diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75902-0.txt | 2047 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2064 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75902-0.txt b/75902-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e701a7c --- /dev/null +++ b/75902-0.txt @@ -0,0 +1,2047 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75902 *** + +language: Finnish + + + + +NAAMIOITUA RAKKAUTTA + +Kirj. + +Honoré De Balzac + + +Suomennos ("L'Amour masqué"). + + + + + +Porissa, +Otto Andersinin kustannusliike, +1915. + + + + +I. + + +Kello löi kaksitoista. Kaikkialla koko Parisissa oli eloa ja liikettä. +Kaikki ihmiset olivat ulkona huvittelemassa. Oli nimittäin viimeisen +karnevaaliviikon maanantai. + +Léon de Préval, nuori ratsuväen upseeri, oli juuri saapunut +oopperatanssiaisiin. Tuntematta siellä ainoatakaan ihmistä, harhaili +hän aaltoilevan ihmismeren mukana sinne ja tänne, kiinnittämättä +huomiotaan häntä puhutteleviin naisiin. Kurkku täynnä tomua ja +kuumuuden ja mustanaamioisten kulkijain puheensorinan kiusaamana hän +kysyi lopuksi itseltään, mitä huvia tuostakin nyt oli. Sitten hän +vetäytyi vähitellen uloskäytävää kohti siirtyäkseen sieltä pois. + +Tällä hetkellä tuli juhlasaliin erään naamioittoman herran saattamina +kaksi naamioittua naista, jotka herättivät huomiota käytöksellään ja +siroilla puvuillaan. Ihastuksen sorinaa kuului heidän ympärillään, ja +joukko nuoria miehiä yhtyi heitä seuraamaan. + +Myöskin Léon liittyi toisiin. Joukkue kasvoi yhä suuremmaksi. Muutamat +naamioidut, joilla myöskin oli saattojoukko perässään, tulivat heitä +vastaan ja lisäsivät ahdinkoa, niin että toinen naisista, joka näytti +olevan nuorempi, äkkiä huomasi joutuneensa erilleen seurastaan. Hänen +levottomasti silmäillessään ympärilleen ikäänkuin suojelijaa etsien, +kohdistui hänen katseensa Léoniin, joka oli häntä uteliaana seurannut. +Tarttuen äkisti hänen käteensä, sanoi nainen rukoilevalla äänellä: + +"Voi, auta minua täältä pois ja laita niin, että saan selville +ystäväni." + +"Käske vain, kaunis naamio! Älä pelkää, vaan seuraa minua ja luota +minuun." + +Tukien häntä toisella kädellään, raivasi hän tietä toisella ja onnistui +tällä tavalla viemään hänet kellosalonkiin, jossa pyysi häntä istumaan +ja lepäämään ja tarjoutui hakemaan virvokkeita. + +"Ei, ei, jää tänne", pyyteli nainen, "minä olen... Minua hävettää +todellakin näyttäessäni niin pelokkaalta." + +"Ja minä, minä siunaan pelkoasi; sillä, kiitos sille, valitsit sinä +minut suojelijaksesi." + +"Niin, minä myönnän, että teit minulle palveluksen, ja kiitän myöskin +sinua siitä ja saanen vielä kerran pyytää suojelustasi ja apuasi +voidakseni löytää seuralaiseni." + +"Kuinka? Aijotko jo minut jättää? Minusta tuntuu siltä että palkinnoksi +voisit suoda minulle muutaman hetken." + +"No olkoon menneeksi", sanoi nainen jälleen iloisesti, +"keskustelkaamme!" + +He istuivat ja alkoivat vilkkaasti keskustella. + +Vihdoin alkoi rakastettava naamio uudelleen huomautella, että hän +tahtoisi etsiä ystäväänsä. + +"Mutta", sanoi Léon, "ketä sitten ovat nämä ystävät? Äiti, sisko tai +ehkä miehesi?" + +"Mieheni! Ei, jumalankiitos!" + +"Et siis ole naimisissa?" + +"En nykyisin." + +"Kuinka, jo leski? Surkuttelen sinua!" + +"Ja kuka on sanonut, että olen surkuteltava? Ovatko sitte kaikki miehet +hyviä ja helliä puolisoita? Onko heissä ainoatakaan sellaista, joka +ansaitsisi, että häntä kaivattaisiin?" + +"Ah, mikä ankara tuomio! Onnellinen, tuhat kertaa onnellinen se, joka +saisi lempeämpiä ja oikeudenmukaisempia tunteita syttymään sydämessäsi!" + +"Mieheni! Jumala varjelkoon minua siitä!" + +"Ethän aikone ainaisesti epätoivoon saattaa sellaista ihailijajoukkoa, +joka epäilemättä..." + +"Minulla ei ole ainoatakaan ihailijaa. Tulen toisesta maanosasta, eikä +minulla ole edes tuttujakaan." + +"Ei ketään! Silloin merkitsen itseni ensimmäiseksi sellaiseksi ja olen +aina oleva hartain ja uskollisin..." + +"Uskollinen! Jos tuolla tavalla jatkat, niin menen matkaani samalla!" + +"Mitä? Uskollisuus..." + +"Uskollisuus on ainoastaan ketju, jota ollaan kantavinaan pettääkseen +toista. Minä olen vapaa, täydellisesti vapaa, ja aijon aina olla. Sitä +miestä ei löydy, joka saisi minut luopumaan tästä päätöksestäni." + +"Ja minä tunnen, etten enää ole vapaa: ketju on ainoastaan minua +varten; sinä et voi minua estää rakastamasta itseäsi, toivomasta..." + +"Oh ei, herrani, minä en tahdo, että minua rakastetaan, vielä vähemmän, +että se minulle sanotaan, ja kaikkein vähimmän, että minkäänlaisia +toiveita haudotaan." + +"Mutta, sinä julma, käsittämätön naamio, mitä sitte tahdot? Kuinka on +minun menetteleminen, että voisin ainakin myötätuntosi ansaita?" + +"Ei saa olla hullu, ei petturi, eikä liioin saa suurennella tunnetta, +jota tuskin tuntee; eikä edes uskoa, että muutamilla runollisilla +korulauseilla tai teeskennellyllä lempeydellä voi pakottaa järkevän +naisen muuttamaan päätöstään. Täytyy olla hellä, harvapuheinen ja +kärsivällinen sekä odottaa, että minä teen päätökseni... ja silloin +ehkä..." + +"Silloin ehkä? Hurmaava naamio, jatka, anna minun tietää kohtaloni... +Minä tottelen. Lupaan sinulle vaiteliaisuutta, alistuvaisuutta, +kärsivällisyyttä, kaikkea..." + +Näitä sanoja lausuessaan kiinnitti Léon rakkaudesta ja toivosta +huumaantuneet silmänsä silkkinaamioon, jonka lävitse pari lempeätä, +tummaa ja säteilevää silmää näytti rauhallisesti ja tarkkaavaisesti +tutkivan häntä. + +Näyttämättä välittävän siitä hellyydestä, jolla Léon oli puhunut, +jatkoi nainen: + +"Tuo nauha epäilemättä on merkkinä siitä, että olet sotapalveluksessa?" + +Hämillään moisesta tyyneydestä, ei Léon voinut vastata muuten kuin +myöntävästi nyökäyttämällä. + +"Missä rykmentissä?" + +"Minä olen kapteeni 6:ssa ratsuväkirykmentissä", vastasi hän hiukan +ärtyisästi. + +"Olet lomalla, luullakseni. Onko perheesi täällä kaupungissa?" + +"Ei. Perheeni, joka on tunnettu, vaikkakaan ei rikas, asuu eräässä +syrjäisessä maakunnassa. Minä olen komennettu tänne rykmenttini mukana +ja olen, samoin kuin sinäkin, kaunis naamioni, ainoastaan lyhyen aikaa +kaupungissa. Samoin kuin sinulla, ei minullakaan ole tuttuja täällä, ja +samoin kuin sinä, olen minäkin vapaa ja ilman siteitä. Se on kohtalo, +joka minut on tuonut tänne, jotta kadottaisin sydämeni, vapauteni ja +mielenrauhani..." + +"Ja kohdataksesi niin julman ja kiittämättömän naisen kuin minä. Se +on niitä tavallisia kauniita korulauseita. No niin. Minä olen enemmän +oikeudenmukainen tätä kohtaloa kohtaan ja alan todellakin kuvitella +mielessäni, että se on tehnyt minulle palveluksen viedessään meidät +yhteen, ja olen saava kiittää sitä siitä ainoasta hyvästä, joka minulta +elämässä puuttuu." + +"Jumaloitava tuntematon, vannon jalkojesi juuressa, että Léon de Préval +on kiitollisena ja nöyränä tekevä kaikkensa, ansaitakseen sellaisen +suloisen tunnustuksen!" + +"Tunnustuksen!" sanoi hän. "Ah, olenko tehnyt tunnustuksen... Mutta +siitä nyt nähdään, kuinka itserakkaita miehet ovat!" + +"Miksei imartelisi itseään hiukan tullessaan jo osalliseksi siitä, +mitä niin suuresti haluaa? Mutta enkö minä sitte voi saada tuntea tätä +viettelevää olentoa, joka huvitteleikse tekemällä pilaa minusta? Enkö +voi saada hieman kohottaa tuota vihattua naamiota, joka kätkee nämä +kasvot..." + +"Jotka ovat ehkä sangen kauniit." + +"Anna minun ainoastaan silmänräpäyksen ajan katsella niitä ja lukea..." + +"Etkö voi kylliksi lukea minun silmistäni?" + +"Ne ovat lumoavat, mutta suloinen hymyily niiden ohessa..." + +Nainen nousi ylös ja sanoi vakavasti ja melkein kylmästi: + +"Ei, sinä et milloinkaan saa nähdä minua, et milloinkaan oppia +tuntemaan minua etkä saamaan selvää minusta." + +Léon seisoi sanattomana. + +"En milloinkaan ole tavannut omituisempaa oikkua. Ei hyödytä mitään, +että vaivaan teitä kauemmin, rouvani. Ymmärrän, te tahdotte löytää +seurueenne. Koetan etsiä..." + +Nainen keskeytti hänet, huolimatta hänen kiivaudestaan. + +"Léon de Préval on nimesi, vai kuinka?" sanoi hän tutkien, "kapteeni +6:ssa ratsuväkirykmentissä. Tuletko vielä jonkun aikaa viipymään +kaupungissa?" + +"Pah, miksi se tieto teitä miellyttäisi, kun ette tahdo enää minua +nähdä, kun..." + +"Mutta mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi, etten tahtoisi sinua +enää kohdata? Niin vähän tarvitaan saadakseen tämän maailman viisaat +ymmälle! Tahdon niin mielelläni tavata sinut jälleen, että..." + +"Mutta minne maailmassa sinä olet joutunut?" kuultiin samassa naisäänen +heidän takanaan huudahtavan; "me olemme etsineet sinua ainakin parin +tunnin ajan." + +Se oli kauniin naamion seuralainen ja tämän kavaljeeri, ja naiset +kertoivat toisilleen, mitä heille illan kuluessa oli tapahtunut. + +"Minä puolestani olen aivan pyörällä päästäni", virkkoi äsken tullut +nainen, "ja ehdotan että menemme tästä pois." + +"Kyllä minun puolestani. Ei minullakaan, tietääkseni, ole täällä enää +mitään tekemistä." + +"Oh", huudahti Léon, "mutta sallinette ainakin, että saatan teitä +vaunuillenne?" + +Nainen tarttui hänen käsivarteensa ja he läksivät toisen parin perässä. + +"Armosta", jatkoi Léon, "palatkaamme siihen pieneen hurmaavaan +aineeseen, joka onnettomuudeksi keskeytyi. Oli kysymys siitä, että +kohtaisimme toimemme. Milloin? Missä ja kuinka? Muistakaa vain, että +minä hetken kuluttua olen kadottanut teistä kaiken muun paitsi muistoa; +antakaa minun ainakin hiukan toivoa!" + +"Te, herrani, olette siis jo unohtanut kiivaan suuttumuksenne?" + +"Älkää sitä mainitko, pyydän teitä, säälistä... Te olette aikeissa +jättää minut... Kuinka voisin...?" + +"Mutta voisihan sattua, että minä puolipaaston aikana käyn jälleen +tanssiaisissa..." + +"Kolmen viikon kuluttua! Ne olivat kuin kolme vuosisataa minulle." + +"Niin, kolmen viikon kuluttua — tai ei koskaan!" + +"Tulen kuolemaan ikävästä ja surusta sillä aikaa." + +"Se olisi vaikea kepponen suunnitelmilleni!" + +"Suunnitelmillenne?" + +Oltiin ulkokäytävässä, ja vaunut, joiden väriä tai vaakunaa ei pimeän +tähden voinut erottaa, olivat juuri ajaneet esille; neekeri piteli +vaunun ovea auki. + +"Uskallanko toivoa, että omistat ajatuksen tuskalleni?" + +"Oh kyllä, ja luulenpa vielä, että minulla tulee olemaan hyvin paljon +askaroimista sinusta..." + +Tätä sanoessaan astui hän reippaasti vaunuihin, jotka heti lähtivät +liikkeelle ja olivat hetken kuluttua, kadonneet näkyvistä. + +Léon seurasi silmillään vaunuja, jotka veivät pois hänen +valloituksensa, ja kun hän ei tuntenut halua palata tanssiaisiin, lähti +hän kotiinsa, mutta hajamielisenä, lauheana ja uneksien seikkailustaan, +moittien vain itseään siitä, ettei ollut käyttänyt tilaisuutta +lopettaakseen sen. + +"Mutta kuka hän oli, tuo lumoava ja kummallinen nainen?" mietti hän +itsekseen. "Hänen ylevä ja arvokas esiintymisensä, käytöksen ylpeys +ja arvokkuus olivat takeina siitä, ettei hän voinut olla mikään +demimonde-nainen. Mutta mitä hän tarkoittaa? Miksi antaa hän minulle +toiveita, riistääkseen ne heti minulta? Hänellä on suunnitelmansa, +hän ottaa selvää olosuhteistani, kohtaus minun kanssani voi koitua +hänelle onneksi... Minä en milloinkaan saa nähdä häntä, enkä +milloinkaan tietää, kuka hän on. Hän on ehkä tahtonut huvitella minun +kustannuksellani. Oi, jospa sen tietäisin, enkö kostaisi! Mutta ketä? +Kuinka? Hän ei ehkä enää tule tanssiaisiin, olen ehkä ainaisesti +kadottanut hänen jälkensä... Se olisi vahinko, sillä hän on hurmaava, +siitä olen varma. Mikä notkeus piilikään hänen komeassa ja solakassa +vartalossaan! Mitkä kauniit silmät ja mikä ilme hänen äänessään! Mikä +elo ja mikä tunne hänen puheessaan! — Kolme viikkoa tulee olemaan +ijäisyys... Olen käyttävä ne saadakseni selon hänestä... Mutta tällä +hetkellä on parasta koittaa nukkua..." + +Mutta uni pakeni Léonia, jo aikaisin seuraavana päivänä nousi hän ylös, +alkaakseen tiedustelunsa. + + + + +II. + + +Koko seuraavan viikon hän liikuskeli ulkosalla, kulkien katua ylös ja +toista alas, kävi puodeissa, teattereissa, kondiittoreissa