diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 19210-0.txt | 4548 | ||||
| -rw-r--r-- | 19210-0.zip | bin | 0 -> 85983 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 19210-h.zip | bin | 0 -> 88195 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 19210-h/19210-h.htm | 4569 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
7 files changed, 9133 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/19210-0.txt b/19210-0.txt new file mode 100644 index 0000000..40e9038 --- /dev/null +++ b/19210-0.txt @@ -0,0 +1,4548 @@ +The Project Gutenberg EBook of Faidoni, by Plato + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Faidoni + Platonin keskustelma Sokrateen viimeisistä hetkistä ja + sielun kuolemattomuudesta + +Author: Plato + +Translator: J. W. Calamnius + +Release Date: September 8, 2006 [EBook #19210] + +Language: Finnish + +Character set encoding: UTF-8 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAIDONI *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + + + + +FAIDONI, +PLATONIN KESKUSTELMA +SOKRATEEN VIIMEISISTÄ HETKISTÄ +JA +SIELUN KUOLEMATTOMUUDESTA. + + +Kreikan kielestä käänsi ja selityksillä sekä +johtavalla alkulauseella varusti +T:ri J. W. Calamnius. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Weilin ja Göös 1882. + + + + +Alkulause. + + +Jaloin kreikkalainen henki ja ajattelija, ylevä Platoni, ilmestyy täten +ensi kerralta suomalaisessa puvussa. Hän esiintyy yhdellä +kansantajuisimmalla teoksellaan. Kaikista Platonin mainioista +keskustelmista eli "dialogeista" on nimittäin Faidoni itse pää-aineensa, +sielun kuolemattomuuden, puolesta tajuisimpia, jonka ohessa kuvaus +viisaan Sokrateen viime hetkistä on mitä miellyttävin. + +Alkulauseessa ennen suomentamaani "Aristoteleen Runousoppi"-kirjaan olen +jo ollut tilaisuudessa lausumaan, miten tarpeellinen vanhain +klassillisten teosten saaminen käännösten kautta suomalaiseenkin +kirjallisuuteemme on, koska vanhalla klassillisella kirjallisuudella, +suuremmassa määrässä kuin milläkään muulla, on ylentäväinen ja +puhdistava voima sen jalon hengen kautta, joka sen teoksissa ilmestyy. +Jos kenenkään, niin on näin laita syvämielisen ja ihanteellisen Platonin +teosten laita. Tästä kylliksi syytä saada häntä jospa pienenkin teoksen +kautta suomalaiseen kirjallisuuteemme. + +Tämä käännös on jo moniaita vuosia sitten ollut valmiina, vaan astuu nyt +julkisuuteen melkoisesti korjattuna. Sen ilmestymisen mahdollisuudesta +tällä erää tulee minun kiittää kustantajaini jalomielisyyttä. + + Helsingissä Toukokuussa 1882. + + _J. W. C._ + + + + +Johdanto. + + +Montakin arvelua on oppineitten kesken laskettu keskustelman oikeasta +tarkoituksesta ja yhtä monta arvelua siitä pääaineesta, josta tässä +erittäin keskustellaan. Likimmiten saavutettanee totuus, kun sanotaan, +että sielun kuolemattomuus ja sen asian todisteet ovat keskustelman +pää-aineena ja Sokrateen kirkastettu persoonallisuus hänen viimeisissä +hetkissään dialogin päähenkilönä. + +Nämä molemmat pääkohdat eivät olekaan ainoastaan sattumalta yhteen +joutuneet, vaan historiallisen kehityksen tila on ne yhteen sovittanut. + +Jollakin syyllä on sanottu, että jokaisella kansalla, millä sivistyksen +kannalla hyvänsä se lienee ollutkaan, kumminkin on ollut joku aavistus +sielun kuolemattomuudesta. Ettei tätä aavistusta puuttunut Kreikan +henkiseltä kansalta, ei oudoksuttane ketään, joka vähänkään tuntee tätä +kansaa. Sielun kuolemattomuus olikin Kreikkalaisilla enemmän kuin +paljaana aavistuksena; se jo oli ammoisilta ajoilta kansan uskona ja +n. k. "mysteriain" salaisena oppina. Mutta tänkaltaisena oppina se sekä +näissä mysterioissa – sen mukaan mitä näitä tunnetaan – että koko +Sokrateen-edellisessä filosofiassa kuitenkin enemmin oli uskonnon, +uskonnollisen tarpeen, kuin tieteellisen filosofian tuottama. +Tämmöiseksi puhtaaksi filosofialliseksi opiksi se saattoi tulla vasta +silloin, kun sokrateellis-platonilainen idealismi tunnusti sielun olevan +jotain itsenäistä ja erityistä, itsensä-määräävää ja ajattelevaa +olemusta. Mitä itse Sokrateesen tulee, oli hän lujasti vakuutettu sielun +personallisesta olossa-olemisesta ja sen kuolemattomuudesta, joka +vakuutus perustui koko hänen siveydelliseen katsomustapaan. Mutta mitään +varsinaista tieteellistä todistusta tästä kuolemattomuudesta hän ei ole +esiin tuonut. Tämän oli tekevä etevin hänen oppilaisistaan, Platoni, +jonka varsinaisena tehtävänä olikin sokratismin edistäminen ja +kehittäminen. Hienolla tunteisuudella hän siis tähän keskustelmaan, joka +kuvaa Sokrateen viimeisiä hetkiä, kuinka tuo kuoleva viisas, jouduttuaan +kehityksensä korkeimmalle kukkulalle, jalolla kuolemantavallaan oikeiksi +todistaa ja vakuuttaa koko edellisen elämänsä mielipiteet ja opetukset, +– hienolla tunteisuudella Platoni juuri tähän keskustelmaan sovitti +tieteelliset todistukset siitä opista, joka oli ylevimpiä, mitä Sokrates +oli elämässään toteuttanut. Tämän kautta saakin Platoni Sokrateen +kuvatuksi niin kirkastuneeksi ja jaloksi sekä samalla kertaa myöskin +niin taiteellisesti täydelliseksi, että Sokrates meille ilmestyy ihan +elävänä ja kokonaisena ja että me, kirjan luettuamme, emme voi muuta +kuin kaikin puolin yhtyä Faidonin loppusanoihin: tämmöinen oli ystävämme +loppu, miehen, joka, meidän täytyy se sanoa, oli oivallisin kaikista, +joita konsanaan opimme tuntemaan, ja muutoinkin viisain sekä hurskain. + +Kaikki Platonin dialogit ovat samassa myöskin taideteoksia, jotka itse +filosofiallisen aineen ohessa ovat arvosteltavat myöskin ulkomuotonsa +puolesta. Näin on Faidoninkin laita; kappaleen koko draamallinen pohja +ja kehitys, luoteiden kuvaus ja kaikki sivukohdat ovat erinomaisella +kaunotieteellisellä huolella tehdyt, ja tämänkin puolesta on Faidoni +etevimpiä Platonin teoksia. Kuitenkaan eivät nämä kohdat astu samassa +määrässä silmiin tässä Platonin keskustelmassa, kuin muutamassa muussa, +esim. Symposionissa, ja syynä siihen on se, että tämän keskustelman +totinen ja korkea aihe ei salli runollista kaunistuspukua yhtä runsaasti +käytettäväksi, kuin missä aine on toista laatua. Tämä keskustelma onkin +sanottava murhenäytelmäksi. Kun Platonin kolmesta etevimmästä +keskustelmasta – Faidrosta, Symposionista ja Faidonista – on sanottu, +että "Faidro," keskustelma kauneudesta, parhaasta päästä on lyyrillinen, +ja "Symposioni," keskustelma rakkaudesta, enimmiten eepillinen, niin +sopiikin Faidonista sanoa, että se on pääsuunnaltaan draamallinen. Se on +murhenäytelmällinen draama, uskonnon ja siveydellisyyden läpi-värittämä +draama. + +Lyhyt sisällön esitys olkoon lukemiselle ohjeena.[1] + +[1] Romalaiset numerot itse tekstissä osoittavat lukuja. Ulkopuolella +tekstiä, syrjissä olevat tavalliset numerot viittaavat Stephanin +editionin sivulukuihin. Dialogin henkilöistä katso selitys 3 tekstin +takana. + +Keskustelmaa aloittaa eräs kohtaus, jossa Faidoni ystävälleen +Ekhekrateelle Flion kaupungissa Argoliin maakunnassa, jonka ystävän +luona Faidoni kävi vierailla, kertoo Sokrateen vankeudessa-olosta ja +niistä syistä, jotka viivyttivät hänen kuolematansa, ystävien käynnistä +Sokrateen luona, Sokrateen omaisista ja muusta (Luvut I, II ja III). + +Sitten kertoo Faidoni Ekhekrateen tahdosta ne kanssapuheet, joita +Sokrates piti läsnäolevaan oppilasten kanssa. + +Ensiksikin antaa kahleiden irroittaminen Sokrateen jaloista Sokrateelle +tilaisuuden puhumaan nautinnosta ja kiusasta (luku III). Sen jälkeen hän +ottaa keskustellaksensa siitä väitteestä, että *kaikki todelliset +filosofit haluavat kuolla* (l. IV–XIII). + +Ensin näytetään kieltoperäisesti, mitenkä tätä asiata ei saa niin +ymmärtää, että olisi luvallista itsensä surmata (l. IV–VII). Sitten +seuraa väittöperäinen puoli, jossa Sokrates koettaa todeksi näyttää, +että filosofi haluaa kuolla. Sanoen kuolemata sielun ja ruumiin eroksi +hän osoittaa, että tämä ero juuri onkin filosofin tarkoitusperänä. Sillä +filosofi etsii totuutta, mutta tätä totuuden etsimistä estää +ruumiillisuus. Mitä enemmin siis filosofi voi ruumiista irtaantua, sitä +suurempi toivo hänellä sopii olla totuuden saavuttamisesta. Mutta +täydellinen irtaantuminen ruumiista tapahtuu vasta kuoleman kautta ja +näin on kuolema siis filosofin tarkoitusperänä, jonka kautta hän +totuuden saavuttaa. Ainoastaan filosofilla voikin olla toivoa totuuden +saavuttamisesta, sillä hänen hyveensä on _todellinen_ hyve, ja +todellinen hyve on puhdistus kaikesta ruumiin-alaisuudesta ja sielun +pyhitys (VIII–XIII). + +Tähän oppiin sanoo Kebes myöntyvänsä, mutta ainoastaan sillä ehdolla, +että todeksi voidaan näyttää, että sielu on kuolematon (XIV). Ja nyt +alkavat todistukset *sielun kuolemattomuudesta*. + + +Ensimäinen eli kosmologinen todistus (XV–XVII). + +Tämä todistus perustuu siihen luonnonlakiin, joka määrää, että kaikki +kulkee kiertojuoksua siten, että vastakohta syntyy vastakohdastansa. +Niinkuin siis esim. nukkumisesta syntyy valvominen, niin syntyy myöskin +kuolemasta elämä, ja päinvastoin. Ja tämän lain totuus riippuu siitä, +että, jos ei tämmöistä kiertokulkua olisi olemassa, vaan kaikki kulkisi +yhteen suuntaan, kaikki vihdoin joutuisi yhtäläiseksi eikä löytyisikään +enään vastakohtia. Jos esm. ei kuolemasta syntyisi elämä vaan kaikki +kuollut jäisi kuolleesen tilaan, niinhän viimein kaikki olisi kuolleena. + + +Toinen elikkä psykologinen todistus (XVIII–XXIII). + +Kebes muistuttaa, että mieleen-muistumisestakin ("die Erinnerung") +seuraa sielun oleminen ennen tätä elämätä, ja tämän todistamiseen ryhtyy +nyt Sokrates. Kaikki oppi on mieleen-muistumista, kun sielu ikäänkuin +uudestaan muistaa jotain, jota se jo oli unohtanut, jota uudestaan +muistamista joku nykyinen olo elikkä kohta välittää. Mutta mitenkä +voisikaan sielu uudestaan muistaa, ellei se olisi ollut ennen olemassa. +Simmias ja Kebes nyt myöntävät sielun olemista ennen ihmisen syntyä, +mutta väittävät, ettei sillä ole todistettu sen oleminen kuolemamme +jälkeen. Tähän tarttuen Sokrates viittaa ensimäiseen todistukseen, jonka +mukaan sielun täytyy kuolemankin jälkeen olla olemassa, kosk'ei +kuolemalla muussa tapauksessa olisikaan vastakohtaa. + + +Kolmas eli metafysillinen todistus (XXIV–XXIX). + +Mutta vaikka sielun olossa oleminen kuolemankin jälkeen siis jo täten on +todistettu, ryhtyy Sokrates vielä uuteenkin todistukseen, koska luulee +huomaavansa, että sekä Kebes että Simmias vielä epäilevät. Tähän saakka +ei ole vielä ollut kysymystä sielun oikeasta laadusta, sen luonnosta, +sielun käsitteestä, ja muut todistukset kuin ne, jotka ovat tästä +otetut, eivät täysin riitä. Sokrates siis nyt selittämään, mitä laatua +sielu on. Sielu on liittämätön, aina samana pysyväinen ja +yhdenkaltainen, joittenka laatusanojen vastakohtina ovat: liiteperäinen, +milloin minkin kaltainen eikä koskaan samana pysyvä. Jos nyt kysytään, +mikä näistä vastakohdista on semmoinen, että sen sopii haihtua, rau'eta +ja kuolla, niin totta kait liiteperäisen sopii hajaantua samalla +tavalla, kuin se kokoonkin pantiin, mutta liittämättömän sopii, aina +samana, pysyväisenä, iäti pysyä ja elää. Myöskin on sielu näkymätön ja +jumalallisen kaltainen, ja semmoisenakin sen tulee elää, kun sitä +vastoin sen vastakohdan, nim. näkyväisen, ruumiillisen, inhimillisen, +tulee kuolla. + +Tähän todistukseen liittäypi nyt *siveydellinen katsaus* (XXX–XXXIV): +Ainoastaan _puhdas_ sielu voi joutua itsensä kanssa samanlaatuisen, s. o +puhtaan luo, se on: jumaliin. Mutta jos se ruumiin himojen kautta on +tullut saastaiseksi ja totuutta vihaa, niin ajelehtii se hautojen +ympäri, siksi että se määrätyn ajan perästä joutuu sisälliseen laatuunsa +vastaavaan eläin-ruumiisen. Mutta jumaliin pääsee filosofin sielu, joka +oikeata hyvettä harrastaa, totuutta etsii ja ruumiista irtaantuu. + +Nyt tulee hetken äänettömyys, jonka perästä seuraa: a) _Simmiaan väite_ +(XXXV–XXXVI) että sitä samaa, mitä äsken sanottiin sielusta, voisi +sanoa myöskin esim. lyyryn harmoniasta eli soinnusta, ja kenpä tiesi +sielu ei olekaan mitään muuta kuin harmoniaa; b) _Kebeen väite_ +(XXXVI–XXXVII) ettei sielun ijankaikkisuus sittenkään ole hänen +mielestään täysin todistettu, koska sielu kyllä voi ruumiin kuoleman +jälkeen vielä kauankin elää, mutta sillä ei ole sanottu, että se +ijankaikkisesti elää, koska se voisi, yhä uusia ruumiita asuntoinaan +käyttämällä ja käyttäen, kulumistaan kulua ja sittenkin vihdoin kuolla. + +Sitten kerrotaan, mitä nämä vastaväitteet vaikuttivat kuulijoihin, ja +Sokrates kehoittaa välipuheessa Faidonin kanssa urhollisesti sotimaan +epäilystä vastaan sekä varoittaa filosofiallisten tutkistelujen +vihaamista vastaan (XXXVIII–XL), jonka perästä seuraa Sokrateen +vastaväitteet a) Simmiasta ja b) Kebestä vastaan. + +_Vastaväite Simmiasta vastaan_ (XLI–XLIII). Sitä väitettä vastaan, että +sielu muka olisi harmonia, sotii se seikka, joka jo on myönnetty, että +sielu on olemassa ennen ruumista, jota ei voi sanoa soinnusta. Siitä +seuraisi myöskin se selvä vääryys, ettei olisi mitään eroitusta hyvän ja +pahan välillä. Sielun luontoon kuuluu myöskin, että se voi hallita +ruumista, mutta sointu riippuu aina ruumiista (soittokoneesta), mitenkä +voisikaan siis sielu olla sointua. + +_Vastaväite Kebestä vastaan_ (XLIV–LVI). Ensiksi Sokrates uudestaan +kertoo ne väitteet, joita Kebes oli tehnyt (XLIV) ja ryhtyy sitten näitä +väitteitä vääriksi todistamaan pitemmän tutkimuksen kautta, josta +syntyy: + + +Neljäs eli ontologinen todistus (XLV–LVI). + +Kertoen omaa filosofiallista kehitys-rataansa Sokrates luopi +historiallis-kriitillisen katsahduksen edellisiin filosofiallisiin +järjestelmiin, jotka eivät ole häntä tyydyttäneet. Ensiksi tarkastaa hän +jonilaista ja pythagoralaista filosofiaa (XLV), sen jälkeen Apaxagoraan +filosofiaa (XLVI–XLVII) ja alkaa sitten selittämään omaa oppiansa +ideoista (XLVIII–seur.). Kaikki ("jede Qvalität", "jedes qualitativ +Bestimmte") on mitä on, sen kautta, että se saa osaa oman laatunsa +ideasta, esim. kaunis on kaunis sen kautta, että se on saanut osaa +kauneuden ideasta, kauneudesta semmoisena (XLIX). Jokainen idea poistaa +luotansa eikä voi kärsiä eikä itseensä ottaa vastakohtaansa, vaan tämän +lähetessä se joko pakenee ja peräytyy taikka häviää, esim. suuruus +poistaa luotansa pienuuden (L, LI). Mutta semmoisiakin löytyy, jotka +eivät kyllä ole suoria vastakohtia, vaan sittenkään eivät toisiansa +kärsi, niinkuin esim. tuli ei kärsi vaan poistaa luotaan kylmyyden, lumi +lämpimän, kohoisuus tasaisuuden (LII–LIII). Tätä laatua on sielukin. +Sielu on elämän idean kanssa niin ehdottomassa yhteydessä, että, +vaikk'ei se kyllä ole kuoleman idean suora vastakohta, se kuitenkin +luotaan poistaa kuoleman, s. o. sielu on kuolematon (LIV, LV). Ja koska +kuolematon myöskin on katoomaton, niin sielukin on katoomaton (LVI). +Tähän liittäypi käyttöpuolinen seuraus: koska sielu on kuolematon, niin +tulee ihmisen suurella huolella sitä hoitaa, sillä sen mukaan, +minkälainen sielu on, määrätään myöskin sen tuleva kohtalo, ja siitä +riippuu sen vastainen vaellus; hyvä sielu seuraa kernaasti +johtaja-enkeliänsä (daimoniansa) jumalien asuntoihin, mutta +ruumiillisuudessa riippuva ja rikoksilla saastutettu sielu viedään +pakolla sille sopivaan paikkaan (LVII). + +Tähän loppuu pää-aineen tutkistelu, mutta sopivasti liittää Platoni +tähän vielä _mythillisen kuvauksen tulevan elämän asuntapaikoista_ ja +manalaan menneiden eri tiloista (LVIII–LXI) sekä _viimeisestä +tuomiosta_ (LXII–LXIII). Tämä tuomio on semmoinen, että keskimääräiset +sielut, jotka eivät ole hyviä eikä peräti pahoja, viedään +Akheroni-virtaa myöten Akherusia-järveen, jossa saavat töittensä palkan. +Jotka nyt huomataan perin parantumattomiksi, ne syöstään ikipäiviksi +Tartaroon. Mutta jotka vielä voivat parantua, lähetetään määrätyksi +ajaksi, tosin nekin Tartaroon, vaan sieltä vievät eri virrat ne sitten +uudestaan Akherusia-järveen. Täällä rukoilevat he niiltä anteeksi, joita +vastaan he eläessään rikkoneet ovat. Jos nämä nyt heille anteeksi +antavat heidän rikoksensa, silloin he pääsevät tuskistaan ja +puhdistuvat. Mutta jos he eivät saa anteeksi, niin täytyy heidän +uudestaan lähteä Tartaroon, josta heidät taasen samat virrat jälleen +vievät Akherusia-järveen. Tätä menoa kestää, siks'että he täysin +puhdistuvat ja anteeksi saavat rikoksensa. Hyvät sielut taas pääsevät +noihin ylhäisiin paikkoihin, joissa ehdoton puhtaus asuu, ja ne, jotka +filosofialla ovat sielunsa puhdistaneet, ne pääsevät ylhäisimpiin ja +kauniimpiin paikkoihin, joissa elävät autuaina ja ruumiittomina. Siitäpä +syystä tulee ihmisen filosofian ja oikean hyveen kautta itseänsä +valmistaa tuolle matkalle Hadekseen (LXIII). + +Sitten tulee _loppukohtaus_ (LXIV–LXVII). Sokrates valmistaupi +kylpemään, antaa opetuslapsillensa viimeiset neuvonsa, kylpee, +vastaanottaa viime kerralta perheensä ja tyhjentää sitten, opetuslasten +vuodattaessa kyyneleitä, myrkkymaljan, sanoo viimeisen sanansa ja +kuolee. + + + + +Faidoni. + + +Henkilöt:[1] + +[1] Katso muistutus sivulla 6 johdannossa. + +Ekhekrates. +Faidoni. +Apollodoro. +Sokrates. +Kebes. +Simmias. +Kritoni. +Oikeuden palvelija. + + + + +I. _Ekhekrates_. Itsekö, Faidoni, olit Sokrateen luona sinä päivänä, +jona hän vankihuoneessa tyhjensi myrkkymaljan, vai toiseltako olet +kuullut? + +_Faidoni_. Itse siellä olin, Ekhekrates. + +_Ekhekrates_. Mitä se siis olikaan, jota se mies ennen kuolemataan +puhui? Ja miten kuoli hän? Mielelläni tuota kuulisin. Sillä tähän aikaan +ei ainoakaan Fliasialaisista kansalaisistani matkustele Athenaan, eikä +ole kaukaan aikaan sieltä tullut yhtäkään vierasta, joka olisi tietänyt +meille jotain varmaa noista kertoa, paitsi sen, että Sokrates +myrkkyjuoman juotuaan kuoli; mutta muista ei ole tiedetty mitään +jutella. + +_Faidoni_. Ettekö siis ole oikeudenkäynnistäkään saaneet mitään tietoa, +millä tavoin se tapahtui? + +_Ekhekrates_. Olemme; tuosta meille joku kertoi, ja meitäpä kummastutti, +että, vaikka tuomio jo aikaa sitten oli annettu, hän kumminkin näkyy +kuolleen paljoa myöhemmin. Mitenkä oli, Faidoni, tämän laita? + +_Faidoni_. Sattumus sen Sokrateelle niin sovitti, Ekhekrates. Sattui, +näet, että päivänä ennen oikeudenkäyntiä se laiva oli perältään +seppelöitty, jonka Athenalaiset lähettävät Deloon. + +_Ekhekrates_. Mikä se tämä laiva on? + +_Faidoni_. Se on se laiva, jossa, kuten Athenalaiset kertovat, Thesey +kerran Kretaan vei tuon kaksikertaisen seitsenluvun nuorisoa,[1] jotka +hän pelasti niinkuin itsekin pelastui. Silloin olivat Athenalaiset, +kuten kerrotaan, Apollonille tehneet sen lupauksen, että, jos nuo +tulisivat pelastetuiksi, he joka vuosi toimittaisivat, juhla-lähetyksen +Deloon; ja tämmöisen he siitä ajasta saakka aina ja vielä nytkin +vuosittain lähettävät. Niin pian kuin nyt on juhla-lähetystä ruvettu +toimeen panemaan on heillä eräs laki määräämässä, että kaupunki on +puhtaana oleva, ja ett'ei ketään saa valtion käskystä teloittaa, ennen +kuin laiva on Deloon tullut ja sieltä tänne[2] palannut. Ja tuopa +välistä viepi paljonkin aikaa, kun tuulet sattuvat heitä viivyttämään. +Juhla-lähetys alkaa silloin, kun Apollonin pappi seppelöitsee laivan +perää; ja näinpä sattuikin, kuten sanoin, tapahtumaan päivänä ennen +oikeudenkäyntiä. Siitäpä syystä saikin Sokrates niin kauan aikaa olla +vankihuoneessa tuomionsa ja kuolemansa välillä. + +II. _Ekhekrates_. Mutta miten oli, Faidoni, laita itse +kuolemantapauksessa? Mitä silloin puhuttiin ja tehtiin, ja mitkä +ystävistä olivat hänen luonansa? Vai eivätkö hallitusmiehet suvainneet +kenenkään läsnä olla vaan päättikö hän elämänsä eroitettuna ystävistään? + +_Faidoni_. Ei suinkaan, olihan siellä muutamia läsnä, olipa montakin. + +_Ekhekrates_. Tee hyvin, kerro meille tuo kaikki miten tarkimmasti, +ell'ei sinua muu toimi estä. + +_Faidoni_. Eipä estä, koetan siis teille kertoella sillä Sokratesta +muistella, joko itse hänestä puhumalla taikka kuulemalla toisen hänestä +puhuvan, on ainakin minulle mieluisinta kaikesta. + +_Ekhekrates_. Toden perästä, Faidoni, niin on laita niidenkin, jotka nyt +saat kuulijoiksi. Mutta koeta läpikäydä kaikki niin tyystin, kuin +suinkin voit. + +_Faidoni_. Minä puolestani tunsin tosiaankin ihmeellisiä tunteita läsnä +ollessani. Sääliksi, näet, minun ei ensinkään häntä käynyt, niinkuin +tavallisesti ystävän kuollessa käy; sillä onnen omaiselta, Ekhekrates, +näytti minusta mies sekä mielenlaatunsa että puheensa puolesta, kun hän +niin pelotta ja jalosti elämänsä päätti, niin että mieleeni johtui, +ett'ei hän ilman jumalallista sallimusta Hadekseen mennyt, vaan että +sielläkin hän, jos konsanaan kukaan muu tulisi hyvin menestymään. +Tästäpä syystä minussa ei mitään surkua noussut, niinkuin sopisi luulla +tapahtuvaksi tämmöisessä surun tilassa; eikä toiselta puolen mitään +mielihyvää, vaikkapa tapamme mukaan olimme filosofiallisiin kysymyksiin +ryhtyneet – sillä tätä laatua oli, näet, puheemme – vaan minua +vallitsi kerrassaan kummallinen ja outo tunne, johon yhtyi sekä +mielihyvää että myöskin mielipahaa, ajatellessani, että tämmöinen mies +pian oli eroava. Ja melkeinpä samaa mieli-alaa olivat kaikki läsnä +olevaiset, he milloin hymyilivät, milloin taas itkivät, semminkin yksi +meistä, nimittäin Apollodoro; sinä ehkä tunnet miehen ja hänen +luontonsa? + +_Ekhekrates_. Miksikä en? + +_Faidoni_. Hänpä se juuri tätä mielenlaatua oli, ja minäkin puolestani +olin suuresti liikutettu, niin ikään muutkin. + +_Ekhekrates_. Ketkä ne siis saapuvilla olivat, Faidoni? + +_Faidoni_. Syntyperäisistä Athenalaisista olivat läsnä tuo sama +Apollodoro ja Kritobulo isänsä Kritonin kanssa, paitsi näitä Hermogenes +ja Epigenes sekä Aiskhines ja Antisthenes. Saapuvilla olivat myös +Ktesippo Paianiailaiaen ja Menekseno sekä muutamia muitakin +Athenalaisia; mutta Platoni, luulen minä, oli sairas.[3] + +_Ekhekrates_. Oliko muukalaisia läsnä? + +_Faidoni_. Oli, Simmias Thebalainen ja Kebes ja Faidonides sekä +Megarasta Eukleides ja Terpsioni. + +_Ekhekrates_. Entä muita? Aristippo ja Kleombroto, olivatko he siellä? + +_Faidoni_. Eivät; heidän sanottiin olevan Aiginassa. + +_Ekhekrates_. Oliko saapuvilla vielä joku muukin? + +_Faidoni_. Luulenpa jo maininneeni melkeen kaikki. + +_Ekhekrates_. Entä sitten? Mistä sanoitkaan keskustelleenne? + + * * * * * + +III. _Faidoni_. Minä koetan sinulle kaikki kertoa alusta alkaen. Meillä, +näet, oli tapana jo edellisinäkin päivinä, käydä Sokrateen luona ja me +aina kokoonnuimme aamuisin oikeushuoneesen, jossa tuomiokin oli +julistettu; sillä se oli vankihuoneen lähellä. Keskenämme haastellen me +siis joka kerta varroimme, kunnes vankihuone avattiin – se, näet, ei +varhain avattu –; mutta, niin pian kuin se avattiin, menimme me sisään +Sokrateen luo ja vietimme suuremman osan päivää hänen seurassansa. Ja +tälläpä kertaa olimme vieläkin varhaammin kokoontuneet. Sillä +tullessamme edellisen päivän illalla vankihuoneesta, olimme saaneet +tietää, että laiva oli Delosta palannut. Me siis toisiamme kehoitimme +miten aikuisimmin saapumaan tavalliseen paikkaan. – Niinpä +saavuimmekin; mutta ovenvartija, joka meille aina ovet aukaisi, tuli +ulos ja käski meidän odottaa eikä ennen sisään astua, ennenkuin hän itse +käskisi. "Sillä", sanoi hän, "nuo yksitoista[4] irroittavat nyt +Sokratesta hänen kahleistaan ja ilmoittavat hänelle, että hänen tulee +tänä päivänä elämänsä päättää. Vähän ajan päästä tuli vartija takaisin +ja käski meidän astua sisään. Vankihuoneesen nyt astuessamme huomasimme +Sokrateen vast'ikään kahleista irroitetuksi ja Xanthippan – sinä hänen +tunnet – istuvan hänen vieressään, heidän pieni poikansa sylissä. Kun +Xanthippa meidät näki, nosti hän valitushuudon ja puhui niitä, mitä +naiset ainakin: "Viimeisen kerran siis saavat nyt ystävät sinua, +Sokrates, puhutella ja sinä heitä!" Kritoniin katsoen Sokrates silloin +sanoi: "Kritoni, saatettakoon vaimoni kotiin!"[5] Muutamat Kritonin +seurueesta saattoivat silloin kotiin hänen vaimonsa, joka yhä huusi ja +rintaansa löi. Mutta Sokrates kohoten sänkyyn istumaan veti jalkansa +ylös ja kynsi sitä; ja yhä jalkaa kynsien hän lausui: "kuinka kummasti +toki, minun ystäväni, näkyy olevan tuon laita, jota ihmiset sanovat +nautinnoksi; kuinka ihmeellisessä suhteessa se onkin sen kanssa, joka +näyttää sen vastakohtana olevan, nimittäin tuskan kanssa, siinä +ett'eivät nämä molemmat tahdo yhtä aikaa olla ihmisessä, vaan jos joku +toista etsii ja saavuttaa, niin hän melkein välttämättömästi toisenkin +saa, ikäänkuin lähtisivät nämä molemmat yhdessä ulos yhdestä päästä. +Niinpä arvelenkin, että jos olisi Aisopo tämän huomannut, hän siitä +olisi sadun sepittänyt, mitenkä Jumala, kun tahtoi näiden molempain +keskinäisen sodan lakkauttaa, vaan sitä ei voinut, sitoi heidän päänsä +yhteen, ja että tästä syystä jokainen, jonka osaksi toinen tulee, sitten +osaksensa saapi toisenkin. – Näin näkyy minulle itsellenikin käyneen; +kun vast'ikään tunsin jalassani kivun noista kahleista, tuntuu nyt +nautinto seuraavan." + +IV. Nyt keskeytti häntä Kebes ja sanoi: "sepä nyt, Zey avita, oli hyvä, +ettäs, Sokrates, minua muistutit. Sillä noiden runoelmain johdosta, +joita olet sepittänyt, kun olet muutamia Aisopon satuja runomittaan +sovittanut sekä Apollonille ylistysvirren[6] runoellut, ovat muutamat jo +ennen, mutta vast'ikään juuri Eueno, minulta kysyneet, mitä mieleesi +joutui, koska tänne tultuasi olet niitä sepittänyt, vaikka et koskaan +ennen ole runoutta harjoittanut. Jos siis pidät mitään lukua siitä, että +minulla olisi Euenolle jotain vastaamista, kun hän jälleen minulta kysyy +– ja siitä olen varma, että hän kysyy, – niin sano, mitä minun pitää +vastaaman." + +"Sano hänelle siis, Kebes, niinkuin totta onkin" – vastasi Sokrates – +"ett'en ole niitä tehnyt kilpaillakseni hänen taikka hänen runoelmainsa +kanssa, sillä tiesinpä kyllä, ett'ei tämä olisi helppoa ollut; vaan +saadakseni selkoa, mitä muutamat unelmat merkitsivät, sekä täyttääkseni +velvollisuuteni, jos ehkä tämä sattuisi olemaan se Runotarten taide, +jota minun käskettiin harjoittaa[7]. Tämän laita oli tämmöinen: Monta +kertaa edellisessä elämässäni näkyi minulle sama unelma, milloin +missäkin muodossa, aina samaa puhuen: Sokrates, harjoita ja harrasta +Runottarien taidetta! Minä puolestani luulin ennen, että se, jota +harrastin, juuri olikin se, johon unelma minua kehoitti ja yllytti, ja +että, samaten kuin on tapana juoksijoita yllyttää, unelmakin minua +kehoitti harjoittamaan sitä, jota harjoitinkin, nimittäin Runotarten +taidetta, koska, näet, filosofia on ylevin Runotarten taide, ja tätähän +minä harjoittelinkin. Mutta nyt kun tuomio oli julistettu ja jumalan +juhla viivytti kuolemaani, niin arvelin, että, jos ehkä tämä tavallinen +runoustaide oli se, jonka harjoittamiseen tuo unelma niin usein minua +kehoitti, minun ei tullut tottelematonna olla, vaan yritykseen ryhtyä. +Sillä ennenkuin olin unelmaa noudattanut ja runoilemisella +velvollisuuteni täyttänyt, arvelin turvallisemmaksi olla lähtemättäni +tästä elämästä. Näin minä siis ensiksi tein runoelman sille jumalalle, +jonka uhri-juhlaa parhaillaan vietettiin. Mutta kun olin jumalalle tämän +toimittanut ja kun arvelin, että runoilijan, jos hän tahtoi runoilija +olla, tulee sepittää runotaruja eikä suorasanaisia kertomuksia, vaan +itse en ollut mikään runotarujen keksijä, niin tästä syystä otin +runomittaan sovittaakseni muutamia Aisopon eläinsatuja, jotka minulla +olivat käsillä ja joita muistin, mitkä vaan ensiksi sattuivat. + +V. Kerro siis, Kebes, tämä Euenolle, tervehdi häntä ja sano, että, jos +hän on viisas, hän minua piammiten seuratkoon. Sillä tänä päivänä, kuten +näyttää, olen minä lähtevä; Athenalaiset niin käskevät." + +Simmias silloin virkkoi: "Minkä kehoituksen annatkaan Euenolle, +Sokrates! Useinkin olen, näet, sen miehen tavannut, mutta sen mitä minä +olen havainnut, ei ole hän ensinkään taipuvainen kehotustasi +noudattamaan." + +"Mitenkäs niin?" sanoi Sokrates, "eikö Eueno ole filosofi?" + +"Filosofi kyllä, minun luullakseni", vastasi Simmias. + +"Siis on hän oleva tähän taipuvainen, eikä ainoastaan hän, vaan +jokainen, joka kelvollisesti ottaa osaa tähän asiaan. Mutta arvattavasti +hän ei ole itseänsä surmaava; sillä tätähän ei sanota oikeaksi." + +Samassa kuin Sokrates näin lausui, laski hän jalkansa alas sängystä +maahan ja istui tällä tavoin koko seuraavan kanssapuheen kestäessä. + +Nyt kysyi häneltä Kebes: "Mitä tarkoitat, Sokrates, tuolla lauseellasi, +ett'ei ole oikein itseään surmata, mutta että kuitenkin filosofin tulee +olla taipuvainen seuraamaan kuolevaa?" + +"Mitenkä, Kebes? Ettekö te, sinä ja Simmias, ole tästä kuulleet +keskusteltavan, kun olette Filolaon kanssa olleet?"[8] + +"Emme ainakaan mitään tarkkaa, Sokrates." + +"No niin, kuulonhan mukaan minäkin näistä tulen puhumaan; ja mitä olen +sattunut näistä kuulemaan, sen mielelläni teille puhun. Niinhän +lieneekin sopivinta, että, kun ollaan aikeissa lähteä tuonne pois, +mietitään ja keskustellaan sinne-lähdöstä, minkälaisen luulemme lähdön +olevan; mitäpä muuta meillä olisikaan tekemistä koko ajan päivän laskuun +saakka?" + +VI. "Mutta millähän syyllä itsensä surmaaminen väitetään vääräksi, +Sokrates? Sillä, niinkuin äsken kuulustelitkin, olen jo ennen sekä +Filolaolta, kun hän meidän luonamme oleskeli, että muutamilta muiltakin +kuullut, ett'ei sovi sitä tehdä; mutta mitään tarkkaa näistä en ole +keneltäkään koskaan kuullut." + +"Ole vaan hyvillä mielin," sanoi Sokrates; "saanet sen piankin kuulla. +Mutta sinusta arvattavasti kuuluu kummalta, että tämä väite yksin +kaikista muista on ehdoton ja että se ei, niinkuin kaikki muu, riipu +yksityisestä ihmisestä, niin että muutamasti ja muutamille olisi parempi +kuolla kuin elää. Vaan mitä nyt niihin tulee, joille olisi parempi +kuolla, niin arvattavasti sinusta kummalta kuuluisi, jos näillä +ihmisillä ei olisi oikeutta tehdä itselleen hyvää, vaan heidän täytyisi +vartoa toista hyväntekijää." + +Kebes nyt vähin hymyili ja sanoi omituisella murteellaan: "Zey +tiekköön!"[9] + +"Tämä, totta kyllä," jatkoi Sokrates, "voisi kuulua järjettömältä; mutta +kyllä kai siinä jotain perääkin on. Se oppi, joka eräissä +salaisuuksissa[10] meille näistä annetaan, mitenkä me ihmiset täällä +olemme ikään kuin vankeudessa ja mitenkä ei ole oikein itseään tästä +vankeudesta irroittaa eli pelastaa, näyttää minusta vaikealta eikä +suinkaan helposti käsitettävältä. Kuitenkin, Kebes, näyttää minusta +oikein sanotulta se, että jumalat meistä huolta pitävät ja että me +ihmiset olemme jumalien omaisuutta. Vai eikö sinusta niin ole?" + +"Onpa niin minusta," vastasi Kebes. + +"Jos siis," sanoi hän, "joku sinun orjistasi itsensä surmaisi, ilman +sinun antamattasi mitään viittausta siitä, että tahdoit hänen kuolemaan, +etköhän siinä tapauksessa sinäkin häneen suuttuisi, ja häntä rankaisisi, +jos sinulla minkäänlaista rangaistusta silloin enään olisi?" + +"Varmaankin", vastasi Kebes. + +"Tällä tavoin siis ehk'ei olekaan niin järjetön se väite, ett'ei pidä +itseään surmaaman ennen, kuin jumala päällemme panee jonkun pakon, +niinkuin nyt tämänkin nykyisen minulle." + +VII. "Tämä", sanoi Kebes, "kyllä kuuluu todenmukaiselta. Mutta mitä +tulee siihen, jota vast'ikään sanoit, että filosofit mielellään tahtovat +kuolla, niin näyttää se mielettömältä, jos vaan mitä äsken sanoimme on +oikein sanottu, että, näet, jumala on se, joka meistä huolen pitää, ja +että me olemme hänen omaisuuttansa; sillä että järkevimmät miehet +vastohakoisuutetta jättäisivät sen suojeluksen, jonka heille antavat +suojelijoista kaikkein parahimmat, itse jumalat, siinä ei ole mitään +järkeä. Eiväthän ne ainakaan voi luulla osaavansa paremmin itsestään +huolta pitää, jos he vapaiksi pääsevät, mieletön mies piankin voisi +arvella, että hänen pitäisi lähteä haltijataan pakoon, eikä osaisi +ajatella sitä, ett'ei pidä hyvästä luopuman, vaan miten mahdollisimmasti +siinä pysymän, koska hyvästä luopuminen olisi järjetöntä; mutta jolla +mieltä on, hän aina haluaisi olla sen luona, joka on häntä parempi. Ja +näin, Sokrates, näkyy siis äsken lausuttujen vastakohta olevan +todenmukainen; sillä juuri ymmärtävien sopii vastahakoisuudella kuolla, +mutta ymmärtämättömien ilolla." + +Kun Sokrates tämän kuuli, näkyi hän olevan hyvillänsä Kebeen innosta ja, +katsoen meihin muihin, hän lausui: + +"Aina se Kebes vastaväitteitä keksii, eikä ota koskaan heti uskoaksensa, +mitä hänelle sanotaan." + +Simmias lausui: "Tällä kertaa, Sokrates, näyttää minustakin Kebes +puhuneen oikein; sillä minkätähden tahtoisivatkaan todellisesti viisaat +paeta hallitsijoita, jotka ovat heitä paremmat, sekä näistä mielellään +erota? Ja minusta näkyy Kebes puheellaan juuri sinua tarkoittaneenkin, +kun niin helposti saatat jättää sekä meidät että nuo, kuten itse +tunnustat, hyvät hallitsijasi, jumalat." + +"Oikein puhutte", sanoi Sokrates. "Sillä arvelenpa tarkoituksenne +olevan, että minun on näissä asioissa itseäni puolustaminen ikäänkuin +oikeuden edessä." + +"Aivan niin", sanoi Simmias. + +VIII. "No, hyvä!", sanoi hän; "tahdonpa koettaa teidän edessänne itseäni +puolustaa paremmalla menestyksellä kuin tuomarieni edessä. Jos en siis, +te Simmias ja Kebes, luulisi tulevani ensiksikin toisten viisaitten ja +hyvien jumalien luoksi, sitten lisäksi vielä kuolleiden ihmisten luoksi, +jotka ovat paremmat, kuin ihmiset täällä, niin minä kyllä olisin +väärässä, jos en olisi vastahakoinen kuolemalle. Mutta nyt hyvin +tietäkää, että toivon tulevani hyvien ihmisten luoksi; kuitenkaan en +tahdo tuota niin kiven kovaan väittää, mutta se tyyni tietäkää, että, +jos jotakin tänkaltaista, minä ainakin sitä ankarasti väitän, että +joudun jumalien luoksi, jotka ovat hyviä hallitsijoita. Tästäpä syystä +siis en ole ensinkään vastahakoinen lähtemään, vaan elän siinä hyvässä +toivossa, että kuolleillakin on joku olo olemassa, ja, kuten vanhastaan +sanotaan, olo parempi hyvillä kuin pahoilla." + +"Mitä nyt, Sokrates?", sanoi Simmias: "aiotko meistä erota ja itseksesi +pitää tämän mielipiteen, vai etkö siitä meitäkin osallisiksi tee? Sillä +ainakin minun mielestäni tämä näyttää olevan yhteinen hyvä meille +kaikille. Ja jos tästä voit meitäkin vakuuttaa, niin se samalla myös on +oleva sinun puolustuksena." + +"Tahdon siis koettaa", sanoi hän. "Mutta ensiksi kuulkaamme Kritonia +tuossa, mitä lieneekään, jota hän jo kauan aikaa näkyy tahtoneen sanoa." + +"Mitä muuta, Sokrates", sanoi Kritoni, "kuin että se mies, jonka tulee +antaa sinulle myrkky-juoma, jo kauan aikaa sitten minulle sanoi, että +sinua pitäisi huomauttaman siitä, että puhuisit niin vähän kuin suinkin. +Sillä hän arvelee, että ne, jotka puhuvat, pian lämpenevät, mutta että +lämpeneminen ei tuota myrkylle hyötyä, koska tämmöisissä tapauksissa +niiden, jotka näin tekevät, välistä täytyy juoda myrkkyä kaksi kolme +kertaa."[11] + +Niin Sokrates sanoi: "käske miehen vaan olla hyvillänsä; ainoastaan +valmistakoon hän tuota valmistettavaansa sen verran, että hän voi +minulle kahdesti antaa, ja, jos tarvittaisiin, kolmastikin." + +"Tuonpa melkein jo tiesinkin", vastasi Kritoni, "mutta hän on jo kauan +minua vaivannut." + +"Anna hänen olla", sanoi Sokrates. "Mutta teille tuomareilleni tahdon jo +tilin tehdä siitä, mitenkä mielestäni mies, joka todenperästä on +elämänsä viettänyt filosofian harrastamisella, hyvällä syyllä voi +vakavana olla, kun kuolema lähestyy, sekä varmasti toivoa, että hän, +täältä erottuaan, siellä on saavuttava suurimmat edut. Mitenkä nyt näin +on näiden laita, koetan teille osoittaa, te Simmias ja Kebes. + +IX. Näyttääpä melkein kuin olisivat kaikki muut ihmiset tietämättömissä +siitä, että ne, jotka oikealla tavalla ryhtyvät filosofian +viljelemiseen, eivät tavoittele muuta kuin kuolemista ja kuolleina +olemista[12]. Jos nyt näin on asian laita, niin olisipa todellakin +eriskummallista, jos ken koko elinaikansa tuota ainoata tavoittelisi, +mutta, kun se sitten juuri on saavutettavana, muuttuisi vastahakoiseksi +sille, jota hän niin kau'an on halunnut ja tavoitellut." + +Simmias silloin hymyili ja sanoi: "Oletpa, Sokrates, totta Zey! saanut +minun nauramaan, vaikka tällä erää en ole nauruun ensinkään taipuvainen. +Sillä arvelenpa, että, jos tuo suuri yleisö olisi saanut tämän kuulla, +tämä sen mielestä olisi ollut aivan oikein sanottu filosofeista; ja mitä +meidän kansalaisiimme[13] tulee, niin olisivat he varmaan taipuvaiset +myöntämään että ne, jotka ovat filosofiaan puuttuneet, todenperästä +haluavat kuolla, sekä ett'eivät he ensinkään ole tietämättömissä siitä, +että ne ainakin ansaitsevat kuolla." + +"Ja oikeinpa he, Simmias, puhuisivat, paitsi mitä tulee siihen, +ett'eivät olisi tietämättä. Sillä tietämättä he ovat sekä siitä, miten +todelliset filosofit haluavat kuolla, että myöskin siitä, millä tavalla +he kuoleman ansaitsevat ja minkälaisen kuoleman. Puhukaamme siis", sanoi +hän, "itseksemme ja antakaamme noiden olla. – Onko mielestämme kuolema +mitään?" + +"Totta kait," vastasi siihen Simmias. + +"Mutta arvaten ei muuta, kuin sielun ja ruumiin ero? Ja että kuolleena +oleminen on se, että ruumis, sielusta eroitettuna, oleskelee itseksensä +erillään, ja sielu, ruumiista eroitettuna, se niinikään erillänsä +oleskelee itsekseen? Mitään muuta, kuin tämä, ei kuolema liene?" + +"Eipä muuta, kuin tämä", vastasi Simmias. + +"Mietipä nyt, ystäväni, onko sinulla sama ajatus kuin minulla; sillä +tällä tavoin me, luullakseni, paremmin pääsemme selville siitä, mitä nyt +tutkimme. Sopiiko mielestäsi filosofin haluta noita niin kutsuttuja +nautintoja, semmoisia kuin esimerkiksi ruokien ja juomain nautintoja?" + +"Ei millään tavoin, Sokrates", vastasi Simmias. + +"No, entä lemmennautintoja?" + +"Ei ensinkään." + +"Entäs edelleen; noita muita huolia ruumiin hoidosta, luuletko semmoisen +miehen niitä suuriksi arvaavan? Luuletko hänen pikemmin arvossa pitävän +vai ylenkatsovan esimerkiksi kalliitten vaatteiden ja jalkineiden ostoa +ja muita noita ruumiin koristuksia, paitsi sen verran, minkä +välttämättömyys häntä vaatii näitä hankkimaan?" + +"Ylenkatsoo kait minun mielestäni todellinen filosofi näitä tämmöisiä", +vastasi Simmias. + +"Tämmöisen miehen koko harrastus siis sinun mielestäsi ei tarkoita +ruumiin asioita, vaan mahdollisuuden mukaan näistä luopumista ja hengen +asioihin kääntymistä?", jatkoi Sokrates. + +"Niin, minun mielestäni." + +"Erittäinkin tänkaltaisissa asioissa käy siis ilmi, että filosofi ennen +muita ihmisiä koettaa niin paljon kuin suinkin irroittaa sielua ruumiin +yhteydestä?" + +"Nähtävästi." + +"Ja useimpain ihmisten mielestä, Simmias, ei näytä elämä olevan minkään +arvoinen semmoiselle miehelle, jolla ei ole tänkaltaista huvia eikä +niihin osaa ota, vaan melkeinpä kuolleena olevalta näyttää se, joka ei +huoli ruumiillisista nautinnoista." + +"Aivan totta puhut." + +X. "Mutta miten on viisauden hankkimisen laita? Onko ruumis esteeksi vai +ei, jos joku viisauden harrastuksessaan sen avuksensa ottaa? Sanani +tarkoittavat tätä: antavatko näkö tai kuulo ihmisille mitään +todenperäistä, vai onko näiden laita niin kuin runoilijat meille +myötänsä juttelevat, ett'emme kuule emmekä näe mitään varmaa?[14] Ja +kuitenkin, jos ruumiillisista aistimista eivät nämäkään, näkö ja kuulo, +ole tarkkoja eikä luotettavia, niin tuskinpa sitten muutkaan; sillä +kaikki muut ovat näitä huonommat. Vai eivätkö mielestäsi ole?" + +"Varmaan", vastasi hän. + +"Milloinka siis", jatkoi Sokrates, "saavuttaa sielu totuuden? sillä kun +se ruumiin kera koettaa jotakin tutkia, niin on selvää, että tämä sen +pettää." + +"Totta puhut." + +"Eivätköhän sielulle siis nuo tosi-olemat käy selviksi ajattelemalla, +jos muutoin millään tavoin?" + +"Tosiaan." + +"Mutta sielu kait silloin ajattelee parahiten, kun sitä ei häiritse +mikään noista, ei kuulo eikä näkö, ei tuska eikä huvi, vaan kun se, +ruumiista huolimatta, on miten mahdollista itseksensä ja, mahdollisuuden +mukaan ilman yhteydettä ja keskeydettä ruumiin kanssa, tavoittelee +todella olevaa." + +"Niin vainen." + +"Eikö filosofin sielu siis tässäkin pidä ruumista sangen arvottomana ja +sitä karta, ja pyrkii vaan itsekseen päästä?" + +"Siltä näyttää." + +"Mutta mitenkä on, Simmias, laita tämän: sanommeko löytyvän jotakin +ehdottomasti oikeaa vai ei?" + +"Sanomme kyllä, Zeyn kautta!" + +"Ja ehdottomasti kaunista sekä hyvää?" + +"Mitenkäs ei?" + +"Oletko koskaan silmilläsi nähnyt mitään näistä?" + +"En koskaan", vastasi hän. + +"Oletko sitten muun ruumiillisen aistimen kautta näitä oppinut +tuntemaan? Puhun nyt kaikista senkaltaisista, niinkuin esimerkiksi +suuruudesta, terveydestä, väkevyydestä, sanalla sanoen kaikkien tosi +olosta, mitä mikin itsessään on. Voimmeko ruumiin avulla nähdä näiden +sisimmän toden? Vai onko laita niin, että se meistä, joka parhaiten ja +tarkimmiten koettaa ajatuksella käsittää sen asian todellista oloa, jota +hän jolloinkin tutkii, hän pääsee kunkin asian tuntemista likimmälle?" + +"Niin aivan." + +"Mutta tätähän tehnee puhtaimmasti se, joka niin paljon kuin suinkin +itse ajatuksella ryhtyy jokaiseen asiaan, eikä ajattelemisessa anna +tilaa nä'ölle eikä myöskään ajatuksen rinnalle aseta mitään muuta +aistinta, vaan joka, käyttäen ajatusta sen sulassa puhtaudessa, koettaa +tavoitella itsekutakin todella olevaa sen sulassa puhtaudessa, vapaana, +niin paljon kuin mahdollista, silmistä ja korvista jopa, sanalla sanoen, +koko ruumiista, koska tämä, jos se on myötävaikuttamassa, sielua +häiritsee ja estää sitä totuuden ja viisauden saavuttamisesta? Eiköhän, +Simmias, juuri tämmöinen mies, jos kenkään, ole tosin-olevaa saavuttava? + +"Ylenmäärin totta on, mitä puhut, Sokrates", sanoi Simmias. + +XI. "Eikö, siis", jatkoi Sokrates, "kaikista näistä välttämättömästi +seuraa, että todenperäiset filosofit saavat melkeinpä tämänkaltaisen +ajatuksen, niin että toisilleen myöskin puhuvat tähän suuntaan: +Näyttääpä ikäänkuin tutkinnossamme joku polku meidät johdonperäisesti +viepi siihen, että, niinkauan kuin meillä on ruumis ja meidän sielumme +on yhteenliitetty tämän pahan kanssa, me emme täydelleen voi saavuttaa +sitä, jota tavoittelemme; ja totuus se on, jota tavoittelemme. Sillä +tuhansia hankaluuksia tuottaa meille ruumis välttämättömän elatuksen +kautta; ja jos lisäksi tauteja sattuu, niin estävät ne meitä totuuden +etsinnässä. Ruumis meidät täyttää haluilla ja himoilla, pelolla ja +kaikenlaisilla tyhjillä kuvilla, sekä monenkaltaisilla joutavilla, niin +että me toden perästä juuri sen tähden, kuten on tapana sanoa, emme +ensinkään pääse mihinkään käsitykseen mistäkään. Sodatkin ja kapinat ja +riidat eivät nekään ole minkään muun vaikuttamia, kuin ruumiin ja sen +himojen. – Sillä tavarain pyynnöstä meille kaikki sodat syntyvät, mutta +tavaraa täytyy meidän hankkia ruumiin tähden, jonka palveluksessa +orjaamme. Ja näistäpä kaikista syistä meillä ei olekaan tilaisuutta +filosofiaa harrastamaan. Mutta pahin kaikesta on, että, jos me siltä +joskus tilaisuutta saammekin ja käännymme jotain tutkimaan, se joka +paikassa pujahtaa tutkimuksiimme, tuottaa levottomuutta ja häirinää ja +meitä niin hämmentää, ett'emme sen takia voi totuutta nähdä. Itse teossa +onkin käynyt ihan ilmeiseksi, että, jos mielimme joskus jostakin saada +puhtaan tiedon, meidän tulee erota ruumiista ja asiat katsoa itse +sielulla. Ja silloinpa, kuten näyttää, me saavutamme sen, jota halajamme +ja jonka ystäviksi itseämme sanomme, nimittäin viisauden, silloin, näet, +kun olemme kuolleet, vaan emme eläessämme – niinkuin tämä puhe +osoittaa. Sillä jos ruumiin kanssa yhdessä on mahdoton saavuttaa +puhdasta tietoa mistäkään, niin tapahtuu jompikumpi kahdesta: me emme +tätä tietoa ensinkään voi saavuttaa, taikka me sen saavutamme vasta +kuoltuamme. Silloin vasta, näet, mutta ei ennen, on sielu oleva +itsekseen, ruumiista eroitettuna. Ja niinkauan kuin elämme, näytämme +silloin olevamme tietoa likimmällä, kun niin vähän kuin mahdollista ja +sen verran vaan kuin välttämättömyys vaatii pidämme keskeyttä ja +yhteyttä ruumiin kanssa, emmekä itsiämme sen luonnolla saastuta, vaan +pidämme itsemme siitä puhtaina, siksi kuin itse jumala meidät vapauttaa. +Ja täten puhtaina sekä ruumiin järjettömyydestä vapaina me saamme, +niinkuin arvata sopii, oleskella samankaltaisten sielujen kanssa ja +voimme omin voimin tajuta kaikki täydessä kirkkaudessa; ja tämä kait on +itse totuus. Sillä, joka ei puhdas ole, ei sille ole sallittu puhdasta +käsittää. Näin, Simmias, luulen kaikkien niiden, jotka viisautta oikein +harrastavat, täytyvän toisillensa puhua ja tätä mielipidettä olla. Vai +eikö tämä ole sinunkin ajatuksesi?" + +"Kaikin puolin, Sokrates." + +XII. "Jos, ystäväni, tämä nyt on totta", jatkoi Sokrates, "eikö ole +meillä siis suuri toivo, että, kun pääsemme sinne, minne minä vaellan, +me siellä jos missään voitamme sen, jonka voittamisesta meillä +edellisessä elämässämme on ollut niin paljon huolta, niin että sen +matkan, joka nyt on minulle määrätty, voi hyvällä toivolla tehdä +toinenkin mies, ken hyvänsä tietää mielensä valmistetuksi ja +puhdistetuksi." + +"Niin aivan", sanoi Simmias. + +"Mutta eikö ole puhdistuksena pidettävä juuri se, josta +kanssapuheessamme jo ennen puhuttiin, nimittäin sielun eroittaminen +ruumiista niin paljon kuin suinkin sekä sielun totuttaminen +yhteenvetäymään joka ruumiin paikasta itsekseen ja keräymään itsehensä +ja niin nykyisessä kuin tulevassakin elämässä mahdollisuutta myöten +asumaan yksinänsä itsekseen, irroitettuna ruumiista ikään kuin +kahleista?" + +"Sepä juuri", sanoi hän. + +"Mutta eikö juuri tätä sielun irroitusta ja erkanemista ruumiista sanota +kuolemaksi?" + +"Sanotaan." + +"Mutta sen irroittamista haluavat, kuten sanomme, parhaasta päästä aina +ja ainoastaan ne, jotka viisautta oikein harjoittavat, ja tämäpä se +juuri onkin filosofien harrastus, tämä sielun irtaantuminen ja +erkaneminen ruumiista. Eikö niin?" + +"Siltä näyttää." + +"Eiköhän se siis, kuten alussa sanoin, olisi naurettavaa, jos joku +täällä eläessään koettaisi niin elämätänsä asettaa, että hän tulisi +miten likimmälle kuoleitten oloa, mutta sitten, kun kuolema tulee, siitä +tuskaantuisi. Eikö olisi tämä naurettavaa?" + +"Olisi kerrassaan." + +"Todenperästä siis, Simmias, haluavat filosofian oikeat harrastajat +kuolla, ja vähimmiten kaikista ihmisistä on näille kuolleena oleminen +peloittava. Mietipä asiata seuraavaltakin kannalta. Jos ne, jotka aina +ovat olleet ruumiin vihaajia ja jotka mielivät saada pitää sielun +itseksensä yksinään, jos ne, tämän toteen-käydessä, pelkäisivät ja +olisivat vastamielisiä, eikö olisi se näiden puolelta suuri +mielettömyys, jos eivät he ilolla menisi sinne, johon tultuaan he +toivovat ensiksikin saavuttavansa sen, jota he eläessään rakastivat – +ja toiseksi vielä pääsevänsä olemasta yhdessä sen kanssa, jonka vihaajia +he olivat? Ja vielä: lemmityistensä ja vaimojensa ja lastensa kuoltua +ovat monet ihmiset vapaaehtoisesti tahtoneet Hadekseen päästä, +viehätettyinä siitä toivosta, että siellä saisivat nähdä ja yhdessä olla +niiden kanssa, joita he rakastivat; mutta joka viisautta todenperästä +rakastaa ja joka on tullut siihen lujaan toivoon, ett'ei hän missään +muualla kuin Hadeksessa voi sanottavassa määrässä tätä saavuttaa, hänkö +siis vastenmielisesti kuolisi eikä sinne ilomielin menisikään? Näin kait +täytyy, ystäväni, ainakin sen uskoa, joka toden perästä on filosofi: +lujasti, näet, täytyy hänen olla vakuutettu siitä, ett'ei hän missään +muualla kuin siellä ole saavuttava puhdasta viisautta. Jos tämän laita +nyt on tämmöinen, eikö olisi se, kuten äsken sanoin, suuri mielettömyys, +jos filosofi kuolemata pelkäisi?" + +XIII. "Zeyn kautta, todellakin suuri mielettömyys," sanoi Simmias. + +"Jos siis", jatkoi hän, "näet jonkun, joka kuoleman tullessa on +vastenmielinen, eikö ole sinusta tämä riittävä todistus siitä, että tämä +mies on ruumiin, vaan ei viisauden rakastaja (filosofi)? Niinpä ikään +rakastaneekin semmoinen mies rikkautta ja kunniaa, joko jompaakumpaa +taikka molempia?" + +"Niin juuri on laita, kuten sanot." + +"Mutta", sanoi hän, "eikö sitä vastoin, Simmias, niin kutsuttu +miehullisuus paraiten tule viisautta harrastavien osaksi?" + +"Tulee kait", sanoi Simmias. + +"Ja hillitseväisyys, joksi joukkokin sanoo sen omaisuuden, ett'ei +häälytä himojen vallassa, vaan niitä halveksitaan ja hallitaan, eikö +sekin kuulu ainoastaan niihin, jotka enimmin halveksivat ruumista ja +elävät filosofiassa?" + +"Välttämättömästi", sanoi hän. + +"Sillä jospa", sanoi Sokrates, "tahdot muitten ihmisten miehullisuutta +ja hillitseväisyyttä ajatella, niin nämä mielestäsi ovat kummallisilta +näyttävät." + +"Mitenkä niin, Sokrates?" + +"Tiedäthän", sanoi Sokrates, "että kaikkien muitten ihmisten, paitsi +filosofien, mielestä kuolema on mitä suurimpia pahoja?" + +"Totta", sanoi hän. + +"Ne näistä ihmisistä siis, jotka miehullisia ovat, kun kuoleman +vaaroihin antauvat, tekevät sen vieläkin suurempien pahain pelosta?" + +"Niinpä kyllä." + +"Pelosta siis ja pelkuudesta kaikki muut, paitsi filosofit, ovat +miehullisia. Mutta pelkuudesta ja pelkurisuudesta miehullisena olla, +sehän kummallista." + +"Tosiaankin." + +"Mitä taas tulee niihin heistä, jotka hillitseväisyyttä noudattavat, +eikö ole niidenkin laita sama? He ovat hillitseväisiä eräästä +hillittömyydestä. Ja vaikkapa tätä arvelemmekin melkein mahdottomaksi, +niin sattuu kuitenkin, mitä tähän yksinkertaiseen hillitseväisyyteen +tulee, heidän laitansa olemaan senkaltainen; sillä peläten menettävänsä +muita nautintoja, joita haluavat, pidättävät he itsiään muutamista +nautinnoista, mutta ovat toisten nautintojen hallitsemina. +Hillittömyydeksi tosin sanotaan nautintojen alla orjaaminen, kuitenkin +on näiden laita se, että he muutamia haluja hallitsevat syystä että ovat +toisten halujen hallitsemina. Tämä käypi yhteen sen kanssa, mitä äsken +sanoin, että he tavallansa hillittömyydestä itsensä hillitsevät." + +"Siltäpä näyttää." + +"Se vaan, ystäväni Simmias, ett'ei tämä suinkaan ole oikea tie hyveesen, +tämä nautintojen vaihtaminen nautintoja vastaan, tuskien tuskia vastaan, +pelon pelkoa vastaan sekä suurempain pienempiä vastaan, ikäänkuin rahoja +vaihdetaan, vaan että ainoa ja oikea raha, jota vastaan kaikki tämä on +vaihdettava, on viisaus, ja että kaikella sillä, mitä tällä ja tämän +kanssa ostetaan ja myydään, on todellista arvoa, sekä että siis +miehullisuus, hillitseväisyys ja oikeamielisyys sekä sanalla sanottu +kaikki oikea hyve on ainoastaan viisauden kanssa yhdessä, olkootpa +sitten nautinnot, pelot ja kaikki muut senkaltaiset myötä olemassa +taikka ei.