summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
-rw-r--r--.gitattributes4
-rw-r--r--75445-0.txt1591
-rw-r--r--LICENSE.txt11
-rw-r--r--README.md2
4 files changed, 1608 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75445-0.txt b/75445-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..800de8e
--- /dev/null
+++ b/75445-0.txt
@@ -0,0 +1,1591 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75445 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+ROUVA MESECK
+
+Kyläkertomus
+
+
+Kirj.
+
+MAX HALBE
+
+
+Saksasta suomentanut
+
+Juhani Siljo
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1908.
+
+
+
+
+_Max Halbe_ (s. 1865) kuuluu Saksan nykyään vallassaolevaan
+kirjailijapolveen. Hän on etelä-preussilainen, tutki aluksi
+oikeustiedettä, sitte historiaa ja saksalaista kielitiedettä
+Heidelbergissa, Berlinissä ja Münchenissä, eleli kirjailijana ensin
+Berlinissä ja muutti 1895 Müncheniin, jossa senjälkeen on asunut. Hänen
+ensimäisillä näytelmillään ei ollut sanottavaa menestystä. Ensimäisen
+suuremman voittonsa saavutti hän näytelmillään "Jugend" (Nuoruus),
+joka käsittelee mutkallista juonta suurella draamallisella taidolla
+ja vetää puoleensa onnistuneella luonteenkuvauksellaan, varmalla
+paikallisvärityksellään ja hehkuvalla intohimollaan. Hänen aikaisemmat
+tuotteensa, itse "Maaemosenkin", painoi tämä varjoon eivätkä seuraavat
+näytelmät voineet sitä voittaa, vaikkakin näytelmä "Der Strom" (1904)
+tempasi useilla näyttämöillä yleisön mukaansa. Kertojana on hän
+kyläkertomuksilleen, varsinkin tässä julaistulle "Rouva Meseck'ille",
+ja taiteilijakertomukselleen "Meteori" saanut lukijoita monen
+monituisille painoksille.
+
+
+
+
+Oli arkipäivä keskellä vehnänkorjuuaikaa. Mutta kun edellisinä
+päivinä oli satanut, ei ollut ajattelemistakaan ajaa märkää viljaa
+suojiin. Yöllä oli taivas antanut sadetta ja varhaisimmasta aamusta
+asti puuhaili miehiä, vaimoja ja lapsia pelloilla, kuukkien pitkissä
+riveissä ja levitellen läpihautoutuneita luokoja, sekä päästääkseen
+valoa ja ilmaa puoleksimädänneihin ohra- ja vehnälyhteisiin. Suurinta
+puuhaa tuotti kuhilaitten, joista kussakin oli viisitoista tai
+kaksikymmentä lyhdettä, ylösalaisin-kääntäminen yksi toisensa jälkeen,
+yksityisten lyhteitten siteiden irroittaminen sekä läpilioittuneiden
+vehnäin ravisteleminen ja asettaminen levälleen märälle sängelle.
+Silloin juoksi moni hikipisara ruskeiksipaahtuneiden kasvojen yli,
+viinapullo kierteli uutteraan riveissä ja monta karkeata kirosanaa
+sinkoutui harmaanraskaalle aamu-taivaalle. Sillä työ oli vielä
+suututtavampaa senvuoksi, että lyhteet oli niitten kuivuessa uudestaan
+sidottava ja soviteltava vierekkäin kuhilaiksi.
+
+Sillävälin oli päivä kirkastumistaan kirkastunut, ja kun ihmiset
+yhdeksän aikaan, heti aamiaisen jälkeen, työnsä tuloksia tarkastelivat
+ja syvään hengittäen panevat haravat olalleen, silloin pilkisti
+raskaan, harmaan pilvipeitteen halkeimesta iloisesti kauvan
+piilossa-pysytelleen auringon ensimäinen säde. Nyt oli sen vuoro tehdä
+tehtävänsä ja hehkua paahtavaa hengähdystään likomärkään luokoon,
+joka oli levällään ohuena kerroksena karkealla sängellä. Oli kestävä
+iltaan tai huomiseen puolipäiville saakka! ennenkuin kaikki oli kyllin
+kuivunut sidottavaksi. Niin kauaksi sai korjuutyö keskeytyä, ja
+muutakin tehtävää oli tähän aikaan vähän. Oli tulossa pitkä puuhattu
+kesäpäivä.
+
+Kuuma tuulenhenkäys puhalsi yli alangon kellertävien peltojen
+ja kuiski hidasvetisten lammikoitten ja vesiojien ruovikossa,
+jotka laajalti halkeilivat ristiin rastiin tasankomaata. Kuten
+teräväsärmäisiksi leikatut varjokuvat vainioitten ja niitten yllä
+kaareutuvan taivaan sinilaen muodostamaa valoisaa taustaa vastaan
+liikkuivat kotiinpalaavien työmiesten pitkät tummat jonot epätasaista
+pellonpiennarta pitkin kohden etäistä kylää. Keskustelu lakkasi
+pitkäksi aikaa. Sillä kapeilla poluilla, jotka luikertelivat ohdakkeen
+ja villin apilaan välissä aivan leveitten ojien reunaa pitkin, täytyi
+tarkasti noudattaa polkua ja sovittaa askeleensa, jos ei tahtonut
+varomattaan liukua alas jyrkkää äyrästä ja tipahtaa kuperkeikkaa
+veteen. Mutta kun oli saavuttu leveälle karjatielle, jonka molemmin
+puolin kasvoi pajuja ja joka vei pelloilta suoraan auringon valaisemaan
+kylään, silloin irtautuivat jäykät kielenkannat ja tyytyväisessä
+juttelussa elostuivat työssä jäykistyneet kasvot.
+
+Aurinko paistoi painostavasti kuin keskipäivällä, taivas näytti
+sumuisen sinervältä, pohjoisessa päin, siellä, missä muutamien tuntien
+matkan päässä, silmiin siintämättömän tasankomaan ääriviivan takana
+meren piti olla, laskeutui raskas pilviseinä hiljalleen näköpiiriä
+kohden.
+
+Mutta ei ollut mitään takeita siitä, ettei rajuilma syntyisi,
+se oli yleinen mielipide, liian paljon oli ilmassa kosteutta.
+Huomasi selvästi, miten se raskaana painautui rintaa kohden ja sai
+hengästymään. Jos aurinko edelleen tuolla tavalla paahtoi, niin täytyi
+sen imeä maasta takaisin kaikki sadevesi, mikä viime päivinä oli
+satanut, ja silloin voi puhjeta oikea ukkosilma. Puolenpäivän seuduissa
+oli ratkaisu tapahtuva.
+
+Kunpa vaan tuuli alkaisi kunnollisesti puhaltaa. Mutta sepä juuri
+lientyi lientymistään, ja kylää lähetessä, kun päästiin latojen ja
+tallien suojelevalle alueelle, se ylipäätään lakkasi.
+
+Huonoja toiveita oli kaikesta pellolla olevasta vehnästä, sekä
+leikatusta että niitetystä. Voi koitua vielä paljon puuhaa
+elonkorjuusta. Parasta, kun olisi odottanut ja sateitten ajaksi
+jättänyt vehnän pystyyn. Mutta sen olivat tehneet ani harvat
+tilanomistajat kylässä. Muut saivat valmistautua siihen, että heidän
+viljansa mätänee pellolle.
+
+Syntyi lyhyt vaitiolo, jonka kestäessä kukin antautui omasta
+turvallisuudestaan syntyneen mielihyväntunteen valtaan. Heille
+oli yhdentekevää, saivatko tilanomistajan pellot sadetta tai
+päivänpaistetta. Renkeinä ollen he saivat, paitsi palkkaa luonnossa,
+varman rahapalkan, ja heidän täytyi kuitenkin päästä omaistensa luo,
+vaikka katukiviä taivaasta sinkoilisi. Mutta ei heidän osakseen
+kuitenkaan tulisi kappaakaan yli sovitun määrän, vaikka vehnä milloin
+antaisi kaksinkerroin niin paljon kuin muina kesinä.
+
+Niin tallustelivat he, nuo miehet ja vaimot, hajasäärinä ja
+miettiväisinä eteenpäin harmaitten, surkastuneitten pajupensastojen
+kautta, huojuen kuin täydessä lastissa olevat rahtilaivat, luisevina
+ja tanakkoina, hartiat pitkät matkat kannettavien taakkojen
+kumaraan painamina, he, tämän mustan maan lapset, joka takertui
+heidän raskaisiin saappaisiinsa; ja kuitenkin he olivat eristetyt
+siitä hedelmällisestä maaperästä, josta he olivat ylenneet,
+maataomistamattomia ja juuristaan irtiraastettuja, ainoastaan omien
+luittensa ja ikävöintinsä herroja, taipuvaisia synkkään vaeltelemiseen.
+
+"Kello kolme ovat vihkiäiset", sanoi Schinowin vaimo, suuri hoikka
+nainen, jolla oli punavillainen huivi solmittuna kaulan ympärille
+suojaksi auringonpaahteelle, ja tuuppasi miestään kylkeen.
+
+Näytti siltä kuin olisi tuo sana salaa pyörinyt jokaisen kielellä ja
+nyt olisivat siteet irtaantuneet.
+
+Aivan oikein! Tänään oli Meseck'eilla hopeahäät, ja kello kolme oli
+vihkiminen tapahtuva kylän kirkossa. Tästä oli tuleva jotakin erikoista.
+
+"Kuinka vanha se oikeastaan on nyt, tuo Meseck'in rouva-vanhus?" kysyi
+nuori Däms, sievä, reipas 23-vuotias nuorukainen vanhalta Bortel'ilta,
+joka kumaraselkäisenä käveli hänen vieressään.
+
+"Yhdeksänkymmenenneljän hän on, niin, viidennelläsadatta", vastasi
+vanhus ja muutti haravan vasemmalta olalta oikealle. "Kolmekymmentä
+vuotta nuorempi minä olen kuin hän. Minä muistan vielä hyvin. Minä olin
+parhaassa ijässäni, kun hän meni uudestaan naimisiin. Hän oli silloin
+melkein seitsemänkymmenen vanha, toinen jalka haudassa, kuten tapana on
+sanoa, mutta toista hän ei ollut vielä sinne vetänyt, ei, tunnustettava
+on, että hän on hyvin pysynyt voimissa. Ei hänen ikävuosiaan arvaa
+helposti päältäpäin. Hän ei nopeasti kuihdu. Kuka tietää, kuinka
+monelle vielä tulee vuoro ennen häntä."
+
+Hän pyyhkäisi karvaisella käsiselällään hikipisarat ryppyiseltä
+otsaltaan ja siirsi taaksepäin pari valkoista hiussuortuvaa, jotka
+kuluneen olkihatun reunan alta olivat valahtaneet hänen kuiville
+kasvoilleen.
+
+"Onko se mahdollista!" arveli Däms ja pudisti päätään.
+"Viidennelläsadatta! Perunoita hän kuokkii maasta ilman vaivaa. Totta
+totisesti! Sitä minä en uskoisi, jos en olisi sitä omin silmini nähnyt,
+viime viikolla, jolloin viimeiset heinät läjäsimme takamaalla."
+
+"Ja _mies_ on viime vuonna muuttunut aivan harmaaksi", pisti väliin
+Schinowin vaimo. "Saapa nähdä eikö rouva ota vielä kolmannen miehen!
+Ei hän hellitä, ennenkuin on miehensä turpeen alle saattanut!"
+
+"Kultahäät hän on viettänyt ensimäisen miehensä kanssa. Tänään
+hopeahäät toisen kanssa. Ehkäpä vielä häät kolmannen kanssa. Silloin
+hän kai varmaan jo tyytyisi!"
+
+"Hän on tehnyt liiton paholaisen kanssa. Niinkauan kuin hän tahtoo,
+täytyy paholaisen jättää hänet elämään."
+
+Niin jatkui juttelu, ja varsinkin olivat naiset äänessä, niin että
+tuon morsiamen, jonka hopeahääpäivä tänään oli, korvat olisivat
+varmaan soineet kaikista niistä ystävällisistä jutuista, joita hänestä
+tiedettiin kertoa yksi toisensa jälkeen.
+
+Sillävälin oli saavuttu kylään ja miehet hajaantuivat kartanoihin,
+jotka varakkaina sijaitsivat kylätien varrella toinen toisensa takana,
+kun taas naiset vetäytyivät taaempana oleviin mökkeihin, jotka toisella
+puolen pientä savista jokea sijaiten muodostivat kylän synkemmän osan.
+
+Oli kello kymmenen aamupäivällä, siis vielä kylliksi aikaa ryhtyä
+päivällistä laittamaan miehille ja panna tulelle. Aterian jälkeen
+tahdottiin sitten ruveta odottelemaan häävaunuja ja senjälkeen nähdä
+kirkonovella hopeahääparin astuvan heidän editseen alttarin eteen.
+
+Mutta tämä olikin aivan harvinainen avioliitto, joka oli tänään samalla
+paikalla uudistettava, missä se ensiksi kaksikymmentäviisi pitkää
+vuotta sitten oli solmittu. Kylän vanhemmista asukkaista muisti moni
+vielä aivan hyvin sen päivän, jolloin seitsenkymmenvuotias rouva
+Gerlach, yhteiskunnalliselta asemaltaan varakas tilanomistajanleski,
+oli ojentanut kätensä vihrein köynnöksin koristetun kyläkirkon
+alttarilla elinaikuiseen liittoon häntä itseään neljäkymmentäviisi
+vuotta nuoremmalle pehtori Meseck'ille. Samallainen elonkorjuupäivä oli
+ollut silloin kuin tänäänkin ja samaten märkä kesä.
+
+Rouva Gerlach, jonka nimi nyt oli rouva Meseck, oli sitä ennen
+kantanut yli vuoden surupukua ensimäisen miehensä kuoleman johdosta;
+hänen kanssaan oli rouva elänyt pitkän, mutta lapsettoman avioliiton
+saavuttaen melkein profeetan iän. Niin, olivatpa he jo kultahäätkin
+viettäneet toistensa kanssa, muutamia päiviä ennen kuin tuo arvoisa,
+kuivettunut mies äkkiä sulki silmänsä iäksi. Ei tietty tarkoilleen
+hänen osakseen tulleen onnen ylimittaisuuden tuottamasta ilostako
+vai pelostako, ettei se ensinkään ottaisi loppuakseenkaan. Sillä
+mielipiteet siitä, oliko näiden ihmisten avioliitto ollut niin
+onnellinen kuin miksi riemujuhlaparin avioliittoa olisi sopinut luulla,
+olivat erilaiset. Puuttuihan siltä kuitenkin näkyväistä siunausta
+ylhäältä, ruumiillisia jälkeläisiä; ja joka tunsi aviopuolisot, hän ei
+voinut epäilläkään sitä, että rouva Gerlachille oli tuottanut huolia
+se, ettei ollut syntynyt perillistä tuolle sievoiselle maatilalle.
