diff options
Diffstat (limited to '14607-0.txt')
| -rw-r--r-- | 14607-0.txt | 5405 |
1 files changed, 5405 insertions, 0 deletions
diff --git a/14607-0.txt b/14607-0.txt new file mode 100644 index 0000000..130d330 --- /dev/null +++ b/14607-0.txt @@ -0,0 +1,5405 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14607 *** + +KAHDEN TALONPOJAN ULKOMAAN-MATKA + +(DE REIS' NAH BELLIGEN) + + +Fritz Reuter + + +Suomentanut + +Martti Raitio + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström Osakeyhtiö 1913 + + + + +I. + + +Seinäkello naksutti: tik tak, tik tak. + +Oli toinen helluntaipäivä vuonna 185--. Ukko Swart istui nojatuolissaan +päivällisen päälle piippuaan poltellen ja mielihyvällä muistellen +suloisia luumukeiton möykkyjä, joita eukkonsa oli laittanut hänelle. + +Lempeä aurinko paistoi niin lämpimästi sisälle, ja säteet leikkivät +lattialla. Ulkona ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkäystä, ja syvin +hiljaisuus vallitsi myöskin sisällä. Oli hiljaista kuin säkissä; kuului +ainoastaan kellon yksitoikkoinen tik tak,--ja ukko Swartin silmäluomet +tulivat niin merkillisen painaviksi. Tik tak, tik tak. Hän sulki +silmänsä, nyökäytti päätänsä, ja kello se vain naksutti tik tak, tik +tak. + +Rengit ja piiat olivat tänään juhlan kunniaksi koristaneet tuvan kukilla +ja koivunlehvillä, ja lehvissä he olivat tuoneet sisään turilaita, jotka +nyt lentelivät ympäri huonetta. + +Uunin edessä lojui vanha Vahti-koira, kuorsasi, huokaili ja ähkyi +unissaan, ja penkillä istui kyyrysissään talon musta kissa ja kehräsi +torkkuen. Ja kello naksutti: tik tak, tik tak. + +Ukko Swart nukkui ja kuorsasi niin, että leuka tärisi, kissa nukkui ja +koira nukkui, mutta turilaat eivät nukkuneet. Ne lentelivät suristen +sinne tänne, ja eräs niistä, oikein turhamainen vanha jalli, istahti +ukko Swartin nenänkärjelle. Oikeastaan se ei ollutkaan mikään kärki; +siksi se oli liian leveä ja mukulamainen. Olipa se pikemminkin nappi. No +niin, turilas se käyskeli ympäri nappia ja huvittelihe. Mutta tämä oli +ukolle vähän haitaksi, hän irvisteli pahoin ja liikutteli suupieliään, +mutta siitä ei ollut apua. Vihdoin turilas kyllästyi tähän leikkiin. Se +lensi ukko Swartin napilta kissan silmille ja täältä koiran luo, jolle +se kuiskasi jotain korvaan.--Vahdin luota se lensi taas ukon napille, +ja tätä peliä se yhä pitkitti, ikäänkuin haluten oikein kiusata heitä +kaikkia ja tehdä heistä pilaa. + +Kissa kehrää, koira murisee, ukko Swart mutisee, turilas surisee--ja +niin kului kokonaiset kolme tuntia. + +Kun nyt taas oli ukko Swartin vuoro ja hän irvisteli ja väänteli +suutaan, astui hänen naapurinsa, ukko Witt, tupaan. + +»Päivää kans', naapuri! No, kuinkas sinä voit? Tahdoin vain katsahtaa, +oletko yksin kotona.» + +»Niin oikein, Witt, olen yksin.» + +»No, Swart, oletko harkinnut asiaa?» + +»Olenpa kylläkin. En ole muuta tehnyt koko kolmeen tuntiin. Siitä saakka +kun söin päivällistä olen istunut tässä ja harkinnut ja ajatellut +asiaa.» + +»Kuulehan nyt», sanoi Witt, »minun mielestäni on parasta, että +istahdamme tähän asiata punnitsemaan kerta vielä.» + +»No, tehkäämme niin.» + +Ukot sytyttivät piippunsa ja istahtivat pöydän ääreen vielä kerran +asiata tuumailemaan. + +Heidän edessään oli olutkannu, ja siihen he usein kurkistelivat, ja +sitten ruvettiin tuumailemaan. + +»Asia on semmoinen kuin se on», sanoi ukko Swart. + +»Niin, Swart, se on aivan totta, se.» + +»Kukapa voi tietää, mikä oikeastaan olisi parasta?» + +»Tämä on kovin mutkallinen asia», sanoi Witt. + +»Kovin mutkallinen», sanoi Swart ja raapi korvansa taustaa. + +»Olenhan minä aina sanonut, ettemme tässä selville pääse», sanoi Witt. + +»Mutta mitä hyötyä on tästä tyhjästä puhelemisesta? Minkä tulee +tapahtua, se tapahtuu, ja asia selvenee kyllä itsestään lopulta.» + +»Niinhän minäkin aina olen sanonut.» + +»Emmeköhän pane maata koko asian päälle, huomiseksi?» + +»Minun mielestäni on kaikki nyt selvillä», sanoi ukko Witt. + +»Niin, sikäli kuin minä voin huomata, olemme me yksimieliset tässä +suhtein, niinkuin kruununvouti sanoo», arveli Swart. + +»Se on minunkin mielipiteeni.» + +»No, asia on siis päätetty!» + +»Niin, hyvästi sitten, naapuri! Kovasti meitä tässä koeteltiin, +ennenkuin asia tuli selväksi.» + +He nousivat istuimiltaan, kurkistivat vielä kannunpohjaan, sammuttivat +piippunsa, ja Witt meni kotiinsa. + +Mutta tuskin oli hän ehtinyt mennä tiehensä, kun ukko Swartin päähän jo +pälkähti ajatus, että hän ehkä olikin tehnyt liika pikaisen päätöksen. +Hän aukaisi akkunan ja huusi ulos Wittille. + +»Kuules, mitäs arvelet, emmeköhän ensin keskustelisi asiasta vaimojemme +kanssa?» + +»Vaikkapa vain», vastasi Witt. »Eihän se haittaa. Eivät he kuitenkaan +jätä meitä rauhaan.» + + * * * * * + +Kun Swartin emäntä hetkistä myöhemmin tuli kotiin--hän oli kuleksinut +ympäri kylää häthätää juoruilemassa--tuli asia taasen puheeksi. + +»Istu muori», sanoi Swart. »Missä hiidessä sinä nyt taas olet +kierrellyt? Minä istun täällä ja vaivaan pääparkaani, mutta sinä vain +menet tiehesi, sinä!» + +»Niin, näetkös...» + +»Äh, minä en tahdo nähdä yhtään mitään! Pelkkiä tyhmyyksiä! Tässä minä +saan istua itseäni vaivaamassa sillä aikaa kun sinä juokset ympäri +kylää.--Mitä? Luuletkos, että minun mielipiteeni ja ajatukseni +kasvavat noin vain ilman muuta kuin kyttyrä kamelin selkään!» + +»Minä olin vain asialla». + +»Aina sinulla on asioita. Ei tämä ole lainkaan niin, kuin pitäisi olla. +Sillä näetkös, minä tahdon aina sitä, mitä *sinä* tahdot, mutta *sinä* +tahdot, mitä *minä* *en* tahdo. Sinä tahdot olla *isäntä* talossa, mutta +luulenpa, että minä *vielä* olen isäntänä. Istu nyt vain, äläkä keskeytä +minua tyhmillä muistutuksillasi. Minä tahdon selittää sinulle jotakin. +--Näetkös, minä olen monta vuotta päivät ja yöt vaivannut päätäni +ajatuksella, mitä meidän pojastamme tulee. Mitä hyötyä siitä on, että +hän kuleksii maailman sivu tyhmänä ja laiskana kuin sika? Senvuoksi olen +minä päättänyt, että hän saa matkustaa Berliniin ja sitten Belgiaan, ja +siellä hän saa pysyä pari vuotta...» + +»Häh? Mitä? Siellä, missä ei kukaan ihminen tunne häntä!» puuttui emäntä +puheeseen. + +»Pidä suusi! Minä en ole vielä puhunut loppuun. Siinä peijakkaan +yhdistyksessä Güstrowissa on viisaita, herroja, jotka tuntevat +maanviljelystä ja kaikenlaisia kirjoja. Ja ne sanoivat naapuri Wittille: +'Se, jolla on poika', ne sanoivat, 'ja antaa hänen laiskotella uunin +päällä, se on tyhmä aasi'. Ei, sanoivat he, jos hänestä tahdotaan saada +kelvollista maanviljelijää, niin tulee hänen matkustaa Belgiaan ja oppia +korkeampaa maanviljelystä, joka siellä kuuluu olevan jotain oikein +erinomaista. Ja minä sanoin: 'No, mitä sinä arvelet, Witt?'--'Minäkö?' +hän sanoi. '*Minun* poikani pitää lähtemän sinne'.--'No, sitten pitää +*minun* kanssa, vaikka peijakas perisi', sanoin minä.--Ja nyt sinä +tiedät, miten on asian laita, ja pidä nyt siivosti suusi kiinni, sillä +minä en tahdo kuulla mitään vastaväitteitä.» + +Tuoli oikein poltti Swartin emäntää, ja hän väänteli itseään ikäänkuin +olisi istunut neulojen päällä. Mutta nyt täytyi hänen puhua suunsa +puhtaaksi, sillä hän ei enää kauempaa voinut hillitä itseään. + +»Mitä? Kas, kas vain! No, tämäpä vasta loistavaa! Minun pitää olla vaiti +tuommoisen taulapään tähden kuin sinun. Vai niin, minä saan pitää suuni +kiinni!» + +Ja nyt hän antoi sanain tulla suustansa. Ja sanat pulppusivat Swartin +emännän suusta kuin olut juuri avatusta täysinäisestä tynnyristä. + +Ukko Swart istui alallaan kädet ristissä ja antoi myrskyn riehua. Mutta +kun hän luuli sen menneen ohi, niin se alkoikin uudelleen; eukko oli +vain vähän vetänyt henkeä välillä. + +»Vai niin! Sinä tahdot lähettää sen viattoman lapsiraukan ulos maailman +matkoille? Luulenpa todellakin, että niin tekisit, ellen minä ottaisi +häntä suojaani. Minun oma poikani, oma Fritsini! Meillä ei ole muita +kuin hän yksin, ja mitä tekisit, jos me kadottaisimme hänet?--Senkin +vanha nauta!» + +»Rauhoituhan, eukkoseni», sanoi ukko Swart. »Jos se nyt tuleekin vähän +maksamaan, niin tahdon mielelläni uhrata sen hänen hyväksensä. Ja eihän +hän enää ole mikään lapsi, pääsihän hän viime vuonna arvannostossa +vapaaksi asevelvollisuudesta. Ja mitäpä hänelle voisi tapahtua; hänhän +matkustaa yhdessä Kalle Wittin kanssa.» + +»Kalle Wittin kanssa! Lammas pannaan siis toisen lampaan kaitsijaksi. +Hänhän on aivan yhtä lapsellinen kuin Frits, ja sinä lähetät ne molemmat +onnettomuuteen.» + +»Mutta pidä nyt jo suusi, muori! Nythän sinä rupeat ihan hulluttelemaan. +--Mutta kukaan ei saa sanoa, että minä lähetän poikani onnettomuuteen; +--minä matkustan heidän mukanaan Belgiaan.» + +»No, kas tämäpä vasta kaunista! Ei kestäisi kauaa, ennenkuin santarmit +ottaisivat teitä kaikkia niskasta kiinni ja veisivät teidät +maankuleksijoina putkaan, jossa saisitte istua pitkät yöt.» + +»Älä hulluttele, minä otan passin mukaan!» + +»Passin! Sen vaivan voit säästää itseltäsi. Eihän sinulla ole säällistä +nenääkään. Sinulle ei todellakaan anneta mitään passia. Ja toiseksi: +ethän sinä tunne tietäkään.» + +»Minä kyselen. Ja nyt minä käsken sinun sulkea pippurimyllysi. Minä +*tahdon*! Ja kun minä *tahdon*, niin minä *tahdon*!» + +Ja tämän sanottuaan ukko Swart meni ulos ja suuntasi askeleensa +naapuriin. + +Täällä vallitsi samanlainen asiantila. Ukko Wittin täytyi kestää kova +ottelu vaimonsa kanssa, eikä hänelle käynyt paremmin kuin +naapurillensakaan. + +»Eukkoni ei oikein tahdo taipua», sanoi Witt, »hän pelkää, että pojille +voisi tapahtua jotain.» + +»Rauhoittukaa toki, naapurin emäntä!» sanoi ukko Swart. »Tulevathan +pojat takaisin. Mutta menkää nyt minun eukkoni luokse, haukkukaa siellä +ukkonne pahanpäiväisiksi ja itkekää sitten molemmat minkä jaksatte, niin +kaikki on lopulta hyvin.» + +Ja Wittin emäntä meni. + +Hänen tullessaan tupaan istui Swartin emäntä esiliinalla peitetyin +kasvoin. Hän itki ja väänteli käsiään ikäänkuin tässä olisi ollut +kysymys hänen hengestään, ja tuokion kuluttua nosti myös Wittin emäntä +esiliinan silmilleen ja rupesi itkeä tihuttamaan. Nyt he molemmat +itkivät ja valittivat kilpaa. Ja kun itku rupesi tulemaan liian +väkinäiseksi, alkoivat he huutaa molemmat yht'aikaa. + +»Kuinka tämä kaikki päättyykään! Kunpa jo olisimme eläneet kaiken tämän +ohitse!» + +»Pitikin hänen päästä vapaaksi sotapalveluksesta!» valitti Swartin +emäntä. + +»Minä olen neulottanut Kallelle seitsemän uutta paitaa ja uudet siniset +housut», ruikutti Wittin emäntä. + +»Frits saa uuden takin, ja nyt pitää hänen lähteä Belgiaan, siihen +kirottuun paikkaan!» + +»Kuules, tiedätkö missä se Belgia on?» + +»En, kukapa sen voi tietää? Mutta pitkä matka sinne on, ja siellä on +villejä ihmisiä ja ryöväreitä ja susia ja rautateitä. Minua rupeaa ihan +värisyttämään kun vain ajattelenkin sitä!» + +»Niin, eikös se ole kauheata!» + +»Eivätkö ne nyt voisi lähettää poikia johonkin maanviljelyskouluun tässä +maassa? Minulla on serkku Kriwitzissä....» + +»Niin, sanos muuta! Minun ukkoni on pannut nämä ajatukset sinun ukkosi +päähän. He tahtovat vain itse päästä matkustamaan alas Tyroliin tai +Puolaan ja kuljeksimaan ympäri pitkin maanteitä.» + +»Naapuri kulta ... kuules nyt!» + +»Ei tässä mikään auta. He ovat nyt kerta saaneet sen päähänsä. Mutta +kunhan he kerran ovat palanneet kotiin, niin...» + +»Ja minun Kalleni ei saa mennä siihen kirottuun seuraan. Hän ei saa, sen +lupaan, ja minähän sentään olen pojan äiti.» + +»Anna nyt asian olla, äläkä sano mitään, niin on viisainta. Mutta kun he +ovat tulleet takaisin, kas silloin he saavat nähdä toista!» + +Kun he olivat ehtineet tehdä tämän sopimuksen, astui Frits huoneeseen. +Hän oli ollut kylässä puhelemassa hetkisen lukkarin Dorotean kanssa +alhaalla vanhan seljapuun luona. He olivat siellä vannoneet toisilleen +ikuista uskollisuutta, ja kun Frits saisi vastaanottaa talon, +viettäisivät he häänsä, panivatpa sitten vanhemmat vastaan miten kovasti +tahansa. Swartin emäntä ei näet kärsinyt, että näillä kahdella oli niin +paljon puhumista toisillensa. Ei hänellä kuitenkaan ollut mitään +Doroteaa vastaan, päinvastoin. Dorotea oli kaunis tyttö, ja hänellä oli +hyvä ymmärryksen lahja. Sen lisäksi oli hän nokkela neuloja; hän oli +aivan äskettäin neulonut Swartin emännälle uuden kapan. Mutta Fritskö +ottaisi hänet? Ei! Sillä Dorotea oli liian köyhä. Vaikkapa kääntäisivät +hänet ylösalaisin, vakuutteli Swartin emäntä, ei asiasta sittenkään +tulisi mitään. Dorotea oli liiaksi paljasjalkainen, ja jos hänen +Fritsinsä tahtoisi naida, saisi hän kyllä aivan toisenlaisia tyttöjä +kuin Dorotea. Olihan tässä tarjolla kauppias Hahnin tytär ja +kestikievarin orpana, mutta lukkarin Dorotea oli liian köyhä! + +Frits astui iloisin kasvoin tupaan. Hän ja Dorotea olivat nyt tehneet +sopimuksensa; hän oli niin iloinen, niin onnellinen. + +Kun Swartin emäntä näki hänen tulevan, sanoi hän: + +»Sinä hymyilet, poikaseni, vaikka sinun ennemmin pitäisi itkeä. Kunpa +vain tietäisit mitä on tapahtunut.» + +»Niin», lisäsi Wittin emäntä, »tässä on kysymyksessä kauheita asioita.» + +Ja nyt rupesi äiti kertomaan ja selittämään hänelle asiaa. Eukko oli +luullut, että Frits rupeaisi itkemään; mutta Frits kuunteli hänen +sanojaan vain puolella korvalla, hänen ajatuksensa olivat vanhan +seljapuun ja lukkarin Dorotean luona. + +»Onkos kukaan mokomata ennen nähnyt?» puhkesi Swartin emäntä +ihmettelemään. »Etkös sinä tuhma poika istu tuossa irvistellen? +Minkätähden sinä et itke? Luuletkos, että minä leikkiä lasken? Ja mikä +sinua muuten niin huvittaa? Sinä vain nauraa höhötät, kun minä itken +katkeria kyyneleitä!» + +Ja taas nosti Swartin emäntä esiliinan silmilleen. + +Frits ajatteli vain vanhaa seljapuuta ja omaa Doroteaansa. Se +pojan-nahjus ei lainkaan halunnut itkeä. Äidin itku ja toruminen ei +auttanut; Frits ei tahtonut itkeä. Ja niin tuli ilta, ukko Swart tuli +kotiin ja Wittin emäntä sanoi hyvästit. Ja tuokion kuluttua olivat +kaikki sängyssä. + +Kuu kumotti ikkunasta sisään, ja seinäkello naksutti: tik tak, tik tak! + +Swartin emäntä näki kauheaa unta. Kolme isoa, valkoisiin raiteihin +verhottua miestä, joilla oli kyynärän pituiset parrat, hyökkäsi Fritsin +kimppuun ja vei hänen uuden takkinsa, ja seitsemän sutta söi hänet +suuhunsa saappaineen päivineen, eikä se poika-nahjus sittenkään tahtonut +itkeä. Ukko Swart taasen näki unta santarmeista, jotka taittuivat häntä +niskasta maantiellä ja veivät putkaan--ja Frits, niin, hän näki unta +lukkarin Doroteasta. + + + + +II. + + +Seuraavana aamuna läksivät ukko Swart ja Frits sekä ukko Witt ja Kalle +kaupunkiin hankkimaan kansliasta »passia ulkomaille». Se maksoi 16 +groshenia, ja sen saatuaan kiirehtivät he kotia. Naapuri Swart nimittäin +oli sitä mieltä, että matkalle oli lähdettävä kiireimmiten. »Sillä +muuten eukko taas sekaantuu asiaan», sanoi hän. + +Kotiin tultuaan ukko Swart otti passin esille ja sanoi eukollensa: + +»Tässä on nyt passi, ja minä seison siinä kokonaan.» + +»Sepä mahtaa olla kaunis kuvaus.» + +»Kuules Frits», sanoi ukko Swart, »tules tänne ja lue passi meille. Alun +saat jättää lukematta. Ala ulkonäöstä.» + +Ja Frits luki. + +»Pituus: viisi jalkaa ja yksi tuuma.» + +»Se on oikein, se», sanoi Swart tyytyväisenä. »Niin, erittäin pitkä minä +en olekaan.» + +»Vartalo: sangen r-u-u, sanoo ruu, m-i-i, sanoo mii, k-a-s, sanoo kas, +ruumiikas.» + +»Äh, mitä sinä mökötät! Ruumiikas, mitä se on? Olenko minä ruumiin +näköinen, minä, joka olen lihava ja verevä mies! Sen pitää tietysti +kuulua: rumakas»... No, lue eteenpäin!» + +»Silmät: harmaat--tukka: punainen...» + +»Se on myöskin oikein. Mutta oikein ketunpunainen ei minun tukkani +sentään ole, se vivahtaa hieman keltaseen.» + +»Ah, isä, kyllä sen lapsikin voi nähdä, että te olette aika ketunpää!» + +»Mitä hittoja! Luulenpa melkein, että sinä... Katso sinä vain passiin, +poika!» + +»Suu: iso--nenä: pieni...» + +»Sitä minun pitää mennä ihan peilistä katsomaan. Minä olen aina luullut, +että minulla olisi komea nenä ja että se olisi luontevan muotoinen.» +Ukko tarkasteli nenäänsä peilistä kaikilta puolin. »Mutta mitä +pituudesta puuttuu, sen kyllä leveys korvaa.--Poika, älä naura, vaan +lue eteenpäin!» + +»Erityisiä tuntomerkkejä: hänen kasvonsa ovat täynnä teerenpilkkuja ja +rokonarpia ja näyttävät kokoonneulotuilta. Niiden väri vivahtaa vähän +siniseen. Hänen molemmat silmänsä ovat kierot.» + +»Mitä! Mitenkä siinä seisoo? Anna tänne passi!» + +»Tässä seisoo: hän katsoo vähän kieroon!» + +»Ettäkö minun kasvoni ovat siniset?» + +»Niin tässä seisoo, isä!» + +»Ja näyttävät kokoonneulotuilta?» + +»Niin, tässä seisoo niin!» + +»Mutta tämäpä vasta on hävytöntä! Reistraattori Schnabel on kirjoittanut +minulle semmoisen passin! Minä olin muuten aikonut lähettää hänelle +juottovasikan. Kaikki se muu minun pituudestani, nenästäni ja suustani +on kyllä oikein ja paikallaan, ja se »ruumiikas» olisi myöskin saattanut +käydä päinsä, mutta siniset kasvot on toki liian hullua.» + +»No enkö minä sitä sanonut!» tiuskasi Swartin emäntä. »Kuules Frits, +istahda alas ja kirjoita kopio tuosta passista minulle. Minä panetan sen +lasikehyksiin, ja kun isäsi lähtee matkoille, on minulla siinä hänen +kuvansa!» + +Mutta nyt ukko Swart vihastui. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn ja hän +rupesi kiljumaan. + +»Vai niin! Sinä tahdot tehdä pilaa minun ulkomuodostani? Mutta sen minä +sanon sinulle, että varhain huomenaamulla minä ja Frits ja Witt ja Kalle +istumme *minun* vankkureihini ja lähdemme matkaamme. Mutta sinä saat +istua kökötellä täällä yksinäsi ja tappaa kärpäsiä huviksesi. Ja nyt +sinä menet kauniisti panemaan kapineita kokoon,--vähän evästä me myös +tarvitsemme mukaamme.» + +Ja niin sanottuaan Swart meni naapuritaloon. + +Mutta heti oven avattuaan jäi hän hämmästyneenä seisomaan paikalleen ja +puhkesi sanomaan: + +»No, enpä ole ennen nähnyt hullumpaa! Poika, mitä sinä oikeastaan teet?» + +Kalle Witt seisoi pöydällä ja katseli peiliin. Milloin hän oikoi +koipiaan suoraan eteenpäin, milloin hän väänteli niitä sivulle päin, ja +hän tarkasteli uusia keltaisia saappaitaan ja uusia keltaisia housujaan +sekä edestä että takaa. Mutta sieväpä hän olikin! Hän oli voidellut +tukkansa talilla ja mustannut partansa saapasmusteella. Hänen kätensä +olivat lanteilla, ja ruusu oli hänellä hampaiden välissä. Niin hän +seisoi siinä täydessä komeudessaan ja halusi nähdä, miltä hän oikein +näytti. No, kaikki oli niinkuin olla piti. Hän kyllä saattaisi +matkustaa, vaikkapa itse Berliniin. + +Ukko Swartin seisoessa siinä sanattomana ällistyksestä tulivat lukkari, +herra Suhr ja ukko Witt sisään. + +»Katsokaas vain», sanoi ukko Swart, osoittaen piipullaan Kallea, +»katsokaas, kuinka se poika on laittanut itsensä koreaksi!» + +»Niin, naapuri», sanoi ukko Witt tyytyväisen näköisenä, »myöntää täytyy, +että kyllä hän ymmärtää pukea itsensä hyvin aina. Annas, kun hän nyt +vain saa sen uuden hattunsa päähänsä, niin häntä kyllä voisi luulla +vaikka kreiviksi, niin hieno hän on.» + +»Niin», sanoi lukkari, »minun täytyy sanoa, että hän on säälinyt itsensä +mainiosti tälle matkalle. Muotia tulee noudattaa. Minä tahdon nyt vain +sanoa, että jos esimerkiksi sininen olisi muotina ja joku ottaisi +yllensä viheriän takin, niin ei se sopisi yhteen!» + +»Ei», sanoi ukko Swart. »Siinä te olette aivan oikeassa.» + +Ja ukko Witt huomautti: + +»Niin, se on totta kyllä!» + +»Ja muoti on muoti, ja jokainen asia tahi esine, joka ei ole muotia, ei +ole muotia, vaikka mitä tekisi. Muoteja on vain kolme, joita täytyy +seurata», selitti lukkari vielä, »nimittäin sininen, keltainen ja +punainen--muut eivät ole laisinkaan muotia.» + +»No, Suhr, sanokaas nyt minulle sitten», sanoi Witt, »onko Kalle +muodinmukainen? Tules tänne, poikani, ja anna lukkarin tarkastella +itseäsi. Onko hän muodinmukainen?» + +»Onpa kylläkin», sanoi lukkari, »punainen kaulahuivi, sininen takki ja +keltaiset housut, ne sopivat säntilleen yhteen. Veli Witt, minä en tiedä +mitään, mikä puuttuisi, ellei ehkä korkea kaulus.» + +»Niin», sanoi ukko Swart, »siinä hän on oikeassa, ja olenhan minä aina +sanonutkin, että semmoinen valkoinen kaulus se antaa oikein herramaisen +muodon. Frits saa myös sellaisen kauluksen.» + +Mutta missä oli Frits sillä aikaa? + +Hän ja Dorotea istuivat käsitysten vanhan seljapuun alla. Dorotea rupesi +katkerasti itkemään, kun kuuli, että Fritsin pitää lähteä matkalle ja +että hän viipyisi niin kauan poissa. Fritskin olisi itkenyt, ellei se +olisi ollut niin akkamaista miehelle. Mutta hän kietoi käsivartensa +Dorotean vartalolle ja koetti lohduttaa häntä. + +»Älä nyt itke, Dorotea! Tulenhan minä pian takaisin, ja silloin minä +tuon sinulle jotakin kaunista.» + +»Voi, Frits, minun sydämeni on pakahtua, kun ajattelen, että sinä lähdet +pois. Mitäpä minä välittäisin lahjoista.» + +Ja Dorotea itki. + +Frits oli heittiö; hän ei edes langennut polvilleen ja vannonut hänelle +taivaan ja helvetin, auringon ja kuun nimessä, että hänen sielunsa +kuului Dorotealle. Sellaista hän ei ymmärtänyt, mutta hän taputti tyttöä +poskelle ja katseli hänen sinisilmiinsä, jotka nyt olivat punaiset +itkusta. Hän laski käsivartensa Dorotean kaulalle ja nosti hänet +istumaan polvelleen. + +»Rakas, oma Doroteani», sanoi hän. »Sinä et saa itkeä. Olethan sinä +sanonut pitäväsi minusta, eikä tule viipymään kauaa, ennenkun minä tulen +takaisin. Kaksi vuotta kuluu pian, ja sitten minä suljen sinut syliini, +niinkuin nyt tänään!» + +Ja hän kumartui ja suuteli tyttöä. + +»Hyvästi nyt», sanoi Dorotea tukahtuneella äänellä, »ja mene Jumalan +huomaan!» + +Frits nousi ja meni. Mutta vähän väliä hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan +Doroteaan päin; tämä lähtö oli hänelle raskas! Mutta kaikesta surusta +huolimatta oli hänellä sydämessään taivas, vaikka hän olikin vain tuhma +poika. + +Ja Dorotea jäi istumaan seljapuun alle ja itki tämän tuhman pojan +tähden. Satakieli lauloi--ehkäpä tyttö juuri senvuoksi itkikin?-- +kevättuuli hyväili häntä--ehkäpä hänen sydämensä juuri senvuoksi oli +niin raskas?--ja kuu loi hopeavaloaan puitten ja pensaitten välitse +tähän sydämeen. Hän ajatteli eroa ja oli kuolla ilosta ja surusta--ja +kuitenkin oli hän vain köyhä ompelijatar. + + + + +III. + + +Seuraavana päivänä seisoivat vankkurit, joiden eteen oli valjastettu +kaksi varsatammaa, ukko Swartin oven edessä. Varsat hyppelivät iloisina +vankkurien ympärillä, ja ihmiset ne juoksivat edestakaisin vankkurien ja +tuvan väliä; milloin oli unohdettu sitä, milloin tätä. No, vihdoinkin +oli kaikki järjestyksessä. Vankkurien peräpuolella oli iso, neljällä +lukolla varustettu arkku--se sisälsi Kallen ja Fritsin matkakapineet +--ja seitsemän täyttä eväskoria oli asetettu sen ympärille. + +Koko matkaseurue oli nyt koolla. Myöskin lukkari oli saapuvilla; hän +näet seurasi mukana jonkun matkaa käydäkseen samalla veljensä luona. +Olipa kuitenkin niitä, jotka sanoivat, että hän meni mukaan ainoastaan +eväiden tähden, mutta ihmisethän sanovat niin paljon. + +Tieto Kallen ja Fritsin lähdöstä matkalle maanviljelysopintoja +harjoittamaan oli levinnyt ympäri kylää, ja sekä vanhat että nuoret +olivat kokoontuneet lähtöä katsomaan. Muutamat olivat kiivenneet +pitäjänvoudin häkkiaidalle ja muutamat lähellä olevalle pellon aidalle. + +»Kaikki on järjestyksessä!» huusi nyt Swartin Juhani-renki, ja niin sitä +sitten sanottiin toisilleen jäähyväiset, joiden kuvaamisella en +kuitenkaan tahdo kuluttaa aikaa senvuoksi, etten mielelläni halua kertoa +sellaista, mikä on surullista. Molemmat eukot itkivät hyvästellessään +poikiaan, pahemmin kuitenkin Swartin emäntä. Hän itki kuin piiskattu. +Ukko Swart lohdutti häntä niin hyvin kuin taisi. + +»Noh, noh», sanoi hän, pyyhkien hänen silmiään esiliinalla. Sitä hänen +ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä, sillä esiliinaan oli tullut padoista +paljon nokea, niin että eukko nyt sai kaiken noen kasvoihinsa. Mutta +tämä kuitenkin rauhoitti häntä. Ja niin sitä vihdoin noustiin +vankkureihin. + +Etuistuimella istuivat Kalle, Frits ja Juhani--jonka tuli ajaa +vankkurit takaisin kotiin--ja ukko Witt ja ukko Swart istuivat +takaistuimella. Ja koska ukko Wittkin oli sangen »ruumiikas», niin ei +siinä enää ollut sijaa muille, jonka tähden lukkarin täytyi istua +vankkurien perälle matka-arkun kannelle eväitä vartioimaan. + +»Olemmeko nyt valmiit?» sanoi Swart, katsahtaen oliko kaikki +järjestyksessä. Ja kaikki oli järjestyksessä. »No, anna soida sitten, +Juhani! Ja te, lukkari, pitäkää kieli suorana suussa!» + +Heisaa! Aika kyytiä sitä lähdettiin lasten huutaessa ja koirain +haukkuessa Swartin pihasta ulos avaraan maailmaan. + +»Hei, seisahuttakaa», huusi ukko Wunderlich pitäjänvoudin häkkiaidalta, +»pyörä lähtee irti!» + +»Älkää vain hukatko lukkaria!» huusi pitäjänvoudin Frits pellonaidalta. + +Ja pitäjänvouti itse huusi: + +»Hyvästi, hyvästi! Sanokaa terveisiä paaville!» + +Kun he ajoivat lukkarin puutarhan ohitse, näkyi pieni valkoinen käsi +vanhan seljapuun rungon ympärillä, ja kukkien ja lehvien lomasta +näkyivät punoittavat tytön kasvot. Siellä oli Dorotea. + +Hän seisoi siinä katsellen heidän jälkeensä. Kyyneleet valuivat hänen +silmistänsä poskille ja vierähtivät sieltä alas pienelle valkoiselle +kädelle. Nyt vierivät vankkurit viimeisen talon ohitse, ja hänen +kätensä viittasi viimeiset jäähyväiset. Hänen sydämensä tuntui olevan +pakahtumaisillaan, ja hän lankesi polvilleen vanhan seljapuun juurelle +ja rukoili hartaasti Jumalaa. Hän rukoili sen puolesta, jota hän rakasti +enimmän maailmassa, ja hänen rukouksensa nousi kuin leivosen laulu ylös +taivasta kohti. + +Hän palasi takaisin työnsä ääreen, mutta kaikki tuntui nyt niin +vieraalta ja kummalliselta. Ompeliko hän morsiuspukuaan vai +käärinliinojaan? + +Mutta meidän matkamiehemme ne ajoivat iloista vauhtia ulos kylästä. + +Kun he tulivat erääseen tiehaaraan, sanoi ukko Witt: + +»Juhani, ptruu, ptruu! Pysäytä vähän! Minä luulen unhoittaneeni rahani +kotiin.» + +»Äh», sanoi Juhani. »Kuinka te nyt voittekaan olla niin ajattelematon? +Kalle, juokse sinä kotia, mutta älä nahjustele!» + +»Niin, tee se, Kalle!» sanoi Witt. »Minä sanon sinulle missä ne ovat. +Katsos nyt. Kun sinä tulet kamariin, seisoo siinä kaappi, niinkuin +tiedät, vasemmalla nurkassa, ikkunan vieressä. Siitä ei sinun tarvitse +pitää väliä. Oikealla siitä, seinän vieressä, on arkku. Sen saat myös +antaa olla, sillä rahat eivät ole siinä. Sitten menet sinä uunin luo, +niin, siellä eivät rahat myöskään ole, mutta uunin juurelta vasemmalla +puolella, vähän oikealle, jossa vanha Halli mielellään makaa, ei järin +paljon taaksepäin, sieltä nostat sinä ylös kiven, ja kun olet nostanut +sen, niin siinä alla on avain. Sen annat sinä sitten äidille; hän kyllä +tietää, missä rahat ovat. No, ymmärrätkös nyt?» + +»Kyllä, minä juoksen nyt», sanoi Kalle. + +»Odotas vähän», kiiruhti ukko sanomaan, »vielä sananen! Ellet sinä heti +löytäisi avainta, niin älä huoli sitä kauan etsiä, vaan sano äidille. +Hän tietää, missä se on.» + +»Kyllä, isä», sanoi Kalle, ja sitten hän nosti takkinsa liepeet ylös ja +lensi kirjavana kuin tiklivarpunen rahoja noutamaan. + +»Se Kalle se on sentään reipas poika», sanoi lukkari. »Lyönpä vetoa, +että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti +hän osaa puhuakin, aivan kuin kirjasta lukisi.» + +»Niin», sanoi Swart. »Se on aivan totta. Mutta minun tyhmä poikani istua +kököttää vain kuin karhu tahi vanha kilipukki ja tuijottelee osaamatta +suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari.--No, pöllöpää, mitä sinä +nyt tuijotat? Vaikka minä sanoisin hänelle senkin seitsemän kertaa missä +Belgia on, ei hän sittenkään sitä tietäisi.» + +»Se ei olekaan niin helppoa», sanoi lukkari, »eipä sitä voi häneltä +vaatiakaan. Täältä Alt-Strelitziin hän kyllä voisi osata, mutta sieltä +ei osaaminen enää olisi niinkään helppoa. Voin teille antaa ainoastaan +sen neuvon, että ajatte aina oikealle. Jos ajaisitte vasemmalle, voisi +sattua, että tulisitte suoraan Venäjälle.» + +»Se olisi kamalaa», sanoi ukko Swart. + +»Taikka Itävaltaan», jatkoi lukkari, »taikka Puolaan taikka kenties +Taka-Pommeriin.» + +»Mutta tiedättekö tuon aivan varmasti, lukkari?» kysyi Swart. + +»Olipa sekin kysymys», sanoi lukkari pudistaen päätänsä epäilyksen +johdosta. »Te saatte asettaa minut mihin tahansa, te saatte sysipimeänä +yönä asettaa minut synkkään korpeen, ja panenpa vaikka kuinka suuren +vedon, että löydän tien, kun minulla vain on kartta mukanani. Sitähän +minun täytyy lapsillekin opettaa.» + +»Jaa, jaa, Swart», sanoi Witt. »Luulenpa, että lukkari on oikeassa. +Mutta sanokaapas, lukkari, tulemmeko me nyt matkustamaan laivallakin yli +aavan veden?» + +»Äh, aina sinä hourit siitä vedestä», sanoi Swart närkästyneenä. »Eilen +et mistään muusta puhunut. Missä se aava vesi sitten olisi? Sen on vain +se tyhmä reistraattori pannut sinun päähäsi. Mistäpä hän tällaisia +seikkoja tuntisi.» + +»Niin», sanoi lukkari, »jos Belgia olisi Amerikassa, mutta silloin te +saisitte ajaa Brüggen ohitse.» + +Nyt tuli Kalle hengästyneenä takaisin. + +»No, Kalle», sanoi Witt, »onko sinulla rahat?