diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75430-0.txt | 8142 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 8159 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75430-0.txt b/75430-0.txt new file mode 100644 index 0000000..31815a9 --- /dev/null +++ b/75430-0.txt @@ -0,0 +1,8142 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75430 *** + +language: Finnish + + + + +LAPSUUDENKOTI + +Kirj. + +Selma Lagerlöf + + +Suomentanut + +Helmi Krohn + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1922. + + + + +SISÄLLYS: + +Strömstadin matka. + Lapsentyttö. + Suuri vieras. + Karlstadin matka. + »Uddeholmin» hytissä. + Kultasepän puodissa. + Harmaa saari. + Paratiisilintu. + Muistolahja. + +Vanhan emännöitsijän tarinoita + Isoäiti. + Lepokivimäen kummitus. + Pastori Wennervik. + Ukkohanhi. + Sopulit. + Ahti. + Rykmentinkirjuri. + Nostoväki. + +Vanhoja rakennuksia ja vanhoja ihmisiä + Kivimajat. + Naha-arkku. + Paalu-aitta. + Renkituvan kamari. + Neitsyt. + Morsiuskruunu. + Vackerfeldt. + Orkesteri. + +Uusi Mårbacka. + Seitsemäntoista kissaa. + Uusi navetta. + Puutarha. + Katonkannattimet. + +Arkea ja juhlaa. + Ettone. + Mamselli Broström. + Matka Kyöpelinvuorelle. + Bellmanin laulu. + Poikia ja tyttöjä. + Vanha sotilas. + Toivon maa. + Kuoreitten aika. + Elokuun seitsemästoista. + +Jälkikirjoitus. + + + + + + +STRÖMSTADIN MATKA. + + + + +Lapsentyttö. + + +Mårbackassa oli kerran lapsentyttö nimeltä Mäki-Kaisa. Hän oli hyvinkin +kolmen kyynärän mittainen, kasvot olivat suuret ja karheat, piirteet +ankarat ja tummat, kädet kovat ja täynnä halkeamia, joihin lasten +hiukset tarttuivat kiinni hänen kammatessaan heitä, ja luonteeltaan hän +oli synkkä ja alakuloinen. + +Sellainen ihminen tuskin on omiaan lastenhoitajaksi, ja rouva +Lagerlöf olikin ollut kovin kahden vaiheilla, ennenkuin otti hänet +palvelukseensa. Ei hän ollut aikaisemmin palvellut, ei hänellä +ollut hyviä perinnöllisiä edellytyksiäkään, eikä hän ollut tottunut +ihmistapoihin, sillä hän oli kasvanut Mäen köyhässä torpassa +metsäharjulla Mårbackan yläpuolella, missä ei ollut ainoatakaan ihmistä +lähitienoilla. + +Mutta varmaan ei ketään muutakaan ollut tarjolla, ja niinpä tyttö oli +tullut taloon. Rouva Lagerlöf oli ollut valmistunut siihen, ettei tämä +osaisi panna vuodetta kokoon eikä sytyttää tulta uuniin eikä valmistaa +kylpyä, ja jokseenkin helposti hän oli saanut hänen oppimaan kaikki +nämä työt. Kernaasti tyttö myös joka päivä lakaisi lastenkamarin +lattian ja pyyhki tomut ja pesi lasten vaatteet. Mutta sensijaan rouva +Lagerlöfin oli aivan mahdotonta opettaa hänelle, miten hänen tuli olla +lasten parissa. Tyttö ei tahtonut leikkiä heidän kanssaan, ei koskaan +sanonut heille ainoatakaan ystävällistä sanaa, ei osannut kertoa satuja +eikä laulaa ainoatakaan laulua. Ei hän mitenkään tahtonut olla paha +hoidokeilleen, mutta hän oli kerta kaikkiaan sellainen luonteeltaan, +ettei hän pitänyt melusta ja touhusta ja naurusta. Hänestä oli +mieluisinta, jos lapset istuivat hiljaa tuolillaan puhumatta tai +liikahtamatta. + +No niin, rouva Lagerlöf oli joka tapauksessa varsin tyytyväinen häneen. +Mitä siihen tuli, ettei lastentyttö osannut kertoa satuja, niin oli +Mårbackan lapsilla vielä isoäitinsä. Joka aamupäivä, niin pian kuin hän +oli pukeutunut, kävi hän istumaan makuukamarin nurkkasohvaan. Ja heti +kaikki lapset keräytyivät hänen ympärilleen, ja hän lauloi ja kertoi +heille aina päivällisiin saakka. Ja olipa heillä leikkitoverikin, sillä +luutnantti Lagerlöf telmi heidän kanssaan niin pian kuin hänellä oli +hiukankin aikaa. + +Mäki-Kaisa oli vahva ja kärsivällinen ja uskollinen ja häneen saattoi +täysin luottaa. Jos herrasväki läksi kutsuihin, voivat he luottaa +siihen, ettei hän juossut tiehensä eikä jättänyt lapsia yksin +lastenkamariin. Hän olisi ollut aivan erinomainen, jos hänellä olisi +ollut vain hiukan kevyempi käsi. Mutta hän ei osannut hellävaroin +pistää pieniä käsivarsia leninginhihoihin. Saippuavaahto pärskyi aina +lasten silmiin, kun heitä pestiin, ja kammatessa tuntui siltä, kuin +olisi hiuskarvat yksitellen revitty päästä. + +Mårbackan lastenkamari oli valoisa ja lämmin ja tilava huone, paras +koko talossa, mutta sillä oli se vika, että se oli päätyhuone, joten +oli pakko alakerran eteisen kautta kiivetä portaita ylös ja sitten +kulkea ullakon poikki päästäkseen sinne. Ja kiertoportaat olivat jyrkät +ja vaivalloiset pikku jaloille, siksi oli ollut hyvinkin mieluista, +kun entinen lapsentyttö nosti lapsen käsivarrelleen ja kantoi hänet +portaita ylös, mutta sellaista ei Mäki-Kaisa näyttänyt ymmärtävän. Ja +peloittavaa oli kulkea ullakon poikki, varsinkin iltaisin, kun pimeä +oli laskeutunut maille ja pikku kätöset välttämättä olisivat kaivanneet +suurta kättä, johon tarttua kiinni. Mutta Mäki-Kaisa, joka oli tottunut +villiin, synkkään metsään, arveli kai, että Mårbackan ullakko oli +turvallinen ja varma paikka. Hän kulki vain eteenpäin ojentamatta +kellekään kättä. Sai olla tyytyväinen, jos ennätti saada hänen hameensa +liepeestä kiinni. + +Vuoteet, joissa kolme lasta nukkui, olivat Askersbyn kelpo +nikkarivanhuksen tekemät, ja ne olivat erittäin sievät sorvattuine +nappuloineen pääpuolessa. Mutta ne olivat aukivedettävät, sillä niin +suuri kuin lastenkamari olikin, vei kuitenkin kolme vuodetta paljon +tilaa, ja hyvä oli työntää ne kokoon päiväksi. Eikähän se itsessään +ollut mikään vika, mutta miten lieneekään Askersbyn kelpo nikkarivanhus +tehnyt nuo vuoteet, sillä öisin ne tuon tuostakin katkesivat kahtia. + +Se, jolle näin kävi, heräsi tietysti makeimmasta unestaan, ja kun hän +huomasi vuoteen keskeltä katkenneen, hän koetti tietenkin kyyristyä +kokoon vuoteen yläpuoleen ja toivoi nukahtavansa uudelleen. Mutta se +ei onnistunut niinkään helposti, vaan hetken kuluttua nukkuja ojensi +suoraksi jalkansa antaen niiden riippua laidan yli. Siten hän makasi +odotellen unta, kunnes oli yhtä virkku kuin keskellä päivää, ja silloin +hän vihdoin päätti nousta ja koettaa asettaa vuoteen osat paikoilleen. +Ja kun hän luuli onnistuneensa ja vuodevaatteet olivat paikallaan, +ryömi hän niin varovaisesti kuin suinkin vuoteeseen ja ojentautui +mielihyvin suoraksi. Kaikki kävi hyvin, uni tuli hiljaa hiipien, +mutta samassa hän sattui varomattomasti käännähtämään. Ja rits, rats +kuului vain, vuode katkesi uudelleen, eikä unesta sinä yönä ollut enää +vähintäkään toivetta. + +Mutta Mäki-Kaisa nukkui kaiken aikaa, eikä kenenkään mieleen +juolahtanutkaan herättää häntä ja pyytää häntä auttamaan. Entinen +lastentyttö oli heti herännyt, niin pian kuin jonkun vuode oli +rasahtanut, ja hän oli asettanut sen helposti ja pian paikoilleen +kenenkään tarvitsematta edes pyytää hänen apuaan. + +Lastenkamarin yläpuolella oli pieni, ahdas luhti, joka oli täynnä +vanhoja rikkinäisiä kangaspuita ja rukkeja, ja tämän rojun joukossa +asusti kissapöllö. Se vasta oli merkillinen otus pitämään meteliä. +Öisin lasten mielestä kuulosti aivan siltä, kuin joku olisi laahannut +suuria, raskaita hirsiä heidän päänsä yläpuolella. Mutta kun he +säikähtivät melua, oli entinen lastentyttö nauranut heille ja sanonut, +ettei ollut mitään pelon syydä, sillä kissapöllö siellä vain piti +ääntä. Mutta Mäki-Kaisa, joka oli kotoisin metsästä, pelkäsi kaikkia +eläimiä. Ne olivat hänen mielestään pahoja henkiä, ja kun kissapöllö +herätti hänet öisin, otti hän virsikirjan esille ja alkoi lukea. Hän ei +osannut rauhoittaa pikku lapsia, vaan pelästytti heitä vielä enemmän, +niin että kissapöllö parka muuttui suureksi jättiläiselukaksi, jolla +oli kissanpää ja kotkansiivet. Ja mahdotonta on sanoin selittää, miten +lapsoset vapisivat aina sydän juuriaan myöten ajatellessaan, että +tuollainen hirviö asusti heidän yläpuolellaan. Sehän voisi ehkä repiä +reiän kattoon suurilla kynsillään ja tulla heidän luokseen! + +Väärin olisi väittää, että Mäki-Kaisa laiminlöi lapsia tai piteli heitä +pahoin. Ei sinne päinkään. Entinen lapsentyttö ei ollut pitänyt heitä +aina siisteinä ja ehjinä, mutta hän oli ollut sanomattoman hyvä heille. + +Lasten suurimpana aarteena siihen aikaan olivat heidän kolme +pientä tuoliaan. He olivat saaneet ne lahjaksi Askersbyn kelpo +nikkarivanhukselta. He eivät tienneet, oliko hän antanut ne +korvaukseksi epäonnistuneista vuoteista, mutta melkein he niin +uskoivat. Tuolit eivät olleet epäonnistuneita, ne olivat vahvat ja +vankat. Niitä saattoi käyttää pöytänä ja rekenä, lapset saattoivat +ratsastaa niillä pitkin huonetta ja nousta niille seisomaan ja hypätä +lattialle, he saattoivat kaataa ne kumoon, niin että ne tekivät navetan +ja tallin virkaa, niin, niitä voitiin käyttää aivan kaikkeen. + +Mutta vasta sitten, kun käänsi tuolit ylösalaisin, saattoi täysin +käsittää, miksi lapset panivat niihin niin suurta arvoa. Silloin +näet näkyi jokaisen tuolin pohjassa lasten kuvat. Yhdessä oli Johan, +sinipukuinen poika, jolla oli suunnaton piiska kädessä, toisessa Anna, +pieni suloinen tyttö, punainen puku yllä ja keltainen paimenhattu +päässä, haistellen kukkakimppua, ja kolmannessa oli Selma, pieni tytön +tyllerö, yllä sininen puku ja raidallinen esiliina, mutta hänellä ei +ollut mitään päässä eikä kädessä. + +Nämä kuvat oli maalattu tuoleihin, jotta jokainen tuntisi omansa, ja +lasten mielestä ne olivat paljoa enemmän heidän omansa kuin vaatteet +ja kaikki muu, mitä vanhemmat olivat antaneet heille. Vaatteet +kulkivat toiselta toiselle, siitä heillä oli alituisia todisteita, ja +heidän hienot leikkikalunsa suljettiin kaappeihin tai pantiin talteen +vierashuoneen hyllylle, mutta tuoleja, jotka olivat merkityt heidän +kuvillaan, ei kukaan voinut riistää heiltä. + +Siksi Mäki-Kaisa teki kovin pahoin, kun hän joskus nosti kaikki kolme +tuolia korkealle koivupiirongille, niin etteivät lapset voineet saada +niitä käsiinsä. Olkoon, että hän vasta oli pessyt lattian ja että +märkään permantoon tuli rumat jäljet, kun he laahasivat pikku tuolejaan +sitä pitkin, mutta entinen lapsentyttö ei olisi koskaan hennonut ottaa +tuoleja heiltä lyhyeksi hetkeksikään. + +Rouva Lagerlöf huomasi kylläkin, ettei lapsentyttö ymmärtänyt hänen +pikku lapsiaan. He pelkäsivät häntä, he eivät viihtyneet hänen +parissaan. Mutta Mäki-Kaisa oli pestattu vuodeksi, ja ennenkuin se +oli kulunut loppuun, ei juuri voinut antaa hänen muuttaa. Rouva +toivoi asian parantuvan niin pian kuin kesä tuli, ja lapset saivat +leikkiä kaiket päivät ulkona eivätkä joutuneet niin paljon tekemisiin +lapsentytön kanssa. + +Eräänä aamupäivänä kesän alussa sattui kuitenkin, että nuorin pikku +tyttö oli jäänyt yksin lasten kamariin. Hän istui vetosängyssään +ihmetellen niissä kaikki ihmiset olivat, ja samalla hän tunsi olevansa +merkillisen väsynyt ja voimaton. + +Toinnuttuaan hiukan hän muisti, että aikaisemmin aamupäivällä hän +sekä toiset lapset olivat käyneet luutnantti Lagerlöfin kanssa Åsin +kylpylaitoksella uimassa. Kotiin palattua oli Mäki-Kaisa vienyt kaikki +kolme täysissä pukimissaan vuoteeseen nukkumaan hetken aikaa ennen +päivällistä. + +Mutta vuoteet, joissa Anna ja Johan olivat nukkuneet, olivat nyt +tyhjät, ja siitä lapsi päätti, että he olivat nousseet ja menneet pois. + +Ehkäpä he olivat jo puutarhassa leikkimässä. Tyttönen oli hiukan +pahoillaan ajatellessaan, että he olivat lähteneet pois ja jättäneet +hänet yksin lastenkamariin. Mutta sille ei voinut mitään. Täytyi +koettaa kiivetä vuoteesta maahan ja mennä heidän perässään. + +Hän oli kolmen ja puolen vuoden vanha, ja osasi erittäin hyvin avata +oven ja kavuta ullakon portaita alas. Mutta vaarallisinta oli kulkea +ihan yksin ullakon poikki, ja hän kuunteli, tulisikohan kukaan häntä +noutamaan. + +Ei, portaista ei kuulunut askeleita, hänen oli kai pakko yrittää omin +voimin. Mutta hänen aikoessaan nousta vuoteestaan ei se onnistunutkaan. + +Hän yritti kerran toisensa jälkeen, mutta vaipui aina istualleen. Hänen +jalkansa tuntuivat niin kummallisilta, ikäänkuin ne eivät olisi olleet +hänen omansa. Hän ei voinut hallita niitä vähääkään. + +Pikku tyttö kauhistui. Tuo voimattomuuden tunne, joka valtasi hänet, +kun ruumis ei tahtonut totella, oli niin kammottava, että hän muisti +sen kauan, kauan jälkeenpäin, niin, läpi koko elämänsä. + +Hän alkoi tietysti itkeä. Hän oli epätoivoissaan ja suunniltaan, eikä +ketään aikaihmistä ollut lähellä häntä auttamassa ja lohduttamassa. + +Kauan hän ei kuitenkaan ollut yksin. Ovi avautui, ja kynnyksellä seisoi +Mäki-Kaisa. »Eikö Selma tule päivällistä syömään?» sanoi hän. »Isot +ovat jo...» + +Sen pitemmälle hän ei päässyt. Pikku tyttö ei ajatellut lainkaan, että +kynnyksellä seisoi jörö lapsentyttö. Suuressa tuskassaan hän näki vain, +että aikaihminen, joka saattoi auttaa häntä, oli tullut huoneeseen, ja +hän ojensi hänelle käsivartensa. + +»Ota minut, Mäki-Kaisa», huusi hän, »ota minut!» + +Kun Mäki-Kaisa tuli vuoteen ääreen, kietoi tyttö kätensä hänen +kaulaansa ja painautui häntä vasten, niinkuin ei kukaan lapsi ennen +ollut tehnyt. Mäki-Kaisan olennon läpi kulki vähäinen vavistus. Hän ei +voinut saada ääntään oikein vakavaksi kysyessänsä: »Mikä Selman on? +Oletko sairas?» — »En osaa kävellä, Mäki-Kaisa», sanoi lapsi. + +Silloin vahvat käsivarret nostivat hänet niin kevyesti, ikäänkuin hän +olisi ollut pieni kissanpoikanen, ja äkkiä tuo ankara ja vakava ihminen +tiesi, miten hänen tuli puhella lapselle. + +»Ei Selman tarvitse silti itkeä», sanoi hän. »Minä kannan.» + +Samassa pienokaisen suru oli kokonaan kadonnut. Hän ei pelännyt eikä +ollut onneton enää. Mitäpä sillä väliä, vaikkei hän osannutkaan itse +kävellä, kun Mäki-Kaisa tahtoi kantaa häntä? Ei kenenkään tarvinnut +sanoa sitä hänelle, hän ymmärsi sen itsestäänkin, että sillä, jolla oli +niin voimakas ja hyvä ystävä kuin Mäki-Kaisa, ei ollut mitään hätää. + + + + +Suuri vieras. + + +Johan ja Anna jätettiin kokonaan omiin heteisiinsä siinä hirveässä +hälinässä, jonka Selman sairaus sai aikaan. + +Käsittäähän sen. Johan oli jo seitsemän vuoden vanha ja opetteli +lukemaan herra Tybergin johdolla. Hänhän oli poika, ja häntä pidettiin +miltei vanhimpana lapsena; tosin hänellä oli vanhempi veli, mutta +tämä ei ollut koskaan kotona, vaan oleskeli Filipstadissa äidinisän +ja -äidin luona. Ja äkkiä oli nyt käynyt niin, ettei kukaan muistanut +häntä, ainoastaan nuorinta tyttöä. + +Ja mitä Annaan tuli, niin oli hän viiden vuoden vanha, ja hän osasi +jo ommella ja virkata, ja hän oli kaunis katsella ja vanhin tytär ja +äidin lemmikki. Mutta mitä iloa siitä kaikesta oli, kun Selma nyt oli +keksinyt sairastua? + +Kas, kaikki aikuiset tulevat kovin liikutetuiksi nähdessään lapsen, +joka ei voi kävellä. »Mitenkä tuo raukka pääsee elämän läpi?» sanovat +he. »Ei hän saa nähdä maailmaa, vaan hänen on pakko istua yhdessä +kohdin. Ei hän voi mennä naimisiin eikä myöskään elättää itseään. Kyllä +hänen elämänsä tulee kovin tukalaksi.» Ja kaikki he osoittivat suurta +lempeyttä ja sääliä sairaalle tytölle, eivätkä Johan ja Anna olleet +siitä pahoillansa. Mutta eihän aikuisten silti olisi tarvinnut unohtaa, +että toisiakin lapsia oli olemassa. + +Pahin kaikista oli Mäki-Kaisa. Hän kantoi Selmaa selässään ja leperteli +hänen kanssaan ja puheli hänelle, että hän oli oikea Jumalan enkeli. +Vaikka eipä isä ja äiti ja isoäiti ja täti olleet juuri sen parempia. +Eikö tuo kelpo Askersbyn nikkarikin ollut laittanut hänelle pieniä +vaunuja, joissa Mäki-Kaisa veti häntä? Ja saiko Johan tai Anna koskaan +vetää niissä hiekkaa? Ei, ne olivat vain Selmaa varten, niitä ei saatu +liata. + +Sekä Johan että Anna tiesivät, että ennen, kun Selma vielä voi kävellä, +ei hänessä ollut mitään merkillistä, mutta nyt ei voinut tulla +vieraita taloon ilman että hänet tuotiin sisään, jotta he saisivat +katsella ja käännellä häntä. Ja jos joku talonpoikaisvaimo tuli +keittiöön, niin heti Mäki-Kaisa oli siellä ja näytti hänelle Selmaa. +Mutta harmittavinta oli se, että Mäki-Kaisa alituisesti kehui, miten +kiltti ja ihmeellinen Selma oli. Ei hän koskaan itkenyt eikä koskaan +ollut pahalla tuulella, vaikkei hän voinutkaan liikkua. Johan ja Anna +ihmettelivät, miksipä hän ei olisi ollutkin kiltti. Hänenhän oli +kerrassaan hyvä olla! Häntä kannettiin ja palveltiin ja hemmoiteltiin +päivät pitkät. + +Niin, Johan ja Anna olivat yhtä mieltä siitä, että Mäki-Kaisa oli +kovin kiusallinen. Hän ei sietänyt, että rouva Lagerlöf olisi ommellut +Annalle kauniimman puvun kuin Selmalle, ja jos joku sattui sanomaan +Johanista, että hän oli kohtelias ja kiltti, niin ei hän koskaan voinut +olla huomauttamatta, että olisikin suuri häpeä, jollei hän olisi +kiltti, hän kun kykeni kävelemään ja liikkumaan mielensä mukaan. + +Oikeinhan se oli, arvelivat sekä Johan että Anna, että vanha tohtori +Hedberg Sunnesta kutsuttiin kerta toisensa jälkeen katsomaan Selmaa. +Eivät he voineet moittia sitäkään, että kysyttiin neuvoa Högmanin +Ingaltakin, joka usein tuli taloon lukemaan loitsuja porsaille +ja lehmille. Mutta liikaa heistä sittenkin oli, että kerran, kun +luutnantti Lagerlöf ei ollut kotona, isoäiti ja emännöitsijä ja +Mäki-Kaisa yksissä neuvoin kutsuttivat Mårbackaan Högbärgssäteristä +vaarallisen vanhan noita-akan, joka tervasi joka kiirastorstai luutansa +ja lensi Kyöpelinvuorelle. Johan ja Anna olivat kuulleet, että hänellä +oli voimaa sytyttää talo tuleen vain katselemalla sitä. He olivat kovin +levottomia koko ajan, kun noita oli Mårbackassa. Heidän mielestään +Mäki-Kaisa teki väärin tuodessaan sellaisia hirveitä ihmisiä taloon. + +Tietysti he toivoivat Selman parantuvan. He toivoivat sitä hartaammin +kuin kukaan muu. Mutta heistä ei ollut lainkaan hauskaa, että hän +oli hankkinut itselleen sellaisen taudin, jota ei kukaan osannut +parantaa. Mutta Mäki-Kaisan mielestä se varmaan oli hauskaa. Kun ei +tohtori Hedberg, joka niin monta kertaa oli parantanut heidät yskästä, +eikä Högmanin Inga, joka sai aina porsaat ja lehmät paranemaan, eikä +vaarallinen Högbärgssäterin noita, joka osasi noitua luudan, kun +ei kukaan heistä voinut parantaa Selmaa, niin arveli Mäki-Kaisa, +että hän tuli päivä päivältä yhä ihmeellisemmäksi. Vihdoin, kun +luutnantti Lagerlöf läksi hänen kanssaan Karlstadiin ja näytti häntä +rykmentinlääkäri Kaakille, joka oli Karlstadin etevin lääkäri, eikä +hänkään voinut hänelle mitään, niin kävi Mäki-Kaisa niin ylpeäksi, että +oli vallan haljeta. Mutta eikö olisi ollut parempi, jos Selman tauti +olisi ollut sellainen, että se olisi voinut mennä ohitse? Sitä mieltä +he ainakin silloin olivat. + +Johan ja Anna sanoivat, että ikävintä koko jutussa oli se, että +Mäki-Kaisa oli niin liian kiltti Selmalle, että tämä aivan hemmoteltiin +piloille. Niin pieni kuin hän olikin, oli hän keksinyt, ettei hänen +tarvinnut olla yhtä tottelevainen kuin muitten lasten, jotka kykenivät +seisomaan jaloillaan. Ennen kaikkea hänen ei tarvinnut syödä ruokaa, +joka ei ollut hänelle mieleen. Kun rouva Lagerlöf pani hänen eteensä +muhennettuja porkkanoita tai pinaattia tai kovaksi keitettyjä munia tai +olutkeittoa, niin hänen ei suinkaan tarvinnut syödä annostansa loppuun +niinkuin ennen vanhaan. Niin pian kuin Selma työnsi lautasen luotaan, +läksi Mäki-Kaisa keittiöön emännöitsijän luo ja toi sellaista ruokaa, +josta hän piti. + +Mutta ei siinä kyllin, vaan Johan ja Anna huomasivat, että kun ei +tohtori Hedberg eikä Högmanin Inga eikä vaarallinen Högbärgssäterin +noita voineet parantaa Selmaa, niin muuttui hän niin merkilliseksi, +ettei hän huolinut enää syödä tavallista arkiruokaa, vaan hädin tuskin +tyytyi kananpoikiin ja uusiin perunoihin tai mansikoihin ja kermaan. +Mutta kun hän oli käynyt Karlstadissa, eikä tohtori Haak ollut voinut +parantaa häntä, niin hän ei välittänyt enää muusta kuin marjahillosta +ja leivoksista. + +Johan ja Anna olivat kuulleet, että täti Nana Hammargren Karlstadissa +oli ollut aivan epätoivoissaan Selman tähden. Hän oli ennustanut, että +lapsi kuolisi nälkään. Ja Johan ja Anna olivat varmat siitä, että ellei +pian tapahtuisi muutosta, niin ei asia tosiaan päättyisi hyvin. + +Mutta pian tapahtuikin muutos. + +Eräänä aamuna otti Mäki-Kaisa pikku tytön selkäänsä ja kantoi hänet +kyökkikamariin. Siellä oli iso, valkea auki vedettävä sohva, jossa +vanha rouva Lagerlöf tavallisesti nukkui, ja Mäki-Kaisa meni tytön +kanssa vuoteen luo. »Nyt Selma saa nähdä jotakin», sanoi hän. Ja +samassa hän laski hänet patjalle. + +Vuoteen yli oli heitetty lakana, mutta kukaan ei ollut maannut siinä +yöllä, eikä siinä nytkään ollut ketään. Vanha rouva Lagerlöf, joka +tavallisesti pukeutui vasta myöhemmin päivällä, istui jo täysissä +tamineissaan sohvassa, ja mamselli Lovisa Lagerlöf, joka myöskin asui +kyökkikamarissa, oli niinikään puettu. Molemmat näyttivät iloisilta ja +tyytyväisiltä, ja kun pikku tyttö oli laskettu vuoteelle, nousivat he +ja tulivat hänen luokseen. + +»Tiedätkös, yöllä tuli meille suuria vieraita», sanoi isoäiti hymyillen +hänelle. Tyttökin alkoi nauraa, sillä mikään ei ollut sen hauskempaa +kuin se, että taloon tuli vieraita. + +Sitten hän katseli ympärilleen huoneessa ja koetti arvailla, missähän +nuo vieraat saattoivat olla. Ei ainakaan täällä kyökkikamarissa +ollut ketään. Ei keltaisessa nurkkakaapissa, ei korkean seinäkellon +takana eikä tädin lipaston aha. Kyökkikamarissa oli yksi ainoa hyvä +piilopaikka, nimittäin kellarin luukun alla, mutta kuinkapa suuret +vieraat voisivat piiloutua sellaiseen paikkaan. + +Kaikki tämä oli kovin merkillistä. Miksi hänen piti istua isoäidin +vuoteella, ja miksi muut tuijottivat sänkyyn, ikäänkuin vieras olisi +ollut siinä? Hän joutui aivan ymmälle ja katsoi toisesta toiseen. Nyt +mamselli Lovisa kumartui eteenpäin ja siirsi hiukan tyynyjä, ja silloin +tyttö näki, että hänen vieressään vuoteella oli pieni pitkulainen +mytty, mutta siihen hän ei kiinnittänyt sen enempää huomiota. +Isoäitihän oli sanonut, että taloon oli tullut suuria vieraita, ja +suurilla vierailla ei voitu tarkoittaa muita kuin pitkämatkaisia +matkustajia, jotka toivat mukanaan isoja karamellipusseja ja +leikkikaluja lapsille. Sellaisia vieraita hän etsi. + +»Ovatko ne tuolla sisällä?» kysyi tyttö osoittaen salin ovea. Hän +koetti kuunnella, kuuluisiko ääniä viereisestä huoneesta. Hän oli +täynnä odotusta, kun kaikki muut näyttivät kovin iloisilta ja +tyytyväisiltä. + +»Vierashan on sinun vieressäsi», sanoi isoäiti ja käänsi pitkulaista +myttyä. Ja nyt hän näki, että sillä oli kaksi pientä kättä ja pienet, +ryppyiset kasvot. + +Hän katsoi halveksivasti kapalovauvaan, sellaisia hän oli nähnyt +ennenkin, eikä hän välittänyt siitä vähääkään. Hän käänsi pois +silmänsä, ajatukset askartelivat vieraissa ja karamellipusseissa. + +»Katsohan, tämä on pieni sisko, joka tuli viime yönä sinun luoksesi», +sanoi Lovisa-täti. »Hänelle sinun pitää olla oikein kiltti.» + +Tähän hän ei ollut lainkaan valmistunut. Kernaasti hän olisi ottanut +vastaan siskon, jos se olisi osannut puhua ja kävellä. Mutta tuo +kapalovauva ei huvittanut häntä laisinkaan. + +Mutta — nyt hänelle selvisikin, ettei suuria vieraita ollutkaan +saapunut taloon. Isoäiti oli tarkoittanut vain tätä lapsiraukkaa. Sillä +ei ollut mukanaan karamellipusseja, sen hän ymmärsi. + +Ja kun tämä seikka oli selvinnyt hänelle, tunsi hän katkeraa +pettymystä. Hän ei voinut pidättää itkuaan, ja Mäki-Kaisan piti ottaa +hänet jälleen selkäänsä ja kantaa hänet keittiöön, jotta hän ei +herättäisi suurta vierasta. + +Mutta hänellä oli täysi syy itkeä, sillä tämän jälkeen hänen onnensa ja +suuruutensa aika päättyi. Mäki-Kaisan täytyi auttaa rouva Lagerlöfiä +hoitamaan pientä tulokasta, ja tämä oli vieläkin avuttomampi kuin Selma +itse. Pienokaiselle oli mahdoton puhua järkeäkään, ja niinpä täytyi +isomman aina odottaa ja olla kärsivällinen. + +Tämän jälkeen ei häntä enää yhtä usein kuin ennen näytetty +vieraillekaan. Nyt tahtoivat kaikki tarkastaa ja kehua kapalovauvaa. +Ihmeellisyyden loisto oli kokonaan karissut hänestä, hän ei ollut enää +sen kummempi kuin Anna tai Johan. Monta surkeaa hetkeä seurasi nyt +vuoden pitkään. Ei siinä kyllin, ettei hän saanut enää elää leivoksilla +ja marjahillolla, mentiinpä niinkin pitkälle, että kun rouva Lagerlöf +pani hänen eteensä muhennettuja porkkanoita tai pinaattia tai +silpoherneitä, niin ei kukaan vienyt pois hänen lautastaan eikä antanut +hänelle muuta ruokaa, vaan hän sai syödä sen, mitä hänen eteensä oli +pantu. + +Jos Anna sai kauniimman puvun kuin hän, niin ei kukaan huomauttanut sen +johdosta. Päin vastoin kaikkien mielestä se oli aivan oikein, sillä +olihan Anna vanhin tytär. + +Niin, joskus oli sielu aivan synkkänä sen johdosta, ettei hän ollut +aivan varma siitäkään, eikö vain Mäki-Kaisa pitänytkin pienokaisesta +yhtä paljon kuin hänestä. + + + + +Karlstadin matka. + + +Mäki-Kaisa ja hänen suojattinsa olivat matkalla. He istuivat suurten +kuomuvaunujen kuskipukilla tallirenki Magnuksen vieressä, joka tunsi +niin suurta edesvastuuta ohjatessaan kolmea hevosta huonolla Karlstadin +tiellä, ettei hän malttanut sanoa sanaakaan. + +Vaunuissa istuivat rouva Louise Lagerlöf ja mamselli Lovisa Lagerlöf +takaistuimella ja Johan ja Anna edessä. Monta vertaa hauskempi oli +kuskipukilla istuen katsella hevosia, kuin olla suljetun kuomun alla, +ja Johan olisikin kernaasti tahtonut ajaa kuskin vieressä, mutta +rouva Lagerlöf oli sanonut, ettei Mäki-Kaisa mitenkään voinut istua +puristuksissa etuistuimella, ja Selman piti tietysti saada olla siellä, +missä Mäki-Kaisakin. Luutnantti Lagerlöf oli myöskin matkassa, mutta +hän ajoi edeltä pienillä yhdenistuttavilla rattailla. + +Vuosi oli nyt kulunut siitä, kun pikku tytön jalka oli tullut kipeäksi, +eikä hän vieläkään voinut seisoa sillä. Nyt oli määrä oikein vakavasti +yrittää kivun poistamista ja lähteä hänen kanssaan länsirannikolle. Hän +oli ainoa sairas koko matkaseurueessa, mutta saattoivathan kylvyt olla +hyödyksi heille kaikillekin. + +Miten olikaan, niin pikku tyttö oli kokonaan unohtanut kipunsa +istuessaan kuskipukilla. Hän ei ajatellut mitään muuta, kuin että hän +ja Mäki-Kaisa matkustivat nyt yhdessä ja että pienokainen oli jätetty +kotiin. Ja nyt hän toivoi, että entiset onnenpäivät, joita hän ei +koskaan voinut unohtaa, palaisivat jälleen. + +Hän painautui lujasti Mäki-Kaisaa vasten, kietoi käsivartensa hänen +kaulaansa ja kysyi häneltä kerran toisensa jälkeen, eikö Kaisa +iloinnut, kun he kaksi saivat nyt häiritsemättä olla yhdessä. + +Mäki-Kaisa ei vastannut montakaan sanaa, mutta siihen tyttö ei +kiinnittänyt huomiota. Mäki-Kaisa ei ollut koskaan ollut erikoisen +puhelias. + +Suuri Karlstadiin vievä maantie oli siihen aikaan, samoinkuin vielä +nykyäänkin, hyvin mäkinen. Siinä oli mutkainen Bävikin mäki ja +Gunnarsbyn mäki, joka oli puolen penikulman pituinen, ja Sundgärdin +mäki, joka oli aivan äkkijyrkkä, ja Klevan mäki, joka oli vaarallisin +kaikista, sillä sen toisella sivulla aukeni pohjaton syvyys. Tuo tie +oli niin mäkinen kuin olisi ajanut taivaan ja maan välillä. Luutnantti +Lagerlöf oli valjastuttanut kolme hevosta vaunujen eteen, jotta matka +sujuisi helpommin, mutta tähän järjestelmään olivat sekä hevoset että +ajomies tottumattomat. + +Jos mikä lisäsi pikku tytön iloa hänen saadessaan nyt pitää Mäki-Kaisan +yksinään, niin riemastutti häntä se, että sai istua tämän rinnalla +kuskipukilla ja katsella kolmea rajua hevosta, jotka vetivät raskaita +vaunuja kuin pientä leikkikalua ikään ja karauttivat niin kovaa kyytiä +käänteissä, että vaunut pyörähtelivät vain kahden pyörän varassa. Siinä +oli alituista vaihtelua: väliin hevoset laahustivat jäykin jaloin mäkiä +alas, väliin, kun tie pudotti kovin äkkijyrkkänä alaspäin, täytyi +tallirenki Magnuksen kohota istualtaan ja piiskata voimainsa takaa +hevosia saadakseen ne juoksuun, jotta korkeat vaunut eivät vierisi +niiden päälle. + +Keskellä tuollaista ihanaa alamäkeä kääntyi pikku tyttö jälleen +Mäki-Kaisan puoleen. + +»Eikö Mäki-Kaisa ole iloinen, kun me kaksi saamme olla yksin? Eikö +Mäki-Kaisa ole iloinen, kun ei vauva ole mukana?» + +Ei nytkään tullut mitään vastausta, ja kun tyttö ihmeissään kääntyi, +niin että saattoi nähdä lapsentytön kasvot, huomasi hän, että +Mäki-Kaisa tuijotti kalpeana eteensä yhteenpuristetuin huulin ja +lujasti pidellen kiinni kuskipukista. + +»Eikö Mäki-Kaisa ole iloinen?» sanoi pienokainen. Mutta hän näki +samalla, ettei Mäki-Kaisa ollut lainkaan iloinen, ja se oli hänelle +niin suuri pettymys, että hän miltei purskahti itkuun. + +Mutta nyt vihdoinkin Mäki-Kaisa vastasi: + +»Ole vaiti, Selma! Ei saa puhua keskellä uhkaavaa vaaraa. En koskaan +ole ollut tämän pahemmassa paikassa, ja jollei sinusta olisi kysymys, +niin olisin aikoja sitten lähtenyt vaunuista ja palannut kotiin.» + +Pienokainen istui ääneti ajatellen vastausta. Hän ei ollut siihen +oikein tyytyväinen. Hän ei pelännyt koskaan ollessaan yhdessä +Mäki-Kaisan kanssa. Hänen mielestään ei Mäki-Kaisankaan olisi pitänyt +pelätä, kun hän oli hänen kanssaan. Sehän oli kaunista, ettei hän +lähtenyt vaunusta ja mennyt kotiin, mutta olisi ollut vieläkin parempi, +jos Mäki-Kaisa olisi iloinnut niin suuresti, ettei olisi tuntenut +pelkoa. + + + + +Uddeholmin hytissä. + + +Mårbackan väki oli yhä matkalla. Mutta nyt he eivät istuneet enää +suurissa kuomuvaunuissa, nyt he olivat kauniissa höyrylaivassa, joka +oli nimeltään Uddeholm. + +Koko päivän he olivat viipyneet Karlstadissa käyden sukulaisia +tervehtimässä ja tehden ostoksia, mutta illan suussa he olivat ajaneet +kaupungin ulkopuolelle ja odottaneet hyvän aikaa pitkällä sillalla, +joka ulottui kauaksi suureen Vänern-järveen. Ja Mäki-Kaisa oli heti +tullut levottomaksi, sillä järvi oli toisella puolella aivan rannaton, +niin että hänestä näytti kuin tuolla kaukana olisi ollut maailman loppu. + +Omituiselta näytti sekä hänen että toistenkin mielestä, kun kaunis +valkoinen laiva sukelsi esiin rannattomalta selältä ja lähestyi siltaa +ottaakseen heidät mukaansa. + +Mäki-Kaisa oli seurannut toisten mukana nähdessään, että luutnantti +ja rouva ja mamselli Lovisa ja Johan ja Anna epäröimättä astuivat +rantaporrasta myöten laivaan. Hän tiesi, että luutnantti Lagerlöf oli +siksi omantunnon tarkka mies, ettei hän tieten tahallaan syössyt pieniä +lapsiaan hengenvaaraan, mutta miten sillä kohtaa kävisi, jossa maailma +loppui, sitä hän ei voinut ymmärtää. + +Kernaasti hän olisi jäänyt kannelle nähdäkseen, syöksyikö vesi suoraan +syvyyteen vai minnekä se katosi, mutta niin pian kuin tuli pimeä, +piti Mårbackan kaikkien naisten ja lasten mennä kannen alle. Heidät +saatettiin pieneen komeroon, jota nimitettiin hytiksi, ja se oli niin +pieni, ettei pienempää huonetta voinut ajatellakaan, ja siellä he +asettuivat yösijoilleen. + +Kapealla sohvalla, joka täytti koko pitkän seinän, makasi rouva +Lagerlöf pukimissaan ja vastapäätä häntä samanlaisella sohvalla +mamselli Lovisa. Rouva Lagerlöfin yläpuolella makasi Johan +jonkunmoisella hyllyllä, ja samanlaisella hyllyllä mamselli Lovisan +yläpuolella oli Annan makuupaikka. Lattialla sohvien välissä makasi +Mäki-Kaisa sairas tyttö vieressään, ja siten joka paikka oli sullottu +niin täyteen, ettei ollut vähintäkään tilaa enää kenenkään istua, maata +tai liikkua. + +Valo oli sammutettu, ja kaikki olivat toivottaneet toisilleen hyvää +yötä ja asettuneet levolle. Jonkun aikaa vallitsikin hytissä täysi +hiljaisuus. + +Mutta vähitellen lattia, jolla Mäki-Kaisa ja lapsi makasivat, +alkoi kummallisesti keinua ylös ja alas, ja pienokainen vieri kuin +pallo ensin rouva Lagerlöfin sohvaa vasten ja sitten takaisin taas +Mäki-Kaisan luo. Se oli vain hauskaa, pikku tyttö ei ollut siitä +millänsäkään. Hän vain ei voinut ymmärtää, miksikä lattia ei pysynyt +alallaan. + +Hetken kuluttua hän kuuli äidin ja Lovisa-tädin kuiskailevan keskenään. + +»Taisin syödä liiaksi rasvaista lohta Sjöstedteillä», sanoi rouva +Lagerlöf. + +»Minun mielestäni he tarjosivat kovin sopimatonta ruokaa. Tiesiväthän +he, että meidän oli määrä lähteä Vänernille», sanoi mamselli Lovisa. + +»Niin, Vänern ei ole suopea», sanoi rouva Lagerlöf huoaten. + +Mäki-Kaisakin alkoi kuiskata. »Kuulkaas, rouva», sanoi hän, »olemmeko +nyt tulleet sille kohtaa, missä järvi loppuu ja vesi syöksyy alas +syvyyteen?» + +»Hyvä ystävä, ei järvi lopu koko yönä», vastasi rouva Lagerlöf, joka ei +ymmärtänyt, mitä Mäki-Kaisa tarkoitti. + +Äänet vaikenivat, mutta hiljaista ei silti ollut. Lattia keinui ylös ja +alas, ja pikku tyttö sai edelleen hauskasti kiikkua. + +Nyt rouva Lagerlöf viritti tulitikulla tulta ja sytytti kynttilän. +»Minun täytyy katsoa, pysyvätkö lapset paikoillaan hyllyillään», sanoi +hän. + +»Jumalan kiitos, että sytytit tulen!» sanoi Lovisa-täti. »Mahdotontahan +täällä kuitenkin on nukkua.» + +»Eikö rouva ja mamselli Lovisa huomaa, että me syöksymme yhä alaspäin +ja alaspäin?» valitti Mäki-Kaisa. »Mitenkä me koskaan pääsemme ylös +tästä syvyydestä? Miten me pääsemme takaisin kotiin?» + +»Mitä ihmettä hän tarkoittaa?» sanoi mamselli Lovisa kälylleen. + +»Hän väittää, että olemme tulleet maailman ääreen», sanoi rouva +Lagerlöf, joka ei ymmärtänyt siitä sen enempää. + +Taaskin he makasivat ääneti, kukin omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Pikku +tyttö aavisti, että he pelkäsivät, mutta hänellä itsellään oli hyvä +olla. Hän makasi aivankuin suuressa keinussa. + +Mutta nyt joku tarttui ovenripaan. Punainen esirippu työntyi syrjään ja +luutnantti Lagerlöf seisoi nauraen kynnyksellä ja kurkisti hyttiin. + +»Mitä luulet, Gustav? Nouseeko myrsky?» kysyi rouva Lagerlöf nopeasti. + +»Vai niin, te olette hereillä», sanoi luutnantti Lagerlöf. »Tuuli on +hiukan yltynyt», myönsi hän rauhoittavalla äänellä. »Kapteeni kehoitti +minua sanomaan teille, ettei tästä sen pahempaa tule kuin mitä jo on.» + +»Mitä sinä teet?» kysyi Lovisa-täti. »Etkö pane maata?» + +»Missä minä sinun mielestäsi voisin nukkua, rakas Lovisa?» sanoi +luutnantti Lagerlöf. + +Hänen äänensä kuulosti niin hyväntahtoiselta ja leikilliseltä, kun hän +katseli ympärilleen ja ikäänkuin etsi itselleen makuupaikkaa täyteen +sullotusta hytistä, että kaikki purskahtivat nauruun. Rouva Lagerlöf +ja mamselli Lovisa, jotka äsken olivat olleet hiukan huolissaan ja +tunteneet meritaudin oireita, nousivat istumaan penkeilleen voidakseen +oikein nauraa, Johan ja Anna nauroivat hyllyillään, jotta he olivat +tipahtaa alas, Mäki-Kaisa unohti, että hän pian oli joutuva siihen +kamalaan paikkaan, missä järvi loppui, ja nauroi toisten mukana, ja +pienokainen hänen vierellään oli pakahtua nauruun. + +Luutnantti Lagerlöf ei nauranut usein, mutta hän seisoi hyvin +tyytyväisen näköisenä ovenpielessä. Sen pitemmälle hän ei voinut päästä. + +»Ei teillä näytä olevan mitään hätää», sanoi hän, kun he olivat hiukan +rauhoittuneet. »Minä menen takaisin juttelemaan kapteenin kanssa.» + +Ja hän toivotti heille hyvää yötä ja läksi tiehensä. + +Hytissä tuntui jälleen levottomuutta ja meritaudin oireita, ja rouva +Lagerlöf koetti taaskin turhaan rauhoittaa Mäki-Kaisaa, joka yhä +edelleen pelkäsi heidän syöksyvän syvyyteen. Mutta pikku tyttö oli +varmaan nukahtanut, sillä hän ei muistanut sen enempää yön tapahtumista. + + + + +Kultasepän puodissa. + + +Nyt olivat matkamiesten pahimmat vaivat voitetut. Nyt heidän ei +tarvinnut enää pelätä kaatuvansa kumoon Karlstadin tiellä eikä tulla +merikipeiksi Vänernillä, vaan he olivat onnellisesti saapuneet +Göteborgiin. Täällä he olivatkin heittäneet kaikki huolet mielestään, +ja kauniissa kesäilmassa he lähtivät katselemaan kaupunkia. + +Heidän kulkiessaan Itäistä Satamakatua pitkin astui luutnantti Lagerlöf +etunenässä keppi kädessä, hattu niskassa ja silmälasit nenällä. Hänen +jäljessään kulki rouva Lagerlöf taluttaen Johania kädestä, ja hänen +perässään mamselli Lovisa Annan kanssa, kaikkein viimeisenä astui +Mäki-Kaisa kantaen Selmaa. Ja hän kantoi häntä käsivarrellaan, sillä +hänestä ei ollut sopivaa retuuttaa häntä selässä, koska he nyt olivat +kaupungissa. + +Luutnantti Lagerlöfillä oli ruskea takki ja vaalea olkihattu. Rouva +Lagerlöfillä ja mamselli Lovisalla oli päässä valkoiset panamahatut +leveine, huojuvine lierineen ja hartioilla suuret aito-shaalit, jotka +olivat käännetyt kolmikulmaksi ja miltei peittivät heidän leveät mustat +silkkihameensa ja hienot samettiliivinsä valkoisine etumuksineen +ja valkoisine kohokalvosimineen. Johanilla oli musta samettipusero +ja samanlaiset housut, Annalla kovaksi tärkätty sinipilkullinen +karttuunileninki sekä hattu, päivänvarjo ja krinoliini, ja Selmalla +samanlainen sinipilkullinen kovaksi tärkätty karttuunipuku, mutta +hänellä ei ollut hattua, vaan valkoinen, kotitekoinen hilkka päässä; +päivänvarjoa ja krinoliiniä hänellä ei myöskään ollut. + +Kesken kulkuaan luutnantti kääntyi taakseen ja tarkasteli naisiaan ja +lapsiaan. Hän nyökkäsi päätään hymyillen, saattoi selvästi huomata, +että hänestä oli hauska, kun he kaikki olivat hänen matkassaan. +»Täällä te ette ole ennen käyneet paremmin kuin minäkään», sanoi hän, +»katselkaamme siis tarkasti ympärillemme.» + +Ja he astuivat katua eteenpäin, ja he katselivat taloja ja kanavia ja +pikkusiltoja, vaunuja ja kävelijöitä, kylttejä ja katulyhtyjä, mutta +kaikkein eniten he tietysti tarkastelivat puodinikkunoita. + +Luutnantti Lagerlöf ei kiirehdittänyt heitä, päin vastoin. Hän halusi, +että he katselivat ja nauttivat niin paljon kuin suinkin. »Täällä ei +kukaan tunne meitä», hän sanoi. »Katselkaa niin kauan kuin mielenne +tekee!» + +Lovisa-mamselli tuli muotiliikkeen edustalle ja näki siellä hatun, +joka oli koristettu valkeilla joutsenenuntuvilla ja vaaleanpunaisilla +ruusunnupuilla, ja jäi sen eteen seisomaan pidellen Annaa kädestä. +Ja silloin täytyi myös luutnantti Lagerlöfin ja rouva Lagerlöfin ja +Johanin ja Mäki-Kaisan, joka kantoi Selmaa käsivarrellaan, pysähtyä +untuvahatun eteen. Mamselli Lovisa ei ajatellut toisia, hän seisoi +siinä kuin lumottuna, ja luutnantti nautti nähdessään, miten ihastunut +hän oli. Mutta vihdoin hänen kärsivällisyytensä kuitenkin loppui. + +»Et suinkaan sinä aio laittaa itsellesi tuollaista hattua, Lovisa?» +sanoi hän. »Katsohan, se soveltuu parhaiten seitsentoistavuotiaalle.» + +»Voihan silti vanhakin katsella kaunista», sanoi Lovisa-täti, joka oli +jo jättänyt taakseen ensi nuoruutensa, vaikka hän yhä oli kaunis ja +komea. + +Mutta kun he olivat onnellisesti päässeet eroon untuvahatusta, tulivat +he kultasepän puodin luo, ja nyt pysähtyi luutnantti Lagerlöf itse. +Kun hän oli seisonut siinä hetken aikaa ja katsellut sormuksia ja +rannerenkaita ja hopealusikoita ja pikareja ja kaikkea muuta, mikä oli +asetettu ikkunaan näytteille, alkoi hän ihastuksesta pikkuhiljaa noitua. + +»Tänne me menemme sisään», sanoi hän. + +»Mutta, Gustav», sanoi rouva Lagerlöf, »emmehän me nyt osta tuollaista +tavaraa.» + +Hän laski kätensä miehensä käsivarrelle ja koetti pidättää häntä, mutta +luutnantti Lagerlöf oli jo avannut suuren lasioven ja oli menossa +puotiin. Eivätkä toiset voineet muuta kuin seurata jäljessä, rouva +Lagerlöf Johanin ja mamselli Lovisa Annan kanssa ja Mäki-Kaisa kantaen +Selmaa käsivarrellaan. + +Kun toiset ennättivät sisään, seisoi luutnantti Lagerlöf jo myymäpöydän +luona ja keskusteli nuoren puotilaisen kanssa. + +»Niin, en minä aio ostaa mitään», sanoi hän, »mutta ikkunassa oli niin +paljon kauniita esineitä, että päätin tulla sisään ja pyytää saada +nähdä kaikkea sitä kaunista, mikä sisälläkin on.» + +Nuori herra, jonka kanssa hän puhui, näytti hiukan huolestuneelta eikä +tiennyt oikein mitä vastaisi. Ja rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa +laskivat kumpikin kätensä luutnantin olkapäille ja koettivat saada +hänet ulos puodista. + +Silloin tuli kultaseppä itse sisähuoneista puotiin. Hän oli kai +kuullut, että useita ihmisiä oli tullut sisään ja luuli saavansa tehdä +hyvät kaupat. Hän asettui nuoren kauppa-apulaisen viereen, laski +molemmat kämmenensä myymäpöydälle ja sanoi kohteliaasti: + +»Mitä herrasväki haluaa?» + +Luutnantti Lagerlöf selitti vielä uudestaan mitä hän tahtoi. Hän kysyi +voisiko hän saada nähdä kaikkea sitä kaunista, mitä puodissa oli, +vaikkei hän voinutkaan ostaa mitään. + +Kultaseppä käänsi hiukan päätään ja katsoi pää kallellaan luutnanttia. + +»Herra on varmaan värmlantilainen?» sanoi hän. + +»Värmlantilainen minä olen, hitto vieköön», sanoi luutnantti Lagerlöf, +»mikäpä muukaan?» + +Silloin kaikki, jotka olivat suuressa puodissa, rupesivat nauramaan. +Kaikki kauppa-apulaiset ja konttoristit keräytyivät nauraen luutnantti +Lagerlöfin ympärille, ja sisähuoneista tuli hienosti puettu nainen, +joka oli kultasepän rouva, ja tahtoi hänkin tietää, mitä hauskaa +puodissa oli. + +Mutta rouva Lagerlöf ja mamselli Lagerlöf, he olivat niin hämillään, +että he paljoa mieluimmin olisivat tuskissaan ja hädissään jopa +tärisseet suurissa kuomuvaunuissa tai keinuneet myrskyn käsissä +Vänernillä, kuin seisoneet tässä hienossa puodissa. Ja he yrittivät +taas saada luutnantin pois sieltä. + +»Tule pois, Gustav», sanoivat he. »Lähtekäämme kaikin mokomin pois +täältä!» + +»Ei, ei», sanoi kultaseppä hyvin kohteliaasti, »jääkää vain tänne! Me +näytämme kernaasti mitä meillä on.» + +Hän antoi määräyksensä kauppa-apulaisille, ja nämä avasivat kaappien +ovet ja kiipesivät tikapuita myöten hyllyille ja ottivat alas kaikki +tavarat, niin että pitkä myymäpöytä pian oli täynnään hopea- ja +kultaesineitä. Mutta kultaseppä ja hänen rouvansa ottivat joka esineen +käteensä, näyttivät niitä vieraille ja selittivät, mihin niitä oli +käytettävä ja miten ne oli tehty. + +Luutnantti Lagerlöf otti silmälasit nenältään ja hieroi niitä +silkkinenäliinalla nähdäkseen paremmin. Hän kehui ja ihaili, otti +käteensä raskaita hopeakannuja ja tarkasteli koristeita. »Näetkö, +Lovisa?» sanoi hän. »Tämän vertaista ei ole Sunnen pappilassakaan.» + +Toisen kerran hän piteli hopeatarjotinta aivan Mäki-Kaisan silmien +edessä. »Åsbergin jättiläinen ei varmaankaan syö tämän hienommalta +lautaselta, Kaisa», sanoi hän. + +Kaikki puotiherrat tirskuivat ja naureskelivat ja pitivät heitä +pilkkanaan. Kultaseppä itse ja hänen rouvansa näyttivät hekin +iloisilta, mutta toisella tavalla. He olivat ystävällisiä, sillä +luutnantti Lagerlöf miellytti heitä. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin +he saivat tietää hänen nimensä ja kenen seurassa hän oli, ja että hän +oli matkalla Strömstadiin saadakseen parannusta lapselleen, jolla oli +lanteissa vika, niin ettei hän voinut kävellä. + +Kun rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa näkivät, että kaikki kävi hyvin, +rauhoittuivat he ja ihailivat hekin kauniita esineitä. Rouva Lagerlöf +tuli kovin hyvilleen nähdessään hopealusikoissa saman vanhan mallin, +mikä heillä oli ollut hänen lapsuudenkodissaan, ja mamselli Lovisa +ihastui yhtä suuresti sokerirasiaan kuin äsken untuvahattuun. + +Kun he vihdoin olivat nähneet kyllikseen ja lausuivat jäähyväiset, +niin tuntui siltä, kuin he olisivat eronneet vanhoista ystävistä. Sekä +kultaseppä että hänen vaimonsa ja kaikki kauppa-apulaiset saattoivat +heitä aina kadulle saakka, niin että ohikulkijat luulivat heidän +tehneen kauppoja monen tuhannen kruunun hinnasta. + +»Niin, minun kai pitäisi pyytää anteeksi», sanoi luutnantti Lagerlöf +ojentaessaan kätensä jäähyväisiksi. + +»Siitä ei puhettakaan, herra luutnantti!» vastasi kultaseppä. + +»Mutta me olemme tuottaneet teille niin paljon vaivaa», sanoi rouva +Lagerlöf anteeksipyytäen. + +»Se oli vain hauskaa», sanoi kultaseppä. »Älkää olko huolissanne +meistä! Jotakin kai saa tehdä omaksi huvikseenkin, vaikka onkin +kauppias.» + +Kun luutnantti Lagerlöf jatkoi matkaa Itäistä Satamakatua pitkin, oli +hänen hattunsa vielä tavallistakin enemmän niskassa. Hän heilutti +keppiään kulkiessaan ja oli kovin ylpeä seikkailustaan. + +Mutta rouva Lagerlöf kuiskasi mamselli Lovisalle: »En voi sanoa, miten +huolissani olin. Luulin, että meidät heitettäisiin ulos puodista.» + +»Niin, ei se olisi onnistunut keneltäkään muulta kuin Gustavilta», +sanoi mamselli Lovisa. »Mutta hänellähän on se suuri lahja, ettei +kukaan voi häntä vastustaa.» + + + + +Harmaa saari.. + + +Heillä ei ollut mitään vaivaa ruoan hankkimisesta, ei tarvinnut muuta +kuin mennä torille ostamaan. Heidän ei tarvinnut huolehtia lehmien +laidunmaista eikä kauran kasvusta. He asuivat paljaitten kallioiden ja +veden keskellä ja olivat unohtaneet, että maailmassa oli peltoja ja +niittyjä. Heidän ei tarvinnut ottaa vastaan pitkämatkaisia vieraita +eikä keittää pitoruokaa kuumassa keittiössä eikä vaivata päätään +sijoiltaan sillä, miten saada makuupaikat ja vuodevaatteet riittämään. +Ei heillä ollut aavistustakaan siitä, olivatko ehkä elukat sairastuneet +tai emännöitsijä ja palkolliset joutuneet riitaan keskenään. He olivat +vapaat ja huolettomat ja saivat hoitaa terveyttään ja huvitella ilman +minkäänlaista huolta tai tuskaa. + +Ei heillä ollut koskaan ollut tällaisia kissanpäiviä. Rouva Lagerlöf, +joka oli ollut hiukan riutunut ja laiha saapuessaan Strömstadiin, lihoi +ja sai punaa poskiinsa. Hän näytti äkkiä kymmentä vuotta nuoremmalta, +ja nuori hän tunsikin olevansa. Mamselli Lovisa, joka oli lihava ja +raskasliikkeinen ja niin ujo, ettei hän juuri avannut suutaan vieraiden +läsnäollessa, laihtui ja kaunistui ja tuli seuranhaluiseksi. Johan +ja Anna saivat paljon ystäviä Strömstadin lasten parissa, ja Johan +oli niin innostunut rapujen pyytämiseen, ja Anna niin onnellinen +solmittuaan ystävyysliiton kahden pienen sokerileipurin tyttären +kanssa, jotka tarjosivat hänelle alituisesti karamellejä, että he +selittivät, etteivät he halunneet lainkaan lähteä kotiin. + +Mitä pieneen sairaaseen tyttöön tuli, niin ei voitu oikeastaan +huomata, että hän olisi tullut terveemmäksi ja vahvemmaksi, mutta se +seikka ei huolestuttanut häntä vähääkään, hän oli yhtä onnellinen +kuin muutkin. Hänen hartain toiveensa oli täyttynyt. Mäki-Kaisa ja +hän olivat taas eroamattomat ystävät. Hän sai komentaa Mäki-Kaisaa ja +Mäki-Kaisa hemmoitteli häntä aivankuin noina sairauden unohtumattomina +ensiaikoinakin. + +Kaikkein eniten nautti sittenkin olostaan luutnantti Lagerlöf. Tosin +hän ensimmäisenä viikkona sai osakseen monta ankaraa silmäniskua ja +epäystävällistä vastausta, kun hän rupesi puheihin jokaisen kanssa, +joka tuli häntä vastaan, aivan samoin kuin kävellessään Mårbackan +teillä. Mutta hän ei säikähtänyt siitä. Hän piti kunnia-asianaan +tulla Strömstadin kaikkien asukkaiden ystäväksi. Ajan pitkään he +eivät voineetkaan vastustaa häntä. Hymyily levisi yksinkertaisten +pietistinaisten kasvoille, kun he kohtasivat hänet kadulla, sillä +hän oli käynyt heidän mökeissänsä, tiedustellut heidän miehiään, +kehunut lapsia ja juonut heidän kanssaan kahvia. Kokonainen komppania +pikkupoikia seurasi häntä aina kadulla, sillä he olivat keksineet, että +hänellä oli aina taskut täynnä kuparirahoja. Kalastajien kanssa hän +oli niin hyvä tuttu, että milloin mikin heistä tiedusteli, eikö hän +halunnut tulla heidän kanssansa pyytämään makrilleja. Kaikki vanhat +virkaheitot merikapteenit, jotka kuljeksivat ikävissään kotona ja +kaipasivat merta, tarjosivat hänelle groggia pienillä verannoillaan ja +kertoivat hänelle niistä vaaroista ja seikkailuista, joita he ennen +vanhaan olivat kokeneet. + +Luutnantti Lagerlöf rakasti ihmisiä ja tahtoi ottaa selkoa heidän +elintavoistaan tällä maankulmalla; ei hän pelännyt enempää ylhäisiä +kuin alhaisiakaan, eivätkä keskusteluaiheet häneltä koskaan uupuneet, +ja hyväntahtoiselta ja ystävälliseltä hän näytti aina, niin että +kummako se, jos Strömstadin asukkaat hänestä pitivätkin. + +Mutta älköön kukaan ruvetko väittämään, ettei hän tuntenut omaa +voimaansa. + +Onni suosi Mårbackan asukkaita koko tällä matkalla. Muun muassa he +olivat tavanneet vanhoja, hyviä värmlantilaisystäviä, joiden kanssa he +olivat joka päivä yhdessä. Siellä oli maisteri Tobiaesen rouvineen ja +sisarineen Filipstadista sekä eräs naimaton maisteri Lundström, joka +kuului heidän piiriinsä. + +Yhdessä näiden kanssa he muodostivat venekunnan, ja joka tai ainakin +joka toinen päivä he läksivät pitkille purjehdusretkille. Näistä +huviretkistä lapset pitivät kovin paljon. Silloin luutnantti Lagerlöf +kertoi aina hauskoja juttuja Strömstadin asukkaista. Hän kertoi niistä, +jotka olivat tiuskineet hänelle, sekä toisista, jotka olivat arvelleet, +että sellaisen kelpo miehen kuin hänen olisi pitänyt ruveta laivuriksi. +Useimmiten heillä oli pari suurta sankakoria mukanaan veneessä, ja kun +seura väsyi purjehtimiseen, nousivat he maihin ja pitivät mehukestit +jollakin luodolla. Silloin pienokaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen +ja keräsivät näkinkengän kuoria. He eivät koskaan olleet ennen nähneet +sellaisia, heitä ihmetytti, että he saivat kerätä mielin määrin +tällaisia aarteita, he rakastivat niitä yhtä paljon kuin niittykukkasia +ja marjoja. + +He olivat parasta aikaa tuollaisella purjehdusretkellä. Ilma oli +kaunis, tuulta oli parhaiksi, sankakorit olivat mukana veneessä, +luutnantti Lagerlöfillä oli täysi panos juttuja valmiina, ja kaikki +toivoivat hauskaa iltaa. + +Onnettomana hetkenä joku huomautti, ettei vielä koskaan oltu +käyty pienellä aivan Strömstadin edustalla olevalla saarella, +jota nimitettiin Harmaaksi saareksi, ja heti päätettiin, että +purjehdusretken jälkeen laskettaisiin saaren rantaan ja pidettäisiin +siellä pienet kestit. + +Asianlaita oli näet sellainen, että muutamia satoja vuosia sitten asui +Harmaalla saarella kuuluisa noita-akka nimeltä Harmaa Kitta, joka oli +pakolaistakin mahtavampi, ja niin kauan kuin hän eli, ei hän päästänyt +ketään ihmistä saareen. Jos joku yritti nousta maihin, sattui hänelle +heti onnettomuus, hän taittoi käsivartensa tai jalkansa tai vierähti +liukkaalta kalliolta mereen. + +Nyt, kun Harmaa Kitta oli kuollut aikoja sitten, niin ei tainnut +enää olla vaarallista, vaikka olisi käynytkin saaressa, mutta veneen +omistaja varoitti heitä sittenkin. Edellisenä keväänä hän oli yhdessä +parin muun miehen kanssa kulkenut saaren poikki, ja eikö vain eräs +heistä pudonnutkin kallionhalkeamaan ja taittanut jalkansa, ennenkuin +he pääsivät sieltä pois. + +Tämän johdosta tuntui saari retkeilijöiden mielestä vieläkin +houkuttelevammalta. He ikävöivät vain päästäkseen Harmaaseen saareen. + +Vene luovi pientä saarta kohti, se laski kallioseinämän