa valkoisella, lisäsi Simo Sonkki.
+
+Jotkut menivät kuiskuttamaan Henrik Pakilalle, eikö olisi paras mennä
+hakemaan nähtäväksi kuninkaan vakuutuskirja, joka puolenkymmentä
+vuotta sitten oli saatu kuninkaan herroilta. Henrik vanhus lähti ja
+toi juhlallisesti paperin Martti papin käteen, pyhästi varoen sen
+alareunassa riippuvaa kuninkaan omaa sinettiä.
+
+Martti pappi otti sen ja tähysteli kauan koukeroisia, toisistaan
+erilleen piirreltyjä kirjaimia. Ja porvarit, jotka istuivat hänen
+rinnallaan, kallistuivat kaulat ojossa häneen päin, ja toiset
+kokoontuivat yhteen kihermään hänen eteensä. Kaikki odottivat
+jännityksellä, oliko kuninkaan kirjelmä, johon he olivat niin
+lujasti luottaneet, tosiaankin sellainen, että se saattoi pelastaa
+tällaisestakin oudosta pulmasta.
+
+Vihdoin alkoi Martti pappi puhua katsoen paperiin. Niin harvakseen
+käänsi hän sen sisältöä, että porvareista näytti kuin hän kiskomalla
+kiskoisi siitä irti totiset todet.
+
+— Niin, virkahteli lakipappi, tässä kuningas juhlallisesti vakuuttaa
+ottavansa uskolliset alamaisensa, pormestarin ja raadin ja kaikki
+Rauman asujamet kuninkaalliseen huomaansa ja suojaansa, eritoten
+suojataksensa, rauhoittaaksensa ja puolustaaksensa teitä, teidän
+vaimojanne, lapsianne, palvelusväkeänne, talojanne ja kaikkea mitä te
+omistatte irtainta ja kiinteää, kaikelta väkivallalta ja vääryydeltä
+ja oikeutetuissa asioissanne auttaaksensa teitä oikeuteenne. Sitten
+ilmoittaa hän suoneensa ja myöntäneensä ja tällä oikeuskirjalla
+vahvistavansa, että saatte edelleen Rauman kaupungissa asua ja omistaa
+kaupunkinne muuten samoilla oikeuksilla kuin tähänkin saakka, mutta
+entisiä kuninkaan tontteja, joilla asutte, saatte nauttia ikuisena
+omaisuutenanne, koska olette kuninkaan ja ruunun mielisuosioksi
+ja sopimuksen mukaan maksaneet tonteistanne yhteisesti kaksisataa
+unkarilaista kultarahaa, jonka summan kuningas on teille kuitannut
+omasta ja jälkeentulevain perillistensä puolesta ja kaikkien
+valtakunnan tulevain kuningasten ja hallitsijain puolesta.
+
+Seurasi hetken juhlallinen äänettömyys. Sen aikana tuli nuori Henrik
+tupaan, suljettuaan puodin yöksi. Kysellen ja ounastellen katseli hän
+vanhempiin porvareihin, jotka olivat vaipuneet niin oudon vakaviin
+mietteihin.
+
+— Niin, katkaisi lakipappi jälleen äänettömyyden. Yleisen lain
+turvaaman omistusoikeuden pyhyyden lisäksi kuningas tässä vielä
+erikseen vakuuttaa teille oikeutenne niin taloihin ja muuhun
+omaisuuteen kuin itse maaperäänkin, jolla talonne seisovat.
+
+— Tontit ovat meidän _ikuista_ omaisuuttamme! huudahti Simo Sonkki.
+
+— Ei vain tämän, vaan kaikkien tulevainkin kuningasten aikana, selitti
+Erik Tyrvä.
+
+— On sula vääryys koettaakaan saada meitä niiltä siirtymään! huudahti
+Uolevi Kukko.
+
+— Ja ajaa meidät kodeistamme kylmään metsääni lisäsi vanha Henrik
+Nurkka, joka eli perheineen hiljaista ja kunnioitettua elämäänsä
+Naulamäen kulmalla hänkin.
+
+Huudahduksia olisi saattanut sadella kuinka kauan tahansa, jollei
+Henrik vanhus olisi niitä keskeyttänyt.
+
+— Mitä meidän on tehtävä? kysyi hän vakavasti.
+
+— Niin, mitä? kajahti neuvotonna vastaan niin sanoin kuin ilmein.
+
+— Mitäs muuta kun paiskataan paperit kuninkaan herroille vasten naamaa
+ja sanotaan, että menkööt muille markkinoille! remautti Päsä-Heikki
+suupieltään murtaen.
+
+— Niin, selvät ovat paperit, säesti Sukan Simo.
+
+Ajatus itse oli hyvä muistakin, mutta Päsä-Heikin sanat sen melkein
+pilasivat.
+
+— Parasta lie, tuumi Martti herra vihdoin, toisiaankin näyttää paperit
+herroille ja vedota niihin.
+
+— Olen niistä maininnut jo itselleen kuninkaalle, tuumi Henrik
+vanhus alakuloisesti. — Hän sanoi, että oikeuskirja vapauttaa meidät
+ainoastaan tonttiveroista, jotka olemme kertamaksulla suorittaneet.
+
+— Sepäs merkillistä! huudahti Martti pappi. Sittenhän sanat eivät
+yleensä merkitse mitään, eivät kuninkaan eivätkä muiden!
+
+— No, mutta jos, lähti Sukan Simo kerrankin omin päin uikuttamaan
+pimeästä nurkastaan, -— jos kuningas sanoo nyt toiset sanat, ja jos
+kuninkaan herrat pakoittavat meidät muuttamaan...
+
+— Niin kuningas itse vakuuttaa tässä kirjeessä suojelevansa teitä
+kaikkinaiselta väkivallalta ja vääryydeltä, keskeytti Martti pappi.
+
+— Kuinka voi kuningas itse olla itseään kuningasta vastaan, itse
+itseään vastaan! uikutti Sukan Simo niin surkeasti, että toisten täytyi
+jälleen kesken kaiken purskahtaa nauruun.
+
+Nauru kismitti niin Sukan Simoa, että hän melkein kiivaasti lisäsi:
+
+— Ja minkä voimme esivallan miekkaa vastaan?
+
+Siihen ei kukaan tiennyt mitään keinoa. Ja Henrik vanhus puki yleisen
+neuvottomuuden sanoiksi:
+
+— Niin, tämä on pulmallinen asia.
+
+Neuvotonna istuessaan porvarit tuontuostakin loivat katseensa
+lakipappiin. Hän piti sen kehoituksena, mietti tarkoin ja virkkoi
+vihdoin.
+
+— Minusta, jollette nimittäin tahdo lähteä kodeistanne ja
+asuinsijoiltanne, näyttää parhaalta keinolta, että levollisina ja
+järkähtämättöminä pysytte paikoillanne ja vetoatte oikeuskirjaanne
+niin usein kuin oikeuttanne tahdotaan järkyttää. Sillä oikeus on
+puolellanne, ja jos väkivaltaan vastaanne ryhdytään, ei syy ole
+teidän.. Ja uskon muuten lujasti, että ikuinen oikeus on aina perivä
+voiton ennemmin tai myöhemmin.
+
+Nämä sanat nostattivat porvarien silmiin kirkastuksen kajon. He
+huusivat niille pontevan hyväksymisensä, ja oikeuskirjan esittäminen
+huomisessa kokouksessa jätettiin Henrik pormestarin tehtäväksi. Pakilan
+porvarit ja Martti herra poistuivat, ja Pakilan väki jäi tupaan
+omilleen. Martta muori alkoi laittaa illallista, Marketta ja Hilappa
+tekivät käsitöitään. Nuori Henrik istuutui rahille pöydän eteen ja
+silmäili isäänsä kyselevin katsein.
+
+— En päässyt, virkkoi hän, oikein selville, mitä on tekeillä.
+
+— Meidät aiotaan, puuskahti isä, muuttaa kodeistamme pois kylmään
+metsään!
+
+— Mihin?
+
+— Johonkin Porvoon ja Tammisaaren välimaille, johon on määrätty
+perustettavaksi uusi kaupunki.
+
+Nuoren Henrikin kasvoille lehahti puna.
+
+— Porvoon lähelle siis? kysäisi hän.
+
+— Niin, jos sitä on olemassakaan.
+
+— Kuinka niin?
+
+— Heidän on määrä muuttaa heidänkin ja ovat kuulemma suostuvaisia.
+Lähempänä ovatkin, eivät joudu kauas etumaistaan ja outoihin oloihin,
+kuten me.
+
+Nuori Henrik tuskin kuuli muuta kuin sen, että heidän oli määrä muuttaa
+heidänkin. Ja Elina, kaukorannan hilpeä impi, oli muuttava mukana! Hän
+näki sielussaan vain tämän tuhansien unelmien kirkastaman kuvan, ja
+ruusuinen hohde levisi siitä koko uuteen kaupunkiin, mihin se sitten
+mahdettiinkin perustaa.
+
+Isä katseli oudoksuen hänen kasvojaan ja näki hänen silmiensä ikäänkuin
+verhoutuvan ja niiden katseen uppoavan syvemmälle piiloon. Hänen
+sielunsa näytti ikäänkuin lentävän kauas pois, ja hän istui siinä,
+niinkuin ei tietäisi eikä välittäisi mitä hänen ympärillään tapahtui. —
+
+Mutta poistuneiden porvarien joukosta erosi Päsä-Heikki heti portista
+kadulle päästyään. Erosi kaikista muista, mutta Sukan Simosta ei
+päässyt eroon. Tätä peloitti kovasti toisten porvarien aikomus
+ruveta mistään huolimatta niskoittelemaan kuningasta vastaan, ja
+hätäisin katsein oli hän vilkunut Päsä-Heikkiin, jolla oli havainnut
+olevan jotakin erikoista mielessään. Se ei ollut ottanut osaa koko
+loppukeskusteluun, oli vain yksikseen suipistanut huulensa ikäänkuin
+äänettömään vihellykseen.
+
+Sen täytyi merkitä jotakin. Ja hän hiipi nyt Päsä-Heikiltä puoleksi
+kuiskaten kysymään:
+
+— Auttavatkohan niiden aikeet?
+
+— Tuskinpa vain, vastasi Päsä-Heikki suupieli riipallaan.
+
+— Mitähän jos... alotti Sukan Simo, mutta katkaisi vilkuen ympärilleen.
+
+Päsä-Heikki katsoi kysyvästi häneen.
+
+— Jos olisi ilmoittaa herroille ajoissa heidän kapinastaan...
+
+— En minä ainakaan, tokaisi Päsä-Heikki halveksivasti.
+
+— Me saisimme kenties silloin jäädä...
+
+Päsä-Heikki hymähti yli olkansa. Hänellä oli omat tuumansa.
+
+— Tule mukaan, jos tahdot! sanoi hän kylmäkiskoisesti.
+
+Hän meni puotiinsa ja otti sieltä tukun näädännahkoja. Ne kädessään
+lähti hän astumaan Sonkkilaan.
+
+Herrat olivat juuri päässeet oivalliselta illalliselta, jota vähänväliä
+oli huuhdeltu Reinin viinillä. He olivat hyvällä tuulella ja ottivat
+heti porvarit puheilleen. Ja sitäkin paremmalle tuulelle tuli Henrik
+laamanni, kun Päsä-Heikki näytti hänelle näätiään. Suopean ylävästi
+käski hän ne viedä laivalle.
+
+— Sitä minä vielä, toimitti Päsä-Heikki pyöritellen lakkiaan, — että
+jos tästä muutto tulee, niin minä saisin jäädä...
+
+— Millä nojalla, kysäisi Henrik laamanni ikäänkuin loukkautuneena, —
+millä nojalla voisin tehdä muutoksia ja poikkeuksia, kun on kuninkaan
+selvä käsky pantava toimeen?
+
+-— Onhan minulla talo ja oikea asuinpaikkani Päsämäellä, vaikka olen
+täällä käynyt kauppojakin...
+
+— Etkö siis ole porvari?
+
+— Enhän minä oikeastaan. Ja kun minulla on siellä se talo, niin
+mieluummin muuttaisin sinne...
+
+— No sillä nojalla. Mutta kaupankäyntiäsi et enää saa jatkaa.
+
+— Eiköhän sitä nyt vähän sentään...
+
+— Siihen asiaan ei minulla ole muuta sanottavaa, virkkoi laamanni
+vilaisten Matz voutiin, ikäänkuin neuvoen olemaan mielinkielin hänen
+kanssaan. — Mutta jos asut maalla, ei mikään estäne sinua sinne
+jäämästä, lisäsi hän sillä ilmeellä, että asia oli selvä pitemmittä
+puheitta.
+
+Päsä-Heikki näki silloin parhaaksi lähteä. Mutta Sukan Simo jäi
+seisomaan ovensuuhun pyöritellen lakkiaan ja liehitellen.
+
+— Mitäs sinulla?
+
+— Minä vain, armollinen herra ja esivalta, tulin kuiskaamaan, että...
+
+— Puhu ääneen vaan!
+
+— Että ne aikovat kapinoida esivaltaa vastaan...
+
+— Ketkä ne?
+
+— Pakilan pormestari niillä on suuna, vaikka lakipappi säkkinä...
+
+— Kuka lakipappi?
+
+— Tämäpä nuori isä Martti. Siltä se Pakilan pormestari kyseli lakia ja
+huomenna aikovat tehdä tenän.
