diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75736-0.txt | 2808 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2825 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75736-0.txt b/75736-0.txt new file mode 100644 index 0000000..141d730 --- /dev/null +++ b/75736-0.txt @@ -0,0 +1,2808 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75736 *** + +language: Finnish + + + + +VANHA KONSTI PAREMPI KUIN PUSSILLINEN UUSIA + +Kertomus hra Kenosen matkasta Lontooseen + + +Kirj. + +TIITUS + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1926. + + + + +I + + +Oli kevät. + +Herra Kenonen oli matkalla ulkomaille. Siis asiasta on tehtävä kirja. +Ja tässä se kirja nyt tulee. + +Neiti Leena Kenonen oli kirjoittanut Lontoosta, että isä tulisi häntä +noutamaan, niin näkisi samalla tämän kaupungin. + +— Ikäänkuin siinä olisi mitään näkemistä! sanoi hra Kenonen +aamiaispöydässä, kirjettä lukiessaan. — Ne vain luulevat. Ja olenhan +minä nähnyt siitä postikortteja ja muita kuvia. Kaupunki kuin kaupunki. + +Mutta seuraavana päivänä ilmoitti hän, että koska ei tyttö osaa sieltä +yksin tulla, niin kai hänen on lähdettävä. Sehän on hänen vanha +kohtalonsa. + +"Lähetä lapsi asialle, lähde itse perässä". + +Ja näkeepähän samalla, missä määrin se tyttö nyt sitten tulee toimeen +oikeitten englantilaisten, semmoisten pitkäkoipisten piipunpolttajien +kanssa. + +— Mutta kuinka sinä voit sinne matkustaa? kysyi rouva Kenonen +huolestuneena. — Osaatko sinä ollenkaan kieltä? + +— Haudujuuduu?! huudahti hra Kenonen kummastuneena. — Minäkö? Oletko +sinä kuullut minun puhuvan enkeliskaa? + +Rouva Kenonen ei todellakaan ole kuullut, kuinka hänen miehensä puhuu +maailmanvalloittajakansan kieltä. Eikä sitä ole kuullut kukaan muukaan. + +— Jees, Hyyde Barkk! murisi hra Kenonen. — Aina sitä sen verran +osataan, että toimeen tullaan. + +Ja hra Kenonen ryhtyi tekemään matkavalmistuksia. Vieläpä aivan +levollisella mielellä. Sillä hänellä on eräs tieto, jonka hän pitää +omana salaisuutenaan. Samoin kuin entinen historiallinen henkilö +sanoi: "Poikani, et aavistakaan, miten vähällä älyllä valtakuntaa voi +hallita", niin samoin on Kenonenkin tullut huomaamaan, miten vähällä +kielitaidolla voi ulkomaanmatkoja tehdä. Kunhan vain ei tuppaudu liian +pitkiin puheisiin niiden alkuasukkaiden kanssa. + +Esimerkkinä mainittakoon, että kun hra Kenonen ensi kertaa oli käymässä +Tanskassa, tuli hän siellä koko ajan toimeen omalla kielellään. Ensin +hän vähän sadatteli, että mikä h—tin maa tämä on, missä ei suomea +osata, kun tanskalaiset aina kyselivät "vaba, vaba?" mutta sitten hän +jollakin rautatieasemalla kyllästyneenä ärjäisi hikeään pyyhkien: + +— Vaba, vaba? Ei vapaa, vaan _piletti_, hornassa, _Kööpenhaminaan!_ + +Silloin tanskalainen piletinmyyjä ymmärsi todellakin, ja olivat hänen +hyväntahtoiset kasvonsa ikäänkuin kirkastuneet, kun hän ojensi piletin +hra Kenoselle ja sanoi jotain, että: + +— Fem ou förre. + +— Ota tuosta äläkä hörritä, ei siitä kuitenkaan saa kukaan selvää, +sanoi hra Kenonen, ojentaen 50 kruunun setelin, ja saaden takaisin sen +mikä siitä oli tulevakin. + +Niin että hra Kenonen on huomannut voivansa kielitaidon puolesta +matkustaa vaikka Taka-Intiaan. + + + + +II + + +Nuori neiti Leena Kenonen oli oleskellut Englannissa jo useita +kuukausia, sillä hän oli matkustanut sinne ennen joulua. Hän on +todellakin vielä nuori, niin nuori, että varsinaisen, hyvästi kauppansa +tekevän ja kaikkia koulutyttöjä haikeasti itkettävän rakkausromaanin +ennätämme kirjoittaa hänestä myöhemminkin. Tällä hetkellä ei meillä +siihen ole oikein aikaa. + +Hän on nimittäin vasta yhdeksäntoista vuotias. Hänellä on siniset +silmät, ja muu muoto semmoinen kuin pitääkin. Ukko Kenosta ei +todellakaan luulisi hänen isäkseen. + +Leena Kenoselle oli edellisenä syksynä luvattu paikka eräässä +pankinkonttorissa sillä ehdolla, että hankkii ensin itselleen +mahdollisimman hyvän englanninkielen taidon. Pankinjohtaja sanoi, +että parasta on, jos neiti matkustaa joksikin aikaa Englantiin. Onhan +neidillä varakas isä. Leena Kenonen tuli kotiin ilosta säteillen ja +kertoi, että paikka on saatu, mutta pitää ensin käydä Englannissa kieli +oppimassa. + +— Siis se jäi saamatta, sanoi hra Kenonen kuivasti. — Luuletko sinä, +että minä olen mikään Kordelinin säätiö? + +Neiti Kenonen itkeä tihautti ja kertoi sitten, mitä pankinjohtaja oli +arvellut hra Kenosen taloudellisesta asemasta. + +— Vai niin, sanoi Kenonen. — Taikka jos se nyt sikseen tulee, niin +kestän kai minä vielä tämänkin kolauksen. Saat lähteä jos mielesi +tekee, mutta muista siellä aina, että minä tienaan täällä kotona vain +markkoja enkä puntia. Ja käytä aikasi hyvin ja opettele ensin lausumaan +se niiden "the". Sen kun on oppinut sanomaan, niin kyllä sitten oppii +kaiken muunkin. Jollei sitä hau-hau-kieltä opi siellä paikan päällä, +niin ei sitä sitten kai opi missään muuallakaan. Mistä ne lienevät itse +sen ensin oppineet? + +Neiti Kenonen hymyili kyyneltensä läpi. Hän oli onnellinen ja kiitti +isäänsä, mutta hra Kenonen sanoi: + +— Käy ostamassa sanakirja ja ala lukea. + +Eräänä koleana syyspäivänä lähti sitten laiva Helsingin satamasta. +Leena Kenosta oli saattamassa isänsä sekä eräitä tyttötuttavia, jotka +hra Kenonen muisteli joskus nähneensä tyttärensä seurassa. Mutta oli +siellä myöskin eräs nuori mies, jota ei hra Kenonen ollut koskaan +nähnyt, ja joka toi hänen tyttärelleen suuren kukkakimpun. + +— Mikähän käki sinäkin olet? ajatteli hra Kenonen kummissaan ja +epäluuloisena. — Tuopi Leenalle kukkia, lapselle! + +Hra Kenosella ei kuitenkaan ollut enää tilaisuutta tutkimuksiin ja +kuulusteluihin, sillä laiva lähti, ja Leena ja hänen saattajansa +huiskuttivat toisilleen niin kauan kuin näkivät toisensa. Varsinkin +se pojanlorvelo huiskutti. Hra Kenonen huiskautti vain pari kertaa +etukäpälällään ja lähti sitten kävelemään, ajatellen mennessään, että +hyvä olikin, kun tyttö lähti pois. Tiedä näistä helsinkiläisistä +kekkaleista, jotka hännystelevät keskenkasvuisia tyttöjä. Mutta +tottapahan nyt unohtuu. Ja tulehan sitten, vintiö, vain kuikuilemaan +meidän nurkille, niin kyllä minä silmät sinulta saippuoin, ja katsokoon +silloin Leenakin eteensä, uhkasi hra Kenonen itsekseen. — Sillä se on +niinkuin Syyrakki sanoo: "Kurittamatoin lapsi tulee niin kankiaksi kuin +hillimätöin hevonen". + +Kenonen luulee tuntevansa nykyajan nuorison. Mies parka! + + + + +III + + +Oli siis, palataksemme asiaan, kevät, ja hra Kenonen oli matkalla +Englantiin. + +— "Pyhä Yrjänä ja iloinen Englanti", mutisi hra Kenonen, +joka nuorempina päivinään oli lukenut Walter Scottin suuren +"Ivanhoe"-romaanin. "Pyhä Yrjänä ja iloinen Englanti", huusivat +Rikhard Leijonamielen johtamat isänmaalliset metsäsissit, hyökätessään +sankarillisella urhoollisuudella Torquilstonen linnaa vastaan. + +— Saa nyt sitten nähdä, kuinka lysti paikka se oikeastaan on, ajatteli +hra Kenonen. — Mutta kyllä minä melkein luulen, että Kööpenhaminan +Tivoli on hauskempi. + +Päästyään laivaan ryhtyi hra Kenonen etsimään hyttiään. Se oli kahden +hengen hytti, mutta vuoteet eivät kuitenkaan olleet päällekkäin, +vaan kumpikin puolellaan komeroa. Toisen vuoteen reunalla istui jo +hyttitoveri, isäntämiehen näköinen, sarkapukuinen henkilö. + +— Jaa, saan esittää itseni, Kenonen! sanoi hra Kenonen virallisesti. + +— Minä olen Taavetti Tiilikainen Kurkiharjusta, vastasi isäntämies +vähemmän virallisesti. — Englantiinko se on matka? + +— Minulla on vähän asiaa Lontooseen, sanoi hra Kenonen sellaisen +miehen äänellä, jolle Lontoon matka on osapuilleen saman tekevä kuin +käynti Keravalla tai Kirkkonummella. + +Taavetti Tiilikainen Kurkiharjusta ilmoitti, että hänellä oli myöskin +Lontoo matkan määränä, sekä lausui tyytyväisyytensä sen johdosta, +että oli hyttitoverikseen saanut suomalaisen miehen. Oli jo alkanut +häntä vähän epäilyttää, saako ensinkään tarinatoveria, kun ei ollut +vielä suomen sanaakaan kuullut, vaikka oli jo toista tuntia laivalla +oleskellut. + +— Kuinkas te sitten olitte aikonut Englannissa toimeen tulla? kysyi +Kenonen. + +Isäntä Tiilikainen sanoi, että hänellä on siellä poika tai ainakin +pitäisi olla. Kaipa se sitten hoitaa asioita, kun sinne asti tullaan. + +— Minulla on siellä tytär, selitti hra Kenonen. — Vaikka en minä +hänen apuaan tarvitse. On tässä oltu ulkomailla kerta jos toinenkin. + +— Arvaahan sen. Minulla tämä on ensimmäinen reissu. Kuuluu olevan +suuri kaupunki, se Lontoo. + +Hra Kenonen sanoi: + +— Eikö tuossa riittäne näkemistä yhdeksi kertaa. + +— Mutta mitenkähän se on tällä laivalla sen syömispuolen laita? + +Hra Kenonen selitti, ettei siitä tarvitse murehtia. + +— Mutta ei minulle sen puolesta tiukka tulisi, vaikka... minulla +on omatkin eväät. Kalakukko ja piirakoita ja voita, ilmoitti +kurkiharjulainen. + +— Näytät sinä olevankin oikea savolainen, ajatteli hra Kenonen +itsekseen. + + + + +IV + + +Laiva oli lähtenyt, Helsinki häipyi vähitellen näköpiiristä. Laiva, +jonka oli poikettava ottamassa voilasti, puski Hankoa kohti. + +Tunnin kuluttua sanoi Taavetti Tiilikainen: + +— Niin tämä matka on melkein kuin Saimaalla kulkisi. Minä luulin, että +kun merelle tullaan, niin sitten ei näe muuta kuin taivasta ja vettä. + +Hra Kenonen vastasi profeetallisesti, ettei ole matka vielä kuin +alussaan, eikä oikeastaan alussaankaan. Vielä sitä vettäkin nähdään, +jos ei tämä riitä. + +— Voipi olla, myönsi Tiilikainen, joka ei rakastanut väittelyä. + +Mutta kuinka tahansa, ulkomaanmatkalla sitä nyt ollaan. Tässäkin kaksi +tavallista suomalaista miestä, joilla ei kummallakaan nähtävästi ole +mitään erityisempää asiaa oman maan rajojen ulkopuolelle, semminkään +enää nyt, kun kansamme viimeinkin on isäntänä omassa talossaan. Ennen +se tuli joskus lähtö tahtomattakin. + +On merkillistä, miten jokainen suomalainen, joka on matkustanut +ulkomailla, tapaa siellä suomalaisia jokaisessa loukossa, +semmoisissakin, joihin ei luulisi kenenkään suomalaisen löytävänkään. + +Mutta mahdollisesti se johtuu siitä, että jokaisessa meistä on hiukan +tuttavaamme Teuvo Tuiteria. + +Ehkä saamme kertoa tässä välillä vähän Teuvo Tuiterista ja hänen +ikävästään vieraille maille. + +Teuvo Tuiteri on kyllä jo ollutkin ulkomailla. + +Kerran Haaparannassa ja samoin kerran Tallinnassa. Siis kahdessakin +valtakunnassa. + +Mutta kun toiset seurassa alkavat kertoilla Saksan-, Englannin- +ja Ranskanmatkoistaan, sitten kun Teuvo Tuiteri ensin on kertonut +elämyksistään ja huomioistaan Tallinnassa ja Haaparannassa, vaikenee +Teuvo Tuiteri ja tulee surumieliselle, ettemme sanoisi synkälle +tuulelle. + +Hänestä tuntuu siltä kuin eivät hänen tähänastiset ulkomaanmatkansa +olisikaan olleet mitään mainittavia ulkomaanmatkoja. + +Mutta päästä kerrankin Saksaan, Italiaan, Egyptiin, niinkuin muut +matkailijat... se olisi toista. + +Ja toista olisi ruveta kertomaan: + +— Apropoo suurista rakennuksista... kun minä ensi kerran tulin +Egyptiin... + +Kuin että: + +— Silloin kun minä olin V.P.K:n sammutusosaston toimeenpanemalla +huviretkellä Tallinnassa... + +Ja Teuvo Tuiterin rintaa on aina kalvanut sanomaton kaipaus päästä +kerrankin oikein ulkomaille — jonnekin kauas. Ei tosin mihinkään +Intiaan jalopeuroja ja tiikereitä metsästämään eikä Afrikkaan +krokotiilejä onkimaan, vaan johonkin viljavaan, vanhaan sivistysmaahan, +jossa on jaloja taideteoksia ja vanhoja ritarilinnoja ja uhkeita +viinitarhoja, sellaisia kuin kuvapostikorteissa näkyy. Tämä kaipaus +syttyi Teuvo Tuiterin rinnassa jo maailmansodan alkuaikoina. + +Silloin ei tosin voinut muita ulkomaanmatkoja ajatella, mutta pääsihän +sentään matkustamaan Venäjälle. Ja Venäjä on laaja. Ryssät ovat +tosin ryssiä, mutta kieltämättä olisi Venäjälläkin paljon outoa ja +mielenkiintoista nähtävää, ja ainakin olisi siellä riittävästi tilaa +liikkua — —. + +Ajatus hautui. Se kypsyi vähitellen. Vihdoin osti Teuvo Tuiteri pienen +suomalais-venäläisen tulkkisanakirjan ja lueskeli sitä iltaisin, +milloin ei ollut ystäväpiirissä kortinpeluussa. Samaan aikaan +alkoi hän raitiovaunuissa kuunnella venäläisten rouvien molotusta, +että käsittäisikö tuosta muka mitään, ja luulikin silloin tällöin +ymmärtävänsä jonkun sanan. + +Hän alkoi kerätä matkarahastoa. Hän ryhtyi säästämään. + +Hänellä olikin joku tuhatkunta markkaa, kun Venäjällä äkkiä tuli +vallankumous, tuli että tömähti. + +— Sisso! sanoi Teuvo Tuiteri. + +Mutta älähän mitään. Liikeyhteys Venäjän kanssa kukoisti. Alkoi oikea +keinottelukuume. Suomalaisia matkusti Venäjälle kauppoja tekemään, ja +he hyötyivät niistä mahdottomasti. + +Teuvo Tuiteri ei ollut vielä kypsä lähtemään itse, mutta +keinotteluvimma tarttui häneenkin. Hän ryhtyi yhteen puulaakiin erään +ystävänsä kanssa, joka matkusteli Venäjällä liikeasioissa, ja alkoi +hyötyä huimasti. Oli aivan uskomatonta, kuinka helposti rahaa tuli. +Sitä tuli kuin tuohta. + +Teuvo Tuiterilla oli lopuksi 85,000 duumaruplaa pöytälaatikossaan. + +Sitten tuli romahdus ja bolshevikkivalta, ja kapina ja kova tupenrapina +myöskin Suomessa, ynnä sitä seuraavat ajat. Venäjän-yrityksessään +oli Teuvo Tuiteri menettänyt kaikki säästönsä ja joutunut vielä +tekemään velkaakin. Ne 85,000 ruplaa ovat tosin vieläkin hänen +pöytälaatikossaan, odottamassa ruplan nousua. + +Se oli paha kolahdus. Mutta Teuvo Tuiteri oli vielä nuori ja joustava. +Hän toipui. + +Alkoi saksalaisaika. Teuvo Tuiterikin osti saksan kieliopin ja alkoi +kerätä uutta rahastoa Saksan matkaa varten. Hän seurasi innokkaasti +Saksan olojen kehitystä ja Saksan markan kurssien vaihteluja, ja ryhtyi +lopulta, niinkuin moni muukin, keinottelemaan Saksan rahalla. Ensin +hyvin arkaillen ja varovasti, mutta sitten, menestyksen rohkaisemana, +yhä uskaliaammin. + +Kunnes hänellä oli niin paljon saksan markkoja, että hän saattoi laskea +tekevänsä ilmaisen Saksan matkan ja hyötyvänsäkin vielä huomattavasti, +tekemällä taitavia ostoksia. Silloin romahti saksan markka ja se +lankeemus oli suuri. + +Teuvo Tuiteri oli aivan huumautunut. + +Epätoivoissaan alkoi hän ajatella matkaa jonnekin kauas itämaille. +Etenkin Japaniin. Hän alkoi lukea maan- ja kansatieteellisiä kuvauksia +Japanista ja valvoi usein puoleen yöhön, miettien keinoa, millä voisi +tehdä ilmaisen matkan Japaniin. Kun saisi jossakin sinne menevässä +laivassa helpon ja mukavan työn, mutta ei mitään sellaista, joka +pakottaisi kiipeämään mastoon. Pelkkä mastoonkiipeämisen ajatuskin +pyörrytti häntä. + +Näistä suunnitteluista ja haaveista herätti hänet kolkolla tavalla +Japanin maanjäristys. + +Teuvo Tuiteri haihdutti mielestään