Initial commitHEADmain

4 files changed, 2064 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75902-0.txt b/75902-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e701a7c
--- /dev/null
+++ b/75902-0.txt
@@ -0,0 +1,2047 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75902 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+NAAMIOITUA RAKKAUTTA
+
+Kirj.
+
+Honoré De Balzac
+
+
+Suomennos ("L'Amour masqué").
+
+
+
+
+
+Porissa,
+Otto Andersinin kustannusliike,
+1915.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kello löi kaksitoista. Kaikkialla koko Parisissa oli eloa ja liikettä.
+Kaikki ihmiset olivat ulkona huvittelemassa. Oli nimittäin viimeisen
+karnevaaliviikon maanantai.
+
+Léon de Préval, nuori ratsuväen upseeri, oli juuri saapunut
+oopperatanssiaisiin. Tuntematta siellä ainoatakaan ihmistä, harhaili
+hän aaltoilevan ihmismeren mukana sinne ja tänne, kiinnittämättä
+huomiotaan häntä puhutteleviin naisiin. Kurkku täynnä tomua ja
+kuumuuden ja mustanaamioisten kulkijain puheensorinan kiusaamana hän
+kysyi lopuksi itseltään, mitä huvia tuostakin nyt oli. Sitten hän
+vetäytyi vähitellen uloskäytävää kohti siirtyäkseen sieltä pois.
+
+Tällä hetkellä tuli juhlasaliin erään naamioittoman herran saattamina
+kaksi naamioittua naista, jotka herättivät huomiota käytöksellään ja
+siroilla puvuillaan. Ihastuksen sorinaa kuului heidän ympärillään, ja
+joukko nuoria miehiä yhtyi heitä seuraamaan.
+
+Myöskin Léon liittyi toisiin. Joukkue kasvoi yhä suuremmaksi. Muutamat
+naamioidut, joilla myöskin oli saattojoukko perässään, tulivat heitä
+vastaan ja lisäsivät ahdinkoa, niin että toinen naisista, joka näytti
+olevan nuorempi, äkkiä huomasi joutuneensa erilleen seurastaan. Hänen
+levottomasti silmäillessään ympärilleen ikäänkuin suojelijaa etsien,
+kohdistui hänen katseensa Léoniin, joka oli häntä uteliaana seurannut.
+Tarttuen äkisti hänen käteensä, sanoi nainen rukoilevalla äänellä:
+
+"Voi, auta minua täältä pois ja laita niin, että saan selville
+ystäväni."
+
+"Käske vain, kaunis naamio! Älä pelkää, vaan seuraa minua ja luota
+minuun."
+
+Tukien häntä toisella kädellään, raivasi hän tietä toisella ja onnistui
+tällä tavalla viemään hänet kellosalonkiin, jossa pyysi häntä istumaan
+ja lepäämään ja tarjoutui hakemaan virvokkeita.
+
+"Ei, ei, jää tänne", pyyteli nainen, "minä olen... Minua hävettää
+todellakin näyttäessäni niin pelokkaalta."
+
+"Ja minä, minä siunaan pelkoasi; sillä, kiitos sille, valitsit sinä
+minut suojelijaksesi."
+
+"Niin, minä myönnän, että teit minulle palveluksen, ja kiitän myöskin
+sinua siitä ja saanen vielä kerran pyytää suojelustasi ja apuasi
+voidakseni löytää seuralaiseni."
+
+"Kuinka? Aijotko jo minut jättää? Minusta tuntuu siltä että palkinnoksi
+voisit suoda minulle muutaman hetken."
+
+"No olkoon menneeksi", sanoi nainen jälleen iloisesti,
+"keskustelkaamme!"
+
+He istuivat ja alkoivat vilkkaasti keskustella.
+
+Vihdoin alkoi rakastettava naamio uudelleen huomautella, että hän
+tahtoisi etsiä ystäväänsä.
+
+"Mutta", sanoi Léon, "ketä sitten ovat nämä ystävät? Äiti, sisko tai
+ehkä miehesi?"
+
+"Mieheni! Ei, jumalankiitos!"
+
+"Et siis ole naimisissa?"
+
+"En nykyisin."
+
+"Kuinka, jo leski? Surkuttelen sinua!"
+
+"Ja kuka on sanonut, että olen surkuteltava? Ovatko sitte kaikki miehet
+hyviä ja helliä puolisoita? Onko heissä ainoatakaan sellaista, joka
+ansaitsisi, että häntä kaivattaisiin?"
+
+"Ah, mikä ankara tuomio! Onnellinen, tuhat kertaa onnellinen se, joka
+saisi lempeämpiä ja oikeudenmukaisempia tunteita syttymään sydämessäsi!"
+
+"Mieheni! Jumala varjelkoon minua siitä!"
+
+"Ethän aikone ainaisesti epätoivoon saattaa sellaista ihailijajoukkoa,
+joka epäilemättä..."
+
+"Minulla ei ole ainoatakaan ihailijaa. Tulen toisesta maanosasta, eikä
+minulla ole edes tuttujakaan."
+
+"Ei ketään! Silloin merkitsen itseni ensimmäiseksi sellaiseksi ja olen
+aina oleva hartain ja uskollisin..."
+
+"Uskollinen! Jos tuolla tavalla jatkat, niin menen matkaani samalla!"
+
+"Mitä? Uskollisuus..."
+
+"Uskollisuus on ainoastaan ketju, jota ollaan kantavinaan pettääkseen
+toista. Minä olen vapaa, täydellisesti vapaa, ja aijon aina olla. Sitä
+miestä ei löydy, joka saisi minut luopumaan tästä päätöksestäni."
+
+"Ja minä tunnen, etten enää ole vapaa: ketju on ainoastaan minua
+varten; sinä et voi minua estää rakastamasta itseäsi, toivomasta..."
+
+"Oh ei, herrani, minä en tahdo, että minua rakastetaan, vielä vähemmän,
+että se minulle sanotaan, ja kaikkein vähimmän, että minkäänlaisia
+toiveita haudotaan."
+
+"Mutta, sinä julma, käsittämätön naamio, mitä sitte tahdot? Kuinka on
+minun menetteleminen, että voisin ainakin myötätuntosi ansaita?"
+
+"Ei saa olla hullu, ei petturi, eikä liioin saa suurennella tunnetta,
+jota tuskin tuntee; eikä edes uskoa, että muutamilla runollisilla
+korulauseilla tai teeskennellyllä lempeydellä voi pakottaa järkevän
+naisen muuttamaan päätöstään. Täytyy olla hellä, harvapuheinen ja
+kärsivällinen sekä odottaa, että minä teen päätökseni... ja silloin
+ehkä..."
+
+"Silloin ehkä? Hurmaava naamio, jatka, anna minun tietää kohtaloni...
+Minä tottelen. Lupaan sinulle vaiteliaisuutta, alistuvaisuutta,
+kärsivällisyyttä, kaikkea..."
+
+Näitä sanoja lausuessaan kiinnitti Léon rakkaudesta ja toivosta
+huumaantuneet silmänsä silkkinaamioon, jonka lävitse pari lempeätä,
+tummaa ja säteilevää silmää näytti rauhallisesti ja tarkkaavaisesti
+tutkivan häntä.
+
+Näyttämättä välittävän siitä hellyydestä, jolla Léon oli puhunut,
+jatkoi nainen:
+
+"Tuo nauha epäilemättä on merkkinä siitä, että olet sotapalveluksessa?"
+
+Hämillään moisesta tyyneydestä, ei Léon voinut vastata muuten kuin
+myöntävästi nyökäyttämällä.
+
+"Missä rykmentissä?"
+
+"Minä olen kapteeni 6:ssa ratsuväkirykmentissä", vastasi hän hiukan
+ärtyisästi.
+
+"Olet lomalla, luullakseni. Onko perheesi täällä kaupungissa?"
+
+"Ei. Perheeni, joka on tunnettu, vaikkakaan ei rikas, asuu eräässä
+syrjäisessä maakunnassa. Minä olen komennettu tänne rykmenttini mukana
+ja olen, samoin kuin sinäkin, kaunis naamioni, ainoastaan lyhyen aikaa
+kaupungissa. Samoin kuin sinulla, ei minullakaan ole tuttuja täällä, ja
+samoin kuin sinä, olen minäkin vapaa ja ilman siteitä. Se on kohtalo,
+joka minut on tuonut tänne, jotta kadottaisin sydämeni, vapauteni ja
+mielenrauhani..."
+
+"Ja kohdataksesi niin julman ja kiittämättömän naisen kuin minä. Se
+on niitä tavallisia kauniita korulauseita. No niin. Minä olen enemmän
+oikeudenmukainen tätä kohtaloa kohtaan ja alan todellakin kuvitella
+mielessäni, että se on tehnyt minulle palveluksen viedessään meidät
+yhteen, ja olen saava kiittää sitä siitä ainoasta hyvästä, joka minulta
+elämässä puuttuu."
+
+"Jumaloitava tuntematon, vannon jalkojesi juuressa, että Léon de Préval
+on kiitollisena ja nöyränä tekevä kaikkensa, ansaitakseen sellaisen
+suloisen tunnustuksen!"
+
+"Tunnustuksen!" sanoi hän. "Ah, olenko tehnyt tunnustuksen... Mutta
+siitä nyt nähdään, kuinka itserakkaita miehet ovat!"
+
+"Miksei imartelisi itseään hiukan tullessaan jo osalliseksi siitä,
+mitä niin suuresti haluaa? Mutta enkö minä sitte voi saada tuntea tätä
+viettelevää olentoa, joka huvitteleikse tekemällä pilaa minusta? Enkö
+voi saada hieman kohottaa tuota vihattua naamiota, joka kätkee nämä
+kasvot..."
+
+"Jotka ovat ehkä sangen kauniit."
+
+"Anna minun ainoastaan silmänräpäyksen ajan katsella niitä ja lukea..."
+
+"Etkö voi kylliksi lukea minun silmistäni?"
+
+"Ne ovat lumoavat, mutta suloinen hymyily niiden ohessa..."
+
+Nainen nousi ylös ja sanoi vakavasti ja melkein kylmästi:
+
+"Ei, sinä et milloinkaan saa nähdä minua, et milloinkaan oppia
+tuntemaan minua etkä saamaan selvää minusta."
+
+Léon seisoi sanattomana.
+
+"En milloinkaan ole tavannut omituisempaa oikkua. Ei hyödytä mitään,
+että vaivaan teitä kauemmin, rouvani. Ymmärrän, te tahdotte löytää
+seurueenne. Koetan etsiä..."
+
+Nainen keskeytti hänet, huolimatta hänen kiivaudestaan.
+
+"Léon de Préval on nimesi, vai kuinka?" sanoi hän tutkien, "kapteeni
+6:ssa ratsuväkirykmentissä. Tuletko vielä jonkun aikaa viipymään
+kaupungissa?"
+
+"Pah, miksi se tieto teitä miellyttäisi, kun ette tahdo enää minua
+nähdä, kun..."
+
+"Mutta mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi, etten tahtoisi sinua
+enää kohdata? Niin vähän tarvitaan saadakseen tämän maailman viisaat
+ymmälle! Tahdon niin mielelläni tavata sinut jälleen, että..."
+
+"Mutta minne maailmassa sinä olet joutunut?" kuultiin samassa naisäänen
+heidän takanaan huudahtavan; "me olemme etsineet sinua ainakin parin
+tunnin ajan."
+
+Se oli kauniin naamion seuralainen ja tämän kavaljeeri, ja naiset
+kertoivat toisilleen, mitä heille illan kuluessa oli tapahtunut.
+
+"Minä puolestani olen aivan pyörällä päästäni", virkkoi äsken tullut
+nainen, "ja ehdotan että menemme tästä pois."
+
+"Kyllä minun puolestani. Ei minullakaan, tietääkseni, ole täällä enää
+mitään tekemistä."
+
+"Oh", huudahti Léon, "mutta sallinette ainakin, että saatan teitä
+vaunuillenne?"
+
+Nainen tarttui hänen käsivarteensa ja he läksivät toisen parin perässä.
+
+"Armosta", jatkoi Léon, "palatkaamme siihen pieneen hurmaavaan
+aineeseen, joka onnettomuudeksi keskeytyi. Oli kysymys siitä, että
+kohtaisimme toimemme. Milloin? Missä ja kuinka? Muistakaa vain, että
+minä hetken kuluttua olen kadottanut teistä kaiken muun paitsi muistoa;
+antakaa minun ainakin hiukan toivoa!"
+
+"Te, herrani, olette siis jo unohtanut kiivaan suuttumuksenne?"
+
+"Älkää sitä mainitko, pyydän teitä, säälistä... Te olette aikeissa
+jättää minut... Kuinka voisin...?"
+
+"Mutta voisihan sattua, että minä puolipaaston aikana käyn jälleen
+tanssiaisissa..."
+
+"Kolmen viikon kuluttua! Ne olivat kuin kolme vuosisataa minulle."
+
+"Niin, kolmen viikon kuluttua — tai ei koskaan!"
+
+"Tulen kuolemaan ikävästä ja surusta sillä aikaa."
+
+"Se olisi vaikea kepponen suunnitelmilleni!"
+
+"Suunnitelmillenne?"
+
+Oltiin ulkokäytävässä, ja vaunut, joiden väriä tai vaakunaa ei pimeän
+tähden voinut erottaa, olivat juuri ajaneet esille; neekeri piteli
+vaunun ovea auki.
+
+"Uskallanko toivoa, että omistat ajatuksen tuskalleni?"
+
+"Oh kyllä, ja luulenpa vielä, että minulla tulee olemaan hyvin paljon
+askaroimista sinusta..."
+
+Tätä sanoessaan astui hän reippaasti vaunuihin, jotka heti lähtivät
+liikkeelle ja olivat hetken kuluttua, kadonneet näkyvistä.
+
+Léon seurasi silmillään vaunuja, jotka veivät pois hänen
+valloituksensa, ja kun hän ei tuntenut halua palata tanssiaisiin, lähti
+hän kotiinsa, mutta hajamielisenä, lauheana ja uneksien seikkailustaan,
+moittien vain itseään siitä, ettei ollut käyttänyt tilaisuutta
+lopettaakseen sen.
+
+"Mutta kuka hän oli, tuo lumoava ja kummallinen nainen?" mietti hän
+itsekseen. "Hänen ylevä ja arvokas esiintymisensä, käytöksen ylpeys
+ja arvokkuus olivat takeina siitä, ettei hän voinut olla mikään
+demimonde-nainen. Mutta mitä hän tarkoittaa? Miksi antaa hän minulle
+toiveita, riistääkseen ne heti minulta? Hänellä on suunnitelmansa,
+hän ottaa selvää olosuhteistani, kohtaus minun kanssani voi koitua
+hänelle onneksi... Minä en milloinkaan saa nähdä häntä, enkä
+milloinkaan tietää, kuka hän on. Hän on ehkä tahtonut huvitella minun
+kustannuksellani. Oi, jospa sen tietäisin, enkö kostaisi! Mutta ketä?
+Kuinka? Hän ei ehkä enää tule tanssiaisiin, olen ehkä ainaisesti
+kadottanut hänen jälkensä... Se olisi vahinko, sillä hän on hurmaava,
+siitä olen varma. Mikä notkeus piilikään hänen komeassa ja solakassa
+vartalossaan! Mitkä kauniit silmät ja mikä ilme hänen äänessään! Mikä
+elo ja mikä tunne hänen puheessaan! — Kolme viikkoa tulee olemaan
+ijäisyys... Olen käyttävä ne saadakseni selon hänestä... Mutta tällä
+hetkellä on parasta koittaa nukkua..."
