initial commit of ebook 18694HEADmain

5 files changed, 7753 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/18694-8.txt b/18694-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..a878484
--- /dev/null
+++ b/18694-8.txt
@@ -0,0 +1,7737 @@
+The Project Gutenberg EBook of Avojalka, by Berthold Auerbach
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Avojalka
+
+Author: Berthold Auerbach
+
+Translator: Samuli Suomalainen
+
+Release Date: June 26, 2006 [EBook #18694]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AVOJALKA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+AVOJALKA
+
+Kirj.
+
+Berthold Auerbach
+
+
+Suomentanut ["Barfüssele"] Samuli S.
+
+
+K. E. Holm, Helsinki, 1876.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Lapset kolkuttavat ovelle.
+ 2. Kaukainen sielu.
+ 3. Puusta synnyintalon luona.
+ 4. Avaudu!
+ 5. Selja-aholla.
+ 6. Mökin-eukko.
+ 7. Laupias sisar.
+ 8. Säkki ja kirves.
+ 9. Kuokka-vieras.
+10. Yksi ainoa tanssi vaan.
+11. Niinkuin laulussa sanotaan.
+12. Hän on tullut.
+13. Äidin sydämmestä.
+14. Ratsumies.
+15. Sidottu ja päästetty.
+16. Helkkyhepo.
+17. Vuorten ja laaksojen poikki.
+18. Ensimmäinen takkavalkea.
+19. Salaisia aarteita.
+20. Perheen keskuudessa.
+
+
+
+
+1. Lapset kolkuttavat ovelle.
+
+
+Aamulla varhain syksyn sumussa kulkee kaksi lasta, poika ja tyttö,
+kumpikin noin kuuden tai seitsemän vuoden iässä, käsitysten
+puistontietä myöten kylästä ulos. Tytöllä, joka nähtävästi on iältään
+vanhempi, on taulu, kirjoja ja vihkoja kainalossa; poika kantaa samoja
+kapineita avonaisessa, harmaasta palttinasta tehdyssä, laukussa, joka
+riippuu hänen olkansa yli. Tytöllä on päässä valkoisesta kilpikankaasta
+tehty päähine, joka ulottuu otsalle saakka ja sillä tavoin vain
+tarkemmin näyttää mykevän otsan kaarituksen; poika on paljain päin.
+Heidän astuessaan eivät kuulu kuin toisen askeleet, sillä pojalla on
+kovat kengät jaloissa, vaan tyttö on avojaloin. Missä tie sallii,
+kulkevat lapset vierekkäin; mutta kun polku käy kapeaksi, niin astuu
+tyttö aina edeltä.
+
+Pensaiden kellastuneita lehtiä peittää valkoinen huurre, ja pihlaja
+sekä kuusainmarjat ja erittäinkin pystypäät orjantappurat alastomilla
+oksilla ovat kuin hopeoituja. Varpuset sirkuttelevat pensastossa ja
+lasten lähetessä pyrähtelevät säikähtyneinä lentoon joukottain, vaan
+laskeuvat jälleen lähelle heitä, kunnes uudestaan säpsähtävät ja
+lentävät vihdoin puistoon, istautuen siellä omenapuuhun, niin että
+lehdet rapisten putoilevat maahan. Harakka lentää kapsahtaa tieltä ja
+kiitää suureen metsä-pääronapuuhun, jossa varikset istua kököttelevät;
+jotakin harakka heille lie virkkanut, sillä varikset pyrähtävät ilmaan,
+liihoittelevat puun ympäri, kunnes vanha varis laskeutuu ylimmäisen,
+heiluvan latvan nenään, ja muutkin löytävät alemmilla oksilla sopivat
+paikat katsellaksensa: hauskahan tuota olisi tietääkin, miksi lapset
+koulukapineineen ovat lähteneet kiertoteille ja kulkevat kylästä ulos;
+korppi se oikein vakojana lentää lepsuttaa edeltä ja istautuu latvotun
+salavan oksalle lammikon rannalla. Mutta lapset ne kulkevat hiljalleen
+tietänsä, kunnes ennättävät lammikon rannalla kasvavain leppäpuiden
+kohdalla maantielle, ja kulkevat sitten tien poikki toisella puolella
+olevan matalan tuvan eteen. Tuvan ovi on kiinni ja lapset, seisahtuen,
+napauttavat hiljaa siihen. Tyttö huudahtaa rohkeasti: "isä! äiti!" ja
+verkalleen ääntää poikakin: "isä! äiti!" Tyttö ottaa kiinni,
+härmäisestä ovenrampista ja painaa sitä hiljaa: oven laudat
+narahtavat, tyttö kuuntelee, mutta turhaan, ja nyt uskaltaa hän ruveta
+nopeammin kolisuttamaan ramppia, mutta äänet vaikenevat autiossa
+eteisessä; ihmisääntä ei kuulu sisästä, ja asettaen suunsa ovenraolle
+huutaa poika; "isä! äiti!" Hän katsahtaa kysyväisenä sisareensa; hänen
+henkäyksensä ovelle on muuttunut härmäksi sekin.
+
+Sumun verhoamasta kylästä kuuluu riihimiesten kalkutuksia, milloin
+vihaisen vihurin kaltaisina, milloin verkalleen ja hiljalleen
+naksutellen, milloin raikkaasti, milloin taas kumeasti ja tohuten; nyt
+ei kuulu kuin yksityisiä kolahduksia, mutta pian yhtyvät jälleen
+kalkutukset eri haaroilta yhteen. Lapset seisovat neuvottomina.
+Viimeinkin lakkaavat he kolkuttamasta ja kutsumasta ja istauvat
+ylöskaivetuille puunkannoille. Nämä ovat päälletysten pihlajan
+ympärillä, joka kasvaa tuvan vieressä ja nyt koreilee punaisilla
+marjoillaan. Katsomistaan katsovat lapset vielä oveen, mutta tämä ei
+ota auetakseen.
+
+-- "Nuo on isä tuonut Moosbrunnin metsästä", virkkaa tyttö, kantoihin
+osoittaen, ja lisää tietäväisen näköisenä: "niistä lähtee paljon
+lämmintä, ne ovat kelpo puita, niissä on paljon pihkaa, ja se palaa
+kuni kynttilä; hakkaaminen niissä kumminkin enimmän maksaa".
+
+-- "Jos olisin jo aika mies", vastasi poika, "niin ottaisin isän suuren
+kirveen ja tammisen nuijan ja kaksi rautaista nalkkia ja leppäisen
+myöskin ja sitten mä silpoisin niitä rikki kuin lasia ja sitten tekisin
+niistä sorean teräväkärkisen pinon, niinkuin Sysi-Matti metsässä, ja
+kun isä tulisi kotiin, niin hänenpä olisi niin hauskaa! Mutta sin'et
+saa sanoa, kuka sen on tehnyt". Niin päätti poika pakinansa, häristäen
+sormellansa sisarelleen. Tällepä näkyi jo jonkunlainen aavistus
+hämärtävän siitä, ettei isän ja äidin odottamisesta lähde mitään, sillä
+hän katsahti veljeensä varsin murheellisena, ja luotuaan silmänsä hänen
+kenkiinsä, sanoi hän: "Silloinhan pitäisi sulla olla isän suuret
+saappaat myös. Mutta mennäänpäs voileipiä viskomaan. Saatpas nähdä,
+että minä viskaan kauemmaksi, kuin sinä".
+
+Tiellä sitten sanoi tyttö: "Jahka annan sulle arvoituksen: Mikäs puu
+tuletta polttaa?"
+
+-- "Koulumestarin pamppu, kun kämmenille annetaan", vastasi poika.
+
+-- "Eipäs ollutkaan! Puu, jota kiskotaan, ja polttaa tuletta"... Ja
+pensasaidan luona pysähdyttyänsä, hän kysäsi: "seipään päässä sill'on
+sija, punavaippa verhonansa, kiviä on kohtu täynnä; arvaas, niin olet
+mies!"
+
+Poika mietti kotvasen syvästi ja huudahti sitten: "Maltas, älähän vielä
+sano sitä... Sehän on orjantappura".
+
+Tyttö myönsi päänsä nyykäyksellä ja näytti semmoiselta, kuin vasta ensi
+kerran olisi antanut veljelleen tämän arvoituksen, vaikka oli sitä jo
+usein ennenkin tehnyt ja aina uudisteli, kun tahtoi veljeään huvittaa.
+
+Aurinko oli hajoittanut sumun, ja pieni laakso kimalteli loistossaan,
+kun lapset läksivät lammen rannalle viskomaan litteitä kiviä
+vedenpintaa myöten. Mennessään painoi tyttö vielä kerran oven ramppia,
+mutta se ei auennut nytkään, eikä ikkunassakaan näkynyt ketään. Sitten
+leikkivät lapset luikaten ja naureskellen lammen rannalla ja tyttö
+näkyi olevan hyvillään oikeastaan siitä, että veikko aina paremmin
+viskasi ja oli siitä riemuissaan sekä tuli aivan kiihkoiseksi; näkyipä
+tyttö oikein tahallaan tekeyvän taitamattomammaksi kuin olikaan, sillä
+hänen kivensä ne melkein aina pudota pukahtivat suoraan veteen heti
+ensi heitosta, ja siitäkös sitten naurua kesti! Leikin innossa eivät
+lapset muistaneetkaan, missä olivat ja mitä vasten tänne olivat
+tulleet, ja kumminkin olivat nuo kaksi seikkaa kumpikin yhtä
+murheellista kuin harvinaista laatua.
+
+Mainitussa talossa, joka nyt oli suljettuna, asui vielä vähän aikaa
+sitten Josenhans vaimonsa ja kahden lapsensa Amrein (Anna-Marian) ja
+Damin (Damianin) kanssa. Isä oli puunhakkaaja metsässä, mutta pystyi
+kaikenlaisin muihinkin töihin, sillä tupansa, jonka hän oli ostanut
+rappeuneessa tilassa, oli hän itse korjannut ja varustanut uudella
+katolla; syksyllä aikoi hän valaista sen sisästäkin uudelleen; sitä
+varten on tuolla kalkki jo valmiina punertavilla oljilla katetussa
+kuopassa. Vaimo oli kylän parampia päiväläisiä, yöt ja päivät hääräili
+hän milloin minkin luona työssä, sillä hän oli totuttanut lapsensa ja
+erittäinkin Amrein jo aikaisin tulemaan yksinänsä toimeen. Rahan-ansion
+ja tyytyväisyyden kautta taloudenpidossa oli talo onnellisimpia
+asuntoja kylässä. Silloinpa kaasi kulkutauti äidin sairaanvuoteelle,
+huomispäivänä isänkin, ja moniaan päivän perästä kannettiin pienestä
+tuvasta kaksi kirstua ulos. Lapset oli jo vanhempain sairastuttua viety
+naapuritaloon Sysi-Matin luo, ja vanhempainsa kuolemasta saivat he
+tiedon vasta ensi sunnuntaina, jolloin heille pantiin kirkkovaatteet
+päälle ja he vietiin saattamaan ruumiita hautaan.
+
+Vaikk'ei Josenhansilla eikä hänen vaimollansa ollut läheisiä sukulaisia
+näillä seuduilla, niin kovastipa ihmiset sittenkin itkivät ja
+ylistelivät kuolleita, ja kylänvanhin se talutti lapsia käsistä, kun
+astuttiin kirstujen perässä. Haudallakin olivat lapset vielä hiljaa ja
+huolettomina, ja vaikka he kyllä usein kyselivätkin, missä muka isä ja
+äiti ovat, niin olivat he kummikin melkein iloisia, sillä he olivat
+aterialla kylänvanhimman luona ja joka ihminen oli niin erinomaisen
+ystävällinen heitä kohtaan, ja kun pöydästä oli noustu, niin
+pistettiinpä piirakoita paperissa heille mukaankin. Mutta kun illalla,
+kunnallishallituksen päätöksen mukaan, Korppi-Sakari tuli noutamaan
+Damia ja musta Maranna Amreita luokseen, niin lapsetpa eivät
+tahtoneetkaan erota, vaan rupesivat kovasti itkemään ja pyrkivät
+kotiin. Dami saatiin kumminkin kaikenlaisilla lupauksilla taipumaan,
+mutta Amreita ei tahdottu saada väen väkisinkään lähtemään, kunnes
+viimein kylänvanhimman renkivoutti kantoi hänet käsissään mustan
+Marannan taloon. Sinne oli tosin tuotu hänen vuoteensa kotitalosta,
+mutta hän ei tahtonut käydä maata, kunnes hän viimein itkusta väsyneenä
+nukkui lattialle ja nostettiin vaatteet päällä vuoteelle. Damikin
+kuului kovasti itkeneen Korppi-Sakarin luona, sitten huudahti hän
+haikeasti, vaan hiljeni kohta jälleen. Ensi iltana jo osoitti tuo
+pahamaineinen musta Maranna hellyytensä kasvattiaan kohtaan. Jo moneen
+monituiseen vuoteen ei ollut hänellä ollut lapsia ympärillään, ja nyt
+seisoi hän makaavan lapsen ääressä ja virkkoi melkein ääneensä:
+"Onnellista on lapsen uni! se itkeä tissuttaa katkerastikin,
+eikä aikaakaan, niin jopa nukahti, levollisena, vuoteellaan
+vieritteleimättä, kieritteleimättä".
+
+Eukko huokasi syvään.
+
+Huomis-aamuna meni Amrei kohta veljensä luo ja auttoi häntä pukeumaan
+ja lohdutti häntä siitä, mitä hänelle oli tapahtunut; kun isä tulee,
+niin kyllä hän muka näyttää Korppi-Sakarille. Sitten menivät lapset
+kotitalolleen, kolkuttivat ovelle ja itkivät kovasti, kunnes
+Sysi-Matti, joka asui naapuritalossa, tuli sinne ja vei heidät kouluun.
+Hän pyysi opettajan selittämään lapsille, että heidän vanhempansa ovat
+kuolleet, itse hän muka ei oikein osaa selittää sitä ja varsinkaan ei
+Amrei ota sitä yhtään ymmärtääkseen. Opettaja teki, minkä voi, ja
+lapset rauhoittuivat. Mutta koulusta menivät he jälleen kotitalolleen
+ja odottivat siellä näljissään kuni eksyneet, kunnes ihmiset tulivat
+noutamaan heidät pois.
+
+Josenhansin tuvan otti kiinnikkeen omistaja jälleen huostaansa,
+vainajan tekemät velan maksut menivät hukkaan, sillä muualle
+siirtymisen kautta on talojen hinta sanomattomasti alennut; kylissä
+seisoo useita taloja tyhjillään, ja autioksi jäi Josenhansinkin tupa.
+Koko irtonainen tavara myötiin, ja siitä saatiin lapsille vähäisen
+perintöä; mutta sitäpä ei riittänyt likimainkaan maksoksi heidän
+ylläpidostaan, he olivat kunnan lapsia ja senvuoksi he sijoitettiin
+semmoisten luokse, jotka ottivat heidät vähimmästä maksusta.
+
+Kerran kertoi Amrei riemulla veljelleen, tietävänsä, missä heidän
+entinen käki-kellonsa oli, sen oli Sysi-Matti ostanut; ja vielä illalla
+seisoivat lapset talon edustalla odotellen, kunnes kellon käki rupesi
+kukkumaan; silloin he naurahtelivat toisilleen.
+
+Ja joka aamu kulkivat lapset kotitalolleen, kolkuttivat ovelle ja
+leikkivät lammen rannalla, niinkuin näemme heidän tänäänkin tekevän,
+mutta nytpä kuulahtivat he, kuuluupa ääni, joka ei ole tavallista tähän
+aikaan vuotta: käki Sysi-Matin tuvassa kukkui kahdeksan kukahdusta.
+
+-- "Nyt on aika lähteä kouluun", sanoi Amrei ja läksi veljensä kanssa
+kulkemaan nopeasti puiston kautta kylään takaisin. Uudis-talokkaan
+viimeisen riihen kohdalla sanoi Dami: "Meidän holhojallamme on jo
+tänään puitu paljon eloja". Hän osoitti samassa puijain lyhteiden
+siteisin, jotka riippuivat kuni tunnusmerkit riihen ovella. Amrei
+nyykäytti päätään äänetönnä.
+
+
+
+
+2. Kaukainen sielu.
+
+
+Uudistalokas, jonka punaiseksi maalattu talo raamatun-lauseineen,
+suuren sydämmen muodossa, seisoi lähellä Josenhansin taloa, oli
+kunnallishallituksella nimityttänyt itsensä orpojen holhojaksi. Sitä
+nimitystä hän sitä vähemmin vastusti, koska Josenhans ennen oli
+palvellut hänellä renkivoutina. Mutta hänen holhoustoimensa ei ollut
+sen suurempi, kuin että hän säilytti myömättä jääneet isän vaatteet ja
+joskus, kohdatessaan jommankumman lapsista, kysäsi: "oletkos terve?"
+ja, vastausta odottamatta, meni tiehensä. Kumminkin olivat lapset
+oikein ylpeitä, kuultuaan niin mahtavan talollisen olevan heidän
+holhojansa; sen kautta olivat he mielestänsä jotakin erinomaista,
+melkein herrasmaista. He seisoivat joskus tuon suuren talon edustalla
+ja katselivat haluavin silmin ylös, ikäänkuin odottaen jotakin, mitä
+eivät itsekään tienneet; ja äesten ja aurain luona riihen ladon
+vieressä istuivat he usein ja lukemistaan lukivat raamatun-sanat talon
+päällä. Talo se ainakin puheli heidän kanssansa, joshan ei kukaan
+muukaan.
+
+Pyhäin miesten päivän edellisenä sunnuntaina olivat lapset taaskin
+leikkimässä lukitun kotitalonsa edustalla -- he olivat kuni lumotut
+siihen paikkaan --; silloin tuli sinne rusthollin-emäntä Hochdorffista
+päin; hänellä oli suuri punainen sateenvarjo kainalossa ja musta
+virsikirja kädessä. Hän oli nyt viimeistä kertaa käymässä
+synnyinseudullaan, sillä jo eilen oli renki nelivaljaisilla rattailla
+vienyt kaikki talon kalut kylästä ja huomenaamulla varhain aikoi hänkin
+miehinensä ja kolmen lapsensa kanssa muuttaa heidän vasta ostamalleen
+tilalle kaukaisessa Allgäu'ssä. Jo hyvän matkan päästä, pellavaloukun
+kohdalla nyykäytti hän päätään lapsille, sillä kun tiellään ensiksi
+lapsia kohtaa, niin ennustaa se onnea matkalle, mutta lapset eivät
+voineet nähdä sitä, enempää kuin surumielisyyttäkään emännän kasvoilla.
+Tultuaan lasten kohdalle, hän sanoi: "Terve, lapset! Mitäs te täällä
+näin varhain teette? Kenenkäs lapsia te olette?"
+
+-- "Josenhansin lapsia tuolta noin", vastasi Amrei, viitaten taloon.
+
+-- "Voi lapsi parkoja!" huudahti emäntä, lyöden käsiään yhteen.
+"Olisihan minun pitänyt tuntea sinut, tyttöni; aivan tuon näköinen oli
+äitisikin, kun ennen yhdessä koulua käytiin. Me olimme hyvät ystävät,
+ja onhan isänne palvellut minun serkullani, uudistalokkaalla. Kaikki
+minä teistä tiedän. Mutta kuules, Amrei, miks'ei sulla ole kenkiä
+jalassa? Sano sinä Marannalle, että rusthollin emäntä Hochdorffista
+käski sanomaan, ettei hän tee hyvin, kun antaa sinun juoksennella
+tuolla lailla. Mutta ei, ei sinun huoli sanoa, kyllä ma puhun itsekin
+hänelle. Mutta Amrei, sinun pitää nyt olla suuren ja ymmärtäväisen ja
+ottaman vaarin itsestäsi. Ajatteles, mitähän äitisi arvelisi, jos
+tietäisi sinun juosta lirputtelevan avojaloin tämmöisenä vuoden
+aikana"! -- Lapsi katsahti suurin silmin vaimoon, ikäänkuin tahtoen
+sanoa: eikös äiti sitten tiedä sitä? Mutta emäntä jatkoi: "Se se
+surkeinta on, ett'ette edes tiedä, kuinka kelpo ihmisiä vanhempanne
+olivat; iäkkäämpäin ihmisten pitää siis sanoman se teille. Muistakaas
+se, että sitten vasta vanhempanne oikein autuaita ovat, kun tuolla
+taivaassa kuulevat ihmisten täällä maan päällä puhuvan: Josenhansin
+lapset ne ovat kaiken hyvän esikuva, heissä vasta selvästi näkee kelpo
+vanhempain siunauksen".
+
+Vaimon puhuessa viimeisiä sanoja, vierivät kyynelet nopeasti hänen
+poskilleen. Surullinen liikutus hänen sielussaan, johon vielä oli ollut
+aivan toisellainen syy, puhkesi näiden ajatusten kanssa esteettömästi
+esiin, ja omat sekä muiden murheet valuivat yhteen. Hän laski kätensä
+tytön pään päälle, ja tyttö, nähtyään vaimon itkevän, rupesi itkemään
+katkerasti hänkin; hän tunsi kai, että hyvä sielu kääntyi hänen
+puoleensa, ja hämärä aavistus alkoi hänessä nousta siitä, että hän
+tosiaankin oli vanhempansa kadottanut.
+
+Äkkiäpä selkenivät vaimon kasvot. Hän kohotti silmänsä, joissa vielä
+kyyneleitä kimalteli, taivaasen päin ja virkkoi: "Hyvä Jumala, sen
+johdatit sinä mieleeni". Kääntyen lapseen jatkoi hän sitten: "Kuules,
+minäpä otan sinut mukaani. Liisa tyttäreni otti Jumala minulta pois
+sinun iässäsi. Tahdotkos tulla kerallani Allgäu'hin ja jäädä luokseni?"
+
+-- "Tahdon", vastasi Amrei päättävästi.
+
+Silloin tunsi hän jonku ottavan häntä kiinni takaapäin ja lyövän häntä.
+
+-- "Et saa mennä", huudahti Dami, syleillen siskoaan: koko hänen
+ruumiinsa vapisi.
+
+-- "Ole rauhassa", lohdutti Amrei, "hyvä emäntä ottaa sinutkin
+mukaansa. Eikös niin? Tuleehan Damikin kerallamme?"
+
+-- "Ei, lapseni, se ei käy laatuun, poikia on minulla kyllä".
+
+-- "Sitten en mene minäkään", virkkoi Amrei ja tarttui veljensä käteen.
+
+Löytyy väristys, jossa kuume ja kylme taistelevat keskenänsä, pelko
+ensin ja ilo sitten. Samoin oli tuo vieras emäntäkin säikähtänyt, ja
+nyt katsoi hän lapseen jollakin helpoituksen tunteella. Tunteiden
+ylenpalttisuudessa, puhtaimman hyväntekeväisyyden aikeessa oli hän
+ollut ottamaisillaan huoleksensa erään työn ja velvollisuuden, jonka
+raskautta ja merkitystä hän ei ollut kylläksi miettinyt: mitä muka
+hänen miehensä, jolta hän ei ollut ensin neuvoa kysynyt, asiasta
+sanoisi. Mutta kun nyt lapsi itse kieltäytyi, niin toipui hän
+tunteistaan ja kaikki tuli nyt hänelle selväksi; senpä vuoksi hän
+tavallansa helpoitettuna suostui luopumaan aikeestansa. Hän oli
+sydämmensä tyydyttänyt yrityksen aikomisella, ja nyt, kun esteitä
+ilmautui, tunsi hän jonkinlaisen mielihyvän siitä, että se jäi sikseen,
+hänen itsensä ottamatta sanaansa takaisin.
+
+-- "Tee tahtosi", lausui emäntä. "Min'en tahdo sinua houkutella.
+Kenties on parempi, ettäs ensin kasvat suureksi. Hyvä on, että nuorena
+opitaan puutosta kärsimään, parempaan pian perehtyy; ken nuorena
+ollessaan on saanut vaivaa nähdä, siitä on tullut kelpo ihminen. Ole
+vain kiltti tyttö. Mutta panepa mieleesi, että, kun vaan olet hyvä
+lapsi, niin vanhempaisi tähden aina saat turvan luonani, niin kauan
+kuin vaan Jumala minulle elonaikaa suo. Älä unohda, ett'et ole yksinäsi
+maailmassa, kun sulle pahoin käy. Muistapa vain talon-emäntää Allgäu'in
+Zusmarshofenissa. Ja vielä eräs asia. Älä puhu tuolla kylässä mitään
+siitä, että tahdoin ottaa sinut mukaani; ihmiset näet rupeaisivat vain
+moittimaan sinua, miks'et muka mennyt. Mutta hyvä se näinkin on.
+Maltas, ma annan sinulle jotakin muistiksi". Hän kopeloi taskuissaan,
+mutta äkkiä nosti hän kätensä kaulalleen ja sanoi: "Otahan vaan tämä".
+Hän puhalsi usean kerran kohmettuneihin hyppysiinsä, ennenkuin sai
+tehtävänsä tehneeksi, sillä hän kehitti kaulaltaan pois viisinkertaisen
+granaatinauhan, jossa riippui reiällä varustettu Ruotsin kultaraha, ja
+heitti koristeen lapsen kaulalle, suudellen häntä. "Sinulle ei minulla
+valitettavasti ole mitään", sanoi emäntä Damille, joka kiskoeli
+hyppysillään varpua yhä pienemmiksi sirpaleiksi, "mutta mä lähetän
+sinulle Johannes poikani nahkahousut, ne ovat vielä vallan hyvät. Ja
+jääkää nyt Jumalan rauhaan, armaat lapset. Jos mahdollista, niin
+pistäyn vielä luonasi, Amrei. Sanopa kaikissa tapauksissa, että Maranna
+tulisi kirkkoon, niin siellä tapaan hänet. Pysykää hyvinä lapsina,
+älkäättekö unohtako, että teillä on suojelijoita taivaassa sekä maan
+päällä".
+
+Emäntä, joka käynnin helpoitukseksi oli kohottanut päällysnuttunsa,
+laski sen, kylään tullessaan, jälleen alas; nopein askelin meni hän
+kylään eikä enää kääntynyt taakseen katsomaan.
+
+Amrei nosti kätensä kaulalleen, taivutti päätään alaspäin ja tahtoi
+katsella muistorahaa, mutta se ei oikein onnistunut. Dami purra
+natusteli varpunsa viimeistä puikkoa, ja kun sisarensa nyt katsahti
+häneen ja näki kyyneleitä hänen silmissään, niin sanoi tyttö;
+
+-- "Saas nähdä, sinä saat kauniimmat housut koko kylässä".
+
+-- "Mutta min'en huoli niistä", sanoi Dami ja sylkäsi samassa puikon
+pois suustaan.
+
+-- "Kyllä mä pyydän hänen ostamaan sinulle puukonkin. Minä olen tänään
+koko päivän kotona, kyllä hän vielä meille tulee".
+
+-- "Vaikka jo olisi siellä!" vastasi Dami, tietämättä itsekään, mitä
+hän sanoi; suuttumus ja sivulle sysätyn tunne ne vain panivat hänen
+suuhunsa tämän epäilevän moitteen.
+
+Kirkonkello soitti jo ensimmäistä kertaa; lapset riensivät kylään
+takaisin. Amrei kertoi lyhyesti Marannalle, miten hän oli koristeen
+saanut, ja eukko virkkoi:
+
+-- "Katsos sitä onnenlasta! Minä panen sen sulle hyvään talteen. Nyt
+kirkkoon aika kyytiä".
+
+Jumalanpalveluksen aikana katsoivat lapset lakkaamatta rusthollin
+emäntään ja uloslähdettäissä odottivat he ovella, mutta tuon arvokkaan
+emännän ympärillä oli niin paljon ihmisiä, jotka kaikki häntä
+puhuttelivat, että hänen täytyi alinomaa pyörähdellä, vastatakseen
+milloin tuolle milloin tälle. Lasten odottavat silmäykset ja alituiset
+nyykytykset eivät saaneet hänen huomiotaan puoleensa.
+
+Talon-emäntä piti kädestä kiinni uudistalokkaan nuorinta tytärtä
+Roselia; hän oli vuotta vanhempi Amreita, ja tämä oli kauempana
+seisoessaan aina lykkivinään jotakin edestään, ikäänkuin pitäisi hänen
+sysätä pois tuo kärkäs, joka oli hänen sijallaan. Vai tunsiko tuo
+arvokas emäntä Amreita ainoastaan tuolla viimeisen talon kohdalla
+yksinäisyydessä, vaan täällä ihmisten joukossa ei tuntenutkaan?
+Huoliiko hän ainoastaan rikkaiden lapsista, sukulaisten lapsista?
+Amrei säikähti, kuultuaan tämän hiljaa syntyvän ajatuksen äkkiä
+äänessä lausuttavan, sillä Dami sen oli lausunut; mutta seuratessaan
+veljensä kanssa hyvän matkan päässä tuota suurta ryhmää, joka oli
+rusthollin-emännän ympärillä, koetti hän puhumalla poistaa veljestään
+ja samassa itsestäänkin tuon pahan ajatuksen. Talon-emäntä katosi
+viimein uudistalokkaan taloon, ja lapset palasivat hiljaa takaisin,
+jolloin Dami äkkiä sanoi:
+
+-- "Jos hän tulee sinun luoksesi, niin sanohan, että hän menisi
+Korppi-Sakarinkin luokse ja käskisi hänen olemaan hyvän minua kohtaan".
+
+Amrei nyykäytti päätään, ja lapset erosivat; kukin meni siihen taloon,
+jossa se oli suojan saanut.
+
+Pilvistä, jotka aamulla olivat hajonneet, tuli puolenpäivän aikana
+rankkasade.
+
+Rusthollin-emännän suuri punainen sateenvarjo liikkueli sinne tänne
+kylän kujalla, ja tuskinpa ihmistä sen alta näkyikään. Musta Maranna ei
+ollut tavannut talon-emäntää ja sanoi kotiin tultuaan: "Saattaahan hän
+tännekin tulla, minulla ei ole hänelle mitään asiaa". Lapset läksivät
+jälleen synnyintalolleen ja istuivat kyyristyneinä kynnyksellä eivätkä
+puhuneet tuskin sanaakaan. Taaskin näkyivät he aavistavan, etteivät
+vanhemmat enää takaisin tulekaan, ja Dami oli ruveta lukemaan, kuinka
+monta pisaraa putoaa katon räystäältä; mutta liian sievään se työ
+häneltä sujui, hän ei huolinut pitkistä puheista, vaan huudahti: "tuhat
+miljonaa!"
+
+-- "Tästä hän menee ohi kotimatkallaan", sanoi Amrei, "ja sitten
+huudamme häntä; huuda vaan lujasti sinäkin, ja sitten kyllä puhelemme
+pitemmältä asiasta hänen kanssaan". Niin sanoi Amrei, sillä lapset
+odottivat täällä vielä rusthollin-emäntää.
+
+Kuuluipa ruoska roiskahtavan kylässä. Kuului myös pirskuva hevosen
+juoksu vetiseltä tieltä, ja rattaat lähenivät.
+
+-- "Saas nähdä, niin tulee isä ja äiti vaunuilla meitä noutamaan",
+huudahti Dami.
+
+Amrei katsahti surullisesti veljeensä ja sanoi: "Älä lörpötä niin
+paljoa". Käännyttyänsä huomasi hän rattaiden olevan varsin lähellä,
+joku sieltä viittasi punaisen sateenvarjon alta, ja kolisten ajoivat
+rattaat ohitse, ja ainoastaan Sysi-Matin Merkki haukkui hetkisen niiden
+perässä, ja tahtoi ikäänkuin hampaillaan pidättää puolapuut; mutta
+lammin kohdalta se kääntyi takaisin, haukahti vielä kerran oven suusta
+ja pujahti sitten taloon.
+
+-- "Helei! siinä sitä mentiin!" sanoi Dami ikäänkuin riemuiten;
+rusthollin-emäntähän siinä ajoikin. "Etkös tuntenut uudistalokkaan
+hevosia? Ne hänet kiidättivät. Älähän unohda minun nahkahousujani!"
+huusi hän vielä kaikin voimin, vaikka rattaat olivat jo kadonneet
+laaksoon ja nyt jo nousta kiipesivät ylös Holdervasenin pientä mäkeä.
+
+Lapset palasivat hiljaa kylään.
+
+Kuka sen tietää, kuinka tämä tapaus on hienona juurena sisällisessä
+olossa ja mitä siitä saattaa vesota?
+
+Aluksikin peittää toinen tunne ensimmäisen katkeran pettymisen tunteen.
+
+
+
+
+3. Puusta synnyintalon luona.
+
+
+Kolminaisuuden päivän aattona sanoi musta Maranna lapsille:
+
+-- "Tuokaas nyt kauniisti pihlajanmarjoja, niitä tarvitsemme huomenna
+hautausmaalla".
+
+-- "Minäpä tiedän, mistä niitä saa", sanoi Dami oikein halukkaalla
+ilolla ja juosta vilisti ulos kylästä, niin että Amrei tuskin jaksoi
+perässä pysyä, ja hänen tultuaan synnyintalolle, oli poika jo puussa ja
+ylvästellen kutsui sisartaankin kiipeämään sinne, tietäen, ettei tämä
+sitä kumminkaan voisi tehdä. Poika poimi nyt punaisia marjoja ja
+viskeli niitä sisarensa esiliinaan. Sisar pyysi, että hän poimisi
+marjat varsineen päivineen, niistä kun hän sitten seppeleen sitoisi.
+Veli virkkoi: "enpäs poimi!" Ja kumminkaan ei sen perästä tullut yhtään
+varretonta marjaa alas.
+
+-- "Kuules, mitä toraa varpuset pitävät!" huusi Dami puusta; "ne ovat
+suutuksissaan siitä, että otan heiltä ruoan pois". Ja poimittuaan pois
+kaikki marjat, sanoi hän: "Täältä en enää alas astukaan, tänne jään
+iki-päiviksi, kunnes kuolleena putoan maahan, enkä ollenkaan tule
+luoksesi, jollet lupaa mulle jotakin?"
+
+-- "Mitä niin?"
+
+-- "Ettet kanna rusthollin-emännältä saamaasi koristetta milloinkaan,
+niin kauan kuin minä sen näen; lupaatko sen?"
+
+-- "En!"
+
+-- "Sitten en tule täältä pois!"
+
+-- "Ole tulematta!" sanoi Amrei ja meni marjoineen pois. Mutta hän
+istahti läheisen puupinon taakse, sitoi seppeltä ja tuon tuostakin
+vilahti, eikö muka Dami jo tule. Hän pani seppeleen päähänsä ja äkkiä
+tuli hän sanomattoman rauhattomaksi Damin tähden. Hän juoksi takaisin,
+Dami istui kahden reisin oksalla, nojaten puunrunkoa vastaan ja
+käsivarret ristissä.
+
+-- "Tule alas, minä lupaan mitä tahdot!" huusi Amrei, ja samassa oli
+Dami hänen luonaan maassa.
+
+Kotona torui musta Maranna tuota tuhmaa lasta siitä, että hän oli
+sitonut seppeleen niistä marjoissa, joita tarvittiin vanhempain
+haudoilla. Hän repäsi sen paikalla rikki, lausuen muutamia epäselviä
+sanoja; sitten otti hän kumpaakin lasta kädestä kiinni ja vei heidät
+hautausmaalle. Siinä, missä kaksi multakumpua oli vierekkäin, sanoi
+hän:
+
+-- "Tuossa ovat vanhempanne". Lapset katsahtivat kummastuneina
+toisinsa. Maranna teki sitten sauvalla vakoja ristin muotoon haudoille
+ja käski lasten panna marjoja niihin. Dami se ryhtyi rutosti työhön ja
+oli riemuissansa, saatuaan punaisen ristinsä valmiiksi pikemmin kuin
+sisar. Amrei katsahti vain vakaisesti häneen eikä vastannut mitään, ja
+vasta sitten kuin Dami oli sanonut: "Tuosta isä iloiseksi tulee", löi
+hän veljeään selkään ja sanoi: "Ole hiljaa!" Dami itkemään, kenties
+katkerammin, kuin asia ansaitsikaan; silloin huudahti Amrei ääneensä:
+"Jumalan tähden, anna anteeksi, anna anteeksi, että noin tein. Kas
+tässä, mä lupaan tehdä sulle koko elämän ikäni kaikki minkä voin ja
+antaa kaikki mitä minulla on; niinhän, Dami, enhän ole sulle pahaa
+tehnyt? Sitten saat luottaa, ettei sitä enää koskaan tapahdu niinkauan
+kuin elän, ei milloinkaan, ei koskaan. Oi äiti, oi isä, minä tahdon
+olla hyvä, sen lupaan teille; oi äitini, oi isäni!" -- Hän ei voinut
+pitemmältä puhua, mutta ääneensä hän ei itkenyt, sydän vain näkyi
+hänessä sykähtelemistään sykähtelevän, ja vasta sitten kuin musta
+Maranna rupesi ääneensä itkemään, itki Amreikin.
+
+He menivät kotiin, ja kun Dami sanoi "hyvää, yötä", niin kuiskasi Amrei
+hänelle hiljaa korvaan: "Nyt tiedän, me emme näe vanhempiamme enää
+milloinkaan tässä maailmassa"; mutta vielä tässäkin ilmoituksessa oli
+jotakin lapsellista iloa, lapsen-ylpeyttä, joka kerskailekse tietävänsä
+jotakin, ja kumminkin oli tämän lapsen sieluun noussut vähäsen sitä
+tietoa ikipäiviksi katkaistusta yhdistyksestä elämän kanssa, joka herää
+orpoisuuden ajatuksissa.
+
+Kun kuolema on sulkenut ne huulet kiinni, joiden piti sanoman sinua
+lapseksi, niin silloin on sinulta kadonnut elonhengähdys, joka ei
+milloinkaan palaja.
+
+Vielä silloinkin kuin musta Maranna istui Amrein vuoteen laidalla,
+sanoi Amrei: "Minusta tuntuu kuin putoaisin minä putoamistani, antakaas
+minulle kätenne"; ja hän piti kädestä lujasti kiinni ja rupesi
+nukkumaan, mutta heti kuin musta Maranna tahtoi vetäytyä pois, tarttui
+hän siihen uudestaan. Maranna ymmärsi, mitä tuo lakkaamattoman
+putoamisen tunne lapsessa merkitsi: ymmärrettyämme vanhempaimme
+kuolleen, tuntuu kuin heiluisimme ilmassa, vaan emme tiedä, mistä
+syystä emmekä tiedä minne. Vasta myöhään jälkeen puolen-yön pääsi musta
+Maranna pois lapsen vuoteen äärestä, luettuaan totuttuun tapaansa
+kaksitoista isämeitäänsä kuka tiesi kuinka monennen kerran.
+
+Ankara uhka lepäsi makaavan lapsen kasvoilla. Se oli pannut kätensä
+rinnalleen; musta Maranna nosti sen hiljalleen pois ja sanoi
+puoli-ääneen itseksensä:
+
+-- "Voi jospa ylitsesi valvova silmä ja sinua auttaa tahtova käsi aina,
+niinkuin nyt maatessasi, sinun tietämättäsi, voisi nostaa painon
+sydämmeltäsi pois! Mutta sitä ei ihminen voi, sen voipi vain Hän... Tee
+mun lapselleni vieraalla maalla samoin kuin minä tälle teen"!
+
+Musta Maranna oli "merkillinen" eukko; ihmiset nimittäin melkein
+pelkäsivät häntä, niin kalsealta tuntui heistä hänen olentonsa. Hänen
+miehensä oli kuollut pian kahdeksantoista vuotta sitten; hän oli
+ammuttu eräässä ryöstön-yrityksessä, jonka hän oli tovereineen tehnyt
+postivaunuja vastaan. Maranna kantoi silloin lasta sydämmensä alla,
+kuin hänen miehensä ruumis tuottiin kylään, kasvot noessa: mutta hän
+rohkaisi itsensä ja pesi kuolleen kasvot puhtaiksi, ikäänkuin olisi hän
+voinut pestä hänen mustan rikoksensakin pois. Kolme tytärtä häneltä
+kuoli, ja ainoastaan se lapsi, jota hän silloin oli kantanut
+sydämmensä alla, oli vielä elossa. Siitä oli tullut sorja poika, kasvot
+vain olivat hänellä tavattomasti mustanpuhuvat, ja nyt hän oli
+muuraajansällinä muualla. Sillä Brosin ajoista saakka, ja varsinkin
+siitä pitäin kuin tämän poika Severin kivimoukarinsa avulla oli
+kiivennyt niin korkeille kunnian kukkuloille, oli kylässä suuri osa
+jälkeisiä ruvennut muuraajan ammattiin. Lapsilla oli aina puhetta
+Severenistä, kuten kuninkaan pojasta sadussa. Niinpä oli mustan
+Marannankin viimeisestä lapsesta, huolimatta äidin vastuksista, tullut
+muuraaja, ja nyt hän oli kululla, ja äiti, joka ei elinpäivänään ollut
+käynyt kylästä ulommas eikä tuota halunnutkaan, sanoi joskus olevansa
+mielestään kanan kaltainen, joka on hautonut sorsan munan; mutta hän
+puhua jupisi melkein aina itsekseen.
+
+Tuskinpa uskotaan sitä, että musta Maranna oli iloisimpia ihmisiä koko
+kylässä; ei häntä milloinkaan nähty murheellisena, hän ei suonut
+ihmisille sitä, että he olisivat saaneet sääliä häntä. Ja senvuoksi
+ihmiset häntä kammosivatkin. Talvis-aikaan oli hän uutterin kehrääjä
+kylässä ja kesällä ahkerin puunkerääjä, niin että sai hyvän joukon
+myödäkin niitä, ja "Johannes poikani" -- se oli hänen vielä hengissä
+olevan poikansa nimi -- "Johannes poikani" kuului hänen kaikissa
+puheissaan. Pikku Amrein sanoi hän ottaneen luoksensa ei
+hyväntahtoisuudesta, mutta senvuoksi vain, että hänellä olisi joku
+elävä olento luonaan. Hän tekihe varsin mielellään tylyksi ihmisten
+edessä ja nautti sitä enemmän salaisen oikeaoloisuuden tuottamaa
+ylpeyttä.
+
+Hänen täysi vastakohtansa oli Korppi-Sakari, jonka taloon Dami oli
+joutunut kasvatettavaksi; tämä näyttihe ihmisten silmissä mielellään
+anteliaimmaksi hyväntekijäksi, mutta salassa hän tyrkki ja pahoin
+kohteli omaisiaan ja erittäinkin Damia, josta hän sai vaan vähäiset
+ruokarahat. Hänen nimensä oli oikeastaan Sakarias, mutta pilkkanimen
+oli hän saanut siitä, että oli vaimolleen kerran tuonut parin
+paistettuja kyyhkysiä, jotka olivatkin pelkkiä höyhennettyjä kaarneita
+eli korppeja. Korppi-Sakari, joka kävi puujalalla, vietti aikansa
+enimmäkseen villasukkia ja jakkuja neulomalla, ja niin hän istuskeli
+sukkapuikkoineen kylässä joka paikassa, missä vaan puhua rupatettiin,
+ja tämä rupattaminen, jossa hän kuuli yhtä ja toista, tuotti hänelle
+aivan edulliset sivutulot. Hän oli seudun niin sanottu häiden seppä,
+sillä siellä, missä vielä suuria maatiloja löytyy, tapahtuu naiminen
+tavallisesti puhemiesten kautta, jotka tyyten tutkistelevat kummankin
+puolen varallisuuden ja määräävät kaikki ennakolta. Kun sitten
+tuommoinen naimiskauppa saatiin solmituksi, niin vetää vingutti
+Korppi-Sakari häissä viuluakin, siinä kun hän oli maan kuuluisa
+mestari. Osasipa hän pilliäkin puhaltaa, torveakin toitottaa, kun kädet
+viulun vinguttamisesta olivat väsyneet. Hän se vain oli mestari mihin
+hyvänsä.
+
+Damin itkullinen ja hento luonto oli Korppi-Sakarista varsin
+vastenmielistä, ja sen hän tahtoi pojasta poistaa sillä tavoin, että
+itketti häntä hyvin paljon ja härnäsi, missä vaan taisi.
+
+Niin oli nuo kaksi samasta pohjasta noussutta vesaa istutettu eri
+maanlaatuihin. Olopaikka ja maanmehu ja oma luonto heissä itsessään
+kasvattivat heitä eri lailla.
+
+
+
+
+4. Avaudu!
+
+
+Pyhäin miesten päivänä, kolkkona ja sumuisena, olivat lapset väen
+joukossa hautausmaalla. Korppi-Sakari oli Damin taluttanut kädessä
+sinne. Mutta Amrei oli tullut yksinään ilman mustaa Marannaa, ja useat
+moittivat tuota kovasydämmistä eukkoa, ja jotkut puhuivat osaksi
+tottakin, sanoessaan, ettei Maranna pidä väliä vähääkään haudoilla
+käymisestä, hän kun ei tiedä missä hänen miehensä hauta on. Amrei oli
+ääneti eikä vuodattanut kyyneltäkään, sillä välin kuin Dami, ihmisten
+sääliväistä puhetta kuullessaan, itki kallotellen; tosin oli siihen
+syynä sekin, että Korppi-Sakari oli häntä usean kerran salaisesti
+tyrkäissyt ja nipistänyt. Amrei katsoi kotvan aikaa haaveilevana
+haudoille asetettuja kynttilöitä ja näki kummakseen, kuinka liekki
+kuluttaa vahaa, sydän kärvettyy kärvettymistään, kunnes koko kynttilä
+on loppuun palanut.
+
+Väen joukossa liikkui myös muudan mies, kaupunkilainen herraspuku
+päällä ja nauha napinlävessä: se oli ylirakennusneuvos Severin, joka,
+tarkastusmatkallaan näillä seuduin, oli tullut vanhempaansa, Brosin ja
+Monin, haudalla käymään. Hänen sisaruksensa sukulaisineen häärivät
+hänen ympärillään jollakin kunnioituksella, ja hartaus oli melkein
+kokonaan haihtunut ja kaikkien huomio kiinnitetty tähän herraan.
+
+Amrei katseli häntä myöskin ja kysäsi Korppi-Sakarilta: "Onkos tuo
+häävieraita?"
+
+-- "Kuka niin?"
+
+-- "Hänellä kun on nauha napinlävessä".
+
+Korppi-Sakarilla ei ollut aikaa vastata, hän riensi kiiruimman kaupassa
+erääsen väkijoukkoon kertomaan, kuinka tuhmasti tuo lapsi tuolla oli
+lausunut. Ja keskellä hautoja kajahti kova nauru tuommoiselle
+tuhmuudelle. Uudistalokkaan vaimo vaan sanoi: "Minustapa tuo ei ole
+niinkään typerästi sanottu. Tuo nauha on tosin kunnianmerkki
+Severinillä, olkoon vaan; kummaa tuo kumminkin on, että hän
+hautausmaalla koreilee sillä, hautausmaalla, jossa kyllä näkee, mitä
+meistä jokaisesta tulee, kannettakoon elämässä pukua joko silkistä
+taikkapa piikkokankaasta. Se minua jo pisti vihakseni, että hän oli
+nauhoineen kirkossa; tuommoiset kapineet ovat pantavat pois, ennenkuin
+menee kirkkoon, ja sitä enemmän kuin hautausmaalle lähtee".
+
+Tieto pikku Amrein kysymyksestä lienee tullut vihdoin Severininkin
+korviin, sillä hän näkyi äkkiä panevan nuttunsa kiinni ja samassa hän
+nyykäytti päätään lapselle. Nyt kuului hän kysyvän, kuka tuo lapsi oli,
+ja tuskin oli hän vastauksen kuullut, niin riensi hän lasten luokse
+vereksille haudoille ja sanoi Amreille: "Tules tänne, lapseni, avaapas
+kätesi, minä annan sulle tämän kultarahan lahjaksi; osta sillä, mitä
+tarvitset".
+
+Lapsi tuijotti siihen eikä vastannut mitään. Ja tuskin oli Severin
+kääntänyt selkänsä, niin huusi hän puoli-ääneensä hänen jälkeensä:
+"Min'en ota mitään lahjaksi", ja viskasi samassa kultarahan hänen
+peräänsä. Useat, tämän nähtyään, tulivat Amrein luokse ja toruivat
+häntä kovasti ja kun olivat jo vähällä kohdella häntä pahoin, niin
+pelasti hänet raakain ihmisten käsistä taaskin uudistalokkaan emäntä,
+joka jo kerran oli sanoillaan häntä puolustanut. Vaan vaatipa
+hänkin, että Amrei kiiruhtaisi Severiniä kiittämään; mutta Amrei ei
+vastannut mihinkään: hän ei liikahtanut paikaltaan, ja niinpä hänen
+suojelijattarensakin jätti hänet. Töin tuskin löydettiin kultaraha
+maasta, ja läsnäoleva kunnanneuvos otti sen oitis talteen, antaaksensa
+sen lasten holhojalle.
+
+Tämä tapaus saattoi pikku Amrein outoon huutoon kylässä. Ihmiset
+puhuivat, että vaikk'ei hän ole ollut vasta kuin moniaan päivän mustan
+Marannan luona, niin on hänellä jo kaikki eukon tavat ja temput.
+Ihmettä ihmeempänä pidettiin, että niin köyhäin vanhempain lapsi
+saattaa olla niin ylpeä, ja kun hänelle muistutettiin tästä joka
+paikassa, niin silloin hän vasta siihen oikein perehtyikin, ja nuoressa
+lapsen sielussa nousi uhka, säilyttääkseen ylpeyttään yhä enemmän.
+Musta Maranna koetti puolestaan parastansa hänkin, tätä mielialaa
+pysyttääkseen, sillä hän sanoi: "Köyhällä ei voi sen suurempaa onnea
+olla, kuin että häntä pidetään ylpeänä; se se estää jokaisen polkemasta
+häntä ja vaatimasta vielä kiitoksia siitä".
+
+Talvis-aikaan kävi Amrei usein Korppi-Sakarin luona ja erittäinkin
+kuuli mielellään hänen viulun soittoansa. Kerranpa Korppi-Sakari oikein
+suuresti kiittikin häntä: "Sin'et ole tuhma", sillä Amrei oli pitkän
+soittamisen jälkeen sanonut: "Merkillistä, mitenkä tuo viulu saattaa
+niin kauan pidättää hengitystään, sitä en minä voi tehdä". Ja kun
+kotona hiljaisina talviöinä musta Maranna kertoeli säihkyviä ja
+peloittavia noitasatuja, silloin sanoi Amrei usein, syvään huo'aten,
+kun satu oli loppunut: "Voi Maranna, nyt mun täytyy hengäistä; sen
+aikaa kuin te juttelitte, täytyi minun pidättää hengitystäni".
+
+Eikö tuo ollut merkki syvästä imeytymisestä kaikkiin seikkoihin ja
+kumminkin taaskin osoite niiden vapaasta huomaamisesta ja erittäinkin
+omasta suhteesta siinä?
+
+Mutta parasta on, että lapsiin vaikuttavat alkeisvoimat, jotka eivät
+kysy: mitä siitä tulee?
+
+Kukaan ei pitänyt suurta lukua Amreista, ja tämän kävi
+haaveksiminen mielensä mukaan, ja ainoastaan opettaja virkkoi kerran
+kunnallisneuvoskunnan kokouksessa, ettei hän ole vielä semmoista lasta
+nähnyt: se on ynseä ja nöyrä, haaveileva ja valpas. Pikku Amreissa
+heräsi tosiaankin jo aikaiseen kaiken lapsellisen unohduksen ohessa
+itseperäisyyden tunne, tunne puolustustilasta maailman suhteen, sen
+hyvyyttä ja pahuutta vastaan; Dami sitä vastoin tuli pienimmistäkin
+syistä itkien sisarellensa valittamaan. Hän sääli aina itseänsä, ja kun
+voittosilla oltaessa toverit kaasivat hänet maahan, niin vaikeroi hän:
+"Niin, sentähden minua lyödään, kun olen orpo. Voi jospa sen tietäisi
+isäni, äitini!" ja sitten hän itki kahta katkerammin kärsimäänsä
+vääryyttä. Dami vastaanotti kaikilta ihmisiltä syömistä ja tuli siten
+ahnaaksi, sillä välin kuin Amrei tyytyi vähään ja tottui sillä tavoin
+erinomaisen kohtuulliseksi. Rajuimmatkin pojat pelkäsivät Amreita,
+vaikk'ei tiedetty, millä muotoa hän olisi voimaansa näyttänyt; Damin
+ajoi sitä vastaan pakoon pieninkin poika. Koulussa oli Dami aina
+leikkisä, hän heilutteli jalkojaan ja käänteli lukiessaan lehtien
+kolkkia. Amrei sitä vastoin oli aina siivolla ja hiljaa, mutta usein
+hän itki koulussa, ei itse saamainsa rangaistusten tähden, vaan aina
+kuin Damia rangaistiin.
+
+Paraiten taisi Amrei huvittaa Damia, antamalla hänelle arvoituksia.
+Aina vieläkin istuivat lapset usein rikkaan holhojansa talon lähellä,
+milloin vaunujen kohdalla, milloin leivin-uunin luona, lämmitteleiden
+sen ulkopuolella, varsinkin syksyllä. Ja Amrei kysyi: "Mikäs parasta
+leivin-uunissa?"
+
+-- "Tiedäthän, etten minä mitään osaa arvata", vastasi Dami valittaen.
+
+-- "Sitten sanon sen: parasta leivin-uunissa on se, ettei se itse syö
+leipää". Ja viitaten vaunuihin talon edustalla, Amrei kysyi: "Mikäs on
+täynnä läpiä, eikä komminkaan repiä?"
+
+Kauan vastausta odottamatta, hän kohta lisäsi: "Se on rautavitja se".
+
+-- "Nuo arvoitukset sä annat mulle", sanoi Dami, ja Amrei vastasi: "Ota
+vaan ja anna niitä muiden arvata. Mutta katsos tuolla tulevat lampaat.
+Tiedänpä vielä arvoituksen".
+
+-- "Älä sano", huudahti Dami, "älä sano, en minä voi muistaa kolmea
+yhtä haavaa, piisaa niitä kahdessakin".
+
+-- "Ei maar, kuulla sinun pitää se, muutoin otan entisetkin pois". Ja
+Dami virkkoi hätäisenä itsekseen, jottei unohtaisi: "Rautavitjat,
+Leivänsyönti" sillä välin kuin Amrei kysyi: "Milläs puolella lampailla
+on enimmän villaa? Mää! mää! ulkopuolella!" lisäsi hän paikalla,
+leikkisästi laulaen, ja Dami juoksi tiehensä, antaakseen arvoituksia
+tovereilleen. Hän oli pannut kumpaisenkin kätensä nyrkkiin, ikäänkuin
+säilyttäisi hän arvoituksia niissä ja pelkäisi ne kadottavansa.
+Mutta tultuaan toveriensa luokse, hän ei muistanutkaan muuta kuin
+vitja-arvoituksen, ja uudistalokkaan vanhin poika, jolta hän ei
+kysynytkään ja joka oli liian suuri siihen, sanoa sujautti selityksen,
+ja Dami palasi jälleen itkeä tissuttaen sisarensa luokse.
+
+Mutta pianpa tuli pikku Amrein arvoituskyky tutuksi kylässä ja
+rikkaatkin, yksitotiset talonpojat, jotka muutoin eivät puuttuneet
+kenenkään kanssa pitkille pakinoille, ja kaikista vähimmin köyhän
+lapsen kanssa, laskeusivat antamaan tuon tuostakin pikku Amreille
+arvoituksen ja toisen. Paljon hän niitä itse tunsi, vaikka ne
+saattoivat olla mustalta Marannalta saatuja, vaan se se yleistä
+ihmettelyä nosti, että hän niin usein osasi arvata vasta
+sepitettyjäkin. Amrei ei olisi enää saattanut rauhassa kulkea kadun
+eikä pellon poikki, jollei hän olisi pian keksinyt hyvää keinoa. Hän
+otti säännöksi, ettei hän ryhdy selittämään yhdenkään arvoitusta, jos
+ei hänkin puolestaan saa antaa arvoitusta. Mutta hänpä se osasikin
+pyöräyttää semmoisia, että ne panivat ymmälle kenen hyvänsä. Kylässä ei
+ollut vielä yksikään köyhä lapsi vetänyt puoleensa niin paljon huomiota
+kuin pikku Amrei. Mutta mitä suuremmaksi hän kasvoi, sitä laimemmaksi
+kävi tämä huomio; sillä ihmiset katsovat myötätuntoisin silmin
+ainoastaan kukkia ja hedelmiä, vaan eivät tuota pitkällistä kukan
+muuttumista hedelmäksi.
+
+Ennenkuin Amrei vielä oli lopettanut koulunkäyntinsä, antoi kohtalo
+hänelle erään tuiki vaikean arvoituksen.
+
+Lapsilla oli setä, eräs puunhakkaaja, joka asui Fluornissa, seitsemän
+peninkulmaa Haldenbrunnista; he olivat nähneet häntä ainoastaan yhden
+kerran, nimittäin vanhempainsa hautajaisissa, jolloin hän oli kulkenut
+kylänvanhimman perässä, joka talutti lapsia. Siitä pitäin uneksivat
+lapset usein Fluornin sedästä. Heille sanottiin usein sedän olevan isä
+vainajan näköisen, ja nyt he olivat entistä halukkaammat näkemään
+häntä; sillä vaikkapa he toisinaan uskoivatkin isän ja äidin äkkiä
+tulevan ... sehän toki oli mahdotonta, ettei heitä enää olisi olemassa
+... niin tottuivat he kumminkin vähitellen luopumaan tuosta toivostansa
+ja sitä enemmän, kuta useampi vuosi kului, joina he tekivät
+pihlajanmarjoista ristejä vanhempainsa haudoille ja sittenkuin he jo
+kauan saivat lukea vanhempainsa nimet samalla mustalla ristillä.
+Fluornin sedänkin unohtivat he melkein kokonaan, sillä moneen vuoteen
+eivät he kuulleet hänestä sanaakaan.
+
+Kutsuttiinpa tuosta eräänä päivänä Amrei veljineen heidän holhojansa
+luokse. Siellä istui mies, iso ja pitkä sekä ruskea-kasvoinen.
+
+-- "Tulkaa tänne lapset", sanoi hän sisääntuleville. Hänen äänensä oli
+karkea ja kuiva. "Ettekös tunne minua enää?"
+
+Lapset katsoivat häneen suurin silmin. Heräsikö heissä muisto isän
+äänen soinnusta? Vieras jatkoi: "Isänne velihän minä olen. Tule tänne,
+Liisa! ja sinä, Dami myöskin!"
+
+-- "Ei minun nimeni ole Liisa; se on Amrei!" sanoi tyttö ja rupesi
+itkemään. Hän ei antanut sedälle kättä. Vierastamisen tunne saattoi
+hänet vapisemaan, kun setä oli kutsunut häntä väärällä nimellä. Lapsi
+lienee tuntenut, ettei rakkaus ole silloin oikea, kun ei nimeäkään enää
+tiedetä.
+
+-- "Jos olette setäni, niin miks'ette enää tiedä minun nimeäni?" kysyi
+Amrei.
+
+-- "Sin'olet tuhma lapsi, mene paikalla antamaan kättä hänelle", käski
+uudistalokas ja lisäsi vieraalle puoli-ääneen: "Se on typerä lapsi.
+Musta Maranna on pannut hänen päähänsä kaikenlaista kummaa ja senhän
+eukon laita, kuten tiedät, ei ole oikein".
+
+Amrei katsahti kummastuneena ympärinsä ja antoi vavisten kätensä
+sedälle. Dami oli sen tehnyt jo ennen ja kysyi nyt: "Onko sulla, setä,
+tuomisia meille?"
+
+--- "Mitäpä minulla olisi tuotavaa; itseni mä teille tuon, te lähdette
+minun kanssani. Tiedäpäs, Amrei, se ei ole lainkaan hyvä, ett'et sinä
+suvaitse setääsi. Muitahan ei sinulla ole ketään maailmassa. Ketäpä
+olisikaan? Parasta kun tulet tänne; istupa tähän viereeni -- vielä
+lähemmälle. Näetkös? Dami veikkosi on paljoa kiltimpi. Hän on tullutkin
+enemmän meidän sukuumme, mutta meidänhän sinäkin olet".
+
+Piika tuli tupaan, tuoden koko joukon miehen vaatteita ja pani ne
+pöydälle.
+
+-- "Siinä ovat veljesi vaatteet", sanoi uudistalokas vieraalle, ja tämä
+jatkoi, kääntyen Amreihin: "Siinä, näet, ovat isäsi vaatteet, ne otamme
+nyt mukaamme ja te lähdette mukaan tekin, ensin Fluorniin ja sitten
+puron poikki".
+
+Amrei kajosi vavisten isänsä nuttuun ja siniviiruisiin liiveihin. Mutta
+setä nosti vaatteet ylös, osoitti kuluneihin kyynäspäihin ja sanoi
+uudistalokkaalle: "Nuo ne eivät paljoa maksa, niitä ei saa korkealle
+harkita, enkä edes tiedä, saattanenko muiden pilkaksi joutumatta niitä
+pitääkään tuolla Amerikassa".
+
+Amrei sieppasi suonenvetoisesti nutun liepeesen. Että hänen isänsä
+vaatteita, joita hän oli muistellut kalliina, rahalla maksamatonna
+aarteena, sanottiin vähän maksaviksi, se näkyi häntä loukanneen, ja
+että näitä vaatteita nyt ruvetaan kantamaan Amerikassa ja joutuvat
+naurun alaisiksi, tämä se melkein saattoi hänet ymmälle, ja yleensä, --
+mitä Amerikan oli tässä tekemistä?
+
+Se hänelle pian selkeni, sillä tupaan tuli uudistalokkaan emäntä ja
+musta Maranna, ja uudistalokkaan emäntä sanoi: "Kuules, ukko, minusta
+nähden ei lapsia suinkaan sovi noin umpimähkään lähettää tuon miehen
+kanssa Amerikaan".
+
+-- "Mutta hän on heidän ainoa lihallinen sukulaisensa, Josenhansin
+veli".
+
+-- "Olkoon vaan, mutta tähän asti hän ei ole sanottavaksi näyttänyt
+sukulaisuuttaan, eikä minun mielestäni tässä käy menetteleminen ilman
+kunnanneuvostoa, eikä edes sekään yksinään sitä saata. Lapsilla on
+täällä kotioikeus, ja sitä ei heiltä voi poisottaa heidän maatessaan,
+sillä eiväthän lapset vielä osaa sanoa, mitä he tahtovat. Sehän olisi
+viedä heidät nukkuvina pois".
+
+-- "Amrei tyttöni on tarpeeksi paljon valveilla, hän on nyt
+kolmeatoista vuotta vanha, mutta on ymmärtävämpi kuin moni
+kolmenkymmenen iässä, kyllä hän tietää, mitä tahtoo", sanoi musta
+Maranna.
+
+-- "Teistä olisi pitänyt kummastakin tehdä kunnanneuvoksia", sanoi
+uudistalokas; "mutta sitä minäkin, ettei lapsia käy vieminen kuin
+vasikoita: pistä nuora kaulaan ja kuljeta pois. Niin. Antaa sedän
+itsensä puhua heidän kanssaan, perästä sitten nähdään, mitä on tehtävä;
+hän on kerran heidän luonnollinen suojelijansa ja saapi ruveta heille
+isän sijaiseksi, jos tahtoo. Kuules nyt, mene sinä nyt veljesi lasten
+kanssa kappale matkaa ulos kylästä, ja te akat jääkää tänne, heitä ei
+saa kukaan kiihoittaa eikä estellä".