+
+— Tenän!? Mitä uskallat puhua? tiuskaisi Niilo herra.
+
+— Niin, lait ja paperit kourassaan!
+
+— Mitä tarkoitat, mies? kysyi Henrik laamanni voiden tuskin pidättää
+nauruaan.
+
+— Niillä on muka kirjat kuninkaalta, ja he aikovat ne vetää esiin
+kuningasta vastaan.
+
+Herrat mongersivat kotvan keskenään ruotsiaan. Henrik laamanni ei
+näyttänyt asiaa pitävän yhtä vakavana kuin hänen jalo lankonsa, mutta
+kyseli sentään sitten tarkemmin, ja Sukan Simo kertoi Pakilassa
+pidetystä kokouksesta. Hänen kertoessaan Niilo Boijen etukumara otsa
+vetäytyi ylen tuimiin ryppyihin. Mutta Henrik laamannissa näytti asia
+herättävän pikemmin uteliasta mielenkiintoa. Tyytyväinen hän sentään
+oli Sukan Simon palvelushaluun ja taputteli oikein olallekin.
+
+— Sitä minä vielä... että kun olen vain köyhä riepu, niin että
+armollinen esivalta...
+
+— Mitä tahdot?
+
+— Ja kun minä vielä asunkin siellä Naulamäellä, melkein maalla,
+köyhässä, kurjassa hökkelissä, niin jos armollinen esivalta...
+
+— Enhän minä, miekkonen, voi ruveta sinulle uutta rakentamaan!
+
+— Eihän toki, herra esivalta ja laamanni! En minä sitä... kun vaan saan
+jäädä tänne paikoilleni. Ja jos muut lähtevät pois, niin jäähän tänne
+taloja, jos vain armollinen herra esivalta...
+
+Henrik laamanni nauroi koko kasvoillaan.
+
+-— Menehän nyt, miekkonen! sanoi hän.
+
+— Mutta eiköhän armollinen herra esivalta sentään... miten minä, köyhä
+riepu, voisin siellä rakentaa pahaistakaan kattoa pääni päälle...
+
+— Sovi Matz herran kanssa. Tästä saat kaksi markkaa palveluksestasi. Ja
+nyt saat mennä.
+
+Nauraen työnsi hän Simo rukan ovesta ulos, vaikka tämä koki yhä
+toimittaa.
+
+Aamulla kuuden ajoissa kokoontuivat kylänmiehet joukolla torille
+raatihuoneen edustalle. Yönseutuun ei oltu paljoakaan nukuttu,
+illallisessa neuvottelussa mukana olleet olivat puhelleet mikä minkin
+kylänmiehen kanssa ja selittäneet asiaa. Vaikkei sellaista selittelyä
+oikeastaan olisi tarvittu, jos kerran johtomiehet olivat yksimieliset.
+Sillä enin osa kylänmiehistä oli aina raastuvan kokouksissa vaiti ja
+antoi viisaampien päiden päättää.
+
+Vakava, melkein uhmaava ilme oli kylänmiesten kasvoilla heidän siinä
+seistessään. Ainoastaan jotkut huonemiehet naureskelivat keskenään
+muista syrjemmällä ja tuumivat, että samahan se oli pyörittelihekö
+toisten tuvannurkissa täällä vai muualla. Naureskelivat ja
+tuumiskelivat huvikseen siinä odottaessaan... ollakseen sitten vaiti,
+kun sai kuulla mahtavampain puhuvan...
+
+Hyvät ajat saatiin odottaa. Mutta vihdoin herrat saapuivat.
+
+Henrik laamanni, Niilo herra ja Matz vouti nousivat raatihuoneen
+portaille ja porvarit kihertyivät ympärille. Äänettöminä odotettiin
+mitä herroilla oli sanottavaa.
+
+Henrik herra alotti muutamin juhlallisin sanoin mainiten siitä
+isällisestä huolenpidosta, jolla armollinen kuningas valvoi kaikkien
+alamaistensa parasta. Tällä samalla huolenpidolla hän oli muistanut
+raumalaisiakin lapsiaan ja tahtoi tämän itämaan väestölle valmistaa
+paremmat kauppamahdollisuudet. Sitten esitti hän kaikki ne valopuolet,
+joita kuningas ja hänen neuvosherransa olivat uudesta kaupungista
+miettineet kokoon, ja toivoi, että raumalaiset kiitollisuudella
+noudattaisivat kuninkaan määräyksiä heidän itsensä ja koko maan
+hyväksi. Lopuksi mainitsi hän, että asian käytännöllinen valvominen
+oli jääpä vouti Matz van Klewenin huoleksi, mutta kysyi sentään, oliko
+porvareilla mitä toivomuksia lausuttavina siihen nähden.
+
+Seurasi hiiskahtamaton hiljaisuus, jota kesti hyvän kotvan. Vihdoin
+lähestyi Henrik vanhus portaita hitain askelin. Henrik laamanni katseli
+häntä tutkivasti, ikäänkuin jo edeltäpäin päästäkseen selville, mitä
+hänellä mahtoi olla sanottavaa, ja Niilo herra uhkaavan tuimasti,
+ikäänkuin varmana siitä, että mies joka tapauksessa ansaitsisi
+rangaistuksen sanoistaan.
+
+— Toisten porvarien kuten omastakin puolestani pyydän alamaisimmasti
+ilmoittaa herramme ja kuninkaamme tietoon, että olemme tyytyväiset
+entisiin oloihimme ja entiseen asuinsijaamme, emmekä halua muuttaa
+mihinkään... alotti hän.
+
+— Tästä, katkaisi Henrik laamanni ylävän tyynesti, — tästä ei voi olla
+kysymystä, sillä siitä on juuri teille ilmoitettu kuninkaan tahto ja
+määräys. Tarkoitin toiveitanne muuton erikoisseikkoihin kuin myös uuden
+kaupungin erikoisiin etuihin ja oikeuksiin nähden, kuten esimerkiksi
+Porvoon porvarit pyysivät armollista kuningastamme ankarasti kieltämään
+Uudenmaan rannikkolaisten purjehduksen Rääveliin ja maakaupan, jota
+sikäläiset talonpojat harjoittavat niin entisten kaupunkien kuin
+uudenkin vahingoksi.
+
+— Mutta johan yleinen laki turvaa jokaiselle kansalaiselle hänen omansa
+ja erityisesti kotirauhan valansakon uhalla, alotti jälleen Henrik
+vanhus.
+
+— Tämä on selvää tottelemattomuutta ja kapinaa, jollaista kuningas ei
+jätä rankaisematta, murahti Niilo herra Henrik laamannille niin ääneen,
+että lähimmät porvaritkin se kuulivat.
+
+Henrik laamanni teki hänelle kärsimättömän liikkeen ja tuijotti
+uteliaasti paperiin, joka oli Henrik pormestarin kädessä. Se oli
+varmaankin sama, josta eilisiltainen luikkari oli puhunut.
+
+— Sitä paitsi, jatkoi Henrik vanhus, on kuningas tällä oikeuskirjalla
+vakuuttanut meille ikuisen omistusoikeuden asuinsijoihimme, jotka
+yhteisesti olemme kahdellasadalla unkarinkultaisella ostaneet.
+
+Hän ojensi paperin laamannille, joka luki sen tarkoin. Sitten kääntyi
+laamanni Niilo herran puoleen ja keskusteli neuvotonna hänen kanssaan.
+Niilo herra vastaili hänen totisiin huomautuksiinsa melkein kiukkuisin
+elein, mutta kummankaan sanoja eivät porvarit kuulleet. Erimielisiksi
+he näkyivät lopulta jäävänkin, laamanni teki ilmeisesti päätöksensä
+ja Niilo herra koki sitä yhä kiihkeästi kumota toisen pudistellessa
+päätänsä.
+
+— Tulen esittämään kuninkaalle toivomuksenne, joka oikeudellisesti
+katsoen ansaitsee tarkkaa harkintaa, lausui laamanni porvareille. —
+Mutta kehoitan teitä ajattelemaan omaa etuanne. Sillä epäilemättä
+teille tulee paljon paremmat kauppamahdollisuudet uudessa kaupungissa,
+jolla on niin edullinen asema ja täydet oikeudet kauppaan ulkomaiden
+kanssa kaikilla niillä tavaroilla, joita yleensä on lupa viedä maasta.
+
+Hän tuskin ehti lopettaa, kun Niilo herra, joka oli itse omin käsin
+tottunut ohjastamaan ja kurittamaan alustalaisiaan, kivahti:
+
+— Ja muistakaa ennen kaikkia, että niskoittelevia alamaisia on
+rangaistus kohtaava! Hänen majesteettinsa on itse siitä muistuttanut
+meille antamassaan valtakirjassa.
+
+Herrat poistuivat. Muutaman tunnin kuluttua lähtivät he purjehtimaan
+kohden Ulvilaa, viemään kuninkaan käskyä sinnekin. Lähtiessään
+ottivat he Jussoilan Juntin luotsikseen läpi Raumanmeren sokkeloisen
+rantasaariston.
+
+Mutta raumalaiset porvarit ryhtyivät arkisiin askareihinsa kuten
+ennenkin.
+
+
+
+
+X.
+
+"NISKOITTELEVA JOUKKIO".
+
+
+Kuten ennenkin ahersivat raumalaiset arkisissa askareissaan. Tekivät
+kauppoja puodeissaan, kyntivät peltojaan, niittivät niittyjään ja
+käyttivät karjaansa laitumella, kävivät väliin nuotalla Lajonlahdella
+ja heittivät verkkojaan saarten salmiin, tekivät kaupparetkiään
+Keminsuulle ja markkinain aikana Tornioonkin ja muihin Pohjanlahden
+satamiin, välittäen sieltä tavarain vaihtoa Turkuun ja Tukholmaan, jopa
+salavihkaan saksalaisiinkin kaupunkeihin.
+
+Kuten ennenkin.
+
+Ja kuitenkin oli heidän toimillaan ja koko arkisella elämällään
+niin erilainen leima. Oli melkein äkäistä täsmällisyyttä ja samalla
+ikäänkuin jaloa ylevyyttä heidän kaupanteossaan yksinkertaisten
+maalaisten kanssa. Hartiavoimin ajoi kyntömies auransa tuttuun
+ruokamultaan, ja melkein tuimasti hiipoi niittomies heinää
+viikatteellaan. Kaikkien tointen yllä väikkyi tunto, että oltiin
+vieraita lähtiämiä tutuilla tanhuilla ja rakkailla kotipihoilla. Mutta
+se herätti mieliin sitä hellemmän ja kiinteämmän rakkauden näihin
+tanhuviin, ja niihin pureuduttiin, niinkuin hukkuva tarraa kiinni
+lautaan, josta meren aallot häntä irti kiskovat. Tuima oli ilme ja
+ankara ainakin kaikkien eturivin porvarien kasvoilla.
+
+Mutta tähän synkkyyteen ilmestyi ikäänkuin ilon ja lohdutuksen
+kirkastus, kun saapui sanoma, että ulvilaiset olivat tehneet tenän
+hekin puolestaan. Kukaan tuskin ajatteli, että se millään tavoin tukisi
+raumalaisia heidän aiheessaan pysyä paikoillaan, mutta sittenkin se
+tieto heitti valoisan toivon kajon siihen ahdistuksen tunteeseen,
+mikä ajattelevia raumalaisia pyrki painamaan heidän hiljaisessa
+taistelussaan kotiseutunsa puolesta.
+
+Kesä kului kulumistaan odotuksen jännityksessä, mitä oli tuleva.
+Muutama kuukausi meni kuulumatta asiasta mitään. Sitten kävi Matz
+vouti, tietenkin ylempäin käskystä, tiedustelemassa, olivatko he
+vieläkään oppineet ymmärtämään omaa parastaan. Hän sai vastaukseksi,
+että raumalaiset tahtoivat pysyä kotikylässään. Uhkaillen lähti Matz
+vouti tiehensä.
+
+Kului taasen kuukausi, ja kesä alkoi kallistua syksyyn. Raumalaiset
+korjasivat viljan pelloiltaan ja alkoivat puida uutisviljaa leivikseen
+ja toivoivat ainakin siksi kesäksi pääsevänsä rauhaan.
+
+Mutta ei. Syyskuussa saapui taasen kuninkaan laiva, ja laivalla saapui
+Henrik laamanni, tällä kertaa yksikseen.
+
+Kuninkaan laivaan oli Jussoilan Juntti päässyt vakinaiseksi laivuriksi,
+niin oli voimakas ja reima mies miellyttänyt herroja edellisellä
+matkalla, jolloin oli heitä Ulvilaan luotsannut. Ja se tapaus kiinnitti
+niin raumalaisten mieltä, että Henrik laamannin saapuminen oli vähällä
+jäädä varjoon. Ja olevinaan olikin kovanyrkkinen mies, hänen ennen
+liian repäisevä käytöksensä oli saanut paljon hillitymmän uljuuden
+leiman.
+
+Mutta Henrik laamanni kutsui heti kylänmiehet raatihuoneelle. Kuninkaan
+käskystä sanoi hän vielä lisävarmuudeksi tulleensa neuvottelemaan
+uuteen kaupunkiin muuttoa koskevasta asiasta. Asukkaita sinne oli joka
+tapauksessa saatava, mutta saattoi tulla ensiksikin kysymykseen, että
+muuttaisivat ainoastaan joko ulvilaiset tai raumalaiset, ja toinen
+kaupunki saisi jäädä paikoilleen. Hän oli jo käynyt Ulvilassa, mutta he
+eivät suostuneet mielisuosiolla muuttamaan.