suojaan. +Laivuri etsi sopivaa maihinnousupaikkaa. + +Samassa pieni Anna Lagerlöf nykäisi äitiään hihasta. + +»Äiti», sanoi hän, »Selma itkee!» + +Ja se olikin totta. Sairas tyttö istui ja itki. Hän ei ollut pelännyt +koko matkalla, ei ennenkuin juuri nyt. Hänestä oli vain hauska +päästä Harmaaseen saareen, samoinkuin toisistakin, mutta nyt, kun +he olivat laskeneet kallion suojaan, näytti saari kovin synkältä ja +kammottavalta. Ei hän muun vuoksi itkenyt. Kallioseinä vain peloitti +häntä. + +Toiset kysyivät, miksi hän itki, mutta hän ei tahtonut vastata. +Mahdotontahan hänen oli sanoa, että hän pelkäsi kalliota. + +Hänet jätettiin pian rauhaan, sillä laivuri oli löytänyt sopivan +maihinnousupaikan, ja ajatukset kääntyivät muualle. + +Samassa kuin vene törmäsi rantaan, nousi maisteri, filipstadilainen +Lundström pystyyn ja hyppäsi maihin touvi mukanaan. Mutta aivankuin +jokin näkymätön olento olisi seisonut rannassa ja työntänyt häntä +rintaan, hän horjahti taaksepäin ja vieri paadelta suoraan mereen. + +Siitä syntyi ääretön hämmästys ja kauhu ja huuto, mutta kauan sitä ei +kuitenkaan kestänyt. Laivuri ojentautui nopsasti veneen reunan yli +kuin kaloja pyytävä lokki, sai kiinni takinkauluksesta ja veti pitkän +maisterin ylös vedestä, läpimärkänä, mutta vioittumattomana. + +Kaikki kauhistuivat tietenkin tuollaista kauhunnäkyä, kun mies syöksyi +suoraa päätä syvyyteen. Vaikka vaara oli voitettu, niin ei entinen +kevyt mieliala voinut sittenkään palata. + +Maisteri Lundström itse ehdotti, että koko seura nousisi maihin, mutta +lainaisi hänelle veneen, jotta hän voisi palata Strömstadiin vaihtamaan +vaatteita. Eihän sinne ollut pitkä matka, ja vene voisi palata takaisin +hakemaan heitä milloin he vain halusivat. + +Mutta he eivät tahtoneet suostua siihen. He olivat saaneet kyllikseen +Harmaasta saaresta. Ei kenenkään mieli tehnyt nousta maihin liukkaille +paasille eikä kiivetä uhkaavia kallioseinämiä ylös. + +Purjehdittiin siis takaisin Strömstadiin, ja jokainen tuumi mielessään, +voisikohan noissa vanhoissa jutuissa sittenkin olla jotain perää. Eikö +ollut omituista, että onnettomuuden piti tapahtua juuri siellä? He +olivat käyneet melkein jokaisessa saaressa Strömstadin saaristossa, +eikä koskaan ollut mitään onnettomuutta sattunut. + +»Minusta tuntui niin kaamealta, kun lapsi alkoi itkeä», sanoi toinen +Tobiaesenin mamselleista. »Silloin aavistin, että jotakin tulisi +tapahtumaan.» + +»Niin, mitä luutnantti Lagerlöf sanoo tästä?» kysyi toinen sisar +kääntyen hänen puoleensa. + +»Mitäkö minä sanon?» sanoi hän. »Minä sanon, että olihan se aivan +luonnollista, kun lähetimme maihin tuollaisen koulupapin. Ei hän ole +Harmaan Kitan miehiä.» + +»Luutnantti tarkoittaa», sanoi mamselli Tobiaesen, »että jos olisimme +lähettäneet jonkun toisen - - Jos luutnantti itse olisi hypännyt +maihin, niin meidät olisi otettu paremmin vastaan?» + +»Helkkari, sitä minä juuri tarkoitan», sanoi luutnantti Lagerlöf. + +Hyvänen aika, miten he nauroivat! Synkkä mieliala, joka oli vallinnut +veneessä, oli kuin poispuhallettu. Ja he kuvailivat mielessään +luutnantti Lagerlöfin ja Harmaan Kitan kohtaamista. + +Tiesihän sen luutnantti itsekin, että hän oli vastustamaton. + +Hyvänen aika, miten he nauroivatkaan! + + + + +Paratiisilintu. + + +He asuivat pienen pienessä talossa aivan Karlsgatan alkupäässä ja +viihtyivät siellä niin erinomaisesti, että luutnantti Lagerlöf +ja lapset päättivät nimittää sitä Pikku Mårbackaksi. Se oli +korkein kunnianimi, mikä koskaan olisi voinut tulla jonkun vieraan +kaupunkitalon osaksi. + +Pienen talon edustalla oli puutarha säleaitauksen ympäröimänä, +puutarhan tuuheiden puiden alla he söivät aamiaisensa ja iltasensa, +joka valmistettiin kotona. Talon takana oli toinen pieni maapalsta +perunamaineen ja sen takana, aivan jyrkän vuoren juurella, oli mökki, +joka ei ollut paljoa suurempi »Uddeholmin» hyttiä. Siinä asui heidän +emäntänsä, kapteeninrouva Bergström. + +He olivat päässeet selville siitä, että kapteeninrouva asui talvisin +itse suuremmassa rakennuksessa, mutta kesäisin hän vuokrasi sen +kylpyvieraille ja muutti pieneen hyttiinsä. Siellä hän istui aamusta +iltaan suurien kukkivien oleanderiensa keskellä, ja kaikki pöydät ja +hyllyt olivat täynnä merkillisiä esineitä, jotka kapteeni Bergström oli +tuonut mukanaan vieraista maista. + +Kun rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa läksivät kahvikesteihin +ystäviensä luo ja luutnantti Lagerlöf oli merellä pyytämässä +makrilleja, ja Anna oli lähtenyt sokerileipurin tyttärien luo ja Johan +ravustamaan, otti Mäki-Kaisa pienen tyttönsä käsivarrelleen ja läksi +rouva Bergströmin luo pieneen mökkiin. + +Hän oli heidän erikoinen ystävänsä. Hänen luonaan oli yhtä hiljaista +oleanderipuiden alla kuin isoäidin kulmasohvassa Mårbackassa. Rouva +Bergström ei osannut kertoa satuja, mutta hän näytti heille paljon +kummallisia esineitä. Isoja näkinkenkiä, jotka humisivat ja kohisivat +kummasti, kun painoi ne konnaa vasten, porsliiniukkoja, joilla oli +pitkät palmikot ja pitkät viikset ja jotka olivat kotoisin aina +Kiinasta saakka, ja kaksi suunnatonta kuorta, joista toinen oli +kookospähkinän ja toinen kamelikurjen munan kuori. + +Mäki-Kaisa ja rouva Bergström juttelivat useimmiten vakavista ja +uskonnollisista asioista, joita lapsi ei ymmärtänyt, mutta joskus +he eksyivät yksinkertaisemmillekin aloille. Rouva Bergström kertoi +miehestään ja hänen matkoistaan. He saivat kuulla, että hänellä oli +suuri kaunis alus, nimeltä Jakob, ja että se parhaillaan oli matkalla +S:t Ybesiin Portugaliin tuodakseen sieltä suolaa. + +Mäki-Kaisa ihmetteli, miten rouva Bergström saattoi olla rauhallinen, +vaikka tiesi miehensä purjehtivan hirvittävällä merellä. Mutta rouva +Bergström vastasi, että oli Eräs, joka suojeli hänen miestään. Hän +ei ollut sen enemmän huolissaan hänen puolestaan, olipa hän sitten +matkoillaan tai kulki kotona Strömstadin kaduilla. + +Heti sen jälkeen kiltti rouva Bergström kääntyi pikku tytön puoleen +ja sanoi toivovansa, että hänen miehensä palaisi pian kotiin, sillä +laivassa oli jotakin, mikä varmaankin huvittaisi lasta. Siellä oli +paratiisilintu. + +Lapsi innostui heti äärettömästi. »Mikä se on?» kysyi hän. + +»Se on lintu, joka on kotoisin paratiisista», vastasi rouva Bergström. + +»Onhan Selma kuullut isoäidin kertovan paratiisista», sanoi Mäki-Kaisa. + +Aivan oikein, nyt hänkin muisti. Isoäiti oli kertonut hänelle +paratiisista, ja hän oli kuvaillut mielessään, että se oli samanlainen +kuin pieni ruusutarha Mårbackan läntisen päädyn edustalla. Samalla hän +tiesi, että paratiisi oli jonkinlaisessa yhteydessä Jumalan kanssa, +ja miten olikaan, hän sai sen käsityksen, että juuri paratiisilintu +suojeli rouva Bergströmin miestä, niin että rouva saattoi olla aivan +rauhallinen, olipa mies laivassaan merellä tai kotona Strömstadissa. + +Kovin kernaasti Selma halusi tavata tuota lintua. Ehkäpä se voisi +auttaa häntäkin. Kaikki ihmisethän säälivät niin kovin hänen isäänsä +ja äitiään siksi, ettei Selma ollut terve. Tämän kalliin matkankin he +olivat kustantaneet hänen tähtensä! + +Hän olisi kovin kernaasti tahtonut kysyä Mäki-Kaisalta tai rouva +Bergströmiltä, uskoivatko he, että paratiisilintu tahtoisi auttaa +häntä, mutta hän oli liian ujo. Hän pelkäsi heidän nauravan hänelle. + +Mutta hän ei unohtanut tuota keskustelua. Joka päivä hän toivoi, että +Jakob palaisi, jotta paratiisilintu voisi lentää maihin. + +Vain muutamia päiviä myöhemmin hän saikin kuulla, että Jakob todellakin +oli saapunut. + +Olipa se suuri ilo, mutta hän ei ilmaissut sitä kellekään. Koko asia +tuntui hänestä kovin juhlalliselta. Hän muisti, miten vakava isoäiti +oli ollut puhuessaan Aatamista ja Eevasta. Hän ei tahtonut kertoa +Johanille ja Annalle, että laivassa oli paratiisista tullut lintu ja +että hän aikoi pyytää sitä parantamaan hänen jalkansa. Ei, ei edes +Mäki-Kaisallekaan hän tahtonut sitä ilmaista. + +Omituista, ettei lintu näyttäytynyt. Joka kerta, kun hän tuli rouva +Bergströmin luo, toivoi hän, että lintu istuisi oleanderipuussa +laulamassa, mutta sitä ei vain näkynyt. + +Hän tiedusteli sitä Mäki-Kaisalta, mutta Mäki-Kaisa luuli, että lintu +oli jäänyt laivaan. + +»Mutta pian Selma saa sen nähdä», sanoi hän. »Luutnantti sanoi, että +huomenna me pääsemme kaikki laivaan.» + +Mäki-Kaisa oli todellakin oikeassa. Tuskin kapteeni Bergström oli +ennättänyt olla päivääkään kotona, ennenkuin hänestä ja luutnantti +Lagerlöfistä tuli erinomaiset ystävät. Luutnantti oli käynyt monta +kertaa laivassa, ja laiva miellytti häntä suuresti. Nyt piti koko +perheen päästä katsomaan, miten hauskaa siellä oli. + +Kun he läksivät kotoa, niin tuskinpa kukaan heistä oli oikein +selvitellyt itselleen millainen tuo matka oikeastaan oli oleva. Pieni +sairas tyttö ainakin luuli laivan olevan satamalaiturin kyljessä samoin +kuin suuret höyrylaivatkin. + +Mutta niin ei ollut laita. Se oli ankkuroituna kaukana ulapalla, ja +heidän täytyi soutaa sinne veneellä. Ja omituista oli huomata, että +mitä lähemmäksi he tulivat, sitä korkeammaksi Jakob kasvoi. Pian se +oli korkea kuin vuori, ja näytti aivan mahdottomalta, että he, jotka +istuivat pienessä soutuveneessä, voisivat kiivetä sen kannelle. + +Lovisa-täti sanoikin varsin pian, että jos tarkoituksena oli mennä +tuohon korkeaan alukseen, niin hän ei voisi seurata mukana. + +»Odotahan vain hiukan, Lovisa!» sanoi luutnantti. »Saatpa nähdä, että +se käy paremmin kuin mitä luulet.» + +Mutta mamselli Lagerlöf väitti, että yhtä hyvin hän voisi koettaa +kiivetä lipputankoon. Hänestä oli parasta heti kääntyä takaisin. + +Sekä rouva Lagerlöf että Mäki-Kaisa olivat samaa mieltä kuin hänkin ja +äänestivät takaisinpaluuta. + +Mutta luutnantti Lagerlöf oli itsepäinen ja piti oman päänsä. Kyllä he +pääsisivät laivaan, siitä ei ollut pelkoa. Ehkäpä heille ei tarjoutuisi +koskaan enää tilaisuutta nähdä kauppalaivaa, eikä heidän pitäisi olla +käyttämättä sitä hyväkseen. + +»Niin, jos me pääsemme kannelle, niin emme pääse koskaan enää alas +sieltä», sanoi Lovisa-täti. + +Kesken kaikkea heitä vastaan tuli vene, joka oli lastattu täyteen +säkkejä. + +»Näetkö tuota venettä?» sanoi luutnantti Lagerlöf sisarelleen. +»Tiedätkö mitä säkeissä on?» + +»En, rakas Gustav, mitenkä voisin sitä tietää?» sanoi mamselli Lagerlöf. + +»Ne ovat suolasäkkejä, jotka Jakob on tuonut mukanaan», selitti hänen +veljensä. »Niillä ei ole käsiä eikä jalkoja, mutta kun ne ovat voineet +päästä alas laivasta, niin kai se sinultakin onnistuu.» + +»Mutta pukeutuisitpa kerran krinoliiniin ja pitkiin hameisiin, niin +sinunkin rohkeutesi lannistuisi hiukan», sanoi mamselli Lovisa. + +Siten he näykkivät toisiaan koko matkan. Pikku tyttö, joka tahtoi niin +kernaasti nähdä paratiisilinnun, toivoi kaikesta sydämestään, että isä +saisi taivutetuksi Lovisa-tädin sekä kaikki muutkin tulemaan laivaan, +mutta hänestäkin se tuntui mahdottomalta. + +He laskivat joka tapauksessa köysiportaiden viereen, ja pari Jakobin +merimiestä hyppäsi veneeseen auttamaan heitä. Ensimmäinen, jonka he +saivat käsiinsä, oli pieni sairas tyttö. Toinen merimiehistä ojensi +hänet toverilleen, joka kantoi hänet portaita ylös, vai mitkä ne +olivatkaan nimeltään, ja laski hänet Jakobin kannelle. Sinne hän jätti +hänet kiirehtien auttamaan toisia vieraita, ja siinä tyttö seisoi nyt +yksiksensä. + +Hän pelästyi, sillä hän seisoi aivan kapealla reunalla. Hänen edessään +avautui suuri, ammottava aukko, ja syvällä sen pohjalla oli jotakin +lumivalkoista, jota parhaillaan lastattiin säkkeihin. + +Hän seisoi varsin kauan yksikseen. Varmaankin laivaan kiipeämistä oli +kohdannut kova vastarinta alhaalla veneessä. Ei ketään näkynyt, ja +kun tyttö oli ennättänyt hiukan tointua hämmästyksestään, alkoi hän +tietenkin etsiä katseillaan paratiisilintua. + +Hän katseli ylös touveihin ja taklaukseen. Hän oli ajatellut, että +lintu olisi ainakin yhtä suuri kuin kalkkuna, jotta sitä ei olisi ollut +kovin vaikea keksiä. + +Mutta kun lintua ei näkynyt, kääntyi hän kapteeni Bergströmin +kajuuttapojan puoleen, joka seisoi aivan lähellä, ja kysyi missä +paratiisilintu oli. + +»Tule mukaan, niin saat nähdä sen», sanoi poika. Hän ojensi kätensä +tytölle, jotta tämä ei putoaisi lastiruumaan. Sitten hän kulki +takaperin kajuutan portaita alas, ja tyttö seurasi häntä. + +Alhaalla kajuutassa oli kovin hienoa. Huonekalut ja seinät olivat +kiiltävää mahonkia, ja siellä oli todellakin paratiisilintu. + +Se oli vieläkin ihmeellisempi kuin mitä tyttö oli kuvaillut mielessään. +Se ei ollut elävä, mutta se seisoi siellä sittenkin kokonaisena ja +hienona kaikkine höyhenineen. + +Tyttö kiipesi tuolille ja siitä pöydälle. Ja siellä hän kävi istumaan +paratiisilinnun viereen ja ihaili sen kauneutta. Kajuuttavahti seisoi +vieressä ja näytti hänelle linnun pitkiä, vaaleita, riippuvia höyheniä. +Sitten hän sanoi: »Katsohan, kyllä näkyy, että lintu on paratiisista +kotoisin. Sillä ei ole jalkoja.» + +Se sopi mainiosti siihen mielikuvaan, jonka tyttö oli luonut itselleen +paratiisista, sillä eihän siellä tarvinnut kävellä, vaan saattoi +tulla toimeen siivillä, ja hän tarkkasi lintua äärettömän hartaasti. +Hän risti kätensä, aivankuin illalla rukoillessansa. Hän arvaili +mielessään, tiesiköhän kajuuttapoika, että lintu suojeli kapteeni +Bergströmiä, mutta kysyä hän ei rohjennut. + +Hän olisi voinut istua siinä kaiken päivää suuren ihmetyksensä +vallassa, mutta äänekkäät huudot, jotka kajahtivat kannelta, +häiritsivät hänen rauhaansa. Kuului aivan siltä, kuin olisi huudettu: +Selma, Selma! + +Heti sen jälkeen he hyökkäsivät kiihkeinä kajuuttaan, luutnantti +Lagerlöf ja Mäki-Kaisa, rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa, kapteeni +Bergström, Johan ja Anna. Heitä oli niin monta, että koko kajuutta +täyttyi. + +»Miten sinä olet tänne päässyt?» kysyivät he ja näyttivät kovasti +hämmästyneiltä. + +Samassa tyttö itsekin tuli ajatelleeksi, että hän oli _kävellyt_ +kannella, astunut portaita alas, tullut kajuuttaan kenenkään kantamatta +häntä. + +»Tulehan nyt lattialle», sanoivat he, »niin näemme, osaatko kävellä.» + +Hän ryömi pöydältä tuolille ja tuolilta lattialle ja päästyään +lattialle hän osasi sekä seisoa että kävellä. + +Kuinka iloisia ja onnellisia he olivatkaan! Nythän matkan tarkoitus +oli saavutettu, kallis yritys ei ollut mennyt hukkaan. Pikku lapsi ei +jäänyt avuttomaksi, onnettomaksi rammaksi, vaan hänestä oli tuleva +oikea ihminen. + +Aikuiset seisoivat siinä kyyneleet silmissä sanoen, että Strömstadin +mainiot kylvyt olivat saaneet parannuksen aikaan. He kehuivat ilmaa +ja koko kaupunkia ja olivat niin onnellisia siitä, että he olivat +lähteneet sinne. + +Pikku tytöllä oli omat mietteensä. Hän ihmetteli kovin, olikohan +paratiisilintu todellakin auttanut häntä. Tuo pieni värähteleväsiipinen +ihmekö, joka oli kotoisin siitä maasta, jossa ei jalkoja kaivattu, sekö +se oli opettanut häntä kävelemään täällä maan päällä, missä käveleminen +oli niin tuiki tärkeätä? + + + + +Muistolahja. + + +He olivat lausuneet jäähyväiset rouva Bergströmille ja lähteneet +Pikku-Mårbackasta. Lapset olivat pakanneet kallisarvoiset +näkinkenkänsä, ja aikuiset lukinneet matkalaukkunsa. Nyt he olivat +menossa laivaan, jonka piti kuljettaa heidät pois Strömstadista. + +Paljon ihmisiä seisoi rantasillalla. Siellä ei ollut vain kapteeni +Bergström ja hänen miehistönsä ja 48 muita tuttuja kylpyvieraita, vaan +paljon, paljon toisiakin. + +»Luulenpa että kaikki kaupungin luotsit ja meri kapteenit ja kalastajat +ovat saapuneet paikalle» sanoi yksi herroista, joka oli usein +purjehtinut heidän kanssansa. + +»Niin, ja kaikki kylvettäjät ja kalankaupustelijat vielä lisäksi», +huomautti toinen. + +»He ovat tulleet tänne sanomaan hyvästit Gustaville», sanoi rouva +Lagerlöf. »Hän hieroo tuttavuutta kaikkien ihmisten kanssa.» + +Luutnantti Lagerlöfin piti sanoa hyvästi niin monelle, että hän +oli vähällä jäädä pois laivasta. Kaikkia tiesivät hänen tulleen +Strömstadiin saamaan parannusta pienelle lapselleen, joka ei voinut +kävellä, ja he tahtoivat nyt onnitella häntä. + +»Onpa hauska nähdä, herra luutnantti, että pikku tyttö seisoo kannella +toisten lasten rinnalla», sanoi eräs kalastaja. + +»Sinun valkoturskasi, Olavi, hänet varmaankin paransi», sanoi +luutnantti reippaasti. + +»Niin, valkoturska on hyvää ruokaa», vastasi ukko. + +Luutnantti oli jo kääntynyt kylvettäjien puoleen, jotka seisoivat +yhdessä joukossa. + +»Suurkiitos!» sanoi hän »Teilläkin on osanne hyvässä tuloksessa.» + +»Sinun pitää jo tulla laivaan, Gustav», huusi rouva Lagerlöf kannelta. +»On jo soitettu kolmas kerta.» + +Viimeisessä hetkessä kiipesi kaksi pientä hienosti puettua tyttöä +rantaporrasta myöten laivaan. He kiiruhtivat Lagerlöfin pikku tyttöjen +luo, niiasivat, tarjosivat heille kättä, toivottivat onnellista matkaa, +antoivat kullekin pienen käärön ja juoksivat taas rantaan. + +Ne olivat molemmat sokerileipurin tytöt, joiden kanssa Anna oli +seurustellut koko kesän, pieni, sairas tyttö tuskin tunsi heitä. Hän +tuli kovin liikutetuksi, kun he antoivat hänellekin jäähyväislahjan. + +Kun hän avasi paperin, näki hän jotain hyvin kaunista: punaisen +silkkinauhan, johon oli liimattu kiinni paperikanavapalanen, ja +kanavalle oli ommeltu mustalla silkillä muutamia kirjaimia. »Se on +kirjanmerkki», sanoi Mäki-Kaisa, »sen voit panna virsikirjan väliin.» + +»Siinä on _Muisto_», sanoi hänen äitinsä. »Se tarkoittaa sitä, ettei +sinun pidä koskaan unohtaa sitä pientä tyttöä, joka on ommellut sen +sinulle.» + +Punainen silkkinauha pahvikanavapalasineen ja mustine +silkkikirjaimineen joutui myöhemmin vuosikausiksi hänen virsikirjansa +väliin. Ja kun hän sunnuntaisin avasi sen kirkossa ja näki +kirjanmerkin, kulkivat hänen ajatuksensa itsestään noihin kaukaisiin +aikoihin. + +Hän tunsi merenrannan tuoksua, hän näki veneitä ja merimiehiä, ei niin +paljon itse merta, mutta kaikenlaisia näkinkengän kuoria, maneetteja, +rapuja, meritähtiä, turskia ja makrilleja. + +Ja sitten sukelsi vaaleanpunainen pieni talo Karlsgatan varrella +unohduksista esiin. Hän näki paratiisilinnun, kapteeninrouva +Bergströmin, Jakobin, Harmaan saaren, Itäisen Satamakadun, höyrylaiva +Uddeholmin ja kolme hevosta, jotka vetivät suuria kuomuvaunuja. + +Lopulta hän näki myöskin, miten vaunut ajoivat suurelle, vihreälle +nurmikolle, joka oli matalien, punaisten rakennusten ja valkean +aitauksen ympäröimä. Ne pysähtyivät pitkän, punaisen asuinrakennuksen +eteen, jossa oli pienet ikkunaruudut ja pieni kuisti, ja hän kuuli +kaikkien, jotka istuivat vaunuissa, huutavan yhteen ääneen: »Jumalan +kiitos, nyt olemme taas kotona!» + +Kaikki muut tiesivät, että he olivat taas Mårbackassa, paitsi hän. Jos +hän olisi ollut yksin, ei hän olisi tiennyt, mikä paikka se oli. Hän +muisti kylläkin kotinsa, mutta ei ollut koskaan ennen nähnyt, millaista +siellä oli. + +Kuistilla seisoi pieni, koukkuselkäinen, valkotukkainen, kaunis eukko +puettuna raitaiseen hameeseen ja mustaan röijyyn. Se oli isoäiti. +Hänetkin hän muisti hyvin, mutta ei lainkaan tiennyt, että hän oli sen +näköinen. Ja samoin oli laita Daniel-veikon ja vauvan ja emännöitsijän +ja Otellon. Ne olivat kaikki hänelle uusia. Hän muisti heidät, mutta ei +ollut koskaan ennen todella nähnyt heitä. + +Hänet vietiin isoäidin luo ja hän sai näyttää, että osasi kävellä. +Myöhemmin kun hän Itäisen Ämtervikin kirkossa istui kumartuneena +kirjanmerkkinsä ylitse, tuumi hän, ettei hän ollut oppinut ainoastaan +kävelemään Strömstadin matkallaan. Hän oli myös oppinut näkemään. + +Tätä matkaa hän sai kiittää siitä, että hän tiesi, miltä hänen lähimmät +omaisensa näyttivät heidän ollessaan vielä parhaissa voimissaan ja +iloitessaan elämästä. Jollei sitä olisi ollut, niin olisivat kaikki +senaikuiset muistot hälvenneet hänen mielestään. + +Mutta pienen punaisen nauhan avulla ne pysyivät hengissä. »Älä anna +kaiken sen peittyä unhotuksen varjoon!» sanoi se hänelle. »Älä unohda +vanhempiasi, jotka niin hartaasti toivoivat, että heidän pikku lapsensa +tulisi terveeksi ja oikeaksi ihmiseksi eivätkä tyytyneet, ennenkuin +keksivät hänelle parannusta! Älä unohda Mäki-Kaisaa ja hänen suurta +rakkauttansa ja kärsivällisyyttänsä, älä unohda kaikkea sitä kauhua +sekä maalla että merellä, jota hän sinun tähtesi sai kestää!» + + + + + + +VANHAN EMÄNNÖITSIJÄN KERTOMUKSIA. + + + + +Isoäiti. + + +Strömstadin matkan jälkeisenä vuonna kohtasi Mårbackan pieniä lapsia +suuri suru. + +Silloin heidän isoäitinsä kuoli. Siihen saakka hän oli joka päivä +istunut makuukamarin nurkkasohvassa ja kertonut satuja ja laulanut +lauluja. + +Pikku lapset eivät voineet muistaa mitään muuta kuin että hän oli +kertonut satuja ja laulanut yhtä mittaa aamusta iltaan ja että he +olivat istuneet vieressä ja kuunnelleet. Se oli ollut ihanaa elämää. Ei +muilla lapsilla ollut sinnepäinkään niinkuin heillä. + +Mistä heidän isoäitinsä oli oppinut satunsa ja laulunsa, sitä he eivät +tienneet, mutta hän uskoi itse joka sanan, jonka kertoi. Kun hän oli +kertonut jotakin oikein merkillistä, oli hänellä tapana katsoa pikku +lapsia syvälle silmiin ja sanoa heille kaikkein vakuuttavimmalla +äänensävyllä: »Kaikki tämä on yhtä totta kuin että minä näen teidät ja +te minut.» + +Eräänä aamuna, kun lapset olivat tulleet alas aamiaiselle, ei heitä +päästetty kyökkikamariin toivottamaan hyvää huomenta isoäidille, +niinkuin heillä oli tapana tehdä, sillä isoäiti oli sairas. Sitten +oli makuukamarin nurkkasohva ollut tyhjä koko päivän, eivätkä lapset +voineet käsittää, miten saada pitkät tunnit kulumaan. + +Muutamia päiviä myöhemmin kerrottiin pikku lapsille, että heidän +isoäitinsä oli kuollut. Ja kun hän makasi käärinliinoissaan arkussa, +vietiin heidät hänen luokseen suutelemaan häntä kädelle. Heitä peloitti +sitä tehdä, mutta sitten joku sanoi, että he nyt viimeistä kertaa +saattoivat kiittää isoäitiä kaikesta siitä ilosta, jonka hän oli heille +tuottanut. + +Sitten koitti päivä, jolloin laulut ja sadut läksivät pois talosta +suljettuina pitkään, mustaan arkkuun, eivätkä palanneet enää koskaan +takaisin. + +Se oli raskaan kaipauksen aikaa pikku lapsille. Tuntui siltä, kuin ovi +olisi sulkeutunut kokonaiseen kauniiseen, lumottuun maailmaan, jossa he +aikaisemmin olivat saaneet vapaasti kulkea. Eikä kukaan osannut enää +avata sitä ovea. + +Vähitellen he oppivat leikkimään nukeilla ja leluilla niinkuin muutkin +lapset, ja silloin saattoi näyttää siltä, kuin he eivät enää olisi +kaivanneet isoäitiänsä tai edes muistaneetkaan häntä. Mutta niin ei +kuitenkaan ollut, vaan hän eli alituisesti heidän sydämissään. Eivätkä +he koskaan väsyneet kuuntelemasta kaikkia niitä pikku kertomuksia, +joita vanha emännöitsijä kertoi heidän isoäidistään. He kätkivät ne +sydämeensä ja säilyttivät niitä kuin aarteita, joita eivät tahtoneet +koskaan hävittää. + + + + +Lepokivimäen kummitus. + + +Vanhan emännöitsijän tapana oli sanoa, ettei siitä ollut niinkään +pitkä aika, kuin Mårbacka oli joutunut viljelyksen alaiseksi ja saanut +vakituiset asukkaansa, sillä vanha rouva oli kertonut, että hänen +nuorena ollessaan monet muistivat vielä, että Mårbacka oli ollut +kesäsäteri vanhojen talonpoikaistalojen maalla, jotka sijaitsivat +laakson länsipuolella, lähempänä Fryken-järveä. + +Mutta vanha rouva oli arvellut, että olisi turha vaiva koettaa tutkia, +milloin maailmassa ensimmäinen karjalauma oli ajettu sinne laitumelle +ja ensimmäinen karjamaja pystytetty. Sillä karjapaimenet voivat +pysytellä samoilla seuduin tuhansia vuosia jättämättä mitään jälkiä. +Paljon ei Mårbackassakaan ollut säilynyt heidän ajoiltansa. + +Itse Mårbackan nimen vanha rouva luuli kuitenkin olevan peräisin +karjapaimenten ajoilta asti ja että he siten olivat nimittäneet mäkistä +hiekkanummea, joka oli Åsbergin alapuolella, missä heidän hevosensa ja +muu karjansa olivat myös tallanneet sinne tiet. + +Varma ainakin oli, että paimenet olivat raivanneet tien etelästäpäin +pitkin Åsbergiä, sillä siltä taholta he olivat karjoineen saapuneet +paikalle. Ja idänpuoleinen tie, joka vietti jyrkästi vuorta alas, oli +myöskin heidän raivaamansa. Sitä myöten he kulkivat, kun he läksivät +tervehtimään karjapaimenia Åsbergin toisella puolella. Ja luoteeseen +päin kulkeva tie, joka johti Sunnen pitäjään, oli niin kivinen, että se +varmaankin oli vanha vuohipolku. Mutta suoraan länteen, arveli vanha +rouva, ei paimenten aikana luultavasti ollut tietä lainkaan. + +Lännen puolella oli vanha järvenpohja mutaisine niittyineen ja +upottavine soineen, joiden halki kulki kiemurteleva joki. Kun +paimentyttö seisoi majansa kivikynnyksellä, saattoi hän nähdä +kotikartanonsa laakson toisella puolella, mutta päästäkseen sinne +täytyi hänen kiertää pitkälti joko pohjoisen tai etelän puolelta. + +Useimmiten karjapaimenet saapuivat kai etelästäpäin, sillä »Lepokivi», +missä heillä oli tapana levähtää pitkän matkansa varrella, oli vielä +paikoillaan tievieressä jonkun matkaa talosta eteläänpäin. Tie olikin +paras sille ilmansuunnalle. Sillä oli vain se vika, etteivät paimenet +uskaltaneet kulkea sitä myöten öiseen aikaan, sen jälkeen kun oli +tullut pimeä. + +Kas, siihen aikaan kuin Mårbacka oli ollut kesäsäterinä, oli Sunnen +pitäjässä ollut niin paha ja ankara pappi, että eräs mies, joka oli +ollut renkinä pappilassa parin kuukauden ajan, hirtti itsensä. No, +heti kun pappi oli kuullut tapahtumasta, kiiruhti hän sen enempää +ajattelematta katkaisemaan nuoran ja kantoi kuolleen pihalle. Ja +vanha rouva oli sanonut, että vain siksi, että hän oli kajonnut +itsemurhaajaan, piti kansa häntä saastutettuna. Sunnen pitäjässä +ihmiset eivät sallineet hänen astua kirkon ovesta sisään, vaan kirkko +sai olla suljettuna, kunnes toinen pappi kutsuttiin seudulle. + +Mutta tuo pappi oli joskus matkustanut myös Ämtervikiin pitämään +jumalanpalvelusta, sillä siellä oli kirkko ja pieni papinasunto, jossa +hän saattoi olla yötä, vaikka ei ollut pappia. Ja varmaankin tämä +Sunnen pappi luuli nyt, että Ämtervik oli siksi kaukana maailmasta, +etteivät seurakuntalaiset tienneet hänen tulleen saastaiseksi. Sinne +hän arveli voivansa lähteä pitämään jumalanpalvelusta niinkuin ennenkin. + +Hän ratsastikin Ämtervikin kirkolle, mutta huhut ennättivät sinne yhtä +nopeasti kuin hän itsekin, ja papin messutessa alttarilla kävi kuiske +kirkossa miehestä mieheen, ja tuli tiedoksi, mitä hän oli tehnyt ja +että hän oli arvoton astumaan Jumalan huoneeseen. + +Eikä kyllin siinä, vaan Ämtervikin talonpojat arvelivat, että hän oli +osoittanut heille suurta kunnioituksen puutetta. He arvelivat olevansa +yhtä hyviä kuin Sunnenkin seurakuntalaiset eivätkä huolineet papista, +jonka nämä olivat hyljänneet. + +Muutamat nuoret miehet päättivät antaa papille muistutuksen. Mutta +koska he tiesivät, että oli vaarallista kohottaa kätensä pappia +vastaan, päättivät he odottaa, kunnes hän läksi kotimatkalle. Hän +ratsasti yksin, ja Sunnen ja Ämtervikin välisellä ratsastuspolulla oli +monta autiota paikkaa, jossa saattoi asettua väijyksiin ja odottaa +hänen tuloaan. + +Pappi aavisti luultavasti, että vaara uhkasi häntä. Hän ei palannut +Sunneen tavallista tietä laakson länsipuolitse. Hän poikkesi +karjapoluille, jotka kulkivat itäpuolitse, Mårbackan ohitse, ja arveli +pääsevänsä kotiin sitäkin tietä. + +Mutta vanha rouva oli kertonut, että kun miehet, jotka väijyivät +tienvieressä ja odottivat pappia, huomasivat, ettei hän tullutkaan, +käsittivät he, että hän oli mennyt heitä karkuun, eikä heillä +mielestään nyt ollut muuta tehtävää kuin lähteä tyhjin toimin kotiin. +Heidän joukossaan oli kuitenkin eräs, saman rengin veli, joka papin +vuoksi oli ottanut itsensä hengiltä, eikä hän tahtonut päästää +pappia niin vähällä. Hän tarttui pitkään seipääseen, joka oli jäänyt +pellolle heinänkorjuun jäljiltä, ja se kädessään hän kulki suon poikki +alas laaksoon. Toiset seurasivat hänen esimerkkiään, ja juosten ja +hyppien he pääsivätkin suuremmitta vaikeuksitta toiselle puolelle. +Mårbackan karjamajan alapuolella he tunsivat lujaa maata jalkojensa +alla. He kiiruhtivat heti etelää kohti tavatakseen ratsastajan, ja +saavuttivatkin hänet mäessä Lepokiven alapuolella. + +Heidän tarkoituksensa oli varmaankin vain antaa papille aika +selkäsauna, mutta onnettomuudeksi oli heidän joukossaan tuo mies, joka +tahtoi kostaa veljensä puolesta. Hän oli piiloittanut miekan viittansa +alle, ja kun toiset olivat raastaneet papin alas hevosen selästä ja +heittäneet hänet maahan, veti mies miekkansa esille ja hakkasi papilta +pään poikki. + +Kun työ oli tehty, kauhistuivat he suuresti ja tuumivat vain, mitä +tehdä, jotta heitä ei keksittäisi. Hevosen he laskivat valloilleen +ja jättivät ruumiin tien viereen, jotta näyttäisi siltä, kuin villit +rosvot olisivat tehneet murhan. Itse he kiiruhtivat kotiin ja kulkivat +jälleen suoraan suon poikki. He toivoivat, ettei kukaan voisi todistaa +heidän käyneen laakson toisella puolella. Ei kukaan ollut nähnyt heidän +kulkevan kunnollisella tiellä, eikä kukaan epäilisi heidän uskaltaneen +oikaista suoraan suon poikki. + +Heidän kävi paremmin kuin he olivat uskaltaneet toivoakaan. Koska +pappi oli ollut riidassa seurakuntalaistensa kanssa ennen kuolemaansa, +niin ei häntä erikoisesti ruvettu etsimään, ja kun ruumis löydettiin, +syytettiin rosvoja ja metsänkulkijoita rikoksesta. Vielä kuolleenakin +häntä pidettiin saastaisena, ei kukaan tahtonut kajota ruumiiseen, ja +koska arveltiin, ettei hänen pitänyt saada levätä vihityssä maassa, +annettiin hänen jäädä siihen missä hän oli. Ruumis peitettiin vain +turpeilla ja vieritettiin sen yli suuria kiviä, jotta metsän pedot +eivät voisi kaivaa sitä esille. + +Mutta vanha rouva oli sanonut, ettei pappivainaja saanut rauhaa +tällaisessa haudassa, vaan valoisina kuutamoöinä hän näyttäytyi +Lepokiven alaisessa mäessä, puettuna pitkään kauhtanaan ja kantaen +päätään kädessään. Hevoset erottivat hänet paremmin kuin ihmiset. Ne +pillastuivat ja nousivat takajaloilleen, niin että matkustavien usein +oli pakko tehdä pitkiä kierroksia raivaamattomassa metsässä. + +Niin kauan kuin vain karjapaimenet oleskelivat Mårbackassa, ei +kummitus merkinnyt suuria. Mutta pahempi oli, kun uutisasukkaita +asettui paikalle ja sinne lopulta rakennettiin oikea talo. Ei kukaan +käsittänyt, miten vainaja saataisiin pysymään haudassaan, ja monen +vuoden kuluessa täytyi pitää varansa, jotta ei tarvitsisi sydänyön +aikana ajaa Lepokiven ohitse. + +Mutta vanha rouva oli vakuuttanut emännöitsijälle, ettei nykyjään +enää kenenkään tarvinnut pelätä päätöntä pappia, sillä eräs Mårbackan +emäntä, joka oli tarmokas ja päättävä ihminen ja ymmärsi hiukan enemmän +kuin muut ihmiset, oli saanut hänet rauhaan. + +Se oli käynyt siten, että tuo emäntä oli ratsastanut Lepokivenmäkeä +alas myöhään eräänä iltana, oli kirkas kuutamo, ja aivan kuten hän +oli olettanutkin, seisoi kummitus tiellä, kiviröykkiön alapuolella +ikäänkuin aikoen sulkea häneltä tien. + +Mutta emäntä ei säikähtänyt, ja hänen hevosensa oli yhtä levollinen ja +peloton kuin hän itsekin. Hän ratsasti suoraan haamun eteen ja alkoi +manata häntä, jotta hän laskeutuisi hautaansa lepäämään. + +»Miksikä sinä et lepää alallasi, siellä missä sinun pitää olla?» sanoi +emäntä. »Tiedäthän, ettet voi saada sen parempaa hautaa. Älä luule, +että saisit maata vihityssä maassa, sinä, joka kuollessasi olit niin +saastainen.» + +Tämän hän sanoi täydellä vakaumuksella, sillä hän tiesi, että pappi +oli ollut paha mies, eikä puolestaan arvellut hänen ansaitsevan hautaa +kirkkomaalla. + +»Turha sinun on nousta haudastasi tullaksesi kostetuksi», jatkoi +emäntä, »sillä tiedät varsin hyvin, että lepäät teoillasi ja olet +saanut ansaitun palkkasi.» + +Hänen puhuessaan täten tuntui hänestä, ikäänkuin kummitus olisi +muuttunut yhä tummemmaksi ja selvemmäksi, ja lopulta näytti siltä, +kuin se olisi tahtonut heittäytyä emännän kimppuun. Mutta emäntä ei +pelännyt, vaan puhutteli sitä vieläkin kerran, jotta tästä kurjuudesta +kerrankin tulisi loppu. + +»Mutta jos makaat hiljaa haudassasi, niin lupaan lukea isämeidän sinun +pelastukseksesi joka kerta, kun kuljen tästä ohi», sanoi emäntä. + +Samassa hän alkoi lukea rukousta, ja tuskin hän oli lausunut +ensimmäiset sanat, ennenkuin hän huomasi, että kummitus alkoi haihtua +ja katosi kokonaan kuutamoon. Hänestä ei jäänyt muuta jäljelle kuin +vaalea varjokuva, ja ennenkuin emäntä ennätti lausua aamenen, oli sekin +kadonnut. + +Tämän jälkeen ei kummitusta nähty enää koskaan Lepokivenmäessä, ja +kun siitä kiusasta oli päästy, muuttui elämä Mårbackassa entistään +hauskemmaksi ja onnellisemmaksi. Siitä koitui yhtä hyvä talo kuin +mistä muusta tahansa toisissa pitäjissä, siihen saatiin hyvät +asuinrakennukset, ja väki, joka omisti sen, tuli varakkaaksi eikä sen +tarvinnut koskaan huolehtia toimeentulostaan. + +Vanha rouva oli sanonut, että todistuksena siitä, miten vauraaksi +Mårbacka oli tullut, oli se, että 1700-luvun alkupuolella talosta +lähetettiin poika oppikouluun. Hän oli lukenut papiksi ja kotitalon +mukaan ottanut nimekseen Merell, ja aikoinaan hänet oli valittu +Ämtervikin apulaispapiksi. Hän oli asettunut asumaan perintätaloonsa +Mårbackaan ja oli ensimmäinen pappi, joka asui pitäjässä. Kaikki +edelliset olivat asuneet Sunnen pitäjässä ja tulleet Mårbackaan vain +saarnasunnuntaisin. + +Ämtervikin talonpojat olivat hyvin tyytyväisiä saadessaan oman +pappinsa, ja varsinkin he olivat hyvillään siitä, että hänellä oli oma +talo asuaksensa, niin ettei heidän tarvinnut rakentaa hänelle pappilaa. +Tosin Mårbacka oli kaukana kirkolta, mutta tämän epäkohdan vastapainona +oli se etu, että pappi omistaessaan maatilan oli varakas ja riippumaton +mies. + +Papin palkka oli pieni, ja suurin osa siitä meni Sunnen rovastille, +niin että apulaispappi olisi ollut köyhä raukka, ellei hän olisi +omistanut Mårbackaa. + +Jotta tämä seikka, joka oli eduksi sekä seurakunnalle että papille, +pysyisi ennallaan, naitti Mårbackan ensimmäinen apulaispappi yhden +tyttäristään papille, jonka nimi oli Lyselius, ja järjesti asiat siten, +että vävy sai periä sekä talon että viran. + +Samoin teki Lyseliuskin. Hän antoi yhden tyttäristään puolisoksi +pastori Erik Wennervikille ja järjesti asiat siten, että tämä +vuorostaan sai periä sekä talon että viran. + +Ja vanha rouva oli sanonut, että kaikki olivat yhtä mieltä siitä, +että se oli hyvä tapa ja että sen piti jatkua edelleen. Yksin +papintyttäretkin, väitti hän, olivat olleet täysin tyytyväisiä. + + + + +Pastori Wennervik. + + +Vanha rouva oli niinikään kertonut emännöitsijälle, että nuo kolme +pappia, Merell, Lyselius ja Wennervik, olivat oikeastaan rakentaneet +Mårbackan. + +Ennen heidän aikaansa, sanoi hän, oli Mårbacka vain talonpoikaistalo, +ja vaikka se olikin suuri ja varakas, niin oli siellä samanlaista +kuin muissakin talonpoikaistaloissa. Jos siellä oli navetta kymmentä +lehmää ja talli kahta hevosta varten, niin siinä olikin kaikki. +Asuinrakennuksessa oli vain suuri tupa, jossa koko talonväki eli ja +oleskeli sekä päivin että öisin sekä pieni musta keittiö. Talossa oli +monta muutakin rakennusta paitsi tätä: aitta ja sauna, mallassauna ja +paja, riihi ja useita latoja, mutta ne olivat kaikki pieniä eivätkä +voineet muuta ollakaan, sillä talokin oli pieni siihen aikaan. Vain +kaikkein lähin ympäristö oli viljelty. + +Vanhalla rouvalla oli tapana sanoa, että oli miltei käsittämätöntä, +miten nuo kolme pappia olivat voineet saada rakennetuksi tallin +kymmenelle hevoselle ja navetan kolmellekymmenelle lehmälle +lukuunottamatta kaikkia suuria latoja ja aittoja ja vajoja, joita he +mielestään tarvitsivat. Panimo ja panimokamari, joita käytettiin talon +konttorina, olivat niinikään heidän ajoiltaan samoinkuin maitohuone ja +kutomakamari ja voudin huone. + +Kaikkein viimeiseksi — se oli 1790-luvulla — oli vanhan rouvan isä, +pastori Wennervik, rakennuttanut uuden asuinrakennuksen. Se oli +suunniteltu vaatimattomammaksi kuin kaikki muut. Hän oli tyytynyt +yksikerroksiseen rakennukseen, jossa oli keittiö ja neljä huonetta +alhaalla sekä kaksi päätyhuonetta. Mutta sekä keittiö että huoneet +olivat valoisat ja tilavat ja niin sijoitetut, että kodikkuus tuoksahti +tulijaa vastaan jo eteisessä. + +Pastori Wennervik oli myöskin perustanut suuren kyökkipuutarhan +keittiökasveineen ja hedelmäpuineen asuinrakennuksen pohjoispuolelle +sekä pienen ruusutarhan läntisen päädyn edustalle. Hän kuului olleen +puutarhurin poika ja varsin taitava puutarhanhoidossa. Monia pieniä +ruusupensaita ja jalostettuja omenapuita, jotka yhä kasvoivat +Ämtervikin talonpoikaistaloissa, oli hän ollut istuttamassa. + +Hän oli toiminut kotiopettajana suuressa herraskartanossa, ja vanha +rouva oli sanonut, että siellä hän oli oppinut pitämään aitauksista +ja veräjistä. Hän oli teettänyt kauniin, valkoisen aitauksen sievine +veräjineen kyökkipuutarhan ja toisen ruusutarhan ympärille. Jos tahtoi +tieltä ajaa lehtikujaa myöten alaspäin, täytyi ensin avata komea +veräjä. Koko takapiha, jonka poikki sitten oli ajettava, oli talorivien +ja aitojen piirittämä ja veräjiä oli useassa kohdassa, ja samoin oli +laita itse pihamaankin. + +Pikkulapset tahtoivat kernaasti kuulla kerrottavan pastori +Wennervikistä. He olivat löytäneet eräästä seinäkaapista talon +konttorista kreikan- ja latinankielisiä kirjoja, joissa oli hänen +nimikirjoituksensa, ja myöskin Behmanin ja Leopoldin runoja, jotka +olivat hänen käsialallaan kopioidut. He tiesivät, että klaveeri +ja kitara oli hankittu taloon hänen aikanaan, ja he olivat +mielikuvituksessaan luoneet hänestä hyvin kauniin kuvan. Ei yksin vanha +emännöitsijä ollut kertonut hänestä, vaan myöskin heidän isänsä ja +tätinsä. Hän oli ollut rakastettava, hieno mies, hän kävi kernaasti +hyvin puettuna, eikä hän pitänyt vain kukista ja omenista, vaan +varmaankin hän rakasti myös lintuja, sillä hän se oli rakennuttanut +kahdeksankulmaisen kyyhkyslakan, joka oli vihreällä nurmikolla keittiön +ikkunan edessä. He käsittivät, että hän oli tahtonut järjestää ja +laittaa Mårbackan oikein kauniiksi. Papit, jotka olivat asuneet siellä +ennen häntä, olivat enimmäkseen eläneet talonpoikien tapaan, mutta hän +oli muuttanut suuren yksinkertaisuuden, tuonut hiukan herrastapoja +taloon ja saattanut elämän rikkaammaksi ja kevyemmäksi. + +Mårbackassa oli suuri vanha öljyvärimuotokuva pastori Wennervikin +ajoilta. Se esitti hänen nuoruudenrakastettuaan, rikasta ja +ylhäistä neitiä länsi-Göötanmaalta. Pastori oli ollut neidin veljen +kotiopettaja, ja koska hän oli ollut kauniimpi ja miellyttävämpi +kuin ainoakaan niistä miehistä, joita nuori neiti siihen mennessä +oli tavannut, oli hän mieltynyt häneen ja pastori oli tietysti +myöskin rakastunut — nuoreen neitiin. Heillä oli tapana piiloutua +linnanpuistoon, missä he puhuivat rakkaudestaan ja lupasivat toisilleen +ikuista uskollisuutta. Mutta eräänä päivänä heidät keksittiin, ja nuori +kotiopettaja sai eronsa. + +Ainoa, mitä hän omisti tästä ensimmäisestä nuoruudenunelmastaan, oli +lemmityn muotokuva, eikä se oikeastaan ollut kovin paljon. Nuorella +neidillä ei ollut käytettävänään taitavaa muotokuvamaalaajaa. Hänen +kasvonsa, jauhotetun tukan ympäröiminä, olivat niin jäykät ja +ilmeettömät, että olisi yhtä hyvin voinut luulla niitä kauniiksi +naamioksi kuin ihmispiirteiksi. + +Mutta pään ja kasvojen muoto oli kylläkin jalo, ja se, joka itse +oli nähnyt näiden silmien säteilevän ja huulien hymyävän, piti +muotokuvaa varmaankin kauniina. Pastori Wennervik tunsi ehkä entisen +nuoruudenhehkun täyttävän mielensä, kun hän kiinnitti katseensa siihen. + +Ehkäpä tämä muotokuva vaikutti sen, että vaatimaton maalaispappi +koristi kotinsa kukkasin ja linnuin ja kaunisti elämänsä soitolla ja +vanhoilla lauluilla. + + + + +Ukkohanhi. + + +Yhtä asiaa eivät pikkulapset voineet antaa anteeksi pastori +Wennervikille, sitä nimittäin, että hän vanhoilla päivillään +nai neitsyt Raklitzin, vanhan emännöitsijän, joka oli kulkenut +herraskartanosta herraskartanoon ja saanut kestää ankarien emäntien +kiusantekoa ja komennusta, kunnes hän itsekään ei voinut vastustaa +haluaan kiusata ja komentaa toisia. + +Jos pastori Wennervikin välttämättä piti mennä uusiin naimisiin, +niin olisi hänen ainakin pitänyt varjella tytärkultaansa äitipuolen +kovuudesta. Pikkulapset eivät voineet mitenkään sulattaa sitä ajatusta, +että rouva Raklitz oli saanut komentaa tätä mielin määrin ja rangaista +ja lyödä häntä ja vaatia häneltä kohtuuttoman paljon työtä. + +He pitivät kovin paljon tuosta pukista, joka kerran joi niin paljon +rankkia, että se humaltui ja pilkkasi kumoon sekä rouva Raklitzin +itsensä että hänen viinaruukkunsa. + +Ja samoin he pitivät markkinaväen puolta, joka varasti häneltä hedelmät +Ombergshedin markkinoilla ja huusi hänelle, että Mårbackan pappi oli +hyvä mies eikä tietenkään tahtonut vaatia köyhältä kansalta maksua +omenoistaan. + +Ja he olivat ihastuneet mestarivarkaaseen, joka mursi hänen +ruoka-aittansa oven, vaikka rouva Raklitz oli panettanut siihen uuden +lukon, joka oli niin suuri ja raskas, että se olisi sopinut parhaiten +vankilan lukoksi. + +Ja heitä miltei itketti, kun he muistelivat suurta ukkohanhea. + +Rouva Raklitzin aikana oli eräänä kauniina huhtikuun päivänä laskettu +melkein koko Mårbackan hanhiparvi navettamäelle. Miten olikaan, olivat +villihanhet lennelleet korkealla ilmassa ja kirkuneet ja huutaneet +niinkuin niiden on tapana tehdä. Kesyt hanhet olivat vastanneet ja +räpytelleet siipiään, mutta siten ne tekevät joka kevät, eikä kenenkään +mieleen juolahtanut, että ne olisi ollut suljettava navettaan. + +Toinen villihanhiparvi seurasi toistaan, ja kesyt hanhet kävivät yhä +rauhattomammiksi. Ja ennenkuin kukaan aavisti mitään, pyrähti suuri +ukkohanhi ilmaan ja liittyi villien pariin. + +Mårbackassa odotettiin, että se palaisi pian takaisin, mutta sepä +ei palannutkaan. Se oli ja pysyi poissa. Ja kun sitä ei näkynyt +ensimmäisen vuorokauden kuluessa, luultiin sen kadonneen ikipäiviksi. +Se oli tietenkin joutunut ketun tai kotkan saaliiksi, sanoivat he, +jollei se suorastaan ollut syössyt maahan haljennein keuhkoin. +Mahdottomaltahan tuntui, että kesy hanhi voisi seurata villien mukana +pohjan perille. + +Ei kuulunut hanhea koko kesän mittaan, mutta tulipa taaskin syksy, ja +villihanhiparvi toisensa jälkeen lensi taas ilman halki. Ne huusivat +ja kirkuivat niinkuin niillä on tapana tehdä, ja kesyt hanhet, jotka +astelivat navetanmäellä, kohottivat siipiään ja vastasivat niille. + +Rouva Raklitz näki, että kesyt hanhet olivat levottomia, ja hän tahtoi +tällä kertaa olla viisaampi kuin edellisellä. Hän käski tytärpuolensa +Liisa-Maijan juosta navettaan ja sulkea hanhet sinne. + +Liisa-Maija teki työtä käskettyä, mutta tuskin hän oli ennättänyt +navetanmäelle, kun hän kuuli kovaa suhinaa ilmasta aivan +yläpuoleltansa. Ja ennenkuin hän arvasikaan, pyrähti suuri parvi +hanhia maahan hänen eteensä. Komea, valkoinen ukkohanhi kulki parven +etunenässä, sen jäljessä seurasi suuri harmaa villihanhi ja yhdeksän +täplikästä poikasta. Pappilantytär uskalsi töin tuskin liikahtaa, +jotta ei pelästyttäisi niitä. Hän aukaisi vain hiljaa navetan oven ja +piiloutui sen taakse. + +Ukkohanhi astui suoraan navettaa kohti, ja perhe seurasi jäljessä. Koko +parvi katosi, ja Liisa-Maija hiipi hiljaa niiden jäljessä nähdäkseen, +minne ne aikoivat mennä. Niin, valkea ukkohanhi astui suoraa päätä +hanhikarsinaan ja kutsui ja houkutteli, kunnes koko hänen joukkonsa +tuli sisään. Sitten se neuvoi niille tien ruokakaukalon luo, joka oli +täynnä kauroja ja vettä, ja alkoi syödä. »Katsokaas, tällaiseen minä +olen tottunut. Näin minulla on aina ollut. Ei huolta ravinnosta, ei +muuta kuin mennä suoraa päätä ruokakaukalon ääreen», näytti se sanovan +perheelleen. + +Mutta Liisa-Maija hiipi jäljessä, ja heti kun kaikki hanhet, olivat +karsinan puolella, sulki hän oven. Sitten hän kiiruhti rouva Raklitzin +luo. + +»Tahtooko äitikulta tulla katsomaan! Ukkohanhi, joka karkasi keväällä, +on palannut takaisin villihanhen ja yhdeksän poikasen kera.» + +Mutta varmaankin hän katui koko ikänsä sitä, että sulki ukkohanhen +navettaan ja kertoi sen palanneen takaisin. Sillä rouva Raklitz läksi +sanaakaan sanomatta hakemaan pientä veistä, jota käytettiin hanhien +teurastamiseen, ja ennen iltaa oli sekä tuo komea, valkoinen ukkohanhi +ja harmaa villihanhi että kaikki kauniit poikaset teurastettu ja +kynitty. + +»Äitikulta palkitsi huonosti ukkohanhen, vaikka se palasi kotiin niin +monta kaunista hanhea matkassaan», sanoi Liisa-Maija. Enempää hän ei +uskaltanut sanoa. + +»Se on vain opetukseksi tämän talon hanhille, miten niiden käy, jos +he vastoin tahtoani lähtevät lentoon», sanoi rouva Raklitz, ja hänen +ankaran suunsa tienoilla väreili hiukan ilkeämielinen hymy. + + + + +Sopulit. + + +Rouva Raklitz oli ollut ankara Liisa-Maijalle hänen isänsä eläessä, +mutta kun isä kuoli vuonna 1801, ja rouva Raklitz sai yksin hallita +taloa, muuttui hän tietysti vieläkin ankarammaksi ja vaativammaksi. +Tytärpuoli oli kokonaan hänen vallassaan, ilman tukea ja turvaa. Hän +oli vain seitsemäntoista vuoden ikäinen ja liian nuori pitääkseen +puoliaan vanhaa ja viisasta vastaan. Tosin hänellä oli velikin, mutta +hän oli vuodet umpeensa Upsalassa opiskelemassa, niin ettei hänestä +voinut mitään apua toivoa. + +Äitipuoli ja Liisa-Maija joutuivatkin pian kovaan riitaan. Rouva +Raklitz toivoi, että tytär seuraisi vanhaa tapaa ja menisi naimisiin +apulaispapin kanssa, joka oli nimitetty hänen isänsä jälkeen. Mutta +siihen ei Liisa-Maija tahtonut suostua. Hän vastusti sekä äitipuolensa +että pitäjäläisten kehoituksia, joiden mielestä tuo vanha tapa oli +aivan erinomainen. Papintyttärellä oli omat merkilliset tuumansa. Hän +ei tahtonut mennä miehelle vain siksi, että hän oli Ämtervikin pappi. +Hänen piti myös olla sellainen, että Liisa-Maija saattoi pitää hänestä. + +Uusi apulaispappi koetti kaikella voimalla ajaa asian perille, ja +hänen oli onnistunut voittaa äitipuolen suosio, niin että tämä koetti +auttaa häntä sekä pyytämällä että pakolla. Mutta papintytär vastasi yhä +edelleen kieltävästi, ja silloin rouva Raklitz keksi lähteä Öjervikiin +laamanni Sandelinin puheille, joka oli Liisa-Maijan holhooja. + +Niin, sen hän tekikin, ja tietysti sekä laamanni että hänen vaimonsa +pitivät hänen puoliaan. He tunsivat hyvin rouva Raklitzin. Hän oli +ollut useita vuosia emännöitsijänä Öjervikissä, ja he tiesivät, miten +järkevä ja huolellinen ihminen hän aina oli ollut. Olihan hän aivan +oikeassa arvellessaan, että Mårbackan papintyttären pitäisi mennä +naimisiin apulaisen kanssa, jotta vanha tapa ei unohtuisi. Muu ei +heidän mielestään voinut tulla kysymykseenkään. + +Rouva Raklitz oli kuten sanottu hyvä tuttu Öjervikissä. Häntä +pyydettiin illalliselle, ja sitten laamanninrouva jutteli hänen +kanssaan niin kauan, että kello oli yksitoista, ennenkuin hän pääsi +lähtemään. Mutta ilma oli kirkas ja täysikuu paistoi taivaalla, niin +että näytti siltä kuin hän voisi turvallisesti päästä kotiin. + +Hän oli varsin tyytyväinen matkaansa lähtiessään Öjervikistä. +Hyvin hänet oli otettu vastaan, ja holhooja oli kannattanut hänen +mielipidettään, että Liisa-Maijan oli mentävä uuden apulaisen kanssa +naimisiin. + +Kiesien vieriessä hyvää vauhtia tietä myöten, joka kulkee Frykenin +rantaa pitkin Sunneen, istui rouva Raklitz tuumien, miten hän kiusaisi +tytärpuoliraukkaa, kunnes hänen tahtonsa murtuisi. Hänen parastaanhan +vain tarkoitettiin, joskaan hän ei itse sitä ymmärtänyt, niin että +turhaa äitipuolen oli siitä olla huolissaan. + +Äkkiä Musta hätkähti ja väistyi syrjään niin äkisti, että se oli +kaataa kumoon kiesit. Hevonen käyttäytyi ikäänkuin se olisi ollut +höperö. Se hyökkäsi alas maantieltä ojan poikki pellolle, ennenkuin +Pitkä-Bengt ennätti saada sitä pysähtymään. Kun renki vihdoin sai +hevosen pysymään aisoissansa, vapisi se kuin haavanlehti. Vaikka se +seisoikin hiljaa paikallaan, nosteli se lakkaamatta jalkojaan ja huusi +äkkiä niinkuin harvoin saa kuulla hevosen huutavan, ja hypähti suoraan +ilmaan. Mahdotonta oli saada sitä tielle takaisin. Kun Pitkä-Bengt ajoi +sitä eteenpäin, alkoi se työntää taakse, jotta se oli potkia kiesit +säpäleiksi. + +»Mitä tämä on? Mitä tämä on? Eikö Bengt voi sanoa, mitä tämä +merkitsee?» sanoi rouva Raklitz ja puristi kauhuissaan renkiä +käsivarresta. »Onko hevonen aivan hullu?» + +»Hevonen on viisaampi kuin sekä rouva että minä» sanoi Pitkä-Bengt, »ei +se ole hullu. Mutta se näkee jotain, jota me emme näe.» + +Nyt Musta työntyi takaperin. Se haisteli maata, pärskyi ja peräytyi +välittämättä kieseistä ja ihmisistä. Onneksi he olivat pellolla, missä +kesän aikana oli kasvanut ruista, ja se oli nyt aivan sileä ja tasainen +ja niitetty. Toistaiseksi ajopelit pysyivät vielä pystyssä, mutta he +huomasivat lähestyvänsä leveää ja syvää ojaa. + +Juuri kun kiesit joutuivat ojan reunalle, pysähtyi Musta. Se arveli kai +pelastuneensa pahimmasta vaarasta. Se seisoi hiljaa hyppimättä, mutta +yhä edelleen se pärskyi moneen kertaan. + +»Parasta on, että rouva nousee pois kieseistä», sanoi Pitkä-Bengt, +»niin minä koetan pakottaa hevosen tuosta ohi, olkoon siinä sitten mitä +hyvänsä.» + +Papinrouva avasi jalkapeitteen, mutta aikoessaan laskeutua maahan hän +veti nopeasti jalkansa ylös ja huutaen istuutui takaisin paikalleen. + +»En minä voi laskeutua maahan», sanoi hän Pitkälle-Bengtille, »se +liikkuu.» + +»Rouva taitaa olla yhtä höperö kuin hevonenkin», sanoi Pitkä-Bengt. +»Mikä liikkuu?» + +»Koko pelto liikkuu, koko maa liikkuu», sanoi rouva Raklitz. Hänen +äänensä vapisi, ja itku oli hänellä kurkussa. + +»Hyi!» sanoi Pitkä-Bengt ja hyppäsi yhdellä harppauksella maahan. Hän +luuli, että kummitus oli heidän tiellään ja peloitti hevosta, mutta +kummitukset tulivat tavallisesti ilmasta. Hän ei ollut koskaan kuullut, +että ne voisivat ryömiä pitkin maata. + +Mutta Pitkä-Bengt hyppäsi pian takaisin kieseihin, eikä aikonutkaan +enää laskeutua maahan, sillä maa liikkui, aivankuin papinrouva oli +sanonut. + +Se ei tärissyt niinkuin maanjäristyksessä, vaan joka ainoa multakokkare +oli saanut jalat alleen ja oli menossa Frykenin rantaan. + +Matkamiehet istuivat kieseissä ja tuijottivat maahan, lopuksi he kai +huomasivat, että suuri joukko