Initial commitHEADmain

4 files changed, 8560 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75458-0.txt b/75458-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..411e0a5
--- /dev/null
+++ b/75458-0.txt
@@ -0,0 +1,8543 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75458 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+SUOMEA RISTIIN RASTIIN
+
+Kirj.
+
+Ernst Lampén
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1917.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Matkailun aatteellinen tarkoitus..
+Matkailijoita Jumalan armosta.
+Vaikutelmia automobiilimatkalta kesällä 1913.
+Tukkilaisten ja noitien parissa.
+Suomussalmelle.
+Hyrynsalmen reittiä laskemassa.
+Jekaterina Panfilovna.
+Punkaharju.
+Joulumatka 37 asteen pakkasessa.
+Hämeessä. I—III.
+Matka kirkkoveneessä.
+Savo. I—V.
+Kiertomatka Itämeren ympäri 1913.
+Matka Valamoon 1914.
+
+
+
+
+Matkailun aatteellinen tarkoitus.
+
+
+Kuta raaempi kansa on, sitä vihamielisempi se on vieraita
+kansallisuuksia kohtaan. Kuta sivistyneempi se on, sitä suopeammin se
+arvostelee toisen kansan tapoja ja elämän ilmaisumuotoja.
+
+Nämä väitteet uskaltanen julkilausua vastaväitteitä pelkäämättä.
+Historia todistaa sen epäämättömän selvästi.
+
+Alkuaan kreikkalaiset sanoivat kaikkia kansoja, jotka eivät puhuneet
+heidän kieltänsä, barbaareiksi. Juutalaiset halveksivat kaikkia,
+jotka eivät uskoneet heidän Jumalaansa, ja sanoivat heitä pilkaten
+pakanoiksi. Kuta korkeammalle kreikkalaisten sivistys kohosi, kuta
+enemmän he matkoillaan ja sotien kautta tutustuivat naapurimaitten
+asukkaihin, sitä pienemmäksi supistui barbaari-alue. Myöhemmin
+sanottiin barbaariksi ylimalkaan raakaa ihmistä, kuuluipa hän sitten
+mihin kansakuntaan tahansa, siis sama merkitys, mikä sanalla vieläkin
+on. Pakana, »paganus», on edelleen käytännössä kristittyjen kesken,
+ja sillä yhäkin tarkoitetaan kristinuskoon kuulumatonta henkilöä,
+juutalaisia lukuunottamatta.
+
+Mitkä konnamaisuudet, mitkä julmuudet, mitkä ilkityöt olivatkaan
+suvaittuja toisen kansan henkilöitä kohtaan! Tästä puhuvat
+kreikkalaisten monet tarut, ja tätä todistaa juutalaisten hurja
+raivo toisinajattelevia kohtaan. Tässä oli konnamaisuus kehitetty
+järjestelmäksi, vieläpä korkeitten jumalien pyhittämänä.
+
+Mutta kreikkalaisilta hälveni tämä ahdasmielisyys aikaisemmin ja
+perusteellisemmin kuin muilta vanhan ajan kansoilta. Minkä ihanan kuvan
+ennakkoluulottomasta matkamiehestä tarjoaakaan meille Herodotoksen
+haamu, ja mikä mainio esikuva hän on kaikkien aikojen turisteille. Hän
+samosi halki silloisen tunnetun maailman, Susasta Italiaan ja Mustasta
+merestä hamaan erämaan reunaan Libyaan; hän kertoelee liikuttavalla
+tavalla kaikesta, mitä näki ja kuuli, kertaakaan antamatta arvostelua,
+joka olisi tyly tahi halventava, vaikka hän kosketteli n.s. barbaarien
+tapoja ja menoja. Joskus sattuu, että hän kummeksien kertoo
+lydialaisista, että he häpesivät ihmisten alastomia ruumiita, tahi
+ihmettelee sitä tapaa, millä Faraon tytär sai pyramidinsa pystyyn.
+Missä tapaa oudon jumalan palvomisen, siinä hän lohdutteleiksen sillä
+päätelmällä, että jumalista meillä ihmisillä kaikilla on juuri yhtä
+vähän tietoa. — Tällainen ennakkoluulottomuushan on harvinaista vieläpä
+meidänkin valistuneelle aikakaudellemme. — Mutta olihan Herodotos
+Kreikan suurinten miesten aikalainen ja toisten edelläkävijä, miesten,
+jotka ovat luoneet eurooppalaisen sivistyksen pohjapiirteet, niin,
+voimmepa sanoa nykyään jo hyvällä syyllä, panneet alulle koko maapallon
+karummaksi kantavat kulttuuri aatteet. Ja tämä kulttuuri ei ole
+kansalliskiihkoista, se on kansainvälistä koko rakenteeltaan.
+
+Sata vuotta tämän jälkeen teki Aleksanteri Suuri loistavan voittoretken
+Itämaitten vanhan kultuurimaailman halki. Meteorin tavoin hän kiiti
+eteenpäin, vapauttaen, valistaen, eikä hävittäen. Hänen kulkunsa oli
+pikemmin juhlallista matkailua kuin verinen voittomarssi, ja sen
+loistokohdaksi tulivat jättiläishäät sivistyneitten kreikkalaisten
+sotilasten ja Itämaitten uinailevien kaunottarien kesken. Valtakunta
+muodostui, missä kreikkalainen viisaus tunkeutui kaikkiin kansakuntiin,
+kaikkiin vapaisiin kansanluokkiin, missä suvaitseva, suopea
+kreikkalainen maailmankatsomus piti valtikkaa. Tässä onnellisessa
+valtakunnassa pääsi matkailukin kuulumattomaan vauhtiin, sillä matkailu
+on korkeamman sivistyksen lapsi, joka viihtyy ainoastaan siellä, missä
+rauha vallitsee kansain kesken ja missä on »ihmisillä hyvä tahto». Sepä
+ei ainoastaan viihdy siellä, se luopi rauhan ja sovun tunnetta kansain
+ja ihmisten suhteisiin.
+
+Ajanjakso Aleksanteri Suuresta kristinuskon voittoon Välimeren maissa
+oli matkailun kultakausi, niinkuin se oli hienon älynkin. Sen ajan
+turistit matkustivat oppiakseen tahi opettaakseen. Mailla ja merillä
+vallitsi rauha, matkailija liikkui turvallisena hyvintehtyjä ja
+hyvinhoidettuja teitä pitkin. Ainoastaan kahta kieltä tarvitsi osata;
+ken taisi niitä käyttää, hän sai sanottavansa ymmärretyksi, mihin tämän
+hienostuneen valtakunnan ääreen ikänä joutui.
+
+Tulipa sitten suuri rämeytymisen aika. Minkä synkeän kuvan herättääkään
+meissä keskiaika myöskin matkailuun nähden. Ihmistiedon halveksimista
+seurasi samalla kaikkien hyvien tapojen halveksiminen. Keskiajan
+sivistyneimmät käyttäytyivät kuin pahimmat vorot ja rosvot. Ritari
+vaani linnansa tornista turvatonta matkamiestä ryöstääksensä hänet,
+munkki kerjäsi ja uhkasi naisten kunniaa, matkustavat teinit tappelivat
+ja murhasivat ja petkuttivat talonpoikia.
+
+»Jumalten herääminen» merkitsi uuden ajan alkua myöskin matkailulle.
+Maita löydettiin, uusia, entisiin verraten jättiläismäisiä, merta
+kuljettiin. Maapallon ympäripurjehdus sai alkunsa.
+
+Aina renesanssin ajoilta asti on sivistys kulkenut eteenpäin
+katkeamatonta voittokulkua. Matkailu on kehittynyt rinnan sivistyksen
+kanssa ja on nykyään saavuttanut ennen aavistamattoman vauhdin
+varsinkin kulkulaitosten alalla tehtyjen suurten keksintöjen kautta.
+
+Mutta vielä istuu vanha paholainen, kansojen tora, kansojen kateus ja
+sotahimo vanhalla »kunniakkaalla», nykyään jo hieman järkähtäneellä
+valtaistuimellaan. Sen hoitajat ja turvat, kristityt diplomaatit,
+tunnustavat vielä barbaariajan oppia. Minkälaisista kataluuksista
+kieltäytyvät nämä miehet? Ei minkäänlaisista. Mihin petoksiin, mihinkä
+valheisiin, mihinkä julmuuteen nämä miehet turvautuvat, koettaessaan
+tuhota vihattua kansaa? Kaikkiin mahdollisiin! Nykyinen hetki sitä
+elävästi todistaa.
+
+Mutta juuri nyt voi huomata äänen, joka kansoissa kaikuu, äänen,
+joka on lähtenyt nykyajan sivistyneen ihmisen parhaimmasta tunteesta
+ja kirkkaimmasta järjestä. Tämä ääni on aamutoitotus, joka ennustaa
+uutta aikaa, missä konnuus konnuudeksi leimataan kaikissa tapauksissa,
+vaikkapa sen hallitus tekisi hallitusta vastaan, kansa kansaa vastaan.
+Ajan merkit ovat selvät: ne ovat toivorikkaat, vaikka vielä verrattain
+voimattomat; ne puhuvat tulevasta ajasta, missä oikeus määrää eikä
+väkivalta.
+
+Matkailu asettuu empimättä niiden voimien riviin, joitten päämäärä
+on valmistaa tietä tälle onnellisemmalle ajalle. Matkailun ylin
+tarkoitus on aina ollut ymmärtämyksen aikaansaaminen ihmisten kesken
+eri seuduilla, sijaitsivatpa nämä sitten oman maan rajojen sisällä tahi
+vieraissa maissa. Mikäpä turistimatka onkaan muu kuin käynti naapurin
+luona, jolta odottaa ystävällistä vastaanottoa. Tahdotaan nähdä, kuinka
+naapuri asustaa ja elelee, miltä hänen kotinsa näyttää. Jos hänen käy
+hyvin, iloitaan, jos huonosti, toivotaan parempaa vastaisuudessa.
+
+Turismi ja natsionalismi, ne suhtautuvat toisiinsa kuin vesi ja
+tuli. Turisti on otettava vastaan, olipa hän vaikka vihamiehemme.
+Sitä vaatii kestiystävyyden pyhä laki. Ei mitään ole voitettavissa
+epäystävällisyydellä, kaikki taas kohteliaisuudella.
+
+Jokainen matkamies, joka astuu meidän kaukaiselle niemellemme,
+on lausuttava tervetulleeksi. Jos hän kantaa vihan aseita, on
+häneltä aseet riisuttava näyttämällä meidän ponnistuksiamme
+kulttuurin kohottamiseksi, loukkaamatta minkään kansan oikeuksia.
+Aseittenriisuminen on tapahtuva ystävällisyydellä, eikä kylmyydellä ja
+tylyydellä, joka on barbarian merkki.
+
+_Sillä matkailun aatteellinen tarkoitus on aina ollut, on ja on aina
+oleva — kansain veljestyminen_.
+
+
+
+
+Matkailijoita Jumalan armosta.
+
+
+Kaikki, jotka matkustavat huvinsa vuoksi tahi virkistyäkseen, kantavat
+matkailijan nimeä. Ei suinkaan vaadita tämän arvonimen saamiseen,
+että on rikas, toimeton englantilainen, ristiraitaisissa housuissa ja
+väljässä villavaipassa. Eikä ole pakko taivaltaa tuhansia kilometrejä,
+ollakseen oikea matkailija. Kaksi tahi kolme peninkulmaa siihen kyllä
+riittää. Pääasia on, että matkan tekee virkistymisen tarkoituksessa
+tahi ihaillakseen kauniita näköaloja. Upporikas maankiertäjä on
+fanaatikko turistien joukossa, se taas, joka vain käväisee lähimmässä
+kaupungissa omalla eväällään, hieman tuulettuakseen tahi nähdäkseen
+vieraita naamoja, hän on flegmaatikko — jollei hän samalla ole varaton
+raukka.
+
+Matkailijoita Jumalan armosta eivät suinkaan ole ne, jotka matkustavat
+useimmin ja kauimmaksi. Matkailija Jumalan armosta on se, joka
+on iloisimmalla päällä matkustaessaan. Tavallisimmasti sellainen
+on lyhyen matkan tekijä lyhyemmän ajan kuluessa. Kukapa ei olisi
+kohdannut tuollaisia maailmata maleksivia matkailijaperheitä, joilla on
+pieniäkin lapsia mukanaan. Ne haukottelevat kaikelle, ei mikään heitä
+huvita, paitsi matkakirjallisuus, nuorimpien käsissä ryöväriromaanit,
+vanhempien käsissä rakkausromaanit. Olen tavannut tällaisia
+väsähtäneitä matkamiehiä suurilla Euroopan matkareiteillä, matkamiehiä,
+jotka näyttävät kyllästyneinä hyräilevän surullista virttä: og jeg har
+sett all jordens pragt, men glaeden ingensinde (olen nähnyt kaiken
+maailman loiston, mutta iloa en missäkään).
+
+Kun puhun rikkaista matkailijoista, en suinkaan unohda että
+näidenkin joukossa on matkailijoita Jumalan armosta, niinkuin esim.
+amerikkalainen Carnegie, joka on kiertänyt maapalloa oppiakseen, ja
+joka on oppinutkin sen, mikä on kaiken matkailun arvokkain opittava,
+nimittäin oppinut pitämään arvossa lähimmäistään, olkoonpa että tämä
+naamassaan kantaa niitä väriä tahansa, mustaa, keltaista, ruskeata
+tahi punaista. Tämän hänen oppinsa näkyvänä ilmauksena mainittakoon ne
+monet rahalahjat, jotka tämä amerikkalainen pohatta on jakanut kaiken
+maailman kansoille, muun muassa ruotsalaisille.
+
+Mutta iloisimmat matkamiehet, mitkä minä milloinkaan olen tavannut,
+eivät kylläkään ole olleet miljardöörejä. Päinvastoin ovat ne olleet
+heidän antipodejaan.
+
+Kerran maailmassa saavuin polkupyörälläni Lindaun kaupunkiin
+Bodenjärven rannalle. Olin polkenut koko laajan Baijerin kuningaskunnan
+läpi, olin saanut monet hikikylvyt, ja olin ollut pakotettuna juomaan
+monet litrat paksua »baijeria», sillä jos vettä pyysin, niin tuotiin
+minun eteeni pesuastia ja pyyhinliina. Mutta olut ei ole keksitty
+minun sisäelimiäni silmällä pitäen, ja minä sain ylen ankaran kuumeen
+ja horkan, aina vuorotellen. Laivakyydillä kuljin Bodenjärven poikki
+ja saavuin Sveitsiin, Romanshornin kaupunkiin, jossa jouduin asumaan
+kaupungin pormestarin omistamaan hotelliin. Tuskaisena ja kuumana
+sukelsin ilmavan untuvapatjan alle, ja mielessäni kieri kamala kuolema
+vierailla mailla.
+
+Seuraavana päivänä heräsin korviavihlovaan elämään. Hyökkäsin ikkunaan
+siinä luulossa, että tulipalo raivosi lähistöllä. Sairaan pääni lävitse
+välähti ajatus: etpä saakaan kuolla luonnollisella tavalla, sinulle
+on kohtalo määrännyt noita-akkojen ja vapaa-ajattelijoiden kipukovan
+kuoleman polttoroviolla. Tiesin jo ennestään, että täällä lähellä
+ystäväni Juhani Huss parka oli savustettu kuoliaaksi ja tuhka heitetty
+jokeen. Avasin vavisten akkunan, mutta mitä näinkään!
+
+Katua pitkin vyöryivät hiljaista kyytiä ikivanhat muuttovaunut, niin
+täyteen ahdetut ihmistä kuin olla osasi. Väkeä kaiken ikäistä! Eukkoja,
+ukkoja, nuoria neitosia ja nuorukaisia kaikenkaltaisiin pukuihin
+puettuja, arvattavasti jonkunlaisiin kansallispukuihin. Naisilla
+väririkkaat hameet ja hassut päähineet, miehillä liehuvat sulat
+hatuissa. — Oli ihana kesäinen aamu, aurinkoinen ja selkeä.
+
+Nepä vasta äänen päästivät, kaikki poikkeuksetta, niin mies kuin
+nainen. On mahdotonta sitä kuvata, se on kuultava. Matkamiehiä oli
+suunnilleen 25 henkeä joltakin ympäristön alppirinteeltä. He olivat
+jättäneet lehmänsä ja vuohensa toisten haltuun »sennenhytteniin» ja
+lähteneet turistimatkalle alas laaksoon. Mutta he olivat ottaneet
+alppituulen mukaansa laaksoon, alppituulen, joka on kirkasta ja
+raikasta kuin ilma lumivyöhykkeen alapuolella.
+
+Onnettomuudekseni — tahi onnekseni — sattui, että herrasväki otti sen
+hotellin, missä minä asustin, temmellystantereekseen. He valtasivat
+koko alakerroksen tarjoiluhuoneineen. Eivätkä täälläkään hennoneet
+luopua alppituulestaan, vaan jatkoivat melunpitoaan vähentymättömällä
+voimalla hotellin seinien sisällä. Olin vielä sairas, vaikka
+untuvapeitto yön aikana olikin imenyt pahimmat myrkyt sisäänsä. Pakenin
+huoneestani ja avasin umpimähkään erään oven, joka johti suureen,
+komeaan saliin — raatihuoneen istuntosaliin.
+
+Täällä tapasin onnettomuustoverin, pormestarin ihanan sisaren. Yhteiset
+onnettomuudet lähentävät ihmisiä toisiinsa. Minä selitin, että olin
+matkamiesraukka, jonka päällä Jumalan käsi raskaana oli levännyt.
+Hän vastasi olevansa pormestarin sisar, jolla, ikävä kyllä, oli
+herkät hermot, ja joka siis ei jaksanut kestää niin riemastuneitten
+ihmisten räikeitä ilonpurkauksia. Romantillinen kohtaus oli »fertig»;
+haavoitettu ritari ja kalpea nunna. »Talon taustalla ruusut kukkii!»
+
+Flyygeli seisoi avattuna raatihuonesalin kolkassa. Nuottitelineellä
+odotti vihkonen »Laulujen helmiä». Ritari istuutui soittokoneen ääreen,
+kielet helähtivät, ja nunna lauloi riemuitsevalla äänellä helmen
+helmeltä potilaan lohdutukseksi.
+
+Mutta jysky sieltä alakerrasta tunkeutui lattiapalkkien läpi, valssin
+rallatus ja poljento humisi korvissamme. — Olinhan vielä toipuva
+potilas, mutta Suomen kunnia ja maine velvoitti minua. — Kumartaen
+pyysin pormestarin sisarelta pienen valssin, ja ritari ja nunna
+liitelivät — niin, liitelivät — raatihuoneen kirkkaalla permannolla.
+
+Tunsin huojennusta rinnassani, maailma ei enää ollutkaan surunlaakso,
+ja nunnakin sanoi, että hermostus oli asettunut.
+
+Läksimme sitte alakertaan katsomaan ja kuulemaan miten maailman
+lapset siellä ilakoivat. Vauhti oli yhä edelleen nousussa. Kärsimme
+jotenkuten kolme, neljä »jodlaamista» (alppilaisten kimakka hoilaus)
+yhdellä kertaa, mutta kun kaksi vankkatekoista Arnold von Winkelriedin
+rintaperillistä nyrkeillään iski metallisiin maitokiulujen pohjiin,
+silloin täytyi sekä nunnan että minun tukkia korvamme. Raivokkaampaa
+johtajaa kuin se, mikä seuruetta komensi, ei voi tavata pohjoispuolella
+alppien. Tämä oli vanha eukko, jolla oli ainoastaan yksi hammas, musta
+hammas yläikenessä; hän oli pitkä ja tumma, ja hänen ryntäänsä oli
+lohduttoman tasainen kuin Limingan niityt tahi Isonkyrön vainiot. Jos
+hänellä milloinkaan lapsia oli ollut, niin kyllä niillä oli ollut yhtä
+napisuttavan suuri nälän ja janon hätä kuin Israelin lapsilla korvessa.
+Iloisempaa ja hullunkurisempaa eukko-keturata en koskaan ole nähnyt.
+— Ei ole parempaa lääkettä maailmantuskalle kuin reippaan vanhuksen
+näkeminen. Hävettää ja tulee terveeksi. — Kun eukko huomasi, että tuuli
+rupesi heikkenemään, kimmahti hän pöydälle, korotti käheän äänensä — ja
+kööri parkaisi heti uusin voimin.
+
+Sibeliuksen »Lemminkäisen kotiinlähtö» antaa heikon kuvan
+alppilaisten symfoniasta. Jos hän lainaisi kellot ja rautatiekiskot
+»Ouverture solennelle'stä» ja liittäisi vielä muutamia kiuluniskuja
+sävellykseensä, olisi yhtäläisyys tuntuvampi.
+
+Illan tullen alppilaiset rupesivat tekemään poislähtöä. Kapusivat
+muuttovaunuunsa, muinaisajan rummut pantiin räiskämään ja sennenpiiat
+jodlasivat. Mutta alppiväki oli parantanut minun tautini, satuloin
+teräsheponi ja seurasin heitä.
+
+Laulussa sanotaan, että nunnat itkivät salaa, kun ritarit paranivat ja
+jättivät hoitajansa. En omasta puolestani ole herkkäuskoinen näissä
+asioissa, mutta varmemmaksi vakuudeksi annoin »sisarelle» kaksi
+»frankenia» juomarahoiksi — sellainen kuuluu olevan tapana pormestarin
+sisarilla siinä maassa, sanoi siivoojatar.
+
+Tienhaarassa seisoin kauan ja katselin poistuvia ystäviäni,
+vilkutin jäähyvästiksi, ja vanha eukon-kuvatus hypähti seisoalleen
+mööpelivaunuissaan, ojensihe suoraksi kuin humalasalko, avasi suunsa ja
+hihkasi. Hän seisoi kuin haaksirikkoutunut Tähtitorninmäellä. Näin suun
+ja hampaan, mutta mitään en kuullut jyrinän ja pitkän välimatkan vuoksi.
+
+Ajattelin itsekseni: niin sitä tulee matkustaa, tahi oikeammin, niin
+sitä voi matkustaa, kun ei ole liiaksi ravittu, jota reformilääkärit
+väittävät meistä sivistyneistä; niin sitä voi liikkua, kun hermoista
+ei ole tietoa. Nämä matkamiehet olivat kadehdittavia kyvyssään antaa
+riemulleen valtaa. Seuraavana aamuna he kai ryhtyivät ankariin
+askareihinsa, lypsämisiin ja paimentamisiin korkeilla niityillään, ja
+mahdollisesti he, muistellessaan lyhyttä huviretkeään, kajahuttivat
+ilmoille korvia viiltävän kirkunansa, kuten tervapääskyt poutaisella
+taivaalla. Matkamiehiä Jumalan armosta!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meidän kansamme on ylimalkaan hiljaista, umpimielistä ja kainoa kansaa.
+Tällaiseksi ovat sen kasvattaneet pitkät talviyöt ja viileät kesät.
+Se on vähä-ääninen kuin kotikissa ja pitää elämätä vain kiihtyneessä
+tilassa. Kansa kiihtyy alkoholista, kissa rakkaudesta. Mutta auta
+armias silloin heidän meluaan.
+
+Onpa kumminkin seutuja Suomessa, joissa kansa osaa nauraa ääneenkin, ei
+vain hymyillä. Tämä on Savon ja Karjalan kansa. Se ei ainoastaan osaa
+puhua, se osaa jutella ja huitoa käsillään. Ja juuri nämä ymmärtävät
+myöskin matkailla.
+
+Se, joka Kuopiossa on käynyt kesäiseen aikaan, tietää, että nuo
+lukemattomat höyryalukset, jotka lepäävät kaupungin laitureissa ja
+keskipäivän aikaan lähtevät kukin oman lahtensa perukkaan ja joka
+aamu saapuvat kaupunkiin lahtensa perukasta, ovat täpösen täynnä
+matkustavaisia. Nämä matkustavaiset ovat talollisia, mökkiläisiä,
+loisia ja kerjäläisiä höyryaluksien lukemattomista laitureista ja
+niiden ympäristöistä. Kerjäläiset matkustavat säännöllisesti ilmaiseksi.
+
+Nämä laivat saavat hyvät vuosivoittonsa etupäässä
+matkustajamaksuillaan. Lasti ei tuota niille sanottavasti mitään.
+Pilettien hinnat ovat perin uudenaikaiset, niin huokean taksan mukaan
+määrätyt, että ne lähentelevät teoreetikkojen ihannetta. Kilometristä
+maksetaan tavallisesti 1 à 2 penniä, peninkulmasta 10 à 20 p. riippuen
+siitä, valitseeko kansi- vai salonkipaikan. Kannattaakseen täytyy
+laivalla olla »puoli huonetta», mutta ne kulkevat tavallisesti
+»täydellä huoneella» ja tuottavat hyvän voiton omistajilleen.
+
+Joka kerta näissä laivoissa matkustaessani on ollut melkein mahdotonta
+saada paikkaa, missä olisi voinut lepuuttaa väsyneitä koipiaan.
+Useimmiten olen vihdoin löytänyt istumapaikan peräpyörylässä jonkun
+jauhosäkin päällä, jossa on kyllä ollut pehmyt istua, mutta josta on
+noussut ylös »väärinpäin puuteroituna». Muuten on paikka ollut sopiva
+huomioitten tekoon.
+
+Kaikista matkustajista on ainakin 50 % ollut matkailijoita, jotka ovat
+käyneet kaupungissa vain hupaillakseen. Jäljellä olevista on 25 %
+sellaisia, jotka, peittääkseen matkustamishaluaan, ovat ottaneet kilon
+voita, piimähinkin tahi munatuin mukaansa. Loppu on sellaisia, jotka
+aikovat hieman kaupitella torilla.
+
+En todellakaan tiedä, onko missään Suomea kaupungissa, pääkaupunkia
+lukuunottamatta, sellaista matkustajain tulvaa kuin Kuopiossa. Täällä
+on heidän lukunsa päivittäin monta sataa. Ja sitä paitsi ovat he
+suruttominta ja iloisinta väkeä, mikä meidän maassamme matkustaa.
+Mutta he ovat vain yhden päivän matkustajia ja enintään 10 peninkulman
+taivaltajia.
+
+Matkustajat eivät pidä sitä tavatonta melua kuin alppikansa, mutta
+suunsoitossa he ovat voittamattomat. Alppikansalla ei ole aikaa
+haastelemiseen, sillä heidän täytyy »jodlata», mutta savolaisella ei
+koskaan ole sellaista kiirettä, ettei hän ehtisi rupatella. Laivalla
+hänen kielensä kilpailee propellin kanssa alituisessa liikkeessä.
+
+Se niiltä näitä matkamiehiä houkuttelee liikkeelle kotoa, on juuri
+hauska matka laivalla. Istuminen laivassa, joka livistää salmista
+läpi, joka pistäytyy lahdesta toiseen hakeakseen laitureita, on
+todellakin nautintoa, joka kelle tahansa on mieluista. Sitä paitsihan
+se on parasta, mitä meidän maallamme on tarjottavana matkailun alalla.
+Ulkomaalainen turisti unohtaa kaikkein viimeiseksi juuri tyynet
+kesäiset iltamme laivojemme kansilla, puikahdellessaan tämän laajan,
+peninkulmien pituisen saaristomme sokkeloissa.
+
+Vaistomaisesti savolainen tuntee, että tällainen matkustaminen
+edestakaisin kesällä kuuluu ihmisen puhtaimpiin ja virkistävimpiin
+huvituksiin. Hän astuu laivaansa oikealla matkailutuulella, ja tätä
+tuulta riittää, kunnes hän saapuu kotiinsa ja koti miehille kertoo
+matkan tapaukset. Ennenkuin hän kunnolleen on ehtinyt sijoittaa laihan
+istuimensa jollekin penkille, on hän jo alottanut jutun naapurinsa
+kanssa. Jos naapuri on nuutiainen, hakee hän uutta seuraa, hakee kunnes
+löytää, ja sitten kieli liikkeelle. Laivan lähdettyä rannasta ja hiukan
+aikaa tähysteltyään matkaseurueita on kukin valinnut sakkinsa ja
+silloin alkaa rupatus täydellä todella. Silloin voi sattua, että jutun
+hälinä voittaa koneen jyskytyksen ja potkurin solinan. Ei kukaan kiru
+eikä rähise, niinkuin alppilainen, mutta kaikki nauravat ja haastelevat
+täyttä ääntä. Sillä kaikki koettavat sanoa jotakin sukkelata,
+kaikki asiat otetaan leikilliseltä kannalta, yksinpä korkeimmat,
+uskonkysymykset, joutuvat hyväntahtoisen, mutta kunnioittavan hymyn
+alaisiksi. Ne ovat luterilaisia nämä savolaiset siinäkin merkityksessä,
+että he samoinkuin suuri kirkkoisäkin ymmärtävät leikin ja rakastavat
+kompasanoja. Pietisti heläyttää yhtä huikean naurun kuin suruttomin
+maailmanmahti.
+
+Olen tullut kaukaa maailmalta, olen matkustanut monen maalaisen kanssa,
+joutunut Kallaveden pienelle alukselle ja vasta täältä tavannut
+virkistävän, repäisevän elämänilon purkauksen.
+
+Savolainen ei ole meluava kuten alppilainen, mutta pohjaltaan hänkin en
+suruton matkailija Jumalan armosta.
+
+
+
+
+Vaikutelmia automobiilimatkalta kesällä 1913.
+
+
+Vuokrasin automobiilin kuljettaja A. Löfbergiltä, joka omisti kevyen ja
+nopeakulkuisen, 30-hevosvoimaisen, amerikkalaisen »Everit» vaunun. Tämä
+auto kulki kevyesti ylös kaikista matkalla olevista mäistä. Ensimmäistä
+vaihdosta käytettiin ainoastaan kahdessa ylämäessä, jotka olivat sekä
+hietaiset että kiviset kuin myöskin jyrkät. Muutoin tulimme toimeen
+toisella vaihdoksella, usein sangen vaikeissakin nousuissa. Useimmat
+mäet kuljettiin luonnollisesti kolmannen vaihdoksen avulla. — Kevyessä
+Everit vaunussa on ainoastaan kolme vaihdosta. — Niiden varalle, jotka
+eivät täysin tunne tämänlaatuisia vaihdelaitteita, tahdon huomauttaa,
+että kolmatta vaihdosta käytetään tasaisella tiellä.
+
+Eräänä kauniina heinäkuun iltana ajoimme pitkin mykerikköä Itäistä
+Viertotietä Vanhaankaupunkiin. Matkani piti Lahteen. Hyrylästä
+poikkesimme Mäntsälään. Kaunis, mutta peijakkaan ikävä on Järvenpään
+järven rantaa pitkin kulkeva tie — sentähden että huvilat puistoineen
+ja aitauksineen ovat niin lähellä kummankin puolin kiemurtelevaa tietä,
+että ne peittävät näköalan aina siinä määrin, että hälyytysmerkkejä
+on annettava melkeinpä lakkaamatta koko ajan. Eikä sitä paitsi ole
+kovinkaan hauska tehtävä pölystyttää kaikkien tiellä kulkevien
+huvila-asukasten kauniita kesäpukuja heidän ollessaan iltakävelyllä
+hengittämässä luonnonraitista, tuoksahtelevaa, vilpoista ilmaa. Vasta
+sivuutettuani Järvenpään aseman ja Tuusulan entiset reservikasarmit,
+missä aikoinani otin ensimmäiset horjuvat askeleeni sotilasuralla,
+tunsin olevan! kokonaan maalla. Ensimmäisen yöni nukuin Ohkolan aito
+maalaiskylässä, vaatimattoman, mutta siistin majatalon paksun peiton
+alla, muutoin moitteettomassa vuoteessa. — Kuulun niihin ihmisiin,
+jotka mielellään nukkuvat vieraissa paikoissa, joka yö uudella
+vuoteella. — Majatalon isäntä oli ihmeellinen länsisuomalainen ilmiö.
+Hän taisi pakinantaidon, länsisuomalaisiin oloihin nähden hän oli oikea
+kuularuisku. Muutoin puhelee länsisuomalainen enemmän kiiluvilla,
+hyväntahtoisilla silmillään kuin suullaan. Tavallaan hyvinkin
+onnellinen seikka, sillä harvoinpa hän sanoo jotain hauskaa, tuo
+hienotunteinen olento, jollei mahdollisesti nousuviinassa. Mäntsälän
+kirkonkylässä näin jo uudenaikaisen, suomalaisen majatalon. S.o. suuren
+salin, jota ei oltu sisustettu vanhoista herraskartanoista ostetuilla
+huutokauppatavaroilla, vaan vallan uudenaikaisilla wienertuoleilla
+ja sohvilla, jotka eivät olleet niin täyteläisiä kuin vanhojen,
+Ruotsin palveluksessa olleiden majurien ja kapteenien »merenvahalla»
+ja »Geflenvapenilla» läpiläpeensä savustamat nahkasohvat. Ainoa,
+mikä näissä paikoin on vielä huutokauppatavaraa, on vanhanaikainen,
+korkea- ja koristejalkainen fortepiano, joka kärsii parantumatonta
+köhää varsinkin c-koskettimen kohdalla, mistä »Ukko Noa» alkaa.
+Sellaiset koneet tavataan sekä Mäntsälän että Orimattilan majataloissa.
+Muutoin oli kaikki uudenaikaista, ja uudenuutukaisinta oli myöskin
+se kirjallisuus, jota oli siroteltu sinne tänne saliin ja kamarien
+pöydille. Poissa on vanha puu- ja nahkakantinen virsikirja, jonka
+tukevilla messinkihaoilla vanhat aatelisrouvamme raatelivat toisiaan
+kirkossa, kun joku oli kiivennyt kuorissa korkeammalle kuin arvo ja
+sukuasteikko olisi sallinut. Mutta poissapa on myöskin russakka,
+joka ennen nuokkui virsikirjan kannella ajatuksiinsa vaipuneena ja
+huiskutteli tuntosarviaan.
+
+Mitä kauemmaksi rannikolta etenee, sitä siistimmiksi muuttuvat
+majatalot. Oli suorastaan nautintoa syödä päivällistä Orimattilan
+majatalossa. Ruoka oli hyvää ja astiasto uudenaikainen. Majatalo on
+samalla tasolla kuin hyvinrakennettu kirkonkyläkin, joka on Uudenmaan
+uudenaikaisimpia ja komeimpia seutuja. On tapani iloita sydämestäni
+nähdessäni hyvinhoidettuja peltoja, upeasti rakennettuja taloja ja
+mukavasti sisustettuja majataloja. Hämmästykselläni ei ollut mitään
+rajoja, kun kävin katsomassa paikan »riti rataa» (pikkukamaria).
+Ajatelkaahan! Sähkövalo! Töllin rakennustapa on kylläkin iänikuista
+vanhaa, tunnettua, linkkuhakoineen päivineen, mutta sähkövalo! Mikä
+huimaava kehitysaskel rakennuskaaren historiallisesta »kangesta» tähän
+siistiin hökkeliin, joka liekehtii sähkövalon loisteessa pimeinä
+marraskuun iltoina.
+
+Nyt huomasinkin, että koko kylä oli sähköjohtojen varjostama. Näin
+navetassakin olevan omat lamppunsa, luulen, että lantatunkiokin oli
+varustettu 16 linjan lampulla, otaksuttavasti antaakseen parempaa
+vauhtia palamiselle.
+
+Mäntsälän ja Orimattilan välisellä tiellä oli meillä jo aavistus
+siitä, että olimme saapuneet yhteiskuntaan, jossa ei nukuta.
+Mäntsälän ja Järvenpään aseman välillä liikkui matkustajia kuljettava
+automobiili, Mäntsälän ja Orimattilan välillä taas puhki ja
+porhalsi kuorma-automobiili, johon voitiin lastata tuhansia kiloja.
+Viimeksimainittu oli paikoittain kyntänyt maantien sellaiseksi, että
+sitä pitkin oli työlästä kulkea. — Näkyy olevan vaikeata maantiellämme
+seurata aikaansa. — Matkustaja-auto silittää ja tasoittaa tietä, mutta
+kuorma-auto taas hyvin helposti leikkelee ja paloittelee sen. Uudet
+ajat, uudet urat!
+
+Itäisellä Uudellamaalla ei ole sakeasti kauniita paikkoja, Iitin seutua
+kumminkaan lukuunottamatta. Vasta kun Orimattila on sivuutettu, alkaa
+maa yletä, häämöttävät Salpausselän rinteet, ja kun on onnellisesti
+päässyt mäen päälle, avautuu ensimmäinen hauskahko näköala, näköala
+Vesijärvelle. Näköalaan sisältyy Lahden uusi kaupunki, jonka asema on
+ihana ja jossa on kauniita uusia rakennuksia, esim. torin vieressä
+sijaitseva Kansallispankin palatsi; joka tavalla edistyvä yhteiskunta,
+mutta sitä haittaa kesäisin paha vika. Kadut ovat Suomen tomuisimmat.
+Kaupungin tultua satavuotiseksi ovat sen kadut aivan varmaan pölynneet
+kokonaan olemattomiksi. Nuori kaupunki on rakennettu hyvin kummukkaalle
+maa-alueelle, Salpausselän rinteelle, jota ympäröivät rajattomat
+kangasalueet; niin ollen siis kuin vartavasten luotu sanatorilaitoksia
+ja talviurheilua varten.
+
+Lahdesta matkustin pitkin vanhaa maantietä länteen päin Hämeenlinnaan.
+Kangasmaita rajattomasti, ja kankaiden välisissä laaksoissa
+viljelyksiä, paikoin melko laajoja. Tieni kulki Hämeen vanhimpien
+seutujen läpi, Hollolan, Lammin, Hauhon, Pälkäneen, Kangasalan kautta
+Tampereelle. - Uusimmat paikannimitutkimukset ovat johtaneet siihen
+päätökseen, että Vesijärvi on ikivanhaa ruotsalaista asutusta. Nimet
+Vaania = vatten = Vesijärvi, Kutajoki = gudarå, Hovila == hov,
+Pyhäniemi = den heliga udden. Vanha seutu, vanha kulttuuri, melkeinpä
+yksinomaan nykyään talonpoikaiskulttuuria. Vanhat herraskartanot ovat
+joutuneet sivistyneiden talonpoikaissukujen huostaan.
+
+Kuljin vanhaa tietä Syrjänta'an majataloon saakka, jossa Hämeenlinnaan
+menevä tie poikkeaa vasempaan, kun taas kapeampi Hauhon tie kulkee
+läntiseen suuntaan. Mikä puhuva nimi, tämä Syrjäntaka. Syrjässä
+ja vielä senkin takana. Otaksuin, että saisin nähdä jotain hyvin
+alkuperäistä ja yksinkertaista sellaisessa majatalossa, jolla oli
+näin nöyrä ja vaatimaton nimi. Heitettyäni vain silmäyksen taloon
+huomasin, että paikka mahdollisesti oli ollut Syrjäntaka Birger Jaarlin
+aikana, mutta että se nykyään oli täysin uudenaikainen, hämäläinen
+talonpoikaistalo. Majatalona se myöskin on sadan vuoden vanha. Sisustus
+taaskin täysin uudenaikainen, huoneet isot ja niitä on useita, kaksi
+asuinrakennusta, navetta, talli, jotka ovat viimeisen mallin mukaan
+varustetut. Nuori, kaunis nainen tuli luokseni ja kysyi, halusinko
+mahdollisesti jotakin. Hänen näkönsä ja pukunsa pakottivat minua
+käyttämään nimitystä neiti. Neiti tarjosi minulle sievän seksan,
+n.s. »englantilaisen teen»; mutta vihdoin hän voitti synnynnäisen
+hämäläisen kainoutensa ja esitteli itsensä talon emännäksi. Onnittelin
+hänen miestään hyvän valinnan johdosta, maksoin ja läksin. Jälkeenpäin
+sain kuulla, että emäntä oli käynyt tyttökoulun, olipa siis aikoinaan
+vedellyt neliöjuuria, kiusautunut saksan ja ranskan kielioppien
+kimpussa ja osannut 30-vuotisen sodan viidellä sormellaan. Onpa nykyään
+varovaisinta, liikkuessaan sisämaamme majataloissa, hiukan sievistellä
+puhetapaansa keskustellessaan palvelevan väen kanssa, sillä saattaa
+helposti tapahtua, että saman naisen, joka aamulla tuo kahvia sänkyyn,
+sittemmin nähdään avojaloin juoksevan pihalla ylioppilaslakki päässä.
+— Ei ole siis syytä pelätä kirjallista köyhälistöä!— Ei enää sovi
+tuttavallisesti tokaista palvelijattarelle ristimänimeksi Maija-Liisa,
+vaan pikemminkin tarinan aluksi kysäistä: mitä te pidätte Runebergista
+naisluonteitten kuvaajana. Seurustelu ja tarinoimistapa muuttuvat tosin
+täten hieman kankeammiksi, mutta keskusteluaiheet ovat vaihtelevampia.
+
+Syrjänta’an ja Hauhon välinen, kapea ja hyvin mutkikas, siis
+vaarallinen, tie kiemurtelee lukemattomien järvien välitse. Milloin
+on järvi vasemmalla, milloin oikealla puolella. Oli tyyni heinäkuun
+ilta, aurinko muuttui yhä tummanpunaisemmaksi taivaanrannalla,
+ääretön rauha vallitsi luonnossa, kepeäjalkainen Everit kulki
+äänettömin askelin hyttysparvien läpi, ruis tuoksui, apilas tuoksui,
+lehmät länkeröittelivät kohti kotiansa ja sekoittivat oman hajunsa
+tähän tuoksahteluun mitä miellyttävimmällä tavalla — lehmänhaju
+heinäkuun iltana on suloisen kirpeää — ja sittiäiset olivat hurjassa
+lentotouhussa. Kuljimme läpi mehevimpien Hämeen seutujen. Ajoimme hyvin
+varovasti, jottemme säikyttelisi kuoliaiksi seudun hevosia, sillä
+Everit peililaseineen kimalteli ja hehkui ilta-auringon leimuavassa
+valaistuksessa.
+
+Hauhon majatalo on erään kauniin lahden rannalla sijaitsevassa, tiheään
+rakennetussa kylässä, niissä eri talojen rakennusten ja ulkohuonerivien
+välitse kaartelee joukko eksyttäviä kujasia. On ihan mahdotonta osata
+majataloon ilman opasta, sillä tienviittaa luonnollisesti ei ole
+olemassa. Se on selväpiirteisin hämäläiskylä, minkä olen nähnyt. Useat
+rakennukset olivat koko joukon yli satavuotisia. Mutta kaikki ne olivat
+siistityt, puhtaus vallitsi kaikkialla ja hyvinvointi kuvastui myöskin
+kaikkialta.
+
+Nukuin mallikelpoisessa salissa, josta avautui näköala lahdelle
+ja pihalle. Aamulla koputettiin ovelle; nainen, sirosti vyötetty,
+yläruumis asianmukaisesti pönkitetty, huolellisesti käherretty,
+astui kilahtavin tarjottimin kohti vuodettani. Punastuen vedin
+peiton korvilleni, jotta ainoastaan ruskea silmäpari pääsi kiilumaan
+peittoreunustan alta. Epäilin hänessä ylioppilasta, ja kainostelin
+tuota korkeaa sivistystä tällaisessa tilaisuudessa.
+
+— Hyvää huomenta! Anteeksi! Mitkä koulut te olette käynyt? sopertelin
+hämilläni.
+
+— Kansa- ja rippikoulun, vastasi nainen.
+
+Päättävästi heitin peiton syrjään, kohottauduin istualleni, prykäsin
+itselleni kupin kahvia ja lausuin täysin levollisesti:
+
+— Olisiko Tiina ystävällinen ja toisi minulle toisen kupin
+neljännestunnin kuluttua.
+
+Tietenkin on sivistys perin tarpeellista, mutta kahvia kannettaessa
+sänkyyn riittää kyllä kansa- ja rippikoulusivistys, luulen mä.
+
+Tie Hauholta Kangasalle kulkee niinikään melkein koko ajan järvien
+läheisyydessä, paikoittain Hauholla on maantie rakennettu rantakiville.
+Viehättävä palanen heinäkuun aamuna kuljettavaksi!
+
+Kangasalla, Ukin matkustajakodissa, sukelsin korkeimman suomalaisen
+sivistyksen piiriin. Maailman tapoihin tottuneita ja väsymyksen
+leimaamia naisia istui verantojen reunuksilla, valitellen
+matkailuelämän aiheuttamaa häiriötä _lepokodissa_, joksi he tätä
+hyvinhoidettua majapaikkaa halusivat nimittää. Parantolatyyppejä!
+Tunnettu Helsingin kaunotar, rouva V., ja aikakauslehtemme ahkera
+avustaja, hra R.N., seurasivat minua Tampereelle. Kävimme tuossa
+ihmeteltävän kauniissa paikassa, jota sanotaan Ukoksi ja jonka
+muodostaa eräs Kaukajärven lahti, minkä rannalla olevasta Vikholmin
+huvilasta on maamme ainoalaatuinen näköala. Huvila on rakennettu
+jyrkkärinteisen vuoren reunalle, huimaavaan korkeuteen. Lahti on
+jyrkänteen alla ja vastakkainen ranta on myös jyrkkä ja sitä peittää
+komea tiheä metsä. Huvilalla on asema kun kotkanpesällä.
+
+Saman järven rannalla on myöskin pankinjohtaja B. Grahnin maatila,
+jonka päärakennus on kaikkein nykyaikaisinta huvilamallia. Huoneiden
+sisustukseen nähden on valovaikutuksille annettu etusija; asunto
+onkin iloisimpia mitä saattaa tavata. Viimeisimmän kuosin mukaisena
+harvinaisuutena näyteltiin meille myöskin herrasväki Grahnin
+talvipuutarhassa erästä japanilaista kasvia, mikä kahdessa vuodessa oli
+kasvanut Goljatin tapaisesti naapureitansa pitemmäksi, jotta huoneen
+katosta piti avata ruutu, niistä kasvi pisti ulos latvansa yläilmoihin.
+Se muistutti kukonpoikasta, joka pistää päänsä ulos pärevasusta. Täällä
+jouduin kosketuksiin uudenaikaisen herrastalokulttuurin kanssa, joka on
+niin toisenlaista kun vanhoissa raskashuoneisissa herraskartanoissa,
+joiden rakennustavassa on enemmän pidetty huolta hyvästä lämpimästä
+kuin päivänvalosta. Eivätpä siis ainoastaan maalaistalot ole
+korkeampaa kehitystä kohti kulkemassa, vaan huomataan sitä myöskin
+herraskartanoihimme nähden.
+
+Kaukajärvi on järvi, jonka olemassaolosta en aikaisemmin ole tiennyt
+mitään, mutta joka minun nyt on merkittävä maamme huomatuimpien
+joukkoon.
+
+Tampereella nautimme skotlantilaisia virvokkeita rouva V:n, taaskin
+uudenaikaisessa, kaupunkiasunnossa, kirjoitimme kauniita asioita
+muistokirjaan, ja lähdimme paluumatkalle huvittaen toisiamme sievillä
+ja kainoilla dekameroneilla naiskäänteissä.
+
+Sitten jätin R.N:n seurassa Kangasalan kulttuurin ja pyrin pohjoisia
+tasankoja kohti. On ihmeellistä tuo Pohjanmaa, että se on aina siinä
+määrin samannäköistä, ettei sieltä jää mitään mieleen. Peräseinäjoki,
+Seinäjoki, Laihia, Vähäkyrö, Isokyrö, kaikki ryhmittyy kokoon yhdeksi
+ainoaksi niityksi tai pelloksi, jolla on satoja latoja ja jossa näkee
+vain satoja ojia, satoja punaiseksi maalattuja kaksikerroksisia
+asuinrakennuksia ja satoja ikäviä maantierumpuja. Ilmajoki on minun
+kumminkin pidettävä poikkeuksena, sillä se ja Kokemäenjoen laakso
+ovat kieltämättä Suomen komeimpia asutuksia. Siellä saavuttaa
+ikivanha maalaiskulttuuri korkeimman ilmenemismuotonsa. En luule
+sen olevan yhtä uudenaikaista kun etelämmässä, mutta vankkaa se on
+joka tapauksessa. Niin, mutta onpa siellä uuttakin tavattavissa!
+Sähkövalaistus on hyvin yleistä. Peräseinäjokihan on kumminkin paikka,
+missä kaikki muka pitäisi olla takapajulla. Siitä maineestaan se saa
+kiittää hullustivalittua nimeään. Mutta siellä on nykyään sähkövalo
+kirkonkylässä, kauniita taloja pitäjässä ja suuria viljelysaloja.
+Oikea »Peräseinäjoki» on varmaankin paljon lähempänä pääkaupunkia
+kuin luullaankaan, — Paikkakunnan pääkaupunki, Vaasa, on myöskin tosi
+kuvastus maaseudusta, se on hyvinrakennettu ja hyvinhoidettu. Se on
+juuri sitä, mitä tarkoitetaan sanalla »upea». Se tekee varakkaan
+vaikutuksen, kuten maaseutukin.
+
+Vähitellen olin selviytynyt tasangoista. Alavuden ja Ätsärin välillä
+alkavat mäet. Ne muuttuvat yhä korkeammiksi ja jyrkemmiksi ja seutu
+metsistyy. Mitä kauemmaksi itään päin kulkee, sitä korkeammalle
+ylenee maa. Vihdoin pääsimme Myllymäen suurille kukkuloille. Majatalo
+sijaitsee korkealla näköalavuorella. Metsää loppumattomasti joka
+suuntaan. Inhan tehtaan savu muistuttaa kaukaa näkyvää vaatimatonta,
+karjakartanolle viritettyä lehmisavua. Muutoin ei näe muuta kuin
+metsää, missä sata vuotta sitten karhut ja sudet lymyilivät. Mutta
+vieläpä tässäkin sopessa oli sähkövalo. Täällä metsässä! Ja puutarhassa
+kasvoi hentoja omenapuita, hyötymansikoita j.n.e. Myllymäeltä vie
+suurliikkeinen maantie Saarijärvelle. Myllymäki on laajan alueen
+pääasema, johon Saarijärven, Pylkönmäen ja Karstulan pitäjien liikenne
+keskittyy. Sieltä ne jauhonsa noutavat mäkeä ylös, toista alas.
+Merkitsin muistiin erään sellaisen mäen pituuden; se oli jyrkkä mäki,
+jossa oli useita toisiaan seuraavia nousuja. Se oli lähimain 3 km:n
+pituinen ja nimeltään Pajumäki. Seuraavan mäen kukkulalla oli Ramsin
+majatalo Saarijärven pitäjässä.
+
+Tämän majatalon asema on varmaankin Suomen kauneimpia. Se sijaitsee
+korkealla kukkulalla, josta näkee yli Mahlunjärven samanlaisten
+kukkuloiden rinteille. Ne kohoilevat kohti korkeutta kaikkialla, ja
+jokaisen kukkulan laella on viljelysten ympäröimä talo. Jollei sitä
+edeltäpäin tietäisi, niin näkee tulleensa savolaiseen seutuun, sillä
+hänpä aina pakanuuden ajoista asti on viljellyt ja asunut korkeimmilla
+kukkuloilla, mihin vain on päässyt, erillään muista, ilman läheisiä
+naapureita.
+
+Mieleni värähteli nähdessäni näitä kukkuloille rakennettuja taloja:
+»Högt bland Saarijärvis moar». Niinpä juuri Saarijärveä kuvailevan
+runon tulee alkaakin. Asunnot ovat »korkealla» (högt). Ramsi on
+korkealla ja korkealla ovat muutkin naapuritalot. Suomalaisesta
+käännöksestä on sana »högt» (korkealla) jätetty pois, arvatenkin
+vähemmän tärkeänä. Suomentaja ei ole tuntenut Saarijärveä. Jospa hän
+olisi käynyt Ramsin talossa, olisi hän heti havainnut tällä sanalla
+olevan suuren merkityksen, eikä ainoastaan Saarijärveen nähden, vaan
+koko siihen osaan Suomea, niissä savolainen asuu. Hän asuu aina niin
+korkealla kuin vain voi.
+
+Ramsi, kummallinen nimi täällä kaukana pohjoisessa. Meillä on
+etelässä nimi Ramsholmen, joka johtuu islantilaisesta Rafn = korppi
+sanasta. Olisivatkohan vanhat germaanilaiset antaneet nimen tälle
+paikalle kalastusmatkoillaan? Verrattain lähellä sitä on kaksi muuta
+paikannimeä, joissa on ruotsalainen pääte: Kalmari (e), Muittari (e).
+
+Ramsin majatalo on ensi luokan majapaikka. Tyttäret ovat käyneet
+Helsingin kouluja, yksi on ylioppilas, toinen musiikkiopistossa.
+Salissa on piano, ja musiikkia harjoitettiin koko se ilta, minkä
+siellä viivyin. Ja Ramsin, ympäristön kansa osaa jo, ollen savolaista
+sukuperää, käyttää suutaan ja kertoa hauskoja juttuja. Eräs alkuasukas,
+nurmikolla istuen, huvitti meitä mainioilla jutuillaan, m.m. kertomalla
+paikkakunnan salapoltosta. Kotitekoinen viina on muka niin voimakasta,
+sanoi hän, että jos juo itsensä humalaan, niin tanssii sänky koko yön
+karusellia, niin että lujasti täytyy tarrata kiinni sängyn laitoihin,
+jottei lattialle tipahda, ja vieläpä koko seuraavan päivänkin
+pysytteleiksen nuhteettomassa humalassa, jos vain silloin tällöin
+vedellä virkistelee vatsanesteitä. Niin sitä lasketellaan, kun on
+synnynnäistä kertomistaitoa, kuten savolaisella säännöllisesti on. Me
+nautimme; autonkuljettaja — syntynyt Myrskylässä — uskoi kaiken, mitä
+mies jutteli, minä — syntynyt Savossa — minä vain nautin.
+
+Kymmenen vuotta sitten käydessäni Saarijärvellä en tavannut ainoatakaan
+talonpoikaa, joka olisi tuntenut Runebergia. Nyt tiesivät kaikki
+hänestä kertoa. Saarijärven majatalon isäntä osasi kertoa hänestä
+pitkiä juttuja. Runebergia hän kutsui aina niinellä »Ite». Hän ei
+hirvinnyt käyttää mutkikasta ruotsalaista sukunimeä. »Ite» oli ollut
+ahvenia onkimassa samalla järvellä, joka näkyi tuolta, ja erään lähellä
+olevan lähteen partaalla hän oli sepittänyt lähteelle laulunsa, jonka
+ukko osasi seuraavana savolaisena muunnoksena:
+
+    Sua lähe kaunis kahtelen
+    Läheltä vettäsi.
+
+Koetin häntä oikaista: »Sua lähde kaunis katselen», mutta ukko sanoi
+varmasti: Niinpä niin, sua lähe kaunis kahtelen.
+
+Runebergista on tullut puhdas savolainen Saarijärvellä.
+
+Jyväskyliin kaupunki, mihin sitten saavuin, ihastutti minua
+ihanilla puistoillaan. Puut olivat pieniä viimeksi käydessäni
+siellä. Nykyään ne ovat jo paisuneet tuuheiksi ja tekevät kaupungin
+kokonaan toisen näköiseksi, täysikasvuiseksi, aivan kun poikakin
+polvihousut muutettuaan pitkiksi saa aikamiehen muodon. Jyväskylän
+kaupungista etelään päin on meillä automobiilitie, joka on maamme
+kauneimpia. Tie on leveä, mutta hyvin mäkinen. Kevyt Everit ponnalti
+vaivatta mäille; ne eivät tuntuneet haittaavan ollenkaan kulkua.
+Ympäristöt ovat erittäin kauniit. Ihanat metsät reunustavat tietä.
+Näköaloja avautuu joka mäeltä. Muuramen kylän luota on Päijänteelle
+suurenmoinen näköala. Jämsän kirkonkylässä näkee jälleen korkean
+kulttuurin tyyssijan. Kauniita maalaistaloja, tai herraskartanoita,
+miten tahtoo niitä nimittää, ovat joen rannat täynnä. Uudenaikainen
+viehättävä matkustajakoti sijaitsee sillan korvassa. Kodissa on oma
+automobiilikin. Sitten seuraa luonnonkaunis Kuhmoinen, Vääksyn kanava
+ja Vesijärven rantaa kulkeva kaunis tie. En tunne Länsi-Suomessa
+mitään seutua, joka vetäisi vertoja nähtävyyksien lukuisuudessa sille
+tielle, joka kulkee Lahdesta Jyväskylään ja sieltä — vanhaa maantietä
+pitkin — Saarijärvelle ja Viitasaarelle. Tämä taipale on suositeltava
+muukalaisillekin.
+
+Näissä hajanaisissa vaikutelmissa, jotka ovat kootut
+automobiilimatkalta, on punainen lanka, ja sen muodostavat ilahuttavat
+havainnot siitä, miten kehitys maassamme nykyään rientää nopein askelin
+eteenpäin. Melkein jokaisessa levähdyspaikassa näin jotain sellaista,
+jota en ollut odottanut näkeväni. Jokaisessa ruokapaikassa sain hyvää
+ruokaa, jokainen vuode oli moitteeton, joka majatalo siisti. Näin
+huoneissa uudenaikaisia sisustuksia, näin kirjastoja, jotka sisälsivät
+kaiken uuden saatavissa olevan suomalaisen kirjallisuuden. Sain sen
+käsityksen, ettei kulttuurimme millään tavalla ole kehityksessään
+pysähtynyt, vaan päinvastoin, kaikesta huolimatta, kulkee reippain
+askelin eteenpäin.
+
+Minua elähytti hurmaava hyvä tuuli saapuessani kotiini Helsinkiin.
+
+
+
+
+Tukkilaisten ja noitien parissa.
+
+
+Suomi jakautuu matkailuun nähden kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen.
+Näiden kahden osan raja kulkee vinosti yli maan Kyminjoen suusta
+Kokkolaan. Viivan länsipuolella asuu harvapuheinen ja hiljainen
+kansa, itäpuolella suulas. Viivan länsipuolella eivät asukkaat naura,
+hymyilevät ainoastaan, itäpuolella remahtavat naurunpuuskat, milloin
+asianhaarat vaan niin vaativat. Kun matkustaa viivan länsipuolella, on
+pakotettu tyytymään yksistään luonnon kauneuteen ja nähtävyyksiin —
+itäpuolella voi sen lisäksi tavata ihmisiä, jotka antauvat vilkkaaseen,
+pirteään sananvaihtoon. Mitä idemmäksi tullaan, sitä vilkkaammaksi
+käyvät asukkaat. Jokaisella viidenkymmenen korvissa olevalla mummolla
+liikkuu kieli herkästi kuin oravanpyörä ja sanarikkaus on ylitsevuotava
+kuin Kalevalassa. Hän on kiertävä »novelli» taikka »romaani», riippuen
+siitä, miten pitkän ajan voit hänen seurassaan viettää. Jokunen
+kehoittava sana, joku ystävällinen katse, ja hän uskoo sinulle koko
+pitkän elämänsä tarinan, olkoonpa että hän näkee sinut ensi kerran,
+tapaatte toisenne maantiellä ja sattumalta joudutte puheisiin.
+Iloisemmissa kohdissa kirkastuvat hänen kasvonsa ja surullisemmissa
+vierähtää kyynel kyyneleeltä pitkin hänen ryppyisiä poskiaan.
+Matkalukemista ei heidän parissaan kaipaa. Heidän omat romaaninsa ovat
+liikuttavan helliä ja kieli täyteläistä ja värikästä.
+
+Varsinaisessa Karjalassa eivät miehet ole parempia puoliskojaan
+huonommat. Suistamossa tapasin miehen, lukuisan lapsijoukon isän, joka
+suuressa seurassa itki kuumia kyyneleitä sen vuoksi, ettei osannut
+lukea kirjaa, vaikka kaikki hänen lapsensa taisivat sen konstin.
+Lopuksi huudahti hän:
+
+— Numeroista tunnen ainoastaan seitikon! — Ja sitten hän ulvoi ääneensä.
+
+Kysymykseeni, missä ja milloin hän oli tutustunut juuri tähän niin
+hyvin pyhään kuin myös valehtelijani ahkerasti viljelemään numeroon,
+vastasi mies:
+
+— Se muistuttaa niin kerjäläis-sauvaa! — Ja sitten tyrski hän taaskin
+ajatellessaan lähestyviä vanhuuden vaivoja.
+
+Hauskaa on matkustella tämän vilkkaan kansan keskuudessa. Heillä
+on tunteita ja ajatuksia ja taito ilmaista ne sanoilla. Nämä
+ominaisuudethan ovat oikean ihmisen tunnusmerkkinä, erottaen hänet
+sieluttomista »huokailevista» eläimistä ja ikävistä kaksijalkaisista
+»nuutiaisista».
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä olkoon esipuheena seuraavaan kuvaukseen eräästä matkasta, jonka
+Matkailijayhdistyksen puheenjohtaja ja allekirjoittanut tekivät eräänä
+helteisenä, polttavan kuumana kesäpäivänä höyrylaiva Salo I:llä, ent.
+räätäli Haapalaisen esikoisella Oulunjärven rauhattomilla laineilla.
+— Olen usein viime aikoina maininnut räätäli Haapalaisen ja hänen
+laivansa Salo I:n ja Salo II:n. En voi olla hurraamatta hänelle ja
+niille, sillä meillähän on hyvin harvinaista, että miehestä, joka on
+elämäntyökseen ottanut silitysraudan ja neulan heiluttamisen, paisuu
+ensimmäinen laivanvarustaja ja merikarhu Kajaanin ja Vaalan välisellä
+suurella merellä. Herra M.H. Haapalainen muutti viime joulukuussa
+autuaammille purjehdusvesille. Tuonen viikate niitti tämän tarmokkaan
+ja taitavan miehen ennen aikaansa. — Meidän oli määrä mennä laivalla
+Mieslahden laituriin, josta pitkä anabasis monine parasangeineen, s.o.
+110 km, oli meillä määräpaikkaamme Suomussalmelle. Mieslahti on lähellä
+Kiehimänjoen suuta, siinä missä Hyrynsalmen reitti laskee Oulunjärveen.
+Matkustamalla Mieslahteen laivassa välttää 30 km:n pituisen mäkisen
+taipaleen maitse Kajaanista Mieslahteen.
+
+Nousimme laivaan ja kiipesimme heti Salo I:n yläkannelle.
+Aurinko hellitti ja uuvutti. Puheenjohtaja, joka on todellinen
+auringonpalvelija, heittäytyi heti pitkäkseen yläkannelle, nojasi
+väsyneen päänsä pelastusrinkeliin ja antoi auringon kirjailla poskensa
+intiaani-punaisiksi. Minä en sietänyt Kajaanin aurinkoa, vaan
+painuin kannen alle, jossa toivoin voivani lyhennellä matkan hetkiä
+alkuasukkaiden kanssa juttuamalla, sillä tiesinhän, että seudun väestö
+oli kielevää lajia, tänne vaeltaneita savolaisia ja karjalaisia.
+
+Etukannella oli ryhmitys jo tapahtunut. Puheltiin ja naurettiin täysin
+kurkuin. Kannen alla olivat myöskin jo kaikki täydessä puhetouhussa.
+Kivesjärven puolelta pistihen vene esille ja pysähdytti laivamme.
+Venettä sousi tyttö, jota heti kanssamatkustavat nuorukaisemme
+koettivat kietoa hauskoilla kysymyksillä, joihin tyttö singahutti
+vastauksensa kevyesti ja iloisesti. Hänen lähdettyään jatkettiin
+keskustelua taasen ryhmissä.
+
+Pistäydyin peräsalonkiin. Täällä olin minä kotonani. Tapasin ihmisiä,
+jotka taisivat ja tahtoivat käyttää kieltään myöskin puheluun eikä
+ainoastaan ruoan maisteluun. Ne olivat kaikki syntyneet ja kasvaneet
+viivan itäpuolella, suonissa virtaili savolainen veri. Muutamissa
+minuuteissa olimme kaikki täydessä keskustelussa. Vähitellen puheen
+vieriessä kävi selville, mitä kaikki olimme miehiämme, ilman että
+sukunimiämme ollenkaan mainittiin. Aivan kuin Euroopan kulttuurimaissa.
+
+Sain selville, että matkatoverini olivat Kajaanista. He matkustivat
+eräälle Kiehimänjoen varrella olevalle maatilalle, jonka omisti
+toinen herrasmiehistä. Aito eurooppalaisen avomielisesti kertoi hän
+nuoruudessaan aloittaneensa tukkipoikana tällä seudulla. Hän oli
+kunnostautunut ja Jumala oli avustanut — jo vanhastaan on Hän aina
+huomenesta huolehtivien tukkilaisten puolella, — nyt jo uitatti hän
+tukkinsa muilla. Hän omisti nyt tovereineen suuren puutavaraliikkeen
+Kajaanissa ja voi pulskasti, josta myöskin hänen mukana oleva
+rouvansa oli todistuskappaleena. Ent. tukkilaiset olivat vahvasti
+perillä uudenaikaisesta suomalaisesta kirjallisuudesta ja heidän
+naisensa puhelivat kaikista asioista taivaan ja maan välillä. Heissä
+tapasi tuota hilpeätä »heiterkeitiä», jota joskus tapaa Germanian
+iloisimmissa naisissa. Eräs ummikkoruotsalainen, nuori neiti, joka
+vietti kesäänsä tämän perheen luona, näytti aluksi koettavan säteillä
+aito helsinkiläistä sovinnaista kylmyyttä, mutta ei aikaakaan, tarttui
+häneenkin toisten naisten peittelemätön elämänilo, ja niin olimme
+kaikki eurooppalaisia. Aurinkoista oli ulkona ja aurinkoista oli
+seurustelumme peräsalongissa. Olin, niinkuin Aisopos, etsinyt ihmisiä
+ja löytänyt ne helposti ilman lyhtyä.
+
+Paraillaan ilakoidessamme pisti puheenjohtaja päivänpaahtamat kasvonsa
+avonaisesta ikkunasta sisään.
+
+— Kuuleppas veli hyvä, olen saapastellut etukannella ja löytänyt
+siellä pelkkiä ihmisiä, joilla on ajatuksia aivokopassa ja puhe kielen
+kärjessä.
+
+— Aivan samaan tulokseen olen minäkin tullut ja saman ajatuksen
+lausunut vaikkakin vähemmän havainnollisesti, oli vastaukseni.
+
+Ja sitten saimme eteviin suunsoittajan lisää seuraamme.
+
+Saavuimme nyt Kiehimänjoelle ja liehuvin nenäliinoin erosimme uusista
+ystävistämme.
+
+Nyt oli puheenjohtajan vuoro esitellä löytönsä etukannella. Rivit
+olivat harvenneet joka laiturissa, mutta rippeet keräytyivät
+puheenjohtajan ja minun ympärilleni.
+
+Oli siinä kirjava joukko ihmisiä. Eräs isäntä, yksi rakennusmestari,
+mutta muut pelkästään tukkilaisia läheltä ja kaukaa, kaukaisimmat
+aina Jaakkimasta ja Kytäjän kartanosta Hyvinkään tienoilta. Ja sitten
+aloitettiin pohtimiset. Ensin sukelluimme filologiaan ja suomenkielen
+murteista kuorittiin sen rasvaisimmat palat yhdellä vetäisyllä. Mutta
+sitten käytiin käsiksi päivän kysymyksiin. Päästettiin Olympialaiset
+kisat irti.
+
+En ollut uskoa korviani. Oliko tämä todellakin tukkilaisten puhetta?
+Kuinka kumman tavalla he osasivat pilkulleen selvittää koko kisojen
+kulun. He puhuivat eri juoksijain saavuttamista osa-sekunneista
+pituusjuoksussa, he tiesivät miten kauaksi se ja se oli heittänyt
+moukarinsa, keihäänsä, kuulansa ja kiekkonsa. He olivat niin perillä
+siinä, etten minä ollenkaan uskaltanut syventyä keskusteluun. —
+Työmiestemme kehitys oli jäänyt minulta huomaamatta täällä Helsingissä.
+— Olin tähän saakka kuvitellut tukkilaisia kaiken sen pirullisuuden
+edustajiksi, mikä mahtuu sivistymättömään villiin roikaleeseen. Ja nyt
+pitävät nämä miehet minulle suukopua siitä kunniasta, jota suomalaiset
+ovat niittäneet kansainvälisellä kiistakentällä. Hämmästyneenä
+tiedustelin, mistä he kaiken tämän tietävät.
+
+— Onhan se lehdissä, sain vastaukseksi.
+
+Ennen ne tappelivat ja räyhäsivät muun henkisen työn puutteessa,
+hotasivat kekseillään yhtä usein toistensa ja rauhallisten ihmisten
+kinttuniveliä, kuin vastahakoisia tukkeja, nyt pistetään keksi
+kainaloon ja »Suupohjan Työmies» levitetään vettä valuviin kouriin ja
+sisältö ahmitaan tiedonhaluisin silmin. Kirjalliset harrastukset eivät
+ennen kuuluneet heidän päiväjärjestykseensä, lukuunottamatta kaikkein
+kieroimpia kanaljoita, jotka vanhoilla päivillään heittäytyivät
+hihhuleiksi ja lukivat katkismusta, mutta nykyään näyttää siltä,
+kuin tukkilaisetkaan eivät voisi tulla toimeen ilman jokapäiväistä
+sanomalehteään.
+
+En mene takaamaan, että kaikki nykyiset tukkilaiset olisivat saman
+hengen lapsia, mutta sellaisia olivat ne, jotka puheenjohtaja oli
+löytänyt ja koonnut yhteen Salo I:n etukannella.
+
+Kun olimme nousseet maihin Mieslahdessa, sanoi puheenjohtaja:
+
+— En ole vielä esittänyt sinulle mieltäkiinnittävintä tuttavuuttani
+kannelta. Se on vanha akka, mutta niin terhakka, vilkas ja huvittava,
+että hän suorastaan minut hurmasi. Et usko miten ihmeellisen kauniisti
+hän osaa puhua uskonnon asioista ja jumalisen vaelluksen eduista,
+hän tuntee sitäpaitsi koko seudun, kaikki ihmiset lähitienoilla ja
+tiesi kertoa hauskoja juttuja kihlakunnan vähitellen tapahtuvasta
+heräämisestä toimettomasta unestaan. Lapasin hänelle paikan toisissa
+kärryissämme. Ei kai sinulla liene mitään sitä vastaan?
+
+— Eipä suinkaan. Kumpi meistä uhrautuu?
+
+— Minusta se ei ole mikään uhraus. Mummo on aika, mieltäkiinnittävä.
+Hän seuraa meitä ainoastaan 4 km.
+
+Emme nähneet muijaa majatalossa. Me lähdimme liikkeelle siinä uskossa,
+että mummo oli tavannut jonkun kolmannen laupiaan samarialaisen,
+joka oli ottanut hänet joukkoonsa. Lihavampana ja täyteläisempänä
+pyydettiin minut nousemaan ihka uusiin turunkieseihin, jotka lemusivat
+juhtinahalle pahemmin kuin komppania sotamiehiä, ja joiden eteen oli
+valjastettu talon ori; puheenjohtajalla oli vaatimattomampi ajopeli,
+jota veti ruuna. — Maalla arvostellaan ihmistä enemmän painon kuin
+arvon mukaan. — Mutta »hast du mir gesehen», puolen kilometrin päässä
+majatalosta näin muijan, tuon erittäin ihmeellisen, tallustavan
+maantiellä edessämme, sukankudin kädessä. Aioin tarjota hänelle
+paikan vierelläni, päästäkseni osalliseksi hänen elämänviisaudestaan,
+hiljensin hevosen vauhtia ja maanittelin kyytimiestä ottamaan muijan
+mukaan. Avasin jo rasvaisen jalkapeitteen, kun kyytimies hotaisi
+piiskalla orittaan; ori hypähti ja nykäisi kärryjä niin, että
+pääkoppani oli pyörähtää hiekkaiselle tantereelle.
+
+— Mikä taivaan tasakäpälä teitä riivaa? sähähdin minä.
+
+— Ennen kyyditsen itse pirua kuin tuota.
+
+— Mummoako? Hänhän on jumalisin vanha täti, joka vetää sieraimiinsa
+suon tuoksua Kajaanin pohjoispuolella.
+
+— Kyllä kai, hän on koko kihlakunnan pahin noita-akka.
+
+— Erehdytte varmaan henkilöstä.
+
+— En suinkaan! Odottakaa vähän, niin kerron, kunhan oriin saan
+asettumaan.
+
+Sillä aikaa kun hän tyynnytti hullaantunutta hevostaan, vilkaisin
+taakseni ja näin miten mummoa kiskottiin kärryihin professorin viereen.
+Olin huomaavinani, että puhelu jo oli täydessä vauhdissa.
+
+— Nyt minä kerron minkälainen hän on, jatkoi ajomies.
+
+— Hän on naimisissa ja hänellä on paljon lapsia, joista ei yksikään ole
+papan.
+
+— Kuinka te sen tiedätte?
+
+— Kaikkihan sen tietävät.
+
+— Vai niin! Tieteen viime sanan mukaan ei sitä tiedä kuin Jumala.
+Minkälaisia lapset sitten ovat?
+
+‒ Vanhin tyttö on siivo ja siveä ja elättää itsensä jossakin
+rantakaupungissa ompelemisella. Toiset tytöt ovat mummon tapaiset.
+
+— Ovatko ne elossa?
+
+— Ovat. Kumma kyllä, ovat ne itseään parempien kanssa naimisissa,
+työnjohtajien ja »pomojen».
+
+‒ Kun loppu on hyvä, on kaikki hyvä. Älkää vihoitelko mummo-raukalle.
+Maailman kuuluisimmat miehet ovat tallanneet juuri mummon ja hänen
+turhamaisten tyttäriensä jälkiä, mutta siitä huolimatta on heitä
+kunnioitettu ja ylistetty kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tiedättehän
+miten sanassa sanotaan, että naisen kanssa on mentävä tuomiolle, kuin
+silmäteränsä kanssa; ettei pidä tuomita lähimmäistään, että se, joka on
+viaton, viskatkoon ensimmäisen kiven.
+
+— Niin mutta kristillinen laki on toinen; se tuomitsee sellaisesta
+naista kovemmin kuin miestä.
+
+‒ Aivan oikein. On onnen potkaus syntyä tähän maailmaan miehenä eikä
+naisena. Millä se mummo itseään elättää?
+
+‒ Hän on hieroja.
+
+— Se ei ole mikään epärehellinen ammatti. Tunnen monta hierojaa, joita
+mielelläni kyyditsisin.
+
+‒ Niin, niin, mutta tämä lukee samalla loitsuja.
+
+‒ Mutta jospa hän vain rukoilee. On ihmisiä, jotka vain rukoilevat
+eivätkä ollenkaan hiero, ja se on minusta vaarallisempaa potilaille
+kuin hieromiseen yhdistetty taikominen.
+
+— Mutta hän ottaa noitakonsteistaan maksun ja se on laissa kielletty.
+
+— Ei, hän ottaa maksun hieromisesta, loihdut tulevat kaupanpäällisiksi.