+
+Setä otti lapsia kädestä kiinni ja läksi ulos tuvasta ja talosta.
+
+-- "Minnes mennään?" kysyi hän lapsilta kujalla.
+
+-- "Jos tahdot olla isänämme, niin lähde kotiin; tuolla on meidän
+talo", sanoi Dami.
+
+-- "Onko se auki?" kysyi setä.
+
+-- "Ei, mutta Sysi-Matilla on avain; vaan meitä hän ei ole vielä
+milloinkaan päästänyt sisään. Minä juoksen edeltä ja noudan avaimen".
+Ja sukkelasti tempasi Dami kätensä irti ja juoksi tiehensä.
+
+Amreista tuntui, kuin olisi hän ollut kahlittuna sedän käteen, ja
+puhelihan tämä hänelle nyt ystävällisesti ja sydämmellisesti, hän kertoi
+melkein kuin puolustukseksensa, että hänellä itsellään on suuri perhe,
+niin että hän vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa hät'hätään tulee
+toimeen. Mutta nyt saa hän eräältä mieheltä, jolla on suuria metsiä
+Amerikassa, matkarahat sinne mennäkseen ja viiden vuoden kuluttua, kun
+hän saa metsän raivanneeksi, suuren tilan ja mitä paraimmat peltomaat
+vapaaksi omaisuudekseen. Kiitokseksi Jumalalle, joka lähetti hänelle ja
+hänen lapsilleen tämän hyvän, päätti hän paikalla tehdä hyvän työn ja
+ottaa veljensä lapset mukaansa; mutta hän ei tahdo heitä pakoittaa,
+vaan ottaa heidät vain yleensä kerallaan, jos he kaikesta sydämmestään
+häntä rakastaisivat ja pitäisivät toisena isänään. Amrei katsahti
+häneen nyt suurin silmin. Voi jos hän olisi voinut saada itsensä
+rakastamaan häntä! Mutta hän melkein pelkäsi setää; siihen hän ei
+mitään voinut. Ja kun hän ilmaantui niin äkkiä kuin pilvistä pudonneena
+ja vaati: rakasta minua muka! niin tuo se teki tytön pikemmin
+vastahakoisemmaksi vaan.
+
+-- "Missäs sinun vaimosi on?" kysyi Amrei. Hän lie tuntenut, että
+vaimo-ihminen olisi kohdellut häntä lempeämmin ja hennommin.
+
+-- "Sanonpa sulle suoraan", vastasi setä, "vaimoni ei puutu tähän
+asiaan; hän on sanonut, ettei hän minua kehoita eikä kiellä. Hän on
+vähän tuima ihminen, mutta ainoastaan alussa, ja kun olet hyvä häntä
+kohtaan, ja olethan ymmärtäväinen lapsi, niin saatat kietoa hänet
+vaikka sormellesi. Ja jospa sulle joskus jotakin semmoista sattuu, mikä
+ei ole oikein, niin muista, että olet isäsi veljen luona, ja puhu asia
+minulle kahden kesken, niin koetan auttaa sinua, missä voin. Mutta
+saatpa nähdä, että nyt sinä vasta rupeat elämään".
+
+Amreille kiertyivät kyyneleet silmiin, kun hän kuuli nämä sanat, ja
+kumminkaan ei hän voinut sanoa mitään, hän tunsi vierastavansa tätä
+miestä. Hänen äänensä liikutti lasta, mutta katsahdettuaan häneen,
+olisi tyttö mielellään paennut.
+
+Silloin tuli Dami, tuoden avaimen. Amrei tahtoi ottaa sen häneltä,
+mutta poika ei antanut. Lasten omituisesti turhantarkassa
+tunnollisuudessa sanoi hän lujasti luvanneensa Sysi-Matin vaimolle,
+että antaisi avaimen ainoastaan sedälle. Tämä otti sen, ja Amreista
+tuntui, kuin joku taikasalaisuus aukeaisi, kun avain ensi kertaa
+rasahti lukossa ja nyt kääntyi -- ramppi taipui alas ja ovi avautui.
+Omituinen kalmankylmyys löyhähti mustasta eteisestä, joka oli myöskin
+toimittanut kodan virkaa. Liedellä näkyi vielä läjänen tuhkaa, tuvan
+ovella olivat vielä alkukirjaimet sanoista "Kasper Melkior Baltes" ja
+niiden alla vanhempain kuolinvuosi liidulla kirjoitettu. Amrei luki
+tuon ääneensä; sen oli itse isä kirjoittanut. "Kas", huudahti Dami,
+"tuo kahdeksainen on piirretty samalla tapaa kuin sinäkin sen teet, ja
+jota ei opettaja tahdo kärsiä, noin oikealta vasemmalle". Amrei
+viittasi hänelle olemaan vaiti. Hänen mielestään oli kauheata ja
+syntiä, että Dami täällä niin kevytmielisesti puhui, täällä, jossa
+hänestä tuntui kuni kirkossa, jopa aivan kuin keskellä iäisyttä, aivan
+ulkopuolella mailmaa ja kumminkin aivan sen keskellä. Hän avasi itse
+tuvan oven. Tupa oli synkkä kuin hauta, sillä luukut olivat kiinni, ja
+ainoastaan yhdestä raosta pääsi värähtelevä auringon säde sisään ja
+valaisi juuri kuva-enkelin pään kakluunilla, niin että enkeli näkyi
+hymyilevän. Amrei vaipui säikähtyneenä maahan, ja kun hän nousi ylös,
+oli setä ottanut yhdet luukut auki ja lämmintä ilmaa virtasi ulkoa
+sisään. Sisässä oli niin kylmä. Tuvassa ei ollut muita huonekaluja kuin
+seinään naulattu lavitsa. -- Tuolla oli äiti kehrännyt ja tuolla oli
+hän sovitellut Amrein kätösiä ja opettanut häntä sukkaa neulomaan.
+
+-- "Kas niin, lapset, nyt mennään pois jälleen", sanoi setä, "täällä ei
+ole hyvä olla. Käykääs kerallani leipurin luo, niin ostan vehnäsen
+kummallekin; vai tahdotteko mieluummin rinkeliä?"
+
+-- "Ei, viivytään vielä hetkinen" puhui Amrei ja silitteli
+silittelemistään sitä paikkaa, jolla äiti oli istunut. Osoittaen
+valkoista pilkkua seinällä, jatkoi hän sitten puoli-ääneensä: "Tuolla
+riippui meillä käkikello ja tuolla isän erokirja sotapalveluksesta ja
+tuolla äidin kehräämät lankavyyhdit; hän osasi kehrätä vielä hienompaa
+kuin musta Maranna; niin, sen on musta Maranna sanonut itse; aina sai
+hän yhtä vyyhtiä enemmän naulasta kuin kukaan muu, ja kaikki oli niin
+yhtätasaista -- siinä ei ollut yhtään solmua, ja näetkös tuota rengasta
+tuolla laessa? Olipa kaunista, kun hän pani siinä lankaa vyyhdille. Jos
+minulla olisi jo silloin ollut ymmärrystä, niin en olisi sallinut myödä
+äidin rukkia, se olisi minulla peruna; mutta kukaan ei ole meistä
+väliä pitänyt. Voi armas äiti! voi isä armas! kunpa tietäisitte,
+kuinka hyljittyjä me olemme, niin tekisi tuo teille murhetta
+autuudessannekin".
+
+Amrei rupesi kovasti itkemään, ja Dami itki hänkin. Setäkin pyyhkäisi
+kyyneleen silmästänsä ja tahtoi vielä kerran, että lähdettäisiin pois,
+sillä häntä harmitti samalla, että hän oli tehnyt itselleen ja lapsille
+tämän haikeuden; mutta Amrei sanoi lujasti: "Jospa menisittekin, niin
+minä en mene".
+
+-- "Kuinka? Etkö aio lähteäkään?"
+
+Amrei säikähti; nyt vasta huomasi hän, mitä oli sanonut, ja melkein lie
+hänestä tuntunut, kuin olisi se suostumus, mutta hän vastasi pian:
+
+-- "Ei, muusta en vielä tiedä mitään. Minä tarkoitan vaan, etten
+hyvällä lähde talosta pois, ennenkuin olen kaikki nähnyt uudelleen.
+Tule, Dami, olethan veljeni, mennään ullakkoon; muistathan missä
+piilosilla oltiin, uunin takana; ja sitten pilkistämme akkunasta, missä
+vuohensieniä kuivasimme. Etkö muista enää sitä kaunista guldenia, jonka
+isä niistä sai?"
+
+Jotakin rapisi ja kapisi katolla. Kaikki kolme säikähtivät. Mutta setä
+virkkoi kohta: "Älä mene, Dami, äläkä sinäkään. Mitä te ullakossa
+teette? Ettekö kuule, mitä rapinaa hiiret pitävät?"
+
+-- "Tule pois vaan, ei ne meitä syö", kehoitti Amrei, mutta Dami ei
+sanonut lähtevänsä, ja vaikka Amrei pelkäsikin, niin rohkaisi hän
+kumminkin itsensä ja meni yksinään ullakkoon. Mutta pian hän palasi
+sieltä, kalmankalpeana eikä tuonut muuta kuin vähäsen kuivia
+kuminan-olkia kourassaan.
+
+-- "Dami lähtee minun kanssani Amerikaan", sanoi setä sisääntulevalle,
+ja tämä vastasi, murtaen olkia kourassaan: "Sitä en minä kiellä. Min'en
+tiedä vielä, mitä minä teen, mutta saattaahan hän mennä ilman
+minuakin".
+
+-- "Ei", huusi Dami, "sitä en tee. Sin'et mennyt silloin rusthollarin
+emännän kanssa, kun hän tahtoi ottaa sinut mukaansa, niinpä en minäkään
+mene yksinäni, vaan ainoastaan sinun kanssasi".
+
+-- "No, mietiskelehän sitten asiaa, onhan sinulla kyllä ymmärrystä",
+lopetti setä, pani luukun jälleen kiinni, niin että oltiin pimeässä,
+työnsi sitten lapset ulos tuvan ovesta ja eteisestä, kiersi oven
+lukkoon ja meni sitten viemään avainta takaisin Sysi-Matille ja läksi
+sieltä Damin kanssa kahden kesken kylään. Kaukaa huusi hän vielä
+Amreille: "Sinulla on vielä aikaa huomis-aamuun saakka; sitten menen
+minä pois, tulkaa mukaan tai olkaa tulematta".
+
+Merkillistä! Aivan kuin oikeassa unessa, jossa vain vienosti esille
+vetäyneet asiat uudistuvat sekaisin jos jonkinmoisten kummallisuuksien
+kanssa, niin kävi Amreillekin valvo-unessa. Sivumennen vain oli Dami
+maininnut rusthollin emännän kohtauksesta; muisto hänestä oli puoliksi
+sammunut ja nyt se heräsi uudelleen kuni kuva kuluneesta uneksitusta
+elämästä. Amrei virkkoi melkein ääneensä: "Kukas ties, ehkä sinäkin
+joskus johdut hänen mieleensä noin äkkiä, saata ei sanoa mistä syystä,
+ja kenties juuri tällä hetkellä; ja tässä, tuolla akallahan hän lupasi
+ottaa sinut vastaan, kun tulet, tuolla tuon salavan luona. Miksikä
+pysyvät puut yksinään paikoillaan, niin että heidät aina näkee? Miks'ei
+sanastakin tule samallainen kuin puu, joka seisoo paikallaan ja josta
+voi pitää kiinni? Niin, se rippuu vaan sitä, tahdotaanko, kyllä se
+silloin on yhtä luja kuin puukin ... ja mitä niin rehellinen emäntä
+sanoo, sehän on vakavaa ja lujaa, ja vuodattihan hän kyyneleitä, kun
+hänen piti lähteä pois kotiseudulta, ja kumminkin on hän jo kauan aikaa
+ollut naituna pois kylästä ja hänellä on lapsia, niin, ja yhden nimi on
+Johannes". Amrei seisoi pihlajapuun luona ja pani kätensä sen varrelle
+ja sanoi: "Miks'etkäs sinäkin mene pois? miks'eivät ihmiset käske
+sinunkin muuttamaan muille seuduille? Kenties olisi sinunkin parempi
+jossakin muualla. Mutta, totta sekin, sin'olet liian suuri etkä ole
+itse pannut itseäsi tänne, ja kuka ties ehkä kuihtuisit sä toisessa
+paikassa. Sinut saattaa vaan hakata maahan, vaan ei siirtää paikasta
+toiseen. Joutava juttu! Onhan minunkin täytynyt pois. Niin, kunpa se
+olisi isäni, niin pitäisi minun lähteä hänen kanssaan. Hänen ei huoli
+minulta kysyä, ja kuka kauan kysyy, se etäälle eksyy. Kukaan ei saata
+antaa minulle neuvoa, ei Marannakaan. Ja mitä setään tulee, niin
+ajattelee hän näin: minä teen sinulle hyvää ja sinun pitää se minulle
+maksaa takaisin. Kun hän on kova minulle vastaan ja Damille, kun tämä
+tekee pahoin, ja me menemme pois... Minne menemme sitten muilla mailla
+vierahilla, ani aukeilla aloilla? Ja täällä meidät tuntee joka pensas,
+jok'ainoa puu näyttää niin tutulta. Etkös tunne minua?" virkkoi hän
+jälleen, katsoen ylös puuhun. "Voi, jospa voisit puhua! Jumalahan
+sinutkin on luonut, niin miks'et sitten osaa puhua? olethan hyvästi
+tuntenut isäni ja äitini, miks'et voi sanoa, minkä neuvon he mulle
+antaisivat? Voi armas isä, voi armas äiti, minun on niin haikeata
+lähteä pois. Mitään ei minulla täällä ole, tuskin ketään ihmistä, ja
+kumminkin tuntuu kuin pitäisi lähteäni lämpimästä vuoteesta kylmään
+lumeen. Tietäneekö tuo haikeus sitä, ettei minun pidä lähteä? Onko tuo
+oikeata omaatuntoa, vai onko turhaa pelkoa vaan? Voi kultainen taivas,
+en tiedä sitä. Jospa vaan nyt ääni taivaasta tulisi ja sanoisi
+minulle!"
+
+Lapsi vapisi sisällisestä tuskasta, ja elämän ristiriitaisuus huutaen
+avautui hänessä ensi kerran. Ja taaskin hän puoleksi puhui, puoleksi
+ajatteli, mutta nyt päättävänä:
+
+-- "Jos olisin yksinäni, silloin en suinkaan menisi, vaan jäisin tänne;
+tuntuu liian haikealta; ja minä saatan itsestäni kyllä murheen pitää.
+Hyvä se, panepa nyt tuo tähdelle. Yksi puoli on siis varma, itsesi
+suhteen olet asiassa selvillä. Mutta, voi minua tuhmaa ajatuksineni!
+Mitenkä voin ajatella olevani yksin maailmassa ilman Damia? Enhän
+ollenkaan ole yksinäni: Dami on minun ja minä hänen. Ja Damille olisi
+parempi olla isän hoidossa; se hänet elähdyttäisi. Mutta mitäpäs
+sinulla on toista tarviskaan? Etkö voi itse pitää hänestä huolta, jos
+vaaditaan? Ja kun hän tuolla lailla taloon tulee, niin, sen osaan
+nähdä, hänestä ei elämäpäivänään tule muuta kuin renki, muiden ihmisten
+komennettava; ja kuka sen tietää, mimmoisia sedän lapset ovat meitä
+kohtaan? He kun ovat itsekin köyhää väkeä, niin ovat olevinaan herroja
+meidän rinnallamme. Eiväthän kuitenkaan, ei, he ovat varmaan hyviä, ja
+onpa kaunista, kun saattaa noin sanoa: hyvää päivää, serkku, hyvää
+huomenta, serkku! Kunpa setä olisi edes tuonut yhden lapsensa mukanaan,
+niin olisin voinut puhua paljoa paremmin ja olisin saattanut saada
+kaikesta paremman tiedonkin. Herra Jumala, kuinka raskaaksi tämä kaikki
+yht'äkkiä käy"!
+
+Amrei istahti puun juurelle, ja peipponen tulla tipsautti luokse,
+nokkasi jyvän maasta, katsahti ympärilleen ja lensi pois. Jotakin mönki
+Amrein kasvoilla, hän pyhkäisi sen pois. Se oli leppäterttu. Hän antoi
+sen ryömiä kädellänsä, sormien lomitse ja nystyröitse, kunnes se saapui
+sormen nenään ja lensi tiehensä. "Silläpä nyt lienee juttelemista
+siitä, missä se on ollut", arveli Amrei, "ja tuommoisen elävän on hyvä
+olla: minne lensi, siellä koti. Ja kuules, kuinka leivoset laulavat!
+Niiden on hyvä olla, niiden ei huoli tuumailla, mitä heidän on
+vastaaminen ja mitä tekeminen. Ja tuolla ajaa teurastaja koirineen
+vasikkaa kylästä. Teurastajan koiralla on aivan toisellainen ääni kuin
+leivolla, mutta, totta sekin, leivonlaululla ei voikaan vasikkaa
+ajaa..."
+
+-- "Minnes varsaa viet?" huusi Sysi-Matti akkunastaan nuorelle pojalle,
+joka päitsistä talutti pulskaa nuorta varsaa.
+
+-- "Uudistalokas on sen myönyt", oli vastaus, ja pian kuului varsan
+hirnunta laaksosta. Amrei, joka tämän oli kuullut, ajatteli jälleen:
+"Niin, tuommoinen elukka myödään pois emältään, ja emä sitä tuskin
+tietää: ja kuka rahat maksaa, sen oma se on; vaan ihmistä ei voi ostaa,
+ja päitsiä ei ole sen päässä, joka ei tahdo. Ja tuolla tulee nyt
+uudistalokas hevosineen, ja suuri varsa hyppii sivulla. Pian panevat
+sinutkin valjaisin. Kenties myödään sinutkin. Tuommoinen elukka ei saa
+työnsä palkaksi muuta kuin ruokaa ja juomaa, eikä muuta tarvitsekaan,
+mutta ihminen saapi rahaakin palkakseen. Niin, minä voin olla piikana,
+ja palkallani panen Damin oppiin, muurariksihan hänkin aikoo. Vaan kun
+olemme sedän luona, niin ei Dami enää ole niin paljoa minun omani kuin
+nyt. Ja kuules, nyt lentää kottarainen pesäänsä tuolla talossamme; sen
+teki hänelle isäni aikoinaan, ja se laulaa vielä kerran iloisesti. Ja
+isä teki pesän vanhoista laudoista. Minä muistan vielä isän sanoneen,
+ettei kottarainen lennä uusista laudoista tehtyyn taloon, ja niin on
+minunkin laitani... Kuules puu, nyt tiedän: jos sinä humahdat, minun
+vielä täällä ollessani, niin sitten en mene..." Ja Amrei kuunteli
+tarkkaan. Toisinaan tuntui kuin olisi puu humissut, sitten katsahti hän
+oksiin, vaan ne eivät liikkuneet, hän ei tiennyt enää, mitä hän kuuli.
+
+Nyt kuului meluisa kaakotus lähenevän, ja sen edellä kulki tomupilvi.
+Siellä tuli hanhilauma Selja-aholta päin. Amrei matki kaakotusta kauan
+aikaa itseksensä.
+
+Hänen silmänsä menivät umpeen, hän nukkui.
+
+Kokonainen kukkakevät oli herännyt tässä sielussa, ja laakson kukkivat
+puut, jotka joivat yökastetta, löyhyttivät lemuansa lapselle, joka oli
+nukkunut kotoiselle maalle, josta se ei voinut luopua.
+
+Yötä oli jo kappale kulunut, kun hän heräsi, ja eräs ääni kuului:
+"Amrei, missä olet?" Hän nousi ylös eikä vastannut mitään. Hän katsoi
+kummastellen tähtiin ja ääni tuntui hänen mielestänsä tulevan
+taivaasta; vasta toisen kerran kuultuaan äänen tunsi hän sen Marannan
+ääneksi ja vastasi: "Täällä olen!" Ja nyt tuli Musta Maranna ja
+sanoi: "Olipa hyvä, että löysin sinut. Kylässä ovat ihmiset kuin
+houkkia. Yksi sanoo nähneensä sinut metsässä; toinen on kohdannut sinut
+kedolla, jossa sinä voivottaen juoksit etkä kääntynyt, vaikka kuinka
+sun perääsi huudettiin. Ja minusta tuntui, kuin olisit juossut
+lammikkoon. Sinun ei huoli pelätä, lapsi kultani, sinun ei huoli paeta
+pois. Kukaan ei voi pakoittaa sinua menemään setäsi kanssa".
+
+-- "Kukas sitten niin sanoi, etten minä tahdo mennä?"
+
+Äkkiä puhalsi nopea tuulen puuska puuhun, niin että se humisi kovasti.
+
+-- "Enkä tahdokaan!" päätti Amrei ja laski kätensä puun varrelle.
+
+-- "Käydään kotiin, kova ilma on tulossa, tuuli on tuossa paikassa
+täällä", kiiruhti musta Maranna.
+
+Kuni hoiperrellen kulki Amrei mustan Marannan kanssa kylään. Mitäs se
+merkitsee, että ihmiset sanoivat nähneensä hänen juoksevan ketojen
+poikki ja metsässä, vai oliko tuo vain Marannan puhetta?
+
+Yö oli pilkkopimeä, pitkäisen leimaukset välähtelivät vain silloin
+tällöin ja valaisivat talon kuni auringon valolla, niin että silmiä
+huikasi ja täytyi pysähtyä, ja kun leimaus oli kadonnut, niin ei
+näkynyt enää mitään. Omassa kotikylässään olivat kumpikin kuin oudossa
+seudussa eksyksissä ja kulkivat vain epävakavin askelin eteenpäin.
+Tuuli tuprutti sitä paitsi vielä pölyä, niin että huumauneina tuskin
+päästiin paikalta liikkumaan; hiki valui heistä virtana, heidän
+ponnistellessaan eteenpäin, ja viimeinkin, kun jo suuria pisaroita
+putoeli maahan, tulivat he talolleen.
+
+Tuulen puuska tempasi oven auki ja Amrei sanoi:
+
+"Avaudu!"
+
+Hän lienee muistanut jotakin satua, jossa tenhosana aukaisee
+noitalinnan.
+
+
+
+
+5. Selja-aholla.
+
+
+Seuraavana aamuna kun setä tuli, niin Amrei ilmoitti hänelle jäävänsä
+paikalleen. -- Omituinen sekoitus katkeruudesta ja hyväntahtoisuudessa
+kuului sedän puheessa, kun hän vastasi: "Tuletpa tyttö kuin tuletkin
+äitiisi: ei hänkään tahtonut meistä milloinkaan mitään tietää; mutta
+Damia yksinään en saata ottaa, vaikkapa hän tahtoisikin. Hän ei kykene
+pitkiin aikoihin muuta kuin leipää syömään; sinä sitä olisit voinut
+ansaitakin".
+
+Amrei vastasi, tahtovansa toistaiseksi jäädä tälle seudulle, ja sanoi,
+että hän saattaa veljineen tulla sittemmin sedän luo, jos setä
+vast'edeskin on yhtä hyväntahtoinen.
+
+Tuo tapa, jolla setä lausui hellyytensä lapsia kohtaan, saattoi Amrein
+päätöksen jälleen vähän horjuvaksi, mutta omituinen lapsi kun hän oli,
+niin ei hän uskaltanut sitä ilmoittaa; hän virkkoi vaan: "Viekää
+terveisiä lapsillenne ja sanokaa heille, että mieleni on varsin paha
+siitä, ett'en ollenkaan ole nähnyt likimpiä sukulaisiani, ja että he
+nyt lähtevät merten taakse, enkä saane kenties elämäpäivänäni nähdä
+heitä".
+
+Setä läksi pian matkalleen ja käski Amrein sanoa Damille terveisiä
+häneltä, hänellä kun ei ollut enää aikaa jättää jäähyväisiä hänelle.
+
+Hän meni matkoihinsa.
+
+Kohtapa tuli Dami ja, kuultuaan sedän lähteneen, tahtoi juosta hänen
+peräänsä, ja olipa Amreikin tehdä samoin; mutta hän malttoi mielensä ja
+päätti pysyä päätöksessään. Hän puhui ja teki, kuin olisi joka
+sanassaan ja liikkessään täyttänyt jonkun käskyä, ja kumminkin lensivät
+hänen ajatuksensa sitä tietä jota setä nyt matkusti. Tyttö kulki
+veljensä kanssa käsityksin kylän kautta ja nyykäytti päätään
+jokaiselle, ken vastaan tuli. Nyt hän oli vasta jälleen palannut
+kaikkien luokse. Häntähän oli tahdottu viedä pois ja kaikkien muiden
+olisi hänen mielestään pitänyt olla yhtä iloisten kuin hän itsekin oli;
+mutta pian huomasi hän, että ihmiset eivät ainoastaan olisi mielellään
+sallineet hänen lähteä, vaan vieläpä vihoittelivat, miks'ei hän ollut
+mennyt. Korppi-Sakari se avasi hänen silmänsä, sanoessaan: "Niin, niin,
+lapsi, itsepäinen sinä olet, ja koko kylä toruu sinua, kun olet
+jaloillasi sysännyt onnen edestäsi pois. Kuka sen tietää, olisiko siitä
+sinulle onnea ollut, niin sitä ainakin nyt sanotaan, ja ken vaan sinut
+näkee, se laskettelee eteesi, mitä kaikkea seurakunta sinulle antaa.
+Laitapa siis niin, että pian pääset yleisiä almuja ottamasta".
+
+-- "Mutta mitäs minä teen?"
+
+-- "Uudistalokkaan emäntä ottaisi sinut mielellään palvelukseensa,
+mutta isäntä on sitä vastaan".
+
+Amrei tunsi kaiketi, että hänen vast'edes pitää olla kahta rohkeamman,
+jott'ei mikään moite häneen sattuisi, ei häneltä itseltään eikä muilta,
+ja hän kysyi senvuoksi uudelleen: "Ettekö te sitten tiedä mitään?"
+
+-- "Tiedän kyllä, mutta sin'et vaan saa kammoa muuta kuin kerjäämistä.
+Etkös ole kuullut, että Fridolini hupsu tappoi kirkonmiehen emännältä
+eilen kaksi hanhea. Hänellä ei nyt ole hanhien paimenta ja minä
+kehoitan sinua rupeamaan siksi".
+
+Sepä oli pian tehty, ja puolenpäivän aikana ajoi Amrei hanhia
+Selja-aholle, niinkuin laidunta Hungerbrunnin pienellä mäellä
+sanottiin.
+
+Mutta musta Maranna oli hyvin pahoillaan tästä uudesta toimesta ja
+väitti, eikä syyttäkään: "Sitä vielä kuulee kaiken ikänsä, kun on
+tuommoisessa virassa ollut; ihmiset eivät sitä milloinkaan unohda ja
+ottavat sen aina lukuun, ja jokainen on epäilevä, ottaessaan sinua
+palvelukseensa: hanhien paimenhan se muka vaan on; ja jospa sinua
+armeliaisuudesta otetaankin, niin saat huonon palkan ja huonon
+kohtelun: se muka on kyllä hyvä hanhien paimenelle".
+
+-- "Eihän niin pahasti käyne", vastasi Amrei, "ja olettehan mulle
+kertoneet monta sataa satua, kuinka hanhien paimenista tuli
+kuningattaria".
+
+-- "Niin kävi ennen muinoin. Mutta kuka ties, sinä oletkin muinoista
+maailmaa; joskus tuntuu minusta, ikäänkuin et olisi ollenkaan lapsi;
+kuka tietää, sinä vanha sielu, ehkä tapahtuu sinulle vielä ihmeitä".
+
+Viittaus siitä, ettei hän vielä ollut seisonut kunnianportaiden
+alimmalla asteella, vaan että oli vielä jotakin, jonka kautta hän astui
+alemmas, saattoi Amrein äkkiä hämille. Itse puolestaan hän ei siitä
+mitään hyötynyt, mutta tästä puolin hän ei sallinut enää Damin olla
+yhdessä hänen kanssaan hanhia paimenessa. Dami oli mies, semmoinen oli
+hänestä tuleva ja hänelle saattaisi tehdä vahinkoa, jos hänestä joskus
+sanottaisi, että hän on ennen ollut hanhia paimentamassa. Mutta tuota
+hän ei millään muotoa voinut saada veljelleen selitetyksi, tämä se
+kinasi vastaan; sillä niinhän käy aina: juuri siinä kohdassa, jossa
+ymmärrys ei ylety, alkaa sisällinen harmillisuus. Sisällinen
+kykenemättömyys selitäkse ulkonaisella vääryydellä ja loukkauksen
+tunteella.
+
+Amrei oli melkein iloinen siitä, että Dami oli vihoissaan hänelle monta
+päivää; hänestähän nyt poika oppi asettumaan asemaan maailman suhteen
+ja ajamaan omankin tahtonsa asiaa.
+
+Mutta pian sai Damikin viran. Hänen holhojansa, uudistalokas, käytti
+häntä lintujen peloitukseen; hän sai uudistalokkaan puutarhassa koko
+päivän vääntää räikkää, karkoittaakseen varpusia arsoilta kirsikoilta
+ja salaati-lavoilta, mutta tuon viran, joka ensi alussa oli huvittanut
+häntä leikkinä, hän pian hylkäsi.
+
+Amrein toimi oli hauskaa, mutta työlästäkin. Varsinkin oli hänen
+raskasta, kun ei saanut mitään keinoa keksityksi, jolla saisi elukoita
+puoleensa mieltymään. Niitä kävi tuskin toisistaan eroittaminen. Eikä
+tuo hullumpaa puhetta ollut, mitä musta Maranna siitä kerran sanoi,
+hänen tullessaan Moosbrunnin metsästä: eläimet, jotka laumoissa elävät,
+ovat kukin yksinänsä tuhmia.
+
+-- "Sitä minäkin", lisäsi Amrei, "hanhet ovat tuhmia senvuoksi, että
+osaavat liian paljon; ne osaavat uida ja juosta ja lentää, mutta eivät
+ole oikein taitavia vedessä eivätkä maalla eivätkä ilmassakaan ... se
+se heidät tuhmiksi tekee".
+
+-- "Sen minä vaan sanon", vastasi musta Maranna, "sinussa piilee vielä
+vanha erakko".
+
+Amreissa heristyikin tosiaan erakon-omainen haaveilu, jossa omituisesti
+toisinteli ajatuksia elämän tosiolosta. Niinkuin hän haaveillessaan ja
+mietiskellessään uutterasti neuloi sukkaa eikä pudottanut yhtään
+silmää, ja niinkuin tuossa metsä-pääronapuun alla juovuttava koiso ja
+virvoittava mansikka kasvoivat niin lähetysten toisiaan, että näkyivät
+nousevan melkein yhdestä juuresta, samoin olivat selvä huomaus ja
+haaveileva uneksiminen lapsen sielussa lähellä toisiansa.
+
+Selja-aho ei ollut mikään yksinäinen paikka, jommoista hiljainen
+satujen maailma, kiiltoinensa ja säihkyinensä, niin mielellään hakee
+asumasijakseen. Selja-ahon kautta kulki oikotie Endringeniin ja lähellä
+sitä seisoivat erinväriset rajapylväät, kantaen niiden kahden herran
+kilpiä, joiden maat tällä kohtaa yhtyivät toisiinsa. Kaikenlaisilla
+peltoajokaluilla kulki tästä talonpoikia, ja miehiä, vaimoja ja lapsia
+kävi puoleen ja toiseen kuokat, viikatteet ja sirpit olalla. Kummankin
+alustan metsästäjiä kulki myöskin usein tästä kautta, ja pyssynpiippu
+se välähteli jo pitkän matkan päästä ja näkyi vielä kauan jälkeenkin.
+Endringenin metsästäjä se melkein aina tervehti Amreita, tämän istuessa
+tien vieressä, ja usein täytyi tytön antaa tietoja, oliko se tai tuo
+kulkenut tästä; mutta hän ei koskaan tietänyt, kenties salasikin hän
+tietojaan, sillä hänessä, niinkuin rahvaassa yleensäkin, oli sisällinen
+vastenmielisyys hovin metsästäjiä kohtaan; lapset ne varsinkin heitä
+aina pitivät aseilla varustettuina ihmiskunnan vihollisina, jotka
+ympäri käyvät, etsien ketä he saisivat niellä.
+
+Theislen Manu, joka oli täällä tien vieressä kiviä lohkomassa, puhui
+tuskin sanaakaan Amrein kanssa; äreänä hän kulki kiviröykkiöltä
+toiselle, ja hänen kalkutuksensa oli paljoa kestävämpää kuin tikan
+takutukset Moosbrunnin metsässä ja oli yhtä joukkoa heinäsirkkain
+sirinän ja pirinän kanssa läheisillä niityillä ja apilaspelloilla.
+
+Mutta huolimatta maailman menosta joutui Amrei kumminkin usein unien
+maailmaan. Niinkuin leivoset ilmassa laulavat ja riemuitsevat eivätkä
+yhtään huoli siitä: missä muka tuon tahi tämän pellon raja on? niinkuin
+he liihoittelevat kokonaisten maiden rajapylväiden ylitse, samoin ei
+lapsenkaan sielu tiennyt enää rajoista, joita tosioloisuuden ahtaalle
+supistunut elämä vetää. Asia, johon on jo totuttu, tulee ihmeeksi,
+ihmeenä pidetty jokapäiväiseksi. Kuules, kuinka käki kukkuu! Tuo on
+metsän elollista kaikua, joka huutaa ja vastaa itselleen; ja tuossapa
+istuu lintu yläpuolellasi metsäpääronapuussa, mutta älä katsahda ylös,
+muutoin se lentää pois. Voi kuinka kovasti sen ääni soi, kuinka
+väsymättä! kuinka kauaksi se kaikuu, kuinka etäälle se kuuluu! Tuolla
+pienellä linnulla on kovempi ääni kuin ihmisellä. Istupa puun oksalle,
+matki häntä: ei sinun äänesi niin kauas kuulu kuin nyrkinkokoisen
+linnun. Vait, mitäpäs jos se onkin noiduttu kuinkaan poika ja äkkiä
+rupeaa puhumaan! Niin, anna vaan mulle arvoituksia; maltas kun mietin,
+kyllä mä selityksen saan, ja sitten mä vapautan sinut ja sitten mennään
+kultaiseen linnaasi ja otetaan Maranna ja Dami mukaan, ja Dami nai
+prinsessan, sinun sisaresi; ja me haemme mustan Marannan Johannesta
+ympäri koko maailman, ja ken hänet löytää, saapi kuninkaan valtakunnan.
+Voi, miks'ei tuo kaikki ole totta? ja miksi kaikkea tuommoista on
+miettimällä mietitty, kosk'ei se ole totta?
+
+Sillä välin kuin Amrein ajatukset olivat lentäneet rajattomiin,
+tunsivat hanhetkin olevansa esteittä ja viettivät makean leivän juhlaa
+läheisillä apilasmailla taikka ohra- ja kaurapelloillakin. Unelmistaan
+herättyään, karkoitti sitten Amrei suurella vaivalla hanhet jälleen
+pois, ja kun sitten nämä karkulaiset olivat palanneet rykmenttiinsä
+takaisin, niin heilläkös oli kertomista tuosta luvatusta maasta, jossa
+olivat makean leivän päiviä pitäneet! Silloin ei tahtonut kertomisesta
+ja kaakottamisesta tulla loppua lainkaan, ja kauan jälkeenkin päin
+virkkoi silloin tällöin joku hanhi ikäänkuin unissaan jonkun painavan
+sanan itsekseen, ja tuolla täällä pisti joku joukosta nokkansa siiven
+alle ja nukkui unelmiin.
+
+Ja taaskin kohosivat Amrein ajatukset ylös. Kas, tuolla lentävät
+linnut; ei yksikään lintu ilmassa horjahda, ei pääskynenkään
+kierteleidessään: aina varmana, aina vapaana. Voi, jospa osaisi lentää?
+Miltähän näyttäisi maailma tuonne ylhäälle, jossa leivonen lentää? Hei!
+Yhä ylemmäs, yhä ylemmäs ja kauemmas ja kauemmas! Mä lennän muita
+maailmoita rusthollin emännän luokse ja katson, mitä hän tekee, ja
+kysyn, muistaako hän vielä minua.
+
+"Muistatko mua muilla mailla?"
+
+Niin laulahti Amrei äkkiä haaveiluistaan ja mietteistään. Ja hengitys,
+joka lentämisen mietteissä oli käynyt nopeammin, kuin olisi hän jo
+tosiaankin liihoitellut yläisissä ilmakerroissa, tuli jälleen
+levolliseksi ja määränperäiseksi.
+
+Mutta eivätpä aina hehku posket valvo-unissa, eikä aurinko aina
+kirkkaana paista puhjenneisin kukkasiin ja laineileville vainioille.
+Kevätkin vielä toi noita kostean kolkkoja päiviä, jolloin kukkivat puut
+seisovat kuni palelevat muukalaiset; päiväkausin aurinko tuskin
+piilostansa pilkoittaa, ja luonnossa asuu jäykistävä kylmä, jota vaan
+joskus keskeyttää tuulen suhahdus, temmaten ja mukaansa vieden kukkia
+puista. Leivo se yksinään vain riemuitsee ilmoissa, sekin pilvien
+takana, ja peippo päästää vaikeroivan säveleensä metsäpääronapuusta,
+jonka runkoon Amrei nojaa. Theislen Manu on tuolla alempana asettunut
+punaiseksi maalatun puisen ristin luokse niinipuun alla, rakeita
+rapsuttelekse maahan, ja hanhet nostavat nokkiaan ylös, jott'eivät
+rakeet, niinkuin puhe käy, löisi rikki heidän heikkoja aivojansa; mutta
+tuolla Endringenissä päin on jo selkeätä, ja pian pääsee päivä
+paistamaan, ja vuoret, metsät, kedot, kaikki näyttävät ihmiskasvoilta,
+jotka ovat pelon itkeneet pois ja nyt kirkkaina loistavat ilosta.
+Linnut ilmassa ja puissa riemuitsevat, ja hanhet, jotka pahan sään
+aikana olivat hyyristyneet yhteen ja kurottaneet nokkansa kummastellen
+ylös, uskaltavat jälleen lähteä erilleen, ja syövät ja kaakottavat ja
+puhelevat taanoisesta tapauksesta nuorille untuvaverhoisille pojilleen,
+jotka eivät mokomaa menoa ennen ole nähneet. --
+
+Kohta senjälkeen kuin ensimmäinen raju-ilma oli kohdannut Amrein, oli
+hän pitänyt huolta tulevaisuuden varalta. Hän otti paimeneen mennessään
+aina mukaansa tyhjän ohrasäkin, jonka hän oli isältään perinyt. Säkin
+kolkassa näkyi vielä selvään kuvattuina kaksi kirvestä ristikkäin ja
+isän nimi, ja raju-ilman tullessa peitti hän itsensä säkillä ja
+kietoutui melkein kokonaan sen sisään; niin hän sitten istui ikäänkuin
+suojelevan katoksen alla ja katseli tuota käsittämätöntä, hurjaa
+taistelua taivahalla. Kylmä kauhistus, joka muuttui surumielisyydeksi,
+oli usein valtaamaisillaan Amrein, hän tahtoi itkeä kohtalonsa
+kovuutta, joka oli hänet jättänyt noin yksikseen maailmaan,
+isättömäksi, äidittömäksi; mutta jo varhain oppi hän keinon ja sai
+voiman, jota on vaikea oppia ja käyttää: niellä kyyneleet alas. Se
+tekee silmät selviksi ja puolta kirkkaammiksi keskellä kovintakin
+murhetta ja päästää siitä.
+
+Amrei poisti surumielisyyden varsinkin siten, että muisti mustan
+Marannan sananpartta: "Joka ei tahdo sormiaan palelluttaa, pankoon
+kätensä nyrkkiin". Amrei tekikin niin, hengellisesti ja ruumiillisesti,
+katsoi uhalla maailmaan, ja pian sai iloisuus hänen kasvoillensa; häntä
+huvittivat nuo komeat pitkäisen leimaukset, ja hiljalleen hän
+itseksensä matki ukkosen jyrinää. Hanhet, jotka jälleen olivat
+hyyristyneet yhteen, jatkoivat kummastelevaa katselemistansa, mutta
+hyvä heidän kumminkin oli olla: kaikki vaatteet, mitkä he tarvitsevat,
+kasvavat heidän ruumiillansa, ja mikä heiltä keväällä kynittiin pois,
+se on kasvanut taas uudelleen, ja nyt, kun raju-ilma on ohitse,
+riemuitsee taas kaikki ilmassa, ja puissa, ja hanhet ne pitävät pitkiä
+pitoja; tiheissä joukoin pilkkaavat he näkinkenkiä ja sammakoita, jotka
+ovat uskaltaneet esille tulla. Amrein tuhatlukuisista mietteistä sai
+yksin musta Maranna joskus tiedon, kun hän metsästä palatessaan laski
+tytön luona maahan puutakkansa ja säkkinsä, johon hän oli koonnut
+turilaita ja matoja. Tuolloinpa sanoi kerran Amrei: "Täti, tiedättekös,
+miksikä tuuli käy?"
+
+-- "En, mutta tiedätkös sinä?"
+
+-- "Tiedän kyllä, sen olen huomannut. Katsokaas, kaiken sen, mikä
+kasvaa, pitää liikkuman. Lintu se lentää, sontiainen käydä
+käämyröittelee, jänis, hirvi, hevonen ja kaikki elukat juoksevat, kala
+ui ja sammakko samoin, mutta tuolla seisoo puu, tuolla kasvaa ohra ja
+heinä, vaan ne eivät voi paikaltaan lähteä ja kumminkin pitää heidän
+kasvaman ja liikkuman, -- silloinpa tulee tuuli ja sanoo: pysy
+paikoillasi vaan, kyllä minä sua liikutan, kas näin! Näetkös, kuinka mä
+sua käännän ja väännän, taivutan ja heilutan? Ole iloinen, että tulen,
+muutoin sä kuihtuisit eikä sinusta tulisi tuon enempää; se tekee
+sinulle hyvää, että sinua väsytän, kyllä sen vielä saat tuta".
+
+Tuommoisiin puheisin ei musta Maranna sanonut muuta kuin tavallisen
+lauseensa: "Sen minä vaan sanon, sinussa piilee vanhan erakon sielu".
+
+Kerran vaan ohjasi Maranna Amrein hiljaiset mietteet toisaalle.
+
+Ruisrääkkiä rääkytteli jo korkeassa ruispellossa, ja Amrein vieressä
+lauloi melkein koko päivän lakkaamatta peltokiuru maassa, se kulki
+sinne ja tänne ja lauloi niin hartaasti, niin sydämmen syvimmästä
+sopukasta, että tuntui kuin olisi se imemällä imenyt elämänhalua.
+Laulu kaikui paljoa kauniimmalle kuin leivosen sävelet, joka nousee
+ylä-ilmoihin; usein tuli lintu aivan lähelle; ja Amrei virkkoi melkein
+ääneensä itseksensä: "Miks'en voi sinulle sanoa, ett'en tahdo tehdä
+sinulle mitään pahaa? Älä pakene!" Mutta lintu oli arka ja pujahti
+piiloon jälleen. Hetken mietittyään, sanoi Amrei itseksensä: "Hyvä se
+sittenkin on, että linnut ovat arkoja, muutoinhan ei noita
+varkaantapaisia varpusia saisi karkoitetuiksi". Kun Maranna tuli
+puolenpäivän aikana, niin sanoi Amrei: "Olisi hauska tietää, mitähän
+tuo lintu puhelee koko pitkoisen päivän, sen puhelemisesta ei kuulu
+loppua likimaillakaan".
+
+Siihen vastasi Maranna: "Tuommoinen eläin, näet, ei voi tallettaa
+itsessään mitään eikä puhua itsekseen; mutta ihmisessä on jotakin, joka
+aina puhuu, se ei lakkaa milloinkaan, vaan ei tule kuuluviinkaan;
+ihmisessä on ajatuksia, ne laulavat, itkevät ja puhelevat, vaan aivan
+hiljaa, tuskin ihminen sitä itsekään kuulee: mutta kun lintu on
+lakannut laulamasta, niin on se valmis ja joko syö tahi makaa".
+
+Kun musta Maranna meni halkotakkoineen pois, katsoi Amrei hymyillen
+hänen peräänsä: "onhan tuokin semmoinen lintu, joka itsekseen laulaa",
+arveli hän, ja aurinko yksinään näki, kuinka lapsi vielä kauan
+senjälkeen itseksensä naurahteli.
+
+Niin kulki Amreilta päivä toisensa perään; tuntikausin saattoi hän
+haaveillen katsella, kuinka tuulen tuuvitellessa metsäpääronapuuta
+varjot sen oksista liikkuivat maan pinnalla, ryömien kuin muurahaiset
+toistensa ylitse; sitten taas katsoa tuijotti hän liikkumattomaan
+pilvenlonkaan taivaalla, tahi seurasi silmillään pilviä, jotka kulkivat
+toisiansa työnnellen, Ja niin kuin tuolla laveassa avaruudessa, samoin
+seisoi ja kulki, nousi ja katosi lapsenkin sielussa kaikenlaisia
+pilvenkuvia, käsittämättömiä, ainoastaan hetken synnyttämiä ja
+muodostamia. Mutta kuka tietää, mitenkä pilvenkuvat tuolla laajassa
+avaruudessa ja ahtaassa sydänkammiossa hälvenevät ja muuttuvat?
+
+Kun kevät koittaa mailmalle, niin sinä et voi käsittää kaikkea tuota
+tuhatlukuista itämistä ja heristymistä maassa, kaikkea laulua ja riemua
+puun oksilla ja ilmassa. Kiinnitäpä silmäsi ja korvasi yhteen ainoaan
+leivoseen: se lentää ylös, hetkisen näet vielä sen siipien heilutusta,
+hetkisen eroitat sen vielä tummana pilkkuna, sitten se on jo kadonnut;
+laulua kuulet vain etkä tiedä, mistä se tulee. Ja jos voisit edes yhtä
+ainoatakaan leivoa kuunnella koko päivän, niin huomaisitpa, että se
+laulaa aivan eri lauluja aamulla, päivällä ja illalla; ja jos voisit
+seurata häntä hänen ensimmäisistä vienoista kevätsävelistään saakka,
+niin kuulisitpa hänen laulussaan aivan eri ääniä keväällä, kesällä ja
+syksyllä. Ja jo ensimmäisten sänkipeltojen päällä laulaa uusi
+leivospoikue.
+
+Ja kun kevät koittaa ihmisen mielessä, kun koko maailma aukenee
+hänelle, hänessä, sin'et voi käsittää etkä luonasi pysyttää noita
+tuhansia ääniä, joita sieltä kuuluu, et tuota tuhatlukuista puhkeamista
+ja miten se vaurastumistaan vaurastuu. Sinä tiedät vaan, että siellä
+laulaa, että siellä puhkeaa.
+
+Ja kuinka hiljaista on elämä sitten, kuni kiinnijuurtuneen kasvin.
+Tuolla on niityn aita metsäpääronapuun luona, oratuomessa kukkivat
+marjat varhain, vaan harvoin ne kyysyvät. Ja kuinka kauniita kukkia oli
+orapihlajassa, kuinka raikas lemu niistä tuoksusi, ja nyt niistä
+on tullut jo pieniä marjoja ja jo ne punottavat; myrkyllinen
+konnanmarjakin rupeaa jo mustumaan. Sitten tulevat nuo kirkkaat
+leikkuupäivät, jolloin taivas on niin pilvettömän kirkas, että koko
+päivän näkee sillä puolikuun hienona pilvenhuntuna, näkee sen kasvavan
+ja jälleen vähenevän. Ulkona luonnossa ja ihmisen mielessä on kuni
+hiljainen hengen pidätys maalin edessä.
+
+Pianpa kävi elämä vilkkaaksi Selja-ahon kautta kulkevalla tiellä!
+Kolisten ajoi siinä tyhjiä häkkirattaita, ja niillä istui vaimoja ja
+lapsia, jotka nauroivat, heiluellen niin rattaiden tärinästä kuin
+naurustakin, ja sitten ajoi lyhteillä lastattuja rattaita hiljaa ja
+moniaan kerran vain vingahdellen kotiin, ja leikkuumiehiä ja
+leikkuunaisia astui niiden sivulla.
+
+Amrei ei hyötynyt runsaasta viljasadosta melkein enempää kuin hänen
+hanhensakaan, jotka joskus ryhmissä tunkeusivat kuormain ympärille ja
+tempasivat jonkun alasriippuvan tähkän pois.
+
+Kun ensimmäinen sänkipelto paljastakse tuolla ketojen välissä, niin
+kaiken ilon ohella korjuusen saadusta elosta nousee ihmisessä myös
+jonkinlainen mielihaikeus; toiveet ovat täyttyneet, ja missä kaikki
+kauniina rehoitti, siellä on nyt paljasta. Aika muuttuu. Kesä lähestyy
+loppuansa.
+
+Selja-ahon kaivossa, jonka purossa hanhet halustansa mellakoivat, oli
+parasta vettä koko paikkakunnalla, ja kulkijat harvoin menivät siitä
+ohitse, juomatta leveästä kourusta, juhtain kulkiessa tietään
+eteenpäin; suuta pyyhkäisten ja edelle ennättäneille huutaen, juostiin
+sitten niiden perään. Toiset juottivat pellolta palatessaan juhtiaan
+täällä.
+
+Amrei sai puoleensa useain ihmisten suosion pienen saviastian avulla,
+jonka hän oli mankunut itselleen mustalta Marannalta, ja aina kun
+ohikulkija kaivolle poikkesi, tuli Amreikin sinne ja sanoi: "Tästä on
+parempi juoda". Astiata takaisin antaessaan kiinnitti moni ystävällisen
+silmäyksen häneen, ken kauemmaksi ken lyhyemmäksi ajaksi, ja tuo se
+teki tytölle niin hyvää, että häntä melkein suututti, kun ihmiset
+menivät ohitse, tulematta juomaan. Silloin seisoi hän astioineen
+kaivolla, juoksutti sen vettä täyteen ja tyhjensi jälleen, ja kun eivät
+nämät merkin-annot auttaneet, niin saivat hanhet odottamatta
+kasteripsauksen päällensä.
+
+Eräänä päivänä kulkivat siitä ohitse Berniläisrattaat, kaksi kimohepoa
+edessä, lihava ylämaan talonpoika istui kaksinkertaisella
+istuinlaudalla, täyttäen sen melkein kokonaan ruumiillansa. Hän pidätti
+hevosensa ja kysyi:
+
+-- "Tyttö, eikös sinulla ole jotakin, josta joisi?"
+
+-- "On, kyllä mä tuon".
+
+Nopeasti kantoi Amrei astian vettä täynnä.
+
+-- "Ahhah!" sanoi talonpoika, otettuaan kelpo kulauksen ja nyt huoaten;
+tippuvin huulin jatkoi hän sitten, puoliksi puhuen astiaan: "Ei koko
+maailmassa löydy muualla tämmöistä vettä".
+
+Hän pani astian huulilleen ja viittasi samassa Amreille, että tämä
+olisi hiljaa, sillä nyt juuri oli hän ruvennut halukkaasti juomaan, ja
+erinomaisen harmillistahan onkin, jos juodessasi toinen rupeaa sinua
+puhuttelemaan; silloin juoda kulauttaa äkkiä, ja se synnyttää
+puristuksen rinnassa.
+
+Lapsi näkyi ymmärtäneen tuon, ja vasta sittenkuin talonpoika oli
+antanut astian takaisin, sanoi Amrei:
+
+-- "Kyllä tämä on hyvää ja tervellistä vettä, ja jos tahdotte
+hevosianne juottaa, niin niille se on erittäin hyvää; eivät ne siitä
+köhää saa".
+
+-- "Hevoseni ovat hiessä, ei niitä käy juottaminen. Oletkos
+Haldenbrunnista, tyttö?"
+
+-- "Olen kyllä".
+
+-- "Ja nimesi?"
+
+-- "Amrei".
+
+-- "Kenen lapsia sin'olet?"
+
+-- "En kenenkään enää. Isäni oli Josenhans".
+
+-- "Sekö Josenhans, joka palveli uudistalokkaalla?"
+
+-- "Se sama!"
+
+-- "Hänet minä tunsin hyvin. Kova onni kuitenkin, että hänen piti
+kuolla niin varhain! Maltas, lapsi, mä annan sinulle jotakin". Hän veti
+taskustaan suuren nahkakukkaron, haki kauan siinä ja sanoi viimein:
+"He, ota tuo!"
+
+-- "Min'en huoli mitään lahjaksi, kiitos vaan, min'en ota mitään".
+
+-- "Ota vaan, kyllä sä minulta saatat ottaa. Onkos uudistalokas sinun
+holhojasi?"
+
+-- "On kyllä".
+
+-- "Olisi hän voinut tehdä vähän viisaamminkin, kuin panna sinua hanhia
+paimentamaan. Jumalan haltuun!"
+
+Rattaat vierivät tiehensä ja Amrei piteli rahaa kädessään.
+
+-- "Kyllä sen minulta saatat ottaa... Kukahan se on, joka niin sanoo,
+ja miks'ei hän ilmoita nimeään? Kas sehän on groshen-raha ja lintu
+kuvattu päälle. No, ei hän siitä köyhdy enkä minä rikastu".
+
+Amrei ei tarjonnut enää astiaansa koko päivänä yhdellekään
+ohikulkijalle. Hänessä oli salainen kammo siitä, että hänelle
+annettaisiin taaskin lahja.
+
+Hänen tultuaan illalla kotiin, sanoi musta Maranna uudistalokkaan
+lähettäneen häntä hakemaan ja käskeneen hänen oitis tulla sinne.
+
+Amrei kiiruhti sinne ja uudistalokas sanoi hänelle, kun hän tuli
+sisään:
+
+-- "Mitäs sinä olet rusthollarille puhunut?"
+
+-- "En minä tunne ketään rusthollaria".
+
+-- "Olihan hän sinun luonasi Selja-aholla ja lahjoitti sulle jotain".
+
+-- "En minä tiennyt, kuka hän oli, ja tuossa on hänen rahansa
+vieläkin".
+
+-- "Se ei kuulu minuun. Sano suoraan ja vilpistelemättä, sä hiiden
+tyttö, olenko minä houkutellut sinua rupeamaan hanhien paimeneksi? Ja
+jollet sinä jo tänä päivänä luovu siitä virasta, niin min'en tahdo olla
+enää holhojasi. Kas minä vaan en salli, että minusta semmoista
+puhutaan".
+
+-- "Minä sanon kaikille ihmisille, ett'ei ollut teidän syynne; mutta
+palveluksestani en saata luopua, tämän kesän siinä ainakin olen. Minun
+pitää lopettaa, minkä kerran olen alkanut".
+
+-- "Sinä olet pyökkipuusta, sinä", lopetti talonpoika ja läksi tuvasta
+ulos; mutta emäntä, joka makasi vuoteella sairaana, virkkoi: "Sinä olet
+oikeassa, pysy vaan palveluksessasi; minä ennustan, että sinulle vielä
+hyvin käy. Vielä sanoo kylän väki sadankin vuoden perästä semmoisesta,
+jolla on onni: niin sille käy kuin Brosin Severinille ja Josenhansin
+Amreille. Vielä sun kuiva leivänkannikkasi mesimaljaan putoaa".
+
+Sairasta uudistalokkaan vaimoa pidettiin hourapäisenä, ja kummituksia
+todellakin peläten riensi Amrei pois, mitään hänelle vastaamatta.
+
+Mustalle Marannalle kertoi Amrei, että hänelle oli tapahtunut ihme ja
+kumma: rusthollari, jonka vaimoa hän niin usein muisteli, oli puhunut
+hänen kanssaan, puolustanut häntä uudistalokkaalle ja lahjoittanut
+hänelle jotain. Tyttö näytti nyt rahan. Silloinpa huusi Maranna
+nauraen:
+
+-- "Kas tuon olisin voinut arvata muutoinkin rusthollarin työksi. Se se
+mies on! Lahjoittaa lapsi paralle väärän rahan".
+
+-- "Minkäs tähden tämä väärä on?" kysyi Amrei, ja kyynelet kiertyivät
+hänelle silmiin.
+
+-- "Sehän on ala-arvoinen lintu-groshen, jok'ei maksa muuta kuin
+puolitoista kreutseriä".
+
+-- "Hänen tarkoituksensakin oli lahjoittaa minulle ainoastaan
+puolitoista kreutseriä", sanoi Amrei vakaisesti. Ja nyt ensi kerran
+nousi sisällinen riitaisuus Amrein ja mustan Marannan välille. Eukko
+oli iloinen melkein jokaisesta pahuudesta, minkä hän ihmisistä kuuli,
+Amrei sitä vastoin käänsi kaikki hyvälle puolelle, hän oli aina
+onnellinen, ja vaikka hän yksinäisyydessään kuinkakin paljon vaipui
+unelmiin, niin ei hän kumminkaan oikeastaan mitään odottanut; kaikki,
+mitä hän sai, oli hänelle odottamatonta, ja hän oli aina kiitollinen
+siitä.
+
+-- "Hänen tarkoituksensakin oli lahjoittaa minulle ainoastaan
+puolitoista kreutseriä, ei yhtään enempää, ja siinä on kyllä ja minä
+olen tyytyväinen". Sen sanoi hän tuimasti itsekseen, yksinään
+syödessänsä lientä, ikäänkuin puhuisi hän vielä Marannan kanssa,
+vaikk'ei tämä ollut koko tuvassakaan, vaan oli kiliään lypsämässä.
+
+Vielä samana yönä neuloi Amrei grosheninsa kahden tilkun väliin,
+ripusti sen kuni tenhokalun kaulaansa ja salasi sen rinnalleen. Tuntui
+kuin olisi tuo rahalle lyöty lintu herättänyt yhtä ja toista siinä
+rinnassa, jolla se nyt lepäsi; sillä sydämmellisellä mielihyvällä
+lauleli ja hyräili Amrei nyt kaikenlaisia lauluja päivät pitkät,
+aamusta iltaan saakka, ajatuksissaan aina rientäen rusthollarin luokse;
+hän tunsi nyt isännän sekä emännän ja oli kumpaiseltakin saanut
+muistokalun, ja hänestä tuntui aina, kuin olisi hänen vielä hetkinen
+odottaminen, niin silloin tulevat jälleen Berliniläis-rattaat, kaksi
+kimoa edessä, ja rattailla istuu rusthollin väki ja ne vievät hänet
+mukaansa ja sanovat: "sinä olet meidän lapsemme;" sillä kaiketi kertoo
+nyt rusthollari kotona kohtauksestansa Amrein kanssa.
+
+Kummastelevin silmäyksin katseli Amrei usein syksyistä taivasta, se oli
+niin kirkas, niin pilvetön; ja maalla vihannoivat vielä niityt niin
+viheriöinä, ja hamput ovat kuni hieno verkko hajoitettuina siihen
+kuivamaan; talvikukat pilkistävät niiden välistä, ja kaarneet lentävät
+sen päällä ja niiden musta puku välähtelee kirkkaana auringon
+paisteessa; ei tuulahdustakaan ilmassa, ja lehmät syövät
+sänkipelloilla, piiskain pauketta ja lauluja kaikuu kaikilta pelloilta,
+ja metsäpääronapuu värähtelee hiljalleen ja pudottelee lehtiään pois.
+Syys on tullut.
+
+Illalla kotia palatessaan katsoi Amrei aina kysyvin silmin mustaan
+Marannan, jonka hän odotti sanovan, että rusthollari oli lähettänyt
+häntä hakemaan, ja raskaalla mielellä ajoi tyttö hanhiansa
+sänkipelloille, jotka olivat niin loitolla tiestä, ja aina vaan hänen
+askeleensa kääntyivät Selja-aholle päin. Mutta lehdettöminä olivat jo
+pensaat, tuskin sirkuttivat kiurut raskaasti matalalla lentäessään,
+eikä vieläkään tullut mitään sanomaa, ja Amrei kammosi kovasti talven
+tuloa, kuni vankihuonetta. Häntä lohdutti vain hänen nyt saamansa
+palkka, ja se oli kaikin puolin runsas. Hänen hoidettavinaan olleista
+elukoista ei ollut yksikään kuollut, ei edes siipeäänkään vikuuttanut.
+Musta Maranna möi hyvällä hinnalla Amrein keräämät höyhenet, vieläpä
+lisäksi neuvoi tyttöä, ettei tämä huolisi niistä kirkkokyrsistä, joita
+vanhan tavan mukaan annetaan palkan lisäksi kustakin paimennettavana
+olleesta hanhesta; hän otti mieluummin leipää niiden sijaan, ja niinpä
+oli heillä leipää melkein koko talveksi, tosin usein hyvinkin vanhaa,
+mutta Amreilla, niinkuin musta Maranna sanoi, olivat hiiren hampaat,
+jotka pystyivät mihin hyvänsä.
+
+Kun ei kylässä kuulunut mitään muuta kuin puimista, virkkoi Amrei
+kerran: "Koko kesän kuluessa jyvä ei tähässään kuule muuta kuin
+leivosten laulua, ja nyt lyödä paukuttavat sitä ihmiset varstoilla
+päähän; se kuuluu aivan toiselta".
+
+-- "Sinussa se vain piilee vanha erakko", niin kuului jälleen mustan
+Marannan loppusointu.
+
+
+
+
+6. Mökin-eukko.
+
+
+Semmoista eukkoa, joka asuu yksinänsä, erillään muista, ja paistaa
+leipänsä yksinään, sanotaan mökin-eukoksi [Alkuperäisessä on sana
+"Eigenbrödlerin"; mutta ihan sille vastaavata suomalaista sanaa ei
+löydy. Suom. muist.], ja semmoisella on tavallisesti vielä kaikenlaisia
+omituisuuksia. Kelläkään ei ollut enempää oikeutta ja enempää
+taipumusta mökin-eukkona olemaan, kuin mustalla Marannalla, vaikk'ei
+hänellä milloinkaan ollut mitään paistamista, sillä kauravelli ja
+perunat, perunat ja kauravelli olivat hänen ainoa ruokansa. Hän eleli
+aina ypöyksinään eikä mielellään pitänyt kanssakäymistä ihmisten
+kanssa. Syksymmällä vain oli hän täynnä hätäilevää rauhattomuutta, hän
+puhua jupisi tähän aikaan paljon itseksensä ja puhutteli ihmisiäkin,
+varsinkin muukalaisia, joita kulki kylän kautta; sillä niiltä hän
+tiedusteli, ovatko jo muuraajat sieltä ja sieltä palanneet
+talvimajoilleen kotiin ja eivätkö he tietäisi jotakin hänen Johannes
+pojastaan. Vielä kerran kiehuttaessaan ja pestessään palttinata, jota
+pitkin koko kesää oli kuivaellut, ja ollessaan silloin valveilla koko
+yön, jupisi hän aina itsekseen. Siitä ei ymmärtänyt sanaakaan,
+ainoastaan välistä kuului selvästi: "tuo on sinua varten ja tuo minua";
+hän luki nimittäin joka päivä kaksitoista isämeitää Johannes poikansa
+edestä, mutta pesuyönä nousi niiden luku äärettömiin. Jo ensimmäisen
+lumen tullessa oli hän aina erinomaisen hilpeä. Nyt ei ole tuolla
+ulkona enää mitään työtä, nyt tulee hän varmaankin kotia. Silloin
+puheli hän usein valkoiselle kanalle häkissä ja sanoi, että sen täytyy
+kuolla, kun Johannes tulee kotiin.