+Vielä vanhalla iälläänkin hän oli ihmeellisen täyteläinen ja komea
+merkillisen syvine silmineen ja sinerväntummine tukkineen, jossa
+vaan muutamia harmaita hiuksia loisteli. Näki hänestä, että hän
+oli nuoruudessaan ollut kaunotar ja että hänellä oli ollut paljon
+ihailijoita. Sitä suurempi oli siis ihmetteleminen ollut, kun isän
+kuoltua tuo ihailtu "ulkotilan" perijätär hylkäsi varakkaimmat kosijat
+ja luovutti omaisuutensa ja sydämensä kylän toiselle opettajalle. Tämä
+oli jyrkkä poikkeus kaikesta, mitä kylässä oli koskaan tapahtunut tässä
+suhteessa, eikä ennustettu onnettomuus jäänyt tulematta.
+
+Herra Gerlach, hoikka, kalvakka mies, jolla oli silmälasit nenällä, ja
+pystytukka, ei tosin ollut arvokkaisuutta puuttuvana astunut uuteen
+virkaansa, eikä talouskaan yleiseksi hämmästykseksi ollut joutunut
+rappiolle, jota, sen ollen koulunopettajan hoidettavana, varmasti
+täytyi odottaa. Oli kuitenkin yksi, jota tuo aviopari, joka noin oli
+poikennut varemman perinnäistavan tieltä, ei saanut taivasta itselleen
+antamaan: lapsia.
+
+Tämä oli rangaistus siitä, että talonpoikaisneiti vanhasta
+suvusta ja senlisäksi perijätär otti miehekseen keuhkotautisen
+aakkosten-pänttääjän. Eikö ollut kylliksi muitakin, jotka olisivat
+iloiten ottaneet vastaan tämän aseman ja jotka todellakin näyttivät
+sellaisilta, kuin tarvitsisi heidän vaan liikahuttaa pikkusormeaan,
+saattaakseen samassa ajassa maailmaan vaikka kymmenen lasta, jossa
+tuo hintelä opettajaraukka panemalla liikkeelle kaikki voimansa ei
+saanut edes yhtä? Mistä vaan rouva olikaan saanut tuon hullunkurisen
+päähänpiston? Hän oli vaan tahtonut saada sivistyneen miehen,
+sanottiin, senvuoksi olivat hänen silmänsä suuntautuneet kaikkien
+paksuniskasten maanmuokkaajain ohi, jotka jo aikoja sitten olivat
+unohtaneet lukukirjojensa sisällön, ainoaan saatavissaolevaan
+sivistyksen ja hienompien tapojen edustajaan. Hän oli kylän toinen
+opettaja, sillä ensimäinen oli jo aikoja sitten mennyt naimisiin ja
+oli nyt kahdeksan tyttären onnellinen isä. Niinpä sai tyttö tahtonsa
+toteutetuksi, ja taas kerran nähtiin, kuinka pitkälle ylistetty
+sivistys auttaa. Ei ainakaan lasten saantiin.
+
+Muuten olivat kyläläiset antaneet noitten molempain kantaa kohtalonsa,
+niin hyvin tai niin huonosti kuin se kävikään. Sen nämä tekivätkin, ja
+välittivät yhtä vähän naapureista kuin nämä heistä. Sikäli kuin tässä
+ylipäänsä oli mahdollista naapureista puhua.
+
+Gerlachin maatila sijaitsi nimittäin hyvinkin tunnin matkan päässä
+kylästä yksinään keskellä peltoja, takamaata, kuten tätä etäistä
+aluetta kansan keskuudessa kutsuttiin. Se oli niinsanottu ulkotila
+— ja kylän ja ulkotilan välillä oli hyvin vähän muuta yhteyttä kuin
+kirkon ja kylävoudin viran välittämää. Tämä johti eleskelemiseen,
+josta vain harvoin pilkahti elonmerkkiä ulkomaailmaan, kylään.
+Asuinrakennus, ladot ja eläinsuojat muodostivat maan tavan mukaan
+keskenään suoran kulman, korkea, tiheä pajukko ympäröi niitä kaikkia,
+niin että taloon jäi avoin tie ainoastaan etupuolelta ja pajunlatvojen
+yli ulottui näkymään parahiksi vaan punainen katonharja. Mutta
+ulkopuolella, pelloilla ja suoperäisillä niityillä, vallitsi syvä,
+äänetön yksinäisyys, jota keskeytti vaan harvoin hyypän huuto tai
+kaulushaikarain melu, kun ne läheisissä suolammikoissa pitivät ilojaan.
+
+Niin, täytyi syventyä omiin ajatuksiinsa tässä maailmanpakoisessa
+yksinäisyydessä. Rouva, joka oli voimakkaan tilanomistajanpojan sijasta
+ottanut tänne isännäksi huonokuntoisen, laihan koulunopettajan, ei
+ollutkaan turhaan viettänyt nuoruusaikaansa sellaisessa ympäristössä.
+Heillähän oli aina ollut, noilla ulkotilan asujilla, kullakin oma
+omituinen pieni ortensa; varmaankin se johtui jo ilmanalasta ja
+yksinäisyydestä. Miksipä viimeinen perijätärkään lopulta tekisi
+poikkeusta siitä? Pitäköön hän vaan kuolintautisen opettajansa.
+
+Ja hän pitikin hänet sangen kauan. Keuhkotautiseksi, jolle kylässä
+oli ennustettu aivan pikaista kuolemaa, oli kunnon Gerlach pysynyt
+verrattain hyvissä voimissa. Hänen kultahääpäivänään näyttäytyi todeksi
+vanha sananlasku siitä miehestä, joka viimeksi nauraa. Nyt voi _hän_,
+Gerlach, nauraa, sillä useimmilta, jotka ennen olivat ennustelleet
+vahingoniloisina hänen pikaista loppuaan, oli jo aikoja sitten
+unhottunut nauru ja senlisäksi kaikki muukin.
+
+Tuolla ulkotilalla karttuvat ikävuodet, sen olivat kyläläiset aina
+ennenkin tunnustaneet, ja nyt huomattiin se vielä kerran todeksi, kun
+nähtiin se sitkeys, jolla tuo vanha herra, huolimatta muumiontapaisesta
+ulkonäöstään ja kutistuneista keuhkoistaan, pysyi kerran valtaamallaan
+paikalla.
+
+Tosin ei hän vetänyt sitkeydessä vertoja puolisolleen. Sillä kun häntä
+vihdoin hyvin suoritetun elämäntyön loputtua kuljetettiin takaisin
+kylään, saman koulutalon ohi, josta hän kerran oli astellut pieneen,
+kapeaan takkiin pukeutuneena hääsaattoon, silloin ei hänen leskensä
+malttanut olla jo hyvän matkan päässä kylästä nousematta vaunuista,
+ja vakavin askelin, mihinkään nojautumatta, kulkematta ruumisarkun
+takana. Ja hautuumaalla, jossa mies kätkettiin mullan alle aivan kirkon
+vieressä olevaan perhehautaan, hän heitti hänelle hautaan viimeisen
+kourallisen multaa, ilman että hänen kätensä vapisi tai kasvonjänteensä
+värähtivät. Ei hän lausunut yhtään sanaa, ei vuodattanut yhtään
+kyyneltä eikä mikään hänen kasvoissaan ilmaissut, mitä oikeastaan hänen
+sisässään tapahtui, vaan hän kääntyi pää pystyssä pois hautakummulta,
+kumartumatta paremmin surusta kuin vuosien painostakaan. Sillä hänen
+täytyi olla lopulla kuusikymmenlukuaan, ainoastaan vähän nuorempi kuin
+se, joka nyt lepäsi hyvinansaitussa rauhassaan; mutta hän näytti tuskin
+viisikymmenvuotiaalta ja kuin olisi hän parhaassa iässään, sillä hänen
+tukkansa oli yhä vielä musta ja hänen keskikokoinen vartalonsa vielä
+täyteläinen.
+
+Niinpä näytti hän olevan niitä vitkaisia luonteita, joille,
+harvinaisina ja kallisarvoisina kuin vanha viini, vuosien karttuessa
+lisääntyy voimaa ja sisällön hienoutta ja joiden on saatava aikaa
+kypsyäkseen, jotta he sitten yltäisivät yli tavallisten ihmisrajojen.
+Sellaisille henkilöille puhkeaa elämä täyteläisenä vasta vanhuudessa,
+ja sellaisella ajalla, jolloin jo toiset laskevat päänsä väsyneenä
+rintaa vasten, he hämmästyttävät nuoruudenvoimaa osoittavilla
+teoillaan. Tosin useimmat kylässä katselivat tätä asiaa toiselta
+kannalta; valistuneet puhuivat sydämen kylmyydestä ja mielen
+raakuudesta, kansan keskuudessa taas kuiskailtiin noituudesta ja
+kaikenlaisista pahoista taidoista.
+
+Mutta sitten tapahtui jotakin, joka muodosti kaiken ennentapahtuneen
+huipun. Rouva Gerlach meni toisiin naimisiin. Sellaista tapahtumaa
+kuusikymmenyhdeksänvuotiaan elämässä ei lähiseuduilla oltu ennen
+kuultu. Ja onnellinen sulhanen oli tuskin kaksikymmenviisivuotias mies.
+
+Herra Meseck oli heti ensimäisen isännän kuoltua tullut pehtoriksi
+tilalle. Siinä ei ollut mitään erikoista, eikä kukaan aavistanut, että
+loppuna tulisi vihdoin olemaan avioliitto. Nuori pehtori oli kotoisin
+eräästä naapurikylästä n.k. kukkulalta. Tämä oli mäkinen selänne,
+joka ulottui kaukaa maan sisäosista aina likelle merta ja yhtenäisenä
+harjanteena esti näköalan länteen päin muuten rajoittumattomalta
+tasankomaalta. Tuon sinertävän kukkulaketjun taakse laskihe joka ilta
+aurinko, ja kun väsynyt silmä etsi lepopaikkaa koko rajattomassa
+etäisyydessä, niin se suuntautui ilta-auringon mailieenmenopaikkaa
+kohden ja viivähti sumuisilla vuorenharjuilla, jotka tummien
+kuusimetsäin peittäminä näyttivät aina ilman väreilyn mukaan joko
+likemmäksi siirtyvän tai kauemmaksi pakenevan.
+
+Eräästä näitten kukkulain rinteellä sijaitsevasta saksalaisesta
+kylästä — kauempana sisämaassa päin olivat jo vallitsevina
+puolalainen kieli ja puolalaiset tavat — oli nuori Meseck kotoisin.
+Oli yleisenä puheenpartena, että ne ihmiset, jotka sieltä tulivat,
+olivat kunnollisia ja luotettavia. Myöskin pidettiin heitä
+oivallisina maanviljelijöinä, jotka hyvin vetivät vertoja laajalti
+kuuluisille alankomaan talonpojille. Mutta siellä oli enimmäkseen
+pienempiä tiluksia, jotka vanhan tavan mukaan menivät perintönä
+isältä vanhimmalle pojalle, kun taas nuoremmat pojat vähäinen
+hyvitysraha taskussaan lähtivät koettamaan onneaan muualla maailmassa
+tilanhoitajina tai pehtoreina, ja myös usein päätyivät naimisten kautta
+omaan lämpimään, pehmeään pesäänsä.
+
+Tällainen myöhempisyntyinen ja perinnöstä osattomaksi jäänyt oli myös
+tuo nuori pehtori, jonka herra Gerlach'in leski oli päättäväisesti,
+niin sanoaksemme omakätisesti itselleen ottanut hänen kotitalostaan.
+Hän oli suuri, voimakas, vähän kömpelö nuorukainen, kasvanut hevosten
+ja sikojen keskuudessa, viihtyi renkien keskuudessa kuin kotonaan,
+tarmokas ja teeskentelemätön, pystyvä jokaiseen työhön, jota vuoden
+kuluessa tilalla voi tulla esille, yhtä tottunut vaunutehdastyöhön kuin
+karjanhoitoon ja peltotöihin, syntynyt tilanhoitajan toimeen.
+
+Ja hän hoiti tiluksen tehtäviä intohimoisesti. Niitten harvalukuisten
+ajatusten joukossa, jotka hänen mieltänsä vallitsivat, oli voimakkain
+se, että hänen piti aina vaan yhä edelleen saada hoitaa maanviljelystä,
+antaa neuvoja ja määräyksiä, ja, mikä oli mieluisinta, itse ryhtyä
+työhön käsiksi, kun tuli puute miehistä. Mutta häntä vaivasi, siitä
+saakka kuin hän kykeni ajattelemaan, synkkä huoli, että hänen pitäisi
+joskus lähteä pois vanhempainsa maatilkulta, kun hän tulisi suureksi ja
+isä olisi kuollut. Sillä heitä oli seitsemän sisarusta niiden joukossa
+hän kuudes, ja tilaa oli liian vähän heille kaikille, sen hän hyvin
+ymmärsi.
+
+Silloin eräänä päivänä, juuri samaan aikaan, jolloin hänen oli käytävä
+ensi kerta ripillä ja jolloin hänen ylähuulellaan pilkisti esiin
+ensimäinen parranhaiven, oli hänessä alkanut versoa se ajatus, että
+hänenhän oli vaan tarpeellista, kuten jo moni muu oli tehnyt, joista
+hän oli kuullut, saada rikas vaimo, korvatakseen osakseen tulleen
+vääryyden. Yhden hetken mieleen tuoma ajatus, hetken jolloin hän oli
+nähnyt kohtalonsa erikoisen kovaksi, oli vuosien vieriessä vakaantunut
+ja varttui yhteydessä toisen kanssa, että nimittäin hetki lähteä
+vanhempien lihapadoilta läheni lähenemistään. Eihän hänelle yleensä
+ollut jäänyt kovin paljon aikaa pohtimisiin, siitä piti murheen jo isä,
+joka viluisena aamuvarhaisena ajoi hänet kuten muunkin talonväen ylös
+vuoteilta ja kuljetteli häntä päivän läpeensä pihalta pellolle ja taas
+pellolta pihalle, kunnes tuo karkeatekoinen vintiö illalla yhdeksän
+aikana heittihe vuoteelle raskaasti kuin säkki ja nukkui sikeästi koko
+yön.
+
+Oli siis vähän tilaisuutta mietiskelyihin, mutta kun kerran eräänä
+sunnuntai-iltapäivänä jonkinlainen epämääräinen ahdistava pelko
+tulevaisuudesta tahtoi hiipiä hänen mieleensä, turvautui hän
+lumoyrttiin, — hänen tuskin tarvitsi kumartua sitävarten, niin
+helposti saatavissa se oli — ja pahat kuvittelut olivat hävinneet
+yhdellä iskulla ja sijaan oli ilmestynyt laaja näköala yli niittyjen,
+vastakynnetyn kesantomaan ja sokerijuurikaspellon aina pitkähköön
+linnamaiseen rakennukseen saakka, jota näkyi metsänaukeamasta juuri
+niin paljon, että voi eroittaa korkeat rappuset pääoven edessä ja nähdä
+etupuolen pienten ikkunaruutujen välkkyvän ilta-auringon valossa. Ja
+siellä eleli kaikkivaltiaana tilan-omistajana hän itse ja ratsasteli
+aamusta iltaan pelloilla, komenteli ja ylläpiti järjestystä, tarttui
+myöskin itse työhön, missä oli jotain virhettä tehty, eikä antanut
+kenenkään sekaantua talonasioihin, sillä hän oli itse käynyt kokemuksen
+koulun ja ymmärsi kaikki parhaiten. Mutta metsissä, joita oli linnan
+takana vielä muutamien tuntien matka, pani hän usein toimeen pienen
+ajometsästyksen, kuitenkin vasta myöhään syksyllä, kun oli kaikki
+kynnökset suoritettu ja kaikki kunnossa talven varalta. Sillä työ käy
+ennen virkistyksiä ja ylimääräisten huvitusten takia ei talous saa
+tulla kärsimään.