+Aivan kuin autuas Lönnrot ennen aikaan Kajaanin apteekissa. Hän otti
+maksun reseptistä, mutta jos joku potilas tahtoi loihtuja lisäksi,
+väitti hän lukeneensa ne jo kaikille apteekin yrteille. Ehkä Lönnrot
+oli parannellut mummon isää tai hänen osatonta miestään ja heihin
+istutellut uskon loihtujen terveeksitekevään voimaan.
+
+— Te puolustatte mummoa!
+
+— Minä puolustelen kaikkia ihmisiä, jotka ovat niin ahkeria, että
+kutovat sukkaa maantietä tallatessaan. Mutta hän, joka ajaa ruunalla
+perässämme, puolustaa häntä vielä enemmän.
+
+— Kuka hän on?
+
+‒ Sovelletun fysiikan professori.
+
+— Vai niin?
+
+— Hänessä myöskin on vähän velhoa. Hän koettaa päästä luonnon
+noitakeinojen perille. Hän väittää mummon olevan jumalisimman naisen,
+mitä hän pitkään aikaan on tavannut.
+
+— Niin, kyllähän se mummo on jumalinen, kun niikseen sopii, mutta
+myöskin kaikkea muuta.
+
+— Sehän on naisen osa tässä maailmassa. Hänen täytyy aina koettaa
+sovittautua erilaisiin oloihin. Todellinen nainen on sellainen. —
+Kaiken lopuksi ei ehkä mummo ole pahempi meitä kahta köyhää syntistä
+näissä turunkieseissä.
+
+Ajomies vaikeni kuullessaan tämän »argumentum ad hominem».
+
+Professoria ja noita-mummoa ei ollut näkynyt pitkään aikaan. He olivat
+auttamattomasti jääneet jälkeen, syventyneet kun olivat fysiikan ja
+metafysiikan syvimpiin ongelmoihin.
+
+— Ajatelkaapas jos noita-akka ja professori olisivatkin lentäneet
+sukkapuikoilla ohitsemme ilmassa, uskalsin edellyttää, saadakseni taas
+puhelua käyntiin. Noidistahan kerrotaan sellaista.
+
+Ei vastausta.
+
+Pilvenkorkuisen mäen kukkulalla, jonne Vuokatti ja Naapurivaarakin
+siinsivät, ohuimman vaaleansinisen harson peittäminä, päätimme
+odotella tuota tieteilevää paria. Totisesti pitkän ajan perästä näimme
+ruunan hiljaa hölkkäsevän ja professorin ja mummon mitä vilkkaimmassa
+sananvaihdossa. Mutta kun mummo huomasi meidät, kiipesi hän ketterästi
+alas rattailta ja katosi kuin savu kuusikkoon tien poskessa.
+
+— Sepä erinomainen mummo! Voisi suorastaan sanoa häntä intelligentiksi,
+sanoi professori minulle.
+
+— Tiedätkö mitä kyytimieheni sanoo hänestä?
+
+— En, mitäs sitten?
+
+— Hän väittää mummon olevan kihlakunnan pahimman noidan.
+
+— Hän kantaa väärää todistusta lähimmäisestään.
+
+Kerroin mummon tarinan.
+
+— Ajatteles mikä onni mummolle, että hän elää 19:nnellä vuosisadalla,
+eikä 16:nnella, sillä silloin olisi hän jo aikoja poltettu Kajaanin
+torilla ja uskovainen ajomieheni olisi ollut ensimmäisenä miehenä
+sytyttämässä roihua, tuumailin minä.
+
+— Niin — ja onni myöskin minulle, jolta siinä tapauksessa olisi hauska
+hetki mennyt hukkaan, sanoi professori.
+
+— Niin, eläin ihmisessä näyttäytyy useammin hirveämmässä hahmossaan
+laissa kuin elävässä elämässä.
+
+— Liioittelet, liioittelet. Muista että minäkin olen lainlaatija.
+
+Matkustimme edelleen ja ruuna pysyi paremmin jäljessä, kun oli päässyt
+suuren syntitaakan painamasta noitamummusta.
+
+Miten sentään edistymmekin ja miten ruumiillinen ja henkinen
+ulkomuoto kehittyykin! Olkaamme optimisteja elämässä! Ennen
+loihti koukkuselkä, hirmun näköinen noita-akka rumilla elkeillään
+ja tempuillaan yksinkertaiset ihmiset järjiltään; uudenaikainen
+noita lumoaa kokeneen maailmanmiehen, valtiomiehen ja tiedemiehen
+ylevällä maailmankatsomuksellaan, sukkelalla kielellään ja suurella
+viisaudellaan.
+
+Niin, uudenaikainen noita-akka muistuttaa sekä ulkomuodoltaan
+että viralliselta maailmankatsomukseltaan vanhempaa tyttökoulun
+johtajatarta. Niin huimaavan kiivaasti syöksyy uudenaikainen kehitys
+eteenpäin — noitamuijienkin piireissä.
+
+
+
+
+Suomussalmelle.
+
+
+Joka ei ole tätä matkaa kulkenut, se ei tiedä miltä ääretön erämaa,
+äärettömät metsät näyttävät. Ne vaikuttavat kaameilta, ehkä myöskin
+juhlallisilta, mutta kuitenkin enemmän kaameasti. Maantie Ristijärveltä
+Suomussalmelle, 100 km:n taipale, kulkee läpi yhtenäisen metsän,
+kymmenpeninkulmaisen metsän. Kuusi kuusessa, mänty männyssä seisoo
+synkkänä, mielihauteissaan tiepuolessa. Ei ainoatakaan elävää olentoa
+liiku tietä pitkin. On yksin hevosineen, ajomiehineen ja ajatuksineen.
+
+Tie kulkee yhtä suoraan, sillä eivät mitkään talot, pellot tai niityt
+ole pakottaneet sitä väistymään. Ylös ja alas mäkiä, loppumattomassa
+jonossa. Kun on saavuttanut harjan, näkee seuraavan vaaranlaen kohoavan
+kaukana. Näkee maantien suorana kuin nuora pistäytyvän laaksoon ja
+kohoavan seuraavalle rinteelle. Ja niin ehtimiseen. Nousee ja laskee
+ja jokaiselta harjulta on joutunut yhä korkeammalle, kunnes vihdoinkin
+20 km:n perästä saapuu ainoalle ihmisasunnolle koko tällä välillä,
+kestikievariin.
+
+Jokainen tällä matkalla oleva kestikievari on näköalakukkulalla.
+Pienet pellot talon ympärillä pitävät metsän loitompana, näkee
+peninkulmittain joka taholle. Näkee alapuolellaan loppumattomia metsiä,
+mutta taivaanrannalla kohoaa samanlaisia vaaroja, samanlaiset talot
+korkeimmalla kukkulalla ja samanlaisia pieniä peltoja ympärillä,
+niinkuin tonsuuri munkin päälaella. Kaikki ohuimman vaaleansinisen
+hunnun peitossa. — Oli verraton kesäsää koko matkan, polttava helle,
+tyyntä, itikoita, mäkäröitä ja surisevia paarmoja loppumattomiin,
+niinä päivinä jolloin me, Matkailijayhdistyksen puheenjohtaja ja
+allekirjoittanut, hiljaista hölkkäjuoksua ajoimme tämän jättiläismetsän
+läpi. Matka sujui hitaasti näitä pitkän pitkiä mäkiä kiipeillessä;
+viivyimme tällä taipaleella melkein kaksi vuorokautta.
+
+Ulkonäöltään eivät kestikievarit olleet suinkaan houkuttelevia. Ne
+olivat harmaita, maalaamattomia, ja katolla törröttivät seipäät
+ristissä harjan yläpuolella. Kun ne kuvastuivat keltaista keskiyön
+taivasta vasten, näyttivät ne palavaan rukoukseen vaipuneen syntisen
+sormenpäiltä. Ne huokasivat pilviä kohden: »Herra, auta meitä, me
+hukumme!» Rukouksellahan useimmat tämän metsän asukkaat nykyään
+itsensä jättävätkin. Nämä seudut ovat Suomen surkeimpia nälkämaita.
+Tervanpoltto on loppunut ja maanviljelys on lamassa. Huonoimmin
+varustetusta kestikievarista kuului tuvasta, pienten mustien
+ikkunaruutujen takaa, parin tunnin ajan hiljaista vikisemistä, joka oli
+olevinaan virrenveisuuta. Vikiseminen kuului taukoamatta, laulajattaret
+paukuttivat pitkät virret päästä päähän. Jumalan kirkas aurinko
+houkutteli tosin ulos työhön ja toimeen, mutta asukkaat »toivoivat
+kasvun Herralta». Sehän on kyllä mukava tapa, mutta onko se yhtä
+kannattavaa, siitä en uskalla sanoa omaa mielipidettäni.
+
+Oli kyllä kestikievareita, jotka olivat moitteettoman siistejä ja
+joissa sai syötävää ruokaa. Oravivaara, Toivola ja Tolola olivat esim.
+sellaisia kestikievareita, joissa ei ollut muita syöpäläisiä kuin
+lempeästi laulavia itikoita, iniseviä mäkäröitä ja joissa maito, viili,
+leipä ja letut olivat ensiluokkaisia. Harvoin tapaa sellaista emäntää
+kuin Oravivaarassa, muinoin kestikievarin tytär ja nyt kestikievarin
+vaimo. Hänen sanatulvansa oli, jopa keskiyölläkin, niin valtava kuin
+vesivirta »Seitenoikiassa», joka juoksee vaaran alla.
+
+Kulman kievarissa keskustelimme talonisäntien kanssa laajasti kaikista
+apulannoitusaineista, tuomaskuonasta, kainiitista ja salpietarista;
+heidän koesarkansa suolla olivat niitatut ja niille oli kylvetty näitä
+aineita koetteeksi, mikä paraiten tehoisi seudun maanlaatuun. Siis,
+eteenpäin sitä mennään tässäkin nälkäseudussa, vaikkakin hitaasti.
+Väestö on juuri siirtymässä tervanpoltosta maanviljelykseen. Ja he
+ovat alkaneet oikeasta päästä, kun tahtovat kokeilla, ikäänkuin vähän
+tieteellisesti, mitä suoloja heidän suonsa paraiten suosivat. Maata
+kulkee sekä maanviljelys- että karjanhoitokonsulentit ristiin rastiin,
+sanottiin. Sielun hätää varten on heillä jo vuosisatoja ollut hyviä
+konsulentteja — usko on seudussa vahva — nyt on tullut eläinten ja
+lannoituksen vuoro, ja näillä aloilla ovat ihmiset siellä vielä aivan
+aapisessa. Meillähän on jo Suomessa maanviljelys-katkismus, jossa
+kaikki lannoitusaineet ja niiden vaikutus kauniisti runonmuodossa
+kuvataan. Kunhan ihmiset ovat oppineet tämän katkismuksen ulkoa,
+väistyy varmasti maallinen hätä noilta synkän kauniilta seuduilta.
+
+Kolmannen matkapäivän aamuna oli yksi kievariväli jäljellä
+Suomussalmelle tai oikeastaan Ämmän tehtaan raunioille, jotka ovat
+Ämmäkosken reunalla lähellä Kiantajärveä.
+
+Istuimme kumpikin kieseissämme, paitahihasillamme, hattu kädessä
+aivan ihmeellisen kuumuuden tähden, ja paarmat kiertelivät vimmatusti
+kosteita pääkallojamme. Kaikki hikoili, kangas hikoili, suo myöskin,
+kiesit tuoksuivat vahvasti, hevonen ja setolkka levittivät hyvää hajua,
+sanalla sanottuna, kaikki tuoksui kuumalle kesälle. Torkkuessamme tässä
+suloisessa lämpimässä huomasimme pyöräilijän, joka kiiti vastaamme
+maantiellä, pitkien honkien lomitse. Se oli kirjailija Ilmari Kianto.
+
+Hän oli puettu väri-iloiseen pukuun, vaaleihin liiveihin,
+ylioppilaslakkiin, puolihousuihin, ja rintataskusta liehui
+helakanpunainen nenäliina lempeässä lounaisessa tuulessa.
+
+Heikompina hetkinään Ilmari Kianto sanoo itseään tolstoilaiseksi, mutta
+sitä minä en koskaan ole oikein uskonut. Tolstoilainen ei keikaile
+vaaleissa, koreissa pukimissa. Tuo kerettiläisenä nukkunut suuri Leo
+keikaili maailmankuulussa ryssänpaidassaan, hänen oikea opetuslapsensa
+meillä, Arvid Järnefelt, pitkävartisissa rasvanahkasaappaissaan, kun
+taaskin Ilmari Kianto keikailee aito-eurooppalaisella tavalla. Sehän
+on aasialainen tapa, jota suuri Leo ja hänen opetuslapsensa Arvid
+Järnefelt saarnaavat, että kun saat puustin vasemmalle poskelle,
+niin käännä lyöjälle oikea, ja sano suuret kiitokset molemmista.
+Sitä tapaa ei Kianto koskaan ole seurannut. Kun hän on saanut
+puustin vasemmalle pallon puoliskolle, on hän heti paukauttanut
+kolminkertaisen vastustajansa poskille. Sen tietää tarkasti Kanninen
+ja maan piispat, seudun papisto ja nyt myöskin metsänhoitajat. Minä
+sanon sitä eurooppalaiseksi tavaksi, tahtomatta tässä tilaisuudessa
+tarkemmin arvostella näiden eri otteiden luvallisuutta ja tehokkuutta
+miesten otteluissa. Mutta Kianto on isän puolelta suomalainen Sursilli
+ja äidin puolelta aito germaani; ainoastaan hänen mielenlaatunsa on
+supisuomalainen. Minkäs hän siis mahtaa ilmeisesti eurooppalaiselle
+syntyperäinen. Kasteensa kautta on Kianto sitäpaitsi luterilainen ja
+on perinyt ravakan Lutherin kyvyn nähdä pikku piruja, niissä muut
+ihmiset ainoastaan näkevät varsin rauhallisia ihmisiä. Jos hän on
+jonkun opetuslapsi, on se mieluummin germaani Strindbergin kuin Leo
+aasialaisen.
+
+Tästä lähtien olimme Kiannon vieraita. Meidät vietiin veneellä
+yli Kiannon erämaan järven pappilan kalastusmökille, joka oli
+Niettusaarella, noin 6 km pappilasta. Valtavimmin vaikutti minuun
+ympäristön autius. Näimme etäämpänä kirkon, pappilan korkealla mäellä,
+näimme erään talon, mutta muuten pelkkiä synkkiä metsiä. Kiantajärvi
+on 60 km:n pituinen ja leveyttä sillä on hyvästi 10 km. Ranta, josta
+työnnyimme vesille, oli Ämmän tehtaan entinen lastauspaikka, joka 40
+vuotta sitten oli täydessä loistossaan, mutta nykyään raunioina, ja
+jonka komea isännöitsijän, asunto myöskin oli autio ja tyhjä, mutta
+kuitenkin seisoi komeana ja juhlallisena puiston ympäröimänä kohisevan
+kosken partaalla. Entisen masuunin korkeat rauniot eivät suinkaan
+lievittäneet seudun jylhyyttä.
+
+Olimme nyt 140 km päässä lähimmältä rautatieasemalta, 110 km lähimmästä
+laivalaiturista. Harvinainen hauskuus on nykyaikana joutua semmoiselle
+paikalle. Tuntui niinkuin olisi puoli vuosisataa vierähtänyt taaksepäin
+ajassa, ja ikäänkuin elon suoni olisi tykkinyt hitaammin täällä,
+ja aikaa ei laskettaisi tunneissa ja minuuteissa, vaan päivissä ja
+viikoissa. Kiannan järvi lepäsi peilikirkkaana auringon paahteessa, kun
+sousimme Niettusaareen, joka on salmessa, kahden selän välissä, joista
+sisimmäinen näytti olevan täydellinen erämaanjärvi, ja se, jonka yli me
+liu’uimme, näytti melkein samanlaiselta.
+
+Niettusaari on ikimuistoisista ajoista ollut kaikenkansaisten
+kalastajien tyyssija. Nimi voi olla joko lappalaista tai mahdollisesti
+venäläistä perua. Matalalla, ikihonkien varjostamalla saarella on
+lukemattomia sylen pituisia kuoppia, kaivettuina kuohkeaan soraan.
+Näiden luullaan olevan hautoja, mutta mieluummin uskoisin niiden olevan
+entisten havumajojen aluksia, joissa kalastajat ovat nukkuneet yönsä
+ja pitäneet sadetta. Nykyään on saaressa kaksi kelpo tupaa, vanhempi
+rovasti Calamniuksen, kirjailija Kiannon isän, rakennuttama, ja toinen
+Kiannon itsensä, joka ahkerasti on kirjoitellut tällä yksinäisellä
+saarella.
+
+Kianto oli kohtelias isäntä; meille tarjottiin kalaherkkuja
+kaikenlaisia, paistettuja muikkuja, forellia, ahvenia, ja palvelija
+— aivan Venäjän rajalla olevan Vuokin kylän alkuasukas — teki työtä
+innokkaasti hellan ääressä, niin että herneenkokoiset hikikarpalot
+kihosivat hänen pulskalle nenälleen — hänen tapansa hikoilla tässä
+sietämättömässä helteessä. Seudun porot hikoilivat kielellään.
+
+Onpa melkein uskomatonta, että Suomussalmella voi talvella päivät
+päästään olla 40 asteen pakkanen. Meidän siellä ollessamme oli se
+»Tulimaata» sanan jyrkimmässä merkityksessä. Kiantajärvi jäätyy jo
+aikaisin syksyllä, ja talvella on jään paksuus sellainen, että juna
+voisi sitä myöten kulkea, mutta nyt oli järven tumma, ruskea vesi
+lopuilleen + 30 astetta. En milloinkaan ennen ole uinut niin pehmeässä
+vedessä. Rämeet ja korvet olivat pusertaneet itsestään hienoimmat
+liköörinsä ja juoksuttaneet ne järveen. Vesi oli ruskean Curaçaon
+näköistä ja se maistui ihossa samalta kuin lasi imelää heikkoa
+teetä suussa. Yhdistyksen kapokkiliivejä koeteltiin tässä ruskeassa
+teevedessä, ja laiha fysiikan professori sekä samanlainen kirjailija
+kelluivat kuin hehkulamput, — uudenaikainen vertaus sovelletusta
+fysiikasta — veden päällä kilpaa allekirjoittaneen kanssa, joka aina on
+puettuna luonnolliseen kapokkiin.
+
+Me nautimme saaressa lämpöisestä, kauniista kesästä ja vapaasta
+intiaani-elämästä vuorokauden umpeensa.
+
+Selailin läpi saaren muistikirjan. Siellä oli romanttisen
+isänmaanrakkauden hehkuvia mielenpurkauksia, joka tunne on vallannut
+järjestään kaikki Calamniuksen pappilan pojat heidän nuorukaisiällään.
+— Vanhan rovastin ja ruustinnan kaikki lapset ovat hyviä kynän
+käyttäjiä. — Ja isänmaallisten ylistysrunojen joukossa oli muutamia
+kainoja lemmenpurkauksia. Lämmin kesäpäivä autiolla saarella tekee
+pakostakin nuoren ihmislapsen eroottiseksi. — Aivan varmaan ovat
+autiot metsäiset saaret Pan-jumalan tyyssijat. — Eipä siis ihmettä,
+joskin Niettusaaren päiväkirja tulvehtii rakkautta, noita voimakkaan
+fyysillisen rakkauden sublimeerattuja ilmestysmuotoja, rakkautta
+omaan kansaan, isänmaahan, Jumalaan, pohjolaan, kotiseutuun j.n.e. Se
+oli runebergilaisen maailmankatsomuksen symfonia, hänen rakkautensa
+luontoon, isänmaahan, Suomen kansaan ja pohjolan valoisiin kesäöihin.
+Suomussalmella pesii joutsen; täällä, jos missään laulaa se miten
+»halki öiden aurinko valaisee maailman».
+
+Niettusaari on siis jo vuosikymmeniä ollut korkeamman henkisen
+kulttuurin etuvartiasto pohjolan synkissä metsissä ja sen autioilla
+järvillä. Ja sen ahkerin ja taitavin runoniekka tässä päiväkirjassa on
+Ilmari Kianto ollut.
+
+Mutta Ilmari Kiannon katse on laajentunut yli noiden ylistyslaulujen;
+siihen on vaikuttanut hänen perinpohjainen tutustumisensa venäläisen
+kaunokirjallisuuden tuotteisiin, joita hän on tutkinut alkukielellä.
+Hän on Tolstoin, Turgenjevin, Dostojevskin ajatusten ja tunteiden
+tuntija ja »Oblomovin» on hän suomentanut. Hän on siis pelastunut siitä
+kohtalosta, joka on joutunut meidän parhaimpien runoilijaimme osaksi,
+nimittäin virrenteosta. Eipä siltä että tämä kirjallisuuden haara olisi
+hänen äänellensä aivan outo — hän on jo nyt julkaissut psalttarin —
+vaan ero on se, että piispamme, jotka parhaansa mukaan ovat vaalineet
+vanhoja virsirunoilijoitamme ja siunauksellaan pyhittäneet heidän
+teoksensa, ovat tahtoneet teljetä Ilmari Kiannon vankilamuurien
+taakse, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota. Ainoastaan Niettusaaren
+päiväkirjan tapainen lyyrillisyys löytää armon mahtavien hengenmiehien
+silmissä.
+
+Ilmari Kianto on rakentanut pulskan huvilan Niettusaarta lähellä
+olevalle mantereelle. Hänen läheisin naapurinsa asuu ylen kaukana.
+Tämän rakentamisensa kautta on hänestä tullut metsäherra, mutta hänen
+mielipiteensä viisaasta metsän hoidosta ei kelvannut professorille.
+Hiljainen salama singahti näiden kahden välillä yllämainitun kysymyksen
+johdosta. Nämä erilaiset mielipiteet syntyivät siitä, että professori
+tekee metsäkauppoja, kirjailija vain asustelee metsässä. Itikoilla
+ja mäkärillä oli tässä myöskin syynsä; ne provoseeraavat mielellään
+ristiriitoja.
+
+Sitten purjehdimme myötätuulessa pappilaan.
+
+Pappila on Suomussalmen seutujen henkinen keskus, aivan niin kuin
+pappilat ennen olivat yleensä koko maassa. Tunsimme itsemme taaskin
+siirtyneiksi 50 vuotta taaksepäin, ajassa. Ja rovasti oli valkoinen
+kuin pulmunen, hän oli lempeä, niinkuin vanha viisas, jolta elämä
+ei enää vaadi taistelua. Hän on 80 vuoden korvissa, mutta ui vielä
+lämpimänä aikana joka päivä kilpaa virkeän apulaisensa kanssa,
+20 minuuttia kerrallaan, samassa pehmeässä vedessä, jossa mekin
+Niettusaaren rannalla. Ruustinnakin on yli 70 vuoden, kookas ja
+voimakas ja liikkuu paljasjaloin koko pitkän kesäisen päivän.
+Kuningas Orren aikuinen perheenemännän tyyppi! Vanhukset katselivat
+anteeksiantavin silmin nuorinta poikaansa Ilmaria, huimapäätä
+reistailijaa, joka ei viihtynyt kanakopissa, vaan tahtoi eksyttävän
+metsän vaarallisille poluille. »Alte Geschichte», joka aina
+uusiutukoon, sillä niin on kehityksen suuri Jumala säätänyt, jotta
+maailma edistyisi. »Pojasta polvi muuttuu», on suomalainen sananlasku.
+
+
+
+
+Hyrynsalmen reittiä laskemassa.
+
+
+Kiannan järvi on pitkä ja kaita, mutta etelässä se leviää pitkin
+harjannetta, joka padon tavoin rajoittaa vesien vapaan kulun.
+Vuosituhansien kuluessa on vesi kumminkin vähitellen uomansa uurtanut
+tämän padon läpi, eikä ainoastaan yhdestä kohti, vaan yhtaikaa kolmesta
+eri paikasta. Väylistä on kaksi runsasvetistä, mutta kolmas sitävastoin
+ehtyy sydänkesällä. Virranuomat sijaitsevat aivan toistensa lähellä;
+läntisintä lasketaan venheillä, keskisin kuohahtaa Ämmä-nimiseksi
+koskeksi jo heti alkaessaan — jota kumminkaan ei saa sekoittaa Kajaanin
+lähellä olevan kaimansa kanssa — ja itäisin on kapein ja vähäisin.
+Parisen kilometriä erillään kierreltyään yhtyvät vedet jälleen
+koskiseksi joeksi.
+
+Koskiuomien väliin muodostuu kaksi kaunista saarta, joista
+idänpuoleisella sijaitsevat Ämmän tehtaan rauniot kuohuvan kosken
+partaalla.
+
+On mielestäni mitä romanttisin tuuma sijoittaa erämaahan, 300 km:n
+päähän silloisesta lähimmästä liikekaupungista, nim. Oulusta,
+rautatehdas. Mutta sen tekivät ne teollisuudenharjoittajat, jotka
+viime vuosisadan keskipalkoilla rakensivat tehtaan Ämmäkosken
+partaalle Suomussalmelle. Tuntuu melkein teollisuusilveilyltä, kun
+ajattelee, että malmisora ja takkirauta oli rahdattava porojen
+avulla. Olisihan tuo ollut melkein kuin karnevaalihullutusta, ellei
+poroparkaa tuossa leikissä olisi niin perin pahoin pidelty. Eikä liene
+liike varsin hullusti alussa kannattanutkaan, koskapahan kerrotaan
+ulkolaisten isännöitsijäin antaneen samppanjakorkkien paukkua asuntonsa
+korkeissa saleissa, ja että upeita naisia keleissä puvuissa oli ollut
+virittelemässä sen ajan ihastuttavimpia ilveviisuja samoissa saleissa.
+
+Mutta loistoa ei kestänyt kauan. Poro ei kilpailussa voi pitää puoliaan
+rautatiejunien kanssa, kun on kyseessä raskaiden metallien kuljetus,
+eikä tervavene vedä vertoja höyrylaivalle. Ämmän tehtaan tuotteet
+tulivat liian kalliiksi sellaisten tehtaiden tuotteisiin nähden, joilla
+rautatiet ja höyrylaivat olivat käytettävinään.
+
+Tehdas on nykyään raunioina. Sen monet rakennukset ovat paikoiltaan
+poistetut, siirretyt sinne tänne, uudelleen muihin paikkoihin
+rakennetut toisia tarkoituksia varten; korkea masuunirakennus on
+revitty ja sen tiilikivet käytetty tavallisten talonpoikais- tahi
+herrastalojen uuneihin Suomussalmen harvaanasutussa pitäjässä.
+Suurteollisuuden aikaansaaminen yhtäkkiä erämaiden synkkään
+yksinäisyyteen oli liian raju isku. Metsäseutummehan omaavat niin
+sanoakseni koko suomalaisen rodun sitkeyden ja itsepäisyyden. Ne eivät
+lannistu yhtäkkiä, kuten kerrotaan tapahtuvan Amerikan metsissä,
+missä kaupunki 100-tuhansine asukkaineen muutamassa vuodessa kohoaa
+aarniometsään. Meillä on erämaa pala palalta, askel askeleelta
+valloitettava.
+
+Nykyään valloittaa erämaa kaikilta puolilta takaisin Ämmän tehtaan
+raunioita. Yksi ainoa muistomerkki on jäljellä uhmaillen tuota
+esiinhiipivää erämaantumista. Se on isännöitsijän asuinrakennus.
+
+Se on rakennettu vanhan hyvän ajan ikihongista, ajan, jolloin vielä
+kaikkialla metsissämme tavattiin tuo n.s. »punainen honka», tuo
+juuresta kuivunut rutimohonka. Se säilyy vuosisatoja. Rakennus on
+kaksikerroksinen, sisältäen kaksitoista huonetta. Niitä voi vallan
+hyvällä syyllä sanoa saleiksi, sillä ne ovat monen suuren vanhan
+sylen pituisia ja levyisiä. Istutettu puisto on kosken ja rakennuksen
+välisellä viettävällä rinteellä. Puistossa nähdään paksuja,
+tuuheita, mutta lyhyitä koivuja, jotka muodostavat kaksirivisen
+käytävän rakennuksesta rantaan; siellä nähdään vaaleanviheriäisiä
+lehtikuusia sinne tänne siroteltuina, siellä voidaan poimia mansikoita
+pellonpientareilta — ylen harvinaisia marjoja Suomussalmella.
+
+Yhdistyksen puheenjohtaja oli ihastunut palatsiin ja sen
+luonnonkauniisiin ympäristöihin. Voimme tuskin löytöäkään sen vertaista
+maassamme. Kuvitelkaapa mielessänne seutua, missä koski loppuu toisen
+kosken niskaan; läntisimmässä haarassa lasketaan olevan 10 koskea yhtä
+monella kilometrillä. Palatsin vieritse laskevassa jokihaarassa on
+putous ja sen lisäksi muutamia koskia. Rautuja ja harjuksia ongitaan
+joka koskessa hyvällä menestyksellä. Jokiuomien välissä on kaunis
+metsäinen saari, jonka pituus on n. 3 km ja leveys lähes 1 km.
+
+Se on siis paikka, joka voisi houkutella lohenonkijoita joukoittain
+luoksensa! Se on juuri sellainen paikka, joka soveltuisi
+Matkailijayhdistyksen omaisuudeksi!
+
+Mutta itse kuohuvan Ämmän partaalla sijaitseva vanha, hyvinsäilynyt
+kaunokainen on nykyään saanut monta kosijaa. Muiden mahtavien
+sellaisten joukossa mainittakoon yhdistys keuhkotaudin vastustamiseksi,
+joka vaaniskelee paikkaa pitäen sitä sopivana sanatorille. Nykyään
+käytetään huoneistoa seudun köyhien, sairaalloisten lasten turvakotina.
+— Korkeampi inhimillinen siveys vaatinee meitä jättämään etusijan
+kilpailijoillemme.
+
+Sen jokihaaran rannalla, mistä veneillä lasketaan, on torppa,
+koskenlaskijan asunto. Mies on nimeltään Heikkinen, iältään 65-vuotias,
+valtiollisilta mielipiteitään pinttynyt sosialisti. Hän lukee
+»Työmieliensä» ensimmäiseltä viimeiselle sivulle ja filosofeeraa
+mielellään kaikkia maailman asioita. Hänen kanssaan sovimme
+keskimatkasta Hyrynsalmen reittiä alas aina Ristijärven kirkonkylään
+saakka, josta lyhkäinen hevosmatka vie Mieslahteen.
+
+Hänen veneensä oli 14 metriä pitkä — pisin tervavene, minkä olen
+nähnyt. Siihen sijoituimme, puheenjohtaja ja minä, runsaan 7 metrin
+matkan päähän toisistamme, joten keskustelu oli vallan mahdotonta.
+Vuorotellen huvitimme milloin perämies Heikkistä, milloin hänen
+punapartaista poikaansa, jota sanottiin Franssuksi; hän käytteli
+airoja. Mitä valtiollista uskontunnustusta Franssu tunnusti, ei
+käynyt selville, sillä Franssu ei vastaillut mihinkään muihin
+kuin konkreettisiin kysymyksiin. Pappa ei ollut tyytyväinen
+esikoispoikaansa, joka »Seitenoikean» vaarallisessa koskessa sai
+osakseen aika löylytyksen laiskuudestaan ja vetelyydestään, huolimatta
+siitä, että Franssu näytti ainakin yhtä vanhalta kuin pappakin, Franssu
+oli niitä miehiä, jotka ajattelevat: eihän se ole aika jäniksen selässä.
+
+Mutta sosialisti Heikkinen sen sijaan oli oivallisin perämies ja
+soutaja, minkä voi tavata. Hän saattoi meidät loistavalla tavalla
+yhdessä päivässä tuon 10 peninkulmaa pitkän taipaleen Suomussalmelta
+Ristijärvelle. Hän ohjasi komeasti ja souti niin, että hänen pitkä,
+solakka venheensä värähteli joka vedolla. Tosin vuorottelimme
+me kaikki soudussa tyynillä vesillä, sosialisti-peränpitäjä,
+»pääskys»-professori, minä villi ja pilttinahjus Franssu.
+
+Yhä uudestaan vaikutti minuun seutujen jylhyys. Ensimmäinen taival
+Ämmän tehtaalta pitkin kymmentä vuolasta koskea oli täydellistä
+erämaata. Ei edes ainoatakaan torppaa rannalla. Jos onnettomuus olisi
+tapahtunut, en tiedä, mistä pelastusta olisi tullut ja miten olisi
+jouduttu asutuille seuduille. Ja matkaa oli kokonaista 10 km.
+
+Asutuille seuduille pääsimme vasta Hyrynsalmen kirkonkylän
+läheisyydessä.
+
+Viimeisen kosken, Aittokosken, alapuolella oli uutisasukas
+rakentamassa hyvin suurisuuntaista torppaansa kruununmaalle ja kruunun
+uhkeista tukeista. — Kruununtorpparit elävät nykyään suurenmoisesti
+näissä erämaissa. Näimme maantien vieressä erään valmiin torpan
+uutisrakennuksen, jonka tupa oli rakennettu ikihongista, lattian
+pinta-ala 9x9 metrin laajuiseksi ja seinän korkeus lattiasta kattoon
+yli 3 metrin korkuiseksi.
+
+Miehen ja hänen perheensä elämän tarina oli erittäin mielenkiintoinen
+ja aito pohjalainen.
+
+Jo nuorena oli mies lähtenyt Suomussalmelta köyhästä kodistaan avaraan
+maailmaan etsiäkseen onnea vierailta mailta. Hän suuntasi matkansa
+pohjoista kohti ja joutui vihdoin n.s. »Ruijaan», pohjoiseen Norjaan.
+Vardössä hän kohtasi sorean neitosen, jonka vanhemmat olivat sinne
+muuttaneita savolaisia. He solmivat rakkauden liiton, ja nuoria kun
+vielä olivat, päättivät he suuremmassa maassa ja leppoisemman luonnon
+ympäröimänä uhrata voimansa onnen ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi.
+
+Heille onnistui kaikki hyvin, Jumala siunasi heidät lukuisasti
+hedelmällisiksi ja antoi heille jokapäiväisen leivän. Mutta sitten
+tuli onnettomuus. Mieheltä taittui jalka kuparikaivoksessa, sääri
+katkaistiin ja hän vaappui elämän ja kuoleman välillä. Vihdoin hän
+kumminkin toipui ja jäi eloon, mutta raajarikkona.
+
+Yhtiö myönsi hänelle, hänen oman käsityksensä mukaan, runsaan
+vahingonkorvauksen; hän osti 100 dollarin hinnalla itselleen tekojalan,
+jonka avulla hän pääsi liikkumaan ilman kainalosauvoja, vaikkakin
+liikaten.
+
+Mutta hänen sairautensa aikana ei köyhä Suomussalmi hetkeksikään
+häipynyt hänen mielestään. Sinne takaisin omaan syntymäseutuun, sinne
+synkkiin metsiin, kuohuvien koskien partaalle, sinne täytyi hänen
+palata. Häntä hivutti koti-ikävän kamala tauti. Turhaan varoitti häntä
+hänen hennohko vaimonsa matkan vaivoista ja Suomussalmen erämaiden
+köyhyydestä. Hänen täytyi palata, hänen elämänsä ja järkensä oli
+kysymyksessä.
+
+Hän tuli, hän pelasti mielenmalttinsa, mutta hänen vaimonsa sen
+menetti. Vaimo ei voinut sietää Aittokosken iäistä kohinaa ja
+äärettömän salon synkkää suhinaa. Hän suri suremistaan, kunnes hänen
+järkensä pimeni.
+
+Saapuessamme uutisasutuksen rantaan kierteli mies sata dollaria
+maksavine jalkoineen uutisrakennustaan, välittämättä meistä vähääkään.
+Hän tahtoi rakentaa palatsin sairaalle, mutta yhä vieläkin kauniille,
+rakkaalle vaimolleen. Hänellä oli kiire. Lapset ympäröivät meidät; ne
+puhuivat englanninkieltä ja suomea. — Englantilainen uutisasukas Suomen
+autioimman kosken äyräillä! — Vaimo istui sängynlaidalla kehtolapsi
+sylissään ja katseli meihin ystävällissurullisin silmäyksin. Kun väki
+sai kuulla, että Suomussalmen pastori oli seurassamme, — Kianto ja
+hänen sekä meidän hyvä ystävämme, pastori, oli seurannut mukanamme
+ensimmäiset kymmenen koskea — syntyi liikettä talossa.
+
+Mies jätti uutisrakennuksensa, ryntäsi sisälle ja asetti kahvipannun
+tulelle. Viimeksi syntynyt oli kastettava.
+
+Mutta vaimo, hän oli levoton istuessaan liikkumattomana sängynlaidalla.
+Kysyin häneltä paraimmalla norjan kielellä.
+
+— Måske de snacker norsk?
+
+— Kyllä minä mahdan, vaan en jaksa.
+
+Hän oli levoton sen tähden, että pastori oli niin nuorennäköinen. Hän
+oli toivonut, että vanha rovasti olisi toimituksen suorittanut. Ja tuo
+madonnannäköinen vaimo katseli suurilla saimaansinisillä silmillään
+itsepintaisesti minuun. Minulle teki oikein hyvää koettaessani
+selvittää hänen rukoilevan katseensa merkitystä. Hän toivoi, että minä
+suorittaisin tuon teon ja siunaisin lapsen. Minulla oli sellaiset
+laatuominaisuudet, mitkä hänen harhautunut järkensä, asetti oikeaan
+rovastiin. Sydämellisen kernaasti, tehdäkseni sairaalle mieliksi,
+olisin lapsen siunannut, jollei vain typerä laki olisi minua siitä
+estänyt. Lapsi parka, joka arvattavasti tulee kärsimään raskaan
+perinnöllisyyden seurauksia, ei varmaankaan olisi vahingoittunut
+ruumiin eikä sielun puolesta minun siunauksestani.
+
+Mutta kaikki vaikeudet eivät vielä olleet ohi. Mistä saataisiin kummit?
+Meitä oli useita pareja kummeiksi, esimerkiksi ensimmäisenä parina
+Kianto ja minä — kaikki muistutukset pyydetään jättämään sikseen —,
+toisena parina professori Theodor Homéen ja sosialisti Heikkinen,
+punapartainen Franssu varamiehenä. Kaikki hyvin, mutta pitokummin
+piti olla nainen. Sitä sukupuolta ei ollut saatavissa läheltä eikä
+kaukaa, oli vain emikukkaisia pajupensaita Aittokosken rannalla.
+Perhetarun synkkä traagillisuus olisi vaikuttanut, että minä mitä
+suurimmalla hartaudella olisin ollut läsnä tässä tilaisuudessa siinäkin
+tapauksessa, että prof. Theodor Homén olisi ollut »pitokummina».
+Ei toki, kansan siveys piti tarpeellisena naisen läsnäoloa tässä
+toimituksessa, ja pojista vanhin työnsi veneen vesille etsiäksensä
+naista. Mistä, sitä emme tietäneet. Me näimme vain metsiä.
+
+Meidän täytyi kiiruhtaa edelleen.
+
+Koskivene sysättiin vesille ja me vierimme pois virran mukana.
+Varmaankin ristittiin lapsi myöhemmin, jolloin tilaisuudessa oli
+sylikummi ja Kianto tämän parina. — Jumala olkoon lapselle armollinen!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kiitollisuudella mainittakoon, että reippaan Heikkis-vanhuksen
+voimakkaiden aironvetojen avulla saavuimme myöhään illalla
+Ristijärvelle, huolimatta voimakkaasta vastatuulesta. Erosimme hänestä
+mitä suurimmalla kunnioituksella ja ihailulla.
+
+Loppuvaikutus matkastamme näissä autioissa metsäseuduissa oli toivoa
+herättävä. Kulttuuri, sivistys, tieto ja siisteys tekevät parhaillaan
+ihmeteltäviä edistysaskeleita maassamme. Kävimme maamme nälkäseuduilla,
+ja sielläkin käy aineellisella ja henkisellä alalla virkeä tuulahdus,
+joka varmaan läheisessä tulevaisuudessa on kantava kauniita hedelmiä.
+
+
+
+
+Jekaterina Panfilovna.
+
+(Turisti- ja kulttuurikuva Punkaharjulta.)
+
+
+Jokunen kymmenkunta vuotta sitten oleilin useimpina kesinä Itä-Suomen
+vilkasliikkeisimmillä matkailupaikoilla: Imatralla, Punkaharjulla ja
+Savonlinnassa. Minua halutti nimittäin päästä kosketuksiin sen suuren
+ulkomaalaisen matkailuliikkeen kanssa, joka täällä — ja ainoastaan
+täällä — meidän maassamme tulvehtii. Olin pitkän samean syksyn, pitkän
+talven ja kevään kyllältäni katsellut Helsingin elämää. Tahdoin
+vaihteeksi nähdä muutakin, nähdä sen kansan elämää ja liikettä,
+jolla on asuntona aurinkoisemmat seudut, jolla on veri tulisempaa ja
+vilkkaampaa kuin meillä. En päässyt lähtemään tätä näkemään itse heidän
+kotisijoilleen, tyydyin katselemaan heidän menoaan yllämainituilla
+paikoilla.
+
+Näin jouduin Punkaharjulle asumaan. Aluksi siellä oli pelkkiä
+suomalaisia. Siivoja, hienoja ja musikaalisia suomalaisia. Helsingin
+silloinen kuuluisin tenorinlaulaja rouvineen, koulutettu sopraano
+ja altto sekä minä muodostimme kuoron, joka illan tullen heläytteli
+lauluja tähdistä, kukista, rakkaudesta ja kaikesta siitä hempeydestä,
+joka tulvimalla tulvii esille meidän sekakuorolauluistamme. Oli
+kaunis kesä, aurinkoinen ja leppoisa; heikot tuulet nukahtivat
+säännöllisesti levolle jo iltapäivällä. Rasvatyyntä kaikkialla auringon
+laskiessa. Kustakin puistoon hakatusta aukosta näkyi hohtoisia peilejä
+silmänkannon päähän. Tähän ympäristöön sulivatkin hennot, kainot
+»Sylvian laulut» kuin omaan maaperäänsä. Helskytettiin laulua »Nuku
+rauhaton sydämein», vaikkapa sellaista ei tavattu yhtään koko meidän
+suuressa parantolaseurueessamme. Suomen kesä, Punkaharju ja meidän oma
+lihamme ja hidas verenkiertomme olivat jo ammoin hiljentäneet kaikki
+sydämen myrskyt, ja tyyneys, yhtä perusteellinen kuin Puruveden selillä
+iltaisin, vallitsi jokaikisen mielessä.
+
+Mutta sittenpä eräänä päivänä Jekaterina Panfilovna tuli Punkaharjulle.
+Hän tuli suoraa päätä mustan mullan seuduilta. Hän oli tulisen
+Sarmatian tyttäriä, jossa kaikki on virallisesti vartioitua ja
+vakoiltua paitsi — rakkaus.
+
+Jekaterina tuoksui kaikille hienoimmille lemuille, hän tuoksui pitkän
+matkan päähän. Kainot, hennot kukkaset Punkaharjun rinteillä sulkivat
+kupunsa umpeen väkevän hajun pakosta, vanamot painoivat teränsä
+maata vasten välttääkseen sitä lemua, mikä Jekaterinan jokaisesta
+vaatekappaleesta sinkosi ilmaan. Missä Jekaterina kulki, siinä petäjien
+pihkanhajukin menetti voimansa.
+
+Ja minkä sähinän hänen jokainen liikkeensä aikaansai! Heinäsirkat
+loikkivat suoraan ilmaan hänen lähetessään varvikossa, ja turilaat
+levittivät punertavat siipikuorensa lentääkseen suin päin minne
+siivet vain jaksoivat kantaa. Jekaterinan kaikista alusvaatteista
+lähti sellainen silkinkahina, etten sitä koskaan ennen muista
+kuulleeni. Kuinka hiljaa ja äänettömästi meidän suomalaiset naisemme
+liikkuivatkaan kukkakentillä pumpulipitseineen aluspukimiensa
+helmoissa, aivan kuin yöperhoset. Jekaterina touhusi kuin parveileva
+mehiläisjoukkue.
+
+Jekaterinalla oli kastanjanruskea tukka levällään, jotta kesäinen ahava
+pääsisi tunkeutumaan tukan juurikin saakka. Hänellä oli suuret ruskeat
+silmät, tumma ihonväri, aito itämaalainen, vaikka hänellä ei ollut
+tuota kehittyneemmille venakoille niin ominaista ylitsevuotavan rikasta
+rintarakennetta, niin sanoakseni arbuusimaista lajia, vaan pikemminkin,
+ottaakseni edelleen vertauksen arokasvistosta, unkarilaista melonia
+muistuttava muodostus.
+
+Jekaterina heitti heti, astuessaan meidän romanttiseen seuraamme,
+tutkivan katseen miessakkiin, joka sattumalta oli siihen aikaan sangen
+vähälukuinen juuri tapahtuneiden poislähtöjen takia. Naisia sakeesti,
+mutta miehiä harvakseen. Hän kulki kuin leijona hakien kenen hän nieltä
+mahtaisi. Lopuksi hän valitsi minut uhrikseen.
+
+Istuin muutamana iltana rantahuvilan verannalla soitannollisen iltaman
+jälkeen hotellissa, tunteet kukkuroillaan heleintä lyriikkaa tuomien
+ja syreenien ihanuudesta. Istuin ääneti ja yksin ja katselin hyttysten
+hyppyjä puitten latvojen tasalla. Silloinpa ilmestyi Jekaterina
+Panfilovna, en tiedä mistä.
+
+— Pardon! — muuta hän ei aluksi sanonut.
+
+— Pardon! sanoin minäkin ja nousin kohteliaasti pystyyn.
+
+— Pardon! Te olette ihmeellisesti serkkuni näköinen, joka asuu
+Venäjällä. Olen jo aikaisemmin aikonut puhutella teitä, mutta kun
+kuulin, että te puhuitte suomea, ymmärsin, ettette voinut olla serkkuni.
+
+Tämän hän lausui heläjävällä saksalla, jonka kielen hän oli oppinut
+Smolnan naisopistossa. Hän oli kymmenkunta vuotta sitten läpäissyt
+tämän ylhäisen opiston. Ja kello huvilan salissa pompatti kymmentä.
+
+— Sehän on hauskaa kuulla, vastasin minä ja asetin tuolin Jekaterinan
+istuttavaksi.
+
+Ja sitten ryhtyi hän kertomaan nuoruudestaan eräässä kaupungissa mustan
+mullan alueella, jossa serkkunsa, minun haahmoni, oli leikkinyt suurta
+sankaria neitojen parissa. Serkku oli kaikin puolin ollut oiva mies,
+mutta yksi omituisuus hänessä oli, hän pyrki aina suutelemaan.
+
+Minä ehdotin, että hävisimme istumaan vähän loitommaksi rappusille,
+sillä tiesin, että makuuhuoneiden ikkunat olivat selkiselällään ja
+minun tuttavani, suomalaiset naiset, ymmärsivät mainiosti saksaa.
+
+Siellä rappusilla ryhtyi Jekaterina yhä tarkemmin kuvailemaan serkkunsa
+luonnetta. Eräs hänen tuttavistaan tytöistä oli kerran kertonut
+hänelle, että hän on hieman tunnonvaivoissa siitä, pitikö hänen kertoa
+äidilleen vai eikö, että serkku joka kerta saattaessaan häntä kotia
+suudella napsi häntä paraatikäytävässä.
+
+— Mitenkä te neuvoitte? kysäisin minä.
+
+— Um Gottes willen; neiti, vastasi Jekaterina. — Suutelohan on
+viattominta nautintoa maailmassa. Nicht?
+
+— Nä natyrlit, myönsin minä pontevasti.
+
+Minä olin pakotettuna ehdottamaan pientä kävelyretkeä ihmeen ihanalle
+Tuunaansalmen rannalle. Tuossa tuokiossa tarttui Jekaterina minun
+käsikoukkuuni. Hän lemusi nardusta, tuo itämaalainen Magdaleena! Entä
+se helmojen sähinä ja kahina! Kuu kiipesi kuin komennuksesta puitten
+latvojen taakse ja heitteli läikkyviä valoviiruja pitkin salmea ja
+pienen kauniin Kirkkosaaren yli keskellä salmea. — Siihen aikaan
+ei rautatiesärkkä ollut vielä tätä pyhättöä raiskannut. — Hän oli
+raskas tuo suloinen Jekaterina käsikoukussa ja hän painaltui kiinni
+kupeeseeni niin, että kylkiluut vaipuivat kylkiluiden lomiin. Vanha
+taru ikä-äitimme Eevan luomisesta välähti mieleeni.
+
+Tunsin selvästi, että minun oli suudeltava. Olisipa Jekaterina edes
+ollut toisen aviovaimo, niin olisi ollut helpompaa leikkiä Jooseppia.
+Mutta hän oli täysin vapaa, nuori, iloinen leski. Eipä minulla siis
+ollut syytä kieltää häneltä tuota viatonta iloa. Koetin virkistää kotoa
+perittyä siveellisyyttäni, mutta se ei jaksanut saada äänivaltaa.
+Kaikilla paremmilla ihmisillä jälkeen Goethen on kaksi haltijaa
+sydämessään, toinen hyvä ja toinen paha, paha aina monta vertaa
+voimakkaampi. Ja elämän kulku on sellaista, että hyvä aina joutuu
+alakynteen. Aivan niinkuin Paratiisissa.
+
+Aprikoidessani näin muiskujen arvoa siveellisessä suhteessa lasketteli
+Jekaterina juttuja serkkunsa seikkailuista tyttöparvessa.
+
+— Te olette aivan ihmeellisesti hänen näköisensä, huudahti Jekaterina.
+
+Olin näinä hetkinä edustavinani koko Suomen miehistä nuorisoa. Pitääkö
+minun huudahtaa: mene pois, kiusaajatar, vai tuleeko minun suudella?
+Paha haltijatar kuiskasi: sinä joudut kaikkien halveksimaksi, jollet
+tee naiselle mieliksi, hänellä kun vielä on niin vähäiset pyyteet.
+Sinulla on rinnallasi nainen mehevien arbuusien kotimaasta, virvoita
+häntä suutelolla. Muuten olet iankaikkinen nahjus. Minkä muiston
+hän saakaan Suomen miehisistä miehistä, jos kiellät. Minkä Suomen
+vihollisen sinä herätätkään hänessä, jollet tee mieltä myöten. — Hyvä
+haltijatar vaikeni näitten perustelujen pakosta, varsinkin viimeisen.
+
+Päättävästi astuin alas lautalle, joka oli kiinnitetty laituriin.
+Istuuduimme penkille.
+
+— Paks, paks, paks!
+
+Jekaterina oli kerrassaan taituri muiskuttelemisen alalla.
+
+En luule, että Salomonin morsiankaan »Korkeassa Veisussa» teki asiansa
+luontevammin.
+
+Katsoin kelloani. Se osoitti 20 minuuttia yli kymmenen. Suomalainen
+rekordi siihen aikaan sivistyneen naisen kanssa.
+
+Eräällä väliajalla kysyi Jekaterina äkkiä:
+
+— Mikä on isänne ristimänimi?
+
+Ihmettelin suuresti, mitä isävainajallani oli aluksella tekemistä,
+mutta vastasin:
+
+— Hän on kuollut, mutta hänen nimensä oli Johannes.
+
+— Nuh, Ernst Ivanovitsh! sanoi Panfilovna riemuiten.
+
+Ernst Ivanovitsh, Ernst Ivanovitsh! — Rangaistus seurasi pikemmin kuin
+olin odottanutkaan. Kuu kadotti valonsa, en luule, että enää suudeltiin
+kotvaan aikaan. — Ernst Ivanovitsh. — Venakon kanssa joutuu »sinuksi»
+jo 20 suutelon perästä, joskus ehkä aikaisemminkin.
+
+Mutta olinhan kumminkin hankkinut Suomelle ystävättären Venäjän
+sivistyneimpien naisten joukosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minä olin auttamattomasti kytkettynä Jekaterinan kavaljeeriksi hänen
+oloajakseen Punkaharjulla.
+
+Hän pyrki ulos vesille. Hankin veneen ja autoin Jekaterinan veneeseen.
+Hän asettui perään istumaan, nappasi kätensä ristiin ollenkaan
+yrkäiiemättäkään tarttua melaan. Sousin, mutta kevyt vene pyöri ympäri.
+Minun piti käydä huopaamaan voidakseni ohjata oikeata suuntaa. — Aito
+smolnalaista kulttuuria. — Kun vihdoin sain veneen liukumaan minne
+tahdoin, sanoi Jekaterina kehoittavasti:
+
+— Vot, vot, vot Ernst Ivanovitsh.
+
+— Puh!
+
+Ruuhemme luisti hitaasti harjun siropiirteisten lahtien ja niemien
+ohitse. Jekaterinan suortuvat liehuivat tuulessa. Hän hyräili
+laulua: »Oi sano hänelle» venäläisillä sanoilla, jotka muistuttivat
+muiskun läiskytyksiä. Heikko tuulenhenki toi sieraimiini itämaisia
+tuoksahduksia Jekaterinan silkkisistä pukimista. Me sivuutimme
+Runebergin kukkulan alla sijaitsevan lammikon rantueita. Nytpä
+Jekaterinaa rupesi haluttamaan maihinnousu. Mutta ensin hän tahtoi
+tietää, oliko Punkaharjulla käärmeitä.
+
+— En ole koskaan nähnyt Punkaharjulla käärmeitä, enkä ole kuullut
+muittenkaan sellaisia nähneen.
+
+— Minä kuolen, jos näen käärmeen, sanoi Panfilovna.
+
+Luottakaa minuun, olen vanha käärmeentappaja.
+
+— Suojelkaa minua.
+
+— Immer.
+
+Lykkäsin veneen perän rantaan. Jekaterina vain istua kökötti
+paikallaan. Minun piti nousta auttamaan häntä veneestä.
+
+Oli ihmeen ihanaa tällä rannalla, ennenkuin Takaharjun parantola sinne
+rakennettiin.
+
+Me kuljimme runollisissa aatteissa tämän ihanan lammen rantamailla, ja
+Jekaterina tahtoi minua uimasilta poimimaan hänelle lummekukkia, joita
+kasvoi kirkkaassa, syvässä vedessä. Hän huusi haltioissaan:
+
+— Wasserlilien, Wasserlilien!
+
+Häveliäisyyteni esti kumminkin minua täyttämästä tätä kohteliaisuuden
+vaatimusta. Lupasin veneellä hankkia hänelle sylin täydeltä näitä
+ihanoita kukkasia.
+
+Palasimme sitten veneeseemme. Juuri tullessamme alukseemme kahisi
+ruohikko aivan Jekaterinan pikku jalkojen edessä. Suuri käärme
+kiemurteli rantakivillä ja kiiruhti järveen. Jekaterina heittihe
+hervottomana taapäin, minä kaappasin hänet vasemmalle käsivarrelleni.
+Hän lepäsi kaarena käsivarrellani, tukka ja kädet roikkuen maata
+vasten. Käärme ui ulos järvelle pää kohona ja keltainen viiru loisti
+ohimoilla. — Vaaraton tarhakäärme. — En voinut irroittaa silmiäni
+uivasta käärmeestä, niin komeana liukui hän järven pinnalla, vaikka
+Jekaterina lepäsi kuin ryöstetty sabinitar käsivarrellani. Vasta
+käärmeen kadottua näkyvistäni kiinnitin huomioni Jekaterina parkaan.
+Hän lepäsi liikkumatonna, aivan kuin kuoleman omana käsivarrellani.
+
+Nytpä olin poikana lukenut ruotsalaisten tätien romaaneista miten
+perille päästään, onko pyörtymyskohtaus luonnollista vai teeskenneltyä.
+Kun pikkurillillä painaa silmälautasta, ja kaunotar jarruttaa vastaan,
+silloin se on teeskenneltyä, jos silmälautanen aukeaa, silloin se on
+luonnollista.
+
+Jekaterina jarrutti vastaan kaikin voimin. — Aito Smolnan kulttuuria. ‒
+
+Sopivin keinoin sain Jekaterinan hereille. Hän hieroskeli silmiään,
+kietoi kätensä kaulaani ja hymyili autuaallisesti.
+
+Keksin mielestäni sukkelan vertauksen.
+
+— Jekaterina Panfilovna! Eikö teidän mielestänne tämä muistuta
+paratiisia? Tämä jumalallinen puisto, nämä kirkkaat vedet, käärme, te
+Eeva, minä Aadam.
+
+Mutta Jekaterina vavahti kuin todellakin käärmeen pistämänä.
+
+— Ei saa laskea leikkiä pyhistä asioista.
+
+Hän oli yltiöpäinen uskovainen. Olin kerrassaan unohtanut, että elävä
+lemmen tunne ja elävä uskonnollinen tunne ovat kaksoissisaria.
+
+Jekaterina esiintyi nyt vallan toisessa valossa kuin ennen. Minä
+kiinnyin yhä enemmän hänen psykeensä. Mahdoton ilmiö meidän
+protestanttisessa, raittiissa maailmassa. Mutta hän pohjasi syvälle
+niihin maaperiin, mistä kristillisyys muinoin versoi esille. Tässä
+maailmassa toinen päivä omistettiin ankaralle paastolle, toinen
+hurjimmille mellastuksille. Olin seisovinani kasvoista kasvoihin jonkin
+Baalin tai Mylittan papittaren edessä. Hänen pukunsa tuoksu vaikutti
+minuun kuin suitsutus jostakin aasialaisesta temppelistä.
+
+— Jos uskoo Jumalaan ja hänen pyhiin menoihinsa, niin saa kaikki
+syntinsä anteeksi, sanoi Jekaterina lämmöllä.
+
+— Mutta emmehän me ole syntiä tehneet, oli minun hieman typerä
+väitteeni.
+
+— Ei, ei, emme me. Minä tarkoitan vain ylimalkaan.
+
+Ilmielävä abbé Coignard naishaahmossa, toisin sanoen kristitty
+alkuperäisimmässä ilmestysmuodossaan, joka luottaa uskon ja
+sakramenttien kaikki puhdistavaan voimaan. Samoin kuin nuohoja tulee
+valkoiseksi ja puhtaaksi saippualla ja vedellä, samoin puhdistuu
+kristitty kaikesta synnin loasta uskon ja armonvälineiden kautta. Tätä
+ihanaa lääkettä synninhaavoille tarjoavat helpoimmin katoliset uskot
+tunnustajilleen. Tästä johtuu näiden suuri vaikutus ihmismieliin vielä
+tänäkin päivänä.
+
+Miten ihana hän oli tuo Jekaterina lujassa varmuudessaan syntien
+anteeksisaamisesta. Hän seisoi edessäni kuin pyhimys valmiina
+rukoilemaan — ja suutelemaan. En voinut olla lausumatta ihmettelyäni
+hänen maailmankatsomuksestaan, joka mielestäni oli niin ehyt ja
+historian pyhittämä. Meistä tuli jälleen parhaimmat ystävykset ja
+me laskeuduimme tämän maailman laaksoihin liideltyämme hetkisen
+uskonnollisten kysymysten eksyttävissä avaruuksissa.
+
+Poimimme lumpeen kukkia ja Jekaterina koristi tumman tukkansa suurella,
+valkoisella kukalla.
+
+Mutta Jekaterinan täytyi palata takaisin omaan maahansa. Seurasin häntä
+Savonlinnaan. Suhteemme oli muuttunut yhä enemmän niin sanoakseni
+uskonnolliseksi, vahvasti mystillisyydellä väritetyksi. Jekaterina
+rakasti luojaansa ylitse kaikkia kappaleita, mutta myöskin kaikkia
+Hänen luomiaan, niiden joukossa luomakunnan vähäisintä olentoa, minua.
+Hänpä ei leikin vuoksi kantanut nimeä Panfilovna.
+
+Laiva seisoi laiturissa valmiina lähtöön. Jekaterina tungeskeli
+kannella kylpyvierasten tiheässä joukossa. Juuri ennen lähtöä tahtoi
+Jekaterina minua seuraamaan itseään hyttiinsä. Haltioitunein elein
+ja kummallisesti hehkuvin silmin kulki hän edellä, minä uskollisesti
+jäljessä. Astuimme hyttiin ja Jekaterina sulki visusti oven. Joka
+taholla oli kukkia kaikissa vesilaseissa ja pöydällä suuri valkoinen
+leipä.
+
+Jekaterina piti minulle säihkyvän puheen. Hän luetteli kaikki minun
+hyvät puoleni, ja niitä oli monta, osalta itselleni siihen saakka
+tuntemattomia. Mutta niinhän sanotaankin, että itsensä tunteminen tässä
+maailmassa on vaikeinta. Hän sanoi, että hänellä minun seurassani oli
+ollut sanomattoman hauskaa. Varustauduin liikutettuna suorittamaan
+yhden tahi pari hellää jäähyväissuuteloa, mutta suuteleminen ei tällä
+kertaa ollut Jekaterinan tarkoituksena. Hän osoitti leipää ja sanoi:
+
+— Luterilaisena ette tiedä, mikä leipä tuo on.
+
+— En.
+
+— Se on pyhä leipä, ostettu Savonlinnan kirkosta. Kun ystävä tarjoo
+toiselle tällaisesta leivästä, niin siitä seuraa onnea ja menestystä
+elämässä. Ettekö tahtoisi ystävällisesti maistaa leipää.
+
+Pienoinen kabinetti, ruusunhaju, Jekaterinan tuores parfymi, hänen
+hehkuvat silmäyksensä, kaikki tämä teki minuun syvän vaikutuksen, aivan
+niinkuin olisin otettu jäseneksi johonkin itämaalaiseen salaperäiseen
+hengelliseen seurueeseen. Kävin leivän nipukkaan kiinni, mursin sen
+ja pistin suuhuni. Mutta se oli rutikuiva se kärki, se rapsahti rikki
+hampaissani ja murskautui tuhansiksi teräviksi kiteiksi. Yksi näistä
+pujahti väärään kurkkuun. Minä olin rykiä kuolemattoman sieluni ulos
+ruumiistani, Jekaterina takoi pienillä nyrkeillään lapaluitani,
+muutama lasi vapautettiin ruusuistaan ja minä tyhjensin karafiinin.
+Keuhkoissani sihisi ja suhisi kuin ahjossa. Vihdoin sain sanotuksi
+seuraavat sanat:
+
+— Lutherin opin mukaan olen minä kelvoton nauttimaan pyhiä paloja.
+
+— Ei niin, ei niin Ernst Ivanovitsh! Hän tahtoo teitä tällä tarkasti
+muistamaan tätä juhlallista hetkeä.
+
+Tyydyin tähän teologiseen selitykseen ja siirryin hellästi
+hyvästelemään. Viimeisen suutelon sain otsalleni. Se oli pyhä suutelo.
+Mutta samassa kuiskasi Jekaterina seuraavan kauniin, saksalaisen
+värssyn:
+
+    Es wär' so schön gewesen.
+    Es hat nicht sollen sein.
+
+Ei ole olemassa mitään rajaa pyhän ja epäpyhän välillä. Itse elämä on
+sittenkin pyhintä mitä tunnemme.
+
+Silmät punaisina kuin vasta ongitulla särellä seurasin Jekaterinaa
+kannelle ja olin viimeinen maihin astuja.
+
+En voinut ottaa osaa jäähyväislauluihin rannalla, sillä pyhät kiteet
+kaivelivat yhä syntisessä kurkussani.
+
+Liinallaan huiskuttaen katosi suutelusiveä Jekaterina kohti
+Pihlajaveden selkää. Hän katosi ikipäivikseen minun ruumiillisista
+silmistäni.
+
+Ylpeilen sentään siitä, että hän kuolinhetkeensä saakka oli lämmin
+Suomen ystävä, ja toivon että hänestä tulee innokas esirukoilija, kun
+minun paikkani määrätään ikuisuudessa.
+
+
+
+
+Punkaharju.
+
+
+Kauneimmilla naisilla ei aina ole kauneimmat nimet. Eipä liene
+mahdotonta, että joku Eulalia tahi Petronella joskus maailmassa ovat
+olleet kaunottaria. Kun venäläisten kirjailijain romaaneissa luen
+jostakin Maria Skorodumovasta talli Fjokla Klimpujevasta, en pääse
+siitä käsityksestä, että he ovat hirvittävän näköisiä, että heillä on
+mustat viikset ja puhuvat möräkällä äänellä sekä polttavat väkeviä
+sikareja. Siitä huolimatta kirjailija väittää joka kymmenennellä
+sivulla, että he olivat hurmaavan kauniita, että nuoret miehet olivat
+hullaantuneita heihin.
+
+Samoin on Punkaharjun laita. Se ei kaiu kauniilta suomenkielellä,
+mutta vieläkin rumemmalta ruotsinkielellä. Eräs sanomalehtimies
+tanskalaisesta »Politiken»-lehdestä kirjoitti kerran artikkeleita
+Punkaharjulta ja väänsi nimen siihen määrin, että se kerrassaan
+loukkasi säädyllisyyttä. — Rumasta nimestään huolimatta — punka
+merkitsee sianselkää — on se kumminkin Suomen tätä nykyä kaunein
+puisto, ja kauneimpia mitä minun syntiset silmäni koskaan ovat äkänneet.
+
+Puhun vain Punkaharjun »puistosta», sillä asian laita on se, että
+Punkaharjun hongat ovat siihen määrin varttuneet, että ihanat näköalat
+jäävät minun silmistäni syrjään. Katselen ja ihailen nykyään etupäässä
+noita pitkiä, punaisenruskeita hongan runkoja, jotka seista sojottavat
+niin suorina ja terhakoina, ikäänkuin tahtoisivat huudahtaa: »täällä
+on meillä hyvä olla, täällä meillä on herkullista nautittavaa sakeasta
+soramaasta, täällä kirkkainta juotavaa palan painoksi, täällä on
+honkain koto». Näitten honkien komea ryhti, tuuhea ulkomuoto, pihkainen
+runko vastustamattomasti tartuttavat reipasta mieltä katsojaan. Ilostuu
+heidän elämänilostaan, heidän ylpeästä pystyasennostaan, ei voi olla
+suoristamatta omaakaan selkäänsä, tuntee itsensä yhtä pöyhkeäksi ja
+iloiseksi kuin hekin.
+
+Kun heittää silmäyksensä uinaileviin, peilikirkkaisiin salmiin ja
+lahtiin, joutuu hentomielisyyden valtaan ja — jos houkutuksia on
+tarjolla — lemmentautiin, mutta heitäppäs katseesi petäjiin, niin
+sielusi taas pääsee tasapainoon. Hongat muodostavat niin sanoakseni
+siveellisen aineksen näköaloissa.
+
+Niin ne vaikuttavat minuun; en tiedä, mitä ne vaikuttavat moniin
+nuoriin venäläisiin ja venakoihin, jotka nykyään samoilevat harjulla.
+Ne voivat, nuo venakot, olla ihanoita ilmestyksiä, kaikki nuo Mariat,
+Fjoklat, Tatjanat ja Jekaterinat, nimistään huolimatta, aivan niinkuin
+Punkaharju itsekin.
+
+
+
+Silmäys Punkaharjun historiaan.
+
+
+Punkaharjulla on varmaankin hämärässä muinaisuudessa rehoittanut yhtä
+tuuhea mäntyparatiisi kuin nytkin. Ehkäpä vielä paljoa suurenmoisempi.
+Hongat ovat olleet vanhemmat ja suuremmat, ne ovat olleet pörröiset ja
+villimmät nähdä. Siellä on seistä törröttänyt noita kuivuneita keloja,
+koristeellisia ja pahvinharmaita, vääntyneille oksankarankoineen. Tämä
+oli Punkaharjun villi barbaariaikakausi. Punkaharju-jätin siistit
+jälkeläiset muistuttavat esi-isiään, mutta ovat enemmän sirostetut,
+paremmin kammatut kuin ne. Puiston puut ovat myöskin ottaneet mallia
+nykyajan siisteistä ihmisistä.
+
+Tätä barbaariaikakautta kesti yhtä kauan, kuin kansa eli metsästyksellä
+ja kalastuksella. Silloin saivat metsät seistä rauhoitettuina.
+Silloin piti oravalla olla puita missä hypellä, näädällä oksia mistä
+ponnistaida ahdistellessaan hurjasti saalistaan, silloin piti kontiolla
+olla kaatuneita keloja minkä alle pesiään suoritella, silloin hukalla
+tiheitä näreikköjä missä piilotellaida päivisin. Silloin tekivät nahat
+kauppansa Laatokan ja Suomenlahden rantamilla. Hansalaiset välittivät
+metsästäjäin kauppoja suuren maailman kanssa.
+
+Ensimmäiset ihmiset, mitkä Punkaharjun ihanoita näkyjä silmäilivät,
+olivat »laihat pojat lappalaiset, väkäsilmät, vääräsääret». Mitkä
+erinomaiset metsästysmaat ja oivalliset apajapaikat olivatkaan näillä
+talleroisilla. Puruveden muikut ja siiat ovat tänäkin päivänä kuuluisia
+herkkuja, kuha on kuulakampi, ahven koreampi ja kirjavampi tässä
+läpikuultavassa vedessä kuin muualla. — Minulle, lappalaisten myöhään
+syntyneelle jälkeläiselle, on tapahtunut se ihme, että monen sylen
+päästä näin koreankirjavan ahvenen tempovan uistinta yhtä selvästi
+ja tarkasti, kuin jos se olisi uinut ilmassa eikä vedessä. Niin
+läpinäkyvää on Puruveden vesi. — 1500-luvulla kalastettiin Puruveden
+rantamilla 400:lla nuotalla.
+
+Lappalaiset asuivat seutuvilla vielä kauan historiallisellakin
+ajalla. Vielä Kustaa Vaasan hallitessa 15-sataluvulla tavataan
+5 lappalaisperhettä asuvina läheisessä Rantasalmen pitäjässä.
+Punkaharjulla on tila nimeltä Kotila, missä nyt Finlandian hotelli
+sijaitsee. Ehkäpä lappalaiset tänne suojaisen lahden poukamaan
+pystyttivät ensimmäiset kotansa.
+
+Ovatko muinaisgermaanit koskaan metsästelleet ja kalastelleet
+Punkaharjun rantamilla? Tähän on vaikeaa vastata, sillä kysymys
+ei ole vielä tullut tarkasti valaistuksi. Länsi-Suomessa tavataan
+germaanisia nimiä kaukana sisämaassa vesistöjen varsilla. Karjalassa ne
+ovat harvinaisemmat. Mutta väitetään, että sana Saimaa on johdettava
+muinaisgermaanisesta sanasta Saivas = sja = sjö — vesi. Tästä saan
+rohkeutta selitellä paria paikannimeä Punkaharjulta germaanilaisiksi,
+vaikkapa minulta puuttuukin samaa kekseliäisyyttä ja lentoa, kuin mitä
+Strindbergillä oli, ja mikä on ominaista Wetterhoff-Aspille, ja vaikka
+minun selitykseni kulkevat juuri päinvastaiseen suuntaan kuin tällä
+viimeksimainitulla.
+
+Punkaharjun omistajina on vielä viime vuosisadan alkupuolella ollut
+kaksi kylää, Laukansaari ja Tuunaansaari. Laukansaaren nimessä on
+kantasanana »laukka». Se merkitsee vettä. Suola-laukka = ruots.
+saltlaka (e). Laukardag (Lördag) = suomal. lauantai = pesupäivä.
+Laukaan pitäjä — vesipitäjä, norjalainen Lagen = vesi; italialainen
+lago = latinalainen lacus = suomal. järvi. Siis indoeurooppalainen
+runko, joka merkitsee vettä 1. järveä. Laukansaari siis merkitseisi
+juuri samaa kuin täällä saaristossamme paikka, jonka nimenä on
+»Sjöholmen».
+
+Ja nyt reippain mielin Tuunaansaaren kimppuun! Vanha ruotsalainen
+sana »tuna» merkitsee aita l. aitaus. Vertaa Sigtuna, Eskils-tuna,
+Snapper-tuna, Lund-tuna, jota viimemainittua myöskin Lontooksi
+sanotaan. Siis Tuunaansaari = saari, joka on aidattu. Mikähän
+aita se mahtoi ollakaan? Nyt vanhat tiedonannot mainitsevat, että
+muinaisaikoina villipeurat juosta kopistelivat Savon kaikissa metsissä.
+Vielä 1800-luvun alussa niitä nähtiin Rautalammilla. Vuonna 1693 oli
+vielä aidan jäännöksiä nähtävinä Rantasalmen ja Leppävirran rajamailla,
+jota aitaa oli käytetty peurojen satimena. Siis ei Tuunaansaari ole
+ollut mikään puinen rintavarustus, vaan hyvin yksinkertaisesti paikka,
+jossa peuroja on aituutettu.
+
+Siis, todistelu on sitovaa, kunnes tutkija ilmenee, joka kykenee sen
+kumoamaan. Tu fri, niinkuin ruotsalainen sanoo, siihen asti! — Voisihan
+myöskin johtaa nämä sanat sukunimistä: Laukkanen ja Tuunainen.
+
+Kalastaja Sjöholm Laukansaaressa ja metsämies Thuneberg Tuunaansaaressa
+eivät rakastaneet lapinpoikaa Kotilaista Kotilan talosta. Hän oli
+aina heidän jaloissaan. Hän laski pyydyksensä muka heidän kalavesiin,
+niin että he vihdoinkin eräänä kauniina kesäaamuna, kun Kotilainen
+koki mertojaan Runebergin kunnaan juurella, paukauttivat Kotilaisen
+päälaen murskaksi. — Jo siiloin oli muodissa, että vaarallisesta
+kilpailijasta päästiin tällä mukavalla, yksinkertaisella tavalla,
+vaikka se ei tapahtunut niin juhlallisilla paukkeilla eikä niin monilla
+rukouksilla Ylimmän puoleen kuin mikä nykyään on tapana. — Leskivaimo
+Kotilainen muutti monien vinosilmäisten orpolastensa kanssa pohjoiseen,
+rauhallisemmille apajapaikoille.
+
+Mutta sitte alkoivat karjalaiset tunkea sisään. Ne tulivat Laatokan
+rantamilta. Sortavalan saaristossa ovat seuraavat kylät ja saaret
+viervieressä. Kylät ovat nimeltään Kerisyrjä ja Ruokojärvi, saaret
+Pellotsalo ja Vaaherlahti. Ja juuri samat nimet tavataan Punkaharjun
+seutuvilta. Kerimäki on pitäjän nimi, mihin Punkaharju kuuluu, Kerimäen
+lähettyvillä on Ruokojärvi, ja Puruvedessä on saaret Pellossalo ja
+Vaahersalo. Tästä voimme päättää, että nykyinen asutus on peräisin
+Karjalasta.
+
+He tulivat vanhimpina aikoina tänne turkiksien pyyntiin ja anastivat
+parhaimmat metsästys- ja kalastuspaikat. Punkaharjusta etelään käsin
+on Putikon kylä. Putikko merkitsee tietä, jota metsäneläimet ovat
+tallanneet, sekä myös aluetta, missä ainoastaan vissit henkilöt ovat
+oikeutetut virittelemään ansojaan. Ensimmäiset asukkaat siis elättivät
+itsensä metsästyksellä ja kalastuksella, samalla elinkeinolla, millä
+lappalaiset ja mahdollisesti germaanit aikaisemmin.