[15] Mutta jos nämä kaikki eroitetaan pois viisaudesta ja +vaihdetaan toisiansa vastaan, niin on tämmöinen hyve ainoastaan +kuvajaispeli ja tosiansakin orjallinen, eikä ole sillä mitään raittiutta +eikä totuutta; sillä totuus on itsessään eräs puhdistus kaikista +tänkaltaisista, ja niin hillitseväisyys, oikeamielisyys ja miehullisuus +kuin itse viisauskin, ovat tavallansa puhdistuksia. Siispä mielestäni +eivät näytäkään ne, jotka meille ovat mysteriot asettaneet, halvoilta +miehiltä, vaan itse teossa he jo ammoisilta ajoilta ovat meille antaneet +viittauksia siitä opista, että joka puhdistamatonna ja pyhittämätönnä +menee Hadekseen, saa saastassa maata, mutta joka sinne puhdistettuna ja +pyhitettynä saapuu, hän saa jumalien kanssa asua. Sillä, sanovat +mysteriain tietäjät, thyrson-kantajia on monta; mutta harvat ovat +jumalan innostuttamia.[16] Tämmöisiä ovat minun ajatukseni mukaan +ainoastaan ne, jotka oikein ovat filosofiaa harrastaneet. Ja yhdeksi +näistä tullakseni en minäkään ole mahdollisuuden mukaan mitään +elämässäni laiminlyönyt, vaan kaikella tavoin sitä harrastanut. Ja +oikeallako tavalla olen harrastanut sekä hyväksenikö työskennellyt, +siitä olen minä, jos jumala suopi, tuonne tultuani saava varman tiedon, +jopa, luullakseni, aivan piankin." + +"Tässä on nyt, Simmias ja Kebes, minun puolustukseni siitä, ett'en +syyllä voi olla murheellinen enkä vastenmielinen jättäessäni teidät sekä +muut hallitsijat täällä alhaalla, vakuutettuna kuin olen, että siellä +ylhäällä olen saava yhtä hyviä hallitsijoita ja ystäviä kuin täällä, +vaikk'ei joukko ota tätä uskoaksensa. Jos puolustuksellani olen paremmin +onnistunut saada teidät, kuin Athenalaisten tuomarit vakuutetuiksi, niin +hyvä olisi." + + * * * * * + +XIV. Kun oli Sokrates tämän puhunut, otti Kebes suun vuoroa ja sanoi: + +"Kaikki muu näyttää minusta olevan hyvin puhuttu, mutta mitä sieluun +tulee, Sokrates, niin ihmisiä suuresti arveluttaa se heidän pelkonsa, +ett'ei sielu, ruumiista erottuansa, enään muka ole missään olemassa, +vaan että se samana päivänä kuin ihminen kuolee, menehtyy ja hajoaa; ja +että se, niinpian kuin se erkanee ja lähtee ulos ruumiista, haihtuu +tyhjiin ja leuhahtaa pois kuni hengähdys tai savu, eikä enään ole +missään olemassa. Jos sielu, eroitettuna kaikesta siitä pahasta, josta +vast'ikään mainitsit, olisi jossain olemassa itseksensä ja itseensä +yhdistyneenä, silloin voisi elää siinä suuressa ja ihanassa toivossa, +että se, mitä äsken puhuit, on totta. Mutta tähän, arvatakseni, +tarvitaan monilla syillä todeksi näytetty vakuutus siitä, että, ihmisen +kuoltua, sielu on olemassa sekä että sillä on voimaa ja tajua." + +"Totta puhut, Kebes", sanoi Sokrates. "Mutta mitä on meidän tekeminen? +Tahdotko, että keskustelemmekin juuri siitä, onko todennäköisyyden +mukaan asian laita tämmöinen vai ei?" + +"Minä puolestani mielelläni kuulisin, mikä ajatus sinulla näistä on", +vastasi Kebes. + +"Silloinpa en luule kenenkään, joka on minua nyt kuuleva, olipa tuo +sitten vaikka komediantekijä,[17] voivan sanoa, että minä joutavia +lasken ja pidän puheita asioista, jotka eivät minua muka koske", sanoi +Sokrates. "Jos se siis on mieleenne, niin alkakaamme tutkistelumme!" + +XV. "Tutkikaamme ainettamme siltä kannalta alkaen, ovatko kuolleiden +ihmisten sielut Hadeksessa vai ei. Kuten tiedämme, löytyy vanhastaan +eräs sanoma, että sielut, täältä lähdettyänsä, ovat siellä, ja että ne +jälleen tänne palaavat ja syntyvät kuolleista. Jos nyt asian laita näin +on, että eläväiset syntyvät kuolleista, niin mitäpä muuta kuin että +meidän sielumme todellakin ovat siellä olemassa? Sillä eihän ne +voisikaan uudestaan syntyä, jos eivät ne olisi olemassa; ja riittävä +todistus siitä, että sielut ovat Hadeksessa olemassa, löytyisi kyllä, +kun vaan toden perästä saataisiin selville se, ett'eivät eläväiset synny +mistään muusta kuin kuolleista. Mutta jos näin ei ole laita, silloin +tarvitaan toinen todistus." + +"Aivan oikein", sanoi Kebes. + +"Jos tahdot asian helpommin käsittää", sanoi Sokrates, "niin älä sitä +mieti ainoastaan ihmisiin, vaan myöskin kaikkiin eläviin ja kasveihin +katsoen; ajatelkaamme eikö ylipäätä kaikki, mikä tahansa on syntynyt, +ole syntynyt juuri siten, että vastakohta on vastakohdastaan alkunsa +saanut, kaikki, näet, jolla sattuu vastakohtaa olemaan, niinkuin +esimerkiksi kauniilla on vastakohtana ruma, oikealla väärä, ja tuhansia +samankaltaisia. Tuota siis katselkaamme, onko välttämätöntä, että +kaikki, jolla vastakohtaa on, syntyy omasta vastakohdastansa eikä +mistään muusta. Jos esimerkiksi jokin käy suuremmaksi, eikö ole +välttämätöntä, että se, pienempänä ennen oltuaan, siitä sitten +suurenee?" + +"Varmaan." + +"Siis, jos jokin pienemmäksi käy, niin se, suurempana ennen oltuansa, +siitä sitten pienenee?" + +"Aivan niin", sanoi hän. + +"Ja niin ikään siis väkevämmästä syntyy heikompi sekä hitaammasta +nopeampi?" + +"Ihan." + +"Vielä: jos jokin huonommaksi käy, eikö se synny paremmasta, samalla +tavoin kuin suurempi oikeus syntyy suuremmasta vääryydestä?" + +"Kuinkas ei?" + +"Tarpeeksiko siis olemme selvillämme siitä, että kaikki täten syntynsä +saa, että vastakohta syntyy vastakohdastansa?" + +"Kerrassaan." + +"Vieläkin; eikö näidenkin ole laita sama, kuin kaikkien niiden, missä +kaksi vastakohtaa on olemassa, että niiden välillä aina löytyy kaksi +syntyä eli muutosta: edellisestä jälkimäiseksi ja jälkimäisestä taas +edelliseksi? Niinhän esimerkiksi suuremman ja pienemmän välillä löytyy +suurennus ja vähennys, ja tämän mukaanhan me sanommekin edellisen +suurentuvan ja toisen vähentyvän?" + +"Niinpä vainen." + +"Eikö ole laita sama erkaantumisen ja yhdistymisen, kylmenemisen ja +lämpenemisen, sekä kaiken muunkin välillä? Ja vaikk'emme näitä +nimityksiä aina käytäkään, niin täytyy kuitenkin itse teossa asian laita +aina näin olla, että ne toisistaan syntyvät ja että kumpasestakin aina +toinen syntyy?" + +"Täytyy kait", sanoi hän. + +XVI. "Vielä sittenkin;" sanoi Sokrates, "onko elämisellä mitään +vastakohtaa, samaten kuin valveilla-olemisella on vastakohtana +nukkuminen?" + +"On kyllä", vastasi hän. + +"Mikä?" + +"Kuolleena-oleminen", sanoi hän. + +"Eivätkö nämäkin, jos ne vastakohtia ovat, toisistansa synny, ja eikö +näidenkin välillä, koska niitä kaksi on, löydy kaksikertainen synty?" + +"Aivan varmaan." + +"Toisen yhdistyksen näistä molemmista, joita mainitsin, tahdon minä +sinulle selvittää", sanoi Sokrates, "sekä itse yhdistyksen että +syntymisetkin; sinä taas saat toisen minulle selvittää. Tarkoitan +nukkumista ja valvomista; ja väitteeni on, että nukkumisesta syntyy +valvominen ja valvomisesta nukkuminen sekä että näiden synnyt ovat uneen +vaipuminen ja herääminen. Onko tämä sinusta selvä, vai ei?" + +"On kyllä." + +"Osoita nyt", sanoi hän, "sinäkin minulle, mitenkä elämän ja kuoleman on +laita. Etkö sano, että kuolleena-oleminen on elämisen vastakohta?" + +"Sanon." + +"Ja että ne toisistaan syntyvät?" + +"Niin." + +"Mikä se siis elävästä syntyy?" + +"Kuollut", sanoi hän. + +"Ja kuolleesta taas?" + +"Elävä, se täytyy minun tunnustaa", sanoi hän. + +"Kuolleista siis, Kebes, syntyy sekä elävä että eläväiset?" + +"Siltä näyttää", sanoi hän. + +"Siis meidän sielumme löytyvät Hadeksessa", sanoi Sokrates. + +"Nähtävästi", vastasi Kebes. + +"Eikö nyt näihin kuuluvista synnyistä eli muutoksista toinen satu +olemaan selvä? sillä tottahan muutos elämästä kuolemaan on selvä, vai +kuinka?" + +"On kyllä", sanoi hän. + +"Mitenkä nyt tehdään?", sanoi Sokrates; "eiköhän täytyne meidän +toiseltakin puolen otaksua samankaltaista syntymistä, vai onko tässä +luonto rammaksi joutuva? Täytyykö otaksua jotakin kuolemiselle vastaavaa +syntyä?" + +"Täytyy kyllä", sanoi hän. + +"Mitä?" + +"Eloon elpymistä." + +"Jos nyt", jatkoi Sokrates, "jotain elpymistä löytyy, eikö tapahdu tämä +elpyminen siten, että kuolleista jälleen syntyy eläviä?" + +"Varmaan." + +"Siis tulemme tälläkin tavoin yksimielisiksi siitä, että elävät syntyvät +kuolleista yhtä hyvin kuin kuolleet elävistä. Mutta jos nyt näin on +laita, niin silloinhan meillä onkin, niinkuin äsken arvelimme,[18] +riittävä todistus siitä, että kuolleitten sielut täytymyksestä ovat +jossakin olemassa, josta ne jälleen syntyvät." + +"Minusta nähden, Sokrates, on tämä välttämätön seuraus niistä, joista +olimme yhtä mieltä", sanoi hän. + +XVII. "Pidä nyt sekin silmällä, Kebes", sanoi Sokrates, "ett'emme ole +yksimielisiksi tulleet millään väärällä tavalla, ei ainakaan minusta +nähden. Sillä ell'ei toisella syntyvällä aina olisi siihen vastaava +vastakohtansa, niin että kaikki kulkee ympäri ikään kuin pyörön muotoon, +vaan löytyisi jonkinkaltainen vastakohdan suora syntyminen ainoastaan +toisesta, mutta tästä ei enään takaisin kääntyisi eikä kierrosta +tekisi,[19] niin ymmärrät, että kaikki lopuksi saisi yhden muodon ja +joutuisi yhdenkaltaiseen tilaan sekä herkeäisi syntymästä." + +"Mitenkä niin?", kysyi Kebes. + +"Ei ole vaikeata ymmärtää, mitä tarkoitan", vastasi Sokrates. "Sillä jos +esimerkiksi uneen vaipuminen olisi olemassa, mutta nukkumisesta syntyvä +herääminen ei olisi tähän vastaamassa, niin ymmärrät, että lopuksi +kaikki tekisi tuon Endymioni-sadun joutavaksi ja ett'ei koko taru +olisikaan millään lailla silmiin pystyvä, koska kaikki muukin joutuisi +ihan samaan tilaan kuin hänkin, nimittäin nukkumisen tilaan.[20] Ja jos +kaikki toiseensa yhteentyisi eikä olisi mitään erkanemista, niin pianpa +toteentuisi tuo Anaxagoraan otaksuma, että kaikki on yhtenä.[21] Samaten +myös, ystäväni Kebes, jos kaikki, mikä on eloon päässyt, kuolisi, ja +kuoltuansa jäisi siihen tilaan eikä jälleen elpyisi, eikö siitä ihan +välttämättömästi se seuraisi, että kaikki lopuksi olisi kuolleena eikä +mikään eläisi? Sillä jos elävä tosin tuosta toisesta syntyisi, mutta +elävä sitten kuolisi, mitä muuta voisikaan silloin tapahtua, kuin että +kaikki kuluisi loppuun ja kuolisi?" + +"Eipä muuta, ei ainakaan minun nähdäkseni, Sokrates", sanoi Kebes, "vaan +minun mielestäni puhut ihan totta." + +"Minun nähdäkseni, Kebes, onkin asian laita kerrassaan juuri näin", +sanoi hän, "ja tämän kun tunnustamme, emme suinkaan eksy, vaan +todenperästä olemassa ovat elpyminen ja elävien syntyminen kuolleista; +niin ikään ovat kuolleiden sielut olemassa, ja hyvillä on olo parempi, +pahoilla pahempi." + + * * * * * + +XVIII. "Tosiaankin", alkoi taas Kebes sanelemaan, jos on se väite oikea, +jota niin usein olet, Sokrates, meille kertonut, että, näet, meidän +oppimisemme ei ole mitään muuta kuin mieleen uudestaan muistumista, niin +tämänkin väitteen mukaan on meidän jossain edellisessä ajassa täytynyt +oppia se, joka nyt uudestaan muistuu mieleemme. Mutta tämä olisi +mahdoton, jos ei sielumme jossakin olisi olemassa ennen kuin se syntyy +tähän ihmismuotoon; niin että siis tältäkin kannalta sielu näkyy olevan +jotain kuolematonta." + +"Mutta", sanoi vuorostaan Simmias, "mitkä ovat taas näiden todistukset, +Kebes? Muistuta ne mieleeni, sillä tällä erää en niitä oikein muista." + +"Tahdon mainita yhden todistuksen," sanoi Kebes, "jopa sangen oivankin, +nimittäin, että ihmiset, kun heiltä kysytään – jos vaan, näet, +taitavasti kyselee – itsestään tietävät sanoa, miten kunkin asian laita +on; mutta tätäpä eivät he voisikaan tehdä, ell'ei heissä olisi tieto ja +oikea käsitys. Ja jos joku heidät johtaa mittaus-opillisiin piirtiöihin +taikka muihin senkaltaisiin, niin sillä hän selvimmiten osoittaa, että +näin on tämän laita."[22] + +Sokrates nyt otti virkkoaksensa: "Jos et, Simmias, tällä tavoin ole +tullut vakuutetuksi, niin mietipä, voitko ajatukseemme yhtyä, jos asiata +seuraavalta kannalta katsot. – Sitähän sinä epäilet, onko tuo +niinkutsuttu oppiminen jälleen-muistamista." + +"Minä tuota en epäile," sanoi Simmias, "mutta minä olen juuri sen +tarpeessa, mistä puhe on, nimittäin uudestaan-muistamisen. Ja melkeinpä +minä sen johdosta, mitä Kebes koetti esiintuoda, jo uudestaan muistankin +ja olen vakuutettu; mutta siitä huolimatta minä sittenkin haluaisin +kuulla, millä tavalla sinä koettaisit asiata selvittää." + +"Tällä," sanoi Sokrates. "Me kaiketi tunnustamme, että, jos joku jotakin +jälleen muistaa, hänen on täytynyt ennen se tietää?" + +"Tunnustamme," sanoi hän. + +"Emmeköhän sitäkin tunnusta, että, jos tällä tavoin ihmiselle tulee +jokin tieto, tämä on mieleen-muistumista? Tätä tarkoitan näin: jos joku, +jotakin nähtyään taikka kuultuaan taikka muulla tavalla aistittuaan, ei +ainoastaan tätä tunne, vaan myöskin tulee ajatelleeksi jotain toista, +jonka tunteminen ei ole sama, vaan joku toinen, emmeköhän syyllä silloin +voi sanoa, että hänen mieleensä muistui se, jota hän tuli ajatelleeksi?" + +"Mitä mietit sanoa?" + +"Esimerkiksi tätä: eri asioitahan on tieto ihmisestä ja tieto lyyrystä?" + +"Totta kait." + +"Nythän hyvin tiedät, että kun armastajat näkevät lyyryn taikka +manttelin taikka muun kappaleen, joita heidän armaimpansa tavallisesti +ovat käyttäneet, heidän käy niin, ett'eivät ainoastaan tunne lyyryä, +vaan että heidän mieleensä myöskin joutuu sen armaan kuva, jonka lyyry +on. Tämä on mieleen muistumista. Samaten voi joku, nähdessään Simmiaan, +usein saada mieleensä Kebestä, ja tänkaltaisia esimerkkiä löytyy +tuhansittain." + +"Tosiaan, Zeyn kautta, tuhansittain," sanoi Simmias. + +"Eikö tämä ole mieleen-muistumista?," sanoi Sokrates. "Varsinkin koska +näin tapahtuu semmoisten asiain suhteen, jotka ajan pituuden tähden +taikka sen kautta, ett'eivät ne ole olleet nähtävinä, ovat joutuneet +unohduksiin." + +"Varmaankin," sanoi hän. + +"Ja vielä," sanoi Sokrates: "jos joku näkee kuvatun hevosen taikka +kuvatun lyyryn, voiko hänen mieleensä ihminen muistua, ja voiko Kebes +muistua sen mieleen, joka näkee Simmiaan kuvattuna?" + +"Voi kyllä." + +"Ja jos ken Simmiaan näkee kuvattuna, niin hänen mieleensä myös Simmias +itsekin voi muistua?" + +"Niin kait," sanoi hän. + +XIX. "Eiköhän kaikissa näissä tapauksissa mieleen-muistuminen voi +tapahtua joko yhdennäköisyyden taikka erinäköisyyden kautta?" + +"Voi kyllä." + +"Mutta kun yhdennäköisyyden kautta jonkun mieleen jokin muistuu, eikö +hänelle välttämättömästi käy niin, että hän tulee miettineeksi, +puuttuuko vai ei jotain siihen yhdennäköisyyteen katsoen, mikä tällä on +hänen mieleensä muistuneen kanssa?" + +"Välttämättömästi," sanoi hän. + +"Ajattelepa nyt," sanoi Sokrates, "onko tämän laita näin. Sanommeko +ehkä, että jotakin yhdennäköistä on semmoisena olemassa, minä en +tarkoita jotain puuta, joka on toisen puun näköinen, taikka jotakin +kiveä, joka on toisen kiven näköinen, taikka jotakin muuta senkaltaista, +vaan minä tarkoitan kaiken tämän ohessa jotain toista, nimittäin +yhdennäköisyyttä itsessään; saatammeko sanoa semmoisen löytyvän vai ei?" + +"Saatamme Zeyn kautta," sanoi Simmias, "ihan varmaan." + +"Tiedämmekö myöskin, mitä se on?" + +"Tiedämme kyllä," sanoi hän. + +"Mistä olemme tiedon tästä saaneet? Eiköhän juuri niistä, joista puhe +oli? Nähdessämme yhdennäköisiä puita, kiviä ja muita senkaltaisia, +emmeköhän näistä tulleet tuota yhdennäköisyyttä huomanneeksi joksikin +muuksi kuin ne? Mutta kenties se sinun mielestäsi ei olekaan mitään +"muuta?" Mietipä sitten asiata tältäkin kannalta: eivätkö yhdennäköiset +kivet ja puut, vaikka ovatkin yhdenkaltaisia, joskus meistä näytä +yhdennäköisiltä, toiste taas ei?" + +"Totta." + +"Vieläkin; onko yhdennäköinen semmoisena koskaan sinusta näyttänyt +erinäköiseltä? taikka yhdennäköisyys erinäköisyydeltä?" + +"Ei niin konsanaan, Sokrates." + +"Siis eivät olekaan yhdennäköiset eri kappaleet ja yhdennäköisyys +semmoisena yhtä," sanoi hän. + +"Eivät suinkaan, minun nähdäkseni, Sokrates." + +"Mutta näistä yhdennäköisistä kappaleista, vaikka ovatkin toista kuin +tuo yhdennäköisyys semmoisena, näistä olet kumminkin saanut tuon +yhdennäköisyyden tietosi käsittäneeksi ja huomanneeksi?" + +"Ihan totta puhutkin," sanoi hän. + +"Olkoonpa sitten, että tämä yhdennäköisyys on samankaltainen taikka +erikaltainen kuin nuo eri kappaleet, eikö niin?" + +"Jopa." + +"Väliäpä ei olekaan," sanoi Sokrates. "Sillä niin pian kuin sinä, +jotakin nähdessäsi, tästä sinun näöstäsi tulet jotain toista +ajatelleeksi, olkoonpa sitten jotakin yhdenkaltaista taikka +erikaltaista, niin tämä välttämättömästi on mieleen-muistumista." + +"Kaiketikin." + +"Mitenkäs on taas tämän?" sanoi hän: "havaitsemmeko me jotakin +tänkaltaista noihin puihin katsoen ja muihin yhdennäköisiin, joista +puhuimme? Näyttävätkö ne meistä olevan niin yhdennäköisiä kuin se, joka +on itsessään yhdennäköinen, vaan puuttuuko niiltä jotakin, niin +ett'eivät olekaan senkaltaisia kuin se, joka on itsessään +yhdennäköinen?" + +"Puuttuu paljonkin," sanoi hän. + +"Emmekö tunnusta, että, jos joku jotain nähdessään tulee huomanneeksi, +että se, jota hän nyt näkee, yrittää olla samankaltainen kuin jokin muu +noista itsessään olevista, mutta että siltä jotain puuttuu eikä pääse +semmoiseksi olemaan kuin tuo toinen, vaan on huonompi, emmekö tunnusta, +että sen, joka tämmöistä tulee miettineeksi, on täytynyt ennen nähdä se, +jonka muka kaltaiseksi hän tämän sanoi, vaikka tältä kyllä jotain +puuttui?" + +"On kait hänen täytynyt se nähdä." + +"Vielä: emmekö samankaltaisen havainnon tehneet yhtä hyvin +yhdennäköisistä kappaleista kuin tuosta itsessäänkin yhdennäköisestä?" + +"Kaikittain." + +"Meillä on siis täytynyt olla tieto itse yhdennäköisyydestä semmoisenaan +ennen sitä aikaa, jolloin me ensi kerran nähdessämme yhdennäköisiä +kappaleita, tulimme huomanneeksi, että ne yrittävät olla itsessään +yhdennäköisen kaltaisia, vaikka niiltä jotain puuttui?" + +"Niin kait." + +"Mutta senkin tunnustanemme, ett'emme ole tuota huomausta tehneet emmekä +voikaan tehdä muulla tavoin kuin joko näkemällä taikka koskemalla taikka +muulla aistimella huomaamalla; sillä kaikki nämä ovat minusta yhtä." + +"Niinpä ovatkin, Sokrates, siihen katsoen, mitä meidän keskustelumme +tahtoo selville saada." + +"Aistimien kautta siis meidän pitää tuleman huomanneeksi, että kaikki +aistinnan alaiset kappaleet tavoittelevat tuota, joka on itsessään +yhdennäköinen, sekä että ne ovat tätä puuttuvaisempia. Vai miten?" + +"Niin, vainen." + +"Mutta ennenkuin rupeamme näkemään ja kuulemaan ja muilla aistimilla +huomaamaan, on meidän täytynyt jostakin saada tieto tuosta itsessään +yhdennäköisestä, mitä se on, voidaksemme tähän palauttaa ne eri +kappaleet, joita aistintojen kautta havaitsimme yhdennäköisiksi ja +voidaksemme samassa huomata, että kaikki tänkaltaiset pyrkivät +ollaksensa semmoisia, kuin tuo itsessään yhdennäköinen, vaikka ovatkin +sitä huonompia." + +"Täytymyksellä johtuu tämä edellisistä, Sokrates." + +"Emmekö heti synnyttyämme ole nähneet ja kuulleet ja eikö meillä jo +silloin ole muitakin aistimuksia ollut?" + +"Olemme." + +"Mutta tieto tuosta itsessään yhdennäköisestä on, sanoimme, meidän tätä +ennen täytynyt saada?" + +"Niin." + +"Ennen syntyämme on meidän siis, kuten näyttää, täytynyt saada se +tieto." + +"Siltä näyttää." + +XX. "Jos siis ennen syntyämme tämän tiedon saimme ja se meillä on +syntyessämme, emmekö siis ennen syntyämme ja heti synnyttyämme +tunteneet, ei ainoastaan yhdennäköisyyttä semmoisena ja suuruutta ja +pienuutta semmoisina, vaan myöskin kaikki muutkin senkaltaiset? Sillä +meidän puheemme nyt tarkoittaa ei ainoastaan itsessään yhdennäköistä, +vaan myöskin itsessään kaunista, itsessään hyvää, oikeata, pyhää ja, +kuten sanon, kaikkia, jota me "olemisen" nimityksellä merkitsemme, +olkoonpa kysymyksiä tehdessämme taikka vastauksia antaessamme. Näistä +siis kaikista on meidän ennen syntyämme täytynyt saada tiedot." + +"Niin on." + +"Ja jos näin olemme tiedot saaneet emmekä niitä myötänsä unohtaisi, niin +ne aina olisivat meillä olemassa sekä syntyessämme että koko elämän +läpikin; sillä tietäminen on juuri siinä, että, kun jostakin olemme +tiedon saaneet, se meillä on olemassa eikä ole meiltä kadoksiin mennyt. +Vai emmekö, Simmias, unohtamiseksi sano tiedon katoamista?" + +"Niin aivan, Sokrates," sanoi hän. + +"Mutta jos me nyt, arvelen minä, saatuamme nämä tiedot ennen syntyämme, +ne syntyessämme olemme kadottaneet, mutta sittemmin aistintojen kautta +näistä asioista jälleen saaneet ne tiedot, jotka meillä kerran ennen +olivat, eiköhän silloin se, jonka me oppimiseksi sanomme, ole juuri sen +tiedon jälleen saaminen, joka meillä ennen on ollut? Ja tämän me kait +hyvällä syyllä voimme sanoa mieleen muistumiseksi?" + +"Aivan." + +"Sillä sehän on mahdolliseksi näytetty, että me, jotakin aistiessamme, +olkoonpa näön, kuulon, taikka muun aistinnon kautta, tulemme +miettineeksi jotain toista kuin tätä, jota toista olemme unohtaneet ja +jota tämä aistinnon-alainen tulee likelle joko erinäköisenä taikka sen +kanssa yhdennäköisenä. Niin että siis, kuten sanottu on, kahdesta toinen +on tosi: me joko olemme kaikki näillä tiedoilla tänne syntyneet ja ne +meissä pysyvät elämämme läpi, taikkapa ne, joiden me sanomme "oppivan," +eivät teekään mitään muuta kuin uudestaan muistavat, jossa tapauksessa +oppiminen onkin mieleen-muistumista." + +"Ja ihan varmaan onkin, Sokrates, näin laita." + +XXI. "Kummanko näistä nyt valitset, Simmias? Senkö että me näillä +tiedoilla synnymme vai että sittemmin mieleemme muistuvat ne, joista +ennen olemme tiedon saaneet?" + +"Tällä erää, Sokrates, en taida kumpaakaan valita." + +"No entä taidatko seuraavain välillä valita ja mitä niistä arvelet? +Mies, joka jotakin tietää, osaako hän tiettävistään selkoa tehdä?" + +"Täytyy kait hänen se osata, Sokrates," sanoi hän. + +"Onko se siis sinun ajatuksesi, että kaikki osaavat selkoa tehdä niistä, +joista puheemme nyt on ollut?" + +"Tahtoisinpa vaan, että niin olisi," sanoi Simmias, "mutta pikemminpä +pelkään, ett'ei huomenna tähän aikaan enään ole ainoatakaan ihmistä, +joka voisi tyydyttävällä tavalla sen tehdä." + +"Sinun mielestäsi siis, Simmias, eivät kaikki ihmiset näitä tiedäkään?," +sanoi Sokrates. + +"Eivätpä kyllä." + +"Heidän siis täytyy uudestaan itselleen muistuttaa se, josta heillä +ennen oli tieto?"' + +"Välttämättömästi." + +"Milloinka ovat sielumme saaneet näistä tiedon? Ei suinkaan sen perästä, +kuin ihmisiksi synnyimme?" + +"Eipä kyllä." + +"Sitä ennenkö siis?" + +"Niin." + +"Ennenkuin ne ihmis-muotoon ilmestyivät, olivat siis meidän sielumme +olemassa, ilman ruumiitta, mutta tiedolla varustettuina." + +"Niinpä kyllä, Sokrates, ell'emme ole noita tietoja saaneet itse +syntyessämme; sillä tämä aika on vielä otaksuttavana." + +"Olkoon, ystäväni; mutta missä toisessa hetkessä me ne taas kadotimme? +sillä niinkuin äsken tunnustimme, me emme ole näillä varustettuina +syntyneet. Vai kadotimmeko me ne samassa hetkessä, kuin ne saimme? +Taikka onko sinulla mitään muuta aikaa sanottavanasi?" + +"Ei, Sokrates; vaan en huomannut, että arveluni oli tyhjä." + +XXII. "Onko siis, Simmias, asian laita meidän mielestämme tämmöinen?," +sanoi Sokrates. "Jos, niinkuin aina kertaamme, toden perästä on olemassa +itsessään kaunis, itsessään hyvä ja kaikki muu senkaltainen olemus ja +jos me tähän, jonka tunnemme erääksi meissä ennen löytyneeksi omaksi +olemukseksi, palautamme ja tähän vertaamme kaikki aistimisen alaiset +esineet, johtuuko siitä välttämättömyydellä, että, samalla tavoin kuin +nuo puhtaat olemukset ovat olemassa, samalla tavoin meidän sielummekin +täytyy olla olemassa jopa ennen syntyämmekin; ja että jos näin ei ole +laita, meidän puheemme silloin on tyhjäksi joutunut? Onko nyt tosiaankin +asian laita semmoinen, onko yhtä välttämätöntä, että meidän sielumme +ennen syntyämme ovat olemassa, kuin että nuo olemukset ovat olemassa, ja +että sielut eivät ole olemassa, jos eivät nuokaan olemukset ole +olemassa?" + +"Yltäkyllin välttämättömältä," sanoi Simmias, "näyttää minusta, +Sokrates, tämän asian laita, ja kauniinpa päätteen onkin puheemme siinä +saavuttanut, että sielumme, ennen syntyämme, on samankaltaisesti +olemassa, kuin tuokin olemus, josta nyt puhut. Sillä mitä minuun tulee, +niin minusta ei ole mikään niin selvä kuin se, että kaikki tänkaltaiset, +niinkuin esimerkiksi kaunis, hyvä ja kaikki muut, joista nyt olet +puhunut, varmaan ja ennen kaikkia ovat olemassa, ja ainakin minun +mielestäni on tämä ihan kylliksi todistettu." + +"Mutta miten on Kebeen?" sanoi Sokrates; "sillä meidän täytyy saada +Kebeskin tästä vakuutetuksi." + +"Hän luullakseni onkin täysin vakuutettu, vaikka hän kyllä, mitä +todistusten hyväksymiseen tulee, on kovimpia miehiä," sanoi Simmias. +"Kuitenkin arvelen hänen olevan – eikä suinkaan puuttuvaisesti – +vakuutettuna siitä, että sielumme oli, ennen synnyttyämme, olemassa." +XXIII. "Mutta," jatkoi Simmias, "onko se vielä kuoltuammekin olemassa, +sepä ei minustakaan, Sokrates, ole vielä todistettu, vaan tätä vastustaa +vielä tuon yleisön arvelu, jota Kebes äsken mainitsi, että sielu ihmisen +kuoleman kanssa haihtuu ja että kuolema on sille sen loppuna oleva. +Sillä mikäpä estää, että sielu syntyy ja alkunsa saa jostain muualta +sekä on olemassa, ennen tulemistansa ihmis-ruumisen, mutta, tähän +tultuaan ja tästä jälleen erottuaan, sitten itsekin kuolee ja menehtyy?" + +"Oikein puhut, Simmias," sanoi Kebes. "Sillä näyttääpä siltä, kuin olisi +vaan toinen puoli todistettavista todeksi näytetty, se nimittäin, että +sielumme on, ennen syntyämme, olemassa; todistettava on lisäksi, että se +on yhtä hyvin olemassa meidän kuoltuamme kuin ennen syntyämme, jos +todistus mielii tulla täydelliseksi." + +"Sepä, ystäväni Simmias ja Kebes, onkin jo todistettu", sanoi Sokrates, +"jos tahdotte tämän todistuksen yhteenpanna sen kanssa, josta jo olimme +yhtä mieltä, nimittäin että kaikki elävä saa kuolleesta syntynsä. Jos, +näetten, sielu jo ennaltaan on olemassa ja jos sen myöskin tähän elämään +tullessaan ja syntyessään täytyy syntyä juuri kuolemasta ja +kuolleena-olemisesta, eikä mistään muusta, eikö täytyisi sen siis olla +kuolemankin perästä olemassa, koska sen jälleen täytyy tähän elämään +syntyä? Todistettuna on siis nyt jo se, jota kaipaatte." + + * * * * * + +XXIV. "Kuitenkin luulen huomaavani, että niin sinä kuin Simmiaskin +mielellänne tahtoisitte saada tämän aiheen laveammaltakin +keskustelluksi, sekä että teillä, samaten kuin lapsillakin, on se pelko, +että, kun sielu ruumiista lähtee, tuuli sen todellakin hajoittaa ja +haihduttaa, varsinkin kun sattuu joku kuolemaan, ei tyvenessä ilmassa, +vaan tuimassa myrskyssä." + +Kebes hymyillen vastasi tähän: "koeta siis, Sokrates, meitä saada +toiseen vakuutukseen ikäänkuin olisikin meissä se pelko; taikkapa +pikemmin: ei niinkuin olisi tämä pelko meissä, vaan meidän joukossamme +ehkä löytynee lapsi, jolla tämmöinen pelko lienee. Tätä lasta siis +koettakaamme rauhoittaa, ett'ei se pelkäisi kuolemata kuni kummituksia." + +"Mutta silloinpa saattekin," sanoi Sokrates, "sille laulaa joka päivä, +siksi että olette rauhaan sen lumonneet." + +"Mistäs saamme, Sokrates", sanoi Kebes, "hyvän lumo-laulajan +tänkaltaisia vastaan, sitten kun sinä olet meidät jättänyt?" + +"Suuri on, Kebes, Hellaan maa", sanoi Sokrates, "ja siinä löytyy +montakin oivaa miestä, lukuisat ovat myöskin muukalaisten kansat, joita +kaikkia teidän tulee läpi-tutkia, etsien tämmöistä lumo-laulajaa, yhtä +vähän rahoja kuin vaivaa säästäen; sillä muuta ei ole, johon voisitte +soveliaammin rahojanne menettää. Mutta etsiä teidän tulee itsiennekin +kesken; sillä varmaan ette ole helposti löytävät semmoisia, jotka +voisivat tämän tehdä paremmin kuin te." + +"Näin on varmaan tapahtuva," sanoi Kebes, "mutta jos on mieleesi, niin +palatkaamme siihen, johon keskustelumme jätimme." + +"Varmaan on se mieleeni; mitenkä se ei olisi!" + +"Oivasti lausuttu", sanoi Kebes. + +XXV. "Eivätköhän ne kysymykset, jotka meidän siis tulee itsillemme +tehdä", sanoi Sokrates, "ole melkein tämän kaltaisia: minkälaatuinen on +se, jonka sopii haihtua? minkälaatuisesta tulee meidän pelätä, että sen +näin käy, minkälaatuisesta taasen ei? Ja sen jälkeen tulee meidän +tarkastaa, kummanko laatuinen sielu on, ja tämän taas johdosta saamme +sielumme puolesta joko pelätä tahi toivoa." + +"Oikein puhut", sanoi hän. + +"Eiköhän siis liiteperäinen ja kokoonpantu ole sitä laatua, että sen +luonnonmukaisesti sopii samalla tavalla mennä hajalleen, kuin se +kokoonkin-pantiin? Mutta jos on jotakin liittämätöntä olemassa, niin +tämän ainoan, jos jonkin, ei sovi näin käydä?" + +"Minun nähdäkseni on laita näin", sanoi Kebes. + +"Eiköhän se, joka aina on samanlaisena ja samankaltaisena, eiköhän +suurimman todennäköisyyden mukaan juuri se ole liittämätön, mutta se, +joka on milloin minkin kaltaisena eikä koskaan saman-oloisena, eiköhän +se ole liiteperäinen?" + +"Minusta ainakin siltä näyttää." + +"Palatkaamme nyt", sanoi hän, "siihen, josta jo ennen olemme +keskustelleet. Itse olemus, jolle me kysellessämme ja vastatessamme +myönnämme olemisen aatteen, onko se aina samana pysyvä vai milloin +minkin kaltaisena? Itsessään yhdenkaltainen, itsessään kaunis, kaikki +itsessään oleva, joka on semmoisena olemassa, s. o. itse ehdoton +oleminen, sehän ei koskaan käy mitään muutosta, minkälaatuista tahansa? +Vaan eikö näistä kukin, joka todellakin on olemassa, yhdenlaatuisena ja +itsensäkaltaisena olevana, aina myöskin pysy samanoloisena eikä +milloinkaan millään lailla käy minkäänmoista muutosta?" + +"Täytymys sen on, Sokrates, aina olla samanoloisena", sanoi Kebes. + +"Mutta miten on laita noiden monien eri kauniiden, esim. ihmisten tahi +hevosten taikka vaatteitten taikka kaikkien muitten senkaltaisten, +olkootpa ne yhdenkaltaista tahi kauniita tahi mitä hyvänsä samaa laatua +ja nimeä? Pysyvätkö nämäkin samoina vai onko, ihan päinvastoin noita +edellisiä, näiden laita semmoinen, ett'ei mikään niistä ole samanoloinen +itsensä eikä toisensa kanssa, niin etteivät he siis, sanalla sanoen, +koskaan pysy samoina?" + +"Niinpä vainen", sanoi Kebes, "ne eivät koskaan pysy samoina." + +"Eikö näitä voi koskea, nähdä ja muillakin aistimilla huomata, mutta +noita samoina pysyviä et voi millään muulla tavalla kuin hengen +ajatusvoimalla käsittää, vaan ne ovat näkymättömät eikä voikaan niitä +silmillä huomata?" + +XXVI. "Aivan totta puhutkin," sanoi hän. + +"Otaksummeko siis", sanoi Sokrates, "jos tahdot, kahta olentojen lajia, +toisen näkyväisen, toisen näkymättömän?" + +"Otaksumme", sanoi hän. + +"Ja näkymättömän otaksumme aina samana pysyväksi, mutta näkyväisen emme +milloinkaan samana pysyväksi?" + +"Tämänkin otaksumme", sanoi hän. + +"No hyvä!" sanoi Sokrates, "me itse, olemmeko me mitään muuta kuin +ruumis ja sielu?" + +"Emmepä kyllä." + +"Kumpaisenko lajin kaltaisen ja kummalleko pitemmin sukua sanoisimme +ruumiin olevan?" + +"Sen jokainen huomaa, että se on sukua näkyväiselle", sanoi hän. + +"Entäs sielu? Onko se näkyväinen vai näkymätön?" + +"Ei se ainakaan, Sokrates, ole ihmisille näkyväinen", sanoi hän. + +"Mehän puhummekin ainoastaan ihmisille näkyväisistä ja näkymättömistä. +Vai tarkoitatko sinä jotakin muuta?" + +"En muuta kuin ihmisille." + +"Mitä me siis sielusta sanomme? Onko se näkyväinen vai ei?" + +"Ei." + +"Siis näkymätön?" + +"Niin." + +"Sielu siis tulee näkymätöntä likemmälle kuin ruumis, mutta ruumis taas +näkyväistä?" + +"Ihan täytymyksestä, Sokrates." + +XXVII. "Mutta emmekö ole jo ennen sanoneet, että kun sielu, jotain +tutkiessaan, ottaa avuksensa ruumiin, tapahtukoon tämä joko näkemällä +taikka kuulemalla taikkapa jonkun muun aistimen kautta – sillä ruumiin +avulla jotain tutkia on juuri aistimen kautta tutkiminen – sielu +silloin ruumiin kautta tulee vedetyksi niihin, jotka eivät koskaan ole +samoina pysyväisiä, sekä itse harhailee, hämmentyy ja hoipertelee +niinkuin juopunut, syystä että se on tänkaltaisiin puuttunut?" + +"Aivan." + +"Vaan kun se itsekseen yksinänsä tutkii, eikö se silloin tähtää tuohon +puhtaasen ja ijäti olevaan ja kuolemattomaan ja samana pysyväiseen, ja +eikö se, tämän kanssa samaa sukua, aina, milloin se vaan itseksensä on +ja sille näin on suotu, tämän kanssa seurustele sekä herkeä +harhailustaan ja eikö se, syystä että se nyt on senkaltaisiin ryhtynyt, +näiden suhteen aina ole samana pysyvä ja muuttumaton? ja eikö tätä +sielun tilaa nimitetä viisaudeksi?" + +"Vallan hyvästi ja oikein puhutkin, Sokrates", sanoi hän. + +"Kummanko lajin näköisen sinä nyt siis, sekä edellisistä että nyt +sanotuista päättääksesi, arvelet sielun suuremmassa määrässä olevan ja +kummalleko likemmältä sukua?" + +"Jokaisen, Sokrates, itse kova-oppisimmankin, täytyy mielestäni +myöntää", sanoi hän, "että sielu kokonansa ja kerrassaan pikemmin tulee +likemmälle tuota aina samana pysyvää kuin sen vastakohtaa." + +"Entäs ruumis?" + +"Sen vastakohtaa likemmälle." + +XXVIII. "Katso asiata vielä siltäkin kannalta, että, niinkauan, kuin +sielu ja ruumis yhdessä ovat, itse luonto on säätänyt toisen palvelemaan +ja tottelemaan, toisen taas käskemään ja hallitsemaan; kumpiko näistä +nyt sinun mielestäsi, näiden mukaan, sopii jumalalliselle, kumpiko +kuolonalaiselle? Vai eikö mielestäsi jumalallinen ole sitä luontoa, että +sen tulee käskeä ja johtaa, mutta kuolonalaisen taas totella ja +palvella?" + +"Niin kait minun mielestäni." + +"Kummanko kaltainen siis sielu on?" + +"Selväähän, Sokrates, on, että sielu on jumalallisen, mutta ruumis +kuolonalaisen kaltainen." + +"Ajattelepa siis, Kebes", sanoi hän, "eikö kaikista nyt sanotuista +meille johdu se seurauksena, että sielu suurimmassa määrässä on +jumalallisen ja kuolemattoman ja aatteellisen ja yhdenkaltaisen ja +hajoamattoman ja aina samalla tavalla itsensä suhteen olevan kaltainen, +ruumis taas inhimillisen ja kuolonalaisen ja aatteettoman ja +monenkaltaisen ja hajoavaisen ja itsensä suhteen aina eri tavalla olevan +kaltainen. Onko meillä, ystäväni Kebes, mitään tätä vastaan sanomista, +ett'ei muka näin laita olisi?" + +"Ei mitään." + +XXIX. "Miten siis? Koska nyt näin on laita, eiköhän ruumis ole +taipuvainen pikaiseen hajoamiseen, mutta sielu taas olemaan joko +kokonansa taikka ainakin likimäärin hajoamattomana?" + +"Niin kait." + +"Mutta tiedäthän", sanoi Sokrates, "että, ihmisen kuoltua, hänen +näkyväinen osansa, hänen ruumiinsa, ja joka näkyvissä on, jonka me +kuolleeksi ruumiiksi sanomme ja jonka tulee hajota, raueta ja haihtua, +ei paikalla käykään näitä muutoksia, vaan säilyy melkoisenkin ajan, jopa +aivan kauankin, jos joku kuolee, kun hänen ruumiinsa vielä on terve ja +kukoistuksensa iässä. Niinhän rau'ennut ruumis, joka on palsamoittu, +niinkuin Egyptiläiset niitä palsamoivat, melkein tykkönään säilyy +mahdottoman pitkän ajan. Ja muutamathan ruumiin osat ovat, vaikka +mätäneekin ruumis, melkeinpä vainen kuolemattomiksi sanottavat, +esimerkiksi luut ja jänteet ja kaikki senkaltaiset. Eikö niin?" + +"Niin vainen." + +"Mutta sielu, tuo meidän näkymätön osamme, joka on menevä toiseen +yhdenkaltaiseen, jaloon ja puhtaasen ja näkymättömään paikkaan, tuohon +todelliseen näkymättömien valtakuntaan,[23] hyvän ja viisaan jumalan +luokse, johon, jos jumala suo, minunkin sieluni piammiten on menevä, +tämäkö meidän tänkaltainen ja näin syntynyt osamme, sekö, ruumiista +erottuaan, heti haihtuisi ja menehtyisi, kuten useimmat ihmiset +arvelevat? – Paljonpa puuttuu näin olemasta, ystäväni Kebes ja Simmias. +Paljoa pikemmin on asian laita tämmöinen: jos sielu puhtaana eroaapi +vetämättä mukaansa mitään ruumiista, koska ei se tässä elämässä omasta +tahdostaan harjoittanut yhteyttä ruumiin kanssa, vaan tätä kartti ja +keräysi itseksensä, tämä kun juuri olikin sen harrastuksena, – mutta +tämähän ei ole mitään muuta kuin todellista viisaana olemista ja +todenperäistä valmistelemista helposti kuollaksensa; – vai eikö olisi +tämä kuoleman valmistusta? - - -" + +"On kyllä." + +"Jos sielu siis tämänkaltaisena eroaapi, eikö se silloin tule itsensä +kanssa yhdenkaltaiseen näkymättömään, tuohon jumalalliseen ja +kuolemattomaan ja viisaasen, johon tultua sille on suotu onnellisena +olla, vapautettuna harhaudesta ja mielettömyydestä ja pelosta ja +hurjista rakkauden himoista sekä muistakin inhimillisistä paheista, ja +oleskelee, niinkuin vihityistä sanotaan, muun aikansa todellakin +jumalien parissa? Tätenkö tahdomme, Kebes, ajatustamme lausua, vai +toisin?" + +XXX. "Zeyn kautta, täten", sanoi Kebes. + +"Mutta, arvelen minä, jos sielu ruumiista eroaa saastutettuna ja +puhdistumattomana, syystä että se on ruumiin kanssa aina yksissä ollut, +sitä palvellut ja rakastanut sekä siinä määrässä ollut sen, sen himojen +ja huvien lumoamana, ett'ei sille olekaan mikään muu näyttänyt +todelliselta, kuin ruumiillisuus, jota voi koskea, nähdä, juoda, syödä +ja hekumana käyttää, mutta sitä vastoin on harjaunut vihaamaan, +kammomaan ja pakenemaan sitä, joka on silmille himmeätä ja näkymätöntä, +tuota aatteellista ja filosofian kautta käsitettävää, luuletko, että +tämänkaltainen sielu on itsessään puhtaana?" + +"En millään tavoin", sanoi hän. + +"Eipä kyllä, vaan, luullakseni, ruumiillisuuden läpivaltaamana; ja tämän +ruumiillisuuden on juuri kanssakäynti ja yksissä-olo ruumiin kanssa +sielulle tehnyt luontoperäiseksi sen kautta, että sielu alinomaa oli +ruumiin kanssa yksissä ja tästä piti suurta huolta." + +"Aivan." + +"Joksikin painavaksi kait täytyy, ystäväni, tuota ruumiillisuutta +arvella ja raskaaksi sekä maantapaiseksi ja näkyväiseksi; ja +senkaltainen sielu, joka tästä on osallinen, paisuu ja vetyy jälleen +tähän näkyväiseen paikkaan, se kun pelkää näkymätöntä ja näkymättömäin +valtakuntaa, ja ajelehtaa, kuten sanotaan, hautapatsasten ja hautojen +ympärillä, niinkuin näiden lähellä onkin nähty varjontapaisia sielujen +aaveita, haamuja, jotka syntyvät semmoisista sieluista, jotka eivät ole +puhtaina irtauneet, vaan vielä ovat näkyväisestä osallisina, josta +syystä ne näkyvätkin." + +"Niinpä vaan, todennäköisyyden mukaan, Sokrates." + +"Todennäköisyyden mukaan kylläkin, Kebes; ja nähtävästi nämä haamut +eivät ole hyvien sieluja, vaan pahojen, joitten täytyy kuleksia ympäri +tämmöisiä paikkoja sovittaaksensa entistä elämänlaatuaan, joka oli +huono. Ja niinpä kauan ne kuleksivat, kunnes ne halunsa tähden tuohon +myötäseuraavaan ruumiillisuuteen uudestaan kahlehditaan johonkuhun +ruumiisen. XXXI. Mutta ne kahlehditaan, niinkuin todennäköistä on, +semmoisiin asuinsijoihin, jotka vastaavat heidän himoihinsa tässä +elämässä." + +"Mitä tarkoitat, Sokrates?" + +"Että esimerkiksi ne, jotka ovat himonneet syömäryyttä tahi irstaisuutta +tahi juoppoutta eivätkä ole himojansa hillinneet, nähtävästi, +sijoitetaan aasien ja senkaltaisten eläinten sukumuotoihin. Vai etkö +näin luule?" + +"Aivan todennäköisiä puhut." + +"Ne taas, jotka ovat etupäässä harrastaneet vääryyttä, väkivaltaa ja +ryöstöä, sijoitetaan susien, haukkain ja korpikotkien sukuihin. Vai +mihin muuhun arvelisimme tänkaltaisten sielujen joutuvan?" + +"Epäilemättä tämmöisiin", sanoi Kebes. + +"Eikö ole siis", sanoi hän, "muitten suhteen selvää, mihin mikin sielu +joutuu, aina sen mukaan minkälaiset sen harrastukset ovat olleet?" + +"On kait", sanoi hän; "kuinkas ei?" + +"Eivätkö näistä ole onnellisimpia ja eivätkö joudu parhaimpaan paikkaan +ne, jotka ovat harrastaneet tuota kansalaista ja valtakunnallista +hyvettä, jonka sanomme hillitseväisyydeksi ja oikeamielisyydeksi, joka +syntyy tottumuksesta ja harrastuksesta, ilman filosofiaa ja +ajattelemista?" + +"Mitenkä nämä olisivat onnellisimmat?" + +"Koska todennäköistä on, että nämä uudestaan tulevat valtiontapaiseen ja +sävyiseen sukuun, joko mehiläisten taikka vapsahaisten taikka +muuriaisten[24] taikkapa he joutuvatkin uudestaan samaan ihmissukuun ja +heistä syntyy keskinkertaisia ihmisiä." + +"Nähtävästi." + +XXXII. "Mutta jumalien sukuun pääseminen ei ole suotu sille, joka ei ole +viisautta harrastanut ja joka ei ole ihan puhtaana eronnut, siis ei +kenellekään muulle, kuin opinhaluiselle. Ja tästäpä syystä, te ystäväni +Kebes ja Simmias, oikeat viisauden harrastajat pidättäyvät kaikista +ruumiillisista haluista ja pysyvät lujina eivätkä niille antau, eikä +suinkaan siitä syystä, että he, kuten useimmat rahanhimoiset, muka +pelkäisivät taloudellista häviötä, eikä siitäkään syystä, että he, kuten +vallan- ja kunnianhimoiset, koska nämä tämmöisistä pidättäytyvät, muka +pelkäisivät huonon elämän kunniattomuutta ja häpeätä." + +"Tämähän ei heille sopisikaan, Sokrates", sanoi Kebes. + +"Eipä kyllä, Zeyn kautta", sanoi Sokrates; "senpätähden, Kebes, ne, +jotka pitävät jotain huolta sielustansa, jättävät jäähyväisensä kaikille +tällaisille ihmisille eivätkä vaella yksissä näiden kanssa, sillä nämä +eivät tiedä, mihin joutuvat; vaan koska he ovat sitä mielipidettä, että +heidän ei tule tehdä vastoin filosofiaa ja sielun vapauttamista ja +puhdistusta, niin he filosofiaa noudattavat ja kääntyvät sinne, minne +tämä johtaa." + +XXXIII. "Mitä tarkoitat, Sokrates?" + +"Olen sen selittävä", sanoi hän. "Opinhaluiset, näetten, tietävät, että, +kun filosofia haltuunsa ottaa heidän sielunsa semmoisessa tilassa, että +se suorastaan on ruumiisen kahlehdittu ja takertunut ja siis pakoitettu +katsomaan kaikkea olevaa tämän ruumiin kautta, ikäänkuin kahleitten +kautta, eikä oman itsensä kautta, ja että se hyörii sulassa +tietämättömyydessä, ja kun filosofia näkee, kuinka hirveä tämä +kahleitten valta on siinä, että se haluaa saada itse kahlehditun +apu-auttajaksi kahlehtimiseen: - - kuten siis sanon: opinhaluiset +tietävät, että, kun filosofia kuriinsa ottaa heidän sielunsa tämmöisessä +tilassa, se, filosofia, koettaa miedosti sielua kehoittaa ja vapahtaa +osoittamalla sille, että ruumiillisilla silmillä näkeminen on täynnänsä +erhetystä ja täynnänsä erhetystä niin ikään korvilla ja muilla +aistimilla huomaaminen, sekä houkuttamalla sielua vetäymään näistä pois +siihen määrään, kuin heidän pakollinen käyttämisensä myöntää, ja että se +kehoittaa sielua itsehensä keräytymään ja yhdistymään sekä epäluulolla +kohtelemaan kaikkea muuta kuin omaa itseänsä, missä tahansa se vaan +semmoisenaan voi ajatuksella käsittää olevaisten ehdotonta olemusta, +mutta epätotena pitämään kaikkea, joka muun avulla huomataan, ollen +missä minkinlaisena. Sillä tämä on jotakin aistittavaa ja näkyväistä, +mutta mitä sielu semmoisenaan näkee, on aateperäistä ja näkymätöntä. +Koska nyt todellisen filosofin sielu arvelee, että sen ei tule panna +vastaan tänkaltaista vapauttamista, niin se täten niin paljon kuin +suinkin pidättäypi nautinnoista ja himoista, suruista ja peloista, +ajatellen, että, kun joku antaupi tuiman ilon tahi pelon taikka surun +taikka himon valtaan, hän näistä kärsii ei ainoastaan niin suurta +vahinkoa, kuin voi joku arvella hänen kärsivän sen kautta, että hän +esimerkiksi saattaisi sairastua taikkapa varansa himojen tyydyttämiseen +tuhlata, vaan vieläpä, ilman huomaamattansa, tuon kaikkien suurimmankin +ja korkeimman vahingon." + +"Minkä niin, Sokrates?" kysyi Kebes. + +"Suurin vahinko on siinä, että kunkin ihmisen sielu itse tuon tuiman +ilotsemisen tahi suremisen kanssa pakoitetaan siihen luuloon, että se, +mikä hänessä tänkaltaisia mielenliikutuksia useimmiten herättää, on +oikeinta ja todenperäisintä kaikesta, vaikk'ei laita olekaan niin. Mutta +mikä näitä herättää, on parhaasta päästä näkyväiset, eikö niin?" + +"On." + +"Eikö siis sielu tällaisten mielenliikutusten alaisena ole kokonaan +ruumiin kahleissa?" + +"Miten niin?" + +"Koska nautinnolla ja surulla aina on ikäänkuin vaarna, jolla se sielun +vaarnitsee ja naulaa ruumiin kanssa yhteen sekä tekee sen +ruumiinkaltaiseksi, niin että se arvelee todeksi sitä, mitä ruumiskin +siksi sanoo. Sillä sen kautta, että se on ruumiin kanssa yhtä mieltä ja +iloitsee samoista kuin ruumiskin, on luullakseni sielun täytyminen +muuttua yhdentapaiseksi ja yhdenlaatuiseksi ruumiin kanssa sekä +semmoiseksi, ett'ei se koskaan voi puhtaana tulla Hadekseen, vaan että +se ruumiin täyttämänä eroaa, niin että piankin painuu toiseen ruumiisen +takaisin ja siihen ikäänkuin kylvettynä kasvettu kiinni ja näistä syistä +joutuu osattomaksi tuohon jumalalliseen ja yhdenmuotoiseen." + +"Toden totta on, Sokrates, mitä puhut", sanoi Kebes. + +XXXIV. "Näistä siis syistä, Kebes, ovat oikeat opinhaluiset sekä +säännöllisiä että miehullisia, eivätkä niistä syistä, joista useimmat +arvelevat. Eikö niin mielestäsi?" + +"Niinpä kyllä." + +"Niin; sillä tätä mieltä on filosofiallisen miehen sielu eikä se +voisikaan arvella, että filosofian kyllä tulee sitä vapauttaa, vaan +että, kun tämä on sen vapauttanut, se jälleen voisi antauda nautinnoille +ja suruille ja täten uudestaan itsensä kahlehtia ja koko teon tyhjäksi +tehdä tavoittelemalla, vastankohtaisella tavalla, jotakin Penelopen +kutomaa;[25] vaan hankkien itsellensä näistä myrskyistä tyyneyttä, +noudattaen järjen osotuksia ja tälle aina antauden, katsoen vaan +todenperäistä ja jumalallista ja arvelun-alaisuudesta osattomaa ja +ainoastaan näitä ravinnokseen nauttien, arvelee se pitävänsä tällä +tavoin elää niinkauan kuin elää, ja, kun se on tämän elämän päättänyt, +vapautuvansa kaikesta inhimillisestä pahasta sekä joutuvansa itsensä +kanssa yhtä sukua olevaisen ja yhdenkaltaisen luokse. Tänkaltaisen +kasvatuksen perästä, Simmias ja Kebes, ei suinkaan ole mitään vaaraa +käsissä, että sielun, jos se on tänkaltaisia harjoitellut, tarvitsisi +pelätä, että se ruumiista erotessaan muka hälvenisi, joutuisi tuulten +hajottamaksi taikka ikäänkuin erillensä-lentämällä haihtuisi eikä enää +jäisikään minäkään missään olemaan." + + * * * * * + +XXXV. Kun Sokrates oli tämän lausunut, tuli pitkän hetken äänettömyys, +ja Sokrates itse istui, kuten näytti, vaipuneena ajatuksiin puhuttujen +johdosta, ja niin ikään useimmat meistä. Mutta Kebes ja Simmias puhuivat +vähän keskenänsä. Kun Sokrates tämän huomasi, kysyi hän heiltä: + +"Mitä arvelette", sanoi hän, "keskustelustamme? Eihän tuntune se +puuttuvaiselta? Se tosin kyllä vielä antanee tilaisuutta monelle +epäilykselle ja vastaväitteelle, jos ken tahtoo sitä tyystin +tutkistella. Jos te siis jostakin muusta keskustelette, niin en tahdo +mitään sanoa; mutta jos vastapuhutuista olette epäilyksissä, niin älkää +vieroko, sekä itse puhuaksenne ja tutkistellaksenne, jos, teistä olisi +jossakin paikassa voitu näitä paremmin lausua, että myöskin, jos +luulette minun kanssani paremmin perille pääsevänne, minunkin taasen +mukiin ottaaksenne." + +"Tosiaankin tahdon, Sokrates, sinulle toden puhua", sanoi Simmias. "Jo +kauan aikaa on kumpikin meistä epäilyksissä ollen tahtonut toinen +toistamme esiinsysätä ja kehoittanut kyselemään, koska kyllä haluamme +kuulla, mutta se arvelu on meitä pidättänyt, että tämä, käsissä olevan +onnettomuuden tähden, sinulle ehkä olisi epä-mieluista." + +Kun Sokrates tämän kuuli, hymyili hän leppeästi ja sanoi: "Ai, ai, +Simmias! Tuskinpa vaan voinenkaan muita saada vakuutetuiksi siitä, +ett'en pidä nykyistä kohtaloani minäkään onnettomuutena, kun en voi +teitäkään saada siitä vakuutetuiksi, vaan te pelkäätte minun nyt olevani +tyytymättömämmän kuin edellisen elämäni aikoina. Ja, kuten näyttää, olen +minä teidän mielestänne ennustus-taitoni puolesta huonompi joutsenia, +jotka, kun huomaavat kuoleman tulevan, silloin, niinkuin he ennenkin +ovat laulaneet, oikein aika lailla ja nimenomaan laulavat, he kun +iloitsevat siitä, että ovat menevät sen jumalan luokse, jonka +palveluksessa ovat.