--Sanoiko äiti muuten +mitään?» + +»Ei hän mitään sanonut», vastasi Kalle. + +»Näitkö sinä minun eukkoani?» kysyi Swart. + +»Teillä oli koko porstua täynnä ihmisiä, ja ne juttelivat ja haukkuivat +kuin rengaskoirat ja sanoivat, että te olitte vanha pöllö, kun otitte +Fritsin mukaanne.» + +»Siitä minä en välitä. Aja, Juhani!» + +Ja nyt sitä lähdettiin eteenpäin ulos avaraan maailmaan, ensiksi läpi +metsän. + +»Niin», sanoi lukkari, »mitä minun taas pitikään sanoa;--hauskaa +sentään on matkustella, erittäinkin kun on kukkaro täysi. Nuorempana +minä olin hyvin utelias ja minä kuljeksin ympäri maata. Ja hyvin minut +otettiinkin vastaan, tulinpa minne tahansa, sillä tietäkääs, minä olin +uljas mies siihen aikaan, ja olin sievän näköinen, ja se on pääasia. +Minä ajoin silloin tavallisesti postivaunuissa ja pidin kauniita +viiksiä, aivan kuin olisin kuulunut sotaväkeen, ja olin helkkarin +ylpeä.» + +»Se on totta, se», sanoi Witt, »ja se on myös parasta.» + +»Niin, kyllä täytyy myöntää», sanoi ukko Swart ukko Wittille, »että +ylpeä oli lukkari.» + +Ja Swart tönäsi samalla Fritsiä niskaan. + +»Sakramenskattu poika, etkös tahdo istua suorassa!» + +»Niin», sanoi lukkari, »tulee aina olla niin suora ja kankea kuin +seiväs, ja sitäpaitsi teidän tulee olla rohkea ja iloinen ja esiintyä +uljaalla ryhdillä. Kun teitä kohteliaasti puhutellaan, tulee teidän myös +olla kohtelias, erittäinkin sotaväkeä kohtaan. Te olette esimerkiksi +tanssiaisissa. Silloin tulee joku aliupseeri ja sanoo: 'Kirottu mies, +minä tahdon tanssia teidän daaminne kanssa!' No, erittäin hauskaa tuo ei +ole, mutta ei auta! Teidän täytyy kumartaa ja sanoa: 'Palvelukseksenne, +herra korpraali, se tuottaa minulle suuren ilon!!' Ja samassa te +huudatte niin lujaa, että kaikki kuulevat: 'Viinuri! Viinuri! kaksi +lasia väkevää likööriä!' Kun hän sitten tuo teidän daaminne takaisin, +sanotte te ujostelematta: 'Suuresti kiitollinen! Tämä on ollut minulle +suuri huvi ja minä olen rohjennut tilata tänne kaksi lasia likööriä.' +Saatte nähdä, että hän juo ne. Mutta ottaakseni toisen esimerkin. +Otaksun, että te astutte johonkin kahvilaan tai muuhun ravintolaan ja +siellä tulee joku porvari luoksenne, sanoen: »Suokaa anteeksi, +kunnioitettava herra, te ehkä ette ole tuttu täällä...?» Silloin te +oikaisette vartalonne, pistätte molemmat kädet housuntaskuihinne, +asetutte hänen eteensä, tirkistätte häntä suoraan päin silmiä ja sanotte +suurellisesti: »Mitä? Mitä te tarkoitatte? Ja...» + +»Ptruu! äsh! noh! Juhani!» huusi ukko Witt, »pysäytä vähän!» + +»Mikä nyt?» kysyi Swart. »Miksi pitää hänen pysäyttää?» + +»Minä luulen, että olen pudottanut tupakkakukkaroni», sanoi Witt. »Se +oli minulla vielä aivan äsken, ja nyt se on poissa.» + +»Mutta mitä tämä nyt on?» sanoi Swart. Sinä et lainkaan huolehdi +tavaroistasi, vaan istut kuin unessa. Emme me tällä tavoin koskaan tule +Strelitziin. Pidä toki tavarasi koossa äläkä torku. Hypätkää alas», +sanoi hän Kallelle ja Fritsille, »ja lähtekää hakemaan sitä.» + +Vankkurit pysähtyivät, Kalle ja Frits hakivat tupakkakukkaroa, ja +lukkari aikoi juuri jatkaa keskeytynyttä esitelmäänsä sekä antaa vielä +muutamia hyviä neuvoja, kun samassa neljän ruskean hevosen vetämät +herrasvaunut ajoivat lentävää vauhtia heidän ohitsensa. Tämä nyt +itsessään ei ollut mitään erikoista, mutta varsat tuskin ehtivät nähdä +vaunut ja neljä vierasta hevosta, ennenkuin pyöräyttivät häntänsä ilmaan +ja läksivät laukkaamaan niiden jälkeen. + +»Katsokaas varsoja--ptruu!» huusi Swart ja Juhani kiljui: »Ptruu! +Ptruu!»--itse ukko Wittkin rupesi huutamaan: »Ptruu! Ptruu!», mutta +siitä ei ollut apua. Silloin ukko Witt ja ukko Swart hyppäsivät alas +vankkureista ja lähtivät juoksemaan varsojen jälkeen. Tästä varsat eivät +kuitenkaan välittäneet, vaan juoksivat kuin mehiläisparven ahdistamina. +Juhani viskasi ohjakset lukkarille ja läksi hänkin juoksemaan varsojen +jälkeen, ja niin he lensivät kaikki eteenpäin kuin tulta pakoon, +sillävälin kun lukkari tyytyväisesti muhoillen istui eväskorien keskellä +ja katseli kilpajuoksua. Mutta hänen ilonsa ei tullut pitkäikäiseksi. +Tammat vankkurien edessä rupesivat heristämään korviansa, ja ennenkuin +lukkari osasi aavistaakaan, ne jo karkasivat toisten jälkeen. Nyt alkoi +lukkarikin huutaa: »Ptruu, so so, Liisa, noh!» Mutta pahaksi onneksi +putosi häneltä toinen ohjas, ja tammat juoksivat nyt täyttä lentoa +lukkarin hyppiessä eväiden keskellä ja toisinaan kiljahtaessa: »Ptruu, +no, noh!» + +Nyt kiitivät vankkurit Wittin ja Swartin ohi. + +»Mikä lempo teihin nyt meni, lukkari», huusivat he hänelle, »hulluko te +olette?» mutta lukkari oli tarrannut kiinni vankkurien toisesta laidasta +ja vastasi heikkenevällä äänellä: »No, noh ... ptruu, ptruu!»--siinä +kaikki. + +Hän pysyi *vielä* tasapainossa, kunnes äkkiä--*pratsh*!--vankkurit +pahoin tärskähtivät--ja siellä nyt makasi lukkari ylisniskoin purossa, +joka juoksi tien poikki. + + * * * * * + +Ukko Swart juosta lötkötteli voimainsa takaa ja saapui pian +onnettomuuspaikalle. Hevoset seisoivat tyyninä alallaan ja vankkurit +olivat tarttuneet sillankorvaan. Lukkari makasi alhaalla liejussa ja +sätkytteli koipiaan, ja näytti siltä kuin tämä olisi ollut hänelle +syntyperäisten taipumusten toteuttamisesta johtunut suuri huvi. Ukko +Witt tuli myös paikalle ja katseli hetkisen tätä sätkyttelyä. Sitten hän +päätti lähteä apua hakemaan ja tahtoi juosta oikoteitse pellon poikki. +Onnellisesti hän pääsikin yli aidan, mutta kun hän oli kulkenut jonkun +matkaa, osui polku orapihlajapensastoon. Polku oli kapea ja Witt oli +leveä, ja kun hän tahtoi tunkeutua pensaston läpi, takertui hän +okaisiin. Ja kuta enemmän hän ponnisteli, sitä pahemmin hän takertui. +Kalle ja Frits tulivat nyt tupakkakukkaron etsinnästä, näkivät ukon +pensastossa ja saivat hänet suurella vaivalla vedetyksi irti--ei juuri +varsin kehuttavassa tilassa. Nyt saapui Juhanikin varsojen kanssa, ja +kaikki oli taas kuin olla piti--paitsi lukkaria, joka yhä vielä lojui +liejussa. + +»Makaa sinä vain hiljaa alallasi!» sanoi säveästi Swart, joka oli +tarkastanut olivatko silat ja vankkurit vahingoittuneet ja ilokseen +huomannut, että kaikki oli kunnossa. + +»Makaa sinä vain hiljaa ja herkeä potkimasta! Kyllä me sinut vielä ylös +ongimme.» + +Hän sitoi korista vierähtäneen makkarapalasen ohjaksen päähän painoksi +ja heitti narun lukkarille: + +»No, kuomaseni, pure nyt lujasti kiinni! Ja nyt vetämään, joka mies!» + +Ja he vetivät ja kiskoivat. + +»Pitäkää kiinni!--Nyt saamme hänet!--Vielä kerta!--Ja vieläkin!... +Eläköön! Nyt hän on maalla!» + +Voi hyvänen aika, miltä lukkari näytti! Hänen ylpeytensä oli hävinnyt +jäljettömiin, ja melkein samoin oli käynyt hänen uusille +nankinihousuilleen. + +»Kas niin, serkkuseni», puheli ukko Swart, »vankkureihin emme teitä nyt +voi ottaa, sillä te tuhrisitte meidät kaikki pahanpäiväisesti; paras kai +on, että panemme teidät ruohikkoon kuivamaan päivänpaisteessa.» + +»Se ei käy laatuun», sanoi Witt, »hän voisi siten helposti kylmettyä. +Ei, viruttakaamme ensin hänestä lika purossa, hänhän on hattua myöten +ravassa ja näyttää melkein suossa rypeneeltä karjulta, ja sillä aikaa +saavat Kalle ja Frits pestä hänen vaatteensa, sillä sellaisena kuin hän +nyt on, ei hän voi näyttäytyä missään. Ja vaatteitten kuivaessa täytyy +lukkarin ahkerasti liikkua täällä metsässä.--Mutta me muut kai syömme +päivällistä. + +Ja niin tapahtui. Koko seurue istuutui eväskorin ääreen pistämään +makupaloja poskeensa, mutta lukkari-paran täytyi lymytä erään pensaan +takana ja tyytyä siihen, että sai vain katsella herkkujen perikatoa. Ja +kun hän silloin tällöin tuli piilopaikastaan esille saadakseen jonkun +palasen hänkin, sanoi Swart,--sillä hän oli pahanilkinen veitikka: + +»Varokaa, tuolla taitaa juuri tulla joku!» + +Ja silloin oli lukkari kuin poispuhallettu. Mutta pahinta oli, että +tässä tiet erosivat toisistaan, lukkari ei uskaltanut tulla esiin eikä +saanut märkää eikä kuivaa,--ja kaikkein harmillisinta oli, että kun +toiset olivat syöneet ja juoneet tarpeeksensa, he taas nousivat +vankkureihinsa ja ajoivat tiehensä, huutaen lukkarille ystävällisen +iloisesti: + +»Hyvästi nyt!»------ + +Monta, monta vuotta kului, ennenkuin lukkari voi unohtaa tämän +tapauksen. + +»Ei», sanoi hän, »se minua vain suututti, etteivät he piitanneet minusta +vähääkään, sanoivatpahan vain hyvästi, jättäen minut sinne samanlaisessa +asussa kuin Aatami paratiisissa ja ajoivat tiehensä kaikkien kauniiden +eväiden kanssa, antamatta minulle kuivaa taikka märkää. Ei, se oli +sentään liikaa!» + +Ja minun mielestäni lukkari oli oikeassa. + +Kun sittemmin kerran oli tullut puhe villeistä ihmisistä, sanoi +Ankershagin metsänvartija, että hänen metsäalueellaan löytyi villejä +ihmisiä taikka ainakin apinoita. Pari päivää helluntain jälkeen oli hän +itse kohdannut sellaisen elävän. Se oli kauhean näköinen ja hän oli +suuresti pelästynyt nähdessään sen. + +»Mutta», lisäsi hän, »minä sanoin kohta vaimolleni: eivät ne tee pahaa; +ne ovat arkoja, ja muuten ne ovat kotoisin lämpimistä maista ja syövät +noin melkein mitä tahansa.» + + + + +IV. + + +Oli paahtavan kuuma. Vankkurit, joissa meidän matkustajamme istuivat, +kulkivat aivan hitaasti pitkin paksuhiekkaista tietä. Hiekka narisi +pyöräin alla, ja Lotta ja Liisa, jotka olivat aivan paksulti hiessä, +astuskelivat tyynesti ja hiljakseen askel askeleelta ja nyökäyttivät +päätään, hännillään hosuen pois vihaisia kärpäsiä. Juhani istui +läiskäyttäen niitä silloin tällöin laimeasti ruoskallaan, ja ukko Witt +ähkyi silloin tällöin: »puh, puh!» kunnes piippu vihdoin putosi hänen +suustaan ja hän vaipui uneen. Ukko Swart oikoili haukotellen selkäänsä, +kunnes vihdoin kuumuus sai vallan hänenkin ylitsensä, hän nyökäytti ja +nyökäytti päätään, ja ennen pitkää ilmaisi peloittavan kumea +kuorsaaminen, että ukko Swart nukkui. + +Kalle Witt huojahteli ja nyökkyili, kunnes hänen silmäluomensa tulivat +niin painaviksi, että hän asetti päänsä isänsä syliin ja nukkui. Ja +Frits hän ajatteli Doroteaansa ja mitä tämä oli sanonut edellisenä +iltana. Hän ajatteli mistä mahtaa johtua se, että kaksi ihmisraukkaa voi +pitää toisistaan niin sanomattomasti, ajatteli ja ajatteli, mutta ei +voinut löytää ongelmaansa selitystä, ja tätä selitystä miettien hän +vaipui unen helmoihin. Ja hän näki unta rakkaudesta ja onnesta ja +Doroteasta--se oli ihana uni--he istuivat yhdessä käsitysten ja +Frits sanoi Dorotealle uudelleen jäähyväisiä. Vain Juhani enää oli +valveilla. Hän hosui ruoskallaan pois kärpäsiä ja ähkyi silloin tällöin, +mutta kun jo koko seurue nukkui, ei hänkään enää voinut helteen +kiusausta vastustaa, vaan antoi hevosten mennä omin päinsä ja sulki +silmänsä. + +Tämän havaittuaan sanoi Lotta Liisalle: + +»Kuules, me tekisimme sangen tyhmästi, jos nyt enää astelisimme +eteenpäin näin omin päin. Poiketkaamme tien syrjään huvittelemaan vähän +metsässä; miksi me tässä vaivaisimme itseämme?» + +Ja Lotta poikkesi tieltä oikealle ja Liisa seurasi häntä. Tultuaan +puiden varjoon he seisahtuivat ja jättivät vankkurit seisomaan kuumaan +päivänpaisteeseen. He ahmivat suihinsa tuoretta, voimakasta ruohoa, ja +heillä oli sanomattoman hauskaa, saatuaan narrata koko seuruetta. + +Ukko Witt ja ukko Swart keinahtelivat sinne tänne, Kalle makasi +pitkinpuolin vankkureissa ja Frits poikkipuolin. Ampiaiset ja turilaat +surisivat heidän ympärillään, ja hävyttömät kärpäset istuivat heidän +nenilleen, mutta makaajat ne vain hikoilivat ja pursuivat ikäänkuin +heillä ei olisi ollut tuntoa laisinkaan. + +Viileässä metsässä on kaikki niin hiljaista kuin keskellä yötä. Tuuli +huokuu keveästi läpi lehtien, se kuiskailee niin hiljaa, ikäänkuin +tahtoen olla häiritsemättä koko maailmaa, joka makaa unen helmoissa, +unelmien vallassa. Heinäsirkat laulavat pehmeässä sammalessa niinkuin +sirkat kotituvan muurinraossa, pähkinäpensastossa visertelee rastas +vartijalauluaan, tikka napahuttaa kiinni ovet ja akkunat, jotta te +saisitte maata rauhassa, ja käki kukahtelee kovaäänisesti kuin +vahtikoira kotopihalla! Ja kaukaa alkaa kuulua laulua kuin kotikylässä +myöhäisinä kesäiltoina... + +Kaksi iloista ylioppilasta astuskeli esiin pitkin tietä puiden välistä. +Ensin lauloi toinen heistä yksinään; se laulu kuului rastaan laululta, +mutta sitten kumppani yhtyi lauluun ja nyt se kohisi kuin kedon yli +lentävä myrsky. + +He lauloivat villistä metsästä, jossa ilo on korkealla kun otuksen ajo +käy ja metsä humisee ja huudot raikuvat. + +He lauloivat tyynestä laaksosta ja vilvakkaasta viinistä ja punaisesta +ruususuusta, joka oli niin suloinen suudella. + +He lauloivat myrskystä ja tuulesta ja hiljaisesta majasta, jossa +metsämiehen kaunis lapsi uinuu ruususuisen helmoissa... + +Kuinka kauniisti he lauloivatkaan! Mutta kun he tulivat paikalle, missä +vankkurit seisoivat, lakkasivat he laulamasta, ja molemmat viittasivat +sormellaan makaajiin päin, nauroivat ja kuiskuttelivat keskenään. + +»Mutta käykö se päinsä?» sanoi toinen. + +»Käykö päinsä! Tulehan, niin hiivimme sinne!» + +He hiipivät niin hiljaa kuin osasivat vankkurien luo, ja toisen +irroittaessa vitjat vankkurin aisasta toinen riisui hevoset valjaista. +Sitten he varovaisesti ottivat ohjakset Juhanin kädestä ja nousivat +hevosten selkään, jotka nöyrästi heitä totellen menivät syvälle +metsään, varsat perässä. Kun he olivat tulleet niin pitkälle metsään, +ettei heitä voinut nähdä vankkureista, sitoivat he Lotan ja Liisan +kiinni suureen pähkinäpuuhun, ja siinäkös he sitten seisoivat ja +nauroivat kepposelleen. Ne olivat aika velikultia, ne ylioppilaat!-- +Mutta he eivät tyytyneet vielä tähän; he poimivat taskunsa täyteen +pieniä kiviä ja savenpalasia ja hiipivät sitten erään puun luo, jonka +pisimmät oksat ulottuivat miltei vankkurien yli. Tähän puuhun he +kiipesivät, toinen asettui oikealle, toinen vasemmalle, ja kun he olivat +löytäneet sopivat paikat, joista heitä ei tiheäin lehväin läpi voitu +huomata, kurottautuivat he ulommas ja tähtäsivät ukko Swartin +nenänkärkeen. He löivät vetoa, kumpi heistä ensin osaisi siihen, ja nyt +alkoi piiritys, ikäänkuin jos Swart olisi ollut Sevastopoli ja hänen +nenänsä joku sangen tärkeä varustus siinä. Kaikenlaisia hullutuksia ne +kälmit ja peijoonit sentään keksivätkin! + +Hei! nyt toinen heistä heitti ison savenpalan aivan vasten Swartin +paksua, kaunista nenää. Swart säpsähti unissaan ja rupesi aivastamaan. + +»Ei», sanoi hän unenpöpperössä, »en minä siihen rupea. Emme me pelanneet +nenän näppäyksistä!» Hän oli pelaavinaan Schafkopfia. »Vai niin, sinä +tahdot pelata minun nenälläni!»--ja samassa antoi hän kolauksen +Wittille, joka oli myyvinään kauroja ja parhaillaan sitovinaan viimeisen +säkin suuta kiinni. Witt tarttui Kallea--joka makasi hänen polvensa +päällä--kauluksesta ja veti ja nyki siitä niin, että poika oli +kuristumaisillaan; hänen huulensa olivat jo siniset kuin ruiskukka. Ja +Kalle töykkäsi Fritsiä. + +»Hyvästi», sanoi Frits, »muista minua! Kahden vuoden kuluttua minä tulen +takaisin, ja silloin me vietämme häämme.» Ja hän kurotti kätensä ukko +Swartin ympärille ja suikkasi hänelle suuta: »Hyvästi, armas Dorotea!» + +Nyt rupesi Juhanikin liikahtelemaan. Hän veti köyttä, joka oli sidottu +aisojen poikkipuun ympärille ja huusi: »Noh, noh!» kunnes sai silmänsä +oikein auki: »Mitä hiisiä», sanoi hän, »mitä tämä on?» + +»Missäs hevoset ovat?» huusi ukko Swart kauhistuneena. + +»Missäs hevoset ovat?» huusi myös ukko Witt, ja Frits ja Kalle huusivat +yhteen ääneen: + +»Mitä tämä on? Mihin hevoset ovat joutuneet?» + +»Ja varsat», sanoi Swart. »Mitä ihmeitä tämä merkitsee? Tämäpä vasta +kummallista! Missä varsat?» + +»No, sanoi Juhani, »ne ovat veijarit vieneet tammojen mukana.» + +»Tämä on ikävä juttu», sanoi Witt. »Mitä me nyt teemme, Swart?» + +»Tässä on ollut silmänkääntäjätempuilla pelinsä», sanoi Swart. »Ylös +jalkeille joka mies! Menkäämme kukin eri haaralle etsimään.--Tämäpä +vasta ihmeellistä!» + +Ja nyt he porhalsivat kuin hullut pitkin metsää, huusivat ja kiljuivat +Lottaa ja Liisaa, mutta eivätpä Lotta ja Liisa niin sanaa vastanneet. +Oli meno ja meteli sellainen, että olisi voinut luulla paholaisen olevan +liikkeellä. Kun he kaikki olivat kadonneet metsään, laskeutui toinen +ylioppilaista alas piilopaikastaan, ja tuossa tuokiossa hän istui +vankkureissa tutkimassa eväskorien herkullista sisältöä. Toinen laski +alas puusta nuoran, johon maahantullut sitoi kiinni eväskorit. Sitten +hinasi toinen korit ylös puuhun, ja nyt alkoi perinpohjaisempi eväiden +tarkastelu. Isonpuoleisen makkaran, astiallisen voita ja pitkulaisen +sämpylän he korjasivat talteensa. Kaikki seitsemän eväskoria he sitten +ripustivat puun eri oksille, niin että se näytti kelpo joulupuulta, ja +kun tämä oli tehty, lähtivät he tiehensä, ja kauan kuului heidän +laulunsa etäältä. + +He lauloivat kuinka metsä on niin ihmeen ihana silloin kun koreja +riippuu puussa ja talonpojat juoksentelevat yltympäri hevosten haussa. +Peipponen, käki ja ylioppilas ovat kolme iloista lintua, jotka +höyhenistään tunnetaan, he lauloivat. Miksi olitkaan, talonpoika, niin +tuhma, että nukuit metsään, jossa asuu niin monta kiusaa; siellä on +pidettävä silmät auki, siellä on monta iloa ja hupia,--oi, mikä ihana, +paksu makkara! + + * * * * * + +Mutta kukaan ei kuullut tätä lystillistä laulua, sillä koko seurue +juoksi ympäri metsää hevosia hakien. He kurkistelivat joka soppeen, +jokaisen pensaston he tarkoin tutkivat, ja lopulta osuivatkin he sille +paikalle, johon veitikat olivat tammat vieneet. Jälleennäkemisen ilo oli +suuri; suru oli kuin poispuhallettu, ja kun hevosia taas valjastettiin, +kummasteli ja kyseli koko seurue, kuinka tapaus oli ollut mahdollinen. +Ja heidän mielestään oli suuri onni, että juuri niin tapahtui kuin +tapahtunut oli. + +»Onpas tämä vasta hullua», sanoi Swart, »noin vain ilman muuta riisua +hevoset valjaista. Minä vain en osaa tätä käsittää!» + +»Mitä hiisiä!» huudahti Kalle Witt, »missäs eväskorit ovat?» + +»Poika, oletko sinä tullut hulluksi?» sanoi Swart. »Mihinkäs ne nyt +olisivat joutuneet?» + +Swart meni vankkurien luo, mutta eipä hänkään nähnyt koreja. + +»Ei, nyt on taas paha merrassa! Nekin ovat poissa.» + +»Ne ovat poissa, siinä olet vallan oikeassa», sanoi Witt. + +Juhanikin kurkisti vankkureihin ja totesi, että eväskorit olivat poissa. +Hän katseli tyhmistyneenä paikkaa, missä ne olivat olleet. + +»Siunaa ja varjele!» huusi Swart, joka kurkisteli joka haaralle. +»Olemmeko me todellakin kaikki noidutut? Vai olemmeko tulleet hulluiksi? +--Mutta katsokaas, tuollahan ne riippuvat puussa. Siellä ne riippuvat +kaikki. Antakaa kun lasken: yksi, kaksi, neljä--kuus--seitsemän! Ne +ovat kaikki tallella!» + +»Tällaista minä en ole vielä eläessäni nähnyt», sanoi ukko Witt. »En voi +käsittää tätä.» + +»Täällä kummittelee, sillä hyvä. Täällä rikeeraa paholainen +joukkoineen», sanoi Kalle Witt. + +»Tällä paikalla ei ole kaikki kuin olla pitäisi», sanoi ukko Witt. + +»Ei», sanoi Juhani, »kyllä täällä vehkeilee paholainen.» + +»Tämä kaikki on minusta kuin unennäköä», sanoi ukko Swart. »Mutta +jonkun teistä täytyy kiivetä puuhun.» + +Frits sanoi, ettei hän osannut kiivetä. + +»Ja minä en myöskään voi kiivetä», sanoi Juhani. »Minun rupee päätäni +niin huimaamaan.» + +Nyt täytyi Kallen panna uudet housunsa alttiiksi, ei auttanut muu. Hän +kiipesi ja saikin eväskorit onnellisesti alas--mutta kiilto hänen +keltaisista housuistaan oli poissa. + +Kun he näkivät kadottaneensa vain yhden makkaran, astiallisen voita ja +sämpylän, sanoi ukko Swart: + +»On sentään hyvä, että kaikki päättyi niin, kuin on päättynyt. Mutta +tästä jutusta me vaikenemme visusti kaikki, sillä muuten joutuisimme +pilan esineiksi. Varsinkaan ei minun eukkoni pidä saada vihiä tästä, +sillä sitten minä en enää saisi häneltä rauhaa. Kuuletkos, Frits! Sinä +pidät suusi kiinni, ymmärrätkös?»------ + +Pikkulinnut, jotka olivat nähneet tapahtuman, kertoivat sen tovereilleen +pitkin metsää, puulta puulle lentäen. Ja kun matkamiehemme ajoivat +metsän läpi, kuului kaikkialta: + +»Kuulkaapas, kuulkaapas! Swart ja Witt, Swart ja Witt. Niitä narrattiin. +Varis ties, varis ties--tirlirlit. Koko metsä sen tietää. Kas vain, +kas vain! Witt, Witt--Witt--veijari!» + +Ja käki kummasteli ja kukerteli. + +Ja harakka nauroi ja närhi kirkui: + +»Sepä oikein, se oikein!» + +Ja kun he ajoivat ulos metsästä, istui varis petäjän oksalla ja raakkui: + +»Huraa, huraa! Ukko Swart, ukko Swart, jopa vain, jopa vain, jopa +narrasivat! + +Ja orapihlajapensastossa pellon laidassa lauleli rastas: + +»Ei haittaa, ei haittaa, sääli housuja, keltahousuja!» + +Ja vanha tarhapöllö kiljui Wittille: + +»Ukko Witt, ukko Witt, kello putos, uhuu, putos pensastoon, uhuu!» + +Ja se oli totta, sillä kun Witt aikoi katsoa kuinka paljon kello oli, +oli hänen suuri taskunauriinsa poissa. + +Kun he sitten vihdoinkin saapuivat majatalon pihalle, seisoi siellä oven +edessä neljä hanhea, ja ukko hanhi sanoi: + +»Mitä tyhmyyksiä! Kuka käskee nukkumaan avoimella maantiellä!» + +Ja kolme tyhmää naarashanhea rupesi myös huutamaan: + +»Kuka antaa itseään niin narrata, kuka vain, kuka vain!» + + + + +V. + + +»Käykäämme tähän sisälle», sanoi ukko Swart. »Isäntä on höyli mies. Hän +oli ennen räätäli, mutta nyt hän on ostanut 'Hiljaisen rauhan' +ravintolan.» + +»Nimi miellyttää minua», sanoi Witt. »Täällä mahtaa olla sangen +hiljaista ja rauhallista. Ottakaamme veliseni, täältä kortteeri.» + +»Nostakaa eväskorit alas rattailta, pojat! No, naapuri, menkäämme +sisälle!» + +Kun he tulivat ovelle, kuulivat he hirvittävää melua huoneesta. + +»Etkös tule esiin, sen vietävä! Uskallapas vain suututtaa minua!» huusi +naisen ääni. + +»En tule», huusi toinen ääni, »en vähääkään välitä, oletko vihainen vai +et.» + +»Etkös vain tulekin sieltä pöydän alta! Revin silmät päästäsi!» + +»Minä olen herra huoneessani eikä täällä ole akoilla mitään +sananvaltaa.» + +»Tule esiin, pelkuri! Senkin vaivainen porusäkki!» + +Oli niin peloittava rähinä ja ähellys, että Swart ja Witt pelkäsivät +suorastaan onnettomuuden tapahtuvan. He eivät kauempaa voineet +kuunnella melua, vaan avasivat oven »Hiljaiseen rauhaan.» + +Siellä istui räätäli pöydän alla pidellen molemmilla käsillään +jaloistaan kiinni ja kiljui: + +»Minä en tikahdakaan paikaltani! Minä tahdon nähdä, kuka täällä on herra +talossa!» + +Ja hänen rakas puolisonsa seisoi vieressä hurjasti pyöritellen silmiään; +hänen hiuksensa olivat piiskana niskassa ja vaahto kihisi hänen +suupielissään. + +»Minä!» parkasi hän käreän kirpeällä äänellä ja tarttui räätäliä +takinliepeestä. »Etkö sinä tahdo uskoa, että minä olen 'Hiljaisen +rauhan' isäntä, senkin vanha kili?» + +Nyt meni ukko Swart väliin. + +»Ansaitseeko tuo nyt toraamista! Jos minun eukkoni siellä kotona», sanoi +hän Wittin puoleen kääntyen, »ehdottomasti haluaisi istua pöydän alla, +saisi hän minun puolestani olla siellä vaikka ylihuomiseen asti.» + +»Ei asia minuakaan osaltani lainkaan huolestuttaisi», sanoi Witt. + +No, yksi hyvä sana synnytti toisen, ja lopulta aviopuolisot +rauhoittuivat. Kun pojat tulivat sisälle, vallitsi jälleen sopu ja rauha +'Hiljaisessa rauhassa'. + +Räätäli lupasi tulla esiin pöydän alta, kun he kerran häntä kauniisti +pyysivät, ja lupasi antaa anteeksi vaimollensa, lisäten, että jos +tällaista vielä uudistuisi, tulisi varmaan tapahtuukaan hirveä +onnettomuus. Sillä hän sentään oli kuin olikin 'Hiljaisen rauhan' +isäntä. + +Hänen eukkonsa seisoi peilin edessä sovitellen paikoilleen myssyä, joka +rähäkän tuoksinassa oli valahtanut niskaan. Hän naurahti kirpeästi ja +sanoi: + +»Luulenpa melkein, rakas Santeri, että me jo tunnemme toinen toisemme.» + +Ja saatuaan myssyn paikoilleen hän poistui. + +»Isä», sanoi Frits, »Kalle ja minä olemme kuulleet, että täällä tänä +iltana pelattaisiin kometiaa, ja jollei teillä ole mitään vastaan, niin +menisimme sitä katsomaan.» + +»No menkää vain minun puolestani, mutta siivotkaa nyt ensin itseänne. +Ja käyttäytykää siellä hyvin, ja kertokaa sitten meille kaikki mitä +olette nähneet siellä.» + +Nuorukaisten mentyä sanoi ukko Swart ukko Wittille: + +»Mitä arvelisit, naapuri? Emmeköhän ottaisi yhtä pientä----» + +»No, maistetaan vain», sanoi Witt. + +Räätäli Flick kaatoi laseihin. + +»Ei taitaisi olla liikaa», sanoi Swart, »jos tyhjentäisimme myöskin +lasin olutta.» + +»Eipä suinkaan», sanoi Witt. »Ei se ole liikaa.» + +Flick kaatoi kaksi lasia olutta. + +»Olipa sentään aika vahinko, että hukkasin piippuni,» sanoi Witt. +»Mitähän, jos polttaisin yhden sikarin.» + +»Sikarit ovat niin kummallisia», sanoi Swart. »Luulen, että ne tekevät +sinulle pahanelämän.» + +»Eihän toki», sanoi räätäli Flick. »Niin voi kyllä käydä, jos sikari on +huonoa lajia. Mutta minulla on niin erinomaista lajia, että +kapalolapsikin voi niitä polttaa tuntematta lainkaan pahoinvointia. Ne +maksavatkin minulle sievän summan: neljä taaleria tuhat.» + +»Tuhannen tulimmaista», sanoi Witt, »nepä vasta mahtavat olla hyviä +sikareja. Niitä minä tahdon polttaa yhden.» + +»Oitis», sanoi Flick ja toi kourallisen tätä hienoa tavaraa. + +Witt valikoi. + +»Tämä on hyvä», sanoi räätäli. »Sytyttäkää se. No eikös se maistu +hyvälle? Ja entäs hieno tuoksu sitten!» + +Ukko Witt imi imemistään, mutta ei saanut kapinetta palamaan. + +»Malttakaas», sanoi räätäli. »Älkääs hätäilkö! Jollei se tahdo palaa +hyvin, niin purette toisen pään poikki. Se on juuri hyvän sikarin +tuntomerkki.» + +Ukko Witt puri ja piti sikaria kynttilän liekissä ja pisti sen sitten +taas suuhunsa ja poltti ja veti ja imi. + +»Niin», sanoi räätäli, »semmoista tapahtuu. Oikeat hyvät sikarit eivät +tahdo koskaan palaa,--ainakaan muu-*, tamat niistä. Mutta +voidelkaamme sitä vähän talilla, niin se tulee hyväksi. Kas niin, purkaa +nyt vielä palanen pois!» + +Se auttoi silmänräpäyksessä, ja kaiken imemisen, puremisen ja +voitelemisen jälkeen saatiin sikari vihdoin palamaan loppuun, ja räätäli +hykerteli tyytyväisenä käsiään. + +»Eikös se olekin erinomainen sikari?» sanoi hän, »koko huone siitä +hajahtaa.» + +»Niin», sanoi Swart, »se haisee melkein samalla lailla kuin traanilamppu +siellä kotona, kun eukko on puhaltanut sen sammuksiin ja antaa sydämen +savuta.--Minä olenkin iloinen, ettei siitä ole enää mitään jälellä.» + +Matkamiehemme olivat päättäneet jatkaa matkaansa omnibus-vaunulla, ja +nyt astui ajuri Kalle Vepupp huoneeseen. + +»Huomenaamulla kello neljä minä pysäytän tähän», sanoi hän. »Olkaa +silloin valmiina; paitsi teitä, tulee mukaan kahdeksan musikanttia, ja +sitten ovat vaunut täynnä.» + + * * * * * + +Heidän istuessaan tässä matkaansa tuumailemassa tulivat Frits ja Kalle +kotia kometiaa katsomasta. + +»Mitä hiisiä», sanoi ukko Swart, »onko se jo lopussa? Ja minä kun +luulin, että näytös nyt vasta alkaisi.