+
+Mutta sitten hyökkäsivät ruotsalaiset Karjalaan. He rakensivat Viipurin
+linnan valloitustansa tueksi. Mutta Novgorodia ei saatu kukistetuksi.
+Se piti kuin pitikin Laatokan rannat saaliinaan. Pähkinälinnan
+rauhanteossa 1323 vedettiin raja näitten kahden valtakunnan välillä.
+Miten raja kulki näissä rajattomissa erämaissa ja osaksi tuntemattomien
+järvenselkien yli, on epätietoista. Mutta se tiedetään varmasti, että
+raja hipoi Punkaharjua. Raja kulki nimittäin Säämingin Särkilahdesta,
+peninkulman päästä Punkaharjun länsipuolelta, poikki vesistön Kerimäen
+halki Varkauden vesistölle j.n.e. Täten joutui Punkaharju kuulumaan
+Novgorodille ja Käkisalmen lääniin. Mutta tämä tapahtui vain paperilla.
+
+Todellisuudessa Punkaharju kuului Suomeen. Savolaiset viis välittivät
+valtiollisista rajoista näissä erämaissa. He tarvitsivat Puruvettä
+kalastaakseen ja anastivat sen hyvin yksinkertaisesti. He metsästelivät
+ja kalastelivat sydämensä pohjasta Takaharjun ja Runebergin kukkulan
+rantamilla, ja jos Käkisalmen karjalaiset pistivät nokkansa heidän
+mailleen, valmistettiin niille verinen lähtö. A. Oksanen kirjoittaa
+»Savolaisen laulussa»: »Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut,
+ja meidän vaarat virkkoa ja meidän laaksot lausua, sanella salmen
+suut, niin niistäpä useampi hyv' ois' todistamaan, täss' Savon joukko
+tappeli, ja joka kynsi kylmeni, edestä Suomenmaan.» Jos mitä paikkaa,
+niin Punkaharjua se koskee, sillä tämä ihana harju on vuosisatojen
+kuluessa aina vaan ollut saman heimon verisenä erottajana, sekä samalla
+kahden mahtavan valtakunnan rajana.
+
+Rajariidoissa mentiin vihdoin niin pitkälle, että Ruotsissa tekaistiin
+väärennetty rajaselitys, jossa kansan mielivaltaisesti pystyttämät
+rajapyykit väitettiin olevan peräsin Pähkinälinnan rauhanteon
+rajankäynnistä. Väärennetyn selityksen mukaan joutui Punkaharju
+kuulumaan Ruotsille.
+
+Tukeakseen tätä riidanalaista rajaseutua rakensivat ruotsalaiset
+Olavinlinnan, niinkuin tiedämme, sangen lähelle Punkaharjua,
+Täyssinän rauhassa 1595 ja Stolbovassa vähän myöhemmin ratkaistiin
+asia lopullisesti. Punkaharjusta tuli suomalainen seutu, niinkuin se
+todellisuudessa aina oli ollut.
+
+Uuden ajan sarastaessa, Kustaa Vaasan aikoina, olivat savolaiset jo
+suureksi osaksi luopuneet entisistä elinkeinoistaan ja ruvenneet
+kaskenpolttajiksi. Nyt paukkui kirves Punkaharjun hongikossa. Eipä
+muuten luulisi, että tämä harju houkuttelisi maanviljelykseen. Mutta
+niin eivät alkuasukkaat tuumineet. He kaskesivat ja polttelivat kaikin
+voimin näitä rinteitä aina 20—30 vuoden väliaikojen päästä. Kuiville
+kankaille he kaikkein mieluimmin kellistivät huuhtansa.
+
+Mutta sitten seurasi 70 vuoden ajanjakso, jona Punkaharju kuului
+Venäjälle. Se alkoi Pikkuvihan jälkeen, vuodesta 1743, ja sitä kesti
+aina vuoteen 1812, jolloin n.s. »Vanha Suomi» taas yhdistettiin Suomen
+suuriruhtinaskuntaan. Pikku vihan jälkeen hallitsivat venäläiset myös
+Savonlinnaa, Tämän linnan suojaksi olivat he myöskin anastaneet maata
+linnan ympäriltä, suunnilleen noin 2 peninkulmaa sekä länteen että
+pohjoiseen ja itään. Itään juuri niin paljon, että Punkaharju tuli
+kuulumaan Venäjälle. Raja kulki noin 3 km:n päässä harjusta itään,
+yhdensuuntaisesti harjun kanssa, Ruohoniemestä Laukansaaren syrjätse
+Turtinniemeen, joka sijaitsee lähellä Punkasalmen lauttapaikkaa.
+Venäläiset tarvitsivat tätä harjua kesänaikaan, päästäkseen maata
+myöten Savonlinnaan.
+
+Tämä valtionrajan läheisyys toi uudelleen murheen ajat Punkaharjun
+seuduille. Taas tuli lisäksi se seikka, että raja oli vedetty niin
+huolimattomasti, että monet tilat eivät kuuluneet kummallekaan
+valtakunnalle, ei Ruotsille eikä Venäjälle. Näitä sanottiin
+»väittelynalaisiksi tiloiksi». Kerimäen pitäjässä niitä juuri olikin
+runsaasti; niitä oli 23, mantaaliltaan 10 17/46 ja 115 savua,
+jotka ainoastaan maksoivat veroa papistolle. Näistä tiloista sanoo
+v. Knorring teoksessaan »Gamla Finland eller det forna Wiborgska
+Gouvernementet»: »Nämä niinkuin muissakin pitäjissä tavattavat
+'väittelynalaiset tilat' olivat ilman tuomaria, jonka tähden niihin
+tulvi rikoksellisia, jotka sieltä hakivat turvaa, kunnes oli pakko
+laatia näitä varten erityinen yhdistetty oikeus, jossa istui sekä
+ruotsalaisia että venäläisiä tuomareja.» — Vaikkapa minulla ei
+lienekään erityisen esiinpistäviä rikollisia taipumuksia, en voi
+olla välinpitämätön sellaisten seutujen suhteen, jotka 70 vuotta
+ovat tulleet toimeen ilman omia tuomareja, omia käräjiä, omia
+tuomioita. Että tässä »yhdistetyssä oikeudessa» tuoreella Puruveden
+lohella tahi siialla oli suuri sananvalta, se on päivän selvä asia.
+Olisipa todellakin hauskaa saada kuva tällaisesta sekalaisesta
+oikeudesta, jonka edessä kaksi »Punkaharjun konnaa» oli vastaamassa
+rumista töistään. — Mutta että nämä »väittelynalaiset asukkaat»
+käyttivät hyväkseen tätä ihanaa vapauttaan, siitä kertovat vanhat
+paikkakuntalaiset pöyristyttäviä kertomuksia. Ruohoniemen kylässä
+Punkaharjun rajakylässä oli näitä tiloja kokonaista 5 kappaletta.
+Siihen aikaan oli Punkaharju kauhun paikka. Murhapoltot ja
+väkivallantyöt olivat aivan yleisiä. Kateelliset ja julmistuneet
+naapurit siirtyivät valtion rajan yli, sytyttivät vihamiestensä ladot
+ja polttelivat ruisaumoja Punkaharjun rinteillä ja livistivät, työnsä
+tehtyään, takaisin omaan maahansa tahi »väittelynalaisiin taloihin»,
+joissa »Jumalanrauha» aina ja lakkaamatta vallitsi.
+
+Mutta tämä ihana harju on aina ympäristön asukkaissa herättänyt mitä
+vapisevinta kunnioitusta. Vanha eukko naapurikylässä kertoi minulle,
+että harju hänen nuoruudessaan 1830-luvulla oli ollut hirvittävä
+paikka. Vanha kansa oli aina sanonut: »mänisikhän sinne, kun
+hirviisik!» Ei sinne uskaltanut astua kuin suurissa seuroissa puolukan
+poimintaan, niitä kun kaikki rinteet olivat punanaan. Poimittiin
+korvollisia puolukoita. Mutta näilläkin matkoilla sai aina säpsähdellä
+kaikenmoisia epäilyttäviä ääniä; milloin kuului kuin kontion vihellys,
+milloin hukan ulvontaa, milloin metsävoron heilahduksia. Eiköpä moni
+näistä äänistä liene ollut mielikuvituksen synnyttämä, mutta se on vain
+tosi, etteivät sen ajan nuoret kerääntyneet harjulle kuhertelemaan
+elokuun kuutamossa niinkuin nyt. Sivu harjusta soudettiin, mutta
+harjulla ei konsanaan kävelty.
+
+
+
+Punkaharjun maantiestä.
+
+
+Tämä tie ei suinkaan ole vanhimpia maassamme, eikä paikkakunnankaan
+vanhimpia. Kierrettiin tätä harjua, vaikkapa se on kuin Luojan
+rakentama silta vesistön poikki. Sitä vältettiin monien
+laattapaikkojen takia. Ensimmäinen ylimeno on jo Kyrön virran
+kohdalla Olavinlinnan yläpuolella. Seuraava oli Kulennoisten kylän
+rantamalta Tuunaansaarelle. Siinä on nyt silta, mutta suurina
+vesikesinä 1899—-1900 oli tie kokonaan veden alla, niin että veneillä
+täytyi soutaa maantiellä. Sitten seuraa Tuunaansalmen lauttapaikka.
+Punkaharjun eteläpäässä on Punkasalmen lossi. Ja lopuksi oli
+Parikkalassa Simpeleen järvi ylikuljettava. Nykyään siinä on silta.
+Nämä monet vaikeat kulut virtojen, salmien ja järvien yli lienevät
+pelottaneet esi-isiämme rakentamasta maantietä Savonlinnasta Viipuriin,
+Käkisalmeen ja Sortavalaan tätä lyhyintä ja oikoisinta suuntaa.
+Sitäpaitsi on Punkaharjun eteläpuolella kammoksuttava salo, kuvaavasti
+kyllä »Ruhvanan saloksi» sanottu, jossa kaikenlaatuista konnaa kaikkina
+aikoina on asunut. Tästä kulki raja oikean ja väärennetyn Pähkinälinnan
+rauhankirjan mukaan, tästä Täyssinän raja, tästä Ison ja Pikku vihan
+rajat. Ja täällä tapasin 1880-luvulla asukkaita, jotka kaikin puolin
+ovat jatkaneet sitä elämää, jota »väittelynalaiset asukkaat» ennen
+muinoin viettivät, s.o. elämää »hyvän ja pahan ulkopuolella».
+
+Matka Olavinlinnasta kulki muinoin linnanherrojen aikana kesäisin
+veneillä Saimaata pitkin. Huovit ja ratsumiehet samosivat Lappeenrannan
+kautta Mikkeliin, josta Juvan ja Rantasalmen kautta Savonlinnaan.
+Myöhemmin johti lyhyempi tie Imatran ohi, Ruokolahden, Puumalan ja
+Sulkavan kautta samaan kaupunkiin. 1600-luvulla täytyi yhdistää
+Savonlinna vastavalloitettuun Käkisalmen alueeseen, kun koko tämä lääni
+oli joutunut Ruotsille Stolbovan rauhan jälkeen. Mutta ei nytkään
+Punkaharju tullut kysymykseen. Tie vedettiin Kerimäen ja Kiteen kautta
+Sortavalaan.
+
+Vasta 1743 jälkeen tuli Punkaharjun vuoro. Venäläiset omistivat
+Savonlinnan, mutta Puumala oli joutunut ruotsalaisille. Tie oli siis
+tukossa tämän tärkeän salmen kohdalla kesät, talvet. Mutta venäläiset
+loivat itselleen vesireitin, kaivamalla kanavat Telataipaleen, Käyhkän
+ja Kutveleen kannasten läpi. Maantien taas täytyi kulkea Punkaharjun
+yli, ainoa paikka, mihin sen voi rakentaa. Siten vähitellen syntyi tämä
+komea ajotie 1700-luvun keskivaiheilla.
+
+Mutta että harjua pitkin polku on ammoisista ajoista ollut
+kuljettavassa kunnossa, se on epäilemätöntä. Sen ovat muinaisajan
+karhut tallanneet, sitä myöten juosta huhkineet sudet, sitä peuralaumat
+ja hirven urokset perheineen. Sillä polulla ovat teeret ja pyyt
+tepastelleet, sillä ovat metsot soineet ja sähisseet kovissa lemmen
+tuskissa, sillä polulla ne ovat tapelleet päänsä verille koppeloista,
+jotka välinpitämättöminä, odotellessaan lopullista voittajaa, ovat
+ahmineet kulon puolukoita jossain Runebergin kunnaan liepeillä. Metsot
+ja teeret vieläkin jyryävät keväisin harjulla, olen nähnyt niiden
+juoksentelevan maantietä myöten kuherrushommissaan; olen nähnyt
+kaikkien Euroopan kansojen jäsenten tekevän juuri samalla tapaa, olen
+itsekin ‒ ‒ (kts. kirjoitusta Jekaterina Panfilovna).
+
+Savolaiset huuhtamiehet ovat ajaneet karjojaan harjua pitkin monille
+armaille ahoille harjun rinteille. Puiset ja metalliset lehmänkellot
+ovat kilkattaneet kilvan lintujen räiskävän orkesterin kanssa, jossa
+ensimmäistä viulua satakieli on hoitanut, toista laulurastas, ja
+jossa lukemattomat kuhankeittäjät ovat puhallelleet klarinettejaan
+ja huilujaan. — Mutta ratasten ryske on uutta musiikkia harjulla,
+ainoastaan toista sataa vuotta vanhaa. Tuntuu siltä, kuin kärrin räminä
+ei olisi oikein tahtonut sointua tässä orkesterissa. Pyörät eivät
+tahtoneet herkästi liikkua tällä omituisella tiellä.
+
+Ensimmäinen Punkaharjun tien mainitseminen, minkä minä olen tavannut,
+on eräässä »Åbo tidningarsin» artikkelissa v:lta 1784. Siinä seisoo:
+»Parikkalan ja Kerimäen pitäjän rajalla ja Pungaansalmen luona on
+se (vuorenharju) puserrettu Saimaan järven kautta hyvin korkeaksi,
+kapeaksi ja molemmilta kupeiltaan jyrkäksi harjuksi, Pungaanharjuksi
+kutsuttu, ja kulkee maantie Lappeenrannan ja Savonlinnan välillä tätä
+korkeaa harjua; mutta heikkoveriset matkamiehet eivät uskalla istua
+tällä välillä missään kieseissä eikä vaunuissa.»
+
+Taas sama kauhu Punkaharjusta!
+
+Vuonna 1802 kävi Punkaharjulla H.M. Keisari Aleksanteri I, äsken
+mahtavan Venäjän valtakunnan hallitusistuimelle kohonnut tsaari, jonka
+valtakuntaan Punkaharju silloin kuului. Tästä laajemmalti seuraavassa.
+
+Kehumalla mainitsee v. Knorring Punkaharjua edellämainitussa
+teoksessaan v:lta 1832. Hän sanoo: »Punganharju Puruvedessä on 7
+virstaa pitkä, 10:stä 40:een syleen leveä, sekä noin 20 syltä korkea,
+erotettuna mantereesta kahden salmen kautta; sillä on monin paikoin
+ylen jyrkät rannat, on lehti- tahi havupuitten kasvama, ja suo kauniin
+ja lavean näköalan joka taholle. Iso maantie Viipurista Savonlinnaan on
+johdettu tämän saaren yli. — Puruvesi on kuuluisa kirkkaasta vedestään,
+jossa pienempiä esineitä paljon pitemmältä matkalta, kuin muissa
+järvissä, voidaan erottaa.» Knorringilla on näin ollen oikea ja tarkka
+käsitys Punkaharjusta ja ihmeellisen kirkkaasta Puruvedestä.
+
+Mutta vielä niinkin myöhään kuin 1840-luvulla antaa prof. Grot perin
+happaman kertomuksen matkastaan Punkaharjun yli. Ja Grot oli kumminkin
+harvinaisen kärsivällinen maantienajaja, jonka karaistunut istuinlihas
+ei pelännyt pahintakaan paukkulautaa. Hän sanoo, että häntä oli
+houkuteltu kulkemaan Punkaharjun kautta, vaikka hän aina ennen oli
+matkustanut Kiteen kautta, mutta että hän tuntee suurta pettymystä.
+Lautoilla tuuli kovasti ja hän sai paljon kärsiä.
+
+Nykyään maantietä käyttävät ainoastaan jalkamiehet ja automobiilit.
+Alkuasukkaat matkustavat joko junassa tahi laivassa harjun sivuitse.
+Eipä niinkään! Karjalaumathan vielä käyttävät tätä tietä. Niin kauas
+kuin minä jaksan muistaa, ovat suuret teuraslaumat harjua myöten
+tallustelleet joka kesä, Viipuri ja Pietari surullisina päämaaleinaan.
+Kun Savonlinnan rata vihittiin, kuuluin minä vihkijäin seurueeseen.
+Kaupungin valtuuston puheenjohtaja lausui meidät tervetulleiksipa eräs
+vanha senaattori astui aseman rappusille ja vastasi puheeseen. Se
+pidettiin suomeksi, mutta senaattorin äidinkieli ei ollut suomi. Puhe
+oli siis aivan lyhyt ja loppui seuraavalla tavalla: »mine toivon, että
+tema rata tuottaa suurta hyötyä Savolle ja Karjalle» (pro: Karjalalle).
+— Niinpä niin, ajattelin itsekseni, nyt säästyvät nuo onnettomat
+nautaparat monista piiskan läimäyksistä, monista kiroilemisista
+ja monista kiusallisista lauttapaikoista. Nyt saavat he kellua
+härkävaunujen pehmeillä patjoilla. Ja turistien ei tarvitse vapisevin
+polvin paeta honkien taakse piiloon pahoin mulkoilevia sonneja.
+
+Mutta eipäs! Viime kesänä istuin hotellin rappusilla ja join
+aamukahviani hiljaisessa rauhassa. Samassa kuului tuttuja ääniä.
+Sonni hinkui korkeata falsettiaan, lehmä töräytti pasuunaansa, kellot
+kilkattivat ja ajomiehet karjuivat: »Vait siihen, p—leen kanttura!»
+Sama viheliäisyys edelleen! 30 nautaa eri sukupuolta samosi kohti
+turmiotaan. Menin maantielle ottamaan vastaan heidän viimeiset
+terveisensä: »morituri te salutant!» Ähkien ja puhkien kulkivat he
+ohitseni ja kintut kapsahtelivat. Maidon ja talin löyhkä humahti
+hetkeksi sieraimiini. Kävin totiseksi ja hentomieliseksi, mutta heräsin
+tajuntaani, kun sittapörriäinen, joka tapansa mukaan ohjasi harhaan,
+pomppasi minun otsaani. Se putosi maahan aivan visiittikortin viereen,
+minkä lehmäparka oli jättänyt jälkeensä. — Sitä entistä Punkaharjun
+menoa!
+
+Minulle sanottiin, että nämä onnettomat vasta Punkasalmen asemalta
+nousevat junaan.
+
+
+
+Miten Punkaharju joutui valtiolle.
+
+
+Se, joka kaikkein ensimmäiseksi korotti mahtavan äänensä Punkaharjun
+ihanimman kaunistuksen, sen metsän, suojelemiseksi, ei ollut mikään
+vähempi henkilö kuin Venäjän mahtava Tsaari, H.M. Keisari Aleksanteri
+I. Tämä loistava ruhtinas, kasvatettuna Korkean Isoäitinsä, Kaikkein
+Autuaimman keisarinnan, Katarina II:n toimesta valistusajan
+vapaassa hengessä, koetti edistää kaikkea, mikä maailmassa hyvää,
+jaloa ja ihanaa oli. Kahdenkymmenenviiden ikäisenä, vasta Venäjän
+hallitusistuimelle noustuaan, käväisi hän kesällä vuonna 1802
+Savonlinnassa, joka silloin kuului Venäjälle, ja kulki Punkaharjun
+kautta. — Venäjän hallitsijat eivät halveksineet rajamaataan,
+Vanhaa Suomea, vaan matkustelivat usein siellä. Niinpä keisarinna
+Katarina II:sta, karjalaisten muistorikkaasta Kaisa-keisarinnasta,
+kerrotaan, »että Hän vuonna 1772 kesällä varta vasten matkusti
+Imatralle ihaillakseen sen pauhua». — H.M. Aleksanteri I niin ihastui
+Punkaharjuun, että hän heti antoi käskyn kruunun viranomaisille
+suojella metsää haaskaamiselta. Senaatin päätöksessä marraskuun 30
+p:ltä vuonna 1840 sanotaan: »Korkeimmasti Autuas Hänen Majestätinsä
+Keisari Aleksanteri ensimäinen Kunnioitettavin muistoltaan on
+matkallaan tämän paikan kautta suvainnut kiinnittää Korkeimman
+huomionsa tähän ihmeelliseen harjanteeseen, sekä käskenyt Kruunun
+Virkamiesten pitämään huolta siitä, että sen metsä tulee rauhoitetuksi,
+sekä matkustajain turvallisuuden takia, että myöskin sentähden, että
+tämä harju, puita kasvavana, tarjoaa ihanimpia nähtävyyksiä maamme
+vallanmaanteitten varsilla.» Keisari Aleksanteri I on siis jo vuonna
+1802 julkilausunut Punkaharjun kruununpuiston syntysanat.
+
+Että tätä mahtavaa keisarinsanaa on toteltu, siitä ei uskalla olla
+epäilystä. Kruununmiehet koettivat parastaan, mutta eivät mitään
+mahtaneet, sillä harju kuului savolaisille, joitten hyvinvointi ja
+verenkierto vaativat kaskenhajua joka kevät. Metsä oli yhäti heidän
+hyökkäystensä esineenä.
+
+1830-luvulla suoritettiin isojako näillä seuduin. Ensin jaettiin
+Laukansaaren kyläläisten maat, jotka ulottuivat Tuunaansaaren
+lauttapaikalta Runebergin kunnaalle, noin kilometrin pituinen kaistale.
+Se jaettiin kahdelle talolle, ja raja kulki nykyisen valtion hotellin
+tonttipalstan halki. Sitten tuli Tuunaansaaren talonpoikien maitten
+vuoro, jotka taas alkoivat Runebergin kunnaalta ja ulottuivat aina
+Punkasalmelle saakka. Tässä se vakituinen Punkaharju olikin, 6 à 7:n
+kilometrin pituudelta.
+
+Silloinpa mies korotti äänensä, joka selvästi ja vakavasti vaati
+suojelusta Punkaharjun kauniille harjulle. Se oli Rantasalmen peloton
+kruununvouti, Zachris Cajander, jota meidän on kiittäminen tästä
+kaukokatseisesta esityksestä.
+
+Hän antoi ensin asianomaisen nimismiehen tehtäväksi »vaatia veronlasku
+valmistuslautakunnan kokouksessa, että koko yllämainittu harju tahi
+ainakin 50 kyynärää siitä tien molemmille puolille lohkaistaisiin
+Korkean Kruunun omaisuudeksi, jott'eivät Asianomaiset Maanomistajat,
+jotka muun rahvaan ohella eivät malta olla haaskaamatta metsää,
+_missä vaan sellaista on olemassa_, pääsisi tilaisuuteen hyväkseen
+käyttämään tien molemmilla puolilla kasvavaa metsää». Mutta tästä hänen
+vaatimuksestaan ei kokouksessa välitetty. Maanmittarit eivät olleet
+kuulevinaankaan tällaisia runollisia ehdotuksia.
+
+Heidän isojako-ehdotuksensa harjun jakamisesta neljän Tuunaansaaren
+talon kesken lähetettiin kuvernöörille. Mutta Cajander ei heittänyt
+asiata silleen. Hän valitti Hänen Majesteetilleen Keisarille.
+Valituskirjelmässään vetoaa hän pääasiallisesti matkustajain
+turvallisuuteen, uskaltamatta tuoda esille kysymyksen esteetillistä
+puolta, joka kumminkin myöhemmin täysin selvenee. Hän kertoo, »että
+harju varsinkin luoteisosassaan molemmin puolin maantietä, muutama
+kyynärä tästä, on äkkijyrkästi laskeva ja tätä nykyä kasvaa suurta
+metsää». Cajander samassa kirjelmässään väittää, että harju keisarin
+käynnin aikana 1802 oli ollut »metsätön». Tämä on helposti voinut
+tapahtua, sillä Punkaharjun talonpojilla oli tapana aina 25 vuoden
+perästä kasketa maansa, jonka perästä ne kasvoivat lehtimetsää ja
+osaksi havupuuta. 25:n vuoden perästä lehtipuu on siksi varttunut, että
+sillä kelpaa maata polttaa. Vaikka Cajander myöntääkin, että kaiteita
+on rakennettu maantien molemmin puolin, väittää hän kumminkin, »että
+Kaiteet, mitkä kaikkialla ovat pystytetyt pitkin maantien reunoja, maan
+perin jyrkän kaltevuuden takia, eivät riitä turvaamaan matkustavaista
+onnettomuuksilta, siinä tapauksessa että penkereellä kasvavat puut
+molemmin puolin maantietä hakataan maahan.»
+
+Omasta puolestani en ole vallan vakuutettu siitä, että tie
+välttämättömästi vaatii honkia pysyäkseen paikoillaan. Myönnän
+kuitenkin, että puut juurineen voivat sitoa sorakerroksia toisiinsa
+varsinkin niillä rinteillä, jotka ovat jyrkimmät, mutta harjun
+useimmissa paikoissa kyllä tie seisoo kohollaan ilman puitten
+suosiollista apua. Mutta eihän sopinut Korkean Kruunun voudille
+kirjelmässä Hänen Korkealle Majestätilleen soperrella koreita sanoja
+kauniista näköaloista, ihanista puistoista y.m.; hänen täytyi vain
+takertua kiinni pölyiseen maantiehen ja matkamiesten hengen ja raajojen
+turvallisuuteen. Cajanderin ehdotus, että koko harju lohkaistaisiin
+kruunulle, jo osoittaa, että kauneusarvot olivat pääasiana ja että ne
+kaikuivat pohjasävelenä kaikissa hänen vaatimuksissaan, sillä eihän
+maantie suinkaan tarvinnut koko harjua, joka monessa kohdin on sangen
+leveä ja täysin vaaraton.
+
+Sittenkuin Cajander vielä oli huomauttanut, että kruununvirkamiehet
+ovat avuttomat sellaisen väestön keskuudessa, jota ei mitenkään voi
+hillitä metsän haaskaamisesta, jatkaa hän: »Tämän johdosta uskallan
+kaikkein alamaisimmin Teidän Keisarilliselta Majestetilta pyytää
+sitä muutosta nyt valituksenalaiseen Verolasku-Päätökseen, että
+edellämainittu Punganharju koko laveudeltaan tahi ainakin 50 kyynärää
+molemmilta puolilta maantietä ylläkosketeltujen syitten perustuksella
+lohkaistaisiin Korkean Kruunun laskuun.»
+
+Tämä valituskirjelmä liitettiin niihin asiapapereihin, jotka yhdessä
+kuvernööri A. Cronstedtin päätöksen kanssa 29 päivältä elokuuta 1839
+lähetettiin senaatin talousosastoon. Kuvernööri on hieman ihmeissään,
+että sellainen hassunkurinen maantie löytyy hänen läänissään. Mutta
+tätähän ei tarvitse ihmetellä, kun senaatin päätöksessä lokakuun 30
+p:ltä 1840 väitetään, että Punkaharju sijaitsee »Savonlinnan ja Kuopion
+välillä». Mutta kuvernööri ilmoittaa kumminkin, »että hän pitää Kruunun
+Voudin pyyntöä perusteltuna ja olisi hänenkin päätöksensä ehkä tullut
+toisenlainen, jos yllämainitun Punganharjun ominaisuudet ja suhteet
+olisivat olleet tarkemmin selitetyt».
+
+Talousosasto vaatii vielä lisäksi lausunnolta Maanmittaushallitukselta
+sekä Kamarikonttorilta. Ylihallitus ei ollenkaan kajoa Cajanderin
+ehdotukseen, mutta kamarikonttori puoltaa sitä kaikin puolin sanoilla:
+»Cajanderin pyyntö ansaitsee mitä suurimmassa määrässä huomiota».
+Sitäpaitsi tukee konttori hartaasti Cajanderin ensimmäistä ehdoitusta,
+»että koko harju olisi Kruunulle lohkaistava, eikä ainoastaan 50
+kyynärää maantien molemmilta puolilta».
+
+Näin valmistettuna ratkaistiin kysymys senaatissa lokakuun 30 p:nä
+1840 ja päätettiin, »että koko mainittu harju on Kruunun laskuun
+pyykitettävä ja asianmukaisesti hoidettava». Päätöksen alle ovat
+seuraavat senaattorit piirtäneet nimensä: G. Hjärne, L.G. v. Haartman,
+August Ramsay ja B U. Björksten.
+
+Täten pelastettiin siis Punkaharju ikuisiksi ajoiksi ihanan
+puistikkonsa haaskaamisesta ja raiskaamisesta.
+
+Mutta vielä oli palanen Runebergin kunnaalta Tuunaansalmen
+laattapaikalle vaaranalaisessa tilassa. Se oli jo, niinkuin mainittiin,
+jaettu kahdelle Laukansaaren tilalle v. 1837. Kerran vauhtiin
+päästyään pyrki kruunu tämänkin harjunosan omistajaksi. Antamalla
+palstoja omistamistaan maista läheisessä Ruokolahden kylässä sai
+kruunu Laukansaaren talolliset vaihtamaan osansa harjusta näihin. Tämä
+tapahtui jo vuonna 1843.
+
+Kumminkin oli vielä kauniita saaria aivan Punkaharjun kupeilla, jotka
+kuuluivat eri tiloille naapuruudessa. Jos nämä saaret olisivat yhä
+edelleen jääneet entisten omistajien hoitoon, olisi varmaan tapahtunut,
+että kauniin näköalan asemesta kukkean saaren ylitse silmää olisi
+kohdannut autio palopaikka, musta ja karstainen, missä nokiset
+kivet ja kannot olisivat törröttäneet pystyssä. Sellaisiahan näkyjä
+kaskimaat tarjoavat. Sentähden vaihdettiin kaikki saaret kruunun
+metsistä lohkaistuihin maapalstoihin, näitten joukossa nuo kaksi
+ihanaa saarta Kotkasaari ja Hynninsaari, jotka sijaitsevat harjun
+itäpuolella. Ne kuuluivat Kotilan tilalle ja olivat »kaskimaita»,
+niinkuin karttaselityksessä mainitaan. Tämä vaihto oli todellakin hyvin
+harkittu, sillä miltä näyttäisikään maisema Runebergin kunnaalta,
+jos Kotkasaari olisi paljaaksi pantu ja mustan nokinen. Vieläkin
+vaihdettiin kruunulle pieni, suloinen Kirkkosaari Tuunaansalmessa, joka
+ennen rautatien rakentamista sen yli oli Punkaharjun kaikkien saarten
+helmi. Näin oli koko harju salmesta salmeen joutunut kruunulle jo
+vuonna 1843.
+
+Mutta raja kulki aivan läheltä nykyistä valtion hotellia sen
+itäpuolitse, jonka tähden valtio myöhemmin on ottanut huostaansa
+suuria maa-aloja harjun koillis- ja itäpuolelta. Tänne on
+metsähallitus istuttanut ja kylvänyt puita, osaksi ulkomaalaisia,
+niinkuin pihtakuusia, sembramäntyjä ja lehtikuusia.
+
+
+
+Zachris Cajander.
+
+
+En voi hillitä haluani nostaa tämä mies kunniajalustalle. Kun joku
+henkilö edellä kaikkia aikalaisiaan oivaltaa asian, joka pitkiksi
+ajoiksi suurimmalla rakkaudella omistetaan, kun hänellä sitä paitsi on
+kylliksi intoa saada aate tunnustetuksi ja joka kohdassa toteutetuksi,
+silloin ei voi muuta kuin suoda hänelle tunnustusta ja ihailua. Tämä
+yksinkertainen, mutta vanhaan malliin ankara Rantasalmen kihlakunnan
+kruununvouti nousee esimiehiään vastaan ja vetoaa korkeimpaan paikkaan
+kysymyksessä, joka ei oikeastaan kuulu hänen virkatehtäviinsä, ja tekee
+sen niin pontevasti, että hän saa korkeimmat viranomaiset puolelleen.
+Hän ei rauhoitu, ennenkuin hänen aatteensa kokonaisuudessaan
+toteutetaan. Kruununpuistojen ja luonnonsuojeluksen aate, niin yleiseen
+tunnustettu ja tunnettu kuin se nykyään onkin kaikissa sivistysmaissa,
+oli tuntematon käsite vuonna 1840. Ainakaan ei sanaa »luonnonsuojelus»
+silloin vielä käytetty kielessä, ja kruununpuistolla ymmärrettiin
+sellaista kruunun maata, jossa puita kasvoi myyntiä varten. Mutta
+että tämä kruununvouti jo 1840 oivalsi sellaistenkin kruununpuistojen
+tarvetta, jotka palvelisivat kauneusarvoja ja tunnelmallisia
+tarkoituksia, eikä taloudellisia, se se juuri herättää meidän
+kummastustamme ja ihmettelyämme. Tällä toiminnallaan, oikeana hetkenä
+voitokkaasti suoritettuna, on Zachris Cajander luonut itselleen nimen,
+kaikuvimman luonnonsuojelusystäväin joukossa. Meillä matkailijoilla
+on todellakin syytä kiittää häntä paljosta! Meidän kulttuurimmehan
+on nuorta ja uutta, meillähän tuskin vanhimmissa kaupungeissamme on
+puistoja sadan vuoden ikäisiä. Mutta Punkaharjulla voimme näyttää
+matkamiehille, jotka ovat vanhoista kulttuurimaista, että meilläkin
+kaunisten paikkojen vaalimisella on vanhaa perua, jollei juuri satoja
+vuosia vanhaa, niin kumminkin parin sukupolven takaista. Ja tästä
+saamme kiittää Zachris Cajanderia.
+
+Tahdon muutamin sanoin esitellä hänet lukijoilleni. Hän on
+tyypillinen virkamiesten edustaja vanhalta ruotsalaiselta ajalta,
+joka jäntevyydellä ja ankaruudella itseään ja muita kohtaan ohjaa
+elämänratansa onnelliseen päätökseen.
+
+Cajander syntyi vuonna 1785 Savossa. V. 1799, neljäntoista ikäisenä,
+»ilman perusteellisempia pohjatietoja varattomuuden takia», pääsee hän
+apulaiseksi kruununvouti Hasselblattille, saaden palkakseen vaatteet
+ja ruoan; 17:n ikäisenä hänellä on palkkaa 40 R:t ja kolme tynnöriä
+jyviä, »jotka sisääntulot hänen täytyi jakaa köyhän äitinsä ja neljän
+turvattoman sisaruksen kanssa». Kahdenkymmenenkolmen vuoden vanhana
+hän sai maaherra Wibeliukselta »Ekspeditioni Voudin nimen ja arvon»,
+samoina päivinä kuin venäläiset marssivat rajan yli, helmikuun 22
+p:nä 1808. Vuonna 1809 hän nai »köyhän tytön», joka tapaus myöskin on
+mainittu ansioluettelossa. Köyhän tytön nimi oli Gustava Neiglick.
+Sen jälkeen hänestä tehtiin vuoron perään nimismies, henkikirjuri ja
+kruununvouti. Nämät ajat, vuosien 1809 ja 1820 välillä, eivät olleet
+mitään hauskoja aikoja kruununmiehelle, kun kaikki olot sodan jälkeen
+oli järjestettävä aivan uusien suuntien mukaan, kun osia Vanhasta
+Suomesta liitettiin hänen hoitopiiriinsä. Cajander sai ottaa vastaan
+myöskin nuo lintukotolaiset, »väittelynalaiset asukkaat», jotka eivät
+olleet tottuneet minkäänlaiseen esivaltaan. Mutta arvattavasti hän
+hoiti asiansa hyvin, koskapahan hänelle jo vuonna 1826 armossa suotiin
+Keisarillisen Pyhän Annan ritarikunnan 3:nnen luokan merkki ja ritarin
+arvo. Hän sai loppuunajetuksi, huolimatta armollisesta hylkäämisestä,
+että Ala-Savon kihlakunta jaettiin kahtia, ja hänestä tehtiin
+Rantasalmen kihlakunnan vouti.
+
+Tuima vouti hän olikin, mutta vielä tuimempi perheenisä. Köyhä tyttö,
+Gustava Neiglick, rikastutti häntä sankalla lapsilaumalla, niinkuin
+köyhät aviovaimot tavallisesti tekevät; hänellä oli yhdeksän lasta,
+poikia enemmän kuin toinen puoli. Näistä tuli kaikista kelpo miehiä,
+yhdestä laamanni, yhdestä pappi, yhdestä kruununvouti, yhdestä
+puutarhuri ja yhdestä henkikirjuri ja yksi, Sakari Sakarinpoika, teki
+itsensä tunnetuksi kummallisilla hommillaan sekä omassa maassaan että
+Ruotsissa. Hän se kuletti maalaisrunoilijat, Kymäläisen, Makkosen
+ja Puhakan, Porvooseen esiteltäviksi heidän virkaveljelleen, J.L.
+Runebergille, sekä niinikään Helsinkiin samaten virkaveljilleen
+Topeliukselle ja Cygnaeukselle sekä monelle muulle vähäisemmälle
+samanlaatuiselle. Tukholmassa hän kirjoitti metrittään kirjelmiä
+maanviljelyksestä ja naiskysymyksestä, oli tavallinen ilmiö
+pilalehdissä, ja Tukholman kaduilla hän herätti huomiota omituisilla
+puvuillaan ja käytöksellään. Hän puhui Tukholmassakin kaikkien
+suomalaisten kanssa »selevee Savon suomee». — Sakari Sakarinpojasta
+olen puhunut, todistaakseni, että tämän möräkän kruununvoudin perheessä
+aatteellisetkin harrastukset olivat kotiutuneet.
+
+Zachris Cajander kuoli 1862 vanhalla iällä. Hänen ansioluettelossaan
+luetaan aina myöskin seuraava kohta: »sitäpaitsi on allekirjoittanut,
+kuten Hänen Keisarillisen Majestetinsä Armollinen Päätös lokakuun 30
+piitä 1840 ilmaisee, vaikuttanut sen, että nykyään Korkean Kruunun
+omistama luonnonihana Punganharjun Puisto on pantu kuntoon». —
+Cajanderin suuri elämän loistotyö.
+
+Mutta mistä tämä ankara kruununvouti sai esteettiset harrastuksensa ja
+kehityksensä. Hän asui Itä-Suomen kuuluisimmassa sivistyskeskustassa,
+Rantasalmen pitäjässä. Pikku vihan jälkeen pyrki hallitus juuri
+näissä rajamaissa ja rajapitäjissä korottamaan yleissivistystä,
+jotta vieraat vaikutelmat rajantakaisista seuduista eivät pääsisi
+siirtymään rajan yli. Rantasalmelle perustettiin v. 1749 neliluokkainen
+triviaalikoulu, joka siellä vaikutti vuoteen 1788, jolloin se
+siirrettiin vastaperustettuun Kuopion kaupunkiin. Vuonna 1779
+taas muutettiin Sprengtportenin perustama sotakoulu Brahelinnasta
+Haapaniemen kuninkaankartanoon Rantasalmelle. Pitäjässä asui joka
+kylässä aatelisia ja aatelittomia Savon prikaatin upseereja. Kaikki
+kihla- ja tuomiokunnan virkamiehet olivat myöskin valinneet tämän
+pitäjän asuinpaikakseen. Upseeriston joukossa tavattiin muiden muassa
+seuraavat suvut edustettuina: Tigerstedt, Järnefelt, Tavast, Ehrnrooth,
+Nandelstadh, Tavaststjerna, Aminoff. Papiston joukossa taas: Krogius,
+Cygnaeus, Cleve.
+
+Kaikki nämä perheet, joista monet omistivat aikansa korkeimman
+sivistyksen, auttoivat kukin kohdastaan antamaan Rantasalmen pitäjälle
+sellaista ulkonaistakin loistoa, jota ei monessakaan maamme seudussa
+tavattu. Puutarhoja vaalittiin huolella, koristekasveja viljeltiin
+ja jaloja puulajeja istutettiin talojen ympärille. Pyyvilän tilalla
+kasvoi 1880-luvulla lehmus, joka tyvestä oli 9 kyynärää ympärimitaten.
+Leislahden talossa oli muinainen omistaja istuttanut lehmuksen kullekin
+lapselle syntymälahjaksi. Ne olivat tietysti 9 luvultaan, ja ovat nyt
+suuria puita. Cajander asui Haapaniemellä, kartanossa, mihin sotakoulu
+vuoteen 1818 oli ollut sijoitettuna. Hänellä oli joka päivä silmäinsä
+edessä ne ihanat koivukujat ja koivupuistot, jotka koulun ajalla
+olivat istutetut. Cajanderin isoäiti oli Malmeja, jolla suvulla oli
+heimolaisia yltympäri Savoa.
+
+Seuraelämä oli Rantasalmella vilkkaampaa, sirompaa ja hienompaa kuin
+useimmissa Suomen kaupungeissa. Moni aatelinen upseeri oli liikkunut
+Lovisa Ulrikan ja »lumoojakuninkaan» hovissa, he oleilivat siellä usein
+joka talvi, he olivat nähneet »perhosen liitelevän Hagan puistossa», he
+matkivat hovitapoja Rantasalmen seurapiireissä, he koettivat, varojensa
+mukaan, myöskin matkia kuninkaallisten huviloitten komentoa omien
+asuntojensa sisä- ja ulkopuolella.
+
+Tässä ympäristössä eli ja vanheni Cajander. Voimmepa siten myöskin
+ymmärtää, että hänen silmänsä olivat auenneet näkemään, mitä ihanuuksia
+suojeleva ihmiskäsi voi aikaansaada luonnossa. Tämä tunnelma se pani
+hänet ponnistamaan kaikki voimansa ihanan Punkaharjun rauhoittamiseksi
+raatelevalta rahvaalta. Hän onnistui yrityksessään, ja niinpä hänestä
+on tullut Suomen ensimmäisen ja ihanimman huvipuiston luoja.
+
+
+
+
+Joulumatka 37 asteen pakkasessa.
+
+
+Ennenmuinoin kun kuljettiin alas Oulunjokea veneissä, saatiin tyytyä
+seurustelemaan lukemattomien tervatynnyreiden parissa. Matkaseurue
+oli tungettelevaa: se »pikeytyi» pienimmästäkin kosketuksesta. Jos
+sellaisen matkan jälkeen sattui istumaan vaatepeittoisille tuoleille,
+oli näillä harmiksesi taipumus seurata mukana liikkeelle lähtiessäsi.
+Jos taas istuuduit ruohikkoon, saatoit ylösnoustuasi olla kirjaeltu
+mitä koreimmilla kukkavihoilla — mutta — sangen epäonnistuneesti
+sijoitettuina.
+
+Tehdäkseen lopun tällaisista tunkeilevista muistelmista päätti
+Matkailijayhdistyksen toimikunta järjestää pikeytymisestä vapaan
+venekulun Vaalan—Muhoksen reitille. Toimikunta valitsi minut
+matkustamaan Vaalaan kulkureittiä järjestämään ja venettä ostamaan.
+
+Vanha sudennahkaturkki, kalossit ja kintaat mukanani lähdin
+joulupäivänä Helsingistä. Helsingissä oli rankka sade, Hämeenlinnassa
+tuli räntää, Tampereella satoi kuivaa lunta ja Lapualla seuraavana
+aamuna oli 5 asteen pakkanen ja ilma kirkas. Matkustin Uudenkaarlepyyn
+seutujen ohitse — lempeän »setä Sakariaan» syntymäkaupungin, ja vaunun
+yksinäisyydessä valtasivat hänen kauniit laulunsa mieleni. Näin
+»talvikuusen kuurassaan», todensin että »päivä on lyhyt, kangas autio,
+hongan varjo kasvaa jättiläismäiseksi, sen tummalla oksalla pyörii
+kuun kehä, ja kinoksilla lieskaa tähden loimu». Hyräilin lapsellisen
+hurskaita säkeitä: Nu så kommer julen, nu är julen här, liten, mörk och
+kulen...
+
+Niin, pimeä se oli, pimein mitä milloinkaan olen nähnyt, ja että se
+oli lievimmin sanottuna — kolea, sain myöskin matkallani kokea. Kerran
+pilkisti aurinko esiin Kaarlepyyn seuduissa, Raahen kohdalla oli jo
+pimeää, mutta Venus sytytti kirkkaan lyhtynsä muutamiksi kymmeniksi
+minuuteiksi ja valaisi kylmän kinoksen yhtä kylmällä valollaan.
+
+Oulussa istuuduin rekeen ehtiäkseni illaksi Muhokseen. Oli 15 asteen
+pakkanen. Mutta mitä suloisin sää joka tapauksessa. Helsingissä
+on tällainen pakkanen läpitunkeva, ainaisen viiman tähden. Täällä
+kestin helposti pakkasen, ainoastaan tavalliseen talvipalttooseen
+puettuna. Illalla saavuin Muhokseen, enkä ollenkaan kohmetuksissa,
+vaikkakin lämpömittari näytti — 18 astetta. Luulottelin jo että olin
+erehtynyt kutsumuksestani, että minun olisi pitänyt lähteä arktiselle
+tai antarktiselle tutkimusretkelle, kilpaillakseni maanmieheni
+Nordenskjöldin ja ruijalaisen Nansenin kanssa. Mutta kahtena seuraavana
+päivänä laimeni innostukseni tähän toimeen huomattavassa määrässä.
+
+Kun seuraavana aamuna heräsin Muhoksen kestikievarissa, kuulosti
+korviini pihalta onnettomuutta ennustava ääni. Paukaus nurkassa herätti
+minut. Nousin ylös. Ulkoa kuului villi ulvonta, vinkuminen ja hevosten
+ja jalkamiesten askelten narskuminen, sekä pitkiä vihlovia valitusääniä
+halkokuormien jalasten alta. Tuttuja ääniä lapsuusajoilta! Lämpömittari
+näytti — 32 astetta.
+
+Menin ulos. Hauskaa oli kuulla askeleittensa valittavan. Nyt oli Bore
+kotonaan. Hän ottaa vieraansa vastaan ainoastaan turkissa. Kiersin
+ympärilleni yhden suurimpia sudennahkaturkkeja, mitä milloinkaan on
+kokoon ommeltu Suuriruhtinaskunnassa, ja täytin sen jotenkuten. Niin
+alkoi retki Vaalaa kohden.
+
+Aurinko tirkisteli yli jäätyneiden äärettömien soiden, valaisi, mutta
+ei lämmittänyt. Kuljin posthovista posthoviin, joiksi saksalainen Pudor
+nimittää kestikievareita, ja saavuin Vaalaan, Lusuan kestikievariin,
+vihdoin myöhään illalla. Keli oli sitkeä ja jalakset kitisivät.
+
+Seuraavana aamuna lähdin jalkapatikassa Vaalan lauttapaikalle. Pakkanen
+oli yltynyt 3:lla asteella. Merkillinen näky odotti minua rannalla.
+Virta oli sula, mutta paksu höyry kohosi siitä niin sankkana, että se
+kokonaan peitti Vaalan rannan. Oli niinkuin olisi suitsuava laavavirta
+virrannut ohitseni. Tiheästä usvasta kuului hienoja heliseviä ääniä,
+aivan kuin hopeakellojen soitto keijukaisten karkeloissa. Jään
+sirpaleet soittelivat. Vastakkaisesta rannasta ei näkynyt haamuakaan.
+Mutta kuulin ihmisen hakkaavan halkoja rannalla ja kuulin laulavat
+askeleet. Kauan aikaa itsepintaisesti huhuiltuani luulin kuulevani,
+että vene työnnettiin virtaan. Kuulin aironvetoja ja näin vihdoin
+miehen, joka ohjasi siltaa kohden. Mutta venonen! Se oli pienintä
+lajia. Kieltäydyin laskeumasta siihen.
+
+Mutta toista ei ollut saatavana. Lopuksi astuin siihen koetteeksi.
+Hädin tuskin kannatti se minut; pitäessäni laidoista kiinni viistivät
+sormeni vettä. »Sille, joka joulupäivänä matkustaa asioilleen, käy
+huonosti», sanoi uskovainen äitini, kun joulupäivänä lähdin Helsingin
+asemalle. Ajatteles jos joulutonttu tekisikin minulle ruman kepposen?
+Pääsimme yli, vene törmäsi rannan jäähän, perä ryyppäsi vettä; kun
+soutaja nousi jään reunalle, tuli tulvahtamalla sitä veneeseen.
+Nelinryömin konttasin nopeasti, kuin vanhanlainen orava, veneen pohjaa
+myöten ja pääsin rantajäälle. — Joulutonttu sai pitkän nenän.
+
+Vaalassa majailin yhdistyksen monivuotisen uskollisen ja
+toimeliaan asiamiehen, kapteeni E. Spolanderin luona. Pohdittiin
+matkailu-kysymystä, tarkastettiin ja mitattiin veneitä ja kapteeni
+Spolander otti loput huolekseen. Täsmällisesti hän suorittikin kaikki.
+— Kuluneena keväänä teki kapteeni Spolander viimeisen koskimatkansa,
+valantehnyt Charon perämiehenään. Rauha hänen matkalleen. Hänen
+ystävällisessä kodissaan sain joulupäivällisen, historiallisine
+ruokalajeineen, Frein karjusta ja lipeäkalasta käärysylttyyn saakka,
+kaikki joulun määräämässä järjestyksessä.
+
+Aurinko oli laskenut ennen päivällistä ja pakkanen parantunut kahdella
+asteella, niin että lämpömittari näytti 37 astetta lähtiessäni
+taipaleelle Kajaaniin, pitkin Oulunjärven pohjoisrantaa.
+
+Tuskin olen ihanampaa matkaa tehnyt. Huurretta ja lunta, lunta ja
+huurretta kaikkialla, yliyltänään. Taivas oli kirkas ja tähdet
+loistivat, mutta metsän ja maan yli leijailivat pienet jääkristallit.
+Olin saapunut jää-immen hoviin ja hänellä oli suuret joulukutsunsa.
+
+Koivut ja lepät, jää-immen hovineitoset, olivat puuteroidut
+valkoisimmalla puuterilla ja heidän loistavat harsoiset pukunsa
+kimaltelivat lukemattomin timantein; kuuset ja männyt, hovin
+kavaljeerit, olivat myöskin peittäneet viheriät virkapukunsa
+hopeakudoksella, niin että ne loistelivat kuni Graalin ritarit
+juhlatamineissaan. Ja kaikki seisoivat liikkumattomina ja hiljaa
+ikäänkuin odottaen jääimpeä ja menuetin alkua. Muutamat hovinaiset
+olivat odottaessaan kumartuneet sirosti eteenpäin, ja vanhat
+luuvaloiset hoviherrat olivat kunnioittavasti taivuttaneet päänsä.
+Menuettia en saanut nähdä, mutta tiedän kuitenkin sen alkaneen silloin
+kun jää-impi saapui pohjoistuulen siivillä, ja se tanssittiin iloisesti
+ja riemuiten, niin että puuteri pyrysi. Olen onnellinen ettei minun
+tarvinnut nähdä tätä koreata hoviväkeä myrskyisten joulutanssiaisten
+jälkeen; näin ainoastaan jää-immen jouluparaadin.
+
+En ole koskaan nähnyt sellaista talviloistoa metsässä. Luulen että
+sitä näkee ainoastaan pohjan perillä. Meidän luoksemme tänne etelään
+ei oikea jää-impi koskaan saavu. Hän lähettää tänne pahankurisen
+sisarensa, tuon Vihi-viiman, joka aina vinkuu ja vonkuu. Ja harvoin
+hän tuo mukanaan sen hiljaisen äänettömän joulutunnelman, joka minut
+valtasi metsässä, tuon suuren järven pohjoisrannalla.
+
+Jalas valitti korkeimmassa falsetissa, kaikkialla voihkinaa ja
+valitusta, niinkuin setä Danten Helvetissä. Mutta minuun vaikutti
+tämä toisin kuin kuumaveriseen firenzeläiseen. Vaivuin hiljaiseen
+horrokseen. Tähdet näyttivät itkevän taivaalla; niiden loisto liekehti
+väliin kolmenkertaisena seuraavassa silmänräpäyksessä kokonaan
+kadotukseen. Se oli jääusvan kujeita. Hetken juhlallisuus se esti
+minut unen helmaan uupumasta. Viikseni olivat jäätyneet kiinni
+sudennahkakaulukseen, kyyneleeni, pakkasen pakottamat, olivat jäätyneet
+silmäripsiini ja riippuivat niissä kallisarvoisina helminä ja loihtivat
+yhdessä jääusvan kanssa harhakuvia silmiini. Maailman tuska ja suru
+kaikui altani, pääni päällä näin taivaan virvatulten ilvehtivän. Huh
+miten joulutaivas näytti kylmältä! Pysyäkseni valveilla hyräilin tuon
+heränneen runoilijan laulua: Miksi rintasi jäätä on, miks' niin kylmänä
+kuljet sä, miks' niin kylmänä kuljet sä...
+
+— Sanoitteko jotain? kysyi ajaja.
+
+Olin kokonaan unohtanut että minulla oli mukanani kanssaihminen tässä
+pakkasessa, kuski laudallaan.
+
+— En, koetan vain hellyttää taivasta sytyttämään meille jouluvalkeaa.
+
+— Niin, sanoi mies. Hetkisen perästä hän sanoi: hm. Ja taaskin: Niinpä
+niin.
+
+— Sanoitteko jotakin, kysyin minä vuorostani.
+
+— En, ajattelen vain miten tuon taivaan laita oikeastaan lie.
+
+— Mitenkä niin?
+
+— Niin — kävin tässä suurlakon jälestä Oulussa ja siellä kuulin
+agitaattorin kivenkovaan väittävän, ettei ole taivasta eikä helvettiä.
+
+— Sepä vasta oli miehevä veitikka. Eikö hän peljännyt Jumalaa eikä
+paholaista?
+
+— Enhän minä häntä uskonut, sanoi ajaja puolustautuen, kyllähän papit
+tietävät ne asiat paremmin. Tahdoin vain kysyä, onko totta, mitä hän
+sanoi, että herrat eivät enää usko semmoisia asioita, eivät edes kaikki
+papitkaan, vaan ainoastaan me tuhmat moukat.
+
+— Niin, totta puhuen, ei agitaattori valehdellut, Minä en ainakaan
+usko helvettiin enkä tuohon kylmään taivaaseen, huh miten se näyttää
+tuimalta.
+
+— Vai niin, ettekös te sitten olekaan rovasti?
+
+‒ En, miksi niin?
+
+— Suokaa anteeksi, minusta te olitte vähän rovastin näköinen.
+
+— Ei, rovasti en ole, mutta saarnata kyllä osaan.
+
+Mies tuli uteliaaksi ja ryhtyi kyselemään.
+
+— Niin, onhan nyt joulu, eipä olisi saarna hullummaksi.
+
+Agitaattorin puhe oli pannut miehen pään pyörälle. Mutta ihmekös se
+oli. Suurlakkohan räjähti niinkuin pommi, etenkin erämaan asukasten
+joukkoon. Lain käsivarsi, tuo pelätty vahva käsivarsi, joka tähän
+asti ei koskaan ollut horjunut, oli nyt viikon ajan täydellisesti
+lamauksissa. Nimismiehen valta oli lopussa, se oli siirtynyt
+työmiehille, rengeille ja torppareille. Nämä yhteiskunnan pienimmät,
+jotka tähän asti olivat aina saaneet nöyrästi alistua, antoivat nyt
+lupakirjoja matkustajille, määräsivät pyhät- ja lakkauttivat työn
+mielensä mukaan. Ja kaiken lisäksi kuljeskelivat agitaattorit maata
+ristiin rastiin ja kaikki elämän arvot arvioitiin uuden mittapuun
+mukaan, sekä hengellisissä että maallisissa kysymyksissä. Kansa
+herätettiin unestaan äkkiä, niinkuin tulipalon sattuessa. Oliko tämä
+unta vai vakavaa todellisuutta? Oliko pappi oikeassa vai agitaattoriko?
+
+Epäilys oli päässyt kytemään erämaan lapsien mielissä. Mutta epäilyshän
+on, Cartesiuksen mukaan, todellisen tiedon alku. Mies pyörähti
+kuskilaudalla minuun päin ja tutkimalla tutki minulta kaikkea tätä
+uutta, jota hän oli kuullut. Minun täytyi vastata ja selitellä.
+Pidin joulusaarnan paukkuvassa pakkasessa, Otavan majesteetillisesti
+kiertäessä maailman akselia, plejadien vuodattaessa kyyneleitä ja Vegan
+painuessa taivaan rantaan.
+
+Hevonen sai kulkea valtoinaan, kulkunen jokelsi, jalas ulvoi ja puut
+paukkuivat. Me kaksi kohmettunutta ihmislasta liitelimme korkealla
+jäätyneen maan yläpuolella, kohden niitä maailmoita, jotka aina tulevat
+olemaan ihmisjärjelle suljetut. — Mutta näinhän on joulu vietettäväkin,
+hengessä ja totuudessa.
+
+Lopuksi täytyi minun vaieta, sillä äänijänteeni tekivät lakon. — Luulen
+että elohopea jäätyi sinä iltana. — Samassa osoitti mies himmeätä tulta
+kaukana Kivesjärven takana.
+
+— Tuolla loistaa lampun valo kestikievarista.
+
+Minä sähisin:
+
+— Se on Betlehemin tähti meille kahdelle viisaalle miehelle. Siellä
+on se jumala, jota me tällä hetkellä kipeimmin kalpaamme, tulen
+lämmittävä, valaiseva jumala. Hän on etenkin suomalaisten kotijumala,
+sillä ilman häntä menehtyisimme pimeyteen ja kylmyyteen.
+
+Kun seuraavana aamuna tulin ulos, tuprusi savu savupiipusta maahan,
+— nyt oli viima liittynyt pakkaseen. Pakkanen ei kuitenkaan ollut
+lauhtunut. Niin kauan kuin pysyttelimme »Helsingin neitien» metsissä
+— Kivesjärven rannalla olevaa maatilaa, jonka muutamat nuoret
+helsinkiläiset naiset ovat ostaneet, nimitetään »neitien maatilaksi»
+— kävi matka kyllä päinsä, mutta Paltamon selällä olimme jähmettyä
+kylmässä viimassa, en ainoastaan minä, vaan ajaja ja hevonen myöskin.
+Ah, miten ikävöitsin Kajaaniin, lämpimiin huoneisiin, kirkkaaseen
+valaistukseen ja lämmitettyihin rautatievaunuihin, takaisin Helsinkiin.
+Kaksi purevassa pakkasessa vietettyä päivää kauhistuttaa ihmistä; ehkä
+sitä kestäisi paremmin, jos saisi totuttautua siihen kokonaisen viikon
+kuluessa.
+
+Joen jäällä Kajaanissa näin näyn, joka minua taas virkisti. Vastaani
+tuli miehiä kaupungista kontit selässä, hiihtäen — 37 asteen
+pakkasessa. Ja heitä seurasivat heidän paremmat puoliskonsa myöskin
+suksilla ja kontit selässä. Hullunkurisinta viimeksi mainittujen
+varustuksissa oli se, että he olivat puetut liehuviin, vaaleihin
+pumpulihameisiin. Minun kylmettynyttä sydäntäni kirveli, nähdessäni
+nämä liehuvat kesäperhoset leijailemassa ohitseni, iloisissa, keveissä
+pukimissaan. En ehtinyt kysyä, mitä heillä oli lähinnä ihoaan, he kun
+hiihtivät voimainsa takaa. Epäilemättä olisi heidän mielestään tämä
+kysymys ollut aivan paikallaan ja sopiva, aivan varmaan olisin saanut
+siihen vastauksen sekä yksityiskohtaisen havainnollisen selityksen.
+Kyytipoikani oletti, että heillä oli jaloissaan miehiensä vanhat
+käytetyt sarkahousut. Pumpulihameet olivat päällä vain ilmaisemassa
+sukupuolta. Joka tapauksessa teki tämä ilmestys paremmin juhannuksen
+kuin joulun vaikutuksen. Eräs vastaantulevista naisista oli
+adventtiviikolla synnyttänyt kymmenennen lapsensa, tiesi poika kertoa.
+Hän oli ulkona kokoamassa voimia, saadakseen tusinan täyteen. Näillä
+seuduin olikin muuten kaikkialla kypsyneillä aviovaimoilla kymmenpäinen
+poikue, paitsi Kivesjärven nuorella emännällä, joka palaillaan hommasi
+kuudetta. Mutta hänen isänsä puolusteli häntä, selittäen että mies oli
+käväissyt U.S. of A:ssa ja ollut kahdeksan vuotta poissa kotoa.
+
+Tällaisen runsauden aikaansaajaa se maailmankatsomus, jonka nimenä on
+»Philosophie des Unbewussten».
+
+Vihdoinkin Kajaanissa! Parantelin kohmettuneita jäseniäni
+asemapäällikön luona Salo I:n ja Salo II:n kuuluisan rakentajan, ent.
+räätäli Haapalaisen seurassa. Puheenaiheena oli matkailu, kulkuneuvot,
+metsästys ja kalastus, siis pelkkää sellaista, joka saattaa ihmisen
+hyvälle tuulelle. —
+
+Seuraavana aamuna nousin junaan ja saavuin Helsinkiin, joka kylpi
+kylmässä, kosteassa meriusvassa.
+
+
+
+
+Hämeessä.
+
+
+
+I.
+
+Hämeen sisäjärvillä.
+
+
+Matkailun kannalta on erittäin vaikeaa selvittää, miksi koko läntinen
+osa Suomenmaata, se missä hämäläiset, varsinaissuomalaiset ja
+ruotsalaiset asuvat, kulkuneuvojen puolesta on takapajulla Itä-Suomeen
+verrattuna. Voisihan arvella että Saimaan suuret ja kauniit vesistöt,
+Imatra, Savonlinna ja Punkaharju siinä määrin voittavat muut
+nähtävyydet maassamme, ettei mikään kilpailu voi tulla kysymykseenkään.
+Voihan osaksi ollakin niin, mutta tahtooko kukaan väittää, ettei
+Turun saaristossa ole tarjona erinomaisia reittejä, ettei Hämeen
+järvillä kulkeminen olisi mainiota nautintoa? En luule kenenkään,
+mutta kulkuneuvot ja mukavuudet ovat siellä usein hyvin vaillinaiset.
+Ajattelepas vanhoja rannikkolaivojamme Helsingin ja Turun välillä!
+Ainoastaan hyväntahtoiset venäläiset tyytyvät niiden 50-vuotiseen
+komeuteen.
+
+Kaikki olemme koulussa lukeneet Längelmävedestä, Roineesta,
+Pälkäneestä, Mallasvedestä, Hauhon reitistä, Lummeneesta ja Vesijaosta.
+Kuka on nähnyt ne, kuka on kulkenut niillä? Niin, nuorukainen tai
+neitonen, joka sattumalta on ollut täysihoidossa näillä seuduin —
+oppiakseen suomea — tai myöskin ympäristön asukkaat. Tavallinen
+matkailija ei poikkea — uskallanko sanoa — koskaan näille tienoin.
+Olen kuorinut Hämeen maanteitä polkupyörällä, usein kiitänyt samoja
+teitä automobiililla, mutta järvillä en ole koskaan ennen kulkenut,
+vaikkakin olen ollut kyllin kevytmielinen pistääkseni nenäni kaikkialle
+maassamme. Ainoastaan silloin olen ollut järvien kanssa tekemisissä,
+kun olen palavia jäseniäni niissä vilvoitellut.
+
+Miksi? Siksi että näiden järvien pintaa ovat ainoastaan tervattujen
+veneiden kölit risteilleet. Matkustajalaivoja on ollut hyvin vähän
+ja hyvin alkuperäisiä. Liikettä ovat hoidelleet samat alukset —
+soutuveneet, halki vuosisatojen. Kehitys on kulkenut näiden kauniiden
+kulkuväylien ohitse melkein jälkeä jättämättä.
+
+Meidän maassamme ei matkailu vielä millään reitillä ole voinut
+ylläpitää liikennettä. Paikallisliikennettä on tarvittu lisäksi. Mutta
+hämäläinen ei lähde kotoaan kuin hätätilassa. Hän on kotikissojen
+kotikissa. Savolaisella taas on levoton veri kuin ruskealla
+rotalla. Hän tahtoo aina olla menossa. Sen minkä hämäläinen panee
+kirstunpohjalle, s.o. pankkiin, sen savolainen huventaa laivoillaan.
+Laivat tekevät erinomaisia kauppoja, savolainen taas samassa suhteessa
+huonoja.
+
+Mutta Saimaalla on matkustajien mukavuudesta pidetty verrattain hyvää
+huolta, kun taas Länsi-Suomen laivoissa on siinä suhteessa paljon
+toivomisen varaa.
+
+Tänä kesänä päätin kulkea noita teoreettisesti niin tuttuja Hämeen
+järviä, nähdäkseni omin silmin, miltä näiden ylistettyjen, mutta
+matkailijoiden hylkimien vesien saaret ja rannat näyttävät.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lähdin juhannusaaton aamuna Helsingistä, siis koko vuoden huonoimpana
+matkapäivänä. Asemalla näytti huolestuttavalta. Väkeä aivan liian
+paljon, vaunuja liian vähän. Olin melkein pyörtämäisilläni takaisin,
+kun samassa näin erästä laulavaa paronia rullatuolissa työnnettävän
+asemasillalla, ja hän huusi jokaiselle asemamiehelle pirteästi ja
+päättävästi:
+
+— Minun täytyy päästä mukaan, minun täytyy.
+
+Siispä täytyi minunkin päästä mukaan, terveen, rotevan miehen.
+
+Pääsinkin mukaan, mutta koiravaunuun, jossa tosin ei ollut koiria,
+mutta kalisevia ketjuja seinissä kiinni. Sinne oli kokoontunut aika
+joukko siivoa väkeä, kokonainen kopla ihmisiä kaikista luokista.
+Muutamat iloiset naiset puhuivat hyvin innokkaasti ajutantista.
+Niinhän se on kuin pitääkin, ajattelin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
+Mutta sitten huomasin puheesta, että ajutantti olikin nainen. Ahaa,
+pelastusarmeijalaisia! Ne ovat iloisimpia matkatovereita, niinkuin
+kaikki oikein uskovaiset ihmiset. Omasta puolestani olen aina tuntenut
+vetovoimaa heihin, niinkuin hengenheimolaisiin. Kun kokouksissa olen
+kuullut näiden nuorten naisten vakuuttavan:
+
+— Olen Tampereelta, mutta olen kuitenkin niin iloinen, niin iloinen,
+niin iloinen Jeesuksessa — niin täytyy minun sanoa, etten oikein
+ymmärrä heidän ilonsa laatua. Vasta matkoilla olen huomannut, että
+heidän ilonsa on todellista, — Tahdon tässä mainita, että nämä
+sivistyneet pelastussotilaat eivät kuuluneet kotimaisiin plutooniin.
+— Eivät he myöskään olleet pelastuslupauksineen tunkeilevaisia meitä
+muita koirankuonolaisia kohtaan. No niin, — meitä oli iloinen ja hyvin
+valittu sakki ihmisiä koiravaunussa Riihimäelle saakka.
+
+Riihimäen asemalla oli tungoksen vuoksi mahdotonta saada palaakaan
+suuhunsa. En tiedä, miten ne ihmiset ovat luotuja, jotka aina,
+ahtaimmassa tungoksessakin, syövät paljon ja kauan. Minä en koskaan
+saa palaakaan. Tarvitsen lääniä sekä itään että länteen syödessäni.
+Eläimistä syövät lampaat vieri vierellä. Arkana vetäydyn aina syrjään
+kaikista syövistä laumoista, aivan kuin autuas Gyldén aikoinaan —.
+Myöhästyneinä saavuimme Hämeenlinnaan. Ihmistungosta välttäessäni
+tulin liian myöhään saadakseni ajurin. Ne olivat kaikki tilatut. Kun
+vihdoinkin sain palaavan ajurin ja nelistettiin rantaan, oli valtameri
+höyry »Luopioinen» jo iloisesti lähtenyt. Kysymyksessä oli tietysti
+kilpailu »Pälkäneen» kanssa, joka kulkee melkein samaa reittiä ja saman
+kanavan läpi Valkeakoskella. Satunnaisista matkailijoista ei ollut niin
+tarkkaa väliä.
+
+Aito kansallista. Sisäjärvilaivat kilpailevat aina kunnes törmäävät
+toistensa kylkeen. Höyrypainetta vain niin että venttiilit puhkuvat
+ja hih hei, anna mennä! Juuri sellaiset tavat oli »Luopioisellakin»
+ja minä iloitsin, sillä olin luullut että Hämeen laivat olisivat yhtä
+hienotunteisia kuin sen asukkaatkin selvällä päällä ollessaan ja
+viheltäisivät toisilleen: »Valkeakosken kanava, olkaa hyvä kääntäkää
+keula sisään.» Ei, ne tekivät juuri niinkuin Saimaan laivatkin,
+kilpailivat henkensä edestä.
+
+»Luopioinen» oli jättänyt meidät. Mutta automobiili sattui ajamaan
+rannalle. Kun teoreettisesti olimme selvillä Suomen maantieteestä,
+päätimme, kaksi toveriani ja minä, vuokrata auton ja ottaa Luopioinen
+koppina vastaan Hattulan uudella kirkolla, jossa maantien silta
+johtaa vesistön yli. Auto oli juhannusillan kunniaksi jättänyt pois
+äänenehkäisijän, se sylki, säliisi, räjähteli ja hajusi, mutta perille
+tulimme ennen »Luopioista», joka hupaisesti puikkelehti edellä,
+täydessä lastissa oleva »Pälkäne» kantapäillään.
+
+Vihdoinkin olimme siis hämäläisillä vesillä, Vanajaveden reitillä.
+
+Kun vielä mainitsen »Kangasala» laivan, olen luetellut hämäläisten
+sisäjärvien etevimmät matkustajalaivat. »Kangasalan» näin Hämeenlinnan
+rannassa, mutta se ei näyttänyt erittäin houkuttelevalta. Se mahtaa
+olla yhtä vanha kuin setä Topeliuksen runo »Mä oksalla ylimmällä
+oon Harjulan selänteen», ja epäilen myöskin että se keinuu yhtä
+tuntuvasti 6/8 tahdissa. Mutta Luopioinen on suurin ja komein laiva
+näillä vesillä. Se ei voi edes laskea Hämeenlinnan laituriin, vaan
+pysähtyy ulapalle, jonnekin Karlbergin luo, aivan kuin valtamerihöyryt.
+Sen rungossa alhaalla on salonki, ja siellä istuivat matkustajat
+troopillisessa kuumuudessa koko pitkän iltapäivän. Kannella on
+sitäpaitsi kaksi salonkia. Käytävät molemmin puolin kansisalonkia ovat
+niin kapeat, että joutuu hämilleen työntyessään naisten sivu, jotka
+säännöllisesti oleskelevat juuri näissä solissa. Länsi-Suomen laivoissa
+ovat käytävät aina liian kapeat.
+
+Kun olimme kulkeneet Lepaan ohi, jossa mainioita kotimaisia viinilajeja
+ja samppanjaa valmistetaan, saavuimme ensimmäiselle oikealle
+ulapalle, Vanajavedelle. Se on aika aukea, ja kuuluu siellä kovan
+tuulen puhaltaessa käyvän ankara aallokkokin. Nyt oli ilma pehmeä,
+laineet pehmeät ja rannatkin näyttivät niin pehmeiltä tuuheassa
+lehtipeitteessään. Luoteisranta näytti korkeammalta ja synkemmältä.
+Siellä näkyi korkea Vermasvuori, jonka rinnettä nousee yksi Suomen
+jyrkimpiä ja pisimpiä maantiemäkiä. Yleisenä arvosteluna näistä
+järvistä ja rannoista mainittakoon, että ne ovat hymyilevämmät kuin
+Päijänne ja Saimaa. Se johtuu siitä, että viljelys on täällä vanhempaa,
+pellot ulottuvat usein rantaan saakka, kuten etenkin Hauhon reitillä,
+joka laskee Mallasveteen.
+
+Helsinkiläinen ei voi kuvitellakaan miten ylellisesti hämäläiset
+maanomistajat asuvat. Ylellisyys ei näy ainoastaan huoneiden
+lukumäärästä, vaan myöskin sisustuksesta. Olen retkilläni joutunut tänä
+kesänä moneen talonpoikaistaloon, jossa suuri asunto on asukkaiden
+puutteessa autiona ja tyhjänä. Vanha isä ja äiti eivät viihdy yksinään
+näissä hyvin kalustetuissa saleissa, vaan ovat muuttaneet lastensa
+luo toiseen asuntoon, jossa on 7—8 huonetta. Siellä on heillä ainakin
+seuraa. Onpa heillä vielä säilössä entisten herraskartanojen vanhoja
+huonekalujakin. Vanhat herraskartanot ovat joutuneetkin nykyään jo
+talonpojille, rikkaille puolimiljonääreille, sekä lukemattomille
+sadantuhannen pojille. Eräs alkuasukas kertoi, että Hauhon talollisilla
+on yksinomaan Hämeenlinnan pankissa sijoitettuna 7 miljoonaa markkaa.
+
+Ei mikään muu kuin huoneiden hieno sisustus, musta pianiino sekä
+erinomaisen kotonaleivotun leivän kanssa tarjottu kahvi todista
+rikkautta. Talonväki itse on hienotuntoisinta ja yksinkertaisinta,
+mitä tavata voi. He ovat puetut maanviljelijän tavoin, joka joskus
+itsekin käy työhön käsiksi, he puhuvat niin hiljaa, että tuskin kuulee
+mitä he sanovat, sekä käyttäytyvät hiljaisesti ja arvokkaasti kuin
+pylväspyhimykset. Kun he käyvät toistensa luona, näyttää siltä kuin he
+tulisivat ottamaan osaa naapurin suureen suruun. Tunsin itseni hyvin
+hämmentyneeksi heidän ylhäisen jäykässä seurassaan, paljoa enemmän
+kuin aikoinaan niissä kahdessa Euroopan ruhtinaallisessa hovissa,
+joissa minulla on ollut korkea kunnia käydä. Niin kauan en vielä
+koskaan ole seurustellut heidän parissaan, että olisin nähnyt hymyilyn
+heidän huulillaan. Väitetään, että he joskus hymyilevät, mutta että he
+nauraisivat -— sitä ei koskaan tapahdu, muuta kuin hienossa hiprakassa.
+Nyt on Häme kuivilla, nyt ei kukaan siinä maassa naura.
+
+Kun minä »Luopioisen» peräkannelta silmäilin hämäläisten vesien
+rantoja, olin näkevinäni kaiken tämän, nuo kolme päärakennusta, joista
+yksi autio, mutta kalustettu, sali 9x9 m, tuuhea puutarha talon
+ympärillä ja sisässä sulkeutuneet, harvapuheiset ihmiset.