+
+Mutta uni pakeni Léonia, jo aikaisin seuraavana päivänä nousi hän ylös,
+alkaakseen tiedustelunsa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Koko seuraavan viikon hän liikuskeli ulkosalla, kulkien katua ylös ja
+toista alas, kävi puodeissa, teattereissa, kondiittoreissa ja seurasi
+jokaista naista, jonka ulkomuoto vähimmässäkin määrässä muistutti
+tuota tuntematonta. Hän teki tuhannen erehdystä ja oli useasti
+julkea. Ja kaikesta oli tuloksena vain se, että hän tuli vakuutetuksi
+ponnistustensa tehottomuudesta. Toivottomana jo toisen viikon kuluttua,
+alkoi hän kolmannella kysellä itseltään, oliko hän ehkä todellakin
+edelleen jonkun keimailijan leikkikaluna, samalla kun leikittelijä itse
+kätkeytyi vain nauttimaan hänen neuvottomuudestaan. Juuri silloin hän
+sai kirjelapun, joka sisälsi ainoastaan seuraavat sanat:
+
+"Herra de Préval epäilemättä muistanee, että häntä odotetaan
+oopperatanssiaisiin kello yksi torstaina suuren kellon alla."
+
+Kaikki hänen toiveensa heräsivät uuteen eloon hänen lukiessaan kirjeen.
+Kello oli tuskin lyönyt 12 mainittuna päivänä, kun Léon palaen
+malttamattomuudesta ja uteliaisuudesta, istuutui sohvalle kellon alle.
+
+Kokonainen tunti oli kulunut, kun vihdoin valkoinen domino liukui
+ohitse. Hän antoi merkin, ja hiljentäen askeleitaan, päästääkseen
+ne, jotka olivat hänen takanaan, kulkemaan ohitse, pisti hän hyvin
+muodostuneen kätensä Léonin käsivarrelle. Léon painoi sitä hellästi
+kupeeseensa. Hurmaantuneena hänen jälleen näkemisestään, kuvaili Léon
+toivehikkaana ja iloisena kaikki kokemansa kärsimykset, tehottomat
+etsiskelynsä, pelkonsa ja malttamattomuutensa. Nainen kuunteli
+rauhallisesti, mutta keskeytti hetken kuluttua:
+
+"Silloin on minulla ollut parempi onni kuin sinulla", sanoi hän, "sillä
+olen saanut tietää, mitä sinusta halusinkin tietää."
+
+"Minusta!"
+
+"Niin. Kerroit minulle totta totisesti elämäsi olosuhteista, ja minä
+tiedän nyt sitäpaitsi, että sinä olet osannut saavuttaa tovereittasi
+ystävyyden ja päällystösi kunnioituksen. Edelleen olen kuullut
+sanottavan, että olet kunniallinen mies naisiakin kohtaan, ja että
+nainen voi rajattomasti luottaa kunniasanaasi."
+
+"Kaikki tuo ei ole muuta kuin velvollisuuteni. — Mutta anna nyt minun
+puhua onnestani... Olet ajatuksissasi toiminut kanssani ja ollut niin
+kiintynyt kohtalooni, että toivonpa ansaitsevan! kunnioituksesi."
+
+"Niin, epäilemättä, sillä se oli tarpeellista tarkoituksilleni."
+
+"Voi, miten mielelläni tahtoisin tietää nämä tarkoituksesi..."
+
+"Saat ne ehkä piankin tietää..."
+
+"Herkeä jo epäilemästä kuolevaista raukkaa, joka ei mitään korkeampaa
+pyydä, kuin saada laskea sydämensä jalkojesi juureen."
+
+"Siihen en suinkaan suostu", vastasi nainen.
+
+Léon vaikeni hetkeksi.
+
+"Mutta lopeta kerrankin tämä julma leikki! Mitä hyödyttää, että tuolla
+tavalla osotat minulle toisinaan suosiota ja toisinaan epäsuosiota?
+Tänään on viimeiset tanssit, älä koitakkaan paeta, sillä seuraan
+jokaista ottamaasi askelta aina siihen saakka, kun saan sinut uudelleen
+kohdata, kuulua sinulle sieluineni ja sydämineni ja oppia tuntemaan
+rakastettavat tarkoituksesi."
+
+"Ei, ei! Ensin on minun saatava vakuutus kuuliaisuutesi ja
+harvapuheisuutesi voimasta, sitte on minun asetettava eräitä ehtoja
+sinulle, ja sinun on kunniasanallasi ja nimelläsi taattava, voidakseni
+sinuun luottaa, että täytät ne."
+
+"Kunniasanallani ja nimelläni!" huudahti Léon kummastellen moista
+varovaisuutta ja sitä, että sellaiseen kuin pikku kohtaukseen
+oopperatanssiaisissa pantiin niin suuri merkitys.
+
+Léon katseli häntä tarkasti ja pani merkille, että nainen oli jonkun
+verran neuvoton, melkeinpä hämillään; hänen povensa kohoili kiivaasti,
+ja olipa hän huomaavinaan kuinka nainen punastui naamionsa takana.
+Nainen myöskin puolestaan tarkasteli häntä, mutta epäröiden ja
+tutkivasti.
+
+Léon päätti panna hänet lujille ja koettaa saada hänet tekemään
+lopullisen päätöksensä ja alkoi senvuoksi puhella tulisesti:
+
+"No niin, hurmaava, mutta arvoituksellinen olento, minä suostun
+kaikkeen ja uudistan sen valan, jonka annoin edellisissä tanssiaisissa,
+että alistun enkä ilmaise kenellekään ihmiselle mitään; suostun
+kaikkiin ehtoihin, joita asetat minulle, jos vaan saan toivoa näkeväni
+sinut jälleen, omistaa tämän..."
+
+"Niin, juuri niin", virkkoi nainen hajamielisenä, enemmän vastailevan
+omiin mietelmiinsä kuin Léonin äsken tekemiin kysymyksiin.
+
+Léon, jonka mieltä kiinnittivät vain naisen viimeiset sanat, oli ilosta
+huumaantuneena.
+
+"Oi, miten olen onnellinen", huudahti hän. "Tule, seuraa minua,
+jumaloitava tuntematon, ja anna minun viedä sinut pois tästä
+hälisevästä joukosta! Anna minun lopultakin irroittaa tuo sietämätön
+naamio, anna minun totella käskyjäsi ja saada sinulle ilmaista sydämeni
+tunteet!"
+
+Hellästi tarttuen hänen käsivarteensa koetti hän vetää häntä
+mukanaan. Mutta nainen pysähtyi siinä samassa ja hänelle ominaisella
+arvokkuudellaan hän sanoi kylmästi ja jyrkästi:
+
+"Käyttäydyttepä todellakin kummallisesti, herra de Préval. Teidän
+epähieno käytöksenne ja itserakas puheenne loukkaavat ja haavoittavat
+minua. Minä en ole se, joksi minua uskallatte luulla, ja minulla
+on oikeus vaatia enemmän hienotunteisuutta ja arvokkaisuutta
+esiintymisessänne minua kohtaan. Suon sen kuitenkin teille anteeksi
+ja myönnän, että ehkä oma omituinen esiintymiseni on jossain määrässä
+johtanut teidät harhaan. Teidän täytyy kuitenkin alistua siihen, mitä
+teiltä vaadin; huomen aamulla saatte minusta tietää enemmän sekä
+kuulla, mitkä ehtoni ovat; siihen saakka täytyy teidän rohkaista
+kärsivällisyyttänne ja tyytyä kohtaloonne."
+
+Tämän sanottuaan yritti hän pujottautua ihmisjoukkoon, mutta Léon
+kiiruhti nopeasti hänen jälkeensä ja huudahti kiivaasti:
+
+"Ei, en anna teidän mennä, te ette saa jättää minua tällä tavalla. Te
+olette saattanut sydämeni kiihdyksiin ja hurmannut mielikuvitukseni, ja
+sitte aijotte minut näin jättää..."
+
+"Viekää minut vaunuihin", sanoi hän käskien.
+
+Léon tarttui hänen ojennettuun käteensä ja alkoi uudelleen kerjätä ja
+rukoilla häntä sekä surkutella itseään, mutta saamatta vastausta.
+
+Hänen neekerinsä odotti sisäänkäytävän edessä ja tuntematon astui
+nopeasti vaunuun, virkkaen Léonille:
+
+"Luottakaa lupaukseeni ja huomiseen."
+
+"Antakaa minun edes tulla saattamaan!" huudahti hän, asettaen jalkansa
+astuimelle.
+
+"Sulje ovi ja aja!" käski hän.
+
+Hänen käskynsä täytettiin heti, ja vielä kerran näki Léon toivonsa ja
+sen esineen katoavan.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Voi helposti kuvitella, miten malttamattomana Léon odotti aamupäivää.
+Kuinka monta kertaa hän kysyikään, oliko hänelle jätetty jotain
+kirjettä. Ja kun kirje vihdoin tuotiin, millä innolla hän sen avasikaan
+ja luki sen sisällön:
+
+"Herra de Préval näyttää eilen vilkkaasti halunneen jälleen
+nähdä valkoiseen dominoon puetun naisen, jonka hän kohtasi
+oopperatanssiaisissa; hän sitoutui myöskin kaikkeen, jota häneltä
+vaaditaan.
+
+"Ja tässä ovat ne epuuttamattomat ehdot, jotta hänen niin kiihkeästi
+haluamansa toivomukset täyttyisivät:
+
+"1. Herra de Prévalin on kello kaksitoista huomenillalla oltava
+asunnossaan. Eräs henkilö, johon voi täydellisesti luottaa, tulee
+nimittäin silloin noutamaan häntä umpivaunuilla ja viemään hänet
+erääseen paikkaan, jolloin herra de Prévalin täytyy suostua siihen,
+että side asetetaan hänen silmilleen.
+
+"2. Hän ei saa vaivata seuralaistaan millään kysymyksillä eikä koettaa
+lahjoa tätä — mikä muutoin ei mitään auttaisikaan — vaan on hänen
+seurattava häntä ilman vastaväitteitä.
+
+"3. Edelleen täytyy hänen nimenomaan sitoutua siihen ettei anna aihetta
+mihinkään sellaiseen joka voisi herättää huomiota, taikka, vielä
+vähemmän, häväistystä, ei myöskään vastustaa sitä, että hänen annetaan
+jonkun aikaa olla pimeässä, ja lopuksi hän ei saa houkutella henkilöä,
+jonka hän kohtaa, rikkomaan tämän tekemää vaitiololupausta.
+
+"4. Kun aika on tullut hänen seuralaiselleen viedä hänet
+takaisin, täytyy hänen seurata tätä vaunuun, jossa hänet samoja
+varovaisuustoimenpiteitä noudattaen viedään kotiinsa, ja koettamatta
+ryhtyä toimenpiteisiin saadakseen selville, mitkä ovat tarkoitukset,
+on hänen kärsivällisesti odotettava niitä selityksiä, jotka hänelle
+pyhästi luvataan antaa.
+
+"5. Jos herra de Préval suostuu ylläoleviin ehtoihin, on hänen tämän
+paperin alle merkittävä suostumuksensa, allekirjoitettava se nimellään,
+pistettävä kuoreen ja oltava rauhallinen siksi kun se hänen luotaan
+noudetaan."
+
+Luettuaan tämän kummallisen tiedonannon, seisoi Léon pitkän aikaa
+kummastuksesta liikkumattomana, joutuen erilaisten tunteiden ja
+ajatusten valtaan.
+
+Missä yhteydessä olivat tämä omituinen välipuhe ja ne selitykset, jotka
+hänelle luvattiin antaa? Kuinka tulisi hänen sovittaa nämä toimenpiteet
+hänen tuntemattomansa samalla kertaa ylpeään ja ujooseen käytökseen?
+
+Hän kertasi itsekseen, että olisi sulaa hulluutta, varomattomuutta,
+jolle ei vertoja löytäisi, jos hän kirjoittaisi moisen sopimuksen
+alle nimensä ja antautuisi niin kummalliseen seikkailuun... Ja yhtä
+täydellisesti näki hänen sisäinen silmänsä kauniin naamion viehättävän
+kuvan, tämän ylpeyden ja heikkouden vastakohdat, salaperäisyyden
+hunnun, joka ympäröi tätä kaikkea, oman heränneen uteliaisuutensa ja
+itserakkautensa, kaikki nuo vaikuttivat houkuttelevasti. Hetken ajan
+hän ajatteli että vaara saattoi piillä siinä että hän, kunniasanansa
+sitomana ja jättäytyessään kohtalon valtaan, antaisi tuntemattoman
+henkilön viedä itsensä paikalle, jota ei ollenkaan tuntenut...
+
+"Ei", huudahti hän, "en peräänny! Voin varsin hyvin tehdä hulluuden,
+kun olen saanut niin hurmaavan lupauksen!"
+
+Hän tarttui kynään ja raaputti kuin toinen Cato seuraavat rivit
+paperille:
+
+ "Suostun kaikkiin minulle asetettuihin ehtoihin ja annan kunniasanani,
+ että tarkasti täytän ne. Pyydän ainoastaan saada ottaa miekan mukaani.
+
+ Léon de Préval."
+
+Asiakirja noudettiin illalla, ja seuraavana päivänä saapui uusi
+kirjelappu, joka kuitenkin sisälsi ainoastaan seuraavaa:
+
+"Suostutaan, että saa ottaa miekan mukaansa; herra de Prévalin
+ei kuitenkaan tarvitse pelätä kunniansa tai henkilökohtaisen
+turvallisuutensa puolesta."
+
+Ei koskaan ollut päivä tuntunut hänestä niin pitkältä.
+
+Léon oli jo kahden tunnin ajan pitkillä askeleilla harppaillut edes
+takaisin huoneessaan, kun äkkiä ulkopuolelle pysähtyneiden vaunujen
+kolina sai hänet säpsähtämään. Hän tarttui miekkaansa, kiiruhti rappuja
+alas ja tapasi siellä neekerin, joka, niin pian kun hän oli astunut
+vaunuihin, murteellisella ranskankielellä kohteliaasti pyysi saada
+sitoa hänen silmänsä.
+
+Léon ei pannut vastaan.
+
+Kun hetken aikaa oli ajettu, pysähtyivät vaunut neekerin antamasta
+merkistä. Neekeri auttoi Léonia astumaan ulos vaunuista ja he kulkivat
+sitte satakunta askelta kadulla. He astuivat sisälle erääseen taloon
+ja kuljettuaan muutamia rappuja myöten, huomasi Léon, että hän käveli
+kokonaisen huonerivin kautta, ja lopuksi pääsivät he erääseen saliin,
+jonka ilma oli lauhean tuoksun täyttämä. Samaan aikaan irroitettiin
+side hänen silmiltään ja kun hän uteliaana katseli ympärilleen, huomasi
+hän olevansa puolipimeässä huoneessa, jonka toisessa päässä hän
+avoimesta ovesta erotti muhkean kammion, jota valaisi alabasterilampun
+himmeä valo.
+
+Neekeri, joka seisoi hänen sivullaan taskulyhty toisessa kädessään,
+osotti nyt toisella kammioon ja kuiskasi: "Kunnia ja vaitiolo!" sekä
+katosi.
+
+Léon pani miekkansa pois ja kiiruhti eteenpäin... Nainen... Sohvalla
+paksu huntu pään ylitse heitettynä ja yksinkertaiseen silkkiseen
+aamupukuun puettuna loikoi hänen tuntemattomansa.
+
+Léon heittäytyi hänen jalkoihinsa ja huudahti:
+
+"Miten onnellinen kuolevainen minä olen! Mutta kuinka? Eikö minun
+milloinkaan suoda katsella näitä kasvoja? Ota ainakin armosta pois tämä
+huntu ja lopeta tuo salaperäisyys!"...
+
+Samalla kohotti hän innokkaasti kätensä, jota ei näytty koetettavankaan
+estää... Silloin yhtäkkiä lamppu sammui — — —
+
+Me emme levitä mitään epähienoa valaistusta tapahtumista tässä
+pimeässä, sillä niille hän osoittaa kunnioitusta. Emme myöskään riko
+vaiteliaisuutta, jolle pantiin niin suuri arvo... Rajoitumme vaan
+siihen selitykseen, että hänen rohkeimmatkin toivomuksensa täyttyivät,
+eikä hän edes ajatellutkaan rikkoa lupaustaan.