[26] Mutta ihmiset, syystä että itse pelkäävät +kuolemata, laskevat joutsenistakin valhetta ja sanovat näiden kuolemata +itkevän ja surusta muka laulavan, eivätkä ajattele, ett'ei mikään lintu +laula, kun sen on nälkä taikka vilu taikka kun sillä on jotain muuta +surua, eipä edes satakieli ja pääskynen ja harjalintu, joitten sanotaan +vaikeroiden virittävän surusäveleitään;[27] mutta minusta eivät nämä +eivätkä joutsenet surusta laula. Vaan koska he, Apollonin omina ollen, +osaavat ennustaa, siitä syystä, minun arvatakseni, he, aavistaen +Hadeksen onnellisuutta, laulavat ja riemuitsevat sinä päivänä enemmin +kuin edellisenä elinaikanansa. Itsekin arvelen olevani joutsenten +kanssa-palvelijana sekä samalle jumalalle pyhitettynä ja saaneeni +herraltani ennustustaidon yhtä hyvin kuin ne, enkä siis luule eroavani +elämästä raskaammalla mielellä kuin ne. Ja näihin katsoen saatattekin +puhua ja kysellä mitä hyvänsä tahdotte, niinkauan kuin nuo Athenalaisten +yksitoista miestä sen sallivat." + +"Oikein on, mitä puhut", sanoi Simmias; "niinpä olenkin puolestani minä +sanova, mistä olen epäilyksissäni, ja sitten on taas tämä tässä sanova, +minkä puolesta hän ei hyväksy puhutuita. Minunkin ajatukseni nyt +puhutuista on melkein sama kuin sinunkin, Sokrates, että tarkka tieto +näistä on tässä elämässä joko mahdoton taikka varsin vaikea saada, +mutta, peräti veltto mies on toiselta puolen se, joka jättää kaikin +puolin tarkastamatta, mitä näistä puhutaan, ja väsyy, ennenkuin hän on +asian joka taholta loppuun tutkinut. Sillä näiden kysymysten suhteen +täytyy saavuttaa ainakin yksi seuraavista, joko oman tutkimuksen kautta +oppia tahi muuten havaita, miten asian laita on, taikkapa, jos on tämä +mahdotonta, otaksua paras ja vastustamattomin inhimillinen ajatus +niistä, ja, tämä aluksena, koettaa elämänsä läpi purjehtia niinkuin se, +joka itsensä lautalle uskoo, ell'ei muutoin joku voi turvaallisemmasti +ja vaarattomammasti tätä purjehdusta tehdä luotettavammalla aluksella, +se on: jonkun jumalan antaman opetuksen nojassa. Senpätähden minä nyt en +ujostelekaan kysyä, koska sinäkin siihen kehoitat, enkä ole +tulevaisuudessa itseäni syyttävä siitä, ett'en nyt puhunut, mitä +ajattelin. Kun, näet, Sokrates, itsekseni ja ystäväni kanssa tässä +puhutuita tutkin, niin ne eivät näytä aivan tarpeeksi tyydyttäviltä." + +XXXVI. Sokrates tähän vastasi: + +"Epäilyksesi on, ystäväni, arvattavasti oikeutettu; mutta sano, missä +kohden puhutumme eivät tyydytä." + +"Siinä kohden", sanoi tämä, "että voisi samaa lausua soinnusta, lyyrysta +ja kielistä, että, näet, sävellytetyssä lyyryssa sointu on jotain +näkymätöntä, ruumiitonta ja peräti kaunista ja jumalallista, mutta että +itse lyyry ja kielet ovat ruumiillisia aineita ja ruumiinkaltaisia, +liite-peräisiä, maantapaisia sekä kuolonalaista sukua. Jos nyt joku +rutistaisi lyyryn ja leikkaisi taikka repisi rikki sen kielet, niin +voisihan, käyttämällä samaa puhetta, kuta sinäkin käytit, hänkin +väittää, että tuon soinnun yhä täytyy olla olemassa ja että se ei ole +hävinnyt; – [28] sillä mitään mahdollisuuttahan ei löytyisi siihen, +että, kun kielet ovat rikki revityt, lyyry, vieläpä kieletkin, jotka +ovat kuolonalaisia, yhä olisivat olemassa, vaan sointu, joka on samaa +syntyä jumalallisen ja kuolemattoman kanssa, olisi hävinnyt, vieläpä +hävinnyt ennen kuolevaista – vaan hän sanoisi soinnun täytyvän olla +jossakin vielä olemassa sekä puun ja kielten pikemmin mätänevän, kuin +että sointu olisi jonkun muutoksen alainen. Sillä minun luullakseni +sinäkin, Sokrates, olet huomioosi sen pannut, että enimmiten otaksumme +sielun olevan jotain senkaltaista, että, kun ruumiimme on lämpimän ja +kylmän, kuivuuden ja nesteisyyden ja muitten samankaltaisten ikään kuin +pullistamana ja supistamana, meidän sielumme on näiden sekaannus ja +sointu, kun ovat nämä toisiinsa kauniisti ja suhteellisesti sekoitetut. +Jos sielu siis on joku sointu, niin on selvä, että, kun meidän ruumiimme +ylenmäärin hervostuu taikka taudeista ja muista kiusoista kiihtyy, +sielun heti täytyy hävitä, vaikkapa se olisi kuinkakin jumalallista +laatua, samaten kuin muutkin soinnut niin säveleissä kuin +taiteilijainkin kaikissa teoksissa, kun sitä vastoin kunkin ruumiin +tähteet kestävät kauan aikaa, kunnes ne joko palavat taikka mätänevät. +Mieti siis, mitä meidän pitää semmoiseen puheesen vastaaman, jos joku +väittäisi, että sielu, ollen tänkaltaisena sekaannuksena ruumiin +aineista, ensinnä häviää niin sanotussa kuolemassa." + +XXXVII. Sokrates silloin katseli ympärilleen, niinkuin tapansa usein +oli, ja sanoi hymyillen: + +"Mitä Simmias väittää, on varmaan oikein. Jos siis joku teistä on minua +neuvokkaampi, niin älköön olko vastaamatta! Sillä Simmias ei suinkaan +ole taitamattomasti puheseeni iskenyt. Mutta ennenkuin vastaamme, +pitäisi mielestäni ensin kuulemaan Kebestäkin, mitä hän taas +keskustelussamme moittii, jotta täten saisimme aikaa miettiäksemme, mitä +meidän pitää vastaaman, ja sitten, kun olemme häntä kuulleet, on meidän +myöntyminen heidän moitteisin, jos ne meistä tuntuvat oikealle +sointuvan; jos ei, niin yhä kiistämme puheemme puolesta. Hyvä siis, +rakas Kebes! sano, mikä se on, joka sinua huolettaa ja sinulle epäilystä +tuottaa." + +"Minä sen siis sanon", lausui Kebes. "Minun mielestäni on, näetten, asia +vielä samalla kannalla ja saman syytteen alaisena, kuin ennen +sanoimme.[29] Sillä että sielun olemassa oleminen ennenkin, kuin se +tähän muotoon tuli, on aivan mielyttäväisesti ja, ellei ole liikanaista +niin sanoa, aivan kylliksikin todistettu, sitä en peruuta; mutta että se +vielä meidän kuoltuammekin on jossain olemassa, sepä minusta ei näytä +samalla tavoin todistetulta. Simmiaan vastaväitteesen, ett'ei sielu muka +olisi ruumista lujempi ja pitkäaikaisempi, en myönny; sillä kaikissa +näissä suhteissa sielu minusta näyttää suuresti voittavan. "Mistä syystä +siis vielä epäilet?" – voisi todistuksemme kannalta sanoa – "kun näet, +että ihmisen kuoltua tuo heikompi vielä on olemassa, eikö näytä se +sinusta välttämättömältä, että tuo pitemmän aikaa kestäväkin tällä +samalla ajalla pysyy säilytettynä?" Tutkipa, onko vastaukseni tähän +minkä veroinen. Samaten kuin Simmias tarvinnen minäkin jotakin +vertausta. Minun mielestäni, voi näetten, tuo äsken sanottu yhtä hyvin +paikkansa pitää, kuin jos lausuisi joku vanhasta kuolleesta kankurista +sen puheen, ett'ei mies olekaan hävinnyt, vaan että hän luultavasti on +jossakin olemassa, ja todistukseksi esiintoisi sen puvun, jonka vainaja +itse oli kutonut ja käyttänyt, että sekin on eheänä säästynyt eikä ole +hävinnyt, ja, jos ken ottaisi ollaksensa häntä uskomatta, hän tältä +kysyisi, kummanko hän arvelee pitemmän aikaa kestäväksi, ihmis-suvunko +vai vaatteen, joka käytetään ja kuluu, ja hän, tämän vastattua, että +ihmis-suku se paljonkin pitemmän aikaa kestää, tällä arvelisi +todistetuksi, että kaikella muotoa mies siis onkin elossa, kosk'ei tuo +lyhytaikaisempikaan ole hävinnyt. Mutta luullakseni ei olekaan, Simmias, +laita tämmöinen; sillä tarkasta sinäkin puhettani. Itsekukin voinee +otaksua, että, joka näin puhuu, puhuu yksinkertaisesti. Sillä tämä +kankuri on kutonut ja kuluttanut montakin tämmöistä vaatetta ja hävinnyt +myöhemmin kuin nämä monet vaatteet, mutta ennemmin, arvatakseni, kuin +viimeinen niistä, eikä ole siltään ihminen huonompi eikä heikompi kuin +vaate. Tämä sama vertaus soveltuu, arvellakseni, sielunkin oloon ruumiin +suhteen, ja kohtuutta puhuisi mielestäni se, joka näistä ihan samaa +väittäisi, että, näetten, sielu on jotain pitkä-aikaisempaa, mutta +ruumis jotain heikompaa ja lyhyt-aikaisempaa. Sillä voisihan hän sanoa, +jokainen sielu kuluttaa monta ruumista, varsinkin jos se monta vuotta +elää. Sillä jos ruumis sulaisi ja loppuisi ihmisen vielä eläessä, mutta +sielu kulunutta aina uudestaan kutoisi, niin olisi kyllä välttämätöntä, +että sielu kuollessaan sattuisi olemaan viimeisessä kutomassaan ja sai +loppunsa ennen tätä ainoata; mutta kun on sielu loppunsa saanut, +silloinpa jo näyttääkin ruumis heikkoutensa luontoa ja, pian +mätäntyneenä, se menehtyy. Senpä tähden ei voikaan, tähän todistukseen +luottamalla, olla varma siitä, että sielumme, meidän kuoltuamme, vielä +on jossain olemassa. Sillä jos joku näin väittelevälle menisi +laajempiinkin myönnytyksiin, kuin mitä sinä väittelet; jos hän tälle +myöntäisi, ett'ei sielumme ainoastaan ole olemassa ennen syntyämme, vaan +ett'ei myöskään mikään estäisi, että, kuoltuamme, muutamien sielut ovat +olemassa ja tulevat olemaan sekä että ne monta kertaa syntyvät ja +jälleen kuolevat – sillä niin luja olisi luonnoltaan sielu, että se +kestäisi montakin syntyä –; jos hän tämän nyt myöntäisikin, niin hän ei +sillä myöntäisi, ett'ei sielu monenlukuisissa syntymisissään voipuisi ja +ett'ei se yhdessä noista kuolemisistaan kokonansa voisi peräti loppua; +hän vaan tästä sen sanoisi, ett'ei kukaan tunne sitä kuolemaa ja sitä +ruumiin häviämistä, joka sielulle hävityksen tuo – sillä mahdoton +lienee itsekullekin meistä tämän tietäminen. Mutta jos nyt on asian +laita tämmöinen, niin ei sovi kenenkään, tervettä järkeä loukkaamatta, +luottamuksella odottaa kuolemaa, kosk'ei voi todeksi näyttää, että sielu +kaikissa tapauksissa on kuolematon ja häviämätön. Ja jos hän tätä ei +voi, niin täytyy kuolemata odottavaisen aina sielunsa puolesta pelätä, +että se nyt tapahtuvassa ruumiin erkanemisessa kokonaan loppuu."[30] + +XXXVIII. Kun olimme nämä puheet kuulleet, valloitti meidät kaikki, kuten +jälestä päin toisillemme kerroimme, mielipaha siitä, että me, jotka +edellisestä puheesta jo olimme suuresti vakuutetut, uudestaan tulimme +hämmennyksiin ja jouduimme epäilyksiin ei ainoastaan edellisistä +puheista, vaan myöskin siitä, mitä nyt oli keskusteltavana, koska joko +me emme olleet minkään veroisia tuomareita taikkapa itse asia ei +ansainnut mitään uskomista. + +_Ekhekrates_. Jumalien kautta, Faidoni, minä teille tuon hyvin anteeksi +suon. Sillä kun nyt kuulen sinun tästä puhuvan, niin minunkin mieleeni +johtuu näin itselleni sanoa: mitäs puhetta meidän nyt enää pitää +uskoman? Sillä vaikka olikin se todistus, jonka Sokrates toi esiin, +aivan uskottava, niin on se nyt joutunut epäluulon alaiseksi. Nyt kuten +ainakin valloittaa, näet, minut ihmeellisellä tavalla tuo väitös, että +sielumme on joku sointu, ja tämä väitös nyt lausuttuna hiukan muistutti +minua siitä, että itsekin ennen olen ollut tätä ajatusta. Ja samoin kuin +alustakin niin tarvitsen suuresti taaskin jotain muuta todistusta, joka +minun saa siihen vakuutukseen, ettei sielu kuole ihmisen kuolemassa. +Kerro siis, Zeyn kautta! miten Sokrates pitkitti puhettansa? – Näyttikö +ehkä hänkin, kuten teistä mainitset, joutuneen pahoillensa vai ei? Vai +ryhtyikö hän tyvenellä mielellä väitöksensä puolustamiseen? Ja +puollustiko hän sen riittäväisesti vai vaillinaisesti? Kerro meille +kaikki tämä, miten tarkimmiten taidat! + +_Faidoni_. Toden perästä, Ekhekrates, useinpa olen Sokratesta +ihmetellyt, mutta enpä koskaan häneen enemmin ihastunut, kuin tällä +kertaa hänen luonaan ollessani. Se seikka, että hänellä oli jotain +vastaamista, se nyt ehk'ei mitään outoa; mutta mitä minä hänessä +parhaasta päästä ihmettelin, oli ensiksikin se, kuinka mielellään, +hyväntahtoisesti ja lempeästi hän otti kuunnellaksensa nuorukaisten +puhetta; sitten kuinka äkkiä hän huomasi, minkä vaikutuksen nämä puheet +olivat meihin tehneet, ja vielä sittenkin kuinka onnellisesti hän meidät +paransi ja meidät, jotka jo olimme ikäänkuin pakosalle ajetut ja +voitetut, sai takaisin huudetuiksi ja kehoitetuiksi, häntä seuraamaan ja +hänen kanssansa asian ratkaisuun jälleen ryhtymään. + +_Ekhekrates_. Miten tuo siis kävi, Faidoni? + +_Faidoni_. Minä sen kerron. Minä satuin istumaan vuoteen vieressä +matalalla jakkaralla Sokrateen oikealla puolella, hän istui minua paljon +ylemmällä. Hän nyt minun päätäni siveli, kokosi kouraansa niska-hiukseni +– hänen tapansa oli muutoinkin, kun niin sattui, leikitellä hiusteni +kanssa – ja sanoi: + +"Huomenna siis, Faidoni, olet sinä leikkaava pois nämä kauniit +kiharat?"[31] + +"Siltäpä näyttää, Sokrates", vastasin minä. + +"Etpä toki, jos minua tottelet." + +"Mitenkäs ei?" kysyin minä. + +"Tänä päivänä jo", sanoi Sokrates, "olen minä leikkaava minun hiukseni, +sinä nämä sinun hiuksesi siinä tapauksessa, että väitteemme on meiltä +kumottu, emmekä enää voi sitä henkihin herättää. Ja jos minä sinuna +olisin ja minun toteennäyttämiseni tyhjään menisi, niin minä samaten +kuin Argolaiset tekisin valan, ett'en antaisi hiukseni ennen kasvaa, +kuin uudistetussa taistelussa olisin Simmiaan ja Kebeen väitteet +voittanut."[32] + +"Mutta", sanoin minä, "eihän Herakleskaan riitä kahta vastaan."[33] + +"Huuda siis", sanoi hän, "minua sinun Iolaonasi avuksi, niin kauan kuin +vielä päivä on."[34] + +"Huudanpa kyllä", sanoin minä, "vaan en Herakleena, mutta Iolaona +Herakleen." + +"Se ei tee eroitusta", sanoi hän. XXXIX. "Mutta varokaamme ensiksi, +ettemme joudu erääsen mielentilaan." + +"Mihin tilaan?", kysyin minä. + +"Ettemme me joudu keskustelun vihaajiksi, samaten kuin löytyy +ihmis-vihaajia; "sillä", jatkoi hän, "suurempaa pahaa ei voi ihmisen +osaksi tulla, kuin joutua keskustelun vihaajaksi. Keskustelemisen viha +syntyy ihan samalla tavalla kuin ihmis-viha. Sillä ihmisviha syttyy +siitä, kun joku ilman eroittamis-älyä lujasti luottaa toiseen ihmiseen +ja luulee tämän olevan kokonaan todenperäisen ja suoran ja uskollisen, +mutta vähän sittemmin huomaa hänet pahaksi ja epä-uskolliseksi, ja +samaten taas jonkun toisen. Ja kun jonkun useasti näin käy, semminkin +semmoisten puolelta, joita hän on pitänyt likimmäisinä ja +ystävällisimpinä, niin hän vihdoin, näin usein loukkauttuneena, rupeaa +kaikkia vihaamaan ja arvelemaan, ett'ei niin mitään hyvää ole yhdessä +ainoassakaan ihmisessä. Vai etkö ole huomannut, että tällä tavoin käy?" + +"Olen kyllä", sanoin minä. + +"Eikö ole tämä häpeällistä?", jatkoi hän, "Ja eikö ole ihan selvä, että +tämmöinen mies harjoittaa kanssakäymistä ihmisten kanssa ihmis-oloja +tuntematta? sillä jos hän tätä kanssakäymistä taidolla harjoittaisi, +niin hän huomaisi, että, kuten laita onkin, perin hyviä niinkuin perin +pahojakin ihmisiä löytyy ani harvassa kumpaisiakin, mutta +keskinkertaisia enimmältään." + +"Mitenkä niin", kysyin minä. + +"Samalla tavoin", vastasi hän, "kuin on laita pienten ja isojen. +Luuletko jotain olevan harvemmassa löydettävänä, kuin sangen iso taikka +sangen pieni ihminen, koira tai mikä muu hyvänsä? Taikkapa vallan nopea +tai vitka, vallan ruma tai kaunis, vallan valkea tai musta? Vai etkö ole +havainnut, että kaikissa tänkaltaisissa äärimmäisen etevyydet ovat +harvassa ja luvultaan vähät, mutta että keskinkertaisia on runsaasti ja +paljon." + +"Niinpä kyllä", sanoin minä. + +"Etkö usko", jatkoi hän, "että, jos pantaisiin pahanteon kilpailu +toimeen, ani harvat tässäkin ilmestyisivät ensimäisinä?" + +"Arvattavasti", vastasin minä. + +"Niinpä kyllä", sanoi hän; "mutta tässäpä suhteessa tutkistelut eivät +olekaan ihmisten kaltaisia, – minä vaan tässä seurasin sinun johtoasi +– vaan siinä, että joku ilman tutkisteluihin tarvittavaa taitoa ottaa +uskoaksensa jonkun tutkistelun oikeaksi, mutta vähän ajan perästä +päättää sen valheeksi – kuten se välistä onkin, välistä taas ei – ja +samalla tavoin milloin minkin tutkistelun. Varsinkin tiedät näin käyvän +niiden, jotka sofistillisia tutkisteluja harrastavat, että he viimein +luulevat olevansa viisaimmat ja ainoat, jotka ymmärtävät, ett'ei +missäkään aineessa eikä missäkään tutkistelussa ole mitään pontta eikä +perää, vaan että kaikki olemassa oleva kääntyy ihan ylös alas niinkuin +vesi Euripo-salmessa, eikä pidä koskaan paikkaansa."[36] + +"Ihan totta puhut", sanoin minä. + +"Eikö olisi, Faidoni", jatkoi hän, "valitettava tila se, jos joku, +vaikkapa löytyykin jotain todenperäistä ja varmaa puhetta, jonka voi +käsittääkin, jos, sanon minä, joku siitä syystä, että hän sittemmin +sattuisi kuulemaan senkaltaisia puheita, jotka milloin näyttävät olevan +todenperäisiä, milloin taas ei, jättäisi syyttämättä itseään ja omaa +taitamattomuuttaan ja sen sijaan, suutuksissaan, tahtoisi saada syyn +lykätyksi omasta itsestään noihin puheisin, ja sen perästä eläisi +jälellä olevan ikänsä yhä vihaten ja soimaten kaikkia puheita, ja täten +menettäisi tosi-olojen totuuden ja tiedon?" + +"Zeyn kautta! todellakin valitettava tila", vastasin minä. + +XL. "Varokaamme ensiksikin, siis tätä", jatkoi hän, "älkäämmekä salliko +sen ajatuksen päästä sieluumme, ett'ei filosofiallisissa puheissa muka +olisi mitään terve-järkistä, vaan ajatelkaamme paljoa pikemmin, ett'emme +itse vielä ole terve-järkisiä, vaan että meidän tulee miehen tavalla +ponnistaa ja harrastaa siksi päästäksemme, sinun ja näiden muiden koko +teidän tulevaa ikäänne varten, minun taas lähenevää kuolemaa varten. +Sillä melkeinpä tällä erää näyttää siltä, ett'en olisi minä tässä +asiassa itseäni osoittanut todellisena filosofina, vaan, samaten kuin +peräti taitamattomat, riidanhaluisena. Nämä kun jostakin aineesta +kiistelevät, eivät, näet, huoli siitä, mitenkä sen asian oikea laita on, +josta puhutaan, vaan miten heidän tekemänsä omat väitteet joutuisivat +läsnäolijain mieleen, sitä he harrastavat. Minä puolestani, arvelen ma, +olen tällä erää heistä ainoastaan sen verran eroava, että minä en +tavoittele sitä, miten puheeni läsnäolevaisille näyttäisi todelta – +ell'ei tämä syrjä-asiana seuraisi puheestani – vaan miten itse saisin +varmimman vakuutuksen asian todellisesta laadusta. Minä, näetsen, rakas +ystäväni, ajattelen näin – ja huomaapa miten itsekkäästi –: jos on +minun puheeni totta, niin kaunistahan on olla siitä vakuutettuna; mutta +jos kuoleman jälkeen ei enään ole mitään jälellä, niin minä ainakin +tämän ajan ennen kuolemaani täten olen läsnäolijoille vähemmin +vastenmielinen, kuin jos valitusvirsiä virittäisin. Mutta tämä +tietämättömyyteni ei ole minua ainiaan seuraava – tämähän olisikin +onnetonta – vaan on pian herkeävä. Valmistettuna siis, Simmias ja +Kebes, minä näin tulen tutkisteluun takaisin. Ja jos neuvoani +noudatatte, niin pitäkää vähän lukua Sokrateesta, mutta totuudesta +paljoa enemmän; ja jos mielestänne minä jotain totta puhun, niin +myöntykää siihen, mutta jos en, niin vastustakaa kaikella tavoin ja +varokaa, ett'en minä innoissani petä sekä itseäni että teitäkin ja +sitten lähde pois jättäen kuten mettiäinen pistimen teidän sieluihinne." + + * * * * * + +XLI. "Meidän siis täytyy käydä käsiksi", jatkoi hän. "Ensiksikin +muistuttakaa minua siitä, mitä olette sanoneet, jos en sitä näy +muistavan. Simmias siis, luulen ma, epäilee ja pelkää, että sielu, +vaikkapa se onkin jotain jumalallisempaa ja kauniimpaa kuin ruumis, +häviää ennen kuin tämä, syystä että se on jotain soinnunkaltaista. Kebes +taas näkyy minulle sen myöntävän, että sielu on pitkä-aikaisempi kuin +ruumis, mutta arvelee kaikille olevan tietämätöntä, eikö sielu, +kulutettuaan monta monituista ruumista ja jättäessään viimeisen ruumiin, +nyt itsekin häviä, ja eiköhän kuolema ole juuri sielun hävitys, koskahan +ruumis ei koskaan lakkaa häviämästä. Vai onko, Simmias ja Kebes, jotakin +muuta kuin tämä, jota meidän pitää tutkiman?" + +Molemmat myönsivät sen tämän olevan. + +"Hylkäättekö siis", kysyi hän, "kaikki edelliset väitökseni, vai +myönnättekö muutamat, hylkäätte toiset?" + +"Muutamat myönnämme, toiset hylkäämme", sanoivat molemmat. + +"Mitä te siis", kysyi hän, "sanotte siitä väitöksestä, kun sanoimme, +että tieto on mieleenmuistumista, ja että, jos näin on, sielumme +välttämättömästi täytyy olla jossakin olemassa, ennen kuin se joutuu +ruumiin kahleisin?"[37] + +"Minä puolestani", sanoi Kebes, "tulin jo silloin ihmeellisesti tästä +vakuutetuksi, ja pysyn vieläkin tässä väitöksessä kiini, niinkuin +missäkin muussa." + +"Ihan samoin on minunkin laitani", sanoi Simmias, "ja suurestipa minua +kummastuttaisi, jos tästä asiasta koskaan saisin toisen ajatuksen." + +"Ja kuitenkin täytyy sinun välttämättömästi, minun Thebalainen +kesti-ystäväni", sanoi Sokrates, "ajatuksesi muuttaa, jos pysyt kiini +siinä mielipiteessä, että sointu on jotain liiteperäistä ja että sielu +on joku sointu, joka on kokoonpantu ruumiisen levitetyistä aineista. +Sillä semmoistahan väitettä et hyväksyne, vaikkapa itsekin sen tekisit, +että sointu muka olisi aikaansaatuna ennen, kuin ne aineet ovat +olemassa, joista se on aikaansaatava? Vai hyväksyisitkö?" + +"Enpä ensinkään, Sokrates", sanoi Simmias. + +"Mutta, etkö nyt huomaa", sanoi Sokrates, "että satuit semmoisen +väitteen tekemään väittäessäsi sielun olevan ennenkin olemassa, kuin se +tuli ihmisen muotoon ja ruumiisen, sekä sen olevan kokoonpannun +semmoisista, jotka eivät vielä ole olemassa? Sillä sointu ei ole mitään +semmoista, kuin se, mihin sinä sen vertaat, vaan ensiksi syntyy lyyry ja +kielet ja sävelet, jotka kaikki vielä ovat soinnuttomat, ja viimeksi +kaikista syntyy sointu ja häviää ensiksi. Mitenkäs nyt sointuu tämä puhe +yhteen toisen kanssa?" + +"Eipä niin mitenkään", sanoi Simmias. + +"Ja kuitenkin", sanoi Sokrates, "pitäisi semmoisen puheen, joka sointua +koskee, sen, jos minkään, sointuman." + +"Pitäisipä kyllä" sanoi Simmias. + +"Tämä ei siis sinusta yhteen soinnu", sanoi hän, "mutta mietipäs nyt: +kummanko väitöksen valitset, senkö, että tieto on mieleenmuistumista, +vai senkö, että sielu on sointua?" + +"Edellisen, Sokrates, paljoa ennemmin", vastasi hän. "Sillä jälkimäinen +ajatus on minussa syntynyt ilman todistuksetta jonkin todenmukaisuuden +nojasta ja päältä nähden, kuten on usempain ihmisten tapana tehdä +päätelmiään, mutta itseni kanssa tiedän, että senkaltaiset puheet, jotka +todennäköisiin perustavat todistuksensa, ovat tyhjiä korupuheita, jotka +sangen helposti pettävät sen, joka ei ole niitä vastaan varuillansa niin +geometriassa kuin kaikissa muissakin tieteissä. Tuon väitöksen +mieleen-muistumisesta ja tiedosta voisi sitä vastoin sanoa hyvällä +perustuksella todistetuksi. Sillä sanottiinhan meidän sielumme olevan +ennen ruumiisen tulemistansakin jossain olemassa, koska itse sen +olemuskin nimitetään ehdottoman olemuksen mukaan. Ja tämän ajatuksen +minä, kuten itseäni vakuutan, olen täydellisesti ja perusteellisesti +todistettuna otaksunut. Näistäpä syistä täytyy minun siis, kuten +näyttää, hyljätä se väitös, että sielu olisi sointu, lausukoon sen minä +itse taikka kuka hyvänsä." + +XLII. "Mutta", jatkoi Sokrates, "mitä sinä tästä arvelet: voiko +mielestäsi sointu taikka jokin muu yhdistys olla missään muussa +suhteessa, kuin missä ne ovat, joista se on kokoonsaatu?" + +"Ei millään muotoa." + +"Eikä myöskään, luullakseni, tehdä eikä kärsiä mitään muuta, kuin mitä +ne tekevät ja kärsivät?" + +Hän sen myönsi. + +"Eihän sointu siis voi johtaa niitä, joista se on yhdistetty, vaan sen +täytyy näitä seurata?" + +Simmias oli samaa ajatusta. + +"Paljon siis puuttuu, että voisi sointu liikkua taikka soida taikka +millään muulla lailla tehdä vastoin niitä osia, joista se on." + +"Paljon kyllä", sanoi hän. + +"Mutta eikö ole luontonsa mukaan jokainen sointu siinä määrässä sointua, +missä määrässä se on soinnutettu?" + +"En käsitä", sanoi hän. + +"Jos se", sanoi Sokrates, "on paremmin ja suuremmassa määrässä +soinnutettu – jos näin muutoin voi tapahtua – eikö se silloin ole +paremmin ja suuremmassa määrässä sointua, mutta jos se on huonommin ja +vähemmässä määrässä soinnutettu, eikö se silloin ole huonommin ja +vähemmässä määrässä sointua?" + +"Varmaan." + +"Onko nyt sielunkin laita tänkaltainen, että toinen sielu on, vaikkapa, +vähemmässäkin mitassa, joko suuremmassa määrässä ja paremmin sielua kuin +toinen, taikkapa vähemmässä määrässä ja huonommin kuin toinen?" + +"Ei millään muotoa", vastasi hän. + +"No hyvä siis, totta Zey!", sanoi Sokrates; "sanotaanhan toisesta +sielusta, että sillä on järkeä ja hyvettä ja että se on hyvä, toisesta +taas että sillä on epäjärkeä ja pahetta ja että se on paha? Ja näin +sanotaan täydellä oikeudella?" + +"Todellakin täydellä oikeudella." + +"Ne, jotka sanovat sielun soinnuksi, mitä he nyt arvelevat näiden, +hyveen ja paheen, olevan sieluissa? Otaksuvatko he näitä joksikin +toisenlaiseksi soinnuksi ja epä-soinnuksi? Ja arvelevatko he, että +toinen, tuo hyvä sielu, on soinnutettu ja että tämän soinnussa olevan +sielun sisässä on toinen sointu olemassa, mutta että sitä vastoin tuo +toinen paha sielu on itsessään sointumaton ja ett'ei sen sisässäkään ole +toista sointua?" + +"Minä en tiedä mitään tähän sanoa", vastasi Simmias; "mutta selvä on, +että ne, jotka tämän otaksuvat, arvelevat jotain senkaltaista." + +"Mutta ennen myönnettiin", sanoi hän, "että toinen sielu ei ole enemmin +tai vähemmin sielu kuin toinenkaan. Tämä myönnyttäminen sisältää sen, +ett'ei toinen sointukaan ole suuremmassa määrässä ja paremmin eikä +vähemmässä määrässä ja huonommin sointua kuin toinenkaan sointu. Eikö +niin?" + +"Aivanpa." + +"Ja että sointu, joka ei ole enemmin tai vähemmin sointua, ei myöskään +ole enemmin tai vähemmin soinnutettu? Onko niin?" + +"On." + +"Mutta joka ei ole enemmin tai vähemmin soinnutettu, onko se suuremmassa +tai vähemmässä vaiko samassa määrässä osallinen soinnusta?" + +"Samassa määrässä." + +"Kosk'ei siis sieluistakaan toinen ole enemmin taikka vähemmin sielua +kuin toinenkaan, niin eihän sielukaan ole enemmin taikka vähemmin +soinnutettu?" + +"Eipä kyllä." + +"Ja koska sielu luonnoltaan on senkaltainen, niin eihän se voi +suuremmassa määrässä olla osallisena epä-soinnusta eikä soinnusta?" + +"Ei suinkaan." + +"Ja jos näin on laita, onko silloin toinen sielu enemmin osallinen +paheesta taikka hyveestä kuin toinen, jos muutoin pahe on epä-sointua, +hyve sointua?" + +"Eipä suinkaan." + +"Pikemmin on ehkä, Simmias, asian laita oikean johteen mukaan niin, +ett'ei mikään sielu ole osallinen paheesta, jos se on sointua. Sillä +sielu ei voi millään lailla semmoisena, se on: sointuna, olla ollenkaan +osallinen epä-soinnusta." + +"Eipä kyllä." + +"Eikä siis myöskään sielu, joka kokonansa sielu on, voi olla osallinen +paheesta?" + +"Mitenkähän voisikaan ennen sanotun johdosta." + +"Tämän tutkistelun johdosta ovat siis kaikkien elävien olentojen sielut +samassa määrässä hyviä jos sielut muutoin luonnoltaan ovat samassa +määrässä sieluja." + +"Niin minusta näyttää, Sokrates." + +"Olisiko sinun mielestäsi siis", sanoi hän, "tänkaltaisten väittäminen +oikein ja myöntääkö järki oikeaksi sen otaksumisen, että sielu on +sointu?" + +"Eipä millään tavoin", sanoi hän. + +XLIII. "Entä vielä", jatkoi Sokrates; "kaikesta, mikä ihmisessä on, +luuletko minkään muun kuin sielun hallitsevan, semminkin jos se on +järjellinen?" + +"En suinkaan." + +"Osoittaako sielu tätä hallitustaan sillä, että se myöntyy ruumiin +haluihin, vai sillä, että se näitä vastustaa? Tarkoitan sanoa, että, jos +esimerkiksi ruumiin on kuuma ja jano, sielu silloin vetää ruumiin +päinvastaisiin, nimittäin siihen, ett'ei se juo eikä nälän ollessa syö; +ja monta tuhatta muuta esimerkkiä näemme siitä, mitenkä sielu vastustaa +ruumiin haluja. Eikö niin?" + +"Niin kyllä." + +"Mutta emmekö ole edellisissä puheissamme myöntäneet, ett'ei sielu, jos +se on sointu, voi millään lailla soida vastoin niitä perus-aineita, +joista se on kokoonpantu ja joittenka kautta se pingoittuu ja höllistyy +ja liikkuu ja joutuu kaikenlaisten vaiheitten alaiseksi, vaan että sen +täytyy näitä seurata eikä ensinkään johtaa?" + +"Sen myönsimme", sanoi hän; "sillä muuta emme voineet." + +"Entä nyt? Nythän se meistä näkyy vaikuttavan päinvastoin, koska se +johtaa kaikki ne osat, joista se arvellaan olevan kokoonpantuna ja koska +se kaiken ikänsä melkeinpä kaikissa niitä vastustaa ja kaikella tavoin +hallitsee, milloin kurittaen niitä ankarammasti ja kiusallisilla +keinoilla, niinkuin esimerkiksi voimistelun ja lääketaiteen kautta,[38] +milloin taas hellemmästi sillä tavoin, että se ikäänkuin jonakuna muuna +keskustelee jonkun vieraan kanssa joko uhaten taikka varoittaen himoja, +vimmoja ja pelkoja. Tänkaltaisen kohdan on Homero kuvaellut Odysseiassa, +jossa hän Odysseystä sanoo: + + "Rintaans' iskien nuhdellen sydämelle hän lausui: + "Kestä vaan, sydämein, katalampia ennenkin kestit."[39] + +Luuletko, että runoilija olisi näin runoillut, jos hän olisi sitä mieltä +pitänyt, että sielu on sointu ja senkaltainen, että ruumiin himot sitä +vaan viettelevät, vaan ei semmoinen, että se itse voi himoja johtaa ja +hallita, sekä että se on jotain paljon jumalallisempaa, kuin mitä +saattaa sointuun verrata?" + +"Niin, totta Zey! minustakin näyttää, Sokrates." + +"Sentähden, armas ystävä, ei meidän mielestämme ole millään tavalla +oikein, että sielua sanotaan soinnuksi; kuten näyttää, me siinä +tapauksessa emme pitäisi yhtä, ei Homeron, tuon jumalallisen runoilijan, +eikä itsemmekään kanssa?" + +"Niin on laita", sanoi hän. + + * * * * * + +"Mutta olkoon siinä kyllin!" sanoi Sokrates. "Tuon thebalaisen Harmonian +me, kuten näyttää, helpostikin olemme meille suosiolliseksi tehneet, +mutta millä keinolla ja millä puheella pitää meidän, Kebes, tyydyttämän +Kadmoa?"[40] + +"Sen olet kyllä keksivä", sanoi Kebes, "ainakin olet sinä vasten +luuloani tehnyt tämän puheesi harmoniaa vastaan ihan ihmeellisellä +tavalla. Sillä kun Simmias epäilyksiään lausui, niin minä suuresti +kummastelin, voisiko kenkään hänen puhettansa käyttää häntä vastaan. +Perin kummalliselta siis minusta tuntui, kun hän ei jaksanut puheesi +ensimäistäkään ryntäystä vastustaa. Eipä minua siis kummastuttaisikaan, +jos Kadmon puheen kävisi samoin." + +"Älä, ystäväni", sanoi Sokrates, "niin suuria puhu, ett'ei joku kateus +nurinkääntäisi sitä tutkistelua, joka on meidän tehtävänämme.[41] Mutta +tämä on oleva jumalan huolena; me tahdomme, Homeron tavalla lähemmäs +rynnäten, koetella väittelysi kestävyyttä.[42] Pääasia siitä, mitä +kaipaat, on seuraava: sinä tahdot todistettavaksi, että meidän sielumme +on häviämätön ja kuolematon, jotta ei filosofiallinen mies, joka on +elämästä eroava ja joka yhä uskalluksella pysyy kiini siinä +ajatuksessaan, että hän, näin kuollessaan, on joutuva monta vertaa +parempaan tilaan, kuin jos hän elämästä eroaisi, muulla tavalla elämänsä +elettyään, jotta, sanon minä, tämmöinen filosofiallinen mies ei huomaisi +uskallustansa järjettömäksi ja yksinkertaiseksi. Mutta mitä siihen +tulee, että todistetaan sielun olevan jotain voimakasta ja jumalallista +sekä olemassa olleen ennen kuin me ihmisiksi synnyimme, niin sinä sanot +kaiken tämän ei olevan esteenä siihen, että se todistaa, tosin ei sielun +kuolemattomuutta, mutta sitä, että sielu on jotain pitkä-aikaista ja +että se on äärettömän kauan aikaa ennen ollut olemassa sekä monenlaista +tietänyt ja tehnyt. Mutta siltään se ei ensinkään ole enemmän +kuolematon, vaan juuri joutuminen ihmisen ruumiisen on sille, ikäänkuin +tauti, sen hävityksen alkuna; ja siitäpä syystä se tämän elämänsä +tuskallisesti elää ja saa viimein loppunsa niin sanotussa kuolemassa. +Mutta jos sielu yhden kerran taikka monta kertaa joutuu ihmis-ruumiisen, +se mielestäsi ei tee mitään eroitusta itsekunkin meidän pelkoon katsoen; +sillä niin kauan kuin emme voi tietää emmekä liioin todeksi näyttää, +että sielu on kuolematon, tulee meidän ainakin, ell'emme typeriä ole, +pelätä. Melkeinpä tämmöisiltä kuuluvat, luullakseni, sinun väitteesi, +Kebes; ja varsin tahallani minä ne uudestaan kertaan, jott'ei meiltä +mitään jäisi huomaamatta ja jotta sinä, jos niin tahdot, saisit jotain +lisätä taikka pois ottaa." + +"Tällä erää", sanoi Kebes, "ei ole minulla mitään poisotettavaa eikä +lisättävää, vaan niin kuuluvat todellakin väitteeni." + +XLV. Sokrates oli nyt kauan aikaa ääneti ja mietti itseksensä; sitten +virkkoi hän: + +"Vähiäpä et vaadikaan, Kebes; sillä meidän täytyy nyt syntymisen ja +häviämisen syyt läpitutkistella. Minä sinulle siis, jos tahdot, kerron +omat kokemukseni näistä kysymyksistä; jos sinusta näyttää, että +puheessani on jotain otollista, niin voit sen käyttää sillä +vakuuttaaksesi itseäsi niistä asioista, joista puhut." + +"Tahdonpa kyllä, toden totta!", sanoi Kebes. + +"Kuule siis, mitä puhun. Ollessani nuorukaisena, Kebes teki mieleni +ihmeellisesti sitä viisautta, jota sanovat luonnontieteeksi, sillä +ylevältä näytti se minusta, ylevältä tietää kaiken syyt ja synnyt, mistä +mikin alkunsa saapi, mistä se häviää ja minkä kautta se on olemassa; ja +usein heittäysin sinne tänne tutkiessani ensiksikin näitä, syntyikö, +kuten muutamat sanovat, kaikki eläväiset silloin, kuin lämmin ja kylmä +joutuivat johonkin mädännykseen; ja verikö se oli, jonka kautta me +ajattelemme, vaiko ilma taikka tuli, vai eikö näistä yksikään, vaan +aivotko ne olivat, jotka aikaansaivat kuulon, näyn ja haistin aistinnat, +joista ehkä syntyisi muisto ja mielenkuvaus, muistosta ja +mielenkuvauksesta taas, kun tämä on ottanut vakaantuaksensa, tällä +tavoin syntyisi tieto. Tarkatessani taas näiden häviämistä sekä taivaan +ja maan ilmiöitä, tunsin itseni viimein niin kykenemättömäksi tällaiseen +tutkimukseen, ett'ei ensinkään apua. Mainitsen sinulle riittävän +esimerkin semmoisissakin asioissa, joita minä ennen, ainakin omani ja +muiden mielestä, selvään tiesin, häikäistyin minä tämän tutkimuksen +kautta niin suuresti, että unhotin senkin, minkä ennen tätä luulin +tietäväni, niinkuin, monesta muusta puhumatta, esimerkiksi mistä ihminen +kasvaa. Ennen, näet, luulin sen olevan itsekullekin selvää, että tämä +tapahtui syömisestä ja juomisesta; sillä kun ravinto-aineista lihat +liittyvät lihaan, luu-aineet luihin ja samassa suhteessa myöskin +kaikkiin muihin liittyi yhdenkaltaisia aineita, niin arvelin, että +silloin pienenä oleva koko käy suureksi ja että tällä tavoin pieni +ihminen muuttuu suureksi. Näin silloin arvelin; eikö se mielestäsi ollut +jokseenkin sopivaa?" + +"Niin ainakin minun mielestäni", sanoi Kebes. + +"Mutta otapa seuraavakin mietittäväksi. Arvelin minulla olevan täyden +syyn siihen luuloon, että kun joku suurempi ihminen nähtiin seisovan +pienemmän vieressä, hän oli päätään tätä suurempi, ja että sama on +hevostenkin laita; ja, mikä on näitä vielä selvempi, kymmenen näytti +minusta olevan enemmän kuin kahdeksan siitä syystä, että näihin tuli +kaksi lisäksi, ja kaksikyynäräinen suurempi kuin yksikyynäräinen syystä, +että se tätä ulottui puolta ulommaksi." + +"Entä nyt", sanoi Kebes, "mitäs nyt näistä arvelet?" + +"Nyt minä, totta Zey, olen kaukana siitä luulosta, että muka tietäisin +tänkaltaisten syyn, minä kun en itseni kanssa ole selvillä siitäkään, +lieneekö, jos joku yhden panee yhden lisäksi, se yksi, johon lisäys +pantiin, muuttunut kahdeksi, vai ovatko tuo lisäksi pantu ja se, johon +lisäys pantiin, muuttuneet kahdeksi sen kautta, että toinen pantiin +toisen lisäksi. Sillä kummalliselta tuntuu se minusta, että, jos +kumpikin niistä, heidän toisistaan erillänsä ollessaan, oli ainoastaan +yksi ja ne eivät olleet kaksi, kun ne sitten toisiansa lähestyivät, tämä +oli heille kahdeksi muuttumisen syynä, nimittäin juuri heidän +lähestymisensä ja yhteentulonsa. Enkä minä vielä nytkään voi päästä +siihen vakuutukseen, että, jos joku halkaisee yhden, tämä halkaisu on +ollut syynä siihen, että siitä on kaksi tullut; sillä silloinhan +olisikin kahdeksi tulemisen syy ihan vastakohtainen äskeiselle syylle. +Sillä äskenhän syntyi kaksi siitä, että ne vietiin toistensa lähelle ja +yhdistettiin toinen toiseensa, nyt sitä vastoin siitä, että ne +poistetaan ja eroitetaan toinen toisestaan. Niin, enpä voi itseäni +vakuuttaa edes siitäkään, että tietäisin mistä yksi syntyy, enkä sanalla +sanottu tiedä mistään muustakaan, mistä syystä se syntyy taikka häviää +taikka on olemassa, en ainakaan tämän tutkintotavan mukaan, vaan täytyy +minun itselleni umpimähkään kyhätä toinen tutkintotapa, sillä tätä minä +en milläkään tavalla voi hyväksyä." + +XLVI. "Mutta kun kerran kuulin jonkun lukevan eräästä, kuten hän sanoi, +Anaxagoraan kirjasta[43] ja siinä kuulin väitettävän, että se on järki, +joka kaikki järjestää ja joka on kaiken syynä, niin minä tästä syystä +iloitsin ja minusta näytti tavallansa hyvinkin sopivalta, että järki on +kaiken syynä, sillä jos näin on laita, arvelin minä, niin järjestävä +järki varmaan kaikki niin järjestää ja kaikki niin asettaa, kuin suinkin +paras on. Jos ken siis tahtoisi selville saada itsekunkin syyt, mistä +mikin syntyy taikka häviää taikka on olemassa, niin pitää hänen tämän +suhteen selville pääsemän siitä, miten tämän on paras olla olemassa +taikka paras olla vaikutuksen alaisena ja toimia. Tämän väitöksen +johdosta ihmisen siis ei tarvitse, olkoonpa oman itsensä taikka muiden +asiain suhteen, silmällä pitää mitään muuta, kuin parasta ja +hyödyllisintä. Sillä välttämätöntä on, että, joka tämän tuntee, myöskin +tuntee, mitä paha on, koskahan tieto näistä molemmista on yksi ja sama. +Näitä ajatellessani iloitsin löytäneeni, kuten luulin, semmoisen miehen, +nimittäin Anaxagoraan, joka järkeni mukaan[44] minulle opettaisi +kaikkien olevaisten syyt, ja joka ensiksikin minulle sen sanoisi, onko +maa litteä vai ympyrkäinen, ja sen sanottuaan osoittaisi syyn, +minkätähden sen näin täytyy olla, puhuen tuosta parahasta ja näyttäen, +miten sen oli paras tämmöisenä olla. Ja jos hän sanoisi maan sijaitsevan +maailman keskikohdassa, olisi hänen selvään osoittaminen, miten sen +olikin paras keskikohdassa sijaita; ja jos hän osaisi nämä minulle +todeksi näyttää, silloin tyytyisinkin, enkä enää kysyisikään +minkäänlaista muuta syytä. Niin ikään olisin valmis häntä samalla tavoin +kyselemään auringosta, kuusta ja muista tähdistä, heidän nopeudestaan +toistensa suhteen, heidän kiertokulustaan ja muista muutoksistaan, +mitenkä heidän itsekunkin oli paras toimia ja vaikutuksien alaisina +olla. Minä, näet, en ensinkään luullut, että, kun hän sanoi järjen nämä +kaikki järjestävän, hän niille keksisi mitään muuta syytä, kuin sen, +että niille oli paras olla semmoisina kuin olivat. Kun hän siis +itsekullekin erikseen ja kaikille yhteisesti heidän syynsä antoi, niin +luulin hänen selville saattavan, mitä kullekin oli parasta ja kaikille +yhteisesti hyödyllisintä. Enkä olisikaan mistä hinnasta hyvänsä tahtonut +menettää näitä toiveitani, vaan aivan kiireesti otin hänen kirjansa +esille ja luin ne niin joutuisasti, kuin suinkin voin, jotta mitä +pikimmiten saisin tietää tuon parahimman ja huonomman." + +XLVII. "Mutta ihanasta toiveestani tulin, ystäväni, temmatuksi, kun +kirjaa lukiessani yhä etenin ja näin, ett'ei hän tuota järkeä ensinkään +käyttänyt eikä tuonutkaan esille perusteita kaikkien järjestymiseen, +vaan syyksi veti ilmat ja eetherit ja vedet ja paljon muutakin +eriskummaista. Minusta näytti hänen käyneen ihan samalla tavoin, kuin +jos sanoisi joku, että Sokrates järjen perusteella tekee kaikki, mitä +hän tekee, ja sitten, kun hän koettaisi näyttää perusteet jokaiseen +minun eri tekooni, ensiksikin sanoisi minun siitä syystä nyt tässä +istuvani, että ruumiini on kokoonpantu luista ja jänteistä, että luut +ovat kiinteät ja että nivelet yhdistävät eri luut toisiinsa, mutta että +voi jännittää ja hellittää jänteitä, jotka lihan ja ihon kanssa luita +ympäröivät, kun taas iho ne kaikki koossa pitää. Kun luut siis vapaasti +liikkuvat nivelissään ja jänteet jännistäyvät ja laskeuvat, tekee tämä +minulle mahdolliseksi köyristää jäseniäni, ja siitäpä syystä minä tässä +istunkin köyristyneenä. Ja mitä minun keskustelemiseeni teidän kanssanne +tulee, voisi hän mainita toisia samankaltaisia perusteita, syyksi vetäen +äänet, ilmat, kuulot ja tuhansia tämänkaltaisia, jättäen mainitsematta +todenperäiset syyt, ne nimittäin että, kun Athenalaiset näkivät hyväksi +minun tuomita, minäkin siitä syystä olen hyväksi nähnyt tässä istua sekä +oikeaksi nähnyt tänne jäädä odottamaan tuomiotani, minkä hyvänsä +määrännnevätkin. Sillä, koira vieköön, nämä jänteet ja nämä luut, jos +niitä olisi johtanut ajatus siitä, mikä on hyödyllistä, olisivat +luullakseni jo kauan aikaa sitten olleet Megarassa taikka Boiotialaisten +luona, ell'en olisi arvellut oikeammaksi ja kauniimmaksi odottaa sitä +tuomiota, jonka valtio määrää, kuin paeta ja tiehensä lähteä.