5 files changed, 7213 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14861-8.txt b/14861-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b512218
--- /dev/null
+++ b/14861-8.txt
@@ -0,0 +1,7197 @@
+Project Gutenberg's Kivesjärveläiset; Simo Hurtta; Bellerophon, by Eino Leino
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kivesjärveläiset; Simo Hurtta; Bellerophon
+
+Author: Eino Leino
+
+Release Date: February 1, 2005 [EBook #14861]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIVESJÄRVELÄISET ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KIVESJÄRVELÄISET; SIMO HURTTA; BELLEROPHON
+
+Eino Leino
+
+
+1901, 1904, 1919.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+KIVESJÄRVELÄISET. Kertovainen runoelma
+
+SIMO HURTTA
+
+  Ensimmäinen sarja
+
+    Häät Hovilassa
+    Erkki Pehrsson
+    Sipo Nevalainen
+    Papin pakinoilta
+    Hurtta matkustaa
+    Vornan virsi
+    Hurtan koskenlasku
+    Isä ja poika
+    Irja
+    Eljas Iochman
+    Hovilan pirtti
+    Voudit
+    Hyökkäys
+    Sykön virsi
+    Hurtan kosto
+
+  Toinen sarja
+
+    Kohtalon kellot
+    Kuninkaihin
+    Kotikuria
+    Pietari Haerkepaeus
+    Valju vaimo
+    Pirkko Jumalan myrsky
+    Malla
+    Turunkorva
+    Henkiherra Arnkil
+    Hurtan läksijäiset
+    Irjan kuolo
+    Kainuun hävitys
+    Rauha
+
+BELLEROPHON
+
+  Pegasos
+  Helikonin immet
+  Hippokrene
+  Najaadi
+  Jumalten kirot
+  Sophrosyne
+  Sankarin uni
+  Neien surma
+  Khimaira
+  Kiusaus
+  Hornan hovi
+  Polyhymnia
+  Tähti-yö
+  Taivasratsastus
+  Sankarilaulu
+  Moirat
+
+
+
+
+
+
+KIVESJÄRVELÄISET
+
+Kertovainen runoelma
+
+(1901)
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LAULU.
+
+Suomi, surun, soiton maa ja laulun laaja manner,
+juhlakenttä jumalten ja tanhujuoksun tanner!
+
+Kaikui ennen kannel täällä, soip' on sodan torvet,
+paloi vainovalkeat ja punoittivat korvet.
+
+Painui myöskin auran kynsi syvään kivimäkeen,
+syvemmälle luonnon synnyt Suomen kyntöväkeen.
+
+Juotiin vettä virsun alta, petäjäistä syötiin,
+metsän anti ammuttiin ja kauppiloille myötiin.
+
+Tuhat noista tutkelmata kertoella voinen.
+Toki nyt on tarinamme aihe aivan toinen.
+
+Kaiu ei nyt kanteleet, ei soita sodan torvet,
+kuuluu tiuvut, kulkuset, kun kuurassa on korvet.
+
+Vaan kun vettä soudetaan, niin maalipurret seilaa,
+salmet tyynnä soiluvat ja mamselit ne peilaa.
+
+Rahaa on kuin ruumenta ja ruokaa niinkuin puuta,
+ruoan väliin kastetahan kaulaa sekä suuta.
+
+Eikä vettä, huitua nyt hulju hyvät maijat,
+Ranskan viinit virtoaa ja Saksan sampankaljat.
+
+Hei, ken mielii kestihin, se olkoon tervetullut,
+köyhä niinkuin rikaskin, niin viisahat kuin hullut!
+
+Pannaan pöytä koreeksi ja piika uutta tuomaan;
+Kivesjärven ruukissa on ruokaa sekä juomaa.
+
+Iloinen on isäntä ja rouva ylen sorja,
+ei sen sormet työssä kulu, kaikki tekee orja.
+
+Pytinki on pitempi kuin Ämmäkosken silta.
+Aamu kun on tässä päässä, toisessa jo on ilta.
+
+Toisessa kun päässä vasta herrat yötä hummaa,
+toisessa jo piikatytöt aamiaista hommaa.
+
+Ympärillä koivikot ja lehtovieret vilppaat,
+kelpaa niillä juoksennella leskistä ja hilppaa!
+
+Kunnahalla männikkö ja männikössä maja,
+pakopaikka lempiväin ja pullonpauke-paja.
+
+Hyvä siit' on katsoa myös kuinka aamu koittaa,
+kuinka Kivesjärven päällä päivä sumut voittaa,
+
+saaret sadat selviää ja aavat avaroituu,
+niemen päihin töllit sekä talot taajat koituu.
+
+Siin' on Kivesjärven kylä. Kylässä on kansa,
+korven kylmän kuokkija ja tuttu tervastansa.
+
+Kukin elää omallaan, ei verkaa eikä velkaa.
+Toki ruukin tultua jo toinen aika alkaa.
+
+
+
+TOINEN LAULU.
+
+Astui ulos aamulla se Anja-rouva nuori,
+päivä metsät punasi ja välähteli vuori.
+
+Kuinka lie hän herännytkin kesken kesä-untaan,
+valella hän virrall' aikoi käsivartten luntaan.
+
+Astui pitkin metsätietä Anja-rouva sorja,
+kastehelmet karisi ja notkui varsi norja.
+
+Tuli hän virran vieremälle, katsoi veden pintaan,
+näki kuvan kaunokaisen, nousi riemu rintaan.
+
+Kaunis oli Anja-rouva, muita kaunihimpi,
+nainen naitu mieleltään, mut muodoltaan kuin impi.
+
+Kaksi huulta punaista kuin marjat alas paistoi.
+Voipa miestä miekkoista, ken niiltä suukon maistoi!
+
+Silmät suuret, ruskeat kuin metsälammen laine,
+jossa uinuu ulpukat. Mut varo, kulkevainen!
+
+Rimpi viekas pettävi. Äl' astu lammen rantaan!
+Povessansa kuolemata sammal kaunis kantaa.
+
+Kyllikseen kun katsellut hän oli virran kuvaa,
+hyvillä mielin hymyvää, kuin omena punastuvaa,
+
+hetkeksi hän heloposkin kasvot käsiin peitti.
+Aukasi aamunuttunsa ja hapset hajan heitti.
+
+Kohta Aino-neitinä hän aaltoloihin astui.
+Värjyi iho valkea, kun jalka kaunis kastui.
+
+Souti sotka järveä ja joutsen meren rantaa.
+Soreammin virran aallot Anja-rouvan kantaa.
+
+Oi, te aallot onnelliset, päivän liedot lapset!
+Lumpehina lainehilla läikkyy Anjan hapset.
+
+Liian kaunis lie hän ollut Ahti-ukon nähdä,
+vaiko aikoi tihutyön tää kerrassansa tehdä,
+
+tuost' ei tiedä tarina. Mut aalto Anjan ryösti,
+vaahtokuplana kiidätti ja virran saareen syösti.
+
+Siinä astui Anja-rouva rannan hietikolla,
+päivä päältä hellitti ja hyvä olikin olla.
+
+Pärskyi koski kahden puolin. Saari oli puuton.
+Kuinkapa nyt maihin päästä? Turvaksi tuli huuto.
+
+Huuti kerran huikahutti neljällä äänellänsä.
+Kosken kuohut kahden puolin viskoi vyöryjänsä.
+
+Huuti toisen, kolmannenki pahemmin jo parkas,
+rantalehdot raikahti ja kaiku kauvas karkas.
+
+Virkkoi viisas mylläri: »Käy poika, katso, kuka
+virran niskassa huutavi kuin hampahissa hukan!»
+
+Kävi poika katsomahan, kiiruhusti juoksi,
+kiiruhummin vielä palas takaisin taaton luoksi.
+
+»Jaakko, miksi kasvosi on kalpeammat kuuta?
+Noh, mikä hätä? Etkö saa sa enää auki suuta?»
+
+»Isä, isä, hätä on, niin pistää sydän-alaan,
+suonet kaikki tuless' on ja päänkin pohja palaa.
+
+Näin ma itse Vellamon, hän hapsiansa harjaa
+päällä kuohun korkeimman, kaiten vetten karjaa!»
+
+»Ja jos nähnyt Vellamon sa olet, poika parka,
+silloin tuli turmasi, tok' ällös olko arka!
+
+Käydään tuota katsomahan, mittyinen on herja.»
+Käytiin, nähtiin Vellamo, mi kaitsi vetten karjaa.
+
+»Houkka, houritko vai onko järjessäsi vikaa?
+Talon rouva itse on se, apuhun nyt pikaa!»
+
+Juoksi, joutui mylläri, jo venehessä souti
+virran vievän saarehen, pois Anja-rouvan nouti.
+
+Mutta poika mielessänsä mietti monta kertaa:
+Näin ma itse Vellamon! Miks muuten niin mun verta
+
+kuvat kummat kuohuttaa ja otsasuonet ouruu?
+Kului vuodet, väitettiin, ett' oli hän hiukan houru.
+
+
+
+KOLMAS LAULU.
+
+Jaakko kasvoi kuitenkin kuin korpikuusi nuori,
+verevä ja varteva ja vankka niinkuin vuori.
+
+Kantoi kylän säkkejä ja käytti myllyn pyörää.
+Isä itse enimmäkseen kaupan töissä hyörää.
+
+Myöpi viinaa, tupakkaa ja kaulahuiviloita,
+ostaa metsän riistoa ja munia ja voita.
+
+Sulavasti kaupat sujuu Kives-mylläriltä,
+silmä toinen lupallaan, mut näkeväinen siltä.
+
+Herrain eessä nokkela ja aina norja-selkä.
+Kansa häntä ympärillä kadehtii ja pelkää.
+
+Vaan kun silmä viisahasti hällä vilahtaapi,
+silloin pullo pulpahtaa ja raha kilahtaapi.
+
+Meni sinne monen talon pennit sekä pellot,
+monen miehen verkatakit, vitjat, ankkurikellot.
+
+Toki toista ruukki tuopi. Ruukissa on rahaa.
+Sata miestä päivätyössä veistää sekä sahaa.
+
+Ahot laajat aukeavat, nousee hirsikerrat.
+Joka harjan nostajaista juovat ruukin herrat.
+
+Makasiinit mahtavat ja konehuoneet kohoo.
+Paljon siitä mahtavuutta ulommakin uhoo.
+
+Viestit ulos vierähtää, käy maine maata pitkin:
+Kivesjärven ruukissa saa kultaa kulkuritkin.
+
+Tulee miestä työtä varten, tulee työttömyyttä.
+Pehtori on hyvä mies, ei pois hän aja syyttä.
+
+Nukkuu puolipäivähän ja aamunaukun nakkaa,
+ikkunasta vilkaisee, kun miehet hirttä hakkaa.
+
+Kaksi miestä vierimästä hirren päätä estää,
+kolmas kokoo lastuja ja neljäs vasta vestää.
+
+Nyökkää päätä pehtori: »On hyvä että tarkkaan
+tehdään työtä tärkeää.» Ja katsoo taasen sarkkaan.
+
+Toki ain ei kirvestöihin jouda ruukin väki.
+Milloin laakso nostetaan tai tasoitetaan mäki.
+
+Metsä maahan kaadetaan ja kukkatarha tehdään.
+Siinä monet kummat kasvit ulkomailta nähdään.
+
+Pystytetään pylvähät ja pannaan lasipallot
+niiden päihin kiiltämään kuin murjaanien kallot.
+
+Kelpaa niiden keskellä nyt »volangia» heittää,
+maata riippumatossa tai kahviakin keittää.
+
+Joka viikko vieraita ja joka päivä joulu!
+Onpa siinä orpanoina Kajaani ja Oulu.
+
+Tulee poiat porvarien: Tukka kaunis kiiltää.
+Rouvat raatimiesten käy ja laahus maata viiltää.
+
+Virkamiehet Paltamonkin Kives-ruukin muistaa.
+Siellä toti oiva on ja juttu hyvin luistaa.
+
+»Venskan» kieli vengertaa ja virtaa viittä »renskaa».
+Ruunuvouti rouvan kanssa pakinoipi ranskaa.
+
+Rouva on ollut Tukholmassa tyttö-aikoinansa,
+pansuunissa parhaassa,--sen tuntee tavoistansa.
+
+Käytös siro säilynyt on virkamiehilläki
+ajoist' asti Kustavin, min iso-äidit näki.
+
+(Itse he aivan aatelia olivat mielestänsä,
+sukukirja Sursillien kullakin pöydällänsä.)
+
+Ympärillä erämaa ja halla viljat tuhoo.
+Kivesjärvi keitahana korven yli kohoo.
+
+
+
+NELJÄS LAULU.
+
+Kerran kevät-iltamalla vene vettä sousi,
+laski Varislahtehen. Mies nuori maihin nousi.
+
+Astui pitkin metsätietä, tuli ruukin taloon,
+siinä sijaa yöksi pyysi; sitten aikoi saloon.
+
+Oli yön ja toisenki ja kohta kolmannenki,
+koko viikon vierahana, vielä yli senki.
+
+Kukaan enää puhunut ei hänen lähdöstänsä.
+Monet kyllä miettivät: Mik' on hän miehiänsä?
+
+Maalariksi mainittiin, söi herrasväen kera,
+näkyi hälle maittavankin maito ynnä hera.
+
+Rouvan kanssa kuljeskeli, mäkilöitä nousi,
+teki marjamatkoja ja saaren päihin sousi.
+
+Niku Flander, tietoniekka, taitoniekka tiesi:
+»Hän on suuri mestari ja mainiokin miesi.
+
+Kuvia hän vaattehelle nahturilla sipoo,
+maalaa siihen maisemat ja henkilötkin hipoo.
+
+Niitä herrat ostelee ja lystinänsä näkee.
+Nyt hän tullut maalaamaan on Kives-ruukin väkee.»
+
+Huhut tuosta kummalliset kautta kylän kulki,
+kuiskittihin, kuunneltihin, kerrottiin jo julki:
+
+»Uloskäynyt uusi laki on nyt keisarilta:
+Maalattakoon kaikki kasvot Suomen asujilta!
+
+Tytöt pannaan tynnyriin ja pojat tervapyttyyn,
+ettei tunne turkkilainen, koska sota syttyy.»
+
+Mutta herrat pitäjän ne piti pientä pilaa:
+»Patruuna se rouvastaan nyt muotokuvan tilaa.
+
+Tekaista se veitikka voi elävänkin kuvan.»--
+Tuota kuullen nähtiin monen rouvan punastuvan.
+
+Mikä liekin oikein ollut mestarin sen työnä,
+näyttänyt hän nukkuvan ei monenakaan yönä.
+
+Eikä enää ruokakaan niin maistanut kuin ennen,
+kahden verran kalpeni hän kesän lyhyen mennen.
+
+Sanoi kerran Anja-rouva: »Kivesvaara vielä
+käymättä on meillä. Ehkä tänään käymme siellä.»
+
+Lausui toinen leikillään: »Ah, rouva, ette varmaan
+tunnekaan te tarinaa tuon Kivesvaaran harmaan.
+
+Kivesvaara ole näät ei tavallinen vuori.
+Vaara täynn' on saleja, vaikk' kaikki kätkee kuori.
+
+Kivesvaaraa varokaatte! Siellä siki-unta
+nukkuu tuhatvuotistansa jättein kansakunta.
+
+Vaimot lapsi rinnoillaan ja miehet miekka vyöllä.
+Vuoren ukko uinahda ei päivällä, ei yöllä.
+
+Yksin vuoren huipulla hän tähtein teitä seuraa,
+katsoo, kuinka maailmalla ajan myrskyt meuraa.
+
+Hetki lyö. Ja vuoren kylkeen kolme kertaa ukko
+kumahuttaa nuijallaan: jo aukee vuoren lukko,
+
+astuu ulos urhokansa, tulee tuhat hiittä,
+miehet syltä seitsentä ja vaimot vaaksan viittä,
+
+Silloin aseet kalskavat, mäet kaikki mätkyy, kaikaa,
+kääpiökansa kukistuu, taas alkaa jättien aika.»
+
+Anja-rouva ailakoi: »Mua säikytätte vainen.
+Totta, toivon, hiisillekin pyhä lienee nainen.»
+
+Eikä mikään auttanut. Sen päähäns' oli saanut
+Anja-rouva armas eikä kärttämästä laannut.
+
+
+
+VIIDES LAULU.
+
+Niinpä kerran lähdettiin. Soi nauru metsätieltä.
+Mutta yhtä iloisina palattu ei sieltä.
+
+Virsta vettä soudettiin ja toinen maata tultiin,
+kolmannella kohottiin ja vuoren alla oltiin.
+
+Nousi suosta suuri kulju niinkuin jättikirkko,
+peninkulman juuret maassa, pilvein päällä nirkko.
+
+Näkyi sinne maailmoita: erämaata sankkaa,
+suota, suurta rimpeä ja havumetsää vankkaa.
+
+Kivesjärvi piennä niinkuin lampi alla päilyi.
+Päivä laski. Laaksomailla terhen hieno häilyi.
+
+Hiljaist' oli kuin haudassa. Vain hengityksen kuuli.
+Surissut ei sääsken siipi, tuntunut ei tuuli.
+
+Asumaton avaruus kuin meri huokas alla.
+Pelvon, vavistuksen henki kulki kukkulalla.
+
+Anja-rouva nauraa koki: »Tutkikaamme, tokko
+vielä ompi elossa tuo hiitten suku sokko.»
+
+Lausui, kolme kertaa löi hän vuorta kepakolla.
+Toinen nauroi: »Hiidet nuo myös taitaa kuurot olla.
+
+Täytyy heitä herättää.» Oli jyrkänteellä paasi.
+Alas vuorta vyörymään mies voimakas sen kaasi.
+
+Vieri paasi pauhaten, jo Hiiden väki kuuli,
+koko vaara kumisi, sen ukkoseksi luuli.
+
+Kuului kalske kalpojen, nous jättein kansakunta.
+Anja-rouvan poski oli valkeampi lunta.
+
+»Menkäämme!» hän virkahti ja vienolla
+liikkehellä tarttui käteen kumppalin. Se ään' oli arka, hellä.
+
+Se ääni pyysi, rukoili: »Vie minut, nosta, kanna
+kauvas metsän siimekseen, pois taakse taivaan rannan.
+
+Ma unhoitusta halajan, sen yksin saan ma sulta.»
+Taideniekan sydämessä säihkyi tuhat tulta.
+
+Seisoi miehet miekka vyöllä, vartoi Hiiden kansa.
+Taideniekan rinta nous, hän nautti voimastansa.
+
+Sana vaan! Ja sylissään oli maailma! Ken tuota
+uskois? Mutta hiidet nuo ei liian kauvan uota.
+
+Hetki lyhyt, lentävä! Taas kaikk' oli niinkuin ennen.
+Äänetönnä kumpainenkin astui alas mennen.
+
+
+
+KUUDES LAULU.
+
+Hiiden kansa on sellainen, että ken sen herättääpi,
+sille se ikiviholliseksi ja painajaiseksi jääpi.
+
+Sen sydämessä aina aallot syksy-öiset pauhaa.
+anna ei hiidet hänelle yön lepoa, päivän rauhaa.
+
+Taideniekan mielehen oli tunkenut tuska kuuma.
+Päivät, yöt hänen haaveissansa hautui sama tuuma:
+
+valloittaa tuo valkokyyhky keinolla vaikka millä.
+Vaan mikä kerran ol' menetetty, ei takaisin tullut sillä.
+
+Anja-rouva kohteli häntä niinkuin kerjäläistä.
+Vait'olo vallitsi pöydässä. Kaikk' kylmää oli ja jäistä.
+
+Monet kerrat määrännyt hän oli jo lähtöpäivän,
+sentään jääden. Toivoi toki häipyvän tuon häivän.
+
+Saapui syksyn sade-ilmat, vesivirrat loiskui,
+huoneissa oli hämärä, tiet likaa täynnä roiskui.
+
+Anja-rouva päivät poltti puita uunissansa.
+Ruukin herrat humaltuivat pikku puolellansa.
+
+Siellä asui sihteerit: Karl Johan Argillander,
+virkaheitto mittari, ja Nikodeemus Flander,
+
+kamreeriksi kutsuttu ja sivistynyt »civis»,
+juridiikan juttuherra, tietoniekka tiivis.
+
+Niku puhui latinaa ja lauloi monet gluntit.
+Sillä aikaa mittar' ehti ottaa monet »klunkit».
+
+Passarina Santer' Palo, kauppa-apulainen,
+hiukan yksinkertainen, mut tuiki tarkkaavainen,--
+
+katsomahan varsinkin, min verran lasit vetää.
+Siin' ei ollut vertaistansa Santerilla ketään.
+
+Sellainen oli seurakunta, jonk' oli rippi-isä
+patruuna. Nyt tullut oli taideniekka lisää.
+
+Hyvinpä hän »kansliassa» näytti viihtyvänkin,
+naukun otti niinkuin muut ja kortit tunsi hänkin.
+
+Tullut kanssa patruunan myös heist' oli hyvät tutut.
+Taisi hän monet tarinat ja monet tyttöjutut,
+
+joille nauroi kuollaksensa patruunamme parhain.
+Yhdessä nyt nähtiin heidät myöhään sekä varhain.
+
+Oli kerran istuttu näin jälleen päiväkausi.
+Väsähti jo sihteerit ja seura hajottausi.
+
+Patruuna kera mestarin yli pihan pimeän luikki.
+Anja-rouvan kamarista yksin tuli tuikki.
+
+Kuiskasi nyt patruuna: »Siell' onko ulkomailla
+tapa mennä maata näin, kun viel' on yhtä vailla?»
+
+Vieras katsoi kysyvästi. Nauraa hörähytti
+patruuna ja ilkamoiden silmää räpäytti:
+
+»Viinit parhaat tallella on meillä vielä täällä,
+jotk' on nuorna juotavat ja juuri tällä päällä.»
+
+Sanoi vielä sanasen ja kuiskaamalla senki.
+Syksy-yöhön synkeähän katos kumpainenki.
+
+
+
+SEITSEMÄS LAULU.
+
+Virkkoi viisas mylläri: »Tän' yönä maata parhain
+taas sun, eukko, saunass' oisi eikä nousta varhain,»
+
+»Missä sinä itse nukut?»--»Nukun vaikka missä,
+tytöt nukkuu tuvassa ja Jaakko ylisissä.»
+
+»Vaan jos Jaakko heräjää?»--»Hän nukkuu niinkuin tukki,
+jos hän joskus heräiskin, hän tuhma on kuin pukki.»
+
+»Etkö sentään usko, että on se synti suuri
+nähdä, kuinka omat lapset on kuin portot juuri?»
+
+»Hullutusta! Tytöt silti naiduks tulee kyllä.»
+Keskustelun mylläri päätti pikku hymyilyllä.
+
+Tuli ilta. Kaikki nukkui. Kuului koputusta.
+Tehtiin tuli tuvassa ja raoitettiin usta.
+
+Pantiin kahvi tulelle ja vehnäleipää tuotiin.
+Sillä välin monet suukot otettiin ja suotiin.
+
+Juuri kuin näin tuvassa oli kestit ylimmillään,
+janohonsa Jaakko-poika heräsi ylisillään.
+
+Kompuroitsi alas, auki pirtin oven veti.
+Lensi silmät selälleen ja jano haihtui heti.
+
+Siinä istui ruukin herra Riika polvellansa.
+Toinen julki juovuksissa makasi Mantan kanssa.
+
+Hämmästyen Jaakko raappas korvallista kerran.
+Hölmistyipä hetkeksi myös itse ruukin herra.
+
+Toki kohta tointui, vieri sanat sorjat suusta:
+»Jaakko, kah, sa putositko pilvistä vai puusta?
+
+Kauan oon jo tuuminut sun ottaa ruukin pestiin.
+Kaksisataa saat jo heti. Käytkö kera kestiin?»
+
+Lausui, otti lompakosta punalaitaa kaksi.
+Mutta Jaakon poski lens kuin lumi valkeaksi.
+
+Kuului kumea karjahdus ja puukko kirkas kiilsi,
+syvälle se ruukin herran rintaluihin viilsi.
+
+Huuto, melske, meteli! Yön halki huudot raikaa,
+tulet, lyhdyt tuikkivat ja hätäkello kaikaa.
+
+Makasi maassa patruuna. Jo ruukin väki herää.
+Jaakko katsoo äänetönnä puukon punaterää.
+
+Seisoo vieras mestari kuin patsas paikallansa.
+Syöksee sisään Anja-rouva pitsivaipassansa.
+
+Jaakko ympäri käännähtää. Mit' on tää? Mistä verta?
+Haa, mi haamu ovella? Sen on hän nähnyt kerta.
+
+Impi virran vierellinen, kuohupaita kulta!
+Jaakon silmät iskevät nyt verta sekä tulta.
+
+Sylihinsä Anja-rouvan tempaa, ulos kantaa,
+juoksee yöhön synkeähän, syöksee metsän rantaan.
+
+Kauhu yössä kasvavi, käy huuto taloloissa:
+»Patruuna on murhattu ja ruukin rouva poissa.»
+
+Vesi roiskuu, ryskää puut, kun Hullu-Jaakko astuu.
+Mutta Anjan valkovaippa likaveessä kastuu.
+
+Tulet yössä tuikkavat. Käy loimo puiden takaa.
+Anja Jaakon povella kuin kuollut joutsen makaa.
+
+»Mun on vilu», virkahtaa nyt Anja vienoin äänin,
+katsoin ylös kantajaan, »ja pahoin riippuu pääni».
+
+Sade suhuu taivahalta, märkä metsä huokaa
+Jaakko seisahtaa kuin kivi, lausuu: »Anteeks suokaa!»
+
+Huudot yössä kaikuvat: »Halloo! Täss' ovat jäljet.
+Tännepäin! Nyt murhamiest' ei auta armot, eljet!»
+
+Nukkumasta Anja-rouva löyttiin mättähältä,
+Jaakon takki allansa. Kun kysyttihin hältä:
+
+»Eikö rouva peljännyt?» hän vastasi näin ikään:
+»Putoovani pelkäsin, mut muut' en muista mitään.»
+
+Mutta Hullu-Jaakkoa ei nähnyt, kuullut kukaan
+Eikä häntä enempää sen jälkeen haettukaan.
+
+
+
+KAHDEKSAS LAULU.
+
+Astu aatos mullasta! Tiet lokaiset jo heitä!
+Kylvä maille kukkia ja sido seppeleitä!
+
+Soios laulu sorjemmin kuin koskaan ennen soit sa,
+kertoa kun immen tarun lyhyen, vienon voit sa.
+
+Lumikista laulan nyt ma keltasuortuvasta.
+Taivaan lapsi oli hän, ei tästä maailmasta.
+
+Silmät häll' oli siniset kuin ruispellon kukka,
+iho ilmi kuultava ja kultainen oli tukka.
+
+Niin sen ääni helisi kuin hopea ja tiuku,
+niin sen kasvu kaunis oli kuin ryytimaassa riuku.
+
+Poron pienen saanut oli hän lahjaksi taatoltansa.
+Kuinka kaunis olikaan hän pienessä pulkassansa!
+
+Lapin pieksut jalassa ja puuhkalakki päässä,
+näin hän hankia kiidätteli tuulessa, tuiskusäässä.
+
+Kaunista kaks he olivat, ei huomisesta huolleet.
+Ah, nyt ovat kumpainenkin kuopatut ja kuolleet!
+
+Itku äänen sortavi ja suru rinnan raastaa.
+Toki täytyy järjestään mun kaikki teille haastaa.
+
+Tytär oli hän rovastin ja lapsilauman nuorin,
+siksi jäi hän kotihin, kun kouluun toiset suori.
+
+Isä kutsui kullaksensa, kylä mamseliksi,
+vihdoin kutsui kumpainenkin häntä Lumikiksi.
+
+Taaton hyvän polvella hän tiedon alkeet oppi.
+Emon ammoin kätkenyt oli kirkkotarhan soppi.
+
+Ollut ei iloa pojistaan juur' ollut rovastilla:
+yksi oli maailman kululla ja kaksi tuomarilla,
+
+juopporenttuja kumpikin. Nyt tahtoi tyttärestään
+hän kaikki maailman karkeudet ja turmelukset estää.
+
+Siksi hän pannut tytärtään ei kouluhunkaan koskaan.
+Mitä on liika tietäminen kuin tomua ja roskaa?
+
+Vähän luvunlaskua ja historiaa hiukka,
+kristin-uskon kappaleet,--siin' oli kurssi niukka.
+
+Vaan kun talvi-illoin tähdet taivahalta hohti,
+silloin ukko tyttärensä usein ulos johti,
+
+näytti monet tähtisarjat, valosumut summat,
+kertoi Luojan luomistöistä monet kaskut kummat.
+
+Tyttö hänen puhettansa kuuli silmin suurin.
+Kului vuodet. Täyttänyt hän viisitoist' oli juuri.
+
+Juhannuksena käynyt oli hän ripillä ensi kerran.
+Kuinka kaunis olikaan hän armopöydässä Herran!
+
+Yllään puku valkea ja kielokimppu vyöllä.
+Päivän kaiken itki hän ja yhä itki yöllä.
+
+Kuolevansa toivotteli. Viel' ei kuolo kuullut.
+Ah, ken oisi totehen niin pian sen käyvän luullut?
+
+Tuli syksy, jäätyi järvi, kimmelteli kiteet.
+Virkkoi ukko-rovasti: »Nyt kiini kirjan niteet!
+
+Käyneet Kivesjärvellä me emme ole pitkään.
+Ei meit' auta estelyt, ei anteekspyynnöt mitkään.
+
+Tänään lähtekäämme! Kauan tuuminut oon tuota.
+Opettajan otamme me mukaan kirkon luota.»
+
+Sanottu. Oli valjahissa Lumikin poro pian.
+Reessä ukko-rovastin sai opettaja sijan.
+
+Jää oli kierä niinkuin peili, tuulen teitä tultiin,
+kaviot ne kapsahteli, pian perillä oltiin.
+
+
+
+YHDEKSÄS LAULU.
+
+Patruuna jo parannut oli ammoin haavastansa.
+Ruukin rouva yhä kulki mustassa puvussansa.
+
+Kaunis oli katsoa hän, kauniimp' entistänsä,
+suru suuri silmissään, mut nauru äänessänsä,
+
+nauru kirkas, räiskyvä kuin öinen tulipalo,
+joka uhkaa maailmaa ja valaiseepi salon.
+
+Niku Flander lausui usein: »Piru tässä piinaa!
+Rouva laskee leikkiä ja mestari juo viinaa.
+
+Ruukin ruokasalissa he kahvia juuri joivat,
+vaikenivat välistä ja taasen tarinoivat.
+
+Hyvä loppu täst' ei tule. Timeo ridentes.
+Siihen asti kuitenkin: Beati possidentes.»
+
+Taideniekka väitti: »Teill' on silmät oravaisen.»
+Anja-rouva naurun päästi kauvas kaikuvaisen.
+
+»Kenpä tietää, hampahat myös oravan teill' lienee?»
+Anja-rouva nauroi sekä vastas: »Herra tiennee!
+
+Vaarallista varmahan ei oravan lie puru.»
+Taideniekka huokas: »Ah, se on kuin sydänsuru!
+
+Oravainen hampahansa yhteen aina puree.»