+
+Aika ikäänkuin lensi, ja yö oli jo pitkälle kulunut, kun huoneessa
+kuului hiljaista kolinaa, — joku ovi avattiin hiljaa, ja tuntematon
+katosi. Léon jäi yksin. Samalla hetkellä näyttäytyi neekeri uudelleen
+ja pyysi kunnioittavasti saada asettaa siteen hänen silmilleen ja viedä
+hänet ulos.
+
+"Ei", huudahti hän kiivaasti, "minä en mene täältä, ennenkuin
+olen saanut katsella tätä jumaloitavaa olentoa... en ennenkuin olen
+saanut..."
+
+Naisen ääni keskeytti hänet, ja välittömässä läheisyydessä Léon kuuli
+sanat: "Kunnia ja vaitiolo!" Léon syöksyi sille suunnalle, jonne
+tuntematon oli kadonnut, tapaamatta kumminkaan muuta kuin seinän; hän
+haparoi sitä käsillään ja keksi pienen lukitun oven, jonka raosta
+huomasi valoa, joka loittoni ja katosi.
+
+"Julma olento", huudahti hän hillityllä äänellä, "pysähdy hetkeksi,
+anna minun sanoa vain yksi ainoa sana..."
+
+"Kunnia ja vaitiolo!" keskeytti neekeri hänet, äänessään varmuus.
+
+"Niin", puhkesi Léon puhumaan, "kunniani pidättää minua, minä olen
+luvannut — tyydyn kohtalooni... Mutta toivon, että täytetään myös se
+lupaus, joka minulle on annettu, yhtä varmasti kuin minä olen osottanut
+pitäväni omani."
+
+Side silmillä seurasi Léon saattajaansa, astui vaunuihin ja oli hetken
+kuluttua jälleen kotonaan. Toisinaan antautuen suloisten muistojen
+valtaan, toisinaan katkerasti katuen, onnellisena, levottomana ja
+ennenkaikkea korviaan myöten rakastuneena, kysyi hän itseltään, eikö
+kaikki tämä ollutkin vain unta, torkahti ja jatkoi uneksimistaan.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Mutta kuka voi kuvitella hänen tuskaista levottomuuttaan, kun
+useita päiviä, sitten viikko, kaksi ja kolme, kului, hänen saamatta
+vähintäkään tietoa tuntemattomaltaan, — tämä ei näyttänyt huolivan edes
+rauhoittaa hänen levottomuuttaan.
+
+Hänen ajatuksensa olivat mitä tuskallisimmat.
+
+"Kuinka?" kysyi hän usein itseltään, "olisiko minun rehellisyyteni ja
+kunniani otettu ainoastaan tyydyttämään kevytmielisen ja irstaan naisen
+tilapäistä oikkua. Ei, ei, minä olen väärässä, kiittämätön... Minä olen
+tuntenut, kuinka hänen sydämensä on pelosta sykkinyt... Oi, kaunis
+rakastettuni, miksi minut tällä tavalla hylkäät? Miksi annoit minun
+kohota onnen huipulle, sitte ryöstääksesi minut sieltä? Eikö niiden
+suloisten hetkien muistolla, mikä täyttää ja hämmentää mieleni, ole
+vähintäkään vaikutusta sinuun?"
+
+Léonin yksinpuhelu salaperäiselle kaunottarelleen keskeytyi, kun
+hänelle jätettiin kirje, joka näytti tulevan kuin vastaukseksi siihen.
+Hän tunsi heti saman käsialan, joka oli hänelle asettanut ehdot.
+Siksipä hän rikkoi vapisevin käsin kuoren ja luki hurmauksen vallassa
+seuraavaa:
+
+"Mitkä kuvittelut nyt kaiketi tulenkin musertamaan! Mitkä suloiset
+toiveet nyt menevätkin hukkaan, ja mikä harhanäkö aukeneekaan!
+Te luulette vieneen voiton mukananne, vaikkakin teitä käytettiin
+ainoastaan välikappaleena; itserakkautenne lienee varmaankin saanut
+teidät luulemaan, että olette ollut vastustamattoman vaikutusvaltainen
+heikolle naiselle — ja te olette kuitenkin hänen tahtonsa täyttänyt!
+Odotatte epäilemättä malttamattomana sitä hetkeä, jolloin luulette
+hänet jälleen näkevänne, oppivanne hänet tuntemaan, kiinnittävänne
+valtanne uusilla rakkauden tunnustuksilla teidän puoleltanne ja uusilla
+heikkouksilla hänen puoleltaan; — se hetki ei ole milloinkaan tuleva,
+kaikki on lopussa hänen ja teidän välillänne.
+
+"Kuitenkin on teidän rehellisyytenne ja hienotunteinen esiintymisenne
+minun puoleltani kiitoksella tunnustettava. En voi sitä paremmin teille
+osottaa muuten kuin antamalla teidän tietää ne suunnitelmat, jotka
+niin innokkaasti tahdoitte tuntea, ja tekemällä teidät tietoiseksi
+tarkoituksellisesta esiintymisestä, mikä näytti omituiselta, ehkä
+uskalletulta, mutta jota minun, kiitos teille, kuten luulen, ei
+tarvitse katua.
+
+"Onneton avioliitto, joka ei minulle lahjoittanut muuta kuin
+onnettomuutta, nöyryytyksiä, vääryyttä ja julmaa kohtelua, on antanut
+minulle kukistamattoman vastenmielisyyden moista onnettomuutta
+tuottavaa liittoa kohtaan, joka kahlehtien heikompaa puolta, antaa
+vahvemmalle oikeuden puolelleen. Kun minä kahdenkymmenenviiden vuoden
+ijässä huomasin olevani vapaa, rikas ja kerrassaan riippumaton,
+vannoin pyhästi, että aina pysyisin sellaisena, mutta pianpa huomasin,
+että olin ostanut riippumattomuuteni yhdellä luonnon suloisimmista
+tunteista. Minulla ei ollut ketään olentoa läheisyydessäni, joka olisi
+tarvinnut huolenpitoani ja hellyyttäni, joka rakastaisi minua ja
+antaisi siitä todisteen. Kaipaus siitä, etten ollut tullut äidiksi,
+täytti niin mieleni, että se muuttui todelliseksi suruksi. Syntyneenä
+kuuman vyöhykkeen hehkuvan auringon alla ovat tunteeni herkät, ja ne
+helposti syttyvät kuohuksiin... Mitä minulla on muuta sanottavaa?
+Aivoissani syttyi kummallinen ajatus saada nauttia äitiyden onnea,
+sitomatta itseäni siteillä, joita inhoan... Älkää kuitenkaan luulko,
+että olen vapaa-ajattelija tai että tahtoisin asettua yhteiskunnan
+hyödyllisten lakien ulkopuolelle; ja joskin tämän ainoan kerran rikoin
+niitä vastaan, niin ovat varmat olosuhteet asettaneet minut sellaiseen
+asemaan, että voin pelastaa kunniani.
+
+"Suunnitelma, jonka panin täytäntöön, antoi minulle huolta, ja minä
+harkitsin sitä. Myönnän, että siinä oleva runollisuus ehkä silmissäni
+antoi sille uutta viehätystä. Siitä tuli muodollinen intohimo. Te
+tiedätte kuinka sen panin täytäntöön, ja minun on kiitettävä teitä
+siitä ainoasta, joka tähän saakka puuttui onnestani. Olin ensin
+päättänyt jättää teidät epätietoisuuteen kaikesta ja unohtamaan kaikki;
+jälkeenpäin on minulle selvinnyt, että itse asiassa olen teille
+velkaa muutamia selostuksia. Jos toiveeni täyttyvät, voisi sitäpaitsi
+tapahtua, että kuolisin, ennenkuin huolteni esine itse voisi tulla
+toimeen; minä luonnollisesti jättäisin sille koko omaisuuteni, mutta
+uskokaa, etten tahdo sillä riistää sitä suojelijaa, jonka luonto on
+sille antanut.
+
+"Luottakaa senvuoksi siihen, että vaikka velvollisuutenne minne
+teitä kutsuneekin, olette te, kun aika on tullut, saava vastaanottaa
+sormuksen puolikkaan, johon syntymäpäivän määrä on kaiverrettu;
+sormukseen kiinnitetty timantti merkitsee, että se on poika, smaragdi,
+että se on tyttö. Sormuksen toisen puolen saa lapsi, jos se kadottaa
+minut, sekä tarpeelliset ohjeet, kuinka hän on löytävä teidät; jos
+hän näyttää teille sen, on hänellä oikeus pyytää suojelustanne, ja
+kunnioitukseni teihin sanoo minulle, että hänen ei tarvitse sitä
+turhaan pyytää.
+
+"Hyvästi, herrani! Hyvästi, Léon, hyvästi ainiaaksi! Säästäkää jokainen
+minua koskeva toimenpide, siitä olisi ainoastaan turhaa vaivaa, sillä
+matkustan täältä jo muutaman päivän kuluttua. Unohtakaa se omituinen
+olento, jota ette tunne, ja jota ette milloinkaan opi tuntemaan.
+Unohtakaa se yöllinen unelma, jota ei voi uneksia uudestaan! Toivon,
+että tulet onnelliseksi. Jos saan tietää, että olet onnellinen, on se
+ilahuttava sydäntäni."
+
+"Onnellinen!" huudahti Léon, heittäen halveksien kirjeen luotaan; "että
+tulet onnelliseksi; kun hän rauhallisesti antaa tietää, etten saa häntä
+enää nähdä, kun hänen loukkaava luottamuksensa ilmaisee minulle sen
+arvon, minkä olen kadottava ja riistää minulta sen ainiaaksi! Mutta
+älköön luulko voivansa paeta minua; hän kuuluu minulle, ja hän itse
+johti meidät yhteen... Ja sitte rikkoo se sellaisella tavalla! Ah, olen
+alituisesti häntä seuraava, minne tahansa tiensä johtaneekin; olen
+asettava vaatimukseni... Hän ei voi olla suostumatta niihin!"
+
+"Mutta ah!" huudahti hän hetken mietittyään, "minä unohdan, että hän on
+valmis matkustamaan... Ehkä hän palaa kotimaahansa, ja suunnaton meri
+erottaa meidät. Voi miten onneton olenkin! Miksi menin tanssiaisiin
+ja kuinka voin olla niin mieletön, suostuessani hänen petollisiin
+ehtoihinsa?" Léonin valtasi suloisten toivomustensa raukeneminen niin
+ankarasti, että hän sairastui. Niin pian kun hän jälleen toipui, alkoi
+hän kyllä etsiskelynsä uudelleen, mutta ollen vieras pääkaupungissa,
+oli hänellä vähän toivoa onnistumisesta ja hän joutui toimettoman
+kaipauksen valtaan, vaikeimman kaikista sielunkärsimyksistä.
+Hänen luonteensakin joutui sen vaikutuksenalaiseksi; hän tuli
+synkkämieliseksi.
+
+Kasvatuksensa aikana hankitut rehelliset periaatteet ja kuuluen
+kunnioitettuun perheeseen, ei Léon milloinkaan ollut antautunut
+leirielämän irstailuihin. Ammattinsa tutkiminen, rasitus ja
+kunniakkaat sotaretket eivät olleet antaneet hänelle tilaisuutta
+tekemään tuttavuuksia. Vaikkakin herkkä tunnevaikutteille, ei hän
+milloinkaan ollut rakastunut, joten rakkaus, kerran herättyään, oli sen
+syvällisempää. Kun kohtalo äskettäin hänen tielleen oli kuljettanut
+kauniin naisen, joka, häntä ympäröivän salaperäisyyden takia, oli sitä
+houkuttelevampi, oli se kadonnut kuin varjo. Ehkä hän piankin olisi
+isä, mutta ei koskaan saisi painaa rakkautensa hedelmää rinnalleen.
+Suloisimman mutta samalla vahvimman siteen kahlehtimana kahteen
+olentoon, joita hän voi katsella ainoastaan mielikuvituksessaan, ei hän
+saisi heitä koskaan tavata.
+
+Sellaiset ajatukset häntä yhtämittaa vaivasivat; mutta kerta kerralta
+lukien ja selitellen itselleen hänen kirjeensä sisältöä, oli hän
+lopuksi löytävinään toivon kipinän.
+
+Kaikki toivo tuntemattomansa löytämisestä ei ollut vielä loppunut.
+Arvoituksellinen sormus, joka hänelle luvattiin ja joka hänelle
+ilmaisisi, että se niin haluttu tapahtuma oli tapahtunut, eikö se ollut
+jonkinlainen tiedonanto? Kun lopuksi otti huomioon sen toimenpiteen,
+että lapsi aina löytäisi isänsä, ei siis kokonaan oltu lakattu
+huolehtimasta viimeksimainitun elämästä ja kohtalosta, ja tämä ajatus
+juurtui hänessä ja tuotti hänelle lohdutusta.
+
+Uusi huoli odotti häntä kuitenkin. Hänen rykmenttinsä sai
+määräyksen muuttaa erääseen pieneen kaupunkiin pohjois-Ranskassa
+linnaväeksi sinne, ja Léon, jonka oli pakko seurata mukana, tuli
+taas alakuloiseksi. Jättämällä Parisin kadotti hän kaikki jäljet
+tuntemattomastaan, ja itse hän ehkä joutuisi unohduksiin syrjäisessä
+maakunnassa. Sanansaattaja, jota hän niin innokkaasti odotti, ei ehkä
+löytäisikään häntä. Hänen täytyi kuitenkin lähteä. Ja tuo lähtö ja
+ajatus oleskelusta pikkukaupungissa ilman seuraelämää, ilman muuta
+lohdutusta kuin yksinäiset kävelyt, eivät suinkaan saaneet Léonia
+iloisemmaksi.
+
+Hänen pakopaikassaan kärsiessään kaipauksen kovia tuskia ja
+malttamattomana laskiessaan kuukausia, jotka kuluisivat ennen
+ennustettua tiedonantoa, antautui hänen tuntemattomansa, hänkin asuen
+syrjäisellä seudulla, koko tulisen sielunsa vilkkaudella luomiensa
+suloisten toiveiden valtaan. Kaikella oli uutuuden viehätys häneen, ja
+kaikki hurmasi häntä, nyt hänen uudessa, riippumattomassa asemassaan.
+
+Syntyneenä Martiniquella ja kasvatettuna orjakansan keskuudessa, ei
+nuori Elinor kuudentoista vuoden ikäisenä ollut milloinkaan tuntenut
+muuta pakkoa kuin vanhempainsa säälittelevän tahdon. Ja yhteiskunnan
+ankarat, mutta hyödylliset lait olivat hänelle täydellisesti vieraat.
+
+Hänen kauneutensa, joka alkoi herättää huomiota, antoi kumminkin tähän
+aikaan saaren rikkaimmalle uutisasukkaalle, herra de Roselis'elle halun
+omistaa hänet.
+
+Hän oli neljänkymmenen vuotias ja kaunismuotoinen, mutta hänen
+luonteensa oli yhtä inhottava kuin halveksittavakin. Ensiksi
+tilanhoitajana, sittemmin sen omistajana, ei hän milloinkaan ollut
+jättänyt sitä, ja tottuneena hallitsemaan rajattomalla mahdilla, oli
+hänessä syntynyt kaikki ne viat, joita sellainen asema melkein aina
+tuo mukanaan. Luulevaisena, väkivaltaisena, periaatteettomana ja
+epäsiveellisenä ei hänellä, kun turhamielisyytensä oli saanut hetkisen
+tyydytyksen, onnistuessaan voittamaan siirtokunnan kauneimman tytön,
+kohta senjälkeen ollut naiseensa muuta tunnetta kuin halpamainen
+mustasukkaisuus, jota hän antoi tämän tuntea koko itsevaltiaan aistinsa
+voimalla.
+
+Neekerien ympäröimänä, joita hän ei saanut edes käskeä, ja joista useat
+olivat hänen kilpailijoitaan, sai Elinor kärsiä mitä häpeällisintä
+kohtelua; hänen tunteellinen ja ylpeä luontonsa kärsi siitä kovasti, ja
+hän suuntasi siten kaikkia miehiä kohtaan sen vihan ja halveksunnan,
+minkä ainoastaan yksi heistä, se, jolle hän oli antautunut, ansaitsi.
