diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75445-0.txt | 1591 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1608 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75445-0.txt b/75445-0.txt new file mode 100644 index 0000000..800de8e --- /dev/null +++ b/75445-0.txt @@ -0,0 +1,1591 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75445 *** + +language: Finnish + + + + +ROUVA MESECK + +Kyläkertomus + + +Kirj. + +MAX HALBE + + +Saksasta suomentanut + +Juhani Siljo + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1908. + + + + +_Max Halbe_ (s. 1865) kuuluu Saksan nykyään vallassaolevaan +kirjailijapolveen. Hän on etelä-preussilainen, tutki aluksi +oikeustiedettä, sitte historiaa ja saksalaista kielitiedettä +Heidelbergissa, Berlinissä ja Münchenissä, eleli kirjailijana ensin +Berlinissä ja muutti 1895 Müncheniin, jossa senjälkeen on asunut. Hänen +ensimäisillä näytelmillään ei ollut sanottavaa menestystä. Ensimäisen +suuremman voittonsa saavutti hän näytelmillään "Jugend" (Nuoruus), +joka käsittelee mutkallista juonta suurella draamallisella taidolla +ja vetää puoleensa onnistuneella luonteenkuvauksellaan, varmalla +paikallisvärityksellään ja hehkuvalla intohimollaan. Hänen aikaisemmat +tuotteensa, itse "Maaemosenkin", painoi tämä varjoon eivätkä seuraavat +näytelmät voineet sitä voittaa, vaikkakin näytelmä "Der Strom" (1904) +tempasi useilla näyttämöillä yleisön mukaansa. Kertojana on hän +kyläkertomuksilleen, varsinkin tässä julaistulle "Rouva Meseck'ille", +ja taiteilijakertomukselleen "Meteori" saanut lukijoita monen +monituisille painoksille. + + + + +Oli arkipäivä keskellä vehnänkorjuuaikaa. Mutta kun edellisinä +päivinä oli satanut, ei ollut ajattelemistakaan ajaa märkää viljaa +suojiin. Yöllä oli taivas antanut sadetta ja varhaisimmasta aamusta +asti puuhaili miehiä, vaimoja ja lapsia pelloilla, kuukkien pitkissä +riveissä ja levitellen läpihautoutuneita luokoja, sekä päästääkseen +valoa ja ilmaa puoleksimädänneihin ohra- ja vehnälyhteisiin. Suurinta +puuhaa tuotti kuhilaitten, joista kussakin oli viisitoista tai +kaksikymmentä lyhdettä, ylösalaisin-kääntäminen yksi toisensa jälkeen, +yksityisten lyhteitten siteiden irroittaminen sekä läpilioittuneiden +vehnäin ravisteleminen ja asettaminen levälleen märälle sängelle. +Silloin juoksi moni hikipisara ruskeiksipaahtuneiden kasvojen yli, +viinapullo kierteli uutteraan riveissä ja monta karkeata kirosanaa +sinkoutui harmaanraskaalle aamu-taivaalle. Sillä työ oli vielä +suututtavampaa senvuoksi, että lyhteet oli niitten kuivuessa uudestaan +sidottava ja soviteltava vierekkäin kuhilaiksi. + +Sillävälin oli päivä kirkastumistaan kirkastunut, ja kun ihmiset +yhdeksän aikaan, heti aamiaisen jälkeen, työnsä tuloksia tarkastelivat +ja syvään hengittäen panevat haravat olalleen, silloin pilkisti +raskaan, harmaan pilvipeitteen halkeimesta iloisesti kauvan +piilossa-pysytelleen auringon ensimäinen säde. Nyt oli sen vuoro tehdä +tehtävänsä ja hehkua paahtavaa hengähdystään likomärkään luokoon, +joka oli levällään ohuena kerroksena karkealla sängellä. Oli kestävä +iltaan tai huomiseen puolipäiville saakka! ennenkuin kaikki oli kyllin +kuivunut sidottavaksi. Niin kauaksi sai korjuutyö keskeytyä, ja +muutakin tehtävää oli tähän aikaan vähän. Oli tulossa pitkä puuhattu +kesäpäivä. + +Kuuma tuulenhenkäys puhalsi yli alangon kellertävien peltojen +ja kuiski hidasvetisten lammikoitten ja vesiojien ruovikossa, +jotka laajalti halkeilivat ristiin rastiin tasankomaata. Kuten +teräväsärmäisiksi leikatut varjokuvat vainioitten ja niitten yllä +kaareutuvan taivaan sinilaen muodostamaa valoisaa taustaa vastaan +liikkuivat kotiinpalaavien työmiesten pitkät tummat jonot epätasaista +pellonpiennarta pitkin kohden etäistä kylää. Keskustelu lakkasi +pitkäksi aikaa. Sillä kapeilla poluilla, jotka luikertelivat ohdakkeen +ja villin apilaan välissä aivan leveitten ojien reunaa pitkin, täytyi +tarkasti noudattaa polkua ja sovittaa askeleensa, jos ei tahtonut +varomattaan liukua alas jyrkkää äyrästä ja tipahtaa kuperkeikkaa +veteen. Mutta kun oli saavuttu leveälle karjatielle, jonka molemmin +puolin kasvoi pajuja ja joka vei pelloilta suoraan auringon valaisemaan +kylään, silloin irtautuivat jäykät kielenkannat ja tyytyväisessä +juttelussa elostuivat työssä jäykistyneet kasvot. + +Aurinko paistoi painostavasti kuin keskipäivällä, taivas näytti +sumuisen sinervältä, pohjoisessa päin, siellä, missä muutamien tuntien +matkan päässä, silmiin siintämättömän tasankomaan ääriviivan takana +meren piti olla, laskeutui raskas pilviseinä hiljalleen näköpiiriä +kohden. + +Mutta ei ollut mitään takeita siitä, ettei rajuilma syntyisi, +se oli yleinen mielipide, liian paljon oli ilmassa kosteutta. +Huomasi selvästi, miten se raskaana painautui rintaa kohden ja sai +hengästymään. Jos aurinko edelleen tuolla tavalla paahtoi, niin täytyi +sen imeä maasta takaisin kaikki sadevesi, mikä viime päivinä oli +satanut, ja silloin voi puhjeta oikea ukkosilma. Puolenpäivän seuduissa +oli ratkaisu tapahtuva. + +Kunpa vaan tuuli alkaisi kunnollisesti puhaltaa. Mutta sepä juuri +lientyi lientymistään, ja kylää lähetessä, kun päästiin latojen ja +tallien suojelevalle alueelle, se ylipäätään lakkasi. + +Huonoja toiveita oli kaikesta pellolla olevasta vehnästä, sekä +leikatusta että niitetystä. Voi koitua vielä paljon puuhaa +elonkorjuusta. Parasta, kun olisi odottanut ja sateitten ajaksi +jättänyt vehnän pystyyn. Mutta sen olivat tehneet ani harvat +tilanomistajat kylässä. Muut saivat valmistautua siihen, että heidän +viljansa mätänee pellolle. + +Syntyi lyhyt vaitiolo, jonka kestäessä kukin antautui omasta +turvallisuudestaan syntyneen mielihyväntunteen valtaan. Heille +oli yhdentekevää, saivatko tilanomistajan pellot sadetta tai +päivänpaistetta. Renkeinä ollen he saivat, paitsi palkkaa luonnossa, +varman rahapalkan, ja heidän täytyi kuitenkin päästä omaistensa luo, +vaikka katukiviä taivaasta sinkoilisi. Mutta ei heidän osakseen +kuitenkaan tulisi kappaakaan yli sovitun määrän, vaikka vehnä milloin +antaisi kaksinkerroin niin paljon kuin muina kesinä. + +Niin tallustelivat he, nuo miehet ja vaimot, hajasäärinä ja +miettiväisinä eteenpäin harmaitten, surkastuneitten pajupensastojen +kautta, huojuen kuin täydessä lastissa olevat rahtilaivat, luisevina +ja tanakkoina, hartiat pitkät matkat kannettavien taakkojen +kumaraan painamina, he, tämän mustan maan lapset, joka takertui +heidän raskaisiin saappaisiinsa; ja kuitenkin he olivat eristetyt +siitä hedelmällisestä maaperästä, josta he olivat ylenneet, +maataomistamattomia ja juuristaan irtiraastettuja, ainoastaan omien +luittensa ja ikävöintinsä herroja, taipuvaisia synkkään vaeltelemiseen. + +"Kello kolme ovat vihkiäiset", sanoi Schinowin vaimo, suuri hoikka +nainen, jolla oli punavillainen huivi solmittuna kaulan ympärille +suojaksi auringonpaahteelle, ja tuuppasi miestään kylkeen. + +Näytti siltä kuin olisi tuo sana salaa pyörinyt jokaisen kielellä ja +nyt olisivat siteet irtaantuneet. + +Aivan oikein! Tänään oli Meseck'eilla hopeahäät, ja kello kolme oli +vihkiminen tapahtuva kylän kirkossa. Tästä oli tuleva jotakin erikoista. + +"Kuinka vanha se oikeastaan on nyt, tuo Meseck'in rouva-vanhus?" kysyi +nuori Däms, sievä, reipas 23-vuotias nuorukainen vanhalta Bortel'ilta, +joka kumaraselkäisenä käveli hänen vieressään. + +"Yhdeksänkymmenenneljän hän on, niin, viidennelläsadatta", vastasi +vanhus ja muutti haravan vasemmalta olalta oikealle. "Kolmekymmentä +vuotta nuorempi minä olen kuin hän. Minä muistan vielä hyvin. Minä olin +parhaassa ijässäni, kun hän meni uudestaan naimisiin. Hän oli silloin +melkein seitsemänkymmenen vanha, toinen jalka haudassa, kuten tapana on +sanoa, mutta toista hän ei ollut vielä sinne vetänyt, ei, tunnustettava +on, että hän on hyvin pysynyt voimissa. Ei hänen ikävuosiaan arvaa +helposti päältäpäin. Hän ei nopeasti kuihdu. Kuka tietää, kuinka +monelle vielä tulee vuoro ennen häntä." + +Hän pyyhkäisi karvaisella käsiselällään hikipisarat ryppyiseltä +otsaltaan ja siirsi taaksepäin pari valkoista hiussuortuvaa, jotka +kuluneen olkihatun reunan alta olivat valahtaneet hänen kuiville +kasvoilleen. + +"Onko se mahdollista!" arveli Däms ja pudisti päätään. +"Viidennelläsadatta! Perunoita hän kuokkii maasta ilman vaivaa. Totta +totisesti! Sitä minä en uskoisi, jos en olisi sitä omin silmini nähnyt, +viime viikolla, jolloin viimeiset heinät läjäsimme takamaalla." + +"Ja _mies_ on viime vuonna muuttunut aivan harmaaksi", pisti väliin +Schinowin vaimo. "Saapa nähdä eikö rouva ota vielä kolmannen miehen! +Ei hän hellitä, ennenkuin on miehensä turpeen alle saattanut!" + +"Kultahäät hän on viettänyt ensimäisen miehensä kanssa. Tänään +hopeahäät toisen kanssa. Ehkäpä vielä häät kolmannen kanssa. Silloin +hän kai varmaan jo tyytyisi!" + +"Hän on tehnyt liiton paholaisen kanssa. Niinkauan kuin hän tahtoo, +täytyy paholaisen jättää hänet elämään." + +Niin jatkui juttelu, ja varsinkin olivat naiset äänessä, niin että +tuon morsiamen, jonka hopeahääpäivä tänään oli, korvat olisivat +varmaan soineet kaikista niistä ystävällisistä jutuista, joita hänestä +tiedettiin kertoa yksi toisensa jälkeen. + +Sillävälin oli saavuttu kylään ja miehet hajaantuivat kartanoihin, +jotka varakkaina sijaitsivat kylätien varrella toinen toisensa takana, +kun taas naiset vetäytyivät taaempana oleviin mökkeihin, jotka toisella +puolen pientä savista jokea sijaiten muodostivat kylän synkemmän osan. + +Oli kello kymmenen aamupäivällä, siis vielä kylliksi aikaa ryhtyä +päivällistä laittamaan miehille ja panna tulelle. Aterian jälkeen +tahdottiin sitten ruveta odottelemaan häävaunuja ja senjälkeen nähdä +kirkonovella hopeahääparin astuvan heidän editseen alttarin eteen. + +Mutta tämä olikin aivan harvinainen avioliitto, joka oli tänään samalla +paikalla uudistettava, missä se ensiksi kaksikymmentäviisi pitkää +vuotta sitten oli solmittu. Kylän vanhemmista asukkaista muisti moni +vielä aivan hyvin sen päivän, jolloin seitsenkymmenvuotias rouva +Gerlach, yhteiskunnalliselta asemaltaan varakas tilanomistajanleski, +oli ojentanut kätensä vihrein köynnöksin koristetun kyläkirkon +alttarilla elinaikuiseen liittoon häntä itseään neljäkymmentäviisi +vuotta nuoremmalle pehtori Meseck'ille. Samallainen elonkorjuupäivä oli +ollut silloin kuin tänäänkin ja samaten märkä kesä. + +Rouva Gerlach, jonka nimi nyt oli rouva Meseck, oli sitä ennen +kantanut yli vuoden surupukua ensimäisen miehensä kuoleman johdosta; +hänen kanssaan oli rouva elänyt pitkän, mutta lapsettoman avioliiton +saavuttaen melkein profeetan iän. Niin, olivatpa he jo kultahäätkin +viettäneet toistensa kanssa, muutamia päiviä ennen kuin tuo arvoisa, +kuivettunut mies äkkiä sulki silmänsä iäksi. Ei tietty tarkoilleen +hänen osakseen tulleen onnen ylimittaisuuden tuottamasta ilostako +vai pelostako, ettei se ensinkään ottaisi loppuakseenkaan. Sillä +mielipiteet siitä, oliko näiden ihmisten avioliitto ollut niin +onnellinen kuin miksi riemujuhlaparin avioliittoa olisi sopinut luulla, +olivat erilaiset. Puuttuihan siltä kuitenkin näkyväistä siunausta +ylhäältä, ruumiillisia jälkeläisiä; ja joka tunsi aviopuolisot, hän ei +voinut epäilläkään sitä, että rouva Gerlachille oli tuottanut huolia +se, ettei ollut syntynyt perillistä tuolle sievoiselle maatilalle. +Vielä