+Anja nauroi: »Houkka on, ken oravan tähden suree.»
+
+»Ja jos nyt ma virkan teille, että teidän tähden
+surrut olen kuut ja viikot enkä ennen lähde
+
+kuin ma olen ampunut sen oravan oksapuulta,
+puulta purevaisen sen ja suudellut sen huulta.»
+
+»Siispä toivon, että jäätte tänne ikuisesti.»
+Anja nauraa hekotteli aivan herttaisesti.
+
+»Anja! Totta tarkoitan. En kestä enempääni.
+Mun sydämeni sairas on. Vain teeskelyä on ääni.
+
+Päälläni taivas pimeä ja allani musta multa.
+Ma menen hukkaan ilman sua. Auta, Anja kulta!»
+
+Taideniekka tarmotonna seisoi Anjan eessä.
+Anja rukka nauraa hyrski aivan silmät veessä.
+
+»En ole aivan huono niin kuin huonolta ma näytän.
+Paljon voittaa vielä voin, jos voimani oikein käytän.
+
+On mulla yksi ajatus, on ollut lapsest' asti.
+Joulun' tahdoin tehdä ma. Se elon tieni rasti.
+
+Joulun. Suomalaisen joulun. Kera kulkusien,
+kera kuusten, kynttiläin ja tähtein tuikkivien.
+
+Kankahalle kiinnittää tuon kaiken tahdoin, vielä
+kasvot kauniit Marjatan. Hänt' etsin elon tiellä.
+
+Kuvaa tuota aatellut olen päiväni ja yöni.
+Siitä piti tulla minun suuri elintyöni.
+
+Jää hyvästi Jouluni! Nyt huomaan sen ma vasta:
+En ma löydä Marjattaani koskaan maailmasta.»
+
+Taideniekka vaikeni. Hän puhui silmät veessä.
+Anja-rouva vaiti seisoi kädet kasvoin eessä.
+
+Silloin,--ihme nähtihin! Yö poistui, päivä valkes,
+kuului laulu enkeleiden, seinä harmaa halkes,
+
+näkyi muoto Maarian. Hän palmun lehvää tarjoo.
+Huikaistuna taideniekka silmiänsä varjoo.
+
+Taikka, puhuaksemme taas tavallista kieltä,--
+Lumikki se oli, joka päänsä pisti sieltä
+
+(ei suinkaan seinän raosta, vaan oikein oven kautta).
+Toki taian hälvetä ei tarvitse sen tautta:
+
+Silmät paistoi siniset kuin ruispellon kukka,
+posket nuoret punoitti ja kultainen oli tukka.
+
+Lapin pieksut jalassa ja puuhkalakki päässä.
+Ken ei siitä syttynyt, sen sydän oli jäässä.
+
+Ihastellen taideniekka kaunista katsoi lasta.
+Hymyellen Anja-rouva vieraita kävi vastaan.
+
+Hymyellen istui hän koko illan, säesteli
+gluntteja, joita Flander kera rovastin lauleskeli.
+
+Hymyellen kuuli hän, miten taideniekka anoi
+Lumikkia mallikseen ja mairitellen sanoi:
+
+»Luulen että teistä tehdä alttaritaulun voisin
+parahimman, neitiseni, jos kirkkomaalari oisin.»
+
+Siihen heti vastaus oli valmis patruunalla:
+»Taulun teiltä tilaan ma ja hinnalla korkealla.»
+
+Asia oli päätetty. Kuvan Paltamon kirkko saisi.
+Vieraiden kera taideniekka jo tänään matkustaisi.
+
+Hymyellen Anja-rouva puhetta tuota kuuli.
+Eikö liene ymmärtänyt vai leikiksi vaan sen luuli.
+
+Hymyeli hän vieläkin, kun taideniekka läksi.
+Mutta heti sen jälkehen hän kääntyi kipeäksi.
+
+Kauan kuolon, elämän hän väikkyi vaihtehella.
+Parani vitkaan. Siit' on aika sitten kertoella.
+
+
+
+KYMMENES LAULU.
+
+Sakastista laitettu oli atelieeri aivan,
+siinä se näki taideniekka monen viikon vaivan.
+
+Onnelliset kuitenkin oli hälle nämä päivät,
+kirkkaus täytti rintansa, oli haihtunehet häivät.
+
+Hiidet tulla tohdi näet ei pyhän paikan piiriin,
+nekin kuin ohi lentelevät, tarttuvat tuuliviiriin.
+
+Alla kaarten korkeoiden aatos kohoaapi.
+Hiljaisessa hämärässä muistot muodon saapi.
+
+Astuu esiin siskot sekä äiti harmaahapsi.
+Silloin usein taideniekka itkee niinkuin lapsi.
+
+Enkelin kuva emolla oli kuolinvuoteen päällä.
+On kuin valkosiivet sen nyt vielä leyhyis täällä.
+
+Välistä sen äänikin ihan selvään helähtääpi.
+Silloin usein taideniekka työssään hätkähtääpi,
+
+näkee kasvot Lumikin ja jatkaa taasen työtään.
+Mutta neiti Lumikilla kieli käypi myötään.
+
+Hänell' on kyllin kertomista pienestä porostansa,
+iloistaan ja suruistaan ja rakkaasta taatostansa.
+
+Sitten vielä taitelee hän paljon tarinoita
+tyttäristä kuninkaan ja peikkosatuja noita,
+
+joista hiukset pystyyn käy ja karmii selkäpiitä.
+Piennä hänen mummonsa oli paljon puhunut niitä.
+
+Koskaan ollut Lumikilla ei kuulijaa näin hyvää,
+joka sanoo aina »jaa» ja katselee niin syvään,
+
+syvään syömen pohjahan, ett' aivan kaikki aukee
+rinnan ukset arimmat ja neitilinnat raukee.
+
+Huomaa sen hän itsekin ja äkkiä vaikeneepi
+nähdessään, miten taideniekka hiljaa hymyileepi.
+
+»Hyi, te minua pidätte yhä varmaan piennä lassa
+vaikk' olen täysikasvanut ja käynyt kosimassa
+
+on jo minua opettaja kylän kiertokoulun.»
+Silloin herää aatteistansa taideniekka joulun.
+
+»En minä teille hymyile, vaan hymyilen ma muulle,
+Luojan taivaalle, tähdille ja päivälle ja kuulle.
+
+Kaikki, kaikki niin kaunihilta nyt silmähäni näyttää,
+rintani riemu, hartaus sekä rukoukset täyttää.»
+
+Mutta Lumikin mieli yhä on epäilyksen vanki.
+»Tekö rukoilette, te, joka kiellätte Jumalanki?»
+
+»Kuka on sitä sanonut? Ei suinkaan isä?»--. »Ei, vaan
+tytöt kauppamiehen, joilta tietoni kaikki veivaan.»
+
+»Jumalahan uskon ma, min äänen joka hetki
+kuulen sydämessäni ja kuulen kuiskehetki.
+
+Ja ma häntä rukoilen, hän että mun valistaisi,
+että mun silmäni kauneuden kaiken nähdä saisi,
+
+maassa, meressä, ilmassa ja ihmissydämissä,
+saisin kaiken kuvaella väreissä välkkyvissä.»
+
+Taideniekka vaikeni. Lumikki hiljaa kuuli,
+monta sanaa ymmärsi, mut monta myös vei tuuli,
+
+tuuli, joka kirkon nurkissa tuprutteli lunta.
+Mutta templin sisäpuolla luotiin suurta unta.
+
+
+
+YHDESTOISTA LAULU.
+
+Tuli joulu. Lapset hyppi, kuuset koristettiin,
+kukkuvin kulkusin kyläteillä ajaa huristettiin.
+
+Käytiin vielä kauppiaassa viime ostoksilla:
+omenoita orehkoita iloksi lasten illan.
+
+Pappilassa parhaillansa puuropata kiehui,
+Lumikki esiliinoinensa emäntänä liehui.
+
+Kattoi pöydän, käänsi paistit, kaasi kaljaa tuoppiin.
+Hymy kiersi silmihin ja nauru poskikuoppiin.
+
+Tapahtunut tuolla oli kirkon kaarten alla
+äsken ihan ihmeellistä ja outoa hälle vallan.
+
+Suudellut oli mestari häntä kaksi kertaa suulle.
+Oi, miten paljon puhumista nyt hällä ois ollut kuulle!
+
+Isä ei mitään tietänynnä. Isä, isä parka!
+Kesken taloustoimiansa kamariin hän karkaa,
+
+istuu isän polvelle ja silittää hänen hastaan,
+taasen kyökkiin kiiruhtaapi. Kummaksuen lastaan
+
+katsoo ukko rovasti ja hiljaa hymähtääpi.
+jotakin hän arvaa, enin arvoitukseks jääpi.
+
+Mutta miss' on taideniekka? Miksei täällä, jossa
+päiviä, viikkoja elänyt on kuin kullan kukkarossa?
+
+Hetken työnsä seurassa hän vielä viettää tahtoi.
+Huomenna sitä kaikki kansa katsella jo mahtoi.
+
+Valmis oli vaivan heelmä. Siunannut oli Herra
+työtä, jota viimeistellä hän tahtoi vielä kerran.
+
+»Porollani noudan sun», oli luvannut lähtiessään
+Lumikki. Sitä ajatteli hän alati sydämessään.
+
+Tähdet syttyy taivahalle, hämärä hiljaa lankee.
+Taideniekan rinta on niin rauhaton ja ankee.
+
+Kaksi lintua laulelee hänen sydämessään juuri.
+Toinen laulaa: »Iloitse! On tehty työsi suuri.
+
+Maalannut olet Marjatan. On omasi impi sorja.
+Nouse Herraa kiittämään maan lapsi, tomun orja!»
+
+Vaan se tumman Tuonen lintu lauleleepi tälleen:
+»On mennyt onni, alkavi taas tuskan aika jälleen.
+
+Houkka! Lepoa luulottelet saavasi Lumikilta,
+lepoa, jota sinulle ei antanut joulu-ilta.
+
+Ken kerran Hiiden oma on, se Hiiden omaksi jääpi.»
+Niin raskahasti taideniekan sydän sylkähtääpi.
+
+Pois te varjot kuoleman! Mun aurinkoni on pyhä.
+Luvannut mulle hän säteillä on aina sekä yhä.
+
+Kirkas on silmä Lumikin, ei samenna sitä häivä
+Elämäni oleva on juhla ja pyhäpäivä.
+
+Tehnyt olen Joulun ma, teen vielä Juhannuksen,
+kuvaan ilon ihmisille ja kesän kukoistuksen.
+
+Vaan se tumman Tuonen lintu lauleleepi jälleen:
+»Itseäsi pettää tahdot, taideniekka, tälleen.
+
+Päiväsi on pimeä ja Joulusi on turha.
+Tehnyt olet tihutyön ja aattehesi murhan.
+
+Maalannut et Marjattaa, vaan naista lempimääsi.
+Siksi niin sydämes sylkyttää ja pyörtymässä on pääsi.
+
+Henkesi hiitten oma on, sen peittää Hiiden häivät.
+Eivät ne koskaan koita sulle elon suuret juhlapäivät.»
+
+Joulukellot kaikuvat, ne soivat maalle rauhaa.
+Taideniekan sydämessä syksyn aallot pauhaa.
+
+Mitä tekee mestari? Oi, suurta kauhistusta!
+Vetää yli taulun kaiken kaksi viivaa mustaa,--
+
+vaipuu maahan niinkuin kivi. Silloin ovi aukee,
+astuu sisään haamu tumma, lausuu ääni raukee:
+
+»Tiesinhän: sinun ilojasi kaikki ymmärtääpi,
+mutta sun suurille suruillesi tää sydän yksin jääpi.»
+
+Ylös karkaa mestari. Hän Anjan kasvot kohtaa,
+näkee silmää kaksi, jotka sairaan tulta hohtaa.
+
+»Tule! Orhi odottaa. Sen harja tulta tuiskii!»
+Anja hänen korvahansa kiihkeästi kuiskii.
+
+Tiellä poron tiuvut soi. Sen kumpainenkin kuulee.--
+Käsitysten kiiruhtavat ulos talven tuuleen.
+
+
+
+KAHDESTOISTA LAULU.
+
+Ruukiss' oli joulujuhla. Patruuna oli poissa.
+Tultiin ilman isäntääkin toimeen hyvin koissa.
+
+Suureen ruokasalihin oli kuusi sytytetty,
+ympärillä ylenmäärin kansaa kestitetty.
+
+Niku Flander isäntänä ilomielin hyöri,
+leikin laski vanhoille ja nuorten kanssa pyöri.
+
+Mutta rouvan kammioss' oli ankeata aivan.
+Levotonna taideniekka tähtiä katsoi taivaan.
+
+»Näetkö kuinka ne tuikkivat? Näetkö kuinka ne kiiluu?
+Kalevan kalpa taivahalla kuin pyövelin on piilu.»
+
+»Anna tuikkia tähtien, anna kiilua kirvehien!
+Eivät ne meihin yletä, ei majahan miekkosien.»
+
+»Näetkö, taivas tummuvi, jo kaikki on tähdet poissa.
+Kuuletko myrskyn ulvontata nurkissa, ullakoissa?»
+
+»Anna ulvoa myrskytuulen, anna pilvien ajaa!
+Eivät ne koskaan pimittäne onnellisten majaa!»
+
+»Anja, Anja! Kuuletko poron pieniä kulkusia?
+Herra nyt hyvästi siunatkohon meitä molempia!»
+
+Anjan helmaan heittäyy hän suuressa hädässänsä.--
+Anja hänelle kertovi tarun omasta itsestänsä.
+
+Tänne häntä ajanut oli korpeen kaiho kuuma.
+Hänestä oli lähtenytkin koko ruukin tuuma.
+
+Käynyt Kivesjärvellä hän oli kerran lassa.
+Ihastunut, itkenytkin yössä valoisassa.
+
+Sitten taaton kuoltua, kun häntä omaks kosi
+Oulun rikkain patruuna, tuli unelmasta tosi.
+
+Kivesjärven rantamalle rautaruukki luotiin.
+Taisi niihin aikoihin ne juuri tulla muotiin.
+
+Mutta linna unelmain? Se oli mennyt, mennyt.
+Onnen kulta kätkössä on metsän sinisen nyt.
+
+Eikä sitä sieltä saa kuin lapsi yksi-öinen
+yksi-öisellä varsalla jään ylitse yksi-öisen.
+
+Näin ääni Anja-rouvan soi kuin kehtolaulu lauha.
+Taideniekka rinnassansa syvän tunsi rauhan.
+
+Rauhoittuu myös ruokasalissa riemuhuudot rahvaan.
+Miksi kaikki verhouu kuin sumupilveen vahvaan?
+
+Miksi tanssi taukoaa ja miksi laulu lakkaa?
+Miksi maahan viinakannun Niku Flander nakkaa?
+
+Seisoo ovella rovasti. Hän Anja-rouvaa kysyy.
+Opettaja taempana porstuassa pysyy.
+
+Hän viedään rouvan kamariin. Käy Anja hälle vastaan:
+»Rauhan juhlaa, rovasti! Mut mikä oikeastaan
+
+tuo meille tämän kunnian tähän merkilliseen aikaan?»
+Niinkuin pitkän pilven päältä ääni ukon kaikaa:
+
+»Kuollut on mun tyttärein. Tuoll' ulkona hän makaa.»
+Niinkuin lapsi äänehensä itki vanhus vakaa.
+
+Parahtaen taideniekka rientää kartanolle.
+Ympärillä kaikki kansa katsoo vaiti ollen.
+
+Lepäsi puhdas pulkassansa käärittynä vuotiin.--
+Mielipuolena kartanolta takaisin hän tuotiin.
+
+Mielipuolena vietiin pois ja pantiin teljen taaksi.
+Eläneekö enää hän vai muuttunut lie maaksi?
+
+Kuink' oli kaikki tapahtunut? Kun kirkkoon Lumikki tuli
+eikä ketään löytänyt, niin sydän hältä suli.
+
+Itkien hän pulkkahansa istui, ajoi jäälle.
+Kun ei kotiin kuulunut, niin tultiin tuskapäälle.
+
+Ukko-rovasti kamarissaan huudon kimeän kuuli.
+Ulos juostiin. Tähdet loisti, vinkui talvituuli.
+
+Sulaan ajanut hän oli yössä sankeassa.
+Siitä nyt suru on kylässä ja parku pappilassa.
+
+Mutta salmen suuhun, johon Lumikin reki hukkui,
+nousi kivi kirjava, min päällä lokit nukkui.
+
+Kesä-illoin kauvas niiden valkosiivet päilyi.
+Surma-saaren nimellä se saari sitten säilyi.
+
+
+
+KOLMASTOISTA LAULU.
+
+Oli niinkuin kirous ois painanut siitä saakka
+Kivesjärven ruukkia; sen tuntui tumma taakka
+
+kaikkialla: tuskin kului päivää ilman turmaa,
+paheet kasvoi, kansa mätäni, riehui rikos, surma.
+
+Hirtti ensin itsensä Karl Johan Argillander.
+Iloa nyt yksin piti yllä Niku Flander.
+
+Puukotettiin mylläri. Tytär lapsenmurhan teki,
+toinen murtovarkauden, min äiti itse näki.
+
+Konemestari murskaks meni hammasrattaan siipiin.
+Kautta Kivesjärven kylän kauhu kalvas hiipii.
+
+Minkä tytär raiskataan, min pirtin tuli tuhoo.
+Onnetuutta, orpoutta Kives-ruukki uhoo.
+
+Miehet karkaa metsiin. Täyttyy kirkkomaassa haudat.
+Kaikkialla kalisevat kahlehet ja raudat.
+
+Ryöväreitä ilmestyy ja rosvojoukkioita.
+Nimismiehet, siltavoudit turhaan ajaa noita.
+
+Päällikkönä--sanotaan--on heillä itse Häijy,
+johon ei pysty lyijy, jota ei tuli, ei vesi väijy.
+
+Päättänyt hän hävittää on koko Oulunläänin,
+ettei kukko kieku siellä, ei kuulu ihmis-ääni.
+
+Venehissä he vallitsevat Oulujärven vettä.
+Tuskin tohtii kirkkomatkan tehdä asehetta
+
+Tunkeutuvat taloihin ja juovat sekä syövät.
+Kuka heitä vastustaa, sen kuoliaaksi lyövät.
+
+Kajaaninkin kaduille jo öin he uskaltavat.
+Viskaali on vimmoissaan: Mi aika? Mitkä tavat!
+
+Nähdään merkit taivahalla ja monta uhkausta,
+maailman loppua peljätään ja tuomion tulemusta.
+
+Se oli niihin aikoihin kuin Penna sen unen näki,
+jota sitten kaikkialla kertoi seudun väki.
+
+Oli niinkuin ollut oisi suuri pätsi maassa,
+suurempi kuin Immolan ukin tervahauta haassa.
+
+Siitä tulenliekit nousi Suomen taivahalle,
+äänet hurjat, huutavaiset kaikui kaikkialle:
+
+»Paadam, paadam Paaranista! Jehova on suuri.
+Jaoitettu on Jeriko ja pyhän linnan muuri.»
+
+Kysyi Penna, jonka opas oli itse vanha Aadam:
+»Kuka on tuo hirmuhuutaja? Mitä on tuo: paadam, paadam!»
+
+Vastasi Aadam hänelle: »Se on Juudaan jalopeura,
+joka karjuu kahleissaan ja verta himoo teuraan.
+
+Se on suurten sotien merkki.» Vaikeni Aadam, kaikui
+toinen ääni niin kovasti, että maa ja vuoret raikui.
+
+»Kauhistus Karmelista! Täytetty on Gehenna.»
+Silloin hiukan tutisevan polvensa tunsi Penna.
+
+Mutta Aadam selitti: »Se on se suuri Skorpioni,
+jonka hampaat niskassansa on tunteva kohta moni.
+
+Se on syntien syvien merkki.» Ääni kolmas ärjyi,
+niin että kaikki kuolevaiset taivaan alla värjyi.
+
+»Mene tekel meille, teille! Uus tulossa on Upharsin!
+Kauhistukoot kansakunnat, kun ma maata marssin.»
+
+Mutta Penna, mi peljästynyt ei aivan vähimmästä,
+kysyi: »Mikä arvelu on Aatamilla tästä?»
+
+Vastasi Aadam hänelle: »Se on se pöyhkä riikinkukko,
+jota pitää kädessään se pimeän paikan ukko.
+
+Ja nyt kavahda, katsele!» Pois Aadam hältä haipui.
+Mutta niinkuin Ukon lyömä Penna maahan vaipui.
+
+Pätsin liekkimerestä tulikukko esiin sousi,
+astui kerran keikahutti ja aidan päälle nousi.
+
+Siinä alkoi kiekkumaan. Maa järisi, tähdet putoi,
+pilvi synkkä taivaankannen kaiken yöhön kutoi.
+
+Ilman patsaat pamahteli, kukistui koko riikki.--
+Samana yönä ryöstettihin Kivesjärven ruukki.
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LAULU.
+
+Tapa on meidän patruunalla--jota hän yhä jatkaa--
+kevättalvella kerran vuodessa tehdä pieni matka.
+
+Karjalan kaiken hän ajelee ja Pietarin kautta palaa,
+ostaa metsiä matkoillaan, mut hommansa muut hän salaa.
+
+Karjala näet on kaunis maa: joka kylässä taloa sata,
+joka talossa kymmenen tyttöä, kassan ruskean kantajata.
+
+Emännillä on tsaijut hyvät ja isännillä viinat.
+Patruunalla on muassaan musliinit ja silkkiliinat.
+
+Lauluja urhot laulelee ja sananlaskuja lausii.
+Viinan vierellä vierähtää voi helposti vuorokausii.
+
+Karjalan mies on hyvä mies, ei kieltää voi hän mitään,
+tarjoaa, mitä talossa on. »Kuda Ruodshin brihalle pitää?»
+
+Paljon pitää patruunalle: karhuja kaattavia,
+hirviä hiihdettäviä ja impiä ihania.
+
+Hei, miten sukset sujuilee, kun Karjalan brihat luistaa!
+Aamuhämärässä hongan alla he naukun ottaa muistaa.
+
+Aunuksessa on aavat maat ja kirkas on hangen kanto.
+Karjalan tytöillä vilkas silmä ja sukkela suun on anto.
+
+Palannut juuri patruuna oli moiselta matkaltansa,
+mutta jo kotihin tullessa kivun tunsi hän rinnassansa.
+
+Vilustunut hän varmaan lie, on viikkoja monta maannut.
+Sillä aikaa Anja-rouva ei tanssimasta laannut.
+
+Mit' oli ennen hän menettänyt, siit' otti nyt hän koron.
+Oli niinkuin nielaissut hän oisi tulisoron.
+
+Yhtenään piti iloa ja herroille häiläköitsi,
+suu oli sula hunaja ja katse kipenöitsi.
+
+Monet katsoi kummeksuin. Hänen hulluksi tulleen luultiin.
+Mutta kahvipöydässä jo kummia hänestä kuultiin.
+
+Kohta ei koko Kajaanista eikä Paltamosta
+löytty herraa, mi kehunut ei Anjan suosiosta.
+
+Minkä herrat osotti tien, sen talonpojat karsi.
+Kautta kaikkien hollitupien oli hän puheenparsi.
+
+Mik' on meidän joutsenella? Ryvettyikö valkee?
+Alla tuskan armottoman Anjan sydän halkee.
+
+Kaikki on hälle pimeää ja pahaa maailmassa.
+Ei hän vielä hullu ole, mut hulluksi tulemassa.
+
+Tulet tuikki ruukilta, oli valaistu yläkerta.
+Ulkona lumiset koivut yksin katseli valomerta.
+
+Miehet hiljaiset hiihtelevät pitkin metsän rantaa.
+Virkahtaapi se pisin mies, joka karhuntaljaa kantaa:
+
+»Kontio korvennettava on pesähänsä omaan.»
+Ikenensä irvistyivät nauruun sanattomaan.
+
+Ruukilta soitto, laulu soi, on juhlat juuri heillä.
+Miehet hiljaiset hiihtelevät poluilla ja teillä.
+
+Aitan ovi murretaan ja öljytynnyri tuodaan,
+kumotaan kuistin rappujen alle ja risurovio luodaan.
+
+Tuluksin tulta isketään. Hyvä Jumala! Liekit jo liehuu.
+Kellarin kivilattialla öljy kuuma kiehuu.
+
+Syttyy parrut, siltapuut. Hoi, missä on ruukin väki?
+Lumiset koivut yksin yössä tuhotyön sen näki.
+
+Hoi, koko kellari tulessa on! Pian permantopalkit pettää.
+Saako näin tulla Tuonen sato ilman hiiskehettä?
+
+Yläkerran salissa soitto soi. Pidot siellä on patrunessan.
+Alakerrassa isäntä yksin voihkavi vuotehessaan.
+
+Hänen rintansa on niin kipeä, hänen päätänsä suonet hakkaa.
+»Anna anteeksi, Anja kulta, ja tanssimasta lakkaa!
+
+Tanssin tahdit mun pääni päälle kuin rautapiikit putoo.
+Kuolema ympäri kulmiani jo suruhuntuja kutoo.
+
+Lakkaa, lakkaa, Anja kulta! Anna soiton seistä,
+että mun silmäni sulkeuu elon pettävän harhateistä.»
+
+Kukaan häntä ei kuuntele. Yhä hurjemmin soitto soipi.
+Anja-rouva, se ange-rinta, niin kauniisti karkeloipi.
+
+Vaan mikä suhina ulkona? Mikä kajastus seinillä loistaa?
+Kauhun vallassa tanssivieraat katsoo toinen toistaan.
+
+Hetken on haudan hiljaisuus. Kukin kohta jo sanan löytää.
+»Tuless' on ruukki, me palamme. Pois!» Luo ovien kaikki töytää.
+
+Ovet on ulkoa teljetyt. Hyvä Jumala! Murhaa! Murhaa!
+Mieletönnä he telkimiä rynkyttävät turhaan.
+
+Kuolema selvä edessä on, ei kukaan kuulu apuun.
+Silloin tikapuita myöten miesi ylös kapuu,
+
+ikkunan irti ruhjaisee ja saliin astahtaapi.
+Anja-rouvan ange-rinnan sylihinsä saapi,
+
+karhuntaljaan käärivi, kuin pyssynluoti hävii.
+Ei ole kenkään kertonunna, kuinka muiden kävi.
+
+Mutta orhi valjahiss' oli tikapuiden alla,
+katosi metsään huurtehiseen vauhdilla vaahtoisalla.
+
+
+
+VIIDESTOISTA LAULU.
+
+Järven jäätä he ajoivat ja aamuruskoa kohti
+kaukana vaarojen rintehillä jo kullassa hanget hohti.
+
+Lumihiutehet putoelevat Anjan silmäluomiin.
+Hullu-Jaakko hevostansa hoputtaa ja suomii.
+
+Päättänyt on hän ajaa sillä siks kuni päivä koittaa.
+Järven jää hevon korskuvan alla soipi sekä soittaa.
+
+Herää Anja tainnoksista karhuntaljallansa.
+Tuntee hienot hiutehet ne silmäluomillansa,
+
+kysyy: »Mikä mun silmilleni putoelee kuin lumi?»
+»Nuku mun nuppuni kultainen! Se on unhoituksen uni.»
+
+Hepo korskuu, korja kiitää, järven kansi keinuu.
+Anja Jaakon povella kuin orvonkukka uinuu.
+
+Kysyy: »Mikä mun allani niin keinuu kumman lailla,
+ajammeko me merellä vai autuasten mailla?»
+
+Virkkaa Jaakko: »Ei se ole kuin yksi-öinen kohva,
+Kivesjärvellä kiikkuvainen, mut alla jää on vahva.»
+
+Hepo juoksee, tiuvut soipi, kulkuset kilahtelee.
+Kaukana rinteillä metsäisillä jo kiteet kimaltelee.
+
+Anja silmänsä aukaisee. »Mikä loistaa mun silmäterään?
+Miksi niin minun sielussani kultaiset kuvat herää?»
+
+»Päivällä vaan on hopeat ja kullat vaan on kuilla.
+Eihän se ole kuin aamun koitto mun orhini vemmelpuilla,
+
+orhini yksi-öisen tään, jolla yhden yön ma ajan.
+Siihen, missä se seisahtuupi, teen minä sinulle majan.»
+
+Silloin Anja silmät sulki, Anja ange-vöinen,
+tuntui kuin hän ollut ois vaan lapsi yksi-öinen.
+
+Poiss' oli tunteet tuskapäät ja sydän, mi pahaksi paatui.
+Samalla hepo henkäsikin ja kuolleena maahan kaatui.
+
+Päivä kohosi korkealle, paistoi suuriin mehtiin.
+Alle kuusen kukkalatvan havumaja tehtiin.
+
+
+
+KUUDESTOISTA LAULU.
+
+Yhden yön he nukkuivat ja nukkuivatpa kaksi,
+kolmantena Anjan mieli kävi jo ankeaksi.
+
+Sellainen se ihmisluonto aina olla taitaa.
+Tuli hänelle ikävä taas omia kotimaitaan.
+
+Havuvuoteelta nousi hän ja ulos majasta hiipi.
+Juoksi, joutui. Oksapuut hänen hapsiansa riipi.
+
+Risut repi helmoja ja kannot kaasi jalkaa.
+Tähtösiä avuksensa anella hän alkaa.
+
+»Oi, sa Tähti, Luojan luoma, anna kengät mulle,
+että ma ehjänä joutuisin kotimaalleni siunatulle.»
+
+Antoi Tähti kengät hälle. Keveämmin hän juoksi.
+Kuolla oli nälkähän. Tuli hyvien ihmisten luoksi.
+
+Koputti tupien oville: »Oi, ihmiset armahtakaa!
+Aukaiskaa, hyvät ihmiset, mua kuolema ajaa takaa.»
+
+Aukaisi ihmiset ovensa ja antoivat hälle ruokaa.
+Kysyivät, ken oli hän. »Oi ihmiset anteeks suokaa!
+
+Ehdi en teille kertomaan, mun täytyy juosta, juosta,
+siksi kuin näen ma kohoavan suuren vuoren suosta.»
+
+Kevät joutui, hanget suli, puihin puhkesi lehti,
+Vihdoin alle Kivesvaaran Anja raukka ehti.
+
+Nousi suosta suuri kulju Hiiden kirkon lailla.
+Siinä vasta hän huomasi, ett' oli hän kotimailla.
+
+Tapasi paimenpoikasen ja kysyi patruunata.
+Poika häntä katseli kuin unissa kulkijata.
+
+Tuli hän ruukin paikalle; oli poissa rakennus oiva:
+pari sammalpaatta vain ja nurmi vihannoiva.
+
+Lehmät kävi laitumella, missä ennen sipsi
+silkkikenkä-mamselit ja helmat hienot hipsi.
+
+Miss' oli ennen huvimaja, siinä nyt heinälato,
+missä kukkia kasvoi, siitä nyt perunan saatiin sato.
+
+Haihtunut kuin höyhen oli Kives-ruukin taru.
+Kansa kulki körteissä ja maa oli kylmä, karu.
+
+Anjan rintaa ahdisti. Hän tapasi ihmisiä.
+Kaikk' oli outoja hänelle, ei yhtään ystäviä.