+
+Niin oli hän nyt elänyt jo useita vuosia, eivätkä kylän ihmiset
+lakanneet muistuttamasta hänelle, kuinka naurettavaa on, aina ajatella
+Johanneksen kotiintuloa; mutta tuota ei eukko ottanut tajutakseen ja
+ihmiset rupesivat kammoamaan häntä. Tänä syksynä oli kahdeksantoista
+vuotta kulunut siitä, kuin Johannes oli lähtenyt pois, ja joka vuosi
+kuulutettiin sanomalehdessä Juhana Mikael Winkleriä kadonneeksi, ja
+näin oli tapahtuva, kunnes hän täyttäisi viiskymmentä vuotta. Nyt
+hänellä oli kuudeskolmatta vuosi käymässä.
+
+Kylässä kävi puhe, että Johannes oli mennyt Mustalaisten joukkoon, ja
+kerran eukko luulikin pojakseen erästä nuorta Mustalaista, joka
+merkillisen paljon oli kadonneen näköinen; tämä olikin yhtä jäntterä
+vartaloltaan, yhtä mustanpuhuva kasvoiltaan eikä näkynyt panevan
+pahakseen, että häntä pidettiin Johanneksena; mutta äiti oli
+tutkistellut häntä, hänellä oli vielä tallella Johanneksen virsikirja
+ja muistovärssy hänen ensimmäiseltä ripilläkäynniltään, ja ken ei niitä
+tunne eikä osaa sanoa, kutka hänen ristivanhempansa ovat, ja mitä
+hänelle tapahtui sinä päivänä, kun Brosin Severin tuli kotio
+Englantilaisen vaimonsa kanssa ja sittemmin kuin uusi raastuvan-kaivo
+kaivettiin, ken ei näitä ja muita merkkejä tunne, se ei ole Johannes.
+Kumminkin antoi musta Maranna aina yösijan tuolle mustalaispojalle,
+milloin tämä kylään tuli, ja lapset huusivat kujalla hänen peräänsä:
+"Johannes".
+
+Johannes, ollen asevelvollinen, kuulutettiin myös karkuriksi, ja vaikka
+äiti sanoi, että hän oli liian lyhytkasvuisena "päässyt pois mitan
+alta", niin tiesi hän kumminkin, ettei poika kotiin tultuaan pääsisi
+vapaaksi rangaistuksesta, ja senvuoksi, arveli hän, ei poika
+palajakaan, ja merkillistä kuinka eukko samassa tuokiossa rukoili
+poikansa onnen ja ruhtinaan kuoleman edestä; sillä hänelle oli sanottu,
+että nykyisen ruhtinaan kuoltua ja perintöruhtinaan noustua
+hallitusistuimelle julistetaan yleinen anteeksianto kaikista
+rikoksista.
+
+Joka vuosi hankki Maranna koulun-opettajalta sen sanomalehden, jossa
+Johannes oli kuulutettu, ja sen hän pisti poikansa virsikirjaan; mutta
+tänä vuonna oli hyvä, ettei Maranna osannut lukea, ja opettaja lähetti
+hänelle aivan toisen lehden eikä sitä, jota eukko oli halunnut. Sillä
+kummallinen huhu kulki kylässä. Missä vaan kaksi yhteen tuli, siinä
+puhuttiin siitä ja silloin sanottiin: "Ei huoli virkkaa mustalle
+Marannalle mitään. Se lopettaisi eukon päivät. Eukko tulisi hulluksi
+siitä". Oli näet tullut lähettiläältä Pariisista tieto, joka, sanoman
+mukaan Algierista, kaikkien korkeampain ja alempain virastojen kautta
+ilmoitti kunnallishallitukselle, että Johannes Winkler Haldenbrunnista
+oli kaatunut etuvartijain taistelussa Algierissä.
+
+Kylässä kummasteltiin sitä suuresti, kuinka muka niin useat korkeat
+virastot huolivat niin paljon Johannes vainajasta. Mutta tuolle niin
+hyvästi ohjatulle huhuvirralle pantiin sulku eteen lopulla sen juoksua.
+Kunnalliskokouksessa päätettiin, ettei mustalle Marannalle puhuttaisi
+tästä mitään. Väärin muka olisi, tehdä katkeriksi eukon harvat jäljellä
+olevat elon-vuodet, ryöstämällä häneltä hänen viimeisen lohdutuksensa.
+
+Mutta kunnanneuvokset, sen sijaan kuin heidän olisi pitänyt salata
+asiata, kiiruimman kaupassa kertoivat sen kotiväelleen, ja nyt tiesi
+koko kylä asian, paitsi mustaa Marannaa yksinään. Kukin katseli eukkoa
+oudoin silmin; kukin pelkäsi ilmoittavansa salaisuuden; hänen kanssaan
+ei puhuttu, tuskin vastattiin hänen tervehdykseensäkään. Olla tuosta
+hämille käymättä, siihen tarvittiin mustan Marannan koko omituinen
+luonto. Ja kun joku joskus puhui hänen kanssaan eikä malttanut olla
+puhumatta Johanneksen kuolemasta, niin sehän tapahtui arvelun-omaisella
+ja rauhoittavaisella tavalla, kuten jo vuosia tätä ennenkin, ja Maranna
+uskoi niitä nyt yhtä vähän kuin muulloinkaan, sillä kuolinkirjasta ei
+puhunut kukaan mitään.
+
+Parasta olisi kai ollut, ettei Amreikaan olisi asiasta mitään tiennyt;
+mutta kukin tunsi niin omituisesti viehättäväisen houkutuksen, päästä
+kajoamatonta niin lähelle kuin mahdollista, ja senvuoksi puhui jokainen
+Amrein kanssa tuosta surullisesta tapauksesta, kielteli häntä
+virkkamasta mitään mustalle Marannalle ja tahtoi tietää, eikö äidillä
+ole joitakin aavistuksia taikka unia ja eikö kummituksia kotona kuulu.
+Amreissa asui aina sisällinen pelko ja vavistus. Hän yksinänsä oli niin
+lähellä mustaa Marannaa ja tiesi jotakin, jota hänen oli salassa
+pitäminen. Nekään ihmiset, joilta musta Maranna oli vuokrannut pienen
+tupansa, eivät enää voineet kestää sitä läheisyydessään, ja osoittivat
+sääliväisyytensä hänelle aluksikin siten, että käskivät hänen
+muuttamaan pois. Mutta kuinka kummallisesti kulkevat asiat maailmassa!
+Juuri tämä tapaus tuotti Amreille surua ja iloa, sillä synnyintalo
+aukeni jälleen; musta Maranna muutti siihen, ja Amrei, joka alussa
+täynnä pelkoa kulki sinne ja tänne ja, valkeata virittäessään ja vettä
+tuodessaan, aina ajatteli: nyt tulee äiti sekä isä, tottui vähitellen
+ja perehtyi täydellisesti siihen. Hän kehräsi yöt ja päivät, kunnes oli
+saanut niin paljon ansainneeksi, että jaksoi ostaa takaisin
+vanhempainsa käkikellon Sysi-Matilta. Nythän oli hänellä jälleen edes
+yksikin kappale talon huonekaluja. Mutta käki oli muualla ollessaan
+vähän pilaunut, se oli menettänyt toisen puolen ääntänsä, toinen puoli
+oli vielä kulkussa jäljellä, se ei huudahtellut muuta kuin "kuk", ja
+joka kerran kuin se tuolla lailla äännähteli, lisäsi Amrei ensi alussa
+aina loppukukahdukseksi "kuu!" melkein ehdottomastikin. Kun Amrei
+päivitteli sitä, ettei käkikello kukkunut muuta kuin puolet lauluaan
+eikä muutoinkaan enää ollut niin kaunis kuin Amrein lapsuuden aikoina,
+silloin virkkoi Maranna:
+
+-- "Kuka tietää, kun vanhemmalla puolen ikäänsä saapi jotain takasin,
+mikä lapsuuden aikana on ollut onnenluovaa, kenties on silläkin
+jäljellä enää toinen puoli ääntään, niinkuin käkikellollasikin! Voi
+jospa voisin sinulle opettaa, lapseni, sen, minkä minä vasta monen työn
+ja tuskan perästä olen oppinut: älä toivo mitää takaisin eilispäivältä!
+Mutta totta sekin, semmoista ei käy lahjoittaminen; sen saa ainoastaan
+siten, että sekoittaa puolen mittaa hikeä ja toisen puolen kyyneleitä
+hyvästi toisiinsa. Apteekista ei semmoista saa. Älä kiinny mihinkään,
+älä ihmiseen äläkä asiaan, sitten voit lentää".
+
+Marannan puheet olivat rajuja ja arkoja yht'aikaa, ja hämärissä ne
+ainoastaan esille tulivat, niinkuin elävät metsässä.
+
+Suurella vaivalla vaan sai Amrei tottuneeksi häneen.
+
+Musta Maranna ei voinut sietää käkikellon kukkumista ja otti kokonaan
+pois lyömäluodin, niin että kellossa ainoastaan lerkku käydä
+raksutteli, vaan tunnin ilmoitusta ei enää kuulunut. Mustalle
+Marannalle oli kellonpuhe vastenmielistä, raksutuskin häiritsi häntä,
+ja kello jäi viimein kokonaan vetämättä, sillä Maranna sanoi, että
+hänellä oli kello päässään, ja ihmeellisen hyvästi se pitihin ryhtiään.
+Hän osasi joka hetki sanoa, mitä kello oli, vaikka se hänelle saattoi
+olla yhdentekevää; mutta hänessä, odottavassa, asui erinomainen
+tarkkuus, ja kun hän aina kuulteli, eikö poikaa jo kuuluisi, niin oli
+hän omituisesti valpas, ja vaikk'ei hän käynyt kylässä kenenkään luona
+eikä kenenkään kanssa puhunutkaan, niin tiesi hän kumminkin kaikki,
+mitä kylässä tapahtui, yksin salaisimmatkin seikat. Hän arvasi sen
+siitä tavasta, jolla ihmiset toisiaan kohtasivat, katkonnaisista
+sanoista. Ja koska tämä näytti kummalliselta, niin pelättiin ja
+kammottiin häntä. Hän nimitti itseään mielellään niinkuin sanotaan
+"elähtyneeksi eukoksi", ja kumminkin oli hän erinomaisen ketterä.
+Vuosittain söi hän joka päivä katajanmarjoja ja siitä sanottiin hänen
+olevan niin vilkkaan, että tuskin olisi luullut häntä 66 vuotta
+vanhaksi. Juuri senvuoksi että hänen ikäluvussaan kuutoset seisoivat
+vierekkäin, sanottiinkin häntä vanhan sanasoinnun mukaan, noidaksi,
+vaikk'ei tuota oikein tahdottu uskoa. [Saksankielessä ovat nimittäin
+sanat "Sechse" (kuutonen) ja "Hexe" (noita) soinnussa keskenään. Suom.
+muist.] Hänen sanottiin lypsävän mustaa kiliään tuntikausin ja siitä
+kerrottiin lähtevän aina paljon maitoa, mutta hän muka vetää vaan
+lypsäessään maidon pois niiden ihmisten lehmistä, joita hän vihaa;
+varsinkin tarkoitti muka tuo temppu uudistalokkaan lehmiä. Marannalla
+oli paljon kanoja, ja tuota pidettiin noituutena myöskin, sillä mistäpä
+hän olisi niille ruokaa ottanut, ja mistä hänellä aina piisasi munia ja
+kanoja myödä? Tosin hänen nähtiin usein kesällä keräilevän turilaita,
+heinäsirkkoja ja kaikenlaisia matoja, ja kuuttomina öinä nähtiin hänen
+hiipivän kuni virvatuli ojissa; palava päre kädessä ja puhua jupisten
+itsekseen kokoeli hän siellä onkilieroja, joita silloin mateli ulos.
+Niin, kerrottiinhan hänen hiljaisina talviöinä pitävän kaikenlaisia
+outoja pakinoita kilinsä ja kanojensa kanssa, joita hän talvis-aikaan
+piti tuvassa. Koulusivistyksen karkoittama hurja joukko noita- ja
+kummitussatuja heräsi uudelleen henkiin ja laskettiin Marannan
+niskoille.
+
+Amreitakin peloitti usein pitkinä, hiljaisina talviöinä, kun hän
+kehräten istui Marannan vieressä, kuulematta muuta kuin joskus makaavan
+kanan kaakahduksen ja unta näkevän kilin määkinän, ja hänestä näytti
+tosiaankin taika-asialta se, että Maranna osasi kehrätä niin nopeasti.
+Sanoipa eukko kerran: "luulenpa Johannes poikani auttavan minua
+kehräämässä", ja kumminkin valitti hän jälleen, että hän tänä talvena
+ensi kertaa ei enää niin alinomaa ja yksistänsä muistele Johannes
+poikaansa. Eukko moitti siitä itseänsä ja sanoi olevansa huono äiti, ja
+päivitteli sitä, että hänestä tuntuu kuin katoaisivat hänen
+Johanneksensa kasvot katoamistaan hänen muistostansa, kuin unohtaisi
+hän, mitä poika oli tehnyt siellä, miten hän oli nauranut, ja itkenyt
+ja miten puihin kiipeillyt ja miten ojissa juosta vilistellyt.
+
+-- "Olisipa kauheata", virkkoi hän, "jos tuo noin vähitellen rupeaisi
+katoamaan mielestä, niin ettei muistaisi mitään kunnollisesti", ja hän
+kertoi silloin Amreille nähtävällä ponnistuksella kaikki pienimmätkin
+seikat, ja Amrein oli kovin kamalata tuolla tavoin alinomaa kuulla
+puhuttavan vainajasta, ikäänkuin hän olisi vielä elossa. Ja taaskin
+vaikeroi Maranna: "Voi syntiä kuitenkin, etten enää ensinkään voi itkeä
+Johannes poikaani! Kuulinpa kerran sanottavan, että kadonnutta voi
+itkeä ainoastaan niin kauan kuin hän elää ja kunnes hän on maaksi
+maatunut. Mutta silloin lakkaa itkukin. Ei, niin se ei voi olla, niin
+se ei saa olla, Johannes poikani ei voi olla kuollut; älä tee minulle
+niin, Sinä tuolla yläällä, taikka viskaan almusi ovellesi takaisin.
+Tuolla, tuolla, kynnykseni takana istuu kuolema, tuolla on lampi ja
+minä saatan hukuttaa itseni, hukuttaa kuin sokean koiran, ja se se
+tapahtuu, jos mulle niin teet; vaan ei, anna anteeksi, armas Jumala,
+että noin pääni seinään lyön, mutta avaahan tuo ovi, avaa ovi ja anna
+Johannes poikani astua sisään. Voi iloa ja riemua! Käy tänne, Johannes,
+istupa tuohon. Älä kerro mitään, min'en tahdo mitään tietää, tässähän
+nyt olet, ja nyt on hyvä. Nuo monet monituiset pitkät vuodet ovat
+olleet yksi ainoa minuuti vaan. Mitäpä siitä huolisin, missä olet
+kulkenut? Missä sinä olet ollut, siellä en ole minä ollut, ja nyt sinä
+olet tässä. Enkä sua enää kädestäni päästä, kunnes se on kylmäksi
+tullut. Niin Amrei, ja Johannes poikani pitää odottaa, kunnes sinä
+kasvat suureksi, muuta en virka mitään... Miks'et sinä puhu sanaakaan?"
+
+Amrei oli kuin kulkusta kuristettu. Hänestä tuntui aina kuin olisi jo
+kuolema kynnyksellä, aaveen kaltaisena; tytön huulilla oli salaisuus,
+hän voisi kutsua sen esille ja -- katto putoaisi sisään ja kaikki saisi
+hautansa sen alla.
+
+Joskus oli Maranna puhelias toisellakin tavalla, vaikka kaikella oli
+sama perustus ja pohja, nimittäin muisto hänen pojastaan. Ja
+pulmallisena heräsi tässä maailman kulun kysymys: "Miksi on tässä lapsi
+kuollut, jota äiti odottelee niin vavisten, niin koko sielustansa
+odottelee, ja minä ja Dami veljeni me olemme orpoja, tarttuisimme niin
+mielellämme äidin käteen ja tämä käsi on maaksi maatunut?"
+
+Synkälle, öiselle alalle ajautuivat nyt lapsi paran ajatukset, ja
+muilla keinoin ei se osannut selvitä tuosta sekasorrosta, kuin
+hiljalleen lausuelemalla itsekseen kertotaulua.
+
+Lauantai-iltoina varsinkin kertoeli Maranna mielellänsä. Vanhan
+taika-uskon mukaan ei hän kehrännyt milloinkaan lauantai-iltana,
+silloin neuloi hän aina, ja satua kertomaan ruvetessaan, purki hän
+ensin suuren osan keräänsä, jottei se häntä voisi keskeyttää, ja sitten
+kertoi hän lakkaamatta niinkauan kuin purjettua lankaa kesti.
+
+-- "Ohoh lapseni", lopetti hän sitten usein puheensa, "otapa
+huomataksesi, piileehän sinussakin erakko: ken tahtoo elää hyvää
+elämätä, sen pitää olla ypö yksinään, ei suvaita ketään eikä keltään
+mitäkään toivoa. Tiedätkös, kuka on rikas? Joka ei kaipaa muuta kuin
+mitä hänellä itsestään on. Ja kuka on köyhä? Joka vieraalta odottaa
+sitä, mikä hänen omaansa on. Tuolla istuu yksi ja odottaa käsiään,
+jotka ovat toisen ruumissa kiinni, ja odottaa silmiänsä, jotka ovat
+toisen päässä. Pysy yksinäsi, silloin ovat sulla kätesi aina
+saapuvilla, silloin et tarvitse muita, silloin saatat itseäsi auttaa.
+Joka toivoo jotakin itselleen toiselta tulevaksi, se on kerjäläinen;
+toivopas jotakin edes onnelta, veljeltä, sisarelta, itse Jumalaltakin:
+niin olet kerjäläinen, sä seisot ja kurotat kättäsi, kunnes siihen
+jotain putoaa. Pysy yksinäsi, se on parahinta, siinä yhdessä on sinulla
+kaikki; yksin, voi kuinka hyvä on olla yksin! Katsos, syvällä
+muurahaispesässä on pieni säihkyvä kivi, ken sen löytää, saattaa tehdä
+itsensä näkymättömäksi eikä kukaan voi häntä saavuttaa; mutta se mataa
+ja ryömii ristiin ja rastiin, kuka sen löytää? ja salaisuus on
+maailmassa, mutta ken saattaa sen käsittää? Ota se, ota luoksesi. Onnea
+ei ole olemassa, ei onnettomuuttakaan. Kukin voi itse tehdä kaiken, kun
+vaan oikein tuntee itsensä ja toiset ihmiset myöskin, mutta siihen on
+ainoastaan yksi ehto: hänen pitää olla yksinänsä. Yksin! Yksin! Muutoin
+ei tule mitään".
+
+Syvimmistä tunteistaan puhui vielä Maranna lapselle puolisalaisia
+sanoja; lapsi ei voinut niitä ymmärtää; mutta ken tietää, mitä
+puolittainkin ymmärretystä kiintyy huomaavaan valppaasen sieluun? Ja
+luotuaan rajuja silmäyksiä ympärilleen musta Maranna jatkoi: "Voi,
+jospa vaan voisin yksin olla! Mutta minä olen antanut itseni pois, osa
+minua on maan alla ja toinen samoilee maailmassa, kuka tietää missä?
+Soisinpa olevani tuo musta kili tuolla". Niin ystävällisenä ja hilpeänä
+kuin musta Maranna alkoikin, aina hänen puheensa lopulla kävi synkäksi
+nurinaksi ja murehtimiseksi, ja hän, joka tahtoi olla yksinään, olla
+mitään ajattelematta ja mitään rakastamatta, hän eli sittenkin
+ainoastaan muistossa ja rakkaudessa poikaansa kohtaan.
+
+Amrei keksi ratkaisevan keinon, päästäkseen tuosta kamalasta
+yksin-olosta mustan Marannan kanssa; hän vaati, että Damikin
+otettaisiin taloon. Musta Maranna pani tätä lujasti vastaan, mutta
+Amrei uhkasi lähtevänsä hänkin talosta pois; hän hyvitteli mustaa
+Marannaa niin lapsen-omaisesti ja teki hänelle kaikki, minkä vaan hänen
+silmistänsä osasi arvata, kunnes eukko viimein suostui.
+
+Dami, joka Korppi-Sakarilta oli oppinut neulomaan, istui nyt hänkin
+synnyintalossaan, ja yöllä, kun sisarukset makasivat ullakossa,
+herättelivät he toisiaan, kuultuaan mustan Marannan alaalla jupisevan
+ja juoksentelevan sinne tänne.
+
+Mutta tulipa Damin muuttamisesta mustan Marannan luokse uutta
+hankaluutta taloon. Dami oli peräti tyytymätön siihen, että hänen oli
+täytynyt oppia tuota kelvotonta käsityötä, joka ei sovi muille kuin
+rammoille ja raajarikoille; hän tahtoi tulla muuraajaksi hänkin, ja
+vaikka Amrei kovasti vastusti sitä, aavistaen, ettei veli kestäisi
+siinä työssä, niin yllytti musta Maranna tätä pojan halua. Eukko olisi
+mielellään tehnyt kaikki kylän nuoret pojat muuraajiksi, lähettääkseen
+niitä sitten muille maille ja sillä tavoin saadaksen tietoja Johannes
+pojastaan.
+
+Musta Maranna kävi harvoin kirkossa, mutta oli mielissään, kun joku
+häneltä virsikirjan lainasi kirkkoon mennäkseen; eukolla näkyi olevan
+omituinen mielihyvä siitä, että hänen virsikirjansa oli siellä, ja
+erinomaisen iloissaan hän oli, kun joku paikkakunnalla työssä oleva
+oppipoika lainasi Johanneksen virsikirjan, joka oli jäänyt kotiin;
+hänestä tuntui kuin olisi Johannes rukoilemassa kotiseurakuntansa
+kirkossa, kun vaan hänen virsikirjastaan sanoja lausuttiin ja virsiä
+veisattiin. Damin piti nyt joka sunnuntai käydä kaksi kertaa kirkossa
+Johanneksen virsikirjalla.
+
+Mutta jos ei musta Maranna kirkossa käynytkään, niin aina häntä
+sen sijaan nähtiin eräissä juhlamenoissa niin omassa kuin
+naapurikylissäkin. Ei näet pidetty yksiäkään hautajaisia, joissa ei
+mustaa Marannaa olisi ollut surevain joukossa, ja saarnan aikana ja
+ruumista siunattaessa, pienenkin lapsen haudalla, itki hän niin
+katkerasti, kuin olisi ollut likeisin sukulainen, mutta sittenpä hän
+kotimatkallaan olikin erinomaisen hilpeällä mielin; tuo itku se näkyi
+hänelle olevan oikeata helpoitusta. Hän nieli vuoden pitkään niin
+paljon hiljaisia kyyneleitä, että hän oli kiitollinen, saadessaan
+kerrankin oikein itkeä.
+
+Olikohan sitten syytäkään torua ihmisiä siitä, että Maranna oli heille
+kammoittava olento, varsinkin kun heillä oli vielä huulillansa häntä
+koskeva salaisuus? Amreinkin osalle tuli tätä välttelemistä, ja useissa
+taloissa, joissa hän kävi auttamassa tai puhelemassa, annettiin hänelle
+selviä viittauksia siitä, ettei hänen läsnäoloansa haluta, varsinkin
+kun hän jo nyt osoitti itsessään omituisuutta, joka oli kummallista
+koko kylän väestä. Hän kulki, paitsi kovimpana talvisaikana, avojaloin
+ja ihmiset arvelivat hänellä olevan jotakin taikakeinoa, joka estää
+häntä sairastumasta ja kuolemasta.
+
+Uudistalokkaan luona ainoastaan suvaittiin häntä kernaasti,
+uudistalokashan olikin hänen holhojansa. Uudistalokkaan emäntä, joka
+oli aina pitänyt häntä hyvänä ja luvannut ottaa hänet luoksensa, kun
+tyttö kasvaisi suuremmaksi, ei voinut tätä aikomustaan täyttää. Eräs
+toinen mieltyi häneen itseensä: kuolema otti hänet luokseen.
+
+Vaikka muutoin vasta myöhemmällä iällä elämän raskaus astuu ilmi, kun
+tuolta ja täältä liiteosa putoaa pois eikä jää muuta kuin muisto
+jäljelle, niin sai Amrei tuta tämän jo nuoruudessa, ja musta Maranna ja
+Amrei itkivät katkerammin kuin mitkään sukulaiset uudistalokkaan
+emännän hautajaisissa.
+
+Uudistalokas päivitteli nyt melkein aina, kuinka haikeata muka on, että
+hänen täytyy nyt jo antaa talonsa pois käsistään. Ja kumminkaan ei
+hänen kolmesta lapsestaan ollut vielä yhtään naimisissa. Mutta tuskin
+oli vuosi kulunut -- Dami oli nyt jo toista kevättä työssä
+kivenmurroksessa -- niin jopa vietettin kylässä kaksinkertaisia häitä,
+sillä uudistalokas naitti vanhemman tyttärensä ja samalla ainoan
+poikansa, jonka huostaan hän hääpäivänä jätti talon.
+
+Nämä häät ne juuri tuottivat Amreille uuden nimen ja ohjasivat hänen
+elämänsä toisaalle.
+
+Suuren tanssituvan edustalle oli lapsia kokoontunut, ja vanhempain
+ihmisten tanssiessa ja iloa pitäessä tuvassa, tekivät lapset täällä
+samaa. Mutta merkillistä! Amrein kanssa ei tahtonut tanssia yksikään
+poika eikä yksikään tyttö, eikä tietty kuka tuon ensin sanoi, mutta se
+kuultiin vaan, että yksi joukosta huus: "Sinun kanssasi ei tanssi
+kukaan, sinähän olet avojalka", ja "Avojalka! Avojalka! Avojalka!"
+huudettiin nyt kaikilta puolin.
+
+Amrei oli itkuun hyrähtämäisillään, mutta tässä hän taas pian käytti
+tuota voimaansa, jolla hän voitti pilkan ja loukkauksen: hän painoi
+kyyneleet alas, sieppasi hyppysillään esiliinastansa kiinni ja rupesi
+tanssimaan yksinään ja tanssi niin somasti, niin notkeasti, että
+kaikki muut lapset pysähtyivät. Ja pian nyykäyttivät täysikasvuiset
+oven suussa päätä toisilleen, miehiä ja vaimoja asettui piiriin
+Amrein ympärille, ja uudistalokas, joka tänään oli naukannut
+kahdenvertaisesti, napsutteli sormillaan ja vihelteli iloisesti
+valssia, jota soittoniekat tuvassa soittivat, ja Amrei se tanssi
+tanssimistaan eikä näkynyt tuntevan väsymystä vähääkään. Soiton
+viimeinkin vaiettua, otti uudistalokas Amreita kädestä kiinni ja kysyi:
+"Kuules sä nopsa ja näppärä, kukas sinua noin somasti on opettanut
+tanssimaan?"
+
+-- "Ei kukaan".
+
+-- "Miks'et sitten tanssi kenenkään kanssa?"
+
+-- "Parasta on kun tanssii yksin, silloin ei huoli ketään odotella ja
+tanssikumppali on aina saapuvilla".
+
+-- "Oletkos saanut jo jotain kestitystä?" kysyi uudistalokas,
+ystävällisesti mutistellen suutaan.
+
+-- "En".
+
+-- "Tule tupaan ruoalle", sano ylpeä talonpoika ja saattoi köyhän
+lapsen sisään ja istutti hänet hääpöytään, jolle ruokia ja juomia
+kannettiin koko pitkä päivä. Amrei ei syönyt paljoa, ja uudistalokas
+tahtoi huvikseen juottaa lasta päihin, mutta lapsi vastasi rohkeasti:
+
+-- "Jos vielä juon, niin sitten pitää minua taluttaa, enkä sitten enää
+voi yksinäni mennä, ja Maranna se sanoo: yksin, kas se on paras
+ajopeli, siinä ovat hevoset aina valjaissa".
+
+Kaikki ihmettelivät lapsen viisautta.
+
+Nuori uudistalokas tuli vaimoineen esiin ja kysyi lapselta härnäten:
+"Oletkos tuonut meille häälahjaa? Joka tuolla lailla syödä mauskuttaa,
+sen pitää tuoda häälahjakin mukanaan".
+
+Vanha isäntä pisti nyt sanomattomassa jalomielisyydessä lapsen käteen
+pienen rahan. Mutta Amrei piti sitä lujasti kourassaan, nyykäytti
+päätään ukolle ja virkkoi sitten nuorikoille: "Minulla on sana ja
+pestiraha. Äiti vainajanne lupasi aina, että minä tulisin palvelukseen
+hänen luoksensa enkä olisi lapsenpiikana kellekään muulle kuin hänen
+ensimmäiselle lapsenlapselleen".
+
+-- "Niin, sitä se muija vainaja aina tahtoi", sanoi ukko, puheesen
+puuttuen. Mitä hän vaimoltansa oli tämän eläessä kieltänyt, pelosta,
+että hänen täytyisi sitten elättää orpoa, sen myönsi hän nyt, kun ei
+sillä enää voinut mitään iloa vaimollensa tehdä, ja oli ihmisten nähden
+tekevinään sen nyt vainajan muistoksi. Mutta eipä hän sitä nytkään
+tehnyt hyvyydestä, vaan oikean harkinnan jälkeen: orvosta saisi hän,
+isännyydestä eronnut talonpoika ja hänen holhojansa, nöyrän palvelijan,
+ja huolet tämän ylläpidosta, mikäli niitä oli paitsi varsinaista
+palkkaa, olisi nyt muiden niskoilla, ei hänen.
+
+Nuorikot katsahtivat toisiinsa ja nuori uudistalokas sanoi: "Tuo
+kapineesi huomenna taloon. Saat tulla meille palvelukseen".
+
+-- "Hyvä se", sanoi Amrei, "huomenna tuon kapineet tänne, mutta nyt
+veisin kapineita täältä. Antakaas pullollinen viiniä, lihan ma kääräsen
+nyyttiin ja vien Marannalla ja Damilleni".
+
+Amrein pyyntö täytettiin, mutta vanha uudistalokas kuiskasi hänelle:
+"Annas se raha takasin. Luulin näet sinun antavan sen häälahjaksi".
+
+-- "Minä pidän sen pestirahana teiltä", vastasi Amrei sukkelasti,
+"saatte nähdä, kyllä sen teille vielä korvaan".
+
+Uudistalokas naurahti puoleksi suuttuneena itsekseen, ja Amrei meni
+rahoineen, pulloineen ja lihoineen mustan Marannan luokse.
+
+Tupa oli lukossa, ja olipa suuri eroitus tuon häätalon kova-äänisen,
+soitonsekaisen pitorähinän ja täkäläisen hiljaisen yksinäisyyden
+välillä. Amrei tiesi, missä hänen olisi odottaminen Marannaa kotiin
+tulevaksi; eukko kävi alinomaa kivenmurroksessa, istui siellä kappaleen
+aikaa pensasaidan takana ja kuunteli piikkivasaran ja taltan
+kalkutuksia. Nuo äänet olivat hänestä kuni säveleitä niiltä ajoilta,
+jolloin Johanneskin oli käynyt täällä työssä, ja eukko oli usein kauan
+aikaa istuskellut kuuntelemassa takutuksia.
+
+Amrei tapasikin täällä Marannan ja vielä puoli tuntia ennen työn loppua
+kutsui hän Daminkin ulos kivenmurroksesta, ja täällä ulkona kalliolla
+pidettiin hää-ateriaa, hauskempaa kuin tuolla häätalossa soiton
+pauhatessa. Dami se varsinkin riemuitsi, ja Marannakin näytti
+iloiselta, mutta viiniä hän ei juonut pisaratakaan, hän ei tahtonut
+kastella huuliansakaan viinillä ennenkuin vasta Johanneksen häissä.
+
+Kun nyt Amrei iloisella mielellä kertoi saaneensa paikan nuoren
+uudistalokkaan luona ja huomenna astuvansa palvelukseen, niin silloin
+nousi musta Maranna vihan vimmassa ylös, nosti kiven maasta ja
+likistäen sitä rintaansa vastaan lausui: "Olisi tuhannen kertaa
+parempi, jos sinä olisit rinnassani, tuommoinen kivi, kuin sykkivä
+sydän. Miks'en saata ma olla yksinäni? Minkä tähden olen jälleen
+antaunut kiusaukseen ja ruvennut lempimään? Mutta nyt se on loppunut,
+loppunut iki päiviksi! Niinkuin tämän kiven viskaan tuonne alas, samoin
+heitän pois kaiken kiintymiseni ihmiseen, oli se kuka hyvänsä. Voi
+kavala, petollinen lapsi! Tuskin jaksat siipiäsi heilutella, niin jopa
+lennätkin pois. Mutta hyvä on näin, mä olen yksinäni, ja yksinään pitää
+Johanneksenkin olla, kun hän tulee, ja mitättömiin on mennyt mun
+tahtoni". Ja pois hän juoksi kylään päin.
+
+-- "Noita tuo muija sittenkin on", sanoi Dami hänen peräänsä, "en minä
+juo enää viiniä, kuka ties on hän sen lumonnut".
+
+-- "Juo huoleti; Maranna on vain täydellinen mökin-eukko ja hänellä on
+raskas risti hartioillaan: kyllä mä hänet saan leppymään jälleen".
+
+Niin lohdutteli Amrei.
+
+
+
+
+7. Laupias sisar.
+
+
+Nytpä oli työtä ja tointa uudistalokkaan talossa. Avojalka, niin
+sanottiin Amreita tästä puolin, oli näppärä kaikkiin töihin ja osasi
+samalla päästä jokaisen suosioon; nuorelle emännälle, joka outona oli
+tullut tähän kylään ja taloon, osasi hän sanoa, mitkä olivat tavat
+tässä maassa, opetti häntä tuntemaan hänen lähimpäin omaistensa
+ominaisuudet ja käyttämään itseänsä sen jälkeen, ja vanhalle
+uudistalokkaalle, joka murisi aamusta iltaan, tyytymätönnä siihen, että
+oli niin varhain lakannut isännyydestä, osasi tyttö tehdä yhtä ja
+toista mieliksi ja kertoa hänelle, kuinka hyvä ihminen ukon miniä on,
+vaikk'ei hän vaan osaa itse sitä osoittaa; ja kun tuskin vuoden
+kuluttua ensimmäinen lapsi syntyi, niin näytti Amrei olevansa siitä
+niin onnellinen ja kaikissa toimissaan niin taitava, että talossa oli
+jokainen täynnä ylistyksiä häntä kohtaan, mutta näiden ihmisten tavan
+jälkeen niin täynnä, että häntä pienimmästäkin erehdyksestä tuomittiin
+pikemmin, kuin vastakohdista kiitettiin.
+
+Mutta kiitostapa ei Amrei odottanutkaan, ja varsinkin osasi hän niin
+sopivaan aikaan tuoda ukolle hänen poikansa lapsen ja viedä sen jälleen
+pois, niin että tuo oli oikein iloista nähdä. Kun tyttö sai
+näyttäneeksi ukolle pienosen ensimmäisen hampaan, sanoi tämä: "Kun nyt
+olet tehnyt minulle tuon ilon, niin lahjoitan sulle kuusi killinkiä.
+Mutta tiedätkös? ne kuusi killinkiä, jotka varastit minulta häissä, ne
+saat nyt rehellisesti pitää".
+
+Tämän ohella ei jäänyt musta Maranna unohduksiin. Olipa kuitenkin työ
+ja tuska päästä jälleen hyviin kirjoihin hänen luonaan. Maranna ei
+tahtonut Avojalasta tietää mit'ikään ja tämän uusi isäntäväki ei
+tahtonut päästää tyttöä eukon luokse, varsinkaan lapsen kanssa, sillä
+aina vielä pelättiin, että noitatemput tekisivät lapselle jonkun
+onnettomuuden. Tämän suuttumuksen lepyttämiseen tarvittiin suurta
+taitoa ja malttia; mutta onnistui se viimeinkin.
+
+Saipa Avojalka laittaneeksi asiat niinkin päin, että uudistalokas kävi
+mustan Marannan luona useamman kerran. Tuota pidettiin ihmettä
+ihmeempänä koko kylässä. Mutta pian nuo käymiset jälleen lakkasivat,
+sillä musta Maranna sanoi kerran: "Kohta olen jo seitsemänkymmentä
+vuotta vanha ja olen tähän saakka tullut toimeen ilman suurten
+talon-isäntäin ystävyyttä; eikä enää maksa vaivaa muuttaa asiata
+toiselle kannalle".
+
+Damikin oli luonnollisesti usein sisarensa luona, mutta sitä ei nuori
+uudistalokas tahtonut suvaita, sillä hän sanoi, eikä vaarinkaan, että
+hänen sillä tavoin täytyy elättää täysikasvuista poikaa: näin suuressa
+talossa et muka voi pitää vaaria, ettei palvelija pistä hänelle yhtä ja
+toista syötävätä. Hän kielsi sen vuoksi Damin käymästä talossa muulloin
+kuin sunnuntai-iltoina. Mutta Dami oli sillä välin ennättynyt liian
+syvälle katsahtaa herttaiseen elämään rikkaassa talonpojan kodissa;
+vesi herahteli hänen kielelleen, kun hän mietiskeli, millä tavoin
+pääsisi hänkin siihen, jospa vaikka rengiksikin. Kivenhakkaaminen oli
+niin nälkäistä työtä. Avojalalla oli paljon sanomista tätä vastaan;
+veljen pitäisi ajatella, arveli tyttö, että hän on nyt jo toisessa
+käsityössä, ja siinä hänen pitäisi pysyä; siitä ei lähde mitään, että
+vähä väliä muutellaan toimesta toiseen ja arvellaan siinä onnen
+löytyvän; sillä kohdalla pitää ihmisen olla onnellisen, millä hän on,
+muutoin ei onnelliseksi koskaan tule. Dami otti ollakseen vähän aikaa
+rauhassa, ja niin suuri oli jo Avojalan itseperäinen vaikutus, niin
+luonnollista se otaksuminen, että hän pitää veljestänsä huolta, ettei
+Damia muutoin nimitettykään kuin "Avojalan Damiksi", ikäänkuin hän
+olisi hänen poikansa eikä veljensä, ja kumminkin oli tämä päätään
+pitempi sisartansa eikä suinkaan osoittanut olevansa hänen hoitonsa
+alla. Useinpa Dami sanoikin kuinka harmillista muka on, että häntä
+pidetään alemmassa arvossa kuin sisarta, siks'ettei hänellä ole
+semmoista suuvärkkiä. Tyytymättömyytensä itseensä ja toimeensa purki
+hän ensiksi ja aina sisarensa päälle. Tämä kärsi sen maltillisesti, ja
+kun nyt veli ihmisten silmissä osoitti, että sisaren täytyy häntä
+totella, sai tyttö sen kautta vaan entistä enemmän arvoa ja valtaa
+yleisessä luulossa; sillä kukin kehui Avojalkaa kelpo tytöksi,
+kun hän sillä lailla käytti itseään veljeänsä kohtaan, ja vielä
+suuremmaksi hänen arvonsa kasvoi, kun hän salli veljen kohdella häntä
+väkivaltaisesti, pitäen itse puolestaan huolta hänestä kuin äiti; sillä
+tosiaankin tyttö pesi ja neuloi hänelle öillä, niin että Dami oli kylän
+siistimpiä poikia. Osa palkkaa maksettiin hänelle kahdessa parissa
+kautokenkiä, mutta hän maksoi suutarille vielä lisää, jotta tämä
+tekisi semmoiset hänen Damilleen; itse hän nimittäin kävi aina
+avojaloin, ja ainoastaan harvoin nähtiin hänen kerran sunnuntaipäivinä
+menevän kengät jalassa kirkkoon.
+
+Paljon oli Avojalalla murhetta siitä, että Damista, tiesi miten, oli
+tullut kylän yleinen pilkan ja naurun esine. Hän muistutti toruen
+veljelleen, ettei tämän pitäisi semmoista sietämän, mutta veli käski
+hänen torua siitä kylänväkeä eikä häntä, hän muka ei sitä vastaan voi
+mitään. Tuota ei kumminkaan sopinut tehdä, ja sydämmessään ei Dami
+ollut olleenkaan pahoillansa, että kaikki hänelle nauroivat, ja paljoa
+nuoremmatkin tekivät hänelle vehkeitään; se häntä vielä enemmän
+suututti, jos ei hänestä ollenkaan pidetty lukua, ja silloin tekihe hän
+väen väkisin narriksi ja antautui pilkan alaiseksi.
+
+Avojalka sitä vastoin oli vähällä muuttua erakoksi, jota Maranna aina
+oli hänessä huomaavinaan. Hänellä oli ollut yksi ainoa leikkikumppali,
+Sysi-Matin tytär, mutta tämä oli jo monta vuotta sitten työssä eräässä
+tehtaassa Elsassissa, eikä hänestä kuulunut mitään. Avojalka vietti
+päivänsä niin ypö yksinään, ettei häntä luettu edes kylän nuorisonkaan
+joukkoon; hän oli yhden-ikäistensä kanssa ystävällinen ja puhelias,
+mutta oikeastaan hänen leikki-toverinaan oli ainoastaan musta Maranna.
+Ja juuri sentähden, että hän oli niin eriksensä, ei hänellä ollut
+mitään vaikutusta Damin suhteesen, sillä tämä, vaikka häntä
+pilkattiinkin ja härnättiin, tarvitsi kumminkin aina toisten seuraa
+eikä voinut olla yksinään niinkuin sisarensa.
+
+Mutta nyt oli Dami äkkiä käynyt omalle kannalle, ja eräänä kauniina
+sunnuntaina näytti hän sisarellensa pesti-rahat, jotka hän oli ottanut
+vastaan, sillä hän oli palkkaunut rengiksi Hevossaksalle Hirlingeniin.
+
+-- "Jos tuon olisit minulle sanonut", lausui Avojalka, "niin olisin
+tiennyt sinulle paremman paikan. Olisin antanut mukaasi kirjeen
+rusthollarin emännälle Allgäussa, ja siellä sinua olisi pidetty kuin
+talon omaa poikaa".
+
+-- "Älähän nyt tuosta puhu", sanoi Dami ynseästi, "hän on minulle jo
+pian kolmetoista vuotta ollut velkaa parin nahkahousuja, jotka hän
+minulle lupasi. Muistatkos, silloin kun olimme pieniä ja koputimme
+ovea, luullen isän ja äidin tulevan aukaisemaan. Älä puhu mulle mitään
+rusthollin emännästä. Kuka sen tietää, tokko hän meitä enää muistaa
+ollenkaan, kuka sen tietää, tokko hän enää elääkään".
+
+-- "Kyllä hän vielä elossa on, onhan hän sukulainen meidän
+isäntäväelle, ja talossa puhutaan hänestä usein, ja kaikki hänen
+lapsensa ovat joutuneet naimisiin, paitsi ainoata poikaansa, joka perii
+talon".
+
+-- "Nyt sinä tahdot poistaa minulta halun uuteen palvelukseeni",
+vaikeroi Dami, "ja sanot, että olisin saattanut saada paremman. Onko
+tuo oikein tehty?" Damin ääni vapisi.
+
+-- "Älähän nyt aina ole noin hellähermoinen", sanoi Avojalka.
+"Lörpötänkö mä sitten pois sinulta onneasi? Sinä menettelet aina
+ikäänkuin hanhet sua purisivat. Sen mä vaan sanon sulle: ole nyt siinä,
+missä kerran olet, pidä huolta, että pysyt paikassasi. Ei sovi muutella
+yömajaa kuin käki joka yö eri puuhun. Voisin minäkin saada toisia
+paikkoja, mutta min' en tahdo, ja minä olen laittanut niin, että minun
+on täällä hyvä olla. Näes, sitä, joka alinomaa siirtelekse paikasta
+toiseen, sitä kohdellaan kuin muukalaista konsanaankin; hänestä
+tiedetään, ettei hän enää huomenna voi olla talon väkeä, ja silloinpa
+hän ei tänäänkään ole enää siellä kotonansa".
+
+-- "Min' en huoli sinun saarnoistasi", sanoi Dami ja tahtoi
+suutuksissaan lähteä tiehensä. "Äreä sä aina olet minua vastaan, vaan
+muita kohtaan niin notkea".
+
+-- "Juuri sentähden, että sinä olet veljeni", sanoi Avojalka nauraen ja
+hyväili närkästynyttä.
+
+Heissä oli tosiaankin heristynyt omituinen erillaisuus. Damissa oli
+jotakin mankuvata ja jälleen äkkiä jotakin ylpeätä, vaan Avojalka oli
+aina ystävällinen ja myöten-antava, sen ohessa kumminkin sisällisen
+ylpeyden kannattama, josta hän ei kaikessa palvelevaisuudessaankaan
+luopunut.
+
+Hänen onnistui nyt saada veli lepytetyksi, ja hän sanoi: "Kuules, nytpä
+muistuu mieleeni jotakin, mutta sinun pitää ennen sitä leppymän, sillä
+pahaa sydäntä ei se nuttu saa verhota. Uudistalokkaalla ovat vielä
+tallella meidän isä vainajamme vaatteet; sinä olet iso mies, ne sopivat
+nyt sinulle aivan hyvin, ja arvoa saat sinäkin itsellesi, kuin tulet
+taloon tuommoisessa rehellisessä puvussa; silloin näkevät muutkin
+palvelijat mistä mies on ja kuinka kelpo vanhemmat hänellä ovat
+olleet".
+
+Tuo oli selvää Damin ymmärtää, ja vaikka uudistalokas panikin kovasti
+vastaan, sillä hän ei tahtonut vielä antaa vaatteita pois, niin sai
+Avojalka hänen kumminkin antamaan ne Damille, ja sitten saattoi hän
+veljensä ylös kammioonsa ja pakoitti hänen paikalla pukeumaan isän
+nuttuun ja liiveihin; veli vastusteli, mutta mitä Avojalka kerran
+tahtoi, sen piti tapahtuman. Hattua vaan ei Damia saatu panemaan
+päähänsä, ja kun hän oli nutun pukenut päälleen, laski sisar kätensä
+hänen olallensa ja sanoi:
+
+-- "Kas niin, nyt sä olet veljeni ja isäni, ja nyt menee nuttu ensi
+kertaa jälleen ulos kedolle, uusi ihminen sisässä. Katsos, Dami,
+sinulla on kauniin kunniapuku, mitä maailmassa saattaa kantaa; pidä
+sitä arvossa, ole siinä yhtä rehellinen, kuin isävainajakin oli".
+
+Tyttö ei voinut enempää puhua, vaan laski päänsä veljensä olalle, ja
+kyyneleitä putoeli jälleen ilmi otetulle isän puvulle.
+
+-- "Minua sanoo helläksi hermoilta", lohdutti häntä Dami, "ja itse on
+paljoa hellempi".
+
+Avojalkaan teki tosiaankin kaikki syvän vaikutuksen, mutta sen ohella
+hän oli myös luja ja vilkasmielinen kuni lapsi; hänessä oli, niinkuin
+Maranna hänen ensi kertaa nukkuessaan oli sanonut, valveilla-olo ja
+uni, itku ja nauru likitysten toisiaan; joka tapaus ja jokainen tunne
+nousi hänessä kohta ylimmilleen, mutta pian hän sen kautta jälleen tuli
+tasapainoon. Hän itki yhä vielä.
+
+-- "Sinä teet sydämmen niin raskaaksi", vaikeroi Dami, "haikeata jo
+sekin on, että minun täytyy lähteä kotoa pois vieraiden ihmisten
+joukkoon. Sinun olisi pitänyt minua rohkaista, eikä noin tuolla lailla,
+tuolla lailla --"
+
+-- "Rehelliset muistot ovat paras rohkaiseminen", sanoi Avojalka, "se
+ei tee mieltä ollenkaan raskaaksi. Mutta totta sekin, sinulla on jo
+kuormaa tarpeeksi, ja siinä saattaa yksi ainoa lisään pantu naula
+kaataa kantajan kumoon. Tuhma mä sittenkin olen. Mutta lähdes, jahka
+katson, mitähän auringolla on sanomista, kun isä nyt ensi kertaa
+jälleen tulee hänen näkyviinsä. No mutta tuotahan en aikonutkaan sanoa.
+Tules, kyllä sä nyt tiedät, minne me vielä menemme, missä sinun pitää
+vielä ottaa jäähyväiset; ja vaikkapa vaan tunninkin matkalle menisit,
+pois sä sittenkin lähtisit täältä; ja silloinhan on siellä sanottava
+jäähyväiset. Haikealta tuntuu minustakin, etten enää saa pitää sinua
+luonani, ei, minä tarkoitan, etten enää saa olla sinun luonasi; min'en
+tahdo olla hallitsijasi, niinkuin ihmiset sanovat. Niin, niin, totta
+tuo vanha Maranna sittenkin puhuu; yksin, se se on suuri sana, sitä ei
+saa opituksi, mitä siinä on. Niin kauan kuin sinä vielä olit tuolla
+kujan toisella puolella, ja jos en sua usein kahdeksaan päivään
+nähnytkään, niin mitä sitten? Minun sopi tavata sinua millä hetkellä
+hyvänsä, aivan yhtä, kuin jos olisimme olleet yhdessä; mutta nyt? No,
+ethän sä nytkään mene koko maailmasta pois... Mutta minä pyydän, älä
+nostele liian raskaita takkoja, jottet tärvelisi itseäsi, ja jos
+vaatteesi menee rikki, niin lähetä ne minulle, kyllä mä sulle vielä
+paikkaan ja neulon; mutta lähde nyt, nyt mennään hautausmaalle".
+
+Dami vastusteli jälleen sillä syyllä, että hänen on muutoinkin jo
+haikeata eikä enää tahdo mieltänsä enempää surettaa. Avojalka antoi
+tässäkin myöten. Dami riisui isän vaatteet jälleen yltänsä ja Avojalka
+pisti ne säkkiin, jota hän ennen hanhia paimentaessaan oli käyttänyt
+vaippana ja jolla vielä oli isän nimi. Mutta hän pyysi pyytämällä, että
+Dami ensi tilaisuudessa lähettäisi hänelle säkin takaisin.
+
+Veli ja sisar menivät yhdessä pois. Hirlingiläiset rattaat ajoivat
+kylän kautta. Dami pysäytti ne ja paiskasi kapineensa nopeasti niihin.
+Sitten kulki hän käsityksin sisarensa kanssa ulos kylästä, ja Avojalka
+koetti häntä ilahduttaa, sanoen:
+
+-- "Muistatkos, minkä arvoituksen annoin sulle tuolla leivin-uunin
+luona?"
+
+-- "En!"
+
+-- "Muistelepas: mikäs on parasta leivin-uunissa? Etkö tiedä enää?"
+
+-- "En!"
+
+-- "Parasta leivin-uunissa on se, ettei se itse syö leipää".
+
+-- "Niin, sopii sinun olla iloisen, sinä jäät kotiin, sinä".
+
+-- "Sitähän sinä olet tahtonut, ja iloinen saatat sinäkin olla, kun
+vaan oikein tahdot".
+
+Ääneti saattoi hän veljensä aina Selja-aholle saakka; siellä
+metsäpääronapuun luona hän sanoi:
+
+-- "Tässä me sanomme jäähyväiset. Jää Herran haltuun. Pelkää Jumalaa ja
+vältä pahaa".
+
+He puristivat lujamielisinä toistensa kättä ja erosivat, Dami
+Hirlingeniin päin, Avojalka kylään. Vasta vuoren juurella, jossa Dami
+ei enää voinut häntä nähdä, uskalsi hän nostaa esiliinansa ja
+pyyhkäistä pois kyyneleet, jotka valuivat pitkin hänen poskiansa, ja
+ääneensä virkkoi hän itsekseen:
+
+-- "Anna anteeksi Jumala, että myöskin puhuin yksin-olosta; minä kiitän
+sinua, ettäs olet minulle veljen antanut. Älä ota häntä minulta pois,
+niinkauan kuin elän".
+
+Hän palasi kylään takaisin, se näytti hänestä tyhjältä, ja hämärässä,
+uudistalokkaan lapsia tuudittaessaan, ei hän saanut huuliltansa
+ainoatakaan laulua, vaikka hän muulloin aina laulaa liverteli kuin
+leivonen. Hänen täytyi aina ajatella, missähän veli nyt on, mitä hänen
+kanssaan puhutaan, miten häntä vastaanotetaan, ja kumminkaan ei hän
+voinut sitä mielessään kuvailla. Hän olisi mielellään rientänyt sinne
+ja olisi kernaasti sanonut kaikille ihmiselle kuinka hyvä hänen
+veljensä on ja että hekin olisivat hyviä häntä kohtaan; mutta sitten
+hän lohdutti jälleen itseänsä sillä, ettei muka kukaan joka paikassa ja
+aina voi toisesta huolta pitää. Ja hän toivoi veljelleen olevan siitä
+hyvää, että hän itse pyrkisi omin neuvoin eteenpäin.
+
+Yöllä hän vasta meni kammioonsa, pesihe siellä jälleen, pani hiuksensa
+uudestaan palmikolle ja pukihe vielä kerran vaatteisinsa, ikäänkuin
+olisi jo aamu, ja tällä kummallisella uuden päivän kertomisella alkoi
+hänelle melkein vielä kerran uusi herääminen.
+
+Kaikkien maatessa, meni hän vielä kerran mustan Marannan luo ja
+kynttilättä istui hän tuntikausia hänen vuoteensa vieressä pimeässä
+tuvassa; hän puheli siitä, miltä tuo tuntuu kun sinulla on tuolla
+maailmassa joku ihminen, joka on osa sinusta itsestäsi, ja vasta sitten
+kuin Maranna oli nukkunut, hiipi Avojalka tiehensä. Mutta hän otti
+vielä ämpärin ja toi vettä Marannalle, ja pani halot uunin pesään ja
+latoi ne niin, ettei huomen'aamuna huolisi muuta kuin sytyttää ne.
+Sitten vasta meni hän kotiaan.
+
+Mitä on hyväntekeväisyys, joka tapahtuu rahalahjoissa? Käteen pantu
+voima, josta tämä taas luopuu muiden eduksi. Kuinka toisin on, antaa
+altiiksi oma syntyperäinen voima, uhrata osa omaa elämätä, jopa sekin
+ainoa palanen, mikä on jäljelle jäänyt!
+
+Levon hetket, vapautensa sunnuntai-päivinä, mikä Avojalalle oli suotu,
+uhrasi hän mustalle Marannalle ja kärsi sen ohessa vielä toraa ja
+moitetta, kun sattui tekemään jotain mökin-eukon tapaa ja tottumusta
+vastaan; hänen mieleensäkään ei johtunut ruveta ajattelemaan: mitenkä
+te voitte vielä torua ja moittia minua siitä, minkä teille lahjoitan?
+Niin, tuskinpa hän tiesi näin tekevänsäkään. Silloin vaan, kun
+hän sunnuntai-iltoina istui eukon luona mökin edustalla ja jo
+tuhannennen kerran oli kuullut, kuinka sorea poika Johannes oli ollut
+sunnuntai-päivinä, ja kun sitten nuoria poikia ja tyttöjä kulki kylän
+kautta laulellen kaikenlaisia lauluja, silloin vaan hämärteli hänelle,
+että hän muka istui tässä ja antoi huvinsa uhriksi, ja hiljalleen
+hyräili hän silloin itseksensä samoja lauluja, joita ohikulkevat
+lauloivat joukossa; mutta Marannaan katsahdettuansa, lakkasi hän ja
+ajatteli, että hyvä tuo oikeastaan onkin, ettei Damia enää ole kylässä.
+Hän ei ollut enää jokaisen pilkattavana, ja palatessaan on hän
+kaiketikin semmoinen poika, jota kaikki kunnioittavat.
+
+Talvi-iltoina, kun uudistalokkaan tuvassa kehrättiin ja laulettiin,
+silloin vaan sai Avojalka laulaa joukossa hänkin, ja vaikka hänellä oli
+raikas, kova ääni, niin mieluummin hän melkein aina lauloi toista
+ääntä. Rosel, uudistalokkaan vielä naimaton sisar, joka oli vuotta
+vanhempi Avojalkaa, lauloi aina ensimmäistä ääntä, ja selväähän oli,
+että Avojalan äänenkin piti häntä palveleman, niinkuin Rosel
+ylipäänsäkin, ollen ylpeä ja äreä luonnoltaan, aina piti ja kohteli
+Avojalkaa talon työjuhtana, ei kumminkaan niin paljon muiden ihmisten
+nähden kuin kotona. Ja juuri se seikka, että Avojalkaa koko kylässä
+pidettiin semmoisena, joka tehokkaasti otti osaa uudistalokkaan
+talouteen ja piti kaikki kunnossa, juuri se oli Roselilla pääsyynä,
+kerskaillakseen ihmisten kuullen, kuinka paljon muka tuo Avojalka
+koettelee ihmisen kärsimystä, kuinka muka hanhien paimen ilmestyy
+kaikissa hänen töissään ja kuinka muka on oikeana laupeuden työnä
+pidettävä, ettei Avojalkaa näytetä ihmisten silmissä semmoisenansa,
+kuin hän oikeastaan on.
+
+Ivan ja pilkan, eikä aina soveliaankaan, esineenä olivat erittäinkin
+Avojalan kengät. Hän kulki melkein aina avojaloin, ja korkeintansa
+talvis-aikaan isännän saappaissa, joista varret oli leikattu pois, ja
+kumminkin otti hän aina puolivuotisen palkkansa kanssa tavanmukaiset
+kautokengät; mutta ne olivat kammiossa koskemattomina, ja Avojalka
+kulki kumminkin niin ylpeänä, ikäänkuin olisivat hänellä kaikki nämä
+kengät yhtä haavaa jalassa; hän kantoi ne tunnossansa.
+
+Kuusi paria kenkiä seisoi vieretysten, siitä pitäin kuin Dami oli
+palveluksessa Hevossaksan luona. Kengät olivat täytetyt heinällä, ja
+aika ajoittain voiteli Avojalka niitä rasvalla, jotta ne notkeina
+pysyisivät. Avojalka oli nyt täysikasvuinen; iso hän ei ollut, vaan oli
+sen sijaan roteva ruumiiltansa. Hän kävi aina köyhästi, mutta kumminkin
+siististi ja somasti, puettuna, ja somuus on köyhän komeus, joka ei
+mitään maksa, vaan jota ei missään myödäkään. Ainoastaan sunnuntaina,
+muiden ihmisten näkyviin tullessaan, pani Avojalka paremmat vaatteet
+päälleen, silloinkin vaan sentähden, että uudistalokas piti sen talon
+kunniaan kuuluvana asiana; mutta pian hän jälleen muutti pukunsa ja
+istui mustan Marannan luona arkivaatteissaan, taikka seisoskeli
+kukkainsa ääressä, joita hänen ullakko-akkunallaan kasvoi vanhoissa
+ruukuissa. Neilikat, orvonkukat ja rosmarinit menestyivät täällä
+erittäin hyvin, ja vaikka hän niistä usean taimen oli istuttanutkin
+vanhempainsa haudalle, niin kasvoivat ne senjälkeen kahdenvertaisesti
+sen sijaan, ja neilikat ne riippuivat köynnösmäisissä kimpuissa melkein
+alas katetulle lehtokujalle saakka, joka kulki ympäri koko talon. Mutta
+kauaksi ulottuvassa tuvan olkikatossa olikin erinomaisen hyvä suoja
+kukille, ja kun kesällä satoi, ja Avojalka vaan silloin oli kotona,
+niin kantoi hän kukkansa aina puutarhaan, antaakseen niille sateen
+virkistystä aivan lähellä maa-emosen pintaa. Erittäinkin oli muuan
+pikku rosmarini, joka kasvoi siinä juoma-astiassa, mitä Avojalka ennen
+oli käyttänyt yleisön tarpeeksi Selja-aholla, erittäinkin oli tämä
+rosmarini sorea ja soma kuin pikkuinen puu, ja usein pani Avojalka
+kätensä nyrkkiin ja lyödä lapautti toisella sen päälle, lausuen
+itsekseen:
+
+-- "Kun joku omaisistani, niin, kun Damini menee naimisiin, niin kas
+hänen häihinsä pistän tuon hiuksiini". Toinenkin ajatus heräsi hänessä,
+mutta se pani hänet punastumaan korvia myöten, ja hän kumarsihe ja
+haisteli rosmariniansa: siitä hengitti hän itseensä jotakin
+tulevaisuuden tuoksun kaltaista, hän ei sietänyt sitä ja rajulla
+nopeudella pisti hän rosmarininsa muiden suurten kukkien joukkoon,
+jottei enää näkisi sitä, ja juuri sai hän akkunansa kiinni, niin
+samassa kuului hätähuuto.
+
+-- "Hevossaksan talo palaa Hirlingenissä!" kuuluivat ihmiset pian
+senjälkeen huutavan. Ruisku vedettiin esille ja Avojalka ajoi sen
+päällä sammuttajain kanssa Hirlingeniin.
+
+-- "Voi Damiani! voi Damiani!" vaikeroi hän aina itsekseen, "mutta
+päiväs-aikahan nyt on, ja päivällä eivät ihmiset voi tulipalossa joutua
+vaaraan". -- Ihan oikein! Heidän tultuansa Hirlingeniin, oli talo jo
+palanut poroksi, mutta puistossa tien vieressä oli Dami paraillaan
+sitomassa puuhun kahta kaunista, komeata papurikkoa, ja kirjavassa
+joukossa juoksi ylt'ympärillä härkiä ja lehmiä.
+
+Ruiskurattaat pysähtyivät, Avojalka sai astua maahan, ja huudahtaen:
+"Jumalan kiitos, ettei sinulle ole mitään tapahtunut", riensi hän
+veljensä luo. Mutta tämä ei vastannut hänelle mitään, pitihän vaan
+molemmin käsin toista hepoa kaulasta kiinni.
+
+-- "Mitäs nyt? Miks'et virka mitään? Onko sinulle vahinkoa tapahtunut?"
+
+-- "Vaikka niinkin".
+
+-- "Ja mitä?"
+
+-- "Kaikki kaluni ovat palaneet, vaatteeni ja vähät rahani. Ei jäänyt
+muuta kuin mitä päälläni on".
+
+-- "Paloivatko isän vaatteet myöskin?"
+
+-- "Olivatkos ne sitten tulenpitäviä?" kysäsi Dami äreästi. "Älä kysele
+noin tuhmasti".
+
+Avojalka oli hyrähtää itkemään tästä veljen tylyydestä, mutta hän
+huomasi pian, ikäänkuin luonnon-vainulla, että onnettomuus usein
+ensimmäisissä iskuissaan tekee ihmisen tylyksi, kovaksi ja toraiseksi;
+hän sanoi sentähden ainoastaan:
+
+-- "Kiitä Jumalaa, että jäit henkiin vielä; isän vaatteet, se on totta,
+niiden mukana paloi myös jotakin, jota ei voi hankkimalla saada, mutta
+loppuhan niistä kumminkin olisi tullut, tavalla tai toisella".
+
+-- "Sinun lörpötyksistäsi ei ole hölyn pölyäkään", sanoi Dami ja
+silitteli vaan hevosta. "Tässä mä nyt seison poloinen poika. Nuo
+hevoset jos osaisivat puhua, niin puhuisivat toisin, mutta minä se vaan
+olen onnettomuuteen syntynyt. Mitä mä teen hyvää, se haihtuu kuin tuhka
+tuuleen, ja kumminkin. --"
+
+Hän ei voinut enää puhua, ääni tarttui kulkkuun.
