diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75919-0.txt | 1773 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1790 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75919-0.txt b/75919-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d14caa5 --- /dev/null +++ b/75919-0.txt @@ -0,0 +1,1773 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75919 *** + +language: Finnish + + + + +EGYPTIN PIMEYS + +Kolminäytöksinen maalaisnäytelmä lauluineen + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + +Seuranäytelmiä 212. + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1926. + + + + +OHJEITA NÄYTTÄMÖLLE ASETTAMISESSA. + + +_Manu Mahlamäki_, vakava, pitkätukkainen isäntä, on puettu valkoiseen, +nilkkaan asti ulottuvaan mekkoon (ei nykyaikaiseen hämäläiseen +työmekkoon), joka on vyöllä kiinnitetty. Puhuu harvakseen ja käskevällä +äänellä. + +_Ville_, kuten kaikki muutkin nuorukaiset, käyttää pitkiä housuja, +värillisiä liivejä ja on muuten paitahihasillaan. Pyhäpukuna hänellä on +lyhyt korttitakki. Esiintyy levollisesti, on lyhyt ja pontevasanainen. + +_Anna_, kuten kaikki muutkin tytöt, käyttää lyhyttä hametta ja +eriväristä liiviä valkoisine puseroincenn, tukka palmikolla. On +luonteeltaan tasainen, hiljainen ja herttainen. Taipuu pikemmin +surunvoittoisuuteen kuin pirteään iloisuuteen. + +_Eero_ on luonteeltaan hilpeä ja leikkisä. Liikkuu nopeasti ja +sulavasti. + +_Junnu_ on hidasluonteinen, jätkämäinen ja nahjusmainen. Ymmärtää +hitaasti ja puhun pitkäveteisesti. Esittäjän on varottava, ettei rupea +liioittelemaan, johon osa helposti viettelee. Silloin muuttuu esitys +klownimaiseksi, ja siitä katoo se herttaisuus, joka luonteessa on +saatava esille. + +_Kaisu_ ymmärtää nopeasti, on pirteä ja vikkelä, mutta ei silti +saa tehdä terävää vaikutusta, mikä useasti on vikkelille naisille +ominaista. Kaisu on samalla herttainen ja mehukas, eikä hänen +torailemisensa saa tehdä tympäisevää vaikutusta. Sen tulee herättää +välitöntä iloisuutta katsomossa. + +_Erkki Einola_ on puettu tummaan pitkään takkiin, muuten kuin Manu, +mutta pehmeämpi ja iloisempi luonteeltaan. + +_Tarhalammin Taneli_ myös tummassa pitkässä takissa. Pehmeä, kömpelö +tallus, täydellinen tyhmeliini, mutta hyväntahtoinen, ei ilkeä. Puhuu +vetelästi ja saumattomasti. + +_Töyry_ on pitkä, laiha ja särmikäs, takissa kiiltäviä nappeja. Puhuu +honottavalla, kovalla äänellä. + +_Kanttori_ on harmaatakkinen, ystävällinen ja leikillisyyteen taipuva. +Kohtelee kaikkia isällisesti kuin omia lapsiaan. + +Kyläläisillä on samanlaiset puvut kuin yllä on sanottu pojista ja +tytöistä. Jos joukossa on joku vanhahko mies, käyttäköön körttitakkia. + +Jos jollakin seuralla ei ole tällaisia pukuja, jotka muuten voi laittaa +mitättömän halvalla, niin käyttäköön omia, tavallisia maalaispukuja. +Kansallispuvut tekevät kuitenkin kappaleen vaikuttavaisuudelle +arvaamattoman suuren palveluksen ja antavat esiintyjille kirkkaamman, +päivänpaisteisemman mielialan, joka taas on näytelmän luonteelle vallan +tarpeellista ja ominaista. + + + +HENKILÖT: + +_Manu Mahlamäki_, talollinen. _Ville_, hänen poikansa. _Anna_, hänen +tyttärensä. _Eero_ | _Junnu_ | palveluksessa Mahlamäellä. _Kaisu_ | +_Erkki Einola_, talollinen. _Tarhalammin Taneli_, vanhapoika. _Elsa +Alatalo_, talon tytär. _Töyry_, siltavouti. _Kanttori_. Kansaa. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Oikealla Mahlamäen asuinrakennus, vasemmalla ulkohuoneita. Perällä aita +ja veräjä, joiden takana maisema viljelysmaineen. + +Kaisu ja Junnu tulevat portista vasemmalta. Junnulla haravia olalla — +Kaisulla kori. + +_Junnu_. Niin kyllä! Sen vain sanon, että jos vielä näen teidät +yhdessä, niin — niin en tokkosesti tiedä, mitä teen! + +_Kaisu_ (nauraa). Koskapa sinä sen tietäisit! + +_Junnu_. Älä ollenkaan konstaile, Kaisu! Minä lähden Atlantin +rapakoille, ellet lakkaa mielittelemästä tuota kulkuria, josta ei +kukaan kuolevainen tiedä, onko hän kala vai lintu. + +_Kaisu_ (härnäten). No kaikesta sen näkee, että mies on! Toisempi +kuin sinä. Toisempi pellolla ja pelissä, tanhualla ja tanssituvassa. +Näyttääkin toki hiukan kasevammalta kuin sinä, se on vissi se. + +_Junnu_ (matkii). Kasevammalta! (Suuttuen.) Älä härnää minua, Kaisu! +Jos vielä jatkat, niin totisesti (koomillisen vakavasti) minä tiedän, +mitä teen. + +_Kaisu_ (hymyillen). Sepä olisi uutta, se! + +_Junnu_ (ajatuksissaan). Niinpä taitaisi olla! (Suuttuneesti.) Mutta +tiedätkös sinä, mikä on vanhaa ja aina uudistuvaa, häh? + +_Kaisu_ (keikaillen). No, sanohan se! + +_Junnu_ (syytäen). Heilakka! + +_Kaisu_ (suuttuen). Junnu! Sinä et tiedä — + +_Junnu_ (innoissaan). Tiedänpäs! Minä tiedän vallan hyvin, kuinka +sinä toivoit pääseväsi tämän talon emännäksi. Kaiken voitavasi teit +suositellaksesi Villeä. Älä yhtään kielläkään, sen sinä teit ihan minun +nokkani edessä, vaikka meillä oli vanhemmat kaupat. + +_Kaisu_ (nauraa ja istuu vasemmalle). + +_Junnu_. Kun sitten Ville meni kihloihin Alatalon Elsan kanssa, niin +silloin kävit taas minulle ystävällisemmäksi. Niin! Niin juuri kävi! +Mutta sitten tuli tuo Eero-Iurjus tänne kuin pilvistä puhallettuna — ja +silloin minä taas heti jouduin syrjään. Eikös se ole vanha juttu, joka +aina uudistuu? Uudistuu siksi, kun — + +_Kaisu_. Sinä tulet yhä tyhmemmäksi ja tyhmemmäksi! + +_Junnu_. Anna mun tulla vaan! Mutta jos sinä vielä kauvan vikuroit, +rupean minä tekemään samoin — + +_Kaisu_. Niin — mitä sitten? + +_Junnu_ (tärkeän näköisenä). Minä rupean riiastelemaan Annaa. + +_Kaisu_ (purskahtaa nauramaan). Älä, hyvä ihminen! Vallanhan sinun +järkesi sekaantuu. (Nousee, vakavammin.) Tiedä sinä, että jos vain +vielä sellaisella uhkaatkin, niin — (katselee vasemmalle) — mutta +tuollahan tulee jo isäntäkin niityltä — + +_Junnu_. Saatpas nähdä vaan, että vielä näytän Eerolle — sille +kulkurille! (Vie haravat vasemmalle.) + +_Kaisu_. Sen sinä siivosti jätät tekemättä. + +_Manu_ (tulee oikealta portista). Jahah! Jopa näytte tekin olevan +kotona peräniityltä. No, saitteko kaikki latoon? + +_Junnu_. Kaikki saatiin. + +_Kaisu_. Ja kuivina kuin ruuti. + +_Manu_. Panittekos ladon oven niin kiinni, etteivät elukat saa auki +revityksi? + +_Kaisu_. No niin, että ennen ne seinästäkin — Eero sen niin laittoi. + +_Manu_. Jahah! — Eero! No kyllä sitten. — Eikö hän tullutkaan vielä +teidän kanssanne? + +_Junnu_. Mitäs Eeron ylpeys meidän seurassamme — erosi maantielle — +vaikka siellä hän kai paremmin onkin kuin kotonaan. + +_Manu_. Ylpeyskö — sanot? + +_Kaisu_ (puolustaen). Mitä vielä! Junnulla on vain niin väljä suu. +Sanoo Eeroa jos miksi — kulkuriksi ja kaikeksi, kun Eero ei ole täällä +syntynyt, vaan kulkenut muualta. + +_Manu_. Minä en huonekuntaani enkä pöytäni kulmalle ota ketään +kirjatonta maailmankulkuria — vaikka tämän otin. Hänestä meni kanttori +takaukseen. Jätä siis, Junnu, jankutuksesi! Mahlamäellä on elettävä +sovussa! — Menehän nyt, Kaisu, alustamaan illallista! Ison niityn väki +tulee kai kohta! + +_Kaisu_ (mennessään sisään). Onko Anna jo tullut? + +_Manu_. Tulee vasta toisten kanssa, mutta pane alulle vain! — Ja rasvaa +sinä, Junnu, tänä iltana tai huomenaamulla ne uudet nappularattaat! +Ville lähtee kaupunkiin. (Lähtee sisään.) + +_Junnu_ (seuraa). Aamullakin kai ne vielä ehtii rasvata? Eiköhän? + +_Manu_. Kyllä — kyllä! Ja ota aitan parvelta uudet siiat — (Menee +sisään, Junnu seuraa.) + +_Kaisu_ (tulee ovessa Junnua vastaan). + +_Junnu_. N< mihinkä sinä nyt taas lennät? + +_Kaisu_ (nauraen). Saitkos tietää? Ilkimys! + +_Junnu_ (palaa ovelle). Minäkö? + +_Kaisu_. Sinä juuri! Aina Eeroa pureksit! Mutta kyllä sinut vielä +höyhennän. (Menee vasemmalle.) + +_Junnu_. Höyh— ole —! Mutta kyllä — + +_Manu_ (huutaa sisällä). Junnu! + +_Junnu_ (menee sisään ja murisee