Initial commitHEADmain

4 files changed, 2431 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/76080-0.txt b/76080-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..a97e9cf
--- /dev/null
+++ b/76080-0.txt
@@ -0,0 +1,2414 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76080 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+MUISTOJEN MAILTA
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+HILJA LIINAMAA-PÄRSSINEN
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,
+1926.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Vankikammio:
+   Punavangille
+   Vankikammio
+Kammo:
+   Kammo
+   Kauhujen yöt
+   Teloitettu
+   Äänet vaietkaa
+   Jäitä
+   Myrsky käy
+   Kiviä sataa
+   öinen tanssi
+   Kirottu äiti
+   Elinkautisvangin hourailua
+Kärsimysten lapsia:
+   Nuori toveritar
+   Kaunis on vanki
+   Punaorpo
+   Aamutuokio
+   Ilotyttö
+   Vanki vanhus
+   Häät
+   Kuritushuoneen kirkossa pitkänä perjantaina
+   Hosianna
+   Toivotus ehtoolla
+Suru ja kaipaus:
+   Itkee
+   Ilta
+   Meri huutaa
+   Tervehdys
+   Keväälle
+   Lauluni
+   Talttumus
+Hiljaisuuden hetkiä:
+   Hiljaisuudessa
+   Lapsuuden taika
+   Unho
+   Yönäky
+   Kevään ihme
+   Kukkaissade
+   Täällä
+   Laulajan iltahetki
+   Sävel
+Pois muurit:
+   Pois muurit
+   Kestä
+   Ääni
+   Ylösnousemus
+   Jäähyväiset
+Aika:
+   Aika
+   Repaleruhtinas
+   Nälkäkuolo
+   Äiti pojalleen
+Vapaita säkeistöjä vapaudessa:
+   Punaiset unet
+   Kevään laululinnulle
+   Ensimmäiset vuokkoset
+   Muistatko?
+   Kesän viimeisen kukan
+   Omenapuut
+   Vapaa työ
+   Nukkuva maa
+   Taistohon lähtevä
+Muistojen puutarha:
+   Jos laulun kuningas
+   Viertä niityn, tuoksuvaisen
+   Se kulta, jota sulta sain
+   Kätes kaulahani
+   Sun luokses tulin
+   Sano armas, miten oma niin
+   Pääni sun polvies varaan
+   Sun kauttasi uudesti synnyin
+   Suljetun uutimen takana
+   Oi säästä
+   Sä ellös sure«
+   Etsin aatoksin ja askelin
+   Tunnetko ystävä oi
+   Jo syksy tulee, talvi myös
+
+
+
+
+Vankikammio
+
+
+
+PUNAVANGILLE
+
+
+    Ota köynnös kukkasista sellin,
+    sydänverin kostutettujen.
+    Poimitut ne käsin ovat hellin.
+    Sarka oli pitkä, sumuinen.
+
+    — Kiirastulen, pistinkujanjuoksut
+    kestit. Ota kiehkurani tää!
+    Soisin sulle suven sulotuoksut,
+    matkaa voittoisata, välkeää!
+
+
+
+VANKIKAMMIO
+
+
+    Kidutuskammio, kolkko hauta,
+    jossa me vuosia kärsittiin.
+    Sieluhun leikkoi kahlerauta,
+     painoi muotomme murruksiin.
+
+    Teljet ja puomit, ikkunakaitteet,
+    piikkinen, pistävä ristinpuu.
+    Kammoksi, tuskaksi laaditut laitteet,
+    joita ei kuvata taida suu.
+
+    Tunnoton muuri kiroja syytää,
+    jumalan päivän karkottaa.
+    Rautainen pakko sydämet hyytää,
+    myrkkyä kylvää katkeraa.
+
+    Hauta, min pohjassa liejussa maata
+    täytyy meidän vuosia niin.
+    Ei sen hirmuja kuvata saata. —
+    Kuinka ne muinen kestettiin?
+
+    Ristinpuu, johon kiinni me lyötiin
+    käsistä, jaloista riippumaan.
+    Hopeapenninki, jolla me myötiin
+    taakan painavan kannantaan.
+
+    Pilkat ja pistot, etikkajuoma,
+    karvausmalja pohjaton,
+    helvetin piina ihmisen luoma,
+    meidän, meidän se nieltävä on.
+
+    Värjyvä uhri, kauanko kestät
+    nuolet rintahan taittuneet?
+    Jumalaisvoima, kuolon mi estät,
+    vieläkö vapaiksi meidät teet?
+
+
+
+
+Kammo
+
+
+
+KAMMO
+
+
+    Huutaa horna, hirtehiset
+    viskelevät vimmojaan.
+    Kiitää keijut kummalliset
+     silkkisissä hunnuissaan.
+
+    Muurit huokaa, nauraa ovet,
+    hyppii lankakeräset.
+    Ikkunoissa inhat lovet,
+    mataa niistä käärmehet.
+
+    Syöjättären kynnet syöpyy
+    saakka sydänverehen.
+    Sielu harhaa, kauas yöpyy.
+    — Istun, istun vavisten.
+
+
+
+KAUHUJEN YÖT
+
+
+    Voi, taivaat vierineet on alas,
+    on vuoret päälle kaatuneet.
+    Jumalat voimansa nyt salas,
+     ja voittajat on paatuneet.
+
+    On pimeys, ei tähti kiilu,
+    yön halki pauke kajahtaa.
+    On päitten päällä surman piilu,
+    ja kuolon arvat lankeaa.
+
+    On onkaloissa kalman höyryt
+    ja epätoivo, hämmennys.
+    Olennot laihat, luiset, köyryt
+    vain valtaa kauhu, tyrmistys.
+
+    Inehmot, jotka hetki sitten
+    viel' uskoi suureen unelmaan,
+    nyt haavoissa on tutkaimitten,
+    ja verta vuotaa virtanaan.
+
+    Ei yksikään nyt silmäluomi
+    asetu öiseen lepohon.
+    Sydäntä painaa rautapuomi,
+    ja povi kahlehissa on.
+
+    Ja kasvoilla on kuumepuneet,
+    niin outo liekki silmien.
+    On toiset maahan polvistuneet,
+    ja toiset tähyy vaieten.
+
+    Mut käytävällä kumahtavi
+    vain askelehet raskaat niin,
+    yön äänet jylhät leikkoavi
+    ain' asti luihin, ytimiin.
+
+    Ja ovihakain kalskahdusta
+    mies uljahinkin säikähtää.
+    Jos kenet tempaa horna musta,
+    ei huomista hän päivää nää.
+
+    Ken lieneekin, ei enää ikään
+    hän armastansa nähdä saa.
+    Ja manan mailla kukka mikään
+    ei taida tuoksuin kukoistaa.
+
+    Lie isä, eipä polvellensa
+    hän koskaan nosta pienoaan,
+    kun teloittaja piiluinensa
+    on lyönyt niska-nikamaan. —
+
+    Kadonnut yöst’ on tähtikajo.
+    Soi surman laukaukset vain.
+    Ja päättyy elon ratsas-ajo,
+    päät maahan vierii kumahtain.
+
+    Voi, yöt on pitkät komeroissa,
+    on kuin ei koskaan valkeneis
+    uus päivä, vaan jo aamun koissa
+    pois sielun manan henget veisi
+
+
+
+TELOITETTU
+
+
+    Mitä kaivat mies?
+    Miks’ maata sun lapios ruoppaa?
+    — Kova kohtalon ies,
+    manan sarkahan kaivan kuoppaa.
+
+    Miks’ ryysysi sä
+    otit yltäsi, kammona seisten?
+    — En ymmärrä.
+    Olen saartama surman peisten.
+
+    Mikä hirmu se tää
+    palon silmies pohjista purkaa?
+    — Oi orvot ne jää.
+    Kivet itkekää, kalliot surkaa!
+
+    Miks’ tuijotat niin
+    sysimustin, synkein muodoin?
+    — Minut ammuttiin,
+    sydän ehtyi syöksyvin vuodoin.
+
+    Miks' jälkesi sai
+    kulumattomat korpehen, suohon?
+    — Ne on kauhuna kai;
+    upotettiin ruumiini tuohon.
+
+    Miks’ käyskelet ain’,
+    kun on kuolon kentillä kuudan?
+    — Sitä käyn odottain,
+    kunis pasuunan äänellä huudan. —
+
+    Miks’ rauhaton yö;
+    käy peikot pelosta hullut?
+    — Ajan mittari lyö. —
+    »Ylös vainajat, päivä on tullut!»
+
+
+
+ÄÄNET, VAIETKAA
+
+
+    Hiljaisuuden kapaloista tuuli nostaa pään,
+     aavikkojen lentomatkaan aukoo siipiään.
+
+    Vankimajan unohdetun äänet saavuttaa;
+     toimen kalske, teon tenho kutsuu, kumajaa.
+
+    Kulkee tietään tuulen henget näkymättömät.
+     Vangitulla houreet herää, innot viehtävät.
+
+    Tahtois maailmoja luoda, vuoret paikoiltaan
+     siirtää, käydä ottelohon kuumaan, valtaisaan.
+
+    Hurja toive! — Muuriin nyrkin kiroten lyö mies.
+     Nähkää silmäin villi roihu, hehkuu poven ties.
+
+    Kauhistus! Ei hiilos herkkä kestä lietsontaa.
+     Tuli karkaa, polttaa, tuhoo. — Äänet, vaietkaa!
+
+
+
+JÄITÄ
+
+
+    Jäitä sataa.
+    Tuisku ikkunaani lyö.
+    Raskahasti hetket mataa,
+    synkkä vangin yö.