--No mitä kappaletta ne tänään +näyttivät?» + +»No, isä», sanoi Frits, »siinä oli pyssynluotien valamista ja ampumista +ja paholaisen rotko pääkalloineen, iso huuhkaja, piru itse ja minkä +mitäkin pirunkonstia.» + +»No, oliko se lystiä? Miellyttikö se teitä?» + +»No», vastasi Frits, »voihan tuo käydä laatuun, vaikkei siitä ole paljon +kertomista. Mutta viimeinen hyppäys, kas se oli vaarallinen, siinä olisi +helposti voinut taittua niskat ja sääret.» + +»No mitä se sitten oli? Kerro, sen Jöröjanne! Anna kuulua!» + +»Jos te rupeatte torumaan, isä, niin saa Kalle itse kertoa, kuinka se +tapahtui. Minä tiedän vain, että minun täytyi hypätä.» + +»No, Kalle», sanoi Swart, »tules tänne. Kuinka se oli?» + +Kalle, joka allapäin oli seisonut Fritsin takana, astui nyt hiljaa +esiin. Herranen aika, miltä poika näytti! Toisesta syrjästä etupuolelta +oli hänen nuttunsa sininen takki, toisesta syrjästä se oli vain liivi ja +takaapäin se oli sininen hännystakki. + +»Poika», sanoi ukko Witt, »miltäs sinä näytätkään?» + +»Tuollaisena», sanoi Swart, »emme voi ottaa häntä mukaan. Olipa tämäkin +koko tapaus.» + +»Olipa kylläkin», sanoi räätäli Flick. + +»Oli», sanoi Kalle Vepupp. + +»Poika», sanoi ukko Swart, »tule tänne ja kerro mitenkä tämä on +tapahtunut!» + +»En minä voinut sitä auttaa», vastasi Frits. »Kalle hyppäsi kun lattia +murtui ja minä tartuin hänen takinliepeeseensä, mutta lieve repesi ja +minä lankesin hänen päällensä.» + +Nyt kaikki ihmettelivät. + +»Mitähän se mahtoi olla?» + +»No, se ehkä kuului näytelmään», sanoi lopuksi räätäli Flick. + +»Niin, ehkä se kuuluikin kometiaan», arveli Swart. + +Asianlaita oli kuitenkin niin, että keskellä näytelmää meni parven +rintavarustus rikki. Kalle ja Frits tekivät aika hyppäyksen ja pääsivät +leikistä pelkällä säikähdyksellä, ja repeytyneellä nutunliepeellä, mutta +niin onnellisia eivät kaikki olleet. Yksi katsojista taittoi molemmat +jalkansa ja oli kannettava pois, ja puoli tusinaa sai suurempia tai +pienempiä vammoja. Mutta tästä eivät Kalle ja Frits tienneet mitään. + +»Se kuului näytelmään», sanoi ukko Witt. »Enkös jo sanonut sitä! Mutta +mistä me nyt saamme hänelle nutun? Ei meillä ole aikaa mennä noutamaan +räätäliä.» + +»Ei, huomenaamulla varhain lähden minä matkalle», sanoi Kalle Vepupp. + +»Minulla», sanoi räätäli, »on hieno viheriäinen samettikauluksinen ja +keltanappinen hännystakki, aivan sellainen kuin hovissa käytetään. Sen +minä myön teille huokeasta.» + +»Isä, kuulkaa», pyysi Kalle. + +»No», sanoi ukko Witt, »kunhan se vain sopisi.» + +Flick toi takin ja Kalle pukeutui siihen. + +»Nähkääs vain», sanoi Swart, »kuinka hyvin se sopii hänelle.» + +»Hän on uljas kuin kreivi», sanoi Kalle Vepupp. + +»Niin, aivan kuin kreivi», vakuutti räätäli. + +Ja siinä Kalle nyt seisoi ja ojentelihe uudessa takissaan ja hieroi ja +silitteli tukkaansa ja sovitteli kaulustaan, kierteli keltahousuisia +jalkojaan ja asteli ylpeänä edestakaisin lattialla kädet kupeilla ja +nenä pystyssä. + +»Minun mielestäni», sanoi Witt, »se sopisi hänelle paremmin, jos se +istuisi hieman toisella lailla.» + +»No, noh», sanoi Vepupp, »voihan hän kasvaa vielä.» + +Ukko Witt ja räätäli sopivat hinnasta, ja kun takki oli maksettu, +läksivät matkamiehemme ylikertaan ruvetakseen levolle päivän vaivoista. + + * * * * * + +Witt ja Swart makasivat yhdessä sängyssä ja Kalle ja Frits saivat +sijansa toisessa. Pian vallitsi huoneessa syvä hiljaisuus. Kalle yksin +ei voinut nukkua, sillä hän ei voinut riistää ajatuksiaan uudesta +takistaan. Vihdoin hän varovaisesti nousi vuoteesta, puki takin yllensä +ja rupesi astelemaan edestakaisin lattialla kuun paisteessa. Silloin +tällöin hän seisahtui tarkastellakseen itseään, koetteli sormillaan +takkia, avasi nappeja ja pani ne jälleen kiinni ja ojensi vartalonsa +suoraksi ja silitteli ja hipoi itseään kuin naapurin kissa +peseytyessään. + +Nyt täytyi tapahtua, että ukko Swart, joka makasi selällään kumeasti +kuorsaten, kääntyi toiselle kyljelleen. Tämä nyt ei ollut sen pahempaa. +Mutta pahempaa oli, että hän tuli pistäneeksi leveän, paksun nenänsä +suoraan ystävänsä Wittin korvaan ja alkoi kuorsata siihen niin +hirveästi, että olisi voinut luulla paholaisen puhaltavan pasuunallaan. +Witt hyppäsi jäykkänä ja kauhistuneena ylös ja seisoi kuin salaman +iskemänä lattialla, tuijotellen ympärilleen. Ja koska huone oli hänelle +outo ja kun hän näki Kallen seisovan lattialla viheriäisessä takissa, +huusi hän: + +»Tulipalo! Tulipalo! Missä minä olen? Mitä tapahtuu?» + +Frits ja Swart hyppäsivät sängyistä kuin pistooleista ammuttuina, +tarttuivat Wittiä käsivarresta ja huusivat: + +»Witt-naapuri, mikä teitä vaivaa? Menkää levolle, olemmehan matkalla +Belgiaan.» + +No, Witt rauhoittui viimein. + +»Nyt minä tahdon sanoa sinulle yhden asian», sanoi hän Swartille, +»jottet enää saisi tehdä minulle samaa kepposta. Minä asetan pääni sinun +jalkopäähäsi, sillä lempoko voi tietää, milloin sinä rupeat uudestaan +kuorsaamaan.» + +No hyvä.--Toisetkin kiipesivät jälleen levolle, ja pian nukkuivat he +kaikki taasen. + +Ukko Witt nukkui myöskin. Mutta maatessaan oli hänellä tapa pitää suunsa +auki, ja nyt juuri piti tapahtua, että ukko Swart jälleen kääntyi +toiselle kyljelleen ja mitään huomaamatta soljahutti isonvarpaansa +Wittin suuhun. + +Ukko Witt näki juuri unta sikareista, joissa ei oikein ollut ilmaa, +vaikka ne hajahtelivat niin ihmeellisen ihanalle. Hän imi ja imi, mutta +ei tahtonut saada sikaria palamaan. Yhtäkkiä hän oli kuulevinaan +räätälin sanovan: + +»Pure pää poikki!» + +Ja Witt puri. + +Nyt oli Swartin vuoro hypätä ylös sängystä. Hän kirosi ja kiljui! Frits +hypähti ylös vuoteelta ja Kalle rupesi kiireesti vetämään housuja +jalkoihinsa, ja kun nyt kaikki muut olivat jalkeilla, makasi yksin ukko +Witt vuoteessa, viatonna kuin äskensyntynyt lapsi, eikä ollenkaan voinut +ymmärtää, mikä nyt oli hätänä. + +»Mitä?!» ärjyi ukko Swart. »Sinä rakkari! Mitä! Sinä kanalja! Mitä! Sinä +puret täällä ihmisiä, vai niin! Ansaitsisitpa nyt aika kolauksen vasten +suutasi!--Hän on salavihainen kuin pappilan vanha rakki.» + +Ukko Witt vannoi ja vakuutti olevansa viaton. Tämä kaikki oli tapahtunut +hänelle unessa; hän ei ikimaailmassa olisi näin menetellyt, jos olisi +tietänyt, että pisti toisen varpaan suuhunsa. Olihan hänelläkin ihmisen +tunteet! Hyi, kun hän vain ajattelikin tätä, niin suolet ihan +kouristuivat hänen vatsassaan. Hän kyllä myönsi aivan avoimesti, että +eilisiltainen sikari oli tehnyt hänet pahoinvoivaksi, mutta vakuutti, +että tämä oli kuitenkin monin verroin pahempaa. + +»Mutta», sanoi hän, »jos sinä välttämättömästi tahdot kostaa, niin minä +varsin kernaasti pistän varpaani sinun suuhusi, ja niin on asia +sovitettu.» + +Ei, sitä ei Swart millään muotoa tahtonut, hän ei halunnut edes kuulla +siitä puhuttavan, ja niin menivät he jälleen levolle ja heräsivät vasta +kun kello löi neljä, jolloin heidän tuli lähteä jatkamaan matkaansa. + +Ja juuri kun he olivat saaneet vaatteet yllensä ja juoneet aamukahvinsa +alakerrassa, ajoi Kalle Vepupp pihaan viedäkseen heidät mukanaan ulos +avaraan maailmaan. + + + + +VI. + + +Toisten juodessa kahvia meni Frits Juhanin puheille pihalle. + +»Juhani», sanoi hän, »sinä kyllä tulet tietämään ja ehkäpä jo tiedätkin, +että minulla ja lukkarin Dorotealla on erinäisiä salaisuuksia +keskenämme. Katsohan, kun sinä nyt tulet kotiin, niin mene oitis +Dorotean luokse ja anna hänelle tämä pieni rasia. Siinä on kultasormus, +jonka minä ostin eilenillalla, ja pieni paperikotelo, johon on pantu +suortuva minun hiuksiani. Ne minä lähetän hänelle muistoksi. Ja sano +hänelle myöskin, että parin vuoden kuluttua tahdon lahjoittaa hänelle +jotain parempaa, kunhan hän vain pysyy minulle uskollisena. Ja ennen +kaikkea: kirjoittakoon hän minulle kaikesta, ja erittäinkin siitä kuinka +asiat kotona sujuvat. Osoitteeksi hänen sopii panna: »Kunnioitettava +Herra Frits Swart, nykyinen asunto Belgiassa;» siten kirje varmasti +tulee perille. Ja sano terveisiä äidille ja että hän tietäköön meidän +saapuneen onnellisesti tänne ja että olemme terveet ja että kaikki on +käynyt oivallisesti, lukuunottamatta muutamia ihan pieniä tapauksia, +kuin esimerkiksi, että olimme vähällä taittaa niskamme. Sano, että +kaikki on kunnossa ja että hänen ei huoli itkeä, sillä kaikki on minun +parhaakseni, kuten isä sanoo. Ja vielä, Juhani, pidä myös silmällä +varsoja ja tuo eläimet oikealla ajalla laitumelta kotiin sitten kun +ilmat öisin jäähtyvät. Ja hoida myös Vahtia, sillä se uskollinen koira +alkaa tulla vanhaksi.--Ja niinpä voikaat hyvin kaikki! Hyvästi, +Juhani!» + +Frits meni, mutta palasi kynnykseltä takaisin. + +»Unohdinpa jotakin. Paina se nyt mieleesi! Katsos, lukkarilla on lehmä, +jota Dorotea aina lypsää. Heidän vanha niittynsä kasvaa huonosti, meidän +sitävastoin hyvin, ja meidän niittymme on lukkarin niityn vieressä. Ja +nyt minä olen luvannut, että lukkarin lehmä saa käydä meidän +niityllämme. Sano äidille, että hänen tulee mukautua tähän,--minä +kyllä pidän isästä huolen. Ja vielä: lukkari saa meiltä joka syksy +kuormallisen heiniä. Pane kuorma kukkuraksi, ja jos käy päinsä, niin +anna hänen saada kaksi kuormallista.» + +Tuskin oli hän ehtinyt sanoa tämän, kun he kuulivat hirvittävää melua +kadulta. He juoksivat sinne, ja ehdittyänsä metelipaikalle postivaunun +luo, tuntui heistä kuin olisi tusina peikkoja tapellut vaunussa. Ukko +Witt, Kalle ja kahdeksan musikanttia sekä Kalle Vepupp lyhtyineen +juoksivat paikalle nähdäkseen mitä oli tekeillä. Vepupp valaisi vaunua +lyhdyllään ja toiset kurkistivat hänen olkansa yli. + +Siellä istui ukko Swart koivet pystyssä, vajonneena isoon turkkilaiseen +rumpuun. Hän oli kasvoiltaan vallan mustanpuhuva ja hän sätkytteli sekä +käsiään että jalkojaan päästäkseen vapaaksi ja huusi: + +»Mikä p--un loukku! Auttakaa, auttakaa, minä tukehdun! + +No, Frits, Kalle, Vepupp ja ukko Witt hyppäsivät vaunuun ja tarttuivat +Swartiin mikä käsistä, mikä jaloista kiskoakseen hänet ylös rummusta, +mutta turhaan, sillä kun he saivat Swartin ylös, nousi rumpu mukana, ja +kun he laskivat hänet jälleen alas, vaipui hänen painopisteensä yhä +syvemmälle rumpuun. + +Mutta musikantti, jonka omaisuutta rumpu oli, kiroili, haukkui ja +manasi, että hänen soittokoneensa, joka oli maksanut vähintäin +viisikymmentä taaleria, oli nyt kokonaan tärvelty. Ja yks kaks antoi hän +ukko Wittille sellaisen iskun vasten rintaa, että tämä menetti +tasapainonsa ja kaatui hajareisin isoon bassoviuluun. + +No nyt oli hätä Hollannissa ja melu kasvoi aivan suunnattomasti. + +»Kas tämäpä vasta jotakin on», huusi Vepupp. »Toinen ukoista istuu +rummussa ja toinen ratsastaa bassoviululla.» + +»Ai, ai», parkui ukko Witt, »minä kuolen, minä luulen, että minä olen +revennyt ihan kahtia!» + +Kalle ja Frits työskentelivät yhä ukko Swartin ääressä, he vetivät ja +nykivät niin, että ukon tila muuttui aina vain pahemmaksi, kunnes +rummunlyöjä ruuvasi rumpunahan pingoituksestaan ja sanoi: + +»No, pojat, vetäkäästä vielä kerta!» + +He vetivät, ja ukko Swart pääsi pälkähästä. + +»Hurraa!» huusi Kalle ja heilutti hattuaan. »Saatiinpas ukko lopultakin +irti!» + +Tämä oli nyt kaikki hyvää, mutta pahin oli vielä jälellä. + + * * * * * + +Musikantit alkoivat nyt kiljua ja mongeltaa, ja pahimmin rähisivät +bassonsoittaja ja rummunlyöjä. He rupesivat uhkaavin elein puhumaan +talonpojille vahingonkorvauksesta ja vaativat 50 taaleria. + +Ukko Swart suuttui: hänen kasvonsa muuttuivat kiukusta sinisenruskeiksi +ja hän käski heidän mennä... No, mihin hän käski heidän mennä, ja mitä +hän vielä lisäksi sanoi, ei mahtanut olla kaunista ja musikantteihin +soveltuvaa, sillä kaksi heistä, räikkätorvenpuhaltaja ja bassonsoittaja, +tarttui ukkoa kauluksesta aikoen heittää hänet ulos vaunusta. Frits +juoksi paikalle auttamaan isäänsä ja syöksyi bassonsoittajan kimppuun. +Mutta nyt tarttuivat klanetinsoittaja ja huilunpuhaltaja häneen, ja +rummunlyöjä ja kornetin puhaltaja rupesivat rummuttamaan ukko Wittiä. +Kallella oli täysi työ koettaessaan varjella uutta takkiansa viuluniekan +ja pasuunanpuhaltajan vimmatuilta hyökkäyksiltä.--Ukko Swart oli +saanut räikkätorvenpuhaltajan allensa ja menetteli pahoin hänen +suupieliensä kanssa. Frits tappeli bassonsoittajan kanssa ja potki +klanetinsoittajaa säärille, mutta viulumestari paineli pahoin hänen +niskanikamiansa. Ukko Witt löi rummunlyöjää kuin rumpua niin kovaa kuin +jaksoi, mutta kirottu kornetinpuhaltaja antoi hänelle jymiseviä +korvapuusteja. Ja Kalle koetti puolustaa takkiansa, joskin se kävi +vaikeaksi, sillä pasuunanpuhaltaja soitteli hänen nenällään ja +viuluniekka siveli niin lämpimästi hänen kylkeään. + +Näin olivat nyt asiat. Kalle Vepupp oli mennyt tappelun alkaessa sisälle +majataloon, tuumien: »tapelkoot nyt, sen vietävät», Flick oli paennut +anniskeluhuoneeseen ja arvattavasti piiloutunut pöydän alle. Huonosti +olisi ystävillemme varmaankin käynyt, ellei apua olisi tullut. Juuri +ratkaisevassa silmänräpäyksessä tuli apua kahdelta taholta yhtaikaa. +Matami Flick, »Hiljaisen rauhan» emäntä ja Juhani piiskoineen +kiirehtivät apuun. Juhani veteli bassonsoittajaa piiskallaan ja matami +hyökkäsi rummunlyöjän kimppuun iskien kyntensä hänen kasvoihinsa. + +»Kirotut maankuleksijat!» huusi hän. »Vai te täällä hyökkäätte minun +vieraitteni kimppuun!» + +»Hurraa», huusi Frits, pidellen klanetinsoittajaa kauluksesta, »tässä +hän nyt on!» + +»Hurraa», huusi Swart, »nyt me olemme voittaneet! Tulkaas, pojat, niin +annetaan heille vielä pieni sauna!» + +Musikanteille olisi ehkä käynyt pahoin, mutta nyt oli katu täynnä +ihmisiä, jotka kyselivät mikä täällä oli hätänä. + +»Onpas kummallista», sanoi suutari Pikilanka, »nähdä tällaista menoa, +sanon, keskellä Alt-Strelitzin katua.» + +»Ja vieraita ihmisiä päälle päätteeksi», sanoi läkkiseppä Peltinen, +»soveltuuko tämmöinen täällä?» + +»Ei», sanoi puuseppä Höylänen. »Kun me silloin tällöin annamme +toisillemme muutamia kolauksia kaikessa ystävyydessä, niin on meillä +siihen kaupungin porvareina täysi oikeus.» + +»Niin, me saamme tapella, sillä mehän saamme maksaa veroja ja +ulostekoja», sanoi suutari Pikilanka. »Meillä on siihen täysi oikeus; +sitä vartenhan meillä on maistraatti.» + +»Mutta nämä maalaiset ja kuleksijat eivät kuulu meidän tuomiokuntaamme +ja kuitenkin pitävät he tuommoista meteliä. Tulkaa, niin panemme heidät +kaikki heti putkaan!» + +Se puhe kelpasi, ja Höylänen, Pikilanka, Peltinen ja pari heidän +naapuriansa läksi marssimaan »Hiljaista rauhaa» vastaan. + +»Seis», huusi Peltinen, »me emme enää kauemmin voi kärsiä, että te +täällä omin käsin anastatte meidän laillisen oikeutemme ja rupeatte +tappelemaan keskellä katua! Te olette kaikki meidän vankimme.» + +»Mitä», huusi ukko Swart, »mekö antaisimme vangita itsemme?» + +»Häh», kirkui matami Flick, »tekö täällä tahdotte näytellä esivaltaa +minun oveni edessä. Se tässä vielä puuttuisi. Tuollainen pikipeukalo ja +mokomakin kattilan nuolija tahtovat olla poliiseja aivan minun oveni +edessä!» + +»Senkin junkkarit!» sanoi Swart. »Menkää paikalla matkoihinne!» + +Ja hän antoi läkkisepälle aimo kolauksen kylkeen. + +»Kuules, Peltinen», sanoi Pikilanka, »sinä menet nyt liian pitkälle. +Meillä porvareilla on tosin oikeus *tapella*, mutta ei *hieroa rauhaa* +silloin kun muut tappelevat, joka on aivan eri asia. Sano mitä tahdot, +mutta se on esivallan asia.» + +»Kas tuolla», huudahti Höylänen, »tuolla tulee ukko Krumm koirineen. Nyt +me pääsemme pulasta. Hän kuuluu esivaltaan, sillä kaupungin +karjapaimenena saa hän kaupungilta leivän. Hän on virallinen henkilö.» + + * * * * * + +Ukko Krumm aikoi juuri ruveta toitottamaan lehmiänsä kokoon, kun +porvarit kerääntyivät hänen ympärilleen ja kiljuivat hänen korviinsa. +Hänen piti heti vangita nuo vieraat miehet, sanoivat he, hän oli siihen +»oikea mies.» + +Käsitettyään lopulta, mistä oli kysymys, sanoi ukko Krumm: »Niin, pojat, +*minä* olen siihen oikea mies! No, seuratkaa nyt minua kaikki +raastupaan!» + +»Mitä», sanoi matami Flick. »Minäkinkö, joka olen kunniallisen porvarin +vaimo ja yhdentoista lapsen äiti?» + +»Ei, Krumm», sanoi Pikilanka, »nyt sinä menet yli valtuuksiesi. Sinä +voit viedä talonpojat ja musikantit kanssasi raastupaan, mutta matami +Flickin, joka on rehellinen kansalainen ja lisäksi minun miniäni äidin +sisaren täti, sinä saat antaa olla rauhassa.» + +Tämä oli varsin kohtuullista. Ukko Krumm taipui ja ajoi nyt talonpojat +ja musikantit pormestarin portille. + +Ukko Swart tosin vastusteli, mutta siitä ei ollut apua. Hänelle näet oli +tapahtunut sellainen onnettomuus, että hänen housunkannattimensa olivat +katkenneet taistelussa torvensoittajan kanssa, ja hänen täytyi nyt +pidellä housujaan estääkseen niitä luisumasta alas nilkkoihin. Kun hän +nyt vihoissaan unohti tämän ja hosui molemmin käsin, rupesivat housut +luisumaan alas ja hänen täytyi tarttua niihin kiinni ja estelemättä +antaa viedä itseään muiden mukana. + +Krumm sai viimein koiransa avulla joukkonsa kokoon. Etumaisina marssivat +kaupungit lehmät, sitten astuskelivat talonpojat ja heidän perässään +musikantit, ja häntänä lopulta kulki muutamia porvareita. + +Kun he tulivat pormestarin portille, puhalsi Krumm torveensa niin +valtavan törähdyksen, että pormestari lensi ylös patjoiltaan ja sai pian +housut jalkaansa, luullen, että koko Alt-Strelitz oli ilmitulessa. + +Hän avasi akkunan ja kurkisti kadulle. + +»Mikä nyt on hätänä?» huusi hän. + +»*Tuossa* on kaupungin karja, herra», sanoi Krumm »ja *tuossa* ovat +meidän vankimme, herra, ja *tuossa* on yleisö, herra, ja *minä* olen +tässä viranomainen henkilö. Kaikki on kuin olla pitää.» + +Nyt juoksi paikalle myöskin kaupungin poliisikonstaapeli, jolla oli se +paha onni, että aina kun Alt-Strelitzissä oli tulipalo, hän oli +viimeinen, joka huusi: »tulipalo, tulipalo!» + +»Voi herra pormestari», sanoi hän, »se ei ole totta. Asia on aivan sama +kuin muutamia vuosia takaperin, jolloin kukaan ei pitänyt lukua +Jumalasta eikä mistään. Matami Flick on mukana tässä pelissä, ja hän on +sangen vaarallinen henkilö. Ei, herra pormestari, uskokaa minua, tämä on +oikea kapina, aivan kuin vuonna neljäkymmentä kahdeksan.» + +No, pormestari pelästyi, hänen kasvonsa kalpenivat, ja hän oli vähällä +lentää selälleen, mutta koska hän oli järkevä ja sukkela mies, sanoi hän +itselleen: + +»Me olemme pahassa pulassa, mutta pysykäämme rohkeana. Pormestarien osa +tässä maailmassa näkyy nyt kerta kaikkiaan olevan se, että he alinomaa +saavat taistella kapinallista ihmiskuntaa vastaan.» + +Ja hän läksi marssimaan raastupaan, koko joukko perässään. Perille +tultuaan sanoi hän poliisikonstaapelille: + +»No, tuotakoon heidät kaikki sisään!» + +Ja he astuivat saliin yksitellen, ja kun he kaikki olivat koossa, otti +viisas pormestari lornjettinsa esille, istuutui tuomarin istuimelle +viisaan ja vakavan näköisenä ja alkoi sangen viisain katsein tirkistellä +väkijoukkoa. + +»Onpa tuossakin otusta», ajatteli ukko Swart. + + + + +VII. + + +Kuulustelu alkoi. + +»Mestari Pikilanka! Te seisotte nyt esivallan edessä. Sanokaa minulle, +minkä vuoksi olette vanginnut nämä miehet!» + +»Kyllä», sanoi Pikilanka, »nähkääs, herra pormestari, eilen istuimme me, +minä ja vaimoni ja lapset ja söimme perunoita ja paistettuja sillejä. +Olimme pistäneet jo monta perunaa poskeemme, kun vaimoni sanoi: 'Piki', +hän sanoi, 'meidän perunamme ovat pilaantuneet, parasta kun annamme ne +sioille.' Silloin minä sanoin: 'Karolina', minä sanoin, 'onhan meillä +vielä jälellä niitä perunoita, joita saimme veljeltäsi!' Hänen veljensä, +herra pormestari tietäköön, on se pieni kyttyräselkäinen suutari, joka +ennen asui Penzlinissä, mutta muutti sieltä Neu-Brandenburgiin ja nai +herra Kählertin tyttären. Malttakaas, siitä on nyt noin seitsemän +vuotta. Ei--malttakaas--kahdeksan vuotta! Ei, kyllä siitä sentään on +vain seitsemän vuotta....» + +»Mitä lörpötystä», keskeytti pormestari, »mitä se kuuluu tähän asiaan? +Teidän tulee sanoa minulle, miten tappelussa kävi, ja kuinka te +uskalsitte siihen sekaantua, vaikk'ei se kuulu teidän ammattiinne.» + +»Niin, kunpa minä sen vain tietäisin, herra pormestari! Nuo vieraat +miehet vangittiin, ja minä seurasin mukana. Te saatte hirttää minut +lähimpään naulaan, jos luulette minun sekaantuvan poliisin asioihin.» + +»No, mestari Peltinen», sanoi pormestari, »mitä te tiedätte tästä +asiasta?» + +»Palvelukseksenne, herra pormestari, minä tiedän asian tarkalleen. +Nähkääs, minä nukuin kaikessa alhaisuudessani, kun minun vaimoni, jolla +tänään taas oli kuumetaudin kohtaus, herätti minut ja sanoi: 'Peltinen', +hän sanoi, 'minä luulen että jotain tapahtuu kadulla.' Minusta tuntui, +että kadulla pidettiin iloisen ilkeätä elämää. No, minä lensin ylös +sängystäni ja menin katsomaan ulos akkunasta, aivan niinkuin te teitte +herra pormestari, kun me seisoimme teidän talonne edustalla, ja nyt minä +näin koko kapinan.» + +»No hyvä», sanoi pormestari, »mitä te sitten näitte? Puhukaa joutuin +mitä tiedätte, ja tulkaamme nyt kerrankin itse asiaan!» + +»Mitä minä näin?--Minä näin koko salaliiton, koko vallankumouksen!» + +»No, tunsitteko ketään henkilöistä?» + +»Henkilöistä?--Henkilöistä?--En, niistä minä en tuntenut ketään. +Vaimoni vain sanoi minulle, että hän tunsi matami Flickin alushameen +suuresta reijästä, jonka tämä oli siihen viime vuonna silitysraudalla +polttanut.» + +»Mutta kuinka tulitte te vanginneeksi nämä henkilöt ja siten +sekaantuneeksi poliisin asioihin?» kysyi pormestari. + +»Herra varjelkoon minua!» sanoi mestari Peltinen, »kuinka minä +uskaltaisin tehdä mitään sellaista! Minä en tiedä mitään poliisista enkä +vangitsemisesta, sillä poliisin asioihin sekaantuminen ei tuota mitään +siunausta.» + +»No, mestari Höylänen, astukaa esiin», sanoi pormestari. »Mitä te +tiedätte tästä asiasta?» + +»Minä, herra pormestari, minä tulin juuri kävellen pitkin katua kun +heidät piti vangittaman, muuta en minä tiedä, sillä minä olen tyhmä +tällaisissa asioissa. Minä luulen kuitenkin, että Krumm vangitsi +heidät.» + +»Krumm tulee tänne pöydän luo», sanoi pormestari rypistäen otsaansa ja +tirkistäen ukkoa tiukasti lornjettinsa läpitse. »Mistä syystä on Krumm +vanginnut nämä miehet? Tekikö Krumm sen omalla virkavastuullaan, vai +nimenomaisesta käskystä?» + +»Minä en tiedä mitään, ja minä tiedän paljon», sanoi Krumm. »Minä kysyn +vain, olenko minä esivalta, vai enkö? Luulenpa, ett'ei kenelläkään +täällä ole oikeutta käskeä minua, paitsi teillä, herra pormestari. Minä +kaitsen härkiäni ja lehmiäni, ja mitä poliisiin tulee, niin ei teidän +tarvitse sanoa muuta kuin että minä tulen, ja minä olen kohta valmis +palvelemaan teitä ilman pienintäkään viivytystä tahi epäilystä.» + +»Hyvä, Krumm!» sanoi pormestari armollisesti hymyillen. »Minua +ilahuttaa, että Krumm on lainkuuliainen ja että hänellä on isänmaallinen +mieli!» + +»Kuten jo sanoin Teille, herra pormestari, minulle on kaikki +samantekevää», sanoi Krumm. »Meidän suuriherttuamme ja herra pormestari +ovat minulle paljon rakkaammat kuin pappi ja lukkari.» + +»Herra sihteeri», sanoi pormestari, »kirjoittakaa: Sen johdosta, että +karjapaimen Krummille käy virkansa jo liian vaivaloiseksi, ei hänen enää +tarvitse paimentaa härkiä, mullikoita ja lehmiä, vaan kaitsee hän +tästäpuolin vain hiehoja, vasikoita ja vuodenvanhoja varsoja, sekä +suositetaan häntä korkeamman valtionviran saamiseen.--Nyt saa hän +mennä, hyvä Krumm, hänellä on minun suosioni.--Kaupunginpalvelija +Glandt, kuka kapinoitsijoista huusi ja räyhäsi pahimmin?» + +»Sen minä sanon, herra pormestari,» sanoi Glandt, »musikanteista oli se +tuo tuossa, ja talonpojista tuo tuossa», ja hän viittasi rummunlyöjää ja +ukko Swartia astumaan lähemmäs. + +»Mikä oli hänellä tarkoituksena häiritessään tämän kaupungin rauhaa ja +nostaessaan sen kapinaan», kysyi pormestari ukko Swartilta. + +»Tarkoituksenako», sanoi ukko Swart.--»Ja kapinaanko?--Kas, tämäpä +vasta on jotakin! Pidättekö te sitä kapinana, että rauhallinen ihminen, +joka on vähän lihavanlainen, sattuu liukahtamaan istuinlaudalta ja +putoamaan turkkilaiseen rumpuun?» + +»*Täydellisenä* kapinana sitä en tahdo pitää», sanoi pormestari, »mutta +_conat_'iksi[1] sitä mielestäni ainakin on kutsuttava.» + +[1] Kapinan hanke, vehkeileminen. + +»Sitä vastaan minulla ei ole mitään», sanoi Swart, »sanokaa te sitä +sillä tai jollain muulla nimellä. Minun omatuntoni on puhdas ja +rauhallinen, ja piru minut periköön, jollei kaikki mitä sanon, ole +silkkaa totuutta. Mutta minä vannon, etten halua olla kapinan kanssa +missään tekemisissä.--Onko tämä nyt enää laitaa? Ensin minun täytyi +tapella tuon roistojoukon kanssa, ja sitten te tahtoisitte minun vielä +rupeamaan kapinoitsijaksi! Ei, kiitoksia paljon!» + +»Kuinka hän tuli rumpuun?» kysyi pormestari. + +»Hän istui siihen ilkeyksissään!» sanoi musikantti. + +»Eipähän, sinä koira, vaan tapaturmaisesti. Saan sanoa teille, herra +pormestari, että kun nousin vaunuun, rupesi päätäni huimaamaan, minä +rupesin liukumaan istuinlaudalta ja tömähdin siten rumpuun. + +»Tätä voisi kutsua nimellä _casus_»[1], sanoi pormestari, »ehkäpä myös +nimellä _lapsus_[2].» + +[1] Kompastus, tapaturma. + +[2] Vierähdys, erehdys. + +»En minä kaasussa ollut», sanoi Swart, »sillä minä en ollut maistellut +väkeviä; eikä tämä minun mielestäni ollut myöskään lapsellisuus.» + +»Ystäväni, minä sanoin _lapsus_», huomautti pormestari. + +»No se on toinen asia, ja minä en sitä ymmärrä, mutta sen minä sanon, +että tuo mies tuossa on käyttäytynyt minua kohtaan kuin tyhmä, kuriton +kakara. Sillä kun minä istuin rummussa ja poikani koetti vetää minut +ylös siitä, löi hän minua päähän ja tuuppasi naapuriani Wittiä niin, +että tämä lensi istumaan bassoviuluun ja satutti itsensä pahasti.» + +»Herra pormestari», sanoi musikantti, »tuommoisella takaruumiilla-- +suvaitkaa katsoa tänne vähän--istui hän minun rumpuuni ja tärveli +hyvän soittokoneeni pahanpäiväiseksi!» + +»_Restitutio in integrum_[1] voisi tosin tässä tapauksessa olla +mahdollinen», sanoi pormestari, »mutta minusta näyttää kuitenkin, +että...» + +[1] Entiselleen palauttaminen, korjaaminen. + +»Ooh!» keskeytti hänet ukko Witt surkealla äänellä. »Minä kunnioitan +suuresti lakia ja oikeutta, mutta minä tahtoisin vain kysyä teiltä, +oletteko koskaan istunut harareisin bassoviulussa? Minun täytyy +lääkärillä tutkituttaa vammojani, ja sitä varten vaadin minä 40 taaleria +kipurahoja.» + +»Ja minä, herra pormestari», sanoi musikantti, »vaadin 50 taaleria +korvausta siitä, että hän on istunut bassoviuluni rikki.» + +»Sinä sakramenskattu!» ajatteli ukko Swart. »Saatpa hikoilla ennenkuin +saat penniäkään!»--Ääneen hän sanoi: + +»Minä olen myös pahoinpidelty, herra pormestari, ja kohtuullista on, +että tuo rumpali-roikale maksaa minulle 50 taaleria ja hankkii minulle +uudet housunkannattimet.» + +»Hm! hm!» sanoi pormestari arvokkaasti. »Istukaa!»--Herra sihteeri, +kirjoittakaa: Huomioonottaen, että tänä päivänä aikaisin aamulla on +kaupungin rauhaa häiritty ja julkista uppiniskaisuutta kuin myös +kapinallisuutta osoitettu, julistaa oikeus: Läsnäolevat molemmat +talonpojat ja pääkapinoitsijat sekä heidän poikansa ja renkinsä +tuomitaan rumpunahan rikki-istumisesta ja bassoviulun osittaisesta +pahoinpitelystä tällä paikalla maksamaan musikanteille 50 taaleria +vahingonkorvausta.» + +»Mitä», huusi Swart, »tämäpä on kummallista!» + +»Kaupunginpalvelija Glandt», huusi pormestari, »tee velvollisuutesi! Jos +tämä vangittu lurjus vielä kerrankin keskeyttää minut tuomion +julistamisessa ja uudelleen osoittaa uppiniskaisuutta, niin vie hänet +sinne, mihin ei aurinko paista eikä kuu kumota ja missä vain sammakot ja +sisiliskot ovat hänen seuranaan.--Herra sihteeri, kirjoittakaa: Sen +johdosta, että läsnäolevat _musici_ ovat pahoin rääkänneet talonpoika +Swartin ruumiin takaosia, saattaneet hänet housunkannattimien +puutteeseen ja loukanneet häntä iskuin ja lyönnein; katsoen myös siihen, +että he, ratsastuttamalla talonpoika Wittiä bassoviulussa ovat +halaisseet hänet melkein kahtia ja tunnustaneet itsensä siihen +syypäiksi, tuomitaan mainitut _musici_ maksamaan korvausta kaikkiaan 50 +taaleria--se on, jos heillä on varoja.--Mutta koska on tiettyä ja +tunnettua, että musikanteilla yleensä ei ole rahaa, joten kaikki saatava +heiltä siis on vain näennäistä, niin on tämä tuomiokin langetettu vain +_pro forma_[1]. Oikeus tuomitsee senvuoksi asialliset yhdessä +suorittamaan kulut, vahingot ja kipurahat. Talonpojat maksavat siis: 50 +taaleria kipurahoja, 50 taaleria vahingonkorvausta soittokoneista sekä +oikeuskuluja 14 taaleria ja 17 1/2 groshenia.--Minä luulen kuitenkin, +herra sihteeri, että me tässä tapauksessa vielä tuomitsemme +kaupunginpalvelija Glandtin saamaan korvausta ylimääräisestä +vaivannäöstä 5 taaleria. _Summa summarum_[2] suorittavat läsnäolevat +kapinalliset talonpojat 119 taaleria ja 17 1/2 groshenia, ja julistetaan +oikeuden istunto täten päättyneeksi.» + +[1] Muodon vuoksi. + +[2] Kaiken kaikkiaan. + +»Mekö molemmat?» sanoi ukko Swart. »Naapuri Witt ja minäkö saamme maksaa +yli 100 taaleria?