+
+Ja kuinka merkillisesti olikaan kaikki johtunut — eikä kuitenkaan
+liittynyt oikein sopusointuisesti niihin kuviin, joita tuo kasvava
+talonpojanpoika sunnuntai-iltasin oli tulevaisuudestaan kehitellyt
+mielessään. Hänestä oli tullut itsenäinen tilanomistaja, niin, siinä
+ei hänen aavistuksensa ollutkaan häntä pettänyt, ja vaikka haaveitten
+ritaritila olikin vaihtunut valtavan suureen talonpoikaismaatilaan
+ja linnan sijasta, jossa oli korkeat rappuset, seisoi varjoavien
+pajumuurien keskellä yksinkertainen, mutta hauska tiilirakennus puisine
+lisärakennuksineen, niin oli se kuitenkin omaa tannerta, jota tuo
+vastaleivottu tilanomistaja ja aviomies raskaine saappaineen asteli,
+sillävälin kun hänen vanhemmat veljensä vaivaloisesti kiertelivät
+maailmalla tai raatoivat kotoisella maankamaralla saadakseen irti
+niukan elatuksen.
+
+Niin, siihen saakka olivat asiat hyvästi. Mutta sensijaan oli
+puutteellisuutta muissa suhteissa. Yksi kohta ennenkaikkea oli
+silmiinpistävä. Se oli hänen suunnitteluissaan oikeastaan vaan
+sivuasia, ja kun tuo nuori, suuri ja leveä mies oli kerran sitä
+ajatellut, oli hän hypistellyt punertavia viiksihaiveniaan oikeaan
+ja vasempaan ja vilkutellut tyytyväisenä pieniä silmiään. Sitä ei
+varmaankaan tulisi puuttumaan. Tällä oli hän tarkoittanut tyttöä tai
+rouvaa, joka antamalla hänelle kätensä avustaisi häntä pääsemään
+kaivatun tilan omistajaksi. Sillä ilman sellaista vaimonpuolista apua
+eivät asiat kerran voineet käydä päinsä. Joka tahtoi saada kultaiset
+vaunut ja hopeiset rattaat, hänen täytyi saada kaupassa myöskin
+hevonen, joka niitten eteen oli kytketty. Ajaa hän tahtoi silloin jo
+itse ja sydämenhalusta.
+
+Mutta minkänäköinen se hepo oli oleva, joka oli tuova kaikki ne kauniit
+kapineet, joita hänen sydämensä halusi, jonakuna aamuna oven eteen,
+sillä kysymyksellä hän ei ollut koskaan kovaa pääkoppaansa erikoisesti
+vaivannut, mutta ei hän voinut sitä muullaiseksi kuvitella kuin
+nuoreksi ja koreaksi. Olihan esillä kylliksi sellaisia rakastuneita
+perijättäriä, jotka ikävöivin silmin vaaniskelivat komeata miestä
+ja kunnollista maanisäntää. Sellaisen hän myös varmasti voi saada,
+jonkavuoksi hänen ei siitä kohdasta tarvinnut ylimääräisesti huolehtia.
+
+Kun sitten rouva Gerlach otti hänet palvelukseen tilalleen, ei hänen
+mieleensä johtunut ajatuksen varjoakaan siitä, että jo tässä ja näin
+pian oli hänen pyrkimyksilleen tullut päämäärä, vaan hän tajusi
+paikkansa sopivaksi ponnistuslaudaksi, jolta hän voi ottaa kelpo
+hypyn keskelle maailmaa. Mutta hänen kohtalonsa oli tahtonut toisin.
+Pimeydestä oli häntä kohtaan ojentautunut käsi ja kuljettanut hänet
+vieraalle maaperälle, ja eräs ääni oli hänen päänsä päällä huutanut:
+Ei askeltakaan tältä paikalta! Mitä olet tahtonut, se on tuleva
+osaksesi ja vielä lisäksi, mitä sinä et ole tahtonut etkä uneksinutkaan
+itsellesi. Täällä olet sinä seisova juurtuneena tähän maahan, ja
+kerran se on sinut peittävä, kun sinä olet sitä kylliksi muokannut. Ei
+askeltakaan etemmäs!
+
+Mutta hän ei ollut kuullut ääntä päänalustansa luona, sillä hän oli
+mieleltään epäröivä ja kuten kuuro ja kun hän havahtui huumauksestaan,
+riippui hänen käsipuolessaan rouva, joka olisi aivan hyvin voinut olla
+hänen isoäitinsä.
+
+Tämä asia oli näet käynyt seuraavalla tavalla. Eräänä kauniina
+kesäkuuniltana, kun ympäristön niityillä ja soilla sammakkojen
+kuorot kurnuttelivat välinpitämättömään, mykkään yksinäisyyteen
+käsittämättömiä säveleitään, istui rouva Gerlach puutarhapenkillä
+talonsa sivustalla ja kuunteli avainten kilinää, joka vielä tuon
+tuostakin kuului pihamaalta ja tallin luota ja ilmaisi hänelle,
+että hänen pehtorinsa oli viimeisellä kiertokulullaan talon
+ulkorakennuksissa. Oli tehty työtä myöhäiseen, sillä heinänkorjuu
+kiirehti ja kauniit ilmat olivat kallisarvoisia. Nyt lepäsi kaikki
+syvässä unessa ja kalvas hämy, joka tähän vuodenaikaan aina pysyttelihe
+yöllisellä taivaanrannalla, oli luoteesta, jonne aurinko oli yhdeksän
+aikaan painunut, siirtynyt jo kauvas pohjoiseen päin. Oli varmaankin
+kohta puoliyö käsissä.
+
+Suloinen rauha valtasi yksinäisen vanhan rouvan hänen tuossa istuessaan
+kädet ristissä ja taaksepäin nojautuneena mietteisiinsä vaipuen. Eikö
+hänen oma ikäkautensa, jonka Herra jumala oli armossaan hänelle suonut,
+ollut aivan tämän uneksivan, hiljaisen iltahetken kaltainen? Aurinko
+oli jo aikaa sitten mailleen mennen lakannut lämmittäen valaisemasta,
+mutta tuulenhenki leyhki lauhana ja alhaalla taivaanäärellä viipyi
+viimeinen kajastus kuin auringosta. Mutta korkealla pään yläpuolella
+vaelsivat tähdet ikuista rataansa tummansinisen yötaivaan läpi,
+puutarhasta levittivät neilikat aivan yhtä kiehtovan suloista tuoksuaan
+kuin viisi vuosikymmentä sitten, ja ystävällisesti tervehti avainten
+kilinä pihamaalta kuin tahtoisi se lohduttaa: Ole rauhassa, sieluni!
+Sinä et ole yksin! Sinä olet hyvässä turvassa!
+
+Hänen valppaan henkensä silmäin eteen ilmaantui kuva nuoresta
+pehtorista, joka koskaan väsymättömänä innokkaana vielä kulki lyhdyin
+tarkastelemassa vajoja ja talleja, ja ennentuntematon varmuuden ja
+lujan luottamuksen tunne valtasi vanhan rouvan, kuin siveleisi rakas
+poika käsin hänen vielä tuuheaa tukkaansa. Kuinka huolehtikaan ja
+raatoikaan tuo nuori pehtori hänen palveluksessaan ja kuinka hän
+osasikaan lukea hänen silmistään jokaisen hänen toivomuksensa! Oma
+lapsi ei sitä olisi paremmin voinut! Mutta tämän siunauksen oli taivas
+häneltä kieltänyt. Nyt täytyi hänen hoitaa taloaan vieraitten ihmisten
+avulla, ja jos tuo nuori mies jonakin päivänä nuoruuden epävakaisuuden
+houkuttelemana päättäisi jättää talon, ei hän voisi häntä pidättää,
+hänen täytyisi tottua uusiin tuntemattomiin kasvoihin ja niin edelleen
+vaihdellen aina toisiin, kunnes hän vihdoin makaisi kirstussa ja
+tämä vanha maatila joutuisi sukulaisten käsiin, joita hän tuskin oli
+tuntenut eikä koskaan voinut kärsiä.
+
+"Oi Jumala, miksi olet tämän minulle määrännyt!" kohosi hänen sisästään
+huuto taivaille.
+
+"Minä tuon Teille avaimet, rouva Gerlach! Kaikki on kunnossa,"
+
+Nämä pehtorin sanat säikähdyttivät pois hänen mietteensä. Tuossa hän
+seisoi hänen edessään, tuo leveä, kookas mies valtavine vartaloineen,
+joka melkein peloittavana ilmestyi yön hämäryydestä. Hetkisen tuntui
+vanhasta rouvasta kuin olisi aivan hänen vieressään äkkiä kohonnut
+maasta synkkä kohtalotar ja levittäisi varjoaan hänen elämänsä ylitse.
+Mutta kuullessaan sanojen tuttavallisen soinnun hän heti tointui.
+Siinä värähteli tuossa äänessä kunnioitusta ja alamaista mieltä, jota
+tuo komea mies oli osoittanut häntä kohtaan aina täälläolonsa ensi
+hetkestä saakka ja joka hiveli hellästi hänen ylpeätä sydäntään. Tuo
+suuri, jättiläisvoimainen mies kumarsi hänen edessään, hänen, vanhan,
+vaikkakin ei vielä pitkään aikaan harmaantuneen tai taloudenhoitoon
+kykenemättömäksi joutuneen rouvan edessä, ja tunnusti mielellään hänen
+nuorekkaan voimakkaan henkensä ylemmyyden. Eikö hän ollut kuin suuri,
+roteva, kuolemaan asti uskollinen bernhardilaiskoira, kun hän seisoi
+noin jykevin ryhdein ja silmissä yksinkertainen hyväntahtoinen ilme?
+Liikutuksen tuntein katsoi rouva häntä, tuota miestä, joka oli päivän
+läpeensä puuhaillut kotosalla ja pellolla ja tuli nyt saamaan selkoa
+seuraavan päivän tehtävistä.
+
+"Ettekö halua istua tähän, Meseck?" kysyi hän, äänessään harvinainen
+hyvyyden sointu, ja viittasi häntä kädellään viereensä penkille.
+
+"Kiitoksia paljon, rouva Gerlach, minä seison mielelläni."
+
+"Elkäähän toki, Te olette varmaankin väsyksissä. Olettepa Te tänään
+kelpolailla raatanut! Onko heinät siis jo pian ajettu latoon?"
+
+"Vielä neljä kuormaa huomenna. Aamiaiseen mennessä on kaikki tehty."
+
+"Mutta istukaahan nyt kuitenkin!"
+
+"Kiitoksia paljon, rouva Gerlach. Minä voin aivan hyvin seistä."
+
+"Mutta miksi ette kuitenkaan istu?"
+
+"Kun se ei sovi. Koska Te olette rouva ja minä vaan pehtori."
+
+"Mutta kun Teistä tulee kerran herra, mitä Te silloin teette?
+Seisotteko vielä silloinkin? Tai ettekö _haluaisi_ tulla herraksi?"
+
+Meseck tuijotti älyämättä tuota vanhaa, kunnioitusta herättävää rouvaa.
+Hän luuli huomaavansa, että tämä hiljaa hymyili, mutta hän ei voinut
+yön hämärässä saada täyttä selkoa hänen kasvoistaan. Hän oli aina
+esiintynyt rouvan läheisyydessä ainoastaan kunnioitusta täynnä, eikä
+ollut koskaan uskaltanut hänen kanssaan puhua sanaakaan yli sen, mitä
+hänen palvelijatoimensa vaati. Nyt ei hän tiennyt miten menetellä,
+kun tuo outo kysymys tuli hänen vastattavakseen. Senvuoksi piti hän
+parhaana olla vaiti, eikä puhunut mitään.
+
+"No, Te ette vastaa ollenkaan? Ettekö tahtoisi kerran päästä tämän
+maatilan isännäksi? Tai eikö Teitä ollenkaan haluta?"
+
+"Haluan kyllä..." nauroi Meseck kainona ja oli nyt kadottanut kokonaan
+johtolangan käsistään.
+
+"Mutta?"
+
+"Te taidatte tehdä minusta pilaa", tokaisi hän hämillään ja raapasi
+korvantaustaa.
+
+"En minä tee ensinkään pilaa! Minä otan asian aivan vakavasti! Minä
+olen jo kauvan itsekseni tuuminut, että minun pitäisi vielä kerran
+mennä naimisiin kun minä vaan löytäisin miehen, jolla olisi hyvät ja
+rehelliset aikeet minun ja myös maatilani suhteen. Ei _käy_ päinsä
+näin. Isäntä täytyy olla. Minäkään en voi kaikesta huolehtia. Ja
+pehtoriin, vaikka hän olisi kuinkakin kunnollinen, ei kellään ole
+oikeata kunnioitusta. Katsokaas, Otto, Te olette vielä nuori ja
+minä melkein jo vanha rouva, mutta jos rakas Jumala suo minulle
+terveyttä, ja sitä hän on tähän saakka pyytämättäkin suonut, minä
+en tahdo tekeytyä paremmaksi kuin mitä olen, mutta minä vedän vielä
+monelle nuorelle vertoja. Ensi viikolla on vuosi siitä, kun Te tulitte
+tilalleni. Minä olen koko ajan pitänyt Teitä silmällä ja minä voin
+sanoa, että Te olette hoitanut tilaa paremmin kuin oma isäntä olisi
+voinut. Niin niin, Teidän ei tarvitse ollenkaan pudistaa päätänne. Minä
+tunnen Teidät paremmin kuin Te ehkä itsekään tunnette itseänne, ja
+niinpä minä sanoin itselleni, että miksi eivät kerran nuori ja vanhakin
+voisi liittyä yhteen, kun molemmilla on hyvä tahto tehdä siten toiselle
+oikein ja Jumala antaa siihen siunauksensa. Eikä Teillekään, Otto,
+se asia olisi pahaksi. Te saisitte naimiskaupassa sievosen maatilan,
+velattoman ja hyvässä kunnossa, jollaista ette kotonanne 'kukkulalla'
+ole saanut unissakaan nähdä. Sehän on Teille kuitenkin pääasia. Enkö
+olekin oikeassa? Mitä Te enempää tahdotte? Siispä punnitkaa asiata! —
+Ettehän Te puhu mitään?"
+
+Herra Meseck ei todellakaan puhunut mitään. Maapohja huojui
+hänen jalkojensa alla. Mutta hänen ympärillään säteili kesäyön
+bengaalintapaiset valot, niinkuin silloin kun piirikaupungin
+sotilasyhdistys poltteli bengaalitulia Sebanvoiton kunniaksi, ja
+niitten keskellä näki hän Gerlach'in tilusten muhkeat niityt ja
+voimakaskasvuiset savipellot, suurenmoiset ladot ja tiilikiviset
+tallit, täyteläistä karjaa ja uudenuutukaisia tarvekapineita, mutta
+asuinrakennuksen huippupäädyssä valaistun, läpinäkyvän osoitekilven,
+jossa kirjoituksen: _Meseck'in kartano_.