mennessään). + +_Eero_ (tulee vasemmalta, -pysähtyy portille ja katselee oikealle. +Laulaa.) + + Tuoltapa näkyy järven ranta + ja tuulimylly rauska! + Sieltä se tulee pojan kulta + iloinen ja hauska. + + Hopeasta kellon ja kullasta vitjat + ma ostan heilalleni, + jotta mä kehtaan sen joukosta näyttää + vanhalle mammalleni. + +_Kaisu_ (tulee, kantaen puita). Kas Eeroa! Olethan oikein laulutuulella! + +_Eero_ (tulee esille). Nuorena pitää laulaa ja iloita. Vanhana kyllä on +aikaa murjottamiseen. (Taputtaa Kaisua olalle.) Eikö niin, Kaisuseni! + +_Kaisu_ (on olevinaan). Ole nyt — siinä! + +_Eero_ (nauraa ja sitten laulaa). + + Metsässä näin minä jäniksen + ja silitin sen selkää. — + Tyttö on kahdenkymmenen + ja poikia vielä pelkää. + +(Pyörittelee Kaisua ympäri ja nauraa.) + +_Kaisu_. Voi jemmeri! Älä! Puutkin putoavat! — Hyi! Vielä koko maailma +pyörii silmissäni! + +_Eero_. Kun ihminen on oikein iloinen, voi se panna koko maailman +pyörimään. Ja minulla on syytä olla surman iloinen! Hei vain! +(Pyörähtää ympäri.) + +_Kaisu_. No, mitä sinulle nyt sitten onkaan tapahtunut? + +_Eero_. Ähä! Saitkos tietää! + +_Kaisu_. Minulle sinä kyllä voit — + +EERO (katselee oikealle). Tuolta jo Annakin tulee! (Juoksee oikealle.) + +_Kaisu_ (yksin, katselee Eeron jälkeen). Kyllä on aika hulivili! Ja +kaikki tytöt ovat häneen pahasti pihkaantuneet. Mutta kukaan meistä ei +tiedä, kenestä hän välittää. — Vastikään hän pyöritteli minua ja heti +juoksi Annan pakeille. Kyllä on mies — (Lähtee sisään.) Mutta ei häneen +suuttua voi. (Menee.) + +_Eero_ (tulee Annan kanssa oikealta). Anna rakas! Miksi olet tuollainen +mörökölli? Päivällä hymyilit kuin mansikkamätäs, mutta nyt et edes +kurkistakaan minuun. + +_Anna_. Sinä kyllä sen sijaan kurkistelet. + +_Eero_ (kurkistaa Annaan). Niin — tietysti — + +_Anna_. Liiaksikin. + +_Eero_. Sinuako? + +_Anna_ (itkemäisillään). Luuletko, etten nähnyt, kuinka hetki sitten +pyörittelit Kaisua ja — ja heti sen jälkeen tulit minulle sanomaan, +ettet pidä kenestäkään muusta kuin minusta — + +_Eero_ (lohdutellen). No, mutta — Anna hyvä! Oma tyttöni — rakas! +Täytyyhän ilon päästä irralleen — minä en voi hillitä itseäni — +sellainen olen ollut eilisillasta asti, jolloin lupasit minulle pikku +sydämesi ja — ja sentähden pyöräytin Kaisuakin — ja (pyöräyttää Annaa) +tahtoisin pyöritellä koko taloa — + +_Anna_ (nyrpeillään). Anna olla! + +_Eero_ (vakavammin). Kuule, Anna! Vaikka saisin koko pitäjän tytöt, +niin heidän kaikkien joukosta hakisin oman pikku Annani. (Syleilee +Annaa.) Sinä yksin — ei kukaan muu! (Irtautuu.) Mutta eihän se niin +hullua ole, jos mieleni on reipas ja iloinen. En minä voi kulkea alla +päin, pahoilla mielin. Ja kuinka voisinkaan, kun minulla on tuollainen +— (ottaa Annaa kädestä) — tuollainen — Herra jesta millainen sinä olet — + +_Anna_ (heltyen). Kyllä sinä osaat! — Mutta kuulehan nyt pari +vakavaakin sanaa! Mistä ne sinun ilosi tietävät! Voivat luulla — + +_Eero_. Ketkä? + +_Anna_. No, tytöt — Kirstikin ja Leena ja Liisa ja — Kaisukin. Sinun +täytyy olla heitä kohtaan vähän vakavampi, muutoin voivat luulla, että +olet rakastunut. Ja sehän olisi kovin ikävää, sillä Kaisukin on hyvin +herttainen ja kiltti tyttö. — Ajatteles, että Kaisu ja Junnu ovat +olleet jo kauan hyvissä väleissä keskenään, mutta viime aikoina ne ovat +näyttäneet alkavan rikkoutua. + +_Eero_. No, jos ei muusta ole kysymys kuin minusta, niin minä +kyllä laitan heidät hyviksi jälleen. Siihen voit luottaa! — Mutta +(vakavammin) mitä luulet isäsi sanovan, kun saa kuulla, että me pidämme +toisistamme? Sinä olet rikas talon tytär, ja minä olen saman talon +päiväpalkkalainen. Minä melkein luulen, että hän ajaa minut maantielle. + +_Anna_ (iloisesti). Isähän pitää sinusta hyvin paljon. Ja minähän olen +vain tottelevainen tytär tehdessäni kuten hänkin. + +_Eero_ (riemastuu). No, kas noin sitä pitää! Riemulla tämä maailma +voitetaan — ei itkulla eikä surulla. (Laulaa.) + + Surun päiviä viettämään + sa olet liian nuori — + Surkoon suuri kukkula + ja surkoon suuri vuori! + +_Anna_ (laulaa). + + Mull' on sydän lemmestä, + se on lempeä ja hellä. + Ei se tahdo itkeä, + se tahtoo hymyellä. + +_Eero_. Oikein, Anna! Noin sitä pitää! — Isäsi kyllä suostuu, kun +näkee, kuinka paljon me pidämme toisistamme. + +_Anna_. Ja veljeni puolustaa meitä, eikö totta? + +_Eero_. Tietysti! Villen kanssa minä jo olen selvillä kaikesta. + +_Anna_. Niin — Ville onkin aina ollut niin hyvä. Ja siitä minä heti +päätin, että sinäkin olet hyvä. + +_Eero_. Kuinka? + +_Anna_. No, kun te heti tulitte niin hyviksi ystäviksi. Oltuasi pari +päivää täällä olitte jo kuin veljekset. Siksi kai isäkin alkoi sinusta +pitää. + +_Eero_. Niin, niin! Villellä ja minulla oli vähän niinkuin yhteisiä +asioita. + +_Anna_ (uteliaasti). Yhteisiä? Mitä asioita? + +_Eero_. No kas, kun Alatalon Elsa on orpo ja kanttori on hänen +holhoojansa, ja kun sitten — + +_Anna_. Mitä sitten —? + +_Eero_. Kanttori kun tuntee minut, niin minä olin — puhemiehenä +Villelle. + +_Anna_ (pitkään). Vai niin! (Hellästi.) Etkä puhunut silloin itsellesi! +Voivoi! Kyllä sinä minua sitten rakastat. (Kuuntelee.) Hoo! Sieltä +tulee joku — maantiellä — (Menee katsomaan portista.) Se on siltavouti +Töyry — + +_Eero_. Mikä? + +_Anna_. Siltavouti — kruununmies. Minä menen sisälle. (Puristaa Eeron +kättä ja menee tupaan.) + +_Eero_ (menee katsomaan). Se on tosiaankin siltavouti Töyry! Mitä — jos +hän tuntee minut! + +_Töyry_ (tulee vasemmalta, -puhuu vähän nenäänsä). Onko isäntä kotona? + +_Eero_ (kääntyy poispäin). Kyllä minä luulen. + +_Töyry_. Onko Anna myös kotona? + +_Eero_ (äkkiä). Kuinka niin? + +_Töyry_ (ihmettelee vastausta). Kuinkako niin? — Minä kysyn, onko Anna +myös kotona? (Itsekseen, tarkastaen Eeroa.) Luulen ennenkin nähneeni +tuon rengin. (Kovaa Eerolle.) No, saanko vastauksen? + +_Eero_ (hieman hämillään). Luulen, että hänkin on kotona. + +_Töyry_ (tarkastaa terävästi Eeroa). Sinä vain luulet? Oletko talon +väkeä? En muista nähneeni sinua ennen — täällä. + +_Eero_ (itsekseen). Se oli todellakin aivan toisessa paikassa, se. +(Ääneen.) Tulin tänne alkuvuodesta. + +_Töyry_. Vai niin. (Itsekseen.) Puheensa tuntuu tutulta, vaikka en nyt +voi muistaa. Eipä minulle tällaista usein tapahdu omassa piirissä. +(Kääntyy menemään.) No, saanpahan isännältä kuulla. (Menee sisään.) + +_Eero_ (yksin). Olipa onni, ettei hän tuntenut minua — olisi kaatanut +kaikki tuumani. — Mutta mitä hän täältä tahtonee — ja miksi kysyi +Annaa? Eiköhän tuo peijakas vain kulje naimapuuhissa! (Nauraa.) Niinpä +melkein luulen. (Laulaa.) + + Kun sinä kultani kahvia keität, + niin keitä kattilalla, + +(viitaten veitikkamaisesti tupaan päin) + + kun ensi kerran kävelen + sun kammaris lattialla. + +_Junnu_ (tulee sisältä). Sinua vain laulattaa, sinua, Eero! + +_Eero_ (taputtaa häntä olalle). No, niin tekee — aivan riivatusti. Eikö +sinuakin? Lauletaanpas yhdessä, niin meitä on kaksi! + +_Junnu_. Jos minä olisin sinun housuissasi, niin en enää seisoisi +täällä hoilaamassa, vaan huilaisin käpälämäkeen, jotta kantapäät +vilkkuisivat.' + +_Eero_. Käpälämäkeen? Miksi? + +_Junnu_. Miksikö? Etkö sitten tiedä, että siltavouti on siellä isännän +luona? + +_Eero_. Kyllähän minä sen — + +_Junnu_. No — lähde sitten, ennenkuin hän saa sinut kiinni. + +_Eero_ (liukkaasti). Kiinni minut? Kuules, Junnu! Selitäppäs koreasti, +mitä sinä tarkoitat neuvoillasi. + +_Junnu_ (epävarmana). Minä tarkoitan — tarkoitan vaan, että voit mennä +niin pitkälle kuin hakoviitaa piisaa — + +_Eero_ (hymyillen). Niin kai sinä tahtoisit. + +_Junnu_. Ehkäpä kyllä — pistä nyt vain jalat kainaloosi — minä +tarkoitan, että saat mennä tiehesi — ymmärrätkö? + +_Eero_. Ja ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan? + +_Junnu_. En — en! + +_Eero_. Että