--Tämäpä on kaunis juttu!» + +»Mitä, uskaltaako hän vastustaa tuomiota?» sanoi pormestari. + +»Herra pormestari», sanoi musikantti, »tottakai me saamme 50 taaleria?» + +»Suu kiinni! Vai tahdotteko joutua putkaan?» sanoi pormestari. +»Vahingonkorvaus ja kipurahat kuittaavat toinen toisensa. Te musikantit +menette nyt tiehenne, mutta talonpojat jäävät tänne siksi kun ovat +maksaneet!» + +»Mitä lempoja!» huudahti Swart. »Luuletteko meitä niin tyhmiksi, että +suostumme maksamaan omia kipurahojamme?» + +»Rahat pannaan talletukselle», sanoi pormestari. + +Mutta nyt oli ukko Swart tulla mielettömäksi. + +»Talletukselle, tietysti talletukselle, joka tulee kestämään maailman +loppuun saakka!» + +»Ystäväni», sanoi pormestari arvokkaasti hymyillen, »kaikkihan tässä +maailmassa on epätietoista--mutta siihen saakka kestää talletus, +kunnes musikantit maksavat.» + +»Tämä on pahempi juttu kuin oikea prosessi», sanoi Swart tuupaten Wittiä +kylkeen. + +»Mutta, herra pormestari», sanoi Witt, »minä pyytäisin vain kysyä, +emmekö me olleet oikeassa?» + +»Kyllä *oikeus* on teidän puolellanne», sanoi pormestari, »mutta +kuitenkin on teidän asianne niin peräti heikko, että teidän täytyy +maksaa.» + +»Naapuri», sanoi Witt, »tässä maailmassa on nyt kerta kaikkiaan niin, +eikä sitä voida auttaa, että se, joka on voittanut prosessin, saa +maksaa, ja maksaa kelpolailla. Hän saa oikeuden ja oikeus saa rahat!-- +kaikki on kuin olla pitää.» + +He avasivat kukkaronsa ja maksoivat. Swart kiroili ja Witt lohdutti +itseään sillä, että he olivat olleet oikeassa. Kun he olivat maksaneet, +sanoi pormestari: + +»Kas niin, tämä riittää täksi päiväksi. Menkäät Herran huomaan, hyvät +miehet!» + +»Kyllä vaan, herra pormestari», sanoi Swart pitäen kättään ovenrivassa, +»mutta nyt minä annan teille hyvän neuvon: Koska te otatte 100 taaleria +näin pienestä selkäsaunasta, niin tulkaapa kerta sinne meidän kyläämme; +saatte nähdä, että siellä saisitte aivan toisenlaisen selkäsaunan +rahatta ja hinnatta! Hyvästi nyt, herra pormestari!--Ja kiitoksia +paljon!» + + + + +VIII. + + +Kun Swart ja Witt tulivat raatihuoneesta seisoi Kalle Vepupp +postivaunuineen vielä majatalon edustalla. He nousivat vaunuun, jossa +musikantit jo istuivat, eikä kulunut kauaa, ennenkuin riitaveljien +välillä oli syntynyt vilkas keskustelu ikäänkuin he olisivat olleet +vanhoja tuttavia ja ystäviä. + +Ukko Swartin viha ei tosin vielä ollut haihtunut; hän loi vihaisia +silmäniskuja rummunlyöjään ja bassonpäristäjään ja näytti niin +verenhimoiselta kuin olisi tahtonut lyödä heidät hengiltä. + +Mutta silloin otti klanetinsoittaja pienen pullon, jossa oli +kuminaviinaa--hän sanoi sitä taskukellokseen--ja pani sen kiertämään +miehestä mieheen. + +»'Pikkuinen'--aamutuimaan?» + +»Terve!» + +»Kiitos!» + +Ja kun taskukello oli lakannut käymästä, otettiin esille toinen, isompi +taskukello, oikea 'nauris', joka sisälsi karvasta sekin. + +»Suvaitkaa maistaa!» + +»Terve!» + +»Ai, ai, kun teki hyvää!» + +»Se on parasta lääkettä sydämelle ja sapelle», sanoi ukko Witt. »No, +naapuri, ryyppää nyt sinäkin!» jatkoi hän ja ojensi pullon Swartille. + +Swart oli epätietoinen. Hän ei mielellään halunnut olla noiden +junkkarien kestittävänä,--mutta lopulta hänkin sentään tarttui kelloon +ja sanoi: + +»No, jos te nyt välttämättä tahdotte pakottaa minua, niin en minäkään +vastaan pane, mutta korvaukseksi pyydän, että tekin puolestanne teette +hyvin ja...» + +»Tietysti, se kuuluu asiaan!» sanoi pasuunantoitottaja. + +»Frits, poikani, annappas se kori sieltä tänne! Ei sitä, vaan se *iso*, +sinä tomppeli!» + +Swart sai korin eteensä ja veti siitä esille pullon niin kookkaan, että +jos musikantilla oli ollut taskukello, niin oli tätä ehdottomasti +sanottava tornikelloksi. Hän maistoi siitä ensin itse ja antoi pullon +sitten viuluniekalle, tämä antoi sen klanetin soittajalle, tämä +torventoitottajalle, ja niin kulki nyt tornikello miehestä mieheen. + +»Niin», sanoi Swart, »se on puhtainta jyväviinaa--Hokmannin rohtoa-- +oikeata Hokmannin rohtoa--puhtainta jyväviinaa!» + +Ja »Hokmanni» se myös teki vaikutuksensa. + +Helle tuli kauhean rasittavaksi. + +Tien kummallakin puolen kasvoi mataloita kuusia, vaunun alla poltti +hiekka ja sen päällä poltti aurinko. Matkamiehemme puhkivat, läähättivät +ja hikoilivat ankarasti. Äkkiä alkoi ukko Swart laulaa. Hän lauloi +ainoata laulua minkä osasi: + + »Oi terve, kuuhut kalpee!» + +Ja vaikka aurinko paistaa hellitti täydeltä terältä, rupesi koko seurue +laulamaan: + + »Oi terve, kuuhut kalpee!» + +Ja ylistellen ihanaa kuutamoa saapuivat he Fürstenbergiin. + +Täällä annettiin hevosille apetta, ja hevosten syödessä ja levätessä +jatkoivat matkaseurueen jäsenet pitoja vaunussa ja tulivat kaikki +veljiksi ja helliksi ystäviksi. Siellä kaulailivat toisiaan »veli Witt» +ja »veli viuluniekka» sekä »veli Swart» ja »veli basso.» Eikä taivaassa +voi vallita parempi sopu kuin silloin Kalle Vepuppin postivaunussa. + +Niin saapuivat he lopulta Preussin rajalle. Silloin alkoivat ukko Wittin +hampaat kalista ja sääret tutista, ja tuskissaan tarttui hän Swartin +käsivarteen. + +»No, naapuri Witt, mitäs pelkäät? Eiväthän ne nyt sentään syö sinua!» + +»Mutta rahat, rahat», voihki ukko Witt, »jos he saavat ne käsiinsä, niin +olemme me hukassa. Preussiin ei saa viedä rahaa,--ja kaiken lisäksi ne +vielä punnitsevat meidät.» + +»Mitä sinä puhut? Punnitsevat?--Mutta onpas se sitten ihan kirottu +kansa!» Swart tarkasteli »ruumiikasta» personaansa: »Tullaavatko ne +meidät pala palalta?» + +»Tullaavat, naapuri,--nauloittain!» + +»Ne eivät mahda olla oikein viisaita», sanoi Swart ja he alkoivat oitis +piiloittaa rahojaan,--minä puhun tässä vain talonpojista, sillä +musikanteista ei ainoakaan liikahtanut; jo heidän silmistään näki, että +heillä rahoihin nähden oli aivan kirkas omatunto. + +Nyt tultiin tullihuoneen luo. + +Viheriään virkanuttuun puettu mies tuli ulos huoneesta ja meni vaunun +luo. + +»Hyvää päivää!» sanoi hän kohteliaasti, »onko tullattavaa?» + +»On, herra tulli», vastasi Swart, »242 naulaa. Voin nimittäin ilmoittaa +teille, että äskettäin viedessäni villoja juutalais-Josefylle +Stavenhageniin tulin punnituksi yksin tein.» + +Mies nauroi hänelle vasten naamaa ja sanoi: + +»Hyvä ystävä, en tarkoita sitä. Mutta eikö teillä ole tullattavia +tavaroita?» + +»Ei muuta kuin minä ja tuo ainoa lapseni tuossa», sanoi Swart Fritsiä +osottaen. + +»Mitä noissa koreissa on? Avatkaa ne!» + +Korit otettiin esille ja niiden sisältöä ruvettiin tutkimaan. Ja kelpo +herkkuja nyt tuli näkyviin: kahdeksankymmentä kananmunaa, kaksi kinkkua, +läskiä, makkaraa, lihaa, pannukakkuja, pytyllinen herneitä, voita, +vehnäleipää, ruisleipää, ja paljon muita makupaloja, joiden +luetteleminen tässä kävisi liian pitkäksi. + +»Mutta hyvät ihmiset», kysyi mies, »mihinkä te tarvitsette kaiken +tämän?» + +»Mihinkäkö?» sanoi Swart. »Se tulee syötäväksi, se on meidän eväämme.» + +Mutta tähän selitykseen ei tullipalvelija tyytynyt, hän luuli Swartin +pitävän hänen kustannuksellaan pilaa, ja vasta kun hänelle juurta +jaksain oli selitetty matkan suunta ja tarkoitus, tyytyi hän ja sanoi: + +»No, hyvästi sitten ja onnea matkalle!» + +»Herra Tulli», sanoi Swart, »mitä olemme teille velkaa?» + +»Ette mitään, minä olen vain tehnyt velvollisuuteni.» + +Nyt Swart vuorostaan nauroi tullipalvelijaa vasten naamaa. + +»Tässä näyttää olevan laita aivan toisin kuin oikeuden edessä», sanoi +hän. »Tuomarikin on mies, joka tekee ainoastaan velvollisuutensa; +ottakoon tästä sitten selon kuka saa. No, hyvästi vain, herra!» + +»Olipa tämä kummallista», sanoi Swart Wittille, kun he jälleen olivat +istuutuneet vaunuun, »mies näkee koko tämän vaivan, ja sitten sanoo: ei +se maksa mitään.--Voitko sinä käsittää tätä?» + +»En.--Mutta siinä sinä olet aivan oikeassa, naapuri, että se, joka +tekee minkä voi, ei voi tehdä enempää kuin hän tekee.» + + * * * * * + +»Vai tämä se nyt on Preussi!» sanoi Swart katsellen ympärillensä. »Sehän +on vain pelkkää hietaa! Taitaa olla suuri maa?» + +»Onpa kylläkin», sanoi joku musikanteista, »sitä ulottuu hyvin kauas, ja +sen rajamaa on Sachsen.» + +»Wo schöne Mädchens auf die Bäume wachsen!»[1] sanoi Kalle, kohentaen +korkeata kaulustaan. + +[1] Missä kauniita tyttöjä kasvaa puissa. + +»No, ja mihinkä me sitten tulemme?» kysyi ukko Witt. + +»Itävaltaan», vastasi musikantti, »jossa myös on kauniita tyttöjä.» + +»Ja sitten», kysyi Swart, »mihin sitten?» + +»No, sitten te voitte tulla moneenkin paikkaan. Jos ajatte vasemmalle, +niin tulette Unkariin ja Slovakiaan.» + +»Niin sinnekö, missä tekevät niitä mainioita rotanloukkuja?» + +»Aivan niin!--Niin, ja sitten tulette Turkinmaalle.» + +»Ei, sinne minä en tahdo tulla», sanoi ukko Swart. »Turkkilaiset ovat +hirveätä kansaa.» + +»Nehän syövät omia lapsiaankin», sanoi Witt. »Täytyykö meidän matkustaa +Turkinmaankin läpi päästäksemme Berliniin ja Belgiaan?» + +Ja ukko Witt katsahti Kalleen ikäänkuin peläten, että joku turkkilainen +jo oli tarttunut poikaan ja ruvennut puremaan häntä niskasta. + +»No, no, naapuri», sanoi Swart, »sinäpä nyt olet aika hätähousu! Ensin +sinä hourailit valtamerestä, sitten tullista ja nyt turkkilaisista. +Eivät ne tee sinulle mitään pahaa. Sinä uskallat kehua olleesi sotamies +ja kuitenkin pelkäät kaikkea!--Miten se on ymmärrettävissä?» + +»Sotamies minä olenkin ollut, lempo soikoon! Vuonna kahdeksantoistasataa +neljätoista alkoi sota. Minä kuuluin majuri von Vossin komennuskuntaan, +ja kun hän komensi: 'Katsokaa vasemmalle!' niin meidän täytyi katsoa +vasemmalle--ei oikealle. En minä nyt enää oikein muista, kuinka se oli +--'jalat ulospäin!'--no niin, me marssimme suoraan kohti Schweriniä +ja tulimme sinne kello 9 aamulla. Vanha kenraali von Pressent ratsasti +edellä ja tervehti miekallaan laskien sen kärjen alas, ja Friedrich +Franz, joka silloin oli meidän herttuamme, seisoi ja nauroi, kun me +marssimme ohi ja äkseerasimme puutarhassa.» + +»Mutta miksi hän oikeastaan nauroi», kysyi Swart. »Mitä syytä hänellä +oli nauraa?» + +»Mitäkö syytä? Kukas häntä voi kieltääkään nauramasta? Olihan hän +herttua ja sai siis nauraa, kun häntä halutti nauraa!» + +»No, ja täytyikö sinun ottaa osaa sotaretkeen?» kysyi Swart. + +»Ei, kiitos vain! Niin viisas minä olin, etten minä sotaan mennyt.-- +Vai sotaan!--Ei, seuraavana päivänä me läksimme ja saimme +kaksinkertaiset ruoka-annokset palkinnoksi siitä, että olimme niin hyvin +marssineet, ja illalla me tappelimme kaduilla niin, että veri juoksi +virtoina katuojissa, ja me emme antaneet emmekä saaneet armoa. +Schweriniläiset kiittivät Jumalaa, kun me seuraavana päivänä marssimme +pois kaupungista. Sitten me marssimme Wittenbergiin, kolme penikulmaa +yhtä mittaa, ja etunenässä ratsastivat kapteeni ja majuri. Kun me nyt +marssimme kaupunkiin, sanoi Kalle Haut, joka oli minun esimieheni: +'Juhani', hän sanoi, 'tässä me ehkä käsitämme onnemme, jos menettelemme +viisaasti.'--Ja kumppanit pataljoonassa sanoivat minulle: 'Sinä olet +viisain meistä kaikista ja voit parhaiten puhua meidän puolestamme. Sinä +ja Kalle Haut saatte mennä majurin luo esittämään asiaa hänelle.'--No, +sanottu ja tehty. Me menimme majurin asunnolle ja koputimme ovelle. Hän +tuli itse avaamaan, käski meidän astua sisälle ja antoi meille kättä. +'Päivää, Kalle! Päivää, Juhani!' hän sanoi. 'Mitäs te tahdotte, pojat? +Puhukaa suunne puhtaaksi vain!'--'No', sanoi minä, 'me tahdoimme nyt +vain tulla tervehtimään herra majuria.'--'Sepä kauniisti teiltä', +sanoi hän ja nauroi, 'se huvittaa minua.'» + +»Miksi hän nauroi?» kysyi Swart. + +»Miksi hän nauroi», sanoi Witt. »Eikö hänellä ollut lupa nauraa niin +paljon kuin häntä vain halutti? Olihan hän meidän päällikkömme; kukas +häntä voi kieltää nauramasta?--No, kun hän oli nauranut tarpeekseen, +kysyi hän, oliko meillä mitään valittamista.» + +»'Ei vähääkään', sanoin minä. 'Kiitoksia paljon, herra majuri, kyllä +kaikki on hyvin ja kunnossa.' 'Mutta', sanoin minä, ja Kalle Haut +tuuppasi minua kylkeen, 'me olemme vain tulleet kysymään, ettekö te, +herra majuri, sallisi meidän vähän ryöstää täällä?' + +--'*Mitä* te tahdotte', kysyi hän ja näytti siltä kuin ei olisi uskonut +omia korviaan. + +'Ryöstää vähän, jos te vain sallitte', sanoin minä. Minä luulin hänen +nauravan itsensä kuoliaaksi.--'Mitä', sanoi hän, 'tahdotteko te +ryöstää omaa isänmaatanne, kolmen penikulman päässä Schwerinistä?'-- +'Tahdomme', sanoin minä, 'jollei teillä herra majuri ole mitään vastaan +ja annatte meidän noudattaa omaa vapaata tahtoamme, niin me ryöstämme +yks kaks koko tämän pesän ja näytämme, että me olemme kelpo sotamiehiä.' +Nyt nauroi hän niin, että retkahti istumaan nojatuoliin ja sanoi +lopuksi: 'Menkää nyt kortteeriinne! Ja jos vielä kerran puhutte +tämmöisiä tyhmyyksiä, niin käy teille hullusti!' Me menimme. Mutta +meidän kapteenimme oli saanut vihiä asiasta, ja näetkös, naapuri, hän +oli peijakkaan kiukkuinen mies! Hän kutsui meidät luoksensa ja sanoi, +että me olimme tehneet pahan rikoksen. Ja hän heitätti meidät putkaan, +jossa me istuimme siihen saakka kun äksiisi oli ohitse. Silloin +lähetettiin meidät kotiin takaisin,--ja sen minä sanon sinulle, +naapuri, että kun on kokenut näin paljon, niin saattaa sanoa olleensa +sotamies, ja sotamies toden teolla!» + +»No, ranskalaisia sinä kai et saanut nähdä», kysyi Swart. + +»Sainpa vainkin», vastasi Witt, »niitä oli joka talossa koko joukko +majoitettuina. Niillä hirviöillä on aivan oma luontonsa. Jos niitä +kohtelee hyvin, niin ei löydy parempia ihmisiä maailmassa, ja silloin ne +sanovat 'servitöör'[1] ja 'silvuplee'[2]. Mutta jos he rupeavat sanomaan +'lesmatrankii'[3], niin mene silloin vain pois tieltä; muussa +tapauksessa voit saada hyvästi selkääsi.» + +[1] _Serviteur!_ = palvelijanne! + +[2] _S'il vous plait!_ = olkaa hyvä! + +[3] _Laisse-moi tranquille!_ = jätä minut rauhaan! + +»Mitäs se sana merkitsee?» kysyi Kalle. + +»No, se merkitsee osapuilleen: 'mitäs sinä oikein meinaat, senkin sika? +Mene kohta hiiteen, muuten lempo sinut korjaa!'» + +»Jos te niin mielellänne haluatte nähdä ranskalaisia», sanoi +pasunanpuhaltaja, niin saatte halunne tyydytetyksi Berlinissä. Siellä on +ihmisiä kaikilta maailman kulmilta, Itävallasta, Englannista, +Ranskasta, Espanjasta, Amerikasta, ja onpa siellä nykyään myös itse +Portukalin kuningas.» + +»Portukalin kuningas», sanoi Swart, »no ei nyt kiitetä! Vai niin, vai +asuu hänkin Berlinissä! Sen miehen minä tahtoisin mielelläni nähdä, +muista se, Frits!--Berlini on kai suuri kaupunki?» + +»On kyllä», vastasi soittaja, »siellä asuu peloittavan paljon ihmisiä.» + +»Ja siellä saa vapaasti käydä katselemassa kaikkea?» + +»Saa kyllä. Siellä on rautatie, uusi telegraafi, Brandenburgin-portti, +vanha Frits ja vanha Blücher, ja sitten siellä on uusi museo, mutta +sinne te saatte mennä vain jos teillä on puhdas paidanrinnusta ja +siistit vaatteet yllänne. Mutta minä neuvoisin teitä ennen kaikkea +käymään Krollin teaatterissa ja suuressa teaatterissa, vaikka se +maksaakin rahaa.» + +»No, sen puolesta ei tule hätää», sanoi Swart. »Mutta toisin on meidän +vaatteidemme laita. Kalle tosin saattaa esiintyä missä tahansa, minun +tyhmä poikani käy myös laatuun, eikä minun omasta puolestanikaan +tarvitse hävetä, mutta sinä, naapuri! Hyi, enkös minä käskenyt sinua +ottamaan samettiset manshesterhoususi mukaan, ja kuitenkin piti sinun +ottaa vanhat housusi, joissa on nuo rumat paikat polvissa! Meidän täytyy +hävetä sinua; näin sinä et voi tulla museoon.» + +»Niin», sanoi ukko Witt surkealla äänellä, katsellen paikattuja +housujaan, »minä tahtoisin mielelläni tehdä itseni niin hienoksi kuin +suinkin mahdollista, mutta minkäsläiset niiden housujen oikeastaan +pitäisi olla? Pitkiä housuja en voi käyttää kotona, ja kaapissa riippuu +ainakin puoli tusinaa lyhyitä.» + +»Minä ehkä voin pelastaa teidät tästä housupulasta», sanoi viuluniekka. +»Minulla on aivan uudet housut, ne ovat aivan uusinta muotia, ne ovat +kummilastaiset ja oikein erinomaiset. Milloin ne ovat pitkät, milloin +lyhyet, aina kuinka tarve vaatii. Minäpäs näytän niitä teille. +Katsokaas nyt! No nyt ne ovat polvipöksyt, eikö niin? Kun te nyt +kiinnitätte jalkahihnat ja vedätte ne saappaan pohjan alle, niin ne +venyvät pitkiksi housuiksi; eikä kukaan voi arvata, kuinka muutos on +tapahtunut.» + +»No, kaikkea ne keksivätkin», sanoi Swart, »ihanhan tämä on kuin +silmänkääntäjätemppu!» + +»Isä kulta», sanoi Kalle hiljaa, »ostakaa ne min...» + +»Poika», sanoi ukko Witt, »oletpas sinä tyytymätön! Sinulla on kauniit +keltaiset housut ja ihka uusi takki, ja kuitenkin sinä aina vain pyydät +uutta ja uutta. Ei, kyllä sinun vanha isäsi myös tarvitsee jotain +yllensä.» + +Seuraavaan majataloon saavuttuaan poikkesivat he sisälle housuja +koettamaan. Ne sopivat suurenmoisesti, ja kaupat tehtiin. Ukko Swart ei +voinut olla ihailematta näitä erinomaisia housuja, ja hän kiitteli +Wittiä ja sanoi: + +»Kuinka mainion hyvin ne istuvat! No, näytäs nyt minulle, kuinka ne +tulevat lyhyiksi!» + +»Luuletkos, etten osaa sitä tehdä», sanoi Witt, avaten jalkahihnat: »Kas +näin!» + +»No, tees ne taas pitkiksi!» + +»Voin minä sinulle senkin tehdä!» + +He seisoivat kaikki ukko Wittin ympärillä voimatta tarpeekseen ihailla +housuja. + +»Niin, veli Swart», sanoi pasuunan puhaltaja, »näiden housujen laita on +sama kuin minun torvenikin: milloin se on pitkä, milloin lyhyt.» + +»Ja näissä sinä voit esiintyä missä tahansa», sanoi Swart. »Tässä +kaupassa sinä et tullut petetyksi; soisinpa, että housut olisivat +minun.» + +Ja sitten he jatkoivat matkaansa, mutta silläaikaa kun he matkustavat, +lähdemme me katsomaan mitä kotona on tapahtunut. + + + + +IX. + + +Kun Juhani illalla tuli kotiin, hääräili Swartin emäntä porstuassa. + +»Hyvää iltaa», sanoi Juhani ja nosti hattuaan. Nyt piti tapahtua, että +pieni rasia, jonka Frits oli lähettänyt Dorotealle ja jonka Juhani oli +kätkenyt lakkiinsa, putosi ja kieri Swartin emännän jalkoihin. Juhani ei +ollut tästä hyvillään; hän tiesi, ettei Fritsin äiti tiennyt asiasta +mitään, olihan Frits sanonut: 'Minulla on erinäisiä *salaisuuksia* +lukkarin Dorotean kanssa',------ja Juhani kumartui ottamaan rasiaa. +Mutta Swartin emäntä ehti ennen häntä ja sieppasi rasian. + +»Mitä tässä on?» kysyi hän. + +»No, eihän siinä mitään ole», sanoi Juhani. »Mitäpä siinä voisi olla?-- +Se on *minun*, antakaa se minulle.» + +Mutta Swartin emäntä oli utelias. Hän aukaisi rasian kannen ja näki +sormuksen ja hiuskiemuran: + +»Mitä ihmeitä,--kultasormus! Mitä *sinä* sormuksella teet, pökkö? +Kelle se on aijottu?» + +»Hä, lukkarin Dorotealle.» + +»Keltä se on», kysyi eukko taas. »Sano heti!» + +»Koska te nyt niin välttämättä tahdotte sen tietää, niin se on +Fritsiltä», sanoi Juhani. + +Tuskin oli Juhani saanut nuo sanat suustaan ennenkun hän sai aimo +korvapuustin. + +»Siinä on sinulle vaivoistasi!» sanoi emäntä, ja kohta sai Juhani vielä +kelpo läimäyksen toisellekin korvalle, ja kun hän koetti paeta hirmuista +emäntää, sai hän lisäksi aika potkun. + +Swartin emäntä meni raivostuneena mutisten tupaan. + +»Mokoma pojan-kollo ja tuommoinen köyhä tytön-luuska! Kyllä minä teille +annan kultasormuksia, minä!» + +Ja hän riehui ja hyppi ympäri taloa koko illan, motkotellen ja punaisena +kuin kalkkunakukko, torui ja komenteli piikoja ja renkejä. Luudat ja +pytyt saivat tanssia niin, että viimemainittujen vanteet lensivät +sälisten ympäri, ja alinomaa hän kotkotteli itsekseen: + +»Mokoma pojan-kollo ja köyhä tytön-luuska. Kyllä minä teille annan +kultasormuksia, annan kun annankin! Ja Juhani, se petturi, joka saa +talosta palkkaa, hänet minä ajan pois talosta.--Se heittiö! Kyllä +minä hänet opetan kultasormuksia kanniskelemaan!» + +Ja emäntä torui ja rähisi niin, että koko kylä tuli katsomaan, mikä nyt +oli hätänä. + + * * * * * + +Samana iltana tuli myöskin lukkari kotia. Hän oli yleensä hilpeä mies, +mutta tänä iltana hän oli äkäinen ja pahalla päällä; vain hänen +ruokahalunsa oli, luojan kiitos, entisellään, ja kun hän oli saanut +syödäkseen, tuli hän hieman paremmalle tuulelle. + +»Onko isälle tapahtunut jotain ikävää?» kysyi Dorotea. + +»Eipä juuri, tyttöseni.--Mutta muista, mitä minä usein olen sanonut: +maailma on paha ja ihmiset ovat pahoja, ja vieläpä eläimetkin ovat +pahoja, mutta pahimpia kaikista ovat talonpojat ja hevoset. Älä usko +ainoaankaan hevoseen tahi talonpoikaan, niin ei sinun tarvitse +jälestäpäin katua! Eivätkä talonpoikain pojat ole isiänsä paremmat; +huonot ominaisuudet näet menevät perintönä isältä pojalle. Tottele minun +neuvoani, rakas lapseni, niin sinun käy hyvin maailmassa!--Ja nyt +tahdon mennä levolle. Hyvää yötä!» + +Seuraavana päivänä--se oli torstai--saivat koulupojat aika lailla +selkäänsä; lukkarin kiukku ei ollut vielä hälvennyt. Mutta vähitellen se +hälveni, ja jo seuraavana sunnuntaina lukkari oli sama suopea ja hilpeä +mies kuin ennenkin. + +Oli sunnuntai. Aamusta varhain myöhäiseen iltaan sai Dorotea olla kaiket +päivät touhussa, sillä äitinsä kuoltua sai hän yksin hoitaa emännyyttä +ja vielä lisäksi pitää huolta molemmista pikkusiskoistaan. Ja hän oli +kelpo emäntä. Ahkera ja tunnollinen hän oli, ei kukaan nähnyt hänen +hätiköivän; kaikki näytti sujuvan itsestään, ja kun hän pääsi vapaaksi +askareistaan pariksi tunniksi, istuutui hän ompeluksineen akkunan +ääreen. Näin seurasi päivä päivää, ja aina oli hän iloinen ja leikkisä +eikä antanut kenenkään huomata, että työ oli raskasta. + +Mutta tänään oli toisin. Tänään tuntui hänestä työ suunnattoman +raskaalta. + +Hänen viehkeillä kasvoillaan kuvastui hiljainen suru ja syvä kaipuu, ja +pukiessaan vaatteita pikkusiskojensa ylle hän huokasi raskaasti ja +katseli miettiväisenä kauas,--hyvin kauas ... hänen ajatuksensa +näyttivät harhailevan loitolla, outoja seutuja. Ja kun hän palmikoitsi +tyttöjen hiuksia, valuivat kyyneleet hänen muutoin niin iloisista +silmistään ja putosivat lasten hiuksiin. + +Hänen isänsä tuli huoneeseen. Hän oli täydessä juhla-asussaan, sillä hän +oli menossa herra pastorin luokse. + +»Hyvää huomenta! No, lapseni, mitenkäs te jaksatte?» kyseli hän +taputellen tyttösiä poskille. + +Pikku Triinan, jonka hiukset jo oli palmikoitu, hän nosti polvelleen +istumaan ja suuteli hänen tölleröisiä käsivarsiaan niin että ne tulivat +punaisiksi karkean parransängen kosketuksesta. Ja pikku Miinaa, jonka +hiuksia paraikaa palmikoitiin, hän löi hiljaa olkapäälle, ja kun +tyttönen kääntyi häneen päin, ei se ollut hän, joka oli lyönyt: hän oli +kuin monen, monen penikulman päässä. Joka nyt olisi nähnyt lukkarin, ei +suinkaan olisi luullut häntä samaksi mieheksi, joka oli niin naurettavan +näköinen. + +Hän oli ymmärtäväinen ja hilpeäluontoinen mies ja hyvä perheenisä, joka +eli sovussa koko maailman kanssa. Hänellä oli vain yksi heikkous: hän ei +voinut olla puhumatta yläsaksaa[1]. + +[1] Paikkakunnalla, missä tämä kertomus liikkuu, puhuu kansa alasaksan +murretta; yläsaksa on samaa kuin saksan kirjakieli.--Suom. muist. + +Tällainen pieni heikkous on se vaaka, millä maailma meitä punnitsee, se +paino, jonka mukaan se meitä taksoittaa, mutta tämä heikkous pysyy +meissä vain niin kauan kun olemme levolliset, sillä kun rupee oikein +kireälle käymään, niin me heitämme sen pois, ja niin kävi lukkarinkin +yläsaksalle. Kun hänen piti puhua oikein sydämensä pohjasta, ei puhe +luistanut yläsaksaksi, vaan muuttui kohta alasaksaksi. + +Kun hän nyt katsahti Dorotean silmiin ja huomasi kyyneleet tämän +poskilla, hypähti hän tuolilta ja kysyi: + +»Mikä sinua vaivaa, Dorotea? Miksi sinä itket? Sano minulle! Meillä +kummallakinhan on tukea vain toinen toisestamme!» + +Ja Dorotea painoi päänsä vasten vanhan isänsä rintaa ja kyyneleet +vuotivat hänen silmistään, mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan. + +Ei hän itsekään oikein tiennyt, mikä häntä vaivasi; hänestä vain tuntui +kuin olisi hän ollut vieraassa maassa ja kaivannut lapsuuden-leikkiensä +taloa ja puutarhaa. + +Mutta äkkiä selveni isälle, mikä tyttöä vaivasi, mikä hänen sydäntään +kalvoi. Lukkari laski kätensä hänen kaulallensa, taputti häntä poskelle +ja kuiskaili hänelle lohduttavia sanoja. + +»Rakas lapseni», sanoi hän, »rauhoitu nyt vaan! Jumala elää eikä hylkää +sinua! Pidä se mielessäsi, niin kaikki lopulta kääntyy hyväksi. Minä +rukoilen Jumalaa sinun puolestasi.» + +Niin hän lohdutti rakasta Doroteaansa, kunnes hänen täytyi mennä +kirkkoon soittamaan. + +Niin surumielisenä kuin tänä sunnuntaiaamuna ei hän ollut koskaan +kiivennyt ylös kellotapuliin sen koommin kun hän kiipesi sinne +soittamaan rakkaalle vaimolleen, joka lepäsi paarilla. Raskain sydämin +hän riisui sunnuntainutun yltään ja pani ison kellon heilumaan. + +Ja kauas yli kylän, yli vainioiden ja aitausten aina naapurikyliin +saakka kaikui kellon ääni puhtaan, kirkkaan ilman kuljettamana, kantaen +hurskasta kiitosta: maan ylistyslaulua Jumalalle korkeuksissa. + +Ja auringonvalo säteili korkeudesta alas, lämmittäen vanhoja hautoja, +joissa esi-isät aikojen kuluessa olivat saaneet viimeisen rauhallisen +leposijansa. + + + + +X. + + +Doroteasta tuntui kuin kellot olisivat tuoneet tervehdyksen hänen +äidiltään. Hän nousi hiljaa tuoliltaan, suuteli pikkusiskoja ja silitti +sekä Miinan että Triinan vaaleita kutreja. + +»Nyt saatte mennä ulos leikkimään», sanoi hän. »Kysykää käeltä kuinka +monta vuotta te saatte elää, poimikaa voikukkia, tehkää niiden varsista +pitkiä ketjuja ja puhaltakaa kukista untuvia ja kysykää: mitä kello on? +Leikkikää nyt vaan, minä menen kirkkoon.» + +Lapset juoksivat iloisina ulos ja Dorotea otti hyllyltä virsikirjansa, +jonka hän oli saanut pastorilta rippikoulusta päästessään. Silloin oli +Swartin emäntä lahjoittanut hänelle kakun, jonka hän itse toi lukkarin +taloon. Ystävällisesti hän oli katsellut Doroteaa ja sanonut: +»Sellaisesta rippikoululapsesta minä pidän; minä pidän sinusta Dorotea, +enemmän kuin kaikista muista.» + +Mutta nyt--nyt oli kaikki toisin. + +Kun Dorotea eilen kulki läpi kylän, tuli Swartin emäntä häntä vastaan. +Dorotea tervehti ystävällisesti, mutta eukko käänsi hänelle selkänsä +eikä vastannut sanaakaan. Dorotea oli vähällä itkeä ajatellessaan tuota +tapaamista. + +Surullisena otti hän virsikirjan käteensä, otti arkusta huivinsa, joka +oli ensimäinen, minkä hän itse oli ansainnut, ja joka senvuoksi oli +hänelle niin rakas. Sitten hän meni lieden luo katsomaan, paloiko valkea +oikein, ja tämän tehtyään hän meni avaamaan ovea Ilolle, joka raapi ovea +haluten päästä ulos juoksentelemaan, ja haukkuen riensi koira pois +lasten luo. + +Dorotea meni kirkkoon. Kuinka maailma tänään oli kaunis! Kuinka ihanat +olivat puutarhat ja pellot, joilla kukkaset ja lehvät kilvan +levittäysivät auringon suudeltaviksi. Koko luonto näytti olevan +sunnuntaivaatetuksessa. Siinä oli kylä viheriäin puiden suojassa, tuolla +söivät lehmät paksussa ruohostossa, täällä aaltoili vilja vienon +tuulenhengen käydessä, kaikki oli niin raitista, tuoretta ja +juhlallista. Elämä on ihana! kaikui näkymätön soitanto hänen ympärillään +ja hänen sydämessään, elämä virtasi häntä vastaan kukkaskedoilta ja +hiilakkaan siniseltä taivaalta. Kaikki oli hiljaista ja odottavan +rauhallista, juuri kuin kirkossa silloin kun pappi alkaa saarnata. + +Pois hälveni Dorotean suru. + +Hänestä tuntui kuin olisi hän vielä ollut lapsi, ja istunut kirkonmuurin +takana, jossa auringonpaiste levisi yli hiljaisten hautain; hänestä +tuntui kuin olisi hän istunut viheriällä kukkanurmella itsekseen, +lukenut lapsenvärssyjään, laulanut kilpaa lintujen kanssa tai iloisen +karitsan tavoin juossut ympäri ketoa kooten kauniita kiviä tai poimien +kukkia seppeleeksi tai kuin olisi hän katsellut ylös sinitaivaan +korkeuteen, jossa valkeat pilvet vaeltelivat. + +Kuinka onnellinen hän oli! + +Hän oli melkein unohtanut olevansa matkalla kirkkoon, hän oli vähällä +heittää virsikirjansa perhosen jälkeen, joka lensi hänen ohitsensa, hän +oli niin onnellinen ja iloinen; hän oli melkein kuin lapsi ajatuksiltaan +ja mieleltään. + +Silloin tuli Swartin emäntä tietä pitkin kädessään virsikirja ja +nenäliina. + +Kun Dorotea näki hänen tulevan, meni hän häntä vastaan ja sanoi +ystävällisesti: + +»Hyvää huomenta!» + +»Anna minun olla rauhassa», murahti eukko äreästi. »Mene tiehesi ja anna +minun olla rauhassa!» + +Kauas pakeni nyt ilo Dorotean sydämestä. Swartin emännän sanat sen +karkoittivat. Hän vetäytyi pois emännän läheisyydestä ja läksi hiljaa, +kyyneleet silmissään, astumaan vanhaa kirkkoa kohti. + +Poissa oli nyt kaikki luonnon ihanuus. + +Swartin emäntä pöyhisti itseään ja astui läähättäen eteenpäin, pää +pystyssä ja nenä vielä enemmän pystyssä, niin että auringon säteet +kutkuttivat hänen sieraimiaan pakottaen hänet aivastamaan. + +Mutta tultuaan kirkon portille voitti Dorotea surunsa. Hän meni ujona +eukon luo ja sanoi sydämellisesti: + +»Hyvä emäntä, sanokaa millä olen rikkonut teitä vastaan, jotta voisin +pyytää teiltä anteeksi?»