+
+Hänen vanhempansa kuolivat surusta, että olivat uhranneet ainoan
+tyttärensä. Ja hänen miehensä, kaikkien nautintojen perinpohjaisesti
+kuluttamana, hankkiutui muuttamaan Ranskaan, kun kuolema tempasi hänet
+keskellä juomingeita.
+
+Kaunis Elinor de Rosalis huomasi silloin olevansa kahdenkymmenenviiden
+vuotias, rikkain ja riippumattomin leski koko siirtokunnassa.
+Halveksien maata, joka ei ollut antanut hänelle muuta kuin surua,
+päätti hän täyttää puolisonsa aikeet ja mennä Ranskaan. Kun rouva
+de Gernance, hänen lapsuudenystävänsä, jonka avioliitto oli ollut
+onnellisempi, oli päättänyt muuttaa omaisuutensa ja perheensä samaan
+maahan, vuokrasivat he laivan. Ja uudistettuaan vanhempiensa haudalla
+valansa, ettei koskaan laskisi kohtaloaan miehen käsiin, astui rouva de
+Rosalis laivaan tuhannen tuumaa ja toivomusta mielessään.
+
+Onnettoman liittonsa ensimäisinä vuosina oli rouva de Rosalis'ta
+vaivannut kaiho sen johdosta, ettei hän ollut äiti, ja ainoastaan pelko
+nähdä lapsen perivän paheet, joiden takia hän oli niin paljon kärsinyt,
+oli jossain määrin lohduttanut häntä.
+
+Ensimäisen vapaudenilon kestäessä tämä kaipaus muistui hänen mieleensä
+enemmän kuin koskaan ennen; ilman perhettä, ilman mitään, mikä häntä
+pidättäisi, ja hankkeissa menemään vieraaseen maahan, jossa hän ei
+tuntenut yhtään ihmistä, tuntui hänestä siltä, että täydellinen onni ei
+ollut riippumattomuus, vaan että tarvittiin jotain muutakin saattamaan
+elämän elämisen arvoiseksi. Hänen ystävänsä lasten läheisyys, jotka
+yhtämittaa ympäröivät häntä matkalla, palautti lakkaamatta hänen
+ajatuksensa tähän, ja leikkiessään heidän kanssaan ja ottaessaan
+vastaan heidän hyväilyjänsä, sai hän ensimäisen ajatuksen siihen
+tuumaan, jonka olemme nähneet hänen panevan toimeen. Pitkän merimatkan
+suoma toimettomuus antoi hänelle hyvän tilaisuuden miettimään, kuinka
+hän toimisi välttääkseen sen mahdolliset vaikeudet. Mitä enemmän hän
+harkitsi asiaa, sitä helpommin hän sen hyväksyi, ja maihin noustessa
+Bordeaux'ssa antautui hän yksinomaan sille ajatukselle.
+
+Lyhyen oleskelun jälkeen mainitussa kaupungissa seurasi hän rouva de
+Gernance'a Parisiin, jossa he viettivät talven. Olemme nähneet, miten
+ajattelemattomasti ja menestyksellisesti hän järjesti kevytmielisen
+suunnitelmansa, ja kuinka hänen onnentähtensä Léon de Préval'issa antoi
+hänen löytää sellaisen kunnian- ja luonteenlujuuden, että hän vapautui
+kaikesta vaarasta.
+
+Lähinnä viimeisiä tanssiaisia oli hän antanut uskolliselle
+neekerilleen, ainoalle jolle oli uskonut luottamuksensa, toimeksi
+vuokrata pienen huoneuston jossain etukaupungissa ja antanut sen
+sisustaa itselleen. Salainen vieteri, jonka avulla mielensä mukaan voi
+sammuttaa lampun, salaovet, jotka antoivat hänelle tilaisuuden paeta,
+kaikki tuo oli, joskaan itse asiassa ei viisaan, ainakin hyvin harkitun
+suunnitelman tulosta.
+
+Asuen samassa hotellissa kuin matkatoverinsakin, täytyi hänen tehdä
+heidät tietämättömiksi. Hän ilmoitti heille edeltäkäsin että hän aikoi
+matkustaa puolipaaston jälkeisenä päivänä. Huolimatta ystäväinsä
+vastaväitteistä, sanoi hän määrättynä päivänä hyvästit heille ja
+matkustikin, seurassaan ainoastaan neekerinsä, mutta mennäkseen
+ainoastaan uuteen asuntoonsa. Kun hän oli toisten palvelijoiden antanut
+matkustaa muutamia tunteja aikaisemmin, kävi kaikki toivomusten mukaan.
+
+Sellaisella huolella valmistetun kohtauksen jälkeen viipyi hän vielä
+jonkun aikaa asunnossaan. Sieltä lähetti hän Léonille sen kirjeen,
+joka teki tämän niin onnettomaksi. Parin päivän kuluttua matkusti hän
+Tours'iin.
+
+Hänen ensimäinen toimenpiteensä siellä oli antaa levittää tietoa, että
+hänen miehensä, joka oli ollut sairas jo laivaan mentäessä, oli kuollut
+matkalla, ja hänen surupukunsa todisti samaa. Ennen pitkää antoi hän
+myöskin uskotella, että hänellä oli toivo saada myöhäisempi pantti
+avioliitostaan; muutamien kuukausien kuluttua selvisi kaikille että
+niin tapahtuikin. Loppupuolella syksyä antoi rouva de Rosalis elämän
+tytölle, jota hoidettiin linnassa.
+
+Millä ihastuksella hän painoikaan rinnalleen lastaan, joka muodosti
+hänen elämänsä ilon ja muistutti hänelle hänen hellimpiä tunteitaan!
+
+"Sinä olet rakastava minua", sanoi hän. "Niin, sinä tulet osottamaan
+kiitollisuuttasi hoidostani ja hellyydestäni; olen elävä ainoastaan
+sinulle enkä tarvitse pelätä, että tulet hyljätyksi ja häväistyksi
+luottamukseni tähden. On siis vihdoinkin olento, johon olen maailmassa
+kiintynyt, jonka viattomat hyväilyt ja lapsellinen ilo tulee, kuten
+toivon, olemaan kylliksi, tunteakseni itseni onnelliseksi."
+
+On hyvin selvää, että keskellä iloa hänen ajatuksensa kulkivat sen
+luokse, jota hänen oli siitä kiittäminen. Hän ajatteli, kuinka
+onnelliseksi Léon itsensä tuntisi, jos hän näkisi tämän lapsen. Siten
+hän muisti lupauksensa ilmoittaa hänelle syntymisen päivänmäärän.
+
+Neekeri lähetettiin Parisiin hankkimaan Léonille luvattua sormusta.
+Edelleen sai hän tehtäväkseen sotaministeriössä kuulustella, missä
+kaupungissa Léonin rykmentti oli, ja välittömästi toimittaa hänelle
+tämä tiedonanto. Hänen pitäisi viedä se hänelle personallisesti ja
+ennenkaikkea silmänräpäyksessä kiiruhtaa pois, jättämättä herra de
+Préval'ille aikaa pysäyttää häntä tai tehdä kysymyksiä. Neekeri
+toimitti tehtävänsä yhtä tarkasti kuin viisaastikin.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Leon, joka ei jännittymättä nähnyt ensimäisten marraskuun päivien
+saapuvan, palasi eräänä aamuna kotiin alakuloisena ja uneksivana. Juuri
+aikoessaan astua sisälle, kuuli hän hevosen kavion kapsetta takanaan,
+kääntyi ja huomasi, huudahtaen ilosta ja hämmästyksestä, neekerin. Tämä
+lähestyi häntä astumalla alas hevosen selästä ja sanoi, samalla jättäen
+hänelle sinetillä suljetun rasian:
+
+"Tässä on se, joka minun on määrä jättää teille."
+
+Iskien kannuksensa hevosen kylkiin, hellitti hän suitsia ja oli hetken
+kuluttua kadonnut näkyvistä.
+
+Leon jäi hämmästyneenä seisomaan ja katselemaan hänen jälkeensä. Ja
+ainoastaan rasia sai hänet vakuutetuksi siitä, ettei neekerin äkillinen
+katoaminen ollut näköhäiriö.
+
+Hän aukaisi äkisti rasian. Siinä oli vain vihkisormuksen tapainen
+kultaisen sormuksen puolikas, johon oli kaiverrettu: 22 p. marraskuuta
+18—. Siinä upeili komea smaragdi.
+
+"Tyttö!" huudahti Léon, minä olen isä! Mutta ei kirjettä, ei
+ainoatakaan riviä! Hän tekee minusta edelleen pilaa! Kaikki on ehkä
+loppunut! Minä en milloinkaan enää saa kuulla hänestä. Mutta kuka on
+sitte tämä arvoituksellinen olento, jolla on kohtaloni käsissään ja
+joka vaikuttaa tulevaisuuteeni? Joka edelleen näkymättömänä seuraa
+minua aina tähän syrjäiseen maakuntaan ja mielensä mukaan toisinaan
+etsii minut käsiinsä ja toisinaan hylkää minut!
+
+Järkytetty kun oli ahdistivat häntä milloin yhdet, milloin toiset
+ajatukset.
+
+Siten kului kokonainen pitkä vuosi. Keväällä senjälkeen alkoivat
+sotahuhut liikkua, ja puhuttiinpa retkikunnasta Espanjaan. Sotilaat
+unelmoivat jo kunniasta ja maineesta ja iloitsivat ajatellessaan saada
+vaihtaa rauhan sotaan.
+
+Etenkin Léon, ollen kyllästynyt muistoihinsa ja toimettomuuteensa,
+mikä lisäsi synkkyyttä, odotti malttamattomana lähtökäskyä. Mutta
+kuinka hän hämmästyikään saadessaan eräänä kauniina päivänä tiedonannon
+sotaministeriöstä, että hänet komennettiin kenraali X:n adjutantiksi,
+sekä määräyksen heti asettua uuden päällikkönsä luokse Parisiin.
+
+Léon, joka ei tuntenut kenraalia, eikä tiennyt itsellään olevan
+suosijoita tämän ympäristössä, ei voinut ymmärtää, ken oli aiheuttanut
+tämän kunnianosotuksen. Mutta pitkään aikaan ei hänelle ollut
+tapahtunutkaan muita kuin ihmeellisiä asioita. Ja tämä asia erityisesti
+viehätti häntä, antaen hänelle mitä parhaita toiveita. Ehkä hänen
+tuntemattomallaan oli jotain osaa tapahtumassa! Niin, silloin ehkä
+ilmenisi joku keino saada selville hänen nimensä ja olopaikkansa.
+Kaikessa tapauksessa sai hän palata Parisiin, ja vaikka hänen
+oleskelunsa siellä tulisikin lyhyeksi, voisi joku onnellinen sattuma
+johtaa hänet oikeille jälille.
+
+Me näemme siis Léonin pääkaupungissa, jossa kenraali erittäin hyvin
+otti hänet vastaan, antaen hänen muuttaa asuntoonsa ja kutsuen hänet
+pöytäänsä.
+
+Aluksi oli hän niin ankarasti kiinni toimessaan, ettei voinut
+tehdä minkäänlaisia tiedusteluja, joiden tehottomuuden hän muutoin
+jo oivalsi. Mutta vähän ajan kuluttua tultuaan hyviin väleihin
+päällikkönsä kanssa, melkeinpä hänen suosikikseen, uskalsi hän kysyä,
+ketä hänen oli kiittäminen ylennyksestään. Kenraali kertoi silloin
+että herra de B:n puoltolause, kun se annettiin muun päällystön
+suostumuksella, sekä Léonin kunniakas esiintyminen edellisen sodan
+aikana olivat olleet vaikuttimina siihen että hän oli kutsunut hänet
+adjutantikseen.
+
+"Mutta tästä johtuu mieleeni, että olisi ehkä paikallaan,
+että kävisitte herra de B:n luona tervehdyksellä ilmaisemassa
+kiitollisuuttanne. Minä aijon siellä käydä jonain lähimpänä päivänä, ja
+jos haluatte, voitte seurata minua."
+
+Vaikka toiveissaan pettyneenä, suostui Léon kiitollisena hänen
+ehdotukseensa, ja muutamia päiviä myöhemmin hän seurasikin kenraalia
+tämän vaunuissa herra de B:n luokse.
+
+Sangen lukuisa seurue oli kokoontunut salonkiin, ja rouva de B.,
+käytyään tervehtimässä vieraitaan, oli juuri istahtanut takkavalkean
+ääreen, missä kolme tai neljä naista ja yhtämonta herraa keskustelivat
+vilkkaasti, kun Léon esitettiin hänelle. Mutta turhaan koetti hän
+saada häneltä tietoa. Muutamien kohteliaisuuksien jälkeen johti rouva
+de B. keskustelun yleiseen aineeseen, pyytäen erään herran jatkamaan
+alkamaansa kaskua. Ja Léon katsoi itsensä, samoinkuin toisetkin,
+velvolliseksi kuuntelemaan.
+
+Hupaisa juttu seurasi toinen toistaan, kunnes rouva B, antaen kullekin
+vuoronsa, kääntyi Léoniin, kysyen hymyillen häneltä, eikö hänkin
+retkillään ja liikkuvan sotilaselämänsä aikana ollut sattunut johonkin
+seikkailuun joka ansaitsisi kertomista. Léon, jolla yhtämittaa oli
+oma tarinansa mielessään, kertoi silloin sen, tehden rykmenttinsä
+erään upseerin kertomuksen sankariksi ja kuvaten hänet siten paljon
+kunnollisemmaksi kuin miksi itseään olisi voinut kuvailla.
+
+Heti kun hän oli lopettanut, alkoi vilkas väittely tämän
+itsenäisyydenilmauksen omituisuudesta. Naiset tuomitsivat
+itseoikeutetulla ankaruudella moisen anteeksiantamattoman
+ajattelemattomuuden, joka oli naisen saattanut niin kevytmielisesti
+vaaranalaiseksi, ja moittivat sitä, että hän oli vaihtanut
+velvollisuutensa sopimattomaan vapauteen. Herrojen mielestä hänen
+käytöksensä todisti sielunvoimaa ja mielikuvitusta, hänen romaaninsa
+hienotunteisuutta ja voimakasta tahtoa, ja he selittivät, että hän
+epäilemättä oli hurmaava nainen. Kaikki toivoivat olleensa upseerin
+tilalla, mutta selittivät yksimielisesti, etteivät he olisi antaneet
+leikkiä itsensä kanssa niinkuin tuo yksi heistä, ja ettei mikään vala
+olisi voinut heitä estää tutkimasta, kuka nainen oli, eikä saamasta
+kaunista pakolaista omakseen.
+
+"Niin suurta huomaavaisuutta ei todellakaan olisi tarvittu osottaa
+henkilöä kohtaan, jolla oli niin vähän itsekunnioitusta", virkkoi muuan
+naisista, joka oli jo saavuttanut kohtalaisen ijän.
+
+"Minä myönnän", virkkoi eräs toinen, hyvin viehättävä nainen,
+istuen kaakeliuunin nurkkauksessa, "että on mahdotonta saada hänet
+syyttömäksi, mutta saanee kuitenkin edellyttää hänellä olleen
+voimakkaat, joskin salaiset syyt, jotka ovat antaneet hänelle
+vastenmielisyyden toista avioliittoa kohtaan. Äidinvaisto näyttää
+olleen loppuseikkoihin syynä. Ja onkohan meidän joukossamme ketään,
+joka pientä hymyilevää lasta hyväillessään ei huomaisi mitään
+puolustettavaa sellaisessa tunteessa."
+
+"Myöntänette kuitenkin, että hän teki upseerirukalle järkyttävän
+kepposen!"
+
+"Mitä pahaa hän hänelle teki?" kysyi kaunis nainen aivan kylmästi.
