Initial commitHEADmain

4 files changed, 8159 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75430-0.txt b/75430-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..31815a9
--- /dev/null
+++ b/75430-0.txt
@@ -0,0 +1,8142 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75430 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+LAPSUUDENKOTI
+
+Kirj.
+
+Selma Lagerlöf
+
+
+Suomentanut
+
+Helmi Krohn
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1922.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Strömstadin matka.
+  Lapsentyttö.
+  Suuri vieras.
+  Karlstadin matka.
+  »Uddeholmin» hytissä.
+  Kultasepän puodissa.
+  Harmaa saari.
+  Paratiisilintu.
+  Muistolahja.
+
+Vanhan emännöitsijän tarinoita
+  Isoäiti.
+  Lepokivimäen kummitus.
+  Pastori Wennervik.
+  Ukkohanhi.
+  Sopulit.
+  Ahti.
+  Rykmentinkirjuri.
+  Nostoväki.
+
+Vanhoja rakennuksia ja vanhoja ihmisiä
+  Kivimajat.
+  Naha-arkku.
+  Paalu-aitta.
+  Renkituvan kamari.
+  Neitsyt.
+  Morsiuskruunu.
+  Vackerfeldt.
+  Orkesteri.
+
+Uusi Mårbacka.
+  Seitsemäntoista kissaa.
+  Uusi navetta.
+  Puutarha.
+  Katonkannattimet.
+
+Arkea ja juhlaa.
+  Ettone.
+  Mamselli Broström.
+  Matka Kyöpelinvuorelle.
+  Bellmanin laulu.
+  Poikia ja tyttöjä.
+  Vanha sotilas.
+  Toivon maa.
+  Kuoreitten aika.
+  Elokuun seitsemästoista.
+
+Jälkikirjoitus.
+
+
+
+
+
+
+STRÖMSTADIN MATKA.
+
+
+
+
+Lapsentyttö.
+
+
+Mårbackassa oli kerran lapsentyttö nimeltä Mäki-Kaisa. Hän oli hyvinkin
+kolmen kyynärän mittainen, kasvot olivat suuret ja karheat, piirteet
+ankarat ja tummat, kädet kovat ja täynnä halkeamia, joihin lasten
+hiukset tarttuivat kiinni hänen kammatessaan heitä, ja luonteeltaan hän
+oli synkkä ja alakuloinen.
+
+Sellainen ihminen tuskin on omiaan lastenhoitajaksi, ja rouva
+Lagerlöf olikin ollut kovin kahden vaiheilla, ennenkuin otti hänet
+palvelukseensa. Ei hän ollut aikaisemmin palvellut, ei hänellä
+ollut hyviä perinnöllisiä edellytyksiäkään, eikä hän ollut tottunut
+ihmistapoihin, sillä hän oli kasvanut Mäen köyhässä torpassa
+metsäharjulla Mårbackan yläpuolella, missä ei ollut ainoatakaan ihmistä
+lähitienoilla.
+
+Mutta varmaan ei ketään muutakaan ollut tarjolla, ja niinpä tyttö oli
+tullut taloon. Rouva Lagerlöf oli ollut valmistunut siihen, ettei tämä
+osaisi panna vuodetta kokoon eikä sytyttää tulta uuniin eikä valmistaa
+kylpyä, ja jokseenkin helposti hän oli saanut hänen oppimaan kaikki
+nämä työt. Kernaasti tyttö myös joka päivä lakaisi lastenkamarin
+lattian ja pyyhki tomut ja pesi lasten vaatteet. Mutta sensijaan rouva
+Lagerlöfin oli aivan mahdotonta opettaa hänelle, miten hänen tuli olla
+lasten parissa. Tyttö ei tahtonut leikkiä heidän kanssaan, ei koskaan
+sanonut heille ainoatakaan ystävällistä sanaa, ei osannut kertoa satuja
+eikä laulaa ainoatakaan laulua. Ei hän mitenkään tahtonut olla paha
+hoidokeilleen, mutta hän oli kerta kaikkiaan sellainen luonteeltaan,
+ettei hän pitänyt melusta ja touhusta ja naurusta. Hänestä oli
+mieluisinta, jos lapset istuivat hiljaa tuolillaan puhumatta tai
+liikahtamatta.
+
+No niin, rouva Lagerlöf oli joka tapauksessa varsin tyytyväinen häneen.
+Mitä siihen tuli, ettei lastentyttö osannut kertoa satuja, niin oli
+Mårbackan lapsilla vielä isoäitinsä. Joka aamupäivä, niin pian kuin hän
+oli pukeutunut, kävi hän istumaan makuukamarin nurkkasohvaan. Ja heti
+kaikki lapset keräytyivät hänen ympärilleen, ja hän lauloi ja kertoi
+heille aina päivällisiin saakka. Ja olipa heillä leikkitoverikin, sillä
+luutnantti Lagerlöf telmi heidän kanssaan niin pian kuin hänellä oli
+hiukankin aikaa.
+
+Mäki-Kaisa oli vahva ja kärsivällinen ja uskollinen ja häneen saattoi
+täysin luottaa. Jos herrasväki läksi kutsuihin, voivat he luottaa
+siihen, ettei hän juossut tiehensä eikä jättänyt lapsia yksin
+lastenkamariin. Hän olisi ollut aivan erinomainen, jos hänellä olisi
+ollut vain hiukan kevyempi käsi. Mutta hän ei osannut hellävaroin
+pistää pieniä käsivarsia leninginhihoihin. Saippuavaahto pärskyi aina
+lasten silmiin, kun heitä pestiin, ja kammatessa tuntui siltä, kuin
+olisi hiuskarvat yksitellen revitty päästä.
+
+Mårbackan lastenkamari oli valoisa ja lämmin ja tilava huone, paras
+koko talossa, mutta sillä oli se vika, että se oli päätyhuone, joten
+oli pakko alakerran eteisen kautta kiivetä portaita ylös ja sitten
+kulkea ullakon poikki päästäkseen sinne. Ja kiertoportaat olivat jyrkät
+ja vaivalloiset pikku jaloille, siksi oli ollut hyvinkin mieluista,
+kun entinen lapsentyttö nosti lapsen käsivarrelleen ja kantoi hänet
+portaita ylös, mutta sellaista ei Mäki-Kaisa näyttänyt ymmärtävän. Ja
+peloittavaa oli kulkea ullakon poikki, varsinkin iltaisin, kun pimeä
+oli laskeutunut maille ja pikku kätöset välttämättä olisivat kaivanneet
+suurta kättä, johon tarttua kiinni. Mutta Mäki-Kaisa, joka oli tottunut
+villiin, synkkään metsään, arveli kai, että Mårbackan ullakko oli
+turvallinen ja varma paikka. Hän kulki vain eteenpäin ojentamatta
+kellekään kättä. Sai olla tyytyväinen, jos ennätti saada hänen hameensa
+liepeestä kiinni.
+
+Vuoteet, joissa kolme lasta nukkui, olivat Askersbyn kelpo
+nikkarivanhuksen tekemät, ja ne olivat erittäin sievät sorvattuine
+nappuloineen pääpuolessa. Mutta ne olivat aukivedettävät, sillä niin
+suuri kuin lastenkamari olikin, vei kuitenkin kolme vuodetta paljon
+tilaa, ja hyvä oli työntää ne kokoon päiväksi. Eikähän se itsessään
+ollut mikään vika, mutta miten lieneekään Askersbyn kelpo nikkarivanhus
+tehnyt nuo vuoteet, sillä öisin ne tuon tuostakin katkesivat kahtia.
+
+Se, jolle näin kävi, heräsi tietysti makeimmasta unestaan, ja kun hän
+huomasi vuoteen keskeltä katkenneen, hän koetti tietenkin kyyristyä
+kokoon vuoteen yläpuoleen ja toivoi nukahtavansa uudelleen. Mutta se
+ei onnistunut niinkään helposti, vaan hetken kuluttua nukkuja ojensi
+suoraksi jalkansa antaen niiden riippua laidan yli. Siten hän makasi
+odotellen unta, kunnes oli yhtä virkku kuin keskellä päivää, ja silloin
+hän vihdoin päätti nousta ja koettaa asettaa vuoteen osat paikoilleen.
+Ja kun hän luuli onnistuneensa ja vuodevaatteet olivat paikallaan,
+ryömi hän niin varovaisesti kuin suinkin vuoteeseen ja ojentautui
+mielihyvin suoraksi. Kaikki kävi hyvin, uni tuli hiljaa hiipien,
+mutta samassa hän sattui varomattomasti käännähtämään. Ja rits, rats
+kuului vain, vuode katkesi uudelleen, eikä unesta sinä yönä ollut enää
+vähintäkään toivetta.
+
+Mutta Mäki-Kaisa nukkui kaiken aikaa, eikä kenenkään mieleen
+juolahtanutkaan herättää häntä ja pyytää häntä auttamaan. Entinen
+lastentyttö oli heti herännyt, niin pian kuin jonkun vuode oli
+rasahtanut, ja hän oli asettanut sen helposti ja pian paikoilleen
+kenenkään tarvitsematta edes pyytää hänen apuaan.
+
+Lastenkamarin yläpuolella oli pieni, ahdas luhti, joka oli täynnä
+vanhoja rikkinäisiä kangaspuita ja rukkeja, ja tämän rojun joukossa
+asusti kissapöllö. Se vasta oli merkillinen otus pitämään meteliä.
+Öisin lasten mielestä kuulosti aivan siltä, kuin joku olisi laahannut
+suuria, raskaita hirsiä heidän päänsä yläpuolella. Mutta kun he
+säikähtivät melua, oli entinen lastentyttö nauranut heille ja sanonut,
+ettei ollut mitään pelon syydä, sillä kissapöllö siellä vain piti
+ääntä. Mutta Mäki-Kaisa, joka oli kotoisin metsästä, pelkäsi kaikkia
+eläimiä. Ne olivat hänen mielestään pahoja henkiä, ja kun kissapöllö
+herätti hänet öisin, otti hän virsikirjan esille ja alkoi lukea. Hän ei
+osannut rauhoittaa pikku lapsia, vaan pelästytti heitä vielä enemmän,
+niin että kissapöllö parka muuttui suureksi jättiläiselukaksi, jolla
+oli kissanpää ja kotkansiivet. Ja mahdotonta on sanoin selittää, miten
+lapsoset vapisivat aina sydän juuriaan myöten ajatellessaan, että
+tuollainen hirviö asusti heidän yläpuolellaan. Sehän voisi ehkä repiä
+reiän kattoon suurilla kynsillään ja tulla heidän luokseen!
+
+Väärin olisi väittää, että Mäki-Kaisa laiminlöi lapsia tai piteli heitä
+pahoin. Ei sinne päinkään. Entinen lapsentyttö ei ollut pitänyt heitä
+aina siisteinä ja ehjinä, mutta hän oli ollut sanomattoman hyvä heille.
+
+Lasten suurimpana aarteena siihen aikaan olivat heidän kolme
+pientä tuoliaan. He olivat saaneet ne lahjaksi Askersbyn kelpo
+nikkarivanhukselta. He eivät tienneet, oliko hän antanut ne
+korvaukseksi epäonnistuneista vuoteista, mutta melkein he niin
+uskoivat. Tuolit eivät olleet epäonnistuneita, ne olivat vahvat ja
+vankat. Niitä saattoi käyttää pöytänä ja rekenä, lapset saattoivat
+ratsastaa niillä pitkin huonetta ja nousta niille seisomaan ja hypätä
+lattialle, he saattoivat kaataa ne kumoon, niin että ne tekivät navetan
+ja tallin virkaa, niin, niitä voitiin käyttää aivan kaikkeen.
+
+Mutta vasta sitten, kun käänsi tuolit ylösalaisin, saattoi täysin
+käsittää, miksi lapset panivat niihin niin suurta arvoa. Silloin
+näet näkyi jokaisen tuolin pohjassa lasten kuvat. Yhdessä oli Johan,
+sinipukuinen poika, jolla oli suunnaton piiska kädessä, toisessa Anna,
+pieni suloinen tyttö, punainen puku yllä ja keltainen paimenhattu
+päässä, haistellen kukkakimppua, ja kolmannessa oli Selma, pieni tytön
+tyllerö, yllä sininen puku ja raidallinen esiliina, mutta hänellä ei
+ollut mitään päässä eikä kädessä.
+
+Nämä kuvat oli maalattu tuoleihin, jotta jokainen tuntisi omansa, ja
+lasten mielestä ne olivat paljoa enemmän heidän omansa kuin vaatteet
+ja kaikki muu, mitä vanhemmat olivat antaneet heille. Vaatteet
+kulkivat toiselta toiselle, siitä heillä oli alituisia todisteita, ja
+heidän hienot leikkikalunsa suljettiin kaappeihin tai pantiin talteen
+vierashuoneen hyllylle, mutta tuoleja, jotka olivat merkityt heidän
+kuvillaan, ei kukaan voinut riistää heiltä.
+
+Siksi Mäki-Kaisa teki kovin pahoin, kun hän joskus nosti kaikki kolme
+tuolia korkealle koivupiirongille, niin etteivät lapset voineet saada
+niitä käsiinsä. Olkoon, että hän vasta oli pessyt lattian ja että
+märkään permantoon tuli rumat jäljet, kun he laahasivat pikku tuolejaan
+sitä pitkin, mutta entinen lapsentyttö ei olisi koskaan hennonut ottaa
+tuoleja heiltä lyhyeksi hetkeksikään.
+
+Rouva Lagerlöf huomasi kylläkin, ettei lapsentyttö ymmärtänyt hänen
+pikku lapsiaan. He pelkäsivät häntä, he eivät viihtyneet hänen
+parissaan. Mutta Mäki-Kaisa oli pestattu vuodeksi, ja ennenkuin se
+oli kulunut loppuun, ei juuri voinut antaa hänen muuttaa. Rouva
+toivoi asian parantuvan niin pian kuin kesä tuli, ja lapset saivat
+leikkiä kaiket päivät ulkona eivätkä joutuneet niin paljon tekemisiin
+lapsentytön kanssa.
+
+Eräänä aamupäivänä kesän alussa sattui kuitenkin, että nuorin pikku
+tyttö oli jäänyt yksin lasten kamariin. Hän istui vetosängyssään
+ihmetellen niissä kaikki ihmiset olivat, ja samalla hän tunsi olevansa
+merkillisen väsynyt ja voimaton.
+
+Toinnuttuaan hiukan hän muisti, että aikaisemmin aamupäivällä hän
+sekä toiset lapset olivat käyneet luutnantti Lagerlöfin kanssa Åsin
+kylpylaitoksella uimassa. Kotiin palattua oli Mäki-Kaisa vienyt kaikki
+kolme täysissä pukimissaan vuoteeseen nukkumaan hetken aikaa ennen
+päivällistä.
+
+Mutta vuoteet, joissa Anna ja Johan olivat nukkuneet, olivat nyt
+tyhjät, ja siitä lapsi päätti, että he olivat nousseet ja menneet pois.
+
+Ehkäpä he olivat jo puutarhassa leikkimässä. Tyttönen oli hiukan
+pahoillaan ajatellessaan, että he olivat lähteneet pois ja jättäneet
+hänet yksin lastenkamariin. Mutta sille ei voinut mitään. Täytyi
+koettaa kiivetä vuoteesta maahan ja mennä heidän perässään.
+
+Hän oli kolmen ja puolen vuoden vanha, ja osasi erittäin hyvin avata
+oven ja kavuta ullakon portaita alas. Mutta vaarallisinta oli kulkea
+ihan yksin ullakon poikki, ja hän kuunteli, tulisikohan kukaan häntä
+noutamaan.
+
+Ei, portaista ei kuulunut askeleita, hänen oli kai pakko yrittää omin
+voimin. Mutta hänen aikoessaan nousta vuoteestaan ei se onnistunutkaan.
+
+Hän yritti kerran toisensa jälkeen, mutta vaipui aina istualleen. Hänen
+jalkansa tuntuivat niin kummallisilta, ikäänkuin ne eivät olisi olleet
+hänen omansa. Hän ei voinut hallita niitä vähääkään.
+
+Pikku tyttö kauhistui. Tuo voimattomuuden tunne, joka valtasi hänet,
+kun ruumis ei tahtonut totella, oli niin kammottava, että hän muisti
+sen kauan, kauan jälkeenpäin, niin, läpi koko elämänsä.
+
+Hän alkoi tietysti itkeä. Hän oli epätoivoissaan ja suunniltaan, eikä
+ketään aikaihmistä ollut lähellä häntä auttamassa ja lohduttamassa.
+
+Kauan hän ei kuitenkaan ollut yksin. Ovi avautui, ja kynnyksellä seisoi
+Mäki-Kaisa. »Eikö Selma tule päivällistä syömään?» sanoi hän. »Isot
+ovat jo...»
+
+Sen pitemmälle hän ei päässyt. Pikku tyttö ei ajatellut lainkaan, että
+kynnyksellä seisoi jörö lapsentyttö. Suuressa tuskassaan hän näki vain,
+että aikaihminen, joka saattoi auttaa häntä, oli tullut huoneeseen, ja
+hän ojensi hänelle käsivartensa.
+
+»Ota minut, Mäki-Kaisa», huusi hän, »ota minut!»
+
+Kun Mäki-Kaisa tuli vuoteen ääreen, kietoi tyttö kätensä hänen
+kaulaansa ja painautui häntä vasten, niinkuin ei kukaan lapsi ennen
+ollut tehnyt. Mäki-Kaisan olennon läpi kulki vähäinen vavistus. Hän ei
+voinut saada ääntään oikein vakavaksi kysyessänsä: »Mikä Selman on?
+Oletko sairas?» — »En osaa kävellä, Mäki-Kaisa», sanoi lapsi.
+
+Silloin vahvat käsivarret nostivat hänet niin kevyesti, ikäänkuin hän
+olisi ollut pieni kissanpoikanen, ja äkkiä tuo ankara ja vakava ihminen
+tiesi, miten hänen tuli puhella lapselle.
+
+»Ei Selman tarvitse silti itkeä», sanoi hän. »Minä kannan.»
+
+Samassa pienokaisen suru oli kokonaan kadonnut. Hän ei pelännyt eikä
+ollut onneton enää. Mitäpä sillä väliä, vaikkei hän osannutkaan itse
+kävellä, kun Mäki-Kaisa tahtoi kantaa häntä? Ei kenenkään tarvinnut
+sanoa sitä hänelle, hän ymmärsi sen itsestäänkin, että sillä, jolla oli
+niin voimakas ja hyvä ystävä kuin Mäki-Kaisa, ei ollut mitään hätää.
+
+
+
+
+Suuri vieras.
+
+
+Johan ja Anna jätettiin kokonaan omiin heteisiinsä siinä hirveässä
+hälinässä, jonka Selman sairaus sai aikaan.
+
+Käsittäähän sen. Johan oli jo seitsemän vuoden vanha ja opetteli
+lukemaan herra Tybergin johdolla. Hänhän oli poika, ja häntä pidettiin
+miltei vanhimpana lapsena; tosin hänellä oli vanhempi veli, mutta
+tämä ei ollut koskaan kotona, vaan oleskeli Filipstadissa äidinisän
+ja -äidin luona. Ja äkkiä oli nyt käynyt niin, ettei kukaan muistanut
+häntä, ainoastaan nuorinta tyttöä.
+
+Ja mitä Annaan tuli, niin oli hän viiden vuoden vanha, ja hän osasi
+jo ommella ja virkata, ja hän oli kaunis katsella ja vanhin tytär ja
+äidin lemmikki. Mutta mitä iloa siitä kaikesta oli, kun Selma nyt oli
+keksinyt sairastua?
+
+Kas, kaikki aikuiset tulevat kovin liikutetuiksi nähdessään lapsen,
+joka ei voi kävellä. »Mitenkä tuo raukka pääsee elämän läpi?» sanovat
+he. »Ei hän saa nähdä maailmaa, vaan hänen on pakko istua yhdessä
+kohdin. Ei hän voi mennä naimisiin eikä myöskään elättää itseään. Kyllä
+hänen elämänsä tulee kovin tukalaksi.» Ja kaikki he osoittivat suurta
+lempeyttä ja sääliä sairaalle tytölle, eivätkä Johan ja Anna olleet
+siitä pahoillansa. Mutta eihän aikuisten silti olisi tarvinnut unohtaa,
+että toisiakin lapsia oli olemassa.
+
+Pahin kaikista oli Mäki-Kaisa. Hän kantoi Selmaa selässään ja leperteli
+hänen kanssaan ja puheli hänelle, että hän oli oikea Jumalan enkeli.
+Vaikka eipä isä ja äiti ja isoäiti ja täti olleet juuri sen parempia.
+Eikö tuo kelpo Askersbyn nikkarikin ollut laittanut hänelle pieniä
+vaunuja, joissa Mäki-Kaisa veti häntä? Ja saiko Johan tai Anna koskaan
+vetää niissä hiekkaa? Ei, ne olivat vain Selmaa varten, niitä ei saatu
+liata.
+
+Sekä Johan että Anna tiesivät, että ennen, kun Selma vielä voi kävellä,
+ei hänessä ollut mitään merkillistä, mutta nyt ei voinut tulla
+vieraita taloon ilman että hänet tuotiin sisään, jotta he saisivat
+katsella ja käännellä häntä. Ja jos joku talonpoikaisvaimo tuli
+keittiöön, niin heti Mäki-Kaisa oli siellä ja näytti hänelle Selmaa.
+Mutta harmittavinta oli se, että Mäki-Kaisa alituisesti kehui, miten
+kiltti ja ihmeellinen Selma oli. Ei hän koskaan itkenyt eikä koskaan
+ollut pahalla tuulella, vaikkei hän voinutkaan liikkua. Johan ja Anna
+ihmettelivät, miksipä hän ei olisi ollutkin kiltti. Hänenhän oli
+kerrassaan hyvä olla! Häntä kannettiin ja palveltiin ja hemmoiteltiin
+päivät pitkät.
+
+Niin, Johan ja Anna olivat yhtä mieltä siitä, että Mäki-Kaisa oli
+kovin kiusallinen. Hän ei sietänyt, että rouva Lagerlöf olisi ommellut
+Annalle kauniimman puvun kuin Selmalle, ja jos joku sattui sanomaan
+Johanista, että hän oli kohtelias ja kiltti, niin ei hän koskaan voinut
+olla huomauttamatta, että olisikin suuri häpeä, jollei hän olisi
+kiltti, hän kun kykeni kävelemään ja liikkumaan mielensä mukaan.
+
+Oikeinhan se oli, arvelivat sekä Johan että Anna, että vanha tohtori
+Hedberg Sunnesta kutsuttiin kerta toisensa jälkeen katsomaan Selmaa.
+Eivät he voineet moittia sitäkään, että kysyttiin neuvoa Högmanin
+Ingaltakin, joka usein tuli taloon lukemaan loitsuja porsaille
+ja lehmille. Mutta liikaa heistä sittenkin oli, että kerran, kun
+luutnantti Lagerlöf ei ollut kotona, isoäiti ja emännöitsijä ja
+Mäki-Kaisa yksissä neuvoin kutsuttivat Mårbackaan Högbärgssäteristä
+vaarallisen vanhan noita-akan, joka tervasi joka kiirastorstai luutansa
+ja lensi Kyöpelinvuorelle. Johan ja Anna olivat kuulleet, että hänellä
+oli voimaa sytyttää talo tuleen vain katselemalla sitä. He olivat kovin
+levottomia koko ajan, kun noita oli Mårbackassa. Heidän mielestään
+Mäki-Kaisa teki väärin tuodessaan sellaisia hirveitä ihmisiä taloon.
+
+Tietysti he toivoivat Selman parantuvan. He toivoivat sitä hartaammin
+kuin kukaan muu. Mutta heistä ei ollut lainkaan hauskaa, että hän
+oli hankkinut itselleen sellaisen taudin, jota ei kukaan osannut
+parantaa. Mutta Mäki-Kaisan mielestä se varmaan oli hauskaa. Kun ei
+tohtori Hedberg, joka niin monta kertaa oli parantanut heidät yskästä,
+eikä Högmanin Inga, joka sai aina porsaat ja lehmät paranemaan, eikä
+vaarallinen Högbärgssäterin noita, joka osasi noitua luudan, kun
+ei kukaan heistä voinut parantaa Selmaa, niin arveli Mäki-Kaisa,
+että hän tuli päivä päivältä yhä ihmeellisemmäksi. Vihdoin, kun
+luutnantti Lagerlöf läksi hänen kanssaan Karlstadiin ja näytti häntä
+rykmentinlääkäri Kaakille, joka oli Karlstadin etevin lääkäri, eikä
+hänkään voinut hänelle mitään, niin kävi Mäki-Kaisa niin ylpeäksi, että
+oli vallan haljeta. Mutta eikö olisi ollut parempi, jos Selman tauti
+olisi ollut sellainen, että se olisi voinut mennä ohitse? Sitä mieltä
+he ainakin silloin olivat.
+
+Johan ja Anna sanoivat, että ikävintä koko jutussa oli se, että
+Mäki-Kaisa oli niin liian kiltti Selmalle, että tämä aivan hemmoteltiin
+piloille. Niin pieni kuin hän olikin, oli hän keksinyt, ettei hänen
+tarvinnut olla yhtä tottelevainen kuin muitten lasten, jotka kykenivät
+seisomaan jaloillaan. Ennen kaikkea hänen ei tarvinnut syödä ruokaa,
+joka ei ollut hänelle mieleen. Kun rouva Lagerlöf pani hänen eteensä
+muhennettuja porkkanoita tai pinaattia tai kovaksi keitettyjä munia tai
+olutkeittoa, niin hänen ei suinkaan tarvinnut syödä annostansa loppuun
+niinkuin ennen vanhaan. Niin pian kuin Selma työnsi lautasen luotaan,
+läksi Mäki-Kaisa keittiöön emännöitsijän luo ja toi sellaista ruokaa,
+josta hän piti.
+
+Mutta ei siinä kyllin, vaan Johan ja Anna huomasivat, että kun ei
+tohtori Hedberg eikä Högmanin Inga eikä vaarallinen Högbärgssäterin
+noita voineet parantaa Selmaa, niin muuttui hän niin merkilliseksi,
+ettei hän huolinut enää syödä tavallista arkiruokaa, vaan hädin tuskin
+tyytyi kananpoikiin ja uusiin perunoihin tai mansikoihin ja kermaan.
+Mutta kun hän oli käynyt Karlstadissa, eikä tohtori Haak ollut voinut
+parantaa häntä, niin hän ei välittänyt enää muusta kuin marjahillosta
+ja leivoksista.
+
+Johan ja Anna olivat kuulleet, että täti Nana Hammargren Karlstadissa
+oli ollut aivan epätoivoissaan Selman tähden. Hän oli ennustanut, että
+lapsi kuolisi nälkään. Ja Johan ja Anna olivat varmat siitä, että ellei
+pian tapahtuisi muutosta, niin ei asia tosiaan päättyisi hyvin.
+
+Mutta pian tapahtuikin muutos.
+
+Eräänä aamuna otti Mäki-Kaisa pikku tytön selkäänsä ja kantoi hänet
+kyökkikamariin. Siellä oli iso, valkea auki vedettävä sohva, jossa
+vanha rouva Lagerlöf tavallisesti nukkui, ja Mäki-Kaisa meni tytön
+kanssa vuoteen luo. »Nyt Selma saa nähdä jotakin», sanoi hän. Ja
+samassa hän laski hänet patjalle.
+
+Vuoteen yli oli heitetty lakana, mutta kukaan ei ollut maannut siinä
+yöllä, eikä siinä nytkään ollut ketään. Vanha rouva Lagerlöf, joka
+tavallisesti pukeutui vasta myöhemmin päivällä, istui jo täysissä
+tamineissaan sohvassa, ja mamselli Lovisa Lagerlöf, joka myöskin asui
+kyökkikamarissa, oli niinikään puettu. Molemmat näyttivät iloisilta ja
+tyytyväisiltä, ja kun pikku tyttö oli laskettu vuoteelle, nousivat he
+ja tulivat hänen luokseen.
+
+»Tiedätkös, yöllä tuli meille suuria vieraita», sanoi isoäiti hymyillen
+hänelle. Tyttökin alkoi nauraa, sillä mikään ei ollut sen hauskempaa
+kuin se, että taloon tuli vieraita.
+
+Sitten hän katseli ympärilleen huoneessa ja koetti arvailla, missähän
+nuo vieraat saattoivat olla. Ei ainakaan täällä kyökkikamarissa
+ollut ketään. Ei keltaisessa nurkkakaapissa, ei korkean seinäkellon
+takana eikä tädin lipaston aha. Kyökkikamarissa oli yksi ainoa hyvä
+piilopaikka, nimittäin kellarin luukun alla, mutta kuinkapa suuret
+vieraat voisivat piiloutua sellaiseen paikkaan.
+
+Kaikki tämä oli kovin merkillistä. Miksi hänen piti istua isoäidin
+vuoteella, ja miksi muut tuijottivat sänkyyn, ikäänkuin vieras olisi
+ollut siinä? Hän joutui aivan ymmälle ja katsoi toisesta toiseen. Nyt
+mamselli Lovisa kumartui eteenpäin ja siirsi hiukan tyynyjä, ja silloin
+tyttö näki, että hänen vieressään vuoteella oli pieni pitkulainen
+mytty, mutta siihen hän ei kiinnittänyt sen enempää huomiota.
+Isoäitihän oli sanonut, että taloon oli tullut suuria vieraita, ja
+suurilla vierailla ei voitu tarkoittaa muita kuin pitkämatkaisia
+matkustajia, jotka toivat mukanaan isoja karamellipusseja ja
+leikkikaluja lapsille. Sellaisia vieraita hän etsi.
+
+»Ovatko ne tuolla sisällä?» kysyi tyttö osoittaen salin ovea. Hän
+koetti kuunnella, kuuluisiko ääniä viereisestä huoneesta. Hän oli
+täynnä odotusta, kun kaikki muut näyttivät kovin iloisilta ja
+tyytyväisiltä.
+
+»Vierashan on sinun vieressäsi», sanoi isoäiti ja käänsi pitkulaista
+myttyä. Ja nyt hän näki, että sillä oli kaksi pientä kättä ja pienet,
+ryppyiset kasvot.
+
+Hän katsoi halveksivasti kapalovauvaan, sellaisia hän oli nähnyt
+ennenkin, eikä hän välittänyt siitä vähääkään. Hän käänsi pois
+silmänsä, ajatukset askartelivat vieraissa ja karamellipusseissa.
+
+»Katsohan, tämä on pieni sisko, joka tuli viime yönä sinun luoksesi»,
+sanoi Lovisa-täti. »Hänelle sinun pitää olla oikein kiltti.»
+
+Tähän hän ei ollut lainkaan valmistunut. Kernaasti hän olisi ottanut
+vastaan siskon, jos se olisi osannut puhua ja kävellä. Mutta tuo
+kapalovauva ei huvittanut häntä laisinkaan.
+
+Mutta — nyt hänelle selvisikin, ettei suuria vieraita ollutkaan
+saapunut taloon. Isoäiti oli tarkoittanut vain tätä lapsiraukkaa. Sillä
+ei ollut mukanaan karamellipusseja, sen hän ymmärsi.
+
+Ja kun tämä seikka oli selvinnyt hänelle, tunsi hän katkeraa
+pettymystä. Hän ei voinut pidättää itkuaan, ja Mäki-Kaisan piti ottaa
+hänet jälleen selkäänsä ja kantaa hänet keittiöön, jotta hän ei
+herättäisi suurta vierasta.
+
+Mutta hänellä oli täysi syy itkeä, sillä tämän jälkeen hänen onnensa ja
+suuruutensa aika päättyi. Mäki-Kaisan täytyi auttaa rouva Lagerlöfiä
+hoitamaan pientä tulokasta, ja tämä oli vieläkin avuttomampi kuin Selma
+itse. Pienokaiselle oli mahdoton puhua järkeäkään, ja niinpä täytyi
+isomman aina odottaa ja olla kärsivällinen.
+
+Tämän jälkeen ei häntä enää yhtä usein kuin ennen näytetty
+vieraillekaan. Nyt tahtoivat kaikki tarkastaa ja kehua kapalovauvaa.
+Ihmeellisyyden loisto oli kokonaan karissut hänestä, hän ei ollut enää
+sen kummempi kuin Anna tai Johan. Monta surkeaa hetkeä seurasi nyt
+vuoden pitkään. Ei siinä kyllin, ettei hän saanut enää elää leivoksilla
+ja marjahillolla, mentiinpä niinkin pitkälle, että kun rouva Lagerlöf
+pani hänen eteensä muhennettuja porkkanoita tai pinaattia tai
+silpoherneitä, niin ei kukaan vienyt pois hänen lautastaan eikä antanut
+hänelle muuta ruokaa, vaan hän sai syödä sen, mitä hänen eteensä oli
+pantu.
+
+Jos Anna sai kauniimman puvun kuin hän, niin ei kukaan huomauttanut sen
+johdosta. Päin vastoin kaikkien mielestä se oli aivan oikein, sillä
+olihan Anna vanhin tytär.
+
+Niin, joskus oli sielu aivan synkkänä sen johdosta, ettei hän ollut
+aivan varma siitäkään, eikö vain Mäki-Kaisa pitänytkin pienokaisesta
+yhtä paljon kuin hänestä.
+
+
+
+
+Karlstadin matka.
+
+
+Mäki-Kaisa ja hänen suojattinsa olivat matkalla. He istuivat suurten
+kuomuvaunujen kuskipukilla tallirenki Magnuksen vieressä, joka tunsi
+niin suurta edesvastuuta ohjatessaan kolmea hevosta huonolla Karlstadin
+tiellä, ettei hän malttanut sanoa sanaakaan.
+
+Vaunuissa istuivat rouva Louise Lagerlöf ja mamselli Lovisa Lagerlöf
+takaistuimella ja Johan ja Anna edessä. Monta vertaa hauskempi oli
+kuskipukilla istuen katsella hevosia, kuin olla suljetun kuomun alla,
+ja Johan olisikin kernaasti tahtonut ajaa kuskin vieressä, mutta
+rouva Lagerlöf oli sanonut, ettei Mäki-Kaisa mitenkään voinut istua
+puristuksissa etuistuimella, ja Selman piti tietysti saada olla siellä,
+missä Mäki-Kaisakin. Luutnantti Lagerlöf oli myöskin matkassa, mutta
+hän ajoi edeltä pienillä yhdenistuttavilla rattailla.
+
+Vuosi oli nyt kulunut siitä, kun pikku tytön jalka oli tullut kipeäksi,
+eikä hän vieläkään voinut seisoa sillä. Nyt oli määrä oikein vakavasti
+yrittää kivun poistamista ja lähteä hänen kanssaan länsirannikolle. Hän
+oli ainoa sairas koko matkaseurueessa, mutta saattoivathan kylvyt olla
+hyödyksi heille kaikillekin.
+
+Miten olikaan, niin pikku tyttö oli kokonaan unohtanut kipunsa
+istuessaan kuskipukilla. Hän ei ajatellut mitään muuta, kuin että hän
+ja Mäki-Kaisa matkustivat nyt yhdessä ja että pienokainen oli jätetty
+kotiin. Ja nyt hän toivoi, että entiset onnenpäivät, joita hän ei
+koskaan voinut unohtaa, palaisivat jälleen.
+
+Hän painautui lujasti Mäki-Kaisaa vasten, kietoi käsivartensa hänen
+kaulaansa ja kysyi häneltä kerran toisensa jälkeen, eikö Kaisa
+iloinnut, kun he kaksi saivat nyt häiritsemättä olla yhdessä.
+
+Mäki-Kaisa ei vastannut montakaan sanaa, mutta siihen tyttö ei
+kiinnittänyt huomiota. Mäki-Kaisa ei ollut koskaan ollut erikoisen
+puhelias.
+
+Suuri Karlstadiin vievä maantie oli siihen aikaan, samoinkuin vielä
+nykyäänkin, hyvin mäkinen. Siinä oli mutkainen Bävikin mäki ja
+Gunnarsbyn mäki, joka oli puolen penikulman pituinen, ja Sundgärdin
+mäki, joka oli aivan äkkijyrkkä, ja Klevan mäki, joka oli vaarallisin
+kaikista, sillä sen toisella sivulla aukeni pohjaton syvyys. Tuo tie
+oli niin mäkinen kuin olisi ajanut taivaan ja maan välillä. Luutnantti
+Lagerlöf oli valjastuttanut kolme hevosta vaunujen eteen, jotta matka
+sujuisi helpommin, mutta tähän järjestelmään olivat sekä hevoset että
+ajomies tottumattomat.
+
+Jos mikä lisäsi pikku tytön iloa hänen saadessaan nyt pitää Mäki-Kaisan
+yksinään, niin riemastutti häntä se, että sai istua tämän rinnalla
+kuskipukilla ja katsella kolmea rajua hevosta, jotka vetivät raskaita
+vaunuja kuin pientä leikkikalua ikään ja karauttivat niin kovaa kyytiä
+käänteissä, että vaunut pyörähtelivät vain kahden pyörän varassa. Siinä
+oli alituista vaihtelua: väliin hevoset laahustivat jäykin jaloin mäkiä
+alas, väliin, kun tie pudotti kovin äkkijyrkkänä alaspäin, täytyi
+tallirenki Magnuksen kohota istualtaan ja piiskata voimainsa takaa
+hevosia saadakseen ne juoksuun, jotta korkeat vaunut eivät vierisi
+niiden päälle.
+
+Keskellä tuollaista ihanaa alamäkeä kääntyi pikku tyttö jälleen
+Mäki-Kaisan puoleen.
+
+»Eikö Mäki-Kaisa ole iloinen, kun me kaksi saamme olla yksin? Eikö
+Mäki-Kaisa ole iloinen, kun ei vauva ole mukana?»
+
+Ei nytkään tullut mitään vastausta, ja kun tyttö ihmeissään kääntyi,
+niin että saattoi nähdä lapsentytön kasvot, huomasi hän, että
+Mäki-Kaisa tuijotti kalpeana eteensä yhteenpuristetuin huulin ja
+lujasti pidellen kiinni kuskipukista.
+
+»Eikö Mäki-Kaisa ole iloinen?» sanoi pienokainen. Mutta hän näki
+samalla, ettei Mäki-Kaisa ollut lainkaan iloinen, ja se oli hänelle
+niin suuri pettymys, että hän miltei purskahti itkuun.
+
+Mutta nyt vihdoinkin Mäki-Kaisa vastasi:
+
+»Ole vaiti, Selma! Ei saa puhua keskellä uhkaavaa vaaraa. En koskaan
+ole ollut tämän pahemmassa paikassa, ja jollei sinusta olisi kysymys,
+niin olisin aikoja sitten lähtenyt vaunuista ja palannut kotiin.»
+
+Pienokainen istui ääneti ajatellen vastausta. Hän ei ollut siihen
+oikein tyytyväinen. Hän ei pelännyt koskaan ollessaan yhdessä
+Mäki-Kaisan kanssa. Hänen mielestään ei Mäki-Kaisankaan olisi pitänyt
+pelätä, kun hän oli hänen kanssaan. Sehän oli kaunista, ettei hän
+lähtenyt vaunusta ja mennyt kotiin, mutta olisi ollut vieläkin parempi,
+jos Mäki-Kaisa olisi iloinnut niin suuresti, ettei olisi tuntenut
+pelkoa.
+
+
+
+
+Uddeholmin hytissä.
+
+
+Mårbackan väki oli yhä matkalla. Mutta nyt he eivät istuneet enää
+suurissa kuomuvaunuissa, nyt he olivat kauniissa höyrylaivassa, joka
+oli nimeltään Uddeholm.
+
+Koko päivän he olivat viipyneet Karlstadissa käyden sukulaisia
+tervehtimässä ja tehden ostoksia, mutta illan suussa he olivat ajaneet
+kaupungin ulkopuolelle ja odottaneet hyvän aikaa pitkällä sillalla,
+joka ulottui kauaksi suureen Vänern-järveen. Ja Mäki-Kaisa oli heti
+tullut levottomaksi, sillä järvi oli toisella puolella aivan rannaton,
+niin että hänestä näytti kuin tuolla kaukana olisi ollut maailman loppu.
+
+Omituiselta näytti sekä hänen että toistenkin mielestä, kun kaunis
+valkoinen laiva sukelsi esiin rannattomalta selältä ja lähestyi siltaa
+ottaakseen heidät mukaansa.
+
+Mäki-Kaisa oli seurannut toisten mukana nähdessään, että luutnantti
+ja rouva ja mamselli Lovisa ja Johan ja Anna epäröimättä astuivat
+rantaporrasta myöten laivaan. Hän tiesi, että luutnantti Lagerlöf oli
+siksi omantunnon tarkka mies, ettei hän tieten tahallaan syössyt pieniä
+lapsiaan hengenvaaraan, mutta miten sillä kohtaa kävisi, jossa maailma
+loppui, sitä hän ei voinut ymmärtää.
+
+Kernaasti hän olisi jäänyt kannelle nähdäkseen, syöksyikö vesi suoraan
+syvyyteen vai minnekä se katosi, mutta niin pian kuin tuli pimeä,
+piti Mårbackan kaikkien naisten ja lasten mennä kannen alle. Heidät
+saatettiin pieneen komeroon, jota nimitettiin hytiksi, ja se oli niin
+pieni, ettei pienempää huonetta voinut ajatellakaan, ja siellä he
+asettuivat yösijoilleen.
+
+Kapealla sohvalla, joka täytti koko pitkän seinän, makasi rouva
+Lagerlöf pukimissaan ja vastapäätä häntä samanlaisella sohvalla
+mamselli Lovisa. Rouva Lagerlöfin yläpuolella makasi Johan
+jonkunmoisella hyllyllä, ja samanlaisella hyllyllä mamselli Lovisan
+yläpuolella oli Annan makuupaikka. Lattialla sohvien välissä makasi
+Mäki-Kaisa sairas tyttö vieressään, ja siten joka paikka oli sullottu
+niin täyteen, ettei ollut vähintäkään tilaa enää kenenkään istua, maata
+tai liikkua.
+
+Valo oli sammutettu, ja kaikki olivat toivottaneet toisilleen hyvää
+yötä ja asettuneet levolle. Jonkun aikaa vallitsikin hytissä täysi
+hiljaisuus.
+
+Mutta vähitellen lattia, jolla Mäki-Kaisa ja lapsi makasivat,
+alkoi kummallisesti keinua ylös ja alas, ja pienokainen vieri kuin
+pallo ensin rouva Lagerlöfin sohvaa vasten ja sitten takaisin taas
+Mäki-Kaisan luo. Se oli vain hauskaa, pikku tyttö ei ollut siitä
+millänsäkään. Hän vain ei voinut ymmärtää, miksikä lattia ei pysynyt
+alallaan.
+
+Hetken kuluttua hän kuuli äidin ja Lovisa-tädin kuiskailevan keskenään.
+
+»Taisin syödä liiaksi rasvaista lohta Sjöstedteillä», sanoi rouva
+Lagerlöf.
+
+»Minun mielestäni he tarjosivat kovin sopimatonta ruokaa. Tiesiväthän
+he, että meidän oli määrä lähteä Vänernille», sanoi mamselli Lovisa.
+
+»Niin, Vänern ei ole suopea», sanoi rouva Lagerlöf huoaten.
+
+Mäki-Kaisakin alkoi kuiskata. »Kuulkaas, rouva», sanoi hän, »olemmeko
+nyt tulleet sille kohtaa, missä järvi loppuu ja vesi syöksyy alas
+syvyyteen?»
+
+»Hyvä ystävä, ei järvi lopu koko yönä», vastasi rouva Lagerlöf, joka ei
+ymmärtänyt, mitä Mäki-Kaisa tarkoitti.
+
+Äänet vaikenivat, mutta hiljaista ei silti ollut. Lattia keinui ylös ja
+alas, ja pikku tyttö sai edelleen hauskasti kiikkua.
+
+Nyt rouva Lagerlöf viritti tulitikulla tulta ja sytytti kynttilän.
+»Minun täytyy katsoa, pysyvätkö lapset paikoillaan hyllyillään», sanoi
+hän.
+
+»Jumalan kiitos, että sytytit tulen!» sanoi Lovisa-täti. »Mahdotontahan
+täällä kuitenkin on nukkua.»
+
+»Eikö rouva ja mamselli Lovisa huomaa, että me syöksymme yhä alaspäin
+ja alaspäin?» valitti Mäki-Kaisa. »Mitenkä me koskaan pääsemme ylös
+tästä syvyydestä? Miten me pääsemme takaisin kotiin?»
+
+»Mitä ihmettä hän tarkoittaa?» sanoi mamselli Lovisa kälylleen.
+
+»Hän väittää, että olemme tulleet maailman ääreen», sanoi rouva
+Lagerlöf, joka ei ymmärtänyt siitä sen enempää.
+
+Taaskin he makasivat ääneti, kukin omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Pikku
+tyttö aavisti, että he pelkäsivät, mutta hänellä itsellään oli hyvä
+olla. Hän makasi aivankuin suuressa keinussa.
+
+Mutta nyt joku tarttui ovenripaan. Punainen esirippu työntyi syrjään ja
+luutnantti Lagerlöf seisoi nauraen kynnyksellä ja kurkisti hyttiin.
+
+»Mitä luulet, Gustav? Nouseeko myrsky?» kysyi rouva Lagerlöf nopeasti.
+
+»Vai niin, te olette hereillä», sanoi luutnantti Lagerlöf. »Tuuli on
+hiukan yltynyt», myönsi hän rauhoittavalla äänellä. »Kapteeni kehoitti
+minua sanomaan teille, ettei tästä sen pahempaa tule kuin mitä jo on.»
+
+»Mitä sinä teet?» kysyi Lovisa-täti. »Etkö pane maata?»
+
+»Missä minä sinun mielestäsi voisin nukkua, rakas Lovisa?» sanoi
+luutnantti Lagerlöf.
+
+Hänen äänensä kuulosti niin hyväntahtoiselta ja leikilliseltä, kun hän
+katseli ympärilleen ja ikäänkuin etsi itselleen makuupaikkaa täyteen
+sullotusta hytistä, että kaikki purskahtivat nauruun. Rouva Lagerlöf
+ja mamselli Lovisa, jotka äsken olivat olleet hiukan huolissaan ja
+tunteneet meritaudin oireita, nousivat istumaan penkeilleen voidakseen
+oikein nauraa, Johan ja Anna nauroivat hyllyillään, jotta he olivat
+tipahtaa alas, Mäki-Kaisa unohti, että hän pian oli joutuva siihen
+kamalaan paikkaan, missä järvi loppui, ja nauroi toisten mukana, ja
+pienokainen hänen vierellään oli pakahtua nauruun.
+
+Luutnantti Lagerlöf ei nauranut usein, mutta hän seisoi hyvin
+tyytyväisen näköisenä ovenpielessä. Sen pitemmälle hän ei voinut päästä.
+
+»Ei teillä näytä olevan mitään hätää», sanoi hän, kun he olivat hiukan
+rauhoittuneet. »Minä menen takaisin juttelemaan kapteenin kanssa.»
+
+Ja hän toivotti heille hyvää yötä ja läksi tiehensä.
+
+Hytissä tuntui jälleen levottomuutta ja meritaudin oireita, ja rouva
+Lagerlöf koetti taaskin turhaan rauhoittaa Mäki-Kaisaa, joka yhä
+edelleen pelkäsi heidän syöksyvän syvyyteen. Mutta pikku tyttö oli
+varmaan nukahtanut, sillä hän ei muistanut sen enempää yön tapahtumista.
+
+
+
+
+Kultasepän puodissa.
+
+
+Nyt olivat matkamiesten pahimmat vaivat voitetut. Nyt heidän ei
+tarvinnut enää pelätä kaatuvansa kumoon Karlstadin tiellä eikä tulla
+merikipeiksi Vänernillä, vaan he olivat onnellisesti saapuneet
+Göteborgiin. Täällä he olivatkin heittäneet kaikki huolet mielestään,
+ja kauniissa kesäilmassa he lähtivät katselemaan kaupunkia.
+
+Heidän kulkiessaan Itäistä Satamakatua pitkin astui luutnantti Lagerlöf
+etunenässä keppi kädessä, hattu niskassa ja silmälasit nenällä. Hänen
+jäljessään kulki rouva Lagerlöf taluttaen Johania kädestä, ja hänen
+perässään mamselli Lovisa Annan kanssa, kaikkein viimeisenä astui
+Mäki-Kaisa kantaen Selmaa. Ja hän kantoi häntä käsivarrellaan, sillä
+hänestä ei ollut sopivaa retuuttaa häntä selässä, koska he nyt olivat
+kaupungissa.
+
+Luutnantti Lagerlöfillä oli ruskea takki ja vaalea olkihattu. Rouva
+Lagerlöfillä ja mamselli Lovisalla oli päässä valkoiset panamahatut
+leveine, huojuvine lierineen ja hartioilla suuret aito-shaalit, jotka
+olivat käännetyt kolmikulmaksi ja miltei peittivät heidän leveät mustat
+silkkihameensa ja hienot samettiliivinsä valkoisine etumuksineen
+ja valkoisine kohokalvosimineen. Johanilla oli musta samettipusero
+ja samanlaiset housut, Annalla kovaksi tärkätty sinipilkullinen
+karttuunileninki sekä hattu, päivänvarjo ja krinoliini, ja Selmalla
+samanlainen sinipilkullinen kovaksi tärkätty karttuunipuku, mutta
+hänellä ei ollut hattua, vaan valkoinen, kotitekoinen hilkka päässä;
+päivänvarjoa ja krinoliiniä hänellä ei myöskään ollut.
+
+Kesken kulkuaan luutnantti kääntyi taakseen ja tarkasteli naisiaan ja
+lapsiaan. Hän nyökkäsi päätään hymyillen, saattoi selvästi huomata,
+että hänestä oli hauska, kun he kaikki olivat hänen matkassaan.
+»Täällä te ette ole ennen käyneet paremmin kuin minäkään», sanoi hän,
+»katselkaamme siis tarkasti ympärillemme.»
+
+Ja he astuivat katua eteenpäin, ja he katselivat taloja ja kanavia ja
+pikkusiltoja, vaunuja ja kävelijöitä, kylttejä ja katulyhtyjä, mutta
+kaikkein eniten he tietysti tarkastelivat puodinikkunoita.
+
+Luutnantti Lagerlöf ei kiirehdittänyt heitä, päin vastoin. Hän halusi,
+että he katselivat ja nauttivat niin paljon kuin suinkin. »Täällä ei
+kukaan tunne meitä», hän sanoi. »Katselkaa niin kauan kuin mielenne
+tekee!»
+
+Lovisa-mamselli tuli muotiliikkeen edustalle ja näki siellä hatun,
+joka oli koristettu valkeilla joutsenenuntuvilla ja vaaleanpunaisilla
+ruusunnupuilla, ja jäi sen eteen seisomaan pidellen Annaa kädestä.
+Ja silloin täytyi myös luutnantti Lagerlöfin ja rouva Lagerlöfin ja
+Johanin ja Mäki-Kaisan, joka kantoi Selmaa käsivarrellaan, pysähtyä
+untuvahatun eteen. Mamselli Lovisa ei ajatellut toisia, hän seisoi
+siinä kuin lumottuna, ja luutnantti nautti nähdessään, miten ihastunut
+hän oli. Mutta vihdoin hänen kärsivällisyytensä kuitenkin loppui.
+
+»Et suinkaan sinä aio laittaa itsellesi tuollaista hattua, Lovisa?»
+sanoi hän. »Katsohan, se soveltuu parhaiten seitsentoistavuotiaalle.»
+
+»Voihan silti vanhakin katsella kaunista», sanoi Lovisa-täti, joka oli
+jo jättänyt taakseen ensi nuoruutensa, vaikka hän yhä oli kaunis ja
+komea.
+
+Mutta kun he olivat onnellisesti päässeet eroon untuvahatusta, tulivat
+he kultasepän puodin luo, ja nyt pysähtyi luutnantti Lagerlöf itse.
+Kun hän oli seisonut siinä hetken aikaa ja katsellut sormuksia ja
+rannerenkaita ja hopealusikoita ja pikareja ja kaikkea muuta, mikä oli
+asetettu ikkunaan näytteille, alkoi hän ihastuksesta pikkuhiljaa noitua.
+
+»Tänne me menemme sisään», sanoi hän.
+
+»Mutta, Gustav», sanoi rouva Lagerlöf, »emmehän me nyt osta tuollaista
+tavaraa.»
+
+Hän laski kätensä miehensä käsivarrelle ja koetti pidättää häntä, mutta
+luutnantti Lagerlöf oli jo avannut suuren lasioven ja oli menossa
+puotiin. Eivätkä toiset voineet muuta kuin seurata jäljessä, rouva
+Lagerlöf Johanin ja mamselli Lovisa Annan kanssa ja Mäki-Kaisa kantaen
+Selmaa käsivarrellaan.
+
+Kun toiset ennättivät sisään, seisoi luutnantti Lagerlöf jo myymäpöydän
+luona ja keskusteli nuoren puotilaisen kanssa.
+
+»Niin, en minä aio ostaa mitään», sanoi hän, »mutta ikkunassa oli niin
+paljon kauniita esineitä, että päätin tulla sisään ja pyytää saada
+nähdä kaikkea sitä kaunista, mikä sisälläkin on.»
+
+Nuori herra, jonka kanssa hän puhui, näytti hiukan huolestuneelta eikä
+tiennyt oikein mitä vastaisi. Ja rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa
+laskivat kumpikin kätensä luutnantin olkapäille ja koettivat saada
+hänet ulos puodista.
+
+Silloin tuli kultaseppä itse sisähuoneista puotiin. Hän oli kai
+kuullut, että useita ihmisiä oli tullut sisään ja luuli saavansa tehdä
+hyvät kaupat. Hän asettui nuoren kauppa-apulaisen viereen, laski
+molemmat kämmenensä myymäpöydälle ja sanoi kohteliaasti:
+
+»Mitä herrasväki haluaa?»
+
+Luutnantti Lagerlöf selitti vielä uudestaan mitä hän tahtoi. Hän kysyi
+voisiko hän saada nähdä kaikkea sitä kaunista, mitä puodissa oli,
+vaikkei hän voinutkaan ostaa mitään.
+
+Kultaseppä käänsi hiukan päätään ja katsoi pää kallellaan luutnanttia.
+
+»Herra on varmaan värmlantilainen?» sanoi hän.
+
+»Värmlantilainen minä olen, hitto vieköön», sanoi luutnantti Lagerlöf,
+»mikäpä muukaan?»
+
+Silloin kaikki, jotka olivat suuressa puodissa, rupesivat nauramaan.
+Kaikki kauppa-apulaiset ja konttoristit keräytyivät nauraen luutnantti
+Lagerlöfin ympärille, ja sisähuoneista tuli hienosti puettu nainen,
+joka oli kultasepän rouva, ja tahtoi hänkin tietää, mitä hauskaa
+puodissa oli.
+
+Mutta rouva Lagerlöf ja mamselli Lagerlöf, he olivat niin hämillään,
+että he paljoa mieluimmin olisivat tuskissaan ja hädissään jopa
+tärisseet suurissa kuomuvaunuissa tai keinuneet myrskyn käsissä
+Vänernillä, kuin seisoneet tässä hienossa puodissa. Ja he yrittivät
+taas saada luutnantin pois sieltä.
+
+»Tule pois, Gustav», sanoivat he. »Lähtekäämme kaikin mokomin pois
+täältä!»
+
+»Ei, ei», sanoi kultaseppä hyvin kohteliaasti, »jääkää vain tänne! Me
+näytämme kernaasti mitä meillä on.»
+
+Hän antoi määräyksensä kauppa-apulaisille, ja nämä avasivat kaappien
+ovet ja kiipesivät tikapuita myöten hyllyille ja ottivat alas kaikki
+tavarat, niin että pitkä myymäpöytä pian oli täynnään hopea- ja
+kultaesineitä. Mutta kultaseppä ja hänen rouvansa ottivat joka esineen
+käteensä, näyttivät niitä vieraille ja selittivät, mihin niitä oli
+käytettävä ja miten ne oli tehty.
+
+Luutnantti Lagerlöf otti silmälasit nenältään ja hieroi niitä
+silkkinenäliinalla nähdäkseen paremmin. Hän kehui ja ihaili, otti
+käteensä raskaita hopeakannuja ja tarkasteli koristeita. »Näetkö,
+Lovisa?» sanoi hän. »Tämän vertaista ei ole Sunnen pappilassakaan.»
+
+Toisen kerran hän piteli hopeatarjotinta aivan Mäki-Kaisan silmien
+edessä. »Åsbergin jättiläinen ei varmaankaan syö tämän hienommalta
+lautaselta, Kaisa», sanoi hän.
+
+Kaikki puotiherrat tirskuivat ja naureskelivat ja pitivät heitä
+pilkkanaan. Kultaseppä itse ja hänen rouvansa näyttivät hekin
+iloisilta, mutta toisella tavalla. He olivat ystävällisiä, sillä
+luutnantti Lagerlöf miellytti heitä. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin
+he saivat tietää hänen nimensä ja kenen seurassa hän oli, ja että hän
+oli matkalla Strömstadiin saadakseen parannusta lapselleen, jolla oli
+lanteissa vika, niin ettei hän voinut kävellä.
+
+Kun rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa näkivät, että kaikki kävi hyvin,
+rauhoittuivat he ja ihailivat hekin kauniita esineitä. Rouva Lagerlöf
+tuli kovin hyvilleen nähdessään hopealusikoissa saman vanhan mallin,
+mikä heillä oli ollut hänen lapsuudenkodissaan, ja mamselli Lovisa
+ihastui yhtä suuresti sokerirasiaan kuin äsken untuvahattuun.
+
+Kun he vihdoin olivat nähneet kyllikseen ja lausuivat jäähyväiset,
+niin tuntui siltä, kuin he olisivat eronneet vanhoista ystävistä. Sekä
+kultaseppä että hänen vaimonsa ja kaikki kauppa-apulaiset saattoivat
+heitä aina kadulle saakka, niin että ohikulkijat luulivat heidän
+tehneen kauppoja monen tuhannen kruunun hinnasta.
+
+»Niin, minun kai pitäisi pyytää anteeksi», sanoi luutnantti Lagerlöf
+ojentaessaan kätensä jäähyväisiksi.
+
+»Siitä ei puhettakaan, herra luutnantti!» vastasi kultaseppä.
+
+»Mutta me olemme tuottaneet teille niin paljon vaivaa», sanoi rouva
+Lagerlöf anteeksipyytäen.
+
+»Se oli vain hauskaa», sanoi kultaseppä. »Älkää olko huolissanne
+meistä! Jotakin kai saa tehdä omaksi huvikseenkin, vaikka onkin
+kauppias.»
+
+Kun luutnantti Lagerlöf jatkoi matkaa Itäistä Satamakatua pitkin, oli
+hänen hattunsa vielä tavallistakin enemmän niskassa. Hän heilutti
+keppiään kulkiessaan ja oli kovin ylpeä seikkailustaan.
+
+Mutta rouva Lagerlöf kuiskasi mamselli Lovisalle: »En voi sanoa, miten
+huolissani olin. Luulin, että meidät heitettäisiin ulos puodista.»
+
+»Niin, ei se olisi onnistunut keneltäkään muulta kuin Gustavilta»,
+sanoi mamselli Lovisa. »Mutta hänellähän on se suuri lahja, ettei
+kukaan voi häntä vastustaa.»
+
+
+
+
+Harmaa saari..
+
+
+Heillä ei ollut mitään vaivaa ruoan hankkimisesta, ei tarvinnut muuta
+kuin mennä torille ostamaan. Heidän ei tarvinnut huolehtia lehmien
+laidunmaista eikä kauran kasvusta. He asuivat paljaitten kallioiden ja
+veden keskellä ja olivat unohtaneet, että maailmassa oli peltoja ja
+niittyjä. Heidän ei tarvinnut ottaa vastaan pitkämatkaisia vieraita
+eikä keittää pitoruokaa kuumassa keittiössä eikä vaivata päätään
+sijoiltaan sillä, miten saada makuupaikat ja vuodevaatteet riittämään.
+Ei heillä ollut aavistustakaan siitä, olivatko ehkä elukat sairastuneet
+tai emännöitsijä ja palkolliset joutuneet riitaan keskenään. He olivat
+vapaat ja huolettomat ja saivat hoitaa terveyttään ja huvitella ilman
+minkäänlaista huolta tai tuskaa.
+
+Ei heillä ollut koskaan ollut tällaisia kissanpäiviä. Rouva Lagerlöf,
+joka oli ollut hiukan riutunut ja laiha saapuessaan Strömstadiin, lihoi
+ja sai punaa poskiinsa. Hän näytti äkkiä kymmentä vuotta nuoremmalta,
+ja nuori hän tunsikin olevansa. Mamselli Lovisa, joka oli lihava ja
+raskasliikkeinen ja niin ujo, ettei hän juuri avannut suutaan vieraiden
+läsnäollessa, laihtui ja kaunistui ja tuli seuranhaluiseksi. Johan
+ja Anna saivat paljon ystäviä Strömstadin lasten parissa, ja Johan
+oli niin innostunut rapujen pyytämiseen, ja Anna niin onnellinen
+solmittuaan ystävyysliiton kahden pienen sokerileipurin tyttären
+kanssa, jotka tarjosivat hänelle alituisesti karamellejä, että he
+selittivät, etteivät he halunneet lainkaan lähteä kotiin.
+
+Mitä pieneen sairaaseen tyttöön tuli, niin ei voitu oikeastaan
+huomata, että hän olisi tullut terveemmäksi ja vahvemmaksi, mutta se
+seikka ei huolestuttanut häntä vähääkään, hän oli yhtä onnellinen
+kuin muutkin. Hänen hartain toiveensa oli täyttynyt. Mäki-Kaisa ja
+hän olivat taas eroamattomat ystävät. Hän sai komentaa Mäki-Kaisaa ja
+Mäki-Kaisa hemmoitteli häntä aivankuin noina sairauden unohtumattomina
+ensiaikoinakin.
+
+Kaikkein eniten nautti sittenkin olostaan luutnantti Lagerlöf. Tosin
+hän ensimmäisenä viikkona sai osakseen monta ankaraa silmäniskua ja
+epäystävällistä vastausta, kun hän rupesi puheihin jokaisen kanssa,
+joka tuli häntä vastaan, aivan samoin kuin kävellessään Mårbackan
+teillä. Mutta hän ei säikähtänyt siitä. Hän piti kunnia-asianaan
+tulla Strömstadin kaikkien asukkaiden ystäväksi. Ajan pitkään he
+eivät voineetkaan vastustaa häntä. Hymyily levisi yksinkertaisten
+pietistinaisten kasvoille, kun he kohtasivat hänet kadulla, sillä
+hän oli käynyt heidän mökeissänsä, tiedustellut heidän miehiään,
+kehunut lapsia ja juonut heidän kanssaan kahvia. Kokonainen komppania
+pikkupoikia seurasi häntä aina kadulla, sillä he olivat keksineet, että
+hänellä oli aina taskut täynnä kuparirahoja. Kalastajien kanssa hän
+oli niin hyvä tuttu, että milloin mikin heistä tiedusteli, eikö hän
+halunnut tulla heidän kanssansa pyytämään makrilleja. Kaikki vanhat
+virkaheitot merikapteenit, jotka kuljeksivat ikävissään kotona ja
+kaipasivat merta, tarjosivat hänelle groggia pienillä verannoillaan ja
+kertoivat hänelle niistä vaaroista ja seikkailuista, joita he ennen
+vanhaan olivat kokeneet.
+
+Luutnantti Lagerlöf rakasti ihmisiä ja tahtoi ottaa selkoa heidän
+elintavoistaan tällä maankulmalla; ei hän pelännyt enempää ylhäisiä
+kuin alhaisiakaan, eivätkä keskusteluaiheet häneltä koskaan uupuneet,
+ja hyväntahtoiselta ja ystävälliseltä hän näytti aina, niin että
+kummako se, jos Strömstadin asukkaat hänestä pitivätkin.
+
+Mutta älköön kukaan ruvetko väittämään, ettei hän tuntenut omaa
+voimaansa.
+
+Onni suosi Mårbackan asukkaita koko tällä matkalla. Muun muassa he
+olivat tavanneet vanhoja, hyviä värmlantilaisystäviä, joiden kanssa he
+olivat joka päivä yhdessä. Siellä oli maisteri Tobiaesen rouvineen ja
+sisarineen Filipstadista sekä eräs naimaton maisteri Lundström, joka
+kuului heidän piiriinsä.
+
+Yhdessä näiden kanssa he muodostivat venekunnan, ja joka tai ainakin
+joka toinen päivä he läksivät pitkille purjehdusretkille. Näistä
+huviretkistä lapset pitivät kovin paljon. Silloin luutnantti Lagerlöf
+kertoi aina hauskoja juttuja Strömstadin asukkaista. Hän kertoi niistä,
+jotka olivat tiuskineet hänelle, sekä toisista, jotka olivat arvelleet,
+että sellaisen kelpo miehen kuin hänen olisi pitänyt ruveta laivuriksi.
+Useimmiten heillä oli pari suurta sankakoria mukanaan veneessä, ja kun
+seura väsyi purjehtimiseen, nousivat he maihin ja pitivät mehukestit
+jollakin luodolla. Silloin pienokaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen
+ja keräsivät näkinkengän kuoria. He eivät koskaan olleet ennen nähneet
+sellaisia, heitä ihmetytti, että he saivat kerätä mielin määrin
+tällaisia aarteita, he rakastivat niitä yhtä paljon kuin niittykukkasia
+ja marjoja.
+
+He olivat parasta aikaa tuollaisella purjehdusretkellä. Ilma oli
+kaunis, tuulta oli parhaiksi, sankakorit olivat mukana veneessä,
+luutnantti Lagerlöfillä oli täysi panos juttuja valmiina, ja kaikki
+toivoivat hauskaa iltaa.
+
+Onnettomana hetkenä joku huomautti, ettei vielä koskaan oltu
+käyty pienellä aivan Strömstadin edustalla olevalla saarella,
+jota nimitettiin Harmaaksi saareksi, ja heti päätettiin, että
+purjehdusretken jälkeen laskettaisiin saaren rantaan ja pidettäisiin
+siellä pienet kestit.
+
+Asianlaita oli näet sellainen, että muutamia satoja vuosia sitten asui
+Harmaalla saarella kuuluisa noita-akka nimeltä Harmaa Kitta, joka oli
+pakolaistakin mahtavampi, ja niin kauan kuin hän eli, ei hän päästänyt
+ketään ihmistä saareen. Jos joku yritti nousta maihin, sattui hänelle
+heti onnettomuus, hän taittoi käsivartensa tai jalkansa tai vierähti
+liukkaalta kalliolta mereen.
+
+Nyt, kun Harmaa Kitta oli kuollut aikoja sitten, niin ei tainnut
+enää olla vaarallista, vaikka olisi käynytkin saaressa, mutta veneen
+omistaja varoitti heitä sittenkin. Edellisenä keväänä hän oli yhdessä
+parin muun miehen kanssa kulkenut saaren poikki, ja eikö vain eräs
+heistä pudonnutkin kallionhalkeamaan ja taittanut jalkansa, ennenkuin
+he pääsivät sieltä pois.