[45] Mutta +näitä tämmöisiä syiksi mainita, se olisi sangen yksinkertaista. Mutta +jos joku sanoisi, että, jos minulta puuttuisi luita ja jänteitä ja muita +senkaltaisia, joita minulla on, minä en voisikaan tehdä, mitä hyväksi +näen, niin hän kyllä puhuisi totta. Mutta että minä näitten _tähden_ +teen, mitä teen, ja _tästä syystä_ järjelläni toimin, vaan en parasta +valitsemisen syystä, semmoinen väite osoittaisi vallan suurta +kevytmielisyyttä. Sillä se olisi ihan sama kuin sula mahdottomuus eron +tekemiseen niitten välillä, että todenperäinen syy on toista, toista +taas se, jonka puutteessa syy ei enään olisikaan mihinkään syynä. Mutta +väärää nimeä käyttäen kutsuvat useimmat tätä syyksi ja näyttävät minusta +tähän katsoen ikäänkuin pimeydessä hapuilevilta. Senpätähden +arvelevatkin muutamat, että joku pyörre ympäröitsee koko maan ja että +tämä aikaansaa maan pysymisen kohdallansa taivaan alla; muutamat taas +panevat, ikäänkuin leveän taikina-kaukalon alle, maan alle tukeeksi +ilman. Mutta tuota mahdollisuutta, tulla parahimmalla tavalla +järjestetyksi, niinkuin se nyt on järjestetty, – sitä mahdollisuutta he +eivät etsi, eivätkä usko mitään jumalallista voimaa olevankaan +vaikuttamassa, vaan luulevat löytävänsä jonkun Atlaan,[46] joka on tuota +voimaa väkevämpi, kuolemattomampi ja kaikki paremmin yhdessä pitävä; +mutta että todenperästä, hyvä ja oikea kaiken yhteen sitoo ja koossa +pitää, sitä eivät usko. Mitenkä tämmöisen syyn laita lienee, sen olisin +aivan mielelläni tahtonut oppilaana kuulla keneltä hyvänsä. Mutta kun +tämä toivo minulta riistettiin eikä minun ollut mahdollista sitä itse +keksiä eikä myöskään toiselta oppia, silloin läksin minä toiselle +löytöretkelleni etsiäkseni niitä syitä, joista on puhuttu; – tahdotko, +Kebes, että tästä kertoelen?" + +"Sanomattoman kernaasti sen tahdon", sanoi Kebes. + +XLVIII. "Kun minä siis", jatkoi Sokrates, "väsyin tosi-olojen +tutkimiseen, niin näytti minusta, että minun tämän perästä tuli olla +varuillani, jott'ei minun kävisi samaten kuin niiden, jotka katsovat ja +tutkivat auringon pimennystä; sillä näiltä turmeltuvat välistä silmät, +ell'eivät he auringon kuvaa tarkastele vedessä taikka muun välikappaleen +kautta. Tämänkaltaisen välikappaleen minäkin keksin, koska pelkäsin +sieluni kokonaan sokeentuvan, jos ruumiillisilla silmilläni katselin +asioita ja aistimillani koetin niitä käsittää. Minusta siis näytti, että +minun tuli panna turvani käsitteisin ja niiden kautta tutkia tosi-olojen +totuutta. Kuitenkaan ei pitäne se vertaus, jota käytin, kaikin puolin +paikkaansa. Sillä sitä en ensinkään myönnä, että se, joka tosioloja +käsitteiden kautta tutkii, näkee ne enemmin kuvissa kuin se, joka niitä +ilmiöinä tarkastelee. Tälle uralle minä kumminkin antausin, ja, joka +kerta perusteeksi pannen sen aatteen, jonka arvelen lujimmaksi, pidän +minä totena kaiken sen, mikä minusta nähden soveltuu yhteen tämän +kanssa, olkoon että se koskee perus-syytä taikka mitä hyvänsä muuta, +mutta mikä ei sovellu yhteen, sitä en pidä oikeana. Tahdon selvemmin +sinulle puhettani selittää; sillä arvelenpa, ett'et vielä sitä ymmärrä." + +"Enpä, totta Zey, juuri paljon", sanoi Kebes. + +XLIX. "Mitä nyt tarkoitan", sanoi Sokrates, "ei kumminkaan ole mitään +uutta, vaan yhtä mitä muulloinkin aina olen sanonut ja jota varsinkin +edellisessä puheessani en ole lakannut lausumasta. Ryhdyn, näet, nyt +koettamaan sinulle osoittaa sitä syyn laatua, jonka tutkimiseen olen +paljon huolta pannut, ja tässä jälleen palaan tuohon monasti puhuttuun +asiaan sekä siitä uudestaan alan, että, näet, edellytän jonkin itsessään +kauniin, itsessään hyvän ja suuren sekä muun samankaltaisen olevan +olemassa. Jos minulle tämän myönnät ja siihen suostut, että nämä ovat +olemassa, niin toivon näiden johdosta voivani sinulle näyttää ja +ilmisaada syyn siihen, että sielun täytyy olla kuolemattoman." + +"Sen kyllä sinulle myönnän", sanoi Kebes, "joudu siis perille +pääsemään." + +"Ajattelepa nyt", sanoi Sokrates, "mitä tästä seuraa, oletko siitä minun +kanssani samaa mieltä. Minusta, näet, näyttää, että, jos löytyy jotakin +muuta kaunista, kuin tuo itsessään kaunis, niin se ei ole kaunis minkään +muun kautta, kuin sen, että se on osallinen tuosta itsessään kauniista; +ja samaa väitän kaikesta muustakin. Suostutko tänkaltaiseen syyhyn?" + +"Suostun", vastasi Kebes. + +"Tästäpä syystä en enää", sanoi Sokrates, "ymmärrä enkä liioin enää voi +tunnustaa noita muita, rikkiviisaita syitä; vaan jos joku minulle +sanoisi, mistä syystä jokin on kaunis, joko siitä syystä että sillä on +kukoistavainen väri tahi muoto, taikka mistä senkaltaisesta syystä +tahansa, niin jätän kaikki muut syyt siksensä, sillä hämmennyksiin minä +niistä kaikista vaan joudun, ja pidän suorasti ja ilman muutta jopa ehkä +yksinkertaisestikin sitä ajatusta totena, ett'ei mikään muu sitä +kauniiksi tee, kuin juuri tuon ehdottoman kauneuden läsnä-olo taikka +osallisuus, olkoon tämä osallisuus sitten syntynyt millä tavalla ja +miten hyvänsä: sillä tästä en[47] nyt huoli väittää, ainoastaan siinä +pysyn, että itse kauneuden kautta kaikki kauniit esineet joutuvat +kauniiksi. Tämä mielestäni siis on varmin vastaus itselleni ja muille, +ja jos tästä kiini pidän, niin en luule koskaan horjahtuvani, vaan +päinvastoin arvelen varmimmaksi vastata itselleni ja muille, että itse +kauneuden kautta kauniit esineet tulevat kauniiksi. Vai eikö sinunkin +mielestäsi niin ole?" + +"Ihan varmaan." + +"Ja että niin ikään suuret esineet ovat suuria suuruuden kautta, samaten +kuin suuremmatkin, sekä pienemmät pienuuden kautta pienempiä?" + +"Ihan." + +"Sinä siis et sitä hyväksyisikään, jos joku toisesta sanoisi, että hän +on päänsä kautta toista isompi ja joku pienempi niin ikään päänsä kautta +pienempi, vaan sinä vannoa vakuuttaisit, että mielestäsi kaikki +toistansa suurempi ei ole minkään muun kautta suurempi, kuin suuruuden +kautta, ja että se juuri sentähden onkin suurempi, nimittäin suuruuden +tähden, ja ett'ei pienempi ole minkään muun kautta pienempi, kuin itse +pienuuden kautta, ja että se sentähden pienempi onkin, nimittäin +pienuuden tähden, koska luullakseni muutoin pelkäisit, että, jos jonkun +sanoisit pään kautta olevan suuremman ja pienemmän, ristiriitainen puhe +vastaasi syntyisi ensiksikin siinä, että suurempi olisi suurempi ja +pienempi pienempi yhden ja saman välikappaleen kautta, toiseksi siinä, +että suurempi tulee suuremmaksi pään kautta, vaikka onkin pää jotain +pientä, josta taas se ihme syntyisi, että jokin tulee suuremmaksi +pienuuden kautta. Eikö niin, tuotahan pelkäisit?" + +"Pelkäisinpä kyllä", vastasi Kebes hymyten. + +"Epäilisit kait siis sanoa", jatkoi Sokrates, "että kymmenen on +kahdeksaa enempi kahden kautta ja että se siitä syystä kahdeksan +voittaa, eikä enemmyyden kautta ja enemmyyden tähden? taikka että kaksi +kyynärää on yhtä kyynärää suurempi puolen kautta, eikä suuruuden kautta? +sillä tarjona olisi sama pelko." + +"Niin on", vastasi Kebes. + +"Ja miten? Jos yksi pantaisiin yhden lisäksi, etköhän vieroaisi sanoa, +että lisäys on syy siihen, että siitä kaksi syntyy, taikka, jos se +halkaistaan, että halkaisu on siihen syynä? vaan ääneen huutaisit, +ett'et tiedä, millä muulla tavoin mikin syntyy kuin osaa saamalla kukin +sen tosiolemuksesta, josta se on osaa saanut, ja ett'et näin ollen tiedä +muuta syytä kahdeksi tulemiseen, kuin osallisuuden kahtuudesta, ja että, +mikä hyvänsä kahdeksi mielii tulla, sen pitää kahtuudesta saaman +osallisuutta, niinkuin yhtyydestä sen, joka mielii yhdeksi tulla; mutta +nuo halkaisut ja liittämiset ja muut temput sinä arvoihinsa jättäisit ja +antaisit niiden vastattaviksi, jotka ovat sinua viisaammat.[48] Näin +kait sinä, peläten, kuten sanotaan, omaa varjoasi ja kokemattomuuttasi, +vastaisit, pitäen kiini tuon otaksumasi lujasta turvasta? Mutta jos joku +hätyyttäisi itse tuota otaksumaa perusaatettasi, niin antaisit hänen +olla, etkä mitään vastaisi, kunnes olet tutkinut, mitä kaikkia siitä +johtuu, ovatko johteet mielestäsi keskenään sointuvia vai epäsointuvia. +Ja jos sinun täytyisi tehdä tiliä otaksumastasi perusaatteesta, niin tee +se samalla tavoin, niin että perusteeksi taas panet toisen otaksuman, +nimittäin semmoisen, joka sinusta näyttää parahimmalta noista +ylhäisistä, Kunnes tulet johonkin tyydyttäväiseen; mutta jos mielit +noita ylhäisiä tosiolemuksia löytää, niin ällös asioita sekoittako, niin +että samassa hetkessä puhut alkusyystä ja johtopäätelmistä, kuten nuo +kiistelijät[48] tekevät. Sillä näillä ei ole todella-olevaisista mitään +käsitystä eikä huoltakaan. Sillä heissä on miehiä viisaudessaan +sotkemaan kaikki yhteen ja kumminkin saattamaan olla itsellensä +mieliksi. Vaan sinä, jos olet noita oikeita filosofeja, teet luullakseni +minun sanaini mukaan." + +"Aivan totta puhut", vastasivat Kebes ja Simmias yht'aikaa. + +_Ekhekrates_. Ja, Zeyn kautta, ihan todenmukaisesti, Faidoni; sillä +minusta näyttää Sokrates näitä puhuneen niin ihmeellisen selvästi, että +vähälläkin järjellä varustettu voi ne käsittää. + +_Faidoni_. Ihan niin, Ekhekrates; ja siltäpä näytti kaikkien +läsnäolevaisten mielestä. + +_Ekhekrates_. Niinpä meidänkin poissaolevaisten, kun nyt näitä kuulemme. +L. Mutta mistäs sitten puhuttiin? + +_Faidoni_. Kun olimme hänelle nämä myöntäneet ja tunnustaneet, että +jokainen idea on jotain todella olevaa ja että kaikki muu olevaiset +saamalla näistä osaa myöskin näistä saavat nimityksensä, silloin, +muistaakseni, Sokrates senjälkeen kysyi: "Jos siis nämä näiksi +tunnustat, etköhän silloin, kun sanot Simmiaan Sokratesta suuremmaksi, +mutta Faidonia pienemmäksi, etköhän silloin", kysyi hän, "sano +Simmiaassa olevan näitä molempia: sekä suuruutta että pienuutta?" + +"Sanon kyllä." + +"Kuitenkin tunnustanet, ett'ei tuo Simmiaan suuruus Sokrateen suhteen +ole todenperästä niin käsitettävä, kuin sanat kuuluvat? Sillä Simmias ei +suinkaan mahtane olla suurempi sen kautta, että hän on Simmias, vaan sen +suuruuden kautta, joka hänellä on; eikä myöskään siitä syystä olla +Sokratesta suurempi, että Sokrates on Sokrates, vaan siitä syystä, että +Sokrateella on pienuutta tuon toisen suuruuden suhteen." + +"Totta." + +"Toiselta puolen taas Faidoni ei sentähden ole Simmiasta suurempi, että +Faidoni on Faidoni, vaan siitä syystä, että Faidonilla on suuruus +Simmiaan pienuuden suhteen." + +"Niin on." + +"Täten voi siis Simmiaasta sanoa, että hän on sekä pieni että suuri, hän +kun on kumpaistenkin keskivälillä, siten näet, että hän toisen +suuruudelle antaa tilaisuuden olemaan hänen pienuuttaan suurempi, toista +vastaan taas panee oman suuruutensa, joka on toisen pienuutta suurempi." +Sitten lisäsi hän hymyillen: "taidanpa mielestänne puhua yhtä tyystin, +kuin jos olisi kysymys suostumuskirjasta, mutta asian laita kumminkin +lienee semmoinen, kuin sanoin." – Tämä myönnettiin. – "Mutta siitä +syystä minä niin tyystisti puhun, koska tahtoisin, että sinulla olisi +sama ajatus kuin minullakin. Minun ajatukseni on, näet, se, ett'ei +ainoastaan suuruus itse koskaan voi samalla olla suuri ja pieni, vaan +ett'ei myöskään meissä ilmaantuva suuruus koskaan itseensä ota pienuutta +eikä taivu sortumaan sen alle, vaan että kahdesta toinen aina on +tapahtuva, että nimittäin toinen, kun sen vastakohta, pienuus, lähestyy, +joko pakenee ja peräytyy, taikka, tämän lähetessä, häviää. Mutta jos se +pysyy paikallaan ja itseensä ottaa pienuuden, niin se ei voi muuta olla, +kuin mitä se oli, samaten kuin minäkin, itseeni otettuani ja saatuani +pienuutta, vielä ollen se, mikä olen, olen tuo sama pienoinen; kun sitä +vastoin tuo toinen, itse suuruus, ei ole semmoisenaan rohjennut pienenä +olla. Samalla tavoin ei tahdo meissä ilmaantuva pienuuskaan koskaan +joutua suureksi taikka olla suurena, eikä myöskään mikään muu +vastakohta, niinkauan kuin se on mitä oli, joutua vastakohdakseen taikka +olla vastakohtanansa, vaan se semmoisessa tapauksessa joko väistyy +taikka häviää." + +"Ihan niin minusta näyttää", sanoi Kebes. + +LI. Tämän kuultuansa sanoi joku – en tarkoin muista ken se olikaan –: +"Mutta, Jumalain kautta! emmekö edellisissä puheissamme oikeaksi +myöntäneet juuri sen vastakohtaa, minkä nyt myönnämme, nimittäin, että +suurempi syntyy pienemmästä ja pienempi suuremmasta, ja että juuri se +oli vastakohtien synty, että vastakohdat syntyvät vastakohdista? Nyt +taas näyttää minusta, ikään kuin sanoisimme, ett'ei näin ole ensinkään +laita." + +Sokrates, joka oli häneen päin kääntänyt päätään, sanoi, tämän +kuultuansa: + +"Miehen tavalla tämän muistutuksesi teit, mutta et huomaa eroitusta nyt +ja silloin puhuttujen välillä. Silloin, näet sä, sanottiin, että +vastakohtaisesta kappaleesta syntyy vastakohtainen kappale, nyt taas +ett'ei itse vastakohta semmoisena koskaan voi itsellensä vastakohdaksi +tulla, eipä vastakohta itse olennoltaan eikä myöskään meissä ilmaantuva +vastakohtaisuus. Silloin, veljeni, puhuttiin semmoisista, joilla ja +joissa oli vastakohtia ja me annoimme niille vastakohtien nimet, mutta +nyt puhumme itse vastakohdista, semmoisinaan, joidenka läsnäolo antaa +kullekin nimitetylle kappaleelle hänen nimensä. Näistä me sanomme, +ett'eivät he koskaan tahdo ottaa toisistaan syntyäksensä." + +Ja samalla katsoen Kebeesen hän sanoi: + +"Kun ei vaan jokin siitä, mitä tämä puhui, olisi saanut sinuakin, Kebes, +hämmennyksiin?" + +"Ei suinkaan", vastasi Kebes; "kuitenkaan en tahdo väittää, ett'ei moni +seikka minua hämmennä." + +"Siitä me siis ilman mutkitta olemme sopineet", sanoi Sokrates, "ett'ei +itse vastakohta koskaan voi itsellensä vastakohdaksi tulla." + +"Täydelleen", sanoi Kebes. + +LII. "Tarkkaapa vielä seuraavaakin", sanoi Sokrates, "myönnätkö minulle +senkin. Löytyykö mitään, jota lämpimäksi ja kylmäksi sanot?" + +"Löytyy." + +"Ovatko nämä ehkä samaa kuin lumi ja tuli?" + +"Eivät suinkaan, Zeyn kautta!" + +"Vaan lämmin on jotain toista kuin tuli, – ja kylmä on jotain toista +kuin lumi?" + +"Niin kait." + +"Sinun ajatuksesi on luullakseni siis, ett'ei lumi koskaan voi, lumena +ollen, vastaanottaa lämpimää ja samassa vielä olla mitä oli, nimittäin +lunta ja lämpimää, vaan että se, kuten edellisissä sanoimme, jos lämmin +sitä lähenee, väistyy taikka häviää." + +"Kaiketikin." + +"Ja että tuli taas väistyy taikka häviää, jos kylmyys esille ryntää, se +kun ei koskaan uskalla vastaanottaa kylmyyttä ja samassa vielä olla mitä +oli, nimittäin tulena ja kylmänä." + +"Totta puhut", sanoi Kebes. + +"Muutamain näiden laita on", jatkoi Sokrates, "semmoinen, ett'ei +ainoastaan itse idea itsellensä ikiajoiksi vaadi omaa nimeänsä, vaan +että näin on laita myöskin jonkin muun, jok'ei ole itse idea, vaan joka +aina, niinkauan kuin se on olemassa, on idean tapainen. Tämä käypi +luullakseni selvemmäksi sen kautta, mitä vielä tulen puhumaan. +Epätasainen esimerkiksi, eiköhän se saa ikuisesti pitää sitä nimeä, +jolla me sitä nimitämme, eikö niin?" + +"Tosiaan." + +"Onko nyt näin laita ainoastaan epätasaisen, vai – tätä, näet, +tarkoittaa kysymykseni – löytyykö jotain muutakin, joka ei ole samaa +kuin epätasainen, mutta jota kuitenkin täytyy nimittää paitsi sen omalla +nimellä myöskin tuolla toisella (epätasaisuuden) nimellä, syystä että se +luonnoltaan on semmoinen, ett'ei sitä koskaan voi epätasaisesta +eroittaa? Tämmöinen on esimerkiksi kolmeuden ja monen muun laita. +Tarkkaapa tuota kolmeutta; eikö se sinun mielestäsi aina ole kutsuttava +paitsi omalla nimellään myöskin epätasaisuuden nimellä, vaikk'ei +epätasaisuus ole sama kuin kolmeus. Ja kuitenkin on laita tämmöinen sekä +kolmiluvun ja viisiluvun ja puolen kaikista luvuista, että niistä +jokainen, vaikk'ei se ole yhtä kuin epätasainen, kumminkin aina on +epätasainen. Kaksiluku taas ja neljäluku sekä tuo toinen lukujen sarja, +vaikk'eivät ole yhtä kuin tasainen, niin ne kuitenkin kaikki ovat +tasaisia. Myönnätkö tätä vai et?" + +"Mitenpä en tuota myöntäisi", vastasi hän. + +"Huomaapa nyt", sanoi Sokrates, "mitä tällä tahdon selville saattaa. Se +on se, ett'eivät ainoastaan nuo vastakohdat näy toisiaan ottavan +vastaan, vaan ett'eivät myöskään ne, joilla, olemattakin toistensa +vastakohtia, kuitenkin on jotain vastakohdan tapaista, ett'eivät +nämäkään näy vastaanottavan sitä ideaa, joka on heissä olevalle idealle +vastakohtainen, vaan jos tämä yrittää heihin tunkeuda, ne joko häviävät +taikka peräytyvät. Vai eikö meidän ole täytymys sanoa, että kolmiluku +pikemmin häviäisi taikka kärsisi mitä tahansa, ennenkuin se, kolmena, +ottaisi muuttuaksensa tasaiseksi?" + +"Totta." + +"Eikä sittenkään kaksi ole kolmen vastakohtana", sanoi Sokrates. + +"Eipä olekaan." + +"Siis eivät ideat ole ainoat, jotka eivät kärsi vastakohtien ryntäystä +toisiansa vastaan, vaan monien muidenkin vastakohtaisten on laita sama." + +"Ihan totta", vastasi Kebes. + +LIII. "Tahdotko nyt, että me, jos muutoin siihen kykenemme, määräämme, +mitä lajia nämä ovat?" kysyi Sokrates. + +"Mielelläni." + +"Eivätköhän nämä, Kebes, ole semmoisia, jotka pakoittavat kaikkia niitä, +jotka joutuvat heidät valtaansa, säilyttämään ei ainoastaan omaa +ideaansa, vaan aina myöskin jotain vastakohdan tapaista?" + +"Mitä tarkoitat?" + +"Sitä, jota äsken puhuimme. Sillä tiedäthän, että kaiken sen, minkä +tahansa kolmeuden idea on vallannut, täytyy olla ei ainoastaan kolmen +vaan myöskin epätasaisen?" + +"Aivan." + +"Tähän nyt, sitä tässä väitämme, ei voi koskaan tulla se idea, joka on +vastakohtainen tuolle toiselle idealle, joka tämän vaikutti." + +"Eipä kyllä." + +"Mutta se, joka tämän vaikutti, oli epätasaisuuden idea?" + +"Oli kuin olikin." + +"Mutta tämän vastakohtanahan on tasaisuuden idea?" + +"On." + +"Kolmeen ei siis koskaan pääse tasaisuuden idea." + +"Ei ensinkään." + +"Osatonna tasaisuudesta on siis kolmiluku?" + +"Osatonna." + +"Kolmiluku on niinmuodoin epätasainen." + +"Niin on." + +"Mitä nyt tulee noihin määrättäviimme, nimittäin minkälaisia ne ovat, +jotka, ehk'eivät ole jollekin toiselle vastakohtia, kuitenkaan eivät +siedä vastaanottaa tuota toista vastakohtana, kuten esimerkiksi on laita +kolmiluvun, joka, ehk'ei se ole tasaisen vastakohta, kuitenkaan ei siedä +tätä (tasaisuutta) vastaanottaa syystä, että se, kolmiluku, aina +myötänsä tuo jotain tuolle toiselle vastakohdan kaltaista, samaten kuin +kaksiluku myötänsä tuo jotain epätasaiselle vastakohtaista ja tuli +myötänsä tuo jotain kylmälle vastakohtaista ja monet muut samaten – +niin mietipä nyt, määritkö niitä siten, ett'ei ainoastaan vastakohta +siedä vastaanottaa suoraa vastakohtaansa, vaan siten, ettei myöskään se, +joka myötänsä tuo jotain sille vastakohtaista, johonka se käypi, ett'ei +tämäkään myötänsä-tuoja koskaan siedä vastaan ottaa tuon +myötänsä-tuodun, vastakohtaa.[49] Saata se uudestaan mieleesi; sillä +haitaksi ei ole, jos sitä useinkin kuulemme. Viisiluku ei siedä vastaan +ottaa tasaisen aatetta, eikä myöskään siedä kymmenluku, joka on viiden +kaksinkertaisuus, vastaanottaa epätasaisuuden aatetta. Tämä +kaksinkertaisuus on itse vastakohtana jollekin toiselle, kuitenkaan se +ei siedä epätasaisuuden aatetta; niinpä myöskään puolitoista (1 1/2) ja +muut semmoiset, esimerkiksi puoli (1/2), kolmas osa (1/3) ja kaikki +senkaltaiset, eivät nekään siedä kokonaisuuden aatetta, jos muutoin +seuraat ja olet yhtä mieltä minun kanssani." + +"Aivan yhtä mieltä olen ja seuraan", sanoi Kebes. + +LIV. "Kerro minulle nyt uudestaan alusta alkaen", jatkoi Sokrates, +"mutta älä anna samanlaista vastausta, mitä minä kysyn, vaan jotakin +muuta, minua jälitellen. Näin puhun siitä syystä, että minä tuon varman +vastauksen rinnalla, jonka edellisiin puheisini sain,[50] huomaan +saavamme vast'ikään puhuttujen johdosta toisenkin varmuuden. Sillä jos +nyt minulta kysyt, mitä ruumiissa pitää oleman, että se lämpöisenä +olisi, niin en enää anna sinulle tuota varmaa ja yksinkertaista +vastausta: lämpimää, vaan vastapuhuttujen johdosta olen minä sinulle +antava sen hienomman vastauksen, että siinä pitää oleman tulta. Niinpä +en myöskään kysymykseesi, mitä ruumiissa pitää oleman, että se olisi +sairaana, vastaa, että siinä pitää sairautta oleman, vaan kuumetta; ja +jos kysyt, mitä jossakin luvussa pitää oleman, että se tulisi +epätasaiseksi, niin en vastaa, että siinä pitää oleman epätasaisuutta +vaan ykseyttä, ja samaten muissakin. Mietipä, ymmärrätkö jo täysin, mitä +tarkoitan." + +"Ihan täysin", sanoi hän. + +"Vastaa minulle siis", sanoi Sokrates, "mitä pitää ruumiissa oleman, +että se olisi elävänä?" + +"Sielu kait", vastasi Kebes. + +"Onko aina näin laita?" + +"Mitenkä muuten?" vastasi Kebes. + +"Sielu siis aina myötänsä tuo elämää sille, jonka se valtaansa ottaa?" + +"Tuo tosiaankin." + +"Löytyykö jotain elämälle vastakohtaista vai ei?" + +"Löytyy." + +"Mikä?" + +"Kuolema." + +"Sielu ei siis koskaan voi vastaanottaa mitään vastakohtaista sille, +jota se myötänsä tuo, niinkuin ennen puhuttujen johdosta on +tunnustettu?" + +"Toden perästä", sanoi Kebes. + +LV. "Vielä: joka ei siedä tasaisuuden aatetta, miksi sitä sanomme?" + +"Epätasaiseksi", sanoi Kebes. + +"Miksi taas sitä, joka ei siedä oikeutta ja taidetta?" + +"Epä-oikeaksi ja epä-taiteelliseksi." + +"Olkoon; mutta miksi sanomme sitä, joka ei siedä kuolemaa?" + +"Kuolemattomaksi", sanoi hän. + +"Sielu, sehän ei siedä kuolemaa?" + +"Ei." + +"Kuolematon on siis sielu?" + +"Kuolematon." + +"Hyvä", sanoi Sokrates; "saammeko siis tuon sanoa todistetuksi? vai +miten sinusta näyttää?" + +"Ihan kylliksi todistetuksi, Sokrates!" + +"Entä vielä, Kebes", sanoi Sokrates: "jos nyt epätasaisen olisi täytymys +olla häviämättömän, voisiko kolmiluku muuta olla kuin häviämätön?" + +"Ei suinkaan." + +"Jos taas lämpimättömän olisi täytymys olla häviämättömän, eiköhän +silloin lumi, jos joku sitä vastaan panisi lämpöä, lumena ollen +peräytyisi eheänä ja sulamattomana? sillä hävitä se ei voisi eikä +myöskään paikallaan pysyen vastaanottaa lämpimää." + +"Totta puhut", sanoi Kebes. + +"Samaten luullakseni myöskin, jos epäkylmä olisi häviämätön ja joku +veisi jotain kylmää tulehen, niin tuli ei sammuisi eikä häviäisi, vaan +eheänä syrjäytyisi ja pakenisi." + +"Välttämättömästi." + +"Mutta eikö meidän täydy sanoa samaa kuolemattomuudestakin?" sanoi +Sokrates; "jos kuolematon myöskin on häviämätön, niin mahdotonhan on +sielun hävitä, kun kuolema tulee; sillä sen mukaan, mitä ennen olemme +sanoneet, se ei voi kuolemata vastaan ottaa eikä kuolleena olla, samalla +tavoin kuin sanoimme, ett'ei kolmiluku, yhtä vähän kuin epätasainenkaan, +voi tasaiseksi tulla, eikä liioin tuli, eikä tulessa oleva lämpö, voi +kylmäksi tulla. Mutta, voisi joku sanoa, mikä estää sitä, että, +vaikk'ei, kuten olemme tunnustaneet, epätasainen voi tasaisen lähetessä +tulla tasaiseksi, se kuitenkin häviää ja tasainen astuu sen sijaan? Sitä +vastaan, joka näin sanoo, emme voisi väittää, ett'ei se häviäkään, sillä +epätasainen ei ole häviämätön. Jos tämä meille myönnettäisiin, olisi +meidän helppo väitellä, että, jos tasainen lähenisi, epätasainen ja +kolmiluku vetäytyvät pakosalle, ja samaa voisimme väittää tulesta ja +lämpeydestä ja kaikista muista." + +"Niinpä kyllä." + +"Jos meille siis, mitä kuolemattomaan tulee, myönnetään, että se myöskin +on häviämätön, eikö sielu silloin olisi yhtä hyvin häviämätön kuin +kuolematonkin? jos ei, niin silloin tarvitsemme uutta todistusta?" + +"Mitä tähän tulee, niin ei ainakaan tähän mitään uutta todistusta +tarvita", sanoi Kebes; "sillä tuskinpa olisi mitään häviämätöntä, jos +kuolematon ijankaikkisena olisi häviön alainen." + +LVI. "Jumalasta siis", sanoi Sokrates, "ja itse elämän aatteesta ja +muusta kuolemattomasta tunnustanevat luullakseni kaikki, ett'eivät ne +koskaan häviä." + +"Kaikki, totta Zey! sen tunnustavat", sanoi hän, "kaikki ihmiset ja, +minun arvellakseni, vielä enemmin kaikki Jumalat." + +"Koska kuolematon myöskin on katoamaton, eikö siis sielukin, jos se +muutoin on kuolematon, ole katoamaton?" + +"Ihan täytymyksestä." + +"Kun siis kuolema ihmiseen iskee, kuolee, kuten näkyy, ihmisen kuolon +alainen osa, mutta kuolematon puoli väistyy kuolemata ja lähtee pois +tervennä ja turmeltomatonna. Varmempi, kuin mikään muu, on, Kebes, siis, +että sielu on kuolematon ja katoamaton, ja toden perästä siis elävät +meidän sielumme Hadeksessa." + +"Ei ainakaan minulla ole mitään virkkaamista tätä vastaan, Sokrates, +enkä voi missään kohden todistuksiasi epäillä; mutta jos Simmiaalla tai +jollain muulla on mitään sanomista, niin parasta on, ett'ei hän vaiti +ole. Sillä jos joku haluaa näistä joko puhua tahi kuulla, niin, enpä +tiedä toista tilaisuutta, mihin voisi sen lykätä, kuin tämä nyt käsissä +oleva." + +"Minäkään puolestani", sanoi Simmias, "en voi, sanottujen johdosta, +missäkään kohden olla epäileväinen; mutta sen aineen suuruuden tähden, +josta tässä on puhe, ja tuohon inhimilliseen heikkouteen katsoen, täytyy +minun vielä puolestani olla epäilyksissä puhuttujen suhteen." + +"Eikä siinä kyllin, Simmias", sanoi Sokrates; "vaan muutoinkin puhut +oikein, ja meidän tulee tarkemmin tutkia ensimäisiä otaksumiamme, jospa +nämä teidän mielestänne tuntuvatkin luotettavilta; ja kun näitä olette +tarkoin tutkineet, niin voitte seurata todistuksen johtoa sen mukaan, +kuin ihmisen on mahdollinen sitä seurata; ja jos tämä teille selväksi +tulee, silloin ette sen ulompata ole todistuksia etsivät." + +"Totta on, mitä puhut", sanoi hän.[51] + +LVII. "Mutta", jatkoi Sokrates, "ihan täydestä syystä on, te miehet, se +seikka mietittävä, että, jos sielu on kuolematon, sen on tarvis huolta +ja hoitoa ei ainoastaan tätä aikaa varten, jota me elämän ajaksi +sanomme, vaan kaikkea aikaa varten, ja nythän näyttäneekin vaara +peloittavalta, jos ken tämän laiminlyöpi. Sillä jos kuolema olisi ero +kaikesta, niin olisi se pahoille ihmisille onnellinen keino täten päästä +vapaaksi ruumiista ja sielun kanssa myöskin heidän pahuudestaan; mutta +nyt sielu näkyy olevan kuolematon, niin ei ole sillä mikään muu pääsy +pahuudesta eikä muu pelastus kuin pyrkiminen tulla niin hyväksi ja +viisaaksi kuin suinkin. Sillä muuta ei sielu ota mukaansa Hadekseen +lähtiessään, kuin kasvatuksensa ja sivistyksensä, ja näiden sanotaan +suuresti joko auttavan taikka vahingoittavan kuollutta heti hänen +matkansa alussa tuonne alas. Kun, näetten, ihminen on elämänsä +täyttänyt, niin sanotaan hänen daimoninsa elikkä suojelushenkensä,[52] +joka hänen elossa ollen sai hänet osakseen, nyt rupeavan häntä viemään +erääsen paikkaan, johon kaikki kokoontuvat tullakseen tuomituiksi ja +josta he sitten kulkevat Hadekseen sen johtajan kanssa, jolle on käsky +annettu viedä sinne nuo täältä lähteneet. Kun he siellä ovat saaneet, +mitä heidän saada tuli, ja siellä viipyneet sen ajan, minkä heidän +viipyä tuli, saattaa heidät taas toinen johtaja tänne takaisin monien ja +pitkien aikakausien kautta. Mutta heidän matkansa ei ole semmoinen, kuin +Aiskhylon Telefo arvelee; tämä, näet, sanoo suoran polun vievän +Hadekseen, mutta minusta se ei näytä suoralta eikä yhdeltä. Silloinhan +ei tarvittaisikaan oppaita, sillä jos löytyisi yksi ainoa tie, niin +eihän kukaan voisi mihinkään eksyä. Mutta nyt siellä näkyy olevankin +monta risti- ja mutkatietä, päättääkseni niistä pyhistä tavoista ja +menoista, joita meidän on tapana täällä maan päällä toimittaa. Siveä ja +viisas sielu seuraa johtajaansa eikä ole olostaan tietämättä, mutta se +sielu, joka himollisesti ruumista ikävöitsee, niinkuin edellisissä olen +puhunut, se pitkiä aikoja ympäri ajelehtii, haluten ruumista ja näkyvää +maailmaa, ja vasta paljon vastarintaa tehtyänsä ja paljon kärsittyänsä +se vaivalla ja väkivallalla joutuu sieltä pois, tuon siihen määrätyn +johtajan viemänä. Kun sielu nyt tulee sinne, missä muutkin ovat, ja se +on puhdistamaton sekä semmoista tehnyt, että joko hirmuiset murhat sitä +vaivaavat taikka se on muuta semmoista aikaansaattanut, joka tämän +kanssa on yhdenlaatuista taikka joka kuuluu yhdenlaisten sielujen +tekoihin, silloin kaikki muut sielut tätä pakenevat ja kääntyvät pois +eivätkä tahdo olla sen matkakumppanina eikä saattajana, ja se ajelehtii +ympäri kaiken neuvottomuuden alaisena, siksi että jotkut ajat ovat +ohitse menneet, joittenka kuluttua se täytymyksestä viedään sille +sopivaan asuntoon. Mutta se sielu, joka puhtaasti ja kohtuudella on +elämänsä täyttänyt, se saa jumalia saattajikseen ja johtajikseen ja asuu +siinä paikassa, joka itsekullekin sopiva on." + +LVIII. "Mutta monet ja ihmeelliset ovat maan paikat, eikä olekaan itse +maa semmoinen ja niin suuri, kuin sitä arvelevat ne, joitten on tapa +maasta puhua, sen vakuutuksen saatti minulle muuan." + +Simmias tähän sanoi: + +"Mitä tällä tarkoitat, Sokrates? Maasta olen minäkin paljon kuullut, +vaan en sitä, mistä sinä tulit vakuutetuksi. Mielellänipä siis tuota +kuulisin." + +"Mitään Glaukon taitoa tosiaankaan, Simmias, ei mielestäni tarvita tämän +kertomiseen; mutta todeksi näyttää, että niin on laita, se on minusta +vaikeampi, kuin että Glaukonkaan taito siihen riittäisi[53]; ja osaksi +minä ehk'en olisikaan siihen kykenevä, osaksi taas, jospa siihen +kykenisinkin, niin luullakseni minun elämäni ei riittäisikään, Simmias, +semmoisen puheen pituuteen. Mutta mikään ei estä minua puhumasta maan +muodosta, minkälainen se minun vakuutukseni mukaan on, sekä sen eri +paikoista." + +"No niin," sanoi Simmias, "tämä onkin kylliksi." + +"Vakuutettu siis olen," jatkoi Sokrates, "ensiksikin siitä, että, jos +maa on ympyräinen ja sijaitsee avaruuksien keskipaikassa, se, paikallaan +pysyäksensä, ei tarvitse ilmaa eikä muuta senkaltaista ulkopuolista +hätäkeinoa, vaan että taivaslaen kaikenpuolinen yhtäläisyys itsensä +kanssa ja maan tasapaino ovat kylliksi pitämään sitä paikallaan. Sillä +jos tasapainossa oleva kappale on pantu yhtäläisen paikan keskelle, niin +se ei voi enemmin taikka vähemmin mihinkään päin siirtyä, vaan yhdellä +kohdalla ollen se pysyy siirtymättä. Tästä nyt ensiksikin olen +vakuutettu." + +"Ja ihanpa oikein," sanoi Simmias. + +"Vieläkin," sanoi Sokrates, "olen vakuutettu siitä, että maa on jotain +sangen suurta ja että me, jotka asumme Fasis-virrasta aina Herkuleen +pylväisin saakka, asumme aivan pienessä maan osassa meren ympärillä, +ikään kuin muuriaiset ja sammakot lammen ympärillä, ja että monet muut +muualla asuvat maan monilukuisissa paikoissa[54]. Joka paikassa ympäri +maan pintaa löytyy, näet, monta ja niin muotonsa kuin suuruutensakin +puolesta monenlaisia syvennyksiä, johon vesi ja sumu ja ilma ovat +yhteentulvailleet; mutta itse maa sijaitsee puhtaana tuossa puhtaassa +taivaan avaruudessa, jossa sijaitsevat tähdetkin, ja jota useimmat +niistä, joittenka on tapa näistä puhua, sanovat etheriksi eli +yli-ilmaksi, jonka pohja-sakona ovat nuo vesi, sumu ja ilma, jotka aina +juoksevat maan syvennyksiin. Siitä tietämättämme me siis maan +syvennyksissä asumme ja luulemme asuvamme ylhäällä maan päällä, juuri +kuin jos joku, asuen keskellä meren syvyyttä, luulisi asuvansa meren +pinnalla ja, nähdessään veden kautta auringon ja muut tähdet, luulisi +meren olevan taivaan, mutta raskautensa ja heikkoutensa tähden ei +koskaan pääsisikään meren pinnalle, eikä, merestä ylös sukeltaen ja +kohoten täkäläiseen paikkaan asti, koskaan olisi nähnyt eikä myöskään +toiselta nähneeltä koskaan kuullutkaan, kuinka paljon puhtaampi ja +kauniimpi täällä on kuin heillä siellä. Näin ihan juuri käy meidänkin. +Sillä asuen jossakin maan syvennyksessä luulemme asuvamme maan päällä ja +kutsumme ilmaa taivaaksi, ikäänkuin jos tähdet liikkuisivat tämän +taivaana olevan ilman läpi. Tämä on ihan samaa laatua; heikkoutemme ja +raskautemme tähden emme jaksa nousta ilman rajoille. Mutta jos joku +tulisi ilman äärimmäisiin ääriin, ja siivillä varustettuna voisi tuonne +ylhäälle lentää, niin saisi hän, samalla tavoin kuin merestä ylös +sukeltavaiset kalat näkevät täkäläisiä oloja, hänkin nähdä sikäläisiä, +ja jos hänen luontonsa kestäisi niitä nähdä, niin hän tulisi tuntemaan, +että siellä se todenperäinen taivas onkin, siellä todellinen valkeus ja +todellinen maa. Sillä, tämä maa ja kivet ja kaikki paikat ympärillämme +ovat läpiturmeltuneet ja rikki kalvetut, kuten meressäkin suolan tähden +on kaiken laita; meressä ei kasva mitään, joka ansaitsesi mainitsemista, +eikä sanalla sanottu siellä löydy mitään täydellistä, vaan juovia ja +hiekkaa ja mahdottoman paljon mutaa ja likaa löytyy siinä, missä vaan +maata on, mutta eipä mitään, joka ansaitsisi verratakaan niihin +kauneuksiin, joita meillä on. Ilmaumat taas tuolla ylhäällä mahtanevat +vielä suuremmassakin määrässä erota meidän kauneuksista. Ja jos tässä +sopii kaunis satu, niin ansaitsee, Simmias, kuulla, minkaltaiset maan +aineet taivaan alla oikeastaan ovat." + +"Tosiaankin mielellämme me, Sokrates, kuulisimme tuon sadun," sanoi +Simmias. + +LIX. "Ensiksikin siis, minun ystäväni," jatkoi Sokrates, "sanotaan, +että, jos joku tuolta ylhäältä katselisi maata, se näyttäisi ihan +samankaltaiselta, kuin nuo kahdestatoista erivärisestä nahkapalasesta +tehdyt pallit, kirjavalta ja varustetulta erivärisillä väreillä, joista +ne värit, joita maalaajat täällä käyttävät, ovat ikäänkuin mukaelmia. +Mutta siellä ylhäällä on koko maa tämmöisillä väreillä varustettu, +vieläpä paljon loistavammillakin ja puhtaammillakin väreillä, kuin nämä +täällä. Osaksi se nimittäin on purppuranpunainen ja kauneudeltaan +ihmeteltävä, osaksi kullanvärinen, osaksi taas valkea, valkeampi kipsiä +ja lunta, ja samoin myös varustettu muillakin väreillä, jopa paljon +monenkaltaisemmilla ja kauniimmillakin, kuin mitä me olemme nähneet. +Sillä itse nämäkin maan syvennykset, jotka ovat täynnänsä vettä ja +ilmaa, aikaansaavat jonkunnäköisen värin, loistaen noiden korkeampain +värien kirjavuudessa, niin että koko maa siten saa yhtenäisen kirjavan +kauniin näyn. Tämän tänkaltaisen maan päällä kasvavat luonnon laadun +mukaan kaikki kasvit, puut, kukat ja hedelmät; samaten on myöskin saman +luonnon laadun mukaan vuorilla ja kivillä heidän sileytensä, +läpikuultavaisuutensa ja kauniimmat värinsä. Osia näistä kivistä ovat +nuo täälläkin löytyvät, meille niin mieluiset pienet kivet, esimerkiksi +karneolit, jaspiskivet, smaragdit ja muut semmoiset; mutta siellä ovat +kaikki ilman poikkeuksetta yhtä kauniit, jopa vielä kauniimpiakin. Ja +syynä tähän on se, että kivet siellä ovat puhtaat, eivätkä ole, niinkuin +täkäläiset, rikki-kalvetut ja läpiturmeltuneet tänne yhteenjuoksevasta +vedestä, levenevästä mädästä ja suolasta, jotka kiville ja maalle ja +yleisesti sekä eläville että kasville tuottavat rumuutta ja vikoja. Itse +maa on kaunistettu näillä kaikilla, vieläpä kullalla ja hopealla ja +muulla senkaltaisella. Sillä nämä kaikki ovat siellä runsaassa määrässä +nähtävinä, monenlukuisina ja suurina sekä useassa paikoin maata, niin +että maa kokonaisuudessaan on kauniina näkönä autuaallisten katsojain +katsottavana. Eläimiä siellä löytyy monenlaisia ja ihmisiä, joista +muutamat asuvat keskellä maata, toiset ilman ympärillä, niinkuin me +asumme meren ympärillä, toiset taas mannermaan likellä olevissa +saarissa, joiden ympäri ilma virtailee; sanalla sanoen, mitä vesi ja +meri meille ja meidän tarpeisimme nähden on, se on heille ilma, ja mitä +meille ilma on, se on heille etheri. Vuodenajoilla on semmoinen +lämpömäärä, että asukkaat pysyvät taudeista vapaina ja elävät paljoa +pitemmän ajan, kuin täkäläiset ihmiset, ja näyn, kuulon, haistin sekä +kaikkien tänkaltaisten kautta eroavat he meistä yhtäpaljon, kuin, +puhtauteen katsoen, ilma eroaa vedestä ja etheri ilmasta. Heillä on +myöskin jumalien asunto-paikkoja ja temppeleitä, joissa jumalat +todenperästä ovat asumassa; he saavat jumalien ääniä kuulla, niiden +ennustuksia ja ilmestyksiä havaita ja kanssakäymistäkin niiden kanssa +harjoittaa; auringon, kuun ja tähdet he näkevät semmoisina, kuin ne +todellisuudessa ovat, ja kaikki heidän muu onnellisuutensa on näiden +mukainen. + +LX. Tämänkaltainen on siis koko maa ja sen ympäristö. Mutta mitä noihin +syvennyksiin tulee, niin löytyy maassa ja ympäri koko maata monta +semmoista paikkaa, joista muutamat ovat syvemmät ja aukeammat kuin se, +jossa me asumme, toiset syvemmät ja suultaan pienemmät kuin meidän +asuntopaikkamme, toiset taas ovat syvyydeltään tätä matalammat ja +laajemmat. Kaikki nämä ovat maan alla moninaisessa yhteydessä toistensa +kanssa ahtaimpain ja laajempain läpien kautta ja niillä on laskunsa, +joittenka kautta paljon vettä juoksee toisista toisiin ikäänkuin +sekoitus-maljoihin ja siellä, maan alla, löytyy mahdoton paljous +ijäti-juoksevia virtoja ja lämpimiä sekä kylmiä vesiä, paljon tulta ja +suuria tuli-virtoja sekä monta märjän liman virtaa, joko puhtaampaa tahi +likaisempaa, samaten kuin Sikeliassa nuo ennen laava-virtaa +purskuavaiset Hede-virrat ja itse laava-virta. Nämä virrat täyttävät +kaikki ne paikat, joittenka läpitse ja ympäri ne kunakin kertana +sattuvat kulkemaan. Kaikki tämä liikkuu ylös ja alas ikäänkuin löytyisi +maan alla joku keinu-kone. Tämä kone on luonnoltaan ehkä tämmöinen. Yksi +näistä maan kuljuista on sekä muutoin suurin että myöskin koko maan läpi +läväisty, se sama, josta Homero puhuu, kun sanoo[55]: + + "Kauas tuonne pois, joss' on Manalass' syvin kulju," + +ja jota sekä hän että useat muutkin runoilijat muutoin kutsuvat +Tartaroksi. Tähän kuljuun laskevat kaikki virrat yhteen ja juoksevat +tästä taas takaisin; ja itsekukin niistä muuttuu senkaltaiseksi, +minkäkaltainen se maa on, jonka kautta ne juoksevat. Mutta syy siihen, +että kaikki virrat täällä tulvaavat ulos ja sisään takaisin, on se, +ett'ei tällä märjällä ole tukea eikä pohjaa. Se väikkyy ja läikkyy +ylös-alas, ja samaten tekee ilma ja tuuli sen ympärillä; sillä ne +seuraavat vesitulvaa, kun se syöksee milloin tuolle milloin tälle +puolelle maata. Ja samaten kuin hengehtiessämme ilma käy ulos ja +jällensä sisään, samaten joutuu siellä ilma tulvan kanssa liikkeelle ja +aikansa ulos- ja sisään-syöksyessään hirmuisia ja vallattomia myrskyjä. +Kun siis vesi esiin syöksyessään tulvaa siihen paikkaan, jota +alapuoliseksi sanotaan, niin juoksee se maan kautta sikäläisiin +virtoihin ja täyttää ne paikat siellä samalla tapaa, kuin astia +pumppaamalla täytetään; ja kun se taas sieltä vetäypi ja tänne syöksee, +täyttää se taas tämänpuoliset virrat, ja täytettyinä nämä juoksevat +ojanteensa ja maan kautta, ja kulkien kaikki niihin paikkoihin, joihin +heidän tiensä vievät, muodostavat ne täten meriä ja järviä, jokia ja +lähteitä. Täältä ne uudestaan sukeltavat maan alle, ja kuljettuansa, +muutamat kaukaisempain ja useampain, toiset pienempäin ja läheisempäin +paikkain ympäri, laskeuvat he jälleen Tartaroon, muutamat paljonkin, +toiset vaan vähän alemmalle, kuin mistä läksivät, mutta kaikki ne +kumminkin alemmalle lähtöpaikkaansa laskeuvat. Muutamat juoksevat ulos +vastaisella puolella sitä, missä laskeuivat, toiset taas samalla puolen; +onpa niitä semmoisiakin, jotka kulkevat kokonansa ympyrässä, ja jotka, +kierrettyään yhden taikka useammankin kerran maan ympäri kuin käärmeet, +jälleen laskeuvat, päästyänsä niin syvälle kuin suinkin. Mahdollista on, +näet, tunkeuda kummallakin puolen alas ainoastaan maan keskustaan asti, +vaan ei edemmäksi; sillä jos edemmäksi yrittävät, niin käypi kummankin +virran ihan päinvastoin. + +LXI. Monta monituista näitä virtoja sekä suuria että monenlaisia on +olemassa; mutta näitten monien joukossa löytyy neljä eri virtaa, joista +suurin ja laveimmassa ympyrässä juokseva on niin kutsuttu Okeano-virta. +Vastapäätä tätä ja tälle vastaisessa suunnassa juoksee Akheroni, joka +virtaa autioitten paikkojen läpitse ja maan alle juosten laskeupi +Akherusia-järveen, johonka useampain kuolleitten sielut tulevat ja josta +he, siellä viivyttyänsä määrätyt ajat, muutamat lyhemmät toiset +pitemmät, jälleen lähetetään elävien sukuihin. Näiden virtain +keskivälillä saa kolmas virta alkunsa, mutta laskeupi jo lähellä +alkuansa suureen, paljolla tulella palavaan paikkaan, ja muodostaa +järven, joka on suurempi kuin meidän meri ja joka kuohuu vettä ja mutaa. +Täältä se sakeana ja mutaisena virtailee ympyrässä ja juoksee, maata +kiertäen, sekä muualle että myöskin ihan Akherusia-järven rajalle, tämän +veden kanssa kuitenkin sekautumatta; ja maan alla paljon mutkailtuansa +se laskeupi Tartaron alapuoleen. Tämä se on, jota Pyriflegetoniksi +sanotaan, ja jonka laava-virrat, missä hyvänsä ne maahan laskevat, +purskuttavat irto-murskoja. Ja vastapäätä taas tätä alkaa neljäs ja +virtaapi ensiksi hirveään ja kolkkoon paikkaan, joka, kuten sanotaan, on +kokonansa teräksen-sinertävä, ja tätä virtaa he sanovat Stygiseksi sekä +sitä järveä, jonka virta laskiessaan muodostaa, Stygin järveksi. Tähän +laskettuaan ja vesihinsä saatuaan hirmuisia voimia se maan alle pujahtaa +ja juoksee, mutkia tehden, Pyriflegetonia vastakohtaisessa suunnassa +sekä kohtaa tätä Akherusian järvessä, mutta sen toisella puolella. +Tämänkään vesi ei sekaannu minkään muun veden kanssa, vaan tämäkin +juoksee mutkia tehden ympyrässä ja laskeupi Tartaroon vastapäätä +Pyriflegetonia; ja tämän virran nimi on, kuten runoilijat sanovat, +Kokyto. + +LXII. Tämmöinen on nyt näitten luonto ja laita; mutta kun elämästä +eronneet tulevat siihen paikkaan, mihin suojelushenki itsekunkin vie, +niin tutkitaan ja tuomitaan ne ensiksi, sekä ne, jotka ovat hyvin ja +hurskaasti eläneet, että nekin, jotka eivät ole näin eläneet. Ne, jotka +huomataan eläneen keskinkertaisesti, kulkevat Akheronille, nousevat +siellä niihin aluksiin, jotka ovat heille tarjona, ja tulevat näissä +aluksissa tuohon järveen ja asuvat siellä; ja täällä itseään +puhdistettuaan sekä rikoksistaan rangaistukset kärsittyään he päästetään +siitä pahasta, minkä mikin teki, ja hyvistä taas töistään he saavat +palkinnon kukin ansionsa mukaan. Ne taas, joittenka tila heidän +rikostensa paljouden tähden havaitaan auttamattomaksi, olkootpa sitten +harjoittaneet joko useita ja suuria temppelin-ryöstöjä taikka +monilukuisia oikeutta ja lakia loukkaavia murha-töitä taikkapa mitä +hyvänsä muuta senkaltaista, ne syöksee heille määrätty kohtalo +Tartaroon, josta eivät konsanaan palaja. Ne, jotka havaitaan +harjoittaneen kylläkin suuria, mutta kuitenkin autettavissa olevia +rikoksia, niinkuin esimerkiksi ne, jotka vihan vimmassa ovat isää taikka +äitiä vastaan väkivaltaa tehneet ja sittemmin ovat, tätä katuen, +elämänsä eläneet, taikka jotka muulla senkaltaisella tavalla ovat +murhamiehiksi joutuneet, näittenkin täytyy tulla Tartaroon syöstyiksi, +mutta tänne jouduttuansa ja vuoden aikaa täällä oltuansa viskaa heidät +aalto ulos: murhamiehet Kokytoon, isän- ja äidin-surmaajat +Pyriflegetoniin. Ja kun he näin virtojen ajamina ovat joutuneet +Akherusia-järven luo, niin he täällä huutavat ja nimillä kutsuvat, +muutamat niitä, jotka he ovat murhanneet, toiset taas niitä, joita +vastaan he ovat väkivaltaa tehneet, ja näin näitä kutsuttuaan he itkien +rukoilevat, että nämä soisivat heidän astua järveen ja heitä +vastaan-ottaisivat. Jos nyt onnistuvat näitä taivuttamaan, niin he +astuvat ulos ja pääsevät kärsimyksistään, mutta ell'eivät onnistu, niin +joutuvat he uudestaan Tartaroon ja sieltä jälleen virtoihin, ja näistä +kärsimyksistä he eivät pääse, ennenkuin ovat onnistuneet taivuttamaan +niitä, joita vastaan ovat vääryyttä harjoittaneet; sillä tämmöisen +rangaistuksen tuomarit heille määräsivät. Mutta jotka huomataan eläneen +erittäin hurskaasti, nämä ne vapautetaankin noista maan sisässä olevista +paikoista ja päästetään ikäänkuin vankihuoneista sekä tulevat tuohon +ylhäiseen, puhtaasen asuntoon ja asuvat ylhäällä maan päällä. Mutta itse +näistäkin elävät ne, jotka filosofian kautta ovat itsensä tarpeeksi +puhdistaneet, tulevan aikansa ihan ilman ruumiitta, sekä joutuvat näitä +vieläkin kauniimpiin asuntoihin, joita ei ole helppo tässä kuvata ja +johon paitsi sitä aikakaan ei nyt riittäisi. + +LXIII. Mutta kaiken sen tähden, mitä nyt olemme keskustelussamme +maininneet, täytyy meidän siis, Simmias, tehdä kaikki, jotta täällä +eläessämme saavuttaisimme hyvettä ja viisautta; sillä kaunis on palkinto +ja toivo suuri. Mutta ruveta kivenkovaa väittämään, että näiden laita on +juuri niin, kuin minä ne nyt olen selittänyt, se ei sovi järki-miehelle; +vaan sen uskominen, että, koska kerran sielu näkyy olevan kuolematon, +sielujemme ja niiden asuntojen laita on tämmöinen taikka tämänkaltainen, +se minusta näyttää sopivalta ja sen arvoiselta, että kannattaa siihen +uskaltaa; sillä kaunis on tämä uskallus ja näitä tämmöisiä +kohoitusvirsiä sopiikin itsellensä virittää. Ja tästäpä syystä minä jo +kauan aikaa olen tätä puhetta pitkittänyt.[56] Näistä syistä saakin +sielunsa puolesta olla hyvissä toiveissa se mies, joka elämässään on +siksensä jättänyt muut nautinnot ja koristukset, jotka ruumista +koskevat, pitäen ne itselleen vieraina ja arvellen niistä paljon +pikemmin turmeltuvansa, mutta joka sitä vastoin on ahkeroinnut niitä +nautintoja, jotka oppimiseen kuuluvat ja sielua kaunistavat, ei +vierailla, vaan sielun-omaisilla koristuksilla, nimittäin +hillitseväisyydellä, oikeamielisyydellä, miehullisuudella, vapaudella ja +totuudella, ja joka näin varustettuna odottaa tuota matkustusta +Hadekseen, valmis lähtemään, milloin hyvänsä kohtalo kutsuu. Mitä nyt +teihin tulee, Simmias ja Kebes ja te muut, on tämä matka toiste teidän +tehtävänä, itsekunkin määrä-ajallaan; mutta minua jo kutsuu, kuten +traagikko sen sanoisi, sallimus, ja melkeinpä onkin minun aikani jo +mennä kylpemään; sillä minusta on parempi, kylpeä, ennenkuin minä +myrkky-juoman juon, jott'en vaimoille tuottaisi ruumiini pesemisen +vaivaa." + + * * * * * + +LXIV. Hänen näin puhuttuansa sanoi Kritoni: + +"Hyvä! Sokrates; mutta onko sinulla mitään käskyä antaa näille taikka +minulle joko lastesi tahi jonkun muun suhteen, jota käskyä täyttäessämme +voisimme sinulle mieliksi tehdä?" + +"On kyllä, Kritoni, se, jota aina olen teille antanut", vastasi hän, "ei +mitään muuta sen kummempaa: että, näetten, te huolta pitäisitte +itsistänne, sillä tämän tekemällä te teette minun, minun omaisteni +niinkuin omannekin mieleen, mitä hyvänsä toimitatte, vaikk'ette nyt +annakaan mitään lupausta. Mutta, jos itsiänne laiminlyötte ettekä tahdo +asettaa elämätänne niiden jälkien mukaan, joista teille sekä tämän +päiväisessä että edellisissäkin puheissa on viittauksia annettu, niin +ette sen enempätä saa toimeen, vaikkapa tässä hetkessä tekisitte +kuinkakin monta ja ankaraa lupausta." + +"Toimia sanasi mukaan, se on oleva meidän pyrintömme", sanoi Kritoni; +"mutta millä tavalla me sinua hautaamme?" + +"Millä tavalla vaan tahdotte", sanoi hän, "jos muutoin minun saattekaan +käsiinne ja minä en lähde teitä pakoon." + +Samalla hän suopeasti hymyili ja sanoi meihin katsoen: + +"Miehet! Kritonia en saa vakuutetuksi siitä, että minä olen se Sokrates, +joka nyt olen kanssanne keskustellut ja kaikki puhutut järjestänyt, vaan +hän luulee minun olevan sen, jonka hän kotvasen perästä on näkevä +kuolleena, ja senpä tähden hän kysyy, miten hänen tulee minua haudata. +Mutta sen pitkän puheen, minkä olen pitänyt siitä, mitenkä minä, +myrkkyjuoman juotuani, en enää ole luonanne viipyvä, vaan olen +poislähtevä ja menevä autuaitten onnellisuuksiin, tämän minä, kuten +näkyy, turhaan olen hänelle puhunut, vaikka sillä olen tahtonut niin +teitä kuin itseänikin rohkaista. Pyydän teitä siis minua Kritonille +takaamaan ihan päinvastaisella takauksella kuin se, millä hän on minua +tuomareille ta'annut. Hän, näetten, meni tuomareille takaukseen siitä, +että tänne jäisin; mutta teidän pitäisi takaamaan siitä, että minä, niin +pian kuin kuolen, en ole tänne jäävä, vaan lähtiessäni pois-menevä, +jotta Kritoni, nähdessään ruumiini poltettavan taikka haudattavan, +helpommin tätä kärsisi eikä tuskautuisi minun tähteni, ikäänkuin +kärsisin minä hirveästi, eikä myöskään hautajaisissa sanoisi, että hän +Sokrateen asettaa nähtäväksi taikka viepi hautaan tahi hautaa. Sillä +tiedä, paras Kritoni", jatkoi hän, "että väärä lauselma ei ainoastaan +ole itsessään epä-sointua, vaan että se myöskin sielulle tuottaa jotakin +pahaa. Vaan sinun tulee olla hyvällä mielin ja sanoa, ettäs hautaat +ruumiini; ja hautaa se vaan, miten mielesi tekee ja kuten sopivimmalta +sinusta näyttää." + +LXV. Tämän sanottuaan Sokrates nousi ja meni toiseen huoneesen +kylpeäksensä, ja Kritoni häntä seurasi, mutta meidän hän käski odottaa. +Me siis odotimme ja keskustelimme keskenämme niistä, mitä oli puhuttu, +ja tutkimme ne uudestaan, mutta myöskin haastelimme siitä suuresta +onnettomuudesta, joka oli meille sattunut, varmasti vakuutetut kuten +olimme siitä, että meidän nyt tuli orpolapsina elää jälellä olevan +elämämme, kun oli meiltä ikään kuin isä pois-riistetty. + +Kun Sokrates oli kylpenyt ja lapsensa saatetut hänen luokseen – hänellä +oli kaksi pientä ja yksi isompi poika – ja perheesen kuuluvat naiset +olivat saapuneet, puhui hän näiden kanssa Kritonin läsnäollessa; ja kun +oli hän näille viimeiset käskynsä ja tahtonsa ilmoittanut, käski hän +naisten ja lasten mennä, mutta itse hän tuli meidän luoksemme jälleen. +Ja nyt oli jo aika lähellä päivän laskua, sillä kauan aikaa oli hän +tuolla sisällä viipynyt. + +Kylvystä tultuansa hän istuikse, ja sen perästä ei paljoa enää puhuttu. +Nyt tuli noiden yksitoista-lukuisten palvelija, seisahtui hänen eteensä +ja virkkoi: "Sinua, Sokrates, minun varmaan ei tarvitse syyttää siitä, +mistä muita syytän, että he, näet, minun suuttuvat ja kiroovat, kun +minä, hallitusmiesten käskystä, käsken heidän juoda myrkyn. Sillä sinua +olen tällä ajalla erittäin oppinut tuntemaan jaloimmaksi, suopeimmaksi +ja parahimmaksi mieheksi kaikista, mitkä konsanaan ovat tänne tulleet, +ja nytkin siis hyvin tiedän, ett'et minuun, vaan noihin vihastu, koskas +tunnet, kutka syypäät ovat. Jää'ös siis hyvästi – sillä tiedäthän, mitä +tulin ilmoittamaan – ja koeta miten huokeimmasti kärsiä, mitä +välttämätöntä on." + +Samassa purskahti hän itkuun, kääntihe ja läksi ulos. Sokrates katsoen +hänen jälkeensä sanoi: "jää hyvästi, sinäkin! me puolestamme tahdomme +tehdä, mitä käskenyt olet." + +Ja meille hän sanoi: "Kuinka hyvänsuopa onkin tuo mies! Koko ajan, minkä +olen täällä ollut, on hän luonani käynyt ja usein kanssani keskustellut +sekä ollut parahimpana miehenä, ja kuinka jalosti hän nyt minun tähteni +vuodattaa kyyneleitä! Mutta annapas, Kritoni! noudattakaamme hänen +tahtoansa ja tuotakoon tänne myrkky, jos se jo on valmistettu; mutta jos +ei, niin valmistakoon sen mies." + +"Mutta, Sokrates", sanoi tähän Kritoni, "minun luullakseni aurinko vielä +vuorilla viipyy eikä ole vielä laskenut. Ja tiedänhän minä muitten +juoneen myrkyn sangen kauan aikaa sen jälkeen, kun heitä on käsketty, +sittenkuin ovat sangen hyvin syöneet ja juoneet, muutamat myöskin +yhdessä oltuaan niiden kanssa, joita rakastivat. Älä siis kiirehdi, +sillä vielä on aikaa." + +Sokrates vastasi: "ihan luonnollista on, Kritoni, että ne, joista puhut, +näin tekevät, sillä he luulevat tällä jotakin voittavansa, ja yhtä +luonnollista on myöskin, ett'en minä niin tee; sillä vähän myöhemmin +juomalla en luule voittavani mitään muuta, kuin sen, että omissa +silmissäni tekisin itseni naurun-alaiseksi, kun haluaisin elää ja +säästäisin siinä, missä ei enään mitään ole. Mene siis", jatkoi hän, +"tottele, äläkä muulla tavoin tee!" + +LXVI. Kun Kritoni tämän kuuli, nyykkäsi hän pojalle, joka likellä +seisoi. Poika meni ja kauan aikaa viivyttyään palasi hän takaisin sen +kanssa, jonka piti myrkky antaman ja joka sen kantoi pikarissa valmiiksi +tehtynä. + +Kun Sokrates tämän miehen näki, sanoi hän: "no hyvä, ystäväni! mitä +pitää minun tekemän, sillä sinähän näitä ymmärrät?" + +"Et muuta," vastasi tämä, "kuin ettäs juotuasi kävelet, siks' että +sinulta jalat käyvät raskaiksi, ja sitten panet maata; näin se on +itsestään tehtävänsä tekevä." + +Tämän sanottuaan ojensi hän Sokrateelle pikarin. + +Sokrates otti pikarin aivan iloisesti, Ekhekrates, ilman vapisematta, +ilman väriltään ja katsannoltaan muuttumatta; tapansa mukaan hän vaan +jäykästi katsoi mieheen ja sanoi: + +"Mitäs arvelet tästä juomasta, sopisiko siitä jollekin juoma-uhri tehdä? +Onko luvallista vai ei?" + +"Me valmistamme tätä, Sokrates, ainoastaan sen verran, minkä arvelemme +tarpeeksi juoda," vastasi hän. + +"Minä ymmärrän," sanoi Sokrates; "mutta rukoilla jumalia, että tämä +muutos täältä tuonne kävisi onnellisesti, se on sekä luvallista että +sopivaakin; tätä minäkin rukoilen, tapahtukoon niin!" + +Ja tämän lausuttuaan hän otti ja tyhjensi pikarin ihan huokeasti ja +tyytyväisesti. + +Tähän saakka olivat useimmat meistä johonkin määrin voineet pitäydä +itkemisestä; mutta kun näimme hänen juovan ja tyhjentäneen pikarin, +silloin emme sitä enää voineet, vaan minulta itseltänikin vuosivat +väkisin kyyneleet virtoina, niin että minun täytyi kasvoni peittää, +jotta saisin kylläkseni itkeä. Mutta häntä minä en suinkaan surkutellut, +vaan omaa onnettomuuttani, kun minulta semmoinen ystävä nyt oli +riistetty. Ennen minua oli Kritoni noussut, hän kun ei voinut +kyyneleitänsä pidättää. Mutta Apollodoro ei ollut edellisenäkään aikana +tau'onnut itkemästä, vaan nyt hän purskahti valitushuutoon, voivottaen +ja vaikeroiden, eikä ollut ainoatakaan läsnäolevista, jonka sydäntä hän +ei särkenyt, paitsi yksin Sokrates itse. + +Mutta Sokrates virkkoi: "mitä teettekään, te kummalliset! Juuri senhän +tähden minä vaimot täältä lähetinkin, ett'eivät he tänkaltaista +epäsointua aikaansaisi; sillä kuullut olen, että hiljaisuudessa pitää +kuoleman. Olkaa siis hiljaa ja pysykää lujamielisinä." + +Tämän kuultuamme häpesimme ja pidätimme itseämme itkemästä. Mutta hän +käveli, siks' että jalat, kuten sanoi, kävivät raskaiksi, jolloin hän +laskeusi pitkällensä selälleen; sillä näin oli mies käskenyt. Ja sama +mies, joka oli hänelle myrkyn ojentanut, tunnusteli aina vähän ajan +päästä ja koetti hänen jalkojaan ja sääriään, ja sitten kovasti painaen +hänen jalkaansa hän kysyi, tunsiko hän sitä, johon Sokrates kieltämällä +vastasi. Sittemmin hän taasen tunnusteli polvia; ja näin yhä ylöspäin +siirtäen kätensä hän meille osoitti, että ruumis kylmeni ja kangistui. +Ja itse Sokrateskin tunnusteli ja sanoi, että kun kylmyys sydäntä +saavutti, silloin oli hän erkaneva. Nyt oli jo vatsakin melkein kylmänä, +kun hän peitettä nosti – hän oli, näet, kasvojansa peittänyt – ja +sanoi: "Kritoni, me olemme Asklepiolle velkaa kukon; suorittakaa se, +älkääkä unhoittako!" – ja nämä olivat hänen viimeiset sanansa.