diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 76107-0.txt | 5192 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 5209 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/76107-0.txt b/76107-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ea3fd81 --- /dev/null +++ b/76107-0.txt @@ -0,0 +1,5192 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76107 *** + +language: Finnish + + + + +ROISTOVÄKEÄ eli YLEMMISTÖ ja ALEMMISTO + +Huvinäytelmä viidessä näytöksessä + + +Kirj. + +TH. OVERSKOU + + +Suomentanut + +Edv. Törmänen + + + + + +Hämeenlinnassa, +Hämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, +1878. + + + + + + +Jäsenet: + +VALTIONEUVOS DOBEL, konttori-päällikkö oikeus-ministeristössä. +PAROONI LILLIE. +JOHANNES VAGTEL, "sihteeri", hautauskassan hoitaja. +KRISTINE, hänen vaimonsa. +AUGUST, heidän poikansa, polyteknikko. +MATHILDE STRÖM, Kristinen sisaren-tytär, Vagtel'in holhotti. +FREDRIK DAHL, virkamies oikeus-ministeristössä. +PALLE BLOK, puosmanni "Holmesissa". +ELLEN, hänen vaimonsa. +GRETHE, heidän tyttärensä, palveluksessa Vagtel'illa. +PEHR QVIT, vanhojen kirjojen kaupustelija. + +Tapaus: Kyöpenhaminassa. + + + + +Ensimmäinen näytös. + + +Muhkeasti sisustettu huone Vagtel'in asunnossa. Perällä ovi, ovesta +oikealla korkea pulpetti, sen päällä tilikirjoja; pulpetin edessä +konttorituoli. Vasemmalla sivuovi, siitä etummalla, lähellä seinää, +sohva ja sohvan yläpuolella, seinällä, kellon-nauha. + + +Ensimmäinen kohtaus. + +Vagtel (pulpetin ääressä työssa). Rouva Vagtel (istuu sohvalla, +nojautuen taaksepäin, kädessään rihvelitaulu, laskien. Hänen vieressään +kahvipöytä). + +_Rouva_. Sihteeri! + +_Vagtel_. Tiina kulta! — Viis ja kolme — kahdeksan — + +_Rouva_. Minulla on liian vähän rahaa, ystäväni. + +_Vagtel_ (tauoten työstään). Enkä minä voi tehdä lisää, ystäväni. — +Kuus ja neljä kymmenen — ja — — —. + +_Rouva_. Sinun tulee hankkia lisää, Hannes. Mistä otan minä muuten +kahvit ja vehnäleivät? + +_Vagtel_ (kääntyen tuolilla). Mistä minä otan sinulle kahvit ja +vehnäleivät? (Lempeästi) Tiina kulta, ajattelepas itse! 600 taaleria +vuodessa — riittääkö siitä kahveesen ja vehnäleipiin? Pitää laittaa suu +säkkiä myöten, eukkoseni. + +_Rouva_ (nousee ylös ja käyskentelee edes takaisin). Sinä suinesi, +säkkeinesi! Olenhan minä jo niinkin tarkka; min'en vaadi kuin 20 +taaleria lisää. + +_Vagtel_ (hypähtää tulistuneena alas). Mutta kun minulla ei ole +yhtäkään taaleria! Sinä olet pusertanut minua jo niin, että — + +_Rouva_ (kylmästi). Älä siinä nyt melua. Me olemme kutsuneet vieraita +ja — se oli sinun luvallasi, se. + +_Vagtel_. Sen pahempi! Mutta minulla on sellainen pehmyt luonto. +(Innolla). Saat nähdä, ett' ei sinulle kunnian kukko laula. + +_Rouva_. Laulaa tai ei, se ei liikuta sinua. Mutta sinä olet virkamies, +sinun tulee kunnialla pitää sihteerinarvosi. + +_Vagtel_. Ja sekin on sinun työtäsi, se. Kun sinun äitisi antoi +myötäjäisiksesi maatalon, niin arveli hän, että minun piti antaa +sinulle ainakin rouvan arvonimi. Niin otin minä eron ammattikunnasta ja +tulin sihteeriksi ensimmäistä luokkaa, alaalta päin lukien. Nuo minun +myötäjäiseni, jotka maksavat minulle pelkkänä verona kuusi taaleria +vuodessa, minulla vielä ovat, mutta sinun myötäisesi, maatalo, on +mennyt kaiken maailman tietä. + +_Rouva_. Sinä olet väärässä, ystäväni — + +_Vagtel_. Niin olenkin, sillä minulla ei ollut tarpeeksi rohkeutta +vastustaa sinua. Niinpä saimme me komeita ajokaluja, muhkeita +seuramiehiä, kesä- ja talvi-asunnoita — niin, siinä oli kesäkylpyjä, +siinä kaikkea hyvää niin paljon, ett'en minä ennättänyt käydä +maataloamme edes katsomassakaan. Nyt pitävätkin siitä huolta jo toiset. +Olisipa meille itsellemmekin käynyt aika kurjasti, jollei minun vanha, +kunnon koulutoverini Pehr Qvit — + +_Rouva_. Älä mainitsekaan mokomaa elävää. + +_Vagtel_. Minun hyväntekiäänikö? Minä siunaan häntä. Kun meillä oli +lihavat päivät, ei hän näyttänyt edes silmiänsäkään, mutta annapas, kun +sai kuulla, että meidänkin mailla oli halla käynyt, niin siinäpä hän +olikin heti, eikä itku suin ja tyhjin kourin, vaan hyvä neuvo muassaan. +Oletkos unohtanut, kuinka hän kerran lensi tänne ja kyynelsilmin +raikahutti: "koulutoverini, minä olen keksinyt keinon! Sinun leipäsi +on jo paistumassa! minä olen perustanut hautauskassan ja valtioneuvos +Dobel on pannut sen toimeen. Hän tahtoi määrätä minut kassööriksi, +mutta minä olen pyytänyt häntä antamaan sen toimen sinulle, ja niin hän +on tehnytkin. Sinä saat kuusisataa taaleria palkkaa vuodessa." Ja niin +hyöri ja pyöri hän edestakaisin ja suuteli sinua ja minua ja Augustia +ja vanhaa pesu-eukkoakin. + +_Rouva_ (joka on istunut sohvalle). Niin, kyllä se oli sievästi tehty. + +_Vagtel_. Se oli ylevästi tehty, se. Mutta entäs vieläkin. Hän arveli +minulla olevan vielä sen verran varaa, että voisin suorittaa takauksen, +mutta kuultuansa, ett'ei minulla ole ikinä mitään omaa, vaan kaikki, +mitä on, on sinun sisaresi-tyttären, minun holhottiin, joka äiti +vainajansa tahdon mukaan asuskelee meillä — niin mitä tekee tuo kelpo +kirjasaksa? Hän menee valtioneuvoksen puheille ja takoo häntä siihen +asti, että tämä jyrkkä mies sanoo viimeinkin: "teitä minä uskon, te +olette rehellinen mies, ja kun te pidätte Vagtel'ia yhtä rehellisenä +kuin itse olette, niin sitoun minä vastaamaan hänen puolestaan: Hän +saapi viran ilman takausta." + +_Rouva_. Mutta, ystäväni, sinä unohdat kokonaan ne kaksikymmentä — — — + +_Vagtel_. Hyvä Tiina, minulla ei ole — (Innolla). Minun täytyy sanoa. +Nyt on loppu. Tämä on kyllä ikävää, mutta sekä miehenä että isänä, +kassanhoitajana ja kansalaisena tulee minun sinulle suoraan ilmoittaa: +tämä tällainen elämä ei lyö leiville. + +_Rouva_. Ja sekä vaimona että äitinä tulee minun sinulle mitä +suorimmasti ilmoittaa: me emme voi elää muulla lailla. + +_Vagtel_ (tulistuneena). Kun me emme voi elää sillä, emmekä millään +lailla, niin kuinka me voimme silloin elää tällä lailla? + +_Rouva_ (kiivaasti). Me emme voi elää kerjäläisten tavoin. + +_Vagtel_. Ja miksikä emme, kun kuitenkin olemme kerjäläisiä. + +_Rouva_. Mathilde maksaa meille kyllin paljon, vaatiakseen, että +meilläkin elettäisiin seura-elämää. Ja kuinka voisikaan nuori tyttö — — +— + +_Vagtel_. Voisikaan, voisikaan — — Sinun elämälläsi ei näköjään +olekkaan muuta tarkoitusta, kuin että hän menisi parooni Lillielle +naimisiin ja sillä lailla aateluttaisi meidän sukumme. Minä puolestani +en todellakaan tiedä, mitä hyvää tuossa tarkoituksessasi ja tuossa +paroonissa on. + +_Rouva_. Hän on hieno ja sivistynyt mies. + +_Vagtel_. Niin, muka, ja sen osoittaa hän mielistelemällä, +kievastelemalla sinun edessäsi, ylistelemällä sinun yksinkertaisuuttasi +ja järjestelemällä juhlapitoja. Muut ihmiset ajavat tuota herraa +niskapäästä ulos, tietäen hänen elävän ainoastaan sen toivon varalta, +että hänen veljensä kuolisi. + +_Rouva_. Hänkö! Hänkö köyhä? Hän on niin rikas, että on äskettäin +henkensäkin vakuuttanut. + +_Vagtel_. Kas se todistaa rikkautta, se! + +_Rouva_. Hänellä on varoja, hänellä. Minä tiedän sen. Herra varjelkoon +sitä, että sinä ajaisit hänet ulos! + +_Vagtel_. Tiina kulta, min'en ai'okkaan sitä tehdä, en — mutta sinun ei +pitäisi kehoittaa Mathildea menemään hänelle naimisiin. + +_Rouva_ (kuivasti). Min'en luule siihen kehoituksia tarvittavankaan. + +_Vagtel_. Niin kyllä, oikein minäkin ihmettelen, ett'ei hän, nuori, +kaunis, rikas tyttö anna tuolle lipilaarille rukkasia. + +_Rouva_. Huomaapas sekin seikka, että parooni voi kentiesi auttaa +meidän August'ia jaloille. + +_Vagtel_. Noo, August on taitava polyteknikko, hän tulee toisten +avuttakin toimeen. + +_Rouva_. Ukkoseni, meillä olikin muu asia keskusteltavana, — minun +pitää saada rahaa. + +_Vagtel_ (rientää pois ja istuu pulpetin ääreen). Minulla ei ole rahaa. + +_Rouva_. Kaksikymmentä taaleria. + +_Vagtel_ (innollisesti laskien). Viis' ja kahdeksan, kolmetoista ja +yks' — + +_Rouva_. Me häpäisemme itsemme. + +_Vagtel_ (äreästi). Ja viis' on yhdeksäntoista ja — (kääntyy äissään) +ja — nyt en pääse puuhun enkä papuun. Minulla ei ole rahaa; kuuletko +sinä Kristina? Minulla ei ole rahaa. + +_Rouva_. No no, älä nyt huuda! Jos ei sinulla ole — — (istuu) niin +mitäpäs sille mahtaa. (Kiivaasti). Siinä tapauksessa olisit sinä +kuitenkin voinut ennalta sanoa minulle — Hannes, sinä olet ankarasti +loukannut minua. + +_Vagtel_ (hypähtää tuimana tuolilta). Mutta siis syö —! (vaikeroiden) +Tiina, Tiina, sinä saatat minut halvaukseen! + +_Rouva_ (nousee kiivaasti). Minä? Kyllä! + +_Vagtel_. Niin, kyllähän sekin on totta, ei sekään auta. Voi minua +mies-parkaa, minua poloista parkaa! + + +Toinen kohtaus. + +Entiset. Mathilde (sivu-ovesta). + +_Mathilde_. Mitä nyt? + +_Molemmat_. Se on tuo minun — — — + +_Mathilde_. Minun vaimoni, joka tahtoo rahaa — minun mieheni, joka ei +tahdo antaa rahaa; eikö niin? + +_Molemmat_. Niin juuri. + +_Mathilde_. Min'en kysynytkään sitä muun kuin näön vuoksi vain. + +_Rouva_. Hän antoi minun kutsua vieraita — se oli hänen luvallansa, se; +eikö niin? + +_Vagtel_. Niin, niin! minä sanon kaikkeen: niin, mutt'en sittekään sano +itse asiaan: niin. + +_Rouva_ (heitäkse sohvalle). Ja nyt jättää hän minun tällaiseen tilaan. + +_Mathilde_. Eno-parka, te ette pääse tästä pulasta ilman lunnaita ja +(hemmoittelee) parempihan on maksaa sovinnolla, rakkaudessa. + +_Vagtel_. Niin, kyllähän se parempi on, paljon parempi — (äreästi) +mutta minulla ei ole rahaa. + +_Mathilde_. Paha juttu; minäkin olen menettänyt kuukautiset korkoni. +Mutta tiedättekö mitä — älkää vain panko pahaksi, niinkuin tähän saakka +olette tehnyt — onhan osa pää-omastani teidän tallessanne; tehkää +minulle mieliksi: Lainatkaa siitä! + +_Vagtel_ (innolla). Vait, Mathilde, vait! Minä olen sinun kolhojasi +ja holhojan tulee tarkasti vartioida holhottinsa omaisuutta. Ja siten +ottaisin minä, sinun holhojasi — en koskaan! + +_Mathilde_. Mutta sehän on lainaa — ja minä annan teille luvan. + +_Vagtel_. Sin'et voi antaa lupaa ilman minun luvattani, ja min'en anna +lupaa, en. + +_Mathilde_. Mutta rauhan ja sovun tähden — + +_Vagtel_. Hyvä, hyvä; rauha ja sopu tulee niinkin, kyllä minä pidän +huolta siitä — (huo'aten) niin, kyllä minä — — — Minä olen sellainen +yö-myssy. + +_Mathilde_. Mutta, eno —. + +_Vagtel_. Minä olen yö-myssy, yö-myssy minä olen. Minä voin kyllä +suuttua, toruella siitä, että annan myöden, mutta panna vastaan, +vastustaa — sitä min'en voi — no, niinkuin sanoin, minä olen sellainen +yö-myssy, pehmyt lapanen sellainen — — — + +_Rouva_ (nousee harmissaan ylös). Ja sinä uskallat sellaista sanoa? +Johannes, sinä sanot liian paljon! + +_Vagtel_. Niin, ja sinä suutut liiaksi siitä, että minä toruilen itse +itseäni. + +_Mathilde_. Minusta näyttää eno olevan oikeassa; lieneehän hänellä lupa +pahoitella omasta itsestään. + +_Rouva_. Mutta hän pahoitteleekin minun tähteni. Teenkö minä ikinä +mitään häneltä kysymättä, teenkö? + +_Mathilde_. Mutta kun te, täti, tiedätte, ett'ei eno voi kieltää +mitään, niin — — — + +_Rouva_. Enkö minä pyydä joka ainoaa killinkiä? Voitko sanoa, ett'en +sitä tee? + +_Vagtel_. Eihän se ole sinun syysi; se on onnettomuus, onnettomuus, +kohtalo. + +_Rouva_. Salli minun jatkaa. Kaikkeen, mihin ryhdyn, pyydän sinulta +lupaa; kaikkea sitä varten, mitä ostan, pyydän sinulta rahaa. Ja nyt +kehtaat sinä sanoa olevasi yö-myssy, tohvelin pohja; Johannes, sin' et +ole oikein mies. + +_Vagtel_. Niin, sitähän minä juuri taannoin sanoinkin. + +_Rouva_ (tulistuneena). Muuten tiedän minä senkin, ken tätä kaikkea +on sinun päähäsi pannut, — tuo kirjasaksa. Ei mene päivääkään, ett'ei +hän tulisi ainakin kaksi kertaa tänne nuuskimaan, mitä täällä meillä +keitetään ja paistetaan. Minkätähden tyrkytti hän meille tuota +Nyboder'in hempukkaa piiaksi? [Nyboder on kaupungiu-osa, jossa asuu +milt'ei pelkkää meriväkeä, työkansaa j.n.e., mutta jossa siisteys on +yleinen. Suoment. muistutus.] Hm, sitä varten, että hänellä olisi +vakooja. + +_Mathilde_ (lempeästi). Hyi täti! Hän on siisti, ahkera tyttö, joka +tekee työtä monta vertaa enemmän, kuin hänen tarvitseisikaan tehdä. + +_Vagtel_. Vakooja? Loruja. Kun Qvit kuuli sinun jälleen saaneen tuon +entisen oikkusi pitää sisäpiikaa, niin tahtoi hän auttaa sekä sinua +että tytön isää ja esittelikin meille tuon tyttösen. + +_Rouva_. Noo, sinun hra Qvit'isi on raaka narri — niin sanovat kaikki, +pait sinä. + +_Mathilde_ (niinkuin edellä). Ja minä, tätiseni. Hän on avosydäminen +niin suuria kuin pieniä kohtaan, sanoo suoraan, mitä ajattelee, ja on +rehellinen mies. Tuo hänen suoruutensa on tosin vähän liiaksi uljasta, +mutta rehellistä; hän saisi tosin paremmin valita sanojansa; mutta +se seikka, ett'ei hän vilpistele, vaan uskaltaa sanoa ajatuksensa, +osoittaa että hän on mies. Hänen rehellisyytensä näyttää tosin +lystikkäältä — niin kyllä, mutta se on sitä mielyttävämpi, sillä siitä +näkee, että hän on jo _luonteeltaan_ rehellinen, eikä ainoastaan +_järkensä_ käskystä. Sanalla sanoen, Qvit on minun suosittuni, ja +jos hän vain olisi nuorempi, niin — (hemmotellen) hän voisi olla +vaarallinen minun rauhalleni. + +_Rouva_. Hän?! (nauraa kovalla äänellä). Hahaha! + +_Qvit_ (ulkona). Hahaha! + +_Rouva_ (lakkaa nauramasta). Hyvänen aika, siinä hän jo onkin. (Istuu +sohvalle). + + +Kolmas kohtaus. + +Entiset. Qvit (suuri reppu kainalossa). + +_Qvist_ Hahaha! (asettaa laukkunsa oven suuhun). Kas niin, hyvää +päivää! Mitäs kuuluu? + +_Mathilde_. Kiitoksia. Mutta teiltä ei sitä tarvitse kysyäkkään, te +voitte aina hyvin, eikö niin? + +_Qvit_. Kiitoksia, neitiseni, kiitoksia, onpa tuo oikein ihmeellinen, +tuo minun laitani. Joka askeleella saan minä nauraakseni. Nyt nauratti +minua tuo teidän vanha Anninne. Kun minä kömmin rappusia ylös, +laukku kainalossa, niin sanoopa eukko näin; Hyvänen aika, hra Qvit, +mahtaapa teidän ijällänne tuo kirjain kantaminen tuntua. Ja sen sanoo +hän minulle, joka olen häntä kahdeksan vuotta nuorempi — Eukko pesi +parhaillaan rappuja. Eikö se ole somaa? Hän luulettelee minun työtäni +vaikeammaksi omaansa — lapsukainen! — Mutta tiedättekö mitä, rouva, +olkaa hyvä, kärsikää hänen kömpelyyttään, onhan hänkin ollut virkeä +aikanansa. — Mitä hittoja! Te juotte kahvia tähän aikaan päivää? +(Istuu rouvan viereen). Kas niin rouva! Tehän vasta emäntä olette, kun +kuudensadan taalerin vuotisella tulolla voitte juoda kahvia keskellä +päivää. + +_Rouva_. Niin, sitä vaatii tapa — — — + +_Vagtel_ (keskeyttäen). Se on vain tänään, ystäväni, tänään; +tavallisesti me emme juo kahvia ollenkaan, mutta sellaisena päivänä, +kuin esimerkiksi päivä, jollainen tämä päivä on — — — + +_Qvit_. No — mikä päivä tänään on sitte? + +_Vagtel_ (itseks.). Mitä minä nyt oikein sanoisin? (Ääneen). Tänään on +— on minun vaimoni syntymäpäivä. + +_Mathilde_ (hiljaa Vaglel'ille). Siinä teitte hyvin. + +_Qvit_. Kuinka? (Kättelee rouvaa). Toivotan onnea! Ja kun minä olen +vanha ystävä talossa, niin sallikaahan minun antaa teille pikku lahja. + +_Rouva_ (lempeästi). Mitä turhia, hra Qvit — — — + +_Vagtel_. Mitä sinä nyt —? + +_Qvit_ (juoksee laukkunsa luo). Malta, malta. Tuossa on kyllä jotakin, +joka sopii rouvalle. + +_Rouva_ (kohottaikse). Tuossa?! + +_Mathilde_ (itseks.). Kummallinen, mutta hyväsydäminen mies! + +_Qvit_ (on vetänyt laukun etummalle, aukaisee sen ja selailee +kirjoja). Muun muassa on täällä kasvatusopillistakin. Katsotaanpas +— (ottaa erään kirjan ja katselee sen nimilehteä). "Käsikirja +miehistölle tarkk'ampuvassa sotaväestössä" — ei, se ei sovi teille, +ei (ottaa toisen kirjan). "Yleisen varallisuuden luonto ja syyt" — +ah, se on kelpo kirja Gad'ilta — mutta pienille taloille se ei ole +juuri käytännöllinen. Mutta kas tässä — (lukee). "Ruoka-raparperin +viljelyksestä ja sen käyttämisestä ruoaksi" — se ei olisi niinkään +hullua, kun teillä olisi vielä maatalo, mutta nyt — (mielissään) Kas +tässä se onkin! "Frese'n kotoaskareet" ynnä "Kokki-kirja elikkä neuvoja +j.n.e." — Se on kelpo kirja, rouva. Ottakaa se, seuratkaa sen neuvoja +ja olkaa onnellinen! Jumala siunatkoon teitä! + +_Rouva_ (kuivasti). Kiitoksia! + +_Mathilde_ (Qvit'ille, joka latelee kirjoja laukkuunsa). Te ette +näköjään ainoastaan myy kirjoja, mutta suvaitsette niitä myös. + +_Qvit_. Josko minä suvaitsen kirjoja ja kirjallisuutta? — Minä +rakastan niitä! Kirjallisuus, neitiseni, kirjallisuus on elämän +lähde. (Nousee ylös). Mitenkä minusta on tullut kirjasaksa? Minä +ostelin kirjoja lukeakseni ja luettuani möin ne, ostaakseni toisia. +(Innostuu vähitellen). Ja kun minä tapasin kirjan, jonka kuivat, +kuolleet kirjaimet yhtyivät juuri kuin mehusaksi, elähyttäväksi +ytimeksi, ja joiden henkistä ymmärrettä minä omalla ymmärrykselläni +taisin itselleni omistaa, silloin, neitiseni, — minä imin, minä söin +tuota ydintä, minä nautin kaikilla tunteillani niiden sisällystä ja +— sitten lainaelin minä niitä muille, jotta nekin saisivat niitä +lukea ja niistä iloita. Minä voin kirjasta imeä kaiken sen ytimen, +minä voin juuri kuin nielaista sen sydämeeni — minä lainaan kirjan +toiselle; kirjan henkinen voima, ydin on yhtä tehoisa, yhtä täydellinen +— niin, vaikka tuhannet ylipainokset kulkisivat kädestä käteen, +teoksen alkuhenki on yhtä tehoisa, jopa aina vain entistä tehokkaampi. +(Nostaen innostuneena laukkuansa). Voi, kuinka monta ylevää aatetta +tässäkin repussa on ollut, kuinka monta säkentä, jotka sytyttävät +valoa nouseville polville! Kun minä kuolen, neitiseni, niin tämä se +minun päänalaiseni olkoon ja henkitoreissanikin minä vielä kiitän +niitä, jotka ovat antaneet henkensä valon loistaa meille oppimattomille +kirjapainon-musteen kautta. (Panee laukkunsa ovensuuhun). + +_Mathilde_ (liikutettuna). Te olette kelpo ihminen. + +_Qvit_ (iloisesti). Enpä kaikkein pahimpiakaan, en! (Rouvalle) Vai +tänään on teidän syntymäpäivänne? Te olette siis —? + +_Rouva_ (hiljaa). Kaikkea sitä pitää kärsiäkkin. (Ääneen). Nuori vielä +toivomaan, liian vanha mitään enää odottamaan maailmasta. + +_Qvit_ (lempeästi). Niin vai — siinä tapauksessa olen minä nuorempi +teitä. + +_Rouva_ (loukattuna). Te?! + +_Qvit_. Niin, sillä minä odotan vielä paljon hyvää tästä maailmasta +(istuu rouvan viereen). + +_Rouva_ (pisteliäästi). Te ette ole elänyt maailman pauhinassa. Minulle +on maailma inhottava, yhtä inhottava, kuin — + +_Qvit_. Niin — maailma on aivan samanlainen meille, kuin me olemme +maailmalle. + +_Rouva_ (nousee nopeasti ylös). Te olette — + +_Vagtel_ (kiireesti, riitaa välttääkseen). Niin, maailma on ollut +minulle ja vaimolleni hyvin — hyvin paha. + +_Mathilde_ (veitikkamaisesti). Niinpä minustakin maailma ei kelpaa +juuri mihinkään. + +_Qvit_ (innolla, nousten seisomaan). Hakekaa syytä itse itsestänne, +älkää lykätkö sitä maailman niskoille. Mikä vika maailmassa on? Eikö +se ole oikein mestarillisesti luotu? Katsokaapas vain ympärillenne! +Se kukkii ja lakastuu, lakastuu ja kukkii — iänkaiken; elämässä on +lakastumista, lakastumisessa elämää — yhteyttä monilukuisuudessa, +monilukuisuutta yhteydessä ja — kaunis se on joka haaralta. + +_Mathilde_. Niin, mutta — + +_Qvit_. On vastoinkäymisiä? on kyllä ja kiitos Luojan siitä, että +niitä on. Vastoinkäynti saa voiman näkyviin ja siinä se elämä juuri +onkin, neitiseni. Mitä me ihmiset oikeastaan olemme? Kemiallisia +tulitikkuja! Meissä on tuliainetta, meissä, mutta se ei pääse palamaan, +niinkauan kuin me loi'omme turhuuden ja tuhmuuden kotelossa — Mutta +meidän pitää palaa, sehän se meidän tarkoituksemme on. Hyvä, — mitä +nyt tapahtuu? Sallimus ottaa meidän tuosta kotelosta ulos, hivuttelee +sitten vastoinkäymisellä ja — huiskis! — heia! siitä nousee puhdas, +loistava liekki, juuri voiman ja elämän kuva. Eläköön vastoinkäyminen! +Jos ei sitä olisi, niin eipä minullakaan olisi ollut iloa auttaa (lyö +Vagtel'ia hartioille) tuota läkkisormea. + +_Mathilde_ (ilveillen). Aha, hra Qvit pitää vastoinkäymisestä niin +paljon ainoastaan oman itserakkautensa tähden. + +_Qvit_ (iloisesti). Hyvin mahdollista, mutta ei sillä minun +todistukseni vielä peruutetut ole. Maailma on oikein oivallinen; nuo +"laitokset" ainoastaan pilaavat sen. + +_Vagtel_. Laitokset! mitkä niin? + +_Qvit_. Nuo tavalliset järjestykset, tavat ja muut sellaiset, jotka +eivät saa alkuansa ihmisluonnosta, mutta joita niin sanottu valistus +meille tyrkyttää, niinkuin esimerkiksi ylellisyys, ja nuo rahoja +nielevät kemut, ristiäiset, kihlajaiset, häät ja hautajaiset. (Innostuu +yhä enemmän). Hautajaiset ne, ne pahimmat ovat. Jos muihinkin kemuihin +uhratut rahat menevät kaiken maailman tietä, niin hautajaismaksut ne, +ne vasta surman suuhun menevät, ne. Kuolema on ainoa tila, joka tekee +kaikki yhtäläisiksi; kun köyhä kuolee, niin sopisi vaatia, että hän +haudattaisiin yhtä kunniallisesti, kuin rikaskin. Eikö maistraatin, +raastuvan, porvariston, maansäätyjen tai muiden, joilla on kuolleiden +kanssa tekemistä, tulisi pitää huolta siitä, että köyhinkin pääsisi +hiljaiseen lepopaikkaansa ilman suuria kustannuksia? Miksikä pitää +minun, tullakseni kunniallisesti haudatuksi, maksaa kelpo rahat +kellon lierittäjille, laulajille, puheenpitäjille ynnä muille, jotka +eivät minusta ollenkaan välitä. Onhan hyvin kummallista käyttää +hyödykseen kuolemantapausta ja vaatia kuolleen tähden rahaa, jonka +takaisin-maksaminen ei tule edes kysymykseenkään. Ja entäs, kun on +suuri perhe, ja kuolema tempaa äkkiä useampia — uhreja —! (Tarttuu +innostuneena rouvan käsivarteen). Se on onnekseni, rouvaseni, ettei +minun ole tarvis pitää huolta hautajaisistani, sillä minä kuolisin +pelkästä kiusasta. + +_Rouva_ (kuiskaa Vaglel'ille). Saa tuo pois täältä. + +_Vagtel_ (pitäen kiinni rouvasta, kuiskaten). Tiina-kultaseni — — — + +_Rouva_. Vaiti. Minä pidän siitä itse huolta — (soittaa kelloa, joka on +pöydällä). + +_Qvit_ (ottaa Vagtel'ia käsipuolesta ja kulkee hänen kanssaan pulpetin +luo). Juuri nämä seikat, naetsen, saattoivatkin minun perustamaan +hautauskassan. + + +Neljäs kohtaus. + +Entiset. Grethe. + +_Grethe_ (pysähtyen ujona ovensuuhun). Rouva, te — — — + +_Rouva_ (korkealla äänellä). Tämä huone on siivottava. + +_Grethe_. Se siivottiin eilen ja tytöllä on tällä haavaa paljon työtä. + +_Rouva_. Minä sanon, tämä huone on siivottava. + +_Mathilde_. Täti — — — + +_Rouva_. Ken sen siivoo — se on teidän oma asianne. + +_Grethe_. Sallikaa sitten minun itse — — — + +_Qvit_ (kääntyy ja näkee Grethen). Kuinka! — Grethe! — Minun oma +marjueni! Sin'olet aina yhtä siisti ja sievä, kuin enkeli (taluttelee +häntä sohvan luo, jolle istuu). Onhan rouva hyvä sinua kohtaan? + +_Grethe_. Niin — minulla ei ole syytä valittaa. + +_Qvit_. Sepä hauskaa! Parasta onkin palvella porvareilla, kuuluu +tavallaan perheesen. + +_Rouva_ (äkeissään). Ettekö te — — — + +_Grethe_ (on menossaan). Heti paikalla — — — + +_Qvit_. Älähän nyt, maltahan hieman, annahan minun ensin katsella sinua. + +_Grethe_ (taputtelee Qvit'iä poskille). Toisella kertaa — ensi +sunnuntaina, kun tulen kotiin, nyt pitää mun — — — + +_Qvit_. Turhaa kaikki; ovathan he minun ystäviäni. + +_Grethe_. Niin, mutta minun isäntäväkenä, jota minun tulee pitää +kunniassa. + +_Qvit_. Eihän kunniassa-pitäminen kiellä sinua puhumasta paria sanaa +vanhan tuttusi kanssa. + +_Rouva_. Minun luullakseni — — — + +_Grethe_ (arasti, koettaen päästä irti). Sallikaa minun mennä — — mennä. + +_Qvit_ (nousee istualtaan, mutta pitää Gretheä yhä kädestä). Mitä nyt? +Oikeinhan sinä vapiset? + +_Grethe_. En — te erehdytte — en ollenkaan. Kyllä minä tosin arastelen, +säilyttääkseni isäntäväkeni suosiota, mutta en minä vapise — en — se +tulee vaan tuosta. — + +_Mathilde_ (yhtyen puheesen). — Hentotuntoisuudesta, joka on hänelle +kunniaksi luettava. Hän on sellainen kelpo tyttö, että kaikki pitävät +hänestä; olkaa varma siitä, että minä — — — + +_Vagtel_. Että me, ai'oit kai sanoa — oi, me pidämme häntä kuin +silmäterää. + +_Rouva_. Mitä kiitoksista? Mitä varten pidetään palvelusväkeä? Että +he tottelisivat ja tekisivät, mitä heitä käskee, ja kun minä käsken +(painolla) "tämä huone on siivottava", niin te, hra Qvit, olette +kaiketi niin hyvä ja — — — + +_Qvit_. Ja menette matkoihinne! — Lyhyesti ja selvästi sanottu! + +_Rouva_. — — ja sallitte neitsyen tehdä tehtävänsä, ai'oin minä sanoa. +Jos te tahdotte antaa sanoilleni toisen merkityksen, — se on omassa +vallassanne. + +_Qvit_. Ja noin kohtelette te tuota tyttöstä, — tuota sievintä helmeä, +ja minua, minua, joka kuulkaas, rouva, te olette — + +_Rouva_. Mikä niin, hra Qvit? + +_Vagtel_. Ystäväni! + +_Grethe_ (nykäisten Qoit'iä käsivarresta). Olkaa hyvä — + +_Mathilde_ (samoin kuin Grethe, toisella puolen). Älkää pikastuko, hyvä +herra Qvit. + +_Qvit_. Te olette — hahaha! Te olette todellakin suorempi minua — ja +olenhan minä jo jotenkin julkea. + +_Rouva_. Tämä on liikaa — Johannes! + +_Vagtel_. Tiina kulta. + +_Rouva_. Saa hänet pois, — sinä tiedät, mitä sinun tulee tehdä. +(Menee äkeissään pois. Häntä seuraavat Mathilde ja Grethe, edellinen +lohdutellen häntä, jälkimmäinen lehden viitteen Qvit'ille olla +pikastumatta). + + +Viides kohtaus. + +Vagtel. Qvit. + +_Qvit_ (astuu pari askella rouvan jälkeen). Mitä hänen tulee tehdä? +(Kääntyy ja katsoo Vagtel'iin, joka seisoo hyvin nolona paikallaan). +Ymmärsitkö — mitä sinun tulee tehdä? Sinun tulee näyttää minulle ovea. + +_Vagtel_ (vilkkaasti). Sitä min'en tee milloinkaan. + +_Qvit_ (istuu sohvalle). Sinulla on hyvin kohtelias vaimo, sinulla. + +_Vagtel_ (nolona). Niin — niin se on, miltä kannalta sitä katsoo. Hän +on hyvin hääriväinen, hyvin ennättäväinen, mutta — + +_Qvit_. Mutta oikein äkäpussi, oikein — (lyöpi kätensä pöytään, +ilmaistakseen ajatustaan, jolle ei löydä sopivaa sanaa). + +_Vagtel_ (arasti). Oikein, ihan oikein. + +_Qvit_ (hypähtää ylös). Oikein kynsiniekka — ilves! + +_Vagtel_. Sinä olet minun ystäväni, mutta kosketat asioihin liian +läheltä. Min'en tahdo loukata sinua, mutta eihän hyvässä talossa sovi +seurustella piian kanssa, isäntäväen läsnä-ollessa. + +_Qvit_. Hyvässä talossa? Herrastalossa? Nimitätkö sinäkin kotoasi +hyväksi taloksi? Oletko sinä olevinasi herra? Killinki-kassan hoitaja! +Muutoin sinä erehdyt sen lisäksi; hyvissä taloissa pidetään sivistys ja +ihmistunteet arvossa, ja Grethe — + +_Vagtel_. Hyvä ystäväni, vaimoni kohtelee Gretheä kuin omaa lastaan. + +_Qvit_. Siinä tapauksessa olet sinä kelvoton isä lapsillesi. + +_Vagtel_. Kuules, jos et sinä olisi ystäväni — + +_Qvit_. Niin ottaisin sinulta kassan, sinä lapsukainen ja — sitten +ette enää voisi pitääkään emännöitsiää? (Kovalla äänellä). Minä sanon, +Grethe — — — + + +Kuudes kohtaus. + +Entiset. August. + +_August_ (perä-ovesta). Grethe — mitä nyt? + +_Qvit_ (kääntyy häneen päin, niinkuin edellä). — On kunnioituksella +kohdeltava. Ymmärrätkös minua? + +_August_. Mutta ettehän tällä äänellä puhune minulle'—? + +_Qvit_. Ei se tee pahaa teillekään, sillä sama ääni variksen pojalla +kuin variksellakin. Tottahan teidän mielestänne äitinne kohtelee +Gretheä — — + +_August_. Pahoin — se on totta. + +_Qvit_ (tarttuen Augustiin). Pahoin? (Mielihyvällä). Eikö niin? Mutta +te olettekin näköjänne parempi ihminen. Kuules nyt, sinä Lepu-Lasse, +oma poikasi myöntää asian todeksi. + +_August_. En voi olla sitä tekemättä! Juuri tuo äitin paha +kohteleminen on saattanut minut huomaamaan Grethen jalon mielenlaadun, +joka itsestään, luonnosta jo, vaatimatta, ilmautuu kaikessa — + +_Qvit_ (mielihyvällä). Ilmautuu itsestään, luonnosta jo, vaatimatta — +(panee kätensä Vagtel'in hartioille). Häpeä, häpeä, Vagtel, oma poikasi +— — — + +_Vagtel_. Hän on oikeassa ja minä pyydän vaimoani — — — + +_Qvit_. Pyydät? Ei, käskemän sinun pitää! Tuollaisissa asioissa +saa hyvällä omallatunnolla käskeä ja käskeä uhaten. (Lyö Vagtel'ia +olkapäille). + +_Vagtel_. Jos se vaan auttaa. (Qvit tekee liikkeen). Kyllä se auttaa, +auttaa. Sinä olet niin innoissasi. Tiedätkös mitä? Minä menen nyt +paikalla vaimoni luo ja — (tekee totisen; mahdikkaan kasvoliikkeen). + +_Qvit_ (sukkelaan). Mene, mene! + +_Vagtel_ (tlseks.). Menen jonnekin nurkkaan, jossa saisin olla +rauhassa. (Menee). + + +Seitsemäs kohtaus. + +Qvit. August. + +_Qvit_. (hieroo käsiään ilosta, huutaen Vagtel'in jälkeen). Kas siinä +teet oikein — siitä ansaitset kiitoksia. + +_August_. Turhaan kiitätte, eihän siitä sen parempaa tule. Minä tunnen +isäni; hän kyllä kernaasti tahtoisi puolustaa tyttöpahaa, mutta siihen +ei hänell' ole uskallusta. + +_Qvit_ (osaa ottavasti). Sitten otan minä tytön pois täältä. + +_August_ (vilkkaasti). Ettehän toki sitä tee? + +_Qvit_. Mutta kun hän ei saa täällä rauhaa? + +_August_. Kyllä hän saa olla rauhassa — kyllä. Ja eihän se nyt sovi, +että hän jättäisi meidät. + +_Qvit_. Te arvelette siis, ett'ei hänen ole mitäkään pelkäämistä. + +_August_. Ei suinkaan, ei rahtuakaan! Johan hän saa kaikki aseettomiksi +pelkällä lauhkeudellaan, hiljaisuudellaan — hän on niin hiljainen, niin +hiljainen, kuin enkeli. + +_Qvit_. Niin, niin hän on! — Kuulkaapas, teidän isänne on köyhä ja +te tarvitsette paljon kirjoja — kun tarvitsette, niin sanokaa vain +minulle. Niin, hän on oikein enkeli, tuo tyttö. Minä katson heti +paikalla, eiköhän laukussani olisi jotakin sopivaa teille. (Rientää +peremmälle, aukasee laukkunsa). + +_August_. Kiitoksia, ei tarvitse. + +_Qvit_. Ei, teidän pitää ottaa — kaiken mokomin — hän on oikein +turkasen kelpo tyttö, hän. — (Häärielee kirjojensa ääressä). Ja hän +on jo pienestä pitäin ollut sellainen — "Robert Pirulainen" — joutava +kaskukirja! Ja suokoon Jumala, että tyttö aina vastakin olisi — "Hyvä +poika ja kelpo sotamies, eli — —" Hyvä teos, mutta ei sovi teille — +Muutoin sanoitte te ihan oikein: Hän tekee toiset aseettomiksi. Niinpä, +kun minäkin olin tulistua, niin hän viittas' vain minulle, ja min'en +sanonutkaan muuta, kuin — "Mietteitä viinapolttimoiden rakentamisesta" +— se on jotakin, joka ehkä sopii (panee kirjan sivulle), malttakaa +hieman, minä käyn polvilleni — niin sujuu työ paremmin. (Häärii yhä +enemmän ja enemmän kirjoihinsa kiintyneenä). + + +Kahdeksas kohtaus. + +Entiset. Grethe (tulee siivoamaan pöytää). + +_August_ (vilkkuelee Qvit'iin päin ja lähenee Gretheä kuiskaten). +Grethe, — Minun oli hyvin ikävä kuulla, kuinka äitini — — — + +_Grethe_ (vilkkuelee tuon tuostakin Qvit'iin päin). Olkaa hyvä, +älkää kohdelko minua niin ystävällisesti, se tekee oloni täällä yhä +tukalammaksi ja ettehän te tahtone — — — + +_August_. Ja sen sinä sanot minulle, joka rakastan sinua, jonka ainoa +toivo on — (tarttuu Grethen käteen). + +_Grethe_ (niinkuin edellä). Hyväinen aika, mitä te ai'ottekaan? + +_August_. Uhrata kaikki sinun tähtesi. + +_Grethe_. Älkää ajatelkokaan sellaista. Teidän vanhempanne varsinkin +äitinne — — — + +_August_. Mitä se tekee? Minä tahdon valita itse itselleni vaimon, +rikkautta en kaipaa; minun taitoni tuottaa minulle kyllä jokapäiväiset +tarpeeni. Vaimo, joka rakastaa miestänsä ja osaa hoitaa taloaan — (on +innossaan ruvennut puhumaan kovemmalla äänellä, niin että Qvit on +kuullut viimeiset sanat). + +_Qvit_. Niin, kyllä Grethestä semmoinen tulee. (August päästää Grethen +käden kädestänsä ja asettuu niin, että peittää hänet Qvit'in silmien +edestä). "Kuvien varjostustako" — sopiiko se teille? + +_August_ (kääntyneenä Qvit'iin päin). Sopii, sopii. (Kääntyy Gretheen, +kuiskaten). Minulla on rehelliset aikomukset ja minä ai'on pian jo +puhua vanhemmillenikin siitä. + +_Grethe_ (nopeasti). Mutta ei niin kauan kuin minä olen täällä. Teidän +äitinne — — — + +_August_. Minun rakkauteni voittaa hänen vihansa. Grethe, tahdothan +sinä olla minun — — + +_Qvit_. "Lardnerin höyryveturi" — se sopii, se. + +_August_ (niinkuin edellä). Sopii, sopii. (Kääntyneenä Gretheen). +Grethe, rakastathan sinä minua? + +_Grethe_ (on ottanut lautasen ja kupit). Sen tiedätte itse vallan hyvin. + +_August_. Ja minä olen niin sanomattoman onnellinen, kun vain saan +puhua sinun kanssasi pari sanaa — (tarttuu Grethen käteen ja suutelee +sitä). + +_Qvit_. Laukussa ei ole enää mitään teille sopivaa. + +_Grethe_ (kuulematta Qvit'iä). Varokaa — lautanen putoaa — + +_Qvit_. Mutta kyllä minä — (Katsahtaa Augustiin). He, he! (Nousee ylös). + +_August_. Sinä pakenet, vältät minua, sinä olet niin kylmä minua +kohtaan — + +_Grethe_ (lempeästi). Voi, jos tietäisitte, mitä minun sydämeni sanoo! + +_Qvit_ (astuu heidän väliinsä). Grethe! + +_Grethe_ (hämmästyen). Ah! (juoksee kiireesti ovelle, josta Vagtel +juuri astuu sisään). Ah! + + +Yhdeksäs kohtaus. + +August. Qvit. Vagtel. + +_Vagtel_ (liikutettuna'). Niin vai! Hän myöskin. — Onnettomuutta joka +taholla. + +_Qvit_. Te sanoitte, ett'ei hänen ole täällä mätäkään pelkäämistä ja +kuitenkin — — — + +_August_ (hiljaa, tunteellisesti). Minä rakastan häntä ja aikomukseni +ovat rehelliset. + +_Vagtel_ (joka on kävellyt edestakaisin). Aina vain vaaditaan ja +vaaditaan — ikäänkuin olisi mikään leikin-asia täyttää kaikki nuo +vaatimukset. (Lyö Augustia olkapäille). August, älä tässä maailmassa +nai rikasta tyttöä, jos et mieli tulla köyhäksi. + +_August_. Olkaa rauhassa, isä; minä olen jo valinnut semmoisen, jonka +ainoa rikkaus on se, ett'ei hän kaipaa rikkautta. + +_Vagtel_ (kummastuneena). Sinä olet valinnut? + +_Qvit_ (mielihyvällä). Kuinka? Te aiotte toden totta — + +_August_. Tietysti, + +_Qvit_ (kättelee Augustia). Te olette kunnon mies I (kokoillen +kirjojansa). Kuulkaas, mennään me teidän huoneesenne — älkää vain +unohtako "Lardner'in höyryveturia" ja "Valokuvain varjoustaitoa" +— hahaha, varjostamistaito sopii todellakin! (Nipistää Augustia +korvasta). Veitikka! (Vagtel'ille, sivulla). Sinulla on kelpo poika, +sinulla; sinun olisi pitänyt olla hänen poikansa — niin sinusta olisi +tullut toinen mies. (Ottaa laukkunsa). Mennään nyt, — saamme nähdä, +oletteko polyteknillisellä taidollanne tullut jo niin pitkälle, että +voitte panna jalkanne oman pöydän alle. (Menee Augustin kanssa). + + +Kymmenes kohtaus. + +Vagtel, kohta Palle. + +_Vagtel_. Hän on valinnut? Ja Qvit on iloissaan tuosta vaalista? — Se +on Grethe, se. — Soma leikki! Mitähän vaimoni nyt sanoo, kun kaiken +hyvän lisäksi vielä saamme semmoiset häät? Tekisipä, pahuus vie, +minunkin mieli valita itselleni sellainen, sillä ennen valitsemaani +olen jo aivan kyllästynyt! (Koputetaan; kovalla äänellä). Astukaa +sisään! + +_Palle_ (astuu sisään). Suokaa anteeksi — jos saan luvan — —? + +_Vagtel_ (itseks.). Grethen isä! — Ja kaikki nyt yhtaikaa. + +_Palle_. En tiedä, onko minulla sitä kunniaa — että te, armollinen +herra, tuntisitte minut? + +_Vagtel_. Kyllä, kyllä! Te olette hra Blok, Grethen isä. + +_Palle_. Niin Blok, mutt'en hra Blok, ja tyttösen isä, niin. Minä olen +niin julkea, että tulin pyytämään teiltä lupaa — — — + +_Vagtel_. Puhukaa, ystäväni, puhukaa! + +_Palle_. Minulle, uskallan sanoa, on tapahtunut sellainen hiiden +leikki, että arpajaisnumeroni voitti. + +_Vagtel_. Sehän vasta hiiden leikki, se. — Toivotan onnea! + +_Palle_. Mokomakin asia! Eukkoni, näetkös, näki unissaan kolmen +numeron ja minä ajattelin sitten itsekseni näin: Olkoon menneeksi — +vaikka unennäköjä min'en usko. Sillä mitä sanoo raamattu? Älä luota +unennäköihin, äläkä usko niitä. Ja muutoinkin, uskallan sanoa, on +kolmonen sellainen vasikan-sorkka ja valehtelian määrä, kuin itse +seitsemikkökin. Senpätähden arvelin minä itsekseni näin: Eukon +unennäöstä minä viis', mutta voihan toki tehdä eukolle mieliksi ja +ottaa kolmosen. Jos ei se voita, niin olkoon voittamatta; jos voittaa, +niin ja'an minä voiton näin: Puolet panen köyhäinkukkaroon ja toisella +puolella pidän tänä iltana pienet haukkajaiset ystävilleni ja siihen +nähden, uskallan sanoa, tulin minä pyytämään teitä, armollinen herra, +laskemaan Grethen täksi illaksi kotiin. + +_Vagtel_, Niin — kyllä kernaasti, mutta se on, näettekös, oikeastaan +vaimoni asia ja juuri tänään — (tunteilla). Voi, hra Blok, sitä on +talossa niin paljon huolta — — — + +_Palle_. Huolta? hahaha. Minä luulin, ett'ei huolta olekkaan muilla, +kuin alhaisilla ja renkimiehillä. + +_Vagtel_. Eikö mitä; meillä ylhäisillä on sitä viljaa viljalta ja +paljon enemmän, kuin teikäläisillä ja teillä, hra Blok. + +_Palle_. Minulla? Minulla ei ole surua eikä huolta ollenkaan. + +_Vagtel_ (lyö kätensä yhteen). Kuinka? + +_Palle_. Niin, kyllä minunkin naamatauluni venyy vähän pitemmäksi, kun +ajattelen, mitenkä eukolleni käy, kun minä kuolen, mutta muutoin — — — + +_Vagtel_. Ja mitä minuun tulee, on laita ihan päinvastainen. Minun +kasvoni venyvät hyvin pitkiksi, kun rupean ajattelemaan, mitenkä minun +miesraukan käy, jos eukkoni elää vielä muutaman vuoden. — Nehän vasta +kissoja ovat, nuo naiset. + +_Palle_. Naiset? Hahaa, nyt ymmärrän; — Niin, ne ovat siitä hyvin +tuimia. + +_Vagtel_. Mistä niin? + +_Palle_. Teillä, hyvä herra, on joku ylimääräinen — — ja vaimonne on +tuosta niinkuin — — — + +_Vagtel_. Ei ollenkaan? Olenko minä edes sen näköinenkään? + +_Palle_. Ette suinkaan, jos uskallan — sanoa, mutta eihän koiraa ole +karvoihin katsomista, ja mieli vanhankin kissan maitoa tekee — luulee +kentiesi pöllökin olevansa nätti lintu. + +_Vagtel_ (suoraan). Sitä min'en voi luulla itsestäni. Kyllähän minäkin +olen ollut soma ennen muinoin — ennen muinoin, mutta siitä on jo +aikoja, siitä — minä olin kuitenkin soma, ja sepä se paha olikin; sitä +saan nyt katua. + +_Palle_. Niin; vai! Se on siis eukko, joka on kihertynyt kuin viiri +tangon ympäri; minä ymmärrän. (Näppärän näköisenä). Te ette kenties +tiedä, mitenkä sitä kryssätään. + +_Vagtel_. Kryssätään?! + +_Palle_. Niin niinkuin minä kryssäilen minun eukkoani. + +_Vagtel_. Kuulkaas, kelpo mies, jos asia sillä paranee, neuvokaa se +minullekin. + +_Palle_. Kernaasti, uskallan sanoa. Kun eukko joskus kokastelee, niin +sanon minä hyvin vakavasti ja painavasti: "Loruja, enkelini!" — Ja heti +on hän yhtä hiljainen kyyhky, kuin ensimmäisenä, hääpäivänämmekin. + +_Vagtel_. Niin, mutta meillä kävis ihan toisin; mitä useampia enkeleitä +minä manaan, sitä useampia sarvipäitä siitä vaan syntyisi. + +_Palle_. Mutta näittekö te, armollinen herra, minun katsettani. +Katsokaas — tämä silmäys, uskallan sanoa, sehän se pää-asia on. Ei +minunkaan muijani ole arkalasta kotoisin, ei, kyllä hän syö vaikka +itse Syöjättären, mutta tuollainen: "Loruja, enkelini!" sitä hän ei +siedä; hän tyynenee ja tyynenee ja — yhdellä silmäilylläni minä hänet +masennan. (Iloisesti) Mutta tietystihän pitää osata oikein paikoilleen, +ja min'en tiedä, tokko te, armollinen herra, voitte mullistaa silmiänne +niin, kuin tarvitaan. (Lyöpi ystävän lailla Vagtel'ia olkapäähän). +Mutta kas minä osaan, minä. (Katsoo häneen hyvin terävästi). "Loruja, +enkelini!" — + +_Vagtel_. Todellakin, hahaha; kyllä tuollainen silmäilys taitaa +säikähyttää naista, minä arvelen niin vain itsestäni. Kyllä minäkin +koetan, mutta pelkään pahoin, etten osaa oikein täsmälleen. + + +Yhdestoista kohtaus. + +Entiset. Fredrik. + +_Fredrik_ (astuessaan sisään). Kas niin, hra sihteeri — olipa hyvä, +että tapasin teidät. + +_Palle_ (sivulle). Fredrik! — paha juttu! (Menee taaemmalle). + +_Vagtel_. Nöyrin palvelianne, hra Dahl — tervetulemastanne. + +_Fredrik_. Valtioneuvoksen käskystä olen minä ostanut tämän kahdensadan +taalerin obligationin hautauskassaa varten. Siihen on kirjoitettu +"omistajalle", mutta ensi viikolla pidettävässä johtokunnan kokouksessa +te pidätte kai huolta siitä, että se siirretään hautauskassan +omaisuudeksi. + +_Vagtel_ (ottaa obligationin). Tietysti. — Mutta mitä pahaa me olemme +teille tehneet? Ennen muinoin oli meidän ilo usein nähdä teitä täällä +mutta nyt — — — + +_Fredrik_ (nolona, silmäillen ovelle). Minä tunnustan, etten niin +hauskoja hetkiä ole muualla viettänyt, kuin täällä — ja kyllä minä +kernaasti tahtoisin — mutta monet toimet, asiat — (huomaa Pallen) +kuinka? Isäni! + +_Vagtel_. Isänne? + +_Palle_ (hiljaa Fredrik'ille, tehden merkin silmillään; astuu +etummalle). Vait! (Ääneen Vagtel'ille). Hahaha, armollinen herra +kutsuu minua isäksi — oikein totta, hahaha, — mutta se on sellainen +kahden kauppa meidän kesken. Minun tulee sanoa teille, armollinen +hra, — nuoret yleensä suvaitsevat meitä merikarhuja ja — ylimalkaan +olemmekin me tervatakit oikeita velikultia. Kun nyt tämä herra oli +pieni paitaressu sellainen ja kävi koulua, missä hän siellä lienee +käynytkään, niin marssi hän ja muut nulikat usein minun majani +sivuitse ja — ja siinä veivittivät he usein ukkoa haljakasta ja +huusivat "isä, puosmanni, ohoi" ja mitä muuta he lienee huutaneetkaan +ja leikinneetkään. Minä tein hyviä kauppoja noiden lurjusten kanssa, +suokaa anteeksi, että puhun niin julkeasti. Noista ajoista asti, kun +tämä herra vain näkee minut, kiljahtaa hän heti paikalla: Isäni! Sen +pituinen se. (Kuiskaten Fredrik'ille). Sukkelasti kaskuttu, eikö niin? + +_Vagtel_. Niin vai! + +_Palle_. Ettehän te suinkaan luullut minua toden tottakin herran +isäksi? Hahaha — jumala varjelkoon häntä olemasta poikani — +tervatakkiaisen poika, hahaha — kylläpähän sitä sitten ylettäisiin +oikeusministeristössä; ei merimiehen pojasta ole kansliarappujen +tallaajaksi. Muuten, ei olisi hulluinta, jos ihmisellä oisi tuollainen +poika — solakka kuin masto, taitava kynänkäyttäjä, valtuutettu +virkamies erityisiä asioita varten — (tarttuu innolla Fredrik'in +käteen). Teidän isänne on onnen mies, hän saa ylpeillä teistä ja — +(pysähtyen) minä sanon amen. + +_Fredrik_ (hiljaa Pallelle). Min'en voi sallia tätä — minä — + +_Palle_ (tekee ankaran silmäyksen). Ei hiiskaustakaan! + + +Kahdestoista kohtaus. + +Entiset. Rouva. + +_Rouva_ (tulee selkä edellä). Min'en suvaitse, että palveliat ovat +äänettömiä silloin, kuin heitä toruu — se on nenäkkyyttä, ivan tekoa! +(Kääntyy). Johannes, mene ulos ja — — — + +_Vagtel_ (tulee hänelle vastaan ja osoittaa salaa Fredrik'iin). Tiina! + +_Rouva_ (hyvin ystävällisesti). Hra Dahl! — Harvinainen vieras! Olkaa +hyvä, istukaa! + +_Fredrik_. Sallikaa, rouva — teillä kuuluu olevan yhtä ja toista +tehtävää? + +_Rouva_. Tavallisia talon-töitä vain. Ne ovat onnelliset ihmiset, +joilla ei ole palvelusväkeä. + +_Palle_ (kumarrellen). Suokoon Jumala, rouvaseni, teille tuota onnea +aina kuolinpäiväänne asti. + +_Rouva_. Kuka tuo mies on? + +_Vagtel_. Grethen isä. Hän tuli pyytämään, etkö sinä olisi niin +hyvä ja, jos se nyt kävis laatuun, niin että, jos lie mahdollista, +päästäisit Grethen täksi illaksi kotiinsa. + +_Rouva_. Kuinka? Tiedäthän itsekin, kuinka paljon meillä on työtä, enkä +minä jouda jokapaikkaan. (Pallelle). Se ei käy laatuun; min'en suvaitse +palvelusväen juoksentelevan aina, kun vain mieleen johtuu. + +_Palle_. Juoksentelevan! (Malttaen mieltänsä). Niin, te olette +oikeassa. — Minä kiitän nöyrimmästi. + +_Vagtel_ (salaa Pallelle). Hehehe — kyllä siitä vielä hyvä tulee. +(Ääneen). Minusta nähden, — — — + +_Rouva_. Grethe ei pääse. — Sen pituinen se. + +_Vagtel_ (asettuu omituiseen asemaan). "Loruja, enkelini!" + +_Rouva_. Mitä nyt? + +_Vagtel_, Ei juuri — ei mitään — etkö sinä ymmärtänyt, Tiinaseni? +(Salaa Pollelle) Ei onnistunut, silmäni ovat luultavasti liian heikot. + +_Palle_ (hymysuin). Siltä näyttää, armollinen herra — olipa tuo +omituinen manööveri. + +_Vagtel_. Toista tietä ennätän ennen (hiljaa rouvalle). Hyvä eukkoseni, +Dahl tuntee tuon miehen, ja onhan se vähän noloa. Tuleppas puhumaan +minun kanssani. (Viepi hänet pulpetin luo ja kuiskaelee hänelle jotain +korvaan). + +_Fredrik_ (astuu rivakasti Pallen eleen, tunteella, mutta matalalla +äänellä). Isä, sinä kiellät minua julkisesti tunnustamasta sinua! +Sisareni toimitit sinä palveliaksi tähän taloon, jossa ennen kävin niin +kernaasti, vaan jonne nyt tuskin koskaan uskallan tulla — isäni, sinä +vaadit liikaa, vaikkapa sanotkin tekeväsi sen siitä syystä vain, että +köyhät vanhempani muka alentaisivat minua maailman silmissä. — Sano +mitä sanotkaan, mutta — — — + +_Palle_. Vait! Näethän sen jo täällä, missä arvossa Nyboder'in lapset +ovat. Minun ajatukseni on (näyttää otsaansa) tässä näin, ja siihen +asti, kun sanon tuon ajatukseni, saat sinä olla vaiti. + +_Vagtel_ (taputtelee rouvaansa poskille). Saat Tiinaseni, saat, ja +vielä senkin, mitä olet muotikauppiaalle — — niin, niin, saat, saat! + +_Rouva_. Olkoon sitten ainoastaan sinun mieliksesi, ystäväni! +(Ystävällisesti Pallelle). Minä olen nyt tarkemmin ajatellut asiaa, ja +— en minä sentään tahdo häiritä teidän iloanne, ottakaa vain Grethe +kotiin täksi iltaa. (Soittaa). + +_Fredrik_ (itseks.). Jos hän tulee — min'en voi — — + +_Palle_ (hiljaa Vaglel'ille, joka tulee perältä). Kas vain, armollinen +herra! Ompa teillä näköjään muitakin keinoja, jotka eivät ole +huonompia, kuin minunkaan. + +_Vagtel_. On, mutta kylläpä niill'on hintaakin. + +_Rouva_ (kärsimättömyydellä). Katsopas vain mokomata mamselia! Ei ole +kuulevinaan! (huutaa). Mathilde! + +_Fredrik_ (ovella, kääntyneenä sanoakseen jäähyväisiä, seisahtuu ja +tulee etummalle). Kuinka? — Mathilde? + + +Kolmastoista kohtaus. + +Entiset. Mathilde. + +_Mathilde_. Mitä suvaitsette, täti? (hämmästyneenä) hra Dahl! + +_Rouva_. Missä Grethe on? — + +_Mathilde_. Kyökissä. + +_Fredrik_. Eräs asia saattaa minulle hauskuuden nähdä teidät neitiseni +— (rouva tarttuu ankarana kellonnauhaan; Fredrik tekee äkkipikaisen +liikkeen ja kumartelee) ja minun tulee — — — + +_Mathilde_ (kummastellen). Aiotteko jo lähteä? — Asia, sanoitte te? + +_Rouva_ (tulee etummalle). Niin, tätä nykyä ei herra Dahl käy meillä +muuten, kuin koska asia pakoittaa. + +_Fredrik_ (vilkkaasti). Älkää luulko niin, neiti. Kyllä minä vapaasta +tahdostanikin kävisin tervehtimässä sitä, jota minä lakkaamatta +muistelen sydämellisimmällä — kunnioituksella. Mutta asiat — — — + +_Mathilde_ (kysyen). Oi — te sanotte sen niin vain — — — + +_Fredrik_ (innolla). Minä vakuutan — — — + + +Neljästoista kohtaus. + +Entiset. Grethe. + +_Grethe_. Rouva, te soititte? — (itseks). Hyväinen aika! Isä ja Fredrik! + +_Fredrik_ (itseks.). Sisareni! Miks'en mennyt ajoissa pois! + +_Rouva_ (hempeästi). Rakas lapseni, minä tahdoin sanoa sulle, että voit +viettää tämän illan vanhempiasi luona. + +_Grethe_. Kiitoksia. (On menossa). + +_Rouva_. Älähän toki noin kiirehdi. Tervehdi ensin isääsi. + +_Grethe_. Kun te, rouva, sallitte minun mennä tänä iltana hänen +luokseen, niin koetan pikemmin lopettaa tehtäväni. + +_Palle_. Hyvin sanottu, eikö niin, rouva? Me pikku ihmiset emme juuri +ole tottuneet pitkiin puheisin lapsiemme kanssa, — suudelma vain ja +sen pituinen se. Mutta ei kuitenkaan näin hienossa seurassa, hahaha. +Minä saan kiittää teitä, rouva, hyväntahtoisuudestanne. (Ottaa Gretheä +leu'asta, iloisesti). Voi nyt hyvin, tytön-tenava, tule ajoissa! Minä +saan nöyrimmästi sanoa hyvästi! (Menee. Grethe seuraa häntä ovelle +asti). + +_Rouva_ (Fredrik'ille). Kuinka kömpelö hän on! Uh! On sekin isä-vaari! + +_Mathilde_. On, sellainen, jollaista minä soisin itselleni — — — (Rouva +hymyilee). + +_Fredrik_ (vilkkaasti). Te olette todella hyvä! (Kumartaa, menee +ovelle, ottaa Gretheä, joka seisoo ovella, kädestä ja kuiskaa). Jos +tietäisit, kuinka katkerata tämä on! (Menee). + +_Mathilde_ (huomaa sen). Herrainen aika! Mitä tuo? + +_Rouva_. Mathilde! Tämä lie jotain kiusantekoa? Ja siitä kiitos +neitsyelle. + +_Grethe_. Hän ei suinkaan aikonut loukata teitä, rouva; paitsi sitä, se +ei ole hänen syynsä. + +_Rouva_. Suu kiini; min'en suvaitse marmatuksia. Te saatte mennä +milloin hyvänsä, mutta laittakaa ensin kaikki nurkat puhtaiksi! (Menee; +Mathilde ja Grethe seuraavat häntä). + +_Vagtel_ (joka syvissä ajatuksissaan on tähän saakka seisonut, +selkä pulpettia vastaan ja kädet ristissä, tulee etummalle). Niin, +— minun tulee nyt mennä hakemaan rahaa — kahvileipiin, kahviin, +muotikauppiaalle, ja hiis' ties' mihin kaikkeen. Mutta — mistä? mistä? +Minä en sitä tiedä. Sen vain tiedän, että minun täytyy mennä hakemaan +rahaa, rahaa, rahaa —! (Itkemäisillänsä). Oi, taivahan Tekiä! Soisinpa +nyt voivani maksaa edes hautausrahani; ja sitte saisi eukkoni laittaa +kemut ja kahvileivät, kun vain minä saisin olla rauhassa! (Menee). + + + + +Toinen näytös. + + +(Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä). + + +Ensimmäinen kohtaus. + +_Grethe_ (seisoo avonaisen perä-oven ulkopuolella, puhdistaen. +Vagtel'in asia-kirjoja. Parooni hiipii varovasti hänen taakseen, +peittää yht'äkkiä hänen silmänsä käsillään). + +_Parooni_ (muuttaen ääntään). Kuka se on? + +_Grethe_ (riistää Itsensä irti, juoksee huoneesen). + +_Parooni_. Hahaha! Älä pelkää armahani, — hyvä ystävä! Hahaha! +(heittäikse sohvalle, tirkistää häntä lornjetilla). Kaunis, varsin +viehättävä! + +_Grethe_. Tahdotteko te puhutella rouvaa? + +_Parooni_. Ei kiirettä — minua huvittaa katsella, kuinka kepeäjalkainen +sinä olet työssäsi. + +_Grethe_ (jättää erään kirjan, jota aikoi tomuttaa). Nyt se on loppu! +(Aikoo mennä sivu-ovesta). + +_Parooni_ (estää häntä). Eipä vielä, veitikka, sinä tahdot vain paeta +minua. + +_Grethe_. Herran tähden, mitä se?! + +_Parooni_. Niinkuin et sinä sitä käsittäisi? Älähän toki! — Kenties +sin'et vain ole sitä tietävinäsi, saadaksesi nauttia suloisuutta, +kuullossasi minun sanovan sen? _Enfin!