ja seurasi +jokaista naista, jonka ulkomuoto vähimmässäkin määrässä muistutti +tuota tuntematonta. Hän teki tuhannen erehdystä ja oli useasti +julkea. Ja kaikesta oli tuloksena vain se, että hän tuli vakuutetuksi +ponnistustensa tehottomuudesta. Toivottomana jo toisen viikon kuluttua, +alkoi hän kolmannella kysellä itseltään, oliko hän ehkä todellakin +edelleen jonkun keimailijan leikkikaluna, samalla kun leikittelijä itse +kätkeytyi vain nauttimaan hänen neuvottomuudestaan. Juuri silloin hän +sai kirjelapun, joka sisälsi ainoastaan seuraavat sanat: + +"Herra de Préval epäilemättä muistanee, että häntä odotetaan +oopperatanssiaisiin kello yksi torstaina suuren kellon alla." + +Kaikki hänen toiveensa heräsivät uuteen eloon hänen lukiessaan kirjeen. +Kello oli tuskin lyönyt 12 mainittuna päivänä, kun Léon palaen +malttamattomuudesta ja uteliaisuudesta, istuutui sohvalle kellon alle. + +Kokonainen tunti oli kulunut, kun vihdoin valkoinen domino liukui +ohitse. Hän antoi merkin, ja hiljentäen askeleitaan, päästääkseen +ne, jotka olivat hänen takanaan, kulkemaan ohitse, pisti hän hyvin +muodostuneen kätensä Léonin käsivarrelle. Léon painoi sitä hellästi +kupeeseensa. Hurmaantuneena hänen jälleen näkemisestään, kuvaili Léon +toivehikkaana ja iloisena kaikki kokemansa kärsimykset, tehottomat +etsiskelynsä, pelkonsa ja malttamattomuutensa. Nainen kuunteli +rauhallisesti, mutta keskeytti hetken kuluttua: + +"Silloin on minulla ollut parempi onni kuin sinulla", sanoi hän, "sillä +olen saanut tietää, mitä sinusta halusinkin tietää." + +"Minusta!" + +"Niin. Kerroit minulle totta totisesti elämäsi olosuhteista, ja minä +tiedän nyt sitäpaitsi, että sinä olet osannut saavuttaa tovereittasi +ystävyyden ja päällystösi kunnioituksen. Edelleen olen kuullut +sanottavan, että olet kunniallinen mies naisiakin kohtaan, ja että +nainen voi rajattomasti luottaa kunniasanaasi." + +"Kaikki tuo ei ole muuta kuin velvollisuuteni. — Mutta anna nyt minun +puhua onnestani... Olet ajatuksissasi toiminut kanssani ja ollut niin +kiintynyt kohtalooni, että toivonpa ansaitsevan! kunnioituksesi." + +"Niin, epäilemättä, sillä se oli tarpeellista tarkoituksilleni." + +"Voi, miten mielelläni tahtoisin tietää nämä tarkoituksesi..." + +"Saat ne ehkä piankin tietää..." + +"Herkeä jo epäilemästä kuolevaista raukkaa, joka ei mitään korkeampaa +pyydä, kuin saada laskea sydämensä jalkojesi juureen." + +"Siihen en suinkaan suostu", vastasi nainen. + +Léon vaikeni hetkeksi. + +"Mutta lopeta kerrankin tämä julma leikki! Mitä hyödyttää, että tuolla +tavalla osotat minulle toisinaan suosiota ja toisinaan epäsuosiota? +Tänään on viimeiset tanssit, älä koitakkaan paeta, sillä seuraan +jokaista ottamaasi askelta aina siihen saakka, kun saan sinut uudelleen +kohdata, kuulua sinulle sieluineni ja sydämineni ja oppia tuntemaan +rakastettavat tarkoituksesi." + +"Ei, ei! Ensin on minun saatava vakuutus kuuliaisuutesi ja +harvapuheisuutesi voimasta, sitte on minun asetettava eräitä ehtoja +sinulle, ja sinun on kunniasanallasi ja nimelläsi taattava, voidakseni +sinuun luottaa, että täytät ne." + +"Kunniasanallani ja nimelläni!" huudahti Léon kummastellen moista +varovaisuutta ja sitä, että sellaiseen kuin pikku kohtaukseen +oopperatanssiaisissa pantiin niin suuri merkitys. + +Léon katseli häntä tarkasti ja pani merkille, että nainen oli jonkun +verran neuvoton, melkeinpä hämillään; hänen povensa kohoili kiivaasti, +ja olipa hän huomaavinaan kuinka nainen punastui naamionsa takana. +Nainen myöskin puolestaan tarkasteli häntä, mutta epäröiden ja +tutkivasti. + +Léon päätti panna hänet lujille ja koettaa saada hänet tekemään +lopullisen päätöksensä ja alkoi senvuoksi puhella tulisesti: + +"No niin, hurmaava, mutta arvoituksellinen olento, minä suostun +kaikkeen ja uudistan sen valan, jonka annoin edellisissä tanssiaisissa, +että alistun enkä ilmaise kenellekään ihmiselle mitään; suostun +kaikkiin ehtoihin, joita asetat minulle, jos vaan saan toivoa näkeväni +sinut jälleen, omistaa tämän..." + +"Niin, juuri niin", virkkoi nainen hajamielisenä, enemmän vastailevan +omiin mietelmiinsä kuin Léonin äsken tekemiin kysymyksiin. + +Léon, jonka mieltä kiinnittivät vain naisen viimeiset sanat, oli ilosta +huumaantuneena. + +"Oi, miten olen onnellinen", huudahti hän. "Tule, seuraa minua, +jumaloitava tuntematon, ja anna minun viedä sinut pois tästä +hälisevästä joukosta! Anna minun lopultakin irroittaa tuo sietämätön +naamio, anna minun totella käskyjäsi ja saada sinulle ilmaista sydämeni +tunteet!" + +Hellästi tarttuen hänen käsivarteensa koetti hän vetää häntä +mukanaan. Mutta nainen pysähtyi siinä samassa ja hänelle ominaisella +arvokkuudellaan hän sanoi kylmästi ja jyrkästi: + +"Käyttäydyttepä todellakin kummallisesti, herra de Préval. Teidän +epähieno käytöksenne ja itserakas puheenne loukkaavat ja haavoittavat +minua. Minä en ole se, joksi minua uskallatte luulla, ja minulla +on oikeus vaatia enemmän hienotunteisuutta ja arvokkaisuutta +esiintymisessänne minua kohtaan. Suon sen kuitenkin teille anteeksi +ja myönnän, että ehkä oma omituinen esiintymiseni on jossain määrässä +johtanut teidät harhaan. Teidän täytyy kuitenkin alistua siihen, mitä +teiltä vaadin; huomen aamulla saatte minusta tietää enemmän sekä +kuulla, mitkä ehtoni ovat; siihen saakka täytyy teidän rohkaista +kärsivällisyyttänne ja tyytyä kohtaloonne." + +Tämän sanottuaan yritti hän pujottautua ihmisjoukkoon, mutta Léon +kiiruhti nopeasti hänen jälkeensä ja huudahti kiivaasti: + +"Ei, en anna teidän mennä, te ette saa jättää minua tällä tavalla. Te +olette saattanut sydämeni kiihdyksiin ja hurmannut mielikuvitukseni, ja +sitte aijotte minut näin jättää..." + +"Viekää minut vaunuihin", sanoi hän käskien. + +Léon tarttui hänen ojennettuun käteensä ja alkoi uudelleen kerjätä ja +rukoilla häntä sekä surkutella itseään, mutta saamatta vastausta. + +Hänen neekerinsä odotti sisäänkäytävän edessä ja tuntematon astui +nopeasti vaunuun, virkkaen Léonille: + +"Luottakaa lupaukseeni ja huomiseen." + +"Antakaa minun edes tulla saattamaan!" huudahti hän, asettaen jalkansa +astuimelle. + +"Sulje ovi ja aja!" käski hän. + +Hänen käskynsä täytettiin heti, ja vielä kerran näki Léon toivonsa ja +sen esineen katoavan. + + + + +III. + + +Voi helposti kuvitella, miten malttamattomana Léon odotti aamupäivää. +Kuinka monta kertaa hän kysyikään, oliko hänelle jätetty jotain +kirjettä. Ja kun kirje vihdoin tuotiin, millä innolla hän sen avasikaan +ja luki sen sisällön: + +"Herra de Préval näyttää eilen vilkkaasti halunneen jälleen +nähdä valkoiseen dominoon puetun naisen, jonka hän kohtasi +oopperatanssiaisissa; hän sitoutui myöskin kaikkeen, jota häneltä +vaaditaan. + +"Ja tässä ovat ne epuuttamattomat ehdot, jotta hänen niin kiihkeästi +haluamansa toivomukset täyttyisivät: + +"1. Herra de Prévalin on kello kaksitoista huomenillalla oltava +asunnossaan. Eräs henkilö, johon voi täydellisesti luottaa, tulee +nimittäin silloin noutamaan häntä umpivaunuilla ja viemään hänet +erääseen paikkaan, jolloin herra de Prévalin täytyy suostua siihen, +että side asetetaan hänen silmilleen. + +"2. Hän ei saa vaivata seuralaistaan millään kysymyksillä eikä koettaa +lahjoa tätä — mikä muutoin ei mitään auttaisikaan — vaan on hänen +seurattava häntä ilman vastaväitteitä. + +"3. Edelleen täytyy hänen nimenomaan sitoutua siihen ettei anna aihetta +mihinkään sellaiseen joka voisi herättää huomiota, taikka, vielä +vähemmän, häväistystä, ei myöskään vastustaa sitä, että hänen annetaan +jonkun aikaa olla pimeässä, ja lopuksi hän ei saa houkutella henkilöä, +jonka hän kohtaa, rikkomaan tämän tekemää vaitiololupausta. + +"4. Kun aika on tullut hänen seuralaiselleen viedä hänet +takaisin, täytyy hänen seurata tätä vaunuun, jossa hänet samoja +varovaisuustoimenpiteitä noudattaen viedään kotiinsa, ja koettamatta +ryhtyä toimenpiteisiin saadakseen selville, mitkä ovat tarkoitukset, +on hänen kärsivällisesti odotettava niitä selityksiä, jotka hänelle +pyhästi luvataan antaa. + +"5. Jos herra de Préval suostuu ylläoleviin ehtoihin, on hänen tämän +paperin alle merkittävä suostumuksensa, allekirjoitettava se nimellään, +pistettävä kuoreen ja oltava rauhallinen siksi kun se hänen luotaan +noudetaan." + +Luettuaan tämän kummallisen tiedonannon, seisoi Léon pitkän aikaa +kummastuksesta liikkumattomana, joutuen erilaisten tunteiden ja +ajatusten valtaan. + +Missä yhteydessä olivat tämä omituinen välipuhe ja ne selitykset, jotka +hänelle luvattiin antaa? Kuinka tulisi hänen sovittaa nämä toimenpiteet +hänen tuntemattomansa samalla kertaa ylpeään ja ujooseen käytökseen? + +Hän kertasi itsekseen, että olisi sulaa hulluutta, varomattomuutta, +jolle ei vertoja löytäisi, jos hän kirjoittaisi moisen sopimuksen +alle nimensä ja antautuisi niin kummalliseen seikkailuun... Ja yhtä +täydellisesti näki hänen sisäinen silmänsä kauniin naamion viehättävän +kuvan, tämän ylpeyden ja heikkouden vastakohdat, salaperäisyyden +hunnun, joka ympäröi tätä kaikkea, oman heränneen uteliaisuutensa ja +itserakkautensa, kaikki nuo vaikuttivat houkuttelevasti. Hetken ajan +hän ajatteli että vaara saattoi piillä siinä että hän, kunniasanansa +sitomana ja jättäytyessään kohtalon valtaan, antaisi tuntemattoman +henkilön viedä itsensä paikalle, jota ei ollenkaan tuntenut... + +"Ei", huudahti hän, "en peräänny! Voin varsin hyvin tehdä hulluuden, +kun olen saanut niin hurmaavan lupauksen!" + +Hän tarttui kynään ja raaputti kuin toinen Cato seuraavat rivit +paperille: + + "Suostun kaikkiin minulle asetettuihin ehtoihin ja annan kunniasanani, + että tarkasti täytän ne. Pyydän ainoastaan saada ottaa miekan mukaani. + + Léon de Préval." + +Asiakirja noudettiin illalla, ja seuraavana päivänä saapui uusi +kirjelappu, joka kuitenkin sisälsi ainoastaan seuraavaa: + +"Suostutaan, että saa ottaa miekan mukaansa; herra de Prévalin +ei kuitenkaan tarvitse pelätä kunniansa tai henkilökohtaisen +turvallisuutensa puolesta." + +Ei koskaan ollut päivä tuntunut hänestä niin pitkältä. + +Léon oli jo kahden tunnin ajan pitkillä askeleilla harppaillut edes +takaisin huoneessaan, kun äkkiä ulkopuolelle pysähtyneiden vaunujen +kolina sai hänet säpsähtämään. Hän tarttui miekkaansa, kiiruhti rappuja +alas ja tapasi siellä neekerin, joka, niin pian kun hän oli astunut +vaunuihin, murteellisella ranskankielellä kohteliaasti pyysi saada +sitoa hänen silmänsä. + +Léon ei pannut vastaan. + +Kun hetken aikaa oli ajettu, pysähtyivät vaunut neekerin antamasta +merkistä. Neekeri auttoi Léonia astumaan ulos vaunuista ja he kulkivat +sitte satakunta askelta kadulla. He astuivat sisälle erääseen taloon +ja kuljettuaan muutamia rappuja myöten, huomasi Léon, että hän käveli +kokonaisen huonerivin kautta, ja lopuksi pääsivät he erääseen saliin, +jonka ilma oli lauhean tuoksun täyttämä. Samaan aikaan irroitettiin +side hänen silmiltään ja kun hän uteliaana katseli ympärilleen, huomasi +hän olevansa puolipimeässä huoneessa, jonka toisessa päässä hän +avoimesta ovesta erotti muhkean kammion, jota valaisi alabasterilampun +himmeä valo. + +Neekeri, joka seisoi hänen sivullaan taskulyhty toisessa kädessään, +osotti nyt toisella kammioon ja kuiskasi: "Kunnia ja vaitiolo!" sekä +katosi. + +Léon pani miekkansa pois ja kiiruhti eteenpäin... Nainen... Sohvalla +paksu huntu pään ylitse heitettynä ja yksinkertaiseen silkkiseen +aamupukuun puettuna loikoi hänen tuntemattomansa. + +Léon heittäytyi hänen jalkoihinsa ja huudahti: + +"Miten onnellinen kuolevainen minä olen! Mutta kuinka? Eikö minun +milloinkaan suoda katsella näitä kasvoja? Ota ainakin armosta pois tämä +huntu ja lopeta tuo salaperäisyys!"