+
+Vanajaveden luoteiskulmalla, missä väylät kapenivat, oli joukko
+kauniita huviloita, lähellä Sääksmäen kirkkoa. Sieltä on
+Matkailijayhdistyksen innokas puheenjohtajakin äsken hankkinut
+itselleen huvilan, jota emme kumminkaan huomanneet, sillä katseemme
+olivat tarkasti vallatut toisaalle. Me olimme nimittäin mainiosti
+sijoitettuina peräkannella, erilaisilla kehitysasteilla olevien nuorten
+neitosten joukossa. Siellä istui nuori »siivetär» Helsingistä, jonka
+ruskeissa silmissä ja punaisissa poskissa oli paljon »puolalaista
+verta», kaksi romaania lukevaa nuorta, sievää neitiä, joista toinen
+luki matkaromaania: »Miehet hänen elämässään». Mutta sanotaanhan että
+naisella on oleva ainoastaan yksi mies elämässään. Ajatelkaa, olikohan
+kirja epäsiveellinen! Nukkuvatko painoylihallituksen päällikkö ja
+tuomiokapitulit? Kansilehdellä näkyi nuoren naisen kuva, jolla oli
+silmät kuin teerellä soitimella. — Ja sen elämään sisältyy monta
+kanaa. — Lisäksi vielä oli siellä eräs ruskeasilmäinen kaunotar,
+joka luki kirjaa nimeltä »Aspasia», siviäheimo Aspasian ja Perikleen
+kuvat kansilehdellä. Siitä kirjasta en tahdo sanoa mitään pahaa,
+sillä Aspasia meni vanhoilla päivillään naimisiin erään ateenalaisen
+teurastajan kanssa. Mitä »Puolalaista verta» luki, en päässyt näkemään.
+Ehkä »Qvo vadis domine!» Se on hyvin luvallinen kirja.
+
+Mutta oli siellä myös naisia, jotka eivät lukeneet. He olivat
+lähitehtaan nuoria tyttösiä. Minä, joka aina lapsellisesti ihastun
+nähdessäni laajenevan kulttuurin merkkejä maanmiehissäni, lämpenin
+nähdessäni, miten muodikkaasti ja sirosti nuo yksinkertaisissa
+oloissa kasvaneet tytöt juhannusaaton kunniaksi olivat puetut.
+Eräällä oli lyhyt muodikas hame yllään ja kuvikkaat läpinäkyvät
+sukat. Lääkintähallituksen pitäisi kieltää ohkaisien sukkien käytön
+talvisin, mutta näin kesäkuumalla ne ovat sivistyksen merkkejä,
+sillä ne sallivat kiiltävän messingin hiilua harson lävitse, ja kun
+sitäpaitsi musta syntymämerkki pilkistelee pinnasta, tekee se näyn
+vielä koreammaksi. Tällaisia näkyjä kohtaan olivat tunteeni tietysti
+ainoastaan esteettistä laatua, sillä tulin ajatelleeksi noita paksuja
+harmaita villasukkia, joita sekä nuoret että vanhat ennen käyttivät ja
+jotka eivät olleet mikään silmäin ruoka eivätkä sitä varten aiotutkaan.
+Katsokaa liljoja kedolla, kuinka ne kasvavat, eivätkö ne ole ihania
+sukkateriä myöten. Meidän naistemme pitää kulttuurin nimessä olla
+enemmän liljojen kuin takiaisten kaltaisia.
+
+Rautun selällä kääntyy reitti pohjoiseen. Rannat lähestyvät yhä
+enemmän toisiaan, kunnes melkein yhtyvät Valkeakoskella. Niin, miksipä
+sen nimi ei olisi »valkea», kun vesi, joka koskessa vaahtoaa, tulee
+noista Topeliuksen ihannoimista järvistä. Mutta nimi Valkeakoski
+on vanhempi kuin Topelius. Todistus vain siitä, että paljon ennen
+Topeliustakin on Suomessa ollut runollisia ihmisiä. Valkeakosken
+rannalla on suuri paperitehdas, joka luultavasti on hyvin vanha,
+sillä kanavaa varjostavat lehtipuut olivat suuret ja tuuheat. Tehtaan
+yhteiskunta lienee sangen suuri, sillä sillä oli oma lääkäri, jonka
+voimakasta kättä olin tilaisuudessa puristamaan kanavan laiteilla.
+Nimenä on Valkeakoski suorastaan reklaami paperitehtaalle. Tervakosken
+luulisi olevan aivan vastakohdan. Joka tapauksessa taitaa paperi,
+jolle kirjoitan, olla lähtöisin Tervakoskelta. Mutta runoilijoiden
+pitäisi aina kirjoittaa Valkeakosken paperille, saadakseen henkäyksen
+Topeliuksen sielua runoihinsa.
+
+»Luopioinen» pääsi ensiksi kanavaan. Juhannusjuhlijoita tulvillaan
+oleva »Pälkäne» puhkui jo salmessa takanamme. Sivuutetuksi tulemisen
+häpeä oli vältetty. Eläköön »Luopioisen» höyrykattila ja sen vapisevat
+venttiilit!
+
+Se oli oikeaa sisävesien laivakulkua.
+
+Sitten ohjasimme Mallasvettä kohti. Se välkkyi edessämme niin
+pyöreänä ja kiiltävänä kuin äskenpaistettu juhannuskakkara. Järven
+vastaisella rannalla kohosi Pälkäneen uusi kirkko yli maiseman ja hyvin
+rakennetun kirkonkylän. Mikä suunnaton ero näitten pehmeitten rantojen
+ja Haukiveden ja Saimaan korkeitten kalliosaarien sekä Päijänteen
+kivikkorantojen välillä! Mallasvesi oli mielestäni ikäänkuin lammikko
+tuuheassa puistossa, jossa ei voinut nähdä merkkiäkään alkuaikojen
+vesittävistä tai myrskyn temmellyksistä. Juhannusaurinko valaisi
+vaipuvia aaltoja, illan tullen tyyntyi vedenpinta peilikirkkaaksi.
+Roineen »armahat aallot» jäivät vasemmalle. Ihmeellistä, miten koko
+olennossani värähtelivät Topeliuksen itämaisen hehkuvat ylistysrunot
+näiden vesien kunniaksi. Tuntui kuin olisi vereni alkanut tykkiä 6/8
+tahdissa. Miten olikaan tämä tunteellinen runoilijasielu hekkumoinut
+nautinnoissa, nähdessään kaiken tämän tyynen kauneuden. On ihmisiä,
+jotka mielellään morkkailevat hänen runouttaan ylitsevuotavien sanojen
+ja uskallettujen vertausten tähden. Minä en koskaan voi yhtyä heihin.
+Se tunnelma, mikä ilmenee ylistyslaulussa: »Mä oksalla ylimmällä», on
+syvästi elettyä ja sellaisena pyhää. Mitäs siitä, vaikka sinä ja minä
+emme tunnekaan samalla tavalla. Ainoastaan teeskenneltyä tunnetta voi
+pilkata, todellinen pitää paikkansa kaikesta ivasta huolimatta.
+
+Kun istuin peräkannella toverieni ja ventovierasten nuorten naisten
+parissa, olin illan tyvenessä kokevinani setä Topeliuksen tunteet. Hän
+vertasi vesiä »enkelien ja armaitten sinisiin silmiin», hän lauloi
+aalloista, jotka loitolla suutelivat rantoja. Omaksuin verissäni
+nuo vertaukset, huolimatta siitä, että naapurillani Aspasialla ja
+»Puolalaisella verellä» oli ruskeat silmät, enkä uskaltanut tai edes
+voinutkaan tuntea mitään esimakua suudelmista. Hentomielisen runoilijan
+laita oli aivan toinen. Hänen ympärillään oli aina nuoria naisia,
+milloin »Seitsentähdikkö», milloin muut yksinäisemmät tähtisikermät.
+Ja jokaisella yksityisellä tähdellä oli avoin valtakirja suudella
+Setää, niin usein ja niin paljon kuin halutti. Olen omin silmin
+nähnyt valtakirjoja käytettävän säälimättömästi. Jouluyötsyissä
+Uudessakaarlepyyssä suutelivat tytöt nuorukaista Zachris Topeliusta,
+pysyäkseen valveilla. Kaikki Topeliuksen mielikuvituksessa purkautuu
+suuteloiksi. Maa ja taivas suutelivat, laineet ja ranta suutelivat ja
+Sulamith suuteli Salamia. Ne eivät olleet mitään tulisia suudelmia, ne
+olivat suutelolta »viileitten aaltojen sylistä».
+
+Kaikki miehet eivät suutele sillä tavoin. Mutta Topeliuksen esiäiti,
+juutalainen Maria Zebulon, mahtoi kuulua Joosepin sukuun, hänen,
+joka antoi esimiestensä vaimojen suudella itseään kohottamatta
+pikkusormeansakaan. — Sellainen oli runoilija ja sentähden ovatkin
+hänen runonsa niin eteerisen hienoja, hänen sanansa makeita kuin hunaja
+ja ajatuksensa kuin »ruusut, jotka mirhamia tihkuvat».
+
+Topeliuksen laulut hämäläisten järvien kunniaksi ovat itämaisen
+värikkäitä, pehmeitä kuin järvet itse, pehmeitä kuin rantojen
+ääriviivat ja sentähden ne ovat tosia ja yläpuolella kaiken
+viisastelevan arvostelun.
+
+No niin! Tulimme Kostianvirralle, Pälkäneen kirkonkylän laituriin.
+Kapea, syvällä oleva virta oli lehtipuiden varjostama. Vesi näytti
+viheriäiseltä rannasta rantaan, sillä varjo ulottui yli kokovirran.
+Se oli todellakin »naturens gröna tankar i blåa vågornas famn». —
+Kostianvirrasta kulkee ensimmäistä kesää »Luopioisen» suuruinen
+laiva. Virtaa syvennetään parhaillaan. Tämän laivareitin syventämisen
+kautta on kaksi järveä, Pälkänevesi ja Jouteselkä, liitetty laivoilla
+kuljettavien järvien lukuun. Nykyään pääsee Hämeenlinnasta reitin
+kaukaisimman järven Jouteselän uloimpiin lahtiin saakka laivalla. Pieni
+kaukainen yhteiskunta Luopioinen, kauniin Kukkiajärven ympärillä, on
+nykyään vain noin peninkulman päässä Jouteselän rannalla olevasta
+Mataralahden laiturista.
+
+Matka Helsingistä näille kaukaisille järville kestää ainoastaan 12
+tuntia. Ja silloin sitä on totisesti maan sydämessä. Joka ei aio
+pitempää aikaa viipyä paikkakunnalla, voi asua majatalossa. Ei sovi
+halveksia muutaman päivän oleskelua tuuheassa Luopioisissa.
+
+Toistaiseksi vielä puuttuu telefonit viimeisistä laitureista Aitoosta
+ja Mataralahdesta ja majatalo on 3 km:n päässä. Täytyy rauhoittua
+rannalla ja poimia kukkasia noilta tuuheilta kedoilta, kunnes
+sananviejä tuo hevosen laiturille. Jos ei satu olemaan kiirettä, niin
+hyvä näinkin. Me kolme kalastajaa, jotka olimme matkalla Vihavuoren
+koskille forelleja onkimaan, leiriydyimme matkalaukkujemme ympärille
+ja annoimme juhannusaaton laskeutua yli peilityynen järven. Iloiset
+matkatoverimme, joille me jäähyväisiksi voimiemme takaa vilkutimme,
+menivät eteenpäin Mataralahteen, jossa hevoskyyti heitä odotti.
+
+Kokkojen syttyessä aloimme matkamme Sappeeseen, niiden sammuessa
+olimme perillä. Sappeen majatalossa astuimme tupaan, joka oli 10x10
+m. Löysimme eräästä tämän valtameren nurkasta pikku piikaisen, joka
+antoi palttua juhannus valvonnalle ja makasi unen helmoissa toisen
+vielä pienemmän tytön kanssa. Tyttöset valmistivat meille tuppisuina
+illallisen sekä vuoteet, ja pian makasimme täydessä unessa Sappeen
+hurmaavassa majatalossa.
+
+Ihmeeksi oli ollut lämmin ja aurinkoinen juhannus. Samanlainen tullee
+kenties 15 tai 20 vuoden perästä.
+
+
+
+II.
+
+Hämeen sydämessä 1916.
+
+
+Edellisessä kirjoituksessani olen kuvannut matkaa höyrylaiva
+»Luopioisessa» Hämeenlinnasta Mataralahteen saakka Luopioisiin. Siellä
+loppui vesimatka ja laivan oli pysähdyttävä. Otimme hevoskyydin ja
+painuimme vielä kauemmaksi maan sydämeen. Matkan päämääränä oli Sappeen
+kylä, Hauhon pitäjän koilliskulmalla.
+
+Neljä kilom. ennen Sappeeta tulimme suureen kylään nimeltä
+
+
+Puutikkala,
+
+jonka pitkää kyläkujaa matelimme hiljakseen hitailla hämäläisillä
+hevosillamme. Se oli suurimpia ja tiheimmin asuttuja kyliä, mitä
+milloinkaan olen nähnyt. En voi sanoa, että juuri olisin ihastunut
+sellaiseen kylään, jossa 24 taloa on tungettu yhteen, niin lähekkäin
+kuin mahdollista. Siellä oli navetta navetassa kiinni, sikolätti
+sikolätissä, luhti luhdissa ja tunkio tunkiossa. Kukahan voisi lukea
+kaikki ne rakennukset, kun joka talolla on joukko ulkohuoneita, ja kun
+paljon tilatonta väkeä sitäpaitsi asuu talojen ympärillä. Se muistutti
+aikalailla unkarilaisia kyliä, jotka ovat suorastaan kauheita.
+Mutta Puutikkala erosi suuresti edukseen unkarilaisista kylistä.
+Puutikkalasta puuttui nimittäin nuo inhoittavat sikolaumat, jotka
+tekevät unkarilaiset kyläkadut sietämättömiksi. Mutta Unkari on jo
+Aasiaa, kun taas Puutikkala on muuttumaisillaan eurooppalaiseksi.
+
+— Kuulkaapas, tappelevatko Puutikkalan pojat ahkerasti keskenään
+tässä kylässä, kun luhdit ovat noin vierekkäin? kysäisin iäkkäältä
+kyytimieheltäni.
+
+— Ei, ei, ei! Ei enään. Niistä on tullut niin sivistyneitä, ettäh.
+
+— Tappelivatkos ennen?
+
+— Kyllä vaan. Syksyisin joka ilta. Joka ilta tukkijunnujen kanssa,
+jotka tahtoivat anastaa heidän tyttönsä.
+
+— No mutta! Eihän suinkaan tyttöjä voitu vasten mieltään viedä?
+
+— Niin, mutta Puutikkalan tytötpä olivatkin juuri sellaisia, että
+pitivät vieraita miehiä omia poikia parempina. Mutta nyt ne ovat niin
+sivistyneitä, ettäh. Kymmeneen vuoteen eivät pojat enään ole tapelleet.
+
+Jos voi uskoa Anatole Francea ja uudenaikaisia historioitsijoita,
+syntyivät kaikki eripuraisuudet kansojen lapsuudessa juuri ihanien
+naisten takia. Iänikuinen eläimellisyys ihmisissä, koirasten kamppailu
+naaraksista! Voimakkain koiras saa naarakset, ja naarakset mieltyvät
+voimakkaimpaan, jotta lapset tulisivat niin vahvoja kuin mahdollista.
+Onko se järkkymätön luomisen laki, jota ei voi eikä saa vastustaa?
+Kysyn vain. Ajomieheni tiesi, että sivistys voi hillitä tätä
+eläimellisyyttä. Rohkenemmeko kannattaa tätä hänen mielipidettään?
+
+Eurooppalaiset yhteiskunnat eivät vielä ole eurooppalaisesta
+sivistyneitä. Eurooppalaiset ovat aasialaisia mielipiteiltään ja
+ajatuksiltaan. Sentähden tappelevat ne yhtä mielellään ja tarmokkaasti
+kuin aasialaiset ovat tehneet kaikkina aikoina. Poistakaamme »aasia»
+sydämistämme, sulkekaamme siat lätteihin, niin voisimme mahdollisesti,
+niinkuin Puutikkalan pojat, heretä tappelemasta. Tulisimme niin
+sivistyneiksi, ettäh.
+
+Minkä selvän kuvan suuresta maailmantapahtumasta tarjosikaan
+pienoiskoossa tämä kertomus Puutikkalan pojista! Kauniin Kukkiajärven
+laineilla purjehtii lautallaan ventovieras tukkijunkkari Paris. Hän
+ei ole mikään kaunis prinssi, mutta rohkea, reipas ja vahva hän on,
+vahvempi kuin Paris prinssi. Hän nousee maihin ja valloittaa Helenansa.
+Puutikkalan pomot, rusthollarit Agamemnon ja Menelaus, kokoovat kylän
+pojat Akilleksen ja Ajaksen, ja niin on tappelu valmis. Syyt samat
+ja sama myöskin ratkaisutapa. Ja Helena on aina valmis seuraamaan
+tukkijunkkaria. — Mutta sitten tulee sivistys, tuo hieno hellenismi. Ja
+miekat pistetään huotriinsa ja puukot tuppeen, ja niin ei enää tapella.
+Maassa on rauha ja Puutikkalan pojilla on hyvä tahto. Mitenkä Jumalan
+kunnian laita on korkeudessa, niin, siihen olen kielletty puuttumasta.
+
+Puutikkalan rannalla lojui kaksi mahtavaa kirkkovenettä, toinen 13
+m, toinen 12 m pitkä. Ne olivat pitkissä vajoissa, aivan niinkuin
+kirkkoveneet Seurasaarella. Ajomieheni väitti, että suurempaan mahtuisi
+150 henkeä. Tingin heti hänen liioitteluistaan puolet ja lupasin
+uskoa veneen kantavan 75 henkeä. Kuljimme kylän läpi juhannusaattona,
+ja seuraavana aamuna lähtivät kyläläiset juhannuskirkkoon niin
+mieslukuisasti, että monta oli laskettava maihin matkan, varrella,
+sillä nousi ankara tuuli ja kävi korkeat laineet.
+
+Entisaikaan, silloin kun Puutikkalassa vielä tapeltiin, olivat
+kirkkoveneet joka pyhä menossa. Nykyään vain silloin tällöin. En siis
+saanut nähdä tätä mieltäkiinnittävää näytelmää, sillä kirkkoveneet
+lepäilivät pitkän aikaa juhannusmatkan jälkeen. Tappelupukareilla oli
+tietysti suurempi tarvis lohdutusta ja armoa kuin siivoilla miehillä,
+ja tukki junkkarin kihlaaman neitsyen tie vie ennemmin tai myöhemmin
+kirkolle. Nyt ovat nämä syyt poissa.
+
+40 vuotta sitten paloi koko Puutikkalan kylä perustuksiaan myöten.
+Ettei sellaiset kylät pala kerran viiteen tai kymmeneen vuoteen, on
+ihmeellinen kaitselmuksen armo. Oikeastaan se on ansaitsematonta armoa,
+sillä miksi pitää ihmisten nykyäänkin pakkautua yhdeksi rykelmäksi,
+kun heillä on lääniä tarpeeksi? Minkätähden eivät puutikkalaiset
+rakentaneet talojaan erilleen? Hämäläinen on ikimuistoisista ajoista
+asunut tiheään rakennetuissa kylissä ja vanhoillisena ei hän muuta
+tapojaan. Hän asui sillä tavoin voidakseen puolustautua ryöväreitä,
+roistoja ja petoja vastaan. Miksi hän nytkin vielä rakentaa samalla
+tavalla, on selittämätöntä, ehkä vain vanhaa totuttua tapaa. Minuun
+tekee sellainen kylä ahdistavan vaikutuksen. Mitenkä paljon ylhäisempää
+onkaan itäsuomalaisten tapa asua jokainen kummullaan, tilukset aivan
+talojen ympärillä, niin että kylät muistuttavat seitsemän kukkulan
+kuuluisaa kaupunkia.
+
+Ainoa talo Puutikkalassa, joka on erillään, on palokunnan talo.
+Totisesti välttämätön laitos. Sen eristetyn aseman kautta ovat
+kyläläiset tahtoneet ehkäistä sitä häpeää, että palokunnan talo palaisi
+poroksi yleisessä tulipalossa. Mutta he ovat unohtaneet rakentaa
+useampia palokunnantaloja, sillä eihän yhteen voi mahtua niin monta
+ruiskua, että niillä voisi sammuttaa tulipalon tässä vaarallisessa
+kylässä. Alkuasukkaat valittivat, ettei Korkean Kruunun käskynhaltija
+salli pidettävän juhlallisuuksia palokunnantalossa. Hän tuntee
+lampaansa. Ehkä ei kymmenen vuoden hiljaisuuden ja sivistyksen aika
+vielä ole takeena siitä, ettei lankeemusta syntiin ja tappeluihin voisi
+tapahtua.
+
+
+Sappee.
+
+Sappeen kylä Hauholla on Puutikkalan täydellinen vastakohta, vaikka
+vain 3 km erottaa ne toisistaan. Sappeessa on vain kaksi taloa,
+mutta molemmat aivan toisissaan kiinni. Jos Puutikkala on aito
+talonpoikaiskylä, niin on Sappee sen sijaan herraskylä. Monta pitkää
+vuotta on toista taloa hallinnut aatelissuku Schildt, toista majatalon
+isäntä. Schildtit ovat muuttaneet pois, mutta majatalon vanhempi
+poika omistaa nyt tuon vanhan herraskartanon, ja nuorempi majatalon.
+Koko kylä kuuluu nyt vanhalle talonpoikaissuvulle, samalla kuin
+Schildtit ovat häipyneet pois. — Hyvin kuvaava ilmiö Hämeen uudemmassa
+historiassa. — Missä aatelismies ajan pitkään ei voi tulla toimeen, tai
+ei viihdy, siellä on talonpoika astunut hänen sijalleen. Hän viihtyy
+erinomaisesti ja on rikastunut. — Sappeen talolliset, molemmat 80
+vuoden korvilla, ovat hyvin varakkaita isäntiä.
+
+Seuratkaamme hiukan lähemmälti aatelissuvun oloa ja elämää sekä
+talonpoikaissuvun nykyisiä elämän ehtoja. Luulen, että ne kuvaavat
+yleisen kehityksen normaalia kulkua Hämeessä.
+
+Schildtit omistivat monta suurta tilaa Hämeessä 17- ja 18-sataluvulla.
+Ho olivat Ruotsin palveluksessa olevia upseereja, kapteeneja j.n.e.
+Eräällä oli Vähä-Evo Lammilla, eräällä taloja Lammin ja Laukaan
+pitäjässä ja eräällä Sappeen kartano. Sappeen kapteeni omisti
+sitäpaitsi kuusi taloa ympäristössä. Hän oli naimaton —sukutaru
+kertoo hänen olleen onnettomasti rakastuneen nuoruudessaan ja
+sentähden jääneen parittomaksi — mutta siinä määrin sukurakas, että
+kaikki Schildtit ja muut äitinsä puolelta sukulaiset tihein joukoin
+pyhiinvaelsivat kaukaiseen Sappeesen. Sappeen setä otti vastaan kaikki
+sukulaiset avosylin ja lämpimin muiskuin, kuten ajan tapa vaati.
+Kaikkia suudeltiin, niin mies- kuin naispuolisiakin heimolaisia.
+Nuoremmat neitoset hieman kainostelivat ukon hyväntahtoisia hyväilyjä,
+sillä hän tähtäsi epävarmasti vanhoilla päivillään, tuhrusteli
+edestakaisin, kunnes osui pilkkaan, huulille. Parransänkikin oli
+arkioloissa pitkä. — Nuo vaeltavat sukulaiset olivat ainoat sen
+aikuiset matkailijat maaseudulla.
+
+Ukko viihtyi hyvin maalla, sillä hänellä oli suuri maalaisintohimo.
+Hän rakasti hevosia. Mutta hän olikin erään baijerilaisen ritarisuvun
+jälkeläinen, joka 16:nnella vuosisadalla muutti Liivinmaan kautta
+Ruotsiin. Puheenpartena käytettiinkin seudun maalaisaatelista nimeä
+»hämäläinen hevosaateli». Sappeen ukolla oli talonpoikain kertoman
+mukaan talossaan 29 hevosta. Monet niistä olivat äksyjä, kiukkuisia
+kuvatuksia, toiset päälle 11 tuumaa korkeita. Kukaan ei tiedä mitä hän
+mahtoi tehdä hevosillaan muuta kuin syöttää niitä, ja saatella sukua
+takaisin kotia päin.
+
+Hän uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen, kuten ruotsalaisilla
+kapteeneilla on ollut tapana kaikkina aikoina. Talonpojat kertovat,
+että ukon ympäristö tuoksui tulikivelle, kun hän oikein oli sillä
+päällä. Mutta kirosanan »hiisi» ukko miedonsi aitohauhomaisesti
+»hiilen», »hiilestä», »hiilessä».
+
+Tämä alituinen seurustelu talonpoikien kanssa ja samanlainen elintapa
+maalla ei voinut olla vaikuttamatta eräisiin näiden aatelissukujen
+jäseniin, Sappeen sedän veljenpoika, Volmar Styrbjörn Schildt,
+sittemmin lääkäri Jyväskylässä, sai nuorena ylioppilaana 1820-luvulla
+haaveellisia, kansanvaltaisia »houreita» päähänsä. Hän saarnasi
+kauhusta puolihupsuille tädeille Toll, Wadenstjerna ja Schildt, että
+suomenkielestä aikojen kuluttua vielä tulee hovikieli.
+
+— Oletko järjiltäsi, poika, sanoivat tädit, suomenkielihän on renkien
+ja piikojen kieli. Älä saata hienoa sukuasi häpeään.
+
+Mutta Volmar Styrbjörn käytti kirjailijanimeä »Kilpinen» kirjoitti
+kummallisia suomalaisia kirjaimia, keksi suomalaisia kulttuurisanoja
+ja antoi Sappeen sedän hautakiveen Hauhon kirkkomaalla hakata etunimen
+»Yrjö», vaikka sedällä, kaikkien pyhimysten nimessä, aina oli ollut
+nimenä rehellinen »Georg». Jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut
+nimen »Yrjö», olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä
+vaihteluna kirosanojen sarjassa. — Miten Volmar Styrbjörn nyt selviytyy
+tuolla ylhäällä tätien ja Sappeen sedän seurassa, sitä en uskalla
+kuvitellakaan.
+
+Mutta maanviljelijän veri on Schildtien suonissa pulpahdellut
+voimakkaammin kuin monessa muussa aatelissuvussa. Heidän joukossaan
+on lääkäreitä, on opettajia, mutta nämä virkamiehet ovat sittenkin
+sivuelinkeinonaan harjoittaneet pääelinkeinoamme, maanviljelystä. Vielä
+tänäkin päivänä omistavat Schildtit suuria tiloja maassamme. Eräs
+heistä, Onni Schildt, oli virkatalojen tarkastaja, säästöpankkimies,
+mutta sitäpaitsi suurtilallinen, maanviljelysneuvos ja lopuksi
+senaattori, tietysti maanviljelystoimituskunnan päällikkö. Eräs toinen,
+kauppaneuvos Hjalmar Schildt, on antautunut kauppa-alalle, mutta
+huomatkaa, hän kaupittelee ruista, vehnää ja kauraa. — Ainahan se vähän
+tuoksahtaa Sappeen riihelle. —
+
+Ainoastaan nuorimmat sukupolvet ovat kääntäneet selkänsä tunkioille,
+lehmille ja hevosille. Eräs Schildt kirjoittaa nykyään romaaneja,
+toinen painattaa romaaneja, ja minusta, äidin puolelta samaa sukua,
+on kokonaan hävinnyt pahanhajuisten kotieläimien, lehmien ja
+vaahtoisten hevosten ihailu, mutta innostukseni maanteihin ja uusimpiin
+kotieläimiimme, automobiileihin ja polkupyörään, voitaneen hyvällä
+tahdolla johtaa jostakin aikaisemmasta olemusmuodosta Sappeessa.
+
+Sappeen talolliset elävät pulskasti, kuten hauholaiset yleensä. Ennen
+oli Sappeen sedän rakennus kylän komein, mutta ei suinkaan enää
+nykyään. Majatalon isännän rakennuksessa on tupa, joka on 9x10 m
+pinta-alaltaan. Tuvan voittaa melkein sali vaarin rakennuksessa, jossa
+sitäpaitsi on suuri luku muita huoneita. Kaikki hyvin kalustettuja.
+Mutta Sappeen sedän asuntoa on pidetty mitä suurimmassa kunniassa.
+Tosin siihen on rakennettu kaksi valtavaa päärakennusta lisää, jotka
+ympäröivät pihamaata kolmelta taholta. Vanhan talon sisustus on kenties
+sata vuotta vanha. Sedän henki asuu, niin sanoakseni, koskemattomassa
+pesässä. Kaikki neljä vierashuonetta ovat kalustetut iänikuisilla
+kaapeilla, sohvilla ja tuoleilla niiltä ajoilta, jolloin Schildtit
+vierailivat talossa. Keittiö on kahta porrasta alempana muita huoneita,
+ja sen ovessa on pyöreä tirkistysreikä, josta emäntä voi seurata
+palvelijain talousaskareita.
+
+Mutta kaiken tämän tilavan asuntokomeuden saattaa varjoon
+kaksi mahtavaa navettaa. Majatalon isäntä on rakentanut omansa
+kauneimmasta harmaasta graniitista, toinen taas on kyhätty kotona
+leivotuista tiilistä. Nämä monumenttaaliset rakennukset tulevat
+kestämään vuosisatoja. Kun kaikki nuo suuret salit ovat maatuneet
+tai hävitetyt, pysyvät molemmat suuret navetat vielä todistuksena
+entisaikojen ahkerasta työstä ja yritteliäisyydestä. Maassamme, jossa
+asuinrakennukset rakennetaan puusta, kertovat ainoastaan navetat
+historiaa jälkeentuleville sukupolville. Ne ovat ainoat rauniot, mitä
+maassamme on tulevaisuudessa tavattavissa. Katsojissa ne eivät kyllä
+tule herättämään haaveellisia tunteita, kuten neitsytkammiot vanhoissa
+ritarilinnoissa, mutta kenties, kuten vanhat juustot, kiihoittavat
+ruokahalua.
+
+Tuntui aivan kuin olisin ollut kaukainen sukulainen noille hiljaisille,
+kohteliaille ja höyleille sappeelaisille. Tämä tunne houkutteli minut
+syleilemään 81-vuotiasta Sappeen isäntää. Tein sen siksi, että hänellä
+oli juuri yhtä korkea kyömynenä kuin enollani. Eihän ole ihme, että
+ympäristön emännille rupesi syntymään koukkunokkaisia lapsia, kun he
+joka päivä, kahden vuosisadan aikana, näkivät Schildtejä, kaarevine,
+kyttyräselkäisine nenineen, kuljeskelemassa teillä ja tanhuilla.
+On olemassa salainen psykologinen laki, joka taitaa vaikuttaa niin
+voimakkaasti, etteivät minkäänlaiset muut ilkeät epäluulot tarvitse
+tulla kysymykseenkään.
+
+
+Vihavuoren kosket.
+
+Ne sijaitsevat 3 km Sappeesta vesistön varrella, joka alkaa Vesijaosta
+ja Evon tienoilta idästä, kulkee läpi pitkän Kuohijärven ja kauniin
+Kukkiajärven sekä syöksyy Vihavuorella 1,6 m:n putouksesta alas.
+Reittiä sanotaan Hauhon reitiksi ja se yhtyy Pieteleenjärven kautta
+Mallasveteen. Vesistöä voi kulkea laivalla Vihavuoren ylä- sekä
+alapuolelta. Mutta Vihavuori on sellainen sulku, jonka ainoastaan
+kanava voisi murtaa.
+
+Mikään ei estäisi säännöllistä laivakulkua Vihavuorelta Valkeakoskelle,
+tai vaikkapa Hämeenlinnaan. Hinaajahöyryjä kulkee joka päivä
+Valkeakosken ja Vihavuoren väliä, vetäen perässään raskaita lotjia.
+Samoin tupruaa hinaajahöyry Vihavuoren yläpuolella olevilla vesillä.
+Mutta ei ainoatakaan matkustajalaivaa. Miksi? Siksi, että reitti
+sijaitsee Hämeessä. Hämäläinen on tyytyväinen jaloittelemaan navetan ja
+tuvan väliä, hän matkailee ainoastaan pelloilleen ja niityilleen. On
+käsittämätöntä, ettei Hauhon tapaisessa pitäjässä, jossa on pohjattoman
+rikkaita talollisia ja mainioita kulkuväyliä, ole vesikulkuneuvoja.
+Lähin rautatieasema on Hämeenlinna. Mutta isät soutivat ja ajoivat
+hevosella, miksi eivät pojat tekisi samoin.
+
+Vihavuoren kosket ovat viime kevääseen saakka olleet olemassa
+ulkopuolella minun tajuntaani. Vaivautumiseni sinne asti johtui
+siitä, että Matkailijayhdistys tätä vuotta varten on vuokrannut
+kalastusoikeuden koskissa, ottaakseen selville, kannattaako forellien
+onkiminen niissä vai ei. Kalastusoikeus on yli kymmenen vuotta
+kuulunut metsänhoitaja Knut Tammelander vainajalle. Hän rakennutti
+kosken partaalle pienen huvilan, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö,
+ja sen on Yhdistys myöskin vuokrannut. Metsänhoitaja Tammelander
+on viettänyt vapaa-aikansa huvilassaan kosken partaalla, nauttinut
+kauniista luonnosta ja kalastellut ahkerasti tunnettujen tamperelaisten
+ja ympäristön urheilijoiden kanssa. Huvilan seinäpaperit kertovat
+kalastusurotöistä, joita ovat suorittaneet itse omistaja, Skiura
+ynnä muut yhtä omituiset kuin uutterat onkijat. — Rehtori Stolpen ja
+Hjalmar Schulmanin nimimerkkejä etsivät silmäni turhaan. He olisivat
+varmaan tuoneet mukanaan monta omintakeista lisää kalastus- ja
+metsästysjuttuihin.
+
+Forellin kalastuksesta koskissa en tahdo puhua. Jätän sen osan
+arvokkaammalle kynälle. Ainoa saaliini oli ahven, joka erehdyksestä
+tarttui uistimeen. Mutta kahta matkatoveriani, jotka sillä alalla ovat
+todellisia haijia, onnisti kyllä paremmin.
+
+Vihavuoren yhteiskunta on aika lystikäs. Koskien partaille on tungettu
+joukoittain pieniä asumuksia, joista monet ovat ainoastaan hökkeleitä.
+Eräänä kauniina päivänä aloin laskea niitä, mutta oli niin kuuma,
+etten saanut sitä suoritetuksi. On siellä viisi myllyäkin, muutamat
+tosin aivan virattomia ja kaatumaisillaan, mutta pari, kolme hyrrää
+täysin siemauksin. Kaikki vilja läheltä ja kaukaa hienonnetaan siellä
+jauhoiksi. Sitäpaitsi höylätään päreitä, teroitetaan veitsiä, y.m, y.m.
+Kaikki tapahtuu kosken suosiollisella avulla. Yhteiskunta on ikivanha,
+ja vesivoiman omistusoikeus niin monimutkainen, ettei minun järjelläni
+sitä vyyhtä selvitetä. Muuten luulen, ettei kukaan Suomessa ole täysin
+selvillä vesioikeuslaistamme. Vesioikeuden professorin virka olisi
+mitä pikimmin perustettava yliopistoon, muuten emme koskaan selviydy
+siitä vesikaaresta. Tahi voisiko ajatella vesioikeuden yhdistetyksi
+sovelletun fysiikan professuuriin. Silloin olisi ainakin lohen- ja
+forellinkalastajilla syytä riemuita. Turhaa on käydä oikeutta veden
+omistamisesta; riitajutut kestävät iankaikkisuuden ja loppu on yhtä
+hämärää kuin alkukin. Jätän päättämättä, onko syy haettava meidän
+lakimiehiämme vaivaavasta vesikauhusta vai siitäkö, että meillä on
+liiaksi vettä maassamme. Se mies, joka meille vuokrasi kalastusoikeuden
+koskiin, omistaa 53 — muistaakseni — erilaista oikeutta koskiin, mutta
+ei hän eikä kukaan muukaan tiedä, onko niitä vieläkin enemmän.
+
+Niinkuin nyt koskilla eletään, luulee jokainen olevansa oikeutettu
+kalastamaan niissä. Kaksi ammattikalastajaa ovat vahvasti vakuutetut
+oikeudestaan ja jokainen, joka on löytänyt onkilieron, pitää
+oikeutenaan uittaa sitä koskessa koukun nenässä. Tilanne on siis
+epätoivoinen, Ainoa, joka maksaa oikeudestaan, on Matkailijayhdistys.
+
+Vihavuori on nykyään hienolla Hauhon murteella nimeltä Vihavuosi.
+Siitä saamme kiittää kansakoululaitosta. Onnettomat opettajat ja
+opettajattaret harmaantuvat ennen aikojaan, kun heidän täytyy taivuttaa
+hämäläistä nuorisoa sanomaan vuosi vuoden, eikä vuosi vuoren, tai
+vuolen. On nyt meillä olemassa »Vihavuoren kosket». Kansakoulun käynyt
+nuorukainen ei uskalla sanoa vuoren, sillä hän näkee heti työlästyneen
+opettajattarensa väsyneen katseen ja kuulee hänen huokaavan:
+
+— Sano vuoden, älä vuoren!
+
+Siis nimentömuoto Vihavuosi. Nyt on kosken nimi Vihavuosi. Uskallan
+kuitenkin vielä kokeeksi käyttää oikeata nimitystä Vihavuori, vaikkei
+mulla ole toivoakaan saada seuraajia. — Ei suinkaan paikan nimi voisi
+olla »Vihavuoksi»? Vai olisiko tässä joku germaanilainen »koira»
+haudattuna?
+
+Kukkiajärvi.
+
+Kukkivajärvi? Nimi on kaunis ja kaunis on järvikin. Siinä on sata
+nimellistä saarta ja sata nimetöntä. Pituudeltaan on se ainoastaan
+pari peninkulmaa ja leveydeltään 12 km. Pohjoisrannalla on Luopioisten
+kirkonkylä ja eteläpäässä yllämainittu Puutikkalan kylä, Vihavuori ja
+Sappee, jossa viimeksimainitussa on sen lisäksi, heti talojen alla,
+ihastuttava, pieni alppijärvi. Saaret ovat enimmäkseen pieniä. Eräässä
+niistä, Evinsalossa, on laajapeltonen talo. Talossa on aikoinaan
+kesäisin vieraillut ylioppilaita, jotka siellä ovat lueskelleet
+tenttejään, oppineet suomea ja nauttineet ulkoilmaelämästä tuuhean
+saaren liepeillä. Luopioisissa kasvaa sekametsää, jossa lehtipuu
+on vallalla. Sentähden näkee siellä paikoittain seutuja, jotka
+muistuttavat puistoistutuksia. Kaikki on hymyilevää ja kaunista täällä
+kaukaisessa Hämeen sopukassa.
+
+Kukkiajärven itärannalla kohoaa jo korkeampia vaaroja, havumetsän
+peittäminä. Siellä kulkee Päijänteen ja hämäläisten vesien välinen
+vedenjakaja. Kukkiajärvestä itään sijaitsee merkillinen Vesijaon järvi,
+jolla on kaksi laskua, toinen Päijänteeseen, toinen Kuohijärveen ja
+Kukkiajärveen. Esimerkiksi kanootilla voi siis kulkea Päijänteestä
+Lummeneen ja Vesijaon kautta Kukkiajärvelle ja Vihavuoren koskille,
+sekä Hämeenlinnaan saakka.
+
+Tein soutumatkan pitkin kaunista Kukkiajärveä. Oli lämmin ja tyyni,
+heti juhannuksen jälkeen. Aivan kelteisilläni istuin siron, keveän
+sisäjärviveneen perässä ja nautin täysin siemauksin ihanasta
+näytelmästä. Miten paljon onkaan vielä kauniita, vähän tunnettuja
+seutuja maassamme. Ja kuinka lämmintä ja ihanaa voikin olla —
+muutama päivä vuodessa! Toukokuu ja kesäkuu olivat olleet suorastaan
+jumalattomat. Pakkasta, sadetta, römssysäätä lakkaamatta. Miten usein
+meillä on syytä tässä maassa manata kohtaloa, joka on nakannut meidät
+tähän räntäiseen maahan. Mutta sitten tulevat harvat kesän ihanat
+säät, jolloin unohtaa pahat ilmat ja oma maa tuntuu rakastamisen
+arvoiselta. Rakastaahan sitä täytyy epäystävällistäkin äitiä, kunhan,
+hänen kasvonsa edes joskuskin loistavat sopusointua, onnea ja iloa.
+Ja miten kauniisti hän katselikaan meitä, jotka veneessämme liu'uimme
+pitkin Kukkiajärven tyyntä, kirkasta kalvoa, ja kuinka lämmin oli hänen
+katseensa!
+
+Tuhma ahven keskeytti mietelmäni. Se oli tietysti haukannut uistimesta.
+Ei kukaan soutele Kukkiajärvellä vetämättä uistinta perässään.
+Minä seurasin yleistä sääntöä ja tulos oli, että ahven antoi
+pimittää itsensä. — Ahven on merkittynä Vihavuoren kalastushuvilan
+seinäpaperiin. — Niin kauan kuin se oli hengissä, räiskytteli se vettä
+säärilleni. Se tahtoi kostaa lähestyvän kuolemansa. Kun olisin ilennyt,
+olisin heittänyt raadon järveen, mutta mitä olisi soutaja sanonut?
+
+Kun ahven oli kunnollisesti kuollut, voin taas vaipua ajatuksiini.
+Ajattelin, että vaikka Suomessa olisi 50 miljoonaa asukasta, löytäisi
+kuitenkin jokainen perhe kauniin paikan huvilalleen. Se ei kyllä
+merkitseisi rikkautta maallemme — huvila saattaa lopuksi taloudelliseen
+perikatoon kenen tahansa — mutta se merkitseisi köyhyyttä kauneudessa.
+Ja sellaista piti Runeberg arvossa.
+
+On ihanaa soudattaa itseään peilikirkkaalla sisäjärvellä pelkissä
+alusvaatteissaan; Kukkiajärvellä oli niin hurmaavaa, että olisin
+tahtonut soudattaa itseni Hämeenlinnaan saakka, koska kerran näille
+maille ei höyrylaivat ihmisiä kuljeta. Mutta se tulee kalliiksi. Maksaa
+monta markkaa peninkulmalta. Mukavampaa ja halvempaa on propsien ja
+puupalikoiden kulku. Ne matkustavat Kukkiajärvelläkin höyrylaivalla.
+Valkeakosken tehdas pitää hinaajahöyryn Kukkiajärvellä ja sitäpaitsi
+suuria proomuja. Virtapaikoissa, Vihavuoren koskien niskassa, puretaan
+lasti veteen ja se puikkelehtii sitten alas Vihavuoresta, josta se
+sitten taas höyrykyydillä viedään Valkeakoskelle. Ei kellään, ihmisellä
+ole ollut niin rohkeaa ajatusta, että kulkuväylä voitaisiin kanavoida
+ja puhdistaa. Hämeessä ajatellaan vain peltoja, eikä kulkuväyliä. —
+Toista on Itä-Suomessa. Siellä ei ole sellaista vesiränniä, jossa ei
+höyrylaivat tohiseisi.
+
+Mutta joka mielellään ajaa kyytirattailla tai pitää soutamisesta, voi
+kyllä harhailla tänne Hämeen syvään, miellyttävään rauhaan, jossa
+äärettömät salit ja suuret kammiot odottavat asujiaan, jossa kaikki on
+rasvaista ja halpaa, kulttuuri vanhaa ja täysipitoista, mutta jossa
+uudenaikaista matkailua ei ole olemassa.
+
+Jäykkä ja umpimielinen rusthollarien seurustelutapa, niin erinomaisen
+miellyttävä ja hieno kuin se onkin, tarvitseisi kuitenkin lisäksi
+vähän eloa ja liikuntoa. Ehkä matkailu voisi vaikuttaa jotakin siihen
+suuntaan.
+
+
+
+III.
+
+Päijänteellä.
+
+
+Oli ennen minulla ylioppilasvuosina hyvä ystävä, jonka kanssa en
+koskaan riidellyt mistään muusta asiasta kuin Päijänteen laivoista. Kun
+vain hellävaroenkaan koskettelin laivakulkua näillä vesillä, nousi hän
+paikaltaan ja poistui. Minun oli nimittäin tapana tekaista enemmän tahi
+vähemmän onnistuneita sukkeluuksia niiden laivojen sekä ulkomuodosta
+että varustuksista. Minä vertasin niitä Saimaan laivoihin, jotka muka
+olivat muhkeita ja mukavia, ja tätä vertailua hän ei jaksanut kuunnella.
+
+Nyt kun tulin Vesijärven laituriin ja aioin matkustaa Korpilahteen,
+valitsin »Suomi» laivan, jota en ennen ollut nähnyt. Ällistyksen!
+oli suuri, sillä sehän oli vallan toista »sorttia» kuin Päijänteen
+vanhat laivat. Sehän oli kerrassaan mukava laiva, ei juuri niin
+mukava kuin »Leppävirrat», »Heinävedet», »Orivedet» Saimaalla, mutta
+vallan tyydyttävä kaikin puolin. »Suomessa» voi nimittäin vapaasti
+liikkua; sillä on laaja kansi ja, mikä vielä parempi, sillä on
+laajat käytävät kannen reunoilla. Siinä tuntee itsensä vapaaksi, ei
+ketään häiritse, vaikka huvikseen kävelisikin edestakaisin. Se tässä
+suhteessa muistuttaa suuria merialuksiamme. — Kunpa nyt saisin tavata
+entisen ystäväni, niin hän saisi korvaukseksi kuulla kehuvia sanoja
+laivakulusta Päijänteellä.
+
+Sain hyttipaikan kannella, jonka vuoteella saattoi kääntää kuvettaan,
+nousematta lattialle, joka tähän asti on ollut tavallista Hämeen
+maakunnan kaikissa laivoissa. Sähkövalo helotti kirkkaana katossa, ja
+puhtaus oli moitteeton. Koko komento oli sanalla sanoen eurooppalaista.
+En edes nähnyt yhtään nautaa etukannella, jota seikkaa erityisesti
+kävin tutkimassa; ne ovat kyllä hyvin hauskat katsella päivällä, mutta
+yöllä ne puhaltavat torviinsa niin vimmatusti koti-ikävissään tahi
+aavistaen murheellista kohtaloaan maissa, että koko yön matkamies
+uneksii tulen olevan valloillaan Sörnäisissä.
+
+»Suomen» kulkuvuorot ovat helpot ja hyvät muistaa. Laiva lähtee
+joka arkipäivä Lahdesta klo 11 illalla ja palaa seuraavana päivänä
+Jyväskylästä. Kaiken nykyaikaisen turistiliikkeen välttämättömimpiä
+ehtoja on jokapäiväinen kulkuvuoro päätepaikkojen välillä. Sen on
+»Suomi» saanut aikaan, joka mielihyvällä pantakoon merkille.
+
+»Suomi» on tänä kesänä soutanut sisään rahoja. Tiedän että kaikki
+muutkin Suomen laivat ovat tehneet samoin. Matkustajia on ollut enemmän
+kuin koskaan ennen. Niitä oli »Suomessakin» tällä kertaa paljon, mutta
+ei tungokseen asti. Kun Pieksämäen—Jyväskylän rata valmistuu, tarvitaan
+toinen »Suomi» tälle linjalle. Saimaan kulkijat voivat tätä tietä
+palata omaan maahansa takaisin. Koko tämä iloinen, yllätys »Suomi»
+laivassa piti minut hereillä Pulkkilan salmeen saakka, ja jo ennen
+Korpilahteen tuloa olin taas kannella ihmettelemässä aamuauringon
+kimmeltelevää välkettä Päijänteen pikkuaallokoissa.
+
+Ihmisiä loikoi penkeillä täydessä unessa auringon säteitten pyrkiessä
+sisään silmäluomien lomitse. Eräs punahameinen nuori neitonen makasi
+pelastusvöitten kirstulla niin suppuun käpristyneenä, että hän aivan
+ihmeellisesti muistutti keitettyä naaraskrapua vadilla. Laiva huusi
+hurjasti Korpilahden laituriin. Suuri osa nukkujista jatkoi äänekästä
+untaan. — Vedenhenki väsyttää.
+
+Korpilahden majatalossa, jossa sain kerrassaan loistosalin
+käytettäväkseni, sellaisen, jota ei tarvitse pyytääkään meidän
+kaupunkiemme hotelleissa, vietin kaksi päivää ahkerassa työssä. Matkani
+tarkoituksena oli nimittäin tuomiokunnan pöytäkirjoista saada tarkkoja
+tietoja eräästä suuresta murhenäytelmästä, joka noin 50 vuotta sitten
+pani koko Suomen kauhusta vapisemaan. Tarkoitan »Hallin Jannen»
+kuuluisata postinryöstöä lokakuun 1 p:nä 1867.
+
+»Hallin Jannen laulun» jo lapsena kuulin, ja siitä pitäen olen ollut
+kiintynyt tähän juttuun. Tämä lauluhan on vieläkin tuttu yli koko
+Suomen, tutumpi kuin »Lallin ja piispa Henrikin laulu», tutumpi kuin
+»Elinan surmalaulu» ynnä muut suuret murhelaulut. Olen kerran ennen,
+12 vuotta sitten, polkupyörällä käynyt Hallinpenkin majatalossa, ja
+silloin naapuritalon emäntävainaja useampia tunteja kertoi minulle koko
+tämän liikuttavan tarun kaikki yksityiskohdat. Tapaus ei ole jättänyt
+minua rauhaan; nyt päätin päästä tästä painajaisesta ja tutkia asian
+sekä lähdekirjoista että kulkupuheista.
+
+En ole saanut mahtumaan ajatuksiini, että Hallin Janne olisi ollut
+hienotunteisen hämäläisen tilallisen poika. Hänen suonissaan on muuta
+verta pulpunnut, mustan kansan vertako vai mitä? Suuret on salot
+Hallinpenkin majatalon joka puolella, oikeita rauhattomien ihmisten
+lymypaikkoja. Näittenkö jälkeläisiä Hallin Janne?
+
+Luin pöytäkirjoja kaksi päivää ja melkein koko yön. En muista kuin
+poikasena ahmineeni »Välskärin kertomuksia» samalla tulisella innolla.
+Koko salaperäinen erämaa avautui eteeni, huolineen, murheineen,
+repäisevine iloineen ja hurjine temmellyksilleen. Arvoisan tuomarin,
+Gustaf Svinhufvudin, hienolla käsialalla on joka sana kirjoitettu,
+mikä Jannesta pöytäkirjoihin kirjoitettu on. Tyynenä ja rauhallisena
+vyöryy juridinen kirjoitustyyli, mutta sitä järkyttävämmältä se tuntuu,
+sillä se paljastaa niin paljon todellakin elettyä, todellakin tunnettua
+surua, murhetta ja tuskaa. —
+
+Koetan tässä antaa kuvauksen pohjois-Hämeen asutuksesta ja asukkaista,
+siellä liikkuvista loiskansoista, mustalaisista ja laukkuryssistä,
+erämaan oloista ja Jannen surullisesta kohtalosta. Kirjoitus kulkee
+osaksi mustalaisten merkeissä, mutta mustalaistenhan luvattu maa juuri
+pohjois-Hämeen saloseutu onkin.
+
+Hallin Jannea ja hänen ruhtinaallisen komeaa sukuansa kohtaan minun
+tunteeni ovat juuri samat kuin erämaan ja ympäristön asukkaiden,
+nimittäin ei kauhun ja inhon, vaan suurimman säälin ja — miksi en
+tunnustaisi sitä — osaaottavimman rakkauden.
+
+
+Pohjois-Häme.
+
+Pohjois-Häme on nykyään enää vain nimeksi hämäläistä. Kansa,
+mikä siellä asuu, on sekakansaa. Mutta muinoin koko tämä suuri
+erämaa Päijänteen pohjois-, luoteis- ja koillispuolella oli Hämeen
+rintamaitten, Hollolan, Hauhon ja Sääksmäen yhteinen takametsä,
+missä metsästys ja kalastus oli suunnattomasti tuottavaa. Mutta
+hämäläiset liikkuivat näillä seuduin etupäässä vain kesällä. Nämä
+seudut olivat heidän kesänviettopaikkojani, ja matkat heidän kesäisiä
+turistimatkojaan Rautalammin lohikoskille, jopa Karttulan kuuluisille
+lahna-apajapaikoille. Paikannimet näissä erämaissa viittaavat
+etelä-Hämeeseen. Karttulassa esim. on Kuttajärvi, Kutaan kanava,
+Hollolassa Kutaan joki, joka alkuaan lienee muinaisgermaanilaista perua
+= »Gudar».
+
+Mutta savolaiset ryntäsivät maahan Mikkelistä ja Kuopiosta käsin.
+Missäpä olikaan sopivampia kaskimaita kuin pohjois-Hämeen aurinkoisilla
+rinteillä, missä rikkaampia muikunpyyntipaikkoja kuin Viitasaaren
+muikkujärvien muikkujärvessä, Keiteleessä. Savolaiset eivät vain
+käväisseet täällä, he rakensivat saunansa jonkun niemen kainaloon,
+hakkasivat kasken ja jäivät asumaan sekä talveksi että kesäksi näille
+herkullisille pyyntipaikoille. Kun sitten hämäläiset kesällä soutaa
+jynkyttivät entisille esi-isiensä tutuille huvilapaikoille, iskivät
+savolaiset heiltä suonta. Tappelu ja rytinä kävi, mutta savolaiset
+olivat lukuisammat ja voitto kallistui vähitellen heille.
+
+Taru kertoo, että eräs joukkue savolaisia saapui Saarijärven ihanille
+järville. He kolusivat kaikki nuo muinaisgermaanilaisilta kajahtavat
+paikat, Kalmarit, Muittarit, Ähtävät, Rampsit ja tapasivat Rampsin alla
+ryhmän hiljaisia hauholaisia. Savolaiset röyhkeästi kysyä tokaisivat:
+
+— Hei, hiljaset hämäläiset, missä teillä on parraat kaskimoat?
+
+‒ Ei tänne mahlu enää teittiä! vastasivat hauholaiset.
+
+‒ Vai ei »mahlu», vai ei »mahlu», jämäsivät savolaiset. »Mahluuhan» kun
+»teitit» tapetaan.
+
+Ja he antoivat järvelle nimen Mahlanjärvi, joka sillä vieläkin on.
+
+Tämä tapahtui keski- ja uudenajan taitteessa. Mutta vielä paljon
+myöhemmin hämäläiset tekivät rakkaaksi tulleita kalastusretkiään.
+näille entisille erämailleen.
+
+Piennä poikana ollessani kuulin seuraavan jutun eräältä ikäloppu
+karttulaiselta.
+
+— Kun minä olin kymmenvuotias, kuljin isäni kanssa talvella Kärkölän
+pitäjässä, Uudenmaan rajalla. Tultiin taloon, jossa vanha isäntä
+käppyrään köyristyneenä makasi kätkyessä; liekkö ollut tuossa sadan
+vuoden korvilla. Kun meiltä kysyttiin, mistä kaukaa vieraat on, ja
+me vastattiin että Karttulasta, niin se vanha ukko rupesi pirisemään
+kätkyessään.
+
+— Mitäs ukkovaari tahtoo? kysyttiin.
+
+— Vieläkö sieltä Karttulan Rasvangista saa niitä keltamahasia lahnoja?
+sähisi ukko.
+
+Ukko oli nuorena käynyt isänsä kanssa kalalla aina Karttulassa asti,
+viiden peninkuorman päässä Kuopion kaupungista, vaikka asui Kärkölässä,
+melkein Helsingin naapuruudessa.
+
+Milloinka ukko kävi Karttulassa kalalla? Ehkä 1700-luvun
+keskivaiheilla. Kyllä silloinkin vielä oli lääniä Hämeen erämaissa
+kalastella kenen tahansa, kun tiedetään, että silloisessa, laajassa
+Viitasaaren pitäjässä ei ollut kuin 3,000 asukasta. Nykyään ehkä
+samalla alueella 30,000 asukasta.
+
+Pohjois-Hämeessä puhutaan Savon murretta. Tavallisesti mainitaan
+murteitten rajan kulkevan Kalkkisista pitkin Päijännettä Korpilahdelle
+ja sieltä suorana viivana Kokkolaan. Länsipuolella sanotaan »meilän» ja
+»meirän», itäpuolella »meiän». Mutta etelämpänäkin tätä rajaa sanotaan
+vielä savolaisiksi meiän, esim. Jämsän ja osaksi Kuoreveden pitäjissä.
+Vakinainen Hämeen murre kaikuu puhtaana vasta Padasjoen ja Längelmäen
+seuduilla.
+
+Ainoa, mikä vielä on hämäläistä, on sukunimien puute näillä seuduin.
+Ihmiset kulkevat täällä joko paikan tahi isän nimillä ja mikä
+inhoittavinta on — äidin nimellä. Eikö todellakin ole liikuttavaa äidin
+muka häpeän vaikuttamista, kun eräs Hallin Jannen jutussa esiintyvä
+todistaja, rehellinen, kristillisessä avioliitossa oleva vanha muija,
+miehensä sukunimestä huolimatta, aina vain sanotaan »Helena Mariantytär
+Kvast». Vanha Maria oli jo aikoja sitten haudassa, mutta hänen
+nuoruutensa muka hairahdus kummitteli vielä maailmassa, niin kauan kuin
+hänen tyttärensä Helena jaksoi elää. Kansan suussa hän oli yhtä hyvä
+»Liena» kuin kuka tahansa muu, mutta papinkirjoissa ja pöytäkirjoissa
+aina vain Mariantytär. Ja vanha Maija, joka suuren rakkautensa ja
+suurten kärsimystensä takia varmaankin eli taivaassa, sai kuulla kuinka
+häntä häväistiin maailmassa, vaikka hän istui itse Abrahamin helmassa.
+— »Mailma laahaa», sanoo hämäläinen. — Suuret olivat Konkolan,
+Könkkölän ja Kaipolan suvut, kaunis Hallin Mattilan suku, mutta kaikki
+nämä kirjoissa kulkevat vain isän nimillä. Nyt saavat hämäläisetkin
+pitää sukunimiä eli, niinkuin niitä siellä sanotaan, »liikanimiä».
+Melkein kaikki savolaiset sukunimet ovat 500 vuotta vanhat, monet
+pakanuuden aikuisia, kuten Pelkonen, Ronkainen ja Ikäheimo, mutta mikä
+arvo näillä uusilla hämäläisillä »liikanimillä» on? Niitä vaihdetaan
+kuin rukkasia. Vanhin veli on Järvi, toinen Niemi ja kolmas Jokinen,
+mutta nuorin, joka on käynyt seminaaria, on Iltarusko. Vanhin sisar
+on taas Pohjanleimu, toinen Hurmerinta ja kolmas, joka on herännyt,
+neiti Siviäheimo. Mikä kirjava suku! Jos nämä lapset, hajaantuneina
+maailmalle, kohtaavat toisensa vuosien perästä, niin ei mikään voi
+varjella heitä menemästä toistensa kanssa naimisiin. — Ne savolaiset,
+jotka parin viimeisen vuosisadan kuluessa ovat muuttaneet tänne, ovat
+itsepäisesti pitäneet nimensä, kuten Hänniset, Nuutiset ja Tiihoset y.m.
+
+Niinkuin joka paikassa maatamme, niin täälläkin vesistöjen rantamaat
+ensin asuttiin ja viljeltiin. Vesistöjen väliset seudut jäivät pitkiksi
+ajoiksi rantalaisten erämaiksi. Aivan ihmeelliseltä tuntuu, että meidän
+kulttuurimme kehdossa, Auran rannoilla, vielä tänäkin hetkenä synkät
+metsämaat, koskemattomat, asumattomat, erottavat tiheästi asuttuja ja
+hyvin viljeltyjä jokilaaksoja. Osaksi tämä johtuu länsisuomalaisten ja
+hämäläisten omituisista asumustavoista. He asuvat nimittäin mieluimmin
+yhteensullottuina suurissa kylissä. Itäsuomalaiset taas asuvat
+hajallaan yltympäri suurissa metsämaissakin. Suomen »Atlaksessa» on
+tätä asutusseikkaa valaistu, rinnastamalla kaksi karttaa, toinen Turun,
+toinen Mikkelin ympäristöistä, joissa asutustäplät ovat niin perin eri
+tavalla sirotetut. Turun kartassa kaikki jokien rannoilla, Mikkelin
+tasan koko alueella.
+
+Tällainen tiheään asuttu ja hyvin viljelty jokialue tavataan myöskin
+Päijänteen länsirannalla.
+
+
+Jämsässä.
+
+Ikivanhaa lienee asutus tässä erittäin hedelmällisessä tienoossa, joka
+kulkee nimellä »Jämsän jokivarsi».
+
+Ja nimi Jämsä, eli niinkuin kaikki jämsäläiset vielä tänäkin hetkenä
+sanovat, moni vielä säännöllisesti kirjoittaakin, Jämpsä, lienee
+hämärän muinaisuuden nimiä, minun luullakseni muinaisgermaanilaista
+perua. Jämpsä lienee ollut vain pysäkki näiden pitkillä
+kalastusmatkoilla Kymin joelta Saarijärven salomaille jo ylempänä
+mainituille paikoille. Toisia olivat sellaiset paikat kuin Perolahti =
+karhulahti, Mankalan kosket — kapeat, käyrät kosket, Anianpelto y.m.
+Vanhoissa kirkonkirjoissa kirjoitetaan Jämsän nimi Jembsiö, Jämbsiö.
+Siis p ääni on nimeen alkuperäisittäin kuulunut. Tämä p tavataan
+myöskin »jämpti» sanassa, joka merkitsee tasaista, aivan niinkuin
+Saarijärven Ramsi sanasta vielä kansan kesken kuulee muodon Rampsi =
+muinaisruotsalainen Rafn = korppi.
+
+Varmaa vain on, että viljelys tässä hedelmällisessä laaksossa on
+ikivanhaa. Nykyään asutus on uhkeinta, mitä missään paikassa Suomea
+tavataan. Suuria ja tilavia ovat talot Hämeen rintamaissa, Hauholla,
+Sääksmäellä, Hattulassa j.n.e., korean punaisia, kaksikerroksisia
+Ilmajoen laaksossa, vanhojen herraskartanoitten mallisia Kokemäenjoen
+rantamilla, mutta Jämsän jokivarren talot ovat uudenaikaisia,
+palatsimaisia huvilarakennuksia.
+
+Omituisen vaikutuksen tekee, kun Päijänteeltä, jossa jylhät, komeat,
+korkeat rannat ovat kerrassaan asumattomat, pistäytyy »Jämsä» laivassa
+tälle joelle. Tuossa tuokiossa maisemat muuttuvat. Suuria, komeita
+huvilarakennuksia ja loppumattomia vainioita. Joen suussa komeilee
+Kaipolan valkea rakennus näkötorneineen, joen mutkassa leventeleiksen
+Niemen pitkä, viime vuosisadan keskipalkoilla vallinneeseen tyyliin
+rakennettu talo, seuraa sitten palatsimainen Karhala, jossa on yli
+20 huonetta ja mahtava näkötorni. »Saaren» uudessa päärakennuksessa
+kuuluu olevan vesijohto ja kylpyhuoneet, Kähön suuri talo näkyy vähän
+loitompana. Kirkonkylä on laaja ja hyvin rakennettu, onpa vielä kylällä
+muhkea tori keskellä asutuksia.
+
+Seppolan sillan takana päilyvät vielä Vitikkalan ja Kottilan valkeaksi
+maalatut katot.
+
+Siinä sarja muhkeita taloja, jotka valaistaan kirkkaiksi pimeinä
+aikoina hehkuvilla sähkölampuilla. Suuret ovat vainiot ja metsät näillä
+taloilla, suurimmilla maata 5,000 tynnyrinalaa, pienemmillä 2,000.
+
+Talot ovat rakennetut erilleen toisistaan, niinkuin Itä-Suomessa.
+Mitään ahdasta, ikävää kylää ei tavata niinkuin Länsi-Suomessa.
+
+Tätä viljelyksen ja asutuksen ihanuutta luulisi kestävän
+loppumattomiin, sillä hyvästi silmänkantomatka sitä kyllä on. Mutta
+kun lähdet ajamaan hevosella länteen päin sisämaata kohti, loppuu tämä
+vehmas seutu kuin miekan iskulla. Seuraa yhtä synkkä, loppumaton salo,
+kuin jokilaakso oli ollut valoisaa ja aukeaa. Kollin murheellinen
+kangas vaanii siellä kaikkea tätä ihanuutta ja tuijottaa mustilla
+silmillään kuten satujen louhikäärme jokilaakson suruttomaan iloon ja
+sähkövalojen väikkeeseen. Salo käärii vaippaansa jokivarren viljelykset
+kuin suruharso kauniin lesken kasvot.
+
+Salo alkaa Kollinmäeltä, 5 km kirkolta. Sitten sitä jatkuu
+Hallinpenkille saakka, joka on 19 km:n päässä kirkolta, ja vielä yhä
+edemmäksi aina Längelmäen ja Kuoreveden rintamaille saakka. Tässä
+sijaitsee vedenjakaja Päijänteen ja Längelmäveden sekä Päijänteen ja
+Keuruun vesistöjen välillä. Se on sitä muinoin Hämeenseläksi nimitettyä
+harjannetta.
+
+Jo 6 km:n päässä kirkolta neuvottiin minulle ensimmäinen murhapaikka,
+jossa Lenkku-Opa (Obadja), kahlittu vanki, upotti puukon
+vanginkuljettajan kupeeseen. Kaksi km ennen Hallinpenkkiä oli toinen,
+Mustalaismäki (lyhennetty »Hallin Jannen» laulussa Mustamäeksi), jossa
+Janne postiljoonin murhasi. Nämä molemmat ovat miesmuistin aikana
+tapahtuneita murhia. Kuinka monta samanlaista on tapahtunut ennen
+muinoin, kun ensimmäiset asukkaat samoilivat näitä korpia, siitä ei
+enää taru kerro. Liekkö ihmisrikosta, jota tällä taipaleella ei olisi
+harjoitettu! Kollinkangas kätkee rikokset; se ei kieli näkemiään.
+
+Tällaiset asumattomat rajamaat viljeltyjen seutujen välillä ovat
+ikimuistoisista ajoista tarjonneet oivallisen piilopaikan kaikille
+sellaisille henkilöille, jotka ovat olleet pakotetut pakenemaan joko
+yleistä järjestystä tahi pahoja töitään. Rikolliset ja rauhattomat ne
+meidän maamme erämaat ovat ensin kansoittaneet.
+
+Mutta ei ainoastaan rikolliset, vaan myöskin kaikenlaiset kulkurit
+tällaisia seutuja hakivat ja rakastivat. Laukkuryssät, joita
+nimismiehet muinoin hätyyttivät, pitivät tätä erämaata erinomaisena
+lymypaikkana. Jannen jutussa niitä esiintyy sekä todistajina että
+vierastenmiesten lausunnoissa. Ne harjoittivat uhkapeliä, joivat
+ja petkuttivat salon hölmöläisiä; joskus ne itse hävisivät teille
+tietymättömille kontteineen päivineen. Kollinkankaalla hongan juurella
+on heille salainen hauta luotu. Janne kaupitteli eräälle jämsäläiselle
+naisten kenkiä, piippuja, kelloja. Mistä hän ne oli saanut?
+Todistamaton huhu kertoi laukkuryssän häviämisestä tämän kaupittelun
+yhteydessä. Näiltä miehiltä
+
+    »Hallin Janne se pienestä pojasta korttia pelaamaan oppi,
+    Mustalaismäen rintehessä se postilta hengen otti.»
+
+Ei ole vain sattuma, että se mäki, missä Hallin Janne pahan työnsä
+teki, oli nimeltä Mustalaismäki. Ei, vielä enemmän kuin laukkuryssät
+rakastivat mustalaiset näitä Hämeen laajoja erämaita. Liekkö koko
+Suomessa ollut seutuja, joissa mustalaisia olisi niin tihein
+parvin liikuskellut kuin juuri täällä. Sellaisissa pitäjissä kuin
+Keuruulla, Multialla, Kuraisilla tavataan vielä tänäkin päivänä
+selviä mustalaisten jälkiä kansan ulkomuodossa, ehkäpä luonteessakin.
+Sillä vuosisatojen kulussa ovat mustalaiset pirskoittaneet vertansa
+varsinkin juuri hämäläisten ja eteläpohjalaisten sekaan. Suurin
+kiitos heille siitä! Kiitos sen takia, että kansan ulkomuoto täten
+niin suunnattomasti on kaunistunut. Ihmeellistä nimittäin on, että
+mustalais-suomalainen sekoitus melkein säännöllisesti onnistuu,
+ainakin ulkomuodon puolesta. Tällaisille jälkeläisille tulee
+nimittäin musta, usein kähärä tukka, naisilla tavattoman pitkä, ja
+— mikä täysrotumustalaiselta puuttuu -— helakan punakat posket. Jos
+suomalainen puoli tässä yhtymässä vielä on jaksanut niin paljon
+puoliaan pitää, että silmät ovat tulleet siniset, on häikäisevän ihana
+ilmiö edessä.
+
+Olen tähän kirjoitukseen kerännyt tummaveristen hämäläisten muotokuvia,
+etupäässä juuri näiltä seuduilta, voimatta ja tahtomatta todistaa
+heidän mustalaisalkujuurtaan. Sitä onkin usein mahdotonta todistaa.
+Sekoitus on useimmiten tapahtunut erehdyksessä, ja tällaisista ei
+huhuta koko maailmalle, kaikkein vähimmin papille kirjoihin vietäviksi.
+— Mustalainenhan on muka hirvittävän ruma ylkä maalaiskansan mielestä,
+jonka esteettinen maku ihmiskasvoilta vaatii voipytyn pyöreyttä,
+liinakkotukan ja pystynenän.
+
+En vetoa ainoastaan kuviini, kun kehun tämän sekarodun ihanuutta.
+Katselkaa ympärillenne, niitä on joka taholla tavattavissa. Jos
+luettelen muutamia mustalaissukuja, niin kaikki voivat sen todeta.
+Suuri on Franzénin mustalaissuku, niitä on sekä Savossa ja Pohjanmaalla
+että myöskin Ruotsissa, Kalmarin seuduilla. Suuren runoilijamme Frans
+Mikael Franzénin jälkeläiset ovat kuulut tummasta, itämaalaisesta, ylen
+kauniista ulkomuodostaan. Vielä kolmannessa ja neljännessä polvessa,
+kaikista valkoisista sekoituksista huolimatta, voi tässä suvussa äkkiä
+ilmestyä lumoavan kaunis mustalainen, sinisilmäinen, punakkaposkinen.
+Muita mustalaissukuja ovat Lindemannit, Palmrothit, Stenrothit,
+savolaiset Hagertit y.m. Katselkaa heitä, tahi heidän jälkeläisiään
+naislinjalla, — nämä suvut eivät enää kuljeskele saloilla kattiloita
+paikkaamassa, heillä on monellakin edesvastuunalaiset toimet hallussaan
+— ja te huomaatte, mistä kauneus on kotoisin, »Sillä voiko musta kansa
+muuttaa nahkansa eli pantteri pilkkunsa», sanoo Paavali.
+
+Oliko piispa Franzén mustalainen? kysynee moni. En voi sitä todistaa,
+mutta nimi on mustalaisen, ja jälkeläisen olen nähnyt, joka on —
+mustalainen, kauneimpia mitä olen nähnyt. Mikä onni jos niin olisi!
+Mustalaiset olisivat lahjoittaneet meille suuren runoilijan, niinkuin
+juutalaisetkin ovat tehneet Sakari Topeliuksessa. — Loiskansojen
+asuntovuokra on täten meille maksettu, joka kiitollisuudella kuitataan. —
+
+Keskellä tätä suunnatonta kulkurien saloa sijaitsee ikivanha majatalon
+paikka.
+
+
+Hallinpenkki.
+
+Hallinpenkki on Hämeenselän korkeimmalla harjulla. Nousua on kulku
+Jämsästä Hallinpenkkiin saakka, loivempaa ja jyrkempää. Majatalon
+nurkasta maa alenee kohti Kolhin ja Längelmäveden altaita, kohti
+Kuoreveden pitkulaista järveä. Ihana on näköala Hallinpenkin pihalta
+Kolhia ja Länkipohjaa kohti. Siinä kaunis Kolhin järvi päilyy
+alangossa; sen läntistä rantaa reunustavat lukemattomat, siintävät
+vuorennyppylät, pienoiskoossa kuin Bernin alpit Rigiltä katsottuina. Ei
+kimaltelevat jäät hohda huipuilla, mutta sen sijaan kaikki vihreän ja
+sinisen värivivahdukset. Muuten näet saloa ja vain saloa. Ihmisasuntoja
+lienee siellä täällä sen verran, että maantienritari työnsä tehtyään
+löytää katoksen, minkä alla levätä ja kätkeä työnsä hedelmät.
+
+Ennen rautateitä ja laivakulkua kävi vilkas liike Hallinpenkin kautta,
+liike Hämeenlinnasta ja Tampereelta Jyväskylään ja pohjois-Hämeeseen.
+Nyt ei päiväkirja Hallissa ole nimillä raskautettu.
+
+Synkkää on notko Hallin alla Kuorevedelle käsin, kangasta niinkuin
+Halliin tullessa. Ihmisasuntoja et tapaa ennen kuin Kuoreveden
+rannoilla.
+
+Kaksi on taloa Hallinpenkillä, Mattila ja Heikkilä. Maantie kulki
+talonrakennusten väliltä kuin katu kaupungissa. — Näin salolla
+tällaisella asutuksella voi olla puolensa. Mutta tänä kesänä on
+Heikkilän rakennukset muutettu sata metriä Jämsään käsin. Vanhan
+Heikkilän rauniot törröttävät vielä paikoillaan. Mattilassa oli
+muinoin kuulu majatalo, nyt Heikkilässä. Vanha Mattilan majatalo on
+vielä paikoillaan, kummallisilla, vanhanaikuisilla puuleikkauksilla
+koristettu. Paikoillaan on vielä Hallin Jannen ja Santeri Marianpojan
+yhteinen pikku tupanenkin.
+
+Heikkilästä sain kyytipojan, niin rotupuhtaan salolaisen, etten malta
+olla häntä esittelemättä lukijalle.
+
+
+Korpelainen.
+
+Lähdin Hallinpenkin majatalosta kyydillä ajamaan Kuorevedelle.