+
+Niin oli sitten käynyt. Hän oli, ujosti lausuen myöntyvänsä
+tarjoukseen, ojentanut kätensä rouvalle, oikein tietämättään miten ja
+miksi. Mutta se oli tapahtunut eikä ollut enään muutettavissa, käyköön
+sitten niin, että hänen aviopuolisonsa lyhyen ajan kuluttua — niinkuin
+tuskin muuta voi odottaakaan — palajaa ensimäisen miesvainajansa luo ja
+jättää hänelle, toiselle miehelleen, tuon kauniin tiluksen perinnöksi.
+Sitten, vasta sitten, ei yhtään hetkeä ennemmin, saisi hän rajattomana
+isäntänä tällä maatilalla hallita ja senohessa, jos vaan ei tämä kovin
+kauvan kestäisi, ajatella vielä toista nuorempaa aviopuolisoa, joka
+korvaisi hänelle sen, mitä hän ensi kerralla oli jäänyt vaille.
+
+Siihen saakka ei voinut iankaikkisuutta olla. Vanhus oli jo ehtinyt
+mahdollisimman kauas. Hänen vielä jäljelläolevat vuotensa olivat
+luetut, ja kuitenkin... Harvinainen vastakohtaisuus! Meseck'in
+vähäiseen ymmärrykseen oli juurtunut suuri kunnioitus tuota
+merkillistä vanhaa rouvaa kohtaan, joka vielä piti pystyssä päänsä ja
+selkänsä suorana, niin paljon kuin vuodet olivatkin sitä painaneet,
+ja vielä katsoi terävine silmineen suoraan aurinkoa kohti silmiä
+räpyttelemättä. Tuota tuskin hän, Meseck itse, kykeni suorittamaan,
+vaikka hänellä silmien paikalla oli kasvoissa vaan kaksi vaontapaista
+aukeamaa, joitten kautta pääsi valoa virtaamaan vaan vähän ja jotka
+tekivät hänelle helpommaksi aurinkoa kohti katsomisen. Mutta tuolla
+seitsenkymmenvuotiaalla rouvalla taas oli suuret, epämääräisen
+tummanväriset vielä usein tulta leimuavat silmät, jotka näyttivät
+tunkeutuvan aina sielun pohjaan saakka. Joka tapauksessa pelkäsi Meseck
+niitä, eikä olisi uskaltanut niiltä ryhtyä mitään salaamaan. Sillä
+rouvan ei tarvinnut muuta kuin tarkastella häntä niillä, voidakseen
+arvata mitä hän ajatteli, ja voi Meseck'ille sanoa, mitä tämä ei oikein
+itsekään vielä selvästi tiennyt.
+
+Sellainen oli asianlaita ollut jo kun hän juuri oli tänne tullut
+ensiksi, ja sellaiseksi se jäikin senkin jälkeen, kun hän jo aikoja
+oli ollut naimisissa rouvan kanssa. Hän oli riippuvainen, alamainen,
+välimies herran ja rengin välillä, joka sai käskyt ylhäältäpäin ja
+toimitti ne edelleen alaspäin, tehdäkseen taas toiminnastaan tiliä
+ylimpään paikkaan. Vieraan omaisuuden hoitaja, ei muuta mitään. Pehtori
+yhä kuten ennenkin; eroitus oli vaan siinä, että hän ennemmin oli
+saanut vapaana herranaan "ottaa lapikkaan nousua", kun ei hänen enään
+sopinut olla paikassaan, ja koettaa onneaan muualla. Mutta nyt täytyi
+hänen kiltisti pysyä paikallaan, odotella ja pitää asemansa kestävästi,
+muuten kärsisi koko hänen kaunis suunnitelmansa haaksirikon, ja olisi
+ollutkin parempi olla kokonaan antautumatta tuollaiseen onnenongintaan,
+kuin nyt, kun päämäärä jo ehkä oli ampumamatkan päässä, hätiköimisellä
+pilata koko asia. Kerran täytyi kuitenkin tämän asiaintilan lakata,
+ja vaikkapa siihen vielä menisi muutamia vuosia niin olihan hän vielä
+nuori ja voi hankkia itselleen korvausta.
+
+Mutta monasti riehuivat hänessä rajattoman raivon myrskyt, jotka
+nousivat hänellä aina kurkkuun saakka ja huumasivat hänen mielensä.
+Silloin tuli kaikki hänen silmissään viheriäksi ja siniseksi ja tuo
+suuri raskas ruumis alkoi hoiperrella. Sellaisina hetkinä olisi hän
+voinut yhdellä nyrkiniskulla musertaa ihmisen tai yltyä raivoon itseään
+vastaan, jos käsillä ei sattunut olemaan ketään, jota vastaan hän olisi
+voinut riehua.
+
+Nuoruudesta saakka oli hänessä uinunut tämä äkkipikainen vihastuminen
+ja oli herännyt silmittömiin raivonpuuskauksiin, kuten petoeläin,
+jonka nenää kutkutellaan. Kotikylässään oli hän senvuoksi tunnettu ja
+pelätty ja myöskin uudessa paikassa oli hän heti hankkinut itselleen
+tarpeellista arvonantoa, kun hän kerran iski erästä uppiniskaista
+renkiä, joka nauroi häntä vasten naamaa, jollakin rautaesineellä
+päähän, niin että tämä kaatui ääntä päästämättä maahan ja oli
+kantamalla vietävä pois paikalta. Siitä saakka varottiin ulkotilalla
+häntä ärsyttämästä ja hänen käskynsä suoritettiin vastustelematta.
+Työväestön silmissä oli hän todistanut kykenevänsä isännäksi.
+
+Tosin ei hän siten voinut estää monia salaisia pilkkapuheita hänestä
+ja hänen avioliitostaan leviämästä, ja rengit ja naapurit käyttivät
+hyväkseen jokaista tilaisuutta tehdäkseen takanapäin kepposia tuolle
+nuorelle aviomiehelle, joka menemällä naimisiin vanhan rouvan kanssa
+oli hankkinut itselleen sievosen maatilan.
+
+Lieneekö se nyt ollut tuo synkkä tietoisuus hänen hullunkurisesta
+asemastaan tai tyytymättömyys odotukseen, lieneekö se ollut aavistus
+vääräänjohtuneesta elämänkäsityksestä tahi tämä kaikki kaikkeen tähän
+syynä... Useammin kuin ennemmin ja aina yhä useammin uudistuivat
+Meseck'in sydämessä nämä silmittömän raivon purkaukset, jotka hänen
+mielensä synkistyttivät ja vaikuttivat kiihoittavasti nenään kuin
+verihöyryt.
+
+Kun hän siten mitättömien aiheitten johdosta muserteli pöytiä ja
+tuoleja ympärillään ja takoi päätään seinään, silloin uskalsi vaan
+yksi ainoa ihminen lähestyä häntä. Se oli hänen puolisonsa. Hänellä
+oli ehdoton vaikutusvalta häneen. Yksi katse hänen silmistään oli
+kylliksi saattamaan Meseck'in yhdessä hetkessä tajuntaan. Silloin hän
+laski kätensä alas, pyyhkäsi sentään myös kädellään epäjärjestykseen
+joutuneet hiukset matalalta otsaltaan ja katseli ympärilleen kuin
+havahtuisi hän hurjasta unesta. Ja hän oli taas tuo taipuisa ja
+alamainen mies kuin kerran ennenkin, kun hän oli ensi kerran joutunut
+tämän kartanon alueella vallitsevan lumovoiman vaikutuksen alaiseksi.
+
+Melkein taikauskoinen kammo, joka vuosien vieriessä vielä lisääntyi,
+vallitsi hänessä aina rouvansa läsnäollessa ja jätti hänet ainoastaan
+niiksi ajoiksi, jolloin hän seisoskeli ulkona pellolla työmiesten
+luona ja raikas tuuli hänen poskiaan hiveli. Silloin tunsi hän olonsa
+helpommaksi ja vapaammaksi ja kokosi rohkeutta tulevien päivien
+varalle. Mutta usein hän myös kiristeli hampaitaan eikä käsittänyt,
+miksi hän oli niin kauan tyytynyt tähän orjuuttavaan asemaan ja miksi
+hänen yhä edelleen piti siihen tyytyä. Silloin tuntui hänestä kuin
+pitäisi hänen kääntää selkänsä kartanolle ja juosta niin kauas kuin
+hänen jalkansa jaksoivat kantaa, yhä eteenpäin loppumattoman tasangon
+yli, aina tuonne saakka, missä taivas ja maa sulivat yhteen ja kaikki
+sumeni harmaaksi usmaksi. Siellä vasta alkoi todellinen maailma, jonne
+hän aina oli ikävöinyt ja jonne hän ei ollut koskaan päässyt.
+
+Mutta kun hän noin oli mietteisiinsä vaipunut, silloin havahdutti
+hänet taas todellisuuteen jonkun rengin ääni, joka pyysi määräyksiä,
+ja kovassa työssä lakkasi ahdistus, kohta uudestaan taas herätäkseen.
+Kuitenkin häntä aina hillitsi jokin näkymätön voima ja saattoi hänet
+illan hämärtäessä synkkänä ja alakuloisena kotia lampunvaloon ja
+hyvinkatetun pöydän ääreen.
+
+Kunpa hän vaan olisi voinut ravistaa yltään pois sen selittämättömän
+lumouksen, joka yhä aina hänen jäseniään jäykisti heti kun hän
+pistäytyi pellon ja kartanon auringonvaloisesta eloisuudesta talon
+etehisen totiseen hämäryyteen ja hänen rouvansa asteli hänen luokseen
+jostakin sopesta, ylhäältä rappusilta tai alhaalta kellarista.
+
+Hänen rouvansa? Meseck tuskin sai tuota sanaa lausutuksi. Hänen
+rouvansa kuului kaukaiseen, vieraasen sukupolveen, josta hän jo
+nuoruudessaan oli kuullut kerrottavan niinkuin jostakin aikoja sitten
+hävinneestä menneisyydestä. Hänen isänsä vanhemmat, jotka hän oli
+tuntenut enään vaan vanhoina raihnaisina ihmisinä, lienevät varmaankin
+kuuluneet jokseenkin samaan sukupolveen. Heitä oli jo aikoja sitten
+peittänyt nurmi. Mutta tämä rouva, joka oli voinut heidän kanssaan
+käydä koulua, kuljeskeli vielä reippaana ja väsymättömänä hienon lujan
+koukerokeppinsä avulla pitkän asuinrakennuksen kyökit, kellarit,
+varastohuoneet ja kamarit läpeensä, portaita ylös ja portaita alas,
+niinkuin pahan hengen vainoomana, joka ajoi hänet vuoteelta kello
+kahden aikaan yöllä lyhyen levon jälkeen ja pidätteli häntä koko pitkän
+päivän myöhäiseen likelle puoliyötä jalkeilla palvelustyttöjen pelkona.
+
+Ja tämä levoton vanhus, joka veti vertoja jokaiselle miehelle
+komentelemisessa, tarkastelemisessa ja silmälläpidossa, joka
+huolehti koko taloudenhoidosta ulkona ja sisällä ja häntä itseään,
+Meseck'iä, kuletti talutusnuorasta luisine käsineen kuin mitä hyvänsä
+tyhmää lasta, tämä oli hänen vihitty rouvansa; tämä oli Meseck'ille
+käsittämätöntä ja tuli yhä käsittämättömämmäksi joka päivä, jonka rouva
+eteni inhimillisen rajapyykkien ulkopuolelle.
+
+Kun tämä siten yöllä nousi vuoteeltaan ja pukeutuneena koreakukkaiseen
+turkkilaiseen yövaippaansa kuljeskeli huoneissa ja käytävissä,
+niin oli kuin kulkisi pitkä menneisyys hänen takanaan ja hänen
+ympärillään, olleen ja hävinneen muodostama pilvi, aavemaisten varjojen
+rykmentti, jossa Meseck luuli loppupäässä tuntevansa myös kuolleen
+edeltäjänsä hengen. Silloin kammostutti häntä, niinkuin kammostutti
+palvelustyttöjä, joiden makuukamarin ovelle rouva ylösnousun merkiksi
+koputti, niin että kaiku kumeasti vieri koko uinuvan talon läpi,
+ja Meseck'in mieleen hiipi ajatus siitä, miten hän ehkä itsekin
+kerran tulisi tässä aaveitten rivissä toisten kanssa tanssielemaan
+tuon rauhattoman vanhuksen ympärillä ja tekemään henkilökohtaista
+tuttavuutta edeltäjänsä kanssa, näyttäytyäkseen yhdessä hänen kanssaan
+satavuotiaan vanhuksen kolmannelle miehelle ja taas myöhemmin heidän
+molempain kanssa neljännelle miehelle ja niin edelleen loppumattomiin.
+Sillä tämän rouvan miehet näyttivät olevan kuin ikivanhan saarnipuun
+lehdet, jotka puhkeavat kevätauringon paisteeseen, syysmyrskyissä
+lakastuneina putoavat maahan ja asettuvat loppumattomana jonona
+toistensa sijaan. Puu itse seisoo pystyssä, synkänharmaana ja
+lahonneena, ojentaen ylös myrskytaivasta kohti huojuvat käsivartensa,
+kuin synkän kauhun valtaamana siksi ettei itse voi kuolla.
+
+Niin, tässä oli Meseck'istä asian kauheus ja varsinainen perustus
+siihen, miksi kammo, joka hänen ensi kertaa nähdessään tuon
+seitsenkymmenvuotiaan vanhuksen oli karsinut hänen selkäpiitään ajan
+kuluessa yhä kasvoi, eikä haihtunut. Rouva ei näyttänyt vanhenevan.
+Eräälle varmalle asteelle oli hän saapunut: kasvot olivat hiukan
+kurtistuneet, vartalo jonkunverran käynyt kumaraksi, tuuheisiin
+hiuksiin ilmaantunut pari hopeista suortuvaa lisää, mutta ei liian
+useita; ja vielä olivat kaikki hampaatkin säilyneet. Ja sellaiseksi
+hän jäi. Vuosien pitkään ei hänessä ollut huomattavissa mitään
+muutosta. Aika näytti liukuvan hänen ohitseen jälkiä jättämättä. Kun
+hän ei kuljeskellut talossa tai pihalla, tavattiin hän puutarhasta,
+jossa hän kaivoi lapiolla ojaa vihannespenkkien ympärille, tai istui
+jossakin ikkunanurkassa edessään keltapilkkuisiin siannahkakansiin
+sidottu kirja, jota hän, lehden toisensa jälkeen kääntäen, lueskeli
+vitkalleen. Tavallisesti se oli joku kansantajuinen filosoofinen
+tai luonnontieteellinen kirjoitus sielun kuolemattomuudesta tai
+maailmankaikkeuden rakenteesta, ja aina vuosisadan alkupuolelta sekä
+jonkun unhoittuneen kirjailijan tekemä; kaikki nämä kirjoitukset olivat
+osia vaatimattomasta perhekirjastosta, jotka siirtyivät sukupolvelta
+toiselle, painettuina suurin jäykin kirjaimin ja tukevalle paperille.