vanhalla iälläänkin hän oli ihmeellisen täyteläinen ja komea +merkillisen syvine silmineen ja sinerväntummine tukkineen, jossa +vaan muutamia harmaita hiuksia loisteli. Näki hänestä, että hän +oli nuoruudessaan ollut kaunotar ja että hänellä oli ollut paljon +ihailijoita. Sitä suurempi oli siis ihmetteleminen ollut, kun isän +kuoltua tuo ihailtu "ulkotilan" perijätär hylkäsi varakkaimmat kosijat +ja luovutti omaisuutensa ja sydämensä kylän toiselle opettajalle. Tämä +oli jyrkkä poikkeus kaikesta, mitä kylässä oli koskaan tapahtunut tässä +suhteessa, eikä ennustettu onnettomuus jäänyt tulematta. + +Herra Gerlach, hoikka, kalvakka mies, jolla oli silmälasit nenällä, ja +pystytukka, ei tosin ollut arvokkaisuutta puuttuvana astunut uuteen +virkaansa, eikä talouskaan yleiseksi hämmästykseksi ollut joutunut +rappiolle, jota, sen ollen koulunopettajan hoidettavana, varmasti +täytyi odottaa. Oli kuitenkin yksi, jota tuo aviopari, joka noin oli +poikennut varemman perinnäistavan tieltä, ei saanut taivasta itselleen +antamaan: lapsia. + +Tämä oli rangaistus siitä, että talonpoikaisneiti vanhasta +suvusta ja senlisäksi perijätär otti miehekseen keuhkotautisen +aakkosten-pänttääjän. Eikö ollut kylliksi muitakin, jotka olisivat +iloiten ottaneet vastaan tämän aseman ja jotka todellakin näyttivät +sellaisilta, kuin tarvitsisi heidän vaan liikahuttaa pikkusormeaan, +saattaakseen samassa ajassa maailmaan vaikka kymmenen lasta, jossa +tuo hintelä opettajaraukka panemalla liikkeelle kaikki voimansa ei +saanut edes yhtä? Mistä vaan rouva olikaan saanut tuon hullunkurisen +päähänpiston? Hän oli vaan tahtonut saada sivistyneen miehen, +sanottiin, senvuoksi olivat hänen silmänsä suuntautuneet kaikkien +paksuniskasten maanmuokkaajain ohi, jotka jo aikoja sitten olivat +unohtaneet lukukirjojensa sisällön, ainoaan saatavissaolevaan +sivistyksen ja hienompien tapojen edustajaan. Hän oli kylän toinen +opettaja, sillä ensimäinen oli jo aikoja sitten mennyt naimisiin ja +oli nyt kahdeksan tyttären onnellinen isä. Niinpä sai tyttö tahtonsa +toteutetuksi, ja taas kerran nähtiin, kuinka pitkälle ylistetty +sivistys auttaa. Ei ainakaan lasten saantiin. + +Muuten olivat kyläläiset antaneet noitten molempain kantaa kohtalonsa, +niin hyvin tai niin huonosti kuin se kävikään. Sen nämä tekivätkin, ja +välittivät yhtä vähän naapureista kuin nämä heistä. Sikäli kuin tässä +ylipäänsä oli mahdollista naapureista puhua. + +Gerlachin maatila sijaitsi nimittäin hyvinkin tunnin matkan päässä +kylästä yksinään keskellä peltoja, takamaata, kuten tätä etäistä +aluetta kansan keskuudessa kutsuttiin. Se oli niinsanottu ulkotila +— ja kylän ja ulkotilan välillä oli hyvin vähän muuta yhteyttä kuin +kirkon ja kylävoudin viran välittämää. Tämä johti eleskelemiseen, +josta vain harvoin pilkahti elonmerkkiä ulkomaailmaan, kylään. +Asuinrakennus, ladot ja eläinsuojat muodostivat maan tavan mukaan +keskenään suoran kulman, korkea, tiheä pajukko ympäröi niitä kaikkia, +niin että taloon jäi avoin tie ainoastaan etupuolelta ja pajunlatvojen +yli ulottui näkymään parahiksi vaan punainen katonharja. Mutta +ulkopuolella, pelloilla ja suoperäisillä niityillä, vallitsi syvä, +äänetön yksinäisyys, jota keskeytti vaan harvoin hyypän huuto tai +kaulushaikarain melu, kun ne läheisissä suolammikoissa pitivät ilojaan. + +Niin, täytyi syventyä omiin ajatuksiinsa tässä maailmanpakoisessa +yksinäisyydessä. Rouva, joka oli voimakkaan tilanomistajanpojan sijasta +ottanut tänne isännäksi huonokuntoisen, laihan koulunopettajan, ei +ollutkaan turhaan viettänyt nuoruusaikaansa sellaisessa ympäristössä. +Heillähän oli aina ollut, noilla ulkotilan asujilla, kullakin oma +omituinen pieni ortensa; varmaankin se johtui jo ilmanalasta ja +yksinäisyydestä. Miksipä viimeinen perijätärkään lopulta tekisi +poikkeusta siitä? Pitäköön hän vaan kuolintautisen opettajansa. + +Ja hän pitikin hänet sangen kauan. Keuhkotautiseksi, jolle kylässä +oli ennustettu aivan pikaista kuolemaa, oli kunnon Gerlach pysynyt +verrattain hyvissä voimissa. Hänen kultahääpäivänään näyttäytyi todeksi +vanha sananlasku siitä miehestä, joka viimeksi nauraa. Nyt voi _hän_, +Gerlach, nauraa, sillä useimmilta, jotka ennen olivat ennustelleet +vahingoniloisina hänen pikaista loppuaan, oli jo aikoja sitten +unhottunut nauru ja senlisäksi kaikki muukin. + +Tuolla ulkotilalla karttuvat ikävuodet, sen olivat kyläläiset aina +ennenkin tunnustaneet, ja nyt huomattiin se vielä kerran todeksi, kun +nähtiin se sitkeys, jolla tuo vanha herra, huolimatta muumiontapaisesta +ulkonäöstään ja kutistuneista keuhkoistaan, pysyi kerran valtaamallaan +paikalla. + +Tosin ei hän vetänyt sitkeydessä vertoja puolisolleen. Sillä kun häntä +vihdoin hyvin suoritetun elämäntyön loputtua kuljetettiin takaisin +kylään, saman koulutalon ohi, josta hän kerran oli astellut pieneen, +kapeaan takkiin pukeutuneena hääsaattoon, silloin ei hänen leskensä +malttanut olla jo hyvän matkan päässä kylästä nousematta vaunuista, +ja vakavin askelin, mihinkään nojautumatta, kulkematta ruumisarkun +takana. Ja hautuumaalla, jossa mies kätkettiin mullan alle aivan kirkon +vieressä olevaan perhehautaan, hän heitti hänelle hautaan viimeisen +kourallisen multaa, ilman että hänen kätensä vapisi tai kasvonjänteensä +värähtivät. Ei hän lausunut yhtään sanaa, ei vuodattanut yhtään +kyyneltä eikä mikään hänen kasvoissaan ilmaissut, mitä oikeastaan hänen +sisässään tapahtui, vaan hän kääntyi pää pystyssä pois hautakummulta, +kumartumatta paremmin surusta kuin vuosien painostakaan. Sillä hänen +täytyi olla lopulla kuusikymmenlukuaan, ainoastaan vähän nuorempi kuin +se, joka nyt lepäsi hyvinansaitussa rauhassaan; mutta hän näytti tuskin +viisikymmenvuotiaalta ja kuin olisi hän parhaassa iässään, sillä hänen +tukkansa oli yhä vielä musta ja hänen keskikokoinen vartalonsa vielä +täyteläinen. + +Niinpä näytti hän olevan niitä vitkaisia luonteita, joille, +harvinaisina ja kallisarvoisina kuin vanha viini, vuosien karttuessa +lisääntyy voimaa ja sisällön hienoutta ja joiden on saatava aikaa +kypsyäkseen, jotta he sitten yltäisivät yli tavallisten ihmisrajojen. +Sellaisille henkilöille puhkeaa elämä täyteläisenä vasta vanhuudessa, +ja sellaisella ajalla, jolloin jo toiset laskevat päänsä väsyneenä +rintaa vasten, he hämmästyttävät nuoruudenvoimaa osoittavilla +teoillaan. Tosin useimmat kylässä katselivat tätä asiaa toiselta +kannalta; valistuneet puhuivat sydämen kylmyydestä ja mielen +raakuudesta, kansan keskuudessa taas kuiskailtiin noituudesta ja +kaikenlaisista pahoista taidoista. + +Mutta sitten tapahtui jotakin, joka muodosti kaiken ennentapahtuneen +huipun. Rouva Gerlach meni toisiin naimisiin. Sellaista tapahtumaa +kuusikymmenyhdeksänvuotiaan elämässä ei lähiseuduilla oltu ennen +kuultu. Ja onnellinen sulhanen oli tuskin kaksikymmenviisivuotias mies. + +Herra Meseck oli heti ensimäisen isännän kuoltua tullut pehtoriksi +tilalle. Siinä ei ollut mitään erikoista, eikä kukaan aavistanut, että +loppuna tulisi vihdoin olemaan avioliitto. Nuori pehtori oli kotoisin +eräästä naapurikylästä n.k. kukkulalta. Tämä oli mäkinen selänne, +joka ulottui kaukaa maan sisäosista aina likelle merta ja yhtenäisenä +harjanteena esti näköalan länteen päin muuten rajoittumattomalta +tasankomaalta. Tuon sinertävän kukkulaketjun taakse laskihe joka ilta +aurinko, ja kun väsynyt silmä etsi lepopaikkaa koko rajattomassa +etäisyydessä, niin se suuntautui ilta-auringon mailieenmenopaikkaa +kohden ja viivähti sumuisilla vuorenharjuilla, jotka tummien +kuusimetsäin peittäminä näyttivät aina ilman väreilyn mukaan joko +likemmäksi siirtyvän tai kauemmaksi pakenevan. + +Eräästä näitten kukkulain rinteellä sijaitsevasta saksalaisesta +kylästä — kauempana sisämaassa päin olivat jo vallitsevina +puolalainen kieli ja puolalaiset tavat — oli nuori Meseck kotoisin. +Oli yleisenä puheenpartena, että ne ihmiset, jotka sieltä tulivat, +olivat kunnollisia ja luotettavia. Myöskin pidettiin heitä +oivallisina maanviljelijöinä, jotka hyvin vetivät vertoja laajalti +kuuluisille alankomaan talonpojille. Mutta siellä oli enimmäkseen +pienempiä tiluksia, jotka vanhan tavan mukaan menivät perintönä +isältä vanhimmalle pojalle, kun taas nuoremmat pojat vähäinen +hyvitysraha taskussaan lähtivät koettamaan onneaan muualla maailmassa +tilanhoitajina tai pehtoreina, ja myös usein päätyivät naimisten kautta +omaan lämpimään, pehmeään pesäänsä. + +Tällainen myöhempisyntyinen ja perinnöstä osattomaksi jäänyt oli myös +tuo nuori pehtori, jonka herra Gerlach'in leski oli päättäväisesti, +niin sanoaksemme omakätisesti itselleen ottanut hänen kotitalostaan. +Hän oli suuri, voimakas, vähän kömpelö nuorukainen, kasvanut hevosten +ja sikojen keskuudessa, viihtyi renkien keskuudessa kuin kotonaan, +tarmokas ja teeskentelemätön, pystyvä jokaiseen työhön, jota vuoden +kuluessa tilalla voi tulla esille, yhtä tottunut vaunutehdastyöhön kuin +karjanhoitoon ja peltotöihin, syntynyt tilanhoitajan toimeen. + +Ja hän hoiti tiluksen tehtäviä intohimoisesti. Niitten harvalukuisten +ajatusten joukossa, jotka hänen mieltänsä vallitsivat, oli voimakkain +se, että hänen piti aina vaan yhä edelleen saada hoitaa maanviljelystä, +antaa neuvoja ja määräyksiä, ja, mikä oli mieluisinta, itse ryhtyä +työhön käsiksi, kun tuli puute miehistä. Mutta häntä vaivasi, siitä +saakka kuin hän kykeni ajattelemaan, synkkä huoli, että hänen pitäisi +joskus lähteä pois vanhempainsa maatilkulta, kun hän tulisi suureksi ja +isä olisi kuollut. Sillä heitä oli seitsemän sisarusta niiden joukossa +hän kuudes, ja tilaa oli liian vähän heille kaikille, sen hän hyvin +ymmärsi. + +Silloin eräänä päivänä, juuri samaan aikaan, jolloin hänen oli käytävä +ensi kerta ripillä ja jolloin hänen ylähuulellaan pilkisti esiin +ensimäinen parranhaiven, oli hänessä alkanut versoa se ajatus, että +hänenhän oli vaan tarpeellista, kuten jo moni muu oli tehnyt, joista +hän oli kuullut, saada rikas vaimo, korvatakseen osakseen tulleen +vääryyden. Yhden hetken mieleen tuoma ajatus, hetken jolloin hän oli +nähnyt kohtalonsa erikoisen kovaksi, oli vuosien vieriessä vakaantunut +ja varttui yhteydessä toisen kanssa, että nimittäin hetki lähteä +vanhempien lihapadoilta läheni lähenemistään. Eihän hänelle yleensä +ollut jäänyt kovin paljon aikaa pohtimisiin, siitä piti murheen jo isä, +joka viluisena aamuvarhaisena ajoi hänet kuten muunkin talonväen ylös +vuoteilta ja kuljetteli häntä päivän läpeensä pihalta pellolle ja taas +pellolta pihalle, kunnes tuo karkeatekoinen vintiö illalla yhdeksän +aikana heittihe vuoteelle raskaasti kuin säkki ja nukkui sikeästi koko +yön. + +Oli siis vähän tilaisuutta mietiskelyihin, mutta kun kerran eräänä +sunnuntai-iltapäivänä jonkinlainen epämääräinen ahdistava pelko +tulevaisuudesta tahtoi hiipiä hänen mieleensä, turvautui hän +lumoyrttiin, — hänen tuskin tarvitsi kumartua sitävarten, niin +helposti saatavissa se oli — ja pahat kuvittelut olivat hävinneet +yhdellä iskulla ja sijaan oli ilmestynyt laaja näköala yli niittyjen, +vastakynnetyn kesantomaan ja sokerijuurikaspellon aina pitkähköön +linnamaiseen rakennukseen saakka, jota näkyi metsänaukeamasta juuri +niin paljon, että voi eroittaa korkeat rappuset pääoven edessä ja nähdä +etupuolen pienten ikkunaruutujen välkkyvän ilta-auringon valossa. Ja +siellä eleli