minä pysyn paikallani, minä. + +_Junnu_. Pistä vaan käpäläsi satimeen, sama se minulle! — Mutta +ystävänä voin vielä sinulle sanoa, että sinua pidetään täällä +epäiltävänä miehenä. + +_Eero_. Epäiltävänä? Kuinka niin? + +_Junnu_. No, että sinä peijaat ja puijaat — ja — ja — kaikki tytöt +pelkäävät sinua — ja — ja — (työntäen suustaan) — sinä olet itse se +musta kiusaaja! + +_Eero_ (nauraa). Niinkö sinäkin luulet? + +_Junnu_. Minä en oikein tiedä, mitä luulen, mutta — näetkös — +siltavouti on tuolla sisällä — ja hän kyllä tietää kuka sinä olet. + +_Eero_ (hiukan levottomasti). Tietääköhän? Tunsiko hän minut äsken? +Mitähän on sanonut minusta isännälle? Tai onko Annalle ehkä? — Vastaa +mies! Kuuletko? + +_Junnu_ (levollisesti -ja salaperäisesti). Tietysti hän on sanonut — +sinä veijari! + +_Eero_ (itsekseen). Sepä olisi kiusallista! (Ääneen.) No, mitä hän +sanoi? + +_Junnu_. Hän kysyi isännältä, kuinka kauan olet ollut täällä, mistä +olet tullut ja missä olet ollut ennen — + +_Eero_. Ja mitä isäntä sanoi? + +_Junnu_. Että kevättalvella tulit, mutta ei tiedetä mistä, kun sinulla +ei ole mitään papereita, sanoi hän. + +_Eero_. No, ja mitä sitten sanoi siltavouti? + +_Junnu_ (matkii siltavoudin puhetapaa). »Kuinka Manu Mahlamäki voi +ottaa palvelukseensa kirjattoman kulkurin.» — Tähän sanoi isäntä, että +kanttori tuntee sinut, ja ettet sinä tarvitse mitään papereita. — Mutta +tiedätkös, mitä siltavouti siihen vastasi? + +_Eero_. En — mutta onpa hauska kuulla! + +_Junnu_. Hauska? Hm! Mikä mistäkin tykkää! Minun mielestäni se on +vaivaisen hauskaa meille muille, rehellisille ihmisille. + +_Eero_ (levottomana). No, mitä hän sitten sanoi? + +_Junnu_.⁻ Ahaa! sanoi hän. Se on varmaan joku, joka on päässyt juuri +linnasta vapaalle jalalle, ja kanttori, joka on ihmisystävällinen mies, +tahtoo auttaa häntä työn saamisessa. + +_Eero_. Joko loppui? + +_Junnu_. Ei! Siltavouti sanoi vielä, että — (matkii taas) — »minusta +tuntuu, että olen ennenkin nähnyt tuon lurjuksen!» (Omalla äänellään.) +Näin juttelivat. Nähneensä sanoi. + +_Eero_ (itsekseen). Minä voin olla levollinen. Hän ei ole tuntenut +minua. (Junnulle — naureskellen.) No, eikö hän enää mitään muuta +sanonut? + +_Junnu_. Vielä muutakin? Tässä sitä on jo jumalan kyllä ja vähän +päällekin. (Kynsii korvallistaan.) Minä luulen melkein, että hän kosi +Annaa.. + +_Eero_ (nauraa). Vai vielä kosikin. + +_Junnu_. Niin ainakin Kaisu sanoi. + +_Eero_ (muistaa äkkiä). Ai niin — Kaisu. — Kuulepas, minä luulen, että +te olette noin niinkuin väleissä keskenänne? + +_Junnu_ (nyrpeästi). Väleissäkö? Hm! — Mitäs se sinuun kuuluu? + +_Eero_ (tekeytyen vakavaksi). Niin, näetkös, minä olen aikonut kosia +Kaisua — + +_Junnu_ (kiepsahtaa ympäri vihaisena). Hii — huu! + +_£Ero_ — mutta jos sinä katselet häntä hyvällä silmällä, niin — +(Vitkastelee.) + +_Junnu_ (lyö kämmeniään yhteen). Hu — huu — haa! + +_Eero_. — niin minä luovun aiheistani — sinun tähtesi. + +_Junnu_ (hetken aikaa liikkumattomana hämmästyksestä). Niinkö? +— Minä katselen Kaisua kahdellakin hyvällä silmällä, tiedä se! +(Hätääntyneesti.) Älä kosi häntä! Älä kosi. + +_Eero_. No, en, en! Sen lupaan sinulle, tuohon käteen. (Antaa kätensä.) + +_Junnu_ (tarttuu siihen). Enkös minä aina ole sanonut, että olet kunnon +poika! Kiitos, hyvä ystävä! — Ja nyt sanon minäkin sinulle ystävän +sanan. Lähde nyt heti lipettiin täältä. + +_Eero_. Miksi minä sen tekisin? Onhan kanttori mennyt minusta +takaukseen. + +_Junnu_ (itsekseen, kaapien niskatukkaansa). Sinusta ehkä — mutta ei +Kaisusta. + +_Eero_ (itsekseen). Jos ehkä sittenkin on parasta piiloutua siksi, kun +siltavouti on mennyt. Jos hän näkee minut toisen kerran, saattaa hän +tuntea minut. Ja sitä minä en tahdo! (Junnulle.) Minä seuraan neuvoasi, +Junnu! Minä juoksen tieheni — (nauraen) — vähäksi aikaa. + +_Junnu_. Vähäksikö? + +_Eero_. Vähäksi. (Menee portaista vasemmalle.) + +_Junnu_ (äkäisenä). Iäksi! Mene iäksi! Senkin — senkin — +(Ystävällisemmin.) Sääliksi minun sentään käy poikaparkaa. Jos hän vain +antaisi Kaisun olla rauhassa, tai jos Kaisu antaisi hänen olla, niin +minulla ei olisi mitään miestä vastaan. Hän on niin penturin hauska — +kun hän on hauska. — Mutta kas — kun Kaisu on ruvennut konstailemaan +minulle hänen tähtensä, olen siitä saanut sarveeni jotakin, joka ei +tahdo sulaa. (Menee vasemmalle.) + +_Manu_ (tulee Töyryn seuraamana). Ei, ei! En minä nyt voi antaa teille +päättävää vastausta. Minä olen, nähkääs, jo aikaisemmin luvannut +vanhalle ystävälleni Erkki Einolalle Ylimaasta, että hänen poikansa +Yrjö saa minun tyttäreni. Mutta jos niin kävisi,-että Yrjö Einola ei +Annasta välittäisikään, niin sitten on taas muitten aika koettaa. +Siltavouti ei tosin ole rikas — + +_Töyry_ (keskeyttää). Mutta minulla on hyvä palkka ja paljon +sivutuloja. Ja saisitte vävyksenne kruununmiehen — jotakin kai se +kunniakin maksaa — + +_Manu_. Onhan se niinkin — mutta ei se syötäväksi kelpaa! Mutta yhtä +kaikki! Kahden päivän kuluttua siltavouti saa varman vastauksen. Siihen +asti täytyy odottaa. + +_Töyry_. Täytyy kai sitten. + +_Manu_. Saman vastauksen annoin Tarhalammin Tanelille, joka myöskin on +Annaa pyytänyt. + +_Töyry_. Mitä? Onko sekin — tarhapöllö — Tarhalammin setä, tarkoitan —? + +_Manu_. Nyt hän on isäntä talossaan — + +_Töyry_. Tiedän, tiedän — + +_Manu_. Taneli sai saman vastauksen. + +_Töyry_. Mutta muistattehan toki valitessanne — + +_Manu_ (päättävästi). Kyllä — kyllä — ylihuomiseksi punnitsen tarkkaan — + +_Töyry_. Minun virkani — + +_Manu_ (hymyillen). Sekä sen että Tanelin tarhapöl — + +_Töyry_ (keskeyttää kiireesti). Se on hyvä! Hm! Muistakaa nyt +sitten pitää tarkasti silmällä uutta renkiänne, ettei pääse mitään +nipistämään. Sellaiset eivät helposti unohda tapojaan. + +_Manu_ (mietteissään). Olisipa penteleen ikävää, jos epäilyksissänne +olisi perää. Täytyy puhua asiasta kanttorin kanssa. + +_Töyry_. Tehkää se ajoissa, hyvä isäntä! — Ja hyvästi nyt sitten! +(Kättelee.) YYlihuomenna tulen uudestaan. + +_Manu_ (antaa kätensä). Niin, ylihuomenna. Hyvästi vain! + +_Töyry_. Hyvästi! (Menee portista oikealle.) + +_Manu_ (itsekseen). Vai semmoisia Eerosta — (Menee sisään.) + +_Eero_ (tulee, katselee Töyryn jälkeen). Menipäs! — Nyt täytyy saada +tavata Annaa. (Menee rakennusta kohti ja pysähtyy ikkunan alle. Laulaa.) + + Ikävä on olla, + kun on kartanolla + ja kulta on kammarissa. + 'Luoksesi ma mielin, + sulle lemmenkielin + ma soittelisin surujani. + +(Poistuu toiselle puolen näyttämöä.) + +_Anna_ (tulee sisältä). Kuulin laulusi, Eero! Mitä tahdot? + +_Eero_. Millä silmällä nyt katselet minua? + +_Anna_ (herttaisesti). Samoilla kuin äskenkin. Kuinka niin? + +_Eero_. Eikö siltavoudin epäluulot ole tehneet sinua levottomaksi? + +_Anna_. Vähät kai minä hänen tyhmistä juoruistaan. Kuinka voit +ajatella, että uskoisin sinusta sellaista. Ei, ei! Jos sinä olisit +rikollinen, niin silloinhan ei olisi enää mitään hyvää auringon alla. + +_Eero_ (ottaa Annaa kädestä). Mutta jos minä olisin ollut rikollinen? + +_Anna_ (pelästyy). Ollutko? (Taisteltuaan pelästyksensä ja rakkautensa +välillä. Herttaisesti.) Niin et koskaan enää siksi tulisi, sillä minä +seuraisin sinua, hyvänä henkenäsi, kaikkialle, minne vain menisit. — +Mutta ei, ei! Mitä turhia! Et ole ollut sellainen — ethän? + +_Eero_ (itsekseen). Tästä näen, että hän todella minua rakastaa. +(Ääneen.) Ole levollinen, Anna! Minä en koskaan ole ollut sellainen +rikollinen, jota siltavouti tarkoittaa, mutta — + +_Anna_ (levottomana). Mutta? + +_Eero_. Mutta minä olen kyllä, niinkuin kaikki muutkin, syntinen +ihminen. + +_Anna_ (nauraa iloisesti). Kukapa ei olisi — + +_Eero_. Ja sen sanot niin iloisesti! + +_Anna_ (viattomasti). Niin! Kun olemme samanlaisia kuin muut, niin +silloin emme ole