+Ajettiin varovasti alas Hallin jyrkkää alamäkeä, minä ajatuksissani
+vaipuneena Hallin poikien synkkään tarinaan. En kiinnittänyt huomiotani
+kyytimieheen, joka istui vieressäni, enkä aikonut jutella hänen
+kanssaan. Olin Jämsän majatalossa, Könkkölässä, naureskellut ja pitänyt
+lystiä hauskojen könkköläisten kanssa muka viimeistä kertaa, hyvin
+tietäen, että nyt kun Hämettä kohti kuljen, nauru hyytyy asukasten
+huulilta ja puhe sujuu väkinäisesti. Hämeessä en koskaan puhu muuta
+kuin asiata jo senkin takia, että asukkaat puhuvat niin hiljaa.
+Hämäläiset, Suomen ahkerimmat yöjalkaiset, ovat näillä matkoillaan
+tottuneet niin supattelevaan puhetapaan, että he keskipäivälläkin
+ääntelevät kuin luhtien nurkissa. Monisatavuotinen kosimistapa on
+vähitellen himmentänyt heidän äänensä kaiun.
+
+Mutta yhtäkkiä kyytipoika itse avasi suunsa ja rupesi kummallisella
+äänennuotilla naukumaan:
+
+— Eipäs isäntä pannut poikasia kyytiin; minunpas piti lähteä. Kun
+oikeen iso ja suuri herra on kyyvittävä, niin eihän ne silloin poikaset
+kelepaa. Jos niinkun tämäkin Vappu sattuisi kompastelemaan mäkilöissä,
+niin mihinkäpä niistä poikasista oisi.
+
+— Niin, jos minäkin sattuisin vierähtämään ojaan, niin eihän ne
+poikaset saisi minua ojasta ylöskään.
+
+— Eihän ne mitä! Aikamiehen voimat siihen tarvitaan.
+
+— Minkä ikäinen te olette?
+
+— Kuuentoista vuojen vanha!
+
+— Oletteko savolainen?
+
+— En ole. Pakinan kylältä, Keuruun kulmalta.
+
+Murre ja sanatulva olivat savolaista ja äänen voima ja nuotti
+niinikään. Siis pojassa oli yli viisikymmentä prosenttia savolaista
+verta. Ja tuo kehuskeleminen! Aito itäsuomalaista. — Asianlaita on
+muuten aina niin, että erämaalainen kehuskelee. Kuta vähemmin ihminen
+seurustelee lähimmäistensä kanssa, sitä itserakkaammaksi hän käy.
+Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla! Vanhapiika ja vanhapoika, jotka
+eivät saa rakastaa toista ihmistä, rakastavat vain itseään. Tämä
+minun kyytipoikani kehui silmittömästi kaikkea omaansa, yksin kylän
+tietä Palsinaan, josta kumminkin lyhyen tutkimukseni perästä kävi
+selville, ettei sitä ollenkaan voi juosten ajaa, ainoastaan kävellen
+kuormahevosella. Siis mahdoton erämaan polku.
+
+Heti ensimmäisestä puheesta huomasin, että tästäpä pojasta yhytin
+puhetoverin.
+
+— Oletteko käynyt rippikoulun?
+
+Jo kävin keväällä. ‒ ‒ ‒ Se on taas meiän rovasti niin tiukka mies,
+että et sitä rippikoulusta niinkään läpäise, jollet osaa katkismuksesi
+ja historiasi kannesta kanteen. Mutta täytyyhän sen päästää, kun
+sujuvasti taitaa.
+
+Olin tuomiokunnan pöytäkirjoista ihmeekseni nähnyt, miten
+suunnattomasti, sekä asianomaisten että todistajien joukossa, vilisi
+Marianpoikien, Sandranpoikien, Magdalenantyttärien ja Ullantyttärien
+nimiä näiltä seuduilta. Tiedän entuudelta, että Hämeessä ennenmuinoin
+rippikoulusta pääsy merkitsi luvallisen kuhertelemisen oikeutta.
+Rippikouluhan niin läheisesti on kytketty sukupuolielämän yhteyteen.
+Sentähden kysäisin:
+
+— Joko te olette käynyt yöjalassa?
+
+— Mikä sitä! Kun sitä toisen työssä koko viikon hiessä ruataa, niin
+lepopäivä menee huoatessa. Ja sekin päiväsydän, sen niin mielellään
+torkkuu sängyssään.
+
+— Mutta eihän sitä päiväsydännä yöjalassa käydäkään.
+
+— Yöjalassako?
+
+— Niin.
+
+— Minä kuulin teiän kysyneen, että oletko käynyt kirkossa.
+
+Poika oli vainunnut minussa pappia; sentähden hän heti rupesi vielä
+enemmän laulavalla nuotilla jatkamaan kuin taviokuurna kuusen oksalla:
+
+— Enhän minä mitä yöjalassa ole käynyt. En tiiä, tuskin käynen
+milloinkaan. Eikä siellä niin lysti ole käyäkkään. Siellä kuuluu
+tapaavan pahoja miehiä, lyövät kintut poikki, toiset kuuluvat
+ampuvankin.
+
+Aine oli arkaluontoista laatua, ja aito savolaisen notkeudella hän
+livahti rauhallisemmille aloille.
+
+— Tämäkin Vappu, se on niin minuun suostunut, minä kun olen sitä
+leivänkannikoilla syötellyt, että kun minä veräjällä huutelen: Vappu,
+Vappu, Vappu, se heti karkaa kohti, että kello kalajaa. Mutta isäntä
+kun menee huutamaan, niin ei Vappu ole tietävinäänkään.
+
+— Vai niin!
+
+Hetken kuluttua:
+
+— Paljonko se on herran kello?
+
+— Puolj yheksän.
+
+Poika veti heti hopeanauriinsa taskustaan ja lauloi:
+
+— Minun on kymmentä minuuttia eillä. — Vaan, saapi se ollakin eillä.
+Isäntäkin se ensiksi minut herättää aamulla, minun kun näet pitää
+johtaa niitä muita miehiä muan töissä.
+
+— Eikö ne muut miehet ole teitä vanhempia?
+
+— Akallisia miehiä. — Mutta kyllä se minun kellonikin ajan tajuaa,
+vaikka se ei olekaan hinnalla pilattu.
+
+Seurasi pitkä juttelu hyvistä ja huonoista kelloista.
+
+Viimein hän herkesi kehumasta, silmäili minua kotvan kiireestä
+kantapäähän, ylös-alas, alas-ylös, avasi suunsa ja sanoi:
+
+— Taijatta työ ensi sunnuntaina meiän kirkossa »komennon» pittää?
+
+Minä hellyin. Helsingissä ja monessa muussa paikassa minua pidetään
+ratki pakanana ja pilkkaajana, minua nolataan syyttä suotta, pahat
+ihmiset kirjoittelevat nimettömiä herjauskirjeitä. — Jämsästäkin kaksi
+nuorta, nimetöntä naista kerran kirjeessä haukkuivat minua, niinkuin
+ainoastaan kristillismieliset nuoret voivat sen tehdä — mutta kun minä
+ilmestyn oikein maaseudulle, niin kaikki hyvät ihmiset heti äkkäävät
+pyhän sädekimpun, »glorian», prameilevan ohimoillani. — Niinkuin näkyy,
+kerskuminen tarttuu salolla.
+
+Painoin 50 penniä tämän selvänäköisen ja ihmisistä parasta ajattelevan
+nuorukaisen käteen.
+
+Hänen suonissaan pulppusi savolaisen verta, hänen kielensä
+vieterit olivat Savossa taotut, hänen nerokkuutensa jätän lukijan
+arvosteltavaksi.
+
+
+Hallin suku.
+
+Tarkoitan Hallin Mattilan vanhaa kestikievarin sukua.
+
+Muinoin eleli Kolhin kulmalla vanha sotilaslääkäri eli välskäri, jolla
+oli kuvaava sotilasnimikin, Rumor (lue Rumoor), ranskalais-ruotsalainen
+sana, joka merkitsee »melskettä», »jyryä». Hänellä oli tyttönen,
+pitkä, musta, josta kansa kertoo, että hän oli hyvin vapaasanainen,
+suoranuottinen ihminen. Huhu kertoo, että isä Rumor olisi ollut
+ulkomaalaista sukua, ehkä saksalaista. Nuori neiti Rumor meni naimisiin
+sotilasrumpalin kanssa, mutta avioliitto oli lapseton. Äitiydenkaipuu
+rumpalin vaimossa ei tahtonut tyyntyä, hän kääntyi erään mustan
+miehen puoleen, jonka kanssa sai lapsen, Hallin Jannen isän, Hallin
+Mattilan omistajan. Rumpalin vaimo, rouva Suorastin, oli tästä seikasta
+avomielisestä jutellut lapsenlapsilleen.
+
+Hallin isäntä oli pitkä tumma mies, joka hoiti ammattiaan
+täsmällisesti, oli ankara isä, mutta oikeutta rakastava mies. Hän
+nai talontyttären Elisabet Joonaantyttären, joka oli ylen lempeä,
+helläsydäminen nainen, uskonnollisuuteen taipuva, liittyen heränneitten
+lahkoon. Heille synty! kolme poikaa ja neljä tytärtä, tummaverisiä,
+kauniita lapsia.
+
+Ihmeelliseltä tuntuu, millä suurella kunnioituksella ja rakkaudella
+koko lavea seutukunta, Jämsän, Kuoreveden ja Längelmäen asukkaat, vielä
+tänäkin päivänä puhuvat tästä suvusta. He ylistävät pilviin saakka sen
+kauneutta, sen ylevää ryhtiä, sen iloista, rattoisaa mieltä sekä sen
+hengenlahjoja, varsinkin laulunlahjaa. Luulisi tätä liioitteluksi,
+jolleivät asiakirjat samaa todistaisi. He ylistävät sukua siitä
+huolimatta, että kaikki kolme Hallin poikaa, Janne, Aaro ja Otto,
+olivat sairaalloisia rikoksentekijöitä. Ei mikään voinut tämän suvun
+mainetta pilata, sääli ja rakkaus kultasi poikienkin tihutyöt.
+
+Heikkilän vanha emäntävainaja kertoi minulle, että Hallin Janne oli
+kuin »herra», kauniimpi, notkeampi ja ylhäisempi kuin kukaan koko
+oikeussalissa. Eräs toinen vanha jämsäläisnainen sanoi nähneensä Aaron
+vanginkuljettajan luona »Saaren» talossa Jämsässä. Kun hän nousi
+sängystä, 12 leiviskää (?) rautoja päällänsä ja helskytteli niitä
+lattialla, oli hän kuin »keisari». Oton surullinen kuolema sai vieläkin
+erään vanhan emännän leuan tutisemaan, kun hän sanoi, että se isäntä,
+jonka tallissa Otto paleltui, olisi ollut pantava syytteeseen ja
+istutettava linnassa.
+
+Hallin tyttäret olivat kauniita, solakoita ja ryhdikkäitä impiä, joiden
+ei kauan tarvinnut odottaa miestä. Kolmen vuoden kuluttua Jannen
+murhatyön perästä naitiin vanhin Kuoreveden arvokkaimpaan taloon.
+Kuoreveden kirkkoherra sanoi aina tätä mustaa, solakkaa kaunotarta
+»ruhtinattareksi». Hän oli ainoastaan 18 v. vanha murhenäytelmän
+tapahtuessa. Muut olivat kaikki nuorempia, nuorin yhden vuoden vanha.
+Tyttäret olivat kaikki normaali-ihmisiä, arvossa pidettäviä ja arvossa
+pidettyjä, niinkuin koko sukukin.
+
+Tyttären poika on pappi, nuori pastori, siis äidinäidin henkinen
+perijä. Hätien ylistystään lauloi niinikään koko naapurikunta. Ei niin
+siivoa, lempeää ja suloista miestä missään! Sen kyllä itsekin olin
+tilaisuudessa toteamaan. Pastori on vaalea kuin germaani, innokas
+laulaja kuin enonsakin.
+
+Kummallista kansan psykologiaa! Olipa Hallin suvun jäsen pappi tahi
+vanki, yhtä suurella rakkaudella molempia mainitaan. Suku on kuin
+Davidin suku raamatussa; sille huudetaan hosiannah, vaikka kantaisä oli
+rikollinen jos joku.
+
+Hallin suku oli ryhdiltään, ulkomuodoltaan ja laulunlahjoiltaan
+ympäristöään etevämpi. Kansa katsoi ylös tähän sukuun, kaikista sen
+muutamien jäsenien hurjista teoista huolimatta.
+
+On perää Hallin Jannen itsetietoisessa huudahduksessa:
+
+    »Hallin Janne se lauloi, että linnan muurit roikaa.
+    Tuskin vaan jos Kuorevedellä on toista tällaista poikaa.»
+
+Jannen äidin kuoltua suureen suruunsa nai Hallin isäntä nuoren
+jämsäläisen talontyttären. Heille syntyi lapsia, ryhdikkäitä tyttäriä
+ja poikia. Kaikki ovat hoitaneet itseään kelpo ihmisten tavoin. Ei
+mikään muu muistuta Jannea ja hänen veljiään kuin tumma tukka, tummat
+silmät ja, mahdollisesti muutamilla, taiteelliset lahjat.
+
+
+Hallin Janne.
+
+Vanhimpana sisarusparvessa kasvoi Janne Hallinpenkin Mattilassa.
+Hänestä yleni komea, pulska nuorukainen, ketterin, ryhdikkäin, mitä
+seutukunnalla oli. Poliisitutkinnon ja tuomarin pöytäkirjoissa
+sanotaan, että tämä onneton nuorukainen 20:n ikäisenä oli kolmen
+kyynärän pituinen, mustatukkainen; solakka, kaunis vartaloinen ja
+erittäin miellyttävän näköinen (av ett behagligt utseende). Siis sitä
+kauneinta tyyppiä, minkä mustalaissekoitus suomalaisessa rodussa voi
+aikaansaada. Hänen yhtä onnettomat veljensä Aaro, joka Jannen rikoksen
+tapahtuessa vasta oli 14 v. vanha, ja Otto, 8 v., olivat yhtä komeita
+miehen alkuja. Aaro oli täyskasvaneena yli kolmen kyynärän pituinen,
+punakkaposkinen, väkevä ja reipas, ja Otto taas Jannen kokoinen ja yhtä
+notkea kuin hän.
+
+Älyltään ja hengenlahjoiltaan olivat veljekset myöskin ympäristöään
+etevämpiä. Heillä oli mustalaisten taipumus musiikkiin. Janne laulaja
+ja Otto erittäin lahjakas musiikkimies, joka muun muassa kävi
+lukkarikoulua. Levoton mustalaisveri ajoi hänet kohta ulos koulun
+hiljaisuudesta maailman vapaaseen humuun.
+
+Jannesta tuli jo 18—19 vuoden vanhana täydellisin Don Juan, mitä
+milloinkaan niillä seuduilla on elänyt. Kuin kotkan poikanen hän
+korkealta Hallinpenkiltä tähysteli, missä milloinkin kyyhkynen
+oli nypittävissä. Hänen toiminta-alueensa käsitti kolme pitäjää,
+Kuoreveden, Längelmäen ja Jämsän. Kyytiä tehdessään hänellä joka päivä
+oli tilaisuus pistäytyä peninkulmien päähän ja iskeä, missä otuksen
+tapasi. Hän oli vastustamaton naisten lumooja. Hän oli niin paljon
+uljaampi, iloisempi, ketterämpi ja laulavampi kuin seutukunnan kaikki
+muut nuoret miehet. Missä Jannen etusormi naputti luhdin ovea, siellä
+se avattiin selkiselälleen tuossa tuokiossa.
+
+Jannen hypnotisoitua rikostoveri, perin onneton renkipoika Santeri
+Marianpoika, todistaa oikeudessa, että hän kohta vuoden ajan on
+Jannen kanssa jakanut huoneen ja vuoteen, mutta ei Janne vielä
+yhtään kokonaista yötä ole maannut tilallaan. Tämä meno ei enää ole
+hämäläistä, se on jo jotakin enempää, se on kotoisin kuumemmilta
+auringonaloilta, se on aasialaisen sulttaanin töitä. Niin, itämaalainen
+Janne oli ulkomuodoltaan, ja itämaalaisen kuumana sykkivät hänen
+valtimonsa. Jos hänellä olisi ollut viisaan Salomonin mahdollisuudet ja
+tilaisuus valitsemiseen, niin varmaan hänkin olisi ollut tuhannen immen
+ylkä. Nyt hän oli vain salolainen, mutta salon tyttäristä ei yksikään
+jäänyt osattomaksi, yhtä vähän kuin Lemminkäiseltä Saaren nuoret immet.
+
+Itämaalainen Salomon oli niin vaatetettu, ettei totisesti muut
+kuin Saronin liljat ja ketojen hyasintit häntä pukujen koreudessa
+voittaneet. Jannen itämaalaisuus ilmenee myöskin hänen hurjassa
+keikarimaisuudessaan. Hän rakasti loistoa kaikessa esiintymisessään.
+Hän astui ja liikkui kuin arabialainen kalifi; hänen raudikko-oriinsa
+oli seudun kaikkein komein pekuna; ohjakset täytyi pujottaa rahkeitten
+alta, sillä muutoin oriin pää oli pystyssä kuin lipputanko. Jannen
+vaatteet eivät olleet salon räätälin ompelemat. Hän osti ne
+lukemattomilla markkinamatkoillaan kaupungeista. Palttoo oli ostettu
+Hämeenlinnasta ja housut Jyväskylästä. Housut maksoivat 20 markkaa —
+huimaava hinta siihen aikaan —ja vanha emäntä Hallinpenkin toisesta
+talosta, Heikkilästä, kertoi minulle, että niissä housuissa toinen
+raita oli silkkiä, toinen verkaa, ja ettei tuomarillakaan ollut
+niin kauniita housuja. Nämä housut oli postiljooni Matti Mäkeläinen
+lunastanut Jannelle, ja hän karhusi Jannelta rahoja silläkin kertaa,
+kun hän ennen hengenlähtöään muutti hevosta Hallinpenkillä.
+
+Talvisaikaan Janne karautti raudikko-oriillaan tytön luota tytön
+luokse. Kulkuset kumisivat ja tiuut kilkattivat, kun Janne sunnuntaisin
+Kuoreveden jäätä ajaa huhki kirkolle tapaamaan lemmittyjensä
+lemmittyä, Aleksandra Erlingiä (Mattilan Sandraa). Aleksandra Erling
+ei pöytäkirjoissa kulje isän tahi äidin nimellä, niinkuin lukemattomat
+muut todistajat, vaan hänellä on Hämeessä harvoin tavattava sukunimi,
+ja päälle päätteeksi vielä ruotsalainen. Aleksandra Erling oli Jannen
+haaremin kirkkain tähtönen, numero 1 morsiamien joukossa. Hän oli
+emännöitsijänä Mattilan tilalla Kuoreveden ja Längelmäen rajalla.
+
+Olen Jannen lemmenelämästä laajemmin puhunut, sillä sekä sen kiihkoinen
+luonne todistaa ei-suomalaista verenkiertoa että juuri tämä lemmenjano
+vei hänet turmioon. Ranskalainen kysyy aina rikoksen tapahtuessa:
+»missä nainen?» Jannen, tämän mustalaisrotuisen, solakan nuorukaisen,
+kohdalla se kuuluu: »missä naiset?»
+
+Eivät salonkaan naiset tyytyneet pelkkään rakkauteen. He vaativat, ei
+rahaa, mutta helyjä, pukuja, makeisia. Tuo ikuisesti naisellinen piirre
+saada lemmityltään rakkauden näkyviä osoituksia tavataan heissäkin yhtä
+elävänä kuin konsanaan kulttuurinaisissa. Janne oli tosin varakkaan
+tilallisen poika, mutta eivät sittenkään varat riittäneet tähän laveaan
+lempielämään. Hänellä ei ollut Salomonin aarteita mistä ammentaa.
+
+Janne koetti kyllä muka rehellisillä keinoilla hankkia varoja. Ei
+ollut niitä markkinoita, missä hän ei olisi ollut mukana. Hän kävi
+Jyväskylän, Tampereen, Hämeenlinnan ja Anianpellon markkinoilla,
+vaihtoi hevosia, pelasi uhkapeliä, puijasi ja petkutti, mutta eivät
+sittenkään voitot riittäneet korvaamaan hänen elämänsä suuria
+vaatimuksia.
+
+Tapahtui sitten huhtikuun 9 päivänä 1867 seuraava Jannen-elämälle
+turmiollinen tapaus. Mäntän tehtaan postinkuljettaja, vaimo Kvast,
+toi laukun tupaan, missä Janne ja Santeri Marianpoika loikoilivat
+sängyssään iltayöstä. Kvast laski laukun jakkaralle ja meni emäntää
+herättämään saadakseen postiljoonille maitoa, jota tämä oli pyytänyt.
+Mennessään mutisi vaimo: »Taitaapa olla rahoja, koska laukku on niin
+visusti suljettu.» Vaimon mentyä tuvasta hypähti Janne vuoteeltaan,
+viilsi laukun auki pohjasta, pisti kätensä pienestä reiästä sisälle ja
+veti kirjeet ulos. Hän sai hyvän saaliin, 1,000 markkaa. Muijaparka ei
+nähnyt tätä kämmenen suuruista reikää, vei laukun määräpaikkaan, jossa
+se vasta huomattiin. Vaimo Kvast joutui tietysti epäluulon alaiseksi,
+mutta itki ja vannoi olevansa syytön. — Rikollisia ei saatu ilmi.
+
+Nyt alkoivat Jannelle loiston päivät, ja Santeri Marianpoikakin sai
+osansa kauhasta. Satamarkkaset rikottiin — laukkuryssillä, joita aina
+vieraili Hallinpenkillä. Laukkuryssien suut tukittiin viismarkkasilla.
+Mattilan Sandra oli salaa kihlattu maaliskuussa, ja nyt hän sai
+kihlajaiset upeat kuin Saban kuningattaren lahjat. — Kihlajaisten
+hankkiminen lie houkutellut Jannen tähän ensimmäiseen rikokseen.
+— Aleksandra Erling sai kultasormuksen ja kultaiset korvarenkaat
+pääsiäispyhiksi, ja myöhemmin vähin erin 12 markkaa rahaa, hopeakellon,
+karttuunia hameeksi ja kaksi silkkihuivia kirkkomatkoja varten, hienoa
+mustaa verkaa röijyksi. Kysymyksiinsä, niistä Janne rahat oli saanut,
+tämä vastasi: »Uhkapelillä, kyyditsemisellä ja hevoshuijauksilla.»
+
+Ei Santeri Marianpoikakaan jäänyt osattomaksi. Tuo onneton mies, kahta
+vuotta vanhempi Jannea, kulki nuoremman, mutta henkisesti voimakkaamman
+ja käytökseltään kiehtovan toverinsa talutusnuorassa, kuten kahlekoira.
+Normaalisen hämäläisen tavoin hänkin harjoitteli yöjalkaurheilua,
+mutta vain kotitarpeeksi. Ei noin itämaalaisissa mitoissa kuin Janne.
+Hänelläkin oli pieni Edlansa, jonka kihlasi samoihin aikoihin kuin
+Janne Sandran. Ja pikku Edla sai suuren kantasormuksen ja kultaiset
+korvarenkaat.
+
+Iloinen oli kevät ja riemukas kesä oli kumppaneilla, ja yhdessä he
+juhannuksena, nälkävuoden ensimmäisenä kesäpäivänä, kävivät Herran
+pyhällä ehtoollisella, kuitaten tällä keväisen rikoksensa ja monet
+syntinsä.
+
+Tuli syksy. Janne saapui syyskuun 30 p:nä Hämeenlinnan markkinoilta
+kotiaan Hallinpenkkiin. Hurja rikostuuma oli nyt kypsynyt hänessä.
+Tuttava postiljooni Matti Mäkeläinen oli saapuva seuraavana iltana
+Halliin, mukanaan suuri rahalähetys. Janne oli päättänyt murhata
+postiljoonin, ryöstää laukut ja hankkia uusia rahoja, sillä vanhat
+oli kulutettu loppuun. Santeri Marianpoika pakotettiin pyynnöillä ja
+uhkauksilla rupeamaan auttajaksi.
+
+Tuuma oli seuraava: Santeri menee kyytiin ja ajaa käyden kahden
+kilometrin päässä sijaitsevassa Mustalaismäessä. Janne lymyy suuren
+kiven takana ja lyö takaa postiljoonia kivimoukarilla ohimoon. Sitten
+ryöstetään laukut ja Santeri juoksee takaisin Halliin huutamaan, että
+posti on murhattu ja häntä itseään lyöty.
+
+Lokakuun 1 päivän iltana Janne tapansa mukaan lähti yöjalkaan, tällä
+kertaa vain maantien yli Heikkilän talon kauniin palvelijattaren
+viereen. Kaikessa rauhassa he syödä napertelivat rusinoita, joita Janne
+aina suurissa tötteröissä kuljetti markkinoilta morsiamiensa mielen
+lumeeksi. Silloin kolahti aisakello jyrkän ahteen alla. Janne kimposi
+vuoteeltaan ja sanoi lähtevänsä auttamaan postiljoonia matkalle. Mutta
+hän karkasikin Mustalaismäelle, jonne jo samana päivänä oli kätkenyt
+kivimoukarin.
+
+Santeri Marianpoika lähti postia kyytiin. Mutta tuo säälittävä poika
+parka ei ollut kypsynyt tällaiseen hurjaan tekoon. Hän oli vain kiltti,
+hiljainen maalaispoika ilman mitään rikollisen taipumuksia. Noustuaan
+kuoleman kärryyn ja lähtiessään kalman taipaleelle häntä alkoi
+huimata. Tuskaisena hänessä heräsi sanomaton sääli kuolemaan tuomittua
+vierustoveriaan kohtaan, joka pahaa aavistamatta istui ajatuksissaan
+hänen kupeellaan. Viimein hän ei malttanut enää hillitä itseään, vaan
+kysyi hätäisenä:
+
+— Oletteko te naimisissa?
+
+— En, vastasi postiljooni lyhyesti.
+
+Tuo poika, joka ei koskaan elämässään ollut saanut kokea perhe-elämän
+suloa, joka ei koskaan ollut kuullut ketään isäkseen mainittavan eikä
+tiennyt elikö hän ja niissä oleili, joka 12:n ikäisenä ajettiin äidin
+luota maailmalle ja siitä lähtien kulki renkipoikana talosta taloon,
+kunnes keyrin aikaan 1868 tuli rengiksi Hallin Mattilaan, häntä rupesi
+hirvittämään se ajatus, että postiljoonilta jäisi leski ja lapset
+orvoiksi maailmaan — samaan surkeaan tilaan, missä hän oli elänyt.
+
+Saavuttiin Mustalaismäelle. Hevonen hiljensi kulkuaan. Janne hiipi
+suuren kiven takaa esille, moukari kädessä. Kivimoukari suhahti
+ilmassa ja kärki murskasi postiljooni Matti Mäkeläisen ohimon. Siihen
+loppui postiljoonin tajunta. Postiljooni nostettiin rattailta maahan,
+niinikään laukut, jotka heti avattiin. Rahakirjeet käärittiin Santerin
+paitaan ja kätkettiin metsään. Moukari heitettiin kauas metsään.
+Rahakirjeissä oli 10,000 markkaa.
+
+Työnsä tehtyään lähtivät kumppanit takaisin Halliin. Janne pujahti
+uudelleen tyttönsä aittaan. Tyttö oli jo ehtinyt nukkua. Janne riisui
+takkinsa päältään, istuutui sängyn laidalle, herätti armaansa ja rupesi
+napertelemaan kuivia rusinoitaan. Tyttö kysyi:
+
+— Missä olet viipynyt ja mitenkä olet noin hikinen.
+
+— Päiväkirjahuoneessa oli niin kuuma!
+
+Santeri taas nosti suuren melun Hallin pihalla ja huusi:
+
+— Hei apuun! Postiljooni on murhattu Mustalaismäellä, laukut ovat
+ryöstetyt ja minua lyöty hartioihin ja pohkeisiin!
+
+Syntyi hirveä hämminki Hallin Mattilassa ja Heikkilässä. Kaikki
+ihmiset jalkeille. Janne hätyytettiin ulos luhdista. Isä ja Janne
+lähtivät murhapaikalle ja toivat sieltä postiljoonin, joka tupaan
+kannettua heitti henkensä. Janne lähetettiin noutamaan herastuomaria
+ja lautamiestä Kuorevedeltä. Yöllä klo 3 pidettiin poliisitutkinto
+Mustalaismäellä ja aamulla vietiin laukut ja kirjeet Jämsän
+postikonttoriin.
+
+Koko yön oli Janne ollut touhussa, hermot äärimmilleen pingotettuina.
+Ainoastaan kerran hän tunsi lamautumista, silloin kun murhapaikalla
+haettiin kirjeitä. Hän pyrki silloin kotia, mutta herastuomarin terävä
+kysymys, mikä häntä vaivaa, saattoi Jannen taas terhakaksi.
+
+Mutta Santeri parka! Hän oli täysin murtuneena. Hän oli hölmistynyt
+melkein tajuttomaksi. Muutamat kekseliäät miehet riisuivat Santerin
+alasti ja ryhtyivät tutkimaan hänen vammojaan. Selkä huomattiin vallan
+eheäksi ja pohkeet terveiksi. Miehet painelivat peukaloillaan hänen
+lihaksiaan ja kyselivät:
+
+— Koskeeko, koskeeko, koskeeko?
+
+— Ei, ei, ei, vastasi tajuton Santeri.
+
+— Valehtelet, ei sinua ole lyöty.
+
+Koko erämaa joutui kuohuksiin, koko maakunta niinikään, ja muutamien
+päivien kuluttua koko Suomi. Niin järkyttävän vaikutuksen teki tämä
+öinen rikosnäytelmä Mustalaismäellä!
+
+Epäluulot lankesivat jo murhayönä Santeriin ja Janneen, ensin
+korvasupatuksina, sitten yhä äänekkäämpinä. Jo lokakuun 3 p:nä
+vangittiin Janne ja Santeri, 4:ntenä piti Kuoreveden nimismies
+J.F. Fagerlund poliisitutkinnon, 5:ntenä saapui Hämeenlinnan
+kuvernöörinvirastosta varalääninsihteeri H.N. Schlüter ja Lopen
+vallesmanni K.A. Frey paikalle, ja 6:ntena Santeri parka tunnusti
+kaikki. Jannen hypnoosi oli lauennut. Hänen houkutuksensa ja
+uhkauksensa olivat kadottaneet ehkäisevän vaikutuksensa, niin pian kuin
+itse hypnotisoija oli raudoissa. Santeri ei osannut näytellä murhaajan
+osaa.
+
+Toisin oli Jannen laita. Poliisitutkinnossa sanotaan hänen vain
+ivahymy huulilla vastailleen tutkijoille. Tuo 20-vuotias nuorukainen,
+solakka, komea, väitti kiven kovaan, ettei hänellä ole tietoa koko
+murhajutusta, vaikka hänelle sanottiin, että Santeri oli tunnustanut
+kaikki. — Oliko tämä paatumusta? Ei niin nuoressa miehessä vielä
+paatumusta voi olettaa. Se oli veren ääntä. Sattuma teki, että hänestä
+tuli suuri rikoksentekijä. Sattuma, että hän oli kasvanut erämaan
+komerossa suuren valtatien varrella, missä kaikenlaiset kulkurit
+ja rauhattomat ihmiset pitivät tyyssijaa ja opettelivat temppujaan
+vilkasluontoiselle nuorukaiselle. — Ei tiedä, kuinka kauan Janne olisi
+jatkanut kieltelemisiään, jollei sattumalta olisi tapahtunut jotakin,
+joka masensi hänen mielensä.
+
+Janne sai Hämeenlinnan vankilassa ankaran lavantaudin. Kuume kohosi,
+ja Janne pelkäsi kuolevansa. Silloin hän äkkiä pyysi vieraitamiehiä
+kuuntelemaan tunnustustaan. Vanginvartija ilmoitti asian linnan
+vahtimestarille, vahtimestari lääninhallitukseen. Sieltä heti
+lähetettiin varalääninsihteeri ottamaan vastaan Jannen viimeiset
+sanat. Janne tunnusti täydellisen syyllisyytensä rikokseen. Tässä
+tunnustuksessaan hän pysyi kaikissa niissä lukemattomissa käräjissä ja
+välikäräjissä, joita tuomiokunnan arvokas tuomari Gustaf Svinhufvud
+syksyllä 1867 ja keväällä 1868 piti tästä asiasta. Ainoa, minkä Janne
+myöhemmin lisäsi, oli, että murhaan myöskin kolmas henkilö otti osaa.
+Tämä elää vielä vanhana miehenä Jämsässä, mutta on vapautettu kaikesta
+syytteestä.
+
+Niistä kymmenestä tuhannesta markasta, mitkä Janne ryösti, löydettiin
+7,000 markkaa kohta, 3,000 jäi löytämättä ikipäiviksi. Mutta nämä
+kolmetuhatta kätkettyä markkaa eivät antaneet salon asukkaille yön
+lepoa, päivän rauhaa. Keuruulla saakka niistä puhuttiin ja uneksittiin.
+Kaksi miestä Keuruun kirkolla näki eräänä yönä unta, näkivät selvästi,
+missä ne 3,000 markkaa kätkettyinä lepäsivät. Ei muuta kuin ruuna
+valjaisiin ja lähdettiin painamaan Hallinpenkkiin. Nämä kaksi
+hurskasta unikekoa kertoivat näkynsä ja rupesivat työhön. Ja ihme
+tapahtui. Uneksijat löysivätkin kirjemytyn risuläjästä, mutta kun
+tarkastettiin kirjeet, olivatkin ne vain rakkauskirjeitä pohjois-Hämeen
+silloisille nuorille impysille. Rahakirjeistä ei ollut jälkeäkään.
+Janne sanoi oikeussalissa, ettei hän koskaan keuruulaisista ole niin
+huonoja ajatuksia pitänyt, että ne antaisivat kruununviranomaisille
+rahakirjeitä, jos ne kerran sellaisia löytävät. Joka myöskin voi olla
+totta.
+
+Jannen ja Santerin tuomio 22.6.1868 oli sen ajan lain mukaan ankara.
+Se kuului: »Edelläkäyvän kuolemaan valmistuksen jälkeen ovat molemmat
+murhaseudun yleisessä mestauspaikassa menettävät oikean kätensä,
+mestattavat ja teilattavat.» Toisin sanoen, molemmat tuomittiin
+Siperian pakkotöihin. Meidän perin muodollinen lakimme ei tehnyt mitään
+erotusta Jannen ja Santerin osallisuuden välillä murhaan.
+
+Olen kertonut tämän kautta maan vielä nytkin, 50 vuoden perästä,
+yleisesti tunnetun rikosjutun tuomiokunnan pöytäkirjojen tiedonantojen
+mukaan. Hallin Jannen aivan tavattoman runsas paikallinen tarusto
+tietää niin paljon lisää, että siitä kasvaisi kokonainen romaani.
+
+Mutta Hallin Janne oli myöskin runoilija. Hämeenlinnan vankilassa hän
+lauloi kautta maan tunnetun »Hallin Jannen laulun». Painatan tähän
+jonkun värsyn. Olen niille ennen nauranut, nyt en naura, kun sain
+tietää, että ne ovat onnettoman 20-vuotiaan, kuolemaan tuomitun,
+kauniin miehen hyvästijättösanat vapaalle, iloiselle elämälle noitten
+erämaan impien iloissa, kassapäiden karkeloissa. Mikä miehekäs mutta
+katkera näkemys vankilankopissa, kun Janne laulaa:
+
+    »Hallin Jannen raudikko ravaa Kuoreveden jäätä,
+    Mattilan Sandran hiukset on kammattu toiselle puolen
+    päätä.»
+
+Jannella oli ennen seudun korskuvin orhi, ja reessä istui komein
+morsian, Aleksandra Erling, tukka laitteella, joka ei ollut tavallinen
+maalaistyttöjen, jakaus keskellä kalloa, vaan keimailevasti toisella
+korvallisella.
+
+Jannen äiti, hurskas pietisti, varakkaan naapuritalon tyttäriä, lausuu
+tuomarille sanoja niin liikuttavia, että silmät kostuvat. Kullervon
+äiti laulaa: »et arvaa emon sydäntä», ja samaa virttä itkee Jannen
+äitikin. Hän sanoi tietäneensä Jannen kevytmielisen, irstaan elämän,
+mutta äidin sydän on hellä, se on hellä varsinkin esikoispoikaansa
+kohtaan; hän salaa antoi isän hylkäämälle ja häätämälle pojalle kahvia
+ja ruokaa sekä vähän rahojakin. Kun Janne laulaa:
+
+    »Hallin Jannen äiti se suri ja hienolla äänellä itki,
+    Kun hänen ainoall' Janne pojall' oli raudasta hinkselitki»,
+
+niin tämä vertaus ei enää saa hymyä huulilleni, sillä Jannen äiti ei
+ainoastaan surrut ja itkenyt, hän pakahtui suruunsa ja kuoli ennen
+Jannen Siperianmatkaa. Parhaimman ystävättärensä, Kolhin emännän
+kanssa, hänen oli tapana Mustalaismäen kivellä itkeä pakahtuakseen,
+kunnes kuolema korjasi, jota hän sydämestään halusi ja toivoi.
+
+Mikä ilmetty Lemminkäinen se Janne olikaan! Kaikki muu oli pientä
+murhetta, mutta Mattilan Sandra, hänen kihlattu ja kullattu
+morsiamensa, se hänen sydäntään jäyti:
+
+    »En minä sure Siperiaan mennessä Suomen ihanuutta,
+    vaan minä suren Mattilan Sandran suurta surkeutta.»
+
+    »Hallin Jannen raudikko ravaa Kuoreveden yli
+    Voi jos saisin kerran vielä istua Santrani syliin.»
+
+Orhi ja Sandra, siinä kaksi olentoa, jotka herättivät katkerata
+kaipuuta ikuisen vangin mielessä. Hevonen ja morsian, mustalaisen
+palvomisen esineet!
+
+Mutta kotkan pojalta oli siivet leikattu!
+
+Janne ja Santeri Marian poika vietiin Siperiaan. Santeri oli ottanut
+päällensä raskaamman taakan kuin hän kantaa mahtoi. Hän sortui sen
+alle. Tuskin jaksoi loppuun saakka taivaltaa karkoituspaikkaansa. Hän
+kuoli matkallaan.
+
+Jannen elämän loppuvaiheista on monta tarua.
+
+Oikea lienee tämä. Jannen sukulaiset saivat kerran kirjeen Amerikasta,
+Jannen kirjoittaman, jossa hän kertoo karkumatkansa vaiheista
+Siperiasta kotimaahan. — Omituista, että niin monelle Siperiaan
+tuomitulle onnistuu päästä kotimaahansa. Kotia tuli »Lenkku-Opa»,
+kotia Matti Haapaoja. — Kotia tuli Janne, ei Kuorevedelle, mutta
+Leppävirroille, jossa piili mustalaisten parissa. Täältä hän samosi
+Vesisaareen, Jäämeren rannoille, nai ruijattaren ja muutti Amerikkaan.
+Elääkö vai on kuollut, siitä ei ole varmaa tietoa. Jos elää, on hän nyt
+70 vuoden ikäinen, syntynyt 31.12.1846.
+
+Joitakin vuosia sitten ilmestyi muka Janne Kuorevedelle. Hän kävi
+Hallit, Kolhit, Jämsät ja Kuorevedet katselemassa, puhutteli ihmisiä,
+puhui Jannesta ja hänen töistään. Ihmiset kihisivät ympärillä
+ja kysyivät: oletko Janne? Mies vastasi salaperäisesti: »Tulkaa
+Leppävirroille, siellä näette Jannen!» Vanhat ihmiset tunnustelivat
+häntä arvista ja muista merkeistä Janneksi. Kaikki luulevat nyt
+varmasti Jannen käyneen nuoruutensa kotiseudulla.
+
+Tämä salaperäinen mies oli mustalainen Hagert Leppävirroilta. Hän
+lienee tutustunut Janneen, eikä saanut rauhaa, ennenkuin omin silmin
+näki ja tutki tämän murhajutun sivuhenkilöt ja tapahtumapaikat.
+Hänelle oli käynyt juuri kuin minulle. Suuren maantiesissin tarina oli
+kiehauttanut minunkin mahdolliset mustalaisveriainekseni, niinkuin
+Hagertinkin. Minua ei kukaan luullut Janneksi, minun ohimoillani
+liekehti rovastin-gloria. Mutta Hagert meni täydestä: olihan hän
+täysmustalainen.
+
+Mutta murhenäytelmä ei lopu Jannen poistuttua näyttämöltä. Veljekset
+jatkavat sitä.
+
+Olen kummeksunut sitä, että nuoremmat veljet lähtevät astumaan
+vanhemman veljen jälkiä, vaikka heidän olisi pitänyt tajuta, minne se
+ura johtaa — Siperian synkkiin kaivoksiin. Luulisi, että vanhemman
+veljen kova kohtalo ja äidin surukuolema aina olisi varoittavana
+pelättimenä ohjannut heidän askeleensa toisille taipaleille.
+
+Mutta ei niin. Joko veri huusi ja vaati tyydytystä tahi Jannen suuri
+maine ei jättänyt veljiä rauhaan. Lapsesta pitäen he kuulivat »Hallin
+Jannen» laulua laulettavan joka nurkassa, kuulivat kansan ihmetellen
+kertovan, kuinka hän oli komea ja ketterä, kuinka hän tasakäpälässä
+hyppäsi täysissä raudoissa alas rattailta, kuinka hän iloisesti
+helisteli rautojaan käräjäpaikan tuvassa. Käsitteet menivät vähitellen
+sekaisin, Jannen työ ei ollutkaan rikosta, se oli mainetyö. Hekö
+olisivat huonommat kuin Janne? Olivathan hekin yhtä pitkät ja komeat,
+eivätkö hekin voisi tehdä töitä, joita lauluissa ikuistettaisiin.
+Eivät he tahtoneet kansan suussa kulkea nahjuksista. Muuta keinoa
+kilpailla Jannen kanssa ei ollut kuin rikostyö. Siis siihen käsiksi!
+»Inhimillistä, ylen inhimillistä.» Samanlaiset tunteet kannustivat
+Themistoklesta hänen muistellessaan Miltiadesta, samat Herostratosta,
+samat viikinkien ja kaikkien aikojen sotasankarien jälkeläisiä. Maineen
+laatu ei aina ole samaa, mutta maineen halu on sama.
+
+
+Hallin Aaro.
+
+Pisin ja väkevin kaikista veljeksistä, punakkaposkinen,
+leveämpimuotoinen kuin veljekset, oikea maalaiskaunokainen. Varasteli
+hevosia oikein mustalaisen malliin, mutta ei tehnyt väkivallantöitä
+eikä ollut kuulu lemmenseikkailuistaan. Hänessä ei ollut sitä verta,
+että hän yöllä kivimoukari kädessä olisi hiipinyt uhrinsa niskaan ja
+murskannut häneltä pään. Hän oli vain kalpea Jannen matkija.
+
+Mutta raudoissa hänkin vietti aikansa.
+
+Kerran häntä kuljetettiin kahleissa Heinolan puoleen vastaamaan
+varkauksistaan. Oli pimeä talvinen ilta, ajettiin mäkeä alas. Aaro sai
+potkaistuksi ajomiehen istuimeltaan hankeen, tarttui ohjaksiin ja lähti
+täyttä karkua ajamaan pakoon. Tuli jäälle ja ajoi vimmatusti, mutta
+pimeässä joutui liian lähelle Kalkkisten koskea; jää petti ja sinne
+katosivat hevonen, reki ja mies.
+
+Seuraavana kesänä löydettiin Aaron mädännyt ruumis raskaissa
+kahleissaan kosken pohjalta.
+
+
+Hallin Otto.
+
+Jannen nuorin veli, siro ja solakka kuin Janne, laulaja ja saarnamies.
+Hän oli sävyisä ja hiljainen mies, ystävällinen ja lempeä. Hänen
+tapanaan oli sanoa: »Mikä minussa hiljaista ja hyvää on, se on äidistä,
+mikä levotonta ja rajua, se on isästä.» Hänessä viinan voima nosti
+pinnalle mustan luonnon, niinkuin se aina tekee hämäläisrotuisessa
+miehessä; viinapäissä mustalainen voitti suomalaisen. Hänen kerrotaan
+juhlatiloissa nousseen saarnamieheksi, joka pitkissä puheissa selitteli
+maailman mutkaista menoa. Sanan voimalla hän koetti taltuttaa sielunsa
+rajuja kohtauksia. Yöt pitkät käveli lattialla ja ääneen manasi pahoja
+ajatuksiaan ja aivoituksiaan.
+
+Mutta vanhan mummonsa, Rumorin, veri ja nimi vaati melskettä ja jyryä.
+Hän ryhtyi niihin ja istui linnojen komeroissa aina Helsinkiä myöten.
+
+Kerran tuotiin Hallinpenkkiin vanki — niin kerrotaan — joka ei noussut
+reestä, vaan istui siinä pakkasessa. Hallin isäntä meni vankia
+pyytämään sisälle. Vanki peitti silmänsä, isäntä tutki häntä tarkemmin.
+Siinä istui hänen nuorin poikansa Otto.
+
+Oli juomingit eräässä Kuoreveden talossa. Siinä humaltuivat isäntä ja
+vieraat. Ottoa kiusattiin tanssimaan. Häntä ei huvittanut tanssi, ja
+hän suuttui lakkaamattomista, kiusallisista pyynnöistä. Paetakseen
+suuttumistaan hän poistui ja meni levolle vieraan miehen rekeen. Vieras
+lähtiessään nosti nukkuneen Oton tallin heinille. Oli kevät, päivällä
+räystäät tippuivat, yöllä oli kova pakkanen. Sinne Otto jäi yöksi ja
+paleltui. Aamulla kannettiin tupaan. Apu tuli liian myöhään. Otto
+tunnusti syntinsä, rukoili Jumalaa ja kuoli.
+
+           *       *       *       *       *
+
+Murhenäytelmä on lopussa.
+
+Jannen äiti kuoli suruunsa, Santeri Marianpoika sortui omantunnon
+vaivoihin, Jannen kaksi veljestä kuolivat tapaturmaisesti, maineeltaan
+mustattuina. Siinä on murhenäytelmä Shakespearen malliin. Kaatuneitten
+luku suuri. Janneko, päähenkilö, yksin saisi luonnollisen kuoleman?
+Ei. Kansa kertoo, että Janne Amerikassa on tehnyt itsemurhan! Näin on
+murhenäytelmä eheä ja aukoton.
+
+Seuraajissa kertomuksessa tämä huhu todetaan.
+
+Janne lauloi linnassa:
+
+    »Miksis menit Hallin Janne postia kangilla lyömään,
+    Etkös tiennyt pääseväsi ruumin leipää syömään.»
+
+Kaikkia rikoksensa surullisia seurauksia Janne ei kumminkaan voinut
+silmäillä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Surullinen salon tarina, ei suinkaan ainoa laatuaan, mutta kuuluisin
+ja mainittavin Suomessa. Kun Hallin Jannen nimi mainitaan, ovat kaikki
+hänen kotiseutunsa ihmiset kuulevinaan tuttuja jouluääniä korkeudesta:
+
+»Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!»
+
+
+Vieläkin Hallin Jannesta.
+
+Edellä on mieltäkiinnittävä kertomus Halli-suvusta, joka
+seitsenkymmenluvun loppupuolella tuli kuuluisaksi kautta koko
+maan siksi, että silloisen suvun päämiehen vanhin poika Janne
+murhasi kammottavalla tavalla postinkuljettajan ja ryösti postin.
+Tekijä lopettaa kertomuksensa sanoilla: »Näin on murhenäytelmä
+eheä ja aukoton.» Kuitenkin on allekirjoittanut ottanut vapauden
+jatkaa kertomusta muutamilla lisäyksillä, jotka olen saanut
+luotettavilta henkilöiltä, Kuoreveden silloiselta kirkkoherralta
+ja Pohjois-Amerikassa Minnesotan valtiossa olevilta Hallin Jannen
+tuttavilta.
+
+Hallin Janne tuomittiin, niinkuin tiedetään, karkotettavaksi Siperiaan,
+mutta hänen ei koskaan tarvinnut nähdä Siperian autioita seutuja,
+sillä Orenburgissa, tai jossakin muussa kaupungissa Aasian rajalla,
+Janne »sairastui» ja vietiin hospitaaliin. Siellä kävi silloin tällöin
+eräs ylhäinen ja rikas nainen, joka päätti pelastaa tuon komean
+nuoren miehen. Tämä laupeudentyö tapahtui siten, että Janne »kuoli»
+ja eräs luterilainen saksalainen pappi hautasi hänet. Arkussa oli
+hiekkaa ja sen sellaista, mutta Siperian matkustaja oli vapaa ja
+terve. Tiedonantajani, K:n kirkkoherra, oli sittemmin saanut kirjeen
+saksalaiselta virkaveljeltään, jossa tämä ilmoitti Hallin Jannen
+kuolemasta.
+
+Hallin Janne oleili sitten useampia vuosia hyväntekijättärensä
+turvissa; mutta kaipaus kotimaahan ja nuoruuden lemmityn, Mattilan
+Sandran luo sai hänet lähtemään salanimellä, hyvällä matkakassalla
+ja hienoilla asiakirjoilla varustettuna kotipaikalleen, jossa hän
+sai tietää, että Sandra morsian oli mennyt naimisiin toisen kanssa.
+Se oli kova isku Jannelle ja hän päätti jättää paikkakunnan, etenkin
+kun alkoi kierrellä huhuja, että tämä matkustava herrasmies oli juuri
+siperialainen vanki.
+
+Janne matkusti sitten poikki maan Vesisaareen, missä hän rakastui
+kauniiseen ruijattareen, joka myöntyi hänen tuumiinsa. Kuitenkin
+matkusti Janne ensin yksin Yhdysvaltoihin ja lupasi morsiamelleen
+palata hakemaan häntä Pohjois-Amerikkaan. Sen Janne tekikin, sillä hän
+oli huomannut maan hyväksi, ja vei nyt muassaan kihlattunsa Uuteen
+Maailmaan, ja siellä asettuivat nämä nuoret asumaan Duluth Minn.
+etukaupunkiin. Jannella oli vielä vähän rahoja jäljellä, hän osti
+hevosen ja vaunut ja rupesi kuorma-ajuriksi. Ajurin ammatissa onnistui
+J. niin hyvin, että voi ostaa itselleen oman talon. Siinä elelivät
+nuoret onnellisina ja perhe lisääntyi pojalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksyllä 1889 tein ensimmäisen pitkän matkani Pohjois-Amerikassa,
+ja pääasiallisesti kävin seuduilla, niissä maanmiehiäni eli ja
+työskenteli. Lähellä Duluthia on pieni kaivoskaupunki nimeltä E'ly
+Minn., jossa myöskin kävin. Talonisäntäni E’lyssä, kaivostyömies J.
+Mattila, tuli oppaakseni ja vei minut alas hiilikaivoksiin, jotka
+olivat minusta erittäin mielenkiintoisia. Eräänä päivänä kuljeskelimme,
+Mattila ja minä, kaupungissa, ja kun minun piti saada pyykkini
+pestyksi, vei Mattila minut Jensenin pesulaitokseen. Mattila oli
+Jensenin perheen tuttavia ja meidät pyydettiin kahville. Mrs Jensen oli
+komea nainen, jotavastoin mr Jensen oli pieni ruma raukka. Poika John,
+14—15 vuoden vanha, oli perheen ainoa lapsi. Nuori John oli erinomaisen
+kaunis. Hänellä oli suuret ruskeat silmät. Kun olimme lähteneet
+Jenseniltä, ihmettelin kadulla kävellessämme, mitenkä niin mitättömällä
+isällä kuin Mr Jensenillä voi olla niin tavattoman kaunis poika.
+Mattila kysyi, olinko kuullut puhuttavan Hallin Jannesta, ja myöntävään
+vastaukseeni lisäsi oppaani, että nuori John oli Jannen poika ja mrs
+Jensen hänen entinen vaimonsa, joka Jannen kuoltua oli mennyt naimisiin
+Jensenin kanssa.
+
+Halusin saada kuulla lisää Hailin Jannen vaiheista, ja Mattila, joka
+oli tuntenut Jannen, kertoi seuraavaa: Jannelle oli kaikki onnistunut
+hyvin ja hän ansaitsi paljon rahaa Duluthin kaupungissa. Mutta
+Janne tahtoi tulla rikkaaksi ja teki pöyristyttävän suunnitelman
+saavuttaakseen tämän epävakaisen onnen. Naapurissa asui rikas leski,
+jonka Janne valitsi uhrikseen. Eräänä yönä murtautui Janne lesken luo,
+surmasi hänet nuijalla ja poltti talon, anastettuaan ensin rahat ja
+kalleudet. Pian kävi kuitenkin ilmi, että Janne oli syyllinen, ja hänet
+tuomittiin hirtettäväksi. Yöllä vasten teloituspäivää oli Janne itse
+hirttäytymällä lopettanut kohtalokkaan elämänsä.
+
+Ph. H.
+
+
+
+
+Matka kirkkoveneessä.
+
+
+Kuka ei ole lukenut Juhani Ahon liikuttavaa lastua »Vanha venevalkama».
+Kirjailija on tässä lastussaan luonut herkän kuvan vanhasta
+venerannasta, jossa muinoin kirkkoveneet paistattivat päivää hienolla
+hiekalla aret pitkät ja jossa sunnuntaina oli hyörinää ja pyörinää,
+kun salon kansa keräytyi lähteäkseen iloiselle kirkkomatkalleen. Mutta
+nykyään rumentaa paikkaa laivalaituri ja veden pinnalla uiskentelee
+öljypisaroita, höyrykoneen mustaa, likaista hikeä.
+
+Ihmeellistä on, että ihminen ainoastaan henkisellä alalla on
+vanhoillinen, mutta teknillisillä ja koneellisilla aloilla taas huiman
+radikaali. Meidän maailmankatsomuksemme on laskettu tuhansia vuosia
+vanhoille perustuksille ja pysymme itsepäisesti niissä kiinni, vaikka
+tunnemme ne mahdottomiksi, niin, me uskomme niihin juuri sen tähden,
+että ne ovat mielettömiä. Credo qvia absurdum, sanoi jo eräs vanha
+kirkkoisä. Mutta teknillisellä alalla otamme jokaisen uutuuden,
+jokaisen parannuksen ja keksinnön iloisella riemulla vastaan.
+
+Mitä suunnattomia mullistuksia onkaan höyryn kesytetty voima
+aikaansaanut meidän aikanamme. Höyry ja räjähtävät öljykaasut. Voipi
+todellakin nykyään laulaa runollista kesälaulua: »airot pois, ei tarvis
+soutaa» enemmän kuvaamaan soudun vähittäistä mutta varmaa häviämistä
+kuin ylistämään soutajan muka runollista ammattia. Höyrylaivat ja
+moottoriveneet viheltelevät, toitottavat ja sytkyttävät jokaisella
+järven selällä pilkaten: »airot pois, ei tarvis soutaa». Ja hyvä,
+kiltti soutaja tottelee niin perin kernaasti, jos hänellä vain on
+tilaisuutta päästä ikävästä ammatistaan.
+
+Soutu ammattina on orjan työtä, kaleerivankien hirvittävä kohtalo
+muinoin, mutta urheiluna se on korkeassa arvossa pidettävä. Muutamat
+asettavat soudun kesäurheiluista ensimmäiseksi.
+
+Mutta soutu voi myöskin olla huvittavaa, jos sitä saa harjoittaa
+iloisten ihmisten seurassa ja jos vaiva saadaan supistumaan vähimpään
+määräänsä. Nämä ominaisuudet yhdistyivät niissä soutumatkoissa, joita
+vielä pari kymmentä vuotta sitten jokseenkin yleisesti tehtiin suurten
+järviemme perukoilta kirkonkylään. Kuvamme näyttävät selvästi, mitenkä
+tällaisilla matkoilla liikuttiin.
+
+Minulla taas olisi aikomuksena kuvata ainoata kirkkovenematkaani, missä
+olen ollut mukana.
+
+Minulla on aina ollut onni asua lähellä kirkkoa, missä ikinä olen
+majaillut. Sentähden olen mukavasti suoriutunut kirkkomatkoistani
+käyttämällä n.s. »apostolin hevosia», joka lieneekin otollisin
+kulkuneuvo kristittyyn kirkkoon. Mutta kerran asuin kaukana salomailla,
+jonne ei yhtään kärrytietä johtanut ja jossa kokonaisessa suuressa
+kylässä ei yhtään ajokärryä vielä oltu nähty. Mutta ihana vesitie kulki
+salmien ja pienempien järvien kautta kirkolle, jonne oli 2 peninkulman
+matka.
+
+Olin vuokrannut huoneen talonpoikaistalosta kosken partaalta. Joka
+sunnuntai heräsin 5:n aikaan aamulla siihen, että huoneeni tuli
+täyteen kirkkoväkeä, lihavia, punakoita, terveitä emäntiä ja heidän
+laihoja, hoikkia aviomiehiään. Pelkkää ylhäisöä salojen sopista. Venyin
+sängyssäni, ja väki ryyppäsi suuhunsa aamukahvinsa teevadilta viiden
+näppinsä varassa. Ensimmäisenä ja toisena sunnuntaina olin vielä liian
+ujo kiivetäkseni sängystä, mutta kolmanneksi sunnuntaiksi päätin
+karaista luontoni ja hypätä pesästäni kerääntyneen salokermaston
+läsnäollessa. Kun sitten kolmas sunnuntai valkeni ja huoneeni täyttyi
+pyylevistä emännistä, heilautin äkisti peittoni syrjään, kimposin
+ketterästi vuoteeltani ja seisoin samassa tuokiossa valkoisessa
+palttinassani, kuten aamunjuro arkkienkeli, keskellä juhlapukuisia
+emäntiä. Luulin hämmästyttäväni läsnäolijat, mutta vielä vähät! Lähinnä
+istuva emäntä nousi pystyyn, niiasi hieman, pisti esille pienen,
+pehmeän kätensä ja sanoi: terveeks. Terveeks, terveeks sitte pitkin
+linjaa. Emännät toruivat minun laimeata kirkossakäyntiäni, jonka tähden
+minun piti lupautua lähtemään heidän matkaansa suureen kirkkoveneeseen.
+
+Yhdyttiin rannalla, jossa jo useita venekuntia oli kirkkomatkatouhussa.
+Kylän ikämies (oltermanni), vanha harmaahapsi ukko, liikkeiltään
+arvokas kuin eläkettä nauttiva esittelijäsihteeri, mutta
+maailmankatsomukseltaan rajatonta persoonallista vapautta vaativa,
+istuutui veneen perään korkealle tuhdolle. Minä sain mukavan paikan
+ukon jalkojen juurella vapaamatkustajana. Emännät sijoittuivat eteeni,
+myöskin, vapaapiletillä suuren lihavuutensa takia. Airoihin kävi kylän
+nuoriso molempaa sukupuolta käsiksi, tytöt helakoissa röijyissään ja
+valkoisissa huiveissaan, pojat paitahihasillaan. Kokkatuhdolla souti
+kaksi nuorta äitiä, toinen aviollinen, toinen avioton, jotka veivät
+pienet lapsensa kastettaviksi, itsensä kirkotettaviksi. Molemmat
+olivat yhtä nolon näköisiä, sillä ennen kirkottamista olivat he meidän
+virallisen kristityn maailmankatsomuksen mukaan riettaan hengen
+saastuttamia. — Paluumatkalla ilakoivat he ääneen, sillä sakaristossa
+tapahtuneen toimituksen perästä pitivät he itseään yhtä suhteellisen
+synnittöminä kuin me muutkin kirkkomiehet.
+
+Juttu pääsi heti hyvään vauhtiin. Nuorilla oli omat asiansa, me,
+arvon ihmiset perässä, puhuimme puolet matkasta vain yhdestä ainoasta
+asiasta, nimittäin siitä, miten voitaisiin saada eräs kivikko-koski
+peratuksi niin hyvin, että pienehkö höyrylaiva pääsisi siitä ylös.
+Silloin päästäisiin tästä iankaikkisesta soutamisesta edestakaisin
+kirkon ja kodin välillä. Minä koetin lämpimästi puhua kirkkoveneiden
+puolesta, mutta sanat lankesivat kuuroihin korviin. Kaikki kääntyivät
+minun puoleeni, soutajat erityisen kiihkeästi, pyytäen, että minä
+laatisin kirjelmän hallitukselle, jossa seutukunnan haikea halu
+saada mukavampia kulkuneuvoja selvästi kävisi ilmi. Yksinpä pyylevät
+emännätkin kävivät minun kimppuuni seuraavalla perin painavalla
+perustelulla: »Sittenhän sitä oltais kuin muutkin immeiset, eikä voan
+korpikylän moukkia.» Emännistä koko asia lopultakin oli vain kunnian ja
+kerskumisen aihe. Mutta voihan sen ymmärtää, miltä tuntui kirkkomäellä,
+kun muut emännät höyrylaivoistaan nousivat kiittelemään ja sanoivat:
+»Näytäppä kämmeniäs, niin luen montako rakkoa niissä on.» Kylän
+ikämies, muutoin kysymykseen erittäin kiintynyt, ei ollut mielissään
+siitä, että nuoret sekaantuivat vanhempien puheisiin, jonka tähden hän
+juhlallisesti mutta moittivasti pisteli kaunista Alinaa seuraavilla
+sanoilla: »Laivassa sinäkin Alina saisit vapaammin leikkiä laskea
+poikain kanssa.» Samalla nuoret pistivät suunsa tuppeen. Oltermanni oli
+rajaton sekä ajatusten että sanojen ja töiden ohjaaja veneessä.
+
+Samassa alkoivat pienet rullasyltyt, kokassa uinuvat pienet lapset,
+saada tuta järvimatkan ruokahalua-kiihottavaa vaikutusta. Ne rupesivat
+kilisemään niin kohti kurkkuaan, että äitien täytyi heretä soutamasta
+ja ottaa lapset luoksensa. Lapset olivat majoitetut eväitten väliin,
+rinnan melkein yhtä pitkien ja pullakoiden kalakukkojen joukkoon, jotka
+ovat, välttämättömiä kaikilla kirkkomatkoilla. — Rafael Santi olisi
+varmaankin maalannut yhden madonnan lapsineen lisää, jos olisi nähnyt
+aviottoman äidin aamiaistarjoilua. — Perusteellisen murkinan, perästä
+pistettiin kääryt taas kalakukkojen kupeeseen, jossa kestitys ja
+järvi-ilma kohta uuvuttivat pienokaiset sikeään uneen.
+
+Kerrotaan, että muutamissa Suomen osissa, niinkuin Ruotsinpyhtäällä,
+kirkkomatka aloitettiin virren veisuulla. Meidän matkamme oli
+kauttaaltaan maallinen, puhelu oli maallista, nuorten puvut olivat
+kirkkaan koreita, ja kuherrusta harjoitettiin koko ajan soutajien
+kesken kaikessa hiljaisuudessa.
+
+Mutta kun kirkkorantaan oli päästy, muuttui mieliala muuksi. Kaiken
+aluksi jokainen ryhtyi pesuhommiin järvenrannalla. He seisoivat
+rantakivillä, köyristivät murakat selkärankansa siinä määrin, että
+kasvot melkein koskettivat vedenpintaa, ja sitten alkoi hankaaminen.
+Molemmin kämmenin holvattiin vettä kasvoille, ja kämmenet höyläsivät
+kasvoja ja otsaa raivoisalla nopeudella. Pelkäsin jo, että joku
+nenä olisi irtautunut liitoksistaan, mutta ei mitään onnettomuutta
+sentään tottuneille sattunut. Savottaret ovat, samoinkuin ruotsikot,
+hyvin pesupulskia kasvojen rakenteelta. Alina ja Villina ja Johanna
+kiipesivät kylvystään punakoina poskiltaan kuin Krimin omenat ja
+otsaltaan ja kaulaltaan maidonvalkoisina.
+
+Sen jälkeen piilotettiin kaikki helakat puvut pois näkyvistä ja
+kaikkien päälle ripustettiin mustia pukuja, sillä kristitty kirkko on
+surunviljelyslaitos ja vaatii surun väriä. Ne, jotka eivät aikoneet
+ehtoolliselle (H.p. ehtoollinen), söivät hartaasti kalakukkojen
+sisuksia, rippivieraat taas seisoivat selin ja nieleskelivät ilmaa.
+Sitten marssittiin kirkkoon kahdessa ryhmässä, vaimot omassaan
+ja me miehet omassamme, oltermannin ja minun ohjauksessa. Kirkon
+ovella tuoksahti vastaan lemu, ei narduksen eikä balsamin, vaan
+vanhojen sarkavaatteiden, jotka kymmeniä kertoja olivat kastuneet
+sekä hiestä että sateesta. Se oli nukuttavaa lemua, kuten unikukan
+haju, juhannusauringon kuumentamassa kirkossa. Me miespuolet
+täytimme kokonaisen penkin kirkossa, naisista emme tienneet mitään
+koko jumalanpalveluksen aikana. Laki oli nimittäin sellainen, että
+miesten tuli yksinomattani vaipua mietiskelemisiin, häiriintymättä
+synnintuojan, naisen, läsnäolosta.
+
+Ensin kumarruttiin penkkiimme, sitten istuimme selkä kenossa odottaen
+menoa. Alttaripalveluksen aikana hoidimme, oltermanni, minä ja
+soutajat, säntillisestä kaikki musikaaliset vastaukset papin laulaviin
+tervehdyksiin. Mutta sitten tuli pitkä saarna, jossa käsiteltiin
+kaikkia niitä syntejä, mitkä meitä poloisia, Jumalan kuvia, vaivaavat.
+Naiset kuuntelivat tarkkaavaisesti — ne rakastavat aina enemmän
+kuulla puhuttavan synnistä kuin itse ehkä panna toimeen sellaista
+— mutta ikämies, joka itse aikoinaan oli ollut suuri hulivili, ei
+jaksanut ylläpitää tarkkaavaisuutta syntirekisteriä luettaessa.
+Hän oli ollut varhain jalkeilla, kulkenut koko aamun järvellä
+polttavassa auringonpaahteessa, nyt häntä nukutti lamauttavasti. Hän
+kumartui penkin kaidetta vastaan, uskotellakseen meille, että hän
+rukoili, mutta aivan kohta hän täydellisesti paljasti itsensä. Hänen
+sieraimensa alkoivat hieman aluksi vihellellä kimakoita ääniä. Sitten
+ääni laskeutui alemmalle asteikolle, mutta sillä tavalla ukko vain
+pääsi täyteläisemmille puhalluksille. Ikämiehen nuorin poika yritti
+minun selkäni takana herätellä vanhusta, mutta minä pusersin hänen
+käsivartensa vasten penkin selkää ja käskin hänen antaa ukon tehdä
+niinkuin parhaaksi näki. Ukko kyllä tunsi kaikki synnit ennestään
+ulkoa, sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti. Hänen harmaat
+hapsensa riippuivat molemmin puolin sieraimia, ja ne löyhyivät
+edestakaisin ukon voimakkaista henkäyksistä. Ukko loihti esille mitä
+erilaisimpia tunnelmia soittimellaan, milloin hivelevän helliä, milloin
+surullisesti vaikeroivia, milloin taas vihaisesti jyriseviä, kuten
+pitkäisen jylinä. Ukon suurimmillaan soitellessa kumartuivat kaikki
+nuoret kyläläiset penkkien kaidetta vasten, ei rukoillakseen. Ainoat,
+jotka penkissä suorina pysyivät, olivat nuorin poika, helottavan
+punaisena, ja minä, joka en ihmetellyt tällaista luonnonvoimain
+temmellystä. Mitään ikävämpää huomiota ukko ei herättänyt, sillä hän
+sai kannatusta joka taholta. Samanlaisia ääniä kuului läheltä ja
+kaukaa juuri niiltä penkeiltä, joilla kirkkoveneitten miehistö istui.
+Ehtoollisen aikana oli ukko taas perin pirteä ja reipas ja otti osaa
+täysillä palkeilla virren veisuuseen: »Oo Jumalan karitsa, joka pois
+otat maailman synnit.»
+
+Jumalanpalveluksen jälkeen me taas kaikki keräännyimme kirkkomaitaan.
+Naiset pukeutuivat jälleen helakoihin pukuihinsa, kirkotetut
+ruokkivat pienokaisensa, jotka olivat käheät paljosta jumalanmenon
+häiritsemisestä kirkossa, ja antoivat kättä kaikille merkiksi, että
+synnin saasta oli jäänyt sakaristoon. Astuttiin veneeseen entisille
+paikoillemme.
+
+Nyt alkoi kilpasoutu kotia. Eri kylien soutajat kilpailivat keskenään.
+Meidän tyttömme ja poikamme vetivät täysillä hartiavoimillaan, nuoret
+äidit myöskin puhdistuksensa ilossa, mutta jäljelle vaan jäimme. Syy
+oli emäntä-pallukoitten ja minun, sillä vene oli auttamattomasti
+perälastissaan. Minä tosin hetken ajan sousin Alinan kupeella, mutta ei
+vauhti ottanut sanottavasti parantuakseen. Me tyynnyimme ja rupesimme
+juttelemaan totisista asioista.
+
+Hakematta sukelsi kysymys esille, miksi nainen on niin nöyryytetty
+kirkossa, vaikkapa hän juuri tätä nykyä melkein yksinomattani
+kannattaa meidän vanhaa, kallista uskoamme. Eräs tyttö kysyä tokaisi
+heti minulta, miksi nainen ei saa pitää perää kirkkoveneessä. Kaikki
+pärähtivät röhkänauruun.
+
+— Ettäkö nainen pitäisi kirkkoveneessä perää, oletko sinä hullu!
+huudahtivat emännät yhteen ääneen.
+
+— Siinä sen näette, sanoin minä, naiset itse panevat vastaan.
+
+Mutta tyttö jatkoi:
+
+‒ Kun minä viime kesänä palvelin M:niemen rouvan luona, lähdettiin
+veneellä kirkolle ja rouva kävi peränpitoon. Me soutajat häpesimme
+uskomattomasti. Mutta kun päästiin ulommaksi, niin mikä tapahtui?
+Kaikki veneet soudettiin lähemmäksi, kaikki nauroivat ja nakkelivat
+niin rumia sanoja meille, että rouvan täytyi luopua peränpidosta ja
+käskeä renkiänsä sitä hoitamaan. Sitten saimme kulkea rauhassa.
+
+— Nainen, joka suostuu kiihotettavaksi, ei voi vaatia minkäänlaisia
+oikeuksia, sanoi eräs nuori mies, joka samalla kertoi, että kylässä
+asui mies, joka osasi toisenlaisen kirkotus-kaavan vanhalla
+runomitalla, jonkun vanhan miehen sepittämän noin sata vuotta sitten.
+Tämä kotimainen kaava oli luettu kerran Kuopion piispalle, joka vain
+oli sanonut: »Pitäkää päälle vaan, en teitä estä.» Näin myöhemmin tämän
+hullunkurisen kirkottamisen ja ihmettelin suuresti Kuopion silloisen
+piispan ennakkoluulottomuutta.
+
+Vihdoin tultiin kotirantaan ja kukin painui kotiansa.
+
+— Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen matkani kirkkoveneessä.
+
+Nyt lienevät kyläläiset saaneet koskensa peratuksi ja samalla nopean
+höyrylaivan linjalle. Kirkkoveneet lahovat rannoilla. Kaikki on
+muuttunut uudenaikaiseksi ja mukavaksi, ainoastaan kirkko on sama
+kaks'satavuotinen ja usko kakstuhatvuotinen. Kastetaan, ripitetään,
+vihitään, kirkotellaan ja haudataan vanhojen mallien mukaan, mutta
+kirkkoveneillä ei enää soudeta.
+
+Kirkkoveneitten aika rupeaa auttamattomasti loppumaan. Lahovien
+suurempien kirkkoveneitten mitat ovat säilytetyt museojulkaisuissa,
+joka on sama kuin jos ihminen olisi joutunut kuolleitten kirjoihin.
+Pohjois-Hämeessä ja Satakunnassa on pisimmät veneet rakennettu.
+Kaikkein pisin on hankittu Seurasaaren ulkomuseolle. Sen pituus on 21
+m, leveys 2,28 m ja se on 14-hankainen. Suurin vene, minkä minä olen
+nähnyt, oli Säämingissä. Se oli lyhyempi Seurasaaren venettä, mutta
+paljon leveämpi ja korkeampi. Sanottiin sen kantavan 70 henkeä.
+
+Toiset kirkkoveneet lahovat kauniilla hiekkarannoillaan aivan niinkuin
+niiden muinainen miehistökin kirkon hiekassa. Kirkkoveneethän olivatkin
+sunnuntain lapsia ja nauttivat siis etuja, mitä muilla tarvekapineilla
+ei ole; ne muuttuvat maaksi häiritsemättömässä juhlallisuudessa
+talaansa alla kuten ihminen kirstussaan.
+
+Toisin paikoin taas on kirkkoveneet otettu arkielämän palvelukseen.
+Mitä sanotte, otettu saven kuljetukseen jopa — lannan! Eikö se ole
+pöyristävää Jumalan pilkkaa!
+
+Kuka muuten voi taata, ettei vielä joskus tulevaisuudessa uusita
+kirkkovenekulkua — urheiluna. Niin on käynyt hiihdolle, niin
+poronajolle j.n.e.
+
+
+
+
+Savo.
+
+
+
+1.
+
+Hämäläiset ja savolaiset.
+
+
+Edellä olen kirjoittanut Hämeestä, sen ihanista järvistä, sen
+hiljaisista, hienotunteisista asukkaista, hämäläisten hyvin
+kalustetuista, suurista ja autioista asunnoista, rasvaisuudesta
+ja helppohintaisuudesta maaseudulla sekä mustalaisista ynnä
+puolimustalaisista. Nyt aion muutamissa kirjoituksissa koettaa kuvata
+aivan toisenlaista kansaa sekä sen luonnetta ja tapoja, kansaa, jota
+sanotaan savolaisiksi.
+
+Tavallisesti puhutaan hämäläisistä ja karjalaisista, kun tahdotaan
+mainita ne pääheimot, jotka ovat viljelleet maata ja asuneet Suomen
+suomalaisissa seuduissa. Yhtä hyvällä syyllä voi puhua hämäläisistä
+ja savolaisista, sillä alkuperäiset karjalaiset ovat huvenneet
+vähäiseksi joukoksi, kun taaskin savolaiset ruskean rotan ja russakan
+hillitsemättömällä matkustamishalulla ovat levinneet yli puolen
+maatamme.
+
+He lähtivät Laatokan rannoilta ja Karjalan kannakselta kautta kolkkojen
+korpien, yli vuolaitten virtojen, pitkin suuria ja pieniä vesiä ja
+ottivat Saimaan rannat haltuunsa. He olivat metsästäjiä ja kalastajia,
+pahannäköisiä kuvatuksia. Mies pitkä ja laiha kuin nälkäkurki, nainen
+taas paljoa pullakampi. He virittivät ansoja metsien eläville ja
+pyydystivät järvien kaloja merroilla ja rysillä.