--hän tarttui eukon käteen, ja tämä seisoi +siinä läähättäen, saamatta sanaakaan suustaan--»olettehan te aina +ollut minulle niin hyvä sekä hyvinä että pahoina päivinä! Älkää antako +minun tällä tavoin seista edessänne; minä tahdon mielelläni luulla, että +vika on minussa, mutta nythän olemme menossa kirkkoon, ja kuinka voimme +rukoilla Jumalaa, ellei meillä ole rauhaa sydämissämme?» + +»Mitä? Rukoilla? Minäkö?» sanoi eukko vetäen kätensä Dorotean kädestä. +»Minä voin rukoilla missä minä vain tahdon, ei minua siitä mikään estä. +Mutta helposti voi tapahtua, että rehelliset ihmiset kääntävät selkänsä +sellaiselle kuin sinä olet, joka teet kaikenmoisia konsteja saadaksesi +rikkaan miehen ja päästäksesi talon ja tavarain omistajaksi. Sinun isäsi +ja minun mieheni ovat naapuruksia»--hänen äänensä oli kuin käärmeen +sähinää--»muusta tuttavuudesta minä en tahdo tietää mitään.-- +Tuommoinen köyhä lukkarin sikiö! Niin....» + +Hänen täytyi vaijeta, sillä kirkkoherra meni juuri heidän ohitseen. Hän +oli kuullut, mitä eukko sanoi. + +Kirkkoherra oli vakava mies; hän loi silmänsä Doroteaan ja pudisti +päätänsä, mutta meni kirkkoon sanaakaan sanomatta, ja Swartin emäntä +seurasi häntä läähättäen. + +Entä Dorotea? Koko hänen ruumiinsa vapisi ja häpeän puna nousi hänen +poskilleen. Koko kirkkotarha alkoi pyöriä hänen silmissään; hän olisi +tahtonut vaipua syvälle maan poveen. Mutta kirkkoon ei hän millään +muotoa tahtonut mennä. Hän meni kotiin, polvistui vuoteensa viereen ja +tahtoi rukoilla, mutta kaipasi sanoja. Hän tahtoi itkeä, mutta ei +voinut. Hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan surusta ja hänen kurkkunsa +melkein puristui kokoon. Hänellä ei ollut lepoa eikä rauhaa; hän +heittäytyi tuolille noustakseen heti kävelemään levotonna edestakaisin +lattialla. Niin painoi häntä häväistys. + +Hänen uskollinen rakkautensa olisi siis vain rakkautta rahaan! + +Mutta myrsky asettui, ja valonsäde loisti hänen sieluunsa. Hän muisti +raamattunsa, otti sen alas hyllyltä, istui pöydän ääreen ja avasi +kirjan. Sattumalta aukeni se paikka, jossa kuvataan Vapahtajan +kärsimyksiä. Alussa oli hänen mielensä vielä kiihdyksissä ja kirjaimet +menivät sekaisin hänen silmissään. Mutta sitte hän luki: + +»Ja he sylkivät häntä, ottivat ruovon ja löivät häntä päähän.» + +Silloin tyyntyi hänen mielensä. Kyyneleet alkoivat valua hänen +poskilleen, irroittaen hänet tuskansa kahleista. + +Hän meni tyyntyneenä askareihinsa, pani päivällisruuan tulelle, ja kun +ruoka oli valmis, kutsui hän pikkusiskot sisälle. + +Nyt hänessä ei enää voinut huomata mitään erikoista; ainoastaan silmät +olivat vähän punaiset. + +Kun sitten lukkari tuli kirkosta, silitteli hän Doroteaa poskelle, +katsahti hänen silmiinsä, ja kun tyttö ujona loi silmänsä alas, suuteli +isä häntä hiljaa ohauksille. + + + + +XI. + + +Swartin emäntä oli hyvin äkeissään kulkiessaan kirkosta kotiin. Hänen +otsansa oli rypyssä ja alahuuli lerpallaan, ja sellaisena astui hän +läähättäen läpi kylän, naputellen sormillaan virsikirjansa kanteen, +siten edes jollain tavoin purkaakseen kiukkuansa. + +Kun hän tuli kotiin, oli navetan ovi auki ja hanhet olivat päässeet ulos +pihalle; keittohuoneen oven edessä oli ämpäri, jonka paikka hänen +mielestään ei ollut siinä, ja lantarattaat eivät myöskään olleet +oikealla paikallaan. Mutta rajuilma puhkesi vasta hänen saapuessaan +porstuaan ja kohdistui ensinnä karjapiikaan. + +»Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle, ettet sinä saa laskea +hanhia ulos!» sanoi emäntä ja hyökkäsi kuin salama piian niskaan. + +Sitte tuli sisäpiian vuoro. + +»Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäreitä? Pitääkö tuonkin tuolla +seista ulkona, jotta senkin vanteet kalisevat irti? Jos vielä kerran +jätät sen sinne, niin kyllä sinut opetan!» + +Juhani onnekseen ei ollut kotona; muuten olisi hänkin saanut kelpo +löylyn. + +Kun emäntä näki, ettei enää ollut saapuvilla ketään, johon hän olisi +saattanut kiukkunsa purkaa, meni hän sisälle tupaan. + +Hänen sappensa kuohui. + +Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista +ja senkaltaisista, ja koko ajan oli hänen katseensa suunnattuna Swartin +emäntään päin, niin että tämä luuli seurakunnankin rupeavan katselemaan +häntä. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt pois koko kirkosta kesken +saarnaa. + +Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kolkutti joku hiljaa ovelle. + +»Astukaa sisään!» huusi hän. + +Ovi aukeni ja sisään astui pastori. + +Nytpä tuli eukolle kiire! Hän niiasi syvään ja rupesi kiireesti +pyyhkimään vyöliinallaan vieraalle tuolia. + +»Kyllä se jo kelpaa», sanoi pastori. »Minä tulin kysymään teiltä, mitä +elämää te piditte kirkon oven edessä tänään?» + +»Elämää? Kirkon oven edessä?» ihmetteli eukko. »No se nyt ei ollut +mitään. Minä vain sanoin lukkarin, Dorotealle, ettei hän voi saada +Fritsiä sulhasekseen ja ettei hän ole kyllin hyvä tullakseen sen pojan +vaimoksi.» + +»Olkoonpa nyt vaikka niinkin», sanoi pappi, »vaikka minä tosin olen +vakuutettu siitä, että te ette mistään voisi saada parempaa miniää. +Mutta minä en olekaan tullut tänne puhemiehenä, vaan vallan toisissa +asioissa. Minä tahdon puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te +piditte kirkon ovella tänään ja sanoa teille, että jos sellaista +tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi. Ettei niin vanha +ihminen kuin te voi olla häiritsemättä pyhärauhaa!» + +»Jaa, siitä minä en välitä vähääkään», puuttui eukko puheeseen. »Mitä +minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä sanon sata kertaa. +Poika ei tule saamaan häntä, ja jos minun ukkoni antaa houkutella +itsensä suostumaan siihen, niin minä otan hänestä eron vielä vanhoilla +päivilläni!--Niin.--Voi, voi, sentään, herra pastori, kuinka minulla +on raskaat päivät! Minun on hoidettava koko talo,--ja mitä apua +minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen +yksinäinen, hyljätty vaimo-raukka!» + +Hän nosti vyöliinan silmilleen ja itki hetkisen. Kun hän sitten oli +ehtinyt vähän talttua, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään, aina +siitä alkaen kun hän makasi ensimäisessä lapsivuoteessaan näihin päiviin +saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat sanoneet, ja mitä +hänen äitinsä oli sanonut kun Swart nai hänet, mitä rovasti-vainaa oli +sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja mitä hänen anoppinsa +sisar oli sanonut ja mitä lukkari oli sanonut ja hän itse sanonut ja +mitä koko maailma sanoi. + +»Ja herra pastori», lopetti hän puheensa, »minä en anna suostumustani; +raha tahtoo rahaa.» + +»Minä olen jo kerran sanonut teille, etten ole tullut tänne kosimaan +teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette itse perinpohjin seulonut +sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte +itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauan, +kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun sitten häät ovat ohi ja te +miehinenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin tulette saamaan +silmänne auki ja näkemään, mitä te tällä oikeastaan voitatte. Rauhan ja +yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun +lapset tappelevat, niin kyllä te nämä minun sanani tosiksi uskotte. Te +ette saa ainoatakaan levollista hetkeä, ja te saatte lihan sijasta +tyytyä luihin! Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: »Voi +herra pastori, mitä pitää meidän tehdä? Meidän miniämme on oikea peto; +ei hän tahdo antaa meille ruuanpalaakaan, vaan ajaisi meidät maantielle, +jos voisi.» Silloin minä muistutan teitä rahoista.--Miettikää siis +asiaa niinkauan kun vielä on aikaa. Miettikää tarkoin! Hyvästi, emäntä!» + +»Hyvästi, herra pastori!--Niin, se on kyllä totta--se on niinkuin se +on eikä minun ukkoni välitä mistään. Ei hän koskaan sano sanaakaan.» + +Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja saattoi pappia ovelle. + +»Hyvästi herra pastori!» + +Tuskin oli pappi ehtinyt pihalle, ennenkuin eukko rupesi kiukkuisena +astumaan edestakaisin tuvassa. + +»Tämäpä vasta merkillistä! Eikö tässä asiassa minulla olekaan +suunvuoroa, vaikka on kysymyksessä minun ainoa lapseni? Kyllä se vielä +nähdään! Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini mokoman +lukkarin sikiön vuoksi! Se tyttö ei koskaan saa minun poikaani. Ennen +saavat kääntää minut ylösalasin!» + +Näin astuskeli hän jonkun aikaa ympäri huonetta, itsekseen toruen ja +puhkien. Hän istahti väliin tuolille ja nousi taas ylös; hän avasi oven +ja katsahti ulos pihalle, sitten hän taas sulki oven. Hän ei saanut +lepoa eikä rauhaa ja hänen sisunsa kuohui yhä enemmän. + +»Ei!» huusi hän viimein, »se tytönluuska ei koskaan saa minun poikaani; +ennen saavat kääntää minut ylösalasin!» + +Hän veti henkeä jatkaakseen: + +»Ja vaikka tähdet putoisivat alas taivaalta, ei hän sittenkään saa minun +poikaani! Ennen saavat kääntää minut ylösalasin!» + +Maltahan, Swartin emäntä! Voi kyllä tapahtua, että sinut käännetään +ylösalasin! + +Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä aloillaan, +vaan juoksi ulos keittiökasvitarhaan. Siellä kasvoi hirveästi +rikkaruohoja. + +»Tämä on synti ja häpeä!» puhkesi hän sanomaan ja alkoi nykiä pois +lähimpiä rikkaruohoja. + +Mutta minkätähden tämä on synti ja häpeä, Swartin emäntä? Minkätähden +sinulla on vielä rikkaruohoja omassa sydämessäsi? + +Hän meni aidan luo, joka erotti kesantopellon keittiökasvimaasta, +katsoakseen pientä kirjavaa vasikkaansa. + +Mutta hän ei nähnyt sitä. + +Silloin kiipesi hän aidan yli ja meni pellolle. + +Astuttuaan vähän matkaa tuli hän purolle, jonka poikki oli mentävä +kapeita porraspuita pitkin. + +Kyllä tuon portaan pitäisi kestää, onhan se kestänyt niin kauan eikä +kukaan vielä ole pudonnut veteen; onpa se ollut siinä jo monta vuotta. + +Jos se nyt pettäisi? Eukko on painava! + +No, ei sinun tarvitse pelätä. Vaikka tuommoinen leppäpuu onkin vanha, +niin se on sitä sitkeämpi. + +Kun eukko oli tullut keskelle puroa, rupesivat porraspuut ratisemaan. +No, jos ne vähän ratisevatkin, niin ei niiden silti tarvitse poikki +mennä. Ei! + +Eukko otti vielä askeleen--ja loiskis veteen! + +»Auttakaa! auttakaa! Herran tähden, auttakaa!» huusi hän ja koetti +pulikoida rantaan. + +Siinä potkiessaan ja rimpuillessaan tuntui hänestä kuin joku olisi +saapunut paikalle ja juossut veteen. + +Niin kävikin. + +Kun lukkarin Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän eukon hätähuudon. +Hetkeäkään epäröimättä hän juoksi veteen, piteli toisella kädellään +pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameeseen pitääkseen häntä veden +pinnalla. + +Hän huusi apua, ja pitäjänvouti tuli ja veti Swartin emännän kuivalle +maalle. + +Siinä hän nyt makasi ruohikossa kuin kuollut, voimatta liikuttaa +ainoatakaan jäsentä. Suurella vaivalla saatiin hänet kannetuksi kotiin, +jossa hänet laskettiin sänkyyn. + + + + +XII. + + +Vihdoin hän avasi silmänsä ja näki Dorotean hyörivän ympärillään +lämmittäen kiviastioita pantaviksi hänen jalkainsa alle ja keittäen +hänelle kamomilliteetä. + +Huhu, että Swartin emäntä oli pudonnut puroon, oli salaman nopeudella +levinnyt ympäri kylää, ja kaikki kylän naiset tulivat nyt katsomaan, +oliko huhussa perää. + +Ensin tuli Wittin emäntä. + +»Herra jesta, kuinka sinä voit pudota puroon ja melkein hukkua siihen! +Olethan sinä muutoin aina niin säännöllinen ihminen.» + +»Silta--ai ai--silta meni rikki», ruikutti Swartin emäntä. + +»Mitäs sellaisia puhut! Tyhmyyksiä! Puron yli vie leveä kivisilta, ja +kuitenkin sinä putoot veteen!» + +Useita eukkoja astui nyt tupaan lausumaan ihmetystänsä, sääliänsä ja +myös muistutuksiansa. + +»Mutta kuinka se oli mahdollista?» + +»Pudota veteen keskellä päivää!» + +»Olemmeko me koskaan millään tavalla pahoittaneet sinun mieltäsi?» + +»Jumala siunatkoon! Hän tahtoi varmaan hukuttaa itsensä!» + +»Ehkä senvuoksi, että hänen miehensä kuleksii ympäri maailmaa.» + +»Voih», änkytti Swartin emäntä, »enhän minä voinut sille mitään--voi, +voi--silta oli niin vanha, ja niin minä putosin veteen. Voi, voi, +voi!» + +»Mitä?» huudahti vanha Snurin emäntä katsahtaen kannuun, jossa oli +teetä, »kamomilliteetä tämmöisessä tilassa? Se ei käy laatuun +mitenkään. Meidän täytyy antaa hänelle jotain väkevämpää!» + +Nyt he kaikki juoksivat kotiinsa, josta sitten palasivat takaisin tuoden +muassaan niin paljon pulloja, laseja, saviastioita ja rasioita, että ne +olisivat piisanneet kokonaisen sairaalan tarpeeksi, ja sitten he +rupesivat »tohtoroimaan». + +»Tässä on erinomaista laastaria; koetappas lämmittää sitä ja panna +vatsalle! Se on aina auttanut minua!» + +»Äh», sanoi Knaakin emäntä, »mene siitä tiehesi laastareinesi!--Kas +tässä on pirunpihkarohtoa, ota sitä, niin saat nähdä, että apu tulee!» + +»Loruja!» sanoi Holtin emäntä, »luuletko sinä, että ne auttavat? Ei, +tässä on minun yhdeksän-aineenvoiteeni; se on aine, joka kelpaa. Minä +olen perinyt resehdin isältäni; se auttaa kaikkia tauteja vastaan.» + +»Pois tieltä!» sanoi Boltin emäntä ja tungeikse sängyn laidalle, »ainoa +mikä häntä auttaa, on tämä liljamäntti. Se auttaa, kun ei enää mikään +muu auta.» + +»Kuulkaas nyt», sanoi vanha Platerin emäntä, »meidän täytyy venyttää +häntä!» + +»No, se on tietty, se tässä on tehtävä!» + +Ja samassa tarttui kaksi eukkoa sairasta jaloista ja kaksi päästä, ja +niin ruvettiin sitten venyttämään kaikin voimin; he olivat vähällä +venyttää Swartin emännän kuoliaaksi, ja tämä huusi täyttä kurkkua. + +»Ei», sanoi nyt Klaterin emäntä, »tämä ei kelpaa, ei hän tästä tule sen +paremmaksi. Teidän tulee ensin kääntää hänen päänsä alaspäin, jotta vesi +voi juosta pois hänestä. Hän on saanut liian paljon vettä sisäänsä, ja +se on saatava pois joko hyvällä tai pahalla. Muuten emme voi häntä +parantaa.» + +Sanottu ja tehty. Akat tarttuivat Swartin emännän jalkoihin ja käänsivät +hänet ylösalasin. + +»Minä kuolen! Jumalan tähden, minä en kestä tätä! Minä saan halvauksen!» +huusi sairas. + +Mutta siitä eivät hänen hyvät ystävänsä välittäneet. + +»Antaa hänen huutaa! Se ei haittaa; mutta vesi on saatava ulos!» + +Eikä auttanut, vaikka Swartin emäntä huusi ja porasi, pyysi ja rukoili; +hänet käännettiin ylösalasin, häntä heilutettiin kuin putelia. + + * * * * * + +Onnettomuus olisi saattanut tapahtua, ellei pastori olisi ehättänyt +paikalle oikeaan aikaan. + +Hän huomasi heti missä toimissa tässä oltiin ja ajoi kaikki avuliaat +ystävät ulos astioineen ja lasineen, sanoen: + +»Viekää pois kaikki! Tässä ei saa käyttää muuta kuin kamomilliteetä!» + +Sairas laskettiin nyt taas vuoteelle ja hänet peitettiin kunnollisesti. + +Sängyssä makasi Swartin emäntä ähkien, kunnes hän viimein huomasi kysyä: + +»Kuka minut pelasti vedestä?» + +Kun pastori ilmoitti hänelle, että se oli ollut lukkarin Dorotea, rupesi +hän haikeasti valittamaan. + +»Voi, rakas herra pastori, minä olen tehnyt suuren synnin! Minä olen +vannonut, että ihmiset saisivat kääntää minut ylösalasin ennenkuin Frits +ja Dorotea saisivat toisensa, ja tämän kaiken olen tehnyt kurjien +rahojen tähden! Mutta nyt he ovat kääntäneet minut ylösalasin; nyt on +rangaistus kohdannut minua vaivaista syntistä!» + +Pastori lohdutti häntä ja sanoi, että kaikki muuttuisi hyväksi jälleen, +kun hän vain on päässyt taas jalkeille. + +»Ei, herra pastori», sanoi Swartin emäntä, »tätä minä en niin helposti +voi unohtaa. Niin kuin minä tänään olen vannonut, niin on tapahtunut, ja +jos ei minun poikani ota tyttöä, niin en minä enää tahdo tietää hänestä +mitään; hän ei enää ole minun lapseni. Ei, herra pastori, minä en enää +tahdo nähdä häntä silmäini edessä, jollei hän ota Doroteaa vaimoksensa!» + +Nyt sattui niin, että Dorotea, joka oli käynyt kotonaan muuttamassa +vaatteita, samassa tuli huoneeseen ja kuuli mitä hän sanoi. + +Sairas tahtoi hänet nähdessään heti sovittaa kaikki. + +»Odottakaas», sanoi pappi, »minulla on jotain sanottavaa teille +kummallekin. Te, Swartin emäntä, ette saa kajota jo kauan sitte +unohdettuihin asioihin, muuten teette pahan vielä pahemmaksi. Pysykää +vain tyynenä ja koettakaa nukkua hieman. Ja sinä lapseni, voit valvoa +täällä tänä yönä ja katsoa, että hän makaa hiljaa. Jos hänen tilansa +huononee, niin lähetä sana minulle!» + +Ja kun he molemmat olivat luvanneet tehdä niinkuin hän tahtoi, taputti +hän Doroteaa poskelle ja meni sitten tyytyväisenä kotiinsa. + +Dorotea istuutui sängyn viereen. Sairas tarttui hänen käteensä ja +likisti sitä voimakkaasti eikä enää tahtonut laskea sitä irti. Vähän +väliä hän puhkesi puhumaan tähän tapaan: + +»Näetkös, Dorotea, jollei minun Fritsini tahdo...» + +»Hiljaa!» sanoi tyttö, »pastori on sanonut, että te ette saa puhua.» + +»Ettäs veditkin minut, vanhan ihmisen, ylös vedestä! Maltas vaan, +Dorotea, niin saat nähdä...» + +»Voi voi, hiljaa nyt! Te ette enää saa puhua sanaakaan», sanoi Dorotea +korjaten sairaan peitettä, jottei hänelle tulisi kylmä. + +Ei kestänyt kauaa, ennenkuin eukko vaipui uneen. + +Kun Dorotea näki hänen nukkuvan, nousi hän hiljaa sängyn vierestä ja +asettui istumaan akkunan ääreen. + +Siinä hän istui katsoen ulos hiljaiseen kesäyöhön. Hän näki kuun tulevan +esiin kesäisten pilvien lomasta ja hopeoivan pensaat ja puut ja veden. +Hän kuunteli, mutta yö oli hiljainen, vain pensastosta puron rannalla +kuului satakielen ihana laulu. + +Tuolla oli hänen isänsä koti, jossa hän oli lapsuutensa vuodet elänyt, +sen vieressä tuolla hautausmaa, jossa hänen äitinsä lepäsi, tuolla kylä +peltoineen ja puutarhoineen, tuolla vuoret ja laaksot. Hän katseli +kaikkea kuin ensi kertaa, ja kyynel nousi hänen silmäänsä, ajatusten +outoja unelmoidessa. + +Äkkiä tuntui hänestä kuin joku olisi liikkunut hänen takanaan. Hän +kääntyi katsomaan: Swartin emäntä astui lattialla. + +»Ei, emäntä, menkää makaamaan! Onhan pastori kieltänyt...» + +»Ole nyt vaiti, lapseni! Minä tulen heti takaisin, minä otan vain jotain +kaapista», sanoi eukko avaten kaapin oven ja ottaen sieltä jonkun +esineen, minkä hän pani Dorotean käteen. + +»Kas tässä, Dorotea! sanoi hän. »Tämän on *hän* lähettänyt sinulle!» + +Sitten meni eukko jälleen sänkyyn ja käänsi kasvonsa seinään päin ja +näytti nukkuvan sikeää unta. + +Ja Dorotea?--Ah, kuinka hänen sydämensä sykki riemusta! *Hän* oli +lähettänyt tämän ja Swartin emäntä *itse* oli antanut sen hänelle. Hän +avasi rasian. Siinä oli hänen hiuskiharansa! Siinä oli sormus! + +Häikäisevä valkeus tulvi sädehtien hänen sieluunsa, hänen sydämensä +aukeni auringolle kuin puhkeava, ihana kukkanen ja kaikki hänen surunsa +ja murheensa haihtuivat. + + + + +XIII. + + +»Kas niin», sanoi ukko Swart, »nyt me olemme Berlinissä ja me jäämme +tänne huomiseksi, mutta tänä iltana tahdon minä kirjoittaa eukolleni +kirjeen. Sen olen minä luvannut hänelle, enkä minä vielä koskaan ole +syönyt sanaani. No, Frits, istus nyt poikani...» + +»Ei, naapuri», sanoi ukko Witt, »maltas vähän! Anna Kallen kirjoittaa, +hän sen osaa; olihan hän ensimäinen lukkarin koulussa.» + +»No, istu sitten, Kalle!» sanoi Swart. + +Kalle istui ja Swart saneli hänelle, mitä hänen piti kirjoittaa, ja kun +hän oli lopettanut, sanoi Swart: + +»Kas niin, poikani! No, lues nyt, mitä olet kirjoittanut!» + +»Hellästi rakastettu vaimo!» luki Kalle. + +»Niin nimitän minä häntä aina kirjeissäni», sanoi Swart. + +»Me olemme täällä ja olemme kaikki tyyni terveet, ukko Witt ja Kalle ja +minä ja myös meidän lapsemme. Ja me olemme kaikki hyvällä tiellä. Ja +katso emäsian perään, ettei se pääse syömään porsaitaan. Ja pidä +silmällä myös toisia sikoja. Ja anna väen niittää alaniityllä. Ja me +olemme nyt Berlinissä ja olemme kaikki tyyni terveet ja jäämme tänne +huomiseksi ja olemme suoneet itsellemme lepopäivän, sillä täällä on +herramaista olla ja paljon huveja. Ja talot ovat korkeita. Ja te kai +olette kaikki terveinä. + +Sulle kuuluu sydämeni asti kuoloon, + + Jaakko Swart. + +Torstaina jälkeen helluntain 1800 ja viisikymmentä neljä. + +Jälkikirjoitus. + +Tänä iltana tuulee kovasti.» + +»No, naapuri, mitäs arvelet? Eikö hän saata olla tyytyväinen?» + +»No, kyllä», sanoi Witt. »Tuon 'asti kuoloon' sinä varmaan olet lukenut +jostain kirjasta?» + +»Ei, naapuri! Silloin se ei olisi jäänyt mieleeni. Näetkös, kun minä ja +eukkoni olimme morsiuspari, annoin minä hänelle kerran hunajakakun, +johon oli kiinnitetty muuan värsy, jossa oli nämä sanat. Se ilahdutti +häntä sanomattomasti, ja sentähden tahdon minä myös ilahduttaa häntä +hänen vanhoina päivinään.» + +Seuraavana aamuna nousivat matkamiehemme vikkelästi vuoteiltaan ja +menivät ulos katsomaan Berliniä. He astuivat katua ylös ja toista alas, +ja paljon oli tässä nähtävää. + +»Ei, hyvät ystävät, katsokaas», sanoi Swart, »mikähän rakennus tuokin +on, seitsemänkerroksinen!» + +»Sellaisia», arveli Witt, »ei ole Stavenhagenissa!» + +»Äh, naapuri!» sanoi Swart, »kuinka sinä voitkaan puhua semmoisia +tyhmyyksiä! Stavenhagen on vain rotanpesä; sielläkö nyt olisi tämmöisiä +taloja!?» + +»No», väitti Witt, »on siellä kauppiaan uusi talo torin varrella, aivan +maaherran talon vieressä...» + +»Tässä talossa taitaa asua räätäli», puuttui Kalle puheeseen. »Tuossa +kyltissä seisoo: Frans Piefke, Waatteidentekijä.» + +»Poika», sanoi Witt. »Oletko sinä menettänyt järkesi? Räätäli +tuommoisessa talossa! Mitenkä räätälin annettaisiin siinä asua?» + +He marssivat eteenpäin. + +»Poika», sanoi Swart, »kävele suorana!--Tuossa koukertelee hän pitkin +katua ja tuijottaa sinne tänne ja on kyyryksissä kuin vanha +seitsenkymmenvuotias akka. Tahdotkos käydä paremmin! Seuraa Kallen +esimerkkiä! Näetkös kuinka kaikki pysähtyvät häntä katsomaan, mutta +kukaan ei viitsi sinua katsella!» + +»Isä», vastasi Frits, »enhän minä sille mitään mahda; se johtuu Kallen +uudesta takista.» + +»Ei, Frits», sanoi Witt. Ei se johdu vain siitä! Vähät takista, mutta +katsos Kallen sääriä! Kuinka reippaasti hän muuttaa koipiaan. Ja katso +koko hänen vartaloaan!--Muuten sanon sinulle, naapuri Swart, että sinä +olet liian ankara Fritsille. Missäs hän olisi oppinut käyttäytymään? +Näetkös, jollen minä olisi ollut sotamiehenä, ei minun pojallani +myöskään olisi sitä ryhtiä, mikä hänellä nyt on, sillä sitä vaan ei +peritä, näes!» + + + + +XIV. + + +Kun he tulivat Kuninkaankadulle, huusi Swart: + +»Tässähän on hirmuinen joukko ihmisiä; mikähän nyt on hätänä?» + +»Täällä on varmaankin markkinat», sanoi Witt. + +»Ehkäpä on, naapuri.--Kuulkaa pojat, kulkekaa käsihakaa, jottette +eksy meistä tässä kauheassa tungoksessa!» + +He tarttuivat toistensa käsivarsiin ja lähtivät astumaan katua alas. +Kalle ja Frits polttivat sikaaria ja ukot vetivät sauhuja lyhyistä +nysistään mietiskellen, mitä näillä kaikilla ihmisillä oli tässä +tekemistä. Eihän tässä ollut mitään merkillistä nähtävänä. + +Näin tulivat he Burg-kadulle. + +»Seis!» huusi Kalle. Tässä asuu Portukalin kuningas. Sen saattaa lukea +tuosta kyltistä, ja tuo, joka seisoo tuossa ovella on varmaankin +kuningas itse.» + +Kyltissä seisoi: Portugalin kuningas. + +Kruunua hänellä ei ollut päässään tänään; se oli hänelle varmaankin +liian raskas, sillä hän seisoi ovella avopäin katsellen ulos kadulle. + +»Se on hän itse, naapuri», kuiskasi Witt. + +»Niin, kyllä se on hän», vakuutti puolestaan Swart. + +Siinä he nyt seisoivat rinnakkain keskellä katua katsellen kuningasta. + +Hän oli pukeutunut täyteen komeuteensa: hänellä oli sininen hännystakki, +jossa oli punainen kaulus ja kultakoristeet edessä ja takana ja jaloissa +oli hänellä keltakauluksiset kiiltävät saappaat. Ja vaikkei hänellä +ollutkaan kruunua päässään, niin oli hänellä kuitenkin valtikka +kädessään; se oli kaunis kultapäinen Espanjan-ruoko. Muuten oli hänellä +punainen nenä ja pitkä punainen parta ja tukevaruumiinen hän myös oli. +Swart päätteli hänen painavan kaksisataa kahdeksankymmentä naulaa. + +»Vai tämä se nyt on Portukalin kuningas», sanoi Swart. Omituinen on +tämmöisten kuningasten laita. Niin pian kun he vain panevat kruunun +päähänsä, saa koko kansa jalat alleen, eikä kukaan tohdi sanallakaan +vastustaa heitä.» + +»Minä luulen että hän on vihoissaan», sanoi Witt. Katsos vaan kuinka hän +sylkee! Hän on varmaan hyvin kiukkuinen kapine!» + +Samalla tuli kuningas heidän luokseen ja rupesi sylkemään. + +»Mitä te tässä tollotatte?» ärjäsi hän. + +»No ei mitään, herra majesteetti», sanoi Witt. »Me halusimme vain vähän +katsella teitä.» + +Nyt kuningas oikein hirmustui ja hänen kasvonsa muuttuivat vallan +sinisiksi pelkästä kiukusta. + +»Hävyttömät miehet! Kuka on antanut teille luvan kurkistaa sisään +hotelliin? Menkää heti matkoihinne!» + +Ja jolleivät he olisi ajoissa pötkineet pakoon olisivat he varmaan +saaneet tuntuvan iskun valtikasta. Mutta he juoksivat katua eteenpäin ja +pysähtyivät vasta päästyään pois Portugalin kuninkaan valtikan +ulottuvilta. + +Swart sanoi: + +»Tämäpä oli hauskaa! Minä, hyvät ystävät, en koskaan olisi voinut uskoa, +että kuninkaatkin tappelevat!» + +»Kyllä he tappelevat, naapuri», vakuutti Witt. »Kuninkaat ovat niin +kummallisia; jos vähänkin vain liikahdat, niin kohta he tulevat +hulluiksi ja lyövät päälle vaan! Eivätkä herttuat ole rahtuakaan +paremmat. Tiedäthän sinä, että vanha herttua Fredrik Frans omalla +kädellään antoi minulle lyönnin vasten suutani. Sitä minä en eläessäni +unohda. 'Pois tieltä, tolvana!' sanoi hän--ja samassa löi hän. Eikä +hän väärään lyönytkään.» + +Kun he nyt olivat tointuneet säikäyksestään, kääntyivät he takaisin ja +tulivat »Vaaliruhtinaan sillalle». + +»Katsos kuinka hän istuu hevosen selässä! Kuka se on? kysyi Witt. + +»Ruuna on hyvä», sanoi Swart. »Miehestä minä en anna penniäkään, mutta +ruunalla on hyvät jalat.» + +»Ei, naapuri», sanoi Witt, »katsos hänen tukkaansa, tiheä kuin pilvi ja +sen alla on vangittuja ihmisiä. Minä luulen, että se on santarmi.» + +»Voipi olla», sanoi Swart. »Mutta musikantit sanoivat, että vanha +Blücher[1] seisoo täällä jossakin, ja hänet minä mielelläni tahtoisin +nähdä. Tosin hän seisoo myöskin Rostockin torilla, mutta minä tahtoisin +sentään nähdä, miltä hän täällä näyttää.» + +[1] Saksan vapautussodan 1813--14 sankareita. + + * * * * * + +Ei kestänyt kauaa, ennenkuin he tapasivat sotamiehen, joka pientä +palkkiota vastaan oli halukas näyttämään heille, missä Blücher seisoi. +He tarttuivat nyt taasen toinen toisiaan käsivarresta ja seurasivat +sotamiestä. Joka kerta kun heitä vastaan tuli upseeri, seisahtui +sotamies, katsoi upseeria suoraan silmiin ja kohotti oikean kätensä +lakkinsa syrjään. + +»Se on hunööriä», selitti Witt. »Kuules, naapuri Swart, minun mielestäni +me olisimme aika tyhmeliinejä, jollemme mekin kohottaisi kättämme +hattumme syrjälle ja tekisi hunööriä.» + +Sanottu ja tehty. + +Joka kerta kun heitä vastaan tuli upseeri, seisahtui koko seurue ja +kohotti kätensä hatulleen; kohottipa Kalle molemmatkin kätensä. + +Vihdoin tulivat he paikalle, missä ukko Blücher seisoo miekka kädessään. + +»Se ei ole hän», sanoi Witt, »se ei ole rahtuakaan hänen näköisensä.» + +Sotamies vakuutti, että kyllä tämä oli Blücher. + +»Loruja», sanoi Swart, »Rostockin torilla on hän aivan toisennäköinen. +Eihän tällä ole edes mitään leijonannahkaa.» + +»Ei», sanoi Witt. »Se ei voi olla hän. Seisoohan hän tuolla ylhäällä +niin kurjan ja hätäilevän näköisenä kuin jos hänet vasten tahtoaan olisi +asetettu uunille seisomaan ja hän pyytäisi päästä sieltä alas.» + +»Nyt minä tiedän, ketä se kuvaa», jatkoi Witt. »Se kuvaa vanhaa kenraali +Pressentiä! Hän heilutteli miekkaansa aivan tuolla tavoin, kun me +marssimme Schweriniin.» + +»Se voi olla mahdollista», sanoi Swart. »Mutta kuka sitten on tuo +toinen tuolla?» + +»Se on kreivi Bülow-Dennewitz», sanoi sotamies. + +»Mikä mies se semmoinen olisi?» sanoi Witt. »Ei, se on majuri von Voss +Grabowista; se on aivan hänen näköisensä. Häntä en minä unhoita +milloinkaan. Se oli mies, joka osasi olla hyvä kaikille. Hän sanoi meitä +aina lapsikseen.» + +»No, sen tietänet sinä hyvin, naapuri», arveli Swart. »Olithan sinä +hänen komennettavanaan.» + +Blücherin patsaan luota tultiin vanhan Fritsin[1] luo, jota Witt aina +oli salaa vihannut. Tämä viha sai aiheensa jo paljon ennen Wittin +syntymää. Frits oli nimittäin ottanut Wittin äidinisän sotamieheksi. + +[1] Kuningas Fredrik II. + +»Kas kuinka hän istuu siinä vanhan hevoskaakkinsa selässä», sanoi Witt. +»Niin, tirkistele sinä sieltä vain minkä mielesi tekee; sinun syysi +kuitenkin oli, että me emme saaneet sitä kaunista taloa. Eikös se ole +totta, häh? Katsos vaan, kun hän istuu siinä niinkuin koko asia ei +ollenkaan häntä liikuttaisi. Soisinpa, että pöllähtäisit sieltä +nenällesi!