+
+    Ihmispedot
+     sydämeeni jäiset rakeet
+    heittää.
+    Kukkaiskedot
+    hyytyy, katoo onnen takeet;
+     hanki unten tarhat peittää.
+
+    Tuuli tuima auki kiskoo
+    ikkunan.
+    Louhettaret lunta viskoo
+    vangin majahan.
+    Tunkee tänne ryöppy jäinen
+    koston viima nuolipäinen.
+    Tuisku seinään lyö.
+
+    Kolkko vangin yö.
+     Ryntään vuotehelta kimmoin,
+    tuskan vimmoin,
+    huudan auttajaa.
+     Mutta kinos lattialla
+    on kuin käärinliina. —
+    Kostotarten raivo, piina
+    niinkuin kuolon halla
+     mua kouristaa.
+
+    Jäitä sataa.
+     Kylmä kinos hautaa mun.
+    Oi mä tukehdun.
+    Hetket raskahasti mataa,
+    aika pysähtyy.
+     Jäitä, jäitä
+    nuolipäitä
+    sydämeeni lyö.
+     Ylläni on huuru, hyy.
+    Sammuvi
+    silmäni. —
+     Kolkko vangin yö.
+
+
+
+MYRSKY KÄY
+
+
+    Myrsky käy. Myrsky käy
+     ankara sielussain.
+    Aaltojen villit karjat
+    vimmaten ryntää,
+     vauhkona harjat
+    mustia vakoja kyntää.
+    Kohtalon jumalat iskevi noin
+     ukkosin ja salamoin.
+
+    Myrsky käy.
+     Olen mä vain
+    huojuva, särkyvä haaksi,
+     kohta mi hajoo.
+    Sirpaleet sinkoo eteen ja taaksi,
+    masto jo vajoo
+     syvyyden nieluun.
+
+    Myrsky käy.
+     Kaikkien ilmojen tuulet
+    lietsovat sieluun
+    hirmuisen sään. —
+     Kertako kertovat huulet
+    tarinan tään:
+    »Hukkui, hukkui laiva
+    etsijämatkallaan.» —
+    Laantuuko ihmisen vaiva
+     milloinkaan?
+
+    Myrsky, myrsky käy.
+    — Ei loppua näy.
+
+
+
+KIVIÄ SATAA
+
+
+    Kiviä sataa
+     mun vasten kasvojani,
+    tuhannet kädet niitä heittää.
+    Mä maassa makaan,
+    ei kuule ainoakaan,
+     ja ryöppy allensa mun peittää.
+
+    Kiviä sataa,
+    kivuista, tuskista mä väännyn.
+    Särmäisiin teriin
+    mä vaivun veriin
+     ja kuoliaaksi näännyn.
+
+    Kiviä sataa,
+    rikotut jäseneni, pääni.
+    Ja alle paasikon
+    tukahtuu heikko ihmisääni,
+     niin voimaton.
+
+    Kiviä sataa,
+     vain kammon kalskahdukset
+    pois kaiku kuljettaa. —
+    Kiviä sataa,
+    yön aukee tummat ukset,
+     ja valo katoaa.
+
+
+
+ÖINEN TANSSI
+
+
+    Sydänyönä kun koppihin paistaa kuu,
+    ovi lukittu äkkiä aukenee.
+    Ei jalkojen kapse, ei kalke muu
+     nyt kuulu, kun luokse he astelee.
+
+    Käsin heiluvin, kasvoilla vääristys
+    he vuoteeni ympäri piirittää.
+    Mikä tungos ja outo hämmennys,
+    yhä kasvaa joukko, en loppua nää!
+
+    He, vainajat, syöksyvät haudoistaan,
+    kenen rintaa keihäs noin lävistää,
+    kuka viittaa kauheita haavojaan,
+    ken raajaton raukka, murskana pää.
+
+    Lasikatsehin, huulin liikahtavin
+    mua kutsuvi olkaani koskettain:
+    tule, joudu jo öisehen tanssihin
+    kera kuolon haamujen karkelevain!
+
+    Lyhyt tuokio, koppini tää avartuu,
+    parit pyörivät vinhassa vauhdissaan.
+    He kuoppasilmin, irvessä suu
+    noin heittävät luurankovartalojaan.
+
+    Kuu paistoi, kiihkeät soi sävelet.
+    Oli vainajat vallassa hurmion.
+    Mitä tää? — Mua jäiset huuloset
+    nyt suuteli. — Hoippusin pois, tajuton.
+
+
+
+KIROTTU ÄITI
+
+(Lapsensurmaajan jouluyö.)
+
+
+    »Ken itkee kinoksissa, ken,
+    ja syvyydessä metsän jylhän?
+    Vain äänen kuulen, löydä en,
+    oon kiroissa mä taivaan ylhän
+     ja elinkautisvanki.
+
+    Yön korpeen lapsi eksyvi,
+     mä kaahlon, kaahlon luoksesi,
+    on kylmää syvä hanki.
+    Mä kuulen itkus tuskaisen
+    ja valitukses avuttoman. —
+    Ken toi sun tänne korpehen
+     ja vereen tahri kutrin soman?
+
+    — 'Oi äiti, äiti’, vaikeroi
+     suu pieni, vapiseva. —
+    Jo jäätyy, jäätyy, voi ja voi
+    alaston lapsi, paleleva.
+    Sun kiedon untuvihin
+    ja tuudittelen hussasaa,
+     niin olen hellä, hellä,
+
+    saat kullannuppu uinahtaa,
+     sylissä lämmitellä.
+    — Mut minne eksyit, mihin?
+    Huu, kuinka korpi remahtaa:
+     jo lapses kuoli, kuoli. —
+    Mä surmasinko? — Kamalaa,
+    sen teki mielipuoli, —
+     mä enhän lasta lyönyt.
+
+    Huu, kuinka korpi ilkamoi:
+     on musta, musta yö nyt!
+    Mut lapseni, ah voi ja voi,
+    liikuttaa kättä sinervää,
+     jää peittää silmän sumeen,
+    ja hervahtavi pikku pää,
+     laps tuupertuvi lumeen.
+
+    Voi valkokutrin silkkisen
+     miks tahrasin mä verehen!» —
+    — Näin äiti kurja läpi yön
+    valittaa pillomustaan,
+    ja varjo synkän surmatyön
+     uhoopi kiroustaan.
+
+
+
+ELINKAUTISVANGIN HOURAILUA
+
+
+    Hah, hah, haa!
+    Kopin ovi aukeaa,
+     avain kalskahtaa.
+
+    Naura, naura, väännä suu,
+    kalvas elinkautisvanki. —
+    Oven sulkee rautakanki;
+     öisin paistaa kuu.
+
+    Hah, hah, haa!
+    Päivän mittaan kolmasti
+    ovi aukee hetkeksi,
+    taas jo kiinni saa. —
+
+    Miksi naura et?
+    Täällä ovat oudot eljet,
+    sadat lukot, sadat teljet,
+    rautakahlehet.
+
+    Hah, hah, haa!
+    Istuu vangit kopeissansa
+    niinkuin kuvat paikoillansa.
+    Ah kuin naurattaa!
+
+    Hah, hah, haa!
+    Kaukaa kuuluu kumma melske
+    moukarien kalke, helske.
+    Järkähtävi maa.
+
+    Hah, hah, haa!
+     Linna romahtaa.
+    Ristikot kuin kaislat linkoo,
+    ovet sinkoo.
+    Kalvennehet varjokuvat
+    kopeissansa havahtuvat.
+     — Vangit, naurakaa!
+
+
+
+
+Kärsimysten lapsia
+
+
+
+NUORI TOVERITAR
+
+
+    Kiviseinät tuskani huutakaa,
+    ovi musta ja ruudukko harmaa.
+    Mua rautainen nyrkki kouristaa
+     ja telkien kalske karmaa.
+
+    Vuos vuodelta ehtyy nuoruutein,
+    sydänhaavat tihkuvat verta.
+    Niin raudan raskas on kahlehein,
+    se kertako taittuu, kerta?
+
+    Ypö yksin mykkänä tuijottain
+    ja piikkomekkoa kantain
+    mä riudun kätkien kaihojain
+    luo lehtojen, nurmikkorantain.
+
+    Tinakulho kurja on polvellan’,
+    vesi suolainen, pala karvas.
+    Vilu tunkee säröistä ikkunan.
+    — Ah, ken nämä vaivat arvas!
+
+    Talo tää on herjan kurimo,
+    joka sopessa parkuu, jyskää.
+    Poven kiusatun aukee onkalo,
+    ja syvyyden voimat ryskää.
+
+    En valvoa voi, en nukkua saa
+    mä vierahan silmäämättä.
+    On kaukana ystävä, koskettaa
+    en voi rakastettuni kättä.
+
+    Vain joskus toverin nähdä saan
+    kuin tähtösen pilkahduksen.
+    —- Lie vapaus ollut unta vaan, —
+    yhä salpa on päällä uksen.
+
+    On vankilan pihalla aitio
+    kuin suppilo ahdas, se tieni.
+    Ei ulotu sinne aurinko,
+    ja taivasta tilkku on pieni.
+
+    Minut sinne hetkeksi saatetaan
+    ja kirkkohon sunnuntaina.
+    Tää hirtehis-ilve se totta vaan
+    on mielehen muistuva aina!
+
+    Joka soluhun tunkee pisto sen,
+    ei poltto se lievity laisin.
+    — Lumo yksi tok’ on, ruso taivainen,
+     se on aatteeni tuo ihanaisin.