heitä huonompia. (Muuttuu vakavaksi.) Mutta ajatteles, +että siltavouti kävi minua kosimassa. Siitä voi vielä tulla ikävyyksiä — + +_Eero_. Vaikka tulisi tusina sellaisia vouteja — en pelkää — + +_Ville_ (tulee portista oikealta, jääden kuistin luo). + +_Anna_ (surullisesti). Kyllä minä pelkään. Sinä et tunne isää. Hänen +silmissään sinä olet liian halpa, kun olet köyhä. + +_Eero_. Entä siltavouti —? + +_Ville_. Onko Töyry käynyt kosimassa Anna siskoa? + +_Anna_. Hyi, Ville! Kun säikytit! + +_Eero_. Töyry kävi. Eikös se ole hauskaa, kun Anna on niin haluttu? + +_Ville_ (hymyilee). Onnen poika — se voittaja! + +_Anna_. Älä nyt kiusoittele! Neuvoisit edes, mitä on nyt tehtävä! + +_Ville_. Tehtävä? Rakastettava tässä on — (työntää Annan Eeron syliin) +ja oikein lujasti! + +_Anna_ (puoleksi itkien ja nauraen). Sinä kyllä voit, sinä kun huomenna +lähdet kihlojen ostoon Elsasi kanssa. + +_Eero_ (salaa iskien silmää Villelle). Vai huomenna? + +_Ville_ (samaten). Ylihuomenna palaamme. + +_Eero_ (iloisesti). No sitten, Anna! Ylihuomenna! (Nostaa Annan +ilmaan.) Heleijaa! + +_Anna_ (ihmeissään). Mitä silloin? + +_Ville_. Silloin tanssitaan. (Menee sisään.) + +_Eero_. Jotta tanner tärisee! (Kiepahuttaa Annaa ympäri. Laulaa.) + + En sure orjanpäiviäni, + vaikka ne onkin kurjat! + Oman kullan sinisilmät + ne palavat kuin turjat. + + +TOINEN NÄYTÖS. + +Sama paikka. + +_Anna_ (istuu kuistin vieressä surullisena ja itkuisena). + +_Kaisu_ (tulee sisältä, huomaa Annan). Anna hyvä! Lakkaa nyt jo +itkemästä ja suremasta! Iloita sinun pitäisi, kun pääset tuosta +honottavasta siltavoudista. + +_Anna_. Mutta millä hinnalla siitä pääsen. Pitää ottaa sellainen vätys +kuin Tarhalammin Taneli. + +_Kaisu_ (lohdutellen). Mutta hän on luultavasti pitäjän rikkain. +Se se on jotakin. Eikä se mitään haittaa, että hän on tyhmä. Sitä +helpompi on häntä kieputella. Eikä hänen pitkä tukkansakaan ole +vahingoksi. Siitä saa paremmin kiinni, jos tarvitaan. (Nauraa ja tekee +tukistamisliikkeen.) Iloita sinun pitäisi. + +_Anna_ (tyytymättömänä). Iloita? Mitä ihmettä sinä puhut! Kyllä +kuulee, että sinä et ole rakastunut! Minä en välitä kunniasta päästä +siltavoudin rouvaksi enkä ilosta saada Tanelin rikkauksia. (Huokaa.) +Ennen vaikka kuolenkin, ellen saa sitä, jota rakastan. + +_Kaisu_ (uteliaasti). Sinulla siis on mielitietty? + +_Anna_ (ujosti). On. + +_Kaisu_. Kuka — sano —! + +_Anna_ (vähän vilkkaammin). Lupaathan vaieta? Lupaathan, ettet ennen +aikoja ilmaise, niin sanon sinulle? + +_Kaisu_ (ottaa häntä kädestä ja istuu vieroen). Tietysti minä lupaan. + +_Anna_ (hiljaa). Eero. + +_Kaisu_ (huudahtaa). Eero! + +_Anna_. Hss! + +_Kaisu_ (tutkien, mutta samalla epäröiden). Ja hän — pitääkö hänkin — +sinusta? + +_Anna_ (hiljaa). Pitää. — Älä nyt millään muotoa kerro mitään isälle — +äläkä Junnulle — saavat kyllä aikoinaan tietää. Eero pyysi, etten vielä +ilmoita isälle — — — (Huokaa.) Voi, voi, sentään! Se on ehkä kovin +pahasti, mutta kyllä minä kovin pelkään isää. + +_Kaisu_ (puoliksi itsekseen). Vai sinusta Eero pitää — (Reipastuttaen +itseään.) Eipä siinä mitään — asia on siis selvä. (Iloisemmin.) Kiitos +luottamuksestasi, Anna hyvä! Minä en sitä petä. Jos jotakin voin, niin +autan sinua. Ja kaikki kyllä kääntyy hyvin päin. — Eero on hyvä poika, +vaikka Junnu jutteli hänestä eilen illalla kaikenlaisia tuhmuuksia. + +_Anna_ (ihaillen). Hän on ihan varmaan paras kaikista. + +_Manu_ (tulee sisältä. Kaisu siirtyy vasemmalle hommaillakseen +jotakin.) Kuka on paras? Siltavoutiko vai — Taneli ehkä? + +_Anna_ (nousee). Minun mielestäni he ovat yhtä hyvät molemmat. + +_Manu_. Niinkö nyt? Äsken et tahtonut kumpaistakaan — ja nyt ottaisit +heidät molemmat. + +_Anna_ (päättävästi). Ei, isä! Minä en huoli kumpaisestakaan. + +_Manu_ (aivan kuin ei olisi kuullut). Siltavouti on arvossa pidetty +mies ja hyväpalkkainen — eikä olisi haitaksi, vaikka tulisi +kruununmieskin sukuun — + +_Anna_. Minun kauttani hän ei siihen tule. + +_Manu_ (kuulematta). Taneli taas on seudun rikkain — + +_Kaisu_ (tokaisee sivusta). Ja tyhmin. + +_Manu_ (muljauttaa Kaisuun, mutta ei ole tietääkseenkään). Mutta on +olemassa eräs tärkeä seikka näitten kaikkien yläpuolella. — On olemassa +sellainen sopimus Erkki Einolan ja minun välilläni — jo aikaisempi +sopimus — että meiltä viedään emäntä Einolaan. — Nyt kun siltavouti +kävi täällä hätiköimässä, niin kirjoitin — taikka kanttori kirjoitti — +Erkille ja peräsi asiasta. Vastaukseksi tuli, että Einolan nuori isäntä +Yrjö onkin iskenyt silmänsä johonkin — mihin lie — eikä huoli isänsä +valitsemasta. — Näin minä nyt olen vapaa tästä lupauksesta — ja — +(yskäisee) — sinulla on myös vapaus valita joko Taneli tai Töyry. Minun +mielestäni olisi Taneli valittava, sillä raha on kuitenkin kaikkein +parasta tässä maailmassa. — Minä käväisen tuolla kylällä — ja kun tulen +takaisin — niin tee valintasi siksi! (Menee portista oikealle.) + +_Anna_ (vaipuu istumaan). Raha se — kuitenkin — — + +_Kaisu_ (menee hänen luokseen). Älä heittäy toivottomuuteen — sinun +täytyy ajatella — + +_Anna_. Olen jo ajatellut — olen kieltänyt — olen sanonut isälle — +(Purskahtaa itkemään, nousee ja menee sisään.) + +_Kaisu_ (yksin). Anna raukka! — Kyllä minun osani on sentään +onnellisempi. Ellen minä saa ketä ensiksi mieli tekee, niin ei minun +myöskään tarvitse huolia toisten määräämästä. (Ajattelee.) Kyllä minä +sentään olen taitanut olla vähän ilkeä Junnulle. Täytyy mennä hakemaan +häntä — — — Eeroakaan ei enää maksa ajatella — (Aikoo mennä portista.) + +_Junnu_ (tulee vastaan). Eeroakos menet etsimään? + +_Kaisu_ (herttaisesti). Junnu! Älä ole paha! Sinua olin aikeissa +tavata. — En minä välitä Eerosta — sinusta vain — + +_Junnu_. Minusta? + +_Kaisu_. Niin — sinusta välitän. + +_Junnu_ (ihastuen). Oikeinko totta? + +_Kaisu_ (loukkaantuneesti). Etkö sinä usko minua? + +_Junnu_. Uskonhan minä — (Äkkiä.) Lupaatko siis, ettet koskaan enää +keimaile Eerolle? + +_Kaisu_. Minä lupaan vielä enemmän. + +_Junnu_ (epäillen). Mitä sitten? + +_Kaisu_ (menee lähelle). Etten koskaan enää ajattele muita kuin sinua. + +_Junnu_ (heittää hattunsa ilmaan). Jestapoo! Kuinka mahdottoman hyvä ja +herttainen sinä olet, Kaisu. + +_Kaisu_ (ottaa Junnua kädestä). Niin. Eikö totta. Meistä tulee nyt +oikein hyvät ystävät — + +_Junnu_ (onnellisena). No, minun puolestani vaikka kuink hyvät — + +_Kaisu_. Mutta yhden asian minä sinulta pyydän — + +_Junnu_ (pyyhkii suutaan). Kyllä — kyllä — heti — + +_Kaisu_. Et koskaan enää saa puhua pahaa Eerosta! + +_Junnu_ (nolostuu). Eerosta? — Mutta hänenhän juuri oli syy, että me +olemme olleet puolinaisella torakannalla. + +_Kaisu_. Olkoon vain, mutta Eero on kunnon poika — sen päälle uskallan +vaikka mitä. + +_Junnu_. Joko sinä taas rupeat — + +_Kaisu_. En rupea — mutta sen vain sanon — + +_Junnu_ (lepytellen). No, no, no! Eihän minulla oikeastaan ole yhtään +mitään Eeroa vastaan — nyt enää, kun sinä olet luvannut, ettet +veikistele hänen kanssaan. Minä en puhu hänestä koskaan — (tekee +kädellään tyhjää osoittavan liikkeen) tuon vertaakaan. + +_Kaisu_. No, sitten on hyvä! Ja nyt minun täytyy mennä sisälle Annan +luo. + +_Junnu_. Kuule, Kaisu! — Minä toin sieltä juhannusmarkkinoilta muutakin +kuin esiliinan, vaikka — + +_Kaisu_. Niin toit — sokurisydämen. + +_Junnu_. Niin, niin — ja virsikirjan. Mutta vieläkin — (Kaivelee +liivintaskuaan.) + +_Kaisu_ (uteliaana). Mitä sinä vielä —? + +_Junnu_ (löytää sormuksen taskustaan, laulaa). + + Ei nyt enää vierahitten + suosittelu auta! + Hei heipparalla lalla laa, + ei suosittelu auta! + +(Panee sormuksen Kaisun sormeen.) + + Rakkaus on kiinnitetty + kultaringin kautta! + Hei heipparalla lalla laa, + sen kultaringin kautta! + +_Kaisu_ (laulaa). + + Vedellä ei ruusunkukkaa + saisi koskaan