+
+-- "Mitäs on tapahtunut?"
+
+-- "Näethän, tuoss' ovat hevoset ja lehmät ja härät, meiltä ei palanut
+yhtään sorkkaa paitsi sikoja; niitä ei saatu pelastetuiksi. Tuo hepo
+tuolla, se repäsi paitani rikki, kun vedin sitä tallista ulos; tämä
+taas vasemmallani ei tehnyt minulle mitään, se tuntee minut. Heps hepo,
+tunnethan sä minua? Tunnetaanhan me toisemme?"
+
+Hepo pani päänsä toverinsa kaulalle ja katsoi suurin silmin Damia, joka
+nyt jatkoi:
+
+-- "Kun sitten isännälleni ilomielin kerroin, että sain kaikki elukat
+pelastaneeksi, niin sanoa päläytti hän: sitä ei olis huolinut tehdä,
+kaikki on vakuutettu ja hyvästä hinnasta onkin, olisin saanut niistä
+paremman maksun! Vai niin, arvelin itsekseni, eikös se mitään olekaan,
+että viattoman luontokappaleen olisi pitänyt kuolla? Siinäkö vaan
+kaikki, että maksun saa? Eikös elämä mitään olekaan? Isäntä lienee
+arvannut minun ajatukseni ja kysäsi minulta: olethan pelastanut
+vaatteesi ja kapineesi? siihen mä vastaan: en suinkaan, en rihmaakaan,
+minä juoksin paikalla talliin; silloin sanoo hän: Pässi mikä pässi!
+Kuinka? sanoin ma, vakuutettuhan talonne on! Jos kerran elukoista olisi
+maksettu, niin maksetaanhan kai vaatteenikin, ne olivat sitä paitsi isä
+vainajani vaatteet ja niissä oli 14 guldenia, taskukelloni ja piippuni.
+Isäntä virkkaa siihen: Pyyhi partasi! Minun kaluni ovat kyllä
+vakuutetut, mutta ei palvelusväkeni kapineet! -- Saadaan nähdä, sanoin
+minä, minä panen asian riitaan; mutta siihenpä hän sanoi: Vai niin
+vainen? Sitten saat paikalla mennä tiehesi. Ken uhkaa käräjiin vetää,
+se on sanonut itsensä palveluksesta pois. Olisin mä sulle pari guldenia
+lahjoittanut, mutta nyt et saa pienintä penniäkään: Suoria tiehesi
+vaan!... Tässä mä nyt olen, ja melkein olisi minun pitänyt ottaa tuo
+hepo mukaani, minä olen sen pelastanut kuolemasta ja mielellään se
+mukaani lähtisikin. Eikös niin? Mutta min'en ole oppinut varastamaan,
+enkä tiedä muutakaan neuvoa; parasta olisi, jos syöksisin suoraa päätä
+veteen. Minusta ei tule elämänäpäivänä mitään eikä minulla ole mitään".
+
+-- "Mutta minulla on vielä ja minä tahdon auttaa sinua".
+
+-- "Kas sitä ei enää tapahdu, että minä rupeaisin sinun omaasi
+kuluttamaan; hielläsi maar sinäkin sitä ansaitset".
+
+Avojalan onnistui lohduttaa veljeänsä ja saada hänet lähtemään
+kerallaan kotiin; mutta tuskin he olivat sataakaan askelta kulkeneet,
+niin kuului kavioiden kopinaa heidän takanaan. Hepo oli riuhtaissut
+itsensä irti ja lähtenyt Damin perään, ja tämän täytyi kiviä viskomalla
+ajaa takaisin se eläin, jota hän niin rakasti.
+
+Dami häpesi onnettomuuttaan ja tuskin meni kenenkään näkyviin, sillä
+heikoille luonnoille on omituista, etteivät he tunne voimaansa
+itsetunnossaan, vaan mielellänsä ulkonaisesti anastetun kautta
+osoittavat, mitä he oikeastaan voivat: kovan onnen pitävät he
+heikkoutensa merkkinä, ja kun eivät voi sitä salata, niin piilevät
+itse.
+
+Ainoastaan kylän äärimmäisissä taloissa oleskeli Dami. Musta Maranna
+lahjoitti hänelle ammutun miesvainajansa nutun. Dami kammosi
+sanomattomasti panna sitä päälleen, mutta Avojalka, joka ennen oli
+pyhyytenä pitänyt ja ylistänyt isän nuttua, osasi nyt yhtä monella
+syyllä todistaa, ettei nuttu oikeastaan ole mitään, ettei se yhtään
+vaikuta asiaan, kuka sitä ennen on päällään kantanut.
+
+Sysi-Matti, joka asui lähellä mustaa Marannaa, otti Damin apumiehekseen
+puunhakkuussa ja sysien poltossa. Damille oli tämä yksinäinen elämä
+mitä mieluisinta, hän tahtoi odottaa kunnes hänen aikansa tulisi
+sotamieheksi mennä, ja sitten menisi hän sijaismiehenä sotaväkeen ja
+jäisi sinne elinajakseen; sotamiehen elämässähän ainakin vallitsee
+oikeus ja järjestys, siellä ei ole kellään veljeä eikä sisarta eikä
+omaa taloa, ja vaatteuksesta, ruoasta ja juomasta ei huoli huolta
+pitää, ja kun sota syttyy, niin sotamiehen kuolema se sittenkin on
+parasta.
+
+Niin puhui Dami sunnuntaina Moosbrunnin metsässä, kun Avojalka tuli
+sysihaudalle, tuoden veljelleen rasvaa, jauhoja ja tupakkia, ja usein
+tahtoi häntä neuvoa, mitenkä hän, paitsi sysimiesten tavallista ruokaa,
+rasvassa kastettua leipää, voisi tehdä maukkaammiksi perunat, joita hän
+itse laittaa ruoakseen; mutta tuosta ei Dami huolinut, semmoisinaan
+kuin ne ovat, semmoisina ne muka ovat paraita; hän söi mielellään
+huonoa ruokaa, vaikka olisi saattanut parempaakin syödä, ja yleensä oli
+hänestä mielenperäistä itsensä laiminlyöminen, kunnes hänestä
+laitettaisiin pulska sotamies. Avojalka taisteli tätä alituista
+tulevaisuuteen katsomista ja nykyisyyden laiminlyömistä vastaan; hän
+tahtoi rohkaista Damia, joka löysi mielihyvänsä velttoudessa ja
+säälitteli itse itseään siitä; mutta veljestä näkyi melkein tuntuvan
+hyvältä tuo sisällinen rappio. Siinä tilassa hänen vasta oikein sopi
+itseään säälitellä eikä siinä voimia huolinut ponnistella. Töin tuskin
+sai Avojalka toimeen sen, että Dami palkastansa osti itselleen edes
+oman kirveen ja juuri isä vainajan kirveen, jonka Sysi-Matti oli
+huutokaupassa ostanut.
+
+Kovin epätoivoisena palasi Avojalka usein metsästä, mutta semmoisessa
+tilassa hän ei kauan kestänyt: hänessä asuva sisällinen luottamus ja
+iloinen rohkeus tunkesihe ehdottomastikin raikkaana lauluna hänen
+huulilleen, ja ken ei asiaa tuntenut, se ei olisi milloinkaan huomannut
+Avojalalla olleen tai olevan mitään huolta.
+
+Se ilomielisyys, joka läksi siitä itsetiedottomasta tunteesta, että hän
+täyttää uutterasti ja väsymättä velvollisuutensa ja tekee hyvää
+mustalle Marannalle ja Damille, painoi hänen kasvoilleen
+kuluttamattoman hilpeyden. Koko talossa ei voinut yksikään nauraa niin
+raikkaasti kuin Avojalka, ja vanha uudistalokas sanoi tuon naurun
+kuuluvan peltopyyn sävelille, ja kun Avojalka aina oli nöyrä ja
+kunnioittava häntä kohtaan, niin antoi ukko hänen ymmärtää, panevansa
+hänet vielä testamenttiinsa. Tuosta ei Avojalka paljoa huolinut eikä
+siihen suuresti luottanutkaan, hän odotti vaan palkkaansa, jota hänen
+kävi oikeudella ja varmuudella vaatiminen, ja minkä hän teki, sen hän
+teki sisällisestä hyväntahtoisuudesta, korvausta siitä odottamatta.
+
+
+
+
+8. Säkki ja kirves.
+
+
+Hevossaksan talo oli rakennettu uudelleen, komeammaksi entistänsä; tuli
+talvi ja sen mukana sotaväen nosto, joka tapahtui arvanheitolla.
+Onnellinen arvanheitto ei ole vielä milloinkaan herättänyt niin pahaa
+mieltä kuin nyt, jolloin Dami pääsi asevelvollisuudesta vapaaksi. Hän
+oli epätoivoissaan siitä ja samoin melkein Avojalkakin, sillä
+hänestäkin oli sotamiehenä-olo näyttänyt paraimmalta keinolta Damin
+leväperäisyyttä vastaan; nyt hän kumminkin sanoi hänelle:
+
+-- "Ota nyt tuosta ojennus, nyt pitää sinun oleman mies puolestasi.
+Mutta niin sinä vielä nytkin olet kuin lapsi, joka ei osaa itse syödä,
+vaan jota täytyy syöttää".
+
+-- "Tarkoitatko, että minä syön sinun omaasi?"
+
+-- "En suinkaan. Älä ole aina niin hentomielinen, äläkä näin ajattele:
+kukas minulle mitä tekee, hyvää vai pahaa? Ponnistele itse
+ympärillesi!"
+
+-- "Ja sen mä teenkin ja teen kuin mies!" päätti Dami. Pitkään aikaan
+hän ei ilmaissut, mitä hän oikeastaan aikoi, mutta merkillisen pystyssä
+päin hän kulki kylässä ja puhui rohkeasti jokaisen kanssa, hän teki
+uutterasti työtä metsässä puunhakkaajain luona, hänellä oli isän kirves
+ja sen mukana melkein sen voima, joka ennen oli liikutellut sitä niin
+kelpo lailla.
+
+Palatessaan kerran alkukeväällä Moosbrunnin metsästä ja kohdattuaan
+Avojalan, sanoi hän, ottaen kirveen olaitaan: "Tiedätkös, minne tuo
+menee?"
+
+-- "Puuhun!" vastasi Avojalka; "eikä toisen iskemättä sinnekään".
+
+-- "Totta se, mutta se menee veljensä luo, ja toinen iskee oikealta ja
+toinen vasemmalta, ja siinä sitä puita kaatuu kuin tykistä
+ammuttaisiin, etkä sinä kuule siitä mitään, tai, jos tahdot, niin
+kuulet, mutta muut ei yksikään koko kylässä".
+
+-- "Tuosta puheesta en tule hullua viisaammaksi", vastasi Avojalka.
+"Olen jo liian vanha arvoituksia arvaamaan. Puhu selvään".
+
+-- "Minä menen sedän luokse Amerikaan".
+
+-- "Vai niin? Tänäänkö jo mentiinkin?" ivasi Avojalka. "Niinhän
+muuraajankin Martti muinoin huusi äidilleen ikkunaan: viskaas, äiti,
+puhdas nenäliina, alas, minä pistäyn Amerikaan! Kaikki tuommoiset
+kevytjalkaiset istuvat vielä asemillaan".
+
+-- "Saatpa nähdä, kuinka kauan täällä enää olen", sanoi Dami ja meni
+sanaakaan enää sanomatta Sysi-Matin tupaan. Avojalka tahtoi ivata Damin
+naurettavaa aikomusta, mutta tuopa ei hänelle onnistunutkaan; hän tunsi
+siinä olevan jotakin todentekoa, ja vielä samana yönä, kun kaikki jo
+makasivat, riensi hän vielä kerran veljensä luo ja vakuutti viimeisen
+kerran, ettei hän lähde mukaan. Hän luuli siten äkkiä peräyttäneensä
+veljen aikomuksen, mutta Dami sanoi lyhyesti: "Enhän ole sinuun kiinni
+kasvanut". Hänen aikeensa kävi yhä lujemmaksi.
+
+Avojalassa nousi äkkiä jälleen sama ajatusten aaltoaminen, mikä hänet
+kerran ennenkin lapsuuden aikana oli vallannut; mutta nyt hän ei enää
+puhellut pihlajapuulle, odottaen siltä vastausta, ja kaikki miettimiset
+johdattivat tähän päätökseen: "Hän tekee oikein, että menee; mutta
+oikein teen minäkin, kun jään!" Hän iloitsi oikeastaan sydämmessänsä,
+että Damilla saattoi olla niin luja päätös; tuohan toki osoitti miehen
+voimaa, ja jospa hänestä tuntuikin hyvin haikealta, olla vast'edes
+kenties yksinään avarassa maailmassa, niin oikeana hän piti kumminkin,
+että veli raikkain voimin ryhtyi toimeen. Kumminkaan ei hän uskonut
+häntä vielä kokonaan.
+
+Seuraavana iltana kohtasi hän veljensä ja sanoi hänelle:
+
+-- "Älähän vaan kellekään muulle puhu muuton aikeistasi, muutoin joudut
+naurun alaiseksi, jos ei koko lähdöstä tulekaan mitään".
+
+-- "Se on totta!" vastasi Dami, "mutta ei sen vuoksi; min'en pelkää
+olla muiden mielipiteistä riippuvana; niin varmaan kuin minulla on
+viisi sormea kädessäni, niin varmaan lähden mä, ennenkuin täällä
+kirsikat kypsyvät; ja sinne mä menen, vaikkapa kerjäämällä, vaikka
+varastamalla. Siitä vaan on mieleni paha, ett'en ennen lähtöäni saa
+Hevossaksalle tehdyksi semmoista tepposta, jota hän muistaisi kaiken
+ikänsä".
+
+-- "Kas tuo se on oikeata miehuutta", innostui Avojalka, "se se vasta
+sydämmen kelvottomuutta onkin, kun jätetään koston tuumia jälkeen.
+Tuolla, tuolla lepäävät vanhempamme, tule, tule heidän haudalleen, ja
+sano siellä se vielä kerran jos voit. Tiedätkös, kuka on kelvottomin
+kaikista? Joka antaa itsensä turmella. Anna tänne tuo kirves, sinä et
+ole mahdollinen pitämään kättäsi siinä, missä isä on kättään pitänyt,
+jollet tempaise tuota ajatusta juurta jaksain pois sielustasi! Kirves
+tänne! Se ei saa olla kenenkään semmoisen kädessä, joka puhuu
+varastamisesta ja murhasta. Anna kirves tänne! taikka min'en tiedä,
+mitä olen tekevä!"
+
+Verkalleen virkkoi Dami: "Eihän tuo ollut kuin semmoinen ajatus vaan.
+Usko minua, en minä ole tahtonut niin tehdä, enkä sitä voisikaan; mutta
+kun minua aina sättivät löperöksi, niin arvelin mä, että sopisi tuota
+minunkin kerran luikata ja kirota ja lyödä iskeä. Mutta totta sinä
+puhut. Ja jos vaan tahdot, niin menen jo tänä yönä Hevossaksan luo
+sanomaan, ettei minulla ole mitään pahaa mielessä häntä kohtaan".
+
+-- "Sitä ei huoli tehdä, se on liian paljon; mutta koska taas olet
+ymmärtäväinen, niin tahdon sinua auttaa, minkä voin".
+
+-- "Parasta kun lähtisit mukaan sinäkin".
+
+-- "En, sitä en voi; syytä siihen en osaa sanoa, mutta en voi. Valaa
+sen päälle en ole kumminkaan tehnyt: jos kirjoitat, että sinun on sedän
+luona hyvä olla, niin tulen sittemmin sinne. Vaan mennä noin suin päin
+sumuun, josta ei tiedä mitään ... min'en mielelläni muuta oloani, ja
+hyvähän minun täällä on ollakin. Mutta mietitäänpäs nyt, millä tavoin
+sinä pääset sinne".
+
+Omituista useille poismuuttajille ja todistuksena ihmisluonnon
+synkemmästä puolesta yleensä ja Saksanmaan tilasta erittäinkin on, että
+ne, jotka vielä hengissä ollessaan eroavat isänmaastaan, vielä ennen
+lähtöänsä tekevät kostontyön, rangaistusta saamatta, ja useilla on
+uuteen maailmaan tultuansa ensimmäisenä työnä kirjoittaa vanhaan
+maailmaan tuomioistuimille ja ilmoittaa kaikenlaisia salassa olleita
+rikoksia.
+
+Paikkakunnassa oli tapahtunut kauheita esimerkkejä tätä laatua, ja
+Avojalka vimmastui vihasta, kuultuaan veljensäkin aikovan liittyä
+näihin sala-ampujiin. Sitä enemmän hän oli nyt iloinen, lannistettuaan
+Damin pahat aikeet; sillä ei mikään hyvänteko virvoita niin makeasti
+kuin sisällinen tieto siitä, että on toisen saanut palaamaan pahuudesta
+ja harhateiltä.
+
+Kaikella luonteensa tarkalla selkeydellä punnitsi hän nyt kaikki
+asianhaarat. Sedän vaimo oli kirjoittanut sisarelleen, että hänellä oli
+hyvä menestys, ja siitä tiedettiin sedän asuinpaikka.
+
+Damin säästövarat olivat varsin vähäiset eikä Avojalallakaan ollut
+niitä tarpeeksi asti. Dami arveli, että seurakunnan pitäisi antaa
+hänelle melkoinen apu, mutta siitä ei sisar tahtonut tietääkään, vaan
+sanoi: "Se on oleva viimeinen keino, kun mitkään muut eivät auta". Hän
+ei virkkanut kumminkaan, mitä hän muuta aikoi tehdä. Hänen ensimmäinen
+ajatuksensa tosin oli, kääntyä rusthollin emännän puoleen
+Zusmarshofenissa, mutta hän tiesi, miltä tuommoinen kerjuukirja
+näyttäisi rikkaan emännän silmissä, jolla kenties sitä paitsi puhdasta
+rahaa ei olekaan; sitten ajatteli hän uudistalokasta, joka oli luvannut
+panna hänet testamenttiinsa, ja päätti pyytää häneltä nyt sitä, minkä
+hän aikoo antaa, vaikkapa vähemmänkin. Sitten johtui hänen mieleensä
+jälleen, että kenties saisi Hevossaksan, jonka asiat nyt jälleen olivat
+vallan hyvällä kannalla, antamaan apua.
+
+Tästä kaikesta ei hän puhunut Damille mitään, mutta kun hän tarkasteli
+veljensä vaatteita, kun hän suurella vaivalla sai velaksi mustalta
+Marannalta palan hänen kokoamansa palttinata, ja paikalla leikkasi sen
+ja öillä ompeli sitä, niin kaikki nuo vakaat, lujat valmistukset
+panivat Damin vapisemaan. Hän oli osoittanut muutto-aikeensa olevan
+hänessä peruuttamattoman, lujan, ja kumminkin oli hän nyt mielestänsä
+ikäänkuin sidottu, ikäänkuin pakon-alainen, ikäänkuin sisaren luja
+tahto pakoittaisi häntä muuttamaan. Näyttipä hänestä sisar oikein
+kovasydämmiseltäkin, ikäänkuin hän ajamalla ajaisi häntä ja pyrkisi
+hänestä erilleen. Hän ei uskaltanut tuota kumminkaan sanoilla
+ilmoittaa, hän osasi vaan vetää kaikenlaisia verukkeita, ja Avojalka
+selitti ne katkeilevaksi eron haikeudeksi, joka tarttuu pieniinkin
+esteihin aikeensa luopumisen syinä. Avojalka kävi nyt aluksi
+uudistalokkaan kimppuun ja suorastansa vaati häneltä sitä perintöä,
+minkä tämä jo aikoja sitten oli luvannut.
+
+Vanha uudistalokas sanoi: "Mikäs hätä sinulla on? Etkös voi odottaa?
+Mikä sinulla on?"
+
+-- "Minulla ei ole mit'ikään enkä odottaakaan voi".
+
+Tyttö kertoi nyt tahtovansa toimittaa veljeään matkalle, tämä kun
+siirtää Amerikaan. Tuo nyt vasta onnellinen esteen syy olikin ukolle:
+hän osasi vielä pukea kovuutensa hyvänsuopaisuuden, viisaan huolenpidon
+pukuun: hän vakuutti Avojalalle, ettei hän nyt anna hänelle pienintä
+penniäkään, hän muka ei tahdo olla syynä siihen, että tyttö panee
+viimeisen roponsakin veljensä eduksi.
+
+Avojalka pyysi häntä sitten puhumaan puolestansa Hevossaksan kanssa;
+siihen ukko viimein suostuikin, ja oli olevinaan aika jalo ihminen, kun
+muka menee kerjäämään vento vieraalta vento vieraan puolesta; mutta hän
+jätti lupauksensa täyttämisen päivästä päivään, ja kun Avojalka ei
+antanut hänelle rauhaa, niin läksi hän viimeinkin matkalle. Hän palasi,
+niinkuin sopi arvatakin, tyhjin käsin, sillä Hevossaksan ensimmäinen
+kysymys oli luonnollisesti: mitä uudistalokas antaa, ja kun tämä
+suoraan sanoi, ettei hän tähän saakka vielä ole mitään luvannut, niin
+tuohan oli osviitta, jota Hevossaksakin päätti seurata.
+
+Kun Avojalka päivitteli mustalle Marannalle huoltaan tästä
+kovasydämmisyydestä, niin virkkoi eukko toden: "Niin, semmoisia ne
+ihmiset ovat! Jos huomenna joku hyppää veteen ja nostetaan hengetönnä
+ylös, silloin sanoo jokainen: miks'ei hän ilmoittanut minulle
+puutostaan, mielelläni olisin hänelle antanut ja auttanut kaikissa. Voi
+kuinka paljon nyt antaisinkaan, jos voisin saada hänet henkiin jälleen!
+-- Mutta kukaan ei tahtonut kättään ojentaa, pidättäkseen häntä
+hengissä".
+
+Ja kummallista! Juuri sentähden, että Avojalka aina perin pohjin tutki
+kaikki hankaluudet, tottui hän niitä helposti kärsimään. "Senvuoksi
+luota aina itseesi", se oli hänen hiljainen mielilauseensa, ja esteet
+ne eivät suinkaan hänen mieltään masentaneet, niistä hän pikemmin sai
+vaan uusia, tehokkaampia voimia. Hän kokosi kapineensa ja muutti
+rahaksi, mitä vaan sopi, ja kaunis kaulakoriste, jonka hän ennen oli
+saanut rusthollin emännältä, joutui nyt vanhan suntion leskelle, joka
+leskenä-olossaan vastaanotti panttia ja sai siitä hyvät korot. Se
+kultarahakin, jonka hän ennen oli viskannut ylirakennusneuvoksen perään
+hautausmaalla, vaadittiin nyt takaisin, ja -- merkillistä -- nyt
+tarjoutui uudistalokas hankkimaan kunnallisneuvostolta, jossa hän oli
+jäsenenä, melkoisen avun poismuuttavalle Damille. Yleisten varojen
+käyttämisessä oli hän kernaasti ylevämielinen ja hyväntekevä mies.
+
+Säikähtipä Avojalka kumminkin, kun uudistalokas jonkun päivän perästä
+hänelle ilmoitti, että kunnallisneuvosto on myöntynyt kaikkeen,
+sillä välipuheella kumminkin, että Damin tulee luopua kaikesta
+koti-oikeudestansa kylässä. Tuo oli itsestänsä selvä asia, toisin ei
+oltu ajateltukaan; mutta nyt, kun se pantiin välipuheeksi, näytti se
+hänestä kamalalta: ei olla enää missään kotona! Damille ei Avojalka
+sanonut tästä ajatuksestansa mitään, ja Dami näytti jälleen olevan
+iloinen ja hyvällä mielellä. Musta Maranna se varsinkin kiihoitteli
+häntä lähtemään, sillä eukko olisi mielellään lähettänyt vaikka koko
+kylän väen muille maille, saadakseen viimeinkin tietoja Johannes
+pojastaan, ja nyt hän oli kiven kovaan vakuutettu, että Johannes oli
+meren toisella puolella. Korppi-Sakari oli hänelle sanonut, että meri,
+tuo suolainen vesi, estää kyyneleiden valumasta, joita tahtoisi itkeä
+toisella rannalla olevan tähden.
+
+Avojalka sai isäntäväeltään luvan mennä saattamaan veljeänsä
+kaupunkiin, jossa tämän piti tehdä muuttokontrahti asianomaisen
+virkamiehen kanssa. Mutta suurestipa he kummastuivat, kuultuansa tämän
+olevan jo tehdyn. Kunnallisneuvosto oli sen jo toimittanut, ja Damilla
+oli köyhän-oikeudet ja sitä vastaavat velvollisuudet. Hänen piti, ennen
+lähtöänsä merelle, laivalla allekirjoittaa todistus lähdöstänsä ja
+sitten vasta maksetaan hänelle rahat.
+
+Murheellisina läksivät sisarukset takaisin, ääneti astuivat he kylään.
+Dami oli jälleen pahalla tuulella siitä, että jotain piti tuleman
+toimeen, koska hän oli sen kerran sanonut, ja Avojalan oli kovin
+haikeata, että hänen veljensä oikeastaan ikäänkuin työnnetään ulos.
+Rajalla virkkoi Dami ääneensä pylväälle, jossa olivat paikkakunnan ja
+oikeuspiirin nimet:
+
+-- "Kuule, pylväs! Minun kotini ei ole enää täällä, ja kaikki ihmiset
+täällä ovat minulle yhdenvertaisia kuin sinäkin".
+
+Avojalka itki, mutta hän päätti olla tästä puolen itkemättä hamaan
+Damin lähtöön asti eikä itkeä hänen lähtiessänsäkään. Ja hän piti
+sanansa.
+
+Kylän väki arveli: Avojalalla ei ole sydäntä vähääkään, sillä hänellä
+ei silmäkään edes vettynyt veljen lähtiessä, ja ihmiset olisivat
+mielellään nähneet juuri kyyneleitä. Mitä heitä liikuttavat salassa
+itketyt vedet? Mutta Avojalka pysyi valppaana ja jäykkänä.
+
+Ainoastaan viimeisinä päivinä ennen Damin lähtöä laiminlöi hän ensi
+kertaa velvollisuutensa, sillä hän oli leväperäinen töissään ja vietti
+aikansa Damin luona; hän antoi Roselin torua häntä siitä ja virkkoi
+vaan: "Se on totta se". Mutta kumminkin juoksi hän joka paikkaan
+veljensä perässä, hän ei tahtonut minuutiakaan menettää, niin kauan
+kuin veli vielä oli täällä, hän arveli voivansa joka silmänräpäys tehdä
+hänelle jotakin erinomaista, sanoa vielä jotakin erinomaista iki
+päiviksi, ja oli pahoillaan, että sittenkin puhui jokapäiväisiä
+asioita, vieläpä joskus riitelikin hänen kanssaan.
+
+Oi noita eronhetkiä! Kuinka puristavat ne sydämmen, kuinka supistuvat
+mennyt aika ja tulevaisuus yhteen ainoaan silmänräpäykseen, ja
+epätiedossa ollaan, mistä puhuttaisi; katseen, likistyksen vaan pitää
+ilmoittaman kaikki!
+
+Amrei sai kumminkin sanoja. Luetellessaan veljellensä liinavaatteita,
+hän sanoi: "Nuo ovat hyviä, somia paitoja, pysy hyvänä ja somana
+niissä". Ja pannessaan kaikki suureen säkkiin, jolla vielä isän nimi
+oli näkyvissä, sanoi hän: "Tuo takaisin tämä täynnä kiiltävää kultaa.
+Saatpas nähdä, kuinka helposti saat sitten täällä kansalais-oikeuden
+jälleen, ja uudistalokkaan Rosel, jos vaan silloin vielä on vapaa,
+juoksee sinun perääsi vaikka maiden ja merien taakse". Ja isän kirvestä
+pistäessään suureen arkkuun hän sanoi: "Voi kuinka sileä on tuo varsi!
+Kuinka usein se on ollut isän kädessä ja olenpa tuntevinani vielä hänen
+kätensä siinä. Niin, kas nyt on minulla hyvä merkki: Säkki ja kirves!
+Tehdä työtä ja koota, se on parahinta, ja silloin pysyy ihminen
+iloisena, terveenä ja onnellisena. Jumala siunatkoon sinua! ja lausu
+vaan hyvin usein itseksesi: säkki ja kirves! Samoin teen minäkin, ja se
+olkoon ajatuksemme, se keskustelumme, ollessamme kaukana, kaukana
+eroitettuina toisistamme, kunnes minulle kirjoitat tai tulet minua
+noutamaan tai miten sinun sopii ja niinkuin Jumala tahtoo. Säkki ja
+kirves, siinä on kaikki tyyni. Siihen sopii sulkea kaikki, ajatukset ja
+muut, mitä on ansaittu".
+
+Ja kun Dami istui rattailla ja sisar viimeistä kertaa ojensi hänelle
+kätensä, jota hän kauan ei tahtonut päästää, kunnes veli viimein lähti
+liikkeelle, silloin huusi tyttö vielä hänen jälkeensä heleällä äänellä:
+"säkki ja kirves! Älä unohda sitä". Veli katsahti taakseen, viittasi
+kädellään ja katosi näkyvistä.
+
+
+
+
+9. Kuokka-vieras.
+
+
+Kiitetty olkoon Amerika! huusi yövartija kaikkien huvitukseksi
+useampana yönä kelloa ilmoittaessaan, tavallisen kiitoslauseen asemesta
+Jumalaa kohtaan. Korppi-Sakari, joka, koskei hän itse ollut minkään
+arvoinen, mielellään kävi "oikeiden" ihmisten luona köyhiä sättimässä,
+puhui kirkosta lähdettäissä sunnuntaina ja illemmalla penkillä
+"Koirasteirin" ravintolan edustalla: Kolumbus se vaan oli aika
+vapahtaja. Mistähän vaan hän ei voikaan ihmistä vapahtaa! Niin, Amerika
+se on vanhan maailman siankaukalo, sinne viskataan kaikki, mitä ei enää
+kyökissä voi mihinkään käyttää: kaalikset ja nauriit ja kaikki tyyni
+sekaisin, ja niille, jotka asuvat talontakaisessa linnassa ja puhuvat
+ranskaa oui! oui! niille tuo vielä on kelpo ruokaa.
+
+Puheen-aineiden puutteen vuoksi oli Damin poismuutto luonnollisesti
+kauan aikaa keskustelujen esineenä, ja ne, jotka olivat jäseniä
+kunnanneuvostossa, ylistivät tämän viisautta, että tämä oli osannut
+päästä irti semmoisesta ihmisestä, josta kerran varmaankin olisi ollut
+rasitusta seurakunnalle. Sillä ken toimesta toiseen aina muuttelekse,
+se joutuu viimein viheliäisyyteen.
+
+Olihan tietysti niitäkin hyväntahtoisia, jotka kertoivat Avojalalle
+kaikki, mitä hänen veljestään puhuttiin ja miten häntä pilkattiin.
+Mutta Avojalka nauroi siihen, ja kun Bremenistä tuli Damilta kaunis
+kirje -- ei olisi uskonut hänen osaavan panna kaikki sanat niin
+peräkkäin -- silloin riemuitsi hän ihmisten nähden ja lukemistaan luki
+heille kirjettä. Mutta sydämmessään hän oli murheellinen siitä, että
+oli menettänyt semmoisen veljen kenties ikipäiviksi. Hän nuhteli
+itseään, ettei ollut muka tarpeeksi auttanut veljeään eteenpäin, ettei
+ollut tarpeeksi pitänyt häntä näkyvissä; sillä nythän se näkyy
+mimmoinen valpas poika Dami oli ja sen ohessa niin hyvä. Hän, joka oli
+tahtonut ottaa kaikilta kylässä jäähyväiset yhtä helposti kuin
+rajapylväältä, hän täytti nyt kokonaisen sivun terveisillä
+yksityisille, ja jokainen oli "rakas", "hyvä" tai "kelpo", ja Avojalka
+sai runsaita kiitoksia kaikkialla, minne hän terveisiä kantoi ja aina
+tarkoin näytti: "Katsokaas, tuossahan se seisoo!"
+
+Avojalka oli kauan aikaa hiljaa ja erillänsä, hän näkyi katuvan sitä,
+että hän oli laskenut veljensä pois tahi ettei itse ollut mennyt
+mukaan. Muulloin kuului hän aina laulavan navetassa ja ladossa,
+kyökissä ja huoneissa sekä uloslähtiessään, sirppi olalla ja heinävaate
+kainalossa; nyt hän oli ääneti. Hän näkyi väen väkisin pidättelevän
+lauluaan. Mutta löytyipä hyvä keino, joka sai laulut jälleen kaikumaan.
+Illalla tuuditteli hän uudistalokkaan lapsia ja silloin hän lauloi
+lakkaamatta, vielä silloinkin kun lapset jo olivat kauan aikaa sitten
+nukkuneet. Sitten riensi hän vielä mustan Marannan luo ja kantoi tupaan
+halot ja veden ja kaikki mitä eukko tarvitsi.
+
+Sunnuntai-iltoina, jolloin kaikki huvittelivat itseään, seisoi Avojalka
+usein äänetönna ja liikkumatta talonsa ovella ja katseli ulos maailmaan
+ja taivaalle, näki lintusten lentävän ja uinaili siinä, muuttaen
+ajatuksissaan tuonne etäälle, missähän muka nyt Dami on ja miten hänen
+on laita; toisinaan katsoa tuijotti hän taas kauan aikaa jotakin
+ylösalasin käännettyä auraa tai kanaa, joka kuopi hiekkaan kuoppaa
+itselleen. Rattaiden kulkiessa kylän kautta, katsahti hän ylös ja
+virkkoi melkein ääneensä: "Ne ajavat jonkun luo! Mitään tietä
+maailmassa ei tule kukaan minun luokseni, ei kukaan minua muista; ja
+enkö ole minäkin täältä?" Ja silloin tuntui hänestä aina, kun
+odottelisi hän jotakin, sydän se sykki nopeammin ikäänkuin jollekin
+tulevalle. Ja ehdottomastikin kuului hänen huuliltaan:
+
+    "Purotpa pienimmätkin
+    Uraansa rientelee.
+    Sydäntä vaan ei löydy
+    Mi mulle sykkäilee".
+
+-- "Soisinpa olevani niin vanha kuin tekin", sanoi hän kerran, tultuaan
+tuommoisista unelmista heränneenä mustan Marannan luo.
+
+-- "Ole iloinen, ettei tuo toivotuksesi ole totta", vastasi musta
+Maranna. "Kun olin sinun iässäsi, kas silloin olin iloinen ja tuolla
+kipsimyllyllä punnitsin itseni ja painoin 132 naulaa".
+
+-- "Tepä kumminkin olette tänään samallainen kuin eilenkin ja huomenna
+kuin tänään, vaan min'en ole ollenkaan yhdenlainen".
+
+-- "Ken tahtoo yhdenlainen olla, se leikatkoon nenänsä pois, sitten on
+koko kasvoiltaan yhdenlainen. Voi houkka itseäsi, älä sure nuoruuttasi,
+sitä et saa keltään enää takaisin. Vanhuus tulee kyllä itsestäänkin".
+
+Musta Maranna sai helposti Avojalan lohdutetuksi. Yksinään ollessansa
+vain tunsi tyttö omituista kammoa. Mitähän tästäkin tulee?
+
+Kummallinen huhu kulki kylän kautta. Jo monta päivää puhuttiin, että
+Endringenissä puuhataan semmoisia häitä, ettei mokomia miesmuistiin ole
+paikkakunnassa vietetty. Dominikin ja Ameilen vanhin tytär menee
+eräälle rikkaalle puunkauppiaalle Murgthalissa, ja siellä sanottiin
+saatavan semmoisia pitoja, kuin ei muualla vielä missään ole nähty.
+
+Hääpäivä läheni lähenemistään. Missä vaan kaksi tyttöä toisensa
+kohtaavat, vetäyvät he pensaiden taakse tahi eteiseen, eikä tahdo
+loppua puheesta tulla, ja kumminkin he vakuuttavat aina, että heillä on
+niin kova kiire. Vieraiksi kuuluu tulevan koko Oberland ja Murgthal ja
+kolmenkymmenenkin peninkulman päästä, sukulaisia näet on niin paljon.
+Mutta raastuvan kaivolla, siellä vasta oli elämä vilkasta, eikä
+yksikään tyttö sanonut tahtovansa uusia vaatteita, saadaksensa vaan
+sitä enemmän iloita huomispäivänä muiden ihmettelystä ja
+kummastuksesta. Kaikki kun oli pelkkää kysymystä ja vastausta,
+keskustelua ja väitöstä, niin kuka tuossa tohussa olisi muistanut vettä
+nostaa, ja Avojalka, joka oli tullut viimeisimpänä, meni ämpäreineen
+ensimmäisenä pois. Mitä häntä tanssi liikutti! Ja kumminkin oli hän
+alinomaa kuulevinsa soittoa.
+
+Huomispäivänä oli Avojalalla paljon hääräämistä, sillä hänen piti
+puettaa Roselia. Monta salaista tyrkkäystä hän sai tämän hiuksia
+palmikoidessaan, mutta hän kärsi ne sanaakaan sanomatta.
+
+Roselilla oli komea tukka ja komealta sen piti loistamankin. Hän tahtoi
+tänään panna sen uuteen tyyliin. Hän tahtoi saada ne Maria-Teresian
+palmikolle, niin nimittäin sanottiin näillä seuduin erästä mutkallista
+palmikkoa neljästätoista suortuvasta; uutuudellansa se muka on nostava
+huomiota. Avojalka sai tuon työlään taidetempun tehdyksi, mutta tuskin
+se oli valmis, niin repi Rosel sen vimmastuneena jälleen auki ja
+rajulta hän näytti, suortuvat silmillä siki-sokin, mutta sen ohella oli
+hän kaunis ja pulska ja mahtava, ja koko hänen käytöksensä sanoi:
+"vähempää kuin neljä hevosta ei siinä talossa saa olla, mihin tämä
+tyttö menee miniäksi!" Ja monen talon poika oli häntä kosinutkin, mutta
+hänellä ei vielä näkynyt olevan halua ottamaan ketään heistä. Hän
+tyytyi nyt tavan mukaisiin kahteen palmikkoon, jotka riippuivat takana,
+päissä punaiset nauhat, jotka ulottuivat melkein lattiaan saakka. Hän
+seisoi nyt valmiiksi koristettuna ja vaati kukkakimppua. Hän oli
+jättänyt omat huonekukkansa rappiolle, ja Avojalan, vaikka hän kyllä
+koetti puhua vastaan, täytyi viimein ottaa melkein kaikilta kauniilta
+kasveiltansa kukat pois. Rosel vaati pikku rosmariniakin, mutta
+Avojalka sanoi tahtovansa ennen repiä sen rikki, ennenkuin antaa sitä
+pois, ja Rosel nauroi ja pilkkasi, sätti ja torui tuota typerää hanhien
+paimenta, joka on niin itsepäinen ja jota kumminkin armosta pidetään
+talossa. Avojalka ei vastannut mitään, vaan loi Roseliin semmoisen
+katseen, että toi laski silmänsä maahan.
+
+Nyt oli punainen nauharuusu vasemman jalan kengällä siirtynyt sivulle
+ja Avojalka oli juuri kyyristynyt, neuloakseen sitä varovasti kiinni,
+silloin sanoi Rosel, puoleksi katuen taanoista käytöstään, puoleksi
+kumminkin vielä pilkalla:
+
+-- "Avojalka, tänään ei auta muu, kuin lähde tanssimaan sinäkin".
+
+-- "Älähän pilkkaa tee; mitä minusta tahdotkaan?"
+
+-- "En minä pilkkaa tee", vakuutti Rosel, puoleksi vieläkin härnäten;
+"tanssia sinunkin pitää kerran, olethan nuori tyttö, ja tuleehan
+teikäläisiäkin sinne; meidän hevosrenki menee myös ja saattaahan joku
+talonkin poika tanssia sinun kanssasi, kyllä minä lähetän luoksesi
+jonkun liian".
+
+-- "Jätä minut rauhaan tai pistän sinua", varoitti Avojalka lattialta,
+vavisten ilosta ja surusta.
+
+-- "Totta käly sanookin", puuttui nyt puheesen nuori emäntä, joka tähän
+saakka oli ollut vaiti, "ja min'en puhu kanssasi yhtään hyvää sanaa,
+jollet menee tanssimaan sinäkin. Istupa vaan tuonne, palvella tahdon
+sinuakin kerran".
+
+Ja kerran toisensa perään lensi puna Avojalan poskille, hänen
+istuessaan ja emännän palvellessa häntä, ja kun tämä käänsi hänen koko
+tukkansa taaksepäin, niin tahtoi Avojalka pudota tuolilta, emännän
+sanoessa: "Minä palmikoin sinut Allgäuin tyttöjen tapaan. Se pukee
+sinut varsin hyvin ja Allgäuin tytöltä sinä näytätkin: niin jäntterä ja
+mustanpuhuva ja pullea; näytätpä Zusmarshofenin rusthollin-emännän
+tyttärelle".
+
+-- "Kuinka niin? Mitenkä niin?" kysyi Avojalka, vavisten koko
+ruumiissaan. Minkähän tähden hänelle nyt juuri muistutettiin sitä
+vaimoa, joka hamasta lapsuudesta pitäin oli pysynyt hänen mielessään ja
+joka hänestä silloin oli näyttänyt hyväntekevältä sadun hengettäreltä?
+Mutta hänellä ei ollut sitä tenhosormusta, jota pyörittämällä hän voisi
+kutsua sen luokseen; sisällisesti vaan taisi hän manata sitä eteensä,
+ja se tapahtui usein melkein ehdottomastikin.
+
+-- "Istu hiljaa tai saat tukkaasi", käski emäntä, ja hiljaa istui
+Avojalka, tuskin hengittäenkään. Ja jakausta tehtäessä aivan keskelle,
+ja hänen istuessaan tuossa kädet ristissä ja antaessaan tehdä itsensä
+kanssa mitä toinen tahtoi, ja emännän, joka oli viimeisillään,
+puhallellessa häneen, tuntui tytöstä, kuin olisi hän ollut äkkiä
+lumottu, ja hän ei puhunut yhtään sanaa, ikäänkuin peläten
+karkoittavansa lumouksen; nöyrästi katsoi hän vaan maahan.
+
+-- "Soisinpa pukevani sinut tuolla tavoin häihisi!" sanoi emäntä, joka
+tänään oli pelkkää hyväntahtoisuutta. "Soisinpa sinulle kelpo talon ja
+kellään ei olisi syytä katua kauppojaan sinun kanssasi; mutta
+tuommoista ei nyky aikoina enää tapahdu. Rahat hakevat rahoja. Mutta
+ole vaan rauhassa. Niinkauan kuin silmäni näkevät, ei sinulta pidä
+meillä mitään puuttuman, ja kun kuolen -- en tiedä, mitenkähän tällä
+kertaa niin kammoankaan tuota työlästä hetkeä -- niin ethän jätä
+lapsiani, vaan jäät heille äidin sijaan?"
+
+-- "Voi taivaan Jumala, mitenkä te saatatte tuommoista ajatella?"
+huudahti Avojalka ja kyyneleet kiertyivät hänellä silmistä. "Sehän on
+syntiä, ja synnintekoa on, jos edes ajatellaankaan sitä, mikä ei ole
+oikein".
+
+-- "Niin, se on totta se", sanoi emäntä, "mutta maltas, istupa vielä,
+minä käyn kaulakoristeeni ja panen sen sinun kaulaasi".
+
+-- "Älkää, Herran tähden; min'en kanna mitään, mikä ei ole omaani.
+Johan sitten vajoaisin maan alle pelkästi häpeästä".
+
+-- "Niin, mutta ei sinun ilmankaan sovi mennä. Vai onko sinulla
+itselläsi jotakin sellaista?"
+
+Avojalka kertoi, että hänellä tosin on kaulakoriste, jonka oli lapsena
+saanut rusthollin emännältä, mutta että se nyt Damin muuton vuoksi oli
+pantu panttiin suntion leskelle.
+
+Avojalan täytyi nyt istua asemillaan ja luvata olla peiliin katsomatta,
+kunnes emäntä palajaa; tämä meni nyt noutamaan koristetta ja takaamaan
+itse sen takaisin maksua.
+
+Mitkä kauhut aaltoilivat nyt Avojalan sielussa, hänen istuessaan
+tuossa, hänen, aina palvelevaisen, nyt palveltuna ja tosiaankin melkein
+kuin lumottuna! Hän kammosi melkein tanssia; häntä kohdellaan nyt niin
+hyvästi ja ystävällisesti -- kuka tietää miten häntä siellä hyljitään,
+eikä kukaan ole hänestä huoliva, ja kaikki hänen ulkonainen korunsa ja
+sisällinen huvinsa on turhaa! "Ei!" sanoi hän ääneensä, "ja jospa ei
+minulla muuta olekaan, kuin että olen ollut iloinen; niin siinäkin on
+tarpeeksi, ja vaikka minun täytyisikin paikalla riisua jälleen päältäni
+ja jäädä kotiin, niin olisin onnellinen, sittenkin".
+
+Emäntä palasi koristeen kanssa, ja yhteen menoon hän kiitteli
+koristetta ja torui suntion leskeä, joka ilkesi kettää niin aimo
+korkoja köyhältä tytöltä. Hän lupasi jo tänään maksaa panttirahat ja
+lukea ne vähitellen pois Avojalan palkasta.
+
+Nyt vasta sai Avojalka katsoa peiliin. Emäntä itse piti peiliä hänen
+edessään, ja kumpaisenkin kasvoissa loisti ja ilmaisihe riemuitsevia
+ilon väreitä.
+
+-- "En tunne ollenkaan itseäni! en tunne ollenkaan itseäni!" puhui
+Avojalka ja silitteli käsillään kasvojansa. "Herra Jumala, jospa vaan
+äitini voisi nyt nähdä minua! Mutta hän on varmaan taivaastakin
+siunaava teitä siitä, että olette niin hyvä minua kohtaan, ja hän on
+auttava teitä raskaalla hetkellänne; älkää pelätkö yhtään".
+
+-- "Otapa toki nyt kasvoillesi toinen muoto", sanoi emäntä, "ei nyt
+sovi olla noi huulin hyypynyisin; mutta kyllä kaikki käy kohdalleen,
+kun saat soittoa kuulla".
+
+-- "Luulenpa jo kuulevani sitä", sanoi Avojalka. "Niin kyllä, kuulkas
+tuossa se kuuluukin". Samassa kulkivatkin kylän kautta viheriöillä
+lehvillä katetut suuret rattaat, ja niillä istuivat kaikki
+soittoniekat, ja Korppi-Sakari seisoi musikanttien keskellä ja puhalsi
+torvea, niin että kajahteli ympäristö.
+
+Nyt nousi hälinä kylässä; kaikki riensivät minkä ennättivät häihin.
+Berniläisrattaita, yhden ja kahden vetämiä, tästä ja läheisistä
+kylistä, joista tie kulki täältä kautta, kiiti toistensa perästä
+melkein kuin kilvassa. Rosel nousi veljensä viereen etuistuimelle, ja
+Avojalka istui takana. Hän katsoi maahan koko ajan kuin kuljettiin
+kylän kautta: niin kovin oli hänen häpeä. Synnyintalon kohdalla vasta
+uskalsi hän katsahtaa ylös: musta Maranna tervehti ikkunasta, punainen
+kukko lauloi puupinon päällä, ja pihlajapuu nuokkueli: "Onnea
+matkalle!"
+
+Nyt ajettiin laakson kautta, jossa Manu kiviä kalkutteli, nyt
+Selja-ahon poikki, jossa eräs vanha eukko oli hanhia paimentamassa.
+Avojalka nyykäytti hänelle ystävällisesti päätään. Herran tähden, mitäs
+se merkitsee, että minä ajan tästä ohi niin ylpeänä ja koristettuna, ja
+onhan Endringeniin rohkeasti tunnin matka ja nyt sanotaan jo: astu
+alas! ja kaikenlaiset tuttavat ja ystävät ovat keräyneet Roselin
+ympärille ja tervehtineet häntä ja monta kertaa kuuluu kysymys: "Onko
+tuo sisaresi vai kälysikö, joka tuli kerallasi?"
+
+-- "Ei, se on vaan meidän piika", vastasi Rosel. Useat kerjäläiset
+Haldenbrunnista, joita oli täällä, katselivat kummastellen Avojalkaa,
+he eivät nähtävästi tunteneet häntä, ja vasta kauan aikaa häneen
+katsottuaan, huudahtivat he: "Kas, Avojalkahan se onkin!"
+
+-- "Se on vaan meidän piika". Tuo sana "vaan" oli syvälle tunkeunut
+Avojalan sydämmeen; mutta hän rohkaisi itsensä ja naurahti, sillä sydän
+se sanoi: "Älä anna yhden sanan pilata iloasi. Jos niin teet, niin
+kohtaat kaikkialla harmia".
+
+Rosel kutsui Avojalan sivulle ja sanoi:
+
+-- "Mene nyt vaan tanssitupaan tai muualle, jos sinulla muutoin on
+tuttuja täällä. Soiton alkaessa kohtaan sinut jälleen".
+
+Tuossa nyt seisoi Avojalka yksinänsä, ja hänestä tuntui, kuin olisi hän
+varastanut vaatteensa eikä ollenkaan kuuluisi tänne, hän oli
+kuokkavieras. "Mitenkäs sinä ole tullut tämmöisiin häihin?" kysäsi hän
+itseltään ja olisi mieluummin palannut kotiin jälleen. Hän kulki edes
+ja takaisin kylän kautta, tuonkin kauniin talon ohitse, joka oli
+rakennettu Brosia varten ja jossa tänäänkin vallitsi vilkkaus, sillä
+ylirakennusneuvoksen rouva vietti poikineen ja tyttärineen täällä
+kesäänsä. Avojalka meni kylään takaisin eikä katsonut ympärilleen, ja
+kumminkin toivoi hän, että joku kutsuisi häntä, jotta pääsisi
+liittymään häneen.
+
+Kylän päässä tuli hänelle vastaan pulska mies, joka kimohevosen selässä
+ratsasti kylään. Hän oli puettu muukalaiseen talonpoikais-pukuun ja
+näytti ylpeältä siinä; nyt pysähti hän, pani oikean kätensä, jossa
+ratsuvitsa oli, puuskaan, ja vasemmalla taputtaen hevostansa kaulaan,
+sanoi: "Hyvää huomenta, sorea neito! Joko ollaan väsyksissä tanssista!"
+
+-- "Turhille kysymyksille ollaan jo väsyksissä", oli vastaus.
+
+Ratsastaja läksi tiehensä, ja Avojalka istui kauan aikaa pähkinäpensaan
+takana, ja kaikenlaisia ajatuksia kulki hänessä, ja hänen poskillaan
+hehkui puna, jonka oli synnyttänyt suuttumus häneen itsensä, närkkäästä
+vastauksesta vilpittömälle kysymykselle, hämistyminen ja sanomaton
+sisällinen levottomuus, ja ehdottomastikin tunkeusi hänen huulilleen
+laulu:
+
+    "Oli Allgäussa armasta kaksi,
+    He toistansa lemmitsivät..."
+
+Niin riemun toivossa oli hän päivänsä alkanut, ja nyt toivotti hän
+itselleen kuolemata. "Nukkua tänne pensaan suojaan ja lakata olemasta,
+voi kuinka ihanata se olisi! Iloa et sinä saa nauttia, mitäpäs sitten
+niin kauan juoksenteletkaan sinne tänne? Sirkat ne sirisevät
+heinikossa, ja lämmin höyry nousee maasta, ja peipponen piipottaa
+piipottamistansa, ja tuntuu siltä kuin vetäisi hän sisästänsä pitkiä
+ja raikkaita, yhä sydämmellisempiä säveleitä esiin ja turhaan
+ponnisteleisi sanoa kaikki sanottavansa oikein sydämmensä pohjasta, ja
+yläällä ilmassa laulelevat leivoset, ja kukin lintu laulaa itsekseen
+eikä yksikään kuuntele toistansa eikä yksikään yhdy toisensa lauluun ja
+kumminkin on kaikki..."
+
+Amrei ei ollut vielä elämäpäivänään nukkunut selvällä päivällä, aamusta
+puhumattakaan; mutta nyt hän oli vetänyt huivinsa silmien yli, ja nyt
+suuteli auringon säde hänen kiinnisuljettuja huuliansa, jotka vielä
+olivat ikäänkuin uhalla puristuneina yhteen, ja poskien puna se kävi
+yhä heleämmäksi. Hän makasi kokonaisen tunnin; hän heräsi säpsähtäen.
+Taanoinen ratsumies oli ratsastanut hänen luokseen ja nyt juuri nosti
+hevonen kumpaisenkin etujalkansa, tallatakseen niillä tytön rinnalle.
+Tuo oli ollut pelkkää unta ja Amrei silmäili ympärilleen kuin taivaasta
+pudonneena; hän katseli kummastellen, missä hän on, ja oudoksuen
+silmäili itseänsä; mutta kylästä kuuluva soitto herätti kaikki
+entiselleen, ja hän meni virkistynein voimin kylään takaisin, jossa
+kaikki oli käynyt entistä vilkkaammaksi. Hän tunsi sen, hän oli
+levännyt kaikesta siitä, mikä hänelle jo tänään oli tapahtunut. Ja nyt
+tulevat tanssijat! Ja hän on tanssiva huomis-aamuun saakka, lepäämättä,
+väsymättä.
+
+Lapsen-unen raikas puna oli hänen kasvoillaan, ja kaiki katsoivat
+kummastellen häntä. Hän meni tanssitupaan; silloin kuului soitto, mutta
+tyhjille seinille, tanssijoita ei ollut yhtään. Ainoastaan tytöt, jotka
+oli palkattu tänään vieraita palvelemaan, tanssia helkyttivät toistensa
+kanssa. Korppi-Sakari katseli Avojalkaa kauan ja pudisteli päätään. Hän
+ei näkynyt tuntevan tyttöä. Amrei hiipi seinusta myöten jälleen ulos.
+Hän kohtasi Dominikin, morsiamen isän, joka tänään loistamalla loisti
+ilosta.
+
+-- "Sallikaas kysyäni neito", sanoi hän, "olettekos te häävieraita?"
+
+-- "En; minä olen vaan piika ja olen tullut talontyttären,
+uudistalokkaan Roselin seurassa".
+
+-- "Hyvä, menes sitten taloon emännän luo ja sano minun lähettäneeni
+sinut, sinä muka tahdot auttaa häntä; tänään ei meidän taloon voi
+hankkia tarpeeksi paljon käsiä".
+
+-- "Tekö se olettekin; aivan kernaasti sitten", sanoi Amrei ja läksi
+tiehensä. Taloon kulkiessaan mietiskeli hän paljon sen johdosta, että
+oli Dominikikin ollut aikoinaan renkinä ja ... "niin semmoista ei
+tapahdu kuin kerran sadassa vuodessa. Ja paljon vaivaa on nähty, ennen
+kuin hän talon sai hankkineeksi, sehän on kovaa".
+
+Ameile emäntä tervehti ystävällisesti tullutta, joka apuaan
+tarjotessaan kohta riisui mekon päältään ja pyysi saada suuren
+esiliinan; mutta emäntä ei sitä vielä sallinut, vaan käski Amrein ensin
+hyvästi sammuttaa hänen nälkänsä ja janonsa. Amrei totteli
+kursailematta ja jo ensi sanoillaan voitti hän emännän puoleensa,
+sanoen: "Minä ryhdyn paikalla siihen, sillä täytyy tunnustaani, että
+minulla on nälkä, enkä tahdo teitä pyytelemään vaivata".
+
+Amrei jäi nyt kyökkiin ja antoi kantajille kaikki niin sievästi käsiin
+ja osasi niin pian panna ja asettaa kaikki niin hyvästi, että emäntä
+virkkoi: "Kuulkaas te kumpikin Amrei, sinä ja veljenitytär, tulettehan
+täällä minuttakin toimeen, minä menen vieraiden luokse".
+
+Siebenhöfenin Amrei, liikanimeltään rasvaprinsessa, joka oli hyvin
+kuuluisa ylpeydestään, kohteli erinomaisen ystävällisesti Avojalkaa, ja
+emäntä sanoikin kerran Avojalalle: "Sääli, ettes ole poika; luulenpa,
+että meidän Amrei paikalla ottaisi sinut eikä antaisi rukkasia sinulle
+niinkuin kaikille muille kosijoille".
+
+-- "On minulla veli, sopii ottaa se, mutta hän on Amerikassa", nauroi
+Avojalka.
+
+-- "Antaa pojan olla siellä", sanoi rasvaprinsessa, "parasta olisi,
+että kaikki miesväki lähetettäisiin sinne ja me jäisimme yksiksemme
+tänne".
+
+Amrei ei lähtenyt kyökistä pois ennenkuin kaikki oli jälleen asetettu
+paikoillensa, ja kun hän sitten riisui esiliinan pois, niin oli se yhtä
+valkoinen ja sileä kuin päälle pantaessakin.
+
+-- "Lienetpä oikein väsyksissä, ettet jaksa tanssiakaan", sanoi emäntä,
+kun Amrei, lahjan saatuaan, otti jäähyväisiä. Amrei vastasi:
+
+-- "Väsyksissäkö? Leikkiähän tämä vaan oli. Ja uskokaa, että nyt tuntuu
+oloni paremmalta, kun jo jotakin olen tänään saanut toimeen. Min'en
+osaisi mitenkään kuluttaa kokonaista päivää pelkässä huvituksessa, ja
+senvuoksi minun kaiketi olikin niin ikävä tän'aamuna: minulta puuttui
+jotakin; mutta nyt olen kokonani valmis juhlalle, aivan valjaista irti;
+nyt vasta olisin oikein valmis tanssimaan -- kun vaan saisin
+tanssijata".
+
+Ameile emäntä ei osannut osoittaa Avojalalle sen suurempaa kunniata
+kuin saattaa häntä kuni arvokasta talon emäntää ympäri taloa, ja
+morsiushuoneessa näytti hän suuren kirstun täynnä huomenlahjoja ja
+avasi korkeat, siniset kaapit, joiden oville oli kirjoitettu nimi ja
+vuosiluku, ja jotka olivat täynnä myötäjäisiä ja monenlukuisia
+liinavaatteita, kaikki sidotut kirjavilla nauhoilla ja koristetut
+taidollisilla neilikoilla. Vaatekaapissa oli vähintänsä kolmekymmentä
+leninkiä, sen vieressä korkeat vuoteet, kätkyt, rukki kauniine
+värttinöineen ja ripustettuna täyteen lasten vaatteita, joita morsiamen
+leikkikumppalit olivat lahjoittaneet.
+
+-- "Herra Jumala", virkkoi Avojalka, "kuinka onnellinen on tuommoisen
+talon lapsi!"
+
+-- "Kadehditko?" kysyi emäntä ja, muistaessaan näyttävänsä tätä kaikkea
+köyhälle, lisäsi: "Vaan usko, varain runsaus ei sitä tee; moni, joka ei
+saa sukkaakaan vanhemmiltaan, on paljoa onnellisempi".
+
+-- "Niin kyllä, sen tiedän enkä kadehdikaan tuon tavaran paljouden
+tähden, vaan enemmän sen vuoksi, että lapsenne saa siitä kiittää teitä
+ja monta muuta ihmistä. Tuommoiset vaatteet äidin kädestä lämmittävät
+varmaankin kahdenvertaisesti".
+
+Emäntä osoitti hyväntahtoisuutensa Avojalalle siten, että saattoi häntä
+pihalle asti yhtä hyvin kuin semmoista, jolla on kahdeksan hevosta
+tallissansa.
+
+Amrein tullessa tanssitupaan oli siellä jo kaikki rajussa tanssin
+tohussa. Arkana pysähtyi hän ensin eteiseen. Missäs on nyt lapsijoukko,
+joka ennen täällä hyppieli ja nautti etupihalla tulevan elämän
+esimakua? Ohoh tosiaankin, sen on nyt hallitus kieltänyt; kirkollis- ja
+kouluvirasto on kieltänyt lasten näkemästä tanssia, kieltänyt niiden
+pyörimästä tanssin tahdissa; toisin oli vielä Amrein lapsuuden aikana.
+[Lukija tietysti ei unohda, että nämät ovat Saksanmaan oloja. Suom.
+muist.]
+
+Tuokin on yksi hiljaisia murhan-iskuja viheriän pöydän äärestä.
+
+Tyhjässä eteisessä, josta vaan joku kiiruhtaa puoleen tai toiseen,
+kävelee vouti yksinänsä edes takaisin.
+
+Nähtyään Amrein tulevan sinne niin heloittavana, niin soreana, astui
+vouti hänen luokseen ja sanoi:
+
+-- "Hyvää iltaa, Amrei! Tuletpa sinäkin". Amrei säpsähti ja vaaleni:
+olisikohan hän tehnyt jotain pahaa? Olikohan hän käynyt pelkällä
+kynttilällä navetassa? -- Hän tutkisteli elämäänsä, vaan ei tiennyt
+tehneensä mitään semmoista, ja vouti se oli olevinaan niin tuttu, kuin
+olisi jo kerran vetänyt hänet käräjiin. Näissä mietteissä hän seisoi
+siinä kauhistuen, ikäänkuin olisi joku pahantekijä, ja vastasi viimein:
+"Kiitos kysymästä; enpä ole tiennyt mitään siitä, että sinuttelemme
+toisiamme. Tahdotteko mitä?"
+
+-- "Hohoo, kuinka ylpeitä ollaan! En minä sinua syö, saatathan
+oikeinkin vastata. Miksi sinä niin äreä olet? Mitä?"
+
+-- "En minä äreä ole, en tahdo tehdä kellekään pahaa, olenhan vain
+tuhma tytön pahainen".
+
+-- "Älähän tuolla lailla viekastele".
+
+-- "Mistäs tiedätte, mitä minä teen?"
+
+-- "Siitä, kun kävellä liehut kynttilöillä".
+
+-- "Kuinka? Milloin? Missä minä olen kynttilällä liehunut? Minä otan
+aina lyhdyn, kun navettaan menen".
+
+Vouti naurahti ja sanoi: "Noissa pilkistimissäsi sinä kynttilällä
+liehut; silmäsi ne ovat kuin kaksi tulikuulaa".
+
+-- "Menkää sitten kauemmaksi, muutoin sytytte palamaan. Pianpa
+lentäisittekin ilmaan, jos ruuti syttyisi tuossa patronalaukussanne".
+
+-- "Siinä ei ole ruutia", sanoi vouti nolona, jotakin edes sanoakseen.
+"Mutta minut sä olet jo kärventänyt".
+
+-- "Sitäpä en näe, kaikkihan on eheänä vielä. Mutta piisaa jo. Antakaa
+mun mennä".
+
+-- "En pitele sinua, sinä tuittupää; saattaisitpa kyllä katkeroittaa
+elämän siltä, joka sinua lempii".
+
+-- "Kenenkään ei huoli minua lempiä", sanoi Amrei ja riuhtasihe irti,
+ikäänkuin olisi äkkiä kahleista päässyt. Hän asettui oven suuhun, jossa
+vielä useita katsojia tunkieli. Paraillaan alkoi uusi tanssi, hän
+heiluttelihe paikallansa tahdin mukaan; tieto siitä, että oli antanut
+nenälle, saattoi hänet uudelleen iloiseksi, hän olisi tehnyt sen vaikka
+koko maailmalle eikä ainoastaan yhdelle ainoalle voudille. Mutta tämäpä
+oli pian saapuvilla jälleen, hän asettui Amrein taakse ja puheli
+hänelle yhtä ja toista; tyttö ei vastannut eikä ollut kuulevinansakaan;
+hän nyykäytteli päätään tanssijoille, ikäänkuin nämä olisivat häntä
+tervehtineet. Sitten vasta kun vouti sanoi: "Jos naisin, niin sinut ma
+ottaisin", vastasi hän:
+
+-- "Ottaisitteko vainen? Mutta min'en anna itseäni".