... + +Samalla kohotti hän innokkaasti kätensä, jota ei näytty koetettavankaan +estää... Silloin yhtäkkiä lamppu sammui — — — + +Me emme levitä mitään epähienoa valaistusta tapahtumista tässä +pimeässä, sillä niille hän osoittaa kunnioitusta. Emme myöskään riko +vaiteliaisuutta, jolle pantiin niin suuri arvo... Rajoitumme vaan +siihen selitykseen, että hänen rohkeimmatkin toivomuksensa täyttyivät, +eikä hän edes ajatellutkaan rikkoa lupaustaan. + +Aika ikäänkuin lensi, ja yö oli jo pitkälle kulunut, kun huoneessa +kuului hiljaista kolinaa, — joku ovi avattiin hiljaa, ja tuntematon +katosi. Léon jäi yksin. Samalla hetkellä näyttäytyi neekeri uudelleen +ja pyysi kunnioittavasti saada asettaa siteen hänen silmilleen ja viedä +hänet ulos. + +"Ei", huudahti hän kiivaasti, "minä en mene täältä, ennenkuin +olen saanut katsella tätä jumaloitavaa olentoa... en ennenkuin olen +saanut..." + +Naisen ääni keskeytti hänet, ja välittömässä läheisyydessä Léon kuuli +sanat: "Kunnia ja vaitiolo!" Léon syöksyi sille suunnalle, jonne +tuntematon oli kadonnut, tapaamatta kumminkaan muuta kuin seinän; hän +haparoi sitä käsillään ja keksi pienen lukitun oven, jonka raosta +huomasi valoa, joka loittoni ja katosi. + +"Julma olento", huudahti hän hillityllä äänellä, "pysähdy hetkeksi, +anna minun sanoa vain yksi ainoa sana..." + +"Kunnia ja vaitiolo!" keskeytti neekeri hänet, äänessään varmuus. + +"Niin", puhkesi Léon puhumaan, "kunniani pidättää minua, minä olen +luvannut — tyydyn kohtalooni... Mutta toivon, että täytetään myös se +lupaus, joka minulle on annettu, yhtä varmasti kuin minä olen osottanut +pitäväni omani." + +Side silmillä seurasi Léon saattajaansa, astui vaunuihin ja oli hetken +kuluttua jälleen kotonaan. Toisinaan antautuen suloisten muistojen +valtaan, toisinaan katkerasti katuen, onnellisena, levottomana ja +ennenkaikkea korviaan myöten rakastuneena, kysyi hän itseltään, eikö +kaikki tämä ollutkin vain unta, torkahti ja jatkoi uneksimistaan. + + + + +IV. + + +Mutta kuka voi kuvitella hänen tuskaista levottomuuttaan, kun +useita päiviä, sitten viikko, kaksi ja kolme, kului, hänen saamatta +vähintäkään tietoa tuntemattomaltaan, — tämä ei näyttänyt huolivan edes +rauhoittaa hänen levottomuuttaan. + +Hänen ajatuksensa olivat mitä tuskallisimmat. + +"Kuinka?" kysyi hän usein itseltään, "olisiko minun rehellisyyteni ja +kunniani otettu ainoastaan tyydyttämään kevytmielisen ja irstaan naisen +tilapäistä oikkua. Ei, ei, minä olen väärässä, kiittämätön... Minä olen +tuntenut, kuinka hänen sydämensä on pelosta sykkinyt... Oi, kaunis +rakastettuni, miksi minut tällä tavalla hylkäät? Miksi annoit minun +kohota onnen huipulle, sitte ryöstääksesi minut sieltä? Eikö niiden +suloisten hetkien muistolla, mikä täyttää ja hämmentää mieleni, ole +vähintäkään vaikutusta sinuun?" + +Léonin yksinpuhelu salaperäiselle kaunottarelleen keskeytyi, kun +hänelle jätettiin kirje, joka näytti tulevan kuin vastaukseksi siihen. +Hän tunsi heti saman käsialan, joka oli hänelle asettanut ehdot. +Siksipä hän rikkoi vapisevin käsin kuoren ja luki hurmauksen vallassa +seuraavaa: + +"Mitkä kuvittelut nyt kaiketi tulenkin musertamaan! Mitkä suloiset +toiveet nyt menevätkin hukkaan, ja mikä harhanäkö aukeneekaan! +Te luulette vieneen voiton mukananne, vaikkakin teitä käytettiin +ainoastaan välikappaleena; itserakkautenne lienee varmaankin saanut +teidät luulemaan, että olette ollut vastustamattoman vaikutusvaltainen +heikolle naiselle — ja te olette kuitenkin hänen tahtonsa täyttänyt! +Odotatte epäilemättä malttamattomana sitä hetkeä, jolloin luulette +hänet jälleen näkevänne, oppivanne hänet tuntemaan, kiinnittävänne +valtanne uusilla rakkauden tunnustuksilla teidän puoleltanne ja uusilla +heikkouksilla hänen puoleltaan; — se hetki ei ole milloinkaan tuleva, +kaikki on lopussa hänen ja teidän välillänne. + +"Kuitenkin on teidän rehellisyytenne ja hienotunteinen esiintymisenne +minun puoleltani kiitoksella tunnustettava. En voi sitä paremmin teille +osottaa muuten kuin antamalla teidän tietää ne suunnitelmat, jotka +niin innokkaasti tahdoitte tuntea, ja tekemällä teidät tietoiseksi +tarkoituksellisesta esiintymisestä, mikä näytti omituiselta, ehkä +uskalletulta, mutta jota minun, kiitos teille, kuten luulen, ei +tarvitse katua. + +"Onneton avioliitto, joka ei minulle lahjoittanut muuta kuin +onnettomuutta, nöyryytyksiä, vääryyttä ja julmaa kohtelua, on antanut +minulle kukistamattoman vastenmielisyyden moista onnettomuutta +tuottavaa liittoa kohtaan, joka kahlehtien heikompaa puolta, antaa +vahvemmalle oikeuden puolelleen. Kun minä kahdenkymmenenviiden vuoden +ijässä huomasin olevani vapaa, rikas ja kerrassaan riippumaton, +vannoin pyhästi, että aina pysyisin sellaisena, mutta pianpa huomasin, +että olin ostanut riippumattomuuteni yhdellä luonnon suloisimmista +tunteista. Minulla ei ollut ketään olentoa läheisyydessäni, joka olisi +tarvinnut huolenpitoani ja hellyyttäni, joka rakastaisi minua ja +antaisi siitä todisteen. Kaipaus siitä, etten ollut tullut äidiksi, +täytti niin mieleni, että se muuttui todelliseksi suruksi. Syntyneenä +kuuman vyöhykkeen hehkuvan auringon alla ovat tunteeni herkät, ja ne +helposti syttyvät kuohuksiin... Mitä minulla on muuta sanottavaa? +Aivoissani syttyi kummallinen ajatus saada nauttia äitiyden onnea, +sitomatta itseäni siteillä, joita inhoan... Älkää kuitenkaan luulko, +että olen vapaa-ajattelija tai että tahtoisin asettua yhteiskunnan +hyödyllisten lakien ulkopuolelle; ja joskin tämän ainoan kerran rikoin +niitä vastaan, niin ovat varmat olosuhteet asettaneet minut sellaiseen +asemaan, että voin pelastaa kunniani. + +"Suunnitelma, jonka panin täytäntöön, antoi minulle huolta, ja minä +harkitsin sitä. Myönnän, että siinä oleva runollisuus ehkä silmissäni +antoi sille uutta viehätystä. Siitä tuli muodollinen intohimo. Te +tiedätte kuinka sen panin täytäntöön, ja minun on kiitettävä teitä +siitä ainoasta, joka tähän saakka puuttui onnestani. Olin ensin +päättänyt jättää teidät epätietoisuuteen kaikesta ja unohtamaan kaikki; +jälkeenpäin on minulle selvinnyt, että itse asiassa olen teille +velkaa muutamia selostuksia. Jos toiveeni täyttyvät, voisi sitäpaitsi +tapahtua, että kuolisin, ennenkuin huolteni esine itse voisi tulla +toimeen; minä luonnollisesti jättäisin sille koko omaisuuteni, mutta +uskokaa, etten tahdo sillä riistää sitä suojelijaa, jonka luonto on +sille antanut. + +"Luottakaa senvuoksi siihen, että vaikka velvollisuutenne minne +teitä kutsuneekin, olette te, kun aika on tullut, saava vastaanottaa +sormuksen puolikkaan, johon syntymäpäivän määrä on kaiverrettu; +sormukseen kiinnitetty timantti merkitsee, että se on poika, smaragdi, +että se on tyttö. Sormuksen toisen puolen saa lapsi, jos se kadottaa +minut, sekä tarpeelliset ohjeet, kuinka hän on löytävä teidät; jos +hän näyttää teille sen, on hänellä oikeus pyytää suojelustanne, ja +kunnioitukseni teihin sanoo minulle, että hänen ei tarvitse sitä +turhaan pyytää. + +"Hyvästi, herrani! Hyvästi, Léon, hyvästi ainiaaksi! Säästäkää jokainen +minua koskeva toimenpide, siitä olisi ainoastaan turhaa vaivaa, sillä +matkustan täältä jo muutaman päivän kuluttua. Unohtakaa se omituinen +olento, jota ette tunne, ja jota ette milloinkaan opi tuntemaan. +Unohtakaa se yöllinen unelma, jota ei voi uneksia uudestaan! Toivon, +että tulet onnelliseksi. Jos saan tietää, että olet onnellinen, on se +ilahuttava sydäntäni." + +"Onnellinen!" huudahti Léon, heittäen halveksien kirjeen luotaan; "että +tulet onnelliseksi; kun hän rauhallisesti antaa tietää, etten saa häntä +enää nähdä, kun hänen loukkaava luottamuksensa ilmaisee minulle sen +arvon, minkä olen kadottava ja riistää minulta sen ainiaaksi! Mutta +älköön luulko voivansa paeta minua; hän kuuluu minulle, ja hän itse +johti meidät yhteen... Ja sitte rikkoo se sellaisella tavalla! Ah, olen +alituisesti häntä seuraava, minne tahansa tiensä johtaneekin; olen +asettava vaatimukseni... Hän ei voi olla suostumatta niihin!" + +"Mutta ah!" huudahti hän hetken mietittyään, "minä unohdan, että hän on +valmis matkustamaan... Ehkä hän palaa kotimaahansa, ja suunnaton meri +erottaa meidät. Voi miten onneton olenkin! Miksi menin tanssiaisiin +ja kuinka voin olla niin mieletön, suostuessani hänen petollisiin +ehtoihinsa?" Léonin valtasi suloisten toivomustensa raukeneminen niin +ankarasti, että hän sairastui. Niin pian kun hän jälleen toipui, alkoi +hän kyllä etsiskelynsä uudelleen, mutta ollen vieras pääkaupungissa, +oli hänellä vähän toivoa onnistumisesta ja hän joutui toimettoman +kaipauksen valtaan, vaikeimman kaikista sielunkärsimyksistä. +Hänen luonteensakin joutui sen vaikutuksenalaiseksi; hän tuli +synkkämieliseksi. + +Kasvatuksensa aikana hankitut rehelliset periaatteet ja kuuluen +kunnioitettuun perheeseen, ei Léon milloinkaan ollut antautunut +leirielämän irstailuihin. Ammattinsa tutkiminen, rasitus ja +kunniakkaat sotaretket eivät olleet antaneet hänelle tilaisuutta +tekemään tuttavuuksia. Vaikkakin herkkä tunnevaikutteille, ei hän +milloinkaan ollut rakastunut, joten rakkaus, kerran herättyään, oli sen +syvällisempää. Kun kohtalo äskettäin hänen tielleen oli kuljettanut +kauniin naisen, joka, häntä ympäröivän salaperäisyyden takia, oli sitä +houkuttelevampi, oli se kadonnut kuin varjo. Ehkä hän piankin olisi +isä, mutta ei koskaan saisi painaa rakkautensa hedelmää rinnalleen. +Suloisimman mutta samalla vahvimman siteen kahlehtimana kahteen +olentoon, joita hän voi katsella ainoastaan mielikuvituksessaan, ei hän +saisi heitä koskaan tavata. + +Sellaiset ajatukset häntä yhtämittaa vaivasivat; mutta kerta kerralta +lukien ja selitellen itselleen hänen kirjeensä sisältöä, oli hän +lopuksi löytävinään toivon kipinän. + +Kaikki toivo tuntemattomansa löytämisestä ei ollut vielä loppunut. +Arvoituksellinen sormus, joka hänelle luvattiin ja joka hänelle +ilmaisisi, että se niin haluttu tapahtuma oli tapahtunut, eikö se ollut +jonkinlainen tiedonanto? Kun lopuksi otti huomioon sen toimenpiteen, +että lapsi aina löytäisi isänsä, ei siis kokonaan oltu lakattu +huolehtimasta viimeksimainitun elämästä ja kohtalosta, ja tämä ajatus +juurtui hänessä ja tuotti hänelle lohdutusta. + +Uusi huoli odotti häntä kuitenkin. Hänen rykmenttinsä sai +määräyksen muuttaa erääseen pieneen kaupunkiin pohjois-Ranskassa +linnaväeksi sinne, ja Léon, jonka oli pakko seurata mukana, tuli +taas alakuloiseksi. Jättämällä Parisin kadotti hän kaikki jäljet +tuntemattomastaan, ja itse hän ehkä joutuisi unohduksiin syrjäisessä +maakunnassa. Sanansaattaja, jota hän niin innokkaasti odotti, ei ehkä +löytäisikään häntä. Hänen täytyi kuitenkin lähteä. Ja tuo lähtö ja +ajatus oleskelusta pikkukaupungissa ilman seuraelämää, ilman muuta +lohdutusta kuin yksinäiset kävelyt, eivät suinkaan saaneet Léonia +iloisemmaksi. + +Hänen pakopaikassaan kärsiessään kaipauksen kovia tuskia ja +malttamattomana laskiessaan kuukausia, jotka kuluisivat ennen +ennustettua tiedonantoa, antautui hänen tuntemattomansa, hänkin asuen +syrjäisellä seudulla, koko tulisen sielunsa vilkkaudella luomiensa +suloisten toiveiden valtaan. Kaikella oli uutuuden viehätys häneen, ja +kaikki hurmasi häntä, nyt hänen uudessa, riippumattomassa asemassaan. + +Syntyneenä Martiniquella ja kasvatettuna orjakansan keskuudessa, ei +nuori Elinor kuudentoista vuoden ikäisenä ollut milloinkaan tuntenut +muuta pakkoa kuin vanhempainsa säälittelevän tahdon. Ja yhteiskunnan +ankarat, mutta hyödylliset lait olivat hänelle täydellisesti vieraat. + +Hänen kauneutensa, joka alkoi herättää huomiota, antoi kumminkin tähän +aikaan saaren rikkaimmalle uutisasukkaalle, herra de Roselis'elle halun +omistaa hänet. + +Hän oli neljänkymmenen vuotias ja kaunismuotoinen, mutta hänen +luonteensa oli yhtä inhottava kuin halveksittavakin. Ensiksi +tilanhoitajana, sittemmin sen omistajana, ei hän milloinkaan ollut +jättänyt sitä, ja tottuneena hallitsemaan rajattomalla mahdilla, oli +hänessä syntynyt kaikki ne viat, joita sellainen asema melkein aina +tuo mukanaan. Luulevaisena, väkivaltaisena, periaatteettomana ja +epäsiveellisenä ei hänellä, kun turhamielisyytensä oli saanut hetkisen +tyydytyksen, onnistuessaan voittamaan siirtokunnan kauneimman tytön, +kohta senjälkeen ollut naiseensa muuta tunnetta kuin halpamainen +mustasukkaisuus, jota hän antoi tämän tuntea koko itsevaltiaan aistinsa +voimalla. + +Neekerien