+
+
+
+KAUNIS ON VANKI
+
+
+    Kaunis on vanki, kun lumivalkein kasvoin
+    kirkkohon kiiruhtaa.
+    Kiehkura niinkuin orjantappuraseppel
+     otsalle lankeaa.
+
+    Askelin tyynin seuraa kalpea vanki
+    joukkoa harmajaa.
+    Kaunis ken syytönnä käy kera kärsimyslasten
+    polkua katkeraa.
+
+    Kalpea vanki hän sinisilmät nostaa
+    puoleeni penkistään.
+    Tunnen katsehen lempeän heijastuksen,
+    kuin lumotuksi mä jään.
+
+    Kaunis on ihminen aattehen aateloima. —
+    Kaihoni vain heräjää:
+    josp’ olis vanki sun kanssasi kohtalon kalkki
+    suotu mun tyhjentää!
+
+    — Kuulen urkujen soiton, sävelen tumman,
+    penkkihin painan pään.
+    Suljen silmät ja taas surunlempeät kasvot
+     kuin unen kaunihin nään.
+
+
+
+PUNAORPO
+
+
+    Tuntemattomista maista
+    kiidätteli kipunaista
+     tuulen pyörre — lapsukaista.
+
+    Suojannut ei kotilehto,
+    taistotanner vain sen kehto,
+    mieron polku elon ehto.
+
+    Silmä pieni kyynelissä.
+    Isä, äiti — ken ja missä?
+    Kylmä sointu sävelissä,
+
+    jotka tuutilullaa laulaa.
+    Vieras käsi lasta kaulaa.
+    Varhain suru punoo paulaa.
+
+    Puhaltaos tuuli vieno,
+    kun käy tietään orpo pieno.
+    — Eessä taival, outo tieno.
+
+
+
+AAMUTUOKIO
+
+
+    Kodin köyhän lapsi. Jo varhain
+    oli suistunut maailmaan.
+    Niin nuori ja kautta harhain
+     tie kulkenut vankilaan.
+
+    Mut nyt hän neitsyt on pyhä
+    noin äitiysvuoteellaan.
+    Ovi vaikk' oli teljetty yhä,
+    tuli enkeli taivaastaan.
+
+    Tuli poikanen: tähdenlento
+    niin lankesi päälle maan.
+    Ja äidin kohtalo vento
+    suli lempehen puhtaimpaan.
+
+    Nyt ripsin vavahtavaisin
+    kevätaurinko katsahtaa:
+    niin äiti ja laps ihanaisin
+     aamusiunauksensa saa.
+
+
+
+ILOTYTTÖ
+
+
+    Ilotyttönen, oi surun tyttö,
+    elon maljasta juoda hän ehti.
+    Sai myrkkyä, sairas on, hervas
+     kuin syksyn kalpea lehti.
+
+    Katu kolkko ei suojaa suonut,
+    koti täällä on takana telkein,
+    maja hiljainen, mut miksi
+    hän lyö sun muurejas elkein?
+
+    Hän öisin seinähän hakkaa
+    ja nyrkin lyö ovirautaan.
+    Hän raivoten tiliä tinkoo:
+    »Miks tuotu on tänne hautaan?»
+
+    Hän väsynyt on, hän on villi,
+    on viisas ja mielipuoli.
+    Ilotyttönen, oi surun tyttö
+    vain varjo on; itse hän kuoli.
+
+
+
+VANKIVANHUS
+
+
+    Tappuraa, tappuraa! —
+    Minkä kohtalon hän saikaan?
+    Rukki hyrrää, jatkuu rihma
+    läpi vuotten, ajast’ aikaan.
+
+    Tappuraa, tappuraa! —
+    Laskeuupi surun vihma
+    hiuksille harmajille,
+    poskillensa kuoppaisille.
+
+    Tappuraa, tappuraa! —
+    Räystään lintu sirkuttavi,
+    lintu vapaa, siivellinen. —
+    Kuuluu kurkein koikuminen.
+
+    Tappuraa, tappuraa! —
+    Kurjet etelästä palaa. —
+    Vanhus nyyhkyttävi salaa;
+    sormet hiljaa vapisevat.
+
+
+
+HÄÄT
+
+
+    Iltaviesti »hyvää yötä»
+     tuulen myötä
+    lentää läpi ristikon.
+    Täällä lempi, syömen syttö,
+    vankityttö,
+     sinut kahlehtiva on.
+
+    Nuorukaisen tuolla soman
+     — onnettoman —
+    kuukaudesta toiseen näät.
+    Täällä teidän kihlajaiset,
+    ainokaiset,
+     mutta milloin ovat häät?
+
+    »Hyvää yötä» kuiskaa huuli,
+     kantaa tuuli
+    ikkunasta ikkunaan.
+    Kuuhut katsoo, tähdet kiiltää,
+    rintaa viiltää. —
+     Tääll' ei häitä milloinkaan.
+
+
+
+KURITUSHUONEEN KIRKOSSA PITKÄNÄPERJANTAINA
+
+
+    Häväistyksen pitkät penkit,
+    ilottomat istuimet,
+    juovanutuin, sinihuivein
+     niissä vaimot sataiset.
+
+    Otsan oudot poltinmerkit,
+    ristijuonteet nähdä saat.
+    Ohimoilla varjot synkät,
+    posket laihat, kulmikkaat.
+
+    Piinavirsi vaikerrellen
+    kohoo yli huulien.
+    Tuskan tumma laulu tunkee
+    kuoristossa kumisten.
+
+    Elon ristinpuulle lyödyt,
+    syljetyt ja suomitut
+    haavojansa vaikeroivat. —
+    Päiväkin on sammunut.
+
+    Tuskaa kauheata tätä
+    itkee taivas, itkee maa.
+    Haudat aukee. Vaiva, hätä
+    tyrskinähäh puhkeaa.
+
+    Pohjaan asti tyhjennetyn
+    elon maljan katkeran
+    muistaa he ja eksytetyn
+    retken, tuhon kauhean.
+
+    Rivit tiiviit vavahtavat,
+    huulet rukousta soi. —
+    »Ikirakkauden voima
+    joudu kirvoittamaan, oi!
+
+    Avaa paratiisin ovet,
+    saata iloon sortuneet.
+    Kyynelistä tulvi tiensä,
+    verta tihkui askeleet.» —
+
+    Yllä piinavirsi kaikuu,
+    nyyhkytyksin painuu päät.
+    Häväistyksen istuimilla
+     sadat vankivaimot näät.
+
+
+
+HOSIANNA
+
+
+    Nyt kirkon kattoholvi avartuu,
+    on kuni pääskyt siellä lenteleis,
+    ja vangin kyynelhelmen pyyhkäiseis
+     pois käsi hellä. — Hymyhyn käy suu.
+
+    Niin väräjävin äänin laulu soi,
+    ja valot leimahtavat liekintään.
+    Pyhimyshohde vanki-naisten pään
+    ja kasvot kalpeaiset kimalloi.
+
+    On juhlahetki lyhyt, ihmeikäs,
+    surujen lapset kuoroin kaiuttaa
+    nyt hosiannaa. — Kuinka ihanaa:
+    »Sait, hyljeksitty, suojas, ystäväs.»
+
+    Ja Kristus-kuva katsoo pyhättöön,
+    soi kuiske jumalaisten huulien:
+    »Käy turvaan, vaimo, lienet syntinen,
+    jos puhdas ken, hän kiven heittäköön!»
+
+    Soi hosianna, hosianna vaan.
+    Säteilee satain silmäin tuikkehet.
+    Ja juovanuttuin alla sydämet
+    pysähtää katsehesta Messiaan.
+
+    Mut äkin kuva putoo. Lumous
+    on pois, ja seinät, katto luhistuu.
+    Ja vihaiset vain kivet sinkouu.
+    Ilmoille tunkee parku, kauhistus.
+
+
+
+TOIVOTUS EHTOOLLA
+
+
+    Tule, jumalaishengetär, oi,
+     tule hiljaa!
+    On luola, on kaamea vangin hauta,
+    se kasvaa kuoleman liljaa.
+     Sä väistytä rauta,
+    tule, suutele hiljaa
+    nyt häntä, mi yhä ja aina
+    vain niitti kyynelviljaa
+     ja karvausmaljasta joi!
+
+    Tule oi,
+    tule hiljaa!
+     Käsi hellästi otsalle paina,
+    pois vieritä tuskan vuori
+    ja kosketa kutrejaan,
+    mi loistettaan
+     vain muureille jakoi.
+
+    Tule, valkea hengetär, oi! —
+     Hän on nuori,
+    ja kahlehen hälle he takoi.
+    Oi kirvota raskahat siteet;
+    sytä kirkkahat kiteet
+     ja kukkia, kukkia luo.
+
+    Tule oi,
+    uni lauhkea suo!
+    Sä kasvata elämän liljaa!
+    — Suutele hiljaa!
+
+
+
+ITKEE
+
+
+    Itkee vanha värttinä
+     aamun ensi hämärässä,
+    itkee tinatuopit tummat,
+    itkee rukki, viipsinpuu;
+    kirkuu kaikki lukot kummat,
+    parkuu rautaovet.
+     Itkee päivä, illansuu,
+    nyyhkyttävi povet.
+    Itkee kovat olkiparmaat,
+    nutut juovikkaiset, harmaat,
+    puiset kengät, piikkopaita,
+     lautakopin kolkko aita.
+    Itkee palkit permannon,
+    säleet rautaristikon.
+    Itkee vangit ikävässä,
+     värjyy yössä värttinä.
+
+
+
+
+Suru ja kaipaus
+
+
+
+ILTA
+
+
+    Taas illan pilvet yli maan
+    hämyisen hunnun luovat.