+
+Vouti oli mielissään, kun edes jälleen oli saanut vastauksen, ja
+jatkoi:
+
+-- "Jospa kerran tanssimaan menisin, niin sinun kanssasi se
+tapahtuisi".
+
+-- "En osaa tanssia", sanoi Amrei.
+
+Nyt juuri vaikeni soitto ja Amrei tunkeutui pois edellänsä seisovien
+kanssa, löytääkseen jonkun yksinäisen paikan; hän kuuli vaan takanansa
+sanottavan: "kyllä se tyttö tanssia osaa, osaa se!"
+
+
+
+
+10. Yksi ainoa tanssi vaan.
+
+
+Korppi-Sakari ojensi nyt soittoniekkain joukosta Avojalalle lasin
+viiniä. Tyttö maistoi ja antoi sen takaisin, ja Korppi-Sakari sanoi:
+"Kun sinä tanssit, Amrei, niin soitan kaikki soittimeni pitkin ja
+poikki, niin että enkelit taivaasta tulevat tanssimaan hekin".
+
+-- "Tosiaankin, jos ei enkeli taivaasta astu alas ja pyydä minua
+tanssimaan, niin en tanssikumppalia saakaan", sanoi Amrei puoleksi
+pilkalla, puoleksi surumielisenä, ja nyt rupesi hän miettimään, miksi
+muka voudin pitää olla tanssijaisissa. Mutta tätä miettimistä ei kauan
+kestänyt ja hän arveli jälleen: ihminenhän on hän niinkuin muutkin, jos
+kohta hänellä on miekka vyöllä, ja ennen voudiksi tulemistaan oli hän
+poikana, kuten muutkin, ja tuskallista hänen kumminkin on, kun ei pääse
+tanssimaan. Mutta mitäpäs se minua liikuttaa? Katsella tässä minunkin
+täytyy, enkä saa yhtään palkkaa siitä.
+
+Hetkiseksi hiljeni ja tyyntyi tanssituvan melu, sillä sisään oli tullut
+lapsinensa "Englantilainen rouva", niinkuin Agy'ä, ylirakennusneuvos
+Severinin rouvaa, aina nimitettiin. Herrastapaiset puunkauppiaat
+panivat nyt sampanjapullot paukkumaan ja tarjosivat rouvalle lasin,
+josta hän joi nuorikkojen onneksi, ja sitten osasi hän tehdä jokaisen
+onnelliseksi jollakin lempeällä sanalla. Kaikkien läsnäolevaisten
+kasvoilla lepäsi alituinen hyvämielisyyden hymy. Agy maistoi lasistansa
+monen pojan mieleksi, joka kukilla seppelöidystä lasista joi hänen
+terveydeksensä, ja vanhat vaimot Avojalan lähellä tiesivät kertoa
+paljon ylisteleviä seikkoja Englantilaisesta rouvasta ja olivat
+nousseet seisoalleen jo aikaa ennenkuin tämä heitä läheni ja lausui
+heille pari sanaa. Ja Agyn mentyä pois alkoivat riemut, laulut,
+tanssit, poljennat ja ilot uudella vauhdilla taaskin.
+
+Uudistalokkaan renkivouti tuli Amrein luo, ja tämä säpsähti jo, täynnä
+odotusta, mutta renkivouti virkkoi:
+
+-- "Pidäs, Avojalka, piippuani sillä välin kuin tanssia kiepsautan". Ja
+senjälkeen tekivät samoin useat tytöt; keltä hän sai pideltäväkseen
+mekon, keltä hunnun, keltä huivin, keltä avaimen, kaikki nämä pantiin
+hänen käsivarrelleen, ja sitä enemmän kuormaa hänelle kasvoi, mitä
+useammin tanssi seurasi tanssia. Hän myhähteli aina itseksensä, mutta
+ketään ei tullut. Nyt alkoivat musikantit valsin, niin hempeän ja
+hennon, että tuntui kuin voisi uida noissa säveleissä, ja nyt seurasi
+polska, niin huima, niin rajun huima, helei! kaikki nyt hyppii ja
+polkee ja heiluu, kaikki läähättävät ilosta, ja silmät ne loistavat, ja
+vanhat muijat siinä nurkassa, missä Amreikin seisoo, valittavat pölyä
+ja kuumuutta, vaan eivät kumminkaan mene kotiansa. Silloin... Amrei
+vavahtaa, hänen katseensa on kiinnitetty erääsen kauniisen poikaan,
+joka pulskana kävelee tuossa melussa edes ja takaisin. Tuohan on sama,
+joka ratsailla tuli hänen vastaansa tän'aamuna ja jonka hän niin
+nenäkkäästi teki noloksi. Kaikkien silmät ovat kääntyneet häneen, kun
+hän, vasen käsi selän takana, oikeassaan pitelee hopeahelaista piippua,
+hopeaiset kellokäädyt heiluilevat sinne tänne, ja kaunis on tuo musta
+samettinuttu ja leveät housut mustasta sametista ja punaiset liivit.
+Mutta kauniimpi on vielä hänen pyöreä päänsä ja kihara, ruskea
+tukkansa, otsa on lumivalkea, mutta ohimoisesta alaspäin on hänen
+muotonsa hyvin päivettynyt, ja tiheä parta verhoaa leuat ja posket.
+
+-- "Tuo se vaan on pulska poika", sanoi eräs vanha muija.
+
+-- "Ja niin soreat siniset silmät sitten!" jatkoi toinen, "ne ovat niin
+veitikkamaiset ja hyväntahtoiset yht'aikaa".
+
+-- "Mistähän tuo lienee? Ei hän näiltä seuduin suinkaan ole", lausui
+kolmas ja neljäs lisäsi:
+
+-- "Siin'on kai jälleen uusi kosija Amreille".
+
+Avojalka säpsähti. Mitäs paljon tuo on? Mitäs se merkitsee? Mutta pian
+sai hän asiasta tiedon, sillä ensimmäinen sanoi jälleen:
+
+-- "Sitten käy säälini häntä, rasvaprinsessa vetää kaikkia miekkosia
+nenästä".
+
+Niin, olihan rasvaprinsessankin nimi Amrei.
+
+Poika oli kulkenut usean kerran salin poikki ja katsellut
+ylt'ympärilleen; nytpä hän äkkiä pysähtyy lähellä Avojalkaa, hän
+viittaa hänelle, tulinen vavahdus käy tytössä, mutta hän on kuin
+lumottu, hän ei liikahda. Vaan ei, hän viittasi kaiketi jollekin sinun
+takanasi, sinua hän ei suinkaan tarkoita. Hän tungekse eteenpäin, Amrei
+siirtyy tieltä. Toista hän kaiketi hakee.
+
+-- "Ei, sinua mä tahdon", sanoi poika, tarttuen hänen käteensä.
+"Tahdotko?"
+
+Amrei ei voi puhua, mutta mitäpä sitä tarvitseekaan? Hän heittää
+kaikki, mitä käsivarrella on, nurkkaan: mekot, huivit, hunnut, piiput
+ja avaimet. Tuossa hän seisoo valmiina lentoon, ja poika viskaa
+taalerin soittoniekoille, ja tuskin on Korppi-Sakari huomannut Amrein
+käsi kädessä vieraan tanssijan kanssa, niin toitauttaa hän torveensa,
+että seinät tärähtävät, ja onnellisemmalta ei torvi soine autuaille
+kuin nyt Amreille; hän pyöri, tietämättänsä miten; vieraan vierellä
+oleminen ikäänkuin kannatti häntä, tuntui kuin olisi hän liihoitellut
+itsestänsä, ja kahden-keskenpä he siinä vaan olivatkin. Tosiaankin, he
+tanssivat niin kauniisti, että kaikki muut ehdottomastikin pysähtyivät
+heitä katsomaan.
+
+-- "Me olemme yksinämme", virkkoi Amrei tanssiessaan ja kohta
+senjälkeen tunsi hän tanssikumppalinsa kuuman hengähdyksen; poika
+vastasi:
+
+-- "Voi, jospa olisimme yksinämme, ypö yksinämme maailmassa! Miks'ei
+saata näin tanssia hamaan kuolemaan asti?"
+
+-- "Minusta tuntuu", sanoi Amrei, "kuin olisimme kaksi kyyhkyä, jotka
+lentävät ilmaan. Huhei! ylemmäs, ja niin aina taivaasen!" ja "huhei"
+huudahti poika niin että ääni sinkosi kuin tulinen raketti, joka lentää
+taivasta kohti, ja huhei! riemuitsi Amrei, ja yhä onnellisempina he
+tanssivat, ja Amrei kysyi: "Onkos soittoa enää? Soittavatkos
+soittomiehet enää? En kuule heitä enää ollenkaan".
+
+-- "Soittavat kyllä, etkös kuule sitten?"
+
+-- "Niin, kyllä nyt kuulen", sanoi Amrei, ja he pysähtyivät; poika
+lienee huomannut, että Amrei onnellisuuden tunteissa oli melkein
+pyörtymäisillään.
+
+Vieras saattoi Amrein pöydän ääreen ja tarjosi hänelle juomista,
+päästämättä kumminkaan hänen kättänsä. Hän tarttui muistorahaan hänen
+kaulakoristeellansa ja sanoi: "Tällä on hyvä sija".
+
+-- "Hyvästä kädestä se on lähtenytkin", vastasi Avojalka,
+"kaulakoristeen sain lahjaksi lapsena ollessani".
+
+-- "Sukulaiseltako?"
+
+-- "Ei, emäntä ei ole sukulaiseni".
+
+-- "Tanssi miellyttää sinua, näen mä?"
+
+-- "Miellyttää varsin! Aatteles, kun täytyy vuoden pitkään niin paljon
+hyppäillä kenenkään soittamatta siihen. Nyt on se kahdenvertaisesti
+miellyttäväistä".
+
+-- "Näytät niin pullealta ja pyöreältä", sanoi vieras leikillään,
+"sinua ruokitaan kai hyvin".
+
+Nopeasti vastasi Amrei: "Ruoka ei sitä tee, vaan miten se maistuu".
+
+Vieras nyykäytti päätään ja hetkisen kuluttua sanoi hän puoleksi
+kysyen: "Sinä olet talon tytär tuolta...?"
+
+-- "En, minä olen palveluksessa", sanoi Amrei ja katsoi häntä lujasti
+silmiin, mutta poika oli luoda omansa maahan, silmänluomi vavahti ja
+hän pidätti sen väen väkisin yläällä, ja tämä ruumiillisen silmän
+taistelu ja voitto oli kuva sisällisestä taistelusta ja voitosta; hän
+oli melkein jättää tytön seisomaan, vaan ikäänkuin väkisin pakoittaen
+itseään sanoi hän:
+
+-- "Tanssitaanpa vielä kerta".
+
+Hän piti tyttöä lujasti kädestä kiinni, ja nyt alkoi jälleen ilo ja
+riemu, tällä kertaa kumminkin tyyneemmin ja rauhallisemmin.
+Kumpainenkin tunsi, että tämä taivaasen kohoaminen oli nyt lakannut, ja
+ikäänkuin näitä ajatuksiaan jatkaen Amrei sanoi:
+
+-- "Olemmehan toki olleet onnellisia tänään toistemme seurassa, jospa
+emme enää elämäpäiväna näkisikään toistamme emmekä tietäisi toistemme
+nimiä".
+
+Poika nyykäytti päätään ja sanoi: "Niin kyllä". Hämillänsä otti Amrei
+vasemman palmikkonsa suuhunsa ja sanoi jälleen tuokion kuluttua:
+
+-- "Mitä kerran kellä on ollut, sitä ei häneltä enää saa ottaa pois, ja
+ole sinä kuka oletkaan, älähän kadu, että olet köyhälle tytölle
+lahjoittanut hyvää koko elinajaksi".
+
+-- "Enkä kadukaan", sanoi poika, "mutta sinä kai olet katunut
+tän'aamuista tylyä kohteluasi".
+
+-- "Olen totta tosiaankin!" sanoi Amrei ja poika kysäsi:
+
+-- "Uskallatko lähteä kerallani kedolle?"
+
+-- "Uskallan".
+
+-- "Ja luotatko minuun?"
+
+-- "Luotan".
+
+-- "Mutta mitäs omaisesi sanovat?"
+
+-- "Minun ei huoli vastata töistäni muille kuin itselleni, minä olen
+orpo".
+
+Käsi kädessä läksivät he tanssisalista. Avojalka kuuli yhtä ja toista
+takanansa kuiskuteltavan ja supsuteltavan, ja hän piti silmänsä maahan
+luotuina. Olisikohan hän luottanut liian paljon?
+
+Ulkona ohrapellon pientareelle, missä ensimmäiset tähkät pistivät
+päitänsä ulos ja vielä puoleksi olivat verholehtiensä sisällä, siellä
+katsoivat he ääneti toisiinsa. He eivät puhuneet kauan aikaa sanaakaan,
+ja poika kysäsi ensin jälleen puoleksi itseksensä:
+
+-- "Tahtoisinpa tietää, mistä tuo tulee, että joitakuita ihmisiä
+kohtaan saattaa heti ensi silmänräpäyksestä saakka, en tiedä miten,
+tuntea semmoista ... semmoista ... luottamusta. Mistäs sen tietää, mitä
+ihmisen kasvoille on kirjoitettu?"
+
+-- "Nytpä pelastimme jonkun sielu paran", huudahti Amrei, "sillä
+tiedäthän, kuu kaksi ihmistä yht'aikaa ajattelevat samaa asiaa, niin
+pelastavat he jonkun sielu paran, ja juuri sanasta sanaan samaa
+ajattelin minäkin, mitä nyt sanoit".
+
+-- "Vai niin? No tiedätkö mistä se tulee?"
+
+-- "Tiedän".
+
+-- "Sanotko mulle?"
+
+-- "Miks'en! Minä, näes, olen ollut hanhien paimenena..."
+
+Poika vavahti jälleen, mutta hän teki, ikäänkuin olisi saanut rikan
+silmäänsä, hän hieroi sitä, ja Avojalka jatkoi kuin ennenkin:
+
+-- "Näes, kun yksinään istua kököttelee ulkona kedolla, niin silloin
+tulee mieleen jos jonkinlaisia ajatuksia, ja siellä mä aivan selvään
+olen nähnyt -- kuules nyt tarkkaan, niin huomaat sen sinäkin --
+jokainen puu, kun sitä katselee noin ylipäänsä ja kokonansa, näyttää
+aivan samalta kuin hedelmänsäkin. Eikös omenapuu näytä, leveytensä ja
+naarmujensa suhteen samalta kuin omena itsekin? Ja samoin pääronapuu,
+samoin kirsikkapuukin. Katselepa vaan kerran heitä, niinpä näet että
+kirsikkapuulla on pitkä varsi kuin kirsikalla itselläänkin. Ja niinpä
+arvelen..."
+
+-- "Niin, mitäs arvelet?"
+
+-- "Älähän naura minulle. Niinkuin hedelmäpuut näyttävät kuin
+hedelmänsäkin, samoin on ihmistenkin laita, heistä näkee sen kohta.
+Mutta puilla on tosiaan rehellinen näky, ihmiset saattavat
+teeskennellä. Mutta minä puhun joutavia, enkö niin?"
+
+-- "Et mar, et sinä turhaan hanhia paimentanut", sanoi poika
+kummallisessa tunteiden sekoituksessa, "sinun kanssasi on hyvä
+haastella. Antaisinpa mielelläni sinulle suuta, jollen pelkäisi sitä
+synniksi".
+
+Avojalka vapisi koko ruumiissaan; hän kyyristihe ottamaan maasta
+kukkasta, mutt'ei tehnyt sitä kumminkaan. Äänettömyyttä kesti kauan,
+kunnes poika sanoi:
+
+-- "Emmehän näe toisiamme enää milloinkaan, ja parasta lienee näin".
+
+Käsi kädessä menivät he takaisin tanssisaliin. Ja nyt tanssivat he
+vielä kerran, sanaakaan puhumatta, ja tanssittuaan saattoi poika hänet
+jälleen pöydän luo ja sanoi: "Nyt sanon sulle jäähyväiset! Mutta
+levähdä nyt ja juo sitten vielä kerran".
+
+Hän ojensi hänelle lasin, ja kun tyttö pani sen pois, sanoi hän:
+
+-- "Juo loppuun minun mielikseni, aivan pohjaan asti".
+
+Amrei joi juomistaan ja kun hänellä viimein oli vaan tyhjä lasi
+kädessään ja hän katsahti ympärilleen, oli vieras poika jo kadonnut.
+Hän meni pihalle, ja siellä näki hänet vielä kerran vähän matkan päässä
+kimohevosen selässä; mutta taakseen ei poika enää katsonut.
+
+Huntuna nousi usmaa niittylaaksossa, aurinko oli jo mennyt mailleen.
+Avojalka virkkoi melkein ääneen itseksensä:
+
+-- "Soisinpa ettei huomista päivää tulisi milloinkaan, aina vaan olisi
+tänään, aina tänään!" ja hän vaipui unelmiin.
+
+Yö läheni nopeaan. Kuu kumoitti ohuena sirppinä tumman vuoren yli,
+ja lähellä sitä, Haldenbrunnissa päin, loisti iltatähti. --
+Berniläisrattaita toistensa perästä läksi sieltä pois. Avojalka pysyi
+isäntänsä rattaiden luona, joihin paraikaa valjastettiin. Silloin tuli
+Rosel ja sanoi veljelleen luvanneensa kylän pojille ja tytöille mennä
+yhdessä heidän kanssaan kotia, ja selväähän oli, ettei isäntä mennyt
+yksinään piian kanssa. Rattaat läksivät tiehensä.
+
+Rosel oli varmaankin nähnyt Avojalan, mutt'ei ollut häntä huomaavinaan,
+ja Avojalka meni vielä kerran sille tielle, mitä vieras ratsastaja oli
+ajanut. Minnehän hän on mennyt? Sadottain on kyliä ja kaupunkeja
+tämänkin tien suunnassa, kuka voi sanoa, minne päin hän on kääntynyt?
+Avojalka löysi sen paikan, missä vieras oli häntä ensi kerran
+tervehtinyt tän'aamuna; ääneensä toisti tyttö nyt heidän puheensa,
+kysymyksineen ja vastauksineen. Hän istahti vielä kerran tuonne
+pähkinäpensaan taakse, jossa aamulla oli maannut ja uneksinut.
+Keltasirkku istui solakan puun latvassa, ja sen kuusi säveltä kuuluivat
+aivan näin: "käy pois, on myöhä jo! käy pois, on myöhä jo!"
+
+Avojalka oli tänään nähnyt kokonaisen elonhistorian. Eikö sitä ole
+muuta kuin yksi ainoa päivä vaan? Hän palasi jälleen häätalolle, mutta
+hän ei mennyt enää sisään, hän kulki yksinänsä kotia päin
+Haldenbrunniin hyvinkin puolet matkaa, mutta äkkiä kääntyi hän jälleen
+takaisin, hän ei näkynyt voivan päästä pois siitä paikasta, jossa hän
+oli niin onnellinen ollut, ja hän sanoi vaan, ettei hänen ole
+sopivaista mennä yksinään kotia. Hänen tultuaan jälleen Endringenin
+ravintolan kohdalle, oli sinne jo useita muitakin kokounut heidän
+kylästään. Kas! oletko sinäkin täällä, Avojalka? se oli aina tervehdys
+hänelle. Nytkös oli hommaa ja hoppua, sillä monet, jotka olivat
+pyytäneet kotia lähtemään, tanssivat vielä häätuvassa, ja nyt tuli
+muiden kyläin poikia, jotka pyysivät ja mankuivat, että viivyttäisiin
+vielä tämän tanssin aika. Ja siihen suostuttiinkin, ja Avojalka meni
+häätaloon hänkin, mutta hän ei muuta kuin katsoi vaan. Vihdoin
+viimeinkin huudettiin: ken vielä tanssii, se jääköön tänne! Ja monen
+puuhan ja pauhun, monen häärinän ja hyörinän perästä oli viimeinkin
+koko Haldenbrunnilainen joukko koossa talon edustalla. Osa
+soittoniekkoja seurasi heitä kylän päähän asti, ja moni unelias isäntä
+katsahti vielä ulos, ja tuolla täällä astui akkunaan joku entisiä tänne
+naituja leikkitovereja, joka ei enää tanssissa käynyt, ja huusi: onnea
+matkalle!
+
+Yö oli synkkä. Mukaan oli otettu pitkiä palavia honkapäreitä
+tulisoitoiksi, ja pojat, jotka niitä kantoivat, hyppivät ja tanssivat
+niiden kanssa riemuiten pitkin tietä. Mutta tuskin olivat soittoniekat
+menneet takaisin, tuskin oli päästy kappale matkaa Endringenistä, niin
+jo huudettiin: "tulisoitot ne vaan huikasevat silmiä!" ja varsinkin
+kaksi kotiluvalla olevaa sotamiestä, jotka olivat mukana täydessä
+univormussa, pilkkasivat tulisoittoja, tietäen, että jalot miekat
+riippuivat heidän kupeillaan. Päreet sammutettiin ojassa. Nyt puuttui
+vielä se ja se, ne ja ne. Niitä huudettiin ja kaukaa kuuluivat he
+vastaavan.
+
+Roselia saattoi talollisen poika Lauterbachin kylästä, mutta tuskin oli
+hän mennyt pois ja Rosel tullut kyläläistensä seuraan, niin sanoi tämä
+ääneensä; "En minä hänestä huoli". Jotkut pojat rupesivat laulamaan, ja
+muut hyräilivät joukkoon, mutta oikeata tolkkua ei siitä tullut, sillä
+sotamiehet tahtoivat tarjota uusia lauluja muiden kuulla. Väliin
+räjähti aina nauru, sillä toinen sotamiehistä oli iloisen Brosin,
+kipsimyllärin vaimon Monikan pojan, pojanpoika ja se lasketteli aina
+sukkeluuksia, joiden ampumapilkkana tavallisesti oli Yrjö räätäli, joka
+oli joukossa hänkin. Ja lauluksi pistettiin jälleen, ja nyt näkyi seura
+sopineen laulusta, sillä raikkaasti ja heleästi se kaikui.
+
+Avojalka kulki aina takana, kappaleen matkaa kyläläisistänsä
+jäljempänä. Muut antoivat hänen olla rauhassa ja paraiten siinä
+tekivätkin. Hän oli kyläläistensä seurassa ja kumminkin erillään, ja
+usein hän silmäili ketoja ja metsiä: kuinka kummallista oli tämä yö,
+niin outoa ja kumminkin niin tuiki tuttua. Koko maailma oli hänen
+mielestään muuttunut yhtä kummalliseksi kuin hän itsekin. Ja samoin
+kuin hän kulki askelen toisensa perästä, ikäänkuin sysättynä ja
+vedettynä, tietämättä liikkuvansa, samoin kulkivat hänessä ajatuksetkin
+sinne tänne; kaikki pyöri niin itsestänsä, hän ei voinut niitä käsittää
+eikä johtaa; hän ei tiennyt mitä tämä nyt oli. Hänen poskensa
+hehkuivat, kuin olisi kukin tähti taivaan kuvulla ollut polttava
+aurinko, ja sydän se oli ilmitulessa hänen sisässään. Ja nyt, ikäänkuin
+hänen ehdotuksestaan, ikäänkuin hänen alkamanansa, lauloivat edellä
+kulkijat samaa laulua, joka tän'aamuna oli noussut hänen huulilleen:
+
+    Oli Allgäussa armasta kaksi
+    He toistansa lemmitsivät.
+
+    Ja sotahan poika se riensi:
+    "Voi milloinka näen sinut taas?"
+
+    "Sepä vuosi, se päivä, se hetki,
+    On, kultani, tietämätön".
+
+Ja nyt laulettiin yölaulua ja Amrei lauloi taampaa joukkoon hänkin:
+
+    Nyt hyvää yötä kultaseni vain!
+    Kun kaikki nukkuu maassa
+    Oon yksin valvomassa
+    Oon surussain.
+
+    Nyt hyvää yötä kultaseni vaan!
+    Sä onnen unta nauti,
+    Pois menköön murhetauti;
+    Koht' tänne saan.
+
+    Ja tultuain sun luokses rientelen
+    Ja sitten riemuitsemme
+    Ja sitten suutelemme,
+    Mun ainosen'.
+
+    Mun oman' oot, ma olen omasi!
+    Syömmestä lemmin sua,
+    Samoin sä lemmit mua,
+    Jää hyvästi!
+
+Viimein tultiin kotikylään, ja parvi parven perästä erosi isosta
+joukosta. Avojalka seisoi vielä kauan synnyintalon kohdalla pihlajapuun
+juurella miettien ja uneksien. Hän tahtoi mennä sisään ja sanoa
+Marannalle kaikki, mutta hän hylkäsi tuon aikomuksensa. Miksipä hän
+menisi häiritsemään hänen yörauhaansa ja mitä hyötyä siitä olisikaan?
+Hän meni hiljaan kotiansa; kaikki oli syvässä unessa.
+
+Tultuaan viimeinkin taloon, tuntui hänestä kaikki vielä paljoa
+kummallisemmalta kuin ulkona: niin oudolta, niin vento vieraalta.
+"Mitäs tuletkaan enää kotia? Mitähän täältä haetkaan?" Tuo oli
+kummallista kyselemistä, ja sen herätti hänessä jok'ainoa ääni, koiran
+haukunta ja portaiden narahdus, lehmäin ammuminen navetassa, kaikki tuo
+herätti kysymyksiä: "Kukas siellä kotia tulee? Kukahan siellä on?" Ja
+tultuaan vihdoinkin kammioonsa, istahti hän hiljaa tuolille ja katsoa
+tuijotti lampun liekkiin; äkkiä nousi hän ylös, otti lampun ja valaisi
+sillä peiliin ja näki siinä kasvonsa, ja itse hän vähä väliä kyseli:
+"Kukas tuo on?... Ja tuommoisena hän näki minut, tuommoiselta sä
+näytät", lisäsi toinen ajatus. "Jokin sinussa häntä kaiketi miellytti;
+mitäpäs hän muutoin olisi sinua niin katsellut?"
+
+Hiljainen tyydytyksen tunne heräsi hänessä, ja sitä enensi vielä tämä
+ajatus: "Onhan sinuakin edes kerta pidetty itselönä, sinua, joka siihen
+saakka aina olit ollut olemassa muita palvellakseksi ja auttaaksesi.
+Hyvää yötä, Amrei, se oli kerran päivä se!" Mutta pitihän tällä
+päivällä lopun viimeinkin oleman.
+
+Puoli-yö oli jo ohitse, ja Avojalka pani vaatekappaleen toisensa
+perästä kauniisti kokoon. "Hei, kuuluuhan soittoa vielä, kuules kuinka
+heijuva valssi kaikuu!" Hän avasi akkunan. Musiikia ei kuulu, se soi
+vaan hänen korvissaan. Mustan Marannan kukko kuuluu jo laulavan,
+sammakot kurisevat, miehiä kuuluu tulevan tietä myöten; ne ovat kaiketi
+myöhästyneitä häävieraita, astunta kuuluu niin selvään yöllä. Hanhen
+pojat kaakottavat hanhikoppelissa. Niin, hanhet ne makaavat vaan pari
+hetkeä kerrallaan, osat päivällä, osat yöllä. Puut ovat hiljaa,
+liikkumatta. Kuinka erillaiselta tuo puu näyttää yöllä ja päivällä!
+Tuommoinen umpimainen synkkä ryhmä, kuni jättiläinen vaipassansa. Mitä
+kaikkea liikkuukaan tuossa värähtämättömässä puussa! Mimmoista on se
+maailma, jossa tuommoista on! -- Ei tuulen suhahdustakaan, ja kumminkin
+kuuluu taas kuin putoaisi pisaroita puista; toukkia ja leppäterttuja
+kai siellä putoelee. Ruisrääkkä pärisee, se on varmaankin sama, joka on
+aljuna Metson ravintolan isännällä. Se ei tiedä, että nyt on yö. Ja
+katsos: iltatähti, joka auringon laskun aikana oli kaukana ja paljoa
+alemmalla kuuta, on nyt lähellä sitä, sen yläpuolella, ja mitä enemmän
+siihen katsot, sitä kirkkaammalta se loistaa. Tunteekohan se ihmisen
+katseen? Vaan vait nyt, kuules yörastaan säveleitä; tuo on niin syvää,
+tuo laulu, niin laajaa; näinköhän tuo on yhden ainoan linnun laulua? Ja
+nyt -- Amrei kauhistuu -- kellon lyödessä yhtä liukuu rapisten katolta
+tiili ja kolahtaen putoaa maahan. Amrei vapisee, kuni kummituksia
+peläten, hän ponnistelekse vielä hetkisen kuulemaan yörastasta, mutta
+sitten panee hän akkunan kiinni. Yöperhonen, joka näyttää
+monisiipiseltä lentävältä toukalta, on uskaltanut pistäytyä
+ullakkokamariin ja lentelee nyt liekin ympärillä, läheten ja etäytyen,
+niin harmaana ja kammottavana. Amrei ottaa sen viimein kiinni ja
+heittää ulos synkkään yöhön.
+
+Pannessaan huntuansa, liiviänsä ja mekkoansa arkkuun, otti hän
+ehdottomasti käteensä vanhan kirjoitusvihkonsa koulun ajoilta, jonka
+hän oli säilyttänyt, ja rupesi lukemaan siitä, itsekään syytä
+tietämättä, kaikenlaisia sananlaskuja. Kuinka kankeina ja huolellisesti
+ne olivat siihen piirustetut. Jotakin näissä lehdissä lienee ollut,
+joka hänelle muistutti, että on hänelläkin kerran ollut entinen aika,
+sillä kaikki tuo näkyi olleen ja menneen.
+
+-- "Nyt maata aika kyytiä!" huudahti hän itseksensä; mutta olentonsa
+kaikella tarkkuudella päästeli hän kaikki solmut hiljaa ja tyyneesti,
+ja kun silmuke meni solmuun, niin hän ei lakannut, ennenkuin hyppysien,
+hampaiden ja neulain avulla sai sen jälleen auki. Hän ei ollut
+elämäpäivänään vielä leikannut solmua poikki, ja nyt tunteiden
+kiihkotilassakaan hänen tarkka järjestyksen tuntonsa ei häntä jättänyt,
+ja hänen onnistui saada selville sekin, mikä näytti kaikista
+sekavimmalta.
+
+Viimein sammutti hän tyyneesti ja varovasti lampun ja laskeusi
+vuoteelle; mutta lepoa hän ei saanut, nopeasti hyppäsi hän jälleen ylös
+ja asettui avattuun akkunaan, luoden katseensa synkkään yöhön ja
+tähtien välkyntään, ja siveässä kainoudessa peitti hän rintansa ja
+kaulansa käsillään.
+
+Tuo oli katsomista ja miettimistä, niin rajatonta, niin sanatonta, niin
+tuiki tahdotonta ja niin kaikki käsittäväistä, hetkinen kuolleena-oloa
+ja elämätä kaikessa iankaikkisuudessa.
+
+Ullakossa asuvan köyhän tytön sielussa oli auennut kaikki ääretön
+elämä, kaikki ylevyys ja autuus, jota ihmisessä on, ja tämä ylevyys
+se ei kysele sukuperää, ja iäiset tähdet ne luovat loistoaan
+matalimpaankin majaan.
+
+Tuulen löyhäys, joka paiskasi akkunan kiinni, herätti Amrein; hän ei
+tiennyt, millä tavoin hän oli tullut vuoteelle, ja nyt oli päivä.
+
+
+
+
+11. Niinkuin laulussa sanotaan.
+
+
+    "Ei niin kovin hehkumalla
+    Polta kuuma tulikaan,
+    Kuin salainen lempi syömmen,
+    Josta yksin tiedät vaan..."
+
+Niin lauloi Amrei aamulla seisoessaan kotavalkean ääressä, muiden
+maatessa vielä makeinta untaan.
+
+Hevospoika, joka ruokki hevosia ensimmäisen kerran aamulla, pistäysi
+kotaan ottamaan hiiltä piippunsa sytykkeeksi.
+
+-- "Mitäs sinä näin ani varakin täällä teet?" kysyi hän Avojalalta.
+
+-- "Haudetta vasikoineelle lehmälle", vastasi Avojalka, hämmenellen
+jauhoja ja leseitä, kysyjään katsomatta.
+
+-- "Eilen illalla ha'imme sua vielä tanssissa renkivoudin kanssa, mutta
+mistäs sinut löysi", sanoi hevospoika. "Totta sekin, ettet suvainnut
+yhtään mennä tanssimaan; sin'olit tyytyväinen, että tuo vieras prinssi
+piti sinua pilkkanaan".
+
+-- "Hän ei ole mikään prinssi eikä pitänyt minua pilkkanansakaan. Ja
+jospa niin olisi ollutkin, niin mieluummin suvaitsisin pilkantekoa
+semmoiselta, kuin viisaaksi laittelemista sinulta renkivouteinesi".
+
+-- "Miks'ei hän sitten sanonut sinulle, kuka hän on?"
+
+-- "Siks'etten sitä kysynyt", vastasi Avojalka.
+
+Hevospoika sanoi törkeän sukkeluuden ja nauraa hojautti itse sille;
+löytyy näet aloja, joilla typerinkin saattaa vielä olla sukkela.
+Avojalan kasvot hehkuivat kaksinkertaisesta punasta, sekä takkavalkean
+että sisällisen liekin vaikuttamasta, hän puri hampaansa yhteen ja
+sanoi sitten:
+
+-- "Kuulepas: itse kai paraiten tiedät, minkä arvoinen mies olet, enkä
+minä voi sitä vastustaa, ettei sinulla ole häpyä oman itsesi edessä,
+mutta sitä voin kyllä vaatia, että sinulla olisi häpyä minun edessäni.
+Sen minä sanon, Ja suoria nyt täältä tiehesi, täällä ei sinulla ole
+mitään tekemistä, ja jollet joutuun mene, niin näytän, miten täältä
+mennään".
+
+-- "Aiotko herättää isäntäväkeä?"
+
+-- "Sitä ei minun huoli tehdä", huudahti Avojalka ja nosti takasta
+palavan kekäleen, josta räiskyen sinkoili säkeneitä. "Ulos, tai saat
+merkin otsaasi!"
+
+Hevospoika mennä juntusti teeskennellyllä naurulla. Mutta Avojalka
+sitoi ison esiliinan eteensä ja meni syvään huokaistuansa navettaan,
+höyryävä sanko kädessä.
+
+Lehmä näkyi olevan hyvillään, kun häntä niin varhain muistettiin, se
+mörisi, taukosi usean kerran juomasta ja katsoi suurin silmin
+Avojalkaan.
+
+-- "Niin, kyllä minua nyt ruvetaan kyselemään ja ivailemaan", virkki
+Avojalka itsekseen, "mutta vähät siitä".
+
+Mennen sitten kiulu kourassa muiden lehmien luo, hän lauloi:
+
+    "Kenpä sua sitten
+    Muurikki lehmä
+    Täällä lypsää lipsuttaa,
+    Kun tämä tyttö
+    Appelan lehmiä
+    Lypsää kaukana täältä saa?"
+
+-- "Joutavia juttuja!" lisäsi hän sitten, ikäänkuin toruen itseään. Hän
+teki nyt tehtävänsä hiljaa, ja vähitellen heräsivät muut, ja tuskin oli
+Rosel saanut silmänsä auki, niin jo kutsui luoksensa Avojalan ja torui
+hänet pahanpäiväiseksi, sillä Rosel oli kadottanut kauniin kaulahuivin.
+Hän vakuutti antaneensa sen Avojalalle säilytettäväksi, mutta tämä muka
+oli huimapäisyydessään, vieraan pyytäessä häntä tanssimaan, heittänyt
+kaikki nurkkaan, ja kukas ties, eiköhän se ollut sama varas, joka
+tuonoin vei vaatteita ja hevosen ja joka huomenna tuodaan raudoissa, ja
+se oli häpeä, että Avojalka huudahteli tanssiessaan, kavahtakoon sitä
+enää tekemästä, sillä Entsianin Valentin sanoi: kun kana kukkona
+laulaa, niin muuttuu ilma ja onnettomuus seuraa. Rosel sanoi ottaneensa
+ensimmäisen ja viimeisen kerran häntä mukaansa tanssijaisiin, hänen
+muka oli täytynyt hävetä melkein silmät ulos päästään, kun hänen oli
+joka paikassa kuuleminen: tuo se palvelee teillä. Jollei käly vaan
+pitäisi Avojalan puolta ja tekisi hänen mielikseen, niin paikalla Rosel
+ajaisi mokoman hanhien paimenen talosta ulos.
+
+Avojalka kuunteli tätä, kaikkea tyyneellä mielellä, hän oli tänään jo
+huomannut molemmat rajat siitä, mitä hänen piti saada kuulla, ja siinä
+oli hän tehnyt luonnollisesti nyt samoin kuin ennenkin: ken häntä
+sätti, sen suun tukki hän vaitiolollaan, ken häntä pilkkasi, sen teki
+hän sanoillaan noloksi. Ja jos ei hänellä ollutkaan aina tulista
+kekälettä saapuvilla, kuten hevospoikaa kyydittäessään, niin löytyi
+hänellä katseita ja sanoja, jotka toimittivat saman.
+
+Avojalka ei voinut kylliksi kertoa mustalle Marannalle, mitä kaikkea
+Rosel oli hänelle tehnyt, ja kun hänen ei sopinut kotonaan sitä tehdä,
+niin päästi hän täällä kielensä valloilleen ja moitti Roselia
+ankarimmilla sanoilla. Mutta pian hän lakkasi siitä ja sanoi:
+
+-- "Hyvä Jumala, tämä ei ole oikein, tämä tekee minutkin niin
+kelvottomaksi, kun tuommoista puhetta pidän".
+
+Mutta Maranna lohdutteli näin: "Hyvinpä teetkin sättiessäsi. Katsos,
+kun näkee jotakin inhoittavaa, niin pitää syläistä, muuten tulee
+sairaaksi, ja kun jotakin pahaa näkee ja kuulee ja saa kokea, niin
+silloin pitää sättiä, silloin pitää sielunkin saada syläistä, muuten se
+tulee kehnoksi".
+
+Avojalan täytyi nauraa näitä mustan Marannan kummallisia lohdutuksia.
+
+Päivä kului toisensa perästä, ja pian unohdettiin häät ja tanssit ja
+kaikki, mitä niissä oli tapahtunut. Avojalassa vaan kyti alituinen
+aatosten haaveilu, jota hän ei voinut ollenkaan hillitä.
+
+Hyväpä oli, että hän sai avata aina sydämmensä mustalle Marannalle.
+"Luulenpa tehneeni syntiä, kun silloin iloitsin niin perin paljon",
+valitti hän kerran.
+
+-- "Ketä vastaan sinä olet sitten tehnyt syntiä?"
+
+-- "Luulenpa Jumalan rankaisevan minua siitä".
+
+-- "Voi lasta, mitä puhutkaan? Jumala rakastaa ihmisiä kuin lapsiansa.
+Onko vanhemmilla suurempaa iloa, kuin nähdä lastensa iloitsevan? Isä ja
+äiti, joka näkee lastensa iloisesti tanssivan, ovat kahdenvertaisesti
+onnellisia, ja niinpä ajattele sinäkin: Jumala on katsonut, kun sinä
+tanssit, ja on iloinnut, ja vanhempasi ovat myöskin nähneet sinun
+tanssivan ja ovat olleet iloiset hekin. Anna vaan elossa olevain puhua,
+mitä tahtovat. Annas kun tulee Johannes poikani, kas hän se tanssia
+osaa! Mutta min'en puhu mitään. Minussa on sinulle semmoinen, joka
+sinua puolustaa; mitäs muuta tarvitsetkaan?"
+
+Tosiaankin mustan Marannan sanat ja apu olivat lohduttavia, mutta
+Avojalka ei ollut kumminkaan sanonut hänelle kaikkea. Hänen
+huolimisensa syynä ei ollut pelkkä ihmisten puhe, eikä enää ollut
+totta, että hän tyytyi, saatuaan ainoastaan yhden kerran olla oikein
+onnellisena. Hän ikävöi jälleen sitä miestä, joka oli tullut hänelle
+kuin vapahtavana ilmiönä, joka oli hänet niin perin pohjin muuttanut
+eikä nyt enää tiennyt hänestä mitään.
+
+Niin, Avojalka oli suuresti muuttunut. Hän ei laiminlyönyt töitään,
+siitä ei häntä käynyt moittiminen, mutta syvä surumielisyys asettui
+häneen itseensä. Tuohon tuli lisäksi toinenkin syy, jonka sopi tulla
+muidenkin tiedoksi. Dami ei ollut Amerikasta kirjoittanut yhtään sanaa,
+ja Avojalka unohtihe kerran niinkin pitkälle, että sanoi mustalle
+Marannalle: -- "Eipä turhaan sanotakaan sananlaskussa: kun valkean
+panee tyhjän padan alle, niin silloin palaa joku sielu parka. Sydämmeni
+alla on valkea, ja sielu parkani se palaa".
+
+-- "No mitä nyt?"
+
+-- "Kun ei tuo Damikaan kirjoita! Odotus, se on kauheimmalla tavalla
+murhattu aika, sen kovemmin ei voi ketään kuolettaa kuin odottamisella;
+siinä ei ole ihminen hetkeäkään, ei silmänräpäystäkään enää kotona, ei
+voi pysyä missään, ja aina vaan nousee toinen jalka ilmaan".
+
+-- "Ohoh, lapsi! älä puhu niin", vaikeroi Maranna. "Sinäkö
+odottamisesta puhut? Ajatteles minua; minä odotan kärsivällisesti ja
+odotan viimeiseen hetkeeni saakka enkä lakkaa odottamasta".
+
+Vieraan surun tunteminen saattoi Avojalan murheen sulaumaan
+kyyneleiksi: hän valitti: "On niin haikeata. Nykyjään ajattelen
+alinomaa kuolemata. Kuinkahan monta tuhatta sangollista vettä minun on
+vielä kantaminen, ja kuinka monta sunnuntaita vielä on? Oikeastaan ei
+pitäisi ollenkaan niin paljoa murehtia, elämähän loppuu niin pian, ja
+kun Rosel toruu, niin silloin ajattelen: niin, toru vaan, pian kuolemme
+kumpikin, ja sitten on loppu; ja sitten tulee jälleen päälleni tuska,
+niin että kovasti pelkään kuolemata. Usein virun minä ja tahdon
+kuvailla mielessäni, mimmoista tuo on, kun olen kuollut: en kuule, en
+näe mitään, tämä silmä, tämä korva ne ovat kuolleet, kaikki ympärilläni
+on minulta pois, ja koittaa päivä, min'en tiedä siitä mitään; ihmiset
+neulovat, leikkaavat eloa, minua ei enää ole joukossa. Voi miksi on tuo
+kuolema!... Vaan minkäs sille mahtaa? Onhan muidenkin pitänyt kuolla ja
+ne olivat enemmän kuin sinä. Ei auta muuta kuin antautua sen alle. --
+Kuules, kuuluttaja helistää kelloaan", niin keskeytti Avojalka tuon
+omituisen valituksensa, ja hän, joka vast'ikään oli halunnut kuolla ja
+jälleen olla kuolematta, hän olisi sittenkin mielellään tahtonut
+tietää, mitä kylänkuuluttajalla olisi sanomista.
+
+-- "Anna hänen kuulutella, ei hän sinulle kumminkaan mitään tuo",
+virkkoi eukko, surumielisesti myhähtäen. "Voi, mitä on ihminen! Kuinka
+kunkin on vuorostansa koettaminen puraista rikki tuo kova pähkinä ja
+viimein kumminkin panna se pois kokonaisena! Sanonpa sulle kuin
+sanonkin, mikä sinua vaivaa: sinä olet rakastunut oikein julmasti. Ole
+iloinen, niin hyvin käy harvoille ihmisille, harvoille, sanon mä, käy
+niin onnellisesti, että he tuntevat itsessänsä oikeata rakkautta; mutta
+ota minusta esimerkki, älä luovu toivomasta. Tiedätkös, kuka jo
+eläissään on kuollut? Se, ken ei joka päivä, ja varsinkin ken ei joka
+kevät ajattele näin: nyt se elämä vasta alkaakin, nyt tulee jotain,
+jota ei ollenkaan ole ollut vielä olemassa. Sinulle käy vielä hyvin,
+sillä sinä teet pelkkiä rakkauden töitä. Mitä sinä olet tehnyt
+veljellesi, mitä minulle, mitä vanhalle uudistalokkaalle, mitä kaikille
+ihmisille! Mutta hyvä on, ett'es tiedä mitä teet. Ken hyvää tekee ja
+rukoilee ja aina ajattelee sitä ja luulottelee itselleen siitä jotain
+ansiota, se rukoilee itsensä taivaan lävitse ja pannaan toisella
+puolella paimentamaan hanhia".
+
+-- "Sen olen jo täällä tehnyt, olen siitä jo päässyt", nauroi Avojalka,
+ja eukko jatkoi:
+
+-- "Minussa sanoo eräs ääni, että se, joka sinun kanssasi tanssi, oli
+Johannes poikani eikä kukaan muu. Ja sen mä sanon, jollei hän vielä ole
+nainut, niin sinut hänen pitää ottaa. Samettivaatteita Johannes poikani
+aina on mielellään kantanut, ja minä arvelen näin: nyt kiertelee hän
+rajoja, kunnes meidän kuningas kuolee, sitten tulee hän maahan; mutta
+pahoin hän tekee, kun ei minulle sitä ilmoita, ja minun on niin ikävä
+hänen peräänsä".
+
+Avojalka kauhistui tuota mustan Marannan lannistumatonta toivomisvoimaa
+ja kuinka hän aina piti siitä kiinni.
+
+Harvoin hän tästä puolin puhui tuosta vieraasta nuorukaisesta,
+ainoastaan silloin kuin hän haasteli toivosta ja takaisin-tulosta ja
+tällöin Damia mainitsi, ei hän malttanut olla sydämmessään muistamatta
+häntä. "Hän ei toki ollut merten takana ja saattaa kyllä tulla takaisin
+ja kirjoittaa, vaan, se on totta se, eihän hän kysynytkään, mistä
+sinä olet. Maailmassa on niin tuhansittain kaupunkeja ja kyliä ja
+kartanoita ... kenties hakee hän sinua eikä löydä sinua milloinkaan.
+Mutta eihän niin, saattaahan hän kysyä Endringenissä. Hänen ei huoli
+kysyä muilta kuin Dominikilta ja Ameile emännältä, ne hänelle kyllä
+tiedon antavat. Mutta min'en tiedä, missä hän on, minä se en voi mitään
+tehdä".
+
+Kevät oli tullut taaskin, ja Amrei seisoi kukkainsa ääressä akkunassa.
+Tulipa tuolloin mehiläinen ja imihe kiinni avonaiseen kukan terään.
+Niin, ajatteli Avojalka, niin on tyttökin kuin kukka, kiinni kasvanut
+yhteen paikkaan, se ei saata lentää liehuella ja hakea, sen täytyy
+odotella, kunnes lennetään sen luokse.
+
+    "Öisin mä lintunen,
+    Luoksesi lennellen
+    Rientäisin vaan;
+    Mutta nyt täällä vain
+    Istua saan.
+
+    Mutta ma uinaillen
+    Luonasi riemuitsen,
+    Kultaseni:
+    Noustuan' istun taas
+    Yksinäni.
+
+    Niin joka hetkell' yön
+    Syömmeni luokseis lyö
+    Rakkahani".
+
+Niin lauloi Avojalka.
+
+Merkillistä, kuinka nyt kaikki laulut olivat ikäänkuin Avojalkaa varten
+tehtyjä, ja kuinka monet tuhannet ovat niitä sydämmensä pohjasta
+laulaneet ja kuinka monet tuhannet niitä vielä sydämmensä pohjasta
+laulavat!
+
+Te, jotka ikävöitte ja viimeinkin olette saaneet omaksenne sydämmen,
+teidän omananne on samassa kaikkien niiden rakkaus, jotka ennen ovat
+olleet ja vast'edes tulevat.
+
+
+
+
+12. Hän on tullut.
+
+
+Avojalka seisoi eräänä sunnuntai-iltana tapansa mukaan talon oven
+suussa ja katseli haaveksien eteenpäin. Silloin näki hän Sysi-Matin
+pojanpojan tulevan juoksujalassa ja kuuli hänen jo kaukaa viitaten
+hänelle huutavan:
+
+-- "Hän on tullut, Avojalka, hän on tullut!" Avojalan polvet
+horjahtivat, ja vapisevalla äänellä huusi hän: "Missä hän on? missä?"
+
+-- "Ukkoni luona Moosbrunnin metsässä".
+
+-- "Missä? Kuka? Kuka sinut on lähettänyt?"
+
+-- "Sinun Damisi. Hän on tuolla metsässä".
+
+Avojalan täytyi laskeutua portinpielessä olevalle kivelle, mutta
+hetkiseksi vaan, hän ponnisti taas voimansa ja sanoi pystyyn kohoten:
+"Minun Daminiko! Veljeni, niinkö?"
+
+-- "Niin kyllä, Avojalan Dami", virkkoi poika vilpittömästi, "ja hän
+sanoi saavani sinulta kreutserin, kun lähtisin sinulle sanaa viemään;
+anna nyt se kreutseri".
+
+-- "Damini antaa sulle kyllä kolmekin sen sijaan".
+
+-- "Kyllä kai!" sanoi poika, "meillähän tuo päivitteli, ettei hänellä
+enää ole penniäkään".
+
+-- "Nyt ei ole minullakaan", sanoi Avojalka, "mutta minä jään sen
+sinulle velkaa".
+
+Hän meni kohta taloon, pyysi toista piikaa lypsämään edestänsä
+tän'iltana lehmät, jollei häntä illaksi kotia kuuluisi; hänellä
+itsellään on kiire asia toimitettavana. Tykyttävin sydämmin, milloin
+suuttuen Damiin, milloin säälien häntä ja hänen kovaa onneaan, milloin
+harmitellen, että hän on taas täällä, milloin taas jälleen moittien
+itseään tuommoisesta ajatuksesta ainoata veljeänsä kohtaan, kulki
+Avojalka kedon poikki laakson kautta Moosbrunnin metsään päin.
+
+Sysi-Matin luokse mennessä ei voinut eksyä tieltä, jospa olisi polulta
+poikennutkin. Haju sysihaudasta vei hairahtamatta hänen luokseen. --
+Linnut ne laulavat puissa, ja vaikeroiva ihmislapsi kulkee niiden alla,
+ja surullista on Damin nähdä nämä kaikki jälleen, ja kovin on häntä
+onni kaiketi kohdellut, kosk'ei hänellä ole muuta neuvoa, kuin tulla
+kotiin sinun niskoillesi ja vastuksiksesi. Muilla sisarilla on apua
+veljistään ja minulla... Mutta nyt näytän sulle, Dami, että sinun pitää
+pysyä, minne sinut panen etkä saa järkähtääkään.
+
+Tuommoisissa ajatuksissa astui Avojalka ja tuli viimein Sysi-Matin
+asunnolle. Mutta täällä hän ei nähnyt muita kuin Sysi-Matin, joka istui
+mökissään sysihaudan luona ja piti molemmin käsin piippuansa ja poltti;
+sysimies tekee samoin kuin hänen sysihautansakin, hän savuttaa
+alinomaa.
+
+-- "Onko joku minua narrannut?" kysäsi Avojalka. "Se olisi hirveätä!
+Mitäs minä olen ihmisille tehnyt, koska he minua pilkkanaan pitävät?
+Mutta kyllä mä tietää saan, kenen työtä tämä on; kyllä sen vielä
+hänelle maksan".
+
+Käsi nyrkissä ja kasvot tulipunaisina seisoi hän nyt Sysi-Matin edessä.
+Tämä tuskin kohotti päätänsäkään, vielä vähemmin sanaakaan sanoi.
+Niinkauan kuin aurinko oli yläällä, ei Sysi-Matti puhunut melkein
+mitään, ja ainoastaan yöllä, kun ei kukaan voinut katsoa häntä silmiin,
+puhui hän paljon ja mielellänsä.
+
+Avojalka tuijotti hetkisen sysimiehen nokisiin kasvoihin ja kysyi
+sitten vihaisena: "Missä minun Damini?"
+
+Ukko pudisti päätään kieltävästi. Silloin kysyi Avojalka vielä kerran,
+polaisten jalkaansa: "Onko minun Damini teillä?"
+
+Ukko levitti kätensä ja viittasi oikealle ja vasemmalle, ettei häntä
+muka ole.
+
+-- "Kukas sitten pojan luokseni lähetti?" kysyi Avojalka yhä enemmän
+vihastuen. "Puhukaahan!"
+
+Sysimies viittasi oikealla peukalollaan sinne päin, missä polkutie kävi
+vuorten yli.
+
+-- "Sanokaahan toki Jumalan tähden sana edes", pyysi Avojalka, vihasta
+itkien, "yksi ainoa sana edes! Onko minun Damini täällä vai missä hän
+on?"
+
+Viimeinkin vastasi ukko: "Hän meni sinua vastaan polkutielle", ja
+ikäänkuin olisi hän mielestänsä jo puhunut liian paljon, puristi hän
+nopeasti huulensa yhteen ja rupesi kulkemaan sysihautansa ympäri.
+
+Tuossa seisoi nyt Avojalka ja nauroi pilkallisesti ja sääliväisesti
+yksinkertaiselle veljelleen. "Hän lähettää minua hakemaan eikä itse
+pysy kumminkaan siellä, mistä hänet saa tavata; ja jos minä nyt lähden
+vuoren yli -- mikä hänen päähänsä panikaan, että minä tulisin polkua
+myöten? se hänen mieleensä lienee nyt johtunut, ja nyt hän kulkee
+toista tietä, ja niin kuljetaan ympäri toistemme kuin sumussa".
+
+Avojalka istahti kannolle, ja hänen sisässään paloi tuli kuin
+sysihaudassa, liekki vaan ei voinut leimuta ulos, hänen täytyi
+verkalleen hiiltyä. Linnut lauloivat, puut humisivat, voi, mitä tuo
+kaikki on, kun ei sydämmessä helähdä yhtään raikasta säveltä!... Kuni
+keskellä untaan muisti hän nyt mitenkä hän kerran oli ollut rakkauden
+mietteissä. Mitenkä sinä päästät tuommoisia ajatuksia nousemaan
+itseesi? Eikö sinulla ole kyllä kurjuutta itsessäsi ja veljessäsi? Ja
+tuo rakkauden ajatus oli hänessä nyt kuin kirkkaan kesäpäivän muisto
+talvisydännä. Saattaa ainoastaan uskoa, että on kerran ollut niin
+lämmintä, niin kirkasta, mutta siitä ei enää mitään tiedä. Nyt hänen
+oli oppiminen, mitä "odotus" on: korkealla huipun nenässä, missä tuskin
+on maata kämmentäkään leveältä; ja kun tiedät, miten asiat oikein ovat,
+olet jälleen entisessä kurjuudessa ja vielä suuremmassa.
+
+Hän meni sysimiehen mökkiin, siellä oli lattialla säkki höllällään ja
+tuskin puolillaankaan, ja kulmassa näkyi isän nimi.
+
+-- "Voi poloista, kuinka sinua on retustettu!" sanoi hän melkein
+ääneensä. Mutta hän jätti pian tunteiden kiihkotilan ja tahtoi nähdä,
+mitähän Dami oli takaisin tuonut. "Ovat kai hänellä ainakin jäljellä
+vielä nuo hyvät paidat, jotka teetin hänelle mustan Marannan
+palttinasta? Ja kenties on siellä myös joku lahja sedältä Amerikassa.
+Mutta jos hänellä olisi vielä jotain kelvollista, olisiko hän sitten
+ensin mennyt Sysi-Matin luo metsään? Eikö hän olisi tullut suoraa
+tietää kylään?"
+
+Avojalalla oli aikaa näihin ajatuksiin, sillä säkin suu oli tosiaankin
+mutkallisesti sidottu, ja tavallisella näppäryydellänsä ja maltillansa
+sai hän viimeinkin solmun päästetyksi. Hän otti ulos kaikki, mitä
+säkissä oli, ja vihaisena sanoi hän itsekseen: "Voi sinua typötyhjää!
+Ei ainoatakaan ehjää paitaa enää! Nyt saat nimeksesi joko poikaryysyn
+tai ryysypojan, kummanko suvaitset".
+
+Nyt ei hän olisi voinut ollenkaan hyvällä tuulella tervehtiä poissa
+ollutta veljeään, ja veli lienee sen huomannutkin, sillä hän seisoi
+kurkistellen mökin ovella, kunnes Avojalka oli pannut kaikki säkkiin
+jälleen. Sitten astui hän sisarensa luo ja sanoi: "Terve, Amrei! Min'en
+tuo sinulle muuta kuin likaiset vaatteet, mutta sinä olet siisti sinä
+ja teet taas jälleen..."
+
+-- "Voi armas Dami, miltä sinä näytät", huudahti Avojalka, langeten
+veljensä kaulaan, mutta pian riuhtasihe hän jälleen irti ja sanoi:
+
+-- "Herran tähden, sinä haiset viinalle. Oletko jo niin pitkällä?"
+
+-- "En maar, Sysi-Matti vaan antoi mulle vähän katajaviinaa, sillä minä
+tuskin jaksoin pystyssä pysyä; huonosti on minun käynyt, mutta huonoksi
+en ole kumminkaan tullut, usko se, todistaa sitä tosin en voi".
+
+-- "Kyllä uskon. Ethän tahtonekaan pettää häntä ainoata, joka sinulla
+maailmassa enää on. Voi kuinka metsistyneeltä ja viheliäiseltä sinä
+näytätkään? Partakin on sinulla pitkä kuin veitsenhiojalla. Sitä en
+suvaitse, sen saat ajaa pois. Vaan olethan muutoin terve? Eihän sua
+vaivaa mikään?"
+
+-- "Terve olen ja nyt tulee minusta sotamies".
+
+-- "Mikä sinä olet ja mikä sinusta tulee, siitä puhutaan vast'edes;
+sanopa nyt vain, miten sinun on käynyt".
+
+Dami potkasi jalallaan puoleksi palaneen halon, niin sanottuja
+kelpaamattomia kekäleitä, ja sanoi: "Näetkös? Tuommoinen minäkin olen;
+en aivan hiiltä, vaan en tuorettakaan puuta enää".
+
+Avojalka kehoitti häntä puhumaan valittelematta, ja nyt kertoi Dami
+pitkän, pitkän jutun, mitenkä hän ei jaksanut olla sedän luona, kuinka
+kova ja itsekäs tämä on, ja erittäinkin mitenkä sedän vaimo sätti häntä
+jok'ainoasta leipäpalasta, minkä tämä nautti, mitenkä hän oli työssä
+siellä ja täällä, mutta kaikkialla oli kohdannut kovasydämmisiä
+ihmisiä; Amerikassa saattaa muka ihminen kuolla puutoksesta, eivätkä
+muut ihmiset ole siitä tietävinänsäkään. Avojalan täytyi melkein
+nauraa, kun kertomuksessa vähä väliä kuului loppusointuna: "Ja niin he
+viskasivat minut kadulle". Sisar ei malttanut olla keskeyttämättä:
+"Niin, semmoinen sinä olet, aina sinä annat itseäsi viskellä.
+Samallainen olit jo lapsena: kun kerran kompastuit, niin päästit myös
+itsesi lankeamaan kuin seiväs. Mutta älähän murehdi. Tiedätkös, mitä on
+tehtävä, kun ihmiset tekevät vastoin mieltäsi?"
+
+-- "Astua heidän tieltään pois".
+
+-- "Ei maar; pitää tehdä heille jälleen vastoin mieltä, jos voi, ja
+pahimmin heille vastoin mieltä tekee, kun pystyssä pidätäkse ja jotain
+toimittaa. Mutta sinä asetut aina alle kynsin ja sanot maailmalle: tee
+mulle hyvää tai tee pahaa, suutele minua tai lyö minua, miten vaan
+tahdot. -- Se on helppoa se. Sinä annat itsellesi kaiken tapahtua, ja
+säälittelet sitten itseäsi. Hyvä oisi, jos minuakin joku asettaisi
+siihen ja tuohon hyvään tilaan, jollen sitä itse voisi tehdä; mutta nyt
+sinun pitää oleman mies omasta puolestasi, olethan kyllälti antaunut
+maailmassa tyrkittäväksi".
+
+Moitteet ja opetukset tulevat onnettomalle usein vääräksi kovuudeksi,
+ja semmoiseksi Damikin ymmärsi sisarensa sanat. Olipa hirmuista, ettei
+sisar huomannut hänen olevan kaikista onnettomimman ihmisen maailmassa.
+Sisar muistutti hänelle kiven kovaan, ettei hänen pidä uskoman sitä, ja
+kun ei hän sitä uskoisi, niin ei hän semmoinen olisikaan. Mutta
+vaikeinta kaikista on saada ihmistä uskomaan itseänsä; useille se
+onnistuu vasta sitten, kun he ovat jossakin asiassa menestyneet.
+
+Dami ei tahtonut enää kertoa sanaakaan noin kovasydämmiselle sisarelle,
+ja vasta kotvasen kuluttua sai tämä veljeänsä kertomaan kaikki matkan
+mutkat ja kuinka hän viimein uuninlämmittäjänä eräällä höyrylaivalla
+oli palannut Europaan takaisin. Mutta samalla kun Avojalka moitti
+veljeänsä hänen itseänsä piinaavasta hentomielisyydestään, huomasi hän,
+ettei hän itsekään ole siitä vapaa.
+
+Avojalka, pitäen kanssakäymistä melkein yksistänsä mustan Marannan
+kanssa, oli tottunut aina puhumaan niin paljon itsestänsä ja
+ajattelemaan itseänsä, ja hän oli tullut tukalaan tilaan. Nyt,
+veljeänsä rohkaistessaan, teki hän ehdottomasti samaa itsellensäkin;
+sillä niin on ihmis-elannon salaperäinen voima, että toisia
+auttaessamme aina autamme itseämmekin.
+
+-- "Onhan meillä neljä tervettä kättä", lopetti hän, "ja pidetäänpä
+neuvoa, emmekö omin voimimme pääse maailman läpi kulkemaan, ja omin
+voimin päästä on tuhat kertaa parempi kuin tehdä se kerjäämällä. Ja
+nyt, Dami, mennään meille".
+
+Dami ei sanonut tahtovansa ollenkaan näyttäytyä kylässä, hän pelkäsi
+pilkkaa, jota nyt sataisi hänen päälleen kaikilta haaroin, hän tahtoi
+toistaiseksi pysyä vielä salassa: mutta Avojalka sanoi: "Nyt juuri
+lähdetkin, kirkkaana sunnuntai-päivänä ja aivan kylän keskitse ja annat
+itsesi pilkattavaksi. Anna ihmisten puhua ja arvella ja nauraa,
+sittenhän olet valmis ja siitä päässyt, sittenhän olet tuon katkeran
+kalkin juonut etkä suinkaan pisaroittain".