+
+Lapsuudesta saakka oli vanhuksella ollut kiintymystä kirjoihin, eikä
+hän voinut niitä nytkään unhoittaa. Koska hän oli pitkänäköinen,
+käytti hän lukiessaan silmälaseja. Niin hän istuskeli hiljaa usein
+tuntikausia ja seurasi rivi riviltä etusormellaan tai sukkapuikolla,
+niinkuin ei hän tahtoisi antaa yhdenkään sanan tuosta kallisarvoisesta
+sisällyksestä joutua hukkaan. Silloin avautuivat hänen sielulleen
+aavat, oudot näköalat, ja tuo etsivä henki vaelteli elämän synkkyyksien
+läpi kunnes lepäsi jossakin autuaallisessa maanääressä jossa vihdoinkin
+valautui rauhaa ja huojennusta levottomimpaankin sydämeen. Kun hän noin
+istuskeli uppoutuneena syvälliseen mietiskelemiseen ja pohtimiseen,
+oli hän täydelleen vanhan, viisaan huuhkajan näköinen, joka suurine
+pyöreine silmineen läpäisee ympäröivän yön synkkyyden ja selvittelee
+salaisuuksia, jotka jokaisen muun katseille jäävät selviämättömiksi.
+
+Kuitenkin hän puhui harvoin siitä, mikä häntä syvimmin liikutti.
+Kenelle hän olisikaan voinut avata sisäisen elämänsä? Hänen
+ympäristönsä oli tylsää ja typerää. Näistä mataloista otsista,
+joita hän ympärillään näki, kilpistyi jokainen hienompi sana
+takaisin voimattomana. Hänen miehensä ei ollut hänelle muuta kuin
+myöhäänkehittynyt lapsi. Hänen ensimäinen avioliittonsa oli jäänyt
+hedelmättömäksi, niin kiihkeästi kuin hän olikin toivonut lasta.
+Ehkä oli tämä toteutumaton toivomus noussut hänelle päähän, koska
+hän oli tullut omituiseksi ja kummalliseksi ja käyttäytyi tavalla,
+jota ei kukaan hänen ympärillään käsittänyt. Nyt oli hän korkealla
+iällään mennyt naimisiin nuoren kehittymättömän miehen kanssa,
+korvatakseen siten lapsen puutteen. Hänen mieheensä kohdistui hänen
+äidillinen huolenpitonsa. Ensimäiselle miehelleen hän oli ollut
+aviovaimo, — vaikkakin hänellä oli ollut monta tyydyttämätöntä
+mielihalua — hän, tämä komea, rehevä nainen, tuolle sairalloiselle,
+aina itsestään huolehtivalle pikku miehelle, jossa hän oli rakastanut
+enemmän opettajaa kuin miestä. Nyt oli tuo kaikki sammunutta ja
+kuollutta, mutta niinkuin olisi jokin salainen voima häntä pakoittanut
+korjaamaan nuoruutensa erehdyksen ja korvaamaan hinnasta mistä hyvänsä
+laiminlyöntinsä, oli hänen vaalinsa osunut tällä kertaa terveeseen,
+punaposkiseen, minkään tietämistuskan heikentämättömän elinvoiman
+täyttämään mieheen.
+
+Taaskin traagillinen erehdys! Liian myöhäistä! Tuo toinen mies
+ei voinut seitsenkymmenvuotiaalle enään tarjota sitä, mitä viisi
+vuosikymmentä aikasemmin ensimäisen miehen olisi pitänyt olla ja mitä
+hän ei ollut. Nyt se oli ohi! Oikea hetki oli mennyt! Tämä nuori mies
+oli hänen silmissään korkeintaan vain suuri, tuhma, typerä lapsi,
+jota hän itse ei ollut kertaakaan sylissään kantanut, ja josta hän
+ainoastaan hyvinä hetkinään voi kuvitella, että se oli hänen omansa.
+Silloin hän hoivasi ja lellitteli häntä äidillisellä hellyydellä ja
+pisti hänen suuhunsa parhaat palat.
+
+Mutta oli myöskin aikoja, jolloin hän kantoi salaisesti sydämessään
+äänetöntä vihankaunaa miestään kohtaan ja vartioitsi hänen
+jokaista liikettään kademielisellä epäluuloisuudella. Sillä rouva
+huomasi kyllä, että ainoastaan jonkunlainen eläimelle ominainen
+alistuvaisuus ja samalla pelko hallitsi häntä ja voi joka hetkessä
+muuttua vastakohdakseen. Mutta silloin olisi kaikki menetettyä, sen
+rouva tiesi. Senvuoksi ei Meseck saisi koskaan päästä tajuamaan
+omaa merkitystään. Hänen piti jäädä tuomittuna seisomaan sille
+paikalleen, jolle hän, rouva Meseck, oli hänet asettanut. Niinkuin
+eiäintenkesyttäjä nainen täytyi hänen lakkaamatta pitää miestään
+silmällä ja milloin hyvyydellä milloin ankaruudella pakoittaa häntä
+pysymään velvollisuuksissaan. Senjälkeen kun Meseck oli häneen kerran
+tottunut, ei hänen mieleensä saanut juolahtaa mikään vieras ajatus,
+varsinkaan ei mikään vieras nainen.
+
+Niin vartioi rouva miehensä askeleita kateellisemmin kuin joku äiti, ja
+jos hän ei voinut aina olla hänen jäljissään, koetti hän jälkeenpäin
+kuitenkin lävistää hänet katseillaan saadakseen perinpohjin selville,
+mitä hänen sielussaan liikkui.
+
+Eräänä päivänä, — he olivat olleet suunnilleen kaksitoista vuotta
+avioliitossa — ol; Meseck iskenyt silmänsä erääsen nuoreen
+palvelustyttöön, joka vast'ikään oli tullut talon palvelukseen. Tämä
+oli kookas ja vaaleaverinen, voimakaskasvuinen ja muodoltaan rehevä
+jota rehevyyttään hän uhmaten piti nähtävillä kun hän kävellessään
+taivutti päätänsä ja rintaansa taaksepäin ja huojutteli ruumistaan
+kupeiltaan. Silloin hänen katseensa näytti ylpeästi tarkastelevan hänen
+omaa rehevyyttään, kuin tahtoisi se sanoa: Näyttäkää minulle yksikään,
+joka voi vetää minulle vertoja! Kuka minut tahtoo tai kuka minua ei
+tahdo? Tehkäähän vaan yritys! Kentiesi te saattekin minut!
+
+Ja kaikki yrittivät, mutta ei kukaan suoriutunut saamatta tuntuvasti
+kynsilleen. Sillä tuon viekastelijan katseet ja ryhti lupasivat enemmän
+kuin mitä hän tositeossa täytti. Hänen kasvonsa olivat pyöreämuotoiset
+ja pehmoset, huulet avoimet suuteluun, ja somasti kaartuivat korkealle
+kammatut hiukset kapean otsan ympärillä, mutta teräksensiniset
+silmät vilkkuivat keimailevina ja samalla kylminä. Piikatytöksi hän
+oli huomiotaherättävä ja harvinainen. Hänen emäntänsä eivät olleet
+häntä oikein kärsineet, hän vaihteli usein paikkojaan ja sai lopulta
+vaan vaivoin palveluspaikan. Niin hän eräänä päivänä osui tulemaan
+ulkotilallekin. Siellä tarvittiin juuri palvelijatarta, jonka tehtävänä
+olisi keittää miehille ja joka osaisi lypsää, mutta myöskin muuten
+olisi perehtynyt taloustoimiin, ja kun oli vaikeata saada palvelusväkeä
+tänne kaukaiseen yksinäisyyteen, niin päätti rouva Meseck, kaikista
+salaisista arveluttavuuksista huolimatta, ottaa tuon kauniin Augustan
+koetteeksi palvelukseensa, mutta heti ensimäisen epäilyksen synnyttyä
+ajaa hänet pois.
+
+Tyttö puolestaan, sen vaistomaisen ymmärtämyksen avulla, joka niin
+usein yhdistää salaisesti kahta toisilleen vihamielistä naista,
+tissi aivan tarkoilleen, mitä hänellä oli odotettavissa emäntänsä
+puolelta ja oli sen mukaan sovitellut suunnitelmansakin. Hän oli
+väsynyt kiertelemään maita mantereita kartanosta toiseen ja tahtoi
+vihdoinkin pujoittautua johonkin lämpimään pesään pysyväisesti. Siihen
+tarkoitukseen näytti hänestä juuri Meseck'in kartano sopivalta.
+Mikä olisi helpompaa kuin riistää vanhalta rouvalta ja kiehtoa
+puoleensa tämän nuori aviomies? Miehen kanssa hän sitten kyllä
+osaisi sopia yhteisestä taistelusta, rouva-vanhusta vastaan ja tehdä
+viimemainitulle elämän niin karvaaksi, että hän muuttaisi manalle
+paljaasta suuttumuksesta. Silloin olisi paikka avoin ja senlisäksi
+tehtynä hyvätyö, kun tuo vanha noita, joka ei voinut kuolla, olisi
+tullut autetuksi hyvin-ansaittuun lepoon, mutta tämä paljon kärsinyt
+miesraukka taas olisi saanut nuoren, soman emännän. Tämä oli hän itse,
+— ja hän näki jo itsensä rouva Meseck'in laadullisena seuraajana,
+mahtava avainkimppu kupeella, kun hän seisoi runsasvarastoisessa
+ruokahuoneessa ja jakeli piioille vähäisinä annoksina leipää ja
+sianlihaa. Sillä taloudenhoidosta tahtoi hän itse pitää huolta, jotta
+siihen tulisi yhdenmukaisuutta, ja niinkuin _hän_ oli ennen nälkää
+nähnyt, niin tahtoi hän sitten hyvittää sen kostamalla samalla tavalla
+toisille.
+
+Siihen oli tie tosin vielä pitkä, ja hän itse oli yhä ainoastaan
+köyhä palvelustyttö, jonka täytyi monasti laskeutua karkeaolkiselle
+vuoteelleen nurisevin vatsoin; silloin hän usein kiristeli hampaitaan,
+kun ei voinut astua askeltakaan likemmäksi päämääräänsä, vaikka oli jo
+ollut useampia kuukausia palveluksessa tilalla ja joka päivä joutui
+niin ja niin monasti herran nähtäviin. Tämä taas ei näyttänyt ollenkaan
+kääntävän häneen huomiotansa tai ei ainakaan ollut sitä tekevinään,
+— sillä niin paljon Augusta sentään luuli huomaavansa että Meseck
+heitti useasti sivultapäin kapeitten silmäluomiensa välistä sangen
+merkitsevän katseen hänen täyteläisiin, paijaisin käsivarsiinsa,
+kun hän heilauttamalla kaasi ruuanjätteitä ja perkeillä täytetyn
+sangon sikoruuheen tai hankasi hajanaisella pajuluudalla kyökin
+ruskeanpunaista tiilikivilattiata. Silloin tapahtui usein, että Meseck
+ikäänkuin sivumennen kosketti hänen käsivarsiaan tai hartioitaan,
+mutta kääntyi heti poispäin ja murahti olkansa takaa jonkun äreän
+käskyn. Sillä tavallisesti pistäytyi samassa hetkessä jostakin talon
+pimeästä loukosta esiin heidän eteensä rouva Meseck ja keskeytti
+väliintulollaan, heittäen heihin lyhyen, terävän katseen, kaiken
+enemmän toiminnan.
+
+Niin kuluivat kuukaudet toistensa jälkeen ja kaikki
+lähenemisen mahdollisuus näytti vanhan rouvan valppauden vuoksi
+kadonneen. Tuskin koskaan jätti tämä kartanoa käydäkseen kylässä, eikä
+hän ollut läheisessä piirikaupungissa enään moniin monituisiin vuosiin
+käynyt. Niinkuin sotilas sodassa pysyttelihe hän vartiopaikallaan
+eikä väistynyt asemiltaan, vaikka teki tosin olon siinä itselleen
+helpommaksi kuin muut, sillä häntä vaivasi unettomuus ja hän huomasi
+tämän jonkinlaiseksi ajankulutuskeinoksi, samantapaiseksi kuin tulen
+kanssa leikitteleminen. Niin, missä muut olisivat murtuneet, siinä
+näytti tuo ikuinen ympäriinsä-kuljeskeleminen ja vaaniskeleminen
+teroittavan hänen henkisen silmänsä näkökykyä ja virkistävän hänen
+voimiaan uudelleen.
+
+Mutta vihdoin eräänä päivänä tuli ratkaisu. Aivan äkisti, kuten
+ihmiset arvelivat. Mutta sen tiesi rouva Meseck itse parhaiten. Jo
+tuon päivän edellisenä yönä oli hän tuntenut, miten jotain näkymätöntä
+ja tuntematonta hiipi hiljaan hänen vuodettaan kohden, kun hän siinä
+makasi ja valppaan henkensä silmäin edessä käänteli elämänsä lehtiä
+yhden toisensa jälkeen. Yhdenmukaiset kynänpiirrokset peittivät
+näitä lehtiä, alkaen aina ensimäisestä, tuskin enään luettavasta,
+koukeroisen, madonsyömän folionidoksen sivusta nykypäiviin saakka,
+jotka ehkä vetäisivät viimeisen kynäpiirroksen koko tämän pitkällisen
+ja kuitenkin niin vaihtelua puuttuvan elämäntyön päätökseksi. Kuka sen
+tietää? Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja kyllästyneemmäksi kuin koskaan
+ennen. Lehti lehdeltä taaksepäin aivan loppumattomiin aina samat tyhjät
+sanat, aina sama yksitoikkoinen sisällys: elämisen täytymystä, aina
+yhä elämisen täytymystä ei mitään varten ja yhä vaan ei mitään varten,
+ainoastaan koska nyt kerran oli olemassa eikä voinut päästä pois,
+ennenkuin sai kutsun. Keneltä sai kutsun? Mihin sai kutsun?