--Minä tahdon nimittäin sanoa sinulle, naapuri Swart, erään +asian. Äitini isä oli vanhin, ja hänen olisi pitänyt saada talo. Mutta +silloinpa tuo vanha Frits otti hänet sotamieheksi, ja maakunnan tyhmä +virasto määräsi, että talo oli joutuva toiselle, ja niin saimme me +pitkän nenän.» + +»Mitä hulluja!» + +»Mitä hulluja, naapuri!» sanoi Swart. »Onhan se niin vanha asia, ettei +sitä kukaan enää viitsi ajatella. Kaikki ihmiset sanovat--ja onhan +siitä painettu kirjojakin--että hän oli hyvä kuningas. + +»Sitä en minä lainkaan tahdo kieltää», sanoi Witt. »Itse äitini isäkin +piti hänestä ja kertoi meille paljon juttuja vanhasta Fritsistä. Kerran +--en muista koska se oli--löi hän äidinisääni olalle ja sanoi: Sinä +olet oikea krenatööri ja olet taistellut miehuullisesti!» + +»Kas kehnoa vaan!» sanoi Swart. + +»Niin, naapuri, hän on sanonut minun äitini isälle, vaikka minä en +muista koska se oli: 'sinä olet oikea krenatööri ja olet taistellut +miehuullisesti!' Nyt istuu hän tuolla korkealla hevosensa selässä, ja +äidinisä jäi ilman taloa, ja se oli hänen syynsä!» + +»No, naapuri», sanoi Swart heidän taas jatkaessaan matkaansa. »Älä sinä +nyt enää sure sitä asiaa .... se on nyt ollut ja mennyt eikä sinun enää +tarvitse vihata häntä.» + +»No se nyt ei voisi johtua mieleenikään», vakuutti Witt. »Mutta talo +olisi nyt ollut minun. Ja sen minä sanon, naapuri, että hänen syynsä se +sittenkin oli!» + + * * * * * + +Sotamies johti heitä nyt katua ylös, katua alas, kunnes he tulivat +»Unter den Linden'ille»[1]. + +[1] Kuuluisa puistokatu Berlinissä. + +Mikä paljous komeasti puettuja, hyvältä hajahtavia naisia! + +»Poika!» sanoi Swart. »Ojenna itsesi suoraksi ja liikuta sääriäsi vähän +uljaammin ja pane kädet kupeillesi, jotta ihmiset voisivat katsella +sinuakin! Luuletko että minä kävelin noin vetelästi nuorena ollessani? +Ei,--katsos Kallea! Hän vasta osaa käyttäytyä; katsos, kuinka hän +katsoo tyttöjä suoraan silmiin ja hymyilee ja nyökäyttää päätään heille +ikäänkuin tuntisi heidät kaikki. Ja saatanpa sanoa, että nämä tytöt +ansaitsevatkin katselemista.» + +»Siinä sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Enkö minä ole aina sanonut, +että täällä on senkin vietävän kauniita tyttöjä! Ja miten uhkeita ne +ovat!» + +»Minä luulin eukkoani jokseenkin tukevaksi», sanoi Swart, »mutta katsos +vain tuotakin--onpa siinä laajuutta! Mikä masiina! Ja jos hän edes +olisi vanha akka; mutta hän on aivan nuori tyttö.--Turkanen! Jos +minulla olisi mittanauha mukanani, niin menisin ja mittaisin hänen +selkänsä.» + +Nyt he saapuivat »Museolle». + +Ensimäinen esine, mikä täällä pisti heidän silmiinsä, oli iso, suunnaton +kivimalja. + +»Hyvät ystävät! Kuinka tämä on mahdollista?» sanoi Swart. »Mikä astia! +Siitä voi syödä sata miestä ja siihen mahtuu ainakin kaksitoista +härkätynnyriä. + +»Varmasti», sanoi Witt. »Mihinkä sitä muuten käytetään?» + +»Kun kuningas keittää herneitä», sanoi sotamies, »ja pitää pidot, joihin +pääsee ken tahtoo, niin tätä käytetään liemiastiana. Ja kun kuningas +kruunataan ja hän seisoo tuolla ylhäällä linnan katolla kruunu päässään, +niin tässä makaa paistettu härkä ja tuosta suihkukaivosta juoksee +parasta punssia ja punaista viiniä. Ja jokainen saa ottaa niin paljon +kuin mieli tekee.» + +»Koska se tapahtuu taas?» kysyi Kalle. »Silloin täytyy meidän tulla +tänne!» + +»No», sanoi Witt, »ei se niin hädin tapahdu!» + + + + +XV. + + +He tulivat uudelle museolle ja katselivat sen ulkoseinillä olevia +maalauksia. + +Museon pääportailla seisoi joukko hienosti puettuja naisia ja herroja +täydessä juhlapuvussa. + +»Menkää niiden jälestä!» sanoi sotamies. + +»Ei se toki sovi», sanoi Swart. »Mehän olemme vain arkipuvuissamme; ei +meidän sovi tunkeutua noin hienon herrasväen joukkoon.» + +»Mitä sinä tarkoitat?» sanoi Witt. »Ensin minä ostan uudet housut, +jottemme tarvitsisi hävetä joutuessamme hienojen ihmisten pariin, ja kun +nyt on kysymys siitä, niin sinä rupeat ujostelemaan.--Mene nyt vain +rohkeasti portaita ylös!» + +Ja Witt juoksi ylös--kaksi porrasta kerrallaan, näyttääkseen, ettei +hän lainkaan ujostellut. + +Mutta tätä hänen ei olisi pitänyt tehdä. + +Kummihousut eivät sitä kestäneet. + +Kun hän taivutti jalkojaan, meni toinen jalkahihna rikki ja--ratsis! +housun lahe lensi kokoon polven yläpuolelle. Ja kun hän kumartui sitä +jälleen kiinni solmimaan, meni toinenkin hihna rikki, ja nyt hän seisoi +siinä paljain säärin kaikkien hienojen herrojen ja naisten keskellä. + +Hänellä näytti olevan uimahousut jaloissaan. + +Kun Wittin seuralaiset olivat ehtineet ylös, oli iso piiri ihmisiä +kerääntynyt hänen ympärilleen. He tuuppailivat toinen toisiaan kylkeen +ja osoittelivat Witt-raukkaa, joka turhaan koetti saada housut +peittämään sääriään. + +Kun hän oli vetänyt toisen lahkeen alas, meni toinen ylös. Nämä olivat +polvi- ja pitkät-housut, aivan niinkuin musikantti oli sanonut! + +Ukko Swart tunkeusi väkijoukon läpitse ja rupesi Wittiä lohduttamaan. + +»Älä välitä näistä irvistelijöistä! Tässä olen minä, ja nimeni on Swart, +ja hänen nimensä on Witt, ja hyvin tyhmä on se joka sallii itseään +naurettavan vasten naamaa. Kukas sille mitään voi, ettei kummi ole yhtä +kestävää kuin lanka ja piki. Älä ole milläsikään, naapuri, vaan pane +takkisi napit kiinni!--Olipa tämäkin kaunis tapaus!» + +Tuskin olivat he ehtineet saada tämän housujutun tyydyttävälle kannalle, +kun Frits juoksi erään herran luo, joka seisoi toisten joukossa, lankesi +hänen kaulaansa ja suuteli häntä. + +»No, mutta Jumala varjelkoon minua!» sanoi Swart. »Nythän sinä tulet +hulluksi, poika! Frits, piruko sinua riivaa?» + +Mutta Frits ei kuullut, mitä Swart sanoi, hänellä oli niin paljon +puhumista vieraan herran kanssa. + +»Tunnetko sinä minut, Henrikki? Isä, etkö tunne Henrikkiä. Sehän on +pastorin Henrikki. Ja sainkin minä sinut tavata juuri täällä!» + +Fritsin matkatoverit tulivat lähemmäs. + +Ukko Swart astui etunenässä. + +»No hyvät ystävät!» sanoi hän. »Olipa nyt erinomainen onni että sinun +jalkahihnasi menivät poikki, jotta saimme tavata pastorin Henrikin!» + +Witt teki toisella kädellään hunööriä, toisella pidellen takkiaan +vartalonsa ympärillä, ja Frits pudisteli vanhan leikkitoverinsa kättä. + +»Mutta poika», sanoi Swart, »älä sinä nyt niin julmasti ahdistele häntä; +hän ehkä saa hävetä meitä.» + +»Minkätähden minä saisin hävetä tavatessani vanhat hyvät ystäväni?» +sanoi Henrikki.--»Mutta kertokaa nyt minulle, mitä kotiin kuuluu ja +mitä on tapahtunut siitä lähtien kun minä matkustin sieltä!» + +»No, eihän sitä mitään erinomaista kuulu», sanoi Swart. »Ihmiset ja +eläimet ovat terveinä. Herra pastori on terve ja rouva pastorska käy +päivä päivältä tukevemmaksi ja teidän pieni Kalle-veljenne on reipas +poika. Tässä eräänä päivänä hän painiskeli pitäjänvoudin Fritsin kanssa +ja sai hänet alleen. Ja Lovisa, teidän sisarenne on oikein erinomainen +tyttö. Kun minä joku päivä sitte olin lukkarilla, istui hän siellä +potfianoa soittaen--lukkarilla on näet sellainen potfiano--ja kunpa +te olisitte kuullut, kuinka hän osaa soittaa, ja kuinka hän taitaa +sormiaan käyttää! Se oli aivan ihmeellistä!» + +»Kuinka lukkari ja hänen tyttärensä voivat?» kysyi Henrikki. + +»Lukkari», sanoi Swart,»hän on aivan entisellään; koulussa hän istuu ja +lukee lasten kanssa ja antaa niille selkään sitä mukaa kuin on +tarpeellista.» + +»Entä Dorotea?» + +»Hän voi hyvin», puuttui Frits äkkiä puheeseen, »hän on tullut isoksi ja +kauniiksi.» + +Ja Frits tuli punaiseksi kuin kukko. + +»Poika», sanoi isä, »mitä sinä puhut tytöstä? Luuletko sinä että herra +Henrikki hänestä välittää? Kyllä hänellä on muuta ajateltavana! Sinä et +todella häpeä laisinkaan! Etkä sinä muuta ajattele kuin aina vain +lukkarin Doroteaa. Jos äitisi sen tietäisi, niin saisitpa kokea....» + +»No eikö mitään ikävää ole kotona tapahtunut?» keskeytti ylioppilas. + +»Ei», vastasi Witt. »Mutta ukko Raabe on kuollut; hän tuli sairaaksi +heti pääsiäisen jälkeen ja haudattiin neljä viikkoa takaperin. Ja Voss +ajoi poikansa ylitse lantarattailla, mutta sitä hän ei voinut välttää, +ja Hannu Schmidt seisoi ylhäällä vanhoilla tikapuilla, jotka menivät +rikki, niin että hän putosi maahan, mutta hän pääsi asiasta helpolla. Ja +sitten on kuusi talonpoikaa mennyt Ameriikkaan vaimoineen ja lapsineen +ja Mikko Frank ja Hannu Wunderlich ovat vankeudessa lampaanvarkaudesta.» + +»He varastivat kaksi lammasta ja kuusi karitsaa, ja senvuoksi heidät +pantiin kiinni», sanoi Swart. »Ja sitten se tapaus ukko Boltin ja +lääninoikeuden välillä.» + +»Mitäs sinä puhut?» sanoi Witt takkiaan pidellen. »Eihän se ollut +lääninoikeus, vaan metsäoikeus. Hän on itse kertonut minulle sen, ja +senvuoksi luulisin tuntevani sen asian.» + +»Niin, sepä on kaunis juttu, se», sanoi Swart. »Näettekös, muutamat +meidän kylän miehet tulivat haastetuiksi oikeuteen senvuoksi, että +olivat olleet luvatta metsässä--ja siinä he olivatkin tehneet väärin, +tietysti--ja kun nyt tuomari kuulustelee heitä, niin astuu ukko Bolt +sisään maksaakseen vähän rahoja; tämä tapahtui nimittäin juuri +veronmaksun aikoina. No, tuomari kiroili ja ärjyi tahtoessaan saada +miehet tunnustamaan, ja kun he olivat tunnustaneet, kutsui hän +vanginvartijan ja käski tämän antaa heille viisikolmatta lyöntiä +selkänahalle. + +Kun vanginvartija oli käskyä toimeenpanemassa, arveli ukko Bolt voivansa +mennä tuomarin eteen asiaansa toimittamaan, ja hän meni ja sanoi: + +»Minulla olisi tässä... + +»Jaha, niin vainkin, keskeytti tuomari. Tämän tässä minä olin kokonaan +unohtaa; saakoon hänkin rangaistuksensa. + +Mutta siihen ei Bolt tietysti halunnut suostua. + +»Herra tuomari, sanoi hän minä olen tässä... + +»Vai uskallat sinä mukista vastaan? sanoi tuomari--luulenpa että +tahdot niskotella esivaltaa vastaan. Anna hänelle viisikolmatta! + +»Mutta Herra Jumala, väitti Bolt, olenhan minä tullut tänne.... + +»Suu kiinni! + +Ja litsis-latsis--hänkin sai viisikolmatta lyöntiä. + +»Minä olen tullut tänne holhooja-asioissa, rahoja maksamaan, sanoi Bolt +saatuaan selkäänsä. + +»No, miksi et sitä heti sanonut? kysyi tuomari. + +»Ettehän te tahtonut minua kuulla, kun minä aloin puhua. + +»Toisen kerran puhut ajoissa, sanoi tuomari. Nyt olet saanut lyöntisi ja +Lybekin lain mukaan saat ne pitää hyvänäsi. + +Mutta sitten tuomari pyysi häneltä anteeksi ja pyysi ettei Bolt panisi +tätä erehdystä pahakseen, eikä Bolt pannutkaan. Mutta selkäänsä hän oli +saanut.» + +»Niin», sanoi Witt, »minä olen aina sanonut hänelle, että hänen pitäisi +puhua ajoissa. Ja jos hän nyt olisi niin tehnyt, ei hän olisi saanut +raippoja, mutta nyt hän sai ne, ja sai ne Lyybekin lain mukaan pitää +hyvänään.» + + + + +XVI. + + +Henrikki pyysi heitä luoksensa. + +Kun he astuivat Burg-katua, seisoi Portugalin kuningas vielä ovellaan, +katsellen kadulle. + +»Ei, herra Henrikki», sanoivat Swart ja Witt. »Tätä tietä älkäämme +menkö. Me olemme jo kerran olleet tuossa eikä mielemme tee mennä sinne +enää toistamiseen. Menkäämme toista tietä, sillä hänen kanssaan ei ole +leikkimistä. Kuningas tahtoi lyödä meitä, ja meille voisi helposti käydä +kuin naapuri Boltille.» + +»Kuningas?» kysyi Henrikki. »Mikä kuningas?--Tuo, joka seisoo tuolla +ovella on vain portieri.» + +»Mikä mies se semmoinen on?» kysyi Witt. + +»Portieri.» + +»Minkätähden se seisoo ovella ja antaa selkään ihmisille, jotka kulkevat +ohi? Eikö hän voi mennä työhönsä?» + +»Hänen työnään on seista ovella», sanoi Henrikki. »Hän seisoo siinä +kaiken päivää nähdäkseen kuka menee ulos ja kuka sisälle hotelliin, ja +kun joku vieras tulee, ilmoittaa hän siitä hotellin isännälle.» + +»Hitto ymmärtäköön kaiken mitä berliniläisten päähän voi lentää!» sanoi +Swart. »Onko tuokin ihmisen työtä? Kahlekoiraa me siihen toimeen +käytämme.» + +He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet, +istahtivat Swart ja Witt sohvaan polttelemaan piippua ruuan päälle ja +kertoivat Henrikille, minkävuoksi he nyt oikeastaan olivat liikkeellä, +selittäen juurtajaksain tuumansa. + +»Niin», sanoi Swart, »tämän päivän me viivymme täällä, mutta huomenna me +matkustamme eteenpäin rautateitse. Illalla me menemme teaatteriin; +vahinko vain, ettei naapuri Witt voi tulla sinne kanssamme.--Niin, +naura sinä----sinun pitäisi hävetä! Me kyllä varomme ottamasta sinua +mukaamme; muuten siitä taas syntyisi kaunis juttu. + +»Te tarkoitatte housuja», sanoi Henrikki. »Sen asian minä kyllä +järjestän kuntoon. Witt on muuttuva niin hienoksi kuin juuri munasta +kömpinyt kananpoika.» + +Hän otti vaatekaapistaan housut. + +»Jos nämä teitä miellyttävät, Witt», sanoi hän, »niin vetäkää ne +jalkaanne!» + +No, Witt veti housut jalkaansa ja seisoi pian seurueen edessä +valkoisissa englantilaisissa housuissa ja näytti niin hienolta kuin jos +hän olisi ollut menossa hovitanssiaisiin. + +»Hei, Witt!» sanoi Swart. »Sinäpä vasta olet herra! Niin, kyllä se on +totta, että vaatteet tekevät ihmisen. Sinuahan voisi luulla prinssiksi!» + +Kello oli nyt niin paljon, että oli aika lähteä teaatteriin. + +Herra Henrikki saattoi heitä teaatteritalolle, antoi heille muutamia +hyödyllisiä ohjeita, ja kun he olivat saaneet pääsyliput, jätti hän +heille hyvästit. + +»Nyt täytyy minun sanoa hyvästi», sanoi hän. »Minä en, ikävä kyllä, voi +tulla mukaanne teaatteriin, sillä minun täytyy mennä vieraisiin tänä +iltana. Sanokaa paljon terveisiä isälleni, ja sanokaa hänelle, että-- +että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen +puolihullu pelkästä viisaudesta. Sanokaa myös terveisiä lukkarille ja +hänen tyttärellensä, ja sanokaa, että kun tulen kotiin syksyllä, toivon +saavani tanssia Dorotean häissä!» + +Ja samalla hän tuuppasi Fritsiä kylkeen ja veti hänet vähän syrjään. + +»Älä huoli olla alakuloinen, Frits! Se asia kyllä selviää. Usko minua, +te ette tule Belgiaan, ja jos sinä ja Dorotea rakastatte toisianne, niin +saatte nähdä, että te myös saitte toisenne. Belgiaan on pitkä matka, ja +te ette pääse pitkälle, ennenkuin teidän täytyy kääntyä takaisin. +Rautatie ei ole mikään Kalle Vepupp, ja te joudutte pian niin moneen +pälkääseen, että ukot kyllästyvät koko matkaan ja palaavat takaisin +Berliniin. Ettehän te edes osaa yläsaksaa.--Kun te sitten tulette +takaisin tänne, niin tule minun puheilleni; minä ehkä voin olla teille +avuksi. Hyvästi nyt, Frits!» + +Hän puristi leikkitoverinsa kättä niin ystävällisesti, että Fritsille +kihosi kyyneleet silmiin ilosta, että vanha ystävä ei ollut häntä +unohtanut, vaan vielä lisäksi antoi hänelle hyviä neuvoja. + +Sanottuaan ukoille jäähyväiset meni Henrikki tiehensä. + + + + +XVII. + + +Meidän matkaseurueemme meni nyt teaatteriin. + +Kun he olivat tulleet ovesta sisälle, hiipi Swart hiljaa varpaisillaan +eteenpäin, mutta Witt jäi ovelle tuijottamaan isoon katossa riippuvaan +kynttiläkruunuun siksi kunnes hänen päätänsä rupesi huimaamaan. + +»Mennään pois!» sanoi hän. + +»Mutta miksikä menisimme pois?» sanoi Swart. »Olemmehan me maksaneet +päästäksemme tänne eikä meille kukaan pahaa tee. Tule vain tänne +katsomaan!» + +Witt hiipi Swartin jälestä ja nojausi sitten yli rintavastimen ja +katseli alas. + +Kun hän nyt näki kuinka ihmisjoukko aaltoili siellä alhaalla, kuuli +sieltä kaukaisen ukkosen tapaisen äänten kohinan ja näki kynttiläin +kimaltelevan päänsä päällä ja allansa, rupesi hänen päätänsä huimaamaan, +ja jollei Frits olisi pidellyt häntä, olisi hän varmaan pudonnut. + +»Sinua vaivaa pyörrytys», sanoi Swart. »Niin, olemmehan me jotenkin +korkealla, mutta vähät siitä!--Ensimäinen kerta aina pahin.» + +Ukko Wittin nojautuessa Swartin käsivarteen alkoi musiikki äkkiä soida. + +Oli ikäänkuin maa olisi halennut ja taivas vavissut, ikäänkuin ukkonen +olisi jylissyt ja salamat sähisseet; oli kohinaa ja vinguntaa, +rummutusta ja hullutusta, ikäänkuin viimeinen päivä olisi ollut tulossa +ja maailmannäytelmän viimeistä näytäntöä olisi alettu. + +Äkkiä lensi esirippu ylös. + +Lavalla oli komeat tanssiaiset, siinä tanssi useita pareja, ja kaikki +huusivat: »Victoria!» + +»Kuules Frits!» sanoi Kalle, »tämä on sama kappale, minkä me +Alt-Strelitsissä silloin kun meidän täytyi hypätä!» + +»Hahahahahaa», nauroi ukko Swart. »Katsos, naapuri, miten he +konstailevat! Tässähän saattaa nauraa itsensä vääräksi.» + +»Tämä kaikki tapahtuu varmaankin tuon metsästäjän vuoksi tuolla +syrjässä», arveli Witt. + +»Katsos vaan sitä miestä, kuinka turkasesti hän on koristeltu!» sanoi +Swart. »Katsos, katsos, kuinka hän pöyhistelee itseään ja panee kätensä +kupeilleen!--Ja katsos tuota toista sitten! Nyt hän suuttuu, nyt hän +nousee seisaalleen; saas nähdä, eikö tässä nouse aika meteli. Kuules +kuinka hän elämöi!» + +»Mitä?» sanoi Witt. Ei suinkaan hän tahdo lyödä toista kuoliaaksi!» + +»Äh, naapuri Witt, kuinka sinä voit olla niin tyhmä!» sanoi Swart. +»Hehän vain ovat olevinaan, he tahtovat vain kääntää ihmisten silmät! Ei +mutta katsos, naapuri--tuossa ne tulevat! Ne ovat metsästäjiä. Katsos +tuota vanhaa ukkoa, hän on aivan meidän metsänvartijamme näköinen! +Kuules, kuinka hän laulaa aivan kuin lukkari!» + +»No eipä juuri kannata kehua. Mutta katsos tuota toista nenineen ja +mustine partoineen», sanoi Witt. »Ja hattu ihan kuin ratti! Kas hänpä +vasta osaa töllistellä. Kun semmoinen mies kiljuu oikein täyttä kurkkua, +niin se suorastaan tekee pahaa; oikein kylmältä karsii selkäpiissäni.» + +»Minä säälin häntä», sanoi Swart, »Jumala ties saako hän naisen jota hän +huutaa niin hirmuisesti! Katsos, katsos! Näetkös tuota tuolla? Se on +itse paholainen!» + +»Herra jesta, kuinka minä pelkään!» sanoi Witt.--»No, tämä kometia on +tosiaankin rahan arvoinen.--Niin, naapuri, kyllä se on piru itse.» + +»Minä en ymmärrä, minkätähden sinä aina pelkäät», kummasteli Swart. »Nyt +tulee se toinen, se nenäkäs...» + + Korttipelin hauskuuden + hyväilyihin neitojen + tahdon yhdistää!... + +»niin, niin kyllä sinussa on miestä mihin hyvänsä!--Kas, kas, sitä +koiraa, miten hän hosuu ympärilleen! Nyt on toisen loppu käsissä. Tuhma +piru, miksi annoitkaan ottaa itsesi kiinni! Ja kaikki vaiva mokoman +tytön takia...» + + Luulitkos saavas kotkan ilmaiseksi? + +»... nyt minä tiedän mihin se heittiö tähtää. Nyt on Maks kiinni.» + +Esirippu laskeutui ja Frits hengitti jälleen. + +Hän ei koskaan ollut voinut uneksiakaan, että tavalliset ihmiset voivat +matkaansaattaa mitään noin kaunista ja ihanaa. Tämä ei voinut olla +todellisuutta, sen hän ymmärsi; ei tässä maailmassa voinut noin käydä, +mutta kun hän nyt katseli sinne, tuntui se, minkä hän näki, +todellisuudelta, kaikki oli hänen silmäinsä edessä selvänä ja kirkkaana +kuin aurinko sydänpäivällä. Tämä oli kuin ihana unelma, oli kuin olisi +hän vaeltanut vieraassa maassa, missä kaikki oli auringonpaistetta, iloa +ja laulua. + +Esirippu nousi jälleen. + +»Kuules, Frits», sanoi Kalle, »tämä on sama kappale kuin se, minkä me +näimme Strelitzissä silloin, kun olimme vähällä taittaa niskamme. Tuo +pitkähameinen tuolla on sama kuin siellä, ja tuo pienempi, joka on niin +lystikkään näköinen, on myös sama.--No, ei nyt hullumpaa!» + +Frits oli kuullut vain puolella korvalla, mitä Kalle sanoi. Hänestä +tuntui kuin olisi Dorotea seisonut hänen edessään, suruaan valittaen. Se +valitus kuului niin surulliselta, mutta samalla niin kauniilta, että hän +sai kyyneleet silmiinsä, vaikka hänen sydämensä sykki kuitenkin niin +autuaallisesti. Se ei ollut Dorotea, ja kuitenkin se oli hän. Hän olisi +ollut halukas uhraamaan sydämensä viimeisen veripisaran tuon vieraan +tytön puolesta. + +»Katsos vaan häntä!» sanoi Swart. »Minä tarkoitan sitä pientä, en tuota +pitkää--kuinka turkasen viehättävältä hän näyttää!--Peijakas, kuinka +iloinen ja viehättävä hän on. Minunkin, vanhan miehen sydän oikein +lämpenee häntä katsellessa.--Tämä kappale on kyllä hintansa +ansainnut.» + +»On», sanoi Witt, »tämä kappale on hyvä. Soisin että hän saisi +armaansa.» + +»Äh, naapuri», sanoi Swart, »nehän vain kääntävät ihmisten silmät, nehän +teeskentelevät koko ajan! Entäs kaikki tämä laulaminen ja hoilaaminen? +Menettelevätkö esimerkiksi meidän puolen pojat ja tytöt sillä tavoin? +Kas, kun et sinä voi ymmärtää sitä!» + +»Nyt tulee se toinen!--Katsos, katsos!» sanoi Witt. + +»Hän on liian ylhäinen, naapuri! Liian hieno! On mahdollista, että hän +on hyvä tyttö, mutta minusta hän on liian ylhäinen. Muuten voin sinulle +sanoa, että minä säälin häntä. Katsos vain, kuinka hän pyytää miestä +olemaan menemättä rotkoon! Ne pyytävät sitä molemmat, mutta hän ei näy +voivan olla menemättä? Ei, se tyhmä aasi menee rotkoon!» + +»No, nyt alkaa noituminen», sanoi Witt. »Minä soisin, että olisimme +kaukana täältä; täällä rupeaa oikein pelottamaan, kun katselee noita +monia pääkalloja ja kaikkia muita pirun juonia--katsos tuotakin +nenäihmistä! Kuule, miten hän huutaa!--Se on paholainen!--Nyt ovat +yhtyneet ne molemmat, joiden piti tulla yhteen!--tämä on kauheata +ajatella!» + +»Hyi!» sanoi Swart. »Se heittiö pitäisi hirttää lähimpään puuhun. Onhan +se oikea roisto. Se tahtoo myydä itsensä paholaiselle saadakseen +tyttöparan vietellyksi pauloihinsa.» + +»Frits», sanoi Kalle, »tämä on sama kappale kuin se, minkä me näimme +Strelitzissä silloin kun meidän täytyi lähteä käpälämäkeen.--Olkaa nyt +varoillanne, sillä muutaman silmänräpäyksen kuluttua meidän täytyy +lähteä pois!» + +»Kas niin», sanoi Swart, »nyt se on tehty: Tuolla menee Maks vuoreen +paholaisen kanssa; nyt alkaa luotien valaminen.» + +»Ei, naapuri», sanoi Witt, »minä en enää kauempaa tahdo olla täällä, +minä pelkään. Kuules, kuinka maa järisee! Katsos, kuinka tarhapöllö +räpistelee siipiään! Kuule, kuinka salamat sähisevät,--ja nyt! Nyt on +taasen pimeä yö! Kuuletko, kuinka kaikki hornanhenget nauravat ja +kirkuvat! Oikein jyminä käy. Ja katsos, nyt alkaa se hurja metsästys! Ei +naapuri--tule! Lempo täällä viipyköön! Kuules, nyt huutaa hän +*seitsemän*.» + +»Pitäkää kiinni, nyt saamme hypätä!» huusi Kalle samassa. + +Tuskin oli hän saanut nämä sanat suustaan, kun vahtimestari tuli hänen +luokseen, tarttui kohteliaasti hänen käsivarteensa ja talutti hänet +ulos. + +»Kas tämäpä on kaunista», sanoi Swart. »Sinun tyhmä poikasi rupee +kiljumaan ja sinä itse menet tainnoksiin.--Tyynnyhän nyt toki, +naapuri!» + +Esirippu laskeutui taas. + + * * * * * + +Swart lohdutteli Wittiä. + +»Älähän nyt toki, naapuri, sanon!--luulenpa melkein, että sinä itket!» + +»En», sanoi Witt, »en minä itke! Minä olen palvellut herttuaani ja ollut +liikkeellä niin öisin kuin päivisin, mutta paholaisen ja villin +metsästyksen kanssa en minä tahdo olla missään tekemisissä. Peikkoja +minä aina olen pelännyt.» + +Vihdoin hän tuli järkiinsä ja toipui hieman. + +Esirippu nousi jälleen, ja Frits kuuli Dorotean rukoilevan hänen ja +hänen sielunsa iankaikkisen autuuden puolesta. + +Sanomattoman ihanaa on, kun ihminen, joka rakastaa meitä enemmän kuin +mitään muuta maan päällä, kohottaa kätensä taivasta kohti ja rukoilee +meidän puolestamme, kun olemme joutuneet väärälle tielle. + +»Katsos», sanoi Swart, »tuossa se pieni tyttö taas on, ja miten kiire +hänellä on! kuinka hän juoksee edestakaisin kuin rotta ristiäisissä. No, +tämäpä vasta on hauskaa nähdä. Mutta kuulehan kummia! Nyt ne laulavat +meidän puolen laulua hääseppeleestä: + + Hääseppeleen me kiedomme + silkillä sinisellä! + +Kuinkahan ihmeellä se laulu on tullut tänne Berliniin?» + +»No, naapuri», sanoi Witt, »onhan joku saattanut kuulla sitä laulua +meillä laulettavan ja mielistyä siihen niin, että on opetellut sen +ulkoa. Mutta eivätpä ne täällä kuitenkaan osaa sitä oikein laulaa; Fiia +Schult laulaa sen paljoa paremmin. Hän rallattelikin sitä lakkaamatta, +kunnes suutuin ja ajoin hänet tiehensä talostani.» + +»Kas, kas nyt!» sanoi Swart. »Nyt siitä joku tulee, sanoi Bolsenthal +tullessaan tupaan. Siinä on kuningas koko seurueensa kanssa; vanha +metsänvartijakin on mukana.--Se on sentään kaunis laulu, ja kuules, +kuinka he osaavat soittaa torvea, aivan kuuluu kuin olisi Ivenackin +kreivi metsästämässä. Niin, naapuri, kyllä täytyy tunnustaa, että he +osaavat käyttää suutaan ja laulaa niin että kuuluu!» + +»Katsos vanhaa metsänvartijaa!» sanoi Witt, »nyt panee hän torven +huulilleen, nyt puhaltaa hän,--katsos, kuinka kaikki kerääntyvät +koolle--ja Maks seisoo tuossa kuin härkä. Maltas, nyt ampuu hän +koelaukauksen!» + +»Eihän hän vaan mahtane olla niin hullu, että ampuu», sanoi Swart, +»hänellähän on paholaisen luodit pyssyssään.--Ei voi koskaan tietää, +minne semmoiset lentävät.» + +Maks tähtäsi. + +Koko katsomossa vallitsi niin täydellinen hiljaisuus, että olisi +saattanut kuulla rotan juoksevan yli permannon. + +Silloin Swart huusi ylhäältä parvelta: + +»Hän ampuu! Hän ampuu! Älä ammu, älä ammu, senkin tyhmä piru!» + +Vahtimestari talutti hänet oitis ulos. + +Witt hiipi perästä. + +»Herra», sanoi Swart, »ajetaanko minut pois senvuoksi, että tahdon +pelastaa onnettoman ihmisen? Kyllä tämä menee jo todellakin liian +pitkälle!» + +Frits oli nyt yksinään jälellä. + +Hän oli unohtanut koko ympäristönsä, hän ei kuullut eikä nähnyt muuta +kuin mitä näyttämöllä tapahtui. Hän tunsi elävänsä täydelleen mukana, ja +hän oli melkein varma, että tämä kaikki oli tapahtunut hänelle ja +Dorotealle. Ja kun esirippu laskeusi, tuntui hänestä, että koko maailma +oli hänet hyljännyt, että taivas oli häneltä sulkeutunut ja kaikki ollut +mennyttä. Vain viimeisen laulun sävel soi vielä hänen sielussaan yhtä +surullisena ja suloisena kuin Dorotean viimeinen sana: + +»Hyvästi!» + + + + +XVIII. + + +Varhain seuraavana aamuna läksivät matkamiehemme rautatienasemalle. +Kalle ja Frits kantoivat arkkua ja ukot eväitä. + +Nyt oli vain kysymys, mitä rataa heidän piti matkustaa. + +»Kas tässä asuu leipuri», sanoi Swart, »ne ihmiset nousevat tavallisesti +aikaisin. Minäpäs menen sieltä kysymään.» + +Swart meni myymälään ja kysyi, tahtoisiko leipuri hyväntahtoisesti +sanoa, mikä rautatie vei Belgiaan. + +»Belgiaan? Belgiaan? Te kai tarkoitatte Schlesiaa?» + +»On mahdollista, että sitä sanotaan sillä nimellä Berlinin kielellä», +sanoi Swart. + +Leipuri antoi tarvittavat tiedot, ja ystävämme menivät nyt sille +asemalle, jolta juna läksi Schlesiaan. + +Monien mutkien ja reistailujen jälkeen he osuivat pilettiluukulle, jossa +eräs hyvin kohtelias herra pisti heidän käteensä paperilapun. + +»Kas niin», sanoi Swart, »tällä passilla me voimme matkustaa vaikka +halki koko maan, ja sittenhän on kaikki hyvin, jos on totta, mitä +isäntämme eilen sanoi, että nimittäin olemme perillä jo ylihuomenna.» + +»Se olisi suotavaa», sanoi Witt. »Mutta katsohan, kaikki vaunut ovat +peräkkäin kuin hanhet ja kaikki ne kulkevat rautajäljissä. Katsos tuota +suurta arkkua, joka kulkee tuossa edes ja takaisin.--No mutta-- +sillähän on savupiippukin. Kas, kas, nyt on varmaan paha merrassa. Se +savuaa ja ähkii ja potkii ja mylvii,--ja näes, kuinka höyry tupruaa +sen sieraimista, kun se kulkee ohitsemme. Ja mikä meno ja ähellys! Sehän +on ihka elävä peto! Kaikkea sitä pitää nähdä ennenkuin kuolee! + +»Niin, naapuri», sanoi Swart, »eilen teaatterissa en minä ensinkään +pelännyt, sillä minä tiesin, että ne vain käänsivät meidän silmämme. +Mutta tuommoiset ajopelit ilman hevosia, ne alkavat minua peloittaa. +Onhan tässä samanlainen meteli kuin noita-akkain ratsastaessa +Blocksbergiin. Kuule, kuinka se paholainen viheltää!» + +»Ei, se on mies, joka viheltää», sanoi Kalle, »tuo musta joka istuu +arkun peräpuolella. Ja lyönpä vaikka vetoa, että arkussa on hevonen.» + +»Niin, poikani», sanoi ukko Witt, »se on kyllä luultavaa. Eihän tässä +tiedä mitä oikeastaan ajattelisi. Kuinkas sanoikaan Hanna Schult: +'Olkoonpa se kummitus tai meidän Juhani, niin on sillä kumminkin +paholainen, sisässään.'» + +Nyt he astuivat vaunuun, ja ukko Witt rupesi jälleen pelkäämään. +Swartilla oli täysi työ koettaessaan rauhoittaa häntä. + +»Naapuri», sanoi hän, »katsohan noita muita ihmisiä täällä vaunussa! +Nehän istuvat aivan rauhallisina, ja luuletkos, että ne olisivat niin +rauhallisia, jos paholainen olisi heitä viemässä? Ja jos sinä nyt niin +kauheasti pelkäät, niin istu lähemmäksi minua! Mehän istumme tässä niin +mukavasti kuin omissa tuvissamme, ja olemmehan me ainakin kuivalla +maalla.--Ja te, pojat, pidelkää lujasti penkistä kiinni älkääkä +töllöttäkö siinä suut auki niinkuin odottaisitte paistettujen kyyhkysten +lentävän suihinne! Painakaa hatut lujasti päähän!» + +Hän tuuppasi poikaansa kylkeen. + +»Muuttaudu tänne lähemmäksi, ja pure hampaasi lujasti yhteen, jottei +kielesi jää niiden väliin, kun tästä nyt lähdetään.