[57] + +"Sen teemme," sanoi Kritoni; "mieti, onko muuta sinulla sanomista." + +Tähän kysymykseen hän ei enää mitään vastannut, vaan vähän ajan perästä +hän liikahti, ja mies otti peitteen hänen kasvoiltaan, niin olivatkin +silmät jähmistyneet. Tämän nähden Kritoni sulki hänen suunsa ja +silmänsä. + +LXVII. "Tämmöinen, Ekhekrates, oli ystävämme loppu, miehen, joka, sen +voimme sanoa, oli oivallisin kaikista, joita konsanaan opimme tuntemaan, +ja muutoinkin viisain sekä hurskain". + + + + +Selityksiä. + + +[1] Tarkoittaa niitä 7 neitoa ja 7 nuorukaista, jotka Athenalaiset +vuotuisena verona veivät Kretan kuninkaalle Minoolle. Tämän poika +Androgeoni, joka eräässä Athenalaisessa juhlassa voitti kaikki +kilpa-palkinnot, joutui tämän kautta niin katkeran kateen alaiseksi, +että hän, niinkuin luullaan, Athenan silloisen kuninkaan, Theseyn isän +Aigeyn toimesta salaa surmattiin. Androgeonin isä Minoo kosti tämän +Athenalaisille sillä, että hän, voitettuansa heidät sodassa, rauhan +ehdoksi heille pani mainitun veron suorittamisen. Näille vero-uhrille +tuli se surkea kohtalo osaksi, että he syötettiin Kretan hirmu-elävälle +Minotaurolle. Thesey tappoi hirmu-elävän, pelasti, Minoon tyttären +Ariadnen avulla, itsensä ja nuo neljätoista ja lakkautti veron. + +[2] Kanssapuhe tapahtuu Fliossa, mutta Faidoni on ajatuksillaan +Athenassa ja sanoo siis _tänne_, eikä _sinne_. + +[3] Merkillistä on ett'ei Sokrateen likin ja paras oppilas Platoni ollut +läsnä opettajansa viime hetkissä. Hän oli sairas siitä, niinkuin +todennäköiseltä kuuluu, suuresta surusta, jonka hän tunsi Sokrateen +syyttömästä kohtalosta. Toinen oppilas, jota myöskin on kaivattu, nim. +Xenofoni, oli tällä erää sotaretkellä Aasiassa. Kuolevan Sokrateen +ympärillä oli muutoin monen eri filosofiallisen opin edustajia. +Aiskhines, joka eroitukseksi saman nimisestä puhetaiteilijasta sai nimen +Aiskhines Sokratikos, oli puhdas sokratilainen; Faidoni mainitaan +eelisen koulun perustajana; Eukleides, toinen kuin tuo mainio +matemaatikko, perusti n. k. megaralaisen koulun; Simmias ja Kebes olivat +pythagorilaisia; Antisthenes taas n. k. kyynillisen filosofian +perustaja. Aristippo sitä vastoin, joka oli Epikuron edeltäjä, huvitteli +tällä erää Kleombroton kanssa Aiginassa. Kleombrotosta mainitaan +(Kallim. Epigram. 24; vert. Cic. Tuscul. I, 34), että, kun hän sittemmin +oli lukenut tämän Faidoni-dialogin, hän syöksyi mereen. + +[4] "Nuo yksitoista" olivat Athenassa poliisi-virkamiehiä, joiden +toimena oli vankihuoneen valvonta, tuomittujen rangaistusten toteen +paneminen y. m. + +[5] Sokrates mainitsee itse dialogin lopussa syyn, minkätähden hän +lähetti vaimonsa pois, nim. sen, ett'ei vaimojen valitusvirret +häiritsisi hänen viimeisiä hetkiänsä. Syynä siis ei ollut mikään +kylmäkiskoisuus taikka kovuus Sokrateen puolelta. Sokrates tahtoi kuolla +samassa toimessa, kuin hän oli elänyt: filosofiallisessa keskustelussa. +Mutta tälle oli tietysti kyyneleet ja valitushuudot esteeksi. + +[6] "Ylistysvirsi," Prooimion, alkuansa pienempi lyyrillinen laulu, jota +laulettiin suurempien laulujen edellä, merkitsee myös hymniä ylipäätä, +varsinkin Apollonille. + +[7] Muutamat käsittävät Sokrateen sanat, "ettei olisi hänen helppo ollut +kilpailla Euenon kanssa" ironiana, sala-ivana, mutta Anthologiassa ja +Athenaeon luona löytyy Euenolta muutamia sangen nerokkaita tähteitä ja +epigrameja. Sana "musiikki," kreikaksi mousichê/, nim. tèchnê taikka +ὲπιστήμη, joka tavallisessa merkityksessään käsittää laulantoa, +soitantoa ja runotaidetta, käsittää laveammassa merkityksessä kaikki +henkiset huvitukset ja harjoitukset, ja tässä merkityksessä sen Sokrates +täällä käyttää, lukien siihen filosofiankin. Olemme sanaa suomeksi +kääntäneet sanoilla "Runotarten taide." + +[8] Filolao, Krotonista Ala-Italiassa, oli etevimpiä pythagorilaisia, +jota itse Platonikin kuunteli. Hänen sanotaan ensimäisenä kirjallisesti +muistoon panneen pythagorilaiset opit. + +[9] Murteisuus on siinä, että Kebes boiotilaisella tavalla sanoo i+ttô, +eikä i+stô. Tätä tavoittelee "tiekköön," sijasta: tietäköön. + +[10] Tässä ei tarkoiteta eleusiläisiä mysterioita, vaan Pythagorilaisten +sala-oppeja, jotka ovat yhteydessä orfeiläisten sananpartten kanssa. + +[11] Oikeuden palvelijan käytöstä voi selittää kahdesta eri +vaikuttimesta, joko säälistä tahi ahneudesta. Oikeuden palvelijan tuli +valmistaa myrkkyjuoma omalla kustannuksella, jota kustannusta +arvosteltiin 12 drakhmaksi. Sitä otaksumista, että ahneus olisi +varoituksen vaikuttanut, vastustaa jo semmoisen otaksumisen kurjuus. +Sitä vastoin on aivan luultavaa, että Sokrateen jalo personallisuus ja +stoalainen tyyneys hänessä herätti sääliä, ja kauniisti muistuttaa tämän +johdosta Steinhart (Platons Sämmtl. Werke s. 400), kuinka jalot +personallisuudet aina levittävät loistoansa myöskin alhaisemmille ja +raa'emmille henkilöille, kun nämä vaan joutuvat heidän läheisyyteensä. + +[12] "Kuolla ja kuolleena olla," sekä todenperäisessä että +kuvannollisessa merkityksessä. Viimemainitussa suhteessa pyrkii +viisauden harrastaja yhä enemmin irtaantumaan aistillisuuden kahleista +sekä olemaan kuolleena himoille ja haluille. + +[13] On arveltu, että, koska thebalainen Simmias puhuu, hän lauseella +"meidänkin kansalaisemme" tarkoittaisi boiotilaisia, joita Athenalaiset +pitivät typerinä. Luultavampi on kuitenkin, että Simmias katkeralla +ivalla tarkoittaa Athenalaisia, jotka nyt ovat Sokrateelle valmistaneet +sen, minkä hän filosofina hartaasti muka haluaa, nim. kuolemaa. + +[14] Runoilija-sanalla tässä tarkoitetaan niitä, jotka sovittivat +filosofiallisia oppejansa runomittaan. Olympiodoro mainitsee näiden +joukosta Parmenideen, Empedokleen ja Epikharmon. Tunnettu on tuo +Epikharmon lause että "yksin henki näkee ja henki kuulee, mutta että +kaikki muu on sulaa sokeutta ja kuuroutta." + +[15] Viisaus (phro/nêsis), miehullisuus (ảndrei/a), hillitseväisyys +(sôphrosy/nê) ja oikeamielisyys (dichaiosy/nê) olivat nuo neljä n. k. +päähyvettä Kreikkalaisilla. + +[16] Tässä ei liene kysymys eleusiläis-mysterioista, vaan joko +orfeyläis- taikka Dionyson mysterioista. Tätä todistaa lauseparsi: +"thyrson-kantajia on monta, mutta harvat ovat jumalan innostuttamina," +jonka lauseen mieli on, että moni kyllä mysterioita viettää, mutta harva +vaan niiden tarkoitus-perää saavuttaa. Thyrsos oli Bakkhon, kuusen +käpyyn päättyvä sauva, jonka ympäri oli muuratin varsia ja +viiniköynnöksiä kierretty. Tämmöisiä sauvoja kantoivat Dionyson juhlissa +Bakkhantinnat. Muutoin oli näissä mysterioissa, niinkuin muissakin, eri +pyhityksen eli puhdistuksen asteita, joista puhdistus (χαϑάρμοσ) oli +alin aste. Thyrson kantajiksi (ναρϑηχοφόροι) sanottiin kaikki +mysterioihin vihityt, jumalan innostuttamiksi (βάκχοι)korkeimmalla +asteella olevaiset. + +[17] Tarkoittaa luultavasti Aristofaneen komidiaa "Pilvet", jossa +Sokrates ja hänen oppilaansa pilkataan pahanpäiväisiksi +kielen-pieksijöiksi. + +[18] Ks. luk. XIV St. 70. + +[19] Kuva on lainattu kiistämöstä eli kilpa-tantereelta, jonka päässä +olevan kääntöpatsaan ympäri kilpailijain täytyi kiertämällä kääntyä +takaisin. + +[20] Endymioni, tuo kaunis iki-nukkuja Latmon vuoriluolassa Karian +maassa, sanotaan, muutaman tarun mukaan, Eliin kuninkaaksi, muutaman +taas paimeneksi. Palkinnoksi hänen oikeamielisyydestään salli hänelle +Zey ainaisen unen ja katoomattoman nuoruuden. Neitsyellinen Artemis eli +Selene vei hänet erään Latmon vuori-luolaan Karian maassa, ja käy joka +yö hänen kauneuttansa ihaelemassa, osoittaen rakkauttansa häveliäillä +suudelmilla. + +[21] Anaxagoras, tuo mainio filosofi Klazomenaista, 499–427 e. K., +aloitti teostaan luonnosta sanoilla: Kaikki oli yhtenä erkaantumatta; +mutta henki ne toisistaan eroitti ja järjesti. Diog. Laert. II. 6. + +[22] Viittaa erääsen paikkaan Menonissa (St. 82 ss.), jossa Sokrates +tänkaltaisina kysymyksillä saa erään, mittaus-opissa ihan taitamattoman +orjan omasta päästä keksimään, että kunkin neliön diagonali on toista +vertaa suuremman neliön sivuna. – Tämä sielun kuolemattomuuden todeksi +näyttäminen sillä perusteella, että tiedon hankkiminen ei ole muuta kuin +uudestaan mieleen muistumista, on itse muutoin sen ohessa osoitteena +siitä Sokrateen menetystavasta, jonka kautta hän paljailla kysymyksillä +sai toisen huomaamaan ja keksimään totuuden (n. k. "Sokratinen +methodi"). + +[23] Alkuperäisessä tekstissä sointuvat Hades (Αιδησ), näkymättömäin +valtakunta, ja sana näkymätön (α̉ειδήσ) yhteen, jota täten on koetettu +tavoitella. ῍Αιδησ (Homeron tykönä: ᾽Αΐδησ) johdetaan tavallisesti +sanoista ίδεῖν ja a privativum ja merkitsee siis ihmisten silmille +näkymätöntä, Tuonelan valtakuntaa. + +[24] Tunnettu on, että mehiläiset ja muuraiset elävät jotakin +valtiontapaista elämätä. Mutta vapsahaisistakin (eräs ampiais-laji) +tietävät vanhat kirjailijat, esim. Aristoteles ja Aeliano, samaa kertoa. + +[25] Sill' aikaa kuin tuo "kova-onninen, oiva Odyssey" ajelehti ympäri +meriä hakien isänmaatansa Ithakaa, koettivat hänen puolisonsa Penelopen +lukuisat kosijat turhaan tätä luulotella, että muka Odyssey jo varmaan +olikin jossain hukkunut ja että hänen siis oli paras mennä naimisiin +jonkun kanssa heistä. Penelopen oli viimein täytynyt luvata, että näin +tulisi tapahtumaan, kun hän ensin oli valmiiksi kutonut kankaan, joka +oli jo kuteille pantuna. Voittaaksensa aikaa ja viivyttääkseen tätä +tapausta hän yöllä purkasi, mitä päivällä kutoi. Samoin tekisi tässä +tapauksessa sielu, mutta vastakohtaisella tavalla, sillä Penelope ensin +kutoi (sitoi), sitten purkasi (päästi), mutta sielu ensin vapautuisi, +pääsisi sidoksistaan, mutta joutuisi sitten uudestaan siteisin. + +[26] Joutsenet olivat Apollonin lintuja, joille hän, ennustustaidon +varsinainen jumala ja suojelija, oli antanut sen lahjan, että voivat +aavistaa loppunsa lähestymistä, jolloin ne virittivät suloista +"joutsen-virttänsä." + +[27] Tarkoittaa tuota muinaisuuden traagikoille niin mieluista tarua +kuningas Pandionin kahdesta tyttärestä Filomelasta ja Proknesta ja +Thrakian kuninkaasta Tereystä, jotka muuttuivat, Filomelo ja Prokne +satakieleksi ja pääskyseksi, Terey harjalinnuksi. + +[28] Edellisen keskustelun kautta näytettiin todeksi, että sielu ruumiin +suhteen oli jotain näkymätöntä, jumalallista, aineetonta (ks. luvut +XXVIII, XXIX), mutta ei mitä sielu itsessään on. Tänkaltaisen +vastaväitteen tekemällä Simmias (Platoni) tässä paljastaa edellisen +keskustelun puutetta. Kuitenkaan Sokrates (Platoni) ei paikalla +ryhdykään kumoamaan Simmiaan väitettä, vaan tuopi vielä uusiakin +arveluita esille, jotka epäilystä yhä lisäävät, kunnes sitten rupeaa ne +kaikki kerrassaan kumoamaan. – Simmiaan vastaväite, että sielu on +ruumiin sointu, kuuluu pythagorealaiseen filosofiaan ja oli yleisenä +ajatuksena hyvin levinnyt. + +[29] Luku XXIII. + +[30] Nämä molemmat vastaväitteet, ja etenkin Kebeen väite, että sielun +ainainen kuolemattomuus ei ensinkään ole mikään seuraus sielun +olemisesta kuoleman jälkeen – koska asian laita voisi muka olla se, että +sielu muutamia kertoja uudistuu ja pukeupi uusiin ruumiisin, mutta kuluu +kulumistansa ja viimein sittenkin saa loppunsa – tekivät kuulijoihin +syvän vaikutuksen ja saivat heidät suuresti epäilemään edellisten +todistusten pontta ja todenperäisyyttä. Näin kävi myöskin Ekhekrateen, +jolle tämä kanssapuhe kerrotaan ja joka pythagorealaisena ihastui +Simmiaan väitteesen, että sielu muka oli harmonia. Pythagorealainen oli +muutoin Kebeenkin väite sielujen vaeltamisesta toisesta ruumiista +toiseen, samaten kuin tuo hänen viittaamansa oppi ruumiin ainaisesta +sulamisesta eli muuttumisesta ja uudistumisesta sielun vaikutuksesta on +yhteydessä herakleitolais-opin kanssa aineitten alinomaisesta +valumisesta. – Lyhyen haastelon perästä Faidonin ja Ekhekrateen kesken, +jatketaan kanssapuhe, joka levittää ihmeen kauniin loiston Sokrateen +luonteen ympäri. + +[31] Mieskuntaiseen "efebo"-ikään joutuessaan leikkasi Athenassa +nuorukainen hiuksensa ja omisti ne jollekin jumalalle ja antoi ne sen +perästä kasvaa. Mutta surun sattuessa oli miesten tapa ne leikkauttaa. +Niin tässäkin murheen merkiksi Sokrateen tapahtumasta kuolemasta. Vrt. +Hom. II. XXIII, 140. Hiusten leikkaamis-tapa ei muutoin näy aina samana +olleen. + +[32] Kun Argolaiset sotiessaan Lakedaimonilaisia vastaan joutuivat +tappioon, he tekivät valan, ettei kenkään Argolainen mies antaisi +hiustensa kasvaa, eikä kenkään Argon nainen kultakoristusta kantaisi, +ennenkuin olivat Lakedaimonilaisia voittaneet. Herodot. 1, 82. + +[33] Tavallinen sananparsi, jonka alustana on Herakleen taistelu +Lernalais-lohikärmettä vastaan, jossa tilaisuudessa hänen samalla oli +itsensä puolustaminen summatonta krapua vastaan, joka häneen hyökkäsi. +Hänen täytyi nyt avuksensa huutaa veljensä poika Iolao. + +[34] Päivän laskiessa tuli Sokrateen tyhjentää myrkky-malja. + +[35] "Jotka pitävät vastakohtaisia tutkisteluja." Sokrates näillä +sanoilla tarkoittaa sofisteja. + +[36] Euripon salmessa Boiotian ja Euboian välillä vaihteli vuoksi +(pakovesi) ja luode (nousuvesi) 7 kertaa vuorokaudessa. + +[37] Luku XVIII. + +[38] Voimistelun ja lääketaiteen panee Platoni muutoinkin usein yhteen; +molemmat tarkoittavat ihmisen terveyttä, ja kumpikin niistä käyttää +usein, saavuttaaksensa tarkoitustaan, mielelle ja aisteille aivan +katkeriakin keinoja. – Ylempänä käytettyjen sanojen: "hallitse ne +kaikella tavoin" sijasta –, kuten esim. Schleiermacher kääntää +– kääntävät toiset: hallitsee _kaikki mieli-alat_. + +[39] Odyss. XX, 17. + +[40] Leikillinen puheparsi, johon Platoni otti syyn siitä, että niin +Simmias kuin Kebes olivat Thebalaisia. Harmonia, Afroditen ja Areen +tytär, oli Thebe-kaupungin perustajan ja kuninkaan, Kadmon, puoliso. Kun +nyt Simmias oli esitellyt sen opin, että sielu oli harmonia (sointu), +niin hän häntä kuvaa Harmoniaksi, Kebestä taas Kadmoksi. + +[41] Kreikkalaiset luulivat jumalien kadehtivan ihmisten liiallista +onnea ja menestystä. + +[42] "Lähemmäs ryntäyden," Homeron tykönä tavallinen sanaparsi, esim. +II. V, 611: άσσον ίόντεσ. + +[43] Athenaio ja Diog. Laertio mainitsevat tämän kirjan nimen olleen +Φυσικά. + +[44] "Järkeni mukaan," oikeastaan: mieleni mukaan; κατα νούν, joku +sanaleikin lasku Anaxagoraan käyttämän νούσ-sanan kanssa. + +[45] Kritoni oli houkutellut Sokratesta pakenemaan joko Megaraan taikka +Thebeen taikka Thessaliaan. – "Koira vieköön:" Sokrateen on usein +tapana vakuuttaa jotain elävien kautta. Tämä sanotaan johtuvan tuon +mainion kretalaisen lainsäätäjän, sittemmin Manalan tuomarin +Rhadamantyyn säädännöstä; tällä lailla, näet, vältettiin käyttää +korkeitten jumalien nimiä turhiin. Siinä ei siis ole mitään leikin +laskua eikä mitään alentavaa. + +[46] Jumalaistarun mukaan kantoi Atlas niminen jättiläinen niskoillansa +taivaan kannen. Tämmöisen Atlaan, vielä voimakkaammankin, luulevat he +löytävänsä koko maailman kannattajaksi. Mutta todellinen Atlas, joka +kaikki nojaa ja kantaa, se on Sokrateen vakuutuksesta jokin järjellinen +tarkoitus, hyvyys ja oikeus. + +[47] "Tästä" – siitä yhteydestä, joka on olemassa ehdottoman kauneuden +ja yksinäisten kauniiden kappalten välillä. Kauniit esineet ovat +kauniita kauneuden aatteen kautta. Jokaisen esineen oikea peruste on sen +aate. Tämän perusaatteen pitää Sokrates totena ihan "yksinkertaisesti," +eikä ymmärrä noitten oppineitten rikkiviisaita (ironiaa) todistuksia, +semmoisia kuin esim. että kaunis on kaunis, syystä että sillä on kaunis +väri y. m. s. – Samaten on laita mathematikan todistusten, joka nyt +seuraa. + +[48] Tarkoittaa Sofistoja. + +[49] Kolmiluku, viisiluku ja muut semmoiset eivät ole yhtä kuin +epätasaisuus, mutta ovat epätasaisuudesta osallisina ja tuovat myötänsä +epätasaisuuden aatetta. Sama on laita neljän- ja kuusi-luvun +tasaisuuden. Kolmiluku ei ole tasaisuuden suorana vastakohtana, mutta ei +sovi kuitenkaan tämän kanssa yhteen, syystä että kolmiluku on osallinen +epätasaisuudesta ja tuopi myötänsä epätasaisuuden aatetta, joka on +tasaisuuden aatteen suora vastakohta. Niin ikään ei ole tuli samaa kuin +lämpö, mutta oman, tulen, aatteensa rinnalla se myöskin tuo myötänsä ja +on osallisena lämpimän aatteesta. Tuli ei ole kylmän vastakohta, mutta +ei kuitenkaan sovi sen kanssa yhteen, koska tuli tuopi myötänsä lämpimää +ja on osallinen lämpimän aatteesta, joka taas on kylmän suora +vastakohta. + +[50] Ks. siv. 67, Steph. 100. + +[51] Tämä todistus sielun kuolemattomuudesta, jota sopii sanoa +"ontologiseksi," kuuluu lyhykäisesti näin: sielu on luonteeltaan eli +olennoltaan elämää, kuolon-alainen eli kuollut sielu on sisällinen +ristiriita, siis on sielu kuolematon. Tätä todistaaksensa pitää Platoni +laveankin puheen, siv. Steph. 102–107, tarkastellen ensin +esi-platonilaista filosofiaa ja aate- eli idea-oppiansa esitellen. Sillä +sielun kuolemattomuus vasta silloin pääsee selville, kun aate eli idea +tunnustetaan tosi-olemiseksi ja olevien perusteeksi. Siitä syystä oli +hänen täytymys varmaksi todistaa aatteiden todellisuutta. + +[52] Tuo ajatus, että itsekukin ihminen heti syntyessään saapi oman +daimoninsa eli suojelushenkensä, joka häntä suojelee, johtaa ja opastaa, +ja joka kauan aikaa vielä kristikunnassakin vallitsi, oli muinaisuudessa +aivan yleinen. Heitä luultiin hengellisiksi olennoiksi jumalien ja +ihmisten välillä (ks. Platonin "Symposion" St. 202). + +[53] "Glaukon taito" oli muinaisuudessa joutunut sananlaskuksi, ehk'ei +varmaan tiedetä, mikä Glauko siihen syynä oli. Mainiompia sen nimisistä +miehistä oli eräs valaja Glauko, joka Lydian kuningas Alyattes II:elle +valmisti kuuluisan pyhälahjan. Toisen Glaukon sanotaan rakentaneen +Argo-laivan. Eräästä kolmannesta mainitaan, että hän oli niin taitava +tietäjä, jotta hänen sanotaan siinä opettaneen itse Apollonia. + +[54] Vanhan ajan viljely-kansat asuivat Keski- (ja Musta-) meren +ympärillä, ja näihin tienoihin ulottuivat parhaasta päästä +Kreikkalaisten maantieteelliset tiedot Platonin aikana. Tämän alueen +rajat olivat idässä Fasis-virta, lännessä Herkuleen-pylväät Hispaniassa. + +[55] Iliadi VIII, 14. + +[56] Tätä kuvaelmaa Manalasta ei saa ottaa ymmärtääksensä niin +tarkalleen, että joka eri kohta olisi säntillensä niin, kuin Platoni sen +kuvaa. Se on päinvastoin vaan, niinkuin Platoni sitä kutsuukin, "mythi," +joka yleisillä viivoilla piirtää kuvaelman Manalan kolkoista majoista, +jossa epä-hurskasten sielut ajelehtivat. "Mythin" tarkoitus onkin vaan +osoittaa sielun kuolemattomuuden-opin käytöllistä puolta, minne +kuolleitten kuolemattomat sielut joutuvat, ja mitenkä itsekukin ihminen +on syypää siihen, minlaiseksi hänen tilansa tulee kuoleman jälkeen. +Puhtaat ja hurskaat, filosofit, joutuvat tuonne ylhäälle jumalien +pariin, epähurskaat taas syöstään iki-päiviksi Tartaroon. Näitten +välillä on vielä kolmaskin tila, joka kuitenkaan ei ole pysyvä, vaan +muuttuva. Tähän joutuvat ne, jotka eläissään ovat noin +"keskimääräisesti" eläneet, ja joitten siis täytyy kauan aikaa ensiksi +kärsiä rikostensa rangaistuksia, ennenkuin he, puhdistettuina, otetaan +autuaallisten asuntoon. + +[57] Kreikkalaisissa oli tapana lääketaiteen jumalalle Asklepiolle +(Eskulapio) uhrata kukko, kun kovasta taudista parantuivat. Sokrateelle +oli kuoleminen sama kuin tointuminen kovasta taudista. _Hän_, hänen +sielunsa, pääsi kuoleman kautta hurskasten puhtaasen asuntoon. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Faidoni, by Plato + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAIDONI *** + +***** This file should be named 19210-0.txt or 19210-0.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/9/2/1/19210/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/19210-0.zip b/19210-0.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..86f2e43 --- /dev/null +++ b/19210-0.zip diff --git a/19210-h.zip b/19210-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..4549736 --- /dev/null +++ b/19210-h.zip diff --git a/19210-h/19210-h.htm b/19210-h/19210-h.htm new file mode 100644 index 0000000..7cd20fb --- /dev/null +++ b/19210-h/19210-h.htm @@ -0,0 +1,4569 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> +<html> +<head> +<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=utf-8"> +<title>Faidoni, kirjoittanut Platon</title> +</head> +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Faidoni, by Plato + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Faidoni + Platonin keskustelma Sokrateen viimeisistä hetkistä ja + sielun kuolemattomuudesta + +Author: Plato + +Translator: J. W. Calamnius + +Release Date: September 8, 2006 [EBook #19210] + +Language: Finnish + +Character set encoding: UTF-8 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAIDONI *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + +</pre> + +<center><h1>FAIDONI, +PLATONIN KESKUSTELMA +SOKRATEEN VIIMEISISTÄ HETKISTÄ +JA +SIELUN KUOLEMATTOMUUDESTA.</h1> +<p> </p> + +<h2>Kreikan kielestä käänsi ja selityksillä sekä +johtavalla alkulauseella varusti +T:ri J. W. Calamnius.</h2></center> + + +<h3>Ensimmäisen kerran julkaissut<br> +Weilin ja Göös 1882.</h3> + + +<p> </p> + +<center><h2>Alkulause.</h2></center> + + +<p>Jaloin kreikkalainen henki ja ajattelija, ylevä Platoni, ilmestyy täten +ensi kerralta suomalaisessa puvussa. Hän esiintyy yhdellä +kansantajuisimmalla teoksellaan. Kaikista Platonin mainioista +keskustelmista eli ”dialogeista” on nimittäin Faidoni itse pää-aineensa, +sielun kuolemattomuuden, puolesta tajuisimpia, jonka ohessa kuvaus +viisaan Sokrateen viime hetkistä on mitä miellyttävin.</p> + +<p>Alkulauseessa ennen suomentamaani ”Aristoteleen Runousoppi”-kirjaan olen +jo ollut tilaisuudessa lausumaan, miten tarpeellinen vanhain +klassillisten teosten saaminen käännösten kautta suomalaiseenkin +kirjallisuuteemme on, koska vanhalla klassillisella kirjallisuudella, +suuremmassa määrässä kuin milläkään muulla, on ylentäväinen ja +puhdistava voima sen jalon hengen kautta, joka sen teoksissa ilmestyy. +Jos kenenkään, niin on näin laita syvämielisen ja ihanteellisen Platonin +teosten laita. Tästä kylliksi syytä saada häntä jospa pienenkin teoksen +kautta suomalaiseen kirjallisuuteemme.</p> + +<p>Tämä käännös on jo moniaita vuosia sitten ollut valmiina, vaan astuu nyt +julkisuuteen melkoisesti korjattuna. Sen ilmestymisen mahdollisuudesta +tällä erää tulee minun kiittää kustantajaini jalomielisyyttä.</p> + +<p> Helsingissä Toukokuussa 1882.</p> + +<p> <i>J. W. C.</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Johdanto.</h2></center> + + +<p>Montakin arvelua on oppineitten kesken laskettu keskustelman oikeasta +tarkoituksesta ja yhtä monta arvelua siitä pääaineesta, josta tässä +erittäin keskustellaan. Likimmiten saavutettanee totuus, kun sanotaan, +että sielun kuolemattomuus ja sen asian todisteet ovat keskustelman +pää-aineena ja Sokrateen kirkastettu persoonallisuus hänen viimeisissä +hetkissään dialogin päähenkilönä.</p> + +<p>Nämä molemmat pääkohdat eivät olekaan ainoastaan sattumalta yhteen +joutuneet, vaan historiallisen kehityksen tila on ne yhteen sovittanut.</p> + +<p>Jollakin syyllä on sanottu, että jokaisella kansalla, millä sivistyksen +kannalla hyvänsä se lienee ollutkaan, kumminkin on ollut joku aavistus +sielun kuolemattomuudesta. Ettei tätä aavistusta puuttunut Kreikan +henkiseltä kansalta, ei oudoksuttane ketään, joka vähänkään tuntee tätä +kansaa. Sielun kuolemattomuus olikin Kreikkalaisilla enemmän kuin +paljaana aavistuksena; se jo oli ammoisilta ajoilta kansan uskona ja +n. k. ”mysteriain” salaisena oppina. Mutta tänkaltaisena oppina se sekä +näissä mysterioissa – sen mukaan mitä näitä tunnetaan – että koko +Sokrateen-edellisessä filosofiassa kuitenkin enemmin oli uskonnon, +uskonnollisen tarpeen, kuin tieteellisen filosofian tuottama. +Tämmöiseksi puhtaaksi filosofialliseksi opiksi se saattoi tulla vasta +silloin, kun sokrateellis-platonilainen idealismi tunnusti sielun olevan +jotain itsenäistä ja erityistä, itsensä-määräävää ja ajattelevaa +olemusta. Mitä itse Sokrateesen tulee, oli hän lujasti vakuutettu sielun +personallisesta olossa-olemisesta ja sen kuolemattomuudesta, joka +vakuutus perustui koko hänen siveydelliseen katsomustapaan. Mutta mitään +varsinaista tieteellistä todistusta tästä kuolemattomuudesta hän ei ole +esiin tuonut. Tämän oli tekevä etevin hänen oppilaisistaan, Platoni, +jonka varsinaisena tehtävänä olikin sokratismin edistäminen ja +kehittäminen. Hienolla tunteisuudella hän siis tähän keskustelmaan, joka +kuvaa Sokrateen viimeisiä hetkiä, kuinka tuo kuoleva viisas, jouduttuaan +kehityksensä korkeimmalle kukkulalle, jalolla kuolemantavallaan oikeiksi +todistaa ja vakuuttaa koko edellisen elämänsä mielipiteet ja opetukset, +– hienolla tunteisuudella Platoni juuri tähän keskustelmaan sovitti +tieteelliset todistukset siitä opista, joka oli ylevimpiä, mitä Sokrates +oli elämässään toteuttanut. Tämän kautta saakin Platoni Sokrateen +kuvatuksi niin kirkastuneeksi ja jaloksi sekä samalla kertaa myöskin +niin taiteellisesti täydelliseksi, että Sokrates meille ilmestyy ihan +elävänä ja kokonaisena ja että me, kirjan luettuamme, emme voi muuta +kuin kaikin puolin yhtyä Faidonin loppusanoihin: tämmöinen oli ystävämme +loppu, miehen, joka, meidän täytyy se sanoa, oli oivallisin kaikista, +joita konsanaan opimme tuntemaan, ja muutoinkin viisain sekä hurskain.</p> + +<p>Kaikki Platonin dialogit ovat samassa myöskin taideteoksia, jotka itse +filosofiallisen aineen ohessa ovat arvosteltavat myöskin ulkomuotonsa +puolesta. Näin on Faidoninkin laita; kappaleen koko draamallinen pohja +ja kehitys, luoteiden kuvaus ja kaikki sivukohdat ovat erinomaisella +kaunotieteellisellä huolella tehdyt, ja tämänkin puolesta on Faidoni +etevimpiä Platonin teoksia. Kuitenkaan eivät nämä kohdat astu samassa +määrässä silmiin tässä Platonin keskustelmassa, kuin muutamassa muussa, +esim. Symposionissa, ja syynä siihen on se, että tämän keskustelman +totinen ja korkea aihe ei salli runollista kaunistuspukua yhtä runsaasti +käytettäväksi, kuin missä aine on toista laatua. Tämä keskustelma onkin +sanottava murhenäytelmäksi. Kun Platonin kolmesta etevimmästä +keskustelmasta – Faidrosta, Symposionista ja Faidonista – on sanottu, +että ”Faidro,” keskustelma kauneudesta, parhaasta päästä on lyyrillinen, +ja ”Symposioni,” keskustelma rakkaudesta, enimmiten eepillinen, niin +sopiikin Faidonista sanoa, että se on pääsuunnaltaan draamallinen. Se on +murhenäytelmällinen draama, uskonnon ja siveydellisyyden läpi-värittämä +draama.</p> + +<p>Lyhyt sisällön esitys olkoon lukemiselle ohjeena.<a href="#a1a">[1]</a></p> + +<p>Keskustelmaa aloittaa eräs kohtaus, jossa Faidoni ystävälleen +Ekhekrateelle Flion kaupungissa Argoliin maakunnassa, jonka ystävän +luona Faidoni kävi vierailla, kertoo Sokrateen vankeudessa-olosta ja +niistä syistä, jotka viivyttivät hänen kuolematansa, ystävien käynnistä +Sokrateen luona, Sokrateen omaisista ja muusta (Luvut I, II ja III).</p> + +<p>Sitten kertoo Faidoni Ekhekrateen tahdosta ne kanssapuheet, joita +Sokrates piti läsnäolevaan oppilasten kanssa.</p> + +<p>Ensiksikin antaa kahleiden irroittaminen Sokrateen jaloista Sokrateelle +tilaisuuden puhumaan nautinnosta ja kiusasta (luku III). Sen jälkeen hän +ottaa keskustellaksensa siitä väitteestä, että <b>kaikki todelliset +filosofit haluavat kuolla</b> (l. IV–XIII).</p> + +<p>Ensin näytetään kieltoperäisesti, mitenkä tätä asiata ei saa niin +ymmärtää, että olisi luvallista itsensä surmata (l. IV–VII). Sitten +seuraa väittöperäinen puoli, jossa Sokrates koettaa todeksi näyttää, +että filosofi haluaa kuolla. Sanoen kuolemata sielun ja ruumiin eroksi +hän osoittaa, että tämä ero juuri onkin filosofin tarkoitusperänä. Sillä +filosofi etsii totuutta, mutta tätä totuuden etsimistä estää +ruumiillisuus. Mitä enemmin siis filosofi voi ruumiista irtaantua, sitä +suurempi toivo hänellä sopii olla totuuden saavuttamisesta. Mutta +täydellinen irtaantuminen ruumiista tapahtuu vasta kuoleman kautta ja +näin on kuolema siis filosofin tarkoitusperänä, jonka kautta hän +totuuden saavuttaa. Ainoastaan filosofilla voikin olla toivoa totuuden +saavuttamisesta, sillä hänen hyveensä on <i>todellinen</i> hyve, ja +todellinen hyve on puhdistus kaikesta ruumiin-alaisuudesta ja sielun +pyhitys (VIII–XIII).</p> + +<p>Tähän oppiin sanoo Kebes myöntyvänsä, mutta ainoastaan sillä ehdolla, +että todeksi voidaan näyttää, että sielu on kuolematon (XIV). Ja nyt +alkavat todistukset <b>sielun kuolemattomuudesta</b>.</p> + + +<center><h3>Ensimäinen eli kosmologinen todistus (XV–XVII).</h3></center> + +<p>Tämä todistus perustuu siihen luonnonlakiin, joka määrää, että kaikki +kulkee kiertojuoksua siten, että vastakohta syntyy vastakohdastansa. +Niinkuin siis esim. nukkumisesta syntyy valvominen, niin syntyy myöskin +kuolemasta elämä, ja päinvastoin. Ja tämän lain totuus riippuu siitä, +että, jos ei tämmöistä kiertokulkua olisi olemassa, vaan kaikki kulkisi +yhteen suuntaan, kaikki vihdoin joutuisi yhtäläiseksi eikä löytyisikään +enään vastakohtia. Jos esm. ei kuolemasta syntyisi elämä vaan kaikki +kuollut jäisi kuolleesen tilaan, niinhän viimein kaikki olisi kuolleena.</p> + + +<center><h3>Toinen elikkä psykologinen todistus (XVIII–XXIII).</h3></center> + +<p>Kebes muistuttaa, että mieleen-muistumisestakin (”die Erinnerung”) +seuraa sielun oleminen ennen tätä elämätä, ja tämän todistamiseen ryhtyy +nyt Sokrates. Kaikki oppi on mieleen-muistumista, kun sielu ikäänkuin +uudestaan muistaa jotain, jota se jo oli unohtanut, jota uudestaan +muistamista joku nykyinen olo elikkä kohta välittää. Mutta mitenkä +voisikaan sielu uudestaan muistaa, ellei se olisi ollut ennen olemassa. +Simmias ja Kebes nyt myöntävät sielun olemista ennen ihmisen syntyä, +mutta väittävät, ettei sillä ole todistettu sen oleminen kuolemamme +jälkeen. Tähän tarttuen Sokrates viittaa ensimäiseen todistukseen, jonka +mukaan sielun täytyy kuolemankin jälkeen olla olemassa, kosk’ei +kuolemalla muussa tapauksessa olisikaan vastakohtaa.</p> + + +<center><h3>Kolmas eli metafysillinen todistus (XXIV–XXIX).</h3></center> + +<p>Mutta vaikka sielun olossa oleminen kuolemankin jälkeen siis jo täten on +todistettu, ryhtyy Sokrates vielä uuteenkin todistukseen, koska luulee +huomaavansa, että sekä Kebes että Simmias vielä epäilevät. Tähän saakka +ei ole vielä ollut kysymystä sielun oikeasta laadusta, sen luonnosta, +sielun käsitteestä, ja muut todistukset kuin ne, jotka ovat tästä +otetut, eivät täysin riitä. Sokrates siis nyt selittämään, mitä laatua +sielu on. Sielu on liittämätön, aina samana pysyväinen ja +yhdenkaltainen, joittenka laatusanojen vastakohtina ovat: liiteperäinen, +milloin minkin kaltainen eikä koskaan samana pysyvä. Jos nyt kysytään, +mikä näistä vastakohdista on semmoinen, että sen sopii haihtua, rau’eta +ja kuolla, niin totta kait liiteperäisen sopii hajaantua samalla +tavalla, kuin se kokoonkin pantiin, mutta liittämättömän sopii, aina +samana, pysyväisenä, iäti pysyä ja elää. Myöskin on sielu näkymätön ja +jumalallisen kaltainen, ja semmoisenakin sen tulee elää, kun sitä +vastoin sen vastakohdan, nim. näkyväisen, ruumiillisen, inhimillisen, +tulee kuolla.</p> + +<p>Tähän todistukseen liittäypi nyt <b>siveydellinen katsaus</b> (XXX–XXXIV): +Ainoastaan <i>puhdas</i> sielu voi joutua itsensä kanssa samanlaatuisen, s. o +puhtaan luo, se on: jumaliin. Mutta jos se ruumiin himojen kautta on +tullut saastaiseksi ja totuutta vihaa, niin ajelehtii se hautojen +ympäri, siksi että se määrätyn ajan perästä joutuu sisälliseen laatuunsa +vastaavaan eläin-ruumiisen. Mutta jumaliin pääsee filosofin sielu, joka +oikeata hyvettä harrastaa, totuutta etsii ja ruumiista irtaantuu.</p> + +<p>Nyt tulee hetken äänettömyys, jonka perästä seuraa: a) <i>Simmiaan väite</i> +(XXXV–XXXVI) että sitä samaa, mitä äsken sanottiin sielusta, voisi +sanoa myöskin esim. lyyryn harmoniasta eli soinnusta, ja kenpä tiesi +sielu ei olekaan mitään muuta kuin harmoniaa; b) <i>Kebeen väite</i> +(XXXVI–XXXVII) ettei sielun ijankaikkisuus sittenkään ole hänen +mielestään täysin todistettu, koska sielu kyllä voi ruumiin kuoleman +jälkeen vielä kauankin elää, mutta sillä ei ole sanottu, että se +ijankaikkisesti elää, koska se voisi, yhä uusia ruumiita asuntoinaan +käyttämällä ja käyttäen, kulumistaan kulua ja sittenkin vihdoin kuolla.</p> + +<p>Sitten kerrotaan, mitä nämä vastaväitteet vaikuttivat kuulijoihin, ja +Sokrates kehoittaa välipuheessa Faidonin kanssa urhollisesti sotimaan +epäilystä vastaan sekä varoittaa filosofiallisten tutkistelujen +vihaamista vastaan (XXXVIII–XL), jonka perästä seuraa Sokrateen +vastaväitteet a) Simmiasta ja b) Kebestä vastaan.</p> + +<p><i>Vastaväite Simmiasta vastaan</i> (XLI–XLIII). Sitä väitettä vastaan, että +sielu muka olisi harmonia, sotii se seikka, joka jo on myönnetty, että +sielu on olemassa ennen ruumista, jota ei voi sanoa soinnusta. Siitä +seuraisi myöskin se selvä vääryys, ettei olisi mitään eroitusta hyvän ja +pahan välillä. Sielun luontoon kuuluu myöskin, että se voi hallita +ruumista, mutta sointu riippuu aina ruumiista (soittokoneesta), mitenkä +voisikaan siis sielu olla sointua.</p> + +<p><i>Vastaväite Kebestä vastaan</i> (XLIV–LVI). Ensiksi Sokrates uudestaan +kertoo ne väitteet, joita Kebes oli tehnyt (XLIV) ja ryhtyy sitten näitä +väitteitä vääriksi todistamaan pitemmän tutkimuksen kautta, josta +syntyy:</p> + + +<center><h3>Neljäs eli ontologinen todistus (XLV–LVI).</h3></center> + +<p>Kertoen omaa filosofiallista kehitys-rataansa Sokrates luopi +historiallis-kriitillisen katsahduksen edellisiin filosofiallisiin +järjestelmiin, jotka eivät ole häntä tyydyttäneet. Ensiksi tarkastaa hän +jonilaista ja pythagoralaista filosofiaa (XLV), sen jälkeen Apaxagoraan +filosofiaa (XLVI–XLVII) ja alkaa sitten selittämään omaa oppiansa +ideoista (XLVIII–seur.). Kaikki (”jede Qvalität”, ”jedes qualitativ +Bestimmte”) on mitä on, sen kautta, että se saa osaa oman laatunsa +ideasta, esim. kaunis on kaunis sen kautta, että se on saanut osaa +kauneuden ideasta, kauneudesta semmoisena (XLIX). Jokainen idea poistaa +luotansa eikä voi kärsiä eikä itseensä ottaa vastakohtaansa, vaan tämän +lähetessä se joko pakenee ja peräytyy taikka häviää, esim. suuruus +poistaa luotansa pienuuden (L, LI). Mutta semmoisiakin löytyy, jotka +eivät kyllä ole suoria vastakohtia, vaan sittenkään eivät toisiansa +kärsi, niinkuin esim. tuli ei kärsi vaan poistaa luotaan kylmyyden, lumi +lämpimän, kohoisuus tasaisuuden (LII–LIII). Tätä laatua on sielukin. +Sielu on elämän idean kanssa niin ehdottomassa yhteydessä, että, +vaikk’ei se kyllä ole kuoleman idean suora vastakohta, se kuitenkin +luotaan poistaa kuoleman, s. o. sielu on kuolematon (LIV, LV). Ja koska +kuolematon myöskin on katoomaton, niin sielukin on katoomaton (LVI). +Tähän liittäypi käyttöpuolinen seuraus: koska sielu on kuolematon, niin +tulee ihmisen suurella huolella sitä hoitaa, sillä sen mukaan, +minkälainen sielu on, määrätään myöskin sen tuleva kohtalo, ja siitä +riippuu sen vastainen vaellus; hyvä sielu seuraa kernaasti +johtaja-enkeliänsä (daimoniansa) jumalien asuntoihin, mutta +ruumiillisuudessa riippuva ja rikoksilla saastutettu sielu viedään +pakolla sille sopivaan paikkaan (LVII).</p> + +<p>Tähän loppuu pää-aineen tutkistelu, mutta sopivasti liittää Platoni +tähän vielä <i>mythillisen kuvauksen tulevan elämän asuntapaikoista</i> ja +manalaan menneiden eri tiloista (LVIII–LXI) sekä <i>viimeisestä +tuomiosta</i> (LXII–LXIII). Tämä tuomio on semmoinen, että keskimääräiset +sielut, jotka eivät ole hyviä eikä peräti pahoja, viedään +Akheroni-virtaa myöten Akherusia-järveen, jossa saavat töittensä palkan. +Jotka nyt huomataan perin parantumattomiksi, ne syöstään ikipäiviksi +Tartaroon. Mutta jotka vielä voivat parantua, lähetetään määrätyksi +ajaksi, tosin nekin Tartaroon, vaan sieltä vievät eri virrat ne sitten +uudestaan Akherusia-järveen. Täällä rukoilevat he niiltä anteeksi, joita +vastaan he eläessään rikkoneet ovat. Jos nämä nyt heille anteeksi +antavat heidän rikoksensa, silloin he pääsevät tuskistaan ja +puhdistuvat. Mutta jos he eivät saa anteeksi, niin täytyy heidän +uudestaan lähteä Tartaroon, josta heidät taasen samat virrat jälleen +vievät Akherusia-järveen. Tätä menoa kestää, siks’että he täysin +puhdistuvat ja anteeksi saavat rikoksensa. Hyvät sielut taas pääsevät +noihin ylhäisiin paikkoihin, joissa ehdoton puhtaus asuu, ja ne, jotka +filosofialla ovat sielunsa puhdistaneet, ne pääsevät ylhäisimpiin ja +kauniimpiin paikkoihin, joissa elävät autuaina ja ruumiittomina. Siitäpä +syystä tulee ihmisen filosofian ja oikean hyveen kautta itseänsä +valmistaa tuolle matkalle Hadekseen (LXIII).</p> + +<p>Sitten tulee <i>loppukohtaus</i> (LXIV–LXVII). Sokrates valmistaupi +kylpemään, antaa opetuslapsillensa viimeiset neuvonsa, kylpee, +vastaanottaa viime kerralta perheensä ja tyhjentää sitten, opetuslasten +vuodattaessa kyyneleitä, myrkkymaljan, sanoo viimeisen sanansa ja +kuolee.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Faidoni.</h2></center> + + +<p>Henkilöt:<a href="#a1b">[1]</a></p> + +<p>Ekhekrates.<br> +Faidoni.<br> +Apollodoro.<br> +Sokrates.<br> +Kebes.<br> +Simmias.<br> +Kritoni.<br> +Oikeuden palvelija.</p> + + +<p> </p> + +<p>I. <i>Ekhekrates</i>. Itsekö, Faidoni, olit Sokrateen luona sinä päivänä, +jona hän vankihuoneessa tyhjensi myrkkymaljan, vai toiseltako olet +kuullut?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Itse siellä olin, Ekhekrates.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Mitä se siis olikaan, jota se mies ennen kuolemataan +puhui? Ja miten kuoli hän? Mielelläni tuota kuulisin. Sillä tähän aikaan +ei ainoakaan Fliasialaisista kansalaisistani matkustele Athenaan, eikä +ole kaukaan aikaan sieltä tullut yhtäkään vierasta, joka olisi tietänyt +meille jotain varmaa noista kertoa, paitsi sen, että Sokrates +myrkkyjuoman juotuaan kuoli; mutta muista ei ole tiedetty mitään +jutella.</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Ettekö siis ole oikeudenkäynnistäkään saaneet mitään tietoa, +millä tavoin se tapahtui?</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Olemme; tuosta meille joku kertoi, ja meitäpä kummastutti, +että, vaikka tuomio jo aikaa sitten oli annettu, hän kumminkin näkyy +kuolleen paljoa myöhemmin. Mitenkä oli, Faidoni, tämän laita?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Sattumus sen Sokrateelle niin sovitti, Ekhekrates. Sattui, +näet, että päivänä ennen oikeudenkäyntiä se laiva oli perältään +seppelöitty, jonka Athenalaiset lähettävät Deloon.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Mikä se tämä laiva on?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Se on se laiva, jossa, kuten Athenalaiset kertovat, Thesey +kerran Kretaan vei tuon kaksikertaisen seitsenluvun nuorisoa,<a href="#a1">[1]</a> jotka +hän pelasti niinkuin itsekin pelastui. Silloin olivat Athenalaiset, +kuten kerrotaan, Apollonille tehneet sen lupauksen, että, jos nuo +tulisivat pelastetuiksi, he joka vuosi toimittaisivat, juhla-lähetyksen +Deloon; ja tämmöisen he siitä ajasta saakka aina ja vielä nytkin +vuosittain lähettävät. Niin pian kuin nyt on juhla-lähetystä ruvettu +toimeen panemaan on heillä eräs laki määräämässä, että kaupunki on +puhtaana oleva, ja ett’ei ketään saa valtion käskystä teloittaa, ennen +kuin laiva on Deloon tullut ja sieltä tänne<a href="#a2">[2]</a> palannut. Ja tuopa +välistä viepi paljonkin aikaa, kun tuulet sattuvat heitä viivyttämään. +Juhla-lähetys alkaa silloin, kun Apollonin pappi seppelöitsee laivan +perää; ja näinpä sattuikin, kuten sanoin, tapahtumaan päivänä ennen +oikeudenkäyntiä. Siitäpä syystä saikin Sokrates niin kauan aikaa olla +vankihuoneessa tuomionsa ja kuolemansa välillä.</p> + +<p>II. <i>Ekhekrates</i>. Mutta miten oli, Faidoni, laita itse +kuolemantapauksessa? Mitä silloin puhuttiin ja tehtiin, ja mitkä +ystävistä olivat hänen luonansa? Vai eivätkö hallitusmiehet suvainneet +kenenkään läsnä olla vaan päättikö hän elämänsä eroitettuna ystävistään?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Ei suinkaan, olihan siellä muutamia läsnä, olipa montakin.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Tee hyvin, kerro meille tuo kaikki miten tarkimmasti, +ell’ei sinua muu toimi estä.</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Eipä estä, koetan siis teille kertoella sillä Sokratesta +muistella, joko itse hänestä puhumalla taikka kuulemalla toisen hänestä +puhuvan, on ainakin minulle mieluisinta kaikesta.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Toden perästä, Faidoni, niin on laita niidenkin, jotka nyt +saat kuulijoiksi. Mutta koeta läpikäydä kaikki niin tyystin, kuin +suinkin voit.</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Minä puolestani tunsin tosiaankin ihmeellisiä tunteita läsnä +ollessani. Sääliksi, näet, minun ei ensinkään häntä käynyt, niinkuin +tavallisesti ystävän kuollessa käy; sillä onnen omaiselta, Ekhekrates, +näytti minusta mies sekä mielenlaatunsa että puheensa puolesta, kun hän +niin pelotta ja jalosti elämänsä päätti, niin että mieleeni johtui, +ett’ei hän ilman jumalallista sallimusta Hadekseen mennyt, vaan että +sielläkin hän, jos konsanaan kukaan muu tulisi hyvin menestymään. +Tästäpä syystä minussa ei mitään surkua noussut, niinkuin sopisi luulla +tapahtuvaksi tämmöisessä surun tilassa; eikä toiselta puolen mitään +mielihyvää, vaikkapa tapamme mukaan olimme filosofiallisiin kysymyksiin +ryhtyneet – sillä tätä laatua oli, näet, puheemme – vaan minua +vallitsi kerrassaan kummallinen ja outo tunne, johon yhtyi sekä +mielihyvää että myöskin mielipahaa, ajatellessani, että tämmöinen mies +pian oli eroava. Ja melkeinpä samaa mieli-alaa olivat kaikki läsnä +olevaiset, he milloin hymyilivät, milloin taas itkivät, semminkin yksi +meistä, nimittäin Apollodoro; sinä ehkä tunnet miehen ja hänen +luontonsa?</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Miksikä en?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Hänpä se juuri tätä mielenlaatua oli, ja minäkin puolestani +olin suuresti liikutettu, niin ikään muutkin.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Ketkä ne siis saapuvilla olivat, Faidoni?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Syntyperäisistä Athenalaisista olivat läsnä tuo sama +Apollodoro ja Kritobulo isänsä Kritonin kanssa, paitsi näitä Hermogenes +ja Epigenes sekä Aiskhines ja Antisthenes. Saapuvilla olivat myös +Ktesippo Paianiailaiaen ja Menekseno sekä muutamia muitakin +Athenalaisia; mutta Platoni, luulen minä, oli sairas.<a href="#a3">[3]</a></p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Oliko muukalaisia läsnä?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Oli, Simmias Thebalainen ja Kebes ja Faidonides sekä +Megarasta Eukleides ja Terpsioni.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Entä muita? Aristippo ja Kleombroto, olivatko he siellä?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Eivät; heidän sanottiin olevan Aiginassa.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Oliko saapuvilla vielä joku muukin?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Luulenpa jo maininneeni melkeen kaikki.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Entä sitten? Mistä sanoitkaan keskustelleenne?