pikkuelukoita juoksenteli pitkin peltoa, +mutta se ei vähentänyt heidän pelkoaan. Mitään luonnollista tai oikeaa +se ei voinut olla. Mistä niin paljon elukoita olisi tullut sinne? Ei +ollut pienintäkään kohtaa koko pellolla, joka ei olisi ollut liikkeessä. + +Kaikki nämä elukat, tai mitä ne oikein olivatkaan, kulkivat ojan +poikki maantielle ja maantieltä ne hyökkäsivät rinnettä pitkin suoraan +järveen. Mitä elukoita ne saattoivat olla, jotka pitivät tuollaista +peliä? + +Jos ne olisivat olleet Jumalan luomia, olisi kai niiden joukko joskus +loppunut. Mutta lakkaamatta niitä juoksenteli pellolla, ne hyökkäsivät +yli maantien ja alas järveen. Ja mahdotonta olisi ollut laskea niitä, +niin paljon niitä oli. + +Musta oli jotakuinkin rauhoittunut. Vain silloin, kun nuo pikku elukat +juoksivat sen kavioiden lomitse, se pärskyi ja peräytyi. Mutta rouva +Raklitz sitä vastoin ei ollut levollinen. Hänen hampaansa kalisivat +pelosta, hän mutisi ja puhui itseksensä. + +Hän istui kuitenkin alallaan niin kauan kuin he olivat pellolla, mutta +Musta ei suinkaan halunnut seisoa ulkona kaiken yötä, vaan läksi omin +päin liikkeelle. Se astui hitaasti askeleen kerrallaan. Se nosti +jalkojaan hyvin varovaisesti, mutta eteenpäin mentiin. + +Omituiset pikkuelukat eivät väistyneet hevosen ja ajopelien tieltä. +Pyörien alla alkoi rauskua, kun pikku ruumiit murskautuivat. + +Kun papinrouva kuuli rauskutusta, säpsähti hän. Hän nousi pystyyn ja +alkoi huutaa hurjasti ja kaameasti. + +Pitkä-Bengt kietoi käsivartensa hänen ympärilleen, jotta hän ei +heittäytyisi ulos kieseistä. »Ne vievät minut», huusi hän, »ne vievät +minut! Ne nousevat pyörille, ne seisovat astuimella, ne ovat kieseissä!» + +Hevonen paransi vauhtiaan. Kiesit liikkuivat nykähdellen, mutta +varmasti, ja rauskui ja murskui pyörien vieriessä pikkuelukkojen yli. + +»Ne ovat kieseissä, ne ovat kieseissä!» huusi rouva Raklitz, ja samalla +hän hyppäsi seisomaan istuimelle. »Ne vetävät minua hameenhelmasta, ne +vetävät minut järveen!» + +Pitkän-Bengtin täytyi nousta pystyyn voidakseen pidellä rouvasta +kiinni. »Täydellä syyllä voisin antaa sinun pudota mäkeen, kun olet +niin ilkeä», mutisi hän, mutta piteli kuitenkin hänestä yhä kiinni. + +He pääsivät vihdoin tielle ja ajoivat monen vaeltavan elukan yli. Mutta +vihdoin Musta pysähtyi ja hirnahti. + +»Kas niin, nyt me olemme tästä päässeet. Ruvetkaa istumaan, rouva! +Käykää takaisin kieseihin!» + +Mutta rouva Raklitzia ei ollut niin helppo saada rauhoittumaan. »Ne +ovat kieseissä, ne vetävät minua hameesta, ne laahaavat minut järveen!» +huusi hän. + +Pitkän-Bengtin täytyi nostaa hänet alas ja väkipakolla painaa hänet +istumaan. Rouva Raklitz taisteli vastaan, eikä renki uskaltanut jättää +häntä. + +»Juokse, Musta! Löydät kai tien ilmankin, vaikken pitele ohjaksista.» + +Musta läksi liikkeelle, rouva Raklitzin väristessä nyyhkytyksistä ja +puhellessa pitkälti niistä, jotka kiipeilivät pyörille ja tunkeutuivat +ylös kieseihin. + +»Juokse, Musta», sanoi Pitkä-Bengt, »muuten hän tulee hulluksi, +ennenkuin ennätän kotiin.» + +Musta ymmärsi ehkä häntä. Joka tapauksessa se tahtoi itsekin kernaasti +päästä kotiin seimen ääreen. Se juoksi mäkiä ylös ja alas hiljentämättä +vauhtiaan. + +Pitkä-Bengt istui siinä kylmän hien poreillessa otsalla. Hän yritti +selittää papinrouvalle, että vaara oli voitettu, mutta tämä ei uskonut +häntä. + +»Sinä olet kiltti, Bengt», sanoi hän itkien, »mutta älä koeta uskotella +minulle, että olemme pelastetut. Minä kuulen niiden askelten äänen, +minä näen ne, ne juoksevat jälessämme, ne tahtovat riistää minut +mukanaan järveen.» + +Kun he vihdoin pysähtyivät Mårbackan kuistin edustalla ja eräs +palvelustytöistä tuli ulos auttaakseen papinrouvaa alas kieseistä, ei +hän uskaltanut laskeutua maahan. + +»Ei, et sinä», sanoi hän. »Sinulla ei ole mitään voimaa. Sinä et voi +pelastaa minua niiden käsistä.» + +Tyttö peräytyi kauhuissaan. Hän kuuli, että rouva Raklitzin ääni oli +aivan toinen kuin tavallisesti. + +»Mene hakemaan papintytärtä», sanoi papinrouva, »mene hakemaan +Liisa-Maijaa! Hänellä yksin on voima vastustaa pahaa.» + +»Mamselli Liisa-Maija on jo levolla», sanoi tyttö. + +»Mene pyytämään häntä tänne niin pian kuin mahdollista!» sanoi +Pitkä-Bengt. »Sano, että papinrouva on säikähtänyt matkalla!» + +Rouva Raklitz istui paikoillaan kieseissä ja värisi ja vapisi, kunnes +hänen tytärpuolensa oli saanut vaatteet ylleen ja ilmestyi portaille. + +»Oi, Jumala siunatkoon sinua!» sanoi rouva Raklitz ojentaen +käsivartensa häntä kohti. »Tule auttamaan minua! Älä ole pahoillasi +minulle! En ole koskaan enää paha sinulle.» + +»Mikä on hätänä, äitikulta?» sanoi papintytär astuen ajopelien luo. + +»Ojenna minulle kätesi!» sanoi äitipuoli. »Voi, rakkaani, estä niitä +käymästä kimppuuni sillä välin kuin laskeudun alas! Älä anna niiden +viedä minua mukanaan! Sinulle ne eivät voi tehdä mitään. Sinulla on +voima hillitä niitä.» + +Kun hän oli onnellisesti päässyt alas kieseistä, heittäytyi hän +tytärpuolensa kaulaan. »Älä jätä minua koskaan», sanoi hän, »älä ole +minulle vihoissasi! Saat mennä naimisiin kenen kanssa vain haluat, en +minä pane vastaan.» + +»Hän näki näyn tiellä», sanoi Pitkä-Bengt. »Kaikki helvetin pikkuelukat +olivat liikkeellä. Hän luulee, että ne ajavat häntä takaa ja tahtovat +viedä hänet Frykeniin.» + +Papintytär kietoi käsivartensa äitipuolen ympärille. »Tule sisään, +äitikulta!» sanoi hän. »Nyt äitikulta on Mårbackassa. Täällä ei mikään +paha voi kohdata äitikultaa.» + +Rouva Raklitz oli niin säikähtänyt ja kauhuissaan, että papintyttären +täytyi leperrellä hänen kanssaan kuin lapsen saadakseen hänet +huoneeseen ja vuoteeseen. Hän ei saanut poistua hänen luotaan, vaan sai +istua ja pidellä häntä kädestä ja kuunnella hänen valituksiaan, kunnes +aamu valkeni. + +Mutta sen yön jälkeen ei rouva Raklitz uskaltanut enää olla paha +tytärpuolelleen. Hän ei tullut koskaan enää entiselleen, vaan pysytteli +mieluimmin huoneessaan ja antoi Liisa-Maijan hallita. Hän saattoi +auttaa muita, kun oli puuhaa pyhien tai kestien edellä, mutta vain +sisällä huoneissa. ‒ ‒ ‒ + +Siten hän eli aina vuoteen 1835. Ei ole varmaa, tokko hänestä ja +tytärpuolesta tuli koskaan oikein hyvät ystävät, mutta kun Liisa-Maija +vihdoin meni naimisiin ja taloon tuli pikkulapsia, piti hän heistä +paljon. Joka päivä he menivät häntä tervehtimään lännen puolen +kamariin. Hän piti myös paljon kahvista. Melkein aina hän tahtoi tulta +uuniin, jotta voisi keittää kahvia itselleen. + +Hänellä oli myös tapana tarjota pikkulapsille kahvia, mutta heidän +äitinsä arveli, ettei se ollut heille hyväksi. Hän sanoi heille, +etteivät he mitenkään saaneet juoda kahvia isoäidin luona. + +Seuraavana päivänä molemmat nuorimmat, Nana ja Lovisa, olivat niinkuin +tavallisestikin vieraisilla lännen puoleisessa kamarissa, ja kun he +tulivat sieltä pois, tuoksuivat he kahvilta pitkän matkan päähän. + +»No, mitä te tänään saitte isoäidin luona?» kysyi heidän äitinsä. + +»Velliä, pikku äiti», vastasivat molemmat yhteen ääneen epäröimättä +vähääkään. + +»Missä sitä velliä keitettiin?» kysyi äiti. + +»Kahvipannussa, pikku äiti», vastasivat he yhtä nopeasti kuin ennenkin. + +Ja he sanoivat sen niin somasti, ja he olivat niin pieniä ja typeriä, +ettei äiti voinut muuta kuin nauraa ääneensä. + + + + +Ahti. + + +Pitäjän eteläpäässä on seutuja, jotka ovat paljoa kauniimmat ja +rikkaammat kuin sen pohjoinen kulma, missä Mårbacka sijaitsee. + +Siellä Fryken uurtaa syviä poukamia maankamaraan, toisen toisensa +jälkeen, ja jokaisen lahdelman pohjukassa on viljavia rantaniittyjä, +lehtimetsää ja tavallisesti kolme, neljä hauskaa vanhanaikuista +talonpoikaistaloa. Lehtien lomissa taas pistäytyvät niemet veteen, +kallioisina ja metsäisinä ja niin luotaantyöntävinä ja villeinä, ettei +kukaan voi ajatellakaan niiden raivaamista ja viljelemistä. + +Eräänä kesänä Liisa-Maija Wennervik oli ratsastanut Bössvikiin, joka +on eteläisin näistä lahdelmista, tilatakseen hyviä päärynöitä, jotka +kypsyivät siellä kukkuloiden suojassa. Bössvikin asukkaat olivat +ottaneet hänet ystävällisesti vastaan, ja hänen oli ollut pakko +pistäytyä moneen mökkiin, jotta oli jo varsin myöhäistä, ennenkuin hän +saattoi kääntyä kotimatkalle. + +Mutta häntä ei peloittanut ratsastaa valoisina kesäöinä, vaikka +hän olikin aivan yksin liikkeellä. Hän ratsasti hyvin hitaasti, +sillä yö oli niin kaunis, ettei hän voinut kyllikseen sitä ihailla. +Milloin hän oli korkealla kukkulalla keskellä tiheää metsää, jossa +oli niin synkkää, että hän kuvitteli mielessään rosvojen ja karhujen +hyökkäävän tiheiköstä esiin ja raastavan hänet hevosen selästä. Milloin +hän ratsasti valoisissa laaksoissa, keskellä kasteisia peltoja, +kauniita koivikkoja ja välkkyviä vesiä. Auringonlasku punoitti vielä +taivaanrannalla, rusketus kuvastui järveen. Hän ei ollut koskaan nähnyt +mitään suloisempaa kuin tämä kesäyö. + +Erään lahdelman rannassa Liisa-Maija näki suuren kauniin oriin käyvän +laitumella. Se oli harmaa ja papurikko yli koko ruumiin, harja oli niin +pitkä, että se laahasi maata, häntäkin ulottui yhtä pitkälle ja oli +niin paksu kuin ruislyhde. Hevosella oli leveät lautaset, korkea säkä, +kirkkaat silmät, kapeat jalat ja pieni pää. Kaviot olivat valkoiset ja +ne loistivat kuin hopea, kun se nosti jalkansa ruohikosta. Kengätön se +oli, eikä ruumiissa näkynyt vemmelpuun eikä valjaitten jälkiä. + +Liisa-Maija oli lähestynyt äänettömästi ratsastaen mäkeä alas, ja Musta +kulki käymäjalkaa niittyä kohti, missä hevonen oli laitumella. He +tulivat niin lähelle sitä, ettei mikään muu kuin aita erottanut heitä +enää toisistaan. Liisa-Maija olisi voinut ojentaa kätensä ja taputella +sitä lautasille. + +Tähän saakka ei ori ollut heitä huomaavinaan. Nyt vihdoinkin se kohotti +päätään ja katseli nuorta tyttöä. + +Ja Liisa-Maija Wennervik oli niin kaunis, että kun hän oli ulkona +ratsastamassa, niin nuoret miehet useinkin heittivät maahan kirveensä +tai viikatteensa tai mitä heillä kulloinkin sattui olemaan kädessä ja +kiiruhtivat tielle nojautuakseen aitaa vasten, kunnes hän oli kulkenut +ohitse. + +Mutta ihme ja kumma, kun tuo korea papurikko ori kohotti katseensa +häneen, tuntui Liisa-Maijasta, että sen katse ilmaisi yhtä suurta +ihailua kuin renkimiestenkin, heidän seisoessaan aitaan nojautuneina! + +Hetken se katsoi häneen, sitten se kääntyi äkisti ympäri ja syöksyi +nelistäen pois, jotta harja hulmusi korkealla ja häntä oli sojossa. +Se juoksi yli koko niityn ja syöksyi nuoren tytön suureksi kauhuksi +suoraan järveen. Lahden perukassa oli pitkältä matalikkoa, mutta sen +juostessa pärskyi vesi sen ympärillä kuin vaahto koskessa. Ja sitten se +aivan äkkiä katosi. + +Liisa-Maija luuli että onnettomuus oli tapahtunut ja että hevonen +hurjassa juoksussaan oli joutunut liian syvään veteen ja oli +nyt hukkumaisillaan. Hän odotti hetken aikaa, jotta se nousisi +vedenpintaan, mutta se ei näyttäytynyt enää. Järvi oli sileä kuin +kuvastin. + +Silloin valtasi Liisa-Maijan palava halu ratsastaa järven rantaan +ja jos mahdollista pelastaa komea eläin kuolemasta. Miten hän sen +tekisi, sitä hän ei tiennyt, mutta hevonen oli kaunein mitä hän koskaan +oli nähnyt, ja hänen oli aivan mahdoton pysytyllä hiljaa maantiellä +yrittämättä auttaa sitä. + +Hän nyki Mustaa suitsista, käänsi sen aitaan päin ja läimähytti +sitä piiskalla, jotta se hyppäisi aidan yli. Mutta Musta oli nyt +kerta kaikkiaan sellainen eläin, että sillä oli enemmän järkeä kuin +ihmisellä, ja sen sijaan että se olisi hypännyt aidan yli, alkoi se +kovalla kiireellä nelistää kotia kohti. Nuori tyttö ei yleensä voinut +hallita ratsuaan istuessaan korkealla satulassa, ja hän huomasi varsin +pian, että hänen tällä kertaa oli aivan turha koettaa pakottaa sitä +tottelemaan. Musta tiesi mitä se tahtoi. Se tiesi varmaan myöskin, +millainen hevonen tuo toinen oli, jonka Liisa-Maija tahtoi pelastaa +järvestä. + +Ja kun Liisa-Maija tuli seuraavan mäen kukkulalle, keskelle pimeää +kuusikkoa, tiesi hänkin, kenet hän oli nähnyt. + +Tuosta hopeanharmaasta oriista, jonka kaviot olivat kengättömät ja +jolla oli pitkä, viistävä harja, oli hän kuullut kerrottavan monta +monituista kertaa. Se ei voinut olla kukaan muu kuin itse Ahti. + +Hänen tultuaan kotiin ja kerrottuaan seikkailustaan olivat kaikki +Mårbackassa samaa mieltä kuin hänkin, että hän oli nähnyt Ahdin, +ja siksi oli parasta, että hän itse ja koko talon väki pitivät nyt +varansa, sillä varmaankin joku heistä oli pian hukkuva. + +Mutta Mårbackassa ei ole järveä, ja vanha järvenpohja talon +länsipuolella oli nykyään niin kuivunut, ettei siellä ollut jälkeäkään +suosta eikä liejumaasta. Yksin jokikin, joka ennen aikaan oli ollut +leveä ja vaarallinen, oli nyt kuivunut eikä se kesäiseen aikaan ollut +tavallista puroa suurempi. + +Sattuipa kuitenkin elokuussa, kun yöt olivat jo pimeät ja usvat +kiersivät jokirannoilla ja niityillä, että eräs vanha mies Mårbackasta +astui lännestä käsin kotia kohti. Ja mitä hän lie nähnyt tai kuullut +sumun keskellä, sitä ei kukaan tiennyt, mutta kotiin hän ei palannut +sinä yönä, ja seuraavana päivänä hänet löydettiin hukkuneena pieneen +jokeen, joka oli niin matala, että vesi tuskin ylettyi hänen ylitseen. +Hän oli vanha ja raihnainen, eikä häntä suuresti surtu, mutta nyt +tiedettiin aivan varmasti, että Liisa-Maija oli todellakin nähnyt +Ahdin. Ja jos hän sinä iltana olisi seurannut sen jäljissä Frykenin +rantaan, niin Ahti olisi varmaan armotta riistänyt hänet mukanaan +siintävään syvyyteensä. + + + + +Rykmentinkirjuri. + + +Varmaankaan rouva Raklitzin kääntymys ei ollut oikein täydellinen, +koska vanha emännöitsijä ei voinut kylliksi juurruttaa pikkulasten +mieliin, mikä onni mamselli Liisa-Maijalle oli, kun hän joutui +naimisiin niin erinomaisen miehen kuin rykmentin kirjuri Daniel +Lagerlöfin kanssa. Tosin hän ei ollut varakas, mutta viisas ja hyvä +ja kelpo mies hän oli. Hänestä hän sai juuri sen tuen, jota tarvitsi +tullakseen maailmassa toimeen. + +Pappi hän ei kylläkään ollut, mutta hänen isänsä ja isoisänsä ja +isoisänsä isä ja isoisänsä isoisä olivat olleet pappeja ja kaikki +he olivat naineet papintyttäriä, niin että hän oli sukua kaikille +Värmlannin vanhoille pappissuvuille. Saarna- tai puhetaitoa hän ei +kuitenkaan ollut perinyt esi-isiltään, mutta sen sijaan hänellä oli +verissä halu hallita ja huolehtia kokonaisesta seurakunnasta, ja +Ämtervikin asukkaat, jotka aluksi olivat olleet pahoillaan hänelle +siitä, että hän nai papintyttären ja rikkoi vanhan tavan, tottuivat +pian siihen, että hän sai pitää huolta kaikista pitäjän asioista. + +Pikkulapset ihmettelivät suuresti kuullessaan emännöitsijän puhuvan +näin. He olivat kuulleet isoisästään juttuja, jotka kiertelivät kansan +parissa. Hänen sanottiin olleen taitavan viuluniekan, ja ainakin +nuoruudessaan hän oli ollut siinä määrin luulosairas, ettei hän +kestänyt elämää kotona, vaan kulki omia teitään. + +Mutta tätä ei vanha emännöitsijä myöntänyt lainkaan. Ei +rykmentinkirjurissa ollut mitään vikaa. Hän ei käsittänyt, kuka oli +voinut lapsille luulotella semmoisia. Ei, koko asia oli vain se, että +hän oli alituisesti matkoilla, mutta nuo matkat olivat välttämättömiä +hänen virkansa vuoksi. Koska hän oli rykmentinkirjuri, niin täytyi +hänen kerran vuodessa kiertää koko Värmlannin ympäri keräämässä +sotaveroja. Eikä siinä kyllin, että hän oli rykmentinkirjuri, hän hoiti +myöskin Kymsborgin tehdasta, joka sijaitsi kaukana Norjan rajalla, ja +sinne hänen piti matkustaa vähä väliä. Ja kolmanneksi ja viimeiseksi +hän oli niin hyväniminen mies, että häntä alituisesti käytettiin +holhoojana ja pesänselvitysmiehenä. Eniten vaivaa hänellä oli ollut +laamanninrouva Sundelinin omaisuuden valvomisesta Öjervikissä, hän kun +oli perinyt seitsemän tehdasta patruuna Antossonilta. Rykmentinkirjurin +oli pitänyt kuukausimääriä oleskella näillä tehdasmailla, Frykenin +länsipuolella, ennenkuin hän oli saanut kaikki asiat selvitetyiksi. + +Mutta niin pian kuin työ oli suoritettu, kiiruhti hän kotiin +Mårbackaan, ja jos hän joskus aamuisin pääsi sinne toisten huomaamatta, +niin saattoi sattua, että hän otti viulunsa esille, asettui +makuukamarin ikkunan alle ja herätti vaimonsa soitollaan. + +Tämä saattoi kylläkin olla totta, mutta että hän olisi karannut kotoa +ja ollut poissa pitkät ajat kenenkään tietämättä missä hän oleskeli, se +oli vain ihmisten keksintöä sen vuoksi, että he huomasivat Mårbackan +emännän olevan aina ohjaksissa. + +Pikkulapsia harmitti suuresti, kun väitettiin heidän isoisänsä olleen +tuollaisen vakavan ja kuivan järki-ihmisen. Mutta täytyihän heidän +pakostakin uskoa vanhaa emännöitsijää. + +Mutta sattuipa kerran ilta, jolloin vanhemmat oli kutsuttu kesteihin. +Sisätyttö, jonka oli määrä valvoa ja odottaa heitä, oli pyytänyt +seurakseen Lasten-Marin, uuden lapsentytön, joka oli tullut taloon +Mäki-Kaisan jälkeen. + +He sytyttivät tulen lastenkamarin takkaan, ottivat esille lasten pienet +punaiset tuolit ja istuivat siellä kuiskaillen keskenään, jotta eivät +herättäisi pikkutyttöjä, jotka nukkuivat vuoteissaan. + +Kesken kaikkea avautui ovi, ja vanha emännöitsijä tuli sisään. Hän oli +ihmetellyt, minne sisäkkö oli kadonnut, ja etsinyt häntä kaikkialta +koko talosta. + +Nyt hän tuli sisään ja kävi istumaan takan eteen hänkin. Hän ei aikonut +missään tapauksessa mennä levolle, ennenkuin tiesi, että herrasväki oli +kunnolla kotona. + +Kun he nyt istuivat noin kodikkaasti takan ääressä, käyttivät molemmat +palvelustytöt tilaisuutta hyväkseen kysyäkseen neuvoa tärkeään asiaan. + +»Me arvelimme, Liina ja minä, että meidän pitäisi keittää unipuuroa», +sanoi Lasten-Mari, »mutta emme tiedä, onko siitä mitään hyötyä.» + +Siten he saivat viekoitelluksi vanhan emännöitsijän kertomaan, +miten mamselli Liisa-Maija Wennervikin oli käynyt, kun hän valmisti +unipannukakun. + +Viimeisenä jouluna, jona pastori Wennervik eli, oli mamselli +Liisa-Maija huvikseen leiponut unipannukakun uudenvuoden-aattona. +Hän oli silloin seitsemäntoista vuotias, niin että hänen oli aika +ajatella naimista. Hän sekoitti kolme lusikallista vettä, kolme +lusikallista jauhoja ja kolme lusikallista suolaa, kaatoi sekoituksen +pannukakkupannulle, söi niin paljon kuin saattoi ja laskeutui sitten +levolle. Mutta hänen oli vaikea saada unta silmäänsä, sillä hänen oli +hirveä jano syötyään tuota suolaista pannukakkua, ja tietenkin oli +kielletty juomasta mitään ennen nukkumista. + +Kun hän heräsi aamulla, ei hän muistanut lainkaan, mitä oli uneksinut. +Mutta myöhemmin päivällä hän tuli menneeksi kuistille ja seisahtui +siihen hämmästyneenä. Nyt hän muisti edellisenä yönä unissaan +seisoneensa aivan samalla kohdalla. Ja hänen seisoessaan siinä oli +kaksi vierasta herraa, nuori ja vanha, astunut häntä vastaan. Ja +vanhempi heistä oli sanonut olevansa rovasti Lagerlöf Arvikasta ja +tulleensa tänne poikansa kanssa kysymään, oliko Liisa-Maijan jano ja +halusiko hän siemauksen vettä. + +Ja heti nuorempi herra oli astunut esille ja tarjonnut hänelle +lasillisen vettä. Liisa-Maija tuli kovin iloiseksi nähdessään kirkasta, +raitista vettä, sillä hän tunsi nukkuessaankin janon polttavan +kurkkuaan. + +Siihen uni oli päättynyt, mutta siitä hetkestä saakka hän tiesi, kuka +oli tuleva hänen miehekseen, sillä jos unissa joku tarjoaa vettä sen +jälkeen kun on syönyt unipannukakun, niin sen kanssa nukkuja joutuu +naimisiin. + +Mamselli Liisa-Maija ihmetteli kovin, mitenkähän se kävisi, sillä +siihen aikaan hän ei tuntenut ketään Lagerlöf-nimistä, mutta heti +uudelta vuodelta ajoi reki taloon. Liisa-Maija seisoi ikkunan luona, +ja nähdessään vieraan, joka istui reessä, oli hän huudahtanut ja +nipistänyt emännöitsijää käsivarteen. »Tuossa tulee se, jonka näin +unissani», oli hän sanonut. »Saatpa nähdä, että hänen nimensä on +Lagerlöf.» + +Ja niinpä olikin. Tulija oli nimeltään Daniel Lagerlöf. Hän oli +Kymsbergin tehtaan hoitaja ja kulki heinien ostossa. + +Ensiksi mamselli Liisa-Maija ihan pelästyi nähdessään hänet. Vieras +ei ollut kaunis, ja hän näytti niin synkältä ja alakuloiselta, ettei +Liisa-Maija käsittänyt, mitenkä hän voisi pitää hänestä. + +Daniel Lagerlöf oli jäänyt yöksi Mårbackaan, ja aamulla oli renki +tullut sisään ja kertonut kumman asian: kaksi sutta ja kettu oli +pudonnut ketunkuoppaan. Ja kun ei kukaan talonväestä tiennyt mitä +tehdä, jotta satimeen joutuneet pedot saataisiin ylös kuopasta, oli +Kymsborgin hoitaja hypännyt kuoppaan ilman muuta asetta kuin ryhmysauva +kädessä, tappanut sudet iskemällä niitä päähän ja kietonut silmukan +niiden kaulaan, jotta ne saatiin hinatuksi esiin. + +Mutta tuo rohkea teko vaikutti niin syvästi mamselli Liisa-Maijaan, +että hänen sydämensä heti kiintyi vieraaseen. Hän tuumi itsekseen, että +hänet hän tahtoi saada miehekseen eikä ketään muuta. + +Kymsborgin hoitaja puolestaan rakastui mamselli Liisa-Maijaan heti ensi +näkemältä, vaikka ei tahtonut olla siitä tietävinään. Hän oli näet +ollut kihloissa kerran aikaisemmin, ja vaikka morsian oli kuollut, +tahtoi hän pysyä hänelle uskollisena eikä koskaan ajatella ketään muuta. + +Siitä huolimatta hän tuli Mårbackaan talven kuluessa useamminkin +heiniä ostamaan, ja pian hän pääsi selville siitä, miten tukalaa +mamselli Liisa-Maijan oli elää yhdessä äitipuolensa kanssa. Hänen tuli +sääli tyttöä, ja hän tahtoi auttaa häntä, mutta itse hän ei, herra +nähköön, voinut kosia häntä morsianvainajansa vuoksi, vaan päätti, että +Elof-veljen, joka oli pappina jossakin suomalaismetsissä, piti naida +hänet. + +Hän järjesti siten, että hänen veljensä ja mamselli Liisa-Maija +tapasivat toisensa. Mutta sillä hän sai vain pahaa aikaan. Pappi +rakastui niin silmittömästi mamselli Liisa-Maijaan, ettei hän voinut +ajatellakaan ketään muuta enää koko elämänsä aikana, mutta mamselli +Liisa-Maija piti Kymsbergin hoitajasta eikä huolinut toisesta. + +Pastori Lagerlöf ei päässyt kuitenkaan niin pitkälle, että hän olisi +kosinut mamselli Liisa-Maijaa. Piispa pakotti hänet naimaan erään +naisen, joka oli kauan oleskellut hänen talossaan ja jonka hän oli +luvannut naida. Rouva Raklitzilla oli osansa tässä jutussa, ja siitä +koitui vain onnettomuutta, sillä kun pastori Elof ei saanut mamselli +Liisa-Maijaa, niin hän alkoi juoda ja joutui kokonaan rappiolle, niin +kelvollinen ja erinomainen kuin aikaisemmin oli ollutkin. + +Sen jälkeen ei Daniel Lagerlöfillä ollut ketään muuta, jonka olisi +voinut panna sijaisekseen, vaan jos hän halusi auttaa Mårbackan +papintytärtä, täytyi hänen tehdä se itse. Ja niinpä hän kai arveli, +että oli enemmän syytä auttaa elävää kuin surra kuollutta, ja hän +uskalsi lähteä matkaan ja kosia tyttöä. + +Mamselli Liisa-Maija tuli kovin onnelliseksi ja luuli, että nyt kaikki +surut olivat loppuneet, mutta pian hän tuli näkemään, että sulhanen +muuttui peräti oikulliseksi ja koetti vetäytyä pois. Harvoin tämä tuli +käymään ja milloin kävi, saattoi istua tuntikausia ja vain katsella +häntä. Tai hän nosti viulun leukansa alle ja soitti koko ajan, minkä +viipyi talossa. + +Lopulta hän tuli niin harvoin Mårbackaan, että saattoi kulua kokonainen +vuosi mamselli Liisa-Maijan edes näkemättä häntä. + +Jos mamselli Liisa-Maija joskus kysyi häneltä, milloin he menisivät +naimisiin, niin Daniel Lagerlöf keksi yhä uusia verukkeita. Ensin hän +sanoi, että piti odottaa, kunnes hän ansaitsisi niin paljon, että voisi +lunastaa Mårbackan toisilta perillisiltä. Toisen kerran hänen piti +avustaa veljiään, jotka opiskelivat Lundissa, ja kerran heidän piti +taas lykätä häät tuonnemmaksi nähdäkseen saisiko hän rykmentinkirjurin +viran. + +Hän lykkäsi lykkäämistään häitä tuonnemmaksi. Milloin hänellä oli kovin +paljon kirjoitustyötä, milloin monia matkoja. + +Lopulta ei kukaan muu kuin mamselli Liisa-Maija enää uskonut heidän +menevänkään naimisiin. Ja hänelle se oli ikävintä, sillä nyt +alkoivat sekä Sunnen että Ämtervikin nuoret herrat tulla Mårbackaan +kosimaretkille. Mamselli Liisa-Maija antoi heidän selvästi ymmärtää, +että heidän oli turha vaivautua, mutta jotkut olivat niin itsepäisiä, +että tulivat kerta toisensa jälkeen, ja jos mamselli Liisa-Maija kielsi +heitä tulemasta, asettuivat he väijyksiin metsän reunaan ja odottivat +häntä, kun hän astui tietä myöten. + +He kertoivat hänelle kaikkea pahaa, mitä vain tiesivät Daniel +Lagerlöfistä. Milloin morsian sai kuulla, että hän seurusteli huonojen +ja juopuneiden kavaljeerien kanssa, jotka kulkivat paikasta toiseen ja +tekivät tihutöitä kartanoissa ja olivat kaikkien kunnollisten ihmisten +kauhuna, milloin kertoivat hänestä, että hän samoili metsiä kuin villi +eläin. + +Jotkut ärsyttivät mamselli Liisa-Maijaa sanomalla että Daniel Lagerlöf +oli saanut rykmentinkirjurinviran, niin että hän olisi hyvinkin voinut +naida hänet, jollei olisi kyllästynyt häneen, ja toiset peloittelivat +häntä sillä, että hän mielisteli Finn-Erikin tytärtä, jota sanottiin +koko maan rikkaimmaksi tytöksi. + +Eivät mitkään tällaiset jutut liikuttaneet mamselli Liisa-Maijaa, +vaan hän oli silti yhtä iloinen ja luotti siihen, että kaikki kävisi +niinkuin hänelle oli unessa ennustettu. + +Mutta eräänä päivänä hänelle kerrottiin sulhasen sanoneen, että jos hän +vain olisi vapaa, niin hän lähtisi ulkomaille toden teolla opiskelemaan +viulun soittoa. + +Tämä tepsi mamselli Liisa-Maijaan enemmän kuin mikään muu, ja hän läksi +puhumaan Pitkän-Bengtin kanssa. + +»Nyt, Bengt», sanoi hän, »saat ottaa kiesit ja ajaa Kymsbergiin ja +tuoda rykmentinkirjurin tänne, sillä haluan puhua hänen kanssaan!» + +»Kyllä minä yritän», sanoi Pitkä-Bengt, »mutta mitä minä teen, jollei +hän seuraa minua hyvällä?» + +»Sano hänelle, ettet uskalla tulla yksin kotiin», sanoi mamselli Liisa +Maija, ja niinpä Pitkä-Bengt läksi matkaan. + +Kymsborgiin on kokonainen päivänmatka, eikä Pitkä-Bengt palannut +kotiin, ennenkuin seuraavan päivän iltana, mutta sittenpä hänellä +olikin rykmentinkirjuri matkassansa. + +Mamselli Liisa-Maija otti sulhasensa ystävällisesti vastaan, niinkuin +ainakin. Hän kutsui hänet sisään saliin, pyysi häntä istumaan ja +levähtämään pitkän matkan jälkeen ja sanoi, että he kattaisivat heti +illallispöydän, koska hän varmaankin oli nälissään. + +Rykmentinkirjuri asteli edestakaisin huoneessa ja näytti +kärsimättömältä ja synkältä. Hän odotti luultavasti vain sitä hetkeä, +jolloin voisi lähteä taas pois. + +Heidän istuessaan illallispöydässä kahdenkesken kääntyi mamselli +Liisa-Maija sulhasensa puoleen juuri kun Maija Perintytär toi sisään +ruoan, ikäänkuin hän olisi odottanut vain hänen tuloaan, ja kysyi +häneltä, oliko totta, että hän halusi purkaa kihlauksen. + +»Aivan niin», vastasi rykmentinkirjuri ja näytti yhtä äreältä kuin +ennenkin. Sitä hän juuri halusi, olisihan mamselli Liisa-Maijan pitänyt +huomata se aikoja sitten. + +Silloin mamselli Liisa-Maija punastui hiusmartoaan myöten ja sanoi, +että syynä siihen, miksi hän ei aikaisemmin ollut kysynyt sitä häneltä, +oli se, että hän niin varmasti oli uskonut heidän olevan määrätyt +toisilleen. + +Silloin rykmentinkirjuri nauroi ilkeästi ja kysyi, mitä hän näillä +sanoillaan tarkoitti. + +Mamselli Liisa-Maija punastui yhä enemmän, ja sitten hän kertoi hänelle +muutamin sanoin, miten hän oli valmistanut unipannukakun eräänä +uudenvuodenaattona ja unissaan nähnyt hänet ja hänen isänsä ja mitä isä +oli sanonut hänelle. + +Rykmentinkirjuri laski veitsen ja haarukan kädestään ja katsoi mamselli +Liisa-Maijaan ihmeissään. + +»Tämän jutun sinä olet kai keksinyt nyt jälkeenpäin», sanoi hän. + +»Voit kysyä Maija Perintyttäreltä, enkö tuntenut sinua heti ja sanonut +kuka sinä olit, ennenkuin nousit edes reestäkään ensi kerralla +tullessasi ostamaan täältä heiniä», sanoi mamselli Liisa-Maija ja +kääntyi emännöitsijän puoleen, joka juuri tarjosi heille ruokaa. + +»No, mutta», sanoi Daniel Lagerlöf, »miksikä et aikaisemmin ole +kertonut tätä minulle?» + +»Sen kai itsekin ymmärrät», sanoi mamselli Liisa-Maija. »En minä +tahtonut vedota muuhun kuin omaan haluusi.» + +Rykmentinkirjuri istui taas ääneti, mutta saattoi selvästi huomata, +että hänen morsiamensa sanat olivat vaikuttaneet syvästi häneen. + +»Voitko sanoa, minkä näköinen se mies oli, joka väitti olevansa rovasti +Lagerlöf Arvikasta?» kysyi hän. + +»Voin kyllä», vastasi mamselli Liisa-Maija, ja sitten hän alkoi +selittää, minkä näköinen hän oli. Ja varmaankin hänen selityksensä sopi +piirre piirteeltä, sillä poika hämmästyi siinä määrin, että hän nousi +pois pöydästä. + +»Mutta isäni kuoli samana vuonna, jolloin sinä synnyit», sanoi hän. +»Ehkäpä sittenkin olet kuullut hänestä puhuttavan?» + +»En ollut koskaan nähnyt ketään Lagerlöfiä enkä koskaan kuullut +puhuttavan enempää sinusta kuin isästäsikään, ennenkuin näin teistä +unta», sanoi mamselli Liisa-Maija. »Kysy sinä Maija Perintyttäreltä, +joka seisoo tässä vieressämme, eikö hän ole kuullut minun kuvaavan +isääsi samalla tavalla lukemattomia kertoja!» + +Silloin rykmentinkirjuri pysähtyi aivan mamselli Liisa-Maijan eteen. +»Jos vain uskaltaisin uskoa tätä», sanoi hän. Vielä kerran hän kiersi +huoneen ympäri. Sitten hän palasi taas takaisin. »Silloinhan sinä +olisit se, jonka rakas isäni on määrännyt minulle», sanoi hän. + +Mutta mitä mamselli Liisa-Maija siihen vastasi, sitä ei vanha +emännöitsijä saanut koskaan tietää, sillä hän arveli nyt parhaaksi +poistua huoneesta. + +Jälkeenpäin he istuivat sittenkin ja juttelivat yhdessä tuntikausia, +ja seuraavana päivänä he olivat tehneet sovinnon, ja pian sen jälkeen +heidän häänsä vietettiin. + +Ja mamselli Liisa-Maija oli kertonut hänelle, ettei mikään muu ollut +esteenä ollut kuin hänen sulhasensa raskasmielisyys ja oikullisuus. +Milloin hän oli arvellut, ettei hän tahtonut tehdä vääryyttä +morsianvainajalle, ja milloin hän oli ajatellut veljeään Elofia ja +arvellut, ettei hänellä ollut oikeutta tulla onnelliseksi, kun hänen +veljensä oli hänen tähtensä tullut niin onnettomaksi. + +Mutta kuultuaan tuon unen oli hän saanut lujan ja varman pohjan +jalkojensa alle ja uskalsi tehdä sen, mitä hartaimmin halusi. + +Ja siitä päivästä saakka, jolloin hän meni naimisiin, hän oli kuin +toinen ihminen. Ensi vuosina sattui joskus, että raskasmielisyys +sai vallan hänen ylitseen, mutta sitten hän muuttui rauhalliseksi +ja tasaiseksi luonteeltaan. Hänen veljensä hukkui seuraavana vuonna +Mårbackassa vietettyjen häiden jälkeen ja sitten seurasi kylläkin +raskaita aikoja, mutta nekin menivät ohitse. + +Ja hän ja vanha rouva olivat naimisissa neljäkymmentäkuusi vuotta, +ja viimeisenä kolmenakymmenenä vuonna oli kaikki voitettu, eikä sen +onnellisempia ihmisiä ollut missään. + + * * * * * + +Mutta pikkulapset makasivat vuoteissaan ja kuuntelivat ihmetellen, +ja samalla he olivat kovin hyvillään, sillä tähän saakka oli heidän +isoisänsä ollut heidän mielestään kuin jonkunmoinen puujumala, mutta +nyt hän oli muuttunut eläväksi ihmiseksi. + + + + +Nostoväki. + + +Vuonna 1810, kun isoäiti oli ollut naimisissa jo muutamia vuosia ja +hänellä oli jo pari pientä lasta, istui hän eräänä iltana kyökkikamarin +itäisen ikkunan luona. Hämärä oli laskeutunut maahan, niin että +oli liian pimeä ommella, ja koska oltiin jo pitkällä maaliskuussa +ja talikynttilät olivat loppumaisillansa, oli hän ottanut esille +sukankutimensa, sillä sukkaa hän osasi kutoa pilkkosen pimeässäkin. + +Kesken työtään hän tunsi äkkiä, että hänen pitäisi kohottaa päätään ja +katsoa ulos. Mutta hänen oli vaikea uskoa silmiään. Äsken oli ulkona +ollut tyyntä ja kirkasta, nyt oli täysi lumituisku. Lunta sateli niin +tiheään, että hän töin tuskin saattoi erottaa tulenkajasteen renkituvan +ikkunasta, joka oli aivan hänen edessään. Tuuli painoi siltä puolen +niin, että lunta tuprutti vasten seiniä, ja sinä lyhyenä hetkenä, +jolloin hän oli istunut alallaan, oli keräytynyt jo niin korkeita +kinoksia, että ne peittivät sekä pensaat että aitauksen. + +Pimeys oli lisääntynyt nopeasti rajuilman noustua, mutta hän saattoi +sittenkin vielä nähdä, että monia isoja eläimiä tunkeutui kinosten +läpi takapihalle. Hän ymmärsi heti, mitä lajia ne olivat. »Kunpa +palvelustytöt pitäisivät nyt varansa eivätkä lähtisi hakemaan ulkoa +halkoja», tuumi hän, »sillä harmaat hukat ovat tänä iltana liikkeellä.» + +Heti sen jälkeen hän kuuli huutoa ja näki suden hiipivän ikkunan ohi +sen palatessa takapihalta. Sillä oli suussa jotakin, joka koetti tehdä +vastarintaa. Isoäidin mielestä se näytti lapselta, mutta mikä lapsi se +voisi olla? Olivathan hänen omat pienokaisensa aivan hänen vieressään, +eikä talossa muita lapsia ollutkaan. + +Aivan ensimmäisen suden kintereillä tuli toinen ja silläkin oli lapsi +kidassaan. + +Silloin isoäiti ei voinut istua enää paikoillaan. Hän hyökkäsi niin +äkisti pystyyn, että kaatoi tuolin, juoksi keittiöön ja kyökinovesta +ulos. Mutta siellä hän pysähtyi. Hän näki edessään kirkkaan, tyynen, +suloisen kevätillan. Ei hän nähnyt lumipyryä, eikä hän nähnyt susia. +Hän oli varmaankin nukahtanut kutimensa ääreen, ja kaikki se, minkä hän +oli nähnyt, oli ollut vain unta. + +Mutta isoäiti käsitti, että siinä piili jotain vakavaa. »Meidän täytyy +varoa pienokaisiamme», sanoi hän palvelusväelle. »Tämä ei ollut unta, +vaan varoitus.» + +Mutta lapsille ei tapahtunut mitään vaarallista, he kasvoivat ja +varttuivat, ja näky tai uni, tai mikä se oikeastaan lie ollut, oli +unohtumaisillansa niinkuin niin paljon muutakin samantapaista. + +Elokuussa saapui joukko köyhiä sotilaita Mårbackaan. He olivat +repaleisia, nälkäisiä ja sairaita, ruumiit olivat laihat kuin +luurangot, ja silmät olivat ahneet kuin petoeläinten. Kaikissa näytti +olevan selvä kuoleman leima. + +He kertoivat olevansa kotoisin Fryksändestä ja muista Fryksdalin +pohjoisista pitäjistä. Mutta nyt, lähestyessään kotiseutuaan, he eivät +olleet iloisia, sillä he pelkäsivät, etteivät heidän omaisensa tuntisi +heitä enää. Kaksi vuotta sitten he olivat lähteneet kotoa terveinä +ja voimakkaina. Mitä sanoisikaan kotiväki saadessaan heidät takaisin +niin kurjina, etteivät he kelvanneet muuhun kuin kirkkomaan multiin +haudattaviksi? + +Sodassa he eivät olleet käyneet, he olivat vain marssineet edestakaisin +pakkasessa ja nälässä. Taistelua he eivät koskaan olleet nähneet, he +olivat vain taistelleet tauteja ja kurjuutta vastaan. + +Heitä oli ollut useita tuhansia siihen aikaan, kun he läksivät +liikkeelle, mutta toinen tuhatkunta toisensa jälkeen oli tuhoutunut. He +kertoivat, että suuri osa heistä oli lähetetty avonaisissa proomuissa +merelle keskellä talvea. Miten retki oli onnistunut, sitä ei kukaan +tiennyt, mutta kun proomut olivat ajautuneet maihin, oli miehistö +istunut kuolleena airojen ääressä, jäätyneenä ja paleltuneena. + +Ne, jotka vielä elivät, pyrkivät nyt kotiin omin neuvoin, mutta monta +kertaa matkan varrella oli tapahtunut, että heitä oli kivitetty ja +ajettu pois kylistä ja kartanoista, joita he olivat yrittäneet lähestyä. + +Eniten kalvoi heidän mieltään se suru, etteivät he olleet päässeet +sotaan ja siellä kaatuneet, vaan että heidän oli pakko laahautua elämän +läpi loppumattoman tuskan vallassa. + +He tiesivät itse millaisia olivat: täynnä syöpäläisiä, liasta haisevia +ja inhoittavia katsella. Kun he tulivat Mårbackaan, eivät he pyytäneet +päästä katokseen eikä vuoteisiin lepäämään. He halusivat vain saada +olkikuvon ja kuivan mäkirinteen, missä ojentautua suoraksi. + +Mårbackassa ei sotamiesparkoja viskelty kivillä. Rykmentinkirjuri +oli poissa kotoa, mutta hänen vaimonsa antoi heille luvan pystyttää +leirinsä takapihalle, aitauksen sisäpuolelle. Puuroa ja velliä heille +keitettiin joka päivä suurissa padoissa, ja kaikki vaatteet, joita +ilman voitiin tulla toimeen, annettiin heille. + +Kartanon väki keräytyi alituisesti heidän leiripaikkansa ympärille +kuunnellakseen kertomuksia heidän kokemuksistaan. Mutta eivätpä kaikki +edes osanneet puhua. Monet olivat niin tylsiä, etteivät he vastanneet +tuntikausiin. Tuskinpa he tiesivät enää, keitä olivat tai minne olivat +menossa. + +Huhu näistä miehistä, jotka olivat niin kovin muuttuneet, kulki ympäri +seudun, ja ihmisiä tuli pitkien matkojen päästä heitä katsomaan. + +»Tuo tuossa», sanoi eräs vieras mies, joka kauan oli seisonut ja +tarkastellut matkamiesraukkoja, »tuo tuossa väittää olevansa Göran +Persan poika Torsbystä. Mutta minä tunsin Göran Persan pojan. Hän oli +korea poika. Ei ainoakaan piirre muistuta häntä.» + +Eräänä päivänä saapui paikalle köyhä leski. Hän oli kotoisin pienestä +metsätorpasta kaukaa pohjoisesta, jossa hän henkensä ylläpidoksi sai +käydä ankaraa taistelua nälkää ja hätää vastaan. + +»Onko teidän parissanne ketään Börje Knutsson nimistä?» kysyi hän +katseltuaan hetken aikaa nostoväkeä. + +Ei kukaan koko joukosta vastannut. Miehet istuivat maassa jalat +allaan ja nojasivat leukansa polviaan vasten. He istuivat siten usein +liikahtamatta tuntimääriä. + +»Jos täällä on Börje Knutsson nimistä miestä, niin ilmoittakoon +itsensä, sillä hän on minun poikani», sanoi nainen. + +Ei kukaan noista kurjista raukoista sanonut yhtään sanaa eikä +liikahtanut. He eivät edes kohottaneet katseitaan vaimoon. + +»Olen itkenyt joka päivä sen jälkeen kuin poikani läksi luotani», sanoi +köyhä leski. »Jos hän on teidän parissanne, niin voinee hän kai nousta +ylös ja sanoa sen minulle, sillä en voi tuntea häntä.» + +Mutta kaikki pysyivät äänettöminä, ja vaimo läksi hiljaa pois. + +Ensimmäiselle ihmiselle, jonka hän sitten kohtasi, hän kertoi +kokemuksensa. Ja hän oli levollinen ja miltei iloinen. »Luulin tähän +saakka, että kadottaisin järkeni, jollei hän palaisi takaisin», sanoi +hän. »Mutta nyt kiitän Jumalaa, ettei hän ole näiden luurankojen +parissa.» + +Nostoväkimiehet lepäsivät Mårbackassa kokonaisen viikon. Sitten he +jatkoivat matkaansa pohjoiseen päin kutakuinkin voimistuneina ja +virkistyneinä. + +Mutta he olivat jättäneet jälkeensä punataudin. Kaikki koko talossa +sairastuivat pahasti; ei ketään muita kuollut paitsi isoäidin kaksi +pikkulasta. He olivat liian pienet voidakseen vastustaa tautia. + +Kun pienokaiset laskettiin arkkuihinsa, tuumi isoäiti itsekseen: »Jos +olisin tehnyt kuten muut, jollen olisi ottanut vastaan noita miehiä, +vaan ajanut ne pois talosta, niin pikkulapsen! olisivat vielä elossa.» + +Mutta kesken näitä ajatuksiaan muistui hänen mieleensä näky, jonka +hän keväällä oli nähnyt, molemmat sudet ja lapset, joita ne olivat +laahanneet mukanaan. + +»Jumalan ei ole syytä», sanoi hän, »hän varoitti minua.» + +Nuo pikkulapset eivät olleet kuolleet siksi, että hän oli ollut +armelias, vaan sentähden, ettei hän ollut osannut varjella heitä +tartunnalta. + +Kun hän ajatteli, että loppujen lopuksi hän itse oli syypää siihen, +että lapset olivat nyt poissa ja kuolleet, niin suru oli käydä +ylivoimaiseksi. »Tätä en koskaan voi unohtaa», tuumi hän, »minusta ei +koskaan enää tule ihmistä.» + +Ja hänen epätoivonsa lisääntyi vielä siitä pelosta, mitä hänen miehensä +sanoisi pienokaisten kuolemasta. Hän ei ollut käynyt kotona moneen +kuukauteen. Raskasmielisyys oli kai saanut hänet niin valtoihinsa, +ettei hän uskaltanut tulla kotiin. Isoäiti ei tiennyt, missä hän +parhaillaan oleskeli. Hän ei voinut edes lähettää hänelle sanaa, jotta +hän olisi saanut tietää, mitä oli tapahtunut. + +Nyt rykmentinkirjuri varmaan pitäisi sitä Jumalan rangaistuksena, koska +hän oli mennyt naimisiin. Ehkäpä hän ei koskaan palaisi enää vaimonsa +luokse. + +Mutta isoäiti ei ollut enää aivan varma siitä, tokko mies olikaan +väärässä. Ehkäpä olisikin parasta, etteivät he enää koskaan tapaisi +toisiaan. + +Kaikki talon asukkaat olivat kauhuissaan hänen surunsa johdosta eivätkä +tienneet miten auttaa häntä. Mutta Pitkä-Bengt, renki, joka oli +heistä vanhin, ei pelännyt toimia hiukan ominkin päin, ja hän läksi +Kymsbergiin vielä kerran ottamaan selkoa isännästä. + +Tällä kertaa ei kestänyt kokonaista kahta päivää, ennenkuin Pitkä-Bengt +palasi takaisin. Hän oli aivan oikein löytänyt rykmentinkirjurin ja +saattanut perille asiansa, mutta tuskin hän oli puhunut loppuun, kun +isäntä antoi valjastaa virkeän hevosen kiesien eteen ja ajoi yötä +myöten, niin että hän saapui Mårbackaan jo seuraavana aamuna. + +Nyt hän ei ollut epäystävällinen eikä jäykkä astuessaan sisään. Hän +sulki vaimonsa hellästi syliinsä ja pyyhki pois hänen kyyneleensä ja +lohdutti häntä lempein sanoin. + +Tuntui siltä kuin hän nyt vasta, nähdessään vaimonsa masentuneena ja +suruisena, olisi voinut osoittaa hänelle koko suuren rakkautensa. + +Isoäiti ei voinut olla sitä ihmettelemättä. + +»Minähän luulin kadottavani sinutkin», sanoi hän. + +»En minä ole sellainen, että minut kadotettaisiin surun tähden», sanoi +rykmentinkirjuri. »Luulitko, että hylkäisin sinut siksi, että olit +ollut liiaksi armelias?» + +Sinä hetkenä isoäiti luuli ymmärtävänsä miehensä mielenlaadun paremmin +kuin koskaan ennen. + +Ilon ja rauhan päivinä, sen isoäiti tiesi, hänen täytyi luottaa +itseensä, ja siihen hän hyvin pystyikin. Mutta surussa ja taistelussa +ja vakavina hetkinä hänen miehensä oli aina seisova hänen rinnallaan ja +suojeleva häntä. + + + + + + +VANHOJA RAKENNUKSIA JA VANHOJA IHMISIÄ. + + + + +Kivimajat. + + +Useimmat rakennukset, joita oli Mårbackassa silloin, kuin luutnantti +Lagerlöf otti talon haltuunsa, olivat vanhoja, mutta renkitupa ja +lammaskarsina, niin arveltiin, olivat kaikkia muita vanhemmat. Sitä ei +kukaan voinut varmuudella väittää, sillä vanha aitta, jota käytettiin +ruoka-aittana, ja tahi, jossa oli pitkä katollinen luhti, ja sauna, +jossa savustettiin sianlihaa, ja mallassauna, jossa imellytettiin +ohria, eivät liioin olleet eilispäivän lapsia. Mutta renkitupa ja +lammaskarsina olivat muuratut harmaista kivistä, sellaisista, joita +oli kerätty ulkoa, sekä pyöreistä että litteistä, sekä suurista että +pienistä, ja niiden seinät olivat kahden kyynärän paksuiset, aivankuin +ne olisi tarkoitettu kestämään piiritystäkin. Sellaista rakennustapaa +ei käytetty viime vuonna eikä sitä edellisenäkään, ja siksi ne +näyttivätkin ansaitsevan palkinnon, kun iästä tuli kysymys. + +Luultavaahan oli, että ensimmäiset ihmiset, jotka asettuivat +pysyväisesti Mårbackaan asumaan, olivat tulleet jostakin lähikylästä, +jossa oli kylliksi väkeä kaikissa tuvissa, mutta riittämättömästi +viljeltyä maata, niin että leivästä oli puute. Varmaankin sinne oli +saapunut joku nuori pari, joka halusi mennä yhteen, mutta kun köyhyys +oli suuri, niin he eivät olleet tienneet muuta neuvoa kuin asettua +erämaahan uutisasukkaiksi. Heidän huomionsa oli kiintynyt Åsbergin +rinteellä olevaan karjalaitumeen, ja he olivat muuttaneet sinne +ja aluksi kai asuneet niissä pikkumajoissa, joissa karjapaimenet +aikaisemmin olivat majailleet. Mutta jonkun ajan kuluttua heistä oli +ehkä olo siellä tuntunut turvattomalta, sillä naapureita ei ollut, ja +joskus karhu kävi navetassa vieraisilla ja hurjat sysimiehet tuottivat +heille itselleen rauhattomuutta. + +Sellaisten olosuhteiden vallitessa tuntuu aivan luonnolliselta, että he +rakensivat itselleen pari kivimajaa, toisen omiksi tarpeikseen, toisen +eläimille. + +Rakennus, jossa karjan tuli asua, oli suurempi. Siinä ei ollut +ikkunoita, ainoastaan luukkuja kotonataottuine rautaristikkoineen, +niin ettei karhu eikä varas voinut tunkeutua sisään. Lattiana oli vain +tallattu multa, mutta huone oli karkealla hirsiseinällä jaettu kahtia, +niin että eläimet, jotka eivät viihtyneet yhdessä, voitiin pitää +erillään. Hevoset ja lampaat, jotka aina ovat ystäviä, saivat siis +oleskella toisessa osastossa, lehmät ja vuohet toisessa. + +Kivimaja, joka oli aiottu ihmisiä varten, oli pienempi ja siinä oli +vain yksi suoja. Mutta siihen pantiin permanto käsinhalaistuista +hirsistä, kaksi ikkunaa oli pitkällä sivulla, ja siinä oli uuni ja +savupiippu. Itäpuolella, vastapäätä ikkunaseinää, oli uutisasukkaalla +suuri sänkykaappi. Siihen mahtui kaksi leveää vuodetta lattialle ja +kaksi yhtä leveää vuodetta katon rajaan. Ne olivat hyvin suuret, +kolme henkeä saattoi huoleti maata vieretysten kummassakin vuoteessa. +Ikkunaseinää pitkin kulki penkki, ja sen edessä oli valtavan +suuri mäntypöytä. Uuni oli toisella lyhyellä seinällä, ulko-ovi +vastakkaisella. + +Luutnantti Lagerlöfin aikana, jolloin entistä asuinrakennusta +käytettiin renkitupana, oli se sisältä melkein entisensä näköinen. +Sänkykaappi oli paikoillaan ja samoin pyöreä, avoin takka ja +pieniruutuiset ikkunat, joissa ulkopuolella oli rautaristikot. Pitkä +penkki ja pöytä olivat poistetut, niiden tilalla oli höyläpenkki +täysinäisine työkalulaatikkoineen. Niinikään oli kaksi pientä, +pyöreää tuolia, jotka hyvinkin saattoivat olla peräisin ensimmäisten +uutisasukkaiden ajoilta, ja samaten kulunut hakkuupölkky, joka seisoi +takan edessä. + +Täällä asui tallirenki ja renkipoika, tänne työväki tuli lomahetkinään +lepäämään ja syömään, ja tänne käskettiin köyhät maankiertäjät, kun he +pyysivät yösijaa. + +Täällä Pien-Bengt, joka rykmentinkirjurin aikana oli ollut +tallirenkinä, vietti vanhuutensa päivät, hän joka oli ollut niin kauan +talon palveluksessa, että luutnantti Lagerlöf oli pyytänyt hänelle +kunniamitalia. + +Toisenkin talon palvelijan oli määrä saada kunniamitali, nimittäin +vanhan emännöitsijän. Hän ei ollut läheskään niin vanha kuin +Pien-Bengt. Hän oli yhä palveluksessa, oli reipas ja toimelias ja sai +ajaa kirkkoon herrasväen vaunuissa ja vastaanottaa mitalin kirkossa. + +Mutta Pien-Bengt makasi sairaana sinä päivänä, hänellä oli +jäsenkolotusta ja noidannuoli oli iskenyt hänen selkäänsä, niin ettei +hän voinut nousta ajopeleihin, vaan hänen oli pakko jäädä kotiin. + +Mitali hänen piti saada joka tapauksessa, mutta suuri juhlallisuus meni +häneltä hukkaan, kun hän ei voinut päästä kirkkoon. Huhu oli kertonut, +että Sunnen rovastin oli määrä tulla Ämtervikiin pitämään puhetta +uskollisille palvelijoille ja itse ripustaa kiiltävä hopearaha heidän +kaulaansa. + +Tietäähän sen, ettei Pien-Bengt ollut mielissään maatessaan tuskissaan +ja kivuissaan sillä välin kuin suurin hetki, jonka elämä saattoi +tarjota hänelle, meni hänen ohitseen. + +Luutnantti Lagerlöf kertoi tietysti rovastille, että Pien-Bengt oli +sairas eikä voinut saapua kirkkoon. Mutta rovasti ei halunnut kellekään +niin kernaasti osoittaa kunnioitusta kuin palvelijalle, joka koko +ikänsä oli palvellut samassa talossa ja ottanut osaa isäntäväkensä sekä +iloihin että suruihin. Ja kun hän sai kuulla asian laidan, sanoi hän +haluavansa tulla Mårbackaan heti jumalanpalveluksen jälkeen ja itse +antaa hänelle mitalin. + +Luutnantti ilostui kovin kuultuaan tämän, mutta samalla häntä myös +hiukan arvelutti. Niin pian kuin säädyllisyys vain salli, läksi hän +kirkosta ja ajaa karautti kotiin, jotta ennättäisi Mårbackaan hetkistä +ennen rovastia. + +Ja Pien-Bengt pestiin ja kammattiin kaikessa kiireessä ja hänen +ylleen puettiin pyhäpaita. Hän sai puhtaat lakanat vuoteeseensa ja +kauniin tikatun peitteen tavallisten lammasnahkavällyjen sijalle. +Koko renkitupa lakaistiin, lastut höyläpenkin alta kannettiin ulos, +ja nokiset hämähäkinverkot katon rajasta revittiin alas. Katajia +ripotettiin lattialle, oven eteen pantiin uusia havuja, ja suuri kimppu +koivunlehtiä ja sireenejä pistettiin uunin koloon. + +Sunnen rovastina ei siihen aikaan ollut sen vähempi mies kuin itse +Anders Fryxell. Hän oli komea, ankara ja kunnianarvoisa, mutta +ylpeä hän ei ollut, niinpä hän heti, saavuttuaan Mårbackaan, läksi +renkitupaan Pien-Bengtin luo kiinnittääkseen mitalin hänen rintaansa. + +Luutnantti ja rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa ja emännöitsijä ja koko +talonväki seurasi hänen mukanaan. He odottivat tietenkin, että rovasti +pitäisi pienen puheen Pien-Bengtille, ja he asettuivat hiljaisina ja +hartaina seisomaan renkituvan seinävierustalle. + +Ja aluksi kaikki kävi niinkuin pitikin. Rovasti luki aluksi muutamia +raamatunlauseita, ja Pien-Bengt makasi hiljaa ja juhlallisena +vuoteellaan ja kuunteli. + +»Sinä, Bengt», sanoi rovasti, »olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija, +jommoisista Herra puhuu». + +»Niin», sanoi Pien-Bengt vuoteestaan, »se on aivan totta. Uskollinen +minä olen ollut.» + +»Et ole koskaan pyytänyt omaa etuasi, vaan olet hoitanut leiviskääsi, +joka sinulle on uskottu.» + +»Niin», sanoi Pien-Bengt, »se on kaikki totta. Suurkiitosta rovastille, +kun sanoo sen.» + +Näytti siltä, kuin nuo alituiset keskeytykset olisivat kiusanneet +rovastia. Hänhän oli suuri herra ja tottunut seurustelemaan suurten +kanssa, ja minne ikänä hän tuli, osasi hän taitavasti käyttäytyä. Hän +oli sellainen, että ihmiset helposti nolostuivat hänen seurassaan, hän +oli käytökseltään mahtava ja tahtoi aina sanoa viimeisen sanan. + +Tällä kertaahan hän ei ollut ehtinyt oikein valmistaa puhettansa, sillä +matka Mårbackaan oli päätetty kovin hätäisesti, ja puhe, jonka hän oli +pitänyt kirkossa, ei soveltunut oikein renkitupaan. Hän yskäisi pariin +kertaan ja alkoi sitten uudelleen. + +»Sinä, Bengt, olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija.» + +»Niin, se on ihan varma», sanoi Pien-Bengt. + +Veri kohosi suuren ja älykkään rovasti Fryxellin otsalle. + +»Ole sinä vaiti, Bengt, kun minä puhun», sanoi hän. + +»Kyllä minä olen vaiti», sanoi ukko. »Enhän minä vastusta rovastia. +Kaikki, mitä rovasti sanoo, on totta.» + +Rovasti punastui yhä enemmän. Hän yskäisi taaskin ja yritti vielä +kerran. + +»Sinä Bengt olet ollut hyvä ja uskollinen palvelija, mutta niinpä +sinulla on ollut myös hyvä isäntäväki.» + +Mutta ukko oli kovin mielissään siitä, mitä kuuli. Hänen oli aivan +mahdotonta olla vaiti. + +»Se vasta onkin totta, rakas rovasti, se vasta on totta. He ovat kaikki +olleet kelpo miehiä, sekä Wennervik, rykmentinkirjuri että tämä Erik +Gustav.» + +Hän ojensi kätensä ja laski sen luutnantti Lagerlöfin olkapäälle ja +siveli hänen käsivarttaan. Hän oli niin onnellinen, että hänen kasvonsa +loistivat. + +Rovasti koroitti vielä kerran äänensä. + +»Ole vaiti, Bengt, kun minä puhun», sanoi hän. + +»Kyllä minä olen vaiti», sanoi ukko, »se on aivan oikein. Joka ainoa +sana, jonka rovasti sanoo, on totta.» + +Nyt rovastin täytyi vetää suunsa nauruun. + +»Ei sinulle voi mitään, Bengt», sanoi hän. »Saat jäädä puheetta. Tästä +saat mitalisi, ja kanna sitä terveydellä ja kunnialla monta vuotta!» + +Näin