+
+"Mitäkö pahaa?" huudahti Léon tulisesti; "eikö miksikään lueta sitä,
+että häntä yhtämittaa vaivaa tuon ihanan naisen muisto, naisen, jonka
+sulous ja nero täyttivät hänet rakkaudella, sen sijaan että olisi
+saanut omata hänet ja ollut onnellinen — ja sitten pysyttelee tuo
+poissa hänen näkyvistään ja hellyydestään ja näyttää vain sytyttäneen
+hänen sydämensä liekit, jättääkseen hänet kaipauksen tuskaan, antaen
+kuulua itsestään vain hiukan, ylläpitääkseen hänen rakkauttaan, johon
+hän ei aijo milloinkaan vastata. Hän on puoliso, hän on isä, mutta ei
+kenties milloinkaan saa kohdata rakkautensa esinettä; hän on tietämätön
+heidän olopaikastaan, näkymättömän silmälläpidon alainen — hänen
+askeleitaan seurataan, hänet saadaan selville ja vaikutetaan häneen;
+hänelle annetaan velvollisuuksia. Ja hän, onnettomampana kuin muut, ei
+milloinkaan saa nauttia kodin onnea, joka on kaikille muille, vaan ei
+hänelle suotu."
+
+"Myöntänette liiotelleenne hiukan, sillä miksei hän voisi mennä
+naimisiin?"
+
+"Voisiko hän todellakin, rouvaseni? Otaksukaa, että aika lopultakin
+hivuttaa menneen rakkauden liian syvällisen vaikutuksen — vallitseeko
+hän itse itseään? Hän rakastaa, on vapaa, voiko hän olla muuta?
+Ajatelkaa, jos tämä kummallinen vastenmielisyys luonnolliseen
+yhdyssiteeseen lakkaisi, jos hän jonakin päivänä saisi niin kauan
+halajamansa käden, — voisiko hän saada lohdutusta, jos hän olisi
+sitonut omansa?"
+
+"Te suotte hänelle ainakin runsaasti hienotunteisuutta", virkkoi
+nainen, luoden Léoniin lempeän ja myötätuntoisen silmäyksen.
+
+Léon tunsi itsensä liikutetuksi ja jatkoi yhä lämpimämmin:
+
+"Ja eikö lapsen ja hänen välillään jaettu sormus ole se side, joka
+häntä ainaisesti sitoo? Missä asemassa hän olleekin, voidaan tulla
+vaatimaan hänen hellyyttään ja isänvelvollisuuksiaan... Toiset
+omistavat hänet, mutta hän ei ketään! Päällepäätteeksi ei hän saa nähdä
+lastaan, ennenkuin se on kadottanut äitinsä! Tämän rakastetun olennon
+ensi näkeminen on ilmaiseva, että vieläkin syvemmin rakastettu ei ole
+enää olemassa — ainoastaan kadottamalla toivon tulla puolisoksi voi hän
+saavuttaa isyyden onnekkuuden!"
+
+Tuskaa ilmeni Léonin viimeisissä sanoissa, ja kyynel kiilsi hänen
+silmässään.
+
+"Kautta kunniani, rakas Préval'ini", sanoi kenraali hymyillen, "te
+olette antanut niin kuvaavan kertomuksen nuoren miehen asemasta, että
+tekeepä mieli uskoa sillä olevan jonkin vastineen todellisuudessa."
+
+Rouva de B., joka huomasi Léonin hämmästyksen ja liikutuksen, kiirehti
+muuttamaan keskusteluaihetta. Itse seisoi hän hänen sivullaan uunin
+vieressä.
+
+Hetken vaitiolon jälkeen sanoi hän ystävällisesti: "Ystävänne on
+herättänyt vilkasta myötätuntoa meissä, herrani. Olisi mahdotonta
+kaunopuheliaimmin kuvailla hänen tunteitaan."
+
+"Kertomukseni on ainakin tosi, rouvani, mutta tuleva sotaretki
+on viihdyttävä häntä surussaan ja antava hänelle toivon lopettaa
+kunniakkaasti elämänsä, jolla ei enää ole viehäkettä..."
+
+"Mitä sanotte herrani", puhkesi rouva puhumaan, "Jos teillä on häneen
+vaikutusvaltaa, tulee teidän käyttää sitä käännyttääksenne hänet
+sellaisista ajatuksista — sanoa hänelle että hänen velvollisuutensa on
+säästää itseään lapsen tähden..."
+
+"Ja miksi hänen tulisi tuntea mitään velvollisuuksia, kun hän ei saa
+niistä minkäänlaista palkintoa. Millä perusteella hän on jollekin
+velkaa elämänsä, kun se kerran on hänelle tehty katkeraksi?... Mutta
+kuula voi aikaansaada niin paljon", lisäsi hän rohkeamielisesti
+hymyillen.
+
+Tällöin kutsui kenraali häntä. He sanoivat hyvästit ja heille
+toivotettiin kunniaa ja laakereita ja onnellista paluuta.
+
+"Tuo nuori mies on sangen miellyttävä", sanoi rouva B. — heidän
+mentyään, "Hänellä on kauniit kasvot ja jalo sielu. Olisi todellakin
+vahinko, jos hän kaatuisi Espanjassa."
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Tästä hetkestä alkaen ei rouva de Roselis (lukija lienee jo aavistanut,
+että se oli hän) voinut enää olla siinä hiljaisen suruttomuuden ja
+ylhäisen välinpitämättömyyden tilassa, jossa hän oli aina uskonut
+olevansa. Ankaruus, jolla toiset naiset olivat häntä arvostelleet, sai
+hänet huomaamaan harha-askeleensa turmiollisuuden, jotavastoin miesten
+kevytmieliset puheet saattoivat hänet tietoiseksi Léonin harvinaisesta
+hienotunteisuudesta.
+
+Tämä muisteleminen lisäsi hänen kunnioitustaan Léoniin, ja ajatus, että
+oli tehnyt miehen, joka jumaloi häntä, onnettomaksi, miehen, jota ei
+voinut olla pitämättä rakastettavana, tämä vaaran ja kunnian sekoitus,
+jolla on sellainen mahti naissydämeen ja lopuksi sisäinen levottomuus,
+joka kiihotti hänen rakkauttaan ja muistoaan. Kaikki nuo yhdessä olivat
+omiansa herättämään uusia tunteita hänen sydämeensä.
+
+Hehkuen ikävästä saada nähdä tyttärensä ja päästäkseen lepoon ja
+rauhaan, ei hän nyt ajatellut muuta kuin palata kotiinsa.
+
+Jäähyväiskäynnillään rouva B:n luona sai hän tietää, että kenraali X ja
+hänen rakastettava adjutanttinsa lienevät jo Espanjan rajalla, jossa
+vihollisuudet olivat alkaneet. Hänen sydäntään ahdisti ja vierailunsa
+tuli lyhyeksi, jonkinlainen kalvava tuska saattoi hänet kotiinsa
+kiirehtimään matkavalmistuksia.
+
+Mutta mikä erotus olikaan hänen mielenrauhallaan nyt verrattuna siihen
+missä hän oli alkutalvella, antaessaan rouva de Gernance'n houkutella
+itsensä lähtemään Parisiin!
+
+Onnellinen ja rauhaisa, parhaassa ijässään, ei muuta uneksien kuin
+huvisuunnitelmia, sellainen oli rouva de Roselis silloin, ja voidaan
+kuvitella, kuinka suotuisasti rikas ja kaunis nuori leski otettiin
+vastaan maailmassa, jossa rikkautta pidetään suurena ansiona. Rouva
+de B:n talo oli niitä, missä Elinor otettiin mielellään vastaan.
+Rouva de Gernance oli läheistä sukua hänen miehensä kanssa. Ja kun
+ensimäiset sotahuhut alkoivat liikkua, johtui Elinorin mieleen käyttää
+tätä sukulaisuutta valmistaakseen Léonille vähemmän vaarallisen ja
+kunniakkaan paikan. Hän uskotteli herra de Germance'lle, että nuoren
+miehen perhe oli suositellut tätä hänelle, ja pyysi ainoastaan ettei
+häntä mainittaisi asian yhteydessä.
+
+Menestys vastasi hänen toiveitaan ja kohtalo järjesti lopulta sen
+kohtauksen, joka niin kokonaan muutti rouva de Roselisin olemuksen.
+
+Rouva de Roselis lähti siis uudelleen Touraine'en, levottomana
+ja ajatuksiinsa vaipuneena ja soimaten ajattelemattomuuttaan,
+jonka seurauksia hän ei ollut ottanut huomioon. Hänen vilkas
+mielikuvituksensa sai hänet kuvittelemaan mitä kauheimpia tapahtumia,
+ja hänen sydäntään ahdistivat kuvittelujensa hirveät näyt. Parisiin
+jäänyt neekeri sai tehtäväkseen tarkkaan ilmoittaa hänelle uutiset
+Espanjasta, joita hän alkoi innolla seurata.
+
+Kun hän jälleen näki tyttärensä, tunsi hän, että tämä oli tullut
+hänelle entistään rakkaammaksi. Muuan yhdennäköisyys, jota hän ei tähän
+saakka ollut huomannut, oli hänelle selvä, ja tästä keksinnöstä johtui
+uusia suudelmia, entistään hellempiä.
+
+Yksinäisemmin kuin milloinkaan ennen vietti rouva de Roselis kesää ja
+seurasi hartaalla rakkaudella tyttärensä kehitystä. Jokainen kuukausi
+toi mukanaan uutta suloutta ja huomattavan askeleen edistyksiä sen
+kehityksessä. Elinor oli ihastunut, mutta hänen silmänsä etsivät
+jotakuta, joka olisi jakanut hänen äidillisen ihastuksensa.
+
+"On kaikessa tapauksessa ikävää", puhui hän itsekseen, "ettei ole
+ketään, jonka kanssa voisi keskustella onnestani, ja joka sen jakaisi
+kanssani... Mutta sellaiseksi ei sopisi kukaan muu kuin isä", jatkoi
+hän huoaten, "jolla voisi olla yhtä suurta huvia sen lapsellisesta
+leikistä... Mutta kuka tietää jos joku sellainen omavaltainen
+vastustaisi minua sen kasvatuksen kestäessä, jos hänen kova
+ankaruutensa... Oh ei, Léoniesta ei tulisi tyrannia... Hänen katseensa
+on lempeä ja hänen hymyilynsä hellyyttä täynnä... Hänestä tulisi hyvä
+isä!"
+
+Sitte muisti hän, että Léon oli kaukana, alttiina sodan kaikille
+kauhuille; että tämä toivoi kuolemaa ehkä olikin jo kuollut...
+
+Rouva de Roselis kirjoitti ja pyysi saada tietoja Espanjasta, ja hänen
+rauhansa ja itseluottamuksensa ei tyytynyt ennen kuin hän oli saanut
+tietoa, että herra de Préval oli siinä ja siinä kaupungissa ja voi
+hyvin.
+
+Syksypuolella kirjoittivat hänen ystävänsä, jotka eivät voineet
+ymmärtää, mikä häntä pidätti yksinäisyydessä, hänelle ja pyysivät häntä
+tulemaan luokseen. Hän ei voinut jättää pientä Léonietâân, jota hän
+rakasti yhä enemmän ja enemmän jokainen päivä, eikä hän uskaltanut
+antaa rouva Gernance'en tietää lapsen olemassaoloa, vaan hylkäsi
+matkustamisen erilaisilla tekosyillä.
+
+Vasta tammikuun kuluessa palasi hän Parisiin. Mutta juhlat ja
+seurapiirit, jotka vuotta aikasemmin olivat häntä hurmanneet, eivät
+nyt yhtään viehättäneet. Ne olivat hänestä väsyttäviä ja köyhähenkisiä
+ja hän palasi kotiin väsyneenä ja tyytymättömänä. Hän tunsi itsensä
+yksinäiseksi ja hyljätyksi ja alkoi huomata, että riippumattomuus, jota
+hän niin suuressa määrässä omasi, sensijaan turmiollisesti tukahutti
+hänen tunteensa ja sitäpaitsi saattoi aikaan ikävyyttä.
+
+Ihailijajoukon epähienojen kunnioituksenosotusten rasittamana — näillä
+oli toiveita hänen yksinäisestä asemastaan — hän sanoi toisinaan, että
+olisi ehkä parasta sitoa itsensä johonkin heistä, osaksi vapautuakseen
+muista ja osaksi sentähden, että seuraelämässä kaunis nainen on
+todellakin suojelijan tarpeessa, joka hankkii hänelle kunnioitusta.
+Huomaamattaan alkoi Léonin muisto olla hänelle vähemmän yhdentekevä.
+
+Äkkiä levisi tieto sangen verisestä kahakasta Espanjassa.
+
+Levottomuuden ja synkkien ajatusten ahdistamana kiiruhti Elinor heti
+rouva B:n luokse, missä jo keskusteltiin sotanäyttämön viimeisistä
+uutisista; mutta kuinka hän hämmästyikään, kun rouva B., mainittuaan
+kokonaisen rivin kaatuneita upseereita, virkkoi:
+
+"Muistatteko mahdollisesti sen kenraalin miellyttävän adjutantin,
+joka kertoi meille hyvin kummallisen jutun? Taistelun jälkeen on hän
+kadonnut eikä häntä ole löydetty ei elävien eikä kuolleiden joukosta."
+
+Elinorin ainoa vastaus oli hämmästyksen huudahdus, mutta onneksi
+sukeutui tästä salaperäisestä katoamisesta vilkas mielipiteiden
+vaihto. Hiljaisuudessa kuunneltuaan erilaisia otaksumia siitä,
+toinen toistaan musertavampia, kiirehti rouva de Roselis lähtemään
+ja huomasi lopultakin, aikasemmasta mielipiteestään huolimatta,
+että oli todellakin olemassa mies, joka kykeni häiritsemään hänen
+sielunrauhaansa ja käyttämään vaikutusvaltaansa hänen elämäänsä?
+
+Yhä eläen toivossa saada varmoja tietoja, oli hän Parisissa vielä yhden
+kuukauden. Mutta kun mitään valoa ei levinnyt siihen hämäryyteen, joka
+ympäröi Léonin kohtaloa, päätti hän palata Touraine'en.
+
+Rouva de Gernance, joka ihmetteli hänen alakuloisuuttaan ja oli
+levoton hänen terveydestään, sekä pelkäsi, että yksinäisyys pahentaisi
+hänen tilaansa, tahtoi vastustaa hänen matkustamistaan. Mutta hän ei
+antanut muuttaa mieltään, vaan matkusti. Mutta levottomuus ja kaipaus
+ahdistivat häntä ja lapsensa näkeminen sitä ahdistusta vain lisäsi.
+
+"Lapsellani ei ole muita kuin minä", virkkoi hän. "Se, joka jonakin
+päivänä olisi astunut tilalleni, ei ehkä enää elä!..."
+
+Hän odotti jokaista tietoa mitä suurimmalla jännityksellä, mutta lähes
+kaksi kuukautta kului, eikä Léonin kohtalosta mitään kuulunut.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Eräänä iltana, istuessaan puistossaan, katsellen pikku Léonien leikkiä
+ja uneksien siitä miehestä, jota lapsi muistutti hänelle, kuuli hän
+palvelijoittensa kiihkeästi huutavan häntä.
+
+"Rouva", sanoi joku heistä, "on varmaankin puistossa tyttärensä
+kanssa..."
+
+"Tyttärensä!" kertoi kummastunut vieras ääni, jonka Elinor heti tunsi
+rouva de Gernance'n ääneksi.
+
+Tämä näyttäytyikin samaan aikaan, ja ystävättäret kiiruhtivat
+syleilemään toisiaan.
+
+"Rakas Elinor", sanoi viimemainittu sydämellisesti, "en voinut
+kauvemmin hillitä levottomuuttani. Kirjeesi tulivat aina yhä harvempaan
+ja lyhyempinä ja ilmaisivat sellaista raskasmielisyyttä, että päätin
+itse ottaa selvän siitä, miten on laitasi. Ja nyt olen täällä
+tehdäkseni, jos voin, sinut iloiseksi ja jakaakseni yksinäisyytesi."