+
+Kyseli paljon hän ruukista ja ruukin mylläristä,
+taideniekasta suuresta ja pienestä Lumikista.
+
+Kukaan hänt' ei ymmärtänyt. Yksi vanha muori
+virkkoi: »Noista kerrottiin, kun minä olin nuori.»
+
+Katkerasti silloin itki armas Anja rukka.
+Yksin jäänyt maailmahan onko orvonkukka?
+
+Itkien hän astui alas virran vieremälle.
+Rannan tyynen peili näytti vanhan vaimon hälle.
+
+Hapsi oli harmennut ja poski käynyt ryppyyn.
+Hältä, joka eilen vielä halunnut ois hyppyyn!
+
+Silloin hiljaa hymyeli Anja-rouva ynnä
+äkkäsi vasta, että oli onnen hän elänynnä.
+
+Purot kaikki pulputtivat, tuoksui kuusten kerkät,
+raikui linnun lauleloista rantalehdot herkät.
+
+Tuhat-äänin lauloi luonto Luojan ylistystä,
+kesän nuoren kukintaa ja lemmen täyttymystä.
+
+
+
+**
+
+SIMO HURTTA
+
+Runosikermä Isonvihan ajoilta
+
+(I 1904, II 1919)
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN SARJA.
+
+
+
+HÄÄT HOVILASSA.
+
+Simo Hurtta, hurja miesi,
+ajoi orhin pappilahan;
+pappilassa lämmin liesi
+katsoi kammon kulkijahan;
+hilpeästi räiskyi kuusi,
+liekkui lämmin ortten alla.
+Istunut ei Hurtta, huusi
+äänellänsä karhealla:
+
+»Ja jos nyt et tytärtäsi
+mulle pappi parka anna,
+et sä enää ikänäsi
+kirkon kymmenystä kanna!
+Kuuluttaako tahdot? Tässä
+kaikuu kellot kalvan tiestä,
+myös on sotakirves lässä
+jos on tarpeen puhemiestä.»
+
+Antoi tyttärensä pappi,
+mieheen vihattuhun vihki,
+vapis valkoparta appi,
+nääntymäss' on nainen nihki;
+Simo Hurtta koppoi korjan,
+hevon neuvoi helmivyöllä,
+toi kuin oisi tuonut orjan
+Hoviin vaimon keski-yöllä.
+
+Viikko häitä hankittihin,
+pantiin olvet, leivät lestiin,
+saatiin salit köynnöksihin,
+pirtit sekä portaat pestiin;
+maksoi viinat vilja-auman,
+tuotiin toista mailta muilta,
+ryydit kautta Juutinrauman,
+viinit Saksan salmein suilta.
+
+Vieri pitoviestit julki,
+häihin rikkaat, köyhät vaati,
+vallat kuomureessä kulki,
+Kajaanista kaikki raati;
+juhlittihin, juotiin kovin,
+karkeloitiin vuorokausi,
+eellimmäisnä voudit Hovin,
+Arnkil, Björn ja Jessenhausi.
+
+Kestit oli pihan puolla
+rahvahalle rakennettu,
+höyryi lihaliemet tuolla,
+murtui vehnä eikä pettu;
+vaan ei kaiu kanteloiset,
+vait on kansa, synkkä, vakaa;
+karkeloita suurten toiset
+katsoo ikkunoiden takaa.
+
+»Läkkän, armas, kartanolle
+katsomaan, kuin juhlii kansa»,
+lausui Hurtta nuorikolle
+parhaimmalla tuulellansa.
+»Vieraat, Hurtan malja juokaa!
+Nähdä ihmeen tuon ma halaan,
+talonpoian täynnä ruokaa.
+Hetki, pyydän, kohta palaan.»
+
+Poistui. Raikui riemukesti
+kurkihirren kuulun alta,
+kohta päättyi verisesti:
+palas Hurtta ulkoisalta,
+hurme ohimosta juoksi;
+vieraskansa säikähtäynyt
+rientää pyörtyväisen luoksi:
+»Mitä? Kuka? Kuink' on käynyt?»
+
+Pimeässä jousen tiehen
+oli kirkas puukko pantu,
+osotettu otsaan miehen;
+siitä Hurtan päässä rantu.
+Kuiskutellen vieraat läksi:
+»Häät on huonot, Hurtta parka!»
+Itse kääntyi kipeäksi,
+vaali häntä vaimo arka.
+
+
+
+ERKKI PEHRSSON.
+
+Ärjyy Ämmä talvi-yössä,
+karkaa varsat vahtopäiset,
+välkkyy kuudan virran vyössä,
+helkkää hiljaa hileet jäiset;
+kuuntelevi korpi sankka,
+kaupunki ja linnan muuri,
+varus Kainuun uusi, vankka,
+valmihiksi saatu juuri.
+
+Kuutamossa kuohut ryntää,
+utu täyttää taivahalle,
+pauhu paatta jäistä kyntää,
+hyytyy jälleen hyhmän alle;
+kosken päällä kohvakirkko,
+siinä tornit, siinä pylväät,
+kimmeltävi jäinen nirkko--
+taasen kaatuu kaaret ylväät.
+
+Mutta Pöllyvaaran peikot
+lyövät yössä kättä kahta,
+vastaa tervehdykseen veikot
+tuolta puolen Turjan lahta,
+humahtavat kuuset Kuhmon,
+Paltatörmän hongat kuiskaa,
+mutta Kivesvaaran ruhmon
+päällä Hiiden neiet huiskaa.
+
+Kosken rannalla on talo,
+tulet tuikkaa virran vyöhön,
+vilkkuu kapakasta valo,
+kaikuu telme talvi-yöhön.
+Siellä Erkki Pehrsson peuhaa,
+sihteeri ja tullivouti,
+ja hän räyhää ja hän reuhaa;
+hyvin juoda Erkki jouti.
+
+Virkana ei hällä muuta,
+sulkea vain tulliportit,
+kapakassa soittaa suuta,
+hoitaa pullot, pelikortit.
+»Hei, vai etkö velkaa anna,
+siispä päältä housut, paita!
+Eukko, tuoppi täysi kanna,
+juokaa, veikot, harjakkaita!»
+
+Erkki Pehrsson iloissansa
+iskee pöytään tinakannun:
+»Kuka myöpi kunniansa,
+kuka panttaa maan ja mannun,
+kuka lahjat laulun, viisun,
+kuka tunnon hyvän tuhlaa;
+minä vainen vaatteet riisun--
+eikös juoda Erkin juhlaa?»
+
+Täss' on poika, Erkki Pehrsson,
+kaupungin ma portit suljen,
+täss' on herra, Erkki Pehrsson,
+koska tahdon, itse kuljen.
+Pukuani moittii moni,
+mulla vastaus on ainut:
+kunniassaan Salomoni
+paremmin ei vaatehtainut.»
+
+Hoilaa Pehrsson pöydän päällä.--
+Koputetaan, viesti tuodaan:
+»Hoi, on matkustaja täällä!»--
+»Veikot, hälle malja juodaan!»--
+»Hoi, hän portin eessä pauhaa!»--
+»Viekää hälle viinatilkka,
+totta, toivon, saa hän rauhaa!»--
+»Erkki, jätä pois jo pilkka!
+
+Maaherran on airut tiellä.»--
+»Olkoon vaikka itse pirun,
+saa hän siksi olla siellä
+kuin ma viinan päästä virun.
+Hoi, on veikot virka vakaa:
+kun on torninkello kuusi,
+portti kiini! Miesi makaa,
+virka valvoo.--Korjaa luusi!»
+
+Punaisena koitti huomen,
+kohta kaikui joka kotaan:
+»Rikottu on rauha Suomen,
+viedään jälleen miehet sotaan.»
+Tullut oli airut, tuoden
+sanan synkän, ilottoman.
+Mutta ennen päätä vuoden
+sai jo Pehrsson virkaloman.
+
+
+
+SIPO NEVALAINEN.
+
+Talonpoika kelpo asui
+Nurmeksessa, Nevalainen.
+Pelto antoi, karja kasui,
+hyvin hyötyi mantu mainen;
+säästi häntä hallan tuho,
+itse karhut kauas suisti,
+poika hällä ainut, Juho,
+vaimoltansa viime muisti.
+
+Esivallan alammainen
+oli Sipo varsin nöyrä,
+kuninkaalle kuuliainen,
+vaan ei valtain eessä köyrä;
+päivällensä verot maksoi,
+sitten kirstut kiini sulki,
+viikon raatoi, minkä jaksoi,
+sunnuntaisin kirkkoon kulki.
+
+Kuuli kansan nurkuvaksi:
+»Auta Herra vainon alta!
+Käynyt liian raskahaksi
+tääll' on Hurtan huono valta.
+Piiat raiskaa, poiat ryöstää,
+viepi sotaan viimeisetki,
+tiloiltansa toiset syöstää;
+eikä koita koston hetki.»
+
+Nevalainen kuokki, kaatoi
+niinkuin ennen kaskeansa;
+kauan rauhallisna raatoi,
+tuumi: »Turhaan nurkuu kansa.
+Käypä laatuun elää täällä,
+onpa herra herrallaki:
+vaikk' on voudit vallan päällä,
+luja meill' on Ruotsin laki,»
+
+Katso, kasvaa kansan nurku:
+»Emme enää kestä tätä.
+Tavarast' ol' ennen surku,
+nyt on tullut hengen hätä,
+sata saanut Hurtta miestä,
+alottanut hurjan huvin,
+syödä, juoda, ryöstää, piestä--
+kaikki vievät omin luvin.»
+
+Nevalainen tuumi tuota:
+»Hädästä ei päästä parku.
+Joka Jumalaan ei luota,
+häll' on eessä hätä, karku.»
+Pennillensä verot maksoi,
+sitten kirstut kiini sulki,
+viikon raatoi, minkä jaksoi,
+sunnuntaisin kirkkoon kulki.
+
+Päättyy kansan pitkämieli:
+»Jo nyt Herra heitti maamme.
+Kallellaan on vallan pieli,
+poissa Kaarle kuninkaamme.
+Oikeutta itse teemme,
+kirvein Hurtan huovit lyömme,
+taasen kuivuu kyyneleemme,
+taas on rauhalliset yömme.»
+
+Nevalainen kuokki, kaatoi
+niinkuin ennen kaskeansa;
+kauan rauhallisna raatoi,
+vaan kun vaikene ei kansa,
+käypi miesi miettiväksi;
+valjahisin varsan suori,
+papin pakinoille läksi;
+jäi vaan kotiin poika nuori.
+
+
+
+PAPIN PAKINOILTA.
+
+Palas pappilasta. Pellot,
+niitut, nurmet vihannoivat,
+keinui kilpaa kissankellot,
+terhen leikki, sirkat soivat,
+ajoi tuulen aallot viljaa,
+keskikesän sydän sykki;
+vitkaan astui varsa, hiljaa
+ukko ohjaksista nykki.
+
+Mietti Nevalainen. Kummat
+ajatukset mielen täytti.
+Alat aavat, oudot, tummat
+kirkkoherra hälle näytti;
+aukas ajantiedot, joista
+näkyi, ettei vaiva lopu,
+ellei tule taisteloista
+Venään kanssa pitkä sopu.
+
+»Uus on merkki idän alla»--
+opettanut oli pappi--
+»tunnustähti taivahalla,
+säihkyvä kuin päivän sappi;
+nyt se viistoon vielä loistaa,
+kohta paistaa päämme päältä,
+sodan, sorron maasta poistaa,
+karkkoo Hurtan kauhut täältä.»
+
+Näinpä suusta sulavasta
+oli pappi tarinoinut,
+puhunut myös kapinasta:
+hyvää tuost' ei tulla voinut,
+ellei vaihtuis esivalta
+maassa kaikkiansa kerta;
+päästäis Hurtan ikeen alta
+vuotamasta liioin verta.
+
+»Sunnuntaisin kirkkoon tule,
+siellä enemmän ma puhun,
+siihen asti suusi sule,
+kuulla Hurtta voisi huhun.
+Miehet varmat vaan on myötä;
+saa ei kotiin jäädä kukaan.
+Hiljaa tehdään suurta työtä.
+Hyvästi, ja Luoja mukaan.»
+
+Saattoi portahille saakka.--
+Ukko ohjaksista nykki;
+raskas painoi mieltä taakka,
+sydän kuuluvasti sykki.
+Vitkallensa varsa astui,
+vitkaan miehen aatos vieri;
+kasteesta jo niitut kastui,
+kun hän kotitielle kieri.
+
+Juoksi Juho vastaan ukon:
+»Kävi Hurtan huovit meillä,
+rikkoi aitan uuden lukon,
+oli pitkät piilut heillä,
+veivät lehmän ometasta,
+karsinasta hiehon hyvän;
+huusin, kielsin ottamasta,
+sain ma otsaan naarmun syvän.»
+
+Kieri kärryt kotipihaan.--
+Vastauksen ukko säästi;
+suuttunut ei ilmi vihaan.
+Varsan valjahista päästi,
+äänetönnä hakaan johti;
+tullessansa aitan sulki,
+seisoi, siirtyi tupaa kohti,
+niska kumarassa kulki.
+
+Seuras poika myrskymiellä.--
+Tuumi ukko, astui tupaan,
+liikkui niinkuin outo siellä,
+luottamatta omaan lupaan.
+Vihdoin vuotehelle vääntyi;
+näki tyhjän pyssyvaarnan,
+kysyvästi poikaan kääntyi,
+toki säästi nuhdesaarnan.
+
+Huomenelta varhain nousi,
+poikaa punastuvaa tutki.
+»Petoja on varten jousi,
+vihollista tuliputki.
+Pyssy paikallensa nosta!
+Vaikk' on esivalta väärä,
+pahalla en pahaa kosta;
+Jumalassa juoksun määrä.
+
+Käymme kynnökselle.»--Läksi,
+läksi myöskin poika myötä.
+Saatiin pelto pehmeäksi,
+tehtiin iltaan asti työtä.
+Astuu ukko aurallansa,
+kyntää vaot suorat, harvat;
+muu ei muutos muodossansa,
+rypyssä vain kulmakarvat.
+
+
+
+HURTTA MATKUSTAA.
+
+Aamu kirkas Karjalassa,
+tuores kesäheinän tuoksu,
+päivän kehrä nousemassa,
+vilisevä virran juoksu;
+purret virran vettä viiltää,
+hopeaiset hunnut huljuu,
+kastehiset lehdot kiiltää,
+suvannolla joutsen suljuu.
+
+Palaa Hurtta matkaltansa
+Repolasta rikkahasta,
+saattajana salon kansa;
+palaa rajan katsonnasta.
+Seuraa immet Kuudanlahden,
+poiat Porajärven takaa
+täyteiseltä purren kahden;
+kolmannessa Hurtta makaa.
+
+Vaikka valtakunnat taistaa,
+Karjalassa, kahden puolen
+rajaa, rauhan päivä paistaa;
+tuo on heelmä pappein huolen
+Käräjill' on kansan nähden
+rauhan kirja rakennettu,
+luotu alla Luojan tähden,
+valamiehin vahvistettu.
+
+Mukavasti Hurtta loikoo,
+taskumatistansa maistaa,
+jäsenensä jäykät oikoo;
+syvyys päilyy, päivä paistaa.
+Viime yö, ei lämmin liian,
+nukuttihin nuotiolla,
+noustiin lauluun sinipiian;
+nyt on Hurtan hyvä olla.
+
+Pajariksi parhaimmaksi
+häntä rajakansa sanoi,
+löysi vallan laatuisaksi,
+viipymähän vieraan anoi;
+kunne tuli, oli tuttu,
+kussa istui, piiraat tuotiin,
+kannel kaikui, kiersi juttu,
+koashat syötiin, voashat juotiin.
+
+Noita muistelee nyt Hurtta,
+hymyyn partahuuli kiertyy.
+Hei, jo koski nielee purtta,
+mäkiseksi virta viertyy,
+vaahto varppehille loiskaa,
+pärske yli päänkin hipuu,
+lehdot huiskaa, rannat roiskaa--
+taasen tyyneen purret lipuu.
+
+Rallatellaan rattoisasti,
+kiertää juttu ynnä kasku,
+kuuluu kumu kyliin asti,
+nähdään Hurtan koskenlasku;
+seisoo neiet rantamalla,
+poiat hiekkaa pitkin piukoo,
+törmälläpä, talon alla,
+hieho yksinäinen siukoo.
+
+Tarinoidaan venehissä,
+hyvin kertoo karjalainen:
+»Tuoss' on sotasaari, missä
+yönsä nukkui Laurikainen.--
+Tuoss' on piilopirtin tähteet,
+tuolla metsäkitkun seinä.--
+Tässä läikkyi hurmelähteet;
+tulisijat peittää heinä.»
+
+Tarinoidaan taisteloita.
+Vanhain posket puuntelevat;
+muista eivät nuoret noita,
+kummastellen kuuntelevat.
+Valitellaan vainon öitä,
+muistellahan vanhaa aikaa,
+muinahisten miesten töitä;
+vihdoin Vornan virsi kaikaa:
+
+
+
+VORNAN VIRSI.
+
+Aunuksessa kauas, julki
+kuului Vorna voimallinen.
+Monet Suomen retket kulki,
+työnä ryöstö, tappaminen.
+Varhain oli Kainuun kauhu;
+pahemmaksi vielä paatui,
+missä matkas, syttyi sauhu,
+missä iski, miesi kaatui.
+
+Ryösti vihdoin nuoren naisen.
+Vienot lempiviikot vietti.
+Heimo neien karjalaisen
+kauan kostomatkaa mietti:
+»Hirtettävä oisi Horna!»
+Sulhot sotatielle suori.
+Tultiin kylään, nukkui Vorna;
+liitoss' oli nainen nuori.
+
+Nukkuessa vangiks sitoi
+vaimo viekas miehen moisen,
+orteen nuoran toisen nitoi
+pankon patsahasen toisen;
+köytti kiini vankat ranteet,
+pani paulat pitkin vyötä,
+sitoi solmut, väänsi vanteet;
+katsoi kuuhut naisen työtä.
+
+Köytettäissä Vorna heräs.
+»Mitä liikut, vaimo kulta?»
+»Sitä liikun, silmäteräs,
+pudonnut on peitto sulta.»
+Heräs Vorna toisen kerran:
+»Miks et nuku, Luojan nuppu?»
+»Siks en nuku, nuppu Herran,
+siirtyi päältäs sääskenhuppu.»
+
+Heräs Vorna kolmannesti:
+»Jäseneni jäykät ovat.»
+Virkkoi vaimo kiirehesti:
+»Allasi on oljet kovat,
+varro, tasoitan ma tilan.»
+Päätti työnsä nainen nurja.
+Huomas Vorna huonon pilan:
+»Mitä mulle teit sa kurja?»
+
+»Jo nyt olet urho köytty,
+kytketty on Vornan voima,
+olet turman lintu löytty,
+naisen nuoren kammitsoima;
+jo on tullut tuomiosi,
+sotatiellä heimo sorja,
+miekoin Vorna naista kosi,
+on nyt itse naisen orja!»
+
+Potkas Vorna vuoteellansa,
+orret murtui, köydet aukes,
+ponnistihe voimassansa,
+pankon paadet maahan raukes,
+seisoi eessä naisen nuoren
+niinkuin synkkä aarnihonka,
+niinkuin myrsky päällä vuoren
+taikka pitkän pilven lonka.
+
+»Olin silloin urho köytty,
+kun ma äänes heljän kuulin,
+olin silloin lintu löytty,
+kun ma kullaksein sun luulin,
+olin silloin vaimon vanki,
+kun sa lattialla liikuit,
+olin tiellä Tuonelanki,
+kun sa polven päällä kiikuit.»
+
+Koppoi keihään, miekan, syöksi
+ulos iltaan synkeähän.
+Päätyi nainen nuori yöksi
+lautsan päähän itkemähän.
+Saapui suku aamun tullen:
+»Jo nyt kuivu silmäkulma!
+Jo nyt kosto koitti sullen,
+surmattu on Vorna julma.»
+
+Huusi vastaan hurja vaimo.
+»Todeksi en tuota usko,
+vielä elää urho aimo,
+punertaa kuin päivän rusko!»
+Näytetähän Vornan miekka:
+»Totta tunnet tapporaudan?
+Ruskottavi rannan hiekka,
+miss' on sorja saanut haudan.»
+
+Kylpi nainen kyyneleissä:
+»Viel' en todeks usko tuota,
+varmaan vuorten jyrkänteissä
+kirpoi miekka miehen luota.»
+Näytetähän keihäs hälle:
+»Liekö tuttu tumma veri?
+Vieri maalle vehreälle,
+missä suuri surman peri.»
+
+Nyyhki vaimo voivuksissa:
+»Viel' en menoon usko miehen,
+varmaan soissa soiluvissa
+tarttui ruoste raudan tiehen.
+Vielä elää kuulu kulta,
+vihertää kuin latva virven.
+Itketätte ilmi multa,
+kunne johti jäljet hirven.»
+
+Näytetähän Vornan vyöhyt
+kera puukon helapäisen.
+»Kussa paistoi kuudan-yöhyt
+poikki virran vieriväisen,
+siinä kaatui kaunis vuona
+Tuonen virven vihannoiden,
+kuolon kukkiessa luona,
+Manan lasten laulun soiden.»
+
+»Ja jos Manan lapset lauloi,
+laulakohot maahan munki,
+ja jos kuolo kullan kauloi,
+löydän sulhon surmatunki,
+tulen, tunnen metsät sankat,
+kussa kukkii kuolon niini,
+väännän sieltä vaulat vankat,
+nidon niillä kullan kiini.»
+
+
+
+HURTAN KOSKENLASKU.
+
+Kuuluu jälleen kosken pauhu,
+kierretähän lehtosaari,
+näkyy niemen takaa sauhu,
+kohoo kaunis taivaan kaari.
+Hurtta nauraa höröttelee--
+kosken nielu purtta kiistää--
+niinkuin kirkkoon köröttelee;
+silloin rantaan venhot viistää.
+
+Selittävi saattoväki:
+»Nouse, mahti, maihin tässä!
+Kov' on eessä koprumäki,
+siinä Lempo leikkimässä.
+Purren poikki niemen viemme,
+niin myös veivät taatot ennen,
+taas on väljä väylätiemme
+meidän Lieksan vettä mennen.»
+
+Hurtta alla hurstiteltan
+taskumatistansa maistaa,
+heittää taakse kypärheltan,
+silmät hurjat päässä paistaa,
+partaan pullon kaula peittyy;
+katsahtavi matkan menoon,
+maiskahuttaa huulta, heittyy
+ylpeästi selkäkenoon:
+
+»Kun lie koski Lemmon luoma.
+Lemmon lentoneuvot saamme,
+kun lie laskematta uoma,
+ensi kerran laskekaamme!
+Tulkoon, mikä tulkohonkin,
+tähän juutun niinkuin jurtta;
+akkoja jos urhot onkin,
+paikaltaan ei liiku Hurtta.»
+
+Seisoo, miettii miesi parat,
+aatkeloivat ankarasti.
+Eivät oisi urhot arat,
+vaan on liian kallis lasti:
+»Hukkuis meiltä saatettava,
+sota tuosta tulla voisi,
+eessä meillä mestuulava
+taikka hirttonuora oisi.»
+
+Mutta Hurtan muoto muuttuu,
+kaartuu kulmat synkät vakoon,
+ja hän ärjyy ja hän suuttuu:
+»Kun ma käsken, toteltakoon!
+Ensi kerran elämässä
+pakko munko myötä antaa?
+Nähdään, ken on herra tässä,
+kuka meistä kontin kantaa!»
+
+Kuiskuttavi miesten kuulla
+Mikko huovi, Hurtan seura.
+Hurtta itse tuhtopuulla
+puuskuttaa kuin jalopeura.
+Hetki vakava on varsin.
+Vaan jo hymyy karjalaiset,
+vastaa vanhat puheenparsin,
+naureksivat nuorempaiset.
+
+Tuokio! Ja metsä liikkuu,
+aukee kuvat oudot, somat,
+immet kuusten alla kiikkuu,
+niinkuin luonto, alastomat;
+luonteleivat luokse venhon,
+varpaat valkohiekkaan piirtyy;
+niinkuin nostamalla tenhon
+teloillansa pursi siirtyy.
+
+Vait on Hurtta hurmiossa.
+Onko taikaa, onko unta?
+Vai tää lie se lehto, jossa
+leikkii lemmen valtakunta?
+Lähtenytkö metsän kansa
+panemaan on urhon paulat,
+vaiko astui aalloistansa
+vellamoiset vaahtikaulat?
+
+Väikkyy hurman, turman kuvat:
+veikistäikse vöitten vanteet,
+käsivarret pingoittuvat,
+nousee, notkuu nuoret lanteet;
+paistaa auringossa iho,
+välähtelee koivun kuori,
+puiden takaa kosken kiho
+sekä vihryt rantavuori.
+
+Tunne hurja Hurtan täyttää,
+hartaus ja mielihaave,
+kohottavan kättä näyttää,
+tuijottaa kuin metsä-aave,
+tanssii soihdut silmän eessä.--
+Silloin lehtoon immet lymyy.
+Taas on venho virran veessä;
+Mikko hyvillänsä hymyy.
+
+
+
+ISÄ JA POIKA.
+
+Hyvin pappi liekin liehtoi,
+kulon kulkemahan laski,
+pauloihinsa parhaat kiehtoi,
+kaatui tuosta kaunis kaski;
+liehtoi myöskin Hurtta julma,
+sekä kansan sorto, hätä;
+näinpä kohta kulon huima
+kulki pitkin pitäjätä.
+
+Ensin Yrjö Sormu yhtyy
+rovastihin rohkeahan,
+toimen, tarmon miesi, ryhtyy
+samaa tulta liehtomahan;
+syttyy Tuomas Turuinenki,
+Sykkö, Tikka, Viklo, Jukko,
+voittaa tulen tuiman henki,
+yhtyy tuumaan Mantsin ukko.
+
+Mutta seisoo niinkuin vuori
+Nevalainen virtaa vastaan,
+tyyn' on, kylmä miehen kuori,
+sydän sykkää ainoastaan.
+Kohoo kesken liekkilammen
+niinkuin honka suuri suolla,
+seisoo lailla rautatammen
+esivallan vanhan puolla.
+
+Mutta ukko suree. Huolta
+hälle suurta poika tuopi:
+saa ei enää sanaa tuolta,
+tuskin vastauksen suopi.
+Päivät yrmy, yöt on poissa,
+viipyy aamunkoittoon asti,
+toimittaa hän työnsä koissa,
+nekin varsin vaikeasti.
+
+Sattuu joskus huomenella,
+tapaavat he toinen toisen
+kotipellon pientarella,
+auetessa aurinkoisen.
+Kimmahda ei kielten lukko;
+kauan syrjään katsotahan.
+»Mistä tulet?» kysyy ukko.
+Vastaa poika: »Tulenpahan.»
+
+Taikka saapuu viesti saloon:
+»Taas on Hurtta tehnyt pillan.»
+Tulee Nevalankin taloon.
+Huokaa ukko suussa illan:
+»Milloin saa hän tuomionsa?
+Milloin ajat parannevat?
+Eipä taida ennen, konsa
+kuivuu tämän talon nevat.»
+
+Välkähtävät silmät Juhon:
+»Ei se oikeus aina voita,
+eikä jälkeen turman, tuhon
+aina onnen päivä koita!
+Yöhön tarpeen yön on rotu,
+viekas, synkkä, tuima tähän.
+Mies on mennyt, ken ei totu
+pimeässä näkemähän.»
+
+Kuulee ukko kummastellen:
+Outoa on pojan kieli.
+Mistä sanat saakin? Kellen
+haastaa? Vai lie puolimieli?
+Tyyntyy vihdoin tuosta, töitä
+Hurtan hiljaksensa suree.
+Mutta yksin, pitkin öitä
+Juho hammastansa puree.
+
+Niinpä ukko Nevalainen
+naapurihin kerran läksi.
+Naapurissa nuori nainen
+kävi varsin kieleväksi.
+Haastelevi niitä, näitä,
+sattuu vihdoin sanomahan:
+»Noh, kai kohta Juhon häitä
+Nevalassa hankitahan?»
+
+Ukko epäluuloisesti
+kysyjähän katseen viskaa.
+Nainen silmän karsaan kesti
+keinutellen nuorta niskaa.
+»Vai ei vielä aivan? Taitaa
+olla juttu juoksemassa.
+Tuon ma tiedän, papin paitaa
+kudotahan Sormulassa.»
+
+Ukko nousi, läksi. Tiesi
+nyt hän, kusta kulki uho,
+mistä sanat otti miesi,
+millä teillä juoksi Juho,
+Koskee isään poian hukka.
+Mykkyys korpitaloon koituu.
+Mutta Nevalaisen tukka
+hiljallensa hopeoituu.
+
+
+
+IRJA.
+
+Istuu impi kangaspuissa,
+käämi kääntyy, pirta piukoo,
+vaan on immen mieli muissa,
+aatos kaukomailla siukoo.
+Kutooko hän maalle rauhaa
+vaiko sotaa, viel' ei tiedä,
+mutta onnea ei lauhaa
+Sormun sorja tyttö siedä.
+
+Ylpeä on Sormun Irja,
+tulikukka, suolla soihtu,
+kiehtova kuin noidan kirja,
+väkevä kuin velhon loihtu;
+silmät tutkivat ja syvät,
+varsi suora niinkuin salko,
+huulet niinkuin marjat hyvät,
+suu kuin hiirenherneen palko.
+
+Saapuu maiden, merten takaa
+sulhot suuret orhin, laivoin,
+tyttö rukkasia jakaa;
+ottaa jonkun kihlat vaivoin,
+viikon pitää, sitten hylkää.
+Tuost' on huoli äidin oman:
+»Saa et koskaan kunnon ylkää.»
+»Niinpä saanen kunnottoman.»
+
+Neittä Neva nuori lempii,
+Sipon poika, siisti, rehti.
+Mutta tyttö torjuu, empii,
+lepattaa kuin haavanlehti:
+tänään hälle hymyilevi,
+luokse luontuu, suuta antaa,
+huomenna jo lymyilevi,
+päänsä korkealla kantaa.
+
+Mielellänsä immen isä
+tahtois tytön suostumahan:
+saadaan uusi, oiva lisä
+kansan pyhään asiahan.
+Nevalaisten neuvon kieltä
+kuulee koko korven kansa,
+vaan jos poik' on meidän mieltä,
+tuo hän muutkin muassansa.
+
+Istuu impi kangaspuissa,
+käämi kääntyy, pirta piukoo,
+vaan on immen mieli muissa,
+aatos kaukomailla siukoo.
+Kutooko hän maalle rauhaa
+vaiko sotaa, viel' ei tiedä,
+mutta veri nuori pauhaa
+eikä tyttö tyyntä siedä.
+
+Seisoivat he kesä-yössä
+kerran aitan portahalla;
+uivat laaksot utuvyössä,
+välkkyi järvet vaarain alla;
+pohjan taivas puna-kelta
+veti juovat vienot vesiin,
+toisen taivaan rantehelta
+kulki kuuhut valju esiin.
+
+Tuli henki keskikesän
+niinkuin tuoksu kypsän marjan,
+paahde muurahaisten pesän,
+taikka savunsiinto karjan,
+astui ahon päivälaitaa,
+kylpi päällä poimulehden,
+nousi pitkin pellon aitaa,
+siinä kuperkeikan tehden.