+
+Tämän johdosta tuntui saari retkeilijöiden mielestä vieläkin
+houkuttelevammalta. He ikävöivät vain päästäkseen Harmaaseen saareen.
+
+Vene luovi pientä saarta kohti, se laski kallioseinämän suojaan.
+Laivuri etsi sopivaa maihinnousupaikkaa.
+
+Samassa pieni Anna Lagerlöf nykäisi äitiään hihasta.
+
+»Äiti», sanoi hän, »Selma itkee!»
+
+Ja se olikin totta. Sairas tyttö istui ja itki. Hän ei ollut pelännyt
+koko matkalla, ei ennenkuin juuri nyt. Hänestä oli vain hauska
+päästä Harmaaseen saareen, samoinkuin toisistakin, mutta nyt, kun
+he olivat laskeneet kallion suojaan, näytti saari kovin synkältä ja
+kammottavalta. Ei hän muun vuoksi itkenyt. Kallioseinä vain peloitti
+häntä.
+
+Toiset kysyivät, miksi hän itki, mutta hän ei tahtonut vastata.
+Mahdotontahan hänen oli sanoa, että hän pelkäsi kalliota.
+
+Hänet jätettiin pian rauhaan, sillä laivuri oli löytänyt sopivan
+maihinnousupaikan, ja ajatukset kääntyivät muualle.
+
+Samassa kuin vene törmäsi rantaan, nousi maisteri, filipstadilainen
+Lundström pystyyn ja hyppäsi maihin touvi mukanaan. Mutta aivankuin
+jokin näkymätön olento olisi seisonut rannassa ja työntänyt häntä
+rintaan, hän horjahti taaksepäin ja vieri paadelta suoraan mereen.
+
+Siitä syntyi ääretön hämmästys ja kauhu ja huuto, mutta kauan sitä ei
+kuitenkaan kestänyt. Laivuri ojentautui nopsasti veneen reunan yli
+kuin kaloja pyytävä lokki, sai kiinni takinkauluksesta ja veti pitkän
+maisterin ylös vedestä, läpimärkänä, mutta vioittumattomana.
+
+Kaikki kauhistuivat tietenkin tuollaista kauhunnäkyä, kun mies syöksyi
+suoraa päätä syvyyteen. Vaikka vaara oli voitettu, niin ei entinen
+kevyt mieliala voinut sittenkään palata.
+
+Maisteri Lundström itse ehdotti, että koko seura nousisi maihin, mutta
+lainaisi hänelle veneen, jotta hän voisi palata Strömstadiin vaihtamaan
+vaatteita. Eihän sinne ollut pitkä matka, ja vene voisi palata takaisin
+hakemaan heitä milloin he vain halusivat.
+
+Mutta he eivät tahtoneet suostua siihen. He olivat saaneet kyllikseen
+Harmaasta saaresta. Ei kenenkään mieli tehnyt nousta maihin liukkaille
+paasille eikä kiivetä uhkaavia kallioseinämiä ylös.
+
+Purjehdittiin siis takaisin Strömstadiin, ja jokainen tuumi mielessään,
+voisikohan noissa vanhoissa jutuissa sittenkin olla jotain perää. Eikö
+ollut omituista, että onnettomuuden piti tapahtua juuri siellä? He
+olivat käyneet melkein jokaisessa saaressa Strömstadin saaristossa,
+eikä koskaan ollut mitään onnettomuutta sattunut.
+
+»Minusta tuntui niin kaamealta, kun lapsi alkoi itkeä», sanoi toinen
+Tobiaesenin mamselleista. »Silloin aavistin, että jotakin tulisi
+tapahtumaan.»
+
+»Niin, mitä luutnantti Lagerlöf sanoo tästä?» kysyi toinen sisar
+kääntyen hänen puoleensa.
+
+»Mitäkö minä sanon?» sanoi hän. »Minä sanon, että olihan se aivan
+luonnollista, kun lähetimme maihin tuollaisen koulupapin. Ei hän ole
+Harmaan Kitan miehiä.»
+
+»Luutnantti tarkoittaa», sanoi mamselli Tobiaesen, »että jos olisimme
+lähettäneet jonkun toisen - - Jos luutnantti itse olisi hypännyt
+maihin, niin meidät olisi otettu paremmin vastaan?»
+
+»Helkkari, sitä minä juuri tarkoitan», sanoi luutnantti Lagerlöf.
+
+Hyvänen aika, miten he nauroivat! Synkkä mieliala, joka oli vallinnut
+veneessä, oli kuin poispuhallettu. Ja he kuvailivat mielessään
+luutnantti Lagerlöfin ja Harmaan Kitan kohtaamista.
+
+Tiesihän sen luutnantti itsekin, että hän oli vastustamaton.
+
+Hyvänen aika, miten he nauroivatkaan!
+
+
+
+
+Paratiisilintu.
+
+
+He asuivat pienen pienessä talossa aivan Karlsgatan alkupäässä ja
+viihtyivät siellä niin erinomaisesti, että luutnantti Lagerlöf
+ja lapset päättivät nimittää sitä Pikku Mårbackaksi. Se oli
+korkein kunnianimi, mikä koskaan olisi voinut tulla jonkun vieraan
+kaupunkitalon osaksi.
+
+Pienen talon edustalla oli puutarha säleaitauksen ympäröimänä,
+puutarhan tuuheiden puiden alla he söivät aamiaisensa ja iltasensa,
+joka valmistettiin kotona. Talon takana oli toinen pieni maapalsta
+perunamaineen ja sen takana, aivan jyrkän vuoren juurella, oli mökki,
+joka ei ollut paljoa suurempi »Uddeholmin» hyttiä. Siinä asui heidän
+emäntänsä, kapteeninrouva Bergström.
+
+He olivat päässeet selville siitä, että kapteeninrouva asui talvisin
+itse suuremmassa rakennuksessa, mutta kesäisin hän vuokrasi sen
+kylpyvieraille ja muutti pieneen hyttiinsä. Siellä hän istui aamusta
+iltaan suurien kukkivien oleanderiensa keskellä, ja kaikki pöydät ja
+hyllyt olivat täynnä merkillisiä esineitä, jotka kapteeni Bergström oli
+tuonut mukanaan vieraista maista.
+
+Kun rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa läksivät kahvikesteihin
+ystäviensä luo ja luutnantti Lagerlöf oli merellä pyytämässä
+makrilleja, ja Anna oli lähtenyt sokerileipurin tyttärien luo ja Johan
+ravustamaan, otti Mäki-Kaisa pienen tyttönsä käsivarrelleen ja läksi
+rouva Bergströmin luo pieneen mökkiin.
+
+Hän oli heidän erikoinen ystävänsä. Hänen luonaan oli yhtä hiljaista
+oleanderipuiden alla kuin isoäidin kulmasohvassa Mårbackassa. Rouva
+Bergström ei osannut kertoa satuja, mutta hän näytti heille paljon
+kummallisia esineitä. Isoja näkinkenkiä, jotka humisivat ja kohisivat
+kummasti, kun painoi ne konnaa vasten, porsliiniukkoja, joilla oli
+pitkät palmikot ja pitkät viikset ja jotka olivat kotoisin aina
+Kiinasta saakka, ja kaksi suunnatonta kuorta, joista toinen oli
+kookospähkinän ja toinen kamelikurjen munan kuori.
+
+Mäki-Kaisa ja rouva Bergström juttelivat useimmiten vakavista ja
+uskonnollisista asioista, joita lapsi ei ymmärtänyt, mutta joskus
+he eksyivät yksinkertaisemmillekin aloille. Rouva Bergström kertoi
+miehestään ja hänen matkoistaan. He saivat kuulla, että hänellä oli
+suuri kaunis alus, nimeltä Jakob, ja että se parhaillaan oli matkalla
+S:t Ybesiin Portugaliin tuodakseen sieltä suolaa.
+
+Mäki-Kaisa ihmetteli, miten rouva Bergström saattoi olla rauhallinen,
+vaikka tiesi miehensä purjehtivan hirvittävällä merellä. Mutta rouva
+Bergström vastasi, että oli Eräs, joka suojeli hänen miestään. Hän
+ei ollut sen enemmän huolissaan hänen puolestaan, olipa hän sitten
+matkoillaan tai kulki kotona Strömstadin kaduilla.
+
+Heti sen jälkeen kiltti rouva Bergström kääntyi pikku tytön puoleen
+ja sanoi toivovansa, että hänen miehensä palaisi pian kotiin, sillä
+laivassa oli jotakin, mikä varmaankin huvittaisi lasta. Siellä oli
+paratiisilintu.
+
+Lapsi innostui heti äärettömästi. »Mikä se on?» kysyi hän.
+
+»Se on lintu, joka on kotoisin paratiisista», vastasi rouva Bergström.
+
+»Onhan Selma kuullut isoäidin kertovan paratiisista», sanoi Mäki-Kaisa.
+
+Aivan oikein, nyt hänkin muisti. Isoäiti oli kertonut hänelle
+paratiisista, ja hän oli kuvaillut mielessään, että se oli samanlainen
+kuin pieni ruusutarha Mårbackan läntisen päädyn edustalla. Samalla hän
+tiesi, että paratiisi oli jonkinlaisessa yhteydessä Jumalan kanssa,
+ja miten olikaan, hän sai sen käsityksen, että juuri paratiisilintu
+suojeli rouva Bergströmin miestä, niin että rouva saattoi olla aivan
+rauhallinen, olipa mies laivassaan merellä tai kotona Strömstadissa.
+
+Kovin kernaasti Selma halusi tavata tuota lintua. Ehkäpä se voisi
+auttaa häntäkin. Kaikki ihmisethän säälivät niin kovin hänen isäänsä
+ja äitiään siksi, ettei Selma ollut terve. Tämän kalliin matkankin he
+olivat kustantaneet hänen tähtensä!
+
+Hän olisi kovin kernaasti tahtonut kysyä Mäki-Kaisalta tai rouva
+Bergströmiltä, uskoivatko he, että paratiisilintu tahtoisi auttaa
+häntä, mutta hän oli liian ujo. Hän pelkäsi heidän nauravan hänelle.
+
+Mutta hän ei unohtanut tuota keskustelua. Joka päivä hän toivoi, että
+Jakob palaisi, jotta paratiisilintu voisi lentää maihin.
+
+Vain muutamia päiviä myöhemmin hän saikin kuulla, että Jakob todellakin
+oli saapunut.
+
+Olipa se suuri ilo, mutta hän ei ilmaissut sitä kellekään. Koko asia
+tuntui hänestä kovin juhlalliselta. Hän muisti, miten vakava isoäiti
+oli ollut puhuessaan Aatamista ja Eevasta. Hän ei tahtonut kertoa
+Johanille ja Annalle, että laivassa oli paratiisista tullut lintu ja
+että hän aikoi pyytää sitä parantamaan hänen jalkansa. Ei, ei edes
+Mäki-Kaisallekaan hän tahtonut sitä ilmaista.
+
+Omituista, ettei lintu näyttäytynyt. Joka kerta, kun hän tuli rouva
+Bergströmin luo, toivoi hän, että lintu istuisi oleanderipuussa
+laulamassa, mutta sitä ei vain näkynyt.
+
+Hän tiedusteli sitä Mäki-Kaisalta, mutta Mäki-Kaisa luuli, että lintu
+oli jäänyt laivaan.
+
+»Mutta pian Selma saa sen nähdä», sanoi hän. »Luutnantti sanoi, että
+huomenna me pääsemme kaikki laivaan.»
+
+Mäki-Kaisa oli todellakin oikeassa. Tuskin kapteeni Bergström oli
+ennättänyt olla päivääkään kotona, ennenkuin hänestä ja luutnantti
+Lagerlöfistä tuli erinomaiset ystävät. Luutnantti oli käynyt monta
+kertaa laivassa, ja laiva miellytti häntä suuresti. Nyt piti koko
+perheen päästä katsomaan, miten hauskaa siellä oli.
+
+Kun he läksivät kotoa, niin tuskinpa kukaan heistä oli oikein
+selvitellyt itselleen millainen tuo matka oikeastaan oli oleva. Pieni
+sairas tyttö ainakin luuli laivan olevan satamalaiturin kyljessä samoin
+kuin suuret höyrylaivatkin.
+
+Mutta niin ei ollut laita. Se oli ankkuroituna kaukana ulapalla, ja
+heidän täytyi soutaa sinne veneellä. Ja omituista oli huomata, että
+mitä lähemmäksi he tulivat, sitä korkeammaksi Jakob kasvoi. Pian se
+oli korkea kuin vuori, ja näytti aivan mahdottomalta, että he, jotka
+istuivat pienessä soutuveneessä, voisivat kiivetä sen kannelle.
+
+Lovisa-täti sanoikin varsin pian, että jos tarkoituksena oli mennä
+tuohon korkeaan alukseen, niin hän ei voisi seurata mukana.
+
+»Odotahan vain hiukan, Lovisa!» sanoi luutnantti. »Saatpa nähdä, että
+se käy paremmin kuin mitä luulet.»
+
+Mutta mamselli Lagerlöf väitti, että yhtä hyvin hän voisi koettaa
+kiivetä lipputankoon. Hänestä oli parasta heti kääntyä takaisin.
+
+Sekä rouva Lagerlöf että Mäki-Kaisa olivat samaa mieltä kuin hänkin ja
+äänestivät takaisinpaluuta.
+
+Mutta luutnantti Lagerlöf oli itsepäinen ja piti oman päänsä. Kyllä he
+pääsisivät laivaan, siitä ei ollut pelkoa. Ehkäpä heille ei tarjoutuisi
+koskaan enää tilaisuutta nähdä kauppalaivaa, eikä heidän pitäisi olla
+käyttämättä sitä hyväkseen.
+
+»Niin, jos me pääsemme kannelle, niin emme pääse koskaan enää alas
+sieltä», sanoi Lovisa-täti.
+
+Kesken kaikkea heitä vastaan tuli vene, joka oli lastattu täyteen
+säkkejä.
+
+»Näetkö tuota venettä?» sanoi luutnantti Lagerlöf sisarelleen.
+»Tiedätkö mitä säkeissä on?»
+
+»En, rakas Gustav, mitenkä voisin sitä tietää?» sanoi mamselli Lagerlöf.
+
+»Ne ovat suolasäkkejä, jotka Jakob on tuonut mukanaan», selitti hänen
+veljensä. »Niillä ei ole käsiä eikä jalkoja, mutta kun ne ovat voineet
+päästä alas laivasta, niin kai se sinultakin onnistuu.»
+
+»Mutta pukeutuisitpa kerran krinoliiniin ja pitkiin hameisiin, niin
+sinunkin rohkeutesi lannistuisi hiukan», sanoi mamselli Lovisa.
+
+Siten he näykkivät toisiaan koko matkan. Pikku tyttö, joka tahtoi niin
+kernaasti nähdä paratiisilinnun, toivoi kaikesta sydämestään, että isä
+saisi taivutetuksi Lovisa-tädin sekä kaikki muutkin tulemaan laivaan,
+mutta hänestäkin se tuntui mahdottomalta.
+
+He laskivat joka tapauksessa köysiportaiden viereen, ja pari Jakobin
+merimiestä hyppäsi veneeseen auttamaan heitä. Ensimmäinen, jonka he
+saivat käsiinsä, oli pieni sairas tyttö. Toinen merimiehistä ojensi
+hänet toverilleen, joka kantoi hänet portaita ylös, vai mitkä ne
+olivatkaan nimeltään, ja laski hänet Jakobin kannelle. Sinne hän jätti
+hänet kiirehtien auttamaan toisia vieraita, ja siinä tyttö seisoi nyt
+yksiksensä.
+
+Hän pelästyi, sillä hän seisoi aivan kapealla reunalla. Hänen edessään
+avautui suuri, ammottava aukko, ja syvällä sen pohjalla oli jotakin
+lumivalkoista, jota parhaillaan lastattiin säkkeihin.
+
+Hän seisoi varsin kauan yksikseen. Varmaankin laivaan kiipeämistä oli
+kohdannut kova vastarinta alhaalla veneessä. Ei ketään näkynyt, ja
+kun tyttö oli ennättänyt hiukan tointua hämmästyksestään, alkoi hän
+tietenkin etsiä katseillaan paratiisilintua.
+
+Hän katseli ylös touveihin ja taklaukseen. Hän oli ajatellut, että
+lintu olisi ainakin yhtä suuri kuin kalkkuna, jotta sitä ei olisi ollut
+kovin vaikea keksiä.
+
+Mutta kun lintua ei näkynyt, kääntyi hän kapteeni Bergströmin
+kajuuttapojan puoleen, joka seisoi aivan lähellä, ja kysyi missä
+paratiisilintu oli.
+
+»Tule mukaan, niin saat nähdä sen», sanoi poika. Hän ojensi kätensä
+tytölle, jotta tämä ei putoaisi lastiruumaan. Sitten hän kulki
+takaperin kajuutan portaita alas, ja tyttö seurasi häntä.
+
+Alhaalla kajuutassa oli kovin hienoa. Huonekalut ja seinät olivat
+kiiltävää mahonkia, ja siellä oli todellakin paratiisilintu.
+
+Se oli vieläkin ihmeellisempi kuin mitä tyttö oli kuvaillut mielessään.
+Se ei ollut elävä, mutta se seisoi siellä sittenkin kokonaisena ja
+hienona kaikkine höyhenineen.
+
+Tyttö kiipesi tuolille ja siitä pöydälle. Ja siellä hän kävi istumaan
+paratiisilinnun viereen ja ihaili sen kauneutta. Kajuuttavahti seisoi
+vieressä ja näytti hänelle linnun pitkiä, vaaleita, riippuvia höyheniä.
+Sitten hän sanoi: »Katsohan, kyllä näkyy, että lintu on paratiisista
+kotoisin. Sillä ei ole jalkoja.»
+
+Se sopi mainiosti siihen mielikuvaan, jonka tyttö oli luonut itselleen
+paratiisista, sillä eihän siellä tarvinnut kävellä, vaan saattoi
+tulla toimeen siivillä, ja hän tarkkasi lintua äärettömän hartaasti.
+Hän risti kätensä, aivankuin illalla rukoillessansa. Hän arvaili
+mielessään, tiesiköhän kajuuttapoika, että lintu suojeli kapteeni
+Bergströmiä, mutta kysyä hän ei rohjennut.
+
+Hän olisi voinut istua siinä kaiken päivää suuren ihmetyksensä
+vallassa, mutta äänekkäät huudot, jotka kajahtivat kannelta,
+häiritsivät hänen rauhaansa. Kuului aivan siltä, kuin olisi huudettu:
+Selma, Selma!
+
+Heti sen jälkeen he hyökkäsivät kiihkeinä kajuuttaan, luutnantti
+Lagerlöf ja Mäki-Kaisa, rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa, kapteeni
+Bergström, Johan ja Anna. Heitä oli niin monta, että koko kajuutta
+täyttyi.
+
+»Miten sinä olet tänne päässyt?» kysyivät he ja näyttivät kovasti
+hämmästyneiltä.
+
+Samassa tyttö itsekin tuli ajatelleeksi, että hän oli _kävellyt_
+kannella, astunut portaita alas, tullut kajuuttaan kenenkään kantamatta
+häntä.
+
+»Tulehan nyt lattialle», sanoivat he, »niin näemme, osaatko kävellä.»
+
+Hän ryömi pöydältä tuolille ja tuolilta lattialle ja päästyään
+lattialle hän osasi sekä seisoa että kävellä.
+
+Kuinka iloisia ja onnellisia he olivatkaan! Nythän matkan tarkoitus
+oli saavutettu, kallis yritys ei ollut mennyt hukkaan. Pikku lapsi ei
+jäänyt avuttomaksi, onnettomaksi rammaksi, vaan hänestä oli tuleva
+oikea ihminen.
+
+Aikuiset seisoivat siinä kyyneleet silmissä sanoen, että Strömstadin
+mainiot kylvyt olivat saaneet parannuksen aikaan. He kehuivat ilmaa
+ja koko kaupunkia ja olivat niin onnellisia siitä, että he olivat
+lähteneet sinne.
+
+Pikku tytöllä oli omat mietteensä. Hän ihmetteli kovin, olikohan
+paratiisilintu todellakin auttanut häntä. Tuo pieni värähteleväsiipinen
+ihmekö, joka oli kotoisin siitä maasta, jossa ei jalkoja kaivattu, sekö
+se oli opettanut häntä kävelemään täällä maan päällä, missä käveleminen
+oli niin tuiki tärkeätä?
+
+
+
+
+Muistolahja.
+
+
+He olivat lausuneet jäähyväiset rouva Bergströmille ja lähteneet
+Pikku-Mårbackasta. Lapset olivat pakanneet kallisarvoiset
+näkinkenkänsä, ja aikuiset lukinneet matkalaukkunsa. Nyt he olivat
+menossa laivaan, jonka piti kuljettaa heidät pois Strömstadista.
+
+Paljon ihmisiä seisoi rantasillalla. Siellä ei ollut vain kapteeni
+Bergström ja hänen miehistönsä ja 48 muita tuttuja kylpyvieraita, vaan
+paljon, paljon toisiakin.
+
+»Luulenpa että kaikki kaupungin luotsit ja meri kapteenit ja kalastajat
+ovat saapuneet paikalle» sanoi yksi herroista, joka oli usein
+purjehtinut heidän kanssansa.
+
+»Niin, ja kaikki kylvettäjät ja kalankaupustelijat vielä lisäksi»,
+huomautti toinen.
+
+»He ovat tulleet tänne sanomaan hyvästit Gustaville», sanoi rouva
+Lagerlöf. »Hän hieroo tuttavuutta kaikkien ihmisten kanssa.»
+
+Luutnantti Lagerlöfin piti sanoa hyvästi niin monelle, että hän
+oli vähällä jäädä pois laivasta. Kaikkia tiesivät hänen tulleen
+Strömstadiin saamaan parannusta pienelle lapselleen, joka ei voinut
+kävellä, ja he tahtoivat nyt onnitella häntä.
+
+»Onpa hauska nähdä, herra luutnantti, että pikku tyttö seisoo kannella
+toisten lasten rinnalla», sanoi eräs kalastaja.
+
+»Sinun valkoturskasi, Olavi, hänet varmaankin paransi», sanoi
+luutnantti reippaasti.
+
+»Niin, valkoturska on hyvää ruokaa», vastasi ukko.
+
+Luutnantti oli jo kääntynyt kylvettäjien puoleen, jotka seisoivat
+yhdessä joukossa.
+
+»Suurkiitos!» sanoi hän »Teilläkin on osanne hyvässä tuloksessa.»
+
+»Sinun pitää jo tulla laivaan, Gustav», huusi rouva Lagerlöf kannelta.
+»On jo soitettu kolmas kerta.»
+
+Viimeisessä hetkessä kiipesi kaksi pientä hienosti puettua tyttöä
+rantaporrasta myöten laivaan. He kiiruhtivat Lagerlöfin pikku tyttöjen
+luo, niiasivat, tarjosivat heille kättä, toivottivat onnellista matkaa,
+antoivat kullekin pienen käärön ja juoksivat taas rantaan.
+
+Ne olivat molemmat sokerileipurin tytöt, joiden kanssa Anna oli
+seurustellut koko kesän, pieni, sairas tyttö tuskin tunsi heitä. Hän
+tuli kovin liikutetuksi, kun he antoivat hänellekin jäähyväislahjan.
+
+Kun hän avasi paperin, näki hän jotain hyvin kaunista: punaisen
+silkkinauhan, johon oli liimattu kiinni paperikanavapalanen, ja
+kanavalle oli ommeltu mustalla silkillä muutamia kirjaimia. »Se on
+kirjanmerkki», sanoi Mäki-Kaisa, »sen voit panna virsikirjan väliin.»
+
+»Siinä on _Muisto_», sanoi hänen äitinsä. »Se tarkoittaa sitä, ettei
+sinun pidä koskaan unohtaa sitä pientä tyttöä, joka on ommellut sen
+sinulle.»
+
+Punainen silkkinauha pahvikanavapalasineen ja mustine
+silkkikirjaimineen joutui myöhemmin vuosikausiksi hänen virsikirjansa
+väliin. Ja kun hän sunnuntaisin avasi sen kirkossa ja näki
+kirjanmerkin, kulkivat hänen ajatuksensa itsestään noihin kaukaisiin
+aikoihin.
+
+Hän tunsi merenrannan tuoksua, hän näki veneitä ja merimiehiä, ei niin
+paljon itse merta, mutta kaikenlaisia näkinkengän kuoria, maneetteja,
+rapuja, meritähtiä, turskia ja makrilleja.
+
+Ja sitten sukelsi vaaleanpunainen pieni talo Karlsgatan varrella
+unohduksista esiin. Hän näki paratiisilinnun, kapteeninrouva
+Bergströmin, Jakobin, Harmaan saaren, Itäisen Satamakadun, höyrylaiva
+Uddeholmin ja kolme hevosta, jotka vetivät suuria kuomuvaunuja.
+
+Lopulta hän näki myöskin, miten vaunut ajoivat suurelle, vihreälle
+nurmikolle, joka oli matalien, punaisten rakennusten ja valkean
+aitauksen ympäröimä. Ne pysähtyivät pitkän, punaisen asuinrakennuksen
+eteen, jossa oli pienet ikkunaruudut ja pieni kuisti, ja hän kuuli
+kaikkien, jotka istuivat vaunuissa, huutavan yhteen ääneen: »Jumalan
+kiitos, nyt olemme taas kotona!»
+
+Kaikki muut tiesivät, että he olivat taas Mårbackassa, paitsi hän. Jos
+hän olisi ollut yksin, ei hän olisi tiennyt, mikä paikka se oli. Hän
+muisti kylläkin kotinsa, mutta ei ollut koskaan ennen nähnyt, millaista
+siellä oli.
+
+Kuistilla seisoi pieni, koukkuselkäinen, valkotukkainen, kaunis eukko
+puettuna raitaiseen hameeseen ja mustaan röijyyn. Se oli isoäiti.
+Hänetkin hän muisti hyvin, mutta ei lainkaan tiennyt, että hän oli sen
+näköinen. Ja samoin oli laita Daniel-veikon ja vauvan ja emännöitsijän
+ja Otellon. Ne olivat kaikki hänelle uusia. Hän muisti heidät, mutta ei
+ollut koskaan ennen todella nähnyt heitä.
+
+Hänet vietiin isoäidin luo ja hän sai näyttää, että osasi kävellä.
+Myöhemmin kun hän Itäisen Ämtervikin kirkossa istui kumartuneena
+kirjanmerkkinsä ylitse, tuumi hän, ettei hän ollut oppinut ainoastaan
+kävelemään Strömstadin matkallaan. Hän oli myös oppinut näkemään.
+
+Tätä matkaa hän sai kiittää siitä, että hän tiesi, miltä hänen lähimmät
+omaisensa näyttivät heidän ollessaan vielä parhaissa voimissaan ja
+iloitessaan elämästä. Jollei sitä olisi ollut, niin olisivat kaikki
+senaikuiset muistot hälvenneet hänen mielestään.
+
+Mutta pienen punaisen nauhan avulla ne pysyivät hengissä. »Älä anna
+kaiken sen peittyä unhotuksen varjoon!» sanoi se hänelle. »Älä unohda
+vanhempiasi, jotka niin hartaasti toivoivat, että heidän pikku lapsensa
+tulisi terveeksi ja oikeaksi ihmiseksi eivätkä tyytyneet, ennenkuin
+keksivät hänelle parannusta! Älä unohda Mäki-Kaisaa ja hänen suurta
+rakkauttansa ja kärsivällisyyttänsä, älä unohda kaikkea sitä kauhua
+sekä maalla että merellä, jota hän sinun tähtesi sai kestää!»
+
+
+
+
+
+
+VANHAN EMÄNNÖITSIJÄN KERTOMUKSIA.
+
+
+
+
+Isoäiti.
+
+
+Strömstadin matkan jälkeisenä vuonna kohtasi Mårbackan pieniä lapsia
+suuri suru.
+
+Silloin heidän isoäitinsä kuoli. Siihen saakka hän oli joka päivä
+istunut makuukamarin nurkkasohvassa ja kertonut satuja ja laulanut
+lauluja.
+
+Pikku lapset eivät voineet muistaa mitään muuta kuin että hän oli
+kertonut satuja ja laulanut yhtä mittaa aamusta iltaan ja että he
+olivat istuneet vieressä ja kuunnelleet. Se oli ollut ihanaa elämää. Ei
+muilla lapsilla ollut sinnepäinkään niinkuin heillä.
+
+Mistä heidän isoäitinsä oli oppinut satunsa ja laulunsa, sitä he eivät
+tienneet, mutta hän uskoi itse joka sanan, jonka kertoi. Kun hän oli
+kertonut jotakin oikein merkillistä, oli hänellä tapana katsoa pikku
+lapsia syvälle silmiin ja sanoa heille kaikkein vakuuttavimmalla
+äänensävyllä: »Kaikki tämä on yhtä totta kuin että minä näen teidät ja
+te minut.»
+
+Eräänä aamuna, kun lapset olivat tulleet alas aamiaiselle, ei heitä
+päästetty kyökkikamariin toivottamaan hyvää huomenta isoäidille,
+niinkuin heillä oli tapana tehdä, sillä isoäiti oli sairas. Sitten
+oli makuukamarin nurkkasohva ollut tyhjä koko päivän, eivätkä lapset
+voineet käsittää, miten saada pitkät tunnit kulumaan.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin kerrottiin pikku lapsille, että heidän
+isoäitinsä oli kuollut. Ja kun hän makasi käärinliinoissaan arkussa,
+vietiin heidät hänen luokseen suutelemaan häntä kädelle. Heitä peloitti
+sitä tehdä, mutta sitten joku sanoi, että he nyt viimeistä kertaa
+saattoivat kiittää isoäitiä kaikesta siitä ilosta, jonka hän oli heille
+tuottanut.
+
+Sitten koitti päivä, jolloin laulut ja sadut läksivät pois talosta
+suljettuina pitkään, mustaan arkkuun, eivätkä palanneet enää koskaan
+takaisin.
+
+Se oli raskaan kaipauksen aikaa pikku lapsille. Tuntui siltä, kuin ovi
+olisi sulkeutunut kokonaiseen kauniiseen, lumottuun maailmaan, jossa he
+aikaisemmin olivat saaneet vapaasti kulkea. Eikä kukaan osannut enää
+avata sitä ovea.
+
+Vähitellen he oppivat leikkimään nukeilla ja leluilla niinkuin muutkin
+lapset, ja silloin saattoi näyttää siltä, kuin he eivät enää olisi
+kaivanneet isoäitiänsä tai edes muistaneetkaan häntä. Mutta niin ei
+kuitenkaan ollut, vaan hän eli alituisesti heidän sydämissään. Eivätkä
+he koskaan väsyneet kuuntelemasta kaikkia niitä pikku kertomuksia,
+joita vanha emännöitsijä kertoi heidän isoäidistään. He kätkivät ne
+sydämeensä ja säilyttivät niitä kuin aarteita, joita eivät tahtoneet
+koskaan hävittää.
+
+
+
+
+Lepokivimäen kummitus.
+
+
+Vanhan emännöitsijän tapana oli sanoa, ettei siitä ollut niinkään
+pitkä aika, kuin Mårbacka oli joutunut viljelyksen alaiseksi ja saanut
+vakituiset asukkaansa, sillä vanha rouva oli kertonut, että hänen
+nuorena ollessaan monet muistivat vielä, että Mårbacka oli ollut
+kesäsäteri vanhojen talonpoikaistalojen maalla, jotka sijaitsivat
+laakson länsipuolella, lähempänä Fryken-järveä.
+
+Mutta vanha rouva oli arvellut, että olisi turha vaiva koettaa tutkia,
+milloin maailmassa ensimmäinen karjalauma oli ajettu sinne laitumelle
+ja ensimmäinen karjamaja pystytetty. Sillä karjapaimenet voivat
+pysytellä samoilla seuduin tuhansia vuosia jättämättä mitään jälkiä.
+Paljon ei Mårbackassakaan ollut säilynyt heidän ajoiltansa.
+
+Itse Mårbackan nimen vanha rouva luuli kuitenkin olevan peräisin
+karjapaimenten ajoilta asti ja että he siten olivat nimittäneet mäkistä
+hiekkanummea, joka oli Åsbergin alapuolella, missä heidän hevosensa ja
+muu karjansa olivat myös tallanneet sinne tiet.
+
+Varma ainakin oli, että paimenet olivat raivanneet tien etelästäpäin
+pitkin Åsbergiä, sillä siltä taholta he olivat karjoineen saapuneet
+paikalle. Ja idänpuoleinen tie, joka vietti jyrkästi vuorta alas, oli
+myöskin heidän raivaamansa. Sitä myöten he kulkivat, kun he läksivät
+tervehtimään karjapaimenia Åsbergin toisella puolella. Ja luoteeseen
+päin kulkeva tie, joka johti Sunnen pitäjään, oli niin kivinen, että se
+varmaankin oli vanha vuohipolku. Mutta suoraan länteen, arveli vanha
+rouva, ei paimenten aikana luultavasti ollut tietä lainkaan.
+
+Lännen puolella oli vanha järvenpohja mutaisine niittyineen ja
+upottavine soineen, joiden halki kulki kiemurteleva joki. Kun
+paimentyttö seisoi majansa kivikynnyksellä, saattoi hän nähdä
+kotikartanonsa laakson toisella puolella, mutta päästäkseen sinne
+täytyi hänen kiertää pitkälti joko pohjoisen tai etelän puolelta.
+
+Useimmiten karjapaimenet saapuivat kai etelästäpäin, sillä »Lepokivi»,
+missä heillä oli tapana levähtää pitkän matkansa varrella, oli vielä
+paikoillaan tievieressä jonkun matkaa talosta eteläänpäin. Tie olikin
+paras sille ilmansuunnalle. Sillä oli vain se vika, etteivät paimenet
+uskaltaneet kulkea sitä myöten öiseen aikaan, sen jälkeen kun oli
+tullut pimeä.
+
+Kas, siihen aikaan kuin Mårbacka oli ollut kesäsäterinä, oli Sunnen
+pitäjässä ollut niin paha ja ankara pappi, että eräs mies, joka oli
+ollut renkinä pappilassa parin kuukauden ajan, hirtti itsensä. No,
+heti kun pappi oli kuullut tapahtumasta, kiiruhti hän sen enempää
+ajattelematta katkaisemaan nuoran ja kantoi kuolleen pihalle. Ja
+vanha rouva oli sanonut, että vain siksi, että hän oli kajonnut
+itsemurhaajaan, piti kansa häntä saastutettuna. Sunnen pitäjässä
+ihmiset eivät sallineet hänen astua kirkon ovesta sisään, vaan kirkko
+sai olla suljettuna, kunnes toinen pappi kutsuttiin seudulle.
+
+Mutta tuo pappi oli joskus matkustanut myös Ämtervikiin pitämään
+jumalanpalvelusta, sillä siellä oli kirkko ja pieni papinasunto, jossa
+hän saattoi olla yötä, vaikka ei ollut pappia. Ja varmaankin tämä
+Sunnen pappi luuli nyt, että Ämtervik oli siksi kaukana maailmasta,
+etteivät seurakuntalaiset tienneet hänen tulleen saastaiseksi. Sinne
+hän arveli voivansa lähteä pitämään jumalanpalvelusta niinkuin ennenkin.
+
+Hän ratsastikin Ämtervikin kirkolle, mutta huhut ennättivät sinne yhtä
+nopeasti kuin hän itsekin, ja papin messutessa alttarilla kävi kuiske
+kirkossa miehestä mieheen, ja tuli tiedoksi, mitä hän oli tehnyt ja
+että hän oli arvoton astumaan Jumalan huoneeseen.
+
+Eikä kyllin siinä, vaan Ämtervikin talonpojat arvelivat, että hän oli
+osoittanut heille suurta kunnioituksen puutetta. He arvelivat olevansa
+yhtä hyviä kuin Sunnenkin seurakuntalaiset eivätkä huolineet papista,
+jonka nämä olivat hyljänneet.
+
+Muutamat nuoret miehet päättivät antaa papille muistutuksen. Mutta
+koska he tiesivät, että oli vaarallista kohottaa kätensä pappia
+vastaan, päättivät he odottaa, kunnes hän läksi kotimatkalle. Hän
+ratsasti yksin, ja Sunnen ja Ämtervikin välisellä ratsastuspolulla oli
+monta autiota paikkaa, jossa saattoi asettua väijyksiin ja odottaa
+hänen tuloaan.
+
+Pappi aavisti luultavasti, että vaara uhkasi häntä. Hän ei palannut
+Sunneen tavallista tietä laakson länsipuolitse. Hän poikkesi
+karjapoluille, jotka kulkivat itäpuolitse, Mårbackan ohitse, ja arveli
+pääsevänsä kotiin sitäkin tietä.
+
+Mutta vanha rouva oli kertonut, että kun miehet, jotka väijyivät
+tienvieressä ja odottivat pappia, huomasivat, ettei hän tullutkaan,
+käsittivät he, että hän oli mennyt heitä karkuun, eikä heillä
+mielestään nyt ollut muuta tehtävää kuin lähteä tyhjin toimin kotiin.
+Heidän joukossaan oli kuitenkin eräs, saman rengin veli, joka papin
+vuoksi oli ottanut itsensä hengiltä, eikä hän tahtonut päästää
+pappia niin vähällä. Hän tarttui pitkään seipääseen, joka oli jäänyt
+pellolle heinänkorjuun jäljiltä, ja se kädessään hän kulki suon poikki
+alas laaksoon. Toiset seurasivat hänen esimerkkiään, ja juosten ja
+hyppien he pääsivätkin suuremmitta vaikeuksitta toiselle puolelle.
+Mårbackan karjamajan alapuolella he tunsivat lujaa maata jalkojensa
+alla. He kiiruhtivat heti etelää kohti tavatakseen ratsastajan, ja
+saavuttivatkin hänet mäessä Lepokiven alapuolella.
+
+Heidän tarkoituksensa oli varmaankin vain antaa papille aika
+selkäsauna, mutta onnettomuudeksi oli heidän joukossaan tuo mies, joka
+tahtoi kostaa veljensä puolesta. Hän oli piiloittanut miekan viittansa
+alle, ja kun toiset olivat raastaneet papin alas hevosen selästä ja
+heittäneet hänet maahan, veti mies miekkansa esille ja hakkasi papilta
+pään poikki.
+
+Kun työ oli tehty, kauhistuivat he suuresti ja tuumivat vain, mitä
+tehdä, jotta heitä ei keksittäisi. Hevosen he laskivat valloilleen
+ja jättivät ruumiin tien viereen, jotta näyttäisi siltä, kuin villit
+rosvot olisivat tehneet murhan. Itse he kiiruhtivat kotiin ja kulkivat
+jälleen suoraan suon poikki. He toivoivat, ettei kukaan voisi todistaa
+heidän käyneen laakson toisella puolella. Ei kukaan ollut nähnyt heidän
+kulkevan kunnollisella tiellä, eikä kukaan epäilisi heidän uskaltaneen
+oikaista suoraan suon poikki.
+
+Heidän kävi paremmin kuin he olivat uskaltaneet toivoakaan. Koska
+pappi oli ollut riidassa seurakuntalaistensa kanssa ennen kuolemaansa,
+niin ei häntä erikoisesti ruvettu etsimään, ja kun ruumis löydettiin,
+syytettiin rosvoja ja metsänkulkijoita rikoksesta. Vielä kuolleenakin
+häntä pidettiin saastaisena, ei kukaan tahtonut kajota ruumiiseen, ja
+koska arveltiin, ettei hänen pitänyt saada levätä vihityssä maassa,
+annettiin hänen jäädä siihen missä hän oli. Ruumis peitettiin vain
+turpeilla ja vieritettiin sen yli suuria kiviä, jotta metsän pedot
+eivät voisi kaivaa sitä esille.
+
+Mutta vanha rouva oli sanonut, ettei pappivainaja saanut rauhaa
+tällaisessa haudassa, vaan valoisina kuutamoöinä hän näyttäytyi
+Lepokiven alaisessa mäessä, puettuna pitkään kauhtanaan ja kantaen
+päätään kädessään. Hevoset erottivat hänet paremmin kuin ihmiset. Ne
+pillastuivat ja nousivat takajaloilleen, niin että matkustavien usein
+oli pakko tehdä pitkiä kierroksia raivaamattomassa metsässä.
+
+Niin kauan kuin vain karjapaimenet oleskelivat Mårbackassa, ei
+kummitus merkinnyt suuria. Mutta pahempi oli, kun uutisasukkaita
+asettui paikalle ja sinne lopulta rakennettiin oikea talo. Ei kukaan
+käsittänyt, miten vainaja saataisiin pysymään haudassaan, ja monen
+vuoden kuluessa täytyi pitää varansa, jotta ei tarvitsisi sydänyön
+aikana ajaa Lepokiven ohitse.
+
+Mutta vanha rouva oli vakuuttanut emännöitsijälle, ettei nykyjään
+enää kenenkään tarvinnut pelätä päätöntä pappia, sillä eräs Mårbackan
+emäntä, joka oli tarmokas ja päättävä ihminen ja ymmärsi hiukan enemmän
+kuin muut ihmiset, oli saanut hänet rauhaan.
+
+Se oli käynyt siten, että tuo emäntä oli ratsastanut Lepokivenmäkeä
+alas myöhään eräänä iltana, oli kirkas kuutamo, ja aivan kuten hän
+oli olettanutkin, seisoi kummitus tiellä, kiviröykkiön alapuolella
+ikäänkuin aikoen sulkea häneltä tien.
+
+Mutta emäntä ei säikähtänyt, ja hänen hevosensa oli yhtä levollinen ja
+peloton kuin hän itsekin. Hän ratsasti suoraan haamun eteen ja alkoi
+manata häntä, jotta hän laskeutuisi hautaansa lepäämään.
+
+»Miksikä sinä et lepää alallasi, siellä missä sinun pitää olla?» sanoi
+emäntä. »Tiedäthän, ettet voi saada sen parempaa hautaa. Älä luule,
+että saisit maata vihityssä maassa, sinä, joka kuollessasi olit niin
+saastainen.»
+
+Tämän hän sanoi täydellä vakaumuksella, sillä hän tiesi, että pappi
+oli ollut paha mies, eikä puolestaan arvellut hänen ansaitsevan hautaa
+kirkkomaalla.
+
+»Turha sinun on nousta haudastasi tullaksesi kostetuksi», jatkoi
+emäntä, »sillä tiedät varsin hyvin, että lepäät teoillasi ja olet
+saanut ansaitun palkkasi.»
+
+Hänen puhuessaan täten tuntui hänestä, ikäänkuin kummitus olisi
+muuttunut yhä tummemmaksi ja selvemmäksi, ja lopulta näytti siltä,
+kuin se olisi tahtonut heittäytyä emännän kimppuun. Mutta emäntä ei
+pelännyt, vaan puhutteli sitä vieläkin kerran, jotta tästä kurjuudesta
+kerrankin tulisi loppu.
+
+»Mutta jos makaat hiljaa haudassasi, niin lupaan lukea isämeidän sinun
+pelastukseksesi joka kerta, kun kuljen tästä ohi», sanoi emäntä.
+
+Samassa hän alkoi lukea rukousta, ja tuskin hän oli lausunut
+ensimmäiset sanat, ennenkuin hän huomasi, että kummitus alkoi haihtua
+ja katosi kokonaan kuutamoon. Hänestä ei jäänyt muuta jäljelle kuin
+vaalea varjokuva, ja ennenkuin emäntä ennätti lausua aamenen, oli sekin
+kadonnut.
+
+Tämän jälkeen ei kummitusta nähty enää koskaan Lepokivenmäessä, ja
+kun siitä kiusasta oli päästy, muuttui elämä Mårbackassa entistään
+hauskemmaksi ja onnellisemmaksi. Siitä koitui yhtä hyvä talo kuin
+mistä muusta tahansa toisissa pitäjissä, siihen saatiin hyvät
+asuinrakennukset, ja väki, joka omisti sen, tuli varakkaaksi eikä sen
+tarvinnut koskaan huolehtia toimeentulostaan.
+
+Vanha rouva oli sanonut, että todistuksena siitä, miten vauraaksi
+Mårbacka oli tullut, oli se, että 1700-luvun alkupuolella talosta
+lähetettiin poika oppikouluun. Hän oli lukenut papiksi ja kotitalon
+mukaan ottanut nimekseen Merell, ja aikoinaan hänet oli valittu
+Ämtervikin apulaispapiksi. Hän oli asettunut asumaan perintätaloonsa
+Mårbackaan ja oli ensimmäinen pappi, joka asui pitäjässä. Kaikki
+edelliset olivat asuneet Sunnen pitäjässä ja tulleet Mårbackaan vain
+saarnasunnuntaisin.
+
+Ämtervikin talonpojat olivat hyvin tyytyväisiä saadessaan oman
+pappinsa, ja varsinkin he olivat hyvillään siitä, että hänellä oli oma
+talo asuaksensa, niin ettei heidän tarvinnut rakentaa hänelle pappilaa.
+Tosin Mårbacka oli kaukana kirkolta, mutta tämän epäkohdan vastapainona
+oli se etu, että pappi omistaessaan maatilan oli varakas ja riippumaton
+mies.
+
+Papin palkka oli pieni, ja suurin osa siitä meni Sunnen rovastille,
+niin että apulaispappi olisi ollut köyhä raukka, ellei hän olisi
+omistanut Mårbackaa.
+
+Jotta tämä seikka, joka oli eduksi sekä seurakunnalle että papille,
+pysyisi ennallaan, naitti Mårbackan ensimmäinen apulaispappi yhden
+tyttäristään papille, jonka nimi oli Lyselius, ja järjesti asiat siten,
+että vävy sai periä sekä talon että viran.
+
+Samoin teki Lyseliuskin. Hän antoi yhden tyttäristään puolisoksi
+pastori Erik Wennervikille ja järjesti asiat siten, että tämä
+vuorostaan sai periä sekä talon että viran.
+
+Ja vanha rouva oli sanonut, että kaikki olivat yhtä mieltä siitä,
+että se oli hyvä tapa ja että sen piti jatkua edelleen. Yksin
+papintyttäretkin, väitti hän, olivat olleet täysin tyytyväisiä.
+
+
+
+
+Pastori Wennervik.
+
+
+Vanha rouva oli niinikään kertonut emännöitsijälle, että nuo kolme
+pappia, Merell, Lyselius ja Wennervik, olivat oikeastaan rakentaneet
+Mårbackan.
+
+Ennen heidän aikaansa, sanoi hän, oli Mårbacka vain talonpoikaistalo,
+ja vaikka se olikin suuri ja varakas, niin oli siellä samanlaista
+kuin muissakin talonpoikaistaloissa. Jos siellä oli navetta kymmentä
+lehmää ja talli kahta hevosta varten, niin siinä olikin kaikki.
+Asuinrakennuksessa oli vain suuri tupa, jossa koko talonväki eli ja
+oleskeli sekä päivin että öisin sekä pieni musta keittiö. Talossa oli
+monta muutakin rakennusta paitsi tätä: aitta ja sauna, mallassauna ja
+paja, riihi ja useita latoja, mutta ne olivat kaikki pieniä eivätkä
+voineet muuta ollakaan, sillä talokin oli pieni siihen aikaan. Vain
+kaikkein lähin ympäristö oli viljelty.
+
+Vanhalla rouvalla oli tapana sanoa, että oli miltei käsittämätöntä,
+miten nuo kolme pappia olivat voineet saada rakennetuksi tallin
+kymmenelle hevoselle ja navetan kolmellekymmenelle lehmälle
+lukuunottamatta kaikkia suuria latoja ja aittoja ja vajoja, joita he
+mielestään tarvitsivat. Panimo ja panimokamari, joita käytettiin talon
+konttorina, olivat niinikään heidän ajoiltaan samoinkuin maitohuone ja
+kutomakamari ja voudin huone.
+
+Kaikkein viimeiseksi — se oli 1790-luvulla — oli vanhan rouvan isä,
+pastori Wennervik, rakennuttanut uuden asuinrakennuksen. Se oli
+suunniteltu vaatimattomammaksi kuin kaikki muut. Hän oli tyytynyt
+yksikerroksiseen rakennukseen, jossa oli keittiö ja neljä huonetta
+alhaalla sekä kaksi päätyhuonetta. Mutta sekä keittiö että huoneet
+olivat valoisat ja tilavat ja niin sijoitetut, että kodikkuus tuoksahti
+tulijaa vastaan jo eteisessä.
+
+Pastori Wennervik oli myöskin perustanut suuren kyökkipuutarhan
+keittiökasveineen ja hedelmäpuineen asuinrakennuksen pohjoispuolelle
+sekä pienen ruusutarhan läntisen päädyn edustalle. Hän kuului olleen
+puutarhurin poika ja varsin taitava puutarhanhoidossa. Monia pieniä
+ruusupensaita ja jalostettuja omenapuita, jotka yhä kasvoivat
+Ämtervikin talonpoikaistaloissa, oli hän ollut istuttamassa.
+
+Hän oli toiminut kotiopettajana suuressa herraskartanossa, ja vanha
+rouva oli sanonut, että siellä hän oli oppinut pitämään aitauksista
+ja veräjistä. Hän oli teettänyt kauniin, valkoisen aitauksen sievine
+veräjineen kyökkipuutarhan ja toisen ruusutarhan ympärille. Jos tahtoi
+tieltä ajaa lehtikujaa myöten alaspäin, täytyi ensin avata komea
+veräjä. Koko takapiha, jonka poikki sitten oli ajettava, oli talorivien
+ja aitojen piirittämä ja veräjiä oli useassa kohdassa, ja samoin oli
+laita itse pihamaankin.
+
+Pikkulapset tahtoivat kernaasti kuulla kerrottavan pastori
+Wennervikistä. He olivat löytäneet eräästä seinäkaapista talon
+konttorista kreikan- ja latinankielisiä kirjoja, joissa oli hänen
+nimikirjoituksensa, ja myöskin Behmanin ja Leopoldin runoja, jotka
+olivat hänen käsialallaan kopioidut. He tiesivät, että klaveeri
+ja kitara oli hankittu taloon hänen aikanaan, ja he olivat
+mielikuvituksessaan luoneet hänestä hyvin kauniin kuvan. Ei yksin vanha
+emännöitsijä ollut kertonut hänestä, vaan myöskin heidän isänsä ja
+tätinsä. Hän oli ollut rakastettava, hieno mies, hän kävi kernaasti
+hyvin puettuna, eikä hän pitänyt vain kukista ja omenista, vaan
+varmaankin hän rakasti myös lintuja, sillä hän se oli rakennuttanut
+kahdeksankulmaisen kyyhkyslakan, joka oli vihreällä nurmikolla keittiön
+ikkunan edessä. He käsittivät, että hän oli tahtonut järjestää ja
+laittaa Mårbackan oikein kauniiksi. Papit, jotka olivat asuneet siellä
+ennen häntä, olivat enimmäkseen eläneet talonpoikien tapaan, mutta hän
+oli muuttanut suuren yksinkertaisuuden, tuonut hiukan herrastapoja
+taloon ja saattanut elämän rikkaammaksi ja kevyemmäksi.
+
+Mårbackassa oli suuri vanha öljyvärimuotokuva pastori Wennervikin
+ajoilta. Se esitti hänen nuoruudenrakastettuaan, rikasta ja
+ylhäistä neitiä länsi-Göötanmaalta. Pastori oli ollut neidin veljen
+kotiopettaja, ja koska hän oli ollut kauniimpi ja miellyttävämpi
+kuin ainoakaan niistä miehistä, joita nuori neiti siihen mennessä
+oli tavannut, oli hän mieltynyt häneen ja pastori oli tietysti
+myöskin rakastunut — nuoreen neitiin. Heillä oli tapana piiloutua
+linnanpuistoon, missä he puhuivat rakkaudestaan ja lupasivat toisilleen
+ikuista uskollisuutta. Mutta eräänä päivänä heidät keksittiin, ja nuori
+kotiopettaja sai eronsa.
+
+Ainoa, mitä hän omisti tästä ensimmäisestä nuoruudenunelmastaan, oli
+lemmityn muotokuva, eikä se oikeastaan ollut kovin paljon. Nuorella
+neidillä ei ollut käytettävänään taitavaa muotokuvamaalaajaa. Hänen
+kasvonsa, jauhotetun tukan ympäröiminä, olivat niin jäykät ja
+ilmeettömät, että olisi yhtä hyvin voinut luulla niitä kauniiksi
+naamioksi kuin ihmispiirteiksi.
+
+Mutta pään ja kasvojen muoto oli kylläkin jalo, ja se, joka itse
+oli nähnyt näiden silmien säteilevän ja huulien hymyävän, piti
+muotokuvaa varmaankin kauniina. Pastori Wennervik tunsi ehkä entisen
+nuoruudenhehkun täyttävän mielensä, kun hän kiinnitti katseensa siihen.
+
+Ehkäpä tämä muotokuva vaikutti sen, että vaatimaton maalaispappi
+koristi kotinsa kukkasin ja linnuin ja kaunisti elämänsä soitolla ja
+vanhoilla lauluilla.
+
+
+
+
+Ukkohanhi.
+
+
+Yhtä asiaa eivät pikkulapset voineet antaa anteeksi pastori
+Wennervikille, sitä nimittäin, että hän vanhoilla päivillään
+nai neitsyt Raklitzin, vanhan emännöitsijän, joka oli kulkenut
+herraskartanosta herraskartanoon ja saanut kestää ankarien emäntien
+kiusantekoa ja komennusta, kunnes hän itsekään ei voinut vastustaa
+haluaan kiusata ja komentaa toisia.
+
+Jos pastori Wennervikin välttämättä piti mennä uusiin naimisiin,
+niin olisi hänen ainakin pitänyt varjella tytärkultaansa äitipuolen
+kovuudesta. Pikkulapset eivät voineet mitenkään sulattaa sitä ajatusta,
+että rouva Raklitz oli saanut komentaa tätä mielin määrin ja rangaista
+ja lyödä häntä ja vaatia häneltä kohtuuttoman paljon työtä.
+
+He pitivät kovin paljon tuosta pukista, joka kerran joi niin paljon
+rankkia, että se humaltui ja pilkkasi kumoon sekä rouva Raklitzin
+itsensä että hänen viinaruukkunsa.
+
+Ja samoin he pitivät markkinaväen puolta, joka varasti häneltä hedelmät
+Ombergshedin markkinoilla ja huusi hänelle, että Mårbackan pappi oli
+hyvä mies eikä tietenkään tahtonut vaatia köyhältä kansalta maksua
+omenoistaan.
+
+Ja he olivat ihastuneet mestarivarkaaseen, joka mursi hänen
+ruoka-aittansa oven, vaikka rouva Raklitz oli panettanut siihen uuden
+lukon, joka oli niin suuri ja raskas, että se olisi sopinut parhaiten
+vankilan lukoksi.
+
+Ja heitä miltei itketti, kun he muistelivat suurta ukkohanhea.
+
+Rouva Raklitzin aikana oli eräänä kauniina huhtikuun päivänä laskettu
+melkein koko Mårbackan hanhiparvi navettamäelle. Miten olikaan, olivat
+villihanhet lennelleet korkealla ilmassa ja kirkuneet ja huutaneet
+niinkuin niiden on tapana tehdä. Kesyt hanhet olivat vastanneet ja
+räpytelleet siipiään, mutta siten ne tekevät joka kevät, eikä kenenkään
+mieleen juolahtanut, että ne olisi ollut suljettava navettaan.
+
+Toinen villihanhiparvi seurasi toistaan, ja kesyt hanhet kävivät yhä
+rauhattomammiksi. Ja ennenkuin kukaan aavisti mitään, pyrähti suuri
+ukkohanhi ilmaan ja liittyi villien pariin.
+
+Mårbackassa odotettiin, että se palaisi pian takaisin, mutta sepä
+ei palannutkaan. Se oli ja pysyi poissa. Ja kun sitä ei näkynyt
+ensimmäisen vuorokauden kuluessa, luultiin sen kadonneen ikipäiviksi.
+Se oli tietenkin joutunut ketun tai kotkan saaliiksi, sanoivat he,
+jollei se suorastaan ollut syössyt maahan haljennein keuhkoin.
+Mahdottomaltahan tuntui, että kesy hanhi voisi seurata villien mukana
+pohjan perille.
+
+Ei kuulunut hanhea koko kesän mittaan, mutta tulipa taaskin syksy, ja
+villihanhiparvi toisensa jälkeen lensi taas ilman halki. Ne huusivat
+ja kirkuivat niinkuin niillä on tapana tehdä, ja kesyt hanhet, jotka
+astelivat navetanmäellä, kohottivat siipiään ja vastasivat niille.
+
+Rouva Raklitz näki, että kesyt hanhet olivat levottomia, ja hän tahtoi
+tällä kertaa olla viisaampi kuin edellisellä. Hän käski tytärpuolensa
+Liisa-Maijan juosta navettaan ja sulkea hanhet sinne.
+
+Liisa-Maija teki työtä käskettyä, mutta tuskin hän oli ennättänyt
+navetanmäelle, kun hän kuuli kovaa suhinaa ilmasta aivan
+yläpuoleltansa. Ja ennenkuin hän arvasikaan, pyrähti suuri parvi
+hanhia maahan hänen eteensä. Komea, valkoinen ukkohanhi kulki parven
+etunenässä, sen jäljessä seurasi suuri harmaa villihanhi ja yhdeksän
+täplikästä poikasta. Pappilantytär uskalsi töin tuskin liikahtaa,
+jotta ei pelästyttäisi niitä. Hän aukaisi vain hiljaa navetan oven ja
+piiloutui sen taakse.
+
+Ukkohanhi astui suoraan navettaa kohti, ja perhe seurasi jäljessä. Koko
+parvi katosi, ja Liisa-Maija hiipi hiljaa niiden jäljessä nähdäkseen,
+minne ne aikoivat mennä. Niin, valkea ukkohanhi astui suoraa päätä
+hanhikarsinaan ja kutsui ja houkutteli, kunnes koko hänen joukkonsa
+tuli sisään. Sitten se neuvoi niille tien ruokakaukalon luo, joka oli
+täynnä kauroja ja vettä, ja alkoi syödä. »Katsokaas, tällaiseen minä
+olen tottunut. Näin minulla on aina ollut. Ei huolta ravinnosta, ei
+muuta kuin mennä suoraa päätä ruokakaukalon ääreen», näytti se sanovan
+perheelleen.
+
+Mutta Liisa-Maija hiipi jäljessä, ja heti kun kaikki hanhet, olivat
+karsinan puolella, sulki hän oven. Sitten hän kiiruhti rouva Raklitzin
+luo.
+
+»Tahtooko äitikulta tulla katsomaan! Ukkohanhi, joka karkasi keväällä,
+on palannut takaisin villihanhen ja yhdeksän poikasen kera.»
+
+Mutta varmaankin hän katui koko ikänsä sitä, että sulki ukkohanhen
+navettaan ja kertoi sen palanneen takaisin. Sillä rouva Raklitz läksi
+sanaakaan sanomatta hakemaan pientä veistä, jota käytettiin hanhien
+teurastamiseen, ja ennen iltaa oli sekä tuo komea, valkoinen ukkohanhi
+ja harmaa villihanhi että kaikki kauniit poikaset teurastettu ja
+kynitty.
+
+Ȁitikulta palkitsi huonosti ukkohanhen, vaikka se palasi kotiin niin
+monta kaunista hanhea matkassaan», sanoi Liisa-Maija. Enempää hän ei
+uskaltanut sanoa.
+
+»Se on vain opetukseksi tämän talon hanhille, miten niiden käy, jos
+he vastoin tahtoani lähtevät lentoon», sanoi rouva Raklitz, ja hänen
+ankaran suunsa tienoilla väreili hiukan ilkeämielinen hymy.
+
+
+
+
+Sopulit.
+
+
+Rouva Raklitz oli ollut ankara Liisa-Maijalle hänen isänsä eläessä,
+mutta kun isä kuoli vuonna 1801, ja rouva Raklitz sai yksin hallita
+taloa, muuttui hän tietysti vieläkin ankarammaksi ja vaativammaksi.
+Tytärpuoli oli kokonaan hänen vallassaan, ilman tukea ja turvaa. Hän
+oli vain seitsemäntoista vuoden ikäinen ja liian nuori pitääkseen
+puoliaan vanhaa ja viisasta vastaan. Tosin hänellä oli velikin, mutta
+hän oli vuodet umpeensa Upsalassa opiskelemassa, niin ettei hänestä
+voinut mitään apua toivoa.
+
+Äitipuoli ja Liisa-Maija joutuivatkin pian kovaan riitaan. Rouva
+Raklitz toivoi, että tytär seuraisi vanhaa tapaa ja menisi naimisiin
+apulaispapin kanssa, joka oli nimitetty hänen isänsä jälkeen. Mutta
+siihen ei Liisa-Maija tahtonut suostua. Hän vastusti sekä äitipuolensa
+että pitäjäläisten kehoituksia, joiden mielestä tuo vanha tapa oli
+aivan erinomainen. Papintyttärellä oli omat merkilliset tuumansa. Hän
+ei tahtonut mennä miehelle vain siksi, että hän oli Ämtervikin pappi.
+Hänen piti myös olla sellainen, että Liisa-Maija saattoi pitää hänestä.
+
+Uusi apulaispappi koetti kaikella voimalla ajaa asian perille, ja
+hänen oli onnistunut voittaa äitipuolen suosio, niin että tämä koetti
+auttaa häntä sekä pyytämällä että pakolla. Mutta papintytär vastasi yhä
+edelleen kieltävästi, ja silloin rouva Raklitz keksi lähteä Öjervikiin
+laamanni Sandelinin puheille, joka oli Liisa-Maijan holhooja.
+
+Niin, sen hän tekikin, ja tietysti sekä laamanni että hänen vaimonsa
+pitivät hänen puoliaan. He tunsivat hyvin rouva Raklitzin. Hän oli
+ollut useita vuosia emännöitsijänä Öjervikissä, ja he tiesivät, miten
+järkevä ja huolellinen ihminen hän aina oli ollut. Olihan hän aivan
+oikeassa arvellessaan, että Mårbackan papintyttären pitäisi mennä
+naimisiin apulaisen kanssa, jotta vanha tapa ei unohtuisi. Muu ei
+heidän mielestään voinut tulla kysymykseenkään.
+
+Rouva Raklitz oli kuten sanottu hyvä tuttu Öjervikissä. Häntä
+pyydettiin illalliselle, ja sitten laamanninrouva jutteli hänen
+kanssaan niin kauan, että kello oli yksitoista, ennenkuin hän pääsi
+lähtemään. Mutta ilma oli kirkas ja täysikuu paistoi taivaalla, niin
+että näytti siltä kuin hän voisi turvallisesti päästä kotiin.
+
+Hän oli varsin tyytyväinen matkaansa lähtiessään Öjervikistä.
+Hyvin hänet oli otettu vastaan, ja holhooja oli kannattanut hänen
+mielipidettään, että Liisa-Maijan oli mentävä uuden apulaisen kanssa
+naimisiin.
+
+Kiesien vieriessä hyvää vauhtia tietä myöten, joka kulkee Frykenin
+rantaa pitkin Sunneen, istui rouva Raklitz tuumien, miten hän kiusaisi
+tytärpuoliraukkaa, kunnes hänen tahtonsa murtuisi. Hänen parastaanhan
+vain tarkoitettiin, joskaan hän ei itse sitä ymmärtänyt, niin että
+turhaa äitipuolen oli siitä olla huolissaan.
+
+Äkkiä Musta hätkähti ja väistyi syrjään niin äkisti, että se oli
+kaataa kumoon kiesit. Hevonen käyttäytyi ikäänkuin se olisi ollut
+höperö. Se hyökkäsi alas maantieltä ojan poikki pellolle, ennenkuin
+Pitkä-Bengt ennätti saada sitä pysähtymään. Kun renki vihdoin sai
+hevosen pysymään aisoissansa, vapisi se kuin haavanlehti. Vaikka se
+seisoikin hiljaa paikallaan, nosteli se lakkaamatta jalkojaan ja huusi
+äkkiä niinkuin harvoin saa kuulla hevosen huutavan, ja hypähti suoraan
+ilmaan. Mahdotonta oli saada sitä tielle takaisin. Kun Pitkä-Bengt ajoi
+sitä eteenpäin, alkoi se työntää taakse, jotta se oli potkia kiesit
+säpäleiksi.
+
+»Mitä tämä on? Mitä tämä on? Eikö Bengt voi sanoa, mitä tämä
+merkitsee?» sanoi rouva Raklitz ja puristi kauhuissaan renkiä
+käsivarresta. »Onko hevonen aivan hullu?»
+
+»Hevonen on viisaampi kuin sekä rouva että minä» sanoi Pitkä-Bengt, »ei
+se ole hullu. Mutta se näkee jotain, jota me emme näe.»
+
+Nyt Musta työntyi takaperin. Se haisteli maata, pärskyi ja peräytyi
+välittämättä kieseistä ja ihmisistä. Onneksi he olivat pellolla, missä
+kesän aikana oli kasvanut ruista, ja se oli nyt aivan sileä ja tasainen
+ja niitetty. Toistaiseksi ajopelit pysyivät vielä pystyssä, mutta he
+huomasivat lähestyvänsä leveää ja syvää ojaa.
+
+Juuri kun kiesit joutuivat ojan reunalle, pysähtyi Musta. Se arveli kai
+pelastuneensa pahimmasta vaarasta. Se seisoi hiljaa hyppimättä, mutta
+yhä edelleen se pärskyi moneen kertaan.
+
+»Parasta on, että rouva nousee pois kieseistä», sanoi Pitkä-Bengt,
+»niin minä koetan pakottaa hevosen tuosta ohi, olkoon siinä sitten mitä
+hyvänsä.»
+
+Papinrouva avasi jalkapeitteen, mutta aikoessaan laskeutua maahan hän
+veti nopeasti jalkansa ylös ja huutaen istuutui takaisin paikalleen.
+
+»En minä voi laskeutua maahan», sanoi hän Pitkälle-Bengtille, »se
+liikkuu.»
+
+»Rouva taitaa olla yhtä höperö kuin hevonenkin», sanoi Pitkä-Bengt.
+»Mikä liikkuu?»
+
+»Koko pelto liikkuu, koko maa liikkuu», sanoi rouva Raklitz. Hänen
+äänensä vapisi, ja itku oli hänellä kurkussa.
+
+»Hyi!» sanoi Pitkä-Bengt ja hyppäsi yhdellä harppauksella maahan. Hän
+luuli, että kummitus oli heidän tiellään ja peloitti hevosta, mutta
+kummitukset tulivat tavallisesti ilmasta. Hän ei ollut koskaan kuullut,
+että ne voisivat ryömiä pitkin maata.
+
+Mutta Pitkä-Bengt hyppäsi pian takaisin kieseihin, eikä aikonutkaan
+enää laskeutua maahan, sillä maa liikkui, aivankuin papinrouva oli
+sanonut.