+
+Ystävättärensä lämpimästi kiittäissä häntä liikuttavasta
+ystävyydenosotuksesta, katseli rouva de Gernance kummastuneena ja
+uteliaana lasta, jota palvelijat kohtelivat kuin talon tytärtä, ja joka
+lapsellisen soperruksensa ohessa yhtämittaa huuteli äitiään.
+
+Kun oli päästy sisälle, virkkoi rouva de Roselis hymyillen; "minä
+huomaan kummastuksesi ja arvaan uteliaisuutesi. Niin, rakas ystäväni,
+minulla on todellakin salaisuus, jota minulla ei milloinkaan olisi
+ollut rohkeutta ilmaista. Mutta aamulla saat kaikessa tapauksessa
+tietää kaikki ja samalla kertaa syyn raskasmielisyyteeni."
+
+Niin matkan väsyttämä kuin olikin, voi rouva de Gernance tuskin
+saada unta silmiinsä, niin malttamaton oli hän saadakseen selityksen
+salaisuuteen, jota hänen oli mahdoton aavistaa.
+
+Seuraavana aamuna nousi hän aikaisin ylös ja kiiruhti etsimään
+Elinoria, jonka jälkeen molemmat ystävykset menivät suoraan puistoon,
+saadakseen häiritsemättä keskustella toistensa kanssa. Rouva de
+Germance seurasi ystävätärtään hieman hämillään sen luottamuksen
+tähden, jonka tämä aikoi uskoa hänelle.
+
+Rouva de Roselis alkoi vihdoin, vaikkakin hiukan epäillen:
+
+"Rakas ystäväni, ei maksa vaivaa kauemmin salata sinulta salaisuutta,
+jota en milloinkaan aikonut sinulle ilmaista. Ja ainoastaan varmuuteni
+siitä, ettet hyväksyisi tekoani, on minut saanut vitkastelemaan. Minun
+on nyt kuitenkin tunnustettava sinulle... että lapsi, joka eilen
+herätti uteliaisuuttasi... on minun tyttäreni. Olen nimittäin tahtonut
+tulla äidiksi kuitenkaan toista kertaa tahtomatta kantaa iestä, jonka
+hirveän painon minä olen tuntenut."
+
+Rouva de Gernance ei voinut pidättää hämmästyksen huudahdusta, mutta
+jättämättä hänelle tilaisuutta puhumiseen alkoi Elinor kertoa hänelle
+ajattelematonta suunnitelmaansa, minkä hän matkalla oli tehnyt, ja
+tapaa, millä hän sen oli pannut täytäntöön.
+
+Hän saapui vihdoin kertomuksessaan tyttärensä syntymiseen, mutta
+silloin ei hänen ystävättärensä enää voinut hillitä itseään, vaan
+keskeytti hänet innoissaan:
+
+"Niin paljon vaivaa ja varovaisuutta, tehdäksesi hulluuden! Etkö
+ole itseäsi saattanut vaaranalaiseksi! Panna kunniansa ja maineensa
+leikkiin sillä tavalla! Ja miksi tämä itseuhraus? Epätäydellisen
+onnentunteen tähden, joka ei siedä päivänvaloa! Huomaatko, mihin
+liioteltu, mieletön ennakkoluulo on sinut johtanut! Mielikuvituksesi
+eksyttämänä olet tavoitellut unelmaa, joka saa sinut elämän totista
+onnea parempana pitämään tyydytettyä oikkua!... Oh, usko minua, lyhennä
+piammiten mahdollista välimatkaa itsesi ja tuon hurmaavan lapsen isän
+välillä. Älä riistä kauemmin siltä sen parasta ystävää ja suojelijaa,
+jonka luonto on sille antanut, äläkä itseltäsikään rakkaudenonnea ja
+syvällistä uskollisuutta..."
+
+"Oi, kaikki tuo ei enää ole vallassani", huudahti rouva de Roselis.
+"Kuulehan, kuinka ankarasti minua on rangaistu tekemästäni virheestä,
+josta minua niin ankarasti nuhtelit."
+
+Hän huomautti nyt adjutantista, josta niin paljon puhuttiin rouva de
+B:n luona, ja jota vielä murehdittiin.
+
+"Kuinka? Oliko se hän!" huudahti rouva de Gernance. "Mitä olet tehnyt,
+Elinor? Surkuttelen sinua todellakin mitä syvällisimmin. Mutta,
+huomaatkos kuinka varomattomuutesi on tuhonnut sydämenrauhasi ja
+huolettomuutesi. Ja se on varsin oikeudenmukainen rangaistus, ettet
+voi edes kaikkea sovittaa. Tällä tavalla olet äiti ja puoliso, mutta
+tuskinpa vain uskallat kutsua itseäsi niillä nimillä, ja koko elämäsi
+on kuluva häpeässä luonnollisimman ja kunnioitetuimman tunteen tähden.
+Sinulle, joka olet säteilevän kaunis ja ennakkolahjojen ympäröimä,
+ei ole suotu onnea, jonka vähäpätöisinkin nainen voi omistaa — onnea
+omata puolisonsa ja lapsensa! Mutta ei tässä kaikki! Minä luen
+sydämestäsi erään asian, jonka sinä ylpeydessäsi kätkisit kaikilta,
+jopa itseltäsikin... Tämä sydän ei enää ole sinun — se rakastaa ja on
+antautunut..."
+
+Tämän kuultuaan kätki rouva de Roselis kasvonsa käsiinsä ja itki.
+
+"Rakas Elinor", jatkoi rouva de Gernance ystävällisesti syleillen
+häntä, "kun näen kyyneleesi, tunnen että olen liiaksi ystäväsi
+voidakseni olla tuomarisi. Älä kauemmin sure asiaa, joka ehkä vielä
+voidaan sovittaa jälleen. Toivokaamme, että Léon elää, ja että kaikki
+jälleen muuttuu hyväksi."
+
+Elinor kuivasi kyyneleensä, mutta huudahti kiivaasti:
+
+"Kaikki muuttuu hyväksi! Ei, rakas ystävä, minä en niin helposti voi
+uskoa, mitä sanot. On totta että olen tehnyt rikoksen, mutta sitä en
+tehnyt heikkoudesta, vaan vapaasta tahdosta ja kauvan harkittuani
+kärsimiäni vääryyksiä... On totta, että itken kunnon miehen kohtaloa,
+miehen, jonka elämän olen katkeroittanut ja ehkä ollut syynä sen
+ennenaikaiseen kuolemaan. En tunne itseäni onnelliseksi, ennenkuin
+tiedän, että hän elää, mutta luopua riippumattomuudestani ja uskotella,
+että olen toiminut heikkoudesta ja ajattelemattomuudesta, sitä en
+milloinkaan tule tekemään."
+
+Rouva de Gernance ymmärsi, ettei ollut vielä aika ryhtyä ratkaisevaan
+hyökkäykseen ystävättärensä ennakkoluuloja ja ylpeyttä vastaan. Mutta
+Léoniesta tuli siitä hetkestä alkaen heidän keskustelujensa ainainen
+esine. Ja Elinor joka taukoamatta puhui hänestä, antoi siten virikettä
+hänen itsensä sitä edes huomaamatta, sille taipumukselle, minkä hänen
+sydämensä jo oli omaksunut.
+
+Rouva de Gernance puolestaan kuvaili hänelle viehättävästi siitä
+onnesta, jota hän itse nautti, ja vakuutti hänelle, että samanlainen
+tulisi hänenkin osakseen. Elinor toisinaan hymyili liikutettuna ja
+heltyi ystävättärensä neuvoista. Toisinaan häntä harmitti ajatus pettää
+periaate, jolle hän niinkin paljon oli jo uhrannut. Mutta ystävykset
+olivat aina yhtä mieltä toivoessaan Léonin palaamista.
+
+Elinor ja rouva de Gernance istuivat eräänä päivänä yhdessä ja
+keskustelivat mieliaineestaan, kun heille ilmoitettiin, että erään
+matkustajan, maantiellä olevan matkustajan palvelija innokkaasti pyysi
+apua herralleen, joka sairaana ja tuskaisena oli äsken kadottanut
+tajuntansa vaunuissaan.
+
+Rouva de Roselis antoi heti määräyksen tarpeellisesta avusta ja
+kiiruhti itse helposti ymmärrettävän naisellisen sääliväisyyden
+pakottamana sairaan luokse.
+
+Tämä oli jo nostettu ulos vaunuista, ja oli pitkänään nurmella,
+kalpeana, liikkumattomana ja veren vallassa. Hänen epätoivoinen
+palvelijansa huusi, että haava on pahentunut ja herransa toivoton.
+Rouva de Roselis tuli samalla hetkellä paikalle, mutta tuskin hänen
+silmänsä olivat sattuneet tiedottomaan olentoon kun häneltä pääsi
+huudahdus ja hän, kätkien päänsä ystävättärensä rinnoille, sanoi
+pakahtuneella äänellä:
+
+"Se on hän! Ja hän tulee kuolemaan silmieni eteen!"
+
+"Taivaan nimessä rauhoitu ja varo ettet ilmaise itseäsi!" vastasi rouva
+de Gernance hiljaa.
+
+Nämä harvat sanat rauhoittivat Elinorea. Hän huomasi asemansa
+vaarallisuuden ja ponnistaen viimeiset voimansa käski kantaa sairaan,
+joka edelleen oli tiedotonna, linnaan.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Kun Léon jälleen aukaisi silmänsä, huomasi hän lepäävänsä sängyssä
+ja vieressään lääkäri, joka juuri oli sitonut hänen haavansa ja nyt
+antoi hänelle tarpeellista hoitoa. Palvelijansa, jolta hän kysyi, mitä
+oli tapahtunut, tahtoi sen muutamin sanoin selittää, mutta lääkäri
+keskeytti hänet, määräten hiljaisuutta ja lepoa.
+
+Rouva de Roselis, joka kärsimättömänä tahtoi tietää miten sairas
+voi, sai kuulla, että verenvuoto oli hänet aivan uuvuttanut, ja oli
+pelättävissä, että jos kuumetta ilmenisi, hän tuskin kestäisi sitä.
+Lääkäri määräsi täydellisintä hiljaisuutta, eivätkä naiset saisi käydä
+hänen huoneessaan, vaan täytyisi heidän tyytyä valvomaan ettei häneltä
+mitään puuttuisi.
+
+Kun Elinor seuraavana päivänä jo ennen päivännousua kuulusteli
+sairaan tilaa, kalpeni hän kauhusta kuullessaan että yöllä oli tullut
+kuumetta. Hetken kuluttua oli se muuttunut houreeksi. Silloin, itse
+ihmetellen epätoivoaan, tunsi hän, kuinka rakas Léon oli hänelle. Ja
+hän tunnusti itselleen, että ilman häntä hän ei milloinkaan tulisi
+onnelliseksi. Uudelleen nousi hänen ylpeytensä ja ennakkoluulonsa
+kapinaan, mutta vaaran ajatus, missä Léon häilyi, oli vallitseva. Rouva
+de Gernance'lla, joka koko ajan pelkäsi että hänen mielenliikutuksensa
+pettäisi hänet, oli koko päivän mitä suurin vaiva pidättää häntä
+menemästä sairaan huoneeseen. Mutta seuraavana yönä, kaikkien mentyä
+levolle, nousi Elinor, saamatta unta silmiinsä ja voimatta kukistaa
+levottomuuttaan, yksin ylös ja meni keskellä yön hiljaisuutta, joka saa
+tuskan tuntumaan ankarammalta ja tekee pelon sietämättömäksi, käytävään
+ja pysähtyi Léonin huoneen oven viereen kuuntelemaan. Sairas houraili
+yhä, ja hänen värisevän äänensä katkonaiset äännähdykset saapuivat
+silloin tällöin hänen korviinsa. Epätoivoisena aukaisi hän hiljaa oven
+ja astui sisään...
+
+Hoitajatar oli nukkunut. Lampun himmeässä valaistuksessa tunsi hän nuo
+rakkaat kasvojenpiirteet, jotka olivat painuneet hänen mieleensä. Mutta
+silmät olivat tuijottavat ja kasvot kuumeenpunaiset. Hänen kohoileva
+rintansa näytti hengittäessä vaivoin voivan nostaa lakanan painoa.
+Elinor vaipui oven vieressä olevalle tuolille ja kätki kyyneliset
+kasvonsa käsiinsä.
+
+Hänen aikaansaamansa kevyt melu herätti Léonin nukahduksestaan.
+
+"Onko se hän?" sanoi hän. "Tuleeko hän? Olen kuolemaisillani. Oi, jos
+saisin hänet nähdä! Mutta mistä hänet löytäisin? Olen kadottanut hänet,
+kadottanut ainiaaksi!..."
+
+Hän kuunteli hetken ja jatkoi sitte:
+
+"Tyttäreni... tuo hänet luokseni... Voidaanko minulta, kuolevalta,
+kieltää näkemästä lastani? Lapsi rukka! Älä etsi isääsi — sinulla ei
+ole isää... Hän ei edes voinut antaa siunaustaan sinulle viimeisellä
+hetkellään..."
+
+Tämän kuultuaan ei Elinor voinut pidättää nyyhkytyksiään.
+
+Léon säpsähti ja käänsi päätään, mutta hänen tuijottavat silmänsä eivät
+voineet erottaa ketään.
+
+"Mikä on tämä salaperäinen huone? Mitä näen tuolla sohvalla?... Se on
+se, jota jumaloin, — sinä, jota etsin... Sinä sallit minun polvistua
+jalkoihisi. Mutta naamio, ota se pois... Kuinka! Aiotko taasen
+paeta?... Ei, ei, sinä et saa enää paeta..."
+
+Tällöin nousi hän vaivaloisesti ylös.
+
+"Léon", huudahti Elinor syöksähtäin kiireesti sängyn luokse,
+"pysähdy..."
+
+Hän katseli Elinorea kummastuneena ja epävarmasti. Hetkisen vaitiolon
+jälkeen virkkoi hän sitten rauhallisemmalla äänellä:
+
+"Kohottakaa päätäni. Ah, jos voisin nukkua."
+
+Sairaanhoitajatar, joka oli herännyt rouva de Roselis'en huutoon,
+kiiruhti esille tukeakseen häntä. Mutta kääntyen kyljelleen antoi Léon
+päänsä vaipua Elinorin rinnalle ja näytti vihdoin vaipuvan virkistävään
+uneen.
+
+Hetkistä myöhemmin astui rouva de Gernance sisään levottomana
+ystävättärestään. Hän oli noussut ylös ennen päivänkoittoa, ja
+hämmästyneenä, ettei löytänyt ystävätärtään huoneestaan, kiiruhti hän
+sairaan luokse, mutta pysähtyi ovelle ja hämmästyi näkemästään. Léon
+nukkui nojaten Elinorin olkapäähän. Elinor itse istui liikahtamatta
+sängyn laidalla, nojaten päätään rakastettuunsa ja koettaen turhaan
+pidättää kyyneleitään, jotka tippuivat hänen silmistään.
+
+Rouva de Gernance meni sängyn luo.
+
+"Mitä teet täällä, Elinor?" sanoi hän matalalla äänellä. "Mikä
+varomattomuus!"
+
+"Anna minun olla", keskeytti tämä hänet. "Ei mikään ole minua poistava
+tämän vuoteen äärestä niin kauvan kuin hän on joko kuollut tai
+pelastettu... Jokainen tietäköön, että rakastan häntä, että olen hänen;
+tämä on oikeudenmukainen rangaistus hairahduksestani... Oi, saisipa hän
+vain elää! Mitä merkitsee minulle kaikki muu!..."
+
+Pelko, että herättäisivät haavoittuneen, pakotti heidät vaikenemaan, ja
+Léon jatkoi untaan rauhallisesti ja sikeästi.