ympäröimänä, joita hän ei saanut edes käskeä, ja joista useat +olivat hänen kilpailijoitaan, sai Elinor kärsiä mitä häpeällisintä +kohtelua; hänen tunteellinen ja ylpeä luontonsa kärsi siitä kovasti, ja +hän suuntasi siten kaikkia miehiä kohtaan sen vihan ja halveksunnan, +minkä ainoastaan yksi heistä, se, jolle hän oli antautunut, ansaitsi. + +Hänen vanhempansa kuolivat surusta, että olivat uhranneet ainoan +tyttärensä. Ja hänen miehensä, kaikkien nautintojen perinpohjaisesti +kuluttamana, hankkiutui muuttamaan Ranskaan, kun kuolema tempasi hänet +keskellä juomingeita. + +Kaunis Elinor de Rosalis huomasi silloin olevansa kahdenkymmenenviiden +vuotias, rikkain ja riippumattomin leski koko siirtokunnassa. +Halveksien maata, joka ei ollut antanut hänelle muuta kuin surua, +päätti hän täyttää puolisonsa aikeet ja mennä Ranskaan. Kun rouva +de Gernance, hänen lapsuudenystävänsä, jonka avioliitto oli ollut +onnellisempi, oli päättänyt muuttaa omaisuutensa ja perheensä samaan +maahan, vuokrasivat he laivan. Ja uudistettuaan vanhempiensa haudalla +valansa, ettei koskaan laskisi kohtaloaan miehen käsiin, astui rouva de +Rosalis laivaan tuhannen tuumaa ja toivomusta mielessään. + +Onnettoman liittonsa ensimäisinä vuosina oli rouva de Rosalis'ta +vaivannut kaiho sen johdosta, ettei hän ollut äiti, ja ainoastaan pelko +nähdä lapsen perivän paheet, joiden takia hän oli niin paljon kärsinyt, +oli jossain määrin lohduttanut häntä. + +Ensimäisen vapaudenilon kestäessä tämä kaipaus muistui hänen mieleensä +enemmän kuin koskaan ennen; ilman perhettä, ilman mitään, mikä häntä +pidättäisi, ja hankkeissa menemään vieraaseen maahan, jossa hän ei +tuntenut yhtään ihmistä, tuntui hänestä siltä, että täydellinen onni ei +ollut riippumattomuus, vaan että tarvittiin jotain muutakin saattamaan +elämän elämisen arvoiseksi. Hänen ystävänsä lasten läheisyys, jotka +yhtämittaa ympäröivät häntä matkalla, palautti lakkaamatta hänen +ajatuksensa tähän, ja leikkiessään heidän kanssaan ja ottaessaan +vastaan heidän hyväilyjänsä, sai hän ensimäisen ajatuksen siihen +tuumaan, jonka olemme nähneet hänen panevan toimeen. Pitkän merimatkan +suoma toimettomuus antoi hänelle hyvän tilaisuuden miettimään, kuinka +hän toimisi välttääkseen sen mahdolliset vaikeudet. Mitä enemmän hän +harkitsi asiaa, sitä helpommin hän sen hyväksyi, ja maihin noustessa +Bordeaux'ssa antautui hän yksinomaan sille ajatukselle. + +Lyhyen oleskelun jälkeen mainitussa kaupungissa seurasi hän rouva de +Gernance'a Parisiin, jossa he viettivät talven. Olemme nähneet, miten +ajattelemattomasti ja menestyksellisesti hän järjesti kevytmielisen +suunnitelmansa, ja kuinka hänen onnentähtensä Léon de Préval'issa antoi +hänen löytää sellaisen kunnian- ja luonteenlujuuden, että hän vapautui +kaikesta vaarasta. + +Lähinnä viimeisiä tanssiaisia oli hän antanut uskolliselle +neekerilleen, ainoalle jolle oli uskonut luottamuksensa, toimeksi +vuokrata pienen huoneuston jossain etukaupungissa ja antanut sen +sisustaa itselleen. Salainen vieteri, jonka avulla mielensä mukaan voi +sammuttaa lampun, salaovet, jotka antoivat hänelle tilaisuuden paeta, +kaikki tuo oli, joskaan itse asiassa ei viisaan, ainakin hyvin harkitun +suunnitelman tulosta. + +Asuen samassa hotellissa kuin matkatoverinsakin, täytyi hänen tehdä +heidät tietämättömiksi. Hän ilmoitti heille edeltäkäsin että hän aikoi +matkustaa puolipaaston jälkeisenä päivänä. Huolimatta ystäväinsä +vastaväitteistä, sanoi hän määrättynä päivänä hyvästit heille ja +matkustikin, seurassaan ainoastaan neekerinsä, mutta mennäkseen +ainoastaan uuteen asuntoonsa. Kun hän oli toisten palvelijoiden antanut +matkustaa muutamia tunteja aikaisemmin, kävi kaikki toivomusten mukaan. + +Sellaisella huolella valmistetun kohtauksen jälkeen viipyi hän vielä +jonkun aikaa asunnossaan. Sieltä lähetti hän Léonille sen kirjeen, +joka teki tämän niin onnettomaksi. Parin päivän kuluttua matkusti hän +Tours'iin. + +Hänen ensimäinen toimenpiteensä siellä oli antaa levittää tietoa, että +hänen miehensä, joka oli ollut sairas jo laivaan mentäessä, oli kuollut +matkalla, ja hänen surupukunsa todisti samaa. Ennen pitkää antoi hän +myöskin uskotella, että hänellä oli toivo saada myöhäisempi pantti +avioliitostaan; muutamien kuukausien kuluttua selvisi kaikille että +niin tapahtuikin. Loppupuolella syksyä antoi rouva de Rosalis elämän +tytölle, jota hoidettiin linnassa. + +Millä ihastuksella hän painoikaan rinnalleen lastaan, joka muodosti +hänen elämänsä ilon ja muistutti hänelle hänen hellimpiä tunteitaan! + +"Sinä olet rakastava minua", sanoi hän. "Niin, sinä tulet osottamaan +kiitollisuuttasi hoidostani ja hellyydestäni; olen elävä ainoastaan +sinulle enkä tarvitse pelätä, että tulet hyljätyksi ja häväistyksi +luottamukseni tähden. On siis vihdoinkin olento, johon olen maailmassa +kiintynyt, jonka viattomat hyväilyt ja lapsellinen ilo tulee, kuten +toivon, olemaan kylliksi, tunteakseni itseni onnelliseksi." + +On hyvin selvää, että keskellä iloa hänen ajatuksensa kulkivat sen +luokse, jota hänen oli siitä kiittäminen. Hän ajatteli, kuinka +onnelliseksi Léon itsensä tuntisi, jos hän näkisi tämän lapsen. Siten +hän muisti lupauksensa ilmoittaa hänelle syntymisen päivänmäärän. + +Neekeri lähetettiin Parisiin hankkimaan Léonille luvattua sormusta. +Edelleen sai hän tehtäväkseen sotaministeriössä kuulustella, missä +kaupungissa Léonin rykmentti oli, ja välittömästi toimittaa hänelle +tämä tiedonanto. Hänen pitäisi viedä se hänelle personallisesti ja +ennenkaikkea silmänräpäyksessä kiiruhtaa pois, jättämättä herra de +Préval'ille aikaa pysäyttää häntä tai tehdä kysymyksiä. Neekeri +toimitti tehtävänsä yhtä tarkasti kuin viisaastikin. + + + + +VI. + + +Leon, joka ei jännittymättä nähnyt ensimäisten marraskuun päivien +saapuvan, palasi eräänä aamuna kotiin alakuloisena ja uneksivana. Juuri +aikoessaan astua sisälle, kuuli hän hevosen kavion kapsetta takanaan, +kääntyi ja huomasi, huudahtaen ilosta ja hämmästyksestä, neekerin. Tämä +lähestyi häntä astumalla alas hevosen selästä ja sanoi, samalla jättäen +hänelle sinetillä suljetun rasian: + +"Tässä on se, joka minun on määrä jättää teille." + +Iskien kannuksensa hevosen kylkiin, hellitti hän suitsia ja oli hetken +kuluttua kadonnut näkyvistä. + +Leon jäi hämmästyneenä seisomaan ja katselemaan hänen jälkeensä. Ja +ainoastaan rasia sai hänet vakuutetuksi siitä, ettei neekerin äkillinen +katoaminen ollut näköhäiriö. + +Hän aukaisi äkisti rasian. Siinä oli vain vihkisormuksen tapainen +kultaisen sormuksen puolikas, johon oli kaiverrettu: 22 p. marraskuuta +18—. Siinä upeili komea smaragdi. + +"Tyttö!" huudahti Léon, minä olen isä! Mutta ei kirjettä, ei +ainoatakaan riviä! Hän tekee minusta edelleen pilaa! Kaikki on ehkä +loppunut! Minä en milloinkaan enää saa kuulla hänestä. Mutta kuka on +sitte tämä arvoituksellinen olento, jolla on kohtaloni käsissään ja +joka vaikuttaa tulevaisuuteeni? Joka edelleen näkymättömänä seuraa +minua aina tähän syrjäiseen maakuntaan ja mielensä mukaan toisinaan +etsii minut käsiinsä ja toisinaan hylkää minut! + +Järkytetty kun oli ahdistivat häntä milloin yhdet, milloin toiset +ajatukset. + +Siten kului kokonainen pitkä vuosi. Keväällä senjälkeen alkoivat +sotahuhut liikkua, ja puhuttiinpa retkikunnasta Espanjaan. Sotilaat +unelmoivat jo kunniasta ja maineesta ja iloitsivat ajatellessaan saada +vaihtaa rauhan sotaan. + +Etenkin Léon, ollen kyllästynyt muistoihinsa ja toimettomuuteensa, +mikä lisäsi synkkyyttä, odotti malttamattomana lähtökäskyä. Mutta +kuinka hän hämmästyikään saadessaan eräänä kauniina päivänä tiedonannon +sotaministeriöstä, että hänet komennettiin kenraali X:n adjutantiksi, +sekä määräyksen heti asettua uuden päällikkönsä luokse Parisiin. + +Léon, joka ei tuntenut kenraalia, eikä tiennyt itsellään olevan +suosijoita tämän ympäristössä, ei voinut ymmärtää, ken oli aiheuttanut +tämän kunnianosotuksen. Mutta pitkään aikaan ei hänelle ollut +tapahtunutkaan muita kuin ihmeellisiä asioita. Ja tämä asia erityisesti +viehätti häntä, antaen hänelle mitä parhaita toiveita. Ehkä hänen +tuntemattomallaan oli jotain osaa tapahtumassa! Niin, silloin ehkä +ilmenisi joku keino saada selville hänen nimensä ja olopaikkansa. +Kaikessa tapauksessa sai hän palata Parisiin, ja vaikka hänen +oleskelunsa siellä tulisikin lyhyeksi, voisi joku onnellinen sattuma +johtaa hänet oikeille jälille. + +Me näemme siis Léonin pääkaupungissa, jossa kenraali erittäin hyvin +otti hänet vastaan, antaen hänen muuttaa asuntoonsa ja kutsuen hänet +pöytäänsä. + +Aluksi oli hän niin ankarasti kiinni toimessaan, ettei voinut +tehdä minkäänlaisia tiedusteluja, joiden tehottomuuden hän muutoin +jo oivalsi. Mutta vähän ajan kuluttua tultuaan hyviin väleihin +päällikkönsä kanssa, melkeinpä hänen suosikikseen, uskalsi hän kysyä, +ketä hänen oli kiittäminen ylennyksestään. Kenraali kertoi silloin +että herra de B:n puoltolause, kun se annettiin muun päällystön +suostumuksella, sekä Léonin kunniakas esiintyminen edellisen sodan +aikana olivat olleet vaikuttimina siihen että hän oli kutsunut hänet +adjutantikseen. + +"Mutta tästä johtuu mieleeni, että olisi ehkä paikallaan, +että kävisitte herra de B:n luona tervehdyksellä ilmaisemassa +kiitollisuuttanne. Minä aijon siellä käydä jonain lähimpänä päivänä, ja +jos haluatte, voitte seurata minua." + +Vaikka toiveissaan pettyneenä, suostui Léon kiitollisena hänen +ehdotukseensa, ja muutamia päiviä myöhemmin hän seurasikin kenraalia +tämän vaunuissa herra de B:n luokse. + +Sangen lukuisa seurue oli kokoontunut salonkiin, ja rouva de B., +käytyään tervehtimässä vieraitaan, oli juuri istahtanut takkavalkean +ääreen, missä kolme tai neljä naista ja yhtämonta herraa keskustelivat +vilkkaasti, kun Léon esitettiin hänelle. Mutta turhaan koetti hän +saada häneltä tietoa. Muutamien kohteliaisuuksien jälkeen johti rouva +de B. keskustelun yleiseen aineeseen, pyytäen erään herran jatkamaan +alkamaansa kaskua. Ja Léon katsoi itsensä, samoinkuin toisetkin, +velvolliseksi kuuntelemaan. + +Hupaisa juttu seurasi toinen toistaan, kunnes rouva B, antaen kullekin +vuoronsa, kääntyi Léoniin, kysyen hymyillen häneltä, eikö hänkin +retkillään ja liikkuvan sotilaselämänsä aikana ollut sattunut johonkin +seikkailuun joka ansaitsisi kertomista. Léon, jolla yhtämittaa oli +oma tarinansa mielessään, kertoi silloin sen, tehden rykmenttinsä +erään upseerin kertomuksen sankariksi ja kuvaten hänet siten paljon +kunnollisemmaksi kuin miksi itseään olisi voinut kuvailla. + +Heti kun hän oli lopettanut, alkoi vilkas väittely tämän +itsenäisyydenilmauksen omituisuudesta. Naiset tuomitsivat +itseoikeutetulla ankaruudella moisen anteeksiantamattoman +ajattelemattomuuden, joka oli naisen saattanut niin kevytmielisesti +vaaranalaiseksi, ja moittivat sitä, että hän oli vaihtanut +velvollisuutensa sopimattomaan vapauteen. Herrojen mielestä hänen +käytöksensä todisti sielunvoimaa ja mielikuvitusta, hänen romaaninsa +hienotunteisuutta ja voimakasta tahtoa, ja he selittivät, että hän +epäilemättä oli hurmaava nainen. Kaikki toivoivat olleensa upseerin +tilalla, mutta selittivät yksimielisesti, etteivät he olisi antaneet +leikkiä itsensä kanssa niinkuin tuo yksi heistä, ja ettei mikään vala +olisi voinut heitä estää tutkimasta, kuka nainen oli, eikä saamasta +kaunista pakolaista omakseen. + +"Niin suurta huomaavaisuutta ei todellakaan olisi tarvittu osottaa +henkilöä kohtaan, jolla oli niin vähän itsekunnioitusta", virkkoi muuan +naisista, joka oli jo saavuttanut kohtalaisen ijän. + +"Minä myönnän", virkkoi eräs toinen, hyvin viehättävä nainen, +istuen kaakeliuunin nurkkauksessa, "että on mahdotonta saada hänet +syyttömäksi, mutta saanee kuitenkin edellyttää hänellä olleen +voimakkaat, joskin salaiset syyt, jotka ovat antaneet hänelle +vastenmielisyyden toista avioliittoa kohtaan. Äidinvaisto näyttää +olleen loppuseikkoihin syynä. Ja onkohan meidän joukossamme ketään, +joka pientä hymyilevää lasta hyväillessään ei huomaisi