+
+— Emme mekään! huusivat useat porvarit.
+
+— Meillä on suurempikin oikeus olla paikoillamme, kun olemme kerran
+tonttimme omiksemme ostaneet, virkkoi Henrik vanhus.
+
+Se vastaus näytti saavan Henrik laamanninkin hyväksymisen.
+
+— Arvasin, että vastaatte siihen tapaan, lausui hän. Mietti sitten
+hetken, ennenkun jatkoi:
+
+— Mutta on vielä toinenkin ehdotus. Sellainen, että ainoastaan muutamat
+parhaat porvarit molemmista kaupungeista muuttaisivat.
+
+— Mitkä parhaat? kuului sorinaa porvarisjoukosta, ja kaikki vilkuivat
+naureskellen toisiinsa, ketkä heistä olivat parhaat.
+
+— Tietysti varakkaimmat! vastasi Henrik laamanni.
+
+Silloinkos alkoi sataa huutoja:
+
+— Miksei mieluummin köyhimmät?
+
+— Heillähän ei ole paljoa muutettavaa!
+
+— Lastautuvat vain vaikka kuninkaan laivaan!
+
+— Mikäs tässä, kyllähän me saatamme lähteä, huusi joku huonemies, ja
+toiset vastasivat hyväksyvällä naurunsorinalla.
+
+Henrik laamanni antoi heidän kotvan iloitella ja virkkoi sitten:
+
+— Totta kai ymmärrätte, etteivät varattomat pystyisi uuden kaupungin
+kauppaa saamaan alullekaan, saatikka sitten niin korkealle kannalle,
+että se kääntäisi koko Suomenlahden merikaupan uusille urille.
+
+— Eivät saisi edes kattoa päänsä päälle! huudahti Uolevi Kukko.
+
+— Juuri siksi, jatkoi Henrik laamanni, on kuningas pitänyt
+mahdollisena, että ainoastaan molempien kaupunkien etevimmät porvarit
+muuttaisivat. Mitä te siitä vakavasti ajateltuanne sanotte?
+
+Useimmat kääntyivät synkin kasvoin Henrik pormestariin.
+
+— Ajattelen, että muuttamisesta koituu suurin vääryys juuri
+talokkaille, sillä eivät he voi ottaa talojaan mukaansa, vastasi hän.
+
+— Hyvät miehet! puhui laamanni. Kuningas on jo määrännyt, että saatte
+tontit ilmaiseksi, ja talonpoikain on käsketty uittaa rakennushirsiä
+paikalle. Siellä on suret metsät Vantaan yläjuoksujen varsilla, eivätkä
+hirret tule juuri muuta kuin uittopaikan maksamaan.
+
+— Vuosia siihen sentään aina menee, ennenkun talo on kaikkine suojineen
+laitettu ja lisäksi sulatettu pellot ja niityt metsään, virkkoi Sipro
+Soini.
+
+— Siellä on ollut ennen hyvinvoipa kylä peltoineen, niittyineen. Sen
+sulatetut maat saavat uuden kaupungin asujamet viljelläkseen.
+
+— Mihinkäs niiden entiset viljelijät joutuvat? tuli Henrik vanhus
+kysyneeksi.
+
+— Kuningas antaa heille korvaukseksi maata muualta, jolleivät tahdo
+porvareiksi ruveta.
+
+Surkealta tuntui Henrik vanhuksesta ajatella isäntiä, joiden täytyi
+lähteä kodeistaan kenties korpeen.
+
+— Loitos, tuumi hän, se uuden kaupungin hanke näkyy itse kunkin
+uhkaavan heittää kodeistaan ja entisistä etumaistaan. Meillä
+puolestamme on paras tulolähteemme kaupasta Pohjan perien pirkkalaisten
+kanssa, ja meidän yhteytemme heidän kanssaan tulisi katkaistuksi.
+
+— Miksi? huudahti Henrik laamanni. Tarkoitushan on, että sinne
+saapuisivat kaikki Pohjanlahden rantalaiset aina Lappia myöten tekemään
+kauppoja hollantilaisten ja venäläisten kanssa!
+
+— Matka lie sieltä Kainuunperille ainakin kahta, kolmea vertaa pitempi?
+
+— Mutta sen korvaa monin kerroin parempi myyntitilaisuus. Ja kun
+laittaisitte, vaikkapa useammat porvarit yhdessä, niin suuria laivoja,
+että uskaltaisitte kaukomerille, saisitte sieltä vapaasti purjehtia
+ulkomaidenkin satamiin, aina Hollantia, Englantia, Ranskaa ja
+Portugalia myöten. Saisitte viedä ulkomaille sellaisiakin tavaroita,
+joiden vienti muilta kaupungeilta on kielletty eikä teidän toistaiseksi
+tarvitsisi maksaa veroa ropoakaan. Kyllä ne edut ajanoloon monin
+kerroin korvaisivat muuttokustit ja uusien talojen rakentamisen.
+
+— Mutta ne eivät vastaa kotejamme, näitä rakkaita rantoja ja
+kotitanhuvia, joihin sydämemme ovat kiinni kasvaneet!
+
+Tämä huudahdus pääsi Henrik vanhuksen suusta aivan sydämen vaistosta.
+Ja se sattui sydämiin. Kaikista silmistä näkyi, että nyt oli sanottu
+sana, joka vastasi jokaisen mielialaa sillä hetkellä.
+
+Hyväksi aikaa se pani miettimään Henrik laamanninkin. Vihdoin hän
+virkkoi:
+
+— Ette siis tahdo suostua siihenkään, että ainoastaan muutamat
+etevimmät teistä muuttaisivat?
+
+— Emme! Emme! kuului huutoja.
+
+— Minun tehtäväkseni siis jää antaa kuninkaalle sen suuntainen
+lausunto. Mutta silloin varmaan kuningas tulee pitämään kiinni
+käskystään ja määräyksestään, että teidän on muutettava kaikkien.
+Kokous on päättynyt.
+
+Porvarit hajaantuivat koteihinsa. Ja nämä välittävät ehdotukset ja
+keskustelu niiden johdosta oli vain saanut uhkaavan vaaran entistään
+elävämmäksi heidän mielissään ja siten pannut yhä raskaamman painon
+heidän sydämilleen.
+
+Henrik Pakila tämän painon tunsi raskaimpana. Kaupungin pormestarina ja
+yleensä tunnustettuna ensimäiseksi johtomieheksi yhteisissä tärkeissä
+asioissa oli hän joutunut tämänkin järkyttävän kysymyksen etunenään.
+Ja kun hän jo nuoruudestaan alkaen oli ollut kaikissa kylän yhteisissä
+riennoissa mukana ja pitkänä ikänään vähitellen joutunut niiden
+keskipisteeseen, oli hän ajatuksin ja tuntein niihin niin elähtynyt,
+että pysyminen kotikylässä oli hänelle ehdoton elinkysymys, siitä
+siirtyminen olisi ollut samaa kuin reväistä sydän irti rinnastaan.
+
+Mutta juuri tämä hänen persoonallinen elinvakaumuksensa saattoi
+hänet tavallaan epäilemään asiaansa koko laajuudessaan. Hän näki
+että varattomille huonemiehille asia oli jotensakin yhdentekevä;
+avomielisimmät heistä saattoivat ujostelematta sanoa, että oliko sillä
+mitä väliä, vaikka muuttikin, jos siellä ei ollut ainakaan kurjempaa
+kuin täällä. Heille oli asia kaikkea muuta kuin polttava elinasia!
+
+Eikä ainoastaan heille. Henrik vanhus pani ajanoloon merkille, etteivät
+monet eturivin porvaritkaan pitäneet muuttoa niin mahdottomana.
+He eivät vain menneet ajatuksiaan sanomaan, sillä tämä vastarinta
+oli heille muodostunut jonkullaiseksi kunnianasiaksi. Kun kerran
+oli asetuttu vastahakaan, olisi ollut häpeällistä taipua! Jollei
+joidenkuiden selkärankaa lie tukenut etupäässä se, että kaupungin
+parhaimmisto oli ottanut vastarinnan omaksi asiakseen, ja he tahtoivat
+lukeutua parhaimmistoon!
+
+Juuri näitä, joille turha kunnia oli päävaikutin vastarinnassaan, juuri
+niitä ajatellessaan Henrik vanhus, jolle kotipaikan puolustaminen oli
+sydämen tarve, tunsi huolekasta epäröimistä mielessään. Johtavana
+miehenä tunsi hän olevansa suuresti vastuunalainen toistenkin
+kohtalosta, jos heille niskoittelunsa johdosta mitä tapahtuisi tai— jos
+heillä sittenkin olisi parempi uudessa kaupungissa. Tämä vastuuntunto
+ja siihen liittyvä epätietoisuus, jääminenkö vai muuttaminen
+kylänväelle kokonaisuudessaan olisi parempi, se alkoi yhä raskaammin ja
+huolettavammin painaa hänen mieltään.
+
+Hän kantoi kauan mielessään tuumaa, että olisi — toisten kylänmiesten
+tähden — kerran käytävä katsomassa uuden kaupungin paikkaa ja ottamassa
+selkoa kauppamahdollisuuksista siellä. Kerran hän mainitsi siitä
+pojalleenkin, nuorelle Henrikille, ja häntä oudostutti suuresti se
+ihmeellinen tuike, joka silloin ilmestyi nuoren Henrikin silmiin. Mutta
+sitten hän ajatteli, että ainahan nuoret tahtoivat tuntea maailmaa, ja
+lopulta häntä melkein ilahutti se ajatus, että kenties poika halusi
+ottaa asiasta selkoa samasta syystä kuin hän itsekin.
+
+Lopulta päätti hän lankonsa Simo Sonkin kanssa, että he lähtisivät
+yhteisellä laivallaan kaupparetkelle Rääveliin ja paluumatkallaan
+kenties pistäytyisivät Vantaan suullakin uutta kaupunginpaikkaa
+katsomassa. Kun hän tästäkin päätöksestä mainitsi pojalleen, pyysi tämä
+innokkaasti päästä mukaan. Ja niin jätettiin koti puotineen naisväen
+hoitoon, ja eräänä syysaamuna lähtivät molemmat pormestarit ja nuori
+Henrik purjehtimaan Rääveliä kohden.
+
+Kauppatuttavaltaan Detmar Hamerilta kuuli Henrik vanhus Räävelissä,
+että monia sikäläisiä porvareita juuri niinä päivinä purjehti
+Helsinginkoskelle Vantaan suulle. Siellä oli näinä päivinä Eusebiuksen
+messumarkkinat, joita Paattisten luostarin munkkien, kosken
+kalastuspaikan muinaisten omistajain toimesta oli alettu pitää.
+Seutulaiset kokoontuivat tukulta näille markkinoille, sisämaan
+pitäjien miehet maalaistuotteineen ja rannikkopitäjäin laivurit
+saksantavaroineen. Räävelin porvarit laskettivat muulloin minkä
+minnekin Uudenmaan rannikoille kaupoilleen, mutta näinä markkinapäivinä
+oli heilläkin tapana saapua Vantaan suulle.
+
+Detmar porvari oli lähettänyt jo laivurinsa näille markkinoille, mutta
+miten siitä tuumittiin, päätti hän nyt lähteä raumalaisten laivalla
+itsekin jälkeen. Ja niin laskettivat he poikki Suomenlahden ja
+lähestyivät rannikkoa pienten saarien välitse.
+
+Rääveliläinen tunsi täällä paikat yhtä hyvin kuin kotirannoillaankin.
+Sillä muutaman peninkulman päässä Vantaan suulta oli korkeahko
+niemeke, johon virolaisilla, vaikka luvattomasti, oli tapana purjehtia
+suomalaisia kauppatuttaviaan kohtaamaan. Tälle niemelle, joka oli
+saanut Vironniemen nimekseenkin, myös Herman porvari tavallisesti
+purjehti kaupantekoon.
+
+Pienemmät saaret sivuutettuaan lähestyivät he manteretta ja näkivät
+siinä mantereen mallossa vasemmalla kohoavan suurehkon, metsäisen
+kalliosaaren. Rääveliläinen kertoi, että Kustaa kuninkaan uusi kaupunki
+oli ensin aiottu perustaa tälle saarelle, Santahaminaan, ja alettu
+siihen jo rakentaa ruunun viljapuotejakin. Mutta sitten se olikin
+päätetty siirtää peninkulman pohjoisempaan, Vantaan suulle, pitkän
+lahden pohjukkaan.
+
+He laskivat ohi Santahaminan ja ohi muutamain pienempäin saarien
+pitkään, monikielekkeiseen lahteen. Kohta näkyi oikealta Vironniemi,
+ja rääveliläinen tiesi kertoa, että uuden kaupungin sijoittamista oli
+ajateltu siihenkin, mutta Vantaan lohikoski, vanha markkinapaikka
+ja kosken yli kulkevan maantienkin läheisyys oli vetänyt yhä
+pohjoisempaan. Vironniemen ohi päästyä tulivat he kapeihin salmiin,
+jotka olivat niin kariset ja matalat, että oudon olisi ollut mahdoton
+osata läpi, jollei Erik Spore olisi syyskesällä lähettänyt miehiä
+väylää viittomaan. He olivat häthätää merkinneet matalikot ja karit
+kumpeleilla ja syvämatalikot uiviin tervatynnyreihin pistetyillä
+viitoilla. Niiden opastamina pääsi kuin pääsikin Korkeasaaren,
+Mustikkamaan ja Palosaaren päitse leveämmälle lahdenperukalle.