sanoen rovasti astui vuoteen luo ja laski mitalin ukon +pyhäpaidalle. + +Päivällisen aikana Mårbackassa rovasti näytti hiukan miettiväiseltä. + +»Ei koskaan ennen ole sattunut minulle, että olisin hämmentynyt +puhuessani», sanoi hän. »Mutta kaikkea eläissään kokee.» + + + + +Raha-arkku. + + +Pien-Bengt puolestaan oli täysin tyytyväinen puheeseen, joka oli +hänelle pidetty. Nuo sanat, että hän oli ollut hyvä ja uskollinen +palvelija, sekä mitali ja rovastin läsnäolo renkituvassa ja koko +kunnianosoitus vaikuttivat puolestaan sen, että jäsensärky ja +noidannuoli katosivat. Iltapäivällä ukko istui vuoteessaan ja kertoi +kerta toisensa jälkeen jokaiselle, joka vain halusi kuulla siitä +suuresta tapauksesta, jolloin hän pelasti rykmentinkirjurin raha-arkun. + +Eräänä talvena oli hän ollut rykmentinkirjurin mukana +veronkantomatkalla. He olivat käyneet kaikissa itäisissä piirikunnissa +ja heidän oli määrä lähteä läntisiin, mutta ennenkuin he läksivät +matkaan, tahtoi rykmentinkirjuri pistäytyä kotiin, sillä hän ikävöi +vaimoaan ja lapsiaan. + +Eihän hän sitä sanonut Pien-Bengtille. Hän syytti vain sitä, että +hevonen tarvitsi parin päivän levon ja että eväsvakka oli tyhjä ja +vaati täyttämistä. Sitä paitsi oli raha-arkku nyt niin täynnä, sanoi +hän, ettei hän tahtonut kuljettaa sitä sen pitemmälle, vaan halusi +tyhjentää sen ensin ja lähettää rahat Karlstadiin. + +Mutta samana päivänä, jolloin he käänsivät nenänsä kotia kohti, alkoi +pyryttää niin vimmatusti, että kaikki tiet tukkeutuivat, ja heidän +oli ajettava käymäjalkaa. Oli melkein hämärä, kun he ajoivat Klarjoen +poikki Olsäterin kohdalla, ja kun rykmentinkirjuri heti sen jälkeen +ajoi Nordsjön herraskartanon ohi, sanoi hän, että hänen olisi pitänyt +pistäytyä sinne ja pyytää yösijaa. Mutta hän ikävöi kotiin, kuten +sanottu, eikä Mårbackaan ollut enää kuin kahden penikulman matka, ja he +olivat molemmat sitä mieltä, Pien-Bengt sekä hän, että sittenkin oli +parasta saada maata omassa vuoteessaan, vaikka pitäisi viipyä tiellä +aina kymmeneen tai yhteentoista saakka. + +Kun he saapuivat syvään metsään, joka on Nordsjön ja Sandvikin +välisellä taipaleella, oli tie kokonaan ummessa, ja reki kulki +niin raskaasti eteenpäin, että Rusko ei jaksanut sitä enää vetää. +Se pysähtyi joka askeleella, eikä siihen voitu saada eloa paremmin +piiskalla kuin hyvillä sanoillakaan. + +»Tämäpä vasta oli harmillista, Bengt», sanoi silloin rykmentinkirjuri. +»Mutta eikö tässä lähellä ole pientä metsätorppaa?» + +»On kyllä, rykmentinkirjuri on aivan oikeassa. Vähän matkan päässä on +mökki. Mutta siellä ei rykmentinkirjuri voi olla yötä.» + +»Kyllä ymmärrän, mitä tarkoitat, Bengt», sanoi rykmentinkirjuri. +»Tuo torppa taitaa olla veijarien ja maantienkulkijoiden kapakkana, +ja rehelliset ihmiset yleensä välttävät sitä. Mutta arveletko, että +meillä on valitsemisen varaa? Nyt olemme olleet kolme tuntia matkalla +Nordsjöstä tänne ja hevonen on väsynyt. Meidän täytyy saada se +katokseen, jotta se saisi levähtää.» + +»Niin, rykmentinkirjuri tekee miten parhaaksi näkee», sanoi Pien-Bengt. + +Kun renki puhui täten, tiesi isäntä, että hänellä oli pätevät syynsä +olla poikkeamatta torppaan, ja hän päätti yrittää vielä kerran päästä +maantiellä eteenpäin. + +Molemmat matkamiehet nousivat reestä ja alkoivat polkea tietä +hevoselle, joka seurasi hitaasti jäljessä. Se oli raskasta työtä. +Pien-Bengt puolestaan sai siinä ponnistella, ja rykmentinkirjuri, +jolla oli suuret polviin saakka ulottuvat matkasaappaat jalassa, +sudennahkaturkit yllä ja matkavyö uumilla, hengästyi kokonaan. + +»Ei, Bengt, tämä ei käy», sanoi hän, kun he olivat päässeet torpan +edustalle. »Minun käy samoinkuin Ruskonkin. Menepä sisään pyytämään +yösijaa.» + +Pien-Bengt ei voinut muuta kuin totella. Mutta hänen mielestään olisi +ollut parempi jäädä koko yöksi rekeen istumaan, kuin kruunun rahat +matkassaan lähteä tuollaiseen varkaitten pesään. Hän näki selvästi, +että vaara tässä uhkasi. + +Hän astui sisään ja näki miehen ja vaimon istuvan hyvässä rauhassa +uunin ääressä. Eikä voi väittää, että he olisivat iloinneet +vieraitten tulosta. He tekivät mahdollisimman paljon verukkeita. +Kamari ei ollut lämmitetty, eikä heillä ollut sellaista vuodetta eikä +vuodevaatteitakaan, jotka olisivat sopineet herrasmiehelle. + +Pien-Bengt sai heidät kuitenkin taivutetuiksi. Vaimo kantoi puita +kamariin ja sytytti tulen takkaan. Mies tarttui lapioonsa ja auttoi +Pien-Bengtiä luomaan lumen syrjään, niin että hevonen ja reki voitiin +ajaa ulkohuoneen eteen. + +Kun Pien-Bengt tuli reen luo, huomasi hän, että rykmentinkirjuri nukkui +istuallaan, niin väsynyt hän oli. + +»Eipä nuo liiaksi vartioi kruunun rahoja», sanoi metsätorpan isäntä +irvistellen. + +»Ei hän vielä ole kadottanut äyriäkään kruunun varoista», tiuskasi +Pien-Bengt. + +Aina, kun rykmentinkirjuri ja Pien-Bengt tulivat jonnekin, oli heillä +sellainen tapa, että isäntä kantoi raha-arkkua ja Pien-Bengt seurasi +jäljessä eväsvakkaa tuoden. + +Kun Pien-Bengt nyt huomasi, miten väsynyt isäntä oli, sanoi hän +hänelle, että reki oli ajettu kurjan liiterin eteen, jonne hevonen +pantaisiin yöksi: »Menkää nukkumaan, rykmentinkirjuri! Minä tuon +molemmat arkut.» + +»Ei sinun tarvitse tuoda kuin toinen», sanoi rykmentinkirjuri. Hän +tarkoitti, että vain raha-arkku oli tuotava sisään, sillä eväsarkku oli +tyhjä. Mutta sitä ei Pien-Bengt ymmärtänyt. + +Hän riisui hevosen valjaista ja talutti sen liiteriin. Kun hän palasi +sieltä takaisin, oli rykmentinkirjuri mennyt tupaan, ja torpparikin oli +kadonnut. Raha-arkkua ei ollut reessä, mutta kaikkihan oli niinkuin +pitikin olla. Rykmentinkirjuri istui tulen ääressä pienessä kurjassa +huoneessa, kun Pien-Bengt astui sisään. Hän kuuli, että renki laski +arkun maahan ovensuuhun, mutta hän oli niin väsynyt, ettei viitsinyt +kääntää päätään. »Lukitse nyt ovi, Bengt, ja ota avain suulta!» sanoi +hän. + +»Ei eväsvakasta paljon hyötyä ole», sanoi Pien-Bengt, »se on tyhjä.» + +»Sitähän minäkin arvelin», sanoi isäntä, »mutta emmeköhän me nuku tänä +yönä, vaikka emme saakaan illallista.» + +Hän ojentautui pitkäkseen puupenkille isot saappaat jaloissa ja turkki +yllä, sellaisena kuin hän oli. Hän asetti vain pari halkoa pään alle ja +nukkui heti. + +Hänellä ei ollut koskaan tapana nukkua kauemmin kuin neljään tai +viiteen, ja nyt hän heräsi jo kahdelta täysin levänneenä ja virkkuna. + +»Ylös, Bengt!» huusi hän. »Nyt me lähdemme Herran nimessä matkaan, +jotta saamme aamiaista Mårbackassa.» + +Pien-Bengt nousi heti ylös. Kynttilää heillä ei ollut, mutta talvinen +yö ei ollut aivan pimeä. He näkivät kylliksi voidakseen kopeloida ulos +huoneesta. + +»Ota sinä arkku, Bengt, ja mene valjastamaan», sanoi rykmentinkirjuri, +»niin minä menen tupaan ja maksan yösijasta.» + +Heti sen jälkeen oli kaikki selvää, ja he läksivät matkaan. Pyry oli +lakannut, ja vaikka tie olikin vielä ummessa, pääsivät he sittenkin +jommoisella vauhdilla eteenpäin, sillä hevonen oli levännyt. + +»Ei ollut sittenkään niin tyhmää, vaikka jäimme tänne yöksi», sanoi +rykmentinkirjuri. + +»Kävi paremmin kuin luulin», sanoi Pien-Bengt. »Näin niin pahaa unta +kaiken yötä, ja kuulin niin paljon melua. Minun mielestäni hakattiin +ja kolkutettiin kaiken aikaa tuvassa. En tänä hetkenä vielä käsitä, +olivatko he työssä vai näinkö unta.» + +»Sinä näit kai unta, että he varastivat arkkuni», sanoi isäntä. + +»Niin, mutta missä arkku on?» huudahti renki ja alkoi etsiä vällyjen +alta. + +»Arkkuko?», sanoi rykmentinkirjuri. »Sinähän kannoit sen ulos.» + +»Minäkö? Minähän kannoin vain eväsarkun.» + +»Mutta sanoinhan eilen sinulle, että ottaisit vain raha-arkun +huoneeseen ja jättäisit toisen rekeen!» + +Tukalin hetki rykmentinkirjuri Lagerlöfin koko elämässä oli varmaankin +se, kun hän huomasi, että erehdyksestä raha-arkkua ei oltu tuotukaan +sisään yöksi. Selvää oli, että torppari oli sen varastanut. Mutta minne +hän oli kätkenyt sen? Oliko hän voinut saada sen auki? Se oli oikea +kruununvoudin arkku konelukkoineen ja vahvoine raudoituksineen, mutta +ei ollut sittenkään mahdotonta, että hän oli saanut sen murretuksi auki. + +He jättivät hevosen tielle ja kiiruhtivat takaisin torppaan. + +Mies ja vaimo ja lisäksi neljä henkeä istui takan ääressä, kun he +hyökkäsivät sisään. Ei kukaan näyttänyt lainkaan hämmästyvän, mutta +Pien-Bengt näki ensi silmäyksellä, että tuvassa olevat miehet olivat +pahimpia veijareita, mitä koko seudulla oli. + +»Sanoinhan teille, ettette pääse kotiin, ennenkuin tie on lumiauralla +avattu», sanoi vaimo. + +»Kyllä me eteenpäin pääsemme», sanoi rykmentinkirjuri, »mutta +raha-arkkuni jäi tänne tupaan, ja se minun on ensin saatava matkaani.» + +»Onko mahdollista, että hän unohti raha-arkkunsa tänne. Se on kai +kamarissa. Siellä ei kukaan ole käynyt teidän lähdettyänne.» + +»Raha-arkkuni ei ole unohtunut», sanoi rykmentinkirjuri ankarasti, +»mutta antakaa se heti tänne! Kyllä te tiedätte, miten sen käy, joka +varastaa kruunun rahoja.» + +»Minne me olisimme voineet kätkeä suuren raha-arkun?» sanoi vaimo. +»Näettehän itse, mitä tuvassa on. Etsikää vain koko talo läpi.» + +Sitä Pien-Bengt oli jo tehnytkin. Hän oli etsinyt ja nuuskinut joka +nurkan, löytämättä mitään. + +»Jollette tuo sitä hyvällä esille», sanoi rykmentinkirjuri, »niin ei +ole muuta neuvoa, kuin että renkini jää tänne vartioimaan. Ei kukaan +teistä saa poistua tuvasta, ennenkuin palaan nimismiehen kera.» + +»Hänenkö pitäisi vartioida meitä!» sanoi vaimo, ja tuntui siltä, +kuin hänen olisi tehnyt mieli nauraa. Eikä siinä suuria edellytyksiä +ollutkaan, että Pien-Bengt yksin olisi voinut pidättää kuutta ihmistä +tuvassa, sillä välin kuin rykmentin kirjuri ajoi nimismiestä hakemaan. + +Kaiken aikaa oli Pien-Bengt aprikoinut erästä asiaa. Hän kuuli että +tuli räiskyi ja paloi leivinuunissa, mutta hän ei nähnyt jälkeäkään +emännän leipomishommista. + +Sanaakaan sanomatta hän hiipi uunin luo ja avasi uuninsuun. »Tulkaapa +tänne, rykmentinkirjuri ja katsokaa, minkälaista leipää tässä uunissa +paistetaan!» huusi Pien-Bengt. + +Uunissa, keskellä palavaa tulta, oli raha-arkku. + +Mies ja vaimo aikoivat hyökätä Pien-Bengtin kimppuun, mutta +rykmentinkirjuri Lagerlöf oli vahva mies. Hän työnsi syrjään varkaat, +ja kun veijarit, jotka myöskin olivat ruvenneet liikkumaan paikoiltaan, +näkivät, millaisia iskuja hän kykeni antamaan, pysyttelivät he alallaan. + +Pien-Bengt otti käteensä uunikoukun ja veti yhdellä nykäyksellä arkun +hedehe. Hän ei malttanut odottaa. Hän oli polttaa sormensa saadakseen +selkoa, mitä vahinkoa se oli kärsinyt. + +»Sen ainakin näen, ettei sitä ole avattu», huusi hän. + +Niinpä olikin. Vahva tammi-arkku oli kestänyt. Varkaat olivat kaiken +yötä viilanneet ja vasaroineet sitä, mutta eivät olleet saaneet +konelukkoa auki eikä raudoituksia rikki. Muun neuvon puutteessa he +olivat pistäneet sen nyt leivinuuniin, mutta Pien-Bengt oli liian +varhain yllättänyt heidät. Vain vähäinen osa yhtä kulmaa oli ennättänyt +hiiltyä. + + + + +Paalu-aitta. + + +Kaikki talon vanhat ihmiset väittivät yhdestä suusta, että vanha +paaluaitta oli iältään vanhin kivirakennusten jälkeen. Mutta +ensimmäinen uutisasukas ei ollut rakentanut sitä, se oli pystytetty +vasta satasen vuotta hänen aikansa jälkeen, jolloin Mårbackasta oli +tullut oikea talonpoikaistalo. + +Väki, joka siihen aikaan asui siellä, oli kai suurella kiireellä +rakentanut paaluahan siksi, että jokaisessa suuremmassa talossa tuli +olla sekainen. + +Joka tapauksessa se rakennettiin yksinkertaisimman mallin mukaan. Se +seisoi varsin matalien paalujen varassa eikä siinä ollut minkäänlaisia +koristeita. Ovi oli matala, niin että oli pakko kumartua päästäkseen +sisään. Mutta lukko ja avain olivat sitä suuremmat. Ne olivat kuin +tehdyt vankilaa varten. + +Ikkunaa ei aitassa ollut, ainoastaan pienet aukot, jotka suljettiin +luukuilla. Kun kesäisin ei tahdottu sulkea luukkuja, asetettiin aukkoon +jonkunmoinen kärpäsristikko, joka oli tehty tikuista. Pujoteltiin +ohuita tikkuja ristikkäin, kunnes saatiin niin suuri ikkuna, että se +peitti aukon. Paljon valoa ei tuollaisista raoista tullut aittaan, +mutta ei siellä aivan pimeäkään ollut. + +Paaluaitta oli jaettuna kahteen kerrokseen, ja ylempi kerros oli paljoa +huolellisemmin, sisustettu kuin alempi. Siinä olivat talonpojat varmaan +aikoinaan säilyttäneet kalleimmat aarteensa. + +Varmaankin paaluaitta oli vielä luutnantti Lagerlöfin aikana aivan +samanlainen kuin se alkuaankin oli ollut. Ulkokatto oli ehkä uusi, +mutta muuten se oli saanut olla rauhassa. Ei oltu portaita muutettu, +vaikka porrasaskeleet olivat niin tiheässä, ettei voinut saada +jalkaansa niiden väliin, eikä ikkuna-aukkoon koskaan teetetty ruutua. + +Syksyisin siellä oli komeata. Alakerroksessa oli suuria hinkaloita +täynnä vastajauhettuja jauhoja. Niiden rinnalla oli laajoja +sammioita, jotka olivat reunojaan myöten täynnä suolattuja liha- +ja läskikappaleita. Niiden vieressä oli saaveja ja ämpäreitä, +täynnään liha-, läski-, perunamakkaroita, kaikkea sellaista, mitä +syysteurastuksen aikana oli tehty. Perimmässä nurkassa seisoi +sillitynnyri, astiallinen suolattua siikaa, usein lohinelikkokin; sitä +paitsi saaveja, joissa oli suolattuja papuja, suolattua pinaattia ja +nelikkoja täynnä keltaisia ja vihreitä herneitä. + +Yläkerroksessa oli suuria voipyttyjä, jotka oli kesällä täytetty ja +säästetty talven varaksi. Ruukkujen yläpuolella hyllyillä oli pitkissä +riveissä juustoja, katossa riippui savustettuja kinkkuja, jotka olivat +nyt vuoden vanhat. Kotikasvuista humalaa säilytettiin säkissä, joka oli +kuin suuri patja, ja maltaita toisessa. Kokonaisen vuoden tarpeet oli +koottu tänne. + +Ruoka-aitassa hallitsi emännöitsijä. Ruoka-aitta oli hänen omansa ja +harvoin hän luovutti kellekään ruoka-aitan avainta. Mamselli Lovisa +Lagerlöf sai mielensä mukaan puuhata säilyhuoneessa ja maitokamarissa, +mutta ruoka-aitassa emännöitsijä kävi kernaimmin itse. + +Samoin emännöitsijä piti myös yksin huolta koko ruoanlaitosta. +Mamselli Lovisa sai keittää mehut ja hillot ja leipoa pikkuleivät, +mutta niin pian kuin oli paistettava paisti tai juoksutettava juusto +tai leivottava näkkileipää, niin vanha emännöitsijä oli aina itse +ohjaksissa. + +Mårbackan pikkulapset rakastivat häntä ja luottivat häneen +rajattomasti. Eipä puuttunut paljoa, etteivät he pitäneet häntä koko +talon tärkeimpänä henkilönä. + +Näkiväthän he, että joka kerta kuin taloon tuli matkustavaisia +sukulaisia, nämä menivät heti keittiöön tervehtimään emännöitsijää, +ja jos perheen keskuudessa tapahtui jotakin merkillistä, niin kutsui +luutnantti Lagerlöf hänet sisään ja kertoi asian hänelle, ja kun +Daniel ja Johan matkustivat kouluun uutena vuonna tai syksyllä, niin +käskettiin heidän aina sanoa hyvästi emännöitsijälle. + +Lapset kuulivat myös kaikkien vieraitten puhuvan rouva Lagerlöfille +siitä suuresta onnesta, että talossa oli sellainen uskollinen +palvelija. Hänen käsissään ei mikään joutunut hukkaan. + +Sitä paitsi ei missään muualla ollut sellaista jouluolutta eikä +näkkileipää eikä niin hyvänmakuista ruokaa kuin Mårbackassa, ja se oli +vanhan emännöitsijän ansio, siitä kaikki olivat yhtä mieltä. + +Eipä siis ihme, vaikka pikkulapset arvelivat, että hän oli se +tukipylväs, jonka nojassa kaikki pysyi pystyssä. He uskoivat täydesti, +että jollei emännöitsijää olisi ollut, niin koko Mårbacka olisi mennyt +nurin. + +Mutta eräänä päivänä oli pikku Anna Lagerlöf päässyt salaisuuden +perille, joka säikähdytti häntä suuresti. Hän ei voinut kantaa sitä +yksin, vaan hänen täytyi kertoa sisarelleen Selmalle, mitä hän oli +kuullut palvelijoiden puhuvan keskenänsä, että näet emännöitsijä oli +naimisissa ja että hänellä oli mies. + +Ei voi sanoin selittää, miten pikkutytöt pelästyivät. Jos emännöitsijä +oli naimisissa ja hänellä oli mies, niin eiväthän he voineet olla +varmat siitä, että saisivat pitää hänet Mårbackassa. + +Ja mitenkä silloin oli käyvä heidän äitinsä, jolla oli nyt niin hyvä +apu hänestä? Kuinka oli käyvä heidän itsensä, he kun saivat häneltä +herkkupalan joka kerta käydessään keittiössä? Ja miten koko talon? + +Heidän täytyi välttämättä saada selko asiasta. + +He päättivät kysyä Lasten-Marilta, uudelta lapsentytöltä, oliko +todellakin mahdollista, että emännöitsijä oli naimisissa. + +Lasten-Mari oli selvillä asiasta. Hän oli kuullut siitä äidiltään, joka +oli ollut palveluksessa Mårbackassa juuri niihin aikoihin, jolloin tämä +tapahtui. + +Se oli aivan totta eikä juttua lainkaan, että vanha emännöitsijä oli +naimisissa, vaikka eivät lapset olleet koskaan sitä kuulleet. Ja mies +eli Karlstadissa ja oli nikkarimestari. Hän ei ollut edes kuollutkaan. + +Ja asianlaita oli sellainen, että kun luutnantti ja hänen veljensä +kävivät koulua Karlstadissa, oli vanha rouva Lagerlöf lähettänyt +uskollisen emännöitsijänsä, Maija Perintyttären pitämään huolta pojista +ja keittämään heille ruokaa. Kaupungissa tämä oli tutustunut erääseen +nikkariin, joka oli kosinut häntä. + +Ja Lasten-Marin äiti oli sanonut, että sinä keväänä, jolloin +emännöitsijä tuli kotiin ja sanoi menevänsä naimisiin, oli vanha rouva +tullut pahoilleen ja pelästynyt, sillä nyt hän tiesi kadottavansa +parhaan aarteensa. »Millainen se mies on, jonka kanssa menet naimisiin, +Maija?» oli hän kysynyt. »Tiedätkö, onko hän kelpo mies?» + +Olipa niinkin, siitä hän oli varma. Mies oli nikkarimestari, hänellä +oli oma työpajansa ja oma talo. Hänellä oli koti valmiina, joten +he saattoivat heti mennä naimisiin, ja hän oli paras mies, mitä +emännöitsijä koskaan saattoi saada. + +»Mutta miten sinä voit viihtyä vuodet umpeensa aution kadun varrella», +sanoi rouva Lagerlöf, »sinähän olet elänyt maalla koko ikäsi?» + +Ei emännöitsijä sitäkään pelännyt. Hänen elämänsä oli muuttuva kovin +hyväksi. Hän sai viettää kevyttä elämää, ei hänen tarvinnut leipoa eikä +panna olutta, hän sai vain käydä torilla ja ostaa kotiin kaikkea mitä +taloudessa tarvittiin. + +Kun vanha rouva Lagerlöf kuuli hänen täten puhuvan, käsitti hän, että +Maija oli naimisenkipeä eikä ollut muuta neuvoa kuin ruveta varustamaan +häitä. Ja häät vietettiin Mårbackassa, sulhanen tuli sinne, ja hän +näytti järkevältä ja kelpo mieheltä, ja häitten jälkeisenä päivänä hän +matkusti Karlstadiin vaimonsa kanssa. + +Mutta kaksi viikkoa myöhemmin, tai ehkei ollut niinkään pitkää aikaa, +oli rouva Lagerlöf eräänä iltana ottanut ruoka-aitan avaimen käteensä +mennäkseen aittaan ja leikatakseen kinkkua illalliseksi. Hän ei +tarttunut koskaan aitan avaimeen ajattelematta Maija Perintytärtä ja +arvailematta, mitenkähän tämä jaksoi. »Jollen vain olisi lähettänyt +häntä Karlstadiin, niin hän ei olisi tavannut nikkaria», tuumi hän, »ja +minulla olisi edelleen hyvä apulaiseni eikä minun tarvitsisi juosta +kahtakymmentä kertaa päivässä ruoka-aittaan, niinkuin nyt on pakko.» + +Juuri ennenkuin hän astui ruoka-aittaan, tuli hän vilkaisseeksi +lehtikujaan ja tielle, sillä sille suunnalle oli siihen aikaan vapaa +näköala. Ja hän pysähtyi äkkiä, sillä koivujen varjossa astui nainen, +joka oli niin täydellisesti Maija Perintyttären, hänen uskollisen +apulaisensa ja palvelijansa näköinen, että aitanavain putosi hänen +kädestään. + +Mitä lähemmäksi vieras tuli, sitä enemmän rouvan arvelu vahvistui. Ja +kun jalkamies pysähtyi hänen eteensä ja sanoi: »Hyvää iltaa, rouva!» +täytyi hänen uskoa omia silmiään. + +»Sinäkö se olet, Maija Perintytär?» sanoi hän. »Mitä sinä täällä teet? +Etkö saanutkaan hyvää miestä?» + +»Hän ei tee muuta kuin juo», vastasi emännöitsijä. »Hän on ollut +juovuksissa joka päivä siitä saakka kuin menimme naimisiin. Hän juo +puhdasta väkiviinaa, jota hänellä on töitään varten. En minä voi elää +sellaisen sian kanssa.» + +»Mutta sinunhan piti käydä torilla ja ostaa kaikki valmiina ja päästä +kaikesta työstä ja vaivasta?» sanoi vanha rouva Lagerlöf. + +»Minä teen käsilläni työtä rouvan ja lasten hyväksi, kunhan vain pääsen +takaisin», sanoi emännöitsijä. »Olen ikävöinyt Mårbackaan yöt päivät.» + +»Tule sisään sitten, niin keskustelemme asiasta rykmentinkirjurin +kanssa!» sanoi vanha rouva, ja hän oli nyt niin iloinen, että kyyneleet +nousivat hänen silmiinsä. »Ja Jumalan avulla me emme koskaan eroa tässä +elämässä», lisäsi hän. + +Ja niin kävikin. Emännöitsijä jäi Mårbackaan. Mies ymmärsi kai, ettei +kannattanut koettaa saada häntä takaisin. Hän ei tullut koskaan +häntä hakemaan, vaan emännöitsijä sai jäädä sinne, missä hän oli. +Vihkimäsormuksen hän otti pois sormestaan ja pani sen vaatearkkuunsa, +eikä sen jälkeen koko asiasta ollut enää puhetta. + +Luutnantti Lagerlöfin pikku tyttöjenhän olisi pitänyt rauhoittua +kuultuaan kaiken tämän, mutta he olivat vielä kauan jälkeenpäin +levottomia. Koska tuo nikkari eli, niin saattoihan tapahtua, että hän +tuli sittenkin loppujen lopuksi vaatimaan vaimoaan takaisin. Ja kun +he seisoivat ruoka-aitan edustalla, josta oli vapaa näköala tielle, +pelkäsivät he aina näkevänsä hänen tulevan. Ja Lasten-Mari oli sanonut, +että jos hän tulisi hakemaan vaimoaan, niin täytyisi hänen seurata +häntä. + +He eivät tienneet tarkalleen, miten vanha emännöitsijä oli. Itse +hän oli unohtanut syntymävuotensa, eikä se vuosiluku, joka oli +merkitty kirkonkirjoihin, kuulunut olevan oikea. Hän oli hyvinkin +yli seitsemänkymmenen, mutta voisihan nikkari sittenkin haluta häntä +takaisin, emännöitsijähän oli niin erinomainen ihminen. + +Ja miten silloin oli Mårbackan käyvä? + + + + +Renkituvan kamari. + + +Vanhoina aikoina, jolloin palvelusväki sai vaatteensa isännältä, oli +naisväellä tietenkin paljon työtä vuoden umpeen. Pitkinä, pimeinä +talvi-iltoina ja pitkinä pimeinä talviaamuina he istuivat rukkiensa +ääressä ja valmistivat kuteita ja loimia, mutta itse kutomista he eivät +voineet aloittaa ennenkuin keväällä, jolloin päivät olivat valoisat, +sillä sellaista työtä ei voida tehdä hämärissä. + +Jotta sarat ja aivinat ja pumpulikankaat ja ohuemmat villakankaat +olisivat valmiita kesäksi, ennenkuin pitäjänräätäli tuli taloon, täytyi +panna hyvä vauhti kangaspuihin. Mutta kankaankutominen ei ottanut +koskaan oikein joutuakseen, jos kangaspuut seisoivat keittiössä. Ei, +kutojilla piti olla oma huoneensa, jossa he saivat olla rauhassa. + +Siksi oli kaikissa kunnon taloissa ennen vanhaan erikoinen kutomahuone, +ja sellainen oli Mårbackassakin. Se oli kotoisin vanhojen pappien +ajoilta. He olivat renkituvan päälle rakentaneet yläkerroksen, missä +oli kaksi matalaa huonetta; kummassakin oli tiilistä tehdyt uunit, +seinät olivat savetut ja laipio laudoista tehty. Sisemmässä asui talon +työväenjohtaja, ulommassa oli kahdet kangaspuut ikkunoiden alla. + +Kutomakamari oli käytännössä luutnantti Lagerlöfinkin aikana, joskaan +silloin ei enää ollut tapana maksaa palkollisten palkkaa vaatteissa, +vaan rahassa. Rouva Lagerlöfin suurin ilo oli kudottaa kankaita, +ja kotona kudottiin käsiliinoja, lakanoita, pöytäliinoja, mattoja, +uutimia, huonekalu- ja pukukankaita, kaikkea, mitä taloudessa +tarvittiin. Kaiken kesää hänen kangaspuunsa olivat käynnissä. + +Mutta syksyisin kangaspuut siirrettiin pois ja niiden paikalle +nostettiin pitkä, matala pöytä, joka oli aivan pikitahrojen peitossa, +sekä pyöreät kolmijalkatuolit renkituvasta. Se oli merkkinä siitä, että +odotettiin pitäjän suutaria, sotamies Svensiä taloon. + +Hän ja hänen oppipoikansa saapuivatkin pian jalkapatikassa, selässä +suuret laukut, jotka olivat ahdetut täyteen naskaleita, vasaroita, +paularenkaita ja kengännauloja, ja laukkujen sisällys tyhjennettiin +tuolle pitkälle pöydälle. + +Suutari oli pitkä ja laiha, hänellä oli musta tukka ja musta +täysiparta, ja ensi kerralla hänet nähdessä tuli ajatelleeksi, että +hän varmaankin oli hyvin tuima ja vaarallinen mies, oikea sotamies. +Mutta kun hän puhui, kuulosti hänen äänensä lempeältä ja aralta. Silmät +olivat pienet ja lempeät, ja koko ryhti hiukan epävarma. Ehkäpä hän ei +sittenkään ollut kovin vaarallinen, kun tosi tuli eteen. + +Luutnantti Lagerlöfin pikkulapset olivat ylen onnellisia suutarin +tullessa taloon. He hyökkäsivät ylös jyrkkiä portaita kutomakamariin, +niin pian kuin heillä oli pienikin lomahetki. Eivät he oikeastaan +tulleet juttelemaan, sillä sotamies Svens oli ahkera ja hiljainen mies, +vaan katsomaan työtä ja seuraamaan mukana, miten kenkää valmistettiin +aina siitä, kuin nahka pingoitettiin lestille siihen, kunnes +paulahihnat leikattiin. + +Suutari istui enimmäkseen ääneti, pää riipuksissa, mutta hänen kasvonsa +alkoivat loistaa, niin pian kuin hän kuuli luutnantti Lagerlöfin +askelet renkituvan kamarin portaissa. + +Hän ja luutnantti olivat vanhoja rykmenttitovereita, ja keskusteltuaan +jonkun aikaa pikisaumakengistä ja anturanahasta ja kenkävoiteesta, +alkoivat he kertoa vanhoja juttuja Tressnäsin tantereelta. Kun he +oikein innostuivat, sai luutnantti suutarin viekoitelluksi laulamaan +vanhaa sotilaslaulua, joka erosi kaikista muista sotalauluista +siinä suhteessa, että se alkoi täten: »Me sotamiehet Ruotsin, me +sotaa vihaamme.» Tuon laulun olivat sotamiehet sepittäneet, kun +he vuonna 1848 marssivat Tanskaan sotaretkelle, jota nimitettiin +»voileipäsodaksi». + +Suutari Svensin omituisuuksiin kuului se, että hän kernaasti +kertoi juttuja räätäli Lagerista, joka monen monituista kertaa +rykmentinkirjurin aikana oli istunut ompelemassa tässä huoneessa ja +joka oli ollut yhtä iloinen ja kujeileva kuin hän itse oli synkkä ja +raskasmielinen. »Luutnantti on kai kuullut, mitenkä silloin kävi, kun +räätäli Lager otti nimensä?» sanoi suutari. + +Luutnantti tunsi jutun yhtä hyvin kuin Isämeidän rukouksen, mutta hän +vastasi: »Ehkäpä olen jo kuullut sen, mutta Svens voi kertoa sen omalla +tavallaan.» + +»Niin, nähkääs, Lager oli sotilas samoin kuin minäkin, vaikka ennen +minun aikaani. Ja rykmentissä kerrottiin, että hän alkujaan oli ollut +nimeltään Lars Andersson. Mutta sitten tuli käsky, että sotamiesten +tuli valita itselleen uudet nimet, koska oli niin kovin monta +Anderssonia ja Johanssonia. + +»Eräänä päivänä Tressnäsissä kutsuttiin rykmentti mies mieheltä +rykmentinkirjuri Lagerlöfin, luutnantin isän luo, ilmoittamaan +uudet nimensä ja merkityttämään se nimiluetteloon. Lars Andersson +tuli toisten mukana, ja rykmentinkirjuri tunsi hänet hyvin ja +tiesi millainen ilveilijä hän oli, sillä hänhän oli monena vuonna +viikkokausia istunut täällä Mårbackassa ja ommellut vaatteita sekä +rykmentinkirjurille että koko hänen väelleen. Koko ajan, jolloin hän +oli talossa, vallitsi siellä ilo ja nauru. Hän osasi matkia kaikkia +pitäjäläisiä, hän osasi tehdä silmänkääntäjänkonsteja, ja hän osasi +soittaa kepillä, jotta kuului siltä, kuin kokonainen rykmentti olisi +ollut tulessa. Mutta hän oli vaarallinenkin, sillä hän valehteli ja +keksi jos jotakin ja haastoi riitaa talonväen kesken. + +»No, minkä nimen Lars Andersson on aikonut ottaa?» sanoi +rykmentinkirjuri ja tekeytyi vakavaksi, jotta ei toinen rupeaisi +ilvehtimään. + +»'Herra varjelkoon rykmentinkirjuria!' sanoi räätäli. 'Saanko valita +minkä nimen vain haluan?’ ja hän rypisti otsaansa, jotta näyttäisi +siltä, kuin hän kaikin voimin tuumisi sopivata nimeä itselleen. + +»Saat tietysti, Lars Andersson', vastasi rykmentinkirjuri. Mutta hän +tunsi miehensä, ja siksi hän sanoi, että hänen piti valita oikea ja +kunniallinen nimi eikä mitään pilanimeä. Muistaahan luutnantti, minkä +näköinen teidän isänne oli? Olihan hän kylläkin kiltti mies, mutta +monet säikähtivät nähdessään hänet, sillä hän oli kovin pitkä ja suuri +mies, ja hänellä oli mustat ja tuuheat kulmakarvat. + +»Mutta räätäli ei pelännyt. 'Siinä tapauksessa minä valitsen +nimen Lagerlöf’, sanoi räätäli, 'sehän on sekä kunniallinen että +arvossapidetty. En tiedä mitään muuta nimeä koko Värmlannissa, jolla +olisi niin kaunis kaiku'. + +»Kun rykmentinkirjuri kuuli, että tuo veitikka tahtoi valita nimen +Lagerlöf, nousi veri hänelle päähän. + +»'Ei, se ei käy päinsä,' sanoi hän, 'rykmentissä ei pidä olla kahta +samannimistä.' + +»'On täällä ainakin kolme Ugglaa ja neljä Lilliehöökiä', vastasi +räätäli, 'eikä ole luultavaa, että joku erehtyy meistä kahdesta,' +lisäsi hän. + +»'Niin, mutta eikö Lars Andersson ymmärrä, ettei se käy päinsä?' sanoi +rykmentinkirjuri. + +»'En minä olisi valinnut sitä nimeä, jollei rykmentinkirjuri olisi +luvannut, että saan ottaa minkä nimen hyvänsä', sanoi räätäli ja +tekeytyi oikein nöyräksi ja vakavaksi. 'Tiedänhän minä, että kun +rykmentinkirjuri on luvannut jotain, niin voi siihen lupaukseen myös +luottaa.' + +»He olivat nyt jonkun aikaa vaiti, ja rykmentinkirjuri tuumi, miten hän +suoriutuisi tästä pulasta, sillä paitsi sitä, että hän tiesi joutuvansa +koko rykmentin pilkan esineeksi, ei hän halunnut, että sellainen +velikulta kuin tuo räätäli saisi käyttää Lagerlöfin nimeä. + +»'Kuulehan, Lars', sanoi hän, 'voihan se ehkä käydä päinsä, että +kahdella täällä rykmentissä on sama nimi, mutta tiedätkös, kotona +Mårbackassa se on mahdotonta. Siis saat valmistua siihen, ettet saa +koskaan enää tulla sinne ompelemaan, jos olet itsepäinen tässä asiassa.' + +»Nyt räätäli pelästyi, sillä ne viikot, jolloin hän oli ompelemassa +Mårbackassa, olivat hänestä parhaat koko vuoden pitkään. Ei missään +muualla kestitetty niin hyvin, eikä missään muualla osattu niin +suuresti iloita hänen jutuistansa ja ilveistänsä kuin siellä. + +»'Ehkäpä tyydyt Lager nimeen?' sanoi rykmentinkirjuri huomatessaan, +että toinen alkoi epäröidä. + +»Ja siihen räätäli varmaankin suostui, sillä Lager hän oli nimeltään +koko ikänsä.» + + + + +Neitsyt. + + +Hän oli vanha neitsyt. Hän oli palvellut muutamia vuosia rouva +Lagerlöfin vanhemmilla Filipstadissa, ja oli nähnyt hänet lapsena, ja +nyt vanhoilla päivillään hän astu Ämtervikissä. Pari kertaa vuodessa +hänellä oli tapana tulla Mårbackaan käymään. + +Hän oli pitkä, kaunis ja valkeatukkainen. Hänellä oli ankara suu ja +vankka nenä ja vakava käytöstapa. Hän piti papeista ja kolportööreistä +ja kävi rukouskokouksissa ja ompeluseuroissa. Eikä hänelle saanut puhua +tansseista eikä romaaneista eikä rakkaudesta, sillä sellaista hän ei +voinut sietää. + +Ei hänen läsnäollessaan uskallettu myöskään puhua pahaa ihmisistä, +ei saatu keskustella kauniista vaatteista eikä hän tahtonut kuulla +syntisistä asioista, joita tapahtui ulkona maailmalla. + +Ei ollut niinkään helppo tietää, mistä hänen kanssaan juttelisi. Ei +ollut juuri muita keskusteluaiheita valittavana kuin ruoanlaitto ja +ilma. Pitkälti niistä saattoi puhua, mutta kerran nekin loppuivat, +sillä neitsyt ei ollut monisanainen, hän vastasi vain lyhyesti ja +täsmällisesti kaikkeen, mitä häneltä kysyi. Tosin he tiesivät keinon, +millä saatiin neitsyt puhumaan, mutta silläkin oli omat vaaransa. +Kerran neitsyt oli ollut emännöitsijänä suuressa pappilassa, ja +rovastilla oli ollut kaksikymmentä lasta, jotka kaikki elivät ja +saavuttivat täyden iän. Neitsyt seurasi yhä edelleen tämän perheen +vaiheita, ja hänen suurin ilonsa oli puhua heistä. + +Eräänä iltapäivänä he istuivat Mårbackan ruokasalissa kahvia juoden. +Kahvitarjotin oli pöydällä kuppeineen ja vateineen, sokeri- ja +kerma-astioineen ja leipäkoreineen, ja vieressä oli kahvipannu, sillä +heillä ei ollut tapana tarjota kahvia kannusta muuta kuin suurille +vieraille. + +Jokainen tuli vuorostaan kaatamaan kuppiinsa kahvia. Ei kukaan ottanut +enempää kuin yhden sokeripalan, vehnäkorpun ja ruiskorpun. Ei kukaan +ottanut myöskään enempää kuin yhden rinkilän tai piparkakun tai +leivoksen, jos sellaisia herkkuja oli esillä. Kim kuppi oli täynnä, +kävi jokainen omalle paikalleen juomaan. Rouva Louise Lagerlöf +istui toisessa sohvannurkassa, mamselli Lovisa Lagerlöf toisessa, +ja luutnantti Lagerlöf keinutuolissa, joka oli hänen paikkansa eikä +kenenkään muun ja johon ei kukaan muu koskaan uskaltanut istuutua. +Herra Tyberg, joka oli Johanin kotiopettaja, istui rottinkituolilla, +ja näiden neljän välissä oli pyöreä lepän juurista tehty pöytä. Johan +Lagerlöf istui pienen ikkunapöydän ja Anna toisen samanlaisen pöydän +ääressä, ja pelipöydän luona uuninloukossa istuivat pikkutytöt Selma ja +Gerda, jotka muuten olivat liian nuoret juodakseen kahvia, vaan saivat +tyytyä maitoon. + +Tänä päivänä oli neitsyt tullut vieraisille ja oli läsnä kahvia +juotaessa. Hän oli käynyt istumaan yhdelle mustista rottinkituoleista, +joiden paikka muuten oli ruokapöydän ympärillä. Hän oli joutunut +istumaan melkein keskelle huonetta ja kaikki muut saattoivat nähdä +hänet ja puhua hänen kanssaan. + +Kahvia juotaessa oli läpikäyty kaikki vaarattomat keskusteluaiheet, +ja luutnantti Lagerlöf, joka ei sietänyt keskustelun seisahtumista, +alkoi puhella neitsyen kanssa lähetyksestä ja kolportööreistä ja +ompeluseuroista ja rukouskokouksista. + +Se, joka tunsi sekä luutnantin että neitsyen ja heidän +luonteenlaatunsa, tiesi myöskin, ettei tällainen keskustelu voinut +sujua onnellisesti ajan pitkään. + +Rouva Lagerlöf koetti saada heidät siirtymään toiselle alalle, mamselli +Lovisa tyrkkäsi kyynärpäällään veljeään, ja herra Tyberg huomautti, +että kahvi oli tänään erinomaisen hyvää. Mutta luutnantti ja neitsyt +jatkoivat keskusteluaan ja alkoivat hiukan kiihtyä kumpainenkin. + +Rouva Lagerlöf tiesi, että jos neitsyt loukkaantuisi jostakin, mitä +luutnantti sanoi lähetyksestä, niin hän ei tulisi taloon kokonaiseen +vuoteen. Mutta neitsyt eli niin ahtaissa oloissa, että hänen oli +välttämätöntä käydä Mårbackassa saadakseen joskus hyvän ruoka-aterian +sekä runsaasti jauhoja ja särvintä ainakin pari kertaa vuodessa. + +Hädissään rouva Lagerlöf ei keksinyt muuta kuin kysyä neitsyeltä, mitä +pappilan kaikista kahdestakymmenestä lapsesta oli tullut. + +Samassa neitsyt unohti sekä uiko- että sisälähetyksen ja kaikki +kolportöörit ja pakanalapset, vieläpä jumalattoman luutnantti +Lagerlöfinkin. Hänen kasvonsa kirkastuivat kuin aurinko, ja hän alkoi +heti kertoa. + +»Se on merkillisintä mitä eläissäni olen kokenut», sanoi neitsyt. +»Siinä talossa piti olla iso pyykki aina kahden viikon perästä, ja +sittenkin pesusoikot olivat täynnä vaatteita. Ei kukaan saanut koskaan +syödä ateriaansa rauhassa, vaan aina piti olla lapsi kummallakin +puolella, ja heille oli annettava ruokaa ja syötettävä heitä. Ja kun +alusvaatteita oli ommeltava, ostettiin kotiin kokonaisia kangaspakkoja. +Ja suutarit ja räätälit ja ompelijattaret eivät koskaan ennättäneet +mennä muihin taloihin, heillä oli kylliksi työtä tässä yhdessäkin.» + +»Mutta rakas neitsyt Anna, mitenkä rovasti saattoi kasvattaa niin +suurta lapsilaumaa?» sanoi rouva Lagerlöf, jotta neitsyt pääsisi oikein +vauhtiin. + +»Niin, tietäkääs rouva, se kävi sittenkin, ja heistä kaikista tuli +erinomaisia ihmisiä», sanoi neitsyt. »Sen parempia lapsia ei ollut +missään. Ajatelkaahan vain, vanhin tytär, Eva, hän oli kovin kätevä +ompelemaan pikkulasten vaatteita ja hoitamaan pieniä lapsia! Hän +joutuikin naimisiin seitsemäntoistavuotiaana apulaispappi Janssonin +kanssa Skilandassa, ja kun tämä kuoli, joutui hän rovastin rouvaksi +länsi-Göötanmaalle. Hänellä oli koko liuta lapsia, mutta vietettyään +häänsä ensimmäisen kerran, hän ei koskaan enää käynyt vanhempiensa +kodissa.» + +»Hän arveli kai, että siellä oli kylliksi väkeä ilmankin», sanoi +luutnantti Lagerlöf kuivasti. + +Pikkutytöt uuninloukossa naurahtivat hiukan, mutta neitsyt katsoi +heihin niin ankarasti, että he vaikenivat heti. + +»Seuraava järjestyksessä oli poika, nimeltä Adam», sanoi neitsyt. +»En koskaan ole tavannut lasta, joka olisi huutanut niin paljon kuin +hän. Mutta kun hänestä sittemmin tuli pappi, niin messusi hän niin +kauniisti, että hänet kutsuttiin hovisaarnaajaksi. Hän olisi voinut +mennä naimisiin kenen kanssa tahansa, mutta hänen ei tehnyt mieli, vaan +oli hän naimattomana koko ikänsä, mikä siihen sitten mahtoi ollakin +syynä.» + +»Niin, sanokaas muuta», sanoi herra Tyberg, ja taaskin pikkutytöt +alkoivat tirskua, mutta neitsyt katsoi sekä heihin että herra Tybergiin +niin ankarasti, että he säikähtivät ja vaikenivat. + +»Seuraava järjestyksessä oli poika, nimeltä Noak», sanoi neitsyt, »Ja +tietääkö herrasväki, hän oli niin taitava kalastamaan ja hankkimaan +ruokaa taloon, että me olimme oikein kiitolliset hänelle, sekä minä +että hänen äitinsä. Hän tuli papiksi Hallantiin, ja niin kauan kuin +hän eli, lähetti hän joka vuosi suuren tynnyrillisen suolattua lohta +vanhemmillensa.» + +»Lohesta puhuessamme... », sanoi luutnantti Lagerlöf, ja hän aikoi +sanoa, että taloon oli hankittava uusi lohinelikko, mutta mahdotonta +oli saada puheenvuoroa, kun neitsyt oli vauhdissa. + +»Seuraava oli poika, nimeltä Sem», jatkoi hän, »ja hänestä tuli yhtä +innokas metsästäjä kuin Noak oli kalastaja. Jospa herrasväki olisi +vain nähnyt kaikki ne metsot ja jänikset, joita hän laahasi kotiin. +Hänestäkin tuli pappi, ja hän sai suuren pitäjän Skånessa. Ja joka +talvi hän lähetti kotiin hirven, jonka hän itse oli ampunut.» + +Kun neitsyt oli lopettanut kertomuksensa Semistä, veti hän henkeä ja +katseli ympärilleen. Mutta kaikki istuivat ääneti ja alistuvaisina, ei +kukaan aikonutkaan keskeyttää häntä. + +»Näiden kolmen pojan jälkeen seurasi tyttö, nimeltä Sara, - ja sen +voin vakuuttaa sekä Jumalan että ihmisten edessä, etten koskaan ole +tavannut ketään, jolla olisi ollut niin suuret taipumukset kurkkujen +säilyttämiseen ja hillojen ja mehujen keittämiseen kuin hänellä. Mutta +hän ei joutunut kuitenkaan naimisiin. Hän läksi Tukholmaan ja hoiti +siellä veljensä, hovisaarnaajan taloutta. + +»Seuraava oli myöskin tyttö», sanoi neitsyt, »ja hän oli Rebekka +nimeltään. Minun täytyy sanoa, että häntä minä vähimmin kaikista +lapsista ymmärsin. Hänellä oli niin hyvä lukupää, että hänestä olisi +voinut tulla pappi samoinkuin veljistäkin, ja hän osasi sepittää +runoja. Ihmiset sanoivat, ettei kukaan koko maassa ollut niin taitava +sepittämään kehtolauluja. Hän joutui sittenkin naimisiin, mutta vain +erään koulunopettajan kanssa.» + +Nyt neitsyen puhe keskeytyi, sillä sisäkkö toi uutta kahvia, ja oli +juotava lisätilkka. + +»Minä tässä mietiskelen, tokko kukaan koko tuosta joukosta osasi +keittää kunnon kahvia», sanoi luutnantti Lagerlöf. + +»Luutnantti ottaa sanat suustani», sanoi neitsyt. »Voi tuntua +omituiselta, mutta eniten taipumusta ruoanlaittoon kaikista lapsista +oli neljännellä pojalla. Hänen nimensä oli Isak, ja hän oli niin +sukkela sekoittamaan kastikkeita ja paistamaan paisteja, että hänestä +oli oikein hyvä apu lieden ääressä.» + +»Parhaiten hän kai kuitenkin pystyi keittämään lastenvelliä», sanoi +herra Tyberg. + +Kaikkialta huoneesta, eikä vain uuninloukosta, kuului nauruntirskuntaa, +mutta rouva Lagerlöf pysyi vakavana. + +»Kummallista, miten neitsyet Annalla on niin hyvä muisti, että muistaa +kaiken tämän vielä», sanoi hän, jotta vanha nainen ei loukkaantuisi. + +Neitsyt oli yleensä helposti loukkaantuva, mutta ei silloin, kun hän +sai puhua rakkaista pappilanlapsistaan. Silloin ei mikään pystynyt +häneen. Mutta herra Tyberg oli joka tapauksessa auttanut heidät Isakin +ohi. He eivät saaneet kuulla, miten hän käytti hyväkseen lahjojaan. + +»Kaksi seuraavaa oli kaksoisia ja nimeltään Jakob ja Esau», sanoi +neitsyt. »He olivat toistensa näköiset kuin kaksi marjaa, enkä minä +oppinut koskaan erottamaan heitä. En koskaan ole nähnyt lapsia, +jotka olisivat olleet niin taitavat hyppimään ja ratsastamaan ja +luistelemaan, mutta heistäkin tuli pappeja.» + +»Minä luulin, että heistä olisi tullut nuorallatanssijoita», sanoi +luutnantti Lagerlöf. + +»Heistäkin tuli pappeja», sanoi neitsyt antamatta häiritä itseään. +»Esau joutui Jämtlantiin ja sai kiivetä tuntureilla, ja Jakob joutui +Bohusläniin ja sai hyppiä veneissä ja laivoissa. He pääsivät oikealle +alalleen ja saivat käyttää hyväkseen niitä lahjoja, jotka Jumala oli +heille antanut, he samoinkuin sisaruksensakin.» + +»Mutta miten kävikään Josefin?» sanoi luutnantti. + +»Ensin oli kaksi tyttöä, luutnantti, Rakel ja Lea», sanoi neitsyt +rauhallisesti. »He olivat ahkerat työskentelemään puutarhassa, toinen +istutti ja toinen kitki. Kun piispa tuli tarkastukselle, sanoi hän, +ettei hän koskaan ollut syönyt sellaisia herneitä eikä hyötymansikoita. +Ja se oli Rakelin ja Lean ansio. He joutuivat kumpikin patruunien +kanssa naimisiin. Ja nyt minä tulen Josefiin.» + +»Hänestä tuli kai patruuna», sanoi luutnantti. + +»Hänestä tuli isänsä arentimies», sanoi neitsyt, »hän hoiti hyvin sekä +peltoja että lehmiä ja hankki ruokaa vanhemmilleen ja sisaruksilleen.» + +»Enkös minä sitä arvannut?» sanoi luutnantti, ja samassa hän nousi +paikaltaan ja astui ovelle, missä hänen hattunsa ja keppinsä +riippuivat, ja hiipi pois huoneesta sanomatta sanaakaan. + +»Kolmastoista oli nimeltä David», sanoi neitsyt. »Hän oli kolme kertaa +naimisissa, ja kunkin rouvansa kanssa hänellä oli kolme lasta. Jos +herrasväki haluaa, voin mainita kaikkien rouvien ja lasten nimet +nyt heti. Mutta ehkäpä on parasta pysytyllä kahdessakymmenessä +sisaruksessa?» + +Niin oli toistenkin mielestä viisainta, mutta rouva Lagerlöf pelästyi +sittenkin tätä ajatusta. »Minä lähden noutamaan käsityöni», sanoi hän, +»niin voin paremmin seurata mukana.» Mutta kesti hyvän aikaa, ennenkuin +hän palasi töineen takaisin. + +»Neljästoista oli tyttö, nimeltä Debora. Hän oli aivan erinomainen +auttamaan leipomisessa. Hän ei joutunut koskaan naimisiin, eikä +muuttanut koskaan pois kotoa. Hänen täytyi jäädä pappilaan auttamaan +äitiä pikkusiskojen hoidossa. Välistä hän oli kovin eriskummallinen. +Silloin hän sanoi pitävänsä katolisesta uskosta, koska se ei salli +pappien mennä naimisiin.» + +Kun neitsyt oli päässyt näin pitkälle, kuului hiukan melua oven suusta. +Herra Tyberg oli hiipinyt niin hiljaa ulos, ettei kukaan huomannut +ennenkuin hän oli jo poissa. + +»Viidestoista», sanoi neitsyt, »oli Martta niminen tyttö. Hän oli +niin kaunis, ettei toista hänen vertaistaan, mutta hänkin oli hiukan +kummallinen. Seitsemäntoistavuotiaana hän meni naimisiin rovastin +kanssa, joka oli kuudenkymmenenkahden, ja hän teki sen vain siksi, että +hän tahtoi päästä pois kotoa.» + +Nyt Anna ja Johan nousivat paikoiltaan. He sanoivat menevänsä hakemaan +tulta, sillä alkoi tulla pimeä. Mutta kesti hyvin kauan, ennenkuin he +saivat tulen sytytetyksi. + +»Kuudestoista oli nimeltään Maria», sanoi neitsyt. »Hän oli ruma +ja väitti, ettei hän koskaan voisi saada pappia eikä herrasmiestä +mieheksensä, mutta hän tahtoi välttämättä lähteä pois kotoa, ja siksi +hän meni rengin kanssa naimisiin.» + +Mamselli Lovisa istui uskollisesti sohvanurkassaan koko ajan. Hän +nukkui makeasti, mutta sitä ei neitsyt huomannut. + +»Seitsemästoista oli vain kahdeksantoista vuoden vanha, kun minä muutin +pois pappilasta. Hän auttoi ruustinnaa kirjoittamaan kirjeitä kaikille +sisaruksille, sillä siinä oli enemmän työtä kuin mitä yksi ihminen +olisi ennättänyt.» + +Nyt tarttui joku ovenripaan ja raotti hiukan ovea Mutta se painautui +heti taas kiinni. + +»Kahdeksastoista», sanoi neitsyt, »oli vain viidentoista vuoden +vanha, mutta hän sanoi lähtevänsä Amerikkaan, sillä hän ei jaksanut +tulla toimeen koko suuren sukunsa kanssa. Ja numero yhdeksäntoista +ja kaksikymmentä olivat vain neljän- ja kolmentoista vuotiaita, kun +viimeksi näin heidät.» + +Samassa kun hän sen sanoi, tuli rouva Lagerlöf sukankutimineen, ja Anna +toi lampun, ja mamselli Lovisa heräsi. + +»Kiitoksia, kiitoksia, rakas neitsyt Anna!» sanoi rouva Lagerlöf. »Tätä +me emme koskaan unohda. Se on ollut hyväksi opiksi sekä minulle että +lapsilleni.» + + + + +Morsiuskruunu. + + +Mamselli Lovisa Lagerlöfillä oli tapana pukea morsiamet. Mutta eivät +kaikki pitäjäläiset, jotka aikoivat mennä naimisiin, tulleet hänen +luokseen koristettaviksi, vaan ainoastaan parhaimpien talojen tyttäret. +Niitä saattoi olla kaksi tai kolme vuodessa, välistä ei ainoatakaan. + +Ennen vanhaan, kun pappi asui Mårbackassa, oli varmaankin kuulunut +pappilan naisten tehtäviin koristaa morsiamet, varsinkin ne, jotka +vihittiin kirkossa. Äiti ja äidinäiti ja äidinäidin äiti ja äidinäidin +äidinäiti olivat suorittaneet saman tehtävän ennen häntä. Hän oli +perinyt vain vanhan tavan. + +Hän oli perinyt myöskin kaikki ne morsiuskoristeet, jotka vuosien +kuluessa olivat kerääntyneet Mårbackaan. Hänellä oli suuri vanha +kaappi, ja yhdessä sen laatikoista hän säilytti pitkiä kaulanauhoja, +jotka olivat tehdyt lasihelmistä, koralleista tai merenvahahelmistä. +Hänellä oli kokonainen kokoelma vanhoja kilpikonnankampoja, jotka +pistivät korttelin verran päästä ylöspäin, ja pieniä, jäykkiä +puolipyöreitä pahvimuotteja, jotka oli maalattu kukkasin tai +päällystetty valkealla silkillä ja joita tarvittiin siihen aikaan, +jolloin käytettiin tykkimyssyjä. Hänellä oli myös korkea pahvinen +morsiuskruunu, jonka sakarat oli päällystetty osittain kultapaperilla, +osittain vihreällä ja vaaleanpunaisella taftisilkillä. Hänellä oli +tekoruususeppeleitä ja kyynäröittäin vihreitä silkkinauhoja, jotka +oli kirjailtu vaaleanpunaisilla silkkikukkasilla. Samassa laatikossa +oli Jenny-Lind-kiharoita, joiden piti riippua otsalla, hiusneuloja +heiluvine helyineen, korvarenkaita pitkine, väärennettyine helmineen, +kaikenkaltaisia messinkisiä rintasolkia, rannerenkaita ja kenkäsolkia, +jotka olivat koristetut tekorubiineilla, ametisteilla ja safiireilla. + +Siihen aikaan, jolloin näitä tavaroita käytettiin, oli morsiamen +pukeminen sekä vastuunalaista että vaivalloista työtä. Useinkin kaaso +sai istua monta päivää ennen häitä ommellen kirjavia silkkinauhoja +morsiusleningin hihansuihin ja hameenhelmaan. Välistä täytyi liimata +uutta kultapaperia kruunuun, valmistaa uusia paperikukkasia ja +kiilloittaa kaikki messinkikoristeet, jotta ne kiilsivät kuin kulta. + +Ja vaikka melkein kaikki koristeet olivat väärennettyjä, niin +talonpoikaismorsian, jolla oli suuri, korkea kruunu ja leveä +kukkaseppele päässä, moniväriset helminauhat kaulassa, kirjavat +silkkivyöt uumilla ja silkkinauhat hameenhelmassa, rannerenkaat käsissä +ja soljet kengissä, oli komein näky, mitä saattoi nähdä. + +Sellainen puku olikin erikoisen sopiva pitkälle ja kirkassilmäiselle +ja punaposkiselle talonpoikaistytölle, jonka ruumis oli kehittynyt +raskaassa työssä ja iho ahavoitunut ulkoilmassa. Tämän komeuden +painon alla hän liikkui arvokkaasti ja ylpeänä, ikäänkuin olisi +seisonut vertaisiaan ylempänä. Sulhasen mielestä hän hääpäivänä oli +kuin kuningatar, rikkaudenjumalatar. Hän oli korein kaikista niityn +kukkasista, ja hän kimmelsi hänen silmissään kuin kullattu lipas. + +Mutta kun mamselli Lovisa puki morsiamen, ei hän saanut enää käyttää +noita vanhoja morsiuskoristeita. Nyt piti olla pieni, ohut myrttikruunu +ja pieni, ohut myrttiseppele, ja suuri valkea huntu, ja siinä olikin +melkein kaikki. Joskus hän saattoi kiinnittää punaisen silkkinauhan +sileän mustan villapuvun vyöksi ja lainasi morsiamille kultasolkensa, +kultavitjansa, kultaisen rannerenkaansa ja kultakellonsa yksinkertaisen +puvun koristukseksi. + +Varmaankin hän kaipasi vanhaa aikaa. Hänen mielestään väreistä ja +koristeista luopuminen oli typerää, eikä hieno, valkea huntu sopinut +noille voimakkaille ja hiukan karheillekin kasvoille. Se soveltui vain +kalpeille kaupunkilaisneitosille, jotka tahtoivat esiintyä sulhasensa +silmissä haaveellisina ja koskemattomina. Hän myönsi kylläkin, että +sekin tapa saattoi olla kaunis, mutta talonpoikaismorsian olisi +varmaankin ollut enemmän edukseen vanhassa komeudessaan. + +Ja miten vaivalloista olikaan hankkia seppeleitä ja kruunuja näin +kaukana maaseudulla! Hän kasvatti itse pieniä myrttejä, mutta ne eivät +juuri koskaan menestyneet, eikä morsiamilla itsellään tavallisesti +ollut sellaista. + +Kerran mamselli Lovisa joutui pahaan pulaan. Eräs keski-ikäinen +ihminen, Kaisa Nilsintytär, pyysi häntä kaasokseen. Hän ei ollut mitään +erikoisen suurellista talonpoikaissukua, mutta mies, jonka kanssa hänen +piti mennä naimisiin, oli koulunopettaja. Hän teki mielestään niin +hyvät naimiskaupat, ettei kenenkään sen vähemmän kuin mamselli Lovisan +pitänyt ruveta hänen kaasokseen. + +Niin, mamselli Loviisalla ei ollut mitään sitä vastaan. Hän pani vain +sen ehdon, että morsiamen piti auttaa häntä myrtinoksien hankkimisessa. +»Minun myrttini on melkein kuollut», sanoi hän, »enkä tiedä mistä saada +sellaista.» + +Morsian lupasi hankkia myrtit sekä seppelettä että kruunua varten, +mutta hän piti hyvin huonosti lupauksensa. Päivää ennen häitä hän +lähetti Mårbackaan joitakin oksia, mutta lehdet olivat niin mustuneet +ja vahingoittuneet, ettei niitä voitu käyttää morsiuskruunuun. + +Olipa siinä aika huoli. Mamselli Lovisa leikkasi omasta myrtistään +sen kaikki viheriät oksat, mutta ne eivät riittäneet minnekään. +Palvelustytöt juoksivat naapuritaloihin saadakseen apua, mutta +palasivat mukanaan vain joitakin huonoja oksia. Kaikki myrtit näyttivät +tänä vuonna kituvan. Lehdet olivat mustat ja karisivat kun niihin vain +kajosi. + +Mutta muuta kuin myrtinoksia ei voitu myöskään käyttää. Hieno, +vastapuhjennut puolukanvarsi oli tosin hyvin myrtin kaltaista, mutta +puolukanvarsista tehty morsiuskruunu tuottaisi häpeää sen kantajalle. +Morsianhan voisi suorastaan arvella, ettei hän ollut oikein vihittykään. + +Mamselli Lovisa pani huonot myrtinoksat veteen ja työskenteli sitten +kaiken yötä kruunun ja seppeleen ääressä. Kovin toivottomalta se +näytti, mutta hän teki parastaan. + +Seuraavana aamuna hän läksi hiljaa ja huomaamatta lehtikujaa pitkin +metsään. Ei hänellä ollut mitään kädessään lähtiessään kotoa, eikä +mitään palatessaan takaisin. + +Kun hän astui keittiön läpi huoneeseensa, valitti hän, ettei hän ollut +koskaan ollut niin pahassa pulassa morsiuskruunun vuoksi kuin tällä +kertaa. Palvelijat surkuttelivat häntä ja tarjoutuivat etsimään vielä +useammista mökeistä myrtinoksia. »Ei, kiitoksia vain», sanoi hän, »nyt +on jo liian myöhäistä. Morsiuspari voi tulla milloin tahansa.» + +Hän meni huoneeseensa, pisti vielä joitakin oksia kruunuun ja +seppeleeseen, niille kohdille, jotka olivat paljaimmat. Sitten hän +näytti tekelettään emännöitsijälle ja palvelijoille. + +»Mutta mitä ihmettä mamselli Lovisa on tehnyt?» sanoivat he, »Tämä +kruunu ja seppelehän ovat yhtä kauniit kuin aina muulloinkin. Eihän +mamsellilla ollut juuri muuta kuin paljaita oksia ja