+
+Se ei tärissyt niinkuin maanjäristyksessä, vaan joka ainoa multakokkare
+oli saanut jalat alleen ja oli menossa Frykenin rantaan.
+
+Matkamiehet istuivat kieseissä ja tuijottivat maahan, lopuksi he kai
+huomasivat, että suuri joukko pikkuelukoita juoksenteli pitkin peltoa,
+mutta se ei vähentänyt heidän pelkoaan. Mitään luonnollista tai oikeaa
+se ei voinut olla. Mistä niin paljon elukoita olisi tullut sinne? Ei
+ollut pienintäkään kohtaa koko pellolla, joka ei olisi ollut liikkeessä.
+
+Kaikki nämä elukat, tai mitä ne oikein olivatkaan, kulkivat ojan
+poikki maantielle ja maantieltä ne hyökkäsivät rinnettä pitkin suoraan
+järveen. Mitä elukoita ne saattoivat olla, jotka pitivät tuollaista
+peliä?
+
+Jos ne olisivat olleet Jumalan luomia, olisi kai niiden joukko joskus
+loppunut. Mutta lakkaamatta niitä juoksenteli pellolla, ne hyökkäsivät
+yli maantien ja alas järveen. Ja mahdotonta olisi ollut laskea niitä,
+niin paljon niitä oli.
+
+Musta oli jotakuinkin rauhoittunut. Vain silloin, kun nuo pikku elukat
+juoksivat sen kavioiden lomitse, se pärskyi ja peräytyi. Mutta rouva
+Raklitz sitä vastoin ei ollut levollinen. Hänen hampaansa kalisivat
+pelosta, hän mutisi ja puhui itseksensä.
+
+Hän istui kuitenkin alallaan niin kauan kuin he olivat pellolla, mutta
+Musta ei suinkaan halunnut seisoa ulkona kaiken yötä, vaan läksi omin
+päin liikkeelle. Se astui hitaasti askeleen kerrallaan. Se nosti
+jalkojaan hyvin varovaisesti, mutta eteenpäin mentiin.
+
+Omituiset pikkuelukat eivät väistyneet hevosen ja ajopelien tieltä.
+Pyörien alla alkoi rauskua, kun pikku ruumiit murskautuivat.
+
+Kun papinrouva kuuli rauskutusta, säpsähti hän. Hän nousi pystyyn ja
+alkoi huutaa hurjasti ja kaameasti.
+
+Pitkä-Bengt kietoi käsivartensa hänen ympärilleen, jotta hän ei
+heittäytyisi ulos kieseistä. »Ne vievät minut», huusi hän, »ne vievät
+minut! Ne nousevat pyörille, ne seisovat astuimella, ne ovat kieseissä!»
+
+Hevonen paransi vauhtiaan. Kiesit liikkuivat nykähdellen, mutta
+varmasti, ja rauskui ja murskui pyörien vieriessä pikkuelukkojen yli.
+
+»Ne ovat kieseissä, ne ovat kieseissä!» huusi rouva Raklitz, ja samalla
+hän hyppäsi seisomaan istuimelle. »Ne vetävät minua hameenhelmasta, ne
+vetävät minut järveen!»
+
+Pitkän-Bengtin täytyi nousta pystyyn voidakseen pidellä rouvasta
+kiinni. »Täydellä syyllä voisin antaa sinun pudota mäkeen, kun olet
+niin ilkeä», mutisi hän, mutta piteli kuitenkin hänestä yhä kiinni.
+
+He pääsivät vihdoin tielle ja ajoivat monen vaeltavan elukan yli. Mutta
+vihdoin Musta pysähtyi ja hirnahti.
+
+»Kas niin, nyt me olemme tästä päässeet. Ruvetkaa istumaan, rouva!
+Käykää takaisin kieseihin!»
+
+Mutta rouva Raklitzia ei ollut niin helppo saada rauhoittumaan. »Ne
+ovat kieseissä, ne vetävät minua hameesta, ne laahaavat minut järveen!»
+huusi hän.
+
+Pitkän-Bengtin täytyi nostaa hänet alas ja väkipakolla painaa hänet
+istumaan. Rouva Raklitz taisteli vastaan, eikä renki uskaltanut jättää
+häntä.
+
+»Juokse, Musta! Löydät kai tien ilmankin, vaikken pitele ohjaksista.»
+
+Musta läksi liikkeelle, rouva Raklitzin väristessä nyyhkytyksistä ja
+puhellessa pitkälti niistä, jotka kiipeilivät pyörille ja tunkeutuivat
+ylös kieseihin.
+
+»Juokse, Musta», sanoi Pitkä-Bengt, »muuten hän tulee hulluksi,
+ennenkuin ennätän kotiin.»
+
+Musta ymmärsi ehkä häntä. Joka tapauksessa se tahtoi itsekin kernaasti
+päästä kotiin seimen ääreen. Se juoksi mäkiä ylös ja alas hiljentämättä
+vauhtiaan.
+
+Pitkä-Bengt istui siinä kylmän hien poreillessa otsalla. Hän yritti
+selittää papinrouvalle, että vaara oli voitettu, mutta tämä ei uskonut
+häntä.
+
+»Sinä olet kiltti, Bengt», sanoi hän itkien, »mutta älä koeta uskotella
+minulle, että olemme pelastetut. Minä kuulen niiden askelten äänen,
+minä näen ne, ne juoksevat jälessämme, ne tahtovat riistää minut
+mukanaan järveen.»
+
+Kun he vihdoin pysähtyivät Mårbackan kuistin edustalla ja eräs
+palvelustytöistä tuli ulos auttaakseen papinrouvaa alas kieseistä, ei
+hän uskaltanut laskeutua maahan.
+
+»Ei, et sinä», sanoi hän. »Sinulla ei ole mitään voimaa. Sinä et voi
+pelastaa minua niiden käsistä.»
+
+Tyttö peräytyi kauhuissaan. Hän kuuli, että rouva Raklitzin ääni oli
+aivan toinen kuin tavallisesti.
+
+»Mene hakemaan papintytärtä», sanoi papinrouva, »mene hakemaan
+Liisa-Maijaa! Hänellä yksin on voima vastustaa pahaa.»
+
+»Mamselli Liisa-Maija on jo levolla», sanoi tyttö.
+
+»Mene pyytämään häntä tänne niin pian kuin mahdollista!» sanoi
+Pitkä-Bengt. »Sano, että papinrouva on säikähtänyt matkalla!»
+
+Rouva Raklitz istui paikoillaan kieseissä ja värisi ja vapisi, kunnes
+hänen tytärpuolensa oli saanut vaatteet ylleen ja ilmestyi portaille.
+
+»Oi, Jumala siunatkoon sinua!» sanoi rouva Raklitz ojentaen
+käsivartensa häntä kohti. »Tule auttamaan minua! Älä ole pahoillasi
+minulle! En ole koskaan enää paha sinulle.»
+
+»Mikä on hätänä, äitikulta?» sanoi papintytär astuen ajopelien luo.
+
+»Ojenna minulle kätesi!» sanoi äitipuoli. »Voi, rakkaani, estä niitä
+käymästä kimppuuni sillä välin kuin laskeudun alas! Älä anna niiden
+viedä minua mukanaan! Sinulle ne eivät voi tehdä mitään. Sinulla on
+voima hillitä niitä.»
+
+Kun hän oli onnellisesti päässyt alas kieseistä, heittäytyi hän
+tytärpuolensa kaulaan. »Älä jätä minua koskaan», sanoi hän, »älä ole
+minulle vihoissasi! Saat mennä naimisiin kenen kanssa vain haluat, en
+minä pane vastaan.»
+
+»Hän näki näyn tiellä», sanoi Pitkä-Bengt. »Kaikki helvetin pikkuelukat
+olivat liikkeellä. Hän luulee, että ne ajavat häntä takaa ja tahtovat
+viedä hänet Frykeniin.»
+
+Papintytär kietoi käsivartensa äitipuolen ympärille. »Tule sisään,
+äitikulta!» sanoi hän. »Nyt äitikulta on Mårbackassa. Täällä ei mikään
+paha voi kohdata äitikultaa.»
+
+Rouva Raklitz oli niin säikähtänyt ja kauhuissaan, että papintyttären
+täytyi leperrellä hänen kanssaan kuin lapsen saadakseen hänet
+huoneeseen ja vuoteeseen. Hän ei saanut poistua hänen luotaan, vaan sai
+istua ja pidellä häntä kädestä ja kuunnella hänen valituksiaan, kunnes
+aamu valkeni.
+
+Mutta sen yön jälkeen ei rouva Raklitz uskaltanut enää olla paha
+tytärpuolelleen. Hän ei tullut koskaan enää entiselleen, vaan pysytteli
+mieluimmin huoneessaan ja antoi Liisa-Maijan hallita. Hän saattoi
+auttaa muita, kun oli puuhaa pyhien tai kestien edellä, mutta vain
+sisällä huoneissa. ‒ ‒ ‒
+
+Siten hän eli aina vuoteen 1835. Ei ole varmaa, tokko hänestä ja
+tytärpuolesta tuli koskaan oikein hyvät ystävät, mutta kun Liisa-Maija
+vihdoin meni naimisiin ja taloon tuli pikkulapsia, piti hän heistä
+paljon. Joka päivä he menivät häntä tervehtimään lännen puolen
+kamariin. Hän piti myös paljon kahvista. Melkein aina hän tahtoi tulta
+uuniin, jotta voisi keittää kahvia itselleen.
+
+Hänellä oli myös tapana tarjota pikkulapsille kahvia, mutta heidän
+äitinsä arveli, ettei se ollut heille hyväksi. Hän sanoi heille,
+etteivät he mitenkään saaneet juoda kahvia isoäidin luona.
+
+Seuraavana päivänä molemmat nuorimmat, Nana ja Lovisa, olivat niinkuin
+tavallisestikin vieraisilla lännen puoleisessa kamarissa, ja kun he
+tulivat sieltä pois, tuoksuivat he kahvilta pitkän matkan päähän.
+
+»No, mitä te tänään saitte isoäidin luona?» kysyi heidän äitinsä.
+
+»Velliä, pikku äiti», vastasivat molemmat yhteen ääneen epäröimättä
+vähääkään.
+
+»Missä sitä velliä keitettiin?» kysyi äiti.
+
+»Kahvipannussa, pikku äiti», vastasivat he yhtä nopeasti kuin ennenkin.
+
+Ja he sanoivat sen niin somasti, ja he olivat niin pieniä ja typeriä,
+ettei äiti voinut muuta kuin nauraa ääneensä.
+
+
+
+
+Ahti.
+
+
+Pitäjän eteläpäässä on seutuja, jotka ovat paljoa kauniimmat ja
+rikkaammat kuin sen pohjoinen kulma, missä Mårbacka sijaitsee.
+
+Siellä Fryken uurtaa syviä poukamia maankamaraan, toisen toisensa
+jälkeen, ja jokaisen lahdelman pohjukassa on viljavia rantaniittyjä,
+lehtimetsää ja tavallisesti kolme, neljä hauskaa vanhanaikuista
+talonpoikaistaloa. Lehtien lomissa taas pistäytyvät niemet veteen,
+kallioisina ja metsäisinä ja niin luotaantyöntävinä ja villeinä, ettei
+kukaan voi ajatellakaan niiden raivaamista ja viljelemistä.
+
+Eräänä kesänä Liisa-Maija Wennervik oli ratsastanut Bössvikiin, joka
+on eteläisin näistä lahdelmista, tilatakseen hyviä päärynöitä, jotka
+kypsyivät siellä kukkuloiden suojassa. Bössvikin asukkaat olivat
+ottaneet hänet ystävällisesti vastaan, ja hänen oli ollut pakko
+pistäytyä moneen mökkiin, jotta oli jo varsin myöhäistä, ennenkuin hän
+saattoi kääntyä kotimatkalle.
+
+Mutta häntä ei peloittanut ratsastaa valoisina kesäöinä, vaikka
+hän olikin aivan yksin liikkeellä. Hän ratsasti hyvin hitaasti,
+sillä yö oli niin kaunis, ettei hän voinut kyllikseen sitä ihailla.
+Milloin hän oli korkealla kukkulalla keskellä tiheää metsää, jossa
+oli niin synkkää, että hän kuvitteli mielessään rosvojen ja karhujen
+hyökkäävän tiheiköstä esiin ja raastavan hänet hevosen selästä. Milloin
+hän ratsasti valoisissa laaksoissa, keskellä kasteisia peltoja,
+kauniita koivikkoja ja välkkyviä vesiä. Auringonlasku punoitti vielä
+taivaanrannalla, rusketus kuvastui järveen. Hän ei ollut koskaan nähnyt
+mitään suloisempaa kuin tämä kesäyö.
+
+Erään lahdelman rannassa Liisa-Maija näki suuren kauniin oriin käyvän
+laitumella. Se oli harmaa ja papurikko yli koko ruumiin, harja oli niin
+pitkä, että se laahasi maata, häntäkin ulottui yhtä pitkälle ja oli
+niin paksu kuin ruislyhde. Hevosella oli leveät lautaset, korkea säkä,
+kirkkaat silmät, kapeat jalat ja pieni pää. Kaviot olivat valkoiset ja
+ne loistivat kuin hopea, kun se nosti jalkansa ruohikosta. Kengätön se
+oli, eikä ruumiissa näkynyt vemmelpuun eikä valjaitten jälkiä.
+
+Liisa-Maija oli lähestynyt äänettömästi ratsastaen mäkeä alas, ja Musta
+kulki käymäjalkaa niittyä kohti, missä hevonen oli laitumella. He
+tulivat niin lähelle sitä, ettei mikään muu kuin aita erottanut heitä
+enää toisistaan. Liisa-Maija olisi voinut ojentaa kätensä ja taputella
+sitä lautasille.
+
+Tähän saakka ei ori ollut heitä huomaavinaan. Nyt vihdoinkin se kohotti
+päätään ja katseli nuorta tyttöä.
+
+Ja Liisa-Maija Wennervik oli niin kaunis, että kun hän oli ulkona
+ratsastamassa, niin nuoret miehet useinkin heittivät maahan kirveensä
+tai viikatteensa tai mitä heillä kulloinkin sattui olemaan kädessä ja
+kiiruhtivat tielle nojautuakseen aitaa vasten, kunnes hän oli kulkenut
+ohitse.
+
+Mutta ihme ja kumma, kun tuo korea papurikko ori kohotti katseensa
+häneen, tuntui Liisa-Maijasta, että sen katse ilmaisi yhtä suurta
+ihailua kuin renkimiestenkin, heidän seisoessaan aitaan nojautuneina!
+
+Hetken se katsoi häneen, sitten se kääntyi äkisti ympäri ja syöksyi
+nelistäen pois, jotta harja hulmusi korkealla ja häntä oli sojossa.
+Se juoksi yli koko niityn ja syöksyi nuoren tytön suureksi kauhuksi
+suoraan järveen. Lahden perukassa oli pitkältä matalikkoa, mutta sen
+juostessa pärskyi vesi sen ympärillä kuin vaahto koskessa. Ja sitten se
+aivan äkkiä katosi.
+
+Liisa-Maija luuli että onnettomuus oli tapahtunut ja että hevonen
+hurjassa juoksussaan oli joutunut liian syvään veteen ja oli
+nyt hukkumaisillaan. Hän odotti hetken aikaa, jotta se nousisi
+vedenpintaan, mutta se ei näyttäytynyt enää. Järvi oli sileä kuin
+kuvastin.
+
+Silloin valtasi Liisa-Maijan palava halu ratsastaa järven rantaan
+ja jos mahdollista pelastaa komea eläin kuolemasta. Miten hän sen
+tekisi, sitä hän ei tiennyt, mutta hevonen oli kaunein mitä hän koskaan
+oli nähnyt, ja hänen oli aivan mahdoton pysytyllä hiljaa maantiellä
+yrittämättä auttaa sitä.
+
+Hän nyki Mustaa suitsista, käänsi sen aitaan päin ja läimähytti
+sitä piiskalla, jotta se hyppäisi aidan yli. Mutta Musta oli nyt
+kerta kaikkiaan sellainen eläin, että sillä oli enemmän järkeä kuin
+ihmisellä, ja sen sijaan että se olisi hypännyt aidan yli, alkoi se
+kovalla kiireellä nelistää kotia kohti. Nuori tyttö ei yleensä voinut
+hallita ratsuaan istuessaan korkealla satulassa, ja hän huomasi varsin
+pian, että hänen tällä kertaa oli aivan turha koettaa pakottaa sitä
+tottelemaan. Musta tiesi mitä se tahtoi. Se tiesi varmaan myöskin,
+millainen hevonen tuo toinen oli, jonka Liisa-Maija tahtoi pelastaa
+järvestä.
+
+Ja kun Liisa-Maija tuli seuraavan mäen kukkulalle, keskelle pimeää
+kuusikkoa, tiesi hänkin, kenet hän oli nähnyt.
+
+Tuosta hopeanharmaasta oriista, jonka kaviot olivat kengättömät ja
+jolla oli pitkä, viistävä harja, oli hän kuullut kerrottavan monta
+monituista kertaa. Se ei voinut olla kukaan muu kuin itse Ahti.
+
+Hänen tultuaan kotiin ja kerrottuaan seikkailustaan olivat kaikki
+Mårbackassa samaa mieltä kuin hänkin, että hän oli nähnyt Ahdin,
+ja siksi oli parasta, että hän itse ja koko talon väki pitivät nyt
+varansa, sillä varmaankin joku heistä oli pian hukkuva.
+
+Mutta Mårbackassa ei ole järveä, ja vanha järvenpohja talon
+länsipuolella oli nykyään niin kuivunut, ettei siellä ollut jälkeäkään
+suosta eikä liejumaasta. Yksin jokikin, joka ennen aikaan oli ollut
+leveä ja vaarallinen, oli nyt kuivunut eikä se kesäiseen aikaan ollut
+tavallista puroa suurempi.
+
+Sattuipa kuitenkin elokuussa, kun yöt olivat jo pimeät ja usvat
+kiersivät jokirannoilla ja niityillä, että eräs vanha mies Mårbackasta
+astui lännestä käsin kotia kohti. Ja mitä hän lie nähnyt tai kuullut
+sumun keskellä, sitä ei kukaan tiennyt, mutta kotiin hän ei palannut
+sinä yönä, ja seuraavana päivänä hänet löydettiin hukkuneena pieneen
+jokeen, joka oli niin matala, että vesi tuskin ylettyi hänen ylitseen.
+Hän oli vanha ja raihnainen, eikä häntä suuresti surtu, mutta nyt
+tiedettiin aivan varmasti, että Liisa-Maija oli todellakin nähnyt
+Ahdin. Ja jos hän sinä iltana olisi seurannut sen jäljissä Frykenin
+rantaan, niin Ahti olisi varmaan armotta riistänyt hänet mukanaan
+siintävään syvyyteensä.
+
+
+
+
+Rykmentinkirjuri.
+
+
+Varmaankaan rouva Raklitzin kääntymys ei ollut oikein täydellinen,
+koska vanha emännöitsijä ei voinut kylliksi juurruttaa pikkulasten
+mieliin, mikä onni mamselli Liisa-Maijalle oli, kun hän joutui
+naimisiin niin erinomaisen miehen kuin rykmentin kirjuri Daniel
+Lagerlöfin kanssa. Tosin hän ei ollut varakas, mutta viisas ja hyvä
+ja kelpo mies hän oli. Hänestä hän sai juuri sen tuen, jota tarvitsi
+tullakseen maailmassa toimeen.
+
+Pappi hän ei kylläkään ollut, mutta hänen isänsä ja isoisänsä ja
+isoisänsä isä ja isoisänsä isoisä olivat olleet pappeja ja kaikki
+he olivat naineet papintyttäriä, niin että hän oli sukua kaikille
+Värmlannin vanhoille pappissuvuille. Saarna- tai puhetaitoa hän ei
+kuitenkaan ollut perinyt esi-isiltään, mutta sen sijaan hänellä oli
+verissä halu hallita ja huolehtia kokonaisesta seurakunnasta, ja
+Ämtervikin asukkaat, jotka aluksi olivat olleet pahoillaan hänelle
+siitä, että hän nai papintyttären ja rikkoi vanhan tavan, tottuivat
+pian siihen, että hän sai pitää huolta kaikista pitäjän asioista.
+
+Pikkulapset ihmettelivät suuresti kuullessaan emännöitsijän puhuvan
+näin. He olivat kuulleet isoisästään juttuja, jotka kiertelivät kansan
+parissa. Hänen sanottiin olleen taitavan viuluniekan, ja ainakin
+nuoruudessaan hän oli ollut siinä määrin luulosairas, ettei hän
+kestänyt elämää kotona, vaan kulki omia teitään.
+
+Mutta tätä ei vanha emännöitsijä myöntänyt lainkaan. Ei
+rykmentinkirjurissa ollut mitään vikaa. Hän ei käsittänyt, kuka oli
+voinut lapsille luulotella semmoisia. Ei, koko asia oli vain se, että
+hän oli alituisesti matkoilla, mutta nuo matkat olivat välttämättömiä
+hänen virkansa vuoksi. Koska hän oli rykmentinkirjuri, niin täytyi
+hänen kerran vuodessa kiertää koko Värmlannin ympäri keräämässä
+sotaveroja. Eikä siinä kyllin, että hän oli rykmentinkirjuri, hän hoiti
+myöskin Kymsborgin tehdasta, joka sijaitsi kaukana Norjan rajalla, ja
+sinne hänen piti matkustaa vähä väliä. Ja kolmanneksi ja viimeiseksi
+hän oli niin hyväniminen mies, että häntä alituisesti käytettiin
+holhoojana ja pesänselvitysmiehenä. Eniten vaivaa hänellä oli ollut
+laamanninrouva Sundelinin omaisuuden valvomisesta Öjervikissä, hän kun
+oli perinyt seitsemän tehdasta patruuna Antossonilta. Rykmentinkirjurin
+oli pitänyt kuukausimääriä oleskella näillä tehdasmailla, Frykenin
+länsipuolella, ennenkuin hän oli saanut kaikki asiat selvitetyiksi.
+
+Mutta niin pian kuin työ oli suoritettu, kiiruhti hän kotiin
+Mårbackaan, ja jos hän joskus aamuisin pääsi sinne toisten huomaamatta,
+niin saattoi sattua, että hän otti viulunsa esille, asettui
+makuukamarin ikkunan alle ja herätti vaimonsa soitollaan.
+
+Tämä saattoi kylläkin olla totta, mutta että hän olisi karannut kotoa
+ja ollut poissa pitkät ajat kenenkään tietämättä missä hän oleskeli, se
+oli vain ihmisten keksintöä sen vuoksi, että he huomasivat Mårbackan
+emännän olevan aina ohjaksissa.
+
+Pikkulapsia harmitti suuresti, kun väitettiin heidän isoisänsä olleen
+tuollaisen vakavan ja kuivan järki-ihmisen. Mutta täytyihän heidän
+pakostakin uskoa vanhaa emännöitsijää.
+
+Mutta sattuipa kerran ilta, jolloin vanhemmat oli kutsuttu kesteihin.
+Sisätyttö, jonka oli määrä valvoa ja odottaa heitä, oli pyytänyt
+seurakseen Lasten-Marin, uuden lapsentytön, joka oli tullut taloon
+Mäki-Kaisan jälkeen.
+
+He sytyttivät tulen lastenkamarin takkaan, ottivat esille lasten pienet
+punaiset tuolit ja istuivat siellä kuiskaillen keskenään, jotta eivät
+herättäisi pikkutyttöjä, jotka nukkuivat vuoteissaan.
+
+Kesken kaikkea avautui ovi, ja vanha emännöitsijä tuli sisään. Hän oli
+ihmetellyt, minne sisäkkö oli kadonnut, ja etsinyt häntä kaikkialta
+koko talosta.
+
+Nyt hän tuli sisään ja kävi istumaan takan eteen hänkin. Hän ei aikonut
+missään tapauksessa mennä levolle, ennenkuin tiesi, että herrasväki oli
+kunnolla kotona.
+
+Kun he nyt istuivat noin kodikkaasti takan ääressä, käyttivät molemmat
+palvelustytöt tilaisuutta hyväkseen kysyäkseen neuvoa tärkeään asiaan.
+
+»Me arvelimme, Liina ja minä, että meidän pitäisi keittää unipuuroa»,
+sanoi Lasten-Mari, »mutta emme tiedä, onko siitä mitään hyötyä.»
+
+Siten he saivat viekoitelluksi vanhan emännöitsijän kertomaan,
+miten mamselli Liisa-Maija Wennervikin oli käynyt, kun hän valmisti
+unipannukakun.
+
+Viimeisenä jouluna, jona pastori Wennervik eli, oli mamselli
+Liisa-Maija huvikseen leiponut unipannukakun uudenvuoden-aattona.
+Hän oli silloin seitsemäntoista vuotias, niin että hänen oli aika
+ajatella naimista. Hän sekoitti kolme lusikallista vettä, kolme
+lusikallista jauhoja ja kolme lusikallista suolaa, kaatoi sekoituksen
+pannukakkupannulle, söi niin paljon kuin saattoi ja laskeutui sitten
+levolle. Mutta hänen oli vaikea saada unta silmäänsä, sillä hänen oli
+hirveä jano syötyään tuota suolaista pannukakkua, ja tietenkin oli
+kielletty juomasta mitään ennen nukkumista.
+
+Kun hän heräsi aamulla, ei hän muistanut lainkaan, mitä oli uneksinut.
+Mutta myöhemmin päivällä hän tuli menneeksi kuistille ja seisahtui
+siihen hämmästyneenä. Nyt hän muisti edellisenä yönä unissaan
+seisoneensa aivan samalla kohdalla. Ja hänen seisoessaan siinä oli
+kaksi vierasta herraa, nuori ja vanha, astunut häntä vastaan. Ja
+vanhempi heistä oli sanonut olevansa rovasti Lagerlöf Arvikasta ja
+tulleensa tänne poikansa kanssa kysymään, oliko Liisa-Maijan jano ja
+halusiko hän siemauksen vettä.
+
+Ja heti nuorempi herra oli astunut esille ja tarjonnut hänelle
+lasillisen vettä. Liisa-Maija tuli kovin iloiseksi nähdessään kirkasta,
+raitista vettä, sillä hän tunsi nukkuessaankin janon polttavan
+kurkkuaan.
+
+Siihen uni oli päättynyt, mutta siitä hetkestä saakka hän tiesi, kuka
+oli tuleva hänen miehekseen, sillä jos unissa joku tarjoaa vettä sen
+jälkeen kun on syönyt unipannukakun, niin sen kanssa nukkuja joutuu
+naimisiin.
+
+Mamselli Liisa-Maija ihmetteli kovin, mitenkähän se kävisi, sillä
+siihen aikaan hän ei tuntenut ketään Lagerlöf-nimistä, mutta heti
+uudelta vuodelta ajoi reki taloon. Liisa-Maija seisoi ikkunan luona,
+ja nähdessään vieraan, joka istui reessä, oli hän huudahtanut ja
+nipistänyt emännöitsijää käsivarteen. »Tuossa tulee se, jonka näin
+unissani», oli hän sanonut. »Saatpa nähdä, että hänen nimensä on
+Lagerlöf.»
+
+Ja niinpä olikin. Tulija oli nimeltään Daniel Lagerlöf. Hän oli
+Kymsbergin tehtaan hoitaja ja kulki heinien ostossa.
+
+Ensiksi mamselli Liisa-Maija ihan pelästyi nähdessään hänet. Vieras
+ei ollut kaunis, ja hän näytti niin synkältä ja alakuloiselta, ettei
+Liisa-Maija käsittänyt, mitenkä hän voisi pitää hänestä.
+
+Daniel Lagerlöf oli jäänyt yöksi Mårbackaan, ja aamulla oli renki
+tullut sisään ja kertonut kumman asian: kaksi sutta ja kettu oli
+pudonnut ketunkuoppaan. Ja kun ei kukaan talonväestä tiennyt mitä
+tehdä, jotta satimeen joutuneet pedot saataisiin ylös kuopasta, oli
+Kymsborgin hoitaja hypännyt kuoppaan ilman muuta asetta kuin ryhmysauva
+kädessä, tappanut sudet iskemällä niitä päähän ja kietonut silmukan
+niiden kaulaan, jotta ne saatiin hinatuksi esiin.
+
+Mutta tuo rohkea teko vaikutti niin syvästi mamselli Liisa-Maijaan,
+että hänen sydämensä heti kiintyi vieraaseen. Hän tuumi itsekseen, että
+hänet hän tahtoi saada miehekseen eikä ketään muuta.
+
+Kymsborgin hoitaja puolestaan rakastui mamselli Liisa-Maijaan heti ensi
+näkemältä, vaikka ei tahtonut olla siitä tietävinään. Hän oli näet
+ollut kihloissa kerran aikaisemmin, ja vaikka morsian oli kuollut,
+tahtoi hän pysyä hänelle uskollisena eikä koskaan ajatella ketään muuta.
+
+Siitä huolimatta hän tuli Mårbackaan talven kuluessa useamminkin
+heiniä ostamaan, ja pian hän pääsi selville siitä, miten tukalaa
+mamselli Liisa-Maijan oli elää yhdessä äitipuolensa kanssa. Hänen tuli
+sääli tyttöä, ja hän tahtoi auttaa häntä, mutta itse hän ei, herra
+nähköön, voinut kosia häntä morsianvainajansa vuoksi, vaan päätti, että
+Elof-veljen, joka oli pappina jossakin suomalaismetsissä, piti naida
+hänet.
+
+Hän järjesti siten, että hänen veljensä ja mamselli Liisa-Maija
+tapasivat toisensa. Mutta sillä hän sai vain pahaa aikaan. Pappi
+rakastui niin silmittömästi mamselli Liisa-Maijaan, ettei hän voinut
+ajatellakaan ketään muuta enää koko elämänsä aikana, mutta mamselli
+Liisa-Maija piti Kymsbergin hoitajasta eikä huolinut toisesta.
+
+Pastori Lagerlöf ei päässyt kuitenkaan niin pitkälle, että hän olisi
+kosinut mamselli Liisa-Maijaa. Piispa pakotti hänet naimaan erään
+naisen, joka oli kauan oleskellut hänen talossaan ja jonka hän oli
+luvannut naida. Rouva Raklitzilla oli osansa tässä jutussa, ja siitä
+koitui vain onnettomuutta, sillä kun pastori Elof ei saanut mamselli
+Liisa-Maijaa, niin hän alkoi juoda ja joutui kokonaan rappiolle, niin
+kelvollinen ja erinomainen kuin aikaisemmin oli ollutkin.
+
+Sen jälkeen ei Daniel Lagerlöfillä ollut ketään muuta, jonka olisi
+voinut panna sijaisekseen, vaan jos hän halusi auttaa Mårbackan
+papintytärtä, täytyi hänen tehdä se itse. Ja niinpä hän kai arveli,
+että oli enemmän syytä auttaa elävää kuin surra kuollutta, ja hän
+uskalsi lähteä matkaan ja kosia tyttöä.
+
+Mamselli Liisa-Maija tuli kovin onnelliseksi ja luuli, että nyt kaikki
+surut olivat loppuneet, mutta pian hän tuli näkemään, että sulhanen
+muuttui peräti oikulliseksi ja koetti vetäytyä pois. Harvoin tämä tuli
+käymään ja milloin kävi, saattoi istua tuntikausia ja vain katsella
+häntä. Tai hän nosti viulun leukansa alle ja soitti koko ajan, minkä
+viipyi talossa.
+
+Lopulta hän tuli niin harvoin Mårbackaan, että saattoi kulua kokonainen
+vuosi mamselli Liisa-Maijan edes näkemättä häntä.
+
+Jos mamselli Liisa-Maija joskus kysyi häneltä, milloin he menisivät
+naimisiin, niin Daniel Lagerlöf keksi yhä uusia verukkeita. Ensin hän
+sanoi, että piti odottaa, kunnes hän ansaitsisi niin paljon, että voisi
+lunastaa Mårbackan toisilta perillisiltä. Toisen kerran hänen piti
+avustaa veljiään, jotka opiskelivat Lundissa, ja kerran heidän piti
+taas lykätä häät tuonnemmaksi nähdäkseen saisiko hän rykmentinkirjurin
+viran.
+
+Hän lykkäsi lykkäämistään häitä tuonnemmaksi. Milloin hänellä oli kovin
+paljon kirjoitustyötä, milloin monia matkoja.
+
+Lopulta ei kukaan muu kuin mamselli Liisa-Maija enää uskonut heidän
+menevänkään naimisiin. Ja hänelle se oli ikävintä, sillä nyt
+alkoivat sekä Sunnen että Ämtervikin nuoret herrat tulla Mårbackaan
+kosimaretkille. Mamselli Liisa-Maija antoi heidän selvästi ymmärtää,
+että heidän oli turha vaivautua, mutta jotkut olivat niin itsepäisiä,
+että tulivat kerta toisensa jälkeen, ja jos mamselli Liisa-Maija kielsi
+heitä tulemasta, asettuivat he väijyksiin metsän reunaan ja odottivat
+häntä, kun hän astui tietä myöten.
+
+He kertoivat hänelle kaikkea pahaa, mitä vain tiesivät Daniel
+Lagerlöfistä. Milloin morsian sai kuulla, että hän seurusteli huonojen
+ja juopuneiden kavaljeerien kanssa, jotka kulkivat paikasta toiseen ja
+tekivät tihutöitä kartanoissa ja olivat kaikkien kunnollisten ihmisten
+kauhuna, milloin kertoivat hänestä, että hän samoili metsiä kuin villi
+eläin.
+
+Jotkut ärsyttivät mamselli Liisa-Maijaa sanomalla että Daniel Lagerlöf
+oli saanut rykmentinkirjurinviran, niin että hän olisi hyvinkin voinut
+naida hänet, jollei olisi kyllästynyt häneen, ja toiset peloittelivat
+häntä sillä, että hän mielisteli Finn-Erikin tytärtä, jota sanottiin
+koko maan rikkaimmaksi tytöksi.
+
+Eivät mitkään tällaiset jutut liikuttaneet mamselli Liisa-Maijaa,
+vaan hän oli silti yhtä iloinen ja luotti siihen, että kaikki kävisi
+niinkuin hänelle oli unessa ennustettu.
+
+Mutta eräänä päivänä hänelle kerrottiin sulhasen sanoneen, että jos hän
+vain olisi vapaa, niin hän lähtisi ulkomaille toden teolla opiskelemaan
+viulun soittoa.
+
+Tämä tepsi mamselli Liisa-Maijaan enemmän kuin mikään muu, ja hän läksi
+puhumaan Pitkän-Bengtin kanssa.
+
+»Nyt, Bengt», sanoi hän, »saat ottaa kiesit ja ajaa Kymsbergiin ja
+tuoda rykmentinkirjurin tänne, sillä haluan puhua hänen kanssaan!»
+
+»Kyllä minä yritän», sanoi Pitkä-Bengt, »mutta mitä minä teen, jollei
+hän seuraa minua hyvällä?»
+
+»Sano hänelle, ettet uskalla tulla yksin kotiin», sanoi mamselli Liisa
+Maija, ja niinpä Pitkä-Bengt läksi matkaan.
+
+Kymsborgiin on kokonainen päivänmatka, eikä Pitkä-Bengt palannut
+kotiin, ennenkuin seuraavan päivän iltana, mutta sittenpä hänellä
+olikin rykmentinkirjuri matkassansa.
+
+Mamselli Liisa-Maija otti sulhasensa ystävällisesti vastaan, niinkuin
+ainakin. Hän kutsui hänet sisään saliin, pyysi häntä istumaan ja
+levähtämään pitkän matkan jälkeen ja sanoi, että he kattaisivat heti
+illallispöydän, koska hän varmaankin oli nälissään.
+
+Rykmentinkirjuri asteli edestakaisin huoneessa ja näytti
+kärsimättömältä ja synkältä. Hän odotti luultavasti vain sitä hetkeä,
+jolloin voisi lähteä taas pois.
+
+Heidän istuessaan illallispöydässä kahdenkesken kääntyi mamselli
+Liisa-Maija sulhasensa puoleen juuri kun Maija Perintytär toi sisään
+ruoan, ikäänkuin hän olisi odottanut vain hänen tuloaan, ja kysyi
+häneltä, oliko totta, että hän halusi purkaa kihlauksen.
+
+»Aivan niin», vastasi rykmentinkirjuri ja näytti yhtä äreältä kuin
+ennenkin. Sitä hän juuri halusi, olisihan mamselli Liisa-Maijan pitänyt
+huomata se aikoja sitten.
+
+Silloin mamselli Liisa-Maija punastui hiusmartoaan myöten ja sanoi,
+että syynä siihen, miksi hän ei aikaisemmin ollut kysynyt sitä häneltä,
+oli se, että hän niin varmasti oli uskonut heidän olevan määrätyt
+toisilleen.
+
+Silloin rykmentinkirjuri nauroi ilkeästi ja kysyi, mitä hän näillä
+sanoillaan tarkoitti.
+
+Mamselli Liisa-Maija punastui yhä enemmän, ja sitten hän kertoi hänelle
+muutamin sanoin, miten hän oli valmistanut unipannukakun eräänä
+uudenvuodenaattona ja unissaan nähnyt hänet ja hänen isänsä ja mitä isä
+oli sanonut hänelle.
+
+Rykmentinkirjuri laski veitsen ja haarukan kädestään ja katsoi mamselli
+Liisa-Maijaan ihmeissään.
+
+»Tämän jutun sinä olet kai keksinyt nyt jälkeenpäin», sanoi hän.
+
+»Voit kysyä Maija Perintyttäreltä, enkö tuntenut sinua heti ja sanonut
+kuka sinä olit, ennenkuin nousit edes reestäkään ensi kerralla
+tullessasi ostamaan täältä heiniä», sanoi mamselli Liisa-Maija ja
+kääntyi emännöitsijän puoleen, joka juuri tarjosi heille ruokaa.
+
+»No, mutta», sanoi Daniel Lagerlöf, »miksikä et aikaisemmin ole
+kertonut tätä minulle?»
+
+»Sen kai itsekin ymmärrät», sanoi mamselli Liisa-Maija. »En minä
+tahtonut vedota muuhun kuin omaan haluusi.»
+
+Rykmentinkirjuri istui taas ääneti, mutta saattoi selvästi huomata,
+että hänen morsiamensa sanat olivat vaikuttaneet syvästi häneen.
+
+»Voitko sanoa, minkä näköinen se mies oli, joka väitti olevansa rovasti
+Lagerlöf Arvikasta?» kysyi hän.
+
+»Voin kyllä», vastasi mamselli Liisa-Maija, ja sitten hän alkoi
+selittää, minkä näköinen hän oli. Ja varmaankin hänen selityksensä sopi
+piirre piirteeltä, sillä poika hämmästyi siinä määrin, että hän nousi
+pois pöydästä.
+
+»Mutta isäni kuoli samana vuonna, jolloin sinä synnyit», sanoi hän.
+»Ehkäpä sittenkin olet kuullut hänestä puhuttavan?»
+
+»En ollut koskaan nähnyt ketään Lagerlöfiä enkä koskaan kuullut
+puhuttavan enempää sinusta kuin isästäsikään, ennenkuin näin teistä
+unta», sanoi mamselli Liisa-Maija. »Kysy sinä Maija Perintyttäreltä,
+joka seisoo tässä vieressämme, eikö hän ole kuullut minun kuvaavan
+isääsi samalla tavalla lukemattomia kertoja!»
+
+Silloin rykmentinkirjuri pysähtyi aivan mamselli Liisa-Maijan eteen.
+»Jos vain uskaltaisin uskoa tätä», sanoi hän. Vielä kerran hän kiersi
+huoneen ympäri. Sitten hän palasi taas takaisin. »Silloinhan sinä
+olisit se, jonka rakas isäni on määrännyt minulle», sanoi hän.
+
+Mutta mitä mamselli Liisa-Maija siihen vastasi, sitä ei vanha
+emännöitsijä saanut koskaan tietää, sillä hän arveli nyt parhaaksi
+poistua huoneesta.
+
+Jälkeenpäin he istuivat sittenkin ja juttelivat yhdessä tuntikausia,
+ja seuraavana päivänä he olivat tehneet sovinnon, ja pian sen jälkeen
+heidän häänsä vietettiin.
+
+Ja mamselli Liisa-Maija oli kertonut hänelle, ettei mikään muu ollut
+esteenä ollut kuin hänen sulhasensa raskasmielisyys ja oikullisuus.
+Milloin hän oli arvellut, ettei hän tahtonut tehdä vääryyttä
+morsianvainajalle, ja milloin hän oli ajatellut veljeään Elofia ja
+arvellut, ettei hänellä ollut oikeutta tulla onnelliseksi, kun hänen
+veljensä oli hänen tähtensä tullut niin onnettomaksi.
+
+Mutta kuultuaan tuon unen oli hän saanut lujan ja varman pohjan
+jalkojensa alle ja uskalsi tehdä sen, mitä hartaimmin halusi.
+
+Ja siitä päivästä saakka, jolloin hän meni naimisiin, hän oli kuin
+toinen ihminen. Ensi vuosina sattui joskus, että raskasmielisyys
+sai vallan hänen ylitseen, mutta sitten hän muuttui rauhalliseksi
+ja tasaiseksi luonteeltaan. Hänen veljensä hukkui seuraavana vuonna
+Mårbackassa vietettyjen häiden jälkeen ja sitten seurasi kylläkin
+raskaita aikoja, mutta nekin menivät ohitse.
+
+Ja hän ja vanha rouva olivat naimisissa neljäkymmentäkuusi vuotta,
+ja viimeisenä kolmenakymmenenä vuonna oli kaikki voitettu, eikä sen
+onnellisempia ihmisiä ollut missään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta pikkulapset makasivat vuoteissaan ja kuuntelivat ihmetellen,
+ja samalla he olivat kovin hyvillään, sillä tähän saakka oli heidän
+isoisänsä ollut heidän mielestään kuin jonkunmoinen puujumala, mutta
+nyt hän oli muuttunut eläväksi ihmiseksi.
+
+
+
+
+Nostoväki.
+
+
+Vuonna 1810, kun isoäiti oli ollut naimisissa jo muutamia vuosia ja
+hänellä oli jo pari pientä lasta, istui hän eräänä iltana kyökkikamarin
+itäisen ikkunan luona. Hämärä oli laskeutunut maahan, niin että
+oli liian pimeä ommella, ja koska oltiin jo pitkällä maaliskuussa
+ja talikynttilät olivat loppumaisillansa, oli hän ottanut esille
+sukankutimensa, sillä sukkaa hän osasi kutoa pilkkosen pimeässäkin.
+
+Kesken työtään hän tunsi äkkiä, että hänen pitäisi kohottaa päätään ja
+katsoa ulos. Mutta hänen oli vaikea uskoa silmiään. Äsken oli ulkona
+ollut tyyntä ja kirkasta, nyt oli täysi lumituisku. Lunta sateli niin
+tiheään, että hän töin tuskin saattoi erottaa tulenkajasteen renkituvan
+ikkunasta, joka oli aivan hänen edessään. Tuuli painoi siltä puolen
+niin, että lunta tuprutti vasten seiniä, ja sinä lyhyenä hetkenä,
+jolloin hän oli istunut alallaan, oli keräytynyt jo niin korkeita
+kinoksia, että ne peittivät sekä pensaat että aitauksen.
+
+Pimeys oli lisääntynyt nopeasti rajuilman noustua, mutta hän saattoi
+sittenkin vielä nähdä, että monia isoja eläimiä tunkeutui kinosten
+läpi takapihalle. Hän ymmärsi heti, mitä lajia ne olivat. »Kunpa
+palvelustytöt pitäisivät nyt varansa eivätkä lähtisi hakemaan ulkoa
+halkoja», tuumi hän, »sillä harmaat hukat ovat tänä iltana liikkeellä.»
+
+Heti sen jälkeen hän kuuli huutoa ja näki suden hiipivän ikkunan ohi
+sen palatessa takapihalta. Sillä oli suussa jotakin, joka koetti tehdä
+vastarintaa. Isoäidin mielestä se näytti lapselta, mutta mikä lapsi se
+voisi olla? Olivathan hänen omat pienokaisensa aivan hänen vieressään,
+eikä talossa muita lapsia ollutkaan.
+
+Aivan ensimmäisen suden kintereillä tuli toinen ja silläkin oli lapsi
+kidassaan.
+
+Silloin isoäiti ei voinut istua enää paikoillaan. Hän hyökkäsi niin
+äkisti pystyyn, että kaatoi tuolin, juoksi keittiöön ja kyökinovesta
+ulos. Mutta siellä hän pysähtyi. Hän näki edessään kirkkaan, tyynen,
+suloisen kevätillan. Ei hän nähnyt lumipyryä, eikä hän nähnyt susia.
+Hän oli varmaankin nukahtanut kutimensa ääreen, ja kaikki se, minkä hän
+oli nähnyt, oli ollut vain unta.
+
+Mutta isoäiti käsitti, että siinä piili jotain vakavaa. »Meidän täytyy
+varoa pienokaisiamme», sanoi hän palvelusväelle. »Tämä ei ollut unta,
+vaan varoitus.»
+
+Mutta lapsille ei tapahtunut mitään vaarallista, he kasvoivat ja
+varttuivat, ja näky tai uni, tai mikä se oikeastaan lie ollut, oli
+unohtumaisillansa niinkuin niin paljon muutakin samantapaista.
+
+Elokuussa saapui joukko köyhiä sotilaita Mårbackaan. He olivat
+repaleisia, nälkäisiä ja sairaita, ruumiit olivat laihat kuin
+luurangot, ja silmät olivat ahneet kuin petoeläinten. Kaikissa näytti
+olevan selvä kuoleman leima.
+
+He kertoivat olevansa kotoisin Fryksändestä ja muista Fryksdalin
+pohjoisista pitäjistä. Mutta nyt, lähestyessään kotiseutuaan, he eivät
+olleet iloisia, sillä he pelkäsivät, etteivät heidän omaisensa tuntisi
+heitä enää. Kaksi vuotta sitten he olivat lähteneet kotoa terveinä
+ja voimakkaina. Mitä sanoisikaan kotiväki saadessaan heidät takaisin
+niin kurjina, etteivät he kelvanneet muuhun kuin kirkkomaan multiin
+haudattaviksi?
+
+Sodassa he eivät olleet käyneet, he olivat vain marssineet edestakaisin
+pakkasessa ja nälässä. Taistelua he eivät koskaan olleet nähneet, he
+olivat vain taistelleet tauteja ja kurjuutta vastaan.
+
+Heitä oli ollut useita tuhansia siihen aikaan, kun he läksivät
+liikkeelle, mutta toinen tuhatkunta toisensa jälkeen oli tuhoutunut. He
+kertoivat, että suuri osa heistä oli lähetetty avonaisissa proomuissa
+merelle keskellä talvea. Miten retki oli onnistunut, sitä ei kukaan
+tiennyt, mutta kun proomut olivat ajautuneet maihin, oli miehistö
+istunut kuolleena airojen ääressä, jäätyneenä ja paleltuneena.
+
+Ne, jotka vielä elivät, pyrkivät nyt kotiin omin neuvoin, mutta monta
+kertaa matkan varrella oli tapahtunut, että heitä oli kivitetty ja
+ajettu pois kylistä ja kartanoista, joita he olivat yrittäneet lähestyä.
+
+Eniten kalvoi heidän mieltään se suru, etteivät he olleet päässeet
+sotaan ja siellä kaatuneet, vaan että heidän oli pakko laahautua elämän
+läpi loppumattoman tuskan vallassa.
+
+He tiesivät itse millaisia olivat: täynnä syöpäläisiä, liasta haisevia
+ja inhoittavia katsella. Kun he tulivat Mårbackaan, eivät he pyytäneet
+päästä katokseen eikä vuoteisiin lepäämään. He halusivat vain saada
+olkikuvon ja kuivan mäkirinteen, missä ojentautua suoraksi.
+
+Mårbackassa ei sotamiesparkoja viskelty kivillä. Rykmentinkirjuri
+oli poissa kotoa, mutta hänen vaimonsa antoi heille luvan pystyttää
+leirinsä takapihalle, aitauksen sisäpuolelle. Puuroa ja velliä heille
+keitettiin joka päivä suurissa padoissa, ja kaikki vaatteet, joita
+ilman voitiin tulla toimeen, annettiin heille.
+
+Kartanon väki keräytyi alituisesti heidän leiripaikkansa ympärille
+kuunnellakseen kertomuksia heidän kokemuksistaan. Mutta eivätpä kaikki
+edes osanneet puhua. Monet olivat niin tylsiä, etteivät he vastanneet
+tuntikausiin. Tuskinpa he tiesivät enää, keitä olivat tai minne olivat
+menossa.
+
+Huhu näistä miehistä, jotka olivat niin kovin muuttuneet, kulki ympäri
+seudun, ja ihmisiä tuli pitkien matkojen päästä heitä katsomaan.
+
+»Tuo tuossa», sanoi eräs vieras mies, joka kauan oli seisonut ja
+tarkastellut matkamiesraukkoja, »tuo tuossa väittää olevansa Göran
+Persan poika Torsbystä. Mutta minä tunsin Göran Persan pojan. Hän oli
+korea poika. Ei ainoakaan piirre muistuta häntä.»
+
+Eräänä päivänä saapui paikalle köyhä leski. Hän oli kotoisin pienestä
+metsätorpasta kaukaa pohjoisesta, jossa hän henkensä ylläpidoksi sai
+käydä ankaraa taistelua nälkää ja hätää vastaan.
+
+»Onko teidän parissanne ketään Börje Knutsson nimistä?» kysyi hän
+katseltuaan hetken aikaa nostoväkeä.
+
+Ei kukaan koko joukosta vastannut. Miehet istuivat maassa jalat
+allaan ja nojasivat leukansa polviaan vasten. He istuivat siten usein
+liikahtamatta tuntimääriä.
+
+»Jos täällä on Börje Knutsson nimistä miestä, niin ilmoittakoon
+itsensä, sillä hän on minun poikani», sanoi nainen.
+
+Ei kukaan noista kurjista raukoista sanonut yhtään sanaa eikä
+liikahtanut. He eivät edes kohottaneet katseitaan vaimoon.
+
+»Olen itkenyt joka päivä sen jälkeen kuin poikani läksi luotani», sanoi
+köyhä leski. »Jos hän on teidän parissanne, niin voinee hän kai nousta
+ylös ja sanoa sen minulle, sillä en voi tuntea häntä.»
+
+Mutta kaikki pysyivät äänettöminä, ja vaimo läksi hiljaa pois.
+
+Ensimmäiselle ihmiselle, jonka hän sitten kohtasi, hän kertoi
+kokemuksensa. Ja hän oli levollinen ja miltei iloinen. »Luulin tähän
+saakka, että kadottaisin järkeni, jollei hän palaisi takaisin», sanoi
+hän. »Mutta nyt kiitän Jumalaa, ettei hän ole näiden luurankojen
+parissa.»
+
+Nostoväkimiehet lepäsivät Mårbackassa kokonaisen viikon. Sitten he
+jatkoivat matkaansa pohjoiseen päin kutakuinkin voimistuneina ja
+virkistyneinä.
+
+Mutta he olivat jättäneet jälkeensä punataudin. Kaikki koko talossa
+sairastuivat pahasti; ei ketään muita kuollut paitsi isoäidin kaksi
+pikkulasta. He olivat liian pienet voidakseen vastustaa tautia.
+
+Kun pienokaiset laskettiin arkkuihinsa, tuumi isoäiti itsekseen: »Jos
+olisin tehnyt kuten muut, jollen olisi ottanut vastaan noita miehiä,
+vaan ajanut ne pois talosta, niin pikkulapsen! olisivat vielä elossa.»
+
+Mutta kesken näitä ajatuksiaan muistui hänen mieleensä näky, jonka
+hän keväällä oli nähnyt, molemmat sudet ja lapset, joita ne olivat
+laahanneet mukanaan.
+
+»Jumalan ei ole syytä», sanoi hän, »hän varoitti minua.»
+
+Nuo pikkulapset eivät olleet kuolleet siksi, että hän oli ollut
+armelias, vaan sentähden, ettei hän ollut osannut varjella heitä
+tartunnalta.
+
+Kun hän ajatteli, että loppujen lopuksi hän itse oli syypää siihen,
+että lapset olivat nyt poissa ja kuolleet, niin suru oli käydä
+ylivoimaiseksi. »Tätä en koskaan voi unohtaa», tuumi hän, »minusta ei
+koskaan enää tule ihmistä.»
+
+Ja hänen epätoivonsa lisääntyi vielä siitä pelosta, mitä hänen miehensä
+sanoisi pienokaisten kuolemasta. Hän ei ollut käynyt kotona moneen
+kuukauteen. Raskasmielisyys oli kai saanut hänet niin valtoihinsa,
+ettei hän uskaltanut tulla kotiin. Isoäiti ei tiennyt, missä hän
+parhaillaan oleskeli. Hän ei voinut edes lähettää hänelle sanaa, jotta
+hän olisi saanut tietää, mitä oli tapahtunut.
+
+Nyt rykmentinkirjuri varmaan pitäisi sitä Jumalan rangaistuksena, koska
+hän oli mennyt naimisiin. Ehkäpä hän ei koskaan palaisi enää vaimonsa
+luokse.
+
+Mutta isoäiti ei ollut enää aivan varma siitä, tokko mies olikaan
+väärässä. Ehkäpä olisikin parasta, etteivät he enää koskaan tapaisi
+toisiaan.
+
+Kaikki talon asukkaat olivat kauhuissaan hänen surunsa johdosta eivätkä
+tienneet miten auttaa häntä. Mutta Pitkä-Bengt, renki, joka oli
+heistä vanhin, ei pelännyt toimia hiukan ominkin päin, ja hän läksi
+Kymsbergiin vielä kerran ottamaan selkoa isännästä.
+
+Tällä kertaa ei kestänyt kokonaista kahta päivää, ennenkuin Pitkä-Bengt
+palasi takaisin. Hän oli aivan oikein löytänyt rykmentinkirjurin ja
+saattanut perille asiansa, mutta tuskin hän oli puhunut loppuun, kun
+isäntä antoi valjastaa virkeän hevosen kiesien eteen ja ajoi yötä
+myöten, niin että hän saapui Mårbackaan jo seuraavana aamuna.
+
+Nyt hän ei ollut epäystävällinen eikä jäykkä astuessaan sisään. Hän
+sulki vaimonsa hellästi syliinsä ja pyyhki pois hänen kyyneleensä ja
+lohdutti häntä lempein sanoin.
+
+Tuntui siltä kuin hän nyt vasta, nähdessään vaimonsa masentuneena ja
+suruisena, olisi voinut osoittaa hänelle koko suuren rakkautensa.
+
+Isoäiti ei voinut olla sitä ihmettelemättä.
+
+»Minähän luulin kadottavani sinutkin», sanoi hän.
+
+»En minä ole sellainen, että minut kadotettaisiin surun tähden», sanoi
+rykmentinkirjuri. »Luulitko, että hylkäisin sinut siksi, että olit
+ollut liiaksi armelias?»
+
+Sinä hetkenä isoäiti luuli ymmärtävänsä miehensä mielenlaadun paremmin
+kuin koskaan ennen.
+
+Ilon ja rauhan päivinä, sen isoäiti tiesi, hänen täytyi luottaa
+itseensä, ja siihen hän hyvin pystyikin. Mutta surussa ja taistelussa
+ja vakavina hetkinä hänen miehensä oli aina seisova hänen rinnallaan ja
+suojeleva häntä.
+
+
+
+
+
+
+VANHOJA RAKENNUKSIA JA VANHOJA IHMISIÄ.
+
+
+
+
+Kivimajat.
+
+
+Useimmat rakennukset, joita oli Mårbackassa silloin, kuin luutnantti
+Lagerlöf otti talon haltuunsa, olivat vanhoja, mutta renkitupa ja
+lammaskarsina, niin arveltiin, olivat kaikkia muita vanhemmat. Sitä ei
+kukaan voinut varmuudella väittää, sillä vanha aitta, jota käytettiin
+ruoka-aittana, ja tahi, jossa oli pitkä katollinen luhti, ja sauna,
+jossa savustettiin sianlihaa, ja mallassauna, jossa imellytettiin
+ohria, eivät liioin olleet eilispäivän lapsia. Mutta renkitupa ja
+lammaskarsina olivat muuratut harmaista kivistä, sellaisista, joita
+oli kerätty ulkoa, sekä pyöreistä että litteistä, sekä suurista että
+pienistä, ja niiden seinät olivat kahden kyynärän paksuiset, aivankuin
+ne olisi tarkoitettu kestämään piiritystäkin. Sellaista rakennustapaa
+ei käytetty viime vuonna eikä sitä edellisenäkään, ja siksi ne
+näyttivätkin ansaitsevan palkinnon, kun iästä tuli kysymys.
+
+Luultavaahan oli, että ensimmäiset ihmiset, jotka asettuivat
+pysyväisesti Mårbackaan asumaan, olivat tulleet jostakin lähikylästä,
+jossa oli kylliksi väkeä kaikissa tuvissa, mutta riittämättömästi
+viljeltyä maata, niin että leivästä oli puute. Varmaankin sinne oli
+saapunut joku nuori pari, joka halusi mennä yhteen, mutta kun köyhyys
+oli suuri, niin he eivät olleet tienneet muuta neuvoa kuin asettua
+erämaahan uutisasukkaiksi. Heidän huomionsa oli kiintynyt Åsbergin
+rinteellä olevaan karjalaitumeen, ja he olivat muuttaneet sinne
+ja aluksi kai asuneet niissä pikkumajoissa, joissa karjapaimenet
+aikaisemmin olivat majailleet. Mutta jonkun ajan kuluttua heistä oli
+ehkä olo siellä tuntunut turvattomalta, sillä naapureita ei ollut, ja
+joskus karhu kävi navetassa vieraisilla ja hurjat sysimiehet tuottivat
+heille itselleen rauhattomuutta.
+
+Sellaisten olosuhteiden vallitessa tuntuu aivan luonnolliselta, että he
+rakensivat itselleen pari kivimajaa, toisen omiksi tarpeikseen, toisen
+eläimille.
+
+Rakennus, jossa karjan tuli asua, oli suurempi. Siinä ei ollut
+ikkunoita, ainoastaan luukkuja kotonataottuine rautaristikkoineen,
+niin ettei karhu eikä varas voinut tunkeutua sisään. Lattiana oli vain
+tallattu multa, mutta huone oli karkealla hirsiseinällä jaettu kahtia,
+niin että eläimet, jotka eivät viihtyneet yhdessä, voitiin pitää
+erillään. Hevoset ja lampaat, jotka aina ovat ystäviä, saivat siis
+oleskella toisessa osastossa, lehmät ja vuohet toisessa.
+
+Kivimaja, joka oli aiottu ihmisiä varten, oli pienempi ja siinä oli
+vain yksi suoja. Mutta siihen pantiin permanto käsinhalaistuista
+hirsistä, kaksi ikkunaa oli pitkällä sivulla, ja siinä oli uuni ja
+savupiippu. Itäpuolella, vastapäätä ikkunaseinää, oli uutisasukkaalla
+suuri sänkykaappi. Siihen mahtui kaksi leveää vuodetta lattialle ja
+kaksi yhtä leveää vuodetta katon rajaan. Ne olivat hyvin suuret,
+kolme henkeä saattoi huoleti maata vieretysten kummassakin vuoteessa.
+Ikkunaseinää pitkin kulki penkki, ja sen edessä oli valtavan
+suuri mäntypöytä. Uuni oli toisella lyhyellä seinällä, ulko-ovi
+vastakkaisella.
+
+Luutnantti Lagerlöfin aikana, jolloin entistä asuinrakennusta
+käytettiin renkitupana, oli se sisältä melkein entisensä näköinen.
+Sänkykaappi oli paikoillaan ja samoin pyöreä, avoin takka ja
+pieniruutuiset ikkunat, joissa ulkopuolella oli rautaristikot. Pitkä
+penkki ja pöytä olivat poistetut, niiden tilalla oli höyläpenkki
+täysinäisine työkalulaatikkoineen. Niinikään oli kaksi pientä,
+pyöreää tuolia, jotka hyvinkin saattoivat olla peräisin ensimmäisten
+uutisasukkaiden ajoilta, ja samaten kulunut hakkuupölkky, joka seisoi
+takan edessä.
+
+Täällä asui tallirenki ja renkipoika, tänne työväki tuli lomahetkinään
+lepäämään ja syömään, ja tänne käskettiin köyhät maankiertäjät, kun he
+pyysivät yösijaa.
+
+Täällä Pien-Bengt, joka rykmentinkirjurin aikana oli ollut
+tallirenkinä, vietti vanhuutensa päivät, hän joka oli ollut niin kauan
+talon palveluksessa, että luutnantti Lagerlöf oli pyytänyt hänelle
+kunniamitalia.
+
+Toisenkin talon palvelijan oli määrä saada kunniamitali, nimittäin
+vanhan emännöitsijän. Hän ei ollut läheskään niin vanha kuin
+Pien-Bengt. Hän oli yhä palveluksessa, oli reipas ja toimelias ja sai
+ajaa kirkkoon herrasväen vaunuissa ja vastaanottaa mitalin kirkossa.
+
+Mutta Pien-Bengt makasi sairaana sinä päivänä, hänellä oli
+jäsenkolotusta ja noidannuoli oli iskenyt hänen selkäänsä, niin ettei
+hän voinut nousta ajopeleihin, vaan hänen oli pakko jäädä kotiin.
+
+Mitali hänen piti saada joka tapauksessa, mutta suuri juhlallisuus meni
+häneltä hukkaan, kun hän ei voinut päästä kirkkoon. Huhu oli kertonut,
+että Sunnen rovastin oli määrä tulla Ämtervikiin pitämään puhetta
+uskollisille palvelijoille ja itse ripustaa kiiltävä hopearaha heidän
+kaulaansa.
+
+Tietäähän sen, ettei Pien-Bengt ollut mielissään maatessaan tuskissaan
+ja kivuissaan sillä välin kuin suurin hetki, jonka elämä saattoi
+tarjota hänelle, meni hänen ohitseen.
+
+Luutnantti Lagerlöf kertoi tietysti rovastille, että Pien-Bengt oli
+sairas eikä voinut saapua kirkkoon. Mutta rovasti ei halunnut kellekään
+niin kernaasti osoittaa kunnioitusta kuin palvelijalle, joka koko
+ikänsä oli palvellut samassa talossa ja ottanut osaa isäntäväkensä sekä
+iloihin että suruihin. Ja kun hän sai kuulla asian laidan, sanoi hän
+haluavansa tulla Mårbackaan heti jumalanpalveluksen jälkeen ja itse
+antaa hänelle mitalin.
+
+Luutnantti ilostui kovin kuultuaan tämän, mutta samalla häntä myös
+hiukan arvelutti. Niin pian kuin säädyllisyys vain salli, läksi hän
+kirkosta ja ajaa karautti kotiin, jotta ennättäisi Mårbackaan hetkistä
+ennen rovastia.
+
+Ja Pien-Bengt pestiin ja kammattiin kaikessa kiireessä ja hänen
+ylleen puettiin pyhäpaita. Hän sai puhtaat lakanat vuoteeseensa ja
+kauniin tikatun peitteen tavallisten lammasnahkavällyjen sijalle.
+Koko renkitupa lakaistiin, lastut höyläpenkin alta kannettiin ulos,
+ja nokiset hämähäkinverkot katon rajasta revittiin alas. Katajia
+ripotettiin lattialle, oven eteen pantiin uusia havuja, ja suuri kimppu
+koivunlehtiä ja sireenejä pistettiin uunin koloon.
+
+Sunnen rovastina ei siihen aikaan ollut sen vähempi mies kuin itse
+Anders Fryxell. Hän oli komea, ankara ja kunnianarvoisa, mutta
+ylpeä hän ei ollut, niinpä hän heti, saavuttuaan Mårbackaan, läksi
+renkitupaan Pien-Bengtin luo kiinnittääkseen mitalin hänen rintaansa.
+
+Luutnantti ja rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa ja emännöitsijä ja koko
+talonväki seurasi hänen mukanaan. He odottivat tietenkin, että rovasti
+pitäisi pienen puheen Pien-Bengtille, ja he asettuivat hiljaisina ja
+hartaina seisomaan renkituvan seinävierustalle.
+
+Ja aluksi kaikki kävi niinkuin pitikin. Rovasti luki aluksi muutamia
+raamatunlauseita, ja Pien-Bengt makasi hiljaa ja juhlallisena
+vuoteellaan ja kuunteli.
+
+»Sinä, Bengt», sanoi rovasti, »olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija,
+jommoisista Herra puhuu».
+
+»Niin», sanoi Pien-Bengt vuoteestaan, »se on aivan totta. Uskollinen
+minä olen ollut.»
+
+»Et ole koskaan pyytänyt omaa etuasi, vaan olet hoitanut leiviskääsi,
+joka sinulle on uskottu.»
+
+»Niin», sanoi Pien-Bengt, »se on kaikki totta. Suurkiitosta rovastille,
+kun sanoo sen.»
+
+Näytti siltä, kuin nuo alituiset keskeytykset olisivat kiusanneet
+rovastia. Hänhän oli suuri herra ja tottunut seurustelemaan suurten
+kanssa, ja minne ikänä hän tuli, osasi hän taitavasti käyttäytyä. Hän
+oli sellainen, että ihmiset helposti nolostuivat hänen seurassaan, hän
+oli käytökseltään mahtava ja tahtoi aina sanoa viimeisen sanan.
+
+Tällä kertaahan hän ei ollut ehtinyt oikein valmistaa puhettansa, sillä
+matka Mårbackaan oli päätetty kovin hätäisesti, ja puhe, jonka hän oli
+pitänyt kirkossa, ei soveltunut oikein renkitupaan. Hän yskäisi pariin
+kertaan ja alkoi sitten uudelleen.
+
+»Sinä, Bengt, olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija.»
+
+»Niin, se on ihan varma», sanoi Pien-Bengt.
+
+Veri kohosi suuren ja älykkään rovasti Fryxellin otsalle.
+
+»Ole sinä vaiti, Bengt, kun minä puhun», sanoi hän.
+
+»Kyllä minä olen vaiti», sanoi ukko. »Enhän minä vastusta rovastia.
+Kaikki, mitä rovasti sanoo, on totta.»
+
+Rovasti punastui yhä enemmän. Hän yskäisi taaskin ja yritti vielä
+kerran.
+
+»Sinä Bengt olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija, mutta niinpä
+sinulla on ollut myös hyvä isäntäväki.»
+
+Mutta ukko oli kovin mielissään siitä, mitä kuuli. Hänen oli aivan
+mahdotonta olla vaiti.
+
+»Se vasta onkin totta, rakas rovasti, se vasta on totta. He ovat kaikki
+olleet kelpo miehiä, sekä Wennervik, rykmentinkirjuri että tämä Erik
+Gustav.»
+
+Hän ojensi kätensä ja laski sen luutnantti Lagerlöfin olkapäälle ja
+siveli hänen käsivarttaan. Hän oli niin onnellinen, että hänen kasvonsa
+loistivat.