+
+Lähestyttiin vihdoin Vantaan suuta, ja kohisten otti koski raumalaiset
+vakoilijat vastaan. Ja kosken alasuvantoon oli matalalle rannalle
+laitettu pukkien ja hepojen varaan koko pitkiä laitureita, joissa
+makasi melkoinen liuta haaksia.
+
+Siinä isänsä ja Simo Sonkin kanssa tähystellessään, mihin he pääsisivät
+maihin, keksi nuori Henrik eräässä laiturissa porvoolaisen Laurens
+Mikkelinpojan tutun haahden. Kummasti sykähdytti sen näkeminen nuorta
+mieltä, ja jännitetyin katsein hän tähysteli, eikö siellä näkyisi
+nuorta Elinaa. Ei näkynyt häntä. Mutta Laurens porvari oli itse
+haahdellaan, ja häneltä saivat raumalaiset luvan laskea haahtensa
+samaan laituriin hänen haahtensa kylkeen.
+
+— Oletko sinäkin tullut uuden kaupungin paikkaa katsomaan? kysäisi
+Henrik vanhus heti tervehdittyään.
+
+— Me olemme jo tänne muuttaneet.
+
+— Muuttaneet?
+
+— Niin, tuonne Kellovuoren rinteelle rakennutan asuntoa parhaallaan.
+
+— Ja kauppa taitaa käydä hyvin?
+
+— Ei sitä ole vielä ennen näitä markkinoita yritettykään. Kesällä —
+kertoi Laurens porvari vilkkaasti puheen päähän päästyään — oli täällä
+kyllä määrä pitää suuret markkinat. Mutta eipä täällä näkynyt maalaisia
+eikä laivureita, ei odotettuja hollantilaisia eikä venäläisiä.
+Maalaiset olivat kiireimmissä kesätöissään ja tuskin koko markkinoista
+tiesivätkään. Laivurit taasen menivät kauppatuttujaan tapaamaan mikä
+minkin niemen maltoon tai lahden poukamaan. Kuningas kuului käskeneen
+myydä myös ruunun veroviljaa markkinoilla, mutta viljapuoteja vasta
+rakennetaan tuonne kosken korvalle. Ei ollut myytävää eikä ostajiakaan!
+Vasta nyt messumarkkinoilla näen täällä ensi kerran vierasta väkeä.
+
+Laurens porvarin pakinoidessa oli alettu nousta "kaupunkia"
+katselemaan. Rannalla kosken alajuoksun varrella oli siinä
+vesi-itkoista metsämaata, johon oli hakattu aukeamia ja laitettu
+niihin pieniä kolmiseinäisiä majoja, kuten tavallisesti kalasaunat
+rannalle kyhättiin. Uuden kaupungin porvarit asuivat niissä, ja niiden
+viereen kohosivat parastaikaa vakinaisempain asuntojen salvokset.
+Koskessa vähän ylempänä oli saari, jonka poikki kulki valtatie
+Turusta Viipuriin, ja saaren kohdalla kosken länsirannalla kohosi
+monikielekkeinen kalliokenkämä. Tänne, lähelle valtatietä, olivat
+ensimäiset muuttajat asettuneet, ja siellä olivat monet salvokset
+jo vesikatossa. Porvoolaiset olivat tuoneet mukanaan raatihuoneensa
+vaskikellon ja kohottaneet sen korkeimmalle kallionhuipulle
+puutelineistä riippumaan, ja siitä oli kallio saanut Kellovuoren
+nimekseen.
+
+Siinä Kellovuoren liepeellä oli koko kookas hirsitupa, johon Laurens
+porvari pyysi vieraansa astumaan sisään. Seinät, laipiot ja lattiat
+olivat siinä jo valmiit, mutta uunia vasta muurattiin nurkkaan.
+Keskelle lattiaa oli laitettu väliaikainen tulisija, ja sen ääressä
+seisoi nuori tyttö hämmentäen pataa, joka riippui haahlasta tulella.
+
+Elina!
+
+Hänet nähdessään nuoren Henrikin mielessä monivuotiset unelmat ja
+kaihot kihosivat suloiseksi kyynelsumuksi silmiin. Ja ilostui Elinakin
+tuntiessaan tulijat. Silmät alkoivat loistaa kirkkaasta riemusta,
+ja ykskaks liepsahti hän ottamaan vastaan vieraitaan. Pyyhkäisi
+esilinallaan lämmintä kättään ja ojensi sen vieraille, pyyhkäisi pitkää
+jakkaraakin ja pyysi vieraat istumaan. Iloinen oli ja hilpeä ja niin
+sulavasti liikkui, että tämä tupa, jossa oli kaikki keskentekoista ja
+lattia täynnä muurauskiviä, näytti nuoresta Henrikistä kodikkaimmalta
+ja viehättävimmältä sopelta maailmassa.
+
+Ainoastaan katsein keskustelivat nuoret, Henrik vanhojen porvarien
+vieressä istuessaan ja Elina askareissaan liikkuessaan. Mutta Henrik
+vanhus ja Laurens porvari puhelivat uuden kaupungin asioista, eikä
+ollut entisellä Porvoon kaupilla ainoatakaan sanaa sen ylistykseksi
+sanottavaa. Vouti Erik Spore oli porvoolaisia yhtä mittaa kivistellyt
+muuttamaan, ja kun siitä ei mihinkään päässyt, oli vihdoin lähdetty.
+Saipahan, kun ensimäisten joukossa joutui, valita mieleisensä
+asuintontin, ja pääsisi sitten ajoissa jälleen kaupankäyntiin, kun oli
+saanut katon päänsä päälle. Mutta arveluttavaa oli rakentaminenkin.
+Eivät olleet herrat vielä laatineet edes varmaa asemakaavaa
+kaupungille. Pari katulinjaa oli vain kepitetty ja niiden väliin taloja
+laitettiin melkein sikinsokin. Lisäksi kuului olevan aie rakentaa
+joensuuhun kuninkaankartano, kenties suuri linnakin. Senkään paikka ei
+vielä oltu määrätty, eikä ollut ollenkaan varmaa, keiden taloja sen
+tieltä kenties määrättäisiin siirtämään syrjään.
+
+Kysellessä ja jutellessa, katsellessa karua seutua ja mataloita
+liejurantoja kului päivä illoilleen, ja raumalaiset yöpyivät laituriin
+haahteensa. Mutta vielä toisten mentyä levolle jäi nuori Henrik
+laivankannelle istumaan ja unelmoimaan.
+
+Kirkas oli kuutamoilta, kaunis ja kirkas. Hopealle välkähteli
+"Kaupunginselkä" Vantaan suulla, ja hopealle hohtivat rannat. Ja
+hopealle hohtivat unelmat, joita nuori Henrik uneksi haahdenkannella
+Laurens porvarin laiturissa.
+
+Mutta tämä ranta, jossa kaikki oli rakenteella ja maan peittivät
+lastukasat ja hirsiröykkiöt, tämä ranta veti häntä puoleensa niin
+lumoisalla viehätyksellä, että hän vielä muiden mentyä nukkumaan nousi
+maihin.
+
+Hän nousi kosken alajuoksun rantamaa ylöspäin hirsikasojen välitse,
+joita talonpojat päivätöinään olivat siihen uittaneet ruunun
+viljapuotien rakennustarpeiksi ja myös myydäkseen porvareille.
+Alajuoksun ohi kuljettuaan saapui hän putoukselle, joka kolmen sylen
+korkuisena pauhasi ja ryöppysi alas kalliokynnykseltään. Ihmeellinen
+mieliala valtasi siinä Rauman hiljaisten rantojen pojan. Kirkas kuutamo
+kiehtoi haavehileillään, ja kosken kohina aivan lumosi haaveherkän
+mielen, niin että teki melkein mieli heittäytyä huppelehtamaan kosken
+pyörteihin.
+
+Mutta toinen sisäisempi, lämpimämpi salalumo veti häntä koskelta
+kohoamaan ylös Kellovuoren rinnettä. Hitaasti, tähystellen ja
+kuulostellen nousi hän porvoolaisen Laurens porvarin tuvan ohi ja
+saapui ylimmälle kallionhuipulle raadinkellon luo.
+
+Siellä keksi hän toisenkin ihmisolennon illan kuutamossa. Sylkyttävin
+sydämin lähestyi nuori Henrik häntä, ja sellaisesta iloisesta
+yllätyksestä, joka toteuttaa sydämen salaisimmat toiveet, huudahtivat
+molemmat nuoret kohdatessaan toisensa.
+
+— Oletko sinä täällä talonpaikkaa katselemassa? kysäisi Elina
+vallattomasti.
+
+— Teidän kotikunnaitanne vain katselen.
+
+— Eikös täällä olekin nyt aivan ihanaa! Eikö tämä ole oikea lumosopukka?
+
+-— On, myönsi nuori Henrik, ja hänen juuri niin sanoessaan tuli hän
+katsoneeksi Elinan silmiin, ja hänen äänensä värähti lämpimästi.
+
+— Miksette tekin sieltä Raumalta ole jo kiirehtineet muuttamaan? Muut
+ehtivät valita kaikki parhaat tonttipaikat.
+
+— Raumalaiset eivät ole aikoneet muuttaakaan.
+
+— Kuinka ette aikoisi? Onhan kuningas käskenyt!
+
+— Meistä kuningas tekee siinä väärin, ainakin raumalaisiin nähden,
+sanoi Henrik vakavasti.
+
+— Sitä minä en ymmärrä, virkkoi Elina kummastellen.
+
+— Eikä täällä näytä niin hääviä olevan.
+
+— Ei vielä, mutta antaahan kaiken ehtiä kuntoon! Teillekin olisi
+tuossa niin hauska rinne aivan tupamme vieressä. Tuohon katulinjan
+viereen voisi laittaa tuvat, kamarit ja puodin, tuonne takapihalle
+saunan, navetan ja riihen. Kuinka iloinen olisin, jos tulisitte siihen
+naapuriksi!
+
+— Olisitko! ilostui Henrik.
+
+— Muuten ikävöin täällä, virkkoi Elina alakuloisesti.
+
+— Tulisitko meille, jos tänne muuttaisimme? virkkoi Henrik leikkisään
+sävyyn.
+
+— Oi, kyllä! Kävisin joka päivä.
+
+— Etkö tulisi oikein olemaan?
+
+— Mitenkäs minä olemaan toisten kotiin...
+
+— Tulisit emännäksi!
+
+Se sai Elinan hämilleen. Mutta pian hän siitä selvisi.
+
+— Miksen tulisi, jos huolitaan!
+
+— No, kättä päälle sitten! riemastui vakava nuorukainen reimaan kisaan.
+— Yksistään sen lupauksen tähden olen valmis tulemaan tänne vaikka
+karkaamalla, jollen muuten pääse.
+
+Nauraen kättä lyötyään jäivät he siihen kotvaksi seisomaan käsi
+kädessä. Mutta siinä seistessä kävi nuori Henrik niin alakuloisen
+vakavaksi ja puhui hiljaa:
+
+— Olen ajatellut sinua alinomaa, siitä pitäen kun näimme Turussa
+toisemme kolme vuotta sitten. Minua on vain vaivannut sen mustalaisakan
+ennustus.
+
+— Sekö, että vesimatkan takaa löydät omasi?
+
+— Niin, ja sinne jään.
+
+— Kenties hän tarkoitti juuri... ai, kuules, sehän voi tosiaankin
+tietää, että tulet tänne muuttamaan...
+
+— Ja saan sinut!
+
+— Veitikka! huudahti Elina ja läpsäsi toista käsiselälle.
+
+Nuori Henrik ei päässyt yhtä hilpeään mielialaan.
+
+— Kuules, Elina, alotti hän alakuloisesti, — etkö sinä voisi yhtä hyvin
+tulla Raumallekin —?
+
+— Mitäs minä siellä...
+
+— Sitten vasta sielläkin oikein viihtyisin ja olisin onnellinen.
+
+Se oli liian kaihoista hilpeästä Elinasta. Hänen täytyi mielialaa
+hieman keventää.
+
+— Kyllä tulen vaikka mihin — jos saat kiinni!
+
+Hän läksi keveästi juoksemaan yli kallionkärkien raadinkelloa kohden.
+Sen korkean telineen jalkojen ympäri ja lomitse puikkelehti hän sinne
+tänne. Eikä nuoren Henrikin auttanut muuta kuin juosta jälestä.
+
+Mutta siinä puikkelehtiessaan tuli Elina jaloistaan kiertyneeksi
+riippuvaan kellonnuoraan. Ja kaatui nauraen.
+
+Henrik _sai_ hänet kiinni, sylin kävi, kiinni kiertyi ja nosti
+voittosaaliinsa ilmaan.
+
+Ja raadin kello, se soi riemusoittoa lempivälle pojalle, joka oli
+kiistassa juossut ja hyvän palkan ennättänyt!
+
+Mutta Elina hätääntyi.
+
+— Herra isä! Nyt kello soi! Minkä hälytyksen luulevat vielä sen
+olevankaan, ja pian juoksee tänne koko kylän väki!
+
+— Voittoani todistamaan!