mustia lehtiä!» + +Mamselli Lovisa selitti heille, että myrtinoksat olivat elpyneet yöllä +vedessä. Tomusta ja savusta ne enimmäkseen olivat niin mustat. + +Heti sen jälkeen saapui morsiuspari, ja morsian puettiin mamselli +Lovisan huoneessa. Eihän hän ollut enää nuori, mutta hän oli hauskan ja +hyvän näköinen. Kun hän oli valmis, saatettiin hänet vierashuoneeseen, +jotta hän voisi katsella itseään suuressa peilissä, ja hän oli kovin +tyytyväinen. »En koskaan olisi uskonut, että näyttäisin tällaiselta», +sanoi hän. + +Hän otti esille hajuvesipullon ja kauniin rasian, jotka hän oli saanut +sulhaseltaan lahjaksi. Rasia oli täynnä karamellejä, sokeripaloja, +rusinoita ja pastilleja, ja nyt hän tarjosi niitä, ensin mamselli +Lovisalle ja sitten kaikille muille. Jokainen sai pirskuttaa hiukan +hajuvettä pukuunsa ja valita rasiasta karamellin tai sokeripalan. Hän +näytti tyytyväisemmältä ja iloisemmalta kuin useimmat nuoret morsiamet, +ja kaikki kehuivat häntä kauniiksi ja hyvin puetuksi. + +Hetkistä myöhemmin morsian ja sulhanen läksivät pappilaan vihittäviksi +ja sieltä morsiamen kotiin häitä viettämään. + +Avioliittonsa ensi aikoina oli Kaisa Nilsintytär täysin onnellinen. +Mies oli häntä paljoa vanhempi, mutta vaimo kunnioitti siinä määrin +hänen oppiaan, että vaali häntä parhaansa mukaan ja koetti kaikella +tavalla saada hänen kotinsa niin hauskaksi kuin suinkin. + +Mutta sitten alkoi huhu kierrellä. Varmaankin se oli lähtenyt tavalla +tai toisella Mårbackasta, mutta kukaan ei osannut sanoa, kuka ensiksi +oli pannut sen liikkeelle. Se kiersi koko pitäjän ympäri, ja lopulta +joku hyvä ystävä kuiskasi sen varmaan Kaisa Nilsintyttärenkin korvaan. + +»Mamselli Lovisa sitoi morsiuskruunusi puolukanvarsista.» + +Kun hän ensin kuuli tämän huhun, ei hän tahtonut uskoa sitä. Sehän oli +suora mahdottomuus. Sitten hän alkoi tarkemmin tuumia asiaa. Hänen +morsiuskruununsahan oli ollut yhtä kaunis kuin kenen muun tahansa. Se +oli loistanut vihreänä hänen päässään. Hän muisti, miten ylpeä hän oli +ollut siitä, että herrasneiti oli pannut sen hänen päähänsä. + +Mutta eikö kruunu ollut aivan vihreä? Sinä keväänä, jolloin hän meni +naimisiin, olivat kaikki myrtit sairastaneet, sen hän tiesi itsekin. +Hän oli moneen kertaan koettanut hankkia oikein vihreitä myrtinoksia, +mutta turhaan. + +Ehkäpä mamselli Lovisa oli arvellut, ettei hänen kruunullaan ollut niin +suurta väliä, koska hän oli köyhästä kodista. Ei hän koskaan olisi +uskaltanut sitoa kruunua puolukanvarsista tilallisen tyttärelle. + +Hän sureksi tätä asiaa ja puhui siitä miehelleen. Hän ihmetteli, +olivatkohan he oikein naimisissakaan, jos hänen kruununsa todellakin +oli tehty puolukanvarsista. + +Mies ei tiennyt mitä tehdä vaimolleen. Tämä vain itki ja oli onneton. +Hän tunsi olevansa häväisty ja nöyryytetty. Mamselli Lagerlöf oli +arvellut, ettei hän ollut kyllin hieno hänen puettavaksensa, siksi hän +oli sitonut hänen kruununsa puolukanvarsista. Ja nyt koko pitäjä nauroi +hänelle. + +Mies neuvoi häntä menemään Mårbackaan ja kysymään mamselli Lovisalta, +miten asian laita oli, ja vaimo seurasi todellakin hänen neuvoaan. + +Hän sattui tulemaan Mårbackaan mahdollisimman sopimattomaan aikaan. +Sinä päivänä oli talossa suuret kestit, ja kun hän tuli keittiöön, niin +häntä tuskin ennätettiin tervehtiä. Hän kyseli mamselli Lovisaa, mutta +hän oli vieraitten parissa, eikä häntä tahdottu kutsua sieltä. Hänen +täytyi suoda anteeksi, mutta heillä oli kovin suuret kestit. Ehkäpä hän +voisi mennä istumaan kyökkikamariin, mamselli Lovisan huoneeseen, ja +odottaa häntä siellä. + +Hän meni kamariin. Täällä puolukanvarsista tehty kruunu oli pantu hänen +päähänsä. Hän muisti, miten iloinen hän oli ollut sinä päivänä. Mutta +samalla hänestä nyt tuntui, seisoessaan tässä, että hänen oli aivan +mahdoton uskoa sellaista petosta. + +Hetken kuluttua kaksi palvelustyttöä tuli keittiöstä kantaen +kumpainenkin tarjotinta täytettyine viinilaseineen, ja katosivat +sisähuoneisiin. Ovi oli jäänyt auki heidän jälkeensä, niin että Kaisa +Nilsintytär saattoi nähdä saliin ja vierashuoneeseen, jotka olivat +täynnä ihmisiä. Niin, suuret kestit siellä oli. Läsnä ei ollut vain +Ämtervikin herrasväkeä. Hän tunsi Sunnen rovastin ja tohtorin ja +karlstadilaisen maisteri Hammargrenin, joka oli naimisissa mamselli +Lovisan sisaren kanssa. + +Häntä ujostutti ja hän aikoi nousta sulkeakseen oven, mutta samalla hän +kuuli pari sanaa, jotka saattoivat hänet pysähtymään ja kuuntelemaan. +Luutnantti Lagerlöf seisoi keskellä lattiaa viinilasi kädessä ja +ilmoitti muutamin sanoin sisarensa Lovisan kihlauksen Ämtervikin +apulaispapin, pastori Millénin kanssa. + +Sitten seurasi onnitteluja ja lasien kilistystä sisähuoneissa. Kaikki +näyttivät tyytyväisiltä, eikä se kumma ollutkaan. Mamselli Lovisa +Lagerlöf oli neljänkymmenenvuotias ihminen, niin että sukulaiset +tuskin enää olivat odottaneet hänen joutuvan naimisiin. Pastori Millén +oli leski, ja hänellä oli neljä pientä lasta, jotka tarvitsivat +silmälläpitoa ja hoitoa. Sehän oli aivan paikallaan ja kaikin puolin +sopivaa. + +Kaisa Nilsintytär oli kuullut sanottavan, että kun mamselli Lovisa +oli ollut nuori, ei hän ollut tahtonut mennä naimisiin, sillä hän ei +hennonnut muuttaa pois vanhempiensa luota, mutta nyt kun molemmat +olivat kuolleet, oli hän kai iloinen saadessaan oman kodin. + +Samoin hän oli kuullut sanottavan, ettei mamselli Lovisa tahtonut +lähteä pois Mårbackasta. Sekin sopi mainiosti. Pappila oli vain viiden +minuutin päässä sieltä. + +Kaisa Nilsintyttären sydäntä suorastaan vihloi se ajatus, että mamselli +Lovisa, joka oli sitonut hänelle puolukanvarsista kruunun, tulisi niin +onnelliseksi, ja hän vetäytyi nopeasti pois oviaukeamasta. + +Samassa hän huomasi, että vanha emännöitsijä seisoi hänen takanaan. Hän +tiesi, mitä oli ollut tekeillä, ja oli nyt tullut kuulemaan kihlauksen +julkaisemista. + +Vieras laski kätensä raskaasti emännöitsijän olkapäälle. + +»Minä tulin tänne saadakseni tietää, sitoiko mamselli Lovisa +morsiuskruununi puolukanvarsista», sanoi hän, »mutta ehkäpä minun ei +sovi kysyä sitä häneltä tällaisena päivänä.» + +Emännöitsijä hämmästyi hiukan, mutta hän ei ollut niitä, jotka ensi +hädässä joutuvat ymmälle. + +»Kuinka Kaisa voi puhua niin typeriä?» sanoi hän. »Jokainen tässä +talossa muistaa, miten paljon vaivaa mamselli Lovisalla oli teidän +morsiuskruunustanne. Me juoksimme joka mökissä hakemassa myrtinoksia.» + +Toinen tuijotti häneen. Hän tahtoi nähdä hänen sieluunsa saakka +päästäkseen selville totuudesta. + +»Kaikki väittävät sitä pitäjällä.» + +Vanha emännöitsijä ajatteli vain, miten hän saisi toisen rauhoittumaan +ja lähtemään tiehensä, jotta hän ei häiritsisi mamselli Lovisan +ilopäivää. + +»Sen minä sanon teille, Kaisa», sanoi hän, »yhtä varmasti kuin mamselli +Lovisan morsiuskruunu tulee myrteistä sidottavaksi, yhtä varmaa on, +että teidänkin kruununne oli myrteistä tehty eikä mistään muusta.» + +»Minä painan nuo sanat mieleeni», sanoi opettajan vaimo. »Kun näen, +mistä mamselli Lovisan morsiuskruunu sidotaan, niin tiedän, miten +omanikin laita oli.» + +»Sen voitte huoleti tehdä», sanoi emännöitsijä. + +Molemmat menivät keittiöön. Siellä Kaisa Nilsintytär ojensi kätensä +emännöitsijälle. + +»Parasta on, että lähden», sanoi hän näyttäen varsin rauhalliselta. »En +suinkaan kuitenkaan voi saada puhutella mamselli Lovisaa tänään.» + +Näin sanoen hän läksi. Emännöitsijä palasi lieden ja ruoanlaiton +ääreen. Vierashumussa hän unohti kokonaan Kaisan. Vasta pari päivää +myöhemmin hän kertoi mamselli Lovisalle, mitä Kaisa Nilsintytär oli +kysynyt ja mitä hän oli vastannut hänelle. + +Mamselli Lovisa kävi aivan kalpeaksi kuullessaan tämän. »Voi, miten +Maija saattoi sanoa sillä tavalla? Olisihan ollut parempi tunnustaa, +että panin pari, kolme puolukanvartta kruunuun. Enempää niitä ei ollut.» + +»Täytyihän minun rauhoittaa häntä, saadakseni hänet lähtemään», +puolusteli emännöitsijä itseään. + +»Ja sitten Maija sanoi, että minun kruununi tulisi yhtä varmaan +sidotuksi myrtinoksista kuin hänenkin! Maija saa nähdä, etten minä saa +morsiuskruunua lainkaan.» + +»Kyllä mamselli Lovisa joutuu naimisiin. Ei pastori Millén hylkää +teitä.» + +»Jokin muu este voi tulla väliin, Maija, jokin muu este voi tulla +väliin.» + +Hän oli tuskissaan tästä asiasta parisen päivää, sitten hän kai unohti +sen. Hän sai muuta ajateltavaa. Häitten piti olla puolen vuoden +kuluttua, ja hän alkoi ahkerasti valmistella kapioitaan. Hän hankki +kotiin lankoja ja pani kankaita kuteille, hän ompeli ja merkkasi. +Lopulta hän matkusti Karlstadiin ostoksille. Palatessaan sieltä +hänellä oli mukanaan kangasta morsiuspuvuksi sekä pieni rautalangasta +tehty kruunu, johon myrtinoksat oli sidottava. Hän tahtoi saada oman +morsiuskruununsa eikä käyttää sitä kehää, jota niin monet morsiamet +olivat pitäneet. + +Mutta tuskin kaikki nämä ostokset oli tehty, niin sattui todellakin +este. Pastori Millén sairastui ja oli kauan vuoteen omana. Kun hän +oli jotakuinkin parantunut ja jaksoi olla jalkeilla, oli hän kokonaan +muuttunut. Saattoi huomata, että hän vältti keskustelua morsiamensa +kanssa, eikä hän tullut koskaan Mårbackaan, vaikka tie olikin niin +lyhyt. + +Heti kun tuli kesä, hän matkusti kylpylaitokseen. Toivottiin hänen +parantuvan ja tulevan entiselleen, ja ehkäpä niin kävikin, mutta hän ei +kirjoittanut koko sinä aikana kertaakaan mamselli Lovisalle. + +Se oli hirveän tuskan ja levottomuuden aikaa mamselli Lovisalle, mutta +hän arveli sulhasen tahtovan rikkoa heidän välinsä, ja niinpä hän +lähetti hänelle sormuksen takaisin. + +Sinä päivänä, jolloin hän teki sen, sanoi hän vanhalle emännöitsijälle: +»Nyt Maija näkee, ettei minunkaan morsiuskruunuani sidota myrteistä.» + + * * * * * + +Monta vuotta myöhemmin pyysi eräs luutnantti Lagerlöfin nuorista +tyttäristä tätiään lainaamaan hänelle hiukan morsiuskoristeita jotakin +leikkiä varten, ja mamselli Lovisa antoi hänelle sen kaapin avaimen, +jossa noita vanhoja aarteita säilytettiin. Kaappi ei ollut enää hänen +huoneessaan vaan ullakolla. Nuori tyttö läksi sinne, pisti avaimen +lukkoon ja veti esiin laatikon. + +Hän katsoi siihen hämmästyneenä. Hän ei nähnyt edessään tavallisia +kirjavia koristeita. Koko laatikossa ei ollut muuta kuin harsokäärö, +värillinen silkkileninkikangas ja pieni rautalangasta tehty +morsiuskruunu. + +Hän käsitti heti paikalla erehtyneensä. Morsiuskoruthan olivat +vasemmanpuoleisessa laatikossa, aivan vieressä. Mutta hän katseli +sittenkin hetken aikaa tämän laatikon sisällystä. Hänen sydäntänsä +vihloi ajatus, ettei hänen tätinsä koskaan ollut saanut käyttää näitä +tavaroita. Hän tiesi, että täti, oli surrut vuosikausia löytämättä +lohtua mistään. Oli pelätty hänen järkensä menoa. + +Eräs muisto nousi hänen mieleensä. Sinä aikana, jolloin täti oli ollut +kaikkein alakuloisin ja onnettomin, oli tyttö eräänä päivänä tullut +hänen huoneeseensa. Täti oli istunut siellä kimppu puolukanvarsia +edessään ja rautalankakruunu kädessään. Hän oli leikannut poikki pari +oksaa ja alkanut koristaa niillä kruunua. + +Samassa rouva Lagerlöf oli tullut sisään. + +»Mutta Lovisa, mitä sinä teet?» oli hän kysynyt ja hän näytti aivan +kauhistuneelta. + +»Minä arvelin», sanoi mamselli Lovisa. »Jos tyytyisin +puolukanvarsikruunuun... Niin, sehän on kovin tyhmää.» + +Hän nousi kiivaasti paikaltaan ja työnsi luotaan sekä kruunun että +puolukanvarret. + +»Tiedänhän minä, että kaikki on lopussa», sanoi hän ja alkoi kävellä +edestakaisin lattialla väännellen käsiään. »Ei mikään auta enää.» + +»Rakas Lovisa», sanoi rouva Lagerlöf, »sairaushan oli siihen syynä.» + +Mutta mamselli Lovisa kulki yhä edestakaisin kovan tuskan ja +levottomuuden vallassa. »Jollen vain olisi pannut puolukanvarsia Kaisa +Nilsintyttären morsiuskruunuun!» sanoi hän. + +»Ei, siten et saa ajatella, Lovisa», yritti rouva Lagerlöf. Samassa hän +huomasi lapsen, joka seisoi siinä silmät selkosen selällään. + +»Mene sinä saliin, Selma!» sanoi hän. »Lovisa-tädillä on suru, ja te +lapset ette saa tulla tänne häntä häiritsemään.» + + + + +Vackerfeldt. + + +Hopeatiuku helähtää maantiellä. Vääpeli Karl von Wachenfeldt ajaa +taloon. + +Vääpeli Karl von Wachenfeldt — eikö hän kerran ollut Värmlannin, +jollei koko Ruotsinkin kaunein mies? Eikö juuri hän ollut Tukholman +naisten lemmikki tuona talvena 1820-luvulla, jolloin hän oleskeli +pääkaupungissa suorittaakseen jonkunmoisen maanmittaustutkinnon? +Eikö juuri hän pannut toimeen rekiretkiä ja johtanut kotiljongeja +niin suurella taidolla, että hän saattoi varjoon kaikki korkeamman +seurapiirin tavalliset tanssikavaljeerit? Eikö juuri hän tanssinut +niin mainiosti valssia ja keskustellut niin viehättävästi, että hänen +ylhäisten sukulaistensa, jotka aluksi eivät tahtoneet tunnustaa +omaisekseen tätä köyhää värmlantilaista aliupseeria, oli pakko lähettää +hänelle mitä nöyrimpiä kutsukirjeitä siksi, ettei nuorilla naisilla +ollut vähääkään huvia tanssiaisista, joissa hän ei ollut läsnä? + +Ja eikö juuri hänellä ollut niin erinomainen pelionni, että +hän siten hankki itselleen varoja voidakseen elää koko talven +Tukholmassa suurellisesti kuin kaartinluutnantti? Eikö juuri hän +juonut veljenmaljoja kreivien ja paronien kanssa, samalla kuin +voitti heidät sekä ritarillisuudessa että komeudessa? Eikö juuri hän +näytellyt eräänä iltana ensimmäisen rakastajan osaa seuranäytelmässä +amiraali Wachtmeisterin luona ja laulanut kuplettejaan niin +tulisesti, että seuraavana aamuna löysi kaksikymmentä rakkauskirjettä +kirjelaatikostaan? Eikö hän ensimmäisenä ajanut Tukholman kaduilla +lukematon määrä pieniä hopeatiukuja valjaissa? Eikö juuri hän ollut +niin tunnettu koko Tukholmassa, että missä ikinä hän näyttäytyikin, +joko Kuninkaanpuutarhassa tai Sinisellä portilla, oopperan katsomossa +tai pahimmassa ihmistungoksessa, kaikki kuiskailivat keskenänsä: »Kas, +tuolta tulee Vackerfeldt! Oi, oi, oi, katso, katso, tuolta tulee +Vackerfeldt!» [Sanaleikin Wachenfeldt nimestä, vacker = kaunis. Suom. +muist.] + +Eikö juuri hän yhden Tukholmassa viettämänsä ihmeellisen talven +jälkeen viettänyt samanlaista elämää Karlstadissakin, niin, kaikkialla +minne saapui? Eikö juuri hän matkustanut Göteborgiin vääpeli Sellblad +toverinaan ja rumpali Tyberg palvelijanaan ja väittänyt olevansa +suomalainen paroni, murtaen suomeksi kokonaista kaksi viikkoa ja pitäen +pelipankkia rikkaitten tukkukauppiaitten elämänhaluisille pojille? +Eikö juuri hän ollut ainoa kaikista aliupseereista, joka sai tanssia +ylpeän kreivitär Apertinin kanssa, ja eikö juuri hän niin silmittömästi +ihastunut kauniiseen mamselli Widerströmiin, kun tämä esiintyi +Preciosana Karlstadin teatterissa, että ryösti hänet mukanaan ja olisi +vienyt hänet aina Norjaan saakka, jollei mamsellin teatterinjohtaja +olisi kaikeksi onnettomuudeksi tavoittanut heitä Arvikassa? + +Ja eikö juuri hän loppujen lopuksi päässyt kapteeni Wästfeltin luo +Angersbyhyn Sunnen pitäjään jonkunmoiseksi apulaiseksi ja saanut heti +eloa Fryksdalin nuorisoon? Milloinka siellä ennen olisi pidetty niin +komeita markkinatanssiaisia tai myrskyisiä joulukestejä tai iloisia +rapuretkiä tai romanttisia huvimatkoja kauniille näköalapaikoille? +Eikö hän haaveellisen Angersbyn kapteeninrouvan mielestä, joka ei +koskaan tehnyt muuta kuin lepäsi sohvallaan ja luki romaaneja, eikö +hän hänen mielestään ollut ruumiistunut romaanisankari, ja eikö hän +ollut kapteenin rouvan nuorten tyttärien ensimmäisten rakkaudenunelmien +keskipisteenä? Entäs miten kävi naapuritalossa, Mårbackassa, jossa talo +oli täynnä kauniita tyttäriä? Voitiinko siellä vastustaa kavaljeeria, +joka käsitteli käherrysrautaa yhtä taidokkaasti kuin kitaraa ja jonka +vaaleaa kiharatukkaa ympäröi rakkausseikkailujen säde? + +Vääpeli von Wachenfeldt ajaa mäkeä ylös, toista alas ainoan hopeatiu'un +heikosti ja miltei valittavasti helähdellessä. Ennen muinoin, hänen +kunnian- ja voimanpäivinänsä, oli kuusikymmentä hopeatiukua koristanut +hevosen hihnoja ja valjaita, helissyt sanomattoman iloisesti ja +rohkeasti. Ne olivat ikäänkuin kilinällään säestäneet hänen voittojaan, +ne olivat julistaneet, että voittaja oli tulossa. Mutta nyt, kun yksi +ainoa tiuku enää oli jäljellä, tuntui se sanovan, että tässä saapui +mies, jonka onni ja ilo oli ollutta ja mennyttä. + +Vääpeli ajaa vanhalla hevosellaan, Kallella, joka on niin merkillisen +pienikokoinen, että kaikki vastaantulijat kääntyvät taakseen katsomaan +sitä. Sen sijaan ei kukaan käänny katsomaan hevosen omistajaa. + +Kun hän ajaa Gunnarsbyn kestikievarin ohi, seisoo pari tyttöä kaivolla +nostamassa vettä. Vääpeli tervehtii kohottamalla piiskaansa ja hymyilee +heille vanhaan tapaansa mitä viehättävämmin, mutta tytöt luovat +häneen vain välinpitämättömän katseen. He eivät hämmästyksestä pudota +kädestään ämpäriä, he eivät pysähdy polttavin poskin katsomaan hänen +jälkeensä. + +Vääpeli von Wachenfeldt läimäyttää hevostaan piiskalla. Hän ei ole +pölkkypää, hän tietää, että hänen tukkansa on harmaa ja hänen kasvonsa +ryppyiset, että viikset ovat ohuet ja karheat ja että toisessa silmässä +on harmaa kaihi ja toisessa, joka on leikattu, rumentava ja suurentava +silmälasi. Hän tietää nyt olevansa vanha ja ruma, mutta hänen +mielestään ihmisten ei olisi pitänyt kokonaan unohtaa, millainen hän +oli ennen. + +Hän tietää, ettei hänellä nykyään ole muuta asuntoa kuin pari huonetta, +jotka hän on vuokrannut talonpoikaistalosta Ison Kilin pitäjästä. Hän +tietää, ettei hän omista muuta kuin hevosen, kiesit, kilpareen ja +muutamia huonekaluja. Hän tietää, ettei hänellä ole muita palvelijoita +kuin äreä emännöitsijä, mutta hänen mielestään ei ihmisten olisi +pitänyt niin kokonaan unohtaa, että hän se juuri kerran oli ollut +Vackerfeldt, yli koko Värmlannin kuuluisa Vackerfeldt. + +Hän istuu siinä vanhassa kuluneessa turkissaan ja vieläkin kuluneempi +karvalakki päässä. Hänellä on paksut ilvesnahkaiset kintaat kipeitten +käsiensä suojana, mutta kihtikuhmut rystyjen päällä pistävät esiin +sittenkin. Mutta hän se siitä huolimatta on puristanut rintaansa vasten +niin monta kaunista naista. Sitä ei häneltä voida riistää. Kukapa muu +tällä maailman äärellä on viettänyt sellaista elämää kuin hän, saanut +osakseen niin paljon rakkautta kuin hän? + +Hän puree huultaan ja sanoo, ettei hänellä ole mitään kaduttavaa. Jos +hän saisi elää uudestaan elämänsä, niin hän ei tekisi mitään toisin. +Kaikesta siitä, mitä nuoruus ja kauneus ja voima voi tarjota miehelle, +on hän saanut nauttia. Seikkailuja ja rakkautta runsaimmassa määrässä. + +Yhden ainoan teon vääpeli von Wachenfeldt olisi toivonut ehkä +tekemättömäksi. Hänen ei olisi koskaan pitänyt naida Anna Lagerlöfiä, +jalointa naista, mikä koskaan hänen tielleen oli osunut. Hän oli +rakastanut tätä sanomattomasti. Mutta hänen ei olisi pitänyt koskaan +naida häntä. + +Sopiko nyt Wackerfeldtin tapaisen miehen istua alallaan ja hoitaa +tilaansa järkevästi ja huolellisesti koettamatta niittää kultaa +helpommalla ja hauskemmalla tavalla? Jos hänen vaimonsa oli +jumaloimisen arvoinen, niin pitäisikö hänen silti uskoa, ettei kukaan +muu ollut jumaloitava? Saattoiko hän muuttaa luonnettaan siksi, että +hän oli mennyt naimisiin? Eikö hän juuri voitollisena pelaajana ja +rakastajana ollut saavuttanut kuuluisuuttaan? + +Niin, hän katuu naimistaan. Hänen vaimonsa ei ollut sopinut hänelle. +Kernaasti hän tunnustaa, että hänen vaimonsa oli ollut liian hyvä +hänelle. Vaimo oli vaatinut työteliäisyyttä, järjestystä, rauhallista +hyvinvointia. Hän oli kuluttanut itsensä loppuun koettaessaan hankkia +heille samanlaista kotia kuin oli Mårbackassa hänen vanhempiensakin +koti. + +Muut ehkä sanoisivat, ettei vääpeli von Wachenfeldtin olisi pitänyt +katua naimistaan, vaan pikemmin sitä, ettei hän ollut voinut +säästää vaimoaan pettymyksiltä ja suruilta. Sillä kun Anna von +Wachenfeldtin voimat olivat lopussa ja hän seitsemäntoista vuotta +kestäneen aviollisen kurjuuden jälkeen kuoli, niin kaikenlaiset +onnettomuudet kohtasivat vääpeli von Wachenfeldtiä. Saamamiehet eivät +olleet enää sääliväisiä, vaan riistivät talon häneltä. Hänen täytyi +lakata pelaamasta, sillä hän hävisi niin pian kuin vain koskettikin +kortteja. Kihti alkoi myös vaivata häntä ja harmaa kaihi tuli silmiin. +Ennenkuin hän oli ennättänyt kuudenkymmenenvuoden vanhaksi, oli hän +valkotukkainen, jäykkäjäseninen, avuton, puolisokea ja rutiköyhä. Onni +ei olisi ollut niinkään vähäinen, jos hänen hyvä, rakastava vaimonsa +olisi ollut vielä elossa. + +Vaimon kuoltua oli kaikki seurustelukin häneltä loppunut. Ei kukaan +kysynyt elikö hän vai oliko kuollut. Ei kukaan kutsunut häntä luokseen. +Näyttipä siltä kuin ihmiset vain hänen vaimonsa vuoksi olisivat +sietäneet häntä. Kun hän nyt ikävöi naurua ja iloa, kun hän tahtoo +saada hyvää ruokaa, kun hän haluaa jutella sivistyneitten ihmisten +kanssa, niin ei hän voi lähteä minnekään. Ja kun pyhät tulevat monine +pitkine lepopäivineen ja hän tahtoo paeta talonpoikaistalon kuolettavaa +yksitoikkoisuutta, niin ei hän liioin tiedä, minne suunnata askeleensa. + +On tosiaankin vain yksi ainoa paikka olemassa koko maailmassa, minne +hän voi lähteä saadakseen hiukan maistella entistä elämäänsä, ja +se on Mårbacka, josta hän aikoinaan nouti vaimonsa. Hän tietää, +että Mårbackan asukkaat sanovat ja uskovat hänen tehneen vaimonsa +hirvittävän onnettomaksi, he arvelevat suorastaan, että hän on +kiusannut hänet hengiltä, mutta sittenkin hän ajaa sinne noin kolme +kertaa vuodessa suurten pyhien aikana, sillä muuten hänen olisi aivan +mahdoton kestää elämäänsä. + +Hopeatiuku helähtää äänekkäästi ja valittaen. Vääpeli von Wachenfeldt +on läimähyttänyt rivakasti pientä hevostaan. Elämä tarjoo monta +katkeraa hedelmää, jotka täytyy pitää hyvänään. On aivan kohtuullista, +että hevonenkin saa osansa isännän tuskista. + + * * * * * + +Jolleivät Mårbackan pikkulapset muulla tavalla olisi saaneet tietää, +että joulu oli tulossa, niin siitä he ainakin sen tiesivät, että +vääpeli von Wachenfeldt saapui taloon. + +He ilostuivat myös kovin nähdessään hänen kuomurekensä ja hevosensa +lehtikujassa. He juoksivat huoneesta huoneeseen ilmoittaen uutista, +he seisoivat portailla ottamassa häntä vastaan, he huusivat hyvää +päivää ja lausuivat hänet tervetulleeksi, he hakivat leipää hevoselle +ja he kantoivat ohuen käsilaukun, joka oli koristettu ristipistoin +kirjailluilla lehdillä ja kukilla konttorihuoneeseen, missä vääpelin +oli määrä asua. + +Oli oikeastaan merkillistä, että pikkulapset ottivat aina niin +riemuiten vääpeli von Wachenfeldtin vastaan. Eivät he saaneet häneltä +makeisia eikä lahjoja, mutta varmaankin he arvelivat, että hän kuului +joulunviettoon, ja siitä kai heidän ilonsa johtui. Joka tapauksessa +oli hyvä, että he olivat hänelle ystävällisiä, sillä aikuiset eivät +kiinnittäneet suurtakaan huomiota häneen. Rouva Lagerlöf ja mamselli +Lovisa eivät tulleet edes kuistille häntä vastaan, ja syvästi huoaten +heitti luutnantti Lagerlöfkin kädestään Värmlandstidningin ja nousi +keinutuolistaan lähteäkseen häntä tervehtimään. + +»Vai niin, vai olet sinä täällä taas, Wachenfeldt», sanoi hän +ilmestyttyään portaille. Sitten hän teki pari kysymystä kelin ja matkan +johdosta ja seurasi langon mukana konttorihuoneeseen, Hän tyhjensi +piirongin laatikon ja teki tilaa vaatekaappiin. Sitten hän poistui +lasten kera ja jätti vieraan yksin. + +Joka kerta, kun vääpeli von Wachenfeldt saapui Mårbackaan, kohosi +sisar-vainajan kuva elävänä luutnantin mieleen. Sisar oli ollut vanhin, +ja hän oli pitänyt huolta veljestään tämän pienenä ollessa, oli +auttanut häntä ja askarrellut hänen kanssaan. Ei kukaan sisarista ollut +luutnantille ollut niin rakas, ei kenestäkään hän ollut ylpeillyt niin +paljon. Ja sitten hänen pitikin rakastua sellaiseen tyhjäntoimittajaan +kuin Wachenfeldtiin! Sisar oli ollut kaunis ja komea, ja hän oli +yhtä hyvä ja kelvollinen kuin kauniskin. Hän oli aina ollut iloinen +mieleltään ja tehnyt kevyeksi niiden elämän, joiden keskuudessa hän oli +elänyt. Viimeiseen asti hän oli taistellut pitääkseen koossa kotiaan. +Mies oli vain tuhlannut ja hävittänyt. Vaimo ei ollut kertonut edes +omaisillensa, miten vaikea hänen toimeentulonsa oli, jotta he olisivat +voineet auttaa häntä. Siksi hänen elämänlankansa katkesikin aivan äkkiä +hänen ollessaan vain hiukan yli neljänkymmenen. + +Se oli surullinen ja järkyttävä tarina, eikä luutnantti voinut heti +pakottautua ystävälliseksi Wachenfeldtille muistellessaan kaikkea +tuota. Hänen täytyi lähteä ensin pitkälle kävelylle, jotta katkeruus +ennätti hiukan laskeutua. + +Jokseenkin samaa tunsivat myöskin rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa. +Rouva Lagerlöf oli kaikista kälyistänsä ollut eniten kiintynyt +Anna Wachenfeldtiin ja oli suorastaan ihaillut häntä. Ei kukaan +ollut lausunut häntä niin sydämellisesti tervetulleeksi sukuun kuin +hän. Rouva Lagerlöf ei voinut koskaan antaa anteeksi vääpeli von +Wachenfeldtille, että hän oli saattanut tämän rakkaan olennon niin +onnettomaksi. + +Mamselli Lovisa oli lapsena oleskellut pitkät ajat Välsäterin +vääpelinpuustellissa, missä sisar ja lanko olivat asuneet. Hän +tiesi tarkemmin kuin kukaan muu, miten vaikeata sisaren elämä oli +ollut. Hän ei voinut koskaan kuulla mainittavan Wachenfeldtin nimeä +muistamatta sitä aamua, jolloin kaksi miestä oli saapunut Välsäteriin +ja vienyt kaksi parasta lehmää navetasta. Sisar oli hyökännyt pihalle +kysymään, mitä heillä oli mielessä, mutta nämä olivat vastanneet aivan +rauhallisesti, että vääpeli edellisenä iltana oli pelissä hävinnyt +lehmät heidän isännällensä. Mamselli Lovisa näki sisarensa edessään, +hän oli ollut aivan epätoivoissaan tämän jälkeen. »Hän ei tule +järkiinsä, ennenkuin hän on ottanut minut hengiltä», oli hän sanonut. + +Joka tapauksessa mamselli Lovisa kaikkein ensimmäisenä ajatteli emännän +velvollisuuksia. Hän nousi ompelupöydän äärestä, missä oli istunut +käsitöilleen samalla kuin vähä väliä oli vilkaissut romaaniin, joka +oli avonaisena ompelukorissa, ja meni raottamaan keittiön ovea. »Rakas +Maija», sanoi hän emännöitsijälle ikäänkuin anteeksi pyytäen, »nyt +Wachenfeldt on taaskin täällä.» — »Minä en käsitä, miksikä tuo mies, +joka oli niin paha vaimolleen, saa aina tulla tänne pyhiksi», sanoi +emännöitsijä varsin suuttuneella äänellä. »Eihän häntä voi poiskaan +ajaa», sanoi mamselli Lovisa, »ja Maija on hyvä ja panee kahvipannun +tulelle, jotta hän saa jotain lämmittävää matkansa jälkeen.» — +»Aina hän pitää varansa tullakin juuri, kun herrasväki on noussut +kahvipöydästä ja tuli liedestä on sammunut», sanoi emännöitsijä ja +näytti siltä kuin ei olisi halunnut liikahtaa paikaltaan. + +Kahvipannu joutui kai sittenkin tulelle, koska hetkeä myöhemmin sisäkkö +lähetettiin konttorihuoneeseen pyytämään vääpeli von Wachenfeldtiä +saliin kahville. + +Astuessaan pihan poikki nojasi vääpeli keppiin, mutta sen hän laski +kädestään eteisessä ja astui saliin jokseenkin notkeana vartaloltaan. +Mamselli Lovisa, joka seisoi siellä ottaakseen hänet vastaan, näki +kuitenkin, miten vaikea hänen oli liikkua, ja tunsi miten kyhmyiset +hänen kätensä olivat tervehtiessään häntä, ja kun hän kohotti katseensa +häneen, niin tuijotti leikattu silmä kaameasti suurennettuna häntä +vastaan. Silloin mamselli Lovisan viha miltei haihtui ilmaan. Hän +mietti, että vääpeli jo oli saanut rangaistuksensa, eikä hän puolestaan +tahtonut lisätä kiviä hänen kuormaansa. + +»Olipa hauska, että Wachenfeldt saattoi tulla tänäkin jouluna meille», +pakottautui hän sanomaan. + +Sitten hän kaatoi hänelle kahvia, ja vääpeli istahti tavalliselle +paikalleen uunin ja pelipöydän väliseen nurkkaan. Se oli vaatimaton +paikka, mutta myöskin lämpimin koko huoneessa. Vääpeli tiesi kyllä mitä +teki istuutuessaan sinne. + +Hän alkoi heti jutella mamselli Lovisan kanssa palvelustytöstään +Ingasta ja hänen alituisesta riitelystään ja kiistoistaan isäntäväen +kanssa, joka omisti talon, jossa hänellä oli vuokrahuoneet. Se oli +sellaista pientä juorupuhetta, jonka hän tiesi huvittavan kälyä, ja hän +huomasikin, että mamselli Lovisa hetken kuluttua kaatoi itselleenkin +kahvia ja joi hänen seurakseen. + +Tuli hämärä heidän istuessaan kahvipannun ääressä, ja lamppu asetettiin +pyöreälle pöydälle sohvan eteen. Heti sen jälkeen näyttäytyi rouva +Lagerlöfkin. + +Hän ei ollut voittanut ensimmäistä vastenmielisyydentunnettaan ja +tervehti varsin ynseästi vääpeliä. Töin tuskin hän ojensi hänelle +kätensä sanomatta sanaakaan ja otti sitten työnsä esille. + +Vääpeli jutteli edelleen aivan rauhallisesti mamselli Lovisan kanssa, +mutta samalla hän vaihtoi keskusteluainetta. Hän alkoi kertoa +omituisista sairaustapauksista, joita oli sattunut heillä sekä +ihmisten että kotieläinten parissa, ja joita hänen, Wachenfeldtin, oli +onnistunut parantaa. + +Nyt ei rouva Lagerlöfkään voinut enää vastustaa, sillä tuo aine +kuului hänen omaan alaansa. Eikä aikaakaan, kun hänkin jo otti osaa +keskusteluun. + +Kaikkein viimeisenä tuli luutnantti Lagerlöf saliin ja kävi +kiikkutuoliin istumaan. Hänkin oli harvapuheinen ja alakuloinen +tullessaan sisään. Mutta nyt keskustelu kääntyi toiselle taholle +kenenkään tietämättä, mistä se oikeastaan johtui. Puhuttiin +vanhasta Karlstadista, missä vääpeli oli syntynyt ja luutnantti +käynyt koulua, ja josta luutnantti aina oli halukas keskustelemaan. +Puhe siirtyi Tukholmaankin, keskusteltiin Emilie Högqvististä ja +Jenny Lindistä ja kaikellaisista vanhoista ja kauniista asioista, +joita kannatti muistella. Lopulta he johtuivat myöskin vanhoihin +värmlantilaisjuttuihin, ja ilta kului niin nopeasti, että kaikki +hämmästyivät, kun palvelustyttö tuli kattamaan pöytää. + +Mutta merkillisintä oli se, että kun vääpeli von Wachenfeldt kertoi +yhtä ja toista, mikä oli sattunut hänelle itselleen, niin hän esiintyi +aina kaikkein viisaimpana ja varovaisimpana miehenä mitä saattoi +ajatella. Hän oli ollut kaikenlaisissa seikkailuissa, se oli kyllä +kieltämätöntä, mutta hän oli aina esiintynyt neuvovana ystävänä, joka +oli auttanut mielettömiä ihmisiä hädässä. + +Ajatelkaahan vain Wästfeltinkin perhettä Angersbyssä! Miten erinomainen +tuki hän oli ollut noille kilteille, lapsellisille ihmisille, varsinkin +silloin, kun pojan morsian hylkäsi hänet ja aivan äkkiarvaamatta meni +kuulutuksiin toisen kanssa! + +Ei kukaan olisi koskaan voinut puhua suuremmalla kunnioituksella +äidistään tai vaimostaan. Niin jalon pojan, niin hellän puolison olisi +kuka hyvänsä voinut toivoa saavansa. + +Hän se aina oli puhunut järkeä nuorille naisille, sovittanut +kihlautuneitten välit, solminut uudelleen avioliittoja, jotka olivat +uhanneet ratketa. + +Kaikkien onnettomien uskottu hän oli ollut eikä hän ollut pettänyt +heitä. Olipa hän pelastanut pelihimoon vaipuneita miehiäkin, puhunut +heille järkeä, vedonnut heidän velvollisuudentuntoonsa. + +Illallisen jälkeen, kun vääpeli von Wachenfeldt oli ontunut +huoneeseensa, istuivat luutnantti Lagerlöf ja hänen vaimonsa ja +sisarensa aivan sanattomina ja katselivat toisiaan. + +»Niin, tuo Wachenfeldt», sanoi luutnantti, »merkillinen mies hän on. +Hän on meitä kaikkia viisaampi.» + +»Wachenfeldtin kanssa on aina ollut hauska keskustella», sanoi mamselli +Lovisa. + +»Jos hän todellakin olisi auttanut niin paljon muita ihmisiä, niin +mitenkä olisi mahdollista, että hänen oma elämänsä olisi mennyt niin +viistoon?» sanoi rouva Lagerlöf kuivasti. + +»Jotkut ovat sellaisia», sanoi luutnantti. + + * * * * * + +Sitten vääpeli von Wachenfeldt oleskeli joulunpyhät Mårbackassa +nauttien vieraanvaraisuudesta ja näytellen yhä järkevän ja viisaan +vanhan miehen osaa. Häneltä voitiin kysyä neuvoa missä asiassa hyvänsä, +hän tiesi keinoja ihonäppylöitä ja nuhaa vastaan, hän osasi antaa +neuvoja pukuasioissa, hän tunsi ruoka- ja värjäysreseptejä, hän antoi +ohjeita maanviljelyksessä ja hänen arvostelunsa ihmisistä olivat +parhaat ja järkevimmät. + +Kaikissa pulmallisissa kysymyksissä käännyttiin hänen puoleensa. +»Eikö Wachenfeldtin mielestä ole merkillistä, etteivät nämä lapset +opi syömään muhennettuja porkkanoita?» sanoi mamselli Lovisa eräänä +päivänä. »Ovathan porkkanat hyvää ruokaa?» + +Vääpeli von Wachenfeldt ei pettänyt hänen odotuksiaan. + +»Vaikka herättäisitte minut keskellä yötä ja tarjoaisitte minulle +porkkanoita!» sanoi hän, »niin kyllä minä söisin.» + +Miten ihmeellisen viisas ja kohtuullinen ja maltillinen hän olikaan! +Vanha kavaljeeri Vackerfeldt, triumfaattori kuusinekymmenine +hopeatiukuineen oli kokonaan kadonnut. + +Mutta sattuipa kerta, että luutnantti Lagerlöf joutui kiistaan naisten +kanssa eräästä nuoresta tytöstä, joka oli kotoisin näiltä seuduin. Sekä +rouva Lagerlöfin että mamselli Lovisan mielestä tyttö oli suloinen ja +herttainen, mutta luutnantti väitti, ettei kukaan mies voisi ihastua +häneen. Ja hän vetosi Wachenfeldtiin, niinkuin talossa oli tapana. + +»Sanoppa sinä, Wachenfeldt, joka ymmärrät naisia!» sanoi luutnantti +Lagerlöf. »Voisitko suudella tuollaista pientä nirppanenää?» + +Tällä kertaa vääpeli von Wachenfeldt joutui sisäisen raivon valtaan. +Hän punastui, niin vanha kuin olikin, hän iski nyrkkinsä pöytään, nousi +puoleksi pystyyn ja huusi jyrisevällä äänellä: + +»Älä kysy minulta sellaista! En koskaan ole suudellut rumaa naista.» + +Nuo jumalattomat ihmiset hänen ympärillään purskahtivat hillittömään +nauruun. Hän oli tekeytynyt täällä niin järkeväksi. Hän oli näytellyt +tavallisen arki-ihmisen osaa, mutta tämä yksinkertainen kysymys +paljasti hänet kokonaan. Vanha kavaljeeri oli paikoillaan hänen +sisimmässään. Kurja ja sairas, vanha ja ränstynyt hän oli, mutta ei +kukaan saanut luullakaan, että hän olisi koskaan suudellut rumaa naista. + +Vackerfeldt, Vackerfeldt! + + + + +Orkesteri. + + +Majuri Ehrencrona oli asunut muhkeassa virkatalossa ja ollut korkea +herra, mutta vanhoilla päivillään hän oli vuokrannut itselleen +huoneen talonpoikaistalosta ja vietti köyhää ja yksitoikkoista elämää +suunnilleen samoin kuin vääpeli von Wachenfeldtkin. Huhu tiesi, että +hän oli mestari soittamaan torvea, mutta hänen köyhdyttyään ja jäätyään +yksin ei kukaan ollut kuullut hänen soittavan. + +Ja herra Tyberg oli aloittanut uransa rumpalina Värmlannin rykmentissä, +ja varmaankin hän olisi juonut itsensä turmiolle, jollei Mårbackan +luutnantti olisi keksinyt hänen suurta kykyään opettaa lukemisen +ja kirjoituksen alkeita pikkulapsille ja ottanut häntä ensin omien +lastensa kotiopettajaksi ja sittemmin hankkinut hänelle opettajantointa +itäisen Ämtervikin pikkulastenkouluun. + +Ja Jan Asker oli niinikään ollut Värmlannin rykmentin soittajana, mutta +nykyään hän oli itäisen Ämtervikin kirkonvartijana ja haudankaivajana. +Hän oli vanhaa soittajasukua, ja hänellä oli tapana puhaltaa +klarinettia kaikissa talonpoikaishäissä ja tanssiaisissa. Hän oli +katkera ja rauhaton mieleltään, eikä mikään muu kuin soitto voinut +saada häntä tyytymään kohtaloonsa. + +Ja tehtaankirjuri Geijer, joka asui koulutalon ullakolla ja piti +maataloutta, rakasti soittoa ylitse kaiken, mutta hän oli niin köyhä, +ettei hän voinut hankkia itselleen minkäänlaista soittokonetta, vaan +piirusti näppäimistön puupöydälle ja soitti siinä. + +Ja lukkari Melanoz oli nauttinut opetusta itse rovasti Fryxellin +johdolla ja osasi sepittää runoja ja korjata kenkiä ja nikkaroida +huonekaluja ja hoitaa maanviljelystä. Hän oli huvimestarina kaikissa +häissä ja hautajaisissa, ja samalla hän oli koko Fryksdalin paras +koulumestari. Ja joka sunnuntai hänen täytyi soittaa itäisen Ämtervikin +kirkon kamalia urkuja, eikä hän koskaan olisi voinut tehdä sitä, sillä +hän oli todellakin soitannollinen sielu, jollei hänellä olisi ollut +omaa viuluaan, jota hän lohdutuksekseen soitteli sunnuntai-iltapuolisin. + +Kaikki nämä päättivät tavata toisensa Mårbackassa joulupyhien aikana, +niin kauan kuin jouluolutta ja joulukinkkua ja vierreleipää oli vielä +talossa. + +Kun ensimmäinen heistä tuli Mårbackaan, ei hän astunut suoraan taloon, +vaan odotti, kunnes kaikki muutkin olivat saapuneet, sekä majuri +Ehrencrona että herra Tyberg, kirkonvartija Jan Asker ja tehtaankirjuri +Geijer ja lukkari Melanoz. + +Sitten he marssivat perätysten suurille portaille, majuri etunenässä, +ja lauloivat: _Portugaali, Hispanja ja Suuri Britanja_. + +Mårbackan luutnantilla oli ehkä hiukan vihiä siitä, mitä oli tekeillä, +mutta hän ei mennyt ulos, jotta ei pilaisi vieraitten iloa. Mutta +kuultuaan laulun nousi hän heti ja läksi heitä vastaan. Eikä vääpeli +von Wachenfeldtkään tällä kertaa hidastellut, sillä hän oli tietenkin +yhä Mårbackassa, koska joulunpyhät eivät vielä olleet lopussa. + +Mutta sillä välin kuin vieraat pistäytyivät konttorihuoneeseen +riisumaan yltään turkkejansa ja päällyssaappaitaan, lähetti luutnantti +molemmat poikansa, Danielin ja Johanin, hakemaan kitaraa ja torvea, ja +huilua ja triangelia, jotka riippuivat ullakkokonttorissa. Itse hän +kiiruhti makuukamariin ja veti esille vankan viululaatikon, joka oli +työnnetty vuoteen alle. Hän nosti sen tuolille, pisti avaimen lukkoon +ja otti hartain mielin esille viulun, joka lepäsi siinä punaiseen +silkkinenäliinaan käärittynä. + +Ja vaikkei hän koskaan itse tupakoinut eikä sallinut kenenkään +tupakoida sisällä huoneissa, niin lähetti hän pojat myös +konttorirakennukseen hakemaan vanhaa, pitkävartista piippua, joka +oli peruisin pastori Wennervikin ajoilta, sekä pientä neliskulmaista +puurasiaa, joka oli täynnä tupakkaa, jotta majuri Ehrencrona saisi +polttaa piippuaan, johon oli tottunut, eikä tulisi pahalle tuulelle. + +Ja kun sitten nuo viisi vierasta ja vääpeli von Wachenfeldt ja +luutnantti itse istuivat salissa, ja totitarjotin oli kannettu +pöytään, ja kuumat totilasit sekoitettu valmiiksi jokaiselle paitsi +herra Tybergille, joka oli ikiajoiksi luopunut kaikesta väkevästä, ja +majuri vihdoinkin oli saanut käyttämättömän piipun vetämään, niin he +sopivat keskenään siitä, että he olivat liian hyvät hukkaamaan aikaansa +kortinpeluuseen ja tyhjään jaaritukseen, ja päättivät soittaa yhdessä. + +Tätähän juuri luutnantti olikin odottanut, ja hän läksi heti hakemaan +kaikkia niitä soittokoneita, jotka hän kiireessä oli saanut kokoon. + +Viulunsa luutnantti ojensi lukkari Melanozille, joka kursaili, sillä +viulu oli paras kaikista soittokoneista ja tässä huoneessa oli läsnä +monta häntä itseään paljoa arvokkaampaa miestä. Mutta kun ei kukaan muu +vaatinut sitä itselleen, niin ilostui hän suuresti, ikäänkuin hän olisi +saanut aarteen, ja alkoi heti virittää ja vääntää ruuveja. + +Ja huilua piti tietenkin herra Tybergin hoitaa. Se oli ollut hänen +soittimensa rykmentissä, sitten kun hän oli tottunut eroon rummusta. +Hän tunsi hyvin Mårbackan vanhan huilun ja tiesi, että se aina oli +ravistunut ja kuiva. Nyt hän kiiruhti keittiöön ja kastoi koko huilun +kaljaan ja kääri saumojen ympärille tappuroita, jotta saisi sen +pysymään koossa. + +Kitaran luutnantti antoi tehtaankirjuri Geijerille. Ja +tehtaankirjurilla oli kapeat ja pitkulaiset kasvot ja pitkä laiha kaula +ja vedensiniset silmät ja pitkät, ohuet sormet, ja koko olennoltaan +hän oli sievistelevä ja haaveellinen. Leveän, kirjavan silkkinauhan, +joka oli kiinnitetty kitaraan, hän kietoi kaulaansa tyttömäisesti +naurahtaen, ja kitaran hän painoi hellästi rintaansa vasten, ikäänkuin +se olisi ollut hänen lemmittynsä. Ja hän näki kylläkin, ettei kitarassa +ollut kuin kolme kieltä, mutta hänen mielestään ne varmaan riittivät +mainiosti, sillä hänhän oli tottunut soittamaan vain puupöydällä. + +Kirkonvartija Asker oli viisaasti ottanut mukanaan oman klarinettinsa. +Se oli hänen päällystakkinsa takataskussa, niin ettei hänen tarvinnut +muuta kuin lähteä sitä konttorihuoneesta hakemaan. + +Vääpeli von Wachenfeldt istui uuninkomerossa kuten tavallisestikin +ja koetti pysytellä hyvällä tuulella ja näyttää iloiselta, vaikkei +hän kihdin jäykistämillä sormillaan voinutkaan soittaa. Mutta sitten +luutnantti tuli hänen luokseen triangeli kädessä, sillä sitähän hänen +ainakin piti voida käsitellä, ja silloin hänkin tuli iloiseksi. + +Majuri Ehrencrona puhalsi sauhuja suurten, valkoisten viiksiensä +lomitse. Hän näki, miten toinen toisensa jälkeen sai soittokoneen, +vaikkei hän viimeiseen saakka ollut tietävinänsä siitä mitään. + +»Anna minulle pari kattilankantta», sanoi hän luutnantille, »jotta +minäkin saan pitää melua! Tiedänhän, ettei talossa ole sitä +soittokonetta, jota minä osaisin soittaa.» + +Luutnantti riensi kuin nuoli vierashuoneeseen ja palasi takaisin +mukanaan kiiltävä torvi, joka hänen oli onnistunut hankkia majuria +varten. »Mitä setä arvelee tästä?» sanoi hän. + +Silloin ukon kasvot alkoivat loistaa. »Sinä olet oikea mies, veli Erik +Gustav», sanoi hän. Hän laski piipun kädestään ja alkoi puhaltaa torvea +kauhean voimakkaasti ja äänekkäästi. + +Nyt jokainen oli saanut omansa, mutta silloin heidän mieleensä muistui, +ettei luutnantilla itsellään ollutkaan mitään soittokonetta. + +Silloin hän otti esille pienen puisen vihellyspillin, jota oli +puhallettaessa pidettävä puoleksi vedessä. Mutta kunhan vain sen teki, +niin saattoi sillä saada aikaan liverryksiä, joita ei satakielikään +osannut taitavammin laulaa. + +Kaikkein viimeiseksi he pyysivät rouva Lagerlöfiä säestämään heitä +pianolla. + +Majurin kunniaksi he yrittivät kaikkein ensiksi Porilaisten marssia. +Rouva Lagerlöf alkoi, ja seitsemän soittokonetta seurasi jäljessä +parhaimpansa mukaan. Siinä oli helinää ja jyskettä, jotta he oikein +säikähtivät. + +Jokainen teki parastaan. Lukkari Melanoz ja Jan Asker ja herra Tyberg +olivat varmimmat. Mutta majuri jäi usein jälkeen, ja luutnantti pisti +lirityksen silloin tällöin väliin, osittain siksi, että hänen pillinsä +oli hiukan oikullinen luonteeltansa, ja osittain siksi, että hänen teki +mielensä viekoitella toiset pois tahdista. + +Kun he olivat soittaneet marssin loppuun, olivat kaikki iloisia ja +hyväntuulisia ja päättivät soittaa sen vielä toistamiseen, jotta se +menisi oikein hyvin. Ja majuri puhalsi ja toitotti, niin että hänen +silmänsä olivat punaiset ja posket vähällä haljeta. Mutta hän ei kai +sittenkään ollut niin taitava torvensoittaja kuin hän oli luullut, +sillä hänen oli melkein mahdoton pysyä tahdissa. + +Mutta äkkiä hän nousi pystyyn ja heitti torven uuninloukkoon, niin että +se oli murskata von Wachenfeldtin arimman varpaan. + +»Piru vieköön», huusi hän, »en minä viitsi turmella Porilaisten +marssia. Soittakaa te vain, kun osaatte!» + +Toiset häiriytyivät hiukan, mutta he aloittivat kolmannen kerran, ja +silloin majuri rupesi laulamaan: _Pojat kansan urhokkaan._ + +Hän lauloi soiton säestyksellä voimakkaalla ja kauniilla bassollaan, +joka täytti koko talon. Ja ihmisääni kuohui kuin voimakas virta +ja riisti mukaansa rämeän klaverin, naukuvan klarinetin, viulun, +jota lukkari vingutteli vanhan pelimannin tapaan, ja herra Tybergin +ravistuneen huilun ja kolmikielisen kitaran ja vääpelin tunnetun +triangelin ja luutnantin oikullisen satakielen. + +He lämpenivät kaikki, sillä heidän mieltään kirveli yhä se muisto, että +me olimme kadottaneet Suomen, ja nyt he mielestään marssivat yhdessä +urhoollisten porilaisten kanssa anastamaan sitä takaisin ryssiltä. + +Ja kun marssi oli loppunut, niin luutnantti antoi merkin vaimolleen, +ja tämä soitti laulun: _Jalot varjot, arvon isät,_ oopperasta Kustaa +Vaasa, joka oli majurin loistonumero. + +Ja majuri lauloi sen voimakkaalla äänellä, ja muut soittokoneet miltei +lauloivat mukana. + +Mutta suoraselkäisessä sohvassa salin ikkunoiden välissä istuivat +kaikki lapset, Daniel ja Johan ja Anna ja Selma ja Gerda. He istuivat +ääneti kuin hiiret ja katselivat ja kuuntelivat vain. + +Heidän oli kai pakkokin olla hiljaa, kun aikuiset leikittelivät ja +huvittelivat aivan kuin he olisivat olleet lapsia. + +Kun he kuulivat majurin laulavan _Jalot varjot, arvon isät,_ niin +tuntui heistä kuin hän olisi laulanut itsestään ja kaikista noista +muista, jotka soittivat salissa. Sillä pienokaisten mielestä he olivat +ikäänkuin entisajan kummituksia, rikkaan ja loistavan ajan varjoja, +ajan, josta he saattoivat nähdä vain tämän heikon kajastuksen. + + + + + + +UUSI MÅRBACKA. + + + + +Seitsemäntoista kissaa. + + +Rykmentinkirjurin viimeisinä elinvuosina oli Mårbackassa karjatyttö +nimeltä Britta Lambert. Hän oli pieni ja ruma, kasvoiltaan ruskea +kuin nahka ja silmäpuoli. Hän oli katkera ja hapan ollessaan toisten +parissa, mutta oli erinomainen karjapiika, joka rakasti karjaansa. +Kun hän arveli lehmän poikivan jonakuna yönä, valmisti hän vuoteensa +navettaan ja nukkui siellä. Joka päivä lämmitti hän panimossa vettä +ja laahasi sitä saavillisittain navettaan, jotta lehmät saisivat +lämmintä apetta, ja kun heinä alkoi loppua navetan ylisiltä huhtikuun +paikkeilla, ja lehmät saivat pureksia rukiinolkiakin, niin hän oli +valmis hiipimään talliin ja varastamaan heiniä hevosilta. + +Navetta, jossa hän hallitsi, oli vanha ja niin pimeä, että tuskin näki +kättään pitemmälle sisään tullessa. Käytävät olivat kapeat, lattiassa +oli paljon kuoppia, lehmät seisoivat pienissä, ahtaissa parsissa +eikä Britta Lambert ymmärtänyt pitää niitä kovinkaan puhtaina. Mutta +navetassa vallitsi alituinen onni. Ei koskaan ollut puhettakaan siitä, +että joku lehmä olisi haljennut liikasyömisestä tai saanut jonkun +terävän esineen mahalaukkuunsa tai että poikiminen ei olisi onnistunut +hyvin. Maitoa oli runsaasti ja samoin vasikoitakin, navetasta ei +Mårbackan emännällä ollut koskaan huolta. + +Eräs eläinlaji oli Britta Lambertille sittenkin rakkaampi kuin lehmät, +nimittäin kissat. Näyttipä melkein siltä kuin hän olisi uskonut niiden +voivan jollakin tavalla suojella häntä ja karjaa, ja pahinta, mitä +saatettiin vaatia häntä tekemään, oli se, että hän hukuttaisi jonkun +kissanpojan, jotta hänellä ei olisi huolehdittavanaan useampia kissoja +kuin lehmiä. Kun astui navettaan, niin vihreitä kissansilmiä säihkyi +joka puolelta pimeästä vastaan. Kissoja vilisi ihmisten jaloissa, ja +toiset ottivat vauhtia ja hyppäsivät olkapäillekin, sillä siihen Britta +Lambert oli ne totuttanut. + +Kun luutnantti Lagerlöf otti Mårbackan ohjakset käsiinsä, niin +navetassa ei ollut sen vähempää kuin seitsemäntoista kissaa. Kaikki +ne olivat punajuovaisia, ei ainoatakaan valkoista eikä mustaa eikä +harmaata ollut niiden joukossa, sillä Britta Lambert uskoi, että +ainoastaan punajuovaiset tuottivat onnea. + +Olihan luutnantti kylläkin eläinten ystävä, eikä hän tuntenut +vastenmielisyyttä kissojakaan kohtaa, mutta hänestä oli sittenkin +mieletöntä elättää ja majoittaa seitsemäntoista kappaletta navetassa. +Nehän joivat niin paljon maitoa, että siitä olisi riittänyt kolmelle +vasikalle, ja vaikka ne pitivätkin kovassa komennossa rotat ja myyrät, +niin metsästivät ne myös niin kiivaasti pikkulintuja, että tuskin oli +varpustakaan enää Mårbackassa. + +Mutta ei ole niinkään hyvä hävittää kissoja, ja jotta ei Britta Lambert +tai talon muu naisväki kävisi levottomaksi, ei luutnantti kertonut +heille aikeistaan. Hän antoi vain vähäisen vihjauksen Pien-Bengtille, +entiselle tallirengille, joka yhä asui talossa ja toimitteli milloin +mitäkin. + +Sen päivän jälkeen alkoivat navettakissat merkillisellä tavalla +kadota. Ei äkillisesti, vaan aivan vähitellen. Britta Lambert oli +huomaavinaan, että yksi toisensa jälkeen hänen rakkaimmista elukoistaan +ei näyttäytynyt enää koskaan, mutta mahdotonta hänen oli väittää sitä +varmasti, sillä kissat olivat aivan toistensa näköiset sekä värinsä +että juoviensa puolesta. Hän koetti laskea niitä, kun ne tulivat +maitoa juomaan, mutta ei sekään ollut helppoa. Osittain ne tunkeilivat +toistensa kimppuun maitokaukalon ääressä, ja osittain oli pilkkosen +pimeä navetassa. + +Hän valitti huoliaan sekä vanhalle emännöitsijälle että nuorelle +rouvalle. »Minä pelkään vain sitä, että jos punaiset kissat häviävät +navetasta, niin onnikin katoaa sieltä», sanoi hän. »Ei sellaisesta +isännyydestä ole mitään hyvää, joka osoittaa epäkiitollisuutta niille, +jotka tähän asti ovat auttaneet meitä.» + +Mutta sekä rouva Lagerlöf että emännöitsijä vakuuttivat, ettei heillä +ollut pahoja aikeita hänen kissojensa suhteen. He luulivat, että hän +hyvinkin pian saisi kaikki seitsemäntoista kissaansa jälleen. + +Britta ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta, että kissat vähenivät +vähenemistään. Hän epäili milloin yhtä, milloin toista, mutta ei kukaan +tunnustanut olevansa syyllinen. Ainoa, josta hän ei voinut uskoa mitään +niin pahaa, että hän tahtoisi vahingoittaa kissoja, oli luutnantti. Hän +oli varma siitä, että vanha rouva oli opettanut hänelle parempaa. + +»Tästä ei tule mitään hyvää, luutnantti», sanoi Britta luutnantille +joka kerta, kun tämä tuli navettaan. »Kissat häviävät minulta, +luutnantti ei usko, miten huolissani minä olen.» + +»Minun mielestäni ne juoksevat jaloissani aivan kuin ennenkin», sanoi +luutnantti. + +»Hyvä jos niitä on edes kolmetoista vielä jäljellä,» sanoi karjapiika. +»Niin, enpä tahtoisi olla sen vaatteissa, joka on syypää tähän. Ja +pahinta on se, että se tuottaa onnettomuutta koko talolle.» + +No niin, luutnantti Lagerlöf oli näihin aikoihin nuori, voimakas mies +ja innokas maanviljelijä. Hänellä oli suuret suunnitelmat Mårbackan +suhteen. Talo ei ollut kovinkaan suuri, mutta maaperä oli hyvä, sen +hän tiesi, ja pellot olivat tasaisia ja kivettömiä ja kaikki yhdessä +jaksossa. Ei ainakaan hänen syytänsä ollut, jollei hänen talostaan +tullut Fryksdalin kaikkein parhaita taloja. + +Rahoja hänellä oli käytettävänään, sillä hänen appensa, patruuna +Wallroth Filipstadista, oli varakas mies. Hän oli hyvillään siitä, että +vävy oli toimelias ja tarmokas, ja hän antoi hänelle kaiken sen tuen, +jota hän tarvitsi. + +Luutnantti ryhtyi siis järjestämään vuoroviljelystä taloonsa. +Hän kaivautti sylensyvyisiä ojia ja kylvi apilasta ja timoteitä +niittymaille, jotta ne eivät kasvaisi vain niittykukkasia. Hän osti +puimakoneen, jotta ei tarvitsisi enää puida riihessä pitkin talvea. Hän +hankki myöskin isokasvuista karjaa suurista herraskartanoista Näsistä +eikä antanut lehmien käydä metsässä laitumella ja nähdä nälkää keväästä +syksyyn saakka, vaan hankki laidunmaita aukeille maille. + +Kaiken, mitä hän