kaikki Japania koskevat unelmat. + +Syksyllä hän tapasi eräässä seurassa taiteilijan, joka äsken oli tullut +Parisista. Taiteilija lausui "Parii" ja oli hyvin ranskalaistunut +muutamissa viikoissa. + +Teuvo Tuiteri kuunteli melkein hengitystään pidättäen. Ja keskustelun +kuluessa kuuli hän, että nyt, kun Saksaan matkustaminen sikäläisten +huonojen olojen johdosta on käynyt miltei mahdottomaksi, on englannin +ja ranskan kielen opiskelu Helsingissä päässyt ennenkuulumattomaan +vauhtiin. + +Äkkiä selvisi Teuvo Tuiterille, että hänen on tästä lähin ponnistettava +kaikki voimansa voidakseen matkustaa kerran Parisiin. Se on sentään +hienoin kaikista hienoista paikoista. Tulisi aika, jolloin hänkin voisi +vaatimattomasti sanoa: + +— Parisissako? Kyllä minä sen kylän tunnen... + +Teuvo Tuiteri päätti kotiin tultuaan ryhtyä ottamaan ranskankielen +tunteja. Hän oli kuullut, että ranska on sellaista kieltä, jota on +paras olla yrittämättä ilman opettajaa opiskella. + +Tämän päätöksen tehtyään sammutti hän lampun ja kääntyi seinään päin +sekä nukkui heti. + +Koko-yön hän näki unta Parisista. Hän liikkui siellä kuin kotonaan, +mikä oli sitä helpompaa kun kaikki parisilaiset, kumma kyllä, puhuivat +sujuvasti suomea. + +Aamulla herättyään oli ensimmäinen uutisotsake, mihin hänen huomionsa +lehdessä kiintyi: "Ranskan frangi laskee huomattavasti". + +Teuvo Tuiteri ei vielä ryhtynyt ottamaan ranskankielen tunteja. + +Hän jäi toistaiseksi odottavalle kannalle. + +Mutta kaikki muut, jotka kynnelle kykenivät, kiiruhtivat Parisiin, +missä lopulta kotiinpalaavien kertomusten mukaan, puhuttiin suomea +joka kadunkulmassa. Ja kaikki ylistivät kilvan Ranskassa elämisen +ylenluonnollista halpuutta ja haukkuivat voimainsa mukaan saksalaisia +muukalaisten nylkemisestä. + +Teuvo Tuiteri ei ole vieläkään käynyt Ranskassa, mutta jos joku +mahdollisuus siihen ilmenee, ja ellei Ranska loppujen lopuksi tule +yhtä kalliiksi kuin Saksa, niin kyllä hän vielä sinne matkustaa. Sillä +hänestä tuntuisi elämä hukkaan menneeltä, ellei hän kerran pääsisi +käymään kauempanakin kuin Haaparannassa ja Tallinnassa. + + + + +V + + +Oli otettu Hangosta laivalasti ja lähdetty jatkamaan matkaa. Ja +seuraavana aamuna oli hra Kenosella tilaisuus ja mielihyvä huomauttaa +hyttitoverilleen: + +— Niinkuin näkyy, niin on sitä vettäkin tällä välillä. + +Mihin toinen myönsi: + +— Näkyyhän tuota olevan, jos sitten riittänee Hulliin asti. + +— Haha! sanoi hra Kenonen. — Ei ole pelkoa kesken loppumisesta. + +Mitäkö me alkumatkasta kertoisimme? + +Mitäpä siitä oikeastaan olisi kertomista? Ei ainakaan kummempaa. +Sillä kun ei Itämerellä edes myrskyä sattunut, niin vähät siinä +oikeastaan oli ihmeet kerrottaviksi. Se vähän meritautia, mitä jotkut +heikkoverisemmät sairastivat, ei ansaitse kuvailemista. Ja matkaseura +oli semmoista kuin se tällaisilla laivamatkoilla tavallisesti on. +Jollei lukija vielä itse ole ollut ulkomaanmatkalla, niin hän kumminkin +piakkoin sellaisen tekee, ja näkee silloin omin silmin. Toiset olivat +ulkomaalaisia ja puhuivat englantia, toiset olivat suomalaisia ja +puhuivat ruotsia. Niinkuin tavallisesti. Kenonen ja Kurkiharjun rikkain +talollinen Taavetti Tiilikainen vain puhuivat suomea, herättämättä +kuitenkaan erityisempää huomiota. Maailmansodan jyrinässä on ihmiskunta +tottunut kaikkeen. Sitä ei ihmetytä edes sekään, että Suomesta +tulevalla laivalla kuulee suomeakin. + +Matkustajien joukossa oli eräs englantilainen perhe, herra, rouva ja +kaksi tytärtä, jotka olivat matkalla Suomesta Englantiin. Herran nimen +oli Kenonen nähnyt matkustajaluettelossa, mutta oli se semmoinen, +ettei hän yrittänyt sitä ajatuksissaankaan lausua. Sen verran oli +Kenonenkin hajulla englanninkielen salaperäisyyksistä, että ymmärsi +tuollaisen nimen oikein lausumisen kuuluvan synnynnäisen englantilaisen +etuoikeuksiin. + +Mutta tämä herra pyöreine ruumiinmuotoineen, pyöreine, +ihmisystävällisine kasvoineen ja suurine, pyöreine silmälaseineen +muistutti Dickensin sankaria Samuel Pickwickiä, Esq., jonka kuvan +Kenonen oli jossakin vanhassa kuvalehdessä nähnyt, ja hra Kenonen risti +tämän myötätuntoisen näköisen herrasmiehen siitä syystä Pickwickiksi. + +Oltiin tulossa Kielin kanavaan. Oli syöty päivällinen ja juotu sitten +tavanmukaiset kahvit tupakkahytissä, ja alettu vähitellen hajaantua +iltakävelylle kannelle. Edessäpäin häämöttivät Saksan valot. + +Hra Kenonen ja isäntä Tiilikainen katselivat sinne päin, saatuaan +kuulla, että siellä se on nyt sitten se Saksa, useinmainittu. Mr +Pickwick, joka oli kävellyt yksikseen kannella, pysähtyi heidän +luokseen ja sanoi ystävällisesti, hypistellen sikaria kädessään: + +— Saanko pyytää tulta? + +— Pliis! vastasi hra Kenonen kohteliaasti ottaen tulitikkurasiansa ja +ojentaen sen englantilaiselle. + +— Kiitoksia paljon! sanoi viimemainittu. — Kaunis ilma tänään! + +— Joo, se on kyllä mukiinmenevä, myönsi hra Kenonen. + +Sitten hän vasta hoksasi hämmästyä. Hänen kasvoillaan oli kummallinen +ja ällistynyt ilme, kun hän sanoi: + +— Te puhutte suomea! + +— Kyllä minä puhun sitä. + +— Ja olette englantilainen? + +— Kyllä minä olen englantilainen, myönsi toinen. — Mutta minä olen +ollut kahdeksan vuotta Itä-Suomessa — olen insinööri — ja siellä +oppinut suomea. + +— Niin, siellä kyllä oppii, vakuutti Tiilikainen keskusteluun +puuttuen. — Ei itse vanha kehnokaan jaksaisi siellä olla suomea +oppimatta. No terveppä sitten mieheen! Minä olen niitä Kurkiharjun +Tiilikaisia. + +Engelsmanni paiskasi kättä aito suomalaiseen tapaan, ja näin oli +solmittu ystävyyden liitto. + +Englantilainen oli sanonut nimensä, mutta kun sen lausuminen tuotti +niin Kenoselle kuin Tiilikaisellekin voittamattomia vaikeuksia, ja kun +hra Kenonen pari kertaa oli harmikseen ja häpeäkseen sanonut häntä +herra Pickwickiksi, sanoi englantilainen, että sanokaa vain pois vaikka +Pickwickiksikin. Yhtä hyvä nimi se on kuin joku muukin. + +Niin että voimmehan mekin sanoa häntä herra Pickwickiksi. Nimi kuin +nimi. + + + + +VI + + +Laiva ei ollut eilisen teeren poikia, mutta se oli vakava ja +tukevatekoinen. Saatuaan mahansa täyteen hyvää suomalaista meijerivoita +ui se vakavasti kuin lehmä. Eivät sitä tuulet ja laineet paljonkaan +tuljutelleet. Kapteeni oli tehty samaan malliin kuin laivakin, mikä +oli omiaan yhä lisäämään rauhan ja turvallisuuden tunnetta tässä +vanhassa astiassa. Luokkamatkustajatkin, kaikista kielellisistä +ja mielellisistä eroavaisuuksista huolimatta alkoivat pian tuntea +olevansa kuin samaa perhettä. Tähän tulokseen oli omiaan erityisesti +vaikuttamaan Mr Pickwick, joka pian joutui seuran puheenjohtajaksi +ja yhdyssiteeksi. Mr Pickwick oli kaikinpuolinen poikkeus yleisistä +englantilaisuussäännöistä: hän ei ollut pitkä ja laiha, vaan enemmän +lyhyt ja lihava, hänen kasvonsa eivät olleet luisevat ja kapeat, vaan +pyöreät, kaikinpuolin pyöreät, hän osasi suomea ja ruotsia ja — last +but not least, sanoi hra Kenonen, lausuen sen rehellisesti niinkuin se +kirjoitetaankin — hän ei polttanut piippua, vaan sikaria. Hra Kenonen +sanoi, että tuossa keukkaleukaisessa piipunpolttamisessa on jotain +ärsyttävää. + +— Voipi olla, myönsi Tiilikainen. — Mutta se vanha pitkävartinen +herraspiippu ja sitten se talonpoikainen punainen lankivarsi ovat +erikseen. + +Oli iltayö. Kielin kanavaa pitkin lipui laiva, ja kirkkaat, määrätyn +välimatkan päässä olevat lamput ujuivat kahdeksi kilometrejä pitkäksi +kulkueeksi edessä ja takana kanavan rannoilla. Varhaiskevään tummassa +yössä teki tämä kaikki varsin runollisen vaikutuksen. + +Vähitellen painuivat muut matkustajat yöpuulleen. Kenonen, +Tiilikainen ja Pickwick vain valvoivat myöhempään, katsellen nukkuvan +Pohjois-Saksan hämärästi häämöittäviä rantoja. + +Pickwick kertoi ystävilleen suomalaisille oloista Englannissa ennen +sotaa ja sodan jälkeen, ja kiitolliselle kuulijakunnalle hän kertoikin. +Kunnon suomalaiset, joilla tähän saakka oli ollut verraten ylimalkaiset +käsitykset oloista ja elämästä ja maailmankatsomuksesta tuolla +sumuisella saarella, joka on ruvennut merien ja melkoiseksi osaksi +maittenkin herraksi, kuuntelivat korvat hörössä ja suu puoleksi auki. +Kenonen vain silloin tällöin sanoi "jaa" tai "jaha". + +Maailmansota teki sen, ettei Englanti enää ole sisäisesti enempää +kuin ulkonaisestikaan sama kummallisuuksien maa kuin se, jonka +olemme oppineet romaaneista tuntemaan, ja jonka pääpiirteenä oli, +että herrasmiehen oli ehdottomasti pukeuduttava hännystakkiin, +käydessään päivälliselle, söipä hän sitten vaikka omassa yksinäisessä +ylhäisyydessään kotonaan ilman muuta seuraa kuin tuolin takana seisova +ja tarjoilua hoitava palvelijansa. Maailmansota antoi hännystakille +vakavan iskun. Englantilaisen herrasmiehenkään ei tarvitse nääntyä +nälkään, jos hänellä syystä tai toisesta ei ole tilaisuutta muuttaa +juhlapukua ylleen päivälliselle käydessään. Saksalaisten zeppelinien +pudotellessa pommejaan pilkkopimeään Lontooseen ja englantilaisten +herrasmiesten taistellessa ja kaatuessa länsirintaman juoksuhaudoissa +rinnakkain kaivostyöläisten, tehtaantyömiesten ja renkimiesten kanssa +alkoi englantilaisille selvitä, että maailma on taas vähän muuttunut +ja että siinä on suurempiakin asioita kuin klubit, hockey-peli, +päivälliset hännystakissa ja sunnuntairatsastukset Hyde Parkissa. Niin, +mitä Hyde Parkiin tulee, niin onpa jouduttu jo niinkin pitkälle, että +— parlamentin erikoispäätöksen nojalla, vähempi ei siihen olisikaan +riittänyt — tässä puistossa saa kuka tahansa ajella tavallisella +vuokra-ajurilla, mikäli sellaisen vielä jostain Lontoossa löytää, tai +taksa-autolla. Ennen sotaa ei kukaan oikea englantilainen olisi voinut +kuvitellakaan sellaista mahdollisuutta, että tässä puistossa saisivat +ajella muut kuin ne, joilla on omat, yksityiset ajopelinsä. Eikö tämä +jo osoita, että Englannin elämässä on tapahtunut mahtavia mullistuksia? + +— Juu, totta varmaan! myönsi hra Kenonen hartaasti. + +Paitsi näitä yleisluontoisia selvityksiä antoi Mr Pickwick +suomalaisille hyviä käytännöllisiäkin neuvoja, kuten sen, että +autonkuljettajalle on aina ja ehdottomasti annettava juomarahaa +taksamittarin ilmoittaman hinnan lisäksi, ja että miesten on hississä +otettava hattu päästään, jos hississä on nainen tai naisia. + +— Siis hississä ja kirkossa, totesi Tiilikainen, näyttäen painavan +asian muistiinsa. — Pitääkös ulkonakin kenelle pää paljastaa? + +— Ei muille kuin Whitehallin kadulla, joka vie Trafalgar squarelta +Parlamenttitalolle, olevalle tuntemattoman sotilaan haudalle. + +— No nämä nyt muistaa, sanoi Tiilikainen. — Ja meidän apteekkarille +minä myöskin paljastan, jos se sattuisi tulemaan vastaan, se kun nyt +on hänkin ulkomaanmatkalla. Tämmöisen kansanmiehen täytyy olla hyvissä +väleissä apteekkarinsa kanssa. + +Vielä saatiin tietää, että kaikki oikeat ihmiset matkustavat +Englannissa kolmannessa luokassa. + +— Minä olen kyllä tottunut matkustamaan toisessa, sanoi hra Kenonen. + +— Minä en kyllä ole tottunut matkustamaan paljon missään luokassa, +sanoi Tiilikainen. + +Mr Pickwick sanoi, että ensi luokassa matkustavat vain ylimykset +ja miljonäärit, eivätkä matkusta nekään sen mukavammin kuin +kolmasluokkalaisetkaan, ja toisessa luokassa vain ylimysten palvelijat. + +— Jaa, en minä sitten siihen luokkaan lähde, sanoi hra Kenonen. — +No nytpä me sitten jo oikeastaan tiedetäänkin kaikki, mitä tarvitaan, +osataksemme elää maassa maan tavalla. Kiitoksia paljon vain neuvoista! + +— Ei kestä. Myöhä on jo. Hyvää yötä! sanoi Mr Pickwick ystävällisesti. + +— Gunatt! vastasi hra Kenonen kohteliaasti. Oikeastaan tarkoitti hän +sanoa sen englanniksi "gud nait", mutta jokseenkin yksiinhän se löi. + +Tiilikainen ja Kenonen eivät vieläkään malttaneet mennä nukkumaan, +sillä oli niin hauska katsella suurta kanavaa öisessä valaistuksessaan. +Ja laivojakin tuli silloin tällöin vastaan. + +— Vai on sinulla poika Englannissa, sanoi Kenonen + +— On, vanhin poikani Jaakko. Lukee yliopistossa joksikin maisteriksi +ja on joskus puhunut, että minun pitäisi pistoovata hänelle +ulkomaanmatka, mutta enpä ole tuosta ollut tietääksenikään, ennenkuin +sain syrjäisiltä kuulla, että sillä oli Helsingissä jo melkein kuin +morsian. Minusta se on liian aikaista, mutta minäkös hänen kanssaan +taistelemaan! Tietäähän sen tämän nykyajan nuorison. Siitä se vasta +oikein yltyy. Se vapaussotako se lie tehnyt sen niin sotaiseksi. Minä +äidin kanssa neuvottelin, ja se kun on semmoinen järkevä emäntä, niin +se sanoi, että antaa hänen nyt lähteä ulkomaille, niin unohtuvat siellä +ne Helsingin hepsankeikat. Kirjoitin Jaakolle ja sanoin, että lähteköön +nyt sitten sille ulkomaanmatkalleen, ja se lähti Saksaan ja Englantiin. + +Hra Kenonen myönsi, että se oli viisaasti järjestetty. Se on kyllä +vanha konsti, mutta se on osoittautunut useimmiten auttavaksi. + +— Niinhän ne ovat enimmäkseen ne vanhat konstit todisti +Tiilikainenkin. — Yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. + +— Totta varmaan! vahvisti hra Kenonen, muistaen Leenansa saamaa +arveluttavan suurta kukkavihkoa. + +Vihdoin alkoi näitä viisaita vanhan kansan isiä nukuttaa. + +Kun he myöhäisenlaiseen heräsivät, oltiin Pohjanmerellä. + + + + +VII + + +— Joutuipahan kerran Kurkiharjun Taavetti Tiilikainen Pohjanmerelle, +ihmetteli hra Kenosen matkatoveri. — Mutta eihän tämä ole sen kummempi +kuin tuo äskeinen Itämerikään. Laineet tosin näyttävät suuremmilta kuin +Saimaalla, mutta minä kun olen ollut siinä käsityksessä — mistä lienen +lukenut vai kuullutko lienen — että täällä se muka oikein viskelee... + +— Kyllä se vielä ennättää tapansa näyttää ennenkuin Hullissa ollaan, +mainitsi kuivasti eräs siitä sattumalta ohikulkeva laivamies. + +Hra Kenonen ajatteli toistaiseksi muita asioita ja sanoi sitten: + +— Kyllä sinä oikeassa olet, ettei näistä nykyisistä +kaupunkilaistytöistä ole naimisiin. Eivät ne muuta osaa kuin tukkaansa +lyhentää. + +— Ja hameitaan, lisäsi isäntä Tiilikainen. — En minä heitä tosin +monta tunne, mutta näin minä viime kesänä siellä meidän pitäjässä, +Pörsänperän kylässä — siellä on semmoinen pahanniminen syrjäkylä — +muutaman ilmestyksen, joka mahtoi olla ikäänkuin kaikkien synnynnäisten +helsinkiläisryökkinöiden mallikappale. + +Tiilikainen kuvaili lähemmin, miltä sellainen ilmiö Pörsänperässä +näytti ja vakuutti, että varsinkin Pörsänperän poikien silmät tahtoivat +mennä kieroon tuota ihanuutta vilkuillessaan. Tiilikainen kuvaili +myöskin, kykynsä ja sanavarastonsa mukaan, hänen kauniita kenkiään — +kengätkin olivat sillä milloin minkin väriset, toinen