_ minä miellyttelen — hienostelen +sinua. + +_Grethe_. Herra parooni, te loukkaatte minun kunniaani +armon-osoituksellanne — ja minun täytyy etsiä apua rouvani turvissa. + +_Parooni_. Bravo! — Sinäpä vasta osaat konstin kiihoittaa. Bien! Sitä +suloisempi nautinto, mitä enemmän vastuksia — (aikoo tarttua häneen) +jotka jo edeltäpäin tietää voittavansa. + +_Grethe_. Minun vastukseni ei ole sellaisia, sen saatte nähdä. +(Totisesti) Minä huudan rouvan tänne. + +_Parooni_ (samoin). Sit'et sinä tee! + +_Grethe_ (hämillään). Uskotteko sen? + +_Parooni_. Minä tiedän sen. Jos tuo vakavuutesi on ainoastaan +kiekailemista, olet sinä ylen viisas, ja — jos se päinvastoin on +totista vastahakoisuutta, olet sinä ylen kaino; (hieroen käsiään) +hahaha, tunnenko minä naiset, vai mitä luulet? + +_Grethe_. Siltä näyttää. + +_Parooni_. Sen uskon; näetkös, naisluonteen tutkiminen on ollut +minun ainoa harrastukseni. — Ja, mitäpä siitä, vaikka kutsuisitkin +tänne — _la consequense_? Minä hienostelen hieman hänen herttaista +kamari-neitsyttänsä — _eh bien_, sen hän pitää — _enfin_, — pienenä +nuoruuden vallattomuutena. + +_Grethe_. Mutta neiti Ström — — + +_Parooni_ (viekkaasti). Sinä ai'ot kannella hänelle? Se on toista! +Sinä olet _jaloux_ — _enfantillage_! Sinä olet mustasukkainen! Me +kyllä sovimme — sinä kyllä siedät minua, enkelini. Minulla on arvoa, +sivistystä ja kunniaa. + +_Grethe_. Vai niin? — Vaan min'en kuuna milloinkaan siedä teitä, herra +parooni. + +_Parooni_. Oi, sinä olet lumoova — sin' olet _charmantissime_! Ei, nyt +ei auta — (aikoo syleillä häntä, vaan huomaa Mathilden kiiruhtavan +häntä vastaan). + + +Toinen kohtaus. + +Entiset. Mathilde (sivu-ovesta). + +_Parooni_. Oi, neiti, minä juuri ai'oin etsiä kunniaa saada painaa +teidän korean kätösenne huulilleni. (Suutelee hänen kättään). Teidän +orjanne! + +_Mathilde_. (Grethelle, joka aikoo mennä) Silmänräpäys vielä! +(Paroonille) Te ette osaa aavistaa, kuinka teitä on kaivattu — + +_Parooni_. Oo, te — — — + +_Mathilde_. Täti on hirveästi kaivannut teitä. Te olette luvannut pitää +huolen laitoksista huomispäivää varten — + +_Parooni_. Aivan oikein, ja niinpian kuin minun vain on ollut onni — — — + +_Mathilde_. Ei, ei — minä pyydän, menkää nyt heti hänen luokseen. +Samalla teette minulle suuren palveluksen. + +_Parooni_. Te olette ylen kohtelias; heti paikalla! (Hiljaa Grethelle) +Älykäs, pikku pirulainen, vasta saamme puhella enemmän sinun eduksesi. +(Kumartaa) Teidän armonne — käskynne mukaan! (menee sivu-ovesta +hyräillen) "Mä olen kelpo metsämies!" + + +Kolmas kohtaus. + +Mathilde. Grethe. + +_Mathilde_. Armas tyttöseni, nyt minä tahdon puhella kanssanne. + +_Grethe_ (liikutuksella). Minä myöskin teidän kanssanne, neiti! + +_Mathilde_. Mikä teitä vaivaa? Onko joku loukannut teitä? + +_Grethe_. On, ja katkerasti! Minä pyydän teitä, käyttäkää kaikki +mahtinne paroonin ylitse, varjellaksenne — varjellaksenne minua. + +_Mathilde_. Mitä te ajattelettekaan? Minullako olisi jonkinlainen mahti +paroonin ylitse; — en kaikkien maailman kalleuksien tähden tahtoisi +saavuttaa mitään moista mahtia! — Mokoma kiusoittava, ilettävä mies! + +_Grethe_. Mitenkä? Ja kuitenkin ai'otte mennä kihloihin hänen kanssaan? + +_Mathilde_. Minäkö hänen kanssaan kihloihin — hyi, paha tyttö! + +_Grethe_. Anteeksi, minä olen kovin loukannut teitä, vaan minua toki +ilahuttaa — — — + +_Mathilde_. Te saatatte minut suruiseksi. — Ehkä minä olen herättänyt +samanlaisia luuloja jonkun toisenkin mielessä. + +_Grethe_ (elävästi). Erään toisen? + +_Mathilde_. Jonkun toisen, sanoin minä. Älkää väännelkö sanojani — — + +_Grethe_. Ett'en suoraa päätä tulisi ajatuksen perille? + +_Mathilde_. Niin — niin kauvan kuin en sitä itsekkään voi omistaa! + +_Grethe_. Kuinka? — Oi, kuinka minua ilahuttaa, nähdä teidät onnellisna. + +_Mathilde_. Oletteko myöskin varma siitä? + +_Grethe_. Josko minä olen varma siitä? Niin te — — — + +_Mathilde_ (Syleilee häntä lämpimästi). En, en, min'en epäile. Te +olette kelpo tyttö; teitä min'en moiti — — — + +_Grethe_ (elävästi). Mistä, neiti, mistä? — Te saatatte minut hämille. + +_Mathilde_. Oi, minä olen lapsi!... Minä vain pelkään, että te löydätte +syitä, kieltää minulta jotain, joka mua sangen suuresti ilahuttaisi. + +_Grethe_. Minäkö? — Voitteko sitä uskoa! — Sanokaa, sanokaa, mitä se on? + +_Mathilde_. Ottakaa minut illalla mukaanne vanhempainne luokse! + +_Grethe_. Herran tähden, mistä sen ajatuksen olette saanut? + +_Mathilde_. Minun olisi niin hauska nähdä rehellisten tyytyväisten +ihmisten saastuttamatonta iloa, ja ettehän te kiellä minulta sitä +nautintoa? + +_Grethe_. Mutta minä pelkään, ett'ette saa tahtoanne täytetyksi; kun te +tulette sinne, rupeevat vanhempani ujostelemaan. + +_Mathilde_. Ahaa, te ette käsitä minua. Se ei olekkaan neiti Ström, +joka aikoo heille vieraaksi — ei — vaan joku heidän Grethe'nsä +ystävistä — joku (hellästi) palvelus-tyttö. + +_Grethe_. Te ai'otte —? Armas neiti, se ei käy laatuun; tunteehan minun +isäni ja vanha Qvit teidät. + +_Mathilde_. Yksinkertaisessa puvussa. Minä vale-pukeudun; saattepa +nähdä, kuinka mainiosti minä rollini suoritan. No, suostuttehan te, +eikö niin? + +_Grethe_ (Its.). Ja Fredrik tulee myös kotiin! Kun neiti näkee, että +hän on minun veljeni —! Isä varmaan — — (Ääneen) Mutta tekö kävelisitte +niin pitkän matkan — aina Krokotiili kadulle saakka? + +_Mathilde_. No kaikkia — me ajamme hevosella. (Grethe menee +perä-ovesta). + + +Neljäs kohtaus. + +Mathilde (kohta) Fredrik. + +_Mathilde_. Oiva tyttö! — Mitä yhteyttä hänellä saattaa olla Dahl'in +kanssa, — sillä minä näin — Dahl puristi hänen kättään niin innokkaasti +— (vilkkaasti) Kenties saan tietää sen illalla — (kainosti) sattumalta, +tietysti, sillä se ei suinkaan ole tätä pientä oikkua päähäni saattanut +— ei varsinkaan — — vaan — — — + +_Fredrik_ (its., tullen vilkkaasti sisään). Neiti! (hämillään) Minä +luulin tapaavani sihteerin täällä. + +_Mathilde_. Hän tulee kai kohta. + +_Fredrik_. Tämä on jo toinen kerta tänään, kuin sattuman anteliaisuus +suo minulle ilon nähdä teitä. + +_Mathilde_. Min'en käsitä, miksi te saatatte itsenne suureen velkaan +sattumalle sellaisen asian tähden, jonka suorittajana teidän oma +tahtonne voipi kaikkein enimmän vaikuttaa. + +_Fredrik_. Siksi, ett'ei mulla tässä suhteessa ole tahtoa. + +_Mathilde_. Niin oikein, sen on asian-ajajan virkatoimet tykkänään +vanginneet. + +_Fredrik_. Hänen ymmärryksensä toki vielä enemmän. + +_Mathilde_. Vai niin!! Se oli siis teidän ymmärryksenne, joka jo +kolme kuukautta sitten anasti teidän läsnä-olonne meidän pienistä +ilta-seuroistamme? (hilj.) Hän rakastaa Gretheä? + +_Fredrik_ (sangen hämillään). Kolme kuukautta sitten? — Minä en aivan +tarkoin muista aikaa, vaan tiedän toki — — + +_Mathilde_ (elävästi). Minulla ei ole syytä eikä oikeuttakaan urkkia +teidän salaisia tunteitanne, joita teidän ei pidä ilmisaattaa. +(Kepeästi) Kas, kuinka jo alkaa hämärtää, ja eno ei ole ollut +päivällisellä; — istukaa, herra Dahl, hän tulee varmaankin aivan kohta. +(Menee sivu-ovesta). + + +Viides kohtaus. + +Fredrik. (Pian) Grethe. + +_Fredrik_. "Minulla ei ole syytä eikä oikeuttakaan — salaisia +tunteitanne, joita ei teidän pidä ilmisaattaa?" — Lieneekö hän +aavistanut, mitä minä niin huolellisesti olen salannut, ja tahtoneeko +hän siten estää minua ilmoittamasta tunteitani hänelle? Se on +tarpeetonta; min'en milloinkaan unohda, että hän on rikkaan, ylhäisen +miehen ainoa perillinen, ja että minä olen aivan köyhä, ja päälliseksi +senlaisen miehen poika, joka — asuu Nyboder'issa! — Ja lopuksi oli +nyt sallima säätänyt, että mun yht'äkkiä piti näkemän sisareni hänen +palvelianansa, jotta oikein tuntuvasti huomaisin, kuinka suuri juopa +meidän välillämme on! (Istuu miettivänä sohvaan, selkä perälle päin). + +_Grethe_ (perältä, kummassakin kädessä kynttilä, jotka panee pöydälle). +Fredrik! — Sinäkö täällä? + +_Fredrik_ (hypähtää seisaalle). Sisko! (ottaa hänen kätensä). +Minua surettaa, että mun jälleen on täytynyt tulla tänne ja että +läsnä-olollani olen tehnyt asemasi raskaammaksi. + +_Grethe_. Juuri tässä silmänräpäyksessä on minulle varsin herttaista, +että tapaan sinut. Minä vast'ikään tuumailin, miten saisin sanan +sinulle. + +_Fredrik_. Sinä tahdot puhella kanssani — Noo, minä aivan hyvin arvaan +syyn siihen. + +_Grethe_. Se on mahdotonta! + +_Fredrik_. Eipähän! Sinulla on paljon valittamista tätä perhettä +vastaan. + +_Grethe_ (teeskennellyllä ilolla). Kuinka siten ajattelet, armas +Fredrik? Minä voin aivan hyvin! Rouva on — no, niin — — rouva on hieman +oikkuinen, vaan niinhän on laita joka herrasväessä — ja kun kerran +minun asemani, säätyni vaatii — minut palvelemaan — — — + +_Fredrik_. Vait, sisko! — Ellen sinua tuntisi, ottaisin sanasi +katkeraksi moitteeksi. Sinun säätysi? — Olemmehan me sisarukset, +ja sill'aikaa kuin vanhempamme, varustaaksensa minulle loistoisan +tulevaisuuden, ovat uhranneet kaiken voimansa, vieläpä kasvattaneet +minut oudolla nimelläkin, kuin minä muka olisin mahtavan miehen poika +— sill'aikaa täytyy sun, — sun, joka rakastat heitä yhtä syvästä +sydämestä kuin minäkin — + +_Grethe_ (tukkii hänen suunsa). Ei siitä enempää! He ovat toivoneet +saada kunniaa ainoasta pojastaan, sehän on luonnollista! Ja Jumalan +kiitos, heidän toivonsa on toteentunutkin — ja varmaan tulee vielä +sekin aika, jolloin maailma kunnioittaa sinua niin korkiasti, että +sisaresi, alentamatta sinun arvoasi, saattaa sulkea sinut — — — +(keskeyttää, salatakseen liikutustaan). + +_Fredrik_ (lämpimästi). Se aika on jo tullut! Min'en saata enään — — — + +_Grethe_. Noo, ei niin tulisesti, rajupää. Muista tarkoin, isä suuttuu +hirveästi, jos sinä sanot sanankaan, ennenkuin hän sen myöntää. Ja +miksikä siten tekisitkään? Mitäpä siitä, vaikk'en minä tohdikkaan sanoa +kaikille. Hän, josta te niin paljon pidätte, joka on niin kaunis, niin +sävyisä ja siisti, jota ylhäiset pitävät niin suuressa arvossa — hän +on minun veljeni! Minä tohdin toki ajatella, hän pitää minusta enemmän +kuin teistä kaikista yhteensä — (lankee hänelle kaulaan) sillä minä +tiedän sen! + +_Fredrik_. Oi, sinä armas, kallis sisareni — — — + +_Grethe_. Ja niin edespäin. Nyt sinä varmaankin olet unohtanut, että +minä tahdoin puhella kanssasi. Etkö sinä ollenkaan ole utelias? + +_Fredrik_. Voitko sitä epäillä? — Puhu, sano, mitä se on? + +_Grethe_. Onko isä pyytänyt sinunkin tulemaan kotiin tänä iltana? + +_Fredrik_. On ihmeekseni! + +_Grethe_. No, jos minä nyt pyytäisin sinun olemaan sieltä poissa? + +_Fredrik_. Sit'et suinkaan tahtone. Sellaista autuutta, kuin olla +teidän kanssanne, kun olette oikein iloiset, saan minä aivan harvoin +nauttia. Isän järkähtämätön tahto pitää minut niin loitolla teidän +perheellisistä iloistanne ja suruistanne, etten edes tiennyt sinun +olevan täällä, tässä talossa, ennenkuin oli jo liian myöhäistä +muistuttaa hänelle, että valtio-neuvosDDobel'in hyväntahtoisuus usein +pakoittaa minun tulemaan tänne. + +_Grethe_. Totta, se on ilkeätä meille kumpaisellekin. + +_Fredrik_. Se on hirveätä! Enkä minä voi parantaa sitä muulla, kuin +selityksellä, jonka isä jäykästi on kieltänyt. + +_Grethe_. Juuri siksi, että pääsisit sellaisista selityksistä, toivon +minä, ett'et sinä tule illalla. + +_Fredrik_. Mitä tarkoitat? + +_Grethe_. Tapaat siellä kenties erään, joka tuntee sinut. + +_Fredrik_. Ken se? + +_Grethe_. Niin — sitä min'en voi sanoa, vaan — + +_Fredrik_ (reippaasti). Minä tulen — tulen sydämellisimmällä ilolla. + +_Grethe_. Mitä!? Fredrik! + +_Fredrik_. Min'en enää saata olla vieras sinulle enkä rehellisille +vanhemmilleni, ja mikä siis voipi olla mulle riemuisampaa, kuin +tilaisuus, joka pakoittaa isän, ilman minun tahtoanikin, itse +tunnustamaan minut pojakseen?! Minä tulen. + +_Grethe_. Niin, mutta sitte isä varmaankin suuttuu minuun. Kun minä nyt +— — + +_Fredrik_. Min'en tahdo mitään salata, ja sinulla ei ole mitään +salattavaa, siksi minä sinut tunnen. Minä tulen. + +_Grethe_ (itsekseen). Mitä mun nyt on tehtävä? Jommalle kummalle, +neidille tai Fredrik'ille, täytyy mun ilmoittaa kaikki, (elävästi) +Min'en ole voinut estää — kas, tuolta tulee joku! (Reippaasti ja +päättävästi) Tee tahtosi mukaan, vaan yhden seikan toki vaadin: Ett'et +tunne erästä, joka tahtoo olla sinulle outo. + +_Fredrik_. Mutta mitä se merkitsee? Selitähän — — — + +_Grethe_. Kylliksi. Minä koen estää, mitä sin'et tahdo karttaa; mutta +joka tapauksessa muista, mitä minä, sinun sisaresi, vaadin (Menee +sivu-ovesta). + + +Kuudes kohtaus. + +Fredrik. August. + +_August_ (huomaa Grethen, tullessaan perä-ovesta). Ha! (astuu sisään). +Meidän perheellämme on siis jälleen kunnia nähdä teidät täällä? + +_Fredrik_. Jos minun käyntini on perheellenne onneksi — jota en +milloinkaan tohdi uskoa — saapi se tänään kiittää sallimaa siitä +onnesta. + +_August_. Ainoastaan sallimaa? — Te arvaatte kenties, että minun on +vähemmin hauska olla varma siitä, että se on sydämenne, joka teidät +tänne johdattaa? + +_Fredrik_. Sydämeni? + +_August_. Luonnollisesti. Minulla on liian suuri luottamus teidän +ymmärrykseenne, uskoakseni teidän tuhlaavan varmaankin kallista +aikaanne pelkkiin kohteliaisuuden visiitteihin. Sydäntäni vain +kirvelee, ihan varmaan tietäissäni, mitä te itsekin mahdollisesti +olette jo saanut tuntea: Sitä, jota teidän sydämenne etsii, ette löydä +meidän talosta. + +_Fredrik_ (itsekseen). Tuo kummallinen ääni! Mitä, jos — (ään.) Minä +vakuutan, ett'en lainkaan tarvitse tuota ystävällistä neuvoa, jonka +minulle annoitte; minä seuraan vain tahtoani, kun pyydän teitä, minun +puolestani, ilmoittamaan isällenne, että valtioneuvos aikoo tunnin +kuluessa käydä hänen luonansa, ja toivoo sentähden, että hän olisi +kotona. + +_Parooni_ (ulkona). Älkää huoliko mistään, _ma chère_, minä kirjoitan +invitationi-lisfan. + +_Fredrik_ (itsekseen). Tuo narri jääpi, — minun täytyy mennä. Hyvästi, +Mathilde, tänne min'en tule enää milloinkaan! (Menee, tervehtii +kylmästi Paroonia, joka tulee sivu-ovesta). + + +Seitsemäs kohtaus. + +Parooni. August. + +_Parooni_. _Comment_! Herra valtuusmies näytti olevan varsin _desperat_? + +_August_. Syystäpä kyllä; minä osoitin hänet ovelle, ja ehk'en juuri +hienollakaan tavalla. + +_Parooni_. _Quoi_? — No, sehän hupaista! Te säästitte minulta vaivan. + +_August_. Teiltä? — Minkätähden Te olisitte siten tehnyt? + +_Parooni_. Ja sitä vielä kysytte? — Rakkauteni, Mathilde neiti ottaa +vastaan suosioni, osoittaa hyvyyttä mulle — _enfin_, hän on mun +saaliini; mutta min'en kuitenkaan saata ilman tuommoista — tuommoista +_brin de jalousie_ nähdä herra Dahl'in hyvittelevän häntä. + +_August_. Mathildea?! + +_Parooni_. Ja sitä te ette ole huomannut?! — _Nigoud_! Hän on hullusti +rakastunut neitiin. + +_August_. Missä ovat silmäni olleet? + +_Parooni_. Oo, minä olen läpitutkinut hänet! Hän aikoo kavaluudella +occupeerata linnan — ystävyyden haahmussa, _naturellement_! Vaan +minä tunnen tarkoin mokomat allieerattujen occupationit; semmoiset +hyökkäykset ovat vaarallisemmat, kuin suoran vihollisen. + +_August_, Tosiaankin? + +_Parooni_. Ihan totta — hahaha! Minä tiedän sen kokemuksesta. Ne +päättyvät aina siten, että voittaja pitää saaliinsa ja nauraa sitä +vasten naamaa, joka jäi tappiolle. + +_August_. Ja senkötähden te ai'oitte osoittaa häntä ovelle? + +_Parooni_. Juuri sentähden, ellette te olisi ennen ehtinyt osoittamaan +kohteliaisuuttanne, _sans doute_! + +_August_ (innostuen). Te luulette siis olevanne herra tässä huoneessa? + +_Pakooni_. En suinkaan, paras ystäväni, — hahaha! Min'en ole +vähintäkään kommendantti tässä linnassa. + +_August_. Ette suinkaan — te olette allieerattu ja — occupeeraatte. + +_Parooni_. Kuulkaapa, nuori herra, minä pidän itseäni teidän +vanhempienne ystävänä. + +_August_. No, minä älyän kyllä, minä te itseänne pidätte, sillä minä +tiedän, mikä te olette. + +_Parooni_. _Ma foi_! Te näytätte olevan oikein oivallisella +_humeurillä_ osoittamaan ihmisille ovea? + +_August_. Huomaatteko sen? Kuuluu toki siltä, kuin ei se vaikuttaisi, +ennenkuin vasta viimeisellä tavallaan — osoittamalla — — — + +_Parooni_. Te saatatte pian itse joutua tuon "viimeisen tavan" +esineeksi. + +_August_. Herra parooni! (hillitsee vihaansa). — Minä saatan toki +senkin tehdä, menettämättä jokapäiväistä leipääni. + +_Parooni_. Hävytön! + +_August_. Sananen vain! Minä voin lepyttää teidät kohta — minä teenkin +sen. — Jos minun vanhempiani todellakin haluttaa teidän avullanne +päistikkaa syöksyä minä perikatoon — hyvä! sitä min'en siedä nähdä, +minä hankin tietojeni ja taitojeni avulla itselleni rauhallisen kodin, +johon hekin hätätilassa saattavat turvautua, kun herra parooni — +päättää occupationin! (Menee perä-ovesta). + + +Kahdeksas kohtaus. + +Parooni. Rouva. + +_Parooni_ (yksin). Se oli enemmän kuin hävytöntä! Jos nyt Mathilde +olisi minun — mutta — _que faire_! — Vaan kuitenkaan ei hän sitä +minulle turhaan sanonut. + +_Rouva_ (sivu-ovesta). No, parooni-hyvä, ajatteletteko te yhä vieläkin +listaa? + +_Parooni_ (kävellen edestakaisin, kuin kovin liikutettuna), Anteeksi, +rouva, min'en saata ajatella. Älkää kysykö miksi, min'en vastaa, sillä +— _enfin_ min'en saata vastata, vaan (ottaa häntä kädestä) kiitoksia, +tuhansia kiitoksia ystävyydestänne, — näillä sanoilla (kasvot poispäin +käännettyinä) jätän minä teidän talonne. + +_Rouva_. Taivaan Luoja! Mitä tämä merkitsee? + +_Parooni_. Min'en vastaa! (käypi innokkaasti edestakaisin). Hattuni! — +Pois täältä! — _Parbleu_! + +_Rouva_ (pidättää häntä). Ken on teitä loukannut? + +_Parooni_. Min'en vastaa. + +_Rouva_. Onko Mathilde? + +_Parooni_ (innokkaasti). Mathilde! (Haaveksivasti) Älkää lausuko sen +enkelin nimeä näin raskaana hetkenä. Vaimo! Tahdotteko tehdä poismenoni +mahdottomaksi?! + +_Rouva_. Mutta mitähän täällä on tapahtunutkaan? Minä tahtoisin tietää +— — + +_Parooni_. Min'en vastaa. — Min'en toki olisi osannut aavistaakkaan, +että teidän likeisimpänne — + +_Rouva_. Siis August! + +_Parooni_. Te tiedätte siis? Min'en suinkaan ole mitään sanonut, minä +vaikenen ja — menen! + +_Rouva_. Sitä min'en salli. Hänen hävyttömyytensä ei saa anastaa meiltä +parasta ystäväämme. — Mitä hän on sanonut? + +_Parooni_. Min'en kantele, vaan kun minua solvaistaan mitä +haavoittavimmilla lauseilla, niin ette suinkaan saata paheksua, että +nyt sanon: Nöyrin palvelianne! + +_Rouva_ (asettaikse hänen eteensä). Ei suinkaan, — se on vähin, minkä +voitte tehdä — — — ei — vaan minä pyydän — — + +_Parooni_ (innoissaan). Minä pidän kunniani niin äärettömän hienona, +että jos siitä hiuskarvankaan verran kadotan — on se tykkänään mennyt. + +_Rouva_. Sen kyllä uskon. Mutta minun mielestäni — — — + +_Parooni_. Sivistyneenä naisena pitäisi teidän huomata, että mun on +meneminen. + +_Rouva_ (elävästi). Niin on, — sivistyneenä naisena — +(arvokkaisuudella) niin, minun ei sovi teitä kiusata. + +_Parooni_. Älkää vain ymmärtäkö minua väärin, älkää luulko, että minä +koskaan ystäviäni — — + +_Rouva_ (istuu sohvaan). Ei, hyvä parooni, minä tunnen nyt pyytäneeni +mitä te kunnian-miehenä ette saata tehdä. No niin, minun seurueeni, +meidän pienet kokouksemme — (kyynelissä) kaikki te viette mennessänne — +vaan — mitäs sille voipi! Menkää, parooni — minun kunnioitukseni seuraa +teitä! + +_Parooni_. Te tahdotte siis — —? — Jääkää hyvästi! Älkää unohtako +totista, rehellistä ystävää. (Menee, seisahtaa ovelle). Min'en saata! +Rakkaus on voittanut kunnian — oi, Mathilde! (Panee pois hattunsa). +Minä jään. + +_Rouva_ (hypähtää ylös). Oi, te olette tosiaankin herttainen! Tämä +alttiiksi pano, tämä uhraus — —! Herra parooni, se on liian, liian +suuri! — Kuinkahan minä saattaisin osoittaa — — —? Kuulkaapas, te +lupasitte kirjoittaa kaikki vieraamme listalle; älkää vain millään +muotoa unohtako ainoatakaan omista ystävistänne; kaikki ne ovat myöskin +meidän ystäviämme. + +_Parooni_. Herttaisin vaimo, minä alan heti — — (istuu pöydän ääreen). + + +Yhdeksäs kohtaus. + +Entiset. Vagtel. + +_Vagtel_. Hyv'iltaa! (Panee pois hattunsa ja keppinsä, käydä teputtelee +sukkelaan edestakaisin, hyräillen). Hum, hum, hum, mitä nyt lie +tekeminen? + +_Rouva_ (lempeästi). Sinä viivyit niin kauan, ystäväni, ja annoit minun +kitua täällä, kuin kuoleman tuskassa. + +_Vagtel_ (tyytyväisenä). Oletko sinä ollut surumielin minun tähteni, +käpyseni? — Herra varjele, minä olen myöskin ollut surumielin sinun +tähtesi, sillä, Tiina-kulta (vallan pelon vallassa) min'en ole saanut +äyriäkään! + +_Rouva_ (innokkaasti, vaan masennetulla äänellä). Siis olen minä +häväisty! + +_Vagtel_. Noo! (kävelee jälleen edestakaisin). Hum, hum, hum! + +_Rouva_ (seuraten häntä). Ei viiniä eikä makeisia! Sitä min'en kestä! + +_Vagtel_. En minäkään! (kovemmin). Hum, hum, hum! + +_Parooni_ (kirjoittaissaan). Kas, herra sihtieri laulaa? — Ahaa, +hyvällä tuulella! + +_Rouva_ (aivan ystävällisesti). Mainiolla tuulella! Minä kerroin +hänelle erinomaisen hauskan uutisen. + +_Vagtel_. Niin, niin verkkasen hauskan — uutisen — — humhum. + +_Rouva_ (elävästi). Sinä lupasit 40 taaleria, ja puoti-rätingin lupasin +minä myöskin suorittaa heti sinun tultuasi. Johannes, sinun täytyy +toimittaa rahoja. + +_Vagtel_. Mistä Tiina-lintuseni? Sanohan vain mistä, enkelini, niin... + +_Rouva_. Sinun pitää tietämän lähteet. + +_Vagtel_. Niin, mutta min'en tiedä muuta, kuin veto-ojat. + +_Parooni_ (kirjoittaen). Rouvaseni, nyt minä muistin erään uuden +ystävän, jos suvaitsette, niin........ + +_Rouva_. Kernaasti, mielihyvä»llä, tiedättehän sen. Ja se on? + +_Parooni_. Majuri von Strale. + +_Rouva_. Hänhän se on, tuo hirveä koron-kiskoja, oikea juutalainen, +kuten olen kuullut. + +_Parooni_. Majuri? Ha, ha, ha! Pelkkää parjausta! Hän on _con amore_ +kuluttanut summia ystäviensä hyväksi — minun muiden muassa. + +_Vagtel_ (innokkaasti). Teidän eduksenne! Niinkö? + +_Parooni_. Kuten sanoin, sepä juuri lieneekin pannut tuon huhun alkuun. +Hän on minun paraimpia ystäviäni. + +_Rouva_. Taivaan herra, kuinka hän on tervetullut! (Vaglel'ille) Siinä +kuulet; siitä tulee tarkkaan valittu seurue ja jälki-ruuaksi mulla ei +ole muuta kuin sinun sanasi — se sinun pitää pitämän! + +_Vagtel_. Sen minä tiedän! Minä koen, minä hankin rahaa makeisiin, +viiniin, puoti-rätinkiin, kaikkiin, kun sinä vain (viepi häntä ovelle) +menet tiehes ja jätät minun rauhaan. + +_Rouva_. Ilolla, ystäväni (taputtaa häntä). Sinä olet kuitenkin mun oma +kiltti sihtierini. (Menee sivu-ovesta). + + +Kymmenes kohtaus. + +Parooni. Vagtel. + +_Vagtel_ (its. tullen takaisin). Niin juuri, minä olen (lyöden itseään +korvalle). Yömyssy! — Tohvelit! + +_Parooni_ (kirjoittaen). Mitä sanoitte? + +_Vagtel_. No, minä vain puhuin itsekseni. + +_Parooni_. Kas, — vai niin, rouva on jo mennyt? Teidän luvallanne — +(aikoo mennä). + +_Vagtel_ (estää häntä). E-ei, suokaa anteeksi, teidän +korkea-arvoisuutenne, uskallanko minä — + +_Parooni_ (erinomaisen kohteliaasti). Minä olen kaikessa teidän +palvelianne. + +_Vagtel_ (aivan hölmönä). Minä ai'oin — hehehe, minä arvelen, että +huomena tulee kaunis ilma, koska (pyyhkii hikeä otsastaan) nyt on näin +kuuma, ja, — mitä mun piti sanoman — en, en minä siitä aikonut puhua. +Minä pyydän, olkaa vakuutettu siitä, että — että ette halveksi — — — + +_Parooni_ (pyyhkäsee jaloillaan). Herra sihteeri! (its.) Mitä? Ehkä +joku lahja? + +_Vagtel_. Ett'ette halveksi — minun vakuutustani ystävyydestäni ja +sitten (vikkelästi) — lainatkaa mulle 100 taaleria — huh! + +_Parooni_ (pienen äänettömyyden jälkeen). Rakas ystäväni, teidän +luottavaisuutenne ilahuttaa minua, vaan — + +_Vagtel_ (vilkkaasti). Kyllä minulla varoja on, on niinkin, runsaasti +varoja, vaan (teeskennennyllä ilolla) hehehe, minä olen nyt aivan +sattumalta joutunut noin, hieman välikäteen pariksi päivää. + +_Parooni_ (ystävällisesti). Eikö pidemmäksi aikaa? Onnen mies! Minä +vakuutan, minun suurin iloni on palvella teitä — — — mitä minä +sanonkaan? Minun velvollisuuteni on — — vaan (myöskin iloisesti) +hahaha, minä olen myöskin sattumalta joutunut _decadence'en_ — noin +viikon päiviksi. + +_Vagtel_ (toivotonna). Vai niin — — + +_Parooni_ (hilpeästi'). Muuten on hauskaakin väliin olla tuommoisessa +pikkupulassa, Hahaha! + +_Vagtel_ (koettaa samoin). Saakurin hauskaa, hahaha! + +_Parooni_. Kun tietää saavansa rahoja, hahaha! + +_Vagtel_. Niin, kun sen tietää, niinkuin esim. — me, hahaha! (Äkkiä +totisesti) Mutta jos nyt kuitenkin niin tapahtuisi, ett'en minä saisi +rahojani juuri määräpäivänä — jos te saisitte ennen, niin tohtisinko +minä siinä tapauksessa tulla — — — + +_Parooni_. Minun luokseni? Paras ystäväni, tulkaa te vain huoletta, +kyllä minä koetan (Its.) aina pyytää anteeksi, ett'en saata. + +_Vagtel_. Voinko minä luottaa siihen? + +_Parooni_. Tuoss' on käteni. + +_Vagtel_. Min'en, toden totta, olisi luullut teitä niin +helläluontoiseksi. + +_Parooni_. Sydämeni pohjasta. + +_Vagtel_. Niin, koska te äsken puhelitte raha-asioistanne majurin +kanssa — + +_Parooni_. Ahaa, siitäkö te arvelette — hahaha, peijakkaan hienosti! + +_Vagtel_. Niin — älkää panko pahaksenne. Mutta suvaitsetteko siten +osoittaa mulle hyväntahtoisuuttanne? Kun minulla nyt on teidän +lupauksenne, saatan minä — huh, kuinka ilma on raskas — saatan minä +koettaa erästä keinoa. Täss' on 200:n taalerin obligationi. + +_Parooni_. Ahaa, obligationi! Ja sitä te ette tahtonut päästää +käsistänne! + +_Vagtel_. En juuri kernaasti. Minä pidän sitä — (katselee peloissaan +ympärilleen) vait! — Minun mielestäni tulee tuolta joku —, niin — +pidän sitä pyhänä kapineena, jota en tahtoisi vaimoni tieten käyt +tää (pöyhkeillen) sillä mulla on muita varoja. Ettekö te tahtoisi — +tietysti mainitsematta minun nimeäni — tallettaa tätä ystävällenne, +majurille, puolestatoista sadasta taalerista kahdeksaksi päivää, +(innokkaasti) sillä minä tahdon sen takaisin jälleen —- tuon saman, +herra parooni, tuon saman. Tahdotteko? + +_Parooni_. Aivan kernaasti. + +_Vagtel_ (hölmistyneenä, peljästyksissään). Aivan kernaasti?! +(Malttaa). — Niin — oi, te olette pelkkää hyväntahtoisuutta! + +_Parooni_. Oo — hän asuu aivan tässä lähellä; — parin minuuttia +kuluttua, vanha, rehellinen ystäväni, pääsette pulastanne. (Kiiruhtaa +perä-ovesta). + + +Yhdestoista kohtaus. + +Vagtel (kohta) August. + +_Vagtel_ (yksin). Niin, jumala suokoon! — Rehellinen, sanoi hän — +olisiko hän kenties huomannut jotain? Huh, kuinka minä olen levoton, +minä onneton mies! (Kävelee ympäri huoneita, tekeytyy uljaaksi). No, +phyh! Eihän se niin vaarallista ole; kyllähän minä siitä pulasta +pääsen. — Tehty kuin tehty; — no, nyt min'en enää ajattele sitä +ollenkaan — talilali hmhmhm — niin, mutta sepä se juuri onnettomuus +onkin, ett'en saata olla sitä ajattelematta. + +_August_ (reippaasti). Vai niin, nyt sinä olet kotona, isä. + +_Vagtel_ (hypähtää tykkänään pelvon sortamana). No, mitä se? Ai'otko +peljättää minut kuoliaksi? + +_August_ (tyynesti). Mikä sua vaivaa? Minun piti vain ilmoittaa, että +tapasin Dahl'in, ja hän sanoi valtioneuvoksen kohta tulevan tänne. + +_Vagtel_ (hoiperrellen). Valtioneuvoksen? — Aa, minä voin pahoin — ai! + +_August_. Mitä se on? Minä — — — + +_Vagtel_. Älä, älä — sinä jäät tänne — — ei, ei — mene! — Parooni — +juokse kiireesti — älä, se on jo myöhäistä! — Kuule, sano minun ei +olevan kolona. + +_August_. Mutta hän on juuri pyytänyt — + +_Vagtel_ (äkäisesti). Min'en ole kotona! + +_August_. Hän tulee jo rappusia ylös. + +_Vagtel_ (kummallisesti). Minä olen kotona. (Pitää Augustia +käsivarresta). Mutta jää sinä tänne. — (Miehistäen itseään'). Ja nyt +pelko hiiteen! + + +Kahdestoista kohtaus. + +Entiset. Valtioneuvos. + +_Vagtel_ (rientää valtioneuvosta vastaan, vetäen väkisin Augustia +muassaan). Nöyrin palvelianne! Tervetuloa! Kuinka voitte? Terve ja +raitis? + +_Valtioneuvos_ (iloisesti). Niin aivan. Ja te? + +_Vagtel_. Noo — aina vireä, herra valtioneuvos. Me vanhat — hahaha! + +_Valtioneuvos_. Tämä on teidän poikanne? + +_Vagtel_. Teidän palvelianne — — + +_August_ (keskeyttää äkkiä). Isäni aikoi juuri pyytää lupaa esitellä +minua hyväntekiälleni. (Hiljaa) Mutta päästähän toki! + +_Vagtel_. Niin, kuten jo sanoin, minä ai'oin — — + +_Valtioneuvos_. Minä toivon toki, ett'ei odottamaton tuloni ole teille +haitaksi. + +_Vagtel_. Minulle? Herra varjelkoon! Se on minun suurin iloni, mutta +minä — — + +_Valtioneuvos_. Kenties teidän monet rätinkinne saattavat teidät vähän +hämmennyksiin? + +_Vagtel_. Mun — (innolla) Mitä vielä, — ei millään muotoa! + +_Valtioneuvos_. Hm, lienee kuitenkin vähän vaivaloista, noin +killingittäin koota suurta summaa: Sillä meidän kassamme on, Jumalan +kiitos, jo jotenkin suuri. + +_Vagtel_. Niin on — oi, se on kelpo kassa. + +_Valtioneuvos_. Tähän saakka olen ollut varsin tyytyväinen teidän +järjestykseenne. + +_Vagtel_ (uljaammin). Niin, järjestys, se onkin minun keppihevoseni. +Kohta kun äyrinkin saan — heti kirjaan! + +_Valtioneuvos_ (hymyillen). Ja sitte kassaan! + +_Vagtel_. Ja sitte kassaan, niinkuin leimaus — luonnollisesti, hehehe! + +_Valtioneuvos_. Äsken, kun lähetin teille obligationin — — — + +_Vagtel_ (jälleen levotonna). Obliga — — + +_Valtioneuvos_. Lienettehän te sen saanut? + +_Vagtel_ (kumartaa äkkiä). Niin, olen, minä — + +_Valtioneuvos_. Silloin en tiennyt, mitä nyt tiedän, muuten olisin +tuonut sen itse — + +_Vagtel_ (vastoin tahtoaan). Suokoon Jumala! + +_Valtioneuvos_. Miksi niin? + +_Vagtel_. Siksi — siksi — että minä ennen olisin saanut kunnian nähdä +teidät. + +_Valtioneuvos_. Minä arvelin, olisiko ollut vika allekirjoituksissa, +sillä Dahl tuli suoraan vekselikauppiaan luota ja — vaan, — (painolla) +kun minä puhun teidän kanssanne pari sanaa kahdenkesken — + +_Vagtel_ (Its.). Hän tietää sen! Kuinka hän jo näin pian on — (pitää +kiini Augustista, joka kumartaa ja aikoo mennä). Ei, sinä voit kyllä — +— — + +_Valtioneuvos_ (ystävällisesti). Ei, poikanne on aivan oikein +käsittänyt tarkoituksen (kättelee Augustia). Minä toivon, se on hänelle +mieluista, että hän tällä kertaa pidetään asian ulkopuolella. + +_August_. Sit' en saata epäillä, kun niin on teidän tahtonne. (Menee +perä-ovesta). + + +Kolmastoista kohtaus. + +Vagtel. Valtioneuvos. + +_Vagtel_ (liikkumatonna. Its.). Kas niin! Nyt hän alkaa minua pinnistää +— ja ratkoa! + +_Valtioneuvos_. No, nyt me olemme kahden, herra sihteeri! + +_Vagtel_. Niin olemme, herra valtioneuvos. + +_Valtioneuvos_ (totisena). Älkää luulko, että minä hetkeksikään +olen heittänyt teitä silmistäni; minä seuraan tarkoin jok'ainoata +virkamiestä, joka on minun tarkastettavanani, enkä jätä ainoatakaan +tilaisuutta — + +_Vagtel_ (on tuskissaan juuri ilmaista itsensä). Oi, herra valtioneuvos! + +_Valtioneuvos_. Älkää kiitelkö. Minä voin tarjota pojallenne kelpo +viran. + +_Vagtel_. Mitä — mitä sanotte? + +_Valtioneuvos_. Minua on pyydetty toimittamaan kunnon mies erään +tärkeän laitoksen johtajaksi, ja minä tiedän saavani kunniaa +valitsemastani, kun luotan teidän poikaanne. + +_Vagtel_. Ja ainoastaan sentähden — — (mieletönnä ilosta) voi mua +kymmenkertaisesti onnell — — — min'en voi enempää. + +_Valtioneuvos_. Hillitkää iloanne. Hänellä on vapaa tahtonsa, siksi +minä toivoin, ett'ei hänen pitänyt olla läsnä. + + +Neljästoista kohtaus. + +Entiset. Rouva (sivu-ovesta). + +_Rouva_. Mitä tämä? Herra valtioneuvos! Oi, kuinka te teette minut +sanomattoman onnelliseksi. Istukaa, oi, minä pyydän! + +_Valtioneuvos_. Älkää vaivatko itseänne; minun asiani on jo toimitettu. + +_Rouva_. Aiotteko mennä pois? Herran tähden, eikö meidän toki ole +kunnia nähdä teitä huomenna jälleen? + +_Valtioneuvos_. Nähdä minua huomenna? + +_Vagtel_ (töytäisee vaimoaan). Hm, hm! + +_Rouva_. Niin — meille tulee moniaita hyviä ystäviä päivälliselle. + +_Vagtel_, Hm, hm! + +_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Vai niin, —? Minun ei kuitenkaan +ole kunnia, se on päätökseni. Kun minä olen naimaton ja rakastan +yksinäisyyttä, en voi kutsua ketään luokseni; sen vuoksi olen ottanut +principikseni, olla käymättä kenenkään luona — siten saapi paraiten +olla rauhassa. (Kumartaa, aikoo mennä). + + +Viidestoista kohtaus. + +Entiset. Parooni. + +_Valtioneuvos_. Kas, parooni Lillie?! + +_Rouva_ (ylpeästi). Yksi meidän ystäviämme. + +_Valtioneuvos_. Oo, onni lienee teille varsin myötäinen, koska parooni +on teidän ystävänne. + +_Parooni_. Te olette liian kohtelias, herra valtioneuvos. + +_Vagtel_ (salaa). Antakaa obligationi takaisin! + +_Parooni_ (samoin). Se on jo paikallaan, tuoss' on rahat! + +_Vagtel_ (pistää rahat lakkariinsa). Niin, — nyt se on tehty! + +_Valtioneuvos_ (on tarkasti silmäillyt ympärilleen). Teidän huoneenne +ovat erinomaisen uljaat, ystävänne samoin; tosiaankin, teidän onnenne +hämmästyttää minua. (Kumartaa, menee, he aikovat seurata häntä, +hän kääntyy). Minä pyydän, ei mitään sievistelyjä — (äkeästi) minä +vakuutan, min'en vähintäkään sievistele! (Menee). + + +Kuudestoista kohtaus. + +Entiset, paitsi valtioneuvos. + +_Vagtel_ (Its.). Huh, nyt voin toki jälleen hengittää. — Olipa se pirun +leikkiä! + +_Rouva_. Kuinka se mies on läpi kohtelias! + +_Vagtel_ (miehekkkäästi). Niin! — Arvaappas minkätähden hän itse tuli +tänne? — — Hänellä on suuria aatteita mielessä Augustia kohtaan. + +_Parooni_. Mitä te sanotte? Toivotan onnea! + +_Rouva_. Noo, ystäväni — — — + +_Vagtel_ (ajatus syntyy äkkiä hänen aivoissaan). Nyt minä tiedän! (Its. +käyden edestakaisin). Nyt ei tule obligationista kysymystäkään ennen +kokousta, ja siksi — se on selvä, — itse kohtalo osoittaa minua avun +ja pelastuksen polulle. (Rouvalle) No, nyt sinä saat rahoja, niin — ja +jätä minut sitte rauhaan. + +_Rouva_. Voi, sinä suloinen enkeli! — Herra parooni, meidän vieraamme? + +_Parooni_ (kiiruhtaa pöydän ääreen). Lista on kohta valmis. + +_Rouva_ (hyvitellen Vagtel'ia). Tuleppas nyt, niin minä näytän sinulle, +kuinka suuri puoti-rätinki on. + +_Vagtel_. Kiitoksia! — Tiina, Tiina, sinä olet ilkeä Eeva. (Menevät). + + +Seitsemästoista kohtaus. + +Parooni, (kohta) August. + +_Parooni_. Suuria aatteita mielessä August'ia kohtaan? _Diable_! +valtioneuvoksen rikas veljen-tytär alkaa varmaankin — — hm, hm — — — +tuo poika on siis aivan onnen helmassa. + +_August_ (perältä, hattu päässä, katselee ympärilleen). Jokohan Grethe +lie mennyt? Hän menköön ensin vanhempainsa luo; minä menen jälestäpäin, +suoritan asiani säännöllisesti. Hän saapi nähdä, että aikeeni on ollut +totta. + +_Parooni_ (katsahtaa taakseen). Aa! (Nousee, kumartaa). Toivotan onnea! + +_August_. Mihin? + +_Parooni_. Ettekö tiedä? — Valtioneuvos Dobel oli täällä; hänellä oli +suuria aikeita mielessä teitä kohtaan. + +_August_. Mitä aikeita? + +_Parooni_. No, mitäs muuta, kuin naimis-esitys? + +_August_, Min'en ymmärrä teitä. + +_Parooni_. Hänellä on veljen-tytär, kaunis olento, 30-vuotias, jolla +on ihastuttava, oikein hurmaava omaisuus: 50,000 taaleria ja, — no, +eikös kelpaa? Te loukkasitte minua äsken, vaan minä otan kuitenkin osaa +teidän onneenne. + +_August_. Tosiaankin? — Ottakaa se kokonaan. + +_Parooni_. Potkasetteko te niin suuren onnen luotanne? Kaikkia vielä! + +_August_ (iloisesti). Kaikkia vielä! Minä saavutan paljon suuremman. + +_Parooni_. Eikös peijakas! Missä? + +_August_ (kuin ennen). Krokodiili-kadulla. Minä menen juuri sitä +etsimään — ja, saatte nähdä, minä sen löydänkin, (kiirehtää ulos +perä-ovesta). + + +Kahdeksastoista kohtaus. + +Parooni, (kohta sen jälkeen) Mathilde ja Grethe (aivan yksinkertaisessa +puvussa). + +_Parooni_ (yksin). Krokodiili-katu! — Mikä se on? — Missä on +Krokodiili-katu? — Se on varmaan jonkunlainen sola, johon hän on +piiloittanut tuommoisen hellän ystävän, joka käy huivi päässä, ja nyt +hän aikoo — aa, se on oivallista! Minun pitää saaman tietää, kuka se on +— vaan miten? _Mon dieu_, ken voipi asua — Krokodiili-kadulla? + +_Mathilde_ (sivu-ovesta, aikoo ulos perä-ovesta). Min'en saata pukeutua +yksinkertaisemmin! (huomaa paroonin). Ai! + +_Parooni_. Neiti, ai'otteko jättää meidät? + +_Mathilde_. Minä menen teateriin. + +_Parooni_ (hyppää hattuaan noutamaan). Suvaitsettehan — —? + +_Mathilde_. Älkää, älkää, neito on toimittanut mulle hevosen. (Aikovat +mennä). + +_Parooni_. Ahaa, neitsyt! Anteeksi — pari sanaa. Te tietysti tunnette +kaikki kaupungin solat ja loka-kujat — missä on Krokodiili-katu? + +_Grethe_ (äimistyen). Krokodiili-katu! + +_Mathilde_ (kuiskaten). Tietäneekö hän? + +_Grethe_ (samoin). Se on vaan pilkkaa. + +_Parooni_. Ettekö tiedä? + +_Grethe_. Tiedän kyllä, mutta sitä on vaikea osoittaa ja luultavasti +myöskin tarpeetonta, sillä herra paroonin arvoisuus on liian suuri +sillä kadulla käymään. + +_Parooni_. Jaa! Enkös minä sanonut! Saattaa menettää hyvän nimensä, +hahaha! + +_Grethe_ (innolla ja pilkalla). Siellä uhkaa vielä suurempikin vaara +teidän persoonaanne — minun isäni asuu Krokodiili-kadulla! (Menee +kiireesti Mathilde'n kanssa). + + +Yhdeksästoista kohtaus. + +Parooni, (kohta) Vagtel ja Rouva. + +_Parooni_ (lakkaa yhtäkkiä nauramasta). Se on tuo tyttö!! — Se on +verratonta! — Ja August on nyt hänen isänsä luona kosioimassa. — _Bien, +monsieur_! Nyt minä voin kostaa, ja tuntuvasti! (Heittäikse sohvalle, +soittaa molemmilla kelloilla). + +_Vagtel. Rouva_. Mitä nyt, herra Parooni, mitä nyt? + +_Parooni_. Minä pyörryn ystävyydestä teitä kohtaan! Hirveä vaara uhkaa +teitä — se on nyt kauheimmallaan! + +_Vagtel. Rouva_. Kuinka? + +_Parooni_. Tyyntykää! Minä olen huomannut sen otolliseen aikaan — se +voidaan vielä poistaa muutamassa silmänräpäyksessä; kun valtioneuvos +esittelee loistavia tarjouksia teidän pojallenne — arvatkaapas, missä +hän juuri silloin on? — — Krokodiili-kadulla kosioimassa teidän +palvelus-neitsyttänne. + +_Vagtel_. Siinä se! + +_Rouva_. Ah! — Minä voin pahoin! (vaipuu tainnoksiin; parooni tuo +kiireesti hänelle tuolin). + +_Vagtel_. Mitä me nyt teemme? + +_Rouva_. Matruusin tyttöä! — Voi, niin suurta häpeää! Voi! + +_Parooni_. Teidän pitää mennä estämään sitä. + +_Rouva_. Minä menen! — Seuraattehan te minua sinne? + +_Parooni_. Anteeksi! — Minä pelkään sekaannuksia, jotka — — + +_Rouva_ (äkkiä). Luuletteko niiden rupeevan tappelemaan? + +_Parooni_. Ei suinkaan rouvasväkeä vastaan! + +_Rouva_ (Vagtel'ille). Sitte täytyy sinun tulla mukaan. + +_Vagtel_. Luonnollisesti! — Minä juoksen vaunuja noutamaan. + +_Rouva_. Ja minun täytyy pukeutua paremmin, sillä heidän pitää +kunnioittaman minua; — hm, mokoma roistoväki. + +_Parooni_, _C'est le mot_, — mokoma. — + +_Kaikki_. Roistoväki! + + + + +Kolmas näytös. + + +Yksinkertainen, vaan siisti huone. Perähuoneesen johtaa oikealla — +yleisöstä — ovi. Laiva riippuu katosta; vasemmalla kirjahylly puoli +kyynärää seinästä, kolmen neljän kyynärän pituinen, pitkä, viheriäinen +kartiini peittää sen tykkänään. Peräseinällä pari hyllyä, joilla +on suuri messinkinen kahvikannu, porsliinia, moniaita kiinalaisia +lakeerattuja maljoja kaksi pagodia ja suuri kristalli-kolpakko. Toisen +hyllyn alla riippuu viulu. Sekä perällä että sivuilla yksinkertaisia +kuvia pienemmissä ja suuremmissa mahonki-raameissa. Pieni pöytä +kummallakin sivulla. + + +Ensimmäinen kohtaus. + +Palle. Ellen (täydessä puuhassa, järjestellen kynttilöitä, tuoleja ja +pöytiä). + +_Palle_ (pysähtyy yht'äkkiä keskelle permantoa kynttilä kädessä, +jolle ei näy löytävän paikkaa; hyräilee). Tordenskjöld, tuo suuri +mies, Kalain eri hinnat ties! (Ellen kiireissään töyttää häneen). Hä? +Yhteentöyttäys? Vaikka minulla oli signaalit ja laternat ulkona! (Ottaa +kiini hänen ympäriltään). Siitä on rangaistus! (Suutelee häntä). + +_Ellen_ (nureillaan). Se oli oma vikasi; miksi — + +_Palle_. Oletko möttösilläsi? (Panee kynttilän pois, aikoo uudestaan +ottaa hänet kiini). Sitä suurempi rangaistus! + +_Ellen_ (lykkää hänet luotaan). Narrinhäntä! — Häpeehän toki — ikääsi. + +_Palle_. Ikääni? Sinä laskettelet turhia, Ellen? Mitä vuodet voivat +sille, jolla on tuommoinen muija — oikein suloinen, fyyry — hei! +(Hypähtää, lyöden jalkapohjiaan). Viimeiset parikymmentä menevät +täyttä piilivintiä, kun vaan näen tämän fyyryni Kaksoissini-tulen, sun +sulo-sini-silmäsi. (Ottaa häntä molemmista käsistä, pudistaa häntä). +Sinä tullin-varas — tahdotko hymyillä, vai hä? + +_Ellen_ (ei voi olla hymyilemättä, läpsähyttää häntä poskille). No, +sinähän olet varsin hupsu! (Liikunnolla perällepäin). Jos joku tulisi +tuolta, saisi se nauraa vatsansa täyteen. + +_Palle_. Sitä parempi, nöpöseni, — he olisivat iloiset, ja senpävuoksi +juuri olemme kutsuneetkin heidät tänne. Siellä he istua jonottamatkin +kuin ahvenet, tupakan-savu-pilvessä; mutta jahka vain Qvit tulee, niin +kyllä pakina alkuun pääsee. + +_Ellen_. Niin, hän, — "ota hännästä kiini." Tänään minä pyysin häntä +tulemaan aikaisin kotiin — vaan odotapas sitä! Ei, hän on kiusoittava +ihminen, — min'en kärsi puhuakkaan hänestä. + +_Palle_ (kuivasti). Ehkä hänelle on tapahtunut jotain. + +_Ellen_ (elävästi). Tapahtunut jotain? — Qvit'ille? Herra varjele! +Ja sen sinä sanot niin rauhallisena? Hyi, häpee, Palle! Hän, joka +kernaasti panisi henkensä alttiiksi meidän tähtemme! Meidän pitää heti +— — — + +_Palle_ (estää häntä) Sanoithan sinä äsken, ett'et kärsinyt puhuakkaan +hänestä. + +_Ellen_ (innossaan). Se oli lörpötystä vain! + +_Palle_. Sitäpä minä juuri tahdoinkin osoittaa sinulle; Qvit'in suhteen +voit olla aivan rauhassa — hän on kirja-auksionissa. + +_Ellen_. Huh! — Hyi, kuinka sinä peljätit minua! Vaan sen minä +ansaitsinkin. Nyt siitä on juuri tesmälleen 15 vuotta, kun johtajamme +salli meidän hyyrätä hänelle tämän huoneen, — eikä koko tällä ajalla +ole kulunut ainoatakaan päivää, jona hän ei olisi ottanut osaa +sekä meidän iloihimme että suruihimme. (Innostuen) Hän, se on koko +peijakkaan mies! — Hän elää, hyödyttääksensä kaikkia, paitsi itseään. +Hänen olisi vähintäinkin pitänyt päästä ministeriksi tahi vaivaisten +holhojaksi. + +_Palle_. Kiusa ja piina! ei millään muotoa, mamma, sitten ei hän +olisikaan muuttanut meidän luoksemme. + +_Ellen_. Totta sekin. Se oli taivahan tahto. — Se ei olisi ollut kyllä, +että sinä kiivaudessasi vannoit tekeväsi Fredrik'istä virkamiehen. +Ellei Qvit olisi auttanut meitä pitämään häntä kotoa poissa, tietoja +saamassa ja ihmis-tapoja oppimassa, — olisi hän saanut juoksennella +pitkin katuja toisien nulkkien kanssa, ja siten olisi hänestä tullut +ainoastaan matruusi sen sijaan, kuin hän nyt on kiivennyt asiamieheksi +ministeristössä. — + +_Palle_. Niin, — mutta hänen pitää, verkkasen tuli, kohoaman +korkeammalle vielä, mammaseni, ennenkuin salaisuus ilmi päästetään. + +_Ellen_. Niin juuri! Ja siitäkin on meidän Qvit'iä kiittäminen. Hän on +täyttänyt sinun hartaimman halusi, on liiruttanut Fredrik'in hyviin +kirjoihin tuon Tasroodi Dobelin luona. + +_Palle_ (äkäisesti). Älä mainitse sitä ryökälettä tän'iltana, kun minä +tahdon olla iloinen! Koko hyörimiseni ja pyörimiseni tarkoitus on ollut +keittää kostoa tuolle staatsroodille, ja, Jumal' anteeks' suokoon, +välin minä luulen, että se on ollut tämä koston himo, joka on saattanut +minut uhraamaan kaikki almuni ainoastaan Fredrik'in hyväksi — jotta +Grethe on saanut seilata omaa kurssiaan. + +_Ellen_ (nyrpeästi). No, no, eipä hänkään ole vesiajolle joutunut. +Siinäkin töyttäymme Qvit'iin jälleen! Hänen kirjansa ovat saattaneet +Grethe'n ihmistapoihin. Kun hän laskee saksaa Qvit'in kanssa, — min'en +sitä ymmärrä, — vaan sen toki kuulen, että hän saksoittaa oikein +oivasti. Rouvasväen hienouksia hän on myöskin oppinut, siitä saa hän +kiittää kummiaan; kelpo tyttö hänestä on tullut — — + +_Palle_ (Ellenille kiihkoisella äänellä). Siitä saa hän kiittää sinua. + +_Ellen_ (keskeyttämällä, hänen äänellään). Niin saakin, pilkka-kirves. +Noo, ja nyt hänellä on hyvä paikka. + +_Palle_. Sum, sum, sum, helvetin mallin mukaan. Rouva on oikea +meri-peikko. + +_Ellen_. Mitenkä?! — No, sitten Herra armahtakoon Gretheäni. Hän ei +itse saata sitä sanoa; siksi on hän liian hiljainen. Mutta kun minä sen +tiedän — hyvä! Qvit'in ei pidä saaman siitä tietoa, sillä hän on tehnyt +kaikki hyvässä tarkoituksessa; mutta, niin totta kuin tässä seison, +huomenna menen minä rouvan puheille ja soitan hänelle korvat täyteen, +niin jotta — — — + + +Toinen kohtaus. + +Entiset. Fredrik. + +_Ellen_. (lentää yht'äkkiä Fredrik'iä vastaan helliinmällä +rakkaudella). Fredrik! — Sinäkö, poikani! (Syleilee ja suutelee +häntä). Hei, hei! kuinka sinä näytät sievältä! (Niiaa syvään). Herra +asiamies — ministeristössä, no, äläpäs nyt enää! (lentää yht'äkkiä +Pallen luo, toimessaan). Palle, eipäs nyt kummempaa, tules katsomaan — +kulta-ketjut! (Nauraen ja itkien yht'aikaa). Pojalla on kulta-ketjut +kaulassa! (tarkastelee häntä joka puolella). No, annas, kun mä nyt +katselen sinua oikein tarpeekseni, (heittäikse jälleen hänelle +kaulaan). Oi minun hyvä, rakas poikani! (kääntyy, huomaa Pallen +rauhallisuuden, hämmästyen). Ja sinä, — sinä seisoa töllötät, kuin +ruotsalainen katovuonna, vaikka näet minun niin iloisena, että — — + +_Palle_. Minä odotan vain koska sinä tulet valmiiksi. Sinun ilosi ottaa +niin suuren tilan; kaksi noin suurta iloa ei mahdu yht'aikaa näin +pieneen huoneesen. + +_Ellen_. No, sinä nyt olet semmoinen — (rakkaasti) Älä sinä huoli +mitään siitä, mitä hän sanoo, poikaseni; kyllä hän pitää sinusta niin +paljon kuin minäkin; (innoissaan) vaan ei myöskään enemmän, sillä se on +mahdotonta. Kuulepas, minä olen hirveästi kaivannut sinua. + +_Fredrik_. Entäs minä sinua, äiti! Minä tahtoisin niin kernaasti käydä +joka päivä luonasi, jos isä vain — — — + +_Palle_. Muutama rappu korkeammalle vielä! Laita ensin niin, että +saat sellaisen arvon, jolla on "rooti" hännässä, niinkuin esimerkiksi +"justisrooti", hov — tai stas-rooti, tahi kuitenkin vähintäinkin +keheimrooti, — sitten vasta voit pitää kunniana, että olet syntynyt +Nyboder'issa. + +_Fredrik_ (äkkiä, miettien hetkisen). Kuules isä, — tuleeko tänne +tän'iltana ainoastaan tavalliset vieraat? + +_Palle_. Luonnollisesti, ainoastaan minun hyviä, vanhoja ystäviäni, +jotka kaikki ovat siinä uskossa, että äiti on ollut ainoastaan sinun +imettäjäsi. — Mutta miksikä sitä kysyt? + +_Fredrik_. En tiedä, vaan — (äkkiä) onko Grethe jo tullut? + +_Ellen_. Ei vielä, mutta mene sinä sillä välin juttelemaan vieraiden +kanssa; ne pitävät kaikki sinusta niin hirveän paljon, ja sinä — — — + +_Fredrik_. Oi, minua ilahuttaa nähdä heitä. (Itseks.) Merkillistä — +mitä hän lie tarkoittanut? + +_Palle_. Mene nyt tuonne sisään, poikani! Mamma ja minä siivoomme vain +kaluja vähän seinemmälle, sillä tottahan, lempo vie, saadaan pieni +polska toimeen tän'iltana, jos ei muuta. + +_Fredrik_. Minä menen, minä menen! (Menee perä-ovesta). + + +Kolmas kohtaus. + +Palle. Ellen. + +_Ellen_ (alkaa kiireissään yht'äkkiä asettaa tuoleja keskelle lattiaa). +Semmoinen nuori siisti mies! Kuinka hän on kaunis, näppärä ja sievä! +Herra suokoon hänelle pian pikkusen keheimrootin nimen, jotta minä +saattaisin mennä hänen kanssaan teateriin, ja — — + +_Palle_. No, mutta hiisikö sinua riivaa, Ellen, kun asetat tuolit +keskelle permantoa? + +_Ellen_ (kooten ajatuksiaan). Mitä? (huomaa). Enkös, häpeä olkoon, +teekin niin — (äkäisenä) mutta minä olin asettavinani niitä sivulle. +(Istuu sille, jota pitää kädessään). Siten ilo vaikuttaa, Palle! Sin'et +saa nauraa minulle, poikaseni; mutta kun minä ajattelen asiamies +Fredrik'iä, niin en tiedä, millä