kaikkivaltiaana tilan-omistajana hän itse ja ratsasteli +aamusta iltaan pelloilla, komenteli ja ylläpiti järjestystä, tarttui +myöskin itse työhön, missä oli jotain virhettä tehty, eikä antanut +kenenkään sekaantua talonasioihin, sillä hän oli itse käynyt kokemuksen +koulun ja ymmärsi kaikki parhaiten. Mutta metsissä, joita oli linnan +takana vielä muutamien tuntien matka, pani hän usein toimeen pienen +ajometsästyksen, kuitenkin vasta myöhään syksyllä, kun oli kaikki +kynnökset suoritettu ja kaikki kunnossa talven varalta. Sillä työ käy +ennen virkistyksiä ja ylimääräisten huvitusten takia ei talous saa +tulla kärsimään. + +Ja kuinka merkillisesti olikaan kaikki johtunut — eikä kuitenkaan +liittynyt oikein sopusointuisesti niihin kuviin, joita tuo kasvava +talonpojanpoika sunnuntai-iltasin oli tulevaisuudestaan kehitellyt +mielessään. Hänestä oli tullut itsenäinen tilanomistaja, niin, siinä +ei hänen aavistuksensa ollutkaan häntä pettänyt, ja vaikka haaveitten +ritaritila olikin vaihtunut valtavan suureen talonpoikaismaatilaan +ja linnan sijasta, jossa oli korkeat rappuset, seisoi varjoavien +pajumuurien keskellä yksinkertainen, mutta hauska tiilirakennus puisine +lisärakennuksineen, niin oli se kuitenkin omaa tannerta, jota tuo +vastaleivottu tilanomistaja ja aviomies raskaine saappaineen asteli, +sillävälin kun hänen vanhemmat veljensä vaivaloisesti kiertelivät +maailmalla tai raatoivat kotoisella maankamaralla saadakseen irti +niukan elatuksen. + +Niin, siihen saakka olivat asiat hyvästi. Mutta sensijaan oli +puutteellisuutta muissa suhteissa. Yksi kohta ennenkaikkea oli +silmiinpistävä. Se oli hänen suunnitteluissaan oikeastaan vaan +sivuasia, ja kun tuo nuori, suuri ja leveä mies oli kerran sitä +ajatellut, oli hän hypistellyt punertavia viiksihaiveniaan oikeaan +ja vasempaan ja vilkutellut tyytyväisenä pieniä silmiään. Sitä ei +varmaankaan tulisi puuttumaan. Tällä oli hän tarkoittanut tyttöä tai +rouvaa, joka antamalla hänelle kätensä avustaisi häntä pääsemään +kaivatun tilan omistajaksi. Sillä ilman sellaista vaimonpuolista apua +eivät asiat kerran voineet käydä päinsä. Joka tahtoi saada kultaiset +vaunut ja hopeiset rattaat, hänen täytyi saada kaupassa myöskin +hevonen, joka niitten eteen oli kytketty. Ajaa hän tahtoi silloin jo +itse ja sydämenhalusta. + +Mutta minkänäköinen se hepo oli oleva, joka oli tuova kaikki ne kauniit +kapineet, joita hänen sydämensä halusi, jonakuna aamuna oven eteen, +sillä kysymyksellä hän ei ollut koskaan kovaa pääkoppaansa erikoisesti +vaivannut, mutta ei hän voinut sitä muullaiseksi kuvitella kuin +nuoreksi ja koreaksi. Olihan esillä kylliksi sellaisia rakastuneita +perijättäriä, jotka ikävöivin silmin vaaniskelivat komeata miestä +ja kunnollista maanisäntää. Sellaisen hän myös varmasti voi saada, +jonkavuoksi hänen ei siitä kohdasta tarvinnut ylimääräisesti huolehtia. + +Kun sitten rouva Gerlach otti hänet palvelukseen tilalleen, ei hänen +mieleensä johtunut ajatuksen varjoakaan siitä, että jo tässä ja näin +pian oli hänen pyrkimyksilleen tullut päämäärä, vaan hän tajusi +paikkansa sopivaksi ponnistuslaudaksi, jolta hän voi ottaa kelpo +hypyn keskelle maailmaa. Mutta hänen kohtalonsa oli tahtonut toisin. +Pimeydestä oli häntä kohtaan ojentautunut käsi ja kuljettanut hänet +vieraalle maaperälle, ja eräs ääni oli hänen päänsä päällä huutanut: +Ei askeltakaan tältä paikalta! Mitä olet tahtonut, se on tuleva +osaksesi ja vielä lisäksi, mitä sinä et ole tahtonut etkä uneksinutkaan +itsellesi. Täällä olet sinä seisova juurtuneena tähän maahan, ja +kerran se on sinut peittävä, kun sinä olet sitä kylliksi muokannut. Ei +askeltakaan etemmäs! + +Mutta hän ei ollut kuullut ääntä päänalustansa luona, sillä hän oli +mieleltään epäröivä ja kuten kuuro ja kun hän havahtui huumauksestaan, +riippui hänen käsipuolessaan rouva, joka olisi aivan hyvin voinut olla +hänen isoäitinsä. + +Tämä asia oli näet käynyt seuraavalla tavalla. Eräänä kauniina +kesäkuuniltana, kun ympäristön niityillä ja soilla sammakkojen +kuorot kurnuttelivat välinpitämättömään, mykkään yksinäisyyteen +käsittämättömiä säveleitään, istui rouva Gerlach puutarhapenkillä +talonsa sivustalla ja kuunteli avainten kilinää, joka vielä tuon +tuostakin kuului pihamaalta ja tallin luota ja ilmaisi hänelle, +että hänen pehtorinsa oli viimeisellä kiertokulullaan talon +ulkorakennuksissa. Oli tehty työtä myöhäiseen, sillä heinänkorjuu +kiirehti ja kauniit ilmat olivat kallisarvoisia. Nyt lepäsi kaikki +syvässä unessa ja kalvas hämy, joka tähän vuodenaikaan aina pysyttelihe +yöllisellä taivaanrannalla, oli luoteesta, jonne aurinko oli yhdeksän +aikaan painunut, siirtynyt jo kauvas pohjoiseen päin. Oli varmaankin +kohta puoliyö käsissä. + +Suloinen rauha valtasi yksinäisen vanhan rouvan hänen tuossa istuessaan +kädet ristissä ja taaksepäin nojautuneena mietteisiinsä vaipuen. Eikö +hänen oma ikäkautensa, jonka Herra jumala oli armossaan hänelle suonut, +ollut aivan tämän uneksivan, hiljaisen iltahetken kaltainen? Aurinko +oli jo aikaa sitten mailleen mennen lakannut lämmittäen valaisemasta, +mutta tuulenhenki leyhki lauhana ja alhaalla taivaanäärellä viipyi +viimeinen kajastus kuin auringosta. Mutta korkealla pään yläpuolella +vaelsivat tähdet ikuista rataansa tummansinisen yötaivaan läpi, +puutarhasta levittivät neilikat aivan yhtä kiehtovan suloista tuoksuaan +kuin viisi vuosikymmentä sitten, ja ystävällisesti tervehti avainten +kilinä pihamaalta kuin tahtoisi se lohduttaa: Ole rauhassa, sieluni! +Sinä et ole yksin! Sinä olet hyvässä turvassa! + +Hänen valppaan henkensä silmäin eteen ilmaantui kuva nuoresta +pehtorista, joka koskaan väsymättömänä innokkaana vielä kulki lyhdyin +tarkastelemassa vajoja ja talleja, ja ennentuntematon varmuuden ja +lujan luottamuksen tunne valtasi vanhan rouvan, kuin siveleisi rakas +poika käsin hänen vielä tuuheaa tukkaansa. Kuinka huolehtikaan ja +raatoikaan tuo nuori pehtori hänen palveluksessaan ja kuinka hän +osasikaan lukea hänen silmistään jokaisen hänen toivomuksensa! Oma +lapsi ei sitä olisi paremmin voinut! Mutta tämän siunauksen oli taivas +häneltä kieltänyt. Nyt täytyi hänen hoitaa taloaan vieraitten ihmisten +avulla, ja jos tuo nuori mies jonakin päivänä nuoruuden epävakaisuuden +houkuttelemana päättäisi jättää talon, ei hän voisi häntä pidättää, +hänen täytyisi tottua uusiin tuntemattomiin kasvoihin ja niin edelleen +vaihdellen aina toisiin, kunnes hän vihdoin makaisi kirstussa ja +tämä vanha maatila joutuisi sukulaisten käsiin, joita hän tuskin oli +tuntenut eikä koskaan voinut kärsiä. + +"Oi Jumala, miksi olet tämän minulle määrännyt!" kohosi hänen sisästään +huuto taivaille. + +"Minä tuon Teille avaimet, rouva Gerlach! Kaikki on kunnossa," + +Nämä pehtorin sanat säikähdyttivät pois hänen mietteensä. Tuossa hän +seisoi hänen edessään, tuo leveä, kookas mies valtavine vartaloineen, +joka melkein peloittavana ilmestyi yön hämäryydestä. Hetkisen tuntui +vanhasta rouvasta kuin olisi aivan hänen vieressään äkkiä kohonnut +maasta synkkä kohtalotar ja levittäisi varjoaan hänen elämänsä ylitse. +Mutta kuullessaan sanojen tuttavallisen soinnun hän heti tointui. +Siinä värähteli tuossa äänessä kunnioitusta ja alamaista mieltä, jota +tuo komea mies oli osoittanut häntä kohtaan aina täälläolonsa ensi +hetkestä saakka ja joka hiveli hellästi hänen ylpeätä sydäntään. Tuo +suuri, jättiläisvoimainen mies kumarsi hänen edessään, hänen, vanhan, +vaikkakin ei vielä pitkään aikaan harmaantuneen tai taloudenhoitoon +kykenemättömäksi joutuneen rouvan edessä, ja tunnusti mielellään hänen +nuorekkaan voimakkaan henkensä ylemmyyden. Eikö hän ollut kuin suuri, +roteva, kuolemaan asti uskollinen bernhardilaiskoira, kun hän seisoi +noin jykevin ryhdein ja silmissä yksinkertainen hyväntahtoinen ilme? +Liikutuksen tuntein katsoi rouva häntä, tuota miestä, joka oli päivän +läpeensä puuhaillut kotosalla ja pellolla ja tuli nyt saamaan selkoa +seuraavan päivän tehtävistä. + +"Ettekö halua istua tähän, Meseck?" kysyi hän, äänessään harvinainen +hyvyyden sointu, ja viittasi häntä kädellään viereensä penkille. + +"Kiitoksia paljon, rouva Gerlach, minä seison mielelläni." + +"Elkäähän toki, Te olette varmaankin väsyksissä. Olettepa Te tänään +kelpolailla raatanut! Onko heinät siis jo pian ajettu latoon?" + +"Vielä neljä kuormaa huomenna. Aamiaiseen mennessä on kaikki tehty." + +"Mutta istukaahan nyt kuitenkin!" + +"Kiitoksia paljon, rouva Gerlach. Minä voin aivan hyvin seistä." + +"Mutta miksi ette kuitenkaan istu?" + +"Kun se ei sovi. Koska Te olette rouva ja minä vaan pehtori." + +"Mutta kun Teistä tulee kerran herra, mitä Te silloin teette? +Seisotteko vielä silloinkin? Tai ettekö _haluaisi_ tulla herraksi?" + +Meseck tuijotti älyämättä tuota vanhaa, kunnioitusta herättävää rouvaa. +Hän luuli huomaavansa, että tämä hiljaa hymyili, mutta hän ei voinut +yön hämärässä saada täyttä selkoa hänen kasvoistaan. Hän oli aina +esiintynyt rouvan läheisyydessä ainoastaan kunnioitusta täynnä, eikä +ollut koskaan uskaltanut hänen kanssaan puhua sanaakaan yli sen, mitä +hänen palvelijatoimensa vaati. Nyt ei hän tiennyt miten menetellä, +kun tuo outo kysymys tuli hänen vastattavakseen. Senvuoksi piti hän +parhaana olla vaiti, eikä puhunut mitään. + +"No, Te ette vastaa ollenkaan? Ettekö tahtoisi kerran päästä tämän +maatilan isännäksi? Tai eikö Teitä ollenkaan haluta?" + +"Haluan kyllä..." nauroi Meseck kainona ja oli nyt kadottanut kokonaan +johtolangan käsistään. + +"Mutta?" + +"Te taidatte tehdä minusta pilaa", tokaisi hän hämillään ja raapasi +korvantaustaa. + +"En minä tee ensinkään pilaa! Minä otan asian aivan vakavasti! Minä +olen jo kauvan itsekseni tuuminut, että minun pitäisi vielä kerran +mennä naimisiin kun minä vaan löytäisin miehen, jolla olisi hyvät ja +rehelliset aikeet minun ja myös maatilani suhteen. Ei _käy_ päinsä +näin. Isäntä täytyy olla. Minäkään en voi kaikesta huolehtia. Ja +pehtoriin, vaikka hän olisi kuinkakin kunnollinen, ei kellään ole +oikeata kunnioitusta. Katsokaas, Otto, Te olette vielä nuori ja +minä melkein jo vanha rouva, mutta jos rakas Jumala suo minulle +terveyttä, ja sitä hän on tähän saakka pyytämättäkin suonut, minä +en tahdo tekeytyä paremmaksi kuin mitä olen, mutta minä vedän vielä +monelle nuorelle vertoja. Ensi viikolla on vuosi siitä, kun Te tulitte +tilalleni. Minä olen koko ajan pitänyt Teitä silmällä ja minä voin +sanoa, että Te olette hoitanut tilaa paremmin kuin oma isäntä olisi +voinut. Niin niin, Teidän ei tarvitse ollenkaan pudistaa päätänne. Minä +tunnen Teidät paremmin kuin Te ehkä itsekään tunnette itseänne, ja +niinpä minä sanoin itselleni, että miksi eivät kerran nuori ja vanhakin +voisi liittyä yhteen, kun molemmilla on hyvä tahto tehdä siten toiselle +oikein ja Jumala antaa siihen siunauksensa. Eikä Teillekään, Otto, +se asia olisi pahaksi. Te saisitte naimiskaupassa sievosen maatilan, +velattoman ja hyvässä kunnossa, jollaista ette kotonanne 'kukkulalla' +ole saanut unissakaan nähdä. Sehän on Teille kuitenkin pääasia. Enkö +olekin oikeassa? Mitä Te enempää tahdotte? Siispä punnitkaa asiata! — +Ettehän Te puhu mitään?" + +Herra Meseck ei todellakaan puhunut mitään. Maapohja huojui +hänen jalkojensa alla. Mutta hänen ympärillään säteili kesäyön +bengaalintapaiset valot, niinkuin silloin kun piirikaupungin +sotilasyhdistys