mitään +puolustettavaa sellaisessa tunteessa." + +"Myöntänette kuitenkin, että hän teki upseerirukalle järkyttävän +kepposen!" + +"Mitä pahaa hän hänelle teki?" kysyi kaunis nainen aivan kylmästi. + +"Mitäkö pahaa?" huudahti Léon tulisesti; "eikö miksikään lueta sitä, +että häntä yhtämittaa vaivaa tuon ihanan naisen muisto, naisen, jonka +sulous ja nero täyttivät hänet rakkaudella, sen sijaan että olisi +saanut omata hänet ja ollut onnellinen — ja sitten pysyttelee tuo +poissa hänen näkyvistään ja hellyydestään ja näyttää vain sytyttäneen +hänen sydämensä liekit, jättääkseen hänet kaipauksen tuskaan, antaen +kuulua itsestään vain hiukan, ylläpitääkseen hänen rakkauttaan, johon +hän ei aijo milloinkaan vastata. Hän on puoliso, hän on isä, mutta ei +kenties milloinkaan saa kohdata rakkautensa esinettä; hän on tietämätön +heidän olopaikastaan, näkymättömän silmälläpidon alainen — hänen +askeleitaan seurataan, hänet saadaan selville ja vaikutetaan häneen; +hänelle annetaan velvollisuuksia. Ja hän, onnettomampana kuin muut, ei +milloinkaan saa nauttia kodin onnea, joka on kaikille muille, vaan ei +hänelle suotu." + +"Myöntänette liiotelleenne hiukan, sillä miksei hän voisi mennä +naimisiin?" + +"Voisiko hän todellakin, rouvaseni? Otaksukaa, että aika lopultakin +hivuttaa menneen rakkauden liian syvällisen vaikutuksen — vallitseeko +hän itse itseään? Hän rakastaa, on vapaa, voiko hän olla muuta? +Ajatelkaa, jos tämä kummallinen vastenmielisyys luonnolliseen +yhdyssiteeseen lakkaisi, jos hän jonakin päivänä saisi niin kauan +halajamansa käden, — voisiko hän saada lohdutusta, jos hän olisi +sitonut omansa?" + +"Te suotte hänelle ainakin runsaasti hienotunteisuutta", virkkoi +nainen, luoden Léoniin lempeän ja myötätuntoisen silmäyksen. + +Léon tunsi itsensä liikutetuksi ja jatkoi yhä lämpimämmin: + +"Ja eikö lapsen ja hänen välillään jaettu sormus ole se side, joka +häntä ainaisesti sitoo? Missä asemassa hän olleekin, voidaan tulla +vaatimaan hänen hellyyttään ja isänvelvollisuuksiaan... Toiset +omistavat hänet, mutta hän ei ketään! Päällepäätteeksi ei hän saa nähdä +lastaan, ennenkuin se on kadottanut äitinsä! Tämän rakastetun olennon +ensi näkeminen on ilmaiseva, että vieläkin syvemmin rakastettu ei ole +enää olemassa — ainoastaan kadottamalla toivon tulla puolisoksi voi hän +saavuttaa isyyden onnekkuuden!" + +Tuskaa ilmeni Léonin viimeisissä sanoissa, ja kyynel kiilsi hänen +silmässään. + +"Kautta kunniani, rakas Préval'ini", sanoi kenraali hymyillen, "te +olette antanut niin kuvaavan kertomuksen nuoren miehen asemasta, että +tekeepä mieli uskoa sillä olevan jonkin vastineen todellisuudessa." + +Rouva de B., joka huomasi Léonin hämmästyksen ja liikutuksen, kiirehti +muuttamaan keskusteluaihetta. Itse seisoi hän hänen sivullaan uunin +vieressä. + +Hetken vaitiolon jälkeen sanoi hän ystävällisesti: "Ystävänne on +herättänyt vilkasta myötätuntoa meissä, herrani. Olisi mahdotonta +kaunopuheliaimmin kuvailla hänen tunteitaan." + +"Kertomukseni on ainakin tosi, rouvani, mutta tuleva sotaretki +on viihdyttävä häntä surussaan ja antava hänelle toivon lopettaa +kunniakkaasti elämänsä, jolla ei enää ole viehäkettä..." + +"Mitä sanotte herrani", puhkesi rouva puhumaan, "Jos teillä on häneen +vaikutusvaltaa, tulee teidän käyttää sitä käännyttääksenne hänet +sellaisista ajatuksista — sanoa hänelle että hänen velvollisuutensa on +säästää itseään lapsen tähden..." + +"Ja miksi hänen tulisi tuntea mitään velvollisuuksia, kun hän ei saa +niistä minkäänlaista palkintoa. Millä perusteella hän on jollekin +velkaa elämänsä, kun se kerran on hänelle tehty katkeraksi?... Mutta +kuula voi aikaansaada niin paljon", lisäsi hän rohkeamielisesti +hymyillen. + +Tällöin kutsui kenraali häntä. He sanoivat hyvästit ja heille +toivotettiin kunniaa ja laakereita ja onnellista paluuta. + +"Tuo nuori mies on sangen miellyttävä", sanoi rouva B. — heidän +mentyään, "Hänellä on kauniit kasvot ja jalo sielu. Olisi todellakin +vahinko, jos hän kaatuisi Espanjassa." + + + + +VII. + + +Tästä hetkestä alkaen ei rouva de Roselis (lukija lienee jo aavistanut, +että se oli hän) voinut enää olla siinä hiljaisen suruttomuuden ja +ylhäisen välinpitämättömyyden tilassa, jossa hän oli aina uskonut +olevansa. Ankaruus, jolla toiset naiset olivat häntä arvostelleet, sai +hänet huomaamaan harha-askeleensa turmiollisuuden, jotavastoin miesten +kevytmieliset puheet saattoivat hänet tietoiseksi Léonin harvinaisesta +hienotunteisuudesta. + +Tämä muisteleminen lisäsi hänen kunnioitustaan Léoniin, ja ajatus, että +oli tehnyt miehen, joka jumaloi häntä, onnettomaksi, miehen, jota ei +voinut olla pitämättä rakastettavana, tämä vaaran ja kunnian sekoitus, +jolla on sellainen mahti naissydämeen ja lopuksi sisäinen levottomuus, +joka kiihotti hänen rakkauttaan ja muistoaan. Kaikki nuo yhdessä olivat +omiansa herättämään uusia tunteita hänen sydämeensä. + +Hehkuen ikävästä saada nähdä tyttärensä ja päästäkseen lepoon ja +rauhaan, ei hän nyt ajatellut muuta kuin palata kotiinsa. + +Jäähyväiskäynnillään rouva B:n luona sai hän tietää, että kenraali X ja +hänen rakastettava adjutanttinsa lienevät jo Espanjan rajalla, jossa +vihollisuudet olivat alkaneet. Hänen sydäntään ahdisti ja vierailunsa +tuli lyhyeksi, jonkinlainen kalvava tuska saattoi hänet kotiinsa +kiirehtimään matkavalmistuksia. + +Mutta mikä erotus olikaan hänen mielenrauhallaan nyt verrattuna siihen +missä hän oli alkutalvella, antaessaan rouva de Gernance'n houkutella +itsensä lähtemään Parisiin! + +Onnellinen ja rauhaisa, parhaassa ijässään, ei muuta uneksien kuin +huvisuunnitelmia, sellainen oli rouva de Roselis silloin, ja voidaan +kuvitella, kuinka suotuisasti rikas ja kaunis nuori leski otettiin +vastaan maailmassa, jossa rikkautta pidetään suurena ansiona. Rouva +de B:n talo oli niitä, missä Elinor otettiin mielellään vastaan. +Rouva de Gernance oli läheistä sukua hänen miehensä kanssa. Ja kun +ensimäiset sotahuhut alkoivat liikkua, johtui Elinorin mieleen käyttää +tätä sukulaisuutta valmistaakseen Léonille vähemmän vaarallisen ja +kunniakkaan paikan. Hän uskotteli herra de Germance'lle, että nuoren +miehen perhe oli suositellut tätä hänelle, ja pyysi ainoastaan ettei +häntä mainittaisi asian yhteydessä. + +Menestys vastasi hänen toiveitaan ja kohtalo järjesti lopulta sen +kohtauksen, joka niin kokonaan muutti rouva de Roselisin olemuksen. + +Rouva de Roselis lähti siis uudelleen Touraine'en, levottomana +ja ajatuksiinsa vaipuneena ja soimaten ajattelemattomuuttaan, +jonka seurauksia hän ei ollut ottanut huomioon. Hänen vilkas +mielikuvituksensa sai hänet kuvittelemaan mitä kauheimpia tapahtumia, +ja hänen sydäntään ahdistivat kuvittelujensa hirveät näyt. Parisiin +jäänyt neekeri sai tehtäväkseen tarkkaan ilmoittaa hänelle uutiset +Espanjasta, joita hän alkoi innolla seurata. + +Kun hän jälleen näki tyttärensä, tunsi hän, että tämä oli tullut +hänelle entistään rakkaammaksi. Muuan yhdennäköisyys, jota hän ei tähän +saakka ollut huomannut, oli hänelle selvä, ja tästä keksinnöstä johtui +uusia suudelmia, entistään hellempiä. + +Yksinäisemmin kuin milloinkaan ennen vietti rouva de Roselis kesää ja +seurasi hartaalla rakkaudella tyttärensä kehitystä. Jokainen kuukausi +toi mukanaan uutta suloutta ja huomattavan askeleen edistyksiä sen +kehityksessä. Elinor oli ihastunut, mutta hänen silmänsä etsivät +jotakuta, joka olisi jakanut hänen äidillisen ihastuksensa. + +"On kaikessa tapauksessa ikävää", puhui hän itsekseen, "ettei ole +ketään, jonka kanssa voisi keskustella onnestani, ja joka sen jakaisi +kanssani... Mutta sellaiseksi ei sopisi kukaan muu kuin isä", jatkoi +hän huoaten, "jolla voisi olla yhtä suurta huvia sen lapsellisesta +leikistä... Mutta kuka tietää jos joku sellainen omavaltainen +vastustaisi minua sen kasvatuksen kestäessä, jos hänen kova +ankaruutensa... Oh ei, Léoniesta ei tulisi tyrannia... Hänen katseensa +on lempeä ja hänen hymyilynsä hellyyttä täynnä... Hänestä tulisi hyvä +isä!" + +Sitte muisti hän, että Léon oli kaukana, alttiina sodan kaikille +kauhuille; että tämä toivoi kuolemaa ehkä olikin jo kuollut... + +Rouva de Roselis kirjoitti ja pyysi saada tietoja Espanjasta, ja hänen +rauhansa ja itseluottamuksensa ei tyytynyt ennen kuin hän oli saanut +tietoa, että herra de Préval oli siinä ja siinä kaupungissa ja voi +hyvin. + +Syksypuolella kirjoittivat hänen ystävänsä, jotka eivät voineet +ymmärtää, mikä häntä pidätti yksinäisyydessä, hänelle ja pyysivät häntä +tulemaan luokseen. Hän ei voinut jättää pientä Léonietâân, jota hän +rakasti yhä enemmän ja enemmän jokainen päivä, eikä hän uskaltanut +antaa rouva Gernance'en tietää lapsen olemassaoloa, vaan hylkäsi +matkustamisen erilaisilla tekosyillä. + +Vasta tammikuun kuluessa palasi hän Parisiin. Mutta juhlat ja +seurapiirit, jotka vuotta aikasemmin olivat häntä hurmanneet, eivät +nyt yhtään viehättäneet. Ne olivat hänestä väsyttäviä ja köyhähenkisiä +ja hän palasi kotiin väsyneenä ja tyytymättömänä. Hän tunsi itsensä +yksinäiseksi ja hyljätyksi ja alkoi huomata, että riippumattomuus, jota +hän niin suuressa määrässä omasi, sensijaan turmiollisesti tukahutti +hänen tunteensa ja sitäpaitsi saattoi aikaan ikävyyttä. + +Ihailijajoukon epähienojen kunnioituksenosotusten rasittamana — näillä +oli toiveita hänen yksinäisestä asemastaan — hän sanoi toisinaan, että +olisi ehkä parasta sitoa itsensä johonkin heistä, osaksi vapautuakseen +muista ja osaksi sentähden, että seuraelämässä kaunis nainen on +todellakin suojelijan tarpeessa, joka hankkii hänelle kunnioitusta. +Huomaamattaan alkoi Léonin muisto olla hänelle vähemmän yhdentekevä. + +Äkkiä levisi tieto sangen verisestä kahakasta Espanjassa. + +Levottomuuden ja synkkien ajatusten ahdistamana kiiruhti Elinor heti +rouva B:n luokse, missä jo keskusteltiin sotanäyttämön viimeisistä +uutisista; mutta kuinka hän hämmästyikään, kun rouva B., mainittuaan +kokonaisen rivin kaatuneita upseereita, virkkoi: + +"Muistatteko mahdollisesti sen kenraalin miellyttävän adjutantin, +joka kertoi meille hyvin kummallisen jutun? Taistelun jälkeen on hän +kadonnut eikä häntä ole löydetty ei elävien eikä kuolleiden joukosta." + +Elinorin ainoa vastaus oli hämmästyksen huudahdus, mutta onneksi +sukeutui tästä salaperäisestä katoamisesta vilkas mielipiteiden +vaihto. Hiljaisuudessa kuunneltuaan erilaisia otaksumia siitä, +toinen toistaan musertavampia, kiirehti rouva de Roselis lähtemään +ja huomasi lopultakin, aikasemmasta mielipiteestään huolimatta, +että oli todellakin olemassa mies, joka kykeni häiritsemään hänen +sielunrauhaansa ja käyttämään vaikutusvaltaansa hänen elämäänsä? + +Yhä eläen toivossa saada varmoja tietoja, oli hän Parisissa vielä yhden +kuukauden. Mutta kun mitään valoa ei levinnyt siihen hämäryyteen, joka +ympäröi Léonin kohtaloa, päätti hän palata Touraine'en. + +Rouva de Gernance, joka ihmetteli hänen alakuloisuuttaan ja oli +levoton hänen terveydestään, sekä pelkäsi, että yksinäisyys pahentaisi +hänen tilaansa, tahtoi vastustaa hänen matkustamistaan. Mutta hän ei +antanut muuttaa mieltään, vaan matkusti. Mutta levottomuus ja kaipaus +ahdistivat häntä ja lapsensa näkeminen sitä ahdistusta vain lisäsi. + +"Lapsellani ei ole muita kuin minä", virkkoi hän. "Se, joka jonakin +päivänä olisi astunut tilalleni, ei ehkä enää elä!..." + +Hän odotti jokaista tietoa mitä suurimmalla jännityksellä, mutta lähes +kaksi kuukautta kului, eikä Léonin kohtalosta mitään kuulunut. + + + + +VIII. + + +Eräänä iltana, istuessaan puistossaan, katsellen pikku Léonien leikkiä +ja uneksien siitä miehestä, jota lapsi muistutti hänelle, kuuli hän +palvelijoittensa kiihkeästi huutavan häntä. + +"Rouva", sanoi joku heistä, "on varmaankin puistossa tyttärensä +kanssa..." + +"Tyttärensä!" kertoi kummastunut vieras ääni, jonka Elinor heti tunsi +rouva de Gernance'n ääneksi. + +Tämä näyttäytyikin samaan aikaan, ja ystävättäret kiiruhtivat +syleilemään toisiaan. + +"Rakas Elinor", sanoi viimemainittu sydämellisesti, "en voinut +kauvemmin