pari toistaan +koreampi — hänen läpikuultavia harsosukkiaan, hänen lyhyitä hameitaan +ja vielä lyhempää tukkaansa, hänen niskaansa, otsaansa, poskiaan, +leukaansa, pohkeitaan ja nilkkojaan, jotka olivat kuin linnulla, ja +jommoisia ei tukevatekoisessa Pörsänperän naismaailmassa oltu ikinä +nähty. + +Ja tytöt painoivat muistiinsa joka ikisen seikan hänen puvustaan ja +esiintymisestään ja naurustaan ja pyörähdyksistään, jäljitelläkseen +niitä sikäli kuin pörsänperäläiset olosuhteet sallisivat. + +Mutta kateus ja panettelu, jotka hiipivät jokaisen muita +korkeammalla olevan henkilön kantapäillä, eivät tehneet poikkeusta +helsinkiläisneitiinkään nähden. Tuntemattomasta lähteestä peräisin +oleva huhu alkoi kuiskailla, ettei tämä hieno vieras oikeastaan +olisikaan mikään puhdasrotuinen helsinkiläisneiti, vaan tavallinen +eteläsuomalainen maatiainen, nousukas, joka vasta äskettäin on saanut +kauppa-apulaisen tai konttoristin paikan pääkaupungissa. + +Neiti itse ei tietysti tiennyt mitään näistä juoruista. Ja sitäpaitsi +ne loppuivat ennenkuin olivat ennättäneet tulla viikon vanhoiksi. +Ne lopetti Kuuselan emäntä, jonka täysihoidossa neiti asui ne kolme +viikkoa, mitkä hän Pörsänperässä vietti. + +Kun Kuuselan emäntä kuuli, mitä hänen vieraastaan lörpöteltiin, +läiskäytti hän kämmeniään yhteen. + +— Vai ei helsinkiläinen! Kuulkaapa: + +Ja emäntä kertoi, kuinka hän eräänä iltana oli lypsyllä, ja neiti tulla +sipsutteli katsomaan ihmeellisissä kengissään likaa pelkäämättä. + +— Mikä sen lehmän nimi on, jota emäntä nyt lypsää? kysyi neiti. + +— Mansikki tämä on, ilmoitti emäntä. + +— Ai kuinka kaunis nimi! huudahti neiti. + +— Ja tuo tuossa on Mansikin vasikka, esitteli emäntä. + +— Ai kuinka herttainen! Kuinka vanha se on? + +— Se on vasta viikon vanha, sanoi emäntä. + +— Ai kuinka sööttiä! ihasteli neiti. + +Ja kysyi sitten! + +— Imettääkö Mansikki sitä itse? + +Emäntä loi musertavan katseen juorun levittäjiin ja kysyi: + +— Etteikö hän sitten olisi oikea kaupunkilainen?! + +Jo uskoivat pörsänperäläisetkin. + +Taavetti Tiilikaisen kertoessa tätä itäsuomalaisella monisanaisuudella +oli tuuli vähitellen voimistunut ja meri alkanut käydä kuoppaisemmaksi. +Ja hra Kenonen oli samassa suhteessa tullut yhä miettiväisemmän +näköiseksi. Hän tuskin enää kuunteli toisen puhetta, hän oli +vaipunut istumaan erääseen kannella olevaan korituoliin ja tuijotti +vaahtopäisiin laineisiin kuin olisi hän tahtonut niiden lomassa +nähdä vilahduksen tässä suuressa laivojen hautausmaassa lepäävien +lukemattomien haaksirikkoutuneitten tai maailmansodassa upotettujen +alusten hylyistä. Laiva keikkui keikkumistaan Pohjanmeren aalloilla. +Vuoroin oli keula Huilia kohti, vuoroin taivasta kohti ja vuoroin +pohjaa kohti, kuin olisi rehelliselle merenkyntäjälle pistänyt äkkiä +päähän antautua vanhoilla päivillään sukellusvenheen alalle. + +Hra Kenonen vaaleni vaalenemistaan, ja aivan odottamatta ryntäsi hän +laivan reunalle, kumartui kaidetta vastaan ja uhrasi Pohjanmeren +kaloille hyvän ja ravitsevan aamiaisensa, samalla kun röyhkeä +tuulenpuuska tempaisi lakin hänen päästään. Se oli ikuinen ero, sillä +lakki käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti omin päinsä purjehtimaan +kotimaatansa kohti. Kompassin puutteessa lienee se kuitenkin eksynyt +johonkin väärään satamaan, koskapa sen laillinen omistaja ei ole sitä +sen jälkeen tavannut. + +— Tuon se nyt teki, totesi Taavetti Tiilikainen. — Ja hyi pakana kun +minunkin sisälmyksiäni etoo. Jokohan...? + +Jo. + +Taavetti Tiilikainen oli näet myöskin valmis. Hänkin sentään onneksi +ennätti laivan reunalle, niin ettei pahaa jälkeä jäänyt. + +Taavetti Tiilikainen aluksi vähän häpeili tilaansa, mutta pian hän +mielensä kevennykseksi sai kuulla, ettei toistenkaan matkustajien +laita ollut sen parempi. Päinvastoin pahempikin. Päivällispöydässä +ei ollut juuri muita kuin kapteeni ja Mr Pickwick, joka ei näyttänyt +olevan milläänkään, ja joka tuttavallisesti nyökäytti Kenoselle ja +Tiilikaiselle, kun nämä tekivät miehuullisen yrityksen ottaa osansa +pöydän runsaista antimista. Mutta tuskin olivat he istuutuneet +paikoilleen, kun hra Kenonen äkkiä nousi ylös ja ryntäsi takaisin +kannelle, ja minuutin kuluttua, maisteltuaan pari palaa, nousi +Tiilikainenkin kiireesti ylös kuin olisi muistanut jotain ja mutisi +mennessään selitykseksi: + +— Pitää mennä katsomaan, ettei se kaveri putoa järveen... + +Sille tielleen jäivät molemmat, eikä heitä myöhemmin näkynyt +kannellakaan. He eivät kuitenkaan olleet pudonneet laivasta, vaan +olivat vetäytyneet majoihinsa niinkuin muutkin matkustajat. Siellä he +lepäsivät kumpikin vuoteellaan ja kärsivät. Tiilikainen vain kerran +huokasi: + +— Kun olisi joku Joonas, jonka voisi viskata valaskalan kulkkuun! + +Hra Kenonen ei vastannut siihen mitään. + + + + +VIII + + +Odotellessamme tämän surkeuden loppumista ei meidän tarvitse sillekään +osalle lukijakunnastamme, jolla ei vielä ole ollut tilaisuutta +merimatkaan, tarkemmin selittää, millaista se heikkous oli, joka +vaivasi Kenosta ja Tiilikaista niinkuin muitakin matkustajia. Olemme +nimittäin huomanneet, että kansallemme on auennut mahdollisuus +tutustua siihen kuivalla maallakin. Asian valaisemiseksi pyydämme +saada kärsivälliselle lukijalle kertoa omat viimekesäiset kokemuksemme +eräässä n.s. "sydänmaan junassa". Kertomus kuuluu seuraavalla tavalla: + +Rautatietä sinne ei vielä ole saatu, lieneeköpä oikein tosissaan +uneksittukaan. Mutta nyt ei ole enää rautatiestä paljon väliäkään, +sittenkun kauppias Piiparinen teki sen mainion ja yleishyödyllisen +teon, että osti auton välittämään liikennettä kaupungin ja Varpusalmen +laivalaiturin välillä. + +Ja niin oli taas yksi nurkka kaunista Karjalaa liitetty "muun Suomen +yhteyteen". Muun Suomen ja koko maailman. + +Astuimme aamuvarhaisella höyrylaiva "Melattaresta" Varpusalmen +idylliselle laiturille, ajomiehen ja perämiehen pantua kummankin päänsä +pantiksi, että kyllä Piiparisen auto siellä jossakin läheisyydessä on, +vaikka se ei huonon tien takia pääsekään laiturille saakka. + +"Melatar" puhalsi meille jäähyväisensä, minkä jälkeen käännyimme +laiturilla olevien harvalukuisten, mutta suopean, vaikkakin jossain +määrin unisen näköisten alkuasukkaiden puoleen, ja tiedustelimme, +mahtaisiko Piiparisen auto olla näillä mailla. + +Alkuasukkaat katselivat arvostelevasti uutta ja arvokkaan näköistä +nahkakapsäkkiämme, jonka olemme havainneet hankkivan itsellemme paljon +kenties ansaitsematonta, mutta joka tapauksessa mieluisalta tuntuvaa +kunnioitusta, ja vastasivat sitten, että kyllä Piiparisen auto on, eikä +se ole kaukana yhdestäkään meistä. + +Se on nimittäin tavallisessa asemapaikassaan osuuskaupan pihassa ja +lähtee sille ominaisella junamaisella täsmällisyydellä puolen tunnin +kuluttua. + +Kysyimme siis tietä osuuskauppaan. + +Varmaankaan emme olisi yksinkään, neuvon saatuamme, tieltä eksyneet. +Sillä laivalaiturilta meni vain yksi tie, ja sekin suoraan osuuskaupan +pihaan. Niin että on niitä maailmassa vaikeampiakin löytöretkiä +suoritettu. + +Kaiken varmuuden vuoksi lupasi kuitenkin eräs alkuasukkaista saattaa +meidät osuuskaupalle, ja sylkäistyään miettiväisesti seurasivat +toisetkin, joilla myöskin näytti olevan runsaasti aikaa, hänen +esimerkkiään. + +— Niinpä niin, se on Piiparisen auto, lausui ensimmäinen saattajamme +ja toiset lisäsivät: + +— Ja sahvöörin nimi on Panhelainen. + +Mihin edellinen puhuja täydennykseksi lausui: + +— Joo, se on sen punaparta-Panhelaisen poikia... ukko oli vain +muurarismiehiä, mutta poika on päässyt sahvööriksi. + +Keskustelun täten sekä matkaa lyhentäessä että hyödyllisiä tietoja +antaessa olimme tuossa tuokiossa osuuskaupan pihassa. + +Kylä osuuskauppoineen oli pienen vaaran laella. Heräävän +pohjois-karjalaisen kesäaamun luonto säteili ympärillämme kaikessa +pirteässä ihanuudessaan. Kastepisarat kimaltelivat ja linnut lauloivat. + +Siellä oli auto, niinkuin oli vakuutettukin. + +— Tämä on tässä sitten se ennenmainittu Piiparisen auto, huomautti +eräs saattajistamme. + +— Ja tämä tässä on sitten se Panhelainen, esitteli toinen. + +Kysyimme, oliko autossa tilaa. Panhelainen arveli olevan. + +Molemmat vastakkain olevat takapenkit olivatkin vielä tyhjät. +Etummaiseen penkkipariin oli ahtautunut kaksi lippalakkista nuorta +miestä, pari paljasjalkaista poikaa, pelokkaan näköinen emäntäihminen +ja täysikasvuinen pullukkaposkinen tyttö, nähtävästi emäntäihmisen +tytär. + +Kaikki olivat sitä mieltä, että takana oli riittävästi tilaa ja sitä +mieltä olimme mekin. Arvelimme itseksemme, että paikkakuntalaiset +ystävällisesti ja vieraanvaraisesti olivat jättäneet arvokkaimmat +paikat vierasten käytettäväksi. Mutta eräs saattajistamme paljasti +asian toisen puolen: + +— Vaikka kyllähän se saattaa siellä vähän viskellä herraa... + +Otaksuimme, ettei se olisi niin vaarallista, ja kapusimme arvokkaan +näköisine kapsäkkeinemme peräpenkille. + +Ennenkuin lähdettiin, tuli vielä mukaan osuuskaupan hoitajakin, suuri +ja lihava mies hänkin. Osuuskaupan hoitaja mulkoili tyytymättömän +näköisenä etupuolella istuviin, jotka puolestaan näyttivät pureutuvan +entistä tiukemmin penkkeihinsä kiinni. Sitten kapusi hän viereemme. + +— No ei nyt luulisi pahasti nakkelevan peräpuoltaan, ihailivat +saattajamme, nähdessään miten tukeva pari auton takaosan täytti. + +Ilmestyi vielä eräs poika, joka nousi kuljettajan viereen. + +Eräs saattajistamme, joka ilmeisesti halusi, että vieras olisi +lähtiessään perillä kaikista asiaan vaikuttavista seikoista, ilmoitti +meille sulkumerkkien välissä: + +— Se on Panhelaisen poika. + +Panhelainen katsoi kelloaan. + +— Nopas nyt! sanoi hän päättäväisesti, käänsi sitten päätään +vähän oikealle, heittäen senpuolisesta silmännurkastaan pikaisen +yleiskatsauksen vaunuun ja kysyi kaikilta yhteisesti: + +— Onko valmis? + +— On! kuului yksimielinen vastaus. + +— Siis! sanoi Panhelainen. + +Auto lähti nytkähtäen liikkeelle, keikahti vähän kääntyessään pihasta +maantielle, ja matka oli alkanut. + +Tie ei ollut rakennettu autoliikenteen vaatimuksia silmälläpitäen. +Sen saivat pian tuta matkustajat yleensä ja peräpenkillä istujat +erityisesti. + +Tanssiessamme osuuskaupan hoitajan kanssa peräpenkin ja vaunun katon +välillä kahden mahtavan kummipallon kaltaisina, huomautti kaupanhoitaja: + +— Pääasia on, ettei lyö päätään kattoon. + +Nyökkäsimme myöntävästi ja nyökkäyksemme teki erikoisen pontevaksi se +tärsky, jonka juuri samassa saimme. + +Panhelainen käsitti tehtävänsä niin sanoaksemme suurpiirteisesti. +Sellaiset sivuseikat kuin maantierummut ja kuopat eivät näyttäneet +erikoisemmin hänen mieltään kiinnittävän. Sitä enemmän kiinnittivät ne +meidän mieltämme, varsinkin kun kaupanhoitaja kertoi: + +— Konttisen poika se sai viime reissulla semmoisen kuhmun päälakeensa, +että täytyi kymmenen minuuttia hautoa kylmällä vedellä Kekaraisen +kaivolla. + +Osuuskaupan hoitajasta oli meillä muuten suuri hyöty. Hän tunsi tien +tarkoin ja ilmoitti aina, milloin oli tavallista parempi hetkaus +odotettavissa, joten tiesimme ajoissa tarrautua penkkiin kiinni. + +Hyvää vauhtia sujui matka. Salomaisemat vain vilisivät silmissä. Auto +hyppi ja keikkui ja Panhelaisen innoitti suvinen luonto pistämään +lauluksi: + + "Kaunis Karjala, + isiemme maa..." + +ja lauluun yhtyi myöskin Panhelaisen poika: + + "Työhön, jaloon taistohon + nyt poikajoukkos' saa." + +Laulu katkesi kuitenkin kesken, sillä edellämainittu pullukkatyttö, +jonka mansikanpunaiset posket olivat muuttuneet maidonvalkoisiksi, sai +äkkiä ankaran meritaudinkohtauksen asianmukaisine seurauksineen. + +Tyttö oli onnettoman näköinen, sillä hänen pukunsa ei ollut juuri +parhaimmassa siivossa. Me toiset surkuttelimme tytönpullukkaa, mutta +käytännöllinen ja kokenut Panhelainen huomautti, pysäyttäessään auton +lähimmän torpan kohdalle, filosoofisesti: + +— Semmoista sitä voi matkalla sattua. + +Mihin eräs pojista tietäväisesti lisäsi: + +— Ja sattuukin usein tällä matkalla. + +Neitosen siistiessä itseään torpan kaivolla pistivät miehet tupakaksi +ja vaihtoivat ajatuksia vuodentulotoiveista ja liikenneolojen +kehityksestä. + +— Voi, voi kuinka sinä olet märkä! päivitteli emäntä tytön palatessa +kaivolta. + +— Märkä, mutta puhdas, totesi kaupanhoitaja, katsoen asiaa sen +valoisammalta puolelta. + +— Kyllä se matkalla kuivuu, ennenkuin kaupunkiin päästään, vakuutti +autonkuljettaja, jonka auktoriteetti oli kiistämätön. + +Matkaa jatkettiin. + +Osa lyhytmatkalaisia oli jo jäänyt välillä oleville venäjille ja +tienhaaroihin, mutta toisia oli tullut sijaan, niin että vaunu tuntui +olevan täysi, kun Hakasalon tienhaarassa puolenkymmentä henkeä +kontteineen, haravoineen ja viikatteineen viittasi autoamme pysähtymään. + +— Sopiiko siihen vielä? tiedusteli joukkueen johtaja, harmaatukkainen +ukko. + +— Sopiihan tänne, vastasi Panhelainen toivorikkaast. + +Mutta tulijain paljoutta vähän kummeksien kysyi hän kumminkin: + +— Minnekkä te kaikki olette menossa? + +— Suurelle aholle. + +— Vai niin, no eihän se ole kuin viisi kilometriä, sanoi Panhelainen. +— Mutta ne kampsut pitää neuvotella sinne ulkopuolelle. + +Ja kuljettaja nousi "neuvottelemaan". + +Kuinka lieneekään Panhelainen neuvotellut, mutta mukaan vain kaikki +pääsivät. Ilmeisesti oli mies suuri n.s. organisatoorinen kyky. +Kahdentoista hengen vaunussa oli nyt 18 sielua asianomaisine ruumiineen +ja matkatavaroineen, ja eräs eukko sanoi: + +— Eihän tämä vielä mitään... on tähän enemmänkin mahtunut. + +Ja todellakin: vähän matkan päässä pyrki kyytiin vielä eräs +naisihminen, jota mainittiin Silppulan tehtaan saunottaja-akaksi ja +joka kuului olevan menossa virkaansa hoitamaan. + +— Ei tänne enää mahdu! huusivat eräät sisälläolijoista, nähtävästi +itsekin uskoen siihen. + +Mutta ihmisystävällinen Panhelainen sanoi: + +— Täytyy kai sen mummon päästä mukaan... muuten jääpi tehtaalla sauna +lämmittämättä. + +— No tule sitten mummo tähän minun polvelleni, lupasi eräs ovenpieleen +ahtautunut, reilun näköinen renkimies. + +Asiata tutkittaessa havaittiin, että mainitulla polvella olikin +ainoa saatavissa oleva vapaa paikka, ja mummo hyväksyi kiitollisena +tarjouksen. + +— Niin: + + "istu sä kultani polvelleni + et sinä paljon paina", + +siteerasi renkimies. + +Mutta nyt olikin sitten vaunu niin täynnä, ettei ovi kiinni mahtunut. + +Minkä johdosta se ennenmainittu emäntä arveli: + +— Jos tuo mummo vielä huiskahtaa ovesta ulos? + +— Ei se putoa, vakuutti renki. — Kyllä minä tämän varjelen. + +Ja mummo itse arveli vaatimattomasti: + +— Kenellekäs siitä sitten