poltteli bengaalitulia Sebanvoiton kunniaksi, ja +niitten keskellä näki hän Gerlach'in tilusten muhkeat niityt ja +voimakaskasvuiset savipellot, suurenmoiset ladot ja tiilikiviset +tallit, täyteläistä karjaa ja uudenuutukaisia tarvekapineita, mutta +asuinrakennuksen huippupäädyssä valaistun, läpinäkyvän osoitekilven, +jossa kirjoituksen: _Meseck'in kartano_. + +Niin oli sitten käynyt. Hän oli, ujosti lausuen myöntyvänsä +tarjoukseen, ojentanut kätensä rouvalle, oikein tietämättään miten ja +miksi. Mutta se oli tapahtunut eikä ollut enään muutettavissa, käyköön +sitten niin, että hänen aviopuolisonsa lyhyen ajan kuluttua — niinkuin +tuskin muuta voi odottaakaan — palajaa ensimäisen miesvainajansa luo ja +jättää hänelle, toiselle miehelleen, tuon kauniin tiluksen perinnöksi. +Sitten, vasta sitten, ei yhtään hetkeä ennemmin, saisi hän rajattomana +isäntänä tällä maatilalla hallita ja senohessa, jos vaan ei tämä kovin +kauvan kestäisi, ajatella vielä toista nuorempaa aviopuolisoa, joka +korvaisi hänelle sen, mitä hän ensi kerralla oli jäänyt vaille. + +Siihen saakka ei voinut iankaikkisuutta olla. Vanhus oli jo ehtinyt +mahdollisimman kauas. Hänen vielä jäljelläolevat vuotensa olivat +luetut, ja kuitenkin... Harvinainen vastakohtaisuus! Meseck'in +vähäiseen ymmärrykseen oli juurtunut suuri kunnioitus tuota +merkillistä vanhaa rouvaa kohtaan, joka vielä piti pystyssä päänsä ja +selkänsä suorana, niin paljon kuin vuodet olivatkin sitä painaneet, +ja vielä katsoi terävine silmineen suoraan aurinkoa kohti silmiä +räpyttelemättä. Tuota tuskin hän, Meseck itse, kykeni suorittamaan, +vaikka hänellä silmien paikalla oli kasvoissa vaan kaksi vaontapaista +aukeamaa, joitten kautta pääsi valoa virtaamaan vaan vähän ja jotka +tekivät hänelle helpommaksi aurinkoa kohti katsomisen. Mutta tuolla +seitsenkymmenvuotiaalla rouvalla taas oli suuret, epämääräisen +tummanväriset vielä usein tulta leimuavat silmät, jotka näyttivät +tunkeutuvan aina sielun pohjaan saakka. Joka tapauksessa pelkäsi Meseck +niitä, eikä olisi uskaltanut niiltä ryhtyä mitään salaamaan. Sillä +rouvan ei tarvinnut muuta kuin tarkastella häntä niillä, voidakseen +arvata mitä hän ajatteli, ja voi Meseck'ille sanoa, mitä tämä ei oikein +itsekään vielä selvästi tiennyt. + +Sellainen oli asianlaita ollut jo kun hän juuri oli tänne tullut +ensiksi, ja sellaiseksi se jäikin senkin jälkeen, kun hän jo aikoja +oli ollut naimisissa rouvan kanssa. Hän oli riippuvainen, alamainen, +välimies herran ja rengin välillä, joka sai käskyt ylhäältäpäin ja +toimitti ne edelleen alaspäin, tehdäkseen taas toiminnastaan tiliä +ylimpään paikkaan. Vieraan omaisuuden hoitaja, ei muuta mitään. Pehtori +yhä kuten ennenkin; eroitus oli vaan siinä, että hän ennemmin oli +saanut vapaana herranaan "ottaa lapikkaan nousua", kun ei hänen enään +sopinut olla paikassaan, ja koettaa onneaan muualla. Mutta nyt täytyi +hänen kiltisti pysyä paikallaan, odotella ja pitää asemansa kestävästi, +muuten kärsisi koko hänen kaunis suunnitelmansa haaksirikon, ja olisi +ollutkin parempi olla kokonaan antautumatta tuollaiseen onnenongintaan, +kuin nyt, kun päämäärä jo ehkä oli ampumamatkan päässä, hätiköimisellä +pilata koko asia. Kerran täytyi kuitenkin tämän asiaintilan lakata, +ja vaikkapa siihen vielä menisi muutamia vuosia niin olihan hän vielä +nuori ja voi hankkia itselleen korvausta. + +Mutta monasti riehuivat hänessä rajattoman raivon myrskyt, jotka +nousivat hänellä aina kurkkuun saakka ja huumasivat hänen mielensä. +Silloin tuli kaikki hänen silmissään viheriäksi ja siniseksi ja tuo +suuri raskas ruumis alkoi hoiperrella. Sellaisina hetkinä olisi hän +voinut yhdellä nyrkiniskulla musertaa ihmisen tai yltyä raivoon itseään +vastaan, jos käsillä ei sattunut olemaan ketään, jota vastaan hän olisi +voinut riehua. + +Nuoruudesta saakka oli hänessä uinunut tämä äkkipikainen vihastuminen +ja oli herännyt silmittömiin raivonpuuskauksiin, kuten petoeläin, +jonka nenää kutkutellaan. Kotikylässään oli hän senvuoksi tunnettu ja +pelätty ja myöskin uudessa paikassa oli hän heti hankkinut itselleen +tarpeellista arvonantoa, kun hän kerran iski erästä uppiniskaista +renkiä, joka nauroi häntä vasten naamaa, jollakin rautaesineellä +päähän, niin että tämä kaatui ääntä päästämättä maahan ja oli +kantamalla vietävä pois paikalta. Siitä saakka varottiin ulkotilalla +häntä ärsyttämästä ja hänen käskynsä suoritettiin vastustelematta. +Työväestön silmissä oli hän todistanut kykenevänsä isännäksi. + +Tosin ei hän siten voinut estää monia salaisia pilkkapuheita hänestä +ja hänen avioliitostaan leviämästä, ja rengit ja naapurit käyttivät +hyväkseen jokaista tilaisuutta tehdäkseen takanapäin kepposia tuolle +nuorelle aviomiehelle, joka menemällä naimisiin vanhan rouvan kanssa +oli hankkinut itselleen sievosen maatilan. + +Lieneekö se nyt ollut tuo synkkä tietoisuus hänen hullunkurisesta +asemastaan tai tyytymättömyys odotukseen, lieneekö se ollut aavistus +vääräänjohtuneesta elämänkäsityksestä tahi tämä kaikki kaikkeen tähän +syynä... Useammin kuin ennemmin ja aina yhä useammin uudistuivat +Meseck'in sydämessä nämä silmittömän raivon purkaukset, jotka hänen +mielensä synkistyttivät ja vaikuttivat kiihoittavasti nenään kuin +verihöyryt. + +Kun hän siten mitättömien aiheitten johdosta muserteli pöytiä ja +tuoleja ympärillään ja takoi päätään seinään, silloin uskalsi vaan +yksi ainoa ihminen lähestyä häntä. Se oli hänen puolisonsa. Hänellä +oli ehdoton vaikutusvalta häneen. Yksi katse hänen silmistään oli +kylliksi saattamaan Meseck'in yhdessä hetkessä tajuntaan. Silloin hän +laski kätensä alas, pyyhkäsi sentään myös kädellään epäjärjestykseen +joutuneet hiukset matalalta otsaltaan ja katseli ympärilleen kuin +havahtuisi hän hurjasta unesta. Ja hän oli taas tuo taipuisa ja +alamainen mies kuin kerran ennenkin, kun hän oli ensi kerran joutunut +tämän kartanon alueella vallitsevan lumovoiman vaikutuksen alaiseksi. + +Melkein taikauskoinen kammo, joka vuosien vieriessä vielä lisääntyi, +vallitsi hänessä aina rouvansa läsnäollessa ja jätti hänet ainoastaan +niiksi ajoiksi, jolloin hän seisoskeli ulkona pellolla työmiesten +luona ja raikas tuuli hänen poskiaan hiveli. Silloin tunsi hän olonsa +helpommaksi ja vapaammaksi ja kokosi rohkeutta tulevien päivien +varalle. Mutta usein hän myös kiristeli hampaitaan eikä käsittänyt, +miksi hän oli niin kauan tyytynyt tähän orjuuttavaan asemaan ja miksi +hänen yhä edelleen piti siihen tyytyä. Silloin tuntui hänestä kuin +pitäisi hänen kääntää selkänsä kartanolle ja juosta niin kauas kuin +hänen jalkansa jaksoivat kantaa, yhä eteenpäin loppumattoman tasangon +yli, aina tuonne saakka, missä taivas ja maa sulivat yhteen ja kaikki +sumeni harmaaksi usmaksi. Siellä vasta alkoi todellinen maailma, jonne +hän aina oli ikävöinyt ja jonne hän ei ollut koskaan päässyt. + +Mutta kun hän noin oli mietteisiinsä vaipunut, silloin havahdutti +hänet taas todellisuuteen jonkun rengin ääni, joka pyysi määräyksiä, +ja kovassa työssä lakkasi ahdistus, kohta uudestaan taas herätäkseen. +Kuitenkin häntä aina hillitsi jokin näkymätön voima ja saattoi hänet +illan hämärtäessä synkkänä ja alakuloisena kotia lampunvaloon ja +hyvinkatetun pöydän ääreen. + +Kunpa hän vaan olisi voinut ravistaa yltään pois sen selittämättömän +lumouksen, joka yhä aina hänen jäseniään jäykisti heti kun hän +pistäytyi pellon ja kartanon auringonvaloisesta eloisuudesta talon +etehisen totiseen hämäryyteen ja hänen rouvansa asteli hänen luokseen +jostakin sopesta, ylhäältä rappusilta tai alhaalta kellarista. + +Hänen rouvansa? Meseck tuskin sai tuota sanaa lausutuksi. Hänen +rouvansa kuului kaukaiseen, vieraasen sukupolveen, josta hän jo +nuoruudessaan oli kuullut kerrottavan niinkuin jostakin aikoja sitten +hävinneestä menneisyydestä. Hänen isänsä vanhemmat, jotka hän oli +tuntenut enään vaan vanhoina raihnaisina ihmisinä, lienevät varmaankin +kuuluneet jokseenkin samaan sukupolveen. Heitä oli jo aikoja sitten +peittänyt nurmi. Mutta tämä rouva, joka oli voinut heidän kanssaan +käydä koulua, kuljeskeli vielä reippaana ja väsymättömänä hienon lujan +koukerokeppinsä avulla pitkän asuinrakennuksen kyökit, kellarit, +varastohuoneet ja kamarit läpeensä, portaita ylös ja portaita alas, +niinkuin pahan hengen vainoomana, joka ajoi hänet vuoteelta kello +kahden aikaan yöllä lyhyen levon jälkeen ja pidätteli häntä koko pitkän +päivän myöhäiseen likelle puoliyötä jalkeilla palvelustyttöjen pelkona. + +Ja tämä levoton vanhus, joka veti vertoja jokaiselle miehelle +komentelemisessa, tarkastelemisessa ja silmälläpidossa, joka +huolehti koko taloudenhoidosta ulkona ja sisällä ja häntä itseään, +Meseck'iä, kuletti talutusnuorasta luisine käsineen kuin mitä hyvänsä +tyhmää lasta, tämä oli hänen vihitty rouvansa; tämä oli Meseck'ille +käsittämätöntä ja tuli yhä käsittämättömämmäksi joka päivä, jonka rouva +eteni inhimillisen rajapyykkien ulkopuolelle. + +Kun tämä siten yöllä nousi vuoteeltaan ja pukeutuneena koreakukkaiseen +turkkilaiseen yövaippaansa kuljeskeli huoneissa ja käytävissä, +niin oli kuin kulkisi pitkä menneisyys hänen takanaan ja hänen +ympärillään, olleen ja hävinneen muodostama pilvi, aavemaisten varjojen +rykmentti, jossa Meseck luuli loppupäässä tuntevansa myös kuolleen +edeltäjänsä hengen. Silloin kammostutti häntä, niinkuin kammostutti +palvelustyttöjä, joiden makuukamarin ovelle rouva ylösnousun merkiksi +koputti, niin että kaiku kumeasti vieri koko uinuvan talon läpi, +ja Meseck'in mieleen hiipi ajatus siitä, miten hän ehkä itsekin +kerran tulisi tässä aaveitten rivissä toisten kanssa tanssielemaan +tuon rauhattoman vanhuksen ympärillä ja tekemään henkilökohtaista +tuttavuutta edeltäjänsä kanssa, näyttäytyäkseen yhdessä hänen kanssaan +satavuotiaan vanhuksen kolmannelle miehelle ja taas myöhemmin heidän +molempain kanssa neljännelle miehelle ja niin edelleen loppumattomiin. +Sillä tämän rouvan miehet näyttivät olevan kuin ikivanhan saarnipuun +lehdet, jotka puhkeavat kevätauringon paisteeseen, syysmyrskyissä +lakastuneina putoavat maahan ja asettuvat loppumattomana jonona +toistensa sijaan. Puu itse seisoo pystyssä, synkänharmaana ja +lahonneena, ojentaen ylös myrskytaivasta kohti huojuvat käsivartensa, +kuin synkän kauhun valtaamana siksi ettei itse voi kuolla. + +Niin, tässä oli Meseck'istä asian kauheus ja varsinainen perustus +siihen, miksi kammo, joka hänen ensi kertaa nähdessään tuon +seitsenkymmenvuotiaan vanhuksen oli karsinut hänen selkäpiitään ajan +kuluessa yhä kasvoi, eikä haihtunut. Rouva ei näyttänyt vanhenevan. +Eräälle varmalle asteelle oli hän saapunut: kasvot olivat hiukan +kurtistuneet, vartalo jonkunverran käynyt kumaraksi, tuuheisiin +hiuksiin ilmaantunut pari hopeista suortuvaa lisää, mutta ei liian +useita; ja vielä olivat kaikki hampaatkin säilyneet. Ja sellaiseksi +hän jäi. Vuosien pitkään ei hänessä ollut huomattavissa mitään +muutosta. Aika näytti liukuvan hänen ohitseen jälkiä jättämättä. Kun +hän ei kuljeskellut talossa tai pihalla, tavattiin hän puutarhasta, +jossa hän kaivoi lapiolla ojaa vihannespenkkien ympärille, tai istui +jossakin ikkunanurkassa edessään keltapilkkuisiin siannahkakansiin +sidottu kirja, jota hän, lehden toisensa jälkeen kääntäen, lueskeli +vitkalleen. Tavallisesti se oli joku kansantajuinen filosoofinen +tai luonnontieteellinen