+
+Ei sentään, olihan valoa häntä ympäröivässä sankeassa pimeydessä. Yksi
+ainokainen tähti loisti lempeänä ja suloisena yön halki, kuka tiesi,
+kuinka kaukana, mutta hän huomasi kuitenkin, että hän oli tullut sitä
+yhä lähemmäksi elämänsä radalla, ja että hän jonakin päivänä tulisi
+pysähtymään aivan sen eteen, jossa hän sitten loistaisi kuten aurinko
+eikä koskaan sammuisi enään. Tämä oli luottamus johonkin parempaan
+maailmaan ja kauniimpaan elämään, jossa kaikki ne kukat tuoksuaisivat,
+joita hän täällä oli turhaan ikävöinyt. Sillä koleata ja viluista oli
+hänen ympärillään aina lapsuudesta saakka ollut. Iälliset vanhemmat,
+kun hän oli ilmestynyt myöhästyneenä ja pyytämättömänä taivaan lahjana,
+hoitivat häntä enemmän velvollisuudentunnosta kuin rakkaudesta,
+ainaisena täysikasvuisten sisarusten silmätikkuna, koska hän oli
+vähentävä heidän perintöosuuksiaan, sitten, kun nämä olivat lyhyessä
+ajassa toinen toisensa jälkeen rutostitappavan taudin surmaamina
+muuttaneet manalle, äkkiä koko tilan ainokaisena perillisenä ja siitä
+saakka ikäänkuin menetetyn lapsuuden korvaukseksi saaden iäkästen
+vanhempainsa puolelta nauttia ylenmäärin liian myöhäistä hellyyttä,
+kohta sen jälkeen joutunut orvoksi ja mennyt varhain naimisiin. Ja tämä
+hänen ensimäisen avioliittonsa pitkän pitkä tie! Kuinka paljon iloa
+hän olikaan odottanut tuosta sivullaan vaeltavasta miehestä, johon
+hän oli lapsellisen haaveellisuuden valtaamana liittynyt, jotta tämä
+valaisisi hänen kehittymättömälle hengelleen kaikkia tämän maailman
+himmeästi aavistettuja ihmeitä, ja kuinka kuivana ja paahtuneena
+lepäsikään nyt tuo tie, jota hän oli miehensä kanssa kulkenut, kauas,
+kauas taaksepäin, aina sinne saakka, missä se häipyi hämäryyteen!
+Kuinka turhia olivatkaan toiveet olleet! Ja turhaa kaikki, mitä hän
+oli elämältä uneksinut! Mutta hurjassa onnenjanossaan hän ei ollut
+pysähtynyt pyrkimyksessään, vaan oli yhä uudestaan ojentanut huuliaan
+juodakseen.
+
+Ja nyt.... Eikö hän tuntenut, miten tuolta hämäryydestä jotain hiipi
+esiin ja kyyristyi hänen vuoteensa kulmalle? Oliko se kuolema, joka
+istui hänen vieressään ja laski kätensä hänen rinnalleen, niin että
+hänen henkeään ahdisti? Kauhistuneena kohoutui hän ylös ja pyyhki
+läähättäen hien kylmältä otsaltaan.
+
+Ympärillä talossa vallitsi mitä syvin äänettömyys. Ainoastaan
+viereisessä huoneessa oleva kello jatkoi edelleen lohdutonta
+tikitystään, ilmaisten joka heilahduksella tulluksi yksi hetki
+likemmäksi loppua. Kuinka monta sellaista heilahdusta olikaan tarvittu,
+ennenkuin tähän hetkeen oli saavuttu, mutta nyt olikin varasto, joka
+kerran nuoruudessa oli näyttänyt tyhjentymättömältä, loppunut, ja
+viimeiset tikitykset kaikuivat loppuunkuluvan koneiston seiniin. Mutta
+vuoteellaan toisen seinän vierustalla nukkui kolmikymmenvuotias isäntä
+nuoruuden sikeätä unta, ja jos hän vastoin kaikkea todennäköisyyttä
+jostain uneksi, uneksi hän ehkä siitä, että pääsee nyt pian vapaaksi
+vanhasta noidastaan. Silloin ryhtyy hän suurine, jykevine kourineen
+hoitamaan isänsä taloa ja kaikkea omaansa, jota hän oli tähän päivään
+saakka niin varovasti hoitanut ja sitkeästi säilyttänyt. Ja hän ottaisi
+itselleen nuorikon, jonka ensimäisenä tehtävänä olisi kääntää kaikki
+ylösalaisin, ja he molemmat nauraisivat rouva-vanhusta vielä hänen
+hautaansa, häntä, joka oli ollut niin tuhma, että oli mennyt naimisiin
+miehen kanssa, jonka isoäiti hän olisi aivan hyvin voinut olla! Ja
+tämä kaikki voisi tapahtua jo huomenna tai ylihuomenna. Mutta hänen,
+rouva Meseck'in, hauta tulisi häviämään ja rikkaruoho sen päällä
+rehoittamaan. Sillä se uusi tulisi varmaankin pitämään tarkkaa huolta
+siitä, että vanhuksen muisto kasvaisi umpeen ja häviäisi jäljettömiin.
+Ja jospa se olisikin juuri Augusta, joka tänne asettuisi hänen
+jälkeensä ja ottaisi haltuunsa hänen vuoteensa!
+
+Vuoteessaan istuvan vanhuksen ruumista karsivat kuumat ja kylmät
+väreet, kun nämä ajatukset johtuivat hänen mieleensä. Miksi hän
+olikaan ottanut taloon tuon röyhkeän, keimailevan naikkosen! Nyt oli
+onnettomuus tapahtunut tai voi kuitenkin minä hetkenä hyvänsä tapahtua.
+Tosin hän ei ollut vielä saanut vaanituksi mitään epäilyttävää, mutta
+kuka tuntee nuoruuden ja himokkaisuuden salatiet, ja joka tapauksessa
+oli tuo läpikavala nainen tarkoitellut rehevää, komeaa isäntää. Ja
+Meseck? Hän kyllä ottaisi vastaan, mitä hänelle tarjoutuisi. Hän tulisi
+juomaan, tutkimatta suuresti pikarin sisältöä. Mitä hän, vanhus,
+voikaan sitten hänelle antaa! Tiesikö Meseck mitään siitä kaikesta
+äidillisestä hellyydestä, jota hän hänelle tuhlasi? Hän käytti sen'
+hyväkseen niinkuin olisi se ollut aivan itsestäänselvää, ja meni
+tiehensä. Ja hän pelkäsi rouvansa katsetta. Minkätähden? Koska hän
+odotteli rouva-vanhuksen kuolemaa ja huomasi, että hänen ajatuksensa
+olivat paljastuneet, kun hän koetti kestää rouvan katsetta. Siinä juuri
+oli asian ydin! Tämä oli se salaisuus, jota Meseck oli sydämessään
+hautonut ja koettanut häneltä piiloitella. Mutta vanhus oli viisaampi
+kuin hän ja hän kyllä sen vetää vielä päivänvaloon. Heti paikalla
+tahtoi hän huutaa Meseck'in hereille ja kysyä häneltä asianlaitaa.
+
+Nämä ajatukset saivat hänen vanhat, kuihtuneet kätensä puristumaan
+nyrkeiksi. Hän kuunteli hetkisen tähystellen nukkuvaa miestänsä kohti.
+Mutta mitä tämä merkitsi? Ei hiiskahdustakaan kuulunut pimeydestä
+hänen korviinsa. Ei näyttänyt mitään liikkuvan tai olevan valveilla.
+Äänetön hiljaisuus kaikkialla ympärillä. Tai erehtyikö hän? Oliko hän
+hereillään? Näkikö hän unta? Lähenevä kuolemako se jääkylmin henkäyksin
+hänen kasvojaan hiveli, niin että hänen tajuntansa tylsistyi? Hän
+tahtoi huutaa, mutta ei ääntäkään noussut hänen rinnastaan. Niinkuin
+kouristustaudin valtaamana hän istui vuoteellaan ja kuunteli kaula
+kuroitettuna. Ja jospa hänen miehensä todellakin olisi noussut
+vuoteeltaan ja salaa hiipinyt pois? Jospa hän olisi käyttänyt hyväkseen
+rouvansa nukkuma-aikaa hiipiäkseen palvelustytön luo kamariin, mutta
+hän itse, rouva, makasi täällä, voimattomana kulkemaan hänen jälkeensä,
+kuolinvuoteellaan, ypöyksin ja hyljättynä taistellen äänetöntä,
+kauheata taistelua kuoleman kanssa. Ja aamulla aikaisin löydettäisiin
+hänet kylmänä ja kalpeana vuoteellaan. Silloin voisivat nuo molemmat,
+jotka nyt keskenään pitivät ilojaan, periä hänet ja ilkkuillen nauraa
+häntä. Kirotut olkoot he!
+
+Vanhuksen tajunnan voimat pettivät ja uupuneena vaipui hän taaksepäin
+tyynylle.
+
+Seuraavana aamuna, kun hän pitkän unettoman yön jälkeen avasi silmänsä,
+tunsi hän olonsa helpommaksi. Mutta kun hän aikoi lähteä liikkeelle,
+huomasi hän, että hänen jalkansa eivät täyttäneet tehtäviään. Hänen
+täytyi istuutua nojatuoliin, muutoin olisi hän kaatunut. Tämä oli
+samanlaista heikkoutta kuin yöllä oli ollut.
+
+Hänen miehensä tuli sisään ja puheli hänen kanssaan. Rouva vastaili
+niukasti ja tutkisteli hänen kasvojaan, mutta ei voinut saada selville,
+oliko hän nähnyt, unta vai ei. Meseck kysyi, oliko noudettava lääkäri.
+Rouva kiitti ja kielsi sitä tekemästä. Tämä sairaus ei merkitse mitään.
+Siitä kohtauksesta, joka hänelle oli yöllä tapahtunut, ei hän puhunut
+sanaakaan.
+
+Hänen miehensä meni ulos. Kun rouva oli yksin, palasivat ajatukset
+takaisin, nuo kauhistuttavat ajatukset, jotka vielä tulisivat tekemään
+hänet hulluksi. Talossa supistiin ja kuiskittiin. Jotain salaperäistä
+hiiviskeli ympäriinsä ja pujahteli ovien ja seinien kautta. Nähtävästi
+tehtiin nyt suunnitelmia hänen kuolemansa varalta.
+
+Älkäähän vielä! sähisi hän purren hampaitaan yhteen. Hän kysyi
+Augustaa. Tyttö kuului olevan kasvitarhassa perunoita kuokkimassa.
+Oliko herra pellolla? Ei, hänkin kasvitarhassa.
+
+Rouva Meseck luuli huomaavansa, miten palvelustyttö pidätteli nauruaan.
+Sen hän tahtoi saada pois piioistaan. Hän käski tuoda itselleen
+koukkusauvan ja ojentautui suoraksi. Siinä nähtiin taas kerran vanhaa,
+sitkasta elinvoimaa! Ei enään jaloissa jälkeäkään heikkoudesta! Hän
+tahtoi vaan saada varmuuden. Sitten kuolla! Taikka mieluummin jäädä
+eloon ja nähdä heidän kaikkien vaipuvan hautaan!
+
+Ulkona kasvitarhassa seisoi herra Meseck nojautuen päärynäpuuta vasten.
+Hänen edessään maassa oli Augusta polvillaan ja kokoili vast'ikään
+kuokkimiaan perunoita karkeaan esiliinaansa. Hänen vieressään oli
+kuokka muokatulla multakasalla. Äänettömänä toimitti hän työtään eikä
+katsonut kertaakaan ylöspäin, mutta huomasi kuitenkin, miten Meseck'in
+silmät häntä tähystelivät.
+
+Meseck oli häntä usein ennen moittinut siitä, että hän jätti aina niin
+paljon perunoita maahan, jotka sitten sitä uudestaan kynnettäessä
+nousivat ylös mädäntyneinä.. Isäntä tahtoi hänelle nyt kerrankin
+osoittaa, miten sellainen työ oli oikein tehtävä. Nyt hän vielä
+seisoskeli siellä pitämässä huolta siitä ettei maahan jäisi yhtäkään
+noista ruusunvärisistä palleroista.
+
+"Nyt olisi hyvä tilaisuus", ajatteli Augusta itsekseen, "rouva-vanhus
+herpaantunut ja sairas ja ties kuinka pian jo kirstussakin! Paras aika!
+Nyt tai ei milloinkaan!"
+
+"Miksi herra minua niin tähystelee?" kysyi hän yht'äkkiä ikäänkuin
+sattumalta alhaaltapäin, muuttamatta sitävarten asentoaan tahi
+keskeyttämättä hetkeksikään perunain poimimista.
+
+Meseck oli hämmästynyt. Sisukas tyttö tuo! Hän ei tiennyt, pitikö hänen
+sivaltaman tuota rohkeata veitikkaa pitkin lihavata, pyöreätä selkää
+kepillään vai mitä hänen muuten piti tehdä.
+
+Hän vilkuili tyttöä silmillään. Tämä oli yhä polvillaan maassa, mutta
+oli kohottanut päätään hiukan häntä kohden ja piteli laidoista kiinni
+esiliinaansa, jossa perunat olivat. Hän oli saanut työnsä tehdyksi.
+Hitaasti kohoutui hän polvistuneesta asennostaan seisaalleen, kunnes
+oli ojentanut koko täyteläisen, tukevan vartalonsa suoraksi ja seisoi
+lyhyen matkan päässä Meseck'istä.
+
+"Miksi herra minua tähystelee?" kysyi hän toistamiseen ja katsoi häntä
+uhmailevasti silmiin. Hänen silmänsä säihkyivät hurjaa intohimoa. Hänen
+palava hengityksensä sekoittui Meseck'in hengitykseen.
+
+"Enkö minä sitten saisi?" huudahti tämä äkkiä änkyttäen, "sitävartenhan
+sinä oletkin täällä!"
+
+Ja samassa hän sieppasi tuon suojattoman tytön luokseen ja kietoi
+raudanvankat kätensä hänen tukevain vyötäistensä ympäri. Päästäen
+puoleksi tukahdutetun huudahduksen vaipui tyttö häntä vastaan ja heidän
+välistään vyöryivät ruusunväriset perunat syösten hujan hajan muhealle
+pellolle.
+
+Tuossa asennossa seisoivat he pari silmänräpäystä kädet kiedottuina
+toistensa ympäri ja kieriskellen aamupäivän kirkkaan auringon
+valaisemina. Kömpelö, kookas isäntä kohosi vielä päätä pitemmälle
+tuota suurikasvuista naista, jota hän nyt kohotti ylöspäin eteensä ja
+koetti saada läheiselle puutarhapenkille. Juopumuksentapainen tylsä
+huolettomuus huumasi hänen tajunsa. Hän ei enään nähnyt eikä kuullut
+mitään. Hän unhoitti kuka ja missä hän oli. Hän tunsi vaan joustavan
+vartalon käsivarrellaan.
+
+Samassa hetkessä kuuli hän äkillisen, läpitunkevan huudahduksen aivan
+korvansa juuressa. Samalla myös tyttökin voimakkaasti ponnistaen
+riistäytyi irti hänen käsistään, heitti ikäänkuin mielipuolena kauhusta
+esiliinansa päänsä yli ja juoksi, niin nopeasti kuin jalat voivat häntä
+kiidättää, suoraan perunamaan yli kasvitarhanportista ulos.
+
+Meseck painoi huumaantuneena kädellään otsaansa ja hieroi
+tylsäkatseisia silmiään. Tuossa seisoi muutamia askeleita hänestä,
+koukkusauvaansa nojaten, kirkkaitten auringonsäteitten valossa vanha
+rouva Meseck, sanattoman uhkaavana, niinkuin yöllinen ilmestys,
+joka vielä kerran on hautansa pimennosta noussut ylös päivänvalon,
+vallatakseen väkivoimin oikeutensa elämään.
+
+Meseck'in ruumista viilsivät jääkylmät väreet, niinkuin olisi hänen,
+elävän ihmisen, käteensä tarttunut joku haamu ja tahtoisi viedä hänet
+mukanaan.
+
+Mutta ensi kauhun hälvettyä valtasi hänet hetkessä raju halu asettua
+vastarintaan sekä hurja raivo.
+
+"Mitä, sinähän olit olevinasi sairas ja kuitenkin vakoilet", ärjyi hän.