+
+Tukka oli pörröinen ja kampaamaton, niinkuin kaikkien ihmisien
+esi-isillä, oivallinen paratiisi kaikenlaisille villeille
+syöpäläisille. Savolaisella on tästä seuraava kuvaava arvoitus: aitta
+alla, mylly päällä, tihkuviita myllyn päällä, joka oksalla orava:
+aitta = vatsa, mylly = suu, tihkuviita = hiukset, oravat = täit. Ei
+huoli häpeillä! Keskiajan mainehikkaitten ritarien tukkalaite oli
+aivan samanlainen. On olemassa sivistyskansoja, joiden ei ainoastaan
+esi-isät, vaan isätkin suosivat runsaita eläintarhoja päässään.
+
+Mutta muassaan he kuljettivat sellaista, mitä ei millään muulla
+kansalla avarassa maailmassa ollut. Ikimuistoisista ajoista saakka he
+komeilivat.
+
+
+Sukunimillä.
+
+En voi olla pysähtymättä tähän aivan erikoiseen, savolaisille ja
+karjalaisille ominaiseen tapaan.
+
+Heittäkäämme lyhyt yleissilmäys muiden kansojen tapoihin tässä
+suhteessa.
+
+Ensin Raamattu! Kaikkien meidän isämme Aadam ja hänen puolisonsa
+Eeva ja poikansa Kain ja Abel tyytyivät etunimiin. Abraham, Job,
+David, Paavali ja Pietari samoin. Ei merkkiäkään sukunimistä! Ei edes
+isän nimeä omansa jäljessä. Juutalaiset ovat vasta viime aikoina
+omaksuneet kullalta, hopealta ja metallilta kaikuvat sukunimensä: Moses
+Goldschmidt, Aron Silberstein j.n.e. — Kreikkalaisiltakin puuttuivat
+sukunimet kokonaan. Sokrates, Platon, Alkibiades, Odysseus, Akhilleus
+vaelsivat läpi elämänsä pelkkien etunimien varassa. — Sentähden he
+sinuttelivatkin toisiaan ilman edelläkäypää juhlallista veljenmaljaa,
+jota kristillinen tapa nykyaikaan vaatii. —
+
+Germaaneilta puuttuivat myöskin sukunimet, aina kauas keskiaikaan
+saakka. Isä Wulfilas, kuninkaat Klodovik, Athaulf j.n.e. Myöhemmin
+ottivat he nimiä linnojensa ja tilojensa mukaan. Tällaisia nimiä ovat
+von Habsburg, von Hohenstauffen, von und zu Thurn und Taxis, siis
+edestakaisin Thurniin ja Taxisiin. Mutta oikeastaanhan ne eivät ole
+mitään sukunimiä. Eräällä omalla esiäidilläni, württembergiläisellä
+aatelisnaisella, oli seuraava erittäin pyylevä nimi: Ost von Weidenost.
+— Tämän kerron kerskailukseni korkealla syntyperälläni ja samalla
+omilla täyteläisillä muodoillani. —
+
+Meidän ruotsalaiset ja suomalaiset ritarimme liikkuivat aina omalla ja
+isän nimellä. Eräs nimitti itseään Bo Joninpoika (Grip), toinen Axel
+Eerikinpoika (Tott) ja kolmas Kustaa Eerikinpoika. Viimeksimainittu
+oli nimeltään myöskin, mutta ainoastaan juhlallisissa tilaisuuksissa,
+Vaasa. Vasta niin myöhään kuin 1620-luvulla annettiin määräys, joka
+pakotti kaikki aatelismiehet hankkimaan itselleen sukunimet. Samaan
+aikaan alkoivat myöskin pappismiehet omaksua sukunimiä. Siihen
+asti olivat he nimittäneet itseään esim. Martinus Martini (Martti
+Martinpoika). Mutta Ruotsin talonpojilta puuttuivat sukunimet aina
+1800-luvulle. Talonpoikaisnimet Ruotsissa ovat siis enintään sata
+vuotta vanhoja.
+
+Samaten oli laita myös kaikkialla Suomessa, — paitsi Savossa.
+Länsiosassa Suomenmaata elelivät talonpojat sukunimittä 1800-luvun
+alkuun saakka. Kirkonkirjoissa vilisi Juhonpoikia, Pietarinpoikia,
+Antinpoikia ja Kallenpoikia ja lopuksi hämmennys meni niin pitkälle,
+että p—u itse vain voi pitää lukua lukemattomista Junnuistaan.
+
+Sitten alkoi ruotsalainen nimenotto. Kaikki metsän eri puulajit
+rapisteltiin putipuhtaiksi ja niin syntyivät nuo lukemattomat
+Lindgrenit, Ahlbomit, Aspelundit, Björkqvistit ja Tallrothit, joista ei
+yksikään ole sukua toiselleen.
+
+Mutta nyt tulemme siihen suureen ihmeeseen. _Savolaisilla oli
+todellisia sukunimiä, aina keski-, jopa pakanuuden ajoista saakka_.
+
+Kun avaa ensimmäiset maakirjat Kustaa Vaasan ajoilta, vuodelta
+1541, ja ottaa esille Savonlinnan läänin, huomaa hämmästyksekseen,
+että joka ikisellä savolaisella talonpojalla on sukunimensä. Näin
+on laita, vaikka yleisenä tapana koko valtakunnassa oli se, että
+talonpoikia nimitettiin omalla ja isänsä ristimänimellä. Näissä
+pitkissä luetteloissa ovat melkein kaikki nykyiset savolaiset
+talonpoikaissukunimet edustettuina. Aivan vähän on tullut lisää, aivan
+vähän on sukupuuttoon hävinnyt. Sukupuuttoon kuolleitten joukossa
+mainittakoon eräs suuri suku, jolla on kauniilta helähtävä nimi,
+Ihalempinen. Ja vielä lisäksi. Ei yhdelläkään savolaisella talonpojalla
+ole isän nimeä mainittuna. He eivät ole Abel Matinpoika Korhosia, vaan
+yksinkertaisesti Abel Korhonen, aivan niinkuin kansa kaikkina aikoina
+on itseään nimittänyt.
+
+Kun nyt koko savolainen heimo, ilman yhtään poikkeusta, jo vuonna 1541,
+silloin kun vielä itse Ruotsin kuningaskin oli nimeltään Eerikinpoika,
+esiintyy omilla sukunimillään, täytyy otaksua, että näitä nimiä oli
+käytetty jo ammoin keskiajalla. Niin levinnyt ja piintynyt tapa on
+varmasti satoja vuosia vanhempi ensimmäisiä sukuluetteloja vuodelta
+1511. Milloin nämä nimet ovat otetut, ei voi historiallisesti määrätä.
+Mutta Aleksanteri Nevskin armeijassa taisteli eräs päällikkö nimeltä
+Pelkonen. Hän eli siis 1200-luvun alussa. Monet savolaisista nimistä
+ovat niin vanhoja, että niiden merkitystä on mahdoton selvittää, esim.
+Tiiho(nen), Innno(nen), Korho(nen), Ronka(inen). Mikael Agricola
+mainitsee, että suomalaiset palvelivat jumalaa, jonka nimi oli
+»Ronkateus». Siis on sukujumala antanut nimensä perheelle. Samaten on
+ollut ehkä myöskin Ikäheimon ja Ihalempisen laita.
+
+Kysymys on: mitenkä on tämä ihme selvitettävissä? Aion koettaa selittää
+sitä seuraavasti:
+
+Vanhoina aikoina uskottiin, että muutamiin pyhiin nimiin liittyi
+taikavoima. Jumalan kymmenissä käskyissä kielletään turhaan lausumasta
+Jumalan pyhää nimeä. Hänen pyhää nimeänsä eivät tunteneetkaan muut
+kuin Hänen valitut profeettansa, mutta sillä nimellä voivat he tehdä,
+ihmeitä. Hänen jokapäiväisempää nimeänsä El eli Elohim sekä Jahve
+käytettiin yleisesti hebrealaisissa ristimänimlssä, esim. Samu_el_,
+_El_iel, Jo_el_ ja _Ja_kob. Ruotsalaiset antoivat myöskin mielellään
+lapsilleen jumaliensa nimiä, Tor, Torfin, Torborg. Äkillisissä
+vaaroissa kääntyvät vielä tänäkin päivänä kristityt vapahtajansa
+puoleen huudahtamalla Herra Jee j.n.e. He turvautuvat siihen
+ihmeelliseen voimaan, joka on nimeen kätkettynä.
+
+Savolaiset olivat enemmän kuin monet muut kansanheimot vakuutettuja
+sanan, nimen, taikavoimasta. Sanalla voivat heidän tietäjänsä saada
+aikaan mitä ihmeitä tahansa. Niin kiihkeätä sanan mahdin palvelusta
+tuskin muilla kansoilla tavataan. On vieläkin henkilöitä, jotka
+metsässä eivät rohkene turhaan lausua karhun oikeata nimeä, vaan
+mielittelevät sitä kaikenlaisilla hyväilynimillä. Voihan ajatella,
+että sellainen kansanheimo piti esi-isänsä kaikenlaisten tarujen ja
+kertomusten kirkastamaa nimeä oivallisena taikakaluna, johon oli hyvä
+turvautua. Sentähdenhän oli selvää, että jälkeläiset ottivat ajan
+pyhittämän sukunimen suojakseen kaiken maailman vastuksia ja vaaroja
+vastaan. Savolaisten sukunimien käyttöön sisältyi siis jonkunlainen
+edesmenneitten esi-isien henkien palvelus.
+
+Tältä näkökannalta katsoen voi hyvin ymmärtää, että Ruotsin valtakunnan
+kirjurien täytyi Savossa luopua valtakunnan yleisestä tavasta ja
+mitä suurimmalla huolella merkitä sukunimi jokaiselle savolaiselle
+talonpojalle. Ja tämä juuri on ihmeellinen ilmiö, jota ei tapaa muualla
+Euroopan kansojen keskuudessa samaan aikaan, uuden ajan alussa. Samaten
+ei mikään muu kansa Euroopassa voi kerskailla niin monilla ja vanhoilla
+sukunimillä kuin juuri nämä savolaiset; vanhimmat aatelissukumme ovat
+eilispäivän lapsia verrattuina moniin satoihin savolaisiin sukuihin.
+
+Jo tämä omituisuus asettaa jyrkän rajan savolaisten ja Suomen muiden
+asujainten, ruotsalaisten, hämäläisten ja pohjalaisten välille. Mutta
+on vielä paljon muutakin, joka erottaa savolaisen hämäläisestä ja
+Suomen muista asukkaista.
+
+
+Asumistapa.
+
+Savolainen asuu maittensa keskelle rakentamassaan talossa. Suomen
+muut asukkaat asustavat kylissä, tilusten ollessa siroteltuina
+sinne tänne. Savolainen asuu vaarojen laella, niin korkealla kuin
+vain voi, niin lähellä taivasta kuin mahdollista. Hän ei ole mikään
+auringon palvelija, hän asuu korkealla siitä syystä, että hän on
+hakenut hallattomia paikkoja, joissa hän on kaskennut ja polttanut,
+niin kaukana vesiperäisistä maista kuin suinkin. Yhteenahdettuja,
+ahtaita kyliä hän kammoaa kuin ruttoa. Siten on Savossa, vaikka se
+onkin harvaan asuttua, pienemmät alat asumattomia saloja kuin esim.
+rantaseuduilla Turun läänissä.
+
+
+Ravinto.
+
+Savolainen on herkkusuu Suomen asukasten joukossa. Pääasiallinen
+ravinto on tuore leipä. Kerran viikossa leipoo hän otsansa hiessä
+leipänsä, suuremmissa taloissa leivotaan jokapäivä. Reikäleivät ovat
+hänelle aivan tuntemattomat. Kovaa ja kuivaa leipää hän ei nauti
+milloinkaan. Kemuissa notkuu pöytä omituisten ruokalajien paljoudesta.
+Ylinnä kohoaa suuri kalakukko, jäännös keskiajan jättiläispasteijista,
+jotka usein sisälsivät kuninkaan kyttyräselkäisen hovinarrin, joka
+vieraiden iloiseksi hämmästykseksi ryntäsi epämukavasta pesästään,
+juuri kun aiottiin siihen käydä käsiksi. Kalakukko sisältää kaiken,
+mitä ihminen ruumiin ravinnokseen tarvitsee. Kuori on leipää, sisus
+tarjoaa kalaa, lihaa ja rasva-aineita. Siis maailman parhain ja mukavin
+eväskakku. Jätän sanomatta polveutuuko se Bysantista vaiko Roomasta.
+Olisikohan se saksalaista juurta: »Fischkuchen» = kalakakku? Pöydällä
+näkee edelleen omituisia »piiraita», jättiläismäisiä ryynirieskoja,
+lehikäisiä, kaalinlehdellä paistettuja j.n.e. Minä epäilen, että
+nämä ruokalajit ovat saapuneet Aasiasta, Venäjän kautta. Ajatukseni
+liitävät usein näistä ruokalajeista raamatun vanhaan Saaraan, joka
+valmisti aterian Abrahamille ja hänen ylen pyhille vierailleen Mamren
+tammistossa. Aivan varmaan söivät he samanlaista ruokaa. Savolaisen
+suurimmassa juhlassa, »köyrinä» (pyhäin miesten päivänä), kuuluu
+uhrilammas välttämättömien ruokalajien joukkoon, aivan niinkuin Vähän
+Aasian paimentolaiskansoilla. Uhrilammasta sanotaan yksinkertaisesti
+»köyrpässiksi».
+
+Nämä ruuat ovat herkkuja sille, joka päivän pitkän on ponnistellut
+ulkotöissä. Nämä ruuat ahtavat meidän kalpeat kaupunkilaisemme ummelle
+kuin pakkaspyry savolaiset kujatiet. Mutta kun polkee pyörällä 50
+km ennen ja 50 km jälkeen aterian, voi kaikesta huolimatta nauttia
+rauhallista yölepoa.
+
+Hämäläisten reikäleivät voivat olla kauheita. Ikenet repeytyvät rikki
+kakun särmikkäissä kristalleissa. Suu täyttyy verellä, mutta kupu pysyy
+tyhjänä. Sellaisella kakulla voisi heittää vaikka Goljatin kuoliaaksi
+maahan.
+
+Hämäläisiä on näihin saakka pidetty Suomen etevimpinä maanviljelijöinä,
+savolaisten lemmikkejä ovat taas kotieläimet. Parhaimmat hevosemme ovat
+kotoisin sieltä, lehmämme samoin. Härkiä, joita 1500-luvulla vielä oli
+runsaasti, ei enää pitkään aikaan ole käytetty, jotavastoin muualla
+Suomessa niitä tavattiin yleisesti vielä 50 vuotta sitten, vieläpä
+tänäkin päivänä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Savolainen on ollut maamme varsinainen uudisasuttaja. Hänessä on
+todellakin ollut ruskean rotan lannistumaton halu levitä joka taholle.
+
+
+Savolaisten partioretket.
+
+Kun historian ensimmäinen, kalpea valonvälähdys lankeaa hetkeksi näille
+tienoin, tavataan savolaiset asuvina Mikkelin seuduissa. Kihlakuntaa
+sanottiin »Suur-Savoksi», ja se joutui Pähkinälinnan rauhassa 1323
+Ruotsille yhdessä Jääsken ja Äyräpään kihlakuntien kanssa. Mutta
+Savo oli rauhanteon kautta saanut luonnottoman ahtaan rajoituksen
+itää kohti. Savonlinnan seuduilta vedettiin raja pitkin läntistä
+vesistöä, Leppävirran ohi, pohjoista kohti, ei tiedetä varmaan minne se
+haipui. Mahdollista on, että se noudattamalla Pyhäjoen vartta loppui
+Pohjanlahteen. Mutta näin kulki raja ainoastaan paperilla. Savolaiset
+itse pitivät siitä huolen, että he saivat väljemmän toimialan.
+Suurimmassa salaisuudessa hävitettiin rajapyykit ja kivet nakattiin
+kaikille ilmansuunnille. Uudet rajamerkit rakennettiin sijalle, mutta
+paljoa enemmän itään käsin. Täten joutui Savon alueen puitteisiin
+muun muassa kaksi kuuluisaa näköalapaikkaa, Punkaharju keski-Savossa
+ja Pisan vuori pohjois-Savossa. Tämä hiljainen ja salaperäinen
+pimitysyritys onnistui hyvin, varsinkin kun sen perustalle laadittiin
+»väärennetty Pähkinälinnan rauhankirje», jossa savolaisten käymä
+omavaltainen raja väitettiin olevan juuri Pähkinälinnassa vuonna 1323
+juhlallisesti vahvistettu rajalinja. Täyssinän rauhanteossa v. 1595
+vahvistettiin tämä väärennetty rajalinja lopullisesti.
+
+Näillä erämaan pikku petkutuksilla tuli Savo käsittämään Suomen enin
+huomiota herättäneet matkailupaikat:
+
+Imatran etelässä, Punkaharjun ja Savonlinnan keski-Savossa sekä Puijon
+ja Pisan pohjoisessa. Kolin vaara on Karjalaa, mutta myöskin sinne
+ulottivat savolaiset partioretkensä, niin että väki Kolin ympäristöillä
+puhuu silkkaa savoa. Sukunimet ja sukutarinat toteavat sitäpaitsi, että
+tämä siirtyminen Savosta päin on tapahtunut yleisesti vieläpä viime
+vuosisadan kuluessa.
+
+Vähitellen levisi asutus Mikkelin tienoilta pohjoista ja luodetta
+kohti, ja pohjois-Häme joutui savolaisten haltuun sekä rauhallisilla
+että sotaisilla keinoilla. Sääminkiläiset ja rantasalmelaiset taas
+soutaa nytkyttivät vesistöjä pitkin aina Iisalmeen saakka, marssivat
+Pohjanmaan rajan poikki ja samosivat Kuusamoon saakka. Jo niin varhain
+kuin 1400-luvulla valittavat lappalaiset haikeasti, että savolaiset
+kaskeavat ja polttavat heidän kankaitaan, niin että poronruoka häviää.
+Että he puhuivat totta, siitä muun muassa kuusamolaisten murre
+todistaa, joka on mehevää savolaista.
+
+1600-luvulla kuului Käkisalmen lääni Ruotsin kruunulle. Vuosisadan
+keskivaiheilla teki läänin kreikkalaiskatolinen väestö kapinan, mutta
+se kukistettiin jo heti alussa vereen. Asukkaat pakenivat välttääkseen
+rangaistusta ja vainoa. Silloin tietysti savolaiset pitivät varansa ja
+muuttivat poispaenneiden tilalle. Moni suku tunkeutui aina silloiseen
+ruotsalaiseen Inkerinmaahan, jonne asettuivat asumaan muun muassa Nevan
+suomaille, missä aina näihin päiviin saakka ovat säilyttäneet kielensä
+ja tapansa, siitä huolimatta, että heidän tilansa ovat sotkeutuneet
+jättiläiskaupungin jalkoihin.
+
+Näin haastaa koko Itä-Suomi hamasta Kokkolasta ja Päijänteeltä aina
+Venäjän rajoille saakka kieltä, joka on luettava savolaisen murteen
+alueeksi. Saarijärveläinen, esimerkiksi, ymmärtää helposti, mitä
+Ruskealan mies pakisee, mutta mitä naapuri Lapualla puhelee, tahi
+oikeammin nenäonkalossaan äännähtää, on hänen vaikeampi tajuta.
+Ainoastaan Salmin, Suistamon ja Suojärven asukkaat, muinaisten
+karjalaisten jälkeläiset, puhuvat kieltä, jota savolaisenkin on työläs
+käsittää.
+
+Lyhyin piirtein olen koettanut selvitellä mihin osiin maatamme
+savolaiset ovat levinneet. Seuraavissa kirjoituksissa koetan tuoda
+esille heidän lystikästä tapaansa käsitellä elämän vakavimpiakin
+kysymyksiä, sekä kertoa matkahavainnoitani eri osista Savoa.
+
+
+
+II.
+
+Kansa ja kansanluonne.
+
+
+On väitetty, että savolaiset ovat karjalaisten ja hämäläisten
+sekarotua. Minun tutkimukseni asiakirjoissa vievät siihen tulokseen,
+että sekoitus on ylen vähäistä. Jos kerran savolaiset 1500-luvulla
+miehissä kulkevat puhtaasti karjalaisilla nimillä, jos ainoastaan
+nimismiehiltä ja kirjureilta puuttuu sukunimet ja nämä henkilöt ovat
+helposti luetut, ei voi tulla muuhun päätökseen kuin että savolaiset
+ovat yksinomattaan karjalaista perua.
+
+Tietysti on 16:nnella, 17:nnellä ja 18:nnella sataluvulla vierastakin
+verta pirahtanut heidän suoniinsa muuttojen kautta vierailta seuduilta,
+mutta ei mikään anna aihetta otaksumaan, että seudulle muuttaneiden
+talollisten lukumäärä olisi ollut suuri, arvattavasti pienempi
+kuin nykyaikainen siirto paikasta toiseen. Yhtä paljon lienevät
+aatelismiehen virkamiehet ja ruotsalaiset upseerit tehneet parastaan
+somistaakseen kasvavan kansan ulkomuotoa. On kosolta savolaisia
+talollissukuja, joilla on helskävät ulkomaalaiset, komeat sukunimet.
+On Baggeja, on Ambrusineja, on Orbinskeja — nämä viimeksimainitut
+Savossa muuten lyhykäisesti vain »Piiskoiksi» nimitetyt — sitäpaitsi
+Ehrnrootheja ja Järnefeltejä. Vielä lukuisammat ovat sellaiset
+jälkeläiset, jotka kulkevat ei isän, vaan äidin sukunimillä.
+
+Jos jätetään siveysoppi syrjään — joka muuten tietysti on hyvin väärin
+tehty — ja pysytään vain kiinni kauneuden vaatimuksissa, niinkuin
+taiteilijain on tapana tehdä, ei voi kylliksi valittaa, etteivät
+aatelismiehemme ja upseerimme vielä tarmokkaammin huolehtineet rodun
+ulkomuodon kaunistamisesta.
+
+Professori Grot vainaja, joka oli erittäin tarkkasilmäinen, kun joko
+kielioppi tahi tytöt olivat kysymyksessä, huomauttaa täydellä syyllä,
+että savolainen ylimalkaan on ruma, mutta että kuopiolaiset ovat
+heistä kauneimmat. Sen sijaan hän säännöllisesti pihkaantui jokaiseen
+tapaamaansa herrasneitiin eikä hevillä herennyt heidän ihanuuttaan
+ylistämästä. Tämä suuri juopa erisäätyisten tyttöjen välillä on umpeen
+menemäisillään, niin että savotar tähän maailman aikaan jo yleensä
+alkaa olla »immeisen näköinen». Kuopiossa ja Iisalmessa ovat tyttöset
+jo kauttaaltaan sen näköisiä, että niiden seuroissa liikkuu ihan
+samoilla tunteilla kuin manalle menneet akateemikko Grot ja hänen
+ystävänsä, Pietarin yliopiston rehtori Pletnev, Savon herrastyttölöiden
+parissa.
+
+Mitä taas sielunominaisuuksiin tulee, ei savolainen milloinkaan olisi
+kostunut mistään sekoituksesta minkään muun heimon kanssa. Tämä tuntuu
+liioittelulta, mutta on sittenkin totta.
+
+Mikä kansa, mikä rotu, mikä heimo maailmassa on jättänyt jälkeensä
+niin suunnattoman rikkaan runoaarteen kuin juuri tämä savokarjalainen
+heimo. Sananlaskujen lukumäärähän jo on yli 10 tuhannen. Mikä syvä
+elämänviisaus on näihin elämän ohjeisiin kätkettynä, mitä oppia niistä
+saakaan melkein mihin tahansa elämän sattumaan tässä maailmassa.
+Ei yhtään teeskenneltyä paradoksia niiden joukosta tavata, vaan
+kaikki on lausuttu vilpoisen kirkkaasti ja läpikuultavan selvästi ja
+useimmin puettu sellaiseen koreaan muotoon, että sitä ihastuksella ja
+ihmetyksellä kuuntelee.
+
+    Ken kuuseen kurkottaa,
+    se katajaan kapsahtaa.
+
+Tämän latinalainen lausui: per aspera ad astra. Suomen runotar on
+nähnyt tämän aatteen veistokuvailijan silmällä. Hän on nähnyt ihmisen
+kurkottavan korkealle, mutta nähnyt myöskin, kuinka usein hän kompastuu
+vähäpätöisiin esteisiin; mutta runotar auttaa neuvoillaan miestä
+taipaleelle. Hän kuiskaa: _Tyvestähän sitä puun latvaan noustaan_.
+
+Kaikki siveyssäännöt, joissa vallitsee toruva, uhkaava tahi
+hentomielinen sävy, käyvät ajan pitkään perin väsyttäviksi.
+Mutta näistä ikävyyksistä savolainen suoriutuu ehtymättömällä
+leikillisyydellään. Sananlaskut ovat usein tehdyt herättämään
+hyväntahtoista hymyä maailman menon »turhuudesta». Tuhlaajapojan
+surullinen satu, niin itämaisen loisteliaasti kerrottu raamatussa,
+sisältyy savolaisen hauskaan sananlaskuun:
+
+_Kyllä routa porsaan kotiin ajaa_.
+
+Tuhannet isät ja äidit ovat lohduttaneet itseään tällä sananlaskulla,
+kun rakas poikanen on uhmaten lähtenyt kodista tuhlaamaan perintöjään
+kaupungin kevyen kaartin seurassa. Sananlasku voittaa siinä
+itämaalaisen sadun, että vanhempi veli, tuo kodin kunniankukko, ei
+tunne itseään loukatuksi.
+
+Kun suuri lurjus vetoaa samankaltaisen aatetoverin todistukseen, sanoo
+savolainen vain lyhyesti:
+
+_Tuppurainen Tuppuraisella takausmiehen_.
+
+Muut kansat sanovat saman asian monilla ja kankeilla sanoilla: »Sano
+kenen kanssa seurustelet, niin minä sanon, millainen olet.»
+
+Melkein sama seikka lausutaan julki seuraavassakin sananlaskussa:
+
+    Pata kattilata soimaa.
+    Musta on kylki kummallai.
+
+Miten syvälle se leikillisyys on savolaiseen syöpynyt, siitä olkoon
+seuraavakin kertomus todistuksena.
+
+Savolaiset tekevät mielellään kauppoja, hurjimmat »jobbaavat» ja
+muutamat tekevät rahoja. Kaksi nuorukaista tätä viimemainittua sakkia
+tekaisi kerran minun nuoruudessani rahaseteleitä. Sillä paikalla
+seteliä, missä nyt näemme niinen Clas von Collan (Joroisista),
+oli komeasti kirjoitettuna »Dalviainen». Missä taas silmämme nyt
+äkkäävät nimen Jalo Järnefelt (Kontiolahdelta), seisoi »Durbeinen».
+Miesten arkipäiväiset nimet olivat tietysti Talviainen ja Turpeinen.
+Tämä kirjoitustapa oli arvatenkin nöyrin kunnianosoitus korkealle
+ruotsalaiselle sivistykselle, joka muun hyvän ohella on hankkinut
+meille seteleitä, millä rikkaan pätii rehennellä. Seteleissä luettiin
+sitäpaitsi, että Suomen Pankki ei missään tapauksessa lunasta näitä
+seteleitä.
+
+Vääränrahan tekijöitä ja samalla hassuttelijoita! Sellaisia ilmiöitä ei
+tapaa muualla maailmassa, paitsi Savossa.
+
+Ruotsin Valtakunnan Laki vuodelta 1734 ei suo leikille pienintäkään
+sijaa; tirehtööri Dalviainen ja Durbeinen vietiin kuuluisaan
+palatsiin Rautavaaralle, »Lutikkalinnaksi» sanottuun, joka nykyään on
+tyhjennetty mahdottomana olinpaikkana sellaisillekin vekkuleille kuin
+edellämainitut.
+
+Luulisi, ettei tuollainen irvistelevä väki koskaan voi kohota
+juhlalliseen paatokseen. Mutta nyt on kumminkin asian laita se, että
+tuskin millään kansalla tavataan niin pursuvaa paatosta, kuin mikä
+loitsurunoista ilmenee. Se on suorastaan hysteeristä paatosta. Siinä on
+voimaa sanonnassa, siinä on rohkeutta vertauskuvien valinnassa, jota
+harvoin tapaa. Esimerkiksi painatan tähän tulenvaaran loitsun:
+
+    Tänne ellös tulkokkana,
+    Juoksevi jokea kaksi,
+    Vettä kaksi virtoavi
+    Ympäri minun kotini.
+    Hyiset sorsat soutelevi
+    Hyisen virran viertehellä,
+    Jäiset joutsenet joluvat
+    Jäisen lammen laitehella,
+    Hyiset hyppivät jänikset,
+    Jäiset karhut karkelevat.
+
+Kun luen loitsurunoja, olen kuulevinani Sibeliuksen sinfonioja, kun
+taas kuuntelen niitä, olen lukevinani loitsurunoja.
+
+Jos vertaa tätä runoutta Eddan ja vaikeatajuisten drapojen
+runouteen, on erotus silmiinpistävä. Skandinaavien runous on tyyntä,
+suurpiirteistä ja karua, suomalainen taas kuumeista ja riehuvaa.
+Suomalaisessa asuu Aasian hehkuvaa leimakkata, skandinaavisissa
+helleeniläinen tyyneys. Suomalainen runous rakastaa sitäpaitsi
+rikkaampia värejä tällaisessa runoudessa.
+
+Mutta nyt ei enää vanhoja runoja pulppua savolaisten huulilta. Ne
+ovat vajonneet hautaan viimeisten sukupolvien keralla. Ihmeellinen
+sivistyskausi on loppunut, sivistyskausi, jonka synty ja kehitys vielä
+ovat selvittämättä. Varmaa vain on, että meillä tässä on mahtavin
+henkinen suurtyö, minkä kansamme tähän asti on aikaansaanut, ehkäpä
+suurin, minkä se kykenee luomaan.
+
+Kuinka monet aivot ovatkaan olleet työssä tätä kokonaista miljoonan
+säettä käsittävää kokoelmaa sepittämässä, jota kokoelmaa nykyään
+parastaikaa painosta julkaistaan. Teos tulee valmiina noin 40 kertaa
+Kalevalaa laajemmaksi. Mikä joukko taiteellisesti lahjakkaita
+henkilöitä noitten talonpoikain joukossa on ottanutkaan osaa muodon
+lopulliseen viimeistelyyn. Se on ollut hiljaista työtä, mutta
+jättiläismäistä laajuudessaan. Rakkaus tällaiseen toimintaan ja
+taiteellinen vaisto ovat aikaansaaneet tuon kirkkaan ja sointuvan
+muodon, joka niin edullisesti poikkeaa romantiikan hämärästä
+sanahelinästä.
+
+Matkoillasi Savossa ja Karjalassa tapaat kaikkialla näitten
+tuntemattomien ja nimettömäin mestarien jälkeläisiä. Puhuttele
+heitä, niin huomannet heti, että vanhemmat ovat olleet armoitettuja
+taiteilijoita. Typerinkin heistä tuntuu henkevältä, jos hän yltyy
+sinkauttelemaan isiltä perittyjä sananlaskuja suustaan.
+
+Heiltä syntyy juttu ja tarina kuin leikitellen vain. Kelle on suotu
+onni joutua vanhan suulaan karjalattaren hoidokkaaksi lapsena
+ollessaan, ei sitä hevillä unohda. Vanha Reetta Karppinen Kaavilta
+on minusta yhä edelleen ihanneilmiö lapsenhoitajien joukossa, niin
+rikas oli hänellä mielikuvitus, niin hauska ja lystikäs lasten lumooja
+hän oli. Hänen yksinpuhelunsa lehmien karjassa savun ääressä olisi
+pitänyt saada fonografin levylle tahi paperille painetuksi. Näissä
+keskusteluissa — hän jutteli pitkät ramsut siivatoilleen ja itse niihin
+vastaili — piilivät monien sukupolvien esityöt, joihin hän sitten
+lisäili parasta ja herttaisinta, mitä keksiä taisi kantturoittensa
+mairittelemiseksi ja tyynnyttämiseksi.
+
+Enpä tiedä kansaa toista niin liukaskielistä kuin savolainen ja
+karjalainen kansa. Varmaankaan ei ole olemassa kansaa, joka panisi niin
+suurta arvoa siihen, miten mikin asia lausutaan. Baijerin maaseudulla
+olen tavannut eukkoja, joilla oli samanlainen siunattu suuhavi kuin
+savottarilla. En tunne venäläisiä enkä ymmärrä heidän kieltään, ehkä he
+ovat vieläkin puheliaampia. Olen kumminkin kohta kolme vuotta ahkerasti
+lukenut duuman jäsenten puheita ja ihailen heitä. Kun kerran luin,
+että eräs kuuluisa duuman jäsen juhlallisesti pauhasi: »hallituksella
+on _hemorroidaalinen maailmankatsomus_», silloin kiepsahdin pystyyn
+ja tuumailin: »noin voisi savolainenkin herjata». En varmasti voi
+sanoa, minkä näköinen sellainen maailmankatsomus oikeastaan on, mutta
+epäterveellinen tuo lienee. Juuri siihen malliin savolainen herjaa.
+Sellainen on raikkaan mielikuvituksen todistus.
+
+Kaikki on suvaittua savolaisen suulle, kunhan se vain on sukkelaa.
+Lupa leikkiä laskea pyhistäkin asioista, kunhan sen vain tekee
+näppärästi. Sukkeluus laimentaa pilkan terävyyttä. Heidän rakastetut
+ja kunnioitetut pappinsakin, heidän peljätyt tuomarinsa ovat usein
+liikkeessä sekä sananlaskuissa että arvoituksissa. Sittapörriäisen
+arvoitus kuuluu:
+
+    Musta kuin pappi, ei oo pappi,
+    Kiiltää kuin nappi, ei oo nappi,
+    Lentää kuin lintu, ei oo lintu,
+    Tonkii kuin sika, ei oo sika.
+
+Ajatelkaa vanhan ajan pappia kantapäihin ulottuvassa, poimuisessa
+kauhtanassaan, jonka takataskusta keltaisenruskea nenäliina pilkoittaa
+esille, ajatelkaa samalla sittapörriäistä poimuisine kuorineen, joitten
+syrjien välistä kellertävä siipi pistää ulos. Vertaus on niin sattuva,
+että epäkunnioitus tykkönään häviää.
+
+Harakasta ja siasta taas arvoitus kuuluu:
+
+    Enkeli keikkuu keskellä peltoo,
+    Tuomari kyntää tuoretta multoo.
+
+Tulee ajatelleeksi Bellmania ja hänen kuuluisaa Telgen ratsumiestänsä.
+
+Puolustaakseni edelleen arvostelujani savolaisista, heidän hyvästä
+tuulestaan, heidän sukkeluuksistaan ja kauniista kielestään, kerron
+tässä muutamia juttuja etupäässä matkailun alalta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha mies, maantierosvo ja hevoshuijari, teki hengenlähtöään. Pitäjän
+rovasti oli saapunut mökkiin ja tutkisteli potilaan kristinopin taitoa
+ennen armon välikappaleiden jakoa. Potilaan vastaukset menivät päin
+seiniä. Ei kuoleva kyennyt edes erottamaan jumaluuden kolmea persoonaa
+toisistaan.
+
+— Kristiveljeni! Miten olet läpäissyt rippikoulun ja monet kinkerit
+näin vaillinaisilla tiedoilla autuudenopissa? sanoi rovasti.
+
+— Voi veikkonen, vastasi vanhus. — Kun minä olin nuori, _ka, silloin
+lohi luki ja lahna lauloi_.
+
+Samassa hevosmies heitti henkensä.
+
+Lohi luki = pappi sai lohen, lahna lauloi = lukkari sai tyytyä lahnaan.
+
+Eikös siinä ole hurjaa mielikuvitusta, kun komentaa mykimmät kaikista
+eläimistä lukemaan ja laulamaan laiskan syntisen puolesta. Voiko
+hienommalla tavalla viitata meillä muuten hyvin harvinaiseen tapaan
+lahjoa pappia. Ja lopuksi, voiko sanoa sanottavansa sirommalla tavalla:
+lohi luki, lahna lauloi. Niissä sanoissa on sointua.
+
+Nämä sanathan jo tuottanevat autuuden.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Äitini ja hänen monet lapsensa matkustivat kerran kaikenlaisilla
+kyytihevospeleillä Joroisista Rantasalmelle. Äidilläni on perintöä
+sekä hengellisiltä että sotilaallisilta isiltä hamasta 30-vuotisesta
+sodasta, missä he taistelivat ja vuodattivat vertansa ainoan oikean
+uskon puolesta. Hänen maailmankatsomuksensa on siis korkeakirkollinen,
+hieman taipuen evankeliseen harhaoppiin, jommoisena edesmennyt pastori
+Bäck Helsingissä sitä selitteli. Mutta arkioloissa ja varsinkin
+matkoilla äitini kernaasti leikkii armeijan sadanpäämiestä Lennart
+Torstensonia.
+
+Äitini johti pitkää hevosroikkaa. Tuota pikaa oli hän jättänyt meidät
+jälkeen. Mutta kun maantie eräässä kohden kulki pitkät matkat ihan
+suorana, nähtiin äitimme yksin istumassa kärryissään, ja kyytimies
+keltaisenpunaiset pieksut jalassaan, valkoiset housut ja pitkä takki
+yllään seisoi tutisevin jaloin ojanreunalla. Hän piteli likaisia
+nuoraohjaksiaan käsissään ja huusi ehtimiseen hyvin liikutettuna
+seuraavat lennokkaat sanat:
+
+Eihän minussa nyt lentäviä täitä ou, eihän minussa nyt lentäviä ou!
+
+Ei mikään auttanut. Yksi pojista komennettiin äidin viereen ja minä
+sain »Löyhkä-Puavon» rattailleni. Minä kiinnyin heti Puavo-parkaan.
+Kellä sellainen mielikuvitus on, että hän tilille loihtii siivet,
+sillä on tietysti hieno, runollinen luonne. Hänen kertomuksensa
+Vappu-tammastaan, jonka ohjaksissa äitini nyt rehki, — muuten paras
+hevospekuna koko suuressa Joroisten pittäässä — oli taideluoma aivan
+ensiluokkaista lajia. — Tammassa oli vain yksi vika. Pieninkin
+nykäisy ohjaksista tahi hellä valoisinkin läiskäys piiskasta saa
+hänet tosinaiselliseen tapaan närkästymään. Hän kostaa heti pienellä
+lemuannoksella, korvin kuulumattomalla. Ja Paavo itse joutuu aina
+syntipukiksi.
+
+— Tuokaan rouva ei näy ossoovan erottoo, mikä se on mitäkin lemua,
+sanoi mies hieman tyyntyneenä, vaikka vielä pahoillaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Apteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat
+Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä herrasmiehiä.
+Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin ja kysäisi:
+
+— Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?
+
+— Apteekkari Pulliainen, Pielavedeltä.
+
+— Niin vuan, niin vuan.
+
+Hän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä
+esitellä itseänsä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punoitti siinä
+reessä kuin laskiaispulla, kiiltävänä ja pönäkkänä. Poika ajoi parisen
+kilometriä. Vihdoin kääntyi hän Hornborgia kohti ja sanoi:
+
+— Taijatte olla yksiä Pulliaisia!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeldt, Juhani Ahon isä, oli täydelleen
+omaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin. Hän puhui totisia
+asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta nekin savolaiseen malliin.
+Kun hän sai kuulla, että poikansa Juhani oli otettu kielensiivoojaksi
+iät kaiket istuvaan raamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:
+
+— Niinpä niin! Kun se Hannes oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä
+hevillä suatu raamattua sellailemmaan. Mutta Herralla, sillä on
+keinosa. Nyt Se niät on pannu Jussin lukemaan raamattua oikein —
+päiväpalkoilla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pienimmätkin poika-pahaset yrkäilevät sukkeluuksia syytämään.
+
+Iinalammin pikku paimenpoika pantiin kyyditsemään rouva Nykoppia
+Savonlinnaan päin. Ori keikkui, hirnui, nousi kahdelle jalalle ja
+korskui. Rouva Nykoppin täytyi kauhuissaan panna parasta Porvoon
+suomeaan:
+
+— Onko tema hevone eksy? (äksy).
+
+Poika heti tekaisi sukkeluuden rouvan huonosta lausumisesta, läimäytti
+hevostaan piiskallaan ja nauroi:
+
+— Eihän tuo nyt h—tti vie eksyne keskeltä muantietä!
+
+Metsässä sitä eksytään, jos eksytään, sen tiesi poika, mutta maantiellä
+— sula mahdottomuus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanhat, arvokkaat rusthollarit säilyttävät leikillisen luonteensa
+viimeiseen hengenvetoonsa.
+
+Lihava, rikas Leppävirran pomo, Pekka Kansanen, oli Savonlinnassa
+kylpemässä. Hän liikuskeli kylpyjensä perästä puiston käytävillä ja
+kohtasi joka päivä yhtä lihavan ja tanakan herran samoilla käytävillä.
+Vihdoin hän ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan, vaan seisautti
+herrasmiehen ja kysäisi:
+
+Suapko luvan kysyä, että mistee herra on kotosin.
+
+— Ilmajoelta.
+
+— Kettee sieltä?
+
+— Minä olen Ilmajoen rovasti, Heikel.
+
+— No, mitäs minä tässä toissapäivänä sanoin toverillenj: kyllä se vuan
+on rovasti, sillä kun on niin iso maha.
+
+Rovasti Heikel, itse kuuluisa leikinlaskija, närkästyi tästä
+savolaisesta tungettelevaisuudesta ja kysyi happaman näköisenä:
+
+— No, mitenkä teidän laitanne on? Oletteko tekin rovasti, teillä kun on
+niin iso maha?
+
+— Enhän minä mikä rovasti ou! Muuten oun vuan laiska mies!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauniina kesäaamuna lähestyi »Karjalankoski» laiva erästä
+laiturin tapaista. Mäeltä mökistä laittautui mies ulos. Hän oli
+autuaallisimmalla päällä. Hän oli mökissä upottanut pari »plörökuppia»
+vatsaansa kirkkaan kesäaamun kunniaksi. Hänen pieksunsa olivat niin
+ihmeesti irti maasta, hänen rinnassaan soittivat tuhannet taivaalliset
+harput, hän hihkaisi ja lauleskeli kilvan kuhankeittäjän kanssa rannan
+lepikössä. Laulaen laskeutui hän vaappuvalle sillalle. Mutta kippari
+kumartui kaiteen yli ja lausui puhtaimmalla kirjakielellään (laivassa
+oli hienoja matkustavaisia):
+
+— Me emme voi ottaa teitä laivaan. Te olette nauttinna.
+
+— Minäkö nauttinna! Haistak! (Hieno sana Savossa, aina ilman objektia
+ja aina k lopussa.) Enhän minä tok' ennee nauti mittään! Häthättään
+kansalaisluottamusta.
+
+Shakespeare kääntyi haudassaan ja hymähti.
+
+Mutta mies otettiin laivaan. Tuollaiselle on annettava anteeksi,
+olkoonpa hänellä vaikka veres, nuhteeton humala klo 5 aamulla heinäkuun
+5 päivänä.
+
+
+
+III
+
+Pohjois-Savossa.
+
+
+Kerran maailmassa ajelin pyörällä maantietä Oulusta Iisalmelle.
+Mikä tuskastuttavan tasainen tie! Ei yhtään mäkeä, ei minkäänlaista
+näköalaa. Autio tyhjyys mulkoili minuun edestä ja kummaltakin kupeelta.
+Ja tämä ikävä tyhjyys ulottui aina taivaanrantaan saakka. Minä
+torkuin satulassa, vajosin ajatuksiini, sekosin mietteisiini niin,
+etten herätessäni heti päässyt selville siitä, missä maailman ääressä
+liikuskelinkaan.
+
+Mutta olinhan Pohjanmaan soilla! Suopursun väkevä hajuhan pisti
+nenääni. Tosin kyllä oli talojakin toisella puolellani, toisinaan
+Siikajoki toisella, toisinaan oli koiria ja kanoja maantiellä,
+toisinaan kirkon porstuoiden edustalla kammoksuttavan näköisiä
+vaivaistukkeja. Mutta useimmiten ei nähnyt muuta kuin maantien eikä
+tuntenut muuta olevan ympärillään kuin ilmaa.
+
+Jos täällä pitäisi pitempiä aikoja oleilla, niin varmaankin kävisi
+samalla tavalla kuin kaikille muillekin paikkakuntalaisille. Ei
+auttaisi muu kuin heretä pietistiksi eli »heränneeksi», niin
+heränneeksi, ettei yölläkään saisi unta.
+
+Silmäilin joskus talojen ikkunoihin. Näin siellä täällä ikkunoissa
+valkoisen kyltin roikkumassa, ja siinä olin lukevinani »valitusvirsiä».
+
+Niinpä niin, ajattelin, niinhän se olla pitääkin. Kukapa täällä
+ilkeäisi huudella: hei henttuni sinisillä silmillä j.n.e. Täytyy
+pysytellä suokuirin ja kurppien äänilajissa, ja silloinpa siitä
+syntyykin valitusvirsi. — Olin sivuuttanut koko joukon tällaisia
+murheellisia kylttejä, kun huomasin samanlaisen eräässä majatalossa,
+johon olin poikennut. Käänsin kyltin ja luin äänekkäällä riemulla:
+»Virvoitusvesiä».
+
+Niin perinpohjaisesti nuo happamet suot voivat myrkyttää mielen, että
+lukee valitusvirsiä siinä, missä seisoo virvoitusvesiä. Mutta kuljinhan
+pietistien luvatussa maassa. Historia ja luonto yhdessä painoivat alas
+mielen, niin että silmä näki ainoastaan sitä, mistä sydän oli täysi.
+
+Toistakymmentä peninkulmaa olin polkemistani polkenut ja päässäni
+pyöritellyt hajanaisia ajatuksia, kun äkkiä olin näkevinäni suon
+reunassa tumman petäjikön laidassa kaksi ylioppilasta seisomassa
+molemmin puolin maantietä. Säpsähdin. Kaksi rajapatsasta. Toisessa
+seisoi Oulun lääni, toisessa Kuopion lääni.
+
+Niin on kuin olla pitää! Missä suo loppuu ja mäntykangas alkaa, siinä
+on raja oleva näitten kahden läänin välillä. Vanha rajankävijä on ollut
+tarkkasilmäinen maantieteilijä.
+
+On hetkiä elämässä, jolloin ihminen katkerasti kaipaa pitkää,
+tupsuniekkahäntää. Minä vain olisin sellaista huiskuttanut, jos
+olisi ollut, nyt kun hyppäsin satulaan ja ajaa huhkin kerrankin taas
+kunnollisessa, pihkaisessa petäjikössä. Sielläkös vasta oli tyyntä,
+sielläkös vasta oli lämmintä, ja pyöräni ärisi iloissaan kuin leikkivä
+koira. Se nautti niinkuin minäkin.
+
+Nyt alkoi mäkien sarja. Nyt sain nousta ja laskeutua satulasta,
+veri pääsi vapaasti kiertämään istuinlihaksissa. Sielu ja ruumis
+virkistyivät virkistymistään.
+
+Kahlaajien valitushuudot olivat vaienneet. Kangas tarjosi tynnyrilinnun
+vikinätä, laulurastaan hoilauksia ja lehtokertun aivan ylen ihanaa
+liverrystä. Pikku järvissä kuului joutsen joskus pesivän; en nähnyt
+yhtään sellaista, mutta kuikka parkaisi niin kammoksuttavan lapsen
+äänen, että vaistomaisesti heittäysin satulastani.
+
+Illan tullen saavuin Nissilän majataloon. Miten toisin täällä kuin
+Pohjanmaalla! Jokimaisema mataline rantoineen ei ketään naurata.
+Yksitoikkoisuus painaa mieltä. Mutta vesistöjemme rantamilla vallitsee
+salmien, järvenselkien, saarien ja luotojen aina uusiutuva vaihtelu.
+Toinen näköala on aina toisestaan poikkeava. Ja rannat ovat milloin
+matalat, milloin korkeat.
+
+Lehmillä oli kaikilla valkoiset selät ja kirjavat kupeet ja niitä
+lypsivät sujakat iisalmettaret. Lehmisavut kohosivat kuin Abelin uhri
+suoraa päätä taivasta kohti ja lemusivat aivan hurmaavasta — Tytöt
+olivat arvatenkin Jumalan lapsia. — Pienet lehmänappulat märehtivät
+meheviä heinä tukkojaan ja pyyhkäisivät häntätupsuillaan tyttöjen
+poskia, suita ja huulia.
+
+— Vait siihen, pahanhiien kanttura, sanoi tyttö.
+
+Ihmeellistä on nähdä tavallisessa talonpoikaistalossa lehmikarjaa,
+joka on aivan samaa rotua. Se tuntuu vanhalta kulttuurilta. Aivan
+niinkuin Hollannissa, jossa kaikki lehmät ovat joko suuria ja mustia
+tahi keskikokoisia ja harmaita. Mutta nämä pienet Iisalmen lehmät,
+»kyytöt», ovat kallisarvoisia kappaleita. Ne lypsävät yli 3,000
+litran vuodessa hyvin rasvapitoista maitoa. Ne ovat kaikkiruokaisia
+kuin köyhän lapset. Ruohon puutteessa ne syödä napertelevat mustikan
+varpuja, heinän puutteessa talvella uppoaa olki iloisesti heihin,
+mutta kaikki ruoantörky muuttuu heidän sisuksissaan herkullisimmaksi,
+rasvaiseksi maidoksi. Enimmän pidetään sarvettomia lehmiä, sillä nämä
+pienet elukat ovat perin mustasukkaisia, niinkuin luomakunnan muukin
+naaras-sukupuoli, ja puskevat kilpailijansa lypsämättömiksi, jos
+heillä vaan on sarvet. Mutta sarvettomat ovat yhtä vaarattomia kuin
+kielettömät vaimot, joita Luoja ei sentään koskaan ole luonut, jottei
+murheenlaakson tunne häviäisi aviomiehiltä. Sarvettomat kyytöt ovat
+hyvin suosituita täällä etelässäkin, ja tavataan niitä useissa etelän
+herraskartanoissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maantie noudattaa vesistön vartta Nissilästä Iisalmelle. Vieremän
+järven rannalla sijaitsee Iisalmen kappalaistalo. Siellä on Juhani Aho
+nuoruutensa ajat viettänyt, siellä on hän metsästellyt ja kalastellut.
+Meidän parhaimmat kirjailijamme ovat aina olleet metsästäjiä ja
+kalastajia, mikä muuten on luonnollista tällaisessa korpimaassa, jossa
+on tuhansia järviä, ja kansan kesken, joka on aina kalastellut, ei vain
+huvikseen, vaan hyötyäkseen.
+
+Kaikille on tunnettua, mikä intohimoinen metsästäjä ja kalastaja
+Runeberg oli. Topeliuksesta ei tiedetä, ampuiko hän eläissään
+ainoatakaan laukausta, mutta kaikki hänen romaanisankarinsa
+olivat ruudinsavusta suorastaan kekäleiksi mustuneet. He ampuivat
+silmänräpäyksessä kymmeniä vihollisia juuri keskelle sydäntä. Mutta
+vaikka Topelius ei ampunutkaan, niin hän kalasteli sitä innokkaammin.
+— Aleksis Kivi paralla ei koskaan ollut varoja hankkia itselleen
+kunnollisia pyyntivehkeitä.
+
+Juhani Aho oli nuorena toinen Wilhelm Tell. Hän ampui sorsia
+rihlapyssyllä ja murhasi laumoittain tavia ja haapanoita. Näillä
+kapeilla vesillä on hän vapa kädessä istuskellut illat ja aamut ja
+nykäissyt ylös korean vihreitä ahvenia ja potkivia säyneitä.
+
+Tämän vesistön rauhaisa tunnelma on syöpynyt koko hänen olentoonsa,
+vieläpä hänen kirjalliseen tuotantoonsakin. Keskikesän tyyneys
+näillä seuduin on ainoalaatuista. Sisämaan ilmastoa täydellisimmässä
+ilmestysmuodossaan! Jo klo 5:n aikaan illalla tuuli tyyntyy.
+Sitä kestää sitten koko illan, koko yön, koko seuraavan aamun.
+Keskipäivällä herää tuulen henki unestaan ja puhaltelee noin vain
+ylenkahteen pienoisia aaltoloita kapeissa vesiväylissä. Laineet
+häviävät keikkuen ruohikkoon tai kohti pehmeänpyöreää rantaäyrästä;
+jota viheriä kasvullisuus peittää ei ainoastaan vedenpintaan saakka,
+vaan vielä jonkun matkaa sen alle. Kaikki on niin leppoisan pehmeää,
+niin muuttumattoman tyyntä. Jospa joskus myrskykin käypi, ei aalto
+silloinkaan kohoa korkealle; se ikäänkuin hieman tukistelee ruohikkoa
+ja huuhtoo rannan puhtoiseksi, mutta ei konsanaan se räiskyttele eikä
+roiskuttele.
+
+Sama tyyni keskikesän tunnelma tuntuu kaikessa mitä Juhani Aho
+kirjoittaa. Ei räiskettä, ei roisketta, vaan loppumaton tyyneys kuten
+kesällä Iisalmen kapeilla vesistöillä. »Tyynt' on kaikki, syvyys yksin
+kuohuu», kirjoittaa Runeberg Pilven Veikosta. Sellaista on Juhani
+Ahon runouskin. Se on syvyys, sielun syvyys, joka kuohuu, kärsii,
+ilakoi ja hymyilee. Pinta pysyy tyynenä, mahdollisesti pienten virien
+liikuttamana. Aivan kuin Pikku-Iin ja Iso-Iin ahtailla ulapoilla.
+Näitten vesistöjen luonnosta Iisalmen pohjois-, itä- ja länsipuolella
+hän on runoillut kokoon ihmeen ihanat lastunsa: »Kosteikko, kukkula,
+saari», »Metsäpolku» ja »Korven kosto», jotka ovat niin pakahtuakseen
+täynnä sielullista luonnonrunoutta, etten moista ole lukenut millään
+kielellä. Ne eivät ole väreiltään loisteliaita nämä kuvaukset, mutta
+hartaita ja syviä, pohjaten luonnon syvimpään, niin sanoakseni
+mystilliseen elämään.
+
+Että Juhani Ahon kirjailijaluonnekin kallistuu sielullisia pulmia
+selvittelemään, sen luulen huomanneeni, ettei se rakasta liikkeitä eikä
+helakoita värityksiä, sen olen myös ollut huomaavinani, mutta että
+idyllinen Iisalmen vesistöjen luonne myöskin väkevästi on vaikuttanut
+hänen tapaansa hakea kaikesta mitä hän kuvaa, sekä luonnosta että
+ihmiskohtaloista, ainoastaan sisäisiä sielullisia liikkeitä ja
+vaikuttimia, sen uskallan myöskin väittää. Niin totta kuin ympäröivä
+luonto aina on voimakkaasti vaikuttanut kaikkien aikojen kirjailijoihin
+ja runoilijoihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näemme Sandelsin patsaan Partalassa. Ihana näköala »Isolle-Iille»,
+joka siinä niin leppoisana, tyynenä ja tuuheana hymyilee. Täällä
+Partalassa Sandels syödä ahmi herkkujaan ja huuhtoi hanhi-hyytelöt alas
+parhaimmalla margoolla, puhumattakaan tuikean väkevästä geneveristä.
+Nyt sijaitsee patsaan naapuruudessa Iisalmen köyhäinhuone. Siellä ei
+tarjoilla hanhenpaisteja eikä geneveriä virkistykseksi läpikiusatuille
+vanhoille ruotiukoille, vaan sen sijaan pelkkää hapantaleipää ja
+kaljaa arkioloissa, piimänsintua pyhinä. Uutta ehkäpä voi joku vanha
+mummo tai ukko, siitä huolimatta että mieli on myrtynyt matoisessa
+maailmassa, tästä kauniista näköalasta saada kesällä lievennyksen
+kulauksen harmistuneeseen sydämeensä. Savolaisella on taiteilijan verta
+suonissaan; eiköpä se lähtene kiivaammin sykkimään, kun kaunis luonto
+pääsee lumoamaan hermoja.
+
+Näillä valleilla Sandels teki ensimmäisen tuttavuutensa liinakkotukka
+Sven Duvan kanssa. Sandels ratsasti Bijoullaan ja näki, miten Duva
+eräänä syysaamuna painiskeli tovereineen ja miten hän heitteli heitä
+nurmikolle, toisen toisensa perästä.
+
+— Bravo Duva! huusi Sandels, ja Bijou huiskutteli lyhyttä valkoista
+häntäänsä.
+
+Duva teki kunniaa ja huudahti:
+
+— Lit ä' nöje (Flit är nöje = ahkeruus on iloni).
+
+— Pölhö! Tiedä huutia! Onko sinusta vähän iloa (lite nöje vähän iloa),
+kun Sandels sinua kehuu.
+
+Mutta Duva, joka ei ymmärtänyt halaistua ruotsin sanaa, korotti vain
+ääntään ja karjaisi:
+
+— Lit ä' nöje!
+
+Sandels kannusti Bijouta ja ratsasti Partalaan, sillä hyytelöt ja
+geneveri odottivat.
+
+Sentähden osas' Sandels, nähtyään hänet taistelemassa Virran sillalla,
+sellaisella asiantuntemuksella puhua Duvan otsasta, joka oli köyhä ja
+heikko, mutta sydämestä, joka oli parasta lajia.
+
+Sandelsin jälkeläiset ovat myöskin kautta vuosisadan olleet taitavampia
+strategiassa ja taktiikassa kuin suomenkielessä, samalla kuin
+savolaisten ruotsinkielen taito ei ole rahtuakaan kostunut sitten Duvan
+aikojen.
+
+Armon vuonna 1892 seisoi iisalmenpoika reservikomppanian rivissä,
+juhlallisen pönäkkänä ja suorana kuin kirkontorni. Paroni piti
+tarkastusta. Hän kiintyi komeaan poikaan ja kysyi häneltä tavallisella
+upseerinsuomella:
+
+— Mike nimi?
+
+— N:o 25, Puustinen, herra paruonj!
+
+— Mike kristi nimi?
+
+Puustinen ajatteli ja mulkoili, mutta piti visusti suunsa kiinni.
+Silmät vain paloivat kuin ihmissyöjällä.
+
+— Mike kristi nimi? toisti paroni hoputtaen ja napsutteli Puustista
+rintalastalle.
+
+Tuli mikä tuli, tuumi Puustinen, mutta vastauksen savolainen aina
+antaa. Eihän tuo paroni rovastikaan ole, vaikka on lihava, eikä nämä
+tarkastukset juuri kinkereitäkään ole, mutta täytyyhän Jumalan sanan
+ja ristinopin kelvata missä tilaisuudessa tahansa. Hän särpi ilmaa
+keuhkonsa täyteen ja räjähti:
+
+— Je-eesus, herra paruonj.
+
+Paroni jätti kiireen kaupalla tämän kirjanoppineen nuorukaisen.
+
+Kuvaava on myöskin tarkastuksen loppukohtaus, kuvaava upseerien
+suomenkielen taidolle aina Sandelsin ajoilta meidän päiviimme saakka.
+
+Paronia halutti lausua jäähyväissanat komppanialle, mutta hän ei
+tahtonut esiintyä suomenkielellä kielellisesti niin kärttysäin
+savolaisten rintamalla.
+
+Hän pyysi kapteenia kääntämään:
+
+— Tack gossar! Ni har skjutit som englar och jag hoppas, att ni alltid
+gör så.
+
+Kapteeni käänsi:
+
+— Kiitos pojat. Te ollette ammuneet kuin enkkelit, — ja — ‒ ‒
+Kapteeni ei päässyt ilveellä millään perille »hoppas» sanan
+suomalaisesta vastineesta. Mutta silloin pistäytyi paholainen leikkiin
+ja kuiskutti hätäytyneen kapteenin korvaan: Sano vain hyppää, se nyt
+ainakin on sama kuin ruotsalainen sana »hoppar», eikä paroni huomaa
+fuskua.
+
+— Ja paroni hyppää...
+
+— Ei, ei, kapteeni! Nyt menee hullusti. Paroni inte hyppä mera, paroni
+olla för vanha.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iisalmen rovastit olivat viime vuosisadalla suorastaan
+kirkkoruhtinaita. Heillä oli ruhtinaalliset tulot ja suuret pappilan
+maat. Pappilan alueella asui 60 mökkiläistä, joista moni omisti
+kymmenkunta lehmää. Se oli kerrassaan Kaanaan maata, jossa rieska
+ja hunaja vuotivat, etenkin rieska, sillä lehmät olivat parasta
+»kyyttö»-rotua ja maito siitä syystä perin rasvapitoista, niin että
+rovastin lapset kasvoivat pitkiksi ja roteviksi, pitemmäksi kuin muut
+papinpojat.
+
+Senpä tähden Iisalmelle pyrkikin papiston etevimmät, oppineita
+yliopiston miehiä, jotka mielellään vaihtoivat ahtaan lukukammion
+pappilan avaroihin saleihin. Jo 17-sataluvulla Laguksen suku varttui
+mahtavaksi Iisalmen pappilassa; sitten seurasivat rovastit Collan,
+Frosterus, uudelleen eräs Lagus ja viimeisenä rovasti Brofeldt.
+
+Kolme ensimmäistä oli vanhan ajan rovastirotua. He olivat kasvatetut
+valistusajan kirkkaassa hengessä ja olivat aikansa korkeimman
+sivistyksen tasalla. He olivat laajakatseisia miehiä, jotka eivät
+ahertaneet perehdyttääkseen iisalmelaisia helvettiopin kaikkiin
+kauhuihin; heidän saarnoistaan puuttui täydelleen tulikiven
+katku. Mutta yhtä he koettivat teroittaa ihmisiin, oppia ja
+siivoa käytöstä. Sentähden iisalmelainen on aina edukseen eronnut
+yleisessä sivistyksessä muun muassa paljon etelämmässä asuvista
+leppävirtalaisista.
+
+Herännäisyys sai jalansijaa ja leväsi mahtavana liikkeenä yli koko
+lavean pitäjän näiden rovastien aikana. Minkäänlaisia kovempia
+riitoja ei silti syntynyt. Rovastit tosin eivät itse liittyneet tähän
+liikkeeseen, mutta eivät myöskään pyrkineet sitä tukahduttamaan
+ylimielisillä mahtisanoilla.
+
+Voimme tavallaan sanoa, että viime vuosisadan henkisen elämän
+päävirtaukset, näin myöhäisinä ja ominaisissa muodoissa, tulvailivat
+vanhan pappilan kynnyksillä. Vanhat rovastit korottivat korkealle
+valistusajan lippua, kun taas heränneet edustivat romanttista suuntaa,
+missä tunne-elämä on voitolla, järki ja valistus alakynnessä. Heränneet
+olivat keksineet uuden suuren nautinnon, synnintunnon huumaavan
+hekkuman. Ja se nautinto oli niin valtava, että se vei voiton itse
+synnistäkin. He halveksivat kaikkia, jotka eivät tunteneet itseänsä
+saastaisiksi syntisiksi, ja sanoivat heitä »suruttomiksi». Kummallinen
+psykologinen ilmiö! Synninteko, s.o. ihmiselämä, oli jo suuri ja
+iloinen nautinto, mutta synnin suru, se oli nautintoa, joka oli monin
+verroin kiihkeämpää.
+
+Kävi Iisalmessa niinkuin kävi Euroopassa. Romantiikka voitti ja rovasti
+Brofeldtin kanssa se vihdoin viimein valloitti itse vanhan sivistyksen
+sitadellin, Iisalmen suuren pappilan.
+
+Rovastien Collanin, Frosteruksen ja Laguksen aikoina vallitsi
+pappilassa hienosteleva seurustelutapa ja upea esiintyminen,
+jälkikajahdusta kustavilaiselta ajalta. Tällä kulttuurilla oli
+erinomaisen loistavat edustajansa pappilan ylen kauniissa kasvavassa
+polvessa. Rovastien Collanin ja Frosteruksen pojat olivat kuulut
+kauneudestaan ja komeasta ulkomuodostaan. Erityisesti huomattakoon
+salaneuvos Alexander von Collan, komeimpia gentlemanneja, mitä
+Suomi-äitimme milloinkaan on synnyttänyt. Hän kuoli 1910, täytettyään
+91 vuotta. Presidentti Ch.E. af Frosterus oli myöskin henkilö, joka
+ulkomuotonsa kauneudella herätti huomiota, missä ikinä liikkui. Jos
+otetaan huomioon näitten miesten oma luoma korkea yhteiskunnallinen
+asema sekä tähän lisäksi Fabian Collanin vaikutus senaikuiseen
+kirjalliseen kehitykseen ja Carl Collanin musikaaliset lahjat, niin
+saamme käsityksen Iisalmen rovastilan henkisen elämän laadusta. Rovasti
+Laguksen vanhin poika, maanviljelysneuvos Johannes Lagus, on pyhittänyt
+elämänsä pääelinkeinomme kohottamiseksi seutukunnalla ja on ollut tällä
+alalla eittämätön johtaja.
+
+Nämä rovastit eivät olleet ainoastaan ensimmäisiä puhtaasti
+hengellisellä alalla, vaan he johtivat myöskin ympäristöään kaikissa
+henkisissä ja aineellisissa pyrkimyksissä. Senpä takia heille
+osoitettuakin mitä suurinta kunnioitusta. — Kerrotaan Ranskan
+loistavasta kuninkaasta, Ludvig XIV:stä, että mairitteleva hovipiiri
+korotti taivaisiin saakka hänen sekä hyvät että huonot tekonsa. Kun
+loistokuningas »suvaitsi» laskeutua alas valtaistuimeltaan ja istuutua
+»yötuoliinsa», seisoi markiisien ja markiisittarien sankka parvi
+kaarena »Letacemoan» ympärillä ja hymyili mielistelevästi jokaiselle
+kuninkaalliselle »vapöörille». Samansuuntainen kertomus on rovasti
+Collanista. Kun kutsumus hänet valtasi, kohosi hän pystyyn pitkin
+pituuttaan kinkerituvassa, viittasi oikealla kädellään lautamiehelle ja
+vasemmallaan oltermannille. Näitten kahden arvonmiehen saattamana hän
+sitten astui tuvasta paukkuvaan talvipakkaseen ja haki sopivan paikan.
+Lautamies tuki häntä oikeasta kainalosta ja oltermanni vasemmasta,
+molemmat pieksunvarsiaan myöten vajonneina syvään kinokseen.
+Luottamustoimestaan mielissään koettivat nämät kylänvanhimmat kilpailla
+keskenään sukkelain ja sopivain sutkauksien keksimisessä, honkien
+paukahdellessa metsässä. Tähdet hymyilivät taivaalla ja kuu irvisteli
+tuvan nurkan takaa. — Rovasti Collanin vaikutuksesta rupesivat
+ensimmäiset mukavuuslaitokset ilmestymään Iisalmeen.
+
+Rovasti Brofeldtin mukana voitti toisenlainen henki vallan pappilassa,
+kieltäymyksen henki. Kaikki loisto julistettiin pannaan. Rovasti
+pukeutui arkioloissa paksuun villapaitaan, ruustinnan tummansinisen
+huivin alta pilkistihe herännyt letinnipukka esille. Rovasti Brofeldt
+oli kumminkin vanhaa kulttuurisukua, »Mechelinin ihmeellisen Lotan»
+poikia, tuon papinrouvan, joka oli kirjallisissa toimissa ylen
+perehtynyt, joka muun muassa puhui sujuvasti latinaa. Rovasti Brofeldt
+oli etevä piirustaja, mainio seppä ja nikkari. Ja luonteeltaan oli
+hän herttaisimpia ihmisiä, mitkä milloinkaan Iisalmessa ilmaa ovat
+hengittäneet. Samalla rattoisampi ja sukkelampi kuin ihmiset yleensä.
+Villapaita oli vain afishi, Diogeneksen kyltti. Hänen saarnansa olivat
+mestarinäytteitä savolaista — olin sanoa huumoria — sanataitoa ja
+realistista kuvakieltä. Niitä ei ikävä kyllä ole muistiin kirjoitettu,
+mutta osa tavataan Juhani Ahon romaaneista. Kuopion markkinoilla kaikki
+miehet, sekä selvät että juopuneet, sinuttelivat vapaasti häntä, ja kun
+hän markkinoilta oli ostanut itselleen uuden reen, potki hän sen itse
+kaupuukikortteeriinsa. »Ken itsensä alentaa, se ylennetään», arveli hän
+mahdollisesti itse. Niin ajattelin ainakin minä, pieni naskali, joka
+ihmetellen katselin tätä ylenpalttista papillista alentuvaisuutta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iisalmesta johtaa vanha tie Ouluun päin luodetta kohti, toinen,
+uudempi, koillista kohti Kajaaniin. Näitten teitten väliin jää komea
+korpi- ja erämaa, jota sanotaan Kuarakkalan syänmuaksi. Nimi jo
+kuvailee seudun luonnetta. Tällä syänmualla on oikea univormunsa, sillä
+on vielä kuivuneita keloja törröttämässä siellä täällä lyhyempien
+honkien keskellä. En tahtoisi suurillekaan metsämaille antaa »syänmuan»
+arvonimeä, jolleivät voi näyttää kävijälle tällaisia harmaita
+kelopuita. Kuarakkalassa niitä on vielä paljon. Voi niitä tästäkin
+pienestä kuvasta joitakin huomata.
+
+Luulisipa, ettei tällaisessa metsässä asuvilla olisi halua
+leikinlaskuun ja ilon pitoon. Mahdollisesti ehkä vain hetkeksi.
+Luulisi, että yleinen luonteenominaisuus olisi synkkää synkempi, oikein
+niinkuin Kalevala sanoo: »mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä
+valkeampi». Mutta niin ei sentään asian laita ole.
+
+Iloisimpia vaimoihmisiä, joita minun tielleni on sattunut, oli muuan
+juuri tästä mustasta korvesta. Minä tutustuin Anna Sohv' Ryynäseen
+Runnin terveyslähteellä Kiuruvedellä. Eukko oli pieni ja lyhyt
+vartaloltaan, kuiva ja laiha niinkuin sellainen, joka koko ikänsä
+ankarassa työssä on hionnut ulos kaiket liiat lihansa. Hänestä oli 10
+kertaa tehty äiti ja nyt hän oli 48 vuoden vanha. Runnilla hän oleskeli
+juodakseen ja kylpeäkseen ruumiistaan pois »vaaralliset ikävuotensa».
+
+Minut tavallisesti valtaa kouristuttava kunnioitus tuollaisen mökin
+akan edessä. Ajatelkaapa että tuo muija on saanut 10 lasta, että hän
+on hoitanut lapsiaan ja tuherrellut heidän kanssaan, kärsinyt heidän
+itkujaan ja jyryjään, valvonut heidän kanssaan, pieksänyt heitä
+vuoron perään ja tarpeen mukaan. Sitäpaitsi on hän valmistanut ruuan
+penskoilleen ja nälkäiselle miehelleen, käynyt ulkotöissä ja ollut
+ystävällinen miehelleen. Ja kaikki tämä on tapahtunut syänmuassa, ilman
+naapureita, ilman huvia, ilman uusia kävelypukuja ja keväthattuja. Ja
+kumminkin hän on niin sydämestään tyytyväisen näköinen, hänen ruumiinsa
+on kuiva, mutta sielunsa tuore. Hän on täyttänyt tarkoituksensa tässä
+maailmassa, hän on kuluttanut itsensä viimeiseen hikipisaraan saakka.
+
+Kaikesta tästä jättiläistyöstään huolimatta oli Anna Sohv' Ryynänen
+iloinen ja vilkas kuin lepattava leivonen. Hän oli säkenöivän sukkela.
+Ei koskaan mitään lainasutkauksia, vaan kaikki aina omasta pääkopasta
+otettua. Hän lausui sanottavansa niin valituin sanoin ja vertauksin,
+että hän kerrassaan kohosi taiteellisuuden huipulle. — Mahdollisesti on
+joku hänen jälkeläisistään syntyvä suureksi taiteilijaksi.
+
+Mutta eukolla olikin syytä tuntea hyvän mielen suloa. Kohta 30 vuoden
+raatamisen perästä oli hän vihdoinkin saanut yhden kuukauden loman.
+Hän oli saanut jättää Kuarakkalan kuivine keloineen, hän sai oleskella
+suuressa maailmassa — Ruunilla. Ja saipa hän päälle päätteeksi kerran
+seurustella »oikean Helsingin herran» kanssa, minun kanssani. Tosin
+sain hänet aluksi uskomaan, että olin mustalainen, lihavin sellainen
+koko avarassa maailmassa, mutta naapurit eivät malttaneet olla
+loruamatta.
+
+— Peijuon! Mikä Haakier työ ootte! Helsingistä kuulutte olevan herra,
+sanoi Anna.
+
+Olin rakastunut Annaan — tietysti niinkuin Plato naisiin.
+
+Kortteerissani 3 kilometrin päässä Ruunilta pidettiin laulukokouksia,
+joihin kerääntyivät seudun laulajattaret ja laulajat, huimaavan korkea
+sopraano Johanna Suomalainen, joka porsaita huuteli kotia liverrellen
+korkeassa b- ja c-äänessä, erehtymätön altto Tiina Suomalainen,
+tenori velj Ville, kaikki sisaruksia, basso mestar Pesonen ja minä.
+Nämä osasivat ihmeteltävän monta kvartettia ja lauloivat ehdottoman
+puhtaasti niinkuin savolainen kansa tavallisesti tekee. Kvartetti teki
+pitkiä retkiä erämaahan, kirkkaille, loriseville lähteille, ja Anna.
+Sohv' Ryynänen kantaa retuutti kahvipannua, joka oli täynnä parasta La
+Guayra kahvia pusseissa, ja toisessa kädessä heilui vehnäsnyytti. Anna
+Sohv' Ryynänen oli mukavasti »esiliinan» virkaa hoitamassa.
+
+Hän kapusi kivelle, käpristyi kokoon kuin kyykäärme ja lasketteli
+sukkeluuksia. Sanottiin, että Anna Sohv' Ryynänen oli »herännyt», mutta
+iloisempi hän oli suruttominta maailman lasta. Ja hän puhui melkein
+yksinomattain rakkaudesta. On ylimalkaan niin, että heränneillä on
+hyvin herkkä lemmen tunne. He rakastavat Jumalaa kaikesta sydämestään
+sunnuntaina, mutta arkipäivinä taas lähimmäistä yhtä hellästi. Ikävä
+kyllä olivat hänen sukkeluutensa tällä alalla sitä lajia, etteivät
+seuramme hienot jäsenet niitä salli kuulla. Hän puhui jokseenkin
+yhtä suoraan kuin Luther ja muut renesanssin suurmiehet. Monet
+jutut muistuttivat Boccaccion hilpeitä kaskuja, toiset Falstaffin
+seikkailuja. Renesanssin tapa mainita esineet ja lausua julki
+ajatuksensa rehoittaa muuttumattomana Kuarakkalan syänmuassa.
+
+Anna Sohv' Ryynäsen mielipide oli, että tyttö, joka sattumoilta saa
+muiskun, on velvollinen niiaamaan ja kiittämään, eikä hän suinkaan saa
+syleksi à eikä pärskiä, niinkuin kollotyttöjen on tapana. Tämä kuulosti
+perin kustavilaiselta! Ehkäpä Kuarakkalan kansa oli oppinut tämän siron
+tavan joltakin Sandelsin ruotsalaiselta rakuunalta.