+
+Vasta monen kovan vastustuksen jälkeen ja vasta sitten kuin
+harvapuheinen Sysi-Mattikin oli virkkanut sanansa Avojalan puoleen,
+suostui Dami lähtemään. Ja kylläpä satoikin rankkasateena kaikilta
+haaroin sen järeämpiä sen hennompia sättimisiä Avojalan Damin päälle,
+joka seurakunnan maksulla oli tehnyt huvimatkan Amerikaan. Musta
+Maranna vaan otti hänet ystävällisesti vastaan, ja hänen toinen sanansa
+oli: "Oletkos saanut jotain tietoa Johannes pojastani?"
+
+Dami ei osannut mitään tietoja antaa. Samana iltana vielä toi Avojalka
+parran-ajajan, joka ajoi Damilta pitkän parran pois ja teki hänet
+sileäleukaiseksi niinkuin paikkakunnalla tapana oli.
+
+Jo huomisaamuna kutsuttiin Dami raastupaan, ja kun tuo kutsumus pani
+hänet vapisemaan, -- hän ei tiennyt miksi -- niin lupasi Avojalka tulla
+hänen mukaansa ja hyvä se olikin, vaikkei siitä paljoa apua lähtenyt.
+
+Kunnallisneuvosto julisti Damille, että hän on paikkakunnasta häädetty
+pois; hänellä ei ole mitään oikeutta täällä olla, joutuakseen kenties
+taaskin seurakunnan rasitukseksi.
+
+Kaikki kunnanneuvokset hämmästyivät, kun Avojalka tähän vastasi:
+
+-- "Niinpä niinkin, kyllä te voitte ajaa hänet pois; mutta tiedättekös
+milloin? Jos voitte mennä tuonne hautausmaalle, sinne, missä isämme ja
+äitimme lepää, ja jos siellä voitte haudatuille sanoa: 'Ylös! ja menkää
+pois lapsinenne!' -- Sitten vasta voitte ajaa hänet pois. Ketään ei saa
+ajaa pois siitä paikkakunnasta, missä hänen vanhempansa ovat
+haudattuina, siellä hän on enemmän kuin kotonansa; ja seiskoon noissa
+kirjoissa -- hän osoitti nidottuun asetuskokoukseen -- vaikka tuhannen
+tuhatta kertaa enemmän ja toisin, niin laatuun se ei käy ettekä te sitä
+voi pakoittaa".
+
+Eräs kunnanneuvoksia kuiskasi koulunopettajalle korvaan: "Tuommoisia
+puheita ei Avojalka ole saanut muualta mistään kuin mustalta
+Marannalta!" Ja suntio se kallistui kylänvanhimman puoleen ja sanoi:
+"kuinka sinä siedät, että tuo tytön retvana pitää tuommoista ääntä:
+soita vartija sisään, ja käske panna tyttö hulluinhuoneesen".  Mutta
+kylänvanhin naurahti ja selitti Avojalalle, että kunta, maksaessaan
+matkarahat Damille, on samalla vapauttanut itsensä kaikista
+kulungeista, jotka sen niskoille saattaisivat tulla Damin tähden.
+
+-- "Niin, mutta missäs hänen kotiseurakuntansa nyt on?"
+
+-- "Siellä, minne hänet otetaan, vaan ei ainakaan täällä eikä tätä
+nykyä missään".
+
+-- "Niin, minulla ei ole kotiseurakuntaa missään", sanoi Dami, josta
+melkein tuntui hyvältä olla vaan yhä enemmän onneton. Nythän ei voine
+muka kukaan kieltää, ettei kellenkään ihmiselle ole maailmassa sen
+pahemmin käynyt kuin hänelle.
+
+Avojalka vastusteli vieläkin, mutta pian hän huomasi, ettei siitä ollut
+mitään apua; laki oli häntä vastaan, ja hän vakuutti juhlallisesti,
+että ennen vaikka veri häneltä kynsien alta tirskukoon, ennenkuin hän
+enää vastaan ottaa seurakunnalta mitään itsellensä tahi veljellensä, ja
+hän lupasi maksaa takaisin kaikki, minkä seurakunta oli antanut.
+
+-- "Otetaankos sekin pöytäkirjaan?" kysyi kirjuri neuvoksilta, ja
+Avojalka vastasi: "Kirjoittakaa vaan, eihän teillä kumminkaan ole
+voimassa muu kuin kirjoitettu sana".
+
+Avojalka kirjoitti nimensä pöytäkirjaan, mutta kuu tämä oli tapahtunut,
+julistettiin Damille kumminkin, että hän, kuni muukalainen, saa viipyä
+kylässä kolme päivää; jos ei hän sen ajan kuluessa ole saanut itselleen
+jotain tointa, niin käsketään hän pois ja tarpeen tullessa pakolla
+saatetaan rajan toiselle puolelle.
+
+Sanaakaan enää sanomatta läksi Avojalka veljineen raastuvasta pois, ja
+Dami itki sitä, että sisar tarpeettomasti oli pakoittanut hänen
+tulemaan kylään; parempi olisi hänen ollut jäädä metsään, siten hän
+olisi välttänyt pilkat ja naurut sekä tuon karvaan tiedon, että hän on
+muukalaisena ajettu pois omasta synnyinseurakunnastaan. Avojalka tahtoi
+hänelle vastata, että parempi on tietää kaikki selvään, jospa se olisi
+kuinka karvasta tahansa; mutta hän nielasi vastauksensa, hän itse tunsi
+tarvitsevansa kaiken voimansa pystyssä pysyäkseen, hän piti myös
+itsensäkin ajettuna veljineen pois ja hän tunsi seisovansa semmoisen
+maailman vastassa, joka nojautuu voimaan ja lakiin, ja hänellä ei ole
+muuta kuin tyhjä käsi; mutta pystymmässä hän vaan kulki nyt kuin
+koskaan ennen.
+
+Damin onnettomuus ja kova kohtalo ei häntä masentanut, sillä semmoinen
+on ihminen: kun hänellä on murhe, joka täyttää hänet kokonaan, niin
+kantaa hän toisen murheen, oli se sitten kuinka raskas hyvänsä, paljoa
+helpommin kuin jos se olisi yksinään tullut. Ja koska Avojalalla oli
+sanoilla sanomaton tuska, jota vastaan hän ei voinut mitään tehdä, niin
+kantoi hän sanoilla sanottavan tuskansa sitä nöyremmin ja vapaammin.
+Hän ei antaunut enää hetkeksikään haaveiluihin, vaan kulki aina kädet
+jännitettyinä ja nyrkissä, ikäänkuin tahtoen kysyä: missä on työtä? ja
+olkoon se vaikka vaikein kaikista, niin minä sen otan tehdäkseni,
+voidakseni vaan saada itseni ja veljeni vapaaksi toisten vallasta ja
+turvattomuudesta. Nyt aikoi hän itsekin mennä veljensä kanssa Elsassiin
+tehdastyöhön. Tuo täytymys tuntui hänestä kauhealta, mutta hän tahtoi
+pakoittaa itsensä siihen. Kun vaan kesä on kulunut, niin sitten sitä
+mennään ja hyvästi sitten koti! Muukalaisiahan olemme kotonammekin.
+
+Orpojen lähin suojelija paikkakunnan hallitusmiehistä oli nyt
+voimatonna. Vanha uudistalokas makasi kovassa taudissa, ja tuon
+myrskyisen kunnankokouksen jälkeisenä yönä hän nukkui kuoleman uneen.
+
+Avojalka ja musta Maranna itkivät enemmän kuin kukaan hänen
+haudallansa. Sanoipa musta Maranna kotia tultuansa erityisenkin syyn
+siihen: "Uudistalokas oli viimeinen, jonka kanssa ennen nuorena
+ollessani tanssin. Viimeinen tanssikumppalini on nyt kuollut".
+
+Mutta pian piti eukko hänelle toisenlaista ruumispuhetta, sillä nyt
+saatiin tietää, että uudistalokas, joka vuosikausin oli Avojalkaa siitä
+vakuuttanut, ei ollut edes maininnutkaan häntä testamentissaan, vielä
+vähemmin jättänyt hänelle mitään perinnöksi.
+
+Kun ei musta Maranna tahtonut lainkaan lakata valittamasta ja
+torumasta, niin sanoi Avojalka: "Nyt sitä sataa torumista päälleni
+kaikilta haaroin, mutta paistaapa aurinko vielä joskus".
+
+Uudistalokkaan jälkeiset lahjoittivat Avojalalle kumminkin muutamia
+ukko vainajan vaatteita; hän olisi mielellään hyljännyt tuon lahjan,
+mutta uskaltaako hän nyt enään vastakynttä osoittaa? Damikaan ei
+tahtonut ottaa vaatteita vastaan, mutta hänen täytyi antaa myöten.
+Hänen kohtalonsa muka näkyi olevan semmoinen, että hänen täytyi elää
+koko aikansa kaikenlaisten vainajain vaatteissa. Sysi-Matti otti Damin
+luoksensa sysiä polttamaan, ja muut kehoittivat Damia alkamaan
+käräjänkäyntiä; häntä muka ei voi ajaa pois, kosk'ei hän ole vielä
+kirjoitettu mihinkään toiseen seurakuntaan, sillä tämä se on ehtona
+kotioikeuden menettämiseen, vaikk'ei sitä ole laissa niin selvään
+sanottu.
+
+Ihmiset melkein näkyivät saavan huvitusta siitä, että orpo raukoilta
+puuttui sekä aikaa että rahaa käräjiä käydäksensä.
+
+Dami näkyi mieltyneen yksinäiseen elantoon metsässä. Tuo oli aivan niin
+hänenmoistansa, kun ei huolinut riisua eikä päälle pukea. Ja sunnuntai
+iltoina oli Avojalan kova taistelu taisteleminen, saadakseen Damin edes
+vähän puhdistamaan itseänsä. Sitten istui hän veljensä ja Matin luona;
+vähän siinä puhuttiin, ja Avojalka ei voinut estää ajatuksiansa
+lentelemästä sinne tänne ja hakemasta sitä, joka kerran oli tehnyt
+hänet koko päiväksi onnelliseksi ja kohottanut hänet taivaasen.
+Tietääköhän hän minusta enempää ja muisteleeko minua enää? Saattaako
+ihminen unohtaa toisensa, jonka kanssa hän kerran on ollut niin
+onnellinen? Oli sunnuntai-aamu toukokuun lopulla, ihmiset olivat kaikki
+kirkossa. Eilen oli satanut vettä. Raikas, virvoittava löyhkä tuoksusi
+vuorilta ja laaksosta, sillä aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Oli
+Avojalkakin tahtonut mennä kirkkoon, mutta hän oli kuin kiinni naulattu
+ikkunaan, kirkonkellojen soidessa, ja häneltä jäi kirkkoon menemättä.
+Se oli kummallista eikä semmoista ollut koskaan ennen tapahtunut. Nyt
+kun oli jo myöhä, niin päätti hän jäädä yksikseen ja kotonansa lukea
+virsikirjaa. Hän penkasi kirstussansa ja kummasteli mitä kaikkia
+kapineita hänellä olikaan. Hän istui lattialla ja luki juuri virttä ja
+puoleksi hyräili sitä itsekseen; silloin kuului joku rapina ikkunassa.
+Hän katsahti taakseen; valkoinen kyyhkynen istuu ikkunalaudalla ja
+katsoo häneen, ja samassa kun tytön ja kyyhkyn katseet kohtaavat
+toisensa, pyrähtää kyyhky lentoon ja Avojalka seuraa silmillään häntä
+kedon yli, johon lintu viimein laskekse.
+
+Tämä tapaus, joka kumminkin oli niin luonnollista, tekee hänet äkkiä
+aivan iloiseksi, ja hän nyökyttelee päätänsä ulos vuoria, ketoa ja
+metsää kohti. Koko päivän hän on tavattoman iloisella mielellä. Hän ei
+osaa sanoa miksi, mutta hänestä tuntuu, kuin hänen sielussansa
+riemuitsisi joku ilo, hän ei tiedä, mistä se tulee. Ja vaikka hän usein
+puolenpäivän aikana, ovenpieleen nojaten, pudistelee päätään tuon
+kummallisen tunteiden liikutuksen johdosta hänen sisässään, niin se ei
+poistu hänestä. "Varmaan, aivan varmaan on joku ajatellut sinusta
+hyvää; ja miks'ei saata olla mahdollista, että kyyhkynen olisi
+hiljainen sanansaattaja, joka sen minulle virkkaa? Eläväthän eläimet
+maailmassa, jossa ihmisten ajatukset lentävät ristiin ja rastiin, ja
+kuka tietää, eivätkö he kanna niitä kaikkia hiljaa mukanaan".
+
+Ihmiset, jotka kulkivat Avojalan ohitse, eivät osanneet aavistaa,
+kuinka kummallisia ajatuksia tytön sydämmessä liikkui.
+
+
+
+
+13. Äidin sydämmestä.
+
+
+Sillä välin kuin Avojalka kylässä ja kedolla ja metsässä uinaili ja
+huoli ja murehti, milloin tuntien kummallisia ilonväristyksiä, milloin
+taas olevansa niin ypöyksinään avarassa maailmassa, lähettivät
+vanhemmat lastaan ulos, tosin siinä tarkoituksessa, että tämä palajaisi
+kahta rikkaampana.
+
+Tuolla Allgäussa, suuressa talonpojan tuvassa istui rusthollari
+vaimoinensa nuorimman poikansa ääressä, ja isäntä lausui: "Kuules,
+Johannes, nyt on jo toista vuotta siitä kuin tulit takaisin, enkä
+oikein tiedä, miten sun laitasi on: viimeksi kun palasit kotiin, niin
+olit kuin piesty koira ja sanoit silloin tahtovasi mieluummin hakea
+itsellesi vaimon tältä seudulta, mutta eipä sitä ole näkynyt. Jos nyt
+vielä kerran seuraat neuvoani, niin sitten en enää puhu mitään".
+
+-- "Seuraan kyllä", sanoi nuori mies, istuen paikallaan.
+
+-- "Hyvä onkin; koeta vielä kerta ja mikäs kerta yksi kerta on? ja sen
+mä sanon, sinä teet minun ja äitisi onnelliseksi, kun otat itsellesi
+vaimon meidän kotipaikasta, paraiten sieltä, mistä äitisi on kotoisin.
+Saatanhan sen sinulle sanoa suoraan, poika, ettei koko maailmassa ole
+kuin yksi sortti hyviä nais-ihmisiä ja semmoinen löytyy juuri meidän
+kotipitäjässä, ja olethan ymmärtäväinen poika, Johannes, kyllä sinä
+kelpo ihmisen osaat löytää, ja kiitätpä kuin kiitätkin meitä vielä
+kuolinvuoteellasi, että lähetimme sinut meidän kotipuolellemme vaimoa
+hakemaan. Jos pääsisin liikkeelle, niin lähtisin sinne kerallasi, ja
+kahden kesken me kyllä löytäisimme oikean. Mutta minä olen puhunut
+asiasta meidän Yrjölle, kyllä hän sinun kanssasi lähtee, kun häntä
+pyydät. Katsasta nyt sinne sanomaan hänelle".
+
+-- "Jos saan ajatukseni sanoa", vastasi poika, "niin, jos tästä kerran
+lähtö tulee, kyllä mielelläni menisin taaskin yksinäni. Semmoinen minä
+olen. En suvaitse seurassani toisen silmää, en tahdo kenenkään kanssa
+siitä puhua. Tahtoisinpa, jos vaan olisi mahdollista, kenenkään
+näkemättä ja puhumattani tiedustella kaikki; jos nyt menee kokonaista
+kaksi, niin on sama, jos edeltäpäin olisi antanut kuuluttaa; silloin
+pukee ja putsaa kukin itsensä".
+
+-- "Miten vaan tahdot", sanoi isä, "sitä laatuahan sinä olet. Tiedätkös
+mitä? Menepä nyt heti matkaan, meiltä puuttuu toveria kimohevolle, mene
+hakemaan semmoista, vaan älä torilta; ja tuolla syyllä talosta taloon
+kulkiessasi saat jo paljonkin nähdä, ja kotimatkallasi sopii sinun
+ostaa Berniläisrattaat. -- Endringenin Dominikilla kuuluu olevan kolme
+tyttöä kuin urunhuilua, valitse niistä joku, semmoisesta talosta sopii
+meidän kyllä saada miniä".
+
+-- "Niin kyllä", lisäsi äiti, "Ameilella on kyllä kelpo tyttäriä".
+
+-- "Ja sitäkin parempi olisi", jatkoi isä, "kun pitäisit hyvää silmää
+Siebenhöfenin Amreille, rasvaprinssin tyttärelle, hänellä on kokonainen
+kartano, sen saattaa myödä hyvästä hinnasta, ja Siebenhöfenin miehet ne
+nuolisivat sormensa, jos edes pellotkin saisivat, ja puhdasta rahaa
+siellä on kyllä, eikä mitään veronmaksua; mutta mitäpäs minä tässä
+sulle puhelen, onhan sulla yhtä suuret silmät päässäsi kuin minullakin.
+Käynpä täyttämässä sulle rahakukkaron. Kaksisataa taaleria kyllä
+riittävät, ja jos enemmin tarvitset, niin kyllä sulle Dominiki antaa
+velaksi. Sano vaan hänelle kuka olet. Enkä minä vieläkään ymmärrä,
+miks'et sinä silloin häissä antanut itseäsi ilmi; kyllä kai sinulle
+siellä jotakin tapahtui, mutta min'en tahdo tietää mitään".
+
+-- "Niin, kun ei hän sitä sano", lisäsi äiti, naurahtaen.
+
+Isäntä meni kohta kukkaroa täyttämään. Hän toi kaksi tukevaa
+rahakäärettä ja ukko oli silminnähtävästi mielissään, pudotellessaan
+noita suuria rahoja kädestä toiseen. Hän teki pöydälle kymmenen
+taalerin kokoja ja luki ne kahteen kolmeen eri kertaan, jottei vaan
+erehtyisi.
+
+-- "Olkoon menneeksi", sanoi nuorukainen ja nousi ylös. -- Hän on se
+vieras tanssija, jonka kanssa olemme tutustuneet Endringenin häissä.
+Pian taluttaa hän satuloidun kimoheponsa tallista, sitoo vielä laukun
+siihen, ja kaunis susikoira hyppii tuolloin hänen luoksensa ja
+nuoleksii hänen käsiään.
+
+-- "Niin, niin, otan minä sinutkin mukaan", sanoi poika koiralle ja
+näytti nyt ensi kertaa koko kasvoiltaan iloiselle. Ja hän huusi isälle
+tupaan: "Isä, saanko ottaa Luksin mukaani?"
+
+-- "Ota kun tahdot", kuului sisästä vastaus keskeltä taalerien kilinää.
+Koira näkyi ymmärtäneen kysymyksen ja vastauksen. Haukkuen ja
+piehtaroiden juoksi se pihan ympäri.
+
+Poika meni tupaan, ja rahakukkaroa vyölleen sitoessaan sanoi hän:
+"Totta te puhutte, isä, tekeepä tosin hyvää minulle heittää sikseen
+tämä yksinäinen elämä, ja, taika-uskoinen en kyllä ole, mutta hyvältä
+vaan tuntui, kun hepo aina kääntyi puoleeni, talliin mentyäni, ja
+hirnahti, ja kun koira noin pyrkii mukaan; sehän on hyvän merkki, ja
+jos eläimiltä kävisi kysyminen, niin, kenpä ties, eivätköhän osaisi
+antaa paraimpia neuvoja".
+
+Äiti myhähti, mutta isä sanoi: "Älähän unohda puhella Korppi-Sakarin
+kanssa äläkä ennen kauppoja tee ennenkuin häneltä olet kysynyt neuvoa;
+se mies se tuntee säntilleen kaikki talon asiat kymmenen peninkulman
+alalla ja on elävä hypoteekikirja. Mene nyt Jumalan nimeen äläkä liian
+kovaa kiirutta pidä, kymmenen päivää saat olla poissa".
+
+Isä ja poika löivät kättä toisilleen ja äiti sanoi: "Minä lähden sinua
+saattamaan vähän matkaa".
+
+Poika talutti nyt hevosta suitsista ja kulki äitinsä rinnalla äänetönnä
+talon sivuitse, ja vasta tien käännöksen kohdalla virkkoi äiti
+vitkastellen: "Antaisinpa sulle moniaan neuvon".
+
+-- "Puhukaa vaan, mielelläni minä kuulen".
+
+Äiti, ottaen poikaa kädestä kiinni, alkoi: "Pysähdypä, käydessä en osaa
+oikein puhua. -- Näes, että sen pitää olla mieleisesi, se on tietysti
+ensimmäinen ehto; ilman rakkautta ei ole iloa, ja minä olen vanha
+eukko, saatanhan siis sanoa kaikki?"
+
+-- "Aivan niin".
+
+-- "Jos et sinä ole iloissasi etkä tuota pidä taivaan armolahjana, että
+saat antaa hänelle kerran suuta, niin se ei ole oikeata rakkautta,
+mutta ... älähän käy ... ei tämäkään rakkaus vielä riitä, siinä saattaa
+vielä piillä jotakin muuta. Usko minua..." Vanha eukko pysähtyi
+läähättäen ja lensi tulipunaiseksi. "Näes, missä ei ole oikeata
+kunnioitusta, ja missä ei iloa synny siitä, että vaimo ottaa jonkun
+kapineen käteensä tuolla lailla ja juuri tällä tavalla taas panee sen
+pois eikä toisin, siinä ei käy hyvin; ja pidä kaikin mokomin silmällä,
+miten hän menettelekse palvelusväkeä kohtaan".
+
+-- "Minä otan neuvonne vastaan ja vaihdan pieniksi rahoiksi kaikki mitä
+tarkoitatte, äiti; puhuminen käy teille raskaaksi. Tuon minä nyt jo
+ymmärrän. Hän ei saa olla liian ylpeä vaan ei ylen ystävällinenkään".
+
+-- "Sepä se, mutta minä näen jo ihmisen suusta, onko tuo suu jo
+kironnut, torunut ja sättinyt, ja tekeekö se tuommoista mielellään. Ja
+sitten sinä vasta oikein oppisit hänet tuntemaan, jos voisit kohdata
+hänet suuttuneena: siinä se kätkeilevä sisällinen ihminen pistäkse
+ulos, ja sillä ovat usein pitkät kynnet kuin hitolla. Voi lapsi! Paljon
+olen aikoinani nähnyt, paljon kokenut! Siitä, miten ihminen kynttilää
+sammuttaa, siitä jo voin nähdä, mimmoinen hän on sisästään ja mimmoinen
+on hänellä luonne. Se, joka noin ohimennen puhaltaa kynttilän
+sammuksiin, huolimatta raiskaako se ja lekottaako se, se on semmoinen,
+joka pitää paljon nopeasta toimimisestaan, ja kumminkin tekee hän
+kaikki vaan puoliksi eikä ole hänellä rauhaa mielessään".
+
+-- "Mutta, äiti, te panette minut pulaan; arvankauppaa se sittenkin
+vaan on".
+
+--- "Niin, niin, kaikkea ei huoli sinun muistaakaan, mitä olen sanonut,
+kunhan vaan pidät mielessäsi noin päällisten puolin; eri tilaisuuksissa
+sitten kyllä olet huomaava minun tarkoitukseni, ja pidä silmällä
+silloin: puhuuko hän hyvin työtä tehdessään, ottaako hän jotain
+käteensä, sinun kanssasi puhuessaan, eikä taukoa työstään joka kerta
+kuin sinulle sanan sanoo eikä tee työtä näyn vuoksi vaan. Ahkeruus on
+vaimo-ihmisessä kaikki, sen minä sanon. Äiti vainajani se aina lausui:
+tyttö ei saa koskaan kulkea tyhjin käsin, ja jos hän näkee höyhen
+haituvankin, niin hänen pitää mennä ottamaan se ylös, vaikka kolmen
+aidan ylitse. Ja sen ohella pitää hänen olla työssään tyyneen ja
+vakavan, hän ei saa huimasti hyöriä ja pyöriä sinne tänne, ikäänkuin
+aikoisi nyt juuri reväistä maailmasta kappaleen alas. Ja kun hän
+sinulle puhuu ja vastaa, niin huomaa, eikö hän ole liian ujo tai kovin
+rohkea. Sin'et voi uskoa, kuinka erillaisia tytöt ovat miestä
+nähdessään ja yksinään ollessaan, ja ne, jotka näyttävät siltä, kuin
+aikoisivat sanoa: älä puraise minua! ne ovat huonoimpia, mutta ne,
+joilla suu on aina leveällään ja jotka arvelevat, että, kun joku on
+tuvassa, niin ei suu saa olla kiinni silmänräpäystäkään, ne ovat vielä
+huonommat".
+
+Poika naurahti ja sanoi: "Teidänhän, äiti, sopisi kulkea saarnaamassa
+ympäri maailmaa ja pitää kirkkoa tytöille yksinään".
+
+-- "Sopisipa kyllä", sanoi äiti, myöskin nauraen, "mutta minäpä olen
+alkanutkin lopusta. Ensiksi sinun pitää luonnollisesti katsoa, millä
+kannalla hän on vanhempainsa ja sisarustensa suhteen; olethan itsekin
+hyvä lapsi, niin ettei minun huoli siitä pitemmältä puhua. Neljännen
+käskyn kyllä tunnet".
+
+-- "Olkaa siinä kohden rauhassa, äiti, siinä on minulla omat merkkini:
+joka pitää paljon ääntä vanhempain rakkaudesta, sillä ei sitä ole;
+paraiten se osotakse työssä ja toimessa; ja ken siitä paljon puhelee,
+se on jo väsynyt ja veltto, kun täytyy itse työssä sitä osoittaa".
+
+-- "Ymmärtäväinenhän minulla onkin poika", virkkoi onnellinen äiti
+ivaellen, pani kätensä rinnalleen ja katsahti poikaansa: "Sanonko sulle
+vielä jotain?"
+
+-- "Puhukaa; mielelläni teitä kuulen".
+
+-- "Tuntuu, kuin vasta ensi kertaa tänään voisin tällä tapaa sinun
+kanssasi puhella, ja kun kuolen, niin ei jälkeeni jää mitään, jonka
+olisin unohtanat. Neljäs käsky! niin tuossa muistuu mieleeni, mitä isä
+vainajani kerran sanoi. Niin, hän ymmärsi kaikki ja oli lukenut paljon
+kirjoja, ja kerran kuulin hänen sanovan papille, joka usein kävi hänen
+luonaan, näin: Tiedänpä syyn, miksi ainoastaan neljännessä käskyssä on
+palkka luvattu, ja siinähän sen luulisi olevan kaikista vähimmän
+tarpeellisen, sillä sehän on luonnollisinta, mutta kun sanotaan:
+kunnioita isääs ja äitiäs, ettäs kauan eläisit! ... niin sillä ei
+tarkoiteta sitä, että hyvä lapsi tulee seitsemän- tai kahdeksankymmentä
+vuotta vanhaksi; ei, ken isäänsä ja äitiänsä kunnioittaa, se elää
+kauan, mutta taaksepäin. Hänellä on vanhempainsa elämä muistossaan,
+ajatuksissaan, ja sitä ei häneltä voi poisottaa ja hän elää kauan
+maailmassa, olkoon missä iässä hyvänsä. Ja ken ei isäänsä ja äitiänsä
+kunnioita, se on vasta tänään syntynyt maailmaan eikä häntä enää
+huomenna ole siinä".
+
+-- "Äiti, tuo oli kelpo sana, minä ymmärrän sen enkä sitä unohda ja
+lastenikin pitää se oppiman; mutta mitä enemmän te puhutte, sitä
+raskaammaksi käy minulle vaimon hakeminen; hänen pitäisi, luullakseni,
+olla teidän kaltaisen".
+
+-- "Älähän ole, lapseni, niin yksinkertainen. Yhdeksäntoista ja
+kahdenkymmenen iässä olin minäkin aivan toisenlainen, raju ja
+itsepäinen, enkä ole vielä nytkään semmoinen, kuin minun pitäisi olla.
+Mutta mitäs minun piti sinulle sanoakaan? niin, vaimosta. Merkillistä,
+mitenkä se sinusta niin vaikealle tuntuu. Mutta vaikeaapa sinusta on
+kaikki tuntunut jo pienestä pitäin; kahden vuoden iässä vasta opit sinä
+kävelemään ja osaathan nyt juosta kuin varsa. Nyt vielä pari pientä
+seikkaa, mutta pienistäpä usein tuntee suuretkin. Ota vaari, mitenkä
+hän nauraa; nauru ei saa olla mitään leveää hohotusta eikä mitään
+hienoa hihitystä, ei, sydämmestä sen pitää olla tullutta; soisinpa
+tietäväsi, miten sinä itse naurat, sitten osaisit eroittaa oikean
+naurun".
+
+Poika purskahti nyt kovaan nauruun ja äiti saneli sanelemistaan: "Niin,
+niin, tuolla lailla, samoin nauroi isä vainajanikin, niin hänelläkin
+selkä notkui ja olkapäät hyppivät". Ja mitä enemmän äiti noin puhui,
+sitä enemmän täytyi pojan nauraa, ja viimein yhtyi äitikin joukkoon, ja
+niin kohta kuin yksi lakkasi, tarttui toisen nauraminen häneen jälleen.
+He istahtivat tien viereen ja päästivät hevosen syömään; äiti otti
+kukan maasta ja, leikiten sillä kädessään, sanoi: "Niin, merkitsee
+tuokin jotain. Ota vaari, menestyvätkö hänellä kukat, siinä on enemmän
+kuin osaa arvatakaan".
+
+Kaukaa kuului nyt tytön laulu, ja äiti sanoi: "Panepa sekin tähdelle,
+laulaako hän yhteislaulussa mielellänsä toista ääntä; se merkitsee jo
+jotakin, kun joku mielellään pyrkii laulua alottamaan; ja katsos,
+tuolla tulee koululapsia, nekin sanovat minulle erään asian. Tärkeätä
+olisi, jos saisit tiedustelleeksi, onko hänellä vielä tallella
+kirjoitusvihkonsa koulusta".
+
+-- "No mutta, äiti, tehän tahdotte ottaa koko maailman todistajiksi.
+Mitähän sekin merkitsisi, onko hänellä kirjoitusvihkonsa vielä
+jäljellä?"
+
+-- "Että sinä vielä kysyt tuota, se osoittaa, ettes vielä ole oikein
+ymmärtäväinen. Tytöllä, joka ei huolellisesti säilytä kaikkea sitä,
+mikä kerran on ollut jonkin arvoista, ei ole oikeata sydäntä".
+
+Tämän puheen aikana oli poika koettanut päästää auki solmua ruoskan
+siimassa; nyt otti hän veitsen taskustaan ja leikkasi solmun poikki.
+Sormellaan osoittaen siihen sanoi äiti:
+
+-- "Noin sopii sinun kyllä tehdä, mutta tytön ei koskaan. Pidä
+silmällä, eikö hän kohta leikkaa solmua poikki; siinä on salaisuus
+siinäkin".
+
+-- "Sen saatan arvata", sanoi poika. "Mutta teidän kengännauhanne on
+päässyt auki, ja eteenpäin täytyy lähteä".
+
+-- "Niin, mutta tuopa taaskin johdatti mieleeni erään seikan", sanoi
+äiti. "Tämä se on mitä paraimpia merkkejä: ota vaari, mitenkä hän
+kenkänsä länttään astuu, sisäänpäin vai ulospäin, ja laahustaako ja
+kuluttaako hän paljon jalkineita".
+
+-- "Sittenpä pitäisi minun juosta suutarin luona", sanoi poika nauraen;
+"voi äitiseni, kaikkia noita avuja, mitä sanotte, ei löydä yhdessä
+ihmisessä".
+
+-- "Niin kyllä, paljonhan minä puhunkin, eikä sinun huoli kaikkea
+muistiin panna, se on vaan sinulle ohjaukseksi, kun mitä milloinkin
+sattuu. Minä arvelen vain, ettei se ole pääasia, mitä kellä on tai mitä
+ken perinnöksi saa, vaan mitä hän tarvitsee. Mutta nyt, minä, niinkuin
+tiedät, olen antanut sinun olla rauhassa, avaa nyt minulle sydämmesi ja
+sano, mitä sinulle tapahtui, kun sinä viime vuonna palasit Endringenin
+häistä ikäänkuin lumottuna etkä enää sen koommin ole ollut entinen
+poika? Sano minulle, kenties voin sinua auttaa".
+
+-- "Oi äiti, sitä ette tiedä, mutta sen sanon teille. Minä olen nähnyt
+tytön, joka olisi oikea, mutta minä erehdyin".
+
+-- "Herran tähden! Ethän vaan rakastunut kenenkään vaimoon?"
+
+-- "En maar, mutta erehdyin minä sittenkin. Ja mitäpä pitkistä
+puheista? Hän oli palvelustyttö".
+
+Poika huokasi syvään, ja ääneti olivat äiti ja poika hetkisen; viimein
+pani äiti kätensä hänen olalleen ja sanoi: "Sinä olet hyvä poika,
+kiitänpä Jumalaa, että hän salli sinun tulla semmoiseksi. Hyvin olet
+tehnyt siinä, että olet hänet hylännyt mielestäsi. Isäsi ei olisi
+siihen milloinkaan suostunut, ja isänsiunaus, tiedäthän, merkitsee
+paljon".
+
+-- "Ei, äiti, en minä tahdo tekeytyä paremmaksi kuin olen, minulle,
+totta puhuen, ei ollut yhtään mieliin, että hän on palvelustyttö; se ei
+käy laatuun, ja senvuoksi läksin tipo tieheni. Mutta vaikeampi minun
+oli häntä unohtaa kuin luulinkaan; mutta nyt se on ohi, ja ohi sen
+täytyy olla, minä olen päättänyt, etten tiedustele häntä mistään enkä
+kysy keltään, missä ja kuka hän on: Jumalan avulla tuon teille oikean
+talontyttären".
+
+-- "Olethan kumminkin rehellisesti kohdellut tyttöä, etkä ole pannut
+hänen päätänsä pyörimään?"
+
+-- "Tuohon käteen, äiti; minun ei ole itseäni mistään moittiminen".
+
+-- "Minä uskon sinua", sanoi äiti ja pudisti usean kerran hänen
+kättään, "ja nyt onnea ja siunausta matkallesi".
+
+Poika astui hevosen selkään, äiti katsoi hänen peräänsä ja nyt huusi
+hän: "Seis! vielä sana, olinpa unohtaa paraimman".
+
+Poika käänsi hevosensa ja äitinsä kohdalle tultuaan sanoi nauraen:
+"Mutta se on jo viimeinen, eikö niin?"
+
+-- "Viimeinen on ja paras. Kysele tytöltä myöskin paikkakunnan köyhistä
+ja käy sitten köyhiltä tiedustelemassa, mitä nämä tytöstä puhuvat.
+Huono se talontyttö on, jolla ei ole erityistä köyhää, jolle hän hyvää
+tekee. Pane tuo tähdelle, ja mene nyt Jumalan nimeen ja ratsasta hyvää
+kyytiä".
+
+Ja pojan mentyä matkaansa, luki äiti vielä rukouksen hänen tiellensä ja
+palasi sitten jälleen kotiansa.
+
+-- "Olisi minun sittenkin pitänyt vielä sanoa hänelle se, että hän
+tiedustelisi, miten Josenhans vainajan lasten on käynyt", sanoi äiti
+kummallisessa liikutuksessa, ja ken tuntee ne salaiset tiet, joita
+sielu käy, ne vuolteet, joita kulkee meidän näkyvän tilamme ylitse tai
+syvässä sen alla? Sun muistossasi herää joskus jo kauan aikaa sitten
+vaiennut laulu- tai tanssisävel, sin'et voit sitä laulaa, et saada
+säveleitä yhteen, ja kumminkin soi se sydämmessäsi aivan selvään ja
+sinusta tuntuu, kuin kuulisit sitä. Mikä se on, joka äkkiä herätti
+sinussa nuo vaienneet säveleet?
+
+Minkätähden muisti äiti nyt juuri näitä lapsia, jotka jo kauan sitten
+olivat menneet hänen mielestään? Oliko nykyinen hartauden tila
+ikäänkuin muisto toisesta jo kauan kadonneesta, ja herättikö se sitten
+sen mukana olleet seikat mieleen? Ken voi käsittää ne hiukeen hienot ja
+näkymättömät alkeet, joita liihottelee ja heiluu ihmisestä ihmiseen,
+muistosta muistoon?
+
+Äidin tultua takaisin tupaan, sanoi isäntä pilkallisesti:
+
+-- "Olet kai antanut hänelle koko joukon neuvoja, miten muka paraimman
+saa ongituksi; kyllä minäkin olen siitä huolta pitänyt, olen edeltäpäin
+kirjoittanut Korppi-Sakarille, ja kyllä se hänet toimittaa paraimpiin
+taloihin. Hänen täytyy tuoda semmoinen, jolla on runsaasti rahakultaa".
+
+-- "Ei se rahakullan runsaus ihmisen hyvyys ole", vastasi äiti.
+
+-- "Kyllä minäkin nyt tuon verran ymmärrän", sanoi isäntä
+pilkallisesti, "mutta miksikäs ei ihminen saata olla hyvä ja rikas
+rahoista samalla?"
+
+Äiti oli vaiti. Mutta hetken kuluttua hän sanoi:
+
+-- "Vai osoitit sinä häntä Korppi-Sakarin luo? Korppi-Sakarin taloonhan
+Josenhansinkin poika tuli kasvatettavaksi". Niin yhdisti hän nyt
+puheesen nimen lausumalla taanoisen muistinsa, ja nyt vasta tunsi hän,
+ketä oli muistanut, ja palasi myöhemmin, niinkuin pian saamme nähdä,
+usein niihin.
+
+-- "Min'en tiedä, mitä sinä puhut", sanoi isäntä. "Mitä se poika sinuun
+koskee? Miks'et sinä sano nyt, että minä olen viisaasti tehnyt?"
+
+-- "Kyllähän sinä viisaasti teit", vakuutti emäntä, mutta ukkoa ei tämä
+myöhäinen kiitos tyydyttänyt ja hän meni möristen ulos.
+
+Jonkinlainen äreä pelko, että Johanneksen saattaisi sittenkin käydä
+nurin päin, ja että asiassa oli kenties pidetty liiallista kiirutta,
+suututti ukkoa kovasti nykyisyyteen ja kaikkeen, mitä hänen ympärillään
+oli.
+
+
+
+
+14. Ratsumies.
+
+
+Saman päivän illalla, kun Johannes ratsasti Zusmarshofenista, tuli
+Korppi-Sakari uudistalokkaan luokse ja istuskeli kauan tämän kanssa
+perähuoneessa, lukien hänelle puoli-ääneen erästä kirjettä.
+
+-- "Sinun tulee antaa minulle sata taaleria, kun asia selvenee, ja
+tästä tahdon minä kirjallisen vakuutuksen", sanoi Korppi-Sakari.
+
+-- "Minä luulen, että viisikymmentäkin taaleria olisi kyllin kylläksi,
+onhan sekin jo hyvä kasa rahaa".
+
+-- "Ei, ei pienintä penniäkään vähemmän kuin sata ummelleen, ja
+lahjoitan minä sinulle siinä jo varmaankin sata, mutta sen suonkin
+sinulle ja sisarellesi sekä teen kernaasti meidän seutulaiselle
+palveluksen. Saisinhan minä Endringenissä ja Siebenhöfenissä hyvin
+hyvästi kaksikin sen vertaa. Sinun Roselisi on kyllä kunnon talontyttö,
+sitä vastaan ei ole mitään sanomista, mutta mikään erinomainen ei hän
+kuitenkaan ole; kyllä sitä voipi hyvin kysyä: mitä tusina sellaisia
+maksaa?"
+
+-- "Ole ääneti, sellaista minä en suvaitse".
+
+Uudistalokkaan täytyi tehdä Korppi-Sakarin mielen mukaan ja
+kirjoitettuaan, sanoi hän:
+
+-- "Kuinka arvelet, tuleeko minun siitä Roselille mitään sanoa?"
+
+-- "Tietysti tulee sun se tehdä, mutta hän ei saa antaa itsestänsä
+mitään huomata, eikä kellenkään koko seudulla; asia ei salli
+nuuskimista, ja jokaisellahan ovat omat vihollisensa, sinullakin ja
+siskollasikin. Saat uskoa minua. Sano Roselille, että hän pukeutuu
+jokapäiväisiin vaatteisinsa ja lypsää lehmiä, kun vieras tulee. Minä
+lasken hänet yksinään taloosi; olethan lukenut, mitä rusthollari
+kirjoittaa, hänellä ovat omat tuumansa ja hän juoksisi heti paikalla
+tiehensä, jos huomaisi jotakin olevan valmistetun. Mutta sinun tulee
+pian vielä tänä iltana lähettää joku Lauterbachiin ja haettaa kimo
+langoltasi; kyllä minä sitten heti lähetän kosijan luoksesi, muka
+varsakauppaa hieromaan. Älä sinäkään näytä mitään tietäväsi".
+
+Korppi-Sakari meni pois, ja uudistalokas kutsui sisarensa ja vaimonsa
+huoneesen ja ilmoitti heille, toki vaiti-oloon velvoittamalla, että
+huomenna tulee Roselille kosija, ja vieläpä yhtä hyvä kuin joku
+ruhtinas, ja jolla on talo, ettei toista mointa, sanalla sanoen,
+rusthollarin Johannes Zusmarshofenista. Sen jälkeen antoi hän muita
+ohjeita, joita Korppi-Sakari oli määrännyt, ja käski heidän vieläkin
+kerran olla asiasta vaiti.
+
+Illallisen jälkeen ei Rosel kuitenkaan tainnut pidättää itseänsä
+Avojalalta kysymästä, josko tämä, kun hän on mennyt naimisiin, menisi
+kernaasti hänelle piiaksi; hän antaisi hänelle palkkaa kaksi sen vertaa
+kuin mitä hän nyt saa, eikä hänen olisi silloin tarvis mennä Rheinin
+yli tehtaasen. Avojalka antoi kiertelevän vastauksen, sillä hän ei
+ollut taipuisa menemään Roselin kanssa, ja tiesi, että tällä oli, näitä
+ehdotellessaan, vielä toinenkin tarkoitus: hän tahtoi ensin ilmoittaa
+voitto-riemunsa, jotta hän saa miehen ja vieläpä minlaisen, ja silloin
+tulisi Avojalan pitää hänen taloutensa voimassa, josta hän ei tähän
+saakka ollut juuri ollenkaan välittänyt. Sen olisi Avojalka tehnyt
+kernaasti suosiolliselle emännälle, mutta ei Roselille; ja jos hänen
+pitäisi kerran mennä nykyisen emäntänsä luota pois, niin ei hän
+haluaisi enää palvelukseen, vaan kernaammin olisi itse päällänsä, olipa
+se sitten vaikka tehtaassa veljensä kanssa.
+
+Vielä kun Avojalka oli maata panemaisillansa, kutsui hänet hänen
+emäntänsä ja ilmoitti hänelle salaisuuden, lisäten: "sinä olet ollut
+kyllä aina kärsivällinen Roselin kanssa, mutta ole nyt kaksi sen
+vertaa, niin kauan kuin kosija on täällä, ettei talossa syntyisi mitään
+hälinää".
+
+-- "Niin, mutta se näyttää minusta huonolta, että hän lypsää tämän
+ainoan kerran; onhan se suoraa petosta hyviä ihmisiä kohtaan, eikä hän
+päälle päätteeksi edes osaakaan lypsää".
+
+-- "Sinä ja minä emme voi maailmata muuttaa", sanoi emäntä, "minä
+luulen, että sinullakin on kyllä taakkaa osaltasi; anna toisten tehdä,
+mitä he tahtovat".
+
+Avojalka meni maata sillä raskaalla ajatuksella, kuinka toki ihmiset
+eivät pidä minäänkään pettää toinen toisiansa. Hän ei tosin tiennyt,
+ken se oli, joka piti petettämän; mutta hän sääli nuorta mies parkaa,
+ja mustalta näkyi hänen silmissään, kun hän ajatteli: ken tietää, ehkä
+tulee Rosel yhtä kovin petetyksi miehen suhteen, kun tämä Roseliin
+nähden.
+
+Seuraavana aamuna, kun Avojalka varhain aamulla katsahti ikkunasta
+ulos, peräytyi hän äkkiä taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut luodin
+otsaansa. "Taivas, mitä tämä on?" Hän hieroi silmiään ja avasi ne
+taasen sekä kyseli itseltään, josko hän vielä uneksi. "Onhan tuo
+ratsumies Endringenin häistä, hän tulee siis tähän kylään, hän korjaa
+sinut, ei, hän ei tiedä siitä mitään; mutta hänen tulee tietää se. Ei,
+ei, mitä sinä tahdot? Hän tulee yhä lähemmäs, yhä lähemmäs, hän ei
+silmäile ylös"... Kaksinainen puhjennut neilikka putoaa Avojalan
+käsistä akkunanlaudan yli hänen päällensä, se tapaa satulalaukkua,
+mutta ratsastaja ei sitä näe, ja kukka putoaa tielle ja Avojalkaa
+kiitää alas ja korjaa pettäväisen merkin tieltä, ja nyt selvenee
+hänelle tämä kauhea valo: tämä on Roselin kosija, hän se on, jota hän
+tarkoitti eilisiltana. Hän ei tosin nimittänyt häntä, mutta ei se voi
+olla muu, ei kukaan muu, ja häntäkö nyt petetään?
+
+Ladossa, vehreillä apilailla, joita hän aikoi antaa lehmille ruoaksi,
+laskeusi Avojalka polvilleen ja rukoili hartaasti Jumalaa, että Hän
+varjelisi nuorukaisen saamasta Roselia. Että hän tulisi hänen omakseen
+-- tälle ajatukselle hän ei uskaltanut antautua, mutta ei myöskään
+poistaa sitä.
+
+Tuskin oli hän lehmät lypsänyt, niin jo kiirehti mustan Marannan luo:
+hän tahtoi kysyä häneltä, mitä hänen pitäisi tekemän; vaan musta
+Maranna makasi kovasti kipeänä, hän oli käynyt milt'ei umpikuuroksi ja
+töin tuskin ymmärsi muuta kuin erityisiä sanoja, ja semmoista
+salaisuutta, jonka hän oli saanut tietää puolittain luottamuksesta ja
+puolittain arvaamalla, ei Avojalka uskaltanut huutaa niin kovaa, että
+musta Maranna olisi sitä käsittänyt. Olisihan ulkona oleva väki voinut
+sen kuulla. Hän palasi taasen neuvotonna kotiinsa.
+
+Avojalan täytyi lähteä pellolle ja viipyä siellä koko päivä nauriita
+istuttamassa. Melkein joka askeleella pysähtyi hän hetkiseksi ja tahtoi
+kääntyä takaisin, sanoaksensa vieraalle kaikki, mutta alamaisuuden
+käsky ynnä omituinen asian tutkiminen ajoi hänet eteenpäin hänelle
+määrättyyn velvollisuuteen, ja silloin ajatteli hän: jos hän on niin
+yksinkertainen ja ajattelematon, että niin huolimattomasti siihen
+heittäytyy, niin silloin ei voi häntä auttaa, eikä hän silloin sen
+parempata ansaitsekaan, ja -- kihlattu ei ole vielä vihitty, lohdutti
+hän itseänsä lopuksi. Hän oli kuitenkin kaiken päivää täynnä
+levottomuutta ja kun hän, palattuaan iltasella kotiinsa, meni lypsämään
+lehmiä ja Rosel istui, täysi kiulu edessänsä, erään lehmän ääressä,
+jonka hän juuri oli lypsänyt, ja lauloi selvällä äänellä, silloin kuuli
+hän vieraan puhuvan isännän kanssa viereisessä tallissa. Puheen aineena
+oli kimo. Mutta mistähän kummalta olikaan kimohevonen tullut talliin!
+eihän heillä tähän saakka ollut sellaista?
+
+Nyt kysyi vieras: "Ken se on, joka tässä vieressä laulaa?"
+
+-- "Se on minun sisareni", sanoi talonpoika, ja tämän kuultuaan alkoi
+Avojalka laulaa toista ääntä niin kovasti, niin innollisesti, ikäänkuin
+hän olisi aikonut pakoittaa häntä kysymään myös, kuka se toinen laulaja
+on; mutta laulu saattoi sen pahan, ettei siten voinut kuulla, josko
+vieras todellakin sitä kysyi. Ja kun Rosel meni, kantaen täysinäistä
+maitokiulua, pihan yli, johon parhaillaan kimokin talutettiin
+tarkastettavaksi, sanoi talonpoika:
+
+-- "Tuo tuolla se on minun sisareni. Rosel! Pane kiulu pois ja valmista
+jotakin illalliseksi, meillä on muuan sukulaisemme vieraana; kyllä minä
+kannan kiulun ylös".
+
+-- "Ja tuo pieni tuolla lie kaiketi laulanut toista ääntä?" uteli
+vieras. "Onko hän myöskin sisar?"
+
+-- "Ei, hän on noin puoleksi meidän turvattimme, minun isäni oli hänen
+holhojansa".
+
+Talonpoika tiesi vallan hyvin, että tuollainen lempeämielisyys on talon
+kunnia, ja sentähden vältti hän nimittämästä Avojalkaa pelkäksi
+piiaksensa.
+
+Mutta Avojalka oli itseksensä iloissaan siitä, että vieras vihdoinkin
+tiesi hänestä. Jos hän on ymmärtäväinen ihminen, niin tiedustelee hän
+minulta Roselista, arveli hän ihan oikein itseksensä, Rosel kantoi
+esille ruokaa ja vieras oli kovin ihmeissään siitä, että talossa
+voitiin saada toimeen moisia kemuja niin vähässä ajassa; hän ei
+tiennyt, että kaikki oli jo ennakolta valmistettu, ja Rosel pyysi
+vieraalta anteeksi, että hänen täytyi tyytyä puutteen-alaiseen
+kestitsemiseen, koska hän oli tottunut kotosalla arvattavasti paljoa
+parempaan. Hän arveli ja viisaastikin, että laajalle tunnetun kiitoksen
+mainitseminen tekee hyvää jokaiselle.
+
+Avojalan piti tänään pysyä kyökissä ja antaa kaikki Roselin käteen ja
+yhä alinomaa rukoili hän: "sanohan nyt minulle toki Jumalan nimessä,
+kuka hän on? Mikä on hänen nimensä?" Mutta Rosel ei vastannut ja emäntä
+ilmoitti viimein salaisuuden, selittäen: "voithan sinä nyt jo sanoa,
+hän on rusthollarin Johannes Zusmarshofenista. Onhan sinulla, Amrei,
+tallella vielä eräs muisto hänen äidiltänsä?"
+
+-- "Niin on", vastasi Avojalka ja hänen täytyi istahtua kiukaan
+reunukselle, sillä hänen polvensa horjuivat. Kuinka ihmeellistä tämä
+kaikki olikaan! -- Hän on siis hänen ensimmäisen hyväntekijänsä poika!
+"Kyllä häntä pitää auttaa, vaikkapa koko kylä kivittäisi minut; en minä
+jaksa tätä kärsiä!" arveli hän itseksensä.
+
+Vieras läksi pois, häntä saatettiin, mutta vielä rapuilla kääntyi hän
+äkkiä ympärinsä ja sanoi: "minun piippuni on sammunut, ja minä aina
+kernaimmin sytytän sen hiilestä". Hän halasi kaiketi tarkastella, miltä
+kyökissä näyttää. Rosel kiiti ennen häntä sisälle ja tarjosi hänelle
+tulikoukulla hiilen; hän seisoi juuri Avojalan edessä, joka istui
+takana uunin reunuksella.
+
+Ja vielä myöhään illalla, kun kaikki talossa makasivat, läksi Avojalka
+ulos ja juoksenteli pitkin kylää. Hän hakee jotakuta, jota hän voisi
+pyytää varoittamaan Johannesta, mutta hän ei tiedä ketäkään. Maltas,
+tuolla asuu suntio, hän on uudistalokkaan vihollinen ja osaa ilmoittaa
+kaikki niin sujuvasti, mutta ... sinun isäntäsi vihollisen luo et sinä
+suinkaan mene etkä ylipäänsä kenenkään luo täällä. Sinulla on
+kunnalliskokouksessa vihollisia kyllin Damin tähden... Niin, Dami, se
+voi sen tehdä. Miksikä ei? Voipihan mies puhua siitä paljoa enemmin;
+mitä voitaisiin luulla hänen sen sivussa tarkoittavan? Ja Johannes,
+niin, sehän on hänen nimensä, ei suinkaan unohda sitä, ja silloinhan on
+Damilla suojelija ja vieläpä millainen! Mikä mies! Mikä perhe! Silloin
+ei hänellä ole enää puutetta. Ei, Dami ei uskalla tulla kylään. Oi hyvä
+Jumala! onhan hän ajettu pois! Mutta entäs Sysi-Matti, sehän voisi sen,
+ja ehkä Dami sittenkin...
+
+Hänen ajatuksensa harhailivat sinne tänne niinkuin virvatuli, ja hän
+itsekin harhaili teitä käydessään tietämättä minne, ja hän tunsi tänään
+itsensä niin pelon-alaiseksi niinkuin aina käy, kun emme tiedä koko
+maailmasta ja olemme omissa ajatuksissamme; hän pelkäsi jokaista ääntä,
+sammakot lammessa kurisivat niin kauheasti, ruisrääkät nisupelloilla
+pärisivät niin kolkosti, puut seisoivat niin mustina tänä yönä. Ukkonen
+oli tänään jyrissyt Endringenissä päin. Taivaalla kiitää mustia pilviä,
+ainoastaan silloin tällöin kirmailee joku tähtönen.
+
+Avojalka kiirehti kedon yli metsään; hän tahtoi mennä Damin luo, hänen
+täytyi siitä puhua edes jonkun ihmisen kanssa. Kuinka on metsässä niin
+synkkää? Mikä lintu se on, joka visertää nyt näin yöllä, melkein kuin
+rastas, kun hän lentää illalla, ja "tulen jo, tulen jo, tulen jo; tulen
+koht', tulen koht'!" kaikuu sen laulu. Ja nyt visertää rastas, niin
+henkeänsä vetämättä, niin sydämmensä pohjasta, niin suihkuavin sävelin,
+niin hiljaa lirittämällä, kuin metsän lähde, joka uhkuaa maan sisästä.
+
+Metsätiellä olevat puun juuret eivät suinkaan kierrelleet Avojalan
+aatoksia mutkaisemmin.
+
+-- "Ei, se tuuma ei auta! Mene vaan taasen kotiisi" sanoi hän viimein
+itsekseen ja kääntyi takasin, mutta vielä kauan käyskenteli hän pitkin
+ketoa; hän ei uskonut enää virvatulia, mutta tänään näytti siltä, kuin
+joku sellainen häntä kuljettaisi edes takaisin, ja nyt tunsi hän
+ensikerran kävelleensä kovin kauan avojaloin kasteisella maalla ja
+poskensa hehkuvan. Hiki vuosi hänestä virtana, kun hän pääsi viimein
+kotiin kammioonsa.
+
+
+
+
+15. Sidottu ja päästetty.
+
+
+Aamulla herätessänsä huomasi Avojalka tilallaan sen kaulakoristeen,
+jonka hän ennen oli saanut rusthollin emännältä; hänen täytyi kauan
+aikaa ajatella, ennenkuin muisti, että hän oli sen ottanut eilen
+illalla esille ja kauan katsellut sitä.
+
+Nousemaan yrittäessään, tunsi hän jäsenensä olevan kuin hakattujen, ja
+käsiään vaivalla ristiin pannessaan, vaikeroi hän:
+
+-- "Enhän vaan taivaan nimessä kipeäksi tule! Minulla ei ole aikaa
+siihen, minä en saata olla sairaana nyt". Ikäänkuin suutuksissa
+ruumiisensa ja lujatahtoisena ponnistaen sitä, nousi hän ylös; mutta
+pahastipa hän pelästyi, nähtyään pienestä peilistänsä, että hänen
+kasvonsa olivat aivan pöhössä: "Siinä sulle rangaistus, kun eilen yöllä
+niin paljon juoksentelit ja tahdoit avuksesi kutsua vieraita ihmisiä,
+jopa kelvottomiakin". Hän löi kuni rangaistukseksi itseään hellälle
+poskellensa, sitten kietoi hän sen huolellisesti ja meni työhönsä.
+
+Emäntä, nähtyään hänet, tahtoi lähettää häntä makaamaan; mutta Rosel
+rupesi torumaan, että Avojalka oli ilkeyttänsä vaan olevinaan sairas ja
+oli tehnyt tuon tepposen vaan senvuoksi, kun tiesi, että häntä nyt
+tarvitaan. Avojalka oli ääneti, ja kun hän oli ladossa panemassa
+apilaita korsuun, silloin kuului muudan raikas ääni: "Hyvää huomenta!
+Ahkeriapa ollaan jo näin varhain!"
+
+Se oli hänen äänensä.
+
+-- "Aina vähän", vastasi Avojalka ja purasi sitten hampaansa yhteen,
+harmissaan sille häijylle tontulle, joka kateellisena oli hänet
+noitunut ja rumentanut niin pahaksi, että Johanneksen oli häntä
+mahdoton tuntea.
+
+Pitikö hänen nyt ilmoittaa itsensä?
+
+Parasta on odottaa.
+
+Hänen lypsäessään kyseli Johannes yhtä ja toista. Ensinkin, lypsävätkö
+lehmät paljon ja myödäänkö karjan tuotteita ja miten, kuka voita
+kirnuaa, ja pitääkö joku tuosta kirjaa talossa.
+
+Avojalka vapisi; hänen vallassaan oli nyt sysätä kilpakumppalinsa
+syrjään, osoittaessaan, mimmoinen hän on; mutta kuinka kummallisesti
+ovat maailman kulun langat kehrätyt! Hän häpesi ennen kaikkea puhua
+pahaa isäntäväestään, vaikka moite olisi oikeastaan koskenut vain
+Roselia, sillä muuthan olivat hyviä; mutta hän tiesi, että häpeä on
+palvelijankin saattaa taloa pahaan huutoon, ja senvuoksi hän vastasi
+vain: palvelijan ei sovi arvostella isäntäväkeänsä; "ja hyväsydämmisiä
+he ovat kaikki", lisäsi hän sitten sisällisessä oikeudentunnossa, sillä
+hyväntahtoinen oli tosiaan Roselikin kaikessa tulisuudessaan ja
+ylpeydessään. Nytpä johtui Avojalalle jotakin mieleen. Jos hän sanoo
+mimmoinen Rosel on, niin lähtee vieras tipo tiehensä, siten hän on
+tosin Roselista päässyt, mutta hän on sitten poissa, ja viisaasti hän
+sitten jatkoi:
+
+-- "Näyttepä olevanne varovainen; siitähän vanhempannekin ovat
+tunnetut. Mutta tiedättehän, ettei mitään eläintä opi yhdessä päivässä
+tuntemaan; teidän pitäisi, mielestäni, jäädä vähäksi aikaa tänne, ja
+sittemmin saamme mekin tutustua lähemmin keskenämme, ja kyllähän sitten
+sana sanasta syntyy, ja missä vaan saatan olla teidän hyödyksenne, niin
+sen teen aivan mielelläni. Vaan enpä minä ymmärrä kumminkaan, miksi te
+niin paljon kyselette..."
+
+-- "Kas viekasta! Mutta mieliinipä olet kuin oletkin", sanoi Johannes.
+
+Avojalka säpsähti, niin että lehmä peräytyi ja maito oli vähällä
+läikähtää kiulusta ulos.
+
+-- "Ja hyvät juomarahat pitää kyllä saamasi", lisäsi Johannes ja
+pudotti jälleen takaisin taskuunsa taalerin, jota jo oli pitänyt
+hyppysissään.
+
+-- "Kuulkaas", alkoi Avojalka vielä, mennen toisen lehmän luo. "Suntio
+on minun isäntäni vihollinen, sen sanon siltä varalta, että hän
+rupeaisi teihin hierautumaan".
+
+-- "Niin, niin, kyllä sinun kanssasi sopii puhella, näen mä, mutta
+sinun kasvosi ovat pöhössä; ei tuo pään sitominen mitään auta, kun
+kävelet avojaloin".
+
+-- "Minä olen jo tottunut siihen", sanoi Avojalka, "mutta kiitoksia
+vaan neuvostanne, koetan sitä seurata".
+
+Askeleita kuului ulkoa. "Saammehan toiste puhella enemmän", lopetti
+poika ja meni pois.
+
+-- "Kiitos nyt, paksu poskeni!" sanoi Avojalka, vieraan mentyä, ja
+taputti pöhönnyttä poskeansa; "olet ollut oikein kiltti; sinun
+kauttasihan saan hänen kanssaan puhua, ikäänkuin ei olisi minua itseäni
+likimaillakaan, naamuri silmillä kuin laskiaisena. Helei! Tämäpä
+hauskaa!"
+
+Kummallista, kuinka tämä sisällinen ilo melkein poisti hänen
+ruumiillisen kuumeensa; väsyksissä hän vaan oli, sanomattoman
+väsyksissä, ja osittain oli hänestä mieleistä osittain haikeata, kun
+hän näki renkivoudin tervaavan rattaiden pyöriä ja kuuli isännän
+aikovan vieraan kanssa lähteä ulos kylään. Hän riensi kyökkiin ja
+siellä kuuli hän isännän sanovan Johannekselle: "Olisipa hyvä, jos sinä
+lähtisit ratsain; sitten saisit sinä, Rosel, tulla viereeni rattaille
+ja Johannes ratsastaisi sivulla".
+
+-- "Lähteehän emäntäkin joukkoon", lisäsi Johannes hetken kuluttua.
+
+-- "Minulla on imevä lapsi, en minä voi lähteä", sanoi emäntä.
+
+-- "En minäkään ilkeä näin arkipäivänä lähteä kyliä kulkemaan", lisäsi
+Rosel.
+
+-- "Mitä joutavia! Kun serkku tulee vieraisin, niin saatat kyllä ottaa
+itsellesi yhden vapaan päivän", pyyteli isäntä, sillä hän tahtoi, että
+Johannes oitis Roselin kanssa yhdessä tulisi vouratalollisen luokse,
+jott'ei tällä olisi tyttärensä suhteen toivoa vähääkään; samalla tiesi
+hän tämmöisen pienen kylässä-käynnin hankkivan ihmiset pikemmin kokoon
+kuin kahdeksanpäiväinen vieraissa-olo talossa.
+
+Johannes oli vaiti, ja isäntä pyytämisensä innossa nykäsi häntä ja
+kuiskasi: "Puhu sinäkin hänelle, sinua hän mieluummin tottelee ja
+lähtee mukaan".
+
+-- "Minusta nähden", sanoi Johannes ääneensä, "sisaresi tekee oikein,
+kun ei tahdo näin keskellä viikkoa kyliä käydä. Minä valjastan heponi
+sinun hevosesi rinnalle, sittenhän saamme nähdä, miten ne yhdessä
+kulkevat, ja illalliseksi tulemme jo takaisin, joshan emme jo
+ennenkin".
+
+Avojalka, kuullessaan tätä, purasi huultaan ja tuskin jaksoi olla
+nauramatta; "sepä se", arveli hän, "sitä miestä ette ole saneet vielä
+suistaneeksi, vielä vähemmin valjaisin, sitä miestä ette voikaan niin
+ilman mitään kuljettaa maita mantereita, kuten oli aiottu, niin ettei
+hän takaisin osaisi tulla".
+
+Hänen täytyi panna huivi kasvoiltaan pois, niin kuuma tuli hänen
+pelkästä ilosta.