jalalla seison. + +_Palle_. Ja sentähden kai istutkin? + +_Ellen_ (nousee sukkelaan, äissään). No, kas — niinhän minä teenkin! +Ihanhan minä olen takaperoinen (asettaa tuoleja sivulle). Ne lapset, ne +lapset! Kun minä ne näen, tulen aina iloisemmaksi, kuin sietää voin. +(Pysähtyy). Mitä se? Vaunut, — jotka pysähtyivät tuohon — (pudottaa +tuolin). Herra varjelkoon — se on varmaankin Qvit, hän on saanut jonkin +vamman! + +_Palle_. Mitä höpiset! + +_Ellen_. Niin — siten on varmaan laita! Voi, voi, jok'ainoa hetkihän +vahinkoja tapahtuu! — Tst! — Nyt häntä kannetaan rappusia ylös. + +_Qvit_ (ulkona). Tätä tietä! — Kas niin — astukaa varovasti, tääll' on +pimeä! + +_Ellen_ (huudahtaa sydämestään iloisena). Hän voi puhua! + +_Palle_ (samoin). Ei mitään vaaraa! (rientävät kilpaa ovelle, josta +Qvit astuu sisään). + + +Neljäs kohtaus. + +Entiset. Qvit (pussineen, hänen jälestään) Grethe. Mathilde. + +_Qvit_ (ovessa). Tehkää hyvin! + +_Ellen_ ja _Palle_ (tarttuvat hänen käsiinsä, vievät hänet etu-alalle). +Kuinka voitte? + +_Qvit_ (kadottaa pussinsa, töllistää hämmästyksissään heihin). Minäkö? +(Iloisesti) Erinomaisen hyvin. + +_Ellen_ (lyö kätensä yhteen). Te ette siis olekkaan taittanut kättä, +ettekä jalkaakaan? + +_Qvit_ (hämillään). En! — Olisiko minun pitänyt? + +_Ellen_. No, ei, — Herra varjelkoon! Mutta minkätähden te tulitte ajaen? + +_Qvit_. Ts, ts! muorikulta! Enhän minä ajanutkaan, vaan kun juuri olin +katu-ovella, tuli Grethe laskien, niin että — — — + +_Ellen_. Grethe! (Katsahtaa taakseen, rientää Grethen luo). Oletko +sinä täällä, käpykkäni?! (suutelee ja taputtelee häntä). No, kuinka +sinä voit? — Voi, tyttö-riepu, minä kuulin isältä, että sinun emäntäsi +on hirveä — — — (Grethe, tahtoen keskeyttää häntä, peräytyy askeleen, +jotta Ellen seisoo suoraan Mathilden edessä). Hei, mutta kukas tämä +pikku neito on, joka on sinun muassasi? + +_Grethe_. Hänen tähtensäpä juuri minä tulinkin ajaen. Hän on minun +ystäväni, joka tahtoi käydä vanhempiani katsomassa, ja kun hän pitää +minusta niin paljon — — — + +_Ellen_ ja _Palle_. Noo, — tervetulleet! + +_Ellen_. Vai niin — te pidätte minun Grethestäni? No, tehän olette +kelpo tyttö! (Suutelee Mathilde'ä). Kiitoksia, että tulitte meitä +katsomaan. (Ystävällisellä toimeliaisuudella) Hattu pois, lapsikulta! +Antakaapa min — — — + +_Mathilde_. Te olette liian hyvä. + +_Ellen_. Mitä vielä! Mitä puhetta tuo! (otettuaan hatun hänen päästään) +Kas, täälläpä vasta kauniit, ihanat kasvot! (mennessään hattu kädessä +Pallen sivuitse) No, siinä on sinulle jotain katsottavaa, veitikka. + +_Palle_ (Mathildelle pöyhkeillen). Niin, muorista tuossa voitte +huomata, että minä pidän paljon kauniista kasvoista. — Viuhka ja +vaahto! Minusta on, kuin olisin ennen nähnyt tuon naaman? + +_Qvit_ (on pannut pussinsa kirjahyllyn taakse). Hahahaa, sen uskon, — +vaari onkin ollut uljas tytösteliä aikoinaan. (Katsellen Mathilde'ä). +Niin olen minäkin. + +_Ellen_. Tekö?! — Hyi, hävetkää toki! Teidän iässänne — + +_Qvit_. Ei, ymmärtäkää minua oikein — minä tarkoitan: Minä olen myöskin +nähnyt nuo kasvot. Saakeli soikoon! Hän on suorastaan — — — + +_Grethe_ (vilkkaasti). Ha, ha, ha, — minä arvaan: Te ai'otte sanoa, hän +on neiti Ström'in näköinen? + +_Qvit. Palle_. Oikein! + +_Grethe_. Eikös totta? Sitä kaikki väittävät; vaan mitä kauvemmin häntä +katselee — — — + +_Qvit_ (innolla). Sitä suuremmalta näyttää yhtäläisyys. + +_Grethe_ (uljaasti). Ei, päinvastoin, sitä pienemmältä se näyttää. +Neiti Ström'in nenä on käyrempi. + +_Qvit_. Annas, kun katson — niin totta maar onkin. + +_Grethe_. Hänellä on vaaleammat silmät. + +_Palle_. Niin on! Minä luulen nyt juuri näkeväni hänen silmänsä — +niinkuin neitsyen tuossa, — niin selvään ne minun mielessäni ovat. + +_Grethe_. Hänellä on tummempi tukka. + +_Qvit_. Niin, ja hän on myöskin pitempi — on, ainakin noin paljon +pitempi, sen minä heti huomasin. + +_Grethe_. Siitä näette siis, ett'ei Annette olekaan neiti Ström'in +näköinen. + +_Palle ja Qvit_. Ei, ei. + +_Qvit_. Vaan minä en voi toki kieltää, että minusta, — minusta näytti +siten — — — + +_Grethe_. Ensi katseessa, niin minustakin — ja siksipä (syleilee +Mathilde'ä) minä pidänkin hänestä niin paljon — (hiljaa its.). Hyi, +kuinka te saatatte minut valehtelemaan! (ääneen) sillä neiti Ström on +oiva tyttö. + +_Qvit_. Oi, erinomaisen mainio tyttö! Kas hänelläpä on vasta sydän! — +Ja sellainen pää sitten! + +_Mathilde_. No, mitä siihen tulee, koen minä parastani, saadakseni +teidän luulottelemaan minun olevan neiti Ström. + +_Qvit_ (ihastuneena). Ja äänikin! + +_Mathilde_. Onko mulla hänen äänensä? + +_Qvit_. On niinkin — aivan nipasta nappaan! Mutta kuinka te taidatte — +— — + +_Mathilde_. Minä olen ollut hänen vanhempainsa luona. + +_Qvit_. Vai niin! — Se on oivallista! Tervetultua, neiti Ström, +tervetultua, — ha, ha, ha! Se on oivallista! + +_Toiset_ (keskenään). Hahaha — eikö niin — se on herttaista! + +_Mathilde_ (tunteella). Minä kerron hänelle, kuinka hellästi minua on +otettu vastaan ja kohdeltu hänen tähtensä; se varmaan ihastuttaa häntä, +ja kenties ehkä hän itsekin — — — + +_Palle. Qvit. Ellen_ (keskenään). Mitä sanotte? Jumala suokoon hänen +tekevän sen! + +_Ellen_. Hänen tähtensä pantaisiin koko talon varat liikkeelle. + +_Qvit_. Minä näyttäisin hänelle kirjani. + +_Mathilde_. Kirjanne? — Onko teillä paljonkin kirjoja? + +_Qvit_ (innoissaan). Josko minulla on? (Ottaa häntä kädestä, viepi +hänet kirja-hyllynsä pitkälle sivulle, jonka edestä vetää kartiinit +pois). — Katsokaas, tässä! No, miltä näyttää? (puhelevat vilkkaasti). + +_Ellen_. Kuulepas, tyttöseni, sinä teit hyvin; hän näyttää olevan +oikein sievä, näppärä nainen. + +_Palle_. Tuopas meille useampiakin tuommoisia vieraita. (Äkkiä +totisesti). Vaan, kuolema ja kadotus, jos — — — + +_Grethe_ (vilkkaasti). Niin, isä, sitäpä minä juuri pelkään. Fredrik — +— — + +_Palle_. Jos tuo neiti tuntee hänet? + +_Grethe_. Niin tunteekin. + +_Palle_. Hyi, peijakas, sepä oli ilkeä kepponen. Mutta kuinka sinä +saatoit siten — — —? + +_Grethe_ (taputtelee häntä). Hän pyysi niin kauniisti. Mieleni on paha, +vaan sinun tarvitsis koettaa saada Fredrik menemään pois. + +_Palle_. Oikein, muuta neuvoa ei ole. + +_Grethe_. Hän ei sitä varmaankaan tee kernaasti. + +_Palle_. Kun minä tahdon — pojan pitää totella. Pidätä sinä neitoa +silmänräpäys täällä, minä praktiseeraan Fredrik'in ulos kyökin kautta. +Ilkeätä se on, vaan mitäs sille voipi — saapi käydä tämän kerran. +(Ottaa Ellenin ympäriltä kiini). Tuo tyttö on niin verkkasen kaunis, +muoriseni, että minä luulen voivani ennen heittää sinut kuin, hänet +ovelle. + +_Ellen_. No, sinä ankkurin-touvi, katkoisit heti, kun minä vain olisin +poissa. + +_Palle_. Taitaapa lemmoksi niinkin olla, pikku velho! (Pujahtaa ulos +perä-ovesta). + + +Viides kohtaus. + +Entiset (paitsi Palle). + +_Qvit_ (huudahtaen). Eikö totta? (Syleilee ihastuksissaan Mathildea). +Oi, te olette suloinen! Jos te siellä kuulisitte; kuinka hän puhelee +minun kirjoistani! — Sydämeni oikein hyppii ilosta. — Hänestä tulisi +mainio mies — ellei hän olisi nainen. + +_Grethe_ (kuiskaa Mathilde'lle). Olkaa varoillanne — te ilmaisette +itsenne. + +_Mathilde_ (samoin Grethe'lle). Oi, minua kohdellaan täällä niin +suurella rakkaudella, että kokonaan unohdan pukuni ja teeskentelemiseni. + +_Qvit_ (puristaa Ellenin kättä). Ohhoh, hyvä emäntä, suuri vahinko oli, +että minä tulin liian varhain maailmaan. + +_Ellen_. Herra varjelkoon, ettehän te vain lie rakastunut? + +_Qvit_ (lapsellisesti). Niin, muori, minä luulen tosiaankin, että minun +hetkeni on tullut. + +_Grethe_. Se on hyödytöntä — sydän on poissa. + +_Qvit_. Oikeinko totta? (Kättelee Mathilde'ä sydämellisesti). No, minä +toivotan onnea — (ottaa häntä leuasta) Voi, kuinka teidän sulhasenne +varmaankin pitää paljon teistä! + +_Mathilde_ (elävästi). Luuletteko niin? — Ja minä pelkään hänen pitävän +jostakin toisesta. + +_Qvit_ (innokkaasti). Se on mahdotonta! + +_Grethe_. Älkää sanoko niin, hän on ehkä nähnyt minutkin. + +_Qvit_. Sinut?! Niin — totta sekin. + +_Mathilde_ (itsekseen). Oi, jos hän tietäisi, kuinka syvän haavan hän +sanoillaan pistää sydämeeni. + + +Kuudes kohtaus. + +Entiset. Palle. + +_Grethe_ (rientää häntä vastaan, salaa). Saitko hänen menemään? + +_Palle_. Luonnollisesti; mutta kovalle koski, tyttöseni. — Nyt pöytään! +(kumartaa). Siell' on jo serveerattu. + +_Ellen_ (hämmästyen). Mitä kummia? + +_Palle_. Naapurin muori oli passarina, sillä mammalla — — — + +_Ellen_. Niin, missä minun ajatukseni olivatkaan? Minä unohdan pian +kaikkityyni! Se on tuo sulo-tyttönen, joka — — Herran tähden, te +kävitte yht'äkkiä niin totiseksi. + +_Mathilde_ (pakoittaikse hymyilemään). Se oli vain — äkkinäinen +pahoinvointi. + +_Palle_. Sen me kyllä kohta saamme ovelle. — Mutta kuulkaapas, te ette +saa pelästyä, ehkä näette minut tän'iltana lyijyhatussa. + +_Mathilde_ (hämmästyen). Lyijyhatussa?! + +_Palle_. Min'en pitäisi siitä väliä tänään, vaan hauskassa seurassa — — +— minä tunnen itseni tarkoin. + +_Ellen_ (hymyilee). Hän saa sen, lapseni, ihan varmaan. + +_Mathilde_ (tarttuu Pallen käteen totisesti). Mutta, Herran tähden, +miksi te ai'otte käyttää lyijy-hattua? (Kaikki nauravat) Mitä nyt? + +_Palle_. Hahaha, hän luulee — — hahaha, lyijyhattu se on — pieni hyyry. + +_Mathilde_. Hyyry? + +_Palle_. Niin, tuommoinen — — — hast mir gesehen! — Hahaha, missä +hitossa te olette kasvatettu? No, ja nyt pöytään! Kas niin! + +_Qvit_ (antaa käsivartensa Mathildelle). Daamini! (Grethe'lle toisen +käsivartensa). Sinä myös Grethe! (Pötkii ylpeästi ulos, hyräillen). +Tässä on kolme uljasta, muhkeata katsella — — —! + +_Palle_ (seuraa häntä Ellenin kanssa, seisahtuu ovessa). Kuolema ja +kiusaus, minä unohdin jotakin. Pitäkää vain kurssi; minä tulen heti. +(Ellen menee perä-ovesta). + + +Seitsemäs kohtaus. + +Palle, (kohta) August. + +_Palle_ (ottaa kolpakon). Tervetulo-maljahan toki pitää tänä iltana +saataman liikkeelle. Tuon pienen sievän naisen pitää tyhjentää tämä. +(Aikoo mennä). + +_August_ (sivu-ovesta). Blok! + +_Palle_ (seisahtuu). Holoi! (kääntyy). Nöyrin palvelianne! + +_August_. Min'en tiedä varmaan, tunnetteko te minua —? Minä olen nuori +Vagtel. + +_Palle_. Puolitekoinen kantikaatti — minun on kunnia, — korvani mukaan; +vanha Qvit on liverrellyt paljon hyviä seikkoja teistä. + +_August_. Se on minulle mieluista; sillä minä tulin nyt kosioimaan +tytärtänne. + +_Palle_. Vai niin! Se on minulle suureksi kunniaksi; vaan älkää panko +pahaksenne — ettekö ehtisi pistäytymään tänne huomena? Minulla on nyt +muutamia hyviä ystäviä — — — + +_August_. Minä tiedän sen; Grethe on täällä myöskin. (Panee pois +hattunsa). Minulla on totinen aikomus, ja minä luulen että nyt juuri +on paras, sopivin aika. Kohtaloni on sellainen, että voin hyvin tulla +toimeen, minä rakastan häntä — — — + +_Palle_. Ja hän? + +_August_. On sallinut minun puhella teidän kanssanne asiasta. + +_Palle_. No, siis on se seikka, lempo vie, päätetty, kuin onkin. + +_August_. Mitä sanotte? + +_Palle_. Grethe on ymmärtäväinen tyttö; hän saapi tehdä tahtonsa mukaan. + + +Kahdeksas kohtaus. + +Entiset. Ellen. + +_Ellen_ (ovella). Palle! — No, miks'et sinä tule? + +_Palle_. Minä täällä vain pudistelin tervetulomaljaa, ja tulin samassa +— kihlanneeksi Grethe'n. + +_Ellen_ (tulee reippaasti esiin). Kihlasit Grethen? + +_Palle_. Se on puhuttu ja päätetty. Tuossa on hänen sulhasensa — nuori +Vagtel — — — + +_Ellen_. Josta Qvit on niin paljon hyvää puhunut? (kumartaa +ystävällisesti). Te tahdotte siis mun Grethe'ni vaimoksenne? + +_August_. Minulla on jo teidän miehenne lupaus. + +_Ellen_ (sukkelasti). Ja minun myöskin, kun vain ensin saatte +vanhempainne suostumuksen; siihen saakka — tässä huoneessa ei +johda mies eikä vaimo ruoria — vaan oikeus. — Me emme despiteeraa, +_saadaksemme_ oikeutta, vaan tietääksemme, kellä oikeus on, ja eikö +totta, Palle — (innokkaasti) tällä kertaa on oikeus minulla? + +_Palle_. Onpa, tonttu vie, niinkin, muoriseni, ja sinä saat sen +pitääkkin. + +_Ellen_ (antaa kätensä Augustille). Tiedättekö mitä? Meillä on tänään +vähän vieraita; jääkää tänne, jos tahdotte; samassa saatte nähdä, +minkälaisen perheen jäseneksi ai'otte; (entisellä äänellä) mutta +ei ollenkaan siskonmaljoja — (jälleen iloisesti), ja jos me teitä +miellytämme, niin — äiti ei koskaan saata olla kovasydäminen, kun +kysymys on oman lapsen onnesta. + +Yhdeksäs kohtaus. + +Entiset. Qvit. + +_Qvit_. No mutta isäntä ja emäntä! — Mitä? Herra August! + +_Ellen_. Kyllä me tulemme (ottaa Augustin käsivarren). Seuratkaa +te minua! Kuulkaapas, minä seuraisin teitä kernaasti tyttäreni +myöntymyssanaan, mutta — äitinne suostumus meidän täytyy saada ensin. +Eikö niin Palle? + +_Palle_. Luonnollisesti; ja kyllä se saadaankin! (menevät sisään). + + +Kymmenes kohtaus. + +Qvit (kohta) Ellen. Grethe. Mathilde. + +_Qvit_ (katselee heidän jälkeensä). Hän tuli siis! (hieroo käsiään). +Kelpo poika! Rehellinen sydän! Grethe tulee onnelliseksi! (hyppelee +ilosta). Heisaa, tänä iltana on riemu! Saksan-pukki, (juoksee ottamaan +viulunsa) mun viuluni! Rallarallala! Nytkös minä vingutan, niin että — +— — (vetäsee). + +_Ellen_ (ja Grethe tukevat Mathilde'ä). Mutta, lapsi-kulta, mitä tämä +nyt on? Kuinka voitte? + +_Mathilde_ (istuu). Oi, ei hätää mitään. + +_Qvit_ (heittää viulunsa; osaa-ottavaisesti). Voitteko pahoin? + +_Ellen_ (lyhyesti). Näettehän sen. — Hokmannin roppia! Hokmannin +roppia! (Qvit etsii hämmästyksissään joka nurkasta). + +_Grethe_. Nyt on jo kaikki ohitse; — tupakansavu teki varmaankin +hänelle pahaa. Menkäätte vaan sisään, ett'ei kukaan huomaisi mitään. + +_Ellen_. Aivan oikein, lapseni! (rientää ovelle, kääntyy huomatessaan +Qvit'in jääneen tarkastelemaan Mathilde'ä). No, vanha kämpyrä, onko hän +teidän katseltavanne — hä?! + +_Qvit_. Ei, totta sekin, emäntä; ei olekaan! Minä tulen paikalla +(hyppää Ellenin jäleslä). + + +Yhdestoista kohtaus. + +Grethe. Mathilde. + +_Grethe_ (elävästi). Hän ei nähnyt teidän kasvojanne? + +_Mathilde_ (samoin). Mitä hän täällä tekee? + +_Grethe_. Sitä — sitä min'en tiedä; ehkä on hänellä jotain asiaa +Qvit'ille. + +_Mathilde_. Pyytäkää minun puolestani vanhemmiltanne anteeksi. +Huomaattehan, että minun nyt heti on meneminen kotiin. + +_Grethe_. Minä seuraan teitä. + +_Mathilde_. Älkää, se herättää huomiota, jääkää te! Jospa nyt vain +saisin vaunut! + +_Grethe_. Kyllä minä toimitan (juoksee sivu-ovelle). + +_Mathilde_. Tekö? Älkää — sitä min'en salli, te — — —? + +_Grethe_. Tuleeko joku? Pujahtakaa tuonne kartiinin taakse piiloon! +(osoittaa kirja-hyllyä, rientää ulos). + + +Kahdestoista kohtaus. + +Mathilde, (kohta) August, (sen jälkeen) Fredrik. + +_Mathilde_. Mieleni on paha, että minun täytyy jättää nämät hyvät +ihmiset — oi, minkälainen vaimo! — Mutta tuo arvoitus Grethe'n +ja Dahl'in ystävyydestä? Min'en ole kuullut hänen nimeänsäkään +mainittavan, ja pelkään kuitenkin — ah! (pujahtaa kartiinien taakse, +katsojien puolelle). + +_August_ (tullen ovesta). Niin, minä olen vähän lääkäri myös ja aivan +kernaasti (astuu esiin). Eihän tääll' ole ketään (puoli-ääneen). +Grethe! Grethe! — Minne ne joutuivatkaan? (katselee ympärilleen). + +_Fredrik_ (hiipien sivu-ovesta). Minä tahdon toki tietää, miksi minun +piti menemän pois (hän ja August huomaavat toisensa). Ahaa — te täällä?! + +_August_ (yht'aikaa). Mitä? Dahl! + +_Mathilde_ (hiljaa). Taivas! Minä en ole erehtynyt! + +_Fredrik_. Se oli siis teidän tähtenne, kuin minua esteltiin tänne +tulemasta. + +_August_. Esteltiin tänne tulemasta? Teidän sananne ovat parjauksia, ja +vaativat siis selitystä. + +_Fredrik_. Herrani! (Tyynneemmin) Minä pyydän huomauttaa teitä — täällä +te ette ole kotonanne. + +_August_. Minä olen kotonani kaikkialla, missä tapaan jonkun +hävyttömän, joka tahtoo väkisin tunkeutua siistin tytön likeisyyteen. + +_Fredrik_. Tunkeutua?! — Hänen tähtensä suon teille anteeksi +epäkohteliaisuutenne. — Muuten olen minä ollut niin vähän tunkeutuva, +etten osaa aavistaakaan, kuinka te olette saattaneet huomata — + +_August_. Mitä? Te olette täällä, — täällä, herrani, ja uskallatte +väittää, ett'ette ole tunkeutunut hänen likeisyyteensä? Te otatte +askeleen, joka häpäisee hänen hyvän nimensä, ja uskallatte sanoa — + +_Fredrik_, Häpäisen hänen hyvän nimensä? Oletteko mieletön? Minä +rakastan häntä — niin, min'en milloinkaan lakkaa häntä rakastamasta, +vaan — + +_August_ (suuttuneena). Tosiaankin? Ja sen sanotte minulle, joka olen +saanut hänen myöntymyksensä, ja tulen nyt juuri kihlaamaan häntä? + +_Fredrik_. Tänne?! Herran tähden, ketä te tarkoitatte? + +_August_ (yhä suuttuneempana). Ketä muuta, kuin Gretheä? + +_Fredrik_ (elävästi). Minun sisartani?! + +_August_. Teidän sisartanne?! + +_Mathilde_ (yht'aikaa). Hänen sisartaan?! (Hetken äänettömyys, jonka +ajalla Fredrik ja August hämmästyneinä katselevat toisiaan). + +_Fredrik_ (tyynesti). Niin, hän on minun sisareni. — Min'en tahdo enää +peittää teiltä salaisuutta, joka saattaa elämäni tuiki tukalaksi, ja +jonka huomenna täytyy tulla ilmi, koska te ajattelette liittoa hänen +kanssaan. Minä olen isäni huoneessa. + +_August. Mathilde_. Kuinka?! + +_Fredrik_. Hänen hellä huolenpitonsa minun onnestani on pakoittanut +minua salaamaan sitä, jonka pidän kunnianani. + +_August_ (ottaa häntä ystävällisesti kädestä). Mutta rakas ystävä, +kuinka te siis saatoitte luulla — —? + +_Fredrik_. Minä pyydän, älkää kyselkö. + +_August_. Ja parooni sanoi äsken — — — ahaa, nyt minä käsitän — +Mathilde!! + +_Fredrik_ (innokkaasti). Ei sanaakaan — hän ei saa aavistaakaan tuota +salaisuutta! + +_Mathilde_ (hiljaa). Mitä minä kuulen?! + +_Fredrik_. Minä pyydän, minä vaadin, älkää ilmaisko sitä, mikä +epähuomiosta pääsi huuliltani. Hän ei saa tietää tunnettani, jota hän +varmaankin pilkkaisi. + +_August_. Hänkö? Sellainen ei hänen luonteensa ole. Kuinka voitte +tuntea noin huonosti sen, jota rakastatte? + +_Fredrik_ (suurimmalla sydämellisyydellä). Niin, minä rakastan — minä +jumaloitsen häntä! + +_Mathilde_ (kuin edellä). Oi taivas! + +_Fredrik_ (jatkaa). Vaan hän — vielä tänä päivänä on hän antanut +minulle viittauksen, ett'ei minun pidä ilmi-saattaa tunteitani. + +_Mathilde_ (kuin ennen). Mikä hirveä väärinymmärrys! + +_Fredrik_. Ja siihen on hänellä suurempi oikeus, kuin hän aavistaakaan. +Hän on rikas ja korkeasta suvusta, hän ei ole köyhän matruusin pojan +osaksi luotu — ja että minä olen ainoastaan merimiehen poika, sitä +en voi, enkä tahdokkaan häneltä salata. — Oi, jospa toki kuulisin +Mathilden lausuvan: "Se, että sinun kehtosi oli Nyboder, että olet +köyhä — se ei estä minua antamasta sinulle kättäni, ei, minä — — —!" +Vaiti, minä jo häpeen, mitä sain sanoneeksi! + +_August_. Minä päinvastoin soisin hänen kuulleen sen, sillä min'en +ollenkaan epäile — — — + +_Fredrik_ (innoissaan). Älkää sytyttäkö mahdotonta toivoa, johon minä nyt +olen hyvin taipuvainen. (Tyynesti) Minä olen nyt saanut selityksen, +jota tulin etsimään, (puristaa hänen kättään) ja se on ilahuttanut +minua. Minä jätän teidät siinä luottamuksessa, että olen uskonut +salaisuuteni rehelliselle miehelle! (kiireesti pois sivu-ovesta). + + +Kolmastoista kohtaus. + +Mathilde (piilossa), August, (kohta) Grethe. + +_August_. Poika parka, hänellä on liian pienet ajatukset +viehättäväisyydestään. — Jos minä antaisin Mathildelle viittauksen? En, +hän vaati äänettömyyttä. Vaan minä unohdin jo kokonaan — minnekkä ne +tytöt lienevät joutuneet? + +_Grethe_ (tulee kiireesti sivu-ovesta). Eiköhän se ollut Fredrik, joka +meni piiloon rappujen taakse? Aikoneeko hän tänne? (Huomaa Augustin). +Oi, te täällä? + +_August_. Minä voin nyt ilmoittaa sinulle, että vanhempasi - ei, sanoa +sinulle, että minä rakastan sinua niin — — + +_Grethe_ (katsahtaa salaa kirjahyllyyn). Vait! (totisesti) Minulle on +varsin vastenmielistä, että te olette täällä vanhempienne tietämättä. +Sen vuoksi tahdon teidän heti menemään täältä pois. + +_August_. Vanhempasi pyysivät minua jäämään. + +_Grethe_. Niin, minun vanhempani ovat hyvänluontoiset; he tuntevat +liian vähän maailmaa, tietääkseen, että minä sen kautta pian voin +joutua pahaan maineesen, josta en milloinkaan voisi päästä vapaaksi. +Minä kyllä pyydän teidän puolestanne anteeksi heiltä, että näin äkkiä +menette pois. + +_August_. Sin'et saattaisi olla noin kovasydäminen, jos rakastaisit +minua niin sydämestäsi, kuin — + +_Grethe_ (panee kiireesti kätensä hänen suunsa eteen, masennetulla +äänellä) August! + +_August_. Mitä! Tämä hellyys! — — Oi jos tietäisit — — —! + +_Grethe_ (keskeyttää kiireesti.) Te menette — jos pidätte minusta. + +_August_ (ottaa hattunsa). Minä menen, minä menen! Mutta huomenna +olen täällä taas! Minä tahdon vanhempieni suostumuksen, maksoipa mitä +tahansa. Sinun pitää tuleman minun omakseni, (menee, Grethe seuraa +ovelle, kuuntelee hetken, kiirehtii kartiinien luo, vetää ne sivulle). + + +Neljästoista kohtaus. + +Mathilde. Grethe. + +_Grethe_. Tuolla odottaa teitä vaunut, tuolla kulmassa. + +_Mathilde_ (kovin liikutettuna). Oi, taivas, mitä olen kuullut?! + +_Grethe_ (kainosti). Minä vakuutan, se ei ollut minun vikani. + +_Mathilde_ (taputtaa häntä sydämestään iloisena). Ei, ei — ei +ollutkaan. — Jos tietäisit — oi, sinä herttainen tyttö, minä olen sinua +onnellisempi, sinun ei tarvitse kysyä — — — + +_Grethe_ (hämmästyen). Mutta mitä te — —? + +_Mathilde_ (lankee hänelle kaulaan). Ei te — vaan sinä — sinä, +ystäväni, sisareni! + +_Grethe_. Neiti, te ette voi hyvin. Jääkää tänne; hän on jo poissa. + +_Mathilde_. Oi, min'en voisikkaan salata iloaani; minun täytyy pois. +Mutta huomenna — olen minä täällä taas! + +_Grethe_ (lyöden kätensä yhteen). Te myöskin?! Mitä se merkitsee? + + +Viidestoista kohtaus. + +Entiset. Qvit. + +_Qvit_. Mutta naiset, naiset! Me olemme jo aikoja sitte olleet +maljojemme ääressä, ettekö te tahdo tehdä — —? + +_Mathilde_ (peittelee Qvit'in päätä). Ei tänä iltana, vaari, vaan +tästälähin — te, isä, äiti, Grethe ja minä kokoonnumme joka päivä +yhteen! (aikoo mennä). + +_Grethe_ (seuraa häntä). Min'en salli — — + +_Mathilde_ (viepi hänet takaisin). Sinä jäät, annat hyville +vanhemmillemme tämän suudelman ja lupaat heille minulta itse kymmenen +huomenna (vallattomasti, kun Grethe seuraa häntä ovelle). Ei mitään +seremoniaa — kuulunhan minä jo perheesen. Saanko esitellä — sisareni? +(käskien) Sinä jäät! Minulla on vankka seuraaja — ilo! (rientää ulos). + +_Grethe. Qvit_ (katselevat hämmästyneinä toisiaan). Mitä se merkitsee? + +_Palle_ (sisällä). Missä on Grethe? Grethe? muori! + +_Grethe_ (huutaa). Kyllä, kyllä! (hiljaa) Tätä min'en ymmärrä (juoksee +ulos). + + +Kuudestoista kohtaus. + +Qvit (sen jälkeen). Valtionevvos.. + +_Qvit_. Empä, totta vie, minäkään. — Sen ainoastaan tiedän: Neiti +Ström, joksi häntä jo melkein luulin, ei hän millään muotoa voi olla. +Mieleni kävi herra nähköön pahaksi, että hän meni pois juuri nyt, kun +minä ai'oin osoittaa mestarimaisuuttani (ottaa viulunsa). Hähähä, tällä +minä panen semmoisen hengen koko seuraan, että — — — (hypähtää). + +_Valtionevvos_ (astuu kiireesti sisään). Hyv' iltaa! + +_Qvit_. Mitä? Herra valtioneuvos! Te täällä? Minun luonani? + +_Valtionevvos_. Älkää kummastelko, minä olen virka-toimilla, ja silloin +ei pidetä mitään väliä. Rehellinen ystävä, minä pelkään — — — + +_Qvit_. Pelkäättekö, herra valtioneuvos? Mitä? + +_Valtioneuvos_. Kassaamme. + +_Qvit_ (pistää innoissaan viulun kainaloonsa). Mitä kummia? Vagtel? + +_Valtionevvos_. Minä kävin hänen luonaan, osoittaakseni — osoittaakseni +hänelle pienen palveluksen. Minua pyydettiin päivällisseuraan, tapasin +siellä tuon kuokkavieraan parooni Lillien, näin sihteerin olevan +kovassa liikutuksessa ja — minä epäilen. + +_Qvit_. Mitä sanotte? Ja minä, minä olen tarkoin pitänyt häntä +silmällä, enkä ole sitä huomannut! — Se on minun vikani, että +hän sai kassan! Voitteko suoda minulle anteeksi —? (Heittäymässä +valtioneuvoksen jalkojen juureen). Herra valtioneuvos, voitteko — — —? + +_Valtioneuvos_. Hiljaa, hiljaa, ystäväni, olemmehan me saattaneet +erehtyä. Ken tietää? — Hänen hoidokkaansa, neiti