+    Ja taivon rannan siinnollaan
+     kaunistaa kultajuovat.
+
+    Ja aukee lumi-ulappa,
+    jot’ ennen kiisin suksin,
+    ja saaren rannat, majakka
+    utuisin kangastuksin.
+
+    Ja tuolla sadun hämyssä
+    jumalat karkeloivat,
+    ja avaruuden ääristä
+    hiljaiset huilut soivat.
+
+    Mä kuljen kera ystävän
+    ääneti, käsityksin.
+    — Oi haavetta! Jo heräjän
+    ja istun ypöyksin.
+
+    Mä vanki, muurit ankarat
+    nyt näen ainoastaan. —
+    Ah miksi näin mun jumalat
+     pois hääti taivahastaan?
+
+
+
+MERI HUUTAA
+
+
+    Vain kuuluu myrskyn ulvonta,
+    en nää mä merta, merta.
+    En nää mä vihreitä kuohuja,
+     kuten katselin niitä kerta.
+
+    Ei muuta kuin ristikko mulle näy;
+    niin hurjina viimat ne ärjyy.
+    Ah muistan laivan, mi aaltoja käy,
+    kuin haavan lehti se värjyy.
+
+    Ah minähän olenkin matkaaja;
+    käy kuohut ylitse pääni.
+    Mä muistan eloni autuutta,
+    menetettyä ystävääni.
+
+    Yhä kuohut kasvaa, ja muistot nuo
+    ne aaltojen alle vajoo, —
+    ja laivani nielee pyörteen vuo,
+    unikuvat ne särkyy ja hajoo.
+
+    Mä havahdun, rautaristikon
+    läpi tunkevi tuuli jäinen.
+    Meri huutaa; ah, meri kahleeton
+     tuo ylväs ja kuohupäinen!
+
+
+
+TERVEHDYS
+
+
+    Talven varpunen, viestini vie yli muurin,
+     saata se puistikkoon, kussa mä muinaisin
+    kuljin, konsa mun onneni viel' oli suurin,
+    itse mä nuor' olin myös, toivoja tulvailin.
+     Käyös lunta sä niinkuin astelin vitkaan
+    muistojen käytäviä juurella vaahterien.
+    Puhele puille. — Sä tuskin aavistitkaan,
+     kuinka ne tiedustaa, miksi mä saavu en.
+
+    Riennä sä, varpunen, tullessa leppeän illan,
+     siellä ne vuottelevat puut lumivaipassaan.
+    Siellä on kuutamovälke ja taivahan sillan
+    kattaa tähtien vyö, keijut on valveillaan.
+     Kerro sä, että en eksynyt poppelikujaan
+    rannalla vieraan maan virran viettelevän,
+    vaan kävi aatos latuja kaivattujaan
+     tuttuhun puistikkoon, helmassa yön hämärän.
+
+    Hertasta astua talvisen illan säässä,
+    tietä kun reunustaa kinosten kimmellys.
+    Pääse en sinne. On ristikko-ikkuna jäässä.
+    Lintunen, puistohon vie kaihoisa tervehdys.
+
+
+
+KEVÄÄLLE
+
+
+    Kevät, taikuri parhain,
+     tule luokseni aamulla varhain,
+    kun koppiini kuulen
+    elon kantelon soittoa,
+    niin läheistä, loittoa
+     ja kohinaa tuulen.
+
+    Tule, hajoita harmajat seinät,
+     pois kiidätä katto
+    ja anna mun astua siellä,
+    missä pehmyt on ruohoinen matto
+    ja vihreät heinät.
+    Suo nähdä mun taas
+     suvikarjan kulkua tiellä.
+
+    Jo riennän. Nään satumaas.
+     Kas kuinka nyt piennarta vilkkaa
+    parikymmentä paljasta nilkkaa,
+    ja kujalla tuolla
+    käy työhönsä väki,
+    joka pellolla, suolla
+     on sankari kuokan ja lapion. —
+
+    Vait, tarhassa Tapion
+     säveleitänsä soittaa käki,
+    ja leikkii varjot ja valot
+    noin kumpujen yllä.
+    Ja punaiset maalaistalot
+    mua tervehtää hymyilyllä
+     kuten ennen.
+
+    Näin ahoja, niittyjä mennen
+     me kuljemme sinne,
+    missä tuttu on kotoinen rinne
+    ja ranta ja siintävät laineet. —
+     Pois paineet!
+    Soi sävelet ilmojen pirran,
+    ja vanassa virran
+     sinisorsat leikkii ja ui.
+
+    Tule, Taikuri, kosketa sauvoin
+     kivimuuria murenevaista!
+    Sydänkukkani nuo lakastui;
+    oli talveni ankara. Auvoin
+    suviaurinko paista,
+     mua muista!
+    Tule, muurit ne suista,
+    minut kihlaa kultaisin soljin,
+    vie ratsuin päistäriköin. —
+    Surin päivin ja öin,
+     ja kauan värttinää poljin.
+
+    Kevät, Taikuri, siivet sä suo,
+    ikävöitsen lehtojen luo!
+
+
+
+LAULUNI
+
+
+    Ne on ostettu kallihisti,
+    öin raskahin, valvotuin.
+    Moni piikki mun rintaani pisti,
+     pahan enteitä tähdistä luin.
+
+    Ne on maksettu kyynelillä.
+    Ja liitto kun solmittiin,
+    suru otsani löi sinetillä
+    syvän synkkihin uurrelmiin.
+
+    Mut ain’ yhä nousevi hinta,
+    tulipiirrot vain lisäyy.
+    Ja rikki, rikki on rinta; —
+     oi Runotar, sinun on syy!
+
+
+
+TALTTUMUS
+
+
+    Ne lankesi viimeiset auringon säteet
+    mun ohdakeköynnöksiini.
+    Läpipääsemätön levis murheenhuntu
+     ihanimpihin kuvitelmiini.
+
+    läks ikkuna peittyi, yöhön häipyi
+    nuo kangastuksien kuvat.
+    Sydän silvottu syki ei koskaan enää.
+     — Kivet haudalla sammaltuvat.
+
+
+
+
+Hiljaisuuden hetkiä
+
+
+
+HILJAISUUDESSA
+
+
+    Sä hiljaisuus,
+     mi äänettömin askelin
+    lähestyt öistä vuodettani
+    ja ympäröit mun utukuvin,
+    sua tervehdän
+    ja kutsun mielin ihastuvin
+     mun pieneen majahani.
+
+    Sä hiljaisuus,
+     väräjäväisin viulun kielin
+    minulle soittelet
+    kuin muinen luona peilikirkkaan lahden,
+    kun armaan kera kahden
+    kuljimme lempimielin
+     ja lauloi lainehet.
+
+    Sä hiljaisuus,
+     pois väistyy rajat,
+    ja aatos siivet saa.
+    Kadonneet lemmenkoiton ajat
+     taas palajaa.
+    Lähestyy kulta tutuin askelin
+    ja katsein säihkyvin
+     sieluni auvon haltioittaa.
+
+    Sä hiljaisuus,
+     harppusi vienon suo'os soittaa
+    sävelin tuskin kuultavin.
+     Niin kera armaan astun venhoon,
+    mi ui kuin joutsen valkoisin.
+    Vaivumme öisen suven tenhoon,
+     ja elo vain on ihanuus.
+
+
+
+LAPSUUDEN TAIKA
+
+
+    Kaatui päälleni paasi,
+    kivinen seinä.
+    Vihainen isku mun kaasi,
+     heikko mä heinä.
+
+    Tuskan kammitsoima
+    taakkani alla.
+    Uupui kätteni voima
+    herpoamalla.
+
+    En ole kuollut, en vainaa,
+    raukea pääni.
+    Kiviset seinät painaa
+    nyt elämääni.
+
+    Vaan mitä ihmeellistä:
+    kuuluvi mulle
+    kuiskaus — miten ja mistä? —
+    ahdistetulle.
+
+    Onko totta vai taikaa
+    kuiske, mi johtaa
+    mielehen lapsuusaikaa,
+    muisto min hohtaa
+
+    kirkasna niinkuin tähti
+    laella taivaan. —
+    Ah joko paino se lähti,
+    lievitys vaivaan?
+
+    Lapsuus, lauhkeat päivät,
+    riemujen retket,
+    minne, minne ne jäivät
+    onneni hetket?
+
+    Lapsuus, luoksesi palaan
+    polttavin povin.
+    Sun ilojuhlihis halaan
+    tulla mä kovin.
+
+    Lempeät silmät siellä
+    leikkini varjoo.
+    Kukkaset niityllä, tiellä
+    seppelen tarjoo.
+
+    Lapsuus, onneni kehto
+    laulusi helää.
+    Terve taas, kotilehto,
+     lapsesi elää.
+
+
+
+UNHO
+
+
+    Turhaan, turhaan odotin
+    lunta, valkovaippaa,
+    yhä märkä sade vain
+     heristeli raippaa.
+
+    Selkääni löi imut sen,
+    että mieltä kirvi.
+    Mustana maa multainen
+    vastahani irvi.
+
+    Kuulin kuin sen saumoista
+    maahinen näin huusi:
+    »Viel’ ei kypsät kuolemaan
+    kidutetut luusi.
+
+    Vielä kestää pieksäntää
+    hermoytimesi.
+    Uhmasit. — Et huolinut
+    suojaa itsellesi.» ᵥ
+
+    Kestin. — Jopa vihdoinkin
+    pyhää lunta sataa.
+    Taivaan ratsut hopeiset
+    kiitää linnunrataa. —
+
+    Miksi entismurheella
+    sydäntä nyt sären?