+
+Kummallinen oli tänään talossa päivä, ja Rosel kertoi puoli-äreissään,
+mitä kaikkea kummallista Johannes oli häneltä kysynyt, ja Avojalka se
+riemuitsi sydämmessänsä, sillä kaikki se, mitä hän oli kysellyt ja
+jonka hän hyvin ymmärsi, miksi tämä oli niin kysellyt, oli hänessä
+täytetty. Mutta mitäs siitä on hyötyä? Hän ei tunne sinua, ja jospa
+tuntisikin, niin sinä olet orpo raukka ja palveluksessa, siitä ei tule
+milloinkaan mitään. Hän ei tunne sinua eikä rupea sinusta
+tiedustelemaan.
+
+Illalla miesten palatessa, oli Avojalka ottanut jo huivin pois
+otsaltaan, posket ja ohimoiset olivat vielä leveästi sidottuina.
+
+Johannes ei näkynyt nyt huolivan hänestä sanoilla eikä katseellakaan.
+Sitä vastoin oli hänen koiransa Avojalan luona kyökissä ja tämä antoi
+sille ruokaa, silitteli sitä ja puheli sille: "Niin! Jospa vaan voisit
+sanoa hänelle kaikki, niin kyllä uskollisesti hänelle kaikki
+ilmoittaisit!"
+
+Koira pani päänsä Avojalan polvelle ja katsoi häneen ymmärtäväisillä
+silmillä ja pudisti sitten päätään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+raskasta on, etten minä voi puhua.
+
+Nyt meni Avojalka sisään ja tuuditteli lapsia, jotka jo kauan aikaa
+olivat maanneet, vielä kerran kaikenlaisilla lauluilla, mutta sitä
+valssia, jonka mukaan hän kerran oli tanssinut Johanneksen kanssa,
+lauloi hän enimmin. Johannes kuunteli kuni haluillansa ja näkyi olevan
+kaukana puheistansa. Rosel meni kammioon ja käski Avojalan olla vaiti.
+Vielä myöhään yöllä, kun Avojalka juuri oli tuonut vettä mustalle
+Marannalle ja täysi leili päälaella kulki synnyintalollensa, tuli hänen
+vastaansa Johannes, joka oli matkalla yömajaansa ravintolassa. Hiljaa
+lausui tyttö: "Hyvää yötä!"
+
+-- "Kas, sinäkö siinä olet?" sanoi Johannes, "minnes sinä vielä vettä
+viet?"
+
+-- "Mustalle Marannalle".
+
+-- "Kuka se on?"
+
+-- "Köyhä, kipeä eukko".
+
+-- "Roselihan sanoi, ettei täällä ole köyhiä lainkaan?"
+
+-- "Voi, Herran tähden; on liiaksikin, mutta Rosel sanoi kaiketi sen
+vuoksi vaan, kun pitää sitä häpeänä kylälle. Hyväsydämminen hän on, sen
+saatte uskoa, mielellään hän lahjoittaa".
+
+-- "Hyvä sinä olet puolustamaan, näen mä; mutta älähän jää seisomaan
+leili päälaella. Saanko lähteä kerallasi?"
+
+-- "Miks'ette?"
+
+-- "Sinä olet oikeassa, sinä kuljet hyvää tietä ja siinä on sinulla
+suoja, ja minua ei sinun huoli lainkaan pelätä".
+
+-- "Min'en pelkää ketään ja kaikista vähimmän teitä. Tänään huomasin,
+että olette hyvä".
+
+-- "Miten niin?"
+
+-- "Kun neuvoitte parantamaan kasvojeni pöhöä; se auttoi, minulla ovat
+kengät jalassa".
+
+-- "Hyvin teitkin, kun neuvoani noudatit", sanoi Johannes hyvillään, ja
+koira näkyi ymmärtävän tämän, sillä se hyppäsi tytön luo ja nuoli hänen
+vapaata kättään.
+
+-- "Luks, tule tänne", käski Johannes.
+
+-- "Antakaa hänen olla", vastasi Avojalka, "me olemme jo hyviä ystäviä,
+Luks oli tänään minun luonani kyökissä; minua ja veljeäni kaikki koirat
+hyväilevät".
+
+-- "Vai niin? Onko sinulla velikin?"
+
+-- "On kyllä, ja minä aion pyytää, että te hyväntahtoisesti ottaisitte
+hänet palvelukseen luoksenne, hän on varmaan palveleva teitä
+uskollisesti elämänsä loppuun asti".
+
+-- "Missä hän on?"
+
+-- "Tuolla metsässä, hän on tätä nykyä sysimiehenä".
+
+-- "Meillä on vähän metsää eikä yhtään sysihautaa; paimenta minä
+pikemmin tarvitsisin".
+
+-- "Siihen hän kelpaa myöskin. Mutta tässä asuukin Maranna".
+
+-- "Minä odotan, kunnes tulet ulos", sanoi Johannes, ja Avojalka meni
+sisään, vei sinne veden, pani halot takkaan ja teki eukolle vuoteen.
+
+Hänen tultuaan ulos, oli Johannes vielä siellä, koira hyppäsi hänen
+vastaansa, ja kauan seisoi vielä Avojalka Johanneksen kanssa
+pihlajapuun juurella. Se humisi niin vienosti ja heilutteli oksiaan,
+ja siinä he haastelivat kaikenlaista, ja Johannes ylisti hänen
+ymmärtäväisyyttään ja valpasta mieltään ja sanoi viimein: "Jos joskus
+tahdot paikkaa muuttaa, niin minun äidilleni sä olisit omiasi".
+
+-- "Sepä on suurin kiitos, mitä minulle kukaan voi maailmassa antaa",
+vakuutti Avojalka, "ja minulla on vielä muistokalu häneltä". Hän kertoi
+nyt tuon tapauksen lapsuutensa ajoilta, ja kumpikin nauroi, kun
+Avojalka sanoi, ettei Dami tahdo milloinkaan unohtaa, että rusthollin
+emäntä on hänelle vielä velkaa nahkahousut.
+
+-- "Ne hänen pitää saada", vakuutti Johannes.
+
+He menivät vielä yhdessä kylään, ja Johannes antoi hänellä kättä
+jäähyväisiä sanoessaan.
+
+Avojalka yritti sanoa hänen jo antaneen hänelle kättä, mutta ikäänkuin
+säikähtyen tuota ajatusta, riensi hän taloon, vastaamattakaan toisen
+jäähyväiseen! Johannes meni mettivänä ja hämillänsä yömajaansa "Metson"
+ravintolaan.
+
+Mutta seuraavana aamuna huomasi Avojalka poskensa pöhön laskeutuneen,
+eikä milloinkaan tätä ennen kuulunut vielä niin iloista rallatusta
+talossa, pihalla, tallissa ja ladossa, kuin tänään, ja tänäänhän piti
+myös asia päätettämän, tänään piti Johanneksen lausua asiansa.
+Uudistalokas ei enää kauemmin tahtonut saattaa sisartansa huutoon:
+ehkäpä ei siitä tulisikaan mitään.
+
+Melkein kaiken päivän vietti Johannes sisässä Roselin luona; tämä
+ompeli miehen paitaa, ja iltasella tulivat uudistalokkaan vaimon
+vanhemmat ja muut sukulaiset. Asia piti päätettämän.
+
+Kyökissä kihisi paisti, ja kuusihalot räiskivät, ja Avojalan posket
+hehkuivat sekä uunin tulesta että sisällisestäkin. Korppi-Sakari
+käyskenteli edes takaisin, ylös ja alas hyvin toimessaan, hän oli
+talossa kuin kotonaan ja poltteli uudistalokkaan piippua.
+
+-- "Se on siis kuitenkin päätetty", valitti Avojalka itsekseen.
+
+Pimeä tuli, ja monta kynttilää paloi talossa; Rosel käyskeli pönäkästi
+puettuna edestakaisin tuvan ja kyökin väliä eikä toki tiennyt mitä
+oikeastaan tekisi. Muuan vanha vaimo, joka oli muinoin kyökkipiikana
+palvellut kaupungissa, oli otettu ruoan keittäjäksi. Kaikki oli
+valmistettu.
+
+Nyt sanoi nuori emäntä Avojalalle: "mene ylös ja pane kirkkovaatteet
+päällesi".
+
+-- "Miksi niin?"
+
+-- "Sinun tulee tänään passata, saathan samassa myös kelpo juomarahat".
+
+-- "Minä tahtoisin olla kyökissä".
+
+-- "Ei, tee mitä minä sinulle sanon ja joudu".
+
+Amrei meni huoneesensa ja kovin väsyneenä istahti hän hetkiseksi
+kirstullensa vetäisemän henkeä; häntä peloitti, -- hänen oli niin
+raskasta, -- kun hän voisi nyt vaan nukkua eikä milloinkaan enää
+herätä! Mutta velvollisuus se kutsui häntä ja tuskin oli hän saanut
+käteensä ensimmäisen kappaleen juhlapukuansa, niin ilo heräsi hänessä,
+ja iltarusko, joka lähetti kirkkaan säteen ullakkoon, tanssieli Amrein
+poskilla.
+
+-- "Pane kirkkovaatteet päällesi!" Hänellä oli yksi ainoa kirkkopuku ja
+se oli sama, mikä oli hänen päällänsä ollut Endringenin häissä, ja
+jok'ainoa vaatteiden kahina soi iloa ja samoja valssinsäveleitä, joiden
+mukaan hän silloin oli tanssinut; mutta yön lähetessä ja pimeässä
+pannessaan päällensä, karkoitti Amrei jälleen kaiken ilonsa ja sanoi
+pukeuvansa tällä lailla ainoastaan Johanneksen kunniaksi; osoittaakseen
+hänelle, kuinka korkeassa arvossa hän piti kaikkea, mitä hänen
+perheestänsä oli lähtenyt, pani hän viimeksi kaulakoristeenkin
+kaulalleen.
+
+Koristettuna niin kuin muinoin Endringenin häissäkin, tuli hän
+kammiostaan alas.
+
+-- "Mitäs tuo nyt on? Mitäs sinä olet niin pönäkäksi laittaunut?" huusi
+Rosel suutuksissaan ja rauhattomana sulhasen pitkällisestä
+viipymisestä. "Mitäs olet pannut päällesi kaikki rikkautesi? Sopiiko
+piian kantaa tuommoisia koristeita ja mokomia muistorahoja? Pane
+paikalla ne pois!"
+
+-- "Kas sitä en tee, sen lahjoitti minulle hänen äitinsä, vielä pienenä
+ollessani, ja se minun kaulallani oli, kun yhdessä tanssimme
+Endringenissä".
+
+Jotakin kuului kaatuneen portailla, mutta kukaan ei pitänyt siitä
+lukea, sillä Rosel huusi nyt:
+
+-- "Vai niin, sinä kunnoton tontun noita; räpäleihin olisit nääntynyt,
+jollei sinua olisi otettu taloon, ja nyt tahdot ottaa sulhasen minulta
+pois".
+
+-- "Älähän nimittele häntä niin, ennenkuin hän on se", vastasi Avojalka
+kummallisella äänellä, ja vanha ruoankeittäjä huusi kyökistä: "Totta
+Avojalka puhuu, lasta ei saa nimellään mainita, ennenkuin on kastettu,
+se on lopen vaarallista".
+
+Amrei nauroi, ja Rosel kiljasi:
+
+-- "Mikä sua naurattaa?"
+
+-- "Itkeäkös minun pitäisi?" sanoi Avojalka, "syytä olisi minulla
+kyllä, mutta en kehtaa".
+
+-- "Maltas, kun näytän sinulle, mitä sinun pitää", huusi Rosel: "tuossa
+sulle!" ja hän raasti Avojalan maahan ja löi häntä kasvoihin.
+
+-- "Kyllä minä riisun; päästä pois!" huusi Avojalka, mutta Rosel päästi
+hänet muutoinkin, sillä Johannes seisoi hänen edessään, ikäänkuin
+maasta nousseena.
+
+Hän oli kalman kalpea, hänen huulensa vapisivat, hän ei saanut
+sanaakaan suustansa, suojellen laski hän vaan kätensä Avojalan päälle,
+joka vielä oli maassa polvillaan.
+
+Avojalka oli ensimmäinen, joka alkoi puhua, ja hän huusi: "Uskokaa
+minua, Johannes, tuommoinen hän ei ole ollut vielä koskaan, ei
+elämäpäivänään, ja minä olen syypää..."
+
+-- "Niin, syypää sinä olet, ja lähde pois nyt! Minun kanssani sinä
+lähdet ja minun sinä olet! Tahdotko? Sinut olen löytänyt enkä ole sinua
+hakenut! ja nyt jäät minun luokseni ja tulet vaimokseni. Niin on
+Jumalan tahto".
+
+Olisipa nyt ollut katsoa Avojalan silmiin!
+
+Mutta ei ole vielä koskaan kuolevainen silmä täydellisesti nähnyt
+ukon-nuolta, ja jospa se kuinkakin lujana koettaisi sitä odottaa,
+sokaisee sen nuoli sittenkin; ja nuolia säihkähtää ihmisenkin silmistä,
+ja niitä et voi silmän rävähtämättä nähdä milloinkaan! vavahduksia on
+ihmismielessä, ja niitä et milloinkaan saa käsittäneeksi; ne leijuvat
+maailmoitse, niitä et saa kiinni.
+
+Nopea ilon nuoli, jommoinen iskee siitä silmästä, jolle taivas aukee,
+oli välähtänyt Amrein kasvoilta, ja nyt peitti hän ne käsillään, ja
+kyyneleitä valui hänen sormiensa lomitse. Johanneksen käsi oli hänen
+päällään.
+
+Kaikki sukulaiset olivat tulleet saapuville ja kummastellen katselivat,
+mitä täällä nyt tapahtui.
+
+-- "Mikäs Avojalalla on? Mitäs tämä merkitsee?" melusi uudistalokas.
+
+-- "Vai niin? Avojalkako sinun on nimesi?" riemuitsi Johannes. Hän
+naurahti kovaan ja huusi sitten: "Tule nyt! Tahdotko minua? Sano
+suoraan, tässä on vieraita miehiä. Sano: tahdon, niin ei muu kuin
+kuolema meidät eroittaa toisistamme".
+
+-- "Tahdon! eikä muu kuin kuolema eroittaa meidät toisistamme",
+huudahti Avojalka ja heittihe hänen kaulalleen.
+
+-- "Niinkö vainen? sitten saat viedä hänet paikalla talosta pois!"
+kiljasi uudistalokas vihan vimmassa.
+
+-- "Vien käskemättäsikin; kiitoksia vaan hyvästä kohteluksesta, serkku;
+jos joskus saavut meille, niin kuitataan sitten". Niin vastasi
+Johannes. Hän otti molemmilla käsillä tyttöä päästä ja huudahti:
+"Taivaan Herra! Voi äiti, äiti! kuinka iloiseksi nyt tulet!"
+
+-- "Mene ylös, Avojalka, ja ota kirstusi pois, sinusta ei saa jäädä
+taloon riepuakaan", komensi uudistalokas.
+
+-- "Kyllä; kyllä se tapahtuu vähemmälläkin melulla", vastasi Johannes.
+"Tule, minä menen kerallasi, Avojalka; mutta mikäs sinun oikea nimesi
+on?"
+
+-- "Amrei!"
+
+-- "Olin minä vähällä jo ennenkin saada Amrein; se oli rasvaprinsessa
+ja sinä olet minun suolaprinsessani. Helei! Mennään nyt, tahdonpa nähdä
+kammiota, jossa niin kauan olet elänyt; nyt saat suuren talon".
+
+Koira se kulki kulkemistaan karvat pörröllään uudistalokkaan ympäri, se
+huomasi kyllä, että uudistalokas olisi mielellään kuristanut
+Johanneksen, ja vasta sitten kun Johannes ja Avojalka olivat menneet
+portaita ylös, juoksi koirakin heidän peräänsä.
+
+Johannes jätti kirstun paikoilleen, koska sitä ei sopinut ottaa hevosen
+selkään, ja pani kaikki Avojalan tavarat säkkiin, jonka Avojalka oli
+perinyt isältään, ja tyttö kertoi silloin, mitä kaikkea kovaa tuo
+säkki jo oli kokenut, ja koko maailma pyrki supistumaan yhteen
+silmänräpäykseen ja oli tuhatvuotinen ihme. Kummastellen näki Avojalka
+Johanneksen ilomielin katselevan hänen kirjoitusvihkoaan ja kuuli hänen
+lausuvan: "Tuon vien äidilleni, sitä hän aavistelikin; ei vielä
+maailmasta ihmeitä puutu".
+
+Avojalka ei sen enempää sitä tiedustellut. Ihmettähän oli kaikki, mitä
+hänelle tapahtui! Ja ikäänkuin tietäen, että Rosel paikalla repisi
+rikki hänen kukkansa, ja viskaisi kujalle, pyykkäsi hän vielä kerran
+kädellään niitä: käsi tuli märäksi yökasteesta, ja nyt hän meni alas
+Johanneksen kanssa ja juuri kun olivat talosta lähtemäisillään, puristi
+vielä joku hiljaa pimeässä hänen kättään; sen teki emäntä, joka hänelle
+täten sanoi jäähyväisensä.
+
+Kynnyksellä lausui vielä Avojalka, pannen kätensä ovenpielelle, johon
+hän niin usein oli nojaunut haaveillessaan: "Palkitkoon Jumala tälle
+talolle kaiken hyvän ja antakoon anteeksi kaiken pahan!" Mutta tuskin
+oli hän astunut moniaan askeleen, niin jo huudahti: "Voi, Herran
+tähden, kun unohdin kaikki kenkäni; ne olivat siellä vuoteen päällä".
+Ja tuskin oli hän saanut tämän sanoneeksi, niin kopisten lensivät
+kengät perättäin akkunasta kujalle.
+
+-- "Juokse hiiteen", huusi joku ullakon akkunasta. Syvä oli tuo ääni,
+mutta Roselin se oli kumminkin.
+
+Avojalka kokosi kengät yhteen ja läksi niitä kantamaan Johanneksen
+kanssa, jolla oli säkki selässä, ravintolaan päin.
+
+Kuu kumoitti kirkkaana, ja kylässä oli jo kaikki hiljaa.
+
+Avojalka ei tahtonut jäädä ravintolaan.
+
+-- "Mielelläni minäkin jo läksisin matkaan tän'iltana", lisäsi
+Johannes.
+
+-- "Minä jään Marannan luokse", vastasi Avojalka, "siellä mun
+synnyintaloni, ja sinä jätät kai koirasi minulle. Jäätkös luokseni,
+Luks? Pelkäänpä heidän tekevän minulle jotain, jos jään tänne".
+
+-- "Kyllä minä vartioin ulkona", vastasi Johannes, "mutta parasta
+olisi, että lähtisimme kohta matkaan; mitäpäs sinulla täällä onkaan
+tekemistä?"
+
+-- "Pitää minun kaikin mokomin käydä Marannan luona. Hän on ollut
+minulla äidin sijassa, enkä ole häntä nähnyt tänään koko päivänä enkä
+ole voinut pitää hänestä mitään huolta, ja hän makaa sen lisäksi
+sairaana. Mutta mitäs mä aioin tehdä? Tule sinäkin sinne!"
+
+He kulkivat käsi kädessä kuun valaiseman nukkuvan kylän lävitse.
+Lähellä synnyintaloaan pysähtyi Avojalka ja sanoi: "Katsos, tässä näin
+antoi äitisi minulle kaulakoristeen ja suuta".
+
+-- "Vai niin? Tuossa saat vielä ja vielä".
+
+Autuaina syleilivät rakastuneet toisiansa. Pihlajapuu humisi siihen, ja
+metsästä kuului yörastaan laulu.
+
+-- "Kas niin, piisaa jo, tämä vielä, ja sitten mennään Marannan luo.
+Herra Jumala! Kuinka iloiseksi hän nyt tulee!"
+
+He astuivat yhdessä mökkiin, ja juuri kun Avojalka avasi oven, lankesi
+nytkin, niinkuin auringon säde ennen muinoin, leveä kuun säde
+kaakeliuunin enkelin kasvoille, ja nyt näkyi se vielä iloisemmin
+hymyilevän ja tanssivan, ja nyt huusi Avojalka kovalla äänellä:
+"Maranna! Maranna! Herätkää! Maranna! Onnea ja siunausta tuon teille!
+Herätkää!"
+
+Eukko kohottihe vuoteellaan, kuun säde lankesi hänen kasvoilleen ja
+kaulalleen, hän avasi silmänsä ja kysyi: "Mikäs nyt? Mikäs nyt? Kukas
+minua huutaa?"
+
+-- "Iloitkaa, tässä tuon teille Johannekseni!"
+
+-- "Johannekseni!" huusi eukko kirkeästi. "Armas Jumala, Johannes
+poikani! Kuinka kauan ... kuinka kauan ... sin'olet minun, sin'olet
+minun, kiitetty olkoon Jumala tuhatkertaisesti, tuhannen
+tuhatkertaisesti! Voi lastani! Sinut näen tuhansilla silmillä ja
+tuhansin kerroin... Ei, anna kätesi tänne... Käy tänne! Tuolla
+kirstussa on huomenlahja... Ottakaa se huivi... Voi poikoani, voi
+poikoani! Niin, niin, hän on sinun... Johannes poikani! poikani!" Eukko
+alkoi nauraa katkotellen ja vaipui takaisin vuoteelle. Amrei ja
+Johannes olivat laskeuneet polvillensa vuoteen ääreen, ja heidän
+noustuansa ja kumarruttuansa eukon yli, ei Maranna enää
+hengittänytkään.
+
+-- "Voi Jumalani! hän on kuollut, ilo on ottanut häneltä hengen pois!"
+huusi Avojalka, "ja hän luuli sinua pojakseen. Hän kuoli onnellisena!
+Voi, mitenkä kaikki onkaan maailmassa niin järjestetty, voi mitenkä
+käykään täällä kaikki niin ihmeellisesti!" Hän vaipui jälleen vuoteen
+viereen ja itki katkerasti nyyhkien.
+
+Viimein kohosi Johannes ylös, ja Avojalka painoi kuolleen silmät
+kiinni. Hän seisoi kauan Johanneksen kanssa hiljaa vuoteen ääressä ja
+sanoi sitten:
+
+-- "Minä käyn ihmisiä tänne. Ihmeellisen hyvin on Jumala tehnyt.
+Eukolla ei olisi ollut enää ketään, joka olisi hänestä huolta pitänyt,
+minun lähdettyäni, ja Jumala soi hänelle korkeimman ilon vielä
+viimeisellä hetkellä. Kuinka kauan, kuinka kauan hän oli odottanut tätä
+iloa!"
+
+-- "Tänään et kumminkaan saata tänne jäädä", sanoi Johannes, "senpä
+vuoksi lähdetään jo tänään pois".
+
+Avojalka herätti haudankaivajan vaimon ja lähetti hänet mustan Marannan
+luo, ja hän oli niin ihmeellisesti tunnoissaan, että sanoi tälle kohta,
+että ne kukat, jotka kasvavat hänen entisellä akkunanlaudallaan, ovat
+istutettavat mustan Marannan haudalle, ja ettei unohdettaisi panna,
+niinkuin eukko aina oli halunnut, hänen päänsä alle hänen ja hänen
+poikansa virsikirjoja.
+
+Järjestettyään kaikki, kohosi hän viimein, ojensihe ja sanoi: "kas
+niin! nyt on kaikki valmis: mutta anna anteeksi, hyvä mies, että sinun
+nyt oitis täytyy minun kerallani katsoa viheliäisyyteen, ja anna
+anteeksi myöskin, etten ole nyt semmoinen, kun oikeastaan soisin
+olevani. Näen kyllä, että kaikki on hyvä eikä Jumala olisi voinut
+paremmin tehdä, mutta pelko on minussa vielä kaikissa jäsenissäni, ja
+kuolema se on sittenkin kova asia, et usko, kuinka paljon olen
+ajatellut sitä seikkaa. Mutta nyt mä taas tahdon olla iloinen, olenhan
+onnellisin morsian maailmassa".
+
+-- "Totta puhut. Lähde nyt. Tahdotko istua kanssani hevosen selässä?"
+kysyi Johannes.
+
+-- "Tahdon kyllä. Onko tämä sama kimo, joka sinulla oli Endringenin
+häissä?"
+
+-- "Sama on".
+
+-- "Ja kas sitä uudistalokasta! Lähettää yöllä, ennenkuin sinun piti
+tuleman, Lauterbachiin kimoa hakemaan, saadakseen sinua tulemaan
+taloonsa. Hehei! hepo, käypä kotiasi jälleen", lopetti hän melkein
+iloisena, ja niin palasivat he ajatuksissaan ja tunteissaan takaisin
+tavalliseen elämään ja oppivat siitä uudestaan tuntemaan
+onnellisuuttansa.
+
+
+
+16. Helkkyhepo.
+
+
+-- "Eihän tämä ole unta? olemmehan kumpikin valveilla, ja huomenna
+koittaa päivä, ja sitten taasen päivä ja tuhatkertaisesti?" Niin puheli
+Avojalka Luksille, joka oli jäänyt hänen luokseen, sill'aikaa kuin
+Johannes satuloitsi tallissa hevostaan. Nyt tuli tämä ulos, pani säkin
+hevosen selkään ja sanoi: "Minä istun tuohon ja sinä istut eteeni
+satulaan"
+
+-- "Mieluummin istuisin säkkini päällä".
+
+-- "Kuinka tahdot".
+
+Johannes hyppäsi satulaan ja sanoi: "Kas niin, astupa nyt jalalleni,
+astu vakavasti vaan ja anna minulle kätesi", ja kepeästi hyppäsi hän
+ylös, Johannes nosti hänet, suuteli häntä ja sanoi: "Nyt voin tehdä
+sinulle mitä tahdon, sinä olet vallassani".
+
+-- "En minä pelkää", vastasi Avojalka, "sinä olet myöskin vallassani".
+
+Ääneti ratsastivat he kylästä ulos. Viimeisessä talossa paloi valkea,
+siellä valvoi haudankaivajan vaimo Marannan ruumiin ääressä, ja
+Johannes antoi Avojalan itkeä hänen kyyneleensä.
+
+Vasta silloin kun he ratsastivat Selja-ahon poikki, sanoi Avojalka:
+"Tuossa mä muinoin hanhia paimensin ja tuolla ma kerran annoin isällesi
+juoda tuosta kaivosta. Jumala suojelkoon sinua, pääronapuu, ja teitä
+kedot ja metsät! Tuntuu, kuin tuo kaikki olisi ollut pelkkää unta, ja
+suo anteeksi, armas Johannes, tahtoisinpa iloita enkä kumminkaan voi
+enkä saakaan, kun ajattelen, että tuolla mökissä makaa vainaja; synti
+on, jos iloitsen, ja synti on, jos en iloitse. Tiedätkös mitä,
+Johannes? Minä sanon, että vuosi on jo kulunut, ja sitten iloitsen;
+mutta ei, vuoden päästä on ihanaa ja ihanaa on nytkin, ja tänään juuri
+iloitsenkin. Nyt ratsastamme taivaasen! Voi mitä ajatuksia minulla oli
+tuolla Selja-aholla, että käki muka olisi kenties lumottu prinssi, ja
+nyt istun hevosen selässä ja olen suolaprinsessa. Onpa iloista minusta,
+kun nimitit minua suolaprinsessaksi; tiedän kyllä Haldenbrunnissa minua
+pilkkailtavan, mutta minun mielestäni on oikein, ettäs nimitit minua
+suolaprinsessaksi. Oletko kuullut satua: niin rakkaana kuin suola?"
+
+-- "Enpä ole; mimmoinen se on sitten?"
+
+-- "Oli kerran kuningas. Tämä kysyy tyttäreltään: kuinka rakkaana sinä
+pidät minua? ja siihen vastaa tytär: pidänpä sinua niin rakkaana ...
+niin rakkaana kuin suolaa. Kuningas arvelee, olipa tuo tuhmasti
+vastattu, ja on vihoissaan siitä. Ei aikaakaan, niin jopa pitää
+kuningas suuret pidot, ja tytär laittaa niin, että kaikki ruoat
+kannetaan pöytään suolaamattomina. Tämä arvattavasti ei ole kuninkaan
+mieliin ja hän kysyy tyttäreltään: mitenkäs on tänään kaikki niin
+huonosti keitetty? ei maistu niin miltään; -- ja siihen vastaa tytär:
+Senvuoksi, näette, että suolaa puuttuu. Ja enkös minä ollut oikeassa,
+kun sanoin pitäväni teitä niin rakkaana kuin suolaa? Kuningas myönsi
+sen ja sentähden sanotaan vielä tänäkin päivänä: niin rakkaana kuin
+suolaa. -- Sen sadun mulle kertoi musta Maranna. Voi Jumala, hän ei voi
+enää kertoa! Tuolla mökissä lepää kuollut, ja kuules, tuolla livertelee
+yörastas niin onnellisena. Mutta pois ne mietteet! Tahdonpa olla sun
+suolaprinsessasi, Johannes. Saat vielä tuta sen. Niin, minä olen juuri
+onnellinen; aina Marannakin sanoi: Jumala iloitsee, kun ihmiset ovat
+iloisia, niinkuin vanhemmatkin iloitsevat lastensa tanssiessa ja
+laulaessa; tanssineet me jo olemme ja nyt lauletaan. Käännä nyt heposi
+tuonne vasemmalle metsään, -- me käymme veljeni luokse, heillä on
+sysihauta tuolla tien vieressä, -- Laula, satakieli! me laulamme
+kanssa!
+
+    "Satakielen soivan kuulen,
+    Syömmein halkeavan luulen;
+    Lennä, lintu, luoksein vaan,
+    Lennä mua neuvomaan!"
+
+Ja he lauloivat kaikenlaisia lauluja, surullisia ja iloisia,
+lakkaamatta, ja Avojalka lauloi niin hyvin toista kuin ensimmäistäkin
+ääntä. Enimmin he kumminkin lauloivat sitä valssia, jonka mukaan he
+olivat kolmasti tanssineet Endringenin häissä, ja aina kun he
+lopettivat sen, kertoi milloin yksi, milloin toinen, kuinka hän oli
+muistellut kaukaista tuttuansa, ja Johannes sanoi:
+
+-- "Minun oli vaikea saada tätä valssia päästäni pois, sillä silloin
+tanssit sinäkin aina mielessäni. Min'en tahtonut vaimokseni
+palveluspiikaa, sillä täytyy sanoani sinulle, että minä olen ylpeä".
+
+-- "Se on oikein, semmoinen minäkin olen".
+
+Nyt kertoi Johannes, kuinka kovin hän oli taistellut sydämmessänsä,
+mutta kuinka nyt on hyvin, sillä kaikki epäilys on jo ohi. Hän kertoi,
+kuinka hänet oli ensimmäisen ja toisen kerran lähetetty äitinsä
+syntymäseuduille morsianta etsimään; kuinka Avojalka, jonka hän oli
+kohdannut Endringenin kylän päässä, heti oli tunkeunut hänen
+sydämeensä, hän oli sen tuntenut ja sitten, kuultuaan hänen olevan
+palvelijan, lähtenyt pois sanomatta kuka hän on.
+
+Avojalka vuorostaan kertoi Roselin kohtelusta Endringenissä, ja kuinka
+hän oli siellä ensikerran loukannut Avojalkaa sanoilla: "se on vaan
+meidän piika" ja puheenpäätteeksi sanoi Johannes: "Oikein päätä
+huikaisee, kun ajattelen, että olisi voinut käydä toisin. Mitenkähän
+olisi mahdollista, että kulkisin tässä kotiani jonkun toisen enkä sinun
+kanssasi? Mitenkä se olisi mahdollistakaan?"
+
+Tyyneen tapaansa vastasi Avojalka:
+
+-- "Älä ajattele niin paljon, miten muka olisi saattanut käydä toisin,
+niin tai näin tahi noin. Hyvä on, niinkuin on, olkoon iloa tai
+murhetta, ja Jumala on niin tahtonut ja meistä riippuu asettaa asiat
+oikealle kannalle".
+
+-- "Niin", sanoi Johannes, "kun panen silmäni kiinni ja kuulen sinun
+noin puhuvan, niin tuntuu kuin äitini puhuisi minulle. Aivan niin olisi
+hänkin sanonut. Teidän äänennekin ovat niin yhdenlaisia".
+
+-- "Hän uneksii nyt kaiketi meistä", sanoi Avojalka. "Minä uskon sen
+lujasti". Ja totuttuun tapaansa, ollen oloperäisenkin elämän
+käsityksessä täytettynä kaikenlaisella kummallisuudella, josta hänen
+lapsuutensa oli ollut niin rikas, sanoi hän nyt:
+
+-- "Mikäs on hevosesi nimi?"
+
+-- "Karvan mukaan sillä nimi on".
+
+-- "Ei, annetaanpas sille toinen nimi, ja tiedätkös mikä? Helkkyhepo".
+
+Ja tuon soman valssin säveleillä lauloi nyt Johannes yhä vaan tätä yhtä
+sanaa: Helkkyhepo! Helkkyhepo! ja Avojalka lauloi joukkoon, ja juuri
+nyt, kun eivät he laulaneet sanoja, jotka jotakin olisivat merkinneet,
+oli heidän ilonsa puhdas, täydellinen, rajaton; heidän sopi panna
+siihen kaikki riemut soimaan. Ja taas yhtyivät siihen kaikenlaiset
+liverrykset, sillä sielussa kajahtelee kellon ääni, joka ei ole enää
+mitään kokonaista säveltä, mitään määrättyä muotoa, ja sulkee itseensä
+kumminkin kaikki, ja tuonne ja tänne, ylös ja alas riemuisissa
+säveleissä heiluivat ja tuudittelivat rakastavien sydämet. Ja taas
+ryhdyttiin lystillisiin lauluihin, ja Amrei lauloi:
+
+    "Kiinni kultani sain,
+    Nytpä häntä ma vain
+    Pääst'en luotani, en,
+    Sylissäin pitelen".
+
+Ja Johannes vastasi:
+
+    "Ja kultoani koskaan en päästä mä pois,
+    Vaikkapa hän itse tontun kahleissa ois;
+    Ei nauhoin eikä nuorin eikä kahleinkaan
+    Voi immyttäni viedä multa milloinkaan".
+
+Ja taas lauloi Amrei:
+
+    "Kaunihisti kultani
+    Tanssaella taitavi,
+    Heiluen, hyörien, pyörien vaan,
+    Eipä tuota uskoiskaan!"
+
+Johannes vasasi:
+
+    "Toisin vuoroin totisena,
+    Naureskellen toisin;
+    Jospa toki kaiket päivät
+    Siten viettää voisin!"
+
+Ja nyt lauloivat he yhdessä pitkällisin sävelin tätä syvää laulua:
+
+    "Murhetta seuraa ilo vaan,
+    Se lohduttaa mua ainiaan;
+    Ma tunnen impein kaunosen,
+    Tuon tunnen mustasilmäsen,
+    Saa syömmein siitä riemujaan."
+
+    "Mun omanain hän olla suo,
+    Ei muihin silmiänsä luo,
+    Me ilot, murheet kannetaan
+    Yhdessä, asti kuolemaan".
+
+Raikkaasti kajahteli nyt metsä, jossa kuu leikitteli säteillään puun
+latvoissa, oksilla ja rungoilla, ja kaksi ihmislasta lauleli kilpaa
+satakielen kanssa.
+
+Ja tuolla sysihaudan ääressä yön hiljaisuudessa istui Dami vielä
+Sysi-Matin luona, ja Sysi-Matti, joka mielellään haasteli yön aikana,
+kertoeli kaikenlaisia kummitussatuja muinoisilta ajoilta, jolloin
+metsät näillä mailla olivat vielä niin tiheitä, että orava pääsi
+hyppien puusta puuhun, maahan laskelmatta, Neckar joelta aina
+Bodenjärven rannalle asti, ja nyt juuri kertoi hän satua eräästä
+olennosta, joksi entinen epäjumala on muuttunut ja joka nyt ratsastelee
+kimohevosen selässä ja kantaa kaikkialle loistoa ja komeutta ja tuo
+onnea.
+
+Satuja on, jotka ovat sielulle samaa kuin silmälle leimuavaan tuleen
+katsominen: liekit ne lehahtelevat, ne imeyvät toisiinsa, ne leikkivät
+monenvärisinä, täällä sammuu yksi, tuolla välähtää uusi, ja äkkiä
+nousee kaikki liekkiaaltoon jälleen. Ja katsahdapa pois tuosta
+liekistä: yö näyttää sitä synkemmälle.
+
+Niin kuunteli Dami, niin katsahteli hän tuon tuostakin ympärilleen ja
+Sysi-Matti se kertoi niin yksitoikkoisella äänellä.
+
+Äkkiä hän pysähtyi; tuolla tuli vuoren rinnettä alas kimo, ja sieltä
+kuului niin armaita lauluja. Tuleeko kummitusten maailma vielä kerran
+ilmi? Ja yhä lähemmälle ehti hepo, sen selässä istui ratsumies, niin
+leveänä ja sillä on kaksi päätä, ja se tuli yhä lähemmäksi, ja väliin
+huusi miehen, väliin naisen ääni: Dami! Dami! Dami! Sysimiehet olivat
+kumpikin pudota maahan säikäyksestä, he eivät voineet paikaltaan
+liikkua, ja nyt oli kummitus tuossa ja nyt se astui hevosen selästä ja:
+"Dami, minähän tässä olen!" huusi Avojalka ja kertoi kaikki mitä oli
+tapahtunut.
+
+Damilla ei ollut mit'ikään sanomista, hän silitteli vaan milloin
+hevosta, milloin koiraa ja nyykäytti päätänsä, kun Johannes lupasi
+ottaa hänet paimeneksi: hän saa kolmekymmentä lehmää paimennettavikseen
+ja oppii tekemään voita ja juustoa.
+
+-- "Sinä pääset mustasta valkoiseen", sanoi Avojalka; "siitähän sopisi
+tehdä arvoitus".
+
+Dami sai viimeinkin puheenlahjan ja sanoi: "Ja pari nahkahousuja myös".
+Kaikki naurahtivat, ja hän selitti, että rusthollin emäntä on hänelle
+vielä velkaa pari nahkahousuja.
+
+-- "Annanpa sulle niitä odottaessasi piippuni, he, tuossa sulle
+langonpiippu", sanoi Johannes ja ojensi Damille piippunsa.
+
+-- "Niin, ja itse jäät piiputta", sanoi Amrei puoleksi estellen.
+
+-- "Nyt en tarvitse piippua".
+
+Riemuissaan hyppäsi Dami ylös ja riensi mökkiin hopeahelaisine
+piippuineen; mutta eipäs olisi uskonut hänen saavan aikoin niin hauskaa
+leikintekoa. Hetken kuluttua nimittäin tuli hän takaisin Sysi-Matin
+hattu päässä ja pitkä vaippa päällä ja kummassakin kädessään iso
+tulisoitto. Arvokkain askelin läheni hän rakastuneita, ja puhui heille
+juhlallisella äänellä: "Mitäs tämä tietää? Kas tässä, Johannes, on
+minulla kaksi tulisoittoa, niillä saatan sinut kauniisti kotiasi.
+Kuinka sinä olet uskaltanut noin omin väkinesi viedä minulta sisarta?
+Minä olen vanhempi veli ja minulta pitää sinun häntä pyytää ja
+ennenkuin minä olen myöntynyt, ei koko asiasta tule mitään".
+
+Amrei nauroi iloisesti, ja Johannes pyysi nyt kaikkien lakimetkujen
+mukaan Damilta hänen sisarensa kättä.
+
+Dami oli jatkaa leikkiänsä kauemmaksi, sillä hänestä tuntui hyvältä,
+kun oli tuommoisessa asiassa kerrankin onnistunut. Mutta Amrei tiesi,
+ettei siihen ole luottamista; Dami saattaisi tehdä tuhmuuksia ja
+muuttaa leikin aivan päin vastaiseksi. Hän näki jo, kuinka veli usean
+kerran avaten ja sulkien kättänsä aikoi tarttua Johanneksen
+kellonvitjaan, mutta aina vetäisi kätensä takaisin; hän sanoi senvuoksi
+kovasti, niinkuin vallatonta lasta kielletään: "piisaa jo! sinä teit
+hyvin, jätä valtaan nyt".
+
+Dami tuli entiselleen ja virkkoi vielä Johannekselle: "Kas niin!
+Sinulla on teräshelainen morsian, minulla hopeahelainen piippu". Kun ei
+kukaan naurahtanut, lisäsi hän: "Etpä suinkaan, lanko, luullut saavasi
+niin ymmärtäväistä lankoa? Amrei ei ole yksinään ymmärtäväinen, me
+olemme yhdessä padassa kiehuneet. Niin, lanko, niin!"
+
+Dami näkyi tahtovan perin pohjin nauttia tuota langoksi nimittelemisen
+suloutta.
+
+Johannes morsiamineen astui jälleen hevosen selkään, sillä he tahtoivat
+vielä tänä yönä ennättää kaupunkiin, ja heidän kuljettuaan jo kappaleen
+matkaa, huusi Dami heidän peräänsä: "Lanko, älä unohda mun
+nahkahousujani!" Raikas nauru vastasi siihen, ja lauluja kaikueli
+jälleen, sulhasen ja morsiamen ratsastaessa kuutamoyöllä.
+
+
+
+
+17. Vuorten ja laaksojen poikki.
+
+
+Eipä ole maailmassa niin, että kävisi eläminen aina yhtä mittaa
+yhdellä lailla; siinä vuoroilevat päivä ja yö, äänetön rauha ja raju
+rähinä ja puuha ja kaikki vuodenajat. Niin luonnon elämässä, niin
+ihmissydämmenkin, ja onnellinen se ihmissydän, joka kaikissa
+liikunnoissakaan ei horjahda polultaan pois.
+
+Päivä koitti jo, kun rakastuneet saapuivat kaupungin portille, ja jo
+hyvän aikaa ennen, kohdattuaan ensimmäisen vastaantulijan, olivat he
+astuneet alas hevosen selästä. He huomasivat, että tuommoinen kulku
+näyttäisi kovin kummalliselta, ja ensimäinen tiellätulija oli heille
+sanansaattajana siitä, että heidän on taas antauminen ihmisten
+tavallisten olojen ja tapain noudattajiksi. Johannes talutti toisella
+kädellään hevosta, toisella piti hän Amreita kädestä kiinni; ääneti he
+kulkivat ja aina kun toisiinsa katsahtivat, loistahtivat heidän
+kasvonsa kuin lasten, jotka heräävät unesta. Mutta luotuaan silmät
+maahan, vaipuivat he jälleen ajatuksiin ja huolestuivat, miten muka
+kävisi.
+
+Ikäänkuin jo olisi siitä puhunut Johanneksen kanssa ja täydellisesti
+vakuutettuna hänenkin ajatelleen samaa, sanoi Amrei nyt:
+
+-- "Viisaampaa olisi ollut, jos olisimme panneet asian tyyneemmin
+toimeen; olisit ensin mennyt kotiasi, minä olisin sen aikaa ollut
+jossakin, ja jos en muualla, niin vaikka Sysi-Matin luona, ja sitten
+olisit tullut äitisi kanssa minua noutamaan tai olisit kirjoittanut
+minulle, niin olisin sitten tullut sinne Damini kanssa. Mutta tiedätkös
+mitä ajattelen?"
+
+-- "Aivan kaikkea en vielä tiedä".
+
+-- "Ajattelenpa, että katumus on tuhminta, mihin ihminen voi joutua. Ja
+vaikkapa repisit pääsi irti, et eilistä päivää sittenkään voi
+palauttaa. Mitä me noin kesken riemujamme teimme, oli oikein ja oikein
+sen olla pitääkin. Nyt, vähän tyyneemmällä mielellä oltaessa, ei siitä
+mitä torumista. Meidän on vaan nyt miettiminen, mitenkä vast'edes
+saamme kaikki hyvään päin, ja sinähän olet suora mies, saatathan minun
+kanssani asiasta jutella, sano vaan minulle suoraan kaikki. Voit sanoa
+kaikki, mitä tahdot, siten et mieltäni pahoita; mutta jos jotakin jätät
+sanomatta, niin sitten teet mieleni pahaksi. Sano siis, onhan
+sinullakin levollinen mieli?"
+
+-- "Osaatkos arvoituksia selittää?"
+
+-- "Lapsena olin siinä taidossa aika mestari".
+
+-- "No sanos, mikäs tämä on? On, näet, pieni sana, joka merkitsee
+jotain näkymätöntä, mutta kumminkin kovasti, toisinaan hurjastikin
+liikkuvata: muutapa ensimmäinen kirjain toiseksi, niin saat näkyväisen
+kappaleen, joka ilmi tuo kaikki tuon edellisen toimet".
+
+-- "Se on helppo", sanoi Avojalka, "lapsellisen helppo arvata, se on
+'mieli' ja 'kieli'". Ja kun leivot taivas-alla rupesivat visertämään,
+alkoivat hekin laulaa arvoituslaulua, ja Johannes alkoi:
+
+    "Koetapa, tyttöni, arvata tää,
+    Jos sä sen arvaat, niin nain sinut mä:
+    Lunta valkoisempi se on
+    Vehreämpi ruohoa nurmikon.
+    Synkempi synkintä syttäkin?
+    Jos sä mun vaimoni olla suot
+    Kyllä sen kohta arvaatkin".
+
+Amrei:
+
+    "Kirsikan kukka lunt' on valkeempi
+    Ja kukkineena ruohoa vehreempi.
+    Ja marjana synkempi syttäkin,
+    Vaimos olla suon, siis sen arvaankin".
+
+Johannes jatkoi:
+
+    "Mikäs kuningas se maaton on?
+    Ja mikäs pihti ompi raudaton?"
+
+Amrei:
+
+    "Korttikuningas se maaton on,
+    Ja saapaspihti se on raudaton".
+
+Johannes:
+
+    "Mikäs tuli ei tuo lämmintä?
+    Ja mikäs puukko ompi kärjettä?"
+
+Amrei:
+
+    "Maalattu tuli ei tuo lämmintä,
+    Ja taitettu puukko se on kärjettä".
+
+Äkkiä napsautti Johannes sormiaan ja sanoi: "Arvaas nyt", ja hän
+lauloi:
+
+    "Milläs ompi kaula, vaan pää on pois?
+    Ja mikä voitta, suolatta makeata ois?"
+
+Amrei vastasi nopeasti:
+
+    "Putelill' on kaula, vaan pää on pois,
+    Ja sokeri voitta, suolatt' eikö makeet' ois?"
+
+-- "Puoleksipa vaan arvasitkin", nauroi Johannes. "Kyökissä sinä, näen
+mä, aikasi olet ollut; näin minä arvelin:
+
+    "Putelill' on kaula vaan pois on pää,
+    Ja voitta, suolatt' on makea muiskus tää".
+
+Ja yhdessä he vielä lauloivat tuon yleisen arvoituslaulun loppuvärssyt:
+
+    "Mikäs on se kieli, jonk' ei ääntä soi,
+    Ja mitäs päivää yö ei seurata voi?" --
+    "Soljessa on kieli, vaan ei haastakaan,
+    Ja tuomiopäivää yöhyt ei seurakaan".
+
+    "Kas, neitoseni, kaikkihan sä arvaatkin,
+    Ja emmekö siis häitä me jo viettäiskin?
+    Solki en mä oo, ja syömmein sykkäilee,
+    Ja häiden jälkeen päivä aina paistelee".
+
+Ensimmäiseen tulliportin läheiseen ravintolaan he poikkesivat, ja kun
+Johannes oli käskenyt hyvää kahvia, sanoi Amrei:
+
+-- "Hyvästi tää maailma sittenkin on järjestetty! Tähän nyt ovat
+ihmiset rakentaneet talon ja laittaneet siihen lavitsat ja tuolit ja
+pöydät ja uunit, siinä palaa valkea, ja tuoll' on heillä kahvit,
+kermat, sokerit ja kauniit kupit, ja kaikki se kannetaan koreasti
+pöydälle, ja kun menemme kauemmaksi, niin on sielläkin samallaisia
+ihmisiä ja taloja ja niissä kaikki niin hyvin järjestetty. Aivan kuin
+sadussa: 'avau säkki!'"
+
+-- "Niin, mutta ei se näitä paitsi ota auetakseen", sanoi Johannes, ja
+veti taskustaan kourallisen rahoja.
+
+-- "Niinpä kyllä", sanoi Amrei, "noilla pyörillä on helppo kulkea
+vaikka koko maailma pitkin ja poikki. Vaan sanos, Johannes, onko
+sinusta koskaan elämäpäivänäsi kahvi maistunut näin makealta kuin nyt?
+Entäs nuo vehnäset sitten! Sinä olet käskenyt liian paljon: me emme
+jaksa syödä kaikkea; vehnäset minä otan mukaani, mutta sääli on tuota
+herttaista kahvia; voi, kuinka monelle köyhälle tuo tekisi hyvää, ja
+meidän täytyy se jättää tähän, ja maksaa sinun se kumminkin pitää".
+
+-- "Minkäpäs sille mahtaa? Ei maailmassa saa niin tarkasti asioita
+ottaa".
+
+-- "Niin, se on totta, se, minä olen liian tarkaksi tottunut; älä
+pane pahaksesi sitä; jos jotain tuommoista sanon, niin sen teen
+ymmärtämättömyydestä".
+
+-- "Sitä sinun on hyvä sanoa, kun tiedät olevasi ymmärtäväinen".
+
+Amrei nousi pian ylös, hänen poskensa hehkuivat kuumuudesta, ja
+tultuaan peilin eteen hän huudahti: "Voi Herran tähden! Minäkö tuossa
+olen? En tunne itseäni enää ollenkaan".
+
+-- "Mutta minä tunnen sinut", sanoi Johannes, "sinun nimesi on Amrei ja
+Avojalka ja suolaprinsessa, mutta tämä kaikki ei ole vielä kylläksi;
+sinä saat nyt vielä yhden nimen lisäksi: rusthollin-emäntä ei kuulu
+myöskään niin hullulta".
+
+-- "Oi hyvä Jumala! voiko se siis niin käydä? Minä arvelen nyt, ettei
+se olisi mahdollista".
+
+-- "Tosin, kyllähän me vielä saamme purra rikki kovia pähkinöitä, mutta
+se ei huoleta minua, se. Panes nyt maata hiukkasen, minä tahdon sillä
+aikaa tiedustella rattaita: ethän sinä saata ratsastaa minun kanssani
+päivällä, ja me tarvitsemme sellaiset muutoinkin".
+
+-- "Minä en voi maata, minun pitää kirjoittaa vielä kirje
+Haldenbrunniin; minä olen mennyt matkoihini sieltä ja olen siinä
+nauttinut toki niin paljon hyvää, ja onpa minulla toimitettavana siellä
+monta muutakin asiaa".
+
+-- "Tee se, kunnes minä palajan takaisin". Johannes meni pois ja Amrei
+silmäili hänen jälkeensä, täynnä kummallisia ajatuksia: tuolla hän
+menee ja hän on kuitenkin sinun omasi, ja mitenkä ylevästi hän astuu!
+Voiko todellakin olla mahdollista ja supisen totta, että hän on sinun
+omasi?... Hän ei silmäile enää ympärilleen, mutta koira, joka käy hänen
+jäljessään, sen tekee; Amrei viittaa ja houkuttelee sitä ja katsopa
+vaan, tuolla tulee se jo takaisin, juosten aika kyytiä. Hän menee sitä
+vastaan huoneen ulkopuolelle ja kun se kavahti häntä vastaan pystyyn,
+sanoi hän: "hyvä, hyvä, se on sinulta ihan oikein, että jäät minun
+luokseni, ett'en minä ole niin ypö yksinäni; mutta nyt tule sisään,
+minun pitää kirjoittaa".
+
+Hän kirjoitti pitkän kirjeen Haldenbrunnin kylänvoudille, kiitti koko
+kuntaa niistä hyvistä töistä, joita hän oli saanut nauttia, ja lupasi
+ottaa sieltä kerran lapsen kasvatettavakseen, jos hän sen vaan voi
+tehdä, ja velvoitti vielä kerran kylänvoutia, että mustan Marannan
+pieluksen alle pantaisiin hänen virsikirjansa. Kirjettä lakatessaan,
+puristi hän huulensa yhteen ja virkki: "kas niin, nyt olen minä valmis,
+mitä Haldenbrunniin tulee". Pianpa repäsi hän kuitenkin kirjeen auki,
+sillä hän piti velvollisuutenaan näyttää Johannekselle, mitä hän oli
+kirjoittanut. Tämäpä ei tullut takaisin pitkään aikaan, ja Amrei
+punastui, kun puhelias emäntä sanoi: "teidän miehellänne on kaiketi
+asioita voutivirastossa?" Se, että Johannesta ensikerran nimitettiin
+hänen mieheksensä, sattui syvälle hänen sydämmeensä.
+
+Hän ei voinut vastata, ja emäntä katsoa tähysti häneen kummastellen.
+Amrei ei tiennyt muuta neuvoa päästäkseen hänen kummallisista
+silmäilyksistään kuin lähteä ulos huoneen edustalle, jossa hän istahti
+lauta-läjälle ja odotti, koira sivullaan, Johannesta. Hän silitteli
+koiraa ja katseli syvään sen uskollisiin silmiin. -- Ei mikään eläin
+hae ja kestä ihmisen vakaista silmäilyä, ainoastaan koiralle näkyy tämä
+voima annetuksi, mutta senkin silmä sulkeutuu pian.
+
+Kuinka maailma on kuitenkin samalla kertaa niin arvoituksia täynnä ja
+toki niin selvä!
+
+Amrei meni koiran kanssa talliin, katseli, mitenkä kimo syödä
+narsutteli ja sanoi: "Niin on, hyvä kimoseni, syö nyt vaan kyllältäsi
+ja kuljeta meitä hyvästi kotiin, ja suokoon Jumala, että meille
+kaikille kävisi hyvin".
+
+Johannes ei tullut pitkään aikaan takaisin, ja kun Amrei hänet
+viimeinkin näki, meni hän häntä vastaan ja sanoi: "kun sinulla
+tästälähin sattuu jotakin asioimista matkalla, niin otathan minut
+mukaasi? Niinhän?"
+
+-- "Vai niin! Peljästyitkö? Arvelit ehkä minun menneeni sitä tietäni?
+Niin, mitenkä olisi, jos minä olisin sinut jättänyt ja ratsastanut
+matkoihini?"
+
+Amrei säpsähti; hetkisen kuluttua sanoi hän vakavasti: "Et sinä
+näköjään ole mikään sukkela. Sen tapaisten asiain kanssa
+leikitteleminen on ihan säälittävän yksinkertaista. Minä surkuttelen
+sinua, että teit sellaista, sinä teit sillä pahaa itse itsellesi; se on
+kyllä ikävää, jos sinä sen tiedät, mutta ikävää myös, jos sinä et sitä
+tiedä. Sinä tahdot ratsastaa luotani pois ja arvelet minun nyt muka
+itkeväni sinulle huviksi? Luuletko sinä ehkä, kun sinulla on varsa ja
+rahaa, olevasi herra täällä? Ei, sinun varsasi on vienyt meitä molempia
+ja minä olen tullut kanssasi. Mitähän arveleisit, jos minäkin laskisin
+leikkiä ja sanoisin: mitenkä olisi, jos minä jättäisin sinut nyt tuohon
+istumaan? Minä surkuttelen sinua, että sinä lasket sellaista leikkiä".
+
+-- "Hyvä, hyvä, sinun pitää saamasi oikeus, mutta lakkaahan nyt jo toki
+kerrankin".
+
+-- "Enkä, minä puhun niin kauan, kunnes olen saanut suuni puhtaaksi,
+koska minä olen kerran loukattu, ja minun tahdossani on lopettaa koko
+juttu silloin kun minä tahdon. Ja sinä loukkasit itse itseäsikin, sitä,
+joka sinun tulee olla ja joka myös olet. Kun joku muu sanoo sellaista,
+mikä ei ole oikeaa, niin voin minä juosta siitä pois; mutta sinussa ei
+pidä oleman yhtäkään likapilkkua, ja usko minua, laskea leikkiä
+sellaisesta asiasta on sama, kuin käyttää ristiin-naulitun kuvaa
+nukkina".
+
+-- "Oho! Ei se toki niin pahaa ole; mutta kaikkeen tähän nähden et sinä
+näy ymmärtävän leikkiä".
+
+-- "Kyllä minä ymmärrän, sen saat kyllä pian tuta, sen, mutta en
+sellaisesta asiasta, ja nyt on jo tarpeeksi. Minä olen nyt lopussa enkä
+ajattele enää koko asiaa".
+
+Tämä pieni välisattuma osoitti molemmille jo ajoissa, että heidän,
+huolimatta kaikesta lemmestä, täytyi ottaa vaarin toistensa luonteesta,
+ja Amrei tunsi olleensa liian kiivas, ja Johannes huomasi olevan
+sopimatonta laskea leikkiä Amrein luottavaisuudesta ja kiintymisestä
+häneen. Kumpikaan ei sanonut sitä toiselle, mutta kumpikin tunsi toisen
+niin ajattelevan.
+
+Pieni hattara, joka oli noussut taivaan laelle, hajosi pian
+läpiloistelevan auringon selvittämällä, ja Amrei iloitsi niinkuin
+lapsi, kun somat, viheriäväriset Berniläisrattaat, pyöreän
+pehmeätyynyisen istuimen kanssa, tulivat paikalle. Jo ennen
+valjastamista, istahti hän niihin ja taputti ilosta käsiään. "Nyt tulee
+sinun antaa minun vielä lentää", sanoi hän Johannekselle, tämän
+valjastaessa kimoa, "minä olen ratsastanut kanssasi, nyt ajan minä,
+eikä jää siis jäljelle muuta kuin lentäminen".
+
+Ja aamun ihanuudessa ajoivat he kauniita teitä myöten. Kimolle näkyi
+matka kepeältä ja Luks haukkua kaiutteli sen edessä ilosta.
+
+-- "Tiedätkös mitä, Johannes", sanoi Amrei hieman matkaa päästyä,
+"ravintolan emäntä kun luuli minua jo sinun vaimoksesi"
+
+-- "Ja sehän sinä jo oletkin, ja siitä kysyn minä viisi, mitä kaikkia
+sanoisivatkaan siihen. Sinä taivas ja te leivot ja te puut ja te kedot
+ja vuoret! Katsokaapas tänne, tämä tässä on minun eukkoni! Ja kun hän
+muriskelee, on hän yhtä hyvä, kuin jos hän jotakin hyvää sanoisi. Oi,
+minun äitini on viisas vaimo, hän on sen tiennyt, hän on sanonut, että
+minun pitää tarkastella neitoani, kun hän itkee suutuksissaan, sillä
+silloin tulee sisällinen ihminen näkyviin. Tänään, kun sinä toruskelit,
+tuli sinussa näkyviin lempeä, terävämielinen, kaunis, pahanilkinen. Nyt
+tunnen minä koko sen seuran, joka asuskelee sinussa, ja se on minun
+mielestäni juuri sellainen, kuin sen tuleekin olla. Oi sinä, koko lavea
+maailma! Minä kiitän sinua siitä, että olet olemassa, sinä ja kaikki,
+kaikki. Maailma! Minä kysyn sinulta, oletko sinä, niin kauan kuin
+oletkaan seisonut pystyssä, nähnyt tällaista somaa eukkoa? Hehei jaa!"
+
+Ja kun joku jalkamies tuli heitä vastaan, niin tarttui Johannes
+Amreihin ja huusi: "katsopas tänne, tässä on minun muijaseni!" kunnes
+Amrei rukoili häntä lopettamaan leikkiä; mutta hän sanoi: "minä en voi
+pidättää itseäni ilosta. Minä tahtoisin huutaa koko maailman korviin,
+niin että kaikki iloitsisi minun kanssani, enkä minä voi ollenkaan
+käsittää, mitenkä kaikki nuo ihmiset ajavat pelloillensa ja hakkaavat
+puita sekä tekevät muuta työtä, eivätkä ollenkaan tiedä, mitenkä minä
+olen onnellinen!"
+
+Amrei, nähdessään erään köyhän vaimoraukan käyvän maantietä pitkin,
+päästi silmänräpäyksessä kenkänsä jaloistaan ja viskasi ne vaimolle,
+joka äimästyneenä katseli kiiruhtavien jälkeen ja kiitti. Amreista
+tuntui niin autuaalta se tieto, että hän nyt ensimmäisen kerran iässään
+oli lahjoittanut arvoisan kappaleen, jota hän itse olisi vielä voinut
+vallan hyvästi käyttää. Alussa, annettuaan ne niin pian pois ja
+tuumiessaan sitä, mietti hän vaan -- ja tämä ajatus palasi useinkin --
+kuinkahan paljon kengät oikeastaan saattoivat maksaa; niiden
+omistamista ei näköjään ollut niin helppo unohtaa, ja hän ei ajatellut
+enää ollenkaan, kuinka paljon hän oli tehnyt hyvää mustalle Marannalle,
+-- kenkäin lahjoittaminen näkyi hänestä olleen ensimmäinen hyvä työ, ja
+tieto siitä teki arvattavasti hänet paljoa onnellisemmaksi, kuin lahjan
+saajan; hän hymyili yhä itsekseen, hänellä oli sielussaan salainen
+lahja, joka sai hänen sydämmensä hyppimään ilosta, ja kun Johannes
+kysyi häneltä: "Miksikä sinä hymyilet noin itseksesi, niinkuin lapsi
+maatessaan?" sanoi hän:
+
+-- "Oi, Jumala, se onkin niin unen laista! Minä voin nyt lahjoittaa!
+Minä seuraan ajatuksissani yhä vielä vaimoparkaa ja tiedän, kuinka hän
+iloitsee".
+
+-- "Se on hyvä se, että lahjoitat niin mielelläsi".
+
+-- "Niin, mitäpäs siitä, jos lahjoittaa onnellisena ollessa; minä olen
+niin perinpohjin onnellinen, minä tahtoisin lahjoittaa kaikki, minä
+haluan nyt yhtä kernaasti kuin sinä huudella kaikille ihmisille. Minä
+arvelen voivani antaa heille kaikille ruokaa ja juomaa. Minusta tuntuu,
+ikäänkuin istuisin pitkän hääpöydän ääressä ihan yksin sinun kanssasi
+ja minä olen niin ravittu, minä en voi syödä mitään, minä olen ihan
+kylläinen".
+
+-- "Niin, se on hyvä, se", sanoi Johannes. "Mutta älä lahjoita enää
+kenkiäsi. Kun minä katselen niitä, niin muistuvat mieleeni kaikki ne
+ihanat vuodet, joita ne ovat kestäneet, sinä voit juoksennella niillä
+vielä monta monituista Herran vuotta, ennenkuin ne kuluvat ihan tyyni".
+
+-- "Mitenkä sinä tulit nyt ajatelleeksi sitä? Kuinka monta sata kertaa
+olen minä ajatellut samaa, katsellessani kenkiäni. Mutta kerrohan
+minulle nyt myös jotain kodistasi, muutoin olen minä lörpöttävä
+ainoastaan itsestäni. Kerro nyt".
+
+Johannes teki sen kernaasti, ja hänen kertoillessaan pyöri Amrein
+mielessä lakkaamatta onnellinen kuva: köyhä vaimo uusissa hänelle
+lahjoitetuissa kengissä.
+
+Kun Johannes oli kuvannut kotonsa ihmiset, niin rupesi hän kiittelemään
+talon karjaa, sanoessaan: "Se on niin hyvästi ravittu, niin terve ja
+pyöreä palleroinen, ettei vesi-tippakaan pysyisi päällä".