Ström, on varakas, +ehkä hän — — — + +_Qvit_. Oikein! Oi, kuinka te helpoititte sydäntäni! + +_Valtionevvos_. Hänen kirjanpitonsa on tyydyttävä; ainoa +mahdollisuus on petos. Se vaatii tutkintoa; paras olisi, jos jollain +odottamattomalla käynnillä hänen luonaan, loukkaamatta häntä, saisi +selville, kuinka hänen omantuntonsa laita on, ja sen vuoksi olen minä +tullut neuvottelemaan teidän kassanne, ystäväni, mitenkä — — — + +_Palle_ (sisällä). Seuran malja! + +_Valtionevvos_. Mitä se? + +_Qvit_. Oo, me pidämme myöskin pientä seuraa, (kiivaasti), mutta, +kiusa ja kuolema — emme hautaus-kassan rahoilla. Minun isännälläni on +moniaita — ts, nyt ne varmaankin tulevat tänne. Hetkinen vain, herra +valtioneuvos! Teitä ei tunne kukaan. Antakaas, kun minä ensin panen +ilon liikkeelle, sitte kyllä saan tilaisuutta puhua kanssanne. + +_Valtioneuvos_. Mutta — — — (ovi aukeaa). + +_Qvit_. Tuossapa ne ovatkin! (alkaa innokkaasti soittaa jotakin +tanssi-sävellä). + + +Seitsemästoista kohtaus. + +Entiset. Palle. Ellen. Grethe. Neljä miestä ja kaksi naista. (Pari +heisiä on vanhempaa ihmisiä; kaikki ovat yksinkertaisesti, vaan +puhtaasti vaatetetut). + +_Palle_ (tanssii edellä Ellen'in kanssa, on pienessä lysti-hutikassa). +Lalalala — hei! Kas niin pitää olla, sinä vanha etana! (Ravistaa +Qvit'iä, huomaa valtioneuvoksen). Hei, kas, hyvää huomenta; minusta +tuntuu, kuin ei minun olisi kunnia tuntea teitä. + +_Qvit_. Hän on yksi minun ystäviäni. + +_Palle_. Teidän ystäviänne? (Puristaa valtioneuvoksen kättä). Grethe! +Tervetuliaiset, tyttöni! + +_Qvit_ (estellen, hiljaa). Ei, — ei — minä luulen, että hän kuuluu +raittiuden seuraan. + +_Palle_. Loruja! Näyttääkö hän raittiuden seuralaiselta? Hänen pitää, +lakka ja vaahto, pyllistää tervetuliaiset! (ottaa kolpakon Gretheltä, +joka toi sen toisesta huoneesta). — Saanko minä siis ilon — Qvit, miksi +minun pitää titleerata tuota ystävääsi? Mitä säätyä hän on? + +_Qvit_ (kiireesti). Kirjanpainaja! + +_Palle_. Vai niin? Jaha! (iloisesti). — Herra kirjanpainaja, saanko +minä ilon pyytää teitä lenssaamaan tämän näin. + +_Valtioneuvos_ (katselee hymyillen kolpakkoa). Lenssaamaan tämän? Ei +— siihen ei kirjanpainajan voimat riitä. Mutta kyllä minä juon siitä +kuitenkin — ystävyyden ja vieraanvaraisuuden maljan! (Juopi). + +_Kaikki_. Eläköön! + + +Kahdeksastoista kohtaus. + +Entiset. Vagtel. Rouva. + +_Rouva_ (astuen sisään). No, kylläpä tänne melun ja rähinän mukaan tien +osaa. + +_Palle_. Hä? — Hänen korkea-arvoisuutensa ja rouva. — He kunnioittavat +meitä käynnillään! (Viepi heidät keskelle huonetta). "Pass opp", Manne +täällä on upsiereja täkillä! + +_Vagtel_. Ei, me emme tule tänne — — — + +_Palle_. Ei mitään koristuksia! (Lyöden kättä Vagtel'ille). Kas, se on +minulle mieluista, ett'ette halveksi köyhän miehen kotoa! + +_Ellen_ (monta kertaa niiaten). Saanko minä riisua teidän yltänne, +rouva hyvä? Suvaitkaa minun auttaa teitä — — — + +_Rouva_. Ei, ei — me menemme heti pois, kun vain — — — + +_Palle_. Loruja! hattu pois! Grethe, sukkelaan isäntäsi ja emäntäsi +tervetuliaiset tänne! (Vieraat kilpaa kumartelevat heille). + +_Qvit_ (hiljaa valtioneuvokselle). Mitä tämä merkinnee? + +_Valtioneuvos_ (tyynesti). Saamme nähdä, saamme nähdä! (vetäytyy taakse). + +_Rouva_. Saanko sanan vuoroa? Onko minun poikani täällä? + +_Palle_. Teidän poikanne? Antakaas, ma katson! On niinkin! Hoi, +kosiomies! — Minne hittoon kosiomies joutui? + +_Grethe_. Hän meni pois, kun minä käskin. + +_Rouva_ (Vagtel'ille). Ai, ai, — hän käski hänet pois! No sitte on +kihlaus jo luultavasti tapahtunut? + +_Palle_. Ei vielä, rouva-hyvä, mutta jos te sentähden tulitte ja jos +vain nyt voitte saada pojan kynsiinne — olkoon menneeksi — min'en ole +vastaan. + +_Rouva_. Mutta minä olen. — — Minun poikani ei saa naida teidän +tytärtänne, siksi on hän liian hyvä. + +_Ellen_. Liian hyvä? Grethelle? Tytölle, jonka nimellä ei ole +pienintäkään pilkkua, joka on hyvä, siisti, vikkelä, taitava. + +_Palle_. No, no, älähän hätäile, muori! Eihän rouva Gretheä moitikkaan, +hän tarkoittaa vain, että hänen poikansa on semmoinen makupala, ett'ei +hyväkään ole hänelle kylliksi hyvä, ja niin voipi totta toisiaan +ollakkin. + +_Ellen_ (jota Grethe turhaan kokee rauhoittaa). Ei kukaan saa sanoa +kenenkään olevan liian hyvän minun lapselleni — ja kaikkein vähemmin +te, rouva-hyvä; sillä tiedättekö mitä? Te ette kohtele minun tyttöäni +rehellisen emännän- tavalla, minä tiedän sen, hän on sävyisä letukka, +joka toimittaa tehtävänsä täsmälleen, kunnollisesti ja vilpittömästi, +mutta te olette, (hieroen käsiään) jaa, minä tiedän kyllä, mikä te +olette. + +_Rouva_. Vagtel, kärsimmekö me tuollaista? + +_Vagtel_. Emme suinkaan — menkäämme, ja näyttäkäämme — (teeskennetyllä +uljuudella), että me halveksimme mokomata roistoväkeä. + +_Kaikki_. Roistoväkeä! + +_Palle_ (vavisten). Roistoväkeä? Roistoväkeä! (Käypi mieletönnä, +nostetuilla nyrkeillä Vagtel'in päälle, joka pujahtaa pois edestä). + +_Grethe. Ellen_ (heitläyvät hänen eteensä). Isä! + +_Valtioneuvos_ (Its.). Hävytöntä! + +_Palle_ (äkkiä selvänä humalasta; kooten ajatuksiaan). Mitä tämä oli? +(Katselee vaimoaan ja tytärtään). Löinkö minä häntä? (puristaa heidän +käsiään, kun he pudistavat päätään). Kiitoksia lapset, kiitoksia! Te +teitte oikein, kun estitte minua; se lyönti olisi koskenut minuun +kovemmin kuin häneen. (Huomaa Vagtel'in pelkäävän häntä). Seiskaa +paikallanne! (Menee aivan Vagtel'in eteen, joka vapisee pelosta). +Roistoväkeä! — Kutsukaa minua kerjäläiseksi, se minä olen; pöllöksi +— minä saatan ehkä olla sekin; siaksi — te saatte luvan luulla minua +siksikin; — vaikka minä olen köyhä, raaka, sivistymätön ja tyhmä, voin +kuitenkin olla rehellinen mies; — mutta tulla haukutuksi roistoväeksi, +sitä ei totisesti kärsi kukaan, joka saattaa käydä pää suorana ja +katsoa jokaista rehellisesti silmiin. — Rohtiminen, karhea hursti +saattaa verhota yhtä jaloja sydämiä kuin hieno, sahiseva silkkikin. +(Kaikella innollaan) Tiedättekö sen, vaari? — No, nyt saatte jäädä +töllistelemään tahi mennä tiehenne, — se on minulle yhdentekevä. Min'en +tahdo sekoittaa taklaasianne, mutta min'en toki saata kieltää, minulla +olisi erinomainen halu työntää sellainen tuli-ryöri sielunne korvaan +saakka, että teidän täytyisi taipua. (Kääntyy). Hei, tervetuliaiset! +Kivut kauas kaikista rehellisistä ihmisistä! (Eräs vieraista on antanut +hänelle kolpakon, josta hän juopi kulauksen). + +_Rouva_. Ja sinä kärsit tuommoisia soimauksia? + +_Vagtel_. En, — minä tahtoisin tietää, minkälainen tuli-ryöri se on, +merimies? + +_Palle_ (jälleen hyvällä tuulella). Niin — kaikeksi onnettomuudeksi — +sitä min'en tiedä. + +_Vagtel_ (vähän raittiimmin). Minä olen arvoisa ja rehellinen mies, +teidän on hyvin vaikea löytää sellaista tuli-ryöriä, jonka työntäisitte +minuun, sillä — — — + +_Valtioneuvos_ (Its.). Saadaan nähdä! (kuiskasee Pallelle). Sanokaapa +hänelle: Olkaa varoillanne; huomena tulee statsroodi. + +_Palle_. No, ja mitä se hyödyttää, se semmoinen? + +_Valtioneuvos_. Saatte nähdä, pianhan se on sanottu. + +_Palle_. Totta sekin, kirjanpränttäri, voimmehan me probeerata. + +_Vagtel_ (yhä uljaammin). Ell'ette ai'o käydä minuun käsin, ette +suinkaan ole mies minua peloittamaan. + +_Palle_ (tyynesti). No no, — ei niin ripeästi! Olkaa varoillanne — +huomenna tulee statsroodi. + +_Vagtel_ (nöyrästi). Mitä — mitä sanotte? + +_Valtioneuvos_ (hiljaa Qvit'ille). Minä tiedän kylliksi! (kiirehtii +salaa pois). + +_Palle_ (katsoo häneen jäykästi, kovemmin). Minä sanon: Huomenna tulee +statsroodi! + +_Vagtel_ (pakotetulla naurulla). Hahaha, mitä se merkitsee? Mistä sen +olette saanut? + +_Palle_. Minä olen saanut sen eräältä mieheltä — joka on semmoinen +mies, että (katsellen ympärilleen). Piruko kirjanpainajan vei? +(Ylpeillen) Lyhyesti, minä sanon, parahin ystäväni, olkaa varoillanne: +statsroodi tulee huomenna. + +_Vagtel_. Pyydän nöyrästi anteeksi, minä haluaisin kernaasti — — + +_Rouva_. Mitä? Sinä, sihteeri Vagtel, unhoitat niin tykkänään arvosi, +että — — — + +_Ellen_ (keskeyttää hänet peloitellen). Tasrooti tulee huomenna. + +_Palle_ (lisää sukkelaan). Ja olkaa varoillanne. + +_Rouva_. Mutta mitä se — — —!? + +_Vagtel_ (ankarasti). Ole vait sinä! Menkäämme! Min'en kärsi riitaa. + +_Ellen_ (hieroen ilosta käsiään). Se auttaa, se auttaa! (Pallelle). Oo +— vielä kerran; se tekee hyvää! Tasrooti — — — + +_Vagtel_ (ottaa vaimoaan käsivarresta). Tule pois! Hyvää yötä, hyvät +ihmiset! Me menemme, me menemme. + +_Palle_. Niin, — menkää helvettiin; mutta statsroodi tulee huomenna! +Hahaha! + +_Kaikki_ (seuraavat Vagtel'ia ja rouvaa ovelle). Hän tulee huomenna! + + + + +Neljäs näytös. + + +Sama huone. Kuppia pöydällä, vasemmalla katsojista. + + +Ensimmäinen kohtaus. + +_Palle_ (tulee kiireesti, hattu kädessä perältä, katsoo ympärilleen). +Vanhus nyt jo ulkona? Hm, olisin tahtonut hänet kernaasti mukaani, +sillä jos minä näen ne — roistoväkeä! Kun ajattelen sitä sanaa, on kuin +palava liekki kävisi läpi suonieni. Minä pelkään, ett'en saata hillitä +tulista luontoani. Vaan, ei auta; Grethe'n ei pidä kauemmin olla +mokomassa ihmispesässä — hänen ei pidä, vaikka — (aikoo mennä). + + +Toinen kohtaus. + +Palle. Ellen (perältä, kahvipannu kädessä). + +_Ellen_. Palle, juothan kupin kuumaa, ennenkuin menet ulos, poikaseni? + +_Palle_. Minulla ei ole vähintäkään rauhaa, ennenkuin Grethe on saatu +pois tuosta kirotusta talosta. Minä myönsin illalla, kun sekä hän että +sinä pyysit, että hänen oli meneminen sinne takaisin, mutta — se ei +ollut viisaasti tehty. + +_Ellen_. Ei, hyvältä se ei lie tuntunut hänelle, tyttö-raukalle — mutta +sitä älykkäämmin se oli tehty. Minä olen itse palvellut leipäni edestä +ja tiedän mitä palvelus-ihmisen velvollisuuteen kuuluu. Sen pitää +kärsiä, kunnes laillisella tavalla pääsee vapaaksi. (Istuu, kaataa +kahvia). Ei, ei hyvä ystäväiseni — nyt on meillä oikeus, ja nyt me +voimme pelata niiden kanssa. + +_Palle_. Ja niin me teemmekin, niin me teemmekin, nuppuseni! — Illalla +minä remahdin kuin raketti, mutta kun näin tuon vanhan Taula-Jussin +vallan kelmeänä pelvosta — minua nauratti, ja siten oli vihani ohitse. +Mutta tän' aamuna makasin ison aikaa ja mietiskelin itsekseni —; saada +sellaisen nimen kuin roistoväkeä, Eilen — ihmiskunnan loka, hylky — +(käyden reippaasti ees-taas) sitä min'en kestä — se on tarttunut tänne +sydämen alle ja polttaa kuin tuli, ja se yhä suurenee. (Seisahtaa). +Annappas minulle kuppi kahvia, jotta saisin vertani jäähdytetyksi, +ennenkuin menen sinne. (Ottaa pallin nurkasta, istuu Ellenin viereen). + +_Ellen_. Niin, annas nähdä että voit sen tehdä; sillä tytön-näpsä pitää +sen talon pojasta, ja jos nyt onni napahuttaisi niin, että hän voisi +sen saada, olisi kovin rumaa, että appivaarit olisivat olleet tukasta +yhdessä + +_Palle_. Piru olkoon appivaari mokoman mörön kanssa. Minä palan +kiukusta — — — + +_Ellen_ (on kaatanut kupin kahvia, kääntyy). Olkaa hyvä! + +_Palle_. Kiitoksia! Siis on minun lupa kiukutella kuitenkin? + +_Ellen_ (naureillaan). Minä sanoin Qvit'ille. Eikös hän könötä tuolla +kirjojensa takana kuten tavallista? + +_Palle_. Ei, hän juoksi ulos jo ennenkuin piru sai pöksyt jalkaansa. + +_Ellen_ (nousee). Se on toki varsituinen kiusan kappale, tuo vanha +tonttu. Minä kannan kahvin tänne, sillä minä tiedän, se on hänelle +mieleen; ja minkä kiitoksen minä siitä saan? Hän lentää ulos kylmään +aamu-ilmaan, saamatta edes kuumaa kuppia kurkkuunsa. (Voitonriemulla). +No, no, sitte en minäkään juo; (lyö kiivaasti kätensä yhteen) min'en +juo, enkä ymmärrä, kuinka sinäkään saatat juoda. + +_Palle_. Minä juon kiukuissani, mutt'en suinkaan lystikseni. (Nousee, +panee kupin pöydälle). Ja sitte tulee vielä tuo Fredrik-töllö ja tahtoo +kutsua minua isäkseen, minua, joka omassa tuvassani annan mokoman +tohveli-maakarin, arvoisan herra sihteerin haukkua itseäni luihin ja +ytimeen saakka — mokoman, joka ei voi näpsähyttää akkaa nenältään — +(ottaa voitonriemulla Elleniä kädestä) sit'ei hän voi, Ellen, ei; hän +uipi yhä ämmänsä kööli-vesissä. — Niin, minä olisin juuri kelpo ukko +asia-miehen isäksi, minä! Ei, siten ei saa käydä, ei! Näkeehän hän +itse, kuinka hänen sisarparkansa voipi, kun on Nyboder'ista kotoisin. + +_Ellen_. Tyttö-rukka! Niin — jos vain poika, — mikä hän on? Vagtel'in +poika — —? + +_Palle_. Hän menköön hiiteen! Hän juuri onkin syypää koko marjaasiin, +ja jos minä vain saan hänet käsiini, niin — tfyi! (Sylkee käsiinsä). + +_Ellen_ (ottaa kiireesti häntä käsivarresta). Ai'otko peloittaa +häntä? Oletko hullu, Palle? Eihän hän meitä seneeraa, hän ottaa tytön +senlaisena, kuin se on. Jos sinä vain rohkenet — — —! + +_Palle_. Niin, niin, sinä olet oikeassa; mutta sitte mun täytyy saada +pamputella niitä toisia, sillä jollekin mun täytyy saada tyhjentää +sappeani. Vahinko, ett'ei kirjanpainaja ole täällä; se mies taisi +enemmän, kuin "isämeitänsä", ja jos hän nyt olisi neuvomassa mua, +mitenkä saattasin pistää naskalin noiden vanhusten sydämeen, minä +vääntäisin sen — noin — noin — katsos — aivan (koston riemulla) hiljaa, +verkalleen. + +_Ellen_ (vakavasti). Sitäpä et tekisikkään. + +_Palle_ (innoissaan). Tekisinpä, lemmoksi, tekisinkin. + +_Ellen_ (painavasti). Sitäpä et tekisikään, sanon minä. + +_Palle_ (tulisesti). Mitä saakelia? Ellen! + +_Ellen_. Turhia vaan; sin'et tunne itseäsi. + +_Palle_ (meluten). Luuletko niin? Min'en tuntisi itseäni?! Kuka minut +tuntee? Kuka? + +_Ellen_. Minä. Sinä olet hiton raju, mutta sinulla on hyvä sydän. Sinä +saatat kyllä läimästä toista korvalle, mutta sin'et saata kantaa vihaa. +Jos ne nyt olisivat avun tarpeessa ja tulisivat luoksesi, ojentaisivat +sinulle kätensä, niin — jos sinä voisit auttaa — sinä auttaisitkin, +Palle, sinä auttaisit! + +_Palle_ (kuin edellä). Leiskuu ja tanssaa, sitä en tekisi! — En, — +sittepä vasta saattaisikin heitä oikein repiä, polkea, maskereerata ne +tuhanteen palaseen — noin — murena murenalta! + +_Ellen_. Älähän mitään! Sittehän sinä olisit pahempi heitä. Että mies +lävähyttää toista vast' naamaa, kun se tahtoo käydä hänen kunnialleen, +— se ei ole kaunista, vaan olkoon menneeksi; kenties tekisin minäkin +samoin, jos olisin mies; mutta käydä kyräillen ja nuuskien kuin sonni, +ja spekleerata, löytääkseen hankoonsa jotain, jolla oikein pohjasta +pitäin saattaisi vihamiestään mukiloida — (jalosydämisesti) hyi, se on +katalasti tehty! + +_Palle_ (hieroen käsiänsä). Niin, kylläpä kohta saat nähdä, muoriseni, +sinä — — + +_Ellen_. Ah, min'en viitsi puhua kanssasi. Sinä olet mieheni — hyvä! +Mutta (innolla). Älä koetakkaan saada minua siihen uskoon, että olet +mitätön mies. (Menee). + + +Kolmas kohtaus. + +_Palle_ (yksin, huutaa kiukuissaan hänen jälkeensä). Sen minä sulle +näytän, sen saat nähdä! Minä teen (hyppää ilmaan, lyö jalkapohjiaan) +— minä teen — en tiedä mitä, mutta sappeni täytyy päästä liikkeelle, +muuten, jylinä ja leimaus — — — (kävelee kiukuissaan edestakaisin). +Akka vetää samaa köyttä, kuin nekin! — — Hän tahtoo pitää kunnianimen +— roistoväkeä! Se on oikein! Oletko sinä oikea vaimo, sinä?! Ei — +puhu sinä mitä tahdot; ennenkuin minä ankraan heidän tähtensä, ennen +— ennen sallin luuni ja lihani eroitettavan — (lyö säärensä palliin) +sääri-luuni — —! (Sieppaa pallin) Tahdotko nyt, että murran niskat +poikki tuolta kirotulta kappaleelta, niin — — (aikoo viskata pallin +perä-oven kohti). "Topp!" — Itsehän minä sen tuohon asetinkin. (Laskee +sen häveten laaltialle). Se oli väärin. (Lämpimämmin) Mutta se, että +hän sanoo — (ottaa kiini jalastaan). Se koskee! Niin, mitä hän sanoi? +— Vaimo-parka, haukkuivathan ne häntä yhtä hävyttömästi kuin minuakin. +— Minä pelkään sua, Palle! Sinä olet varmaankin seilannut liian kauvas +nousuveden aikana, jotta nyt kökötät karilla. Piru, tuommoista päätä, +kuin mulla on — hahaha, ei se kelpaa minnekään! + + +Neljäs kohtaus. + +Palle. Fredrik. + +_Fredrik_. Hyvää huomenta, isä! + +_Palle_ (yhä innoissaan, toki tyynemmin). Mitä sinä tahdot? Tuletko +sinä tänne? + +_Fredrik_ (vakaasti). Tulen, ja tästälähin joka päivä. + +_Palle_. Fredrik! — Mitä se? Tiedäthän, ett'en minä kärsi sitä +semmoista. + +_Fredrik_. Sydäntäni kirvelee, ollessani sinulle tottelematon, mutta +suurempi rikos olisi nyt totella sinua, ja sitä minä — paitsi sitä — en +voikaan. + +_Palle_. Kuule, poikani, ei ollenkaan niskoittelua. Tässä on tapahtunut +jotain, josta huomaat, ett'en leikin vuoksi pyydä seikkoja jäämään +entiselleen. + +_Fredrik_ (elävästi). Ja mitä se? + +_Palle_. Illalla, kun Grethe oli tullut kotiin, kävi nuori Vagtel +meillä visiitillä; — arvaapas, mitä hän tahtoi? Niin, sitä sin'et +osaakkaan arvata. + +_Fredrik_ (hämillään). En. + +_Palle_. Hän — kosi tyttöä; mutta tämä käski hänen kääntyä +laita-tuuleen, kunnes saisimme kuulla, mitä poikasen vanhemmilla olisi +siihen sanottavaa, sillä hyvällä hän katosi, ja sitte tuli vanha Vagtel +— — — + +_Fredrik_. Mitä sanot? + +_Palle_. Vanha Vagtel, totta toisiaan tulikin ja — rouvineen. + +_Fredrik_. Ja mitä ne tahtoivat? + +_Palle_. Komersseerata, ei muuta, ja niin he tekivätkin, sillä kun +ensin olivat pärmäntteeranneet, ett'ei Grethe muka ollut kylliksi +hyvä heidän Augusti-herralleen — sillä hänellä on jotain tekemistä +Polentiikissä — niin kutsui vanha Vagtel meitä — roistoväeksi. + +_Fredrik_. Mitä? Roistoväeksi! + +_Palle_. Niin, roistoväeksi — niin, istu ja pala, sanoikin; ja kun minä +sen kuulin — — + +_Fredrik_. Niin mitä sitte, mitä sitte? + +_Palle_. Niin, sitte — ai'oin minä livittää hänet ovelle, mutta samassa +seisoi tuossa eräs kirjanpainaja — ja hän meni. + +_Fredrik_. Kirjanpainajako? + +_Palle_. Ei, vaan Vagtel; kirjapränttäri oli jo aikoja sitä ennen +pötkinyt tiehensä. Sitte luiskahti rouva myös, minä kalahutin lasin +punssia ja Grethe palasi jälleen palvelukseensa. Siinä on sitten +historian loppu, siihen saakka. — Ja mitä siitä sanot? + +_Fredrik_. Se on liiaksi! — Kutsua minun vanhempiani — — + +_Palle_. Roistoväeksi — eikö totta, se on liikuttavaa? + +_Fredrik_. Se on inhoittavaa! No niin, kun pieni pisara sääty-arvoa +voipi niin syvään halveksia rehellisiä ihmisiä, niin huomaan minä +velvollisuuteni olevan — — — + +_Palle_ (elävästi). Vai'eta, oikein! + +_Fredrik_ (totisesti). Ei, vaan puhua. + +_Palle_. Oietko hullu? Tästähän juuri näät selvään — — — + +_Fredrik_. Että ainoastaan poikasi saattaa parantaa kunniasi haavan, +(ottaa häntä kädestä) ja sen hän tekeekin. Minä pakoitan maailman +tunnustamaan, että Nyboder'inkin matalien kattojen alla asuu jaloja +ihmisiä. + +_Palle_ (rakkauden tuskalla). Ei, poikani, anna maailman sanoa meistä +mitä tahansa, mutta sin'et saa — se on tosin kauniisti, Fredrik, — +niin, minä tiedän, suli' on hyvä, hellä sydän — mutta se on vielä liian +aikaista. Odota, kunnes pääset konttooripääliköksi, — sitte voit — — — + +_Fredrik_. Minun pitäisi odottaa vuosikaudet, — —? Ei, se on päätetty — +— — — + +_Palle_ (päättävästi). Minä vaadin sinut vaikenemaan! + +_Fredrik_. Kaikkeen voipi isä pahoittaa poikansa, paitsi kieltämään +isänsä. + +_Palle_ (arvokkaisuudella). Minä voin sen, minä! (Kävelee muutaman +askeleen edestakaisin, kovassa kamppauksessa, seisahtaa Fredrikin +eteen). Kuules, Fredrik, kosk'ei muu auta, tahdon minä — (kiivaasti) +ei, kylliksi, minä vaadin sen. — Vait, joku tulee, ja sinä olet täällä +— varovasti! + + +Viides kohtaus. + +Entiset. August. + +_Palle_ (huomatessaan Augustin tulevan). Kah, nuori — no, nyt pitää +kaikki sievästi suoritettaman. + +_August_. Se seikka, että vanhempani eilen illalla olivat tulleet tänne +ja huonosti kohdelleet teitä, vaatii minua selittämään — — — kas, herra +Dahl. + +_Palle_. Niin, herra asiamies — hän tuli imettäjäänsä tervehtimään. + +_August_. Imettäjäänsä? + +_Palle_. Mun vaimoni, hän on, häpeä kyllä ollut — — + +_Fredrik_. Mutta sallikaa — — — + +_Palle_ (keskeyttää kovalla äänellä). Hänen imettäjänsä. Enemmän! +Saanko luvan pyytää lausumaan selityksenne gesvint! + +_August_. Kun minä saan vanhempieni suostumuksen naimaan teidän +tyttärenne, en salli perheellisten epäsopujen häiritsevän onneamme, +sentähden tahdoin ilmoittaa teille erään kohdan, joka suuressa määrässä +lievittää loukkaustanne. + +_Palle_. Hoho, sitäpä se ei teekkään! Tulla, ylpeästi potkien, +kunnialliseen seuraan, ja, mir nichts, dir nichts, haukkua sitä +roistoväeksi! (Fredrikille). Mitäs te pidätte semmoisesta, teidän +korkea-arvoisuutenne? + +_Fredrik_ (suuttuneena). Että tuo vierasteleminen — — — + +_Palle_ (äkkiä). Kylliksi — minä jo tiedän ajatuksenne. (Augustille). +Kuulitteko, hän sanoo: Semmoinen vierasteleminen — (kärsimätönnä) +Enemmän, enemmän, ja kiireesti! + +_August_. Vanhempani olivat kiihkokiukkuiset siitä, että eräs heidän +hartaimmista toivoistaan oli mennyt tuuleen. Muutama minuutti ennenkuin +he saivat tietää minun menneen tarjoomaan kättäni köyhälle tytölle, oli +heille, näette, esitelty minulle laadittu ehdoitus, jonka minä kaikessa +tapauksessa olisin hylännyt, vaan jota he pitävät vallan loistavana. + +_Palle_ (kävelee huolimatonna ympäri). Hyvä, hyvä. Kun kettu oli +puraissut pään hanhelta, täytti hän muun toimensa. + +_August_ (innokkaasti). Te ette usko minua? Isälleni ehdoiteltiin, että +minun piti naida 50,000 taalerin tyttö. + +_Palle_ (kuin ennen). No, risti ja piina — ja ehkä oli hän kreivinna +vielä kaupanpäälle? + +_August_. Valtioneuvos Dobel'in veljen-tytär. + +_Palle_. Stasroodi Do —? Ja stasroodiko sen esityksen teki? + +_August_. Hän. + +_Palle_. No, olenko minä jälleen joutunut laita laitaan sen merirosvon +kanssa?! + +_Fredrik. August_ (hämmästyen). Mitä? + +_Palle_. Hän on jo eroittanut minut sisarestani ja aikoo nyt vielä +siepata onnen tyttäreltänikin. Haa, sinä ruotusi Halunkin! + +_August_ (elävästi). Hän? Mies, jota kaikki kunnioittaa? + +_Fredrik_ (samoin). Minun hyväntekiäni!? + +_Palle_ (pakoittaa itseään, Fredrik'ille). Oikein! Minun ei pitäisi +teidän kuullen puhuman totta hänestä; se ei ole soveliasta, ja minä +pyydän teidän vapaa-sukuisuudeltanne tuhannesti anteeksi, mutta muuten +— — — + +_Fredrik_. Vapaa-sukuisuudeltanne anteeksi, tämä on liian hullusti! +(Totisesti). Herra Vagtel on minun ystäväni ja tietää, että sinä olet +minun isäni. + +_Palle_ (ukkosen lyömänä). Hän tietää, että minä olen — —?! (Kävelee +ylös ja alas hyräillen). Hai lailailaila! (Hypähtää yht'äkkiä +korkealle, lyöpi täyskäyttöä jalkojansa yhteen, pakoittaa itseään +tyyntymään, palajaa etu-alalle, asettaikse totisena Fredrikin eteen). +Fredrik! Mitä olet sinä tehnyt? + +_Fredrik_. Mitä sydämeni käski. + +_Palle_ (elävästi). Ja jota vielä kadut! — Kun sinä pistit nenäsi +päivänvaloon — itkin minä, siihen oli mulla syytä; mutta täällä, +sydämessäni vannoin aivan hiljaa itsekseni: Jos Herra on tuolle pojalle +suonut hyvän pään, että hänestä voipi tulla jotain, vaikka hän on +lähtenyt Nyboder'in teloilta, ja vaikka saatana — — no! Minä olen +hyörinyt ja pyörinyt, keksinyt tuhansia tekosyitä, uhrannut riemun +saada nähdä sinua täällä — täällä, jossa alati olen sinua ikävöinnyt, +— ja kaiken tämän — kaiken tämän kärsin siis siksi, että sinä — kraak! +— aivan satamassa seilasit reiän onnesi kylkeen, jotta se nyt uppoo, +huoneineen huppuineen. + +_August_. Te kuvittelette asiaa — — — + +_Palle_ (alkaa kiivastua). Aivan semmoiseksi, kuin se on! — "Halpa +suku ylhäisell' on aina kunniaksi — häpeä niin kauan vain, kuin +pyrkii kuuluisaksi!" — Se on mun sananparteni, jonka olen sepittänyt +kokemuksen jälkeen. + +_Fredrik_. Epäluuloista, isä! Rehellisyyttä kunnioitetaan joka säädyssä. + +_Palle_. Vai niin! — Ei — ei — sitten et sinäkään, istu ja pala, olisi +syntynyt, niinkuin synnyit. + +_Fredrik_ (elävästi). Mitä? Kuinka minä synnyin? + +_Palle_. Oi — sinä olet — (aivan jyrkästi). Mitä se sinua liikuttaa, +kuinka sä synnyit? (Menee perälle). + + +Kuudes kohtaus. + +Entiset. Ellen. + +_Ellen_ (pistää päänsä ovesta sisään). No, joko tulit järkiisi jälleen? + +_Palle_ (vihoissaan). En! (vetää hänet sisään). Mitä pidät siitä, +Ellen, — hän on katkaissut salaisuuden touvin ja — nyt se on +vesi-ajolla! + +_Ellen_. Mitä