+    Unhon lunta heittelee
+     kädet hengettären...
+
+
+
+YÖNÄKY
+
+
+    Kukistuu pimentoinen vuori jylhä,
+    ja kuilut ammottavat tasoittuu,
+     avaruus aukee ääretön ja ylhä.
+
+    Niin allani mun venho kohouu,
+    mi uutehen mun kantaa maailmahan,
+    jost’ aatos arkaellen uneksuu.
+
+    Jäähyväiskatsehen mä katoovahan
+    luon maahan, kun jo tähtöset ja kuu
+     mun kietoo säveltensä soitantahan.
+
+    Ja unhotukseen vaipuu kaikki muu.
+
+
+
+KEVÄÄN IHME
+
+
+    Kevät on, nyt ruusuja puhkee
+    mun koppini ikkunaan.
+    Mitä nään: on liljakin uhkee
+     ja tulpaani loistossaan!
+
+    Kevät on, joka sopessa siintää
+    sinivuokko ja kukkanen muu.
+    Ja taas sydäntenhoni kiintää
+    vihannoitseva koivupuu.
+
+    Kevät on, läpi muurien loistaa
+    ilon hehkuva aurinko.
+    Runoruhtinas talveni poistaa,
+     suven pääsky laulavi jo.
+
+
+
+KUKKAISSADE
+
+
+    Pyhättöni, koppi hämyinen,
+    ja'at mulle kukkuraisin mitoin
+    tarujas, mä hiljaisuutehen
+     vaivun kummaa kiehkuraista sitoin.
+
+    Kukkaistulva putoo ihanin,
+    otan vastaan käsin levitetyin.
+    Näen silmät, hymyhuuletkin,
+    unohtaen, että kerran petyin.
+
+    Istun hiljaa, silmin suljetuin,
+    aarteitani tääll’ ei ryöstä kade.
+    Armaat silmät näen, kuulen kuin
+     leppoisasti lankee kukkaissade.
+
+
+
+TÄÄLLÄ
+
+
+    Vanki, teljettynä lukkoin taa;
+    suven suloja en nähdä saa.
+
+    Mutta täällä paratiisit muut
+    iäisyyden kukkalatva-puut,
+
+    jotka soivat kautta aikojen,
+    vaihtuessa myrskyn, tyvenen.
+
+    Täällä näen meren valtaisan,
+    elon meren kumman, kuohuvan.
+
+    — —
+
+    Täällä etsin, kunnes löydän sen
+    Kallehimman helmen: Totuuden.
+
+
+
+LAULAJAN ILTAHETKI
+
+
+    Olen kulkija vain,
+    sain maistaa kohlut mä kovat.
+    Elonpäiväni ain’
+     levottomia, outoja ovat.
+
+    Toki sittenkin
+    kun hiljenee päivien vilke,
+    mulle iltaisin
+    satain syttyy tähtien pilke.
+
+    Ja sipsuttain
+    runo-impeni luokseni rientää,
+    sydänmurheessain
+    hän haavaini polttehen lientää.
+
+    Sulan vahaksi mä,
+    ja anteeksi poveni anoo:
+    tomun peitteessä
+    miks sielu, mi päivyttä janoo?
+
+    On juhlaisaa
+    Näkymätöntä palvoa tälleen.
+    Sydän laulelmaa
+    luo vienolle pyhittäjälleen.
+
+
+
+SÄVEL
+
+
+    Sävel soi läpi kaikkeuden
+    värikäsnä ja muuttuvin vaihein.
+    Hiushienona, pauhuna sen
+     yhä kuulet tuhansin aihein.
+
+    Kas tunturipurona noin
+    se rientää raikuvin ryöpyin.
+    Taas piilossa varjostoin
+    soi hiljaa syömehen syöpyin.
+
+    Vain tuokio. — Kuulet sen
+    jo myrskynä seljänteillä,
+    kunis laantuvi, rauhainen
+    syvä hartaus on säveleillä.
+
+    Sinipintahan kirkkaan veen
+    se painuu vienohon uneen.
+    Väre hellä nyt saa sydämeen,
+    on viihdytys kiusautuneen.
+
+    Ken kärsivä lienetkään,
+    elo ryöstikö kaikkesi? — Toinnut.
+    Taas kuule! Ne helkkyämään
+     käy kaikkeuden ikisoinnut.
+
+
+
+
+Pois muurit
+
+
+
+POIS MUURIT
+
+
+    Pois muurit mykät, ahtahat,
+    on mulle auki ikkunat,
+    en ole vanki, orja en
+     mä henki, ihminen.
+
+    Pois muurit! Elon ihanuus,
+    sen ehtymätön kirjavuus
+    kuin juhlasaatto näyttäyy
+    ja uniin hämärtyy.
+
+    Pois muurit! Elin kerta mä
+    satujen kultapilvissä,
+    soi siellä ihmesävelet
+    ja lemmen kuiskehet.
+
+    Pois muurit! Valkopuvussa
+    taas astun kukkapolkuja
+    puutarhani mun suljetun
+    vallassa haaveilun.
+
+    Käyn siivillä mä aatoksen
+    kuhunka halaa sydämen,
+    ja aina maailma on uus
+    ja mittaamattomuus.
+
+    Mä vapaa, vapaa sittenkin,
+    mun jos he telkes muurihin.
+    Vastaani valot vakamoi,
+     — en tänne kuolla voi.
+
+
+
+KESTÄ!
+
+
+    Keskellä leiskuvan tulen,
+    kidutuspätsissä tässä
+     uljasna käy.
+
+    Julmat on jumalat taivaan,
+    ei tule pääsyä tuomaan
+     tenhojen henget.
+
+    Ihminen, selkein otsin
+    liekeissä seiso.
+    Uhmasi, tahtosi ponsi
+    kuin teräshaarniska luja
+     yksin sun suojaa.
+
+    Ihminen, valimon kuuman
+    tulesta nouset
+     ehjänä niin.
+
+
+
+ÄÄNI
+
+totuuden puolustajain monituhatvuotiselta kidutuslavalta
+
+
+    Lyö, lyö!
+     Mua soimaa katalin kantein,
+    en pelkää!
+    Ja vaikka käydä mun täytyy
+     nyt kahlituin rantein, —
+    sydän kauhusta jäytyy,
+    kun vitsovi selkää veriraippa;
+     en murru, en vaivu!
+
+    Lyö, lyö!
+    Pane ristikon taa,
+    ovet telkitse rautavantein,
+    pue ylleni pakkovaippa;
+     en taivu!
+
+    Ei säikytä julmat säädöt,
+     ei polttomerkit, ei häädöt,
+    vaan uhmaten kuolemaa
+    ylös kimmoan ehjänä silleen
+    kuin kotka, mi välttäen surmaa
+    käy lentimilleen.
+     ja uransa pilvihin piirtää.
+
+    Lyö, lyö!
+    Mua hurmaa
+    elon tuskat, ne siirtää
+    yli esteen ja muurin.
+    Lyö, lyö!
+     On kerta mun voittoni suurin.
+
+
+
+YLÖSNOUSEMUS
+
+
+    Mä luulin, tuli pimeys ja kuolon kolkko yö,
+    mut ylösnousemukseni vain tää on ihmetyö.
+
+    Pois alta paatten ponnistaa, min koston koura kaas,
+    päin päivyttä jo kurkistaa vesani uusi taas.
+
+    Kuin nuori viinipensas tuo käy keväin lehvimään,
+    niin jälleen ylös havahdun, elohon nostan pään.
+
+    Ylitse kiviraunion, mä mihin haudattiin,
+    jo oksani ne kaartuvat puhjeten kukkasiin.
+
+    Ja hervonneet on kädet ne, mi heitti kiviään,
+    ylt'ympäriinsä uuden sen mä maailman nyt nään.
+
+    Maa uusi on ja soinnukas kuin saari satujen.
+    — Myös täällä kohtaan hänetkin: unteni ihmisen.
+
+
+
+JÄÄHYVÄISET
+
+
+    Jää hyvästi, kammio, tuskien tuutu,
+    kivipiirrosseinä ja ristikkoruutu.
+
+    Pois riennän, aurinkokukille suoden
+    tuhat suukkoa, päivyen riemua juoden.
+
+    Jää hyvästi öitten olkinen soimi!
+    — Unet pois; eläköön elon taisto ja toimi!
+
+
+
+AIKA
+
+
+    Valtakuntain, kansojen ruhtinatar
+    lahjomaton, suur’ olet valtiatar,
+     konsa liikut laajalla astimellas.
+
+    Herjoihinsa sortuvat Rooma, Hellas.
+    Caesarien pöyhkien päättyy sarja,
+    pilviin piirtää Attilan ratsun harja.
+
+    Sinä yksin merkitä taidat leimoin,
+    mikä kestää, paalutat rajat heimoin,
+    kaaoksesta jumalat, uskot nostat.
+
+    Kaupunkien mustista komeroista,
+    maankin alta, vuorista, kaivannoista
+    tulvii vyöry, — missä sen ääret näätte?
+
+    — Vaunut vierii, vaihtuvi kyytivuorot,
+    airuitten torvien kaikaa kuorot:
+    »Kiitää tietään Ajatar, väistykäätte!»
+
+    Vuosisatain sortajat sinä kostat.
+    Spalernaja, Bastilji kauhistuvat. —
+    Entis-luomat vain ovat savikuvat.
+
+
+
+REPALERUHTINAS
+
+
+    Näätkö hänet, loihditun, ikinuoren
+    suljettuna luolahan synkän vuoren
+    kiertämässä kampia raskaan suurta
+     vitkaisen ajan.