+
+Haihtui, kun nuoret näki,
+karkeloitsi kartanolla.
+Metsän puussa mykkä käki
+malttanut ei vaiti olla,
+kukahti jo kerran, kaksi,
+niinkuin ollut oisi kevät,
+kohta varttui varmemmaksi,
+kullat, helmet helisevät.
+
+Mutta Juho vaiti pysyi
+kädessänsä neien käsi.
+Vihdoin hiljaa aivan kysyi:
+»Olenhan sun ystäväsi?»
+Kuiski impi: »Sun ma olen.»
+Antoi suuta sulhaselle.
+Tarjos sulho rintasolen:
+»Milloin häitä impyelle?»
+
+Mutta Irja katseen heitti
+kauas laakson vienon vesiin;
+taivaan valkopilvet peitti,
+kulki kuuhut valju esiin.
+Vartoi sulho vastausta,
+vartoi metsä, vartoi tuuli,
+näytti kuuhut kummastusta;
+mykäksi jäi immen huuli.
+
+
+
+ELJAS IOCHMAN.
+
+Eljas Iochman oli miesi,
+papin sälli, teini Turun,
+varhain tuskan valjun tiesi,
+tunsi suuren sydänsurun:
+kadotti hän Annan vienon,
+Hovin rouvan, Hurtan kyyhkyn,
+helkanurmen heinän hienon,
+yksinäisen rinnan nyyhkyn.
+
+Eleli nyt taaton koissa,
+kappalaisen valkohapsen.
+Oli kodin onni poissa,
+painoi isää murhe lapsen.
+Taatto tointaan hoiti, yksin
+Eljas hoivaa etsi vaivaan,
+kera metsän ystävyksin
+sekä yön ja tähtitaivaan.
+
+Niin he tyyntä eli täällä.
+Ohi vyöryi ajan virta,
+jyrissyt ei päiden päällä
+elon myrsky-neitten pirta;
+kutoi kaihon kalvas tytti,
+helkki hiljaa huolten niidet,
+joskus vaiva värähytti,
+soivat surun kielet viidet.
+
+Antoi vihdoin aika armon.
+Versoi alta murheen mullan
+terälehdet toimen, tarmon,
+virpi kauniin viljakullan.
+Elpyi Eljas eloon taasen:
+mikä mennyt on, ei palaa.
+Taaton toimeen laupiaaseen
+miehen nuoren mieli halaa.
+
+Korpimaiden kuokkijaksi
+Eljaksen on tahto vankka,
+viljelyksen vartiaksi
+siinä, miss' on salo sankka,
+ettei voittais hengen halla,
+haipuis valon viime vana,
+sammuis pohjantähden alla
+tiedon alku, Herran sana.
+
+Paennut on piispa, poissa
+Turun koulut, konsistorit,
+vaan ei Eljaan tutkinnoissa
+tarpehen nyt professorit.
+On nyt aika Herran pelon,
+tutkija nyt taivaan Luoja,
+kova eessä koulu elon,
+vaiva valtakirjan suoja.
+
+Eljas hiljaa ahkeroipi,
+unhoittaa jo murheen maisen.
+Onnen virpi vihannoipi
+jälleen koissa kappalaisen.
+Pysähtyy jo huolen pirta,
+vaikenee jo surun vaski.
+Mutta vyöryy ajan virta,
+roihuu kapinainen kaski.
+
+Syöksyy ukon-jyminällä,
+raastaa esiin rauhaisetki:
+»Eljas, nouse, elämällä
+vain on yksi suuri hetki!
+Päälles papinkaulus pue--
+jo nyt kosto koitti kerran--
+astu saarnastuoliin, lue
+valankaava kirkkoherran!»
+
+Kalpenevi poian poski:
+»Esivallan uuden kaava!»
+Kuohahtavi suonten koski,
+vuotaa verta vanha haava,
+herää viha, herää vaino:
+»Rangaistaan nyt Hurtta raaka,
+poistuu maasta miekan paino,
+juurtuu lain ja Luojan vaaka.»
+
+Luki Eljas valankaavan,
+vannoi kaavan mukaan kansa,
+uskoi ajan uuden saavan,
+rikkoi vanhan vannomansa,
+otti esivallan uuden
+kesken sotaa palavata,
+mennen Ruotsin mahtavuuden,
+ennen Kaarlen kuolemata.
+
+Mutta, kertoo kansan taru,
+koska ilta tyyni tuli,
+huoahteli korpi karu,
+Eljas kyyneleihin suli,
+kauan yössä kulki, sitten
+astui alle taaton katon,
+haastoi halki kyynelitten,
+vieri virsi valapaton:
+
+»Sydän-yön ma lapsi lienen,
+liekuttama surun summan,
+tuskan tuiman myötä vienen
+käyden teitä elon kumman.
+Kunne käännyn, eksyn tieltä,
+minne mennen, joudun harhaan;
+milloin saanen miehen mieltä,
+miehen murheet sain jo vanhaan.
+
+Minkä parahinta koitan,
+pyhintäni pyydän tässä,
+sen ma onnettuutta voitan,
+orpoutta elämässä;
+nyt en tiedä, mennä minne,
+kun on kauhu kaikkialla,
+eessä jyrkkä vaaran rinne,
+korpi kolkko vaaran alla.»
+
+Itki isä harmaahapsi,
+murti häntä murhe sama:
+»Sydän-yön sa lienet lapsi,
+Ajatarten armastama,
+synnytetty sydänkuussa,
+vaahtokuussa vöihin väätty,
+tuuditettu tuskan puussa,
+itkun puusta kätky käätty.
+
+En nyt tunne huoles hoivaa,
+sull' on kauhu kaikkialla,
+enkä tiedä tietä loivaa
+sulle tämän taivaan alla.
+Mitä teetkin, teet sa pillan,
+minne mennet, murhe herää;
+näit sa aamun, näit sa illan,
+milloinkaan et päivän terää.»
+
+
+
+HOVILAN PIRTTI.
+
+Palaa päre pankon puussa,
+rengit iltaruokaa haukkaa;
+ilta myöhä marraskuussa,
+ulkoisalla myrsky paukkaa.
+Yö kuin sysi, maa kuin noki,
+alastonna metsä, manner,
+riittehessä järvi, joki,
+kaljamalla kaikki tanner.
+
+Hovilassa lämmin takka,
+pirtti pitkä, lautsat laajat,
+pinoo leipää Pirkko akka,
+röyhtäisevät ruoan saajat;
+piiat värttinätä vääntää,
+kyhnii uunin päällä ukko,
+koira pöydän alla ääntää,
+nukkuu orrellansa kukko.
+
+Mutta pirtin peräpuolla,
+karsinassa, lasin alla,
+suutarin on pöytä tuolla;
+syltä sijaa mahtavalla.
+Hällä oma kynttilänsä;
+mestarmies on pitkä Jyrkö,
+rokon-arpi, nokka känsä,
+irstas, yksisilmä yrkö.
+
+Muiden puheista ei piittaa,
+hoitaa Jyrki oman homman,
+väliin naskalilla viittaa,
+paiskaa pahasuisen komman,
+tuikkaa piian pakarahan;
+kirkaisevi tyttö kovin,
+tuosta rengit nauramahan,
+torumahan Pirkko tovin.
+
+Lepyttääkseen naisten mieltä
+kertoo Jyrki tarinansa
+immestä, min saunatieltä
+koppoi Hurtta korjahansa,
+jäätyi kassa järven jäällä,
+kiini korjan perään hyytyi,
+mutta Hurtan huovan päällä
+tyttö kohtaloonsa tyytyi.
+
+»Hyi!» jo piikain kielet kilkkaa,
+»tarinaa ei taida Jyrki,
+taikka taas hän herja pilkkaa:
+poishan tyttö parka pyrki,
+kauan huuti talvi-yössä:
+huurtehessa kutri kiilsi,
+puukko kirkas Hurtan vyössä,
+kassan kauniin poikki viilsi.
+
+--Huomenelta sulho tuli,
+korjan kartanolta löysi,
+kassa kyyneleistä suli,
+tuli tuosta tuima köysi,
+saip' on sulhon jousen jänne;
+löip' on koston hetki kerta.
+Hiipi sulho häihin tänne,
+vuodatti hän Hurtan verta.»
+
+Haastellahan Hurtan töistä,
+Hovin herrain hoilannasta,
+riettahista rikos-öistä,
+vaimosta myös valkeasta;
+jää jo piian kehrävarsi,
+nousee rengit pöydän takaa,
+päre sammuu, putoo karsi;
+kohta koko pirtti makaa.
+
+Mutta päällä lieden himmen
+Panu poika, punahuuli,
+istuu luona hiilen immen,
+kuulee, kuinka laulaa tuuli,
+ja hän kullallensa kuiskaa:
+»Kera etkö tahdo tulla?
+Missä ilman lapset huiskaa,
+siell' on salit, linnat mulla.»
+
+Huokaseiksi hiilen impi:
+»Sinä valkee, minä musta,
+on mun piillä kaunihimpi
+liki pirtin öisen usta;
+jos ma taattos saliin saisin,
+pimentäisin pihtipielen,
+lautsat uudet nokeaisin,
+vihoittaisin taaton mielen.»
+
+Sammuu hiljaa viime hiilu.
+Näy ei enää pimeästä
+muu kuin kissan silmän kiilu;
+lähtee lieden lämpimästä,
+haukottelee, köyristäikse,
+oikoo selkää, oikoo jalkaa,
+sotisopaan pöyristäikse;
+kohta taisto tuima alkaa.
+
+
+
+VOUDIT.
+
+Mutta viel' ei uinu talo.
+Pirkko pihan poikki kulkee,
+liekkuu yössä lyhdyn valo;
+lukot tutkii, aitat sulkee.
+Eikä pikkupuoli nuku,
+siirtyneet on voudit sinne,
+kooss' on koko kolmiluku:
+Arnkil, Jessenhaus, Björn Finne.
+
+Isäntä on itse poissa,
+siks on hiiret pöydän päällä,
+vaahtoo viini haarikoissa,
+voudit valtikoi nyt täällä;
+rehevöipi retoriikka,
+sanat sinkoo sokin sikin;
+puheena on politiikka,
+paikallinen tietystikin.
+
+Punoittaa jo Björnin naama,
+totta tekee viini Ranskan:
+»Pula tää on aikaansaama
+Jessenhausin, 'Jästihanskan'.
+Hänpä kirkoss' oli, milloin
+tehtiin tämä Lemmon retos.
+Miks ei ylös noussut silloin?
+Päättynyt ois valtapetos.»
+
+Jessenhausin muoto muuttuu
+ja hän syrjään sysää kannut.
+»Björnin puhe mieltä puuttuu!
+Miks en muka vastaan pannut?
+Kansa tempun täyden ahtoi,
+kiilsi kirveet vöitten alta.
+Minkäs siviil'miesi mahtoi,
+missä vaani miekan valta!»
+
+Arnkil, aina kylmä järki,
+lausuntonsa laatii siitä:
+»Turhaan Björn nyt seuran särki,
+vaikk' en 'Jästihanskaa' kiitä.
+Ehkä toisin tehnyt oisin,
+sentään synninpäästön suon ma,
+Björniilekin saman soisin;
+kumppanuuden maljan juon ma.
+
+Pulma tää on hiidenmoinen,
+joka miettimistä antaa:
+esivalta tääll' on toinen,
+toinen kruununverot kantaa.
+Maa on Ryssän, voudit Ruotsin,
+kirkko itse pirun,--luon ma
+yöhön yhden lujan luotsin:
+kuninkaan' nyt maljan juon ma.
+
+Vaikka pappi meidät petti,
+pettää piru pappi pahan,
+vaikka Hurtta kansan ketti,
+ketämme me Hurtan nahan;
+käyköön, kuinka käykin, laihdu
+eivät voudit, tiedän tuon ma,
+eikä veronkanto vaihdu:
+esivallan maljan juon ma.»
+
+Juodaan malja. Jessenhausi
+yhä yksin motkottavi:
+»Arnkil aivan oikein lausi;
+kenpä tässä kotkottavi,
+senpä syykin olla suittaa:
+juovuksissa verot kantaa,
+puolet kurkkuhunsa kuittaa,
+toiset puolet anteeks antaa.»
+
+Kimpoaa Björn paikaltansa:
+»Kuka leikkaa kunniaani?
+Vieras mulle ei tää kansa
+eikä outo oma maani.
+Saanut en ma Hurtan mieltä,
+toisen sain ma syntymässä.
+Vaan jos Suomi eksyy tieltä,
+Ruotsin herrain syy on tässä.
+
+Iljettää jo alkaa mua
+tämä ryöstö orvon, lesken,
+nähdä maata rosvottua,
+käydä nälkäkyläin kesken.
+Siksi juon ma kanssa rahvaan,
+koska rahvaan osaa huollan.
+Tartun kerran kalvan kahvaan,
+verin synnyinmaata puollan!»
+
+Horjuu Björn, jo pettää kunto,
+vuoteelle hän väsähtäypi.
+Arnkil hymyy: »Björnin tunto
+herää, kun hän maata käypi.»
+Kallistaa hän kannun, juodaan
+vielä joku hetki jouto;
+silloin riemu päättyy, tuodaan
+Hovilahan viesti outo:
+
+»Jo nyt viuhka jousen jänne,
+nouse telme kalvan teillä,
+rientää talonpoiat tänne,
+johtajana Sormu heillä;
+päättäneet he ryöstää ovat
+tänä yönä kruunun talon,
+lyödä koston-iskut kovat,
+tehdä tuiman tulipalon.»
+
+
+
+HYÖKKÄYS.
+
+Syntyy Hovilassa häly,
+aseet kalskaa, soihdut hohtaa,
+herätetään rengit, äly
+Arnkilin nyt kaikki johtaa,
+järjestää hän puolustuksen:
+tänne miesi, tuonne pari,
+aitan solaan, taakse uksen;
+varrotahan hetki vari.
+
+Niin jo joukko raivo ryntää,
+paukkaa pyssyt myrsky-yössä,
+luodit puuta, luuta kyntää,
+heiluu kirveet, keihäät työssä;
+leimahtaa jo tuolta palo.
+Ennen aikaa aamunkoiton
+vallattu on Hurtan talo,
+saaneet talonpojat voiton.
+
+Ja ne raivoo ja ne riehuu
+Vierii viinitynnyreitä,
+kohta padat täydet kiehuu;
+saapuu kansaa pitkin teitä.
+Kukin omaa kättä käyttää,
+ottaa lehmän, ottaa lampaan,
+tavaralla taskut täyttää,
+saalihilla Hurtan hampaan.
+
+Auta ei nyt Pirkon vihat,
+ämmä ärisee ja noituu:
+sai hän piiloon petran lihat,
+kohta hukka toinen koituu:
+penkkiin härjän parhaan lyövät.
+Kahvelit ja veitset kilkkuu,
+herroiksi nyt moukat syövät;
+piiat virnistää ja vilkkuu.
+
+Saapuu aamun suussa pappi,
+arvon herra, Herran miesi,
+Haerkepaeus, Hurtan appi;
+hänpä sodan säännöt tiesi.
+Varjelee hän jyvälaarin,
+lausuu suulla mahtiponnen:
+»Vilja tavaraa on Tsaarin,
+tuottaa meille suuren onnen.»
+
+Sinne korpit, kussa raato;
+höyryävi hyvä keitto.
+Saapuu sinne viinankaato
+luutnanttikin virkaheitto,
+Alholm, aina juovuksissa.
+Talonpoikain eessä teikkaa
+täysissä hän asehissa;
+ja hän vannoo ja hän veikkaa:
+
+»Johtajaksi luotu lienen,
+taistella kuin Lempo taidan,
+jos ma teidät tuleen vienen,
+saakin Hurtta hurmepaidan.
+Lapset! Mull' on mielenlaatu
+teitä kohtaan varsin hellä.
+Siksi kuin on voitto saatu
+voimme vähän ryypiskellä.»
+
+Mutta läätin pahnain päällä
+istuu verovoudit vangit,
+murheiset on muodot täällä,
+oven eessä paksut kangit;
+vait on Arnkil, synkkä, survaa
+usta, eipä murru muuri,
+saatanaan Björn Finne turvaa,
+jumalaansa 'Jessenjuuri'.
+
+
+
+SYKÖN VIRSI.
+
+Voipuneena haavoistansa
+Sykkö yössä yksin makaa;
+ympärillä räyhää kansa,
+kuuluu pauhu seinän takaa.
+On nyt Sykön mieli synkkä,
+into oisi iloon muiden,
+vaan on jalka lysmy, lynkkä,
+reikä alla rintaluiden.
+
+Ei oo sulho Suomen maasta,
+on hän tullut mailta muilta,
+Aunuksesta autuaasta,
+saanut Vienan virransuilta,
+hirven hiihtokankahilta;
+Repolan on miesi reima.
+On nyt läsnä urhon ilta,
+otsallansa Tuonen leima.
+
+Virittää hän vienon virren
+yössä maaten, matalalta,
+luota synkän seinähirren,
+sysimustan orren alta,
+syöden miestä surun summan,
+välkkyessä Kalman peisten,
+tuimellessa tuskan tumman,
+lautsan päässä Kuolon seisten.
+
+»Miksi vierin vieno peura
+Repolasta rikkahasta?
+Oli tuolla tuttu seura,
+maanitteli maammo lasta.
+Miksi heitin heimon kannat,
+vierin maalle vierahalle,
+heitin heljät heinärannat,
+punapurret rannan alle?
+
+Outo tääll' on urhon olla,
+korpi kolkko, kansa karu,
+kaihi eessä auringolla,
+soi ei kannel eikä taru,
+eipä kaiu hemme helske
+rantamilla rahkasoiden,
+kaikuu täällä miekan melske,
+tanhujuoksut tapparoiden.
+
+Oli mulla kontu pieni,
+senkin ryösti Hurtta julma;
+on nyt musta murhetieni,
+asuntoni korven kulma,
+mätäs märkä vuoteheni,
+hongan oksat pääni harjaa,
+särkyi silloin sydämeni;
+kohta kaitsen Tuonen karjaa.
+
+Oli nainen nuori mulla,
+tarpoi lunta talvisäissä,
+on nyt tupa tuiretulla,
+nääntyi tielle synnyttäissä,
+puhui jäinen pohjatuuli,
+kylmät siinti tähdet taivaan,
+taaton kirot korpi kuuli;
+kohta astun kuolon laivaan.
+
+Jää nyt multa pikku piltti.
+Ukko, auta orjan lasta,
+nosta polves päälle kiltti,
+korjaa koito maailmasta,
+kapaloissa kauas kanna,
+hyvin kätke hallan-arkaa,
+isää ällös ilmi anna;
+kohta kynnän Kalman sarkaa.
+
+Älä suutu, suuri Luoja,
+vihan ärjy ääntä mullen,
+anna armo ynnä suoja
+minun Tuonen tupaan tullen!
+Osoittaos lämmin soppi
+oven suussa, lieden luona;
+oli kylmä elon oppi,
+synkkä syödä mieron muona.
+
+Vaan jos ärjyt ääntä vihan,
+koska vuodan veljesverta,
+näin ma sulle vastaan ihan:
+»Tehtiin oikeutta kerta.»
+Ei se aina voita hyvyys,
+pilven alta päivä loista,
+eikä elon vetten syvyys
+aina taivaan kaarta toista.
+
+Tule, Tuonen tumma pursi,
+satamahan miestä saata,
+miestä, jonka matka mursi;
+kaipaan kangastuksen maata:
+pääskyn virttä viiripuussa,
+kotikummun kultasantaa,
+laituria lahden suussa,
+heleätä heinärantaa.»
+
+Lauloi Sykkö vienon virren
+yössä maaten, matalalta,
+luota synkän seinähirren,
+sysimustan orren alta.
+Kädet rinnallensa risti;
+nousi Tuonen tuima rauta,
+nukkui urho kaunihisti,
+painui kiini silmälauta.
+
+
+
+HURTAN KOSTO.
+
+Päivää kolme juhlat kesti.
+Saapui Hurtta saaliin jakoon;
+poistui pappi kiirehesti,
+pötki myöskin Alholm pakoon.
+Alkoi tuosta taisto tuima,
+moni poika kuolon peri,
+moni kaatui huovi huima,
+huppeloitsi kansan veri.
+
+Päättyi punavirran vuoto,
+voitti huovit, kansa parkas,
+oli synkkä Hurtan muoto,
+kun hän kartanolle karkas;
+pikkupuolen hiiloksessa
+kyti vielä mustat parret,
+seisoi Hurtta hurmehessa,
+kaaloi verta saapasvarret.
+
+Ja hän vangituille huusi:
+»Roistot! Vielä vuoden mennen
+tässä nousee linna uusi,
+jonk' ei moista nähty ennen.
+Tuomio on teille suora:
+kaksinverroin veronkanto,
+johtajille hirttonuora,
+muille muuten anteeks-anto,»
+
+Kuuluu Yrjö Sormun ääni:
+»Johtaja lien tässä minä,
+mun siis yksin menköön pääni;
+seuraat jäljestäni sinä.
+Tullaan tuomiolle kerran.»
+Hymähtävi Hurtan huuli:
+»Kaikki mennään tietä Herran,
+hyvä, että kutsun kuuli.»
+
+Jo on miehen surma lässä.
+Nousee silloin nuorukainen:
+»Johtaja lien minä tässä,
+nimeni on Nevalainen.
+Mun siis menköön herja henki,
+Yrjö Sormu olkoon vapaa!
+Maksat, Hurtta, hurmeen senki;
+kohta kosto sunkin tapaa.»
+
+Väittää Yrjö Sormu: »Ethän
+poikaa usko raivokasta!
+Johtajaksi älynnethän
+miehen täyden etkä lasta.
+Päällikön hän käskyt täytti,
+mua kuuli kansan kuoro,
+hän vain sodan kättä käytti;
+vuoden päästä sun on vuoro.»
+
+Kuiskaa hälle nuorukainen:
+»Sull' on vaimo ynnä lapsi,
+mulla morsian on vainen,
+tyttäresi tummahapsi,
+älä kahden turvaa katko!»
+Virkkaa Yrjö Sormu vakaa:
+»Pojasta on polven jatko,
+koska marras maassa makaa.»
+
+Päättää Hurtta jalon kiistan:
+»Kun ja kosk' ei riita lopu,
+siispä siten jaan ma riistan,
+että tulee täysi sopu:
+pää ken oli kansan uhman,
+hänpä päänsä pudottakoon,
+käsi kenpä tuuman tuhman,
+kätensä myös kadottakoon.»
+
+Parahtavat vaimot, kansa
+kaikki polvillansa pyytää.
+Vait on Hurtta voimassansa,
+kekäleitä silmä syytää.
+Kääntyy, viipyy vielä tovin,
+jakaa käskyjänsä muita.
+Mutta kohta maalla Hovin
+pystytetään teilapuita.
+
+
+
+
+TOINEN SARJA.
+
+
+
+KOHTALON KELLOT.
+
+Istui Irja yksin koissa,
+kuuli sanat kauhun, turman;
+istui impi unelmoissa,
+itki, tunsi hurjan hurman;
+ylleen puvun parhaan puki,
+jalkaan kautokengät pauloi,
+suortuvansa pitkät suki,
+sukiessa hiljaa lauloi:
+
+»Hyvästi nyt onni lauha,
+peipot pienet lehtipuissa,
+jää nyt kesä-illan rauha,
+virit vienot salmensuissa;
+terve, myrsky, terve, sota,
+terve, elon ukkoshetki,
+terve, tuskan tuima ota
+sekä riemut, rikoksetki!»
+
+Hiljaa Hovin tietä kulki;
+sai hän Hurtan kartanollen,
+vitkaan portin suuren sulki,
+hetken vartoi vaiti ollen.
+Vaelsi jo poikki pihan,
+sydän sykki kuuluvasti,
+rinta ratketa ol' ihan;
+saapui Hurtan eteen asti.
+
+Ylpeä on Sormun Irja,
+tulikukka, suolla soihtu,
+kiehtova kuin noidan kirja,
+väkevä kuin velhon loihtu;
+ei hän pyydä, ei hän palvo,
+patsahaksi häntä luulet,
+kostea on silmän kalvo,
+puoli-auki punahuulet.
+
+Hurtta katsoo, katsoo. Terät
+silmäin pienentyy ja suurtuu,
+tuikkii eessä tulikerät,
+himmeäksi huone huurtuu.
+»Mitä tahdot?» Hurtta puhuu;
+vierii hiljaa hetki, kaksi,
+vihdoin ääni vieno huhuu:
+»Tahdon taaton vapahaksi.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Soluu
+hetket niinkuin virran juoksu,
+jossa illan joutsen joluu,
+tuntuu tuores lehden tuoksu.
+»Mitä varrot?» Hurtta sanoo.
+Vierii hetki, kaksi, mutta
+kohta ääni armas anoo:
+»Varron sulhon vapautta.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu
+aika niinkuin suvi-yöhyt,
+missä huomenruskot huljuu,
+vaikk' on mailla varjovyöhyt;
+lentää, liitää suuret perhot,
+syttyy helaatulten palot,
+punertuvat pilvein verhot,
+kangastuvat taivaan talot.
+
+Virkkaa tyttö viimein: »Lähden.»--
+Käypi Hurtta käteen hälle,
+lausuu: »Tyttärensä tähden
+taaton annoin elämälle,
+sulhon morsionsa vuoksi;
+itseäs en enää anna,
+jääös, hyvä, Hurtan luoksi,
+Hurtan huolet, riemut kanna!»
+
+Katsoo kaunis impi kauan:
+»Jään ma hyvän Hurtan luoksi,
+joka jättää surmarauan
+minun heikon, vienon vuoksi;
+joka kanssa Jumalansa
+tekee tunnonrauhan syvän,
+jota kerran siunaa kansa
+vuoksi hallituksen hyvän.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Kaikuu
+niinkuin kauko-kirkonkellot,
+vaiko Manan vasket raikuu,
+kumahtavat kuolon pellot?
+Seestyy seinät Hurtan majan,
+liittyy käsi käteen varmaan;
+kesken suuren, synkän ajan
+syttyy auvo kahden armaan.
+
+Astuu sisään Arnkil. Kysyy
+Hurtta: »Miksi kellot soivat?»
+Arnkil hetken vaiti pysyy,
+vastaa: »Kellot kunnioivat
+kansan kuolintuomioita,
+jotka täyttyneet on äsken;
+vaan jos siedä et sa noita,
+vaientaa ne kohta käsken.»
+
+Simo Hurtan otsa uurtuu:
+»Toimit joskus liian hyvin.»--
+Arnkil selin nöyrin kuurtuu,
+poistuu kumarruksin syvin.
+Huokaa Hurtta: »Tyttökulta!
+oot nyt orpo, yksin sinä,
+poiss' on isä, sulho sulta,
+niiden murhamies nyt minä.»
+
+Virkkaa itkusilmin impi:
+»Kadotin ma taaton harmaan,
+löysin, mik' on kallihimpi:
+unelmaini urhon armaan.
+Suistui multa sulhaseni,
+häipyi taakse Tuonen häivän,
+oli laulu lapsuuteni,
+sinä laulu täyden päivän.»
+
+Katsoo Hurtta kummastellen:
+»Etkö sitten kiroo mua?»
+Vastaa tyttö tyrskähdellen:
+»En ma koskaan kiroo sua,
+siunaan elon kaiken kautta
+niinkuin Taivahisten tulta,
+jotka tämän lemmen kautta
+riisti taaton, sulhon multa.»
+
+Huokaa Hurtta murtuvana:
+»Siis on tullut turmioni!»
+Vastaa tyttö valkeana:
+»Koitti kerran kohtaloni;
+vaikeasta vaikeampaan
+kanssas käydä tahdon iki,
+haikeasta haikeampaan,
+kussa kuolo liikkuu liki.»
+
+Painaa Hurtta päänsä, kuiskaa:
+»Siispä vihki meidät Surma!
+Tuonen tässä hunnut huiskaa
+eikä hetken helppo hurraa.
+Tunnen, että eilisestä
+on kuin pituus pilvenrannan,
+sinisilta, jok' ei kestä
+verta Hurtan kannuskannan.»
+
+Helkkää ääni neien nuoren:
+»Jos ei sinisillat kestä
+kuormaa sydänsyittes vuoren,
+teemme toisen teräksestä,
+joka tulla tuskan kantaa,
+lemmen, kuolon virttä soivan,
+pitkin punapilven rantaa
+sulhon hurme-huppeloivan.»
+
+Vonkui, vankui kirkon vaski,
+vaikeni kuin noidan loihtu.
+Vereen talvipäivä laski,
+punoitti kuin suuri soihtu.
+Vait on Hurtta niinkuin hauta,
+vait on impi niinkuin vainaa;
+Sallimuksen seppelrauta
+kumpaisenkin päätä painaa.
+
+
+
+KUNINKAIHIN.
+
+Kodin hirsi-hiiloksella
+seisoo Sipo Nevalainen
+talvisella tanterella;
+puhuu tuuli purevainen.
+Hämärtää jo pakkas-ilta,
+kolkko huokaa korpi, salo,
+takaisilta taivahilta
+nousee kuun jo valju valo.
+
+Miettii Sipo Nevalainen:
+Mistä apu, armo tässä?
+Kuninkaalle kuuliainen
+olen ollut elämässä,
+vaan on Kaarle kauan poissa,
+mässää herrat, moukat täällä;
+kun ei kissa, näätsen, koissa,
+hyppii hiiret pöydän päällä.
+
+Saapuu Hovilasta sana:
+»Jo nyt Sipon onni koitti!
+Simo Hurtta mahtavana
+kansan kaiken kaali, voitti.
+Pahalla hän kostaa pahan,
+hyvyydenpä hyvyydellä;
+sinut kutsuu Hovilahan,
+on hän sulle aivan hellä.»
+
+Kohta kansliassa Hovin
+seisoo Sipo Nevalainen.
+Hurtta häntä katsoo tovin,
+tuumii: Tuossa alamainen,
+jok' ei tieltä oikealta
+eksy, väisty eikä horju,
+vaikka horjuu esivalta,
+maan ei vainolaista torju.
+
+Virkkaa: »Tääll' oot ollut, luulen,
+esivallan vanhan suoja
+kauankin ja--niinkuin kuulen--
+kapinasta tiedon tuoja
+tuona turman yönä, konsa
+puhtaaks pantihin tää talo;
+tajuatko: palkintonsa
+ansaitsevi työsi jalo.»
+
+Sipo vastaa vakavasti:
+»Sain jo aimo palkan tuosta,
+tuntui sydänveriin asti;
+täytyi talvi-yöhön juosta,
+koska kostomielin multa
+talonpoiat poltti talon;
+takaa korpikuusten tulta
+katsoin, tuumin syytä palon.»
+
+Järkähtää jo Hurtan mieli:
+»Minuako syytät siitä?»
+Sipo vastaa verkka-kieli:
+»Syytökset ei tässä riitä,
+täytyy tuomionkin tulla.»--
+Kysyy Hurtta: »Siispä kelle?»--
+»Jos on syytä jollakulla...»
+Sipo tuumii--»jokaiselle!»