</p> + +<hr> + +<p>III. <i>Faidoni</i>. Minä koetan sinulle kaikki kertoa alusta alkaen. Meillä, +näet, oli tapana jo edellisinäkin päivinä, käydä Sokrateen luona ja me +aina kokoonnuimme aamuisin oikeushuoneesen, jossa tuomiokin oli +julistettu; sillä se oli vankihuoneen lähellä. Keskenämme haastellen me +siis joka kerta varroimme, kunnes vankihuone avattiin – se, näet, ei +varhain avattu –; mutta, niin pian kuin se avattiin, menimme me sisään +Sokrateen luo ja vietimme suuremman osan päivää hänen seurassansa. Ja +tälläpä kertaa olimme vieläkin varhaammin kokoontuneet. Sillä +tullessamme edellisen päivän illalla vankihuoneesta, olimme saaneet +tietää, että laiva oli Delosta palannut. Me siis toisiamme kehoitimme +miten aikuisimmin saapumaan tavalliseen paikkaan. – Niinpä +saavuimmekin; mutta ovenvartija, joka meille aina ovet aukaisi, tuli +ulos ja käski meidän odottaa eikä ennen sisään astua, ennenkuin hän itse +käskisi. ”Sillä”, sanoi hän, ”nuo yksitoista<a href="#a4">[4]</a> irroittavat nyt +Sokratesta hänen kahleistaan ja ilmoittavat hänelle, että hänen tulee +tänä päivänä elämänsä päättää. Vähän ajan päästä tuli vartija takaisin +ja käski meidän astua sisään. Vankihuoneesen nyt astuessamme huomasimme +Sokrateen vast’ikään kahleista irroitetuksi ja Xanthippan – sinä hänen +tunnet – istuvan hänen vieressään, heidän pieni poikansa sylissä. Kun +Xanthippa meidät näki, nosti hän valitushuudon ja puhui niitä, mitä +naiset ainakin: ”Viimeisen kerran siis saavat nyt ystävät sinua, +Sokrates, puhutella ja sinä heitä!” Kritoniin katsoen Sokrates silloin +sanoi: ”Kritoni, saatettakoon vaimoni kotiin!”<a href="#a5">[5]</a> Muutamat Kritonin +seurueesta saattoivat silloin kotiin hänen vaimonsa, joka yhä huusi ja +rintaansa löi. Mutta Sokrates kohoten sänkyyn istumaan veti jalkansa +ylös ja kynsi sitä; ja yhä jalkaa kynsien hän lausui: ”kuinka kummasti +toki, minun ystäväni, näkyy olevan tuon laita, jota ihmiset sanovat +nautinnoksi; kuinka ihmeellisessä suhteessa se onkin sen kanssa, joka +näyttää sen vastakohtana olevan, nimittäin tuskan kanssa, siinä +ett’eivät nämä molemmat tahdo yhtä aikaa olla ihmisessä, vaan jos joku +toista etsii ja saavuttaa, niin hän melkein välttämättömästi toisenkin +saa, ikäänkuin lähtisivät nämä molemmat yhdessä ulos yhdestä päästä. +Niinpä arvelenkin, että jos olisi Aisopo tämän huomannut, hän siitä +olisi sadun sepittänyt, mitenkä Jumala, kun tahtoi näiden molempain +keskinäisen sodan lakkauttaa, vaan sitä ei voinut, sitoi heidän päänsä +yhteen, ja että tästä syystä jokainen, jonka osaksi toinen tulee, sitten +osaksensa saapi toisenkin. – Näin näkyy minulle itsellenikin käyneen; +kun vast’ikään tunsin jalassani kivun noista kahleista, tuntuu nyt +nautinto seuraavan.”</p> + +<p>IV. Nyt keskeytti häntä Kebes ja sanoi: ”sepä nyt, Zey avita, oli hyvä, +ettäs, Sokrates, minua muistutit. Sillä noiden runoelmain johdosta, +joita olet sepittänyt, kun olet muutamia Aisopon satuja runomittaan +sovittanut sekä Apollonille ylistysvirren<a href="#a6">[6]</a> runoellut, ovat muutamat jo +ennen, mutta vast’ikään juuri Eueno, minulta kysyneet, mitä mieleesi +joutui, koska tänne tultuasi olet niitä sepittänyt, vaikka et koskaan +ennen ole runoutta harjoittanut. Jos siis pidät mitään lukua siitä, että +minulla olisi Euenolle jotain vastaamista, kun hän jälleen minulta kysyy +– ja siitä olen varma, että hän kysyy, – niin sano, mitä minun pitää +vastaaman.”</p> + +<p>”Sano hänelle siis, Kebes, niinkuin totta onkin” – vastasi Sokrates – +”ett’en ole niitä tehnyt kilpaillakseni hänen taikka hänen runoelmainsa +kanssa, sillä tiesinpä kyllä, ett’ei tämä olisi helppoa ollut; vaan +saadakseni selkoa, mitä muutamat unelmat merkitsivät, sekä täyttääkseni +velvollisuuteni, jos ehkä tämä sattuisi olemaan se Runotarten taide, +jota minun käskettiin harjoittaa<a href="#a7">[7]</a>. Tämän laita oli tämmöinen: Monta +kertaa edellisessä elämässäni näkyi minulle sama unelma, milloin +missäkin muodossa, aina samaa puhuen: Sokrates, harjoita ja harrasta +Runottarien taidetta! Minä puolestani luulin ennen, että se, jota +harrastin, juuri olikin se, johon unelma minua kehoitti ja yllytti, ja +että, samaten kuin on tapana juoksijoita yllyttää, unelmakin minua +kehoitti harjoittamaan sitä, jota harjoitinkin, nimittäin Runotarten +taidetta, koska, näet, filosofia on ylevin Runotarten taide, ja tätähän +minä harjoittelinkin. Mutta nyt kun tuomio oli julistettu ja jumalan +juhla viivytti kuolemaani, niin arvelin, että, jos ehkä tämä tavallinen +runoustaide oli se, jonka harjoittamiseen tuo unelma niin usein minua +kehoitti, minun ei tullut tottelematonna olla, vaan yritykseen ryhtyä. +Sillä ennenkuin olin unelmaa noudattanut ja runoilemisella +velvollisuuteni täyttänyt, arvelin turvallisemmaksi olla lähtemättäni +tästä elämästä. Näin minä siis ensiksi tein runoelman sille jumalalle, +jonka uhri-juhlaa parhaillaan vietettiin. Mutta kun olin jumalalle tämän +toimittanut ja kun arvelin, että runoilijan, jos hän tahtoi runoilija +olla, tulee sepittää runotaruja eikä suorasanaisia kertomuksia, vaan +itse en ollut mikään runotarujen keksijä, niin tästä syystä otin +runomittaan sovittaakseni muutamia Aisopon eläinsatuja, jotka minulla +olivat käsillä ja joita muistin, mitkä vaan ensiksi sattuivat.</p> + +<p>V. Kerro siis, Kebes, tämä Euenolle, tervehdi häntä ja sano, että, jos +hän on viisas, hän minua piammiten seuratkoon. Sillä tänä päivänä, kuten +näyttää, olen minä lähtevä; Athenalaiset niin käskevät.”</p> + +<p>Simmias silloin virkkoi: ”Minkä kehoituksen annatkaan Euenolle, +Sokrates! Useinkin olen, näet, sen miehen tavannut, mutta sen mitä minä +olen havainnut, ei ole hän ensinkään taipuvainen kehotustasi +noudattamaan.”</p> + +<p>”Mitenkäs niin?” sanoi Sokrates, ”eikö Eueno ole filosofi?”</p> + +<p>”Filosofi kyllä, minun luullakseni”, vastasi Simmias.</p> + +<p>”Siis on hän oleva tähän taipuvainen, eikä ainoastaan hän, vaan +jokainen, joka kelvollisesti ottaa osaa tähän asiaan. Mutta arvattavasti +hän ei ole itseänsä surmaava; sillä tätähän ei sanota oikeaksi.”</p> + +<p>Samassa kuin Sokrates näin lausui, laski hän jalkansa alas sängystä +maahan ja istui tällä tavoin koko seuraavan kanssapuheen kestäessä.</p> + +<p>Nyt kysyi häneltä Kebes: ”Mitä tarkoitat, Sokrates, tuolla lauseellasi, +ett’ei ole oikein itseään surmata, mutta että kuitenkin filosofin tulee +olla taipuvainen seuraamaan kuolevaa?”</p> + +<p>”Mitenkä, Kebes? Ettekö te, sinä ja Simmias, ole tästä kuulleet +keskusteltavan, kun olette Filolaon kanssa olleet?”<a href="#a8">[8]</a></p> + +<p>”Emme ainakaan mitään tarkkaa, Sokrates.”</p> + +<p>”No niin, kuulonhan mukaan minäkin näistä tulen puhumaan; ja mitä olen +sattunut näistä kuulemaan, sen mielelläni teille puhun. Niinhän +lieneekin sopivinta, että, kun ollaan aikeissa lähteä tuonne pois, +mietitään ja keskustellaan sinne-lähdöstä, minkälaisen luulemme lähdön +olevan; mitäpä muuta meillä olisikaan tekemistä koko ajan päivän laskuun +saakka?”</p> + +<p>VI. ”Mutta millähän syyllä itsensä surmaaminen väitetään vääräksi, +Sokrates? Sillä, niinkuin äsken kuulustelitkin, olen jo ennen sekä +Filolaolta, kun hän meidän luonamme oleskeli, että muutamilta muiltakin +kuullut, ett’ei sovi sitä tehdä; mutta mitään tarkkaa näistä en ole +keneltäkään koskaan kuullut.”</p> + +<p>”Ole vaan hyvillä mielin,” sanoi Sokrates; ”saanet sen piankin kuulla. +Mutta sinusta arvattavasti kuuluu kummalta, että tämä väite yksin +kaikista muista on ehdoton ja että se ei, niinkuin kaikki muu, riipu +yksityisestä ihmisestä, niin että muutamasti ja muutamille olisi parempi +kuolla kuin elää. Vaan mitä nyt niihin tulee, joille olisi parempi +kuolla, niin arvattavasti sinusta kummalta kuuluisi, jos näillä +ihmisillä ei olisi oikeutta tehdä itselleen hyvää, vaan heidän täytyisi +vartoa toista hyväntekijää.”</p> + +<p>Kebes nyt vähin hymyili ja sanoi omituisella murteellaan: ”Zey +tiekköön!”<a href="#a9">[9]</a></p> + +<p>”Tämä, totta kyllä,” jatkoi Sokrates, ”voisi kuulua järjettömältä; mutta +kyllä kai siinä jotain perääkin on. Se oppi, joka eräissä +salaisuuksissa<a href="#a10">[10]</a> meille näistä annetaan, mitenkä me ihmiset täällä +olemme ikään kuin vankeudessa ja mitenkä ei ole oikein itseään tästä +vankeudesta irroittaa eli pelastaa, näyttää minusta vaikealta eikä +suinkaan helposti käsitettävältä. Kuitenkin, Kebes, näyttää minusta +oikein sanotulta se, että jumalat meistä huolta pitävät ja että me +ihmiset olemme jumalien omaisuutta. Vai eikö sinusta niin ole?”</p> + +<p>”Onpa niin minusta,” vastasi Kebes.</p> + +<p>”Jos siis,” sanoi hän, ”joku sinun orjistasi itsensä surmaisi, ilman +sinun antamattasi mitään viittausta siitä, että tahdoit hänen kuolemaan, +etköhän siinä tapauksessa sinäkin häneen suuttuisi, ja häntä rankaisisi, +jos sinulla minkäänlaista rangaistusta silloin enään olisi?”</p> + +<p>”Varmaankin”, vastasi Kebes.</p> + +<p>”Tällä tavoin siis ehk’ei olekaan niin järjetön se väite, ett’ei pidä +itseään surmaaman ennen, kuin jumala päällemme panee jonkun pakon, +niinkuin nyt tämänkin nykyisen minulle.”</p> + +<p>VII. ”Tämä”, sanoi Kebes, ”kyllä kuuluu todenmukaiselta. Mutta mitä +tulee siihen, jota vast’ikään sanoit, että filosofit mielellään tahtovat +kuolla, niin näyttää se mielettömältä, jos vaan mitä äsken sanoimme on +oikein sanottu, että, näet, jumala on se, joka meistä huolen pitää, ja +että me olemme hänen omaisuuttansa; sillä että järkevimmät miehet +vastohakoisuutetta jättäisivät sen suojeluksen, jonka heille antavat +suojelijoista kaikkein parahimmat, itse jumalat, siinä ei ole mitään +järkeä. Eiväthän ne ainakaan voi luulla osaavansa paremmin itsestään +huolta pitää, jos he vapaiksi pääsevät, mieletön mies piankin voisi +arvella, että hänen pitäisi lähteä haltijataan pakoon, eikä osaisi +ajatella sitä, ett’ei pidä hyvästä luopuman, vaan miten mahdollisimmasti +siinä pysymän, koska hyvästä luopuminen olisi järjetöntä; mutta jolla +mieltä on, hän aina haluaisi olla sen luona, joka on häntä parempi. Ja +näin, Sokrates, näkyy siis äsken lausuttujen vastakohta olevan +todenmukainen; sillä juuri ymmärtävien sopii vastahakoisuudella kuolla, +mutta ymmärtämättömien ilolla.”</p> + +<p>Kun Sokrates tämän kuuli, näkyi hän olevan hyvillänsä Kebeen innosta ja, +katsoen meihin muihin, hän lausui:</p> + +<p>”Aina se Kebes vastaväitteitä keksii, eikä ota koskaan heti uskoaksensa, +mitä hänelle sanotaan.”</p> + +<p>Simmias lausui: ”Tällä kertaa, Sokrates, näyttää minustakin Kebes +puhuneen oikein; sillä minkätähden tahtoisivatkaan todellisesti viisaat +paeta hallitsijoita, jotka ovat heitä paremmat, sekä näistä mielellään +erota? Ja minusta näkyy Kebes puheellaan juuri sinua tarkoittaneenkin, +kun niin helposti saatat jättää sekä meidät että nuo, kuten itse +tunnustat, hyvät hallitsijasi, jumalat.”</p> + +<p>”Oikein puhutte”, sanoi Sokrates. ”Sillä arvelenpa tarkoituksenne +olevan, että minun on näissä asioissa itseäni puolustaminen ikäänkuin +oikeuden edessä.”</p> + +<p>”Aivan niin”, sanoi Simmias.</p> + +<p>VIII. ”No, hyvä!”, sanoi hän; ”tahdonpa koettaa teidän edessänne itseäni +puolustaa paremmalla menestyksellä kuin tuomarieni edessä. Jos en siis, +te Simmias ja Kebes, luulisi tulevani ensiksikin toisten viisaitten ja +hyvien jumalien luoksi, sitten lisäksi vielä kuolleiden ihmisten luoksi, +jotka ovat paremmat, kuin ihmiset täällä, niin minä kyllä olisin +väärässä, jos en olisi vastahakoinen kuolemalle. Mutta nyt hyvin +tietäkää, että toivon tulevani hyvien ihmisten luoksi; kuitenkaan en +tahdo tuota niin kiven kovaan väittää, mutta se tyyni tietäkää, että, +jos jotakin tänkaltaista, minä ainakin sitä ankarasti väitän, että +joudun jumalien luoksi, jotka ovat hyviä hallitsijoita. Tästäpä syystä +siis en ole ensinkään vastahakoinen lähtemään, vaan elän siinä hyvässä +toivossa, että kuolleillakin on joku olo olemassa, ja, kuten vanhastaan +sanotaan, olo parempi hyvillä kuin pahoilla.”</p> + +<p>”Mitä nyt, Sokrates?”, sanoi Simmias: ”aiotko meistä erota ja itseksesi +pitää tämän mielipiteen, vai etkö siitä meitäkin osallisiksi tee? Sillä +ainakin minun mielestäni tämä näyttää olevan yhteinen hyvä meille +kaikille. Ja jos tästä voit meitäkin vakuuttaa, niin se samalla myös on +oleva sinun puolustuksena.”</p> + +<p>”Tahdon siis koettaa”, sanoi hän. ”Mutta ensiksi kuulkaamme Kritonia +tuossa, mitä lieneekään, jota hän jo kauan aikaa näkyy tahtoneen sanoa.”</p> + +<p>”Mitä muuta, Sokrates”, sanoi Kritoni, ”kuin että se mies, jonka tulee +antaa sinulle myrkky-juoma, jo kauan aikaa sitten minulle sanoi, että +sinua pitäisi huomauttaman siitä, että puhuisit niin vähän kuin suinkin. +Sillä hän arvelee, että ne, jotka puhuvat, pian lämpenevät, mutta että +lämpeneminen ei tuota myrkylle hyötyä, koska tämmöisissä tapauksissa +niiden, jotka näin tekevät, välistä täytyy juoda myrkkyä kaksi kolme +kertaa.”<a href="#a11">[11]</a></p> + +<p>Niin Sokrates sanoi: ”käske miehen vaan olla hyvillänsä; ainoastaan +valmistakoon hän tuota valmistettavaansa sen verran, että hän voi +minulle kahdesti antaa, ja, jos tarvittaisiin, kolmastikin.”</p> + +<p>”Tuonpa melkein jo tiesinkin”, vastasi Kritoni, ”mutta hän on jo kauan +minua vaivannut.”</p> + +<p>”Anna hänen olla”, sanoi Sokrates. ”Mutta teille tuomareilleni tahdon jo +tilin tehdä siitä, mitenkä mielestäni mies, joka todenperästä on +elämänsä viettänyt filosofian harrastamisella, hyvällä syyllä voi +vakavana olla, kun kuolema lähestyy, sekä varmasti toivoa, että hän, +täältä erottuaan, siellä on saavuttava suurimmat edut. Mitenkä nyt näin +on näiden laita, koetan teille osoittaa, te Simmias ja Kebes.</p> + +<p>IX. Näyttääpä melkein kuin olisivat kaikki muut ihmiset tietämättömissä +siitä, että ne, jotka oikealla tavalla ryhtyvät filosofian +viljelemiseen, eivät tavoittele muuta kuin kuolemista ja kuolleina +olemista<a href="#a12">[12]</a>. Jos nyt näin on asian laita, niin olisipa todellakin +eriskummallista, jos ken koko elinaikansa tuota ainoata tavoittelisi, +mutta, kun se sitten juuri on saavutettavana, muuttuisi vastahakoiseksi +sille, jota hän niin kau’an on halunnut ja tavoitellut.”</p> + +<p>Simmias silloin hymyili ja sanoi: ”Oletpa, Sokrates, totta Zey! saanut +minun nauramaan, vaikka tällä erää en ole nauruun ensinkään taipuvainen. +Sillä arvelenpa, että, jos tuo suuri yleisö olisi saanut tämän kuulla, +tämä sen mielestä olisi ollut aivan oikein sanottu filosofeista; ja mitä +meidän kansalaisiimme<a href="#a13">[13]</a> tulee, niin olisivat he varmaan taipuvaiset +myöntämään että ne, jotka ovat filosofiaan puuttuneet, todenperästä +haluavat kuolla, sekä ett’eivät he ensinkään ole tietämättömissä siitä, +että ne ainakin ansaitsevat kuolla.”</p> + +<p>”Ja oikeinpa he, Simmias, puhuisivat, paitsi mitä tulee siihen, +ett’eivät olisi tietämättä. Sillä tietämättä he ovat sekä siitä, miten +todelliset filosofit haluavat kuolla, että myöskin siitä, millä tavalla +he kuoleman ansaitsevat ja minkälaisen kuoleman. Puhukaamme siis”, sanoi +hän, ”itseksemme ja antakaamme noiden olla. – Onko mielestämme kuolema +mitään?”</p> + +<p>”Totta kait,” vastasi siihen Simmias.</p> + +<p>”Mutta arvaten ei muuta, kuin sielun ja ruumiin ero? Ja että kuolleena +oleminen on se, että ruumis, sielusta eroitettuna, oleskelee itseksensä +erillään, ja sielu, ruumiista eroitettuna, se niinikään erillänsä +oleskelee itsekseen? Mitään muuta, kuin tämä, ei kuolema liene?”</p> + +<p>”Eipä muuta, kuin tämä”, vastasi Simmias.</p> + +<p>”Mietipä nyt, ystäväni, onko sinulla sama ajatus kuin minulla; sillä +tällä tavoin me, luullakseni, paremmin pääsemme selville siitä, mitä nyt +tutkimme. Sopiiko mielestäsi filosofin haluta noita niin kutsuttuja +nautintoja, semmoisia kuin esimerkiksi ruokien ja juomain nautintoja?”</p> + +<p>”Ei millään tavoin, Sokrates”, vastasi Simmias.</p> + +<p>”No, entä lemmennautintoja?”</p> + +<p>”Ei ensinkään.”</p> + +<p>”Entäs edelleen; noita muita huolia ruumiin hoidosta, luuletko semmoisen +miehen niitä suuriksi arvaavan? Luuletko hänen pikemmin arvossa pitävän +vai ylenkatsovan esimerkiksi kalliitten vaatteiden ja jalkineiden ostoa +ja muita noita ruumiin koristuksia, paitsi sen verran, minkä +välttämättömyys häntä vaatii näitä hankkimaan?”</p> + +<p>”Ylenkatsoo kait minun mielestäni todellinen filosofi näitä tämmöisiä”, +vastasi Simmias.</p> + +<p>”Tämmöisen miehen koko harrastus siis sinun mielestäsi ei tarkoita +ruumiin asioita, vaan mahdollisuuden mukaan näistä luopumista ja hengen +asioihin kääntymistä?”, jatkoi Sokrates.</p> + +<p>”Niin, minun mielestäni.”</p> + +<p>”Erittäinkin tänkaltaisissa asioissa käy siis ilmi, että filosofi ennen +muita ihmisiä koettaa niin paljon kuin suinkin irroittaa sielua ruumiin +yhteydestä?”</p> + +<p>”Nähtävästi.”</p> + +<p>”Ja useimpain ihmisten mielestä, Simmias, ei näytä elämä olevan minkään +arvoinen semmoiselle miehelle, jolla ei ole tänkaltaista huvia eikä +niihin osaa ota, vaan melkeinpä kuolleena olevalta näyttää se, joka ei +huoli ruumiillisista nautinnoista.”</p> + +<p>”Aivan totta puhut.”</p> + +<p>X. ”Mutta miten on viisauden hankkimisen laita? Onko ruumis esteeksi vai +ei, jos joku viisauden harrastuksessaan sen avuksensa ottaa? Sanani +tarkoittavat tätä: antavatko näkö tai kuulo ihmisille mitään +todenperäistä, vai onko näiden laita niin kuin runoilijat meille +myötänsä juttelevat, ett’emme kuule emmekä näe mitään varmaa?<a href="#a14">[14]</a> Ja +kuitenkin, jos ruumiillisista aistimista eivät nämäkään, näkö ja kuulo, +ole tarkkoja eikä luotettavia, niin tuskinpa sitten muutkaan; sillä +kaikki muut ovat näitä huonommat. Vai eivätkö mielestäsi ole?”</p> + +<p>”Varmaan”, vastasi hän.</p> + +<p>”Milloinka siis”, jatkoi Sokrates, ”saavuttaa sielu totuuden? sillä kun +se ruumiin kera koettaa jotakin tutkia, niin on selvää, että tämä sen +pettää.”</p> + +<p>”Totta puhut.”</p> + +<p>”Eivätköhän sielulle siis nuo tosi-olemat käy selviksi ajattelemalla, +jos muutoin millään tavoin?”</p> + +<p>”Tosiaan.”</p> + +<p>”Mutta sielu kait silloin ajattelee parahiten, kun sitä ei häiritse +mikään noista, ei kuulo eikä näkö, ei tuska eikä huvi, vaan kun se, +ruumiista huolimatta, on miten mahdollista itseksensä ja, mahdollisuuden +mukaan ilman yhteydettä ja keskeydettä ruumiin kanssa, tavoittelee +todella olevaa.”</p> + +<p>”Niin vainen.”</p> + +<p>”Eikö filosofin sielu siis tässäkin pidä ruumista sangen arvottomana ja +sitä karta, ja pyrkii vaan itsekseen päästä?”</p> + +<p>”Siltä näyttää.”</p> + +<p>”Mutta mitenkä on, Simmias, laita tämän: sanommeko löytyvän jotakin +ehdottomasti oikeaa vai ei?”</p> + +<p>”Sanomme kyllä, Zeyn kautta!”</p> + +<p>”Ja ehdottomasti kaunista sekä hyvää?”</p> + +<p>”Mitenkäs ei?”</p> + +<p>”Oletko koskaan silmilläsi nähnyt mitään näistä?”</p> + +<p>”En koskaan”, vastasi hän.</p> + +<p>”Oletko sitten muun ruumiillisen aistimen kautta näitä oppinut +tuntemaan? Puhun nyt kaikista senkaltaisista, niinkuin esimerkiksi +suuruudesta, terveydestä, väkevyydestä, sanalla sanoen kaikkien tosi +olosta, mitä mikin itsessään on. Voimmeko ruumiin avulla nähdä näiden +sisimmän toden? Vai onko laita niin, että se meistä, joka parhaiten ja +tarkimmiten koettaa ajatuksella käsittää sen asian todellista oloa, jota +hän jolloinkin tutkii, hän pääsee kunkin asian tuntemista likimmälle?”</p> + +<p>”Niin aivan.”</p> + +<p>”Mutta tätähän tehnee puhtaimmasti se, joka niin paljon kuin suinkin +itse ajatuksella ryhtyy jokaiseen asiaan, eikä ajattelemisessa anna +tilaa nä’ölle eikä myöskään ajatuksen rinnalle aseta mitään muuta +aistinta, vaan joka, käyttäen ajatusta sen sulassa puhtaudessa, koettaa +tavoitella itsekutakin todella olevaa sen sulassa puhtaudessa, vapaana, +niin paljon kuin mahdollista, silmistä ja korvista jopa, sanalla sanoen, +koko ruumiista, koska tämä, jos se on myötävaikuttamassa, sielua +häiritsee ja estää sitä totuuden ja viisauden saavuttamisesta? Eiköhän, +Simmias, juuri tämmöinen mies, jos kenkään, ole tosin-olevaa saavuttava?</p> + +<p>”Ylenmäärin totta on, mitä puhut, Sokrates”, sanoi Simmias.</p> + +<p>XI. ”Eikö, siis”, jatkoi Sokrates, ”kaikista näistä välttämättömästi +seuraa, että todenperäiset filosofit saavat melkeinpä tämänkaltaisen +ajatuksen, niin että toisilleen myöskin puhuvat tähän suuntaan: +Näyttääpä ikäänkuin tutkinnossamme joku polku meidät johdonperäisesti +viepi siihen, että, niinkauan kuin meillä on ruumis ja meidän sielumme +on yhteenliitetty tämän pahan kanssa, me emme täydelleen voi saavuttaa +sitä, jota tavoittelemme; ja totuus se on, jota tavoittelemme. Sillä +tuhansia hankaluuksia tuottaa meille ruumis välttämättömän elatuksen +kautta; ja jos lisäksi tauteja sattuu, niin estävät ne meitä totuuden +etsinnässä. Ruumis meidät täyttää haluilla ja himoilla, pelolla ja +kaikenlaisilla tyhjillä kuvilla, sekä monenkaltaisilla joutavilla, niin +että me toden perästä juuri sen tähden, kuten on tapana sanoa, emme +ensinkään pääse mihinkään käsitykseen mistäkään. Sodatkin ja kapinat ja +riidat eivät nekään ole minkään muun vaikuttamia, kuin ruumiin ja sen +himojen. – Sillä tavarain pyynnöstä meille kaikki sodat syntyvät, mutta +tavaraa täytyy meidän hankkia ruumiin tähden, jonka palveluksessa +orjaamme. Ja näistäpä kaikista syistä meillä ei olekaan tilaisuutta +filosofiaa harrastamaan. Mutta pahin kaikesta on, että, jos me siltä +joskus tilaisuutta saammekin ja käännymme jotain tutkimaan, se joka +paikassa pujahtaa tutkimuksiimme, tuottaa levottomuutta ja häirinää ja +meitä niin hämmentää, ett’emme sen takia voi totuutta nähdä. Itse teossa +onkin käynyt ihan ilmeiseksi, että, jos mielimme joskus jostakin saada +puhtaan tiedon, meidän tulee erota ruumiista ja asiat katsoa itse +sielulla. Ja silloinpa, kuten näyttää, me saavutamme sen, jota halajamme +ja jonka ystäviksi itseämme sanomme, nimittäin viisauden, silloin, näet, +kun olemme kuolleet, vaan emme eläessämme – niinkuin tämä puhe +osoittaa. Sillä jos ruumiin kanssa yhdessä on mahdoton saavuttaa +puhdasta tietoa mistäkään, niin tapahtuu jompikumpi kahdesta: me emme +tätä tietoa ensinkään voi saavuttaa, taikka me sen saavutamme vasta +kuoltuamme. Silloin vasta, näet, mutta ei ennen, on sielu oleva +itsekseen, ruumiista eroitettuna. Ja niinkauan kuin elämme, näytämme +silloin olevamme tietoa likimmällä, kun niin vähän kuin mahdollista ja +sen verran vaan kuin välttämättömyys vaatii pidämme keskeyttä ja +yhteyttä ruumiin kanssa, emmekä itsiämme sen luonnolla saastuta, vaan +pidämme itsemme siitä puhtaina, siksi kuin itse jumala meidät vapauttaa. +Ja täten puhtaina sekä ruumiin järjettömyydestä vapaina me saamme, +niinkuin arvata sopii, oleskella samankaltaisten sielujen kanssa ja +voimme omin voimin tajuta kaikki täydessä kirkkaudessa; ja tämä kait on +itse totuus. Sillä, joka ei puhdas ole, ei sille ole sallittu puhdasta +käsittää. Näin, Simmias, luulen kaikkien niiden, jotka viisautta oikein +harrastavat, täytyvän toisillensa puhua ja tätä mielipidettä olla. Vai +eikö tämä ole sinunkin ajatuksesi?”</p> + +<p>”Kaikin puolin, Sokrates.”</p> + +<p>XII. ”Jos, ystäväni, tämä nyt on totta”, jatkoi Sokrates, ”eikö ole +meillä siis suuri toivo, että, kun pääsemme sinne, minne minä vaellan, +me siellä jos missään voitamme sen, jonka voittamisesta meillä +edellisessä elämässämme on ollut niin paljon huolta, niin että sen +matkan, joka nyt on minulle määrätty, voi hyvällä toivolla tehdä +toinenkin mies, ken hyvänsä tietää mielensä valmistetuksi ja +puhdistetuksi.”</p> + +<p>”Niin aivan”, sanoi Simmias.</p> + +<p>”Mutta eikö ole puhdistuksena pidettävä juuri se, josta +kanssapuheessamme jo ennen puhuttiin, nimittäin sielun eroittaminen +ruumiista niin paljon kuin suinkin sekä sielun totuttaminen +yhteenvetäymään joka ruumiin paikasta itsekseen ja keräymään itsehensä +ja niin nykyisessä kuin tulevassakin elämässä mahdollisuutta myöten +asumaan yksinänsä itsekseen, irroitettuna ruumiista ikään kuin +kahleista?”</p> + +<p>”Sepä juuri”, sanoi hän.</p> + +<p>”Mutta eikö juuri tätä sielun irroitusta ja erkanemista ruumiista sanota +kuolemaksi?”</p> + +<p>”Sanotaan.”</p> + +<p>”Mutta sen irroittamista haluavat, kuten sanomme, parhaasta päästä aina +ja ainoastaan ne, jotka viisautta oikein harjoittavat, ja tämäpä se +juuri onkin filosofien harrastus, tämä sielun irtaantuminen ja +erkaneminen ruumiista. Eikö niin?”</p> + +<p>”Siltä näyttää.”</p> + +<p>”Eiköhän se siis, kuten alussa sanoin, olisi naurettavaa, jos joku +täällä eläessään koettaisi niin elämätänsä asettaa, että hän tulisi +miten likimmälle kuoleitten oloa, mutta sitten, kun kuolema tulee, siitä +tuskaantuisi. Eikö olisi tämä naurettavaa?”</p> + +<p>”Olisi kerrassaan.”</p> + +<p>”Todenperästä siis, Simmias, haluavat filosofian oikeat harrastajat +kuolla, ja vähimmiten kaikista ihmisistä on näille kuolleena oleminen +peloittava. Mietipä asiata seuraavaltakin kannalta. Jos ne, jotka aina +ovat olleet ruumiin vihaajia ja jotka mielivät saada pitää sielun +itseksensä yksinään, jos ne, tämän toteen-käydessä, pelkäisivät ja +olisivat vastamielisiä, eikö olisi se näiden puolelta suuri +mielettömyys, jos eivät he ilolla menisi sinne, johon tultuaan he +toivovat ensiksikin saavuttavansa sen, jota he eläessään rakastivat – +ja toiseksi vielä pääsevänsä olemasta yhdessä sen kanssa, jonka vihaajia +he olivat? Ja vielä: lemmityistensä ja vaimojensa ja lastensa kuoltua +ovat monet ihmiset vapaaehtoisesti tahtoneet Hadekseen päästä, +viehätettyinä siitä toivosta, että siellä saisivat nähdä ja yhdessä olla +niiden kanssa, joita he rakastivat; mutta joka viisautta todenperästä +rakastaa ja joka on tullut siihen lujaan toivoon, ett’ei hän missään +muualla kuin Hadeksessa voi sanottavassa määrässä tätä saavuttaa, hänkö +siis vastenmielisesti kuolisi eikä sinne ilomielin menisikään? Näin kait +täytyy, ystäväni, ainakin sen uskoa, joka toden perästä on filosofi: +lujasti, näet, täytyy hänen olla vakuutettu siitä, ett’ei hän missään +muualla kuin siellä ole saavuttava puhdasta viisautta. Jos tämän laita +nyt on tämmöinen, eikö olisi se, kuten äsken sanoin, suuri mielettömyys, +jos filosofi kuolemata pelkäisi?”</p> + +<p>XIII. ”Zeyn kautta, todellakin suuri mielettömyys,” sanoi Simmias.</p> + +<p>”Jos siis”, jatkoi hän, ”näet jonkun, joka kuoleman tullessa on +vastenmielinen, eikö ole sinusta tämä riittävä todistus siitä, että tämä +mies on ruumiin, vaan ei viisauden rakastaja (filosofi)? Niinpä ikään +rakastaneekin semmoinen mies rikkautta ja kunniaa, joko jompaakumpaa +taikka molempia?”</p> + +<p>”Niin juuri on laita, kuten sanot.”</p> + +<p>”Mutta”, sanoi hän, ”eikö sitä vastoin, Simmias, niin kutsuttu +miehullisuus paraiten tule viisautta harrastavien osaksi?”</p> + +<p>”Tulee kait”, sanoi Simmias.</p> + +<p>”Ja hillitseväisyys, joksi joukkokin sanoo sen omaisuuden, ett’ei +häälytä himojen vallassa, vaan niitä halveksitaan ja hallitaan, eikö +sekin kuulu ainoastaan niihin, jotka enimmin halveksivat ruumista ja +elävät filosofiassa?”</p> + +<p>”Välttämättömästi”, sanoi hän.</p> + +<p>”Sillä jospa”, sanoi Sokrates, ”tahdot muitten ihmisten miehullisuutta +ja hillitseväisyyttä ajatella, niin nämä mielestäsi ovat kummallisilta +näyttävät.”</p> + +<p>”Mitenkä niin, Sokrates?”</p> + +<p>”Tiedäthän”, sanoi Sokrates, ”että kaikkien muitten ihmisten, paitsi +filosofien, mielestä kuolema on mitä suurimpia pahoja?”</p> + +<p>”Totta”, sanoi hän.</p> + +<p>”Ne näistä ihmisistä siis, jotka miehullisia ovat, kun kuoleman +vaaroihin antauvat, tekevät sen vieläkin suurempien pahain pelosta?”</p> + +<p>”Niinpä kyllä.”</p> + +<p>”Pelosta siis ja pelkuudesta kaikki muut, paitsi filosofit, ovat +miehullisia. Mutta pelkuudesta ja pelkurisuudesta miehullisena olla, +sehän kummallista.”</p> + +<p>”Tosiaankin.”</p> + +<p>”Mitä taas tulee niihin heistä, jotka hillitseväisyyttä noudattavat, +eikö ole niidenkin laita sama? He ovat hillitseväisiä eräästä +hillittömyydestä. Ja vaikkapa tätä arvelemmekin melkein mahdottomaksi, +niin sattuu kuitenkin, mitä tähän yksinkertaiseen hillitseväisyyteen +tulee, heidän laitansa olemaan senkaltainen; sillä peläten menettävänsä +muita nautintoja, joita haluavat, pidättävät he itsiään muutamista +nautinnoista, mutta ovat toisten nautintojen hallitsemina. +Hillittömyydeksi tosin sanotaan nautintojen alla orjaaminen, kuitenkin +on näiden laita se, että he muutamia haluja hallitsevat syystä että ovat +toisten halujen hallitsemina. Tämä käypi yhteen sen kanssa, mitä äsken +sanoin, että he tavallansa hillittömyydestä itsensä hillitsevät.”</p> + +<p>”Siltäpä näyttää.”</p> + +<p>”Se vaan, ystäväni Simmias, ett’ei tämä suinkaan ole oikea tie hyveesen, +tämä nautintojen vaihtaminen nautintoja vastaan, tuskien tuskia vastaan, +pelon pelkoa vastaan sekä suurempain pienempiä vastaan, ikäänkuin rahoja +vaihdetaan, vaan että ainoa ja oikea raha, jota vastaan kaikki tämä on +vaihdettava, on viisaus, ja että kaikella sillä, mitä tällä ja tämän +kanssa ostetaan ja myydään, on todellista arvoa, sekä että siis +miehullisuus, hillitseväisyys ja oikeamielisyys sekä sanalla sanottu +kaikki oikea hyve on ainoastaan viisauden kanssa yhdessä, olkootpa +sitten nautinnot, pelot ja kaikki muut senkaltaiset myötä olemassa +taikka ei.<a href="#a15">[15]</a> Mutta jos nämä kaikki eroitetaan pois viisaudesta ja +vaihdetaan toisiansa vastaan, niin on tämmöinen hyve ainoastaan +kuvajaispeli ja tosiansakin orjallinen, eikä ole sillä mitään raittiutta +eikä totuutta; sillä totuus on itsessään eräs puhdistus kaikista +tänkaltaisista, ja niin hillitseväisyys, oikeamielisyys ja miehullisuus +kuin itse viisauskin, ovat tavallansa puhdistuksia. Siispä mielestäni +eivät näytäkään ne, jotka meille ovat mysteriot asettaneet, halvoilta +miehiltä, vaan itse teossa he jo ammoisilta ajoilta ovat meille antaneet +viittauksia siitä opista, että joka puhdistamatonna ja pyhittämätönnä +menee Hadekseen, saa saastassa maata, mutta joka sinne puhdistettuna ja +pyhitettynä saapuu, hän saa jumalien kanssa asua. Sillä, sanovat +mysteriain tietäjät, thyrson-kantajia on monta; mutta harvat ovat +jumalan innostuttamia.<a href="#a16">[16]</a> Tämmöisiä ovat minun ajatukseni mukaan +ainoastaan ne, jotka oikein ovat filosofiaa harrastaneet. Ja yhdeksi +näistä tullakseni en minäkään ole mahdollisuuden mukaan mitään +elämässäni laiminlyönyt, vaan kaikella tavoin sitä harrastanut. Ja +oikeallako tavalla olen harrastanut sekä hyväksenikö työskennellyt, +siitä olen minä, jos jumala suopi, tuonne tultuani saava varman tiedon, +jopa, luullakseni, aivan piankin.”</p> + +<p>”Tässä on nyt, Simmias ja Kebes, minun puolustukseni siitä, ett’en +syyllä voi olla murheellinen enkä vastenmielinen jättäessäni teidät sekä +muut hallitsijat täällä alhaalla, vakuutettuna kuin olen, että siellä +ylhäällä olen saava yhtä hyviä hallitsijoita ja ystäviä kuin täällä, +vaikk’ei joukko ota tätä uskoaksensa. Jos puolustuksellani olen paremmin +onnistunut saada teidät, kuin Athenalaisten tuomarit vakuutetuiksi, niin +hyvä olisi.”</p> + +<hr> + +<p>XIV. Kun oli Sokrates tämän puhunut, otti Kebes suun vuoroa ja sanoi:</p> + +<p>”Kaikki muu näyttää minusta olevan hyvin puhuttu, mutta mitä sieluun +tulee, Sokrates, niin ihmisiä suuresti arveluttaa se heidän pelkonsa, +ett’ei sielu, ruumiista erottuansa, enään muka ole missään olemassa, +vaan että se samana päivänä kuin ihminen kuolee, menehtyy ja hajoaa; ja +että se, niinpian kuin se erkanee ja lähtee ulos ruumiista, haihtuu +tyhjiin ja leuhahtaa pois kuni hengähdys tai savu, eikä enään ole +missään olemassa. Jos sielu, eroitettuna kaikesta siitä pahasta, josta +vast’ikään mainitsit, olisi jossain olemassa itseksensä ja itseensä +yhdistyneenä, silloin voisi elää siinä suuressa ja ihanassa toivossa, +että se, mitä äsken puhuit, on totta. Mutta tähän, arvatakseni, +tarvitaan monilla syillä todeksi näytetty vakuutus siitä, että, ihmisen +kuoltua, sielu on olemassa sekä että sillä on voimaa ja tajua.”</p> + +<p>”Totta puhut, Kebes”, sanoi Sokrates. ”Mutta mitä on meidän tekeminen? +Tahdotko, että keskustelemmekin juuri siitä, onko todennäköisyyden +mukaan asian laita tämmöinen vai ei?”</p> + +<p>”Minä puolestani mielelläni kuulisin, mikä ajatus sinulla näistä on”, +vastasi Kebes.</p> + +<p>”Silloinpa en luule kenenkään, joka on minua nyt kuuleva, olipa tuo +sitten vaikka komediantekijä,<a href="#a17">[17]</a> voivan sanoa, että minä joutavia +lasken ja pidän puheita asioista, jotka eivät minua muka koske”, sanoi +Sokrates. ”Jos se siis on mieleenne, niin alkakaamme tutkistelumme!”</p> + +<p>XV. ”Tutkikaamme ainettamme siltä kannalta alkaen, ovatko kuolleiden +ihmisten sielut Hadeksessa vai ei. Kuten tiedämme, löytyy vanhastaan +eräs sanoma, että sielut, täältä lähdettyänsä, ovat siellä, ja että ne +jälleen tänne palaavat ja syntyvät kuolleista. Jos nyt asian laita näin +on, että eläväiset syntyvät kuolleista, niin mitäpä muuta kuin että +meidän sielumme todellakin ovat siellä olemassa? Sillä eihän ne +voisikaan uudestaan syntyä, jos eivät ne olisi olemassa; ja riittävä +todistus siitä, että sielut ovat Hadeksessa olemassa, löytyisi kyllä, +kun vaan toden perästä saataisiin selville se, ett’eivät eläväiset synny +mistään muusta kuin kuolleista. Mutta jos näin ei ole laita, silloin +tarvitaan toinen todistus.”</p> + +<p>”Aivan oikein”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Jos tahdot asian helpommin käsittää”, sanoi Sokrates, ”niin älä sitä +mieti ainoastaan ihmisiin, vaan myöskin kaikkiin eläviin ja kasveihin +katsoen; ajatelkaamme eikö ylipäätä kaikki, mikä tahansa on syntynyt, +ole syntynyt juuri siten, että vastakohta on vastakohdastaan alkunsa +saanut, kaikki, näet, jolla sattuu vastakohtaa olemaan, niinkuin +esimerkiksi kauniilla on vastakohtana ruma, oikealla väärä, ja tuhansia +samankaltaisia. Tuota siis katselkaamme, onko välttämätöntä, että +kaikki, jolla vastakohtaa on, syntyy omasta vastakohdastansa eikä +mistään muusta. Jos esimerkiksi jokin käy suuremmaksi, eikö ole +välttämätöntä, että se, pienempänä ennen oltuaan, siitä sitten +suurenee?”</p> + +<p>”Varmaan.”</p> + +<p>”Siis, jos jokin pienemmäksi käy, niin se, suurempana ennen oltuansa, +siitä sitten pienenee?”</p> + +<p>”Aivan niin”, sanoi hän.</p> + +<p>”Ja niin ikään siis väkevämmästä syntyy heikompi sekä hitaammasta +nopeampi?”</p> + +<p>”Ihan.”</p> + +<p>”Vielä: jos jokin huonommaksi käy, eikö se synny paremmasta, samalla +tavoin kuin suurempi oikeus syntyy suuremmasta vääryydestä?”</p> + +<p>”Kuinkas ei?”</p> + +<p>”Tarpeeksiko siis olemme selvillämme siitä, että kaikki täten syntynsä +saa, että vastakohta syntyy vastakohdastansa?”</p> + +<p>”Kerrassaan.”</p> + +<p>”Vieläkin; eikö näidenkin ole laita sama, kuin kaikkien niiden, missä +kaksi vastakohtaa on olemassa, että niiden välillä aina löytyy kaksi +syntyä eli muutosta: edellisestä jälkimäiseksi ja jälkimäisestä taas +edelliseksi? Niinhän esimerkiksi suuremman ja pienemmän välillä löytyy +suurennus ja vähennys, ja tämän mukaanhan me sanommekin edellisen +suurentuvan ja toisen vähentyvän?”</p> + +<p>”Niinpä vainen.”</p> + +<p>”Eikö ole laita sama erkaantumisen ja yhdistymisen, kylmenemisen ja +lämpenemisen, sekä kaiken muunkin välillä? Ja vaikk’emme näitä +nimityksiä aina käytäkään, niin täytyy kuitenkin itse teossa asian laita +aina näin olla, että ne toisistaan syntyvät ja että kumpasestakin aina +toinen syntyy?”</p> + +<p>”Täytyy kait”, sanoi hän.</p> + +<p>XVI. ”Vielä sittenkin;” sanoi Sokrates, ”onko elämisellä mitään +vastakohtaa, samaten kuin valveilla-olemisella on vastakohtana +nukkuminen?”</p> + +<p>”On kyllä”, vastasi hän.</p> + +<p>”Mikä?”</p> + +<p>”Kuolleena-oleminen”, sanoi hän.</p> + +<p>”Eivätkö nämäkin, jos ne vastakohtia ovat, toisistansa synny, ja eikö +näidenkin välillä, koska niitä kaksi on, löydy kaksikertainen synty?”</p> + +<p>”Aivan varmaan.”</p> + +<p>”Toisen yhdistyksen näistä molemmista, joita mainitsin, tahdon minä +sinulle selvittää”, sanoi Sokrates, ”sekä itse yhdistyksen että +syntymisetkin; sinä taas saat toisen minulle selvittää. Tarkoitan +nukkumista ja valvomista; ja väitteeni on, että nukkumisesta syntyy +valvominen ja valvomisesta nukkuminen sekä että näiden synnyt ovat uneen +vaipuminen ja herääminen. Onko tämä sinusta selvä, vai ei?”</p> + +<p>”On kyllä.” + +”Osoita nyt”, sanoi hän, ”sinäkin minulle, mitenkä elämän ja kuoleman on +laita. Etkö sano, että kuolleena-oleminen on elämisen vastakohta?”</p> + +<p>”Sanon.”</p> + +<p>”Ja että ne toisistaan syntyvät?”</p> + +<p>”Niin.”</p> + +<p>”Mikä se siis elävästä syntyy?”</p> + +<p>”Kuollut”, sanoi hän.</p> + +<p>”Ja kuolleesta taas?”</p> + +<p>”Elävä, se täytyy minun tunnustaa”, sanoi hän.</p> + +<p>”Kuolleista siis, Kebes, syntyy sekä elävä että eläväiset?”</p> + +<p>”Siltä näyttää”, sanoi hän.</p> + +<p>”Siis meidän sielumme löytyvät Hadeksessa”, sanoi Sokrates.</p> + +<p>”Nähtävästi”, vastasi Kebes.</p> + +<p>”Eikö nyt näihin kuuluvista synnyistä eli muutoksista toinen satu +olemaan selvä? sillä tottahan muutos elämästä kuolemaan on selvä, vai +kuinka?”</p> + +<p>”On kyllä”, sanoi hän.</p> + +<p>”Mitenkä nyt tehdään?”, sanoi Sokrates; ”eiköhän täytyne meidän +toiseltakin puolen otaksua samankaltaista syntymistä, vai onko tässä +luonto rammaksi joutuva? Täytyykö otaksua jotakin kuolemiselle vastaavaa +syntyä?”</p> + +<p>”Täytyy kyllä”, sanoi hän.</p> + +<p>”Mitä?”</p> + +<p>”Eloon elpymistä.”</p> + +<p>”Jos nyt”, jatkoi Sokrates, ”jotain elpymistä löytyy, eikö tapahdu tämä +elpyminen siten, että kuolleista jälleen syntyy eläviä?”</p> + +<p>”Varmaan.”</p> + +<p>”Siis tulemme tälläkin tavoin yksimielisiksi siitä, että elävät syntyvät +kuolleista yhtä hyvin kuin kuolleet elävistä. Mutta jos nyt näin on +laita, niin silloinhan meillä onkin, niinkuin äsken arvelimme,<a href="#a18">[18]</a> +riittävä todistus siitä, että kuolleitten sielut täytymyksestä ovat +jossakin olemassa, josta ne jälleen syntyvät.”</p> + +<p>”Minusta nähden, Sokrates, on tämä välttämätön seuraus niistä, joista +olimme yhtä mieltä”, sanoi hän.</p> + +<p>XVII. ”Pidä nyt sekin silmällä, Kebes”, sanoi Sokrates, ”ett’emme ole +yksimielisiksi tulleet millään väärällä tavalla, ei ainakaan minusta +nähden. Sillä ell’ei toisella syntyvällä aina olisi siihen vastaava +vastakohtansa, niin että kaikki kulkee ympäri ikään kuin pyörön muotoon, +vaan löytyisi jonkinkaltainen vastakohdan suora syntyminen ainoastaan +toisesta, mutta tästä ei enään takaisin kääntyisi eikä kierrosta +tekisi,<a href="#a19">[19]</a> niin ymmärrät, että kaikki lopuksi saisi yhden muodon ja +joutuisi yhdenkaltaiseen tilaan sekä herkeäisi syntymästä.”</p> + +<p>”Mitenkä niin?”, kysyi Kebes.</p> + +<p>”Ei ole vaikeata ymmärtää, mitä tarkoitan”, vastasi Sokrates. ”Sillä jos +esimerkiksi uneen vaipuminen olisi olemassa, mutta nukkumisesta syntyvä +herääminen ei olisi tähän vastaamassa, niin ymmärrät, että lopuksi +kaikki tekisi tuon Endymioni-sadun joutavaksi ja ett’ei koko taru +olisikaan millään lailla silmiin pystyvä, koska kaikki muukin joutuisi +ihan samaan tilaan kuin hänkin, nimittäin nukkumisen tilaan.<a href="#a20">[20]</a> Ja jos +kaikki toiseensa yhteentyisi eikä olisi mitään erkanemista, niin pianpa +toteentuisi tuo Anaxagoraan otaksuma, että kaikki on yhtenä.<a href="#a21">[21]</a> Samaten +myös, ystäväni Kebes, jos kaikki, mikä on eloon päässyt, kuolisi, ja +kuoltuansa jäisi siihen tilaan eikä jälleen elpyisi, eikö siitä ihan +välttämättömästi se seuraisi, että kaikki lopuksi olisi kuolleena eikä +mikään eläisi? Sillä jos elävä tosin tuosta toisesta syntyisi, mutta +elävä sitten kuolisi, mitä muuta voisikaan silloin tapahtua, kuin että +kaikki kuluisi loppuun ja kuolisi?”</p> + +<p>”Eipä muuta, ei ainakaan minun nähdäkseni, Sokrates”, sanoi Kebes, ”vaan +minun mielestäni puhut ihan totta.”</p> + +<p>”Minun nähdäkseni, Kebes, onkin asian laita kerrassaan juuri näin”, +sanoi hän, ”ja tämän kun tunnustamme, emme suinkaan eksy, vaan +todenperästä olemassa ovat elpyminen ja elävien syntyminen kuolleista; +niin ikään ovat kuolleiden sielut olemassa, ja hyvillä on olo parempi, +pahoilla pahempi.”</p> + +<hr> + +<p>XVIII. ”Tosiaankin”, alkoi taas Kebes sanelemaan, jos on se väite oikea, +jota niin usein olet, Sokrates, meille kertonut, että, näet, meidän +oppimisemme ei ole mitään muuta kuin mieleen uudestaan muistumista, niin +tämänkin väitteen mukaan on meidän jossain edellisessä ajassa täytynyt +oppia se, joka nyt uudestaan muistuu mieleemme. Mutta tämä olisi +mahdoton, jos ei sielumme jossakin olisi olemassa ennen kuin se syntyy +tähän ihmismuotoon; niin että siis tältäkin kannalta sielu näkyy olevan +jotain kuolematonta.”</p> + +<p>”Mutta”, sanoi vuorostaan Simmias, ”mitkä ovat taas näiden todistukset, +Kebes? Muistuta ne mieleeni, sillä tällä erää en niitä oikein muista.”</p> + +<p>”Tahdon mainita yhden todistuksen,” sanoi Kebes, ”jopa sangen oivankin, +nimittäin, että ihmiset, kun heiltä kysytään – jos vaan, näet, +taitavasti kyselee – itsestään tietävät sanoa, miten kunkin asian laita +on; mutta tätäpä eivät he voisikaan tehdä, ell’ei heissä olisi tieto ja +oikea käsitys. Ja jos joku heidät johtaa mittaus-opillisiin piirtiöihin +taikka muihin senkaltaisiin, niin sillä hän selvimmiten osoittaa, että +näin on tämän laita.”<a href="#a22">[22]</a></p> + +<p>Sokrates nyt otti virkkoaksensa: ”Jos et, Simmias, tällä tavoin ole +tullut vakuutetuksi, niin mietipä, voitko ajatukseemme yhtyä, jos asiata +seuraavalta kannalta katsot. – Sitähän sinä epäilet, onko tuo +niinkutsuttu oppiminen jälleen-muistamista.”</p> + +<p>”Minä tuota en epäile,” sanoi Simmias, ”mutta minä olen juuri sen +tarpeessa, mistä puhe on, nimittäin uudestaan-muistamisen. Ja melkeinpä +minä sen johdosta, mitä Kebes koetti esiintuoda, jo uudestaan muistankin +ja olen vakuutettu; mutta siitä huolimatta minä sittenkin haluaisin +kuulla, millä tavalla sinä koettaisit asiata selvittää.”</p> + +<p>”Tällä,” sanoi Sokrates. ”Me kaiketi tunnustamme, että, jos joku jotakin +jälleen muistaa, hänen on täytynyt ennen se tietää?”</p> + +<p>”Tunnustamme,” sanoi hän.</p> + +<p>”Emmeköhän sitäkin tunnusta, että, jos tällä tavoin ihmiselle tulee +jokin tieto, tämä on mieleen-muistumista? Tätä tarkoitan näin: jos joku, +jotakin nähtyään taikka kuultuaan taikka muulla tavalla aistittuaan, ei +ainoastaan tätä tunne, vaan myöskin tulee ajatelleeksi jotain toista, +jonka tunteminen ei ole sama, vaan joku toinen, emmeköhän syyllä silloin +voi sanoa, että hänen mieleensä muistui se, jota hän tuli ajatelleeksi?”</p> + +<p>”Mitä mietit sanoa?”</p> + +<p>”Esimerkiksi tätä: eri asioitahan on tieto ihmisestä ja tieto lyyrystä?”</p> + +<p>”Totta kait.”</p> + +<p>”Nythän hyvin tiedät, että kun armastajat näkevät lyyryn taikka +manttelin taikka muun kappaleen, joita heidän armaimpansa tavallisesti +ovat käyttäneet, heidän käy niin, ett’eivät ainoastaan tunne lyyryä, +vaan että heidän mieleensä myöskin joutuu sen armaan kuva, jonka lyyry +on. Tämä on mieleen muistumista. Samaten voi joku, nähdessään Simmiaan, +usein saada mieleensä Kebestä, ja tänkaltaisia esimerkkiä löytyy +tuhansittain.”</p> + +<p>”Tosiaan, Zeyn kautta, tuhansittain,” sanoi Simmias.</p> + +<p>”Eikö tämä ole mieleen-muistumista?,” sanoi Sokrates. ”Varsinkin koska +näin tapahtuu semmoisten asiain suhteen, jotka ajan pituuden tähden +taikka sen kautta, ett’eivät ne ole olleet nähtävinä, ovat joutuneet +unohduksiin.”</p> + +<p>”Varmaankin,” sanoi hän.</p> + +<p>”Ja vielä,” sanoi Sokrates: ”jos joku näkee kuvatun hevosen taikka +kuvatun lyyryn, voiko hänen mieleensä ihminen muistua, ja voiko Kebes +muistua sen mieleen, joka näkee Simmiaan kuvattuna?”</p> + +<p>”Voi kyllä.”</p> + +<p>”Ja jos ken Simmiaan näkee kuvattuna, niin hänen mieleensä myös Simmias +itsekin voi muistua?”</p> + +<p>”Niin kait,” sanoi hän.</p> + +<p>XIX. ”Eiköhän kaikissa näissä tapauksissa mieleen-muistuminen voi +tapahtua joko yhdennäköisyyden taikka erinäköisyyden kautta?”</p> + +<p>”Voi kyllä.”</p> + +<p>”Mutta kun yhdennäköisyyden kautta jonkun mieleen jokin muistuu, eikö +hänelle välttämättömästi käy niin, että hän tulee miettineeksi, +puuttuuko vai ei jotain siihen yhdennäköisyyteen katsoen, mikä tällä on +hänen mieleensä muistuneen kanssa?”</p> + +<p>”Välttämättömästi,” sanoi hän.</p> + +<p>”Ajattelepa nyt,” sanoi Sokrates, ”onko tämän laita näin. Sanommeko +ehkä, että jotakin yhdennäköistä on semmoisena olemassa, minä en +tarkoita jotain puuta, joka on toisen puun näköinen, taikka jotakin +kiveä, joka on toisen kiven näköinen, taikka jotakin muuta senkaltaista, +vaan minä tarkoitan kaiken tämän ohessa jotain toista, nimittäin +yhdennäköisyyttä itsessään; saatammeko sanoa semmoisen löytyvän vai ei?”</p> + +<p>”Saatamme Zeyn kautta,” sanoi Simmias, ”ihan varmaan.”</p> + +<p>”Tiedämmekö myöskin, mitä se on?”</p> + +<p>”Tiedämme kyllä,” sanoi hän.</p> + +<p>”Mistä olemme tiedon tästä saaneet? Eiköhän juuri niistä, joista puhe +oli? Nähdessämme yhdennäköisiä puita, kiviä ja muita senkaltaisia, +emmeköhän näistä tulleet tuota yhdennäköisyyttä huomanneeksi joksikin +muuksi kuin ne? Mutta kenties se sinun mielestäsi ei olekaan mitään +”muuta?” Mietipä sitten asiata tältäkin kannalta: eivätkö yhdennäköiset +kivet ja puut, vaikka ovatkin yhdenkaltaisia, joskus meistä näytä +yhdennäköisiltä, toiste taas ei?”</p> + +<p>”Totta.”</p> + +<p>”Vieläkin; onko yhdennäköinen semmoisena koskaan sinusta näyttänyt +erinäköiseltä? taikka yhdennäköisyys erinäköisyydeltä?”</p> + +<p>”Ei niin konsanaan, Sokrates.”</p> + +<p>”Siis eivät olekaan yhdennäköiset eri kappaleet ja yhdennäköisyys +semmoisena yhtä,” sanoi hän.</p> + +<p>”Eivät suinkaan, minun nähdäkseni, Sokrates.”</p> + +<p>”Mutta näistä yhdennäköisistä kappaleista, vaikka ovatkin toista kuin +tuo yhdennäköisyys semmoisena, näistä olet kumminkin saanut tuon +yhdennäköisyyden tietosi käsittäneeksi ja huomanneeksi?”</p> + +<p>”Ihan totta puhutkin,” sanoi hän.</p> + +<p>”Olkoonpa sitten, että tämä yhdennäköisyys on samankaltainen taikka +erikaltainen kuin nuo eri kappaleet, eikö niin?” + +”Jopa.”</p> + +<p>”Väliäpä ei olekaan,” sanoi Sokrates. ”Sillä niin pian kuin sinä, +jotakin nähdessäsi, tästä sinun näöstäsi tulet jotain toista +ajatelleeksi, olkoonpa sitten jotakin yhdenkaltaista taikka +erikaltaista, niin tämä välttämättömästi on mieleen-muistumista.”</p> + +<p>”Kaiketikin.”</p> + +<p>”Mitenkäs on taas tämän?” sanoi hän: ”havaitsemmeko me jotakin +tänkaltaista noihin puihin katsoen ja muihin yhdennäköisiin, joista +puhuimme? Näyttävätkö ne meistä olevan niin yhdennäköisiä kuin se, joka +on itsessään yhdennäköinen, vaan puuttuuko niiltä jotakin, niin +ett’eivät olekaan senkaltaisia kuin se, joka on itsessään +yhdennäköinen?”</p> + +<p>”Puuttuu paljonkin,” sanoi hän.</p> + +<p>”Emmekö tunnusta, että, jos joku jotain nähdessään tulee huomanneeksi, +että se, jota hän nyt näkee, yrittää olla samankaltainen kuin jokin muu +noista itsessään olevista, mutta että siltä jotain puuttuu eikä pääse +semmoiseksi olemaan kuin tuo toinen, vaan on huonompi, emmekö tunnusta, +että sen, joka tämmöistä tulee miettineeksi, on täytynyt ennen nähdä se, +jonka muka kaltaiseksi hän tämän sanoi, vaikka tältä kyllä jotain +puuttui?”</p> + +<p>”On kait hänen täytynyt se nähdä.”</p> + +<p>”Vielä: emmekö samankaltaisen havainnon tehneet yhtä hyvin +yhdennäköisistä kappaleista kuin tuosta itsessäänkin yhdennäköisestä?”