+
+    Hänpä jalosyntyä, jumaljuurta,
+    leikkijöihin luotu ja sankartöihin,
+    solmittuna hornan on kahlevöihin
+    ankaran koviin.
+
+    Inha luola, limaiset seinät, katto,
+    permannolla liskoja, kyitä matto,
+    ilma täynnä höyryä tuhahtavaa,—
+    kaamea syvyys.
+
+    Tuhat-vuosin kampia siellä viertää,
+    nää ei, kuinka tähtöset rataa kiertää,
+    kulkee kuu ja aurinko tietään ravaa
+    äärellä taivaan.
+
+    Tuhat-vuosin loihdussa manausten,
+    onkaloissa kammojen, kauhistusten
+    maistaen vain sappea, herjan juomaa
+    maljasta peikkoin.
+
+    Näätkö hänet, kalpean, kaunokaisen,
+    ohimoilla kuultehen hohtavaisen,
+    kauneuttaan tuota ei tunne, huomaa
+    repaleprinssi.
+
+    Katso kurjaa ohdakekruunuansa,
+    karpaleita valjulla otsallansa,
+    olentonsa rääkätyn riutumusta
+    piinassa tuossa!
+
+    Ruhtinas noin syöstynä hornankuiluun.
+    — Kuka auttaa? Kellä on uskallusta
+    taistoon käydä, tarttua taikahuiluun
+    peikkoja vastaan?
+
+    Huilut soimaan! Repaleprinssi tuokaa
+    luolastansa! Valtikka käteen suokaa,
+    pelastakaa sankari kammitsoista,
+    kahleista jalo.
+
+    Sammuu tähdet, aurinko koht' ei loista,
+    jollei hornaa ihmisen voima voita,
+    vuoret väisty, vangitun päivä koita
+     aikojen yöstä!
+
+
+
+NÄLKÄKUOLO
+
+
+    Mit' on tää tyhjyys, kaameus,
+    ois ihmistenkö asumus
+    alaston luola, vertaa vailla
+     elomme mailla?
+
+    Näät, himmeässä sopessa
+    niin karkealla vuoteella
+    risoissaan lepää lapsi vieno,
+    onneton pieno.
+
+    On hymyttömät huuloset
+    ja kelmeät sen poskuet,
+    suu pieni itkussansa vääntyy,
+    lapsonen nääntyy.
+
+    Vaan äiti polon povelleen
+    lähentää, painuu vuoteeseen, —
+    sois kesken kovaa riutumustaan
+    hän lohdutustaan.
+
+
+    Mut äiti parka, poves on
+    nyt aivan tyhjä, hervoton. —
+    Ken kulkee? Katso, kalma siellä
+    on lähitiellä.
+
+    Ja lapsukainen hädässään
+    hapuilee pikku käsillään,
+    pusertaa kokee huulosilla,
+    vapisevilla.
+
+    On äidin tuskat kauheat.
+    Voi taivahiset jumalat,
+    jo heltykää! Oi kurjuusmajaa;
+    — ei armahtajaa! —
+
+    Niin tunnit kuluu, saapuu yö.
+    Miks, äiti, sydämesi lyö
+    noin harvaan? Kalma oves avaa,
+    sä etkö havaa!
+
+    Mut äiti lapsen vieressä
+    on liikkumaton, kelmeä.
+    Ja kalman katse heihin salaa
+    himoiten palaa.
+
+    Hän hiipiväisin askelin
+    käy, peittää kurjat suudelmin
+    ja leikkii suortuvilla lapsen,
+    tuon silkkihapsen.
+
+    He hiljaa tunkiessa hyyn
+    nyt vaipuu kalman syleilyyn.
+    Vain tuuli ikkunasta soipi.
+    Yö vaikeroipi.
+
+
+
+ÄITI POJALLEEN
+
+
+    Uraasi käy!
+     Syvälle sieluhun juurra
+    usko, mi elon on pohja,
+    ainoa vakuus.
+    Ponnistuksissa puurra,
+    olkohon oikeus ohja,
+     töittesi takuus.
+
+    Uraasi käy,
+     vaikka sun, kalleimpani,
+    täytyy vuoria kantain
+    raivata tiesi.
+    Luonasi aatteissani
+    käyn läpi kärsimysrantain,
+     ollos miesi!
+
+    Uraasi käy!
+    Tehoton melto on rauta.
+    Elämän sulatuspaja
+    kuuluvi meille.
+    Taistossa itku ei auta.
+    Tuhoojas tieltäsi aja
+    häpeän teille!
+
+    Uraasi käy!
+    Nuorra jo suoritit vaalis.
+    Kaunis arpa, min nostit,
+    säilytä yhä!
+    »Kaikkien onni» se maalis.
+    Kalliisti kilpesi ostit,
+    olkoon se pyhä!
+
+    Uraasi käy!
+     Poikani, saavutat kerta
+    sen, mitä nyt jäit vaille.
+    — Aika sen antaa.
+    Soudat myrskyjen merta,
+    vielä sun aurinkomaille
+     onnetar kantaa.
+
+
+
+
+Vapaita säkeistöjä vapaudesta
+
+
+
+PUNAISET UNET
+
+
+    Sen tiesin tammikuun tähtien alla,
+     kun yhtyivät aamu ja yö
+    syleilyyn pitkään,
+    kun ulapan rajaton hankivyö
+    katosi helmahan taivaanrannan
+     ja vihurit rannoilla soitti.
+
+    Mä tiesin, valheunta nukkuvi honka,
+    ohut-oksainen koivu ja kinoksiin painuneet pensaat.
+    Mä tunsin aatokset uhkean kuusen,
+    joka valkoiseen vaippaansa kätki
+     ikipunaiset, nuoret unet.
+
+    Mä tiesin, aatokset kylmän ja nukkuvan maan
+     kapinoivina, elämän uskoa täynnä
+    ne vankikahleissaan eli.
+    Syvällä maaemon uumenissa kiehui
+     ikuinen elämän mehu
+    salaa kohoten silmuihin pieniin
+    ja alle karkean kaarnan
+     taas aikanansa puhjetakseen uutta luomaan.
+
+    Mä tiesin yläpuolla pilvien piilevän
+    aurinko jättiläisen,
+    maan kuningattaren,
+     joka taisteleva oli vallastaan.
+
+    Minä tiesin kevään koittavan taas
+    ja kiitävän etelän tuulen
+     yli vapaan, aavan ulapan rannoille näille.
+
+    Tiesin, että jälleen kukkivi kumpu, lehvää kantavat puut
+     ja vapautta laulaa ilma.
+
+
+
+KEVÄÄN LAULULINNULLE
+
+
+    Mä tiesin: tosiksi muuttuvat suuret
+     punaiset, nuoret unet...
+    Pieni laulaja, miten suloisesti soitit
+    puhjetessa kevään,
+     jolloin rakas käsi poimi rintaani
+    ensimmäiset puhjenneet vuokot
+    valko-sinikukkineen
+    ja jolloin palaavain joutsenten helmivyö
+     sinitaivaalla siinsi.
+
+    Pieni laulaja, miten iloisesti visersit
+     painuessa lapion
+    maan mustaan, siunattuun multaan.
+    Täytti säveleesi avaruuden,
+    kun voimakkain iskuin
+     raivattiin maata
+    tai hepo asteli edessä auran,
+    jota ohjasi uuttera mies.
+    Pieni laulaja, yhä noin sinä laula:
+     kanna sielumme korkeuksiin!
+    Soita taivaiset unelmat,
+    joita siivillesi pilvistä satoi,
+     sydäntemme kuultaviin!
+
+    Pieni laulaja, kätköistä metsäin
+    tuo meille salaiset vihreät viestit.
+
+
+
+ENSIMMÄISET VUOKKOSET
+
+
+    Kenen äänet, kuni hopeaiset tiu’ut
+    kujatiellä soi?
+    Kenen askelet niin kepeet, nopsat
+     olla voi?
+
+    Ketä sykyttävin sydämin mä vuotan
+    kotiportilla?
+    Kenen kuvan sieluhuni loihdin
+    vartoissa?
+
+    Hetki vain, ja kuusikujalta ne kohta
+    juosta kirmaisee
+    pikkutyttöseni; — rusosilmät
+    säteilee.
+
+    Koulustansa kuusivuotiaskin samoo
+    reppu selässään.
+    »Viivyitte!» — »Me jäimme vuokkosia
+    etsimään.»
+
+    Niin he kertoo, kilvan ojentaen mulle
+    valkokukkia,
+    kevätrinteheltä poimittuja,
+    kosteita.
+
+    Näin en iloinnut mä ensi vuokkosista
+    liene milloinkaan. —
+    Tunnen: elämäni kevät alkaa
+     uudestaan.
+
+
+
+MUISTATKO?
+
+
+    Muistatko: pieni, keltainen on mökki,
+    aamun rusko läpi oksien puuntaa,
+    käkö laulelevi kukkujaan.
+    Muistatko pajut, miten penkereellä,
+    ne parhaillaan keltakukkihin kietoutuu.
+    Ja ilmassa pääsky kiirii.
+      Muistatko lapsen pellavapään,
+      hän mökin pihapuistikossa
+      kiikkuu köysikiikussaan?
+
+    Muistatko sauhut kotoisen saunan,
+    'taas äiti sen lämmittää
+    lapsosiaan, omia armaitaan varten.
+    Ja kuule, pienet karitsaiset
+    navetassa pilttuussaan määkii
+    ja emoltaan maitoa etsii.
+
+    Tule, katso, lilja on puhjennut esiin
+    mullastaan tuvan ikkunan eessä.