+
+Katsovat he toinen toistaan:
+Sipo, niinkuin Suomen honka,
+Hurtta, niinkuin salamoistaan
+tutaan pitkä pilvenlonka;
+eipä kumpaisenkaan siirry
+silmät eikä kasvot käänny,
+myös ei pilkka niihin piirry,
+suu ei suutu, ään' ei äänny.
+
+Virkkaa vihdoin Hurtta: »Olet
+mulle hyvää tehnyt, miesi;
+polkuja jos mieron polet,
+sull' on Hovilassa liesi.
+Vaan jos mikä painaa mieltäs,
+puhu, pyydä! Mik' on minun
+vallassa, sen täytän. Kieltäs
+kirvoita, on vuoro sinun!»
+
+Ja hän kärkevästi viittaa.--
+Sipo tuumii tosissansa,
+toisen kiirehest' ei piittaa,
+pyörittää vain lakkiansa.
+Miettii, mik' ois onnekkaisin
+kansakunnalle ja maalle,
+virkkaa viimein: »Jos ma saisin
+lupakirjan kuninkaalle!»
+
+Hurtta huimat kulmat nostaa:
+»Sinä kuninkaihin? Miksi?
+Mulleko vai muille kostaa
+aiot mieles leppymiksi?
+Et nyt etsimääsi kohtaa,
+poiss' on kuulu kuninkaamme,
+neuvosherrat yksin johtaa
+Ruotsin sekä meidän maamme.»
+
+Vastaa Sipo vakain mielin:
+»Tiedän, kuningas on poissa,
+vaan en silti mielinkielin
+heilu herrain porstuoissa.
+Luokse Kaarle kuninkaani
+pyydän, vaadin pääsyn vapaan,
+vuoksi armaan synnyinmaani;
+hänet kyllä etsin, tapaan.»
+
+Hymähtävi Hurtta: »Mitä
+sanoisit, jos tapaisitki?»
+Sipo vitkaan vastaa: »Sitä,
+että kyllin kansa itki,
+kärsi teistä, Hovin herrat,
+ynnä muutkin muukalaiset;
+verot veitte kymmenkerrat,
+löitte miehet, naitte naiset!»
+
+Jopa Hurtan muoto muuttuu,
+painuu kulmat synkät vakoon,
+jalkaa polkee hän ja suuttuu;
+talonpoik' ei lähde pakoon,
+seisoo varsin vakavana
+oven suussa oudon tuvan,
+kysyy, kun on hällä sana:
+»Saanko kuninkaihin luvan?»
+
+Hulluks Hurtta luulee miehen.
+»Arnkil! Lupa hälle laita
+juosta vaikka Hornan tiehen,
+tulla, mennä merta, maita,
+Lemmon leikkiin, Hiiden pisaan,
+missä Turkin kuuhut hohtaa,
+turkitarten kilpakisaan--
+kunnes kuninkaan hän kohtaa!»
+
+Arnkil lupakirjan laittaa.
+Vartoo Sipo varsin vakaa;
+saa hän kirjan, taskuun taittaa,
+kirja matkaturvan takaa.
+Hurtta hänen hommiansa
+seuraa, silmiss' sääli, huoli,
+muistuu jotain muistostansa
+ja hän virkkaa: »Poikas kuoli?»--
+
+Lausui, poistui niinkuin paasi.
+Hurtta jälkeen tahtoo juosta:
+»Arnkil! Sun jos tää ois maasi,
+etkö ylpee oisi tuosta?
+Riennä jälkeen miehen moisen,
+hälle muiston annan armaan,
+näistä pistooleista toisen,
+takomista taaton harmaan!»
+
+Arnkil käy ja palaa.--Astuu
+Hurtta askeleen ja kaksi,
+tuntee, kuinka silmä kastuu,
+virkkaa: »Suomen jumalaksi
+nimittäisin tuon vanhurskaan;
+vaan mik' oisin silloin minä,
+joka kaikki kaadan, murskaan?
+Arnkil! Siihen vastaa sinä!»
+
+Arnkil aatkeloi: Ken tietää
+majurimme mietteet syvät?
+Saa sen päähänpistot sietää
+pienet, suuret, huonot, hyvät.
+Siedän, kestän, minkä jaksan,
+toki kerran kohlut kostan,
+kerran koron kanssa maksan,
+kun ma vapaan pääni nostan.
+
+Nousee Sipon selkä: »Kuoli,
+kuolla jouti, kavaltaja,
+ellei ollut mielipuoli,
+järjenjuoksu hällä vaja.
+Turha häntä surra. Lastaan
+tunnustako älköön kukaan,
+jos hän esivaltaa vastaan
+nousee, tempaa muutkin mukaan!»
+
+Vaan hän ääneen vastaa: »Oisi
+Affleck silloin Suomen piru,
+silloin täällä valtikoisi
+virkamies, mi suott' ei viro.
+Vaan on moinen ihmisrotu:
+huolii Jumalasta viisi
+eikä saatanaankaan totu--
+itse oisin Suomen hiisi!»
+
+Hurtta synkin kulmakarvoin
+katsoo voutiansa kauan,
+joka sanan virkkaa harvoin,
+silloin raa'an niinkuin rauan.
+Miettii miestä, miettii maata,
+missä kestää kauhun kausi,
+vihdoin päätään nyökkää: »Saata
+sisään Björn ja Jessenhausi!»
+
+
+
+KOTIKURIA.
+
+Saapuu Jessenhaus kuin käänne,
+ketunnahka-turkki yllä,
+kaulassansa näätäpäärme;
+talven tarkenee hän kyllä.
+Vaan on toinen Björnin laatu:
+niinkuin kannunpohja paistaa
+naama, Jumalalta saatu,
+joskin myös hän hieman--maistaa.
+
+Katsoo heitä Hurtta hetken,
+virkkaa: »Eipä jaksa päästä
+päähän elämänsä retken,
+ken ei itseänsä säästä.
+Jessenhausin terveys horjuu,
+vaatii varman virkaloman;
+vaivoin Tuonen työtä torjuu
+henki äijän hervottoman.»
+
+Jessenhausi kauhumielin
+kuulee sanat Hurtan julman,
+selin nöyrin sekä mielin
+selvittää hän kokee pulman.
+Keskeyttää Hurtta ukon:
+»Kajaaniin nyt kaikoatte,
+lujetessa linnanlukon
+appelaan tien asetatte.
+
+Olen kuullut, että appi,
+tulliherra Hoffrén, siellä
+teitä kauan kaipaa, pappi,
+porvaritkin murhemiellä.
+Mutta enin--niinkuin kuulin--
+vartoo vainio kaunis, nuori.
+Ritariks, hyi, teidät luulin,
+niinhän pettää ulkokuori!»
+
+Jessenhausi Hurtan pilkkaan
+puutu ei, jos tajuaakin,
+joskin pilkka pistää nilkkaan,
+pistää, sattua se saakin!
+Häll' on huoli toinen: »Saanko
+palkkani ees pienen kantaa?»
+Hurtta hymyy: »Eestä maanko?--
+Voihan appi muonan antaa.»
+
+Jessenhausi huokaisevi,
+henkäisevi hetken, kaksi,
+sitten, kurja, kuiskailevi:
+»Totta sentään vierahaksi
+meille tulee majurimme
+niinkuin ennen, niinkuin muinen:
+tuota toivoo Hoffréninume,
+vaimonikin valkeuinen.»
+
+Viittaa Affleck armoisasti;
+Jessenhausi, 'Jessenjuuri',
+kumartavi maahan asti,
+mielessään jo toivo suuri.
+Björniin Hurtan silmä siirtyy,
+lehahtaa jo leppeämmin:
+»Teidän kasvoillenne piirtyy,
+mihin teill' on mieli lämmin
+
+Armeijaan te astumista
+ootte usein aatellehet,
+vaikk' on noista aikehista
+toimet tärkit estänehet.
+Nyt ei niistä estett' enää:
+virastanne ootte vapaa!--
+Vaikenette? Teette tenää?
+Onko tuo nyt urhon tapaa?»
+
+Viiksiään Björn Finne kiertää:
+»Liian nopeaan kentiesi
+meitä onnen oikut viertää;
+olen sentään sotamiesi.
+Armeijaan ma astun, ajan
+ryssän, saarran saarroksihin,
+taakse vanhan Ruotsin rajan,
+vaikka itse helvettihin!
+
+Toki toivon, ettei lähin
+aika viel' ois lähdön aika,
+saisi viikot vierrä vähin,
+saapuis kevättalven taika,
+suurtuis tähdet, taittuis hanki,
+kuuset, hongat hopeoituis,
+ei ois ihminenkään vanki,
+hirven, karhun hiihto koituis.»
+
+Mutta Affleck ankarana
+katsoo keväthaaveilijaan:
+»Etelästä soi jo sana,
+tuli taisto tanssin sijaan;
+isänmaa ei enää vailla
+saata olla miekan miestä,
+joka lupaa teidän lailla
+täältä ryssät kaikki piestä.
+
+Kreivi Nieroht teitä uottaa,
+Kaarle kuningas ja kansa,
+ja ne uskoo ja ne luottaa:
+urho tutaan sanoistansa.
+Hyvästi siis hirvet, maisto
+maljan, naisten naurut, soitto,
+terve, sota, terve, taisto,
+terve, kuolo taikka voitto!
+
+Luutnantti! Tää askar rauhan
+teitä veltostuttaa varmaan;
+joskus teille tenhon lauhan
+vei ne myöskin miehen harmaan.
+Aikaa kolme päivää saatte:
+ensin lähtömaljat juotte,
+sitten lähtösuukot jaatte,
+sitten lähtölaulut luotte.»
+
+Mutisee Björn Finne: »Tokko
+täss' ois sentään kiire parhain?»
+Hurtta hymyilee: »Mies sokko!
+Sankarkuolo liian varhain
+kellekään ei koita koskaan.»
+Ja hän viittaa kädellänsä.--
+Vaikenee Björn Finne, joskaan
+tuost' ei tuiki mielissänsä.
+
+Affleck lausuu: »Arnkil! Teistä
+pitänyt jo olen kauan,
+teiss' on taiston tulta, peistä,
+kylmyyttä myös kylkirauan.
+Teidän olkoon tästä saakka
+lähin valta Hovilassa,
+vallan vastuu myös ja taakka,
+kun en itse kantamassa.»
+
+Arnkil kumartaa.--Jo päivä
+mailleen painuu joulukuinen,
+punoittavi pilven häivä,
+huokaa metsä honkapuinen.
+Vaan ei vielä majurilta
+huomisesta huolet lopu,
+lausuu: »Ennen kuin on ilta,
+meill' on kirkon kanssa sopu.
+
+Valjastakaa varsa paras!
+Papin pakinoille lähden,
+ett' ois kiini suurin varas
+ennen aikaa aamutähden.
+'Pienet hirtetään', he puhuu.
+Katsokaamme!»--Hurtta ajaa.
+Ympär' yössä korpi huhuu,
+katsoo kuuhut kauhistajaa.
+
+
+
+PIETARI HAERKEPAEUS.
+
+Istuu illan suussa pappi,
+arvon herra, Herran miesi,
+Haerkepaeus, Hurtan appi,
+eessään liekkavainen liesi;
+ei hän yksin istu, tällä
+kertaa ompi seuranansa
+kanttori Porccander hällä,
+josta paljon pitää kansa.
+
+Juuri juossut heillä juttu
+päästännäst' on kansan pulman.
+Uusi juttu, vanha tuttu:
+nurinaa vain ajan julman,
+vaikerrusta vainon uuden,
+pettymystä kansan koston,
+olotilaa onnettuuden,
+taakkaa viime veronnoston.
+
+Nousee Haerkepaeus: »Mahti
+vaikk' on Hurtan maassa tässä,
+oon ma karitsaini vahti,
+heit' en heitä elämässä.
+Muu jos auta ei, ma liehdon
+liekkiin toisen turman palon,
+liittoon siihen ryssät kiehdon,
+saamme tsaarin suuren, jalon.»
+
+Peljästyy Porccander: »Tänne
+ryntäisikö ryssät huimat?
+Eikö katkeis kansan jänne,
+päätyis päivät yhtä tuimat?
+Ehkä paras oisi uottaa,
+kunne kääntyy pyörä ajan,
+Luojaan uskaltaa ja luottaa,
+armoon kaiken armahtajan?»
+
+Pappi pitkill' askelilla
+astuu pirtin lattiata,
+avaroilla aatoksilla,
+mittaa, miss' on ajan rata;
+tuntee aikakirjat Suomen,
+uskoo hän myös taivaan Isään,
+kihoo kyynel alta luomen--
+työntyy silloin Hurtta sisään.
+
+Sanoo susiturkistansa:
+»Luojan rauha, rakas appi!
+Näen, astuu aatteissansa
+siinä seurakunnan pappi--
+ah, ja lukkarikin myötä!
+Varmaan tuumat tääll' on vakaat
+tehdään tyyntä Herran työtä:
+heräjä sa, joka makaat!»
+
+Lieden ääreen leveästi
+istuu itse käskemättä,
+pistää pilaa keveästi,
+lämmittelee jalkaa, kättä;
+leikkii niinkuin hiirillänsä
+kissa, hetkeksikään päästä
+heitä ei hän silmistänsä;
+saalistaan ei Hurtta säästä.
+
+Rovasti nyt rohkeasti
+keskeyttää kenstin pilan.
+lausuu varsin vakavasti:
+»Arvaan itse oman tilan,
+annan arvon vierahalle.
+Siksi kysyn: mik' on tuonut
+teidät näitten ortten alle,
+meille kunnian tään suonut?»
+
+Iskee Hurtan silmä tulta:
+»Tulin käyntiin vastaamahan,
+jonka teitte, appikulta,
+kansan kanssa Hovilahan.
+Tietäkää, on mulla muisti
+pitkä niinkuin kruunun koura,
+joka kansan eljet suisti,
+jäi vaan uskon haave, houra.
+
+Siksi valan vannotatte
+jälleen Ruotsin kuninkaalle,
+esivallan asetatte
+vanhan kansalle ja maalle,
+varoitatte vastaisista
+erheistä ja kapinoista,
+seurakunnan paimenista,
+vääristä myös profeetoista.»
+
+Miettii, vihdoin virkkaa pappi:
+»Entä, ellen tehne sitä?»
+Pahoin paisuu Hurtan sappi:
+»Entä? Ellen tehne? Mitä?
+Tuomionne Tukholmasta
+saatte neuvosherrain suulla,
+syynne kansan kapinasta
+sovitatte hirsipuulla.»
+
+Tuumii tuota pappi, sanoo:
+»Vaikk' on ange vaiva ajan,
+ain on sille, joka anoo,
+sentään armo Vapahtajan.
+Häneen turvaan, luotan! Mutta
+kuink' on käypä kansan kurjan?
+Säälinette sortunutta
+teille taistokauden nurjan?»
+
+Haastaa Hurtta: »Säälin, säästän,
+rikostaan jos katuu kansa,
+kovan koston alta päästän,
+en, jos paatuu pahassansa.
+Tehkää mitä mielinette!
+Veitte kansan teille pahan,
+sitä itse sääli ette,
+ellette nyt--oikeahan.»
+
+Miettii Haerkepaeus. Kuiskii
+kanttori: »Se luvatkaatte!
+Hurtan silmä tulta tuiskii,
+kohta salaman te saatte.
+Teeskennelkää ystävyyttä!
+Tutkikaatte tuntoanne:
+turha myrskyyn mennä syyttä,
+maa voi käyttää kuntoanne.»
+
+Sanoo pappi: »Suostun!»--Päänsä
+painaa, herpoo hengen jänne.
+Lausuu Affleck, jättäin jäänsä:
+»Saitte voiton itsestänne.
+Onnittelen! Olkaa tyyni,
+unohdamme vanhan vihan;
+tiedän itse omat syyni,
+niinkuin omanne te ihan.»
+
+Ja hän papin kättä puistaa
+parahalla tuulellansa,
+sitten jotain muuta muistaa,
+kuiskaa, katsoo appeansa:
+»Tulkaa kerran kestiin Hovin!
+Nähdä tytärtänne varmaan
+tahtonutte ootte kovin,
+tulkaa, näätte Annan armaan!»
+
+Kumahtaa, kuin kuolon multa
+kirstun kanteen, äijän ääni:
+»Tyttäreni ryöstit multa,
+riistit puolen elämääni.
+Hovia ma kammon, kulen
+kaukaa, kierrän Kalman usta,
+vaan jos sinne kerran tulen,
+tuon ma turmaa, kadotusta.»
+
+Hätkähtävi Hurtta, tuiman
+tuntee tuskan rinnassansa:
+Tulkitseeko äijän huiman
+ääni, mitä miettii kansa?
+Onko mahdoton siis sopu
+kanssa näiden härkäpäiden?
+Eikö koskaan vaino lopu,
+taukoo tanhu Tuonen häiden?
+
+Vaan hän mielenliikutuksen
+pilkkaan karkeaan nyt peittää,
+päästää kirkkaan kirouksen,
+sanat sarvipäiset heittää:
+»Vaikk' ei tapa muuten mulla
+tallustella kirkkoteitä,
+sunnuntaina kirkkoon tulla
+aion kuulemaan ma teitä.
+
+Saarnatkaatte, messutkaatte
+niinkuin leipäpappi parhain,
+työstänne jo palkan saatte
+tälläpuolla tähtitarhain!
+Varmaan kunnon kanttorimme
+veisaa kiitosvirren tuosta,
+ettei arvon rovastimme
+heti tarvis taivoon juosta.»
+
+Menee nauraa hohottaen.
+Vait on lukkari ja pappi.
+Mutta kädet kohottaen
+kohta Hurtan hurskas appi
+anoo avukseen nyt Luojaa
+ahdingoissa ajan pahan,
+pyytää Suomenmaalle suojaa,
+rajarauhaa Karjalahan.
+
+
+
+VALJU VAIMO.
+
+Elää hiljaa Hurtan luona
+Irja Sormu Hovilassa,
+on kuin vieno valkovuona
+ukkokarhun karsinassa.
+Vaan on Hurtta hälle hyvä,
+silittelee silkkipäätä,
+neien silmänluonti syvä
+tyyntää miehen myrskysäätä.
+
+Asuu alakerrassansa;
+suuret ovat suojat Hovin,
+niistä paljon kertoo kansa:
+siellä kummittelee kovin,
+liikkuu vaimo valju, kulkee
+kuvat synkät, haamusaatto,
+sieltä astuu, aitat sulkee
+vanha vainaa, Hurtan taatto.
+
+Siellä usein Hurtta valvoo,
+tekee siellä temput salat,
+varmaan paholaista palvoo,
+vannoo pirun kanssa valat;
+luja heillä liitto lie nyt,
+niinkuin vainajalla ammoin,
+jot' ei rymä yksi vienyt,
+kun hän kuoloon kulki kammoin.
+
+Mutta Irja kangaspuita
+päivät pitkät helskyttävi,
+miettii mielen haaveiluita,
+väliin totta välskyttävi,
+uneks usein kaiken luulee;
+taas hän herää hymyellen,
+kun hän Hurtan äänen kuulee.
+käypi vastaan kynnyksellen.
+
+Yks on hälle ihmepaikka,
+kutojalle kumma elki:
+kangas yöllä jatkuu, vaikka
+oven pääll' on vahva telki;
+mutta mihin neitoselta
+päivän päättyy punaraita,
+siinä nähdään huomenelta
+murherantu musta, kaita.
+
+Ihmettelee Irja tuota,
+tutkii seikkaa sieltä, täältä,
+ja kun piikoihin ei luota,
+Pirkolta myös ijäkkäältä.
+Pirkko taiten vastaa: »Kuka
+täällä öisin kutois kumman?»--
+Irja hourinut on muka,
+itse tehnyt raidan tumman.
+
+Päättää Irja itseksensä:
+Lie, ken liekin! Turha tuosta
+synkistää on sydämensä,
+suotta naapuriinkin juosta.
+Arvata jo sentään voin ma,
+ett' on piikain työtä tämä,
+ja jos oikein aatkeloin ma,
+kauniit myös on raidat nämä.
+
+Kerran keski-yöllä havaa:
+näkee liekin liikkuvaksi.
+haamu sala-uksen avaa,
+astuu askeleen ja kaksi,
+istuu kangaspuille, alkaa
+kutomaan kuin varjo, vainaa;
+tuskin kättä käyttää, jalkaa,
+polkusinta tuskin painaa.
+
+Kohoo Irja vuoteessansa,
+katsoo suurin silmin naista:
+kumpi heist' on valveillansa,
+kumpi haamu kuolon maista?
+Liekin Tuonen tytti, tullut
+kutomahan kuolemaani,
+että päättyis haaveet hullut,
+saisin sadun onnelaani?
+
+Kuiskaa hiljaa: »Kuka olet?
+Miksi istut kangaspuille?
+Miksi polkusinta polet?
+Kudot mulle vaiko muille?»
+Nainen kangaspuissa kääntyy,
+katsoo häntä kynttilällä,
+vihdoin hiljaa huulet ääntyy,
+vaan on kuolleen ääni hällä:
+
+»Olen Hurtan valju vaimo.
+Miks et, nurmilintu, nuku?
+Oli mulla mieskin aimo,
+koti kuulu, suuri suku,
+vaan nyt nukun nurmen alla,
+luona Manan herran jäisen;
+pirtti pieni Tuonelalla,
+yökin pitkä yksinäisen.»
+
+Katsoo Irja kauhun lyömä,
+kysyy: »Mitä kudot? Kelle?»
+Vastaa vaimo surun syömä:
+»Vaippaa vainaan sydämelle;
+nidon niidet huolistani
+kesä-öisin kehrätyistä,
+loimet muista murheistani,
+kuteet elon kurjan syistä.
+
+Istuin kerran illan suussa
+luona lammen päilypinnan,
+käkö kukkui rannan puussa
+riemut, kaihot nuoren rinnan,
+mieli muita mietti, kutoi,
+aalto paistoi aurinkoinen--
+kohahtipa korpi, putoi
+multa kultakuontaloinen!
+
+Katoi syviin sydänvesiin;
+mennessään vei mieleniki,
+sielt' ei enää nouse esiin
+mulle elämässä iki.
+Ohi korskui Hurtan hepo,
+pärskyi surman päitset päässä,
+meni lapsen lauha lepo
+niinkuin lehti myrskysäässä!»
+
+Herää Irja huutohonsa,
+huomaa ennallansa huoneen;
+vaan kun tuota muistaa konsa,
+halu häll' on mennä Tuoneen,
+missä tytti tuiretuinen
+kutoo kuolinhuntujansa,
+kehrää vaimo valkeuinen
+kesä-yössä huoliansa.
+
+
+
+PIRKKO.
+
+Nähnyt paljon maailmassa
+on jo vanha Pirkko-muori,
+emännöi jo Hovilassa
+ammoin, ollessansa nuori,
+koska notkui varsi suora,
+silmät päässä leimahteli,
+palmikko kuin paksu nuora
+hartehilla heilahteli.
+
+Nyt on vanha, kuuta, köyrä.
+silti hoitaa hommat Hovin,
+isännälle yksin nöyrä,
+muille koppavakin kovin;
+piiat ohjaa, suuta soittaa,
+soimaa renkein ruokalomaa;
+sentään Irjaa kunnioittaa,
+neuvoo niinkuin lasta omaa.
+
+Usein, kun on Hurtta poissa,
+kaksin istuvat he illoin
+muinaisissa muisteloissa;
+Pirkko paljon haastaa silloin
+ajoist' entisistä, jolloin
+toisin täällä juhlittihin,
+toisin talonpoika-kolloin
+maat ja mannut tuhlittihin.
+
+Katsoo häntä Irja. Muorin
+silmät sädehtii ja palaa,
+kuin ois talon piika nuorin,
+joka tanhujuoksuun halaa;
+huoahtaa hän hetken mennen,
+jälleen vaikenee kuin hauta:
+ei oo ajat niinkuin ennen
+eikä kesämarjat auta.
+
+Hiilos himmenee. Mut kuvat
+kulkee liekeiss' sinisissä,
+monet armaat tuulentuvat,
+jotka särkyy sydämissä;
+toinen vanha, toinen nuori,
+nuorellai jo sydänsuru,
+kummallai sen päällä kuori,
+kuoren alla auvon muru.
+
+Kuiskaa Irja: »Milloin, miten
+tulit kerran taloon tähän?»
+Haastaa hiljaa Pirkko: »Siten,
+että läksin kerjäämähän;
+isä kuoli, äiti kuoli,
+jäin ma tielle niinkuin telkkä,
+mielessäni murhe, huoli,
+huomisesta pelko pelkkä.»
+
+Kysyy Irja: »Silloin eli
+vielä Hurtan taatto täällä?»
+Vastaa Pirkko: »Remahteli
+täällä riemu vallanpäällä!
+Oli vanha inspehtori
+miesi iloinen ja raju,
+niinkuin vuoden vanha ori,
+jonk' ei vielä taltu taju.»
+
+Irja tuumii, tutkii: »Miksi
+majuri ei naura enää?»
+Vastaa Pirkko: »Varmaan siksi,
+että vaiva tekee tenää.»--
+»Vaiva? Mistä?» Irja kysyy.
+»On hän mies nyt onnen, kunnon!»--
+Pirkko hetken vaiti pysyy,
+vastaa: »Vaiva omantunnon.»
+
+Miettii Irja itseksensä:
+Oisko Pirkko oikeassa?
+Peittää Hurtta sydämensä,
+viihdy ei hän Hovilassa.
+Virkkaa vihdoin: »Eikö lemmi
+enää hän kuin ennen mua?»
+Vastaust' ei Pirkko emmi:
+»Kärsii hän, siis lempii sua!»
+
+Painaa nojaan seinähirren
+Irja päänsä kaunokaisen,
+kuulee Tuonen toukan virren,
+virkkaa suulla surevaisen:
+»Ah, on täällä Hovilassa
+kaikki hämärää ja kummaa,
+niinkuin tarun maailmassa
+asteleisi tietä tummaa!
+
+Nytkin, kun ma painan pääni
+tähän vanhaan seinähirteen,
+on kuin vastais kauko-ääni
+sydämeni vienoon virteen,
+riksuttaisi rinnankielet
+ihmisien entisien,
+riemunkielet, murhemielet
+ammoin maassa maannehien.»
+
+Pirkko silmäkulmastansa
+kirkkaan vesihelmen pyyhkii:
+»Pitää Kalma pitojansa,
+vanha aika siellä nyyhkii,
+riksuttavat rinnan tunnut,
+itkee onnen, lemmen hulmat,
+ohi huiskaa häät ja hunnut,
+punaposket, mustat kulmat.»
+
+Katsoo Irja häneen kauan,
+kaikk' on hälle niinkuin unta:
+»Näin ma taaton, sulhon hauan;
+tuiskutteli tuuli lunta.
+Ja ma mietin: Noinko kerran
+katoaa myös kauneuteni?
+Kukin, kuihdun hetken verran,
+menen, minne muutkin meni?»
+
+Tääkö pyöreys povenkummun,
+tääkö kauneus käsivarren
+kerran kuihtuis lailla ummun,
+katoaisi lailla karren?
+Pirkko! Noin et puhuis, joskaan
+mua ymmärtäis et sinä,
+jos sa ollut oisit koskaan
+nuori, kaunis, niinkuin minä!»
+
+Haastaa hiljaa Pirkko-muori:
+»Lintu laulaa äänellänsä;
+ihmislapsi, kun on nuori,
+ylpeä on itsestänsä.
+Lienkö kaunis ollut? Tuosta
+kerro ei nää kasvonrypyt.
+Muistan vain: ma tahdoin juosta
+kylän kaikki tanssit, hypyt.
+
+Toisin touko kasvoi silloin,
+kun ma kasvoin, heljä heinä,
+toisin keikkui kenkä illoin,
+ilo säihkyi säveleinä,
+heilui paksu palmikkoni,
+notkui varsi nuori, norja;
+kaunihiks mua kehui moni--
+enin Simon taatto sorja.»
+
+Nyökkää päätään Pirkko.--Irja,
+tulikukka, suolla soihtu,
+kiehtova kuin noidan kirja,
+väkevä kuin velhon loihtu,
+tempaa kätehensä peilin,
+suihkaa suulla tyytyväisen:
+»Heleämmän näitkö heilin,
+kaunihimman kassapäisen?
+
+Katsoo Irja, käypi käteen:
+»Olet Hurtan maammo kurja.»--
+Heittää Pirkon silmä säteen:
+»Siihen päättyi nuoruus hurja.»--
+Tummuu takka. Sammuu sana.
+Katsoo silmät kahdet yöhön.
+Liikkuu Hovin mailla Mana,
+kätkee kaikki varjovyöhön.
+
+
+
+JUMALAN MYRSKY.
+
+Mutta yössä ulkoisalla
+ratsastaapi Hurtta hurja,
+kaatuu hongat pauhinalla.
+Mitä miettii miesi kurja?
+Hälle Suomen korpi haastaa,
+puhuu suulla suuren tuulen,
+järjen jäätää, rinnan raastaa,
+pakastaapi partahuulen.
+
+Kautta erämaiden karkaa
+Kajaanista, Sotkamosta,
+Hurtta niinkuin kuolon sarkaa;
+karkaa tunnon tuomiosta,
+peittäin viallista päätä,
+vitsoin varsaa vaahtosuista,
+säikkyin yötä, myrskysäätä,
+nähden unta hirsipuista.
+
+Kovin korpi kaikki ryskää,
+tuiki tuiskii kaikki Kainuu,
+järvet vankuu, vaarat jyskää,
+hankiin hevon harja painuu;
+päästänyt on Turjan-Lappi
+myrskysolmun kolmannenki,
+auk' on Tulitaivon tappi,
+vaarassa on Hurtan henki.
+
+Ja hän huutaa armahdusta
+mailta, soilta, metsän puilta:
+»Tulit, Tuonen lintu musta,
+mistä lienet, mailta muilta,
+puutuit puulle sydämeni,
+loihdit loitsut mielipuolen;
+silloin multa rauha meni,
+taipui tarmo alle huolen.
+
+Lauloit laulut, laadit pesän,
+viheltäissä tuulen vinhan,
+luulin saapuvaksi kesän,
+tuli tuiskut talven inhan;
+saip' on Hurtta tuomionsa,
+voittajansa Hurtan voima.
+Etkö enää eroo konsa,
+eikö lakkaa laulus soima?»
+
+Eipä armahdusta anna
+korpi Suomen, lintu Tuonen.
+Mylvii myrsky: »Vaivas kanna!
+Lietson sulle tulta suonen.
+Sydämeesi synkän majan
+teki lemmen tenho hurja;
+tekee tuska päähäs pajan,
+takoo, sikskuin kuolet, kurja!»
+
+Kuulee Hurtta äänet korven
+niinkuin laulut Luojan koston,
+niinkuin tuomionsa torven
+taikka uuden kansan-noston:
+kohta korpi liikkuu, helkkää
+puiden alta miekat, peitset,
+sinkoo silmät vihaa pelkkää,
+kohoo kourat, välkkää veitset.
+
+Ja hän mylvii myrskyn lailla:
+»Eikö koskaan koita sopu,
+sula mielet Suomen mailla,
+koskaan täältä kosto lopu?
+Eikö koskaan anteeks suone
+Suomen heimo sortajalle,
+päälle unhon lunta luone,
+jos hän menee maankin alle?»
+
+Huutaa maalle, taivahalle!
+Eipä mielly mielen lepo.