--Kas niin, nyt se +lähti!» + +»Kas, kuinka hitaasti se menee», huudahti Witt, »enpä olisi tätä koskaan +uskonut.» + +»Niin, se menee nyt vain käymäjalkaa», selitti Kalle. + +»Nyt se juoksee tasaista hölkkää», sanoi Witt. + +»Nyt se juoksee hyvää ravia», sanoi Swart. Ja pistäen päänsä ulos +akkunasta: »Nyt hurjimus laukkaa täyttä karkua! Pidelkää kiinni nyt!-- +nyt mennään hirvittävää vauhtia! Katsokaa, katsokaa, kuinka se sähisee +ja räiskyy ja kiitää kuin vimmattu! Koko maailma lentää taaksepäin!» + +Ukko Witt istui onnettomana odotellen viimeistä hetkeänsä. Hän risti +kätensä ja sanoi Swartille: + +»Herra Jumala, naapuri Swart! Kunhan se peto vain ei pillastuisi!» + +»Pure sinä hampaasi yhteen, naapuri!» sanoi Swart. »Mikäs auttaisi, jos +pillastuisikin? Kuoltava meidän kerran kuitenkin on, samantekevä siis, +tapahtuuko se tällä tai jollain muulla tavalla. Nyt ei auta mikään; me +olemme täällä ja saamme pitää hyvänämme mitä tapahtuneekin.» + + * * * * * + +He saapuivat ensimäiselle asemalle. + +Vaunut hiljensivät vauhtia ja ukko Swart sanoi: + +»Ptruu, kas niin, kas niin, ptruu!» aivan kuin olisi hänellä ollut +ohjakset käsissään. + +Vaununovi avattiin. + +»Minäpä tahtoisin mielelläni nähdä, kuinka näitten ajopelien laita +oikeastaan on», sanoi Kalle lähtien vaunusta. »Saas nähdä, taluttavatko +ne uusia hevosia arkkuun», sanoi hän mennessään. + +Hän asteli nyt edestakaisin asemasillalla tarkastellen kaikkea, ja hänen +juuri miettiessään junan salaisuutta veturi vihelsi ja juna lähti +liikkeelle. + +Kalle ei siitä hämmästynyt. Hän vain seisoi ja töllisteli suu auki. Hän +kuuli Swartin sanovan: + +»Heittäydy perään riippumaan!» + +Kalle päätti seurata neuvoa. Hän odotti viimeistä vaunua. Ja kun tämä +juhlallisesti oli vierinyt ohi, kokosi hän takkinsa liepeet ja läksi +juoksemaan junan jälkeen. Mutta se kiiti pois avaraan maailmaan, ja +Kalle jäi hengästyneenä katsomaan sen menoa, kunnes se kokonaan katosi +näkyvistä. + +No, Kalle poikaseni, mitäs nyt aiot tehdä? Siinä sinä nyt seisot kuin +härkä vuorella, kynsit korvasi taustaa ja kuultelet mesiäisiä. Sinähän +muuten kuulut viisaitten joukkoon. Missä on nyt viisautesi? + +Entä Witt ja Swart? He kulkevat huimaa vauhtia ulos avaraan maailmaan. +Swart lohduttelee Wittiä, jonka mieli on taas käynyt murheelliseksi: + +»Rauhoitu toki, naapuri! Kyllä Kalle sinut vielä löytää! Ei kestä kauaa +ennenkuin hän on matkalla Belgiaan. Hän on pian täällä meidän luonamme. +Toinen olisi ollut asia, jos minun tyhmä poikani olisi unohtanut itsensä +jälkeen.--Nyt sinä, Frits, istut alallasi, liikahtamattakaan, jotta +voin löytää sinut! Vaunut näkyvät pysähtyvän tähän, ja minä menen nyt +ulos katsomaan, olisiko Kalle heittäytynyt perään riippumaan, ja samalla +saamaan jotain juodakseni.» + +Sanottu ja tehty. Swart meni hakemaan Kalle Wittiä, mutta missään ei +Kallea näkynyt, ja kun ukko oli saanut tämän asian selväksi, meni hän +sammuttamaan janoaan. + +Hän näki erään viinurin hääräilevän tarjoilupöydän ääressä. + +»Kuulehan, poikaseni», sanoi hän, »annas minulle oikein hyvä likööri!» + +»Heti, herra»,--ja viinuri juoksi tilattua tavaraa noutamaan, +sillaikaa kun Swart kaiveli taskujaan maksaakseen--mutta hiivatti +soikoon!--hän ei löytänyt sopivia pieniä rahoja. Vihdoin sai hän +maksetuksi ja aikoi juuri siemaista liköörinsä, kun juna vihelsi. + +»Mitä lempoja», huusi hän, »odota nyt silmänräpäys, minä tulen heti!» + +Mutta juna ei välittänyt huudosta, vaan kiisi menojaan. + +»Tämäpä vasta kaunis juttu», sanoi Swart raapien korvallistaan. + +Frits ja Witt matkustivat nyt kahden ulos avaraan maailmaan, kunnes juna +taas pysähtyi. + +»Nyt en minä enää rupea tässä istumaan», sanoi Frits ukolle. +»Matkustakaa te yksinänne Belgiaan, mutta minä nousen tässä pois ja +menen etsimään isääni.» + +»Frits», sanoi Witt, »ethän toki tahdo jättää minua yksinäni +onnettomuuteen?» + +Ja hän rukoili Fritsiä jäämään. + +Mutta Frits astui ulos ja ovi suljettiin. + +Juna vihelsi. + +Ukko Witt pisti päänsä ulos akkunasta ja heilutti hattuaan. + +»Frits Swart», huusi hän, »Frits, kuule ... sana vain! Sano toki +isällesi että hänen täyt....» + +Juna kiisi eteenpäin ja Witt oli nyt matkalla Belgiaan. + +Frits ei kuullut, mitä ukko huusi; hän ajatteli vain pastorin Henrikin +sanoja, että he kyllä tulisivat takaisin Berliniin joutumatta koskaan +Belgiaan. + +Ukko Witt istui vaunussa syvästi murheellisena. + +»Lukkari sanoi, että hauskaa on sentään matkustella!» sanoi hän. +»Soisinpa, että hän nyt olisi kynsissäni. Ja Swart, minun vanha +naapurini, vakuutti minulle samaa, niin että minä vanha pöllö menin +ansaan ja uskoin heidän sanansa tosiksi.--Tässä voi ihminen aivan +menehtyä!» + +Wittin pää painui alas rinnalle, ja hän muistutti nyt suuresti vanhaa, +sateessa kastunutta kanaa. + +»Hyvät ihmiset, mitä minun on tehtävä?» + +Juna pysähtyi, Witt meni ulos ja meni erään kirjavakauluksisen miehen +luo, joka seisoi lähellä. + +»Hyvä herra», sanoi hän, »nyt en minä enää tahdo matkustaa pitemmälle!» + +»Ei ole tarpeenkaan, hyvä mies», vastasi puhuteltu. + +»Kunpa olisin pastorin Henrikin luona Berlinissä! Milloin voin päästä +sinne?» + +»Iltapäivällä kello neljä lähtee juna sinne, joten pääsette perille +hyvissä ajoin.» + +»Parhaat kiitokset siitä tiedosta!» sanoi Witt hattuaan nostaen. + +Hän istuutui penkille. + +»Mitenkähän minun lopulta käyneekään», huokasi hän. »Lukkari ja Swart +puhuivat matkustamisen hauskuudesta. Nyt istuu lukkari kotonaan tuvassa +ja naapuri Swart juo likööriä, mutta kukaan kristitty ihminen ei välitä +siitä, miten minulle käy! Ja missä minä oikeastaan olen? Olenko minä +Belgiassa vai en? Voi, kunpa olisin kotona eukkoni luona ja kunpa +naapuri Swart istuisi tässä minun sijassani.» + + + + +XIX. + + +Nyt he olivat eroitetut toisistaan. + +Tässä istui Witt puhellen itsekseen, niinkuin jo olen kertonut. + +Lähiasemalta juoksi Frits yli mäkien, kunnaitten, kenttien ja niittyjen +hakien isäänsä, seuraavalla istui ukko Swart ryypiskellen likööriä ja +haukkuen Wittiä, poikaansa, ja koko maailmaa, ja neljännellä asemalla +istui Kalle Witt aitauksella heilutellen keltahousuisia koipiaan +edestakaisin. Hänen ympärilleen oli kerääntynyt suuri väkijoukko, joka +kummaili, kuinka erinomaisesti hän osasi heilutella sääriään. + +»Hyvä isä», sanoi Witt, »kunpa nyt olisin kotona!» + +Frits sanoi: + +»Kunpa olisin kotona äidin luona!» + +Ukko Swart sanoi: + +»Tästä alkaa tulla kirotun kirjava juttu!» + +Ja Kalle sanoi: + +»Mitä hyötyä minulla on siitä, että istun tässä ja heiluttelen +jalkojani.» + +Mutta jokainen heistä sanoi: + +»Voi, kun oltaisiin pastorin Henrikin luona!» + +Ja he päättivät äkkiä kukin matkustaa takaisin Berliniin. + +Niin he ajattelivat ja niin myös tapahtui kuin he olivat ajatelleet. + +Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että kukaan heistä oli +sattunut tapaamaan toista. Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, +luuli hän näkevänsä jotain keltaista vilahtelevan edessään. Hän katsoi +tarkemmin, ja mikä ilo! Sehän oli keltahousuinen Kalle! + +»Kalle Witt, pysähdy!» huusi Frits. »Olipa erinomainen asia, että +tapasin sinut.» + +»No, älä ihmeessä, sinäkö se olet?» sanoi Kalle. »Minä luulin sinun +olevan ukkojen kanssa matkalla Belgiaan.» + +»En sinne päinkään, me olemme kaikki joutuneet eroon toisistamme.-- +Etkö ole nähnyt minun isääni?» + +»En.» + +»Mutta kuinka minä sentään tulinkaan iloiseksi nähdessäni sinun sinisen +takkisi ja keltaiset housusi!» + +»Peijakas periköön ne molemmat, niin housut kuin takin», sanoi Kalle. +»Siellä, mihin te jätitte minut, oli niin turkasen kaunis tyttö. Sen +minä sanon sinulle, Frits, että hän oli kaunis kuin prinsessa. No, minä +menen hänen luokseen ja sanon: + +'Tahdotteko tehdä minulle sen kunnian, että annatte minulle pienen +naukun?' + +No, minä tyhjennän lasin, saan toisen sijaan, ja vieläpä kolmannenkin, +ja silloin mieleni käy niin kummalliseksi. Minä menen tarjoilupöydän +luokse ja suikkaan hänelle suuta,--kylläs tunnet Kalle Wittin! + +'Herra', sanoi hän, 'hävetkää vähän!' + +Eikä aikaakaan, niin sain korvapuustin, oikein maiskahtavan +korvapuustin, ja samalla joku toinen löi hattuni myttyyn, niin että se +painui korvieni yli. + +'Mitä', sanoin minä, 'mitä tämä merkitsee?' + +Mutta silloin joku kolmas antoi minulle aika kolauksen niskaani, ja +sitten alkoivat kaikki huutaa: + +'Ajakaa ulos se talonpojan-tolvana!' + +Ja niin he heittivät minut suin päin ulos ovesta ja--katsohan vain-- +repivät toisen liepeen takistani! Se oli jo toinen tällä kirotulla +matkalla!--Niin, siinä minä vaivainen nyt istuin. Isäni oli poissa, te +olitte poissa ja minä kökötin siinä kuin sammakko liukkaalla jäällä.» + +»No siitä älä nyt enää välitä, Kalle», sanoi Frits, »mutta nyt meidän +täytyy saada selko Henrikistä, jotta saamme yösijan hänen luonaan.» + +»Aivan niin, mutta poiketaanpas ensin tuonne sisälle. Siinä on kinkku +ikkunassa ja sinne minä tahdon mennä, sillä olen nälissäni kuin susi; en +ole syönyt mitään koko päivänä.» + +He menivät sisälle, ja Kalle söi kuin hengen edestä, ja hyvä +baijerilainen olut vain kartutti hänen ruokahaluansa. Frits söi myös +halukkaasti, eikä aikaakaan, niin olivat he unohtaneet päivän vaivat ja +vastukset. + +»Mutta hyvänen aika», sanoi Frits viimein, »kello on jo puoli +yksitoista! Tule, Kalle, meidän on mentävä, jos mieli päästä Henrikin +luo.» + +He menivät. + +Mutta mitä nyt? He astuivat ja astuivat ja katselivat ympärilleen ja +seisahtuivat löytämättä Henrikin asuntoa. He rupesivat viimein +kyselemään. + +»Hyvä herra, ettekö voi sanoa, missä pastorin Henrikki asuu?» + +Kukaan ei tietänyt. Kaikki, joilta he tätä kysyivät, tuijottivat heihin +päätä pudistellen, luullen kai heitä mielipuoliksi. + +Vihdoin tulivat he Vaaliruhtinaan sillalle. + +»Kas niin», sanoi Kalle, »nyt minä osaan. Me menemme vain ensin +vasemmalle, sitten yli sillan, sitten kappaleen matkaa takaisinpäin, +sitten vasemmalle, sitten poikkeamme oikealle ja menemme katua alas.-- +Ja olisipa ihme, ellemme löytäisi sitä taloa!» + + + + +XX. + + +He astuivat katua ylös ja toista alas ja Kalle ohjasi. Vihdoin he +pysähtyivät. + +»Kuules, Frits, sikäli kuin voin muistaa, on se tämä viheriäinen talo.» + +»Niin minäkin muistelen», sanoi Frits. »Mutta tämä ovihan on sininen ja +hänen ovensa on vihreä.» + +»Eikö sinulla ole silmiä päässäsi?» huudahti Kalle. + +»Ovi on sininen», sanoi Frits. + +»Ei, se on vihreä», sanoi Kalle. + +»Se on sininen!» vakuutti Frits. + +»Eipäs, kun vihreä!--Lempo sinut vieköön sinisine ovinesi!» ärjäsi +Kalle. + +Nyt tuli palovartija paikalle. + +»Mitäs meteliä täällä pidetään? Mitä tämä merkitsee?» sanoi hän. + +»Herra», sanoi Frits, »tässä ei ole mitään pahoja tekeillä. Me +tahtoisimme vain tietää, eikö tässä asu eräs ylioppilas, ja eikö se ole +pastorin Henrikki?» + +»Asuu kyllä. Häntä sanotaan yleisesti 'lempeäksi Henrikiksi'», sanoi +vartija. »Minä päästin hänet äsken sisälle, ja hän sanoi, että hetkisen +kuluttua tulisi pari hänen ystäväänsä ja toveriansa, joille minun myös +on avattava ovi.» + +Vartijan tätä sanoessa avattiin eräs akkuna ja joku huusi heille: + +»Mikä on hätänä? No, joko te nyt viimeinkin tulette, senkin vanhat +kameelit! Olut on erinomaista tänä iltana!» + +»Hän odottaa meitä», sanoi Kalle Witt. + +Vartija aukaisi oven. + +»Tänä iltana teille mahtaa tulla hyvin hauskaa siellä ylhäällä. Mutta +älkää nyt vain tulko liian iloisiksi, sen neuvon minä teille annan.» + +Näillä Kallelle ja Fritsille käsittämättömillä sanoilla päästi yövartija +ystävämme pimeään porraskäytävään ja väänsi oven lukkoon. + +Kalle ja Frits kömpivät nyt portaita. Viimein he pysähtyivät erääseen +käytävään. + +»Henrikki», huusi Frits, »avaa toki ovi, jotta voimme nähdä, missä +olemme!» + +Ovi aukeni ja pitkä mies, kynttilä kädessään tuli esille. + +Mutta mitä ihmeitä! Eihän se ollutkaan Henrikki! Iso punaviiksinen mies, +jolla oli punainen yönuttu yllään, rillit punaisella, turpealla +nenällään, pitkä piippu hampaissa ja pieni osakuntalakki päässä,-- +semmoinen oli olento, joka täytti koko ovenaukeaman. + +Kovasti hämmästyivät sekä Kalle että Frits. + +»No, jumalauta», sanoi olento mahtavalla bassoäänellä, »kauan te +olettekin viipyneet. Te olette tietysti olleet ulkona haljuilemassa, vai +onko mamseli taas vetänyt vanhaa Hukefritsiä nenästä?» + +»Ei, herra», sanoi Kalle, »niin ei ole tapahtunut; me emme vain osanneet +löytää tätä kirottua taloa.» + +»No jo nyt on piru irti», ärjyi olento, »keitä te oikeastaan olette?» + +»Me olemme Frits Swart ja Kalle Witt.» + +»Kaksi tolvanaa, saakeli soikoon! Minä odotan Hukefritsiä ja Punasta ja +silloin tulette te, pässinpäät! Mitä te täältä tahdotte?» + +»Emme me mitään tahdo, herra! Me luulimme vain, että Henrikki olisi +antanut meille yösijan ja vähän rahaa lainaksi.» + +»Rahaa lainaksi? Tahdotteko te pilkata minua? Pois täältä!--Minä olen +itse vipannut jo seitsemän lukukautta!» + +Näin sanoen hän heitti heidät suinpäin alas portaita. + +Nyt alkoi taistelu semmoinen kuin Leipzigin ja Waterloon luona. + +»Ulos moukat!» + +»Frits, auta minua!» + +Ulkopuolella oli samaan aikaan aika meteli. + +Oikea Hukefrits ja »Punanen» olivat saapuneet ja tahtoivat kaikin +mokomin päästä sisälle. + +Mutta vartija ei tahtonut päästää heitä. + +»Teillä ei ole täällä mitään tekemistä», sanoi hän, »ne, jotka ovat +siellä sisällä, ovat siellä, ja minä olen saanut käskyn avata vain +kahdelle.» + +»Me tahdomme ulos!» huusi Kalle sisäpuolelta. + +»Me tahdomme sisään!» huusi »Punanen» ulkopuolelta. »Avaa heti, orja!» + +Ja hän antoi vartijalle aika kolauksen. + +Mitä piti vartija-paran tehdä? + +Hän avasi. + +Samassa kaksi olentoa syöksyi sisään ja kaksi ulos. Nyt tarttui vartija +vihellyspilliinsä ja vihelsi viheltämistään, kimeästi ja vihlovasti, +niin että se olisi voinut kiviäkin liikuttaa. + +Kun meidän poikaparkamme rauhallisesti läksivät astumaan katua ylöspäin, +tuli poliisi juosten. + +»Mikä hätänä?» + +»Tappelu huoneessa», vastasi vartija, »ehkä murtovarkaus.» + +Samassa tarttui kaksi poliisia poikia niskasta ja talutti heidät +putkaan, jossa heidät sijoitettiin koppiin n:o 1. + +»Herrajesta, mehän olemme rehellisiä ihmisiä!» + +»Hyvin mahdollista, mutta rauhoittukaa nyt huomiseksi», sanoi +poliisikomisarius. + +Siinä he nyt istuivat. + +»Voi», sanoi Frits, »Jumala ties, missä isä nyt on! Ja mitä sanoisivat +äiti ja Dorotea, jos he saisivat tietää, että me istumme putkassa?» + +Ja kyyneleet juoksivat pitkin Fritsin poskia. + +»Voi, Frits», sanoi Kalle ajatellen Wittin emäntää, »kunpa nyt olisin +kotona äidin luona.» Ja Kalle heittäytyi sänkyyn, jossa rupesi potkimaan +pelkästä mielihaikeudesta ja kodinkaipuusta. + +Yhtäkkiä kuului liikettä ja joku sanoi: + +»No, no, eukkoseni, älä nyt potki, vaan nuku rauhallisesti! Nyt sinä +olet vetänyt peitteen pois päältäni!» + +»Äh, naapuri», sanoi toinen, »älä nyt potki ja vääntelehdi tuolla +tavoin, vaan makaa tyynesti selälläsi ja anna toisenkin vähän nukkua!» + +»Jumalan kiitos», huudahti Frits. + +»Siinä ovat ukot», huusi Kalle. + +»Kas, pojathan siellä ovatkin», sanoi Swart, joka tällävälin oli +täydelleen herännyt.--»Kuinka hiidessä te olette tänne joutuneet?» + +»Ei se meidän syymme ollut», sanoi Frits. + +»Poika», sanoi Swart, »kuinka voit sinä tehdä minulle semmoisen häpeän +--ja vielä vieraassa maassa--että sinut on pantu putkaan?» + +»No, isä, älkää nyt suotta suuttuko! Istuttehan te itsekin täällä, ja +kuitenkin tahdotte torua meitä!» + +»Kuules, Frits, minä sanon sinulle, minkävuoksi isäsi ja minä istumme +näköjään putkassa», ehätti ukko Witt. »Näetkös, se oli...» + +»No, se vielä puuttui», huusi Swart, tuupaten Wittiä kylkeen.--»Oletko +sinä hullu?» kuiskasi hän, »sittenhän he eivät enää välittäisi meistä +vähääkään. Ei heidän tarvitse sitä tietää. Se on meidän oma +salaisuutemme.» + +»Naapuri», kuiskasi Witt takaisin, »kuinka sinä voit luulla minua niin +tyhmäksi? En minä meidän salaisuuttamme ilmaise!--No, pojat», sanoi +hän, »mitenkä teidän päähänne voikaan pälkähtää, että me muka olisimme +tapelleet ja siitä syystä istuisimme täällä? Ei, me istumme täällä +hyveittemme vuoksi, ja kun meillä ei ollut kortteeria, niin me hankimme +sen itsellemme.» + +»No», sanoi Swart, »parasta kaikesta kuitenkin on, että olemme jälleen +saaneet pojat käsiimme. Rupea sinä nyt vaan nukkumaan ja jätä hyveemme +toistaiseksi rauhaan!» + + + + +XXI. + + +Seuraavana aamuna kello kahdeksan avattiin ovi ja meidän matkamiehemme +vietiin muiden yövieraiden mukana kuulusteltaviksi. Kovin ukko Swart +häpesi nähdessään missä hienossa seurassa hän oli ollut. + +»Voi, naapuri», sanoi hän Wittille, »ajatteles, että saamme olla +kaikkien noiden roikaleiden parissa! Vähät siitä muuten, mutta kun pojat +ovat mukanamme ja nyt saavat nähdä vanhempiensa häpeän.» + +Mutta tässä ei auttanut mikään, heidän täytyi astua sisälle, ja heidän +sisään tullessaan istui kuulusteluhuoneessa eräs mies, jota sanottiin +reistraattoriksi.--Ukko Swart piti häntä jonkinlaisena sotatuomarina. +Hänen vierellään seisoi poliisi. + +He astuivat kuulustelijain luo, ja nyt alkoi sadella kysymyksiä. + +Mistä kotoisin? Mihin matka? Minkätähden? Millä tavoin? Missä poliisi +oli ottanut heidät kiinni? Minkätähden heidät oli otettu kiinni, ja +missä heidän passinsa olivat? + +Ukko Swart oli nyt täydellisesti tointunut tajuihinsa ja kyllä hän osasi +vastata näihin kysymyksiin, mutta kun hänen piti kertoa, kuinka he +olivat joutuneet putkaan, sanoi hän: + +»Herra sotatuomari! Minä tahdon totuudenmukaisesti kertoa kaikki, mutta +näettekös, ei sovi, että meidän lapsemme kuulevat sitä, sillä me +voisimme sen kautta joutua huonoon valoon heidän silmissään.» + +Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa: + +»No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin +Henrikin luokse. Minä kuljen ja kuljen ja haen ja haen ja kyselen +ihmisiltä, mutta kukaan ei voi minua opastaa. Nyt tuli hämärä, ja minä +yhä kuljin pimeässä ja hain pastorin Henrikkiä. Vihdoin sanoin minä +itselleni: + +'Swart', minä sanoin, 'jos sinä vielä jatkat tätä kävelyä, niin sinä +ehkä eksyt. Kunpa sinä vain tietäisit jonkun paikan, mihin voisit +mennä!' + +Eräs mies tuli vastaani kadulla, ja häneltä minä kysyin: + +'Sanokaa minulle', minä sanoin, 'ettekö tiedä mitään paikkaa, missä +saisin olla yötä?' + +'Sanon', vastasi mies. 'Menkää tanssihuoneustoon; siellä saatte istua +miten kauan hyvänsä!' + +'Missä on semmoinen?' kysyin minä. + +'Tässä aivan lähellä, vasemmalla', sanoi hän. 'Minä saatan teidät +sinne.' + +Minä seurasin häntä. Voi, herra sotatuomari, minä en ole ollenkaan arka +luonnoltani, mutta kun minä näin naapurini Wittin tanssivan korean +naisen kanssa, jonka kanssa hän oleskeli koko ajan, olin minä lentää +selälleni. Minä en tahtonut uskoa omia silmiäni. Niin, herra +sotatuomari, minä tulin peräti noloksi. Vihdoin minä huusin: + +'Witt, onko paholainen mennyt sinuun vielä vanhoina päivinäsi?' + +Ja katsokaas, herra sotatuomari, kun minä olin näin sanonut, niin ukko +Witt nauraa röhötti ja irvisteli ja iski silmää ja muiskutteli suutaan +ja hieroi kouriaan ja löi kättään kupeelleen eikä voinut aavistaakaan, +kenen kynsiin hän oli joutunut. Minusta hän oli kuin Uuden testamentin +tuhlaajapoika, joka sokeasti heittäytyi onnettomuuteen ja josta meillä +kotona riippuu seinällä kaunis kuva. + +'Kuules, naapuri', sanoin minä, 'oletko sinä menettänyt häpysi, kun +rupeat seurustelemaan tuommoisen ihmisen kanssa? Tule heti paikalla +pois!' + +'Hih, naapuri', sanoi hän, 'katsos vaan mamselia!' + +'Minä sinulle annan mamselia', sanoin minä. 'Etkö sinä, sen huuhkaja, +näe, ettei se ole mikään mamseli, vaan lintu?' + +Ja, herra sotatuomari, se oli todellakin semmoinen yölintu. Senvuoksi +minä tartuin Wittiä kauluksesta, mutta tuskin olin saanut hänet +vedetyksi pois tanssista, kun syntyi hirmuinen meteli. Kaikki syöksyivät +meidän kimppuumme ja rupesivat lyömään meitä. Ja, herra sotatuomari, kun +minulla on oikeus puolellani, niin minä annan takaisin vointini mukaan, +ja sen minä teinkin. Mutta silloin tuli poliisi väliin ja vei meidät +putkaan. Siellä tapasimme poikamme, jotka olivat joutuneet miltei +samanlaiseen pulaan. Niin, herra, niin on asianlaita, ja minä +valehtelisin, jos puhuisin enemmän.» + +»Herra sotatuomari», sanoi nyt Wittkin, »meidät kaikki on otettu kiinni +sentähden, että emme osanneet paremmin menetellä ja meidän hyveittemme +tähden. Sentähden me jouduimme putkaan, herra!» + +No, »sotatuomari» nauroi salavihkaa partaansa, ja kun hän oli saanut +selville, että he yleensä olivat siivoa väkeä, antoi hän heidän mennä ja +pani erään poliisipalvelijan opastamaan heitä pastorin Henrikin luo. + + + + +XXII. + + +»Täällä me nyt taas olemme, herra Henrikki!» sanoi Swart. + +»Minä arvasin sen.» + +»Ja», jatkoi Swart, »viime yönä minä tuumin itsekseni, että taitaisi +olla viisainta jättää koko matka sikseen. Me olemme viime yön viettäneet +putkassa, ja muutenkin on meille tapahtunut niin paljon ikävyyksiä, että +minä puolestani olen saanut tarpeeksi koko matkasta.» + +»Niin, naapuri Swart», sanoi Witt, »Jumalan kiitos, että pääsimme +jälleen vapaiksi. Minäkin luulen olevan viisainta, että palaamme kotia +eukkojemme luo.» + +»Se on helposti sanottu, naapuri, mutta kun sitten eukkomme kysyvät +meiltä, olemmeko olleet Belgiassa ja miten matka luonnistui, niin mitä +me heille vastaamme?» + +»Vähät siitä!» sanoi Henrikki. »Se on senaikainen murhe ja siitä te +kyllä selviätte. Minä neuvoisin teitä--vaikka se ehkä tuntuukin teistä +väsyttävältä--jo tänään nousemaan postivaunuun, niin olette jo +huomenaamulla Alt-Strelitzissä, ja lopun matkaa voitte käydä jalkaisin. +Teidän tavaranne minä perin rautatieltä ja lähetän ne teidän jälestänne. +Ja huomatkaas mitä sanon: jo huomenillalla istutte te kotona +puurokuppienne ääressä!» + +»Luulenpa että se olisi parasta», sanoi Swart. + +»Siinä sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Se olisi kyllä parasta.» + +»Ja jos se tuleekin vähän maksamaan meille, niin samantekevä», sanoi +Swart. »No, hyvästi sitten, herra Henrikki! Kiirehdi nyt, naapuri, jotta +pääsemme lähtemään!» + +He menivät ja pian istuivat he postivaunussa. Eikä kestänyt kauaa +ennenkuin he vaipuivat sikeään uneen, ja kello seitsemän seuraavana +aamuna he saapuivat nukkuvassa tilassa Alt-Strelitziin. + +Täällä he söivät tukevan aamiaisen ja läksivät sitten jalkaisin +taivaltamaan kotoa kohden. + +Omiin ajatuksiinsa vaipuneina he astelivat kukin, puhumatta säällistä +sanaa toisillensa. + +Kalle Witt tosin silloin tällöin avasi suunsa ja jonkun sanan tokasi +silloin tällöin myöskin ukko Witt, mutta ukko Swart oli pahalla +tuulella; hän oli peräti harmissaan senjohdosta, että hänen täytyi +palata eukkonsa luo ja kotikylään tyhjin toimin. Mitähän mahtaa eukko +nyt sanoa? Kuinka uskaltaisi hän eukkonsa kanssa enää koskaan kinailuun? +Olihan hän ennenkin aina joutunut häviölle, ja nyt tuli lisäksi tämä +kirottu matka, nyt hän ei enää koskaan saisi rauhaa. + +Frits Swart oli iloinen. Hän meni onneansa vastaan ja ajatteli, mitä hän +ja Dorotea sanoisivat toisilleen, kun he ensi kerran toisensa tapaavat. + +Kalle Witt ei ylipäänsä ollut erittäin alakuloinen. Saattoihan hän +kantaa vihreätä takkiaan yhtä hyvin kotikylässä kuin Berlinissä, ja kun +se kerran vain oli hänen yllänsä, niin täytyi kaikkien tyttöjen +ehdottomasti luoda häneen silmänsä. + +Ukko Witt ajatteli heinäntekoa ja ilmoja. + +»Minä pelkään», sanoi hän, »että me saamme rajuilman illaksi. Taivas käy +pilveen, ilma on niin helteinen ja kärpäset ovat vihaisia. Jollei +rajuilma mene muualle, niin me kastumme läpimärjiksi ennenkuin olemme +kotona.» + +»Jospa ei pahempaa olisikaan kuin se!» sanoi Swart. »Märän takin saa +kyllä aina kuivaksi, mutta saatpa nähdä, että me saamme paljon +epämiellyttävämmän vastaanoton. Saat nähdä että tässä tapahtuu jotain +kauheaa. Muuten en tunne eukkoani oikein.» + +»Kuules, naapuri», sanoi Witt, »antaa niiden sanoa mitä tahtovat, me +emme anna sen liikuttaa itseämme, vaan vaikenemme visusti.--Mutta kas, +nyt alkaakin jo sataa!» + +He olivat jo lähellä kotoa, heidän kylänsä oli aivan heidän edessään, +mutta nyt alkoi sataa kuin saavista kaataen. + +Ukko Swart kutsui Fritsin syrjemmälle ja sanoi hänelle: + +»Kuules, poikani, minä tahdon kysyä sinulta yhtä asiaa: Enkö minä aina +ole ollut sinua kohtaan hyvä isä? Enkö minä ole pitänyt sinusta huolta +kuin ainoasta lapsestani? Vastaa, poika! Enkö minä aina ole katsonut +sinun parastasi?» + +»Olette, isä, te olette aina ollut minulle hellä isä!» + +»Ja tahdon edelleenkin olla», sanoi Swart. »Ja mitä sinun kosintaasi +tulee, niin saat nähdä, että minä harrastan sinun parastasi, ja jos +äitisi panee vastaan, niin tule vain minun luokseni, kyllä minä autan +sinua. Sinä saat Dorotean, siitä voit olla varma! Mutta nyt sinä et saa +jättää minua pulaan--minä tosin voin siitä itsekin selvitä--mutta +näetkös, minun ikäiseni mies ei mielellään halua tulla pahoinpidellyksi. +Sinä tiedät, että äitisi on hyvin kiivasluontoinen, ja jos sinä nyt +menet kotia ja kerrot hänelle kaiken, niin voi tapahtua, että hän +tyyntyy eikä sano minulle vihoissaan mitään. Ei sinun lainkaan tarvitse +valehdella, sillä valhe, poikani, on valhe, mutta totuutta sinun ei +myöskään tarvitse sanoa hänelle, sillä se ei olisi hänelle hyväksi. Sinä +voit mennä keskitietä ja sanoa, ettemme tulleet Belgiaan sen vuoksi, +että meidät matkalla valtasi kauhea koti-ikävä. Me tulimme niin +surullisiksi ajatellessamme, että olimme jättäneet hänet yksinään +kotiin, ja sen vuoksi me päätimme matkustaa takaisin kotiin. Melkein +näin sinun pitää sanoa. Mutta sinä et millään ehdolla saa kertoa, että +me olemme istuneet putkassa ja että olemme olleet oikeuden edessä +Strelitzissä! Älä myöskään virka hänelle sanaakaan rahoista, muista, ei +sanakaan rahoista! Sinä tiedät, että äitisi on hyvin tarkka siinä +kohden. Älä myöskään kerro hänelle mitään siitä, mitä meille tapahtui +metsässä, äläkä siitä, että meidät ajettiin ulos teaatterista äläkä +siitä, kuinka minun kävi rautatiellä! + +Jos näistä sanot sanankin, niin minä en enää tule näkemään rauhallista +hetkeä elämäni aikana.» + +Frits lupasi olla vaiti, ja nyt lähtivät hän ja Kalle edeltäpäin kotiin. + +Ukot istuutuivat pensaan juurelle, joka ei kuitenkaan suojellut heitä +sateelta. He istuivat kotvan kyyrysissään, sanaakaan vaihtamatta. + +Vihdoin sanoi Swart Wittille: + +»Mitä on elämä, naapuri?» + +»Se on totta se; siinä sinä olet aivan oikeassa, niinkuin aina olen +sinulle sanonut.» + +»Mitä on elämä?» jatkoi Swart. »Ajatteles että kahdeksan päivää +takaperin me ajoimme tästä omilla rattaillamme, ja kukapa silloin olisi +voinut uskoa, että me tänään istuisimme tässä rankkasateessa,--aivan +kuin kaksi sammakkoa! No, minun puolestani satakoon miten paljon +tahansa. Kun vain *se* olisi pian ohitse!» + +»Niin minäkin ajattelen», sanoi Witt, »kun vain *se* olisi pian ohitse!» + +»Mitä on elämä?» sanoi Swart vielä kerran. »Se on kuin aura ilman terää, +harava ilman piitä, koira ilman häntää. Ja minä todistan sen sinulle: +Tänään me voisimme olla ties miten kaukana, ja kuitenkin me istumme +tässä rankkasateessa kuin kaksi ukulia.» + +»Sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Tässä me istumme odotellen, että sade +menisi ohitse. Herra ties, kuinka kauan me saamme istua tässä.