+
+— Ei, ei se niin käy! hätiköi Elina.
+
+— Mitäs nyt sitten?
+
+— Juoskaamme piiloon!
+
+He juoksivat lähimpään varjoisaan kallionloukkoon. Henrik ehti sinne
+ensin ja veti Elinan syliinsä turvatakseen hänet kaikkinaisilta
+vaaroilta.
+
+Henkeään pidätellen he kuuntelivat. Kellovuorelle kuului tosiaankin
+nousevan muutamia miehiä joistakin lähimajoista. Katselivat ja
+ihmettelivät, kun ei hälyttäjää näkynyt, ja menivät vihdoin pois
+sadatellen koiranleukaa, joka oli heitä turhalla hälytyksellä narrannut.
+
+Mutta molemmat nuoret nousivat kallionloukosta ja istuivat
+vuorenkärjelle kuutamossa kuiskimaan. Siinä kertoi nuori Henrik
+monivuotiset lemmenikävänsä, siinä Elinakin sydämensä salaiset kaihot.
+Siinä he lujan lemmenliiton solmisivat, mutta muu jäi ajan ja tulevain
+tapausten varaan.
+
+Aamulla lähti raumalainen alus laskettamaan kotirantoja kohden. Henrik
+vanhus oli päässyt varmaan vakaumukseen, ettei muuttaminen olisi
+raumalaisille miksikään eduksi ja onneksi. Kotirantojen puolustaminen
+oli tärkeä muistakin kuin tunnesyistä, oli niin kallis asia, että sen
+puolesta kannatti joukolla seista, voittaa tai kaatua.
+
+Mutta nuori Henrik seisoi haahden kannella ja katseli palavin katsein
+Vantaan rantaan, josta haaksi vitkaan loittoni. Ja rantakoivujen ylitse
+alkoi joltakin Kellovuoren kenkämältä vilkkua valkoinen liina, joka
+riemuisasti sykähdytti sydäntä. Sydäntä sykähdytti ja värisytti, ja
+kohta kostutti silmät.
+
+Isä näki sen ja katsoi kovin kummissaan poikaansa.
+
+— Onko sieltä niin sääli lähteä, virkkoi hän melkein nuhdellen.
+
+Nuori Henrik loi isäänsä hellän varovan, anovan katseen. Mutta isän se
+katse sai vain sitä kiinteämmin asiaa miettimään.
+
+Hän piti tarkoin silmällä poikaansa. Ei se enää niin pelkkänä silmänä
+tuijottanut loittonevaan rantaan, mutta vilkaisi sinne vähänväliä
+salavihkaan. Ja sitten mietiskeli ja tuijotteli laivankanteen, aivan
+kuin näkisi siinä taivaan ihanuudet.
+
+Isältä pääsi lopulta hymähdys.
+
+— Oletko puhunut tytölle? kysyi hän.
+
+Nuori Henrik loi häneen katseen, joka ilmaisi kaiken.
+
+— Olisi noita tyttöjä lähempänäkin, tuumi isä siihen. Huitukoista vain
+on kala vasta se, joka kaukaa tuodaan! Eikä kunnon tyttö hevillä lähde
+kauas vierailun.
+
+— Ei hänkään...
+
+— Rukkasetko antoi? kysyi isä ihmeissään.
+
+— Toivoi meidänkin muuttavan Vantaan suulle.
+
+— Vai niin päin! virkkoi isä melkein vihaisesti. — Ja sinä kai lupasit
+mennä kotivävyksi korpeen?
+
+Poika loi isäänsä pitkän katseen. Mutta se katse ei ollut ilmeeltään
+niin selvä ja varma, että olisi isää tyydyttänyt.
+
+— Et kai sentään mitään luvannut?
+
+— En, vastasi poika.
+
+Enempää siitä ei puhuttu. Eivätkä isä ja poika puhuneet suurin
+muutakaan koko pitkällä kotimatkalla. —
+
+Muutamia päiviä heidän saavuttuaan kotiin tapahtui Pakilassa
+juhlallinen tapaus. Martti pappi tuli kaikki lain muodot täyttäen
+sanomaan morsiamen isälle, että tahtoi viettää häät joulun jälkipyhinä.
+Lain mukaan oli se näet sanottava vähintään kuutta viikkoa ennen.
+
+Samalla oli selvitettävä toinenkin kysymys. Martti pappi ei olisi
+mielellään mennyt nuorikkonsa kera asumaan kolkkoon luostariin, eivätkä
+seurakuntalaiset mielellään uutta pappilaa rakentaneet. Kuka tiesi,
+keiden pappi siinä tuli asumaan, ja kuka tiesi, jos he vielä saisivat
+pian rakentaa toisen pappilan johonkin muuanne.
+
+Mutta Henrik vanhus otti sydämenasiakseen oman kodikkaan sopukan
+hankkimisen nuorelle parille. Ja hänen vaikutusvaltansa sai aikaan,
+että pappila päätettiin rakentaa ilman suurempia riitoja, vaikka
+kylänmiehet vähän nokkailivat, varsinkin takanapäin.
+
+Pappilan rakentaminen vei koko talven, ja häät voitiin vasta helluntain
+pyhinä viettää. Häävieraita kävi kutsumassa kaksi miestä ja kaksi
+vaimoa, miehet kutsuivat miehiä, vaimot vaimoväkeä. Ja tarkoin oli
+valinta tehtävä, jos mieli kutsua häihin edes arvokkaimmat porvarit
+perheineen, sillä laki ei sallinut porvarishäihin kutsua kolmeakymmentä
+vierasta enempää. Häävaatteita laitettiin morsiamelle molemmat kaksi
+lain sallimaa vaatekertaa. Ruokaa sitä vastoin laitettiin ja olutta
+pantiin niin paljon, että se olisi riittänyt koko viikoksi, vaikka
+lakipappi olikin määrännyt, että tarkoin lakia noudattaen hänen häänsä
+saivat kestää ainoastaan kaksi päivää ja niissä saatiin syödä vain yksi
+ateria kumpanakin. Luonnollisesti Martti pappi noudatti säädöksiä,
+jotka koskivat porvarillisia häitä — sillä papin häistä ei vanhettunut
+laki puhunut mitään.
+
+Vihkipapiksi noudettiin itse Mikael maisteri, joka vanhan Martti
+Skytten nimessä nykyään hoiti piispanvirkaa. Vihkimys tapahtui
+kirkossa. Sen jälkeen syötiin ensimäisen hääpäivän laillinen hääateria
+Pakilassa ja sen jälkeen iloiteltiin, kunnes morsiuspari yhdeksän
+aikaan illalla vietiin vuoteelle uuteen pappilaan, veisaten Agricolan
+virttä:
+
+    Tule, Luoja, Pyhä Henki,
+    uskollisen valista,
+    armelias ne rinnat täytä,
+    jotkas olet luonunna!
+
+Tähän asti oli kaikki käynyt tarkoin lain mukaan. Mutta seuraavana
+aamuna lakipappi nukkui niin pitkään, että jotkut koiranleuat ehtivät
+tehdä hänelle pahan tepposen. Vanhan tavan mukaan lähti kolmen aikaan
+liikkeelle joukkue, joka kävi herättämässä ihmiset jokaisessa talossa,
+mistä jokunenkaan oli ollut mukana eilisellä hääaterialla. Joukkueen
+edellä kulki makausrahojen kerääjä, hänen jälessään pelimanni ja
+kolmantena rummuttaja. Kokoojalla oli pitkä seiväs, jonka toisessa
+päässä oli lehmänkello, toisessa saapas, pelimannilla huilu ja
+rummuttajalla kattilarämä kaulassaan. Kun päästiin makaavan häävieraan
+luo, alkoi herätys. Kokooja soitti lehmänkelloaan, pelimanni puhalsi
+huiluaan ja rummuttaja rämisteli kattilaansa. Kun nukkuva oli herännyt,
+ojensi kokooja hänelle saappaan ja herätetty pani siihen rahat,
+jotka jo illalla oli varannut tyynynsä alle. Kaikki häävieraat siten
+herätettiin, ja rahoja karttui sievonen summa, sillä varakkaimmat
+porvarit pistivät saappaaseen kirkkaita riksejäkin. Mutta kun ne
+vietiin Martti papille, sai kokooja vain nuhteet. Ja Martti pappi
+luovutti rahat seurakunnan köyhille.
+
+Häiden jälkeen alkoi nuori papinmuori hääriä uudessa pappilassa ja
+lakipappi papillisten tehtäviensä ohella suomenteli lakejaan. Ja
+onnellisia he olivat nuoressa rakkaudessaan.
+
+Ja raumalaiset ahersivat arkiaskareissaan ja alkoivat luulla, ettei
+heitä enää tultaisi kotisijoiltaan ahdistelemaankaan. Pelko haihtui ja
+hälveni yhä tuntumattomammaksi heidän kesäisissä kiireissään.
+
+Mutta juhannuksen aikoina saapui jälleen Henrik laamanni, tällä
+kertaa Matz vouti mukanaan. Kylänmiehet kutsuttiin raatihuoneelle,
+ja raatihuoneen rappusilta luki Henrik laamanni heille kuninkaan
+käskykirjeen.
+
+Virallisen ankaralla äänellä hän sen luki ja ankarat olivat sanatkin.
+
+Kuninkaan käskykirja kuului näin:
+
+"Me Kustaa j.n.e. teemme tiettäväksi, että koska olemme kuulleet joukon
+alamaisiamme, jotka ovat asuneet Rauman ja Ulvilan kaupungeissa,
+olevan vastahakoisia muuttamaan Helsinkiin, vaikka olemme heitä sinne
+usein käskeneet, koko Suomenmaan ja heidän itsensä hyödyksi ja avuksi,
+olemme sentähden käskeneet luottamusmiestämme ja palvelijaamme Henrik
+Klaunpoikaa, Etelä-Suomen laamannia, vielä kerran _kaikkia_ mainittujen
+kaupunkien asukkaita meidän puolestamme vakavasti käskemään ja
+kehoittamaan, että heidän on enempää vitkastelematta ja aikailematta
+muutettava Helsinkiin, ja jos ken näiden kaupunkien asujamista ei
+käskyämme noudata, on mainitun Henrik Klaunpojan häntä ankarasti
+rangaistava, niinkuin sitä, joka oikean esivaltansa käskyjä ja
+määräyksiä halveksii. Tahdomme myös täten käskeä voutejamme Suomessa,
+että heidän on mainittua Henrik Klaunpoikaa autettava rankaisemaan
+sitä niskoittelevaa joukkiota, joka ei käskymme mukaan itseään ojenna
+eikä tahdo lähteä ja muuttaa mainittuun Helsinkiin. Tätä itsekukin
+noudattakoon."
+
+Käskykirjeen luettua seurasi äänettömyys, jonka aikana Henrik laamanni
+katseli vakavasti kokoontuneiden porvarien kasvoja. Sitten hän vielä
+muutamin sanoin teroitti, että tämä kuninkaan käsky oli nyt lopullinen
+ja ehdoton ja oli sitä kokonaisuudessaan viivyttelemättä noudatettava.
+Muuton valvonnan jätti hän vouti Matz van Klewenin huoleksi.
+
+Matz vouti jätti raumalaisille pari päivää, joina he saivat miettiä,
+millä tavoin halusivat muuton järjestää.
+
+Ja herrat poistuivat. Henrik laamanni purjehti Turkuun ja Matz vouti
+ajoi Köyliönsaarelle.
+
+Sinä iltana oli vielä raumalaisilla tuima ja myrskyinen kokous.
+Muutamien puheessa oli sellainen sävy kuin karhun äänessä, kun nuoli
+on ammuttu sen sydämeen. Enimpäin huomio sentään kohdistui siihen,
+että täytyikö heidän muuttaa juuri nyt ja jättää vilja korjaamatta
+pelloilleen. Mutta kaikkien puheet kävivät siihen suuntaan, ettei vielä
+tälläkään käskyllä muuteta kävi miten tahansa. Lopuksi päätettiin, että
+Matz voudille hänen saavuttuaan esitettäisiin, että he ainakin saisivat
+ennen muuttoa korjata heinät niityiltään ja viljat pelloiltaan. Se
+tyydytti useimpain porvarien viimeisiä toiveita, mutta muutamat näkivät
+siinä raukkamaista alistumista vääryyteen ja väkivaltaan.
+
+Kun Matz vouti kahden päivän kuluttua saapui, anoivat porvarit, että
+he saisivat viipyä siksi kunnes viljat olisivat korjatut. Ja kun Matz
+voudilla tällaisen tapauksen varalta ei ollut mitään ohjeita, ajoi hän
+pois.
+
+Eikä asiasta sitten kuulunut sen enempää pariin kuukauteen. Kuningas
+oli kai suostunut lykkäykseen.
+
+Mutta syyskuussa alkoi sitten sataa käsky- ja uhkauskirjeitä toinen
+toisensa jälkeen. Henrik laamannia ei enää näkynyt, vaan kirjeet toi
+Matz vouti ja kävi vähänväliä tiedustelemassa, aikoivatko raumalaiset
+muuttaa.
+
+Viimeinen kirje uhkasi raumalaisia hengen ja tavaran menetyksellä,
+jolleivät kuninkaan käskyä totelleet.
+
+
+
+
+XI.
+
+VANHAN KAUPUNGIN HÄVITYS.