+    Myös äiti päivänkukkia kylvää.
+      Muistatko lapsen pellavapään,
+      joka keskipäivän auringossa
+      paljasjaloin juosta kinuaa?
+
+     Muistatko pientä peltoa, jonka isä muokkasi,
+    loi ojat, kynti ja kuntoon saattoi.
+    Kas nyt siinä isä, tuulen tyyntyessä,
+    illan suussa vakaana astuu.
+    Noin hän vakkasestaan kauraa kylvää,
+    ja äiti katsoo, kylvölle siunausta toivoen.
+      Muistatko lapsen pellavapään,
+      joka isän kintereillä käy
+      ja pikku kätösestään jyväsiä heittää.
+     Muistatko?...
+
+
+    *
+KESÄN VIIMEISEN KUKAN...
+
+
+    Kesän viimeisen kukan,
+    lokakuussa puhjenneen ruusun
+    tuot mulle,
+     sinä kuusivuotias.
+
+    Sinun tummat kutrisi
+    ovat hienot kuin silkki,
+    ja ruskeain silmies pehmeää hohtoa
+    ja välkettä katsehes kirkkaan
+     en kyllin ihailla voi.
+
+    Olet suloinen lapsi,
+     suloisempi kuin puutarhani hienoin orvokki
+    tai karitsainen pieni.
+    Ja ilomielisnä helkkää
+    kuin laulelo linnun armaan
+     sun äänes.
+
+    Mun kuusivuotiaani,
+     tyttöni pieni,
+    keijuna liitelet ihmisten mailla
+    hymyisin huulin,
+     ja sointujen sädevuo
+    sinusta elämään virtaa...
+    Somat ovat leikkisi
+    ja herttaisesti totta pakinoit
+     päivän mittaan.
+
+    Suloinen kuusivuotias,
+    sinua nähdessä
+    sydän ihmisen lapsuuden kirkkaissa vesissä
+     kylpee.
+
+    Ja illoin,
+    kun silmäsi uneen painuu,
+    täyttävät hyvät henget huoneen, —
+     ne vuotees äärellä valvoo.
+
+    Tai koitossa aamun
+    säde päivän ikkunahan syttyy,
+     kun heräät.
+
+    Kuusivuotias tyttöni,
+    olet äitisi runo parhain,
+    hänen korkein luomuksensa,
+     suloinen lapsi.
+
+    Kesän viimeisen kukan,
+    äsken puhjenneen ruusun
+    toit mulle,
+    kiitos, kiitos!
+
+    En ole emosi minä,
+    noin suloista en synnyttää mä tainnut.
+    Kuin ruusun ikään
+     sinut elämä mulle toi.
+
+
+
+OMENAPUUT
+
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+    valkeakukkaiset, morsiot kevään,
+    teissä on muistoja, teissä on suloa
+    elomme hetkiin, vaivojen retkiin,
+     vaihteleviin.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+    kertokaa tarina
+    matalan majan,
+    aikainen aamu ja keskinen päivä,
+     elämän kalpea ehtoo.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+    istutti teidät lapsosen käsi,
+    ohjaama äidin, neuvoma taaton,
+    vesasta vaaksanmittaisesta,
+     pienestä niin.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+     tuosta on vierinyt vuosia monta
+    ilojen, tuskainkin.
+    Taatto silloin kylillä raatoi,
+    illoin muokkasi peltoa omaa,
+     korvesta kuokki apilaspellon,
+    soralla kattoi kujaisen tien,
+    viljeli kotoisen kasvistarhan,
+     pensahat hoit eli, ojaset oikoi,
+    pihalle laittoi kivisen kaivon;
+    sen ei kristallikirkas vesi
+     loppunut milloinkaan.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+     vieläkö muistatte äityen armaan,
+    kullankeltaiset kiharat kuinka
+    riippui kulmillaan?
+     Tuolla hän koivikon rinteellä
+    suihkutti maitoa Kaunokin nisistä,
+    kiulusta juotteli pellavapäitä
+     kaksoispoikasiaan.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+     kasvoitte kukkien keralla, joita
+    äiti se kasvatti hellin mielin.
+    Sireenit, jasmiinit puistikon puolla,
+    liljat ja komea »keisarinkruunu»,
+     asterit, neilikat, orvokit tummat,
+    tuoksuva reseda, jonka on seura
+    hieno kuin ystävän parhaan,
+     te sekä muut, joitten muisto ei haihdu,
+    vartuitte varrelta, kukkia loitte,
+    tuhlaten tuoksuja, värien kultaa
+     riemuksi rintain sykähtäväin.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+     hymyten näitte, kuinka ne kohos
+    poikaset polvenkorkuiset,
+    kuinka ne nuoraa heitteli, hyppi,
+    linkosi palloa, lennätti leijaa,
+    kankaalla kirmasi huudellen
+     raikkailla lapsenäänillään.
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+     miksi te äkkiä vaikenette?
+    — »Ikävä meidän on kummullamme,
+    katso, on harmaa kaivon vintti,
+     lahonnut, kallellaan,
+    matalan majasen ometta tyhjä,
+    kukkaset peitossa sammaleen.
+    Nähkää kesantoruohoa laihat
+     pellot kasvaa vain.»
+
+    Omenapuut, omenapuut.
+     Tiedän, kuinka se tarina päättyi.
+    Nurmi jo kattaa taaton hautaa,
+    pojat on mennehet merten taa.
+    Yksin majassa harmaahapsi
+    istuvi mummo,
+     heikko jo vanhuuttaan.
+
+    Yksin istuu miettehissään,
+     kirjettä vuottelee...
+
+    Omenapuut, omenapuut,
+    valkeakukkaiset, morsiot kevään,
+     saitte jo pilven itkemään...
+
+
+
+VAPAA TYÖ
+
+
+    Ken työlle eli
+    ja jumalilta sai
+    poveensa tulen sammumattoman,
+     hän onnekas.
+
+    Työ luova, hedelmöittävä,
+    mi kuvat toinen toistaan loistoisammat
+    eteemme loihdit,
+    elämän taikavoima sä!
+
+    Työ, lepommekin kirjokukin verhoot,
+    ja voimaa ikuista
+    sinusta ystävyyskin imee
+     ja rakkaus.
+
+    Työ, niinkuin ylkä sä
+    valittus eteen miehuusryhdein
+    käyt ojentaen kihlojas
+     ja hänet vuoritielle viet.
+
+    Työ luova, hedelmöittävä,
+     ei orjan kahle, pakko painava,
+    vaan vapaa, ilmaan avartuva,
+    ilojen lähde
+    sä ylkä ylvähin,
+     sun kanssas vaivat voitoksemme kääntyy
+    ja yöstä aamu valkenee,
+    sun lahjoistasi hapsillemme
+    ikuinen nuoruus heijastuu,
+    ja silmä, ajan himmentämä,
+     saa taivahisen loistehen.
+
+    Työ luova, hedelmöittävä,
+    sun miehuussyleilystäs meille
+     suloinen onni virtailee.
+
+    Työ, ylkämme,
+     mi otsallasi seppelettä
+    kuninkaan kannat,
+    Sinusta jumalia kiitämme
+    ja sulle viritämme ajast' aikaan
+     sävelen kaikumaan.
+
+    On sulta kaikki: riemu, tuska, suru,
+    on sulta leikki, lepo, lohdutus.
+    Sun miehuussyleilysi kaiken antaa,
+    sun rinnallas vain yks’ on voimakas:
+     suur’ Luonto...
+
+
+
+NUKKUVA MAA
+
+
+    Maa nukkuu,
+    siki-unessa raskaassa lepää.
+    Nukkuvat metsät, nukkuvat pellot
+    hankien painavain alla.
+     Kansa nukkuu.
+
+    Maa nukkuu.
+    Kallistuneet ovat kinoksiin
+    niittyjen aidat ja avoimet portit.
+    Korpi on poluton, ummessa kujat,
+    ei kulje viittatietä kukaan.
+    Kuin kuollut on kylä,
+    ja kansa nukkuu.
+
+    Maa nukkuu;
+    vain unen horrosääniä kuuluu,
+    järeitä, katkeamattomia.
+    Metsän puut korostavat koko voimallaan,
+    ja syvään hengittävät lumikattoiset talot
+    nietosten keskellä,
+    ja kansa nukkuu.
+
+    Maa nukkuu.
+     Hyytyneet ovat lähteen suonet
+    maan uumenissa,
+    jähmeessä virta.
+     Ja himmeissä tuvissa on tuskaisaa.
+    Vain painajainen liikkuu
+    pahoin unin kiusaten
+     nukkuvaa kansaa.
+
+    Maa nukkuu,
+    Pohjolan pitkää unta,
+    vilun ja jään, talven ja kuoleman unta.
+    Ei oksain liikahdusta,
+    ei pyrähdystä pyyn,
+    ei kalketta yksinäisen tikan.
+    On muisto vain kaukainen, hyvä,
+    taru oraista, lehvistä, suven kasvusta.
+    On muistoa vain kuvaus kansasta,
+    joka rakasti, uskoi...
+
+    Niin paksu on lumivaippa
+    maan yllä.
+    Niin tiiviisti suljetut silmäluomet
+     on, ettei ne aueta voi laulun voimin.
+
+    Nyt ollaan kuoleman mailla,
+     ja kansa nukkuu.
+
+
+
+TAISTOHON LÄHTEVÄ
+
+
+    Mä taistohon, aavoille lähden
+     yli vellovan laineen,
+    läpi merten ja maiden,
+    halk’ usvien kohtalokkaiden, — —
+    en maineen,
+     en itseni, turhan en tähden,
+    vaan uskon, mi tähtien ratain
+    ja kaukaisten vuosisatain
+     taa viittaa.