hillitä levottomuuttani. Kirjeesi tulivat aina yhä harvempaan +ja lyhyempinä ja ilmaisivat sellaista raskasmielisyyttä, että päätin +itse ottaa selvän siitä, miten on laitasi. Ja nyt olen täällä +tehdäkseni, jos voin, sinut iloiseksi ja jakaakseni yksinäisyytesi." + +Ystävättärensä lämpimästi kiittäissä häntä liikuttavasta +ystävyydenosotuksesta, katseli rouva de Gernance kummastuneena ja +uteliaana lasta, jota palvelijat kohtelivat kuin talon tytärtä, ja joka +lapsellisen soperruksensa ohessa yhtämittaa huuteli äitiään. + +Kun oli päästy sisälle, virkkoi rouva de Roselis hymyillen; "minä +huomaan kummastuksesi ja arvaan uteliaisuutesi. Niin, rakas ystäväni, +minulla on todellakin salaisuus, jota minulla ei milloinkaan olisi +ollut rohkeutta ilmaista. Mutta aamulla saat kaikessa tapauksessa +tietää kaikki ja samalla kertaa syyn raskasmielisyyteeni." + +Niin matkan väsyttämä kuin olikin, voi rouva de Gernance tuskin +saada unta silmiinsä, niin malttamaton oli hän saadakseen selityksen +salaisuuteen, jota hänen oli mahdoton aavistaa. + +Seuraavana aamuna nousi hän aikaisin ylös ja kiiruhti etsimään +Elinoria, jonka jälkeen molemmat ystävykset menivät suoraan puistoon, +saadakseen häiritsemättä keskustella toistensa kanssa. Rouva de +Germance seurasi ystävätärtään hieman hämillään sen luottamuksen +tähden, jonka tämä aikoi uskoa hänelle. + +Rouva de Roselis alkoi vihdoin, vaikkakin hiukan epäillen: + +"Rakas ystäväni, ei maksa vaivaa kauemmin salata sinulta salaisuutta, +jota en milloinkaan aikonut sinulle ilmaista. Ja ainoastaan varmuuteni +siitä, ettet hyväksyisi tekoani, on minut saanut vitkastelemaan. Minun +on nyt kuitenkin tunnustettava sinulle... että lapsi, joka eilen +herätti uteliaisuuttasi... on minun tyttäreni. Olen nimittäin tahtonut +tulla äidiksi kuitenkaan toista kertaa tahtomatta kantaa iestä, jonka +hirveän painon minä olen tuntenut." + +Rouva de Gernance ei voinut pidättää hämmästyksen huudahdusta, mutta +jättämättä hänelle tilaisuutta puhumiseen alkoi Elinor kertoa hänelle +ajattelematonta suunnitelmaansa, minkä hän matkalla oli tehnyt, ja +tapaa, millä hän sen oli pannut täytäntöön. + +Hän saapui vihdoin kertomuksessaan tyttärensä syntymiseen, mutta +silloin ei hänen ystävättärensä enää voinut hillitä itseään, vaan +keskeytti hänet innoissaan: + +"Niin paljon vaivaa ja varovaisuutta, tehdäksesi hulluuden! Etkö +ole itseäsi saattanut vaaranalaiseksi! Panna kunniansa ja maineensa +leikkiin sillä tavalla! Ja miksi tämä itseuhraus? Epätäydellisen +onnentunteen tähden, joka ei siedä päivänvaloa! Huomaatko, mihin +liioteltu, mieletön ennakkoluulo on sinut johtanut! Mielikuvituksesi +eksyttämänä olet tavoitellut unelmaa, joka saa sinut elämän totista +onnea parempana pitämään tyydytettyä oikkua!... Oh, usko minua, lyhennä +piammiten mahdollista välimatkaa itsesi ja tuon hurmaavan lapsen isän +välillä. Älä riistä kauemmin siltä sen parasta ystävää ja suojelijaa, +jonka luonto on sille antanut, äläkä itseltäsikään rakkaudenonnea ja +syvällistä uskollisuutta..." + +"Oi, kaikki tuo ei enää ole vallassani", huudahti rouva de Roselis. +"Kuulehan, kuinka ankarasti minua on rangaistu tekemästäni virheestä, +josta minua niin ankarasti nuhtelit." + +Hän huomautti nyt adjutantista, josta niin paljon puhuttiin rouva de +B:n luona, ja jota vielä murehdittiin. + +"Kuinka? Oliko se hän!" huudahti rouva de Gernance. "Mitä olet tehnyt, +Elinor? Surkuttelen sinua todellakin mitä syvällisimmin. Mutta, +huomaatkos kuinka varomattomuutesi on tuhonnut sydämenrauhasi ja +huolettomuutesi. Ja se on varsin oikeudenmukainen rangaistus, ettet +voi edes kaikkea sovittaa. Tällä tavalla olet äiti ja puoliso, mutta +tuskinpa vain uskallat kutsua itseäsi niillä nimillä, ja koko elämäsi +on kuluva häpeässä luonnollisimman ja kunnioitetuimman tunteen tähden. +Sinulle, joka olet säteilevän kaunis ja ennakkolahjojen ympäröimä, +ei ole suotu onnea, jonka vähäpätöisinkin nainen voi omistaa — onnea +omata puolisonsa ja lapsensa! Mutta ei tässä kaikki! Minä luen +sydämestäsi erään asian, jonka sinä ylpeydessäsi kätkisit kaikilta, +jopa itseltäsikin... Tämä sydän ei enää ole sinun — se rakastaa ja on +antautunut..." + +Tämän kuultuaan kätki rouva de Roselis kasvonsa käsiinsä ja itki. + +"Rakas Elinor", jatkoi rouva de Gernance ystävällisesti syleillen +häntä, "kun näen kyyneleesi, tunnen että olen liiaksi ystäväsi +voidakseni olla tuomarisi. Älä kauemmin sure asiaa, joka ehkä vielä +voidaan sovittaa jälleen. Toivokaamme, että Léon elää, ja että kaikki +jälleen muuttuu hyväksi." + +Elinor kuivasi kyyneleensä, mutta huudahti kiivaasti: + +"Kaikki muuttuu hyväksi! Ei, rakas ystävä, minä en niin helposti voi +uskoa, mitä sanot. On totta että olen tehnyt rikoksen, mutta sitä en +tehnyt heikkoudesta, vaan vapaasta tahdosta ja kauvan harkittuani +kärsimiäni vääryyksiä... On totta, että itken kunnon miehen kohtaloa, +miehen, jonka elämän olen katkeroittanut ja ehkä ollut syynä sen +ennenaikaiseen kuolemaan. En tunne itseäni onnelliseksi, ennenkuin +tiedän, että hän elää, mutta luopua riippumattomuudestani ja uskotella, +että olen toiminut heikkoudesta ja ajattelemattomuudesta, sitä en +milloinkaan tule tekemään." + +Rouva de Gernance ymmärsi, ettei ollut vielä aika ryhtyä ratkaisevaan +hyökkäykseen ystävättärensä ennakkoluuloja ja ylpeyttä vastaan. Mutta +Léoniesta tuli siitä hetkestä alkaen heidän keskustelujensa ainainen +esine. Ja Elinor joka taukoamatta puhui hänestä, antoi siten virikettä +hänen itsensä sitä edes huomaamatta, sille taipumukselle, minkä hänen +sydämensä jo oli omaksunut. + +Rouva de Gernance puolestaan kuvaili hänelle viehättävästi siitä +onnesta, jota hän itse nautti, ja vakuutti hänelle, että samanlainen +tulisi hänenkin osakseen. Elinor toisinaan hymyili liikutettuna ja +heltyi ystävättärensä neuvoista. Toisinaan häntä harmitti ajatus pettää +periaate, jolle hän niinkin paljon oli jo uhrannut. Mutta ystävykset +olivat aina yhtä mieltä toivoessaan Léonin palaamista. + +Elinor ja rouva de Gernance istuivat eräänä päivänä yhdessä ja +keskustelivat mieliaineestaan, kun heille ilmoitettiin, että erään +matkustajan, maantiellä olevan matkustajan palvelija innokkaasti pyysi +apua herralleen, joka sairaana ja tuskaisena oli äsken kadottanut +tajuntansa vaunuissaan. + +Rouva de Roselis antoi heti määräyksen tarpeellisesta avusta ja +kiiruhti itse helposti ymmärrettävän naisellisen sääliväisyyden +pakottamana sairaan luokse. + +Tämä oli jo nostettu ulos vaunuista, ja oli pitkänään nurmella, +kalpeana, liikkumattomana ja veren vallassa. Hänen epätoivoinen +palvelijansa huusi, että haava on pahentunut ja herransa toivoton. +Rouva de Roselis tuli samalla hetkellä paikalle, mutta tuskin hänen +silmänsä olivat sattuneet tiedottomaan olentoon kun häneltä pääsi +huudahdus ja hän, kätkien päänsä ystävättärensä rinnoille, sanoi +pakahtuneella äänellä: + +"Se on hän! Ja hän tulee kuolemaan silmieni eteen!" + +"Taivaan nimessä rauhoitu ja varo ettet ilmaise itseäsi!" vastasi rouva +de Gernance hiljaa. + +Nämä harvat sanat rauhoittivat Elinorea. Hän huomasi asemansa +vaarallisuuden ja ponnistaen viimeiset voimansa käski kantaa sairaan, +joka edelleen oli tiedotonna, linnaan. + + + + +IX + + +Kun Léon jälleen aukaisi silmänsä, huomasi hän lepäävänsä sängyssä +ja vieressään lääkäri, joka juuri oli sitonut hänen haavansa ja nyt +antoi hänelle tarpeellista hoitoa. Palvelijansa, jolta hän kysyi, mitä +oli tapahtunut, tahtoi sen muutamin sanoin selittää, mutta lääkäri +keskeytti hänet, määräten hiljaisuutta ja lepoa. + +Rouva de Roselis, joka kärsimättömänä tahtoi tietää miten sairas +voi, sai kuulla, että verenvuoto oli hänet aivan uuvuttanut, ja oli +pelättävissä, että jos kuumetta ilmenisi, hän tuskin kestäisi sitä. +Lääkäri määräsi täydellisintä hiljaisuutta, eivätkä naiset saisi käydä +hänen huoneessaan, vaan täytyisi heidän tyytyä valvomaan ettei häneltä +mitään puuttuisi. + +Kun Elinor seuraavana päivänä jo ennen päivännousua kuulusteli +sairaan tilaa, kalpeni hän kauhusta kuullessaan että yöllä oli tullut +kuumetta. Hetken kuluttua oli se muuttunut houreeksi. Silloin, itse +ihmetellen epätoivoaan, tunsi hän, kuinka rakas Léon oli hänelle. Ja +hän tunnusti itselleen, että ilman häntä hän ei milloinkaan tulisi +onnelliseksi. Uudelleen nousi hänen ylpeytensä ja ennakkoluulonsa +kapinaan, mutta vaaran ajatus, missä Léon häilyi, oli vallitseva. Rouva +de Gernance'lla, joka koko ajan pelkäsi että hänen mielenliikutuksensa +pettäisi hänet, oli koko päivän mitä suurin vaiva pidättää häntä +menemästä sairaan huoneeseen. Mutta seuraavana yönä, kaikkien mentyä +levolle, nousi Elinor, saamatta unta silmiinsä ja voimatta kukistaa +levottomuuttaan, yksin ylös ja meni keskellä yön hiljaisuutta, joka saa +tuskan tuntumaan ankarammalta ja tekee pelon sietämättömäksi, käytävään +ja pysähtyi Léonin huoneen oven viereen kuuntelemaan. Sairas houraili +yhä, ja hänen värisevän äänensä katkonaiset äännähdykset saapuivat +silloin tällöin hänen korviinsa. Epätoivoisena aukaisi hän hiljaa oven +ja astui sisään... + +Hoitajatar oli nukkunut. Lampun himmeässä valaistuksessa tunsi hän nuo +rakkaat kasvojenpiirteet, jotka olivat painuneet hänen mieleensä. Mutta +silmät olivat tuijottavat ja kasvot kuumeenpunaiset. Hänen kohoileva +rintansa näytti hengittäessä vaivoin voivan nostaa lakanan painoa. +Elinor vaipui oven vieressä olevalle tuolille ja kätki kyyneliset +kasvonsa käsiinsä. + +Hänen aikaansaamansa kevyt melu herätti Léonin nukahduksestaan. + +"Onko se hän?" sanoi hän. "Tuleeko hän? Olen kuolemaisillani. Oi, jos +saisin hänet nähdä! Mutta mistä hänet löytäisin? Olen kadottanut hänet, +kadottanut ainiaaksi!..." + +Hän kuunteli hetken ja jatkoi sitte: + +"Tyttäreni... tuo hänet luokseni... Voidaanko minulta, kuolevalta, +kieltää näkemästä lastani? Lapsi rukka! Älä etsi isääsi — sinulla ei +ole isää... Hän ei edes voinut antaa siunaustaan sinulle viimeisellä +hetkellään..." + +Tämän kuultuaan ei Elinor voinut pidättää nyyhkytyksiään. + +Léon säpsähti ja käänsi päätään, mutta hänen tuijottavat silmänsä eivät +voineet erottaa ketään. + +"Mikä on tämä salaperäinen huone? Mitä näen tuolla sohvalla?... Se on +se, jota jumaloin, — sinä, jota etsin... Sinä sallit minun polvistua +jalkoihisi. Mutta naamio, ota se pois... Kuinka! Aiotko taasen +paeta?... Ei, ei, sinä et saa enää paeta..." + +Tällöin nousi hän vaivaloisesti ylös. + +"Léon", huudahti Elinor syöksähtäin kiireesti sängyn luokse, +"pysähdy..." + +Hän katseli Elinorea kummastuneena ja epävarmasti. Hetkisen vaitiolon +jälkeen virkkoi hän sitten rauhallisemmalla äänellä: + +"Kohottakaa päätäni. Ah, jos voisin nukkua." + +Sairaanhoitajatar, joka oli herännyt rouva de Roselis'en huutoon, +kiiruhti esille tukeakseen häntä. Mutta kääntyen kyljelleen antoi Léon +päänsä vaipua Elinorin rinnalle ja näytti vihdoin vaipuvan virkistävään +uneen. + +Hetkistä myöhemmin astui rouva de Gernance sisään levottomana +ystävättärestään. Hän oli noussut ylös ennen päivänkoittoa, ja +hämmästyneenä, ettei löytänyt ystävätärtään huoneestaan, kiiruhti hän +sairaan luokse, mutta pysähtyi ovelle ja hämmästyi näkemästään. Léon +nukkui nojaten Elinorin olkapäähän. Elinor itse istui liikahtamatta +sängyn laidalla, nojaten päätään rakastettuunsa ja koettaen turhaan +pidättää kyyneleitään, jotka tippuivat hänen silmistään. + +Rouva de Gernance meni sängyn luo. + +"Mitä teet täällä, Elinor?" sanoi hän matalalla äänellä. "Mikä +varomattomuus!" + +"Anna minun olla", keskeytti tämä hänet. "Ei mikään ole minua poistava +tämän vuoteen äärestä niin kauvan kuin hän on joko kuollut tai +pelastettu... Jokainen tietäköön, että rakastan häntä, että olen hänen; +tämä on oikeudenmukainen rangaistus hairahduksestani... Oi, saisipa hän +vain elää! Mitä merkitsee minulle kaikki muu!..." + +Pelko, että herättäisivät haavoittuneen, pakotti heidät vaikenemaan, ja +Léon jatkoi untaan rauhallisesti ja sikeästi. + +Hän oli nukkunut useita tunteja, kunnes hän vihdoin vaivaloisesti +aukaisi silmänsä, jolloin hän heti huomasi Elinorin, joka väristen +koetti varovasti laskea hänen päänsä tyynylle. Hän sulki silmänsä +jälleen, mutta aukasi ne kohta ja sanoi heikolla äänellä: + +"Missä minä olen?" + +Huomaten lepäävänsä naisen käsivarrella, joka ulkomuodosta päättäen +ei ollut sairaanhoitajatar, teki hän liikkeen tukeakseen tätä; hänen +silmäyksensä, joka ei enää ilmaissut sekaannusta vaan sen sijaan +kummastusta ja epäilystä, seurasi Elinoria melkein verhon taakse, jonne +tämä koetti kätkeytyä. + +"Uneksinko?" alkoi hän vaivaloisesti puhua.. "Olen nähnyt nämä kasvot +ennen... Ah, rouvani, uskallankohan uskoa..." + +"Te tunnette minut vielä!" huudahti Elinor säikähtyen, ja kuuma +punastus peitti hänen kasvojaan. + +"Kerran rouva de B:n luona, luullakseni... mutta kerta oli kylliksi, +että muisto pysyisi mielessäni ainaisesti." Ja hänen silmänsä +kiintyivät uudelleen kaihoisasti häneen. + +"Hiljaa, hiljaa! Älkää puhuko! On määrätty suurinta hiljaisuutta. Älkää +puhuko, älkääkä ajatelko, — toivokaa ja nukkukaa." + +Lääkäri saapui pian; hän ilmoitti, että pitkä uni oli tuonut muassaan +mitä suotuisimmat tulokset, että kuume oli laskenut, ja että, jos kuume +ei seuraavana yönä uusiintuisi, sairasta voisi pitää pelastettuna. + +Hänen puhuessaan kätki Elinor nämä lohduttavat sanat sydämeensä, ja +ilo, jota hän ei voinut pidättää, palautti hänen kosteille ja kalpeille +poskilleen niiden herttaisen värin. + +Kun ilta tuli, ei mikään voinut pidättää häntä olemasta Léonin +huoneessa pitääkseen silmällä pelättyä kuumeen nousua; sitä ei tullut, +yö oli rauhallinen, ja seuraavana päivänä ilmoitti lääkäri, että kaikki +vaara oli voitettu. Mutta samalla ilmaisi hän rouva de Roselis'elle +että olisi vaarallista muuttaa sairasta, ennenkuin haava olisi täysin +parantunut. + +Elinor ei tahtonut näyttää muuta kuin kylmää osanottoa, mutta vapisi +ilosta ajatellen sitä aikaa jolloin suloisen uskollisesti saisi hoitaa +Léonia ja vihdoinkin saisi tehdä hänet onnelliseksi palautettuaan hänet +elämään. + +Ennen pitkää voi Léon osottaa kiitollisuuttaan rakastettavalle +linnanrouvalle, jonka hän luuli ainoastaan kerran nähneensä, mutta +jonka kauneus, hyvyys ja hienotunteisuus olivat painuneet hänen +mieleensä. + +Ystävykset jättivät harvoin hänen huonettaan. Häntä viihdyteltiin, +hänelle luettiin ääneen ja soitettiin hillittyä musiikkia, hän oli kuin +Bayard kahden sisaruksen hoidossa; mutta ei siinä kaikki. Elinor arvasi +hänen toivomuksiaan ja täytti ne tarkkaavasti, tiesi aina mukavimman +asennon hänelle ja piiritti hänet tuhansilla pikku huolenpidoilla, +joiden viehätys tunnetaan, panematta niitä merkille. + +Léon kertoi nyt heille kuinka hän oli haavoittunut verisessä kahakassa +Espanjassa ja kuinka hänet, jäätyään makaamaan kentälle, kiskoi kätköön +varmasta kuolemasta eräs vaimo, joka liikutettuna hänen nuoruudestaan +ja tilastaan oli vienyt hänet kotiinsa ja antanut hänelle mitä hellintä +hoitoa. Hän oli jo ollut parantumaisillaan, kun erään sissijoukon +saapuminen pakotti hänet kiireenkaupalla jättämään hyväntekijättärensä, +jottei olisi joutunut heidän käsiinsä. Saavuttuaan Bayonneen tuhansien +vaarojen ja seikkailujen jälkeen ei hän malttamattomuudessaan ollut +tahtonut odottaa täydellistä virkistymistään, ja matkan vaikeudet +olivat lopuksi saaneet aikaan onnettomuustapauksen, joka oli ollut +aiheena niin suuremmoiseen vierasvaraisuuteen. Sellainen oli hänen +kertomuksensa, ja Elinor ymmärsi nyt sen epävarmuuden, joka oli +kiehtonut hänen kohtaloaan. + + + + +X. + + +Pieni Léonie raukka oli ainoa, jolla oli syytä valittaa uuden vieraan +tuloa. Häntä pidettiin huolellisesti loitolla tämän huoneesta, jossa +hänen ilonsa olisi ollut liian häiritsevä. Elinor tunsi häpeää +antaakseen Léonin nähdä lasta, aivan kuin jos hän olisi voinut arvata +mitä harrastusta hän osotti hänelle. Mutta tottuneena siihen, ettei +hänen milloinkaan tarvinnut jättää äitiään, etsi hän lakkaamatta häntä. + +Eräänä päivänä, kun hän huomasi sairashuoneen oven olevan raollaan, +aukaisi hän sen hiljaa ja pisti kauniin päänsä sisään kurkistaakseen, +jolloin hänen arka ja utelias silmäyksensä heti huomasi vieraan, jota +hän ei vielä tuntenut. Léon huomasi hänet melkein samaan aikaan ja +päästi hämmästyksen huudon. + +"Mikä on tuo hurmaava pieni lapsi?" puhkesi hän puhumaan. + +Lapsi oli jo juossut tiehensä mutta äiti kutsui häntä värisevin sydämin +ja punastunein poskin takaisin, nostaen hänet Léonin polvelle. + +Muistojensa ja tunteittensa liikuttamana, jota hän ei voinut itselleen +selittää, katseli hän lasta rakkaudella, hyväili häntä ja kysyi, kuinka +vanha hän oli. + +Hämillään ja ajatellen, että hänet oli jo oivallettu, teki Elinor hänet +vuotta vanhemmaksi kuin mitä hän todellisuudessa oli. + +"Luulin hänen olevan nuoremman", sanoi Léon huoaten ja vaipui +unelmiinsa. + +Lapsi, jonka ujous pian oli kadonnut, ei tahtonut jättää äsken +hankkimansa ystävän polvea, ja tämä puolestaan ei voinut luopua hänestä. + +"Minun on kuitenkin erotettava teidät toisistanne", sanoi Elinor +hymyillen, "sillä teidän mielenliikutuksenne saa minut katumaan, että +annoin hänen tulla tänne." + +"Ah, jos te tietäisitte, rouvani, mitä kaikkea hän minulle +muistuttaa..." + +"Mutta jos minä oletan teidän olevan sankarina eräässä +mieltäkiinnittävässä jutussa, jota en ole unohtanut, niin ehkä helposti +arvannen..." + +"No niin, rouvani, minä olen se, joka petettynä, sen syrjäyttämänä, +joka näytti minut valinneen, vastoin tahtoani olen uskollinen hänen +muistolleen ja kaipaan olentoa, — minä, joka en saanut kuolla enkä voi +enää tulla onnelliseksi elämässä." + +Elinor pidätti vaivoin kyyneleensä ja sanoi arasti: "Te rakastatte +häntä siis edelleen?..." + +"En tiedä rakastanko häntä ja olenko kylliksi heikko vielä +rakastaakseni häntä; mutta hänen rakastettavuutensa, ne hetket, +jotka olin yhdessä hänen kanssaan, hänen suloutensa — niin, hänen +oikkunsakin, kaikki ovat painuneet mieleeni; hän on polttomerkillä +merkinnyt sieluni ja särkenyt elämäni onnen..." + +"Ah", huudahti Elinor liikutetulla äänellä, "sellainen uskollisuus +ansaitsee todellakin palkintonsa... Luottakaa siihen, että hän +viimeinkin, heltyneenä ja vuorostaan hylättynä, hyvittää virheensä ja +koettaa ansaita anteeksiantonne..." + +"Ei milloinkaan... Kolmen vuoden aikana ei tämä ylpeä ja tunteeton +nainen ole suvainnut muistaa minua rivilläkään. Epäilemättä on hän +palannut kotiinsa Länsi Intiaan tai Amerikkaan, tiedänkö minne? Nyt +riemuitsee ja nauraa hän herkkäuskoisuudellani. Olen unohtava hänet! +Jo jonkun aikaa olen tuntenut sisässäni, että tämä on oleva minulle +mahdollista ja", lisäsi hän lopen liikutettuna, "ehkä hyvinkin pian!" + +"Unohtaisitte hänet, Léon!" + +Nämä sanat lausuttiin niin hellän moittivalla äänellä, että Léon +katsahti häneen, jolloin hän huomasi että hänen silmänsä olivat +kyyneleitä täynnä. + +"Ah, rouvani", puhkesi hän puhumaan hetkisen vaitiolon jälkeen, "miten +teidän osanottonne on minulle kallis! Miksei hänellä ollut sielu ja +tunteet sellaiset kuin teillä!... Silloin olisin ollut onnellinen, +nyt... Tyttäreni, yhtä kaunis kuin teidän, olisi, niinkuin hän nyt, +istunut polvellani..." + +Kaihoten katsellen häntä jatkoi hän: + +"... Hänen äitinsä... läheisyydessäni... täynnä hellyyttä..." + +"Sellaiset tunteet ja muistot eivät mihinkään kelpaa", sanoi Elinor +vavisten vetäen tyttönsä luokseen; "minun täytyy teidät erottaa... + +"Anteeksi rouvani, olen hetkeksi antautunut unelmieni valtaan, mutta +miksi niin pian pakotatte minut niistä luopumaan?..." + +Elinor ei kauemmin uskaltanut kuunnella häntä, vaan kiiruhti tiehensä +tyttärensä kanssa ja puhui kaikki rouva de Gernance'Iie. + +Siitä hetkestä alkaen oli pikku Léonie yhtä uutterasti kuin äitinsäkin +sairaan luona. Léon kyseli lakkaamatta lasta ja kiintyi häneen +sydämellisesti. + +Lapsukainen puolestaan kyseli yhtämittaa ystäväänsä, hyväili häntä ja +tahtoi aina olla hänen ja äidin seurassa. Hänen lapsellisen suorat +hellyydenosotuksensa molempia kohtaan antoivat kerta kerralta aihetta +arveluttaviin, mutta Elinorille suloisiin kohtauksiin, jotka kuitenkin +Léonin aina jättivät enemmän ja enemmän surulliseksi ja unelmoivaksi. + +Hän virkistyi kuitenkin huomattavasti, ja haava parani. Suloisten +hetkien vaihtelevassa luottamuksessa kului aika nopeasti, ja joulukuu +toi talven tullessaan. + +Rouva de Gernance, joka jo kauan oli puhunut paluumatkastaan, selitti +viimein, ettei hän voinut sitä enää siirtää. Äänellä, jota hän turhaan +koetti saada vakavaksi, pyysi Léon äkkiarvaamatta lupaa saada seurata +häntä. + +Kummastuneena niin nopeasti tehdystä päätöksestä, tahtoi rouva de +Roselis panna vastaan. + +"Ah, rouvani", huudahti Léon vilkkaasti, "antakaa minun matkustaa. +Olen jo liian kauan nauttinut tätä vaarallista iloa, joka ei ole +luotu minulle. Antakaa minun paeta teidän ja lapsenne läheisyyttä, +teidän hurmaavaa huolehtimistanne ja näitä päiviä, jotka kuluvat niin +nopeasti. Antakaa minun palata yksinäisyyteeni, joka aina on oleva +osanani." + +"Mutta meidän on ainakin kuultava lääkäriltä, eikö teille ole mitään +vaaraa siitä että..." + +"On vaaroja, joista lääkäri kaikella taidollakaan ei voi minua +suojella... Kohtaloni on paeta kaikkea, joka on rakastettavaa, kaikkea, +joka voi miellyttää ja ihastuttaa... Minä en voi kyllin nopeasti lähteä +täältä matkaan..." + +"No niin, rakas ystäväni", sanoi Elinor kääntyen ystävättäreensä, "sitte +on minun uskottava haavoitettu ritarini sinulle, mutta sinun on ainakin +vastattava hänestä..." + +Hiukan kummissaan, että hänen annettiin matkustaa ilman vastaväitteitä, +meni Léon antamaan matkaansa koskevia määräyksiä. Elinor katseli +hymyillen hänen jälkeensä. + +"Tahtoisitko selittää minulle", sanoi rouva de Gernance moittien, "mikä +tarkoitus on tällä uudella ilveilyllä? On kylliksi että hän pelkää +rakastuvansa sinuun ja että hän senvuoksi pakenee sinua. Miksi siirrät +tuonnemmaksi sen, että teet itsesi tunnetuksi ja miksi et tee loppua +ilveilystäsi, joka on jo kestänyt liian kauan? Huvittaako sinua kiusata +häntä tällä tavalla?" + +"Ah, rakas ystävä, miten on suloista tällä tavalla olla oma +kilpailijansa, miellyttää häntä kaksi kertaa niin erilaisissa +olosuhteissa. Vaihtelevaisuudessaankin on hän uskollinen minulle. Aina +hienotunteisena, aina kunniallisena pakenee hän luotani, ettei pettäisi +minua. Hän on rakastunut minuun — ei rakasta muita kuin minua yksin — +oi, miten tunnen itseni onnelliseksi!" + +"Ja Léon, Léon parka! milloin alat ajatella hänen parastaan! Annahan +kuulua, Elinor, matkustakaamme yhdessä Parisiin. Siellä voit jälleen +ryhtyä liittoon, joka ei luullakseni tuota mitään vaaraa." + +"Ei, aikeeni on jo valmis. Matkusta hänen kanssaan. Ei kestä kauan, +ennenkuin tulen perässä." + +"Elinor, Elinor, sinä olet edelleen romanttinen ja haaveileva! + +"Ystäväni, ainoastaan tämän kerran. Se on oleva viimeinen, sen vannon." + +Tällöin tuli Leon takaisin, levottomana ja mieli kuohuksissa — kaikki +oli valmiina hänen matkaansa varten. + +Tyytymättömänä ystävättäreensä, mutta pakotettuna antamaan perään +hänelle, antoi rouva de Gernance itse määräyksensä. Mutta eronhetkellä +kadottivat kaikki rohkeutensa. Kyynelien vallassa uskoi Elinor +potilaansa rouva de Gernance'n huostaan, joka lupasi hänelle antaa +tämän asua luonaan ja lupasi hoitaa häntä. Léon seisoi kalpeana ja +vakavana vaununsa vieressä ja ilmaisi, äänessä ilme, joka tietää +syvempää tunnetta, viimeiset vakuutukset kiitollisuudestaan. Kerta +kerralta syleili hän lasta, joka itki ääneen, nähdessään ystävänsä +lähtevän. + +Rouva de Gernance lähestyi Elinorea ja sanoi matalalla äänellä hänelle: + +"Vielä ei ole liian myöhäistä." + +Hetkisen kahdenvaiheella vastasi rouva de Roselis viimein: + +"Ei, on ainoastaan yksi tapa, jolla voin tehdä tämän vaikean +tunnustuksen." + +Silloin astui rouva de Gernance Léonin kanssa vaunuihin, jotka heti +lähtivät liikkeelle ja olivat pian kadonneet