pestä. + Hei heipparalla lalla laa, + ei saisi koskaan pestä! + + Hulivilityttöin rakkaus + ei koskaan kauan kestä, + hei heipparalla lalla laa, + ei koskaan kauan kestä. + +(Kun Junnu työntää huulensa suudeltaviksi, nipistää Kaisu häntä nenästä +ja juoksee nauraen sisään.) + +_Junnu_ (seisoo vähän aikaa nolona, katsellen hänen jälkeensä ja +ottaa kiinni nenästään). Ai, ai! — Ja tätä hän sanoo uskolliseksi +ystävyydeksi. — Se oli sentään vähän nenäkkäästi tehty! Mutta sama se! +Se oli kai semmoista rakkauden esimakua. Mutta kyllä minäkin hänelle +vielä näytän — esimakua — + +_Eero_ (tulee oikealta). Ahaa Junnu! — Missä Kaisu on? + +_Junnu_ (terävästi). Kuinka niin? + +_Eero_. Niin vain! — Onko hän sisällä? + +_Junnu_ (epäluuloisesti). Minä luulen, että hän on siellä. + +_Eero_ Vai sinä vain luulet. (Nauraa.) Sinäkin vastailet aivan kuin +eräs toinen mies siltavoudille. — No, no, älä pelkää! Tahdoin vain +tietoa Kaisusta, että olisin teille molemmille saanut sanoa yht'aikaa, +että te ette saa enää katsella kierosti toisianne. Ennen minun tuloani +oli teillä ollut hyvät välit, sanottiin. Enkä minä tahdo olla syypää +teidän epäsopuunne. + +_Junnu_ (pöyhistellen). Noo — ellei sulla muuta ole, niin ole huoletta. +Kaisun ja minun kesken on kaikki reilassa. Olisitpa vain äsken ollut +näkemässä, kuinka — + +_Eero_ (keskeyttää). Niin, niin! Kyllä minä näin, kuinka hän nipisti +sinua nenästä. Ja juuri sentähden minä arvelin — + +_Junnu_ (kiireesti selittäen). Se oli vain pelkkää ystävyyttä se! + +_Eero_. Sepä hyvä! Sittenhän ei sinullakaan ole enää mitään kaunaa +minua vastaan. + +_Junnu_ (yrittäen hyvin miehekkäästi). No, ei sitten mitään! Ei +kerrassaan — tässä saat kämmenen sen päälle! (Antaa kättä.) + +_Eero_. Kiitos, Junnu! (Puristaa.) + +_Junnu_. Ai, ai, ai! — Sinähän kouristat kuin karhu! + +_Eero_. Sehän oli vain pelkää ystävyyttä se! + +_Junnu_ (itsekseen). Aivan kuin Kaisu nenää. Mutta minä tulen kyllä +vielä muistamaan tämän ystävyyden. (Katselee kättään.) + +_Eero_. Vielä kerran kätesi, hyvä ystävä! + +_Junnu_ (kiirehtii portista oikealle). E—ei! Kiitos vain! + +_Eero_ (yksin). Sainpas hänet pellolle! — En ole koko päivänä saanut +puhutella Annaa. Näin isännän menevän kylälle — ja kiirehdin kotia. +Niitylle lähtiessäni hän näytti niin onnettoman surulliselta. (Menee +ikkunan alle.) Minun täytyy tehdä selvä peli, sillä minä pelkään — +(Kurkistelee ikkunaan.) + +_Ville_ (tulee sisältä pyhävaatteissa, nauraa). Mitäs sinä siellä +ikkunan takana kurkkailet? Yöjalkainenko keskellä päivää? + +_Eero_ (poistuu ikkunasta). Kuules! Minä aion matkustaa heti! + +_Ville_ (leikillisesti). Ikkunanko kautta — Annan kamariin? + +_Eero_ (naurahtaa). Vaikkapa savupiipusta! + +_Ville_. Mene sisään vain! Isä on poissa! — Minun täytyy kiirehtiä. +Hevonen on valmis, ja Elsa odottaa. + +_Eero_. Minäkin lähden heti kun olen saanut puhutella Annaa. + +_Ville_ (antaa kättä). Hyvästi siis — huomiseen! Alatalossa on hevonen +valmiina sinua varten. Ajatteles, mikä riemun päivä huomenna! + +_Eero_ (pusertaa Villen kättä). Niin — huomenna! + +_Ville_. Älä vain myöhästy! + +_Eero_. Käskithän panna juoksijan? + +_Ville_. Pitäjän paras on — (Kiirehtii oikealle.) + +_Eero_. No, ei sitten — + +_Anna_ (tulee sisältä). Eero! — Taaskin onnettomuus! Siltavoudin +lisäksi kauppaa isä vielä Tarhalammin Taneliakin. Pakottaa minut +jommallekummalle. Minun on valittava siksi kun hän tulee kotia. + +_Eero_ (syleilee Annaa). Rauhoitu, pikku Annaseni! Kaikki käy kyllä +hyvin. Ei sinun tarvitse valita kumpaistakaan! Ole nyt vain levollinen +— minä kerron sinulle — + +_Manu_ (tulee portille, pysähtyy hämmästyneenä). Tämähän vasta on +kaunis näky! (Tulee tulisesti esille ja erottaa Annan ja Eeron.) Senkin +lurjus! Näinkö sinä käytät väärin minun luottamustani ja hyvyyttäni — +kun olen antanut sinulle olinpaikan ja — + +_Eero_. Hyvä isäntä! Minä — + +_Manu_ (ankarasti). Vaikene! (Annalle.) Ja sinä kelvoton lapsi! Kuinka +voit näin alentaa itsesi! Etkö sinä tiedä, kuka tämä veijari on! +(Eerolle, joka aikoo keskeyttää.) Niin juuri! Siltavouti oli oikeassa, +kun käski minun tarkasti varoa, ettet saisi mitään nipistetyksi! — Eikä +vähistä mitään! Tyttäreni tahdot viedä! Varastat tyttären isältään! — +Paikalla pois talosta! Mene heti, tai — + +_Anna_. Isä! + +_Eero_. Manu Mahlamäki! Minä en ole se, joksi olen itseäni sanonut, +minä olen — + +_Manu_ (kiivaasti). Minä tiedän sen! Ja sentähden, vielä kerran — mene! +Muuten en vastaa, mitä tapahtuu! — Äläkä koskaan enää tule näkyviini! +(Annalle.) Ja sinusta olen tehnyt päätökseni. Huomenna on kihlajaiset +Tarhalammin Tanelin kanssa. + +_Anna_ (vaipuu penkille). Älä, isä! Älä! + +_Kaisu_ (on tullut). Anna! Anna hyvä! (Menee Annan luo.) + +_Eero_. Minä menen, isäntä! Mutta minä tulen myöskin vielä takaisin. +Toivon, että teidän vihanne siksi lauhtuu. (Annalle.) Ole rohkea! Minä +tulen takaisin. Kaikki tulee vielä hyväksi. + +_Manu_. Vaiti! Ja mene matkaasi! + +_Eero_. Minä tulen, Anna! (Menee kiireesti oikealle.) + +_Manu_ (huutaa perään). Et meille! Sen saat nähdä! (Kävelee kiivaasti +edestakaisin). Tämä oli tosiaankin kauniisti tehty! Rikas talon tyttö! +Hävetä sinun pitäisi! — Isäsi puuhailee yötä päivää saadakseen sinulle +hyvän miehen — ja — sinä alat hyväillä mokomaa kulkuria! Olisi edes +kunniallinen renki, mutta — miestä, joka on — on — on lempo ties, mikä +on! (Menee suuttuneena huoneeseen.) + +_Kaisu_ (hyväilee Annaa). Isäsi on nyt hyvin ankara, mutta kyllä hän +lauhtuu. Älä nyt näytä noin toivottomalta! + +_Anna_. Vieläkö Eeroa näkyy? Mihin hän meni? + +_Kaisu_ (menee portille katsomaan). Huudanko takaisin? + +_Anna_. Älä! Isä näkisi! + +_Kaisu_. Hän juoksee tuolla Alatalon ahteessa. (Tulee takaisin.) Minä +en voi uskoa Eerosta muuta kuin hyvää. Näitkö, kun hän sanoi: »Minä +tulen takaisin, kaikki tulee vielä hyväksi!» + +_Anna_. »Minä tulen, Anna!» Eikö hän sanonut niin? + +_Kaisu_. Sanoi vissistä! — Usko minua, Anna! Eero koettaa keksiä +keinoja pehmittääkseen isäsi kovuutta. Ja sinulle hän sanoi vielä: »Ole +rohkea!» Et saa sitten surra! Sinun pitäisi olla niinkuin hän tahtoo. + +_Anna_. Olet oikeassa, Kaisu! Tule sisään kanssani! (Natisee.) +Tarvitsen lohdutustasi! (Huokaa.) Vaikka en usko sitä kauan kaipaavani! +(Menevät kuistia kohti.) + +_Kaisu_. Ennenkuin aavistatkaan, on Eero täällä taas! (Menevät sisään.) + +TARHALAMMIN TANELI (pyöreäsilmäinen, pitkätukkainen, tyhmän näköinen +tassuttelija, tulee oikealta, vilkuillen taakseen). Se Mahlamäen +uusi renki — kylällä puhutaan, että hän kiertelee Annaa — tuolla hän +— Alatalon aitan seinustalla Junnun kanssa — antoi Junnulle jonkin +paperilapun — »toimita tämä perille!» sanoi hän — no, no! Saadaanpas +nähdä! Kukapahan voisi antaa rukkasia rikkaalle Tanelille? Ei kukaan! +(Tulee esille.) Pitäjän kauneimman tytön saat, Taneli! Hih, hih! — Kuka +voisi antaa rukkasia Tarhalammin rikkaalle — — niin, noh! Lautamiehen +Kirsti ja Kuotilan Eeva ja sitten Maijaliisa ja sitten — (Menee +portille katsomaan.) Sieltähän Junnu jo tulee — (Tulee takaisin.) Ja +sitten pitkä Miina ja — — äh! Mitäs heistä! Olivat siksi tyhmiä — — Ai, +mutta nyt kun Junnu tulee — se kirjelippu — antaisikohan tuo — jos — +tarjoisin tupakkaa + +_Junnu_ (tulee). Kas vain! Tarhalammin isäntä! Päivää! + +_Taneli_. Päivää, päivää! + +_Junnu_. Ettekö käy sisälle? Mitä täällä pihalla — + +_Taneli_ Noo — eihän tässä — hm! — (Saa jonkin ajatuksen.) Tuota — +tuota — odottelin — kun näin sinun tulevan — ajattelin — tuota — aiotko +jäädä taloon vielä ensi syksystä? + +_Junnu_. Minäkö? + +_Taneli_ (ottaa tupakkakukkaron). Onko sinulla piippua? Minulla on +oikeata ruusukartuusia — + +_Junnu_ (rupeaa etsimään). Pitäisi mulla — + +_Taneli_ (seuraa hyvin tarkasti Junnun taskujen etsintää). Olisi