+
+
+Kauniina syyssunnuntaina olivat Pietari Kovapää ja Hilappa
+purjehdusretkellä. Sillä tämä syyssunnuntai oli aivan keväisen kaunis
+ja kultaisen kirkas, ja se oli tullut niin äkkiäkin eilisen myrskyn
+jälkeen, ettei se saattanut olla houkuttelematta yhteiselle retkelle
+heitä, joista oli tullut mitä parhaat toverukset. Niin hyvät, että
+heidät nähtiin yksissä aina, milloin Pietari ei ollut merillä ja he
+illoin ja sunnuntaisin olivat molemmat vapaat puuhistaan.
+
+Enimmin heitä oli liittänyt yhteen heidän yhteinen lueskelunsa ja
+alituinen pikku sotansa. Pietarista, vaikkei ollut käynyt papinkoulua
+hetkeäkään, oli sukeutunut yhtä hyvä lukija kuin opettajastaan. Niin
+hyvä opettaja oli Hilappa ollut. Tai ainakin niin hyvä tiedonlähde.
+Sillä oikeastaan hän vain alinomaa kujeili Pietarin kanssa, mutta
+samalla alistui Pietarin tahtoon, niin että Pietari sai janoisessa
+hartaudessaan ammentaa häneltä kaiken, minkä hän itsekin oli kirjasta
+perillä. Mutta samalla oli Pietari omalla omituisella tavallaan
+kiintynyt tyttöön. Tämän kiusoittelevat kujeet kismittivät häntä usein
+aika tavalla, mutta sittenkään ei hän tuntenut voivansa ilman tätä
+tyttöä tulla hyvin toimeen, ja kujeet itse asiassa vain lietsoivat ja
+pitivät vireillä tätä hänen kiintymystään.
+
+He laskettivat parastaikaa saarien salmitse kotia kohden. Siinä
+salmessa oli niin tyyni, että purjeet alkoivat hervottomina lepattaa
+ja pursi tuskin liikkui paikaltaan. Hilappa otti airon ja alkoi sillä
+meloskella. Mutta malttoikos hän soutaa siivolla! Vettä alkoi vain
+veistellä airolla, pirskoitella Pietarille vasten naamaa.
+
+— Sinähän olet aivan kuin mustalainen! juonitteli Pietari.
+
+— Tällainenko se sinun mustalaistyttösikin oli? kysäisi Hilappa ja
+katsoi niin ärsyttävästi sirottavilla silmillään.
+
+— Olet pahempikin kuin mustalainen, muutti Pietari sen johdosta
+arvosteluaan.
+
+— Enpäs ole vielä saattanut sinua rauta kaulaankaan! ilkkui Hilappa.
+
+Se sai Pietarin vaikenemaan allapäin.
+
+— Päästin sinut vain pois! jatkoi Hilappa.
+
+Pietari katsoi surullisesti veteen.
+
+Silloin Hilappa ei enää voinut jatkaa siihen nuottiin. Katsoi vain
+sirrottavilla silmillään ja alkoi hereästi nauraa.
+
+Kuinka sinä olet tuhma! huusi hän nauraen. — Sanoisit, että sinä olet
+pelastanut minut paljon pahemmasta pintehestä!
+
+— Mistä niin?
+
+— Senpä lapinsuden käsistä!
+
+— Muistatko vielä sen?
+
+— Aina muistan!
+
+Pietari loi tyttöön niin lämpimän ja sulan katseen. Ja Hilappakin oli
+oikein kiltti lopun matkaa.
+
+Rantaan saapuessaan näkivät he Avainkimpun ja Tarvonsaaren välisestä
+salmensuusta lähestyvän isohkon aluksen. Se näyttiin jo huomatun
+kaupunkiinkin, koska rannalle kerääntyi yhä enemmän kylänväkeä sen
+saapumista odottelemaan. Näihin töllistelijöihin Pietari ja Hilappa
+liittyivät hekin.
+
+Laiva lähestyi saarien tyvenessä hiljaa kuin rapu. Katselijat tunsivat
+sen pian kuninkaan laivaksi. Ja kohta alettiin eroittaa, että kannella
+oli miehiä monin kerroin enemmän kuin laivaväkeen tavallisesti kuului,
+ja miesten välistä kohosi korkeahko keihäsmetsä ylös ilmoihin.
+Yhä selvemmin eroitettiin miehet välkkyväkärkisine keihäineen ja
+ihmeteltiin millä retkillä he mahtoivat olla. Joku vanha porvari
+arveli, ettei heidän tulonsa varmaan tiennyt mitään hyvää, sillä
+viimeksi sellaisia oli nähty kaupungissa toistakymmentä vuotta sitten,
+kun harmaa veljet ajettiin pois luostarikodistaan. Silloin he olivat
+vartavasten saapuneet pyhän Henrikin juhlaan; nyt kai heitä oli eilinen
+myrsky viivyttänyt jossakin saaren mallossa, niin että he joutuivat
+vasta pyhäpäivänä.
+
+Vihdoin he lähestyivät laituria, ja kylänväki eroitti jo laivankannella
+Matz voudin, eroittipa Jussoilan Juntinkin peräsimessä.
+
+Mutta laiva pysähtyi, ennenkun pääsi laituriin. Syksy oli ollut
+harvinaisen kuiva ja pitkä koillistuuli oli ajanut veden mihin lie
+ajanut Atlantin ulapoille. Eikä kuninkaan laiva soturilastineen päässyt
+matalaan satamaan.
+
+Merkillistä kyllä, ei laivassa ollut ankkuria. Matz vouti käski
+Jussoilan Juntin hypätä purteen ja noutaa ankkurin jostakin
+raumalaisten haahdesta rannalta. Juntin soutaessa laituriin tähysteli
+hän jälkeen ja keksi laiturin kylessä purjepurren, jossa oli ankkuri.
+Se oli Jussoilan Juntin oma pursi, joka oli ollut Erik Tyrvällä
+vuokralla siitä pitäen, kun Jussoilan Juntti pääsi kuninkaan laivuriksi.
+
+— Tuolla on ankkuri, ota se! huusi Matz vouti.
+
+— Se on liian pieni kuninkaan laivaan. Tuolla Sonni-Toron haahdessa on
+suurempi.
+
+Matz vouti olisi mielellään otattanut suuremman ankkurin, mutta herroja
+kohtaan ylen kiltin Sonni-Toron nimen kuultuaan lisäsi hän:
+
+— Ei, ota vain, vaikka on pienikin. Se kyllä riittää, kun kerran ollaan
+kiinni pohjassa.
+
+— Mutta vesi saattaa ykskaks nousta, jos tuuli kääntyy. Pieni ankkuri
+ei pidä silloin, menee helposti rikkikin!
+
+— Tottele, jätkä, ja tee kuten käsken! huusi Matz vouti ankarasti.
+
+Se pisti rajuveriseen Junttiin. Ja samassa tuli hän vilaisseeksi
+rannalle ja näki siellä tuijottelevan kylänväen. Hän oli jo edeltäpäin
+iloinnut siitä ihailusta, jota hänelle raumalaiselle kuninkaan
+laivurille täällä osoitettaisiin. Mutta nythän hänen arvonsa ja
+mahtavuutensa ei enää merkitsisi mitään, jos hänet kylänväen
+katsellessa niin nolattaisiin.
+
+— Laivurina tiedän minä parhaiten, millainen ankkuri kelpaa! huusi hän.
+
+Ja souti suoraa päätä Sonni-Toron haahdelle, heitti sieltä ankkurin
+purteen ja souti takaisin laivaan.
+
+Matz vouti ei tietenkään voinut sellaista niskoittelua sietää. Sitä
+paitsi oli hänellä juuri tällä kertaa täysi syy näyttää raumalaisille
+heti saavuttuaan, miten kävi sille, joka ei häntä ehdottomasti totellut.
+
+— Vangitkaa hänet! huusi hän keihäsmiehilleen.
+
+Muutamat miehet kävivät käsiksi laivuriin. Juntti kyllä huitoi ja
+löi rajuin nyrkein, mutta minkäs hän voi sotamahdille. Hänen kätensä
+kytkettiin selän taa.
+
+Keihässotureita alettiin soutaa maihin pienin pursikunnin. Matz vouti
+itse tuli ensi purren mukana ja tapasi rannalla pormestari Simo Sonkin.
+Sillä Sonkkila oli lähin kaupungin taloista, ja Simokin oli tullut
+tulijoita katsomaan.
+
+— Toimita niin, että kylänväki heti kokoontuu raatihuoneelle! antoi
+Matz vouti hänelle käskynsä.
+
+— Raastuvan kokoukseenko? Pyhäpäivänä!
+
+— Heti, kuulithan! Menkööt kaikki nämä töllistelijät sanaa levittämään.
+
+— Olette kuulleet voudin käskyn, virkkoi Sonkki kääntyen väkijoukkoon.
+— Voittehan mennä sanomaan.
+
+Väkijoukko hajaantui pahoja aavistelevin mielin eri tahoille.
+Sotamiehet olivat kotvan kuluttua soudetut rannalle. Viimeisen
+purrentäyden mukana tuotiin myös Jussoilan Juntti. Matz vouti lähetti
+pari miestä viemään häntä raatihuoneen tyrmään ja jäi itse järjestämään
+joukkojaan.
+
+Raatihuoneen edustalle oli jo kerääntynyt väkeä, kun Jussoilan Juntti
+tuotiin tyrmään, ja sen näkeminen herätti kaamean tuhontunnon jokaisen
+mielessä, Ja puolessa tunnissa, koska oli pyhäpäivä ja kaikki ihmiset
+kotosalla, oli siihen kerääntynyt koko kylänväki, naiset ja lapsetkin.
+
+Useimmat kylänmiehistä olivat heinänsä ja viljansa korjattuaan
+salavihkaan järjestäneet muutkin asiansa niin, että olivat valmiit
+lähtemään, milloin vain uusi käsky annettiin. Mutta oli muutamia
+sellaisiakin, jotka eivät muuton varalta olleet panneet rikkaa ristiin.
+Näiden miesten sielu oli Henrik Pakila.
+
+Siinä seistessään ja aavistaessaan, mitä tuleva oli, mietti hän
+vain yhtä asiaa. Mietti, miten jokaisen sanansa, jokaisen tekonsa,
+liikkeensä ja eleensäkin saisi arvokkaimmin kuvastamaan sitä lujaa
+oikeustajuntaa, jonka tunsi ehdottomasti vaativan, että hänen oli
+horjumatta seistävä paikoillaan. Heti saavuttuaan oli hän käynyt
+raatihuoneen vanhasta kaapista noutamassa tutun, kalliin paperin,
+ja hänellä oli se kädessään, kun hän seisoi odottaen ja miettien
+väkijoukon edustalla.
+
+Seistessään tunsi hän jonkun tulevan viereensä ja hieman nyhjäävän
+kyynäspäätään, hiljaa, ikäänkuin vahingossa vain. Käännyttyään päin
+näki hän siinä poikansa, joka katsoi häneen niin huolestunein ja
+levottomin silmin.
+
+— Tulevatkohan ne nyt vaatimaan, että meidän on muutettava? kysyi poika.
+
+— Varmaankin, vastasi isä.
+
+Nuori Henrik oli vaiti kotvan ja virkkoi sitten arastelevalla äänellä:
+
+— Onko tuo se oikeuskirja?
+
+Hän silmäili paperia, joka oli isän kädessä.
+
+— On, vastasi isä vakavasti.
+
+Sitten seurasi niin pitkä äänettömyys, että se, kun hän otti lukuun
+poikansa melkein värähtelevän äänensävyn, tuntui vanhasta isästä
+aivan ahdistavalta. Hän kääntyi jälleen poikaansa, ja tämä loi häneen
+rukoilevan katseen.
+
+Isä katsoi kysyvästi, tutkivasti häneen.
+
+— Emmekö voisi muuttaa, virkkoi poika kuiskaten, vilkaisi ensin suurin,
+avoimin silmin isään, mutta loi äkkiä katseensa maahan.
+
+Henrik vanhuksen silmissä maailma tuokioksi pimeni. Hänkin! Ainoa
+poika, hänen elämänsä toivo ja lupaus!
+
+Mutta vanhus ei ennättänyt edes oikein kiintyä siihen ajatukseen,
+saatikka sitten virkkaa mitään. Sillä samassa marssi rantakadulta torin
+päähän soturiparvi, pitkät, iltapäivän säteissä välkkyvät keihäät
+olallaan.
+
+Matz vouti komensi keihässoturinsa riviin torin päähän, päin
+väkijoukkoa. Neljä miestä otti hän henkivartiokseen, kulki tieltä
+väistyvän väkijoukon läpi ja astui raatihuoneen portaille. Tuokion
+seisoi hän siinä äänetönnä ja silmäillen uhkaavasti väkijoukkoa, joka
+odotti kolkossa jännityksessä.
+
+Vihdoin avasi hän suunsa ja huusi raudankovalla ja liiallisesta
+korostuksesta rämähtelevällä äänellä:
+
+— Rauman porvarit ja kuninkaan alamaiset! On jo toista vuotta siitä,
+kun kuningas ensi kerran antoi teille käskyn, että teidän on muutettava
+uuteen Helsingin kaupunkiin. Kaikkien muiden kaupunkien asujamet,
+joille kuningas oli saman määräyksen antanut, ovat sinne jo muuttaneet.