+"sinä ilkiö! Teeskentelee voidakseen paremmin vakoilla! Ilkiö!"
+
+Nyrkki kohotettuna aikoi hän käydä vanhuksen kimppuun, mutta taaskin,
+kuten niin usein ennen, saivat tämän silmät, jotka nyt aurinkoon päin
+kääntyneinä säihkyivät läpikuultavan vihreinä kuin kissan silmät, hänet
+peräytymään.
+
+Tuossa hän seisoi, vanhus, joka Meseck'iltä oli viekoitellut hänen
+elämänsä, eikä Meseck uskaltanut käydä häneen käsiksi surmatakseen
+hänet. Hänen täytyi antaa käsiensä herpautuneina retkahtaa sivulle ja
+ikäänkuin paikolleen jähmettyneenä kuunnella vanhuksen sanoja.
+
+"Te olette kai minut jo pyyhkineet laskuistanne pois?" sanoi hän.
+"Näetkö nyt, kuinka suunnitelmasi ovat epäonnistuneet? Teidän
+laskelmanne perustuu perinpohjaiseen erehdykseen, sinun ja tuon
+naikkosen. Minä voin sinulle sanoa olevani vielä aivan elinvoimainen.
+Minä vedän kyllä vielä kahdelle vertoja! Nyt olen taas kerran tullut
+siitä vakuutetuksi! Sitä minä olenkin aina ajatellut! Sinä odottelet
+ikävöiden minun kuolematani! Siihen perustuu koko sinun suunnitelmasi!
+Älä erehdy, rakas Otto! Minä en väisty vielä pitkään aikaan
+näyttämöltä! Sitä mielihyvää minä en anna sinun tuntea! Saadaanpas
+nähdä, _kumpi_ meistä saattaa toistaan hautaan! Ehkäpä sinä vielä
+menet sinne ennen minua! Mutta tämän minä ennustan sinulle; jos minä
+ennemmin kuolenkin kuin sinä, niin _pian_ se ei tule tapahtumaan!
+ja kun se kerran tapahtuukin, niin ei siitä sinulle tule olemaan
+mitään hyötyä, sen minä takaan! Minä en tahdo haudassani saada mitään
+rauhaa, ennenkuin sinä olet tullut minun jälkeeni sinne! Ja vaikka
+minun pitäisi palata joka yö yhä uudelleen ja seisoa käärinliinaan
+kietoutuneena sinun vuoteesi vieressä, tekisin senkin, sillä
+minun _jälkeeni_ et sinä saa ottaa ketään enään vaimoksesi! Minä
+pakoitan sinut tulemaan jälkeeni! Nyt sinä tiedät, mitä sinulla on
+odotettavissa! Älä iloitse minun kuolemastani! Minun kuolemastani ei
+sinulle lähde mitään apua!"
+
+Hän puhui tämän kaiken synkällä, soinnuttomalla äänellä, ja puutarhan
+hedelmäpuiden oksilla visertelevien lintusten sävelet sekoittuivat
+iloisina siihen kaameaan kiroukseen, jolla rouva-vanhus oli kietonut
+tuon nuoruusvoimaisen miehen itseensä elämässä ja kuolemassa.
+
+Vielä samassa hetkessä piti Augustan, palvelustytön, panna kokoon
+kapineensa ja lähteä taas maailmanrantaa kiertelemään. Hän oli
+yritellyt vastaväitteitä ja uhannut aikovansa, jos hänet ajetaan pois,
+kaikkialla toitottaa seikkailuaan.
+
+Mutta Meseck ei epuuttanut käskyään. Häntä peIoitti vaimonsa, kuten
+kaikki muutkin naiset, mutta erittäinkin hän, jonka kanssa hänen nyt
+oli kärsivällisesti vaellettava taival aina päiviensä päättymiseen
+saakka ja vielä sittenkin iankaikkisuuden ääriin asti; tämä oli hänestä
+epäämätön varmuus, yhtä ehdoton tosi kuin kuolema itse.
+
+Tästä päivästä saakka hän alkoi vähitellen vanheta. Alistuvammin
+kuin koskaan ennen taipui hän rouvansa voimakkaamman hengen edessä.
+Ainoastaan hurja raivonpuuska ilmaisi usein, mitä hänen sisällään
+kiehui. Silloin riehui hän kuin eläin, joka turhaan ravistelee
+aituuksensa rautatankoja. Mutta siitä ei hänen asemansa muuttunut.
+Hänen kahleensa kestivät ja hänen täytyi taipua. Niin hän rauhoittihe
+aina uudelleen.
+
+Vähitellen syntyi hänessä jonkinlaista uteliaisuutta saada nähdä,
+kumpi heistä tulisi kauemmin kestämään. Mutta juuri sen tapauksen
+varalle, että hän eläisi kauemmin kuin hänen rouvansa, ei hänellä
+ollut mitään toivoa, sillä tiesihän hän, ettei tämä tulisi silloin
+suomaan hänelle mitään rauhaa ja että hän tulisi hänet pian noutamaan
+luokseen. Tämä ajatus johtui hänen mieleensä ikäänkuin ajankuluksi,
+kun hän seisoi pellolla pitäen silmällä työväkeään. Hänestä se oli
+niinkuin kilpa-ajoa, eroitus oli vaan siinä, että heidän kilpa-ajossaan
+se voitti, joka hitaammin ajoi ja älysi päästää toisen aina edelleen.
+Ja tämä edellepäässyt, jonka voimat liian nopeaan kuihtuivat, oli hän,
+Meseck itse. Hän tunsi selvään, kuinka hänen pyrkimyksensä laimenivat
+ja hänen tarmokkuutensa veltostui.
+
+Mutta tuo ikivanha rouva näytti sitävastoin tuon kauhean aamun jälkeen
+vielä kerran virkistyneen ja nuortuneen. Se oli ollut hänen kaikkien
+elämänvoimiensa koetushetki. Nyt, kun oli taistelussa voittanut,
+vaelsi hän reippaana yhdeksännettä vuosikymmentään kohti. Herra Meseck
+hämmästyi usein hänen ripeyttään ja vireyttään katsellessaan häntä
+syrjästäpäin, sillä suoraan silmiin hän tuskin enään uskalsi häntä
+katsoa.
+
+Niin, vielä korkeimmalla iällään rouva Meseck sai syttymään viimeisen
+intohimonsa. Ei enään ihmisiin tai häntä ympäröivään elämään. Se kaikki
+oli käynyt kalpeaksi hänen silmissään, vaikkakin hän siitä vielä
+velvollisuuden ja vanhan tottumuksen vuoksi huolehti. Mutta hänen
+sydämensä kääntyi nyt tähtiä kohden ja hänen silmänsä tutkistelivat
+kirkkain öin tähtitaivaan ihmeitä.
+
+Jo varhain olivat hänen katseensa kiintyneet tarkkaamaan tähtien
+toisiinsayhtyviä ratoja ja niiden ikuisia muotoja, mutta nyt alkoi
+hän perusteellisemmin syventyä yön vaihteleviin ja kuitenkin aina
+samansuuntaisiin näköaloihin ja opiskella kirjoistaan yksityisten
+tähtien nimiä sikäli kuin ei niitä ennaltaan tuntenut. Usein oli
+hänen tapana kuvailla mielessään, miten tuolla ylhäällä rajattomissa
+korkeuksissa eleli samanlaisia olentoja kuin hän itse loistelevilla ja
+välkkyvillä taivaankappaleilla, ja häntä ylensi ajatus, että siellä oli
+korkeampia, jumalankaltaisia olioita, joiden luo hän itsekin oli kerran
+kohoutuva, kun hän oli pudistanut jaloistaan maan tomut.
+
+Sillävälin kun rouva Meseck irtaantui yhä enemmän kaikesta
+maallisesta, kiintyi hänen miehensä yhä lujemmin maanviljelykseen,
+jokapäiväisen työn koneelliseen suorittamiseen ja renkien karkeaan,
+mutta terveelliseen ja lakkaamattomaan työskentelyyn. Aamuvarhaisesta
+myöhään iltaan pysyttelihe hän jalkeilla ja tarttui kaikkiin
+pikkuaskareihin, joiden yhteistuloshan juuri muodostaa ihmiselämän
+yleensä ja erittäinkin maamiehen elämän. Tuntui siltä kuin etsisi hän
+pakopaikkaa itseltään ja kiduttavilta ajatuksiltaan. Jokainen tallin
+ovenpielus, jokainen naula, jokainen lapio, jokainen auranvannas tuli
+hänelle rakkaaksi ja kalliiksi ja vähitellen kiintyi hänen sydämensä
+yhä lujemmin taloon, pihaan ja peltoihin. Niinpä hän pian ajatteli
+vaan, että hän oli alusta alkain ollut tämän kartanon isäntä, ja hänen
+peltonsa mustasta mullasta puhkesi kukkimaan hänelle lohdutuksen yrtti.
+
+Senohessa hän vähitellen vanheni vanhenemistaan, vuodet vierivät hänen
+ohitseen niinkuin hänen kyntöhevosparinsa, jotka jo aamuhämärissä
+lähtivät reippaana ja rohkeina peltotyöhön ja palasivat illalla
+tuttuun talliinsa vaivaantuneina ja läpiväsyneinä, joutuakseen taas
+aamunkoitossa valjaisiin samaa matkaa varten. Päivä päivältä, vuosi
+vuodelta.
+
+Ja tänään palautui aikojen kuluessa aviopari Meseck'in
+kahdeskymmenesviides hääpäivä.
+
+Kello oli kahden seuduissa jälkeen puolipäivän. Painostava hiljaisuus
+kaartui kylän yli. Taivaalle oli kasautunut pilviä toinen toisensa
+yläpuolelle. Ei tuulen hengähdystäkään. Pajujen ja hedelmäpuitten
+lehdet riippuivat velttoina. Ilmassa leyhyi tulikiventapaista sumua ja
+vaikeutti hengitystä.
+
+Mökkien ja tupasten mataloihin oviin nojaili odottavia vaimoja.
+Pellavatukkaisia lapsia vetelehti rappeutuneitten aitojen vierustoilla,
+mutta he eivät leikkineet nyt kuten tavallisesti eivätkä kirkunallaan
+kaiuttaneet ilmaa. Väsyneinä antoivat he päänsä painua alas ja
+tähystelivät rajuilmaa ennustavaa kellervää taivasta. Usein kuului
+joltakin pihalta kukon kieuntaa, jonka ääni sieltä kiiri syvänä ja
+surullisena sakean ilman läpi. Muutoin näytti kaikki nukkuvan, koirat,
+kanat, hevoset, lehmät, vieläpä kärpäsetkin, joita asettui satamäärin
+tupien likaisille ulkoseinille.
+
+Eivätpä naistenkaan keskustelut tahtoneet nyt luistaa. Odotettiin
+tuleviksi Meseck'ien hopeahäävaunuja, joiden täytyi saapua kylään
+tältä, maantiestä syrjässä olevalta puolelta, ja joka tapauksessa
+mökkien ohitse. Kello kolme piti vihkimisen tapahtuman. Siihen ei
+siis voinut enään olla pitkää aikaa. Millaiseltahan parikunta olikaan
+yhdessä näyttävä? Vanhaa rouvaa ei oltu enään vuosiin kylässä nähty.
+Ainoastaan hämäräperäiset huhut kuiskailivat hänen eriskummallisesta
+elämästään ja puuhistaan kaukaisella ulkotilalla, jossa hän muka
+eleskeli kuin ilves kolossaan ja kuljeskeli unissa ihka elävänä. Sillä
+laajalti koko seudulla oltiin varmoja siitä, että hän oli salaperäinen
+olento, toisellainen kuin tavalliset ihmislapset.
+
+Kuin taruna joutui lastenlasten kuuluviin kertomus vanhasta rouvasta,
+joka ei kuolla tahtonut, ja joka päivä, jonka hän vanhemmaksi
+eli, lisäsi niitten ihmeitten lukua, joita hänen elämänjuoksuunsa
+liitettiin. Hänen nimeään mainiten saatiin lapset vuoteille ja vieläpä
+täysikasvaneetkin tunsivat vienojen väreitten ihoaan viiltävän
+ajatellessaan, että hänet voisi joskus yöllä kohdata ulkona, kun hän
+kierteli kartanonsa ympärillä ja siellä tutki tähdistä, kuinka pitkä
+aika hänellä vielä oli elettävänä. Ainoastaan hyvin harvat tunsivat
+häntä ulkonäöltä. Nyt piti hänen esiintymän kylässä ilmielävänä ja
+tuleman ihmisten nähtäviin täydessä päivänvalossa.
+
+Taivas tosin laati kasvoilleen aivan oman ilmeensä sen näytelmän
+ajaksi, jota senkin nyt oli muitten mukana katseltava. Tuo
+tulikiventapainen loiste, joka reunusti paksujen pilvikasojen partaita
+ja heijasti taivaankannelle vaaleata valoa, soveltui niin hyvin yhteen
+tuon miltei satavuotiaan vanhuksen synkän olemuksen kanssa. Ukkosen
+jyristessä ja salamain leimahdellessa oli hän viettävä hopeahäitään,
+niinkuin olisi Herra julmistunut tuohon uhkarohkeaan naiseen, joka
+näytti hänen valtaansa uhmailevan, ja jylisten huutaisi hänelle alas
+ukkospilvistään: "Mitä sinä minulta tahdot? Minulla ei ole mitään
+tehtävää sinun kanssasi." Jo kuultiin hänen jylhän äänensä etäältä
+kaikuen jyrisevän ja lyhyitten väliaikojen kuluttua taas häipyvän.
+
+Ja nyt kuului nopeasti kiitävien vaunujen kolinaa leveältä
+karjanlaitumille vievältä tieltä, joka myös johti takamailta kylään.
+Pölypilviä kohahti ylös ilmaan ja painautui jälleen maahan. Kaikista
+tuvista pistihe ulos odottelijain päitä kuroittautuen niin kauas kuin
+mahdollista. Joka taholta kuului suhinaa ja kuiskintaa. Kuuli, miten
+vaunut vierivät nopeasti yhä lähemmäs, mutta kaikkia esineitä verhoavan
+sumun takia ei mitään näkynyt. Itse luontokin näytti olevan häpeillään
+ja tahtovan peittää tiheällä verholla tuon hullunkurisen näytelmän.
+
+Mutta silloin sujahtivat leijailevien pölykasojen keskestä esiin
+vaunut ja kohta niitten jälestä toiset. Ja ensimäisissä, jotka kahden
+voimakkaan, ruskean hevosen vetäminä kiisivät ohi kuin raivostuneina,
+nähtiin vilahdukselta valkokauluksinen mies, jolla oli päässä
+leveälierinen sylinterihattu, ja hänen vieressään istuvan jonkun
+kummallisen, kokoonvajonneen olennon, josta ei päässyt selville, oliko
+se ihminen vai vaatenyytti. Tämä oli morsiuspari, ja toisissa vaunuissa
+istui kaksi vanhempaa sekä yksi nuorempi herrasmies, joilla samaten oli
+sylinteri päässä ja jotka nähtävästi olivat herra Meseck'in sukulaisia.