kuulen? Onko se totta, Fredrik, onko? + +_Fredrik_ (lankee hänelle kaulaan). Niin, äiti, tästä saakka olen minä +kokonaan sinun poikasi. + +_August_. Mutta jos minä olen ainoa, joka sen tiedän, niin vakuutan +kunnia-sanallani, sen ei milloinkaan pidä pääsemän huuliltani. + +_Ellen_. Ei, ei, sanokaa se koko maailmalle. Minä olen pitänyt sanani, +Palle, mutta nyt, kun vieras silmä on nähnyt hänet minun sylissäni +— min'en tiedä, mistä se tulee, vaan minusta tuntuu, kuin joku side +yht'äkkiä olisi katkennut sydämeltäni, ja min'en tahdo, en, min'en +tahdo uudestaan ruveta kärsimään sitä. Hän on minun poikani, minun +Fredrikkini, oi, hän on minun lapseni, ja minä pidän hänestä kiini, +vaikka kaikki kreivit ja paroonit näkisivät hänet Nyboder'in-eukon +sylissä. + +_Palle_. Siten siis onni sanoo stanto! Nauha napin reiässä, "rooti", +korkea-arvoisuus, kaikki, jolla kerran toivoin saavani läimästä +maailmata korville, ylpeästi lausuen: "Kas, tuoss' on Nyboder'in poika" +— kaikki tämä, jota palavalla ikävällä odotin — kaikki, Ellen, kaikki +on mennyt! — Putsvek! — Sinun pitäisi suuttua häneen. + +_Ellen_. Minun? Senkö vuoksi, että hän jättää kaiken tuon loiston +ja komeuden, rientääkseen minun syliini? Ei, kiitoksia paljon! Nyt +minä pidän hänestä paljon enemmän kuin ennen. (Ottaa Pallen kädestä, +vakavasti). Ja tästälähin kaikki salaisuudet pois tapetilta; hän on +minun poikani, minä pidän hänet, ja vaikk'ei hänestä tulekaan muuta, +kuin hän on — onhan se jo aivan tarpeeksi; hän on rehellinen, hyvä, +kaunis — ja hän on minun! + +_Palle_. Ja silläkö sinä luulet minun antavan hyrrätä itseäni? Loruja, +enkelini! + +_Ellen_ (uljaasti). Loruja samoin! + +_Palle_. Mitä? + +_Ellen_. "Mies olkoon vaimonsa pää", sen kyllä tiedän, ja kun minä +olen pään tarpeessa, tulen heti sinun luoksesi; mutta tässä, kuulepas, +tässä tulee kysymys sydämestä, ja se on minulla itselläni. Minä annan +peloittaa itseäni, mutt'en pois pojastani. Tule, poikani! (Ylpeillen, +Augustille) Kuulitteko — minun poikani! Niin, kenties teistäkin tulee +poika minulle; sille saatte nähdä, kuinka minä pidän lapsistani. Tule, +anna hänen olla yksinään. (Ottaa Pallea, joka seisoo liikkumatonna, +molemmin käsin päästä kiini). Sitten asettuu hänen kiukkunsa pikemmin! +(Suutelee häntä). Minä tiedän, mistä nuorasta pitää vedettämän. (Menee +perä-ovesta Fredrikin ja Augustin keralla). + + +Seitsemäs kohtaus. + +Palle, (sen jälkeen) Grethe. + +_Palle_ (yksin). Hän ei ai'o laskea viiriään alas! — Tämä on ensi +kerta. Olisiko hän oikeassa? Ei! — Hänellä on sydän? Hyvä! Mutta päällä +yksin onnen voittaa kerjäläisen kodassa. Onnettomuuteni laineet ovat +loiskahuttaneet kompassini mereen. Koko salaisuuteni istuu nyt nuoressa +Vagtel'issa — peltopyy pojassa; min'en saa sitä muuten ulos hänestä, +kuin taittamalla hänen niskansa. — Oi, jos piru olisi — (huomaa +Grethe'n astuvan sisään). Grethe! Oma tyttö-näpykkäni! + +_Grethe_. Oletko suuttunut minuun eilen-iltaisista, isä? + +_Palle_. Sinuun, letukkani? Enpä, tottavie, olekaan. Tyttöparka, +sinuunhan se luultavasti koski kovemmin kuin minuun. Mutta mitä äitiin +ja Fredrikkiin tulee, niin — oi, jospa toki tietäisit — — + +_Grethe_ (kovin levottomana). Mitä, isä, mitä? Onko jälleen tapahtunut +jotain, joka — — —? + +_Palle_ (tuskallisella levottomuudella). Ei, lapseni, ei. Älä pelkää; +minä vain laskin leikkiä. + +_Grethe_ (kiihkeästi). Nyt sin' et puhu totta! (katsoo häntä terävästi +silmiin). Minä huomaan sinun silmistäsi; älä kiellä, se ei auta +ollenkaan. Sano nyt heti — — — + +_Palle_ (hämillään). No, no! — Lemmon tynkkä, sinä tuijotat minuun, +niin että minä —. Oo, mitäs, hahaha, siitä ei maksa puhua. Minä sain +pienen napauksen sääriluuhuni. + +_Grethe_. Oletko loukannut itseäsi? + +_Palle_. En suinkaan; se oli vain hyödykseni. Äiti oli ottanut peitteen +lempeille kasvoilleen, se teki minut tuliseksi, mutta sitte minä +töyttäsin sääreni palliin, ja, se saattoi pääni oikeille tiloilleen +jälleen. Niin, minä olen hyvin tyytyväinen siihen seikkaan. — Mutta +sehän nyt oli kiltisti, että muistit lykätä hetkiseksi kotiini. (Noutaa +tuolin). + +_Grethe_. Sinä erehdyt; minä lähetettiin — — — + +_Palle_ (kuulematta sitä). Nyt meidän pitää puhella pari sanaa kahden +kesken. Istu! — Kuulepas, kiltti tyttöseni, teetkö minulle pienen hyvän +työn? + +_Grethe_. Ja sitä sinä saatat kysyä? Sano, isä, sano, mikä se on? + +_Palle_. Ole ajattelematta nuorta Vagtel'ia. + +_Grethe_. Ajattelematta häntä? Sitä min'en voi. + +_Palle_. Niin, niin, no ajattele häntä sitte, mutta — vallan vieraana. + +_Grethe_ (vakaasti). Mahdotonta! — Minä olen koettanut paeta hänen +huomiotaan siitä silmänräpäyksestä, kun huomasin olevani hänelle +mieluinen; sillä minä pelkäsin sen olevan ainoastaan hetkellistä. Hänen +käytöksensä ja kaikki, mitä olen hänestä kuullut, on hyvää — sittemmin +hänellä on minun lupaukseni, sitä min'en ota takaisin. + +_Palle_ (kiivastuen). Sinä muistat kai toki, että minä olen sinun isäsi? + +_Grethe_. Saattaisinko sen unohtaa, ainahan sinä tarkoitat minun +parastani? + +_Palle_ (hämmästyy). Totta sekin; luonnollisesti minä aina tarkoitan +sinun parastasi. (Innolla) Mutta juuri sentähden — hän on liian +korkea-arvoinen sinulle. + +_Grethe_ (nousee äkkiä, lempeästi). Hänkö? — Ja missä katsannossa +on hän parempi minua? Taidollaan ja älyllään saattaa hän hankkia +varoja vähän enemmän kuin itse tarvitsee; säästäväisyydelläni ja +järjestykselläni saan minä ne riittämään meille kumpaisellekkin. Onko +minun vanhempani vähemmin arvokkaita, kuin hänen? Hän on ainoastaan +minun vertaiseni. + +_Palle_ (ihastuneena; hypähtää). Eikä, verkkasen tuli, parempi — ei +äyrin edestä! (Kokoo aatoksiaan). Mutta yhtäkaikki! (vetää hänet +tuolille). Hänen äitinsä käypi kuitenkin nenä pystyssä. + +_Grethe_ (elävästi). Onko hänellä oikeutta itsepintaisesti estämään +täysikasvuisen poikansa vapaata tahtoa, kun se on älykäs? + +_Palle_. Sieluni kautta, — ei! — Mutta — kuitenkin — + +_Grethe_ (kiireesti). Minä tiedän, mitä tarkoitat: On kuitenkin +pahasti, että perhe on riidassa. Älä pelkää, isäkulta. (Mielitellen +häntä). Etkö luule, että minä hyvittelemisilläni, ja kun olen +ystävällinen häntä kohtaan ja pidän hänestä, saan hänet hyväksi jälleen? + +_Palle_. Saat, lempo vie, saatkin — hahaha? + +_Grethe_. No! — Siis huomaat — — — + +_Palle_. Luonnollisesti! Mutta minusta on kuitenkin, kun minä — kun mä +sanon, (hypähtää ja lyö jalkansa permantoon) min'en voi kärsiä häntä! + +_Grethe_. Isä kulta, jalkasi — muistahan toki säärtäsi. + +_Palle_. Oo, mitä jalasta — — (huomaa). Ahaa — vai niin! (istuu). Minä +ai'oin sanoa — + +_Grethe_. Miksi et saata häntä kärsiä? no, annapas mun nyt kauniisti +kuulla se. + +_Palle_. En, en minä sitä tarkoittanut. + +_Grethe_. Tarkoitit maar, ihan varmaan. Sanothan sinä tavallisesti +syyt, kun kiellät minulta jotain. + +_Palle_. Nyt se on mielestäni tarpeetonta; mutta jos kuitenkin tahdot, +niin — oi, minulla on syitä yli mitan! — Katsos, ensiksikin min'en +voi kärsiä häntä siksi, että — että — (hypähtää) no, siks' ett'en voi +kärsiä häntä, ja, hiisi vie — — (lyö jalkojansa permantoon). + +_Grethe_. Isä, sinä unohdat sääresi. + +_Palle_. Oo, min'en tahdo kuulla enää — (istuu). Suoraan sanoen, minä +tarkoitan — + +_Grethe_ (jatkaa). Ett'et voi kärsiä häntä, kun et voi kärsiä sitä +perhettä. + +_Palle_ (iloissaan) Oikein, siinä syy; eikö se ole pätevä? +(Innoissaan). Näetkös nyt, kun sinä viettäisit häitäsi, meidänhän +pitäisi olla iloisia kaikkien tyyni, ja kun sitten nuo babiani-apinat +tulisivat potkien — + +_Grethe_. Mutta vaikkapa, kulta isä, sun täytyisikin viettää yksi ainoa +kiusan päivä, mitä se olisi sen sijaan, kun sittemmin monta ikävää +iltaa voisit viettää tyttösesi tuvassa? + +_Palle_. Sinun tuvassasi? + +_Grethe_. Niin, punssi-lasin ääressä vävy-poikasi kanssa. + +_Palle_. Ja sinun lastesi kanssa — sinä unohdat tykkänään lapsesi. +Niin, tyttäreni, (puristaa häntä rintaansa vastaan). Ota hänet! + +_Grethe_. Oi, sinä olet toki aina minun oma kiltti isäni. + +_Palle_. Ja sinä olet semmoinen —. Kuinka sinä, pikku pirulainen, +tohdit tulla viekoittelemaan minua? + +_Grethe_. Sinua? — Herran tähden, kuinka se olisi juohtunut mieleeni? +Tiesinhän minä, että olisi vallan mahdotonta voittaa sinua puolelleen! +Rouva lähetti minut. + +_Palle_. Rouva? + +_Grethe_. Niin; koko talo on hämmennyksissä, ties Jumala, mintähden, ja +rouva pyysi minun kysymään sinulta, miksi herra niin kovin pelästyi, +kun sinä sanoit valtioneuvoksen tulevan. + +_Palle_. Hahaha, se on mainio historia; mutta sitä min'en, sieluni +päälle, tiedä; luultavasti siksi, kun stasroodi Pobel tahtoo antaa +nuorelle Vagtel'ille 50,000-taalerisen veljensä-tyttären. + +_Grethe_ (kauhistuen). Mitä sanot?! + +_Palle_. Etkö sinä sitä tiedä? + +_Grethe_. En, en! Olisinko sitten enään ajatellut — —? Mutta sehän on +mahdotonta. — + +_Palle_. Minä kuulin sen juuri itse nuoren herran suusta, ja, minun +mielestäni, sen pitäisi ilahuttaa sinua. + +_Grethe_. Ilahuttaa minua? — Että hän uhraisi niin paljon, naidakseen +minut, köyhän, typityhjän tytön? — Jos minä olisin hänen tiellään +semmoiseen onneen, sitä, isä, sitä ei hänen vanhempansa milloinkaan +voisi antaa minulle anteeksi. Ja hän itse! Jos me sitte joskus +joutuisimme puutosta kärsimään, ja jos hän katuisi, tai jos minä +luulettelisin hänen katuvan, että hän minun tähteni hylkäsi rikkauden, +loiston, onnen — sit'en voisi kestää. + +_Palle_. Grethe, mitä se —? (Kiivaasti). Hän on kosinut sinua +formulaarien mukaan; hänen pitää, istu ja pala, myöskin ottaa sinut. + +_Grethe_. Ja vanhempiensa vihan? (Istuu tuolille peittää kasvonsa +käsillään). + +_Palle_. Oo, mitä vanhemmista? Hän huolii vähät vanhemmistaan, kun vaan +—. No, niin piru vieköön koko sihteerillisen perheen! + +_Grethe_ (hypähtää ylös, pitää kätensä hänen suunsa edessä). Vait, +vait, isä! Ei sanaakaan, kuuletkos! Ei sanaakaan äidille. + + +Kahdeksas kohtaus. + +Entiset. Ellen. Fredrik. August. + +_Ellen_. Minusta oli, kuin olisin kuullut hänen äänensä! (Grethelle) +Näätkös, kuka täällä on? + +_Grethe_ (hämillään). Niin, äiti! Minä — minä — (Fredrikille). Te +olette — — — + +_Fredrik_. Ei te vaan — sinä! Veikko! — Hän tietää sen jo. + +_Ellen_. Niin, ja sanokoon isä mitä tahansa, Fredrik on oikeassa: +Nyboder'in lapsi voipi päästä eteenpäin, niin hyvin kuin muutkin. + +_Palle_ (katsahtaen Gretheen). Niin totta vie voikin. + +_Ellen_ (jatkaa). Sen näkee sinusta. + +_Palle_. Oikein! + +_Ellen_. Mitä sinä sanoit? + +_Palle_. Minäkö? — Minä sanoin: Sinä osasit oksaan! (Ottaa, kiukkuaan +masentaakseen, kupin pöydältä-, viipuu sitä). + +_August_. Minun äitini täytyy myöntyä rukouksiini, mikään uhri ei ole +mulle liian suuri. + +_Grethe_. Uhri! — Jos minun pitää voida tehdä teidät onnelliseksi, on +teidän tyytyminen ainoastaan rakkauteeni, muuten min'en voi palkita +mitään uhria. + +_August_. Oi, älä punnitse sanoja silloin, kun ajatus on työ. Tuo +katkeruus ei, paitsi sitä, tulekkaan sydämestäsi, sillä minä tiedän, +sinä rakastat minua, ilman minutta et tulisi onnelliseksi. (Grethe, +joka seisoo lähinnä Pallea, kääntyy häneen huo'aten-, Palle, jonka +kiukku saa voimaa, heittää kupin äkkiä lattiaan). + +_Ellen_ (juoksee hänen luokseen, nuhdellen). Palle! + +_Palle_ (häpeissään, puristaa hänen kättään). Ellen! — Minä olen jo +hiljaa! (Istuu synkkänä pöydän ääreen). + + +Yhdeksäs kohtaus. + +Entiset. Qvit. + +_Qvit_ (tulee kiireesti sisään, heittää hattunsa ja pussinsa). Noo, nyt +on vihdoinkin peijakas irti! Kauniita historioita, mainioita laitoksia! +Varis huutaa omaa nimeään! Roistoväkeä, sanoi hän — roistoväkeä +itse, ja roistoväkeä kunnialla. Hei, puosmanni, — niin, kyllä teidän +puolestanne kostetaan! Kyllä nyt saatte kostaa! + +_Palle_ (hyppää ylös). Kostaa! (Kokoo aatteitaan). Vai niin! (istuu +jälleen). + +_Toiset_ (ympäröivät Qvit'in). Mitä nyt on tapahtunut? + +_Qvit_. Vai niin, te olette täällä, herra August? Hauska nähdä. Teidän +isänne on suuri lurjus. + +_August_. Mitä? Te tohditte —. Te olette vanha mies ja olette tehnyt +isälleni monta hyvää työtä. + +_Qvit_. Niin olenkin — juuri niin! Minä tulin, kun muut meni; minä +kyyräilin ja konttasin, rukoilin ja manasin, kunnes sain hänet +kassaan. Mutta mikä hyöty minulla siitä on? Hän häpäisee, tahraa minun +kunnialliset rekommendationini; hän elää siitä, jolla minä ja muut +rehelliset ihmiset ai'otaan haudata. + +_August_. Ei, tämä menee loitos! — Te valehtelette! + +_Qvit_ (hypähtää korkealle hämmästyksestä ja kiukusta). Mitä? Minä, +Peer Qvit, joka olen asunnut 15 vuotta samassa paikassa, minä, joka +olen tutkinut moraalia ja nielemällä lukenut kaikki kirjailiamme, minä, +— — — + +_August_. Niin kunniata loukkaavia soimauksia isästä ette saa lausua +hänen pojalleen, tuomatta todistuksia esiin. + +_Qvit_. Niitä mull' on kylliksi! Oo, minä olen tyystin nuuskinut +asian haarat ja polut — minä tunnen koko hänen perhe-elämänsä. Hän +juopi kahvia keskellä päivää — sillä se oli lörpötystä vain eilen. +Teidän äitinne on syntynyt joka päivä, koska hän joka päivä viettää +syntymä-päiviänsä; teillä pidetään hauskoja ilta-seuroja ja suuria +päivällisiä, (hieroen käsiään) mutta ne tulevat hullummin häirityksi +kuin meidän eilen illalla, sillä tänään e.p.p. pidetään siellä tutkinto. + +_August_. Fredrik. Tutkinto? + +_Qvit_. Niin, tutkinto, ja siitä saadaan sitte nähdä, että hän +on kutsunut vieraita minun keksinnölleni ja herkutellut niitä +ruumiskassalla; mutta nyt me korjaamme jäännökset, hän saapi sitte +rouvineen kauniisti joutua pilkan ja häväistyksen alaiseksi. + +_Palle_ (nousee). Pilkan ja häväistyksen —! + +_August_. Jos perhe on joutunut onnettomuuteen, niin on varsin katalaa +riemuita siitä. + +_Qvit_. Minä en riemuitsekaan; Jumala suokoon, että saisin nähdä isänne +puhtaana ja lumi-valkoisena, se olisi yhtä tervetullutta minulle ja +ruumiskassalle kuin teillekkin! Mutta minä mainitsen joka seikkaa sen +omalla nimellä, ja petosta — — — + +_August_, Mitä sanotte? + +_Qvit_. Niin, _crimen_, hyvä ystävä, _crimen_! + +_August_. Isä-parkani! + +_Palle_ (astuu reippaasti esiin). Eikö häntä voi auttaa? + +_Kaikki_. Kuinka? + +_Qvit_. Puosmanni, hän on haukkunut teitä — + +_Palle_ (elävästi). Onko nyt aikaa miettiä sellaista? Perhe joutuu +pilkan ja häväistyksen alaiseksi! — Millä hänen voipi saada irralleen? + +_Ellen_ (lankee hänelle kaulaan). Palle — mitä minä sanoin? + +_Grethe_ (samoin). Isä! + +_Fredrik_ (innolla Augustille). Siinä on mies! + +_Palle_ (kainosti). No, no — ei turhia — joutavia, — (kiivaasti) Muuten +min'en tee mitään! (Ellen ja Grethe vetäytyvät takaisin). Ripeästi, +Manne? Me teemme, minkä voimme. Mun säästökassa-kirjani 135 taaleria +ja markka, — sen verran meillä nyt on, sinulla, Fredrik, on myöskin +varmaan pikku ropo taskun pohjassa, ja Qvit'in täytyy — — — + +_Qvit_. Mun? Ei, hän on saattanut minulle harmia ja häpeää, hän on +kompromitteerannut minut! + +_Palle_. Komplimentteerannut tai ei komplimentteerannut teitä, +yhdentekevä — hän on hädässä, vaari hyvä! + +_Qvit_. Hän on sen ansainnut! Minä olen koonnut kaiken iloni +ruumiskassaan ja jos se joutuisi pankruttiin, niin — ei, hänen pitää +joutua pinnistykseen! + +_Palle_. Mitenkä? Eipä, lemmoksi, pidäkkään! Herra, te ette enää sovi +asumaan meidän kanssamme, te olette varsin paha ihminen! + +_Ellen_. Niin, hyi, te olette varsin paha ihminen! + +_Qvit_ (hämmästyen). Mitä kummia? — Minäkö paha ihminen? (Melkein itku +suussa) Puosmanni! Te ajatte siis minut pois luotanne? + +_Palle_. Niin teen, sillä semmoinen — — + +_Qvit_ (rukoillen). Älkää — älkää — älkää sanoko enää; minä olen +varmaankin väärässä. (Innolla) Ottakaa kaikki, mitä minulla on! +Pelastakaamme hän — vaan, voi, se on jo liian myöhäistä. + +_Kaikki_. Myöhäistä? + +_Qvit_ (mieletönnä). Se on minun vikani! Äkkipikaisuudessani lähetin +minä tutkinnon hänen niskoilleen. Oo, älkää suuttuko! Se oli hyvin +pahoin tehty, mutta minä olin niin kihloissani. Mitä minä olen tehnyt — +— —! + +_Palle_ (vallan toimessaan). Suu kiini! Auttakaa heti — +silmänräpäyksessä! Kondevit, kondevit! Kaikki rahat esiin, mitä meillä +on. Kenen me saisimme käsiimme —! Nyt heti hänen luokseen! Hän pitää +pelastettaman — minä sanon: hän pitää. + +_Qvit_. Hän pitää pelastettaman, niin! Mutta vaikka nyt ruumiskassan +reikä saataisiinkin tukkoon — se ei auta, statsroodi on kovin ankara. + +_Palle_. Statsroodiko? Kuka stasroodi? + +_Qvit_. No, hei, statsroodi Dobel! + +_Palle_ (ihmetellen, kummastellen). Hän! — (Augustille) Minä voin +pelastaa isänne; minä voin, mutta — se maksaa! (Pienen kamppauksen +jälkeen). No, olkoon niin — hän on pelastettu, niin totta, kuin käteni +on tuossa! + +_Kaikki_ (keskenään sydämestään iloisina). Kuinka? Onko se mahdollista? + +_Palle_. Hattuni! — Pitäkää lujasti kiini hänestä, herra stasroodi, +niin lujasti kuin tahdotte; nyt minä koetan kanssanne pienen +syli-painin, ja teidän pitää, vaikka piru olkoon, päästämän irti! Tule, +Fredrik, me kaksi voitamme tänään taistelun; nuo toiset voivat lystin +vuoksi kryssätä jälestä ja järähyttää voittoriemun laukauksia. + +_Ellen_ (seisahtaa hänet, innolla). Palle, ethän vaan aikonekkaan — —? + +_Palle_. Minä teen velvollisuuteni; jälestäpäin sitte lasken, paljoko +se maksoi. (Menee ovelle päin). Hei, Fredrik! + +_Fredrik_. Minä teen kaikki, mitä tahdot, isä, mutta loukata +hyväntekiääni — en! + +_Palle_ (tulee reippaasti takaisin). Sin'et tottele komantoa — saat +anteeksi! Mutta tällä kertaa — joka on viimeinen, kuin minä komennan +sinua — tahdon minä sinun umpimähkään tottelemaan; ymmärrätkös? — +Minä tahdon! (Puristaa Augustin kättä). Isänne on pelastettu! (Menee +kiireesti Fredrik'in kanssa). + + + + +Viides näytös. + + +Ensimmäisen näytöksen huone. + + +Ensimmäinen kohtaus. + +Mathilde (istuu sohvalla ja neuloo). Parooni (seurapuvussa, nojaikse +tuolia vastaan, tarkastellen häntä). + +_Parooni_. Miksikö luulen tekeväni hänet niin levottomaksi? +(kuiskasee). Hän on holhojan pulassa. + +_Mathilde_. Mitä luuloja! Te erehdytte vallan. + +_Parooni_. Olkaa varoillanne! Nyt kun hän huomaa, että hänen täytyy +laittaa kaikki teidän rahanne kokoon — — — + +_Mathilde_. Minkätähden niin? + +_Parooni_. Oi, armoni, te saatatte minut pulaan; minä luulin +uskaltavani aavistaa teidän palkitsevan totisen rakkauden. + +_Mathilde_. Hm, kenties ei aavistuksenne olekkaan pettänyt teitä. + +_Parooni_. _Mondieu_! Te sallitte, että minä saan — — —? + +_Mathilde_. Ajatella? minä tekisin aivan älyttömästi, jos kieltäisin +jotain, mitä en voi estää. (Kiskoillen) Teillä on aivan täysi valta +ajatella. + +_Parooni_. Ah, kuinka te teette minut onnelliseksi! + +_Mathilde_. Ja mitä enon holhoja-toimeen tulee, siitä sanokaa myöskin +ajatuksenne. (Salaisesti). Olisikohan jotain tärkeitä seikkoja — —? + +_Parooni_ (samoin). Ei, ei suinkaan, mutta kuitenkin tarpeeksi +tärkeitä, saattamaan hänet kipeään pulaan, jos hän joutuu tekemiseen +sellaisen miehen kanssa, joka pitää teidän hyötynne valvomisen +ensimmäisenä velvollisuutenansa. + +_Mathilde_ (elävästi). Sen hän tekeekin. + +_Parooni_. Varmaan! Minä otaksun — että se olen minä — sallitteko? + +_Mathilde_. Teidän otaksuvan? Miksikä en? Otaksukaa te vain. + +_Parooni_. Oi te hurmaatte minut! (Entisellä äänellään) Minä käyttäisin +itseäni totuuden mukaan, niin! Se tuntuisi minusta tosin hyvin +katkeralta, luonnollisesti! — _Mais enfin_, pitääkö teidän palkitseman +se, että tätinne elää _follement_? + +_Mathilde_. Vai huomaatte tekin sen? Suokaa anteeksi, minä luulin +teistä vallan hyvää, mutta en toki odottanutkaan noin suurta +suorapuheisuutta, juuri teiltä, joka olette hänen jokapäiväinen +vieraansa. + +_Parooni_ (innoissaan). Mutta mistä syystä luulette minun siten +tekevän, armoni? Voittaakseni teidän suosionne, miellyttääkseni teitä, +ja aivan sama tunne saattaa minut vaatimaan täydellistä tiliä — +tietysti ette te tahdo armahtaa — — — — + +_Mathilde_. Minäkö? En ollenkaan! (Hiljaa mennessään sohvalle). Aa, +viekastelia, nytpä minä ajankin sinut satimeen! (Istuu). Kuitenkin, — +hän kyllä pelastetaan. + +_Parooni_ (ihmetellen). Pelastetaan? Sallittehan te minun otaksua, että +se olen juuri minä, joka vaadin häntä tilinteolle, ja sitte minä en +käsitä — — — + +_Mathilde_. Oletteko hiljakkoin saanut uutisia veljeltänne, herra +perintömaan omistajalta? + +_Parooni_. En, me olemme vähän huononmoisessa sovussa. Hänellä on se +vika — — — + +_Mathilde_. Että hän on vanhin, sen hän ehkä pian jättää teille, hän +kuuluu olevan kovin sairas. + +_Parooni_. Mitä sanotte? + +_Mathilde_. Hän on naimaton, omaisuus jääpi teille, ja te olette sitten +tilaisuudessa pelastamaan enoni, täyttämällä teidän varoillanne sen, +minkä minun varani jättävät vaille. + +_Parooni_. Ei, se saattaisi hänet liian suureen kiitollisuudenvelkaan, +joka varmaan inhoittaisi häntä, kun minä heimo-herrana ehkä olisin +pakoitettu kuolettamaan tuttavuuteni tässä talossa, etsiäkseni +ylhäisempiä — — — + +_Mathilde_ (kiireesti noustessaan). Joka suhteessa? + +_Parooni_ (nostelee olkapäitään). Aavistamattomat, välttämättömät +seikat saattaisivat pakoittaa minua kieltämään ehkä sydämeni +tunteetkin. Kuitenkin, mikä tapahtunut olisi, se olisi tapahtunut, sen +vuoksi olisi toivottava, että se, joka tietää minun itseään rakastavan +— — — — + +_Mathilde_. Ilmoittaisi itsensä, ennenkuin te tulisitte pakoitetuksi +kuolettamaan rakkautenne? — Se on hänen velvollisuutensa itseään +kohtaan, ja suoraan sanoen, (pilkallisesti) minä — — — + +_Parooni_. Te — —? + +_Mathilde_. Minä — kesken puheen: (Salaisesti). Olkaa varoillanne, +ettei kenkään kerro tädilleni teidän ajatuksianne, ennenkuin olette +saanut perintökartanon haltuunne. Se voisi pian ryöstää meiltä teidän +läsnä-olonne. + +_Parooni_. Oo, ei suinkaan! Rouva tahtoo _absolut_ pitää minua +ystävänään. Ei kenkään voi mustata minua hänen silmissään — — — + +_Mathilde_ (nauraen). Paitsi te itse. + +_Parooni_ (keikarimaisesti). Hahaha, ja min'en tahdo. + +_Mathilde_. Hahaha, ette! (hiljaa) Vaan täytyy! + + +Toinen kohtaus. + +Entiset. Vagtel. Rouva (pyntättynä). + +_Vagtel_. Kun sinä vain pitäisit huolta omasta lemustasi ja antaisit +minun olla rauhassa. Se ei ole ollenkaan mitään — — — + +_Rouva_. Voinko luottaa siihen? + +_Vagtel_ (äissään). Voit, lennä ja polta, voitkin. + +_Rouva_ (huomaa paroonin). Ystäväni, voinko nyt perustaa toivoni teihin? + +_Parooni_. Armoni, te rakennatte kalliolle (puhelevat keskenään +innokkaasti). + +_Vagtel_ (etu-alalla). Valtioneuvos tulee! Minun täytyy +silmänräpäyksessä toimittaa — mutta mistä — mistä? + +_Mathilde_ (salaa Vagtel'ille). No, eno, nyt olette saanut rikkaan +ystävän. + +_Vagtel_ (elävästi). Kenen, lapseni? Kenen? + +_Mathilde_. Ettehän vain sano minun sitä ilmoittaneen — lupaatteko sen? + +_Vagtel_. Ole huoletta! Kenen! Kenen? + +_Mathilde_. Paroonin. Hänen veljensä on kuollut (itseks.). Ja nyt hän +itsekin mustaa itsensä. (Menee). + + +Kolmas kohtaus. + +_Entiset_ (paitsi Mathildea). + +_Vagtel_ (Its.). Mikä onni! (Paroonille). Te olette, kuulin ma, saanut +surun, herra parooni. No, se ilahuttaa minua. + +_Parooni_ (painavasti). Liian varhaista, ystäväni, liian varhaista! +Veljeni kuuluu olevan ainoastaan sairas, mutta — — — + +_Vagtel_. Hän on kuollut, herra parooni, aivan kuollut! + +_Rouva_. Se huvittaa minua! Te olette perintö- ja heimoherra, te olette +rikas — oi, kuinka te olette onnellinen! + +_Parooni_. Mutta olisihan minun pitänyt saaman sana siitä. Se on +mahdotonta. + +_Vagtel_ (innoissaan). Kuten sanoin, hän on ihan valmis. (Syleilee +iloissaan paroonia). No nyt ette enää ole _decadencessa_, niinkuin +eilen. + +_Parooni_. Hiljaa, ystäväni, meidän pitää saada tarkempia tietoja. +Muutenkin sattui tämä nyt vallan sopimattomasti. + +_Vagtel. Rouva_. Kuinka niin? + +_Parooni_. Minä tulen käyttämään osan rahoista — — — ja tätä nykyä — — — + +_Vagtel_. Oo, kartanon omistajana teitä uskotaan kaikkialla, ja minä +toivon — — — + +_Parooni_. Anteeksi, lainaaminen on varsin vastoin minun +_princip'iäni_; minä en lainaa muille, kuin hyville