+
+    Mä taistohon lähden;
+     sukupolvien poltosta veriin
+    tuli minulle syttyi.
+    Ja jos orjantappurateriin
+    jalat särkyvät, siivet ne kantaa
+     yli tuonelan tarhain.
+
+    Pyhät Jumalat, tietäni kaitkaa
+     läpi harhain,
+    mun kulkea sinne vain suokaa,
+    kussa sorretut huokaa,
+    ja mun suitsutusuhrini antaa
+    vain sille, mi aikojen tauluun
+     iäks piirtyy.
+
+    Mua kaitkaa,
+    kunis kirpoan voittolauluun
+    ja pois esirippu se siirtyy,
+     iäisyyttä mi peittää.
+
+    Käyn taistohon; aurinko heittää
+    sädesäihkynsä rannalle taivaan.
+    Ei vaivaan
+    huku etsijän tie,
+     vaan se huipuille, voittohon vie.
+
+
+
+
+Muistojen puutarhassa
+
+
+    Jos laulun kuningas mä oisin seppelpää
+    ja helmivyössäni ois kultaa kiiltävää,
+
+    yks helmi hohtaisi kuin kaari kuun, —
+    se Sulle oisi — himmentäen muun.
+
+           *     *     *
+
+    Viertä niityn tuoksuvaisen, kevein askelin
+    astuin, hopeaiset juovat piirtyi pilvihin.
+
+    Leijui silkkisiivet, kukkiin painui mettiset.
+    Sirkat soitti, häilähteli heinäin helpehet.
+
+    Kesyt kyyhkyt yli kedon lensi leijaten.
+    Vihannuuttaan hohti aho, punamarjainen
+
+    Kaikui armahani laulu koivurinteeltä,
+    laulu kirkas, hilpeä kuin kelloin helinä.
+
+    Niin mä siinä kukkamaata kuljin ihmeissäin.
+    Ilon virta vieri yli niittyin vihreäin.
+
+           *     *     *
+
+    Se kulta, jota sulta sain, ei ollut helisevää
+    ja loistosi, mi lumos mun, ei kuorta kiiltelevää.
+
+    Sydämes soit, se kultaa vain on pelkkää. Jospa kunne
+    mä katson, en sen vertaista mä maailmassa tunne.
+
+    Ja valtakunnat rikkahat ja värisointu-kuvat
+    sun kauttasi kuin lumoista minulle avartuvat.
+
+    Kerallas niinkuin leivonen, min siivet pilviin piirtyy,
+    mun sieluni nyt hattaroihin purppuraisiin siirtyy.
+
+           *     *     *
+
+    Kätes kaulahani kiersit virkkain:
+     »Kulta, kulta!» Yhä kuulen, näen,
+    miten hymyävi silmä kirkkain
+    kuni lähde, joka kimmeltäen
+    ruohostossa suvisäällä päilyy.
+     — Yhä näen: suortuvas kuin häilyy,
+    yhä tunnen käsivarttes sulon.
+    Kuiskees yhtyvi yön kohinoihin,
+    kun mä nukun. Ja kun aamun koihin
+     herään, tunnen askeltesi tulon.
+
+           *     *     *
+
+    Sun luokses tulin lemmen leikkilöön
+    ja tuokiohon hyväilyjen helläin.
+    Niin kevyt syke oli sydämelläin,
+    kun astuin autuutemme pyhättöön.
+
+    Sun jalkais juuressa mä istuin niin.
+    Sä käsin herkin suortuvani liestit.
+    Vaan sielustasi sanomat sai, viestit,
+    veit kätköihin mun syviin, salaisiin.
+
+    Mä tunsin kosketusta siipies,
+    vavisten kuljin pyhää, synkkää maata.
+    Mä mitä koin, en kuvaella saata.
+    Sä paljon avasit, — ah, sydämes.
+
+    Sun luokses tulin leikein, naurusuin
+    kuin kuljetahan juhliin iloisihin.
+    Mut suutelomme suli kyynelihin.
+    Löi sydän raskain, kovin kamppailuin.
+
+           *     *     *
+
+    Sano armas, miten oma niin sä olla voit.
+    Vasta eilenhän me kohdattiin,
+     ja jo tänään elämäni kirjaa luet.
+
+    Sano armas, mistä avaimen
+     salakirjoitukseen olet saanut.
+
+    Lue, lue, mitään kiellä en.
+     Murra sinetit! —
+    öinen itku, päivän nauruni,
+    lehdet ennen koskemattomat
+    avaa, avaa! — Sinä ystävä
+     jostain vuosituhansien takaa.
+
+           *     *     *
+
+    Pääni sun polvies varaan
+     laskeutuu.
+    Tässä mä onneni paraan
+    löydän, jos elämä veikin
+     osansa; lemmen ja leikin,
+    hohtavahelmisen uuden
+    luot ihanuuden.
+     Vain Sinä. Ei kukaan muu.
+
+    Pääni sun polvies varaan
+     laskeutuu.
+    Tässä mä suruni yön
+    uutimet avaan.
+     Irroitan itkuni vyön, —
+    Syväriin katsoa kammottavaan
+    saat Sinä, loihtia lohdun paraan.
+     Vain Sinä. Ei kukaan muu.
+
+           *     *     *
+
+    Sun kauttasi uudesti synnyin,
+    kätes hellä mun kiidättää
+    taas väylää, ohitse usvain,
+     mikä ollut on, kaikki se jää.
+
+    Kiviriippana kaikki mi painoi,
+    nyt kirvoten irroittuu.
+    Meren valtavan äänen kuulen,
+    pian aukeepi virransuu.
+
+    Taas uusia löytöjä kohti,
+    taas ryöppyhyn vuolaan veen.
+    Ja ne rannan ruostuneet paadet
+    iäks' jääköhöt paikoilleen.
+
+           *     *     *
+
+    Suljetun uutimen takana miksi
+    lamppu niin himmeesti palaa?
+    — Toisilleen tuli vierahiksi
+     kaksi, jotka sen salaa.
+
+    Himmeni lamppu, ja öljy kuivi,
+    uutta ei vuoda mistään.
+    Viety on torille morsiushuivi
+    kätköistä pyhäisistään.
+
+    Suljetun uutimen takana janoo
+    kuihtuen palsamin kukat.
+    Yöunen lohtua turhaan anoo
+    sammuneet ihmisrukat.
+
+    Palsamin kuollehet kukkaset putoo,
+    kellastuu joka lehti.
+    Hämärän lukki seittiä kutoo. —
+    Rakkaus kuolla jo ehti.
+
+           *     *     *
+
+    Oi säästä mun hiljaisuuttani
+    ja tuskani pientä majaa.
+    Mun täällä vuotavat kyynelveet,
+     ja mä itken ilman rajaa.
+
+    Elä lähesty askelin hälisevin,
+    suo kalmistolleni rauhaa.
+    Mitä hautasin, et sitä ymmärrä,
+    sit' en toitota julki ja pauhaa.
+
+    Mitä hautasin, et sitä ymmärrä,
+    sinetöity on musta ovi.
+    Ja jäljellä vain on hiljaisuus
+     ja raadeltu ihmispovi...
+
+           *     *     *
+
+    Sä ellös sure kukkaa katkennutta,
+    unelmaa särkynyttä elä itke!
+    Ei suotta suuri puutarhuri Kohtalo
+     puihimme iske, taimilavaa kitke.
+
+    Näät itää siemenet, myös vanhat juuret versoo,
+    ja nuput piillehet saa valojuomaa.
+    Taas kevät on ja toivo vihannoi, —
+     lehviä kyyhky kantaa, etkö huomaa?
+
+           *     *     *
+
+    Etsin aatoksin ja askelin
+    paikkaa, kussa kanssas lymysin.
+
+    Siellä lehvät leyhyi, heinät soi,
+    siinti kirkkahana päivän koi.
+
+    Viserteli sirkut laulujaan,
+    tulvi tuoksut puna-apilaan.
+
+    Löysin rauhan, suuren, suloisen
+    hyväilyissä silmäin rakkaiden.
+
+    Sinne kaihomielin kuljen ain',
+    vaikka kaukana oot, armahain.
+
+           *     *     *
+
+    Tunnetko, ystävä oi,
+    että mä kurkotan sulle,
+    ainoolle, rakastetulle
+     kättäni lämpöisää.
+
+    Halki melskeisen ajan,
+    ohitse taivahan rajan
+    läntehen, jonne sä läksit,
+     tuijotan yhäti vain.
+
+    Tunnetko, kuinka on sulle,
+     ainoolle, rakastetulle
+    auki mun sylini ain’?
+    Vuodesta vuoteen kannan
+    kaihoa täyttymätöntä,
+     jonka jo ammoin sain.
+
+    Sammu ei sieluni tunne:
+    lempi, min loihtusi loi.
+    Käyköön kulkusi kunne,
+     ah, sua ain' ikävöin.
+
+    Sulle mä päivin ja öin
+    kurkotan kättäni, joskaan
+    ystävä, enää et koskaan
+     palata voi.
+
+           *     *     *
+
+    Jo syksy tulee, talvi myös
+     ja raskas pettymys.
+    Puutarhassa mun unteni
+    käy turma, hävitys.
+     Edessä portin, suljetun,
+    on villiköynnös vain.
+    — Jäin yksin. — Vietän muistoa
+     rakkaitten vainajain...
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76080 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..cbf908e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #76080 (https://www.gutenberg.org/ebooks/76080)