vain keksi parantaakseen taloa, hän pani toimeen. Hän +neuvotteli monet ajat laakson länsipuolena asuvien talonpoikien kanssa +haluten ostaa heiltä maata voidakseen siten pyöristää aluettaan. Hän +rakennutti työmiehilleen ja järjesti heidän olonsa, jotta he saisivat +kunnon asuntoja ja ulkohuoneita sekä maata, jotta voisivat pitää sekä +lehmän että porsaan. + +Eipä hän tehnytkään turhaan työtä. Muutamien vuosien kuluttua antoi +talo takaisin kaiken sen, minkä hän oli siihen pannut. Lopulta hän ei +tiennyt enää, missä säilyttäisi heiniänsä talvella. Kun hän viljeli +herneitä, sai hän kaksikymmentä tynnyriä yhdestä, jonka oli kylvänyt, +ja kun hän kylvi nauriita, antoi maa niin siunatun sadon, ettei hän +ennättänyt omine väkineen korjata niitä, vaan sai lähettää sanan +naapureille, jotta he tulisivat hevosineen ja kärryineen Mårbackaan ja +korjaisivat kotiinsa niin paljon nauriita kuin ennättivät kerätä. + +Mutta eräs asia oli hänelle suurena esteenä talon parannuspuuhissa. +Se oli pieni Ämtan puro, joka virtaili kauniisti kiemurrellen ja +polveillen laakson pohjassa, missä hänellä oli peltonsa. Tavallisesti +se ei ollut metsäpuroa suurempi, mutta niin pian kuin satoi rankasti, +kohosi se yli äyräittensä ja muutti hänen apilaniittynsä ja +kaurapeltonsa kirkasvetisiksi pikkujärviksi. + +Luutnantti ei rauhoittunut, ennenkuin pääsi käsiksi puroon. Ja sen +osan joesta, joka kulki hänen alueensa läpi, hän kaivoi suoraksi ja +syväksi uomaksi. Mutta siitä hänellä ei ollut paljon iloa. Talonpojat, +jotka omistivat Mårbackan alapuolella olevat maat, antoivat joen kulkea +entisessä kiemurtelevassa matalassa uomassaan, jossa vesi tuskin +pääsi liikkumaan, ja niin pian kuin sattui kova sade, kohosi joki yli +äyräittensä sekä sillä että luutnantin alueella. + +Hän ei suorastaan voinut sietää tällaista asioiden menoa. Mitäpä +kannatti viljellä maata, kun Ämtan milloin hyvänsä saattoi huuhdella +pois hänen heinäsuovansa ja ruiskuhilaansa? Hänen oli mahdotonta saada +maatilaansa hyvään kuntoon, ennenkuin sai joenkin valtaansa. + +Hän puhui naapurien kanssa, eikä heillä näyttänyt olevan mitään joen +ojittamista vastaan. Maanmittari kutsuttiin paikalle, hän valmisti +kartan ja kustannusarvion, ja kun kaikki oli tehty ja asia hyvin +valmistettu, kutsuttiin kaikki asianomaiset kokoukseen pitäjäntuvalle. + +Paljon esteitä ja epäilyksiä oli täytynyt voittaa, ennenkuin asia oli +saatu näin pitkälle, ja sinä aamuna, jolloin luutnantin oli määrä +lähteä kokoukseen, oli hän varsin hyvällä tuulella, sillä nyt hän luuli +pahimmat vaivat voittaneensa. + +Mutta kun hän aikoi nousta kieseihin, huomasi hän, että yksi punaisista +navettakissoista istui kiesien istuimella ja tuijotti häneen. + +No, eihän se ollut niinkään merkillistä, sillä kaikki navettakissat +olivat ihastuneet ajelemiseen. Britta Lambertilla oli tapana nostaa ne +työntökärryihin ja ajeluttaa niitä siitä saakka kuin ne olivat aivan +pieniä, ja siten punaiset kissat olivat yhtä ihastuneita ajeluun kuin +pikkulapset ja hyppäsivät usein työkärryille. Mutta ei niillä sentään +ollut tapana kiivetä herrasväen vaunuihin ja ajopeleihin. + +»Vai niin, vai tahdot sinäkin tulla kokoukseen», sanoi luutnantti +kissalle ja ajoi sen alas istuimelta. Se läksikin pois, mutta sitä +ennen se loi luutnanttiin niin viekkaan ja ilkeämielisen katseen, että +hänestä tuntui suorastaan pahalta. + +Ennenkuin luutnantti pääsi maantielle, täytyi hänen ajaa kolmen +veräjän läpi, ja tänä aamuna istui punajuovikas kissa jokaisella +veräjäpylväällä. Ei siinäkään ollut mitään merkillistä, sillä kissat +istuivat kernaasti veräjäpylväillä paistatellen kylkiään ja pitääkseen +vaaria kaikesta, mikä tapahtui maassa niiden jalkojen juuressa. +Mutta luutnantti ei mahtanut sille mitään, että kissat tänä päivänä +näyttivät kovin omituisilta. Ne katselivat häntä ilkeämielisesti ja +pilkallisesti, ikäänkuin olisivat paremmin kuin hän tienneet, miten +matka oli onnistuva. Hän alkoi miltei luulla, että Britta Lambert oli +oikeassa väittäessään, että kissat olivat pikkupeikkoja ja tonttuja, +jotka olivat ottaneet kissan hahmon. + +Matkalle lähtiessä ei ole hyvä enne, jos kohtaa kovin monta kissaa, +mutta luutnantti sylkäisi kolme kertaa joka kissan kohdalla, niinkuin +hänen äitinsä oli opettanut häntä, eikä hän sitten ajatellut niitä +sen enempää matkan varrella. Hän kävi ajatuksissaan läpi koko +ojitussuunnitelman ja valmistautui esittämään kysymystä, jotta se +tuntuisi selvältä ja vakuuttavalta. + +Mutta vaistomaisesti hän tuli ajatelleeksi kissoja astuessaan +pitäjäntupaan. Sillä sieltä huokui häntä vastaan varovainen ja +huolestunut ilma. Kaikki talonpojat istuivat siellä liikkumattomin, +ikäänkuin suljetuin kasvonilmein. + +Hän alkoi epäillä, että he olivat tulleet katumapäälle, ja niin olikin. +Kaikki hänen ehdotuksensa hyljättiin. + +»Kyllä me ymmärrämme, että tuosta ojituksesta olisi Mårbackalle +hyötyä», sanoivat he, »mutta meille se on samantekevää.» + +Muuta vastausta hänen oli mahdoton saada heistä lähtemään. + +Palatessaan kotiin kokouksesta oli hän varsin masentuneella mielellä. +Nyt tämä asia oli pitkiksi ajoiksi ratkaistu. Joki sai edelleen tehdä +tuhotöitään. Jos vieraan karja pääsi hänen pellolleen, niin oli hänellä +oikeus ajaa se pois, mutta joki sai rauhassa tehdä hävitystyötään. + +Istuessaan siinä ja miettiessään hukkaanmennyttä toivettaan, nousi hän +äkisti ja läksi renkitupaan Pien-Bengtin luo. + +»Tuota jokijuttua ei hyväksytty, Bengt», sanoi hän. + +»Sepä oli ikävää, herra luutnantti», sanoi ukko. »Rykmentinkirjuri +sanoi aina, että talo kohoaisi kaksinkertaiseen arvoonsa, jos vain +joesta päästäisiin eroon.» + +»Kuules, Bengt», sanoi luutnantti kuiskaten, »navetassa ei taida olla +kovinkaan monta kissaa enää jäljellä. Ehkä on parasta antaa Brittan +pitää loput.» + +»Aivan kuten luutnantti haluaa», sanoi Pien-Bengt. + +Luutnantti puhui edelleen kuiskaten, ikäänkuin hän olisi pelännyt, että +renkituvan vanhat seinät olisivat kuulleet, mitä hän sanoi. + +»Minne sinä tavallisesti ne hukutat, Bengt?» + +»Minä vein ne jokirantaan», sanoi Pien-Bengt. »Pelkäsin, että ne +voisivat nousta pinnalle ja joku nähdä ne, jos hukuttaisin ne +ankkalammikkoon.» + +»Vai niin, vai jokeen», sanoi luutnantti. »Sitähän minä juuri +epäilinkin». Hän tuumi hyvän aikaa. »Tässä maailmassa on paljon +konstikasta», sanoi hän. + +»Niin, se ainakin on varmaa, luutnantti», sanoi ukko. + +Niin kauan kuin luutnantti eli, sai hän sietää joen mellastusta hänen +kauniilla niityillään. Vuoden toisensa jälkeen hän näki sen kohoavan +äyräittensä yli ja leviävän pieninä järvinä Mårbackasta alkaen yli koko +laakson. + +Ja joka kerta kun hän näki tämän näyn, kertoi hän punaisista kissoista, +jotka olivat istuneet veräjäpylväillä, kun hänen oli määrä lähteä +kokoukseen. Saattoivatko ne tietää, että hänen kävisi huonosti +sinä aamuna? Ja onko totta, että se, joka hätyyttää kissoja, saa +rangaistuksen? Sitä hänen täytyi usein tuumia, niin vanhaksi kuin hän +tulikin. + + + + +Uusi navetta. + + +Ei siinä kyllin, että luutnantti Lagerlöf tahtoi saada Mårbackasta +viljavan ja hyvinhoidetun talon. Hän tahtoi myöskin, että talo olisi +kaunis ja komea suurine puutarhaistutuksineen asuinrakennuksen joka +puolella. + +Mutta pihan toisella puolella, vastapäätä päärakennusta, oli tuo +vanha, ruma navetta sisäänpainuneine olkikattoineen ja pienine +ikkunaluukkuineen ja harmaine hirsiseinineen. Tosin navetan +seinävierustalla seisoi rivi satavuotisia vaahteroita keltaisine, +naavaisine runkoineen ja tuuheine lehdistöineen, niin ettei talo ehkä +sittenkään näyttänyt kovin rumalta, mutta luutnantti arveli, ettei hän +voinut saada Mårbackaa herraskartanomaiseksi, jollei navettaa siirretty +pois. + +Ensi vuosina, jolloin hän asui Mårbackassa, oli hänellä +maanviljelyksestä yllin kyllin työtä, mutta Strömstadin matkan ja +vanhan rouva Lagerlöfin kuoleman jälkeen hän ryhtyi rakentamaan uutta +navettaa, sillä sellainenhan piti olla, ennenkuin vanha voitiin repiä. + +Jotta uusi navetta näkyisi niin vähän kuin suinkin suuren rakennuksen +ikkunoihin, päätti hän rakennuttaa sen tasaiselle pellolle heti +hiekkaharjun alapuolelle, missä kaikki muut Mårbackan rakennukset +sijaitsivat. Koko talon naisväki alkoi voivottaa, niin pian kuin he +kuulivat tästä ehdotuksesta. Ajatelkaahan, miten pitkä matka olisi +navettaan lehmien luo ja miten vaivalloista karjapiian ja apulaistytön +kantaa maito kolmasti päivässä jyrkkää rinnettä ylös maitokamariin! +Mutta siitä ei luutnantti tahtonut kuulla puhuttavankaan. Hän aikoi +siirtää kaikki ulkohuonerakennukset ja siis maitokamarinkin alas +pellolle, ja kun kaikki oli koossa yhdessä paikassa, niin koituisi +siitä suuri helpotus sekä väelle että elukoille. + +Ja vaikka navetta sijoitettiin noin syrjäiseen paikkaan, niin piti +siitä tulla koko piirikunnan komein navetta. Se oli rakennettava +ristinmuotoiseksi, muurattava tilleistä aina kattolistaan saakka, +ja tehtävä niin suureksi, että siinä olisi tilaa vähintäin +viidellekymmenelle lehmälle. Puuttui vain holvikatto, jotta se olisi +näyttänyt kirkolta. + +Luutnantti keskusteli appensa kanssa rakennuspuuhistaan, ja patruuna +Wallroth oli katsellut kyllikseen vanhaa navettaa ymmärtääksensä, +että sen tilalle tarvittiin toinen. Hän antoi siis vävylleen varsin +suuren summan rahaa rakentamista varten. Sitten luutnantti ryhtyi +valmistushommiin. Parina talvena hän louhitutti Åsbergissä kiviä, joita +oli käytettävä perustusta varten. Parina kesänä hänellä oli ankkalammen +rannalla käynnissä savimylly, missä tiilintekijät valmistivat tiilejä, +jotka sitten saivat kuivua auringossa, kunnes ne olivat sekä lujia että +kovia. Parina syksynä hän lähetti väkensä itse kotimetsään hakkaamaan +hirsiä, jotta saisi kunnollisia poikkiparruja ja katonkannattimia. + +Lopulta hän oli päässyt niin pitkälle, että saattoi ruveta paaluttamaan +paikkaa ja kaivamaan perustusta. Se oli suuri hetki hänelle, kun +rakennusmiehet työnsivät lapionsa multaan kuoriakseen ylimmän +maakerroksen. + +Kaivaus ja perustuksen laskeminen aloitettiin itäpuolelta, joka oli +lähinnä taloa. Siellä kaikki kävi hyvin. Maa oli lujaa, ja peruskivet +pysyivät paikallaan, minne ne laskettiin. + +Mutta kun itäisen pitkänsivun ja läntisen päädyn perustus oli laskettu, +niin alettiin kaivaa perustusta myöskin läntistä pitkääsivua varten, +joka oli pellolle päin. Ja nyt tuli suuri pettymys. Niin pian kuin +ylin maakerros oli poistettu, tuli eteen pehmeää ja vetelää tinasavea. +Sellaisella pohjalla eivät kivet pysyneet, vaan vajosivat maan sisään +ja katosivat. + +Olihan suuri virhe, ettei luutnantti ollut antanut tutkia maaperää +tältä puolen, ennenkuin ryhtyi rakentamaan, mutta nyt, kun perustus jo +oli laskettu toiselle puolelle, arveli hän että hänen täytyi jatkaa +rakennusta kerran määrätyllä paikalla. Vanha perustuksen laskija +neuvoi tosin häntä siirtämään rakennuksen ylemmäksi mäkirinteeseen, +sillä tinasavea oli vaikea saada pysymään aisoissa, mutta hän ei +ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa. Piti toki voida laskea perustus +tinasaveenkin. Tottakai silläkin oli pohja, ja kiviä riitti täytteeksi +yllin kyllin. Hehän voivat käyttää siihen vaikka koko Åsbergin. + +Hän vedätti saveen toisen kivikuorman toisensa jälkeen, ja siten hän +sai laitetuksi leveän kivipaaden, joka seisoi lujasti paikallaan +ja kelpasi kai perustukseksi. Mutta sitten seurasi muutamia kovia +sadepäiviä, eikä aikaakaan, niin kivipaateen ilmeni halkeamia. +Seuraavana aamuna oli se alkanut vajota, ja muutaman tunnin kuluttua se +oli kokonaan kadonnut. + +Nyt sekä perustuksenlaskijat että muut ihmiset neuvoivat luutnanttia +siirtämään navetan toiseen paikkaan, mutta hän ei tahtonut antaa +myöten. Paljon työtä oli tuhlattu tähän paikkaan, ja kaikki oli tehtävä +uudestaan, jos rakennus siirrettäisiin. Ja sitä paitsi hän halusi saada +navetan juuri siihen kohtaan, jonka oli määrännyt sille. Hän ei voinut +keksiä mitään muuta paikkaa, missä se olisi ollut yhtä hyvässä piilossa +ja samalla kuitenkin lähellä. + +Mutta niinpä hän sai kaiken kesää jatkaa täyttämistyötä, ja kun syksy +saapui, niin ei ollut sittenkään varmaa, tokko perustus kestäisi, +vaan päätettiin alkaa itse muuraustyö vasta seuraavana vuonna, jotta +nähtäisiin kestäisikö tinasavi kevättä ja roudan sulamista. + +Niin pian kuin lumi oli sulanut maasta seuraavana keväänä, läksi +luutnantti Lagerlöf rakennuspaikalle tarkastamaan muuriaan. +Toistaiseksi se oli vielä luja eikä halkeamia näkynyt missään, mutta +eihän oikea kevätmurros ollutkaan vielä alkanut. + +Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän meni rakennuspaikalle. Yhä +vielä muuri oli pystyssä. Vihdoin näytti routa lähteneen maasta. +Perustus seisoi yhä paikallaan, ja hän uskalsi lähettää muurarille ja +hänen sälleilleen sanan, että he voivat aloittaa työnsä. + +He saapuivat taloon ja rupesivat muuraamaan seiniä itäisellä ja +pohjoisella puolella, jotta tuo epävarma pohja lännen puolella saisi +kylliksi aikaa asettuaksensa. + +Juhannuksen aikana he rupesivat muuraamaan vaarallista puolta, ja +kaikki näytti käyvän hyvin. Heinäkuun keskivaiheilla he lähestyivät +jo muurinharjaa, sillä muurarithan ovat nopeita työntekijöitä, mutta +silloin ilmestyi joitakin halkeamia muuriin. Ja äkkiä koko rakennus +alkoi horjua. Kaikessa kiireessä täytyi repiä muutamia muurikerroksia, +kunnes vajoaminen pysähtyi. + +Nyt luutnantti Lagerlöfin hanke näytti todellakin huolestuttavalta. Hän +ei tiennyt mitä tehdä. + +Siihen aikaan, jolloin muuraus oli keskeytettävä, oli se summakin +kulunut loppuun, jonka hän oli saanut apeltaan navetan rakentamista +varten. Mutta olihan patruuna Wallroth sekä antelias että järkevä +mies. Jos luutnantti pari päivää aikaisemmin olisi kirjoittanut +hänelle ja selittänyt, miksikä rakennus oli tullut kalliimmaksi kuin +mitä edeltäkäsin oli laskettu ja pyytänyt apua voidakseen saada sen +valmiiksi, niin varmaankaan hän ei olisi kieltäytynyt auttamasta häntä. +Mutta nyt, kun rakennus jälleen oli luhistunut, ei luutnantti tahtonut +sitä tehdä. Olisihan hänen täytynyt myöntää, ettei rakennuksessa ollut +vielä kattoa eikä lattiaa, eivätkä edes seinätkään olleet valmiit, vaan +että hänen täytyi teettää uusi perustus. + +Appi olisi varmaankin arvellut, että hän oli huonosti hoitanut asiansa. +Hän kadottaisi kaiken luottamuksensa häneen. + +Luutnantti olisi mieluimmin heittänyt sikseen koko rakennusyrityksensä. +Mutta sekin oli ikävää. Kaikki hänen suunnitelmansa olivat menneet +myttyyn. Vanha navetta oli sitä paitsi kerrassaan käyttökelvoton rähjä. + +Hänenhän olisi pitänyt jo paljoa ennemmin siirtää uutisrakennus toiseen +paikkaan, mutta miten se kävi päinsä, kun muuraustyö oli jo puoleksi +valmis? Kysymyksenalaista oli, mikä olisi kalliimpaa: aloittaa työ +uudestaan toisella paikalla vai jatkaa entisellä. + +Itäisessä Ämtervikissä on pieni tehdas, Gårdsjö, joka sijaitsee vain +puolen tunnin päässä Mårbackasta. Siellä asui niihin aikoihin rouva +Lagerlöfin veli, tehtaanpatruuna Karl Wallroth, viisas ja varovainen +mies, johon luutnantti luotti enemmän kuin keneenkään muuhun koko +maailmassa. Hänen luokseen hän läksi valittamaan hätäänsä ja pyytämään +neuvoa. + +Patruuna Wallroth neuvoi häntä heittämään koko hankkeen mielestään. »Ei +ole viisasta pyytää isältä lisää rahaa tätä rakennusta varten», sanoi +hän. »Hänhän auttaa kernaasti, mutta hän tahtoo, että rahat tulevat +hyvin käytetyiksi. Ei olisi myöskään viisasta ottaa lainaa, jotta +saisit navettasi valmiiksi. Kuka tietää, miten monta kertaa saat vielä +muurata talon. Se voi tehdä sinut aivan rutiköyhäksi.» + +Tämän jälkeen luutnantti istui kaiken iltaa Gårdsjössä keskustellen +lankonsa ja kälynsä kanssa. Ei voinut olla puhettakaan siitä, että hän +saisi lähteä kotiin illallista syömättä. Hän koetti olla aivan huoleton +ja huvittaa toisia lystikkäillä puheillaan, mutta hän oli masennuksissa +sydänjuuriaan myöten. Hän tiesi langon olevan oikeassa, eikä hän ollut +pahoillaan hänelle, mutta hänen itsetuntonsa kärsi siitä, ettei hän +voinut saada valmiiksi alullepanemaansa ulkorakennusta. + +Kotimatkalla heräsi hänen mielessään synkkiä ja omituisia ajatuksia. +Hän mietti, oliko hän ehkä niitä ihmisiä, joille epäonnistui kaikki, +mihin he ryhtyvät. + +Aikoinaan hän oli mielestään ollut oikea onnenpoika. Siihen aikaan +näet, jolloin hän oli saavuttanut vaimonsa rakkauden ja saanut +haltuunsa Mårbackan, mutta sen jälkeen huono onni oli usein seurannut +häntä. + +Hän oli pyytänyt eronsa sotapalveluksesta vain siksi, että hänen +päällikkönsä oli nuhdellut häntä kunniatervehdyksen laiminlyömisestä. +Se oli ollut ajattelematonta, mutta sitä hän ei huolinut enää surra. +Sen sijaan häntä harmitti se seikka, ettei hän isänsä jälkeen ollut +saanut rykmentinkirjurin tointa. Virka oli sen sijaan jaettu neljän +kutsuntakirjurin kesken. Yhden näistä viroista hän oli saanut, mutta +sekä työ että palkka oli hyvin vähäinen. + +Ja sitten tuo Ämtan syventämisyritys. Sekin oli epäonnistunut häneltä. + +Puolitiessä Mårbackan ja Gårdsjön välillä oli terveyslähde, vanha +kylpylä, jota hän oli yrittänyt uudistaa. Hän oli rakennuttanut sinne +uuden kylpylän, ottanut kylvettäjiä palvelukseensa ja toivonut, että +sairaita saapuisi joukottain, mutta sekin toive oli pettänyt. Jokunen +sairas tosin tuli sinne. Mutta töin tuskin kannatti pitää kylpylää +avoinna. + +Ja nyt loppujen lopuksi oli hänen suuri rakennushankkeensakin +epäonnistunut. Hänessä oli varmaankin jokin vika. Hän ei suinkaan ollut +yhtä kelvollinen kuin muut. Parasta, että hän pysytteli alallaan, jätti +kaikki aikeensa, istui vain keinutuolissa ja luki sanomalehtiä ja antoi +kaiken käydä totuttua uraansa. + +Kun hän vihdoinkin saapui kotiin, istui hänen vaimonsa portailla +kuistin edustalla ja odotti häntä. + +Rouva Lagerlöf muistutti Gårdsjön veljeään. + +Hänellä oli yhtä viisaat kasvot, yhtä selvä pää, yhtä vakava olento, +yhtä suuri rakkaus työhön, yhtä suuri välinpitämättömyys huvituksia ja +yhtä suuri vastenmielisyys kaikkea epävarmaa ja seikkailevaa kohtaan. + +Luutnantti piti hänestä ja kunnioitti häntä yhtä paljon kuin +lankoaankin. Mutta tänä iltana olisi hänelle ollut mieluisempaa, jollei +vaimo olisi ollut valveilla ja odottanut häntä. Hänhän vastusti tätä +asiaa samoinkuin velikin. + +»Mitä Kalle sanoi?» kysyi rouva Lagerlöf, kun he menivät +makuuhuoneeseen. + +»Hän arveli, että jättäisin koko homman sikseen, hän, samoinkuin sinä +ja kaikki muutkin», sanoi luutnantti. + +Rouva Lagerlöf ei vastannut mitään. Hän oli käynyt istumaan +tavalliselle paikalleen ompelupöydän ääreen ja katseli ulos valoisaan +kesäyöhön aikomattakaan ruveta riisuutumaan. + +Luutnantti oli jo heittänyt takkinsa pois. + +»Etkö pane maata?» kysyi hän. Ja hänen hermostuneesta äänensävystään +saattoi huomata, miten alakuloinen ja ärtynyt hän oli. + +»Minä arvelen», sanoi vaimo katsellen ulos ikkunasta ja puhuen hiljaa +ja soinnuttomasti, »että sinun pitää rakentaa se valmiiksi.» + +»Mitä sinä sanot?» kysyi luutnantti kärsimättömästi. Hän oli kylläkin +kuullut, mitä vaimo sanoi, mutta hän ei voinut ajatella muuta, kuin +että oli käsittänyt hänet väärin. + +»Minä arvelen», sanoi vaimo uudestaan, »että sinun pitää rakentaa se +valmiiksi.» + +»Navetastako sinä puhut?» sanoi luutnantti astuen vaimonsa luo. Hänen +sanansa olivat herättäneet toivonkipinän luutnantin sielussa, mutta hän +ei tiennyt varmaan, ymmärsikö häntä oikein. + +Mutta rouva Lagerlöf oli istunut ja tuuminut tätä asiaa kaiken iltaa. +Hän oli ajatellut mielessään, miten ikävää olisi, jollei tämäkään +yritys onnistuisi hänen mieheltään. Se ei ollut hänelle hyväksi. Ehkäpä +oli viisaampaa jättää rakennushanke sikseen, mutta se oli koskeva +mieheen liian kipeästi. Sitä ei hänen veljensä eikä isänsä voineet +ymmärtää, mutta hän, joka oli hänen vaimonsa, käsitti sen täydellisesti. + +Rouva Lagerlöf pystyi lukemaan niiden ihmisten ajatuksia, jotka olivat +hänelle rakkaita, yhtä helposti kuin kirjaa, mutta omien ajatustensa +ilmilausuminen, silloin kun hän oli liikutettu, oli hänestä yhtä +mahdotonta kuin heprean lukeminen. + +»Minä en ole samaa mieltä kuin Kalle», sanoi hän ja vaikeni jälleen. + +»Mutta mitä sinä oikeastaan haluat, mistä sinä puhut?» sanoi luutnantti +miltei vavisten kärsimättömyydestä. Hän ei voinut uskoa, että hänen +vaimonsa oli muuttanut mieltään ja piti hänen puoltaan. + +Kun vaimo nyt huomasi, miten kiihtynyt luutnantti oli, teki hän +parastaan, jotta tämä ymmärtäisi häntä. + +»Minä en ole samaa mieltä kuin Kalle», sanoi hän. »Minun mielipiteeni +on se, että sinun pitää rakentaa navetta valmiiksi ja siihen paikkaan, +minne sen haluat. Ja minä arvelen, että meidän pitää ottaa kiinnitys +taloon ja hankkia laina, jotta voimme suoriutua asiasta tarvitsematta +pyytää isältä lisää rahaa.» + +Nyt luutnantti vihdoinkin ymmärsi. Ja hänen sielunsa kävi valoisaksi. +Kas, jos vaimo oli yhtä mieltä hänen kanssaan, niin kaikki vaikeudet +olivat voitetut. Nyt perustus oli luja, ja muurit kohosivat. + +»Jumala siunatkoon sinua tästä, Louise!» sanoi hän. + +Tämän ratkaisun jälkeen näytti siltä kuin he olisivat liittyneet +toisiinsa entistä suuremmalla hellyydellä. Ja kaikissa asioissa, jotka +koskivat navetan rakentamista, kysyttiin tämän jälkeen vaimon mieltä. + +Ja kun uuden navetan ovet vihdoin avattiin, kun lehmät yksi kerrallaan +talutettiin juhlallisesti sinne ja kytkettiin kytkyeihinsä, kun kanat +ja hanhet ja kalkkunat ja ankat vietiin karsinoihinsa ja vasikat +aitauksensa, kun valo virtasi sisään suurista ikkunoista ja he itse +saattoivat kävellä puhtailla ja hienoilla käytävillä, niin silloin he +tunsivat, että hyvä työ oli suoritettu, ja he iloitsivat molemmat että +heillä kummallakin oli osansa siinä. + + + + +Puutarha. + + +Mamselli Lovisa Lagerlöf rakasti ja ihaili veljeään, luutnanttia, +muusta ei ole kysymyskään, mutta hän ei voinut käsittää, miksikä +luutnantti tahtoi panna toimeen niin paljon muutoksia ja uudistuksia. +Hänen mielestään Mårbacka olisi saanut olla sellaisena kuin se oli +ollut hänen isänsä ja äitinsä aikana. + +Kaikkein enimmin häntä harmitti se, että luutnantti tahtoi laajentaa +puutarhaa asuinrakennuksen joka puolelle. + +Mamselli Lovisa oli ollut kovin huolissaan, kun luutnantti aikoi +syventää Ämtan jokea, ja hän oli hyvillään, kun se yritys ei +onnistunut. Olihan niin kaunista, kun joki kohosi yli äyräittensä ja +muodosti kiiltäviä lampareita niityille. + +Ja hän valitti kovin, kun veli poisti vanhat kukkaniityt. +Miten kauniilta näyttikään, kun toinen niitty oli valkoisenaan +päivänkakkaroista ja toinen sinipunertavana orvokeista ja kolmas +keltaisena voikukista. + +Ja mikä onnettomuus, kun lehmiä ei laskettu metsään laitumelle. Sillä +tiesiväthän kaikki ihmiset sen, ettei niin paksua kermaa ja keltaista +voita, kuin lehmien ollessa metsässä, voitu koskaan saada, jos niiden +oli pakko käydä niityillä laitumella. + +Hänen isänsä aikana ja varmastikin monta sataa vuotta aikaisemmin oli +ollut tapana hakata nuorta metsää ja jättää se maahan ja polttaa se, +niin pian kuin puut olivat kylliksi kuivia. Sitten oli ensimmäisenä +vuonna kylvetty ruista tuhkaan, ja sen jälkeen oli kasvanut +summattomasti mansikoita ja vattuja tuollaiseen kaskeen. + +Ja mamselli Lovisa pani tietenkin pahakseen, kun hän huomasi, ettei +veli kaatanut enää kaskea. »Usko minua!» sanoi hän luutnantille. »Pian +kaikki metsämarjat häviävät. Missä ne voisivat kasvaa, kun ei enää ole +kaskimaita? Ajattelehan, jos kaikki seuraisivat sinun esimerkkiäsi!» +lisäsi hän. »Sittenhän me emme koskaan enää saisi istua kesäiltaisin ja +ihailla kauniita tulia metsänrinteillä.» + +Eikä hän myöskään ollut tyytyväinen uuteen navettaan. Eihän hän +suuriakaan ymmärtänyt, sanoi hän, mutta sen hän oli kuullut, ettei +kivinavetta koskaan voinut olla kodikas. Ja sitä paitsi hän pelkäsi, +että veli rakentaisi yli varojensa. + +Mutta kun luutnantti oli saanut uuden navettansa valmiiksi ja vanha oli +hävitetty ja hän alkoi puhua uudesta puutarhasta, jonka hän nyt aikoi +perustaa, niin mamselli Lovisa joutui aivan pois suunniltaan. + +»Toivottavasti tiedät, mitä teet», sanoi mamselli Lovisa. »Suuri +puutarha vaatii paljon hoitoa, niin että sinun on pakko ottaa +puutarhuri palvelukseesi. Minun mielestäni ainakin on parempi olla +ilman puutarhaa, jollei voi pitää sitä puhtaana rikkaruohoista ja +hoitaa sitä hyvin.» + +Luutnantti antoi hänen varoitustensa mennä toisesta korvasta sisään +ja toisesta ulos. Kun syksy tuli, hävitti hän kaikkein ensiksi kaikki +valkoiset aidat, jotka olivat jäljellä pastori Wennervikin ajoilta, +sekä keittiöpuutarhan ja ruusutarhan että pihamaan ja takapihan +ympäriltä. + +»Nyt kaikki kodikkuus on täältä kadonnut», sanoi mamselli Lovisa. +»Ajatelkaahan, miten turvalliselta tuntui, kun pääsi kaikkien näiden +valkoisten aitojen sisäpuolelle! Ja ajatelkaahan, miten hauskaa lasten +oli juosta avaamaan veräjiä, kun vieraita tuli!» + +»Hauskuus ei ollut kovinkaan suuri sille, jonka oli pakko pitää kaikki +nuo veräjät ja aidat kunnossa», sanoi luutnantti Lagerlöf. + +Hän jatkoi samaan tapaan kuin oli alkanutkin. Kun aidat olivat poissa, +antoi hän kyntää sekä vanhan keittiöpuutarhan että pienen ruusutarhan +ja vanhan poljetun pihamaan ja sen paikan, missä vanha navetta oli +seisonut, ja vasikkahaan, joka sijaitsi kauempana etelän puolella, +jotta koko maa olisi avoinna ja käytettävänä, kun puutarhasuunnitelmat +seuraavana keväänä oli pantava alulle. + +»Aiotko todellakin siirtää keittiöpuutarhan?» sanoi mamselli Lovisa. +»Enhän minä ymmärrä yhtään mitään, mutta olen kuullut sanottavan, että +niin kauan kuin omenapuut saavat kasvaa keskellä ryytipenkkejä, niin +on niistä hyötyä, mutta jos kylvetään nurmea puiden ympärille, niin ei +hedelmistä ole enää paljonkaan iloa.» + +»Mutta rakas Lovisa», sanoi luutnantti, »minä luulin, että olisit +iloinen saadessasi kunnon puutarhan.» + +»Iloinenko?» sanoi mamselli Lovisa. »Olisinko minä iloinen, kun sinä +hävität kaiken vanhan? Pian ei tunne olevansa enää kotonaan täällä +Mårbackassa.» + +Luutnantin mielestä sisar oli kovin vastahakoinen tällä kertaa, ja +se ihmetytti häntä sitä enemmän, koska hän oli pitänyt kukista ja +hoiti talon kaikkia ruukkukasveja. Mutta luutnantti ei tahtonut sanoa +hänelle pahaa sanaa näihin aikoihin, sillä hänen kihlauksensa oli juuri +äskettäin purkautunut eikä hän ollut vielä voinut voittaa suruaan. +Kaiket päivät hänellä oli tapana kulkea edestakaisin kyökkikamarin +lattialla, ja luutnantti kuuli hänen levottomat askeleensa saliin +saakka, missä hän istui lukemassa. Hän käsitti, että mamselli +Lovisa pani asian kovin pahaksensa sen vuoksi, ettei hän ollut +oikein tavallisessa mielentilassaan. Ja luutnantin mielestä oli +suorastaan hyvä merkki, että mamselli Lovisan huomio kiintyi johonkin +muuhunkin kuin vain omaan suruun. Parempi, että hän paheksi hänen +puutarhasuunnitelmiaan, kuin että hän yhä edelleen tuumisi mielessään, +oliko hän purkanut kihlauksensa liian varhain vai oliko sulhanen +kyllästynyt häneen siksi, että hän oli solminut puolukanvarsia Kaisa +Nilsintyttären morsiuskruunuun. + +Siihen aikaan oli Fryksdalissa vanha puutarhuri, joka miehuutensa +päivinä oli hoitanut monen suuren kartanon puutarhoja. Nyt vanhoilla +päivillään hän ei oikeastaan enää käynyt toisten työssä, mutta häntä +pidettiin oikeana puutarhataidon oraakkelina, ja niin pian kuin oli +kysymys uuden puutarhan perustamisesta, turvauduttiin hänen apuunsa. + +Luutnantti oli pyytänyt hänet Mårbackaan, ja keväällä, niin pian kuin +routa oli sulanut maasta, ilmestyi ukko sinne suunnitelmineen ja +piirustuksineen. Hän sai paljon työmiehiä käskettäväkseen. Suuri joukko +pensaita ja puita, jotka oli tilattu Göteborgin puutarhayhdistykseltä, +oli jo saapunut, ja tärkeä työ pantiin alulle. + +Kun maa ensin oli tasoitettu, kulkivat puutarhuri ja luutnantti kaiken +päivää ympäri pistellen keppejä maahan ja viitoittaen hiekkakäytäviä ja +nurmikenttiä. + +Puutarhuri selitti luutnantille, ettei ollut enää tapana seurata +ankaraa ranskalaista tyyliä, vaan kaikkien käytävien piti nyt +kiemurrella ja kaikkien kukkapenkkien ja nurmikenttien olla pyöristetyt +sekä muodoiltaan sulavat ja miellyttävät. Tyyliä, jota hän nyt +Mårbackassa käytti, hän nimitti englantilaiseksi. Mutta luutnantti +epäili, että tyyli oli ukon oma eikä mitään ulkolaista alkuperää. + +Keskelle pihaa he laittoivat suuren, pyöreän nurmikentän, ja sen +toiselle puolelle istutettiin suuri munan muotoinen ja toiselle +runsaudensarven muotoinen pensaikko. Aivan pyörön keskelle istutettiin +riippusaarni, ja verannan puoleiselle reunalle merkittiin tähden +muotoinen kukkapenger ja sen ympärille ikäänkuin vahdiksi neljä +ruusupensasta pienien pyöröjen keskelle. + +Vanhalle hiekkakentälle keittiön ikkunoiden eteen viitoitettiin +suuri kolmio, ja siihen istutettiin ruusupensaita, jotka otettiin +vanhasta ruusutarhasta. Niin, ruusuja ei koskaan voinut olla +liiaksi. Asuinrakennuksen etuseinää pitkin istutettiin matala aitaus +kimppuruusuja, ja kaksi valkeaa orjantappurapensasta asetettiin +kunniapaikoille, toinen makuukamarin, toinen vierashuoneen ikkunan alle. + +Luutnantti oli niin innostunut tähän työhön, että hän seurasi +puutarhurin mukana koko päivän, ja rouva Lagerlöfkin pujahti vähän +väliä ompelupöytänsä äärestä ulos katselemaan työtä. Mutta mamselli +Lovisa ei liikahtanut huoneestaan. Tämä iloinen kevättyö vain lisäsi +hänen alakuloisuuttaan. Hän olisi kernaimmin tahtonut säilyttää +entisellään vanhan poljetun pihamaan ja ainoan lumimarjapensaan, joka +kasvoi perunakellarin edessä. Kaikki nämät uudet laitteet olivat turhia. + +Tiesihän hän, ettei kukaan välittänyt siitä, mitä hän sanoi ja +ajatteli, mutta toimeenhan oli ennenkin tultu Mårbackassa. Nämät uudet +laitteet vaativat vain suuria kustannuksia ja paljon vaivaa. + +Mutta työ jatkui hänestä huolimatta. Tallin seinämälle puutarhuri +istutti sireeniaitauksen, päädyn kohdalle angervopensaikon ja +asuinrakennuksen länsi-, pohjois- ja itäpuolelle taaskin sireenejä. +Sitten luutnantti ja puutarhuri kävivät käsiksi Wennervikin vanhaan +puutarhaan. Hyvät omenapuut saivat jäädä paikoilleen, mutta niiden +väliin viitoitettiin ukon englantilaiseen tyyliin kiemurtelevia +hiekkakäytäviä ja monenmuotoisia nurmikkoja. Ja suurella taidolla +koristettiin jokaista nurmikkoa pyöreinä tai pitkulaisilla tai +kolmikulmaisilla kukkapengermillä, joihin istutetun monivuotisia +kukkia. Tuolla oli sinipunertavien kurjenmiekkojen reunuksena keltaisia +kevätesikkoja, kullanpunaiset keisarikruunut saivat reunustuksekseen +tummansinisiä iisoppeja, ja punaisten ketoneilikkojen ympärillä kiersi +vaaleanpunainen bellis-kiehkura. + +Kukkapenkereet sijoitettiin tietenkin asuinrakennuksen ympärille. +Kauemmas puutarhaan, sekä pohjois- että eteläpuolelle, tehtiin tilaa +karviais- ja viinimarjapensaille, puutarhamansikkamaille, luumupuille, +päärynöille ja lukemattomille kirsikkapuille. Mutta kauaksi etelän +puolelle, kaikkein perimmäksi ja kokonaan piiloon sijoitettiin +keittiöpuutarha. + +Karumpana pohjoisen puolella taas oli pieni metsikkö, jossa oli +keskellä kapeita, ahtaassa kasvaneita koivuja ja reunoilla tuomia ja +pihlajia. Senkin puutarhuri otti mukaan suunnitelmaansa saadakseen edes +pienen puiston. Hän raivasi metsikköön joukon kapeita, taidokkaasti +kiemurtelevia sorakäytäviä, ja kolmesta paikasta hän hakkasi pois +kaikki puut saadakseen tilaa penkeille ja pöydille. Ensimmäinen aukea +oli pitkulainen ja siinä oli sohvia joka puolella. Siellä rouvan piti +ottaa vastaan vieraitaan, ja siksi sen nimenä piti olla teehuone. +Toinen oli neliskulmainen, ja siinä oli neljä sohvaa pyöreän pöydän +ympärillä. Se oli tarkoitettu isäntää ja hänen vieraitaan varten, ja +sitä ukko leikillisesti nimitti totihuoneeksi. Kolmas oli huonosti +varustettu, siinä oli yksi ainoa kapea penkki. Se oli lasten oma ja sen +nimenä piti olla lastenhuone. + +Mutta mamselli Lovisa ei ottanut millään tavalla osaa näihin +suunnitteluihin, niin, voisipa miltei sanoa, että hän vihasi ja +halveksi koko hommaa. Hän ei ollut vielä jalallaankaan astunut uuteen +puutarhaan. + +Varsin pian alkoi nurmikoilla näkyä vaaleanvihreitä oraita, +vastaistutetut pensaat puhkesivat hiirenkorvalle, monivuotiset +kasvit pistivät päänsä esiin kukkapengerten mullasta, tammiin ja +kastanjapuihin ja pyramidipoppeleihin, joita oli istutettu vanhan +navetan paikalle, puhkesi lehtiumppuja ja ne näyttivät olevansa elossa. + +Mutta kesken innokasta työtä sattui odottamaton vaikeus. Vanhan +puutarhurin oli pakko matkustaa kotiinsa pariksi päiväksi hoitaakseen +omaa puutarhaansa. Eikähän se olisi merkinnyt mitään, jollei hän olisi +pannut taimilavaa kuntoon voidakseen kasvattaa hiukan astereita ja +leukoijeja pihamaan kukkapengertä varten. + +»Kuka hoitaa lavaa, kun minä olen poissa?» kysyi ukko. »Tietäähän +luutnantti, että lavaa on alituisesti pidettävä silmällä.» + +»Sen minä teen itse», sanoi luutnantti, sillä hän oli mielestään näihin +aikoihin kuin puoleksi puutarhuria, ja hän antoi ukon neuvoa, miten +hänen oli tuuletettava ja kasteltava. + +Mutta samana päivänä, jolloin puutarhuri oli matkustanut talosta, alkoi +aurinko kovasti paistaa, ja sydänpäivän aikana tuli luutnantti varsin +levottomana sisään kysyen rouva Lagerlöfiä. + +Häntä ei voitu löytää mistään, ja silloin luutnantti hyökkäsi +kyökkikamariin mamselli Lovisan luo. + +»Sinun täytyy tulla auttamaan minua lavan hoidossa, Lovisa», sanoi hän. + +Samassa kuin hän oli sen sanonut, muisti hän, ettei mamselli Lovisa +tahtonut nähdäkään hänen puutarhaansa eikä välittänyt koko työstä +lainkaan. No niin, joka tapauksessa se oli sanottu, eikä mamselli +Lovisa voinut muutakaan tehdä kuin kieltäytyä. + +Mutta sen sijaan hän nousi innokkaasti ja seurasi veljensä mukana. +Tuskin hän oli ennättänyt luoda ainoatakaan silmäystä lavaan, missä +pienet taimet olivat aivan kuihtuneina ja rentoina, kun hän huudahti: +»Niihin paistaa liiaksi. Meidän täytyy varjostaa niitä.» + +Ja sitten hän hankki niille varjoa ja pelasti ne sillä kertaa. + +Seuraavana päivänä luutnantin täytyi matkustaa koulututkintoon, ja +tultuaan puolitiehen muisti hän äkkiä lavansa. Oli yhtä polttavan kuuma +päivänpaiste tänään kuin edellisenäkin päivänä. Nyt pienet taimet +varmaankin aivan kärventyisivät. + +Heti kotiin tultuaan hän kiiruhti lavan luo. Siellä oli kaikki hyvässä +kunnossa. Taimet olivat virkeästi pystyssä. + +Hän hämmästyi ja vaipui mietteihinsä. Sisar oli siis muistanut pikku +raukkoja, jotka hän oli unohtanut. Hän päätti heti unohtaa niiden +kastelemisen illalla ja lavan sulkemisen yöksi. + +Myöhään illallisen jälkeen hän nousi äkkiä säikähtyneenä. »Voi, minähän +aivan unohdan lavani!» sanoi hän. »Se olisi kai ollut suljettava jo +kauan sitten.» + +Mamselli Lovisa ei sanonut mitään, vaan antoi veljensä mennä ulos +katsomaan. Mutta kun luutnantti tuli lavan luo, niin ikkunaruudut +olivat lasketut alas ja matot pantuina paikoilleen. + +Seuraavana päivänä ei luutnantti edes vilkaissutkaan lavaan. Hän oli +kokonaan unohtanut sen. Mutta pienet taimet eivät silti kuolleet. +Mamselli Lovisa kitki ja möyhensi lavaa, kasteli ja hoiti taimia. + +Omituista oli, että kaikki muut unohtivat taimien hoidon paitsi hän. +Jollei hän olisi pitänyt huolta lavasta, niin kaikki, mikä oli kylvetty +siihen, olisi mennyt hukkaan. + +Mamselli Lovisa toivoi tietenkin, että vanha puutarhuri palaisi +takaisin, jotta hän pääsisi tästä työstä, mutta niin kauan kuin ukko +oli poissa, täytyi kai hänen jatkaa työtä. + +Mutta kestikin kauemmin kuin alkujaan oli oletettu, ennenkuin mestari +palasi taloon, ja pienet taimet alkoivat jo kasvaa liian suuriksi. Ei +ollut muuta neuvoa kuin että mamselli istutti ne kukkapenkkeihin. + +Ja kun hän nyt kerran oli tehnyt näin paljon, niin täytyi hänen +edelleenkin kitkeä ja kastella koko kesä, kunnes leukoijat ja asterit +ja leijonankidat olivat täydessä kukassa. + +Mutta kun huolellisesti muodostettu tähti Mårbackan portaiden edessä +prameili täydessä väriloistossaan, niin oli omituisella tavalla pahin +tuska jo kadonnut mamselli Lovisan sydämestä. Pienet taimet olivat +siten palkinneet hänen vaivansa. Ne olivat herättäneet hänessä uutta +innostusta, antaneet hänelle uuden työalan. + +Eikä luutnantti Lagerlöfin tarvinnut koskaan hankkia puutarhuria +Mårbackaan. Mamselli Lovisa oli perinyt vanhan wennervikiläisen +sukupiirteen, ja hän se otti huolekseen puutarhan hoidon. Kukat olivat +hänen uskottuja ystäviään. Ne rakastivat häntä samoinkuin hän rakasti +niitä. Ihmiset ihmettelivät, miten hän sai ne kukkimaan ja loistamaan +paremmin kuin missään muualla. Mutta he eivät tienneet, että hänen oma +häipynyt onnenunelmansa oli antanut niille värin ja kauneuden. + + + + +Katonkannattimet. + + +Kun luutnantti Lagerlöf ja hänen pienet tyttärensä kulkivat puutarhassa +tai pelloilla, oli heillä usein tapana keskustella siitä, mitenkä +kävisi, jos kuningas saapuisi Mårbackaan. + +Kas, siihenhän aikaan kuningas matkusti monta kertaa vuodessa +Värmlannin kautta Norjaan ja sieltä taas takaisin, ja täytyihän hänen +levähtää ja syödä jossakin matkan varrella. Useimmiten hän vieraili +Karlstadissa maaherran luona, mutta eipä sattunut niinkään harvoin, +että hän kunnioitti käynnillään suuria herraskartanoita, jotka olivat +matkan varrella ja kykenivät ottamaan hänet vastaan. + +Eihän tietenkään ollut vähintäkään toivetta, että kuningas saapuisi +niin pieneen ja tuntemattomaan taloon kuin Mårbackaan, joka kaiken +lisäksi sijaitsi syrjässä suurelta maantieltä. Mutta se ei häirinnyt +vähääkään luutnanttia eikä hänen pikkutyttöjään. Ehkäpä ei olisi ollut +yhtä hauska jutella asiasta, jos todellakin olisi ollut toiveita tämän +asian toteutumisesta. + +Nyt heillä oli vain iloa ajatellessansa, miten he pystyttäisivät +kunniaportin kuninkaalle ja heittäisivät kukkia tielle vaunujen eteen, +kun hän ajaisi taloon. + +Pikkutytöt kysyivät, eivätkö he saisi pukeutua valkoisiin kuninkaan +tullessa taloon, ja luutnantti vastasi empimättä, että Maija Råd, joka +oli itäisen Ämtervikin paras ompelija, saisi ommella heille uudet +valkeat puvut tähän juhlatilaisuuteen. + +Luutnantti ja lapset kuvittelivat mielessään, että kun kuningas ajaisi +tietä myöten Mårbackaan, niin hän äkkiä varjostaisi kädellä silmiään +ikäänkuin paremmin nähdäksensä. + +»Mitä kummaa minä näen?» sanoisi kuningas. »Mikä suuri valkoinen +rakennus on tuolla niityllä? Onko tällä seurakunnalla varaa pitää kaksi +kirkkoa?» + +»Ei, teidän majesteettinne», siten luutnantti Lagerlöf vastaisi, sillä +hän ajaisi kuninkaan mukana vaunuissa ja istuisi häntä vastapäätä +etuistuimella, »tuo valkoinen rakennus ei ole kirkko, vaan se on minun +navettani.» + +Silloin kuningas katsoisi ihmeissään luutnanttiin ja sanoisi: + +»Sinäpä vasta taidat olla helkkarinmoinen mies, Erik Gustav, kun olet +rakentanut itsellesi tuollaisen navetan.» + +Mutta miten kuningas ja koko hänen seurueensa olisi sijoitettava +Mårbackan pieneen yksikerroksiseen rakennukseen, oli kysymys, jota +oli melkein mahdoton ratkaista. Mutta luutnanttihan oli niin usein +puhunut siitä, että hän aikoi koroittaa rakennusta yhdellä kerroksella, +ja he sopivat nyt, että niin pian kuin yläkerros oli valmis, niin ei +kuninkaan vastaanottaminen ollut asia eikä mikään. + +Ahdasta kai siellä sittenkin olisi. Luutnantti ja rouva Lagerlöf +saisivat ehkä maata heinäladossa sen yön ja lapset kaniinikarsinassa. + +Tuo kaniinikarsina, se vasta oli hauska. Se herätti pikkutyttöjen +suurta ihastusta. + +Ja sitten he arvailivat, mitähän kuningas sanoisi puutarhasta. + +Niin, varmaankin hän ihmettelisi, että näin kaukana maalla oli oikein +englantilaiseen tyyliin suunniteltu puutarha. + +Jos hän sanoisi jotakin sentapaista, niin luutnantti lähettäisi heti +sanan vanhalle puutarhurille ja ilahduttaisi häntä sillä, että kuningas +oli kehunut hänen käytäviään ja kukkapenkereitään. + +Ja kun kuningas lähtisi pois Mårbackasta, antaisi hän rouva +Lagerlöfille kultasoljen ja mamselli Lovisalle kultaisen rannerenkaan +ja vanhalle emännöitsijälle suuren hopeisen huivineulan. + +Mutta ennenkuin kuningas nousisi vaunuihin jatkaakseen matkaa, +puristaisi hän luutnantin kättä ja sanoisi: »Kiitos ja kunnia sinulle, +Erik Gustav Lagerlöf! Et sinä omista suurta palasta valtakunnastani, +mutta minä huomaan, että hoidat sitä hyvin.» + +Näistä sanoista luutnantti sitten iloitsisi aina elämänsä loppuun +saakka. + +Sekä luutnantti että lapset olivat niin kovin mielissään, kun he täten +saattoivat juhlia mielikuvituksessaan. + +Olihan ehkä sääli, ettei kuninkaan vierailusta voinut tulla +totta, mutta olihan se aivan mahdotonta, ennenkuin luutnantti oli +rakennuttanut yläkerroksen. + +Ja ajatelkaahan, aivan 1860-luvun lopulla luutnantti arveli saaneensa +kaiken muun talossaan niin hyvään kuntoon, että hän saattoi ruveta +korjaamaan päärakennusta. Vaikka ei ottanutkaan lukuun kuninkaan +käyntiä, oli heillä varsin ahdasta vanhassa pastori Wennervikin +aikuisessa yksikerroksisessa rakennuksessa, ja luutnantti aikoi lisätä +siihen toisen kerroksen. + +Tosin rakennus ei ollut aivan entisessä kunnossaan. Jo kahdeksan, +kymmenen vuotta sitten oli luutnantti antanut suurentaa ikkuna-aukkoja +ja ottaa pois matalat, pikkuruutuiset ikkunat. Hän oli myöskin +rakennuttanut uusia uuneja, hankkinut uudet seinäpaperit saliin ja +vierashuoneeseen ja rakentanut suuren, tilavan verannan entisen kuistin +sijalle. + +Mutta nyt oli tehtävä paljon suurempia mullistuksia. Koko katto +oli revittävä, katonkannattimet tehtävä kookkaammat ja hirsiseiniä +korotettava. + +Vuotta ennen, kuin katto oli revittävä alas, oli luutnantti kutsunut +Mårbackaan pari rakennustaitoista työmiestä, jotka veistivät uudet +katonkannattimet, jotta katto voitaisiin koroittaa ja kattaa niin +nopeasti kuin suinkin. + +Töin tuskin hän oli ennättänyt saada ne valmiiksi, kun saapui tieto, +että hänen appensa oli kuollut. + +Se oli suuri suru ja kova isku samalla. Luutnantti aavisti heti, +että nyt hän oli kadottanut parhaan tukensa. Tämän jälkeen hän ei +voinut luottaa enää keneenkään muuhun kuin itseensä. Nyt hänen täytyi +perinnöllään maksaa kaikki kertyneet velkansa. Pojat alkoivat päästä +täysikasvuisiksi ja heidät oli pian lähetettävä Upsalaan. Järkevintä +hänen mielestään oli lykätä Mårbackan rakennushommat paria vuotta +tuonnemmaksi. + +Mutta mikä pitkistyy, se usein mutkistuukin. Sattui alati uusia +esteitä rakennushommalle. Yhtenä vuonna luutnantti sairastui, toisen +kerran hänen oli pakko auttaa erästä lankoansa, joka tähän saakka +oli ollut varakas mies, mutta nyt tarvitsi vuotuista kannatusta. +Työskennellessään ja puuhatessaan tilallaan oli luutnantti tuskin +huomannut vuosien vierimistä. Hän oli nyt viidenkymmenenvuotias mies, +ja entinen rohkea yritteliäisyys oli ehkä väistynyt mielestä. + +Mutta hän ei luopunut kevyin mielin Mårbackan uudestirakentamisesta. +Sen olisi pitänyt kruunata hänen työnsä. Kaiken ikänsä hän oli +uneksinut saavansa rakentaa oikean herraskartanon rakkaan kotitalonsa +paikalle. + +Valmiit katonkannattimet seisoivat vuosikausia takapihalla korkeana +pinona. Mutta luutnantti ei halunnut nähdä niitä. Hän käänsi pois +päänsä kulkiessaan siitä ohitse. + +Hänen pikkutyttönsähän olivat olleet niin äärettömän iloiset, kun +luutnantti oli alkanut teettää katonkannattimia, eikä vain kuninkaan +käynnin vuoksi. Vieläkin tärkeämpää oli saada sali, jossa voitaisiin +tanssia, ja kaksi kerrosta, jotta Mårbacka olisi yhtä komea kuin +patruuna Wallrothin Gårdsjö ja insinööri Noreenin Herrestad. + +He alkoivat käydä levottomiksi, kun yritys siirtyi vuodesta vuoteen, ja +kerran yksi heistä rohkaisi mielensä ja kysyi isältä, milloin hän aikoi +antaa nostaa katonkannattimet paikoilleen. + +»Tuskinpa koskaan, lapseni», sanoi hän, ja hänen kasvonsa nytkähtelivät +ja äänensä väreili, ikäänkuin hän olisi ollut purskahtaa itkuun. Mutta +hän hillitsi itsensä nopeasti. »Mutta onhan se yhdentekevää», sanoi hän +leikkiä laskien. »Parast'aikaahan rakennetaan rautatietä Norjaan. Tämän +jälkeen ei kuningas tarvitse yösijaa Mårbackasta sen paremmin kuin +mistään muustakaan Värmlannin herraskartanosta.» + + + + + + +ARKEA JA JUHLAA. + + + + +Ettone. + + +Luutnantti Lagerlöf oli varmasti vakuutettu siitä, että ettone oli +kaikista terveellisintä lapsille, jotta he pysyisivät terveinä ja +hyvissä voimissa koko elämänsä ajan ja tulisivat hyödyllisiksi ja +kelvollisiksi ihmisiksi. + +Sitä tarkoitusta varten hän otti joka päivä, päivällisen jälkeen, +molemmat nuorimmat lapset mukanaan talon konttorihuoneeseen, joka +sijaitsi pienessä siipirakennuksessa pihan oikealla puolella. + +Se oli varsin iso huone, ja se oli varmaankin yhä samassa kunnossa kuin +vanhojen pappien aikana, jolloin sitä oli käytetty kansliahuoneena. +Lyhyellä sivulla, ovea vastapäätä, oli ikkuna, ja sen alla oli pitkä, +musta nahkasohva ja soikea pöytä sen edessä. Pohjoista pitkääseinää +vasten seisoi ensiksikin vuode, sitten musta nahkatuoli, sen jälkeen +suuri musta kirjoituspöytä ja korkea lipasto. Eteläisellä pitkällä +sivulla oli niinikään vuode ja tuoli, joka oli päällystetty mustalla +nahalla. Mutta sitten tuli uuni, ja sen toisella puolella riippui +kolme metsästyspyssyä, pari hylkeennahkaista metsästyslaukkua, suuri +ratsastuspistooli ja pari ruutisarvea. Floretti ja taittunut miekka oli +asetettu ristiin seinälle, ja suuret hirvensarvet komeilivat aseitten +keskellä. + +Itäisellä lyhyellä sivulla oli ovi ja toisella puolella seinään +kiinnitetty vaatekaappi ja toisella kirjakaappi. Vaatekaapin pohjalla +oli luutnantin kaunis raha-arkku konelukkoineen ja raudoituksineen, +samainen, jota rykmentinkirjuri oli käyttänyt ja joka oli hiukan +hiiltynyt yhdestä nurkastaan, siksi että varkaat kerran olivat +vähällä polttaa sen. Kirjakaapissa luutnantti Lagerlöf säilytti +suuria konttorikirjojaan, ja sitä paitsi siellä oli kahden miespolven +koulukirjat. Monet vuosikerrat »Europeiska följetongen» teosta +tungeskelivat täällä Homeroksen, Ciceron ja Liviuksen rinnalla. Pietari +Suuren ja Fredrik II:n historiat olivat karkoitetut tänne siksi, että +ne olivat sidotut yksinkertaisiin harmaihin pahvikansiin ja samoin +Vilhelm von Braunin teokset, nämä eivät kuitenkaan kansiensa vuoksi, +vaan muista syistä. Lattialla oli maanmittauskojeita niiltä ajoilta, +jolloin luutnantti Lagerlöf otti osaa isonjaon toimeenpanoon, ja sitä +paitsi oli siellä laatikoita täynnään ongenkoukkuja, pitkiäsiimoja ja +kaikenlaista muuta. + +Kaikkein ensiksi, kun luutnantti ja hänen pikkutyttönsä olivat tulleet +huoneeseen, oli kärpäset ajettava ulos. He avasivat ovet ja ikkunat, +ja luutnantti Lagerlöf otti pyyheliinan huiskien niitä, ja pikkutytöt +riisuivat yltään esiliinansa ja heiluttivat niitä ilmassa. Ja he +huiskivat ja hutkivat, he kiipesivät tuoleille ja pöydille. Kärpäset +lensivät ja surisivat eivätkä tahtoneet lähteä ulos, mutta vihdoin +niiden täytyi paeta. + +Kun kaikki kärpäset oli karkoitettu, ripusti luutnantti Lagerlöf +pyyheliinan seinälle ja lapset sitoivat esiliinat eteensä, ja +ikkunat ja ovet suljettiin. Mutta huoneessa oli eräs kärpänen, +jota he nimittivät »vanhaksi konttorikärpäseksi», Se oli tottunut +jokapäiväiseen ajojahtiin ja osasi piiloutua siksi aikaa, kuin +huoneessa hosuttiin. Mutta niin pian kuin kaikki oli hiljaista, tuli se +esille ja kävi kattoon istumaan. + +Sitä ei kuitenkaan yritettykään ruveta takaa-ajamaan, sillä sekä +luutnantti että lapset tiesivät, että se oli heitä ovelampi. Siitä he +eivät voineet päästä eroon, vaan nyt he ryhtyivät seuraavaan työhön, +joka oli suoritettava ennen ettonetta. + +He asettivat kaksi nahkapäällyksistä tyynyä ja yhden untuvatyynyn +nahkasohvalle luutnantti Lagerlöfin päänaluseksi, ja hän kävi sohvalle +pitkäkseen, sulki silmänsä ja oli nukkuvinansa. + +Mutta silloin hyökkäsivät pikkulapset ääneensä huutaen hänen +kimppuunsa. Heidät heitettiin kuin kerät alas sohvalta, mutta he +palasivat takaisin kuin itsepäiset koiranpennut. He repivät häntä +parrasta ja pörröttivät hänen päätään ja kiipesivät sohvalle ja tekivät +kaikenlaista vallattomuutta. Kun he olivat saaneet kyllikseen leikkiä +kaikki kolme, läiskäytti luutnantti Lagerlöf käsiään yhteen ja sanoi: + +»Nyt riittää.» + +Se ei auttanut vähääkään, lapset jatkoivat peliään. He kiipesivät +sohvalle, he kimposivat kuin pallot lattialle, palasivat taas takaisin +ja huusivat ja melusivat. + +Kun tätä menoa oli kestänyt jonkun aikaa, läiskäytti luutnantti +Lagerlöf kaksi kertaa käsiään yhteen ja sanoi, että nyt leikki oli +todellakin lopussa. + +Mutta ei sekään auttanut vähääkään, vaan lapset hyökkäsivät huutaen +ja nauraen uudelleen hänen päälleen, kimposivat kauaksi lattialle ja +palasivat taas takaisin. Mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin luutnantti +Lagerlöf läiskäytti kolmasti käsiään ja sanoi, että nyt oli leikki +lopussa, kerrassaan lopussa. + +Ja samassa lapset vaikenivat ja kiipesivät kumpikin vuoteisiinsa. He +ottivat esille valkoiset tyynynsä, jotka he laskivat päänsä alle, ja +ojentautuivat nukkumaan. + +Mutta hetken kuluttua luutnantti Lagerlöf alkoi kuorsata. Ei hän +kuorsannut kovinkaan äänekkäästi, mutta sittenkin sen verran, että +molemmat lapset, joita oli opetettava pitämään ettonetta, pysyivät +valveilla. + +He eivät saaneet nousta, he eivät saaneet liikahtaa eikä puhella +keskenään, vaan heidän täytyi maata alallaan. + +He katselivat lattialla olevia räsymattoja ja tunsivat rouva Lagerlöfin +ja mamselli Lovisan vanhat leningit, jotka oli leikattu matonkuteiksi. +He katselivat kenraali Malmbergin muotokuvaa, joka riippui seinällä +kahden sotakuvan välissä, he katselivat mustetolppoa ja kynää, +hirvensarvia ja metsästyslaukkuja, miekkailuflorettia ja kuuluisaa +pyssyä, jota nimitettiin »Jäniksentappajaksi». He seurasivat silmillään +peitteen-kuvioita ja laskivat seinäpapereiden tähdet, lattian +naulanpäät ja uutimien ruudut. + +Aika kävi heistä varsin pitkäksi. + +He kuulivat iloisia ääniä ikkunan ulkopuolelta, siellä olivat isot +lapset, joiden ei tarvinnut opetella pitämään ettonetta. He söivät +karviaismarjoja ja kirsikoita ja omenanraakaleita, ja he olivat vapaita +ja