+
+Hän oli nukkunut useita tunteja, kunnes hän vihdoin vaivaloisesti
+aukaisi silmänsä, jolloin hän heti huomasi Elinorin, joka väristen
+koetti varovasti laskea hänen päänsä tyynylle. Hän sulki silmänsä
+jälleen, mutta aukasi ne kohta ja sanoi heikolla äänellä:
+
+"Missä minä olen?"
+
+Huomaten lepäävänsä naisen käsivarrella, joka ulkomuodosta päättäen
+ei ollut sairaanhoitajatar, teki hän liikkeen tukeakseen tätä; hänen
+silmäyksensä, joka ei enää ilmaissut sekaannusta vaan sen sijaan
+kummastusta ja epäilystä, seurasi Elinoria melkein verhon taakse, jonne
+tämä koetti kätkeytyä.
+
+"Uneksinko?" alkoi hän vaivaloisesti puhua.. "Olen nähnyt nämä kasvot
+ennen... Ah, rouvani, uskallankohan uskoa..."
+
+"Te tunnette minut vielä!" huudahti Elinor säikähtyen, ja kuuma
+punastus peitti hänen kasvojaan.
+
+"Kerran rouva de B:n luona, luullakseni... mutta kerta oli kylliksi,
+että muisto pysyisi mielessäni ainaisesti." Ja hänen silmänsä
+kiintyivät uudelleen kaihoisasti häneen.
+
+"Hiljaa, hiljaa! Älkää puhuko! On määrätty suurinta hiljaisuutta. Älkää
+puhuko, älkääkä ajatelko, — toivokaa ja nukkukaa."
+
+Lääkäri saapui pian; hän ilmoitti, että pitkä uni oli tuonut muassaan
+mitä suotuisimmat tulokset, että kuume oli laskenut, ja että, jos kuume
+ei seuraavana yönä uusiintuisi, sairasta voisi pitää pelastettuna.
+
+Hänen puhuessaan kätki Elinor nämä lohduttavat sanat sydämeensä, ja
+ilo, jota hän ei voinut pidättää, palautti hänen kosteille ja kalpeille
+poskilleen niiden herttaisen värin.
+
+Kun ilta tuli, ei mikään voinut pidättää häntä olemasta Léonin
+huoneessa pitääkseen silmällä pelättyä kuumeen nousua; sitä ei tullut,
+yö oli rauhallinen, ja seuraavana päivänä ilmoitti lääkäri, että kaikki
+vaara oli voitettu. Mutta samalla ilmaisi hän rouva de Roselis'elle
+että olisi vaarallista muuttaa sairasta, ennenkuin haava olisi täysin
+parantunut.
+
+Elinor ei tahtonut näyttää muuta kuin kylmää osanottoa, mutta vapisi
+ilosta ajatellen sitä aikaa jolloin suloisen uskollisesti saisi hoitaa
+Léonia ja vihdoinkin saisi tehdä hänet onnelliseksi palautettuaan hänet
+elämään.
+
+Ennen pitkää voi Léon osottaa kiitollisuuttaan rakastettavalle
+linnanrouvalle, jonka hän luuli ainoastaan kerran nähneensä, mutta
+jonka kauneus, hyvyys ja hienotunteisuus olivat painuneet hänen
+mieleensä.
+
+Ystävykset jättivät harvoin hänen huonettaan. Häntä viihdyteltiin,
+hänelle luettiin ääneen ja soitettiin hillittyä musiikkia, hän oli kuin
+Bayard kahden sisaruksen hoidossa; mutta ei siinä kaikki. Elinor arvasi
+hänen toivomuksiaan ja täytti ne tarkkaavasti, tiesi aina mukavimman
+asennon hänelle ja piiritti hänet tuhansilla pikku huolenpidoilla,
+joiden viehätys tunnetaan, panematta niitä merkille.
+
+Léon kertoi nyt heille kuinka hän oli haavoittunut verisessä kahakassa
+Espanjassa ja kuinka hänet, jäätyään makaamaan kentälle, kiskoi kätköön
+varmasta kuolemasta eräs vaimo, joka liikutettuna hänen nuoruudestaan
+ja tilastaan oli vienyt hänet kotiinsa ja antanut hänelle mitä hellintä
+hoitoa. Hän oli jo ollut parantumaisillaan, kun erään sissijoukon
+saapuminen pakotti hänet kiireenkaupalla jättämään hyväntekijättärensä,
+jottei olisi joutunut heidän käsiinsä. Saavuttuaan Bayonneen tuhansien
+vaarojen ja seikkailujen jälkeen ei hän malttamattomuudessaan ollut
+tahtonut odottaa täydellistä virkistymistään, ja matkan vaikeudet
+olivat lopuksi saaneet aikaan onnettomuustapauksen, joka oli ollut
+aiheena niin suuremmoiseen vierasvaraisuuteen. Sellainen oli hänen
+kertomuksensa, ja Elinor ymmärsi nyt sen epävarmuuden, joka oli
+kiehtonut hänen kohtaloaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Pieni Léonie raukka oli ainoa, jolla oli syytä valittaa uuden vieraan
+tuloa. Häntä pidettiin huolellisesti loitolla tämän huoneesta, jossa
+hänen ilonsa olisi ollut liian häiritsevä. Elinor tunsi häpeää
+antaakseen Léonin nähdä lasta, aivan kuin jos hän olisi voinut arvata
+mitä harrastusta hän osotti hänelle. Mutta tottuneena siihen, ettei
+hänen milloinkaan tarvinnut jättää äitiään, etsi hän lakkaamatta häntä.
+
+Eräänä päivänä, kun hän huomasi sairashuoneen oven olevan raollaan,
+aukaisi hän sen hiljaa ja pisti kauniin päänsä sisään kurkistaakseen,
+jolloin hänen arka ja utelias silmäyksensä heti huomasi vieraan, jota
+hän ei vielä tuntenut. Léon huomasi hänet melkein samaan aikaan ja
+päästi hämmästyksen huudon.
+
+"Mikä on tuo hurmaava pieni lapsi?" puhkesi hän puhumaan.
+
+Lapsi oli jo juossut tiehensä mutta äiti kutsui häntä värisevin sydämin
+ja punastunein poskin takaisin, nostaen hänet Léonin polvelle.
+
+Muistojensa ja tunteittensa liikuttamana, jota hän ei voinut itselleen
+selittää, katseli hän lasta rakkaudella, hyväili häntä ja kysyi, kuinka
+vanha hän oli.
+
+Hämillään ja ajatellen, että hänet oli jo oivallettu, teki Elinor hänet
+vuotta vanhemmaksi kuin mitä hän todellisuudessa oli.
+
+"Luulin hänen olevan nuoremman", sanoi Léon huoaten ja vaipui
+unelmiinsa.
+
+Lapsi, jonka ujous pian oli kadonnut, ei tahtonut jättää äsken
+hankkimansa ystävän polvea, ja tämä puolestaan ei voinut luopua hänestä.
+
+"Minun on kuitenkin erotettava teidät toisistanne", sanoi Elinor
+hymyillen, "sillä teidän mielenliikutuksenne saa minut katumaan, että
+annoin hänen tulla tänne."
+
+"Ah, jos te tietäisitte, rouvani, mitä kaikkea hän minulle
+muistuttaa..."
+
+"Mutta jos minä oletan teidän olevan sankarina eräässä
+mieltäkiinnittävässä jutussa, jota en ole unohtanut, niin ehkä helposti
+arvannen..."
+
+"No niin, rouvani, minä olen se, joka petettynä, sen syrjäyttämänä,
+joka näytti minut valinneen, vastoin tahtoani olen uskollinen hänen
+muistolleen ja kaipaan olentoa, — minä, joka en saanut kuolla enkä voi
+enää tulla onnelliseksi elämässä."
+
+Elinor pidätti vaivoin kyyneleensä ja sanoi arasti: "Te rakastatte
+häntä siis edelleen?..."
+
+"En tiedä rakastanko häntä ja olenko kylliksi heikko vielä
+rakastaakseni häntä; mutta hänen rakastettavuutensa, ne hetket,
+jotka olin yhdessä hänen kanssaan, hänen suloutensa — niin, hänen
+oikkunsakin, kaikki ovat painuneet mieleeni; hän on polttomerkillä
+merkinnyt sieluni ja särkenyt elämäni onnen..."
+
+"Ah", huudahti Elinor liikutetulla äänellä, "sellainen uskollisuus
+ansaitsee todellakin palkintonsa... Luottakaa siihen, että hän
+viimeinkin, heltyneenä ja vuorostaan hylättynä, hyvittää virheensä ja
+koettaa ansaita anteeksiantonne..."
+
+"Ei milloinkaan... Kolmen vuoden aikana ei tämä ylpeä ja tunteeton
+nainen ole suvainnut muistaa minua rivilläkään. Epäilemättä on hän
+palannut kotiinsa Länsi Intiaan tai Amerikkaan, tiedänkö minne? Nyt
+riemuitsee ja nauraa hän herkkäuskoisuudellani. Olen unohtava hänet!
+Jo jonkun aikaa olen tuntenut sisässäni, että tämä on oleva minulle
+mahdollista ja", lisäsi hän lopen liikutettuna, "ehkä hyvinkin pian!"
+
+"Unohtaisitte hänet, Léon!"
+
+Nämä sanat lausuttiin niin hellän moittivalla äänellä, että Léon
+katsahti häneen, jolloin hän huomasi että hänen silmänsä olivat
+kyyneleitä täynnä.
+
+"Ah, rouvani", puhkesi hän puhumaan hetkisen vaitiolon jälkeen, "miten
+teidän osanottonne on minulle kallis! Miksei hänellä ollut sielu ja
+tunteet sellaiset kuin teillä!... Silloin olisin ollut onnellinen,
+nyt... Tyttäreni, yhtä kaunis kuin teidän, olisi, niinkuin hän nyt,
+istunut polvellani..."
+
+Kaihoten katsellen häntä jatkoi hän:
+
+"... Hänen äitinsä... läheisyydessäni... täynnä hellyyttä..."
+
+"Sellaiset tunteet ja muistot eivät mihinkään kelpaa", sanoi Elinor
+vavisten vetäen tyttönsä luokseen; "minun täytyy teidät erottaa...
+
+"Anteeksi rouvani, olen hetkeksi antautunut unelmieni valtaan, mutta
+miksi niin pian pakotatte minut niistä luopumaan?..."
+
+Elinor ei kauemmin uskaltanut kuunnella häntä, vaan kiiruhti tiehensä
+tyttärensä kanssa ja puhui kaikki rouva de Gernance'Iie.
+
+Siitä hetkestä alkaen oli pikku Léonie yhtä uutterasti kuin äitinsäkin
+sairaan luona. Léon kyseli lakkaamatta lasta ja kiintyi häneen
+sydämellisesti.
+
+Lapsukainen puolestaan kyseli yhtämittaa ystäväänsä, hyväili häntä ja
+tahtoi aina olla hänen ja äidin seurassa. Hänen lapsellisen suorat
+hellyydenosotuksensa molempia kohtaan antoivat kerta kerralta aihetta
+arveluttaviin, mutta Elinorille suloisiin kohtauksiin, jotka kuitenkin
+Léonin aina jättivät enemmän ja enemmän surulliseksi ja unelmoivaksi.
+
+Hän virkistyi kuitenkin huomattavasti, ja haava parani. Suloisten
+hetkien vaihtelevassa luottamuksessa kului aika nopeasti, ja joulukuu
+toi talven tullessaan.
+
+Rouva de Gernance, joka jo kauan oli puhunut paluumatkastaan, selitti
+viimein, ettei hän voinut sitä enää siirtää. Äänellä, jota hän turhaan
+koetti saada vakavaksi, pyysi Léon äkkiarvaamatta lupaa saada seurata
+häntä.
+
+Kummastuneena niin nopeasti tehdystä päätöksestä, tahtoi rouva de
+Roselis panna vastaan.
+
+"Ah, rouvani", huudahti Léon vilkkaasti, "antakaa minun matkustaa.
+Olen jo liian kauan nauttinut tätä vaarallista iloa, joka ei ole
+luotu minulle. Antakaa minun paeta teidän ja lapsenne läheisyyttä,
+teidän hurmaavaa huolehtimistanne ja näitä päiviä, jotka kuluvat niin
+nopeasti. Antakaa minun palata yksinäisyyteeni, joka aina on oleva
+osanani."
+
+"Mutta meidän on ainakin kuultava lääkäriltä, eikö teille ole mitään
+vaaraa siitä että..."
+
+"On vaaroja, joista lääkäri kaikella taidollakaan ei voi minua
+suojella... Kohtaloni on paeta kaikkea, joka on rakastettavaa, kaikkea,
+joka voi miellyttää ja ihastuttaa... Minä en voi kyllin nopeasti lähteä
+täältä matkaan..."
+
+"No niin, rakas ystäväni", sanoi Elinor kääntyen ystävättäreensä, "sitte
+on minun uskottava haavoitettu ritarini sinulle, mutta sinun on ainakin
+vastattava hänestä..."
+
+Hiukan kummissaan, että hänen annettiin matkustaa ilman vastaväitteitä,
+meni Léon antamaan matkaansa koskevia määräyksiä. Elinor katseli
+hymyillen hänen jälkeensä.
+
+"Tahtoisitko selittää minulle", sanoi rouva de Gernance moittien, "mikä
+tarkoitus on tällä uudella ilveilyllä? On kylliksi että hän pelkää
+rakastuvansa sinuun ja että hän senvuoksi pakenee sinua. Miksi siirrät
+tuonnemmaksi sen, että teet itsesi tunnetuksi ja miksi et tee loppua
+ilveilystäsi, joka on jo kestänyt liian kauan? Huvittaako sinua kiusata
+häntä tällä tavalla?"
+
+"Ah, rakas ystävä, miten on suloista tällä tavalla olla oma
+kilpailijansa, miellyttää häntä kaksi kertaa niin erilaisissa
+olosuhteissa. Vaihtelevaisuudessaankin on hän uskollinen minulle. Aina
+hienotunteisena, aina kunniallisena pakenee hän luotani, ettei pettäisi
+minua. Hän on rakastunut minuun — ei rakasta muita kuin minua yksin —
+oi, miten tunnen itseni onnelliseksi!"
+
+"Ja Léon, Léon parka! milloin alat ajatella hänen parastaan! Annahan
+kuulua, Elinor, matkustakaamme yhdessä Parisiin. Siellä voit jälleen
+ryhtyä liittoon, joka ei luullakseni tuota mitään vaaraa."
+
+"Ei, aikeeni on jo valmis. Matkusta hänen kanssaan. Ei kestä kauan,
+ennenkuin tulen perässä."
+
+"Elinor, Elinor, sinä olet edelleen romanttinen ja haaveileva!
+
+"Ystäväni, ainoastaan tämän kerran. Se on oleva viimeinen, sen vannon."
+
+Tällöin tuli Leon takaisin, levottomana ja mieli kuohuksissa — kaikki
+oli valmiina hänen matkaansa varten.
+
+Tyytymättömänä ystävättäreensä, mutta pakotettuna antamaan perään
+hänelle, antoi rouva de Gernance itse määräyksensä. Mutta eronhetkellä
+kadottivat kaikki rohkeutensa. Kyynelien vallassa uskoi Elinor
+potilaansa rouva de Gernance'n huostaan, joka lupasi hänelle antaa
+tämän asua luonaan ja lupasi hoitaa häntä. Léon seisoi kalpeana ja
+vakavana vaununsa vieressä ja ilmaisi, äänessä ilme, joka tietää
+syvempää tunnetta, viimeiset vakuutukset kiitollisuudestaan. Kerta
+kerralta syleili hän lasta, joka itki ääneen, nähdessään ystävänsä
+lähtevän.
+
+Rouva de Gernance lähestyi Elinorea ja sanoi matalalla äänellä hänelle:
+
+"Vielä ei ole liian myöhäistä."
+
+Hetkisen kahdenvaiheella vastasi rouva de Roselis viimein:
+
+"Ei, on ainoastaan yksi tapa, jolla voin tehdä tämän vaikean
+tunnustuksen."