+Vastaa kaiku: »Maankin alle!»--
+Rientää Hurtan hurja hepo
+rintaa vaaran pilvipäisen
+niinkuin tuima pohjatuuli;
+hyyssä hapset urhon jäisen
+pakkasessa partahuuli.
+
+Tulta orhin turpa tuiskaa,
+säkeniä säärivarret,
+turpa tuiskaa, harja kuiskaa;
+ryskää, paukkaa puut ja parret;
+kohta Pisanvuoren päältä
+piirtyy talven taivaankanteen
+mies, mi mennä aikoo täältä,
+saada synneillensä anteen.
+
+Alla syvyys synkkä aivan,
+ympärillä yö ja kauhu,
+virkkaa vanki suuren vaivan:
+»Sini älköön kasken sauhu
+nousko näiltä rintehiltä,
+kuni katoo Hurtan muisto,
+kauna Kainuun ihmisiltä--
+Pisan seiskoon pitkä puisto!»
+
+Kannustaa jo orhiansa,
+aikoo syvyyteen jo syöstä,
+kuulee, haastaa Jumalansa
+niinkuin korven kolkon yöstä:
+»Ootko varma, ett' on mailla
+Manan unho mennehien,
+ettei ihmislasten lailla
+vihaa varjot vainajien?»
+
+Hurtta säpsähtää ja säikkyy.--
+Tauonnut on myrskytuuli.
+Taivaan tähtitarhat väikkyy;
+hyinen hymyy Hurtan huuli:
+»Liian liekin jyrkkä rinne,
+ranta raisu Tuonen tiehen.
+Tiedän paikan toisen, minne
+viallisen mennä miehen.»
+
+Ja hän orhin kääntää, suistaa,
+palaa alas aatteissansa.
+Vanhan velhovaimon muistaa,
+jota pelkää korven kansa,
+joka tuntee Tuonen pulmat,
+ehdot elon, kuolon vallan;
+hymyy Hurtan huulet julmat,
+ja hän kuiskaa: »Luokse Mallan!»--
+
+
+
+MALLA.
+
+Elää erämaassa yksin
+piilopirtissänsä Malla
+kanssa karhuin ystävyksin;
+harvoin nähtiin maailmalla.
+Työläs tulla, mennä tuonne,
+huppuroida yltäpäältä,
+täytyi olla Hurtan luonne,
+joka velhon etsi täältä.
+
+Kaaloo hepo kaulaan asti
+aukaisevi viime ummen;
+eipä pienin pilkka rasti
+talvitietä Mallan nummen.
+Haukahda ei koira eikä
+uksi ulvo, liiku havu,
+ihmisistä kertoo reikä
+hangen vaan ja sinisavu.
+
+Hurtta orhin puuhun köyttää,
+kiertää majaa matalata,
+seinää sieltä täältä täyttää,
+etsii oven kamanata.
+Hämärtää jo talvipäivä,
+vielä viime ruskon heittää;
+kohta kaikki kattaa häivä,
+kohta korpi kaikki peittää.
+
+Karmii Hurtan selkäpiitä:
+Heittäisikö herjan pelin?--
+Vihdoin oven löytää, siitä
+sisään työntyy köyryselin,
+toivottaa jo hyvän illan;
+kaikki yhtä hiljaa pysyy,
+narahda ei palkki sillan;
+vihdoin viekas ääni kysyy:
+
+»Onko Tauti hiihtämässä,
+Surma itse talvitiellä,
+vai on Simo Hurtta lässä,
+aikoo velhon vanhan niellä?
+Tervetullut Mallan majaan!
+Kohta joutuu iltainenki:
+saat vain kuolleen sormen vajaan,
+kanssa Kalman mullan senki.»
+
+Huomaa Hurtta luona takan
+kuurullansa kumman jonkin,
+äkkää silmäpuolen akan:
+siinä etsimänsä onkin!
+Roikkuu päällä paidan risa,
+riippuu rinnat häijyt hällä,
+konkelona koivun visa
+niinkuin lentoon lähtijällä.
+
+Kiroo Hurtta kolminkerroin:
+»Tuoss' on laukku, siinä naukku!
+Ensin syödään, juodaan herroin,
+sitten vielä viime paukku.
+Mutta sitten virkat, milloin
+levon löytää matkamiesi,
+pimentynyt synkin pilloin,
+miss' on koidon kotiliesi.»
+
+Tempaa pullon ahnahasti
+velho suuhun hampaattomaan,
+tyhjentää sen pohjaan asti,
+irvistäen lausuu lomaan:
+»Hyvä juoma Hurtan juoma,
+käheä kuin käärmeen viha,
+heleä kuin Herran tuoma,
+syntinen kuin nuori liha!»
+
+Lieteen risukimpun heittää,
+liekit räiskähtää ja palaa;
+sitten oman liemen keittää,
+Simo Hurtta katsoo salaa,
+eukko hämmentää ja häärii,
+tekee työtä tärkeätä,
+maustehiaan mittaa, määrii,
+tilkan tuota, toisen tätä.
+
+Jop' on valmis velhon juoma,
+velli outo sulhon suuhun:
+»Saa'os tästä, Luojan luoma,
+tuntuu ytimeen ja luuhun!
+Tuijottelet tulta sitten,
+kerrot, mitä näät sa sieltä,
+päästän pulmat ihmehitten,
+miellyttelen Hurtan mieltä.»
+
+Hurtta maljan kumman kumoo;
+velloo verta keitto kuuma,
+aivot loihtii, aistit lumoo,
+täyttää Hurtan outo huuma;
+kirjavissa kiehkuroissa
+savun päällä kulkee kuvat
+sielun taikapeilin, joissa
+sydänsynnyt kangastuvat
+
+--»Näen ensin niinkuin käärmeen--»
+»Se on nainen lempimäsi.»
+»Sitten niinkuin näädän päärmeen--»
+»Hän on ylin ystäväni.»
+»Hälle käärme hiipii hihaan--»
+»Syttyy nainen toiseen teistä.»
+»Nää en, lempeen vaiko vihaan--»
+»Katso kaunon kyyneleistä!»
+
+--»Nyt ma nään kuin punapirran
+pilvilöissä puikovaksi,
+sitten niinkuin sinivirran
+louhten lomi siukovaksi--»
+»Punapirta tietää verta,
+kadotusta, kuolon työtä,
+mutta sinivirta merta
+kyyneleiden, kansan yötä...»
+
+--»Näen nyt kuin töllin pienen,
+missä nainen nuori makaa,
+itse lautsan luona lienen,
+kourassani kalpa vakaa ...
+ah, nyt pistän puhki poven
+nuoren, vielä nukkuvaisen!
+Katsoo kuuhut kautta oven
+kuolemata kaunokaisen.»
+
+Kilkattavi velhon kieli:
+»Jo nyt tiedän, tunnen, milloin
+levon löytää Hurtan mieli,
+pienentynyt synkin pilloin:
+eipä ennen, konsa surmaa
+Hurtan naisen Hurtan rauta,
+konsa kesken koston hurmaa
+hälle mieluisin on hauta.»
+
+Parahtaapi urho aimo,
+putoo permantoon kuin kivi;
+kun hän herää, velhovaimo
+häntä vielä lääkehtivi.
+Viskaa lääkkehistä rahan,
+hoippuu Hurtta yöhön mustaan;
+tuntee painavaksi pahan,
+turhaan anoo armahdustaan.
+
+
+
+TURUNKORVA.
+
+Kaksi pitkää vuotta vierii.
+Simo Hurtta harmentuvi.
+Vitkaan kuut ja viikot kierii,
+haihtuu talvi, vaihtuu suvi.
+Vaan ei vaihdu aika vainon,
+kuulu kuningas on poissa,
+alla sodan, sorron painon
+huokaa korven kansa koissa.
+
+Yhä kestää Irjan lempi,
+mutta Simo Hurtta muuttuu,
+entistään on hiljaisempi,
+harvoin enää ärjyy, suuttuu,
+sotii kanssa Jumalansa;
+hymyn joskus kumman hymyy,
+arvaa Irja ei, ei kansa,
+mitä mieless' urhon lymyy.
+
+Hiljenee myös suojat Hovin;
+Arnkil varpaisilla astuu,
+vait on, tekee työtä kovin;
+usein Pirkon silmä kastuu.
+Hiljaa piiat, rengit kulkee,
+supattelee karsinassa,
+kylä kertoa jo julkee:
+»On kuin ruumis Hovilassa.»
+
+Mutta Irja iloitsevi:
+Hyväksi on Hurtta tullut!
+Vaikka vielä vaikenevi,
+haihtuu haavehensa hullut;
+koittaa aamut armahammat,
+laupiaammat päivänlaskut,
+illat vieläi ihanammat,
+juttu juoksee, kaikuu kaskut.
+
+Lausuu leikillänsä: »Vietkö
+joskus Tukholmaan sa minut?»
+Hymyy Hurtta: »Kiltti lietkö?
+Vien ma Turunkorvaan sinut,
+siell' on sadun, rauhan maasi.»
+Virkkaa Irja: »Vieös, kunne
+tahdot, omaan onnelaasi;
+vaan en Turunkorvaa tunne.»
+
+Sanoo silmät terhenessä
+Simo Hurtta: »Tunnet hyvin!
+Kullakin on sydämessä
+aina Turunkorva syvin:
+joku paikka, jonne eivät
+elon myrskytuulet kanna,
+vaikka kaiken, kalliin veivät,
+jot' ei kukaan ilmi anna...
+
+Joku muisto, armas, hyvä,
+joku lehti lemmen kirjan,
+joku katse kyyneltyvä,
+niinkuin nään nyt silmät Irjan;
+joku ilme, sointu, sana,
+joka vuotten takaa sulle
+suurtuu, kahta kauniimpana--
+tuot' on Turunkorva mulle.
+
+Se on Sotkamossa talo,
+missä lapsuuspäivät vietin,
+jota saartaa sinisalo;
+siellä leikin, lemmin, mietin.
+Sinne kuulun, sinne halaan
+kuuraisien kuusten alle,
+sinne takaisin ma palaan
+taaton, maammon tanhualle.
+
+Siell' ei pistä piikit pahan,
+siell' on onni oksapuilla,
+tulee kuuhut akkunahan
+niinkuin päivä mailla muilla,
+kimmeltävät jäiset kukat;
+siellä sirkan laulu soipi,
+elon elpyy ruusurukat,
+rauhan viidat vihannoipi.
+
+Vaan jos talvistaivahalla
+syttyy revontulten soihtu,
+silloin siellä sotii Halla,
+Lapin taika, Turjan loihtu,
+silloin koko korpi pelkää;
+putoo pikkulinnut puista,
+yksin jäistä järvenselkää
+kiirii kilju sutten suista.
+
+Silloin pien' on ihmissuku,
+suuri luonnon kaikkivalta,
+laaja kuin sen lasten luku,
+yhtä kaunis kaikkialta;
+hyv' on pillojansa piillä
+silloin yksin yössä Turjan,
+miss' ei tuska, vaiva viillä,
+himot hiiltä mielen hurjan.»
+
+Kaulaa käsin kaksin, vienoin
+häntä Irja hämärtyvä,
+virkkaa: »Täällä haihtuu hienoin,
+siell' on lämmin, siell' on hyvä!
+Sinne tahdon kylätieltä,
+luota kyläkansan pahan,
+miettimähän Hurtan mieltä,
+Hurtan tunnut tuntemahan.
+
+Kaikki Nurmeksessa täällä
+mua katsoo karsahasti,
+juoksee juorut Pielisjäällä,
+kiitää kirkkohonkin asti,
+kaikki soimaa Sormun lasta,
+jok' ei muista huollut, huoli
+taaton, sulhon surmaajasta,
+jotka kansan eestä kuoli.
+
+Turunkorvaan tahdon. Siellä
+sininen ois mulle salo,
+laulaa voisin lapsenmiellä,
+leimuaisi pohjanpalo.
+Turunkorvaan vieös minut!
+Sinne mennään sydämitse;
+siellä vasta saisin sinut
+omaksein, kuin oot sa itse.»
+
+Noin he unelmoivat illat
+ikuisesta onnelasta,
+miss' ois puhtaat lautsat, sillat,
+kuuset katsois akkunasta;
+jättää päättävät he Hovin,
+pitää pienet läksijäiset,
+ettei muistot jäisi kovin
+tänne heistä kolkot, jäiset.
+
+
+
+HENKIHERRA ARNKIL.
+
+Hyvän Hurtta lähdön laittaa:
+lieventää hän veronkannon,
+ruokkii, kelle rokka maittaa,
+myöntää muille anteeks-annon;
+hoivatahan Hovilassa
+mieron miestä, naista, lasta,
+Irja itse hoitamassa:
+tuop' on hälle riemu vasta!
+
+Ei nyt enää Arnkil tuota
+kestä, etsii Hurtan kerran,
+lähtee tilikirjain luota;
+synkk' on hahmo henkiherran:
+Hurtta hempukkansa tautta
+armahtaa jo vaikka pirun,
+uhraa kansan köyhän tautta
+esivallan viime sirun!
+
+Hurtan eteen Arnkil astuu
+kumarruksin siroin, sievin:
+»Vaikk'ei mulla edesvastuu,
+ero lie sen palkka lievin,
+joka näkee isäntänsä
+syöksyväksi surman suuhun
+eikä estä itseänsä
+joutumasta hirsipuuhun.»
+
+Virkkaa Hurtta hämmästyvä:
+»Jutun onpa outo juoksu,
+vaan lie siinä mieli syvä,
+on sen tuttu mulle tuoksu;
+mikäli sain siitä selon,
+menemäss' oon surmaan sulaan,
+sun' on henkiherran pelon
+syy--hän minut heittää pulaan?»
+
+Lausuu Arnkil: »Pois ma lähden!
+En ma enää kestä täällä.»
+Kysyy Affleck: »Minkätähden?»
+Vastaa Arnkil: »Vallanpäällä
+tääll' on rammat, tääll' on ruhat,
+missä ennen miekankärki;
+käskijätä tääll' on tuhat,
+vaan ei enää miehen järki».
+
+Hurjistuu jo Hurtta, uurtuu
+kulmat kolkot: »_Minä_ käsken!»
+Arnkil kumaraksi kuurtuu,
+sanan sinkoo: »Vielä äsken.»
+Katsoo Hurtta häneen kauan,
+vihdoin kimmahtaa jo kieli:
+»Kautta kylmän kylkirauan,
+mik' on puheen moisen mieli?»
+
+Lausuu Arnkil laatuisasti:
+»Toden täyden saatte tietää.
+Tääll' en viihdy siitä asti,
+siit' en Hovilaa voi sietää,
+kuin tuo nainen tänne tuli,
+anoi, sai sen lemmen, armon,
+jonka ahjoon teiltä suli
+kaikki rauta tahdon, tarmon.»
+
+Ylös karkaa Affleck: »Mitä!
+Parahintain parjataanko?
+Täytyykö mun kuulla sitä?
+Heleintäin herjataanko?
+Mitä oisin häntä vailla?
+Metsä vailla lauleloa,
+mykkä meren kalain lailla,
+taivas ilman aurinkoa!
+
+Hän on luonut mulle lemmen
+pyhän niinkuin päiväntähti,
+suonut nuoruutensa hemmen,
+kun mun nuoruutein jo lähti!
+Hänen kauttaan elän, olen;
+kaitselmust' en muuta keksi,
+hänen tauttaan tietä polen,
+mun mi tekee ihmiseksi.
+
+Hänestä en koskaan luovu,
+ennen kuin tää rinta raukee!
+Enää julmuudest' en juovu,
+mulle aika toinen aukee:
+muita huonomp' ollut lienen,
+tahdon paremp' olla muita,
+vaikka hautaan myötä vienen
+vain ma kasan Hurtan luita.
+
+En ma usko taivaan Luojaan
+enkä isään perkeleesen,
+uskon yhteen auvon tuojaan,
+yhteen iki-ihanteesen,
+lempeen naisen nuoren, joka
+antaa rinnan rauhan mulle,
+kun on pesty saasta, loka,
+tullut ilta tuiretulle!»
+
+Vastaa ääni henkiherran
+niinkuin pohja jäinen tuulee:
+»Tuomiolle tullaan kerran;
+kukin siihen kutsun kuulee.
+Vaan on yksi elonsääntö:
+ken on paha ollut alun,
+käy ei hälle kättenvääntö
+eikä itku hyveen halun.
+
+Kuka tahtoo maailmassa
+seista, muita murtakohon!
+Kuka olla onnelassa,
+tuntehensa turtakohon.
+Vaan jos Hurtan harmaahapsen
+Hurtan töist' on sielunhätä,
+on hän itse lainen lapsen,
+ei hän kestä elämätä.
+
+Siksi poistun. Sulle surman
+tahtoneet on Taivaan vallat,
+tuoda lemmen, lämmön turman,
+kun ei voineet hyyt ja hallat.
+Hyvyyteesi sorrut, sokko!
+Kaikki tuhlaat kansan tähden
+etkä ees sa tutki, tokko
+kukaan siitä kiittää. Lähden.»--
+
+Menee paras palvelija;
+haaveihinsa Hurtta haipuu,
+näkee unta uneksija,
+kuinka kaikki katoo, vaipuu,
+yksinäistyy ympärillä;
+ymmärrä ei häntä kansa,
+huolt' on monta ihmisillä,
+Hurtall' yksin sielustansa.
+
+
+
+HURTAN LÄKSIJÄISET.
+
+Tulet tuikkaa Hovilasta,
+palaa kruunut kynttiläiset,
+siell' on kiire, touhu vasta:
+onhan Hurtan läksijäiset.
+Puikkaa ees ja taaksi piiat,
+kovin pieksää Pirkko kieltä,
+uksest' ulos ohjaa liiat,
+toiset työlle, toiset tieltä.
+
+Hurtta suuriss' suojissansa
+astuu virkatakki yllä,
+tuumii: hiukan viipyy kansa,
+kohta kaikki saapuu kyllä.
+Kutsutut on Hurtan kestiin
+herrat ynnä talonpojat,
+siksi sillat, lautsat pestiin
+sekä tuolit, selkänojat.
+
+Viel' ei ketään kuulu. Siirtyy
+silloin muudan seinäverho,
+siihen Irjan hahmo piirtyy
+kaunis niinkuin kultaperho,
+jok' ei kehrää, tee ei työtä;--
+kysyy: »Oonko kyllin soma?
+Jos en, sanon hyvää yötä!»--
+Hymyy Hurtta: »Oothan oma.»
+
+Vaan ei ketään kuulu.--Soivat
+silloin tiuvut heljät tieltä,
+on kuin korskuis orhit oivat:
+varmaan saapuu vallat sieltä!
+Rientää Hurtta porstuahan;
+työntyy sieltä sisään pappi,
+ilkilintu ilman pahan,
+Haerkepaeus, Hurtan appi.
+
+Mutta vieraan vilkkahasti
+Hurtta, vaipumatta huoliin,
+saattaa salin perään asti,
+istuttavi keinutuoliin.
+Haerkepaeus kiikkuu, kiikkuu,
+katsoo upeutta Hovin;
+mitä mielessänsä liikkuu,
+vasta virkkaa päästä tovin:
+
+»Kuullut kummat Hovilasta
+olen äsken kansan suusta,
+sairahien hoidannasta
+ynnä lempeydestä muusta;
+vaikk' en todeks uskois tuota,
+toki kaaloin katsomahan,
+kuinka, ken ei Luojaan luota,
+parhaaksi voi kääntää pahan.»
+
+Hymyy Hurtta: »Uskon seikat
+heittäkäämme, appikulta!
+Monet tehdään kuperkeikat
+taivastieltä tarvotulta.
+Yksi vaan on varma: hyvää
+kylvän, minne ennen pahaa,
+siroita en sielun jyvää,
+hiukan ruokaa vain ja rahaa.»
+
+Haastaa Haerkepaeus: »Totta
+siispä mulle kertoi kansa.
+Hyvä jää ei palkinnotta
+eikä paha aikanansa.
+Saat sa vapaan pääsyn siksi
+Hovilasta yönä tänä,
+jos sa mennet myötyriksi,
+elät kansan ystävänä.»
+
+Hurtta silmiänsä hieroo,
+korviaan ei enää usko:
+»Tiedän, mua kansa vieroo;
+mutta vienyt Sallimusko
+noin on järjenjuoksun hältä,
+joka kotonain mua uhkaa;
+lien jo kuollut elämältä--
+tulta oon, en vielä tuhkaa!»
+
+Vieraalleen hän oven näyttää.
+Mutta nousee Herran miesi,
+ääntä korkeampaa käyttää:
+»Sinun siell' on kotiliesi
+tähti-yössä, mieron tiellä!
+Mutta kaihda korvenrantaa:
+välkkää miestä, peistä siellä,
+sulle surman ryssät antaa.»
+
+Jop' on paisuu Hurtan sappi:
+»Tänne ootko ryssät tuonut?»
+Vastaa hälle armas appi:
+»Lienen liekin uuden luonut,
+joka Ruotsin maasta ajaa,
+Ruotsin herrain armottuuden,
+kansan kahtapuolta rajaa
+liittää uskoon rauhan uuden.
+
+Niin! Ma olen kaksi vuotta
+valmistanut yötä tätä,
+kaikunut ei mulle suotta
+ole kansan kaiken hätä.
+Turusta ma juuri tulin
+luota Ryssän ruhtinoiden,
+kautta kaiken maan ma kulin,
+kyläin kylmäin, autioiden.
+
+Mitä näin ma matkallani,
+tuskin uskoo ihmismieli,
+mitä tunsin rinnassani,
+kertoa ei saata kieli:
+hävitetty kaikk' on Häme,
+Turunmaa ja Pohjanpuoli,
+kolkko uhkaa korpi, räme,
+viljelys jo kaikki kuoli.
+
+Lienet haastanut sa mulle
+joskus metsän huminasta,
+jot' et siedä, jok' on sulle
+niinkuin tuntu Tuonelasta;
+myös on metsä ollut aina
+kuin tään heimon vainolainen,
+leipä vain kuin Luojan laina
+taikka korko kotimainen.
+
+Tiedä: täällä väistyi vitkaan
+ihmistieltä korven kolot,
+suli suo-maan rimmet sitkaan,
+saatiin tänne ihmis-olot;
+vaan nyt voittaa jälleen pedot,
+koht' on valta kontioilla,
+viita peittää pellot, kedot,
+hukat huutaa kartanoilla.
+
+Siell' on kauhun päälle kauhu!
+Matkasin kuin tietä Manan,
+siell' ei nouse saunan sauhu,
+soi ei kello Herran sanan,
+siell' ei kukko kieku, hauku
+peninkuulumill' ei peni,
+kirves parsikossa pauku:
+Suomi erämaaksi meni.
+
+Kansa kaikk' on viety sotaan,
+jätettiin vain harmaahapset,
+miehet sortuu miekan otaan,
+tappaa tauti vaimot, lapset,
+koht' on Suomen heimo kuollut;
+kohta kurki yksin suolla
+kertoo, miss' on surrut, huollut
+suku outo pohjanpuolla.»
+
+Rientää Hurtta ikkunahan:
+koko taivaanranta palaa!
+Vastaa papin pakinahan:
+»Enempää en kuulla halaa.
+Tuli paistaa pappilasta,
+tulikukko kirkon päältä!
+Luulen, sinne joutumasta
+mikään teit' ei estä täältä.»
+
+Maahan polvillensa painuu
+Haerkepaeus, Herran miesi:
+»Sitten palaa kaikki Kainuu,
+sammuu Suomen viime liesi!
+Pettäneet mun ryssät ovat,
+ethän, Luoja suuri Sinä?
+Nyt on eessä päivät kovat,
+niihin syypää yksin minä.»
+
+Huutaa Hurtta: »Satuloikaa
+kaikki orhit! Kaikki pakoon!
+Armas appi, hyvin voikaa,
+jäädä saatte saaliinjakoon.»
+Koht' on talo kaikki työssä,
+kohta alkaa tuima ajo,
+syöksyy orhit talvi-yössä,
+tietä näyttää liekinkajo.
+
+
+
+IRJAN KUOLO.
+
+Ryösti, poltti ryssät Hovin,
+myöskään säästäneet ei muita,
+murhas miestä, naista kovin,
+pisti piikein piimäsuita;
+toiset kohti Kajaania
+kaikoo, toiset Hurttaa ajaa,
+kaikki kokoo saalihia,
+raivoo, riistää pitkin rajaa.
+
+Mutta Hurtan ratsu rientää
+niinkuin erämaassa myrsky,
+vauhti miehen mieltä lientää,
+vaan on vaivan, tuskan tyrsky:
+lepää urhon rintaa vasten,
+luo ei auki silmäterää
+Irja, lailla autuasten,
+taikka niiden, jotk' ei herää.
+
+Tarttunut lie ruttotauti,
+häneen Hovin sairahista,
+ei hän ruokaa, juomaa nauti,
+puhuu rinnan pistoksista,
+hiljakseen vain vaikeroipi;
+hulluksi on Hurtta tulla,
+hälle Tuonen kellot soipi,
+miss' on tupa tuiretulla.
+
+Takanansa ryssät ryskää,
+eessään erämaan on mahti,
+ympärillä jylhä jyskää
+pakkas-yö kuin kuolon vahti.
+Hymyänsä Hurtta hyistä
+hymyy: »On tää outo karku!
+Vaan ei auta sydänsyistä
+miestä itku eikä parku.»
+
+Miettii, muistaa pirtin pienen
+erämaassa yksin aivan,
+tuumii: »Sinne sairaan vienen,
+sinne hankihaudan kaivan
+alle hongan pilvipäisen,
+alle kuusen kuurakaton,
+panen päälle ristin jäisen,
+ristit kahden henkipaton.»
+
+Löytää töllin tyhjän. Raivaa
+tiensä halki hankivuoren,
+uksenkin jo ilmi kaivaa,
+kantaa sisään naisen nuoren,
+laskee perälautsan päähän;
+ikkuna on iljankona,
+lies on kylmä käynyt jäähän,
+lumipeite permantona.
+
+Etsii tulta, tuluksia;
+silloin Irja sairas herää,
+kuulee armaan askelia,
+raottaa jo silmäterää,
+haastaa hiljaa: »Missä liemme?
+Liekö Turunkorva tämä?»
+Vastaa Hurtta: »Sinne tiemme
+johti, sen on seinät nämä.»
+
+Hymyy Irja itseksensä:
+»Tääll' on lämmin, tääll' on hyvä!»
+Kuivaa Hurtta kyynelensä,
+puhkee huokaus vain syvä.
+Silloin kuuluu kopse tieltä,
+hoippuu sisään Hovin renki,
+huutaa: »Ryssät ryntää sieltä,
+vaarassa on Hurtan henki!»
+
+Miettii Hurtta hetken, mitä
+tehdä tilanteessa tässä.
+Taistellako? Voishan sitä,
+ellei oisi sairas lässä,
+lautsall' lepäis nainen norja,
+joka voittajille jäisi,
+oisi vainolaisen orja,
+ryssän miestä miellyttäisi.
+
+Hurtan hurjat silmät suurtuu,
+mutta sydän itkee, suree,
+urat poskipäihin uurtuu,
+kun hän hammastansa puree:
+kiljahti hän kerran, sitten
+kylkirauan kylmän pisti
+puhki rintain ripeitten;
+siihen jäi se niinkuin risti.
+
+Tappoi Hurtta kalleimpansa,
+karjuin talvi-yöhön karkas;
+mutta kauan kertoi kansa,
+kuinka korpi kaikki parkas
+tuota surmaa naisen nuoren
+erämaassa autiossa,
+alla kolkon Kotavuoren,
+kuolon valjun kuutamossa.
+
+
+
+KAINUUN HÄVITYS.
+
+Punaisessa pakkasessa,
+jota uhmaa Ämmän pauhut,
+kohoo aamun auteressa
+pystysuorat pyhäinsauhut,
+kertoo elost' ihmisien,
+jotka tuntee tuskan, hallan,
+illan itkut, päivän hien,
+enin kuolon kaikkivallan.
+
+Lämpiävät liedet, talot;
+Kajaanissa noustaan varhain,
+sytytetään pärevalot,
+yksin porvaristo parhain
+vielä vetää siki-unta;
+toiset porttejaan jo aukoo,
+tarinoidaan, luodaan lunta--
+silloin uni, toimi taukoo.
+
+Herää toiset vuoteissansa:
+»Miksi hätäkello kaikuu?»--
+Toiset rientää huoneistansa:
+»Mistä melske, huudot raikuu?»--
+Kohta kertoo liekinhulmat
+idän, lännen taivahalta:
+»Kaupungiss' on ryssät julmat,
+raivoo raakalaisten valta!»
+
+Koht' on kaikki liekkimerta;
+kuka ehtii, pyrkii linnaan,
+kalvat kalskaa, vuotaa verta;
+päivä koittaa kirkkahinnaan.
+Mutta hätäkello kaikaa!
+Kovin ryssät kummeksuvat:
+»Kellä tääll' on siihen aikaa,
+vaikka palaa aitat, tuvat?»
+
+Kenpä muistaa Erkki-herran,
+virkaheiton, viinanjuojan?
+Sulki tulliportin kerran
+eestä kruunun sanantuojan,
+meni virka, arvo hältä;
+sai hän linnan kellarissa
+opin oivan elämältä,
+oivemman kuin juovuksissa.
+
+Päivänvaloon sieltä pääsi,
+oli Erkki Luojan vanki,
+sentään porvaristo sääsi:
+»Itse työllä leipäs hanki!»
+Tutkittihin, huomattihin
+hulluks aivan rauhaisaksi,
+niinpä kirkon tapulihin
+pantiin kellonsoittajaksi.
+
+Hoiti tointaan vuotta monta
+Erkki-herra hartahasti,
+virkavuotta moitteetonta,
+aina tähän päivään asti;
+kuuli kumun, huomas humun,
+tulenlieskat taivahilla,
+kaikki niinkuin halki sumun,
+jok' ol' Erkin aatoksilla.
+
+»Maailman on tullut loppu!»
+tuumi Erkki hätään tähän,
+»siispä myöskin mull' on hoppu
+viranhoitoon vireähän.
+Saattais arkkienkel-kansa
+itse kirkkotielle tulla,
+eik' ois ketään vastassansa--
+oisi eropassit mulla»
+
+Kiipeää hän tapulihin,
+kohta vankuu kirkon vaski
+heräävähän kaupunkihin,
+missä roihuu ryssän kaski;
+moni erämiesi salon
+kuulee kummat äänet, älyy,
+mist' on suitsu suuren palon;
+kotiin hiihtää, taakseen pälyy.
+
+Saapuu sana Paltamohon,
+alkaa kiire, touhu tuolla:
+»Miss' ois paras paikka, johon
+mennä, piillä taikka kuolla?»
+Kautta Kainuun korpimaita
+vierii viesti kirkonkellon:
+»Salasaunaan itses laita,
+rahapennit päähän pellon!»
+
+Mutta Erkki Pehrsson soittaa
+keskell' liekin, kauhun merta,
+parastansa panna koittaa
+virass' ylhäisessä kerta;
+soittaa Herran tuomiota
+tälle maalle, maailmalle,
+jost' ei ennen pääty sota
+kuin on menty mullan alle.