kirjoitus sielun kuolemattomuudesta tai +maailmankaikkeuden rakenteesta, ja aina vuosisadan alkupuolelta sekä +jonkun unhoittuneen kirjailijan tekemä; kaikki nämä kirjoitukset olivat +osia vaatimattomasta perhekirjastosta, jotka siirtyivät sukupolvelta +toiselle, painettuina suurin jäykin kirjaimin ja tukevalle paperille. + +Lapsuudesta saakka oli vanhuksella ollut kiintymystä kirjoihin, eikä +hän voinut niitä nytkään unhoittaa. Koska hän oli pitkänäköinen, +käytti hän lukiessaan silmälaseja. Niin hän istuskeli hiljaa usein +tuntikausia ja seurasi rivi riviltä etusormellaan tai sukkapuikolla, +niinkuin ei hän tahtoisi antaa yhdenkään sanan tuosta kallisarvoisesta +sisällyksestä joutua hukkaan. Silloin avautuivat hänen sielulleen +aavat, oudot näköalat, ja tuo etsivä henki vaelteli elämän synkkyyksien +läpi kunnes lepäsi jossakin autuaallisessa maanääressä jossa vihdoinkin +valautui rauhaa ja huojennusta levottomimpaankin sydämeen. Kun hän noin +istuskeli uppoutuneena syvälliseen mietiskelemiseen ja pohtimiseen, +oli hän täydelleen vanhan, viisaan huuhkajan näköinen, joka suurine +pyöreine silmineen läpäisee ympäröivän yön synkkyyden ja selvittelee +salaisuuksia, jotka jokaisen muun katseille jäävät selviämättömiksi. + +Kuitenkin hän puhui harvoin siitä, mikä häntä syvimmin liikutti. +Kenelle hän olisikaan voinut avata sisäisen elämänsä? Hänen +ympäristönsä oli tylsää ja typerää. Näistä mataloista otsista, +joita hän ympärillään näki, kilpistyi jokainen hienompi sana +takaisin voimattomana. Hänen miehensä ei ollut hänelle muuta kuin +myöhäänkehittynyt lapsi. Hänen ensimäinen avioliittonsa oli jäänyt +hedelmättömäksi, niin kiihkeästi kuin hän olikin toivonut lasta. +Ehkä oli tämä toteutumaton toivomus noussut hänelle päähän, koska +hän oli tullut omituiseksi ja kummalliseksi ja käyttäytyi tavalla, +jota ei kukaan hänen ympärillään käsittänyt. Nyt oli hän korkealla +iällään mennyt naimisiin nuoren kehittymättömän miehen kanssa, +korvatakseen siten lapsen puutteen. Hänen mieheensä kohdistui hänen +äidillinen huolenpitonsa. Ensimäiselle miehelleen hän oli ollut +aviovaimo, — vaikkakin hänellä oli ollut monta tyydyttämätöntä +mielihalua — hän, tämä komea, rehevä nainen, tuolle sairalloiselle, +aina itsestään huolehtivalle pikku miehelle, jossa hän oli rakastanut +enemmän opettajaa kuin miestä. Nyt oli tuo kaikki sammunutta ja +kuollutta, mutta niinkuin olisi jokin salainen voima häntä pakoittanut +korjaamaan nuoruutensa erehdyksen ja korvaamaan hinnasta mistä hyvänsä +laiminlyöntinsä, oli hänen vaalinsa osunut tällä kertaa terveeseen, +punaposkiseen, minkään tietämistuskan heikentämättömän elinvoiman +täyttämään mieheen. + +Taaskin traagillinen erehdys! Liian myöhäistä! Tuo toinen mies +ei voinut seitsenkymmenvuotiaalle enään tarjota sitä, mitä viisi +vuosikymmentä aikasemmin ensimäisen miehen olisi pitänyt olla ja mitä +hän ei ollut. Nyt se oli ohi! Oikea hetki oli mennyt! Tämä nuori mies +oli hänen silmissään korkeintaan vain suuri, tuhma, typerä lapsi, +jota hän itse ei ollut kertaakaan sylissään kantanut, ja josta hän +ainoastaan hyvinä hetkinään voi kuvitella, että se oli hänen omansa. +Silloin hän hoivasi ja lellitteli häntä äidillisellä hellyydellä ja +pisti hänen suuhunsa parhaat palat. + +Mutta oli myöskin aikoja, jolloin hän kantoi salaisesti sydämessään +äänetöntä vihankaunaa miestään kohtaan ja vartioitsi hänen +jokaista liikettään kademielisellä epäluuloisuudella. Sillä rouva +huomasi kyllä, että ainoastaan jonkunlainen eläimelle ominainen +alistuvaisuus ja samalla pelko hallitsi häntä ja voi joka hetkessä +muuttua vastakohdakseen. Mutta silloin olisi kaikki menetettyä, sen +rouva tiesi. Senvuoksi ei Meseck saisi koskaan päästä tajuamaan +omaa merkitystään. Hänen piti jäädä tuomittuna seisomaan sille +paikalleen, jolle hän, rouva Meseck, oli hänet asettanut. Niinkuin +eiäintenkesyttäjä nainen täytyi hänen lakkaamatta pitää miestään +silmällä ja milloin hyvyydellä milloin ankaruudella pakoittaa häntä +pysymään velvollisuuksissaan. Senjälkeen kun Meseck oli häneen kerran +tottunut, ei hänen mieleensä saanut juolahtaa mikään vieras ajatus, +varsinkaan ei mikään vieras nainen. + +Niin vartioi rouva miehensä askeleita kateellisemmin kuin joku äiti, ja +jos hän ei voinut aina olla hänen jäljissään, koetti hän jälkeenpäin +kuitenkin lävistää hänet katseillaan saadakseen perinpohjin selville, +mitä hänen sielussaan liikkui. + +Eräänä päivänä, — he olivat olleet suunnilleen kaksitoista vuotta +avioliitossa — ol; Meseck iskenyt silmänsä erääsen nuoreen +palvelustyttöön, joka vast'ikään oli tullut talon palvelukseen. Tämä +oli kookas ja vaaleaverinen, voimakaskasvuinen ja muodoltaan rehevä +jota rehevyyttään hän uhmaten piti nähtävillä kun hän kävellessään +taivutti päätänsä ja rintaansa taaksepäin ja huojutteli ruumistaan +kupeiltaan. Silloin hänen katseensa näytti ylpeästi tarkastelevan hänen +omaa rehevyyttään, kuin tahtoisi se sanoa: Näyttäkää minulle yksikään, +joka voi vetää minulle vertoja! Kuka minut tahtoo tai kuka minua ei +tahdo? Tehkäähän vaan yritys! Kentiesi te saattekin minut! + +Ja kaikki yrittivät, mutta ei kukaan suoriutunut saamatta tuntuvasti +kynsilleen. Sillä tuon viekastelijan katseet ja ryhti lupasivat enemmän +kuin mitä hän tositeossa täytti. Hänen kasvonsa olivat pyöreämuotoiset +ja pehmoset, huulet avoimet suuteluun, ja somasti kaartuivat korkealle +kammatut hiukset kapean otsan ympärillä, mutta teräksensiniset +silmät vilkkuivat keimailevina ja samalla kylminä. Piikatytöksi hän +oli huomiotaherättävä ja harvinainen. Hänen emäntänsä eivät olleet +häntä oikein kärsineet, hän vaihteli usein paikkojaan ja sai lopulta +vaan vaivoin palveluspaikan. Niin hän eräänä päivänä osui tulemaan +ulkotilallekin. Siellä tarvittiin juuri palvelijatarta, jonka tehtävänä +olisi keittää miehille ja joka osaisi lypsää, mutta myöskin muuten +olisi perehtynyt taloustoimiin, ja kun oli vaikeata saada palvelusväkeä +tänne kaukaiseen yksinäisyyteen, niin päätti rouva Meseck, kaikista +salaisista arveluttavuuksista huolimatta, ottaa tuon kauniin Augustan +koetteeksi palvelukseensa, mutta heti ensimäisen epäilyksen synnyttyä +ajaa hänet pois. + +Tyttö puolestaan, sen vaistomaisen ymmärtämyksen avulla, joka niin +usein yhdistää salaisesti kahta toisilleen vihamielistä naista, +tissi aivan tarkoilleen, mitä hänellä oli odotettavissa emäntänsä +puolelta ja oli sen mukaan sovitellut suunnitelmansakin. Hän oli +väsynyt kiertelemään maita mantereita kartanosta toiseen ja tahtoi +vihdoinkin pujoittautua johonkin lämpimään pesään pysyväisesti. Siihen +tarkoitukseen näytti hänestä juuri Meseck'in kartano sopivalta. +Mikä olisi helpompaa kuin riistää vanhalta rouvalta ja kiehtoa +puoleensa tämän nuori aviomies? Miehen kanssa hän sitten kyllä +osaisi sopia yhteisestä taistelusta, rouva-vanhusta vastaan ja tehdä +viimemainitulle elämän niin karvaaksi, että hän muuttaisi manalle +paljaasta suuttumuksesta. Silloin olisi paikka avoin ja senlisäksi +tehtynä hyvätyö, kun tuo vanha noita, joka ei voinut kuolla, olisi +tullut autetuksi hyvin-ansaittuun lepoon, mutta tämä paljon kärsinyt +miesraukka taas olisi saanut nuoren, soman emännän. Tämä oli hän itse, +— ja hän näki jo itsensä rouva Meseck'in laadullisena seuraajana, +mahtava avainkimppu kupeella, kun hän seisoi runsasvarastoisessa +ruokahuoneessa ja jakeli piioille vähäisinä annoksina leipää ja +sianlihaa. Sillä taloudenhoidosta tahtoi hän itse pitää huolta, jotta +siihen tulisi yhdenmukaisuutta, ja niinkuin _hän_ oli ennen nälkää +nähnyt, niin tahtoi hän sitten hyvittää sen kostamalla samalla tavalla +toisille. + +Siihen oli tie tosin vielä pitkä, ja hän itse oli yhä ainoastaan +köyhä palvelustyttö, jonka täytyi monasti laskeutua karkeaolkiselle +vuoteelleen nurisevin vatsoin; silloin hän usein kiristeli hampaitaan, +kun ei voinut astua askeltakaan likemmäksi päämääräänsä, vaikka oli jo +ollut useampia kuukausia palveluksessa tilalla ja joka päivä joutui +niin ja niin monasti herran nähtäviin. Tämä taas ei näyttänyt ollenkaan +kääntävän häneen huomiotansa tai ei ainakaan ollut sitä tekevinään, +— sillä niin paljon Augusta sentään luuli huomaavansa että Meseck +heitti useasti sivultapäin kapeitten silmäluomiensa välistä sangen +merkitsevän katseen hänen täyteläisiin, paijaisin käsivarsiinsa, +kun hän heilauttamalla kaasi ruuanjätteitä ja perkeillä täytetyn +sangon sikoruuheen tai hankasi hajanaisella pajuluudalla kyökin +ruskeanpunaista tiilikivilattiata. Silloin tapahtui usein, että Meseck +ikäänkuin sivumennen kosketti hänen käsivarsiaan tai hartioitaan, +mutta kääntyi heti poispäin ja murahti olkansa takaa jonkun äreän +käskyn. Sillä tavallisesti pistäytyi samassa hetkessä jostakin talon +pimeästä loukosta esiin heidän eteensä rouva Meseck ja keskeytti +väliintulollaan, heittäen heihin lyhyen, terävän katseen, kaiken +enemmän toiminnan. + +Niin kuluivat kuukaudet toistensa jälkeen ja kaikki +lähenemisen mahdollisuus näytti vanhan rouvan valppauden vuoksi +kadonneen. Tuskin koskaan jätti tämä kartanoa käydäkseen kylässä, eikä +hän ollut läheisessä piirikaupungissa enään moniin monituisiin vuosiin +käynyt. Niinkuin sotilas sodassa pysyttelihe hän vartiopaikallaan +eikä väistynyt asemiltaan, vaikka teki tosin olon siinä itselleen +helpommaksi kuin muut, sillä häntä vaivasi unettomuus ja hän huomasi +tämän jonkinlaiseksi ajankulutuskeinoksi, samantapaiseksi kuin tulen +kanssa leikitteleminen. Niin, missä muut olisivat murtuneet, siinä +näytti tuo ikuinen ympäriinsä-kuljeskeleminen ja vaaniskeleminen +teroittavan hänen henkisen silmänsä näkökykyä ja virkistävän hänen +voimiaan uudelleen. + +Mutta vihdoin eräänä päivänä tuli ratkaisu. Aivan äkisti, kuten +ihmiset arvelivat. Mutta sen tiesi rouva Meseck itse parhaiten. Jo +tuon päivän edellisenä yönä oli hän tuntenut, miten jotain näkymätöntä +ja tuntematonta hiipi hiljaan hänen vuodettaan kohden, kun hän siinä +makasi ja valppaan henkensä silmäin edessä käänteli elämänsä lehtiä +yhden toisensa jälkeen. Yhdenmukaiset kynänpiirrokset peittivät +näitä lehtiä, alkaen aina ensimäisestä, tuskin enään luettavasta, +koukeroisen, madonsyömän folionidoksen sivusta nykypäiviin saakka, +jotka ehkä vetäisivät viimeisen kynäpiirroksen koko tämän pitkällisen +ja kuitenkin niin vaihtelua puuttuvan elämäntyön päätökseksi. Kuka sen +tietää? Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja kyllästyneemmäksi kuin koskaan +ennen. Lehti lehdeltä taaksepäin aivan loppumattomiin aina samat tyhjät +sanat, aina sama yksitoikkoinen sisällys: elämisen täytymystä, aina +yhä elämisen täytymystä ei mitään varten ja yhä vaan ei mitään varten, +ainoastaan koska nyt kerran oli olemassa eikä voinut päästä pois, +ennenkuin sai kutsun. Keneltä sai kutsun? Mihin sai kutsun? + +Ei sentään, olihan valoa häntä ympäröivässä sankeassa pimeydessä. Yksi +ainokainen tähti loisti lempeänä ja suloisena yön halki, kuka tiesi, +kuinka kaukana, mutta hän huomasi kuitenkin, että hän oli tullut sitä +yhä lähemmäksi elämänsä radalla, ja että hän jonakin päivänä tulisi +pysähtymään aivan sen eteen, jossa hän sitten loistaisi kuten aurinko +eikä koskaan sammuisi enään. Tämä oli luottamus johonkin parempaan +maailmaan ja kauniimpaan elämään, jossa kaikki ne kukat tuoksuaisivat, +joita hän täällä oli turhaan ikävöinyt. Sillä koleata ja viluista oli +hänen ympärillään aina lapsuudesta saakka ollut. Iälliset vanhemmat, +kun hän oli ilmestynyt myöhästyneenä ja pyytämättömänä taivaan lahjana, +hoitivat häntä enemmän velvollisuudentunnosta kuin rakkaudesta, +ainaisena täysikasvuisten sisarusten silmätikkuna, koska hän oli +vähentävä heidän perintöosuuksiaan, sitten, kun nämä olivat lyhyessä +ajassa toinen toisensa jälkeen rutostitappavan taudin surmaamina +muuttaneet manalle, äkkiä koko tilan ainokaisena perillisenä ja siitä +saakka ikäänkuin menetetyn lapsuuden korvaukseksi saaden iäkästen +vanhempainsa puolelta nauttia ylenmäärin liian myöhäistä hellyyttä, +kohta sen jälkeen joutunut orvoksi ja mennyt varhain naimisiin. Ja tämä +hänen ensimäisen avioliittonsa pitkän pitkä tie! Kuinka paljon iloa +hän olikaan odottanut tuosta sivullaan vaeltavasta miehestä, johon +hän oli lapsellisen haaveellisuuden valtaamana liittynyt, jotta tämä +valaisisi hänen kehittymättömälle hengelleen kaikkia tämän maailman +himmeästi aavistettuja ihmeitä, ja kuinka kuivana ja paahtuneena +lepäsikään nyt tuo tie, jota hän oli miehensä kanssa kulkenut, kauas, +kauas taaksepäin, aina sinne saakka, missä se häipyi hämäryyteen! +Kuinka turhia olivatkaan toiveet olleet! Ja turhaa kaikki, mitä hän +oli elämältä uneksinut! Mutta hurjassa onnenjanossaan hän ei ollut +pysähtynyt pyrkimyksessään, vaan oli yhä uudestaan ojentanut huuliaan +juodakseen. + +Ja nyt.... Eikö hän tuntenut, miten tuolta hämäryydestä jotain hiipi +esiin ja kyyristyi hänen vuoteensa kulmalle? Oliko se kuolema, joka +istui hänen vieressään ja laski kätensä hänen rinnalleen, niin että +hänen henkeään ahdisti? Kauhistuneena kohoutui hän ylös ja pyyhki +läähättäen hien kylmältä otsaltaan. + +Ympärillä talossa vallitsi mitä syvin äänettömyys. Ainoastaan +viereisessä huoneessa oleva kello jatkoi edelleen lohdutonta +tikitystään, ilmaisten joka heilahduksella tulluksi yksi hetki +likemmäksi loppua. Kuinka monta sellaista heilahdusta olikaan tarvittu, +ennenkuin tähän hetkeen oli saavuttu, mutta nyt olikin varasto, joka +kerran nuoruudessa oli näyttänyt tyhjentymättömältä, loppunut, ja +viimeiset tikitykset kaikuivat loppuunkuluvan koneiston seiniin. Mutta +vuoteellaan toisen seinän vierustalla nukkui kolmikymmenvuotias isäntä +nuoruuden sikeätä unta, ja jos hän vastoin kaikkea todennäköisyyttä +jostain uneksi, uneksi hän ehkä siitä, että pääsee nyt pian vapaaksi +vanhasta noidastaan. Silloin ryhtyy hän suurine, jykevine kourineen +hoitamaan isänsä taloa ja kaikkea omaansa, jota hän oli tähän päivään +saakka niin varovasti hoitanut ja sitkeästi säilyttänyt. Ja hän ottaisi +itselleen nuorikon, jonka ensimäisenä tehtävänä olisi kääntää kaikki +ylösalaisin, ja he molemmat nauraisivat rouva-vanhusta vielä hänen +hautaansa, häntä, joka oli ollut niin tuhma, että oli mennyt naimisiin +miehen kanssa, jonka isoäiti hän olisi aivan hyvin voinut olla! Ja +tämä kaikki voisi tapahtua jo huomenna tai ylihuomenna. Mutta hänen, +rouva Meseck'in, hauta tulisi häviämään ja rikkaruoho sen päällä +rehoittamaan. Sillä se uusi tulisi varmaankin pitämään tarkkaa huolta +siitä, että vanhuksen muisto kasvaisi umpeen ja häviäisi jäljettömiin. +Ja jospa se olisikin juuri Augusta, joka tänne asettuisi hänen +jälkeensä ja ottaisi haltuunsa hänen vuoteensa! + +Vuoteessaan istuvan vanhuksen ruumista karsivat kuumat ja kylmät +väreet, kun nämä ajatukset johtuivat hänen mieleensä. Miksi hän +olikaan ottanut taloon tuon röyhkeän, keimailevan naikkosen! Nyt oli +onnettomuus tapahtunut tai voi kuitenkin minä hetkenä hyvänsä tapahtua. +Tosin hän ei ollut vielä saanut vaanituksi mitään epäilyttävää, mutta +kuka tuntee nuoruuden ja himokkaisuuden salatiet, ja joka tapauksessa +oli tuo läpikavala nainen tarkoitellut rehevää, komeaa isäntää. Ja +Meseck? Hän kyllä ottaisi vastaan, mitä hänelle tarjoutuisi. Hän tulisi +juomaan, tutkimatta suuresti pikarin sisältöä. Mitä hän, vanhus, +voikaan sitten hänelle antaa! Tiesikö Meseck mitään siitä kaikesta +äidillisestä hellyydestä, jota hän hänelle tuhlasi? Hän käytti sen' +hyväkseen niinkuin olisi se ollut aivan itsestäänselvää, ja meni +tiehensä. Ja hän pelkäsi rouvansa katsetta. Minkätähden? Koska hän +odotteli rouva-vanhuksen kuolemaa ja huomasi, että hänen ajatuksensa +olivat paljastuneet, kun hän koetti kestää rouvan katsetta. Siinä juuri +oli asian ydin! Tämä oli se salaisuus, jota Meseck oli sydämessään +hautonut ja koettanut häneltä piiloitella. Mutta vanhus oli viisaampi +kuin hän ja hän kyllä sen vetää vielä päivänvaloon. Heti paikalla +tahtoi hän huutaa Meseck'in hereille ja kysyä häneltä asianlaitaa. + +Nämä ajatukset saivat hänen vanhat, kuihtuneet kätensä puristumaan +nyrkeiksi. Hän kuunteli hetkisen tähystellen nukkuvaa miestänsä kohti. +Mutta mitä tämä merkitsi? Ei hiiskahdustakaan kuulunut pimeydestä +hänen korviinsa. Ei näyttänyt mitään liikkuvan tai olevan valveilla. +Äänetön hiljaisuus kaikkialla ympärillä. Tai erehtyikö hän? Oliko hän +hereillään? Näkikö hän unta? Lähenevä kuolemako se jääkylmin henkäyksin +hänen kasvojaan hiveli, niin että hänen tajuntansa tylsistyi? Hän +tahtoi huutaa, mutta ei ääntäkään noussut hänen rinnastaan. Niinkuin +kouristustaudin valtaamana hän istui vuoteellaan ja kuunteli kaula +kuroitettuna. Ja jospa hänen miehensä todellakin olisi noussut +vuoteeltaan ja salaa hiipinyt pois? Jospa hän olisi käyttänyt hyväkseen +rouvansa nukkuma-aikaa hiipiäkseen palvelustytön luo kamariin, mutta +hän itse, rouva, makasi täällä, voimattomana kulkemaan hänen jälkeensä, +kuolinvuoteellaan, ypöyksin ja hyljättynä taistellen äänetöntä, +kauheata taistelua kuoleman kanssa. Ja aamulla aikaisin löydettäisiin +hänet kylmänä ja kalpeana vuoteellaan. Silloin voisivat nuo molemmat, +jotka nyt keskenään pitivät ilojaan, periä hänet ja ilkkuillen nauraa +häntä. Kirotut olkoot he! + +Vanhuksen tajunnan voimat pettivät ja uupuneena vaipui hän taaksepäin +tyynylle. + +Seuraavana aamuna, kun hän pitkän unettoman yön jälkeen avasi silmänsä, +tunsi hän olonsa helpommaksi. Mutta kun hän aikoi lähteä liikkeelle, +huomasi hän, että hänen jalkansa eivät täyttäneet tehtäviään. Hänen +täytyi istuutua nojatuoliin, muutoin olisi hän kaatunut. Tämä oli +samanlaista heikkoutta kuin yöllä oli ollut. + +Hänen miehensä tuli sisään ja puheli hänen kanssaan. Rouva vastaili +niukasti ja tutkisteli hänen kasvojaan, mutta ei voinut saada selville, +oliko hän nähnyt, unta vai ei. Meseck kysyi, oliko noudettava lääkäri. +Rouva kiitti ja kielsi sitä tekemästä. Tämä sairaus ei merkitse mitään. +Siitä kohtauksesta, joka hänelle oli yöllä tapahtunut, ei hän puhunut +sanaakaan. + +Hänen miehensä meni ulos. Kun rouva oli yksin, palasivat ajatukset +takaisin, nuo kauhistuttavat ajatukset, jotka vielä tulisivat tekemään +hänet hulluksi. Talossa supistiin ja kuiskittiin. Jotain salaperäistä +hiiviskeli ympäriinsä ja pujahteli ovien ja seinien kautta. Nähtävästi +tehtiin nyt suunnitelmia hänen kuolemansa varalta. + +Älkäähän vielä! sähisi hän purren hampaitaan yhteen. Hän kysyi +Augustaa. Tyttö kuului olevan kasvitarhassa perunoita kuokkimassa. +Oliko herra pellolla? Ei, hänkin kasvitarhassa. + +Rouva Meseck luuli huomaavansa, miten palvelustyttö pidätteli nauruaan. +Sen hän tahtoi saada pois piioistaan. Hän käski tuoda itselleen +koukkusauvan ja ojentautui suoraksi. Siinä nähtiin taas kerran vanhaa, +sitkasta elinvoimaa! Ei enään jaloissa jälkeäkään heikkoudesta! Hän +tahtoi vaan saada varmuuden. Sitten kuolla! Taikka mieluummin jäädä +eloon ja nähdä heidän kaikkien vaipuvan hautaan! + +Ulkona kasvitarhassa seisoi herra Meseck nojautuen päärynäpuuta vasten. +Hänen edessään maassa oli Augusta polvillaan ja kokoili vast'ikään +kuokkimiaan perunoita karkeaan esiliinaansa. Hänen vieressään oli +kuokka muokatulla multakasalla. Äänettömänä toimitti hän työtään eikä +katsonut kertaakaan ylöspäin, mutta huomasi kuitenkin, miten Meseck'in +silmät häntä tähystelivät. + +Meseck oli häntä usein ennen moittinut siitä, että hän jätti aina niin +paljon perunoita maahan, jotka sitten sitä uudestaan kynnettäessä +nousivat ylös mädäntyneinä.. Isäntä tahtoi hänelle nyt kerrankin +osoittaa, miten sellainen työ oli oikein tehtävä. Nyt hän vielä +seisoskeli siellä pitämässä huolta siitä ettei maahan jäisi yhtäkään +noista ruusunvärisistä palleroista. + +"Nyt olisi hyvä tilaisuus", ajatteli Augusta itsekseen, "rouva-vanhus +herpaantunut ja sairas ja ties kuinka pian jo kirstussakin! Paras aika! +Nyt tai ei milloinkaan!" + +"Miksi herra minua niin tähystelee?" kysyi hän yht'äkkiä ikäänkuin +sattumalta alhaaltapäin, muuttamatta sitävarten asentoaan tahi +keskeyttämättä hetkeksikään perunain poimimista. + +Meseck oli hämmästynyt. Sisukas tyttö tuo! Hän ei tiennyt, pitikö hänen +sivaltaman tuota rohkeata veitikkaa pitkin lihavata, pyöreätä selkää +kepillään vai mitä hänen muuten piti tehdä. + +Hän vilkuili tyttöä silmillään. Tämä oli yhä polvillaan maassa, mutta +oli kohottanut päätään hiukan häntä kohden ja piteli laidoista kiinni +esiliinaansa, jossa perunat olivat. Hän oli saanut työnsä tehdyksi. +Hitaasti kohoutui hän polvistuneesta asennostaan seisaalleen, kunnes +oli ojentanut koko täyteläisen, tukevan vartalonsa suoraksi ja seisoi +lyhyen matkan päässä Meseck'istä. + +"Miksi herra minua tähystelee?" kysyi hän toistamiseen ja katsoi häntä +uhmailevasti silmiin. Hänen silmänsä säihkyivät hurjaa intohimoa. Hänen +palava hengityksensä sekoittui Meseck'in hengitykseen. + +"Enkö minä sitten saisi?" huudahti tämä äkkiä änkyttäen, "sitävartenhan +sinä oletkin täällä!" + +Ja samassa hän sieppasi tuon suojattoman tytön luokseen ja kietoi +raudanvankat kätensä hänen tukevain vyötäistensä ympäri. Päästäen +puoleksi tukahdutetun huudahduksen vaipui tyttö häntä vastaan ja heidän +välistään vyöryivät ruusunväriset perunat syösten hujan hajan muhealle +pellolle. + +Tuossa asennossa seisoivat he pari silmänräpäystä kädet kiedottuina +toistensa ympäri ja kieriskellen aamupäivän kirkkaan auringon +valaisemina. Kömpelö, kookas isäntä kohosi vielä päätä pitemmälle +tuota suurikasvuista naista, jota hän nyt kohotti ylöspäin eteensä ja +koetti saada läheiselle puutarhapenkille. Juopumuksentapainen tylsä +huolettomuus huumasi hänen tajunsa. Hän ei enään nähnyt eikä kuullut +mitään. Hän unhoitti kuka ja missä hän oli. Hän tunsi vaan joustavan +vartalon käsivarrellaan. + +Samassa hetkessä kuuli hän äkillisen, läpitunkevan huudahduksen aivan +korvansa juuressa. Samalla myös tyttökin voimakkaasti ponnistaen +riistäytyi irti hänen käsistään, heitti ikäänkuin mielipuolena kauhusta +esiliinansa päänsä yli ja juoksi, niin nopeasti kuin jalat voivat häntä +kiidättää, suoraan perunamaan yli kasvitarhanportista ulos. + +Meseck painoi huumaantuneena kädellään otsaansa ja hieroi +tylsäkatseisia silmiään. Tuossa seisoi muutamia askeleita hänestä, +koukkusauvaansa nojaten, kirkkaitten auringonsäteitten valossa vanha +rouva Meseck, sanattoman uhkaavana, niinkuin yöllinen ilmestys, +joka vielä kerran on hautansa pimennosta noussut ylös päivänvalon, +vallatakseen väkivoimin oikeutensa elämään. + +Meseck'in ruumista viilsivät jääkylmät väreet, niinkuin olisi hänen, +elävän ihmisen, käteensä tarttunut joku haamu ja tahtoisi viedä hänet +mukanaan. + +Mutta ensi kauhun hälvettyä valtasi hänet hetkessä raju halu asettua +vastarintaan sekä hurja raivo. + +"Mitä, sinähän olit olevinasi sairas ja kuitenkin vakoilet", ärjyi hän. +"sinä ilkiö! Teeskentelee voidakseen paremmin vakoilla! Ilkiö!" + +Nyrkki kohotettuna aikoi hän käydä vanhuksen kimppuun, mutta taaskin, +kuten niin usein ennen, saivat tämän silmät, jotka nyt aurinkoon päin +kääntyneinä säihkyivät läpikuultavan vihreinä kuin kissan silmät, hänet +peräytymään. + +Tuossa hän seisoi, vanhus, joka Meseck'iltä oli viekoitellut hänen +elämänsä, eikä Meseck uskaltanut käydä häneen käsiksi surmatakseen +hänet. Hänen täytyi antaa käsiensä herpautuneina retkahtaa sivulle ja +ikäänkuin paikolleen jähmettyneenä kuunnella vanhuksen sanoja. + +"Te olette kai minut jo pyyhkineet laskuistanne pois?" sanoi hän. +"Näetkö nyt, kuinka suunnitelmasi ovat epäonnistuneet? Teidän +laskelmanne perustuu perinpohjaiseen erehdykseen, sinun ja tuon +naikkosen. Minä voin sinulle sanoa olevani vielä aivan elinvoimainen. +Minä vedän kyllä vielä kahdelle vertoja! Nyt olen taas kerran tullut +siitä vakuutetuksi! Sitä minä olenkin aina ajatellut! Sinä odottelet +ikävöiden minun kuolematani! Siihen perustuu koko sinun suunnitelmasi! +Älä erehdy, rakas Otto! Minä en väisty vielä pitkään aikaan +näyttämöltä! Sitä mielihyvää minä en anna sinun tuntea! Saadaanpas +nähdä, _kumpi_ meistä saattaa toistaan hautaan! Ehkäpä sinä vielä +menet sinne ennen minua! Mutta tämän minä ennustan sinulle; jos minä +ennemmin kuolenkin kuin sinä, niin _pian_ se ei tule tapahtumaan! +ja kun se kerran tapahtuukin, niin ei siitä sinulle tule olemaan +mitään hyötyä, sen minä takaan! Minä en tahdo haudassani saada mitään +rauhaa, ennenkuin sinä olet tullut minun jälkeeni sinne! Ja vaikka +minun pitäisi palata joka yö yhä uudelleen ja seisoa käärinliinaan +kietoutuneena sinun vuoteesi vieressä, tekisin senkin, sillä +minun _jälkeeni_ et sinä saa ottaa ketään enään vaimoksesi! Minä +pakoitan sinut tulemaan jälkeeni! Nyt sinä tiedät, mitä sinulla on +odotettavissa! Älä iloitse minun kuolemastani! Minun kuolemastani ei +sinulle lähde mitään apua!" + +Hän puhui tämän kaiken synkällä, soinnuttomalla äänellä, ja puutarhan +hedelmäpuiden oksilla visertelevien lintusten sävelet sekoittuivat +iloisina siihen kaameaan kiroukseen, jolla rouva-vanhus oli kietonut +tuon nuoruusvoimaisen miehen itseensä elämässä ja kuolemassa. + +Vielä samassa hetkessä piti Augustan, palvelustytön, panna kokoon +kapineensa ja lähteä taas maailmanrantaa kiertelemään. Hän oli +yritellyt vastaväitteitä ja uhannut aikovansa, jos hänet ajetaan pois, +kaikkialla toitottaa seikkailuaan. + +Mutta Meseck ei epuuttanut käskyään. Häntä peIoitti vaimonsa, kuten +kaikki muutkin naiset, mutta erittäinkin hän, jonka kanssa hänen nyt +oli kärsivällisesti vaellettava taival aina päiviensä päättymiseen +saakka ja vielä sittenkin iankaikkisuuden ääriin asti; tämä oli hänestä +epäämätön varmuus, yhtä ehdoton tosi kuin kuolema itse. + +Tästä päivästä saakka hän alkoi vähitellen vanheta. Alistuvammin +kuin koskaan ennen taipui hän rouvansa voimakkaamman hengen edessä. +Ainoastaan hurja raivonpuuska ilmaisi usein, mitä hänen sisällään +kiehui. Silloin riehui hän kuin eläin, joka turhaan ravistelee +aituuksensa rautatankoja. Mutta siitä ei hänen asemansa muuttunut. +Hänen kahleensa kestivät ja hänen täytyi taipua. Niin hän rauhoittihe +aina uudelleen. + +Vähitellen syntyi hänessä jonkinlaista uteliaisuutta saada nähdä, +kumpi heistä tulisi kauemmin kestämään. Mutta juuri sen tapauksen +varalle, että hän eläisi kauemmin kuin hänen rouvansa, ei hänellä +ollut mitään toivoa, sillä tiesihän hän, ettei tämä tulisi silloin +suomaan hänelle mitään rauhaa ja että hän tulisi hänet pian noutamaan +luokseen. Tämä ajatus johtui hänen mieleensä ikäänkuin ajankuluksi, +kun hän seisoi pellolla pitäen silmällä työväkeään. Hänestä se oli +niinkuin kilpa-ajoa, eroitus oli vaan siinä, että heidän kilpa-ajossaan +se voitti, joka hitaammin ajoi ja älysi päästää toisen aina edelleen. +Ja tämä edellepäässyt, jonka voimat liian nopeaan kuihtuivat, oli hän, +Meseck itse. Hän tunsi selvään, kuinka hänen pyrkimyksensä laimenivat +ja hänen tarmokkuutensa veltostui. + +Mutta tuo ikivanha rouva näytti sitävastoin tuon kauhean aamun jälkeen +vielä kerran virkistyneen ja nuortuneen. Se oli ollut hänen kaikkien +elämänvoimiensa koetushetki. Nyt, kun oli taistelussa voittanut, +vaelsi hän reippaana yhdeksännettä vuosikymmentään kohti. Herra Meseck +hämmästyi usein hänen ripeyttään ja vireyttään katsellessaan häntä +syrjästäpäin, sillä suoraan silmiin hän tuskin enään uskalsi häntä +katsoa. + +Niin, vielä korkeimmalla iällään rouva Meseck sai syttymään viimeisen +intohimonsa. Ei enään ihmisiin tai häntä ympäröivään elämään. Se kaikki +oli käynyt kalpeaksi hänen silmissään, vaikkakin hän siitä vielä +velvollisuuden ja vanhan tottumuksen vuoksi huolehti. Mutta hänen +sydämensä kääntyi nyt tähtiä kohden ja hänen silmänsä tutkistelivat +kirkkain öin tähtitaivaan ihmeitä. + +Jo varhain olivat hänen katseensa kiintyneet tarkkaamaan tähtien +toisiinsayhtyviä ratoja ja niiden ikuisia muotoja, mutta nyt alkoi +hän perusteellisemmin syventyä yön vaihteleviin ja kuitenkin aina +samansuuntaisiin näköaloihin ja opiskella kirjoistaan yksityisten +tähtien nimiä sikäli kuin ei niitä ennaltaan tuntenut. Usein oli +hänen tapana kuvailla mielessään, miten tuolla ylhäällä rajattomissa +korkeuksissa eleli samanlaisia olentoja kuin hän itse loistelevilla ja +välkkyvillä taivaankappaleilla, ja häntä ylensi ajatus, että siellä oli +korkeampia, jumalankaltaisia olioita, joiden luo hän itsekin oli kerran +kohoutuva, kun hän oli pudistanut jaloistaan maan tomut. + +Sillävälin kun rouva Meseck irtaantui yhä enemmän kaikesta +maallisesta, kiintyi hänen miehensä yhä lujemmin maanviljelykseen, +jokapäiväisen työn koneelliseen suorittamiseen ja renkien karkeaan, +mutta terveelliseen ja lakkaamattomaan työskentelyyn. Aamuvarhaisesta +myöhään iltaan pysyttelihe hän jalkeilla ja tarttui kaikkiin +pikkuaskareihin, joiden yhteistuloshan juuri muodostaa ihmiselämän +yleensä ja erittäinkin maamiehen elämän. Tuntui siltä kuin etsisi hän +pakopaikkaa itseltään ja kiduttavilta ajatuksiltaan. Jokainen tallin +ovenpielus, jokainen naula, jokainen lapio, jokainen auranvannas tuli +hänelle rakkaaksi ja kalliiksi ja vähitellen kiintyi hänen sydämensä +yhä lujemmin taloon, pihaan ja peltoihin. Niinpä hän pian ajatteli +vaan, että hän oli alusta alkain ollut tämän kartanon isäntä, ja hänen +peltonsa mustasta mullasta puhkesi kukkimaan hänelle lohdutuksen yrtti. + +Senohessa hän vähitellen vanheni vanhenemistaan, vuodet vierivät hänen +ohitseen niinkuin hänen kyntöhevosparinsa, jotka jo aamuhämärissä +lähtivät reippaana ja rohkeina peltotyöhön ja palasivat illalla +tuttuun talliinsa vaivaantuneina ja läpiväsyneinä, joutuakseen taas +aamunkoitossa valjaisiin samaa matkaa varten. Päivä päivältä, vuosi +vuodelta. + +Ja tänään palautui aikojen kuluessa aviopari Meseck'in +kahdeskymmenesviides hääpäivä. + +Kello oli kahden seuduissa jälkeen puolipäivän. Painostava hiljaisuus +kaartui kylän yli. Taivaalle oli kasautunut pilviä toinen toisensa +yläpuolelle. Ei tuulen hengähdystäkään. Pajujen ja hedelmäpuitten +lehdet riippuivat velttoina. Ilmassa leyhyi tulikiventapaista sumua ja +vaikeutti hengitystä. + +Mökkien ja tupasten mataloihin oviin nojaili odottavia vaimoja. +Pellavatukkaisia lapsia vetelehti rappeutuneitten aitojen vierustoilla, +mutta he eivät leikkineet nyt kuten tavallisesti eivätkä kirkunallaan +kaiuttaneet ilmaa. Väsyneinä antoivat he päänsä painua alas ja +tähystelivät rajuilmaa ennustavaa kellervää taivasta. Usein kuului +joltakin pihalta kukon kieuntaa, jonka ääni sieltä kiiri syvänä ja +surullisena sakean ilman läpi. Muutoin näytti kaikki nukkuvan, koirat, +kanat, hevoset, lehmät, vieläpä kärpäsetkin, joita asettui satamäärin +tupien likaisille ulkoseinille. + +Eivätpä naistenkaan keskustelut tahtoneet nyt luistaa. Odotettiin +tuleviksi Meseck'ien hopeahäävaunuja, joiden täytyi saapua kylään +tältä, maantiestä syrjässä olevalta puolelta, ja joka tapauksessa +mökkien ohitse. Kello kolme piti vihkimisen tapahtuman. Siihen ei +siis voinut enään olla pitkää aikaa. Millaiseltahan parikunta olikaan +yhdessä näyttävä? Vanhaa rouvaa ei oltu enään vuosiin kylässä nähty. +Ainoastaan hämäräperäiset huhut kuiskailivat hänen eriskummallisesta +elämästään ja puuhistaan kaukaisella ulkotilalla, jossa hän muka +eleskeli kuin ilves kolossaan ja kuljeskeli unissa ihka elävänä. Sillä +laajalti koko seudulla oltiin varmoja siitä, että hän oli salaperäinen +olento, toisellainen kuin tavalliset ihmislapset. + +Kuin taruna joutui lastenlasten kuuluviin kertomus vanhasta rouvasta, +joka ei kuolla tahtonut, ja joka päivä, jonka hän vanhemmaksi +eli, lisäsi niitten ihmeitten lukua, joita hänen elämänjuoksuunsa +liitettiin. Hänen nimeään mainiten saatiin lapset vuoteille ja vieläpä +täysikasvaneetkin tunsivat vienojen väreitten ihoaan viiltävän +ajatellessaan, että hänet voisi joskus yöllä kohdata ulkona, kun hän +kierteli kartanonsa ympärillä ja siellä tutki tähdistä, kuinka pitkä +aika hänellä vielä oli elettävänä. Ainoastaan hyvin harvat tunsivat +häntä ulkonäöltä. Nyt piti hänen esiintymän kylässä ilmielävänä ja +tuleman ihmisten nähtäviin täydessä päivänvalossa. + +Taivas tosin laati kasvoilleen aivan oman ilmeensä sen näytelmän +ajaksi, jota senkin nyt oli muitten mukana katseltava. Tuo +tulikiventapainen loiste, joka reunusti paksujen pilvikasojen partaita +ja heijasti taivaankannelle vaaleata valoa, soveltui niin hyvin yhteen +tuon miltei satavuotiaan vanhuksen synkän olemuksen kanssa. Ukkosen +jyristessä ja salamain leimahdellessa oli hän viettävä hopeahäitään, +niinkuin olisi Herra julmistunut tuohon uhkarohkeaan naiseen, joka +näytti hänen valtaansa uhmailevan, ja jylisten huutaisi hänelle alas +ukkospilvistään: "Mitä sinä minulta tahdot? Minulla ei ole mitään +tehtävää sinun kanssasi." Jo kuultiin hänen jylhän äänensä etäältä +kaikuen jyrisevän ja lyhyitten väliaikojen kuluttua taas häipyvän. + +Ja nyt kuului nopeasti kiitävien vaunujen kolinaa leveältä +karjanlaitumille vievältä tieltä, joka myös johti takamailta kylään. +Pölypilviä kohahti ylös ilmaan ja painautui jälleen maahan. Kaikista +tuvista pistihe ulos odottelijain päitä kuroittautuen niin kauas kuin +mahdollista. Joka taholta kuului suhinaa ja kuiskintaa. Kuuli, miten +vaunut vierivät nopeasti yhä lähemmäs, mutta kaikkia esineitä verhoavan +sumun takia ei mitään näkynyt. Itse luontokin näytti olevan häpeillään +ja tahtovan peittää tiheällä verholla tuon hullunkurisen näytelmän. + +Mutta silloin sujahtivat leijailevien pölykasojen keskestä esiin +vaunut ja kohta niitten jälestä toiset. Ja ensimäisissä, jotka kahden +voimakkaan, ruskean hevosen vetäminä kiisivät ohi kuin raivostuneina, +nähtiin vilahdukselta valkokauluksinen mies, jolla oli päässä +leveälierinen sylinterihattu, ja hänen vieressään istuvan jonkun +kummallisen, kokoonvajonneen olennon, josta ei päässyt selville, oliko +se ihminen vai vaatenyytti. Tämä oli morsiuspari, ja toisissa vaunuissa +istui kaksi vanhempaa sekä yksi nuorempi herrasmies, joilla samaten oli +sylinteri päässä ja jotka nähtävästi olivat herra Meseck'in sukulaisia. +Mutta heidän takanaan umpenivat polypilvet taas läpinäkemättömäksi +muuriksi. + +"Ravintolaan! He ajavat ravintolaan!" huusi muudan suuri, +puolikasvuinen pojanvintiö, jolla oli nuoren miehenarvon merkkinä veres +puukoniskun jättämä arpi vasemmassa poskessa. + +"Ravintolaan! ravintolaan!" kaikui huuto edelleen pitkin riviä. +Seuraavassa hetkessä alkoi miehiä, naisia ja lapsia, niin paljon kuin +heitä oli tupien eteen kokoontunut, juosten rientää läheistä ravintolaa +kohden hyökäten kuin hurja metsästysseurue vaunujen jälkeen. + +Väkijoukko oli todellakin oikeassa. Herra Meseck oli toivonut, että +ensin poikettaisiin ravintolaan ja toimitettaisiin hevoset ja vaunut +ensiksi suojaan lähenevältä ukkosilmalta, ennenkuin lähdettäisiin +kirkkoon. + +Niin kävi sitten tuo huima hääajo molempien olkikattoisten, vinojen +tupasten muodostamien huonerivien kautta, ohi vihreillä köynnöksillä +peitetyn kyläkirkon juhlallisen, avoimen oven, kyläkirkon, jonka +huipukas torni kohosi rajuilmassa omituisen kelmeänä taivasta kohden, +ohi kallistuneitten hautuumaanristien äänettömän rauhanalueen +ja kaihoisain, ikäänkuin hautakumpua syleilemään asetettujen +surusaarnien, ohi ällistelevien kyläläisten tunkeilevan joukon, +kunnes he äkkinäisellä tempauksella pysähdyttivät hevoset matalain +ravintolarakennusten eteen. Hevoset korskuttelivat kuolaimiaan, niin +että vaahto roiskui ympäriinsä nutuille ja hameille. Paksu pölykerros +peitti kirkkaiksi hangattuja ajoneuvoja ja vast'ikään maalattuja +aisoja, ja miesten vanhantapaiset, juhlalliset hatut näyttivät +harmaaseen verhoon käärityiltä. + +Äänettöminä ympäröivät ällistelijät molempia ajoneuvoja. Ei kukaan +uskaltanut liikahtaa tai ääntä päästää, sillä häävieraiden, +mutta etenkin itse Meseck'ien, kasvoilla oli jotakin, joka +viisastelunhaluisimmaltakin riisti halun ja sulki suun. + +Herra Meseck oli vanhentunut. Kerran niin komea, suora vartalo oli +painunut etukumaraksi. Kookas pää oli piiloutunut syvään yhä vielä +leveitten hartiain väliin. Sylinterin laidan alta oli harmaantunut +tukka valahtanut mustan takinkauluksen päälle. Silmät tähystelivät +puoleksi sulkeutuneina ja pyörivät levottomina vilkkuen huolten +uurtelemista kasvoista. + +Hän nousi kankeasti vaunuista ja ojensi rouvalleen kätensä. Tämä +nojautui siihen vapisten ja saapui vaivaloisesi alas maahan. Kaikkien +katseet olivat häneen kiintyneet. Tämä oli siis se ulkotilan vanhus, +jonka hartioita lähes satavuotinen aikakausi painoi. Kylässä oli +tosin vielä pari yhdeksänkymmenvuotiasta ja lisäksi muutamia +kahdeksankymmentä vuotta täyttäneitä, mutta ne eivät olleet enään +pitkiin aikoihin lähteneet ulos ahtaista tuvistaan ja nuoremmilta he +olivat jo jääneet unohduksiin. Sitävastoin tämä rouva antoi vielä +kylälle ja laajalti sitä ympäröivälle seudulle puheenaihetta ja +istuutui vielä vaunuihin sekä ajoi taas hetken kuluttua takaisin, +näyttääkseen koko maailmalle, ettei hän vielä hetikään ajatellut +kuolemata. + +Omituisen mielialan sai aikaan tuo iäkäs, koukistunut vartalo ja +nuo suuret, tehoisat silmät, jotka olivat miltei ainoa, mikä oli +ennen niin kauneista, hienopiirteisistä kasvoista jälelle jäänyt. +Kaikki muu noissa kasvoissa oli kurtistunutta, kuihtunutta ja +pienentynyttä ja niitten keskeltä pistihe oikea terävä linnunnokka, +mutta sen yläpuolella säteilivät vielä silmät viimeistä väsähtynyttä +iltaloistettaan, niinkuin hän olisi siirtäytynyt pois ympärillä +seisovain läheisyydestä kaukaisiin, vieraisiin etäisyyksiin. + +Ja kun hänen vanhat, uupuneet jalkansa nyt koskettivat vakavaa +maanpintaa, silloin näytti rouva-vanhus kadottavan vielä kerran +raihnautensa ihmisten silmissä. Verkalleen ojentautui hän suoraksi +ja kohotti päätänsä uhmaavan ilmeen herätessä hänen kasvoillaan, +ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: Minä olen teitä kaikkia koko pitkän +elämäni ajan halveksinut, minä halveksin teitä vielä tänäänkin. Sitten +hän asteli miehensä käsivarteen nojaten hitain askelin ravintolan +herrasväenhuoneesen. + +Mutta väkijoukossa, joka ulkona oli häntä tähystellyt, heräsi ikäänkuin +aavistus siitä, että tämä vanhus oli vielä elävä kauemmin kuin moni +heistä, joka nyt seisoi kerskailunhaluisena kahdella voimakkaalla +jalallaan, — ehkäpä myös hänen omassa miehessäänkin. + +Tämä olikin viimeinen sitä epäilemään. Vieläpä hän sitä toivoikin +ja piti itseään pelin menettäneenä. Hän oli tänään synkeässä +mielentilassa. Varhain aamulla oli hän noussut ylös ja astellut ulos +pellolle. Siellä oli levällään niin laajalla alalla kuin hänen silmänsä +ulettuivat näkemään äskettäin leikattu vehnä, vuoden runsas anti, +jota hänen sydämensä hellien ajatteli ja jonka hyväksi hän oli monet +hikipisarat vuodattanut, ja hänen sydämestään nousi taivasta kohti +valitus, että sen piti näin surkeasti ainaisen sateen takia mädätä ja +pilautua. + +Ja tämä vanheneva mies, jonka viimeinen toivo ja ilo hänen niittynsä +ja laidunmaansa, viljansa ja peltonsa olivat, oli hätäisin kiirein +ryhtynyt auttamaan väkeään märkien lyhteitten aukomisessa ja kuivumaan +levittämisessä. + +Mutta päivän kuluessa oli hänen mielensä tullut yhä raskaammaksi, +aivan niinkuin taivaankin kasvot peittyivät ja synkkenivät. Jos +ei Jumala mitään ihmettä tekisi, puhkeaisi hirmuinen rajuilma ja +lioittaisi uudelleen kaiken. Ja sellaisella hetkellä pitäisi hänen +nousta vaunuihin ja jättää talo ja työt silleen, lähteäkseen tuon +muumion kanssa, jota nähdessään hän sai hengenahdistuksen, hopeahäitään +viettämään. + +Hän seisoi vierashuoneen ikkunan ääressä ja tähysteli yhtämittaa +mustanuhkaavata myrskytaivasta. Hänen oli surku mielessään. Hän +pureskeli alahuultaan ja tuijotti synkälle kyläkadulle, jossa nyt +oli tuuli noussut myllertämään ja lennätteli pölypatsaita ylös +taivasta kohti. Porttikäytävässä näki hän sukulaistensa seisovan ja +huolestuneennäköisinä päätä pudistelevan. Kuka tietää, mistä he nyt +puhuvat. Ehkä hyvinkin siitä nurjasta onnesta, joka häntä oli vainonnut +koko hänen elämänsä ajan. Nyt he voisivat hänelle nauraa vasten +naamaa. He olivat jääneet pieniksi eläjiksi, mutta mitä oli hän, jolla +oli suuri maatila? Ei niinkään paljoa kuin he. Ja nyt oli häneltä +rakkainkin omaisuus hukkaan joutumassa. + +Ensimäinen salama välähti. Järeä ukkosenjyrähdys seurasi. Sadepisarat +ja rakeet alkoivat rätisten pieksää ikkunaruutuja. + +Huoneessa ei ollut ketään muita kuin hän ja vanha rouva, jonka kanssa +hänen tänään oli vahvistettava uudestaan eliniäkseen liittonsa. Ei +kumpikaan heistä lausunut sanaakaan. Ravintolanisäntä oli tullut sisään +onnittelemaan, mutta nähdessään Meseck'in synkän katseen oli hän heti +vetäytynyt pois. + +Taivaalta, joka nyt oli yltyleensä harmaaseen peittynyt, virtasi vettä +kuin saavista kaataen. Ikkunan ääressä seisova mies tunsi, miten hänen +päätään huimasi. Yhdessä hetkessä hän näki yhtämittaa välähtelevien +salamain heleänkirkkaassa valossa koko väärään suuntaan ohjautuneen +elämänjuoksunsa, aina ensi päivästä saakka, — siitä oli tänään +viisikolmatta vuotta — jolloin hän oli asettunut uhmailemaan Herraa +Jumalaa tekemällä luonnottoman liiton tuon kirotun noidan kanssa, +kautta kaikkien niitten vuosien, joina hän jo oli kärsinyt rangaistusta +tuosta kevytmielisyydestään, tähän hetkeen asti, jolloin taivaan kosto +täydellisinnään purkautui hänen ja hänen rakkaimman omaisuutensa +päälle. Näitten ajatusten hänen mieleensä hiipiessä täytyi hänen tukea +itseään pysyäkseen pystyssä. Äkkiä tunsi hän, miten hänen rouvansa käsi +laskeutui hänen olkapäälleen. Meseck kääntyi ympäri jääden mulkoilemaan +rouvaansa; mutta ei sanaakaan lähtenyt hänen huuliltaan. Vanha, synkeä +raivo kiehui taas hänen sisässään synnyttäen pinnalle voimakkaita +kuplia. Hänen silmänsä tuijottivat verenkarvaisin reunuksin. + +"Minkänäköinen sinä oletkaan!" huudahti vanhus. "Tulehan toki tajuihisi! +— Ei auta mitään!" + +Meseck osoitti ulospäin. Hänen kätensä vapisi. Hän tahtoi puhua, mutta +sai änkytetyksi vain käsittämättömiä sanoja. + +"Kuka sitä voi auttaa! Mitä Jumala lähettää, se täytyy ihmisen kestää. +Jumala rankaisee meitä meidän syntiemme vuoksi. Kaikki tulee jälleen +hyväksi!" + +Rouva Meseck puhui rauhallisesti ja vakuuttavasti ja katsoi miestään +vakavasti tuijottaviin silmiin. + +"Sinä olet vikapää kaikkeen, kaikkeen, kaikkeen! Sinä kummitus, +sinä....!" mylvi Meseck yhteen menoon ja kohotti jättiläisnyrkkinsä +ylös uhaten sillä vaimoaan, samassa kun salama ukkosen kauheasti +jyristessä iski aivan talon läheisyydessä. + +Päästäen kauhistuneen huudahduksen kimmahti vanha rouva taaksepäin +miehen iskua välttääkseen ja vaipui kuin voimatonna tuolille istumaan. + +Raivostuneen miehen isku oli tavannut tyhjään. Seuraavassa hetkessä +oli hän jo täydessä tajunnassaan. Hän näki vanhuksen kauhistuneet +silmät puolihämärässä huoneessa häntä kohden välähtelevän ja häntä +tuijottavan. Rouvan huulet mutisivat hiljaa, mutta Meseck ei ymmärtänyt +mitään. Ehkä se oli viimeinen kirous, jonka hän kohdisti hänen ja hänen +elämänsä tuhoksi. + +Silloin syöksyi Meseck mielettömän kauhun ajamana ulos, hänen +jäljestään paukahti ovi lukkoon. + +Rouva Meseck istui huumaantuneena hetken ja odotteli. Vähitellen +selveni hänen tajuntansa uudelleen. Yksi ainoa ajatus väikkyi hänen +mielessään: _Tällainenko_ hänen päiviensä loppu! Oliko hän tämän +taivaalta ansainnut? + +Äkkiä riuhtaistiin ulkoapäin ovet auki. + +"Rouva Meseck! Rouva Meseck! Älkää säikähtäkö! On jotakin tapahtunut!" + +Ravintoloitsija seisoi kynnyksellä ja koko hänen ruumiinsa vapisi. + +Rouva-vanhus nousi hitaasti ylös tuoliltaan, mutta ei puhunut +sanaakaan. Hänen silmänsä tuijottivat kuin tajuttomina tuota pientä +miestä, jonka hyvinvoivat kasvot olivat tulleet tuhkanharmaiksi. + +"Teidän miehenne on hirttäytynyt tallissa ovenpieleen! Ovat hänet +juuri ottaneet alas. Tuossahan ne jo tuovatkin häntä! Pitääkö lähettää +tohtoria noutamaan?" + +Rouva ei vastannut kysymykseen mitään. Hänen mieleensä välähti +kummallinen ajatus, jota hänen piti pohtia. Nythän hän oli kuitenkin +kestänyt _vielä_ kauemmin ja _hänen miehensä_ oli vaipunut hautaan +ennen häntä. Hänen kirouksensa oli toteutunut. Herra oli häntä kuullut. +Hiljainen riemuntunne, kuin jostakin viimeisestä voitosta johtuva, sai +häntä kohottamaan päätänsä ja rintaansa. + +Mutta kun sitten Meseck'in sukulaiset kantoivat tämän huoneeseen +kuolleena, kaksi miestä kantaen päänpuolelta ja yksi jalkapuolelta, ja +laskivat hänet alas lattialle, silloin vaipui rouva Meseck kokoon kuten +lahonnut taula. + +"Onneton nuorukainen!" jupisi hän yhtämittaa. "Onneton nuorukainen! +Onneton nuorukainen!" + +Ja sitten pitkän, pitkän hetken kuluttua, jolloin hän liikahtamatta +katseli kuolleen jäykkiä kasvoja, tunkihe syvältä hänen povestaan esiin +huudahdus, kuin viimeinen armonpyyntö: + +"Kunpa kuitenkin olisi jo niinkin kaukana! Oi Jumala! Kunpa olisi jo +niinkin kauas ehtinyt!" + +Ja vanhoista, kuivuneista lähteistä syöksähtivät silmiin yht'äkkiä +nuoruusvuosien kuumat kyynelet. + +Mutta ulkona välähtelivät etäällä viimeiset salamat, ja kirkontornista +kaikuivat juhlakellojen hitaat lyönnit, kutsuen hopeahäiden viettoon. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75445 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2400599 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #75445 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75445) |