+
+-- "Minä en tahdo ollenkaan saada päähäni", sanoi Amrei, "että minä
+yht'äkkiä tulen niin rikkaaksi. Kun ajattelen saavani niin monta peltoa
+ja lehmää ja maitoa ja voita ja hedelmiä ja kirstua ja arkkua, niin
+luulenpa todellakin maanneeni tähän saakka ja nyt vasta äkkiä
+havahtuneeni. Ei, se ei ole niin. Minua peloittaa, ajatellessani, että
+tulen äkkiä edesvastauksen alaiseksi niin monesta asiasta. Auttaahan
+sinun äitisi minua, niinhän? Onhan hän vielä voimissaan? Minä en tiedä
+lainkaan, mitenkä tulee kaikki järjestää niin, etten minä lahjoittaisi
+pois kaikkea köyhille; mutta eihän se käykään päinsä, sillä eiväthän ne
+ole minun. Saanhan minä ne itsekin vaan lahjaksi".
+
+-- "Almun-anti ei tee köyhäksi, se on yksi äitini sananparsia", virkki
+Johannes.
+
+Mahdotonta on kertoa, mitenkä hauskasti molemmat rakastuneet ajoivat
+tietänsä. Joka ainoa sana teki heidät yhä onnellisemmiksi. Kun Amrei
+kysyi: "onko teidän talossanne myös pääskysiä?" ja Johannes vakuutti
+olevan kyllä ja lisäsi, että heillä päällepäätteeksi on haikarankin
+pesä, silloin oli Amrei täydellisesti onnellinen ja matki haikaran
+ääntä ja kertoi hyvin lystikkäästi, mitenkä haikara hyvin vakavalla
+näöllä seisoskelee toisella jalallaan ja katsoa tähystää kotoonsa.
+
+Oliko se ennalta tehty sopimus vai silmänräpäyksen sisällinen mahtiko?
+He eivät puhuneet sanaakaan siitä, mitenkä perille-tulo ja astuminen
+vanhempain kotiin itse asiassa piti tapahtuman, ennenkuin iltapuolella,
+jolloin he olivat tulleet jo siihen piirikuntaan, missä Zusmarshofen
+oli. Nyt vasta, kun Johannes oli jo tavannut joitakuita, jotka tunsivat
+hänet, tervehtivät ja katsoivat kummastellen häntä, selitti hän
+Amreille ajatelleensa kaksi eri tapaa, miten tulon pitäisi tapahtuman.
+Joko vie hän Amrein hänen sisarensa luo, joka asui täällä vähän sivulla
+-- sen kylän kirkon torni näkyi erään vuoren taa -- ja hän itse menee
+kotiin ja selittää siellä koko asian: tahi vie hän Amrein heti suoraan
+kotiin, se on, Amrein pitää astua rattailta alas noin neljänneksen
+tuntia ennen ja tulla taloon muka piikana.
+
+Amrei osoitti kaiken järkevyytensä, selvittäessään, mitkä syyt vaativat
+jälkimmäisen esityksen seuraamista ja mitä siitä taasen voisi syntyä.
+Jos hän ensin oleskelisi sisaren luona, niin tulisi hänen saada ensin
+puolelleen semmoinen, jolla ei kuitenkaan ole vielä ratkaisu-valtaa ja
+voisipa syntyä kaikenkaltaista kinaa, jota ei edeltäpäin voi
+määrätäkään, huolimatta siitä, että ne jättäisivät pahan muiston
+tulevina aikoina ja hän tulisi ehkä koko kylän juttujen esineeksi, kun
+ei muka uskaltanut mennä suorastaan kotiin. Tähän nähden olisi toinen
+esitys mukavampi. Mutta hänen sydämmensä oli sitä vastaan, että hän
+tulisi valeella taloon. Tosin oli äiti vuosia sitten luvannut ottaa
+hänet palvelukseensa, mutta eihän hän nyt aikonut mennä palvelukseen,
+ja se olisi jotain varkauden tapaista, jos hän koettaisi keinotella
+itseään vanhempien suosioon, ja sen lisäksi tiesi hän menettelevänsä
+tässä valemuodossa kaikin puolin kömpelösti. Jos hän tahtoisi asettaa
+vaikka vaan tuolin isälle, niin eihän hän voisi tehdä sitäkään suoraan,
+mutkistelematta, vaan varmaankin kaataisi tuolin kumoon, sillä ainahan
+ajattelisi hän: sen teet pettääksesi häntä. Ja jos kaikki tämä
+kävisikin vielä päinsä, niin mitenkähän hän näyttäyisi sittemmin
+piioille, kun nämä jäljestäpäin saavat tietää emännän salaa muka
+piikana hiipineen taloon, ja sen lisäksi eihän hän sillä ajalla voisi
+puhua sanaakaan Johanneksen kanssa. Tämän selvityksensä lopetti hän
+sanoilla: "minä sanon sinulle kaiken tämän ainoastaan siitä syystä, kun
+sinä tahdoit tietää minunkin mieltäni asiassa, ja kun sinä tahdot
+neuvotella yhdessä minun kanssani, niin täytyyhän minun sanoa omat
+ajatukseni; mutta samalla sanon minä: mitä sinä tahdot, jos vaan sanot
+sen päättävästi, sen minä teen, ja jos siis sanot: tee niin, niin minä
+sen teenkin. Minä seuraan sinua vastustamatta ja minä tahdon tehdä sen,
+minkä käsket, niin hyvin kuin suinkin voin".
+
+-- "Niin, kyllä sinä oikeassa olet", sanoi Johannes miettien, "kumpikin
+ovat sivuteitä, ensimmäinen hiukkasen suorempi; ja me olemme jo niin
+lähellä, että meidän täytyy pian tehdä päätös asiassa. Näetkö tuolla
+mäen rinteellä pientä mökkiä? Näethän myös lehmiä, vaikka ne näkyvätkin
+vaan kovakuoriaisen kokoisilta? Siellä on meillä kesanto, sinne panen
+minä Damin".
+
+Äimistyen vastasi Amrei: "Oi Jumala, kaikkeapa ihmiset uskaltavatkin!
+Mutta se on näköjään hyvää niittymaata".
+
+-- "Niin kyllä, mutta kun isäni jättää talon minun huostaani, niin
+kuljetan sinne enemmän tadetta, se on hyödyllisempi, se; mutta
+vanhat ihmiset pysyvät kernaasti vanhoillaan. No, voi mitä me
+lörpöttelemmekään! Me olemme nyt jo niin likellä. Oi, jos me olisimme
+jo ennen asiasta päättäneet! Päätäni pyörryttää".
+
+-- "Älä vaan hätäile, meidän tulee päättää levollisina; minulla on jo
+asiasta vihiä, mitenkä meidän tulisi tehdä, mutta se ei ole minulle
+vielä ihan selvää".
+
+-- "Mitä niin? Millä lailla arvelet?"
+
+-- "Ei, tuumipas itse; kenties huomaat sen sinäkin. Se on sinun asiasi
+se, ja me molemmat olemme nyt sekaisella päällä, joten se olisi meille
+vahvikkeena, jos me molemmat ajattelisimme samaa keinoa".
+
+-- "Niin, minulle johtuu mieleen yksi seikka. Tuolla toisessa kylässä
+asuu pappi, jonka minä tunnen vallan hyvästi, hän neuvoo meille kyllä
+parhaimman keinon. Mutta, annapas olla! Se on kuitenkin parempi! Minä
+jään tähän laaksoon, myllylle, ja sinä menet yksinäsi taloon
+vanhempieni luo ja sanot heille suoraan totuuden. Minun äitini saat
+heti puolellesi. Mutta olethan sinä niin kekseliäs, että kyllä kiedot
+isänkin ihan sormesi ympäri. Se on paras keino kuitenkin. Sillä tavoin
+pääsemme odottamasta eikä meidän tarvitse ottaa vieraita ihmisiä
+auttajiksi! Onko sinun mielestäsi tämä oikein? Eikö se ole liian paljon
+vaadittu sinulta?"
+
+-- "Se on minunkin ajatukseni. Mutta nyt emme tuumi sen enempää, emme
+ollenkaan; se pysyy, ikäänkuin olisi kirjoitettu, ja se pitää vaan
+toimitettaman, ja nopeasti työhön tarttuminen tekee mestariksi. Nyt se
+on oikein. Oi, sinä et ollenkaan tiedä, millainen armas, hyvä, kelpo
+rehellinen mies sinä olet".
+
+-- "No, no! Mutta sama se, me molemmat yhdessä olemme nyt yksi ainoa
+kelpo ihminen ja sellaisenahan tahdomme pysyä. Katsopas tänne, anna
+minulle kätesi, kas niin; tuo niitty tuolla on meidän ensimmäinen
+ketomme. Terve tulemastasi, eukkoseni, kas niin, nyt olet sinä
+kotonasi. Hei hoilaa! Tuolla on meidän haikarakin, se lentää ylös.
+Haikara hoi! Sano terve tulemasta! Tämä täss' on uusi emäntä. Toisen
+kerran juttelen minä sinulle enemmän siitä asiasta. -- No, Amrei, älä
+kuhnustele liian kauan tuolla yläällä, vaan laita pian luokseni
+myllylle; jos talli-renki on kotona, niin laita hänet, sillä se mies
+juoksee kuin jänis konsanaan. Kas niin, näetkö talon, haikaran pesä
+katolla ja kahden riihen kanssa tuolla vuoren päällä, metsästä länteen
+päin? Siellä pihalla kasvaa lehmus, näetkö?"
+
+-- "Näen".
+
+-- "Se on meidän kotimme se. No astu nyt alas, sinä et voi enää eksyä".
+
+Johannes nousi rattailta ja auttoi Amrein, joka piti kaularengasta,
+minkä oli tallettanut taskussa, ristiinpantujen käsiensä välissä,
+ikäänkuin helmivyötä ja rukoili itsekseen. Johannes otti hatun
+päästänsä ja hänen huulensa liikkuivat.
+
+Ei kumpikaan puhunut enää sanaakaan, ja Amrei läksi ensimmäisenä.
+Johannes seisoi vielä kauan aikaa paikallaan ja, nojautuen kimoonsa,
+katseli Amrein jälkeen. Nyt kääntyi Amrei ympärinsä ja ajoi luotansa
+koiran, joka oli häntä seurannut, mutta sepäs ei tahtonutkaan lähteä,
+juoksi kedolle syrjään ja taasen Amrein luo, kunnes viimein Johannes
+vihelsi, jolloin koira juosta vilisti takaisin. Johannes ajoi myllylle,
+johon pysähtyi. Siellä sai hän tietää hänen isänsä olleen siellä noin
+tunti sitten häntä odottamassa, mutta taasen menneen kotiinsa.
+
+Johannes iloitsi, että isä jälleen kykeni jaloilleen ja että Amrei
+tapaa nyt molemmat vanhemmat kotosalla. Myllyllä oleva väki ei voinut
+saada selkoa siitä, mikä Johanneksen tänne veti, kun hän ei kuitenkaan
+näköjään kuullut yhtään sanaa, mitä sanottiin. Hän käyskenteli milloin
+sisään huoneesen, milloin siitä taasen ulos, sen kotiinsa vievälle
+tielle, sen taasen palasi hän takaisin. Johannes olikin täynnä
+levottomuutta ja näkyi lukevan ihan askeleita, joita Amrei teki. Nyt
+oli hän tuon pellon pientareella, nyt jo tuon, nyt taasen tuon
+pensaikon luona, nyt puheli hän jo vanhempien kanssa... Sitä hän ei
+voinut toki selvittää, miten se kävi.
+
+
+
+
+18. Ensimmäinen takkavalkea.
+
+
+Amrei kulki sillä välin tietään ikäänkuin unissa. Hän katseli kysyvästi
+puihin: ne seisovat niin rauhallisina paikoillaan, ja siihen ne jäävät
+seisomaan ja katsovat sinuun vuosikausia, vuosikymmeniä, koko elämän
+aikasi elonkumppaleinasi; ja mitä kaikkea tuolloin saatkaan kokea ja
+nähdä!
+
+Mutta Amrei oli jo tullut kumminkin niin vanhaksi, ettei hän enää
+hapuillut tukea ulkonaisesta maailmasta. Paljon aikaa oli jo kulunut
+siitä, kuin hän oli puhellut pihlajapuun kanssa. -- Hän tahtoi
+karkoittaa ajatuksensa kaikesta, mitä hänen ympärillään oli, ja
+kumminkin kiintyi hänen silmänsä noihin ketoihin, jotka tulevat hänen
+omikseen, ja aina hän tahtoi ennakolta ajatella, miten on käyvä, taloon
+tulot ja vastaan-otot, puheet ja vastaukset, niin päin ja näin päin.
+Tuhansien mahdollisuuksien sekasortona pyöri nyt kaikki hänen
+mielessään, ja helkkyvalssin sävelet soivat hänen korvissaan. "Mitäs
+tästä vitkailemisesta lähtee? Kun soitto alkaa, niin tanssin polskat ja
+valssit. En tiedä miten jalkani asetan, ne menevät itsestään; enkä minä
+saata sitä mielessäni kuvailla, enkä mä huolikaan miettiä sitä, että
+kentiesi tunnin kuluttua kuljen tätä samaa tietää takaisin, ja
+sydämmeni on pakahtua, mutta kulkeani vaan pitää, askel askelelta.
+Piisaa jo! Tulkoon mitä tulleekaan; saapuvillahan olen minäkin siinä!"
+
+Ja olipa hänen olennossaan vielä jotain enempääkin kuin tämä vasta
+lausuttu luottamus; turhaan hän ei ollut jo lapsesta pitäin arvoituksia
+arvellut ja päivä päivältä taistellut elämän kanssa. Koko sen olennon
+voima, miksi hän nyt oli tullut, oli hänessä rauhallisena ja tesmälleen
+osaavana. Kyselemättä enää, miten on välttämättömyyttä kohtaaminen,
+hiljaa kooten yhteen sielunsa voimat, kulki hän rohkeana ja vakavin
+askelin eteenpäin.
+
+Kauaksi hän ei vielä ehtinyt, niin jo huomasi erään talonpojan
+istumassa tien vieressä, jalkojen ja käsien välissä punainen
+karanko-sauva, johon hän nojasi leukaansa.
+
+-- "Hyvää päivää!" sanoi Amrei, "lepo maistunee hyvältä?"
+
+-- "Maistuu kyllä. Minne matka?"
+
+-- "Tuonne taloon. Lähdettekö mukaan. Saatte nojata käsivarteeni".
+
+-- "Niin", irvisteli ukko, "kolmekymmentä vuotta takaperin olisi
+tuntunut paljoa mieluisemmalta, jos tuommoinen sorea neito olisi mulle
+noin sanonut, olisinpa hypännyt silloin kuin varsa".
+
+-- "Niillepä, jotka varsan lailla hyppivät, ei semmoista sanotakaan!"
+nauroi Amrei.
+
+-- "Sinä olet rikas", sanoi ukko, jolle näkyi olevan mieliin kevyt
+keskustelu puolipäivän helteessä. Hyvillään otti hän nuuskua
+sarvirasiastaan.
+
+-- "Mistäs näette olevani rikkaan?"
+
+-- "Hampaasi maksavat kymmenentuhatta guldenia; moni antaisi
+kymmenentuhatta guldenia, jos saisi tuommoisen suun".
+
+-- "Minulla ei ole aikaa leikintekoon. Jääkää hyvästi".
+
+-- "Maltas, minä lähden mukaan, mutta äläpä vaan juoksekaan".
+
+Amrei auttoi nyt ukkoa nousemaan, ja vanhus sanoi: "Oletpa väkevä". Hän
+oli leikillisyydessään tekeynyt raskaammaksi ja avuttomammaksi kuin
+olikaan. Kululle lähdettyä, kysäsi hän: "Kenen luokse sinä menet
+taloon?"
+
+-- "Isännän ja emännän".
+
+-- "Mitäs heistä tahdot?"
+
+-- "Sen sanon heille itselleen".
+
+-- "Jos tahdot jotain lahjaksi, niin käänny paremmin takaisin; emäntä
+se vielä antaisi, mutta hänellä ei ole valtaa talossa, ja isäntä on
+kitsas, hänellä on sauva niskassa ja kankea peukalo päälle päätteeksi".
+
+-- "En minä tahdo mitään lahjaa, minä tuon jotain", sanoi Amrei.
+
+Vastaan tuli vanhanläntä mies, joka sirppi olalla meni pellolle, ja
+Amrein matkatoveri kysyi häneltä, kummallisesti iskien silmää:
+"Tiedätkö, liekkö tuo ahnas rusthollari kotona?" -- "Luulen, mutt'en
+tiedä", vastasi mies sirppi olalla ja meni tietään. Hänen kasvonsa
+vavahtivat, ja vielä nytkin, kun hän meni kauemmaksi, nytki hänen
+selkänsä ylös ja alas, hän nauroi nähtävästi, ja Amrei katsoi terävästi
+seurakumppalinsa kasvoihin ja huomasi jotain petosta, ja äkkiä hän
+tunsi ukon rypistyneissä kasvoissa sen miehen, jolle hän ennen oli
+antanut juoda Selja-aholla, ja hiljaa napsauttaen sormiaan, arveli hän:
+"äläs huoli, sinut mä saan kiinni", ja ääneensä hän virkkoi: "Pahastipa
+teette, kun tuolla lailla puhutte isännästä minun moiselleni
+muukalaiselle, jota ette tunne ja joka kenties on hänen sukulaisiaan;
+ja totta te ette puhuneetkaan. Kitsas hän kyllä kuuluu olevan, mutta
+missä vaaditaan, niin on hänellä rehellinen sydän, hän ei vaan pane
+suurta kelloa soimaan teoistansa, ja kellä on niin kelpo lapsia kuin
+hänellä kuuluu olevan, se ei saata olla muuta kuin kelpo ihminen;
+maailman silmissä hän on olevinaan paha, sillä hän ei välitä, mitä muut
+hänestä puhuvat, ja sitä en hänessä suinkaan moiti".
+
+-- "Etpä ole unohtanut suuvärkkiäsi kotiin. Mistä sinä olet?"
+
+-- "Kaukaa: Schwartswaldin puolelta".
+
+-- "Mistä sieltä?"
+
+-- "Haldenbrunnista".
+
+-- "Vai niin? Jalkasinko sieltä saakka tepasteltiin?"
+
+-- "Ei maar; juuri tuon talon poika päästi minut rattailleen. Oikein
+kelpo ihminen".
+
+-- "On vainen? Hänen iässään olisin minäkin päästänyt sinut
+rattailleni".
+
+Nyt oli tultu pihalle; ukko meni Amrein kanssa tupaan ja huusi:
+"emäntä hoi!"
+
+Emäntä tuli kamarista. Amrein käsi vavahti, hän olisi mielellään
+langennut hänen kaulaansa, mutta hän ei voinut, hän ei saanut niin
+tehdä, ja ukko sanoi sydämmellisesti nauraen: "Ajatteles, emäntä,
+tuoss' on tyttö Haldenbrunnista ja hänellä on jotain sanottavaa
+rusthollin isännälle ja emännälle, mutta minulle hän ei tahdo mitään
+sanoa. Sano sinä nyt, miksi minua nimitetään".
+
+-- "Itse isäntähän se on", sanoi emäntä ja otti tervehdykseksi ukolta
+hatun päästä ja ripusti sen naulaan.
+
+-- "Niin, huomaatkos nyt?" sanoi ukko voitonriemussa Amreille, "sano
+nyt asiasi".
+
+-- "Paina puuta", sanoi äiti ja osoitti Amreille tuolia. Raskaasti
+hengittäen alkoi tämä:
+
+-- "Saatte uskoa, ettei yksikään lapsi ole voinut muistella teitä
+enemmän kuin minä, jo aikoja sitten, vielä näinä viime päivinä.
+Muistatteko vielä Josenhansia lammin rannalla, josta tie kulkee
+Endringeniin?"
+
+-- "Kyllä, kyllä", sanoivat vanhukset.
+
+-- "Minä olen Josenhansin tytär".
+
+-- "Kas, ilmankos sinä näytitkin vähän tuttavalta", sanoi emäntä.
+"Terve tuloasi!" Hän ojensi kätensä tytölle ja jatkoi: "Onpa sinusta
+kasvanut roteva ja siisti tyttö. Virkas nyt, mikä sinut pani näin
+pitkälle matkalle?"
+
+-- "Hän on kappaleen matkaa ajanut meidän Johanneksen kanssa", virkkoi
+ukko väliin; "poika tulee kohta myöskin".
+
+Äiti pelästyi, hän aavisti jotain ja muistutti miehelleen, kuinka
+hänelle, Johanneksen lähtiessä matkaan, olivat johtuneet mieleen
+Josenhansin lapset.
+
+-- "Ja onhan minulla vielä muistia teiltä kummaltakin", sanoi Amrei ja
+otti esille kaulakoristeen ja käärityn rahan taskustansa. "Tämän
+lahjoititte minulle, viimeistä kertaa meidän kylässä käydessänne".
+
+-- "Kas! Ja minulle sanoit sen muka hävittäneesi", torui ukko vaimoaan.
+
+-- "Ja tässä", jatkoi Amrei, osoittaen hänelle groshen rahan, "tässä se
+raha, jonka minulle lahjoititte, kun Selja-aholla olin hanhia
+paimenessa ja toin teille vettä juoda".
+
+-- "Niin, niin, kyllä se on totta se, mutta mitäs siitä? Minkä olet
+lahjaksi saanut, sen saat pitää", sanoi isäntä.
+
+Amrei nousi ylös ja sanoi: "Nyt on minulla vielä pyyntönen: sallikaa
+minun puhua tuokion aika, aivan suoraan. Saanko?"
+
+-- "No, miks'et?"
+
+-- "Katsokaas, teidän Johanneksenne on ottanut minut mukaansa ja
+tahtonut tuoda taloon piiaksi, ja toisen ajan ollessa olisinkin
+mieluummin tahtonut palvella teillä kuin missään muualla; mutta nyt se
+olisi ollut epärehellistä, ja ketä kohtaan koko ikäni tahdon olla
+rehellinen, sen luokse en olisi tahtonut tulla ensimmäistä kertaa
+valeella. Päivää selvemmäksi on nyt kaikki saatava. Sanalla sanoen:
+Johannes ja minä, me rakastamme toisiamme sydämmemme pohjasta, ja hän
+tahtoo ottaa minut vaimokseen..."
+
+-- "Ohoh!" huusi isäntä ja nousi pystyyn; selvään näki, että hänen
+entinen raihnaisuutensa oli vaan teeskenneltyä. "Ohoh!" huudahti hän
+vielä kovemmin, ikäänkuin olisi hevonen häneltä karannut pystyyn. Äiti
+otti häntä kädestä kiinni ja sanoi: "Annahan tytön puhua".
+
+Ja Amrei jatkoi:
+
+-- "Uskokaa minua, kyllä minä olen kylliksi ymmärtäväinen, ja tiedän
+kyllä, ettei ketään armosta voi ottaa miniäksi; saatatte minulle
+lahjoittaa, lahjoittaa paljonkin, mutta tehdä miniäksi armosta, se ei
+käy laatuun ja sitä en minäkään tahdo. Minulla ei ole rahaa rahtuakaan
+-- on vainenkin sentään, nimittäen se grosheni, jonka minulle
+lahjoititte Selja-aholla, se on minulla vielä tallella, sitä ei ole
+kukaan tahtonut ottaa groshenina vastaan", sanoi hän isännän puoleen
+kääntyen, ja tämän täytyi vasten tahtoaankin naurahtaa. "Minulla ei ole
+mitään, on kaiken lisäksi vielä veli, joka tosin on terve ja väkevä,
+mutta josta minun täytyy vielä huolta pitää, ja minä olen hanhia
+paimentanut ja olin viimeinen kylässä, siinä kaikki, mutta
+vähimmästäkään vääryydestä ei minua käy moittiminen, ja siinä taaskin
+kaikki -- ja siihen katsoen, mitä ihminen on oikeastaan saanut
+Jumalalta, en väisty hivuskarvan vertaa minkään ruhtinattaren edestä,
+olkoon hänellä vaikka seitsemän kultaista kruunua päässään. Parempi
+olisi ollut, jos olisi joku toinen ottanut puhuakseen minun puolestani,
+mutta minä olen koko elämän ikäni ollut itse omana suosijanani ja teen
+sen tänään viimeisen kerran, jolloin ratkaistaan elämä tai kuolema. Se
+on, älkää ymmärtäkö minua väärin: jos ette minua tahdo, niin menen
+jälleen rauhassa takaisin, minä en laske käsiä päälleni, en hyppää
+veteen enkä mene hirteen, minä haen taas paikan itselleni ja olen
+kiittävä Jumalaa siitä, että niin kelpo mies on minua kerran tahtonut
+vaimokseen, ja päätän sitten, ettei se ollut Jumalan tahto..." Amrein
+ääni vapisi, ja hänen vartalonsa yleni, ja ääni kävi mahtavammaksi, kun
+hän nyt rohkaisi itsensä ja lausui: "Mutta tutkikaat itseänne, kysykäät
+tarkoin omalta tunnoltanne, onko Jumalan tahto niin, kuin nyt teette.
+Muuta en sano".
+
+Amrei istahti. Kaikki kolme olivat hiljaa; viimein ukko sanoi: "Niinhän
+sinä saarnaat kuin pappi". Mutta äiti pyyhkäsi silmiään esiliinallansa
+ja sanoi: "Miks'ei? Eihän papillakaan ole muuta kuin yksi pää ja yksi
+sydän".
+
+-- "Ei vainen!" pilkkasi ukko, "on sinussakin vähän tuommoista
+hengellistä; kun kuulet pari tuommoista puhetta, niin olet paikalla
+pehmonen".
+
+-- "Ja sinä et näytä aikovankaan pehmitä ennen loppuasi", sanoi emäntä
+närkkäästi.
+
+-- "Ohoh!" pilkkasi ukko. "Katsos nyt, sinä pyhimys Alamaasta: tuotpa
+kaunista rauhaa tähän taloon. Nyt olet paikalla saanut toimeen sen,
+että muija tuossa minua uhkaa; hänet sait jo puolellesi. No saattehan
+odottaa, kunnes minä olen tämän maailman jättänyt, tehkää sitten mitä
+tahdotte".
+
+-- "Ei!" huusi Amrei, "sitä en tahdo; niin vähän kuin tahdon, että
+Johannes ottaisi minut vaimokseen ilman teidän suostumustanne, yhtä
+vähän tahdon sydämmiimme sitä syntiä, että kumpikin rupeaisimme
+odottamaan teidän kuolemaanne. Minä olen tuskin tuntenut vanhempiani,
+muistaa en voi heitä enää ollenkaan: minä rakastan heitä vaan niinkuin
+rakastetaan Jumalaakin, jota ei olla milloinkaan nähty. Mutta tiedän mä
+kumminkin mitä kuolema on. Eilen yöllä painoin mustan Marannan silmät
+kiinni; hänelle tein koko elämän ikäni mitä hän tahtoi, ja nyt, kun hän
+on kuollut, on minun usein täytynyt ajatella: kuinka usein olet ollut
+kova ja tyly häntä kohtaan, kuinka paljon hyvää olisit hänelle vielä
+saattanut tehdä, ja nyt hän makaa tuossa ja nyt on kaikki lopussa; nyt
+et voi enää mitään tehdä etkä enää pyytää anteeksi. Minä tiedän mitä
+kuolema on ja senvuoksi minä en tahdo..."
+
+-- "Mutta minä tahdon!" kiljasi ukko ja puristi nyrkkiään ja puri
+hammastaan. "Mutta minä tahdon", kiljasi hän vielä kerran. "Sinä jäät
+tänne ja olet meidän oma! Ja käyköön nyt miten käyneekään, ja puhukoot
+mitä tahtovat. Sinä mun Johannekseni saat eikä kukaan muu".
+
+Äiti juoksi ukon luo ja syleili häntä, ja tämä, joka ei ollut tähän
+ensinkään tottunut, kysäsi ehdottomastakin: "Mitäs nyt tahdot?"
+
+-- "Antaa sulle suuta, sinä ansaitset sen, sinä olet parempi ihminen
+kuin tahdot näyttääkään".
+
+Ukko, jolla koko aikana oli ollut nuuskua hyppysien välissä, ei
+tahtonut viskata sitä maahan, hän nuuskasi senvuoksi nopeasti ja sanoi:
+"Olkoon menneeksi!" Mutta sitten hän lisäsi: "Vaan nyt saat eron,
+tuoss' on paljoa nuorempi ja siltä maistuu paljoa paremmalta. Tules
+tänne, pappi valepuvussa!"
+
+-- "Tulen kyllä; kutsukaa minua vaan nimeltäni".
+
+-- "Mikäs nimesi onkaan?"
+
+-- "Sitä ei teidän huoli tietää, osaatte te itsekin antaa minulle
+oikean nimeni".
+
+-- "Kas tuota! No. olkoon menneeksi: tule tänne, miniä! Kelpaakos se
+nimi?"
+
+Ja vastaukseksi riensi Amrei hänen luokseen.
+
+-- "Ja minua, minua ei kysytä ollenkaan!" torui äiti onnellisuuden
+tunteissa, ja ukko se oli tullut varsin leikilliseksi pelkästä ilosta.
+Hän otti Amreita kädestä kiinni ja kysyi, papin tapaa matkien:
+
+-- "Minä kysyn teiltä, kunnioitettava Kordula Katarina, jota rusthollin
+emännäksi sanotaan: tahdotteko ottaa tämän" -- hän kysäsi tytöltä --
+"mikäs sinun ristimänimesi onkaan?"
+
+-- "Amrei!"
+
+Ja ukko jatkoi samalla äänellä: "Tahdotteko ottaa tämän Josenhansin
+Amrein Haldenbrunnista miniäksenne, ei suoda hänelle suun vuoroa,
+niinkuin teette miehellennekin, vaan syöttää häntä huonosti, torua,
+sortaa ja mitä muuta kotoiseen kovistukseen tulee?"
+
+Ukko oli kuin houkka, aivan kummallisesti oli hän muuttunut, ja sillä
+välin kuin Amrein riippui äidin kaulassa eikä tahtonut siitä ensinkään
+irroittua, löi ukko sauvallaan pöytään ja huusi: "Missäs se kelvoton
+poika viipyykään? Sitä poikaa! Lähettää morsiamensa tänne meidän
+niskoillemme ja itse kulkee maita mantereita? Onko tuommoista ennen
+kuultu?"
+
+Nyt irroittihe Amrei ja sanoi, että hevospoika tai joku toinen olisi
+paikalla lähetettävä myllylle, siellä muka Johannes odottelee.
+
+Isä arveli, että hänen pitää antaa istua siellä vielä vähintäkin kolme
+tuntia rangaistukseksi siitä, että hän pelkurina oli piiloittainut
+hameiden taakse; ja muutoinkaan ei häntä täällä vielä ensinkään
+tarvita, sillä kun hän tulee, niin ei ukolla enää ole morsiamen kanssa
+mitään tekemistä, ja harmitti häntä nyt jo, kun ajatteli, miten on
+käyvä.
+
+Äiti pistihe kumminkin ulos ja lähetti nopeajalkaisen hevospojan
+myllylle.
+
+Nyt johtui äidin mieleen toimittaa jotain ruokaa Amreille. Hän tahtoi
+paikalla tehdä munakakun, mutta Amrei pyysi saada itse tehdä
+ensimmäisen valkean, jolla hänelle jotain laitetaan, ja samalla myös
+keittää jotain vanhemmillekin.
+
+Se suotiin hänelle, ja vanhukset menivät hänen kanssaan kyökkin, ja
+siellä osasi Amrei niin sievästi ottaa kaikki käteensä, näki yhdellä
+silmäyksellä, missä mikin kapine oli, tarvitsematta kysyä mitään, ja
+kaikki, minkä hän teki, teki hän niin vakavasti ja somasti, että ukko
+aina nyykäytti päätään vaimollensa ja kerran sanoi: "Se on oppinut
+talonhoitoon nuottien mukaan, se osaa kaikki soittaa niin kuin
+paperista, aivan kuin uusi koulumestari".
+
+Kirkkaasti leimuavan valkean ääressä seisoivat kaikki kolme, kun
+Johannes tuli sisään. Ja kirkkaammin ei loistanut liekki takassa kuin
+sisällinen onnellisuus kaikkien silmissä. Takka valkeineen oli pyhä
+alttari, jonka ympärillä seisoi hartaita ihmisiä, jotka kumminkin vaan
+nauroivat ja laskivat leikkiä.
+
+
+
+
+19. Salaisia aarteita.
+
+
+Amrei osasi niin pian perehtyä taloon, että jo huomenna oli siinä kuin
+olisi jo lapsesta pitäin täällä kasvanut, ja ukko se käydä kähnysteli
+joka paikassa hänen perässään ja katseli kuinka näppärästi hän kaikki
+toimitti, niin vakavasti ja säntilleen, hätäilemättä, uupumatta.
+
+Löytyy ihmisiä, jotka, kun käyvät noutamassa vaikka pienintäkin
+esinettä, lautasta tai ruukkua, panevat liikkeelle kaikkien
+läsnäolevaisten ajatukset, jotka niin sanoakseni vetävät saapuvilla
+olevain katseita ja ajatuksia mukanaan. Amrei sitä vastoin osasi kaikki
+tehdä sillä tavoin, että hänen liikkuessaan muut tunsivat sitä enemmän
+rauhaa, ja jokainen oli hänelle kiitollinen siitä.
+
+Kuinka usein oli ukon täytynyt ennen murista siitä, että aina, kun
+suolaa tarvittiin, jonkun piti nousta pöydästä pois! Amrei kattoi
+pöydän ja levitetylle pöytävaatteelle asetti hän aina ensiksi
+suola-astian. Kun isäntä kiitti siitä Amreita, sanoi emäntä hymyellen:
+"Näyttää kuin sinä tätä ennen et olisi elänytkään, kuin olisit tähän
+saakka kaikki syönyt voitta ja suolatta"; ja Johannes kertoi nyt, että
+Amreita sanotaan suolaprinsessaksikin, ja lisäsi siihen sadun
+kuninkaasta ja hänen tyttärestään.
+
+Onnellista yhdessä-oloa heillä oli tuvassa, pihalla ja kedolla, ja
+isäntä puhui aina, ettei hänelle vuosikausiin ole ruoka maistunut niin
+hyvältä kuin nyt; hän antoi Amrein neljä viisi kertaa päivässä aivan
+tavattomina aikoina tuoda hänelle jotain, ja tytön piti aina istua
+hänen vieressään, kunnes hän oli syönyt.
+
+Emäntä kuljetti Amreita sydämmellisimmällä mielihyvällä maitohuoneessa
+ja aitassa, ja avasipa hän myös suuren kirjavan kaapinkin, joka oli
+täynnä kaunista palttinata, ja sanoi: "Siinä huomenlahjasi; ei puutu
+kuin kenkiä. Varsin on mieleni hyvä, että olet palkkakenkäsi
+säilyttänyt. Minulla ovat siitä omat taikaluuloni".
+
+Kun Amrei kyseli häneltä, miten tähän saakka oli taloa hoidettu,
+nyykäytti emäntä päätään ja maiskutteli huuliaan mielihyvällä, mutta
+iloansa hän ei semmoisenansa ilmoittanut; ainoastaan varsin
+tavallisessa äänessä, jolla puhutaan jokapäiväisimmistä asioista, piili
+ilo sisällisenä sydämmen tykytyksenä. Ja ruvetessaan nyt Avojalan
+huostaan jättämään yhtä ja toista talouden pidossa, sanoi hän: "Kuules,
+lapsi, mitä sulle sanon: jos jotain nykyisessä järjestyksessään ei ole
+mieleesi, niin muuta pelkäämättä toiselle tolalle, niinkuin parhaaksi
+näet; minä en ole niitä, jotka arvelevat, että miten he kerran ovat
+laittaneet, niin sen pitää olla iankaikkisesti, ja ettei siinä saa
+mitään muutoksia tehdä. Sinulla on vapaa valta, ja minun on iloista
+nähdä rotevia uusia vetäjiä kuorman edessä. Mutta jos tahdot neuvoani
+seurata, ja hyväähän sulle neuvon, niin tee vähitellen muutoksia".
+
+Makeata oli tuo tunne, jossa nuorukaisen ja vanhuksen voimat
+ruumiillisesti ja hengellisesti ojensivat kättä toisilleen, jolloin
+Amrei sydämmensä pohjasta sanoi, että hänen mielestään on kaikki
+hyvällä kannalla, ja että hän on oleva onnellinen, jos hän kerran
+maailmassa vanhana emäntänä voi osoittaa talonsa tuommoisessa kunnossa
+kuin se nyt on.
+
+-- "Kauaksipa sinä ajattelet", sanoi emäntä. "Mutta se on hyvä; ken
+kauaksi eteenpäin ajattelee, se ajattelee kauaksi taaksepäinkin, ja
+sinä et ole minua unohtava, kun minua ei enää ole". --
+
+Sanansaattajia oli lähetetty ilmoittamaan talon pojille ja vävyille
+tästä perhe-asiasta ja kutsumaan heitä ensi sunnuntaiksi
+Zusmarshofeniin, ja siitä pitäin juoksenteli vanha isäntä entistä
+enemmän Amrein perässä; hänellä näkyi olevan jotain sydämmellään ja
+hänen oli vaikea ilmoittaa sitä. --
+
+Sanotaan kätketyistä aarteista, että musta peikko istuu niiden päällä
+ja pyhinä öinä nousee siitä paikasta, mihin aarre on haudattu, sininen
+valkea, ja sunnuntain lapsi saattaa sen nähdä, ja jos hän pysyy
+rauhallisena ja pelottomana, niin voi hän aarteen ottaa ylös. Eipä
+olisi uskonut vanhassa rusthollarissakin olevan semmoista aaretta, ja
+sitä kaitsi musta ylpeys ja ihmisviha, ja Amrei näki sinisen liekin
+lehottavan sen päällä ja osasi pysyä semmoisena, että hän sai aarteen
+omakseen.
+
+Mahdotonta on sanoa, mitenkä Amrei oli tehnyt, että ukko
+silminnähtävästi koetti olla hänen silmissään erittäin hyvä ja
+hyväntahtoinen; sekin jo, että hän niin paljon näki vaivaa köyhän tytön
+tähden, sekin jo oli melkein ihmettä. Ja tämä se vaan oli Amreille
+selvä: ukko ei tahtonut, että ainoastaan hänen vaimonsa näyttäisi
+oikealta ja rakkaalta ja hän itse tylyltä ja äreältä, jota täytyy
+pelätä, ja juuri se, että Amrei, ennenkuin häntä tunsikaan, oli hänestä
+sanonut luulevansa, ettei hän pidä väliä olla hyvä ihmisten nähden, --
+juuri se avasi hänen sydämmensä. Hänellä oli nyt, aina kun Amrein
+yksinään kohtasi, niin paljon puhumista, näytti kuin olisivat kaikki
+hänen ajatuksensa olleet tallella säästöastiassa, jonka hän nyt avasi:
+ja siellä oli eriskummaisia vanhan-aikaisia rahoja, suuria
+muistorahoja, joita ei kaupassa käy, joita lyödään vaan suurten
+tapausten johdosta, oli siellä aivan täysinäisiä, pelkästä hopeasta,
+vähättäkään vasketta. Hän ei osannut sanottaviaan sanoa niin hyvin,
+kuin tuonoin äiti Johannekselle. Hänen puheensa oli kankeata kaikin
+puolin, mutta kaikkeen hän kumminkin osasi, ja hän käyttihe ikäänkuin
+olisi ollut Amrein suojelija äitiä vastaan ja eipä hänellä ollut
+niinkään väärin, kun hän kerran sanoi:
+
+-- "Katsos, emäntä se on itse hyvä hetki, mutta hyvä hetki ei ole vielä
+hyvä päivä, hyvä viikko eikä hyvä vuosi. Hän ei ole muuta kuin vaimo,
+jolla aina on huhtikuun ilma, ja vaimo ei ole kuin puoli ihmistä, sen
+minä sanon, ja siitä uskosta minua ei saa pois".
+
+-- "Kauniistipa te meistä puhuttekin", sanoi Amrei.
+
+-- "Niin tosiaankin", sanoi ukko, "sinullehan minä puhun. Mutta
+niinkuin jo sanoin: emäntä on herttaisen hyvä, on vaan liian hyvä, ja
+se se häntä paikalla suututtaa, jos ei kohta tehdä, niinkuin hän
+tahtoo, koska hän muka tarkoittaa sillä hyvää, ja hän luulee, ettei
+hänen hyvyyttänsä ymmärretä, kun ei noudateta hänen tahtoaan. Hän ei
+ensinkään ajattele, että juuri senvuoksi ei hänen tahtoansa noudateta,
+että se on sopimatonta, tarkoitettakoon sillä kuinka hyvää tahansa. Ja
+pane varsinkin tämä mieleesi: älä mitään tee aivan niin kuin hän
+tahtoo, tee omalla tavallasi se, mikä oikein on, siitä hän on paljoa
+enemmän mielissään. Hän ei ollenkaan suvaitse, jos toinen on olevinaan
+hänen alamaisensa, mutta tuon kaiken tulet kyllä huomaamaan, ja jos
+jotakin sattuu, niin älä Jumalan tähden pane miehesi päätä pyörimään:
+ei ole mitään sen pahempaa, kun mies asettuu äidin ja miniän väliin, ja
+äiti sanoo: minulla ei ole enää mitään sanomista miniälle, niin, lapset
+tulevat uskottomiksi -- ja miniä sanoo: nyt minä vasta näen, mimmoinen
+sinä olet mies, kun annat vaimoasi sortaa. Jos nyt joskus senlaista
+tapahtuu, mitä et itse saa selville, niin sano minulle hiljaa siitä,
+kyllä minä autan; mutta älä vaan miehesi päätä pyöritä, äiti on jo
+ilmankin liian paljon häntä hennostellut mutta kyllä hän tulee
+vakavammaksi; anna sinä vaan asiain mennä hiljaista menoaan ja
+luulottele itseäsi aina, että minä olen sinun sukuasi ja luonnollinen
+suojelijasi, ja niinhän olenkin, äitisi puolelta olen kaukaista sukua
+sinulle".
+
+Ja nyt koetti hän kehittää selville kummallisen sekavata sukulaisuutta,
+mutta ei päässyt oikealle jäljelle, vaan sekautui yhä enemmän ja
+lopetti viimein, sanoen: "Saatat uskoa sanani, että me olemme sukuja,
+niin, olemme kyllä, vaikk'en vaan osaa niin tarkoin luetella, miten".
+
+Olipa nyt ennen hänen kuolemataan tullut aika, jolloin hän ei enää
+lahjoittanut pelkkiä ala-arvoisia groshen-rahoja omaisuudestaan;
+hänestä tuntui hyvältä ottaa viimein esille täysi-arvoisetkin.
+
+Eräänä iltana kutsui hän Amrein tuvan taakse ja sanoi: "Kuules, sinä
+olet ymmärtäväinen ja kelpo tyttö; mutta sinä et voi tietää, mimmoinen
+mies oikeastaan on. Johanneksella on hyvä sydän, mutta joskus saattaa
+häntä kumminkin kaivaa se, ettei sinulla ole ollut niin mitään. Tules
+nyt tänne, ota tuo, mutta älä puhu kellenkään, keltä sen olet saanut,
+Sano, että olet sitä tahallasi salannut. Ota nyt!" Ja hän ojensi
+tytölle sukan, täynnä kruunun taalereita ja lisäsi vielä: "Tuon
+olisivat löytäneet vasta kuolemani jälkeen, mutta parasta on, että hän
+saa sen nyt ja luulee sen tulleen sinulta. Koko teidän historianne on
+niin tuiki tavatonta, että saattaa siinä olla sekin seikka, että
+sinulla on ollut salainen aarre. Mutta älä unohda, että siinä on myös
+kaksineljättä höyhentaaleria, jotka maksavat groshenia enemmän kuin
+tavalliset taalerit. Nosta nyt koreasti, pistä kaappiin, missä
+palttinat ovat, ja kanna avainta aina luonasi. Ja sunnuntaina, kun
+sukulaiset ovat koossa, pudistat ne pöydälle".
+
+-- "Sitä en mielelläni tee; paremmin sopisi Johanneksen ehkä tehdä se,
+jos se ensinkään on tarpeellista".
+
+-- "Kyllä se tarpeellista on, mutta tehköön sitten Johannes, jos niin
+tahdot; mutta vait, pistä piiloon kiireesti, tuohon esiliinaasi, kuulen
+Johanneksen tulevan, luulenpa, että pojalla on epäluuloja".
+
+He erosivat kiireesti eri haaroille.
+
+Samana iltana vielä kutsui äiti Amrein ullakkoon ja otti kirstusta
+esille jotenkin raskaan säkin, jonka suu oli mitä mutkallisimmasti
+sidottu, ja hän sanoi Amreille: "Päästäs tuo nauha auki".
+
+Amrei koetti, mutta työlästä tuo oli.
+
+-- "Maltas, kun käyn sakset, niin leikataan se".
+
+-- "Ei", sanoi Amrei, "sitä en mielelläni tee; malttakaahan vähän,
+anoppi, niin saatte nähdä, että kyllä tuon saan auki".
+
+Äiti hymyili, sillä välin kuin Amrei suurella vaivalla, mutta
+tottuneella kädellä viimeinkin sai solmun auki, ja nyt sanoi äiti:
+"Sepä oli hyvä; pilkistäs nyt, mitä tuolla on".
+
+Amrei näki siellä hopea- ja kultarahoja, ja äiti jatkoi: "Kuules,
+lapsi, ihmettä sinä olet saanut isännässä aikoin, en ymmärrä vieläkään,
+mitenkä hän vaan antoi suostumuksensa; mutta kokonaan et häntä vielä
+ole kääntänyt. Mieheni ottaa tuon tuostakin puheeksi, kuinka muka
+harmittavaista on, ettei sinulla ole niin mitään; sitä hän ei vielä ota
+uskoakseen, hän luulee aina, että sinulla on salassa pulska omaisuus ja
+ettäs olet vaan tahtonut meitä koetella, ottaisimmeko sinut mielellämme
+ilman mitään vastaan, ja kun ei häntä siitä uskosta saa millään pois,
+niin tuossapa johtui mieleeni muudan asia. Jumala ei ole sitä lukeva
+synniksi meille. Näet, nämä olen minä niiden kuuden neljättä vuoden
+kuluessa, jotka olemme eläneet, säästänyt ilman mitään petosta, ja
+onhan siinä vähän äitinikin perintöä. Ota sinä ne nyt ja sano sen
+olevan omaasi. Se tekee isännän onnelliseksi, varsinkin kun hän
+ymmärtäväisyydessään on sitä jo ennakolta aavistanut. Mitä sinä niin
+kummastellen katsot? Usko minua, kun sanon, että sen saat kyllä ottaa,
+siinä ei ole vähääkään vääryyttä, kyllä minä olen ajatellut asiaa sekä
+niin että näin päin; pistä ne piiloon vaan, äläkä vastusta minua
+sanallakaan, älä ainoallakaan, älä sano minulle kiitoksia äläkä mitään
+muutakaan, samahan se on, jos lapseni saa sen nyt tai myöhemmin, ja
+sehän tekee miehelleni vielä hänen eläissään iloa. Kas niin, sido se
+jälleen kiinni".
+
+Huomenaamulla varhain kertoi Amrei Johannekselle kaikki, mitä vanhemmat
+olivat hänelle sanoneet ja antaneet, ja Johannes riemuitsi: "Voi,
+taivaan Jumala, anna anteeksi! Äidistäni olisin tuommoista kyllä
+saattanut uskoa, mutta isästäni en olisi voinut koskaan uneksiakaan.
+Oletpa oikea velho, ja niin on tehtävä, ettemme heille kummallekaan
+puhu, mitä toinen on tehnyt, ja se se hauskinta on, että toinen on
+tahtonut petkuttaa toistansa, ja kumpikin on tosiaankin pettynyt, sillä
+kummankin täytyy ajatella, että sinulla on tosiaankin ollut rahaa
+salassa. Helei! Tämähän on hauskaa, tämä!"
+
+Mutta vallitsipa talossa kesken kaikkea iloa jälleen kaikenlaisia
+murheitakin.
+
+
+
+
+20. Perheen keskuudessa.
+
+
+Maailmaa ei hallitse siveellisyys, vaan kovettunut muoto sitä: tapa.
+Nykyisenänsä maailma pikemmin antaa anteeksi rikokset siveellisyyttä
+kuin tapoja vastaan. Onnellisia ne kansat, joilla vielä siveellisyys ja
+tavat ovat yhtä. Kaikkien taistelujen, niin suurten kuin pienten, niin
+yleisten kuin yksityisten, kaikkien niiden tarkoitus on poistaa
+ristiriitaisuutta näiden kumpaisenkin väliltä ja tehdä tapojen
+kovettunutta muotoa jälleen pehmeäksi sisällistä siveellisyyttä
+vastaan, uudellensa määrätä lyötyä rahaa sisällisen arvon jälkeen.
+
+Tässäkin pienessä kertomuksessa ihmisistä, jotka ovat kaukana erillänsä
+suuren maailman pauhuista, kuvastakse tämä jälleen.
+
+Äiti, joka sydämmessään enemmän kaikista iloitsi onnellisesta asiain
+käymisestä, oli kumminkin täynnä omituista murhetta, mitä muka nyt
+maailma sanoo. "Kevytmielisesti te sittenkin teitte", valitti hän
+Amreille, "että sinä tällä lailla tulit taloon ja ettei sinua
+hääpäivänä sovi noutamalla noutaa. Se ei ole ensinkään kaunista, se on
+vastoin tapaa. Jospa edes kävisi laatuun lähettää vähäksi aikaa pois
+sinut, taikka myös Johanneksen, niin kävisi asiat enemmän mukavasti".
+Ja Johannekselle hän valitti: "Jopa kuuluu, mitä ihmiset puhuvat siitä,
+kun niin äkkiä nait; kahdesti kuulutettu ja kolmannella kerralla kaupat
+tehty, kaikki niin tuota pikaan, semmoista tekevät ainoastaan irstaiset
+ihmiset".
+
+Hän rauhoittui kumminkin pian ja naurahti, kun Johannes sanoi: "Tehän
+ymmärrätte, äiti, kaikki niin hyvin kuin paras pappi; no miksikä sitten
+pitää rehellisten ihmisten luopua asiasta, jota epärehellisetkin
+käyttävät varjonaan? Saattaako minusta sanoa mitään pahaa?"
+
+-- "Ei, kelpo poika olet ollut koko ikäsi".
+
+-- "Hyvä se. Senvuoksi on minua nytkin uskominen, ja uskominen, että
+sekin on hyvä, mikä kenties ei ensi silmäyksessä näytä semmoiselta; sen
+saatan vaatia. Ja miten minä ja Amreini satuimme yhteen, se on nyt niin
+tavatonta, sillä on oma tiensä valtamaantiestä erillänsä. Sehän on
+melkein ihme, kun oikein ajattelee, ja mitä se meihin tulee, jos eivät
+ihmiset enää tahdo mitään ihmettä ja ovat siinä näkevinään kaikenlaista
+epäpuhtautta?
+
+"Pitää olla rohkeana eikä joka asiassa huoli kysyä maailman mieltä.
+Hirlingenin pappi sanoi kerran: jos nyky-aikoina nousisi profeta, niin
+täytyisi hänen käydä julkinen tutkinto, jospa olisikin vanhan-aikaista,
+mitä hän tahtoo saarnata. Niin äiti, kun ihminen tietää olevansa
+oikeassa, niin suoraan hän kulkee ja sysää oikealleen ja vasemmalleen
+kaikki, mikä hänen tielleen sattuu. Antaa heidän kummastella suu auki
+kotvasen, aikaa voittaen he rupeavat ajattelemaan toisin".
+
+Äiti lienee tuntenut, että ihmeellä on kyllä vaikutuksensa onnellisena,
+äkkinäisenä tapahtumana, mutta että tavattominkin asia vähitellen
+asettuu tavallisuuden ja jokapäiväisen asiain-kulun lakien alle, että
+häät saattavat kyllä näyttää ihmeeltä, mutta avioelämä ei, tämä kun
+sisältää säännöllisen pitkityksen. Hän sanoi senvuoksi: "Kaikkien
+niiden ihmisten kanssa, joista sinä nyt et välitä ja joihin ylpeästi
+katsot, koska tiedät oikein tekeväsi, kaikkien niiden kanssa pitää
+sinun kumminkin elää yhdessä, ja niiltä vaadit, etteivät he katsoisi
+sinuun nurjin silmin, vaan antaisivat sinulle kunniasi, ja sentähden,
+että ihmiset sinulle sen tekisivät, pitää sinunkin tehdä ja antaa
+heille se, mikä heille tulee; sinä et voi pakoittaa heitä pitämään
+sinua poikkeustapauksena, etkä sinä saata juosta jokaisen perästä ja
+sanoa: jos tietäisit, miten tämä on tapahtunut, niin myöntäisit kyllä
+minulla olevan oikein".
+
+Mutta Johannes vastasi:
+
+-- "Saattepa nähdä, ettei kellään, joka hetkenkin on nähnyt Amreitani,
+ole oleva mitään häntä vastaan".
+
+Ja Johanneksella oli hyvä keino, jolla sai äitinsä sekä rauhoittaneeksi
+ja vieläpä sydämellisesti ilahdetuksikin, kertoessaan, että kaikki,
+mitä äiti oli kehoituksena ja toiveena lausunut, oli nyt käynyt
+tesmälleen kuin teetetty vaate, ja äidin täytyi nauraa, kun poika
+lopuksi sanoi: "Teillä oli lestit päässänne, jolla kenkä tuolla yläällä
+tehtiin ja se, jonka niissä on tepasteleminen, sopii kuin valettu
+siihen".
+
+Äiti rauhottui, ja lauantai-aamuna, perheen neuvottelun aattopäivänä,
+tuli Dami, mutta hänen täytyi lähteä paikalla takaisin Haldenbrunniin,
+toimittamaan kylänvanhimmalta ja kunnallishallitukselta kaikki
+tarpeelliset paperit.
+
+Seuraava sunnuntai oli raskas päivä rusthollissa. Vanhukset olivat
+ottaneet Amrein vastaan, mutta miten käy suvun kanssa? Helppoa ei ole
+tulla niin mahtavaan sukuun, jollei aja siihen hevosilla ja rattailla
+ja jollei kaikenlaiset tavarat ja rahat ja laaja sukulaisuus tietä
+raivaa.
+
+Ja tulipa nyt huomenna noita sukulaisia rusthollarin taloon Ylämaasta
+ja Alamaasta. Siinä tuli lankoja ja kälyjä lapsineen. "Johannes on
+hakenut itselleen morsiamen ja tuonut sen suorastansa taloon, sanaakaan
+siitä virkkamatta vanhemmille, papille tai virastolle. Se kai lienee
+joku kaunotar ojan varrelta". Niin puhuttiin kaikilla haaroin.
+
+Hevoset saivat tuntea nekin, mitä rusthollissa oli tapahtunut; ne
+saivat monen ruoskan roiskauksen, ja kun juoksemaan läksivät, kävi
+kahta hullummin, ja ohjaksissa oleva roimi roimimistaan, kunnes käsi
+väsyi, ja sitten vielä syttyi toraa muijan kanssa, joka istui vieressä,
+ja torui ja itki tuommoisesta laaduttomasta, huimasta ajamisesta.
+
+Olipa jommoinenkin joukko rattaita rusthollin pihalla, ja tuvassa oli
+koolla koko tuo mahtava sukukunta. Siinä istui miehiä miesten vieressä,
+kellä pitkävartiset saappaat, kellä rautanaulaiset sidekengät jaloissa,
+kolmikolkkaiset hatut päässä, kellä kärki- kellä laitapuoli edessäpäin.
+Vaimot ne supsuttelivat ja viittailivat sitten miehilleen tai sanoivat
+heille: antakaa meidän haltuumme asia, kyllä me kynimme tuon oudon
+linnun; ja nousipa karvasta naurua, kun tuolta ja täältä kuultiin, että
+Amrei aikoinaan oli paimentanut hanhia.
+
+Viimein tuli Amrei, mutta hän ei voinut antaa kellekään kättä. Hänellä
+oli suuri puteli punaista viiniä kainalossa ja kaksi lautasta
+piirakaisia ja niin paljon laseja, että näytti hänellä yksistänsä
+olevan seitsemän kättä, kaikki sormien lomat olivat käsinä, ja hän
+asetti kaikki niin hiljaa ja pauhinatta pöydälle, jolle anoppi oli
+levittänyt valkoisen pöytävaatteen, että kaikki häntä kummastellen
+katsoivat. Hän kaasi rauhallisesti kaikki lasit täyteen, vapisematta,
+ja sanoi sitten: "Vanhemmat antoivat minulle oikeuden sanoa teitä
+sydämmellisesti tervetulleiksi. Juokaas nyt!"
+
+-- "Ei olla totuttu tuohon näin varhain aamulla!" sanoi muuan mahtava
+mies, jolla oli tavattoman iso nenä, ja asettui leveän leveänä
+tuolilleen. Se oli Yrjö, Johanneksen vanhin veli.
+
+-- "Me juomme vaan hanhen viiniä!" sanoi yksi vaimoja, ja nyt nousi
+huonosti pidätetty nauru.
+
+Amrei tunsi piston, mutta hän pidätti itsensä, ja Johanneksen sisar oli
+ensimmäinen, joka otti lasin. Hän kilisti lasiaan ensin Johanneksen
+kanssa: "Jumala siunatkoon!" Puoliksi hän vaan kilisti Amrein kanssa,
+joka myös ojensi hänelle lasinsa. Nyt pitivät muutkin vaimot
+epäkohteliaana, jopa syntinäkin -- sillä syntinä pidetään olla
+vastaamatta ensimmäistä maljaa, niin sanottua Johanneksen maljaa --
+olla lasiin tarttumatta, ja miehetkin saatiin tekemään samoin, ja
+hetken aikaa kuului, kuinka laseja kilisteltiin ja pantiin jälleen
+pois.
+
+-- "Tottapa isä sanoikin", sanoi viimein vanha rusthollin emäntä
+tyttärelleen, "Amrei näyttää tosiaankin kuin olisi sinun sisaresi,
+mutta oikeastaan hän on vielä enemmän Liisa vainajan näköinen".
+
+-- "Se on totta se. Jos Liisa eläisi, niin olisi omaisuuskin yhtä osaa
+vähempi", sanoi isä, ja äiti lisäsi:
+
+-- "Nyt on hän meillä jälleen".
+
+Ukko sattui juuri siihen kohtaan, joka kaikkia harmitti, vaikka kaikki
+sanoivat olevansa Amreita vastaan sen tähden vaan, että hän oli niin
+suvutonna tullut. Ja sillä välin kuin Amrei puheli Johanneksen sisaren
+kanssa, kuiskasi ukko hiljaa vanhimmalle pojalleen:
+
+-- "Siitä tytöstä et niin kohta kaikkea huomaakaan. Tiedäpäs, hänellä
+on salassa säkillinen täynnä kruununtaalereja; mutta et saa sanoa siitä
+kellenkään".
+
+Se käsky se noudattiinkin niin tarkoin, että muutamassa minuutissa oli
+asia tiettynä kaikille, yksin Johanneksen sisarellekin, joka sittemmin
+luki suureksi ansioksi itselleen, että hän oli niin hyvin kohdellut
+häntä, vaikka oli luullutkin, ettei hänellä ole penniäkään.
+
+Oikein! Johannes oli pistäinyt ulos ja nyt toi hän sisään säkin, johon
+oli kirjoitettu nimi: "Josenhans Haldenhrunnista", ja kilisten ja
+kalisten virtasi sitten sen runsas sisällys pöydälle ja kaikki
+kummeksivat, mutta enimmin isä ja äiti.
+
+Amreilla oli siis tosiaankin ollut salainen aarre! Sillä siinähän oli
+enemmin kuin kumpikaan oli hänelle antanut!
+
+Amrei ei uskaltanut nostaa silmiään ylös, ja jokainen ylisti hänen
+erinomaista kainouttaan. Nyt onnistui Amrein saada vähitellen kaikki
+puolellensa, ja kun illalla tuo mahtava sukukunta jätti jäähyväisiä,
+niin sanoi hänelle kukin salaa: "Kuules, min'en ollut sinua vastaan,
+ettei sulla muka mitään ollut, se ja se ja ne ja ne sinua kyllä siitä
+moittivat. Minä sanon nyt, niinkuin ennenkin olen sanonut ja ajatellut:
+vaikk'ei sinulla olisi ollut mitään muuta kuin vaatteet päälläsi, niin
+olet sinä kuin naulattu meidän sukuumme, ja parempaa vaimoa
+Johannekselle ja parempaa miniää vanhemmille en olisi suinkaan voinut
+toivoa".
+
+Sitä oli tosiaankin helppo sanoa nyt, kun kaikki tiesivät Amrein
+tuoneen melkoisen suuren omaisuuden mukanaan. --
+
+Allgäussä puhuttiin vielä monta vuotta jälkeenpäin, mitenkä nuori
+rusthollari oli saanut vaimon itselleen, ja mitenkä hän ja hänen
+vaimonsa olivat häissään niin kauniisti tanssineet, varsinkin erästä
+valssia, jota he sanoivat "helkkyvalssiksi", ja musikantit oli kutsuttu
+aina Alamaasta saakka.
+
+Entäs Dami? Hän on nyt Allgäun kuuluisimpia paimenia ja hänellä on
+komea nimi "Geier-Dami", sillä hän on jo hävittänyt kaksi korppikotkan
+pesää kostoksi siitä, että häneltä korppikotkat veivät kaksi kertaa
+peräkkäin vasta syntyneitä karitsoja. Jos vielä ritariksi-lyöntejä
+olisi, niin olisi hänen nimensä: Damian von Geierhorst; mutta
+miespuolinen haara tuommoisia Josenhanseja von Geierhorst kuolee hänen
+kanssaan sukupuuttoon, sillä hän ei mene naimisiin, vaan hyvä eno
+hänestä on tullut, parempi kuin tuo setä Amerikassa. Kun karja palaa
+kotiin kesälaitumiltaan, niin tietää hän kertoa paljon sisarensa
+lapsille Amerikan elämästä, Sysi-Matista, Moosbrunnin metsästä ja
+paimen-elämästä Allgäun vuorilla; siinä tietää hän varsinkin kertoa
+paljon viisaita temppuja niin sanotusta "kellolehmästään", jolla on
+syvä-ääninen etukello kaulassa. Ja kerran sanoo Dami sisarelleen:
+"Emäntä", sillä niin hän aina sisartaan nimittää, "emäntä, vanhin
+poikasi tulee sinuun, hänellä on samallaisia sanakoukkujakin. Tiedäs,
+tänään sanoo minulle poika: eno, sinun kellolehmäsi on sinun kelpo
+lehmäsi! Aivan on poika samaa mallia kuin sinäkin". Johannes
+rusthollari tahtoi ristiä ensimmäisen tyttärensä "Avojalaksi", mutta
+nykyjään ei enää sallita sepitellä uusia nimiä elämän tapauksista;
+Avojalan nimeä ei otettu kirkonkirjoihin, ja Johannes ristitti lapsen
+"Avelinaksi", mutta muutti sen omin valloin nimeksi "_Avojalka_".
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Avojalka, by Berthold Auerbach
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AVOJALKA ***
+
+***** This file should be named 18694-8.txt or 18694-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/8/6/9/18694/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/18694-8.zip b/18694-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e7eabdd
--- /dev/null
+++ b/18694-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..0df9d36
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #18694 (https://www.gutenberg.org/ebooks/18694)