+
+Kerran kääntyi hän puoleeni ja kysäisi:
+
+— Onko totta, että ne Helsingin herrat ovat niin utakoita
+muiskuttelemaan nuoria tyttölöitä, kuin minä oun kuullu?
+
+— Mitäs se Anna Sohv' Ryynänen nyt laskettelloo. Teillä se vasta näkkyy
+olevan nätti käsitys meistä Helsingin herroista. Eihän sellaista tok'
+oo Helsingissä kuultukaan.
+
+— Elekee kielastella! Tiiän minä. Minulla oli serkku, joka palveli
+Helsingissä, ja nuorj herra kuulu joka päivä reistanneen suuella sitä.
+
+— Suu poikki Annalta! Ei semmoista kuunaan Helsingissä tapahu.
+
+— Samallainen mustasilimänen marokki kuulu olleen kuin työkin.
+
+»Marokki» on sana, jonka eukko itse tekaisi, tuntematon Lönnrotin
+sanakirjassa, mutta ehkä hyvinkin minua kuvaava.
+
+Minun täytyy ikävällä tunnustaa, etten ollut ymmärtävinäni tätä Anna
+Sohvin hienoa, naisellista vihjausta. Annettakoon minulle anteeksi!
+Tämän elämänhaluisen heränneen vanhin poika oli jo 27 vuoden vanha.
+Pysyin järkähtämättömän epäkohteliaana.
+
+Mutta hyviksi ystäviksi sentään kaikissa tapauksissa jäimme. — Kun
+eronhetki löi, erkanin suurella ikävällä häikäisevän sukkelasta
+ystävättärestäni. Anna Sohv' kysäisi, tahtoisinko kirjoittaa hänelle
+kirjeen Helsingistä.
+
+— Vallan kernaasti! — Otin esille paperia ja kynän ja kirjoitin
+osoitteen:
+
+    Anna Sohv' Ryhänen.
+                        Iisalmi.
+              Kuarakkalan syänmua.
+                 Pekka Tikkasen mökissä.
+
+‒ Kuka turkanen se Pekka Tikkanen on? kysäisin minä.
+
+— Miehenj! No tokk'!
+
+— Miehennekö?
+
+— Niin.
+
+Eukko ei siis kuuna kulloisna päivänä ollut omaksunut miehensä nimeä,
+vaan sekä itse että kaikki muutkin ihmiset olivat aina sanoneet häntä
+Anna Sohv' Ryynäseksi, pappa Ryynäsen kunniallisella sukunimellä.
+Nais-emansipatsionin itsetiedoton esitaistelija!
+
+Toivon tapaavani Anna Sohv' Ryynänen taivaassa, niin voimme siellä
+aina joskus pujahtaa vähän syrjään, kun menot alkavat käydä liian
+yksitoikkoisiksi, juttelemaan toisillemme, miten ihmeen iloista siellä
+murheenlaaksossa sentään joskus oli — yksinpä Kuarakkalankin syänmuassa
+— kesällä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ylen oppinut Kalevalan sankari Joukahainen laulaa:
+
+    Tiiän puut Pisan mäellä,
+    Hongat Hornan kalliolla,
+    Pitkät on puut Pisan mäellä,
+    Hongat Hornan kalliolla.
+
+Eipä ne ole enää niinkään pitkiä, hongat Hornan kalliolla. Juvan
+tehdas on kohta 200 vuotta polttanut hiiliä Pisan vuoren hongista, ja
+viimeisinä vuosina ovat hongat paksuina lankkuina purjehtineet merien
+ylitse Englantiin.
+
+Mutta kerran maailmassa ne olivat pitkiä ja paksuja, kelopuut Hornan
+kalliolla. Se oli siihen aikaan, kun Pisan mäki oli varmimpia
+rajapyykkejä Ruotsin vallan ja Venäjän välillä. Raja horjui monesta
+kohdin, mutta Pisaan se aina osui. Voipi otaksua, että Pisa jo
+ammoisista ajoista on pidetty rajavuorena. Näissä erämaissa liikkuvat
+kalamiehet ja metsästäjät ovat Pisan mukaan jakaneet kullekin
+eräalueensa. Ihmeellisellä yksimielisyydellä vedetään raja aina
+14:nnellä, 15:nnellä ja 16:nnella vuosisadalla Pisaan. Pisan tuolla
+puolen, pohjoiseen päin, ei enää rajasta ole tietoa. Maat olivat siellä
+liian tuntemattomia, villejä ja vaikeakulkuisia.
+
+Mitä Pisa merkinnee? On luultu, että se olisi lapinkieltä, mutta
+nykyään kallistutaan siihen mielipiteeseen, että se olisi venättä ja
+merkitseisi paholaista, jättiläistä, ehkä Hornaa. Pisan korkeimmalla
+huipulla on sen valkoiseen, kaljuun kalloon hakattu ihmeellisiä
+kirjaimia, mahdollisesti venäläisiä lystikkäitä puustaveja,
+ishe-skratt-skoi y.m. Otaksutaan, että nämä koukerot ovat peräisin
+Täyssinän rauhanteon ajoilta, vuodelta 1595. — Sanalla sanoen, Pisa
+on ollut kuulu ammoisista ajoista sekä taruissa että historiallisissa
+asiakirjoissa.
+
+Siellä pohjoisessa Savossa ja Karjalassa pöllöttää kolme korkeata
+näköalavuorta melkein suorassa linjassa lännestä itään. Läntisin
+on Puijo Kuopion luona; kuuden peninkulman päässä tästä on Pisa ja
+edelleen kuuden peninkulman päässä Koli Pielisjärven rannalla. On
+makuasia, mikä näistä tarjoaa parasta katsottavaa. Ken hymyileviä
+vesistöjä ihailee kukkeine saarilleen, se ihannoi Puijoa; ken jylhiä
+metsämaisemia rakastaa kapeine, kimaltelevine vesistöineen, se valitsee
+Pisan; ken taas on kiintynyt vuoriretkeilyihin, se matkustakoon Kolille.
+
+Minä puolestani pidän paljon Pisasta. Silmiäni hivelevät nuo
+loppumattomat vihreät ja siniset matot, jotka leviävät silmieni eteen
+niin kauas, kuin ne kantaa jaksavat. Ja näihin mattoihin on kaposia,
+pitkiä vesiuomia kudottu, niinkuin silkkibrokadia vihreään samettiin.
+Ja miten vaihtelevat ovat kaikki nuo vihreän ja sinen vivahdukset! Saa
+nähdä koko väriasteikon tummimmasta tummasta helakimpaan helakkaan.
+Enin minua hykäyttää taivaanrannan ihmeellinen sini. Pisalta näkee
+loitolla pohjoisessa vuoria niin kuulakkaan sinisiä, että niitä luulisi
+pilviksi. Tuntuu siltä kuin ne melkein olisivat läpinäkyviä.
+
+Kun alppeja lähestyy Tonavan laaksosta, näkee ikäänkuin poutapilven
+hattaroita taivaanrannalta. Mahdotonta on päättää, ovatko ne pilviä vai
+kimmeltäviä alppihuippuja. Täytyy turvautua maantieteeseen arvatakseen,
+että ne ovat jäätiköltä. Kun on kiivennyt jollekin Sveitsin alpille,
+esim. Rigille, näkee edessään koko Bernin alppijonon tuikkavan kuin
+timantit auringon säteissä. Mutta siinä on vain valkoista. Ei näe sitä
+huikaisevan heleätä sineä, kuten meidän näköalavuorilta. Värit ovat
+tummempia ylt'ympäri. Rigiltä näkee niin paljon ruskeanharmaata. Mutta
+Pisalta näkee pelkkää vihreää ja pelkkää sinistä, niin koreaa sineä,
+että se pyrkii muistuttamaan taivaallisia esikartanoita. Minun ruskeat
+silmäni hekkumoivat kaikessa tässä telakassa sinessä; vastakohtien
+ihmeellinen vetovoima mahdollisesti.
+
+Itään Pisasta ovat kaikki vuoret »vaaroja», länteen taas kaikki
+»mäkiä». Pisa muodostaa rajan myöskin näille nimitystavoille. — Yhä
+edelleen siis todistus Pisan suuresta merkityksestä rajavuorena jo
+niihin vanhoihin aikoihin, jolloin paikat saivat nimensä. Savon
+puolella, länteen käsin, näemme Kinahmin pitkän harjun, pohjoisessa
+kohoaa Tahkomäki ja lukemattomat Iisalmen vuorennyppylät kaukana
+etäisyydessä. Karjalassa taas nousee Kypärävaara läheltä Pisaa,
+loitompana Sivakkavaara, Maarianvaara ja mahdollisesti Koli. Ihmiset
+väittävät, että Koli näkyy; en voi todeta sitä omasta puolestani. Puijo
+ei näy. Kinahmi ja Uuhimäki rajoittavat näköalaa.
+
+Vielä tänäkin päivänä tuntuu vanha raja. Se oli olemassa niin kauan
+aikaa, ettei muisto ole ehtinyt vielä täysin hävitä. Karjalainen kokee
+vielä joskus savolaisen kalanpyydyksiä ja savolainen tekee myöskin
+aivan samalla tavalla. Pisan mökissä, joka kuuluu Nilsiän pitäjään ja
+siis Savoon, lausui emäntä kerran minulle teeskennellyllä halveksivalla
+kasvonilmeellä lähimmistä naapureistaan, karjalaisista: »nuo Karjalan
+torkkelot», vaikka hänellä ei muita naapureja ollutkaan ja vaikka hän
+arvatenkin kuului samaan sukuun kuin he. — Mutta Kullervon isä ja
+setä, ne eivät ainoastaan herjanneet toisiaan, ne tappelivat henkensä
+kaupalla. Ja Kullervo kosti verisesti sedälleen, niinkuin rajan
+täkäläinen aina on tehnyt toiselleen, olipa tämä toinen heimolainen
+tai ventovieras. — Vanha barbaarinen ja eläimellinen piirre, joka
+toivottavasti vähitellen hioutuu pois sivistyneitten kansojen tavoista.
+Pisan vanha Hornatäti kristalliluolassaan ei ole koskaan voinut
+uneksiakaan, minkälaisia verivirtoja meidän ajan rajariidoissa vuotaa.
+Hän on vain hiljainen, sävyisä pakanallinen henkiolento, kohtalaisella
+verenhimolla varustettu, meidän kristittyjen jumalat taas — anteeksi!
+
+Pisalla ei ole näköalatornia eikä majaa kaljulla, valkoisella
+kallollaan. Matkamies joutuu ilmasto-oikkujen alaiseksi. Korea luola
+ei enää suo suojaa sateelta. Joku raakalainen on hakenut kalkkia sen
+seinämistä ja murtanut sen rikki, aivan niinkuin kristilliset paavit
+aikoinaan polttivat kalkkia roomalaisajan marmoripatsaista.
+
+Mutta Pisa on nyt joutunut hyviin käsiin. Juvantehdas on omistanut
+Pisan, ja nyt kuuluu tehdas taas Kymin suureen osakeyhtiöön.
+
+Jos Jumala sallii rauhan syntyä, on päätetty, että maja torneineen
+rakennetaan Pisalle. Matka Kuopiosta Pisalle tarjoaa paljon
+katsottavaa. Ensin laivamatka Karjalankoskelle, sitten 4 kilometrin
+matka kieppuvassa vaunussa kapeaa raidetta myöten itse tehtaalle,
+Suomen luonnonihanimmalle teollisuuslaitokselle. Tehtaalta taas
+kuljetaan laivassa joko Pisankoskelle tai Lastukoskelle, joista
+jalkaisin ylös Pisan huipulle.
+
+Pisaa sanotaan myöskin »Hiiden Pisaksi». Mene »Hiiden Pisaan» sanottiin
+minun nuoruudessani. Takomataitoiset hiidet siis pitivät vuorella
+asuntoaan. Aivan oikein! Pisan ympärillä tavataan vieläkin jätteitä
+vanhoista sulatusuuneista, joissa muinoin arvatenkin sulatettiin
+rautaa järvimalmista. Kaikissa järvissä näillä seuduin tihkuu pohjasta
+rauta-ainetta, joka laskeutuu ruskeaksi hölmäksi pohjalle. Näitten
+hiisien työtä on tehdas Juvankosken äyräällä jatkanut. Se rakennettiin
+1740-luvulla. Nykyään omistaa tehdas taloja ja alueita ympäristössä,
+suunnilleen 50,000 tynnyrinalaa.
+
+
+
+IV.
+
+Haminalahti.
+
+
+Haminalahti sijaitsee sen niemimaan tyvessä, jonka pohjoisimpaan
+kärkeen Kuopion kaupunki on rakennettu Puijon eteläiselle rinteelle.
+Tällä niemimaalla kohoaa vuori toisensa perään avaruuteen niin
+korkealle kuin ylimalkaan Suomen vuoret jaksavat nousta. Pohjoisimpana
+on Puijo; sitä seuraa Neulamäki ja lähellä Haminalahtea törröttää
+Vannunvuori. Kaikkien rinteet ovat jylhien metsien peitossa, joissa
+outo helposti eksyy, joissa voi tavata sekä rotkoja, soita ja syviä
+laaksoja että mustia järviä kankaanpadoissa. Haminalahden ympäristöt
+ovat myöskin kovin mäkiset. Yksi Suomen jyrkimpiä maantienmäkiä nousee
+Haminalahden harjulle, toinen samanlainen laskee alas Haminalahden
+vanhan herraskartanon kujan suihin. Koko matka Kuopiosta etelään, noin
+25 km:n pituudelta, on kovin kyttyräistä maantietä, mäki mäen vieressä,
+rasittava taipale hevoselle ja pyöräilijälle, mutta hykäyttävän kaunis
+luonnonihailijalle.
+
+Täällä Haminalahden kartanossa eleli ja hallitsi viime vuosisadalla v.
+Wrightin suku. Kartano sijaitsi Kallaveden rannalla, pitkän, pitkän
+lahden pohjukassa, nimeltä Haminalahti. Näköala pohjoiseen päin on
+avoin, järvenselkien ja saarien yli, muille suunnille näkee ainoastaan
+vuoria ja syviä laaksoja. Eipä liene Suomessa monta kartanoa, jolla
+olisi yhtä kaunis näköala kuin vanhalla Haminalahden hovilla on.
+
+Monta oli poikaa v. Wrightin suvussa, mutta kaikissa piili sama
+luonteenominaisuus. Kaikkiin oli syöpynyt kiihkeä rakkaus ympärillä
+olevaan suurenmoiseen luontoon. Ja erityisesti olivat he kiintyneet
+erämaan rikkaaseen lintumaailmaan. He olivat saaneet sen »kärpäsen»
+kumminlahjaksi Vannunvuoren, Neulamäen ja Puijon metsänneitosilta, ja
+se »kärpänen» pörisi ja surisi kaikista metsän ihmeistä ja ihanuuksista
+ja saattoi pojat auttamattomasti metsän lumoihin — koko eliniäkseen.
+Nuorin veljeksistä, Ferdinand v. Wright, Suomen etevin lintumaalari
+— en uskalla sanoa pohjolan etevin, vaikka tekisi mieleni — venyi
+halvattuna vuoteen omana, mutta metsänneitoset eivät suoneet hänelle
+rauhaa. Hänen täytyi maalata kuolinhetkeensä saakka. Sinipiika kuiski:
+
+— Pidä kiinni pensselistä! Älä hellitä! Se »tipo» ei ole vielä
+maalattu. Kiinnitä se kankaalle ja näytä ihmisille, miten ihana se on.
+
+Ja Wright maalaili maalailemistaan terveellä kädellään. Hän ei voinut
+muuta. Hän tunsi lintunsa niin hyvin. Hänen koko elämänsä, hänen
+parhaimmat hetkensä olivat kuluneet siivekkäiden parvien siron,
+sinkoilevan elämöimisen hartaassa tutkimisessa. Hän oli ihannellut
+heidän koreita väriyhtymiään, hän oli kuunnellut heidän riemuisia
+helähdyksiään kevään aurinkoisina aamuina ja iltoina. Hän tahtoi, hänen
+täytyi esitellä iloiset, kauniit ystävänsä oman maansa kansalle.
+
+Hänen vanhemmat veljensä Magnus ja Wilhelm v. Wright olivat myöskin
+kynä ja pensseli kädessä samoilleet Haminalahden metsiä. Edellä olemme
+nähneet kuvan, joka on jäljennös Magnus v. Wrightin maalaamasta
+taulusta. Siinä nähtiin Iisalmen pappila ja kirkko, mutta näimme
+myöskin etualalla muutamia sieviä sorsia. Wrightin nimeä kantava ei voi
+ajatella maisemataulua ilman lintuja.
+
+Magnus ja Wilhelm v. Wright joutuivat Ruotsiin. Mutta lintulempeänsä he
+eivät jättäneet Haminalahteen. Se seurasi heidän mukanaan. Se vain yhä
+varttui uudessa kotimaassa. He piirustivat, maalasivat ja painattivat
+— lintuja. He julkaisivat kauniin kokoelman kuvia, nimeltä »Svenska
+Fåglar». Siitä on jo pitkät ajat. Mutta näinä päivinä olemme nähneet,
+että tämä kokoelma linnunkuvia, jo ammoin loppuunmyytynä, on uudelleen
+ilmestymässä Ruotsissa. Ensimmäinen osa on jo julkaistu. Tämä on sitä
+ihmeellisempää, kun Ruotsilla on oivallisia lintukuvia myöhemmällä
+ajalta, muiden muassa Kolthoffin ihanat lintutaulukot. Mutta Wrightien
+kuvat olivat suurimman rakkauden ja taiteellisen kyvyn koristamat.
+Sentähden pysyvät ne iäti nuorina, niinkuin kaikki sisäisen pakon
+kyvykäs työ.
+
+Tein Magnus ja Wilhelm v. Wrightin tuttavuutta jo poikavuosinani.
+En persoonallisesti, vaan erään kirjan välityksellä, joka minulle
+nuoruusvuosinani oli kaikkia romaaneja rakkaampi, nimittäin Nilssonin
+»Sveriges Fauna». Se kirja pani minunkin vereni liikkumaan, minäkin
+sain »lintukärpäsen» kallooni, kuten Wrighteille oli käynyt, minä opin
+lintujen laulut, tunsin ne lennosta, niinä maleksin pyssy kädessä
+Puijon ja Neulamäen rinteitä, ammuin »dunstihauleilla» ne linnut,
+joita en matkan päästä voinut tuntea ja tutkia. Ja ajattelin Wrightin
+veljeksiä, joitten nimet näin niin monessa ihanan Faunan luvussa. He
+olivat samoilleet samoja polkuja, he olivat tutkineet minun lintujeni
+esi-isiä ja esiäitejä.
+
+Näillä matkoilla kuulin kertomuksia Haminalahden jylhän ympäristön
+rikkaasta eläinmaailmasta. Kerrankin oli susi ahdistanut Haminalahden
+vahtikoiraa. Koira pakeni ja hyppäsi tuvan oven alapuolikkaan yli
+tuvan porstuaan. Mutta hurjistunut hukka teki samoin. Se loikkasi
+myöskin ovipuolikkaan yli ja mätkähti porstuan lattialle. Porstuassa
+syntyi hirvittävä rähäkkä. Koira ulvoi ja susi murisi. Saavit, korvot
+ja punkat kierivät ja kolisivat lattialla. Mutta rengit heräsivät ja
+hyökkäsivät porstuaan katsomaan, paholainenko siellä Hallia tanssitti.
+Päreitten roiskuvassa loimussa he äkkäsivät suden Hallin niskassa.
+Oven yläosa suljettiin ja susi kellistettiin lattialle, kirveitten ja
+kankien musertamana.
+
+Neljäs veli, Julius v. Wright, oli aikansa kuuluisin tarkka-ampuja.
+Kerrottiin, että hän kerran oli kuulalla ampunut piipunnysän
+ohikulkevan miehen suusta. Minä tietysti uskoin tähän taruun yhtä
+lujasti kuin taruihin ylimalkaan ja Wilhelm Teliin taruun erityisesti.
+Taru sentähden toteaa, että Julius v. Wright sen ajan tarkka-ampujista
+oli rekordin ottaja.
+
+Haminalahden aivan erinomaisen ihana ‒ luontoko, sen jylhät metsätkö,
+sen korkeat vuoretko lumosivat Wright-veljekset, vai oliko tämä into
+perintönä kulkenut myös englantilaissyntyisiltä esi-isiltä?
+
+Kun siemen lankeaa otolliseen maaperään, niin taimi kasvaa täyteen
+komeuteensa. Kun ihminen, jossa luonnonpalvonnan idut ovat syvälle
+juurtuneet, syntyy paikkakunnalla, joka tarjoaa kaikki ehdot hänen
+taipumustensa kehittymiseksi korkeimpaan huippuunsa, silloin voi
+edeltäkäsin ennustaa, että jotakin täydellistä syntyy. »Kyllä luonto
+tikanpojan puuhun neuvoo», sanoo savolainen sananlasku.
+
+Wrighteillä oli pointterin verta suonissaan, sen sain kerran omin
+silmin todeta. Se tapahtui Vaahersalon tilalla Rantasalmen pitäjässä
+Haukiveden rannoilla. Olimme perhevaunuissamme saapuneet Vaahersaloon
+kyläilemään kartanossa asuvan perheen luokse. Perheen sukulainen,
+nuorukainen Ferd. v. Wright, vietti kesänsä Vaahersalossa. Hän kävi
+Helsingin lyseota sen ylimmillä luokilla, oli hintelä ja hoikka,
+pitkillä koivilla varustettu. Helsinkiläisen yliluokkalaisen
+alentuvalla ylevämmyydellä hän kohteli meitä, muka pikku poikia.
+
+— Kuulkaapa, pienet pojat, näittekö tipoja, kun tulitte tulvineen
+maantienosan yli?
+
+Haukivesi suvaitsi tulvia yli äyräittensä, niin että maantiet paikka
+paikoin olivat tulvaveden alla.
+
+— Näin haapanan laskeutuvan juuri aidan taakse, kun pulikoitiin
+vaunuillemme vedessä.
+
+— Vai niin! Luuletko erottavasi haapanan muista sorsista?
+
+— Kiitos kysymästänne! Aivan varmasti.
+
+— Nyt lähdetään liikkeelle tutkistelemaan sinun tietojasi lintumaailman
+alalla.
+
+Läksimme alas maantielle, otimme veneen ja sousimme ulos pitkin
+maantietä. Lyhyen soudun perästä Wright nousi veneestä pyssy kädessä ja
+sanoi:
+
+— Pitäkää nyt kunnollisesti suunne kiinni, pojat, sen aikaa kuu minä
+tässä hiivin sinun haapanasi niskaan. Minne sinä sen näit tipahtavan
+alas?
+
+— Tuonne heti aidan taakse.
+
+Nyt alkoi näytös, jommoista en ennen enkä myöhemmin ole nähnyt. Olen
+lukenut nuoruudenystäväni Fennimore Cooperin romaaneista, miten Natty
+Bumpo, Haukansilmä, Nahkasukka eli viimeinen mohikaani käyttäytyivät
+vaaniessaan saalistaan. Nyt näin omin silmin, miten Natty — kuka takaa,
+etteivät Wrightit ja Haukansilmä periytyneet samasta englantilaisesta
+suvusta — lienee liikuskellut, kun hän nuuski pensaikkoja Delawaren
+metsämaissa.
+
+Ferd. Wright kyykistyi alas, niin että nokka melkein piirsi veden
+kalvoa. Laiha lyseolaisen takalisto pisti luisevana ja lihattomana
+korkealle kohti laskevaa aurinkoa. Pyssyään hän suonenvedontapaisesti
+puristeli kainalossaan. Ja sitten jalat! Hitaasti, kärsivällisyyttämme
+koettelevan hitaasti hän niitä nosteli toista toisensa perästä
+pinnalle, ettei vaan loisketta syntyisi. Samalla ihmeteltävällä
+varovaisuudella hän upotti jalkateränsä, ukkovarvas edellä, pinnan
+alle. Askeleet olivat pitkät kuin kurjella, mutta siitä huolimatta
+matka sujui kuolettavan hitaasti.
+
+— Pointteri, pointteri, pointteri, ukkovarpaan kynttä myöten, ajattelin
+itsekseni, ikävöidessäni veneessä.
+
+Vihdoin seisahtui Wright. Pyssy liikahti kainalossa. Vähitellen nousee
+pyssynperä olan tasalle, mutta ruumiin asennossa ei tapahdu muutosta.
+Takalisto yhtä terävänä taivasta kohti. — Piu, pau. — Hän ampui
+aidanraosta.
+
+Jännitys oli lauennut. Wright syöksyi aidan ja syvän vesiojan yli. Nyt
+räiskyi vesi korkealle ilmaan. Hän nappasi saaliinsa, hyppäsi uudelleen
+aidan yli ja kahlasi meidän luoksemme.
+
+— Näytpä, olleen oikeassa. Se on todellakin haapanasorsa.
+
+Oi, jospa setä Ferdinand v. Wright olisi ollut saapuvilla! Hän olisi
+varmaankin maalannut hauskimman taulunsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Setä Ferdinand v. Wrightin maatessa tautivuoteella oli hänellä
+poikanen, köyhä poikanen kartanon alueelta, niin sanottu »kipunapoika»,
+joka lämmitteli kartanon uuneja ja pesi maalarin pensseleitä.
+Kipunapoika M. Karppanen tirkisteli ja todisteli ihmetellen
+ukon lintumaalauksia. Kuta vanhemmaksi tuli, sitä suuremmalla
+mielenkiinnolla hän tarkasteli ukon täytettyjä ja maalattuja lintuja.
+Hän oppi kohta täyttämään lintuja ja vähitellen hän oppi niitä
+maalailemaan.
+
+Hänestä tuli lintumaalaaja ja linnuntäyttäjä ja hän toimii tänäkin
+hetkenä yksinomaan sillä alalla. Hän on rakennuttanut itselleen
+atelieerin Haminalahden kartanon lähiseudulle.
+
+Ihmeellistä kyllä» on hän omaksunut kaikki Wrightien intohimot. Hän
+seurustelee kesyjen huuhkaimien, sarvipöllöjen ja varpushavukoitten
+kanssa, hänen atelieerinsa on täyteen ahdettu täytettyjä lintuja
+ja seinillä riippuu suuria tauluja, joihin aiheet ovat otetut
+lintumaailmasta. Hän tuntee kaikkien lintujen latinalaiset nimet ja
+tietää niiden elämäntavat aivan säntilleen.
+
+Useimmat savolaispojat omaavat jonkunlaisia taiteellisia lahjoja.
+Jollei hän ole laulumies, voi hän vuolla kauniita kapineita
+puusta, laittaa pyttyjä ja tehdä siroja veneitä. Mutta jollei hän
+kykene kumpaankaan näihin konsteihin, voi hän kumminkin valehdella
+taiteellisesti, s.o. hänellä on kirjallisia tai kertomalahjoja.
+
+Ottaessani ensimmäisiä horjuvia askeleitani sotilaallisella uralla
+Tuusulan kuulussa komppaniassa kuulin joka aamu nimenhuudossa
+ruotsinvoittoisen aliupseerin huutavan: N:o 70 Hallonen (suomeksi
+Vaapukka). Suutani vetisti kesäkuumassa aina kuullessani ihanan marjan
+nimen mainitsemista — ikävä kyllä vain harmiksi — sillä vattuja emme
+saaneet nähdä, vielä vähemmin maistella metsäisellä nummella. Päätin
+eräänä päivänä hakea käsiini herkullisen Vaapukan oikeitten marjojen
+puutteessa. Vaapukka seisoi kentällä ja piirusteli kuvia kirjaansa
+voimistelutelineen ympäriltä.
+
+— Hyvää iltaa, herkullinen Vaapukka! Saanko ehkä sanoa Halonen?
+
+— Tietysti! Nuo peevelin pekat eivät ossoo sannoo koiralleen minun
+nimmein. Minä oon Halonen, Pekka Halonen.
+
+— Sitäpä minä luulinkin. Työ ootte kotoisin Savosta.
+
+— Lapinlahelta oon!
+
+— Mikä teiät tänne on kiiättännä? Eiköstä kaikki kasarmit Savossa ole
+paremmat kuin tämä Tuusula?
+
+— Näppiä rupes syyhymään.
+
+— Katso oikia savolainen, jossa ei petosta ole. Ootteko työ piirustaja?
+
+— Käyn Helsingin piirustuskoulua.
+
+Edessäni oli sittemmin kuuluisa maisemamaalari, Pekka Halonen.
+Hän kertoi saaneensa kotonaan kovan halun tuhria väriä valkoisiin
+esineisiin, ja niinpä oli päättänyt jättää maaseudun ja maalaiselämän
+ja syöksyä suureen tuntemattomaan taiteilijaelämään Helsinkiin saakka.
+
+Hän on onnistunut. Hänen taulunsa myydään korkeista hinnoista ja
+hänellä on nyt oma huvilansa likaisen Tuusulanjärven rannalla.
+
+Koko hänen suvullaan on taiteilijan verta suonissaan. Yksi veli soittaa
+viulua ja serkku on kuvanveistäjä. Viimeksimainittu eri myöskään
+tyytynyt pyttyjä paukuttamaan kokoon ja rakentamaan sieviä veneitä. Hän
+tahtoi vuolla ukkoja, ja niin tuli hänestä kuvanveistäjä.
+
+Mutta Halosen veljekset eivät suinkaan ole ainoat Savon pojat, jotka
+ovat syöksyneet epävakaiseen taiteilijaelämään. Tahdon tässä mainita
+vain kaksi nimeä vielä lisäksi, vaikka nimistä ei suinkaan ole
+puutetta. Rissanen ja Sallinen. Ensinmainittu oli alun pitäen tuomittu
+lankkumaalariksi, mutta hän maalasi lankut täyteen kaikenlaisia ihmisiä
+ja elukoita, niin että mestari ajoi hänet pellolle, niinkuin Savossa
+sanotaan, ja näin hän joutui kuin joutuikin maalaamaan yksinomaan
+ukkoja ja eukkoja. Sallinen taas istui jalat ristissä ja hosui
+silmineulalla, mutta sitten lensi »kärpänen» hänenkin päähänsä, ja hän
+huomasi ihastuksekseen, että oli suloisempaa maalata ihmisille housuja
+kuin kuroa niitä kokoon ja prässätä niitä, sekä että tällaisesta työstä
+lähti yhtä paljon rahaa.
+
+Näen jo hengessäni koko Savon täynnä pitkätukkaisia maalarinalkuja,
+jotka maalata tuhertavat, jotka korkealle kohottavat taiteellisuuden
+lippunsa, jotka itsestään suuria ajattelevat, jotka uneksivat viehkeitä
+unelmia maineesta ja rikkauksista, samalla kuin kotimökissään nuolevat
+näppiään. Heidän esi-isänsä näkivät nälkää, mutta lauloivat runoja,
+miksipä he eivät kestäisi samanlaista ruokajärjestystä, kunhan vain
+saavat elellä unelmien maailmoissa. Heidän polkunsa kulkee viholaisten
+ja ohdakkeitten yli, he kärsivät, mutta ympäristön ihmiset saavat
+iloita ihanoista väriyhtymistä pingotetulla palttinalla, ja kulttuuri,
+ihmiselämän ainoa päämäärä, kohottaa päätänsä yhä korkeammalle kohti
+kuulakoita, puhtaita avaruuksia, joita lapset sanovat taivaiksi.
+
+Ennustaminen on ylimalkaan häilyväistä hommaa, ja kaikki sattuvimmat
+ennustukset ovat lausutut vasta sitten, kun ennustus jo on täytetty.
+Mutta minä tiedänkin, että jo nyt maalaillaan reippaasti Savon
+sydänmailla. Sentähden olenkin uskaltanut ruveta ennustelemaan.
+
+Kansa, joka on laulanut niin kauniisti, joka on lausunut
+elämänviisauksia niin hykäyttävän sirosti ja sattuvasti, ei voi
+suvustaan huonota. Sen jälkeläiset vain hakevat uusia esittämistapoja
+saadakseen esille sen, mikä sisimmässä sielussa asuu — kauneudenkaipuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olen jo aikaisemmin puhunut savolaisten oivallisesta lehmärodusta,
+»kyytöstä». Tämä pikkuinen, takkuinen lehmä syö mitä tahansa, mutta
+lypsää rasvaisinta nestettä, mitä haluta saattaa. Mutta heidän
+hevosensa ovat yhtä kuuluisat. Niitä miehet vaalivat yhtä hellästi kuin
+naiset kyyttöjään.
+
+Se on hevosrotu, pyylevä ja sileäkarvainen, melkein kaikkia muita
+värivivahduksia paitsi viheriäistä. On mustia jos valkeitakin, on
+keltaisia, punaisia, ruskeita ja hiirakoita. Niiden jäsenet eivät ole
+erittäin sirot, mutta pyöreät ja täyteläiset ne ovat, niinkuin nuorilla
+savolaisilla emännillä, jotka kuorivat rasvaisimmat viilipytyt omiin
+suihinsa. Hevosen pääasiallisin ravinto on ape eli silppu, joka tekee
+karvan niin läikkyväksi ja jäsenet niin pyöreiksi ja pehmoisiksi.
+
+Jokainen talo, joka hiemankin arvostaan huolehtii, pitää tällaista
+syöttilästä tallissaan vuoden umpeen. Ja kun isäntä lähtee viemisille,
+ottaa hän korskuvan oriinsa tallista; se vehkeilee, nousee pystyyn ja
+jyllää, mutta sitä sen juuri tehdä täytyykin. Rikas talollinen ei voi
+liikkuakaan muulla tavalla. Nöyrä, kesy kopukka merkitsee köyhyyttä tai
+kykenemättömyyttä käsittämään, mitä säädyllinen elämä vaatii.
+
+Niissä maanäärissä, missä savolainen asustaa, s.o. Pohjois-Hämeessä,
+Pohjois-Karjalassa ja Savossa, kasvatetaan Suomen parhaimmat
+hevoset. Sieltä on kotoisin meidän juoksijarotumme. Oli muinoin
+Pohjois-Karjalassa eräällä Pääkkösellä tamma, joka synnytti meidän
+ensimmäiset, hyvät kilpajuoksijamme. Ne ovat siittäneet jälkeläisiä
+siinä määrin, että meillä nyt on suuri joukko juoksijoita, jotka
+piisaavat mille tahansa samankokoisille hevosille maailmassa.
+Matkailija voi juuri näillä seuduin siis ajaa hevosella, joka tuntee
+juoksemistaidon. Kuta enemmän länteen joudutaan, sitä hitaammin
+päästään eteenpäin. Mutta asian laita on se, että vasta viime
+vuosisadalla hevonen tuli yleiseksi ajo- ja vetojuhdaksi täällä
+lännessä, missä talolliset ja mökkiläiset tyytyivät häränkyytiin. Härän
+torjuja ei ymmärtänyt nopeuden tärkeyttä. Savossa, jossa härät olivat
+vallan yleiset Kustaa Vaasan aikoina, ei enää kuule edes puhuttavankaan
+häristä. Vetohärkiä nähdään ainoastaan raamatun kuvissa, ja niistä
+puhutaan vain vanhoissa, kaskuissa ja saduissa. Ei Savossa enää
+tunneta härän ja sonnin erotusta. Sonninimitys on tykkänään hävinnyt
+paitsi ruotsinkielisistä sukunimistä Johansonni ja Kustassonni. Härkä
+on kaiken lehmirodun koiraksen ainoa nimitys. — Hevonen on jo satoja
+vuosia kyntänyt, vetänyt kuormia ja juossut Savossa. Sentähden on rotu
+kehittynyt.
+
+Mutta miksi savolainen niin yleisesti pitää syöttiläitä tallissa?
+Voihan otaksua, että siitä mahdollisesti koituisi jonkun verran
+rahallista ansiota. Savolainen on jo ainakin 50 vuoden kuluessa
+vuosittain myynyt tuhansittain komeita oriita Venäjälle. Parhaimmista
+he voivat saada aina 1,000 markkaan saakka. Mutta parempia kauppoja
+voi tehdä kuin kasvattaa varsaa 3 à 4 vuotta ja myydä sen sitten
+1,000 markasta. Minä luulisin, että savolainen pitää oriita tallissa
+vain tyydyttääkseen kauneudenkaipuutaan. Voipiko nähdä kauniimpaa
+näytelmää, kuin minkä tallista talutettu ori panee toimeen, joka
+kuotoileksen, heitteleksen ja ottaa tanssiaskeleita? Voipiko nähdä
+tulisempaa katsetta, kuin minkä tämä Jumalan luoma luontokappale luopi
+ympärilleen? Andalusialainen tanssijatar vaikuttaa uniselta tähän
+verrattuna. Ja kumminkin olen ollut huomaavinani, että tällaisen
+tanssijattaren silmät voivat polttaa reiän mustaan samettiin. Mutta
+häneltä puuttuu voimaa katseessaan; ja sitä on oriilla. Oriin
+silmäyksestä kuvastuu jumalallisen luomisvoiman koko tarmo. Olen nähnyt
+satoja oriita talvimarkkinoilla vietävän ikkunani ohi Kuopiossa. Olen
+näitä nähdessäni uneksinut ihanoita hevoshaaveita, joita ainoastaan
+pienellä poikasella voi olla.
+
+Mutta samat kauniit haaveet pakottavat savolaista pitämään kauniita,
+tulisia syöttiläitä. Niiden toimeenpanemat ihanat näytelmät pakottavat
+hänet siihen.
+
+Aholansaaressa Nilsiän pitäjässä asui meidän maamme ehkä kuuluisin
+uskonnollinen merkkimies, talollinen Paavo Ruotsalainen. Hänen
+lahjansa eivät olleet maalarin eivätkä laulajan, hänen lahjansa
+asui kielen kärjessä, hän oli saarnamies, hän oli lietsova puhuja,
+ja siinä lomassa hän oli hurja leikinlaskija, sukkelin suustaan
+sukkelien savolaisten seassa. Pyhä raamattu on kemiallisesti puhdas
+kaikesta leikillisyydestä, mutta kirjanoppinut savolainen ei konsanaan
+pääse vapaaksi synnynnäisestä leikillisyydestään. Yhtä vähän kuin
+synnynnäisestä kauneudenkaipuustaan.
+
+Pietistipäällikkö Paavo Ruotsalainen näki kerran Kuopion markkinoilla
+ylen kauniin mustan oriin. Pahahenki lensi häneen ja hänen
+seuralaisiinsa. Heidän piti saada hevonen ilveellä millä tahansa.
+Kilvan he korottivat sen hintaa. Mutta Paavo ei hellittänyt. Hän sai
+hevosen.
+
+Kauniina huhtikuun pyhäaamuna, Syvärin jääulapan kimmeltäessä
+kevätauringon huikaisevassa valossa, pietisti Paavo Ruotsalainen
+ajoi Nilsiän kirkolle. Mustan oriin läikkyvät lautaset välkkyivät
+auringon säteissä. Ilma oli viileä, ja pulmuset pyrähtelivät lentoon
+viittatieltä. Pisa korotti kaljuaan vasemmalta kädeltä, Tahkovuori
+oikealta, ja edessä kohosi Kinahmin mahtava vuorenselänne. Mutta hänen
+silmänsä seurasivat oriin siroja, kepeitä askeleita kimmeltävällä
+tiellä. Hänen sydämensä riemuitsi nähdessään keikailevan hevosen
+nostelevan jalkojaan kuin tanssin huumeessa.
+
+— Mikä ihana luontokappale, mikä ihana aamu, ajatteli hän itsekseen.
+
+Olipa jo saapumassa kirkkorantaan, kun yht'äkkiä hapan uskonsa sai
+vallan hänessä. Silmänräpäyksessä hävisi hänestä savolaisluonne,
+kauneutta rakastava tunteensa. Hänen neurasteeninen luonteensa, joka
+joskus painoi hänet mielenvikaisuuden rajoille, sai hänet täydellisesti
+valtoihinsa.
+
+— Eikös ole syntiä ihailin kaunista hevostaan? Paholainen on sirottanut
+hiekkaa silmiisi. Käänny pois, syntinen! Et ole arvollinen astumaan
+Herran huoneen kynnyksen yli.
+
+Sellainen ääni hänessä kajahti. Hän pyörsi hevosensa ja täyttä laukkaa
+ajaa huhki takaisin kotiaan. Hän taivutti päätään taakse, tuijotti
+taivaaseen, pyysi armoa ja anteeksiantamusta ja — nautti, nautti
+synnintunnon kuumaa liekkumaa.
+
+Kadehdittava mies, tuo Paavo Ruotsalainen, Ensin nauttii kaikesta
+Jumalan luomasta ihanuudesta ympärillään, ja sitten väsyttyään kykenee
+nauttimaan mahdollisesti vieläkin syvemmästä tunteesta, katumuksen
+polttavasta liekkumasta.
+
+Yksi seikka on varma. Ori on pyhä eläin Savossa, niinkuin aapishärkä
+muinoin Egyptissä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin kilpa-ajohevosista puhuessa on helppo väistyä
+juoksija-nuorukaisiimme. Kaikille on tunnettua, että meidän
+savolaispoikamme ovat säärillään saaneet koko maailman hämmästymään.
+Aivan äskettäin otti kaksi savolaista, Hannes Kolehmainen ja Kyrönen,
+edellinen Maaningalta, jälkimmäinen Haminalahdelta, osaa erittäin
+suurenmoisiin kilpailuihin New-Yorkissa. Kilpailtiin The Evening
+Mailsin komeasta kiertopokaalista. Osanottajia kilpailuun oli
+tuhatviisisataa (1,500) miestä, katsojia 2 1/2 miljoonaa, presidentti
+Wilson oli starter, ja rata oli noin 20 km pitkä. Kaksi ja puoli
+miljoonaa katsojia! Sehän on melkein yhtä paljon kuin kokonainen komea
+kansa vaimot, lapset yhteenluettuina täällä Euroopan pohjoiskolkassa.
+Eikö todellakin ole ihmeellistä, että tässä suuressa harjaantuneitten
+juoksijain sakissa maaninkalainen on ensimmäinen ja haminalahtelainen
+hyvä kakkonen. Kaukana heidän takanaan, näkömatkan ulkopuolella, juosta
+läähättää nopein amerikkalainen. Ja sanomalehdet väittävät, että
+Kolehmaisen ja Kyrösen jalkaparit ovat nopeimmat kulkuneuvot, joita
+ylimalkaan voi ajatella kiinnitetyiksi inhimillisen tomumajan alle.
+
+Mutta ihme ennen muita ihmeitä on, että Kolehmaisen ja Kyrösen
+esi-isillä ei suinkaan aina ole ollut viljalti ravintoa täällä
+maailmassa. Kolehmaisen suku oli jo keskiajalla laajalti levinnyt yli
+koko Savonmaan. Myöhemmin tavataan tämän laajan suvun jälkeläisiä
+siirtyneinä Pohjanmaallekin. Että he näinä pitkinä vuosisatoina
+olivat elättäneet itsensä niukoilla leipäpalasilla, että he olivat
+syöneet pettua kilvan muitten savolaisten kanssa, siitä ei voi olla
+epäilystäkään. Mutta siitä huolimatta Kolehmaisten mamma synnyttää
+joukon poikia, joilla kaikilla on niin lujatekoiset kintut, ettei
+mokomia koko maailmassa. Mitä lääkärit tällaisesta sanovat? Ehkä
+petäjäinen sittenkin on terveellistä syödä tulevien kilpajuoksijain.
+Ehkä kaikki mehu laskeutuu jalkoihin niinkuin väitetään samppanja-mehun
+tekevän. Eikö kaikki oppi ravinnon vaikutuksesta ihmisruumiiseen joudu
+päälaelleen, kun ranskalainen Bouin, jonka esi-isät hamasta Cajus
+Julius Caesarin ajoista asti ovat nauttineet voimakkaita viinejä,
+ja jonka esi-äidit aina Frans ensimmäisen ajoilta joka sunnuntai
+ovat käristäneet padoissaan syötetyn kalkkunan, hanhen tai kanan
+paistia, joutuu alakynteen kilpaillessaan pienen Hannes »Kollyn»
+kanssa, joksi häntä amerikkalaiset sanovat. Bouin oli kiiltävän korea
+kuin savolainen syöttiläs-ori, mutta hoikka, pienoinen Hannes oli
+takkuinen ja itsepäinen kuin »kyyttösonni». Kaikissa tapauksissa hän
+livahti kilpailijastaan edelle. Kukapa tietänee, vaikkapa Saarijärven
+Paavon jälkeläiset jossakin maailman ääressä syöksyvät maaliin hyvinä
+kakkosina ja kolmosina. Olihan Paavon vaimolla kiukkuinen ja levoton
+luonne.
+
+Mutta jonkinlainen selitys tällä ihmeellisellä ilmiöllä olla pitää.
+Yritän tässä antaa sellaisen.
+
+Aina 1600-luvun loppupuolille saakka asusti yksinäisiä
+lappalaisperheitä Pohjois-Savossa. Eiväthän savolaiset voineet
+sukupuuttoon hävittää kaikkia tämän kepeän kansan jäseniä. Kai
+he uros-olioitten luonnonlain mukaan säästivät ainakin naiset.
+Lappalaisrouvat synnyttivät pieniä, nättiä poikia, joilla oli
+hintelät, mutta sitkeät jalat. Olen Ruotsin ja Norjan Lapissa nähnyt
+lappalaismuijia, jotka olivat kuin ota ja anna iisalmelaisten ja
+maaninkalaisten emäntien näköisiä. Ja lappalaisukkojen raajat ja
+takalistot olivat yhtä niukkojen mittojen mukaan kyhätyt kuin
+savolaisilla käsityöläisillä ja mökkiläisillä. Ehkäpä saamme
+kiittää lappalaisverta siitä, että nämä Savon pojat huhkivat ohi
+rotevien indoeurooppalaisten, aivan niinkuin Topelius kertoo, että
+matalat suomalaiset hevoset loistavasti voittivat vallonilaisten
+elefantintapaiset syöttiläät.
+
+Me suomalaiset olemme ylen armoitetut urheiluun ja voimailuun nähden.
+Savolainen on kevyt juoksijarotu, länsisuomalainen taas voittamaton
+raskaassa voimailussa. Länsisuomalainen on germaanilaisilta
+esi-isiltään perinyt kookkaan ruumiin, tshudilaisilta esi-isiltään taas
+tanakan vartalon, leveän ja pitkän selän, laajat hartiat ja lyhyen
+niskan. Mitä merkitsee täysnelson länsisuomalaisen niskassa, joka ei
+oikeastaan mikään niska olekaan, vaan ainoastaan hartioitten suippeneva
+huippu. Ei ihmekään, että he kellistivät selälleen kaikki vastustajansa
+Tukholman olympialaisissa kisoissa. Kuulantyönnissä on meillä
+Länsi-Suomen rahvaan kesken oikeita »nahkakanuunoita». Kiekonheitossa
+niinikään. Monella maailmanmestarillamme onkin selkälauta niin lavea
+kuin vanhanaikaisella seinäpeilillä. Aseta savolainen käsityöläis-,
+etten sanoisi räätälinkoipineen, juoksuradalle ja hämäläinen tai
+länsisuomalainen sinne, missä kääritään täysnelsonia, niin on varma,
+että maailman kaikki »vallonit» köykäisiksi löydetään. Ja tämä tapahtuu
+kaikista niistä pettukannikoista huolimatta, jotka heidän esi-isänsä
+ovat murskanneet väkevien leukapieliensä välissä. Tämä on, vielä
+kerran lausuttuna, selittämätön ihme. Vai olisiko niin, että ihmisellä
+todellakin on itsepäinen, väsymätön, näkymätön sielu, joka puhaltaa
+voimaa yksinpä petäjäisen soluihin!
+
+
+
+V.
+
+Erämaamatka.
+
+
+Olen kerran ollut mukana antamassa nimeä uudisasutukselle kylmässä,
+ehyessä korvessa, jossa pettuleipä vielä sangen usein on pamahtanut
+pöydälle uudisasutusten ensimmäisinä viljelysvuosina. Paikka sijaitsi
+Iisalmen ja Nilsiän pitäjän rajamailla.
+
+Pitkäkosken mylläri, Sahan-Juakko, oli ostanut korpipalstan niissä
+mittaamattomissa metsämaissa, jotka leviävät näitten kahden laajan
+pitäjän sydänmailla. Hän oli ikivanhaan tapaan kyhännyt saunan kokoon
+keskelle metsää, oli kaatanut kasken, ja nyt meidän piti mennä sinne
+keskikesällä katselemaan, tokko sauna vielä oli paikoillaan, tokko
+ruis kasvoi, ja antaaksemme nimen »koko hökötykselle», niinkuin Juakko
+suvaitsi nimittää ensimmäistä omaa asuinpaikkaansa tässä maailmassa.
+
+Sahan-Juakon oikea nimi lienee ollut Berg. Hänen isoisänsä oli
+ollut sotilas, mahdollisesti Sven Duvan ruotuveli, siitä tällainen
+ruotsalainen nimi savolaissyntyisellä miehellä. Mutta ei kukaan sanonut
+häntä Perkiksi, se oli liian läheistä sukua väkevimmälle suomalaiselle
+kiroussanalle, vaan kaikki sanoivat noin vain tuttavallisesti
+Sahan-Juakko. Juakko sahaili joskus päreitä ja lautoja, kun mylly
+seisoi.
+
+Sahan-Juakko jutteli ensimmäisestä ja ainoasta koulustaan seuraavaa:
+
+Hän seisoi tukkilautalla eräänä kauniina sunnuntaiaamuna kevätkesästä
+ja huhuili huvikseen tukkilaisten renkutuksia:
+
+    »Majan ponttua keikuttaa tuo ankara pohjatuuli.
+    Ja pojat kun varppia heiluttaa, niin aallot ne käy
+    kuin muuri.»
+
+Paraillaan laulellessaan näkee hän venettä soudettavan ohi, jossa on
+koko joukko hänen ikäisiään nuorukaisia. Kohta soutaa toinen vene, jo
+kolmas. Kun neljäs lähestyi, huusi Sahan-Juakko lautaltaan:
+
+— Minnekkä hiiteen niitä ikämiehiä viedään?
+
+— Rippikouluun!
+
+Samassa iski Juakko sestallaan kiinni veneen kokasta, kiskaisi venettä
+luokseen, hypähti kokkaan, heitti sestansa lautalle ja huudahti:
+
+— Hei, hulipit! Lähtöökö mukuloilta kymmenet käskyt?
+
+Juakko oli myös 17 vuoden vanha ja mielestään erinomaisesti valmistunut
+tätä juhlallista koulua varten. Sentähden lyöttäytyi hän tulevien
+rippilasten seuraan.
+
+Mutta Juakko ei osannutkaan muuta kuin hät'hätään tavailla. Lukeminen
+ei sujunut ollenkaan. Rovasti Lagus pudisteli päätään ja sanoi:
+
+— Pidä varasi, poikaseni, ettet joudu jätkien kouluun. Osta tämä kirja,
+lue se läpi ja tule viikon perästä uudelleen eteeni.
+
+Juakko osti kirjan, tankkasi ja tavaili, ja viikon kuluttua hän
+oli penkonut kirjansa kannesta kanteen. Mutta Juakolla oli hevosen
+muisti. Minkä kerran oli saanut kokoontavailluksi, sen hän muisti
+kuolinpäiväänsä.
+
+Vintturoi sitte rovastin eteen. Kirja avattiin.
+
+— Alahan tästä, sanoi rovasti.
+
+Juakko kakerteli ja ryki. Ei tahtonut päästä ensimmäisten sanojen
+perille. Vihdoin selvisi hänelle tankkaamalla ensimmäinen lause.
+Rovasti oli jo käynyt maltittomaksi. Mutta nyt tapahtui ihme. Juakko
+korotti yht'äkkiä ääntänsä. Riemuiten ryhtyi hän kiljumaan lauseita
+toistensa perästä. Hän oli mulkoilevinaan kirjaan, mutta luki ulkoa.
+Jonkun minuutin kuluttua yritti rovasti taltuttaa Juakkoa, mutta
+turhaan. Juakko jatkoi voitonvarmana meluavaa lukemistaan. Rovastin
+täytyi käydä häntä käsipuolesta kiinni ja huudahtaa:
+
+— Herkiä, herkiä Herran tähden. Sinähän luet liukkaasti.
+
+Järkiseikoissa ei Juakkoa koskaan solmittu. Hän taisi prikulleen
+erottaa kolmet persoonat jumaluudessa. Hän antoi Isälle kuin Hänen
+tuli, Pojalle ja Pyhälle Hengelle samoin. Ja niinpä läpäisi hän
+koulunsa normaali-ajassa.
+
+Mutta sujuvasti lukemaan hän ei koskaan oppinut. Hän vain tavaili,
+edemmäksi ei päässyt. Jokainen pyhäilta Juakko tutki raamattuaan, niin
+suurta ja messingillä pislattua, että sillä olisi iskenyt vaikkapa
+härän kuoliaaksi. Juakko oli rakentanut telineen, oikean telakan,
+jonka päällä raamattunsa lepäsi. Kirjaimet olivat suuret kuin lukkarin
+numerot. Hänen ihmeen ruma lappalaisnaamansa säteili tyytyväisyyttä,
+kun hän lueskeli tuttuja raamatun kertomuksia. Hän osasi nimittäin
+raamatun likipitäen ulkoa. Hän kynti viidettä kertaa raamattuaan läpi,
+kun minä hänen kanssaan seurustelin Pitkäkoskella. Hänellä ei muita
+kirjoja ollutkaan, tyytyi yhteen ainoaan, kirjojen kirjaan.
+
+En ole koskaan nähnyt iloisempaa kasvojenilmettä raamatunlukijalla
+kuin Juakon oli. Kuuluuhan kunniallisiin menoihin olla happaman
+ja synkän näköinen, kun raamattua käsitellään. Tästä ei Juakolla
+ollut aavistustakaan. Hän, savolainen sielultaan ja mieleltään,
+keksi paljon lystikkäitä kohtia syyrialaisesta kirjakokoelmasta,
+jossa muut ihmiset äkkäävät vain hieta-aavikon totisuutta. Ilmeestä
+päättäen olisi luullut, että Juakko luki pilalehteä. Hän, niin
+sanoakseni, akklimatisoi raamatun. Hän jutteli »rohveetta Juonaasta
+ja niinveteläisistä». Savossahan on järvenselkiä, joiden niinenä,
+on Niinvesi. Juakko oli tavaillut Niiniven Niinvedeksi. Hän vihasi
+filistealaisia kilvan raamatun kanssa ja nimitti heitä suomenkielen
+äännelakien mukaan »pilistealaisiksi». Egyptiläiset olivat
+»epkytiläisiä». Hän rakasti takaheittoja. Senpä tähden mekin nimitimme
+häntä säännöllisesti Jaapokiksi emmekä Jaakopiksi.
+
+Jaapokin kanssa sotisin pyöreän Hernejärven yli Marjoniemen kartanon
+rantaan, josta todellisen erämaamatkan piti alkaman. Siihen aikaan ei
+yhtään kärrytietä oltu vielä rakennettu hyvinviljellyn Hernejärven
+rannoille. Ei kellään isännällä ollut ajorattaita. Iisalmen kirkolle ja
+kaupunkiin mentiin aina soutamalla.
+
+Marjoniemen herra oli nimeltään Snellman; hän oli kotoisin
+Pohjanmaalta, merenrannalta, mutta oli siirtynyt Iisalmelle ja asunut
+Marjoniemellä jo useampia kymmeniä vuosia. Hän oli ankara pietisti
+ja oli puettu täyteen pietistin virkapukuun. Erämaanolostaan ja
+herännäisyydestään huolimatta hän oli kumminkin säilyttänyt kotinsa ja
+synnyinseutunsa ulkonaiset esiintymistavat. Hän otti minut suurella
+ystävällisyydellä vastaan ja monin kumarruksin, jotka vaikuttivat
+omituisilta täällä salolla ja heränneessä, jonka oikeastaan tuli
+pyrkiä yksinkertaiseen ja talonpoikaiseen esiintymiseen. Minä olin
+vainuavinani hänen esiintymisessään ja hänen kumarruksissaan koko
+sitä kulttuurirataa, joka lähti Upsalasta, levisi sieltä Uumajaan,
+sieltä Pohjanlahden poikki Kokkolaan ja niin edelleen Marjoniemen
+salomaille. Noin kai Runebergin ja J.V. Snellmanin isät, merikapteenit,
+kumartelivat. Hän oli pönäkkä patruuna, Marjoniemen herra, jolla
+oli distanssinisti niin herkkä, että todellakaan en moista ole
+koskaan tavannut. Jaapok hävisi kuin salaman leimaus tuparakennuksen
+onkaloihin. Minut vietiin päärakennukseen. Siellä istui etuhuoneessa
+seudun lautamies. Minut kutsuttiin astumaan suureen saliin. Mutta
+lautamies ei uskaltanut tehdä seuraa, eikä häntä pyydettykään astumaan
+saliin. Hän istui tuolilla etuhuoneessa aivan oven ääressä ja jutteli
+innokkaasti meidän kanssamme, jotka istuimme kaukana salin perällä 10
+m:n välimatkan päässä. Marjoniemen sali oli pyhättö, jonne ei vielä
+lautamiehen arvo antanut sisäänpääsyoikeutta.
+
+— Minnekkä se Sahan-Juakko livisti? kysyin minä.
+
+— Älkää hänestä murehtiko, kyllä hän löytyy, kun tarvitaan, vastasi
+isäntä.
+
+Istuuduin harmoonin ääreen ja soitin Hosiannan kahteen kertaan.
+
+— Kaunis hymni, mutta maallinen poljento, sanoi Marjoniemen herra.—
+Minusta se muistuttaa polkantahtia.
+
+Niinpä niin. Tähänkin saliin mahtuisi monta paria tanssimaan.
+
+— Niin kanan kuin minä elän, ei tällä lattialla tanssiaskelta oteta.
+
+Puhuimme ruotsia, ja silloin lautamies oli ääneti. Joskus Marjoniemen
+herra muutti puheen suomeksi. Se oli merkki, että lautamies sai puuttua
+puheisiin.
+
+Marjoniemen herra pistäytyi kyökin puolelle puhumaan tarjoilusta.
+Käytin tilaisuutta hyväkseni nuuskiakseni kirjahyllyt. Raamatutta,
+virsikirjoja ja postilloja, suuria ja paksuja. Pienemmän kirjan tapasin
+myöskin. Avasin sen ja luin: »Satans raseri», painettu Örebrossa
+1840-luvulla, muistaakseni. »Neekerivereni» joutui kuohuksiin. Voipiko
+enää ajatella räiskävämpää kirjan nimeä! Jollei sillä kirjalla ole
+lukijoita, niin silloin ei millään. Selailin lehtiä. Siinä käytiin
+suukopua kahden mahtavan pomon välillä, Lihallisen ja Saatanan.
+Perin ihmeellistä! Lihallisellahan on huono merkitys kielessä. Mitäs
+Lihallisella ja Saatanalla on riidanaihetta keskenään? Olen aina
+tuuminut, että nämät kaksi ovat saman hengen miehiä. Mutta eipäs!
+Lihallinen Örebrossa edustaa kaikkea hyvää maailmassa, oikea valoisa
+Ormuzd, kun taas Saatana on se musta mörkö, jonka me kaikki tunnemme
+sekä kirjasta että käytännöstä. Ja nämät kaksi aasialaista henkiolentoa
+riitelevät kirjan kannesta kanteen kaikenmoisista asioista.
+
+‒ Ihana kirja, tuo »Satans raseri». Oletteko lukenut sen? kysyi herra
+Snellman.
+
+— En, ikävä kyllä. Mutta minua viehättää kirjan repäisevä nimi.
+Mutta kuinka oikeastaan on tuon herra Lihallisen laita? Sillähän on
+verrattain säädylliset ajatukset.
+
+— Verrattain säädylliset! Ei ainoastaan niin, vaan hän on juuri
+herännyt, siivo pietisti, jonka uskossa autuaaksi tuleman pitää.
+
+Tietysti, tietysti. Minähän olin ensi kertaa talossa ja verrattain
+säädyllinen myöskin, niin etten enää ryhtynyt mihinkään uskonnolliseen
+tarkasteluun.
+
+Kohteliaat hyvästit sanottiin molemmin puolin, lautamiehelle annettiin
+sivumennen kättä, ja Juakko houkuteltiin ulos tuvasta. Nyt jouduttiin
+oikeille kinttupoluille. Juakko tallusteli edellä, minä jälessä
+ihanoita salonpolkuja. Noustiin, laskeuduttiin. Jaapokin jalat, aito
+lappalaiskoivet, luokiksi taivutetut, sallivat minun nähdä ihanoita
+maisemia ikäänkuin soikeitten puitteitten välistä. Näin järviä,
+kankaita ja jokia hänen molempien polviensa lomista. Nyt oli Juakko
+puhetuulella. Hän jutteli Tobiaan elämästä. Häntä suunnattomasti
+huvittivat kertomukset pääskysestä, kalasta ja myrkyllisestä
+morsiamesta. Varsinkin viimeksimainittua hän kommenteerasi
+lukemattomilla huomautuksilla. Juakko osasi nimittäin Vanhan
+Testamentin kaikki apokryfitkin kuin viisi sormeaan. Mutta sitte hän
+yht'äkkiä intoutui ruveta heittelemään kiehtovia kysymyksiä minulle.
+Hän tutkiskeli, vieläkö se tai se kaupunki Palestiinassa oli olemassa.
+Minun täytyy tunnustaa, etten koskaan ollut kuullutkaan kaikista
+niistä kylistä ja kaupungeista, joita Juakko nyt rupesi latelemaan.
+Umpimähkään vain vastailin seuraavaan tapaan:
+
+— Täydellisesti raunioina! Leijonat ja tiikerit loikkivat sen muurin
+kivilohkareilla. Skorpionit mulkoilevat kivien raoista ja basiliskit
+livistelevät sen hylättyjen kaivojen partailla.
+
+‒ Niin, kuka piru heitä pyysi palvelemaan Pelsepuupia, Molokkia ja
+kultaisia vasikoita. Onko Katsa vielä pystyssä?
+
+— On. Katsa on vielä suuri kaupunki.
+
+— Se Simson, se vasta oli potra poika. Hän meni Katsassa kortteeriin
+hyvin rumaan paikkaan, hekkumoi siellä koko yön, mutta oli siksi paljon
+vielä miestä, että ajoi pakosalle joukon pilistealaisia hulikaaneja,
+jotka piirittivät kammion ovea. Ja näyttääkseen, etteivät vielä voimat
+olleet vähissä, koppasi hän Katsan portit selkäänsä ja vei matkassaan
+kauas mehtään. Mitenkä hän sai sillä tavalla mellastella, vaikka hän
+oli Jumalan mies, nasiiri ja rohveetta?
+
+— Ei tarvis ihmetellä, Juakko kulta. Helsingin ylioppilaat elämöivät
+säntilleen samalla tavalla vielä meidän aikoinamme. Eihän ne tosin
+jaksa retuutella kaupungin porttiloita — eikä niitä muuten Helsingillä
+kaupunginportteja olekaan — mutta sen sijaan ne kantavat pois
+leipurinrinkilöitä ja suutarinkylttejä j.n.e. Mutta kaikista näistä
+vehkeistään huolimatta voi heistä aikaa myöten tulla rovasteja,
+professoreja, niin, vaikkapa Yliopiston rehtoreja. Simson olisi
+suorastaan kaunistus Pohjalaisessa osakunnassa, jossa tappelupukareista
+vähitellen kehittyy raittiussaarnaajia ja profeettoja.
+
+— Onkohan se meiänkin rovasti Ruuhveltti (Brofeldt) kanneskellut
+porttiloita nuoruuvessaan? sanoi Jaapok, ja suupielet venyivät korvien
+tasalle.
+
+— Aivan varmasti ei. Pääsee sitä profeetaksi käymättä Simsonin koulua.
+
+— Onko Natsaret vielä paikoillaan?
+
+— Ei Natsaretia ole koskaan ollut olemassakaan. Se löytyy vain taruissa.
+
+— Mitenkä niin? Luetaanhan raamatussa selvästi, että Natsaret oli
+kaupunki.
+
+— No niin.
+
+On ihmeellistä, että jos tapaat virkun ikämiehen Savossa, joka ei ole
+kouluja käynyt muita kuin rippikoulun, niin aina hänen ajatuksensa
+kierivät raamatun kertomuksissa. Mutta tämähän onkin ainoa kirja,
+jonka hän tuntee, ainoa, minkä osaa. Sentähden kaikki kertomukset
+maaseuturahvaan ajatuksista joutuvat täyteen raamatunotteita. Aleksis
+Kiven sankarit joka askeleella sanelevat raamatunlauseita. Savolainen
+kiinnittää huomionsa myöskin raamatussa tavattaviin leikin ituihin,
+hämäläinen ja pohjalainen käsittelevät kaikkia mitä jylhimmällä
+totisuudella.
+
+Päästäkseni Palestiinan apokryfisista kaupungeista ja kylistä yritin
+johtaa keskustelun enemmän maallisiin asioihin. Nostin kysymyksen
+säästä. Se kesä oli kylmä ja kostea, ja seuraavaksi vuodeksi tuli
+ankara nälkä niihin seutuihin.
+
+— Kuinkas teidän käy ensi talvena, jollei aurinko rupea imelämmästi
+lämmittämään?
+
+Juakko rupesi oikailemaan joka taivaan kolkkaan keksiäkseen sinistä
+laikkua, mutta kun sellaista ei näkynyt, kääntyi hän minuun suu
+suuressa irvessä. Hänen vinot silmänsä tuikkivat iloa, hänen kurkkunsa
+korahteli ja vihdoinkin hän puhkesi seuraaviin loistaviin sanoihin,
+jotka sievistetyssä muodossa tässä mainitsen:
+
+Jos vuan tässä ei ilimat kohta parane, ei tässä monj mies ens' talavena
+iäneen röyhtäytä. Sissäänpäin se vuan suhahtaa.
+
+Voiko perusteellisemmin kuvata nälänhätää! Vatsa niin tyhjä, että ilma
+tunkee venttiileistä sisäänpäin. Sen sijaan että hyvinä vuosina ulos.
+Mistä Juakko tunsi fysiikan lain, »horror vacui'n»? Mistähän tiesi,
+että tyhjä tila huutaa ilmaa.
+
+Polvet koukussa hän seisoi edessäni nauraen sukkeluudelleen. Hän
+oli niin sydämestään hyvillään, ikäänkuin nälkä olisi olemassa vain
+pilkantekoa varten. Ehkäpä hän luuli, että nälänhätä parhaiten
+loihditaan tehottomaksi sukkeluudella.
+
+Pyhä kevytmielisyys! Kaiken inhimillisen filosofian huippu ja loppu.
+Ihminen suoriutuu kaikista vastoinkäymisistä tässä maailmassa kepeimmin
+hilpeällä mielellä. Nälälle naureskeleminen, se lienee sentään
+maailmankatsomuksien kruunu. Voihan sitä hymyillä monelle totiselle
+asialle, mutta ken nälälle naureskelee, hän on ihmisistä ylevin.
+
+Saarijärven Paavo, myöskin savolainen, katseli nälkää toisesta
+näkökulmasta. Hän oli mahtipontinen ja juhlallinen. Mutta pohjaltaan
+hänkin turvasi »pyhään kevytmielisyyteen». »Mutta Herralta hän kasvun
+toivoi.» Mieli on hilpeissä vireissä, kun sellaisella ajatuksella
+tallustelee hallan panemaa peltoaan. Ja mihinkä tähtäävät kaikki
+uskonnot lopultakin? Siihen, että elämä tuntuu varmalta ja kepeältä,
+että ihmiset lujalla vakaumuksella voivat huudahtaa: kuolema, kussa
+on sinun otasi, hallat, missä teidän voittonne! Ihmisten ylevimmät
+kuolevat aina hymy huulilla.
+
+On kahta lajia pyhää kevytmielisyyttä, toinen juhlallinen ja
+uskonnollinen, joka toivoo loppumatonta nautintoa kuoleman tuolla
+puolen, toinen iloinen, maallinen, ilman palkan ja nautinnon toivoa.
+Sahan-Juakko saarnasi jälkimmäistä, Saarijärven Paavo edellistä.
+Sahan-Juakon filosofia vaatii korkeampaa kulttuuria, Paavon opin
+omistavat myöskin yksinkertaiset barbaarit.
+
+Jatkamme kävelyämme. Omituisen hoikka mies, ilman minkäänlaista parran
+alkua, tulla hipsuttelee vastaamme metsäpolulla.
+
+— Terve, Iikka! Mitäs Pöytäahoon kuuluu? sanoi Jaapok.
+
+— Eipä erityistä.
+
+Iikka puheli hienolla, piipittävällä äänellä, niinkuin nainen. Ei
+yhdenkään savolaisen nimi ole Iikka; ne ovat Aapelia. Mutta 25 %
+kaikista pohjalaisista on Iikkoja.
+
+— Oletteko pohjalainen?
+
+— En, iisalmelainen.
+
+— Eihän savolainen milloinkaan ole Iisakki.
+
+— Minä olen Iikka, vikisi mies.
+
+— Hyvästi, Iikka, sanoi Jaapok, ja niin jätimme hänet.
+
+Hän ei kaikesta päättäen ollut tarinan mies.
+
+— Kuinka hänen nimensä on Iikka? Sehän on yhtä mahdoton nimi täällä
+Iisalmessa kuin Kain tahi Juutas.
+
+— Ei hän ole savolainen syntyjään, hän lienee pohjalainen, sanoi
+Jaapok. — Minä kerron hänen ihmeellisen elämäntarinansa.
+
+Oli suuri katovuosi 1867. Pohjalaisia samosi Iisalmeen kuten
+tunturisopulia laumoittain. Iikan äiti veti poikaansa kelkassa.
+Syntyi tuisku ja pureva pakkanen. Iikan äiti kepertyi hankeen.
+Mutta viimeiseen hengenvetoonsa hän peitteli poikaansa ryysyillään.
+Ihmiset löysivät äidin ja lapsen. Lapsi oli vähissä hengissä, mutta
+äiti kuollut. Lapsi vietiin lähimpään tupaan ja äiti taas jäätyneenä
+kurikkana hautaan.
+
+Iikka virkosi. Kysyttiin häneltä, mistä oli kotoisin. Ei aavistustakaan.
+
+»Mikä oli äitisi nimi?»
+
+»Äiti.»
+
+»Mikä sinun nimesi?»
+
+»Iikka.»
+
+Muuta mitään hän ei tiennyt.
+
+Iikka sai hoidon, kasvoi täysikäiseksi, mutta hänestä ei koskaan
+tullut täyttä miestä. Hän puhuu kuin nainen, eikä hänellä ole partaa
+eikä sukunimeä. Hän on vain Iikka. Hän asuu täällä korvessa, Pöytäahon
+mökissä. Naimaton. Ei tytöt tahdo miehekseen sellaista, jolla ei ole
+partaa ja joka puhuu kuin nainen. Halla poltti idut, lopetti Juakko ja
+naurahti.
+
+Tässähän on »Pilven Veikon» satu, mutta lorun loppu erilainen. Idut
+eivät palaneet »Pilven Veikossa», mutta Iikka parka oli nuorempi
+nälän ja pakkasen kynsissä, ja sitä paitsi hän ei ollut mikään
+mielikuvituksen luoma, vaan todellinen ihminen luuta ja verta.
+
+— Iikka parka ja hänen hellä äitirukkansa, sanoin liikutettuna.
+
+— Ei Iikkaa sovi sääliä. Hänen on hyvä olla. Ei ollenkaan intohimoja,
+ei muuta kuin tupakanhimo. Hän kasvattaa itse nurkantakaisia ja imee
+piippuaan, vaikka pesässä palaakin luisia tupakan rouheita, niin että
+ne pamahtelevat ja räjähtelevät lattialle jokaiselta rintahaiulta,
+nauroi Jaakko. — Äiti, niin äiti! Ei taitane olla lystiä palaa
+poroksikaan. Me suomalaiset siedämme paremmin pakkasta kuin hellettä.
+
+— Mutta hänen tunteensa lasta kohtaan ennen kuolemataan!
+
+— Kiitos Jumalan, ettemme ole äitejä! Minun haluni olisi päästä
+maailmasta ilman pitempiä kitumisia. Salaman iskusta esimerkiksi.
+Nainen on luotu kärsimään. Sentähden hän aina on niin ikävä, ilman
+lystiä juttuja.
+
+— Eikö mitä! Onhan niitä lystiä savottaria.
+
+— On silloin, kun ne ovat rakastelevia. Muulloin ne ovat happamia.
+Tupakarhuja!
+
+Tulimme Varpaisjärvelle, sousimme järven poikki ja saavuimme vihdoin
+Juakon huuhdalle. Sauna oli paikoillaan. Kaskesta pilkisti päitä
+harvakseen, siellä täällä tupsuja, mihin tuhkaa oli kosommalti
+keräytynyt.
+
+Hoi laarilaari laa, huuteli Juakko.
+
+Tämä oli sittenkin hänen ensimmäinen aivan oma saunansa, hänen
+ensimmäinen aivan oma peltonsa. Pitkäkoskella hänellä oli paljon
+ruokaisempi ja parempi olo, mutta rakennukset eivät olleet hänen
+omiaan. Jauhot tuprusivat joka päivä hänen ympärillään ja pölyyttivät
+hänet valkoiseksi, mutta jauho ei ollut hänen omaansa. Täällä oli hän
+oma herransa, täällä hän aikoi elellä loput ikäänsä, täältä hän oli
+lähtevä viimeiselle retkelleen hauskojen poikien, Simsonin, Juonaan
+ja Tobiaan luokse, joitten seikkailut tässä maailmassa hän niin hyvin
+tunsi ja jotka häntä niin suunnattomasti olivat huvittaneet.
+
+Juakko kapusi kivelle ja antoi ilolleen, vallan. Hän huhuili, mutta ei
+kukaan vastannut. Naapurit asuivat liian kaukana.
+
+Ja niin hänelle pälkähti päähän sopiva nimi tilalleen. Se oli oleva
+»Huhula», sillä siellä voi huhuilla kilvan hukkien kanssa häiritsemättä
+muita ihmisiä. Minä olin todistajana kastetilaisuudessa.
+
+Seuraavana aamuna saavuttiin Heinämäen suureen taloon. Ihana näköala
+talon mailta kohti koskematonta korpea. Kuivaneita keloja näkyi
+paljaine latvoilleen niin kauas kuin silmä kantoi.
+
+Astuimme tupaan. Miehiä suuret joukot istumassa penkeillä pitkin seiniä
+lakit päässä.
+
+Terveeks — terveeks, vaihdettiin.