+Teidän kanssanne on koetettu monin tavoin sovitellakin, teille
+on viime kuukausina ja viikkoina annettu ankaria ja ehdottomia käskyjä
+toinen toisensa jälkeen, mutta yhä te olette niskoitelleet ja pysyneet
+hievahtamatta paikoillanne. Nyt on teidän heti muutettava, ja jollette
+viipymättä käskyä noudata, tulen vetoamaan näihin — Hän kohotti kätensä
+viitatakseen sotuririviin.
+
+— Me vetoamme oikeuteemme ja kuningassanaan! kuului Henrik vanhuksen
+tuskaisa huudahdus portaiden juuresta.
+
+— Mitä!? Mitä hän sanoo? karjaisi Matz vouti. — Jos joku uskaltaa sanoa
+sanankaan vastaan, panen hänet tyrmään. Ja ken ei hyvällä lähde, hänet
+viedään kahleissa.
+
+Vaivoin sai Henrik vanhus tyyntymään mielensä, jota pojan sanat
+olivat enimmän haavoittaneet. Runnellun surullinen ja synkkä leima
+kasvoillaan, mutta sittenkin ylevänä ja ryhdikkäänä astui hän portaita
+kohden. Ihmeissään ja kiukuissaan iski Matz vouti silmänsä häneen.
+
+— Vetoamme, lausui hän, tähän kuninkaan itsensä antamaan oikeuskirjaan,
+jossa luvataan meitä suojella kaikelta väkivallalta ja vääryydeltä.
+
+Silmittömästi raivoissaan sieppasi Matz vouti paperin hänen kädestään,
+repäisi sen kahtia ja heitti kappaleet väkijoukkoon.
+
+— Hän, katsokaa, hän on repinyt kuninkaan oikeuskirjan! parahti Henrik
+vanhus äänellä, joka oli kuin isketyn teuraan.
+
+— Vangitkaa hänet! huusi Matz vouti sotureilleen.
+
+Sotamiesten kanssa yhtaikaa lähestyivät vanhusta nuori Henrik ja
+Pietari Kovapää. He eivät ehtineet ajatella mitään, tunsivat vain, että
+rakastettu vanhus ja isä oli hädässä, ja aikoivat asettaa oman rintansa
+vanhuksen suojaksi.
+
+Mutta ennenkun Henrik vanhukseen ehdittiin koskea, makasi hän
+liikkumatonna portaiden juuressa, kangistunut tuskan ja kauhun ilme
+vanhoilla, uurteisilla kasvoillaan.
+
+Pietari Kovapään mieli kuohahti kuin myrskyn puuska. Hurjalla raivolla
+karjaisi hän:
+
+— Rosvot, he ovat tappaneet pormestarin!
+
+Yhdellä ainoalla hyppäyksellä oli hän portailla. Ja paljaalla nyrkillä,
+rajulla, raskaalla nyrkillä iski hän Matz voutia ohimoon, niin että
+tämä kaatui yhdellä iskulla portaille.
+
+Sotamiehet olivat käyneet käsiksi maassa makaavaan Henrik vanhukseen,
+eivätkä heti tulleet panneeksi merkille mitä portailla tapahtui.
+
+Mutta Hilappa riensi portaiden luo ripeästi kuin hirvenvarsa. Hän
+tarttui Pietarin hihaan, kiskaisi hänet alas portailta ja kuiskasi:
+
+— Tule!
+
+Ja ihme! Raivostunut Pietari, joka oli juuri silmittömästi rynnännyt
+sotaväen komentajaa vastaan, hän totteli nöyrästi kuin karitsa tyttöä,
+joka noudatti hetkellistä päähänpistoaan, sydämensä hätääntynyttä ääntä.
+
+Väkijoukko väistyi heidän tieltään miltei nopeammin kuin äsken Matz
+voudin ja sotamiesten tieltä ja sulkeutui nopeasti heidän takanaan. Ja
+Hilappa veti Pietarin kapealle poikkikujalle, ja he kääntyivät ensi
+kulmassa Karinlahden rantaa kohden.
+
+Purren luona, jolla he olivat äsken palanneet huvipurjehdukseltaan ja
+hälinässä jättäneet sen silleen, vasta siellä tuli Pietari kysyneeksi:
+
+— Mihin?
+
+— Merelle! Pakoon!
+
+— Eihän sinun tarvitse...
+
+— Enkö saa tulla kanssasi?
+
+— Saat, vaikka maailman ääreen!
+
+— Pian sitten! Ne ajavat jälestä, kun Matz vouti toipuu.
+
+Mutta Pietari ehti miettiä päänsä ympäri.
+
+— Tekisin väärin, sanoi hän, jos ottaisin sinut kotoasi mieron teille.
+
+— Pian! Mieroon sieltä joutuvat muutkin.
+
+— Voithan silloin mennä mukana Helsinkiin.
+
+— Menkäämme sinne yhdessä edeltäpäin!
+
+— Tosiaan!
+
+Pietarista oli se ajatus kuin päivänsäde. Hänen ei tarvinnut erota
+Hilapasta eikä viedä häntä mieroonkaan. He astuvat siis molemmat
+purteen ja pursi työnnettiin laiturista liikkeelle. Koillistuuli oli
+jälleen hieman kovennut ja tarttui heti purjeihin.
+
+Kauas eivät he vielä olleet ehtineet, kun rannalle saapui juoksujalkaa
+muutamia sotamiehiä ja huutaen vaativat heitä palaamaan. Mutta he
+loittonivat vain yhä vinhempaa vauhtia. Keihäsmiehillä ei ollut
+ampuma-aseita, eivätkä he ilman päällikkönsä määräystä uskaltaneet
+lähteä vesille takaa-ajoon, joka saattoi kestää kuinka kauan tahansa.
+He palasivat niine hyvineen turulle.
+
+Matz vouti oli sillävälin toipunut. Ennenkun hän ehti pystyynkään,
+alkoi hän huutaa:
+
+— Kapinaa! Sotamiehet, lyökää, pistäkää!
+
+Mutta kun hän pääsi jaloilleen, näki hän vain äänettömän, levotonna ja
+synkkänä seisovan väkijoukon. Hän kysyi, miten lyöjän laita oli, ja
+sotamies kertoi, että häntä oli lähdetty takaa-ajamaan.
+
+Portaiden edessä näki hän Henrik vanhuksen, jonka pään sotamiehet
+olivat nostaneet alimmalle portaalle.
+
+— Onko hän kuollut? kysäisi Matz vouti sotamieheltä.
+
+— Kuollut, vastasi hän.
+
+Matz vouti oli vaiti kotvan. Lie muistanut, mitä Sukan Simo oli
+kannellut Henrik laamannille tästä miehestä, joka yleensäkin oli
+tunnettu Rauman porvarien etumaiseksi johtomieheksi. Lie ajatellut,
+että hänen kaaduttuaan kai vastarinta lannistuisi, ja piti sellaisissa
+olosuhteissa viisaimpana jonkun verran tasaisemman menettelyn. Hän näki
+illan hämärtyvän ympärillään, ja ottaen senkin huomioon lausui melkein
+isälliseen sävyyn:
+
+— Olette tänään nähneet pari esimerkkiä siitä, ettei esivalta miekkaa
+hukkaan kanna, ja varmaankin sentähden alatte kaikki kiiremmiten
+laittautua matkalle. Mutta että selvästi käsittäisitte asemanne, tahdon
+lisätä, että matkalle on lähdettävä huomisaamuna, ja vielä kerran
+teroittaa, että ken ei silloin lähde muuten, hänet viedään kahleissa.
+
+Niin päätti hän päivätyönsä. Komensi sitten sotamiehet yöksi laivaan.
+Itse meni Sonni-Toron kapakkaan. Ja Toro laittoi pöydän koreaksi ja
+aikoi sitten kylläistä miestä pyytää jättämään hänet paikoilleen. Sillä
+tarvitsihan vouti itsekin häntä liikkuessaan näillä main.
+
+Simo Sonkki oli jäänyt torille ja pani pari miestä noutamaan paarit,
+joilla Henrik Pakilan ruumis vietiin kotiinsa. Sinne oli jo nuori
+Henrik rientänyt edeltäpäin viemään surunviestin äidilleen. Ja vanha
+äiti itki ja nyyhkytti, eikä tiennyt mihin ryhtyi. Ja nuori Henrik
+tuijotti melkein elottomin silmin eteensä eikä hänkään ryhtynyt
+mihinkään.
+
+Toipui siitä sentään vanha äiti nyyhkytellen vaalimaan ja kattamaan
+rakasta miestään. Mutta nuori Henrik yhä tuijotteli eteensä, niin että
+olisi saattanut luulla hänen sielunsa pimenneen. Simo Sonkki näki
+sen ja pani miehet kirstua laittamaan, toiset yön pimeydessä hautaa
+kaivamaan.
+
+Eikä koko kaupungissa ainoakaan sielu ajatellut sinä iltana paneutua
+levolle. Kukin riensi laittamaan kokoon niitä tavaroitaan, jotka
+suinkin saattoi ottaa mukaan, raahatakseen ne yön kuluessa haaksiin.
+Mutta monet niistä, joilla ei ollut juuri mitään otettavaa mukaan,
+menivät Sonni-Toron kapakkaan.
+
+Illanhämyssä hiipi sinne pari vauraampaakin. Toisella oli kimppu
+hillerinnahkoja kädessään, toinen luikki jälestä tyhjiltään. Kapakkaa
+lähetessään pisti edellinen hillerinsä poveensa, ja he pistäytyivät
+tupaan aikoen mahdollisimman huomaamatta pujahtaa peräkamariin. Mutta
+kamarin ovella oli vahdissa pari sotamiestä, jotka Sonni-Toro oli heti
+juottanut melkoisen humalaan.
+
+Siksi tolkussaan miehet sentään olivat, että osasivat pidättää hiipijät
+ja kysyä, mitä he asioivat. Päsä-Heikki sanoi, että he halusivat
+puhutella voutia.
+
+Toinen sotamiehistä meni kysymään, ottaisiko vouti heidät vastaan.
+Mutta sillaikaa alkoivat kapakassa ryypiskelevät huonemiehet pistellä
+Päsä-Heikkiä ja Sukan Simoa:
+
+— Kas, veljeksiä! Menettekö kumartamaan?
+
+— Lahjomaan!
+
+— Ja kerjäämään!
+
+Päsä-Heikki oli arka mahdistaan. Hän suuttui ja tokaisi suupieliään
+vääntäen:
+
+— Minä menen vain sanomaan, etten ikinä jätä taloani rottien ja
+renttujen haltuun!
+
+Samassa aukeni ovi ja sotamies tuli kutsumaan kumartajia sisään.
+
+Mutta oven avauksesta oli Matz vouti hänkin kuullut rehentelevät
+sanat. Hän tölmähti sentähden ovesta ulos ja törmäsi ovessa päistikkaa
+Päsä-Heikkiin.
+
+— Kuka se oli? kivahti hän.
+
+Kaikki istuivat vain jännityksellä odottaen mitä oli tuleva. Kukaan
+raumalainen, vaikka Päsä-Heikki olikin kaikkien epäsuosiossa, ei mennyt
+häntä ilmaisemaan.
+
+Toinen sotamiehistä viittasi äänetönnä Heikkiin.
+
+— Jaha! Vai sinä! huusi Matz vouti seivästäen tuiman katseensa tuttuun
+mieheen.
+
+Mutta samalla leimahti hänen silmissään.
+
+— Menkää! huusi hän sotamiehille. — Menkää heti ja pistäkää hänen
+talonsa tuleen.
+
+Sotamiehet tottelivat. Päsä-Heikki ei hädissään oikein tiennyt mitä
+tehdä. Hänen oli säilytettävä arvonsa näiden köyhien rottien edessä,
+jotka luulivat hänen kumartelevan, ja todellinen kiukkukin kannusti
+häntä ryntäämään röyhkeän voudin korvuksiin. Mutta hänen taloaan oltiin
+sytyttämässä tuleen, ja se maksoi hänelle enimmän. Kaikki arvot ja
+tunteet saivat jäädä, talo ennen kaikkea! Sen puolesta maksoi tarttua
+rukousnauhaan.
+
+— Kuulkaa, armollinen herra ja vouti! Minähän vain aioin...
+
+— Tyrmään pääset! huusi Matz vouti mennessään takaisin perähuoneeseen
+ja vetäessään ovea kiinni.
+
+Päsä-Heikin hätä tuli nyt kovin suureksi. Hän huusi surkealla äänellä
+läpi oven, ajattelematta lainkaan, että huone oli täynnä kuulijoita:
+
+— Armollinen herra, kuulkaa! Kuulkaa, minähän olin vain tuomassa
+hillereitä! Oikeita hillereitä, Lapin parasta lajia! Kuulettekos,
+hillereitä!
+
+Ovi pysyi kiinni. Hän törmäsi siihen käsiksi, mutta se ei auennut.
+Nähtävästi oli Matz herra pannut sen sisäpuolelta säppiin.
+
+Silloin Päsä-Heikki unhotti kaiken. Hän lankesi polvilleen, hän, josta
+akat melkein kauhulla kertoivat, ettei hänen ollut koskaan nähty
+polvistuvan pyhäin kuvien eteen, hän lankesi polvilleen oven eteen,
+joka eroitti hänet Matz voudista, ja huusi surkeasti:
+
+— Voi, voi, armollinen herra! Saatte kaikki hillerit, saatte puolet
+puotini tavaroista ja koko talon, jollette vain polta sitä täysineen.