onnellisia. + +Ainoan toiveensa he kohdistivat konttorikärpäseen. Sillä se surisi +lakkaamatta luutnantti Lagerlöfin kasvojen ympärillä ja melusi minkä +jaksoi. Ja jos se vain jatkoi menettelyään, niin sai se lopulta +kuitenkin luutnantin hereille. + + + + +Mamselli Broström. + + +Tämä ei tapahtunut meidän aikanamme, vaan kauan sitten, +kahdeksantoistasataakolmekymmentäluvulla. + +Karlstadin kimnasistit olivat olleet harvinaisen hiljaisia +syyslukukauden alussa. He eivät olleet panneet toimeen tappeluja +katupoikien kanssa eivätkä pitäneet muutakaan meteliä. Koko kaupunki +oli ihmeissään ja iloinen ja kiitollinen, mutta samalla tuntui hiukan +tyhjältäkin. + +Mutta kun syysmarkkinoiden aika alkoi lähestyä, kun kansaa koko +Värmlannista odotettiin saapuvaksi läänin pääkaupunkiin, niin tuntui +kimnasisteista, että heidän oli pakko ryhtyä johonkin säilyttääkseen +arvonsa. Eihän nyt ollut kysymys vain Karlstadista, vaan koko +maakunnasta. Kun asiaa oli perusteellisesti pohdittu ja monenlaisia +ehdotuksia tehty ja hyljätty, kutsuttiin eräs koulupoika, Fredrik +Sandberg nimeltään, kinmasistien puheille. + +Hän totteli tietenkin, sillä siihen aikaan ei koulupoikien auttanut +asettua kimnasisteja vastaan. He olivat koulupoikien esimiehiä, eikä +heidän olisi käynyt hyvin, jos he olisivat yrittäneet olla tottelematta +siltä taholta tullutta käskyä. + +Kun Fredrik Sandberg saapui kimnasistien luo, puettiin hänen ylleen +paita kovine kauluksineen ja röyhelöineen ja isokukalliset liivit ja +harmaat housut jalkaraksineen ja sininen, kiiltävänappinen hännystakki +ja kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja +kävelykeppi annettiin käteen ja korkea käyräreunainen savupiippuhattu +painettiin päähän. Jollei vain Fredrik Sandberg olisi ollut niin pieni, +että housut riippuivat laskoksilla ja hännystakin liepeet laahasivat +maata ja hattu painui korville, niin olisi hän ollut kaikkein komein +kavaljeeri, mikä koskaan on polkenut kaupungin katuja. + +Niin pian kuin Fredrik Sanbderg oli valmis, sai hän lähteä mamselli +Broströmin luo. + +Ja kun hän astui ullakkohuoneeseen, missä mamselli Broström asui, näki +hän mamsellin seisovan uunin ääressä ja paistavan lehikäisiä. Mamselli +ei ollut erikoisen huolellisesti puettu. Hän seisoi liivisillään ja +alushameisillaan, ja pieni koulupoika ei mielestään koskaan ollut +nähnyt tällaisia käsivarsia ja sääriä eikä tällaisia käsiä ja jalkoja +eikä tällaista, ruumista ja voimaa. + +»Nimeni on Fredrik Sandberg», sanoi hän, »ja tahtoisin nöyrimmästi +kysyä, saisinko luvan pyytää mamselli Broströmin markkinatanssiaisiin +vapaamuurarilooshiin.» + +Mamselli Broström ei kuulunut juuri hienoimpaan seurapiiriin eikä +suinkaan ollut aikonut lähteä markkinatanssiaisiin. Mutta kun noin +komea kavaljeeri kutsui hänet, niin ei hän ajatellutkaan kieltäytyä, +vaan niiasi Fredrik Sandbergille ja sanoi, että hän oli kovin +kiitollinen tästä kunniasta ja että hän suurimmalla ilolla suostui +tulemaan. + +Fredrik Sandberg oli mielissään, kun hänet oli otettu näin hyvin +vastaan, sillä olisihan voinut käydä toisellakin tavalla, ja hän juoksi +minkä ennätti kimnasistien luo kertomaan, miten kaikki oli käynyt. + +Kahdeksan päivää myöhemmin Fredrik Sandberg kutsuttiin vielä kerran +kimnasistien puheille. Hänen ylleen puettiin tärkkipaita, kaulus ja +röyhelö, soljella kiinnitetty kaulahuivi ja silkkiliivit, harmaat +housut jalkaraksineen, sininen, kiiltävänappinen hännystakki ja +kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja +kävelykeppi annettiin käteen ja korkea, käyräreunainen savupiippuhattu +päähän. Ja kun hän oli valmiiksi puettu, lähetettiin hänet vielä kerran +mamselli Broströmin hio. + +Kun hän nyt tällä kertaa astui ullakkohuoneeseen, seisoi mamselli +Broström peilin edessä ja koetteli punaista harsopukua. Hänellä oli +paljaat käsivarret ja paljas kaula, ja hän käänteli ja väänteli itseään +kärsimättömästi ja näytti olevan kauhean pahalla tuulella. + +Fredrik Sandberg katseli lihavia käsivarsia, jotka pistivät esiin +punaisesta tyllistä, ja paksuja sääriä, jotka pilkistivät lyhyiden +hameitten alta. Hän katseli tuota rotevaa ihmistä, joka oli puolta +pitempi häntä itseään ja puolta leveämpi ja puolta lihavampi. Hän +katseli hänen karheita poskiaan, jotka olivat kuparinväriset, sillä +mamselli Broström seisoi alati uunin ääressä ja paistoi lehikäisiä. +Hän katseli hänen mustaa tukkaansa, joka pörröisenä ympäröi hänen +kasvojaan, hän kohtasi verestävien silmien terävän katseen, hän kuuli +jyrisevän äänen, ja hän säikähti. Hän olisi tahtonut juosta tiehensä, +mutta kimnasistithan olivat lähettäneet hänet tänne, ja hän tiesi mitä +tottelemattomuus esivaltaa vastaan merkitsi. + +Siksi hän kumarsi mamselli Broströmille. + +»Tahtoisin nöyrimmästi kysyä», sanoi Fredrik Sandberg, »saanko tanssia +ensimmäisen valssin teidän kanssanne markkinatanssiaisissa.» + +Mamselli Broström oli tänä aamuna ollut kovin epäröivällä +katumatuulella ja ihmetellyt tokkopa hän lähtisi tanssiaisiin lainkaan. +Ehkäpä hän olisikin heittänyt tanssiaiset mielestään, jollei Fredrik +Sandberg olisi tullut pyytämään häneltä ensimmäistä valssia. + +Nyt hän tuli taas hyvälle tuulelle, kun hän oli varma kavaljeerista. Ja +hän vastasi Fredrik Sandbergille, että hän piti sitä suurena kunniana +ja kernaasti suostui tanssimaan hänen kanssaan. + +Samana päivänä tanssiaiset olivatkin, ja mamselli Broström läksi +vapaamuurarilooshiin Karlstadin asukkaiden ja markkinavieraitten +pariin. Hän astui naisten huoneen läpi tanssisaliin. Siellä hän kävi +istumaan yhdelle niistä pienistä, päällystetyistä istuimista, jotka +kiersivät huonetta. + +Mamselli Broström oli puettuna punaiseen tylliin, joka oli kauneinta +mitä hän tiesi, ja hän oli tyytyväinen itseensä. Hän huomasi kylläkin, +että ihmiset tähystelivät häntä, mutta siitä hän ei välittänyt, sillä +kun hänet nyt kerta oli kutsuttu, niin oli hänellä yhtä suuri oikeus +kuin kellä muulla tahansa tanssia markkinatanssiaisissa. Hän huomasi, +että muilla naisilla oli tuttavia, joiden kanssa he keskustelivat, +mutta siitäkään hän ei välittänyt, sillä niin pian kuin tanssimusiikki +alkoi, saivat he nähdä, että hänelläkin oli kavaljeeri, yhtä hieno kuin +kenellä muulla tahansa. + +Kun rykmentinmusiikki aloitti ensimmäisen tanssin, näki hän +tehtaankirjurien pyytävän tanssiin patruunien tyttäriä ja luutnanttien +upseerien naisia ja puotilaisten kauppiaitten tyttäriä. Jokainen +valitsi omansa ja toiset ottivat toisten omat, mutta kaikki ihmiset +alkoivat pyöriä ja hyöriä lattialla, paitsi mamselli Broström, joka +istui odottaen Fredrik Sandbergiä. + +Kimnasistit olivat ylhäällä lehterillä soittajien luona ja näkivät +mamselli Broströmin istuvan punaisessa tyllipuvussaan keskellä pitkää +seinää, jotta se, jota hän odotti, heti löytäisi hänet. + +Maaherratar kohotti lornettinsa silmälleen ja ihmetteli, kukahan istui +niin koreana ja leveänä salin pitkällä sivulla. Tehtaanpatruunien +tyttäret nyrpistivät nenäänsä hänelle, ja aatelisneidot +kummastelivat, mitenkä sellainen henkilö oli voinut tulla heidän +markkinatanssiaisiinsa, mutta mamselli Broström istui paikallaan aivan +yksin. Fredrik Sandberg ei näyttäytynyt, eikä kukaan muu lähestynyt +häntä. + +Illalliset alkoivat, ja illallisten jälkeen jatkui tanssia, ja +hienot perheet alkoivat tehdä lähtöä, ja herrat näyttivät jo hiukan +punehtuneilta, mutta mamselli Broström istui yhä paikoillaan. + +Lopulta tuli sittenkin nahkuri Grunder ja pyysi häntä polkkaan. + +»Jopa olikin aika», sanoi mamselli Broström. + +Ja hän sanoi sen niin ääneen, että hänen sanansa kuuluivat yli koko +salin, ja ne tulivat sananparreksi koko Värmlannissa. + +Nahkuri oli istunut pikkuhuoneissa kaiken iltaa ja pelannut korttia, +eikä hän tiennyt mistään, ja nyt hän tahtoi hiukan pyörähtää hänkin, +ja kaikilla muilla naisilla oli kavaljeerinsa, eikä hän aavistanut, +millaisessa mielentilassa mamselli Broström oli. + +Kun mamselli nyt nousi heittäytyäkseen hänkin tanssin tuoksinaan, +tahtoi nahkuri olla kohtelias ja ystävällinen. + +»Haluaako mamselli Broström tanssia eteen vai taaksepäin?» + +»Yhdentekevää, kunhan mennään», sanoi mamselli Broström. + +Hän sanoi sen niin ääneen, että sanat kuuluivat yli koko salin, ja ne +tulivat sananparreksi koko Värmlannissa. + +Seuraavana päivänä markkinatanssiaisten jälkeen kutsuttiin Fredrik +Sandberg taaskin kimnasistien luo. Hänen ylleen puettiin tärkkipaita +ja kaulus ja röyhelö, solkikaulahuivi ja silkkiliivit, harmaat +housut jalkaraksineen, sininen, kiiltonappinen hännystakki ja +kiiltonahkakengät. Hänen tukkansa käherrettiin, hansikkaat ja +kävelykeppi annettiin käteen ja korkea, käyräreunainen savupiippuhattu +painettiin päähän. Sitten hänet lähetettiin vielä kerran mamselli +Broströmin luo. + +Kun hän tuli hänen ullakkohuoneeseensa, seisoi mamselli niinkuin +ennenkin uuninsa ääressä paistaen lehikäisiä. Hänellä ei ollut yllään +punaista tyllileninkiä tällä kertaa, vaan hän seisoi liivisillään ja +alushameisillaan, ja koulupoika tuumi, ettei hän koskaan ollut nähnyt +tällaisia käsiä eikä jalkoja, eikä tällaisia käsivarsia ja sääriä, eikä +niin lihavaa ruumista eikä suurta voimaa. + +Sanat olivat takertua hänen kurkkuunsa, mutta kolme vaarallisinta +kimnasistia seisoi oven takana kuuntelemassa, ja Fredrik tiesi, mitä +merkitsi, jos sattuisi joutumaan esikunnan epäsuosioon. + +»Pyytäisin nöyrimmästi kysyä, oliko mamselli Broströmillä hauskaa +markkinatanssiaisissa», sanoi Fredrik Sandberg kumartaen. + +Enempää kerrottavaa ei enää ole, sillä miten Fredrik Sandberg tuli ulos +huoneesta ja yli ullakon ja alas portaita ja ulos kadulle, sitä hän ei +itsekään tiennyt, ja samoin oli laita niiden kolmen kimnasistinkin, +jotka olivat väijyneet oven takana. Eivät hekään oikein tienneet, +miten heitä autettiin portaita alas. Mutta hyväpä oli, että he olivat +matkassa, niin ettei Fredrik yksin saanut kyytiä. Sitä riitti runsaasti +sekä hänelle että toisille. + + * * * * * + +Mutta luutnantti Lagerlöf, joka kävi koulua Karlstadissa siihen +aikaan kuin tämä tapahtui, ei voinut koskaan unohtaa tätä seikkailua, +ja kun hän istui keinutuolissaan iltaisin, oli hänen tapana kertoa +sitä pikkulapsilleen. Sillä kas, olihan hän kylläkin hyvin kiltti ja +vaaraton mies, mutta häntä ilahdutti alati oikea koirankuje. + + + + +Matka Kyöpelinvuorelle. + + +Isoäidin aikana oli Mårbackassa vanha ruotumummo. Hänellä oli tapana +talvisin maata keittiössä, mutta ehkäpä hänen mielestään keittiö +ilmankin jo oli täynnä, siellä kun nukkui emännöitsijä ja viisi +palvelustyttöä, ja niinpä hän muutti nukkumaan navetan ylisille niin +pian kuin tuli kesä. + +Hän oli löytänyt mainion hyvän vuoteen. Hän pani vuodevaatteensa +vanhaan virkaheittoon rekeen, jolla monet vuodet oli ajettu valurautaa +Kymsborgin tehtaalle Bergslagenin sulatoista. + +Siinä hän nukkui rauhallisesti ja hyvin monta viikkoa, mutta eräänä +yönä hän heräsi siihen, että reki liikahti. Hän nousi istualleen ja +katseli ympärilleen. Mutta hän ei maannutkaan nykyisessä navetassa, +vaan vanhassa, joka oli rakennettu pappien aikana, ja siellä tuli valoa +ullakolle vain parista pienestä luukusta. Ulkona oli valoisa kesäyö, +mutta eukko parka oli melkein pilkkosen pimeässä eikä nähnyt mitään. + +Hän luuli vain uneksineensa, ja laskeutui jälleen pitkäkseen. Kaikki +oli hiljaista hänen ympärillään, eikä kestänyt kauan ennenkuin hän +nukahti uudelleen. + +Mutta eikö ollutkin merkillistä? Tuskin hän oli ennättänyt nukahtaa, +ennenkuin heräsi uudelleen siihen, että reki liikkui. Tällä kertaa se +ei vain nytkähdellyt, vaan se siirtyi eteenpäin lattialla. Se liukui +aivan hiljaa ja varovasti eteenpäin, ja eukko huomasi selvästi, että +siinä oli eloa. + +Ruotumummo kävi istumaan ja tarttui kiinni reen laitoihin molemmin +käsin. Hiukset nousivat hänen päässään pystyyn, ja alaleuka alkoi +vavista. + +»Vanhurskas Jumala», valitti hän, »vanhurskas Jumala, se kulkee, se +kulkee?» + +Mitenkä ihmeessä tämä saattoi olla mahdollista? Ehkäpä tällainen vanha +reki, joka oli kuljettanut valurautaa Kymsborgin ja Bergslagenin väliä +talven toisensa jälkeen, ei voinut saada rauhaa öisin, vaan pakostakin +liikuskeli hiukan öiseen aikaan. + +Mutta nyt se paransi vauhtia. Se hyppäsi epätasaisten lattiapalkkien +yli, se loikkasi heinä- ja olkikasojen poikki, ikäänkuin olisi kiitänyt +kuilujen ja äkkijyrkkien mäkien yli. + +»Vanhurskas Jumala», valitti ruotumummo, »vanhurskas Jumala!» + +Mutta ei siitä ollut apua, vaikka hän huusikin Jumalaa avukseen. Reki +ei rauhoittunut siitä, se kiiti yli koko navetan ullakon. Olihan +kesäaika, ja heinät olivat melkein lopussa, niin ettei mikään ollut sen +tiellä. + +Vihdoin se törmäsi seinää vasten ja pysähtyi äkkiä. + +Tähän se kai nyt seisahtui. Ei, ei sittenkään. Kun se oli hengähtänyt +hetken aikaa, alkoi se vetäytyä takaisin siihen nurkkaan päin, jossa +aluksi oli seisonut. + +Ruotumummo kertoi sittemmin, että ellei hän juuri samassa olisi +keksinyt, mikä rekeä vaivasi, niin hän olisi kadottanut järkensä. + +Eivät vanhat Bergslagenin matkat kummitelleet valurautareessä, vaan +aivan varmaan joku oli rasvannut sitä. + +Joku talon tai lähiseutujen noita-akka, nimiä hän ei tahtonut mainita, +oli saanut päähänsä lähteä Kyöpelinmatkalleen tässä reessä, jossa oli +mukavampi ja parempi matkustaa kuin uuniluudan tai tuvanoven selässä. + +Tuo ilkeä noita-akka ei tiennyt suinkaan, että ruotumummolla oli +tapana maata reessä öisin. Niin, miten kaikki oli käynyt, sitä hän +ei kiireessään ennättänyt edes ajatella, mutta se vain oli varma, +että reki tahtoi lähteä matkalle. Ja se otti nyt mukaansa hänet, +ruotumummon, Kyöpelinvuorelle oikean akan sijasta. + +Vanhurskas Jumala, jollei navetan seinä olisi ollut tiellä, niin hän +olisi jo ollut matkalla niittyjen poikki kirkkoa kohti. + +Reki vetäytyi yhä taaksepäin, mutta hän käsitti tietenkin, että se +peräytyi vain ottaakseen parempaa vauhtia, jotta voisi murtautua +ulos. Kunhan se vain jollakin tavalla pääsisi ulos, niin se kiitäisi +eteenpäin puitten latvojen ja vuoren harjanteitten yli. Hän saisi +lentää korkealla peilikirkkaitten järvien yläpuolella tarvitsematta +pelätä syöksyvänsä syvyyteen, ja kirkontornien ympäri hän kiertäisi +kuin naakka. Hän lentäisi Ison Kilin ja Gravin pitäjän tuolle puolelle, +mutta minne hän lopulta joutuisi, sitä hän ei tahtonut ajatellakaan. + +Vanhurskas Jumala, nyt reki hyökkäsi taas eteenpäin! Niin, kyllä +reki osaisi lentää, kunhan se vain pääsisi ilmaan. Se törmäsi vasten +seinää sellaisella vauhdilla, että hän pelkäsi seinän murtuvan. Hän +kävi pitkäkseen rekeen, jotta ei katkeaisi kahtia, kun reki lentäisi +lautaseinän läpi. + +Hirveätä ryskettä ja kalinaa se piti, mutta ajatelkaahan, seinä kesti +vieläkin! Kunpa reki vain olisi huomannut, ettei voinut päästä seinän +läpi murtautumaan, ja pysyttelisi alallaan! + +Mutta mitä vielä! Nyt se peräytyi taaskin. Se oli voideltu oikealla +voiteella, tuo reki, jossa hän makasi, ja jos se nyt yrittäisi vielä +kolmannen kerran, niin se varmasti myös onnistuisi. + +Mitäpä hän tekisi jouduttuaan noita-akkojen ja pimeyden henkien pariin? +Paljon hän oli kuullut kerrottavan heidän puuhistaan, mutta hän ei +ollut koskaan tahtonut oikein uskoa siihen. Paljon on sellaista, mitä +ei tahdo uskoa, ennenkuin itse on nähnyt, että se todellakin on totta. + +Vanhurskas Jumala, älä johdata kiusaukseen! Hänhän oli elänyt köyhänä +ja halveksittuna koko elämänsä ajan valittamatta. Mutta jos hänelle nyt +tarjottaisiin valtaa ja rahaa, niin voisiko hän vastustaa kiusausta? +Tai jos hän oppisi ne sanat, joilla parannetaan sairaita eläimiä ja +ihmisiä, tai ne, jotka antavat kasvun oraille, tai ne, jotka herättävät +nuorten rakkautta? Voisiko hän silloin vastustaa kiusausta? Niin, kunpa +hänellä vain olisi voimaa voittaa kiusaus ja säilyttää sielunsa autuus! + +Niin, nyt reki otti vauhtia kolmannen kerran. Nyt se hyökkäsi eteenpäin +niin että ilma vinkui hänen korvissaan. Ja hän sulki silmänsä, +jotta päätä ei huimaisi. Hänhän tiesi, että ennenkuin hän ennätti +silmäänsäkään räpäyttää, olisi hän jo ulkoilmassa ja lentäisi yhtä +korkealla kuin leivoset ja pääskyset. + +Kylläpä siinä nyt oli ryskettä ja kolinaa. Nyt varmaankin seinä murtui. + +Mutta Jumalan kiitos! Vahva lautaseinä ei murtunut. Reki vain meni +murskaksi. Ja varmaankin se samalla oli kadottanut matkustamishalunsa, +sillä se pysytteli aivan hiljaa paikallaan, niin että ruotumummo +saattoi kavuta ulos ja laskeutua levolle olkikasalle. + +Kun ruotumummo aamulla kertoi tästä, ja kun juttu vihdoin tuli +isoäidin korviin, tuntui se hänestä varsin omituiselta. Sillä uskoihan +hän kylläkin yliluonnollisiin seikkoihin, mutta jokin järjestys +kaikella piti olla. Eikä hän ollut koskaan kuullut kerrottavan, että +Kyöpelinvuorelle voitaisiin ajaa keskellä valoisaa kesää ja vielä +lisäksi reellä. Niinpä isoäiti läksi ullakolle tarkastamaan rekeä, ja +silloin hän huomasi, että siihen oli kiinnitetty pari pitkää köyttä. + +Ja hän kutsui luokseen renkipojan ja pari hänen toveriaan ja kuulusteli +heitä ja antoi heille aika nuhteet. + + * * * * * + +Tämä oli niinikään luutnantti Lagerlöfin koirankurijuttuja. Hän tiesi +niitä paljon useampiakin, mutta kun hän oli kertonut tämän sekä jutun +mamselli Broströmistä, oli rouva Lagerlöfillä tapana sanoa, että nyt +oli kuultu kyllin siksi illaksi, nyt piti lasten toivottaa hyvää yötä +ja mennä nukkumaan. + + + + +Bellmanin laulu + + +Puoli seitsemältä aamulla sytytti lapsentyttö takkatulen Mårbackan +lastenkamariin, ja seitsemältä piti lasten nousta vuoteistaan ja ruveta +pukeutumaan. + +Kun he olivat valmiit, noin puoli kahdeksan tienoissa, ja vaatteet +kaikessa kiireessä oli laitettu kuntoon, tuotiin keittiöstä tarjotin, +jolla oli vellilautaset kermahöysteineen sekä suuria voileipiä kotona +leivotusta näkkileivästä. Se oli päivän ensimmäinen ateria. + +Aina kahdeksaan saakka lapset istuivat läksyjään lukien suuren, mustan +pöydän ääressä, joka oli ikkunan aha. He istuivat yhä lastenkamarissa. +Sen täytyi tehdä kouluhuoneen virkaa, sillä muuta ei ollut talossa. + +Niin pian kuin kello oli lyönyt kahdeksan, paiskattiin kirjat kiinni, +päällysvaatteet puettiin ylle ja lähdettiin ulos hämärään talviaamuun. +Olipa ilma millainen hyvänsä, aina he kiiruhtivat ulos tarkastamaan, +oliko lammella luistinjäätä vai olisiko parempi laskea mäkeä +lehtikujassa, ja milloin ei muuta huvia ollut tarjona, läksivät he +navettaan katselemaan kaniineja ja telmimään paimenkoiran kanssa. + +Vähän ennen yhdeksää syötiin aamiainen, jolloin tavallisesti saatiin +munia tai ohukaisia tai paistettua silliä muhennettujen perunoiden +kera tai veririeskaa läskin ja kastikkeen kera. Aamiaista syödessä +ei istuttu pöydässä. Jokainen otti vuorostaan ruokaa ja istahti +pikkupöytien ääreen syömään. + +Kello yhdeksältä täytyi aterian päättyä, sillä silloin alkoivat tunnit. +Taaskin mentiin lastenkamariin ja luettiin, kirjoitettiin ja laskettiin +suuren, mustan pöydän ääressä aina kello kahteentoista saakka. +Pikkutytöt eivät lukeneet enää herra Tybergin johdolla, vaan he olivat +saaneet kotiopettajakseen Ida Melanozin, lukkari Melanozin vanhimman +tyttären, joka oli perinyt isänsä hyvän pään ja opetustaidon. + +Kahdeltatoista syötiin päivällinen salin pyöreän pöydän ääressä. +Joku pikkutytöistä luki rukouksen pöytään käytäessä, toinen pöydästä +noustessa. Kun he olivat syöneet, suutelivat he isää ja äitiä kädelle +ja kiittivät ruoasta. Pöydässä ei ollut koskaan hiljaista, sillä +luutnantti Lagerlöf oli ruokarattona. Merkillistä, miten hänellä aina +oli jotain puhuttavaa. Mutta vaikkapa hänelle ei olisi tapahtunut +muuta, kuin että hän oli tavannut tiellä vanhan eukon, niin osasi hän +sommitella pitkät jutut tuosta kohtauksesta. + +Yhden ja kahden välillä lasten tuli taaskin olla ulkona, mutta +tavallisesti he kiiruhtivat sisään jo ennen kahta ennättääkseen lukea +läksynsä, ennenkuin iltapäivätunnit alkoivat. + +Kahdesta neljään he istuivat koulupöydän ääressä ja neljän jälkeen +alkoivat lukea seuraavan päivän läksyjä. + +Mutta kauemmin kuin viiteen he eivät saaneet niitä lukea. Nyt heidän +oli mentävä taas ulos, ja tällä kertaa he läksivät johonkin kauempana +sijaitsevaan, oikein korkeaan kelkkamäkeen. Erääseen aikaan heillä oli +itse tallipässi ajokkaanaan, ja se vasta tuotti heille suurta iloa. + +Kun he palasivat taas sisään, seurasi mieluisa hetki. Tuli oli +sytytetty salin uuniin, ja kokoonpannulla pelipöydällä oli voita ja +leipää ja pikarillinen kaljaa. Lapsista oli kovin hauska istua tai +loikoilla takan edessä ja syödä voileipää. He juttelivat ja tekivät +suunnitteluja. Tämä olikin oikeastaan ainoa hetki, jolloin he saivat +olla yksin. + +Kun viimeinen kekäle uunissa oli hiiltynyt, sytytettiin lamppu +pyöreälle pöydälle sohvan eteen. Nyt rouva Lagerlöf piti huolta +opetuksesta ja neuvoi pikkutyttöjään ompelemaan, virkkaamaan ja +kutomaan. Hänellä oli H.C. Andersenin Sadut, ja kun hänen mielestään +työ oli sujunut hyvin, oli hänellä tapana palkaksi lukea tai kertoa +_Matkatoverista_ tai _Majakasta_ tai _Villijoutsenista_. Tuossa +kirjassa oli myöskin niin kauniita ja hupaisia kuvia. Oli melkein yhtä +hauska katsella niitä kuin kuulla itse satuja. + +Kahdeksalta syötiin illallinen, ja nyt vasta luutnantti Lagerlöf +tuli näkyviin. Siihen saakka hän oli istunut konttorihuoneessa ja +kirjoittanut suuriin tilikirjoihinsa. + +Ja nyt, koko tämän päivän jälkeen, joka oli ollut niin täynnä työtä +ja tarkoin jaettu, sai vihdoinkin olla aivan vapaa. Lapset saivat +laskea syrjään työnsä, luutnantti kävi kiikkutuoliin istumaan ja +kertoi koulupoikajuttuja, sellaisia kuin mamselli Broströmistä, tai +hän kuvaili myöskin ihmeellistä Jenny Lindiä Normana tai Rykmentin +tyttärenä ja Emilie Högqvistiä Orleansin neitsyenä. + +Tai myöskin, jollei hän ollut juttutuulella, antoi hän rouva Lagerlöfin +tai mamselli Lovisan lukea ääneen Tegnériä. Hänen mielestään ei koko +maailmassa ollut mitään niin ihanaa kuin Fritjofin satu. Kernaammin +kuin Ranskan keisari tai Venäjän tsaari olisi hän tahtonut olla tuo +lundilainen professori, joka oli laulanut Fritjofin ja Ingeborgin +rakkaudesta. Hän piti myös paljon Runebergistä ja kuunteli kernaasti +hänen eepillisiä runojaan ja Vänrikki Stoolin tarinoita. Mutta hän +ei ollut hyvillään, jos joku väitti, että suomalainen runoilija oli +Tegnériä suurempi. + +Joskus, ja se oli kaikkein hauskinta, kävi hän vanhan klaverin ääreen +istumaan ja soitti muutamia akordeja. »Tulkaa nyt, lapset», huusi hän, +»lauletaan Bellmania.» + +Pikkutyttöjä ei tarvinnut pyytää kahdesti. He ryntäsivät heti hänen +luokseen, ja sitten käytiin ilolla ja riemulla Bellmanin kimppuun. He +lauloivat aina ensin Ukko Noan ja Babylonin Joakimin. Sitten seurasi +Isä Movitz ja Kukkolan muori, laulu tanssimestari Mollbergista ja hänen +surullisesta seikkailustaan Rostockin ravintolassa. + +Luutnantti Lagerlöf takoi klaveria ja hyräili mukana, jotta +pysyttäisiin oikeassa tahdissa ja säveleessä. Mutta pikkulapset +lauloivat täyttä kurkkua. He lauloivat niin että koko talo kajahteli. + +Siinä vasta oli eloa ja iloa. Siinä oli riemua pitkän työpäivän +jälkeen. Eivät he ymmärtäneet paljoakaan siitä, mitä he lauloivat, +mutta sävelet lämmittivät heitä ja virittivät hereille väsyneet +mielet. Oi, miten kauniilta kuuluikaan, kun Ulla tanssi hepenissään, +harsoissaan ja ripsuissaan, tai kun Fredman lauloi, että maanantaihin +oli yhtä pitkä matka kuin pohjoisesta etelään! Ja saattoiko heillä +olla muuta kuin hauskaa, kun onneton Mollberg alituiseen hyppäsi +saaviin, missä kapakanemäntä säilytti lipeäkalansa, tai kun suurella +huviretkellä otettiin esille kakku, johon oli siroteltu sokeria ja +kanelia ja kilohaileja? + +Mutta parasta oli kuitenkin se, että he saivat laulaa mielensä +mukaan. Hän ei koskaan korjannut heitä. Hän ei koskaan häirinnyt +heitä muistuttamalla, että oli sellaistakin olemassa kuin sävellajin +vaihdos ja yhteislaulu. Ja he olivat varmasti vakuutetut siitä, että he +lauloivat Bellmania aivan oikein, juuri niinkuin tuli laulaa. + +Seinällä klaverin yläpuolella istui itse Karl Mikael luuttu kädessä, +ja luutnantilla oli tapana silmätä häneen ikäänkuin odottaen, että tuo +voittamaton hymyilisi hyväksyvästi hänelle. + +Mutta sattuipa nyt kerran, että vääpeli von Wachenfeldt oli saapunut +Mårbackaan. Hän istui uuninnurkassa niinkuin tavallisesti, ja mamselli +Lovisa jutteli hänen kanssaan sillä välin kuin luutnantti istui +klaverin ääressä, ja lapset hänen ympärillään lauloivat Bellmania +täyttä kurkkua olettaen, että he lauloivat aivan oikein. + +»Eikö ole merkillistä, ettei kukaan lapsista ole saanut lauluääntä?» +kuiskasi mamselli Lovisa vääpelille. + +»Eihän sille voi mitään, etteivät he ole saaneet ääntä», vastasi tämä +yhtä hiljaa. »Mutta jospa he edes käyttäisivät sävelkorvaansa!» + +»Omituista tosiaankin, kun molemmat vanhemmat ovat soitannollisia. Eikö +Wachenfeldtkin ihmettele sitä?» sanoi mamselli Lovisa huoaten. »En +käsitä, miten Gustav jaksaa kuulla heitä.» + +»Hänen korvissaan lasten laulu kuulostaa samanlaiselta kuin meidän», +sanoi vääpeli. »Hän rakastaa näitä lapsia yli kaiken.» + +»Niin, ihmisillä on tapana puhua rakkauden silmistä», sanoi mamselli +Lovisa. »Ehkäpä on olemassa rakkauden korvatkin.» + +»Se on ihan varmaa!» sanoi vääpeli von Wachenfeldt, ja hän tiesi +kylläkin, mitä sanoi. + +Yksi pikku laulajista sattui kuulemaan tuon keskustelun ja kertoi +sitten muille, mitä oli kuullut, ja se kai vaikutti siihen, että +Bellmanin laulut vähitellen vaikenivat Mårbackassa. + +Mutta kauan jälkeenpäin, koko elämän läpi, on rakkaus Bellmanin +lauluihin piillyt Mårbackan lasten sydämissä. He eivät rakasta niitä +vain niiden leikillisyyden ja surunvoittoisuuden ja hivelevän kauneuden +vuoksi, he eivät rakasta niitä vain niiden itsensä vuoksi, vaan siksi, +että pieninkin Bellmanin laulun sävel palauttaa heidän mieliinsä +muiston siitä hellyydestä, joka sulostutti heidän lapsuuttaan. + + + + +Poikia ja tyttöjä. + + +Kesällä 1866 oli tavattoman suuri joukko lapsia koolla Mårbackassa. + +Ensiksikin siellä oli. Daniel ja Johan Lagerlöf, talon omat pojat, ja +Teodor ja Otto ja Hugo Hammargren, heidän isänpuoleiset serkkunsa, +jotka vanhempineen vierailivat Mårbackassa kesäloman aikana. Edelleen +oli siellä Ernst ja Klaus Schensen, jotka olivat äidinpuoleisia +serkkuja ja niinikään viettivät koko kesänsä Mårbackassa. Mutta ei +näissä kyllin, vaan samaan seuraan saattoi lukea myöskin Herman ja +Bernhard ja Edvin Milénin, jotka asuivat naapuritalossapa samoin Adolf +Noreenin, joka asui Herrestadissa kirkon lähellä, mutta jolla oli +tapana kulkea jalan Mårbackaan pari kertaa viikossa saadakseen leikkiä +ja huvitella muitten poikien kanssa. + +Sitä paitsi oli siellä Anna ja Selma ja Gerda Lagerlöf, mutta Gerda +ei ollut vielä kuin kolmen vuoden vanha, niin ettei häntä voitu ottaa +lukuun, eivätkä Anna ja Selmakaan merkinneet mitään, kun paikalla oli +niin suuri poikaliuta. + +Sinä kesänä pojat olivat keksineet hauskemman ja onnistuneemman +ajanvieton kuin minään aikaisempana kesänä. Ensimmäisinä viikkoina he +olivat eläneet aivan tavalliseen tapaansa. He olivat poimineet marjoja +ja keinuneet kiikussa ja loikoilleet nurmella ja ampuneet jousella ja +heittäneet kiekkoa ja leikkineet juoksuleikkejä, mutta eräänä päivänä +he olivat kyllästyneet näihin kaikkiin. Heidän mielestään heillä +varmaankin oli liiaksi vapaata aikaa ja huvitusta, ja he tuumivat, että +heidän pitäisi ryhtyä johonkin vakavampaan työhön, joka voisi tuottaa +hedelmiä. + +Heidän huomionsa kiintyi pieneen metsäpalstaan, joka sijaitsi +lehtikujan yläpuolella ja jota rajoitti tie ja oja toiselta puolen ja +Åsbergin jyrkkä kallionkuve toiselta puolen. Pohjoisen puolella oli +rajana aita ja eteläpuolella syvä sorakuoppa, niin että koko alue, +joka käsitti noin kuudennentoista osan tynnyrinalaa, oli täydellisesti +eristetty muista. + +Kun pojat tutkivat sitä tarkemmin, huomasivat he, että siellä oli +runsaasti suuria kiviä ja että pääasiallisena kasvullisuutena olivat +katajapensaat, nuoret kuuset ja sanajalat. Pohjoisella kulmalla virtasi +alueen halki pieni puro, joskin se keskikesällä oli kuiva. Sen rannalla +kasvoi kuitenkin joitakin tuuheita leppiä. Åsbergin kallionkoloissa +kasvoi kallioimarretta, jota pojat pitivät suuressa arvossa,— +eteläisellä rajalla kasvoi neljä täysikasvuista kuusta ja keskellä +aluetta suuri monihaarainen mänty. Koko maapalsta tuntui olevan +koskematon, eikä siellä ollut muita asujamia kuin oravia, tikkoja ja +muurahaisia. + +Pojat arvelivat nyt, että tämän erinomaisen maapalstan pitäisi tulla +osalliseksi sivistyksen siunauksesta, ja päättivät muuttaa sinne +uutisasukkaiksi. Kaikkein ensimmäiseksi he valitsivat itselleen +asuinpaikat. Teodor Hammargren, joka oli kuudentoista-vuotias ja +koko yrityksen johtaja, otti haltuunsa korkean kalliopaaden, joka +kohosi ilmaan kuin torni ja jonka harjalta oli komea näköala yli koko +siirtolan. Daniel Lagerlöf, joka oli viidentoista vanha ja lähinnä +Teodoria sekä iältään että arvoltaan, otti omakseen nuo neljä suurta +kuusta sekä kauniin kallioseinän niiden takaa. Johan Lagerlöf ja Otto +Hammargren, jotka olivat erittäin hyvät ystävät ja koulutoverit, +päättivät asua yhdessä ja valitsivat pohjoisimman alueen, missä oli +kuivunut puro ja lepikkö. Ernst Schensen, joka oli vain kahdentoista +vuoden vanha, tyytyi kömpelöön kivipaateen, josta muiden mielestä ei +voinut olla mitään iloa. Hänen veljensä Klas, joka oli vain pikku +poika, valitsi myöskin kivipaaden, mutta toisten mielestä hänen osansa +oli paljoa parempi kuin veljen, sillä hänellä oli läheisyydessään +varjostava leppä. Hugo Hammargren pyysi omakseen suuren männyn, eikä +kukaan sitä kadehtinut häneltä. Herman Milén, joka oli kymmenen vuoden +vanha, etsi itselleen suuren, kaatuneen kuusen, joka rötkötti maassa +juuret pystyssä ja runko täynnä oksia. Hänen pienet veljensä Bernhard +ja Edvin, jotka olivat kaksoset ja vain kahdeksan-vuotiaat, olivat +jäädä aivan osattomiksi, mutta lopulta heille annettiin kuusenkanto +kummallekin. Adolf Noreen ei ollut sinä päivänä Mårbackassa käymässä, +ja siitä syntyi hirveä mellakka, kun hänkin tahtoi saada osansa +saaliista, sillä kaikki sopivat paikat oli jo varattu. Kaikeksi onneksi +Teodor Hammargren keksi häntä varten pengermän itse vuorelta, ja siten +siitä hädästä päästiin. + +Mutta jos Anna ja Selma olivat toivoneet saavansa myöskin asuinpaikan +uutisasutuksella, niin pettyivät he pahasti. Hehän olivat vain tyttöjä, +ja tuskinpa kukaan pojista tuli edes ajatelleeksi, että hekin olisivat +tahtoneet päästä mukaan. + +Pojilla oli kauhean hauskaa uutisasutuksellaan. Teodor Hammargren +kantoi sammalia torniinsa, jotta hän sai mukavan istuinpaikan, ja +rakensi kiviportaat, joita myöten hän saattoi mukavasti kulkea ylös +ja alas. Daniel Lagerlöf raivasi maata kuusten ja kallioseinän +välistä ja rakensi itselleen pienen salin, jossa oli sammalpeitteisiä +kivipenkkejä kolmella sivulla, ja siitä tulikin hauskin kaikista +näistä laitteista. Johan ja Otto rakensivat lepikkoonsa puoliympyrän +muotoisen turvesohvan. Ernst Schensen hankki itselleen leveän +sammalpenkin, jonka selkänojana oli kivipaasi, mutta hänen veljensä +Klas oli laiskuri ja hän ojentautui pitkäkseen katajapensaan alle eikä +viitsinyt kerätä kiviä eikä sammalia penkkiä varten. Hugo Hammargren +oli kerjännyt joitakin lautapalasia luutnantti Lagerlöfin nikkarilta +ja naulasi ne mäntyyn, joten hänellä oli mainio istuinpaikka. Adolf +Noreen laittoi sammalvuoteen kalliopengermälleen, ja hänen oli mainion +mukava siellä, kiivettyään ensin korkealle paikalleen. Herman Milén oli +kaivanut luolan puunjuuren alle, ja yksinpä pienet kaksosetkin olivat +levittäneet hiukan sammalta kantojensa päihin. + +Mutta Anna ja Selma, heillä ei ollut mitään, mihin rakentaa ja +järjestää. He kulkivat aivan yksin, kartanolla eivätkä tienneet miten +huvitteleida. + +Pojilla oli yhä hauskempi sen mukaan kuin heidän yhteiskuntansa +kehittyi. He alkoivat pian kaivata järjestettyä hallitusta ja +oikeudenkäyttöä, ja he valitsivat Teodor Hammargrenin korkeimmaksi +johtajakseen ja tuomarikseen. Daniel Lagerlöfistä tuli rahapajan +johtaja, ja hän kirjoitti paperirahoja, Johanista tuli nimismies ja +Otto Hammarströmistä neljännesmies. Ja kun he olivat saaneet rahaa +liikutellakseen, alkoivat he ostaa ja myödä kiviä ja soraa ja sammalia +ja multaa. Ja jotkut tekivät hyviä kauppoja ja rikastuivat, mutta Hugo +Hammargren ja Herman Milén olivat oikeita tuhlareja ja anastivat sitä +paitsi kiviä toisten maalta, niin että nimismiehen täytyi panna heidät +arestiin vanhaan pajaan, joka oli aivan lähellä tien vieressä. + +Mutta Anna ja Selma, he kulkivat aivan yksin kotikartanolla. Ja Anna +Lagerlöf sanoi, että ensi kerralla, kun pojat pyytäisivät häntä +virkkaamaan heille pallon, kieltäytyisi hän sitä tekemästä, eikä +auttaisi heitä nekkujen keitossakaan. Mutta Selma Lagerlöf, joka oli +vain seitsemän vuoden vanha, ei tiennyt mitä hän keksisi poikien +harmiksi, mutta ei hän missään tapauksessa aikonut sallia heidän +kuljettaa soraa pienillä vaunuillansa. + +Elämä siirtolassa kävi niin jännittäväksi, että pojat väittivät yhtenä +miehenä, ettei heillä ollut koskaan ollut niin hauskaa. Niinpä heillä +oli tapana pitää kokouksia valtion asioista. Ja he päättivät perustaa +teitä ja rakentaa suuren kivisillan ojan yli, joka erotti siirtolan +ulkomaailmasta. Ja työ oli suoritettava siten, että kaikki pojat, jotka +olivat yli kahdentoista vuoden vanhat, rupeaisivat kivenhakkaajiksi ja +perkaajiksi, ja kaikki pienet pojat kantaisivat soraa. Mutta sitten +kävikin ilmi, etteivät Hugo Hammargren ja Herman Milén tahtoneet ottaa +osaa työhön, ja siitä seurasi monenlaisia vakavia selkkauksia. Hugoa +ja Hermania pidettiin yhteiskunnan hylkyinä, jotka eivät välittäneet +laeista ja määräyksistä. He eivät pelänneet edes pajaakaan, niin ettei +ymmärretty mihin keinoihin ryhtyä heitä vastaan. + +Mutta Anna ja Selma, he kulkivat kotikartanolla ja koettivat huvikseen +ampua poikien hylkäämillä jousilla ja heittää heidän kiekkojaan. Ja +he väittivät, että heillä oli yhtä hauska kuin talvella, jolloin +kaikki pojat olivat koulussa. Ja Anna lupasi, ettei kukaan pojista +enää koskaan saisi nähdä hänen suurta nukkeansa, jonka hän oli saanut +tädiltään ja joka oli kyynärän pituinen ja jolla oli sukat ja kengät ja +korsetti ja krinoliini ja oma vuode ja vuodevaatteet ja tyynyt ja oma +vaatekirstu ja kaikkea, mitä vain saattoi kuvitella mielessään. + +Mutta siirtolassa yhteiskuntaelämä kehittyi yhä rikkaammaksi. Ja eräänä +kauniina päivänä ehdotti joku kokouksessa, että sinne oli perustettava +ravintola. + +Ehdotus hyväksyttiin, ja rahapajan johtaja, Daniel Lagerlöf, valittiin +ravintolan isännäksi, siksi että hänellä oli suurin asunto. + +Mutta uudesta ravintoloitsijasta oli kai vaivalloista tyydyttää +asiakkaittensa kotitekoisen sokerijuoman ja vattujen ja +omenaraakaleitten ja kallioimarteen tarvetta. Äkkiä hänen mieleensä +muistui, että hänellä oli kaksi sisarta. + +Hän läksi heti kartanolle ja löysi heidät lammen rannalta, missä he +uittivat poikien veneitä ja keskustelivat keskenänsä siitä, etteivät +he koskaan enää leikkisi poikien kanssa, ei, he eivät loisi enää +silmäystäkään heihin. + +»Te saatte tulla uutisasutukselle, tytöt, ja ruveta tarjoilijattariksi +minun ravintolaani», sanoi heidän veljensä. + +Ja Anna ja Selma antoivat veneiden purjehtia minne ne mielivät. He +eivät puhuneet sanaakaan siitä, että heidät oli unohdettu ja heitetty +yksiksensä. He seurasivat vain poikien siirtolaan ja olivat onnellisia +ja autuaita. + + + + +Vanha sotilas. + + +Eräänä kauniina syysiltana Mäki-Kaisa, joka ei ollut enää lapsentyttönä +Mårbackassa, vaan elätti itseään kankurina, kulki metsässä. + +Hänen oli määrä mennä metsäharjanteella olevaan torppaan, jossa hän oli +syntynyt, toimittamaan erästä luutnantti Lagerlöfin asiaa, ja koska +hän yhä oli pienen Selma Lagerlöfin hyvä ystävä, oli hän ottanut tämän +mukaansa retkelle. + +Heillä ei ollut kiirettä. He söivät puolukoita, joita kasvoi tien +varrella, he katselivat ihmetellen koreita kärpässieniä, ja he +keräsivät esiliinoihinsa kauniita sammalia viedäkseen ne kotiin +ja saadakseen oikein kaunista täytettä sisäikkunoiden väliin +lastenkamariin. Mäki-Kaisa oli iloinen, kun hän taaskin sai kulkea +metsässä, missä hän tunsi joka mättään ja kiven. + +Kun he vihdoin saapuivat risukko-aidalle, joka ympäröi torpan aluetta, +ja aikoivat kiivetä jalkaportaan yli, sanoi Mäki-Kaisa: + +»Muistahan, Selma, ettet puhu sodasta isän kuullen.» + +Pikku tyttö hämmästyi suuresti. Hän tiesi, että Mäki-Kaisan isä oli +ollut sotilas ja että hän oli taistellut Leipzigissä Napoleonia +vastaan, mutta hän ei olisi koskaan voinut aavistaa, ettei siitä saisi +puhua hänen kanssaan. + +»Miksikä en saa puhua hänen kanssaan sodasta?» kysyi hän. + +»Siitä ei saa koskaan puhua sellaisten kanssa, jotka ovat olleet +oikeassa sodassa», selitti Mäki-Kaisa. + +Pikku tyttöä ihmetytti yhä enemmän. Hän ajatteli Frithiofia ja +Hjalmaria ja Hektoria ja kaikenlaisia vanhoja jumalia ja sankareita, +joista hän oli lukenut satukirjoissaan, ja hänen päänsä meni aivan +pyörälle. + +He tulivat nyt torppaan, ja siellä istui Mäki-Kaisan isä lieden +reunalla ja lämmitteli selkäänsä takkaa vasten. Hän oli vanhan ajan +miehiä, sen huomasi siitäkin, että hän käytti sellaisia housuja, +jotka ulottuivat vain polviin saakka, eikä hänellä ollut saappaita, +vaan matalat kengät. Hän oli pitkä ja laiha, kasvot olivat karheat ja +ryppyiset, ja yllään hänellä oli tavattoman likaiset lammasnahkaturkit, +mutta oikeastaan ei hän näyttänyt sen merkillisemmältä kuin muutkaan +talonpoikaisukot. + +Mutta koko ajan, heidän ollessaan tuvassa, pikku tyttö tuijotti vain +ukkoon, joka ei sallinut toisten puhua sodasta hänen kuultensa. Itse +hän ei tiennyt mitään sen hauskempaa kuin kuulla puhuttavan sodasta tai +lukea sotakertomuksia. Sääli, ettei hän saanut kysyä ukolta kaikkea, +mitä tämä sodassa oli kokenut. + +Hän ei uskaltanut puhua eikä vastata istuessaan tuvassa. Hän tiesi, +että jos hän avaisi suunsa, niin hän vahingossa sanoisi jotain sodasta, +ja voisihan silloin sattua, että vanha sotilas löisi hänet hengiltä. + +Ja istuttuaan siinä ja katseltuaan häntä hetken aikaa alkoi tyttösestä +tuntua, että ukko näytti kovin peloittavalta. Olipa se tosiaankin kovin +omituista, ettei hänen kanssaan saanut puhua sodasta. Varmaankin siinä +piili jotakin kaameaa, jota hän ei ymmärtänyt. Hän tunsi sielussaan, +että tuo ukko oli vaarallinen. Hän tahtoi vain päästä pois hänen +luotaan. Hän oli valmis karkaamaan ulos tuvasta. + +Hänen levottomuutensa vain yltyi, ja kun Mäki-Kaisa vihdoin oli valmis +lähtemään ja he saivat sanoa hyvästi, niin pikku tyttö pelkäsi aivan +kauheasti vanhaa miestä. + +Mutta jos hän olisi ollut muitten vanhojen sotamiesten kaltainen ja +sanonut, että sota oli parasta maailmassa, ja kehunut tappaneensa +sadoittain ihmisiä ja polttaneensa kyliä ja kaupunkeja, niin pieni +tyttö ei olisi pelännyt häntä vähääkään. + + + + +Toivon maa. + + +Siellä oli Lontoon Lassi ja Pariisin Sven ja Wienin Magnus ja Pragin +Jussi ja Berliinin Pekka ja Maggebysäterin Olli ja tallirenki ja +renkipoika. + +Mutta Lontoon Lassi ja Pariisin Sven ja Wienin Magnus ja Pragin Jussi +ja Berliinin Pekka eivät olleet mitään ulkomaalaisia, vaan Mårbackan +päivätyöläisiä. Mutta asianlaita oli sellainen, että luutnantti +Lagerlöf oli piloillaan nimittänyt torppansa Euroopan suurimpien +kaupunkien mukaan. + +Lontoon Lassi ja Wienin Magnus olivat kaiken päivää kyntäneet navetan +takaista peltoa. Pariisin Sven oli ruokkinut lehmiä ja sillä välin +auttanut perunamaalla, mutta Berliinin Pekka ei ollut tehnyt mitään. +Hänen selkäänsä oli särkenyt, niin ettei hän voinut tehdä työtä, ja hän +oli lähtenyt kartanoon vain huviksensa. Tallirenki oli mennyt talliin +ruokkoamaan hevosia ja sillä välin hän oli pilkkonut puita. Renkipoika +oli lähtenyt perunamaalle. Maggebysäterin Olli ei ollut lainkaan ollut +talon töissä. Hän oli vain lähtenyt Mårbackaan ostaakseen nelikollisen +ruista. + +Oli syksy ja ilma kolea, mutta nyt oli illallislevon aika puoli viiden +ja yhden välillä, ja kaikki olivat kerääntyneet renkitupaan. Ja heidän +saappaansa olivat savisia ja vaatteet kosteat, ja miehet happamet ja +tyytymättömät. + +He sytyttivät tulen takkaan ja kävivät sen ympärille istumaan. +Lontoon Lassi, jolla oli suurin torppa ja joka oli reippain kaikista +työläisistä, kävi istumaan hakkuupölkylle tulen eteen, ja Wienin +Magnus, joka oli miltei yhtä hyvä työntekijä kuin Lontoon Lassikin, +kävi hänen viereensä kolmijalkaiselle suutarintuolille. Pariisin +Sven, joka arveli olevansa yhtä hyvä kuin kuka muukin, vaikka hänen +pitikin työskennellä navetassa, kävi istumaan itse liedelle selkä +tuleen päin käännettynä välittämättä siitä, että hän riisti toisilta +lämmön. Pragin Jussi istui toisella suutarintuolilla, ja Berliinin ukko +istui sahapölkyllä toisten takana. Tallirenki istui vuoteen reunalla +heilutellen jalkojaan, renkipoika oli kiivennyt höyläpenkille, ja +Maggebysäterin Olli istui oven suussa punamultatynnyrillä nojaten +jalkansa vastaostettua ruisvakkaa vasten. + +Lontoon Lassi ja Wienin Magnus ja Pragin Jussi ja Pariisin Sven +avasivat eväspussinsa ja ottivat esille kukin ruisleipäpalansa, +jonka keskellä oli voinokare. Sitten he ottivat esille puukot, jotka +riippuivat nahkatupessa nahkaesiliinojen alla, pyyhkäisivät he +housuihinsa, levittivät voin leivälle, leikkasivat palan toisensa +jälkeen, haukkasivat ja söivät kaikessa rauhassa. Renkipoika +lähetettiin keittiöön hakemaan illallista itselleen ja tallirengille. +Hän palasi takaisin matkassaan kaksi ruisleipäpuoliskoa, kaksi +voikimpaletta ja kaksi viipaletta maitojuustoa. Mutta Berliinin +Pekalla, joka sinä päivänä ei ollut talon työssä, ei ollut eväspussia +mukanaan, ja Maggebysäterin Ollilla, joka oli tullut sinne ostamaan +ruista, ei ollut evästä liioin, ja he istuivat ja vilkuivat vain +toisiin, jotka söivät. + +Tuli räiskyi ja paloi takassa, ja lämpö alkoi levitä ympärille, +ja märät vaatteet kuivuivat, ja savikimpaleet irtaantuivat +pikisaumakengistä. + +Kun voileivät oli syöty, niin Lontoon Lassi ja Wienin Magnus ja +Pariisin Sven ja Pragin Jussi ja renki ja renkipoika ottivat kaikki +yhtenä miehenä pienet tupakkarullat esille housuntaskuista. Ja tässä +suhteessa ei Berliinin ukon tarvinnut jäädä toisista jäljelle, vaan +hänelläkin oli rullansa niinkuin kaikilla muilla. Mutta Maggebysäterin +ukolla ei ollut edes tupakan sirua taskussaan. + +Taaskin he ottivat puukkonsa esille, leikkasivat palan tupakkaa, +laskivat sen nahkaesiliinalleen ja hienonsivat sen. Sitten he etsivät +esille lyhyen piipunnysän, joka myöskin oli pistetty esiliinan alle, ja +täyttivät sen. + +Lontoon Lassi otti tulitikun lattialta ja sytytti sen uunista. Sitten +hän sytytti oman piippunsa ja ojensi tikun Wienin Magnukselle. Wienin +Magnus ojensi sen Pariisin Svenille, Pariisin Sven Pragin Jussille, +Pragin Jussi Berliinin Pekalle, joka istui sahapölkyllä hänen takanaan. +Berliinin Pekka nojautui eteenpäin, jotta hän saattoi antaa tulta +tallirengille, tallirenki sytytti piippunsa ja piteli palavaa tikkua +kädessään, kunnes renkipoika tuli permannon poikki sitä hakemaan. +Maggebysäterin Olli ei tietenkään tarvinnut tulta, kun hänellä ei ollut +piippua eikä tupakkaa. + +Toiset olivat nyt lämminneet ja kylläiset, ja maailma alkoi näyttää +hauskemmalta heidän mielestään. + +Maggebysäterin Olli oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, ja hänen +jäsenensä olivat luuvalon turmelemat, niin että sormet olivat käyrät +kuin koukut ja pää oli painunut toista hartiaa kohti. Hänen selkänsä +oli kumara, ja näkö heikko, ja toinen jalka oli liian lyhyt ja ruumiin +voimat olivat kehnot, ja järki ei ollut kehuttava sekään. Hän oli ruma +ja hampaaton, viimeisenä puolena vuotena hän ei ollut kammannut eikä +pessyt itseään, ja parrassa leuan alla oli oljenkorsia ja tikkuja. + +Hänellä oli pieni torppa kaukana metsässä, mutta hän ei ollut koskaan +ollut reipas työntekijä eikä hänen ollut koskaan onnistunut estää +köyhyyttä tunkeutumasta tupaan. Hän oli aina ollut tyytymätön ja nyreä, +eikä hänellä ollut koskaan ollut ystäviä. + +Sillä välin kuin tupakansavu tuprusi toisten piipuista täyttäen ilman, +sanoi hän ikäänkuin itseksensä: + +»Minun on ollut vaikea ja ikävä koko elinaikani, mutta nyt olen +kuullut, että on olemassa maa, joka on nimeltään Amerikka, ja sinne +minä tahdon lähteä.» + +Toiset istuivat mieluisissa mietteissään. He eivät vastanneet hänelle +mitään. + +Mutta Maggebysäterin Olli jatkoi: + +»Kas, Amerikassa on sellaista, että jos siellä kepillä iskee vuoreen, +niin vuotaa viina suuhun. Ja sen maan minä tahdon nähdä ennen +kuolemaani.» + +Toiset eivät sanoneet suuriakaan. He istuivat ääneti, katselivat +suoraan eteensä ja hymyilivät. + +Mutta Maggebysäterin Olli ei hellittänyt. + +»Ei kukaan voi pakottaa minua elämään täällä kotona ikävyydessä ja +kurjuudessa, kun kerta tiedän, että on olemassa maa, missä vuoret ovat +täynnään viinaa.» + +Toiset eivät vieläkään sanoneet mitään, mutta ei ainoakaan +Maggebysäterin Ollin sanoista mennyt hukkaan. + +»Siellä on puissa kultaiset lehdet», sanoi kurja ukkorähjä. »Siellä ei +tarvitse tehdä päivätöitä herraskartanoon. Menee vain metsään ja ottaa +sylillisen noita lehtiä, ja sitten voi ostaa mitä vain mieli tekee. +Totta totisesti, sinne minä muutan, niin vanha kuin olenkin.» + +Heille tuli niin hyvä mieli, kaikille, jotka istuivat renkituvassa. He +näkivät silmiensä edessä tuon maan, jossa saattoi laskea viinaa suoraan +vuoresta ja poimia kultarahoja puista. + +Mutta sitten soi vellikello, ja illallisloma oli lopussa. + +Silloin heidän täytyi lähteä taas ulos kosteaan ja koleaan ilmaan. +Lontoon Lassi läksi kyntämään, ja Wienin Magnus seurasi hänen mukanaan +samantapaiseen työhön. Pariisin Sven ja Pragin Jussi ja renkipoika +menivät perunanottoon. Berliinin Pekka läksi kotiinsa, tallirengin oli +määrä pilkkoa puita illaksi ja Maggebysäterin Olli vaelsi metsään päin +ruissäkki selässään. + +Mutta ei kukaan heistä näyttänyt yhtä happamelta kuin puolentuntia +sitten, vaan heidän silmissään oli vähäinen valonsäde. + +Sillä he arvelivat kaikki, että oli hyvä tietää — niin, vaikkapa sinne +olikin niin pitkä matka, etteivät he koskaan voineet sinne päästä, +niin oli sittenkin hyvä tietää, että oli olemassa maa, missä kohoaa +viinavuoria ja kasvaa kultametsiä. + + + + +Kuoreitten aika. + + +Mårbackan itäpuolella on metsäinen harjanne, ja harjanteen itäpuolella +pieni järvi, nimeltä Gårdsjön. Siinä järvessä taaskin elää kala, jota +nimitetään kuoreeksi. Se on parin tuuman pituinen, sinisenvalkea ja +niin ohut, että se on miltei läpinäkyvä. + +Vaikka se onkin niin pieni, on se syötävä, ja siihen aikaan, jolloin +luutnantti Lagerlöf asui Mårbackassa ja kaikki oli paljoa parempaa kuin +nykyään, saatiin kuoreita järvestä suurin joukoin. Niiden kutuaika on +keväällä, heti kun jäät ovat irtautuneet rannasta, ja siellä, missä +kuoreita sattui olemaan, voitiin niitä ammentaa kauhalla tai ämpärillä +järvestä. Eipä kukaan tainnut viitsiä nähdä niin paljon vaivaa +kuoreista, että olisi ruvennut niitä haavilla nostamaan. + +Kuoreita ei koskaan pyydetty eikä kaupiteltu muulloin kuin kutuaikana +keväällä. Siksipä oli oikea keväänenne, kun joku Gårdsjön kalastajista +tuli Mårbackan keittiöön tuoden ensimmäiset kuoreet. Ja mies tiesi +itsekin, että hänellä oli tervetullutta tavaraa matkassaan. Hän +nosti reippaasti keittiönoven salvan, sillä lukkoa ja avainta ei +siihen maailman aikaan ollut olemassa, ja astui sisään rohkeana, +melkein uhmaavana. Hän ei pysähtynyt ovensuuhun, niinkuin hänellä +muulloin oli tapana tehdä, hän ei tervehtinyt eikä odottanut, että +joku tiedustelisi, mitä asiaa hänellä oli. Hän astui pitkin askelin +keittiön pöydän luo ja laski siihen pienen mytyn, joka oli kääritty +siniruutuiseen pumpulihuiviin. + +Kun se oli tehty, vetäytyi hän ovensuuhun ja seisoi siinä sitten pää +ylpeästi takakenossa ja odotti, mitä seuraisi. + +Jollei keittiössä ollut muita kuin emännöitsijä ja palvelustytöt, niin +sai hän kyllä seisoa siinä rauhassa pitkän aikaa, sillä he eivät, +tahtoneet näyttää uteliailta eikä kärsimättömiltä. Mutta jos sattui +niin hyvin, että luutnantti Lagerlöfin pikkutytöt olivat läsnä, +hyökkäsivät he heti esiin, avasivat pumpulihuivin ja tutkivat mitä +siinä oli. He löysivät huivin pohjalta pienen posliinilautasen, jota +reunusti sininen maisema ja jonka he olivat nähneet jo monet vuodet. +Keskellä lautasta oli pieni kasa kuoreita, noin neljä-, viisikymmentä +kalaa, enempää siinä tuskin saattoi olla. + +Kuore on hyvänmakuinen kala, jos se valmistetaan oikein, mutta +sittenkään ei sen syömistä pidetä oikein hienona. Muissa seudun +herraskartanoissa sitä pidettiin köyhäin ruokana, mutta niin ei +koskaan ollut laita Mårbackassa. Luutnantti Lagerlöf oli niin harras +kalanystävä, että hän ei juuri muuta halunnutkaan syödä kuin kalaa +vuodet umpeensa. Ja kun mateen kutuaika oli päättynyt helmikuussa, oli +hänen täytynyt tyytyä sellaisiin kaloihin kuin lipeäkalaan, kuivattuun +haukeen, suolattuun loheen, suolasiikaan, suolaiseen muikkuun, +puhumattakaan suolaisesta sillistä. Joka päivä hän puheli siitä, eikö +kuoreiden aika jo pian tulisi. + +Pikkutytöt olivat siis oppineet pitämään kuoreita kunniassa, ja he +tulivatkin kovin iloisiksi nähdessään, mitä lautasen pohjalla oli. He +huusivat emännöitsijää, ja he huusivat palvelustyttöjä. Heidän täytyi +tulla katsomaan. Täällähän oli kuoreita. Lassi oli tuonut kuoreita. +Eikö se ollut hauskaa? Eikö ollut merkillistä? + +Ja keittiössä nousi suuri ja yleinen ilo. Emännöitsijä läksi heti +ruokahuoneeseen ja levitti suuren voileivän kalaukolle, jotta tämä +ymmärtäisi olevansa tervetullut, ja ojentaessaan hänelle voileivän +alentui hän siinä määrin, että kysyi näyttikö tulevan hyvä kalavuosi. +Mutta kalastaja seisoi siinä topakkana ja itsetietoisena, sillä tämä +oli hänen suuri kunniapäivänsä, ja ylimielisyydessään hän alkoi laskea +leikkiä emännöitsijän kanssa