+
+Rovasti koroitti vielä kerran äänensä.
+
+»Ole vaiti, Bengt, kun minä puhun», sanoi hän.
+
+»Kyllä minä olen vaiti», sanoi ukko, »se on aivan oikein. Joka ainoa
+sana, jonka rovasti sanoo, on totta.»
+
+Nyt rovastin täytyi vetää suunsa nauruun.
+
+»Ei sinulle voi mitään, Bengt», sanoi hän. »Saat jäädä puheetta. Tästä
+saat mitalisi, ja kanna sitä terveydellä ja kunnialla monta vuotta!»
+
+Näin sanoen rovasti astui vuoteen luo ja laski mitalin ukon
+pyhäpaidalle.
+
+Päivällisen aikana Mårbackassa rovasti näytti hiukan miettiväiseltä.
+
+»Ei koskaan ennen ole sattunut minulle, että olisin hämmentynyt
+puhuessani», sanoi hän. »Mutta kaikkea eläissään kokee.»
+
+
+
+
+Raha-arkku.
+
+
+Pien-Bengt puolestaan oli täysin tyytyväinen puheeseen, joka oli
+hänelle pidetty. Nuo sanat, että hän oli ollut hyvä ja uskollinen
+palvelija, sekä mitali ja rovastin läsnäolo renkituvassa ja koko
+kunnianosoitus vaikuttivat puolestaan sen, että jäsensärky ja
+noidannuoli katosivat. Iltapäivällä ukko istui vuoteessaan ja kertoi
+kerta toisensa jälkeen jokaiselle, joka vain halusi kuulla siitä
+suuresta tapauksesta, jolloin hän pelasti rykmentinkirjurin raha-arkun.
+
+Eräänä talvena oli hän ollut rykmentinkirjurin mukana
+veronkantomatkalla. He olivat käyneet kaikissa itäisissä piirikunnissa
+ja heidän oli määrä lähteä läntisiin, mutta ennenkuin he läksivät
+matkaan, tahtoi rykmentinkirjuri pistäytyä kotiin, sillä hän ikävöi
+vaimoaan ja lapsiaan.
+
+Eihän hän sitä sanonut Pien-Bengtille. Hän syytti vain sitä, että
+hevonen tarvitsi parin päivän levon ja että eväsvakka oli tyhjä ja
+vaati täyttämistä. Sitä paitsi oli raha-arkku nyt niin täynnä, sanoi
+hän, ettei hän tahtonut kuljettaa sitä sen pitemmälle, vaan halusi
+tyhjentää sen ensin ja lähettää rahat Karlstadiin.
+
+Mutta samana päivänä, jolloin he käänsivät nenänsä kotia kohti, alkoi
+pyryttää niin vimmatusti, että kaikki tiet tukkeutuivat, ja heidän
+oli ajettava käymäjalkaa. Oli melkein hämärä, kun he ajoivat Klarjoen
+poikki Olsäterin kohdalla, ja kun rykmentinkirjuri heti sen jälkeen
+ajoi Nordsjön herraskartanon ohi, sanoi hän, että hänen olisi pitänyt
+pistäytyä sinne ja pyytää yösijaa. Mutta hän ikävöi kotiin, kuten
+sanottu, eikä Mårbackaan ollut enää kuin kahden penikulman matka, ja he
+olivat molemmat sitä mieltä, Pien-Bengt sekä hän, että sittenkin oli
+parasta saada maata omassa vuoteessaan, vaikka pitäisi viipyä tiellä
+aina kymmeneen tai yhteentoista saakka.
+
+Kun he saapuivat syvään metsään, joka on Nordsjön ja Sandvikin
+välisellä taipaleella, oli tie kokonaan ummessa, ja reki kulki
+niin raskaasti eteenpäin, että Rusko ei jaksanut sitä enää vetää.
+Se pysähtyi joka askeleella, eikä siihen voitu saada eloa paremmin
+piiskalla kuin hyvillä sanoillakaan.
+
+»Tämäpä vasta oli harmillista, Bengt», sanoi silloin rykmentinkirjuri.
+»Mutta eikö tässä lähellä ole pientä metsätorppaa?»
+
+»On kyllä, rykmentinkirjuri on aivan oikeassa. Vähän matkan päässä on
+mökki. Mutta siellä ei rykmentinkirjuri voi olla yötä.»
+
+»Kyllä ymmärrän, mitä tarkoitat, Bengt», sanoi rykmentinkirjuri.
+»Tuo torppa taitaa olla veijarien ja maantienkulkijoiden kapakkana,
+ja rehelliset ihmiset yleensä välttävät sitä. Mutta arveletko, että
+meillä on valitsemisen varaa? Nyt olemme olleet kolme tuntia matkalla
+Nordsjöstä tänne ja hevonen on väsynyt. Meidän täytyy saada se
+katokseen, jotta se saisi levähtää.»
+
+»Niin, rykmentinkirjuri tekee miten parhaaksi näkee», sanoi Pien-Bengt.
+
+Kun renki puhui täten, tiesi isäntä, että hänellä oli pätevät syynsä
+olla poikkeamatta torppaan, ja hän päätti yrittää vielä kerran päästä
+maantiellä eteenpäin.
+
+Molemmat matkamiehet nousivat reestä ja alkoivat polkea tietä
+hevoselle, joka seurasi hitaasti jäljessä. Se oli raskasta työtä.
+Pien-Bengt puolestaan sai siinä ponnistella, ja rykmentinkirjuri,
+jolla oli suuret polviin saakka ulottuvat matkasaappaat jalassa,
+sudennahkaturkit yllä ja matkavyö uumilla, hengästyi kokonaan.
+
+»Ei, Bengt, tämä ei käy», sanoi hän, kun he olivat päässeet torpan
+edustalle. »Minun käy samoinkuin Ruskonkin. Menepä sisään pyytämään
+yösijaa.»
+
+Pien-Bengt ei voinut muuta kuin totella. Mutta hänen mielestään olisi
+ollut parempi jäädä koko yöksi rekeen istumaan, kuin kruunun rahat
+matkassaan lähteä tuollaiseen varkaitten pesään. Hän näki selvästi,
+että vaara tässä uhkasi.
+
+Hän astui sisään ja näki miehen ja vaimon istuvan hyvässä rauhassa
+uunin ääressä. Eikä voi väittää, että he olisivat iloinneet
+vieraitten tulosta. He tekivät mahdollisimman paljon verukkeita.
+Kamari ei ollut lämmitetty, eikä heillä ollut sellaista vuodetta eikä
+vuodevaatteitakaan, jotka olisivat sopineet herrasmiehelle.
+
+Pien-Bengt sai heidät kuitenkin taivutetuiksi. Vaimo kantoi puita
+kamariin ja sytytti tulen takkaan. Mies tarttui lapioonsa ja auttoi
+Pien-Bengtiä luomaan lumen syrjään, niin että hevonen ja reki voitiin
+ajaa ulkohuoneen eteen.
+
+Kun Pien-Bengt tuli reen luo, huomasi hän, että rykmentinkirjuri nukkui
+istuallaan, niin väsynyt hän oli.
+
+»Eipä nuo liiaksi vartioi kruunun rahoja», sanoi metsätorpan isäntä
+irvistellen.
+
+»Ei hän vielä ole kadottanut äyriäkään kruunun varoista», tiuskasi
+Pien-Bengt.
+
+Aina, kun rykmentinkirjuri ja Pien-Bengt tulivat jonnekin, oli heillä
+sellainen tapa, että isäntä kantoi raha-arkkua ja Pien-Bengt seurasi
+jäljessä eväsvakkaa tuoden.
+
+Kun Pien-Bengt nyt huomasi, miten väsynyt isäntä oli, sanoi hän
+hänelle, että reki oli ajettu kurjan liiterin eteen, jonne hevonen
+pantaisiin yöksi: »Menkää nukkumaan, rykmentinkirjuri! Minä tuon
+molemmat arkut.»
+
+»Ei sinun tarvitse tuoda kuin toinen», sanoi rykmentinkirjuri. Hän
+tarkoitti, että vain raha-arkku oli tuotava sisään, sillä eväsarkku oli
+tyhjä. Mutta sitä ei Pien-Bengt ymmärtänyt.
+
+Hän riisui hevosen valjaista ja talutti sen liiteriin. Kun hän palasi
+sieltä takaisin, oli rykmentinkirjuri mennyt tupaan, ja torpparikin oli
+kadonnut. Raha-arkkua ei ollut reessä, mutta kaikkihan oli niinkuin
+pitikin olla. Rykmentinkirjuri istui tulen ääressä pienessä kurjassa
+huoneessa, kun Pien-Bengt astui sisään. Hän kuuli, että renki laski
+arkun maahan ovensuuhun, mutta hän oli niin väsynyt, ettei viitsinyt
+kääntää päätään. »Lukitse nyt ovi, Bengt, ja ota avain suulta!» sanoi
+hän.
+
+»Ei eväsvakasta paljon hyötyä ole», sanoi Pien-Bengt, »se on tyhjä.»
+
+»Sitähän minäkin arvelin», sanoi isäntä, »mutta emmeköhän me nuku tänä
+yönä, vaikka emme saakaan illallista.»
+
+Hän ojentautui pitkäkseen puupenkille isot saappaat jaloissa ja turkki
+yllä, sellaisena kuin hän oli. Hän asetti vain pari halkoa pään alle ja
+nukkui heti.
+
+Hänellä ei ollut koskaan tapana nukkua kauemmin kuin neljään tai
+viiteen, ja nyt hän heräsi jo kahdelta täysin levänneenä ja virkkuna.
+
+»Ylös, Bengt!» huusi hän. »Nyt me lähdemme Herran nimessä matkaan,
+jotta saamme aamiaista Mårbackassa.»
+
+Pien-Bengt nousi heti ylös. Kynttilää heillä ei ollut, mutta talvinen
+yö ei ollut aivan pimeä. He näkivät kylliksi voidakseen kopeloida ulos
+huoneesta.
+
+»Ota sinä arkku, Bengt, ja mene valjastamaan», sanoi rykmentinkirjuri,
+»niin minä menen tupaan ja maksan yösijasta.»
+
+Heti sen jälkeen oli kaikki selvää, ja he läksivät matkaan. Pyry oli
+lakannut, ja vaikka tie olikin vielä ummessa, pääsivät he sittenkin
+jommoisella vauhdilla eteenpäin, sillä hevonen oli levännyt.
+
+»Ei ollut sittenkään niin tyhmää, vaikka jäimme tänne yöksi», sanoi
+rykmentinkirjuri.
+
+»Kävi paremmin kuin luulin», sanoi Pien-Bengt. »Näin niin pahaa unta
+kaiken yötä, ja kuulin niin paljon melua. Minun mielestäni hakattiin
+ja kolkutettiin kaiken aikaa tuvassa. En tänä hetkenä vielä käsitä,
+olivatko he työssä vai näinkö unta.»
+
+»Sinä näit kai unta, että he varastivat arkkuni», sanoi isäntä.
+
+»Niin, mutta missä arkku on?» huudahti renki ja alkoi etsiä vällyjen
+alta.
+
+»Arkkuko?», sanoi rykmentinkirjuri. »Sinähän kannoit sen ulos.»
+
+»Minäkö? Minähän kannoin vain eväsarkun.»
+
+»Mutta sanoinhan eilen sinulle, että ottaisit vain raha-arkun
+huoneeseen ja jättäisit toisen rekeen!»
+
+Tukalin hetki rykmentinkirjuri Lagerlöfin koko elämässä oli varmaankin
+se, kun hän huomasi, että erehdyksestä raha-arkkua ei oltu tuotukaan
+sisään yöksi. Selvää oli, että torppari oli sen varastanut. Mutta minne
+hän oli kätkenyt sen? Oliko hän voinut saada sen auki? Se oli oikea
+kruununvoudin arkku konelukkoineen ja vahvoine raudoituksineen, mutta
+ei ollut sittenkään mahdotonta, että hän oli saanut sen murretuksi auki.
+
+He jättivät hevosen tielle ja kiiruhtivat takaisin torppaan.
+
+Mies ja vaimo ja lisäksi neljä henkeä istui takan ääressä, kun he
+hyökkäsivät sisään. Ei kukaan näyttänyt lainkaan hämmästyvän, mutta
+Pien-Bengt näki ensi silmäyksellä, että tuvassa olevat miehet olivat
+pahimpia veijareita, mitä koko seudulla oli.
+
+»Sanoinhan teille, ettette pääse kotiin, ennenkuin tie on lumiauralla
+avattu», sanoi vaimo.
+
+»Kyllä me eteenpäin pääsemme», sanoi rykmentinkirjuri, »mutta
+raha-arkkuni jäi tänne tupaan, ja se minun on ensin saatava matkaani.»
+
+»Onko mahdollista, että hän unohti raha-arkkunsa tänne. Se on kai
+kamarissa. Siellä ei kukaan ole käynyt teidän lähdettyänne.»
+
+»Raha-arkkuni ei ole unohtunut», sanoi rykmentinkirjuri ankarasti,
+»mutta antakaa se heti tänne! Kyllä te tiedätte, miten sen käy, joka
+varastaa kruunun rahoja.»
+
+»Minne me olisimme voineet kätkeä suuren raha-arkun?» sanoi vaimo.
+»Näettehän itse, mitä tuvassa on. Etsikää vain koko talo läpi.»
+
+Sitä Pien-Bengt oli jo tehnytkin. Hän oli etsinyt ja nuuskinut joka
+nurkan, löytämättä mitään.
+
+»Jollette tuo sitä hyvällä esille», sanoi rykmentinkirjuri, »niin ei
+ole muuta neuvoa, kuin että renkini jää tänne vartioimaan. Ei kukaan
+teistä saa poistua tuvasta, ennenkuin palaan nimismiehen kera.»
+
+»Hänenkö pitäisi vartioida meitä!» sanoi vaimo, ja tuntui siltä,
+kuin hänen olisi tehnyt mieli nauraa. Eikä siinä suuria edellytyksiä
+ollutkaan, että Pien-Bengt yksin olisi voinut pidättää kuutta ihmistä
+tuvassa, sillä välin kuin rykmentin kirjuri ajoi nimismiestä hakemaan.
+
+Kaiken aikaa oli Pien-Bengt aprikoinut erästä asiaa. Hän kuuli että
+tuli räiskyi ja paloi leivinuunissa, mutta hän ei nähnyt jälkeäkään
+emännän leipomishommista.
+
+Sanaakaan sanomatta hän hiipi uunin luo ja avasi uuninsuun. »Tulkaapa
+tänne, rykmentinkirjuri ja katsokaa, minkälaista leipää tässä uunissa
+paistetaan!» huusi Pien-Bengt.
+
+Uunissa, keskellä palavaa tulta, oli raha-arkku.
+
+Mies ja vaimo aikoivat hyökätä Pien-Bengtin kimppuun, mutta
+rykmentinkirjuri Lagerlöf oli vahva mies. Hän työnsi syrjään varkaat,
+ja kun veijarit, jotka myöskin olivat ruvenneet liikkumaan paikoiltaan,
+näkivät, millaisia iskuja hän kykeni antamaan, pysyttelivät he alallaan.
+
+Pien-Bengt otti käteensä uunikoukun ja veti yhdellä nykäyksellä arkun
+hedehe. Hän ei malttanut odottaa. Hän oli polttaa sormensa saadakseen
+selkoa, mitä vahinkoa se oli kärsinyt.
+
+»Sen ainakin näen, ettei sitä ole avattu», huusi hän.
+
+Niinpä olikin. Vahva tammi-arkku oli kestänyt. Varkaat olivat kaiken
+yötä viilanneet ja vasaroineet sitä, mutta eivät olleet saaneet
+konelukkoa auki eikä raudoituksia rikki. Muun neuvon puutteessa he
+olivat pistäneet sen nyt leivinuuniin, mutta Pien-Bengt oli liian
+varhain yllättänyt heidät. Vain vähäinen osa yhtä kulmaa oli ennättänyt
+hiiltyä.
+
+
+
+
+Paalu-aitta.
+
+
+Kaikki talon vanhat ihmiset väittivät yhdestä suusta, että vanha
+paaluaitta oli iältään vanhin kivirakennusten jälkeen. Mutta
+ensimmäinen uutisasukas ei ollut rakentanut sitä, se oli pystytetty
+vasta satasen vuotta hänen aikansa jälkeen, jolloin Mårbackasta oli
+tullut oikea talonpoikaistalo.
+
+Väki, joka siihen aikaan asui siellä, oli kai suurella kiireellä
+rakentanut paaluahan siksi, että jokaisessa suuremmassa talossa tuli
+olla sekainen.
+
+Joka tapauksessa se rakennettiin yksinkertaisimman mallin mukaan. Se
+seisoi varsin matalien paalujen varassa eikä siinä ollut minkäänlaisia
+koristeita. Ovi oli matala, niin että oli pakko kumartua päästäkseen
+sisään. Mutta lukko ja avain olivat sitä suuremmat. Ne olivat kuin
+tehdyt vankilaa varten.
+
+Ikkunaa ei aitassa ollut, ainoastaan pienet aukot, jotka suljettiin
+luukuilla. Kun kesäisin ei tahdottu sulkea luukkuja, asetettiin aukkoon
+jonkunmoinen kärpäsristikko, joka oli tehty tikuista. Pujoteltiin
+ohuita tikkuja ristikkäin, kunnes saatiin niin suuri ikkuna, että se
+peitti aukon. Paljon valoa ei tuollaisista raoista tullut aittaan,
+mutta ei siellä aivan pimeäkään ollut.
+
+Paaluaitta oli jaettuna kahteen kerrokseen, ja ylempi kerros oli paljoa
+huolellisemmin, sisustettu kuin alempi. Siinä olivat talonpojat varmaan
+aikoinaan säilyttäneet kalleimmat aarteensa.
+
+Varmaankin paaluaitta oli vielä luutnantti Lagerlöfin aikana aivan
+samanlainen kuin se alkuaankin oli ollut. Ulkokatto oli ehkä uusi,
+mutta muuten se oli saanut olla rauhassa. Ei oltu portaita muutettu,
+vaikka porrasaskeleet olivat niin tiheässä, ettei voinut saada
+jalkaansa niiden väliin, eikä ikkuna-aukkoon koskaan teetetty ruutua.
+
+Syksyisin siellä oli komeata. Alakerroksessa oli suuria hinkaloita
+täynnä vastajauhettuja jauhoja. Niiden rinnalla oli laajoja
+sammioita, jotka olivat reunojaan myöten täynnä suolattuja liha-
+ja läskikappaleita. Niiden vieressä oli saaveja ja ämpäreitä,
+täynnään liha-, läski-, perunamakkaroita, kaikkea sellaista, mitä
+syysteurastuksen aikana oli tehty. Perimmässä nurkassa seisoi
+sillitynnyri, astiallinen suolattua siikaa, usein lohinelikkokin; sitä
+paitsi saaveja, joissa oli suolattuja papuja, suolattua pinaattia ja
+nelikkoja täynnä keltaisia ja vihreitä herneitä.
+
+Yläkerroksessa oli suuria voipyttyjä, jotka oli kesällä täytetty ja
+säästetty talven varaksi. Ruukkujen yläpuolella hyllyillä oli pitkissä
+riveissä juustoja, katossa riippui savustettuja kinkkuja, jotka olivat
+nyt vuoden vanhat. Kotikasvuista humalaa säilytettiin säkissä, joka oli
+kuin suuri patja, ja maltaita toisessa. Kokonaisen vuoden tarpeet oli
+koottu tänne.
+
+Ruoka-aitassa hallitsi emännöitsijä. Ruoka-aitta oli hänen omansa ja
+harvoin hän luovutti kellekään ruoka-aitan avainta. Mamselli Lovisa
+Lagerlöf sai mielensä mukaan puuhata säilyhuoneessa ja maitokamarissa,
+mutta ruoka-aitassa emännöitsijä kävi kernaimmin itse.
+
+Samoin emännöitsijä piti myös yksin huolta koko ruoanlaitosta.
+Mamselli Lovisa sai keittää mehut ja hillot ja leipoa pikkuleivät,
+mutta niin pian kuin oli paistettava paisti tai juoksutettava juusto
+tai leivottava näkkileipää, niin vanha emännöitsijä oli aina itse
+ohjaksissa.
+
+Mårbackan pikkulapset rakastivat häntä ja luottivat häneen
+rajattomasti. Eipä puuttunut paljoa, etteivät he pitäneet häntä koko
+talon tärkeimpänä henkilönä.
+
+Näkiväthän he, että joka kerta kuin taloon tuli matkustavaisia
+sukulaisia, nämä menivät heti keittiöön tervehtimään emännöitsijää,
+ja jos perheen keskuudessa tapahtui jotakin merkillistä, niin kutsui
+luutnantti Lagerlöf hänet sisään ja kertoi asian hänelle, ja kun
+Daniel ja Johan matkustivat kouluun uutena vuonna tai syksyllä, niin
+käskettiin heidän aina sanoa hyvästi emännöitsijälle.
+
+Lapset kuulivat myös kaikkien vieraitten puhuvan rouva Lagerlöfille
+siitä suuresta onnesta, että talossa oli sellainen uskollinen
+palvelija. Hänen käsissään ei mikään joutunut hukkaan.
+
+Sitä paitsi ei missään muualla ollut sellaista jouluolutta eikä
+näkkileipää eikä niin hyvänmakuista ruokaa kuin Mårbackassa, ja se oli
+vanhan emännöitsijän ansio, siitä kaikki olivat yhtä mieltä.
+
+Eipä siis ihme, vaikka pikkulapset arvelivat, että hän oli se
+tukipylväs, jonka nojassa kaikki pysyi pystyssä. He uskoivat täydesti,
+että jollei emännöitsijää olisi ollut, niin koko Mårbacka olisi mennyt
+nurin.
+
+Mutta eräänä päivänä oli pikku Anna Lagerlöf päässyt salaisuuden
+perille, joka säikähdytti häntä suuresti. Hän ei voinut kantaa sitä
+yksin, vaan hänen täytyi kertoa sisarelleen Selmalle, mitä hän oli
+kuullut palvelijoiden puhuvan keskenänsä, että näet emännöitsijä oli
+naimisissa ja että hänellä oli mies.
+
+Ei voi sanoin selittää, miten pikkutytöt pelästyivät. Jos emännöitsijä
+oli naimisissa ja hänellä oli mies, niin eiväthän he voineet olla
+varmat siitä, että saisivat pitää hänet Mårbackassa.
+
+Ja mitenkä silloin oli käyvä heidän äitinsä, jolla oli nyt niin hyvä
+apu hänestä? Kuinka oli käyvä heidän itsensä, he kun saivat häneltä
+herkkupalan joka kerta käydessään keittiössä? Ja miten koko talon?
+
+Heidän täytyi välttämättä saada selko asiasta.
+
+He päättivät kysyä Lasten-Marilta, uudelta lapsentytöltä, oliko
+todellakin mahdollista, että emännöitsijä oli naimisissa.
+
+Lasten-Mari oli selvillä asiasta. Hän oli kuullut siitä äidiltään, joka
+oli ollut palveluksessa Mårbackassa juuri niihin aikoihin, jolloin tämä
+tapahtui.
+
+Se oli aivan totta eikä juttua lainkaan, että vanha emännöitsijä oli
+naimisissa, vaikka eivät lapset olleet koskaan sitä kuulleet. Ja mies
+eli Karlstadissa ja oli nikkarimestari. Hän ei ollut edes kuollutkaan.
+
+Ja asianlaita oli sellainen, että kun luutnantti ja hänen veljensä
+kävivät koulua Karlstadissa, oli vanha rouva Lagerlöf lähettänyt
+uskollisen emännöitsijänsä, Maija Perintyttären pitämään huolta pojista
+ja keittämään heille ruokaa. Kaupungissa tämä oli tutustunut erääseen
+nikkariin, joka oli kosinut häntä.
+
+Ja Lasten-Marin äiti oli sanonut, että sinä keväänä, jolloin
+emännöitsijä tuli kotiin ja sanoi menevänsä naimisiin, oli vanha rouva
+tullut pahoilleen ja pelästynyt, sillä nyt hän tiesi kadottavansa
+parhaan aarteensa. »Millainen se mies on, jonka kanssa menet naimisiin,
+Maija?» oli hän kysynyt. »Tiedätkö, onko hän kelpo mies?»
+
+Olipa niinkin, siitä hän oli varma. Mies oli nikkarimestari, hänellä
+oli oma työpajansa ja oma talo. Hänellä oli koti valmiina, joten
+he saattoivat heti mennä naimisiin, ja hän oli paras mies, mitä
+emännöitsijä koskaan saattoi saada.
+
+»Mutta miten sinä voit viihtyä vuodet umpeensa aution kadun varrella»,
+sanoi rouva Lagerlöf, »sinähän olet elänyt maalla koko ikäsi?»
+
+Ei emännöitsijä sitäkään pelännyt. Hänen elämänsä oli muuttuva kovin
+hyväksi. Hän sai viettää kevyttä elämää, ei hänen tarvinnut leipoa eikä
+panna olutta, hän sai vain käydä torilla ja ostaa kotiin kaikkea mitä
+taloudessa tarvittiin.
+
+Kun vanha rouva Lagerlöf kuuli hänen täten puhuvan, käsitti hän, että
+Maija oli naimisenkipeä eikä ollut muuta neuvoa kuin ruveta varustamaan
+häitä. Ja häät vietettiin Mårbackassa, sulhanen tuli sinne, ja hän
+näytti järkevältä ja kelpo mieheltä, ja häitten jälkeisenä päivänä hän
+matkusti Karlstadiin vaimonsa kanssa.
+
+Mutta kaksi viikkoa myöhemmin, tai ehkei ollut niinkään pitkää aikaa,
+oli rouva Lagerlöf eräänä iltana ottanut ruoka-aitan avaimen käteensä
+mennäkseen aittaan ja leikatakseen kinkkua illalliseksi. Hän ei
+tarttunut koskaan aitan avaimeen ajattelematta Maija Perintytärtä ja
+arvailematta, mitenkähän tämä jaksoi. »Jollen vain olisi lähettänyt
+häntä Karlstadiin, niin hän ei olisi tavannut nikkaria», tuumi hän, »ja
+minulla olisi edelleen hyvä apulaiseni eikä minun tarvitsisi juosta
+kahtakymmentä kertaa päivässä ruoka-aittaan, niinkuin nyt on pakko.»
+
+Juuri ennenkuin hän astui ruoka-aittaan, tuli hän vilkaisseeksi
+lehtikujaan ja tielle, sillä sille suunnalle oli siihen aikaan vapaa
+näköala. Ja hän pysähtyi äkkiä, sillä koivujen varjossa astui nainen,
+joka oli niin täydellisesti Maija Perintyttären, hänen uskollisen
+apulaisensa ja palvelijansa näköinen, että aitanavain putosi hänen
+kädestään.
+
+Mitä lähemmäksi vieras tuli, sitä enemmän rouvan arvelu vahvistui. Ja
+kun jalkamies pysähtyi hänen eteensä ja sanoi: »Hyvää iltaa, rouva!»
+täytyi hänen uskoa omia silmiään.
+
+»Sinäkö se olet, Maija Perintytär?» sanoi hän. »Mitä sinä täällä teet?
+Etkö saanutkaan hyvää miestä?»
+
+»Hän ei tee muuta kuin juo», vastasi emännöitsijä. »Hän on ollut
+juovuksissa joka päivä siitä saakka kuin menimme naimisiin. Hän juo
+puhdasta väkiviinaa, jota hänellä on töitään varten. En minä voi elää
+sellaisen sian kanssa.»
+
+»Mutta sinunhan piti käydä torilla ja ostaa kaikki valmiina ja päästä
+kaikesta työstä ja vaivasta?» sanoi vanha rouva Lagerlöf.
+
+»Minä teen käsilläni työtä rouvan ja lasten hyväksi, kunhan vain pääsen
+takaisin», sanoi emännöitsijä. »Olen ikävöinyt Mårbackaan yöt päivät.»
+
+»Tule sisään sitten, niin keskustelemme asiasta rykmentinkirjurin
+kanssa!» sanoi vanha rouva, ja hän oli nyt niin iloinen, että kyyneleet
+nousivat hänen silmiinsä. »Ja Jumalan avulla me emme koskaan eroa tässä
+elämässä», lisäsi hän.
+
+Ja niin kävikin. Emännöitsijä jäi Mårbackaan. Mies ymmärsi kai, ettei
+kannattanut koettaa saada häntä takaisin. Hän ei tullut koskaan
+häntä hakemaan, vaan emännöitsijä sai jäädä sinne, missä hän oli.
+Vihkimäsormuksen hän otti pois sormestaan ja pani sen vaatearkkuunsa,
+eikä sen jälkeen koko asiasta ollut enää puhetta.
+
+Luutnantti Lagerlöfin pikku tyttöjenhän olisi pitänyt rauhoittua
+kuultuaan kaiken tämän, mutta he olivat vielä kauan jälkeenpäin
+levottomia. Koska tuo nikkari eli, niin saattoihan tapahtua, että hän
+tuli sittenkin loppujen lopuksi vaatimaan vaimoaan takaisin. Ja kun
+he seisoivat ruoka-aitan edustalla, josta oli vapaa näköala tielle,
+pelkäsivät he aina näkevänsä hänen tulevan. Ja Lasten-Mari oli sanonut,
+että jos hän tulisi hakemaan vaimoaan, niin täytyisi hänen seurata
+häntä.
+
+He eivät tienneet tarkalleen, miten vanha emännöitsijä oli. Itse
+hän oli unohtanut syntymävuotensa, eikä se vuosiluku, joka oli
+merkitty kirkonkirjoihin, kuulunut olevan oikea. Hän oli hyvinkin
+yli seitsemänkymmenen, mutta voisihan nikkari sittenkin haluta häntä
+takaisin, emännöitsijähän oli niin erinomainen ihminen.
+
+Ja miten silloin oli Mårbackan käyvä?
+
+
+
+
+Renkituvan kamari.
+
+
+Vanhoina aikoina, jolloin palvelusväki sai vaatteensa isännältä, oli
+naisväellä tietenkin paljon työtä vuoden umpeen. Pitkinä, pimeinä
+talvi-iltoina ja pitkinä pimeinä talviaamuina he istuivat rukkiensa
+ääressä ja valmistivat kuteita ja loimia, mutta itse kutomista he eivät
+voineet aloittaa ennenkuin keväällä, jolloin päivät olivat valoisat,
+sillä sellaista työtä ei voida tehdä hämärissä.
+
+Jotta sarat ja aivinat ja pumpulikankaat ja ohuemmat villakankaat
+olisivat valmiita kesäksi, ennenkuin pitäjänräätäli tuli taloon, täytyi
+panna hyvä vauhti kangaspuihin. Mutta kankaankutominen ei ottanut
+koskaan oikein joutuakseen, jos kangaspuut seisoivat keittiössä. Ei,
+kutojilla piti olla oma huoneensa, jossa he saivat olla rauhassa.
+
+Siksi oli kaikissa kunnon taloissa ennen vanhaan erikoinen kutomahuone,
+ja sellainen oli Mårbackassakin. Se oli kotoisin vanhojen pappien
+ajoilta. He olivat renkituvan päälle rakentaneet yläkerroksen, missä
+oli kaksi matalaa huonetta; kummassakin oli tiilistä tehdyt uunit,
+seinät olivat savetut ja laipio laudoista tehty. Sisemmässä asui talon
+työväenjohtaja, ulommassa oli kahdet kangaspuut ikkunoiden alla.
+
+Kutomakamari oli käytännössä luutnantti Lagerlöfinkin aikana, joskaan
+silloin ei enää ollut tapana maksaa palkollisten palkkaa vaatteissa,
+vaan rahassa. Rouva Lagerlöfin suurin ilo oli kudottaa kankaita,
+ja kotona kudottiin käsiliinoja, lakanoita, pöytäliinoja, mattoja,
+uutimia, huonekalu- ja pukukankaita, kaikkea, mitä taloudessa
+tarvittiin. Kaiken kesää hänen kangaspuunsa olivat käynnissä.
+
+Mutta syksyisin kangaspuut siirrettiin pois ja niiden paikalle
+nostettiin pitkä, matala pöytä, joka oli aivan pikitahrojen peitossa,
+sekä pyöreät kolmijalkatuolit renkituvasta. Se oli merkkinä siitä, että
+odotettiin pitäjän suutaria, sotamies Svensiä taloon.
+
+Hän ja hänen oppipoikansa saapuivatkin pian jalkapatikassa, selässä
+suuret laukut, jotka olivat ahdetut täyteen naskaleita, vasaroita,
+paularenkaita ja kengännauloja, ja laukkujen sisällys tyhjennettiin
+tuolle pitkälle pöydälle.
+
+Suutari oli pitkä ja laiha, hänellä oli musta tukka ja musta
+täysiparta, ja ensi kerralla hänet nähdessä tuli ajatelleeksi, että
+hän varmaankin oli hyvin tuima ja vaarallinen mies, oikea sotamies.
+Mutta kun hän puhui, kuulosti hänen äänensä lempeältä ja aralta. Silmät
+olivat pienet ja lempeät, ja koko ryhti hiukan epävarma. Ehkäpä hän ei
+sittenkään ollut kovin vaarallinen, kun tosi tuli eteen.
+
+Luutnantti Lagerlöfin pikkulapset olivat ylen onnellisia suutarin
+tullessa taloon. He hyökkäsivät ylös jyrkkiä portaita kutomakamariin,
+niin pian kuin heillä oli pienikin lomahetki. Eivät he oikeastaan
+tulleet juttelemaan, sillä sotamies Svens oli ahkera ja hiljainen mies,
+vaan katsomaan työtä ja seuraamaan mukana, miten kenkää valmistettiin
+aina siitä, kuin nahka pingoitettiin lestille siihen, kunnes
+paulahihnat leikattiin.
+
+Suutari istui enimmäkseen ääneti, pää riipuksissa, mutta hänen kasvonsa
+alkoivat loistaa, niin pian kuin hän kuuli luutnantti Lagerlöfin
+askelet renkituvan kamarin portaissa.
+
+Hän ja luutnantti olivat vanhoja rykmenttitovereita, ja keskusteltuaan
+jonkun aikaa pikisaumakengistä ja anturanahasta ja kenkävoiteesta,
+alkoivat he kertoa vanhoja juttuja Tressnäsin tantereelta. Kun he
+oikein innostuivat, sai luutnantti suutarin viekoitelluksi laulamaan
+vanhaa sotilaslaulua, joka erosi kaikista muista sotalauluista
+siinä suhteessa, että se alkoi täten: »Me sotamiehet Ruotsin, me
+sotaa vihaamme.» Tuon laulun olivat sotamiehet sepittäneet, kun
+he vuonna 1848 marssivat Tanskaan sotaretkelle, jota nimitettiin
+»voileipäsodaksi».
+
+Suutari Svensin omituisuuksiin kuului se, että hän kernaasti
+kertoi juttuja räätäli Lagerista, joka monen monituista kertaa
+rykmentinkirjurin aikana oli istunut ompelemassa tässä huoneessa ja
+joka oli ollut yhtä iloinen ja kujeileva kuin hän itse oli synkkä ja
+raskasmielinen. »Luutnantti on kai kuullut, mitenkä silloin kävi, kun
+räätäli Lager otti nimensä?» sanoi suutari.
+
+Luutnantti tunsi jutun yhtä hyvin kuin Isämeidän rukouksen, mutta hän
+vastasi: »Ehkäpä olen jo kuullut sen, mutta Svens voi kertoa sen omalla
+tavallaan.»
+
+»Niin, nähkääs, Lager oli sotilas samoin kuin minäkin, vaikka ennen
+minun aikaani. Ja rykmentissä kerrottiin, että hän alkujaan oli ollut
+nimeltään Lars Andersson. Mutta sitten tuli käsky, että sotamiesten
+tuli valita itselleen uudet nimet, koska oli niin kovin monta
+Anderssonia ja Johanssonia.
+
+»Eräänä päivänä Tressnäsissä kutsuttiin rykmentti mies mieheltä
+rykmentinkirjuri Lagerlöfin, luutnantin isän luo, ilmoittamaan
+uudet nimensä ja merkityttämään se nimiluetteloon. Lars Andersson
+tuli toisten mukana, ja rykmentinkirjuri tunsi hänet hyvin ja
+tiesi millainen ilveilijä hän oli, sillä hänhän oli monena vuonna
+viikkokausia istunut täällä Mårbackassa ja ommellut vaatteita sekä
+rykmentinkirjurille että koko hänen väelleen. Koko ajan, jolloin hän
+oli talossa, vallitsi siellä ilo ja nauru. Hän osasi matkia kaikkia
+pitäjäläisiä, hän osasi tehdä silmänkääntäjänkonsteja, ja hän osasi
+soittaa kepillä, jotta kuului siltä, kuin kokonainen rykmentti olisi
+ollut tulessa. Mutta hän oli vaarallinenkin, sillä hän valehteli ja
+keksi jos jotakin ja haastoi riitaa talonväen kesken.
+
+»No, minkä nimen Lars Andersson on aikonut ottaa?» sanoi
+rykmentinkirjuri ja tekeytyi vakavaksi, jotta ei toinen rupeaisi
+ilvehtimään.
+
+»'Herra varjelkoon rykmentinkirjuria!' sanoi räätäli. 'Saanko valita
+minkä nimen vain haluan?’ ja hän rypisti otsaansa, jotta näyttäisi
+siltä, kuin hän kaikin voimin tuumisi sopivata nimeä itselleen.
+
+»Saat tietysti, Lars Andersson', vastasi rykmentinkirjuri. Mutta hän
+tunsi miehensä, ja siksi hän sanoi, että hänen piti valita oikea ja
+kunniallinen nimi eikä mitään pilanimeä. Muistaahan luutnantti, minkä
+näköinen teidän isänne oli? Olihan hän kylläkin kiltti mies, mutta
+monet säikähtivät nähdessään hänet, sillä hän oli kovin pitkä ja suuri
+mies, ja hänellä oli mustat ja tuuheat kulmakarvat.
+
+»Mutta räätäli ei pelännyt. 'Siinä tapauksessa minä valitsen
+nimen Lagerlöf’, sanoi räätäli, 'sehän on sekä kunniallinen että
+arvossapidetty. En tiedä mitään muuta nimeä koko Värmlannissa, jolla
+olisi niin kaunis kaiku'.
+
+»Kun rykmentinkirjuri kuuli, että tuo veitikka tahtoi valita nimen
+Lagerlöf, nousi veri hänelle päähän.
+
+»'Ei, se ei käy päinsä,' sanoi hän, 'rykmentissä ei pidä olla kahta
+samannimistä.'
+
+»'On täällä ainakin kolme Ugglaa ja neljä Lilliehöökiä', vastasi
+räätäli, 'eikä ole luultavaa, että joku erehtyy meistä kahdesta,'
+lisäsi hän.
+
+»'Niin, mutta eikö Lars Andersson ymmärrä, ettei se käy päinsä?' sanoi
+rykmentinkirjuri.
+
+»'En minä olisi valinnut sitä nimeä, jollei rykmentinkirjuri olisi
+luvannut, että saan ottaa minkä nimen hyvänsä', sanoi räätäli ja
+tekeytyi oikein nöyräksi ja vakavaksi. 'Tiedänhän minä, että kun
+rykmentinkirjuri on luvannut jotain, niin voi siihen lupaukseen myös
+luottaa.'
+
+»He olivat nyt jonkun aikaa vaiti, ja rykmentinkirjuri tuumi, miten hän
+suoriutuisi tästä pulasta, sillä paitsi sitä, että hän tiesi joutuvansa
+koko rykmentin pilkan esineeksi, ei hän halunnut, että sellainen
+velikulta kuin tuo räätäli saisi käyttää Lagerlöfin nimeä.
+
+»'Kuulehan, Lars', sanoi hän, 'voihan se ehkä käydä päinsä, että
+kahdella täällä rykmentissä on sama nimi, mutta tiedätkös, kotona
+Mårbackassa se on mahdotonta. Siis saat valmistua siihen, ettet saa
+koskaan enää tulla sinne ompelemaan, jos olet itsepäinen tässä asiassa.'
+
+»Nyt räätäli pelästyi, sillä ne viikot, jolloin hän oli ompelemassa
+Mårbackassa, olivat hänestä parhaat koko vuoden pitkään. Ei missään
+muualla kestitetty niin hyvin, eikä missään muualla osattu niin
+suuresti iloita hänen jutuistansa ja ilveistänsä kuin siellä.
+
+»'Ehkäpä tyydyt Lager nimeen?' sanoi rykmentinkirjuri huomatessaan,
+että toinen alkoi epäröidä.
+
+»Ja siihen räätäli varmaankin suostui, sillä Lager hän oli nimeltään
+koko ikänsä.»
+
+
+
+
+Neitsyt.
+
+
+Hän oli vanha neitsyt. Hän oli palvellut muutamia vuosia rouva
+Lagerlöfin vanhemmilla Filipstadissa, ja oli nähnyt hänet lapsena, ja
+nyt vanhoilla päivillään hän astu Ämtervikissä. Pari kertaa vuodessa
+hänellä oli tapana tulla Mårbackaan käymään.
+
+Hän oli pitkä, kaunis ja valkeatukkainen. Hänellä oli ankara suu ja
+vankka nenä ja vakava käytöstapa. Hän piti papeista ja kolportööreistä
+ja kävi rukouskokouksissa ja ompeluseuroissa. Eikä hänelle saanut puhua
+tansseista eikä romaaneista eikä rakkaudesta, sillä sellaista hän ei
+voinut sietää.
+
+Ei hänen läsnäollessaan uskallettu myöskään puhua pahaa ihmisistä,
+ei saatu keskustella kauniista vaatteista eikä hän tahtonut kuulla
+syntisistä asioista, joita tapahtui ulkona maailmalla.
+
+Ei ollut niinkään helppo tietää, mistä hänen kanssaan juttelisi. Ei
+ollut juuri muita keskusteluaiheita valittavana kuin ruoanlaitto ja
+ilma. Pitkälti niistä saattoi puhua, mutta kerran nekin loppuivat,
+sillä neitsyt ei ollut monisanainen, hän vastasi vain lyhyesti ja
+täsmällisesti kaikkeen, mitä häneltä kysyi. Tosin he tiesivät keinon,
+millä saatiin neitsyt puhumaan, mutta silläkin oli omat vaaransa.
+Kerran neitsyt oli ollut emännöitsijänä suuressa pappilassa, ja
+rovastilla oli ollut kaksikymmentä lasta, jotka kaikki elivät ja
+saavuttivat täyden iän. Neitsyt seurasi yhä edelleen tämän perheen
+vaiheita, ja hänen suurin ilonsa oli puhua heistä.
+
+Eräänä iltapäivänä he istuivat Mårbackan ruokasalissa kahvia juoden.
+Kahvitarjotin oli pöydällä kuppeineen ja vateineen, sokeri- ja
+kerma-astioineen ja leipäkoreineen, ja vieressä oli kahvipannu, sillä
+heillä ei ollut tapana tarjota kahvia kannusta muuta kuin suurille
+vieraille.
+
+Jokainen tuli vuorostaan kaatamaan kuppiinsa kahvia. Ei kukaan ottanut
+enempää kuin yhden sokeripalan, vehnäkorpun ja ruiskorpun. Ei kukaan
+ottanut myöskään enempää kuin yhden rinkilän tai piparkakun tai
+leivoksen, jos sellaisia herkkuja oli esillä. Kim kuppi oli täynnä,
+kävi jokainen omalle paikalleen juomaan. Rouva Louise Lagerlöf
+istui toisessa sohvannurkassa, mamselli Lovisa Lagerlöf toisessa,
+ja luutnantti Lagerlöf keinutuolissa, joka oli hänen paikkansa eikä
+kenenkään muun ja johon ei kukaan muu koskaan uskaltanut istuutua.
+Herra Tyberg, joka oli Johanin kotiopettaja, istui rottinkituolilla,
+ja näiden neljän välissä oli pyöreä lepän juurista tehty pöytä. Johan
+Lagerlöf istui pienen ikkunapöydän ja Anna toisen samanlaisen pöydän
+ääressä, ja pelipöydän luona uuninloukossa istuivat pikkutytöt Selma ja
+Gerda, jotka muuten olivat liian nuoret juodakseen kahvia, vaan saivat
+tyytyä maitoon.
+
+Tänä päivänä oli neitsyt tullut vieraisille ja oli läsnä kahvia
+juotaessa. Hän oli käynyt istumaan yhdelle mustista rottinkituoleista,
+joiden paikka muuten oli ruokapöydän ympärillä. Hän oli joutunut
+istumaan melkein keskelle huonetta ja kaikki muut saattoivat nähdä
+hänet ja puhua hänen kanssaan.
+
+Kahvia juotaessa oli läpikäyty kaikki vaarattomat keskusteluaiheet,
+ja luutnantti Lagerlöf, joka ei sietänyt keskustelun seisahtumista,
+alkoi puhella neitsyen kanssa lähetyksestä ja kolportööreistä ja
+ompeluseuroista ja rukouskokouksista.
+
+Se, joka tunsi sekä luutnantin että neitsyen ja heidän
+luonteenlaatunsa, tiesi myöskin, ettei tällainen keskustelu voinut
+sujua onnellisesti ajan pitkään.
+
+Rouva Lagerlöf koetti saada heidät siirtymään toiselle alalle, mamselli
+Lovisa tyrkkäsi kyynärpäällään veljeään, ja herra Tyberg huomautti,
+että kahvi oli tänään erinomaisen hyvää. Mutta luutnantti ja neitsyt
+jatkoivat keskusteluaan ja alkoivat hiukan kiihtyä kumpainenkin.
+
+Rouva Lagerlöf tiesi, että jos neitsyt loukkaantuisi jostakin, mitä
+luutnantti sanoi lähetyksestä, niin hän ei tulisi taloon kokonaiseen
+vuoteen. Mutta neitsyt eli niin ahtaissa oloissa, että hänen oli
+välttämätöntä käydä Mårbackassa saadakseen joskus hyvän ruoka-aterian
+sekä runsaasti jauhoja ja särvintä ainakin pari kertaa vuodessa.
+
+Hädissään rouva Lagerlöf ei keksinyt muuta kuin kysyä neitsyeltä, mitä
+pappilan kaikista kahdestakymmenestä lapsesta oli tullut.
+
+Samassa neitsyt unohti sekä uiko- että sisälähetyksen ja kaikki
+kolportöörit ja pakanalapset, vieläpä jumalattoman luutnantti
+Lagerlöfinkin. Hänen kasvonsa kirkastuivat kuin aurinko, ja hän alkoi
+heti kertoa.
+
+»Se on merkillisintä mitä eläissäni olen kokenut», sanoi neitsyt.
+»Siinä talossa piti olla iso pyykki aina kahden viikon perästä, ja
+sittenkin pesusoikot olivat täynnä vaatteita. Ei kukaan saanut koskaan
+syödä ateriaansa rauhassa, vaan aina piti olla lapsi kummallakin
+puolella, ja heille oli annettava ruokaa ja syötettävä heitä. Ja kun
+alusvaatteita oli ommeltava, ostettiin kotiin kokonaisia kangaspakkoja.
+Ja suutarit ja räätälit ja ompelijattaret eivät koskaan ennättäneet
+mennä muihin taloihin, heillä oli kylliksi työtä tässä yhdessäkin.»
+
+»Mutta rakas neitsyt Anna, mitenkä rovasti saattoi kasvattaa niin
+suurta lapsilaumaa?» sanoi rouva Lagerlöf, jotta neitsyt pääsisi oikein
+vauhtiin.
+
+»Niin, tietäkääs rouva, se kävi sittenkin, ja heistä kaikista tuli
+erinomaisia ihmisiä», sanoi neitsyt. »Sen parempia lapsia ei ollut
+missään. Ajatelkaahan vain, vanhin tytär, Eva, hän oli kovin kätevä
+ompelemaan pikkulasten vaatteita ja hoitamaan pieniä lapsia! Hän
+joutuikin naimisiin seitsemäntoistavuotiaana apulaispappi Janssonin
+kanssa Skilandassa, ja kun tämä kuoli, joutui hän rovastin rouvaksi
+länsi-Göötanmaalle. Hänellä oli koko liuta lapsia, mutta vietettyään
+häänsä ensimmäisen kerran, hän ei koskaan enää käynyt vanhempiensa
+kodissa.»
+
+»Hän arveli kai, että siellä oli kylliksi väkeä ilmankin», sanoi
+luutnantti Lagerlöf kuivasti.
+
+Pikkutytöt uuninloukossa naurahtivat hiukan, mutta neitsyt katsoi
+heihin niin ankarasti, että he vaikenivat heti.
+
+»Seuraava järjestyksessä oli poika, nimeltä Adam», sanoi neitsyt.
+»En koskaan ole tavannut lasta, joka olisi huutanut niin paljon kuin
+hän. Mutta kun hänestä sittemmin tuli pappi, niin messusi hän niin
+kauniisti, että hänet kutsuttiin hovisaarnaajaksi. Hän olisi voinut
+mennä naimisiin kenen kanssa tahansa, mutta hänen ei tehnyt mieli, vaan
+oli hän naimattomana koko ikänsä, mikä siihen sitten mahtoi ollakin
+syynä.»
+
+»Niin, sanokaas muuta», sanoi herra Tyberg, ja taaskin pikkutytöt
+alkoivat tirskua, mutta neitsyt katsoi sekä heihin että herra Tybergiin
+niin ankarasti, että he säikähtivät ja vaikenivat.
+
+»Seuraava järjestyksessä oli poika, nimeltä Noak», sanoi neitsyt, »Ja
+tietääkö herrasväki, hän oli niin taitava kalastamaan ja hankkimaan
+ruokaa taloon, että me olimme oikein kiitolliset hänelle, sekä minä
+että hänen äitinsä. Hän tuli papiksi Hallantiin, ja niin kauan kuin
+hän eli, lähetti hän joka vuosi suuren tynnyrillisen suolattua lohta
+vanhemmillensa.»
+
+»Lohesta puhuessamme... », sanoi luutnantti Lagerlöf, ja hän aikoi
+sanoa, että taloon oli hankittava uusi lohinelikko, mutta mahdotonta
+oli saada puheenvuoroa, kun neitsyt oli vauhdissa.
+
+»Seuraava oli poika, nimeltä Sem», jatkoi hän, »ja hänestä tuli yhtä
+innokas metsästäjä kuin Noak oli kalastaja. Jospa herrasväki olisi
+vain nähnyt kaikki ne metsot ja jänikset, joita hän laahasi kotiin.
+Hänestäkin tuli pappi, ja hän sai suuren pitäjän Skånessa. Ja joka
+talvi hän lähetti kotiin hirven, jonka hän itse oli ampunut.»
+
+Kun neitsyt oli lopettanut kertomuksensa Semistä, veti hän henkeä ja
+katseli ympärilleen. Mutta kaikki istuivat ääneti ja alistuvaisina, ei
+kukaan aikonutkaan keskeyttää häntä.
+
+»Näiden kolmen pojan jälkeen seurasi tyttö, nimeltä Sara, - ja sen
+voin vakuuttaa sekä Jumalan että ihmisten edessä, etten koskaan ole
+tavannut ketään, jolla olisi ollut niin suuret taipumukset kurkkujen
+säilyttämiseen ja hillojen ja mehujen keittämiseen kuin hänellä. Mutta
+hän ei joutunut kuitenkaan naimisiin. Hän läksi Tukholmaan ja hoiti
+siellä veljensä, hovisaarnaajan taloutta.
+
+»Seuraava oli myöskin tyttö», sanoi neitsyt, »ja hän oli Rebekka
+nimeltään. Minun täytyy sanoa, että häntä minä vähimmin kaikista
+lapsista ymmärsin. Hänellä oli niin hyvä lukupää, että hänestä olisi
+voinut tulla pappi samoinkuin veljistäkin, ja hän osasi sepittää
+runoja. Ihmiset sanoivat, ettei kukaan koko maassa ollut niin taitava
+sepittämään kehtolauluja. Hän joutui sittenkin naimisiin, mutta vain
+erään koulunopettajan kanssa.»
+
+Nyt neitsyen puhe keskeytyi, sillä sisäkkö toi uutta kahvia, ja oli
+juotava lisätilkka.
+
+»Minä tässä mietiskelen, tokko kukaan koko tuosta joukosta osasi
+keittää kunnon kahvia», sanoi luutnantti Lagerlöf.
+
+»Luutnantti ottaa sanat suustani», sanoi neitsyt. »Voi tuntua
+omituiselta, mutta eniten taipumusta ruoanlaittoon kaikista lapsista
+oli neljännellä pojalla. Hänen nimensä oli Isak, ja hän oli niin
+sukkela sekoittamaan kastikkeita ja paistamaan paisteja, että hänestä
+oli oikein hyvä apu lieden ääressä.»
+
+»Parhaiten hän kai kuitenkin pystyi keittämään lastenvelliä», sanoi
+herra Tyberg.
+
+Kaikkialta huoneesta, eikä vain uuninloukosta, kuului nauruntirskuntaa,
+mutta rouva Lagerlöf pysyi vakavana.
+
+»Kummallista, miten neitsyet Annalla on niin hyvä muisti, että muistaa
+kaiken tämän vielä», sanoi hän, jotta vanha nainen ei loukkaantuisi.
+
+Neitsyt oli yleensä helposti loukkaantuva, mutta ei silloin, kun hän
+sai puhua rakkaista pappilanlapsistaan. Silloin ei mikään pystynyt
+häneen. Mutta herra Tyberg oli joka tapauksessa auttanut heidät Isakin
+ohi. He eivät saaneet kuulla, miten hän käytti hyväkseen lahjojaan.
+
+»Kaksi seuraavaa oli kaksoisia ja nimeltään Jakob ja Esau», sanoi
+neitsyt. »He olivat toistensa näköiset kuin kaksi marjaa, enkä minä
+oppinut koskaan erottamaan heitä. En koskaan ole nähnyt lapsia,
+jotka olisivat olleet niin taitavat hyppimään ja ratsastamaan ja
+luistelemaan, mutta heistäkin tuli pappeja.»
+
+»Minä luulin, että heistä olisi tullut nuorallatanssijoita», sanoi
+luutnantti Lagerlöf.
+
+»Heistäkin tuli pappeja», sanoi neitsyt antamatta häiritä itseään.
+»Esau joutui Jämtlantiin ja sai kiivetä tuntureilla, ja Jakob joutui
+Bohusläniin ja sai hyppiä veneissä ja laivoissa. He pääsivät oikealle
+alalleen ja saivat käyttää hyväkseen niitä lahjoja, jotka Jumala oli
+heille antanut, he samoinkuin sisaruksensakin.»
+
+»Mutta miten kävikään Josefin?» sanoi luutnantti.
+
+»Ensin oli kaksi tyttöä, luutnantti, Rakel ja Lea», sanoi neitsyt
+rauhallisesti. »He olivat ahkerat työskentelemään puutarhassa, toinen
+istutti ja toinen kitki. Kun piispa tuli tarkastukselle, sanoi hän,
+ettei hän koskaan ollut syönyt sellaisia herneitä eikä hyötymansikoita.
+Ja se oli Rakelin ja Lean ansio. He joutuivat kumpikin patruunien
+kanssa naimisiin. Ja nyt minä tulen Josefiin.»
+
+»Hänestä tuli kai patruuna», sanoi luutnantti.
+
+»Hänestä tuli isänsä arentimies», sanoi neitsyt, »hän hoiti hyvin sekä
+peltoja että lehmiä ja hankki ruokaa vanhemmilleen ja sisaruksilleen.»
+
+»Enkös minä sitä arvannut?» sanoi luutnantti, ja samassa hän nousi
+paikaltaan ja astui ovelle, missä hänen hattunsa ja keppinsä
+riippuivat, ja hiipi pois huoneesta sanomatta sanaakaan.
+
+»Kolmastoista oli nimeltä David», sanoi neitsyt. »Hän oli kolme kertaa
+naimisissa, ja kunkin rouvansa kanssa hänellä oli kolme lasta. Jos
+herrasväki haluaa, voin mainita kaikkien rouvien ja lasten nimet
+nyt heti. Mutta ehkäpä on parasta pysytyllä kahdessakymmenessä
+sisaruksessa?»
+
+Niin oli toistenkin mielestä viisainta, mutta rouva Lagerlöf pelästyi
+sittenkin tätä ajatusta. »Minä lähden noutamaan käsityöni», sanoi hän,
+»niin voin paremmin seurata mukana.» Mutta kesti hyvän aikaa, ennenkuin
+hän palasi töineen takaisin.
+
+»Neljästoista oli tyttö, nimeltä Debora. Hän oli aivan erinomainen
+auttamaan leipomisessa. Hän ei joutunut koskaan naimisiin, eikä
+muuttanut koskaan pois kotoa. Hänen täytyi jäädä pappilaan auttamaan
+äitiä pikkusiskojen hoidossa. Välistä hän oli kovin eriskummallinen.
+Silloin hän sanoi pitävänsä katolisesta uskosta, koska se ei salli
+pappien mennä naimisiin.»
+
+Kun neitsyt oli päässyt näin pitkälle, kuului hiukan melua oven suusta.
+Herra Tyberg oli hiipinyt niin hiljaa ulos, ettei kukaan huomannut
+ennenkuin hän oli jo poissa.
+
+»Viidestoista», sanoi neitsyt, »oli Martta niminen tyttö. Hän oli
+niin kaunis, ettei toista hänen vertaistaan, mutta hänkin oli hiukan
+kummallinen. Seitsemäntoistavuotiaana hän meni naimisiin rovastin
+kanssa, joka oli kuudenkymmenenkahden, ja hän teki sen vain siksi, että
+hän tahtoi päästä pois kotoa.»
+
+Nyt Anna ja Johan nousivat paikoiltaan. He sanoivat menevänsä hakemaan
+tulta, sillä alkoi tulla pimeä. Mutta kesti hyvin kauan, ennenkuin he
+saivat tulen sytytetyksi.
+
+»Kuudestoista oli nimeltään Maria», sanoi neitsyt. »Hän oli ruma
+ja väitti, ettei hän koskaan voisi saada pappia eikä herrasmiestä
+mieheksensä, mutta hän tahtoi välttämättä lähteä pois kotoa, ja siksi
+hän meni rengin kanssa naimisiin.»
+
+Mamselli Lovisa istui uskollisesti sohvanurkassaan koko ajan. Hän
+nukkui makeasti, mutta sitä ei neitsyt huomannut.
+
+»Seitsemästoista oli vain kahdeksantoista vuoden vanha, kun minä muutin
+pois pappilasta. Hän auttoi ruustinnaa kirjoittamaan kirjeitä kaikille
+sisaruksille, sillä siinä oli enemmän työtä kuin mitä yksi ihminen
+olisi ennättänyt.»
+
+Nyt tarttui joku ovenripaan ja raotti hiukan ovea Mutta se painautui
+heti taas kiinni.
+
+»Kahdeksastoista», sanoi neitsyt, »oli vain viidentoista vuoden
+vanha, mutta hän sanoi lähtevänsä Amerikkaan, sillä hän ei jaksanut
+tulla toimeen koko suuren sukunsa kanssa. Ja numero yhdeksäntoista
+ja kaksikymmentä olivat vain neljän- ja kolmentoista vuotiaita, kun
+viimeksi näin heidät.»
+
+Samassa kun hän sen sanoi, tuli rouva Lagerlöf sukankutimineen, ja Anna
+toi lampun, ja mamselli Lovisa heräsi.
+
+»Kiitoksia, kiitoksia, rakas neitsyt Anna!» sanoi rouva Lagerlöf. »Tätä
+me emme koskaan unohda. Se on ollut hyväksi opiksi sekä minulle että
+lapsilleni.»
+
+
+
+
+Morsiuskruunu.
+
+
+Mamselli Lovisa Lagerlöfillä oli tapana pukea morsiamet. Mutta eivät
+kaikki pitäjäläiset, jotka aikoivat mennä naimisiin, tulleet hänen
+luokseen koristettaviksi, vaan ainoastaan parhaimpien talojen tyttäret.
+Niitä saattoi olla kaksi tai kolme vuodessa, välistä ei ainoatakaan.
+
+Ennen vanhaan, kun pappi asui Mårbackassa, oli varmaankin kuulunut
+pappilan naisten tehtäviin koristaa morsiamet, varsinkin ne, jotka
+vihittiin kirkossa. Äiti ja äidinäiti ja äidinäidin äiti ja äidinäidin
+äidinäiti olivat suorittaneet saman tehtävän ennen häntä. Hän oli
+perinyt vain vanhan tavan.
+
+Hän oli perinyt myöskin kaikki ne morsiuskoristeet, jotka vuosien
+kuluessa olivat kerääntyneet Mårbackaan. Hänellä oli suuri vanha
+kaappi, ja yhdessä sen laatikoista hän säilytti pitkiä kaulanauhoja,
+jotka olivat tehdyt lasihelmistä, koralleista tai merenvahahelmistä.
+Hänellä oli kokonainen kokoelma vanhoja kilpikonnankampoja, jotka
+pistivät korttelin verran päästä ylöspäin, ja pieniä, jäykkiä
+puolipyöreitä pahvimuotteja, jotka oli maalattu kukkasin tai
+päällystetty valkealla silkillä ja joita tarvittiin siihen aikaan,
+jolloin käytettiin tykkimyssyjä. Hänellä oli myös korkea pahvinen
+morsiuskruunu, jonka sakarat oli päällystetty osittain kultapaperilla,
+osittain vihreällä ja vaaleanpunaisella taftisilkillä. Hänellä oli
+tekoruususeppeleitä ja kyynäröittäin vihreitä silkkinauhoja, jotka
+oli kirjailtu vaaleanpunaisilla silkkikukkasilla. Samassa laatikossa
+oli Jenny-Lind-kiharoita, joiden piti riippua otsalla, hiusneuloja
+heiluvine helyineen, korvarenkaita pitkine, väärennettyine helmineen,
+kaikenkaltaisia messinkisiä rintasolkia, rannerenkaita ja kenkäsolkia,
+jotka olivat koristetut tekorubiineilla, ametisteilla ja safiireilla.
+
+Siihen aikaan, jolloin näitä tavaroita käytettiin, oli morsiamen
+pukeminen sekä vastuunalaista että vaivalloista työtä. Useinkin kaaso
+sai istua monta päivää ennen häitä ommellen kirjavia silkkinauhoja
+morsiusleningin hihansuihin ja hameenhelmaan. Välistä täytyi liimata
+uutta kultapaperia kruunuun, valmistaa uusia paperikukkasia ja
+kiilloittaa kaikki messinkikoristeet, jotta ne kiilsivät kuin kulta.
+
+Ja vaikka melkein kaikki koristeet olivat väärennettyjä, niin
+talonpoikaismorsian, jolla oli suuri, korkea kruunu ja leveä
+kukkaseppele päässä, moniväriset helminauhat kaulassa, kirjavat
+silkkivyöt uumilla ja silkkinauhat hameenhelmassa, rannerenkaat käsissä
+ja soljet kengissä, oli komein näky, mitä saattoi nähdä.
+
+Sellainen puku olikin erikoisen sopiva pitkälle ja kirkassilmäiselle
+ja punaposkiselle talonpoikaistytölle, jonka ruumis oli kehittynyt
+raskaassa työssä ja iho ahavoitunut ulkoilmassa. Tämän komeuden
+painon alla hän liikkui arvokkaasti ja ylpeänä, ikäänkuin olisi
+seisonut vertaisiaan ylempänä. Sulhasen mielestä hän hääpäivänä oli
+kuin kuningatar, rikkaudenjumalatar. Hän oli korein kaikista niityn
+kukkasista, ja hän kimmelsi hänen silmissään kuin kullattu lipas.
+
+Mutta kun mamselli Lovisa puki morsiamen, ei hän saanut enää käyttää
+noita vanhoja morsiuskoristeita. Nyt piti olla pieni, ohut myrttikruunu
+ja pieni, ohut myrttiseppele, ja suuri valkea huntu, ja siinä olikin
+melkein kaikki. Joskus hän saattoi kiinnittää punaisen silkkinauhan
+sileän mustan villapuvun vyöksi ja lainasi morsiamille kultasolkensa,
+kultavitjansa, kultaisen rannerenkaansa ja kultakellonsa yksinkertaisen
+puvun koristukseksi.
+
+Varmaankin hän kaipasi vanhaa aikaa. Hänen mielestään väreistä ja
+koristeista luopuminen oli typerää, eikä hieno, valkea huntu sopinut
+noille voimakkaille ja hiukan karheillekin kasvoille. Se soveltui vain
+kalpeille kaupunkilaisneitosille, jotka tahtoivat esiintyä sulhasensa
+silmissä haaveellisina ja koskemattomina. Hän myönsi kylläkin, että
+sekin tapa saattoi olla kaunis, mutta talonpoikaismorsian olisi
+varmaankin ollut enemmän edukseen vanhassa komeudessaan.
+
+Ja miten vaivalloista olikaan hankkia seppeleitä ja kruunuja näin
+kaukana maaseudulla! Hän kasvatti itse pieniä myrttejä, mutta ne eivät
+juuri koskaan menestyneet, eikä morsiamilla itsellään tavallisesti
+ollut sellaista.
+
+Kerran mamselli Lovisa joutui pahaan pulaan. Eräs keski-ikäinen
+ihminen, Kaisa Nilsintytär, pyysi häntä kaasokseen. Hän ei ollut mitään
+erikoisen suurellista talonpoikaissukua, mutta mies, jonka kanssa hänen
+piti mennä naimisiin, oli koulunopettaja. Hän teki mielestään niin
+hyvät naimiskaupat, ettei kenenkään sen vähemmän kuin mamselli Lovisan
+pitänyt ruveta hänen kaasokseen.
+
+Niin, mamselli Loviisalla ei ollut mitään sitä vastaan. Hän pani vain
+sen ehdon, että morsiamen piti auttaa häntä myrtinoksien hankkimisessa.
+»Minun myrttini on melkein kuollut», sanoi hän, »enkä tiedä mistä saada
+sellaista.»
+
+Morsian lupasi hankkia myrtit sekä seppelettä että kruunua varten,
+mutta hän piti hyvin huonosti lupauksensa. Päivää ennen häitä hän
+lähetti Mårbackaan joitakin oksia, mutta lehdet olivat niin mustuneet
+ja vahingoittuneet, ettei niitä voitu käyttää morsiuskruunuun.
+
+Olipa siinä aika huoli. Mamselli Lovisa leikkasi omasta myrtistään
+sen kaikki viheriät oksat, mutta ne eivät riittäneet minnekään.
+Palvelustytöt juoksivat naapuritaloihin saadakseen apua, mutta
+palasivat mukanaan vain joitakin huonoja oksia. Kaikki myrtit näyttivät
+tänä vuonna kituvan. Lehdet olivat mustat ja karisivat kun niihin vain
+kajosi.
+
+Mutta muuta kuin myrtinoksia ei voitu myöskään käyttää. Hieno,
+vastapuhjennut puolukanvarsi oli tosin hyvin myrtin kaltaista, mutta
+puolukanvarsista tehty morsiuskruunu tuottaisi häpeää sen kantajalle.
+Morsianhan voisi suorastaan arvella, ettei hän ollut oikein vihittykään.