olisi vahinkoa, jos yksi tällainen mummo +putoaisikin? + +Mutta kun seuraavassa käänteessä mukaan pyrki kaksi naista, joista +toisella oli jauhopussi hartioillaan, täytyi itsensä Panhelaisenkin +myöntää, ettei se valitettavasti käynyt päinsä. + +Minkä päälle hän vähän huoahti, luotuaan varmuuden vuoksi vielä +tutkivan katseen vaunuunsa. + +Kahden ja puolen tunnin päässä siitä, kun matka oli alkanut, olimme +kaupungissa. + +Tultu oli. + +Ja hyvin oli tultukin. + +Ainakin suurin piirtein katsoen. + + + + +IX + + +Kaikki loppuu aikanaan, meritautikin. Lähestyttiin Hullia, myrsky +taukosi ja haamumaisia olentoja alkoi vähitellen ilmestyä laivan +käytäviin. Olivatpa jo jotkut uskaltautuneet ruokasaliinkin asti. + +Hull on, niinkuin Tietosanakirjassa sanotaan, "kreivikunnan muodostava +kaupunki Koillis-Englannissa Plumber-joen varrella, H:puron suussa, +32 km. merestä". Laiva ei jatkanut enää illalla matkaa kaupunkiin, +vaan jäi sinne miten kauas lie jäänytkin yötä viettämään. Saatuaan +kuulla syyn olevan siinä, ettei laiva voi päästä perille pakoveden +aikana, vaan on sen jäätävä aamupuoleen odottamaan nousuvettä, löi +maanviljelijä Taavetti Tiilikainen näppiä hra Kenosen nenän edessä ja +iloitsi: + +— No enkös minä jo Helsingistä lähtiessä sanonut, ettei sitä niin +varmasti tiedä jaksaako tätä vettä riittää perille asti. Ja nythän se +loppui kesken! + +— Häh? sanoi Kenonen. — Joko sinä alat tointua meritaudistasi? + +— Entäs sinä? kysyi Tiilikainen vuorostaan. + +— Minäkö, vastasi hra Kenonen kummastuneena. — Enhän minä ole +meritaudissa ollutkaan. Olin vain muuten vähän huonovointinen. + +— Jaa, jaa, sanoi Tiilikainen, pyöritellen kuitenkin epäilevästi +päätään. + +Matkustajat oli vallannut tullitarkastuksen edellä käyvä kiihko. Mr +Pickwick tuli antamaan hyviä neuvoja suomalaisille tuttavilleen: + +— Jos teillä on alkohoolia, tupakkaa tai hajuvesiä matkatavaroissanne, +niin pankaa ne taskuihin, sillä ne ovat erityisesti kiellettyä tavaraa +Englannissa. Ja taskuja ei tarkasteta. + +— Ei minulla ole mitään, ei edes hajuvesiä, sanoi isäntä Tiilikainen. +— Mitä sitten tehnevät kalakukolle? + +Mutta hra Kenonen alkoi ahtaa sikareita taskuihinsa. + +Tulivat laivaan tullimiehet. Huomattuaan hra Kenosen ja Tiilikaisen +kielentaitamattomiksi eivät he kuitenkaan syventyneet sen tarkemmin +heidän tavaroihinsa, vaan uskoivat hra Kenosta, kun hän rehellisesti, +päätään pudistaen vakuutti: + +— Niks poks! + +Tiilikaisen eväskorin sisällys heidän mieltään sentään näkyi +kiinnittävän. Ison-Britannian kuninkaalliset virkamiehet viittasivat +Taavetti Tiilikaisen mahtavaan kalakukkoon vähän hymyillen ja kysyivät, +että mikä leipä se oli? + +— Kalakukko, vastasi Tiilikainen, arvaten kysymyksen. + +Ja samassa hän pyöräytti terävällä puukollaan kalakukon kuoreen aukon, +kaivoi puukkonsa kärjellä esiin pari lihavaa muikkua ja ojensi ne +kohteliaasti tullimiehille: + +— Saapiko olla? + +Tullarit vilkaisivat toisiinsa naurussa suin ja pistivät kumpikin +muikun suuhunsa, söivät ja näyttivät tyytyväisen näköisiltä, puhuen +toisilleen muutaman sanan englanninkieltään. + +— Mitä ne sanovat? kysyi Tiilikainen Mr Pickwickiltä. + +— Mainioksi kehuvat, tulkitsi tämä kunnon herrasmies. + +— Sitähän minäkin, sanoi Tiilikainen hyvillään. — Ja jos eivät muut +englantilaiset ole näitä herroja ärhäkämpiä, niin kyllä minä sitten +tämän valtakunnan kansan kanssa hyvin tulen toimeen. Ainakin niin kauan +kuin kalakukkoa riittää, lisäsi hän varmuuden vuoksi. + +Tullitarkastuksen päätyttyä molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi +alettiin odotella maihin pääsyä, ja katsellessaan laiturilla jonkun +makasiinin seinustalla ryhmässä seisovia satamatyöläisiä sanoi +Tiilikainen kummastuneena: + +— Niinhän nämä ovat kuin suomalaisia kuuna päivänä! Jos seisoisivat +Helsingin taikka vaikka Kuopion rannassa, niin ei kukaan pysähtyisi +töllistelemään. + +— Jaa, mutta kyllä ne nyt ovat sittenkin englantilaisia, vakuutti +hra Kenonen. — Tämä on kaikki Englantia, nuo rakennukset tuolla +ovat englantilaisia taloja ja vesi tässä satamassa on englantilaista +vettä, ja tuo hevonen tuolla on englantilainen hevonen ja nuo miehet +tuolla ovat englantilaisia miehiä. Kaikki, kaikki mitä näemme, on ehta +englantilaista! huudahti hra Kenonen, tehden valtavan eleen oikealla +kädellään, niinkuin se vanha kehno lienee tehnyt silloin kun se sanoi: +tämän kaiken annan minä sinulle jos lankeet maahan ja kumarrat minua. + +— Hm, mikä heistä tietää, tuntemattomista miehistä, epäili Taavetti +Tiilikainen yhä edelleen. — Tuokin nuori mies tuolla on ihan +samannäköinen kuin Iisakki Korhosen poika Kurkiharjussa. Vaikka ei se +sama ole, koska se Iisakki Korhosen poika kuoli viime vuonna. Kyllä +tuommoisesta naamarustingista pitäisi suomea lähteä vaikka Afriikassa. + +Ja Tiilikainen käveli laivan kannella ihan sen Iisakki Korhosen pojan +näköisen nuoren miehen kohdalle, katsoi miestä suoraan silmiin ja sanoi: + +— Huomenta! + +— Huomenta! vastasi mies rauhallisesti. + +Taavetti Tiilikainen loi voitonriemuisen silmäyksen hra Kenoseen ja +kehitti keskustelua: + +— Kylmäpä teillä tuntuu olevan täällä Englannissa. + +Nuori mies otti kädet housuntaskuistaan, korjasi kaulahuiviaan, pisti +kädet takaisin housuntaskuihinsa ja myönsi: + +— Onhan se vielä kolakanlaista näin keväällä, mutta kyllä se siitä +päivemmällä lämpiää. + +— Taidatte olla näitä hullilaisia? jatkoi Tiilikainen kanssapuhetta. + +— Enkä... Puumalasta minä olen kotoisin. Minä olen tuon laivan miehiä, +selitti nuori mies viitaten keulan edessä olevaa toista suomalaista +laivaa kohti. + +— Jassoo, sanoi Tiilikainen. + +Mutta hra Kenonen huomautti vahingoniloisesti: + +— Sinusta taitaa olla suurikin kumma, jos Puumalan mies osaa suomea. +Mutta meneppäs tarinoimaan vaikka noidenkin tuolla etempänä olevien +miesten kanssa! + +— Eipä minulla ole heille mitään asiaa, sanoi Tiilikainen. — Mutta on +se sentään kumma paikka, että näinkin etäällä ensimmäiseksi suomalaisen +tapaa. + +— Ei se mikään kumma ole tällä laiturilla... suurempi kumma se olisi, +jos ei tässä suomalaisia tapaisi, arveli Puumalan poika. + +Päästiin siitä vihdoin laivasta. Kun hra Kenonen astui Hullin +laiturille, niin ei hän laskeutunut polvilleen niinkuin Kolumbus +Guanahanin saarella, vaan katsahti ympärilleen ja sanoi jotenkin +äänekkäästi: + +— Nyt lasken minä jalkani Suur-Britannian tantereeseen! + +Mihin hänen perässään tullut Taavetti Tiilikainen huomautti: + +— Mutta ei se tantere sittenkään vain tärähtänyt. + +Hra Kenonen ei ollut kuulevinaankaan, sillä nyt oli edessä kysymys, +kuinka päästään asemalle. + +Mr Pickwick, joka perheineen itsekin matkusti samassa junassa, +järjesti kuitenkin hyväntahtoisesti sen asian, vieläpä osti piletitkin +ravintolavaunuun, käski kantajan hankkia hyvät paikat, kantaa liiat +tavarat pakaasivaunuun ja niin poispäin. + +— Mitään pakaasilippuja ei täällä anneta niinkuin Suomessa, mutta +maksuakaan ei kanneta, ja tavarat tulevat varmasti perille, vakuutti +englantilainen. + +Hra Kenonen tosin mullisteli vähän silmiään, mutta jätti kuitenkin +suuremman kapsäkkinsä kohtalon englantilaisen rautatiehallituksen +huomaan. + +— Kantaja näytti koko homman perästä olevan hyvin tyytyväinen yhteen +shillingiin, huomautti Kenonen. + +— Ja teki kunniaa kuin kenraaleille, jatkoi Taavetti Tiilikainen. — +Ei minulle olekaan ennen kunniaa tehty, niin että kannatti tämä matka +jo senkin takia. + + + + +X + + +— Parasta nyt on pitää paikkansa Lontooseen asti, kun kerran saatiin +näin hyvät paikat, sanoi Kenonen. + +— Jaksaa tässä ne muutamat tunnit istua, kun jaksettiin laivassakin +olla, arveli Taavetti Tiilikainen. + +Hra Kenosella on aikoinaan ollut eräs elämys, jonka johdosta hän, +kokemuksen koulussa viisastuneena, tuosta paikkojen hallussa +pitämisestä huomautti. + +Hän oli kerran lähtenyt syksyiselle, rasittavalle matkalle huumaavasta, +sähkövaloa säteilevästä ja raitioteitten ruminaa kaikuvasta +Helsingistä, pehmittääkseen perinpohjaisesti erään kevytmielisen, +kykenemättömän ja hulttiomaisen asioitsijan, jonka leväperäisyyden +takia hra Kenonen sai tappiota sen sijaan, että hänen olisi pitänyt +saada vähintäänkin viisi kertaa suurempi summa puhdasta voittoa +yhdessä nykyajan lupaavimmista koivu- ja sekahalkoahvääreistä. Samalla +oli hra Kenosen tarkoituksena koettaa saada, asianomaisen henkisen +taistelun ja siihen olennaisena osana kuuluvan haukkumisen jälkeen, tuo +asioitsija peloitetuksi suorittamaan ainakin 50 prosenttia korvausta +siitä vauriosta, jonka hra Kenonen väitti hänen menettelynsä kautta +kärsineensä. + +Mainitsemme nämä seikat vain siksi, että lukija ymmärtäisi, ettei hra +Kenonen ollut kaikkein aurinkoisimmalla tuulellaan tuolle matkalle +lähtiessään, ja kun se vielä tapahtui ikävää Karjalan rataa pitkin, +niin ei matkakaan ollut omiaan lieventämään hänen mielentilaansa +lauhkeampaan ja ihmisystävällisempään suuntaan. + +Hra Kenonen istua murjotteli siis vaunuosastonsa nurkassa ikkunan +ääressä, päällystakki riippuen pitimessä ja ruskea kapsäkki lojuen +hyllyllä sohvan yläpuolella kuin linnoitus, joka turvaa alempana +sijaitsevan asutun paikan koskemattomuutta. Hän oli otsa kurtussa +lukenut ostamaansa halpahintaista ja tavallisten kaavojen mukaan tehtyä +salapoliisikisaa ja ihmetellyt pitkin matkaa teoksessa toimivan, +etevänä ja kuuluisana pidetyn yksityisetsivän hidasta järjenjuoksua +ja harmittavaa saamattomuutta rikoksen paljastamisessa. Kenoselle +itselleen oli alunpitäen ollut selvillä, mitä latua etsivän olisi +pitänyt lähteä päämääräänsä pyrkimään — Kenonen oli nimittäin ollut +niin viisas, että oli ensiksi lukenut kirjan viimeisen luvun, missä +rikos ja rikoksellinen paljastetaan, syytön vapautetaan epäluuloista ja +lurjus pannaan käsirautoihin, odottamaan ansaittua rangaistustaan. + +Hra Kenonen oli juuri päässyt loppuun, kun juna pysähtyi +neljännestunniksi muutamalle "Turistin" ravintola-asemaksi +ilmoittamalle asemalle. + +Tympeämielinen matkustajamme ajatteli, että jos hän olisi ruvennut +kirjoittamaan salapoliisiromaania, ei hän olisi viitsinyt päästää +käsistään noin tyhmää juttua, ja lähti sitten asemalle valloittaakseen +itselleen paistilautasen ja kaljapuolikkaan. + +Toisen luokan ravintolassa oli tarjoilupöydän ääressä tavanmukainen +ihmismuuri, koska enemmän kuin puolet kolmannenluokan matkustajista +oli tietysti tunkeutunut toisen luokan ravintolaan, ja ollen yleensä +ketterämpää ja suippoluisempaa väkeä sekä ruumiillisesti voimakkaampaa, +mikä on erityisen tärkeä ominaisuus rautatieravintolassa, oli tämä +enemmistö ensimmäisenä ennättänyt saaliin jaolle. + +Joka kuitenkin luulee, että hra Kenonen olisi jäänyt nöyrän, +kärsivällisen ja alistuvaisen näköisenä seisomaan tuon elävän muurin +taakse, odottamaan tyhjää nieleskellen vuoroaan siihen saakka, kunnes +useimmat matkustajista ovat ennättäneet hampaitaan kaiveskellen ja +hammastikkujaan imeskellen palata takaisin junaan, viimeksijääneiden +hotkiessa hätäisesti ja kasvot punoittaen paloja, jotka puoleksi +purtuina tahtovat takertua ruokatorveen, — joka luulee, sanomme me, +että hra Kenonen kuuluu siihen vaatimattomaan lammaslaumaan, niin +hän ei laisinkaan tunne tätä suurpiirteistä miestä ja hra Kenosen +luonnonlaatua. + +Nähtyään ihmismuurin muuttui hra Kenonen oitis jonkinlaiseksi kahdella +jalalla liikkuvaksi muurinmurtajaksi, joka olisi tuottanut barbaarien +varustusten valloituspuuhassa olevalle roomalaiselle sotapäällikölle +iloa ja tyydytystä. Yksi ja toinen murahti, että kuka horna se sillä +tavalla tuuppii, mutta kukaan ei tullut epäilleeksi hra Kenosta, koska +tämä, joka on elämää kokenut ja huomattavalla käytännöllisellä älyllä +varustettu henkilö, käänsi joka toinen sekunti päänsä taaksepäin ja +huusi: + +— Älkää pakatko päälle, sanon minä! Ennätätte te vähemmälläkin! + +Samassa olikin hra Kenonen jo tarjoilupöydän ääressä, ja seuraavassa +silmänräpäyksessä oli hän tarttunut kiinni lautaseen, jonka joku +tarjoilijattarista juuri laski pöydälle. + +— Seis, hyvä herra, se oli minun lautaseni! sanoi eräs vieressä +seisova keski-ikäinen herrasmies, jolla oli tyyni katsanto ja sileiksi +ajellut kasvot. + +— Se ottaa, joka ensiksi ennättää! sanoi hra Kenonen, aikoen puskeutua +takaisin ihmismuurin läpi rauhassa nauttiakseen ponnistustensa +hedelmistä, mutta se ei käynytkään niin helposti päinsä. + +Vieras nimittäin tarttui hänen käteensä ja sanoi: + +— Olette hyvä ja annatte minulle lautaseni. + +Se oli sanottu hyvin täsmällisesti, vieläpä vaateliaastikin, mutta hra +Kenonen vain ähkäisi: + +— Missä siinä on teidän puumerkkinne? + +Tyynikatseinen herrasmies tarttui lautaseen sen pitemmittä puheitta, +ja vaikka hra Kenonen piti siitä kiinni kaikella käsivoimallaan, otti +toinen kuitenkin paistin häneltä helposti kuin lapselta. + +Hra Kenonen avasi jo mahtavan kitansa hönkäistäkseen kaikella +keuhkovoimallaan: "Väkivaltaa! Rosvousta!" Mutta samassa työnsi +kuitenkin tarjoilijatarkin, joka kesken kiireensä oli ennättänyt +seurata herrojen kiistaa, sormensa peliin ja näissä sormissa oli +kukkurainen paistilautanen, jonka hän ojensi hra Kenoselle ja sanoi: + +— Olkaa hyvä... ei tässä tarvitse tappelua tehdä, kyllä paisti riittää. + +Hra Kenonen, jonka jykevät kasvot punoittivat kuin kukon heltta, +muljautti ympärilleen ankaran ja vihaisen silmäyksen, ikäänkuin +antaakseen ympäristönsä ymmärtää, että tässä onkin sellainen mies, +jonka nenän alle ei ole hyvä tulla sadetta pitämään. Mutta kohdattuaan +joka taholla puoleksi uteliaita, puoleksi hymyileviä silmäpareja ja +nauruun valmiita naamoja tuhautti hra Kenonen vain sieraimiinsa kuin +huonolla tuulella oleva härkä ja tunkeutui selkä edellä ja paistiaan +ylhäällä pitäen takaisin ihmismuurin läpi niin että joukko ympärillä +aaltoili. + +Päästyään väljemmille vesille ja saatuaan itselleen paikan eräässä +pöydässä alkoi hra Kenonen syödä paistiaan ja katsella ympärilleen, +nähdäkseen missä se herra oli, joka oli häneltä lautasen ottanut. +Se sattuikin olemaan viereisessä pöydässä ja söi kaikessa +rauhassa, huomaamattakaan niitä murhaavia silmäyksiä, joita häneen +naapuripöydästä heitettiin. + +— Jos tuo mies vielä jonkun kerran minun tielleni joutuu, niin kyllä +minä...! ajatteli hra Kenonen melkein ääneensä. + +Hän ei lopettanut ajatustaan, mutta hän tarkoitti joka tapauksessa +sitä, että kyllä siinä silloin syntyy vähän eri krahaus. + +Hetken perästä, kun hra Kenonen oli lopettanut syöntinsä, huomasi hän, +että kirottu tuntematon oli jo kadonnut. + +— Menköön hiiteen ja