ja sanoi, että näytti tulevan niin paljon +kuoreita, ettei luutnantti Lagerlöf jaksaisi ostaa niitä kaikilla +rikkauksillansa. + +Mutta nyt mamselli Lovisa oli ruvennut ihmettelemään, mitähän tuo +puheensorina oikein tiesi, ja hän avasi ovensa ja tuli keittiöön. + +Mutta niin pian kuin hän näki kalastajan ja kuorelautasen, huudahti +hän: »Voi, hyvä Jumala, joko tuo kurjuus taas alkaa!» + +Pikkutytöille oli suuri pettymys, ettei Lovisa-täti ottanut osaa +yleiseen iloon. Mutta kyllä hänkin käsitti asian tärkeyden, sillä hän +kuiskasi jotain emännöitsijän korvaan, ja emännöitsijä hymyili ja +nyökkäsi myöntävästi. + +Sitten varoitettiin sekä lapsia että palvelijoita kertomasta luutnantti +Lagerlöfille, että kuoreita oli saapunut taloon. Niiden piti tulla +yllätyksenä illallispöytään. + +Kun kolme pikkutyttöä käsitti mistä oli kysymys, tulivat he vielä +entistäänkin onnellisemmiksi. Sillä isä oli heidän paras ystävänsä +ja leikkitoverinsa, ja he soivat hänelle kaikkea hyvää. He näyttivät +nyt kovin tähdellisiltä ja toimeliailta eivätkä tahtoneet millään +ehdolla poistua keittiöstä. He pyysivät saada perata kalat. He tiesivät +jo entuudestaan, miten se oli tehtävä. Yhdellä veitsen sipaisulla +leikattiin pää poikki, toisella vedettiin sisälmykset pois, ja sillä +se olikin tehty. Kuore oli niin pieni, ettei sillä ollut suomuja eikä +pistäviä ruotoja niinkuin muilla kaloilla. Eikä pyrstöevää saatu ottaa +pois. Jos leikkasi pyrstöevän pois, oli se merkkinä siitä, ettei +lainkaan ymmärtänyt, miten kuoretta oli käsiteltävä. + +Kun kuoreet oli perattu, otti emännöitsijä ne haltuunsa, mutta +pikkutytöt eivät päästäneet niitä näkyvistään, vaan seurasivat niiden +valmistusta. Ne huuhdeltiin vedessä, ne kastettiin jauhoihin ja +pantiin sitten paistinpannulle. Mutta kuoreita ei saanut vain heittää +pannulle ja paistaa miten hyvänsä. Pikkukalat olivat levitettävät +pannun pohjalle ja asetettavat hyvin lähekkäin. Emännöitsijä latoi +kärsivällisesti kalan toisensa viereen, yhden kerroksen kerrallaan, ei +ainoakaan saanut joutua toisen päälle. + +Sitten pikku kuoreita paistettiin niin kovasti, että ne riippuivat +toisissaan muodostaen kokonaisen kakun, ja emännöitsijä käänsi ne +kaikki yhdellä kertaa pannukakkulapiollaan. Kun ne olivat paistetut +toiseltakin puolelta, jotta ne olivat ruskeita ja kovia kuin tikut, +otti hän kovan, pyöreän kauraleivän, laski sen kalojen päälle ja käänsi +pannun nurin, jotta kalat joutuivat leivälle. Siten hän ei käsitellyt +koskaan muita kaloja kuin kuoreita, ja hän sanoi lapsille, että näin +oli vanharouva aina tehnyt. Ja vanhanrouvan aikana tuotiin leivällä +jokaisen eteen pöytään tuollainen kuorekakku, sillä silloin ei ollut +niin runsaasti lautasia kuin nykyään. + +Koko ajan kuoreita paistettaessa olivat pikkutytöt peloissaan, että +luutnantti Lagerlöf sattuisi tulemaan keittiöön, niin että hän näkisi +ne. Kesken kaikkea yksi heistä juoksi eteiseen ja raotti hiukan salin +ovea nähdäkseen, istuiko luutnantti kaikessa rauhassa keinutuolissaan +lukien Värmlannin lehteä. Ja kun hän nousi paikaltaan lähteäkseen +tavalliselle iltakävelylleen, olivat tyttöjen sydämet pakahtua pelosta. +Entä jos hänen mieleensä juolahtaisi mennä keittiön kautta! Entä jos +hän haluaisi sanoa jonkun hyvän sanan vanhalle emännöitsijälle! + +Kun heidän vihdoin oli käytävä istumaan salin pyöreän pöydän ympärille +illallista syömään, niin oli kolmen pikkutytön melkein mahdotonta pysyä +vakavana. Kun he vain vilkaisivat isäänsä, alkoivat he tyrskiä. Ja +pahinta oli nuorimman, jonka piti lukea pöytärukous. Kesken rukousta +tirskui aivankuin varpunen, joka keksii kauranjyvän, ja luutnantti +aikoi juuri kysyä, mikä häntä vaivasi, kun hän kaikeksi onneksi huomasi +pienellä vadilla kuoreita oman lautasensa vieressä. + +Silloin luutnantti Lagerlöfin kasvot kirkastuivat ylt'yleensä. »Jumalan +kiitos, että olemme saaneet taaskin ruokaa taloon!» sanoi hän, ja hän +tarkoitti täyttä totta, sillä liha ja läski ei ollut hänen mielestään +ruokaa, vaan ainoastaan kala. + +Mutta lapset purskahtivat suureen nauruun kaiken itsehillitsemisen +jälkeen, ja luutnantti heristi heille sormea ja pudisti päätä. »Niin, +niin, te veitikat! Senkö vuoksi te olette juosseet täällä edestakaisin +kaiken iltaa, niin etten ole saanut lukea lehteä?» + +Sitten seurasi kovin hilpeä illallisateria. Luutnanttihan oli +enimmäkseen aina puhelias ja hyvällä tuulella, mutta kun hän tuli +iloiseksi jostakin, oli hän aivan vastustamaton. Silloin hän kertoi +niin paljon hullunkurisia vanhoja juttuja, että koko pöytäseuran oli +pakko kiemurrella naurusta. + +Kuoreita ei ollut sen enempää, kuin että hän olisi hyvin voinut yksin +syödä ne suuhunsa, mutta sydämen hyvyydessään hän jakoi muillekin +näitä herkkuja, niin että rouva Lagerlöf ja mamselli Lovisa ja +kotiopettajatar ja kaikki kolme pikkutyttöä saivat pari kalaa mieheen. +Ja kaikkien täytyi myöntää, että oli suorastaan ihme, miten hyvältä +noin pieni kala saattoi maistua. + +»Niin, eikö maistukin hyvältä, Lovisa?» sanoi luutnantti sisarelleen, +sillä hän tiesi, että tämä piti yhtä paljon liharuoasta kuin hän itse +kalasta. + +Yksinpä mamselli Lovisankin täytyi myöntää, että olivathan ne hyviä +näin kerran syödessä, ennenkuin oli ennättänyt saada niitä liikaa ‒ ‒ ‒ + +Mutta kun luutnantti kääri kokoon lautasliinansa ja aikoi nousta +pöydästä, sanoi hän vallan juhlallisesti: »Muistakaa nyt kaikki +lapset, mitä minä sanon, ei edes kuningaskaan Tukholman linnassa +ole voinut saada parempaa illallisruokaa kuin me tänä päivänä, ja +niinpä kiittäkäämme sydämestämme Jumalaa ruoasta, älkääkä hutiloiko +pöytärukousta lukiessanne.» + +Sellainen oli kuoreitten ajan ensimmäinen päivä. + +Seuraavana päivänä palasi Gårdsjön kalastaja jälleen, ja nyt hänellä +oli mukanaan kokonainen naula kuoreita. Hänet otettiin tietenkin hyvin +vastaan, ja kalasta maksettiin kaksitoista killinkiä naulalta, jota +pidettiin hyvänä hintana. Luutnantti Lagerlöf tuli itse keittiöön +maksamaan ja juttelemaan kalastajaukon kanssa, kiittäen häntä siitä, +että hän oli tuonut kuoreita Mårbackaan ja kehoittaen häntä jatkamaan +samaan tapaan. »Älkää mitenkään viekö niitä pappilaan tai patruunalle», +sanoi hän. + +Kolme pikku tyttöä perkasi tänäänkin kalat huviksensa, mutta +nythän he saivat palkankin vaivastansa. Kuoreita riitti kaikille +illallispöydässä, ja jäipä vielä ylikin, niin että luutnantti saattoi +saada niitä aamiaiseksi. Mutta väki keittiössä ei saanut kuoreita. Se +oli liian harvinaista ruokaa heille. + +Seuraavana päivänä toi kalastaja niin paljon kuoreita, että ne +mahtuivat töin tuskin suureen kivivatiin. Nyt tarjottiin herrasväen +pöydässä kuoreita sekä aamiaiseksi että illalliseksi, ja keittiössä sai +työnjohtaja niitä, mutta ei tallirenki eikä renkipoika. + +Seuraavina päivinä tuli väkeä jokaisesta pikku mökistä Gårdsjön +rannalta tarjoamaan kaupaksi kuoreita. Luutnantti Lagerlöf osti +kaikilta, jotka tulivat taloon. Kaikki suuret kivivadit, joita oli +ruokasäiliössä, täyttyivät reunojaan myöten. Kaloja oli pantava +suureen kuparikattilaankin. Pian ei sekään enää riittänyt, vaan kalat +kaadettiin suureen saaviin. + +Mutta kun taloon tuli näin paljon pikkukalaa, niin ei ollut niinkään +helppo saada kaikkia peratuksi. Palvelustytöt eivät ennättäneet enää +kutoa kankaita eikä kehrätä, vaan heidän täytyi perata kuoreita. — +Kolme pikkutyttöä ei ilmestynyt enää koskaan kouluhuoneeseen, vaan he +perkasivat kuoreita, ei huvikseen, vaan täydellä todella auttaaksensa +aikuisia. Sekä rouva Lagerlöf että mamselli Lovisa saivat jättää +käsistään muut työnsä ja auttaa perkaamisessa. Mutta sehän oli kaikki +varsin hauskaa ja hyvä. Olihan siinä hiukan vaihtelua, ja sitähän he +juuri kaipasivatkin. + +Emännöitsijä ei perannut kuoreita, hän seisoi vain kaiket päivät lieden +ääressä ja paistoi kalaa. Ja pian hän alkoi valittaa suurta voin +menekkiä. Voipytty oli ollut täynnä pari päivää sitten, ja nyt sen +pohja jo paistoi. Tämä oli ikäänkuin ensimmäinen keskeytys yleisessä +tyytyväisyydessä. + +Herrasväen pöydässä syötiin kuoreita aamiaiseksi ja kuoreita +illalliseksi ilman vähintäkään vaihtelua. Mutta päivällispöydässä oli +edelleen vielä toistaiseksi tavallinen värmlantilainen päivällisruoka: +veri-rieskaa ja sillipalleroita tai käristettyä läskiä tai makkaraa, +tai mitä milloinkin sattui olemaan. + +Mutta tämä ei ollut luutnantti Lagerlöfille mieleen. Eräänä päivänä, +kun hänelle tarjottiin lihaa, joka oli ollut marraskuusta saakka +suolassa, loppui hänen kärsivällisyytensä. + +»En minä käsitä, miksikä meidän pitää syödä suolaista ruokaa», sanoi +hän, »kun koko ruokasäiliö on täynnään tuoretta kalaa. Mutta niinhän ne +oikeat emännöitsijät menettelevät. Kotiväki saa syödä suolalihaa, ja +tuore ruoka saa olla hyllyillä vieraitten varalta, kunnes se mätänee.» + +Se oli kova hyökkäys sisarta kohtaan, mutta hän suhtautui asiaan +rauhallisesti. Hän piti niin paljon veljestään, ettei koskaan suuttunut +häneen. Hän vastasi vain levollisesti, ettei hän koskaan ollut kuullut +kuoreita tarjottavan vieraille. + +»Niin, tiedänhän minä, että sinä olet liian hieno syödäksesi kuoreita, +Lovisa», sanoi silloin luutnantti. »Sinä olet ollut suuressa +maailmassa, ja tiedät millaista pitää olla. Mutta minä en käsitä, miksi +meidän täällä Mårbackassa täytyisi seurata Karlstadin ja Åmålin tapoja.» + +Nyt mamselli Lagerlöf käsitti, miksikä veli oli näin pahalla tuulella. + +»Et suinkaan sinä halua saada kuoreita päivällisruoaksikin!» huudahti +hän, ikäänkuin ei koskaan ennen olisi mitään sellaista tapahtunut. + +»Tietysti minä tahdon syödä kuoreita niin paljon kuin jaksan», sanoi +luutnantti. »Miksikä luulet minun ostavan kuoreita joka päivä, jollen +saa itsekin niistä nauttia?» + +Herrasväen pöydässä syötiin sen jälkeen kuoreita aamuin, keskipäivin +ja illoin. Mutta ehkäpä ei luutnantti tehnyt oikein viisaasti +järjestäessään asiat täten, sillä vaikka kuoreet olivatkin +hyvänmakuisia, niin on niillä se vika, että ne haisevat pahalta. En +tarkoita, että ne olisivat pilaantuneita. Ne haisevat pahalta heti, +kun ne nostetaan vedestä. Kun kala on paistettu, katoaa haju, mutta +se, joka perkaa niitä, saa kärsiä siitä hajusta. Eikä se haju häviä +millään. Tekipä mitä hyvänsä, haju seuraa aina mukana. Kaikki, mihin +kajoaa, alkaa hajuta kuoreilta. Ja luultavasti hajun vuoksi ei niitä +voi syödä hyvällä halulla kuin muutaman kerran. + +Ja kun nyt melkein koko talo vain perkasi kuoreita, niin tuntui +hyvinkin pian vaikealta syödä niitä sekä aamulla, päivällisellä että +illalla. Niihin kyllästyttiin pakostakin. Päivä päivältä annokset +kävivät pienemmiksi. Huoattiin pöytään mennessä, kun ei koskaan ollut +muuta ruokaa kuin noita ikuisia kuoreita. + +Mutta luutnantti Lagerlöfin mielestä oli kaikki vain hauskaa, ja hän +osti yhä edelleen kuoreita. Gårdsjön kalastaja, joka ensi kerran oli +tuonut kuoreita, piti sanansa, jonka hän oli antanut luutnantille, ja +tuli taloon joka päivä. Vähin hän tuli kahdestikin päivässä. Mutta +hän ei ollut enää sama mies kuin ensi kerralla. Hän nosti hiljaa +ovensalpaa, ja hänen suunsa ympärillä karehti nöyrä ja nolo ilme hänen +astuessaan sisään. Hän ei laskenut enää kaloja keittiönpöydälle, vaan +jätti ne oven ulkopuolelle. Hän toivotti hyvää päivää ja otti hatun +päästään, mutta sittenkin hän sai odottaa puolisen tuntia, ennenkuin +kukaan oli tietääkseen hänestä. + +Sillä niin hauskaa kuin olikin ollut sekä palvelijoitten että lasten +mielestä, kun he pääsivät tavallisista toimistaan ja saivat perata +kaloja, niin olivat he nyt aivan kyllästyneet siihen ja ikävöivät vain +oikeaa työtään. Ei kukaan halunnut vilkaistakaan enää kalastaja-ukkoon. + +»Ei suinkaan Lassi vain tuo tänäänkin kalaa?» sanoi emännöitsijä +vihdoin sellaisella äänellä, kuin mies olisi tarjonnut varastettua +tavaraa kaupan. + +Ukko vilkutti vain hiukan silmiään. Hän oli niin häpeissään, ettei +saanut sanaa suustaan. + +»Meillä on enemmän kalaa kuin mitä jaksamme syödä», sanoi emännöitsijä. +»Enpä usko, että luutnantti haluaa ostaa lisää tuota surkeutta.» + +Mutta hän tiesi, ettei luutnantin kanssa ollut leikkimistä, niin pian +kuin kuoreista oli kysymys, ja siksi hän ei uskaltanut koskaan olla +ilmoittamatta, kun kalastaja tuli taloon. + +Eräänä päivänä luutnantti oli pelloillaan ukon tullessa taloon, ja +silloin emännöitsijä käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähetti hänet heti +pois. He olivat oikein iloisia ja onnellisia keittiössä ja luulivat, +ettei heidän tänään ainakaan tarvitsisi perata, mutta eipä käynyt +sen paremmin, kuin että kalastaja tapasi luutnantin lehtikujassa. Ja +luutnantti osti häneltä koko verkollisen kuoreita ja lähetti hänet +viemään ne keittiöön. + +Sellaista menoa jatkui pari viikkoa. Kaikki olivat kyllästyneitä ja +epätoivoissaan kuoreitten johdosta paitsi luutnantti. Joka aterialla +hän kehui kuoreita, ne kuuluivat olevan niin terveellisiä ja +vahvistavia. Ei tarvinnut muuta kuin tarkata Bohusläänin kalastajia. +Hekin söivät kalaa joka päivä, ja olivat vahvimmat ja terveimmät miehet +koko maassa. + +Eräänä iltana mamselli Lovisa yritti panna luutnantin kestävyyden +koetukselle. Hän antoi emännöitsijän paistaa läskipannukakkuja. Ne +olivat luutnantin mieliruokaa, eikä se kumma ollutkaan, sillä sellaisia +läskipannukakkuja kuin vanha emännöitsijä paistoi, en ole missään +muualla nähnyt. Mutta yritys epäonnistui. + +»Varmaankin arvelet, että minun pitää tyytyä pannukakkuihin, jotta +työnjohtaja ja rengit saisivat syödä kyllikseen kuoreita», sanoi +luutnantti ja antoi pannukakkuvadin mennä ohitseen. + +»Eipä niinkään», sanoi mamselli Lovisa. »Sekä työnjohtaja että rengit +ovat niin kyllästyneet kuoreihin, ettemme voi antaa niitä enää heille.» + +Silloin luutnantin täytyi nauraa, mutta pannukakkuihin hän ei kajonnut, +vaan hänelle oli tuotava kuoreita. + +Kun toinen viikko alkoi loppua, nousi koko talo kapinaan. Emännöitsijä +oli harmissaan voin menekistä, ja palvelusväki vakuutti, etteivät he +jaksaisi palvella talossa, missä syötiin niin paljon kuoreita. Lopuksi +ei luutnantti uskaltanut enää pistäytyä keittiöön, sillä siellä mielet +olivat pahimmin kuohuksissa. + +Sisällä ruokapöydän ääressä ei mieliala myöskään ollut sellainen kuin +sen olisi pitänyt olla. Hauskuus oli kadonnut. Kotiopettajatar ei +koskenutkaan ruokaan, ja yksinpä pikkutytötkin, jotka muuten kaikessa +pitivät isän puolta, alkoivat tehdä pieniä huomautuksiaan. + +Nyt vihdoinkin rouva Lagerlöf sekaantui asiaan. Hän neuvotteli mamselli +Lagerlöfin kanssa ja emännöitsijän kanssa, ja he päättivät, että nyt +oli aika turvautua vanhaan, varmaan ja koeteltuun keinoon, jotta tästä +seikkailusta päästäisiin eroon. + +Seuraavana päivänä, kun kuoreet tulivat pöytään, eivät ne olleet +paistettuja, vaan keitettyjä. + +Mutta keitetyt kuoreet ovat kerrassaan vastenmielisiä. Ne ovat +valkeita, ikäänkuin ruumiinvärisiä, eikä niillä ole oikeastaan mitään +makua. Turha niitä on edes maistaa, ruokahalu katoaa vain niitä +katsellessakin. + +Kun luutnantti Lagerlöf näki keitetyt kuoreet, ei hän tullut sen +iloisemmaksi kuin muutkaan. + +»Voi on lopussa», sanoi mamselli Lovisa puolustautuen, »ja kun sinä +välttämättä tahdot kuoreita joka ateriaksi, niin emme tienneet muuta +neuvoa kuin keittää niitä. Minun mielestäni», lisäsi hän, »eivät ne +maistu pahemmalta tälläkään tavalla.» + +Tähän luutnantti ei vastannut sanaakaan, ja nyt kaikki käsittivät, että +mamselli Lovisa oli päässyt voitolle. + +Luutnanttihan olisi voinut mennä ruokasäiliöön ottamaan itse selkoa, +oliko voi todellakin lopussa tai hän olisi voinut ostaa uutta voita, +mutta hän ei tehnyt kumpaakaan. + +Sen päivällisen jälkeen hän ei ostanut enää kuoreita. Ei maksanut +vaivaa, sanoi hän, koska naisväki ei viitsinyt valmistaa kaloja +niinkuin ne oli valmistettava. Eikä kukaan vastustanut häntä, vaikka he +tiesivät, että hän itse oli yhtä iloinen kuin hekin päästessään eroon +kuoreista. + + + + +Elokuun seitsemästoista. + + + +I. + + +Ei ole helppoa selittää, miksi elokuun seitsemännestätoista, luutnantti +Lagerlöfin syntymäpäivästä, tuli niin suuri juhlapäivä. Mutta onhan +luonnollista, että kun samalla paikkakunnalla asui niin paljon +lahjakkaita ihmisiä kuin itäisessä Ämtervikissä, että he ainakin kerran +vuodessa tahtoivat näyttää, mihin he kelpasivat. + +Kun esimerkiksi oli olemassa kolme niin hyvää puhujaa kuin insinööri +Noreen Herrestadista ja valtiopäivämies Nils Andersson Bävikistä ja +kauppias Teodor Nilsson Vistebergistä, joista ensimmäinen edusti +mahtipontista, toinen vakavaa ja kolmas runollista tyyliä, niin olisi +ollut suuri vahinko, jolleivät he koskaan olisi saaneet esiintyä +muualla kuin pikkukesteissä ja kunnankokouksissa. + +Ja kun oli olemassa sellainen runoseppä kuin lukkari Melanoz! Hän kuuli +joka päivä lasten tavailevan ja änkyttävän ja puikkelehtivan ruotsin +kielen sokkeloissa. Täytyihän hänen edes kerta vuodessa soinnuttaa tätä +rääkättyä kieltä korkealentoisissa ylistysrunoissa. + +Ja kun pitäjällä oli kvartetti, jonka jäseninä olivat sellaiset +laulajat kuin Gustav ja Jan Asker, kumpikin vanhaa pelimannisukua, ja +veljekset Alfred ja Tage Schullströn, jotka omistivat kauppapuodin +kirkolla! Kyllä ihmiset olivat kiitollisia, milloin ikänä he suostuivat +laulamaan, mutta heille itselleenhän oli sekä kohottavaa että +virkistävää saada laulaa suuressa ja juhlallisessa tilaisuudessa, +jolloin heillä oli vaativia ja ankaria arvostelijoita. + +Ja Askerin ukko, jolla oli tapana soittaa tanssimusiikkia +talonpoikaishäissä, joissa ei kukaan pane merkille, miten klarinettia +soitetaan, kunhan tahti ja vauhti vain on hyvä, hän oli hyvinkin +onnellinen, kun hän elokuun seitsemäntenätoista sai lähteä Mårbackaan, +sillä siedä nuoriso osasi antaa arvoa hänen taiteelleen ja sanoi +hänelle, ettei minkään soiton mukaan koko maailmassa ollut niin helppo +tanssia kuin hänen. + +Ja kun oli olemassa torvikuusikko, johon kuului Gårdsjön pehtori ja +Tage Schullströn ja kersantti Johan Dahlgren ja eräs kauppa-apulainen +ja kaksi soitannollista pikkukouluopettajaa ja nämä olivat hankkineet +itselleen sekä soittimet että nuotit ja harjoitelleet marsseja ja +valsseja ja uvertyyrejä ja valikoiman kansanlauluja, niin olisi kai +ollut hyvin ikävää, jollei olisi ollut mitään juhlapäivää, jolloin he +saattoivat saada palkan kaikesta vaivannäöstänsä. + +Ja kun sitä paitsi sukulaisten joukossa, jotka oleskelivat kesäisin +Mårbackassa, oli kaksi sellaista huvimestaria kuin sotatuomari Oriel +Afzelius, joka oli naimisissa rouva Lagerlöfin sisaren kanssa, ja +rouva Lagerlöfin veli, Kristofer Wallroth, niin olihan hyvä, että +niin kaukana maaseudulla vietettiin niin suurta juhlaa, jossa heidän +kannatti näyttää taitoaan. + +Ja kun sitä paitsi vieraitten joukossa oli sellainen synnynnäinen +primadonna kuin rouva Hedda Hedberg, tuo kaunis ja iloinen tukholmatar, +joka oli laulajatar ja näyttelijätär ja kuin luotu teatteria varten, +vaikka hän olikin mennyt naimisiin köyhän värmlantilaisen luutnantin +kanssa, niin voinee miltei sanoa, että oli suorastaan välttämätöntä +viettää elokuun seitsemättätoista päivää Mårbackassa, jotta hänen ja +kaikkien muittenkin taipumukset pääsisivät oikeuksiinsa. + + + +II. + + +Ensi vuosina, kun luutnantti Lagerlöf asui Mårbackassa, vietettiin +elokuun seitsemättätoista päivää aivan tavallisen syntymäpäivän tapaan +koristamalla vain kukilla kahvipöytä ja asettamalla lehtikiehkuroita +luutnantin kupin ympärille. Lähimmät naapurit tulivat onnittelemaan, ja +heille tarjottiin niinkuin tavallisissakin kutsuissa kahvia ja mehua +ja punssia ja totia sekä illallista kello yhdeksältä. He huvittelivat +juttelemalla niitä näitä, ja illallisen jälkeen siirrettiin +tavallisesti pöytä pois salista, jotta voitaisiin hiukan tanssia. + +Mutta varmaankin levisi pitäjälle sellainen huhu, että nämä pienet +syntymäpäiväkestit olivat varsin hauskoja, ja kun ei koskaan tullut +kysymykseenkään lähettää kutsukortteja, vaan kuka hyvänsä oli +tervetullut, niin kerääntyi sinne vähitellen yhä enemmän väkeä. + +Perheet kasvoivat myöskin, ja niin pian kuin lapset pääsivät omin +voimin liikkeelle, piti heidänkin päästä Mårbackaan juhlimaan +luutnantti Lagerlöfiä. Sattuipa varsin usein niinkin, että ne +naapureista, jotka olivat olleet mukana alusta alkaen, ottivat mukanaan +vieraansakin, jotka sattuivat talossa olemaan. + +Yksinäiset nuoret herrat, jotka niihin aikoihin ajoivat useinkin +penikulmamääriä saadakseen hiukan tanssia, ottivat tavakseen tulla +elokuun seitsemäntenätoista päivänä onnittelemaan luutnantti +Lagerlöfiä, ja pitkämatkaiset sukulaiset, jotka kesäisin kävivät +Mårbackassa, asettivat vähitellen matkansa aina siten, että he +saattoivat olla viettämässä hänen syntymäpäiväänsä. + +Ja koska aina oli kaunis ilma elokuun seitsemäntenätoista niin kauan +kuin luutnantti Lagerlöf eli, niin vieraat huvikseen kulkivat aina +katselemassa hänen rakennuksiaan ja puutarhalaitteitaan. Milloin +oli paljon nuorisoa koolla, aloitettiin tanssi jo ennen illallista. +Hauskaa ja hupaista heillä oli kylläkin, vaikkei sen hauskempaa kuin +muuallakaan. + +Mutta sitten asettui syystä tai toisesta luutnantti Adolf Hedberg +ja hänen nuori, kaunis rouvansa asumaan itäiseen Ämtervikiin. Ja +seuraavalla kerralla, kun luutnantti Lagerlöf vietti syntymäpäiväänsä, +saapui kesken juhlaa vanha talonpoikaisvaimo keittiöön tarjoten +myötäväksi korillista munia. Hänet käskettiin heti pois, sillä ei +kellään ollut aikaa ostaa munia kesken pitohommia, mutta hän ei +kadottanut rohkeuttansa, vaan läksi koreineen verannalle, missä +luutnantti istui herravieraittensa ympäröimänä. Hän ei arastellut +seuraa, vaan liikutteli niin sukkelasti kieltään ja oli niin +tungetteleva, että luutnantin täytyi ostaa munat päästäkseen hänestä +eroon. Mutta kun eukko oli saanut rahat ja pistänyt ne hameentaskuunsa, +niin ei hän tahtonut vieläkään poistua, vaan halusi tietää, keitä muut +herrat olivat, ja arvosteli ehkä liian vapaasti heidän ulkomuotoaan. +Lopuksi arveli nuori luutnantti Hedberg, joka myöskin oli läsnä, että +pila meni liian pitkälle, ja siksi hän avasi vähäsanaisen suunsa ja +sanoi: + +»Kyllä on parasta, että lopetat jo tämän pilan, Hedda.» + +Silloin talonpoikaiseukko kiiruhti pois ja antoi miehelleen pienen +korvapuustin huutaessansa: + +»No, mutta Adolf, kuinka voit olla niin ilkeä, että annat minut ilmi!» + +Vahinko se olikin, sillä hän oli niin hyvin naamioitu ja oli +puhunut niin mainiosti Värmlannin murretta, ettei kukaan ollut +tullut ajatelleeksikaan, että eukko olisi voinut olla suloinen +tukholmalaisrouva. + +Mutta tämä pieni pila oli pannut liikkeelle muut kyvyt, ja illemmalla +oli Kristofer Wallroth alkanut laulaa Erik Böghin lauluja. Ei hänellä +ollut erikoisen suurta ääntä, mutta hän pani sitä enemmän huolta +esitykseen, ja kaikki hänen kuuntelijansa olivat aivan pakahtua +nauruun. Ja loppujen lopuksi oli sotatuomari Afzelius sitonut +silkkiliinan päähänsä ja heittänyt viitan hartioilleen ja lausunut ja +laulanut laulun _Emelies Hjertebanken_. Ja siitä tuli tietenkin koko +illan loistonumero, sillä sotatuomari oli suurenmoinen näytellessään +nuorta, hentomielistä tyttöä. + +Kaikkien näiden esitysten aikana oli lukkari Melanoz varmaankin +harmitellut, että vain kaupunkilaiset kykenivät tuottamaan tällaista +huvia luutnantille ja hänen vierailleen. Hän arveli sen loukkaavan +hänen kunniaansa. + +Ja seuraavana vuonna hän vei voiton kaikista muista, luutnantti oli +näet lahjoittanut joukon pieniä kiväärejä, jotka olivat valmistetut +kotona Mårbackassa, Östanbyn koululle, jotta lapset oppisivat +sotaharjoituksia. Olipa hän lähettänyt vanhan kersantinkin koululle +opettamaan lapsille ensi otteita. Tämän johdosta lukkari marssi +koululaistensa kera Mårbackaan luutnantin syntymäpäivänä. + +Heillä oli lippu joukkueensa etunenässä, he rummuttivat rumpua, ja +heillä oli kiväärit olalla. Näyttipä siltä, kuin kokonainen sotajoukko +olisi marssinut lehtikujaa myöten heidän saapuessaan Mårbackaan. Heitä +oli niin paljon, että saattoa riitti renkituvalta verannalle saakka, +minne lukkari, joka johti joukkoa, pysähdytti heidät. + +Ensin hän sanoi parilla sanalla, että lapset olivat tulleet kiittämään +luutnantti Lagerlöfiä, koska hän oli ajatellut, että heidän ruumiinsa +tarvitsi yhtä paljon kehitystä kuin heidän sielunsakin. Sitten hän +antoi heidän näyttää, miten he osasivat marssia ja kääntyä oikealle ja +vasemmalle ja sulkea rivinsä ja tehdä kunniaa. + +Lukkari on keksinyt siten hauskan yllätyksen, luutnantti oli kovin +onnellinen, ja hänen vieraansa hyvillään. + +Helppo on myös käsittää, mitä vanha emännöitsijä ja mamselli Lovisa +ja rouva Lagerlöf ajattelivat tästä, kun heidän kesken suuria pitoja +täytyi hankkia kahvia ja leipää kuudellekymmenelle lapselle. Joka vuosi +tämän jälkeen he muistivat kauhulla suurta lapsilaumaa ja toivoivat, +ettei lukkari toista kertaa tulisi niin suuren miesjoukon kera taloon. + +Tänä samana päivänä, jolloin lukkari saapui lapsineen onnittelemaan, +olivat insinööri Noreen ja hänen rouvansa tulleet ajatelleeksi, miten +sopimatonta oli, että toispaikkakuntalaiset yksin huvittaisivat +luutnantti Lagerlöfiä ja hänen vieraitaan elokuun seitsemäntenätoista. +Illemmällä oli kaunis kuutamo, ja silloin insinööri heitti hartioilleen +lyhyen, mustan samettiviitan ja painoi päähänsä höyhenillä koristetun +barettilakin, ja Emelie-rouva pukeutui vanhanaikuiseen, puhvihihaiseen +pukuun. Ja sitten he esittivät hiekkakäytävällä verannan alapuolella +kohtauksia Börjesonin Eerik XIV:stä. Tämä kuutamokohtaus oli kauniimpi +kuin mitä kukaan saattoi kuvailla mielessään, sillä Erik Noreen oli +niin kokonaan eläytynyt kuningas Eerikin osaan, että tuntui siltä, +kuin jokainen sana olisi lähtenyt hänen omasta sydämestään, ja hänen +vaimonsa oli ihmeen suloinen ja ujo ja hiukan pelokas, niinkuin Kaarina +Maununtyttären tulikin olla. + +Seuraavana vuonna oli enemmän väkeä kuin koskaan ennen Mårbackassa +elokuun seitsemäntenätoista. Vaunuja ja kiesiä ja kärryjä +toistensa jälkeen ajoi pihalle. Seitsemänkymmentä, niin, ehkäpä +kahdeksankymmentäkin henkeä saapui taloon lyhyenä hetkenä. Tietysti oli +kaikkialle levinnyt huhu, että sinä päivänä saatiin nähdä ja kuulla +Mårbackassa paljon hauskaa, mitä ei muualla ollut tarjona. + +Mutta sillä kertaa luutnantti oli oikein hämillään, kun vieraille +ei ollutkaan mitään erikoisempaa tarjottavana. Tänä päivänä olivat +kestit Mårbackassa aivan tavallista laatua. Nuoriso sai ruveta +tanssimaan hyvissä ajoin iltapuolella, herrat istuivat jutellen +totilasiensa ääressä, vanhemmat naiset olivat käyneet vierashuoneeseen +istumaan ja nauttivat marjoja ja makeisia. Ei kellään ollut ikävä, +sillä sotatuomari Afzelius ja rovasti Hammargren toisella ja +rouva Hedda Hedberg ja rouva Nana Hammargren toisella puolella +osasivat erinomaisesti ylläpitää seurustelua. Mutta kukaan ei +näyttänyt ajatelleen minkäänlaista esiintymistä. Ei edes tavallista +syntymäpäiväpuhetta pidetty. + +Luutnantti silmäili joka taholle. Ei missään näkynyt salaperäisiä +ilmeitä eikä kiireellisiä valmistuksia. + +Kun alkoi hämärtää, saapui paljon väkeä koko ympäristöstä Mårbackaan. +He seisoivat suurin joukoin leveällä hiekkakäytävällä asuinrakennuksen +edustalla ja odottivat. Luutnantin mielestä oli vahinko, että kaikki +nuo ihmiset olivat vaivautuneet paikalle. Eihän nyt ollut mitään +nähtävää. + +Kun illallinen oli syöty, huomasi hän kuitenkin vähäistä jännitystä ja +odotusta seurassa. + +Kukkasin koristettu tuoli kannettiin hänen eteensä ja häntä pyydettiin +istumaan siihen. Ja tuskin hän oli seurannut kehoitusta, niin +vahvat käsivarret nostivat hänet ilmaan. Jan Asker viritti marssin, +herrat tarjosivat käsivartensa naisille, ja pitkä saatto läksi +vaeltamaan pimeään yöhön. Mutta kauan ei tarvittu pimeässä kulkea. +Askeleet suuntautuivat puutarhaan, ja niin pian kuin oli käännytty +päärakennuksen nurkkauksesta, levisi koko alue silmien eteen kirjavien +lyhtyjen valaisemana. + +Luutnanttia kannettiin valaistuja käytäviä pitkin aina pikku puistoon +saakka. Ensi kertaa Mårbackassa oli yritetty saada aikaan tällaista +ilotulitusta, ja luutnantti hämmästyi suuresti nähdessään puutarhan +niin kauniina. Saattoiko tämä olla sama maapalsta, missä hän ja vanha +puutarhuri olivat paaluttaneet teitä ja mitanneet penkereitä vain +muutamia vuosia sitten? + +Kaikilta tahoilta kajahti ihastuksen huudahduksia. Miten synkiltä ja +salaperäisiltä pensaikot näyttivät, miten syvät ja loppumattoman pitkät +käytävät olivat lehväholvien alla! Miten kauniilta kukkaset hohtivat +vivahtelevassa valossa, ja miten tuhannet lehdet riippuivat puitten +oksilla kuin kallisarvoiset, moniväriset uutimet! + +Saatto pysähtyi keskelle puistoa hakatulle aukiolle. Luutnantin tuoli +laskettiin maahan, ja hänen valon häikäisemät silmänsä suuntautuivat +suoraan luolaan, joka oli rakennettu kukista ja lehdistä. Siellä Flora +seisoi jalustalla pienten keijujen ympäröimänä ja lauloi ihanalla +äänellä kiitoslaulun puutarhan luojalle. + +»Tiesinhän minä», huudahti luutnantti kauniille kukkaisten +jumalattarelle, »tiesinhän minä, ettet sinä, Hedda, ollut unhottanut +minua.» + + + +III. + + +Kello oli suunnilleen neljä iltapäivällä elokuun seitsemäntenätoista, +ja Mårbackan nuorimmat pikkutytöt, Selma ja Gerda, pukeutuivat +parhaillaan juhlaa varten, kun sisäkkö tulee ullakkokonttoriin, missä +tytöt oleskelevat, sillä oman huoneensa ovat he tietenkin saaneet +luovuttaa matkustaville sukulaisille. + +»Selman ja Gerdan täytyy tulla alas ottamaan vastaan vieraita», huutaa +hän. »Ei kukaan muu ole valmis, ja ensimmäiset ajopelit näkyvät jo +lehtikujassa.» + +Nyt tulee pikkutytöille kova kiire, mutta samalla he tuntevat onnen +väristystä. Ajatelkaahan, nyt alkaa taas elokuun seitsemästoista päivä! + +He napittavat pukunsa, sitovat kaulahuivinsa ja kiiruhtavat alas. Ei +ketään aikuista näy. Ei edes heidän vanhempi sisarensa voi auttaa heitä +vastaanottamaan vieraita, sillä hän on illan näytelmän harjoituksessa. + +Vieraat istuvat jo verannalla. Siellä on herra Nilsson Visterbergistä +vaimoineen, kolme, neljä lasta mukanaan. He saapuvat aina liian varhain +kutsuihin, mutta ei koskaan heillä ollut niin kovaa kiirettä kuin +elokuun seitsemäntenätoista. Eivätkä pikkutytöt sitä ihmettelekään. +Kaikkien ihmistenhän täytyy ikävöidä sellaisena päivänä Mårbackaan. + +Aika käy ehkä hiukan pitkäksi sekä vieraille että heidän pienille +emännillensä, ennenkuin seuraavat ajoneuvot saapuvat ja kotiväki alkaa +näyttäytyä. Mutta tänään on seitsemästoista, tänään ei kukaan kiinnitä +huomiota pikkuseikkoihin. + +Seuraavat tulokkaat ovat pitkämatkaisia vieraita. Siinä on pastori +Alfred Unger perheineen läntisestä Ämtervikistä. He tulevat vaunuissa +kaksivaljakolla, ja heillä on ollut yli kahden penikulman matka +ajettavanaan. Vaunut ovat täynnä naisväkeä ja lapsia, mutta pastori +itse istuu kuskipukilla ajamassa, sillä hän on oikea hevosmies. + +Luutnantti Lagerlöf on vihdoinkin valmis ja tulee juuri verannalle, +samassa kuin pastori Unger ajaa pihalle. + +»Mitä helkkarissa, Alfred», huutaa hän hänelle, »mitä olet tehnyt +hevosillesi? Nehän ovat niin samanlaiset kuin kaksi marjaa.» + +»Ole vaiti, äläkä ilmaise salaisuuksia syntymäpäivänäsi!» huutaa +pastori Unger vastaan. + +Kas, asian laita on sellainen, että pastorilla on kaksi kaunista +vaunuhevosta, jotka muuten olisivat aivan toistensa näköiset, jollei +toinen olisi laukkipää. Mutta pastori on keksinyt pistää pari valkoista +nahkapalaa hihnojen väliin, jotka käyvät ristiin hevosten otsan yli, +niin ettei kukaan voi ajatellakaan muuta, kuin että hevoset ovat aivan +toistensa näköiset. + +Ei kukaan olisi epäillyt koko kujetta, jollei pastori Unger itse olisi +ollut niin ylpeä keksinnöstään ja kertonut sitä oikealle ja vasemmalle, +ja siten oli luutnanttikin päässyt asiasta perille. + +Mutta ei vain yhdet vaunut saavu läntisestä Ämtervikistä. Nyt ilmestyy +myöskin heinähäkki, joka on täynnä nuorisoa. Siinä on Karlstadilaisia +sukulaisia, jotka ovat asettaneet matkansa niin sopivasti, että voivat +pistäytyä myös Mårbackaan. + +Vaunut toistensa jälkeen vierivät pihalle. Siinä tulee Gårdsjön väki, +jotka ovat rakkaimmat vieraat. He ajavat verannan eteen pitkässä +ajopelirivissä. Heitä itseäänkin on jo monta henkeä, mutta heidän +luonaan asuvat Oriel ja Georgina Afzelius sekä Kristofer Wallroth ja +hänen nuori sisarensa Julia. + +Eräissä Gårdsjön vaunuissa on suuria, omituisia, valkoisia myttyjä, +jotka on kannettava teatteriin. Selma ja Gerda ovat kauhean uteliaat. +He kysyvät Wallrothin pikkutytöiltä mitä se merkinnee, mutta nämä ovat +antaneet vaitiololupauksen eivätkä saa sanoa mitään. Vain sen verran he +antavat ilmi, että eno Oriel on keksinyt jotain hirveän hauskaa. + +Sitten saapuu vanha insinööri Ivan Warberg Angersbystä ajaen trilloja, +jotka ovat täynnä kauniita tyttöjä. + +Ääretön riemu ratkeaa verannalla. Sellainen piintynyt vanhapoika kuin +Ivan Warberg! Mikä häneen on mennyt? + +Kaikki tietävät kuitenkin varsin hyvin, että nuoret tytöt ovat hänen +sisarentyttäriään, jotka vierailevat hänen talossaan kesäisin, mutta he +eivät voi olla kiusoittelematta Ivania. + +Pikkutytöt ihmettelevät keskenään, ettei Hedda-rouvaa näy. Hän ei asu +enää Ämtervikissä, mutta he olivat sittenkin toivoneet, että hän tulisi +ja panisi jotakin hauskaa toimeen. Elokuun seitsemästoista ei voi olla +oikea seitsemästoista, jollei hän ole mukana. + +Nyt saapuvat lähimmät naapuritkin. Pastori Milén ja hänen poikansa ovat +muuttaneet toiseen pitäjään. Sen sijaan tulee pappilasta jalan pitkä, +kaunis pastori Lindegren ja hänen pieni hauska rouvansa. Toisesta +naapuritalosta, Alatuvasta, tulevat Olof-vaari ja Kersti-muori. + +Talollisista eivät yksin he tule onnittelemaan luutnanttia. Ukko Jon +Larsson eteläisestä Åsista, pitäjän rikkain mies, tulee tyttärensä +kera. Bävikin valtiopäivämies vaimoineen on myöskin läsnä ja Västmyrin +kirkkoväärti vaimoineen. + +Koska ei ketään ole kutsuttu, tuntuu pikkutytöistä kovin jännittävältä +seisoa verannalla luutnantin vieressä ja katsella keitä tulee. Suurella +jännityksellä he odottavat vanhaa Jan Askeria. Kunpa hän ei vain +jostakin syystä olisi loukkaantunut eikä saapuisikaan juhlaan! + +He koettivat laskea, miten paljon väkeä saapuu, mutta se on mahdotonta. +Ihmisiä tulee joka taholta. Jokohan lie sata vierasta koolla? He +toivovat sitä hartaasti, sillä heidän mielestään kuuluisi niin +komealta, kun sanottaisiin, että sata henkeä oli koolla Mårbackassa +elokuun seitsemäntenätoista. + +Mutta tämä vastaanottohan on vain johdantoa siihen, mikä on tulossa. +Samoin on laita kahvinjuonninkin ruohokentällä. Lapset vain toivovat, +että se loppuisi. + +Vihdoinkin päästään alkuun. Torvikuusikko asettuu portaiden eteen +kiiltävine torvineen. Herrat tarjoavat naisille käsivartensa, soittajat +virittävät marssin, ja soittokunta etunenässä marssivat kaikki parit +puutarhan kautta pieneen puistoon. + +Keräännytään pöydän ympärille, missä on joukko täysinäisiä sokeriviini- +ja punssilaseja, sillä oikeata viiniä ei juuri koskaan tarjota +Mårbackassa, ja lasit ojennetaan läsnäoleville. Ja nythän jokainen +käsittää, että hetki on tullut, jolloin syntymäpäiväpuhe on pidettävä +luutnantti Lagerlöfille ja juotava hänen maljansa. + +Insinööri Erik Noreen ja valtiopäivämies Nils Andersson Bävikistä ja +herra Nilsson Visterbergistä seisovat kaikki kolme siinä valmiina +puheinensa. He katsovat toisiinsa ja epäröivät ja ihmettelevät. Ei +kukaan tahdo tunkeutua esille ja riistää sanaa kilpailijansa suusta. + +»No, eikö tästä tule mitään?» sanoo luutnantti. Tuollaiset juhlalliset +puheet eivät ole hänen mielensä mukaisia, ja siksi hän vain toivoo +pääsevänsä tästä osasta ohjelmistoa erilleen. + +Samassa kuuluu kirkas ääni hänen takaansa, ja kun hän kääntyy, näkee +hän kauniin mustalaisen astuvan esiin pensaikosta ja puhtaalla +Tukholman murteella pyytää saada povata luutnantille. Hän tarttuu +luutnantin vasempaan käteen ja alkaa selvitellä sen uurteita. + +Luutnantti Lagerlöf oli ollut vaarallisesti sairaana edellisenä +talvena, ja päästäkseen voimiinsa oli hän tehnyt uuden Strömstadin +matkan. Mutta kaikki ne urotyöt ja teot, joita hän tällä matkakaan oli +suorittanut, lukee mustalainen nyt hänen kädestään, ja mikä vieläkin +enempää, hän sanoo sanottavansa helähtelevällä runomitalla. + +Hänen sanansa ovat sukkelia ja hiukan nenäkkäitä ja ilkeämielisiäkin, +niin että ihmiset saavat nauraa ja luutnantti on ihastuksissaan. + +»Sinä olet sittenkin numero yksi, Hedda», sanoo hän. + +Mutta kun Hedda-rouva on esittänyt hänen maljansa ja itse aloittanut +eläköönhuudon, ja kuusikko on soittanut fanfaarin, iskee hän silmää +itäisen Ämtervikin kolmelle puhujalle. + +»Anteeksi, että tulin väliin häiritsemään! Nyt on omien pitäjäläisten +vuoro.» + +»Omat pitäjäläiset ovat täydellisesti nolatut, rouva Hedberg», sanoo +insinööri Noreen. + +Samassa kajahtaa vanhan Jan Askerin klarinetti kaukaa puutarhasta. Ja +kiiltäviä kypäriä ja haarniskoja loistaa puitten lomissa. + +Käy ilmi, että Jan Asker ja lukkari Melanoz ovat matkalla tavanneet +kolme kuolematonta jumalaa, Freijan, Odenin ja Torin, jotka olivat +tulossa Mårbackaan, mutta eksyneet tiellä. He ovat ohjanneet heitä +tänne, ja nyt, kun he ovat turvallisesti perillä, antavat he loistavien +jumalien itse johtaa puhetta. + +Ei puhetta. Nuo kolme jumalaa laulavat tunnetulla säveleellä kaikesta +siitä, mitä luutnantti Lagerlöf on rakentanut ja saanut aikaan +Mårbackassa. Joka sana on totta, ja monen silmään nousee kyyneleitä. +Luutnantti itse on liikutettu vanhojen ystävien runosta. + +»Melanozilla on tänään onnellinen päivänsä», sanoo hän. »Luulenpa +sittenkin, Hedda, että omat pitäjäläiset vievät tänään voiton.» + +Täten on juhla onnellisesti ja juhlallisesti saatu alkuun. Sitten +vieraat hajoavat puutarhaan, he käyvät tervehtimässä marjapensaita ja +kirsikkapuita, yrittävätpä jotkut tutkia, joko Mårbackan erinomaiset +astrakaanit ovat ruvenneet kypsymään. + +Mutta hetken kuluttua kajahtaa uusi fanfaari. Taaskin herrat tarjoavat +käsivartensa naisille, ja nyt he saattavat heidät puutarhasta sisään +taloon ja vaarallisia portaita myöten ullakolle. + +Siellä on katselijapaikat järjestetty pienen teatterin eteen, joka on +rakennettu valkoisista verhoista. Koko teatterin on rouva Lagerlöf +järjestänyt, ja se on mitä somin laite. + +Hetken odotuksen jälkeen esirippu kohoaa ja esitetään allegorinen +laulunäytelmä, jonka Oriel Afzelius oli sepittänyt samana aamupäivänä +ja jonka nimi on _Munkki ja tanssijatar_. + +Tapaus on sijoitettu luutnantti Lagerlöfin ensimmäiseen syntymäpäivään, +elokuun seitsemänteentoista 1819. Vastasyntyneen kehdon ääressä ei +näy tavallisia haltijattaria, vaan kaksi symboolista olentoa, munkki +ja tanssijatar. Ja tanssijatar tahtoo tehdä pojasta iloisen ja +elämänhaluisen kavaljeerin, munkki sitävastoin toivoo, että hänestä +tulisi askeettinen ja vakava mies. Kiihkeän kiistan jälkeen sopivat he +kuitenkin siten, että kumpikin ohjaa osaltaan pienen Mårbackan lapsen +elämää. Hän saapi siis jonkun aikaa elää nuorena upseerina, mutta +elämänsä toisella puoliskolla hänen pitää asettua rauhaan, harjoittaa +katumusta ja suorittaa hyviä tekoja Mårbacka luostarinaan. + +Se on suurenmoista, suurenmoista. Oriel Afzelius munkkina ja Kristofer +Wallroth tanssijattarena, puettuna huntuihin ja harsoihin, esittävät +aarioita ja duetteja tunnetuimmista oopperoista, he eleilevät ja +keskustelevat juhlallisella paatoksella ja lopettavat kiistansa vihdoin +vallattomalla tanssilla. + +Kun esirippu on laskenut, eivät suosionosoitukset ota koskaan +loppuakseen. Huudetaan, tömistetään jalkoja ja heilutetaan nenäliinoja. +Rouva Lagerlöf pelkää, ettei ullakon lattia kestä tällaista myrskyä, +mutta luutnantti huutaa kovalla äänellä: + +»Ai, ai, Melanoz, nyt taaskin ulkopitäjäläiset ovat voitolla.» + +Mårbackan nuoriso on harjoitellut näytelmäkappaleen, ja sitä varten +teatterikin oli pystytetty. Mutta heidän rohkeutensa on lamassa, kun +heidän on nyt määrä alkaa. Eiväthän he voi kilpailla millään tavalla +Oriel-enon allegorian kanssa. + +Anna Lagerlöf on nyt neljäntoista vuoden vanha, ja ensi kertaa hänen +on määrä esiintyä oikeassa osassa. Kappaleen nimi on _Savuke_, ja hän +näyttelee nuorta rouvaa. + +Siitä ei tule sittenkään tappiota, ja ansio on pikku Anna Lagerlöfin. +Mistä ihmeestä tuo pikku tyttö saa rohkeutensa ja kykynsä? Hän +näyttelee niin somasti ja varmasti, että katselijat eivät voi olla +ihmettelemättä. »Tuosta tytöstä tulee vielä oikea sydämentyttö», +sanovat he. »No, mutta tuo pikku tyttöhän on oikein kaunis», kuuluu +joka taholta. »Ja miten hyvin hän näyttelee!» + +Suosionosoituksista ja esiinhuudoista ei ole tulla loppua. + +»Näettekö, luutnantti», huutaa lukkari Melanoz kesken melua, »omat +pitäjäläiset pitävät puoliaan!» + +Lopulta kömmitään sittenkin alas ullakolta, ja nyt alkaa tanssi ja +puheensorina ja todinjuonti ja juttuaminen, johon kaikkeen tähän +mennessä ei ole ollut aikaa. + +Illallinen tarjotaan sydänyön aikana, ja sen jälkeen sytytetään +kirjavat lyhdyt. Niitä ei saa puuttua. Joka vuosi tulee ilotulitusta +olla. + +Tällä kertaa on vaihtelun vuoksi pihamaa valomerenä. + +Kylläpä on kaunista, kun mamselli Lovisan kukkaryhmät loistavat +monivärisessä valossa, kun riippusaarnen lehvistön läpi tunkeutuu +lyhdyn valo, kun pimeihin pensaikkoihin puhkeavat tulikukkaset! + +Nyt kaikki ihmiset tulevat ulos ilotulitusta katsomaan. Kaikki jäävät +häikäistyinä paikoilleen seisomaan. Mistä kaikki tämä kauneus on +lähtöisin? Tämähän on kuin satumaata. + +Kvartetti alkaa samalla laulaa. Säveleet kohottavat tunnelmaa vielä +entistä enemmän. + +Silloin tapahtuu jotakin merkillistä. Tuntuu siltä, ikäänkuin hivelevä, +leuto tuuli suhahtaisi ilman halki. Niin, oikeastaan ei kukaan käsitä +mitä se on, mutta kaikki nämä ihmiset, jotka lähes kymmenen tunnin +yhdessäolon aikana ovat jutelleet, tanssineet, leikkineet, katselleet +näytelmiä ja kuunnelleet laulua ja puheita, ovat nyt ikäänkuin täysin +valmistuneita. Nähdessään yön ihanuuden ja kuullessaan laulun säveleet +tuntevat he suloista huumetta, vienoa ihastusta. Miten ihana elämä on, +miten kallis joka hetki, miten nautintorikas jokainen hengenveto! + +Kaikki, mitä laulajat laulavat, jokainen sana, jokainen sävel herättää +vastakaikua. Ja vielä enemmänkin: jokainen tietää, että nuo tunteet +ovat kaikille yhteisiä. Kaikkia yhdistää suuri onnen tunne. + +Rouva Hedberg saa äkkiä päähänpiston. Hän asettuu verannan ylimmälle +portaalle ja alkaa laulaa Värmlannin laulua. + +Kaikki yhtyvät lauluun. Siten he voivat tulkita tunteitaan. Oi +Värmlanti, kaunis ja ihana maa! + +Kuuluupa siltä kuin kaikki pensaat ja tiheiköt laulaisivat nekin. +Tuntuupa siltä kuin Mårbackan tontut tanssisivat suurten vaahteroitten +alla tämän kauniin säveleen tahdissa. + +Kaikki puristavat toistensa käsiä. Kaikkein silmissä kimmeltää +kyyneleitä. Ei kukaan ihmettele. Onhan niin ihmeellisen onnellista +elää, ettei voi olla itkemättä. + +Kun laulu on vaiennut, nousee insinööri Noreen samalle paikalle, missä +Hedda-rouva äsken oli seisonut. Hänkin tahtoo tulkita hetken tunnelmaa. + +»Tämä se on ominaista elokuun seitsemännelletoista päivälle», sanoo +hän. »Ei laulu, eikä näytelmät, eikä tanssi, eikä ihmisvilinä, vaan se +tunne, joka nyt valtaa meidät, se hiljainen, juhlallinen onnentunne, +joka on tunkeutunut sydämiimme, se rakkaus ja vastarakkaus, joka +värähtelee yössä. + +»Tätä me ikävöimme lähtiessämme tänne. Tätä me tulemme täältä ensi +vuonnakin taas hakemaan. + +»Rakas veli Erik Gustav, mistä se johtuu, että meidän on tultava tänne, +jotta tuntisimme tyytyvämme kohtaloomme, olevamme ylpeät maastamme ja +onnelliset omasta ja omaistemme puolesta? Sinä et ole mikään suuri etkä +merkillinen mies. Et ole suorittanut mitään merkillisiä tekoja. Mutta +sinulla on hyvänsuopaisuutta, sinulla on avoin syli. Me tiedämme, että +jos vain voisit, niin sulkisit meidät ja koko maailman suureen syliisi. + +»Siksi sinä voit joka vuosi antaa meidän tuntea hetken aikaa hiukan +autuutta, hiukan paratiisin onnea, hiukan sitä, mitä me täällä +itäisessä Ämtervikissä omalla kielellämme nimitämme elokuun +seitsemänneksitoista päiväksi.» + + + + + +Jälkikirjoitus + + +Oli elokuun seitsemästoista vuonna 1919 + +Olin antanut sitoa seppeleen niin kauniin, kuin Mårbackassa voitiin +saada aikaan, ja se mukanani ajoin kieseissä kirkolle. Olin itse +juhlapuvussa, ja ajopelit olivat vasta maalatut ja kiiltävät, ja +hevosilla oli parhaat valjaat. + +Päivä oli mitä ihanin. Maailma lepäsi auringonpaisteessa, lämpöä oli +ilmassa, ja joitakin kauniita, valkeita pilvenhattaroita liiteli +taivaalla. Ei tuulta, ei edes vähäisintäkään tuulenhenkeä millään +puolella, oli sunnuntai, ja näin lasten leikkivän pyhävaatteissaan +talojen pihoilla ja ihmisten juhlapuvuissaan suoriutuvan kirkolle. +Ei ollut lehmiä eikä lampaita eikä kanoja ajopelien tiellä, kun ne +vierivät Åsin kylän läpi, niinkuin tavallisesti arkipäivisin. + +Vuodentulo oli niin runsas, kuin olisimme palanneet vanhaan, hyvään +aikaan. Kaikki heinäladot, joiden ohi ajoin, olivat niin täyteen +sullotut, ettei ovia ja luukkuja oltu saatu kiinni. Kaikki ruispellot, +olivat täynnään kuhilaita, kaikki omenapuut, jotka kasvoivat Åsin +talojen pihoilla, olivat täynnä punoittavia omenaraakaleita, ja +kaikilla vastakylvetyillä pelloilla oraat vihannoivat. + +Tuumin mielessäni istuessani siinä, että luutnantti Lagerlöf, jonka +satavuotispäivä juuri tänään oli, olisi kernaasti katsellut tätä +kaikkea. Tämä oli varallisuutta, koko luonto oli toisenlainen kuin +vuosina 1918 ja 1917 ja 1915 ja 1914 ja 1911, noina hirmuvuosina, +jolloin kaikki vain oli kuivunut. Tämä näky olisi ilahduttanut häntä, +hän olisi nyökäyttänyt päätään ja tuuminut mielessään, ettei koko +Värmlannissa sittenkään ollut toista paikkaa, jossa kasvullisuus olisi +ollut niin rikasta kuin hänen pitäjässään. + +Koko kirkkomatkan aikana oli hän ajatuksissani. Tätä tietä myöten +hän oli ajanut lukemattomat kerrat, ja saatoin kuvailla mielessäni, +millä mielenkiinnolla hän olisi seurannut kaikkia muutoksia, Jokaista +uudestaan maalattua taloa, jokaista uutta ikkunaa, jokaista tiilillä +katettua kattoa hän olisi osoittanut ja lausunut mielipiteensä julki. +Åsin Alatuvan mökki olisi tuottanut hänelle suurta iloa siksi, että se +oli aivan ennallaan. Mutta kun hän olisi nähnyt, että Jan Larssonin +vanha asuinrakennus, joka oli ollut komein hänen aikanaan, oli revitty, +niin hän olisi varmaankin tuntenut suurta kaipausta. + +Eihän hän koskaan ollut asettunut vastustamaan muutoksia eikä +parannuksia, vaikka oli myös ollut paljon vanhaa, johon hän ei halunnut +kajota. Varmaankin hän olisi sanonut, että me olimme kehnoja raukkoja, +koska aidat olivat vielä meidän päivinämme yhtä viistossa ja kallellaan +kuin hänenkin aikoinansa. Eikä hän olisi iloinnut siitäkään, että ojat +olivat kasvaneet umpeen ja sillat olivat heikot ja täynnä vaarallisia +koloja ja että tunkioita yhä oli tienvarsilla. + +Kun tulin tiehaaraan, missä kylätie loppui ja suuri maantie alkoi, +olisi ollut hauska näyttää hänelle kylpylän hotellia, joka kohosi +mäellä, ja kertoa hänelle, että Åsin kylpylaitoksella kävi nykyään +sadoittain kylpyvieraita joka kesä. Hän olisi iloinnut siitä, että +hänen ajatuksensa suuren kylpylaitoksen perustamisesta tälle paikalle +ei ollut aivan mieletön. + +Miten kernaasti olisinkaan suonut, että hän olisi istunut rinnallani +ajaessani Ämt-sillan poikki. Olisi ollut hauska näyttää hänelle, että +joki näinä viime vuosina vihdoinkin oli syvennyt ja kulki nyt suorana +äyräittensä lomassa. Nyt sillä ei enää ollut voimaa kohota reunojensa +yli joka kerta, kun kova sade yllätti, ja saattaa laaksoa veden valtaan +Mårbackasta aina tänne siltaan saakka. + +Kun ajoin Östanbyn koulutalon ohi, olin näkevinäni hänet koulun +pihalla onnellisena ja tyytyväisenä niinkuin aina, kun hänellä oli +paljon lapsia ympärillään, ja heittävän kaksin käsin kuparirahoja +pienokaisille. + +Lukemattomat kerrat olin kuullut hänen sanovan kansanvalistusta +onnettomuudeksi, joka oli saattava meidät perikatoon, mutta sittenkin +hän läksi Östanbyn koululle joka tutkintopäivä ja istui siellä +tuntikausia sillä välin kuin hänen hyvä ystävänsä, lukkari Melanoz +kuulusteli lapsilta katkismusta ja historiaa ja näytti miten taitavat +he olivat laskemaan ja kirjoittamaan. Enkä usko, että koulusalissa +oli ketään, joka olisi enemmän kuin hän iloinnut kaikista oikeista +vastauksista ja kaikista kauniista todistuksista ja palkinnoista. +Muistan miten usein olin ihmetellyt sitä ennen vanhaan. Nythän kyllä +ymmärrän, että niin pian kuin lapset olivat kysymyksessä, niin kaikki +periaatteet heitettiin mäkeen. + +Muistin niin selvästi, millaista oli, kun me ennen muinoin ajoimme +kirkon edessä olevalle aukiolle ja ihmiset iloisesti tervehtien +väistyivät syrjään vaunujen tieltä, luutnantti Lagerlöfin hymyillessä +kaikille ja nostaessa vähä väliä kätensä hatun lierille. Nyt, kun +ajoin saman aukion yli, tuntui minusta kovin yksinäiseltä ja tyhjältä +ympärilläni. Yksin istuin vaunuissa, ja kaikista niistä, jotka olivat +saapuneet kirkolle, minä yksin muistin, että oli isäni satavuotispäivä. + +Nousin ajopeleistä ja läksin kirkkomaalle laskeakseni seppeleen +haudalle. Ja suruisa sydämeni itki minun ajatellessani, että kaikki +rakkaani olivat kuolleet. Isä ja äiti, isoäiti ja täti ja vanha +emännöitsijä — heidät kaikki olin peittänyt maan poveen. + +Minä kaipasin heitä, minä toivoin, että he palaisivat takaisin +Mårbackaan, jonka he työllään olivat rakentaneet. + +Mutta hiljaa, äänettöminä ja saavuttamattomina he lepäsivät tuolla +alhaalla. He eivät näyttäneet kuulevan minua. + +Ehkäpä he sittenkin kuulivat. Ehkäpä nuo muistot, jotka ovat +ympäröineet minua näinä viime vuosina, ovat heidän lähettämiään. En +tiedä, mutta kernaasti tahtoisin sitä uskoa. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75430 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b26f1a3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #75430 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75430) |