+
+Silloin astui rouva de Gernance Léonin kanssa vaunuihin, jotka heti
+lähtivät liikkeelle ja olivat pian kadonneet näkyvistä.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Kun Elinor oli jälleen yksinäisyydessä, tunsi hän, että tämä oli tullut
+hänelle sietämättömäksi. Ainoastaan se sulous, jota äsken oli tuntenut,
+voi tämän jälkeen rauhoittaa hänen sydäntään. Ainoa ajatus, joka
+elähytti häntä, oli että pian saisi jälleen kohdata ystävättärensä ja
+hänet, jota hän jo piti kuin puolisonaan.
+
+Kahdeksan päivää heidän lähtönsä jälkeen saapui hän salaisesti tyttönsä
+kanssa rouva de Gernance'n kotiin. Tämä oli ainoa, joka tunsi hänen
+tulonsa.
+
+Pitkän keskustelun jälkeen, jolloin hän ystävättärelleen kertoi sen
+romanttisen tavan, millä aikoi tehdä itsensä tunnetuksi Léonille, sai
+hän tämän auttamaan aijettaan täytäntöön, jolloin molemmat erosivat,
+ollen yhtämieltä tehtävästään.
+
+Oopperatanssiaiset olivat äskettäin taasen alkaneet, ja rouva de
+Gernance pyysi Léonia eräänä iltana seuraamaan häntä sinne. Aluksi
+torjui Léon tämän ankarasti, seikka, jota rouva ei ollut odottanut.
+Paikka, jossa hän oli ollut kylliksi heikko antautuessaan seikkailuun,
+joka vaikutti hänen koko jälelläolevaan elämäänsä, oli tullut hänelle
+vastenmieliseksi, ja hän oli luvannut, ettei milloinkaan menisi sinne.
+
+Rouva de Gernance oli kuitenkin itsepäinen. Hän pyysi hänen
+käsivarttaan ainoastaan niin kauaksi, kuin kohtaisi jonkun
+tuntemattoman, joka tarjoaisi hänelle omansa, ja jolle viimemainitulle
+hän lupasi tehdä kepposen. Léon, joka ei voinut rouva de Roselis'en
+ystävättäreltä mitään kieltää, suostui vihdoin, vaikkakin
+vastahakoisesti, ja niin he menivät.
+
+Astuessaan tanssisaliin tunsi Léon itsensä sangen liikutetuksi, ja
+tuhannet muistot ahdistivat häntä.
+
+Rouva de Gernance tanssi muutaman kierroksen hänen kanssaan, mutta
+ollen löytävinään sen, jota oli etsinyt, antoi hän Léônille vapautensa
+ja sanoi hänelle hyvästit.
+
+Hän oli tuskin jättänyt hänet, kun ääni, joka huolimatta
+tanssimusiikista sai hänet säpsähtämään, aivan hänen lähellään kuului
+sanovan:
+
+"Ahaa, nyt sain teidät käsiini, te uskoton. En se liene minä, jota
+etsitte oopperatanssiaisista?"
+
+Hän kääntyi ympäri ja huomasi vieressään... kenen? tuntemattomansa
+tämän omassa persoonassa. Valkoinen domino, naamio, jopa hakanenkin,
+joka yhdisti hänen vyönsä, ja jonka hän ennenkin oli pannut merkille,
+kaikki oli samanlaista.
+
+"Se on hän!" huudahti Léon innoissaan ja tarttui häntä käsivarresta.
+"Mitä! Minä tapaan teidät vielä kerran?... Näen teidät edessäni ja
+pidän teidän kädestänne kiinni! Minkä selittämättömän ihmeen kautta?"
+
+"Onko se niin kummallista? Sinä tunsit kykyni tehdä ihmeitä."
+
+"Niin todellakin ainoan, jonka olen oppinut sinussa tuntemaan."
+
+"Se on kumminkin mennyttä. Nyt saat nähdä jotain aivan toista. Nyt
+olet jälleen vallassani, ja sinä saat odottaa mitä merkillisimpiä
+seurauksia. Kohtalosi on ratkaistu ja tulee päätökseen..."
+
+Jälleennäkemisen ensi ilon vaikutusta, jonka hänen läheisyytensä oli
+herättänyt, seurasi, sitä mukaa kuin hän puhui, suuttumus. Tuollainen
+melkein kevytmielinen ja käskevä ääni, kun hänen oli sovitettava kolmen
+vuoden unhotus ja monet muut virheet, loukkasi häntä suuresti. Kaikki
+ne vähemmän edulliset ajatukset hänestä, joita hän tällä ajalla oli
+pitänyt vireillä, palasivat jälleen.
+
+Hän pysähtyi.
+
+"No niin, rouvani", sanoi hän kylmästi, "mitä tahdotte minusta? Mitä
+uutta kohtausta nyt valmistelette? Millä uudella tavalla aijotte minut
+taas pettää?"
+
+"Kuinka mies voi muuttua kolmessa vuodessa! Onko tämä se sama Léon,
+joka hellänä ja hyvänä ja rakastuneena, juuri tällä paikalla ja
+sellaisella vakavuudella suostui uskollisuuteen ja täydelliseen
+alistumiseen?..."
+
+"Ah, jos olen muuttunut, niin ken on siihen syyllinen, te julma olento?
+Ettekö se ole te, joka olette hylännyt uskollisuuteni, te, tuhotaksenne
+minut otitte välikappaleeksi sulot, jotka paraiten lumoavat miehen
+mielen, joka petitte minut ja omantunnontuskitta ja armottomasti
+työnsitte minut takasin? Tyytyväisenä, että olitte antanut minun kokea
+kaiken hyvän, jonka olitte minulta ryöstänyt, olette se lopuksi te,
+joka kolme vuotta sitte jätitte minut kaipauksen ja unhotuksen tuskiin."
+
+"Léon, te tuomitsette liian ankarasti. Kas täällä olen teidän
+vieressänne; olen hyvittävä virheeni, antamalla teille mitä olette
+kadottanut."
+
+"Ja milloin voin luottaa sanoihinne? Ehkä aijotte jollain hetkellä
+kadota näkyvistäni jättämättä muuta jälkeä itsestänne kuin minulle
+tuottamanne tuskat; ehkä valmistelette uutta juonta."
+
+Hän keskeytti Léonin ja sanoi heltyen:
+
+"Ei, ei mitään juonia enää, eikä mitään salaisuuksia. Ah, Léon,
+myöskin minä olen kärsinyt... Mutta unohtakaamme menneet kärsimykset
+ja hullutukset. Oppikaa viimeinkin tuntemaan ja ottamaan vastaan
+puolisonne..."
+
+"Te ette ole tahtonut tulla siksi..."
+
+"On totta, että olen ollut rikollinen, olen palkitseva rakkautenne..."
+
+"Te hylkäsitte puhtaan ja uskollisen rakkauteni, jonka sydämeni
+teille tarjosi. Mikä uusi oikku saa teidät pyytämään sitä uudelleen?
+Oletteko varma, että sitä on vielä jälellä? Voinko minä säilyttää
+järjetöntä intohimoa näkymätöntä olentoa kohtaan, joka minut hylkäsi?
+Ken sanoo teille, että olen edelleen sama, etten minä vuorostani ole
+suostumatta liittoon, joka teille oli vastenmielinen, ja pysyttele
+riippumattomuudessani? Se ei maksaisi minulle yhtä paljoa kuin
+teille..."
+
+Nämä katkerat sanat tunkeutuivat Elinorin sydämeen saakka. Iloisuus
+ja suloiset toiveet, jotka olivat seuranneet häntä tanssiaisiin,
+haihtuivat. Nöyryytettynä ja hänen odottamattoman, oikeutetun
+ankaruutensa moitteiden kohtaamana, kadotti hän rohkeutensa ja voimansa.
+
+Léon huomasi, että hän tuskin voi pysyä pystyssä, ja vei hänet sen
+vuoksi taustalla olevalle sohvalle, istuen itse hänen viereensä.
+Kyyneleet onneksi antoivat lievitystä hänen tuskalleen.
+
+"Ah, antakaa anteeksi", puhui Léon, leppyneenä hänen vilpittömästä
+tuskastaan; "antakaa anteeksi minulle, te, josta minä en pääse
+selville! Miten valitankaan ankaroita, vaikkakin oikeutettuja sanojani!
+Mutta niin monen välinpitämättömyyden ilmettyä, kuinka voinkaan odottaa
+teitä niin tunteelliseksi?"
+
+Samaan aikaan koetti Léon saada hänen ottamaan naamionsa ja antamaan
+hänen saattaa itseään kotiin. Hetken tunsi Elinor kiusausta antaa
+perään ja näyttää kasvonsa, mikä epäilemättä olisi hänet lauhduttanut.
+Mutta pelko kohtauksesta, joka voisi kiinnittää kaikkien silmäykset
+heihin sekä halu vielä kerran koetella häntä pidätti häntä edelleen.
+Hänen vielä enemmän muuttaessaan ääntään virkkoi hän suruisasti:
+
+"Ei, seurataksenne minua ei hetki ole sovelias, ja te olette opettanut
+minulle viisauden käskyn... Ottaisinko naamioni? Miksi antaisin teidän
+tutustua kasvoihini, kun ette enää ole tilaisuudessa rakastamaan? Minä
+huomaan että hän on syynä kylmyyteenne; minä tiedän missä te olitte
+parantumisenne aikana ja mitkä kädet teitä hoitivat..."
+
+"No, niin, rouvani", puhkesi Léon vakavasti puhumaan, "te tiedätte,
+ettei minun kiitollisuuteni voi olla kylliksi vilpitön ja samoin
+ihailuni. Niin, en puolusta itseäni. Kolmen kuukauden ajan naisen
+suloisimman hoidon esineenä, naisen, jonka kauneus on hänen vähin
+ansionsa, — järkevän, tunteellisen naisen, joka liittää sukupuolensa
+kainon arvokkaisuuden liikuttavaan hyvyyteen, siten häntä kaunistaen,
+mitä minä muuta voisin kuin säilyttää siitä muiston ikuisesti?"
+
+Kuunnellen häntä ylenmäärin iloisena, tunsi Elinor, että jos hän
+viipyisi vielä hetkenkin, voisi hän, huolimatta ponnistuksistaan,
+pettää itsensä. Senvuoksi nousi hän ylös ja sanoi:
+
+"Tulkaa onnelliseksi! Teidän onnenne on minunkin. En puhu enää teille
+itsestäni. En vaadi enää mitään, olette vapaa... Mutta ehkä tahtoisitte
+nähdä tyttärenne?..."
+
+"Tahtoisinko? Ah, epäilettekö sitä?"
+
+"Hyvä, tulkaa aamulla aikaisin ja syökää aamiainen kanssani, niin
+saatte nähdä hänet."
+
+Sitte antoi hän osotteensa, ilmaisematta kuitenkaan nimeään.
+
+"Palvelijani saavat määräyksen ja päästävät teidät sisään."
+
+Äsken tapahtuneen kovasti koskiessa hänen sydämeensä poistui hän,
+tuskaisesti kerraten sanojaan:
+
+"Miten olisi laitani, — miten olisi laitani, jos sattuma ei toisessa
+muodossa saattanut minua tilaisuuteen voittamaan hänen kunnioitustaan
+ja rakkauttaan?"
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Léon myöskin vietti yönsä sisimmässään liikutettuna.
+
+Vihdoinkin oli hän siis löytänyt niin monen surun ja kaipauksen
+aiheuttajan.
+
+Hän tulisi hänet tuntemaan — hän saisi nähdä tyttärensä... tyttärensä,
+jonka kuvaa hän niin monta kertaa oli kuvitellut mielessään!
+Epäilemättä ei häntä enää kiellettäisi tulemasta puolisoksi ja isäksi.
+Tämän kalliin nimen voisi hän saada!
+
+Tämän kuvailun keskeltä sukeltausi kuitenkin rouva de Roselis'en
+muisto, ja vertailu ei ollut tuntemattomalle eduksi. Mitä naista hänen
+silmissään voisi verrata Elinoriin?
+
+Hän lähti seuraavana päivänä täsmällisesti kohtaukseen, ja ensimäinen,
+jonka hän kohtasi, oli neekeri, joka herätti niin monta muistoa hänessä.
+
+Tämä vei hänet upean huonerivin kautta eräälle ovelle, aukasi sen ja
+ilmoitti herra de Préval'in.
+
+Léon käveli eteenpäin ja huomasi olevansa kammiossa, joka tuossa
+tuokiossa muistutti hänelle sitä joka kolmeen vuoteen ei ollut
+haihtunut hänen mielestään. Eräs nainen puettuna samalla tavalla kuin
+silloin lepäsi samassa asennossa sohvalla ja täydensi näyn. Lapsi
+istuin hänen polvellaan.
+
+Kun Léon lähestyi, kääntyi hän.
+
+"Mitä näen?" huudahti Léon. "Elinor: Olisiko sellainen onni
+mahdollinen?... Oi, jos se on ainoastaan julmaa leikkiä, niin
+lopettakaa se heti, eli kuolen silmienne eteen!"
+
+Tällöin juoksi pikku Léonie esille ja heittäysi hänen syliinsä,
+näyttäen hänelle toista puolikasta sormuksesta, joka riippui hänen
+kaulallaan.
+
+"Ystävä Léon", sanoi hän hänelle lapsellisella suloudella, "tahdotko
+antaa takaisin minulle sormukseni?"
+
+Kun hän näki sen, pääsi häneltä hämmästyksen ja ilon huudahtus ja hän
+vaipui tuolille, vapisevalla äänellä puhjeten sanomaan:
+
+"Elinor... tyttäreni..."
+
+Elinor seisoi jo hänen vieressään; Léon tarttui häneen toisella
+kädellään, toisella piteli hän lasta, joka istui hänen polvellaan.
+He katsoivat toisiinsa, kyyneleet nousivat heidän silmiinsä ja
+sekoittuivat toisiinsa. He eivät voineet ilmaista sitä, mitä tunsivat.
+
+Viimein virkkoi Elinor, nojaten päätään rakastettunsa olkapäähän:
+
+"Niin, siinä on tyttäresi; ja tuntemattomasi, rakastajattaresi, valpas
+hoitajattaresi, joka niin monella eritavalla yhtämittaa piti huolta
+sinusta, tahtoen tulevaisuudessa olla hänen äitinsä ja sinun onnellinen
+puolisosi... Anna anteeksi, Léon, anna anteeksi ne koetukset, jotka
+annoin sinun kärsiä. Anna anteeksi rikollinen ymmärtämättömyyteni,
+minkä vuoksi olen saanut suuresti kärsiä. Se oli ensimäinen, mutta
+se olkoon myöskin viimeinen. Pöyhkeä, ajattelematon tuntemattomasi
+sai eilen tanssiaisissa ripityksen, jota vaimosi ei milloinkaan ole
+unohtava."
+
+"Ah", huudahti Léon, "anna sinä nyt vuorostasi anteeksi minulle.
+Ystäväni, lapseni, niin monen levottomuuden ja kaipauksen aiheuttaja,
+kuinka sydämeni onkaan koettava voittaa takaisin nämä kolme vuotta,
+jotka minun hellyydeltäni olivat riistetyt!"
+
+Tällöin saapui rouva de Gernance ja hän otti hartaan sydämellisesti
+osaa onnellisen parin iloon. Mutta ollen aina yhtä viisas ja
+maltillinen, virkkoi hän ystävättärelleen:
+
+"Ajattelehan, Elinor, että jos sinä olisit ollut poikkeamatta siltä
+tieltä, jonka velvollisuus ja yhteiskunnan lait määräävät, olisit
+saavuttanut tämän onnellisen päämäärän, tarvitsematta elää näitä kolmea
+synkkää vuotta."
+
+"Älä puhu enää siitä", vastasi rouva de Roselis syleillen häntä.
+"Ainoastaan onnensa kustannuksella voi nainen kieltäytyä niistä
+kahleista, jotka hänen sukupuoltaan rasittavat."
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75902 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1e0b841
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #75902 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75902)