olkoon siellä ikänsä ja viisi päivää! toivotti +hra Kenonen hänelle kaikesta sydämestään. + +Hra Kenonen osti rautatiekirjakaupan myymälästä pari lehteä ja selaili +seikkailuromaaneitakin, mutta juna rupesi samassa lähtemään, ja hra +Kenoselle tuli kiire hypätä kyytiin. + +Hra Kenonen pääsi toisen luokan vaunun portaalle ja astui sisälle +vaunuun. + +Siinä riippui päällystakki paikallaan — eivätpäs olleet uskaltaneet +varastaa, vietävät — ja ruskea kapsäkki hallitsi lujasti korkeata +asemaansa — olisivatpas vain uskaltaneet koskea siihen, juupelit! — +mutta sohvalla, juuri siinä ikkunan vieressä, missä on niin mukava +tuolloin tällöin torkahtaa, siinä istui vieras mies... kuka vieras?... +Siinä istui se herra, joka oli ottanut lautasen hra Kenosen kädestä! + +Hra Kenonen hieraisi silmiään — uskomatonta, tämä tavaton näky ei +kadonnut — se ei todellakaan haihtunut olemattomiin! + +— Ylös! herra! karjahti hra Kenonen niin että viereisellä penkillä +oleva rouvashenkilö oli pudota permannolle. + +Vieras herra kohotti päätään ja loi hra Kenoseen kummastuneen +silmäyksen. + +— No mutta mitä nyt taas? kysyi hän sitten ikäänkuin ihmeissään siitä, +että oli joutumaisillaan jälleen riitaan hänelle täysin tuntemattoman +hra Kenosen kanssa. + +— Veit, vietävä, paistin käsistäni, mutta et vie, riivattu, minun +paikkaani! karjui hra Kenonen raivosta silmittömänä. Kun suomalainen +suuttuu, niin se sinuttelee, ja hra Kenonen on — siinäkin suhteessa — +suomalainen. + +— Hyvät ihmiset, päivitteli sileäkasvoinen herra muille vaunussa +olijoille, jotka ymmärrettävästi mitä suurimmalla mielenkiinnolla +seurasivat asian kehitystä. — Minä en ensinkään tunne tätä +herrasmiestä, ja nyt se on jo toisen kerran minun kimpussani! Tuolla +asemaravintolassa tahtoi syödä väkisin minun paistini ja täällä junassa +tahtoo karkoittaa minut paikaltani, jolla olen istunut Viipurista +asti... + +— Kyllä minä sinut viipuroitsen! mörisi hra Kenonen ja kävi käsiksi +sileäkasvoiseen herraan paiskatakseen hänet pois paikaltaan. + +Epäilemättä olisi hän sen tehnytkin, jos hän olisi ollut jonkin +verran vahvempi tai jos vieras olisi ollut jonkin verran heikompi. +Mutta vaikka hra Kenonen onkin meikein aina rajattomasti luottanut +käsivoimiinsa ja vaikka hänellä omista puheistaan päättäen pitäisi +olla suunnilleen seitsemän miehen voimat ja osapuilleen yhdeksän +miehen ymmärrys, kävi nyt kuitenkin, lyhyen käsirysyn jälkeen, niin +odottamattomasti ja vastoin laskelmia, että se olikin hra Kenonen +itse, joka tuli paiskatuksi. Vieläpä sellaista vauhtia, että hän +lensi vaunun toiseen päähän istualleen keskikäytävälle, ja näki parin +silmänräpäyksen ajan erinäisiä hyvin koreita punaisia, sinisiä ja +ruohonpäisiä aurinkoja ynnä muita taivaankappaleita. + +Sitten kömpi hra Kenonen ylös. + +Jos hän olisi sillä hetkellä muistanut, että junassa on hätäjarru, +olisi hän luultavasti käyttänyt sitä, mutta kun hän ei muistanut sitä +seikkaa, niin syöksyi hän hakemaan junailijaa ja muita junamiehiä +avukseen hankkiakseen itselleen oikeutta. + +Viereisessä vaunuosastossa pysähtyi hän kuitenkin ällistyneenä. +Siinähän oli hänen ruskea kapsäkkinsä ja hänen päällystakkinsa, sanalla +sanoen hänen paikkansa, joka tietysti oli vapaa ja koskematon. + +Hra Kenonen oli taistellut tupakoitsemattomien joukossa, vaikka hänen +oikea paikkansa tietysti oli tupakkamiesten puolella. + +Nyt olisi hra Kenosen ollut oikeaakaan palattava takaisin selittämään +asiaa ja pyytämään anteeksi, mutta koska se olisi ollut vastoin hra +Kenosen sisällistä luontoa, niin kokosi hän kompeensa, meni seisomaan +vaunusillalle ja hyppäsi seuraavalla asemalla pois junasta. + + + + +XI + + +— Menee niin että menninkäiset oksilta katselevat, huomautti Taavetti +Tiilikainen, kun pikajuna täyttä vauhtia törmäisi kohti brittiläisen +maailmanvallan pääkaupunkia. + +Kaupunkeja ja tehtaita ja kyliä kirkkoineen, joissa kaikissa oli +samanlaiset nelisnurkkaiset, tasakattoiset tornit, hiilikaivoksia ja +loppumattomia hiilijunia ja nokisen näköisiä lammaslaumoja ja nokisen +näköisiä laitumia ja nokisen näköisiä lehmiä ja nokisen näköisiä pikku +puroja ja nokisia tehtaan piippuja ja nokisen näköisiä, tiilistä +rakennettuja taloryhmiä ja uusia kaupunkeja ja tehtaanpiippuja ja +loppumattomia kivihiilivaunuja ja nokisen näköisiä lammaslaumoja +ja tehtaita ja laitumia ja pieniä puiston kaltaisia metsiköitä +ja tunneleita ja nokisen näköisiä lammaslaumoja ja loppumattomia +kivihiilijunia ja... + +Niin: ja niin edespäin. + +Hra Kenonen ja isäntä Tiilikainen olivat saaneet kerrassaan hyvät +ikkunanposkipaikat ravintolavaunussa, ja kun he ilokseen ja ihmeekseen +huomasivat, että he tulivat erinomaisen hyvin toimeen edeskäyvän +kanssa, mitä keskinäiseen ymmärtämykseen tulee, niin oli heillä elämä +kuin silkkiä. Hra Kenonen sanoikin, ettei hän näin ollen välitä, vaikka +juna ajaisi Lontooseen pysähtymättä ympäri koko saaren ja veisi heidät +Hulliin takaisin. Sittenpähän olisi kerta kaikkiaan nähty koko hoito. + +Edeskäypä tuli sangen kohteliaana ja sujuvana ja hillittynä ja sileäksi +ajeltuna, ja jakaus hänen päälaellaan oli suoranainen ihme. Tuntui +melkein siltä kuin olisi se ulottunut hyvän matkaa pääkuoren sisäänkin, +niin että jos olisi katsonut lähempää, olisi voinut nähdä hänen +aivojensa toiminnan. + +Taavetti Tiilikainen oli vähän aikaisemmin valitellut nälkäänsä +ja arvellut, että eikö pitäne ottaa kalakukko esille. Nämä tämän +junan herrat eivät näyttäneet sellaisilta, että ne olisivat suomea +ymmärtäneet, niin hyvä onni kuin heillä tähän asti on siinä suhteessa +ollutkin. Hra Kenonen honkasi heti, ettei tässä passaa ruveta omia +eväitään ahmimaan, ne heittävät muuten pois koko junasta tai ainakin +ajavat pois tästä vaunusta, ja tässä vaunussa on hyvä olla, tästä ei +lähdetä minnekään. Ei ainakaan vapaaehtoisesti! + +Kun edelläkuvattu edeskäypä lähestyi ystäviämme kohteliaan, vaikkakin +ehkä hieman salakavalan näköisenä, ja ihmeellisen eriskummalliseen +kylkikumarrukseen taipuneena kallisti suurenmoisen jakauksensa heidän +puoleensa ja sanoi jotain, josta hra Kenonen oli erottavinaan sanan: +"lönsh", niin katsoi Taavetti Tiilikainen hieman levottomana vuoroin +jakaukseen, vuoroin hra Kenoseen ja kysyi: + +— Mitä se sanoo? + +Hra Kenonen vastasi empimättä: + +— Se kysyy, tahdommeko syödä aamiaista. + +— Se on viisas poika, kun tuli semmoista kysymään... ja hyväsydäminen, +arveli Tiilikainen. — Sano sille, että kyllä. Ja kovasti. + +Hra Kenonen vastasi siis englanninkielellä: + +— Jees, poks! + +Ruokalistasta eivät he saaneet oikein selvää, mutta sitten kirkastuivat +hra Kenosen kasvot, hän nykäisi edeskäypää hihasta, ja viittasi +kauempana laitumella käyskentelevään nokisenharmaaseen lammaslaumaan ja +maiskutteli merkitsevästi suutaan. + +Silloin kirkastuivat myöskin edeskäyvän kasvot, ja hän huudahti: "äi +sii!" + +Olut tilattiin yhtä helppotajuisella merkkikielellä. Hra Kenonen oli +avaavinaan olutpullon korkin korkkiruuvilla, sanoen samalla "puks!" +ja kaatavinaan lasiin, ja edeskäypä loisti kuin aurinko ja kiitti ja +kumarteli ja nauroi: "äi sii, äi sii, biö!" + +— Just, just! sanoi Kenonen. — Bier, bier justiinsa, jees poks!. + +Voita ja leipää ja olutta ja tukeva, mehukas lammaspaisti poistivat +nälän. + +Ja sitten sopi taas katsella ohivilahtelevia kyliä ja kaupunkeja ja +tehtaan piippuja ja loppumattomia kivihiilijunia ja varhaiskeväisiä +maisemia, ja juna syöksyi aina vain eteenpäin kuin vihastunut peto, ja +ryntäsi sisään tunneleihin ja hyökkäsi ulos tunneleista ja pysähtyi +vain silloin tällöin joksikin silmänräpäykseksi jollekin suuremmalle +asemalle. Lähempänä Lontoota tuli junaan yhä enemmän väkeä, ja moni +tulijoista loi himoitsevia katseita myöskin Kenosen ja Tiilikaisen +puoleen, sillä heidän pöydässään olisi ollut tilaa kahdelle muullekin, +mutta silloin hra Kenonen mullisti silmiään niin merkillisellä tavalla, +että kylmäverisyydestään tunnetut englantilaiset menivät kerrassaan +toiseen vaunuun. + +Emme tahdo tuomita hra Kenosta, sillä jokainen tietää omasta +kokemuksestaan, miten röyhkeiltä semmoiset henkilöt tuntuvat, jotka +koettavat tulla viereemme, kun olemme onnistuneet saamaan hyvät ja +mukavat paikat. Vaikka voi siinä joskus sattua erehdyskin. Meille esim. +tapahtui kerran kotimaassa, ollessamme parin kilpailevan virkaveljen +kanssa matkalla Harjunkosken suurelle tehtaalle, tuollainen pieni +erehdys. + +Olimme saaneet vaunussa sopivan nurkkauksen, kaksi vastakkain olevaa +kahden hengen sohvaa. Yksi paikka siinä tosin jäi vapaaksi, mutta kuka +siihen nyt tulisi, kun ei ollut erikoisempaa ahtauttakaan. Näkihän +jokainen, että me olimme samaa matkaseuraa, joka oli saanut itselleen +oman nurkkansa. + +Juuri kun juna lähti liikkeelle, astui se neljäs mies vaunuun ja jäi +seisomaan meidän kohdallemme, katsellen kysyvästi meihin kolmeen ja +meidän neljänteen paikkaamme. + +— Onkohan tämä paikka vapaa? kysyi hän ystävällisesti, melkeinpä +tutunomaisesti hymyillen. + +Me katsahdimme toisiimme. + +Jokaisen meidän katseestamme saattoi, olematta mikään tutkinnon +suorittanut ja diploomin saanut ihmistuntija, aivan selvästi lukea, +että me emme halunneet neljättä miestä tähän. + +— Kyllähän tämä paikka vapaa on, myönsi lopuksi yksi meistä vähän +hidastellen. — Mutta tuolla näkyy, tuolla vasemmalla puolen, olevan +vielä parempaa tilaa. + +— Siellä on kokonainen tyhjä sohva, selitti toinen meistä kiireesti. + +— Niin, mutta sen yläpuolella näkyy olevan tavaroita... minä näin kun +se nosteli niitä sinne, ilmoitti kolmas meistä. + +— Onpas se rouva ottanut kapistuksia mukaansa! hymyili se neljäs +mies. — Mutta ehkä minä istun tähän, koska kerran tässäkin on vapaa +paikka... jollei herroilla ole mitään sitä vastaan? + +Vihasimme siitä hetkestä sitä neljättä miestä. Kukaan meistä ei aluksi +vastannut mitään. Mutta täytyihän siihen jotain sanoa, kun se riivattu +yhä seisoi siinä kysyvänä ja hymyilevänä. + +— Mitäpäs meillä! murahti yksi meistä. + +— Olkaa hyvä vain! lisäsi toinen meistä väkinäisesti. + +Kolmas meistä, se, jonka vieressä oli se vapaa paikka, ei sanonut, +mitään, vaan siirtyi olkapäitään kohauttaen enemmän ikkunaan päin, +valmistaen siten tilaa neljännelle miehelle. + +— Kiitos! sanoi neljäs mies ystävällisesti hymyillen. — Tuntuu olevan +lämmintä tässä vaunussa... + +— Hm... onhan tuota... + +— Ehkä minäkin riisun palttooni? kysyi se neljäs mies kuin lupaa +pyytäen ja riisui sitten päällystakkinsa, ripustaen sen naulaan. + +Me kolme emme sanoneet siihen mitään. + +Koetimme ylimalkaan olla kuin ei sitä neljättä miestä olisi ollut +olemassakaan. Mutta vaikeatahan se tietysti oli, kun se ei näyttänyt +huomaavankaan meidän kylmyyttämme. + +Muutamat ihmiset ovat todellakin sellaisia. + +Tämä punertavine poskineen ja vesiharmaine silmineen oli mitä ikävin +ilmiö, naivi, tungetteleva, ymmärtämätön... + +Harmittava olento + +Me kolme olimme sanomalehtimiehiä. Me olimme maan kolmen lehden +edustajat. Olimme matkalla Harjunkosken uuden tehtaan avajaisjuhliin. + +Rupesimme matalalla äänellä juttelemaan keskenämme omista asioistamme: + +— No, teillä oli oikea jymyuutinen se tämän aamuinen! + +— Olihan se. + +— Meillä se huomenna peruutetaan. Se on paljasta palturia alusta +loppuun! + +Ja niin edespäin. + +— Teillä oli helkkarin huonosti luettu korehtuuri eilen. Mutta ei +teillä sentään ollut yhtään niin kamalaa painovirhettä kuin meillä oli +tänä aamuna. Se oli oikein pöyristyttävä! + +Ja niin edespäin. + +Se kiusallinen neljäs mies sotkeutui keskusteluun, vaikka hänen olisi +pitänyt huomata, ettemme tahtoneet olla missään tekemisissä hänen +kanssaan. + +— Suokaa anteeksi, sanoi hän nöyrästi hymyillen, herrat taitavatkin +olla sanomalehtimiehiä? + +Uhkaava, kolmen sekunnin pituinen hiljaisuus. + +— Kyllä! jyrähti sitten eräs meistä, ääni hillitystä harmista +värähdellen. + +Toinen meistä nousi äkkiä ylös ja alkoi pujotteleitua polviemme välistä +vaunun käytävää kohti. + +Me muut katsahdimme häneen vähän kysyvästi. + +Hän sanoi merkitsevällä äänenpainolla: + +— Pistäydyn vain katsomassa tuolla toisessa vaunussa, olisiko siellä +tilaa... _meille kolmelle!_ + +Ja hän meni. + +Meistä toisista tuntui tilanne hiukan kiusalliselta. Semminkin kun +näimme, että se neljäs mies oli vihdoinkin ymmärtänyt. Näimme sen hänen +hymystään. + +— Eivät kai herrat satu olemaan matkalla Harjunkoskelle? + +— Kyllä! + +Se neljäs mies nousi ylös ja esitti itsensä: insinööri N.N. +Harjunkoskelta. + +— Minun nimittäin pitäisi toimia tehtaan isännistön puolesta herrojen +matkaoppaana... ja aloin heti vaunuun tultuani aavistaa, että herrat +ovat juuri niitä, joita etsin, selitti hän hymyillen. + +Hänen hymynsä oli hyvin älykästä ja miellyttävää. Ilmeisesti hauska, +huumorintajuinen herra. Mekin hymyilimme. + +Se vaunusta lähtenyt palasi takaisin ja jyrähti: + +— Tulkaa pois pojat, siellä on tilaa! + +Tietysti me jäimme paikoillemme. + +Ja hauska matka siitä tulikin. + +Semminkin kun se neljäs oli niin kovasti mukava mies. + +Mutta hra Kenosen ja Taavetti Tiilikaisen matka meni kuin virran +juoksu, ja he olivat nähneet melkoisen läpileikkauksen Englannista, +kun maailma lopulta alkoi näyttää olevan taloja täynnä ja juna kulki +milloin niiden välistä, milloin taas ylä- tai alapuolella, ja puhkaisi +taas jonkun tunnelin ja pysähtyi äkkiä. + +Kuului huutoa ja kohinaa ja liikettä ja kaikki matkustavaiset alkoivat +tunkeutua vaunun ovia kohti ja hra Kenonen vilkaisi kelloonsa, veti +syvään henkeään, katsoa muljautti Taavetti Tiilikaiseen kummallisen +silmäyksen ja sanoi kumealla äänellä: + +— Nyt ollaan Lontoossa! + +— Päästiinpäs! sanoi siihen maanviljelijä Taavetti Tiilikainen +Kurkiharjusta. + +Tiilikainen ja Kenonen kapusivat viimeisinä alas junasta +Victoria-asemalle. + + + + +XII + + +Matkamiesten astuttua junasta kuuli hra Kenonen nuoren naisen huudon: + +— Isä! + +— Hei, hei, sanoi hra Kenonen tyttärelleen Leenalle. — Meidän on +ensiksi saatava minun ja Tiilikaisen tavarat pois pakaasista, muuten ne +menevät hiiden kattilaan. + +Se oli verraten pian tehty. + +Siellä pakaasivaunun luona oli jo Tiilikainenkin erään nuoren miehen +kanssa. + +— Tässä on minun poikani Jaakko, esitteli Taavetti Tiilikainen. + +Hra Kenonen ojensi majesteetillisesti kouransa ja puristi nuoren miehen +kättä, mutta sitten hänen silmänsä pullistuivat ja suunsa aukesi: + +— Häh?! mörähti hra Kenonen kummastuneena. + +Sillä hänen edessään seisoi ilmielävänä se sama epäilyttävä +nuorukainen, joka oli ojentanut suurimman kukkakimpun hänen +tyttärelleen