+
+Mamselli Lovisa pani huonot myrtinoksat veteen ja työskenteli sitten
+kaiken yötä kruunun ja seppeleen ääressä. Kovin toivottomalta se
+näytti, mutta hän teki parastaan.
+
+Seuraavana aamuna hän läksi hiljaa ja huomaamatta lehtikujaa pitkin
+metsään. Ei hänellä ollut mitään kädessään lähtiessään kotoa, eikä
+mitään palatessaan takaisin.
+
+Kun hän astui keittiön läpi huoneeseensa, valitti hän, ettei hän ollut
+koskaan ollut niin pahassa pulassa morsiuskruunun vuoksi kuin tällä
+kertaa. Palvelijat surkuttelivat häntä ja tarjoutuivat etsimään vielä
+useammista mökeistä myrtinoksia. »Ei, kiitoksia vain», sanoi hän, »nyt
+on jo liian myöhäistä. Morsiuspari voi tulla milloin tahansa.»
+
+Hän meni huoneeseensa, pisti vielä joitakin oksia kruunuun ja
+seppeleeseen, niille kohdille, jotka olivat paljaimmat. Sitten hän
+näytti tekelettään emännöitsijälle ja palvelijoille.
+
+»Mutta mitä ihmettä mamselli Lovisa on tehnyt?» sanoivat he, »Tämä
+kruunu ja seppelehän ovat yhtä kauniit kuin aina muulloinkin. Eihän
+mamsellilla ollut juuri muuta kuin paljaita oksia ja mustia lehtiä!»
+
+Mamselli Lovisa selitti heille, että myrtinoksat olivat elpyneet yöllä
+vedessä. Tomusta ja savusta ne enimmäkseen olivat niin mustat.
+
+Heti sen jälkeen saapui morsiuspari, ja morsian puettiin mamselli
+Lovisan huoneessa. Eihän hän ollut enää nuori, mutta hän oli hauskan ja
+hyvän näköinen. Kun hän oli valmis, saatettiin hänet vierashuoneeseen,
+jotta hän voisi katsella itseään suuressa peilissä, ja hän oli kovin
+tyytyväinen. »En koskaan olisi uskonut, että näyttäisin tällaiselta»,
+sanoi hän.
+
+Hän otti esille hajuvesipullon ja kauniin rasian, jotka hän oli saanut
+sulhaseltaan lahjaksi. Rasia oli täynnä karamellejä, sokeripaloja,
+rusinoita ja pastilleja, ja nyt hän tarjosi niitä, ensin mamselli
+Lovisalle ja sitten kaikille muille. Jokainen sai pirskuttaa hiukan
+hajuvettä pukuunsa ja valita rasiasta karamellin tai sokeripalan. Hän
+näytti tyytyväisemmältä ja iloisemmalta kuin useimmat nuoret morsiamet,
+ja kaikki kehuivat häntä kauniiksi ja hyvin puetuksi.
+
+Hetkistä myöhemmin morsian ja sulhanen läksivät pappilaan vihittäviksi
+ja sieltä morsiamen kotiin häitä viettämään.
+
+Avioliittonsa ensi aikoina oli Kaisa Nilsintytär täysin onnellinen.
+Mies oli häntä paljoa vanhempi, mutta vaimo kunnioitti siinä määrin
+hänen oppiaan, että vaali häntä parhaansa mukaan ja koetti kaikella
+tavalla saada hänen kotinsa niin hauskaksi kuin suinkin.
+
+Mutta sitten alkoi huhu kierrellä. Varmaankin se oli lähtenyt tavalla
+tai toisella Mårbackasta, mutta kukaan ei osannut sanoa, kuka ensiksi
+oli pannut sen liikkeelle. Se kiersi koko pitäjän ympäri, ja lopulta
+joku hyvä ystävä kuiskasi sen varmaan Kaisa Nilsintyttärenkin korvaan.
+
+»Mamselli Lovisa sitoi morsiuskruunusi puolukanvarsista.»
+
+Kun hän ensin kuuli tämän huhun, ei hän tahtonut uskoa sitä. Sehän oli
+suora mahdottomuus. Sitten hän alkoi tarkemmin tuumia asiaa. Hänen
+morsiuskruununsahan oli ollut yhtä kaunis kuin kenen muun tahansa. Se
+oli loistanut vihreänä hänen päässään. Hän muisti, miten ylpeä hän oli
+ollut siitä, että herrasneiti oli pannut sen hänen päähänsä.
+
+Mutta eikö kruunu ollut aivan vihreä? Sinä keväänä, jolloin hän meni
+naimisiin, olivat kaikki myrtit sairastaneet, sen hän tiesi itsekin.
+Hän oli moneen kertaan koettanut hankkia oikein vihreitä myrtinoksia,
+mutta turhaan.
+
+Ehkäpä mamselli Lovisa oli arvellut, ettei hänen kruunullaan ollut niin
+suurta väliä, koska hän oli köyhästä kodista. Ei hän koskaan olisi
+uskaltanut sitoa kruunua puolukanvarsista tilallisen tyttärelle.
+
+Hän sureksi tätä asiaa ja puhui siitä miehelleen. Hän ihmetteli,
+olivatkohan he oikein naimisissakaan, jos hänen kruununsa todellakin
+oli tehty puolukanvarsista.
+
+Mies ei tiennyt mitä tehdä vaimolleen. Tämä vain itki ja oli onneton.
+Hän tunsi olevansa häväisty ja nöyryytetty. Mamselli Lagerlöf oli
+arvellut, ettei hän ollut kyllin hieno hänen puettavaksensa, siksi hän
+oli sitonut hänen kruununsa puolukanvarsista. Ja nyt koko pitäjä nauroi
+hänelle.
+
+Mies neuvoi häntä menemään Mårbackaan ja kysymään mamselli Lovisalta,
+miten asian laita oli, ja vaimo seurasi todellakin hänen neuvoaan.
+
+Hän sattui tulemaan Mårbackaan mahdollisimman sopimattomaan aikaan.
+Sinä päivänä oli talossa suuret kestit, ja kun hän tuli keittiöön, niin
+häntä tuskin ennätettiin tervehtiä. Hän kyseli mamselli Lovisaa, mutta
+hän oli vieraitten parissa, eikä häntä tahdottu kutsua sieltä. Hänen
+täytyi suoda anteeksi, mutta heillä oli kovin suuret kestit. Ehkäpä hän
+voisi mennä istumaan kyökkikamariin, mamselli Lovisan huoneeseen, ja
+odottaa häntä siellä.
+
+Hän meni kamariin. Täällä puolukanvarsista tehty kruunu oli pantu hänen
+päähänsä. Hän muisti, miten iloinen hän oli ollut sinä päivänä. Mutta
+samalla hänestä nyt tuntui, seisoessaan tässä, että hänen oli aivan
+mahdoton uskoa sellaista petosta.
+
+Hetken kuluttua kaksi palvelustyttöä tuli keittiöstä kantaen
+kumpainenkin tarjotinta täytettyine viinilaseineen, ja katosivat
+sisähuoneisiin. Ovi oli jäänyt auki heidän jälkeensä, niin että Kaisa
+Nilsintytär saattoi nähdä saliin ja vierashuoneeseen, jotka olivat
+täynnä ihmisiä. Niin, suuret kestit siellä oli. Läsnä ei ollut vain
+Ämtervikin herrasväkeä. Hän tunsi Sunnen rovastin ja tohtorin ja
+karlstadilaisen maisteri Hammargrenin, joka oli naimisissa mamselli
+Lovisan sisaren kanssa.
+
+Häntä ujostutti ja hän aikoi nousta sulkeakseen oven, mutta samalla hän
+kuuli pari sanaa, jotka saattoivat hänet pysähtymään ja kuuntelemaan.
+Luutnantti Lagerlöf seisoi keskellä lattiaa viinilasi kädessä ja
+ilmoitti muutamin sanoin sisarensa Lovisan kihlauksen Ämtervikin
+apulaispapin, pastori Millénin kanssa.
+
+Sitten seurasi onnitteluja ja lasien kilistystä sisähuoneissa. Kaikki
+näyttivät tyytyväisiltä, eikä se kumma ollutkaan. Mamselli Lovisa
+Lagerlöf oli neljänkymmenenvuotias ihminen, niin että sukulaiset
+tuskin enää olivat odottaneet hänen joutuvan naimisiin. Pastori Millén
+oli leski, ja hänellä oli neljä pientä lasta, jotka tarvitsivat
+silmälläpitoa ja hoitoa. Sehän oli aivan paikallaan ja kaikin puolin
+sopivaa.
+
+Kaisa Nilsintytär oli kuullut sanottavan, että kun mamselli Lovisa
+oli ollut nuori, ei hän ollut tahtonut mennä naimisiin, sillä hän ei
+hennonnut muuttaa pois vanhempiensa luota, mutta nyt kun molemmat
+olivat kuolleet, oli hän kai iloinen saadessaan oman kodin.
+
+Samoin hän oli kuullut sanottavan, ettei mamselli Lovisa tahtonut
+lähteä pois Mårbackasta. Sekin sopi mainiosti. Pappila oli vain viiden
+minuutin päässä sieltä.
+
+Kaisa Nilsintyttären sydäntä suorastaan vihloi se ajatus, että mamselli
+Lovisa, joka oli sitonut hänelle puolukanvarsista kruunun, tulisi niin
+onnelliseksi, ja hän vetäytyi nopeasti pois oviaukeamasta.
+
+Samassa hän huomasi, että vanha emännöitsijä seisoi hänen takanaan. Hän
+tiesi, mitä oli ollut tekeillä, ja oli nyt tullut kuulemaan kihlauksen
+julkaisemista.
+
+Vieras laski kätensä raskaasti emännöitsijän olkapäälle.
+
+»Minä tulin tänne saadakseni tietää, sitoiko mamselli Lovisa
+morsiuskruununi puolukanvarsista», sanoi hän, »mutta ehkäpä minun ei
+sovi kysyä sitä häneltä tällaisena päivänä.»
+
+Emännöitsijä hämmästyi hiukan, mutta hän ei ollut niitä, jotka ensi
+hädässä joutuvat ymmälle.
+
+»Kuinka Kaisa voi puhua niin typeriä?» sanoi hän. »Jokainen tässä
+talossa muistaa, miten paljon vaivaa mamselli Lovisalla oli teidän
+morsiuskruunustanne. Me juoksimme joka mökissä hakemassa myrtinoksia.»
+
+Toinen tuijotti häneen. Hän tahtoi nähdä hänen sieluunsa saakka
+päästäkseen selville totuudesta.
+
+»Kaikki väittävät sitä pitäjällä.»
+
+Vanha emännöitsijä ajatteli vain, miten hän saisi toisen rauhoittumaan
+ja lähtemään tiehensä, jotta hän ei häiritsisi mamselli Lovisan
+ilopäivää.
+
+»Sen minä sanon teille, Kaisa», sanoi hän, »yhtä varmasti kuin mamselli
+Lovisan morsiuskruunu tulee myrteistä sidottavaksi, yhtä varmaa on,
+että teidänkin kruununne oli myrteistä tehty eikä mistään muusta.»
+
+»Minä painan nuo sanat mieleeni», sanoi opettajan vaimo. »Kun näen,
+mistä mamselli Lovisan morsiuskruunu sidotaan, niin tiedän, miten
+omanikin laita oli.»
+
+»Sen voitte huoleti tehdä», sanoi emännöitsijä.
+
+Molemmat menivät keittiöön. Siellä Kaisa Nilsintytär ojensi kätensä
+emännöitsijälle.
+
+»Parasta on, että lähden», sanoi hän näyttäen varsin rauhalliselta. »En
+suinkaan kuitenkaan voi saada puhutella mamselli Lovisaa tänään.»
+
+Näin sanoen hän läksi. Emännöitsijä palasi lieden ja ruoanlaiton
+ääreen. Vierashumussa hän unohti kokonaan Kaisan. Vasta pari päivää
+myöhemmin hän kertoi mamselli Lovisalle, mitä Kaisa Nilsintytär oli
+kysynyt ja mitä hän oli vastannut hänelle.
+
+Mamselli Lovisa kävi aivan kalpeaksi kuullessaan tämän. »Voi, miten
+Maija saattoi sanoa sillä tavalla? Olisihan ollut parempi tunnustaa,
+että panin pari, kolme puolukanvartta kruunuun. Enempää niitä ei ollut.»
+
+»Täytyihän minun rauhoittaa häntä, saadakseni hänet lähtemään»,
+puolusteli emännöitsijä itseään.
+
+»Ja sitten Maija sanoi, että minun kruununi tulisi yhtä varmaan
+sidotuksi myrtinoksista kuin hänenkin! Maija saa nähdä, etten minä saa
+morsiuskruunua lainkaan.»
+
+»Kyllä mamselli Lovisa joutuu naimisiin. Ei pastori Millén hylkää
+teitä.»
+
+»Jokin muu este voi tulla väliin, Maija, jokin muu este voi tulla
+väliin.»
+
+Hän oli tuskissaan tästä asiasta parisen päivää, sitten hän kai unohti
+sen. Hän sai muuta ajateltavaa. Häitten piti olla puolen vuoden
+kuluttua, ja hän alkoi ahkerasti valmistella kapioitaan. Hän hankki
+kotiin lankoja ja pani kankaita kuteille, hän ompeli ja merkkasi.
+Lopulta hän matkusti Karlstadiin ostoksille. Palatessaan sieltä
+hänellä oli mukanaan kangasta morsiuspuvuksi sekä pieni rautalangasta
+tehty kruunu, johon myrtinoksat oli sidottava. Hän tahtoi saada oman
+morsiuskruununsa eikä käyttää sitä kehää, jota niin monet morsiamet
+olivat pitäneet.
+
+Mutta tuskin kaikki nämä ostokset oli tehty, niin sattui todellakin
+este. Pastori Millén sairastui ja oli kauan vuoteen omana. Kun hän
+oli jotakuinkin parantunut ja jaksoi olla jalkeilla, oli hän kokonaan
+muuttunut. Saattoi huomata, että hän vältti keskustelua morsiamensa
+kanssa, eikä hän tullut koskaan Mårbackaan, vaikka tie olikin niin
+lyhyt.
+
+Heti kun tuli kesä, hän matkusti kylpylaitokseen. Toivottiin hänen
+parantuvan ja tulevan entiselleen, ja ehkäpä niin kävikin, mutta hän ei
+kirjoittanut koko sinä aikana kertaakaan mamselli Lovisalle.
+
+Se oli hirveän tuskan ja levottomuuden aikaa mamselli Lovisalle, mutta
+hän arveli sulhasen tahtovan rikkoa heidän välinsä, ja niinpä hän
+lähetti hänelle sormuksen takaisin.
+
+Sinä päivänä, jolloin hän teki sen, sanoi hän vanhalle emännöitsijälle:
+»Nyt Maija näkee, ettei minunkaan morsiuskruunuani sidota myrteistä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monta vuotta myöhemmin pyysi eräs luutnantti Lagerlöfin nuorista
+tyttäristä tätiään lainaamaan hänelle hiukan morsiuskoristeita jotakin
+leikkiä varten, ja mamselli Lovisa antoi hänelle sen kaapin avaimen,
+jossa noita vanhoja aarteita säilytettiin. Kaappi ei ollut enää hänen
+huoneessaan vaan ullakolla. Nuori tyttö läksi sinne, pisti avaimen
+lukkoon ja veti esiin laatikon.
+
+Hän katsoi siihen hämmästyneenä. Hän ei nähnyt edessään tavallisia
+kirjavia koristeita. Koko laatikossa ei ollut muuta kuin harsokäärö,
+värillinen silkkileninkikangas ja pieni rautalangasta tehty
+morsiuskruunu.
+
+Hän käsitti heti paikalla erehtyneensä. Morsiuskoruthan olivat
+vasemmanpuoleisessa laatikossa, aivan vieressä. Mutta hän katseli
+sittenkin hetken aikaa tämän laatikon sisällystä. Hänen sydäntänsä
+vihloi ajatus, ettei hänen tätinsä koskaan ollut saanut käyttää näitä
+tavaroita. Hän tiesi, että täti, oli surrut vuosikausia löytämättä
+lohtua mistään. Oli pelätty hänen järkensä menoa.
+
+Eräs muisto nousi hänen mieleensä. Sinä aikana, jolloin täti oli ollut
+kaikkein alakuloisin ja onnettomin, oli tyttö eräänä päivänä tullut
+hänen huoneeseensa. Täti oli istunut siellä kimppu puolukanvarsia
+edessään ja rautalankakruunu kädessään. Hän oli leikannut poikki pari
+oksaa ja alkanut koristaa niillä kruunua.
+
+Samassa rouva Lagerlöf oli tullut sisään.
+
+»Mutta Lovisa, mitä sinä teet?» oli hän kysynyt ja hän näytti aivan
+kauhistuneelta.
+
+»Minä arvelin», sanoi mamselli Lovisa. »Jos tyytyisin
+puolukanvarsikruunuun... Niin, sehän on kovin tyhmää.»
+
+Hän nousi kiivaasti paikaltaan ja työnsi luotaan sekä kruunun että
+puolukanvarret.
+
+»Tiedänhän minä, että kaikki on lopussa», sanoi hän ja alkoi kävellä
+edestakaisin lattialla väännellen käsiään. »Ei mikään auta enää.»
+
+»Rakas Lovisa», sanoi rouva Lagerlöf, »sairaushan oli siihen syynä.»
+
+Mutta mamselli Lovisa kulki yhä edestakaisin kovan tuskan ja
+levottomuuden vallassa. »Jollen vain olisi pannut puolukanvarsia Kaisa
+Nilsintyttären morsiuskruunuun!» sanoi hän.
+
+»Ei, siten et saa ajatella, Lovisa», yritti rouva Lagerlöf. Samassa hän
+huomasi lapsen, joka seisoi siinä silmät selkosen selällään.
+
+»Mene sinä saliin, Selma!» sanoi hän. »Lovisa-tädillä on suru, ja te
+lapset ette saa tulla tänne häntä häiritsemään.»
+
+
+
+
+Vackerfeldt.
+
+
+Hopeatiuku helähtää maantiellä. Vääpeli Karl von Wachenfeldt ajaa
+taloon.
+
+Vääpeli Karl von Wachenfeldt — eikö hän kerran ollut Värmlannin,
+jollei koko Ruotsinkin kaunein mies? Eikö juuri hän ollut Tukholman
+naisten lemmikki tuona talvena 1820-luvulla, jolloin hän oleskeli
+pääkaupungissa suorittaakseen jonkunmoisen maanmittaustutkinnon?
+Eikö juuri hän pannut toimeen rekiretkiä ja johtanut kotiljongeja
+niin suurella taidolla, että hän saattoi varjoon kaikki korkeamman
+seurapiirin tavalliset tanssikavaljeerit? Eikö juuri hän tanssinut
+niin mainiosti valssia ja keskustellut niin viehättävästi, että hänen
+ylhäisten sukulaistensa, jotka aluksi eivät tahtoneet tunnustaa
+omaisekseen tätä köyhää värmlantilaista aliupseeria, oli pakko lähettää
+hänelle mitä nöyrimpiä kutsukirjeitä siksi, ettei nuorilla naisilla
+ollut vähääkään huvia tanssiaisista, joissa hän ei ollut läsnä?
+
+Ja eikö juuri hänellä ollut niin erinomainen pelionni, että
+hän siten hankki itselleen varoja voidakseen elää koko talven
+Tukholmassa suurellisesti kuin kaartinluutnantti? Eikö juuri hän
+juonut veljenmaljoja kreivien ja paronien kanssa, samalla kuin
+voitti heidät sekä ritarillisuudessa että komeudessa? Eikö juuri hän
+näytellyt eräänä iltana ensimmäisen rakastajan osaa seuranäytelmässä
+amiraali Wachtmeisterin luona ja laulanut kuplettejaan niin
+tulisesti, että seuraavana aamuna löysi kaksikymmentä rakkauskirjettä
+kirjelaatikostaan? Eikö hän ensimmäisenä ajanut Tukholman kaduilla
+lukematon määrä pieniä hopeatiukuja valjaissa? Eikö juuri hän ollut
+niin tunnettu koko Tukholmassa, että missä ikinä hän näyttäytyikin,
+joko Kuninkaanpuutarhassa tai Sinisellä portilla, oopperan katsomossa
+tai pahimmassa ihmistungoksessa, kaikki kuiskailivat keskenänsä: »Kas,
+tuolta tulee Vackerfeldt! Oi, oi, oi, katso, katso, tuolta tulee
+Vackerfeldt!» [Sanaleikin Wachenfeldt nimestä, vacker = kaunis. Suom.
+muist.]
+
+Eikö juuri hän yhden Tukholmassa viettämänsä ihmeellisen talven
+jälkeen viettänyt samanlaista elämää Karlstadissakin, niin, kaikkialla
+minne saapui? Eikö juuri hän matkustanut Göteborgiin vääpeli Sellblad
+toverinaan ja rumpali Tyberg palvelijanaan ja väittänyt olevansa
+suomalainen paroni, murtaen suomeksi kokonaista kaksi viikkoa ja pitäen
+pelipankkia rikkaitten tukkukauppiaitten elämänhaluisille pojille?
+Eikö juuri hän ollut ainoa kaikista aliupseereista, joka sai tanssia
+ylpeän kreivitär Apertinin kanssa, ja eikö juuri hän niin silmittömästi
+ihastunut kauniiseen mamselli Widerströmiin, kun tämä esiintyi
+Preciosana Karlstadin teatterissa, että ryösti hänet mukanaan ja olisi
+vienyt hänet aina Norjaan saakka, jollei mamsellin teatterinjohtaja
+olisi kaikeksi onnettomuudeksi tavoittanut heitä Arvikassa?
+
+Ja eikö juuri hän loppujen lopuksi päässyt kapteeni Wästfeltin luo
+Angersbyhyn Sunnen pitäjään jonkunmoiseksi apulaiseksi ja saanut heti
+eloa Fryksdalin nuorisoon? Milloinka siellä ennen olisi pidetty niin
+komeita markkinatanssiaisia tai myrskyisiä joulukestejä tai iloisia
+rapuretkiä tai romanttisia huvimatkoja kauniille näköalapaikoille?
+Eikö hän haaveellisen Angersbyn kapteeninrouvan mielestä, joka ei
+koskaan tehnyt muuta kuin lepäsi sohvallaan ja luki romaaneja, eikö
+hän hänen mielestään ollut ruumiistunut romaanisankari, ja eikö hän
+ollut kapteenin rouvan nuorten tyttärien ensimmäisten rakkaudenunelmien
+keskipisteenä? Entäs miten kävi naapuritalossa, Mårbackassa, jossa talo
+oli täynnä kauniita tyttäriä? Voitiinko siellä vastustaa kavaljeeria,
+joka käsitteli käherrysrautaa yhtä taidokkaasti kuin kitaraa ja jonka
+vaaleaa kiharatukkaa ympäröi rakkausseikkailujen säde?
+
+Vääpeli von Wachenfeldt ajaa mäkeä ylös, toista alas ainoan hopeatiu'un
+heikosti ja miltei valittavasti helähdellessä. Ennen muinoin, hänen
+kunnian- ja voimanpäivinänsä, oli kuusikymmentä hopeatiukua koristanut
+hevosen hihnoja ja valjaita, helissyt sanomattoman iloisesti ja
+rohkeasti. Ne olivat ikäänkuin kilinällään säestäneet hänen voittojaan,
+ne olivat julistaneet, että voittaja oli tulossa. Mutta nyt, kun yksi
+ainoa tiuku enää oli jäljellä, tuntui se sanovan, että tässä saapui
+mies, jonka onni ja ilo oli ollutta ja mennyttä.
+
+Vääpeli ajaa vanhalla hevosellaan, Kallella, joka on niin merkillisen
+pienikokoinen, että kaikki vastaantulijat kääntyvät taakseen katsomaan
+sitä. Sen sijaan ei kukaan käänny katsomaan hevosen omistajaa.
+
+Kun hän ajaa Gunnarsbyn kestikievarin ohi, seisoo pari tyttöä kaivolla
+nostamassa vettä. Vääpeli tervehtii kohottamalla piiskaansa ja hymyilee
+heille vanhaan tapaansa mitä viehättävämmin, mutta tytöt luovat
+häneen vain välinpitämättömän katseen. He eivät hämmästyksestä pudota
+kädestään ämpäriä, he eivät pysähdy polttavin poskin katsomaan hänen
+jälkeensä.
+
+Vääpeli von Wachenfeldt läimäyttää hevostaan piiskalla. Hän ei ole
+pölkkypää, hän tietää, että hänen tukkansa on harmaa ja hänen kasvonsa
+ryppyiset, että viikset ovat ohuet ja karheat ja että toisessa silmässä
+on harmaa kaihi ja toisessa, joka on leikattu, rumentava ja suurentava
+silmälasi. Hän tietää nyt olevansa vanha ja ruma, mutta hänen
+mielestään ihmisten ei olisi pitänyt kokonaan unohtaa, millainen hän
+oli ennen.
+
+Hän tietää, ettei hänellä nykyään ole muuta asuntoa kuin pari huonetta,
+jotka hän on vuokrannut talonpoikaistalosta Ison Kilin pitäjästä. Hän
+tietää, ettei hän omista muuta kuin hevosen, kiesit, kilpareen ja
+muutamia huonekaluja. Hän tietää, ettei hänellä ole muita palvelijoita
+kuin äreä emännöitsijä, mutta hänen mielestään ei ihmisten olisi
+pitänyt niin kokonaan unohtaa, että hän se juuri kerran oli ollut
+Vackerfeldt, yli koko Värmlannin kuuluisa Vackerfeldt.
+
+Hän istuu siinä vanhassa kuluneessa turkissaan ja vieläkin kuluneempi
+karvalakki päässä. Hänellä on paksut ilvesnahkaiset kintaat kipeitten
+käsiensä suojana, mutta kihtikuhmut rystyjen päällä pistävät esiin
+sittenkin. Mutta hän se siitä huolimatta on puristanut rintaansa vasten
+niin monta kaunista naista. Sitä ei häneltä voida riistää. Kukapa muu
+tällä maailman äärellä on viettänyt sellaista elämää kuin hän, saanut
+osakseen niin paljon rakkautta kuin hän?
+
+Hän puree huultaan ja sanoo, ettei hänellä ole mitään kaduttavaa. Jos
+hän saisi elää uudestaan elämänsä, niin hän ei tekisi mitään toisin.
+Kaikesta siitä, mitä nuoruus ja kauneus ja voima voi tarjota miehelle,
+on hän saanut nauttia. Seikkailuja ja rakkautta runsaimmassa määrässä.
+
+Yhden ainoan teon vääpeli von Wachenfeldt olisi toivonut ehkä
+tekemättömäksi. Hänen ei olisi koskaan pitänyt naida Anna Lagerlöfiä,
+jalointa naista, mikä koskaan hänen tielleen oli osunut. Hän oli
+rakastanut tätä sanomattomasti. Mutta hänen ei olisi pitänyt koskaan
+naida häntä.
+
+Sopiko nyt Wackerfeldtin tapaisen miehen istua alallaan ja hoitaa
+tilaansa järkevästi ja huolellisesti koettamatta niittää kultaa
+helpommalla ja hauskemmalla tavalla? Jos hänen vaimonsa oli
+jumaloimisen arvoinen, niin pitäisikö hänen silti uskoa, ettei kukaan
+muu ollut jumaloitava? Saattoiko hän muuttaa luonnettaan siksi, että
+hän oli mennyt naimisiin? Eikö hän juuri voitollisena pelaajana ja
+rakastajana ollut saavuttanut kuuluisuuttaan?
+
+Niin, hän katuu naimistaan. Hänen vaimonsa ei ollut sopinut hänelle.
+Kernaasti hän tunnustaa, että hänen vaimonsa oli ollut liian hyvä
+hänelle. Vaimo oli vaatinut työteliäisyyttä, järjestystä, rauhallista
+hyvinvointia. Hän oli kuluttanut itsensä loppuun koettaessaan hankkia
+heille samanlaista kotia kuin oli Mårbackassa hänen vanhempiensakin
+koti.
+
+Muut ehkä sanoisivat, ettei vääpeli von Wachenfeldtin olisi pitänyt
+katua naimistaan, vaan pikemmin sitä, ettei hän ollut voinut
+säästää vaimoaan pettymyksiltä ja suruilta. Sillä kun Anna von
+Wachenfeldtin voimat olivat lopussa ja hän seitsemäntoista vuotta
+kestäneen aviollisen kurjuuden jälkeen kuoli, niin kaikenlaiset
+onnettomuudet kohtasivat vääpeli von Wachenfeldtiä. Saamamiehet eivät
+olleet enää sääliväisiä, vaan riistivät talon häneltä. Hänen täytyi
+lakata pelaamasta, sillä hän hävisi niin pian kuin vain koskettikin
+kortteja. Kihti alkoi myös vaivata häntä ja harmaa kaihi tuli silmiin.
+Ennenkuin hän oli ennättänyt kuudenkymmenenvuoden vanhaksi, oli hän
+valkotukkainen, jäykkäjäseninen, avuton, puolisokea ja rutiköyhä. Onni
+ei olisi ollut niinkään vähäinen, jos hänen hyvä, rakastava vaimonsa
+olisi ollut vielä elossa.
+
+Vaimon kuoltua oli kaikki seurustelukin häneltä loppunut. Ei kukaan
+kysynyt elikö hän vai oliko kuollut. Ei kukaan kutsunut häntä luokseen.
+Näyttipä siltä kuin ihmiset vain hänen vaimonsa vuoksi olisivat
+sietäneet häntä. Kun hän nyt ikävöi naurua ja iloa, kun hän tahtoo
+saada hyvää ruokaa, kun hän haluaa jutella sivistyneitten ihmisten
+kanssa, niin ei hän voi lähteä minnekään. Ja kun pyhät tulevat monine
+pitkine lepopäivineen ja hän tahtoo paeta talonpoikaistalon kuolettavaa
+yksitoikkoisuutta, niin ei hän liioin tiedä, minne suunnata askeleensa.
+
+On tosiaankin vain yksi ainoa paikka olemassa koko maailmassa, minne
+hän voi lähteä saadakseen hiukan maistella entistä elämäänsä, ja
+se on Mårbacka, josta hän aikoinaan nouti vaimonsa. Hän tietää,
+että Mårbackan asukkaat sanovat ja uskovat hänen tehneen vaimonsa
+hirvittävän onnettomaksi, he arvelevat suorastaan, että hän on
+kiusannut hänet hengiltä, mutta sittenkin hän ajaa sinne noin kolme
+kertaa vuodessa suurten pyhien aikana, sillä muuten hänen olisi aivan
+mahdoton kestää elämäänsä.
+
+Hopeatiuku helähtää äänekkäästi ja valittaen. Vääpeli von Wachenfeldt
+on läimähyttänyt rivakasti pientä hevostaan. Elämä tarjoo monta
+katkeraa hedelmää, jotka täytyy pitää hyvänään. On aivan kohtuullista,
+että hevonenkin saa osansa isännän tuskista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jolleivät Mårbackan pikkulapset muulla tavalla olisi saaneet tietää,
+että joulu oli tulossa, niin siitä he ainakin sen tiesivät, että
+vääpeli von Wachenfeldt saapui taloon.
+
+He ilostuivat myös kovin nähdessään hänen kuomurekensä ja hevosensa
+lehtikujassa. He juoksivat huoneesta huoneeseen ilmoittaen uutista,
+he seisoivat portailla ottamassa häntä vastaan, he huusivat hyvää
+päivää ja lausuivat hänet tervetulleeksi, he hakivat leipää hevoselle
+ja he kantoivat ohuen käsilaukun, joka oli koristettu ristipistoin
+kirjailluilla lehdillä ja kukilla konttorihuoneeseen, missä vääpelin
+oli määrä asua.
+
+Oli oikeastaan merkillistä, että pikkulapset ottivat aina niin
+riemuiten vääpeli von Wachenfeldtin vastaan. Eivät he saaneet häneltä
+makeisia eikä lahjoja, mutta varmaankin he arvelivat, että hän kuului
+joulunviettoon, ja siitä kai heidän ilonsa johtui. Joka tapauksessa
+oli hyvä, että he olivat hänelle ystävällisiä, sillä aikuiset eivät
+kiinnittäneet suurtakaan huomiota häneen. Rouva Lagerlöf ja mamselli
+Lovisa eivät tulleet edes kuistille häntä vastaan, ja syvästi huoaten
+heitti luutnantti Lagerlöfkin kädestään Värmlandstidningin ja nousi
+keinutuolistaan lähteäkseen häntä tervehtimään.
+
+»Vai niin, vai olet sinä täällä taas, Wachenfeldt», sanoi hän
+ilmestyttyään portaille. Sitten hän teki pari kysymystä kelin ja matkan
+johdosta ja seurasi langon mukana konttorihuoneeseen, Hän tyhjensi
+piirongin laatikon ja teki tilaa vaatekaappiin. Sitten hän poistui
+lasten kera ja jätti vieraan yksin.
+
+Joka kerta, kun vääpeli von Wachenfeldt saapui Mårbackaan, kohosi
+sisar-vainajan kuva elävänä luutnantin mieleen. Sisar oli ollut vanhin,
+ja hän oli pitänyt huolta veljestään tämän pienenä ollessa, oli
+auttanut häntä ja askarrellut hänen kanssaan. Ei kukaan sisarista ollut
+luutnantille ollut niin rakas, ei kenestäkään hän ollut ylpeillyt niin
+paljon. Ja sitten hänen pitikin rakastua sellaiseen tyhjäntoimittajaan
+kuin Wachenfeldtiin! Sisar oli ollut kaunis ja komea, ja hän oli
+yhtä hyvä ja kelvollinen kuin kauniskin. Hän oli aina ollut iloinen
+mieleltään ja tehnyt kevyeksi niiden elämän, joiden keskuudessa hän oli
+elänyt. Viimeiseen asti hän oli taistellut pitääkseen koossa kotiaan.
+Mies oli vain tuhlannut ja hävittänyt. Vaimo ei ollut kertonut edes
+omaisillensa, miten vaikea hänen toimeentulonsa oli, jotta he olisivat
+voineet auttaa häntä. Siksi hänen elämänlankansa katkesikin aivan äkkiä
+hänen ollessaan vain hiukan yli neljänkymmenen.
+
+Se oli surullinen ja järkyttävä tarina, eikä luutnantti voinut heti
+pakottautua ystävälliseksi Wachenfeldtille muistellessaan kaikkea
+tuota. Hänen täytyi lähteä ensin pitkälle kävelylle, jotta katkeruus
+ennätti hiukan laskeutua.
+
+Jokseenkin samaa tunsivat myöskin rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa.
+Rouva Lagerlöf oli kaikista kälyistänsä ollut eniten kiintynyt
+Anna Wachenfeldtiin ja oli suorastaan ihaillut häntä. Ei kukaan
+ollut lausunut häntä niin sydämellisesti tervetulleeksi sukuun kuin
+hän. Rouva Lagerlöf ei voinut koskaan antaa anteeksi vääpeli von
+Wachenfeldtille, että hän oli saattanut tämän rakkaan olennon niin
+onnettomaksi.
+
+Mamselli Lovisa oli lapsena oleskellut pitkät ajat Välsäterin
+vääpelinpuustellissa, missä sisar ja lanko olivat asuneet. Hän
+tiesi tarkemmin kuin kukaan muu, miten vaikeata sisaren elämä oli
+ollut. Hän ei voinut koskaan kuulla mainittavan Wachenfeldtin nimeä
+muistamatta sitä aamua, jolloin kaksi miestä oli saapunut Välsäteriin
+ja vienyt kaksi parasta lehmää navetasta. Sisar oli hyökännyt pihalle
+kysymään, mitä heillä oli mielessä, mutta nämä olivat vastanneet aivan
+rauhallisesti, että vääpeli edellisenä iltana oli pelissä hävinnyt
+lehmät heidän isännällensä. Mamselli Lovisa näki sisarensa edessään,
+hän oli ollut aivan epätoivoissaan tämän jälkeen. »Hän ei tule
+järkiinsä, ennenkuin hän on ottanut minut hengiltä», oli hän sanonut.
+
+Joka tapauksessa mamselli Lovisa kaikkein ensimmäisenä ajatteli emännän
+velvollisuuksia. Hän nousi ompelupöydän äärestä, missä oli istunut
+käsitöilleen samalla kuin vähä väliä oli vilkaissut romaaniin, joka
+oli avonaisena ompelukorissa, ja meni raottamaan keittiön ovea. »Rakas
+Maija», sanoi hän emännöitsijälle ikäänkuin anteeksi pyytäen, »nyt
+Wachenfeldt on taaskin täällä.» — »Minä en käsitä, miksikä tuo mies,
+joka oli niin paha vaimolleen, saa aina tulla tänne pyhiksi», sanoi
+emännöitsijä varsin suuttuneella äänellä. »Eihän häntä voi poiskaan
+ajaa», sanoi mamselli Lovisa, »ja Maija on hyvä ja panee kahvipannun
+tulelle, jotta hän saa jotain lämmittävää matkansa jälkeen.» —
+»Aina hän pitää varansa tullakin juuri, kun herrasväki on noussut
+kahvipöydästä ja tuli liedestä on sammunut», sanoi emännöitsijä ja
+näytti siltä kuin ei olisi halunnut liikahtaa paikaltaan.
+
+Kahvipannu joutui kai sittenkin tulelle, koska hetkeä myöhemmin sisäkkö
+lähetettiin konttorihuoneeseen pyytämään vääpeli von Wachenfeldtiä
+saliin kahville.
+
+Astuessaan pihan poikki nojasi vääpeli keppiin, mutta sen hän laski
+kädestään eteisessä ja astui saliin jokseenkin notkeana vartaloltaan.
+Mamselli Lovisa, joka seisoi siellä ottaakseen hänet vastaan, näki
+kuitenkin, miten vaikea hänen oli liikkua, ja tunsi miten kyhmyiset
+hänen kätensä olivat tervehtiessään häntä, ja kun hän kohotti katseensa
+häneen, niin tuijotti leikattu silmä kaameasti suurennettuna häntä
+vastaan. Silloin mamselli Lovisan viha miltei haihtui ilmaan. Hän
+mietti, että vääpeli jo oli saanut rangaistuksensa, eikä hän puolestaan
+tahtonut lisätä kiviä hänen kuormaansa.
+
+»Olipa hauska, että Wachenfeldt saattoi tulla tänäkin jouluna meille»,
+pakottautui hän sanomaan.
+
+Sitten hän kaatoi hänelle kahvia, ja vääpeli istahti tavalliselle
+paikalleen uunin ja pelipöydän väliseen nurkkaan. Se oli vaatimaton
+paikka, mutta myöskin lämpimin koko huoneessa. Vääpeli tiesi kyllä mitä
+teki istuutuessaan sinne.
+
+Hän alkoi heti jutella mamselli Lovisan kanssa palvelustytöstään
+Ingasta ja hänen alituisesta riitelystään ja kiistoistaan isäntäväen
+kanssa, joka omisti talon, jossa hänellä oli vuokrahuoneet. Se oli
+sellaista pientä juorupuhetta, jonka hän tiesi huvittavan kälyä, ja hän
+huomasikin, että mamselli Lovisa hetken kuluttua kaatoi itselleenkin
+kahvia ja joi hänen seurakseen.
+
+Tuli hämärä heidän istuessaan kahvipannun ääressä, ja lamppu asetettiin
+pyöreälle pöydälle sohvan eteen. Heti sen jälkeen näyttäytyi rouva
+Lagerlöfkin.
+
+Hän ei ollut voittanut ensimmäistä vastenmielisyydentunnettaan ja
+tervehti varsin ynseästi vääpeliä. Töin tuskin hän ojensi hänelle
+kätensä sanomatta sanaakaan ja otti sitten työnsä esille.
+
+Vääpeli jutteli edelleen aivan rauhallisesti mamselli Lovisan kanssa,
+mutta samalla hän vaihtoi keskusteluainetta. Hän alkoi kertoa
+omituisista sairaustapauksista, joita oli sattunut heillä sekä
+ihmisten että kotieläinten parissa, ja joita hänen, Wachenfeldtin, oli
+onnistunut parantaa.
+
+Nyt ei rouva Lagerlöfkään voinut enää vastustaa, sillä tuo aine
+kuului hänen omaan alaansa. Eikä aikaakaan, kun hänkin jo otti osaa
+keskusteluun.
+
+Kaikkein viimeisenä tuli luutnantti Lagerlöf saliin ja kävi
+kiikkutuoliin istumaan. Hänkin oli harvapuheinen ja alakuloinen
+tullessaan sisään. Mutta nyt keskustelu kääntyi toiselle taholle
+kenenkään tietämättä, mistä se oikeastaan johtui. Puhuttiin
+vanhasta Karlstadista, missä vääpeli oli syntynyt ja luutnantti
+käynyt koulua, ja josta luutnantti aina oli halukas keskustelemaan.
+Puhe siirtyi Tukholmaankin, keskusteltiin Emilie Högqvististä ja
+Jenny Lindistä ja kaikellaisista vanhoista ja kauniista asioista,
+joita kannatti muistella. Lopulta he johtuivat myöskin vanhoihin
+värmlantilaisjuttuihin, ja ilta kului niin nopeasti, että kaikki
+hämmästyivät, kun palvelustyttö tuli kattamaan pöytää.
+
+Mutta merkillisintä oli se, että kun vääpeli von Wachenfeldt kertoi
+yhtä ja toista, mikä oli sattunut hänelle itselleen, niin hän esiintyi
+aina kaikkein viisaimpana ja varovaisimpana miehenä mitä saattoi
+ajatella. Hän oli ollut kaikenlaisissa seikkailuissa, se oli kyllä
+kieltämätöntä, mutta hän oli aina esiintynyt neuvovana ystävänä, joka
+oli auttanut mielettömiä ihmisiä hädässä.
+
+Ajatelkaahan vain Wästfeltinkin perhettä Angersbyssä! Miten erinomainen
+tuki hän oli ollut noille kilteille, lapsellisille ihmisille, varsinkin
+silloin, kun pojan morsian hylkäsi hänet ja aivan äkkiarvaamatta meni
+kuulutuksiin toisen kanssa!
+
+Ei kukaan olisi koskaan voinut puhua suuremmalla kunnioituksella
+äidistään tai vaimostaan. Niin jalon pojan, niin hellän puolison olisi
+kuka hyvänsä voinut toivoa saavansa.
+
+Hän se aina oli puhunut järkeä nuorille naisille, sovittanut
+kihlautuneitten välit, solminut uudelleen avioliittoja, jotka olivat
+uhanneet ratketa.
+
+Kaikkien onnettomien uskottu hän oli ollut eikä hän ollut pettänyt
+heitä. Olipa hän pelastanut pelihimoon vaipuneita miehiäkin, puhunut
+heille järkeä, vedonnut heidän velvollisuudentuntoonsa.
+
+Illallisen jälkeen, kun vääpeli von Wachenfeldt oli ontunut
+huoneeseensa, istuivat luutnantti Lagerlöf ja hänen vaimonsa ja
+sisarensa aivan sanattomina ja katselivat toisiaan.
+
+»Niin, tuo Wachenfeldt», sanoi luutnantti, »merkillinen mies hän on.
+Hän on meitä kaikkia viisaampi.»
+
+»Wachenfeldtin kanssa on aina ollut hauska keskustella», sanoi mamselli
+Lovisa.
+
+»Jos hän todellakin olisi auttanut niin paljon muita ihmisiä, niin
+mitenkä olisi mahdollista, että hänen oma elämänsä olisi mennyt niin
+viistoon?» sanoi rouva Lagerlöf kuivasti.
+
+»Jotkut ovat sellaisia», sanoi luutnantti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten vääpeli von Wachenfeldt oleskeli joulunpyhät Mårbackassa
+nauttien vieraanvaraisuudesta ja näytellen yhä järkevän ja viisaan
+vanhan miehen osaa. Häneltä voitiin kysyä neuvoa missä asiassa hyvänsä,
+hän tiesi keinoja ihonäppylöitä ja nuhaa vastaan, hän osasi antaa
+neuvoja pukuasioissa, hän tunsi ruoka- ja värjäysreseptejä, hän antoi
+ohjeita maanviljelyksessä ja hänen arvostelunsa ihmisistä olivat
+parhaat ja järkevimmät.
+
+Kaikissa pulmallisissa kysymyksissä käännyttiin hänen puoleensa.
+»Eikö Wachenfeldtin mielestä ole merkillistä, etteivät nämä lapset
+opi syömään muhennettuja porkkanoita?» sanoi mamselli Lovisa eräänä
+päivänä. »Ovathan porkkanat hyvää ruokaa?»
+
+Vääpeli von Wachenfeldt ei pettänyt hänen odotuksiaan.
+
+»Vaikka herättäisitte minut keskellä yötä ja tarjoaisitte minulle
+porkkanoita!» sanoi hän, »niin kyllä minä söisin.»
+
+Miten ihmeellisen viisas ja kohtuullinen ja maltillinen hän olikaan!
+Vanha kavaljeeri Vackerfeldt, triumfaattori kuusinekymmenine
+hopeatiukuineen oli kokonaan kadonnut.
+
+Mutta sattuipa kerta, että luutnantti Lagerlöf joutui kiistaan naisten
+kanssa eräästä nuoresta tytöstä, joka oli kotoisin näiltä seuduin. Sekä
+rouva Lagerlöfin että mamselli Lovisan mielestä tyttö oli suloinen ja
+herttainen, mutta luutnantti väitti, ettei kukaan mies voisi ihastua
+häneen. Ja hän vetosi Wachenfeldtiin, niinkuin talossa oli tapana.
+
+»Sanoppa sinä, Wachenfeldt, joka ymmärrät naisia!» sanoi luutnantti
+Lagerlöf. »Voisitko suudella tuollaista pientä nirppanenää?»
+
+Tällä kertaa vääpeli von Wachenfeldt joutui sisäisen raivon valtaan.
+Hän punastui, niin vanha kuin olikin, hän iski nyrkkinsä pöytään, nousi
+puoleksi pystyyn ja huusi jyrisevällä äänellä:
+
+»Älä kysy minulta sellaista! En koskaan ole suudellut rumaa naista.»
+
+Nuo jumalattomat ihmiset hänen ympärillään purskahtivat hillittömään
+nauruun. Hän oli tekeytynyt täällä niin järkeväksi. Hän oli näytellyt
+tavallisen arki-ihmisen osaa, mutta tämä yksinkertainen kysymys
+paljasti hänet kokonaan. Vanha kavaljeeri oli paikoillaan hänen
+sisimmässään. Kurja ja sairas, vanha ja ränstynyt hän oli, mutta ei
+kukaan saanut luullakaan, että hän olisi koskaan suudellut rumaa naista.
+
+Vackerfeldt, Vackerfeldt!
+
+
+
+
+Orkesteri.
+
+
+Majuri Ehrencrona oli asunut muhkeassa virkatalossa ja ollut korkea
+herra, mutta vanhoilla päivillään hän oli vuokrannut itselleen
+huoneen talonpoikaistalosta ja vietti köyhää ja yksitoikkoista elämää
+suunnilleen samoin kuin vääpeli von Wachenfeldtkin. Huhu tiesi, että
+hän oli mestari soittamaan torvea, mutta hänen köyhdyttyään ja jäätyään
+yksin ei kukaan ollut kuullut hänen soittavan.
+
+Ja herra Tyberg oli aloittanut uransa rumpalina Värmlannin rykmentissä,
+ja varmaankin hän olisi juonut itsensä turmiolle, jollei Mårbackan
+luutnantti olisi keksinyt hänen suurta kykyään opettaa lukemisen
+ja kirjoituksen alkeita pikkulapsille ja ottanut häntä ensin omien
+lastensa kotiopettajaksi ja sittemmin hankkinut hänelle opettajantointa
+itäisen Ämtervikin pikkulastenkouluun.
+
+Ja Jan Asker oli niinikään ollut Värmlannin rykmentin soittajana, mutta
+nykyään hän oli itäisen Ämtervikin kirkonvartijana ja haudankaivajana.
+Hän oli vanhaa soittajasukua, ja hänellä oli tapana puhaltaa
+klarinettia kaikissa talonpoikaishäissä ja tanssiaisissa. Hän oli
+katkera ja rauhaton mieleltään, eikä mikään muu kuin soitto voinut
+saada häntä tyytymään kohtaloonsa.
+
+Ja tehtaankirjuri Geijer, joka asui koulutalon ullakolla ja piti
+maataloutta, rakasti soittoa ylitse kaiken, mutta hän oli niin köyhä,
+ettei hän voinut hankkia itselleen minkäänlaista soittokonetta, vaan
+piirusti näppäimistön puupöydälle ja soitti siinä.
+
+Ja lukkari Melanoz oli nauttinut opetusta itse rovasti Fryxellin
+johdolla ja osasi sepittää runoja ja korjata kenkiä ja nikkaroida
+huonekaluja ja hoitaa maanviljelystä. Hän oli huvimestarina kaikissa
+häissä ja hautajaisissa, ja samalla hän oli koko Fryksdalin paras
+koulumestari. Ja joka sunnuntai hänen täytyi soittaa itäisen Ämtervikin
+kirkon kamalia urkuja, eikä hän koskaan olisi voinut tehdä sitä, sillä
+hän oli todellakin soitannollinen sielu, jollei hänellä olisi ollut
+omaa viuluaan, jota hän lohdutuksekseen soitteli sunnuntai-iltapuolisin.
+
+Kaikki nämä päättivät tavata toisensa Mårbackassa joulupyhien aikana,
+niin kauan kuin jouluolutta ja joulukinkkua ja vierreleipää oli vielä
+talossa.
+
+Kun ensimmäinen heistä tuli Mårbackaan, ei hän astunut suoraan taloon,
+vaan odotti, kunnes kaikki muutkin olivat saapuneet, sekä majuri
+Ehrencrona että herra Tyberg, kirkonvartija Jan Asker ja tehtaankirjuri
+Geijer ja lukkari Melanoz.
+
+Sitten he marssivat perätysten suurille portaille, majuri etunenässä,
+ja lauloivat: _Portugaali, Hispanja ja Suuri Britanja_.
+
+Mårbackan luutnantilla oli ehkä hiukan vihiä siitä, mitä oli tekeillä,
+mutta hän ei mennyt ulos, jotta ei pilaisi vieraitten iloa. Mutta
+kuultuaan laulun nousi hän heti ja läksi heitä vastaan. Eikä vääpeli
+von Wachenfeldtkään tällä kertaa hidastellut, sillä hän oli tietenkin
+yhä Mårbackassa, koska joulunpyhät eivät vielä olleet lopussa.
+
+Mutta sillä välin kuin vieraat pistäytyivät konttorihuoneeseen
+riisumaan yltään turkkejansa ja päällyssaappaitaan, lähetti luutnantti
+molemmat poikansa, Danielin ja Johanin, hakemaan kitaraa ja torvea, ja
+huilua ja triangelia, jotka riippuivat ullakkokonttorissa. Itse hän
+kiiruhti makuukamariin ja veti esille vankan viululaatikon, joka oli
+työnnetty vuoteen alle. Hän nosti sen tuolille, pisti avaimen lukkoon
+ja otti hartain mielin esille viulun, joka lepäsi siinä punaiseen
+silkkinenäliinaan käärittynä.
+
+Ja vaikkei hän koskaan itse tupakoinut eikä sallinut kenenkään
+tupakoida sisällä huoneissa, niin lähetti hän pojat myös
+konttorirakennukseen hakemaan vanhaa, pitkävartista piippua, joka
+oli peruisin pastori Wennervikin ajoilta, sekä pientä neliskulmaista
+puurasiaa, joka oli täynnä tupakkaa, jotta majuri Ehrencrona saisi
+polttaa piippuaan, johon oli tottunut, eikä tulisi pahalle tuulelle.
+
+Ja kun sitten nuo viisi vierasta ja vääpeli von Wachenfeldt ja
+luutnantti itse istuivat salissa, ja totitarjotin oli kannettu
+pöytään, ja kuumat totilasit sekoitettu valmiiksi jokaiselle paitsi
+herra Tybergille, joka oli ikiajoiksi luopunut kaikesta väkevästä, ja
+majuri vihdoinkin oli saanut käyttämättömän piipun vetämään, niin he
+sopivat keskenään siitä, että he olivat liian hyvät hukkaamaan aikaansa
+kortinpeluuseen ja tyhjään jaaritukseen, ja päättivät soittaa yhdessä.
+
+Tätähän juuri luutnantti olikin odottanut, ja hän läksi heti hakemaan
+kaikkia niitä soittokoneita, jotka hän kiireessä oli saanut kokoon.
+
+Viulunsa luutnantti ojensi lukkari Melanozille, joka kursaili, sillä
+viulu oli paras kaikista soittokoneista ja tässä huoneessa oli läsnä
+monta häntä itseään paljoa arvokkaampaa miestä. Mutta kun ei kukaan muu
+vaatinut sitä itselleen, niin ilostui hän suuresti, ikäänkuin hän olisi
+saanut aarteen, ja alkoi heti virittää ja vääntää ruuveja.
+
+Ja huilua piti tietenkin herra Tybergin hoitaa. Se oli ollut hänen
+soittimensa rykmentissä, sitten kun hän oli tottunut eroon rummusta.
+Hän tunsi hyvin Mårbackan vanhan huilun ja tiesi, että se aina oli
+ravistunut ja kuiva. Nyt hän kiiruhti keittiöön ja kastoi koko huilun
+kaljaan ja kääri saumojen ympärille tappuroita, jotta saisi sen
+pysymään koossa.
+
+Kitaran luutnantti antoi tehtaankirjuri Geijerille. Ja
+tehtaankirjurilla oli kapeat ja pitkulaiset kasvot ja pitkä laiha kaula
+ja vedensiniset silmät ja pitkät, ohuet sormet, ja koko olennoltaan
+hän oli sievistelevä ja haaveellinen. Leveän, kirjavan silkkinauhan,
+joka oli kiinnitetty kitaraan, hän kietoi kaulaansa tyttömäisesti
+naurahtaen, ja kitaran hän painoi hellästi rintaansa vasten, ikäänkuin
+se olisi ollut hänen lemmittynsä. Ja hän näki kylläkin, ettei kitarassa
+ollut kuin kolme kieltä, mutta hänen mielestään ne varmaan riittivät
+mainiosti, sillä hänhän oli tottunut soittamaan vain puupöydällä.
+
+Kirkonvartija Asker oli viisaasti ottanut mukanaan oman klarinettinsa.
+Se oli hänen päällystakkinsa takataskussa, niin ettei hänen tarvinnut
+muuta kuin lähteä sitä konttorihuoneesta hakemaan.
+
+Vääpeli von Wachenfeldt istui uuninkomerossa kuten tavallisestikin
+ja koetti pysytellä hyvällä tuulella ja näyttää iloiselta, vaikkei
+hän kihdin jäykistämillä sormillaan voinutkaan soittaa. Mutta sitten
+luutnantti tuli hänen luokseen triangeli kädessä, sillä sitähän hänen
+ainakin piti voida käsitellä, ja silloin hänkin tuli iloiseksi.
+
+Majuri Ehrencrona puhalsi sauhuja suurten, valkoisten viiksiensä
+lomitse. Hän näki, miten toinen toisensa jälkeen sai soittokoneen,
+vaikkei hän viimeiseen saakka ollut tietävinänsä siitä mitään.
+
+»Anna minulle pari kattilankantta», sanoi hän luutnantille, »jotta
+minäkin saan pitää melua! Tiedänhän, ettei talossa ole sitä
+soittokonetta, jota minä osaisin soittaa.»
+
+Luutnantti riensi kuin nuoli vierashuoneeseen ja palasi takaisin
+mukanaan kiiltävä torvi, joka hänen oli onnistunut hankkia majuria
+varten. »Mitä setä arvelee tästä?» sanoi hän.
+
+Silloin ukon kasvot alkoivat loistaa. »Sinä olet oikea mies, veli Erik
+Gustav», sanoi hän. Hän laski piipun kädestään ja alkoi puhaltaa torvea
+kauhean voimakkaasti ja äänekkäästi.
+
+Nyt jokainen oli saanut omansa, mutta silloin heidän mieleensä muistui,
+ettei luutnantilla itsellään ollutkaan mitään soittokonetta.
+
+Silloin hän otti esille pienen puisen vihellyspillin, jota oli
+puhallettaessa pidettävä puoleksi vedessä. Mutta kunhan vain sen teki,
+niin saattoi sillä saada aikaan liverryksiä, joita ei satakielikään
+osannut taitavammin laulaa.
+
+Kaikkein viimeiseksi he pyysivät rouva Lagerlöfiä säestämään heitä
+pianolla.
+
+Majurin kunniaksi he yrittivät kaikkein ensiksi Porilaisten marssia.
+Rouva Lagerlöf alkoi, ja seitsemän soittokonetta seurasi jäljessä
+parhaimpansa mukaan. Siinä oli helinää ja jyskettä, jotta he oikein
+säikähtivät.
+
+Jokainen teki parastaan. Lukkari Melanoz ja Jan Asker ja herra Tyberg
+olivat varmimmat. Mutta majuri jäi usein jälkeen, ja luutnantti pisti
+lirityksen silloin tällöin väliin, osittain siksi, että hänen pillinsä
+oli hiukan oikullinen luonteeltansa, ja osittain siksi, että hänen teki
+mielensä viekoitella toiset pois tahdista.
+
+Kun he olivat soittaneet marssin loppuun, olivat kaikki iloisia ja
+hyväntuulisia ja päättivät soittaa sen vielä toistamiseen, jotta se
+menisi oikein hyvin. Ja majuri puhalsi ja toitotti, niin että hänen
+silmänsä olivat punaiset ja posket vähällä haljeta. Mutta hän ei kai
+sittenkään ollut niin taitava torvensoittaja kuin hän oli luullut,
+sillä hänen oli melkein mahdoton pysyä tahdissa.
+
+Mutta äkkiä hän nousi pystyyn ja heitti torven uuninloukkoon, niin että
+se oli murskata von Wachenfeldtin arimman varpaan.
+
+»Piru vieköön», huusi hän, »en minä viitsi turmella Porilaisten
+marssia. Soittakaa te vain, kun osaatte!»
+
+Toiset häiriytyivät hiukan, mutta he aloittivat kolmannen kerran, ja
+silloin majuri rupesi laulamaan: _Pojat kansan urhokkaan._
+
+Hän lauloi soiton säestyksellä voimakkaalla ja kauniilla bassollaan,
+joka täytti koko talon. Ja ihmisääni kuohui kuin voimakas virta
+ja riisti mukaansa rämeän klaverin, naukuvan klarinetin, viulun,
+jota lukkari vingutteli vanhan pelimannin tapaan, ja herra Tybergin
+ravistuneen huilun ja kolmikielisen kitaran ja vääpelin tunnetun
+triangelin ja luutnantin oikullisen satakielen.
+
+He lämpenivät kaikki, sillä heidän mieltään kirveli yhä se muisto, että
+me olimme kadottaneet Suomen, ja nyt he mielestään marssivat yhdessä
+urhoollisten porilaisten kanssa anastamaan sitä takaisin ryssiltä.
+
+Ja kun marssi oli loppunut, niin luutnantti antoi merkin vaimolleen,
+ja tämä soitti laulun: _Jalot varjot, arvon isät,_ oopperasta Kustaa
+Vaasa, joka oli majurin loistonumero.
+
+Ja majuri lauloi sen voimakkaalla äänellä, ja muut soittokoneet miltei
+lauloivat mukana.
+
+Mutta suoraselkäisessä sohvassa salin ikkunoiden välissä istuivat
+kaikki lapset, Daniel ja Johan ja Anna ja Selma ja Gerda. He istuivat
+ääneti kuin hiiret ja katselivat ja kuuntelivat vain.
+
+Heidän oli kai pakkokin olla hiljaa, kun aikuiset leikittelivät ja
+huvittelivat aivan kuin he olisivat olleet lapsia.
+
+Kun he kuulivat majurin laulavan _Jalot varjot, arvon isät,_ niin
+tuntui heistä kuin hän olisi laulanut itsestään ja kaikista noista
+muista, jotka soittivat salissa. Sillä pienokaisten mielestä he olivat
+ikäänkuin entisajan kummituksia, rikkaan ja loistavan ajan varjoja,
+ajan, josta he saattoivat nähdä vain tämän heikon kajastuksen.
+
+
+
+
+
+
+UUSI MÅRBACKA.
+
+
+
+
+Seitsemäntoista kissaa.
+
+
+Rykmentinkirjurin viimeisinä elinvuosina oli Mårbackassa karjatyttö
+nimeltä Britta Lambert. Hän oli pieni ja ruma, kasvoiltaan ruskea
+kuin nahka ja silmäpuoli. Hän oli katkera ja hapan ollessaan toisten
+parissa, mutta oli erinomainen karjapiika, joka rakasti karjaansa.
+Kun hän arveli lehmän poikivan jonakuna yönä, valmisti hän vuoteensa
+navettaan ja nukkui siellä. Joka päivä lämmitti hän panimossa vettä
+ja laahasi sitä saavillisittain navettaan, jotta lehmät saisivat
+lämmintä apetta, ja kun heinä alkoi loppua navetan ylisiltä huhtikuun
+paikkeilla, ja lehmät saivat pureksia rukiinolkiakin, niin hän oli
+valmis hiipimään talliin ja varastamaan heiniä hevosilta.
+
+Navetta, jossa hän hallitsi, oli vanha ja niin pimeä, että tuskin näki
+kättään pitemmälle sisään tullessa. Käytävät olivat kapeat, lattiassa
+oli paljon kuoppia, lehmät seisoivat pienissä, ahtaissa parsissa
+eikä Britta Lambert ymmärtänyt pitää niitä kovinkaan puhtaina. Mutta
+navetassa vallitsi alituinen onni. Ei koskaan ollut puhettakaan siitä,
+että joku lehmä olisi haljennut liikasyömisestä tai saanut jonkun
+terävän esineen mahalaukkuunsa tai että poikiminen ei olisi onnistunut
+hyvin. Maitoa oli runsaasti ja samoin vasikoitakin, navetasta ei
+Mårbackan emännällä ollut koskaan huolta.
+
+Eräs eläinlaji oli Britta Lambertille sittenkin rakkaampi kuin lehmät,
+nimittäin kissat. Näyttipä melkein siltä kuin hän olisi uskonut niiden
+voivan jollakin tavalla suojella häntä ja karjaa, ja pahinta, mitä
+saatettiin vaatia häntä tekemään, oli se, että hän hukuttaisi jonkun
+kissanpojan, jotta hänellä ei olisi huolehdittavanaan useampia kissoja
+kuin lehmiä. Kun astui navettaan, niin vihreitä kissansilmiä säihkyi
+joka puolelta pimeästä vastaan. Kissoja vilisi ihmisten jaloissa, ja
+toiset ottivat vauhtia ja hyppäsivät olkapäillekin, sillä siihen Britta
+Lambert oli ne totuttanut.
+
+Kun luutnantti Lagerlöf otti Mårbackan ohjakset käsiinsä, niin
+navetassa ei ollut sen vähempää kuin seitsemäntoista kissaa. Kaikki
+ne olivat punajuovaisia, ei ainoatakaan valkoista eikä mustaa eikä
+harmaata ollut niiden joukossa, sillä Britta Lambert uskoi, että
+ainoastaan punajuovaiset tuottivat onnea.
+
+Olihan luutnantti kylläkin eläinten ystävä, eikä hän tuntenut
+vastenmielisyyttä kissojakaan kohtaa, mutta hänestä oli sittenkin
+mieletöntä elättää ja majoittaa seitsemäntoista kappaletta navetassa.
+Nehän joivat niin paljon maitoa, että siitä olisi riittänyt kolmelle
+vasikalle, ja vaikka ne pitivätkin kovassa komennossa rotat ja myyrät,
+niin metsästivät ne myös niin kiivaasti pikkulintuja, että tuskin oli
+varpustakaan enää Mårbackassa.
+
+Mutta ei ole niinkään hyvä hävittää kissoja, ja jotta ei Britta Lambert
+tai talon muu naisväki kävisi levottomaksi, ei luutnantti kertonut
+heille aikeistaan. Hän antoi vain vähäisen vihjauksen Pien-Bengtille,
+entiselle tallirengille, joka yhä asui talossa ja toimitteli milloin
+mitäkin.
+
+Sen päivän jälkeen alkoivat navettakissat merkillisellä tavalla
+kadota. Ei äkillisesti, vaan aivan vähitellen. Britta Lambert oli
+huomaavinaan, että yksi toisensa jälkeen hänen rakkaimmista elukoistaan
+ei näyttäytynyt enää koskaan, mutta mahdotonta hänen oli väittää sitä
+varmasti, sillä kissat olivat aivan toistensa näköiset sekä värinsä
+että juoviensa puolesta. Hän koetti laskea niitä, kun ne tulivat
+maitoa juomaan, mutta ei sekään ollut helppoa. Osittain ne tunkeilivat
+toistensa kimppuun maitokaukalon ääressä, ja osittain oli pilkkosen
+pimeä navetassa.
+
+Hän valitti huoliaan sekä vanhalle emännöitsijälle että nuorelle
+rouvalle. »Minä pelkään vain sitä, että jos punaiset kissat häviävät
+navetasta, niin onnikin katoaa sieltä», sanoi hän. »Ei sellaisesta
+isännyydestä ole mitään hyvää, joka osoittaa epäkiitollisuutta niille,
+jotka tähän asti ovat auttaneet meitä.»
+
+Mutta sekä rouva Lagerlöf että emännöitsijä vakuuttivat, ettei heillä
+ollut pahoja aikeita hänen kissojensa suhteen. He luulivat, että hän
+hyvinkin pian saisi kaikki seitsemäntoista kissaansa jälleen.
+
+Britta ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta, että kissat vähenivät
+vähenemistään. Hän epäili milloin yhtä, milloin toista, mutta ei kukaan
+tunnustanut olevansa syyllinen. Ainoa, josta hän ei voinut uskoa mitään
+niin pahaa, että hän tahtoisi vahingoittaa kissoja, oli luutnantti. Hän
+oli varma siitä, että vanha rouva oli opettanut hänelle parempaa.
+
+»Tästä ei tule mitään hyvää, luutnantti», sanoi Britta luutnantille
+joka kerta, kun tämä tuli navettaan. »Kissat häviävät minulta,
+luutnantti ei usko, miten huolissani minä olen.»
+
+»Minun mielestäni ne juoksevat jaloissani aivan kuin ennenkin», sanoi
+luutnantti.
+
+»Hyvä jos niitä on edes kolmetoista vielä jäljellä,» sanoi karjapiika.
+»Niin, enpä tahtoisi olla sen vaatteissa, joka on syypää tähän. Ja
+pahinta on se, että se tuottaa onnettomuutta koko talolle.»
+
+No niin, luutnantti Lagerlöf oli näihin aikoihin nuori, voimakas mies
+ja innokas maanviljelijä. Hänellä oli suuret suunnitelmat Mårbackan
+suhteen. Talo ei ollut kovinkaan suuri, mutta maaperä oli hyvä, sen
+hän tiesi, ja pellot olivat tasaisia ja kivettömiä ja kaikki yhdessä
+jaksossa. Ei ainakaan hänen syytänsä ollut, jollei hänen talostaan
+tullut Fryksdalin kaikkein parhaita taloja.