</p> + +<p>”Kaikittain.”</p> + +<p>”Meillä on siis täytynyt olla tieto itse yhdennäköisyydestä semmoisenaan +ennen sitä aikaa, jolloin me ensi kerran nähdessämme yhdennäköisiä +kappaleita, tulimme huomanneeksi, että ne yrittävät olla itsessään +yhdennäköisen kaltaisia, vaikka niiltä jotain puuttui?”</p> + +<p>”Niin kait.”</p> + +<p>”Mutta senkin tunnustanemme, ett’emme ole tuota huomausta tehneet emmekä +voikaan tehdä muulla tavoin kuin joko näkemällä taikka koskemalla taikka +muulla aistimella huomaamalla; sillä kaikki nämä ovat minusta yhtä.”</p> + +<p>”Niinpä ovatkin, Sokrates, siihen katsoen, mitä meidän keskustelumme +tahtoo selville saada.”</p> + +<p>”Aistimien kautta siis meidän pitää tuleman huomanneeksi, että kaikki +aistinnan alaiset kappaleet tavoittelevat tuota, joka on itsessään +yhdennäköinen, sekä että ne ovat tätä puuttuvaisempia. Vai miten?”</p> + +<p>”Niin, vainen.”</p> + +<p>”Mutta ennenkuin rupeamme näkemään ja kuulemaan ja muilla aistimilla +huomaamaan, on meidän täytynyt jostakin saada tieto tuosta itsessään +yhdennäköisestä, mitä se on, voidaksemme tähän palauttaa ne eri +kappaleet, joita aistintojen kautta havaitsimme yhdennäköisiksi ja +voidaksemme samassa huomata, että kaikki tänkaltaiset pyrkivät +ollaksensa semmoisia, kuin tuo itsessään yhdennäköinen, vaikka ovatkin +sitä huonompia.”</p> + +<p>”Täytymyksellä johtuu tämä edellisistä, Sokrates.”</p> + +<p>”Emmekö heti synnyttyämme ole nähneet ja kuulleet ja eikö meillä jo +silloin ole muitakin aistimuksia ollut?”</p> + +<p>”Olemme.”</p> + +<p>”Mutta tieto tuosta itsessään yhdennäköisestä on, sanoimme, meidän tätä +ennen täytynyt saada?”</p> + +<p>”Niin.”</p> + +<p>”Ennen syntyämme on meidän siis, kuten näyttää, täytynyt saada se +tieto.”</p> + +<p>”Siltä näyttää.”</p> + +<p>XX. ”Jos siis ennen syntyämme tämän tiedon saimme ja se meillä on +syntyessämme, emmekö siis ennen syntyämme ja heti synnyttyämme +tunteneet, ei ainoastaan yhdennäköisyyttä semmoisena ja suuruutta ja +pienuutta semmoisina, vaan myöskin kaikki muutkin senkaltaiset? Sillä +meidän puheemme nyt tarkoittaa ei ainoastaan itsessään yhdennäköistä, +vaan myöskin itsessään kaunista, itsessään hyvää, oikeata, pyhää ja, +kuten sanon, kaikkia, jota me ”olemisen” nimityksellä merkitsemme, +olkoonpa kysymyksiä tehdessämme taikka vastauksia antaessamme. Näistä +siis kaikista on meidän ennen syntyämme täytynyt saada tiedot.”</p> + +<p>”Niin on.”</p> + +<p>”Ja jos näin olemme tiedot saaneet emmekä niitä myötänsä unohtaisi, niin +ne aina olisivat meillä olemassa sekä syntyessämme että koko elämän +läpikin; sillä tietäminen on juuri siinä, että, kun jostakin olemme +tiedon saaneet, se meillä on olemassa eikä ole meiltä kadoksiin mennyt. +Vai emmekö, Simmias, unohtamiseksi sano tiedon katoamista?”</p> + +<p>”Niin aivan, Sokrates,” sanoi hän.</p> + +<p>”Mutta jos me nyt, arvelen minä, saatuamme nämä tiedot ennen syntyämme, +ne syntyessämme olemme kadottaneet, mutta sittemmin aistintojen kautta +näistä asioista jälleen saaneet ne tiedot, jotka meillä kerran ennen +olivat, eiköhän silloin se, jonka me oppimiseksi sanomme, ole juuri sen +tiedon jälleen saaminen, joka meillä ennen on ollut? Ja tämän me kait +hyvällä syyllä voimme sanoa mieleen muistumiseksi?”</p> + +<p>”Aivan.”</p> + +<p>”Sillä sehän on mahdolliseksi näytetty, että me, jotakin aistiessamme, +olkoonpa näön, kuulon, taikka muun aistinnon kautta, tulemme +miettineeksi jotain toista kuin tätä, jota toista olemme unohtaneet ja +jota tämä aistinnon-alainen tulee likelle joko erinäköisenä taikka sen +kanssa yhdennäköisenä. Niin että siis, kuten sanottu on, kahdesta toinen +on tosi: me joko olemme kaikki näillä tiedoilla tänne syntyneet ja ne +meissä pysyvät elämämme läpi, taikkapa ne, joiden me sanomme ”oppivan,” +eivät teekään mitään muuta kuin uudestaan muistavat, jossa tapauksessa +oppiminen onkin mieleen-muistumista.”</p> + +<p>”Ja ihan varmaan onkin, Sokrates, näin laita.”</p> + +<p>XXI. ”Kummanko näistä nyt valitset, Simmias? Senkö että me näillä +tiedoilla synnymme vai että sittemmin mieleemme muistuvat ne, joista +ennen olemme tiedon saaneet?”</p> + +<p>”Tällä erää, Sokrates, en taida kumpaakaan valita.”</p> + +<p>”No entä taidatko seuraavain välillä valita ja mitä niistä arvelet? +Mies, joka jotakin tietää, osaako hän tiettävistään selkoa tehdä?”</p> + +<p>”Täytyy kait hänen se osata, Sokrates,” sanoi hän.</p> + +<p>”Onko se siis sinun ajatuksesi, että kaikki osaavat selkoa tehdä niistä, +joista puheemme nyt on ollut?”</p> + +<p>”Tahtoisinpa vaan, että niin olisi,” sanoi Simmias, ”mutta pikemminpä +pelkään, ett’ei huomenna tähän aikaan enään ole ainoatakaan ihmistä, +joka voisi tyydyttävällä tavalla sen tehdä.”</p> + +<p>”Sinun mielestäsi siis, Simmias, eivät kaikki ihmiset näitä tiedäkään?,” +sanoi Sokrates.</p> + +<p>”Eivätpä kyllä.”</p> + +<p>”Heidän siis täytyy uudestaan itselleen muistuttaa se, josta heillä +ennen oli tieto?”’</p> + +<p>”Välttämättömästi.”</p> + +<p>”Milloinka ovat sielumme saaneet näistä tiedon? Ei suinkaan sen perästä, +kuin ihmisiksi synnyimme?”</p> + +<p>”Eipä kyllä.”</p> + +<p>”Sitä ennenkö siis?”</p> + +<p>”Niin.”</p> + +<p>”Ennenkuin ne ihmis-muotoon ilmestyivät, olivat siis meidän sielumme +olemassa, ilman ruumiitta, mutta tiedolla varustettuina.”</p> + +<p>”Niinpä kyllä, Sokrates, ell’emme ole noita tietoja saaneet itse +syntyessämme; sillä tämä aika on vielä otaksuttavana.”</p> + +<p>”Olkoon, ystäväni; mutta missä toisessa hetkessä me ne taas kadotimme? +sillä niinkuin äsken tunnustimme, me emme ole näillä varustettuina +syntyneet. Vai kadotimmeko me ne samassa hetkessä, kuin ne saimme? +Taikka onko sinulla mitään muuta aikaa sanottavanasi?”</p> + +<p>”Ei, Sokrates; vaan en huomannut, että arveluni oli tyhjä.”</p> + +<p>XXII. ”Onko siis, Simmias, asian laita meidän mielestämme tämmöinen?,” +sanoi Sokrates. ”Jos, niinkuin aina kertaamme, toden perästä on olemassa +itsessään kaunis, itsessään hyvä ja kaikki muu senkaltainen olemus ja +jos me tähän, jonka tunnemme erääksi meissä ennen löytyneeksi omaksi +olemukseksi, palautamme ja tähän vertaamme kaikki aistimisen alaiset +esineet, johtuuko siitä välttämättömyydellä, että, samalla tavoin kuin +nuo puhtaat olemukset ovat olemassa, samalla tavoin meidän sielummekin +täytyy olla olemassa jopa ennen syntyämmekin; ja että jos näin ei ole +laita, meidän puheemme silloin on tyhjäksi joutunut? Onko nyt tosiaankin +asian laita semmoinen, onko yhtä välttämätöntä, että meidän sielumme +ennen syntyämme ovat olemassa, kuin että nuo olemukset ovat olemassa, ja +että sielut eivät ole olemassa, jos eivät nuokaan olemukset ole +olemassa?”</p> + +<p>”Yltäkyllin välttämättömältä,” sanoi Simmias, ”näyttää minusta, +Sokrates, tämän asian laita, ja kauniinpa päätteen onkin puheemme siinä +saavuttanut, että sielumme, ennen syntyämme, on samankaltaisesti +olemassa, kuin tuokin olemus, josta nyt puhut. Sillä mitä minuun tulee, +niin minusta ei ole mikään niin selvä kuin se, että kaikki tänkaltaiset, +niinkuin esimerkiksi kaunis, hyvä ja kaikki muut, joista nyt olet +puhunut, varmaan ja ennen kaikkia ovat olemassa, ja ainakin minun +mielestäni on tämä ihan kylliksi todistettu.”</p> + +<p>”Mutta miten on Kebeen?” sanoi Sokrates; ”sillä meidän täytyy saada +Kebeskin tästä vakuutetuksi.”</p> + +<p>”Hän luullakseni onkin täysin vakuutettu, vaikka hän kyllä, mitä +todistusten hyväksymiseen tulee, on kovimpia miehiä,” sanoi Simmias. +”Kuitenkin arvelen hänen olevan – eikä suinkaan puuttuvaisesti – +vakuutettuna siitä, että sielumme oli, ennen synnyttyämme, olemassa.” +XXIII. ”Mutta,” jatkoi Simmias, ”onko se vielä kuoltuammekin olemassa, +sepä ei minustakaan, Sokrates, ole vielä todistettu, vaan tätä vastustaa +vielä tuon yleisön arvelu, jota Kebes äsken mainitsi, että sielu ihmisen +kuoleman kanssa haihtuu ja että kuolema on sille sen loppuna oleva. +Sillä mikäpä estää, että sielu syntyy ja alkunsa saa jostain muualta +sekä on olemassa, ennen tulemistansa ihmis-ruumisen, mutta, tähän +tultuaan ja tästä jälleen erottuaan, sitten itsekin kuolee ja menehtyy?”</p> + +<p>”Oikein puhut, Simmias,” sanoi Kebes. ”Sillä näyttääpä siltä, kuin olisi +vaan toinen puoli todistettavista todeksi näytetty, se nimittäin, että +sielumme on, ennen syntyämme, olemassa; todistettava on lisäksi, että se +on yhtä hyvin olemassa meidän kuoltuamme kuin ennen syntyämme, jos +todistus mielii tulla täydelliseksi.”</p> + +<p>”Sepä, ystäväni Simmias ja Kebes, onkin jo todistettu”, sanoi Sokrates, +”jos tahdotte tämän todistuksen yhteenpanna sen kanssa, josta jo olimme +yhtä mieltä, nimittäin että kaikki elävä saa kuolleesta syntynsä. Jos, +näetten, sielu jo ennaltaan on olemassa ja jos sen myöskin tähän elämään +tullessaan ja syntyessään täytyy syntyä juuri kuolemasta ja +kuolleena-olemisesta, eikä mistään muusta, eikö täytyisi sen siis olla +kuolemankin perästä olemassa, koska sen jälleen täytyy tähän elämään +syntyä? Todistettuna on siis nyt jo se, jota kaipaatte.”</p> + +<hr> + +<p>XXIV. ”Kuitenkin luulen huomaavani, että niin sinä kuin Simmiaskin +mielellänne tahtoisitte saada tämän aiheen laveammaltakin +keskustelluksi, sekä että teillä, samaten kuin lapsillakin, on se pelko, +että, kun sielu ruumiista lähtee, tuuli sen todellakin hajoittaa ja +haihduttaa, varsinkin kun sattuu joku kuolemaan, ei tyvenessä ilmassa, +vaan tuimassa myrskyssä.”</p> + +<p>Kebes hymyillen vastasi tähän: ”koeta siis, Sokrates, meitä saada +toiseen vakuutukseen ikäänkuin olisikin meissä se pelko; taikkapa +pikemmin: ei niinkuin olisi tämä pelko meissä, vaan meidän joukossamme +ehkä löytynee lapsi, jolla tämmöinen pelko lienee. Tätä lasta siis +koettakaamme rauhoittaa, ett’ei se pelkäisi kuolemata kuni kummituksia.”</p> + +<p>”Mutta silloinpa saattekin,” sanoi Sokrates, ”sille laulaa joka päivä, +siksi että olette rauhaan sen lumonneet.”</p> + +<p>”Mistäs saamme, Sokrates”, sanoi Kebes, ”hyvän lumo-laulajan +tänkaltaisia vastaan, sitten kun sinä olet meidät jättänyt?”</p> + +<p>”Suuri on, Kebes, Hellaan maa”, sanoi Sokrates, ”ja siinä löytyy +montakin oivaa miestä, lukuisat ovat myöskin muukalaisten kansat, joita +kaikkia teidän tulee läpi-tutkia, etsien tämmöistä lumo-laulajaa, yhtä +vähän rahoja kuin vaivaa säästäen; sillä muuta ei ole, johon voisitte +soveliaammin rahojanne menettää. Mutta etsiä teidän tulee itsiennekin +kesken; sillä varmaan ette ole helposti löytävät semmoisia, jotka +voisivat tämän tehdä paremmin kuin te.”</p> + +<p>”Näin on varmaan tapahtuva,” sanoi Kebes, ”mutta jos on mieleesi, niin +palatkaamme siihen, johon keskustelumme jätimme.”</p> + +<p>”Varmaan on se mieleeni; mitenkä se ei olisi!”</p> + +<p>”Oivasti lausuttu”, sanoi Kebes.</p> + +<p>XXV. ”Eivätköhän ne kysymykset, jotka meidän siis tulee itsillemme +tehdä”, sanoi Sokrates, ”ole melkein tämän kaltaisia: minkälaatuinen on +se, jonka sopii haihtua? minkälaatuisesta tulee meidän pelätä, että sen +näin käy, minkälaatuisesta taasen ei? Ja sen jälkeen tulee meidän +tarkastaa, kummanko laatuinen sielu on, ja tämän taas johdosta saamme +sielumme puolesta joko pelätä tahi toivoa.”</p> + +<p>”Oikein puhut”, sanoi hän.</p> + +<p>”Eiköhän siis liiteperäinen ja kokoonpantu ole sitä laatua, että sen +luonnonmukaisesti sopii samalla tavalla mennä hajalleen, kuin se +kokoonkin-pantiin? Mutta jos on jotakin liittämätöntä olemassa, niin +tämän ainoan, jos jonkin, ei sovi näin käydä?”</p> + +<p>”Minun nähdäkseni on laita näin”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Eiköhän se, joka aina on samanlaisena ja samankaltaisena, eiköhän +suurimman todennäköisyyden mukaan juuri se ole liittämätön, mutta se, +joka on milloin minkin kaltaisena eikä koskaan saman-oloisena, eiköhän +se ole liiteperäinen?”</p> + +<p>”Minusta ainakin siltä näyttää.”</p> + +<p>”Palatkaamme nyt”, sanoi hän, ”siihen, josta jo ennen olemme +keskustelleet. Itse olemus, jolle me kysellessämme ja vastatessamme +myönnämme olemisen aatteen, onko se aina samana pysyvä vai milloin +minkin kaltaisena? Itsessään yhdenkaltainen, itsessään kaunis, kaikki +itsessään oleva, joka on semmoisena olemassa, s. o. itse ehdoton +oleminen, sehän ei koskaan käy mitään muutosta, minkälaatuista tahansa? +Vaan eikö näistä kukin, joka todellakin on olemassa, yhdenlaatuisena ja +itsensäkaltaisena olevana, aina myöskin pysy samanoloisena eikä +milloinkaan millään lailla käy minkäänmoista muutosta?”</p> + +<p>”Täytymys sen on, Sokrates, aina olla samanoloisena”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Mutta miten on laita noiden monien eri kauniiden, esim. ihmisten tahi +hevosten taikka vaatteitten taikka kaikkien muitten senkaltaisten, +olkootpa ne yhdenkaltaista tahi kauniita tahi mitä hyvänsä samaa laatua +ja nimeä? Pysyvätkö nämäkin samoina vai onko, ihan päinvastoin noita +edellisiä, näiden laita semmoinen, ett’ei mikään niistä ole samanoloinen +itsensä eikä toisensa kanssa, niin etteivät he siis, sanalla sanoen, +koskaan pysy samoina?”</p> + +<p>”Niinpä vainen”, sanoi Kebes, ”ne eivät koskaan pysy samoina.”</p> + +<p>”Eikö näitä voi koskea, nähdä ja muillakin aistimilla huomata, mutta +noita samoina pysyviä et voi millään muulla tavalla kuin hengen +ajatusvoimalla käsittää, vaan ne ovat näkymättömät eikä voikaan niitä +silmillä huomata?”</p> + +<p>XXVI. ”Aivan totta puhutkin,” sanoi hän.</p> + +<p>”Otaksummeko siis”, sanoi Sokrates, ”jos tahdot, kahta olentojen lajia, +toisen näkyväisen, toisen näkymättömän?”</p> + +<p>”Otaksumme”, sanoi hän.</p> + +<p>”Ja näkymättömän otaksumme aina samana pysyväksi, mutta näkyväisen emme +milloinkaan samana pysyväksi?”</p> + +<p>”Tämänkin otaksumme”, sanoi hän.</p> + +<p>”No hyvä!” sanoi Sokrates, ”me itse, olemmeko me mitään muuta kuin +ruumis ja sielu?”</p> + +<p>”Emmepä kyllä.”</p> + +<p>”Kumpaisenko lajin kaltaisen ja kummalleko pitemmin sukua sanoisimme +ruumiin olevan?”</p> + +<p>”Sen jokainen huomaa, että se on sukua näkyväiselle”, sanoi hän.</p> + +<p>”Entäs sielu? Onko se näkyväinen vai näkymätön?”</p> + +<p>”Ei se ainakaan, Sokrates, ole ihmisille näkyväinen”, sanoi hän.</p> + +<p>”Mehän puhummekin ainoastaan ihmisille näkyväisistä ja näkymättömistä. +Vai tarkoitatko sinä jotakin muuta?”</p> + +<p>”En muuta kuin ihmisille.”</p> + +<p>”Mitä me siis sielusta sanomme? Onko se näkyväinen vai ei?”</p> + +<p>”Ei.”</p> + +<p>”Siis näkymätön?”</p> + +<p>”Niin.”</p> + +<p>”Sielu siis tulee näkymätöntä likemmälle kuin ruumis, mutta ruumis taas +näkyväistä?”</p> + +<p>”Ihan täytymyksestä, Sokrates.”</p> + +<p>XXVII. ”Mutta emmekö ole jo ennen sanoneet, että kun sielu, jotain +tutkiessaan, ottaa avuksensa ruumiin, tapahtukoon tämä joko näkemällä +taikka kuulemalla taikkapa jonkun muun aistimen kautta – sillä ruumiin +avulla jotain tutkia on juuri aistimen kautta tutkiminen – sielu +silloin ruumiin kautta tulee vedetyksi niihin, jotka eivät koskaan ole +samoina pysyväisiä, sekä itse harhailee, hämmentyy ja hoipertelee +niinkuin juopunut, syystä että se on tänkaltaisiin puuttunut?”</p> + +<p>”Aivan.”</p> + +<p>”Vaan kun se itsekseen yksinänsä tutkii, eikö se silloin tähtää tuohon +puhtaasen ja ijäti olevaan ja kuolemattomaan ja samana pysyväiseen, ja +eikö se, tämän kanssa samaa sukua, aina, milloin se vaan itseksensä on +ja sille näin on suotu, tämän kanssa seurustele sekä herkeä +harhailustaan ja eikö se, syystä että se nyt on senkaltaisiin ryhtynyt, +näiden suhteen aina ole samana pysyvä ja muuttumaton? ja eikö tätä +sielun tilaa nimitetä viisaudeksi?”</p> + +<p>”Vallan hyvästi ja oikein puhutkin, Sokrates”, sanoi hän.</p> + +<p>”Kummanko lajin näköisen sinä nyt siis, sekä edellisistä että nyt +sanotuista päättääksesi, arvelet sielun suuremmassa määrässä olevan ja +kummalleko likemmältä sukua?”</p> + +<p>”Jokaisen, Sokrates, itse kova-oppisimmankin, täytyy mielestäni +myöntää”, sanoi hän, ”että sielu kokonansa ja kerrassaan pikemmin tulee +likemmälle tuota aina samana pysyvää kuin sen vastakohtaa.”</p> + +<p>”Entäs ruumis?”</p> + +<p>”Sen vastakohtaa likemmälle.”</p> + +<p>XXVIII. ”Katso asiata vielä siltäkin kannalta, että, niinkauan, kuin +sielu ja ruumis yhdessä ovat, itse luonto on säätänyt toisen palvelemaan +ja tottelemaan, toisen taas käskemään ja hallitsemaan; kumpiko näistä +nyt sinun mielestäsi, näiden mukaan, sopii jumalalliselle, kumpiko +kuolonalaiselle? Vai eikö mielestäsi jumalallinen ole sitä luontoa, että +sen tulee käskeä ja johtaa, mutta kuolonalaisen taas totella ja +palvella?”</p> + +<p>”Niin kait minun mielestäni.”</p> + +<p>”Kummanko kaltainen siis sielu on?”</p> + +<p>”Selväähän, Sokrates, on, että sielu on jumalallisen, mutta ruumis +kuolonalaisen kaltainen.”</p> + +<p>”Ajattelepa siis, Kebes”, sanoi hän, ”eikö kaikista nyt sanotuista +meille johdu se seurauksena, että sielu suurimmassa määrässä on +jumalallisen ja kuolemattoman ja aatteellisen ja yhdenkaltaisen ja +hajoamattoman ja aina samalla tavalla itsensä suhteen olevan kaltainen, +ruumis taas inhimillisen ja kuolonalaisen ja aatteettoman ja +monenkaltaisen ja hajoavaisen ja itsensä suhteen aina eri tavalla olevan +kaltainen. Onko meillä, ystäväni Kebes, mitään tätä vastaan sanomista, +ett’ei muka näin laita olisi?”</p> + +<p>”Ei mitään.”</p> + +<p>XXIX. ”Miten siis? Koska nyt näin on laita, eiköhän ruumis ole +taipuvainen pikaiseen hajoamiseen, mutta sielu taas olemaan joko +kokonansa taikka ainakin likimäärin hajoamattomana?”</p> + +<p>”Niin kait.”</p> + +<p>”Mutta tiedäthän”, sanoi Sokrates, ”että, ihmisen kuoltua, hänen +näkyväinen osansa, hänen ruumiinsa, ja joka näkyvissä on, jonka me +kuolleeksi ruumiiksi sanomme ja jonka tulee hajota, raueta ja haihtua, +ei paikalla käykään näitä muutoksia, vaan säilyy melkoisenkin ajan, jopa +aivan kauankin, jos joku kuolee, kun hänen ruumiinsa vielä on terve ja +kukoistuksensa iässä. Niinhän rau’ennut ruumis, joka on palsamoittu, +niinkuin Egyptiläiset niitä palsamoivat, melkein tykkönään säilyy +mahdottoman pitkän ajan. Ja muutamathan ruumiin osat ovat, vaikka +mätäneekin ruumis, melkeinpä vainen kuolemattomiksi sanottavat, +esimerkiksi luut ja jänteet ja kaikki senkaltaiset. Eikö niin?”</p> + +<p>”Niin vainen.”</p> + +<p>”Mutta sielu, tuo meidän näkymätön osamme, joka on menevä toiseen +yhdenkaltaiseen, jaloon ja puhtaasen ja näkymättömään paikkaan, tuohon +todelliseen näkymättömien valtakuntaan,<a href="#a23">[23]</a> hyvän ja viisaan jumalan +luokse, johon, jos jumala suo, minunkin sieluni piammiten on menevä, +tämäkö meidän tänkaltainen ja näin syntynyt osamme, sekö, ruumiista +erottuaan, heti haihtuisi ja menehtyisi, kuten useimmat ihmiset +arvelevat? – Paljonpa puuttuu näin olemasta, ystäväni Kebes ja Simmias. +Paljoa pikemmin on asian laita tämmöinen: jos sielu puhtaana eroaapi +vetämättä mukaansa mitään ruumiista, koska ei se tässä elämässä omasta +tahdostaan harjoittanut yhteyttä ruumiin kanssa, vaan tätä kartti ja +keräysi itseksensä, tämä kun juuri olikin sen harrastuksena, – mutta +tämähän ei ole mitään muuta kuin todellista viisaana olemista ja +todenperäistä valmistelemista helposti kuollaksensa; – vai eikö olisi +tämä kuoleman valmistusta? - - -”</p> + +<p>”On kyllä.”</p> + +<p>”Jos sielu siis tämänkaltaisena eroaapi, eikö se silloin tule itsensä +kanssa yhdenkaltaiseen näkymättömään, tuohon jumalalliseen ja +kuolemattomaan ja viisaasen, johon tultua sille on suotu onnellisena +olla, vapautettuna harhaudesta ja mielettömyydestä ja pelosta ja +hurjista rakkauden himoista sekä muistakin inhimillisistä paheista, ja +oleskelee, niinkuin vihityistä sanotaan, muun aikansa todellakin +jumalien parissa? Tätenkö tahdomme, Kebes, ajatustamme lausua, vai +toisin?”</p> + +<p>XXX. ”Zeyn kautta, täten”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Mutta, arvelen minä, jos sielu ruumiista eroaa saastutettuna ja +puhdistumattomana, syystä että se on ruumiin kanssa aina yksissä ollut, +sitä palvellut ja rakastanut sekä siinä määrässä ollut sen, sen himojen +ja huvien lumoamana, ett’ei sille olekaan mikään muu näyttänyt +todelliselta, kuin ruumiillisuus, jota voi koskea, nähdä, juoda, syödä +ja hekumana käyttää, mutta sitä vastoin on harjaunut vihaamaan, +kammomaan ja pakenemaan sitä, joka on silmille himmeätä ja näkymätöntä, +tuota aatteellista ja filosofian kautta käsitettävää, luuletko, että +tämänkaltainen sielu on itsessään puhtaana?”</p> + +<p>”En millään tavoin”, sanoi hän.</p> + +<p>”Eipä kyllä, vaan, luullakseni, ruumiillisuuden läpivaltaamana; ja tämän +ruumiillisuuden on juuri kanssakäynti ja yksissä-olo ruumiin kanssa +sielulle tehnyt luontoperäiseksi sen kautta, että sielu alinomaa oli +ruumiin kanssa yksissä ja tästä piti suurta huolta.”</p> + +<p>”Aivan.”</p> + +<p>”Joksikin painavaksi kait täytyy, ystäväni, tuota ruumiillisuutta +arvella ja raskaaksi sekä maantapaiseksi ja näkyväiseksi; ja +senkaltainen sielu, joka tästä on osallinen, paisuu ja vetyy jälleen +tähän näkyväiseen paikkaan, se kun pelkää näkymätöntä ja näkymättömäin +valtakuntaa, ja ajelehtaa, kuten sanotaan, hautapatsasten ja hautojen +ympärillä, niinkuin näiden lähellä onkin nähty varjontapaisia sielujen +aaveita, haamuja, jotka syntyvät semmoisista sieluista, jotka eivät ole +puhtaina irtauneet, vaan vielä ovat näkyväisestä osallisina, josta +syystä ne näkyvätkin.”</p> + +<p>”Niinpä vaan, todennäköisyyden mukaan, Sokrates.”</p> + +<p>”Todennäköisyyden mukaan kylläkin, Kebes; ja nähtävästi nämä haamut +eivät ole hyvien sieluja, vaan pahojen, joitten täytyy kuleksia ympäri +tämmöisiä paikkoja sovittaaksensa entistä elämänlaatuaan, joka oli +huono. Ja niinpä kauan ne kuleksivat, kunnes ne halunsa tähden tuohon +myötäseuraavaan ruumiillisuuteen uudestaan kahlehditaan johonkuhun +ruumiisen. XXXI. Mutta ne kahlehditaan, niinkuin todennäköistä on, +semmoisiin asuinsijoihin, jotka vastaavat heidän himoihinsa tässä +elämässä.”</p> + +<p>”Mitä tarkoitat, Sokrates?”</p> + +<p>”Että esimerkiksi ne, jotka ovat himonneet syömäryyttä tahi irstaisuutta +tahi juoppoutta eivätkä ole himojansa hillinneet, nähtävästi, +sijoitetaan aasien ja senkaltaisten eläinten sukumuotoihin. Vai etkö +näin luule?”</p> + +<p>”Aivan todennäköisiä puhut.”</p> + +<p>”Ne taas, jotka ovat etupäässä harrastaneet vääryyttä, väkivaltaa ja +ryöstöä, sijoitetaan susien, haukkain ja korpikotkien sukuihin. Vai +mihin muuhun arvelisimme tänkaltaisten sielujen joutuvan?”</p> + +<p>”Epäilemättä tämmöisiin”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Eikö ole siis”, sanoi hän, ”muitten suhteen selvää, mihin mikin sielu +joutuu, aina sen mukaan minkälaiset sen harrastukset ovat olleet?”</p> + +<p>”On kait”, sanoi hän; ”kuinkas ei?”</p> + +<p>”Eivätkö näistä ole onnellisimpia ja eivätkö joudu parhaimpaan paikkaan +ne, jotka ovat harrastaneet tuota kansalaista ja valtakunnallista +hyvettä, jonka sanomme hillitseväisyydeksi ja oikeamielisyydeksi, joka +syntyy tottumuksesta ja harrastuksesta, ilman filosofiaa ja +ajattelemista?”</p> + +<p>”Mitenkä nämä olisivat onnellisimmat?”</p> + +<p>”Koska todennäköistä on, että nämä uudestaan tulevat valtiontapaiseen ja +sävyiseen sukuun, joko mehiläisten taikka vapsahaisten taikka +muuriaisten<a href="#a24">[24]</a> taikkapa he joutuvatkin uudestaan samaan ihmissukuun ja +heistä syntyy keskinkertaisia ihmisiä.”</p> + +<p>”Nähtävästi.”</p> + +<p>XXXII. ”Mutta jumalien sukuun pääseminen ei ole suotu sille, joka ei ole +viisautta harrastanut ja joka ei ole ihan puhtaana eronnut, siis ei +kenellekään muulle, kuin opinhaluiselle. Ja tästäpä syystä, te ystäväni +Kebes ja Simmias, oikeat viisauden harrastajat pidättäyvät kaikista +ruumiillisista haluista ja pysyvät lujina eivätkä niille antau, eikä +suinkaan siitä syystä, että he, kuten useimmat rahanhimoiset, muka +pelkäisivät taloudellista häviötä, eikä siitäkään syystä, että he, kuten +vallan- ja kunnianhimoiset, koska nämä tämmöisistä pidättäytyvät, muka +pelkäisivät huonon elämän kunniattomuutta ja häpeätä.”</p> + +<p>”Tämähän ei heille sopisikaan, Sokrates”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Eipä kyllä, Zeyn kautta”, sanoi Sokrates; ”senpätähden, Kebes, ne, +jotka pitävät jotain huolta sielustansa, jättävät jäähyväisensä kaikille +tällaisille ihmisille eivätkä vaella yksissä näiden kanssa, sillä nämä +eivät tiedä, mihin joutuvat; vaan koska he ovat sitä mielipidettä, että +heidän ei tule tehdä vastoin filosofiaa ja sielun vapauttamista ja +puhdistusta, niin he filosofiaa noudattavat ja kääntyvät sinne, minne +tämä johtaa.”</p> + +<p>XXXIII. ”Mitä tarkoitat, Sokrates?”</p> + +<p>”Olen sen selittävä”, sanoi hän. ”Opinhaluiset, näetten, tietävät, että, +kun filosofia haltuunsa ottaa heidän sielunsa semmoisessa tilassa, että +se suorastaan on ruumiisen kahlehdittu ja takertunut ja siis pakoitettu +katsomaan kaikkea olevaa tämän ruumiin kautta, ikäänkuin kahleitten +kautta, eikä oman itsensä kautta, ja että se hyörii sulassa +tietämättömyydessä, ja kun filosofia näkee, kuinka hirveä tämä +kahleitten valta on siinä, että se haluaa saada itse kahlehditun +apu-auttajaksi kahlehtimiseen: - - kuten siis sanon: opinhaluiset +tietävät, että, kun filosofia kuriinsa ottaa heidän sielunsa tämmöisessä +tilassa, se, filosofia, koettaa miedosti sielua kehoittaa ja vapahtaa +osoittamalla sille, että ruumiillisilla silmillä näkeminen on täynnänsä +erhetystä ja täynnänsä erhetystä niin ikään korvilla ja muilla +aistimilla huomaaminen, sekä houkuttamalla sielua vetäymään näistä pois +siihen määrään, kuin heidän pakollinen käyttämisensä myöntää, ja että se +kehoittaa sielua itsehensä keräytymään ja yhdistymään sekä epäluulolla +kohtelemaan kaikkea muuta kuin omaa itseänsä, missä tahansa se vaan +semmoisenaan voi ajatuksella käsittää olevaisten ehdotonta olemusta, +mutta epätotena pitämään kaikkea, joka muun avulla huomataan, ollen +missä minkinlaisena. Sillä tämä on jotakin aistittavaa ja näkyväistä, +mutta mitä sielu semmoisenaan näkee, on aateperäistä ja näkymätöntä. +Koska nyt todellisen filosofin sielu arvelee, että sen ei tule panna +vastaan tänkaltaista vapauttamista, niin se täten niin paljon kuin +suinkin pidättäypi nautinnoista ja himoista, suruista ja peloista, +ajatellen, että, kun joku antaupi tuiman ilon tahi pelon taikka surun +taikka himon valtaan, hän näistä kärsii ei ainoastaan niin suurta +vahinkoa, kuin voi joku arvella hänen kärsivän sen kautta, että hän +esimerkiksi saattaisi sairastua taikkapa varansa himojen tyydyttämiseen +tuhlata, vaan vieläpä, ilman huomaamattansa, tuon kaikkien suurimmankin +ja korkeimman vahingon.”</p> + +<p>”Minkä niin, Sokrates?” kysyi Kebes.</p> + +<p>”Suurin vahinko on siinä, että kunkin ihmisen sielu itse tuon tuiman +ilotsemisen tahi suremisen kanssa pakoitetaan siihen luuloon, että se, +mikä hänessä tänkaltaisia mielenliikutuksia useimmiten herättää, on +oikeinta ja todenperäisintä kaikesta, vaikk’ei laita olekaan niin. Mutta +mikä näitä herättää, on parhaasta päästä näkyväiset, eikö niin?”</p> + +<p>”On.”</p> + +<p>”Eikö siis sielu tällaisten mielenliikutusten alaisena ole kokonaan +ruumiin kahleissa?”</p> + +<p>”Miten niin?”</p> + +<p>”Koska nautinnolla ja surulla aina on ikäänkuin vaarna, jolla se sielun +vaarnitsee ja naulaa ruumiin kanssa yhteen sekä tekee sen +ruumiinkaltaiseksi, niin että se arvelee todeksi sitä, mitä ruumiskin +siksi sanoo. Sillä sen kautta, että se on ruumiin kanssa yhtä mieltä ja +iloitsee samoista kuin ruumiskin, on luullakseni sielun täytyminen +muuttua yhdentapaiseksi ja yhdenlaatuiseksi ruumiin kanssa sekä +semmoiseksi, ett’ei se koskaan voi puhtaana tulla Hadekseen, vaan että +se ruumiin täyttämänä eroaa, niin että piankin painuu toiseen ruumiisen +takaisin ja siihen ikäänkuin kylvettynä kasvettu kiinni ja näistä syistä +joutuu osattomaksi tuohon jumalalliseen ja yhdenmuotoiseen.”</p> + +<p>”Toden totta on, Sokrates, mitä puhut”, sanoi Kebes.</p> + +<p>XXXIV. ”Näistä siis syistä, Kebes, ovat oikeat opinhaluiset sekä +säännöllisiä että miehullisia, eivätkä niistä syistä, joista useimmat +arvelevat. Eikö niin mielestäsi?”</p> + +<p>”Niinpä kyllä.”</p> + +<p>”Niin; sillä tätä mieltä on filosofiallisen miehen sielu eikä se +voisikaan arvella, että filosofian kyllä tulee sitä vapauttaa, vaan +että, kun tämä on sen vapauttanut, se jälleen voisi antauda nautinnoille +ja suruille ja täten uudestaan itsensä kahlehtia ja koko teon tyhjäksi +tehdä tavoittelemalla, vastankohtaisella tavalla, jotakin Penelopen +kutomaa;<a href="#a25">[25]</a> vaan hankkien itsellensä näistä myrskyistä tyyneyttä, +noudattaen järjen osotuksia ja tälle aina antauden, katsoen vaan +todenperäistä ja jumalallista ja arvelun-alaisuudesta osattomaa ja +ainoastaan näitä ravinnokseen nauttien, arvelee se pitävänsä tällä +tavoin elää niinkauan kuin elää, ja, kun se on tämän elämän päättänyt, +vapautuvansa kaikesta inhimillisestä pahasta sekä joutuvansa itsensä +kanssa yhtä sukua olevaisen ja yhdenkaltaisen luokse. Tänkaltaisen +kasvatuksen perästä, Simmias ja Kebes, ei suinkaan ole mitään vaaraa +käsissä, että sielun, jos se on tänkaltaisia harjoitellut, tarvitsisi +pelätä, että se ruumiista erotessaan muka hälvenisi, joutuisi tuulten +hajottamaksi taikka ikäänkuin erillensä-lentämällä haihtuisi eikä enää +jäisikään minäkään missään olemaan.”</p> + +<hr> + +<p>XXXV. Kun Sokrates oli tämän lausunut, tuli pitkän hetken äänettömyys, +ja Sokrates itse istui, kuten näytti, vaipuneena ajatuksiin puhuttujen +johdosta, ja niin ikään useimmat meistä. Mutta Kebes ja Simmias puhuivat +vähän keskenänsä. Kun Sokrates tämän huomasi, kysyi hän heiltä:</p> + +<p>”Mitä arvelette”, sanoi hän, ”keskustelustamme? Eihän tuntune se +puuttuvaiselta? Se tosin kyllä vielä antanee tilaisuutta monelle +epäilykselle ja vastaväitteelle, jos ken tahtoo sitä tyystin +tutkistella. Jos te siis jostakin muusta keskustelette, niin en tahdo +mitään sanoa; mutta jos vastapuhutuista olette epäilyksissä, niin älkää +vieroko, sekä itse puhuaksenne ja tutkistellaksenne, jos, teistä olisi +jossakin paikassa voitu näitä paremmin lausua, että myöskin, jos +luulette minun kanssani paremmin perille pääsevänne, minunkin taasen +mukiin ottaaksenne.”</p> + +<p>”Tosiaankin tahdon, Sokrates, sinulle toden puhua”, sanoi Simmias. ”Jo +kauan aikaa on kumpikin meistä epäilyksissä ollen tahtonut toinen +toistamme esiinsysätä ja kehoittanut kyselemään, koska kyllä haluamme +kuulla, mutta se arvelu on meitä pidättänyt, että tämä, käsissä olevan +onnettomuuden tähden, sinulle ehkä olisi epä-mieluista.”</p> + +<p>Kun Sokrates tämän kuuli, hymyili hän leppeästi ja sanoi: ”Ai, ai, +Simmias! Tuskinpa vaan voinenkaan muita saada vakuutetuiksi siitä, +ett’en pidä nykyistä kohtaloani minäkään onnettomuutena, kun en voi +teitäkään saada siitä vakuutetuiksi, vaan te pelkäätte minun nyt olevani +tyytymättömämmän kuin edellisen elämäni aikoina. Ja, kuten näyttää, olen +minä teidän mielestänne ennustus-taitoni puolesta huonompi joutsenia, +jotka, kun huomaavat kuoleman tulevan, silloin, niinkuin he ennenkin +ovat laulaneet, oikein aika lailla ja nimenomaan laulavat, he kun +iloitsevat siitä, että ovat menevät sen jumalan luokse, jonka +palveluksessa ovat.<a href="#a26">[26]</a> Mutta ihmiset, syystä että itse pelkäävät +kuolemata, laskevat joutsenistakin valhetta ja sanovat näiden kuolemata +itkevän ja surusta muka laulavan, eivätkä ajattele, ett’ei mikään lintu +laula, kun sen on nälkä taikka vilu taikka kun sillä on jotain muuta +surua, eipä edes satakieli ja pääskynen ja harjalintu, joitten sanotaan +vaikeroiden virittävän surusäveleitään;<a href="#a27">[27]</a> mutta minusta eivät nämä +eivätkä joutsenet surusta laula. Vaan koska he, Apollonin omina ollen, +osaavat ennustaa, siitä syystä, minun arvatakseni, he, aavistaen +Hadeksen onnellisuutta, laulavat ja riemuitsevat sinä päivänä enemmin +kuin edellisenä elinaikanansa. Itsekin arvelen olevani joutsenten +kanssa-palvelijana sekä samalle jumalalle pyhitettynä ja saaneeni +herraltani ennustustaidon yhtä hyvin kuin ne, enkä siis luule eroavani +elämästä raskaammalla mielellä kuin ne. Ja näihin katsoen saatattekin +puhua ja kysellä mitä hyvänsä tahdotte, niinkauan kuin nuo Athenalaisten +yksitoista miestä sen sallivat.”</p> + +<p>”Oikein on, mitä puhut”, sanoi Simmias; ”niinpä olenkin puolestani minä +sanova, mistä olen epäilyksissäni, ja sitten on taas tämä tässä sanova, +minkä puolesta hän ei hyväksy puhutuita. Minunkin ajatukseni nyt +puhutuista on melkein sama kuin sinunkin, Sokrates, että tarkka tieto +näistä on tässä elämässä joko mahdoton taikka varsin vaikea saada, +mutta, peräti veltto mies on toiselta puolen se, joka jättää kaikin +puolin tarkastamatta, mitä näistä puhutaan, ja väsyy, ennenkuin hän on +asian joka taholta loppuun tutkinut. Sillä näiden kysymysten suhteen +täytyy saavuttaa ainakin yksi seuraavista, joko oman tutkimuksen kautta +oppia tahi muuten havaita, miten asian laita on, taikkapa, jos on tämä +mahdotonta, otaksua paras ja vastustamattomin inhimillinen ajatus +niistä, ja, tämä aluksena, koettaa elämänsä läpi purjehtia niinkuin se, +joka itsensä lautalle uskoo, ell’ei muutoin joku voi turvaallisemmasti +ja vaarattomammasti tätä purjehdusta tehdä luotettavammalla aluksella, +se on: jonkun jumalan antaman opetuksen nojassa. Senpätähden minä nyt en +ujostelekaan kysyä, koska sinäkin siihen kehoitat, enkä ole +tulevaisuudessa itseäni syyttävä siitä, ett’en nyt puhunut, mitä +ajattelin. Kun, näet, Sokrates, itsekseni ja ystäväni kanssa tässä +puhutuita tutkin, niin ne eivät näytä aivan tarpeeksi tyydyttäviltä.”</p> + +<p>XXXVI. Sokrates tähän vastasi:</p> + +<p>”Epäilyksesi on, ystäväni, arvattavasti oikeutettu; mutta sano, missä +kohden puhutumme eivät tyydytä.”</p> + +<p>”Siinä kohden”, sanoi tämä, ”että voisi samaa lausua soinnusta, lyyrysta +ja kielistä, että, näet, sävellytetyssä lyyryssa sointu on jotain +näkymätöntä, ruumiitonta ja peräti kaunista ja jumalallista, mutta että +itse lyyry ja kielet ovat ruumiillisia aineita ja ruumiinkaltaisia, +liite-peräisiä, maantapaisia sekä kuolonalaista sukua. Jos nyt joku +rutistaisi lyyryn ja leikkaisi taikka repisi rikki sen kielet, niin +voisihan, käyttämällä samaa puhetta, kuta sinäkin käytit, hänkin +väittää, että tuon soinnun yhä täytyy olla olemassa ja että se ei ole +hävinnyt; – <a href="#a28">[28]</a> sillä mitään mahdollisuuttahan ei löytyisi siihen, +että, kun kielet ovat rikki revityt, lyyry, vieläpä kieletkin, jotka +ovat kuolonalaisia, yhä olisivat olemassa, vaan sointu, joka on samaa +syntyä jumalallisen ja kuolemattoman kanssa, olisi hävinnyt, vieläpä +hävinnyt ennen kuolevaista – vaan hän sanoisi soinnun täytyvän olla +jossakin vielä olemassa sekä puun ja kielten pikemmin mätänevän, kuin +että sointu olisi jonkun muutoksen alainen. Sillä minun luullakseni +sinäkin, Sokrates, olet huomioosi sen pannut, että enimmiten otaksumme +sielun olevan jotain senkaltaista, että, kun ruumiimme on lämpimän ja +kylmän, kuivuuden ja nesteisyyden ja muitten samankaltaisten ikään kuin +pullistamana ja supistamana, meidän sielumme on näiden sekaannus ja +sointu, kun ovat nämä toisiinsa kauniisti ja suhteellisesti sekoitetut. +Jos sielu siis on joku sointu, niin on selvä, että, kun meidän ruumiimme +ylenmäärin hervostuu taikka taudeista ja muista kiusoista kiihtyy, +sielun heti täytyy hävitä, vaikkapa se olisi kuinkakin jumalallista +laatua, samaten kuin muutkin soinnut niin säveleissä kuin +taiteilijainkin kaikissa teoksissa, kun sitä vastoin kunkin ruumiin +tähteet kestävät kauan aikaa, kunnes ne joko palavat taikka mätänevät. +Mieti siis, mitä meidän pitää semmoiseen puheesen vastaaman, jos joku +väittäisi, että sielu, ollen tänkaltaisena sekaannuksena ruumiin +aineista, ensinnä häviää niin sanotussa kuolemassa.”</p> + +<p>XXXVII. Sokrates silloin katseli ympärilleen, niinkuin tapansa usein +oli, ja sanoi hymyillen:</p> + +<p>”Mitä Simmias väittää, on varmaan oikein. Jos siis joku teistä on minua +neuvokkaampi, niin älköön olko vastaamatta! Sillä Simmias ei suinkaan +ole taitamattomasti puheseeni iskenyt. Mutta ennenkuin vastaamme, +pitäisi mielestäni ensin kuulemaan Kebestäkin, mitä hän taas +keskustelussamme moittii, jotta täten saisimme aikaa miettiäksemme, mitä +meidän pitää vastaaman, ja sitten, kun olemme häntä kuulleet, on meidän +myöntyminen heidän moitteisin, jos ne meistä tuntuvat oikealle +sointuvan; jos ei, niin yhä kiistämme puheemme puolesta. Hyvä siis, +rakas Kebes! sano, mikä se on, joka sinua huolettaa ja sinulle epäilystä +tuottaa.”</p> + +<p>”Minä sen siis sanon”, lausui Kebes. ”Minun mielestäni on, näetten, asia +vielä samalla kannalla ja saman syytteen alaisena, kuin ennen +sanoimme.<a href="#a29">[29]</a> Sillä että sielun olemassa oleminen ennenkin, kuin se +tähän muotoon tuli, on aivan mielyttäväisesti ja, ellei ole liikanaista +niin sanoa, aivan kylliksikin todistettu, sitä en peruuta; mutta että se +vielä meidän kuoltuammekin on jossain olemassa, sepä minusta ei näytä +samalla tavoin todistetulta. Simmiaan vastaväitteesen, ett’ei sielu muka +olisi ruumista lujempi ja pitkäaikaisempi, en myönny; sillä kaikissa +näissä suhteissa sielu minusta näyttää suuresti voittavan. ”Mistä syystä +siis vielä epäilet?” – voisi todistuksemme kannalta sanoa – ”kun näet, +että ihmisen kuoltua tuo heikompi vielä on olemassa, eikö näytä se +sinusta välttämättömältä, että tuo pitemmän aikaa kestäväkin tällä +samalla ajalla pysyy säilytettynä?” Tutkipa, onko vastaukseni tähän +minkä veroinen. Samaten kuin Simmias tarvinnen minäkin jotakin +vertausta. Minun mielestäni, voi näetten, tuo äsken sanottu yhtä hyvin +paikkansa pitää, kuin jos lausuisi joku vanhasta kuolleesta kankurista +sen puheen, ett’ei mies olekaan hävinnyt, vaan että hän luultavasti on +jossakin olemassa, ja todistukseksi esiintoisi sen puvun, jonka vainaja +itse oli kutonut ja käyttänyt, että sekin on eheänä säästynyt eikä ole +hävinnyt, ja, jos ken ottaisi ollaksensa häntä uskomatta, hän tältä +kysyisi, kummanko hän arvelee pitemmän aikaa kestäväksi, ihmis-suvunko +vai vaatteen, joka käytetään ja kuluu, ja hän, tämän vastattua, että +ihmis-suku se paljonkin pitemmän aikaa kestää, tällä arvelisi +todistetuksi, että kaikella muotoa mies siis onkin elossa, kosk’ei tuo +lyhytaikaisempikaan ole hävinnyt. Mutta luullakseni ei olekaan, Simmias, +laita tämmöinen; sillä tarkasta sinäkin puhettani. Itsekukin voinee +otaksua, että, joka näin puhuu, puhuu yksinkertaisesti. Sillä tämä +kankuri on kutonut ja kuluttanut montakin tämmöistä vaatetta ja hävinnyt +myöhemmin kuin nämä monet vaatteet, mutta ennemmin, arvatakseni, kuin +viimeinen niistä, eikä ole siltään ihminen huonompi eikä heikompi kuin +vaate. Tämä sama vertaus soveltuu, arvellakseni, sielunkin oloon ruumiin +suhteen, ja kohtuutta puhuisi mielestäni se, joka näistä ihan samaa +väittäisi, että, näetten, sielu on jotain pitkä-aikaisempaa, mutta +ruumis jotain heikompaa ja lyhyt-aikaisempaa. Sillä voisihan hän sanoa, +jokainen sielu kuluttaa monta ruumista, varsinkin jos se monta vuotta +elää. Sillä jos ruumis sulaisi ja loppuisi ihmisen vielä eläessä, mutta +sielu kulunutta aina uudestaan kutoisi, niin olisi kyllä välttämätöntä, +että sielu kuollessaan sattuisi olemaan viimeisessä kutomassaan ja sai +loppunsa ennen tätä ainoata; mutta kun on sielu loppunsa saanut, +silloinpa jo näyttääkin ruumis heikkoutensa luontoa ja, pian +mätäntyneenä, se menehtyy. Senpä tähden ei voikaan, tähän todistukseen +luottamalla, olla varma siitä, että sielumme, meidän kuoltuamme, vielä +on jossain olemassa. Sillä jos joku näin väittelevälle menisi +laajempiinkin myönnytyksiin, kuin mitä sinä väittelet; jos hän tälle +myöntäisi, ett’ei sielumme ainoastaan ole olemassa ennen syntyämme, vaan +ett’ei myöskään mikään estäisi, että, kuoltuamme, muutamien sielut ovat +olemassa ja tulevat olemaan sekä että ne monta kertaa syntyvät ja +jälleen kuolevat – sillä niin luja olisi luonnoltaan sielu, että se +kestäisi montakin syntyä –; jos hän tämän nyt myöntäisikin, niin hän ei +sillä myöntäisi, ett’ei sielu monenlukuisissa syntymisissään voipuisi ja +ett’ei se yhdessä noista kuolemisistaan kokonansa voisi peräti loppua; +hän vaan tästä sen sanoisi, ett’ei kukaan tunne sitä kuolemaa ja sitä +ruumiin häviämistä, joka sielulle hävityksen tuo – sillä mahdoton +lienee itsekullekin meistä tämän tietäminen. Mutta jos nyt on asian +laita tämmöinen, niin ei sovi kenenkään, tervettä järkeä loukkaamatta, +luottamuksella odottaa kuolemaa, kosk’ei voi todeksi näyttää, että sielu +kaikissa tapauksissa on kuolematon ja häviämätön. Ja jos hän tätä ei +voi, niin täytyy kuolemata odottavaisen aina sielunsa puolesta pelätä, +että se nyt tapahtuvassa ruumiin erkanemisessa kokonaan loppuu.”<a href="#a30">[30]</a></p> + +<p>XXXVIII. Kun olimme nämä puheet kuulleet, valloitti meidät kaikki, kuten +jälestä päin toisillemme kerroimme, mielipaha siitä, että me, jotka +edellisestä puheesta jo olimme suuresti vakuutetut, uudestaan tulimme +hämmennyksiin ja jouduimme epäilyksiin ei ainoastaan edellisistä +puheista, vaan myöskin siitä, mitä nyt oli keskusteltavana, koska joko +me emme olleet minkään veroisia tuomareita taikkapa itse asia ei +ansainnut mitään uskomista.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Jumalien kautta, Faidoni, minä teille tuon hyvin anteeksi +suon. Sillä kun nyt kuulen sinun tästä puhuvan, niin minunkin mieleeni +johtuu näin itselleni sanoa: mitäs puhetta meidän nyt enää pitää +uskoman? Sillä vaikka olikin se todistus, jonka Sokrates toi esiin, +aivan uskottava, niin on se nyt joutunut epäluulon alaiseksi. Nyt kuten +ainakin valloittaa, näet, minut ihmeellisellä tavalla tuo väitös, että +sielumme on joku sointu, ja tämä väitös nyt lausuttuna hiukan muistutti +minua siitä, että itsekin ennen olen ollut tätä ajatusta. Ja samoin kuin +alustakin niin tarvitsen suuresti taaskin jotain muuta todistusta, joka +minun saa siihen vakuutukseen, ettei sielu kuole ihmisen kuolemassa. +Kerro siis, Zeyn kautta! miten Sokrates pitkitti puhettansa? – Näyttikö +ehkä hänkin, kuten teistä mainitset, joutuneen pahoillensa vai ei? Vai +ryhtyikö hän tyvenellä mielellä väitöksensä puolustamiseen? Ja +puollustiko hän sen riittäväisesti vai vaillinaisesti? Kerro meille +kaikki tämä, miten tarkimmiten taidat!</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Toden perästä, Ekhekrates, useinpa olen Sokratesta +ihmetellyt, mutta enpä koskaan häneen enemmin ihastunut, kuin tällä +kertaa hänen luonaan ollessani. Se seikka, että hänellä oli jotain +vastaamista, se nyt ehk’ei mitään outoa; mutta mitä minä hänessä +parhaasta päästä ihmettelin, oli ensiksikin se, kuinka mielellään, +hyväntahtoisesti ja lempeästi hän otti kuunnellaksensa nuorukaisten +puhetta; sitten kuinka äkkiä hän huomasi, minkä vaikutuksen nämä puheet +olivat meihin tehneet, ja vielä sittenkin kuinka onnellisesti hän meidät +paransi ja meidät, jotka jo olimme ikäänkuin pakosalle ajetut ja +voitetut, sai takaisin huudetuiksi ja kehoitetuiksi, häntä seuraamaan ja +hänen kanssansa asian ratkaisuun jälleen ryhtymään.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Miten tuo siis kävi, Faidoni?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Minä sen kerron. Minä satuin istumaan vuoteen vieressä +matalalla jakkaralla Sokrateen oikealla puolella, hän istui minua paljon +ylemmällä. Hän nyt minun päätäni siveli, kokosi kouraansa niska-hiukseni +– hänen tapansa oli muutoinkin, kun niin sattui, leikitellä hiusteni +kanssa – ja sanoi:</p> + +<p>”Huomenna siis, Faidoni, olet sinä leikkaava pois nämä kauniit +kiharat?”<a href="#a31">[31]</a></p> + +<p>”Siltäpä näyttää, Sokrates”, vastasin minä.</p> + +<p>”Etpä toki, jos minua tottelet.”</p> + +<p>”Mitenkäs ei?” kysyin minä.</p> + +<p>”Tänä päivänä jo”, sanoi Sokrates, ”olen minä leikkaava minun hiukseni, +sinä nämä sinun hiuksesi siinä tapauksessa, että väitteemme on meiltä +kumottu, emmekä enää voi sitä henkihin herättää. Ja jos minä sinuna +olisin ja minun toteennäyttämiseni tyhjään menisi, niin minä samaten +kuin Argolaiset tekisin valan, ett’en antaisi hiukseni ennen kasvaa, +kuin uudistetussa taistelussa olisin Simmiaan ja Kebeen väitteet +voittanut.”<a href="#a32">[32]</a></p> + +<p>”Mutta”, sanoin minä, ”eihän Herakleskaan riitä kahta vastaan.”<a href="#a33">[33]</a></p> + +<p>”Huuda siis”, sanoi hän, ”minua sinun Iolaonasi avuksi, niin kauan kuin +vielä päivä on.”<a href="#a34">[34]</a></p> + +<p>”Huudanpa kyllä”, sanoin minä, ”vaan en Herakleena, mutta Iolaona +Herakleen.”</p> + +<p>”Se ei tee eroitusta”, sanoi hän. XXXIX. ”Mutta varokaamme ensiksi, +ettemme joudu erääsen mielentilaan.”</p> + +<p>”Mihin tilaan?”, kysyin minä.</p> + +<p>”Ettemme me joudu keskustelun vihaajiksi, samaten kuin löytyy +ihmis-vihaajia; ”sillä”, jatkoi hän, ”suurempaa pahaa ei voi ihmisen +osaksi tulla, kuin joutua keskustelun vihaajaksi. Keskustelemisen viha +syntyy ihan samalla tavalla kuin ihmis-viha. Sillä ihmisviha syttyy +siitä, kun joku ilman eroittamis-älyä lujasti luottaa toiseen ihmiseen +ja luulee tämän olevan kokonaan todenperäisen ja suoran ja uskollisen, +mutta vähän sittemmin huomaa hänet pahaksi ja epä-uskolliseksi, ja +samaten taas jonkun toisen. Ja kun jonkun useasti näin käy, semminkin +semmoisten puolelta, joita hän on pitänyt likimmäisinä ja +ystävällisimpinä, niin hän vihdoin, näin usein loukkauttuneena, rupeaa +kaikkia vihaamaan ja arvelemaan, ett’ei niin mitään hyvää ole yhdessä +ainoassakaan ihmisessä. Vai etkö ole huomannut, että tällä tavoin käy?”</p> + +<p>”Olen kyllä”, sanoin minä.</p> + +<p>”Eikö ole tämä häpeällistä?”, jatkoi hän, ”Ja eikö ole ihan selvä, että +tämmöinen mies harjoittaa kanssakäymistä ihmisten kanssa ihmis-oloja +tuntematta? sillä jos hän tätä kanssakäymistä taidolla harjoittaisi, +niin hän huomaisi, että, kuten laita onkin, perin hyviä niinkuin perin +pahojakin ihmisiä löytyy ani harvassa kumpaisiakin, mutta +keskinkertaisia enimmältään.”</p> + +<p>”Mitenkä niin”, kysyin minä.</p> + +<p>”Samalla tavoin”, vastasi hän, ”kuin on laita pienten ja isojen. +Luuletko jotain olevan harvemmassa löydettävänä, kuin sangen iso taikka +sangen pieni ihminen, koira tai mikä muu hyvänsä? Taikkapa vallan nopea +tai vitka, vallan ruma tai kaunis, vallan valkea tai musta? Vai etkö ole +havainnut, että kaikissa tänkaltaisissa äärimmäisen etevyydet ovat +harvassa ja luvultaan vähät, mutta että keskinkertaisia on runsaasti ja +paljon.”</p> + +<p>”Niinpä kyllä”, sanoin minä.</p> + +<p>”Etkö usko”, jatkoi hän, ”että, jos pantaisiin pahanteon kilpailu +toimeen, ani harvat tässäkin ilmestyisivät ensimäisinä?”</p> + +<p>”Arvattavasti”, vastasin minä.</p> + +<p>”Niinpä kyllä”, sanoi hän; ”mutta tässäpä suhteessa tutkistelut eivät +olekaan ihmisten kaltaisia, – minä vaan tässä seurasin sinun johtoasi +– vaan siinä, että joku ilman tutkisteluihin tarvittavaa taitoa ottaa +uskoaksensa jonkun tutkistelun oikeaksi, mutta vähän ajan perästä +päättää sen valheeksi – kuten se välistä onkin, välistä taas ei – ja +samalla tavoin milloin minkin tutkistelun. Varsinkin tiedät näin käyvän +niiden, jotka sofistillisia tutkisteluja harrastavat, että he viimein +luulevat olevansa viisaimmat ja ainoat, jotka ymmärtävät, ett’ei +missäkään aineessa eikä missäkään tutkistelussa ole mitään pontta eikä +perää, vaan että kaikki olemassa oleva kääntyy ihan ylös alas niinkuin +vesi Euripo-salmessa, eikä pidä koskaan paikkaansa.”