--Muuten +olen minäkin tehnyt havaintoja. Sanoppa, kuinka on mahdollista, että +minulla on molemmissa jaloissani saappaat, ja että minulta kuitenkin +puuttuu toinen sukkani? Sinä kysyit minulta: mitä on elämä? ja minä +kysyn sinulta: missä on minun sukkani?» + +»Sinun sukkasi? Mitä? Oletko sinä järjiltäsi? Saappaat ovat jaloissasi, +ja kuitenkin on toinen sukkasi poissa. Voihan siitä ihan menettää +järkensä. Tämäpä taas on kaunis juttu!» + +»Samaa minäkin. Se on varma asia. Enkä minä lainkaan voi käsittää, +kuinka se on voinut tapahtua; olenhan minä aina niin varovainen.» + +»Älä sinä turhia kehu!» sanoi Swart. »Sinä olet kuin pikku lapsi +kaikissa asioissa. Onpa todellakin hyvä, että jälleen olemme kotona, +sillä muuten sinä olisit vihdoin menettänyt kaiken mitä sinulla on: +pitkät korvat päästäsi, ja vihdoin kai itse pääsikin. Voiko kukaan +ajatella hullumpaa: mies, jolla on saappaat jaloissaan, hukkaa sukkansa. +Ei, se...» + + + + +XXIII. + + +Ukkojen näin mietiskellessä tämän elämän toilauksia kiiruhtivat Kalle ja +Frits nopein askelin kylään. Kello saattoi olla viiden vaiheilla. Frits +astui niin nopeasti, että Kalle tuskin saattoi häntä seurata. Eikä +viipynyt kauaa ennenkuin he olivat mäellä, johon näkyi koko kylä. + +He näkivät edessään rakkaat kotinsa. + +Suloista on, kun näin ensi kerran pitkän poissaolon jälkeen näkee +vanhempiensa asunnon, ja sydän sykkii kahta nopeammin ajatellessa, että +yhdessä noista olkikattoisista majoista sykkii sydän meille, että +uskollinen käsivarsi siellä odottaa saadakseen kiertyä kaulallemme ja +estääkseen meitä enää koskaan irti pääsemästä. + +Niin sykki myös Frits Swartin sydän hänen nähdessään kotikylän leviävän +edessään ja eroittaessaan isänsä talon olkikaton puiden oksien välistä. +Se sydän oli ollut niin kylmä hänen vaeltaessaan ulkona avarassa +maailmassa; kuinka kiireesti se nyt sykkikään, kun hän katseli vanhaa +kotitaloa. Kuinka ihana olikaan tuo olkikattoinen talo puutarhoineen, +kotieläimineen, ympärillä lainehtivine viljapeltoineen! Semmoinen talo +oli parasta maailmassa. + +He lähestyivät kotoa yhä enemmän. He tulivat tienhaaraan, ja siinä he +erosivat. Kalle meni vasemmalle ja Frits oikealle, pitkin kapeaa kujaa, +joka johti hänen kotiinsa. + +Hän pysähtyi lukkarin puutarhan luona. + +Mahtaisikohan Dorotea olla näkösällä? + +Hän katsahti oksien välitse puutarhaan. Vanha seljapuu oli jo kukkinut +loppuun, ja kuinka tarkoin hän katselikin, niin mistään hän ei keksinyt +Doroteaa. + +Voi sinua tyhmää poikaa! Eihän Dorotea siellä sateessa istunut, nythän +satoi! + +Frits huokasi syvään ja jatkoi matkaansa. Pian seisoi hän kotipihalla. + +Siellä oli kaikki niin hiljaista ja rauhallista; ei kuulunut hiiren +hiiskaustakaan; sadepisarat putoilivat pihan kivitykselle. Frits meni +porstuan ovelle--ja kas, samalla juoksi vanha Vahti ulos ja hyökkäsi +muristen hänen kimppuunsa. »Oletko sinä hullu, vanha toveri? Etkö sinä +tunne isäntääsi enää?» No, nyt se sentään näki, kuka se oli, ja se +rupesi hyppelemään ilosta niin korkealle kuin vanhat jalat sallivat, +juoksi haukkuen hänen ympärillään, hyppäsi hänen rintaansa vasten, ja +joka karva sen vanhassa hännässä näytti huutavan: »Hurraa! meidän Frits +on tullut kotiin!» + +Frits meni porstuaan, mutta sielläkään ei ollut ketään. Hän meni tuvan +ovelle, nosti sen säppiä ja avattuaan oven näki hän Dorotean istuvan +ikkunan ääressä ja äitinsä hänen vieressään. Äiti oli pannut +käsivartensa tytön kaulalle ja taputteli häntä poskelle ja oli niin +syventynyt keskusteluun, ettei kuullut poikansa tuloa. + +»Ole huoleti, rakas Dorotea», sanoi hän, »kyllä minä ukon opetan, kunhan +hän palaa takaisin maailman-matkoiltaan. Hän on vienyt pojan meiltä, ja +hän saa myös toimittaa hänet takaisin, ja jollei hän tahdo, niin rupean +minä laulamaan hänelle semmoista virttä, että hän tulee lauhkeaksi kuin +lammas!» + +Yhtäkkiä hän huomasi Fritsin. + +»Herra Jeesus, Dorotea», huusi hän, »tuossahan on Frits aivan kuin +ilmielävänä. Frits, poikani, puhu, oletko se sinä, vai kummitteletko +sinä? + +»Kyllä se olen minä, äiti!» + +»Mistä sinä tulet? Miten olet päässyt ovesta sisälle?» + +Ja eukko hyppäsi hänen kaulaansa, suuteli häntä niin että paukahti ja +kysyi ehtimiseen: + +»Mutta, Frits, mistä sinä tulet? Kerro nyt, miten kaikki on tapahtunut! +Missä isäsi on? Eikö hänkin tule kotiin? Ja missä ovat naapuri Witt ja +Kalle?--Etkö sinä näe, että Dorotea seisoo tuossa? Mikset sinä mene +suutelemaan häntä, pöllö?» + +Dorotea seisoi siinä riemullisen hämmästyksen valtaamana ja ihana loiste +väikkyi hänen silmissään, mutta sitten ujous tuli ja maalasi hänen +poskilleen helakat ruusut. Hänestä tuntui kuin taivas olisi ollut +avoinna, mutta kun hänen piti astua sinne sisälle, huusi ääni hänelle: +»Pysähdy, mene takaisin! Taivas ei ole ihmislapsia varten!» Sitten oli +kuin olisi hän ollut aavalla merellä ja aallot riehuivat hänen +ympärillään milloin korkeina kuin vuoret, milloin syvinä kuin laaksot. +Ja myrsky kiidätti pilviä, joista satoi sankkoja raekuuroja. Mutta +rauhallinen, hymyilevä satama oli lähellä, se viittasi häntä luokseen ja +kukat tuoksuivat, satakielet lauloivat, ja ääni sanoi: »Tule, +lapsiparka! Myrsky on ohitse!» + +Frits ei koskaan olisi voinut uneksiakaan saavansa tällaista +vastaanottoa. Hänen oma äitinsä käski häntä suutelemaan Doroteaa! Mutta +kun hän aikoi noudattaa käskyä ja syleillä tyttöä, syöksyi eukko väliin +ja erotti heidät. + +»Poika», sanoi hän, »mitä sinä ajattelet? Sinä tahdot syleillä Doroteaa, +vaikka olet läpimärkä. Eihän sinulla ole kuivaa tilkkaa ylläsi! Minä +kyllä tiedän mitä kastuminen voi merkitä!--Mutta hyvä isä, minähän en +ole muistanut kysyä sinulta, etkö sinä tahdo jotain syödäksesi. Sinulla +on varmaan hyvin nälkä?» + +Eukko juoksi keittiöön. Frits ja Dorotea istuivat nyt kahden tuvassa, ja +jos suu ei mitään puhunut, niin puhuivatpa kuitenkin silmät ja puhuipa +myös lämmin kädenpuserrus, ja Dorotean pieni ruususuu vastasi niin +moneen kysymykseen, kun Frits veti hänet lähemmä itseään, ja hänen +huulensa tekivät kysymyksiä. Hän uudisti lakkaamatta saman kysymyksen, +ja Dorotea loi silmänsä maahan ja antoi aina saman vastauksen. + +Niin he istuivat siinä ikionnellisina haastellen rakkauden autuasta +kieltä, he lauloivat tuota vanhaa laulua, joka, kun sitä kerran on +laulettu oikeaan aikaan, soipi läpi koko elämän, mutta jota kukin +ihminen laulaa vain kerran elämässään. + + * * * * * + +Vihdoin tuli Swartin emäntä jälleen tupaan. Hän oli kyllä kiirehtinyt +minkä oli voinut, mutta onneksi oli hän tullut ajatelleeksi, että Frits +tarvitsi jotain lämmintäkin syödäksensä, ja se häntä oli pidättänyt niin +kauan keittiössä. + +»Kas niin, Frits-poikaseni, syö nyt! Syö nyt niin paljon kuin suinkin +jaksat! Sinä raukka et ehkä ole saanut mitään suuhusi koko päivänä?-- +Ei mutta katsos, Dorotea, katsos vaan eikö hän ole kasvanut? Nouses +oikein suoraksi, poikani!--Lihamakkara on juuri otettu savustumasta ja +minun munapuuroani sinun myös pitää maistaa! Missä isäsi on? Missä hän +viipyy? Nyt minä olen kysynyt sitä sinulta jumala ties kuinka monta +kertaa, mutta en ole vielä saanut mitään vastausta!» + +»Te voitte olla huoletta, äiti! Kyllä isä tulee.--Eihän hän vielä +koskaan ole tullut liian myöhään illalliselle», vastasi Frits. + +Niin he nyt istuivat haastellen ja jaaritellen, kysellen ja vastaillen, +ja niinpä viimein illan hämärtyessä kuului askelia eteisestä, ovi aukeni +ja ukko Swart tuli varovaisesti hiipien sisälle ja vilkuili ympärilleen +arasti kuin vanha vaivainen syntinen. Mutta kun hän oli kunnolla päässyt +sisälle, niin hän piilottautui lukkarin taakse, jonka hän oli tavannut +tiellä ja tuonut mukanaan vastaanottamaan ensimäistä ryöppyä. + +»Hyvää iltaa!» sanoi lukkari + +»Hyvää iltaa!» sanoi ukko Swart. »Te olette kai kaikki terveinä? +Tottakai sinä sait minun kirjeeni? Herran isä, kuinka nyt sataa; minä +olen märkä kuin uitettu koira!» + +»Se on oikein sinulle, senkin maankiertäjä», sanoi Swartin emäntä. +»Mutta minkätähden sinä annoit Fritsin juosta yksin kotiin? Minkätähden +te ette tulleet yhdessä?» + +»Sen tein minä vain hyvyydestä ja sulasta rakkaudesta sinuun», sanoi +ukko. »Olisi ehkä vaikuttanut haitallisesti sinun terveyteesi, jos +olisin tullut aivan äkkiarvaamatta, ilmoittamatta tulostani edeltäpäin. +Sinä ehkä olisit voinut kuolla pelkästä ilosta!» + +»Niin pahasti, luullakseni, minulle sentään ei olisi käynyt», sanoi +eukko. »Mutta ettekö tahtoisi tulla minun kanssani vähän tänne syrjemmä, +naapuri? Minulla olisi kana kynittävänä teidän kanssanne», sanoi hän +lukkarille, vetäen hänet mukanaan tuvannurkkaan. + +Eukko kertoi siellä lukkarille, että hän oli tehnyt semmoisen päätöksen, +että Frits ja Dorotea menisivät naimisiin. + +»Ja, naapuri», sanoi hän, »saattepa nähdä, että minä kyllä saan asian +päättymään tahtoni mukaan. Minä läksytän ukkoa semmoisella voimalla +hänen kulkulaisuudestaan, että hän kyllä taipuu.» + +Vastakkaisessa nurkassa seisoivat Swart ja Frits keskustellen. + +»Minä tunnen itseni murheelliseksi kuin katumussunnuntaina», sanoi ukko, +»ja näetkös, jos minä puolestani olenkin myöntyväinen, niin ei asia +siitä vähääkään parane. Lukkarin minä ehkä voisin saada taipumaan, mutta +äitisi tulee olemaan uppiniskainen kuin synti; sen saat nähdä!» + +»Ah, isä----» + +»Älä puhukaan, ei siitä ole mitään apua! Jos tätä kirottua matkaa ei +olisi ollut,--hän tulee sillä minua kiduttamaan kuolinpäivääni saakka. +Kas, nyt tulee hän lukkarin kanssa suoraan tänne meidän luoksemme. Nyt +myrsky alkaa!» + +Frits meni Dorotean luo ja poistui hänen kanssaan huoneesta. + +Eukko asettui nyt miehensä eteen kädet puuskassa. Lukkari seisoi +vieressä jokainen hiuskarva pystyssä, ja Swart alkoi tuntea itsensä +hyvin nöyräksi ja katuvaiseksi. + +»No, eukkoseni, älä nyt huoli olla vihoissasi! Annetaan asian olla, +niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. + +»Sinä maankiertäjä! Sinä komeljanttari! Onko se enää laitaa, että vanha +mies lähtee huvikseen kuleksimaan ympäri maailmaa ja kuluttamaan rahaa +ja ottaa vielä päälle päätteeksi viattoman lapsi-raukan mukaansa! Vai +etkö sinä ole vienyt pois minun ainoata lastani, häh?» + +»Mutta rakas....» + +»Suus kiinni, sanon minä! Luulenpa, ettet sinä enää edes osaa +hävetäkään. Tahdotko sinä vielä kaiken lisäksi olla hävytön minua +kohtaan?» + +»Tämäpä vasta hauska juttu! Minä tulen kotiin läpimärkänä, ja sitten...» + +»Etkös tuki kitaasi, sanon minä! Sinä olet nyt saanut tahtosi +täytetyksi, ja nyt sinä istut siinä nokkosissa kaikkine älyinesi ja +'mielipiteinesi.' Sinä olet nyt käynyt suurissa kaupungeissa, sinä olet +opettanut lapselle korkeampaa maanviljelystä, nyt sinä olet yhtä hyvä +kuin se Güstrowin typerä yhdistys, joka tietää, kuinka ulkomailla sontaa +luodaan--sinä ehkä osaat nyt luoda sontaa ranskaksi, sinä--ja nyt +sinä sitten istut ja töllistelet siinä senkin, senkin--viides pyörä! +Nyt olet *sinä* saanut tahtosi perille, ja nyt on *minun* vuoroni. Minä +en tämän enempää tahdo puhua sinun matkastasi, en niin sanaakaan, mutta +jos vielä kerran saat sellaisen hullutuksen tyhmään kalloosi, niin +saatpa, sanon, saatpa sen maksaa kalliisti!--Ja nyt on minun tahtoni, +että Frits menee naimisiin ja että hän nai lukkarin Dorotean, ja siihen +sinä saat nyt luvan taipua; muuten nousee semmoinen rajuilma, jollaista +et vielä koskaan ole nähnyt!» + +»Hyvä, eukkoseni, hyvä! Minä suostun herran nimessä! Frits ja minä +olemmekin jo sopin...» + +»No, sepä kaunista!--Vai niin! Te teette sopimuksia keskenänne ja +teillä on salaisuuksia, joista minä, hänen äitinsä, en tiedä mitään!» + +»No, no, eukko, älä nyt kajoa siihen! Lukkari seisoo tässä; kysykäämme +häneltä, suostuuko hän siihen, että Frits nai hänen tyttärensä.--No, +mitä te sanotte, naapuri?» + +»Mitä minä sanon», sanoi lukkari. »Minä sanon, että se on minulle suuri +kunnia, ja minä annan suostumukseni silmänräpäystäkään arvelematta. +Koulussa ei ollut ainoatakaan lasta, josta minulla olisi ollut niin +paljon iloa kuin Fritsistä. Herra pastori sanoi myöskin, että kysyipä +hän siltä pojalta mitä tahansa piplianhistoriasta ja katkismuksesta, +niin aina hän vastasi paikalleen. Maantieteessä oli tosin Kalle Witt +häntä etevämpi, ja kirjoituksessa myöskin, ja Kalle osasi paremmin +prameilla--hän piti siihen aikaan lakkia kallellaan--mutta mitä +ahkeruuteen ja hyviin tapoihin tulee, niin oli Frits häntä etevämpi, ja +senvuoksi minä annan suostumukseni Dorotean nimessä. Saakoot he +toisensa. Surun kalvava mato on viime aikoina niin jäytänyt Dorotean +sydäntä. Jumalalle olkoon ylistys ja kiitos ja kunnia, että asia päättyi +näin hyvin!» + + + + +XXIV. + + +Kaikki oli siis selvillä. + +Syys läheni, ja kellertävä, teräinen vilja aaltoili pellolla odottaen +leikkaajain sirppejä. Ja muuanna päivänä sirpit tulivat ja vilja +leikattiin. + +Frits leikkasi ja Dorotea sitoi lyhteelle, ja kun tyttö ei välistä +jaksanut seurata rotevaa leikkuumiestä, laski Frits sirpin kuhilaalle ja +kokosi viljan sitomiin, kunnes Dorotea sai hänet kiinni. + +Kun lyhteet kuhilaissa olivat kuivaneet ja olivat ajettavat riiheen, +heitti Frits ne ylös rattaille ja Dorotea teki kuormaa. Sen hän tekikin +niin hyvin kuin olisi hän tottunut siihen lapsuudesta pitäen. + +Ukko Swart hymyili ja hieroi tyytyväisenä kouriaan. + +»Äiti hoi», huusi hän, »tules tänne katsomaan tätä kuormaa ja sano, onko +ketään, joka voisi tehdä sen paremmin? Tämän kuorman on Dorotea tehnyt!» + +»Ei», vastasi eukko. »Kuinka on mahdollista, isä, tehdä näin kelpo +kuormia ja puhua yläsaksaa ja laulaa koreita lauluja ja lukea ja +kirjoittaa kirjoitusta? Ei, semmoista miniää ei ole toista koko +maailmassa! + +»Siinä sinä olet oikeassa, naapurin emäntä», sanoi Witt. »Enkö minä aina +ole sanonut sitä? Soisinpa todellakin, että hän olisi *minun* miniäni, +että Kalle olisi ottanut hänet!» + +»Se olisi ollut paha tytölle; hän on liian hyvä Kallelle», sanoi Swart. +»Ei, naapuri, hän on ja tulee aina olemaan *minun* miniäni!» + +Elonkorjuu oli ohi. + +Dorotea istui nyt myötäjäisiään neuloen ja Frits tutki almanakkaa vain +nähdäkseen pitkältäkö vielä oli ensimäiseen perjantaihin Mikonpäivän +jälkeen. + +»Katsos», sanoi ukko Swart, »kuinka poika on muuttunut. Päivät pitkät +hän nyt vain tutkii almanakkaa, jota hän ei koskaan ennen käskemättä +tehnyt!» + +»Oppia ikä kaikki», vastasi lukkari. »Ja almanakkaa hän tutkii +varmaankin saadakseen selville tuleeko nyt sopivia ilmoja ajaa +odelmaheinää korjuuseen.» + +Sunnuntai tuli. + +Kirkonkellot soivat kun Frits ja Dorotea rinnatusten astuivat kirkkoon. +Tänään, oli hääpäivä. Schultz ja Bolt ja Suhr ja Witt ja muut naapurit +astuivat vaimoineen heidän jälestään. + +Kellot helkähtivät niin tavattoman soinnukkaasti ja ihanasti tänään. + +»Kuulkaas vaan, kuinka lukkari osaa tänään soittaa kuinka hyvä tahti +hänellä on! Mutta nytpä onkin Dorotean hääpäivä!» + +Kun he tulivat kirkon portille, syntyi äkkiä pieni hälinä tässä +rauhallisessa juhlakulkueessa. + +»Mitä nyt on tapahtunut?» kysyttiin toinen toiseltaan. + +Nähtiin kuinka Swartin emäntä tunkihe niin nopeasti kuin voi Dorotean +luo ja itki ja huusi. + +»Voi, minun Jumalani, että näin piti käydä, lapseni! Juuri tällä +samalla paikalla minä kerran käyttäydyin niin häpeällisesti sinua +kohtaan. Rakas tyttäreni, sano, voitko antaa minulle sitä koskaan +anteeksi?» + +»Sydämestäni sen voin!» sanoi Dorotea ja kiersi kätensä eukon kaulalle, +ja Frits hyväili ja lohdutteli häntä myös, sanoen, että äidin sopii olla +huoleti, kyllä Dorotea jo kauan sitten oli antanut kaikki anteeksi. + +»Niin, naapuri», sanoi ukko Swart ukko Wittille, »häneen menee välistä +ilmetty paholainen, mutta minä sanon sinulle, naapuri, että hänen +sydämensä on oikeata tavaraa!» + +He menivät kirkkoon. + +Pappi seisoi jo alttarilla eikä kestänyt kauaa ennenkuin lukkarikin +tuli. Kiire hänellä oli, herra paratkoon. Pientä hölkkää juosten saapui +hän ja pyyhkieli hikeä otsaltaan. Mikä juhlallisuus lukkarin +olemuksessa! Mikä ryhti! Mutta tänään hän edustikin kahta +ominaisuuttansa: isää ja lukkaria. + +Pastori piti vihkimäpuheensa. Hän puhui iloista ja suruista, jotka +hääparia tulisivat avioliiton aikana kohtaamaan. Ja kun hän selitti +heille, mitä rakkaus oli, puristivat he äänettöminä toinen toisensa +kättä, ja kun hän kysyi heiltä, tahtoivatko he rakastaa toisiaan niin +myötä-kuin vastoinkäymisessä, kuului kumpaisenkin huulilta niin selvä, +kaikuva »tahdon», että jokainen huomasi vastauksen tulleen sydämestä. + +Ja kyyneleet valuivat pitkin Dorotean poskia. + +Hänen pimeä yönsä oli nyt loppunut, häikäisevästi säteilevä aurinko oli +noussut ja loi nyt päivänpaistetta hänen sydämeensä. + +Nyt astui Swart pitkin kirkon käytävää kiittämään pastoria kauniista +puheesta ja kysymään, sopiiko herra pastorille ja tahtoisiko hän tehdä +heille sen kunnian, että tulisi maistamaan eukon kanasoppaa ja +tahtoisivatko rouva pastorska ja herra pastorin rakkaat lapset myös +käydä häätalossa. Pastori vastasi, että hänelle tuotti suurta huvia +saada olla läsnä tämmöisissä häissä ja että hän ja koko hänen perheensä, +suurimmasta pienimpään, tulisivat. + +Nyt läksi koko hääseurue kotiinpäin. + +Syömään ruvettaessa tuli Swartin emännälle kiire. Vaikka hän olikin +kovin »ruumiikas», juoksi hän ketterästi ympäri häätuvan ja keittiön +väliä. Hän antoi Swartille kolauksen niskaan, jotta tämä istuisi +suorempana, ja kyökkipiika sai keittiössä korvapuustin senvuoksi että +oli kaatanut vadillisen kanasoppaa ukko Wittin syliin. Lyhyesti sanoen, +emäntä ehti kaikkialle, ja varsinkin kävi hän kehoittamassa vieraita +syömään hänen makupalojaan, milloin siellä milloin täällä. + +»No, hyvä lukkari, ottakaa vielä vähän lisää. Ei täällä nyt ruoka kesken +lopu!» + +Lukkarin luota hän meni papin luo. + +»Te ette syö mitään, herra pastori! Tässä on oikein hyvä pala», sanoi +hän ja pani kokonaisen kanan pastorin lautaselle. + +Niin hoiteli hän muitakin vieraitaan. + +»Pitäkää puolianne, ottakaa eteenne! Vielä pieni palanen! Kas niin, +kyllä te sen vielä jaksatte syödä. Eihän joka päivä häissä olla!» + +Herra pastori esitti nyt morsiusparin maljan, ja kun se oli juotu, nousi +lukkari: + +»Mitä asiaan tulee, niin emme me molemmat vanhat, naapuri Swart ja minä, +voi muuta tehdä kuin koettaa säilyttää yksimielisyyttä. Morsiamen isänä +seison minä tässä ja puhun Doroteasta ja Fritsistä ja sanon, että jos te +joutuisitte kerran epäsopuun ja sanoisitte toisillenne katkeria sanoja, +niin rakkaus lentäisi tiehensä ja elämä muuttuisi sietämättömäksi ja te +istuisitte kuin sammakot liukkaalla jäällä. Herra pastori kyllä +ymmärtää, mitä minä tarkoitan.» + +»Eläkööt lapsemme!» huusi ukko Swart. + +»Eläkööt!» huusi myös Witt. + +»Eläköön morsiuspari!» huusi koko hääkansa ja kaikki kilistivät lasia. +»Morsian ja sulhanen eläkö-ö-t!» + +Nyt juoksi Jokkum Schultz sisälle: + +»Pelimannit tulevat! Pelimannit tulevat!» + +Heti oli pystyssä jokainen, kellä jalat oli. Huudettiin: »pois pöydät +ja tuolit, lattia puhtaaksi!» ja salaman nopeudella oli lattia saatu +tyhjäksi. + +»Hei, Büring, siveleppäs sompaasi, hei! Ja Brummer, pane bassoviulusi +möräämään!» + +Büring viritti viulunsa, hartsasi käyränsä ja sivalsi viulustaan +helisevän ruotsin-kartillin. + +»Tilulilulittan-tii! Hei, tästä tanssista minä pidän!» + +Ja viulu helisi ja karkeloi, kuvaten kuinka pojat ja tytöt pyörähtävät +huimaavassa tahdissa ympäri lattiaa. + +Ja Brummerin bassoviulu ehätti mukaan, möräten: + +»Miks' elämä ja tanssin meno täällä; mistä iloitaan?» johon huilu +vastasi: »elämä on lyhyt, lyhyt, mutta rakkaus, suloinen rakkaus pysyy +iankaikkisesti.» + +Ja säkkipilli toitotti ja symbaali kilahteli: + +»Lapsoset, lapsoset, tanssimaan--Dorotean häitä ja rakkautta!» + +Ja klanetti kuulutti kirkkaalla äänellä: + +»Pikku Dorotea sai paljon kärsiä, mutta nyt on häät ja hän on saanut +Fritsinsä!» + +Ja kaikki soittimet yhtyivät riemulliseen rakkauden ylistykseen. + + * * * * * + +»Pois alta nyt! Pois tieltä!» huusi Juhani ukko Swartille. + +Ensi parina tulivat Dorotea ja Frits. + +»Katsos kuinka kaunis hän on, ja kuinka Frits pusertaa hänen kättään! +Katsos, kuinka hyvin hänen leninkinsä istuu ja kuinka kaunis hänen +kruununsa on! Sanon sinulle, Riikka, että jos joku tulisi minua tänä +iltana kosimaan, niin empimättä ottaisin hänet.» + +Nyt tulivat pastorin Henrikki ja Karolina. + +»Kuka se oli, Riikka?» + +»Pastorin Henrikki.» + +»Entä kukas tyttö on?» + +»No etkö sinä häntä tunne? Sehän on pitäjänvoudin Karoliina, joka on +niin ihastunut Henrikkiin.» + +Sitten tulivat Kalle Witt ja pastorin Lovisa. + +»Kas, kas hänen viheriäistä takkiaan!» + +»Niin, hän on aivan kuin keltasirkku, jolta pyrstö on nypitty pois.» + +Swart juhlallisena Wittin emännän kanssa ja Witt Swartin emännän kanssa +rupesivat nyt tanssimaan. + +»Katsos vaan eukkoa, miten ketterä hän on! Mutta joka tapauksessa on +aikamoinen työ hänen tanssittamisessaan», ajatteli Swart. + +Samoin ajatteli puolestaan ukko Witt. Hän sylkäsi kouriinsa. + +Swart alotti tanssin. + +»Sulavasti vain, naapurin emäntä, ei niin liukkaasti! Vitkaan ja +arvokkaasti, jalat kauniisti ulospäin ja hieno käännös!» + +Nyt Juhani riisui takin yltään, pani hattunsa kallelleen ja meni Riikka +Schulzin luo: + +»Tules tyttö tanssiin!» + +Riikka oli valmis, keräsi hameen ja esiliinan toiseen käteensä ja laski +toisen kätensä Juhanin olkapäälle, korjattuaan huiviaan. Ja niin sitä +mentiin. Riikka pyörähteli nopeasti ja ruumistaan sirosti keinutellen ja +Juhani löi tahtia sekä käsillään että jaloillaan. + +»Hei, pelimanni, nopeampi ja reilumpi tahti!» + +Ja hän notkisteli polviaan, levitti jalkojaan ja lensi vauhdikkaasti +pitkin lattiaa Riikan kanssa. + +»Varokaa itseänne jokainen! Varpaitanne, herra pastori! Pois jalkasi +tieltä, Kalle Schröder!» + +Juhani tanssi kuin poika iloisesti ympäri huonetta, ja kas vaan! Kalle +Kräuger, Frans Flürk ja Kalle Dus seurasivat hänen esimerkkiään. + +»Tule, tule tänne, pikku Jokkum-poikaseni, muuten ne tanssivat sinut +nurin!» + +Juhani hyppäsi ilmaan. Hyvä isä, miten korkealle hän osasikin hypätä! +Kuinka voikaan miesihminen esiintyä tuolla tavoin! + +»Hei, pojat!» hihkasi hän. »Minä tanssin nyt yksinäni!» + +Hän alkoi tanssia uusia »tuuria», mitä ei kukaan muu osannut--ensin +eteenpäin, sitten takaisin ja sitten ympäri. Hän juoksi ja hyppäsi ja +polki jalkaa aivan kuin kissa, joka on sattunut saamaan yhden jalkansa +veteen, kunnes ukko Bolt vahingossa tuli antaneeksi hänelle semmoisen +sysäyksen, että hän joutui istumaan suoraan Swartin emännän syliin. + +Nyt tuli »nelituuria», sitten »preussiläistä kolmijakoista» sitten +»engelskaa» ja lopuksi »luumunpoimintaa». + +Kun se oli tanssittava, meni lukkari papin luo. + +»Herra pastori, mitä te arvelette?» + +»Mistä niin, Suhr?» + +»Minä tarkoitan, arvelisitteko olevan asianhaarojen mukaista, jos minä +ottaisin pienen pyörähdyksen Swartin emännän kanssa?» + +»No, miks'eipäs se käy päinsä! Soisin, että itsekin olisin vähän +nuorempi ja kepeäjalkaisempi kuin olen», vastasi pastori. + +Parin silmänräpäyksen kuluttua lensivät nankinihousut ja puuvillahame +yli permannon, ja pitäjänvoudin Frits sanoi: + +»Katsokaas lukkaria! Meidän ei tarvitse lukea katkismusläksyämme +huomiseksi.» + +Nyt alkoi »muiskutanssi». Kenen mahtaa lukkari siihen valita? + +Mutta hän meni taas ensin pastorin luo kysymään, mitä tämä arvelisi +suutelemisesta. + +»Riitelisiköhän se minun papillista arvoani vastaan?» kysyi lukkari. + +»Suudelkaa te vain minkä jaksatte, Suhr», sanoi pastori. + +Ja lukkari meni Swartin emännän luo, kumarsi ja--yks kaks!--suikkasi +hänelle suuta vasten huulia. + +»Oh, herra jesta, lukkari!» kirkasi eukko säikähdyksissään. + +Mutta yleinen ilo ja riemu oli tarttunut lukkariin; hän tanssitti +eukkoa ja joka käännöksellä loiskautti hänelle aika muiskun. + +»Nyt on lukkari tullut ihan hupsuksi!» + +Näin sanoen tilasi ukko Swart isoisän-tanssin: + + »Un as uns' Grossvader de Grossmauder namm, + Dor was uns' Grossvader ein Brüdigam!»[1] + +[1] Ja silloin kun isoisä isoäidin nai, + niin olihan se isoisä sulhona kai! + +Swart tanssi Wittin emännän kanssa. + +»Kas niin, naapurin-emäntä--nyt oikealle--nyt vasemmalle--nyt +ympäri. No, sehän menee vallan loistavasti!» + +Kun isoisän-tanssi oli tanssittu, istuutui vanhempi väki erääseen +nurkkaan pelaamaan korttia. + +»Ristiä kysytään! Tule ulos! Kaada hertalla! Kas niin! Nyt ruutua +päälle!» + +Merkillinen onni tuolla kylän seppä-veitikalla. Hän varmaan kurkistelee +Wittin kortteihin, sillä Witt häviää häviämistään. + +»Hyvästi, herra pastori!--No, joko te nyt menette pois? Kellohan on +vasta kaksitoista.--Hyvästi rouva pastorska! Ja kiitoksia käymästänne! +Menkää tunkion vieritse, niin ette lankea!--Frits, vintiö, missä sinä +nahjustelet? Tule lyhdyllä näyttämään tietä rouva pastorskalle!--Missä +se kelvoton poika taas on?--Antakaa anteeksi, rouva pastorska! Minä +tulen itse saattamaan. Naapuri Bolt, ota sinä minun korttini; Wittin +vuoro on tulla ulos!» + +Päivä sarastaa, idän taivaalla leveä, punertava juova ennustaa auringon +nousua, ja pian se heittääkin ensimäiset säteensä ikkunasta sisälle. +Pastori ja lapset ovat jo aikoja sitten menneet kotiinsa, mutta ukko +Büring vinguttaa yhä vielä viuluansa ja lukkari torkkuu seinää vasten. +Hän on niin väsynyt! Nyt tulee Riikka ämpäreineen, Karoliina luutineen +ja Juhani varsiharjoineen. Nyt alkaa lattianpuhdistus, jonka aikana +vieraat, sikäli kuin työ edistyy, tanssitetaan ulos. + +»Mikä hauska alku ja mikä verraton loppu! huusi ukko Swart hypäten +korkealle ilmaan ja lyöden kätensä yhteen. »Hyvästi, ja tervetuloa +tänään päivällisille, ja huomenna me poljemme vielä jalkaa ja pidämme +rääpiäiset! Kas niin, hyvää huomenta! Onnellista kotimatkaa! Katso +eteesi, naapuri Witt, äläkä lankee portaissa!» + + * * * * * + +Jos joku lukijoistani tahtoo vielä tietää jotakin henkilöistä, joihin on +tämän kertomuksen kautta tutustunut, niin tarjoan hänelle käteni ja vien +hänet eräänä sunnuntai-iltana lukkarin puutarhaan. + +Selja kukkii, lehdet ovat tuoreet ja vihreät ja satakieli laulaa. Kaikki +on kuin ennenkin, ja ellemme muuta tietäisi, voisimme luulla, ettei +hetkeäkään ole kulunut siitä kun viimeksi olimme täällä. + +Frits ja Dorotea seisoivat taasen käsitysten, mutta heidän edessään +hiekalla leikkii kaksi kultakutrista lasta, kaksi poikaa tuota oikeata +kelpolajia--niistä kasvaa kerran kaksi oikein uljasta miestä,--ja +Dorotea kumartuu pienemmän yli, nostaa hänet helmaansa seisomaan, +silittää hänen tukkaansa, katselee hänen silmiinsä ja suutelee rakasta +lasta. Mutta Frits, vanhempi pojista, nousee seisomaan, taapertaa isänsä +luokse ja ojentaa molemmat kätensä tätä kohti, ikäänkuin haluten sanoa: + +»Minä kanssa! Minä kanssa! Minä tahdon istua isän sylissä. Minkätähden +äiti ottaa vain pikkuveljen.» + +Isoäiti huutaa hänelle: + +»Tule tänne, poikaseni, tule!» + +Hän ottaa taskustaan luumuja ja näyttää niitä lapselle. + +»Kas tässä! Tässä on lapselle luumuja! Tule, tule, pian, pian, pian!» + +Lapsi tulee hymyillen ja eukko ottaa sen syliinsä. + +»Hän ei vielä osaa oikein kävellä», sanoo ukko Swart. »Hän ei oikein +osaa säilyttää tasapainoa. Tuo pikkunen on paljon rotevampi.» + +Ja Dorotea vie pienokaisen isoisälle, ja isoisä antaa hänen pidellä +piippua ja kiikuttaa häntä polvellaan. + +»Kuinka se on viisas ja ymmärtäväinen!» huudahtaa ukko Swart. »Se oikein +repi piipun suustani. Kyllä siitä vielä tulee aika mies, kun joutuu!» + +»Niin minäkin arvelen», sanoo lukkari. »Sanon sinulle, Swart, että sillä +pojalla on kova luonto. Ajatteles, että se eilen istuessaan minun +polvellani veti minua niin kovasti parrasta, että vedet tulivat +silmiini. Sen minä sanon sinulle, Dorotea, että älä sinä anna niiden +saada tahtoansa aina ja kaikessa, sillä se olisi pahennukseksi!» + +Dorotea ottaa nyt taas pienoisen käsivarrelleen, suutelee hänen pientä +suutaan ja taputtelee hänen poskiaan. + +Ukko Swart istuu tuijottaen maahan niin syvämietteisesti. Hän näyttää +ajattelevan erinomaisen tärkeitä asioita, ja näyttää kuin olisivat hänen +mietteensä pitkien matkojen päässä. + +Nyt hän taas kohottaa päätään ja hänen vanhoilla, ryppyisillä +kasvoillaan loistaa ilo ja onnellisuus. + +»Ei, Suhr», sanoo hän, »sitä minä en usko. Kyllä Dorotea kasvattaa +lapset hyvin. Katsohan esimerkiksi Fritsiä! *Minä* olen lyönyt häntä, +*äiti* on lyönyt häntä, ja *sinäkin* olet tehnyt parastasi, mutta +kuitenkin meni hänen kasvatuksensa vinoon, sillä kun hänen tuli lähteä +matkalle ulos maailmaan, oli hän tyhmä raukka. Eikä siitä matkasta ollut +hänelle suurtakaan hyötyä--minun täytyy tunnustaa se. Mutta kas +Dorotea, hän on tehnyt Fritsin siksi mieheksi mikä hän nyt on; pelkällä +rakkaudella, hyvillä sanoilla ja suudelmilla ja hyväilyillä, hän vasta +on tehnyt pojasta oikean miehen. Katsohan vaan! Dorotea on pelkällä +lempeydellä saanut hänet semmoiseksi, että minun melkein täytyy hävetä +vanhoina päivinäni poikani rinnalla. Se matka oli tyhmä juttu, mutta +sen ansiota kuitenkin oli, että Frits ja Dorotea saivat toisensa, ja +sen vuoksi älkäämme puhuko itse matkasta enää mitään. Ihmiset +laskettelevat sukkeluuksiaan senjohdosta, mutta lasketelkoot! Eivät ne +meihin satu! Eukko ja minä elämme nyt sovussa ja onnellisina, aivan kuin +ensimäisinä hääpäivinämme, ja, naapuri, nekin hyvät päivät, joita sinä +nyt vietät, ovat tulleet osaksesi Dorotean, vain Dorotean ansiosta... Ja +katsohan nyt poikaa! Hänessä voit aivan selvästi nähdä, että sille, +jonka parasta Jumala tarkoittaa, hän antaa hyvän vaimon!» + + + + + +End of Project Gutenberg's Kahden talonpojan ulkomaan-matka, by Fritz Reuter + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14607 *** |