+Saatte... voi, se palaa, se palaa! Se palaa jo!
+
+Torille antavasta ainoasta ikkunasta läikähteli tosiaankin tulen loimo
+sisälle. Kapakka tyhjentyi silloin ykskaks. Kaikki menivät ilotulitusta
+katsomaan. Ainoastaan Päsä-Heikki jäi rukoilemaan ja vaikeroimaan.
+
+Menijäin töminän ja hälinän kuultuaan Matz vouti avasi oven ja tuli
+katsomaan. Hän näki Päsä-Heikin polvillaan edessään tyhjässä tuvassa.
+
+Nyt ei ollut enää pelkoa, että lahjain otto yhdeltä saisi aikaan
+kurittomuutta tässä asiassa, jossa koko muun kaupungin täytyi totella.
+
+— Missä ovat hillerisi? kysyi Matz vouti.
+
+— Tässä, tässä, armollinen herra! Ja jos taloni pelastuu, saatte sen
+kokonaan ja puolet puotini sisällöstä! Armollinen herra...
+
+Matz vouti heitti hillerit peräkamariin ja riensi torille. Alkoi heti
+huutaa, että oli soitettava hätäkelloa, ja riensi itse sammutustyötä
+johtamaan.
+
+Mutta sotamiehet olivat tehneet tehtävänsä niin kunnollisesti, että
+talo oli ilmitulessa kauttaaltaan. Paikalle saapunut suuri miesjoukko,
+sotamiehet ja kylänmiehet, eivät voineet muuta kuin katsella.
+
+Onneksi koillistuuli puhalsi torille päin, ja muutenkin talot olivat
+avarain pihojen toisistaan eroittamat, niin ettei naapuritaloilla ollut
+suurta vaaraa.
+
+Mutta tuuli kantoi savun torin yli raatihuoneelle päin, niin että se
+oli kokonaan savupilvien peitossa. Ja savun keskeltä alkoi yhtäkkiä
+kuulua sellainen karjunta ja mylvintä kuin koko helvetin joukkio
+olisi päässyt valloilleen. "Sillä" — sanotaan tapahtuman johdosta
+pidetyssä tutkintopöytäkirjassa — "Matz v. Klewen oli pannut tyrmään
+Jussoilan Juntin, joka oli laivuri kuninkaan laivassa, sen tähden,
+ettei hän ottanut omaa pientä ankkuriaan kuninkaan suureen laivaan,
+vaan otti vaimo Dordeijn, Oleff Sonnin lesken ankkurin, jota Matz
+ei olisi sallinut lahjusten vuoksi, joita hän oli saanut samaiselta
+vaimo Dordeijlta. Mutta kun Jussoilan Juntte istui tyrmässä, niin Matz
+v. Klewen laittoi suuren tulen sen edustalle, poltattaen Hindrich
+Matinpojan, Päsämäen Heikin, talon, ja joi koko yön nuotion ääressä
+saksalaista olutta, jota noudettiin vaimo Dordeijlta. Ja sitä valittaa
+vaimo Kaarina, Jussoilan Juntin vaimo, että Matz v. Klewen tukehdutti
+hänen miehensä tyrmässä savuun."
+
+Vähitellen hiljeni Jussoilan Juntin [Hänen poikiaan olivat tunnetut
+jesuiittaveljekset.] karjunta. Päsä-Heikin talo paloi täysineen, ja
+hänen hillerinsä menivät hukkaan. Mutta Sukan Simo hiipi nöyrästi Matz
+voudin luo, joka joi saksalaista olutta loimottelevan nuotion ääressä,
+ja lupasi aina uskollisesti palvella herra esivaltaa ja armollista
+voutia, jos saisi jäädä luhistuvaan hökkeliinsä Naulamäen rinteelle. Ja
+Matz vouti antoi raukan jäädä, samoinkuin Sonni-Toron ja Päsä-Heikinkin.
+
+Aamulla kun tuskin päivä alkoi sarastaa, lähti Pakilasta surullinen
+saattue Kolminaisuuden kirkkotarhaa kohden. Edellä kulki Martti pappi
+lukkarin keralla. Sitten kantoivat kylän arvokkaimmat miehet Henrik
+vanhuksen maallisia jäännöksiä häthätää kyhätyssä kirstussa. Kirstun
+jälestä kulkivat Martta muori ja Marketta rouva itkien ja nuori Henrik
+tuijotellen kaameasti eteensä, samoin kuin oli koko yön tuijotellut.
+Heitä seurasi melkein koko kylänväki. Sillä kaikki tahtoivat olla
+saattamassa viimeiseen lepokammioonsa parasta ja uskollisinta
+raumalaista, joka kaikista mahtikäskyistä huolimatta oli sittenkin
+saanut viimeisen leposijansa kotinummen mullassa.
+
+Kun hauta oli siunattu ja luotu umpeen, lohduttelivat naiset itkevää
+äitiä ja tytärtä, varsinkin äitiä, jonka toinen tytärkin oli yhtäkkiä
+kadonnut teille tietymättömille. Mutta miehet, he kerääntyivät aivan
+kuin vaistomaisesti nuoren Henrikin ympärille, joka kyynelettömin,
+kalpein kasvoin seisoi siinä kirkkotarhan nummella ja tuijotti
+umpeenluotuun hautaan.
+
+— Nyt kai täytyy ruveta lähtemään, virkkoi Simo Sonkki melkein
+kuiskaten.
+
+Nuori Henrik kohotti äkkiä katseensa maasta ja loi sen ensiksi kalpeaan
+päivänkoittoon taivaanrannalla. Vasta sitten kääntyi hän ympärillään
+seisoviin miehiin.
+
+— On pantava haaksiin tavarat, mitkä suinkin voidaan ottaa mukaan,
+virkkoi hän soinnuttomalla äänellä.
+
+— Muilla on jo kaikki valmiina paitsi teillä.
+
+Nuori Henrik seisoi kotvan aivan liikahtamatta. Mutta vähitellen
+ilmestyi ihmeellinen, tunteeton teräksen sävy hänen kalpeille
+kasvoilleen. Yhtäkkiä aikoi hän lähteä.
+
+— Nämä miehet, virkkoi Simo Sonkki, varmaankin tahtovat kaikki tulla
+avuksi, jos tarvitaan.
+
+— Lähtekäämme, sanoi nuori Henrik lyhyesti ja alkoi astua edeltä.
+
+Kuinka kaikki, niin äiti ja sisar kuin avuksi saapuneet miehetkin,
+ihmettelivät nuorta Henrik Pakilaa sinä aamuna! Hänen otsansa oli
+surunsynkkä ja kasvonsa kalmankalpeat, mutta niillä oli teräksen
+lujuus. Hän ei hätiköinyt vähintäkään, mutta sittenkin oli hän
+kaikkialla muutamin täsmällisin sanoin neuvomassa, mitkä tavarat
+oli otettava mukaan ja miten vietävä ne haahteen. Kalleimmat ja
+tarpeellisimmat esineet vietiin Pakilan omaan haahteen, joka oli
+virralla kotilaiturissa, muita Pakilan ja Sonkkilan yhteiseen alukseen
+mitä siihen mahtui.
+
+Kaupungin karja tuotiin navetoistaan, kuten muulloinkin aamuisin
+laitumelle vietäessä. Se vain oli eroa, ettei sarvipäitä viety
+Karjankedolle, jossa paimen otti ne vastaan, vaan keskelle kaupungin
+kauppaturua. Ja tällä kertaa tuotiin siihen hevosetkin, ja paimeniksi
+valittiin kokonaista kymmenkunta taattua ja ymmärtäväistä miestä,
+joiden päälliköksi määrättiin vanha ja vakava kylänlapsi. Hevosten ja
+lehmienkin selkään sälytettiin haarapusseihin karjanruokaa evääksi,
+mutta kylänlapselle varattiin myös riittävästi rahaa, jolla matkan
+varrella saisi ostaa lisää rehua.
+
+Saattueen oli määrä kuljettaa hevoset ja lehmät maitse ikivanhaa, jo
+kaukaisissa pakanuuden hämärissä raivattua tienpohjaa myöten, joka
+Salpausselän harjanteita myöten kulki Ulvilasta Harjavallan, Kokemäen
+alapään, Köyliön, Säkylän, Orihpään, Loimaan, Kosken ja Someron kautta
+Uudellemaalle. Sentähden, että se kauttaaltaan kulki korkeimpia
+harjanteita myöten, oli se saanut Orrentien nimen, vaikka sitä myös
+Huovintieksi nimettiin.
+
+Oli siinä hirnuntaa ja ammuntaa, kun tämä suuremmoinen retkikunta lähti
+liikkeelle, aikoen lyhyin päivämatkoin vaeltaa uuteen kaupunkiin.
+
+Aivan kuin sanattomasta sopimuksesta oli saattueen lähettäminen
+luovutettu nuorelle Henrik Pakilalle. Hänen kanssaan kaikesta
+neuvoteltiin, häneltä kaikesta kysyttiin; niin olivat kylänmiehet
+tottuneet luomaan katseensa vanhaan Henrik Pakilaan ja niin yhteinen
+suru liitti heidät poikaan. Ja nuori Henrik tiedusti lyhimmiten
+vanhojen mieltä ja antoi sitten tyynet määräyksensä, aivan kuin se
+lankeaisi luonnostaan.
+
+Karjasaattueen lähdettyä riensi hän haahdelle, jossa äiti häntä odotti
+muutamain kyläläisten kerällä, sellaisten, joilla ei ollut omia
+haaksia, vaan täytyi heidät sijoittaa toisten aluksiin. Kiireesti
+työnnettiin haaksi laiturista, mutta matka kävi hitaasti virtaa
+myöten miesvoimin. Nuori Henrik luuli, että hän vasta kaukana merellä
+tavoittaisi muun laivaston, joka jo aikoja oli ollut Karinlahden
+rannalla lähtövalmiina.
+
+Ihmeekseen hän näki, että koko laivasto oli vielä höllin purjein
+paikoillaan, aivan kuin odotellen. Kaikki alukset, haahdet ja purret
+olivat täynnä synkkiä miehiä, nyyhkyttäviä naisia ja parkuvia lapsia.
+Ja lasten parkunaa ja miesten huutoja säesti koirien haukunta,
+lammasten ja vuohten määkinä ja sikojen röhkinä.
+
+Mutta kaiken melun ja hälinän yli kuului Rauman entisen pormestarin
+Simo Sonkin huuto:
+
+— Pakilan laiva eturintaan! Isä on ohjannut kohtaloitamme täällä, poika
+ohjatkoon meidät uusille urille!
+
+Pakilan laiva lähti etumaisena, ja sen salli itse Matz voutikin.
+Sillä ensiksikin oli hän yöllisen elämöimisensä jälkeen nukkunut
+niin pitkään, että kaikki haahdet olivat rannassa lähtövalmiina,
+ennenkun hän joutui jalkeille. Toisekseen olivat hänen sotamiehensä
+vasta lähtökiireessä löytäneet kuninkaan laivurin tyrmästä kuolleena.
+Ja taitavan laivurin puutteessa oli Matz voudin paras pysytellä
+jälkivietteessä.
+
+Vitkaan, vitkaan lähti eriskummainen laivasto liikkeelle. Vitkaan
+loittoni se tutuilta, rakkailta, muistorikkailta rannoilta, miesten
+tuijottaessa synkkinä entisiä kotejaan, naisten itkiessä ja lasten
+parkuessa, koirien haukkuessa, lammasten ja vuohten määkiessä ja
+sikojen röhkiessä. Vitkaan, vitkaan vei kirjava laivasto väestöä kohden
+tuntemattomia kohtaloita.
+
+Matka kesti toista viikkoa, pitkin outoja rantoja, syysmyrskyissä ja
+sateissa. Mutta vihdoin sivuutettiin vitkaan Santahamina, laskettiin
+ohi Vironniemen, Korkeasaaren, Mustikkamaan ja Palosaaren Vantaanlahden
+selälle. Matkalaisten korviin alkoi kuulua Helsinginkosken kohina, ja
+kaikki katseet kääntyivät kohden outoa rantaa, johon heidän täytyi
+kotiutua.
+
+Etumaisessa laivassa tähystellessään näki nuori Henrik Pakila, että
+rantalaiturille juoksi väkeä yhä kosommalta, niin että ranta pian oli
+mustanaan. Ja kohta alkoi hän eroittaa sieltä soitonsäveliä, jotka niin
+sulosointuisiksi sulautuneina liitelivät yli lahden. Yhä selvemmin,
+yhä suloisempana kuului soitto, ja kirkastuvin katsein kuuntelivat
+sitä pitkän matkan siirtolaiset. Ja porsaatkin alkoivat riemastuneina
+röhkiä, lampaat ja vuohet määkiä, koirat haukkua ja kissat naukua.
+
+Tarkkaan tähysteli nuori Henrik Pakila väkijoukkoa rannalla. Jo eroitti
+Laurens porvarin laiturin, väkeä mustanaan. Jo eroitti laiturin
+äärimäisessä päässä Elinan, liehuva valkoliina kädessään, ja hänen
+takanaan tutun parin, Hilapan ja Pietari Kovapään.
+
+Silloin vettyi nuoren Henrik Pakilan silmä. Nyt vasta suli kyyneliin
+suru siitä, että hän oli menettänyt rakkaan isän.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75159 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..13be953
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75159 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75159)