+
+Rahoja hänellä oli käytettävänään, sillä hänen appensa, patruuna
+Wallroth Filipstadista, oli varakas mies. Hän oli hyvillään siitä, että
+vävy oli toimelias ja tarmokas, ja hän antoi hänelle kaiken sen tuen,
+jota hän tarvitsi.
+
+Luutnantti ryhtyi siis järjestämään vuoroviljelystä taloonsa.
+Hän kaivautti sylensyvyisiä ojia ja kylvi apilasta ja timoteitä
+niittymaille, jotta ne eivät kasvaisi vain niittykukkasia. Hän osti
+puimakoneen, jotta ei tarvitsisi enää puida riihessä pitkin talvea. Hän
+hankki myöskin isokasvuista karjaa suurista herraskartanoista Näsistä
+eikä antanut lehmien käydä metsässä laitumella ja nähdä nälkää keväästä
+syksyyn saakka, vaan hankki laidunmaita aukeille maille.
+
+Kaiken, mitä hän vain keksi parantaakseen taloa, hän pani toimeen. Hän
+neuvotteli monet ajat laakson länsipuolena asuvien talonpoikien kanssa
+haluten ostaa heiltä maata voidakseen siten pyöristää aluettaan. Hän
+rakennutti työmiehilleen ja järjesti heidän olonsa, jotta he saisivat
+kunnon asuntoja ja ulkohuoneita sekä maata, jotta voisivat pitää sekä
+lehmän että porsaan.
+
+Eipä hän tehnytkään turhaan työtä. Muutamien vuosien kuluttua antoi
+talo takaisin kaiken sen, minkä hän oli siihen pannut. Lopulta hän ei
+tiennyt enää, missä säilyttäisi heiniänsä talvella. Kun hän viljeli
+herneitä, sai hän kaksikymmentä tynnyriä yhdestä, jonka oli kylvänyt,
+ja kun hän kylvi nauriita, antoi maa niin siunatun sadon, ettei hän
+ennättänyt omine väkineen korjata niitä, vaan sai lähettää sanan
+naapureille, jotta he tulisivat hevosineen ja kärryineen Mårbackaan ja
+korjaisivat kotiinsa niin paljon nauriita kuin ennättivät kerätä.
+
+Mutta eräs asia oli hänelle suurena esteenä talon parannuspuuhissa.
+Se oli pieni Ämtan puro, joka virtaili kauniisti kiemurrellen ja
+polveillen laakson pohjassa, missä hänellä oli peltonsa. Tavallisesti
+se ei ollut metsäpuroa suurempi, mutta niin pian kuin satoi rankasti,
+kohosi se yli äyräittensä ja muutti hänen apilaniittynsä ja
+kaurapeltonsa kirkasvetisiksi pikkujärviksi.
+
+Luutnantti ei rauhoittunut, ennenkuin pääsi käsiksi puroon. Ja sen
+osan joesta, joka kulki hänen alueensa läpi, hän kaivoi suoraksi ja
+syväksi uomaksi. Mutta siitä hänellä ei ollut paljon iloa. Talonpojat,
+jotka omistivat Mårbackan alapuolella olevat maat, antoivat joen kulkea
+entisessä kiemurtelevassa matalassa uomassaan, jossa vesi tuskin
+pääsi liikkumaan, ja niin pian kuin sattui kova sade, kohosi joki yli
+äyräittensä sekä sillä että luutnantin alueella.
+
+Hän ei suorastaan voinut sietää tällaista asioiden menoa. Mitäpä
+kannatti viljellä maata, kun Ämtan milloin hyvänsä saattoi huuhdella
+pois hänen heinäsuovansa ja ruiskuhilaansa? Hänen oli mahdotonta saada
+maatilaansa hyvään kuntoon, ennenkuin sai joenkin valtaansa.
+
+Hän puhui naapurien kanssa, eikä heillä näyttänyt olevan mitään joen
+ojittamista vastaan. Maanmittari kutsuttiin paikalle, hän valmisti
+kartan ja kustannusarvion, ja kun kaikki oli tehty ja asia hyvin
+valmistettu, kutsuttiin kaikki asianomaiset kokoukseen pitäjäntuvalle.
+
+Paljon esteitä ja epäilyksiä oli täytynyt voittaa, ennenkuin asia oli
+saatu näin pitkälle, ja sinä aamuna, jolloin luutnantin oli määrä
+lähteä kokoukseen, oli hän varsin hyvällä tuulella, sillä nyt hän luuli
+pahimmat vaivat voittaneensa.
+
+Mutta kun hän aikoi nousta kieseihin, huomasi hän, että yksi punaisista
+navettakissoista istui kiesien istuimella ja tuijotti häneen.
+
+No, eihän se ollut niinkään merkillistä, sillä kaikki navettakissat
+olivat ihastuneet ajelemiseen. Britta Lambertilla oli tapana nostaa ne
+työntökärryihin ja ajeluttaa niitä siitä saakka kuin ne olivat aivan
+pieniä, ja siten punaiset kissat olivat yhtä ihastuneita ajeluun kuin
+pikkulapset ja hyppäsivät usein työkärryille. Mutta ei niillä sentään
+ollut tapana kiivetä herrasväen vaunuihin ja ajopeleihin.
+
+»Vai niin, vai tahdot sinäkin tulla kokoukseen», sanoi luutnantti
+kissalle ja ajoi sen alas istuimelta. Se läksikin pois, mutta sitä
+ennen se loi luutnanttiin niin viekkaan ja ilkeämielisen katseen, että
+hänestä tuntui suorastaan pahalta.
+
+Ennenkuin luutnantti pääsi maantielle, täytyi hänen ajaa kolmen
+veräjän läpi, ja tänä aamuna istui punajuovikas kissa jokaisella
+veräjäpylväällä. Ei siinäkään ollut mitään merkillistä, sillä kissat
+istuivat kernaasti veräjäpylväillä paistatellen kylkiään ja pitääkseen
+vaaria kaikesta, mikä tapahtui maassa niiden jalkojen juuressa.
+Mutta luutnantti ei mahtanut sille mitään, että kissat tänä päivänä
+näyttivät kovin omituisilta. Ne katselivat häntä ilkeämielisesti ja
+pilkallisesti, ikäänkuin olisivat paremmin kuin hän tienneet, miten
+matka oli onnistuva. Hän alkoi miltei luulla, että Britta Lambert oli
+oikeassa väittäessään, että kissat olivat pikkupeikkoja ja tonttuja,
+jotka olivat ottaneet kissan hahmon.
+
+Matkalle lähtiessä ei ole hyvä enne, jos kohtaa kovin monta kissaa,
+mutta luutnantti sylkäisi kolme kertaa joka kissan kohdalla, niinkuin
+hänen äitinsä oli opettanut häntä, eikä hän sitten ajatellut niitä
+sen enempää matkan varrella. Hän kävi ajatuksissaan läpi koko
+ojitussuunnitelman ja valmistautui esittämään kysymystä, jotta se
+tuntuisi selvältä ja vakuuttavalta.
+
+Mutta vaistomaisesti hän tuli ajatelleeksi kissoja astuessaan
+pitäjäntupaan. Sillä sieltä huokui häntä vastaan varovainen ja
+huolestunut ilma. Kaikki talonpojat istuivat siellä liikkumattomin,
+ikäänkuin suljetuin kasvonilmein.
+
+Hän alkoi epäillä, että he olivat tulleet katumapäälle, ja niin olikin.
+Kaikki hänen ehdotuksensa hyljättiin.
+
+»Kyllä me ymmärrämme, että tuosta ojituksesta olisi Mårbackalle
+hyötyä», sanoivat he, »mutta meille se on samantekevää.»
+
+Muuta vastausta hänen oli mahdoton saada heistä lähtemään.
+
+Palatessaan kotiin kokouksesta oli hän varsin masentuneella mielellä.
+Nyt tämä asia oli pitkiksi ajoiksi ratkaistu. Joki sai edelleen tehdä
+tuhotöitään. Jos vieraan karja pääsi hänen pellolleen, niin oli hänellä
+oikeus ajaa se pois, mutta joki sai rauhassa tehdä hävitystyötään.
+
+Istuessaan siinä ja miettiessään hukkaanmennyttä toivettaan, nousi hän
+äkisti ja läksi renkitupaan Pien-Bengtin luo.
+
+»Tuota jokijuttua ei hyväksytty, Bengt», sanoi hän.
+
+»Sepä oli ikävää, herra luutnantti», sanoi ukko. »Rykmentinkirjuri
+sanoi aina, että talo kohoaisi kaksinkertaiseen arvoonsa, jos vain
+joesta päästäisiin eroon.»
+
+»Kuules, Bengt», sanoi luutnantti kuiskaten, »navetassa ei taida olla
+kovinkaan monta kissaa enää jäljellä. Ehkä on parasta antaa Brittan
+pitää loput.»
+
+»Aivan kuten luutnantti haluaa», sanoi Pien-Bengt.
+
+Luutnantti puhui edelleen kuiskaten, ikäänkuin hän olisi pelännyt, että
+renkituvan vanhat seinät olisivat kuulleet, mitä hän sanoi.
+
+»Minne sinä tavallisesti ne hukutat, Bengt?»
+
+»Minä vein ne jokirantaan», sanoi Pien-Bengt. »Pelkäsin, että ne
+voisivat nousta pinnalle ja joku nähdä ne, jos hukuttaisin ne
+ankkalammikkoon.»
+
+»Vai niin, vai jokeen», sanoi luutnantti. »Sitähän minä juuri
+epäilinkin». Hän tuumi hyvän aikaa. »Tässä maailmassa on paljon
+konstikasta», sanoi hän.
+
+»Niin, se ainakin on varmaa, luutnantti», sanoi ukko.
+
+Niin kauan kuin luutnantti eli, sai hän sietää joen mellastusta hänen
+kauniilla niityillään. Vuoden toisensa jälkeen hän näki sen kohoavan
+äyräittensä yli ja leviävän pieninä järvinä Mårbackasta alkaen yli koko
+laakson.
+
+Ja joka kerta kun hän näki tämän näyn, kertoi hän punaisista kissoista,
+jotka olivat istuneet veräjäpylväillä, kun hänen oli määrä lähteä
+kokoukseen. Saattoivatko ne tietää, että hänen kävisi huonosti
+sinä aamuna? Ja onko totta, että se, joka hätyyttää kissoja, saa
+rangaistuksen? Sitä hänen täytyi usein tuumia, niin vanhaksi kuin hän
+tulikin.
+
+
+
+
+Uusi navetta.
+
+
+Ei siinä kyllin, että luutnantti Lagerlöf tahtoi saada Mårbackasta
+viljavan ja hyvinhoidetun talon. Hän tahtoi myöskin, että talo olisi
+kaunis ja komea suurine puutarhaistutuksineen asuinrakennuksen joka
+puolella.
+
+Mutta pihan toisella puolella, vastapäätä päärakennusta, oli tuo
+vanha, ruma navetta sisäänpainuneine olkikattoineen ja pienine
+ikkunaluukkuineen ja harmaine hirsiseinineen. Tosin navetan
+seinävierustalla seisoi rivi satavuotisia vaahteroita keltaisine,
+naavaisine runkoineen ja tuuheine lehdistöineen, niin ettei talo ehkä
+sittenkään näyttänyt kovin rumalta, mutta luutnantti arveli, ettei hän
+voinut saada Mårbackaa herraskartanomaiseksi, jollei navettaa siirretty
+pois.
+
+Ensi vuosina, jolloin hän asui Mårbackassa, oli hänellä
+maanviljelyksestä yllin kyllin työtä, mutta Strömstadin matkan ja
+vanhan rouva Lagerlöfin kuoleman jälkeen hän ryhtyi rakentamaan uutta
+navettaa, sillä sellainenhan piti olla, ennenkuin vanha voitiin repiä.
+
+Jotta uusi navetta näkyisi niin vähän kuin suinkin suuren rakennuksen
+ikkunoihin, päätti hän rakennuttaa sen tasaiselle pellolle heti
+hiekkaharjun alapuolelle, missä kaikki muut Mårbackan rakennukset
+sijaitsivat. Koko talon naisväki alkoi voivottaa, niin pian kuin he
+kuulivat tästä ehdotuksesta. Ajatelkaahan, miten pitkä matka olisi
+navettaan lehmien luo ja miten vaivalloista karjapiian ja apulaistytön
+kantaa maito kolmasti päivässä jyrkkää rinnettä ylös maitokamariin!
+Mutta siitä ei luutnantti tahtonut kuulla puhuttavankaan. Hän aikoi
+siirtää kaikki ulkohuonerakennukset ja siis maitokamarinkin alas
+pellolle, ja kun kaikki oli koossa yhdessä paikassa, niin koituisi
+siitä suuri helpotus sekä väelle että elukoille.
+
+Ja vaikka navetta sijoitettiin noin syrjäiseen paikkaan, niin piti
+siitä tulla koko piirikunnan komein navetta. Se oli rakennettava
+ristinmuotoiseksi, muurattava tilleistä aina kattolistaan saakka,
+ja tehtävä niin suureksi, että siinä olisi tilaa vähintäin
+viidellekymmenelle lehmälle. Puuttui vain holvikatto, jotta se olisi
+näyttänyt kirkolta.
+
+Luutnantti keskusteli appensa kanssa rakennuspuuhistaan, ja patruuna
+Wallroth oli katsellut kyllikseen vanhaa navettaa ymmärtääksensä,
+että sen tilalle tarvittiin toinen. Hän antoi siis vävylleen varsin
+suuren summan rahaa rakentamista varten. Sitten luutnantti ryhtyi
+valmistushommiin. Parina talvena hän louhitutti Åsbergissä kiviä, joita
+oli käytettävä perustusta varten. Parina kesänä hänellä oli ankkalammen
+rannalla käynnissä savimylly, missä tiilintekijät valmistivat tiilejä,
+jotka sitten saivat kuivua auringossa, kunnes ne olivat sekä lujia että
+kovia. Parina syksynä hän lähetti väkensä itse kotimetsään hakkaamaan
+hirsiä, jotta saisi kunnollisia poikkiparruja ja katonkannattimia.
+
+Lopulta hän oli päässyt niin pitkälle, että saattoi ruveta paaluttamaan
+paikkaa ja kaivamaan perustusta. Se oli suuri hetki hänelle, kun
+rakennusmiehet työnsivät lapionsa multaan kuoriakseen ylimmän
+maakerroksen.
+
+Kaivaus ja perustuksen laskeminen aloitettiin itäpuolelta, joka oli
+lähinnä taloa. Siellä kaikki kävi hyvin. Maa oli lujaa, ja peruskivet
+pysyivät paikallaan, minne ne laskettiin.
+
+Mutta kun itäisen pitkänsivun ja läntisen päädyn perustus oli laskettu,
+niin alettiin kaivaa perustusta myöskin läntistä pitkääsivua varten,
+joka oli pellolle päin. Ja nyt tuli suuri pettymys. Niin pian kuin
+ylin maakerros oli poistettu, tuli eteen pehmeää ja vetelää tinasavea.
+Sellaisella pohjalla eivät kivet pysyneet, vaan vajosivat maan sisään
+ja katosivat.
+
+Olihan suuri virhe, ettei luutnantti ollut antanut tutkia maaperää
+tältä puolen, ennenkuin ryhtyi rakentamaan, mutta nyt, kun perustus jo
+oli laskettu toiselle puolelle, arveli hän että hänen täytyi jatkaa
+rakennusta kerran määrätyllä paikalla. Vanha perustuksen laskija
+neuvoi tosin häntä siirtämään rakennuksen ylemmäksi mäkirinteeseen,
+sillä tinasavea oli vaikea saada pysymään aisoissa, mutta hän ei
+ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa. Piti toki voida laskea perustus
+tinasaveenkin. Tottakai silläkin oli pohja, ja kiviä riitti täytteeksi
+yllin kyllin. Hehän voivat käyttää siihen vaikka koko Åsbergin.
+
+Hän vedätti saveen toisen kivikuorman toisensa jälkeen, ja siten hän
+sai laitetuksi leveän kivipaaden, joka seisoi lujasti paikallaan
+ja kelpasi kai perustukseksi. Mutta sitten seurasi muutamia kovia
+sadepäiviä, eikä aikaakaan, niin kivipaateen ilmeni halkeamia.
+Seuraavana aamuna oli se alkanut vajota, ja muutaman tunnin kuluttua se
+oli kokonaan kadonnut.
+
+Nyt sekä perustuksenlaskijat että muut ihmiset neuvoivat luutnanttia
+siirtämään navetan toiseen paikkaan, mutta hän ei tahtonut antaa
+myöten. Paljon työtä oli tuhlattu tähän paikkaan, ja kaikki oli tehtävä
+uudestaan, jos rakennus siirrettäisiin. Ja sitä paitsi hän halusi saada
+navetan juuri siihen kohtaan, jonka oli määrännyt sille. Hän ei voinut
+keksiä mitään muuta paikkaa, missä se olisi ollut yhtä hyvässä piilossa
+ja samalla kuitenkin lähellä.
+
+Mutta niinpä hän sai kaiken kesää jatkaa täyttämistyötä, ja kun syksy
+saapui, niin ei ollut sittenkään varmaa, tokko perustus kestäisi,
+vaan päätettiin alkaa itse muuraustyö vasta seuraavana vuonna, jotta
+nähtäisiin kestäisikö tinasavi kevättä ja roudan sulamista.
+
+Niin pian kuin lumi oli sulanut maasta seuraavana keväänä, läksi
+luutnantti Lagerlöf rakennuspaikalle tarkastamaan muuriaan.
+Toistaiseksi se oli vielä luja eikä halkeamia näkynyt missään, mutta
+eihän oikea kevätmurros ollutkaan vielä alkanut.
+
+Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän meni rakennuspaikalle. Yhä
+vielä muuri oli pystyssä. Vihdoin näytti routa lähteneen maasta.
+Perustus seisoi yhä paikallaan, ja hän uskalsi lähettää muurarille ja
+hänen sälleilleen sanan, että he voivat aloittaa työnsä.
+
+He saapuivat taloon ja rupesivat muuraamaan seiniä itäisellä ja
+pohjoisella puolella, jotta tuo epävarma pohja lännen puolella saisi
+kylliksi aikaa asettuaksensa.
+
+Juhannuksen aikana he rupesivat muuraamaan vaarallista puolta, ja
+kaikki näytti käyvän hyvin. Heinäkuun keskivaiheilla he lähestyivät
+jo muurinharjaa, sillä muurarithan ovat nopeita työntekijöitä, mutta
+silloin ilmestyi joitakin halkeamia muuriin. Ja äkkiä koko rakennus
+alkoi horjua. Kaikessa kiireessä täytyi repiä muutamia muurikerroksia,
+kunnes vajoaminen pysähtyi.
+
+Nyt luutnantti Lagerlöfin hanke näytti todellakin huolestuttavalta. Hän
+ei tiennyt mitä tehdä.
+
+Siihen aikaan, jolloin muuraus oli keskeytettävä, oli se summakin
+kulunut loppuun, jonka hän oli saanut apeltaan navetan rakentamista
+varten. Mutta olihan patruuna Wallroth sekä antelias että järkevä
+mies. Jos luutnantti pari päivää aikaisemmin olisi kirjoittanut
+hänelle ja selittänyt, miksikä rakennus oli tullut kalliimmaksi kuin
+mitä edeltäkäsin oli laskettu ja pyytänyt apua voidakseen saada sen
+valmiiksi, niin varmaankaan hän ei olisi kieltäytynyt auttamasta häntä.
+Mutta nyt, kun rakennus jälleen oli luhistunut, ei luutnantti tahtonut
+sitä tehdä. Olisihan hänen täytynyt myöntää, ettei rakennuksessa ollut
+vielä kattoa eikä lattiaa, eivätkä edes seinätkään olleet valmiit, vaan
+että hänen täytyi teettää uusi perustus.
+
+Appi olisi varmaankin arvellut, että hän oli huonosti hoitanut asiansa.
+Hän kadottaisi kaiken luottamuksensa häneen.
+
+Luutnantti olisi mieluimmin heittänyt sikseen koko rakennusyrityksensä.
+Mutta sekin oli ikävää. Kaikki hänen suunnitelmansa olivat menneet
+myttyyn. Vanha navetta oli sitä paitsi kerrassaan käyttökelvoton rähjä.
+
+Hänenhän olisi pitänyt jo paljoa ennemmin siirtää uutisrakennus toiseen
+paikkaan, mutta miten se kävi päinsä, kun muuraustyö oli jo puoleksi
+valmis? Kysymyksenalaista oli, mikä olisi kalliimpaa: aloittaa työ
+uudestaan toisella paikalla vai jatkaa entisellä.
+
+Itäisessä Ämtervikissä on pieni tehdas, Gårdsjö, joka sijaitsee vain
+puolen tunnin päässä Mårbackasta. Siellä asui niihin aikoihin rouva
+Lagerlöfin veli, tehtaanpatruuna Karl Wallroth, viisas ja varovainen
+mies, johon luutnantti luotti enemmän kuin keneenkään muuhun koko
+maailmassa. Hänen luokseen hän läksi valittamaan hätäänsä ja pyytämään
+neuvoa.
+
+Patruuna Wallroth neuvoi häntä heittämään koko hankkeen mielestään. »Ei
+ole viisasta pyytää isältä lisää rahaa tätä rakennusta varten», sanoi
+hän. »Hänhän auttaa kernaasti, mutta hän tahtoo, että rahat tulevat
+hyvin käytetyiksi. Ei olisi myöskään viisasta ottaa lainaa, jotta
+saisit navettasi valmiiksi. Kuka tietää, miten monta kertaa saat vielä
+muurata talon. Se voi tehdä sinut aivan rutiköyhäksi.»
+
+Tämän jälkeen luutnantti istui kaiken iltaa Gårdsjössä keskustellen
+lankonsa ja kälynsä kanssa. Ei voinut olla puhettakaan siitä, että hän
+saisi lähteä kotiin illallista syömättä. Hän koetti olla aivan huoleton
+ja huvittaa toisia lystikkäillä puheillaan, mutta hän oli masennuksissa
+sydänjuuriaan myöten. Hän tiesi langon olevan oikeassa, eikä hän ollut
+pahoillaan hänelle, mutta hänen itsetuntonsa kärsi siitä, ettei hän
+voinut saada valmiiksi alullepanemaansa ulkorakennusta.
+
+Kotimatkalla heräsi hänen mielessään synkkiä ja omituisia ajatuksia.
+Hän mietti, oliko hän ehkä niitä ihmisiä, joille epäonnistui kaikki,
+mihin he ryhtyvät.
+
+Aikoinaan hän oli mielestään ollut oikea onnenpoika. Siihen aikaan
+näet, jolloin hän oli saavuttanut vaimonsa rakkauden ja saanut
+haltuunsa Mårbackan, mutta sen jälkeen huono onni oli usein seurannut
+häntä.
+
+Hän oli pyytänyt eronsa sotapalveluksesta vain siksi, että hänen
+päällikkönsä oli nuhdellut häntä kunniatervehdyksen laiminlyömisestä.
+Se oli ollut ajattelematonta, mutta sitä hän ei huolinut enää surra.
+Sen sijaan häntä harmitti se seikka, ettei hän isänsä jälkeen ollut
+saanut rykmentinkirjurin tointa. Virka oli sen sijaan jaettu neljän
+kutsuntakirjurin kesken. Yhden näistä viroista hän oli saanut, mutta
+sekä työ että palkka oli hyvin vähäinen.
+
+Ja sitten tuo Ämtan syventämisyritys. Sekin oli epäonnistunut häneltä.
+
+Puolitiessä Mårbackan ja Gårdsjön välillä oli terveyslähde, vanha
+kylpylä, jota hän oli yrittänyt uudistaa. Hän oli rakennuttanut sinne
+uuden kylpylän, ottanut kylvettäjiä palvelukseensa ja toivonut, että
+sairaita saapuisi joukottain, mutta sekin toive oli pettänyt. Jokunen
+sairas tosin tuli sinne. Mutta töin tuskin kannatti pitää kylpylää
+avoinna.
+
+Ja nyt loppujen lopuksi oli hänen suuri rakennushankkeensakin
+epäonnistunut. Hänessä oli varmaankin jokin vika. Hän ei suinkaan ollut
+yhtä kelvollinen kuin muut. Parasta, että hän pysytteli alallaan, jätti
+kaikki aikeensa, istui vain keinutuolissa ja luki sanomalehtiä ja antoi
+kaiken käydä totuttua uraansa.
+
+Kun hän vihdoinkin saapui kotiin, istui hänen vaimonsa portailla
+kuistin edustalla ja odotti häntä.
+
+Rouva Lagerlöf muistutti Gårdsjön veljeään.
+
+Hänellä oli yhtä viisaat kasvot, yhtä selvä pää, yhtä vakava olento,
+yhtä suuri rakkaus työhön, yhtä suuri välinpitämättömyys huvituksia ja
+yhtä suuri vastenmielisyys kaikkea epävarmaa ja seikkailevaa kohtaan.
+
+Luutnantti piti hänestä ja kunnioitti häntä yhtä paljon kuin
+lankoaankin. Mutta tänä iltana olisi hänelle ollut mieluisempaa, jollei
+vaimo olisi ollut valveilla ja odottanut häntä. Hänhän vastusti tätä
+asiaa samoinkuin velikin.
+
+»Mitä Kalle sanoi?» kysyi rouva Lagerlöf, kun he menivät
+makuuhuoneeseen.
+
+»Hän arveli, että jättäisin koko homman sikseen, hän, samoinkuin sinä
+ja kaikki muutkin», sanoi luutnantti.
+
+Rouva Lagerlöf ei vastannut mitään. Hän oli käynyt istumaan
+tavalliselle paikalleen ompelupöydän ääreen ja katseli ulos valoisaan
+kesäyöhön aikomattakaan ruveta riisuutumaan.
+
+Luutnantti oli jo heittänyt takkinsa pois.
+
+»Etkö pane maata?» kysyi hän. Ja hänen hermostuneesta äänensävystään
+saattoi huomata, miten alakuloinen ja ärtynyt hän oli.
+
+»Minä arvelen», sanoi vaimo katsellen ulos ikkunasta ja puhuen hiljaa
+ja soinnuttomasti, »että sinun pitää rakentaa se valmiiksi.»
+
+»Mitä sinä sanot?» kysyi luutnantti kärsimättömästi. Hän oli kylläkin
+kuullut, mitä vaimo sanoi, mutta hän ei voinut ajatella muuta, kuin
+että oli käsittänyt hänet väärin.
+
+»Minä arvelen», sanoi vaimo uudestaan, »että sinun pitää rakentaa se
+valmiiksi.»
+
+»Navetastako sinä puhut?» sanoi luutnantti astuen vaimonsa luo. Hänen
+sanansa olivat herättäneet toivonkipinän luutnantin sielussa, mutta hän
+ei tiennyt varmaan, ymmärsikö häntä oikein.
+
+Mutta rouva Lagerlöf oli istunut ja tuuminut tätä asiaa kaiken iltaa.
+Hän oli ajatellut mielessään, miten ikävää olisi, jollei tämäkään
+yritys onnistuisi hänen mieheltään. Se ei ollut hänelle hyväksi. Ehkäpä
+oli viisaampaa jättää rakennushanke sikseen, mutta se oli koskeva
+mieheen liian kipeästi. Sitä ei hänen veljensä eikä isänsä voineet
+ymmärtää, mutta hän, joka oli hänen vaimonsa, käsitti sen täydellisesti.
+
+Rouva Lagerlöf pystyi lukemaan niiden ihmisten ajatuksia, jotka olivat
+hänelle rakkaita, yhtä helposti kuin kirjaa, mutta omien ajatustensa
+ilmilausuminen, silloin kun hän oli liikutettu, oli hänestä yhtä
+mahdotonta kuin heprean lukeminen.
+
+»Minä en ole samaa mieltä kuin Kalle», sanoi hän ja vaikeni jälleen.
+
+»Mutta mitä sinä oikeastaan haluat, mistä sinä puhut?» sanoi luutnantti
+miltei vavisten kärsimättömyydestä. Hän ei voinut uskoa, että hänen
+vaimonsa oli muuttanut mieltään ja piti hänen puoltaan.
+
+Kun vaimo nyt huomasi, miten kiihtynyt luutnantti oli, teki hän
+parastaan, jotta tämä ymmärtäisi häntä.
+
+»Minä en ole samaa mieltä kuin Kalle», sanoi hän. »Minun mielipiteeni
+on se, että sinun pitää rakentaa navetta valmiiksi ja siihen paikkaan,
+minne sen haluat. Ja minä arvelen, että meidän pitää ottaa kiinnitys
+taloon ja hankkia laina, jotta voimme suoriutua asiasta tarvitsematta
+pyytää isältä lisää rahaa.»
+
+Nyt luutnantti vihdoinkin ymmärsi. Ja hänen sielunsa kävi valoisaksi.
+Kas, jos vaimo oli yhtä mieltä hänen kanssaan, niin kaikki vaikeudet
+olivat voitetut. Nyt perustus oli luja, ja muurit kohosivat.
+
+»Jumala siunatkoon sinua tästä, Louise!» sanoi hän.
+
+Tämän ratkaisun jälkeen näytti siltä kuin he olisivat liittyneet
+toisiinsa entistä suuremmalla hellyydellä. Ja kaikissa asioissa, jotka
+koskivat navetan rakentamista, kysyttiin tämän jälkeen vaimon mieltä.
+
+Ja kun uuden navetan ovet vihdoin avattiin, kun lehmät yksi kerrallaan
+talutettiin juhlallisesti sinne ja kytkettiin kytkyeihinsä, kun kanat
+ja hanhet ja kalkkunat ja ankat vietiin karsinoihinsa ja vasikat
+aitauksensa, kun valo virtasi sisään suurista ikkunoista ja he itse
+saattoivat kävellä puhtailla ja hienoilla käytävillä, niin silloin he
+tunsivat, että hyvä työ oli suoritettu, ja he iloitsivat molemmat että
+heillä kummallakin oli osansa siinä.
+
+
+
+
+Puutarha.
+
+
+Mamselli Lovisa Lagerlöf rakasti ja ihaili veljeään, luutnanttia,
+muusta ei ole kysymyskään, mutta hän ei voinut käsittää, miksikä
+luutnantti tahtoi panna toimeen niin paljon muutoksia ja uudistuksia.
+Hänen mielestään Mårbacka olisi saanut olla sellaisena kuin se oli
+ollut hänen isänsä ja äitinsä aikana.
+
+Kaikkein enimmin häntä harmitti se, että luutnantti tahtoi laajentaa
+puutarhaa asuinrakennuksen joka puolelle.
+
+Mamselli Lovisa oli ollut kovin huolissaan, kun luutnantti aikoi
+syventää Ämtan jokea, ja hän oli hyvillään, kun se yritys ei
+onnistunut. Olihan niin kaunista, kun joki kohosi yli äyräittensä ja
+muodosti kiiltäviä lampareita niityille.
+
+Ja hän valitti kovin, kun veli poisti vanhat kukkaniityt.
+Miten kauniilta näyttikään, kun toinen niitty oli valkoisenaan
+päivänkakkaroista ja toinen sinipunertavana orvokeista ja kolmas
+keltaisena voikukista.
+
+Ja mikä onnettomuus, kun lehmiä ei laskettu metsään laitumelle. Sillä
+tiesiväthän kaikki ihmiset sen, ettei niin paksua kermaa ja keltaista
+voita, kuin lehmien ollessa metsässä, voitu koskaan saada, jos niiden
+oli pakko käydä niityillä laitumella.
+
+Hänen isänsä aikana ja varmastikin monta sataa vuotta aikaisemmin oli
+ollut tapana hakata nuorta metsää ja jättää se maahan ja polttaa se,
+niin pian kuin puut olivat kylliksi kuivia. Sitten oli ensimmäisenä
+vuonna kylvetty ruista tuhkaan, ja sen jälkeen oli kasvanut
+summattomasti mansikoita ja vattuja tuollaiseen kaskeen.
+
+Ja mamselli Lovisa pani tietenkin pahakseen, kun hän huomasi, ettei
+veli kaatanut enää kaskea. »Usko minua!» sanoi hän luutnantille. »Pian
+kaikki metsämarjat häviävät. Missä ne voisivat kasvaa, kun ei enää ole
+kaskimaita? Ajattelehan, jos kaikki seuraisivat sinun esimerkkiäsi!»
+lisäsi hän. »Sittenhän me emme koskaan enää saisi istua kesäiltaisin ja
+ihailla kauniita tulia metsänrinteillä.»
+
+Eikä hän myöskään ollut tyytyväinen uuteen navettaan. Eihän hän
+suuriakaan ymmärtänyt, sanoi hän, mutta sen hän oli kuullut, ettei
+kivinavetta koskaan voinut olla kodikas. Ja sitä paitsi hän pelkäsi,
+että veli rakentaisi yli varojensa.
+
+Mutta kun luutnantti oli saanut uuden navettansa valmiiksi ja vanha oli
+hävitetty ja hän alkoi puhua uudesta puutarhasta, jonka hän nyt aikoi
+perustaa, niin mamselli Lovisa joutui aivan pois suunniltaan.
+
+»Toivottavasti tiedät, mitä teet», sanoi mamselli Lovisa. »Suuri
+puutarha vaatii paljon hoitoa, niin että sinun on pakko ottaa
+puutarhuri palvelukseesi. Minun mielestäni ainakin on parempi olla
+ilman puutarhaa, jollei voi pitää sitä puhtaana rikkaruohoista ja
+hoitaa sitä hyvin.»
+
+Luutnantti antoi hänen varoitustensa mennä toisesta korvasta sisään
+ja toisesta ulos. Kun syksy tuli, hävitti hän kaikkein ensiksi kaikki
+valkoiset aidat, jotka olivat jäljellä pastori Wennervikin ajoilta,
+sekä keittiöpuutarhan ja ruusutarhan että pihamaan ja takapihan
+ympäriltä.
+
+»Nyt kaikki kodikkuus on täältä kadonnut», sanoi mamselli Lovisa.
+»Ajatelkaahan, miten turvalliselta tuntui, kun pääsi kaikkien näiden
+valkoisten aitojen sisäpuolelle! Ja ajatelkaahan, miten hauskaa lasten
+oli juosta avaamaan veräjiä, kun vieraita tuli!»
+
+»Hauskuus ei ollut kovinkaan suuri sille, jonka oli pakko pitää kaikki
+nuo veräjät ja aidat kunnossa», sanoi luutnantti Lagerlöf.
+
+Hän jatkoi samaan tapaan kuin oli alkanutkin. Kun aidat olivat poissa,
+antoi hän kyntää sekä vanhan keittiöpuutarhan että pienen ruusutarhan
+ja vanhan poljetun pihamaan ja sen paikan, missä vanha navetta oli
+seisonut, ja vasikkahaan, joka sijaitsi kauempana etelän puolella,
+jotta koko maa olisi avoinna ja käytettävänä, kun puutarhasuunnitelmat
+seuraavana keväänä oli pantava alulle.
+
+»Aiotko todellakin siirtää keittiöpuutarhan?» sanoi mamselli Lovisa.
+»Enhän minä ymmärrä yhtään mitään, mutta olen kuullut sanottavan, että
+niin kauan kuin omenapuut saavat kasvaa keskellä ryytipenkkejä, niin
+on niistä hyötyä, mutta jos kylvetään nurmea puiden ympärille, niin ei
+hedelmistä ole enää paljonkaan iloa.»
+
+»Mutta rakas Lovisa», sanoi luutnantti, »minä luulin, että olisit
+iloinen saadessasi kunnon puutarhan.»
+
+»Iloinenko?» sanoi mamselli Lovisa. »Olisinko minä iloinen, kun sinä
+hävität kaiken vanhan? Pian ei tunne olevansa enää kotonaan täällä
+Mårbackassa.»
+
+Luutnantin mielestä sisar oli kovin vastahakoinen tällä kertaa, ja
+se ihmetytti häntä sitä enemmän, koska hän oli pitänyt kukista ja
+hoiti talon kaikkia ruukkukasveja. Mutta luutnantti ei tahtonut sanoa
+hänelle pahaa sanaa näihin aikoihin, sillä hänen kihlauksensa oli juuri
+äskettäin purkautunut eikä hän ollut vielä voinut voittaa suruaan.
+Kaiket päivät hänellä oli tapana kulkea edestakaisin kyökkikamarin
+lattialla, ja luutnantti kuuli hänen levottomat askeleensa saliin
+saakka, missä hän istui lukemassa. Hän käsitti, että mamselli
+Lovisa pani asian kovin pahaksensa sen vuoksi, ettei hän ollut
+oikein tavallisessa mielentilassaan. Ja luutnantin mielestä oli
+suorastaan hyvä merkki, että mamselli Lovisan huomio kiintyi johonkin
+muuhunkin kuin vain omaan suruun. Parempi, että hän paheksi hänen
+puutarhasuunnitelmiaan, kuin että hän yhä edelleen tuumisi mielessään,
+oliko hän purkanut kihlauksensa liian varhain vai oliko sulhanen
+kyllästynyt häneen siksi, että hän oli solminut puolukanvarsia Kaisa
+Nilsintyttären morsiuskruunuun.
+
+Siihen aikaan oli Fryksdalissa vanha puutarhuri, joka miehuutensa
+päivinä oli hoitanut monen suuren kartanon puutarhoja. Nyt vanhoilla
+päivillään hän ei oikeastaan enää käynyt toisten työssä, mutta häntä
+pidettiin oikeana puutarhataidon oraakkelina, ja niin pian kuin oli
+kysymys uuden puutarhan perustamisesta, turvauduttiin hänen apuunsa.
+
+Luutnantti oli pyytänyt hänet Mårbackaan, ja keväällä, niin pian kuin
+routa oli sulanut maasta, ilmestyi ukko sinne suunnitelmineen ja
+piirustuksineen. Hän sai paljon työmiehiä käskettäväkseen. Suuri joukko
+pensaita ja puita, jotka oli tilattu Göteborgin puutarhayhdistykseltä,
+oli jo saapunut, ja tärkeä työ pantiin alulle.
+
+Kun maa ensin oli tasoitettu, kulkivat puutarhuri ja luutnantti kaiken
+päivää ympäri pistellen keppejä maahan ja viitoittaen hiekkakäytäviä ja
+nurmikenttiä.
+
+Puutarhuri selitti luutnantille, ettei ollut enää tapana seurata
+ankaraa ranskalaista tyyliä, vaan kaikkien käytävien piti nyt
+kiemurrella ja kaikkien kukkapenkkien ja nurmikenttien olla pyöristetyt
+sekä muodoiltaan sulavat ja miellyttävät. Tyyliä, jota hän nyt
+Mårbackassa käytti, hän nimitti englantilaiseksi. Mutta luutnantti
+epäili, että tyyli oli ukon oma eikä mitään ulkolaista alkuperää.
+
+Keskelle pihaa he laittoivat suuren, pyöreän nurmikentän, ja sen
+toiselle puolelle istutettiin suuri munan muotoinen ja toiselle
+runsaudensarven muotoinen pensaikko. Aivan pyörön keskelle istutettiin
+riippusaarni, ja verannan puoleiselle reunalle merkittiin tähden
+muotoinen kukkapenger ja sen ympärille ikäänkuin vahdiksi neljä
+ruusupensasta pienien pyöröjen keskelle.
+
+Vanhalle hiekkakentälle keittiön ikkunoiden eteen viitoitettiin
+suuri kolmio, ja siihen istutettiin ruusupensaita, jotka otettiin
+vanhasta ruusutarhasta. Niin, ruusuja ei koskaan voinut olla
+liiaksi. Asuinrakennuksen etuseinää pitkin istutettiin matala aitaus
+kimppuruusuja, ja kaksi valkeaa orjantappurapensasta asetettiin
+kunniapaikoille, toinen makuukamarin, toinen vierashuoneen ikkunan alle.
+
+Luutnantti oli niin innostunut tähän työhön, että hän seurasi
+puutarhurin mukana koko päivän, ja rouva Lagerlöfkin pujahti vähän
+väliä ompelupöytänsä äärestä ulos katselemaan työtä. Mutta mamselli
+Lovisa ei liikahtanut huoneestaan. Tämä iloinen kevättyö vain lisäsi
+hänen alakuloisuuttaan. Hän olisi kernaimmin tahtonut säilyttää
+entisellään vanhan poljetun pihamaan ja ainoan lumimarjapensaan, joka
+kasvoi perunakellarin edessä. Kaikki nämät uudet laitteet olivat turhia.
+
+Tiesihän hän, ettei kukaan välittänyt siitä, mitä hän sanoi ja
+ajatteli, mutta toimeenhan oli ennenkin tultu Mårbackassa. Nämät uudet
+laitteet vaativat vain suuria kustannuksia ja paljon vaivaa.
+
+Mutta työ jatkui hänestä huolimatta. Tallin seinämälle puutarhuri
+istutti sireeniaitauksen, päädyn kohdalle angervopensaikon ja
+asuinrakennuksen länsi-, pohjois- ja itäpuolelle taaskin sireenejä.
+Sitten luutnantti ja puutarhuri kävivät käsiksi Wennervikin vanhaan
+puutarhaan. Hyvät omenapuut saivat jäädä paikoilleen, mutta niiden
+väliin viitoitettiin ukon englantilaiseen tyyliin kiemurtelevia
+hiekkakäytäviä ja monenmuotoisia nurmikkoja. Ja suurella taidolla
+koristettiin jokaista nurmikkoa pyöreinä tai pitkulaisilla tai
+kolmikulmaisilla kukkapengermillä, joihin istutetun monivuotisia
+kukkia. Tuolla oli sinipunertavien kurjenmiekkojen reunuksena keltaisia
+kevätesikkoja, kullanpunaiset keisarikruunut saivat reunustuksekseen
+tummansinisiä iisoppeja, ja punaisten ketoneilikkojen ympärillä kiersi
+vaaleanpunainen bellis-kiehkura.
+
+Kukkapenkereet sijoitettiin tietenkin asuinrakennuksen ympärille.
+Kauemmas puutarhaan, sekä pohjois- että eteläpuolelle, tehtiin tilaa
+karviais- ja viinimarjapensaille, puutarhamansikkamaille, luumupuille,
+päärynöille ja lukemattomille kirsikkapuille. Mutta kauaksi etelän
+puolelle, kaikkein perimmäksi ja kokonaan piiloon sijoitettiin
+keittiöpuutarha.
+
+Karumpana pohjoisen puolella taas oli pieni metsikkö, jossa oli
+keskellä kapeita, ahtaassa kasvaneita koivuja ja reunoilla tuomia ja
+pihlajia. Senkin puutarhuri otti mukaan suunnitelmaansa saadakseen edes
+pienen puiston. Hän raivasi metsikköön joukon kapeita, taidokkaasti
+kiemurtelevia sorakäytäviä, ja kolmesta paikasta hän hakkasi pois
+kaikki puut saadakseen tilaa penkeille ja pöydille. Ensimmäinen aukea
+oli pitkulainen ja siinä oli sohvia joka puolella. Siellä rouvan piti
+ottaa vastaan vieraitaan, ja siksi sen nimenä piti olla teehuone.
+Toinen oli neliskulmainen, ja siinä oli neljä sohvaa pyöreän pöydän
+ympärillä. Se oli tarkoitettu isäntää ja hänen vieraitaan varten, ja
+sitä ukko leikillisesti nimitti totihuoneeksi. Kolmas oli huonosti
+varustettu, siinä oli yksi ainoa kapea penkki. Se oli lasten oma ja sen
+nimenä piti olla lastenhuone.
+
+Mutta mamselli Lovisa ei ottanut millään tavalla osaa näihin
+suunnitteluihin, niin, voisipa miltei sanoa, että hän vihasi ja
+halveksi koko hommaa. Hän ei ollut vielä jalallaankaan astunut uuteen
+puutarhaan.
+
+Varsin pian alkoi nurmikoilla näkyä vaaleanvihreitä oraita,
+vastaistutetut pensaat puhkesivat hiirenkorvalle, monivuotiset
+kasvit pistivät päänsä esiin kukkapengerten mullasta, tammiin ja
+kastanjapuihin ja pyramidipoppeleihin, joita oli istutettu vanhan
+navetan paikalle, puhkesi lehtiumppuja ja ne näyttivät olevansa elossa.
+
+Mutta kesken innokasta työtä sattui odottamaton vaikeus. Vanhan
+puutarhurin oli pakko matkustaa kotiinsa pariksi päiväksi hoitaakseen
+omaa puutarhaansa. Eikähän se olisi merkinnyt mitään, jollei hän olisi
+pannut taimilavaa kuntoon voidakseen kasvattaa hiukan astereita ja
+leukoijeja pihamaan kukkapengertä varten.
+
+»Kuka hoitaa lavaa, kun minä olen poissa?» kysyi ukko. »Tietäähän
+luutnantti, että lavaa on alituisesti pidettävä silmällä.»
+
+»Sen minä teen itse», sanoi luutnantti, sillä hän oli mielestään näihin
+aikoihin kuin puoleksi puutarhuria, ja hän antoi ukon neuvoa, miten
+hänen oli tuuletettava ja kasteltava.
+
+Mutta samana päivänä, jolloin puutarhuri oli matkustanut talosta, alkoi
+aurinko kovasti paistaa, ja sydänpäivän aikana tuli luutnantti varsin
+levottomana sisään kysyen rouva Lagerlöfiä.
+
+Häntä ei voitu löytää mistään, ja silloin luutnantti hyökkäsi
+kyökkikamariin mamselli Lovisan luo.
+
+»Sinun täytyy tulla auttamaan minua lavan hoidossa, Lovisa», sanoi hän.
+
+Samassa kuin hän oli sen sanonut, muisti hän, ettei mamselli Lovisa
+tahtonut nähdäkään hänen puutarhaansa eikä välittänyt koko työstä
+lainkaan. No niin, joka tapauksessa se oli sanottu, eikä mamselli
+Lovisa voinut muutakaan tehdä kuin kieltäytyä.
+
+Mutta sen sijaan hän nousi innokkaasti ja seurasi veljensä mukana.
+Tuskin hän oli ennättänyt luoda ainoatakaan silmäystä lavaan, missä
+pienet taimet olivat aivan kuihtuneina ja rentoina, kun hän huudahti:
+»Niihin paistaa liiaksi. Meidän täytyy varjostaa niitä.»
+
+Ja sitten hän hankki niille varjoa ja pelasti ne sillä kertaa.
+
+Seuraavana päivänä luutnantin täytyi matkustaa koulututkintoon, ja
+tultuaan puolitiehen muisti hän äkkiä lavansa. Oli yhtä polttavan kuuma
+päivänpaiste tänään kuin edellisenäkin päivänä. Nyt pienet taimet
+varmaankin aivan kärventyisivät.
+
+Heti kotiin tultuaan hän kiiruhti lavan luo. Siellä oli kaikki hyvässä
+kunnossa. Taimet olivat virkeästi pystyssä.
+
+Hän hämmästyi ja vaipui mietteihinsä. Sisar oli siis muistanut pikku
+raukkoja, jotka hän oli unohtanut. Hän päätti heti unohtaa niiden
+kastelemisen illalla ja lavan sulkemisen yöksi.
+
+Myöhään illallisen jälkeen hän nousi äkkiä säikähtyneenä. »Voi, minähän
+aivan unohdan lavani!» sanoi hän. »Se olisi kai ollut suljettava jo
+kauan sitten.»
+
+Mamselli Lovisa ei sanonut mitään, vaan antoi veljensä mennä ulos
+katsomaan. Mutta kun luutnantti tuli lavan luo, niin ikkunaruudut
+olivat lasketut alas ja matot pantuina paikoilleen.
+
+Seuraavana päivänä ei luutnantti edes vilkaissutkaan lavaan. Hän oli
+kokonaan unohtanut sen. Mutta pienet taimet eivät silti kuolleet.
+Mamselli Lovisa kitki ja möyhensi lavaa, kasteli ja hoiti taimia.
+
+Omituista oli, että kaikki muut unohtivat taimien hoidon paitsi hän.
+Jollei hän olisi pitänyt huolta lavasta, niin kaikki, mikä oli kylvetty
+siihen, olisi mennyt hukkaan.
+
+Mamselli Lovisa toivoi tietenkin, että vanha puutarhuri palaisi
+takaisin, jotta hän pääsisi tästä työstä, mutta niin kauan kuin ukko
+oli poissa, täytyi kai hänen jatkaa työtä.
+
+Mutta kestikin kauemmin kuin alkujaan oli oletettu, ennenkuin mestari
+palasi taloon, ja pienet taimet alkoivat jo kasvaa liian suuriksi. Ei
+ollut muuta neuvoa kuin että mamselli istutti ne kukkapenkkeihin.
+
+Ja kun hän nyt kerran oli tehnyt näin paljon, niin täytyi hänen
+edelleenkin kitkeä ja kastella koko kesä, kunnes leukoijat ja asterit
+ja leijonankidat olivat täydessä kukassa.
+
+Mutta kun huolellisesti muodostettu tähti Mårbackan portaiden edessä
+prameili täydessä väriloistossaan, niin oli omituisella tavalla pahin
+tuska jo kadonnut mamselli Lovisan sydämestä. Pienet taimet olivat
+siten palkinneet hänen vaivansa. Ne olivat herättäneet hänessä uutta
+innostusta, antaneet hänelle uuden työalan.
+
+Eikä luutnantti Lagerlöfin tarvinnut koskaan hankkia puutarhuria
+Mårbackaan. Mamselli Lovisa oli perinyt vanhan wennervikiläisen
+sukupiirteen, ja hän se otti huolekseen puutarhan hoidon. Kukat olivat
+hänen uskottuja ystäviään. Ne rakastivat häntä samoinkuin hän rakasti
+niitä. Ihmiset ihmettelivät, miten hän sai ne kukkimaan ja loistamaan
+paremmin kuin missään muualla. Mutta he eivät tienneet, että hänen oma
+häipynyt onnenunelmansa oli antanut niille värin ja kauneuden.
+
+
+
+
+Katonkannattimet.
+
+
+Kun luutnantti Lagerlöf ja hänen pienet tyttärensä kulkivat puutarhassa
+tai pelloilla, oli heillä usein tapana keskustella siitä, mitenkä
+kävisi, jos kuningas saapuisi Mårbackaan.
+
+Kas, siihenhän aikaan kuningas matkusti monta kertaa vuodessa
+Värmlannin kautta Norjaan ja sieltä taas takaisin, ja täytyihän hänen
+levähtää ja syödä jossakin matkan varrella. Useimmiten hän vieraili
+Karlstadissa maaherran luona, mutta eipä sattunut niinkään harvoin,
+että hän kunnioitti käynnillään suuria herraskartanoita, jotka olivat
+matkan varrella ja kykenivät ottamaan hänet vastaan.
+
+Eihän tietenkään ollut vähintäkään toivetta, että kuningas saapuisi
+niin pieneen ja tuntemattomaan taloon kuin Mårbackaan, joka kaiken
+lisäksi sijaitsi syrjässä suurelta maantieltä. Mutta se ei häirinnyt
+vähääkään luutnanttia eikä hänen pikkutyttöjään. Ehkäpä ei olisi ollut
+yhtä hauska jutella asiasta, jos todellakin olisi ollut toiveita tämän
+asian toteutumisesta.
+
+Nyt heillä oli vain iloa ajatellessansa, miten he pystyttäisivät
+kunniaportin kuninkaalle ja heittäisivät kukkia tielle vaunujen eteen,
+kun hän ajaisi taloon.
+
+Pikkutytöt kysyivät, eivätkö he saisi pukeutua valkoisiin kuninkaan
+tullessa taloon, ja luutnantti vastasi empimättä, että Maija Råd, joka
+oli itäisen Ämtervikin paras ompelija, saisi ommella heille uudet
+valkeat puvut tähän juhlatilaisuuteen.
+
+Luutnantti ja lapset kuvittelivat mielessään, että kun kuningas ajaisi
+tietä myöten Mårbackaan, niin hän äkkiä varjostaisi kädellä silmiään
+ikäänkuin paremmin nähdäksensä.
+
+»Mitä kummaa minä näen?» sanoisi kuningas. »Mikä suuri valkoinen
+rakennus on tuolla niityllä? Onko tällä seurakunnalla varaa pitää kaksi
+kirkkoa?»
+
+»Ei, teidän majesteettinne», siten luutnantti Lagerlöf vastaisi, sillä
+hän ajaisi kuninkaan mukana vaunuissa ja istuisi häntä vastapäätä
+etuistuimella, »tuo valkoinen rakennus ei ole kirkko, vaan se on minun
+navettani.»
+
+Silloin kuningas katsoisi ihmeissään luutnanttiin ja sanoisi:
+
+»Sinäpä vasta taidat olla helkkarinmoinen mies, Erik Gustav, kun olet
+rakentanut itsellesi tuollaisen navetan.»
+
+Mutta miten kuningas ja koko hänen seurueensa olisi sijoitettava
+Mårbackan pieneen yksikerroksiseen rakennukseen, oli kysymys, jota
+oli melkein mahdoton ratkaista. Mutta luutnanttihan oli niin usein
+puhunut siitä, että hän aikoi koroittaa rakennusta yhdellä kerroksella,
+ja he sopivat nyt, että niin pian kuin yläkerros oli valmis, niin ei
+kuninkaan vastaanottaminen ollut asia eikä mikään.
+
+Ahdasta kai siellä sittenkin olisi. Luutnantti ja rouva Lagerlöf
+saisivat ehkä maata heinäladossa sen yön ja lapset kaniinikarsinassa.
+
+Tuo kaniinikarsina, se vasta oli hauska. Se herätti pikkutyttöjen
+suurta ihastusta.
+
+Ja sitten he arvailivat, mitähän kuningas sanoisi puutarhasta.
+
+Niin, varmaankin hän ihmettelisi, että näin kaukana maalla oli oikein
+englantilaiseen tyyliin suunniteltu puutarha.
+
+Jos hän sanoisi jotakin sentapaista, niin luutnantti lähettäisi heti
+sanan vanhalle puutarhurille ja ilahduttaisi häntä sillä, että kuningas
+oli kehunut hänen käytäviään ja kukkapenkereitään.
+
+Ja kun kuningas lähtisi pois Mårbackasta, antaisi hän rouva
+Lagerlöfille kultasoljen ja mamselli Lovisalle kultaisen rannerenkaan
+ja vanhalle emännöitsijälle suuren hopeisen huivineulan.
+
+Mutta ennenkuin kuningas nousisi vaunuihin jatkaakseen matkaa,
+puristaisi hän luutnantin kättä ja sanoisi: »Kiitos ja kunnia sinulle,
+Erik Gustav Lagerlöf! Et sinä omista suurta palasta valtakunnastani,
+mutta minä huomaan, että hoidat sitä hyvin.»
+
+Näistä sanoista luutnantti sitten iloitsisi aina elämänsä loppuun
+saakka.
+
+Sekä luutnantti että lapset olivat niin kovin mielissään, kun he täten
+saattoivat juhlia mielikuvituksessaan.
+
+Olihan ehkä sääli, ettei kuninkaan vierailusta voinut tulla
+totta, mutta olihan se aivan mahdotonta, ennenkuin luutnantti oli
+rakennuttanut yläkerroksen.
+
+Ja ajatelkaahan, aivan 1860-luvun lopulla luutnantti arveli saaneensa
+kaiken muun talossaan niin hyvään kuntoon, että hän saattoi ruveta
+korjaamaan päärakennusta. Vaikka ei ottanutkaan lukuun kuninkaan
+käyntiä, oli heillä varsin ahdasta vanhassa pastori Wennervikin
+aikuisessa yksikerroksisessa rakennuksessa, ja luutnantti aikoi lisätä
+siihen toisen kerroksen.
+
+Tosin rakennus ei ollut aivan entisessä kunnossaan. Jo kahdeksan,
+kymmenen vuotta sitten oli luutnantti antanut suurentaa ikkuna-aukkoja
+ja ottaa pois matalat, pikkuruutuiset ikkunat. Hän oli myöskin
+rakennuttanut uusia uuneja, hankkinut uudet seinäpaperit saliin ja
+vierashuoneeseen ja rakentanut suuren, tilavan verannan entisen kuistin
+sijalle.
+
+Mutta nyt oli tehtävä paljon suurempia mullistuksia. Koko katto
+oli revittävä, katonkannattimet tehtävä kookkaammat ja hirsiseiniä
+korotettava.
+
+Vuotta ennen, kuin katto oli revittävä alas, oli luutnantti kutsunut
+Mårbackaan pari rakennustaitoista työmiestä, jotka veistivät uudet
+katonkannattimet, jotta katto voitaisiin koroittaa ja kattaa niin
+nopeasti kuin suinkin.
+
+Töin tuskin hän oli ennättänyt saada ne valmiiksi, kun saapui tieto,
+että hänen appensa oli kuollut.
+
+Se oli suuri suru ja kova isku samalla. Luutnantti aavisti heti,
+että nyt hän oli kadottanut parhaan tukensa. Tämän jälkeen hän ei
+voinut luottaa enää keneenkään muuhun kuin itseensä. Nyt hänen täytyi
+perinnöllään maksaa kaikki kertyneet velkansa. Pojat alkoivat päästä
+täysikasvuisiksi ja heidät oli pian lähetettävä Upsalaan. Järkevintä
+hänen mielestään oli lykätä Mårbackan rakennushommat paria vuotta
+tuonnemmaksi.
+
+Mutta mikä pitkistyy, se usein mutkistuukin. Sattui alati uusia
+esteitä rakennushommalle. Yhtenä vuonna luutnantti sairastui, toisen
+kerran hänen oli pakko auttaa erästä lankoansa, joka tähän saakka
+oli ollut varakas mies, mutta nyt tarvitsi vuotuista kannatusta.
+Työskennellessään ja puuhatessaan tilallaan oli luutnantti tuskin
+huomannut vuosien vierimistä. Hän oli nyt viidenkymmenenvuotias mies,
+ja entinen rohkea yritteliäisyys oli ehkä väistynyt mielestä.
+
+Mutta hän ei luopunut kevyin mielin Mårbackan uudestirakentamisesta.
+Sen olisi pitänyt kruunata hänen työnsä. Kaiken ikänsä hän oli
+uneksinut saavansa rakentaa oikean herraskartanon rakkaan kotitalonsa
+paikalle.
+
+Valmiit katonkannattimet seisoivat vuosikausia takapihalla korkeana
+pinona. Mutta luutnantti ei halunnut nähdä niitä. Hän käänsi pois
+päänsä kulkiessaan siitä ohitse.
+
+Hänen pikkutyttönsähän olivat olleet niin äärettömän iloiset, kun
+luutnantti oli alkanut teettää katonkannattimia, eikä vain kuninkaan
+käynnin vuoksi. Vieläkin tärkeämpää oli saada sali, jossa voitaisiin
+tanssia, ja kaksi kerrosta, jotta Mårbacka olisi yhtä komea kuin
+patruuna Wallrothin Gårdsjö ja insinööri Noreenin Herrestad.
+
+He alkoivat käydä levottomiksi, kun yritys siirtyi vuodesta vuoteen, ja
+kerran yksi heistä rohkaisi mielensä ja kysyi isältä, milloin hän aikoi
+antaa nostaa katonkannattimet paikoilleen.
+
+»Tuskinpa koskaan, lapseni», sanoi hän, ja hänen kasvonsa nytkähtelivät
+ja äänensä väreili, ikäänkuin hän olisi ollut purskahtaa itkuun. Mutta
+hän hillitsi itsensä nopeasti. »Mutta onhan se yhdentekevää», sanoi hän
+leikkiä laskien. »Parast'aikaahan rakennetaan rautatietä Norjaan. Tämän
+jälkeen ei kuningas tarvitse yösijaa Mårbackasta sen paremmin kuin
+mistään muustakaan Värmlannin herraskartanosta.»
+
+
+
+
+
+
+ARKEA JA JUHLAA.
+
+
+
+
+Ettone.
+
+
+Luutnantti Lagerlöf oli varmasti vakuutettu siitä, että ettone oli
+kaikista terveellisintä lapsille, jotta he pysyisivät terveinä ja
+hyvissä voimissa koko elämänsä ajan ja tulisivat hyödyllisiksi ja
+kelvollisiksi ihmisiksi.
+
+Sitä tarkoitusta varten hän otti joka päivä, päivällisen jälkeen,
+molemmat nuorimmat lapset mukanaan talon konttorihuoneeseen, joka
+sijaitsi pienessä siipirakennuksessa pihan oikealla puolella.
+
+Se oli varsin iso huone, ja se oli varmaankin yhä samassa kunnossa kuin
+vanhojen pappien aikana, jolloin sitä oli käytetty kansliahuoneena.
+Lyhyellä sivulla, ovea vastapäätä, oli ikkuna, ja sen alla oli pitkä,
+musta nahkasohva ja soikea pöytä sen edessä. Pohjoista pitkääseinää
+vasten seisoi ensiksikin vuode, sitten musta nahkatuoli, sen jälkeen
+suuri musta kirjoituspöytä ja korkea lipasto. Eteläisellä pitkällä
+sivulla oli niinikään vuode ja tuoli, joka oli päällystetty mustalla
+nahalla. Mutta sitten tuli uuni, ja sen toisella puolella riippui
+kolme metsästyspyssyä, pari hylkeennahkaista metsästyslaukkua, suuri
+ratsastuspistooli ja pari ruutisarvea. Floretti ja taittunut miekka oli
+asetettu ristiin seinälle, ja suuret hirvensarvet komeilivat aseitten
+keskellä.
+
+Itäisellä lyhyellä sivulla oli ovi ja toisella puolella seinään
+kiinnitetty vaatekaappi ja toisella kirjakaappi. Vaatekaapin pohjalla
+oli luutnantin kaunis raha-arkku konelukkoineen ja raudoituksineen,
+samainen, jota rykmentinkirjuri oli käyttänyt ja joka oli hiukan
+hiiltynyt yhdestä nurkastaan, siksi että varkaat kerran olivat
+vähällä polttaa sen. Kirjakaapissa luutnantti Lagerlöf säilytti
+suuria konttorikirjojaan, ja sitä paitsi siellä oli kahden miespolven
+koulukirjat. Monet vuosikerrat »Europeiska följetongen» teosta
+tungeskelivat täällä Homeroksen, Ciceron ja Liviuksen rinnalla. Pietari
+Suuren ja Fredrik II:n historiat olivat karkoitetut tänne siksi, että
+ne olivat sidotut yksinkertaisiin harmaihin pahvikansiin ja samoin
+Vilhelm von Braunin teokset, nämä eivät kuitenkaan kansiensa vuoksi,
+vaan muista syistä. Lattialla oli maanmittauskojeita niiltä ajoilta,
+jolloin luutnantti Lagerlöf otti osaa isonjaon toimeenpanoon, ja sitä
+paitsi oli siellä laatikoita täynnään ongenkoukkuja, pitkiäsiimoja ja
+kaikenlaista muuta.
+
+Kaikkein ensiksi, kun luutnantti ja hänen pikkutyttönsä olivat tulleet
+huoneeseen, oli kärpäset ajettava ulos. He avasivat ovet ja ikkunat,
+ja luutnantti Lagerlöf otti pyyheliinan huiskien niitä, ja pikkutytöt
+riisuivat yltään esiliinansa ja heiluttivat niitä ilmassa. Ja he
+huiskivat ja hutkivat, he kiipesivät tuoleille ja pöydille. Kärpäset
+lensivät ja surisivat eivätkä tahtoneet lähteä ulos, mutta vihdoin
+niiden täytyi paeta.
+
+Kun kaikki kärpäset oli karkoitettu, ripusti luutnantti Lagerlöf
+pyyheliinan seinälle ja lapset sitoivat esiliinat eteensä, ja
+ikkunat ja ovet suljettiin. Mutta huoneessa oli eräs kärpänen,
+jota he nimittivät »vanhaksi konttorikärpäseksi», Se oli tottunut
+jokapäiväiseen ajojahtiin ja osasi piiloutua siksi aikaa, kuin
+huoneessa hosuttiin. Mutta niin pian kuin kaikki oli hiljaista, tuli se
+esille ja kävi kattoon istumaan.
+
+Sitä ei kuitenkaan yritettykään ruveta takaa-ajamaan, sillä sekä
+luutnantti että lapset tiesivät, että se oli heitä ovelampi. Siitä he
+eivät voineet päästä eroon, vaan nyt he ryhtyivät seuraavaan työhön,
+joka oli suoritettava ennen ettonetta.
+
+He asettivat kaksi nahkapäällyksistä tyynyä ja yhden untuvatyynyn
+nahkasohvalle luutnantti Lagerlöfin päänaluseksi, ja hän kävi sohvalle
+pitkäkseen, sulki silmänsä ja oli nukkuvinansa.
+
+Mutta silloin hyökkäsivät pikkulapset ääneensä huutaen hänen
+kimppuunsa. Heidät heitettiin kuin kerät alas sohvalta, mutta he
+palasivat takaisin kuin itsepäiset koiranpennut. He repivät häntä
+parrasta ja pörröttivät hänen päätään ja kiipesivät sohvalle ja tekivät
+kaikenlaista vallattomuutta. Kun he olivat saaneet kyllikseen leikkiä
+kaikki kolme, läiskäytti luutnantti Lagerlöf käsiään yhteen ja sanoi:
+
+»Nyt riittää.»
+
+Se ei auttanut vähääkään, lapset jatkoivat peliään. He kiipesivät
+sohvalle, he kimposivat kuin pallot lattialle, palasivat taas takaisin
+ja huusivat ja melusivat.
+
+Kun tätä menoa oli kestänyt jonkun aikaa, läiskäytti luutnantti
+Lagerlöf kaksi kertaa käsiään yhteen ja sanoi, että nyt leikki oli
+todellakin lopussa.
+
+Mutta ei sekään auttanut vähääkään, vaan lapset hyökkäsivät huutaen
+ja nauraen uudelleen hänen päälleen, kimposivat kauaksi lattialle ja
+palasivat taas takaisin. Mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin luutnantti
+Lagerlöf läiskäytti kolmasti käsiään ja sanoi, että nyt oli leikki
+lopussa, kerrassaan lopussa.
+
+Ja samassa lapset vaikenivat ja kiipesivät kumpikin vuoteisiinsa. He
+ottivat esille valkoiset tyynynsä, jotka he laskivat päänsä alle, ja
+ojentautuivat nukkumaan.
+
+Mutta hetken kuluttua luutnantti Lagerlöf alkoi kuorsata. Ei hän
+kuorsannut kovinkaan äänekkäästi, mutta sittenkin sen verran, että
+molemmat lapset, joita oli opetettava pitämään ettonetta, pysyivät
+valveilla.
+
+He eivät saaneet nousta, he eivät saaneet liikahtaa eikä puhella
+keskenään, vaan heidän täytyi maata alallaan.
+
+He katselivat lattialla olevia räsymattoja ja tunsivat rouva Lagerlöfin
+ja mamselli Lovisan vanhat leningit, jotka oli leikattu matonkuteiksi.