Leenalle silloin kun tämä syksyllä lähti Englantiin. + +— Eriskummallista! sanoi hra Kenonen. + +— Mikä sitten? kysyi Leena Kenonen, seuraten jonkinlaisella +levottomuudella isänsä ilmeitä. + +— Nuori mies, sanoi hra Kenonen kumealla äänellä, vastatkaa erääseen +kysymykseen! + +— Kyllä, kernaasti! vakuutti nuori mies alttiina palvelukseen. + +— Siis — mutta ajatelkaa tarkoin ennenkuin vastaatte: oletteko te +tämän maanviljelijä Taavetti Tiilikaisen poika Kurkiharjusta? + +Nuori mies vakuutti varmasti olevansa juuri sama henkilö. + +— Se on sangen merkillistä, sanoi hra Kenonen tuomarin äänellä, mutta +minä olen nähnyt teidät ennenkin. + +— Ei se niinkään merkillistä ole, väitti nuori mies vastaan, +vilkaisten salavihkaa neiti Leena Kenoseen, joka sadetakki yllään +kuunteli mielenkiinnolla tätä ajatusten vaihtoa. — Olenhan minäkin +nähnyt hra Kenosen monta kertaa Helsingissä. + +— Te olitte saattamassa tätä tyttöä — nyt muistan — silloin kun hän +lähti matkalle? + +— Olinhan siellä minäkin... me kun ollaan koulutoverit, kertoi nuori +mies. + +— Jassoo, sanoi hra Kenonen. — Minusta se vain tuntui... + +Hän ei ennättänyt sanoa, miltä se hänestä tuntui, kun lontoolaiset +kantajat, joilla näytti olevan vähän kiire, sysäsivät hänet syrjään. + +Silloin suuttui hra Kenonen sangen kovin ja tavoitti erästä kantajaa +kauluksesta, onnistumatta kuitenkaan ja huusi ankarasti: + +— Minnekkä teillä on semmoinen h—tin hoppu!? + +Kantajat nauroivat hänelle ja vastasivat jotain, jota hra Kenonen ei +ymmärtänyt, mutta Leena Kenonen näytti sen ymmärtävän, koskapa hän +punastui ja vastasi jotain vihaisella äänellä suulaimman näköiselle +kantajalle. + +Hetken kuluttua oli tavarat saatu autoihin. Tiilikainen poikineen +ja kalakukkoineen ajoi ensinmainitun asuntoon, jossa hänelle oli +olinpaikka valmistettu, kun taas Leena oli hra Kenoselle vuokrannut +huoneen pienestä hotellista Kensingtonin puolella, aivan läheltä sitä +taloa, jossa neiti Kenonen asui täysihoidossa jonkun leskirouva Smithin +tai Brownin tai Jenkinsin luona. + +Kun hra Kenonen oli saatu sijoitetuksi huoneeseensa ja tavarat oli +pinottu tuoleille ja kaappeihin ja kädet oli pesty ja parta ajeltu ja +puhdas kaulus muutettu, sanoi Leena Kenonen, että isä oli kutsuttu +kello viiden teelle sen rouva Smithin tai Brownin tai Jenkinsin luo. + +— _Teelle?_ kysyi hra Kenonen harmistuneena. — Täytyykö minun juoda +_teetä?_ + +Leena Kenonen vakuutti, että jokaisen täytyi Englannissa juoda teetä ja +että kyllä siihen tottuu. Mutta hra Kenonen puhisi ja haukkui teen ja +englantilaiset, ja katsoi kylmään, avoimeen takkaan, jonka edessä oli +pari kivihiilen palasta, ja sanoi, että tässä huoneessa vetää. + +Leena Kenonen ilmoitti, ettei Englannissa semmoista huonetta olekaan, +jossa ei vetäisi, kun esim. oven kynnys on tuntematon käsite, mutta +että siihenkin tottuu. + +Hra Kenonen murisi jotain ja puuhaili jotain selin tyttäreensä +kääntyneenä kapsäkkinsä ääressä ja sujautti jotain kapsäkin pohjalta +povitaskuunsa ja sanoi olevansa valmis lähtemään. Mutta vielä ovea +lukitessaan sanoi hän rajatonta halveksumista ja osittain pelkoakin +ilmaisevalla äänellä: + +— _Teetä!_ + +Hra Kenosen huone oli hotellin ylimmässä kerroksessa, mutta hissi +kuitenkin oli, ja kun Leena Kenonen painoi nappia, tuli hissi +vormupukuisine hissipoikineen ylös kuin tuoksaus. + +— Ottakaa hattu päästä, isä, kun hississä on naisia, kuiskasi neiti +Kenonen, kun he astuivat sisään hissiin. + +— Ketä naisia? kysyi hra Kenonen katsahtaen kummastuneena ympärilleen. + +— _Minä_, huomautti neiti Kenonen. + +Hra Kenonen hönähti ylenkatseellisesti, mutta hänen tyttärensä Leena +lisäsi: + +— Nimittäin, jos tahdotte, että teitä hotellissa pidetään +herrasmiehenä. + +Silloin tempaisi hra Kenonen hatun päästään, mutta hissi oli jo päässyt +alas ja hissipoika avasi oven juuri päänsä paljastavalle hra Kenoselle +ja otti tämän kunnianosoituksen itselleen ja kumarsi syvään. + +— En minä sitä sinulle tarkoittanut, senkin marakatti, sanoi hra +Kenonen äkäisesti, ja hissipoika kumarsi toistamiseen. + +Tämän jälkeen tunsi hra Kenonen voittamatonta vastenmielisyyttä tätä +hissipoikaa kohtaan ja julmisteli hänelle aina kulmakarvojaan ja +painoi hatun lujemmin päähänsä hissiin astuessaan. Mutta hissipoika +kohteli hra Kenosta erinomaisella, melkeinpä liioitellulta tuntuvalla +kohteliaisuudella, niin että hra Kenonen muljautti häneen usein +epäluuloisia silmäyksiä, valmiina ravistamaan poikaa kauluksesta, +mikäli vähäisintäkään ivamielisyyttä hänessä huomaisi. Mutta +nuoren brittiläisen kasvot olivat aina yhtä järkähtämättömät ja +selittämättömät. + +Leskirouva, jonka luona Leena Kenonen asui, oli pitkähkö ja laiha +ihminen, sillä kaikki Englannin naiset ja erittäinkin täysihoitolaisia +pitävät leskirouvat ovat suuremmassa taikka vähemmässä määrässä +pitkähköjä ja laihahkoja ihmisiä. Hän otti hra Kenosen vastaan +erinomaisen ystävällisesti ja kysyi: + +— Do you speak English? + +— Oo, jees, mykky liite, vastasi hra Kenonen epävarmasti, ja +sitten sujui kanssapuhe rentonaan, ja jos sattui joitakin pieniä +väärinkäsityksiä, niin ne selvitti tulkkina toimiva Leena Kenonen, ja +hra Kenonen käytti kaiken kielitaitonsa ja vastaili parhaan kykynsä +mukaan: + +— Jees... jees poks... juu, juu, jassoo... ool rait, haudujuuduu... +veri well. + +Välistä sattuivat hra Kenosen vastaukset niin paikalleen, että Leena +Kenonenkin alkoi luulla isänsä osapuilleen ymmärtäneen mistä oli +kysymys, mutta jo seuraava vastaus meni tavallisesti aivan päin +hiiteen, niin että Leenan täytyi ryhtyä selvittämään, ja rouva Smith +tai Brown tai Jenkins hymyili kuin viimeisten päivien pyhimys, niin +että hänen suussaan näytti olevan kaksi kertaa enemmän hampaita +kuin muilla ihmisillä, ja vakuutti, että hra Kenonen on ehtinyt jo +kunnioitettavan pitkälle englanninkielen taitamisessa, ja kun hän vain +on vähän aikaa Lontoossa, niin laskettelee hän sitä ihan rentonaan. + +Kun hra Kenonen otti ensimmäisen teekupin käteensä ja maistoi +ensimmäisen kulauksen tuota väkevää teetä, kohosi hiki hänen otsalleen, +ikäänkuin olisi hän nielaissut kalanmaksaöljyä. Hra Kenonen piti +teekuppia vasemmassa kädessään ja otti oikealla nenäliinan taskustaan +ja antoi sen pudota pöydän viereen lattialle ja kumartui ottamaan +sitä ylös laskematta kuppia kädestään pöydälle, ja pujahti samassa +pöydän alle ja kourasi kädellään povitaskua ja löräytti taikatemppujen +tekijän nopeudella ja kätevyydellä povitaskussa oivasta taskumatista +jotain teekuppiin ja nousi ylös ja pisti nenäliinan taskuunsa ja sanoi +kohteliaasti emännälle: + +— Pardong! + +Nyt ei tee maistunut hra Kenosesta ensinkään vastenmieliseltä, vaan +hän joi sen ilmeisellä mielihyvällä, ja kun hänelle tarjottiin toinen +kuppi, niin otti hän tarjouksen kiitollisuudella vastaan ja pudotti +taas nenäliinansa, ja ottipa hän kolmannenkin kupin ja pudotti samassa +kolmannen kerran nenäliinansa. + +Onneksi ei hra Kenoselle tarjottu neljättä kuppia. + +Hra Kenonen punoitti aika lailla poislähtiessään ja kumarteli rouva +Smithille tai Brownille tai Jenkinsille lukuisia kertoja ja puhui +englantia suun täydeltä: + +— Tänk juu... oo jees... äi sii... juupa juu... morningpost... +haudujuuduu... veriwell... ool rait... + +Ja kun Leena Kenonen oli saattanut isänsä takaisin hotellihuoneeseen +ja lähtenyt asuntoonsa, painoi hra Kenonen nappia ja huusi +sisäänkurkistavalle palvelevalle hengettärelle mahtipontisesti: + +— Huiski! + +Ja "huiskia" tuli kuin tulikin. + + + + +XIII + + +Seuraavana päivänä oli hra Kenosella harvinainen ja mieltäkiinnittävä +tilaisuus tehdä automatka englantilaiselle maaseudulle. Mutta ennenkuin +kerromme siitä, sallittakoon meidän ensin vielä kerran poiketa +varsinaisesta juonestamme ja vertauksen vuoksi esittää, millaista +huvia automatka suomalaisella maaseudulla vielä tätä nykyä saattaa +olla. Tässä kerrotun matkan "Pilikon poskitiellä" ovat asianomaiset +meille kertoneet, ja heidän katseestaan, äänestään ja koko olennostaan +henkäili meitä vastaan niin ilmeinen ja vilpitön totuudenrakkaus, +ettemme usko heidän paljonkaan liioitelleen, jos ensinkään. Ja +sitäpaitsi: lukija itsekin on luultavasti joskus joutunut samanlaisiin +kohtaloihin, niin ettei niissä ole hänelle mitään uskomatonta. + +Asianomainen, johtajaksi nimittämämme henkilö kertoi mainitusta +matkastaan seuraavia piirteitä: + +Johtaja ja maisteri istuivat auton perällä, ja niinsanoaksemme +kuskipukilla istui johtajan uskollinen ja koettu automies Paavo. + +Luonnollisesti oli retkikunta erinomaisesti varustettu niin kartoilla +kuin muillakin nykyajan mukavuuksilla. Semminkin juuri kartoilla. +Kartat ovat automatkalla tärkeät välikappaleet, vaikkapa ei olisikaan +kysymys matkasta Mongolian halki. Kun vain osaa niitä käyttää ja +muistaa painaa mieleensä, kuinka monen tienhaaran ohi on ajettu. + +Savon sydänmaille olivat he nyt painuneet ja söivät yksinkertaista, +mutta tukevaa päivällistään muutamassa majatalossa, perunoita, +kokonaisia paistettuja ahvenia ja riisiryynikeittoa, sellaista +velliksi sakeahkoa, puuroksi vetelähköä. Siis ruokaa, jonka jälkeen +mies mielellään huokaa, tunnin tai puolitoista, ellei satu erikoista +kiirettä olemaan. + +Olivat he kysyneet kalakukkoakin ja saaneet vastaukseksi kummastuneen +katseen, ikäänkuin olisivat tilanneet paistettua kissaa. He olivat +eteläsuomalaisia, joten heille oli annettava anteeksi, etteivät he +tietäneet, ettei kalakukko ole Savossa samanlainen ruokalaji kuin +Lindströmin pihvi Helsingin ravintoloissa, jonka saa heti, milloin vain +pyytää ja joskus pyytämättäänkin. Sitäpaitsi ei kalakukko koskaan eikä +missään tapauksessa kuulu savolaisen majatalon ruokalistaan. + +Päivällisen jälkeen otettiin kartat esille. Tarkoituksena oli päästä +illalliselle ja yöpuulle lähimpään kaupunkiin. Lähin ei kuitenkaan +tässä tapauksessa merkinnyt varsinaisesti lähellä olevaa, sillä +kaupunkiin tuli matkaa 95-100 kilometriä, niinkuin maisteri taitetusta +tulitikusta tehdyllä tilapäisellä harpilla totesi. Matkailija, joka +on joutunut viettämään öitään sydänmaan seutujen majataloissa, kyllä +ymmärtää, miksi johtaja ja maisteri kernaasti halusivat yöksi kaupungin +seurahuoneelle. + +Majatalon vanha isäntä-ukko, joka oli syrjäkorvalla kuunnellut +matkasuunnitelman kehittämistä, tokaisi: + +— Ei sitä tule kaheksookaankymmentä kilovirstoo, jos siellä +Lehmäniemen kohalla oijustaa Pilikon poskitietä pitkin... + +Matkustajat kysyivät, että missäs asti se semmoinen Lehmäniemi sitten +on, ja saivat kuulla, että kolmisenkymmentä kilometriä sinne on. Ja +sen poskitien pituus lienee noin parisen penikulmaa. Ja sitten tokkopa +tullee enää kolmea penikulmaa kaupunkiin. + +Eräällä kartalla näytti niillä seuduin olevan todellakin merkittynä +jonkinlainen tie, jonka saattoi olettaa tuoksi matkaa lyhentäväksi +"Pilikon poskitieksi". + +— Mutta pääseekö siitä autolla? + +— Ovat ne siitä, kuuluvat ajaneen vaikka millä... + +— Mitäs Paavo arvelee? kysyi maisteri. — Yritettäisiinkö? + +— No jos se senkin verran lyhentää, niin voisihan sitä yrittää, arveli +Paavo, joka oli aamusta alkaen istunut ratissa. — Käännytään takaisin, +jos näyttää liian mahdottomalta. + +Se neuvo kelpasi johtajalle ja maisterille, ja majatalon ukko vahvisti +päätöksen lopullisesti, huomauttaen: + +— Sama valtahan se on matkustavaisella keäntyä takasin kuin männä +etteennipäin! + +Savossa matkustamisella on sekin hyvä puolensa, että siellä on aina +lypsämättä saatavissa hyviä neuvoja. + +Ajettiin taas kohtalaista ja tasaista vauhtia tunnin verta, eikä Paavo +kironnut kuin pari kolme kertaa, mikä todisti maan tierumpujen yleensä +olleen tyydyttävässä kunnossa. Oli alettu katsella vasemmalle, mutta +mitään "Pilikon poskitieksi" arvioitavaa tienhaaraa ei oltu huomattu. + +Vihdoin pysäytettiin erään kolmea lehmänkantturaa ohjailevan eukon +kohdalla, että tietääkö hän, missä asti se poskitie on. + +Eukko retuutti ensin varovaisuuden vuoksi lehmät ojaan, toisia +vetäen, toisia työntäen. Itse meni hän ojan taakse ja ryhtyi sieltä +vastailemaan: + +— Pilikonko... johan työ ootta ajanna sen sivu! + +— Emme me ole mitään tienhaaraa huomanneet. + +— Eihän ne taho äkkinäiset sitä huohmata... huohmasijakos työ sen +punaseks mualatun talon, jonka sivu työ viimeks ajoja? + +— Jaa? kyllä me sen huomasimme... sen, jossa on nuusniekka juuri +maantien laidassa. + +— Nuusniekkapa tosijaan, hä hä hä... no se tie keäntyy justiisa sen +pömpelin ja riihen välitse. + +— P—kos sitä olisi sieltä osannut ruveta haistelemaan, ihmetteli Paavo +suorasukaiseen ja kansanomaiseen tapaansa. + +Käännyttiin takaisin. Löytyi nyt helposti poskitiekin, kun oli niin +selvät merkit. + +Talon pihamaalla näkyi vain keskenkasvuinen poika, joka nenäänsä +miettiväisenä kaivellen tarkasteli autoa ja siinä istujia. + +— Poika hoi! + +Poika lakkasi kaivelemasta nenäänsä merkiksi siitä, että hän oli valmis +kuulemaan. + +— Tuoko se on se Pilikon tie? + +— Siitähän se männöö, myönsi poika. + +— Voiko sitä ajaa autolla? + +— On ne siitä ajaneet autollai... + +Paavo käänsi päättäväisesti koneen edellämainittujen vaatimattomien, +mutta talossa tarpeellisten huoneiden välitse. Poika ryhtyi jatkamaan +keskeytynyttä askarteluaan kasvojensa keskiosassa. + +Pilikon poskitien alkupää oli sileätä ja nurmettunutta tien pohjaa. +Ilmeisesti ei tämä suositeltu oikotie kärsinyt liikarasitusta, jota +maaanteihimme nähden yleensä valitetaan. + +— Alku tien kaunistaa, muovaili johtaja vanhaa sananlaskua. + +Mihin Paavo, jolla tuntemattomille teille lähdettäessä oli taipumusta +profeteeraamiseen, lisäsi: + +— Mutta lopussa kiitos seisoo. + +Jatkaen hetken kuluttua, kun keskelle tietä ilmestyi iso kivi, niin +että täytyi ruhjoa pari keskikokoista katajapensasta, kansallisen +kestävyytemme symboolia: + +— Ja saattaa seisoa autokin... + +Talotonta taivalta se oli. Tie jätti, lievemmin sanoen, tilaa +toivomuksille. + +— Voi se siitä sentään vielä parantuakin, arveli johtaja, joka on +optimistinen luonne. + +— Ainakin on siinä parantumisen varaa, murahti maisteri, vilkaisten +kelloonsa. + +— Minä en tykkää siitä, että kangasmaa näyttää loppuvan ja sekametsä +alkavan, puhui ratissa istuja kuin itsekseen. — Tiedä vielä, +minkälaiselle suolle tässä lopuksi joutuu... + +Hetken perästä ilmoitti hän: + +— Siitä minulla kuitenkin on hyvä mieli, ettei tämä auto ole minun... +se olisi kova isku köyhälle miehelle. + +Johtaja, joka ei voinut ilahduttaa itseään samalla tosiasialla, +synkistyi jonkin verran. Vaikka hän, kuten edellä mainittiin, onkin +pohjaltaan optimistinen luonne. + +Tiestä ei nyt enää voinut sanoa, että se oli huonoa. Se oli nimittäin +muuttunut kurjaksi. Milloin se ei ollut vaaleanharmaata pehmeätä +savivelliä, oli se ankarata louhikkoa, mikä teki Paavon synkkien +aavistusten pikaisen toteutumisen enemmän kuin todennäköiseksi. +Vaihteen vuoksi oli se silloin tällöin melkoisen huolimattomasti +sekoitettua savivellilouhikkoa. + +— Olen minä parempiakin teitä ajanut, muisteli Paavo menneisyyttään. + +— Nyt on tunti ajettu, ilmoitti johtaja hyvin pitkän äänettömyyden +perästä. + +— Seitsemän kilometriä, vastasi Paavo, joka piti tarkkaa vaaria +matkamittarista sellaisilla teillä, joitten reunoja eivät +kilometripatsaat kaunistaneet. Ja tämä oli kyllä sellainen tie. — +Siinä ajassa sen riski mies jokseenkin käveleekin, huomautti Paavo +ohimennen. + +— Pahuksen äijä siellä kestikievarissa! puhkesi maisteri äkkiä +puhumaan, tulkiten epäilemättä yleisen mielialan. — Tarvitsisi +köniinsä aika lailla! + +— Ja se pojanmölli siellä nuusniekan luona! lisäsi Paavo +puolueettomuuden vuoksi. + +Metsän rämeikköön ilmestyi vihdoin aukko, ja aukossa oli perunamaa +ja tien vieressä mökki. Pienellä pihamaalla oli aluksi vain kaksi +paitasillaan olevaa lasta, jotka auton nähtyään vilistivät sisään niin +että paljaat pakarat vilkkuivat. + +— Antaa pysähtyä! huusi johtaja, mutta hiljaa kulkenut auto, jonka +vasen etupyörä oli pudonnut syvänlaiseen kuoppaan, pysähtyi samassa +itsestäänkin. + +— Siinä hän nyt sitten on! totesi Paavo maltillisesti. + +Mökistä tuli esille eukko avojaloin ja kuvankauniisti kohotetuin +helmoin, ikäänkuin olisi hän juuri ollut lattian pesussa. Hänellä oli +käsivarrellaan toisella vuodella oleva lapsi, ja helmoissa riippui +puolenkymmentä vähän suurempaa, joilla kaikilla oli joko etusormi tai +peukalo suussa. + +— Kato nyt Henrikki autoo! kehoitti mökin eukko sylissään olevaa. + +— Tää Henrikki kun ei näet ouk vielä millonkaan nähnä autoo, lisäsi +hän anteeksipyytävästi hymyillen herroille. + +— Koska tästä teidän ohitsenne on viimeksi auto ajanut? kysyi maisteri +tutkimusta suorittavan poliisikomisaarion tavoin. + +— Ajohan tästä yks herra kaupunnista toissa kesänä, mutta se sano +jottei hän toista kertoo tätä tietä aja, vaikkei ois mittään muuta +tietä koko leänissä... + +— Sen minä kyllä uskon! vakuutti Paavo, ryhtyen mökin pihalta +noutamallaan kangella nostamaan etupyörää kuopasta. + +— Kuinka pitkälti tätä tietä vielä riittää? kysyi johtaja. + +— Niin jottako vallanmuantielle? Mikäpä sitä lienöön niin metrilleen +mitanna, vuan ennen ne kuuluvat räknänneen sen kahekstoista +venäähenvirstaks. + +— Onko se yhtä huonoa kuin tähänkin asti? tiedusteli maisteri synkästi. + +— No ei se taija paljon parempookaan ollak... eikähän siitä ennee +kukkaan ajakkaan... + +— Käännetään takaisin! määräsi johtaja. + +Mökin pihassa päästiin jotenkuten kääntymään, tekemällä pieni vierailu +perunamaallekin. + +— Nyt on ainakin tuttua tietä, mutisi maisteri. + +— Kato nyt, Henrikki, nyt se lähtöö! huusi mökin eukko. + +Oli kulunut tasan kolme tuntia siitä, kun poskitielle poikettiin, kun +auto jälleen nousi maantielle riihen ja pikkukamarin välitse. Paavo +heitti ikävöivän silmäyksen pihaan, mutta nyt ei näkynyt sitä nenäänsä +kaivelevaa poikaakaan, jolle Paavolla olisi mielestään ollut jotain +asiaa. + +Maantielle päästyä ja pannessaan kuraisen koneensa kovempaan käyntiin +ilmoitti Paavo ykskantaan herroille: + +— Juu, se oli se niinsanottu "Pilikon poskitie"... + + + + +XIV + + +Niin — seuraavana aamuna, kun hra Kenonen oli tuskin kunnolla ylös +päässyt, ilmestyi huoneeseen ilman koputuksia tai muita naputuksia +isäntä Taavetti Tiilikainen ja sanoi yksinkertaisesti. + +— Huomenta! + +— Moorning! vastasi hra Kenonen. — Kuinka sinä olet tänne tullut? + +— Hissillähän minä tulin. Se käypi niin sievään. Ja numero oli ovella, +niin että mikäpäs tässä. Meillä on auto kadulla odottamassa, joudu +mukaan! + +— Kenellä "meillä"? kysyi hra Kenonen, joka oli tummanpunainen +kasvoiltaan, koska hän oli juuri ankarassa taistelussa +kauluksennappinsa kanssa. + +— Jaakolla ja minulla, ilmoitti Tiilikainen. — Jaakko sanoi, että +pitää meidän nähdä muutakin Englantia kuin lampaita, kivihiilijunia ja +Lontoo. Jaakko minut tänne sinunkin huoneeseesi opasti. + +— Se tuntuu olevan hyvin perillä asioista, tuo sinun poikasi, murisi +Kenonen. — Minä tuskin itsekään tiedän, missä minä asun. + +— Mikäs hänellä, vanhalla lontoolaisella, kehui isä Tiilikainen +poika-Tiilikaisen asiantuntemusta. — Sanoi, että pitää tehdä ajelu +jonnekin länteen päin maaseudulle... sanoi se sen paikan nimenkin, vaan +en muista. Kuninkaan linna kuuluu olevan. + +Hra Kenonen hörösteli korviaan. "Kuninkaan linna" vaikutti häneen +mahtavasti. Hänelle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että hän voisi +tällä matkalla semmoisissakin paikoissa käydä. + +Tultuaan valmiiksi astui hra Kenonen vieraineen ulos, painoi vanhan +matkustajan tottumuksella nappia, joka toi hissin poikineen ylös, ja +miehet olivat kymmenen sekunnin perästä alhaalla hotellin hallissa. + +Siellä istuivat korituoleissa neiti Leena Kenonen ja herra Jaakko +Tiilikainen. + +— Mistä sinä olet tänne tullut? kysyi hra Kenonen tyttäreltään, +rypistäen otsaansa. + +— Kotoa tietysti! Herra Tiilikainen pyysi minutkin automatkalle... + +— Hm, hm... murahteli hra Kenonen. + +— Siellä on _niin_ kaunis ilma, selitti Jaakko Tiilikainen. — Nyt on +mainio tilaisuus tehdä huviretki Windsoriin. + +— Sekö se on se kuninkaan linna? kysyi hra Kenonen. + +— Se... kuninkaalliset käyvät siellä melkein joka viikko. Mutta pääsee +sinne yleisökin. + +Hra Kenonen lausui olevansa oikeastaan periaatteessa tasavaltalainen, +mutta kuulleensa, ettei Englannin kuningas ole mikään tyranni, joten +hän katsoi voivansa suostua ehdotukseen. + +— Mutta milloinkas me tätä kaupunkia katselemme? + +— Onhan siihen vielä aikaa, arveli Tiilikainen. + +— Käydään nyt ensin katselemassa näiden maanviljelyksiä. + +— Yhäkö tätä kaupunkia riittää? kysyi Tiilikainen, kun oli ajettu +viisi minuuttia. + +— Eihän tämä ole kuin kaupungin toista laitaa, huomautti Leena +Kenonen. — Meillä on takanapäin kaupunkia pari penikulmaa. + +— Hoi helkkarissa! sanoi Tiilikainen. — Sehän on puolta pitempi matka +kuin meiltä kotoa Kurkiharjun kirkolle. + +Vihdoin oltiin oikealla maaseudulla. Thames-virta luikerteli täällä +pienenä, sievänä, viheriärantaisena jokena. + +— Tämä on kyllä erilaista kuin Kurkiharjussa, myönsi isä Tiilikainen. +— Mutta ihmiset kävelevät täällä kahdella jalalla niinkuin sielläkin. + +Hra Kenonen oli enimmäkseen ollut vaiti, sillä hän oli pitänyt silmällä +Leenaa ja Jaakkoa, mutta kun hän ei huomannut mitään erikoista, +rauhoittui hän vihdoin ja suuttui itselleen ja haukkui itsensä +ajatuksissaan vanhaksi hölmöksi, joka haaskaa kalliit ja muistorikkaat +hetket tyhjänpäiväiseen hautomiseen, sillä jos noilla pennuilla +olisikin joitakin salajuonia, niin yhdellä sanallahan niistä tulee +loppu. Ja sitäpaitsi ei niillä näytä mitään olevankaan. + +Ja hra Kenonen ravisteli itseään niin että suuri auto tutisi, +karistellen siten yltään kaikki turhanpäiväiset ja vahingolliset +päänvaivat, ja ryhtyi Leenan ja nuoremman Tiilikaisen välityksellä +pumppuamaan tietoja autonkuljettajalta, joka osoittautuikin +ehtymättömäksi tietojen lähteeksi. Ja hra Kenonen kysyi Leenalta, mikä +se "Uindze" on, ja kuultuaan, että se on juuri se Windsor, mihin +ollaan menossa, niin hra Kenonen pyysi saada tiedustella, miksi sitä +ei sitten nimitetä oikealla nimellään, ja ilmoitti haluavansa nähdä +Windsorissa ensiksikin kuninkaan huoneet, jos sinne pääsee, ja toiseksi +sen paikan, jossa ne Windsorin iloiset rouvat olivat. + +— Anna sinä ne olla, vanha mies! sanoi Tiilikainen, mutta Kenonen +suuttui ja sanoi, ettei Tiilikainen ymmärrä Shakespearen taidetta +enempää kuin Don Kuiksote tuulimyllyjä. + +Tultiin siitä Windsoriin, syötiin kaupungissa eräässä ravintolassa +aamiainen, jonka hra Kenonen välttämättä tahtoi maksaa ja maksoikin, +ja lähdettiin linnaa katselemaan. Kuninkaalliseen huoneistoon päästiin +kuin päästiinkin, ja hra Kenonen puhui englanninkieltä oppaana olevan +vahtimestarin kanssa ja saavutti tuon kunnon vanhuksen kiitollisuuden +ylenmääräisillä juomarahoilla ja sanoi, että jos hänellä olisi tämä +linna, niin tekisi hän siinä erinäisiä muutoksia, joista ensimmäinen +olisi se, että hän ajaisi kaikki turistit pellolle ja panisi portille +sakkotaulun ja pyövelin ja mestauspölkyn varoittaviksi esimerkeiksi. + +P. Yrjön kuuluisa kappeli katsottiin myöskin, minkä jälkeen hra Kenonen +käski vahtimestarilta kysyä, missä ne iloiset rouvat olivat. + +Vahtimestari näytti erästä vanhuuttaan harmaata linnan sivurakennusta +ja sanoi, että iloiset rouvat ovat olleet siellä, ja kun hra Kenonen +kysyi, eikö niitäkin saisi nähdä, ja vahtimestari ilmoitti, ettei +se valitettavasti käy päinsä, koska ne jo ovat kuolleet, niin tuli +hra Kenonen surumieliseksi ja sanoi, että semmoistahan se on, yhtenä +päivänä ollaan iloisia ja nauretaan ja kikatetaan, mutta toisena +päivänä on kikatus jo loppunut. + +Hra Kenonen sanoi, että kyllähän tämä paikka jo on nähty, ostetaan +nyt vain postikortit muistoksi ja lähdetään Lontooseen, missä on eri +humina, joka on vielä kokonaan tutkimatta. + +Lontooseen palattiin iltapäivällä toista tietä, ja eräässä paikassa +pysäytti kuljettaja auton ja viittasi joen rannalla alavalla nummella +olevaan yksinäiseen, vanhaan ja pieneen rakennukseen, sekä selitti +jotain nuoremmalle Tiilikaiselle. + +— Kuulkaa! huusi tämä. — Tuo tuolla on tärkeä historiallinen paikka! + +— Tuoko tönö tuolla? kysyi hra Kenonen epäilevästi. — Ei se ainakaan +kovin tärkeältä näytä. + +— Niin, mutta se on se kuuluisa Runnymeden niitty, jolla Magna Charta +allekirjoitettiin kesäk. 15 p. 1215. + +Hra Kenonen kysyi, mikä se semmoinen kartta oli ja oliko siinä +lailliset karttamerkit, ja kuultuaan, että se oli englantilaisten suuri +vapauskirja, joka silloisen kuninkaan oli ollut pakko antaa, niin sanoi +hra Kenonen, että olisivat sitten tehneet järkiään tasavallan. Ja mikä +se semmoinen kuningas on, joka antaa kapinallisten pakoittaa itsensä +allekirjoittamaan sellaisia papereita? Jos hän, nimittäin hra Kenonen, +olisi joutunut tuollaiseen asemaan, niin olisi hän mennyt tuonne +Windsorin linnaan ja pannut portit lukkoon ja ladannut kanuunat ja +sanonut, että tulkaapas ryökäleet lähelle, niin ammun teidät mäskiksi! + +— Milläs se Juhana Maaton olisi ampunut, kun ei ollut ruutikaan vielä +keksitty? kysyi nuori Tiilikainen. + +— Ha, ha! sanoi neiti Leena Kenonen. + +Herra Kenonen ällistyi vähän, mutta vihdoin hän avasi suunsa ja sanoi: + +— No, olisi sitten keksinyt ruudin ensin! + + + + +XV + + +Hra Kenonen oli nyt ollut viikon päivät Lontoossa, ja oli nähnyt paljon +ihmeitä. Hän oli käynyt museoissa, myöskin British Museumissa, missä +hän oli kiinnittänyt erityistä huomiota egyptiläisen osaston pitkiin +muumioriveihin ja kysynyt, kuka niistä on Tutankhamen. Saatuaan kuulla, +ettei Tutankhamen ollut täällä, kysyi hän, miksi ei sitten sitä oltu +tänne tuotu, ja ilmoitti, ettei hän näistä toisista äijistä välitä, +olkoot omissa lämpimissään. Hänelle olisi näytetty kuuluisaa kirjastoa, +mutta hän sanoi, että mitäs niistä kirjoista, on hän niitä ennenkin +nähnyt. + +Hän oli käynyt kuuluisassa eläintarhassa ja käynyt kuuntelemassa +Parlamenttitalon suuren kellon soittoa ja oli ollut tulla yliajetuksi +Cityssä ja oli ajanut maanalaisella radalla ja oli kerran lähtenyt +yksin Hyde Parkiin ja eksynyt sieltä takaisin tullessaan ja oli +kauhistunut hengessä ja ryhtynyt puhumaan englanninkieltä poliisin +kanssa. + +Viiden minuutin kuluttua oli hän tullut siihen masentavaan +johtopäätökseen, ettei tuo poliisi osaa englanninkieltä, ja lähtenyt +jatkamaan matkaansa. + +Seuraavat 14-15 tuntia olivat kaameimmat hra Kenosen elämässä. Onneksi +oli hänellä rahaa, niin ettei hänen tarvinnut nälkää nähdä. Mutta kun +hän koetti poliiseille ja autonkuljettajille selvittää, kuka hän on +ja missä hänen pitäisi asua, eivät nämä voineet muuta kuin pudistaa +päätään ja luoda häneen osaaottavia silmäyksiä. + +Oli tullut uusi päivä, ja Leena Kenonen oli kauhukseen saanut aamulla +hotellissa selville, ettei hra Kenonen ollut koko yönä ollut kotona ja +ettei häntä oltu nähty sitten kun hän eilen aamulla jokseenkin näihin +aikoihin oli lähtenyt tavanmukaiselle kiertueelleen. + +Leena Kenonen säikähti pahasti, niinkuin luonnollista olikin, ja otti +auton ja ajoi Tiilikaisten kortteeriin ja toimeenpani hälyytyksen. +Jaakko Tiilikainen sanoi heti, että asia on vakava, sillä jos hra +Kenonen on yksin ollut yön kaupungilla, niin on hänelle voinut tapahtua +mitä tahansa, mutta Taavetti Tiilikainen otti asian rauhallisemmin ja +arveli, että kyllä se routa senkin porsaan vielä kotiin ajaa. + +Jaakko Tiilikaisen ehdotuksesta ajoivat Jaakko ja Leena Suomen +lähetystöön, missä heille kerrottiin eräältä Itä-Lontoon +poliisiasemalta juuri soitetun, että siellä on etuhuoneessa aamuyöstä +asti istunut eksynyt muukalainen, joka vuoroin itkee, vuoroin rähisee +jotain tuntemattomalla kielellä, lyö rintoihinsa, osoittaa itseään +etusormellaan, ja toistaa toistamistaan: + +"_Finnish! Finnish! Jees poks_!" + +Muuten ei hänellä poliisin ilmoituksen mukaan ole mitään hätää, sillä +rahaa näyttää hänellä olevan, ja poliisin toimesta on hänelle hankittu +teetä ja voileipää. Nyt nukkuu hän sikeästi kuorsaten penkillä ja +mutisee joskus unissaan: + +"Finnish... jees poks". + +Kun Leena Kenonen ja Jaakko Tiilikainen saapuivat poliisiasemalle, +istui hra Kenonen haukotellen ja jossain määrin ränsistyneen näköisenä +puusohvalla. Hänen katseensa kirkastui ja hän sanoi levollisesti: + +— Moorning post! + +Hra Kenonen kiitteli poliiseja ja tarjosi rahaa, mutta kun tämä tarjous +kohteliaasti, mutta varmasti evättiin, sanoi hra Kenonen vilpittömästi: +"Tänk juu, sentlemen, veri mätsh!" ja jonkinlainen päällysmies taputti +häntä ystävällisesti olkapäälle, puristi hänen kättään ja sanoi neiti +Kenoselle: + +— Oikein kunnon herrasmies! Englanninkielen taito vain hieman +puutteellinen. Ei pitäisi päästää yksikseen kaupungille. + +Ajaessaan hotelliin sanoi hra Kenonen, ettei hänellä ollut mitään +hätää, ja että on aivan suotta nostaa melua, jos hän sattuu vähän +viivähtämään. Ei hän nyt sentään enää ainakaan Lontooseen eksy. Oli +vain seikkailun halusta joutunut vähän liian kauas ja poikennut +poliisiasemalle levähtämään, juttelemaan poliisien kanssa ja +katselemaan, millaista se niiden virantoimitus öiseen aikaan on +tällaisessa suurkaupungissa. Oli siellä tarinoitu ja juotu yhdessä +teetä, ja oli hän tainnut hiukan torkahtaakin. + +Tämän seikkailun jälkeen ei hra Kenonen kuitenkaan astunut enää omin +nokkineen ulos hotellinsa portista, mutta ukko Tiilikainen kulkea +lotikoitti yksikseen ympäri Lontoota ja kävi kerran Kristallipalatsissa +asti ja joutui pieneen riitaan maksusta autonkuljettajan kanssa +takaisin tultuaan. Autonkuljettaja haukkui englanniksi ja Taavetti +Tiilikainen suomeksi, ja poliisi oli epätietoinen, mutta kuunteli +kuitenkin kohteliaasti myöskin Tiilikaisen väitteitä, vaikka ei +luonnollisesti ymmärtänytkään yhtään sanaa. Tämä tora tapahtui +Tiilikaisen asunnon portilla, kunnes palvelijatar huomasi sen ja +meni ilmoittamaan asiasta Jaakko Tiilikaiselle. Tämä kiirehti +välitysmieheksi ja ukko Tiilikainen tuli lopulta vakuutetuksi siitä, +että kuljettaja oli oikeassa, mutta käsittämättömäksi arvoitukseksi +jää, kuinka autonkuljettaja ja Tiilikainen niinkin paljon ymmärsivät +toisiaan kuin todella tapahtui, sekä varsinkin se, miten Taavetti +Tiilikainen oli omin päinsä osannut Kristallipalatsiin ja aterioinutkin +siellä. Mutta olihan hän kyllä siksi toiseksi ollut hra Kenosen +koulussa. + +Toiselta puolen tuntui hra Kenosesta selittämättömältä, miten +oli mahdollista, että olipa hän tyttärensä kanssa vaikka missä, +ravintolassa, teatterissa, museossa, puistoissa tai missä tahansa, niin +aina sattui ukko Tiilikainen poikineen tai ainakin poika-Tiilikainen +samaan paikkaan, vaikka ei edeltäpäin oltu mitään sopimusta +tapaamisesta tehty. + +Hra Kenonen päinvastoin koetti pitää nuoria toisistaan erillään niin +paljon kuin mahdollista, minkä johdosta hän oli ruvennut suorastaan +karttelemaan Tiilikaisia. Mutta ei se vain auttanut. Ja hra Kenosen +mielestä olisi tällaisessa kaupungissa pitänyt olla runsaasti +mahdollisuuksia kulkea huomaamatta toistensa ohikin. + +Kaikki kunnioitus hra Kenosen terävälle älylle, mutta nerokkaimmankin +isän on vaikea pitää oveluudessa puoliaan nykyajan neitosille. +Heidän äitinsäkin ovat siinä suhteessa aivan takapajulla. Kerromme, +valaistaksemme tapamme mukaan esimerkillä väitettämme, kuinka eräs +tuttavamme, neiti Leeda Joutsenhelmi pari vuotta sitten nappasi +itselleen miehen. Jutussa ei kyllä ehkä ole varsinaisesti uutta, mutta +sittenkin. + +Näin se kävi. + +— Jaa, jaa! sanoi mamma Joutsenhelmi surullisesti. — Neljä tytärtä +minulla on, ja vain yksi niistä on päässyt onnellisesti naimisiin. + +— Pyh, vai "onnellisesti!" vastasi neiti Leeda Joutsenhelmi niskaansa +nakaten. — Jollei Bertalle olisi käynyt "onnettomasti" ja jollei hän +sen johdosta olisi pitänyt Heikkiä niin lujilla, niin ei hänkään olisi +naimisissa. + +— Miehiä täytyy valitettavasti aina pitää lujilla, jos siihen vain on +tilaisuutta, huokasi mamma Joutsenhelmi. — Nämä ovat aivan erilaisia, +nämä nykyajan nuoret miehet kuin minun aikoinani... + +— Kyllä kai sinäkin sait pitää pappaa kuumana, ennenkuin sait hänet +vihille, arveli tytär, tunnustellen varovaisesti sormenpäillään +käherryssaksien kuumuutta. + +— Minäkö! huudahti mamma Joutsenhelmi miltei kiivaasti. — Se ei ole +totta! Pappa jumaloi minua, minä olin hänestä aivan pääsemättömissä. Ja +niin kauhean mustasukkainen kuin hän oli toisille nuorille miehille, +jotka kuuluivat ihailijapiiriini! Se oli ihan hirveätä! + +— Hm. + +Neiti Leeda Joutsenhelmi seisoi peilin edessä pukeutumishommissa. Hän +ei ollut niissä vielä pitkälle ehtinyt, sillä hänellä oli yllään vain +—, no niin, samapa se. Paljon hänellä ei missään tapauksessa ollut +yllään. + +— Bertta on kieltämättä onnellinen avioliitossaan. Heikki ei tosin +ole mikään kaunis mies, mutta miehen ei tarvitse ollakaan kaunis. Mitä +kauniimpi mies on, sitä huonompi aviomies hän on. Eikä Heikki ole +erityisen viisaskaan... + +— No ei, totisesti! huudahti neiti Leeda. + +— Mutta miehen ei tarvitsekaan olla mikään nero ollakseen hyvä +aviomies. Heikki on joka tapauksessa _mies_, ja se riittää. + +— Muutamille. + +— Saisi riittää sinullekin! sanoi mamma Joutsenhelmi äreästi. +— Sinä olet nuorin sisaruksista ja olet jo pitkän matkaa +neljännelläkymmenellä, mutta miehestä ei ole vielä tietoakaan. + +— Enpä ole erityisesti yrittänytkään, huomautti tytär. + +— Olisi jo aika yrittää, jos mieli ensinkään yrittää. Muutaman vuoden +kuluttua... + +— En minä vielä mikään ikäloppu ole sanoi Leeda vähän venytellen. — +Ja minä tunnen luissani, että saan miehen sinä päivänä jolloin tahdon. + +— Se on hyvä _sanoa_... mutta nythän on karkausvuosi! Näytäppä nyt, +että saat miehen, koska olet niin varma asiastasi! + +— Onko mammakin niin lapsellinen, että puhuu karkausvuodesta. Sehän +on pelkkää leikillistä lorua. Nykyajan naiselle on jokainen päivä +karkauspäivä. Missä se laamapaita taas on? + +— Aiotko lähteä ulos? + +— Lähden hiihtämään. + +— Sitten sinun on välttämättä muutettava lämpimämmät housut. Te +nykyiset nuoret naiset olette niin kauhean ajattelemattomia. Kun minä +olin nuori... + +— Kun mamma oli nuori, ei naisilla ollut housuja ollenkaan. Kyllä minä +tiedän. + +— Sinä olet aivan mahdoton! + +Tunnin kuluttua lähti Leeda Joutsenhelmi hiihtopuvussa ja lappalaisine +jalkineineen, sukset kainalossa. Ja oli sunnuntai, helmikuun 24 päivä. +Ja mennessään alas pimeähköä, likaista ja paistinkäryn kyllästyttämää +porraskäytävää, hyräili hän keveätä jazzikappaletta. + +Kolme tuntia hän viipyi. + +Kun hän palasi tuli hän ajurilla, sukset sivullaan. Ja hänen rinnallaan +istui nuorehko, kalpeahko, vaaleaviiksinen mies, jolla oli niinikään +sukset sivullaan. + +Leeda Joutsenhelmi nilkutti vaaleaviiksisen miehen tukemana ja silloin +tällöin vähän voihkaisten ylös portaita. + +Mamma avasi eteisen oven. + +— Jestas, mitä on tapahtunut? huusi hän. — Oletko sinä onneton +katkaissut jalkasi? + +— Ei, se on vain vähän nyrjähtänyt, ilmoitti Leedan saattaja. — Se +nyrjähti tuolla Alppilassa. Kyllä se menee parissa päivässä ohi, jos +hierottaa. Anteeksi että minä... + +— Ai, niin, jos saan esittää! huudahti Leeda Joutsenhelmi +metallinkirkkaalla äänellä. — Herra Salakka ja äitini. Rikhard — +herra Salakka tarkoitan — pelasti minut... + +— Käykää sisään, käykää sisään! huudahti mamma Joutsenhelmi. — Se oli +kovin ystävällisesti tehty... se oli ritarillisesti tehty! Minun pikku +Leedani on vielä niin kovin varomaton ja riehakka, niinkuin nuorten +tyttöjen tapa on. Minä aina pelkään, että hän loukkaa itsensä. Se +nuoruus, se nuoruus... mutta olkaa toki hyvä ja käykää sisään! Kuppi +kuumaa, kuppi kuumaa, se on niin kovasti hyvää ja terveellistä kylmästä +tultua. Kuinka sinä nyt sillä tavalla nyrjähytit jalkasi, pikku +Leeda-parkamme? + +Istuttiin vierashuoneessa ja juotiin kahvia. + +Kun ensimmäiset kupit oli juotu, vilkaisi Leeda Joutsenhelmi terävästi +ritarilliseen saattajaansa ja sanoi sitten äkkiä: + +— Mamma, pysy tyynenä — minä ja Rikhard olemme kihloissa! + +Vaaleaverinen mies hätkähti kuin iskun saanut, mutta ei kieltänytkään. +Leeda Joutsenhelmen katseessa oli jotain, mikä ilmoitti kaiken +vastarinnan turhaksi. Hän muuttui vain entistä kalpeammaksi ja taivutti +vähän päätään. + +— Niin, mamma, sinä et saa kieltää! huudahti Leeda Joutsenhelmi +uhmaavasti, miltei hurjasti mammalle, joka ei vielä ollut sanonut +mitään. — Rikhard ottaa minut vaikka tulen ja veden läpi! Me olemme +suudelleet toisiamme, silloin kun Rikhard auttoi minua ylös lumesta. +Poliisi numero 983 kulki juuri silloin ohi ja näki sen. Meidän _täytyy_ +siis mennä naimisiin! + +Mamma Joutsenhelmi hyrähti itkuun. Hän syleili kiivaasti tytärtään. +Sitten syleili hän vielä kiivaammin herra Salakkaa ja nyyhkytti: + +— Sinä paha, paha poika, joka riistät minulta pikku tyttöni, nuorimman +lapseni... mutta minä en tahdo olla onnenne tiellä. Minä siunaan +teitä... uhuu... uhuu... + +Rikhard Salakka pääsi pois vasta klo 10 aikaan illalla, sittenkun häät +ja asuntokysymys oli järjestetty. Häät pidetään kolmen viikon kuluttua. + +Kun sulhanen oli lähtenyt, sanoi mamma Joutsenhelmi huolestuneena: + +— Mutta kuinka on kipeän nilkkasi laita? + +Leeda Joutsenhelmi vastasi vain: + +— Mamma on aina yhtä yksinkertainen! + +Sitten pyörähti hän oikealla kantapäällään kerran ympäri vastapäivään. + +Sitten pyörähti hän vasemmalla kantapäällään kerran ympäri myötäpäivään. + + + + +XVI + + +Tästä näyttää sittenkin, vastoin alkuperäistä aikomustamme, kehittyneen +jonkinlainen rakkausromaani. Se ei ole voinut kiertää kohtaloaan. Se +näkyy olevan ilmassa. Ja koska terävä lukija jo alkaa arvata lopun, +niin on meidän aika sytyttää tulilanka ja antaa miinoituksen laueta. +Ellei siitä tulisikaan mitään tärisyttävää pamausta, niin tuleehan +ainakin tupsaus ja vähän pölyä ja savua. + +Eräänä iltana oli Kenonen tyttärineen mennyt päivälliselle Frascatin +ravintolaan, jonka orkesteria Leena Kenonen oli päivällä isälleen +kavalasti ylistänyt. + +Kävi niinkuin ennenkin. Kun oli saatu pöytä ja vähän aikaa istuttu ja +Leena Kenonen oli käännellyt päätään ja tarkastellut yleisöä, huudahti +hän: + +— Isä, tuolla istuvat Tiilikaiset! Tietysti kutsumme heidät tähän +pöytään? + +— Tyttö! sanoi hra Kenonen. — Tämä on ylenluonnollista! Oletko hyvä +ja selität! + +— Mitä sitten? kysyi Leena Kenonen viattomasti. + +Hra Kenonen sanoi, että kenties ikä ja huolet ja pitkät, unettomat +yöt ovat heikontaneet näkövoiman hänen silmistään, ettei hän enää +voi kilpailla kotkan kanssa katseen terävyydessä. Mutta ei hän +sentään _niin_ sokea ole, ettei tajuaisi, että tässä pelataan jotain +fuskua hänen turvattoman selkänsä takana. Kuinka on mahdollista, +että Tiilikaisen poika aina sukeltaa esille siinä pisteessä +jättiläiskaupunkia, missä hekin sattuvat olemaan? Tässä on jokin +punainen lanka, ja hra Kenonen olisi erinomaisen onnellinen, jos hän +saisi selville, missä sen langan toinen pää on kiinni. + +Neiti Kenonen hypisteli lumivalkoista pöytäliinaa ja sanoa pöläytti +äkkiä: + +— Me olemme kihloissa! + +— Häh?! huusi hra Kenonen. + +— Nimittäin salakihloissa, täydensi neiti Kenonen kiireesti ja kaatoi +pienen suolatelineen. + +— Älä riko talon mööpeleitä! äsähti hra Kenonen tuimasti. — Kutka +"me"? + +— Jaakko ja minä. + +— Te... kihloissa! Sinä... ja Tiilikaisen poika! _Keskenännekö?_ + +— Niin... + +— Veri well, sanoi hra Kenonen melkein huumautuneena tästä pommista. +— Veri-mätsh-well! Jees, poks! Ja aikooko herrasväki kukaties mennä +vielä naimisiinkin? Jos on lupa kysyä? + +— Tietysti? + +— Tietysti! Tietysti! Ool rait! Olisitko sinä todellakin niin tyhmä, +että menisit naimisiin? + +— Onhan isäkin mennyt! + +— Kuka isä? Jaa, mutta se on eri juttu. + +— Tämä on myöskin eri juttu. + +— Sehän olisi naurettavaa! Millä te eläisitte? + +— Minähän saan paikan pankissa, ja Jaakko saa myöskin paikan. + +Hra Kenonen väitteli jonkin aikaa tyttärensä kanssa ja sanoi lopuksi +lujasti, ettei ainakaan hän anna suostumustaan tähän hassutukseen. + +Leena Kenonen nyyhkytti. + +— Ole nyt tuossa! suhahti hra Kenonen. — Ihmiset katsovat! + +Leena Kenonen alkoi yhä katkerammin itkeä, kunnes hra Kenonen +harmistuneena sanoi: + +— No mene nyt sitten kutsumaan tänne se — "sulhasesi"! Senkin +itkupussi! Ja "appiukkosi" myöskin! + +Leena Kenonen ei noussut paikaltaan. Hän vain kuivasi kiireesti +silmänsä ja heilautti tuskin huomattavasti nenäliinaansa. Hetkisen +kuluttua saapuivat Tiilikaiset ja istuutuivat mitään aavistamatta +pöytään. + +Hra Kenonen nielaisi pari kertaa jotain olematonta ja sanoi sitten +murheellisella äänellä ukko Tiilikaiselle: + +— Nämä ne ovat sitten kihloissa! + +— Kutka? kysyi Taavetti Tiilikainen kummastuneena nuoremman +Tiilikaisen kasvojen äkkiä muuttuessa keitetyn kravun värisiksi. + +— No tietysti nämä... elävät! sanoi hra Kenonen epäkohteliaasti, +osoittaen vasemman kätensä etusormella tytärtään ja oikean kätensä +etusormella Jaakkoa. — Meillä ei ole muuta tehtävänä kuin onnitella +nöyrimmästi. + +Ja hra Kenonen kohottautui vähän tuoliltaan ja kumarsi ensin +tyttärelleen ja sitten tulevalle vävypojalleen ja irvisti happamesti. + +Asia selvisi vähitellen ukko Tiilikaisellekin, kun sitä hänelle +selvitettiin. Siinä sitä jauhettiin puolisen tuntia ja ukot alkoivat +alistua kohtaloonsa. + +— Kyllähän meitä on vedetty huulesta, murisi hra Kenonen. — Ja +siinä se sitten oli se sinun "vanha konstisi", joka on parempi kuin +pussillinen uusia! + +— Kyllä ne vanhat konstit pitävät edelleenkin paikkansa, marmatti +Taavetti Tiilikainen, tyytymättömänä nenäänsä kaivellen, mutta kun nämä +hyväkkäät keksivät ne ennen meitä. + +— Niin, sanoi Jaakko, joka vähitellen oli saanut kootuksi rohkeutensa +nähdessään, ettei tässä sentään suorastaan hirtetä. — Se on se vanha +"tapahtuneen tosiasian" konsti, jonka nuoret ovat maailman alussa +keksineet pakoittaakseen julmat vanhempansa myöntymään, eli hienommasti +sanoen "fait accompli". + +— Onko se englantia? kysyi hra Kenonen. + +— Ei kun ranskaa, selitti oppinut sulhanen. — Mutta pitää se +paikkansa Englannissakin. + +— Jees, poks! myönsi hra Kenonen hieman vastahakoisesti. + +Siitä tuli kuitenkin oikein jymypäivälliset loppujen lopuksi, ja +sovinto nuoremman ja vanhemman polven välille rakentui itsestään, ja +pöydän antimien ja päivän suuren tapauksen ja orkesterin sävelten +huumaamana piti hra Kenonen jonkinlaisen onnittelupuheen nuorelle +parille, mutta eksyi lopulta liian kauas pääasiasta ja puhui paljasta +pötyä, kunnes ukko Tiilikainen nykäisi hänet istumaan. + +Ja kaikki oli iloa ja riemua, ja orkesteri soitti, ja Kenonen sanoi, +että pitäisi lähettää nimikortti orkesterin johtajalle ja pyytää häntä +soitattamaan hetken merkityksen johdosta suomalaisiakin sävellyksiä, +mutta asia raukesi, kun sulhasmies sanoi, ettei niillä täällä ole +suomalaisten sävellysten nuotteja. + +Mutta hetken kuluttua täräytti orkesteri Marseljeesin, ja pari +viereisessä pöydässä istuvaa pienikasvuista, tummaveristä herrasmiestä +alkoi takoa nyrkkejään pöytään ja laulaa: "Allons enfants de la +patrie..." + +Ja kuullessaan noiden tuttujen, kiihoittavien sävelten vyöryvän yli +komean, säihkyvän salin, hyppäsi hra Kenonen rajattoman riemastuksen +vallassa tuolilleen seisomaan ja huusi korkealla äänellä, kohottaen +oikean kätensä ylös: + +— Mutta _olipas_, helkkari, sittenkin! _Porilaisten marssi!_ + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75736 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6c3d70f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75736 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75736) |