+
+Erkki soittaa, soittaa. Tarttuu
+tuli kaikkeen Kajaanihin,
+tulikielet kasvaa, karttuu,
+kiipee kirkkoon, tapulihin,
+viriää kuin veisuu virren;
+kuuluu sitten kumma jyske,
+parsku parren, hilske hirren,
+palavien puiden ryske.
+
+Putoo kello kumein äänin,
+mykistyy sen myrskysoitto;
+mutta autioitun läänin
+näkee toisen aamun koitto.
+Kaikkialle kauhun kantaa,
+palaa pappilat ja talot,
+puuntaa pitkin taivaanrantaa
+suuret, synkät tulipalot.
+
+
+
+RAUHA.
+
+Sanotaan jo, ett' on rauha;
+tuot' ei kukaan todeks usko.
+Kuinka alkais aika lauha,
+koittais uuden aamun rusko?
+Sotaa kestänyt on kauan,
+sukupolven suuren ajan
+raikunut vain valta rauan.
+Ken ois sille pannut rajan?
+
+Niinkuin kysyi ennen lapset
+vanhemmilta: »Mik' on sota?»--
+haastelee nyt liinahapset:
+»Mik' on rauha? Jotain, jota
+syödä voiko taikka juoda?»
+Vastaa vaimot kyyneltyvät:
+»Saattaa rauha senkin tuoda,
+jos te ootte oikein hyvät.»
+
+Mutta rauha saapuu. Vitkaan
+niitut, nurmet vihannoivat,
+aatrat painuu ahoon sitkaan,
+jälleen karjankellot soivat;
+vilja nousee, tekee terää,
+helpehissä heinä kastuu,
+koko korven kansa herää,
+rauhan askareille astuu.
+
+Monelta on maammo kuollut,
+veli viety, sisko poissa,
+monen taatto nurmen nuollut
+tasapäiss' on taisteloissa,
+vaan on joku jäänyt aina
+tekemähän ensi tulta,
+liekki naapurilta laina,
+peninkulmin pengotulta.
+
+Jäip' on vielä viime siemen
+siittämähän köyhän lasta,
+eip' on suku Suomenniemen
+vielä kuollut maailmasta;
+kohoo kirkot, koulut, palaa
+Turun teinit, professorit.
+Kotimaahan tulla halaa
+korkeat myös konsistorit.
+
+Seisoo ruskoss' uuden aamun
+Hurtta niinkuin suolla honka,
+niinkuin varjo haudanhaamun
+taikka pitkä pilvenlonka;
+ymmärrä ei elämätä
+enää uutta, alkavaista,
+häipynyt on sielunhätä,
+sure ei hän nuorta naista.
+
+On jo niinkuin nöyräpäinen;
+ryösti ryssät kaiken hältä,
+hymy hyytyi hältä jäinen,
+murtui mieli miettijältä.
+Jäi vaan Turunkorva. Siellä
+kaksin kanssa Pirkon asuu,
+kuulee tiuvut talvitiellä;
+tukka kasvaa, parta kasuu.
+
+Kovan myös on saanut koston
+Haerkepaeus, Hurtan appi,
+syypää koko kansan-noston:
+saip' on silmin nähdä pappi,
+kuinka vietiin Venäjälle
+Hovin valju vaimorukka
+kanssa lasten pienten; hälle
+jäi vaan musta muiston kukka.
+
+Niinp' on jälleen kerran kevät,
+ruoho puussa, rauha maassa,
+linnunlaulut helisevät,
+kilkkaa karjankellot haassa.
+Pajassansa Hurtta takoo
+niinkuin itse Ilmarinen,
+säen säihkyy, sauhu sakoo,
+kauas kuuluu kalkkaminen.
+
+Tuo on Hurtan työ nyt ainoo;
+on hän oiva pyssyseppä,
+vaan kun maa ei toista vainoo,
+virtaa enää miesten leppä,
+turhaan raukka seppo raataa:
+pohjan poika keihäskoura
+hirven hiihtää, karhun kaataa;
+siks on sota Hurtan houra.
+
+Painuu silloin ukko pajaan,
+outo ei, vaan vanha tuttu,
+urho univormun vajaan,
+yllään repaleinen nuttu,
+kasvot harmaat niinkuin savi,
+silmät, joist' ei päivä paista;
+ja hän vitkaan virkahtavi:
+»Terveisiä kuninkaista.»
+
+Nousee rautiolle rauan
+kaukomuisto Nevalaisen,
+miehen, muuall' olleen kauan,
+kuninkaalle kuuliaisen;
+katsoo häneen, kättä hälle
+tarjoo, lausuu laatuisasti:
+»Terve tervehyttäjälle!
+Minne matka? Mistä asti?»
+
+Virkkaa Nevalainen: »Tulen
+Norjan tuntureilta noilta,
+ympär' Pohjanlahden kulen
+kuninkaani pakinoilta.»
+Suurtuu silmät kysyjältä:
+»Kohtasit siis valtiaamme?
+Sanan minkä saatat hältä,
+sodanko vai rauhan saamme?»
+
+Nevalainen päänsä nostaa:
+»Kohtasin ma korkeuden,
+joka voudit väärät kostaa,
+tuntee Suomen surkeuden.
+Täss' on suojakirja sula
+hältä Suomen rahvahalle,
+josta päättyy kansan pula;
+puumerkkinsä piirsi alle.»
+
+Ja hän nutun riekaleista
+suojakirjan kalliin kaivaa,
+jonka vuoks on saanut seista,
+juosta, nähdä nälkää, vaivaa.
+Tuskin tuohon katsoo toinen:
+_Rex Carolus_ seisoo alla.
+Aatos uusi, aurinkoinen
+paistaa Hurtan taivahalla.
+
+»Siispä sodan saamme!» sanoo,
+»taasen virtaa miesten lepät;
+talonpoika rauhaa anoo,
+toista pyytää pyssysepät.
+Taistoon kuninkaamme tautta!
+Eespäin eestä Ruotsin rauan!
+Jälleen maan ja kansan kautta
+soi: _Vivat Carolus_ kauan!»
+
+Mutta virkkaa vanhus vakaa:
+»On nyt kuollut kuninkaamme,
+sentään sanallaan hän takaa
+talonpoiat meidän maamme.»
+Painuu Hurtan pää: »Jos kuoli
+Kaarle kuulu, kaikki kaatui,
+vallitsee vain leipähuoli,
+voitto, maine maaksi maatui.»
+
+Nostaa Sipo hattuansa,
+kuninkaalle kuuliainen.
+Mutta virkoo uudestansa
+Hurtan usko uupuvainen:
+»Kuningas jos kuoli; voipi
+hyvin Armfelt, armeijamme,
+vielä sotalaulut soipi,
+liput voiton liehutamme!»
+
+Virkkaa vanhus kuolon-vakaa:
+»Saavun armeijasta juuri,
+joka hangen alla makaa;
+sortui sotajoukko suuri
+myrskyyn joulu-yönä kerran,
+tuiski tuntur-tuuli lunta;
+sikskuin kuuluu kutsu Herran,
+siellä nukkuu siki-unta.»
+
+Vait on Hurtta. Hartiansa
+vain kuin alas jumahtavat,
+veret kaikoo kasvoiltansa,
+partahuulet humahtavat:
+»Vai jo nukkuu sankar-suku!»
+Kiertyi kylmään hymyyn suunsa,
+päättyi Hurtan päiväin luku,
+ampui puhki kulmaluunsa.
+
+
+
+
+
+
+
+**
+
+BELLEROPHON
+
+Runotarina
+
+(1919.)
+
+
+
+PEGASOS.
+
+Uron uljahan nimi oli Bellerophon.
+Hän mies oli muuten moitteheton,
+mut joutunut vihoihin jumalien
+jo aikoina armahan lapsuuden:
+näki aina hän eessänsä tuulentuvat,
+vain kuolematonten ihannekuvat,
+hän kuuli, mitä ei kuullut kukaan,
+ei sopinut siksi hän muiden mukaan,
+oli kuin jokin aina ois ollut poissa;
+ei viihtynyt siks isän, äidin koissa,
+ei tyytynyt maan hän tyttäriin,
+hänen tahtonsa paloi taivaisiin,
+näin harhaili yössä ja päivässä yksin
+hän vain kera orhinsa ystävyksin.
+
+Pegasos oli orhinsa oivallinen:
+hepo siivekäs, saalas Medusan sen,
+min kaamein joukossa Kauhutarten
+oli katse ihmisen vaivaa varten;
+kun Perseus hakkasi häneltä pään,
+Pegasos sai syntynsä verestä tään,
+oli varsa vauhko se pelon ja kauhun,
+oli sälkö säihkyvä tulen ja sauhun,
+kuin kiro hän kiisi, kuin leimaus lens,
+yli kuoleman kuin elon kuilujen ens,
+oli ratsuna rajaton, riihaton--
+hänet hillitä tais toki Bellerophon.
+
+Oli sattunut näin, kävi kansassa kuiske:
+Pegasos tuli tiellä kuin tuulen tuiske,
+sen pilvissä hulmusi harja, tulta
+sen turpa tuiski, löi kavion kulta;
+toki peljästynyt ei Bellerophon,
+vaan huus: »Kuka kuuluisa herras on?
+Ja mistä on matka ja minne vie?
+Sun ostan, jos liika ei hintas lie.»
+
+Hepo hirnahti: »Kuultu ei kummempaa!
+Olen sen, joka voi mua ratsastaa.
+Mun kotini tuulessa, tähdissä on,
+mut hintani murhe on mittaamaton.»
+
+Hymys Bellerophon: »Siis oot oma mun!
+Olen syntynyt siellä, miss' on koti sun.
+Siis oot sinä oikea sankarin hepo,
+min hinnaksi liika ei mieleni lepo.»
+
+Hepo hirnahti: »Kavahda, onneton!»
+Hänen hyppäsi selkäänsä Bellerophon;
+hepo sivulle heittihe, suoraan sen
+hän ohjasi, ohjitta suistaen;
+hepo karkasi taivaan korkeuksiin,
+uros laikahti lietoihin laulelmiin,
+hepo syöksyi kuoleman kuiluihin,
+mies miestyi viisauden miettehin;
+näin kiertäen, kaartaen ylös ja alas,
+maan vihreän pinnalle vihdoin he palas.
+
+»Pegasos, olet orhini oivallisin!»
+sana samosi ilmojen sankarin,
+»jos olet mun orhini nyt ja ain,
+kirot ankarat kilpistyy jumalain,
+olen onnen mies, olen miekkoinen mies,
+mua paina ei kohtalon kolkon ies,
+ei houkuta elämän riemut turhat,
+ei synkistä syyt, ei rikokset, murhat,
+kuin viaton vierin, kuin kuningas kulen,
+käyn halki tunnonkin tuskain tulen,
+Tuon lauluista ilon ma itselleni,
+saan soitosta lohdun ma sydämelleni,
+näin uhmaten unhoa Sallimusta,
+kun kuolen, kolkutan jumalten usta.»
+
+Hepo hiljaa hirnahti: »Tunnehan
+toki ensin turmiot Salliman!»
+
+
+
+HELIKONIN IMMET.
+
+Oli aamun hetki. Ja Eos nousi
+punasormin aalloista aavan veen,
+jo joutui, ampui Apollon jousi
+maan, metsän, pilvien pimeyteen,
+ja niinkuin valkea niitynvilla
+tai liljat hempeät Heben vyön
+kävi keijut kummuilla kasteisilla,
+pois käsin käärien usmat yön.
+
+Loi loitos silmän hän toisahanne:
+nous siellä siintävä Helikon,
+ja niinkuin Pallahan kultavanne
+sen palteill' yhdeksän neittä on;
+ne toinen toistansa hiljaa kaulaa,
+ne katsoo äärihin kaukaisiin,
+ne laulun kirkkahan hälle laulaa,
+kuink' kohoo ihminen jumaliin.
+
+»Ah, nuorukainen, on tuumas turhat,
+et eloa vältä, et kuolemaa,
+sull' eessäs synkät on syyt ja murhat
+sun kosto Salliman saavuttaa;
+mut kärsimyksistä nousten, noudat
+Olympon korkeimman seppeleen;
+kuin joutsen joikuen kuolet, soudat
+pois unten laaksohon ijäiseen.
+
+Oot oma meidän. Sun nähdä suomme
+me elon synkimmät syvyydet,
+sen kultakukkulat etees tuomme,
+sen heelmätarhat ja hyvyydet,
+saat maistaa maailman kaiken onnen
+ja onnettuuden, ah ihmislaps:
+me vasta murramme henkes ponnen,
+kun olet poikana harmaahaps!
+
+Saat kyllin leimuta lemmen tulta,
+saat kyllin riemuita rikostöin,
+mut kymmenkertaisen tuskan sulta
+me tuimin vaadimme tunnon öin;
+sun teemme suureksi vaivaa varten,
+voit olla vertainen valtojen,
+sun suomme saaliiksi Raivotarten,
+ja sitten--särjemme sydämen.
+
+Runon ruhtinaaksi sun suomme tulla,
+mut kerjäläisenä kerran käyt,
+on murhe, orpous omaa sulla,
+ja mieron liesillä lämmittäyt:
+maanpakolaisena harhaellen
+sa antaut outojen armoihin,
+käyt kynnykseltä sa kynnyksellen
+ja kysyt leipääsi kyynelin.
+
+Mut laulun lahjan me sulle suomme
+kuin kuolevalle ei konsanaan,
+myös kirkkaan kärsimyskruunun luomme,
+mi loitos loistavi maailmaan;
+jos vihdoin viemmekin järkes valon,
+sun vieläi virtesi suurna soi,
+et pääse hehkuista henkes palon,
+mi ikiluojia ihannoi.»
+
+Tuon kuulee kummana nuorukainen,
+tuon kuulee myös koko Helikon,
+hänet tempaa hurmio taivahainen:
+kuin laulun, miehenkin mieli on!
+Hän tahtoo seista jo seppel päässä,
+hän oivaa orhia kannustaa,
+kuin liekki sinkoo hän myrskysäässä,
+jo allaan häipyvi ahdas maa.
+
+Mut tuskin pilviin hän päästä ehti,
+näön hältä päivä jo huikaisee,
+ja niinkuin lentävä syksyn lehti
+hän alas ratsulta raukenee;
+toki ehtii Pegasos häntä ennen,
+hänet ottaa sirkuille siivilleen
+ja saattaa sankarin maahan mennen
+luo vilppaan, läikkyvän lähdeveen.
+
+
+
+HIPPOKRENE.
+
+Hän herää illassa lauhkeassa.
+»Miss' oon?» hän kysyy.
+Hän on kuin oudossa maailmassa,
+mi vaiti pysyy.
+Vain hepo hiljaisesti hirnahtaa:
+»Oot siellä, missä mieli rauhan saa.»
+
+Hän jälleen silmänsä kiinni painaa;
+hänen hyvä on olla,
+hän vaikk' on valkea niinkuin vainaa;
+kodin kartanolla
+kera siskoin, veljien hän karkeloi,
+hänen korvissansa lapsuuslaulut soi.
+
+Ja jälleen silmänsä suuret aukee:
+»Miten tänne tulin?
+Miks sielu, ruumis mulla niin on raukee?
+Minä kaukaa kuun,
+mut miks en mitään muista matkaltain?»
+Hepo hirnahtaa: »Oot unhoss' unelmain.»
+
+Punertaa aurinko puiden takaa;
+se silmäteriin
+käy unten urhon, mi maassa makaa,
+käy sydänveriin;
+ne pulpahtaa, ja poskin kuumeisin
+hän kuiskii, hourii töistä sankarin:
+
+»Mies enkö suurimman ollut onnen?
+Miten pienempähän
+ma tyydyin, mahtaja mahtiponnen,
+elon piiriin tähän?
+Mun eikö ollut taivahille tie?
+Nyt mulla eessä Manan ilta lie.»
+
+Pään painaa, katsovi illanruskoon,
+mi hiljaa riittyy.
+Hän itkee, uppoo jo epäuskoon,
+mihin murhe liittyy
+sydämen linnun, varhain vaienneen;
+niin sanat soivat solinasta veen:
+
+»Ei viel' oo päivies mitta pantu,
+ei määrä elon;
+tuo tietää taivahan kultarantu:
+ei syytä pelon,
+sa pääsit pilviin, vaikk' et taivohon,
+viel' eessäs monen aamun rusko on.
+
+Sa riensit riemuin, myös mennös murhein!
+Ei ikuisinta
+uros aina saavuta uhmin urhein,
+ei ihmisrinta
+ain ihannettaan ensi päivin, öin,
+vaan vasta elon pitkin päivätöin.
+
+Mut koska huomaan sun sankariksi,
+mi tahtoo taivoon,
+sun nähdä suon ikitähdet siksi,
+jos katsot kaivoon,
+mun iski kenkä orhis kavion
+kun äsken läksit taivaslentohon.»
+
+Tuon urho kuulevi äänen kumman.
+»Ken oot?» hän kysyy.
+Hän näkee vain vedenpinnan tumman,
+mi vaiti pysyy;
+mut huulillaan kuin maljan kultaisen
+hän tuntee, nauttii nektarista sen.
+
+
+
+NAJAADI
+
+Jopa sielu sankarin avautuu,
+uros havautuu:
+min kultamaljaksi luuli,
+se olikin impyen ihanan suu,
+jonk' äänen hän äsken kuuli;
+kuin lummekukka
+laineiden
+sen keinuu tukka
+keltainen,
+ja niinkuin rusko pilvyen
+sen palaa punahuuli.
+
+Mut silmänsä suuren, himmeän
+kun avaa hän,
+se sankarin silmään vaipuu
+kuin syytös syyttömän, kärsivän,
+kuin rukous ja kaunis kaipuu,
+kuin pyytäis hiljaa,
+ettei veen
+hän taittais liljaa
+huvikseen,
+vaan virittäisi vitkalleen
+kuin jousen, joka taipuu.
+
+Sanat humahtelee hänen huuliltaan:
+»Polo poika maan!
+Kuin lähde lietona läikyn,
+minä pelkään vilppiä, vihaa vaan,
+minä maantien tomua säikyn;
+oon impi laulun,
+soittelon,
+myös taltan, taulun
+voittelon,
+miss' ikään kiista kaunis on,
+ma siellä välkyn, väikyn.
+
+Siks' jos oma olla tahdot mun,
+kuin oon ma sun,
+pidä puhtaana laulus siipi:
+monen povehen taiturin tahratun
+hämähäkki jo häijy hiipi;
+käy tietäs yksin
+ennemmin
+kuin ystävyksin
+ylhäisin,
+he sua parjaa kuitenkin
+tai pettää, kadehtiipi.
+
+Pegasos vain ystävän oikea on,
+vaka, pelvoton,
+joka ei sua koskaan heitä,
+vie toteen kuin leikkiin ja karkelohon,
+käy tulen kuin tuulien teitä;
+mut koska turtuu
+tuntehes
+tai synkkä murtuu
+sydämes,
+mun luoksein saavu murheines
+ja helmahain ne peitä!
+
+Sua tahdon ma tuutia tunnelmin
+ikituorehin
+unen aalloilla armahilla,
+sua juotan ma huulin punaisin
+ilon paisuvan parmahilla:
+jos lienet köyrä,
+suortunet,
+jos vanha, nöyrä,
+nuortunet,
+ja vannon, täältä lähde et
+hapsilla harmahilla!»
+
+Käsivartensa viileät, valkeat
+ylös ojentuvat
+kuin kaaret, kuin joutsenkaulat,
+hänen kuiskii huulensa hurmoisat:
+»Sinut vapauttaa nämä vaulat!
+Sun nostan taasen
+satulaas,
+vien autuaasen
+maailmaas,
+oot unelmaisi urho taas
+ja laveammin laulat.»
+
+Alas aaltohon sankari tenhoutuin
+nyt syöksee kuin
+rajupilvestä ukkosen vaaja,
+veti vellamo luo, sitoi silmin ja suin,
+oli verkkonsa vetreä, taaja;--
+kun sieltä sousi
+ilmi hän,
+laill' lapsen nousi
+leikkivän
+näki tähdet taivaan hilpeän,
+ol' eessään elo laaja.
+
+
+
+JUMALTEN KIROT.
+
+Läks sankari elämänretkelleen,
+sous laulun kaikki laineet,
+läpi myrskysi ilman ja tulen ja veen,
+tuta tahtoi hän alku-aineet,
+myös tunki hän sydänten syvyyksiin,
+elon ongelmat oppia tahtoi niin,
+tuli tuttaviin, suli suudelmiin,
+näki maailman kunniat, maineet.
+
+Ei tyytynyt hän tomun maailmaan,
+haki kuvaa hän kuolottomuuden,
+oli kuullut sen piilevän kuoressaan,
+yhä murskasi muodon hän uuden,
+pian häll' oli rinnassa rikosten yö;
+hän vitsalla orhia virkkua lyö,
+hänen mieltänsä murhe synkkä syö
+ja etsintä ikuisuuden.
+
+Hepo vihdoin hirnahti: »Houkkako liet?
+Ei paeten erkane vaiva!
+Se samoo sankarin kaikki tiet,
+on nopsempi kuin hepo, laiva;
+ja vaikka sun kanssasi pilvihin
+ma nousisin laulun lentimin,
+ois kaukana onni se kuitenkin,
+jota ontoks ei kaihosi kaiva.»
+
+Uros vitkaan vastasi: »Tiedän sen,
+myös että en ikuisuutta
+ma löytäne juhlista jumalien,
+siks koitan nyt tapaa uutta:
+ma tunnustan haavehet haavehiks,
+ma aion nyt iloita ihmisiks,
+siell' yhtyä kesti-ystäviks,
+missä mielen ei rauhattomuutta.»
+
+Luo läksi hän Tirynsin valtiaan;
+sai vastaan-oton hän hyvän,
+isännältä sai sanan iloisan,
+emännältä katsehen syvän.
+Mut kohta huomasi koito mies,
+miten täälläkin painoi jumalten ies,
+ei lepoa leimunnut linnan lies,
+hän tännekin toi torajyvän.
+
+Kun vastata valtiattaren
+ei voinut hän hurjaan huumaan,
+tää joutui raivohon rakkauden,
+tää syttyi vihaan kuumaan,
+hänet lähetti viestinä Lykiaan,
+luo taattonsa, Lykian kuninkaan,
+mut pyys sanantuojan tuhoamaan,
+isän vihkien häijyyn tuumaan.
+
+Mut mies oli muhkea Bellerophon,
+oli saanut hän suuren sulon:
+kun astui hän kuningaskartanohon,
+ois kulkevan luullut kulon,
+niin syttyivät sydämet impien,
+enin kuninkahan toki tyttären,
+näki kaikki hän kuin läpi terhenen,
+tuns tuskan ja lemmen tulon.
+
+Hän riensi rinnoille taaton nyt:
+»Ken tuo oli kosija korja?
+Monet sulhot suuret on hyljännyt
+sun Sophrosynesi sorja.
+Jo tunnen: nyt oikea tullut on!
+Jos hänestä miehen ja puolison
+ma saan, olen nuorikko nuhteeton,
+olen hälle ma vaimo ja orja.»
+
+Kovin kuuli valtias kummissaan
+sanat tyttären, muuten tyynen;
+ei ollut hän nähnyt milloinkaan
+noin riehuvan Sophrosynen.
+Hän kutsutti luokseen airuen,
+luki kirjehen, mietti vaieten,
+jo keksi keinon ja julisti sen:
+»Kiven kallihin kalliista myynen.
+
+Hyvä on! Jos lie uros oiva tää,
+Khimairan. hän varmaan voittaa,
+tuon häijyn, mi maatani hävittää,
+kylät kylmille autioittaa.
+Pedon tuon jos surmaa sankari,
+saa Sophrosynen hän palkaksi,
+ja puolet valtakuntaani--
+hänen kelpaa ainakin koittaa!»
+
+Tytär kuninkahan huus huolissaan:
+»Hänet lähetät suoraan surmaan!»
+Sydän järkkymätön oli valtiaan:
+»Tien osoitan onneen ja hurmaan.»
+Sai tiedon seikasta Bellerophon;
+hän koht' oli valmis voittelohon,
+vuoks lemmen ei, vaan taistelon,
+tuo vaikka veisikin turmaan.
+
+
+
+SOPHROSYNE.
+
+Kuin leyhkä läntisen lempeän,
+niin sylke on sydämen lämpimän.
+
+Kuin on suven suuren kukoistus,
+niin naisen nuoren on rakkaus.
+
+Kuin ujous on puron ulpukan,
+niin punerrus posken on puhtahan.
+
+Niin lemmen tuntehin, tuskineen
+kävi neitonen viertä nyt virran veen.
+
+Hän tavata tahtovi armastaan,
+joka joella juottavi orhiaan.
+
+Hänen mielensä laaja ja lämmin ois,
+jos onnensa uneen hän uskoa vois.
+
+Mut ah! Khimairan hän tuntee tuon,
+jok' asuu alhossa Hornan suon.
+
+Niin monen on surma jo sulhaisen
+tuo miesten päänmeno hirmuinen.
+
+Näki Sophrosyne, kun läksi nää,
+ei puuntunut, kalvennut poskipää.
+
+Meni monta urhoa kuuluisaa;
+tään yhden hän tahtois pelastaa.
+
+Tään ainoan, jota hän armastaa!
+Ei, raukka, hän rinnan rauhaa saa.
+
+Hätä hällä on hengestä sankarin,
+siit' uhrais hän lemmen ja onnenkin.
+
+Läpi kaislikon hiljaa hän hiipii kuin
+säde kuuhuen, varjojen tummentuin.
+
+Hän hiipii ja kuulevi kummakseen,
+hepo kuinka haastavi herralleen:
+
+»Mitä mietit? Miks olet murheinen?
+Sua varmaan miellytä enää en.
+
+Mua silitä et, mua puhuta et,
+en tiedä, surret vai iloinnet.
+
+Sun arvaa en sydän-aikeitas.
+Toki muistahan kunnon kumppanias!
+
+Myös muista tuo, mikä eessäs lie,
+yli estehien sinut siipeni vie.
+
+Ja jos sua painavi tomu ja maa,
+voit kanssani taivahat tavoittaa.»
+
+Tuo vastasi vitkaan sankari:
+»Minä muistelen eilistä untani.
+
+Se oli niin kaunis ja kaamea,
+kuin on tulivuoren purppura.
+
+Se oli niin seijas ja hirmuinen
+kuin leimaus ukkosen läheisen.
+
+Mitä merkinnee? Toki kertoa
+sen tahdon, jos tahdot kuunnella.»
+
+Hän vaikeni. Solina virran veen
+soi tähti-yössä vain yksikseen.
+
+Ja kaislojen vieno kahahdus,
+kuin kuiskaus, kuin rakkaus.
+
+
+
+SANKARIN UNI.
+
+Olin niinkuin linnassa
+valkeassa,
+min joskus nähnyt
+jo olin ma lassa.
+
+Mut nähnyt kaukaa
+kuin sateenkaaren
+tai Hesperiidien
+hedelmäsaaren.
+
+Se seisoi keskellä
+sypressilehtoin,
+sitä aurinko kultasi
+aamuin ja ehtoin.
+
+Ja marmoriportaat
+vei virralle siitä,
+mut koskaan kukaan
+ei kulkenut niitä.
+
+Nyt siellä olin,
+en tiedä, miten,
+en miettinyt: usein
+käy unessa siten.
+
+Joku vaatinut lie,
+joku vartoi varmaan ...
+olin siellä kuin kutsusta
+kullan armaan.
+
+Sisäsuojasta jostain
+tuon lumotun linnan
+kuin soittoa kuulin,
+kuin tarua rinnan.
+
+Joku kärsi siellä,
+joku siellä suri,
+niin nyyhke mun poveni
+puhki puri.
+
+Kuin leimaus lensin
+ma ääntä kohti!
+Kuu kylmä permannon
+paasiin hohti.
+
+Ylt' ympäri aukeni
+autiot huoneet;
+oli kuin ois vainajat
+varjoja luoneet.
+
+Kuin kuoleman mahtien
+maassa kulin ...
+niin vihdoin ma salihin
+tummaan tulin.
+
+Pysähdyin, seisoin:
+sen kynnyksellä
+soi ääni, kuin kannel
+se helisi hellä:
+
+»En outo ma lie
+olen ihanimpasi,
+kuva kuoloton omasta
+sielustasi!
+
+Miks viivyt, mies?
+Sua kyllin jo varroin,
+sua murhein muistin
+ja haavehin harroin.
+
+Minut vapahda vallasta
+hirviön, joka
+mun muotoni tahraa
+kuin saasta ja loka!»
+
+Ma kuuntelin, katsoin,
+ma käänsin pääni,
+nyt huomasin, mistä
+se humisi ääni.
+
+Salin toisella puolla
+oli alttaani avoin,
+kuunpaisteinen, hohtava
+hopean tavoin.
+
+Nojas pylvästä vasten
+siell' impi norja,
+mut kahlehdittu,
+kuin ois hän orja.
+
+Ma huusin: »Varro!
+Sun vapahdan varmaan.»
+Niin kaulassa tunsin
+kuin kädet ma armaan.
+
+Ne irroitin, astuin
+jo askelen, kaksi--
+jalan johonkin tunsin
+ma takertuvaksi.
+
+Ma katsoin: mun polvia
+halasi jokin
+naisrinnoin, mut linnun
+kynsin ja nokin.
+
+Vedin miekkani. Silloin
+hän huus kuin hurja:
+»Kas, naisen tappaa
+tuo urho kurja!»
+
+Ma suutuin, ma tartuin
+nyt hänehen kourin.
+Hän kuiski: »Sua ijäti
+halaan ja hourin.»
+
+Löin maahan hänet,
+ylös kimpos hän jälleen--
+kai aamuun asti
+me painimme tälleen.
+
+Mut vieläkin rintansa
+untuvaiset
+kun muistan, ma unhotan
+kaikki naiset.
+
+Hänet vihdoin voitin!
+Hän kirkuen läksi.
+Mut itsekin käynyt
+olin kelmeäksi.
+
+Ma horjuin, ma hoipuin
+ma vuosin verta--
+mua sydämen kohtaan
+hän satutti kerta.
+
+Ma katsahdin silloin
+sen toisen puoleen,
+min hukkuneheksi
+jo luulin huoleen.
+
+Mut hän, min vuoksi
+sodan sodin ma ylvään,
+mua katseli lailla
+vain marmoripylvään.
+
+Ei säälinyt, hellinyt
+äänin helein,
+ei kiittänyt ilmehin
+eikä elein.
+
+Vaan riisui kahlehet
+kaulaltansa
+ja haastoi ja hymyi:
+»Se vain oli ansa!»
+
+
+
+NEIEN SURMA.
+
+Ei Sophrosyne nyt enempää
+voi itseänsä pidättää,
+hän kaislain kätköstä syöksähtää,
+on hulluksi tulla aivan;
+hän tarttuvi kätehen sulhaisen,
+tätä silmihin katsoo rukoillen,
+näin virkkavi halki kyynelten
+nyt vankina surun ja vaivan:
+
+»Äl' lähde Khimairan kiistahan,
+sua vaikka, raukka, ma rakastan
+se tahto on taaton ankaran,
+ei koskaan, koskaan minun!
+Jos hirviön voittais voimasi,
+se oisi suurin onneni,
+mut murhe mulla ois suurempi,
+jos surma kohtais sinun.»