+He katselivat kenraali Malmbergin muotokuvaa, joka riippui seinällä
+kahden sotakuvan välissä, he katselivat mustetolppoa ja kynää,
+hirvensarvia ja metsästyslaukkuja, miekkailuflorettia ja kuuluisaa
+pyssyä, jota nimitettiin »Jäniksentappajaksi». He seurasivat silmillään
+peitteen-kuvioita ja laskivat seinäpapereiden tähdet, lattian
+naulanpäät ja uutimien ruudut.
+
+Aika kävi heistä varsin pitkäksi.
+
+He kuulivat iloisia ääniä ikkunan ulkopuolelta, siellä olivat isot
+lapset, joiden ei tarvinnut opetella pitämään ettonetta. He söivät
+karviaismarjoja ja kirsikoita ja omenanraakaleita, ja he olivat vapaita
+ja onnellisia.
+
+Ainoan toiveensa he kohdistivat konttorikärpäseen. Sillä se surisi
+lakkaamatta luutnantti Lagerlöfin kasvojen ympärillä ja melusi minkä
+jaksoi. Ja jos se vain jatkoi menettelyään, niin sai se lopulta
+kuitenkin luutnantin hereille.
+
+
+
+
+Mamselli Broström.
+
+
+Tämä ei tapahtunut meidän aikanamme, vaan kauan sitten,
+kahdeksantoistasataakolmekymmentäluvulla.
+
+Karlstadin kimnasistit olivat olleet harvinaisen hiljaisia
+syyslukukauden alussa. He eivät olleet panneet toimeen tappeluja
+katupoikien kanssa eivätkä pitäneet muutakaan meteliä. Koko kaupunki
+oli ihmeissään ja iloinen ja kiitollinen, mutta samalla tuntui hiukan
+tyhjältäkin.
+
+Mutta kun syysmarkkinoiden aika alkoi lähestyä, kun kansaa koko
+Värmlannista odotettiin saapuvaksi läänin pääkaupunkiin, niin tuntui
+kimnasisteista, että heidän oli pakko ryhtyä johonkin säilyttääkseen
+arvonsa. Eihän nyt ollut kysymys vain Karlstadista, vaan koko
+maakunnasta. Kun asiaa oli perusteellisesti pohdittu ja monenlaisia
+ehdotuksia tehty ja hyljätty, kutsuttiin eräs koulupoika, Fredrik
+Sandberg nimeltään, kinmasistien puheille.
+
+Hän totteli tietenkin, sillä siihen aikaan ei koulupoikien auttanut
+asettua kimnasisteja vastaan. He olivat koulupoikien esimiehiä, eikä
+heidän olisi käynyt hyvin, jos he olisivat yrittäneet olla tottelematta
+siltä taholta tullutta käskyä.
+
+Kun Fredrik Sandberg saapui kimnasistien luo, puettiin hänen ylleen
+paita kovine kauluksineen ja röyhelöineen ja isokukalliset liivit ja
+harmaat housut jalkaraksineen ja sininen, kiiltävänappinen hännystakki
+ja kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja
+kävelykeppi annettiin käteen ja korkea käyräreunainen savupiippuhattu
+painettiin päähän. Jollei vain Fredrik Sandberg olisi ollut niin pieni,
+että housut riippuivat laskoksilla ja hännystakin liepeet laahasivat
+maata ja hattu painui korville, niin olisi hän ollut kaikkein komein
+kavaljeeri, mikä koskaan on polkenut kaupungin katuja.
+
+Niin pian kuin Fredrik Sanbderg oli valmis, sai hän lähteä mamselli
+Broströmin luo.
+
+Ja kun hän astui ullakkohuoneeseen, missä mamselli Broström asui, näki
+hän mamsellin seisovan uunin ääressä ja paistavan lehikäisiä. Mamselli
+ei ollut erikoisen huolellisesti puettu. Hän seisoi liivisillään ja
+alushameisillaan, ja pieni koulupoika ei mielestään koskaan ollut
+nähnyt tällaisia käsivarsia ja sääriä eikä tällaisia käsiä ja jalkoja
+eikä tällaista, ruumista ja voimaa.
+
+»Nimeni on Fredrik Sandberg», sanoi hän, »ja tahtoisin nöyrimmästi
+kysyä, saisinko luvan pyytää mamselli Broströmin markkinatanssiaisiin
+vapaamuurarilooshiin.»
+
+Mamselli Broström ei kuulunut juuri hienoimpaan seurapiiriin eikä
+suinkaan ollut aikonut lähteä markkinatanssiaisiin. Mutta kun noin
+komea kavaljeeri kutsui hänet, niin ei hän ajatellutkaan kieltäytyä,
+vaan niiasi Fredrik Sandbergille ja sanoi, että hän oli kovin
+kiitollinen tästä kunniasta ja että hän suurimmalla ilolla suostui
+tulemaan.
+
+Fredrik Sandberg oli mielissään, kun hänet oli otettu näin hyvin
+vastaan, sillä olisihan voinut käydä toisellakin tavalla, ja hän juoksi
+minkä ennätti kimnasistien luo kertomaan, miten kaikki oli käynyt.
+
+Kahdeksan päivää myöhemmin Fredrik Sandberg kutsuttiin vielä kerran
+kimnasistien puheille. Hänen ylleen puettiin tärkkipaita, kaulus ja
+röyhelö, soljella kiinnitetty kaulahuivi ja silkkiliivit, harmaat
+housut jalkaraksineen, sininen, kiiltävänappinen hännystakki ja
+kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja
+kävelykeppi annettiin käteen ja korkea, käyräreunainen savupiippuhattu
+päähän. Ja kun hän oli valmiiksi puettu, lähetettiin hänet vielä kerran
+mamselli Broströmin hio.
+
+Kun hän nyt tällä kertaa astui ullakkohuoneeseen, seisoi mamselli
+Broström peilin edessä ja koetteli punaista harsopukua. Hänellä oli
+paljaat käsivarret ja paljas kaula, ja hän käänteli ja väänteli itseään
+kärsimättömästi ja näytti olevan kauhean pahalla tuulella.
+
+Fredrik Sandberg katseli lihavia käsivarsia, jotka pistivät esiin
+punaisesta tyllistä, ja paksuja sääriä, jotka pilkistivät lyhyiden
+hameitten alta. Hän katseli tuota rotevaa ihmistä, joka oli puolta
+pitempi häntä itseään ja puolta leveämpi ja puolta lihavampi. Hän
+katseli hänen karheita poskiaan, jotka olivat kuparinväriset, sillä
+mamselli Broström seisoi alati uunin ääressä ja paistoi lehikäisiä.
+Hän katseli hänen mustaa tukkaansa, joka pörröisenä ympäröi hänen
+kasvojaan, hän kohtasi verestävien silmien terävän katseen, hän kuuli
+jyrisevän äänen, ja hän säikähti. Hän olisi tahtonut juosta tiehensä,
+mutta kimnasistithan olivat lähettäneet hänet tänne, ja hän tiesi mitä
+tottelemattomuus esivaltaa vastaan merkitsi.
+
+Siksi hän kumarsi mamselli Broströmille.
+
+»Tahtoisin nöyrimmästi kysyä», sanoi Fredrik Sandberg, »saanko tanssia
+ensimmäisen valssin teidän kanssanne markkinatanssiaisissa.»
+
+Mamselli Broström oli tänä aamuna ollut kovin epäröivällä
+katumatuulella ja ihmetellyt tokkopa hän lähtisi tanssiaisiin lainkaan.
+Ehkäpä hän olisikin heittänyt tanssiaiset mielestään, jollei Fredrik
+Sandberg olisi tullut pyytämään häneltä ensimmäistä valssia.
+
+Nyt hän tuli taas hyvälle tuulelle, kun hän oli varma kavaljeerista. Ja
+hän vastasi Fredrik Sandbergille, että hän piti sitä suurena kunniana
+ja kernaasti suostui tanssimaan hänen kanssaan.
+
+Samana päivänä tanssiaiset olivatkin, ja mamselli Broström läksi
+vapaamuurarilooshiin Karlstadin asukkaiden ja markkinavieraitten
+pariin. Hän astui naisten huoneen läpi tanssisaliin. Siellä hän kävi
+istumaan yhdelle niistä pienistä, päällystetyistä istuimista, jotka
+kiersivät huonetta.
+
+Mamselli Broström oli puettuna punaiseen tylliin, joka oli kauneinta
+mitä hän tiesi, ja hän oli tyytyväinen itseensä. Hän huomasi kylläkin,
+että ihmiset tähystelivät häntä, mutta siitä hän ei välittänyt, sillä
+kun hänet nyt kerta oli kutsuttu, niin oli hänellä yhtä suuri oikeus
+kuin kellä muulla tahansa tanssia markkinatanssiaisissa. Hän huomasi,
+että muilla naisilla oli tuttavia, joiden kanssa he keskustelivat,
+mutta siitäkään hän ei välittänyt, sillä niin pian kuin tanssimusiikki
+alkoi, saivat he nähdä, että hänelläkin oli kavaljeeri, yhtä hieno kuin
+kenellä muulla tahansa.
+
+Kun rykmentinmusiikki aloitti ensimmäisen tanssin, näki hän
+tehtaankirjurien pyytävän tanssiin patruunien tyttäriä ja luutnanttien
+upseerien naisia ja puotilaisten kauppiaitten tyttäriä. Jokainen
+valitsi omansa ja toiset ottivat toisten omat, mutta kaikki ihmiset
+alkoivat pyöriä ja hyöriä lattialla, paitsi mamselli Broström, joka
+istui odottaen Fredrik Sandbergiä.
+
+Kimnasistit olivat ylhäällä lehterillä soittajien luona ja näkivät
+mamselli Broströmin istuvan punaisessa tyllipuvussaan keskellä pitkää
+seinää, jotta se, jota hän odotti, heti löytäisi hänet.
+
+Maaherratar kohotti lornettinsa silmälleen ja ihmetteli, kukahan istui
+niin koreana ja leveänä salin pitkällä sivulla. Tehtaanpatruunien
+tyttäret nyrpistivät nenäänsä hänelle, ja aatelisneidot
+kummastelivat, mitenkä sellainen henkilö oli voinut tulla heidän
+markkinatanssiaisiinsa, mutta mamselli Broström istui paikallaan aivan
+yksin. Fredrik Sandberg ei näyttäytynyt, eikä kukaan muu lähestynyt
+häntä.
+
+Illalliset alkoivat, ja illallisten jälkeen jatkui tanssia, ja
+hienot perheet alkoivat tehdä lähtöä, ja herrat näyttivät jo hiukan
+punehtuneilta, mutta mamselli Broström istui yhä paikoillaan.
+
+Lopulta tuli sittenkin nahkuri Grunder ja pyysi häntä polkkaan.
+
+»Jopa olikin aika», sanoi mamselli Broström.
+
+Ja hän sanoi sen niin ääneen, että hänen sanansa kuuluivat yli koko
+salin, ja ne tulivat sananparreksi koko Värmlannissa.
+
+Nahkuri oli istunut pikkuhuoneissa kaiken iltaa ja pelannut korttia,
+eikä hän tiennyt mistään, ja nyt hän tahtoi hiukan pyörähtää hänkin,
+ja kaikilla muilla naisilla oli kavaljeerinsa, eikä hän aavistanut,
+millaisessa mielentilassa mamselli Broström oli.
+
+Kun mamselli nyt nousi heittäytyäkseen hänkin tanssin tuoksinaan,
+tahtoi nahkuri olla kohtelias ja ystävällinen.
+
+»Haluaako mamselli Broström tanssia eteen vai taaksepäin?»
+
+»Yhdentekevää, kunhan mennään», sanoi mamselli Broström.
+
+Hän sanoi sen niin ääneen, että sanat kuuluivat yli koko salin, ja ne
+tulivat sananparreksi koko Värmlannissa.
+
+Seuraavana päivänä markkinatanssiaisten jälkeen kutsuttiin Fredrik
+Sandberg taaskin kimnasistien luo. Hänen ylleen puettiin tärkkipaita
+ja kaulus ja röyhelö, solkikaulahuivi ja silkkiliivit, harmaat
+housut jalkaraksineen, sininen, kiiltonappinen hännystakki ja
+kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja
+kävelykeppi annettiin käteen ja korkea, käyräreunainen savupiippuhattu
+painettiin päähän. Sitten hänet lähetettiin vielä kerran mamselli
+Broströmin luo.
+
+Kun hän tuli hänen ullakkohuoneeseensa, seisoi mamselli niinkuin
+ennenkin uuninsa ääressä paistaen lehikäisiä. Hänellä ei ollut yllään
+punaista tyllileninkiä tällä kertaa, vaan hän seisoi liivisillään ja
+alushameisillaan, ja koulupoika tuumi, ettei hän koskaan ollut nähnyt
+tällaisia käsiä eikä jalkoja, eikä tällaisia käsivarsia ja sääriä, eikä
+niin lihavaa ruumista eikä suurta voimaa.
+
+Sanat olivat takertua hänen kurkkuunsa, mutta kolme vaarallisinta
+kimnasistia seisoi oven takana kuuntelemassa, ja Fredrik tiesi, mitä
+merkitsi, jos sattuisi joutumaan esikunnan epäsuosioon.
+
+»Pyytäisin nöyrimmästi kysyä, oliko mamselli Broströmillä hauskaa
+markkinatanssiaisissa», sanoi Fredrik Sandberg kumartaen.
+
+Enempää kerrottavaa ei enää ole, sillä miten Fredrik Sandberg tuli ulos
+huoneesta ja yli ullakon ja alas portaita ja ulos kadulle, sitä hän ei
+itsekään tiennyt, ja samoin oli laita niiden kolmen kimnasistinkin,
+jotka olivat väijyneet oven takana. Eivät hekään oikein tienneet,
+miten heitä autettiin portaita alas. Mutta hyväpä oli, että he olivat
+matkassa, niin ettei Fredrik yksin saanut kyytiä. Sitä riitti runsaasti
+sekä hänelle että toisille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta luutnantti Lagerlöf, joka kävi koulua Karlstadissa siihen
+aikaan kuin tämä tapahtui, ei voinut koskaan unohtaa tätä seikkailua,
+ja kun hän istui keinutuolissaan iltaisin, oli hänen tapana kertoa
+sitä pikkulapsilleen. Sillä kas, olihan hän kylläkin hyvin kiltti ja
+vaaraton mies, mutta häntä ilahdutti alati oikea koirankuje.
+
+
+
+
+Matka Kyöpelinvuorelle.
+
+
+Isoäidin aikana oli Mårbackassa vanha ruotumummo. Hänellä oli tapana
+talvisin maata keittiössä, mutta ehkäpä hänen mielestään keittiö
+ilmankin jo oli täynnä, siellä kun nukkui emännöitsijä ja viisi
+palvelustyttöä, ja niinpä hän muutti nukkumaan navetan ylisille niin
+pian kuin tuli kesä.
+
+Hän oli löytänyt mainion hyvän vuoteen. Hän pani vuodevaatteensa
+vanhaan virkaheittoon rekeen, jolla monet vuodet oli ajettu valurautaa
+Kymsborgin tehtaalle Bergslagenin sulatoista.
+
+Siinä hän nukkui rauhallisesti ja hyvin monta viikkoa, mutta eräänä
+yönä hän heräsi siihen, että reki liikahti. Hän nousi istualleen ja
+katseli ympärilleen. Mutta hän ei maannutkaan nykyisessä navetassa,
+vaan vanhassa, joka oli rakennettu pappien aikana, ja siellä tuli valoa
+ullakolle vain parista pienestä luukusta. Ulkona oli valoisa kesäyö,
+mutta eukko parka oli melkein pilkkosen pimeässä eikä nähnyt mitään.
+
+Hän luuli vain uneksineensa, ja laskeutui jälleen pitkäkseen. Kaikki
+oli hiljaista hänen ympärillään, eikä kestänyt kauan ennenkuin hän
+nukahti uudelleen.
+
+Mutta eikö ollutkin merkillistä? Tuskin hän oli ennättänyt nukahtaa,
+ennenkuin heräsi uudelleen siihen, että reki liikkui. Tällä kertaa se
+ei vain nytkähdellyt, vaan se siirtyi eteenpäin lattialla. Se liukui
+aivan hiljaa ja varovasti eteenpäin, ja eukko huomasi selvästi, että
+siinä oli eloa.
+
+Ruotumummo kävi istumaan ja tarttui kiinni reen laitoihin molemmin
+käsin. Hiukset nousivat hänen päässään pystyyn, ja alaleuka alkoi
+vavista.
+
+»Vanhurskas Jumala», valitti hän, »vanhurskas Jumala, se kulkee, se
+kulkee?»
+
+Mitenkä ihmeessä tämä saattoi olla mahdollista? Ehkäpä tällainen vanha
+reki, joka oli kuljettanut valurautaa Kymsborgin ja Bergslagenin väliä
+talven toisensa jälkeen, ei voinut saada rauhaa öisin, vaan pakostakin
+liikuskeli hiukan öiseen aikaan.
+
+Mutta nyt se paransi vauhtia. Se hyppäsi epätasaisten lattiapalkkien
+yli, se loikkasi heinä- ja olkikasojen poikki, ikäänkuin olisi kiitänyt
+kuilujen ja äkkijyrkkien mäkien yli.
+
+»Vanhurskas Jumala», valitti ruotumummo, »vanhurskas Jumala!»
+
+Mutta ei siitä ollut apua, vaikka hän huusikin Jumalaa avukseen. Reki
+ei rauhoittunut siitä, se kiiti yli koko navetan ullakon. Olihan
+kesäaika, ja heinät olivat melkein lopussa, niin ettei mikään ollut sen
+tiellä.
+
+Vihdoin se törmäsi seinää vasten ja pysähtyi äkkiä.
+
+Tähän se kai nyt seisahtui. Ei, ei sittenkään. Kun se oli hengähtänyt
+hetken aikaa, alkoi se vetäytyä takaisin siihen nurkkaan päin, jossa
+aluksi oli seisonut.
+
+Ruotumummo kertoi sittemmin, että ellei hän juuri samassa olisi
+keksinyt, mikä rekeä vaivasi, niin hän olisi kadottanut järkensä.
+
+Eivät vanhat Bergslagenin matkat kummitelleet valurautareessä, vaan
+aivan varmaan joku oli rasvannut sitä.
+
+Joku talon tai lähiseutujen noita-akka, nimiä hän ei tahtonut mainita,
+oli saanut päähänsä lähteä Kyöpelinmatkalleen tässä reessä, jossa oli
+mukavampi ja parempi matkustaa kuin uuniluudan tai tuvanoven selässä.
+
+Tuo ilkeä noita-akka ei tiennyt suinkaan, että ruotumummolla oli
+tapana maata reessä öisin. Niin, miten kaikki oli käynyt, sitä hän
+ei kiireessään ennättänyt edes ajatella, mutta se vain oli varma,
+että reki tahtoi lähteä matkalle. Ja se otti nyt mukaansa hänet,
+ruotumummon, Kyöpelinvuorelle oikean akan sijasta.
+
+Vanhurskas Jumala, jollei navetan seinä olisi ollut tiellä, niin hän
+olisi jo ollut matkalla niittyjen poikki kirkkoa kohti.
+
+Reki vetäytyi yhä taaksepäin, mutta hän käsitti tietenkin, että se
+peräytyi vain ottaakseen parempaa vauhtia, jotta voisi murtautua
+ulos. Kunhan se vain jollakin tavalla pääsisi ulos, niin se kiitäisi
+eteenpäin puitten latvojen ja vuoren harjanteitten yli. Hän saisi
+lentää korkealla peilikirkkaitten järvien yläpuolella tarvitsematta
+pelätä syöksyvänsä syvyyteen, ja kirkontornien ympäri hän kiertäisi
+kuin naakka. Hän lentäisi Ison Kilin ja Gravin pitäjän tuolle puolelle,
+mutta minne hän lopulta joutuisi, sitä hän ei tahtonut ajatellakaan.
+
+Vanhurskas Jumala, nyt reki hyökkäsi taas eteenpäin! Niin, kyllä
+reki osaisi lentää, kunhan se vain pääsisi ilmaan. Se törmäsi vasten
+seinää sellaisella vauhdilla, että hän pelkäsi seinän murtuvan. Hän
+kävi pitkäkseen rekeen, jotta ei katkeaisi kahtia, kun reki lentäisi
+lautaseinän läpi.
+
+Hirveätä ryskettä ja kalinaa se piti, mutta ajatelkaahan, seinä kesti
+vieläkin! Kunpa reki vain olisi huomannut, ettei voinut päästä seinän
+läpi murtautumaan, ja pysyttelisi alallaan!
+
+Mutta mitä vielä! Nyt se peräytyi taaskin. Se oli voideltu oikealla
+voiteella, tuo reki, jossa hän makasi, ja jos se nyt yrittäisi vielä
+kolmannen kerran, niin se varmasti myös onnistuisi.
+
+Mitäpä hän tekisi jouduttuaan noita-akkojen ja pimeyden henkien pariin?
+Paljon hän oli kuullut kerrottavan heidän puuhistaan, mutta hän ei
+ollut koskaan tahtonut oikein uskoa siihen. Paljon on sellaista, mitä
+ei tahdo uskoa, ennenkuin itse on nähnyt, että se todellakin on totta.
+
+Vanhurskas Jumala, älä johdata kiusaukseen! Hänhän oli elänyt köyhänä
+ja halveksittuna koko elämänsä ajan valittamatta. Mutta jos hänelle nyt
+tarjottaisiin valtaa ja rahaa, niin voisiko hän vastustaa kiusausta?
+Tai jos hän oppisi ne sanat, joilla parannetaan sairaita eläimiä ja
+ihmisiä, tai ne, jotka antavat kasvun oraille, tai ne, jotka herättävät
+nuorten rakkautta? Voisiko hän silloin vastustaa kiusausta? Niin, kunpa
+hänellä vain olisi voimaa voittaa kiusaus ja säilyttää sielunsa autuus!
+
+Niin, nyt reki otti vauhtia kolmannen kerran. Nyt se hyökkäsi eteenpäin
+niin että ilma vinkui hänen korvissaan. Ja hän sulki silmänsä,
+jotta päätä ei huimaisi. Hänhän tiesi, että ennenkuin hän ennätti
+silmäänsäkään räpäyttää, olisi hän jo ulkoilmassa ja lentäisi yhtä
+korkealla kuin leivoset ja pääskyset.
+
+Kylläpä siinä nyt oli ryskettä ja kolinaa. Nyt varmaankin seinä murtui.
+
+Mutta Jumalan kiitos! Vahva lautaseinä ei murtunut. Reki vain meni
+murskaksi. Ja varmaankin se samalla oli kadottanut matkustamishalunsa,
+sillä se pysytteli aivan hiljaa paikallaan, niin että ruotumummo
+saattoi kavuta ulos ja laskeutua levolle olkikasalle.
+
+Kun ruotumummo aamulla kertoi tästä, ja kun juttu vihdoin tuli
+isoäidin korviin, tuntui se hänestä varsin omituiselta. Sillä uskoihan
+hän kylläkin yliluonnollisiin seikkoihin, mutta jokin järjestys
+kaikella piti olla. Eikä hän ollut koskaan kuullut kerrottavan, että
+Kyöpelinvuorelle voitaisiin ajaa keskellä valoisaa kesää ja vielä
+lisäksi reellä. Niinpä isoäiti läksi ullakolle tarkastamaan rekeä, ja
+silloin hän huomasi, että siihen oli kiinnitetty pari pitkää köyttä.
+
+Ja hän kutsui luokseen renkipojan ja pari hänen toveriaan ja kuulusteli
+heitä ja antoi heille aika nuhteet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä oli niinikään luutnantti Lagerlöfin koirankurijuttuja. Hän tiesi
+niitä paljon useampiakin, mutta kun hän oli kertonut tämän sekä jutun
+mamselli Broströmistä, oli rouva Lagerlöfillä tapana sanoa, että nyt
+oli kuultu kyllin siksi illaksi, nyt piti lasten toivottaa hyvää yötä
+ja mennä nukkumaan.
+
+
+
+
+Bellmanin laulu
+
+
+Puoli seitsemältä aamulla sytytti lapsentyttö takkatulen Mårbackan
+lastenkamariin, ja seitsemältä piti lasten nousta vuoteistaan ja ruveta
+pukeutumaan.
+
+Kun he olivat valmiit, noin puoli kahdeksan tienoissa, ja vaatteet
+kaikessa kiireessä oli laitettu kuntoon, tuotiin keittiöstä tarjotin,
+jolla oli vellilautaset kermahöysteineen sekä suuria voileipiä kotona
+leivotusta näkkileivästä. Se oli päivän ensimmäinen ateria.
+
+Aina kahdeksaan saakka lapset istuivat läksyjään lukien suuren, mustan
+pöydän ääressä, joka oli ikkunan aha. He istuivat yhä lastenkamarissa.
+Sen täytyi tehdä kouluhuoneen virkaa, sillä muuta ei ollut talossa.
+
+Niin pian kuin kello oli lyönyt kahdeksan, paiskattiin kirjat kiinni,
+päällysvaatteet puettiin ylle ja lähdettiin ulos hämärään talviaamuun.
+Olipa ilma millainen hyvänsä, aina he kiiruhtivat ulos tarkastamaan,
+oliko lammella luistinjäätä vai olisiko parempi laskea mäkeä
+lehtikujassa, ja milloin ei muuta huvia ollut tarjona, läksivät he
+navettaan katselemaan kaniineja ja telmimään paimenkoiran kanssa.
+
+Vähän ennen yhdeksää syötiin aamiainen, jolloin tavallisesti saatiin
+munia tai ohukaisia tai paistettua silliä muhennettujen perunoiden
+kera tai veririeskaa läskin ja kastikkeen kera. Aamiaista syödessä
+ei istuttu pöydässä. Jokainen otti vuorostaan ruokaa ja istahti
+pikkupöytien ääreen syömään.
+
+Kello yhdeksältä täytyi aterian päättyä, sillä silloin alkoivat tunnit.
+Taaskin mentiin lastenkamariin ja luettiin, kirjoitettiin ja laskettiin
+suuren, mustan pöydän ääressä aina kello kahteentoista saakka.
+Pikkutytöt eivät lukeneet enää herra Tybergin johdolla, vaan he olivat
+saaneet kotiopettajakseen Ida Melanozin, lukkari Melanozin vanhimman
+tyttären, joka oli perinyt isänsä hyvän pään ja opetustaidon.
+
+Kahdeltatoista syötiin päivällinen salin pyöreän pöydän ääressä.
+Joku pikkutytöistä luki rukouksen pöytään käytäessä, toinen pöydästä
+noustessa. Kun he olivat syöneet, suutelivat he isää ja äitiä kädelle
+ja kiittivät ruoasta. Pöydässä ei ollut koskaan hiljaista, sillä
+luutnantti Lagerlöf oli ruokarattona. Merkillistä, miten hänellä aina
+oli jotain puhuttavaa. Mutta vaikkapa hänelle ei olisi tapahtunut
+muuta, kuin että hän oli tavannut tiellä vanhan eukon, niin osasi hän
+sommitella pitkät jutut tuosta kohtauksesta.
+
+Yhden ja kahden välillä lasten tuli taaskin olla ulkona, mutta
+tavallisesti he kiiruhtivat sisään jo ennen kahta ennättääkseen lukea
+läksynsä, ennenkuin iltapäivätunnit alkoivat.
+
+Kahdesta neljään he istuivat koulupöydän ääressä ja neljän jälkeen
+alkoivat lukea seuraavan päivän läksyjä.
+
+Mutta kauemmin kuin viiteen he eivät saaneet niitä lukea. Nyt heidän
+oli mentävä taas ulos, ja tällä kertaa he läksivät johonkin kauempana
+sijaitsevaan, oikein korkeaan kelkkamäkeen. Erääseen aikaan heillä oli
+itse tallipässi ajokkaanaan, ja se vasta tuotti heille suurta iloa.
+
+Kun he palasivat taas sisään, seurasi mieluisa hetki. Tuli oli
+sytytetty salin uuniin, ja kokoonpannulla pelipöydällä oli voita ja
+leipää ja pikarillinen kaljaa. Lapsista oli kovin hauska istua tai
+loikoilla takan edessä ja syödä voileipää. He juttelivat ja tekivät
+suunnitteluja. Tämä olikin oikeastaan ainoa hetki, jolloin he saivat
+olla yksin.
+
+Kun viimeinen kekäle uunissa oli hiiltynyt, sytytettiin lamppu
+pyöreälle pöydälle sohvan eteen. Nyt rouva Lagerlöf piti huolta
+opetuksesta ja neuvoi pikkutyttöjään ompelemaan, virkkaamaan ja
+kutomaan. Hänellä oli H.C. Andersenin Sadut, ja kun hänen mielestään
+työ oli sujunut hyvin, oli hänellä tapana palkaksi lukea tai kertoa
+_Matkatoverista_ tai _Majakasta_ tai _Villijoutsenista_. Tuossa
+kirjassa oli myöskin niin kauniita ja hupaisia kuvia. Oli melkein yhtä
+hauska katsella niitä kuin kuulla itse satuja.
+
+Kahdeksalta syötiin illallinen, ja nyt vasta luutnantti Lagerlöf
+tuli näkyviin. Siihen saakka hän oli istunut konttorihuoneessa ja
+kirjoittanut suuriin tilikirjoihinsa.
+
+Ja nyt, koko tämän päivän jälkeen, joka oli ollut niin täynnä työtä
+ja tarkoin jaettu, sai vihdoinkin olla aivan vapaa. Lapset saivat
+laskea syrjään työnsä, luutnantti kävi kiikkutuoliin istumaan ja
+kertoi koulupoikajuttuja, sellaisia kuin mamselli Broströmistä, tai
+hän kuvaili myöskin ihmeellistä Jenny Lindiä Normana tai Rykmentin
+tyttärenä ja Emilie Högqvistiä Orleansin neitsyenä.
+
+Tai myöskin, jollei hän ollut juttutuulella, antoi hän rouva Lagerlöfin
+tai mamselli Lovisan lukea ääneen Tegnériä. Hänen mielestään ei koko
+maailmassa ollut mitään niin ihanaa kuin Fritjofin satu. Kernaammin
+kuin Ranskan keisari tai Venäjän tsaari olisi hän tahtonut olla tuo
+lundilainen professori, joka oli laulanut Fritjofin ja Ingeborgin
+rakkaudesta. Hän piti myös paljon Runebergistä ja kuunteli kernaasti
+hänen eepillisiä runojaan ja Vänrikki Stoolin tarinoita. Mutta hän
+ei ollut hyvillään, jos joku väitti, että suomalainen runoilija oli
+Tegnériä suurempi.
+
+Joskus, ja se oli kaikkein hauskinta, kävi hän vanhan klaverin ääreen
+istumaan ja soitti muutamia akordeja. »Tulkaa nyt, lapset», huusi hän,
+»lauletaan Bellmania.»
+
+Pikkutyttöjä ei tarvinnut pyytää kahdesti. He ryntäsivät heti hänen
+luokseen, ja sitten käytiin ilolla ja riemulla Bellmanin kimppuun. He
+lauloivat aina ensin Ukko Noan ja Babylonin Joakimin. Sitten seurasi
+Isä Movitz ja Kukkolan muori, laulu tanssimestari Mollbergista ja hänen
+surullisesta seikkailustaan Rostockin ravintolassa.
+
+Luutnantti Lagerlöf takoi klaveria ja hyräili mukana, jotta
+pysyttäisiin oikeassa tahdissa ja säveleessä. Mutta pikkulapset
+lauloivat täyttä kurkkua. He lauloivat niin että koko talo kajahteli.
+
+Siinä vasta oli eloa ja iloa. Siinä oli riemua pitkän työpäivän
+jälkeen. Eivät he ymmärtäneet paljoakaan siitä, mitä he lauloivat,
+mutta sävelet lämmittivät heitä ja virittivät hereille väsyneet
+mielet. Oi, miten kauniilta kuuluikaan, kun Ulla tanssi hepenissään,
+harsoissaan ja ripsuissaan, tai kun Fredman lauloi, että maanantaihin
+oli yhtä pitkä matka kuin pohjoisesta etelään! Ja saattoiko heillä
+olla muuta kuin hauskaa, kun onneton Mollberg alituiseen hyppäsi
+saaviin, missä kapakanemäntä säilytti lipeäkalansa, tai kun suurella
+huviretkellä otettiin esille kakku, johon oli siroteltu sokeria ja
+kanelia ja kilohaileja?
+
+Mutta parasta oli kuitenkin se, että he saivat laulaa mielensä
+mukaan. Hän ei koskaan korjannut heitä. Hän ei koskaan häirinnyt
+heitä muistuttamalla, että oli sellaistakin olemassa kuin sävellajin
+vaihdos ja yhteislaulu. Ja he olivat varmasti vakuutetut siitä, että he
+lauloivat Bellmania aivan oikein, juuri niinkuin tuli laulaa.
+
+Seinällä klaverin yläpuolella istui itse Karl Mikael luuttu kädessä,
+ja luutnantilla oli tapana silmätä häneen ikäänkuin odottaen, että tuo
+voittamaton hymyilisi hyväksyvästi hänelle.
+
+Mutta sattuipa nyt kerran, että vääpeli von Wachenfeldt oli saapunut
+Mårbackaan. Hän istui uuninnurkassa niinkuin tavallisesti, ja mamselli
+Lovisa jutteli hänen kanssaan sillä välin kuin luutnantti istui
+klaverin ääressä, ja lapset hänen ympärillään lauloivat Bellmania
+täyttä kurkkua olettaen, että he lauloivat aivan oikein.
+
+»Eikö ole merkillistä, ettei kukaan lapsista ole saanut lauluääntä?»
+kuiskasi mamselli Lovisa vääpelille.
+
+»Eihän sille voi mitään, etteivät he ole saaneet ääntä», vastasi tämä
+yhtä hiljaa. »Mutta jospa he edes käyttäisivät sävelkorvaansa!»
+
+»Omituista tosiaankin, kun molemmat vanhemmat ovat soitannollisia. Eikö
+Wachenfeldtkin ihmettele sitä?» sanoi mamselli Lovisa huoaten. »En
+käsitä, miten Gustav jaksaa kuulla heitä.»
+
+»Hänen korvissaan lasten laulu kuulostaa samanlaiselta kuin meidän»,
+sanoi vääpeli. »Hän rakastaa näitä lapsia yli kaiken.»
+
+»Niin, ihmisillä on tapana puhua rakkauden silmistä», sanoi mamselli
+Lovisa. »Ehkäpä on olemassa rakkauden korvatkin.»
+
+»Se on ihan varmaa!» sanoi vääpeli von Wachenfeldt, ja hän tiesi
+kylläkin, mitä sanoi.
+
+Yksi pikku laulajista sattui kuulemaan tuon keskustelun ja kertoi
+sitten muille, mitä oli kuullut, ja se kai vaikutti siihen, että
+Bellmanin laulut vähitellen vaikenivat Mårbackassa.
+
+Mutta kauan jälkeenpäin, koko elämän läpi, on rakkaus Bellmanin
+lauluihin piillyt Mårbackan lasten sydämissä. He eivät rakasta niitä
+vain niiden leikillisyyden ja surunvoittoisuuden ja hivelevän kauneuden
+vuoksi, he eivät rakasta niitä vain niiden itsensä vuoksi, vaan siksi,
+että pieninkin Bellmanin laulun sävel palauttaa heidän mieliinsä
+muiston siitä hellyydestä, joka sulostutti heidän lapsuuttaan.
+
+
+
+
+Poikia ja tyttöjä.
+
+
+Kesällä 1866 oli tavattoman suuri joukko lapsia koolla Mårbackassa.
+
+Ensiksikin siellä oli. Daniel ja Johan Lagerlöf, talon omat pojat, ja
+Teodor ja Otto ja Hugo Hammargren, heidän isänpuoleiset serkkunsa,
+jotka vanhempineen vierailivat Mårbackassa kesäloman aikana. Edelleen
+oli siellä Ernst ja Klaus Schensen, jotka olivat äidinpuoleisia
+serkkuja ja niinikään viettivät koko kesänsä Mårbackassa. Mutta ei
+näissä kyllin, vaan samaan seuraan saattoi lukea myöskin Herman ja
+Bernhard ja Edvin Milénin, jotka asuivat naapuritalossapa samoin Adolf
+Noreenin, joka asui Herrestadissa kirkon lähellä, mutta jolla oli
+tapana kulkea jalan Mårbackaan pari kertaa viikossa saadakseen leikkiä
+ja huvitella muitten poikien kanssa.
+
+Sitä paitsi oli siellä Anna ja Selma ja Gerda Lagerlöf, mutta Gerda
+ei ollut vielä kuin kolmen vuoden vanha, niin ettei häntä voitu ottaa
+lukuun, eivätkä Anna ja Selmakaan merkinneet mitään, kun paikalla oli
+niin suuri poikaliuta.
+
+Sinä kesänä pojat olivat keksineet hauskemman ja onnistuneemman
+ajanvieton kuin minään aikaisempana kesänä. Ensimmäisinä viikkoina he
+olivat eläneet aivan tavalliseen tapaansa. He olivat poimineet marjoja
+ja keinuneet kiikussa ja loikoilleet nurmella ja ampuneet jousella ja
+heittäneet kiekkoa ja leikkineet juoksuleikkejä, mutta eräänä päivänä
+he olivat kyllästyneet näihin kaikkiin. Heidän mielestään heillä
+varmaankin oli liiaksi vapaata aikaa ja huvitusta, ja he tuumivat, että
+heidän pitäisi ryhtyä johonkin vakavampaan työhön, joka voisi tuottaa
+hedelmiä.
+
+Heidän huomionsa kiintyi pieneen metsäpalstaan, joka sijaitsi
+lehtikujan yläpuolella ja jota rajoitti tie ja oja toiselta puolen ja
+Åsbergin jyrkkä kallionkuve toiselta puolen. Pohjoisen puolella oli
+rajana aita ja eteläpuolella syvä sorakuoppa, niin että koko alue,
+joka käsitti noin kuudennentoista osan tynnyrinalaa, oli täydellisesti
+eristetty muista.
+
+Kun pojat tutkivat sitä tarkemmin, huomasivat he, että siellä oli
+runsaasti suuria kiviä ja että pääasiallisena kasvullisuutena olivat
+katajapensaat, nuoret kuuset ja sanajalat. Pohjoisella kulmalla virtasi
+alueen halki pieni puro, joskin se keskikesällä oli kuiva. Sen rannalla
+kasvoi kuitenkin joitakin tuuheita leppiä. Åsbergin kallionkoloissa
+kasvoi kallioimarretta, jota pojat pitivät suuressa arvossa,—
+eteläisellä rajalla kasvoi neljä täysikasvuista kuusta ja keskellä
+aluetta suuri monihaarainen mänty. Koko maapalsta tuntui olevan
+koskematon, eikä siellä ollut muita asujamia kuin oravia, tikkoja ja
+muurahaisia.
+
+Pojat arvelivat nyt, että tämän erinomaisen maapalstan pitäisi tulla
+osalliseksi sivistyksen siunauksesta, ja päättivät muuttaa sinne
+uutisasukkaiksi. Kaikkein ensimmäiseksi he valitsivat itselleen
+asuinpaikat. Teodor Hammargren, joka oli kuudentoista-vuotias ja
+koko yrityksen johtaja, otti haltuunsa korkean kalliopaaden, joka
+kohosi ilmaan kuin torni ja jonka harjalta oli komea näköala yli koko
+siirtolan. Daniel Lagerlöf, joka oli viidentoista vanha ja lähinnä
+Teodoria sekä iältään että arvoltaan, otti omakseen nuo neljä suurta
+kuusta sekä kauniin kallioseinän niiden takaa. Johan Lagerlöf ja Otto
+Hammargren, jotka olivat erittäin hyvät ystävät ja koulutoverit,
+päättivät asua yhdessä ja valitsivat pohjoisimman alueen, missä oli
+kuivunut puro ja lepikkö. Ernst Schensen, joka oli vain kahdentoista
+vuoden vanha, tyytyi kömpelöön kivipaateen, josta muiden mielestä ei
+voinut olla mitään iloa. Hänen veljensä Klas, joka oli vain pikku
+poika, valitsi myöskin kivipaaden, mutta toisten mielestä hänen osansa
+oli paljoa parempi kuin veljen, sillä hänellä oli läheisyydessään
+varjostava leppä. Hugo Hammargren pyysi omakseen suuren männyn, eikä
+kukaan sitä kadehtinut häneltä. Herman Milén, joka oli kymmenen vuoden
+vanha, etsi itselleen suuren, kaatuneen kuusen, joka rötkötti maassa
+juuret pystyssä ja runko täynnä oksia. Hänen pienet veljensä Bernhard
+ja Edvin, jotka olivat kaksoset ja vain kahdeksan-vuotiaat, olivat
+jäädä aivan osattomiksi, mutta lopulta heille annettiin kuusenkanto
+kummallekin. Adolf Noreen ei ollut sinä päivänä Mårbackassa käymässä,
+ja siitä syntyi hirveä mellakka, kun hänkin tahtoi saada osansa
+saaliista, sillä kaikki sopivat paikat oli jo varattu. Kaikeksi onneksi
+Teodor Hammargren keksi häntä varten pengermän itse vuorelta, ja siten
+siitä hädästä päästiin.
+
+Mutta jos Anna ja Selma olivat toivoneet saavansa myöskin asuinpaikan
+uutisasutuksella, niin pettyivät he pahasti. Hehän olivat vain tyttöjä,
+ja tuskinpa kukaan pojista tuli edes ajatelleeksi, että hekin olisivat
+tahtoneet päästä mukaan.
+
+Pojilla oli kauhean hauskaa uutisasutuksellaan. Teodor Hammargren
+kantoi sammalia torniinsa, jotta hän sai mukavan istuinpaikan, ja
+rakensi kiviportaat, joita myöten hän saattoi mukavasti kulkea ylös
+ja alas. Daniel Lagerlöf raivasi maata kuusten ja kallioseinän
+välistä ja rakensi itselleen pienen salin, jossa oli sammalpeitteisiä
+kivipenkkejä kolmella sivulla, ja siitä tulikin hauskin kaikista
+näistä laitteista. Johan ja Otto rakensivat lepikkoonsa puoliympyrän
+muotoisen turvesohvan. Ernst Schensen hankki itselleen leveän
+sammalpenkin, jonka selkänojana oli kivipaasi, mutta hänen veljensä
+Klas oli laiskuri ja hän ojentautui pitkäkseen katajapensaan alle eikä
+viitsinyt kerätä kiviä eikä sammalia penkkiä varten. Hugo Hammargren
+oli kerjännyt joitakin lautapalasia luutnantti Lagerlöfin nikkarilta
+ja naulasi ne mäntyyn, joten hänellä oli mainio istuinpaikka. Adolf
+Noreen laittoi sammalvuoteen kalliopengermälleen, ja hänen oli mainion
+mukava siellä, kiivettyään ensin korkealle paikalleen. Herman Milén oli
+kaivanut luolan puunjuuren alle, ja yksinpä pienet kaksosetkin olivat
+levittäneet hiukan sammalta kantojensa päihin.
+
+Mutta Anna ja Selma, heillä ei ollut mitään, mihin rakentaa ja
+järjestää. He kulkivat aivan yksin, kartanolla eivätkä tienneet miten
+huvitteleida.
+
+Pojilla oli yhä hauskempi sen mukaan kuin heidän yhteiskuntansa
+kehittyi. He alkoivat pian kaivata järjestettyä hallitusta ja
+oikeudenkäyttöä, ja he valitsivat Teodor Hammargrenin korkeimmaksi
+johtajakseen ja tuomarikseen. Daniel Lagerlöfistä tuli rahapajan
+johtaja, ja hän kirjoitti paperirahoja, Johanista tuli nimismies ja
+Otto Hammarströmistä neljännesmies. Ja kun he olivat saaneet rahaa
+liikutellakseen, alkoivat he ostaa ja myödä kiviä ja soraa ja sammalia
+ja multaa. Ja jotkut tekivät hyviä kauppoja ja rikastuivat, mutta Hugo
+Hammargren ja Herman Milén olivat oikeita tuhlareja ja anastivat sitä
+paitsi kiviä toisten maalta, niin että nimismiehen täytyi panna heidät
+arestiin vanhaan pajaan, joka oli aivan lähellä tien vieressä.
+
+Mutta Anna ja Selma, he kulkivat aivan yksin kotikartanolla. Ja Anna
+Lagerlöf sanoi, että ensi kerralla, kun pojat pyytäisivät häntä
+virkkaamaan heille pallon, kieltäytyisi hän sitä tekemästä, eikä
+auttaisi heitä nekkujen keitossakaan. Mutta Selma Lagerlöf, joka oli
+vain seitsemän vuoden vanha, ei tiennyt mitä hän keksisi poikien
+harmiksi, mutta ei hän missään tapauksessa aikonut sallia heidän
+kuljettaa soraa pienillä vaunuillansa.
+
+Elämä siirtolassa kävi niin jännittäväksi, että pojat väittivät yhtenä
+miehenä, ettei heillä ollut koskaan ollut niin hauskaa. Niinpä heillä
+oli tapana pitää kokouksia valtion asioista. Ja he päättivät perustaa
+teitä ja rakentaa suuren kivisillan ojan yli, joka erotti siirtolan
+ulkomaailmasta. Ja työ oli suoritettava siten, että kaikki pojat, jotka
+olivat yli kahdentoista vuoden vanhat, rupeaisivat kivenhakkaajiksi ja
+perkaajiksi, ja kaikki pienet pojat kantaisivat soraa. Mutta sitten
+kävikin ilmi, etteivät Hugo Hammargren ja Herman Milén tahtoneet ottaa
+osaa työhön, ja siitä seurasi monenlaisia vakavia selkkauksia. Hugoa
+ja Hermania pidettiin yhteiskunnan hylkyinä, jotka eivät välittäneet
+laeista ja määräyksistä. He eivät pelänneet edes pajaakaan, niin ettei
+ymmärretty mihin keinoihin ryhtyä heitä vastaan.
+
+Mutta Anna ja Selma, he kulkivat kotikartanolla ja koettivat huvikseen
+ampua poikien hylkäämillä jousilla ja heittää heidän kiekkojaan. Ja
+he väittivät, että heillä oli yhtä hauska kuin talvella, jolloin
+kaikki pojat olivat koulussa. Ja Anna lupasi, ettei kukaan pojista
+enää koskaan saisi nähdä hänen suurta nukkeansa, jonka hän oli saanut
+tädiltään ja joka oli kyynärän pituinen ja jolla oli sukat ja kengät ja
+korsetti ja krinoliini ja oma vuode ja vuodevaatteet ja tyynyt ja oma
+vaatekirstu ja kaikkea, mitä vain saattoi kuvitella mielessään.
+
+Mutta siirtolassa yhteiskuntaelämä kehittyi yhä rikkaammaksi. Ja eräänä
+kauniina päivänä ehdotti joku kokouksessa, että sinne oli perustettava
+ravintola.
+
+Ehdotus hyväksyttiin, ja rahapajan johtaja, Daniel Lagerlöf, valittiin
+ravintolan isännäksi, siksi että hänellä oli suurin asunto.
+
+Mutta uudesta ravintoloitsijasta oli kai vaivalloista tyydyttää
+asiakkaittensa kotitekoisen sokerijuoman ja vattujen ja
+omenaraakaleitten ja kallioimarteen tarvetta. Äkkiä hänen mieleensä
+muistui, että hänellä oli kaksi sisarta.
+
+Hän läksi heti kartanolle ja löysi heidät lammen rannalta, missä he
+uittivat poikien veneitä ja keskustelivat keskenänsä siitä, etteivät
+he koskaan enää leikkisi poikien kanssa, ei, he eivät loisi enää
+silmäystäkään heihin.
+
+»Te saatte tulla uutisasutukselle, tytöt, ja ruveta tarjoilijattariksi
+minun ravintolaani», sanoi heidän veljensä.
+
+Ja Anna ja Selma antoivat veneiden purjehtia minne ne mielivät. He
+eivät puhuneet sanaakaan siitä, että heidät oli unohdettu ja heitetty
+yksiksensä. He seurasivat vain poikien siirtolaan ja olivat onnellisia
+ja autuaita.
+
+
+
+
+Vanha sotilas.
+
+
+Eräänä kauniina syysiltana Mäki-Kaisa, joka ei ollut enää lapsentyttönä
+Mårbackassa, vaan elätti itseään kankurina, kulki metsässä.
+
+Hänen oli määrä mennä metsäharjanteella olevaan torppaan, jossa hän oli
+syntynyt, toimittamaan erästä luutnantti Lagerlöfin asiaa, ja koska
+hän yhä oli pienen Selma Lagerlöfin hyvä ystävä, oli hän ottanut tämän
+mukaansa retkelle.
+
+Heillä ei ollut kiirettä. He söivät puolukoita, joita kasvoi tien
+varrella, he katselivat ihmetellen koreita kärpässieniä, ja he
+keräsivät esiliinoihinsa kauniita sammalia viedäkseen ne kotiin
+ja saadakseen oikein kaunista täytettä sisäikkunoiden väliin
+lastenkamariin. Mäki-Kaisa oli iloinen, kun hän taaskin sai kulkea
+metsässä, missä hän tunsi joka mättään ja kiven.
+
+Kun he vihdoin saapuivat risukko-aidalle, joka ympäröi torpan aluetta,
+ja aikoivat kiivetä jalkaportaan yli, sanoi Mäki-Kaisa:
+
+»Muistahan, Selma, ettet puhu sodasta isän kuullen.»
+
+Pikku tyttö hämmästyi suuresti. Hän tiesi, että Mäki-Kaisan isä oli
+ollut sotilas ja että hän oli taistellut Leipzigissä Napoleonia
+vastaan, mutta hän ei olisi koskaan voinut aavistaa, ettei siitä saisi
+puhua hänen kanssaan.
+
+»Miksikä en saa puhua hänen kanssaan sodasta?» kysyi hän.
+
+»Siitä ei saa koskaan puhua sellaisten kanssa, jotka ovat olleet
+oikeassa sodassa», selitti Mäki-Kaisa.
+
+Pikku tyttöä ihmetytti yhä enemmän. Hän ajatteli Frithiofia ja
+Hjalmaria ja Hektoria ja kaikenlaisia vanhoja jumalia ja sankareita,
+joista hän oli lukenut satukirjoissaan, ja hänen päänsä meni aivan
+pyörälle.
+
+He tulivat nyt torppaan, ja siellä istui Mäki-Kaisan isä lieden
+reunalla ja lämmitteli selkäänsä takkaa vasten. Hän oli vanhan ajan
+miehiä, sen huomasi siitäkin, että hän käytti sellaisia housuja,
+jotka ulottuivat vain polviin saakka, eikä hänellä ollut saappaita,
+vaan matalat kengät. Hän oli pitkä ja laiha, kasvot olivat karheat ja
+ryppyiset, ja yllään hänellä oli tavattoman likaiset lammasnahkaturkit,
+mutta oikeastaan ei hän näyttänyt sen merkillisemmältä kuin muutkaan
+talonpoikaisukot.
+
+Mutta koko ajan, heidän ollessaan tuvassa, pikku tyttö tuijotti vain
+ukkoon, joka ei sallinut toisten puhua sodasta hänen kuultensa. Itse
+hän ei tiennyt mitään sen hauskempaa kuin kuulla puhuttavan sodasta tai
+lukea sotakertomuksia. Sääli, ettei hän saanut kysyä ukolta kaikkea,
+mitä tämä sodassa oli kokenut.
+
+Hän ei uskaltanut puhua eikä vastata istuessaan tuvassa. Hän tiesi,
+että jos hän avaisi suunsa, niin hän vahingossa sanoisi jotain sodasta,
+ja voisihan silloin sattua, että vanha sotilas löisi hänet hengiltä.
+
+Ja istuttuaan siinä ja katseltuaan häntä hetken aikaa alkoi tyttösestä
+tuntua, että ukko näytti kovin peloittavalta. Olipa se tosiaankin kovin
+omituista, ettei hänen kanssaan saanut puhua sodasta. Varmaankin siinä
+piili jotakin kaameaa, jota hän ei ymmärtänyt. Hän tunsi sielussaan,
+että tuo ukko oli vaarallinen. Hän tahtoi vain päästä pois hänen
+luotaan. Hän oli valmis karkaamaan ulos tuvasta.
+
+Hänen levottomuutensa vain yltyi, ja kun Mäki-Kaisa vihdoin oli valmis
+lähtemään ja he saivat sanoa hyvästi, niin pikku tyttö pelkäsi aivan
+kauheasti vanhaa miestä.
+
+Mutta jos hän olisi ollut muitten vanhojen sotamiesten kaltainen ja
+sanonut, että sota oli parasta maailmassa, ja kehunut tappaneensa
+sadoittain ihmisiä ja polttaneensa kyliä ja kaupunkeja, niin pieni
+tyttö ei olisi pelännyt häntä vähääkään.
+
+
+
+
+Toivon maa.
+
+
+Siellä oli Lontoon Lassi ja Pariisin Sven ja Wienin Magnus ja Pragin
+Jussi ja Berliinin Pekka ja Maggebysäterin Olli ja tallirenki ja
+renkipoika.
+
+Mutta Lontoon Lassi ja Pariisin Sven ja Wienin Magnus ja Pragin Jussi
+ja Berliinin Pekka eivät olleet mitään ulkomaalaisia, vaan Mårbackan
+päivätyöläisiä. Mutta asianlaita oli sellainen, että luutnantti
+Lagerlöf oli piloillaan nimittänyt torppansa Euroopan suurimpien
+kaupunkien mukaan.
+
+Lontoon Lassi ja Wienin Magnus olivat kaiken päivää kyntäneet navetan
+takaista peltoa. Pariisin Sven oli ruokkinut lehmiä ja sillä välin
+auttanut perunamaalla, mutta Berliinin Pekka ei ollut tehnyt mitään.
+Hänen selkäänsä oli särkenyt, niin ettei hän voinut tehdä työtä, ja hän
+oli lähtenyt kartanoon vain huviksensa. Tallirenki oli mennyt talliin
+ruokkoamaan hevosia ja sillä välin hän oli pilkkonut puita. Renkipoika
+oli lähtenyt perunamaalle. Maggebysäterin Olli ei ollut lainkaan ollut
+talon töissä. Hän oli vain lähtenyt Mårbackaan ostaakseen nelikollisen
+ruista.
+
+Oli syksy ja ilma kolea, mutta nyt oli illallislevon aika puoli viiden
+ja yhden välillä, ja kaikki olivat kerääntyneet renkitupaan. Ja heidän
+saappaansa olivat savisia ja vaatteet kosteat, ja miehet happamet ja
+tyytymättömät.
+
+He sytyttivät tulen takkaan ja kävivät sen ympärille istumaan.
+Lontoon Lassi, jolla oli suurin torppa ja joka oli reippain kaikista
+työläisistä, kävi istumaan hakkuupölkylle tulen eteen, ja Wienin
+Magnus, joka oli miltei yhtä hyvä työntekijä kuin Lontoon Lassikin,
+kävi hänen viereensä kolmijalkaiselle suutarintuolille. Pariisin
+Sven, joka arveli olevansa yhtä hyvä kuin kuka muukin, vaikka hänen
+pitikin työskennellä navetassa, kävi istumaan itse liedelle selkä
+tuleen päin käännettynä välittämättä siitä, että hän riisti toisilta
+lämmön. Pragin Jussi istui toisella suutarintuolilla, ja Berliinin ukko
+istui sahapölkyllä toisten takana. Tallirenki istui vuoteen reunalla
+heilutellen jalkojaan, renkipoika oli kiivennyt höyläpenkille, ja
+Maggebysäterin Olli istui oven suussa punamultatynnyrillä nojaten
+jalkansa vastaostettua ruisvakkaa vasten.
+
+Lontoon Lassi ja Wienin Magnus ja Pragin Jussi ja Pariisin Sven
+avasivat eväspussinsa ja ottivat esille kukin ruisleipäpalansa,
+jonka keskellä oli voinokare. Sitten he ottivat esille puukot, jotka
+riippuivat nahkatupessa nahkaesiliinojen alla, pyyhkäisivät he
+housuihinsa, levittivät voin leivälle, leikkasivat palan toisensa
+jälkeen, haukkasivat ja söivät kaikessa rauhassa. Renkipoika
+lähetettiin keittiöön hakemaan illallista itselleen ja tallirengille.
+Hän palasi takaisin matkassaan kaksi ruisleipäpuoliskoa, kaksi
+voikimpaletta ja kaksi viipaletta maitojuustoa. Mutta Berliinin
+Pekalla, joka sinä päivänä ei ollut talon työssä, ei ollut eväspussia
+mukanaan, ja Maggebysäterin Ollilla, joka oli tullut sinne ostamaan
+ruista, ei ollut evästä liioin, ja he istuivat ja vilkuivat vain
+toisiin, jotka söivät.
+
+Tuli räiskyi ja paloi takassa, ja lämpö alkoi levitä ympärille,
+ja märät vaatteet kuivuivat, ja savikimpaleet irtaantuivat
+pikisaumakengistä.
+
+Kun voileivät oli syöty, niin Lontoon Lassi ja Wienin Magnus ja
+Pariisin Sven ja Pragin Jussi ja renki ja renkipoika ottivat kaikki
+yhtenä miehenä pienet tupakkarullat esille housuntaskuista. Ja tässä
+suhteessa ei Berliinin ukon tarvinnut jäädä toisista jäljelle, vaan
+hänelläkin oli rullansa niinkuin kaikilla muilla. Mutta Maggebysäterin
+ukolla ei ollut edes tupakan sirua taskussaan.
+
+Taaskin he ottivat puukkonsa esille, leikkasivat palan tupakkaa,
+laskivat sen nahkaesiliinalleen ja hienonsivat sen. Sitten he etsivät
+esille lyhyen piipunnysän, joka myöskin oli pistetty esiliinan alle, ja
+täyttivät sen.
+
+Lontoon Lassi otti tulitikun lattialta ja sytytti sen uunista. Sitten
+hän sytytti oman piippunsa ja ojensi tikun Wienin Magnukselle. Wienin
+Magnus ojensi sen Pariisin Svenille, Pariisin Sven Pragin Jussille,
+Pragin Jussi Berliinin Pekalle, joka istui sahapölkyllä hänen takanaan.
+Berliinin Pekka nojautui eteenpäin, jotta hän saattoi antaa tulta
+tallirengille, tallirenki sytytti piippunsa ja piteli palavaa tikkua
+kädessään, kunnes renkipoika tuli permannon poikki sitä hakemaan.
+Maggebysäterin Olli ei tietenkään tarvinnut tulta, kun hänellä ei ollut
+piippua eikä tupakkaa.
+
+Toiset olivat nyt lämminneet ja kylläiset, ja maailma alkoi näyttää
+hauskemmalta heidän mielestään.
+
+Maggebysäterin Olli oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, ja hänen
+jäsenensä olivat luuvalon turmelemat, niin että sormet olivat käyrät
+kuin koukut ja pää oli painunut toista hartiaa kohti. Hänen selkänsä
+oli kumara, ja näkö heikko, ja toinen jalka oli liian lyhyt ja ruumiin
+voimat olivat kehnot, ja järki ei ollut kehuttava sekään. Hän oli ruma
+ja hampaaton, viimeisenä puolena vuotena hän ei ollut kammannut eikä
+pessyt itseään, ja parrassa leuan alla oli oljenkorsia ja tikkuja.
+
+Hänellä oli pieni torppa kaukana metsässä, mutta hän ei ollut koskaan
+ollut reipas työntekijä eikä hänen ollut koskaan onnistunut estää
+köyhyyttä tunkeutumasta tupaan. Hän oli aina ollut tyytymätön ja nyreä,
+eikä hänellä ollut koskaan ollut ystäviä.
+
+Sillä välin kuin tupakansavu tuprusi toisten piipuista täyttäen ilman,
+sanoi hän ikäänkuin itseksensä:
+
+»Minun on ollut vaikea ja ikävä koko elinaikani, mutta nyt olen
+kuullut, että on olemassa maa, joka on nimeltään Amerikka, ja sinne
+minä tahdon lähteä.»
+
+Toiset istuivat mieluisissa mietteissään. He eivät vastanneet hänelle
+mitään.
+
+Mutta Maggebysäterin Olli jatkoi:
+
+»Kas, Amerikassa on sellaista, että jos siellä kepillä iskee vuoreen,
+niin vuotaa viina suuhun. Ja sen maan minä tahdon nähdä ennen
+kuolemaani.»
+
+Toiset eivät sanoneet suuriakaan. He istuivat ääneti, katselivat
+suoraan eteensä ja hymyilivät.
+
+Mutta Maggebysäterin Olli ei hellittänyt.
+
+»Ei kukaan voi pakottaa minua elämään täällä kotona ikävyydessä ja
+kurjuudessa, kun kerta tiedän, että on olemassa maa, missä vuoret ovat
+täynnään viinaa.»
+
+Toiset eivät vieläkään sanoneet mitään, mutta ei ainoakaan
+Maggebysäterin Ollin sanoista mennyt hukkaan.
+
+»Siellä on puissa kultaiset lehdet», sanoi kurja ukkorähjä. »Siellä ei
+tarvitse tehdä päivätöitä herraskartanoon. Menee vain metsään ja ottaa
+sylillisen noita lehtiä, ja sitten voi ostaa mitä vain mieli tekee.
+Totta totisesti, sinne minä muutan, niin vanha kuin olenkin.»
+
+Heille tuli niin hyvä mieli, kaikille, jotka istuivat renkituvassa. He
+näkivät silmiensä edessä tuon maan, jossa saattoi laskea viinaa suoraan
+vuoresta ja poimia kultarahoja puista.
+
+Mutta sitten soi vellikello, ja illallisloma oli lopussa.
+
+Silloin heidän täytyi lähteä taas ulos kosteaan ja koleaan ilmaan.
+Lontoon Lassi läksi kyntämään, ja Wienin Magnus seurasi hänen mukanaan
+samantapaiseen työhön. Pariisin Sven ja Pragin Jussi ja renkipoika
+menivät perunanottoon. Berliinin Pekka läksi kotiinsa, tallirengin oli
+määrä pilkkoa puita illaksi ja Maggebysäterin Olli vaelsi metsään päin
+ruissäkki selässään.
+
+Mutta ei kukaan heistä näyttänyt yhtä happamelta kuin puolentuntia
+sitten, vaan heidän silmissään oli vähäinen valonsäde.
+
+Sillä he arvelivat kaikki, että oli hyvä tietää — niin, vaikkapa sinne
+olikin niin pitkä matka, etteivät he koskaan voineet sinne päästä,
+niin oli sittenkin hyvä tietää, että oli olemassa maa, missä kohoaa
+viinavuoria ja kasvaa kultametsiä.
+
+
+
+
+Kuoreitten aika.
+
+
+Mårbackan itäpuolella on metsäinen harjanne, ja harjanteen itäpuolella
+pieni järvi, nimeltä Gårdsjön. Siinä järvessä taaskin elää kala, jota
+nimitetään kuoreeksi. Se on parin tuuman pituinen, sinisenvalkea ja
+niin ohut, että se on miltei läpinäkyvä.
+
+Vaikka se onkin niin pieni, on se syötävä, ja siihen aikaan, jolloin
+luutnantti Lagerlöf asui Mårbackassa ja kaikki oli paljoa parempaa kuin
+nykyään, saatiin kuoreita järvestä suurin joukoin. Niiden kutuaika on
+keväällä, heti kun jäät ovat irtautuneet rannasta, ja siellä, missä
+kuoreita sattui olemaan, voitiin niitä ammentaa kauhalla tai ämpärillä
+järvestä. Eipä kukaan tainnut viitsiä nähdä niin paljon vaivaa
+kuoreista, että olisi ruvennut niitä haavilla nostamaan.
+
+Kuoreita ei koskaan pyydetty eikä kaupiteltu muulloin kuin kutuaikana
+keväällä. Siksipä oli oikea keväänenne, kun joku Gårdsjön kalastajista
+tuli Mårbackan keittiöön tuoden ensimmäiset kuoreet. Ja mies tiesi
+itsekin, että hänellä oli tervetullutta tavaraa matkassaan. Hän
+nosti reippaasti keittiönoven salvan, sillä lukkoa ja avainta ei
+siihen maailman aikaan ollut olemassa, ja astui sisään rohkeana,
+melkein uhmaavana. Hän ei pysähtynyt ovensuuhun, niinkuin hänellä
+muulloin oli tapana tehdä, hän ei tervehtinyt eikä odottanut, että
+joku tiedustelisi, mitä asiaa hänellä oli. Hän astui pitkin askelin
+keittiön pöydän luo ja laski siihen pienen mytyn, joka oli kääritty
+siniruutuiseen pumpulihuiviin.
+
+Kun se oli tehty, vetäytyi hän ovensuuhun ja seisoi siinä sitten pää
+ylpeästi takakenossa ja odotti, mitä seuraisi.
+
+Jollei keittiössä ollut muita kuin emännöitsijä ja palvelustytöt, niin
+sai hän kyllä seisoa siinä rauhassa pitkän aikaa, sillä he eivät,
+tahtoneet näyttää uteliailta eikä kärsimättömiltä. Mutta jos sattui
+niin hyvin, että luutnantti Lagerlöfin pikkutytöt olivat läsnä,
+hyökkäsivät he heti esiin, avasivat pumpulihuivin ja tutkivat mitä
+siinä oli. He löysivät huivin pohjalta pienen posliinilautasen, jota
+reunusti sininen maisema ja jonka he olivat nähneet jo monet vuodet.
+Keskellä lautasta oli pieni kasa kuoreita, noin neljä-, viisikymmentä
+kalaa, enempää siinä tuskin saattoi olla.
+
+Kuore on hyvänmakuinen kala, jos se valmistetaan oikein, mutta
+sittenkään ei sen syömistä pidetä oikein hienona. Muissa seudun
+herraskartanoissa sitä pidettiin köyhäin ruokana, mutta niin ei
+koskaan ollut laita Mårbackassa. Luutnantti Lagerlöf oli niin harras
+kalanystävä, että hän ei juuri muuta halunnutkaan syödä kuin kalaa
+vuodet umpeensa. Ja kun mateen kutuaika oli päättynyt helmikuussa, oli
+hänen täytynyt tyytyä sellaisiin kaloihin kuin lipeäkalaan, kuivattuun
+haukeen, suolattuun loheen, suolasiikaan, suolaiseen muikkuun,
+puhumattakaan suolaisesta sillistä. Joka päivä hän puheli siitä, eikö
+kuoreiden aika jo pian tulisi.
+
+Pikkutytöt olivat siis oppineet pitämään kuoreita kunniassa, ja he
+tulivatkin kovin iloisiksi nähdessään, mitä lautasen pohjalla oli. He
+huusivat emännöitsijää, ja he huusivat palvelustyttöjä. Heidän täytyi
+tulla katsomaan. Täällähän oli kuoreita. Lassi oli tuonut kuoreita.
+Eikö se ollut hauskaa? Eikö ollut merkillistä?