paikka +meilläkin — + +_Junnu_. Pitihän se olla — piippu — (pudottaa taskustaan kirjeen) — +menenköhän pirtistä — + +_Taneli_. Mene, mene — saat ruusua — + +_Junnu_ (menee sisään). Aina sekin nysä hukkuu — + +_Taneli_ (sieppaa kirjeen heti, kun Junnu kääntää selkänsä ja lukee +päällekirjoitusta). »Anna Mahlamäelle» — arvasinhan — kun on viisas, +niin arvaa sen, mitä ei tiedä — (Aikoo avata.) Mutta onkohan se oikein? +— Pyh! Vieläpä asiakin! Annastahan tulee minun vaimoni ja — miehellä on +oikeus — (avaa ja lukee.) + +_Junnu_ (tulee hädissään). Mihin ihmeeseen minä sen Annan kirjeen? +(Etsii pitkin pihaa.) + +_Taneli_ (on selin, itsekseen). Olipa onni, että avasin tämän. Jos se +olisi joutunut Annan käsiin, niin peijakas tietää, miten tässä olisi +käynyt! (Aikoo pistää kirjeen taskuunsa.) + +_Junnu_ (huomaa sen). Ahaa! Tehän olette löytänyt Eeron kirjeen. +Antakaa se minulle, minä pudotin sen! + +_Taneli_ (hölmistyen). Tämäkö! — Niin — minä — löysin — ja lakka oli — +tuollainen suulakka — oli irtaantunut ja — ja — minä luin sen — + +_Junnu_ (hämmästyneenä). Oletteko lukenut sen? + +³_Taneli_ (on yhtä hämmästynyt. Ei tiedä, mitä sanoisi. Katselevat +toisiaan yhtä ympyriäisillä silmillä). O-o-o-len. + +_Junnu_. Mitä siinä oli? + +_Taneli_. Eero siinä tunnustaa Annalle, että hän on — — — rakastunut +— ja on — (Katselee kauhistuneena avattua kirjettä, ja häntä alkaa +peloittaa.) + +_Junnu_ (uteliaana). Että hän on — — —? + +_Taneli_ (pyyhkii otsaansa, puhuu puoleksi itsekseen). Postivaras — — —! + +_Junnu_ (hypähtää pelästyksestä, parkaisee). Postivaras! + +_Taneli_ (hypähtää pelästyksestä, kun luulee Junnun häntä +tarkoittavan). Mitäh — — — + +_Junnu_. Vai on Eero — postivaras! + +_Taneli_ (selviää pulmasta, rauhoittuu). Eero — niin - on — tässä +kirjeessä — + +_Junnu_. No, herra isä! Eero postivaras! — Kuka sellaista olisi uskonut — + +_Taneli_. Ajatteles — jos Anna olisi saanut sen tietää — ei kenenkään +pidä koskaan saada tuota kauheata kirjettä! (Repii kirjeen.) + +_Junnu_ (pelästyen). Ai, ai! Mitäs te nyt teette? (Rauhoittuen.) Niin +noh! Parasta taitaa olla niinkuin on. + +_Taneli_. Onko isäntä sisällä? + +_Junnu_. On. + +_Taneli_ (kiireessä). Menen sinne, hänen puheilleen! (Menee kiireesti +sisään.) + +_Junnu_ (yksin). Annalla ja Eerolla oli siis kuitenkin jotakin +keskenään — vaikka en sitä huomannut — hm! — Kaikki siis hyvin — mutta +— postivaras! Ai, ai, ai! + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Sama paikka. Vasemmalla katettu pöytä, jonka järjestämisessä Kaisu ja +Junnu puuhailevat. + +_Junnu_. Tänä iltana sitä sitten saa syödäkseen ja juodakseen ja — + +_Kaisu_. Ja tanssiakseen — + +_Junnu_. Voi lempo sitä mylläkkää, mikä täällä nousee, kun kylän tytöt — + +_Kaisu_. Ja pojat tulevat — niin — + +_Junnu_. Niinpä tietenkin — pojat myös! — Ajatteles — että kokonaista +kolme kihlajaisparia — (Laskee sormillaan). Ensiksi minä ja — + +_Kaisu_. Höpön pöpö! Sinäkö tässä olet mielestäsi ensimmäinen ja +tärkein! + +_Junnu_. Jos en nyt ihan ensimmäinen, niin sangen tärkeä silti. — No — +ensiksi sinä ja — + +_Kaisu_. No, tartupas kiinni nyt! (Nostavat pöydät paikoilleen.) + +_Junnu_. Niin — ensiksi sinä ja — + +_Kaisu_ (tiukasti). Kuules, Junnu! Teet viisaimmin, jos lasket minut +mukaan — niin viimeisenä kuin suinkin voit. (Kääntää selkänsä.) + +_Junnu_ (ymmärtämättä). Jahah! No, pannaan Ville sitten ensimmäiseksi +Elsan kanssa. Toiseksi Tarhalammin Taneli ja Anna. Ja kolmanneksi minä +ja — + +_Kaisu_. Pöllö! + +_Junnu_. E-ei — vaan sinä. — Ajatteles, että yhtaikaa tanssitaan kolmen +parin kihlajaisia. Siinä se vasta juhla syntyy. Eikös synnykin, Kaisu? + +_Kaisu_. Ketä huvittaa — se tanssikoon! Minä en. — Kun vain +ajattelenkin Anna raukkaa, niin nousee kyyneleet silmiini. (Toruen.) +Mutta mitäs te miehet! Teillä on sydän puusta! Kun vain on syötävää ja +juotavaa, niin on lysti! Mutta meillä naisilla on sydäntä toistenkin +suruille, meillä. — Ja kyllä Anna raukkaa surra saakin. Hän kun tänään +kihlautuu kuolemalle — + +_Junnu_. Mahlamäen Tanelillehan — + +_Kaisu_ (tiuskaisten). Eipäs — vaan kuolemalle! Minä tiedän, että Anna +ei voi elää ilman Eeroa. + +_Junnu_ (kiukustuen). Eero, Eero, Eero! Niinkuin ei Taneli olisi mies +siinä, missä Eerokin. Ehkä vähän toisempikin. Eero ei ole mikään +muu kuin kavala naiskoinari. Onni, että isäntä ajoi hänet tiehensä. +(Salaperäisenä.) Ja hän voi olla vielä suurempikin kelmi. Minä kyllä +tiedän jotakin, minä. + +_Kaisu_. Junnu! Jos sinä et lakkaa puhumasta pahaa Eerosta — niin tulee +meistä ero, tiedä se! — Olisitkin sinä sellainen mies kuin Eero! + +_Junnu_ (pilkallisesti). No, ei kestä kiittää! (Yritellen +arvokkaisuutta.) Minä olen sentään rehellinen ihminen — mutta Eeron +kunnian laita on vähän niin ja näin. Minä tiedän, mitä tiedän. + +_Kaisu_ (panee kätensä hänen suulleen). Pidätkös suusi kiinni — taikka +minä —! Onko koskaan nähty mokomaa pölkkyä! Nyt minä sanon sinulle +viimeisen kerran, että kaikki on lopussa meidän välillämme. (Irroittaa +esiliinansa ja heittää sen Junnun silmille.) Siinä saat takaisin +esiliinasi! Virsikirjan ja sokurisydämen saat myöskin. Sinä olet häijy, +ilkeä, kateellinen ihminen! + +_Junnu_ (nolostuneena). Älä nyt Kaisu — oma Kaisu. En minä tahdo saada +sokurisydäntä — sinut minä tahdon. — Ota nyt takaisin esiliinasi, +muuten itken sen ihan liko märäksi. . ... + +_Kaisu_ (olevinaan). No, jos tapasi parannat, niin otan vielä kerran. +(Ottaa esiliinan.) + +_Junnu_. Jestapoo, kun sinä olet kultainen. (Laulaa.) + + Mulla on kulta kuin kielon kukka + ja notkea niinkuin heinä. + Kun kultani kukkuu kankahilla, + soi maailma säveleinä. + +(Tarjoo taas huuliaan suudeltaviksi, puhuu.) Suikkaapas nyt sovinnoksi +— mutta jätä nenä rauhaan! + +_Kaisu_ (laulaa ja keimailee). + + Vain pilkallani tykkäsin — + enkä mitään muuta! + Lystikseni leikin vain + ja Suikkasin joskus suuta. + +(Suutelee Junnua ja keikahtaa ympäri.) + +_Junnu_ (maiskuttelee). Nam — nam — nam! Ai, ai! Kuinka makeata! — +Koska olet noin kiltti, niin sanon sulle jotakin, josta aioin olla +kokonaan vaiti. + +_Kaisu_. Mitä sitten? + +_Junnu_. Kun Eero ajettiin pois — (Hätkähtää.) Ei, ei! En minä puhu +pahaa hänestä. — Mutta silloin kun Eero lähti, niin — hän tapasi minut +— ja — ja antoi mulle kirjeen ja markan ja — sanoi, että vie se Annalle +— se kirje nimittäin — markka oli mulle. Sitten hän sanoi, että jos +toimit hyvin ja vaikenet, niin saat enemmän palattuani. + +_Kaisu_. No, onko Anna saanut kirjeen! + +_Junnu_ (venytellen). Ei — onneksi — + +_Kaisu_. Kuinka ei? + +_Junnu_. No, kun tapasin sen Tanelin ja hän tarjosi ruusukartuusia — ja +minun piippunysäni oli jäänyt pirttiin — + +_Kaisu_ (keskeyttäen). No, mutta mitä se tähän kuuluu? + +_Junnu_. Se juuri kuuluukin. Tuota nysää — (kaivaa taskustaan piipun) — +tätä näin — etsiessäni minä pudotin Eeron kirjeen. + +_Kaisu_. Mitä? Hukkasitko sinä sen? + +_Junnu_. Hukkasin. Mutta kaikeksi onneksi Taneli löysi sen — ja — ja +luki sen. + +_Kaisu_ (huudahtaa). Taneli on lukenut — ja sitä sinä sanot onneksi! + +_Junnu_. Niin sanon. Kuka takaa, kuinka Annan olisi käynyt — Anna kun +niin pitää Eerosta — siitä maankiertäjästä — (pelästyen) siitä kunnon +Eerosta — tarkoitan. Oli onni, ettei Anna saanut — + +_Kaisu_ (kiihkeästi). Miksi oli onni? Sano! + +_Junnu_ (hiljentää ääntään). Taneli kertoi, mitä Eero oli kirjoittanut? + +_Kaisu_. No, mitä sitten, mitä? + +_Junnu_. Pitävänsä sanoi ja — + +_Kaisu_. Ja? + +_Junnu_. Että — että — että — + +_Kaisu_. No? + +_Junnu_. Lupaa minulle ensin — ettet anna esiliinaa takaisin — muuten +en sano ainoatakaan sanaa. + +_Kaisu_ (kiireesti). Lupaan, lupaan! Mutta sano nyt pian! + +_Junnu_. Muista nyt myös — että juuri itse käsket — pakotat sanomaan — +että — että — että hän oli postivaras! + +_Kaisu_ (hirmustuneena). Postivaras! — Sepä kauheata! + +_Junnu_. Niin, eikös olekin? + +_Kaisu_. Minä en ikinä ole voinut kärsiä sitä inhottavaa otusta. + +_Junnu_. Eiköhän se nyt ole vähän niin ja näin — + +_Kaisu_. Eikä ole! — Siitä kai hän on rikkaaksikin tullut. + +_Junnu_. Eihän hän, tietääkseni, ole rikkaampi kuin minäkään. + +_Kaisu_ (hämmästyy). Kuule! Ketä sinä tarkoitat? + +_Junnu_. Eeroa tietysti. Sitä postivar — sitä kunnon Eeroa, yritin +sanoa — + +_Kaisu_ (saaden selväksi). Ja minä tarkoitan Tanelia — sitä +valehtelijaa — hän on kaikki keksinyt ja valehdellut ja syöttänyt +sinulle. — No, antoiko hän kirjeen sinulle takaisin? + +_Junnu_. Ei. Hän repi sen palasiksi! + +_Kaisu_ (tulisesti). Kyllä olet ollut aasi! — Mutta palaset — missä ne +ovat? + +_Junnu_. Palaset? Jaah! (Katselee ympärilleen maahan.) Tässähän se ne +repi — eiköhän tuossa ole yksi — (Ottaa maasta paperipalasen.) On siinä +joitakin koukeroita — — mitä lie — + +_Kaisu_. Näytäs!