+
+Jaapok ja minä mentiin istumaan peräpenkeille, kunniapaikoille. Otimme
+eväät esille ja aukaisimme kieltemme kahleet. Olen harvoin saanut niin
+paljon »attikalaista suolaa» yksinkertaisille ruokalajeille kuin tässä
+Heinämäen tuvassa. Jaapok oli puheenjohtaja, me muut varamiehiä. Toinen
+sukkeluus hipoi toistaan. Keskustelua kesti tuntimitoilla. Miehillä
+ei näyttänyt kiirettä olevan. Ei yksikään lähtenyt tuvasta, vaikka
+arki oli ja paras työntekoilma. Eräs mies oli kyllin arkipäiväinen
+ehdottaakseen, että olisi aika lähteä töihin, mutta toinen tokaisi heti:
+
+— Ei minnekään! Annetaan huilata vaan, kun näin raiteella ollaan.
+
+Metsäpoluilla päästään ainoastaan askel askeleelta eteenpäin, mutta
+teillä, joissa on oikeat rattaan jäljet, siellä saa antaa lystikseen
+huhkia. Hänen mielestään jutut nyt luistivat kuin kärrin pyörä
+raiteella. Ja me jatkoimme ilonpitoa yhä sukkelampaan tahtiin.
+
+Taas sitä pyhää, savolaista kevytmielisyyttä! Mitäs siitä, jos limppu
+seuraavana talvena tulee hoikempi, kun vain saa ahmia sattuvia
+sukkeluuksia ja teräviä sutkauksia. Eiköpä ne ateenalaiset muinoin
+juhlatiloissa juuri tällä tavalla viettäneet iltojaan. Jospa minun
+hyvä ystäväni, Lukianos, vielä olisi elänyt ja olisi voinut pistäytyä
+Heinämäen tupaan, olisi hän tavannut saman hengen lapsia täällä kuin
+vanhassa Ateenassakin. Kukapa tietänee, ehkäpä juuri helleeniläiset
+kokkapuheet vähitellen ovat valuneet yli suuren Venäjänmaan tänne
+Savoon ja saaneet uudet pukimet savolaisissa sananlaskuissa ja
+sukkelissa puheenparsissa. Sitä tietähän niin monet muutkin tarinat ja
+käsitystavat ovat tänne saapuneet. Kaikki muuhan on lainattua tavaraa
+täällä meillä ja muualla, paitsi raakuus.
+
+Taivas oli hetkeksi ikäänkuin selkiämässä. Nähtiin jo monta
+suurenlaista sinistä laikkua taivaan laella.
+
+— Jokohan tästä pouta paneiksen? sanoi joku.
+
+Mutta Juakko avasi suunsa ja paukautti seuraavan alkusointuja uhkuvan
+viisauden suustaan. Hän lausui sanottavansa kantavalla äänellä ja
+juhlallisin elein, vaikka veitikka virnisteli silmistä:
+
+    — Ei tiiä taata taivasta,
+    Enemmän kuin pienen pallukan p ‒ ‒ ‒,
+    Tulloo, tulloo, tulloo kun tullakseen.
+
+Onkohan vertaus kotoisin vanhasta Ateenasta? Alkusointu on ainakin
+parasta savolaista kotitekoa.
+
+Mutta vertaus on kaunis, kaikesta huolimatta. Joka on nähnyt Murillon
+tauluja, tietää, että lukemattomien enkelien ruusunpunaiset selänpäät
+sulavat itse taivaan sekä holviin että väreihin. Vertaus siis kuuluisan
+maailmanmestarin patenteeraama! Ajatelkaapa vielä nuorta äitiä,
+madonnaa, joka on pessyt esikoisensa puhtaaksi. Lapsen selkä helottaa
+hohtavan punertavana ja kiiltävänä kuin taivaankansi pilvettömänä
+kesäiltana. Inhimillisesti katsoen pitäisi märkyyden pysyä poissa
+pitkät ajat. Mutta siitä huolimatta sitä tulloo kun tullakseen.
+
+Kaiken tämän on savolainen nähnyt, taivaan, lapsen selänpään ja
+madonnan, ja pukenut näkemyksensä moitteettomimpaan kielelliseen
+ulkoasuun. On suloista seurustella ihmisten kanssa, jotka kultaavat
+jokapäiväisimmätkin tapahtumat tällaisilla runollisilla kaunistuksilla.
+Sehän on juuri parasta taidetta.
+
+Iltapäivällä hyvästelimme hauskoja puhetovereitamme, jotka kaikesta
+päättäen eivät enää sinä iltana ryhtyneet mihinkään töihin, He jäivät
+tupaan sulattelemaan Juakon sukkeluuksia.
+
+Paluumatkalla poikkesimme torppaan, jossa nälänhätä oli ankarasti
+vieraillut edellisenä talvena. Joko se oli johtunut mökin väen
+laiskuudesta, huolettomuudesta ja toimettomuudesta tai satunnaisesta
+hallasta. Korpimökin asukkaat olivat survoneet petäjäistä leipäänsä
+koko talven.
+
+Mies istui pöydän ääressä, ja hänen kasvonsa muistuttivat vanhaa
+sitruunaa jossakin näyteikkunassa Abrahaminkadun varrella Helsingissä.
+Tyttö tuossa kymmenen iässä seisoi lattialla ja katseli ihmetellen
+minua suurilla pyöreillä kelmeänsinisillä silmillään. Hänen vatsansa
+oli nälkäruuan vatsa, suuri, pullistunut. Äiti seisoi selin, kiinni
+talousaskareissa. Vaatteet roikkuivat löysinä hartioilla ja vyötäisillä.
+
+Tunsin kylmiä väreitä selkäpiissäni.
+
+— Terveeks, Aapel Itkonen. Kuinka teillä huristaa? kysyi Juakko.
+
+— Hiljalleen männöö! Yksin päivin.
+
+‒ Tyttö parka! Mitenkä sinä nuin oot mahhois kasvattanna? kysyi taas
+Juakko.
+
+— Siitä se sullaa, kunhan mansikat ja mustikat kypsyvät. Lehmäkin on
+poikinut, vastasi isä.
+
+— Onko teillä hevosta? kysyin minä.
+
+— Ei oo!
+
+— Mutta teidän pellothan ovat kynnetyt.
+
+‒ Akallainhan minä tähän asti oon peltoin kyntännä, sanoi mies ja
+hymyili.
+
+Vaimo käänsi myöskin kasvonsa minuun ja naurahti sitruunankeltaista
+hymyä.
+
+Minua värisytti. Voiko ihminen todellakin hymyillä nälälle? Pyhä
+kevytmielisyys oli tällä kertaa minusta liian väkevää.
+
+— Te naureskelette? sanoin minä.
+
+— Mikäs auttaa! Ei suurus paina mieltä, sanoi mies yhä hymyillen.
+
+Mutta onneton tyttö ei hymyillyt.
+
+— Tyttö ei naura.
+
+‒ Ei tyttö vielä tajua. Ei tässä hättee oo. Kyll' kesä korjaa.
+
+Mutta emme minä eikä Juakko tällä kertaa nauraneet. Annoimme
+asianomaisten hymyillä.
+
+Onko todellakin niin, ettei nälkä paina mieltä? Mutta voimat riutuvat
+Sen myönsi mieskin. Jos syö liikoja, silloin käy raskasmieliseksi ja
+synkäksi, väitti mies.
+
+‒ Edellistä en ole kokenut, jälkimmäistä kyllä, sanoin minä.
+
+— Koettakee edellistä, niin suatte nähä. Nälkä ei oo lystiä, mutta
+paljon katkerampaa on suur suru, haikee tuska.
+
+— Sen luulen.
+
+‒ Oisippa tyttö kuollut, olisin surrut paljon enemmän kuin että maha
+pullistui. Kaikki tässä moalimassa selkiää, jollei ennen niin kirkon
+hiekassa. Kesällä ei kannata hautoo ajatella.
+
+Kesältä, auringolta ja lämpimältä hän kasvun toivoi, mansikoista
+ja mustikoista lääkettä mahdollisille vatsahaavoille. Hän oli
+tehnyt itselleen Jumalan yhtä hyvän kuin mikä muukin tahansa. Kun
+kasvullisuudesta on kysymys, on aurinko ja lämmin paras jumala, jonka
+puoleen turvautua.
+
+Vihdoin alkoi tämä kevyt filosofia tarttua meihinkin, Juakkoon ja
+minuun. Kun kerran uhrit itse ottivat asiat kevyeltä kannalta, miksipä
+me olisimme murjottaneet. Me siirryimme myöskin leikkiin ja toivotimme
+vihdoin perheelle parempaa onnea täksi kesäksi.
+
+Mutta sinä kesänä piili aurinko yhtä mittaa pilviverhojen takana.
+Kuinka perheen kävi, sitä en tiedä. Ehkä se pinnistihe läpi senkin
+talven yhtä keltaisilla kasvoilla, mutta yhtä tyynellä hymyllä kuin
+läpi edellisenkin. Taistelihan Saarijärven Paavokin kaksi talvea nälkää
+vastaan Herraansa luottaen. Mutta jakoiko Aapel Itkonen kolmantena
+hyvänä vuonna hätääntyneelle naapurille viljojaan, sitä en myöskään
+tiedä! Ehkä, ehkä ei! Pyhä kevytmielisyys voi mahdollisesti suorittaa
+sellaisenkin urotyön. Mutta jollei hän sitä tehnyt, en sittenkään heitä
+kiveä hänen päällensä. Siveellisiä jättiläisiä harvoin tapaa elämässä,
+saduissa ja tarinoissa kyllä, meille hyviksi esikuviksi.
+
+Jatkoimme matkaamme kotia päin, Juakko ja minä vaipuneina ajatuksiimme.
+Juakko ajatteli ehkä, kuinka hänen on käypä korvessa, eikö ehkä ollut
+kevytmielistä jättää jauhoista pölyttynyt mylly ja muuttaa huuhkaimeksi
+Huhulan salolle petäjälimppu kourassa. Minä taas ajattelin sitä ikuista
+ihmettä, että onni ja tyytyväisyys eivät edes johdu täydestä vatsasta,
+vaan jostakin muusta, ehkä pyhästä kevytmielisyydestä, joka pyyhkii
+pois kyyneleet ja parantaa sydämen ja vatsan haavat. Minun paras
+ystäväni, helleeniläinen Lukianos, on neuvonut minulle sen viisauden,
+ja nyt sain uuden läksyn Heinämäen korven petunsyöjiltä.
+
+Yht'äkkiä Juakko taas kysäisi:
+
+— Onko Kapernaum vielä olemassa?
+
+Hän oli saavuttanut tasapainonsa. Niin myöskin minä.
+
+— On kyllä, mutta hyvin viheliäisessä tilassa. Nälkäiset, raihnaiset
+koirat juoksentelevat kieli pitkällä tunkiolta toiselle. Syöpäläiset
+raivoavat joka kortteerissa, niin että Aapel Itkosen mökki on paratiisi
+verrattuna Kapernaumin pormestarin asuntoon.
+
+— Uskovatko he raamattuun?
+
+— Ei sitte rahtuakaan, paitsi Salomonin »Korkeaan veisuun», jota he
+yhäti lauleskelevat hääjuhlissaan.
+
+Mutta tuollahan jo näkyykin Salakkakoski ja Marjoniemi.
+
+Juakko pantiin kokkatuhdolle istumaan ja sousi Hernejärven yli
+Pitkäkoskelle vastatuuleen, niin ettei hän enää kyennyt tenttimään
+minua.
+
+Vesi valui virtanaan, ennenkuin saavuttiin rantaan.
+
+— Ei tiiä taata taivasta, sanoi Sahan-Juakko ja naureskeli.
+
+— Ei tiiä, ei elämässä eikä tulevaisuudessa. Hyvää yötä.
+
+
+
+
+Kiertomatka Itämeren ympäri 1913.
+
+
+
+Vellamossa.
+
+
+Minua on aina suuresti viehättänyt Vellamo ja sen sisar Oihonna.
+Miksi? Luulenpa melkein sen johtuvan siitä, että ne ovat niin vahvasti
+rakennetut ja että niillä on niin voimakkaat piirteet. Vellamon
+etukannella olen nauttien tarkastellut, miten leikkivän kevyesti se
+jääkenttiä Itämeren ulapoilla halkoo. Minusta on tuntunut lämpimältä
+sen salongeissa myrskyn ja talviviiman vallitessa ulkona merellä. Ja
+olen nukkunut hyvin sen hyttien leveillä lavitsoilla. Sanotaan sen
+keinuvan enemmän kuin olisi säädyllistä. Ehkäpä! Mutta sanokaa minulle,
+missä olette nähneet aluksen, joka ei keinuisi, kun merenjumala niin
+tahtoo. Väitetäänpä valtamerien jättiläislaivainkin vallan huimaavasti
+keinuvan Atlantin myrskyaalloissa. Eihän tuo paljoa merkitse, jos
+vaipuukin metriä syvemmälle aallon pohjaan ja taas kohoo saman verran
+korkeammalle aallon harjalle — merisairaaksi sitä kumminkin tulee
+laivan keinuessa.
+
+Vellamon kapteeni Lindfors on kapteeni, jota kannattaa miehen katsella
+ja jonka tähden naisen sopii haaveilla. Hän pitää matkustajistaan
+kuin lapsistaan, väittää hän. Siinä ei ole liikoja kehuttu. Hän
+rakastaa musiikkia ja toimeenpanee kannella konsertteja kauniin ilman
+vallitessa. Monen ulkomaalaisen olen kuullut kehuvan häntä Suomen
+laivaston kaunistukseksi, ja moni ulkomaalaisnainen on valokuvannut
+hänen kasvonsa, jotka muistuttavat merikotkaa, joka tähystelee
+yksinäistä naarashaahkaa.
+
+Kassassa tapaa vanhan tuttavan, naisen, joka yli kymmenen vuotta on
+pitänyt paikkansa uskollisesti ja rehellisesti ja joka Tukholman
+rannassa vaihtaa matkustajalle Ruotsin kruunuja, Stettinissä Saksan
+markkoja, Räävelissä Venäjän ruplia. Ruokapöydässä palvelee matkustajaa
+samoin uskollisella ja kohteliaalla tavalla nainen, joka melkein
+yhtä monta vuotta on meidän, matkustavien suomalaisten, tarpeista
+pitänyt huolta. Ne ovat meren jumalatar Vellamon kunnioitetuimpia ja
+kunniakkaimpia hovineitosia. Väitetään heidän ulkonäöltä tuntevan
+kaikki suomalaiset, jotka Itämeritse ovat liikkuneet maan rajojen
+ulkopuolella.
+
+Tuntuu niin kodikkaalta tässä laivassa, ja vanhat uskotut palvelijat
+vain lisäävät tätä tunnelmaa.
+
+Vellamon reitti tarjoaa miellyttävimmän merimatkan, minkä toivoa
+saattaa. Yksistään se jo voi houkutella matkalle. Mutta sitäpaitsi
+on päätesatamasta parin tunnin matkan päässä Euroopan uudenaikaisin
+suurkaupunki, Berliini. Sinne voi pistäytyä pariksi vuorokaudeksi ja
+palata samassa Vellamossa isänmaahansa takaisin saatuaan hengittää
+nelisen vuorokautta Itämeren suolaista ilmaa, joka vaikuttaa hermoihin
+yhtä terveellisesti kuin Karlsbadersuola vatsaan. Joka taas pitää
+saksalaisesta juomasta, esimerkiksi pschorrista, voi viipyä yhden
+kulkuvuoron ajan Berliinissä ja palata yhdeksän vuorokauden kuluttua,
+tai myöskin matkustaa Lybeckin kautta Primulassa kotimaahan, kuten
+minä tein. Silloin saa viipyä Berliinissä matkailutarkoitusta varten
+kohtalaisen kauan ja silloin on tehnyt Itämerellä kiertomatkan,
+joka, minun mielestäni, on mieluisin matka, minkä voi tehdä. Moni
+Euroopan-matkustaja on pyhästi minulle vakuuttanut viimeisen
+matkataipaleen Stettinistä Helsinkiin sittenkin olleen kaikkein
+viehättävimmän koko heidän matkallaan.
+
+Mutta jos myrskyää? Niin, silloin tuntuu lievimmin sanoen ikävältä.
+Moni luulee miehuuden ominaisuuksiin kuuluvan sen, ettei tule
+merisairaaksi. He kehuvat, etteivät koskaan ole olleet merisairaita,
+kunnes heidät tavataan itse teosta. Silloin on syy tietysti
+ruuansulatuksessa. Minä puolestani tunnustan mielelläni, että kun
+viimeinen naishenkilö kalpeana ja murtuneena on kadonnut kannelta,
+silloin lopetan sikarinpolton ja alan alistuvana odottaa vuoroani.
+Mutta nyt olen kolmentoista vuoden aikana monet kerrat matkustellut
+merillä sattumaltakaan tulematta merisairaaksi. Se ei ole ollut
+seurauksena mistään onnen potkauksesta, vaan yksinomaan siitä syystä,
+ettei Itämeri kesällä myrskyä. Nähkääs, Itämerelläkin on kesälomansa,
+jolloin sen ei tarvitse raataa, vaan saa levätä ja loikoilla, kuten
+kaikki virkamiehetkin sen rannoilla. Sen kesäloma alkaa jo toukokuun
+puolivälissä ja päättyy elokuun puolivälissä. Jos varustautuu sen
+vieraaksi sen kesäloman aikana, on se miellyttävä ja suloinen, mutta
+meneppä häntä tervehtimään, kun hän on toiminnan sohinassa, silloin et
+saa ihmetellä, että hän on epäkohtelias ja vieroittava.
+
+Läksin matkalle kesäkumi puolivälissä täysin vakuutettuna, että silloin
+vallitseva navakka lounaistuuli vähitellen nukahtaisi päästyämme meren
+ulapoille. Tulimme Rääveliin kenenkään tuntematta muuta pahoinvointia,
+kuin minkä Räävelin satama vastenmielisyydellään henkisesti sai aikaan.
+Mutta se vastenmielisyys on aina olemassa. On vastenmielistä nähdä,
+miten vanhat, harmaapäiset uskotut palvelijat saattaen isäntiänsä
+laivalle, hattu känsäisessä kourassa, suutelevat nuoria kalparitareita
+kädelle jäähyväisiksi, on pöyristyttävää nähdä ajureita kuskipukilla,
+ilettää katsellessa tullikäsittelyä, joka aina suoritetaan kannella.
+Vastenmielisyys ei lakkaa täydellisesti, vaikkapa näkeekin
+tullipalvelijan juoksevan suuvesipullot kädessä päällysmiehensä
+luokse kyselemään, ovatko nekin tullattavat, tai kun laivan miehistö
+sivumennen töyttää selänpäähän liian innokasta virkailijaa. Sen sataman
+jätettyään hengittää helpommin. Niinpä mekin matkallamme.
+
+Vasta Räävelistä alkaa oikea Itämeren matka. Tarkastellen ympäristöään,
+kooten seuraa koettaa kukin hankkia itselleen huvia tuota pitkää
+taivalta varten Stettiniin. Räävelissä on viimeinen, useimmiten suurin,
+matkustajajoukkue astunut laivaan. Nyt tietää, kenen kanssa saa
+kamppailla merellä kahden seuraavan päivän ajan.
+
+Matkustajien joukossa huomattiin m.m. eräs hovioikeudenasessori maan
+sisäosasta; hänen suojatteinaan oli joukko nuoria naisia, jotka
+matkustivat mantereelle virkistäytymään koulun ja yhteiskunnan
+palveluksessa suorittamansa uutteran työn jälkeen. Se oli sekä oppinut
+että sivistynyt seurue, ja asessori varmaankin Suomen kohteliain
+hovioikeudenjäsen. Hän jakeli meille muille opetuksen toisensa jälkeen
+naisten kohtelemistavoissa. Kun lähdimme Räävelistä ja suuntasimme
+matkamme Itämerelle, tuntui tuulevan kohtalaisen navakasti. Sattui
+puhaltamaan noin vain naisellinen vastahanka, ja täti Vellamo keinui
+verkalleen aalloissa. Eräs naisista, taiteelliselta taipumukseltaan
+korkea, lyyrillinen, haaveellinen sopraano, tunsi pahoja oireita
+huolimatta siitä, että hän nautti veronaalia ja valeriaanaa, joita
+aineita asessori pelkästä huolenpidosta oli tunkenut talvipalttoonsa
+taskut täyteen ja jakeli nyt matkaholhoteilleen. Mitta oli
+kukkuroillaan; sopraanon täytyi jättää keskilaivassa iloaan pitävä
+rattoisa seurue ja päistikkaa rynnätä perälaiteelle. Asessori sieppasi
+hänen pantterinvärisen vaippansa, heitti sen olkapäilleen ja seisoi
+tarpeellisen välimatkan päässä vavahtelevasta potilaasta, koreana kuin
+pääsiäispappi kirkotettavan edessä. Pahimman kohtauksen mentyä ohi
+kääri hän hartiavaatteen sopraanoa lämmittäväksi kääreeksi ja johti
+hänet takaisin seurueeseen. Kohtauksen uudistuttua sama juhlallinen
+luovailu seitsemän- ja seitsemäntoistakertaisesti. Asessorin
+holhokeista olivat kaikki asianomaisesti »meren liikuttamia» — kuten
+tosi naisen aina tuleekin olla — paitsi yhtä, matemaatikkoa, jolla oli
+kristallikirkkaat silmät ja ruusuposket, — Todelliseen matemaatikkoon
+taas ei vaikuta eikä saa vaikuttaa mitkään kiihotukset, eivätpä edes
+vastenmieliset vaikutukset merellä.
+
+Tuntematta naisia seurasin matkan päästä asessorin kohteliaita toimia.
+Jos asessori olisi syntyään ollut muhamettilainen, ajattelin, olisi
+hän varmaan kuulunut niihin harvoihin kuolevaisiin, jotka voivat
+jakautua useammalle taholle, niin ettei yksi olisi voinut, valittaa
+laiminlyöntiä hänen puoleltaan enempää kuin toisetkaan. Asessorimme
+tunteet olivat yksinomaan platonista laatua, mutta tasan jaetut neljään
+yhtäsuureen osaan.
+
+Seuraavana päivänä oli tuuli laannut ja pienet viheliäiset laineet
+juoksentelivat hippaa pitkin Itämeren avaraa ulappaa ja katkeilivat
+lipisten Vellamon uhkeita ryntäitä vasten. Kaikki matkustajat
+hääräsivät kannella, uusia tuttavuuksia solmittiin, jokainen näytti
+olevan mitä paraimmalla tuulella. Minä sain sen suuren kunnian,
+että tulin esitellyksi asessorin kaikille neljälle matkatoverille.
+Olimme kaukana kotimaasta, Gotlannin rannoilla, kaukana tuhansista
+järvistämme, ja koti-ikävä alkoi meitä painostaa. — Tarttukoon kieleni
+suunlakeeni, jos unhoitan sinut, Suomi! — Niin, ja sitten sanoi joku:
+laulaisimmeko jotain? Luonnollisesti.
+
+Asianlaita oli se, että asessori oli »Suomen laulun» mukana risteillyt
+Itämeren moneen kertaan noilla Eurooppaan tehdyillä, kunniakkailla
+konserttimatkoilla, ja minä olin tehnyt juuri samoin »M.M:n» mukana.
+Että me kumpikin olimme bassoja, merkitsi vähän, kun oli kysymyksessä
+virittää ylistyslauluja ikävöidylle isänmaalle.
+
+— Mikä laulu?
+
+‒ Niin, mikä laulu?
+
+Jäin odottavalle kannalle. Lauluja ehdotettiin koko joukko ja hylättiin
+samoin. Aina puuttui jotain. Vihdoin rohkaisin itseni, avasin suuni ja
+puhuin:
+
+— Korkea-arvoiset! Näen, että te kaikki ajattelette kahta samaa laulua
+kuin minäkin, vaikk'ei kenelläkään näytä olevan rohkeutta niitä
+ehdottaa. Olen satoja kertoja joutunut samaan asemaan pitkän, iloisen
+elämäni aikana. Suomen naiset ja herrat kohtaavat toisensa »vieraalla
+maaperällä», he laulavat luonnollisesti sekakuoroja, kaikki osaavat
+paljon lauluja, mutta mikään laulu ei sovellu kaikille. Herpaisevaan
+haeskeluun kuluu minuutteja ja neuvottomuus yltyy epätoivoksi. Silloin
+on aina olemassa joku rohkea mies tai nainen, joka uskaltaa lausua
+ratkaisevat sanat:
+
+»Ajatelkaahan, jos koettaisimme kahta uutta laulua: 'Mä oksalla
+ylimmällä' ja 'Tuoksuvat kukkaislaaksot'.»
+
+Helpotuksen huokaus pääsee kaikkien rinnasta, rohkeaan heitetään
+kiitollisia katseita, ja niinpä viritetään nämä kauniit laulut.
+Kumpikin niistä lauletaan toistamiseen, kaikki värsyt, ja sitten on
+laulu lopussa. Se on aito suomalainen tapa! Emmekö seuraa rituaalia?
+
+Kaikkien mielestä puhuin sillä kertaa viisaasti, ja niin aloimme
+»ylintä oksaa» heilutella. Sopraano loi kauniit, haaveelliset silmänsä
+suojakattoon, kuten minäkin tein, sillä minun oli puhallettava korkeata
+tenoria. Ja niin pantiin oksa huojumaan. Koetin pysyä huimaavan
+korkean sopraanon tahdissa ja asessori etsi johdatusta altosta. Mutta
+huojuminen kävi hyvin epävakavasti. Silloin näin alton pikkusormien,
+jotka olivat puristautuneet notkean vyötäisen ympäri, irtautuvan
+paikoiltaan ja alkavan hämmennellä hillittyä 6/8 tahtia. Ne kylläkin
+tekivät työtään, mutta turhaan; »huojahteleminen» muuttui heilumiseksi.
+Asessori rupesi myllertelemään hartiavoimillaan saadakseen »huojumisen»
+tasaiseksi. Vihdoin minäkin aloin tahtia vispilöidä. Siis neljä
+laulajaa ja kolme johtajaa. Tosin se kuulostaa oudolta, mutta sekin
+kuuluu suomalaisiin laulutapoihin. Mutta kuin ihmeen kautta tapasimme
+toisemme eräässä säkeessä, ja se oli: »Oi Herra, intoa anna — —
+rakastamaan». Oli vallan liikuttavaa kuulla, millä sydämellisyydellä me
+viritimme nämä sanat ja miten hyvässä tahdissa me niistä suoriuduimme.
+Menestys lienee johtunut siitä, että me kaikki laulajat ynnä
+matemaatikko ja neiti maisteri olimme naimattomia.
+
+Melkein yhtä onnettomasti kävi »Tuoksuvani kukkaislaaksojenkin», mutta
+minä lohdutin itseäni laulun kaunoilla sanoilla: »låt vita rönnen snöga
+sin doft på det som var».
+
+Niin lauloimme Vellamon kannella kauniin ilman ja kimaltelevan
+auringonpaisteen vallitessa, samoin olen ennen Vellamon kannella
+laulanut, ja niin lauletaan alinomaa Vellamon kannella kauniin ilman
+vallitessa, sillä missä neljä suomalaista laulajaa, kaksi naista
+ja kaksi herraa, ulkomaanmatkalla toisensa kohdannevatkin, siellä
+nämä molemmat laulut viritetään enemmän tai vähemmän samantapaisessa
+tahdissa kuin nytkin. Vellamo-täti on tottunut sellaiseen; hän ei
+sekaannu tahdistaan. Hän jytkyttää tasaista 2/4 tahtiaan Helsingin
+rannasta Stettinin vapaasatamaan saakka.
+
+Oli kesäistä, oli lämmintä ja kirkasta, oli häikäisevän valoisaa
+Itämeren pienien sinisten laineiden täyttämällä ulapalla. Matkustajat
+kiipesivät katoille ja komentosillalle ja vakuuttivat toisilleen matkan
+olevan sanomattoman suloisen. Asessori ja minä istuimme myöskin ja
+keskustelimme luonnon ja meren majesteettisuudesta ihan tosissamme,
+kuten ainoastaan nuorukaiset ja neitoset ensimmäisenä tuntina
+toisiinsa tutustuttuaan. Saadakseen alkukesän vaikutelman vieläkin
+vahvemmaksi veti asessori taskustaan käsinkirjoitetun hymnin kevään
+kunniaksi, jonka oli kirjoittanut itse suuri Fröding vainaja. Se alkoi
+kuten tuhannet muut kevätlaulut: — »Nu är det vär». — »Decamerone»
+ja Salomonin »Korkea veisu» ovat kainoja hartauskirjoituksia tähän
+mehevään kevätpurkaukseen, verrattuina. — Miten suurta osaa onkaan
+punssi näytellyt ruotsalaisten runoilijain tuotannossa. Ennen sanottiin
+sen vaikutusta »ruusunpunaiseksi suruksi», mutta nyt, kun valmistustapa
+punssi tuotannon alalla on kehittynyt, on suru melkein kokonaan
+haihtunut ja sen sijaan on tullut tulipunainen ilo. Luin vielä kerran
+läpi tämän ihanan keväänylistyksen, katseeni ja ajatukseni harhailivat
+valoisassa, tyynessä etäisyydessä, ja tahdottomasti tuli mieleeni
+meidän omien runoilijaimme kevätlaulut: »Selman keväisiä mietteitä» ja
+»Sylvian kevätlaulu». Niin eri lailla voi kevät vaikuttaa tunteellisiin
+mieliin! Alkuperäinen tai väärennetty Fröding-käsikirjoitus on
+pöyristyttävää totuutta, mutta sisällykseltään melkoista rumempi kuin
+Frans Mikaelin ja Sakarin tuoksuvat keväthymnit.
+
+Niin lähenimme vähitellen Svinemünden salmea. Oli ihan rasvatyyntä,
+ja Svinemünde hymyilee vastaamme kuin kaikkein rakastettavin,
+ruusunpunainen porsaankärsä. Lippuja liehui kaikkialla mastoissa
+ja katoilla. Mahtava matkakeisari, Wilhelm II, vietti 25:nnettä
+vuosipäiväänsä kuninkaana ja keisarina ja matkailijana. Hänen
+laivastonsa oli ihan salmensuussa ja vaatetta liehui kaiken väristä.
+Miten ihmeellisen hieno laivasto! Kaikki laivat olivat puhtaiksi
+pestyt, kiiltäviksi kuuratut, kimmeltävän kirkkaat ja köynnöksillä
+koristetut, niin että sillä amiraalilla täytyy olla otsaa, joka hennoo
+laukaista kanuunoita ja liata kaiken tämän loiston. Laivasto oli liian
+hieno herättääkseen kunnioitusta; me olemme tottuneet sotalaivoihin,
+jotka näyttävät siltä, kuin olisivat alinomaisessa ruudinsavussa.
+
+Niin nousimme maihin Stettinissä ja kohtasimme toisemme vielä kerran
+asemalla, jossa jakamattomin ihastuksin kuuntelimme pitkän lihavan
+airuen luettelevan ne asemat, joilla jokainen lähtevä juna pysähtyisi.
+Hän puhui germaanien kieltä, ja se kuulosti aina samanlaiselta:
+kritsch, kratsch, filibombombom. Hän oli kansansa ja maansa mitä
+onnistunein afishi, oikein ilmielävä Siegessäule.
+
+
+
+Saksassa.
+
+
+Tällaisessa kuvauksessa pitäisi oikeuden mukaisesti myöskin Berliinillä
+olla oma, eikä kovin vähäpätöinen paikkansa. Arastelen ryhtyä tähän
+kuvaukseen, sillä pelkään sen tulevan liian laveaksi.
+
+Asia on nimittäin se, että Berliini on minun henkinen — ja tahtoisinpa
+sanoa ruumiillinenkin — pääkaupunkiin. En häpeä tunnustaa sitä;
+vaikkakin tiedän, että kulttuuri-ihmisenä maineeni siitä kärsii.
+Oikeastaanhan pitäisi nyrpistää nenäänsä Berliinille ja hurrata
+Pariisille, Lontoolle ja Roomalle.
+
+Selitän muutamalla sanalla rakkauttani Berliiniin. Berliinihän on sen
+maan pääkaupunki, joka on kasvattanut Kantin, Goethen, Lutherin ja
+Heinen, mainitakseni kaksi syvän totista ja kaksi leikkisätä henkisen
+Saksanmaan edustajaa. Luen Lutherin leikkisien joukkoon, sillä missä
+tapaakaan mehevämpää humoristia, kuin tuo suuri kirkkoisä oli. Hänen
+uskonsa on nyt jo hiukan ummehtunutta, mutta hänen persoonallisuutensa
+on aina oleva iloisen miehekkyyden ja järkähtämättömien periaatteiden
+perikuva. Sitäpaitsi oli hän nuoruusvuosinaan intohimoinen turisti
+ja laulaja sekä kirjoitti teesejä, jotka repäisevässä rajuudessaan
+eivät anna toivomiselle mitään sijaa. Heine taaskin on kirjoittanut
+matkakertomuksia, jotka Paavalin matkakirjeiden ohella ovat enimmin
+luetuita germaanisessa maailmassa. Goethe yritteli myöskin tätä
+kirjallisuuden haaraa ja saavutti sillä melko menestystä. Kant oli
+aikansa etevin teoreettinen turisti, vaikka hän ei koskaan käynytkään
+Königsbergin muurien ulkopuolella. Siis neljä ihmiskunnan henkistä
+suurmiestä ja samalla turistia, siinneet ja syntyneet Saksassa, jonka
+ihana pääkaupunki Berliini on!
+
+Nykyajan ihmisen pitäisi viihtyä Berliinissä, tarvitsematta manata
+sankarien henkiä elähyttäjikseen. Näin viitenä iltanani Berliinissä,
+Krollin kesäteatterissa, Wagner-esityksiä, jotka olivat kerrassaan
+loistavia. Kuulin Aloys Pennarinin laulavan Lohengrinia, niinkuin en
+tenorin koskaan ennen. Ihastukseni oli niin valtava, että minun täytyi
+naapuriltani kysyä hänen nimeänsä, vaikkakin hän vannotti: »nie sollst
+du mich befragen, woher ich kam der Fart, noch wie mein Nam' und Art».
+Naapurini sanoi hänen nimensä olevan sen, mikä yllä on sanottu, ja
+hän on nykyään paras tenorini. Suuri matkailijakeisari Wilhelm II
+piti huolta, ettei juhlallisuuksia puuttunut, hän vietti 25-vuotista
+riemujuhlaansa monien ylhäisten arvonimien kantajana.
+
+Entäs ruumiillinen hyvä Berliinissä. Kempinskissä nauttii maailman
+parhaan aamiaisen uskomattoman halvalla ja jälkiruoka »Eisfrüchte in
+Champagne», hinta 85 pf., on samoin paras jälkiruoka sivistyneessä
+maailmassa. Kun oopperan jälkeen laahaa väsyneen ruumiinsa Pschorriin,
+»Ecke Friedrichs- und Beerenstrasse», ja upottaa itseensä mitan
+baijerilaista, haihtuvat kaikki elämän pienet soraäänet. Väkisinkin
+kasvot saavat ilmeen à la Zarathustra, sielu kohoaa ilmaviin
+korkeuksiin ja veri laulaa: ȟberallen Gipfeln ist Ruh, ist Ruh, ist
+Ruh...» Ranskalainen samppanja tekee ihmisen turhanpäiten pirteäksi ja
+sukkelaksi, pschorri taas filosofiseksi, ainoa mikä ajan pitkään miestä
+kaunistaa.
+
+Berliiniläisillä, niillä, jotka jotakin toimittavat, on yksi ainoa
+harras halu, nimittäin saada aikaan jotakin, joka on »tadellos». Ei
+mitään erinomaista ja hienoa, mutta moitteetonta. Ja hyvä niinkin.
+Vaatimaton ihminen voi hyvin, kun häntä joka puolella ympäröi käsite
+»tadellos». Siksi pidän Berliinistä.
+
+Viiden päivän perästä lähdin tuosta moitteettomasta kaupungista,
+myöskin moitteettomassa junassa. Matkatoverini, alkuasukas,
+kertoi, että hän edellisenä päivänä oli ollut Cafe Nationalessa
+ja huvitellut »tadellos» esittelemättömien naisten seurassa. Olin
+liian hienotunteinen udellakseni, miten sellainen »moitteettomuus»
+tapahtuu. Istuin vaunun akkunan ääressä ja katselin maisemia. Metsä
+oli moitteetonta, pelto ja niitty samoin, mutta heinä niitettiin
+viikatteella, eikä niittokoneella. Voihan sekin olla moitteetonta,
+mutta minun mielestäni epäkäytännöllistä. Sellaista ei tapahdu meillä,
+ei edes Kuopion takana.
+
+Tulimme Lybeckiin tuntia ennen Primulan lähtöä. Asemalla tapasin
+tietysti tuttuja suomalaisia, jotka olivat saapuneet samassa junassa.
+Mutta tapasinpa asemalla vielä erään suomalaisen ilmiön, joka sillä
+retkellä kuuluu aivan sääntöihin. Se oli sellainen, jolla ei ole
+taskussaan pennin pyörää astuessaan laivan kannelle. Ilmiöstä ja
+minusta tuli heti hyvät ystävät ja sitäpaitsi hyttitoverit matkalla.
+
+Olen nimittäin minäkin, ainakin kerran aikoinani, näytellyt ilmiön
+osaa. Voisi luulla, että osa on traagillisimpia mitä näytellä voi,
+mutta niin ei ole todellisuudessa laita. Sitä näytellään »con brio»,
+sillä suomalaiset laivat ovat aivan kuin isä ihanassa vertauksessa
+tuhlaajapojasta. Ne sulkevat syliinsä ja tarjoavat hänelle rasvaisimmat
+lihapalat — velaksi. Pennitön oli tällä kertaa suomalainen ylioppilas,
+alppikiipeilijä, Roomassa-kävijä — ei kuitenkaan pyhiinvaeltaja —
+turnari ja kaikenlaisten urheilu-ennätysten tuntija. Vaikkakin kukkaro
+oli tyhjä, ei hänen käytöksessään ilmennyt mikään painostava ja synkkä
+mieliala. Päinvastoin. Kun me Gotlannin tasolla panimme toimeen suuren
+musikaalisen illanvieton, tanssiaisilleen kannella, vetäydyimme me
+rahakkaat lailliseen maatapano-aikaan kello 1 yöllä — mehän olimme
+suomalaisella maaperällä — bokseihimme, mutta pennitön kieppui
+huimissa valsseissa naispuolisten kalparitari-jälkeläisten kanssa
+aina pikkutunneille asti ja makasi kello 12:een seuraavana päivänä
+aito miljonäärin tapaan. Hän nukkui makeasti, kuten tuhlaajapoika
+ensimmäistä yötään pappansa pehmeillä patjoilla, vahvan illallisen
+jälkeen. Aivan samoin tein minäkin aikoinani autuaasti nukkuneessa
+»Storfurstenissa» Kola Ahngerin päällikkönä ollessa. Tällaisista
+ilmiöistä voi sanoa kuten Runeberg Saarijärven, kerjäläisistä: »aate on
+ikuinen, ilmiöt vain muuttuvat».
+
+Enpä tiedä missä vanha vieraanvaraisuus ilmenisi täydellisemmin ja
+selvemmin kuin meidän saksalaisista satamista palaavissa laivoissamme.
+Ystävyys ulottuu niinkin pitkälle, että laivan kapteeni usein vippaa
+satasen palaavalle maanmiehelleen, vaikka hän todella olisikin iäksi
+kadotettu tuhlaajapoika.
+
+
+
+Primulassa.
+
+
+Suomalaiset olivat Primulassa vähemmistönä, itämerenmaakuntalaiset
+taas enemmistönä. Useimmiten onkin niin, ja se vain näyttää,
+että viimeksimainitut viihtyvät meidän siisteissä, hyvin
+hoidetuissa laivoissamme paremmin kuin rautatievaunuissa, jotka
+pyörivät heidän maahansa ekspressijunan mukana Berliinistä. Nämä
+itämerenmaakuntalaiset ovat kaikki aatelisia, kaikilla heillä on von
+nimen edessä, joskin heidän esi-isänsä olivat näppäriä virolaisia,
+jotka olivat muuttaneet nimensä saksalaisiksi, eivätkä suinkaan
+niiden kalparitarien jälkeläisiä, jotka vastahakoisiin virolaisiin
+olivat istuttaneet kristinoppia. Mutta en koskaan ole matkustanut
+Itämeren poikki ilman että joku oikeakin kalparitarien jälkeläinen,
+joku Uexkull, Stackelberg, Ungern-Sternberg, Buxhöwden j.n.e. olisi
+ollut kanssamatkustajana. He matkustavat uutterasti, nuo entiset
+ritarit, sillä he ovat aikoja sitten täyttäneet käskyn, pistäneet
+miekkansa tuppeen, nöyrtyneet ja tulleet tavallisiksi porvareiksi.
+Niin, heistä on nyt tullut yksinkertaisesti — mylläreitä. He eivät
+seuraa ylpeän ritari Don Quixoten esimerkkiä, joka soti tuulimyllyjä
+vastaan, ei, he jauhavat siivosti viljaansa, kuten suurritari Simson
+filistealaisten maassa, ja keräävät kultaa myllyistään. Meillä oli
+monta mylläri-paronia laivassa ja muutamia »schöne Müllerinnen», joiden
+kanssa pennitön pyöri kadrilleja Primulan kannella auringon nousuun
+saakka. Kunniallista ja hyvää väkeä kaikin tavoin, mutta näyttää
+siltä, kuin olisi suuri kuilu heidän ja meidän suomalaisten välillä.
+On aivan kuin lainehtisi Suomenlahti meidän välillämme myöskin laivan
+kannella. Miksi? Siitä en pääse perille. Ehkä me suomalaiset heidän
+mielestään olemme liian vapaita, ehkä myöskin puuttuu meiltä kruunu
+käyntikortistamme ja paremmat myllyt kotimaastamme.
+
+Samassa kuin laiva pistihen ulos Travemündestä, lepäsi Itämeri
+peilikirkkaana edessämme. Samaa itsepintaista tyyntä kesti koko matkan
+Räävelin satamaan saakka. Ei värettäkään koko aikana. Sellaista
+kuuluu usein sattuvan. Lahdet ja salmet lainehtivat, mutta aava meri
+makailee selällään ja paistattelee päivää. Vesi näytti öljyiseltä ja
+teräksenkarvaiselta, ainoastaan keulassa ja perässä oli valkoista
+vaahtoa. Näköpiirin ulkopuolella kulkevien laivojen mustat savupatsaat
+leijailivat vedenpinnan yläpuolella. Ei voinut olla hyräilemättä »On
+tyyni nyt», ja »Havet är skjönt, naar det roligen hvaelver staalblanke
+skjöld over vikingers grav». 50 tuntia oli niin tyyntä, että mielellään
+olisi nähnyt laineita, pieniä ja sieviä, karehtivan pinnalla. Ihminen
+haluaa vaihtelua. »Ei maistu hernesoppa joka ilta», sanoo saksalainen.
+Kuvittelin, että sellaiselta mahtaa avioliitto tuntua, jossa vaimo ei
+koskaan riitele, mikä kuitenkin lienee harvinaisempaa kuin täydellinen
+tyyneys merellä. Oli todellakin virkistävää nähdä maata Kalmarin
+salmessa ja Gotlannissa. Lapsellisella ihastuksella huudahdin,
+keksiessä Visbyn häämöttävän loitolla.
+
+— Hei, tuolla meillä on Gotlanti ja Visby.
+
+Eräs hampurilainen kuuli sanani, virkosi ja huokasi:
+
+— Ja wohl, schottisch Whisky schmeckt vorzüglig.
+
+Oli se aika päivästä, jolloin hänen verensä vaati tyydytystä niin
+voimakkaasti, että Gotland ja Skotland, Visby ja Whisky sulivat hänen
+korvaontelossaan ihanaksi sekoitukseksi, soodaksi ja whiskyksi, jonka
+hän muutamassa minuutissa saikin ja moitteettomalla hartaudella
+nautitsi.
+
+Selvää oli, että ihana ilma houkutteli laulamaan ja tanssimaan.
+Primulan ruokasalissa oli piano, joka viserteli pitkin päivää,
+ruoka-aikojen lomassa. Toisena iltana pantiin toimeen suuri
+»kävelykonsertti», joksi Turussa helppotajuisia konsertteja nimitetään.
+Siellä esitettiin vuoroin suomalaista, venäläistä, ruotsalaista,
+saksalaista, norjalaista musiikkia. Musiikki oli vakavaa laatua,
+lukuunottamatta whiskyherkän hampurilaisen. Hänen laulunsa ja
+soittonsa oli kotoisin suoraan St. Paulista, ja siellä eivät viihdy,
+kuten jokainen tietää, mitkään ikävyydet. Yleisö tuli ja meni, kuten
+esiintyjätkin, milloin kannelle, milloin salonkiin. Mutta kannella
+tanssivat epämusikaaliset, niin että matot potkittiin nurkkiin. Ja
+kapteeni myhäili myhäilemistään, sillä hän pitää musiikista, esittää
+musiikkia ja katsoo yhtä isällisen hyväntahtoisesti niihin, jotka
+ovat maksaneet pilettinsä, kuin myöskin niihin, jotka vasta aikovat
+jäljestäpäin sen tehdä. Sinä iltana oli Itämerellä musiikkia, sillä
+vastaamme tuli laivoja, jotka veivät Helsingin ruotsalaisia yhdistyksiä
+Visbyn juhliin. Kerrotaan, että hekin olivat pitäneet useita
+serenaadeja meren kuninkaalle tuona ihmeen ihanana iltana ja yönä.
+
+Kun verrataan matkaa Itämeren poikki rautatiematkaan pitkin
+Ruotsin rantoja, niin ei voi olla epäilystäkään, kumpi näistä on
+miellyttävämpi. Matka maitse käy kylläkin jonkun verran nopeammin,
+mutta ajatelkaa sitä eroa, mikä on istua ahtaassa rautatievaunussa
+tai saada tanssia valssia kannella, kävellä vapaasti ja nukkua hyvin.
+Säästä rautatiematkat syksyksi ja talveksi, mutta älä matkusta koskaan
+keväisin ja kesäisin muuta tietä kuin meren poikki. Huono, onni ilman
+suhteen on siihen aikaan harvinaista.
+
+Kieltämätöntä kuitenkin on, että meidän Itämeren laivamme tarjoavat
+kaikkia niitä mukavuuksia, joihin olemme tottuneet. Ruoka niissä
+on hääruokaa meidän oloissamme. Matka Itämeren poikki on siis
+poikkeuksetta oleva huvimatka. Siihen tulee vielä lisäksi se aivan
+erinomainen vaikutus, mikä 50—56 tuntia hengitetyllä Itämeren ilmalla
+on meidän hyvin vointiimme.
+
+Saatan elävästi kuvitella, miten innostuneesti »talatta» huudot
+kaikuivat kreikkalaisten sotilasten kurkuista, kun he olivat päässeet
+polttavan kuumasta aasialaisesta erämaasta ja korkeilta vuorilta
+Mustan meren rannoilta näkivät meren siintävän kaukana. Olen elänyt
+saman tunnelman, kun kerran Unkarin kuumassa erämaassa nesteettömäksi
+kuihtuneena kuin puserrettu sitruuna, tuskallisen yön jälkeen junassa,
+heräsin Breslaussa. Siellä puhalsi pohjoistuuli ja Itämeren suola
+pisteli nenääni. Täytin keuhkoni kerta toisensa perästä ja lausuin
+itsekseni innoissani »talatta, talatta». Me suomalaiset olemme
+syntyneet meren hengessä, kasvaneet meren hengessä, me tarvitsemme
+meri-ilmaa ollaksemme onnellisia.
+
+Sellainen kiertomatka Itämeren ympäri, jonka minä tein, vie vähän
+yli viikon ajan. Näistä viikon päivistä vietetään toinen puoli
+merellä, toinen moitteettomassa Berliinissä. Matkustajalaivassa on
+niin sanoakseni suomalaisella pohjalla, tavallaan matkustaa Suomessa,
+menot tulevat kotimaan hyväksi, niin, yksinkertaisesti, on viettänyt —
+»suomalaisen viikon».
+
+
+
+
+Matka Valamoon 1914.
+
+
+Somer soitti, kangas kumisi, kun Jeffery-automobiili mennä huhki
+Salpausselännettä myöten Mankalan ja Lappeen väliä, kolme kookasta
+miestä ja kaunis rouva lastinaan. Tämä on todellakin ihanteellista
+ajotietä. Maantie sileä kuin viertotie, se on suora, se on autio tie,
+jossa heponen harvoin sattuu vastaan.
+
+Oli toissa kesänä heinäkuussa, kuivin ja kuumin kesä miesmuistiin.
+
+Olisipa edes ollut nuha parannettavissa, olisipa yskä ulosryvittävissä,
+olisipa hiipivä keuhkotauti ollut hillittävissä, täällä se olisi
+onnistunut, kuivalla, pihkaisella harjulla. Onhan ainoaa laatuaan,
+että täällä Suomessa saatetaan kulkea loppumattomassa männikössä,
+jolta melkein tykkänään puuttuu aukkoja, niin pitkä taipale, etten
+voi sitä numeroilla määrätä. Mutta se alkaa Lammin rajoilta, kulkee
+Hollolan ja Lahden kautta, läpi Kausalan ja Kouvolan Lappeenrantaan.
+Sieltä jatkuu sama harjutie itään Imatralle ja Parikkalaan ja sitten
+yhä koilliseen, ties Jumala mihin saakka. Metsää ja kangasta, nummea
+ja männikköä loppumattomassa, yhä jatkuvassa sarjassa. Ne pienet
+aukot, mitkä tavataan kaupunkien ja kylien kohdalla, läväistään niin
+nopeasti autolla, että niitä tuskin huomaakaan. Mutta sen sijaan
+punaisenruskeat petäjät ja niistä lähtevä pihkan lemu tunti toisensa
+perästä ympäröi matkamiestä. Täällä voi temmaista auki neljännen
+koplingin, voi antaa auton panna parastaan, tuoksu tunkee sieraimista,
+korvista ja suusta sisään; se ei enää ole vain pihkan tuoksua, se on
+tervashajun ekstraktia. Ja tuo kuiva harju, se kumajaa ja myhäjää
+liekkumasta, kuten porsaitten emo, kun sitä kyhnyttelee selkäharjasta.
+— Suokaa anteeksi tämä vertaus, mutta punka merkitsee sian selkää;
+siis Punkaharju ‒ sian selkä. Ja Punkaharju on juuri haaraantuma tästä
+samaisesta pääharjusta.
+
+Imatra leikkaa harjun ja petäjikön, mutta kohta toiselta puolen löydät
+taas nummen ja männyt. Kauempana Parikkalassa sukeltaa jo siellä
+täällä joku valkoinen koivu havupuitten sekaan. Nämä seisovat usein
+vierekkäin, koivu valkoisena ja koreana kuin nuori morsian, petäjä
+muuttumattomassa ruskeanvihreässä virkatakissaan kuin autuas ylkä.
+He seisovat kuin papin edessä ja kuiskivat haltioituneina toisilleen
+ikuisen uskollisuuden hölmöjä sanoja, lounaistuulen heilutellessa
+morsion palmikoita. Jaakkimassa morsiamet jo pyrkivät enemmistöön;
+näkee vanhoja koivunkonkeloita hyljättyinä huokailemassa: »Missä ne
+männyt onkaan!» Karjala on koivujen ja lehtipuitten maata, se on
+iloisempaa kuin Häme, juuri niinkuin asukkaatkin.
+
+Minun toimiini kesäisillä matkoilla kuuluvat myöskin majatalojen
+tutkimiset. Olen ilokseni voinut mielessäni todeta, että meidän
+kansamme asutus- ja elantotavat huimaavasti kehittyvät nykyaikana. Ne,
+jotka vain täällä rannikoilla pistäytyvät majataloihin, eivät minua
+usko, mutta sisämaassa kulkijat todistavat kanssani samaa. Siellä tapaa
+majataloja siistimpiä kuin pikkukaupunkien hotellit.
+
+Tiesin ja tunsin entuudestaan Rajanotkon kestikievarin Parikkalassa
+viheliäisimmäksi pesäksi, missä milloinkaan olin käväissyt. Päätimme
+pistäytyä sinne tarkastamaan, oliko tämä yleinen sivistyksen kohennus
+kulkenut tämän hökkelin ohi jälkeä jättämättä. Ei ollut enää tätä
+majataloa, mutta läheisyydessä oli uusi, Kivijärvi nimeltään. Se
+sijaitsi noin kilometrin verran syrjässä valtamaantiestä. Syrjätie
+oli viheliäistä. Rakennukset vanhat ja raihnaiset kuten niin usein
+Karjalassa. Närkästyneinä kysäisimme happamesti, eikö olisi lähempänä
+maantietä löytynyt tämänveroista taloa.
+
+— Tottapa ei, oli kuivahko vastaus.
+
+Eteisen portaiden edessä oli leveä sementtinen laatta
+kirjokoristuksineen. Tämä jo ennusti jotakin parempaa. Käytiin
+sisälle. Huoneet olivat pienet ja matalat, mutta nuhteettoman siistit.
+Suomalaista kaunokirjallisuutta tulvivat pöydät. Uudet, leveät
+ja suuret rautasängyt täyttivät pienet huoneet. Nuori 20-vuotias
+emäntä, Herran runsaasti siunaama, seisoi kohteliaasti loitompana
+odottaen tilauksiamme. Vuoroin ylistimme salin siistiä ulkonäköä
+ja sen ihanoita kukkasia. Tästä oli seuraus, että emäntä sukelsi
+ruukkujensa keskelle ja käänteli liljojensa ihanat kukat meitä
+kohtaan. Pitkät, punaisenruskeat juovat liljakukkien pölyä kirjasivat
+samalla emännän posket, nenän ja otsan. Ihastuneena kaikkeen tähän
+sivistyksen loistoon en malttanut olla nenäliinalla pyyhkimättä
+siemenpölyä hänen siunatuilta kasvoiltaan, joka kiitollisuudella
+kuitattiin. En voinut enää hillitä itseäni kuultuani että salissa
+tavattiin hedebo-ompeluksia. Hedebo-ompeluksia parikkalaisessa
+talonpoikaistuvassa! Olen aina ollut sitä mieltä: että tämä käsityö
+todistaa korkeinta asuntokulttuuria ja naisellista turhamaisuutta.
+
+En voi sivuuttaa päivällisen ruokalajeja. Kaikki edistys tällä alalla
+riemastuttaa tietysti isänmaan ystävää. Meillä oli neljä ruokalajia.
+Rajanotkon kestikievarissa en vuonna 1888 eräällä jalkamatkalla
+saanut mitään kelvollista suuhun pantavaa. Sekin, mikä tarjottiin,
+oli pöyristyttävän likaista. Kunniakas vallankumous on siitä päivin
+tunkeutunut parikkalaisten keittiöihin. Saimme parasta voita (tip top),
+leipää, kaljaa, maitoa, munia, liharuokaa, kalaa ja muurainsoppaa —
+jota en ennen eläissäni ole nauttinut, mutta joka maistuu mainiolta —
+sekä ohukaisia sokerihillon kanssa. Kaikki tämä katettu ja valmistettu
+tulisessa kiireessä ilman ennakkotilausta. Iloni ei niin paljon
+hehkumasta, kuin siitä sivistyksestä, jota tämä puhtaus ja taito
+osoitti, oli suunnaton. Meidän kansammehan on tähän asti välittänyt
+ainoastaan tulevaisesta elämästään taivaassa; että se nyt myöskin on
+ryhtynyt siivoamaan pestään täällä murheenlaaksossa, että se on alkanut
+koristella kotiaan sekä yrittänyt monistamaan ruokalajejaan, siitä
+saamme kiittää yhä laajemmalti tulvivaa maallista kirjallisuutta.
+
+Matkamme pää oli Jaakkimassa, jota muutoin vallassäätyiset muinoin
+sanoivat Jaakkimvaaraksi. Siellä meidän piti nousta ikivanhaan Saimaan
+laivaan, Konkordiaan, joka kulkee Laatokan rantoja Sortavalan ja
+Taipaleen väliä, pistäytymällä myöskin Konevitsassa ja Valamossa.
+Me kulkea suhautimme koivikon läpi Jaakkiman pohjoispuolella ja
+laskimme alas satamaan, Lahdenpohjaan, jota tavallisesti sanotaan
+Lopotiksi, venäläinen sana, joka merkitsee kauppapaikkaa. Suomalainen
+sana Lopotti kaikuu kyllä herjaussanalta, mutta se ei estä paikkaa
+olemasta erinomaisen ihana luontonsa puolesta. Siistejä, komeita
+rakennuksia rannalla, ja itse lahden rantamat ovat korkeita, paikoin
+kallioisia ja metsäisiä. Lahti on suunnilleen peninkulman pituinen
+ja aukeaa Laatokalle. Lopotin rannalla on majaloita ja kahviloita,
+ja me kotiuduimme aluksi erääseen sellaiseen, joka näytti sangen
+viehättävältä. Mutta eräs nokkela alkuasukas supatteli minun korvaani,
+että sänkylöissä elämöi sekä mustii että punasii, niin nälkäsii, että
+hirvittää. Kuuluvat olevan kotoisin Siperiasta, ja tällä rodulla ja
+sen ja meidän sekarodulla kuuluu olevan terävimmät hampaat. Panimme
+taas pillimme pussiin ja annoimme auton puhkia ylös mäkeä, noin 4
+km takaisin asemalle, jonka läheisyydessä vallan mainio majatalo
+sijaitsee. Se on sekä ulkoa että sisältä ensiluokkainen. Siellä asuu
+kuin Abrahamin helmassa.
+
+Seuraavana aamuna astuttiin vanhaan Konkordia laivaan. Laivaa kuljetti
+kapteeni O. Tampio, synnyltään Nurmeksen sydänmailta, mutta, jo nuorena
+miehenä, meripoikana, risteillyt kaikki valtameret, ollut sotavankina
+Japanissa kokonaisen vuoden ajan. Hän haastoi kaikkia kieliä, puhdasta
+nurmekselaista ja Nurmeksen ruotsia ja, luulenpa, vähän japaniakin.
+Hänessä oli karjalaisen synnynnäistä iloisuutta, johon oli tarttunut
+englantilaista reippautta, venäläistä puheliaisuutta, ja ehkä
+hiukan japanilaista kohteliasta hymyä, sen verran minkä hänen hyvin
+kehittyneet poskensa sen sallivat. Jaakkiman lahti venyi päivän pitkän
+peilikirkkaana, niinkuin kaikki Suomen vedet siihen aikaan. Niinikään
+Laatokan ulappa. Mutta Laatokalla oli ilma raitista polttavasta
+auringosta huolimatta. Veden lämpö oli ainoastaan + 14° C. Niin pian
+kuin pistäydyimme Valamon saaristoon, tapasi meidät taas helle.
+
+Ystävämme Konkordian kapteeni puhui puolestamme munkkien sihteerille,
+joka oli sillalla vastaanottamassa laivaa. Kapteeni antoi meille
+huimaavan korkeita arvonimiä ja suositteli meitä Suomen sivistyneistön
+kukkana. Sihteeri suvaitsi suosiollisesti hymyillä ja jätti meidät
+erään ihmeen kauniin, mustan munkin huomaan, miehen, joka oli kuin
+luotu viattomien impien rippi-isäksi. Hänen jäljissään me marssimme
+hotelliin.
+
+Ja katso, ovet lyötiin selki selälleen erääseen huoneeseen toisessa
+kerroksessa, jommoista en ollut aavistanutkaan Valamon hotellissa
+tavattavan. Kalustoon kuului komea sohva, muhkeita nojatuoleja, kaikki
+tummaa mahonkia, neljä suurta ja leveää sänkyä, joitten peittona oli
+viltit, mutta peittolakana puuttui. Seinillä riippui hengellisten
+ja maallisten ruhtinaitten kuvia. Huone tuntui samanlaiselta
+kuin vieraskamari jossakin Vanhan-Suomen herraskartanossa, jossa
+mahonkikalusto on aina tavattavissa.
+
+Kaunis rouvamme sai erityisen huoneen; hänen miehensä täytyi maata
+meidän luonamme, sillä munkeilla ei pyhä sana: »Minkä Jumala on
+yhdistänyt, ei sitä ihmisten pidä erottaman» paina kerrassaan mitään.
+Mies ja vaimo ovat munkkien Valamossa aina kaksi vierasta henkilöä.
+Heidän täytyy ei ainoastaan maata erillään, vaan myöskin syödä
+erikseen. Ainoastaan teetä saimme juoda yhdessä suuressa huoneessamme —
+muutoin maailman parasta teetä. Laatokan vesi ja teelehdet muodostavat
+aivan ihanteellisen yhdistyksen. Enpä luule, että mitkään vedet
+itse Kiinan taivaallisessa valtakunnassa ovat niin teetä suosivia
+kokoonpanoltaan kuin tämä Laatokka. Mistä munkkien sokeri oli kotoisin,
+en tiedä, mutta ensiluokkaista sekin oli. Istuimme kauan samovaarin
+ääressä.
+
+Suuri juhla oli tulossa Valamoon. Luulenpa, että se oli luostarin
+suurin juhla, Pietari-Paavalin juhla. Laivat toivat täytensä
+pyhiinvaeltajia saareen. Suuriruhtinasta, sittemmin Venäjän sotajoukon
+ylipäällikköä H.K.K. Nikolai Nikolajevitshia odotettiin luostarin
+vieraaksi. Laatokan rannikon väki purjehti lukuisasti tänne avoimissa,
+suurissa saimoissaan, laskivat rantaan ja tekivät telttojaan
+veneisiinsä.
+
+Saipa nähdä ihmeellisiä pukuja ja merkillisiä kasvoja. Miten vierailta
+kaikki nämä ihmiset sentään näyttivät! Minusta tuntui kaikki tämä
+unennäöltä, tuntui ikäänkuin olisin seisonut kasvokkain kolme-,
+neljäsataa vuotta sitten eläneen rahvaan kanssa. Tämän näköisiäkö
+meidän suomalaistemme esi-isät olivat Kustaa Vaasan ja Juhana herttuan
+aikoina? Mahdollisesti. Näin aunukselaisia, joilla oli tukkapää niin
+pörröinen, että sellaisia vain »Jöröjukalla» ennen läsnä ollessani
+kuvakirjoissa olen nähnyt. Päälaen korkeimmasta kohdasta levisivät
+haivenet yli koko kallon ja muodostivat otsan, ohimojen ja niskan
+kohdalle korkeita, takkuisia pahkoja. Nämä pahkat olivat kuin kivestä
+veistetyt. Ei yhtään hiusta pistänyt esille, kaikki olivat toisiinsa
+kiinni takertuneet kovettuneeksi massaksi, jonka läpi luuharava ei
+konsanaan ollut kulkenut eikä konsanaan kulje. Kasvot olivat pyöreät,
+ahavoituneet, punaiset ja kiiltävät, mutta silmät kimalsivat lapsekkaan
+iloisina ja suu hymyili sydämellisesti. He puhuivat suomalaista
+murretta, mutta en tajunnut siitä yhtään sanaa.
+
+Heidän joukossaan liikkui miehiä mustissa eurooppalaisissa puvuissa,
+kauluksissa ja kaulahuiveissa. Kysäisin, niistä he olivat kotoisin.
+
+— Suojärveltä.
+
+Siis Suomen puolelta. He olivat n.s. »sukkapelliä»,
+kreikkalaiskatolisia, he olivat siistejä, mutta epäintressantteja.
+Mutta nuo aunukselaiset punaisine paitoineen, rasvanahkasaappaineen,
+takkuisine hiuksineen ja punaisine, ahavoituneine huulineen, ne
+kiinnittivät silmäni. Näitten esi-isiä Lönnrot ja Europaeus ovat
+laulattaneet ja saaneet niiltä kauniitakin runoja. Onko se mahdollista?
+Voiko tuollainen tappurakuontalo kätkeä sisuksissaan runouden ituja,
+noiltako huulilta runoja on vuotanut? Katsele heidän silmiinsä, niin
+alat ymmärtää.
+
+Ja heidän aviosiippansa! Heillä oli hameita lukemattomia päällänsä,
+heillä oli saappaat niin luonnottoman raskaat, suuret, leveät ja
+lemuavat, että aivan ällistyin. Muutamat olivat repaleisia, heihin
+voi katsella kolmen, neljän hameen läpi, mutta perällä lienee
+vielä ollut samanverta hameita. Viimeinen hame, mikä näkyi, oli
+säkkikangasta. Mutta repaleisimmat olivat iloisimmat. Yksi seurasi
+meitä ja sipatteli ehtimiseen omaa kummallista kieltään. Hänen äänensä
+oli niin sametinpehmeä ja helakka kuin pienen tyttösen, puheen sävy
+oli niin hilpeä, kuin muija ei milloinkaan olisi murheita kokenut;
+hän hymyili ja nauroi, niinkuin pukuhuolet olisivat häneltä iäksi
+jääneet tuntematta. Leo Tolstoin aasialaisen tarun mukaan tehty
+kertomus miehestä, jolla ei ollut paitaa, mutta joka silti vakuutti
+olevansa täysin onnellinen, juolahti taas mieleeni. Ja kaikki nuo jalot
+helleenit, Diogenes, Menippos, Kyniskos y.m., nehän saarnasivat samaa
+oppia, että onnellisinta on olla mitään omistamatta. Heitä sanottiin
+»kyynikoiksi» (koiriksi), mutta heidän oppinsa on vallannut maailmat,
+tosin toisella nimellä. Juuri tuollaisille on pelastus luvattu, ja he
+olivatkin kokoontuneet pyhään, rakastettuun Valamoonsa, missä komea,
+suuri kirkko nosti taivaansinisen kattonsa yhtä siniselle taivaalle,
+kullatun kupunsa hehkuvaa aurinkoa kohti. Täällä he tiesivät saavansa
+vakuutuksen iloiselle opilleen, täällä he saivat nähdä rakkaat
+pyhimyksensä, pyhän Meri-Miikulan (venäjäksi Nikolai Marskoi), joka
+heille suopi purjetuulen, runsaan kalansaaliin, hyvän vuodentulon.
+Miksipä he eivät ilakoisi?
+
+Aamulla klo 4 soitettiin kokoon hotellin pitkissä, kaikuvissa
+käytävissä. Koko toiviojoukko pukeutui ja peseytyi, ja kohta kuului
+kovien saappaitten kapsetta kivilattialla. Avoimista ikkunoistamme
+kuului ulkoa alituinen kips, kaps, kips, kaps koko pitkän aamun.
+Ihmisparvet kiiruhtivat kirkkoon ja sieltä takaisin. Iloisina menivät
+kirkkoon ja vielä iloisempina palasivat. Kirkossa pitkät, partaiset
+venäläiset talonpojat laskeutuivat lattialle polvilleen, painoivat
+otsansa lattiakiviä vasten, nousivat pystyyn, ristivät rintansa,
+syleilivät suojeluspyhimyksensä patsaita. Mikä ihana, itsetiedoton
+juhlan ele jokaisen miehen liikkeissä! Se oli kerrassaan mukaansa
+tempaavaa. Silmät säikkyivät haltioituneina, ruumis taipui niin
+ihmeen nöyrästi maahan, tukkakiehkurat nousivat ja laskivat ruumiin
+liikkeitten tahdissa. Juuri sellaisena kuvittelen Jaakopin seitsemän
+kertaa kumartaneen petettyä veljeään Esauta. Juuri täällä Valamon
+pääkirkossa on minulla aina ollut sellainen tunnelma kuin seisoisin
+keskellä Salomonin temppeliä, tahi jossain vanhassa aasialaisessa
+pyhätössä tahi alkuaikain kristittyjen rukoushuoneessa. Aivan varmaan
+on kreikkalaiskatolinen kirkko turmeltumattomimpana säilyttänyt
+ensimmäisten kristittyjen kirkonmenot.
+
+Mikä ihana näky, kun väki palasi kirkosta! He olivat jättäneet kirkkoon
+syntitaakkansa, he olivat pesseet sielunsa puhtaiksi, he tunsivat
+itsensä vapaiksi ja sovitetuiksi. Sentähden kasvot loistivat heidän
+ulostullessaan ja kohdatessaan aamuauringon helakan leimun. Kun kerta
+opetetaan, että ihminen joka hetki tekee syntiä ajatuksissa, puheissa
+ja töissä, niin se kirkko on katsottava ihmisystävällisimmäksi, joka
+helpoimmin poispyyhkäisee synnit. — —
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha möröttäjä ja hapanlohko Schopenhauer väittää, että kaikki
+matkakertomukset ovat ikäviä, koska niissä vain puhutaan mitä silmä
+näkee ilman aprikoimisia ja ajatuksenilmauksia.
+
+En ole tahtonut tehdä tälle kalkkiutuneelle pessimistille mieliksi,
+mutta en ole sitä voinut välttää. En pääse ajatuksistani enkä
+aprikoimisistani matkoillani. —
+
+Niitten suomalaisten joukossa, jotka meidän aikana majailivat
+Valamossa, kiinnittyi huomioni varsinkin muutamiin Impilahden ja
+Jaakkiman poikiin. He hakivat heinätyötä munkeilta. He olivat kaikki
+herraskaisesti puetut, valkoiset kaulukset kaulassa, mansetit käsissä,
+ja »kellonvitjat ne loist', ja kellonvitjat ne loist'» j.n.e. Nämä
+tekivät aunukselaisten keskellä perin sivistyneen vaikutuksen, vaikka
+vain olivatkin heinämiehiä. He olivat tavanneet kaksi nuorta, solakkaa
+palvelijatarta, kotoisin Jaakkimasta, mutta Helsingissä palveluksessa,
+ja kiemailivat mitä kohteliaimmin näiden kanssa.
+
+Mikä suunnaton juopa avautuikaan näitten ja aunukselaisten välille! ‒ ‒
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna menimme taas Konkordia laivassa takaisin Jaakkimaan.
+
+Konkordiassa on yläkansi, jommoista saa hakea. Sillä on sekä pituutta
+että leveyttä. Siellä saa mitä perusteellisimpia aurinkokylpyjä.
+Mutta koko pitkän kannen yläpuolella, kokasta perään saakka, kulkee
+eri korkeudella pyöreä teräskisko, joka kierii ympäri, niin pian
+kuin perämies kääntää ruotelia. En ole missään nähnyt niin pitkää
+perämelaa enkä missään niin selvästi näytteille pantua. — Kunnia vanhan
+Konkordian rakentajalle! — Poikavuosinani oli tapana salaa istuutua
+kiskolle. Kun perämies pyöritteli ruotelia, romahdettiin mäiskis
+kannelle. Tämä tuotti meille paljon suurempaa huvia kuin kaikki Saimaan
+ihanat näköalat. Samainen teräskisko sijaitsee yhä edelleen Konkordian
+kannella.
+
+Tämä 10 vuoden vanha kisko aiheutti vielä nytkin aivan erinomaisen
+nautinnon nuorisolle. Istuimme varhaisena aamuhetkenä Konkordian
+kannella. Laatokka lepäsi peilikirkkaana ja aurinko kiipesi taivaan
+vahvuudelle ja loimotteli lämpimästi. Suomalaisia ylioppilaslaulajia
+naisineen oli keräytynyt kannelle. He virittivät laulun toisensa
+perästä ja houkuttelivat siten nuoria venakoita, Valamon
+toivioretkeläisiä, kannelle. Nämä asettuivat kiskon vasemmalle
+puolelle. Samassa kannettiin kannelle käheä gramofoni, joka heti
+rupesi kitkuttamaan vanhoja valsseja. Ylioppilaat kiepsahtivat ylös
+paikoiltaan ja pyysivät heti pyhiinvaeltajat tanssiin. Tanssittiin
+kiskon oikealla puolella — mutta kisko muodosti aidan. Eräs
+ylioppilaista rohkaisihe ja heilautti naisensa korkealle ilmaan yli
+siunatun kiskon. Seurasi yleinen heilautus. Pyhiinvaeltajattaret
+lensivät kuin pääskyt ilmassa, tanssivat, hymyilivät ja pitivät iloa.
+He olivat niin sydämestään suruttomia, he olivat puhtaiksi ja iloisiksi
+pestyt Valamon upeassa pääkirkossa. ‒ ‒
+
+Palatessamme Jaakkimasta suuntasimme kulkumme Karjalan rintamaitten
+halki Kurkijoen ja Hiitolan kautta Vuoksen laaksoon. Kurkijoella oli
+majatalo, joka enemmän muistutti hotellia kuin maalaistaloa. Mutta
+syrjäisessä Kaukolassa nähtiin taas majatalo tuota karjalaista mallia.
+Sitä tarkastamaan. Laskeuduimme alas vaunuistamme ja tilasimme ruokaa.
+Perin ylhäisen näköinen emäntä riensi heti kyökkiinsä. Hetken kuluttua
+oli meillä taas pöytä koreana. Ruokalajien joukossa pihvejä. Mielestäni
+tämä meni liian pitkälle. Rupesin kuulustelemaan.
+
+— Kuinka te voitte täällä maan sopukassa keskellä palavinta kesää
+tarjota liha-annoksia? Automobiiliko se loihtii esille tällaisia
+ihmeitä? Ainoastaan autoväellekö te katatte pöydän tällaisilla
+herkuilla? Vastatkaapa, olkaa hyvä, käsi sydämellä!
+
+— Kaikki, ei ainoastaan autolla kulkijat, saavat liharuokia, kun vain
+malttavat odottaa. Minulla on nimittäin ihmeen syvä kaivo. Sinne lasken
+alas lihapalat säilöön, en tietysti veteen, vaan lähelle pintaa.
+Ne säilyvät ihmeellisesti. Kun sitten hienoa väkeä tulee (yleinen
+kumarrus meidän puoleltamme), hinataan lihat yläilmoihin, hakataan ja
+paistetaan. Siinä salaisuus.
+
+— Kai sitä vähän tipahtaa lihanmehua kaivoon. Voitteko päälle
+päätteeksi keittää lihalientä kaivovedestä?
+
+Karjalassa uskaltaa laskea räikeää pilaa. Emäntä ei närkästynyt tästä
+leikinlaskusta.
+
+Olen ylevässä kielessä lukenut viisauden lähteestä, paheitten
+lähteestä, josta Jumala varjelkoon, tarulähteistä, joissa
+kuninkaanpojat uiskentelevat sammakon haahmossa, mutta miksi Kaukolan
+kaivoa on sanottava, en tiedä. Ehkä kaivohuoneeksi! Pihvit ainakin
+olivat, yhtä mehevät ja suuret kuin serkkunsa Helsingin Kaivohuoneessa.
+
+Toimittaaksemme perusteellisen tarkastuksen rupesimme hakemaan
+syöpäläisiä. Hoi, hoi! Kirppu! Kaikki hyökkäsivät paikalle. Aivan
+oikein. Siinä se istui ja kiristeli hampaitaan, valmiina salamannopeaan
+hyökkäykseen. Kellä oli vilkkaat sormet! Minulla. Kuletin varovasti
+peukaloni ja etusormeni petoa kohti. Se ei liikahuttanut jäsentäkään.
+Kas niin, nyt se oli kiinni!
+
+— Kovakuoriainen! Peukaloinen kovakuoriaisten joukossa! Eläköön
+synnyinmaa! Eläköön _kirputon_ Suomi!
+
+— Niin, eläköön Suomi, eläköön!!
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75458 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..83bd1f4
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75458 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75458)