+
+Ja keittiössä nousi suuri ja yleinen ilo. Emännöitsijä läksi heti
+ruokahuoneeseen ja levitti suuren voileivän kalaukolle, jotta tämä
+ymmärtäisi olevansa tervetullut, ja ojentaessaan hänelle voileivän
+alentui hän siinä määrin, että kysyi näyttikö tulevan hyvä kalavuosi.
+Mutta kalastaja seisoi siinä topakkana ja itsetietoisena, sillä tämä
+oli hänen suuri kunniapäivänsä, ja ylimielisyydessään hän alkoi laskea
+leikkiä emännöitsijän kanssa ja sanoi, että näytti tulevan niin paljon
+kuoreita, ettei luutnantti Lagerlöf jaksaisi ostaa niitä kaikilla
+rikkauksillansa.
+
+Mutta nyt mamselli Lovisa oli ruvennut ihmettelemään, mitähän tuo
+puheensorina oikein tiesi, ja hän avasi ovensa ja tuli keittiöön.
+
+Mutta niin pian kuin hän näki kalastajan ja kuorelautasen, huudahti
+hän: »Voi, hyvä Jumala, joko tuo kurjuus taas alkaa!»
+
+Pikkutytöille oli suuri pettymys, ettei Lovisa-täti ottanut osaa
+yleiseen iloon. Mutta kyllä hänkin käsitti asian tärkeyden, sillä hän
+kuiskasi jotain emännöitsijän korvaan, ja emännöitsijä hymyili ja
+nyökkäsi myöntävästi.
+
+Sitten varoitettiin sekä lapsia että palvelijoita kertomasta luutnantti
+Lagerlöfille, että kuoreita oli saapunut taloon. Niiden piti tulla
+yllätyksenä illallispöytään.
+
+Kun kolme pikkutyttöä käsitti mistä oli kysymys, tulivat he vielä
+entistäänkin onnellisemmiksi. Sillä isä oli heidän paras ystävänsä
+ja leikkitoverinsa, ja he soivat hänelle kaikkea hyvää. He näyttivät
+nyt kovin tähdellisiltä ja toimeliailta eivätkä tahtoneet millään
+ehdolla poistua keittiöstä. He pyysivät saada perata kalat. He tiesivät
+jo entuudestaan, miten se oli tehtävä. Yhdellä veitsen sipaisulla
+leikattiin pää poikki, toisella vedettiin sisälmykset pois, ja sillä
+se olikin tehty. Kuore oli niin pieni, ettei sillä ollut suomuja eikä
+pistäviä ruotoja niinkuin muilla kaloilla. Eikä pyrstöevää saatu ottaa
+pois. Jos leikkasi pyrstöevän pois, oli se merkkinä siitä, ettei
+lainkaan ymmärtänyt, miten kuoretta oli käsiteltävä.
+
+Kun kuoreet oli perattu, otti emännöitsijä ne haltuunsa, mutta
+pikkutytöt eivät päästäneet niitä näkyvistään, vaan seurasivat niiden
+valmistusta. Ne huuhdeltiin vedessä, ne kastettiin jauhoihin ja
+pantiin sitten paistinpannulle. Mutta kuoreita ei saanut vain heittää
+pannulle ja paistaa miten hyvänsä. Pikkukalat olivat levitettävät
+pannun pohjalle ja asetettavat hyvin lähekkäin. Emännöitsijä latoi
+kärsivällisesti kalan toisensa viereen, yhden kerroksen kerrallaan, ei
+ainoakaan saanut joutua toisen päälle.
+
+Sitten pikku kuoreita paistettiin niin kovasti, että ne riippuivat
+toisissaan muodostaen kokonaisen kakun, ja emännöitsijä käänsi ne
+kaikki yhdellä kertaa pannukakkulapiollaan. Kun ne olivat paistetut
+toiseltakin puolelta, jotta ne olivat ruskeita ja kovia kuin tikut,
+otti hän kovan, pyöreän kauraleivän, laski sen kalojen päälle ja käänsi
+pannun nurin, jotta kalat joutuivat leivälle. Siten hän ei käsitellyt
+koskaan muita kaloja kuin kuoreita, ja hän sanoi lapsille, että näin
+oli vanharouva aina tehnyt. Ja vanhanrouvan aikana tuotiin leivällä
+jokaisen eteen pöytään tuollainen kuorekakku, sillä silloin ei ollut
+niin runsaasti lautasia kuin nykyään.
+
+Koko ajan kuoreita paistettaessa olivat pikkutytöt peloissaan, että
+luutnantti Lagerlöf sattuisi tulemaan keittiöön, niin että hän näkisi
+ne. Kesken kaikkea yksi heistä juoksi eteiseen ja raotti hiukan salin
+ovea nähdäkseen, istuiko luutnantti kaikessa rauhassa keinutuolissaan
+lukien Värmlannin lehteä. Ja kun hän nousi paikaltaan lähteäkseen
+tavalliselle iltakävelylleen, olivat tyttöjen sydämet pakahtua pelosta.
+Entä jos hänen mieleensä juolahtaisi mennä keittiön kautta! Entä jos
+hän haluaisi sanoa jonkun hyvän sanan vanhalle emännöitsijälle!
+
+Kun heidän vihdoin oli käytävä istumaan salin pyöreän pöydän ympärille
+illallista syömään, niin oli kolmen pikkutytön melkein mahdotonta pysyä
+vakavana. Kun he vain vilkaisivat isäänsä, alkoivat he tyrskiä. Ja
+pahinta oli nuorimman, jonka piti lukea pöytärukous. Kesken rukousta
+tirskui aivankuin varpunen, joka keksii kauranjyvän, ja luutnantti
+aikoi juuri kysyä, mikä häntä vaivasi, kun hän kaikeksi onneksi huomasi
+pienellä vadilla kuoreita oman lautasensa vieressä.
+
+Silloin luutnantti Lagerlöfin kasvot kirkastuivat ylt'yleensä. »Jumalan
+kiitos, että olemme saaneet taaskin ruokaa taloon!» sanoi hän, ja hän
+tarkoitti täyttä totta, sillä liha ja läski ei ollut hänen mielestään
+ruokaa, vaan ainoastaan kala.
+
+Mutta lapset purskahtivat suureen nauruun kaiken itsehillitsemisen
+jälkeen, ja luutnantti heristi heille sormea ja pudisti päätä. »Niin,
+niin, te veitikat! Senkö vuoksi te olette juosseet täällä edestakaisin
+kaiken iltaa, niin etten ole saanut lukea lehteä?»
+
+Sitten seurasi kovin hilpeä illallisateria. Luutnanttihan oli
+enimmäkseen aina puhelias ja hyvällä tuulella, mutta kun hän tuli
+iloiseksi jostakin, oli hän aivan vastustamaton. Silloin hän kertoi
+niin paljon hullunkurisia vanhoja juttuja, että koko pöytäseuran oli
+pakko kiemurrella naurusta.
+
+Kuoreita ei ollut sen enempää, kuin että hän olisi hyvin voinut yksin
+syödä ne suuhunsa, mutta sydämen hyvyydessään hän jakoi muillekin
+näitä herkkuja, niin että rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa ja
+kotiopettajatar ja kaikki kolme pikkutyttöä saivat pari kalaa mieheen.
+Ja kaikkien täytyi myöntää, että oli suorastaan ihme, miten hyvältä
+noin pieni kala saattoi maistua.
+
+»Niin, eikö maistukin hyvältä, Lovisa?» sanoi luutnantti sisarelleen,
+sillä hän tiesi, että tämä piti yhtä paljon liharuoasta kuin hän itse
+kalasta.
+
+Yksinpä mamselli Lovisankin täytyi myöntää, että olivathan ne hyviä
+näin kerran syödessä, ennenkuin oli ennättänyt saada niitä liikaa ‒ ‒ ‒
+
+Mutta kun luutnantti kääri kokoon lautasliinansa ja aikoi nousta
+pöydästä, sanoi hän vallan juhlallisesti: »Muistakaa nyt kaikki
+lapset, mitä minä sanon, ei edes kuningaskaan Tukholman linnassa
+ole voinut saada parempaa illallisruokaa kuin me tänä päivänä, ja
+niinpä kiittäkäämme sydämestämme Jumalaa ruoasta, älkääkä hutiloiko
+pöytärukousta lukiessanne.»
+
+Sellainen oli kuoreitten ajan ensimmäinen päivä.
+
+Seuraavana päivänä palasi Gårdsjön kalastaja jälleen, ja nyt hänellä
+oli mukanaan kokonainen naula kuoreita. Hänet otettiin tietenkin hyvin
+vastaan, ja kalasta maksettiin kaksitoista killinkiä naulalta, jota
+pidettiin hyvänä hintana. Luutnantti Lagerlöf tuli itse keittiöön
+maksamaan ja juttelemaan kalastajaukon kanssa, kiittäen häntä siitä,
+että hän oli tuonut kuoreita Mårbackaan ja kehoittaen häntä jatkamaan
+samaan tapaan. »Älkää mitenkään viekö niitä pappilaan tai patruunalle»,
+sanoi hän.
+
+Kolme pikku tyttöä perkasi tänäänkin kalat huviksensa, mutta
+nythän he saivat palkankin vaivastansa. Kuoreita riitti kaikille
+illallispöydässä, ja jäipä vielä ylikin, niin että luutnantti saattoi
+saada niitä aamiaiseksi. Mutta väki keittiössä ei saanut kuoreita. Se
+oli liian harvinaista ruokaa heille.
+
+Seuraavana päivänä toi kalastaja niin paljon kuoreita, että ne
+mahtuivat töin tuskin suureen kivivatiin. Nyt tarjottiin herrasväen
+pöydässä kuoreita sekä aamiaiseksi että illalliseksi, ja keittiössä sai
+työnjohtaja niitä, mutta ei tallirenki eikä renkipoika.
+
+Seuraavina päivinä tuli väkeä jokaisesta pikku mökistä Gårdsjön
+rannalta tarjoamaan kaupaksi kuoreita. Luutnantti Lagerlöf osti
+kaikilta, jotka tulivat taloon. Kaikki suuret kivivadit, joita oli
+ruokasäiliössä, täyttyivät reunojaan myöten. Kaloja oli pantava
+suureen kuparikattilaankin. Pian ei sekään enää riittänyt, vaan kalat
+kaadettiin suureen saaviin.
+
+Mutta kun taloon tuli näin paljon pikkukalaa, niin ei ollut niinkään
+helppo saada kaikkia peratuksi. Palvelustytöt eivät ennättäneet enää
+kutoa kankaita eikä kehrätä, vaan heidän täytyi perata kuoreita. —
+Kolme pikkutyttöä ei ilmestynyt enää koskaan kouluhuoneeseen, vaan he
+perkasivat kuoreita, ei huvikseen, vaan täydellä todella auttaaksensa
+aikuisia. Sekä rouva Lagerlöf että mamselli Lovisa saivat jättää
+käsistään muut työnsä ja auttaa perkaamisessa. Mutta sehän oli kaikki
+varsin hauskaa ja hyvä. Olihan siinä hiukan vaihtelua, ja sitähän he
+juuri kaipasivatkin.
+
+Emännöitsijä ei perannut kuoreita, hän seisoi vain kaiket päivät lieden
+ääressä ja paistoi kalaa. Ja pian hän alkoi valittaa suurta voin
+menekkiä. Voipytty oli ollut täynnä pari päivää sitten, ja nyt sen
+pohja jo paistoi. Tämä oli ikäänkuin ensimmäinen keskeytys yleisessä
+tyytyväisyydessä.
+
+Herrasväen pöydässä syötiin kuoreita aamiaiseksi ja kuoreita
+illalliseksi ilman vähintäkään vaihtelua. Mutta päivällispöydässä oli
+edelleen vielä toistaiseksi tavallinen värmlantilainen päivällisruoka:
+veri-rieskaa ja sillipalleroita tai käristettyä läskiä tai makkaraa,
+tai mitä milloinkin sattui olemaan.
+
+Mutta tämä ei ollut luutnantti Lagerlöfille mieleen. Eräänä päivänä,
+kun hänelle tarjottiin lihaa, joka oli ollut marraskuusta saakka
+suolassa, loppui hänen kärsivällisyytensä.
+
+»En minä käsitä, miksikä meidän pitää syödä suolaista ruokaa», sanoi
+hän, »kun koko ruokasäiliö on täynnään tuoretta kalaa. Mutta niinhän ne
+oikeat emännöitsijät menettelevät. Kotiväki saa syödä suolalihaa, ja
+tuore ruoka saa olla hyllyillä vieraitten varalta, kunnes se mätänee.»
+
+Se oli kova hyökkäys sisarta kohtaan, mutta hän suhtautui asiaan
+rauhallisesti. Hän piti niin paljon veljestään, ettei koskaan suuttunut
+häneen. Hän vastasi vain levollisesti, ettei hän koskaan ollut kuullut
+kuoreita tarjottavan vieraille.
+
+»Niin, tiedänhän minä, että sinä olet liian hieno syödäksesi kuoreita,
+Lovisa», sanoi silloin luutnantti. »Sinä olet ollut suuressa
+maailmassa, ja tiedät millaista pitää olla. Mutta minä en käsitä, miksi
+meidän täällä Mårbackassa täytyisi seurata Karlstadin ja Åmålin tapoja.»
+
+Nyt mamselli Lagerlöf käsitti, miksikä veli oli näin pahalla tuulella.
+
+»Et suinkaan sinä halua saada kuoreita päivällisruoaksikin!» huudahti
+hän, ikäänkuin ei koskaan ennen olisi mitään sellaista tapahtunut.
+
+»Tietysti minä tahdon syödä kuoreita niin paljon kuin jaksan», sanoi
+luutnantti. »Miksikä luulet minun ostavan kuoreita joka päivä, jollen
+saa itsekin niistä nauttia?»
+
+Herrasväen pöydässä syötiin sen jälkeen kuoreita aamuin, keskipäivin
+ja illoin. Mutta ehkäpä ei luutnantti tehnyt oikein viisaasti
+järjestäessään asiat täten, sillä vaikka kuoreet olivatkin
+hyvänmakuisia, niin on niillä se vika, että ne haisevat pahalta. En
+tarkoita, että ne olisivat pilaantuneita. Ne haisevat pahalta heti,
+kun ne nostetaan vedestä. Kun kala on paistettu, katoaa haju, mutta
+se, joka perkaa niitä, saa kärsiä siitä hajusta. Eikä se haju häviä
+millään. Tekipä mitä hyvänsä, haju seuraa aina mukana. Kaikki, mihin
+kajoaa, alkaa hajuta kuoreilta. Ja luultavasti hajun vuoksi ei niitä
+voi syödä hyvällä halulla kuin muutaman kerran.
+
+Ja kun nyt melkein koko talo vain perkasi kuoreita, niin tuntui
+hyvinkin pian vaikealta syödä niitä sekä aamulla, päivällisellä että
+illalla. Niihin kyllästyttiin pakostakin. Päivä päivältä annokset
+kävivät pienemmiksi. Huoattiin pöytään mennessä, kun ei koskaan ollut
+muuta ruokaa kuin noita ikuisia kuoreita.
+
+Mutta luutnantti Lagerlöfin mielestä oli kaikki vain hauskaa, ja hän
+osti yhä edelleen kuoreita. Gårdsjön kalastaja, joka ensi kerran oli
+tuonut kuoreita, piti sanansa, jonka hän oli antanut luutnantille, ja
+tuli taloon joka päivä. Vähin hän tuli kahdestikin päivässä. Mutta
+hän ei ollut enää sama mies kuin ensi kerralla. Hän nosti hiljaa
+ovensalpaa, ja hänen suunsa ympärillä karehti nöyrä ja nolo ilme hänen
+astuessaan sisään. Hän ei laskenut enää kaloja keittiönpöydälle, vaan
+jätti ne oven ulkopuolelle. Hän toivotti hyvää päivää ja otti hatun
+päästään, mutta sittenkin hän sai odottaa puolisen tuntia, ennenkuin
+kukaan oli tietääkseen hänestä.
+
+Sillä niin hauskaa kuin olikin ollut sekä palvelijoitten että lasten
+mielestä, kun he pääsivät tavallisista toimistaan ja saivat perata
+kaloja, niin olivat he nyt aivan kyllästyneet siihen ja ikävöivät vain
+oikeaa työtään. Ei kukaan halunnut vilkaistakaan enää kalastaja-ukkoon.
+
+»Ei suinkaan Lassi vain tuo tänäänkin kalaa?» sanoi emännöitsijä
+vihdoin sellaisella äänellä, kuin mies olisi tarjonnut varastettua
+tavaraa kaupan.
+
+Ukko vilkutti vain hiukan silmiään. Hän oli niin häpeissään, ettei
+saanut sanaa suustaan.
+
+»Meillä on enemmän kalaa kuin mitä jaksamme syödä», sanoi emännöitsijä.
+»Enpä usko, että luutnantti haluaa ostaa lisää tuota surkeutta.»
+
+Mutta hän tiesi, ettei luutnantin kanssa ollut leikkimistä, niin pian
+kuin kuoreista oli kysymys, ja siksi hän ei uskaltanut koskaan olla
+ilmoittamatta, kun kalastaja tuli taloon.
+
+Eräänä päivänä luutnantti oli pelloillaan ukon tullessa taloon, ja
+silloin emännöitsijä käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähetti hänet heti
+pois. He olivat oikein iloisia ja onnellisia keittiössä ja luulivat,
+ettei heidän tänään ainakaan tarvitsisi perata, mutta eipä käynyt
+sen paremmin, kuin että kalastaja tapasi luutnantin lehtikujassa. Ja
+luutnantti osti häneltä koko verkollisen kuoreita ja lähetti hänet
+viemään ne keittiöön.
+
+Sellaista menoa jatkui pari viikkoa. Kaikki olivat kyllästyneitä ja
+epätoivoissaan kuoreitten johdosta paitsi luutnantti. Joka aterialla
+hän kehui kuoreita, ne kuuluivat olevan niin terveellisiä ja
+vahvistavia. Ei tarvinnut muuta kuin tarkata Bohusläänin kalastajia.
+Hekin söivät kalaa joka päivä, ja olivat vahvimmat ja terveimmät miehet
+koko maassa.
+
+Eräänä iltana mamselli Lovisa yritti panna luutnantin kestävyyden
+koetukselle. Hän antoi emännöitsijän paistaa läskipannukakkuja. Ne
+olivat luutnantin mieliruokaa, eikä se kumma ollutkaan, sillä sellaisia
+läskipannukakkuja kuin vanha emännöitsijä paistoi, en ole missään
+muualla nähnyt. Mutta yritys epäonnistui.
+
+»Varmaankin arvelet, että minun pitää tyytyä pannukakkuihin, jotta
+työnjohtaja ja rengit saisivat syödä kyllikseen kuoreita», sanoi
+luutnantti ja antoi pannukakkuvadin mennä ohitseen.
+
+»Eipä niinkään», sanoi mamselli Lovisa. »Sekä työnjohtaja että rengit
+ovat niin kyllästyneet kuoreihin, ettemme voi antaa niitä enää heille.»
+
+Silloin luutnantin täytyi nauraa, mutta pannukakkuihin hän ei kajonnut,
+vaan hänelle oli tuotava kuoreita.
+
+Kun toinen viikko alkoi loppua, nousi koko talo kapinaan. Emännöitsijä
+oli harmissaan voin menekistä, ja palvelusväki vakuutti, etteivät he
+jaksaisi palvella talossa, missä syötiin niin paljon kuoreita. Lopuksi
+ei luutnantti uskaltanut enää pistäytyä keittiöön, sillä siellä mielet
+olivat pahimmin kuohuksissa.
+
+Sisällä ruokapöydän ääressä ei mieliala myöskään ollut sellainen kuin
+sen olisi pitänyt olla. Hauskuus oli kadonnut. Kotiopettajatar ei
+koskenutkaan ruokaan, ja yksinpä pikkutytötkin, jotka muuten kaikessa
+pitivät isän puolta, alkoivat tehdä pieniä huomautuksiaan.
+
+Nyt vihdoinkin rouva Lagerlöf sekaantui asiaan. Hän neuvotteli mamselli
+Lagerlöfin kanssa ja emännöitsijän kanssa, ja he päättivät, että nyt
+oli aika turvautua vanhaan, varmaan ja koeteltuun keinoon, jotta tästä
+seikkailusta päästäisiin eroon.
+
+Seuraavana päivänä, kun kuoreet tulivat pöytään, eivät ne olleet
+paistettuja, vaan keitettyjä.
+
+Mutta keitetyt kuoreet ovat kerrassaan vastenmielisiä. Ne ovat
+valkeita, ikäänkuin ruumiinvärisiä, eikä niillä ole oikeastaan mitään
+makua. Turha niitä on edes maistaa, ruokahalu katoaa vain niitä
+katsellessakin.
+
+Kun luutnantti Lagerlöf näki keitetyt kuoreet, ei hän tullut sen
+iloisemmaksi kuin muutkaan.
+
+»Voi on lopussa», sanoi mamselli Lovisa puolustautuen, »ja kun sinä
+välttämättä tahdot kuoreita joka ateriaksi, niin emme tienneet muuta
+neuvoa kuin keittää niitä. Minun mielestäni», lisäsi hän, »eivät ne
+maistu pahemmalta tälläkään tavalla.»
+
+Tähän luutnantti ei vastannut sanaakaan, ja nyt kaikki käsittivät, että
+mamselli Lovisa oli päässyt voitolle.
+
+Luutnanttihan olisi voinut mennä ruokasäiliöön ottamaan itse selkoa,
+oliko voi todellakin lopussa tai hän olisi voinut ostaa uutta voita,
+mutta hän ei tehnyt kumpaakaan.
+
+Sen päivällisen jälkeen hän ei ostanut enää kuoreita. Ei maksanut
+vaivaa, sanoi hän, koska naisväki ei viitsinyt valmistaa kaloja
+niinkuin ne oli valmistettava. Eikä kukaan vastustanut häntä, vaikka he
+tiesivät, että hän itse oli yhtä iloinen kuin hekin päästessään eroon
+kuoreista.
+
+
+
+
+Elokuun seitsemästoista.
+
+
+
+I.
+
+
+Ei ole helppoa selittää, miksi elokuun seitsemännestätoista, luutnantti
+Lagerlöfin syntymäpäivästä, tuli niin suuri juhlapäivä. Mutta onhan
+luonnollista, että kun samalla paikkakunnalla asui niin paljon
+lahjakkaita ihmisiä kuin itäisessä Ämtervikissä, että he ainakin kerran
+vuodessa tahtoivat näyttää, mihin he kelpasivat.
+
+Kun esimerkiksi oli olemassa kolme niin hyvää puhujaa kuin insinööri
+Noreen Herrestadista ja valtiopäivämies Nils Andersson Bävikistä ja
+kauppias Teodor Nilsson Vistebergistä, joista ensimmäinen edusti
+mahtipontista, toinen vakavaa ja kolmas runollista tyyliä, niin olisi
+ollut suuri vahinko, jolleivät he koskaan olisi saaneet esiintyä
+muualla kuin pikkukesteissä ja kunnankokouksissa.
+
+Ja kun oli olemassa sellainen runoseppä kuin lukkari Melanoz! Hän kuuli
+joka päivä lasten tavailevan ja änkyttävän ja puikkelehtivan ruotsin
+kielen sokkeloissa. Täytyihän hänen edes kerta vuodessa soinnuttaa tätä
+rääkättyä kieltä korkealentoisissa ylistysrunoissa.
+
+Ja kun pitäjällä oli kvartetti, jonka jäseninä olivat sellaiset
+laulajat kuin Gustav ja Jan Asker, kumpikin vanhaa pelimannisukua, ja
+veljekset Alfred ja Tage Schullströn, jotka omistivat kauppapuodin
+kirkolla! Kyllä ihmiset olivat kiitollisia, milloin ikänä he suostuivat
+laulamaan, mutta heille itselleenhän oli sekä kohottavaa että
+virkistävää saada laulaa suuressa ja juhlallisessa tilaisuudessa,
+jolloin heillä oli vaativia ja ankaria arvostelijoita.
+
+Ja Askerin ukko, jolla oli tapana soittaa tanssimusiikkia
+talonpoikaishäissä, joissa ei kukaan pane merkille, miten klarinettia
+soitetaan, kunhan tahti ja vauhti vain on hyvä, hän oli hyvinkin
+onnellinen, kun hän elokuun seitsemäntenätoista sai lähteä Mårbackaan,
+sillä siedä nuoriso osasi antaa arvoa hänen taiteelleen ja sanoi
+hänelle, ettei minkään soiton mukaan koko maailmassa ollut niin helppo
+tanssia kuin hänen.
+
+Ja kun oli olemassa torvikuusikko, johon kuului Gårdsjön pehtori ja
+Tage Schullströn ja kersantti Johan Dahlgren ja eräs kauppa-apulainen
+ja kaksi soitannollista pikkukouluopettajaa ja nämä olivat hankkineet
+itselleen sekä soittimet että nuotit ja harjoitelleet marsseja ja
+valsseja ja uvertyyrejä ja valikoiman kansanlauluja, niin olisi kai
+ollut hyvin ikävää, jollei olisi ollut mitään juhlapäivää, jolloin he
+saattoivat saada palkan kaikesta vaivannäöstänsä.
+
+Ja kun sitä paitsi sukulaisten joukossa, jotka oleskelivat kesäisin
+Mårbackassa, oli kaksi sellaista huvimestaria kuin sotatuomari Oriel
+Afzelius, joka oli naimisissa rouva Lagerlöfin sisaren kanssa, ja
+rouva Lagerlöfin veli, Kristofer Wallroth, niin olihan hyvä, että
+niin kaukana maaseudulla vietettiin niin suurta juhlaa, jossa heidän
+kannatti näyttää taitoaan.
+
+Ja kun sitä paitsi vieraitten joukossa oli sellainen synnynnäinen
+primadonna kuin rouva Hedda Hedberg, tuo kaunis ja iloinen tukholmatar,
+joka oli laulajatar ja näyttelijätär ja kuin luotu teatteria varten,
+vaikka hän olikin mennyt naimisiin köyhän värmlantilaisen luutnantin
+kanssa, niin voinee miltei sanoa, että oli suorastaan välttämätöntä
+viettää elokuun seitsemättätoista päivää Mårbackassa, jotta hänen ja
+kaikkien muittenkin taipumukset pääsisivät oikeuksiinsa.
+
+
+
+II.
+
+
+Ensi vuosina, kun luutnantti Lagerlöf asui Mårbackassa, vietettiin
+elokuun seitsemättätoista päivää aivan tavallisen syntymäpäivän tapaan
+koristamalla vain kukilla kahvipöytä ja asettamalla lehtikiehkuroita
+luutnantin kupin ympärille. Lähimmät naapurit tulivat onnittelemaan, ja
+heille tarjottiin niinkuin tavallisissakin kutsuissa kahvia ja mehua
+ja punssia ja totia sekä illallista kello yhdeksältä. He huvittelivat
+juttelemalla niitä näitä, ja illallisen jälkeen siirrettiin
+tavallisesti pöytä pois salista, jotta voitaisiin hiukan tanssia.
+
+Mutta varmaankin levisi pitäjälle sellainen huhu, että nämä pienet
+syntymäpäiväkestit olivat varsin hauskoja, ja kun ei koskaan tullut
+kysymykseenkään lähettää kutsukortteja, vaan kuka hyvänsä oli
+tervetullut, niin kerääntyi sinne vähitellen yhä enemmän väkeä.
+
+Perheet kasvoivat myöskin, ja niin pian kuin lapset pääsivät omin
+voimin liikkeelle, piti heidänkin päästä Mårbackaan juhlimaan
+luutnantti Lagerlöfiä. Sattuipa varsin usein niinkin, että ne
+naapureista, jotka olivat olleet mukana alusta alkaen, ottivat mukanaan
+vieraansakin, jotka sattuivat talossa olemaan.
+
+Yksinäiset nuoret herrat, jotka niihin aikoihin ajoivat useinkin
+penikulmamääriä saadakseen hiukan tanssia, ottivat tavakseen tulla
+elokuun seitsemäntenätoista päivänä onnittelemaan luutnantti
+Lagerlöfiä, ja pitkämatkaiset sukulaiset, jotka kesäisin kävivät
+Mårbackassa, asettivat vähitellen matkansa aina siten, että he
+saattoivat olla viettämässä hänen syntymäpäiväänsä.
+
+Ja koska aina oli kaunis ilma elokuun seitsemäntenätoista niin kauan
+kuin luutnantti Lagerlöf eli, niin vieraat huvikseen kulkivat aina
+katselemassa hänen rakennuksiaan ja puutarhalaitteitaan. Milloin
+oli paljon nuorisoa koolla, aloitettiin tanssi jo ennen illallista.
+Hauskaa ja hupaista heillä oli kylläkin, vaikkei sen hauskempaa kuin
+muuallakaan.
+
+Mutta sitten asettui syystä tai toisesta luutnantti Adolf Hedberg
+ja hänen nuori, kaunis rouvansa asumaan itäiseen Ämtervikiin. Ja
+seuraavalla kerralla, kun luutnantti Lagerlöf vietti syntymäpäiväänsä,
+saapui kesken juhlaa vanha talonpoikaisvaimo keittiöön tarjoten
+myötäväksi korillista munia. Hänet käskettiin heti pois, sillä ei
+kellään ollut aikaa ostaa munia kesken pitohommia, mutta hän ei
+kadottanut rohkeuttansa, vaan läksi koreineen verannalle, missä
+luutnantti istui herravieraittensa ympäröimänä. Hän ei arastellut
+seuraa, vaan liikutteli niin sukkelasti kieltään ja oli niin
+tungetteleva, että luutnantin täytyi ostaa munat päästäkseen hänestä
+eroon. Mutta kun eukko oli saanut rahat ja pistänyt ne hameentaskuunsa,
+niin ei hän tahtonut vieläkään poistua, vaan halusi tietää, keitä muut
+herrat olivat, ja arvosteli ehkä liian vapaasti heidän ulkomuotoaan.
+Lopuksi arveli nuori luutnantti Hedberg, joka myöskin oli läsnä, että
+pila meni liian pitkälle, ja siksi hän avasi vähäsanaisen suunsa ja
+sanoi:
+
+»Kyllä on parasta, että lopetat jo tämän pilan, Hedda.»
+
+Silloin talonpoikaiseukko kiiruhti pois ja antoi miehelleen pienen
+korvapuustin huutaessansa:
+
+»No, mutta Adolf, kuinka voit olla niin ilkeä, että annat minut ilmi!»
+
+Vahinko se olikin, sillä hän oli niin hyvin naamioitu ja oli
+puhunut niin mainiosti Värmlannin murretta, ettei kukaan ollut
+tullut ajatelleeksikaan, että eukko olisi voinut olla suloinen
+tukholmalaisrouva.
+
+Mutta tämä pieni pila oli pannut liikkeelle muut kyvyt, ja illemmalla
+oli Kristofer Wallroth alkanut laulaa Erik Böghin lauluja. Ei hänellä
+ollut erikoisen suurta ääntä, mutta hän pani sitä enemmän huolta
+esitykseen, ja kaikki hänen kuuntelijansa olivat aivan pakahtua
+nauruun. Ja loppujen lopuksi oli sotatuomari Afzelius sitonut
+silkkiliinan päähänsä ja heittänyt viitan hartioilleen ja lausunut ja
+laulanut laulun _Emelies Hjertebanken_. Ja siitä tuli tietenkin koko
+illan loistonumero, sillä sotatuomari oli suurenmoinen näytellessään
+nuorta, hentomielistä tyttöä.
+
+Kaikkien näiden esitysten aikana oli lukkari Melanoz varmaankin
+harmitellut, että vain kaupunkilaiset kykenivät tuottamaan tällaista
+huvia luutnantille ja hänen vierailleen. Hän arveli sen loukkaavan
+hänen kunniaansa.
+
+Ja seuraavana vuonna hän vei voiton kaikista muista, luutnantti oli
+näet lahjoittanut joukon pieniä kiväärejä, jotka olivat valmistetut
+kotona Mårbackassa, Östanbyn koululle, jotta lapset oppisivat
+sotaharjoituksia. Olipa hän lähettänyt vanhan kersantinkin koululle
+opettamaan lapsille ensi otteita. Tämän johdosta lukkari marssi
+koululaistensa kera Mårbackaan luutnantin syntymäpäivänä.
+
+Heillä oli lippu joukkueensa etunenässä, he rummuttivat rumpua, ja
+heillä oli kiväärit olalla. Näyttipä siltä, kuin kokonainen sotajoukko
+olisi marssinut lehtikujaa myöten heidän saapuessaan Mårbackaan. Heitä
+oli niin paljon, että saattoa riitti renkituvalta verannalle saakka,
+minne lukkari, joka johti joukkoa, pysähdytti heidät.
+
+Ensin hän sanoi parilla sanalla, että lapset olivat tulleet kiittämään
+luutnantti Lagerlöfiä, koska hän oli ajatellut, että heidän ruumiinsa
+tarvitsi yhtä paljon kehitystä kuin heidän sielunsakin. Sitten hän
+antoi heidän näyttää, miten he osasivat marssia ja kääntyä oikealle ja
+vasemmalle ja sulkea rivinsä ja tehdä kunniaa.
+
+Lukkari on keksinyt siten hauskan yllätyksen, luutnantti oli kovin
+onnellinen, ja hänen vieraansa hyvillään.
+
+Helppo on myös käsittää, mitä vanha emännöitsijä ja mamselli Lovisa
+ja rouva Lagerlöf ajattelivat tästä, kun heidän kesken suuria pitoja
+täytyi hankkia kahvia ja leipää kuudellekymmenelle lapselle. Joka vuosi
+tämän jälkeen he muistivat kauhulla suurta lapsilaumaa ja toivoivat,
+ettei lukkari toista kertaa tulisi niin suuren miesjoukon kera taloon.
+
+Tänä samana päivänä, jolloin lukkari saapui lapsineen onnittelemaan,
+olivat insinööri Noreen ja hänen rouvansa tulleet ajatelleeksi, miten
+sopimatonta oli, että toispaikkakuntalaiset yksin huvittaisivat
+luutnantti Lagerlöfiä ja hänen vieraitaan elokuun seitsemäntenätoista.
+Illemmällä oli kaunis kuutamo, ja silloin insinööri heitti hartioilleen
+lyhyen, mustan samettiviitan ja painoi päähänsä höyhenillä koristetun
+barettilakin, ja Emelie-rouva pukeutui vanhanaikuiseen, puhvihihaiseen
+pukuun. Ja sitten he esittivät hiekkakäytävällä verannan alapuolella
+kohtauksia Börjesonin Eerik XIV:stä. Tämä kuutamokohtaus oli kauniimpi
+kuin mitä kukaan saattoi kuvailla mielessään, sillä Erik Noreen oli
+niin kokonaan eläytynyt kuningas Eerikin osaan, että tuntui siltä,
+kuin jokainen sana olisi lähtenyt hänen omasta sydämestään, ja hänen
+vaimonsa oli ihmeen suloinen ja ujo ja hiukan pelokas, niinkuin Kaarina
+Maununtyttären tulikin olla.
+
+Seuraavana vuonna oli enemmän väkeä kuin koskaan ennen Mårbackassa
+elokuun seitsemäntenätoista. Vaunuja ja kiesiä ja kärryjä
+toistensa jälkeen ajoi pihalle. Seitsemänkymmentä, niin, ehkäpä
+kahdeksankymmentäkin henkeä saapui taloon lyhyenä hetkenä. Tietysti oli
+kaikkialle levinnyt huhu, että sinä päivänä saatiin nähdä ja kuulla
+Mårbackassa paljon hauskaa, mitä ei muualla ollut tarjona.
+
+Mutta sillä kertaa luutnantti oli oikein hämillään, kun vieraille
+ei ollutkaan mitään erikoisempaa tarjottavana. Tänä päivänä olivat
+kestit Mårbackassa aivan tavallista laatua. Nuoriso sai ruveta
+tanssimaan hyvissä ajoin iltapuolella, herrat istuivat jutellen
+totilasiensa ääressä, vanhemmat naiset olivat käyneet vierashuoneeseen
+istumaan ja nauttivat marjoja ja makeisia. Ei kellään ollut ikävä,
+sillä sotatuomari Afzelius ja rovasti Hammargren toisella ja
+rouva Hedda Hedberg ja rouva Nana Hammargren toisella puolella
+osasivat erinomaisesti ylläpitää seurustelua. Mutta kukaan ei
+näyttänyt ajatelleen minkäänlaista esiintymistä. Ei edes tavallista
+syntymäpäiväpuhetta pidetty.
+
+Luutnantti silmäili joka taholle. Ei missään näkynyt salaperäisiä
+ilmeitä eikä kiireellisiä valmistuksia.
+
+Kun alkoi hämärtää, saapui paljon väkeä koko ympäristöstä Mårbackaan.
+He seisoivat suurin joukoin leveällä hiekkakäytävällä asuinrakennuksen
+edustalla ja odottivat. Luutnantin mielestä oli vahinko, että kaikki
+nuo ihmiset olivat vaivautuneet paikalle. Eihän nyt ollut mitään
+nähtävää.
+
+Kun illallinen oli syöty, huomasi hän kuitenkin vähäistä jännitystä ja
+odotusta seurassa.
+
+Kukkasin koristettu tuoli kannettiin hänen eteensä ja häntä pyydettiin
+istumaan siihen. Ja tuskin hän oli seurannut kehoitusta, niin
+vahvat käsivarret nostivat hänet ilmaan. Jan Asker viritti marssin,
+herrat tarjosivat käsivartensa naisille, ja pitkä saatto läksi
+vaeltamaan pimeään yöhön. Mutta kauan ei tarvittu pimeässä kulkea.
+Askeleet suuntautuivat puutarhaan, ja niin pian kuin oli käännytty
+päärakennuksen nurkkauksesta, levisi koko alue silmien eteen kirjavien
+lyhtyjen valaisemana.
+
+Luutnanttia kannettiin valaistuja käytäviä pitkin aina pikku puistoon
+saakka. Ensi kertaa Mårbackassa oli yritetty saada aikaan tällaista
+ilotulitusta, ja luutnantti hämmästyi suuresti nähdessään puutarhan
+niin kauniina. Saattoiko tämä olla sama maapalsta, missä hän ja vanha
+puutarhuri olivat paaluttaneet teitä ja mitanneet penkereitä vain
+muutamia vuosia sitten?
+
+Kaikilta tahoilta kajahti ihastuksen huudahduksia. Miten synkiltä ja
+salaperäisiltä pensaikot näyttivät, miten syvät ja loppumattoman pitkät
+käytävät olivat lehväholvien alla! Miten kauniilta kukkaset hohtivat
+vivahtelevassa valossa, ja miten tuhannet lehdet riippuivat puitten
+oksilla kuin kallisarvoiset, moniväriset uutimet!
+
+Saatto pysähtyi keskelle puistoa hakatulle aukiolle. Luutnantin tuoli
+laskettiin maahan, ja hänen valon häikäisemät silmänsä suuntautuivat
+suoraan luolaan, joka oli rakennettu kukista ja lehdistä. Siellä Flora
+seisoi jalustalla pienten keijujen ympäröimänä ja lauloi ihanalla
+äänellä kiitoslaulun puutarhan luojalle.
+
+»Tiesinhän minä», huudahti luutnantti kauniille kukkaisten
+jumalattarelle, »tiesinhän minä, ettet sinä, Hedda, ollut unhottanut
+minua.»
+
+
+
+III.
+
+
+Kello oli suunnilleen neljä iltapäivällä elokuun seitsemäntenätoista,
+ja Mårbackan nuorimmat pikkutytöt, Selma ja Gerda, pukeutuivat
+parhaillaan juhlaa varten, kun sisäkkö tulee ullakkokonttoriin, missä
+tytöt oleskelevat, sillä oman huoneensa ovat he tietenkin saaneet
+luovuttaa matkustaville sukulaisille.
+
+»Selman ja Gerdan täytyy tulla alas ottamaan vastaan vieraita», huutaa
+hän. »Ei kukaan muu ole valmis, ja ensimmäiset ajopelit näkyvät jo
+lehtikujassa.»
+
+Nyt tulee pikkutytöille kova kiire, mutta samalla he tuntevat onnen
+väristystä. Ajatelkaahan, nyt alkaa taas elokuun seitsemästoista päivä!
+
+He napittavat pukunsa, sitovat kaulahuivinsa ja kiiruhtavat alas. Ei
+ketään aikuista näy. Ei edes heidän vanhempi sisarensa voi auttaa heitä
+vastaanottamaan vieraita, sillä hän on illan näytelmän harjoituksessa.
+
+Vieraat istuvat jo verannalla. Siellä on herra Nilsson Visterbergistä
+vaimoineen, kolme, neljä lasta mukanaan. He saapuvat aina liian varhain
+kutsuihin, mutta ei koskaan heillä ollut niin kovaa kiirettä kuin
+elokuun seitsemäntenätoista. Eivätkä pikkutytöt sitä ihmettelekään.
+Kaikkien ihmistenhän täytyy ikävöidä sellaisena päivänä Mårbackaan.
+
+Aika käy ehkä hiukan pitkäksi sekä vieraille että heidän pienille
+emännillensä, ennenkuin seuraavat ajoneuvot saapuvat ja kotiväki alkaa
+näyttäytyä. Mutta tänään on seitsemästoista, tänään ei kukaan kiinnitä
+huomiota pikkuseikkoihin.
+
+Seuraavat tulokkaat ovat pitkämatkaisia vieraita. Siinä on pastori
+Alfred Unger perheineen läntisestä Ämtervikistä. He tulevat vaunuissa
+kaksivaljakolla, ja heillä on ollut yli kahden penikulman matka
+ajettavanaan. Vaunut ovat täynnä naisväkeä ja lapsia, mutta pastori
+itse istuu kuskipukilla ajamassa, sillä hän on oikea hevosmies.
+
+Luutnantti Lagerlöf on vihdoinkin valmis ja tulee juuri verannalle,
+samassa kuin pastori Unger ajaa pihalle.
+
+»Mitä helkkarissa, Alfred», huutaa hän hänelle, »mitä olet tehnyt
+hevosillesi? Nehän ovat niin samanlaiset kuin kaksi marjaa.»
+
+»Ole vaiti, äläkä ilmaise salaisuuksia syntymäpäivänäsi!» huutaa
+pastori Unger vastaan.
+
+Kas, asian laita on sellainen, että pastorilla on kaksi kaunista
+vaunuhevosta, jotka muuten olisivat aivan toistensa näköiset, jollei
+toinen olisi laukkipää. Mutta pastori on keksinyt pistää pari valkoista
+nahkapalaa hihnojen väliin, jotka käyvät ristiin hevosten otsan yli,
+niin ettei kukaan voi ajatellakaan muuta, kuin että hevoset ovat aivan
+toistensa näköiset.
+
+Ei kukaan olisi epäillyt koko kujetta, jollei pastori Unger itse olisi
+ollut niin ylpeä keksinnöstään ja kertonut sitä oikealle ja vasemmalle,
+ja siten oli luutnanttikin päässyt asiasta perille.
+
+Mutta ei vain yhdet vaunut saavu läntisestä Ämtervikistä. Nyt ilmestyy
+myöskin heinähäkki, joka on täynnä nuorisoa. Siinä on Karlstadilaisia
+sukulaisia, jotka ovat asettaneet matkansa niin sopivasti, että voivat
+pistäytyä myös Mårbackaan.
+
+Vaunut toistensa jälkeen vierivät pihalle. Siinä tulee Gårdsjön väki,
+jotka ovat rakkaimmat vieraat. He ajavat verannan eteen pitkässä
+ajopelirivissä. Heitä itseäänkin on jo monta henkeä, mutta heidän
+luonaan asuvat Oriel ja Georgina Afzelius sekä Kristofer Wallroth ja
+hänen nuori sisarensa Julia.
+
+Eräissä Gårdsjön vaunuissa on suuria, omituisia, valkoisia myttyjä,
+jotka on kannettava teatteriin. Selma ja Gerda ovat kauhean uteliaat.
+He kysyvät Wallrothin pikkutytöiltä mitä se merkinnee, mutta nämä ovat
+antaneet vaitiololupauksen eivätkä saa sanoa mitään. Vain sen verran he
+antavat ilmi, että eno Oriel on keksinyt jotain hirveän hauskaa.
+
+Sitten saapuu vanha insinööri Ivan Warberg Angersbystä ajaen trilloja,
+jotka ovat täynnä kauniita tyttöjä.
+
+Ääretön riemu ratkeaa verannalla. Sellainen piintynyt vanhapoika kuin
+Ivan Warberg! Mikä häneen on mennyt?
+
+Kaikki tietävät kuitenkin varsin hyvin, että nuoret tytöt ovat hänen
+sisarentyttäriään, jotka vierailevat hänen talossaan kesäisin, mutta he
+eivät voi olla kiusoittelematta Ivania.
+
+Pikkutytöt ihmettelevät keskenään, ettei Hedda-rouvaa näy. Hän ei asu
+enää Ämtervikissä, mutta he olivat sittenkin toivoneet, että hän tulisi
+ja panisi jotakin hauskaa toimeen. Elokuun seitsemästoista ei voi olla
+oikea seitsemästoista, jollei hän ole mukana.
+
+Nyt saapuvat lähimmät naapuritkin. Pastori Milén ja hänen poikansa ovat
+muuttaneet toiseen pitäjään. Sen sijaan tulee pappilasta jalan pitkä,
+kaunis pastori Lindegren ja hänen pieni hauska rouvansa. Toisesta
+naapuritalosta, Alatuvasta, tulevat Olof-vaari ja Kersti-muori.
+
+Talollisista eivät yksin he tule onnittelemaan luutnanttia. Ukko Jon
+Larsson eteläisestä Åsista, pitäjän rikkain mies, tulee tyttärensä
+kera. Bävikin valtiopäivämies vaimoineen on myöskin läsnä ja Västmyrin
+kirkkoväärti vaimoineen.
+
+Koska ei ketään ole kutsuttu, tuntuu pikkutytöistä kovin jännittävältä
+seisoa verannalla luutnantin vieressä ja katsella keitä tulee. Suurella
+jännityksellä he odottavat vanhaa Jan Askeria. Kunpa hän ei vain
+jostakin syystä olisi loukkaantunut eikä saapuisikaan juhlaan!
+
+He koettivat laskea, miten paljon väkeä saapuu, mutta se on mahdotonta.
+Ihmisiä tulee joka taholta. Jokohan lie sata vierasta koolla? He
+toivovat sitä hartaasti, sillä heidän mielestään kuuluisi niin
+komealta, kun sanottaisiin, että sata henkeä oli koolla Mårbackassa
+elokuun seitsemäntenätoista.
+
+Mutta tämä vastaanottohan on vain johdantoa siihen, mikä on tulossa.
+Samoin on laita kahvinjuonninkin ruohokentällä. Lapset vain toivovat,
+että se loppuisi.
+
+Vihdoinkin päästään alkuun. Torvikuusikko asettuu portaiden eteen
+kiiltävine torvineen. Herrat tarjoavat naisille käsivartensa, soittajat
+virittävät marssin, ja soittokunta etunenässä marssivat kaikki parit
+puutarhan kautta pieneen puistoon.
+
+Keräännytään pöydän ympärille, missä on joukko täysinäisiä sokeriviini-
+ja punssilaseja, sillä oikeata viiniä ei juuri koskaan tarjota
+Mårbackassa, ja lasit ojennetaan läsnäoleville. Ja nythän jokainen
+käsittää, että hetki on tullut, jolloin syntymäpäiväpuhe on pidettävä
+luutnantti Lagerlöfille ja juotava hänen maljansa.
+
+Insinööri Erik Noreen ja valtiopäivämies Nils Andersson Bävikistä ja
+herra Nilsson Visterbergistä seisovat kaikki kolme siinä valmiina
+puheinensa. He katsovat toisiinsa ja epäröivät ja ihmettelevät. Ei
+kukaan tahdo tunkeutua esille ja riistää sanaa kilpailijansa suusta.
+
+»No, eikö tästä tule mitään?» sanoo luutnantti. Tuollaiset juhlalliset
+puheet eivät ole hänen mielensä mukaisia, ja siksi hän vain toivoo
+pääsevänsä tästä osasta ohjelmistoa erilleen.
+
+Samassa kuuluu kirkas ääni hänen takaansa, ja kun hän kääntyy, näkee
+hän kauniin mustalaisen astuvan esiin pensaikosta ja puhtaalla
+Tukholman murteella pyytää saada povata luutnantille. Hän tarttuu
+luutnantin vasempaan käteen ja alkaa selvitellä sen uurteita.
+
+Luutnantti Lagerlöf oli ollut vaarallisesti sairaana edellisenä
+talvena, ja päästäkseen voimiinsa oli hän tehnyt uuden Strömstadin
+matkan. Mutta kaikki ne urotyöt ja teot, joita hän tällä matkakaan oli
+suorittanut, lukee mustalainen nyt hänen kädestään, ja mikä vieläkin
+enempää, hän sanoo sanottavansa helähtelevällä runomitalla.
+
+Hänen sanansa ovat sukkelia ja hiukan nenäkkäitä ja ilkeämielisiäkin,
+niin että ihmiset saavat nauraa ja luutnantti on ihastuksissaan.
+
+»Sinä olet sittenkin numero yksi, Hedda», sanoo hän.
+
+Mutta kun Hedda-rouva on esittänyt hänen maljansa ja itse aloittanut
+eläköönhuudon, ja kuusikko on soittanut fanfaarin, iskee hän silmää
+itäisen Ämtervikin kolmelle puhujalle.
+
+»Anteeksi, että tulin väliin häiritsemään! Nyt on omien pitäjäläisten
+vuoro.»
+
+»Omat pitäjäläiset ovat täydellisesti nolatut, rouva Hedberg», sanoo
+insinööri Noreen.
+
+Samassa kajahtaa vanhan Jan Askerin klarinetti kaukaa puutarhasta. Ja
+kiiltäviä kypäriä ja haarniskoja loistaa puitten lomissa.
+
+Käy ilmi, että Jan Asker ja lukkari Melanoz ovat matkalla tavanneet
+kolme kuolematonta jumalaa, Freijan, Odenin ja Torin, jotka olivat
+tulossa Mårbackaan, mutta eksyneet tiellä. He ovat ohjanneet heitä
+tänne, ja nyt, kun he ovat turvallisesti perillä, antavat he loistavien
+jumalien itse johtaa puhetta.
+
+Ei puhetta. Nuo kolme jumalaa laulavat tunnetulla säveleellä kaikesta
+siitä, mitä luutnantti Lagerlöf on rakentanut ja saanut aikaan
+Mårbackassa. Joka sana on totta, ja monen silmään nousee kyyneleitä.
+Luutnantti itse on liikutettu vanhojen ystävien runosta.
+
+»Melanozilla on tänään onnellinen päivänsä», sanoo hän. »Luulenpa
+sittenkin, Hedda, että omat pitäjäläiset vievät tänään voiton.»
+
+Täten on juhla onnellisesti ja juhlallisesti saatu alkuun. Sitten
+vieraat hajoavat puutarhaan, he käyvät tervehtimässä marjapensaita ja
+kirsikkapuita, yrittävätpä jotkut tutkia, joko Mårbackan erinomaiset
+astrakaanit ovat ruvenneet kypsymään.
+
+Mutta hetken kuluttua kajahtaa uusi fanfaari. Taaskin herrat tarjoavat
+käsivartensa naisille, ja nyt he saattavat heidät puutarhasta sisään
+taloon ja vaarallisia portaita myöten ullakolle.
+
+Siellä on katselijapaikat järjestetty pienen teatterin eteen, joka on
+rakennettu valkoisista verhoista. Koko teatterin on rouva Lagerlöf
+järjestänyt, ja se on mitä somin laite.
+
+Hetken odotuksen jälkeen esirippu kohoaa ja esitetään allegorinen
+laulunäytelmä, jonka Oriel Afzelius oli sepittänyt samana aamupäivänä
+ja jonka nimi on _Munkki ja tanssijatar_.
+
+Tapaus on sijoitettu luutnantti Lagerlöfin ensimmäiseen syntymäpäivään,
+elokuun seitsemänteentoista 1819. Vastasyntyneen kehdon ääressä ei
+näy tavallisia haltijattaria, vaan kaksi symboolista olentoa, munkki
+ja tanssijatar. Ja tanssijatar tahtoo tehdä pojasta iloisen ja
+elämänhaluisen kavaljeerin, munkki sitävastoin toivoo, että hänestä
+tulisi askeettinen ja vakava mies. Kiihkeän kiistan jälkeen sopivat he
+kuitenkin siten, että kumpikin ohjaa osaltaan pienen Mårbackan lapsen
+elämää. Hän saapi siis jonkun aikaa elää nuorena upseerina, mutta
+elämänsä toisella puoliskolla hänen pitää asettua rauhaan, harjoittaa
+katumusta ja suorittaa hyviä tekoja Mårbacka luostarinaan.
+
+Se on suurenmoista, suurenmoista. Oriel Afzelius munkkina ja Kristofer
+Wallroth tanssijattarena, puettuna huntuihin ja harsoihin, esittävät
+aarioita ja duetteja tunnetuimmista oopperoista, he eleilevät ja
+keskustelevat juhlallisella paatoksella ja lopettavat kiistansa vihdoin
+vallattomalla tanssilla.
+
+Kun esirippu on laskenut, eivät suosionosoitukset ota koskaan
+loppuakseen. Huudetaan, tömistetään jalkoja ja heilutetaan nenäliinoja.
+Rouva Lagerlöf pelkää, ettei ullakon lattia kestä tällaista myrskyä,
+mutta luutnantti huutaa kovalla äänellä:
+
+»Ai, ai, Melanoz, nyt taaskin ulkopitäjäläiset ovat voitolla.»
+
+Mårbackan nuoriso on harjoitellut näytelmäkappaleen, ja sitä varten
+teatterikin oli pystytetty. Mutta heidän rohkeutensa on lamassa, kun
+heidän on nyt määrä alkaa. Eiväthän he voi kilpailla millään tavalla
+Oriel-enon allegorian kanssa.
+
+Anna Lagerlöf on nyt neljäntoista vuoden vanha, ja ensi kertaa hänen
+on määrä esiintyä oikeassa osassa. Kappaleen nimi on _Savuke_, ja hän
+näyttelee nuorta rouvaa.
+
+Siitä ei tule sittenkään tappiota, ja ansio on pikku Anna Lagerlöfin.
+Mistä ihmeestä tuo pikku tyttö saa rohkeutensa ja kykynsä? Hän
+näyttelee niin somasti ja varmasti, että katselijat eivät voi olla
+ihmettelemättä. »Tuosta tytöstä tulee vielä oikea sydämentyttö»,
+sanovat he. »No, mutta tuo pikku tyttöhän on oikein kaunis», kuuluu
+joka taholta. »Ja miten hyvin hän näyttelee!»
+
+Suosionosoituksista ja esiinhuudoista ei ole tulla loppua.
+
+»Näettekö, luutnantti», huutaa lukkari Melanoz kesken melua, »omat
+pitäjäläiset pitävät puoliaan!»
+
+Lopulta kömmitään sittenkin alas ullakolta, ja nyt alkaa tanssi ja
+puheensorina ja todinjuonti ja juttuaminen, johon kaikkeen tähän
+mennessä ei ole ollut aikaa.
+
+Illallinen tarjotaan sydänyön aikana, ja sen jälkeen sytytetään
+kirjavat lyhdyt. Niitä ei saa puuttua. Joka vuosi tulee ilotulitusta
+olla.
+
+Tällä kertaa on vaihtelun vuoksi pihamaa valomerenä.
+
+Kylläpä on kaunista, kun mamselli Lovisan kukkaryhmät loistavat
+monivärisessä valossa, kun riippusaarnen lehvistön läpi tunkeutuu
+lyhdyn valo, kun pimeihin pensaikkoihin puhkeavat tulikukkaset!
+
+Nyt kaikki ihmiset tulevat ulos ilotulitusta katsomaan. Kaikki jäävät
+häikäistyinä paikoilleen seisomaan. Mistä kaikki tämä kauneus on
+lähtöisin? Tämähän on kuin satumaata.
+
+Kvartetti alkaa samalla laulaa. Säveleet kohottavat tunnelmaa vielä
+entistä enemmän.
+
+Silloin tapahtuu jotakin merkillistä. Tuntuu siltä, ikäänkuin hivelevä,
+leuto tuuli suhahtaisi ilman halki. Niin, oikeastaan ei kukaan käsitä
+mitä se on, mutta kaikki nämä ihmiset, jotka lähes kymmenen tunnin
+yhdessäolon aikana ovat jutelleet, tanssineet, leikkineet, katselleet
+näytelmiä ja kuunnelleet laulua ja puheita, ovat nyt ikäänkuin täysin
+valmistuneita. Nähdessään yön ihanuuden ja kuullessaan laulun säveleet
+tuntevat he suloista huumetta, vienoa ihastusta. Miten ihana elämä on,
+miten kallis joka hetki, miten nautintorikas jokainen hengenveto!
+
+Kaikki, mitä laulajat laulavat, jokainen sana, jokainen sävel herättää
+vastakaikua. Ja vielä enemmänkin: jokainen tietää, että nuo tunteet
+ovat kaikille yhteisiä. Kaikkia yhdistää suuri onnen tunne.
+
+Rouva Hedberg saa äkkiä päähänpiston. Hän asettuu verannan ylimmälle
+portaalle ja alkaa laulaa Värmlannin laulua.
+
+Kaikki yhtyvät lauluun. Siten he voivat tulkita tunteitaan. Oi
+Värmlanti, kaunis ja ihana maa!
+
+Kuuluupa siltä kuin kaikki pensaat ja tiheiköt laulaisivat nekin.
+Tuntuupa siltä kuin Mårbackan tontut tanssisivat suurten vaahteroitten
+alla tämän kauniin säveleen tahdissa.
+
+Kaikki puristavat toistensa käsiä. Kaikkein silmissä kimmeltää
+kyyneleitä. Ei kukaan ihmettele. Onhan niin ihmeellisen onnellista
+elää, ettei voi olla itkemättä.
+
+Kun laulu on vaiennut, nousee insinööri Noreen samalle paikalle, missä
+Hedda-rouva äsken oli seisonut. Hänkin tahtoo tulkita hetken tunnelmaa.
+
+»Tämä se on ominaista elokuun seitsemännelletoista päivälle», sanoo
+hän. »Ei laulu, eikä näytelmät, eikä tanssi, eikä ihmisvilinä, vaan se
+tunne, joka nyt valtaa meidät, se hiljainen, juhlallinen onnentunne,
+joka on tunkeutunut sydämiimme, se rakkaus ja vastarakkaus, joka
+värähtelee yössä.
+
+»Tätä me ikävöimme lähtiessämme tänne. Tätä me tulemme täältä ensi
+vuonnakin taas hakemaan.
+
+»Rakas veli Erik Gustav, mistä se johtuu, että meidän on tultava tänne,
+jotta tuntisimme tyytyvämme kohtaloomme, olevamme ylpeät maastamme ja
+onnelliset omasta ja omaistemme puolesta? Sinä et ole mikään suuri etkä
+merkillinen mies. Et ole suorittanut mitään merkillisiä tekoja. Mutta
+sinulla on hyvänsuopaisuutta, sinulla on avoin syli. Me tiedämme, että
+jos vain voisit, niin sulkisit meidät ja koko maailman suureen syliisi.
+
+»Siksi sinä voit joka vuosi antaa meidän tuntea hetken aikaa hiukan
+autuutta, hiukan paratiisin onnea, hiukan sitä, mitä me täällä
+itäisessä Ämtervikissä omalla kielellämme nimitämme elokuun
+seitsemänneksitoista päiväksi.»
+
+
+
+
+
+Jälkikirjoitus
+
+
+Oli elokuun seitsemästoista vuonna 1919
+
+Olin antanut sitoa seppeleen niin kauniin, kuin Mårbackassa voitiin
+saada aikaan, ja se mukanani ajoin kieseissä kirkolle. Olin itse
+juhlapuvussa, ja ajopelit olivat vasta maalatut ja kiiltävät, ja
+hevosilla oli parhaat valjaat.
+
+Päivä oli mitä ihanin. Maailma lepäsi auringonpaisteessa, lämpöä oli
+ilmassa, ja joitakin kauniita, valkeita pilvenhattaroita liiteli
+taivaalla. Ei tuulta, ei edes vähäisintäkään tuulenhenkeä millään
+puolella, oli sunnuntai, ja näin lasten leikkivän pyhävaatteissaan
+talojen pihoilla ja ihmisten juhlapuvuissaan suoriutuvan kirkolle.
+Ei ollut lehmiä eikä lampaita eikä kanoja ajopelien tiellä, kun ne
+vierivät Åsin kylän läpi, niinkuin tavallisesti arkipäivisin.
+
+Vuodentulo oli niin runsas, kuin olisimme palanneet vanhaan, hyvään
+aikaan. Kaikki heinäladot, joiden ohi ajoin, olivat niin täyteen
+sullotut, ettei ovia ja luukkuja oltu saatu kiinni. Kaikki ruispellot,
+olivat täynnään kuhilaita, kaikki omenapuut, jotka kasvoivat Åsin
+talojen pihoilla, olivat täynnä punoittavia omenaraakaleita, ja
+kaikilla vastakylvetyillä pelloilla oraat vihannoivat.
+
+Tuumin mielessäni istuessani siinä, että luutnantti Lagerlöf, jonka
+satavuotispäivä juuri tänään oli, olisi kernaasti katsellut tätä
+kaikkea. Tämä oli varallisuutta, koko luonto oli toisenlainen kuin
+vuosina 1918 ja 1917 ja 1915 ja 1914 ja 1911, noina hirmuvuosina,
+jolloin kaikki vain oli kuivunut. Tämä näky olisi ilahduttanut häntä,
+hän olisi nyökäyttänyt päätään ja tuuminut mielessään, ettei koko
+Värmlannissa sittenkään ollut toista paikkaa, jossa kasvullisuus olisi
+ollut niin rikasta kuin hänen pitäjässään.
+
+Koko kirkkomatkan aikana oli hän ajatuksissani. Tätä tietä myöten
+hän oli ajanut lukemattomat kerrat, ja saatoin kuvailla mielessäni,
+millä mielenkiinnolla hän olisi seurannut kaikkia muutoksia, Jokaista
+uudestaan maalattua taloa, jokaista uutta ikkunaa, jokaista tiilillä
+katettua kattoa hän olisi osoittanut ja lausunut mielipiteensä julki.
+Åsin Alatuvan mökki olisi tuottanut hänelle suurta iloa siksi, että se
+oli aivan ennallaan. Mutta kun hän olisi nähnyt, että Jan Larssonin
+vanha asuinrakennus, joka oli ollut komein hänen aikanaan, oli revitty,
+niin hän olisi varmaankin tuntenut suurta kaipausta.
+
+Eihän hän koskaan ollut asettunut vastustamaan muutoksia eikä
+parannuksia, vaikka oli myös ollut paljon vanhaa, johon hän ei halunnut
+kajota. Varmaankin hän olisi sanonut, että me olimme kehnoja raukkoja,
+koska aidat olivat vielä meidän päivinämme yhtä viistossa ja kallellaan
+kuin hänenkin aikoinansa. Eikä hän olisi iloinnut siitäkään, että ojat
+olivat kasvaneet umpeen ja sillat olivat heikot ja täynnä vaarallisia
+koloja ja että tunkioita yhä oli tienvarsilla.
+
+Kun tulin tiehaaraan, missä kylätie loppui ja suuri maantie alkoi,
+olisi ollut hauska näyttää hänelle kylpylän hotellia, joka kohosi
+mäellä, ja kertoa hänelle, että Åsin kylpylaitoksella kävi nykyään
+sadoittain kylpyvieraita joka kesä. Hän olisi iloinnut siitä, että
+hänen ajatuksensa suuren kylpylaitoksen perustamisesta tälle paikalle
+ei ollut aivan mieletön.
+
+Miten kernaasti olisinkaan suonut, että hän olisi istunut rinnallani
+ajaessani Ämt-sillan poikki. Olisi ollut hauska näyttää hänelle, että
+joki näinä viime vuosina vihdoinkin oli syvennyt ja kulki nyt suorana
+äyräittensä lomassa. Nyt sillä ei enää ollut voimaa kohota reunojensa
+yli joka kerta, kun kova sade yllätti, ja saattaa laaksoa veden valtaan
+Mårbackasta aina tänne siltaan saakka.
+
+Kun ajoin Östanbyn koulutalon ohi, olin näkevinäni hänet koulun
+pihalla onnellisena ja tyytyväisenä niinkuin aina, kun hänellä oli
+paljon lapsia ympärillään, ja heittävän kaksin käsin kuparirahoja
+pienokaisille.
+
+Lukemattomat kerrat olin kuullut hänen sanovan kansanvalistusta
+onnettomuudeksi, joka oli saattava meidät perikatoon, mutta sittenkin
+hän läksi Östanbyn koululle joka tutkintopäivä ja istui siellä
+tuntikausia sillä välin kuin hänen hyvä ystävänsä, lukkari Melanoz
+kuulusteli lapsilta katkismusta ja historiaa ja näytti miten taitavat
+he olivat laskemaan ja kirjoittamaan. Enkä usko, että koulusalissa
+oli ketään, joka olisi enemmän kuin hän iloinnut kaikista oikeista
+vastauksista ja kaikista kauniista todistuksista ja palkinnoista.
+Muistan miten usein olin ihmetellyt sitä ennen vanhaan. Nythän kyllä
+ymmärrän, että niin pian kuin lapset olivat kysymyksessä, niin kaikki
+periaatteet heitettiin mäkeen.
+
+Muistin niin selvästi, millaista oli, kun me ennen muinoin ajoimme
+kirkon edessä olevalle aukiolle ja ihmiset iloisesti tervehtien
+väistyivät syrjään vaunujen tieltä, luutnantti Lagerlöfin hymyillessä
+kaikille ja nostaessa vähä väliä kätensä hatun lierille. Nyt, kun
+ajoin saman aukion yli, tuntui minusta kovin yksinäiseltä ja tyhjältä
+ympärilläni. Yksin istuin vaunuissa, ja kaikista niistä, jotka olivat
+saapuneet kirkolle, minä yksin muistin, että oli isäni satavuotispäivä.
+
+Nousin ajopeleistä ja läksin kirkkomaalle laskeakseni seppeleen
+haudalle. Ja suruisa sydämeni itki minun ajatellessani, että kaikki
+rakkaani olivat kuolleet. Isä ja äiti, isoäiti ja täti ja vanha
+emännöitsijä — heidät kaikki olin peittänyt maan poveen.
+
+Minä kaipasin heitä, minä toivoin, että he palaisivat takaisin
+Mårbackaan, jonka he työllään olivat rakentaneet.
+
+Mutta hiljaa, äänettöminä ja saavuttamattomina he lepäsivät tuolla
+alhaalla. He eivät näyttäneet kuulevan minua.
+
+Ehkäpä he sittenkin kuulivat. Ehkäpä nuo muistot, jotka ovat
+ympäröineet minua näinä viime vuosina, ovat heidän lähettämiään. En
+tiedä, mutta kernaasti tahtoisin sitä uskoa.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75430 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b26f1a3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75430 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75430)