näkyvistä. + + + + +XI. + + +Kun Elinor oli jälleen yksinäisyydessä, tunsi hän, että tämä oli tullut +hänelle sietämättömäksi. Ainoastaan se sulous, jota äsken oli tuntenut, +voi tämän jälkeen rauhoittaa hänen sydäntään. Ainoa ajatus, joka +elähytti häntä, oli että pian saisi jälleen kohdata ystävättärensä ja +hänet, jota hän jo piti kuin puolisonaan. + +Kahdeksan päivää heidän lähtönsä jälkeen saapui hän salaisesti tyttönsä +kanssa rouva de Gernance'n kotiin. Tämä oli ainoa, joka tunsi hänen +tulonsa. + +Pitkän keskustelun jälkeen, jolloin hän ystävättärelleen kertoi sen +romanttisen tavan, millä aikoi tehdä itsensä tunnetuksi Léonille, sai +hän tämän auttamaan aijettaan täytäntöön, jolloin molemmat erosivat, +ollen yhtämieltä tehtävästään. + +Oopperatanssiaiset olivat äskettäin taasen alkaneet, ja rouva de +Gernance pyysi Léonia eräänä iltana seuraamaan häntä sinne. Aluksi +torjui Léon tämän ankarasti, seikka, jota rouva ei ollut odottanut. +Paikka, jossa hän oli ollut kylliksi heikko antautuessaan seikkailuun, +joka vaikutti hänen koko jälelläolevaan elämäänsä, oli tullut hänelle +vastenmieliseksi, ja hän oli luvannut, ettei milloinkaan menisi sinne. + +Rouva de Gernance oli kuitenkin itsepäinen. Hän pyysi hänen +käsivarttaan ainoastaan niin kauaksi, kuin kohtaisi jonkun +tuntemattoman, joka tarjoaisi hänelle omansa, ja jolle viimemainitulle +hän lupasi tehdä kepposen. Léon, joka ei voinut rouva de Roselis'en +ystävättäreltä mitään kieltää, suostui vihdoin, vaikkakin +vastahakoisesti, ja niin he menivät. + +Astuessaan tanssisaliin tunsi Léon itsensä sangen liikutetuksi, ja +tuhannet muistot ahdistivat häntä. + +Rouva de Gernance tanssi muutaman kierroksen hänen kanssaan, mutta +ollen löytävinään sen, jota oli etsinyt, antoi hän Léônille vapautensa +ja sanoi hänelle hyvästit. + +Hän oli tuskin jättänyt hänet, kun ääni, joka huolimatta +tanssimusiikista sai hänet säpsähtämään, aivan hänen lähellään kuului +sanovan: + +"Ahaa, nyt sain teidät käsiini, te uskoton. En se liene minä, jota +etsitte oopperatanssiaisista?" + +Hän kääntyi ympäri ja huomasi vieressään... kenen? tuntemattomansa +tämän omassa persoonassa. Valkoinen domino, naamio, jopa hakanenkin, +joka yhdisti hänen vyönsä, ja jonka hän ennenkin oli pannut merkille, +kaikki oli samanlaista. + +"Se on hän!" huudahti Léon innoissaan ja tarttui häntä käsivarresta. +"Mitä! Minä tapaan teidät vielä kerran?... Näen teidät edessäni ja +pidän teidän kädestänne kiinni! Minkä selittämättömän ihmeen kautta?" + +"Onko se niin kummallista? Sinä tunsit kykyni tehdä ihmeitä." + +"Niin todellakin ainoan, jonka olen oppinut sinussa tuntemaan." + +"Se on kumminkin mennyttä. Nyt saat nähdä jotain aivan toista. Nyt +olet jälleen vallassani, ja sinä saat odottaa mitä merkillisimpiä +seurauksia. Kohtalosi on ratkaistu ja tulee päätökseen..." + +Jälleennäkemisen ensi ilon vaikutusta, jonka hänen läheisyytensä oli +herättänyt, seurasi, sitä mukaa kuin hän puhui, suuttumus. Tuollainen +melkein kevytmielinen ja käskevä ääni, kun hänen oli sovitettava kolmen +vuoden unhotus ja monet muut virheet, loukkasi häntä suuresti. Kaikki +ne vähemmän edulliset ajatukset hänestä, joita hän tällä ajalla oli +pitänyt vireillä, palasivat jälleen. + +Hän pysähtyi. + +"No niin, rouvani", sanoi hän kylmästi, "mitä tahdotte minusta? Mitä +uutta kohtausta nyt valmistelette? Millä uudella tavalla aijotte minut +taas pettää?" + +"Kuinka mies voi muuttua kolmessa vuodessa! Onko tämä se sama Léon, +joka hellänä ja hyvänä ja rakastuneena, juuri tällä paikalla ja +sellaisella vakavuudella suostui uskollisuuteen ja täydelliseen +alistumiseen?..." + +"Ah, jos olen muuttunut, niin ken on siihen syyllinen, te julma olento? +Ettekö se ole te, joka olette hylännyt uskollisuuteni, te, tuhotaksenne +minut otitte välikappaleeksi sulot, jotka paraiten lumoavat miehen +mielen, joka petitte minut ja omantunnontuskitta ja armottomasti +työnsitte minut takasin? Tyytyväisenä, että olitte antanut minun kokea +kaiken hyvän, jonka olitte minulta ryöstänyt, olette se lopuksi te, +joka kolme vuotta sitte jätitte minut kaipauksen ja unhotuksen tuskiin." + +"Léon, te tuomitsette liian ankarasti. Kas täällä olen teidän +vieressänne; olen hyvittävä virheeni, antamalla teille mitä olette +kadottanut." + +"Ja milloin voin luottaa sanoihinne? Ehkä aijotte jollain hetkellä +kadota näkyvistäni jättämättä muuta jälkeä itsestänne kuin minulle +tuottamanne tuskat; ehkä valmistelette uutta juonta." + +Hän keskeytti Léonin ja sanoi heltyen: + +"Ei, ei mitään juonia enää, eikä mitään salaisuuksia. Ah, Léon, +myöskin minä olen kärsinyt... Mutta unohtakaamme menneet kärsimykset +ja hullutukset. Oppikaa viimeinkin tuntemaan ja ottamaan vastaan +puolisonne..." + +"Te ette ole tahtonut tulla siksi..." + +"On totta, että olen ollut rikollinen, olen palkitseva rakkautenne..." + +"Te hylkäsitte puhtaan ja uskollisen rakkauteni, jonka sydämeni +teille tarjosi. Mikä uusi oikku saa teidät pyytämään sitä uudelleen? +Oletteko varma, että sitä on vielä jälellä? Voinko minä säilyttää +järjetöntä intohimoa näkymätöntä olentoa kohtaan, joka minut hylkäsi? +Ken sanoo teille, että olen edelleen sama, etten minä vuorostani ole +suostumatta liittoon, joka teille oli vastenmielinen, ja pysyttele +riippumattomuudessani? Se ei maksaisi minulle yhtä paljoa kuin +teille..." + +Nämä katkerat sanat tunkeutuivat Elinorin sydämeen saakka. Iloisuus +ja suloiset toiveet, jotka olivat seuranneet häntä tanssiaisiin, +haihtuivat. Nöyryytettynä ja hänen odottamattoman, oikeutetun +ankaruutensa moitteiden kohtaamana, kadotti hän rohkeutensa ja voimansa. + +Léon huomasi, että hän tuskin voi pysyä pystyssä, ja vei hänet sen +vuoksi taustalla olevalle sohvalle, istuen itse hänen viereensä. +Kyyneleet onneksi antoivat lievitystä hänen tuskalleen. + +"Ah, antakaa anteeksi", puhui Léon, leppyneenä hänen vilpittömästä +tuskastaan; "antakaa anteeksi minulle, te, josta minä en pääse +selville! Miten valitankaan ankaroita, vaikkakin oikeutettuja sanojani! +Mutta niin monen välinpitämättömyyden ilmettyä, kuinka voinkaan odottaa +teitä niin tunteelliseksi?" + +Samaan aikaan koetti Léon saada hänen ottamaan naamionsa ja antamaan +hänen saattaa itseään kotiin. Hetken tunsi Elinor kiusausta antaa +perään ja näyttää kasvonsa, mikä epäilemättä olisi hänet lauhduttanut. +Mutta pelko kohtauksesta, joka voisi kiinnittää kaikkien silmäykset +heihin sekä halu vielä kerran koetella häntä pidätti häntä edelleen. +Hänen vielä enemmän muuttaessaan ääntään virkkoi hän suruisasti: + +"Ei, seurataksenne minua ei hetki ole sovelias, ja te olette opettanut +minulle viisauden käskyn... Ottaisinko naamioni? Miksi antaisin teidän +tutustua kasvoihini, kun ette enää ole tilaisuudessa rakastamaan? Minä +huomaan että hän on syynä kylmyyteenne; minä tiedän missä te olitte +parantumisenne aikana ja mitkä kädet teitä hoitivat..." + +"No, niin, rouvani", puhkesi Léon vakavasti puhumaan, "te tiedätte, +ettei minun kiitollisuuteni voi olla kylliksi vilpitön ja samoin +ihailuni. Niin, en puolusta itseäni. Kolmen kuukauden ajan naisen +suloisimman hoidon esineenä, naisen, jonka kauneus on hänen vähin +ansionsa, — järkevän, tunteellisen naisen, joka liittää sukupuolensa +kainon arvokkaisuuden liikuttavaan hyvyyteen, siten häntä kaunistaen, +mitä minä muuta voisin kuin säilyttää siitä muiston ikuisesti?" + +Kuunnellen häntä ylenmäärin iloisena, tunsi Elinor, että jos hän +viipyisi vielä hetkenkin, voisi hän, huolimatta ponnistuksistaan, +pettää itsensä. Senvuoksi nousi hän ylös ja sanoi: + +"Tulkaa onnelliseksi! Teidän onnenne on minunkin. En puhu enää teille +itsestäni. En vaadi enää mitään, olette vapaa... Mutta ehkä tahtoisitte +nähdä tyttärenne?..." + +"Tahtoisinko? Ah, epäilettekö sitä?" + +"Hyvä, tulkaa aamulla aikaisin ja syökää aamiainen kanssani, niin +saatte nähdä hänet." + +Sitte antoi hän osotteensa, ilmaisematta kuitenkaan nimeään. + +"Palvelijani saavat määräyksen ja päästävät teidät sisään." + +Äsken tapahtuneen kovasti koskiessa hänen sydämeensä poistui hän, +tuskaisesti kerraten sanojaan: + +"Miten olisi laitani, — miten olisi laitani, jos sattuma ei toisessa +muodossa saattanut minua tilaisuuteen voittamaan hänen kunnioitustaan +ja rakkauttaan?" + + + + +XII. + + +Léon myöskin vietti yönsä sisimmässään liikutettuna. + +Vihdoinkin oli hän siis löytänyt niin monen surun ja kaipauksen +aiheuttajan. + +Hän tulisi hänet tuntemaan — hän saisi nähdä tyttärensä... tyttärensä, +jonka kuvaa hän niin monta kertaa oli kuvitellut mielessään! +Epäilemättä ei häntä enää kiellettäisi tulemasta puolisoksi ja isäksi. +Tämän kalliin nimen voisi hän saada! + +Tämän kuvailun keskeltä sukeltausi kuitenkin rouva de Roselis'en +muisto, ja vertailu ei ollut tuntemattomalle eduksi. Mitä naista hänen +silmissään voisi verrata Elinoriin? + +Hän lähti seuraavana päivänä täsmällisesti kohtaukseen, ja ensimäinen, +jonka hän kohtasi, oli neekeri, joka herätti niin monta muistoa hänessä. + +Tämä vei hänet upean huonerivin kautta eräälle ovelle, aukasi sen ja +ilmoitti herra de Préval'in. + +Léon käveli eteenpäin ja huomasi olevansa kammiossa, joka tuossa +tuokiossa muistutti hänelle sitä joka kolmeen vuoteen ei ollut +haihtunut hänen mielestään. Eräs nainen puettuna samalla tavalla kuin +silloin lepäsi samassa asennossa sohvalla ja täydensi näyn. Lapsi +istuin hänen polvellaan. + +Kun Léon lähestyi, kääntyi hän. + +"Mitä näen?" huudahti Léon. "Elinor: Olisiko sellainen onni +mahdollinen?... Oi, jos se on ainoastaan julmaa leikkiä, niin +lopettakaa se heti, eli kuolen silmienne eteen!" + +Tällöin juoksi pikku Léonie esille ja heittäysi hänen syliinsä, +näyttäen hänelle toista puolikasta sormuksesta, joka riippui hänen +kaulallaan. + +"Ystävä Léon", sanoi hän hänelle lapsellisella suloudella, "tahdotko +antaa takaisin minulle sormukseni?" + +Kun hän näki sen, pääsi häneltä hämmästyksen ja ilon huudahtus ja hän +vaipui tuolille, vapisevalla äänellä puhjeten sanomaan: + +"Elinor... tyttäreni..." + +Elinor seisoi jo hänen vieressään; Léon tarttui häneen toisella +kädellään, toisella piteli hän lasta, joka istui hänen polvellaan. +He katsoivat toisiinsa, kyyneleet nousivat heidän silmiinsä ja +sekoittuivat toisiinsa. He eivät voineet ilmaista sitä, mitä tunsivat. + +Viimein virkkoi Elinor, nojaten päätään rakastettunsa olkapäähän: + +"Niin, siinä on tyttäresi; ja tuntemattomasi, rakastajattaresi, valpas +hoitajattaresi, joka niin monella eritavalla yhtämittaa piti huolta +sinusta, tahtoen tulevaisuudessa olla hänen äitinsä ja sinun onnellinen +puolisosi... Anna anteeksi, Léon, anna anteeksi ne koetukset, jotka +annoin sinun kärsiä. Anna anteeksi rikollinen ymmärtämättömyyteni, +minkä vuoksi olen saanut suuresti kärsiä. Se oli ensimäinen, mutta +se olkoon myöskin viimeinen. Pöyhkeä, ajattelematon tuntemattomasi +sai eilen tanssiaisissa ripityksen, jota vaimosi ei milloinkaan ole +unohtava." + +"Ah", huudahti Léon, "anna sinä nyt vuorostasi anteeksi minulle. +Ystäväni, lapseni, niin monen levottomuuden ja kaipauksen aiheuttaja, +kuinka sydämeni onkaan koettava voittaa takaisin nämä kolme vuotta, +jotka minun hellyydeltäni olivat riistetyt!" + +Tällöin saapui rouva de Gernance ja hän otti hartaan sydämellisesti +osaa onnellisen parin iloon. Mutta ollen aina yhtä viisas ja +maltillinen, virkkoi hän ystävättärelleen: + +"Ajattelehan, Elinor, että jos sinä olisit ollut poikkeamatta siltä +tieltä, jonka velvollisuus ja yhteiskunnan lait määräävät, olisit +saavuttanut tämän onnellisen päämäärän, tarvitsematta elää näitä kolmea +synkkää vuotta." + +"Älä puhu enää siitä", vastasi rouva de Roselis syleillen häntä. +"Ainoastaan onnensa kustannuksella voi nainen kieltäytyä niistä +kahleista, jotka hänen sukupuoltaan rasittavat." + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75902 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1e0b841 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75902 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75902) |