— Annas katsoa — (Yrittää lukea.) T-u—tu—l-e—le tule +— tu-. Ei — en saa selvää, mutta minä näytän Annalle. (Kiivaasti +Junnulle.) Mutta mitä minun oikeastaan pitäisi antaakaan sinulle, +Junnu, kaikesta tästä? + +_Junnu_ (nopeasti). Kiitoksia vain, Kaisu! En minä tahdo yhtään mitään +— en edes sokurisydäntä. + +_Kaisu_. Kyllä olet hyvä— sokurisydän. — Minä menen nyt ja kerron +Annalle kaikki. Jos hän antaa sinulle anteeksi, niin annan minäkin. +(Tulistuu taas.) Mutta kyllä sinä niin sietäisit, että — mutta eihän se +enää mitään auta. (Menee sisään.) + +_Junnu_. Ei! Ei se auta yhtään mitään! (Yksin.) Ei sentään antanut +esiliinaa. — Olisikohan se Taneli ollut sellainen klippari miehekseen +— petkutti näin ... — Kyllähän minulla on ollut vähän omantunnon +kolotusta, kun sen Eeron asian ajoin tällä lailla. Mutta nyt on +sentään hyvä, kun Kaisu tietää kaikki — ehkä vielä selviää. (Ottaa +rahan taskustaan.) Tässä on tämä Eeron markka. Ei minulla kai nyt ole +siihen oikeutta. — Mutta eiköhän sentään 50 penniin, saihan Anna osan +kirjeestä. Toisen puolen annan takaisin, kun Eero tulee. (Naureskelee.) +Kun tulee, niin — (Laulaa.) + + Markka mulla on taskussani, + toisen otan velkaa:,: + Kysy tyttö mammaltasi, + ai, ai, ai, mammaltasi:,: + tokko vävyks kelpaan. + +(Menee vasemmalle.) + +_Kaisu_ (Annan kanssa tulee sisältä). Anna, sinä, joka osaat lukea +kirjoitusta — en viitsinyt siellä sisällä — kun se Taneli siellä — +katsos, mitä tässä paperissa on — (Antaa paperin Annalle.) + +_Anna_ (lukee). »Tulen ennen huom — kanttori tuntee minut — pitänyt +lupauksensa — myöntyy, sillä minä olen rikkaampi kuin — toivo!» +(Tulisesti Kaisulle.) Mikä paperi tämä on? + +_Kaisu_. Eero oli kirjoittanut sinulle kirjeen, ja Junnun piti se +tuoda, mutta pudotti sen. Taneli löysi sen ja luki ja repi. Ainoastaan +tämän palasen enää löysimme. + +_Anna_ (riemuiten). Oi, olisinpa saanut koko kirjeen! — Luetaan tämä +vielä ja koetetaan arvailla. + +_Kaisu_. Niin — koetetaan! + +_Anna_ (lukee). »Tulen ennen huom —» + +_Kaisu_. »Ennen huomeniltaa», ihan vissiin. Siis tänään, koska se on +eilen kirjoitettu. + +_Anna_ (lukee). »Kanttori tuntee minut —» + +_Kaisu_. Jahah! Se merkitsee, että hän on kunnon mies. + +_Anna_ (lukee). »Pitänyt lupauksensa —» + +_Kaisu_. Se on kai jotakin kanttorista. Luehan eteenpäin. + +_Anna_ (lukee.) »Myöntyy, sillä minä olen rikkaampi kuin » + +_Kaisu_ (nopeasti). Kuin Taneli! Se on ihan selvä. Se on pannut sen +siihen sentähden, kun tuntee isäsi saituuden ja tietää, että vain +rahalla on arvoa hänen silmissään. — Mitä vielä? + +_Anna_ (lukee hiljaa). »Toivo » + +_Kaisu_. Näetkös! Paras pohjalla! Iloitse, Anna! Kaikki päättyy hyvin. +Mutta jumala armahtakoon Tanelia, joka on avannut toisen kirjeen. Hän +se on oikea postivaras! Minä menen varoittamaan Junnua, ettei kerro +koko jutusta kellekään — ei ole tietääkseenkään. (Menee vasemmalle.) + +_Anna_ (yksin, istuu kuistin puolelle). Uskaltaisinko vielä toivoa — +ihan yhdennellätoista hetkellä — (Laulaa.) + + Murheen mailla kuljeskelen, + kun kultani yksin heitti. + Jos vain viipyy kauvemmin, + niin nurmen nukka mun peitti! + +(Painaa päänsä käsiinsä.) + +_Taneli_ (tulee sisältä). Kas — täällähän se Anna! — Ajattelin jo, että +minnekä se — (Menee pöydän luo.) Kylläpäs on jumalanviljaa, jos mitä +— on ruokaa — on juomaa vieraitten valita. Kalliiksihan se suotta — +mutta onhan sitä tavaraa sekä täällä että meillä. (Katselee Annaa.) +Mutta surullinenhan se Anna — vaivaako mikä —? + +_Anna_ (ei vastaa). + +_Taneli_ (menee lähemmäksi). Ehkä ei kuullut — + +_Anna_ (nousee, väistyy). + +_Taneli_. No, no! En huoli lähestyä — (itsekseen) — ennenkuin olet +omani. (Menee portille päin.) Kas vaan — jopas kanttorikin — + +_Kanttori_ (tulee). Jumala antakoon! + +_Taneli_. Hyvää päivää ja tervetuloa! + +_Anna_ (menee vastaan). Terve tuloa, hyvä kanttori! + +_Kanttori_. No, Annaseni? Isäsi kutsui tänään juhlille. Olet siis +valinnut itsellesi elämänkumppanin? + +_Anna_. En minä — vaan isä. + +_Taneli_ (yskii). Se nyt on niin, että — minun silmäni on iskenyt +Annaan — ja Manun kanssa olemme päättäneet — + +_Kanttori_. Entäs sinä, Anna? + +_Anna_ (huoaten). Minä tottelen isää. + +_Kanttori_. Vai sellaista juhlaa täällä — hm! hm! + +_Taneli_ (menee avaamaan ovea). Tahtooko kanttori käydä sisään —? + +_Anna_ (hiljaa kanttorille). Tahtoisin puhua kanssanne — kahden kesken. + +_Kanttori_. Jään hetkeksi tänne! Taneli sanoo vain isännälle, että +kohta tulen. + +_Taneli_. Kyllähän — (Itsekseen.) Mitähän hän Annalle —? + +(Menee sisään.) + +_Kanttori_. No, mitäpä nyt —? + +_Anna_ (ujosti). Tehän tunnette Eeron, joka palveli meillä? + +_Kanttori_. Palveli? — Eikö hän sitten enää ole täällä? + +_Anna_. Ei! Isä on ajanut hänet pois. + +_Kanttori_. Minkätähden? + +_Anna_ (hämillään). Sentähden, että — että — me pidämme toisistamme. +— Kanttori hyvä! Tehän tunnette Eeron — sanokaa — kuka hän on? Isä +luulee, että hän on hylkiö, joka ei ole saanut olinpaikkaa, ja siksi te +olette suositellut häntä, kun — hänellä ei ole minkäänlaisia papereita. +— Mutta minä olen varma siitä, että hän ei ole mikään pahantekijä. + +_Kanttori_. Siinä olet aivan oikeassa, Anna! + +_Anna_ (kirkastuen). Olenko? Oi, sepä ihanaa! — Mutta minkätähden hän +sitten tällä tavalla —? + +_Kanttori_. Hm! Hänellä on ollut jokin päähänpisto. Minulle hän sanoi +vain, että hän tahtoo työskennellä vieraissa oloissa, nähdäkseen vähän, +miten täälläpäin taloja asutaan. Ja pyysi minua välittämään häntä +isällesi päiväläiseksi. Tein sen mielelläni — olen nimittäin hänen +isänsä kanssa lapsuudentuttava. Hän omistaa mahtavan talon ylimaassa. +Näin paljon voin sulle ilmoittaa, vaikka olenkin luvannut Eerolle — +Eero kyllä itse kertoo kaiken muun. + +_Anna_. Olen sen koko ajan tuntenut, että Eero on kunnon mies. + +_Kanttori_. Niin on. — Seuraa nyt minua isäsi luo, niin rupeamme vähän +selvittelemään tätä — (naurahtaa) — tätä Egyptin pimeyttä. He, he, he! + +_Anna_ (jo myös naureskellen). Kanttori ei voi arvata, millainen pimeys +minulla todellakin on ollut parina viime päivänä. + +_Kanttori_ (naureskellen). Arvaa sen — oikea Egyptin pimeys — arvaa +sen. — Ja nyt minä alan myös arvata, miksi sillä Eerolla oli niin +palava halu päästä juuri teille — (nipistää Annaa korvasta) — sitä +pimeyttä tekemään. + +_Anna_ (tuskaisesti). Mutta jos se ei valkenekaan? + +_Kanttori_. Valkenihan se ennenkin, se — — mutta onko Ville jo kotona? + +_Anna_. Kaupungista ovat jo palanneet, mutta Ville on kai vielä +Alatalossa. + +_Kanttori_. Olen tyytyväinen, että holhokkini saa sellaisen miehen kuin +Ville. — No, mennäänpäs nyt isäukon luo! (Menevät sisään.) + +_Kaisu_ (tulee Junnun seuraamana). Sen vain sanon, että Taneli on +panettelija! Sanoo rehellistä