+
+Ja syvään huokaa synkkä mies,
+jota paatinen painaa jumalten ies,
+mut rinnassa liekki lemmen lies
+vain taruja, taistoja varten:
+»Pois luotani, immyt puhtoinen,
+sua että erheessä surmais en,
+en syöksyisi syyhyn uutehen
+ja valtahan Raivotarten!»
+
+Tuo vastaa neitsyt valkea,
+kuin kuoleman kukka kalpea,
+kuin vainaja syytön, soutava
+päin ijäisyyden rantaa:
+»Mun onneni moinen kuolo ois,
+en siks sun luotasi lähde pois,
+mut ettet multa sa kuolla vois,
+voit mulle sa surman antaa.»
+
+Mies katsovi häntä miettien:
+tuo lie siis liekkiä rakkauden,
+sen kaikuja kultakantelen,
+mi kätkevi kuolottomuuden?
+Sävelsoiton tuon jos särkisin,
+salat ehkä ilmi ma saisinkin
+joit' etsin haavehin hehkuvin
+ma äyräiltä ikuisuuden.
+
+Hän vastaa: »Ah, kaunis kassapää!
+Khimairako noin sua säikyttää?
+Tyyn' ollos! Hän tantereelle jää,
+hänen hurmeensa pilviin purskaa.
+Mut muista, kun saapuvaks mun näät,
+sull' eessä on itsellä Hymen ja häät,
+on lemmen leimut ja myrskysäät,
+jotk' onnesi lauhan murskaa!»
+
+Tuo helkähti itku impyen
+kuin joiku kuolevan joutsenen,
+kuin sointu särkyvän soittimen
+tai kilven, mi saanut on vamman:
+»Äl' lähde Khimairan kiistahan!
+Sua liioin, raukka, ma rakastan,
+saat ruumiini kainon, kukkivan
+ja sieluni kukkivamman.»
+
+Jo pilvehen peittyy kalvas kuu,
+hääruusut poskien ruskottuu,
+käsi kättä kohtaa ja suuta suu,
+pyhä hetki on Hymenin taian!
+Niin kuolematonten kuoro soi:
+»Se lempi, min Salliman tahto loi
+vain tähtien heimona heiliä voi,
+ei lie se liljoja Gaian.»
+
+Ja tahdosta valtojen taivaisten
+nyt rannalle neien rakkauden
+nous virpi korkea viisauden
+ja kauneuden hyveen kainon;
+ken siitä oksan otti hän
+löys keinot kestää elämän,
+löys lohdut sydämen kärsivän
+sai sielulleen tasapainon.
+
+
+
+KHIMAIRA.
+
+Sill' aikaa sankari karkaa pois,
+kuin jäljissä ois
+koko kauhujen kansa vankka,
+hän ratsuin vaahtisin ratsastaa,
+vaka vaappuvi maa,
+tult' iskevi ilma sankka,
+ja vaikka hän piukoo pilvihin,
+lyö kuitenkin
+hänt' tuntonsa raippa rankka.
+
+Jo eessänsä aukee Hornan suu,
+hepo kauhistuu:
+»Nyt, ystävä, mielesi malta!
+Ketä kerran tuimivi tunnon syy,
+hän synkistyy,
+niin säännyt on Salliman valta;
+vaikk' koituisit Tuonelan tuomarin luo,
+ei rauhaa suo
+tää rankaisun ankaran alta.»
+
+Mut hurjana huutaa Bellerophon:
+»Kenen kohtalo on
+näin kytkenyt kiinni Khimairaan,
+jos hän sitä välttää, hän väärään käy,
+polun päätä ei näy,
+hän hoippuvi harhaan ja hairaan,
+mut jos pedon voittaa, hän toipua voi
+taas toiseksi, oi,
+saa terveeksi sielunsa sairaan.»
+
+Hän syöksevi Hornan kuiluhun,
+pedon kohtaa, kun
+tää nälkäänsä ärjyen yöhön
+on lähdössä saalista samoamaan
+yli metsän ja maan,
+joka-yöllisehen tuhotyöhön;
+hänen katseensa kiiluu, kuin hämmästynyt
+hepomieheen nyt
+se ampautuu asevyöhön.
+
+Kuin leijona kohta hän karjahtaa:
+»Hyvä saalis, haa!
+Tulit kanssani kamppaelulle.
+Väkivaltaani nousitko vastahan?
+Sua varoitan!
+Olen turmion tuoja ma sulle.
+Kai tiesit, kun saavuit sa taistelohon:
+väkevämmän on
+ens isku, se kuuluu mulle!»
+
+Käpälänsä hän nostaa jo hirmuisen,
+toki eelle sen
+uron ehtivi raikuva rauta,
+tuli tutkaimesta sen leimuaa,
+pedon tavoittaa,
+ei enää voima sen auta,
+alas kuiluun jo vierii sen pärskyvä pää;
+näin päättyvi tää,
+oli Horna hirviön hauta.
+
+Ah, ei! Pian hahmossa huikean
+pukin puskevan
+se sankarin kimppuun täyttää,
+on leveä, luiseva otsa sen
+kuin tuhmuuden,
+kaikk' iskut se kestävän näyttää,
+se sokkona eespäin ryntää kuin
+yhä voimistuin,
+se sarvea kymmentä käyttää.
+
+Päin häntä on voimaton Bellerophon:
+hepo pelvoton
+toki tuohonkin keinon tiesi:
+hän taapäin kääntyy ja potkaisee,
+peto parkaisee--
+hän sai, mitä pukki siesi!
+»Hyvin potkaistu!» huutaa Bellerophon,
+»sun kunnia on;
+hepo taisi, mit' tainnut ei miesi».
+
+Mut muodossa käärmeen kähisevän
+pedon kuulee hän
+jo purskuvan kuoloa, turmaa,
+kuin kaikki henget nyt häijyyden
+ois suussa sen,
+kuin kaikki ne suitsuis surmaa;
+toki peljästy tuosta ei Bellerophon,
+hän voitokas on,
+hänet taistelon touhu jo hurmaa.
+
+Hän laulavi: »Viihtynyt milloinkaan
+en päällä maan
+niin hyvin kuin keskellä vimman;
+kun näin minä vastaani kiiltävän
+vihan viiltävän,
+tulet tuikkivat kiron ja kimman,
+taas sain minä sieluni nuoruuden,
+sydänsuoruuden
+ja urhouden uhmaavimman.»
+
+Ja poikki hän hakkaa käärmeen pään;
+mut myrkkyään
+kyy ehti jo kyllin valaa:
+uron eessä nyt nainen on suloinen,
+uros huomaa sen,
+hän naista jo lempii salaa,
+hänet hurmaa jo muhkeat muodot nuo,
+joit' tarjoo tuo--
+sydän hällä ja pää jo palaa.
+
+
+
+KIUSAUS.
+
+Ja nainen virkkavi naurusuin:
+»Minun nimeni soipa on Phryne.
+Kuten huomaat silmin sa huikaistuin,
+olen sorjempi Sophrosyne;
+olen aistien hurma ja armaus.
+elon pimeän valtoja vastaan,
+kun painavi päivien harmaus,
+yö, kuolema liioin lastaan.
+
+Olen vaistojen virta ja välke veen,
+olen viettien vienous hellä;
+mitä haavoitti taisto, sen terveeks teen
+ma hetkien hempeydellä.
+Olen tuokio kiitävän tunnelman,
+kisan kultaisen kirjava perho,
+kuin morsiushuntu ma huiskahdan,
+olen ijäisen ilmiöverho.
+
+Mua lemmit, jo lapsesta lempinyt liet,
+olet herjannut, hävennyt mua,
+minä eelläsi tanhusin elosi tiet,
+minä kutsuin ja kiehdoin sua;
+sinä peitit mun syömesi syvyyteen,
+minä kuplana kultaisna nousin,
+sinä heitit mun huolehen ijäiseen,
+elonriemuna esiin ma sousin.
+
+Mua turhaan sa väistelet, välttelet,
+olen, kaunis, ma kaikkialla,
+mut sentään sa konsana saavuta et
+mua varsalla vaahtoavalla;
+olen vilkahdus, olen välkähdys,
+kuva kulkeva elämänpiiris,
+jumal-hetken juhla ja helkähdys,
+läpi ilmojen välkkyvä Iris.
+
+Joka syksyn ruusu, mi ruskottaa,
+joka illan pilvi, mi palaa,
+mun lempeyttäni leimuaa,
+mun helmaani sammua halaa,
+joka meri, mi taivasta heijastelee,
+joka manner, mi silmääs kohtaa,
+mun vaippani solkea somistelee,
+mun hopeavyötäni hohtaa.
+
+Sa luulet mahtavas maailman,
+kun tunnet sa tahdon ja taiston:
+nyt tunne--niin sua armastan--
+myös vallat vietin ja vaiston!
+Naiskauneuden, naisrakkauden
+rajutuulet sun tuntea annan,
+kunis armoille Moirain ylhäisten
+sinun sielusi kartena kannan.»
+
+Hän laulaa, hän virkkaa, hän vierii jo pois
+kuin aalloilla valkea vahto,
+mut oli kuin myötä sen vierinyt ois
+myös sankarin tarmo ja tahto
+hänen ruumiinsa rautainen raukeaa,
+saa sairaus hiipivä sieluun--
+hän ratsua raisua kannustaa
+ja syöksyvi Hornan nieluun.
+
+
+
+HORNAN HOVI.
+
+Luo viedään hän Hornan valtiaan,
+tää tytärtänsä kiittää:
+»Jo tuonut mont' olet lasta maan,
+mi täällä nyt sukua siittää,
+mut tuonut sa konsana tämän et moista,
+niin uljasta, armasta, aurinkoista.
+
+Vähän meitä hän vielä kuin vierastaa:
+lie outoa hälle lika!
+Mut viikon kun täällä hän viettää saa,
+pian sielultaan hän on sika;
+hänet syötämme; heitämme sikojen seuraan,
+hyvän hänestä juotamme juhlateuraan.
+
+Kai ensin hälle sa karkeloit,
+jos armaakses hänet aiot,
+hänet sitten hulluksi haltioit,
+alakärsäksi käännät ja taiot,
+ja varmaan hän röhkivä meille on monta
+häävirttä ja kuoroa kuolematonta.
+
+Mut orhinsa korskuvan, ylpeän
+panen lantakuormien vetoon,
+siks kuin on vanha ja vaivainen hän
+ja kepertyy Manan ketoon,
+näin heistä kun hyötyä, huvia saamme,
+alamaisia olkoot he mainion maamme.»
+
+Hän viittaa sankarin lähestymään;
+tään katse ympäri kiitää,
+Khimairan on vain sulot silmissään,
+mi permannon palkkeja liitää
+kuin liehuva liekki, kuin lempivä liha,
+kuin alaston, armoton, viiltävä viha...
+
+Hänen lanteensa läikkyy ja lainehtii,
+hänen rintansa nousee ja vaipuu,
+hänen varpaansa väijyy ja vaaneksii,
+hänen vartensa kaarena taipuu,
+kuin korsi se keinuu, kuin korvessa palmu,
+sen latvassa huultensa hehkuva valmu.
+
+Uros enää ei paikkaa, sen kansaa nää,
+hän näkee yksin Khimairan,
+mi Phrynen hahmossa viehättää
+hänet teille nyt tenhon ja hairan,
+mut juuri kun silmänsä tulena tuiskii,
+hän kuulee, kuink' korvaansa kuningas kuiskii:
+
+»Mitä arvelet? Eiköhän kannattais
+tuo kauneus laulua uutta,
+joka varjohon virtemme vanhat sais,
+sois aistien kuolottomuutta,
+ja, kiittäen auvoa kiitävän hetken,
+ihannois ikirientoa ihmisen retken?»
+
+Uros päätänsä nyökkää. Hän kitaran saa,
+sen koskee kielihin soipiin,
+sävel outo Hornassa ouruaa,
+käy miesten mieliin ja koipiin,
+soi naisten naurussa, kantapäissä;
+pian kaikki he hyppii Khimairan häissä.
+
+Hänet saavansa jos ivasaaliikseen
+oli luullut Hornan väki,
+heti huomas he herransa erehtyneen:
+runoniekan he hänessä näki,
+mi soittanut, laulanut lailla ei sian,
+vaan kasvoi ja korkeni keskeltä lian.
+
+Hän lauloi, kuink' elon armaus
+kuin virta vierivä haipuu,
+jää jälkeen vaan kukan kuihtumus
+ja murhe ja muisto ja kaipuu,
+mut sentään on elänyt, laulanut iki,
+ketä kerran Khimaira on liikkunut liki.
+
+Hän lauloi, kuink' ilot ihmisten
+ovat laatua, muotoa monta,
+yks niistä on yksin taivainen,
+sukukuntaa kuolematonta,
+on lempi, mi sankarin loihtii ja liehtoo,
+kun häntä Khimairan kauneus kiehtoo.
+
+Hän lauloi, kuink' ovat onnelliset,
+jotk' onnensa omaksi saavat,
+ei sentään hukkahan huoannehet,
+joille lemmestä jää vain haavat;
+kas, ruusuja poimii, jos vuotaakin verta,
+kenen kättä Khimaira on koskenut kerta.
+
+Hän lauloi--laulusta kiihtyen
+Khimairan kimma nyt laukee,
+hän heittää huntunsa viimeisen,
+hänen sylinsä sykkivä aukee,
+ja kuumemman kuin aron polttava tuuli,
+saa suudelman hältä nyt sankarin huuli.
+
+Huus huohottaen nyt valtias:
+»On syntynyt Orpheus uusi!
+Jos tahdot mun tappaa laulullas,
+tuki suusi ja korjaa luusi!
+Mut jos sävelsurmalta säästänet minut,
+hovirunoilijakseni nimitän sinut.»
+
+Tuo tuumi sankari tuokion, kaks,
+hänen silmänsä siirtyi Khimairaan:
+»Ma Hornan jään hovirunoilijaks,
+teen terveeksi sieluni sairaan,
+elon entisen toivot ja muistotkin epään,
+Khimairan kun lempeän vierellä lepään!»
+
+
+
+POLYHYMNIA.
+
+Kakskymmentä vuotta
+jo ollut on
+Khimairan kahleissa
+Bellerophon,
+hän tuskin tuntevi
+itseään,
+ei muista entistä
+elämätään.
+
+Mut lupaustansa
+ei Runottaret
+ole unohtaneet,
+ei pettänehet:
+kuin muinen, mahti
+on harmaapään,
+säen outo on
+hänen silmissään.
+
+Siks uskoo hän itse
+vieläkin,
+ett' on hän heimoa
+sankarin,
+ett' istuu hän täällä
+vain iltikseen,
+kuin Herakles orjana
+Omphaleen.
+
+Eik' enää hän huomaa,
+ett' aistien
+hän vanki on vallassa
+vaistojen,
+jota itse Khimaira
+jo halveksii,
+hovi Hornan riemulla
+tervehtii.
+
+Ties, kuinka ois
+hänen käynytkään,
+tarun tähän jo päättyä
+täytynyt tään,
+jos säälinyt häntä
+ei Helikon ois,
+Polyhymnia vieno
+ei viitannut pois.
+
+Tuli kerran keskelle
+juhlien
+tää hahmossa Hornan
+neitosen,
+hänet hurmasi silmin
+hän syntisin,
+mut kanssansa tahtoi
+taivaihin.
+
+Näin lausui: »Lapsesta
+asti lien
+ain halannut kukkia
+taivas-tien,
+vain sille mun lempeni
+leimuta voi,
+ken niistä kiehkuran
+päähäni toi.
+
+Ja lapsesta saakka
+jo sankarin
+näin unessa haavehin
+hehkuvin,
+mi vieläi sen seppelen
+tuoda vois,
+hän ellei himmennyt,
+hävinnyt ois.»
+
+Tuon kummana kuulee
+Bellerophon,
+se soi kuin kuiluista
+kohtalon,
+hän neittä katsoo
+ja kauhistuu:
+Polyhymnia onhan
+se siveä-suu!
+
+Miten keskelle Hornan hovia on
+tuo joutunut joutsen kuolematon?
+Hän untako näkee
+nyt valveillaan?
+Kuink' astunut taivas
+on alle maan?
+
+Hän muistavi, kuinka
+jo vanhastaan
+oli kiintynyt hän
+Polyhymniaan,
+miten rakkain neidoista
+runouden
+tuo' hälle ol' immyt ijäinen.
+
+Siks, kuin meren saartavi
+myrsky-yö,
+nyt häntä tuska
+ja häpeä lyö,
+ja kuin yölongat
+ukkosen,
+urat kaartuvat urhon
+kulmien.
+
+Ja salama pilvestä singahtaa:
+»Ken arvokas on,
+hän seppelen saa!
+Mut miksi et tullut
+sa ennemmin,
+kun taistelin, eksyin
+ja epäilin?
+
+Nyt vain olen uupunut,
+vanha mies,
+jota paatinen painaa
+jumalten ies,
+jo jäähtynyt henkeni
+hehku on,
+lien outo jo uhmaan
+ja taistelohon.
+
+Mut kun sinut näen
+taas silmissäin,
+kun soi sun äänesi
+helkähtäin,
+ma nousen taas,
+sun tahtos teen,
+tuon sulle taistoni
+seppeleen.»
+
+Ja niinkuin vuori,
+kuin harmaa paas,
+hän kasvoi mittaansa
+täyteen taas
+kuin lukinlangat
+haurahat
+Khimairan kahlehet
+kirpoavat.
+
+Hovi Hornan huutaa:
+»Hän hullu on!»
+Päälakensa koskee
+jo laipiohon.
+Polyhymnian käteen
+hän hiljaa käy,
+salin poikki samoo,
+hänt' enää ei näy.
+
+Kohos korkeuteen
+Polyhymnia,
+ei viipynyt sankari
+Hornassa,
+hän orhinsa oivan
+viheltää,
+pois rientää kuin tuli,
+kuin tuulispää.
+
+
+
+TAHTI-YÖ.
+
+Vilu kiihtyy. Valta on pakkasen.
+Alla palavien
+ikitähtien
+hepo seisoo ja mies nyt huurteinen
+Runotarten katsoen kaivoon.
+
+He siinä vaieten seisovat
+kuin vainajat,
+kuin patsahat,
+monet muistaen muistot suloisat,
+monet toivot, noussehet taivoon.
+
+Ja sankarin tippuu kyyneleet:
+»On vaienneet
+kesän kaikki veet,
+myös Lähtehettäret mykistyneet
+ja karkelot kauneustaikain.
+Vain tahto tieni nyt ohjatkoon!
+Ma valmis oon
+käyn taisteloon,
+en enää kuin voittoon vaan tappioon
+vuoks armasten nuoruus-aikain.»
+
+Mut kylmyys kyynelet jäätävi,
+surut häätävi,
+hänet säätävi
+vain haaveensa hyisimmän urhoksi,
+jolle outo on onni ja kaipuu.
+Hän vaipuvi vaivaansa miettimään,
+hepo vierellään
+luo tunkee pään,
+kuin hyytäis hänenkin elämätään,
+joka hyödyttä tyhjiin haipuu,
+
+Tuo virkkavi vihdoin Bellerophon:
+»Miten laita on
+runon Pegason?
+Hänet kerran tunsin, hän pelvoton
+oli kumppani vaaran tiellä.
+Mut lie jo rampa ja raihnas hän;
+hän hämärtyvän
+näki elämän,
+veti kuormia Hornan hirveän,
+lie voimansa voipunut siellä.»
+
+Hepo hiljaisesti hirnahtaa:
+»En ratsastajaa
+ma toista saa,
+en rohkeampaa, en raisumpaa,
+kuin Bellerophon oli ennen.
+Mut häntä painoi jumalten ies,
+hän paljon sies,
+lie mennyt mies,
+lie kuollutkin jo kukaties
+hän vuosien pitkien mennen.»
+
+Tult' iskevi silmä sankarin:
+»Liet sinäkin
+kuin minäkin,
+mut kerran sun tavata tahtoisin
+taas taivaalla, auringon alla.
+Ne, luulevat, ett' emme jaksane,
+pilapuhett' on se:
+me jaksamme!
+me pilkalla pilkan maksamme
+tai kuolemme kunnialla.»
+
+Hepo hirnahtaa: »Uros uhmaava!
+Mitä käsket sa,
+sen täytän ma,
+jos tunnenkin, ett' on se kuolema--
+toki tautihin ei, ei vaivaan.
+Se olkohon kuolema vaivaisien!
+Sun päähän vien
+ma taivas-tien,
+niin totta kuin untesi orhi lien
+ja tahdot sa nähdä taivaan!»
+
+Yö kylmä on. Kiihtyvi pakkanen.
+Käy viiltäen
+läpi jäsenien
+kuin jäinen henkäys ijäisen,
+kuin halla, mi surmaa haaveet.
+He kumpikin lähtehen veestä juo;
+on kylmä vuo,
+värisyttää tuo,
+he virralle viimeisen katseen luo--
+ja lähtevät niinkuin aaveet.
+
+
+
+TAIVASRATSASTUS.
+
+Mik' on ilmassa jyske?
+Mi pilvissä ryske?
+Mi taivaankannella kauhu?
+Mies orhilla kiitää,
+kuin lintu hän liitää,
+ylt'ympäri liekki ja sauhu.
+Hän Kuusta jo jatkaa,
+Mars-tähtehen matkaa,
+hän tähdestä tähtehen karkaa,
+on kuin valovyössä
+hän vyöryisi yössä,
+ei muistaisi Maaemo-parkaa.
+
+Hän rientää, hän ryntää,
+kuin aura hän kyntää,
+kuin Kointähti itse hän koittaa,
+hepo henkivi tulta,
+uros kiiltää kuin kulta--
+ah, kuulkaa, hän tähdissä soittaa!
+Hän laulaa: »En onnen
+mies ollut, vaan ponnen,
+en voiton, vaan taiston ja tarmon,
+jumal-liekkien hulmat
+myös tunsin ma julmat,
+en valtoja säälin, en armon!»
+
+Soi taivaalla kumu,
+käy huiske ja humu,
+valot suuret ja pienet jo suuttuu:
+»Ken on hepomiesi?
+Lie hullu kentiesi?»
+He itsekin hulluiksi muuttuu.
+He hyörii, he pyörii,
+he jäljestä vyörii,
+hevon harjasta kiinni he rippuu;
+hepo korskuen karkaa
+kuin kuoleman sarkaa,
+taas vainoojat tielle jo tippuu.
+
+Ja sankarin soitto
+soi lieto ja loitto:
+»Pian, Juppiter, valtasi vaipuu!
+Olet ihmisten turma,
+titaanien surma
+pian taivahat tahtooni taipuu.
+Ma heimon nostan,
+Prometheun kostan,
+ja valtasi vaipuvan tuhkaan
+ma pystytän toisen,
+mun mieleni moisen--
+sua pilkkaan ja uhmaan ja uhkaan!
+
+Minä Hornasta tulen,
+kuin tuomio kulen,
+kuin rankaisuraippa ma laulan!
+Minut hellänä näki
+vain hellyyden väki,
+mut muilta ma katkaisen kaulan.
+Väkivaltaiset murskaan,
+mut säästän vanhurskaan,
+teen kullekin oikeuden mukaan:
+olen sellainen, miksi
+kukin uskoo mun, siksi
+mun voimaani vältä ei kukaan.»
+
+Hän laulaa, hän soittaa,
+hän syöksee, hän voittaa,
+jo Helikon hempeä säikkyy;
+Runotarten jo rukkain
+väri poskien kukkain
+kuin kalma jo kalpeena väikkyy;
+kuin kuolon on kuilun
+ään' Euterpen huilun:
+»Menet meistä jo loitolle liian!»
+Eraton sydän sykkää
+vain murhetta mykkää,
+kädet tuskasta vääntyy Thalian.
+
+Mut kuin elon pirtain,
+kuin kultaisten virtain,
+Polyhymnian soi sävelhyrsky
+yli yön valosaarten,
+ali taivahan kaarten,
+ei kuin kivun, kyynelten tyrsky,
+vaan kuin elon vaikeus,
+kuin haaveiden haikeus,
+kuin kauneus sankarin murheen,
+tai kuin suru neion,
+mi sulhon ja veion
+isänmaalle on uhrannut urheen.
+
+
+
+SANKARILAULU.
+
+Polyhymnia urhouden
+uskoa laulaa:
+»Ei maan päällä kahletta,
+pilvissä paulaa,
+mitä katkoa voisi
+ei kauneuden kaipuu,
+kuin Okeanos, joka
+nousee ja vaipuu;
+kuin ylpeä, purppura-
+purjeinen laiva,
+niin aaltoja kyntävi
+sankarin vaiva,
+veet valtavat, lyijyiset
+lyö emäpuuta,
+karit karttaa hän, seuraten
+päivää ja kuuta,
+ja vaikk' yli kannenkin
+karkaa jo vahto,
+on valkama varma
+kuin ruorissa tahto.
+
+Ja kuin vähä tähti,
+mi välkkyvi yössä,
+on yksilö maailman
+tuskassa, työssä,
+hän rientää, hän ryntää,
+hän sammuu, hän haihtuu,
+ei Henki, mi maailman
+mahdiksi vaihtuu,
+ei parhain, mi etsijän
+askelet johti,
+pyhin ei, jota astui
+ja pyrki hän kohti,
+vaan kuin valojuova
+käy kannella taivaan,
+niin jälkensä jää iki
+ihmisten vaivaan,
+jumaloit' yhä juhlien,
+suuruutta siittäin,
+viel' uhmassa taivahan
+valtoja kiittäin.
+
+Näin urhon, mi miekkaa
+ja kannelta kantain
+kuin aurinko nous yli
+maailmanrantain,
+mi lens yli paikan
+ja piirin ja rajan,
+kuin lempi, kuin leimaus,
+ahtahan ajan,
+hän, ääretön, rientäjä
+riemua vailla,
+hän, määrätön, uhmaaja
+ukkosen lailla,
+joka näytti, min ihminen
+maan päällä mahtoi,
+maan alla ja taivaalla,
+koska hän tahtoi:
+hän suur' oli erheissä,
+sankari töissä,
+nyt tähtenä kiitää
+hän kaikkeuden öissä.
+
+Ma seppeltä hältä,
+maan lapselta, anoin--
+Se tähtien tarhoista
+poimi! ma sanoin;
+hänet nähdä mä tahdoin
+taivaalla kerta,
+niin totta kuin hän oli
+sankarin verta,
+niin totta kuin häntä
+ma rakastin, raukka;
+minut säikytti äsken
+jo orhinsa laukka,
+ei enää, hän vaikk' ijät
+kiitäisi tälleen,
+ei konsana koituisi
+maan päälle jälleen,
+hän on mun, hän on mun,
+minun lempeni vuoksi
+hän läksi, hän poistui,
+ei palaa mun luoksi!»
+
+Polyhymnia urhouden
+uskoa laulaa;
+hänt' itkien, säälien
+siskonsa kaulaa,
+sanan lohtua montai
+on Melpomenella,
+vain tanhunsa tenho
+on Terpsikhorella,
+sen hurmalla siskon
+hän huolta nyt lientää;
+mut laulu, mi taivahan
+rantoja rientää,
+vie tähtihin outoihin
+viestiä uutta,
+miten kaipasi kuoleva
+kuolottomuutta,
+kuink' kuolottomalle
+hän lempensä antoi
+ja kuink' iki-immyt
+kaihonsa kantoi.
+
+
+
+MOIRAT.
+
+    Mut päältä pilvein
+Olympon vallat jo katsoo miestä,
+    mi uhmin, ilvein
+näin välttää tahtovi taivaan iestä;
+    Zeus kulmakarvoin
+jo yhteen uurtuvin uhkaa turmaa,
+    ja turhaa harvoin
+Apollon jousi jo joikuu surmaa.
+
+    Hän katsoo, kysyy:
+»Tuon maahan ammunko uskalikon?»
+    Zeus vaiti pysyy.
+Hän nähnyt on monen haaksirikon.
+    Mut tää on uutta:
+ei koskaan etsinyt lapsi ajan
+    noin ikuisuutta.
+Mi miel' on ratsun ja ratsastajan?
+
+    Mut korvissansa
+nyt Moirain synkkien laulun kuulee
+    Olympon kansa;
+sen ensin kuoroksi kuolon luulee.
+    Se on niin loitto,
+niin himmee kuin Manan manner ankee,
+    miss' aamunkoitto
+ei koskaan nouse, ei ilta lankee.
+
+    Vaan virsi varttuu,
+se soi kuin värttinä suuri vääntyis,
+    se kasvaa, karttuu,
+kuin langat harmajat laulain ääntyis;
+    jo hyytää harmaus
+Olympon kukkivan onnen kummut,
+    maan tummuu armaus,
+inehmoin kuolevat unten ummut.
+
+    Näin Moirat: »Meidän
+on valta, voima ja voitto täällä
+    yli kaikkein teidän
+maailman lasten, maan alla, päällä,
+    niin ihmisien,
+vaikk' olkoot tahtonsa kuinka ylväät,
+    kuin jumalien:
+Olympon kerran myös kaatuu pylväät.
+
+    Ei kestä mikään.
+On loppu sillä, mill' alkuhetki;
+    käy ijäst' ikään
+maailmain kiitävä kiertoretki.
+    Sukukunnat kulkee,
+taivaiset seuraavat Sallimustaan,
+    kunis kaikki sulkee
+yö, unho, kuolema kuiluun mustaan.
+
+    Mut mahti meill' on
+tuo kautta kuolonkin kuiluin iki:
+    ken elonteill' on
+ijäistä pyrkinyt, päässyt liki,
+    hän saa, mit' tahtoi,
+saa ijäisyyksien ihanuutta,
+    mink' ottaa mahtoi
+hän hetkein kullasta kuolottuutta.
+
+    Me sääli emme:
+tuon urhon, ken ikitähtiin lähti,
+    me tuomitsemme
+ikuiseen kiertoon, kuin ois hän tähti,
+    ei enää vaivaan,
+vaan tunteen järjenkin tuollepuolen,
+    valomerkiks taivaan,
+yl' ihmisriemun ja ihmishuolen.
+
+    Sinis orhiansa
+siell' ohjatkoon, kunis kuulu elää
+    Olympon kansa
+ja ihmisheimojen harput helää;
+    sinis nähkööt sieltä
+hänet oudot maat, suvut myöhäis-ajan,
+    kunis ihmismieltä
+tiet tenhoo taivahan-ratsastajan.
+
+    Hän kiitäköhön
+kuin kylmyys siellä, kuin talven taika:
+    hän liitäköhön
+ain eemmäs, että ei paikka, aika
+    hänt' enää estä
+tajusta viisauden taivahaisen:
+    ei kukaan kestä
+ken hylkää Maan-elon kukkivaisen.»
+
+    Soi laulu Moirain,
+kuin Tuoni tuima, kuin hauta harmaa,
+    kuin Hadeen koirain
+sois haukku, saalista vartoin varmaa;
+    sen kautta saavat
+salat julmat julki, sen kauhuin kuulee
+    avaruudet aavat;
+vilu viima Kosmoksen yöstä tuulee.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kivesjärveläiset; Simo Hurtta;
+Bellerophon, by Eino Leino
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIVESJÄRVELÄISET ***
+
+***** This file should be named 14861-8.txt or 14861-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/8/6/14861/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/14861-8.zip b/14861-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..bf34600
--- /dev/null
+++ b/14861-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..57f7e3e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14861 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14861)