+Mutta heidän takanaan umpenivat polypilvet taas läpinäkemättömäksi
+muuriksi.
+
+"Ravintolaan! He ajavat ravintolaan!" huusi muudan suuri,
+puolikasvuinen pojanvintiö, jolla oli nuoren miehenarvon merkkinä veres
+puukoniskun jättämä arpi vasemmassa poskessa.
+
+"Ravintolaan! ravintolaan!" kaikui huuto edelleen pitkin riviä.
+Seuraavassa hetkessä alkoi miehiä, naisia ja lapsia, niin paljon kuin
+heitä oli tupien eteen kokoontunut, juosten rientää läheistä ravintolaa
+kohden hyökäten kuin hurja metsästysseurue vaunujen jälkeen.
+
+Väkijoukko oli todellakin oikeassa. Herra Meseck oli toivonut, että
+ensin poikettaisiin ravintolaan ja toimitettaisiin hevoset ja vaunut
+ensiksi suojaan lähenevältä ukkosilmalta, ennenkuin lähdettäisiin
+kirkkoon.
+
+Niin kävi sitten tuo huima hääajo molempien olkikattoisten, vinojen
+tupasten muodostamien huonerivien kautta, ohi vihreillä köynnöksillä
+peitetyn kyläkirkon juhlallisen, avoimen oven, kyläkirkon, jonka
+huipukas torni kohosi rajuilmassa omituisen kelmeänä taivasta kohden,
+ohi kallistuneitten hautuumaanristien äänettömän rauhanalueen
+ja kaihoisain, ikäänkuin hautakumpua syleilemään asetettujen
+surusaarnien, ohi ällistelevien kyläläisten tunkeilevan joukon,
+kunnes he äkkinäisellä tempauksella pysähdyttivät hevoset matalain
+ravintolarakennusten eteen. Hevoset korskuttelivat kuolaimiaan, niin
+että vaahto roiskui ympäriinsä nutuille ja hameille. Paksu pölykerros
+peitti kirkkaiksi hangattuja ajoneuvoja ja vast'ikään maalattuja
+aisoja, ja miesten vanhantapaiset, juhlalliset hatut näyttivät
+harmaaseen verhoon käärityiltä.
+
+Äänettöminä ympäröivät ällistelijät molempia ajoneuvoja. Ei kukaan
+uskaltanut liikahtaa tai ääntä päästää, sillä häävieraiden,
+mutta etenkin itse Meseck'ien, kasvoilla oli jotakin, joka
+viisastelunhaluisimmaltakin riisti halun ja sulki suun.
+
+Herra Meseck oli vanhentunut. Kerran niin komea, suora vartalo oli
+painunut etukumaraksi. Kookas pää oli piiloutunut syvään yhä vielä
+leveitten hartiain väliin. Sylinterin laidan alta oli harmaantunut
+tukka valahtanut mustan takinkauluksen päälle. Silmät tähystelivät
+puoleksi sulkeutuneina ja pyörivät levottomina vilkkuen huolten
+uurtelemista kasvoista.
+
+Hän nousi kankeasti vaunuista ja ojensi rouvalleen kätensä. Tämä
+nojautui siihen vapisten ja saapui vaivaloisesi alas maahan. Kaikkien
+katseet olivat häneen kiintyneet. Tämä oli siis se ulkotilan vanhus,
+jonka hartioita lähes satavuotinen aikakausi painoi. Kylässä oli
+tosin vielä pari yhdeksänkymmenvuotiasta ja lisäksi muutamia
+kahdeksankymmentä vuotta täyttäneitä, mutta ne eivät olleet enään
+pitkiin aikoihin lähteneet ulos ahtaista tuvistaan ja nuoremmilta he
+olivat jo jääneet unohduksiin. Sitävastoin tämä rouva antoi vielä
+kylälle ja laajalti sitä ympäröivälle seudulle puheenaihetta ja
+istuutui vielä vaunuihin sekä ajoi taas hetken kuluttua takaisin,
+näyttääkseen koko maailmalle, ettei hän vielä hetikään ajatellut
+kuolemata.
+
+Omituisen mielialan sai aikaan tuo iäkäs, koukistunut vartalo ja
+nuo suuret, tehoisat silmät, jotka olivat miltei ainoa, mikä oli
+ennen niin kauneista, hienopiirteisistä kasvoista jälelle jäänyt.
+Kaikki muu noissa kasvoissa oli kurtistunutta, kuihtunutta ja
+pienentynyttä ja niitten keskeltä pistihe oikea terävä linnunnokka,
+mutta sen yläpuolella säteilivät vielä silmät viimeistä väsähtynyttä
+iltaloistettaan, niinkuin hän olisi siirtäytynyt pois ympärillä
+seisovain läheisyydestä kaukaisiin, vieraisiin etäisyyksiin.
+
+Ja kun hänen vanhat, uupuneet jalkansa nyt koskettivat vakavaa
+maanpintaa, silloin näytti rouva-vanhus kadottavan vielä kerran
+raihnautensa ihmisten silmissä. Verkalleen ojentautui hän suoraksi
+ja kohotti päätänsä uhmaavan ilmeen herätessä hänen kasvoillaan,
+ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: Minä olen teitä kaikkia koko pitkän
+elämäni ajan halveksinut, minä halveksin teitä vielä tänäänkin. Sitten
+hän asteli miehensä käsivarteen nojaten hitain askelin ravintolan
+herrasväenhuoneesen.
+
+Mutta väkijoukossa, joka ulkona oli häntä tähystellyt, heräsi ikäänkuin
+aavistus siitä, että tämä vanhus oli vielä elävä kauemmin kuin moni
+heistä, joka nyt seisoi kerskailunhaluisena kahdella voimakkaalla
+jalallaan, — ehkäpä myös hänen omassa miehessäänkin.
+
+Tämä olikin viimeinen sitä epäilemään. Vieläpä hän sitä toivoikin
+ja piti itseään pelin menettäneenä. Hän oli tänään synkeässä
+mielentilassa. Varhain aamulla oli hän noussut ylös ja astellut ulos
+pellolle. Siellä oli levällään niin laajalla alalla kuin hänen silmänsä
+ulettuivat näkemään äskettäin leikattu vehnä, vuoden runsas anti,
+jota hänen sydämensä hellien ajatteli ja jonka hyväksi hän oli monet
+hikipisarat vuodattanut, ja hänen sydämestään nousi taivasta kohti
+valitus, että sen piti näin surkeasti ainaisen sateen takia mädätä ja
+pilautua.
+
+Ja tämä vanheneva mies, jonka viimeinen toivo ja ilo hänen niittynsä
+ja laidunmaansa, viljansa ja peltonsa olivat, oli hätäisin kiirein
+ryhtynyt auttamaan väkeään märkien lyhteitten aukomisessa ja kuivumaan
+levittämisessä.
+
+Mutta päivän kuluessa oli hänen mielensä tullut yhä raskaammaksi,
+aivan niinkuin taivaankin kasvot peittyivät ja synkkenivät. Jos
+ei Jumala mitään ihmettä tekisi, puhkeaisi hirmuinen rajuilma ja
+lioittaisi uudelleen kaiken. Ja sellaisella hetkellä pitäisi hänen
+nousta vaunuihin ja jättää talo ja työt silleen, lähteäkseen tuon
+muumion kanssa, jota nähdessään hän sai hengenahdistuksen, hopeahäitään
+viettämään.
+
+Hän seisoi vierashuoneen ikkunan ääressä ja tähysteli yhtämittaa
+mustanuhkaavata myrskytaivasta. Hänen oli surku mielessään. Hän
+pureskeli alahuultaan ja tuijotti synkälle kyläkadulle, jossa nyt
+oli tuuli noussut myllertämään ja lennätteli pölypatsaita ylös
+taivasta kohti. Porttikäytävässä näki hän sukulaistensa seisovan ja
+huolestuneennäköisinä päätä pudistelevan. Kuka tietää, mistä he nyt
+puhuvat. Ehkä hyvinkin siitä nurjasta onnesta, joka häntä oli vainonnut
+koko hänen elämänsä ajan. Nyt he voisivat hänelle nauraa vasten
+naamaa. He olivat jääneet pieniksi eläjiksi, mutta mitä oli hän, jolla
+oli suuri maatila? Ei niinkään paljoa kuin he. Ja nyt oli häneltä
+rakkainkin omaisuus hukkaan joutumassa.
+
+Ensimäinen salama välähti. Järeä ukkosenjyrähdys seurasi. Sadepisarat
+ja rakeet alkoivat rätisten pieksää ikkunaruutuja.
+
+Huoneessa ei ollut ketään muita kuin hän ja vanha rouva, jonka kanssa
+hänen tänään oli vahvistettava uudestaan eliniäkseen liittonsa. Ei
+kumpikaan heistä lausunut sanaakaan. Ravintolanisäntä oli tullut sisään
+onnittelemaan, mutta nähdessään Meseck'in synkän katseen oli hän heti
+vetäytynyt pois.
+
+Taivaalta, joka nyt oli yltyleensä harmaaseen peittynyt, virtasi vettä
+kuin saavista kaataen. Ikkunan ääressä seisova mies tunsi, miten hänen
+päätään huimasi. Yhdessä hetkessä hän näki yhtämittaa välähtelevien
+salamain heleänkirkkaassa valossa koko väärään suuntaan ohjautuneen
+elämänjuoksunsa, aina ensi päivästä saakka, — siitä oli tänään
+viisikolmatta vuotta — jolloin hän oli asettunut uhmailemaan Herraa
+Jumalaa tekemällä luonnottoman liiton tuon kirotun noidan kanssa,
+kautta kaikkien niitten vuosien, joina hän jo oli kärsinyt rangaistusta
+tuosta kevytmielisyydestään, tähän hetkeen asti, jolloin taivaan kosto
+täydellisinnään purkautui hänen ja hänen rakkaimman omaisuutensa
+päälle. Näitten ajatusten hänen mieleensä hiipiessä täytyi hänen tukea
+itseään pysyäkseen pystyssä. Äkkiä tunsi hän, miten hänen rouvansa käsi
+laskeutui hänen olkapäälleen. Meseck kääntyi ympäri jääden mulkoilemaan
+rouvaansa; mutta ei sanaakaan lähtenyt hänen huuliltaan. Vanha, synkeä
+raivo kiehui taas hänen sisässään synnyttäen pinnalle voimakkaita
+kuplia. Hänen silmänsä tuijottivat verenkarvaisin reunuksin.
+
+"Minkänäköinen sinä oletkaan!" huudahti vanhus. "Tulehan toki tajuihisi!
+— Ei auta mitään!"
+
+Meseck osoitti ulospäin. Hänen kätensä vapisi. Hän tahtoi puhua, mutta
+sai änkytetyksi vain käsittämättömiä sanoja.
+
+"Kuka sitä voi auttaa! Mitä Jumala lähettää, se täytyy ihmisen kestää.
+Jumala rankaisee meitä meidän syntiemme vuoksi. Kaikki tulee jälleen
+hyväksi!"
+
+Rouva Meseck puhui rauhallisesti ja vakuuttavasti ja katsoi miestään
+vakavasti tuijottaviin silmiin.
+
+"Sinä olet vikapää kaikkeen, kaikkeen, kaikkeen! Sinä kummitus,
+sinä....!" mylvi Meseck yhteen menoon ja kohotti jättiläisnyrkkinsä
+ylös uhaten sillä vaimoaan, samassa kun salama ukkosen kauheasti
+jyristessä iski aivan talon läheisyydessä.
+
+Päästäen kauhistuneen huudahduksen kimmahti vanha rouva taaksepäin
+miehen iskua välttääkseen ja vaipui kuin voimatonna tuolille istumaan.
+
+Raivostuneen miehen isku oli tavannut tyhjään. Seuraavassa hetkessä
+oli hän jo täydessä tajunnassaan. Hän näki vanhuksen kauhistuneet
+silmät puolihämärässä huoneessa häntä kohden välähtelevän ja häntä
+tuijottavan. Rouvan huulet mutisivat hiljaa, mutta Meseck ei ymmärtänyt
+mitään. Ehkä se oli viimeinen kirous, jonka hän kohdisti hänen ja hänen
+elämänsä tuhoksi.
+
+Silloin syöksyi Meseck mielettömän kauhun ajamana ulos, hänen
+jäljestään paukahti ovi lukkoon.
+
+Rouva Meseck istui huumaantuneena hetken ja odotteli. Vähitellen
+selveni hänen tajuntansa uudelleen. Yksi ainoa ajatus väikkyi hänen
+mielessään: _Tällainenko_ hänen päiviensä loppu! Oliko hän tämän
+taivaalta ansainnut?
+
+Äkkiä riuhtaistiin ulkoapäin ovet auki.
+
+"Rouva Meseck! Rouva Meseck! Älkää säikähtäkö! On jotakin tapahtunut!"
+
+Ravintoloitsija seisoi kynnyksellä ja koko hänen ruumiinsa vapisi.
+
+Rouva-vanhus nousi hitaasti ylös tuoliltaan, mutta ei puhunut
+sanaakaan. Hänen silmänsä tuijottivat kuin tajuttomina tuota pientä
+miestä, jonka hyvinvoivat kasvot olivat tulleet tuhkanharmaiksi.
+
+"Teidän miehenne on hirttäytynyt tallissa ovenpieleen! Ovat hänet
+juuri ottaneet alas. Tuossahan ne jo tuovatkin häntä! Pitääkö lähettää
+tohtoria noutamaan?"
+
+Rouva ei vastannut kysymykseen mitään. Hänen mieleensä välähti
+kummallinen ajatus, jota hänen piti pohtia. Nythän hän oli kuitenkin
+kestänyt _vielä_ kauemmin ja _hänen miehensä_ oli vaipunut hautaan
+ennen häntä. Hänen kirouksensa oli toteutunut. Herra oli häntä kuullut.
+Hiljainen riemuntunne, kuin jostakin viimeisestä voitosta johtuva, sai
+häntä kohottamaan päätänsä ja rintaansa.
+
+Mutta kun sitten Meseck'in sukulaiset kantoivat tämän huoneeseen
+kuolleena, kaksi miestä kantaen päänpuolelta ja yksi jalkapuolelta, ja
+laskivat hänet alas lattialle, silloin vaipui rouva Meseck kokoon kuten
+lahonnut taula.
+
+"Onneton nuorukainen!" jupisi hän yhtämittaa. "Onneton nuorukainen!
+Onneton nuorukainen!"
+
+Ja sitten pitkän, pitkän hetken kuluttua, jolloin hän liikahtamatta
+katseli kuolleen jäykkiä kasvoja, tunkihe syvältä hänen povestaan esiin
+huudahdus, kuin viimeinen armonpyyntö:
+
+"Kunpa kuitenkin olisi jo niinkin kaukana! Oi Jumala! Kunpa olisi jo
+niinkin kauas ehtinyt!"
+
+Ja vanhoista, kuivuneista lähteistä syöksähtivät silmiin yht'äkkiä
+nuoruusvuosien kuumat kyynelet.
+
+Mutta ulkona välähtelivät etäällä viimeiset salamat, ja kirkontornista
+kaikuivat juhlakellojen hitaat lyönnit, kutsuen hopeahäiden viettoon.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75445 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2400599
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75445 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75445)