ystäville. + +_Vagtel_ (kiihkeästi). Mutta, herra parooni, kun minä — — — + +_Parooni_. Ei, ei, minä tiedän vallan hyvin, teillä ei ole voimia; en +minä siksi epäile teidän hyvää tahtoanne. + +_Vagtel_ (kuin ennen). Te erehdytte, te ette käsitä minua, minä tahdon +— — — + +_Parooni_. Minä tiedän kyllä, mitä te, hyvä sihteeri, tahdotte, minä +tiedän sen, mutta minä en sitä tee, ja (lyhyesti) lopettakaamme tämä +hellä kanssapuhe. + +_Vagtel_. Ei se suinkaan minun mielestäni ole hellä, sillä — — — + +_Parooni_ (antaa hänelle kättä). Kunnon ystävä, saattepa nähdä, minä +pelastan kyllä itseni pulasta. (Kääntyy äkkiä rouvan puoleen). Armoni, +minä riennän heti inspiceeraamaan pöytien kattamista. (Menee kiireesti +sivu-ovesta). + + +Neljäs kohtaus. + +Vagtel. Rouva. + +_Rouva_. Voi, kuinka hän on sievä! Pelkkää kohteliaisuutta. Kas hän +tulee aina pysymään itsensä kaltaisena. (Laskee kätensä Vagtel'in +päälle.) + +_Vagtel_ (joka on seissyt masennettuna, kädet ristissä, hypähtää). +Niin! (Kävelee kiivaasti edestakaisin; itsekseen). Minä olen hukassa, +hukassa, hukassa! + +_Rouva_. Sin' et voi muuten palkita hänen ystävyyttään kuin +toimittamalla hänelle rahoja. + +_Vagtel_. Minäkö? Hänelle? — Tiina! Tiina! Jos sinä tietäisit — Hän on +oikea koiras-kettu. + +_Rouva_. Parooni?! Oletko mieletön, mies? Hänen hellyytensä — — — + +_Vagtel_. Niin, hän nylkee minut pelkästä hellyydestä! (koroittaa +ääntään). Hän on — (huomaa valtioneuvoksen). Oo! (vavisten) Nöyrin +palvelianne! + + +Viides kohtaus. + +Entiset. Valtioneuvos. + +_Rouva_. Ahaa, herra valtioneuvos? + +_Valtioneuvos_ (ystävällisesti). Niin, täällä olen minä taas. + +_Rouva_. Oi, se ilahuttaa meitä. (Hiljaa). Hän tuli tosiaankin! +Mutta mitä hän tahtonee? Kun ei se tyttökään jo tule takaisin! +(Valtioneuvoksellee, joka on pannut pois hattunsa) Tohtinenko toivoa —? + +_Valtioneuvos_. Että minä, vastoin kieltoanikin, jään vieraaksenne? +Jos vain saamme toimituksemme päättymään kummankin tyytyväisyydeksi — +miksikä ei, siinä tapauksessa teen ilolla poikkeuksen säännöstä. + +_Rouva_. Me pidämme teidät riemulla, herra valtioneuvos. (Hiljaa +Vagtel'ille). Voi, kuinka hän tekee meille suuren kunnian! Hänen +kauttaan aikovat ne peloittaa sinua — oi! (Ääneen) Suvaitsetteko? +Emännän, joka saa semmoisen vieraan — suvaitsetteko? (Menee +sivu-ovesta). + + +Kuudes kohtaus. + +Vagtel. Valtioneuvos. + +_Valtioneuvos_. Minä tiedän, säännöllisen kassan-hoitajan suurin ilo on +äkki-luulematon tarkastus, ja juuri sitä tulin minä nyt tekemään. + +_Vagtel_ (hoiperrellen). Minä kiitän! + +_Valtioneuvos_. Katsokaamme siis kirjat ja liite-kirjat — — — + +_Vagtel_ (kepeämmin). Ilolla. (Rientää noutamaan pulpetiltaan suuren +kirjan). + +_Valtioneuvos_ (hiljaa). Ei siis kirjoissa. (Ääneen). Kun ensin olemme +tarkastaneet obiigationit. + +_Vagtel_ (seisahtaa, pudottaa kirjan). Obligat. + +_Valtioneuvos_ (äkkiä totisesti). Niin, obiigationit. + +_Vagtel_. Herra — oi! — (vaipuu polvilleen) Herra valtioneuvos! + +_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Mitä? (kylmästi) Nouskaa! + +_Vagtel_ (vavisten). Kyllä! (nousee). + +_Valtioneuvos_. Tunnustakaa! (Kiivaasti, kun Vagtel on koettanut puhua, +vaan ei löytänyt sanoja). Kuinka monta niitä puuttuu? + +_Vagtel_. Yksi ainoa vain, se, jonka sain eilen. + +_Valtioneuvos_ (katselee häntä terävästi silmiin). Onko se totta? + +_Vagtel_. On, totta totisesti, on! Tarkastakaa rätinkini, kaikki, +sekä kassan että holholaiseni Mathilde'n, sitte saatte nähdä, kuinka +suuri jäännös on — (Itkien). Min'en ole tehnyt ainoallekkaan ihmiselle +vääryyttä, en äyrin edestä. Ainoastaan tuo onneton obligationi, jonka +olen tallettanut puolestatoista sadasta taalerista. + +_Valtioneuvos_. Voitteko lunastaa sen? + +_Vagtel_. En, minä luulin voivani ja luotin vahvasti siihen, mutta nyt, +kun huomaan että parooni Lillie on hirmuisesti vetänyt minua nenästä, +kutsuen minua yhä ystäväkseen — nyt en voi muuten, kuin että minä — oi, +Jumala minua syntistä armahtakoon! + +_Valtioneuvos_. Te olette heikko, herkkä-uskoinen, epä-luotettava mies. + +_Vagtel_. Niin olen. Piru kiusasi minua. + +_Valtioneuvos_. Älkää tehkö pirulle vääryyttä; se oli teidän vaimonne. + +_Vagtel_ (lempeästi). Ei! Hänellä on tosin vikansa, hänelläkin, mutta +että tämän piti näin pitkälle joutua — Kristiina-parka, sit' et sinä +tiedä; koko vika makaa minun niskoillani. + +_Valtioneuvos_. Minä helpoitan kuormanne pitämällä lupaukseni teidän +pojallenne, mutta kassaa te ette saa enää pitää. + +_Vagtel_ (lyöden kätensä yhteen). Oi, te teette minut onnettomaksi! + +_Valtioneuvos_ (kiivaasti). Minäkö? Mitä teillä oli ennen kuin saitte +kassan? Ilman pienintäkään takausta annoin minä teille viran, joka voi +teidät elättää, ja nyt, kun olette väärin käyttänyt luottamukseni, +syytätte minua onnettomuudestanne? (Kovalla äänellä) Te olette — juuri +te itse — — — + +_Vagtel_ (tuskissa). Niin olen! Voi, voi, minne minä nyt nenäni pistän? +Minne minä — — —? + + +Seitsemäs kohtaus. + +Entiset. Palle. + +_Palle_ (käskien Fredrik'iä, äkkiä avatessaan oven). Pysy täällä, +kunnes minä kutsun sinut sisään, (astuen esiin). Anteeksi — — mitä, +kirjapränttäri, te täällä? + +_Valtioneuvos_ (hävyttömän ankarasti). Mitä te tahdotte? + +_Palle_. Minä tahdon vain päästä sen statsroodin puheille, josta +puhuitte. + +_Valtioneuvos_. Ja mitä te hänestä tahdotte? + +_Palle_. Mitäpä niistä, kirjapränttäri — tahdon osoittaa hänelle +palvelusta. Laittakaa se poika kynsiini vain, niin — — — tänne! + +_Valtioneuvos_. Poika? — Minä olen statsroodi. + +_Palle_ (hämmästyen). Tekö?! — Sepä pirun pikainen arvon-koroitus! +(Liikutustaan masentaen). Niin, saanko sitten puhua kanssanne pari +ystävällistä sanaa — (kääntyy Vagtel'iin) kahdenkesken! + +_Valtioneuvos_. Minä puhun tämän miehen kanssa, ja — — — + +_Palle_ (keskeyttäin). Minä puhun hänen puolestaan, ennenkuin te +puhutte hänen kanssaan; siis — + +_Vagtel_. Herra puosmanni, tahdotteko nyt kostaa? + +_Palle_ (kiivaasti). En, ainoastaan pelastaa teidät! + +_Vagtel. Valtioneuvos_. Tekö? + +_Palle_. Niin, minä. Menkää te hetkiseksi vaimonne luo. + +_Vagtel_. En, en — ehkä on parempi, että kävelen vähän aikaa rappusia +ylös alas? + +_Palle_. Jos se on mieluisempaa — olkaa hyvä. Viiden minuutin päästä on +kaikki selvällä. + +_Vagtel_. Mies! Pelastaja! (Itkien) Mutta minä menetän vitkani! + +_Palle_ (kiivaasti). Ettepä Lempo vie menetäkkään — kun nyt vain +menette tiehenne! + +_Valtioneuvos_ (Vagtel'ille). Jääkää! (Pallelle). Te lupaatte +senlaista, jonka minä yksin voin määrätä. + +_Palle_ (äissään). Ja minä pidänkin lupaukseni; millä keinoin? Se +seikka koskee luonnollisesti ainoastaan teidän ylhäisyyttänne ja minua +— siksipä voipikin hän mennä tiehensä. + +_Valtioneuvos_. Min'en kärsi pilapuheita nyt. + +_Palle_ (kärsimättömänä). Istu ja pala, en minäkään! — Menkää! + +_Vagtel_ (tuskissaan). Sielustani kernaasti! (kiiruhtaa ulos +perä-ovesta). + + +Kahdeksas kohtaus. + +Valtioneuvos. Palle. + +_Valtioneuvos_ (käyden edestakaisin tukahtumaisillaan kiukusta). No, +mitä tämä nyt merkitsee? + +_Palle_ (tyynesti). Kuinka paljon hän on kassaan velkaa? + +_Valtioneuvos_. Sataviiskymmentä taaleria. + +_Palle_ (iloisesti). Eikö enemmän? + +_Valtioneuvos_. Minä luulen niin. + +_Palle_. Ne minä maksan kahden tunnin kuluttua. + +_Valtioneuvos_ (pysähtyy). Tekö?! — Vannoittehan te eilen illalla +kostavanne hänelle — — + +_Palle_. Niinhän minä teenkin — näettehän sen. + +_Valtioneuvos_. Te olette kelpo mies. + +_Palle_ (lyhyesti). Sen tiedän. Toivon saattavani sanoa samaa teidän +ylhäisyydestänne. + +_Valtioneuvos_ (kylmästi). Minä en ole ylhäisyys. + +_Palle_. Ei haita mitään, teidän ylhäisyytenne, mitä ette ole, siksi +voitte tulla. Minä maksan Vagtel'in puolesta, siinä kaikki mitä minä +voin; ja hän on kuitenkin mieron tiellä, jos te otatte häneltä viran. +Tehkää tekin nyt mitä voitte, antakaa hänen pitää virkansa. + +_Valtioneuvos_. En milloinkaan! — Hän on niin pahasti käyttänyt +luottamustani, ett'ei mikään takauskaan saata minua varmuuteen, min'en +voi, min'en saa antaa anteeksi. Kuuletteko? Min'en tahdo — ja siten on +tää asia päätetty. + +_Palle_. Eipä lemmoksi olekaan, kun minä pistän vastaan. + +_Valtioneuvos_. Te ai'otte vastoin minun tahtoani saattaa oman tahtonne +perille. + +_Palle_ (lyhyesti). Minä pidän sanani. + +_Valtioneuvos_. Te luulette pakoituksella voivanne ottaa — — —? + +_Palle_. En, minä pyydän, valmistaakseni teidän ylhäisyydellenne ilon +antaa. + +_Valtioneuvos_ (pilkaten). Jos te ainoastaan rukouksilla ai'otte +täyttää lupauksenne — — — + +_Palle_. Kernaammin, teidän ylhäisyytenne, huomatkaa — kernaammin. + +_Valtioneuvos_. Te puhutte äänellä, joka —! No, minä annan +rehellisyydelle paljon anteeksi. Jos te tuntisitte minut — — — + +_Palle_. Minä tunnenkin teidät. + +_Valtioneuvos_. Niin tietäisitte, että minä olen järkähtämätön. + +_Palle_. Oletteko aina ollut järkähtämätön? + +_Valtioneuvos_. Te tohditte — — —? + +_Palle_. Ettekö milloinkaan ole langennut? (kiivaasti). Ja pahemmin +kuin hän! + +_Valtioneuvos_ (suuttuneena). Te etsitte yksinäisyyttä, saadaksenne +loukata minua? + +_Palle_. Tahdotteko todistajan? (Menee ovelle). Herra Dahl! + + +Yhdeksäs kohtaus. + +Entiset. Fredrik. + +_Valtioneuvos_. Minun asiamiehen!! — Te yhdytte tämän miehen kanssa +ahdistamaan minua? Minulla on toki syytä odottaa teiltä niin paljon +kiitollisuutta — — — + +_Palle_. Minulla on suurempi syy. + +_Fredrik_ (vavisten). Hän on minun isäni. + +_Valtioneuvos_. Teidän isänne?! + +_Palle_. Ja nyt. Olitteko silloinkin järkähtämätön, kun teidän +perheenne, sukulaisenne kielsivät teitä pitämästä rehelliselle tytölle +antamaanne lupausta? + +_Valtioneuvos_ (kauhistuen). Mies! (Fredrikille) Minä pyydän hetkeksi — +— — + +_Palle_. Te halusitte todistajaa, hän jääpi; Te annoitte lähettää +itsenne pois, kun kunnia teitä — + +_Valtioneuvos_. Tuo salaisuus — sanokaa, mistä te tiedätte —? + +_Palle_. Se tyttö oli minun sisareni. + +_Valtioneuvos_. Teidän sisarenne?! + +_Palle_. Niin. + +_Valtioneuvos_. Ja kun minä, isäni kuoltua, palasin takaisin ja ai'oin +parantaa vääryyteni; kun minä etsein häntä kaikkein sanomalehtein +kautta — miksikä ette tulleet luokseni? + +_Palle_. Hän oli kuollut. + +_Valtioneuvos_. Kuollut! (vitkaan). Mutta — — — + +_Palle_. Hänen lapsensa? — Se (hyvästi liikuteltuna) on tuossa! + +_Valtioneuvos_. Fredrik. Kuinka?! + +_Palle_. Sisareni antoi teille anteeksi, vaan en minä, teidän +ylhäisyytenne. Minä vannoin kostaa hänen puolestaan, ja olen +kostanutkin, niinkuin enkelin puolesta kostaa sopii. Nyboder'ista +olen minä heittänyt hänen poikansa aivan niiden herrojen keskuuteen, +jotka hänen häpäisivät; ne ovat pitäneet poikaa omaisenaan, hän on +ollut heille hyödyksi; hahaha, ja te, luuletteko joutuneenne häpeään +lankoudestanne matruusin kanssa, joka kostaa, antamalla teille +tuommoisen pojan? (Heittää Fredrik'in valtioneuvokselle). Ottakaa hän! + +_Valtioneuvos_. Poikani! — Mies, te saatatte minun häpeämään. + +_Palle_ (itkien ja nauraen yht'aikaa). Niin, mitä sanotte siitä +poikosesta? — Minä en ehtinyt saamaan häntä oikein valmiiksikaan vielä; +mutta kyllä hän, saakeli soi, itse pitää huolen korkenemisestaan. + +_Valtioneuvos_. Kuinka suuressa velassa minä olen teille! Tuo rikos, +joka lakkaamatta on kiduttanut minua, joka on tehnyt mieleni synkäksi +ja katkeraksi — se on nyt parannettu, teidän uhraustenne kautta, +joidenka hedelmänkin minulle lahjoitatte. + +_Palle_. Hoho, empä lemmoksi lahjoitakkaan, teidän ylhäisyytenne. Hänen +nimensä ei kuulu minulle; sen te saatte ottaa ja antaa hänelle omanne — +hahaha, siinä kaikki, sillä ensimäisen sijan hänen sydämessään — istu +ja pala — sen pidämme me, äiti ja minä. — Eikö totta Fredrik? + +_Fredrik_ (heittäikse hänelle kaulaan). Minun pitäisi rakastaa teitä +vielä korkeammin, jos vain olisi mahdollista. + +_Palle_. Mutta me olemme tykkänään unhottaneet vaarin rappusille. Nyt +minä toki toivon — — + +_Valtioneuvos_. Voisinko minä teiltä mitään kieltää? Te olette +voittanut. + +_Palle_. Hurra! + +_Valtioneuvos_. Mutta, kun se on hänen onnekseen, — yhdellä ehdolla. + +_Palle_. Ja se ehto on? + + +Kymmenes kohtaus. + +Entiset. Qvit. Vagtel. August. Grethe. + +_Vagtel_ (ulkona). Ei sinne pääse kukaan sisään. + +_Qvit_ (samoin). Niin, mutta minä olen pelastuksen enkeli — minun pitää +päästä. + +_Grethe. August_ (samoin ulkona). Hänen pitää! (Ovi revitään auki, +kaikki tulevat sisään). + +_Vagtel_ (rientää valtioneuvoksen ja Pallen luo). Min'en jaksanut niitä +estää, ne tulivat vain. + +_Qvit_ (lykkää hänet pois tieltään kiihkeässä liikutuksessa). Pois +tieltä! — Herra valtioneuvos, teidän korkea-arvoisuutenne, tai +korkeasukuisuutenne, jos erehdyn, salvetille! Minä olen pyytänyt teitä +käyttämään ankaruutta langennutta kassan-hoitajaamme vastaan; mutta +nyt rukoilen minä hänen puolestaan, sillä deliqventti on perheen isä, +hänellä on perhe elätettävänä, ja jos me nyt otamme häneltä kaikki, +niin ei hänelle — minun tietääkseni — jää mitään. Sen tähden sanon +minä, hänen päällekantajansa ja vainoojansa: Armoa! Sentähden sanon +minä: Älkää saattako minun synnikseni, että olisin polkenut syntistä +tuomioon. Ottakaa kaikki, mitä minulla on, määrätkää minut varjelevana +enkelinä istumaan kassan ääressä, vaan — (rukoillen). S.T. herra +valtioneuvos, antakaa hänen pitää virkansa. + +_Palle_. Sen hän on jo saanut. Olihan teillä minun sanani siitä. + +_Vagtel. Qvit. August. Grethe_ (vallan mielettöminä ilosta). Kuinka? — +Onko se totta? + +_Valtioneuvos_. Niin, minä vaadin hänen vain täyttämään yhden ainoan +ehdon, joka koskee hänen perheensä parasta. + +_August_ (hämmästyneenä). Ehdon? (Elävästi). Minä tiedän sen. Ei, sitä +ei isäni voi täyttää. Minä uhraan mitä tahansa ja elän ainoastaan +vanhempieni toimeentulon tähden, mutta sitä — ei koskaan! Minä — — — + +_Qvit_ (pitää kätensä hänen suunsa edessä). Ihminen! Ole vait! + +_August_ (kovemmin). Kun minä, täyttääkseni pojan velvollisuudet, +hylkään elämäni parahimmat toiveet, tohtinen myöskin ilmaista — — — + +_Grethe_ (astuen kiireesti esiin). Ajatelkaahan toki! Te voitte siten +sekä pelastaa isänne häpeästä että myöskin saattaa hänen vanhuutensa +päivät huolettomiksi, kuin myöskin — edistää elämänne onnea. Te ette +ollenkaan kadota minun kunnioitustani, tehdessänne, mitä minä pidän +teidän velvollisuutenanne, ja teettehän te sen; (innolla) teidän pitää. + +_August_ (päättävästi). Min'en voi, min'en saata. + +_Valtioneuvos_ (on seisonut hämmästyneenä). Mutta mitä te arvelette? + +_Palle_ (sekaisin). Sen minä saatan sanoa. + +_August_. Kuinka te voitte vaatia — — —? + +_Qvit_. Tyttö on oikeassa! Hänen pitää — — — + +_Grethe_. Minä pyydän, minä rukoilen teitä — — — + +_Vagtel. Fredrik_. Min'en voi käsittää — — — + + +Yhdestoista kohtaus. + +Entiset. Mathilde. + +_Mathilde_. Mikä melu täällä? Mitä tämä merkitsee? + +_Vagtel_ (kiihoissaan Mathildelle). Minä olen menettänyt kassani, ja +voin saada sen jälleen, mutta August ei anna minun suostua yhteen +ainoaan ehtoon, joka on — niin, mikä se on? + +_Valtioneuvos_. Että heti vieroitatte pois tuon (ylenkatseella) +ylhäisen seurueenne. + +_August_ (elävästi). Kuinka? Sekö se ehto olikin? + +_Valtioneuvos_. Se. Onko se mahdoton? + +_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Ei. + +_August_. Ja minä kuin luulin —. Ei, siihen minä sydämestäni kernaasti +suostun, pois koko seurue! + +_Vagtel_. Sitte minä menetän leipäni. Vaimoni ei aja vieraitaan ovelle. + +_Mathilde_. Hyvä! Minä pakoitan paroonin menemään ja ottamaan ne +mukaansa. + +_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Bravo! + + +Kahdestoista kohtaus. + +Entiset. Parooni. Rouva. + +_Rouva_. Ahaa, täällähän on — (huomaa Pallen ja Qvit'in, puoliääneen). +Uh, — tuota roistoväkeä! + +_Mathilde_. Pelkkää iloa, jota minä en toki neuvo enon nauttimaan, +ennenkuin herra parooni on osoittanut, mikä mies hän on. + +_Parooni_ (aivan nöyräselkäisenä). Minäkö, armoni? Te tahdotte siis — — +—? + +_Mathilde_. Voitteko epäillä? Minä huomaan enoni varallisuuden +vaiheiden tekevän sen vallan välttämättömäksi, että te käytätte +itseänne aivan todellisesti luonteenne mukaan. (Hyvin ystävällisesti). +Minä pyydän; tehkää se heti! (Aikoo mennä). + +_Qvit_. Neiti, te menette pois nyt juuri, kuin teidän piti — — — + +_Mathilde_. Minä jätän asian herra paroonin huostaan, hän varmaankaan ei +petä toivojani. Hetkisen kuluttua tuon minä erään ilmoituksen, (ottaa +paroonia kädestä) näyttäkää nyt olevanne mahdollinen vastaanottamaan +sitä. (Menee). + +_Parooni_ (seuraa häntä ovella). Kunniani kautta, sen minä teen. + + +Kolmastoista kohtaus. + +Entiset (paitsi Mathildea) + +_Rouva_. Mitä se merkitsee, hyvä parooni? + +_Parolni_ (suurellisesti). Että minä olen Mathilde-neidin kavaljeeri! + +_Rouva_ (sydämestään iloisena). Onko se mahdollista? Hän suostuu siis? — + +_Parooni_. Antamaan minulle kätensä. + +_Fredrik. Qvit. Palle_. Teille? + +_Rouva_. Oi, se ilahuttaa minua! Toivotan onnea! Tuhat-kertaisesti! + +_Parooni_ (kylmästi). Minä kiitän. (Vagtel'ille) Kihlatun morsiameni +pyynnöstä vaadin minä teiltä tiliä hänen omaisuutensa holhomisesta. + +_Vagtel_. Oo, mitä siihen tulee, se on erinomaisen hyvässä +järjestyksessä. + +_Parooni_ (nyykähytlää olkapäitään). Sitä pitää kuitenkin tarkastella. + +_Vagtel_. Kuten tahdotte. Huomenna — — minä aivan kernaasti — — — + +_Parooni_. Anteeksi, minun tekisi kovin kipeätä tänään olla vieraisilla +miehen luona, jota minun huomenna mahdollisesti täytyisi taluttaa +oikeuteen. + +_Rouva_. Oikeuteen? + +_Parooni_ (leikillä). Niin, hyvä rouva, taivas varjelkoon, mutta — — + +_Vagtel_. Te herra parooni, te veisitte minut oikeuteen? + +_Parooni_. Se olisi minulle hyvin katkerata, ja säästääksenne minua +tuosta kiduttavasta ajatuksesta, että se ehkä voipi olla mahdollista +— — että — — olkaa hyvä, antakaa minulle yleinen, tuommoinen pieni +silmäilys Mathilde-neidin perinnöstä, sen nykyisestä tilasta. + +_Rouva_. Herra parooni, minun täytyy tunnustaa — — + +_Parooni_. Täti-rouvani, yksi ajatus toisen synnyttää, yksi epäilys +antaa toiseen syytä, ja joka kerran on — —. Tämä ajatus ja teidän +tunnustuksenne saattavat minut epäluuloon, joka vaatii selvitystä. + + +Neljästoista kohtaus. + +Entiset. Mathilde. + +_Mathilde_. Herra parooni, herra parooni! + +_Vagtel_ (käypi häntä vastaan). Sitenkö sinä autat minua ehtoani +täyttämään? Hän tulee laatimaan tiliä sinun rahoistasi, joista ei puutu +kuvaakaan. + +_Mathilde_. Vai on herra parooni jo ehtinyt vaatimaan tiliä, ja eno +saattaa sen heti tehdä? Kumpikin seikka miellyttää minua suuresti. +(Ystävällisesti paroonille) Iloitkaa, tässä on musta-lakkainen kirje +parooni Lillie'lle, Lilliendal'in omistajalle. + +_Parooni_ (sieppaa sen ihastuneena). Musta-lakkainen — Lilliendal'in +omistajalle? Ah! — Kepeät mullat, veljeni, haudallesi! + +_Mathilde_. Täytättehän te nyt toivoni, ettehän enää käy tässä talossa? + +_Parooni_ (aukasee kirjeen). Voitteko kysyä? Niin pian kuin vain olemme +— — — saaneet kapitalit — + +_Rouva_. Semmoinen on siis teidän ystävyytenne? + +_Mathilde_. Lukekaa parooni, lukekaa vain! + +_Parooni_ (lukee). "Se, että kehtosi oli Nyboder, että olet köyhä — +se ei estä minua antamasta sinulle kättäni?" (Hämmästyneenä). Minun +kehtoni — Nyboder? Mitä tämä? + +_Fredrik_ (seisoo paroonin vasemmalla puolella) Kuinka? — Minun sanani! + +_Mathilde_ (seisoo paroonin oikealla puolella). Ovat nyt minun sanani. + +_Fredrik. Mathilde_ (Syöksyvät paroonin edessä toistensa syliin). + +_Kaikki_. Mitä?! + +_Mathilde_. Herra parooni — minun sulhaseni, kihlattu sulhaseni. + +_Palle_. Sinne meni kapitalit! + +_Parooni_. Minua on pidetty narrina? (innoissaan Vagtel'ille.) Onko +veljeni kuollut, vai ei? + +_Valtioneuvos_. Kuollut? — Ensi viikolla viettää hän häitään +veljeni-tyttären kanssa. + +_Parooni_. Menee naimisiin?! — Olittehan te eilen täällä hieromassa +naimiskauppaa hänen ja nuoren Vagtel'in välillä. + +_Valtioneuvos_. Minäkö? (Katsoo Augustiin). Ahaa, nyt huomaan +tarkoituksen! — Erehdys, herra parooni; minä olin ainoastaan tarjoamassa +hänelle kelpo virkaa. + +_August_. Onko se mahdollista? + +_Grethe_. Virkaa! + +_August_. Herra parooni, — minun morsiameni, kihlattu morsiameni. + +_Parooni_ (its.). Veljeni naipi tuon keikkahännän, statsroodin +veljentyttären! Hän saa perillisen, minä menetän perintö-hovin! +(rouvalle) Armoni, te suvaitsette — — + +_Rouva_. "Sivistyneenä naisena pitää minun käsittää, että teidän täytyy +mennä." + +_Parooni_ (menee häntä kohti). Sallikaa minun — + +_Qvit_ (menee hänen syliinsä, syleilee häntä). Ottaa jäähyväiset? +Kernaasti. Ja koska teillä on aikaa, kun ette enää jää tänne +päivälliselle, — tehkää pieni hyvä-työ. (Hyvin ystävällisesti)- Menkää +tuonne ovelle ja sanokaa: Vieraat pois! + +_Parooni_. Te uskallatte — — — + +_Qvit_ (samalla äänellä). Niin, minä uskallan, enemmänkin — (kuiskasee) +tahdotteko historian painetuksi? (Kovemmalla äänellä). Panenko minä +teidät sanomalehtiin? Tahdotteko, että minä kannan teitä pussissani +ympäri maailmaa? + +_Parooni_ (laimeana). Teillä on valta käskeä. Paitsi sitä olenhan minä +luvannut pitää huolen _arrangementeistä_. — Hyvä herrasväki! (menee +ovelle). + + +Viidestoista kohtaus. + +Entiset. Ellen. + +_Ellen_ (astuu suoraan paroonia kohti, astuessaan sisään). Anteeksi +(Aukasee hänelle oven, monesti niiaten). Olkaa hyvä! Älkää pahastuko! + +_Parooni_ (komplimentteeraa). Oo, minä pyydän, te olette liian hyvä! +(Menee, toiset nauravat). + +_Ellen_ (rientää esiin, kun parooni on mennyt, tuijottaa heihin). Te +nauratte — jok'ainoa! Palle, sinä sait siis kassan hänelle jälleen? + +_Palle_. Niin, hän makaa kassassa siitä saakka, kuin sinä avasit oven +paroonille. + +_Ellen_. Oliko se parooni?! Hei, Herra varjelkoon! (Huomaa +valtioneuvoksen). Kas, eilis-iltanen kirjapränttäri, (tarjoo hänelle +kättä). Te myöskin täällä? + +_Qvit_. Muori, muori, se on statsrooti Dobel. + +_Ellen_ (vetäisee peljästyksissään kätensä takaisin). Tasrooti Do — oo! +(Mathilde ottaa hänen kätensä). Kiitoksia tyttöseni, minua rupesi niin +— (katsoo häneen) Mitä! No, mutta tehän olette — — — + +_Fredrik_. Neiti Ström, minun morsiameni. + +_Ellen_ (huutaa). Onko sinullakin morsian?! + +_Fredrik_. On, ja melkein tietämättäni, mitenkä hänet olen saanutkaan. +(Augustille) Ei kukaan muu, kuin te, kuullut sanojani eilen illalla — — +— + +_Mathilde_. Kuulipa kyllä — eräs Annette-niminen neito, joka oli +piilossa herra Qvit'in kirjahyllyn takana, ja hän — — — + +_Grethe_ (osoittaa, veitikkamaisesti, Mathildeen). On tuossa! + +_Palle ja Ellen_. No, se oli siis kuitenkin neiti Ström? + +_Qvit_ (hyppelee ilosta). Hahaha, enkö minä sitä sanonut?! + +_Ellen_. Mutta sinä, Grethe! — Armollisin palveliattarenne, hyvä rouva, +eihän teillä nyt ole mitään vastaan —? + +_Vagtel_ (vilkkaasti). Tiina, minun on hänen isäänsä kiittäminen siitä, +että saan pitää virkani. + +_Rouva_. Tosiaankin? — No niin, mitäs te sanotte, herra valtioneuvos? + +_Valtioneuvos_. Että teidän poikanne häät pitää pidettämän samana +päivänä, kuin minunkin poikani häät. + +_Ellen_ (kauhistuen). Teidän poikanne?! Te tiedätte siis? (lentää +Fredrik'in luoksi). He tahtovat siis viedä minun Fredrik'ini? Ei, häntä +min'en anna, minä — — — + +_Palle_. Haloi! Mutta sinun täytyy — — — Ethän sinä, saakeliksi, voi +olla muuta kuin hänen äitinsä, no, mikä sitten enään esteenä onkaan? +Tästälähin on hänellä kaksi isää ja yksi äiti, siinä koko temppu. + +_Qvit_. Saanko minä jäädä entiselleni asumaan, puosmanni? + +_Palle_ (puristaa hänen kättään). Kunnes Herra meidät toisistamme +eroittaa. + +_Rouva_. Ettehän te muuta pois Nyboder'ista? + +_Palle_. Kaikkia vielä! Minä jään sinne, jotta te opitte tuntemaan +sikäläisen ihmiskunnan, ja sitte saatte nähdä, se ei olekkaan +_roistoväkeä_! + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76107 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..090e129 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #76107 (https://www.gutenberg.org/ebooks/76107) |