ihmistä postivarkaaksi, vaikka itse ei +ole hitustakaan parempi. + +_Junnu_. Kyllähän se on vähän sopimatonta — + +_Kaisu_. Vähän? Se on paljon! Ja yhtä sopimatonta on levittää +sellaista, mitä muut ovat keksineet. + +_Junnu_ (itsekseen). Se oli minulle se. Mutta parasta on vaieta, muuten +lentää taas esiliinat ja sokurisydämet — + +_Kaisu_ (kuuntelee). Kuuletko laulua? (Juoksee portille.) Siellä +tulevat jo kyläläiset — Ville ja Elsa etunenässä — + +_Junnu_ (toimessaan). Mennään mekin sinne! Meidänhän myös pitää kulkea +— etunenässä. (Ottaa vastustelevaa Kaisua kädestä ja vetää perässään +oikealle. Hetken kuluttua tulevat sisältä Kanttori ja Anna, Manu +ja Taneli, asettuen pöytien puoliiselle sivustalle, sitten tulevat +portista Ville ja Elsa, Junnu ja Kaisu sekä joukko poikia ja tyttöjä, +laulaen:) + + Sulho kulkee morsionsa + vierellä ja nauraa — + Hei heipparalla, naurakaa, + kun sulhanenkin nauraa. + +Kun on päästy pirttiin, aletaan kättenkiertäminer. ja lauletaan: + + Karkelossa mielitietyn + neito nuori kohtaa — + Hei heipparalla, laulakaa, + jo poian silmä hohtaa! + + Kättä minä neitoselle — — + anna ilomielin! + Hei heippralla, tanssikaa, + jo poian silmä hohtaa! + + Morsian se riemumiellä + sulhostansa laulaa + Hei heipparalla, kullastansa, + kun morsiankin laulaa. + +KYLÄLÄISET. Eläköön! Eläköön! Eläköön! + +_Manu_. Tervetuloa! Tervetuloa vain, hyvä väki! Ja kiitoksia vain — +että toitte iloa tänne Mahlamäkeen — kun täällä nyt vietetään kaksiakin +kihlajaisia. + +_Ville_ (hiljaa Annalle). Eikö Eero ole saapunut? + +_Anna_ (tuskaisena). Ei — ei ole. + +_Ville_. Sepä merkillistä! (Menee portille.) + +_Manu_. Naapurit kai tietävätkin, että Ville ja Alatalon Elsa ovat +sellaisissa hommissa. Mutta vasta äskettäin on päätetty, että tänään +myös menevät kihloihin tyttäreni Anna ja Tarhalammin Taneli — + +_Ville_ (huutaa portilta). Katsokaas! Me saamme vielä enemmän vieraita. +Tuolla on tulossa kaksi miestä kiireellä taloa kohti. (Nauraa.) +Kiirehtivät, aivan kuin pelkäisivät myöhästyvänsä. + +_Eero_ ja _Erkki Einola_ (tulevat). + +_Manu_ (ihastuen). Mitä minä näen? Vanha ystäväni Erkki! (Menee +tervehtimään.) Tervetullut! Tervetullut! + +_Anna_ (huudahtaa). Eero! + +_Eero_ (menee Annan luo). Tässä jo olen, Anna! + +_Manu_. Mitä lempoa! Mitä sinä täällä teet! Tiehesi — senkin' junkkari! + +_Erkki_. Maltahan nyt, Manu! Kyllähän me voimme lähteäkin, jos sikseen +on. Mutta sitten lähdemme yhdessä. Tämä on minun poikani Yrjö. + +_Manu_ (hölmistyneenä). Mitä lempoa tämä merkitsee? Kuinka se on +ymmärrettävä? + +_Eero_. Tämä on hyvin yksinkertaista. Näin Annan kevätmarkkinoilla ja +päätin silloin, että hänestä se tulee Einolan emäntä. Kun tulin kotiin, +ilmoitti isä, että hän oli valinnut vaimon minulle. Minä vastasin, että +olin jo itse valinnut vaimon itselleni, enkä sen tarkemmin ottanut +selkoa, ketä isä tarkoitti. Lähdin kotoa ja tulin tänne palvelukseen +kanttorin välityksellä. + +_Manu_. Mutta miksi tulit palvelukseen? + +_Eero_. Että saisin tutustua Annaan ja että — (hellästi Annalle) — että +tulisin rakastetuksi — itseni tähden. + +_Kanttori_. Tulit ja laitoit täällä senkinlaisen — Egyptin pimeyden! +He, he, he! (Menee tervehtimään Erkkiä.) + +_Erkki_. Terve pitkistä ajoista! — Eipä juuri hassumpaa ole kuultu. +Poika tuli kotia yöllä sellaisella touhulla ja kertoi, mitä täällä oli +tapahtunut. — Mutta olisittepas nähneet hänen naamansa, kun sai kuulla, +että se minun valitsemani oli juuri sinun tyttäresi, Manu. — Eikä +minun auttanut muu kuin lähteä mukaan, sillä hän pelkäsi, että Anna +kihlattaisiin tänään jonkun toisen kanssa. + +_Taneli_. Kyllä se niin on! Anna on minun — — — + +_Erkki_ (Manulle). Entä meidän suostumuksemme? + +_Manu_. Mutta itsehän sinä kirjoitit, ettei poikasi — + +_Anna_ (Eerolle). Nyt täytyy jo minunkin — (Kovaa.) Nyt sanon minäkin +kanttorille ja isännälle ja isälle ja muille, millainen mies se Taneli +oikeastaan on. + +_Taneli_ (pelästyneenä). Mitähän se nyt mahtaa sanoa? + +_Anna_. Eilen kirjoitti Eero minulle kirjeen — eikö niin, Eero? + +_Eero_. Ja ilmoitin siinä sinulle, kuka olen. + +_Anna_. Junnun piti tuoda kirje, mutta pudotti sen — eikö niin, Junnu? + +_Junnu_ (häpeissään). Kyllä se niin kävi. (Menee portille.) + +_Kaisu_ (on kuunnellut kiihtyneenä eikä malta enää olla vaiti). Nyt +minä tiedän paremmin. Taneli löysi kirjeen, mutta ei antanut sitä +Annalle, jolle se oli osoitettu, vaan luki sen ja repi sitten ja +valehteli Junnulle kirjeessä seisoneen Eeron tunnustuksen, että Eero on +postivaras. — Jos nyt Anna olisi saanut kirjeen, niin isäntä ei olisi +antanut lupaustansa Tanelille, vaan Eerolle — eikö niin, isäntä? + +_Manu_ (suuttuen). No, niin tietysti — + +_Junnu_. Ai, ai — siltavouti tulee. + +_Manu_. No, parahiksi — ottaakseen selvää postivarkaudesta — (Näkee +Töyryn tulevan portille.) Panne, siltavouti! + +_Töyry_. Hyvää päivää! Täällähän on aivan kuin juhlat — + +_Manu_ (osoittaa Tanelia). Tämä sulhasmies tässä — + +_Töyry_. Onko isäntä luvannut hänelle —? + +_Manu_. Olen. Mutta nyt sen peruutan. Siltavouti tuli sopivaan aikaan. + +_Töyry_ (tyytyväisenä itsekseen). Minä siis tulin valituksi. + +_Manu_. Tämä Taneli on avannut Yrjö Einolan kirjeen — on lukenut ja +repinyt sen — + +_Töyry_. Taneli! Sinähän olet postivaras! (Panee kätensä Tanelin +olalle.) Minä otan sinut huostaani — kruunun nimessä! + +_Taneli_ (vapisevin polvin). Lö-lö-öysin sen — lakka oli ri-ririkki — +ja — + +_Eero_. No, antaa miehen olla ja — mennä menojaan. + +_Töyry_ (katselee Eeroa). Mitä peijakasta — (Huomaa Erkin, tervehtii.) +Kas, päivää, Einola! (Katsoo uudestaan Eeroa.) No, siinähän se on — +sehän on poikasi Yrjö — enkä minä kuolemakseni muistanut, missä olin +hänet nähnyt. — Eikö tätä Tanelia siis —? + +_Manu_. No, ei sitten — koska Yrjö — + +_Eero_. Ei tällaisena onnen päivänä. Mene kotiasi Tarhalammille, +Taneli! Pane maata ja unohda kaikki ikävyydet. + +_Erkki_. No Manu? Nyt kai suostumuksemme pitää paikkansa, vai mitä? + +_Manu_. Pitää totisesti niinkin. (Eerolle ja Annalle, nauraen.) No, nyt +sitten saatte toisenne, kakarat! + +_Töyry_. Niinkö päin —? + +_Taneli_. Niinpäin se meni. — Lähdetäänpäs yhdessä — (Mene Töyryn +kanssa portista oikealle.) + +_Kanttori_ (onnittelee kihlajaispareja). Jumala suokoon teille lapseni, +kaikkea sitä onnea, mitä teille toivon. + +_Manu_. Ja nyt, hyvät vieraat, juomme näiden kahden kihlajaisparin — + +_Eero_. Topp! hyvä appivaari. Odottakaa! + +_Useat_. Mitä nyt? + +_Eero_ (on hakenut Junnun ja Kaisun, vetää heidät esille). Ellei +näillä kummallakaan ole mitään sitä vastaan, niin juomme myös heidän +onneksensa. + +_Manu_. Vai niin! Junnu ja Kaisukin! — Onko asia niin, vai +juonitteleeko Yrjö? + +_Junnu_. E-i eihän se — + +_Kaisu_ (riisuu esiliinansa). Vai ei!? Kyllä minä — + +_Junnu_ (hädissään). Älä herran tähden! Minä vain yritin sanoa, että +ei se juonittele. — Niin, kyllähän me mielellämme olisimme kolmantena +parina. — Ollaanhan, Kaisu? + +_Kaisu_ (herttaisesti). No, ollaan sitten — sinä mörökölli! (Naurua.) + +_Kaikki_ (onnittelevat kihlatutta ja kihlatut ristiin toisiaan). + +_Eero_ (kanttorille). No, nyt se vaikenee — se Egyptin pimeys! + +_Manu_. Juodaan sitten kaikkien kihlattujen onneksi! — Sitten lauletaan +ja sitten tanssitaan. — Eläköön! + +_Vieraat_. Eläköön kihlatut! Eläköön! + +Kaikki laulavat sen maakunnan laulun, jossa esitys tapahtuu, Hämeessä +hämäläisen laulun, Savossa savolaisen, Karjalassa karjalaisen j.n.e. +Sen jälkeen tanssitaan jokin tanssi valinnan mukaan. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75919 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..304497e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75919 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75919) |