<a href="#a36">[36]</a></p> + +<p>”Ihan totta puhut”, sanoin minä.</p> + +<p>”Eikö olisi, Faidoni”, jatkoi hän, ”valitettava tila se, jos joku, +vaikkapa löytyykin jotain todenperäistä ja varmaa puhetta, jonka voi +käsittääkin, jos, sanon minä, joku siitä syystä, että hän sittemmin +sattuisi kuulemaan senkaltaisia puheita, jotka milloin näyttävät olevan +todenperäisiä, milloin taas ei, jättäisi syyttämättä itseään ja omaa +taitamattomuuttaan ja sen sijaan, suutuksissaan, tahtoisi saada syyn +lykätyksi omasta itsestään noihin puheisin, ja sen perästä eläisi +jälellä olevan ikänsä yhä vihaten ja soimaten kaikkia puheita, ja täten +menettäisi tosi-olojen totuuden ja tiedon?”</p> + +<p>”Zeyn kautta! todellakin valitettava tila”, vastasin minä.</p> + +<p>XL. ”Varokaamme ensiksikin, siis tätä”, jatkoi hän, ”älkäämmekä salliko +sen ajatuksen päästä sieluumme, ett’ei filosofiallisissa puheissa muka +olisi mitään terve-järkistä, vaan ajatelkaamme paljoa pikemmin, ett’emme +itse vielä ole terve-järkisiä, vaan että meidän tulee miehen tavalla +ponnistaa ja harrastaa siksi päästäksemme, sinun ja näiden muiden koko +teidän tulevaa ikäänne varten, minun taas lähenevää kuolemaa varten. +Sillä melkeinpä tällä erää näyttää siltä, ett’en olisi minä tässä +asiassa itseäni osoittanut todellisena filosofina, vaan, samaten kuin +peräti taitamattomat, riidanhaluisena. Nämä kun jostakin aineesta +kiistelevät, eivät, näet, huoli siitä, mitenkä sen asian oikea laita on, +josta puhutaan, vaan miten heidän tekemänsä omat väitteet joutuisivat +läsnäolijain mieleen, sitä he harrastavat. Minä puolestani, arvelen ma, +olen tällä erää heistä ainoastaan sen verran eroava, että minä en +tavoittele sitä, miten puheeni läsnäolevaisille näyttäisi todelta – +ell’ei tämä syrjä-asiana seuraisi puheestani – vaan miten itse saisin +varmimman vakuutuksen asian todellisesta laadusta. Minä, näetsen, rakas +ystäväni, ajattelen näin – ja huomaapa miten itsekkäästi –: jos on +minun puheeni totta, niin kaunistahan on olla siitä vakuutettuna; mutta +jos kuoleman jälkeen ei enään ole mitään jälellä, niin minä ainakin +tämän ajan ennen kuolemaani täten olen läsnäolijoille vähemmin +vastenmielinen, kuin jos valitusvirsiä virittäisin. Mutta tämä +tietämättömyyteni ei ole minua ainiaan seuraava – tämähän olisikin +onnetonta – vaan on pian herkeävä. Valmistettuna siis, Simmias ja +Kebes, minä näin tulen tutkisteluun takaisin. Ja jos neuvoani +noudatatte, niin pitäkää vähän lukua Sokrateesta, mutta totuudesta +paljoa enemmän; ja jos mielestänne minä jotain totta puhun, niin +myöntykää siihen, mutta jos en, niin vastustakaa kaikella tavoin ja +varokaa, ett’en minä innoissani petä sekä itseäni että teitäkin ja +sitten lähde pois jättäen kuten mettiäinen pistimen teidän sieluihinne.”</p> + +<hr> + +<p>XLI. ”Meidän siis täytyy käydä käsiksi”, jatkoi hän. ”Ensiksikin +muistuttakaa minua siitä, mitä olette sanoneet, jos en sitä näy +muistavan. Simmias siis, luulen ma, epäilee ja pelkää, että sielu, +vaikkapa se onkin jotain jumalallisempaa ja kauniimpaa kuin ruumis, +häviää ennen kuin tämä, syystä että se on jotain soinnunkaltaista. Kebes +taas näkyy minulle sen myöntävän, että sielu on pitkä-aikaisempi kuin +ruumis, mutta arvelee kaikille olevan tietämätöntä, eikö sielu, +kulutettuaan monta monituista ruumista ja jättäessään viimeisen ruumiin, +nyt itsekin häviä, ja eiköhän kuolema ole juuri sielun hävitys, koskahan +ruumis ei koskaan lakkaa häviämästä. Vai onko, Simmias ja Kebes, jotakin +muuta kuin tämä, jota meidän pitää tutkiman?”</p> + +<p>Molemmat myönsivät sen tämän olevan.</p> + +<p>”Hylkäättekö siis”, kysyi hän, ”kaikki edelliset väitökseni, vai +myönnättekö muutamat, hylkäätte toiset?”</p> + +<p>”Muutamat myönnämme, toiset hylkäämme”, sanoivat molemmat.</p> + +<p>”Mitä te siis”, kysyi hän, ”sanotte siitä väitöksestä, kun sanoimme, +että tieto on mieleenmuistumista, ja että, jos näin on, sielumme +välttämättömästi täytyy olla jossakin olemassa, ennen kuin se joutuu +ruumiin kahleisin?”<a href="#a37">[37]</a></p> + +<p>”Minä puolestani”, sanoi Kebes, ”tulin jo silloin ihmeellisesti tästä +vakuutetuksi, ja pysyn vieläkin tässä väitöksessä kiini, niinkuin +missäkin muussa.”</p> + +<p>”Ihan samoin on minunkin laitani”, sanoi Simmias, ”ja suurestipa minua +kummastuttaisi, jos tästä asiasta koskaan saisin toisen ajatuksen.”</p> + +<p>”Ja kuitenkin täytyy sinun välttämättömästi, minun Thebalainen +kesti-ystäväni”, sanoi Sokrates, ”ajatuksesi muuttaa, jos pysyt kiini +siinä mielipiteessä, että sointu on jotain liiteperäistä ja että sielu +on joku sointu, joka on kokoonpantu ruumiisen levitetyistä aineista. +Sillä semmoistahan väitettä et hyväksyne, vaikkapa itsekin sen tekisit, +että sointu muka olisi aikaansaatuna ennen, kuin ne aineet ovat +olemassa, joista se on aikaansaatava? Vai hyväksyisitkö?”</p> + +<p>”Enpä ensinkään, Sokrates”, sanoi Simmias.</p> + +<p>”Mutta, etkö nyt huomaa”, sanoi Sokrates, ”että satuit semmoisen +väitteen tekemään väittäessäsi sielun olevan ennenkin olemassa, kuin se +tuli ihmisen muotoon ja ruumiisen, sekä sen olevan kokoonpannun +semmoisista, jotka eivät vielä ole olemassa? Sillä sointu ei ole mitään +semmoista, kuin se, mihin sinä sen vertaat, vaan ensiksi syntyy lyyry ja +kielet ja sävelet, jotka kaikki vielä ovat soinnuttomat, ja viimeksi +kaikista syntyy sointu ja häviää ensiksi. Mitenkäs nyt sointuu tämä puhe +yhteen toisen kanssa?”</p> + +<p>”Eipä niin mitenkään”, sanoi Simmias.</p> + +<p>”Ja kuitenkin”, sanoi Sokrates, ”pitäisi semmoisen puheen, joka sointua +koskee, sen, jos minkään, sointuman.”</p> + +<p>”Pitäisipä kyllä” sanoi Simmias.</p> + +<p>”Tämä ei siis sinusta yhteen soinnu”, sanoi hän, ”mutta mietipäs nyt: +kummanko väitöksen valitset, senkö, että tieto on mieleenmuistumista, +vai senkö, että sielu on sointua?”</p> + +<p>”Edellisen, Sokrates, paljoa ennemmin”, vastasi hän. ”Sillä jälkimäinen +ajatus on minussa syntynyt ilman todistuksetta jonkin todenmukaisuuden +nojasta ja päältä nähden, kuten on usempain ihmisten tapana tehdä +päätelmiään, mutta itseni kanssa tiedän, että senkaltaiset puheet, jotka +todennäköisiin perustavat todistuksensa, ovat tyhjiä korupuheita, jotka +sangen helposti pettävät sen, joka ei ole niitä vastaan varuillansa niin +geometriassa kuin kaikissa muissakin tieteissä. Tuon väitöksen +mieleen-muistumisesta ja tiedosta voisi sitä vastoin sanoa hyvällä +perustuksella todistetuksi. Sillä sanottiinhan meidän sielumme olevan +ennen ruumiisen tulemistansakin jossain olemassa, koska itse sen +olemuskin nimitetään ehdottoman olemuksen mukaan. Ja tämän ajatuksen +minä, kuten itseäni vakuutan, olen täydellisesti ja perusteellisesti +todistettuna otaksunut. Näistäpä syistä täytyy minun siis, kuten +näyttää, hyljätä se väitös, että sielu olisi sointu, lausukoon sen minä +itse taikka kuka hyvänsä.”</p> + +<p>XLII. ”Mutta”, jatkoi Sokrates, ”mitä sinä tästä arvelet: voiko +mielestäsi sointu taikka jokin muu yhdistys olla missään muussa +suhteessa, kuin missä ne ovat, joista se on kokoonsaatu?”</p> + +<p>”Ei millään muotoa.”</p> + +<p>”Eikä myöskään, luullakseni, tehdä eikä kärsiä mitään muuta, kuin mitä +ne tekevät ja kärsivät?”</p> + +<p>Hän sen myönsi.</p> + +<p>”Eihän sointu siis voi johtaa niitä, joista se on yhdistetty, vaan sen +täytyy näitä seurata?”</p> + +<p>Simmias oli samaa ajatusta.</p> + +<p>”Paljon siis puuttuu, että voisi sointu liikkua taikka soida taikka +millään muulla lailla tehdä vastoin niitä osia, joista se on.”</p> + +<p>”Paljon kyllä”, sanoi hän.</p> + +<p>”Mutta eikö ole luontonsa mukaan jokainen sointu siinä määrässä sointua, +missä määrässä se on soinnutettu?”</p> + +<p>”En käsitä”, sanoi hän.</p> + +<p>”Jos se”, sanoi Sokrates, ”on paremmin ja suuremmassa määrässä +soinnutettu – jos näin muutoin voi tapahtua – eikö se silloin ole +paremmin ja suuremmassa määrässä sointua, mutta jos se on huonommin ja +vähemmässä määrässä soinnutettu, eikö se silloin ole huonommin ja +vähemmässä määrässä sointua?”</p> + +<p>”Varmaan.”</p> + +<p>”Onko nyt sielunkin laita tänkaltainen, että toinen sielu on, vaikkapa, +vähemmässäkin mitassa, joko suuremmassa määrässä ja paremmin sielua kuin +toinen, taikkapa vähemmässä määrässä ja huonommin kuin toinen?”</p> + +<p>”Ei millään muotoa”, vastasi hän.</p> + +<p>”No hyvä siis, totta Zey!”, sanoi Sokrates; ”sanotaanhan toisesta +sielusta, että sillä on järkeä ja hyvettä ja että se on hyvä, toisesta +taas että sillä on epäjärkeä ja pahetta ja että se on paha? Ja näin +sanotaan täydellä oikeudella?”</p> + +<p>”Todellakin täydellä oikeudella.”</p> + +<p>”Ne, jotka sanovat sielun soinnuksi, mitä he nyt arvelevat näiden, +hyveen ja paheen, olevan sieluissa? Otaksuvatko he näitä joksikin +toisenlaiseksi soinnuksi ja epä-soinnuksi? Ja arvelevatko he, että +toinen, tuo hyvä sielu, on soinnutettu ja että tämän soinnussa olevan +sielun sisässä on toinen sointu olemassa, mutta että sitä vastoin tuo +toinen paha sielu on itsessään sointumaton ja ett’ei sen sisässäkään ole +toista sointua?”</p> + +<p>”Minä en tiedä mitään tähän sanoa”, vastasi Simmias; ”mutta selvä on, +että ne, jotka tämän otaksuvat, arvelevat jotain senkaltaista.”</p> + +<p>”Mutta ennen myönnettiin”, sanoi hän, ”että toinen sielu ei ole enemmin +tai vähemmin sielu kuin toinenkaan. Tämä myönnyttäminen sisältää sen, +ett’ei toinen sointukaan ole suuremmassa määrässä ja paremmin eikä +vähemmässä määrässä ja huonommin sointua kuin toinenkaan sointu. Eikö +niin?”</p> + +<p>”Aivanpa.”</p> + +<p>”Ja että sointu, joka ei ole enemmin tai vähemmin sointua, ei myöskään +ole enemmin tai vähemmin soinnutettu? Onko niin?”</p> + +<p>”On.”</p> + +<p>”Mutta joka ei ole enemmin tai vähemmin soinnutettu, onko se suuremmassa +tai vähemmässä vaiko samassa määrässä osallinen soinnusta?”</p> + +<p>”Samassa määrässä.”</p> + +<p>”Kosk’ei siis sieluistakaan toinen ole enemmin taikka vähemmin sielua +kuin toinenkaan, niin eihän sielukaan ole enemmin taikka vähemmin +soinnutettu?”</p> + +<p>”Eipä kyllä.”</p> + +<p>”Ja koska sielu luonnoltaan on senkaltainen, niin eihän se voi +suuremmassa määrässä olla osallisena epä-soinnusta eikä soinnusta?”</p> + +<p>”Ei suinkaan.” + +”Ja jos näin on laita, onko silloin toinen sielu enemmin osallinen +paheesta taikka hyveestä kuin toinen, jos muutoin pahe on epä-sointua, +hyve sointua?”</p> + +<p>”Eipä suinkaan.”</p> + +<p>”Pikemmin on ehkä, Simmias, asian laita oikean johteen mukaan niin, +ett’ei mikään sielu ole osallinen paheesta, jos se on sointua. Sillä +sielu ei voi millään lailla semmoisena, se on: sointuna, olla ollenkaan +osallinen epä-soinnusta.”</p> + +<p>”Eipä kyllä.”</p> + +<p>”Eikä siis myöskään sielu, joka kokonansa sielu on, voi olla osallinen +paheesta?”</p> + +<p>”Mitenkähän voisikaan ennen sanotun johdosta.”</p> + +<p>”Tämän tutkistelun johdosta ovat siis kaikkien elävien olentojen sielut +samassa määrässä hyviä jos sielut muutoin luonnoltaan ovat samassa +määrässä sieluja.”</p> + +<p>”Niin minusta näyttää, Sokrates.”</p> + +<p>”Olisiko sinun mielestäsi siis”, sanoi hän, ”tänkaltaisten väittäminen +oikein ja myöntääkö järki oikeaksi sen otaksumisen, että sielu on +sointu?”</p> + +<p>”Eipä millään tavoin”, sanoi hän.</p> + +<p>XLIII. ”Entä vielä”, jatkoi Sokrates; ”kaikesta, mikä ihmisessä on, +luuletko minkään muun kuin sielun hallitsevan, semminkin jos se on +järjellinen?”</p> + +<p>”En suinkaan.”</p> + +<p>”Osoittaako sielu tätä hallitustaan sillä, että se myöntyy ruumiin +haluihin, vai sillä, että se näitä vastustaa? Tarkoitan sanoa, että, jos +esimerkiksi ruumiin on kuuma ja jano, sielu silloin vetää ruumiin +päinvastaisiin, nimittäin siihen, ett’ei se juo eikä nälän ollessa syö; +ja monta tuhatta muuta esimerkkiä näemme siitä, mitenkä sielu vastustaa +ruumiin haluja. Eikö niin?”</p> + +<p>”Niin kyllä.”</p> + +<p>”Mutta emmekö ole edellisissä puheissamme myöntäneet, ett’ei sielu, jos +se on sointu, voi millään lailla soida vastoin niitä perus-aineita, +joista se on kokoonpantu ja joittenka kautta se pingoittuu ja höllistyy +ja liikkuu ja joutuu kaikenlaisten vaiheitten alaiseksi, vaan että sen +täytyy näitä seurata eikä ensinkään johtaa?”</p> + +<p>”Sen myönsimme”, sanoi hän; ”sillä muuta emme voineet.”</p> + +<p>”Entä nyt? Nythän se meistä näkyy vaikuttavan päinvastoin, koska se +johtaa kaikki ne osat, joista se arvellaan olevan kokoonpantuna ja koska +se kaiken ikänsä melkeinpä kaikissa niitä vastustaa ja kaikella tavoin +hallitsee, milloin kurittaen niitä ankarammasti ja kiusallisilla +keinoilla, niinkuin esimerkiksi voimistelun ja lääketaiteen kautta,<a href="#a38">[38]</a> +milloin taas hellemmästi sillä tavoin, että se ikäänkuin jonakuna muuna +keskustelee jonkun vieraan kanssa joko uhaten taikka varoittaen himoja, +vimmoja ja pelkoja. Tänkaltaisen kohdan on Homero kuvaellut Odysseiassa, +jossa hän Odysseystä sanoo:</p> + +<p> ”Rintaans’ iskien nuhdellen sydämelle hän lausui:<br> + ”Kestä vaan, sydämein, katalampia ennenkin kestit.”<a href="#a39">[39]</a></p> + +<p>Luuletko, että runoilija olisi näin runoillut, jos hän olisi sitä mieltä +pitänyt, että sielu on sointu ja senkaltainen, että ruumiin himot sitä +vaan viettelevät, vaan ei semmoinen, että se itse voi himoja johtaa ja +hallita, sekä että se on jotain paljon jumalallisempaa, kuin mitä +saattaa sointuun verrata?”</p> + +<p>”Niin, totta Zey! minustakin näyttää, Sokrates.”</p> + +<p>”Sentähden, armas ystävä, ei meidän mielestämme ole millään tavalla +oikein, että sielua sanotaan soinnuksi; kuten näyttää, me siinä +tapauksessa emme pitäisi yhtä, ei Homeron, tuon jumalallisen runoilijan, +eikä itsemmekään kanssa?”</p> + +<p>”Niin on laita”, sanoi hän.</p> + +<hr> + +<p>”Mutta olkoon siinä kyllin!” sanoi Sokrates. ”Tuon thebalaisen Harmonian +me, kuten näyttää, helpostikin olemme meille suosiolliseksi tehneet, +mutta millä keinolla ja millä puheella pitää meidän, Kebes, tyydyttämän +Kadmoa?”<a href="#a40">[40]</a></p> + +<p>”Sen olet kyllä keksivä”, sanoi Kebes, ”ainakin olet sinä vasten +luuloani tehnyt tämän puheesi harmoniaa vastaan ihan ihmeellisellä +tavalla. Sillä kun Simmias epäilyksiään lausui, niin minä suuresti +kummastelin, voisiko kenkään hänen puhettansa käyttää häntä vastaan. +Perin kummalliselta siis minusta tuntui, kun hän ei jaksanut puheesi +ensimäistäkään ryntäystä vastustaa. Eipä minua siis kummastuttaisikaan, +jos Kadmon puheen kävisi samoin.”</p> + +<p>”Älä, ystäväni”, sanoi Sokrates, ”niin suuria puhu, ett’ei joku kateus +nurinkääntäisi sitä tutkistelua, joka on meidän tehtävänämme.<a href="#a41">[41]</a> Mutta +tämä on oleva jumalan huolena; me tahdomme, Homeron tavalla lähemmäs +rynnäten, koetella väittelysi kestävyyttä.<a href="#a42">[42]</a> Pääasia siitä, mitä +kaipaat, on seuraava: sinä tahdot todistettavaksi, että meidän sielumme +on häviämätön ja kuolematon, jotta ei filosofiallinen mies, joka on +elämästä eroava ja joka yhä uskalluksella pysyy kiini siinä +ajatuksessaan, että hän, näin kuollessaan, on joutuva monta vertaa +parempaan tilaan, kuin jos hän elämästä eroaisi, muulla tavalla elämänsä +elettyään, jotta, sanon minä, tämmöinen filosofiallinen mies ei huomaisi +uskallustansa järjettömäksi ja yksinkertaiseksi. Mutta mitä siihen +tulee, että todistetaan sielun olevan jotain voimakasta ja jumalallista +sekä olemassa olleen ennen kuin me ihmisiksi synnyimme, niin sinä sanot +kaiken tämän ei olevan esteenä siihen, että se todistaa, tosin ei sielun +kuolemattomuutta, mutta sitä, että sielu on jotain pitkä-aikaista ja +että se on äärettömän kauan aikaa ennen ollut olemassa sekä monenlaista +tietänyt ja tehnyt. Mutta siltään se ei ensinkään ole enemmän +kuolematon, vaan juuri joutuminen ihmisen ruumiisen on sille, ikäänkuin +tauti, sen hävityksen alkuna; ja siitäpä syystä se tämän elämänsä +tuskallisesti elää ja saa viimein loppunsa niin sanotussa kuolemassa. +Mutta jos sielu yhden kerran taikka monta kertaa joutuu ihmis-ruumiisen, +se mielestäsi ei tee mitään eroitusta itsekunkin meidän pelkoon katsoen; +sillä niin kauan kuin emme voi tietää emmekä liioin todeksi näyttää, +että sielu on kuolematon, tulee meidän ainakin, ell’emme typeriä ole, +pelätä. Melkeinpä tämmöisiltä kuuluvat, luullakseni, sinun väitteesi, +Kebes; ja varsin tahallani minä ne uudestaan kertaan, jott’ei meiltä +mitään jäisi huomaamatta ja jotta sinä, jos niin tahdot, saisit jotain +lisätä taikka pois ottaa.”</p> + +<p>”Tällä erää”, sanoi Kebes, ”ei ole minulla mitään poisotettavaa eikä +lisättävää, vaan niin kuuluvat todellakin väitteeni.”</p> + +<p>XLV. Sokrates oli nyt kauan aikaa ääneti ja mietti itseksensä; sitten +virkkoi hän:</p> + +<p>”Vähiäpä et vaadikaan, Kebes; sillä meidän täytyy nyt syntymisen ja +häviämisen syyt läpitutkistella. Minä sinulle siis, jos tahdot, kerron +omat kokemukseni näistä kysymyksistä; jos sinusta näyttää, että +puheessani on jotain otollista, niin voit sen käyttää sillä +vakuuttaaksesi itseäsi niistä asioista, joista puhut.”</p> + +<p>”Tahdonpa kyllä, toden totta!”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Kuule siis, mitä puhun. Ollessani nuorukaisena, Kebes teki mieleni +ihmeellisesti sitä viisautta, jota sanovat luonnontieteeksi, sillä +ylevältä näytti se minusta, ylevältä tietää kaiken syyt ja synnyt, mistä +mikin alkunsa saapi, mistä se häviää ja minkä kautta se on olemassa; ja +usein heittäysin sinne tänne tutkiessani ensiksikin näitä, syntyikö, +kuten muutamat sanovat, kaikki eläväiset silloin, kuin lämmin ja kylmä +joutuivat johonkin mädännykseen; ja verikö se oli, jonka kautta me +ajattelemme, vaiko ilma taikka tuli, vai eikö näistä yksikään, vaan +aivotko ne olivat, jotka aikaansaivat kuulon, näyn ja haistin aistinnat, +joista ehkä syntyisi muisto ja mielenkuvaus, muistosta ja +mielenkuvauksesta taas, kun tämä on ottanut vakaantuaksensa, tällä +tavoin syntyisi tieto. Tarkatessani taas näiden häviämistä sekä taivaan +ja maan ilmiöitä, tunsin itseni viimein niin kykenemättömäksi tällaiseen +tutkimukseen, ett’ei ensinkään apua. Mainitsen sinulle riittävän +esimerkin semmoisissakin asioissa, joita minä ennen, ainakin omani ja +muiden mielestä, selvään tiesin, häikäistyin minä tämän tutkimuksen +kautta niin suuresti, että unhotin senkin, minkä ennen tätä luulin +tietäväni, niinkuin, monesta muusta puhumatta, esimerkiksi mistä ihminen +kasvaa. Ennen, näet, luulin sen olevan itsekullekin selvää, että tämä +tapahtui syömisestä ja juomisesta; sillä kun ravinto-aineista lihat +liittyvät lihaan, luu-aineet luihin ja samassa suhteessa myöskin +kaikkiin muihin liittyi yhdenkaltaisia aineita, niin arvelin, että +silloin pienenä oleva koko käy suureksi ja että tällä tavoin pieni +ihminen muuttuu suureksi. Näin silloin arvelin; eikö se mielestäsi ollut +jokseenkin sopivaa?”</p> + +<p>”Niin ainakin minun mielestäni”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Mutta otapa seuraavakin mietittäväksi. Arvelin minulla olevan täyden +syyn siihen luuloon, että kun joku suurempi ihminen nähtiin seisovan +pienemmän vieressä, hän oli päätään tätä suurempi, ja että sama on +hevostenkin laita; ja, mikä on näitä vielä selvempi, kymmenen näytti +minusta olevan enemmän kuin kahdeksan siitä syystä, että näihin tuli +kaksi lisäksi, ja kaksikyynäräinen suurempi kuin yksikyynäräinen syystä, +että se tätä ulottui puolta ulommaksi.”</p> + +<p>”Entä nyt”, sanoi Kebes, ”mitäs nyt näistä arvelet?”</p> + +<p>”Nyt minä, totta Zey, olen kaukana siitä luulosta, että muka tietäisin +tänkaltaisten syyn, minä kun en itseni kanssa ole selvillä siitäkään, +lieneekö, jos joku yhden panee yhden lisäksi, se yksi, johon lisäys +pantiin, muuttunut kahdeksi, vai ovatko tuo lisäksi pantu ja se, johon +lisäys pantiin, muuttuneet kahdeksi sen kautta, että toinen pantiin +toisen lisäksi. Sillä kummalliselta tuntuu se minusta, että, jos +kumpikin niistä, heidän toisistaan erillänsä ollessaan, oli ainoastaan +yksi ja ne eivät olleet kaksi, kun ne sitten toisiansa lähestyivät, tämä +oli heille kahdeksi muuttumisen syynä, nimittäin juuri heidän +lähestymisensä ja yhteentulonsa. Enkä minä vielä nytkään voi päästä +siihen vakuutukseen, että, jos joku halkaisee yhden, tämä halkaisu on +ollut syynä siihen, että siitä on kaksi tullut; sillä silloinhan +olisikin kahdeksi tulemisen syy ihan vastakohtainen äskeiselle syylle. +Sillä äskenhän syntyi kaksi siitä, että ne vietiin toistensa lähelle ja +yhdistettiin toinen toiseensa, nyt sitä vastoin siitä, että ne +poistetaan ja eroitetaan toinen toisestaan. Niin, enpä voi itseäni +vakuuttaa edes siitäkään, että tietäisin mistä yksi syntyy, enkä sanalla +sanottu tiedä mistään muustakaan, mistä syystä se syntyy taikka häviää +taikka on olemassa, en ainakaan tämän tutkintotavan mukaan, vaan täytyy +minun itselleni umpimähkään kyhätä toinen tutkintotapa, sillä tätä minä +en milläkään tavalla voi hyväksyä.”</p> + +<p>XLVI. ”Mutta kun kerran kuulin jonkun lukevan eräästä, kuten hän sanoi, +Anaxagoraan kirjasta<a href="#a43">[43]</a> ja siinä kuulin väitettävän, että se on järki, +joka kaikki järjestää ja joka on kaiken syynä, niin minä tästä syystä +iloitsin ja minusta näytti tavallansa hyvinkin sopivalta, että järki on +kaiken syynä, sillä jos näin on laita, arvelin minä, niin järjestävä +järki varmaan kaikki niin järjestää ja kaikki niin asettaa, kuin suinkin +paras on. Jos ken siis tahtoisi selville saada itsekunkin syyt, mistä +mikin syntyy taikka häviää taikka on olemassa, niin pitää hänen tämän +suhteen selville pääsemän siitä, miten tämän on paras olla olemassa +taikka paras olla vaikutuksen alaisena ja toimia. Tämän väitöksen +johdosta ihmisen siis ei tarvitse, olkoonpa oman itsensä taikka muiden +asiain suhteen, silmällä pitää mitään muuta, kuin parasta ja +hyödyllisintä. Sillä välttämätöntä on, että, joka tämän tuntee, myöskin +tuntee, mitä paha on, koskahan tieto näistä molemmista on yksi ja sama. +Näitä ajatellessani iloitsin löytäneeni, kuten luulin, semmoisen miehen, +nimittäin Anaxagoraan, joka järkeni mukaan<a href="#a44">[44]</a> minulle opettaisi +kaikkien olevaisten syyt, ja joka ensiksikin minulle sen sanoisi, onko +maa litteä vai ympyrkäinen, ja sen sanottuaan osoittaisi syyn, +minkätähden sen näin täytyy olla, puhuen tuosta parahasta ja näyttäen, +miten sen oli paras tämmöisenä olla. Ja jos hän sanoisi maan sijaitsevan +maailman keskikohdassa, olisi hänen selvään osoittaminen, miten sen +olikin paras keskikohdassa sijaita; ja jos hän osaisi nämä minulle +todeksi näyttää, silloin tyytyisinkin, enkä enää kysyisikään +minkäänlaista muuta syytä. Niin ikään olisin valmis häntä samalla tavoin +kyselemään auringosta, kuusta ja muista tähdistä, heidän nopeudestaan +toistensa suhteen, heidän kiertokulustaan ja muista muutoksistaan, +mitenkä heidän itsekunkin oli paras toimia ja vaikutuksien alaisina +olla. Minä, näet, en ensinkään luullut, että, kun hän sanoi järjen nämä +kaikki järjestävän, hän niille keksisi mitään muuta syytä, kuin sen, +että niille oli paras olla semmoisina kuin olivat. Kun hän siis +itsekullekin erikseen ja kaikille yhteisesti heidän syynsä antoi, niin +luulin hänen selville saattavan, mitä kullekin oli parasta ja kaikille +yhteisesti hyödyllisintä. Enkä olisikaan mistä hinnasta hyvänsä tahtonut +menettää näitä toiveitani, vaan aivan kiireesti otin hänen kirjansa +esille ja luin ne niin joutuisasti, kuin suinkin voin, jotta mitä +pikimmiten saisin tietää tuon parahimman ja huonomman.”</p> + +<p>XLVII. ”Mutta ihanasta toiveestani tulin, ystäväni, temmatuksi, kun +kirjaa lukiessani yhä etenin ja näin, ett’ei hän tuota järkeä ensinkään +käyttänyt eikä tuonutkaan esille perusteita kaikkien järjestymiseen, +vaan syyksi veti ilmat ja eetherit ja vedet ja paljon muutakin +eriskummaista. Minusta näytti hänen käyneen ihan samalla tavoin, kuin +jos sanoisi joku, että Sokrates järjen perusteella tekee kaikki, mitä +hän tekee, ja sitten, kun hän koettaisi näyttää perusteet jokaiseen +minun eri tekooni, ensiksikin sanoisi minun siitä syystä nyt tässä +istuvani, että ruumiini on kokoonpantu luista ja jänteistä, että luut +ovat kiinteät ja että nivelet yhdistävät eri luut toisiinsa, mutta että +voi jännittää ja hellittää jänteitä, jotka lihan ja ihon kanssa luita +ympäröivät, kun taas iho ne kaikki koossa pitää. Kun luut siis vapaasti +liikkuvat nivelissään ja jänteet jännistäyvät ja laskeuvat, tekee tämä +minulle mahdolliseksi köyristää jäseniäni, ja siitäpä syystä minä tässä +istunkin köyristyneenä. Ja mitä minun keskustelemiseeni teidän kanssanne +tulee, voisi hän mainita toisia samankaltaisia perusteita, syyksi vetäen +äänet, ilmat, kuulot ja tuhansia tämänkaltaisia, jättäen mainitsematta +todenperäiset syyt, ne nimittäin että, kun Athenalaiset näkivät hyväksi +minun tuomita, minäkin siitä syystä olen hyväksi nähnyt tässä istua sekä +oikeaksi nähnyt tänne jäädä odottamaan tuomiotani, minkä hyvänsä +määrännnevätkin. Sillä, koira vieköön, nämä jänteet ja nämä luut, jos +niitä olisi johtanut ajatus siitä, mikä on hyödyllistä, olisivat +luullakseni jo kauan aikaa sitten olleet Megarassa taikka Boiotialaisten +luona, ell’en olisi arvellut oikeammaksi ja kauniimmaksi odottaa sitä +tuomiota, jonka valtio määrää, kuin paeta ja tiehensä lähteä.<a href="#a45">[45]</a> Mutta +näitä tämmöisiä syiksi mainita, se olisi sangen yksinkertaista. Mutta +jos joku sanoisi, että, jos minulta puuttuisi luita ja jänteitä ja muita +senkaltaisia, joita minulla on, minä en voisikaan tehdä, mitä hyväksi +näen, niin hän kyllä puhuisi totta. Mutta että minä näitten <i>tähden</i> +teen, mitä teen, ja <i>tästä syystä</i> järjelläni toimin, vaan en parasta +valitsemisen syystä, semmoinen väite osoittaisi vallan suurta +kevytmielisyyttä. Sillä se olisi ihan sama kuin sula mahdottomuus eron +tekemiseen niitten välillä, että todenperäinen syy on toista, toista +taas se, jonka puutteessa syy ei enään olisikaan mihinkään syynä. Mutta +väärää nimeä käyttäen kutsuvat useimmat tätä syyksi ja näyttävät minusta +tähän katsoen ikäänkuin pimeydessä hapuilevilta. Senpätähden +arvelevatkin muutamat, että joku pyörre ympäröitsee koko maan ja että +tämä aikaansaa maan pysymisen kohdallansa taivaan alla; muutamat taas +panevat, ikäänkuin leveän taikina-kaukalon alle, maan alle tukeeksi +ilman. Mutta tuota mahdollisuutta, tulla parahimmalla tavalla +järjestetyksi, niinkuin se nyt on järjestetty, – sitä mahdollisuutta he +eivät etsi, eivätkä usko mitään jumalallista voimaa olevankaan +vaikuttamassa, vaan luulevat löytävänsä jonkun Atlaan,<a href="#a46">[46]</a> joka on tuota +voimaa väkevämpi, kuolemattomampi ja kaikki paremmin yhdessä pitävä; +mutta että todenperästä, hyvä ja oikea kaiken yhteen sitoo ja koossa +pitää, sitä eivät usko. Mitenkä tämmöisen syyn laita lienee, sen olisin +aivan mielelläni tahtonut oppilaana kuulla keneltä hyvänsä. Mutta kun +tämä toivo minulta riistettiin eikä minun ollut mahdollista sitä itse +keksiä eikä myöskään toiselta oppia, silloin läksin minä toiselle +löytöretkelleni etsiäkseni niitä syitä, joista on puhuttu; – tahdotko, +Kebes, että tästä kertoelen?”</p> + +<p>”Sanomattoman kernaasti sen tahdon”, sanoi Kebes.</p> + +<p>XLVIII. ”Kun minä siis”, jatkoi Sokrates, ”väsyin tosi-olojen +tutkimiseen, niin näytti minusta, että minun tämän perästä tuli olla +varuillani, jott’ei minun kävisi samaten kuin niiden, jotka katsovat ja +tutkivat auringon pimennystä; sillä näiltä turmeltuvat välistä silmät, +ell’eivät he auringon kuvaa tarkastele vedessä taikka muun välikappaleen +kautta. Tämänkaltaisen välikappaleen minäkin keksin, koska pelkäsin +sieluni kokonaan sokeentuvan, jos ruumiillisilla silmilläni katselin +asioita ja aistimillani koetin niitä käsittää. Minusta siis näytti, että +minun tuli panna turvani käsitteisin ja niiden kautta tutkia tosi-olojen +totuutta. Kuitenkaan ei pitäne se vertaus, jota käytin, kaikin puolin +paikkaansa. Sillä sitä en ensinkään myönnä, että se, joka tosioloja +käsitteiden kautta tutkii, näkee ne enemmin kuvissa kuin se, joka niitä +ilmiöinä tarkastelee. Tälle uralle minä kumminkin antausin, ja, joka +kerta perusteeksi pannen sen aatteen, jonka arvelen lujimmaksi, pidän +minä totena kaiken sen, mikä minusta nähden soveltuu yhteen tämän +kanssa, olkoon että se koskee perus-syytä taikka mitä hyvänsä muuta, +mutta mikä ei sovellu yhteen, sitä en pidä oikeana. Tahdon selvemmin +sinulle puhettani selittää; sillä arvelenpa, ett’et vielä sitä ymmärrä.” + +”Enpä, totta Zey, juuri paljon”, sanoi Kebes.</p> + +<p>XLIX. ”Mitä nyt tarkoitan”, sanoi Sokrates, ”ei kumminkaan ole mitään +uutta, vaan yhtä mitä muulloinkin aina olen sanonut ja jota varsinkin +edellisessä puheessani en ole lakannut lausumasta. Ryhdyn, näet, nyt +koettamaan sinulle osoittaa sitä syyn laatua, jonka tutkimiseen olen +paljon huolta pannut, ja tässä jälleen palaan tuohon monasti puhuttuun +asiaan sekä siitä uudestaan alan, että, näet, edellytän jonkin itsessään +kauniin, itsessään hyvän ja suuren sekä muun samankaltaisen olevan +olemassa. Jos minulle tämän myönnät ja siihen suostut, että nämä ovat +olemassa, niin toivon näiden johdosta voivani sinulle näyttää ja +ilmisaada syyn siihen, että sielun täytyy olla kuolemattoman.”</p> + +<p>”Sen kyllä sinulle myönnän”, sanoi Kebes, ”joudu siis perille +pääsemään.”</p> + +<p>”Ajattelepa nyt”, sanoi Sokrates, ”mitä tästä seuraa, oletko siitä minun +kanssani samaa mieltä. Minusta, näet, näyttää, että, jos löytyy jotakin +muuta kaunista, kuin tuo itsessään kaunis, niin se ei ole kaunis minkään +muun kautta, kuin sen, että se on osallinen tuosta itsessään kauniista; +ja samaa väitän kaikesta muustakin. Suostutko tänkaltaiseen syyhyn?”</p> + +<p>”Suostun”, vastasi Kebes.</p> + +<p>”Tästäpä syystä en enää”, sanoi Sokrates, ”ymmärrä enkä liioin enää voi +tunnustaa noita muita, rikkiviisaita syitä; vaan jos joku minulle +sanoisi, mistä syystä jokin on kaunis, joko siitä syystä että sillä on +kukoistavainen väri tahi muoto, taikka mistä senkaltaisesta syystä +tahansa, niin jätän kaikki muut syyt siksensä, sillä hämmennyksiin minä +niistä kaikista vaan joudun, ja pidän suorasti ja ilman muutta jopa ehkä +yksinkertaisestikin sitä ajatusta totena, ett’ei mikään muu sitä +kauniiksi tee, kuin juuri tuon ehdottoman kauneuden läsnä-olo taikka +osallisuus, olkoon tämä osallisuus sitten syntynyt millä tavalla ja +miten hyvänsä: sillä tästä en<a href="#a47">[47]</a> nyt huoli väittää, ainoastaan siinä +pysyn, että itse kauneuden kautta kaikki kauniit esineet joutuvat +kauniiksi. Tämä mielestäni siis on varmin vastaus itselleni ja muille, +ja jos tästä kiini pidän, niin en luule koskaan horjahtuvani, vaan +päinvastoin arvelen varmimmaksi vastata itselleni ja muille, että itse +kauneuden kautta kauniit esineet tulevat kauniiksi. Vai eikö sinunkin +mielestäsi niin ole?”</p> + +<p>”Ihan varmaan.”</p> + +<p>”Ja että niin ikään suuret esineet ovat suuria suuruuden kautta, samaten +kuin suuremmatkin, sekä pienemmät pienuuden kautta pienempiä?”</p> + +<p>”Ihan.”</p> + +<p>”Sinä siis et sitä hyväksyisikään, jos joku toisesta sanoisi, että hän +on päänsä kautta toista isompi ja joku pienempi niin ikään päänsä kautta +pienempi, vaan sinä vannoa vakuuttaisit, että mielestäsi kaikki +toistansa suurempi ei ole minkään muun kautta suurempi, kuin suuruuden +kautta, ja että se juuri sentähden onkin suurempi, nimittäin suuruuden +tähden, ja ett’ei pienempi ole minkään muun kautta pienempi, kuin itse +pienuuden kautta, ja että se sentähden pienempi onkin, nimittäin +pienuuden tähden, koska luullakseni muutoin pelkäisit, että, jos jonkun +sanoisit pään kautta olevan suuremman ja pienemmän, ristiriitainen puhe +vastaasi syntyisi ensiksikin siinä, että suurempi olisi suurempi ja +pienempi pienempi yhden ja saman välikappaleen kautta, toiseksi siinä, +että suurempi tulee suuremmaksi pään kautta, vaikka onkin pää jotain +pientä, josta taas se ihme syntyisi, että jokin tulee suuremmaksi +pienuuden kautta. Eikö niin, tuotahan pelkäisit?”</p> + +<p>”Pelkäisinpä kyllä”, vastasi Kebes hymyten.</p> + +<p>”Epäilisit kait siis sanoa”, jatkoi Sokrates, ”että kymmenen on +kahdeksaa enempi kahden kautta ja että se siitä syystä kahdeksan +voittaa, eikä enemmyyden kautta ja enemmyyden tähden? taikka että kaksi +kyynärää on yhtä kyynärää suurempi puolen kautta, eikä suuruuden kautta? +sillä tarjona olisi sama pelko.”</p> + +<p>”Niin on”, vastasi Kebes.</p> + +<p>”Ja miten? Jos yksi pantaisiin yhden lisäksi, etköhän vieroaisi sanoa, +että lisäys on syy siihen, että siitä kaksi syntyy, taikka, jos se +halkaistaan, että halkaisu on siihen syynä? vaan ääneen huutaisit, +ett’et tiedä, millä muulla tavoin mikin syntyy kuin osaa saamalla kukin +sen tosiolemuksesta, josta se on osaa saanut, ja ett’et näin ollen tiedä +muuta syytä kahdeksi tulemiseen, kuin osallisuuden kahtuudesta, ja että, +mikä hyvänsä kahdeksi mielii tulla, sen pitää kahtuudesta saaman +osallisuutta, niinkuin yhtyydestä sen, joka mielii yhdeksi tulla; mutta +nuo halkaisut ja liittämiset ja muut temput sinä arvoihinsa jättäisit ja +antaisit niiden vastattaviksi, jotka ovat sinua viisaammat.<a href="#a48">[48]</a> Näin +kait sinä, peläten, kuten sanotaan, omaa varjoasi ja kokemattomuuttasi, +vastaisit, pitäen kiini tuon otaksumasi lujasta turvasta? Mutta jos joku +hätyyttäisi itse tuota otaksumaa perusaatettasi, niin antaisit hänen +olla, etkä mitään vastaisi, kunnes olet tutkinut, mitä kaikkia siitä +johtuu, ovatko johteet mielestäsi keskenään sointuvia vai epäsointuvia. +Ja jos sinun täytyisi tehdä tiliä otaksumastasi perusaatteesta, niin tee +se samalla tavoin, niin että perusteeksi taas panet toisen otaksuman, +nimittäin semmoisen, joka sinusta näyttää parahimmalta noista +ylhäisistä, Kunnes tulet johonkin tyydyttäväiseen; mutta jos mielit +noita ylhäisiä tosiolemuksia löytää, niin ällös asioita sekoittako, niin +että samassa hetkessä puhut alkusyystä ja johtopäätelmistä, kuten nuo +kiistelijät<a href="#a48">[48]</a> tekevät. Sillä näillä ei ole todella-olevaisista mitään +käsitystä eikä huoltakaan. Sillä heissä on miehiä viisaudessaan +sotkemaan kaikki yhteen ja kumminkin saattamaan olla itsellensä +mieliksi. Vaan sinä, jos olet noita oikeita filosofeja, teet luullakseni +minun sanaini mukaan.”</p> + +<p>”Aivan totta puhut”, vastasivat Kebes ja Simmias yht’aikaa.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Ja, Zeyn kautta, ihan todenmukaisesti, Faidoni; sillä +minusta näyttää Sokrates näitä puhuneen niin ihmeellisen selvästi, että +vähälläkin järjellä varustettu voi ne käsittää.</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Ihan niin, Ekhekrates; ja siltäpä näytti kaikkien +läsnäolevaisten mielestä.</p> + +<p><i>Ekhekrates</i>. Niinpä meidänkin poissaolevaisten, kun nyt näitä kuulemme. +L. Mutta mistäs sitten puhuttiin?</p> + +<p><i>Faidoni</i>. Kun olimme hänelle nämä myöntäneet ja tunnustaneet, että +jokainen idea on jotain todella olevaa ja että kaikki muu olevaiset +saamalla näistä osaa myöskin näistä saavat nimityksensä, silloin, +muistaakseni, Sokrates senjälkeen kysyi: ”Jos siis nämä näiksi +tunnustat, etköhän silloin, kun sanot Simmiaan Sokratesta suuremmaksi, +mutta Faidonia pienemmäksi, etköhän silloin”, kysyi hän, ”sano +Simmiaassa olevan näitä molempia: sekä suuruutta että pienuutta?”</p> + +<p>”Sanon kyllä.”</p> + +<p>”Kuitenkin tunnustanet, ett’ei tuo Simmiaan suuruus Sokrateen suhteen +ole todenperästä niin käsitettävä, kuin sanat kuuluvat? Sillä Simmias ei +suinkaan mahtane olla suurempi sen kautta, että hän on Simmias, vaan sen +suuruuden kautta, joka hänellä on; eikä myöskään siitä syystä olla +Sokratesta suurempi, että Sokrates on Sokrates, vaan siitä syystä, että +Sokrateella on pienuutta tuon toisen suuruuden suhteen.”</p> + +<p>”Totta.”</p> + +<p>”Toiselta puolen taas Faidoni ei sentähden ole Simmiasta suurempi, että +Faidoni on Faidoni, vaan siitä syystä, että Faidonilla on suuruus +Simmiaan pienuuden suhteen.”</p> + +<p>”Niin on.”</p> + +<p>”Täten voi siis Simmiaasta sanoa, että hän on sekä pieni että suuri, hän +kun on kumpaistenkin keskivälillä, siten näet, että hän toisen +suuruudelle antaa tilaisuuden olemaan hänen pienuuttaan suurempi, toista +vastaan taas panee oman suuruutensa, joka on toisen pienuutta suurempi.” +Sitten lisäsi hän hymyillen: ”taidanpa mielestänne puhua yhtä tyystin, +kuin jos olisi kysymys suostumuskirjasta, mutta asian laita kumminkin +lienee semmoinen, kuin sanoin.” – Tämä myönnettiin. – ”Mutta siitä +syystä minä niin tyystisti puhun, koska tahtoisin, että sinulla olisi +sama ajatus kuin minullakin. Minun ajatukseni on, näet, se, ett’ei +ainoastaan suuruus itse koskaan voi samalla olla suuri ja pieni, vaan +ett’ei myöskään meissä ilmaantuva suuruus koskaan itseensä ota pienuutta +eikä taivu sortumaan sen alle, vaan että kahdesta toinen aina on +tapahtuva, että nimittäin toinen, kun sen vastakohta, pienuus, lähestyy, +joko pakenee ja peräytyy, taikka, tämän lähetessä, häviää. Mutta jos se +pysyy paikallaan ja itseensä ottaa pienuuden, niin se ei voi muuta olla, +kuin mitä se oli, samaten kuin minäkin, itseeni otettuani ja saatuani +pienuutta, vielä ollen se, mikä olen, olen tuo sama pienoinen; kun sitä +vastoin tuo toinen, itse suuruus, ei ole semmoisenaan rohjennut pienenä +olla. Samalla tavoin ei tahdo meissä ilmaantuva pienuuskaan koskaan +joutua suureksi taikka olla suurena, eikä myöskään mikään muu +vastakohta, niinkauan kuin se on mitä oli, joutua vastakohdakseen taikka +olla vastakohtanansa, vaan se semmoisessa tapauksessa joko väistyy +taikka häviää.”</p> + +<p>”Ihan niin minusta näyttää”, sanoi Kebes.</p> + +<p>LI. Tämän kuultuansa sanoi joku – en tarkoin muista ken se olikaan –: +”Mutta, Jumalain kautta! emmekö edellisissä puheissamme oikeaksi +myöntäneet juuri sen vastakohtaa, minkä nyt myönnämme, nimittäin, että +suurempi syntyy pienemmästä ja pienempi suuremmasta, ja että juuri se +oli vastakohtien synty, että vastakohdat syntyvät vastakohdista? Nyt +taas näyttää minusta, ikään kuin sanoisimme, ett’ei näin ole ensinkään +laita.”</p> + +<p>Sokrates, joka oli häneen päin kääntänyt päätään, sanoi, tämän +kuultuansa:</p> + +<p>”Miehen tavalla tämän muistutuksesi teit, mutta et huomaa eroitusta nyt +ja silloin puhuttujen välillä. Silloin, näet sä, sanottiin, että +vastakohtaisesta kappaleesta syntyy vastakohtainen kappale, nyt taas +ett’ei itse vastakohta semmoisena koskaan voi itsellensä vastakohdaksi +tulla, eipä vastakohta itse olennoltaan eikä myöskään meissä ilmaantuva +vastakohtaisuus. Silloin, veljeni, puhuttiin semmoisista, joilla ja +joissa oli vastakohtia ja me annoimme niille vastakohtien nimet, mutta +nyt puhumme itse vastakohdista, semmoisinaan, joidenka läsnäolo antaa +kullekin nimitetylle kappaleelle hänen nimensä. Näistä me sanomme, +ett’eivät he koskaan tahdo ottaa toisistaan syntyäksensä.”</p> + +<p>Ja samalla katsoen Kebeesen hän sanoi:</p> + +<p>”Kun ei vaan jokin siitä, mitä tämä puhui, olisi saanut sinuakin, Kebes, +hämmennyksiin?”</p> + +<p>”Ei suinkaan”, vastasi Kebes; ”kuitenkaan en tahdo väittää, ett’ei moni +seikka minua hämmennä.”</p> + +<p>”Siitä me siis ilman mutkitta olemme sopineet”, sanoi Sokrates, ”ett’ei +itse vastakohta koskaan voi itsellensä vastakohdaksi tulla.”</p> + +<p>”Täydelleen”, sanoi Kebes.</p> + +<p>LII. ”Tarkkaapa vielä seuraavaakin”, sanoi Sokrates, ”myönnätkö minulle +senkin. Löytyykö mitään, jota lämpimäksi ja kylmäksi sanot?”</p> + +<p>”Löytyy.”</p> + +<p>”Ovatko nämä ehkä samaa kuin lumi ja tuli?”</p> + +<p>”Eivät suinkaan, Zeyn kautta!”</p> + +<p>”Vaan lämmin on jotain toista kuin tuli, – ja kylmä on jotain toista +kuin lumi?”</p> + +<p>”Niin kait.”</p> + +<p>”Sinun ajatuksesi on luullakseni siis, ett’ei lumi koskaan voi, lumena +ollen, vastaanottaa lämpimää ja samassa vielä olla mitä oli, nimittäin +lunta ja lämpimää, vaan että se, kuten edellisissä sanoimme, jos lämmin +sitä lähenee, väistyy taikka häviää.”</p> + +<p>”Kaiketikin.”</p> + +<p>”Ja että tuli taas väistyy taikka häviää, jos kylmyys esille ryntää, se +kun ei koskaan uskalla vastaanottaa kylmyyttä ja samassa vielä olla mitä +oli, nimittäin tulena ja kylmänä.”</p> + +<p>”Totta puhut”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Muutamain näiden laita on”, jatkoi Sokrates, ”semmoinen, ett’ei +ainoastaan itse idea itsellensä ikiajoiksi vaadi omaa nimeänsä, vaan +että näin on laita myöskin jonkin muun, jok’ei ole itse idea, vaan joka +aina, niinkauan kuin se on olemassa, on idean tapainen. Tämä käypi +luullakseni selvemmäksi sen kautta, mitä vielä tulen puhumaan. +Epätasainen esimerkiksi, eiköhän se saa ikuisesti pitää sitä nimeä, +jolla me sitä nimitämme, eikö niin?”</p> + +<p>”Tosiaan.”</p> + +<p>”Onko nyt näin laita ainoastaan epätasaisen, vai – tätä, näet, +tarkoittaa kysymykseni – löytyykö jotain muutakin, joka ei ole samaa +kuin epätasainen, mutta jota kuitenkin täytyy nimittää paitsi sen omalla +nimellä myöskin tuolla toisella (epätasaisuuden) nimellä, syystä että se +luonnoltaan on semmoinen, ett’ei sitä koskaan voi epätasaisesta +eroittaa? Tämmöinen on esimerkiksi kolmeuden ja monen muun laita. +Tarkkaapa tuota kolmeutta; eikö se sinun mielestäsi aina ole kutsuttava +paitsi omalla nimellään myöskin epätasaisuuden nimellä, vaikk’ei +epätasaisuus ole sama kuin kolmeus. Ja kuitenkin on laita tämmöinen sekä +kolmiluvun ja viisiluvun ja puolen kaikista luvuista, että niistä +jokainen, vaikk’ei se ole yhtä kuin epätasainen, kumminkin aina on +epätasainen. Kaksiluku taas ja neljäluku sekä tuo toinen lukujen sarja, +vaikk’eivät ole yhtä kuin tasainen, niin ne kuitenkin kaikki ovat +tasaisia. Myönnätkö tätä vai et?”</p> + +<p>”Mitenpä en tuota myöntäisi”, vastasi hän.</p> + +<p>”Huomaapa nyt”, sanoi Sokrates, ”mitä tällä tahdon selville saattaa. Se +on se, ett’eivät ainoastaan nuo vastakohdat näy toisiaan ottavan +vastaan, vaan ett’eivät myöskään ne, joilla, olemattakin toistensa +vastakohtia, kuitenkin on jotain vastakohdan tapaista, ett’eivät +nämäkään näy vastaanottavan sitä ideaa, joka on heissä olevalle idealle +vastakohtainen, vaan jos tämä yrittää heihin tunkeuda, ne joko häviävät +taikka peräytyvät. Vai eikö meidän ole täytymys sanoa, että kolmiluku +pikemmin häviäisi taikka kärsisi mitä tahansa, ennenkuin se, kolmena, +ottaisi muuttuaksensa tasaiseksi?”</p> + +<p>”Totta.”</p> + +<p>”Eikä sittenkään kaksi ole kolmen vastakohtana”, sanoi Sokrates.</p> + +<p>”Eipä olekaan.”</p> + +<p>”Siis eivät ideat ole ainoat, jotka eivät kärsi vastakohtien ryntäystä +toisiansa vastaan, vaan monien muidenkin vastakohtaisten on laita sama.”</p> + +<p>”Ihan totta”, vastasi Kebes.</p> + +<p>LIII. ”Tahdotko nyt, että me, jos muutoin siihen kykenemme, määräämme, +mitä lajia nämä ovat?” kysyi Sokrates.</p> + +<p>”Mielelläni.”</p> + +<p>”Eivätköhän nämä, Kebes, ole semmoisia, jotka pakoittavat kaikkia niitä, +jotka joutuvat heidät valtaansa, säilyttämään ei ainoastaan omaa +ideaansa, vaan aina myöskin jotain vastakohdan tapaista?”</p> + +<p>”Mitä tarkoitat?”</p> + +<p>”Sitä, jota äsken puhuimme. Sillä tiedäthän, että kaiken sen, minkä +tahansa kolmeuden idea on vallannut, täytyy olla ei ainoastaan kolmen +vaan myöskin epätasaisen?”</p> + +<p>”Aivan.”</p> + +<p>”Tähän nyt, sitä tässä väitämme, ei voi koskaan tulla se idea, joka on +vastakohtainen tuolle toiselle idealle, joka tämän vaikutti.”</p> + +<p>”Eipä kyllä.”</p> + +<p>”Mutta se, joka tämän vaikutti, oli epätasaisuuden idea?”</p> + +<p>”Oli kuin olikin.”</p> + +<p>”Mutta tämän vastakohtanahan on tasaisuuden idea?”</p> + +<p>”On.”</p> + +<p>”Kolmeen ei siis koskaan pääse tasaisuuden idea.”</p> + +<p>”Ei ensinkään.”</p> + +<p>”Osatonna tasaisuudesta on siis kolmiluku?”</p> + +<p>”Osatonna.”</p> + +<p>”Kolmiluku on niinmuodoin epätasainen.”</p> + +<p>”Niin on.”</p> + +<p>”Mitä nyt tulee noihin määrättäviimme, nimittäin minkälaisia ne ovat, +jotka, ehk’eivät ole jollekin toiselle vastakohtia, kuitenkaan eivät +siedä vastaanottaa tuota toista vastakohtana, kuten esimerkiksi on laita +kolmiluvun, joka, ehk’ei se ole tasaisen vastakohta, kuitenkaan ei siedä +tätä (tasaisuutta) vastaanottaa syystä, että se, kolmiluku, aina +myötänsä tuo jotain tuolle toiselle vastakohdan kaltaista, samaten kuin +kaksiluku myötänsä tuo jotain epätasaiselle vastakohtaista ja tuli +myötänsä tuo jotain kylmälle vastakohtaista ja monet muut samaten – +niin mietipä nyt, määritkö niitä siten, ett’ei ainoastaan vastakohta +siedä vastaanottaa suoraa vastakohtaansa, vaan siten, ettei myöskään se, +joka myötänsä tuo jotain sille vastakohtaista, johonka se käypi, ett’ei +tämäkään myötänsä-tuoja koskaan siedä vastaan ottaa tuon +myötänsä-tuodun, vastakohtaa.<a href="#a49">[49]</a> Saata se uudestaan mieleesi; sillä +haitaksi ei ole, jos sitä useinkin kuulemme. Viisiluku ei siedä vastaan +ottaa tasaisen aatetta, eikä myöskään siedä kymmenluku, joka on viiden +kaksinkertaisuus, vastaanottaa epätasaisuuden aatetta. Tämä +kaksinkertaisuus on itse vastakohtana jollekin toiselle, kuitenkaan se +ei siedä epätasaisuuden aatetta; niinpä myöskään puolitoista (1 1/2) ja +muut semmoiset, esimerkiksi puoli (1/2), kolmas osa (1/3) ja kaikki +senkaltaiset, eivät nekään siedä kokonaisuuden aatetta, jos muutoin +seuraat ja olet yhtä mieltä minun kanssani.”</p> + +<p>”Aivan yhtä mieltä olen ja seuraan”, sanoi Kebes.</p> + +<p>LIV. ”Kerro minulle nyt uudestaan alusta alkaen”, jatkoi Sokrates, +”mutta älä anna samanlaista vastausta, mitä minä kysyn, vaan jotakin +muuta, minua jälitellen. Näin puhun siitä syystä, että minä tuon varman +vastauksen rinnalla, jonka edellisiin puheisini sain,<a href="#a50">[50]</a> huomaan +saavamme vast’ikään puhuttujen johdosta toisenkin varmuuden. Sillä jos +nyt minulta kysyt, mitä ruumiissa pitää oleman, että se lämpöisenä +olisi, niin en enää anna sinulle tuota varmaa ja yksinkertaista +vastausta: lämpimää, vaan vastapuhuttujen johdosta olen minä sinulle +antava sen hienomman vastauksen, että siinä pitää oleman tulta. Niinpä +en myöskään kysymykseesi, mitä ruumiissa pitää oleman, että se olisi +sairaana, vastaa, että siinä pitää sairautta oleman, vaan kuumetta; ja +jos kysyt, mitä jossakin luvussa pitää oleman, että se tulisi +epätasaiseksi, niin en vastaa, että siinä pitää oleman epätasaisuutta +vaan ykseyttä, ja samaten muissakin. Mietipä, ymmärrätkö jo täysin, mitä +tarkoitan.”</p> + +<p>”Ihan täysin”, sanoi hän.</p> + +<p>”Vastaa minulle siis”, sanoi Sokrates, ”mitä pitää ruumiissa oleman, +että se olisi elävänä?”</p> + +<p>”Sielu kait”, vastasi Kebes.</p> + +<p>”Onko aina näin laita?”</p> + +<p>”Mitenkä muuten?” vastasi Kebes.</p> + +<p>”Sielu siis aina myötänsä tuo elämää sille, jonka se valtaansa ottaa?”</p> + +<p>”Tuo tosiaankin.”</p> + +<p>”Löytyykö jotain elämälle vastakohtaista vai ei?”</p> + +<p>”Löytyy.”</p> + +<p>”Mikä?”</p> + +<p>”Kuolema.”</p> + +<p>”Sielu ei siis koskaan voi vastaanottaa mitään vastakohtaista sille, +jota se myötänsä tuo, niinkuin ennen puhuttujen johdosta on +tunnustettu?”</p> + +<p>”Toden perästä”, sanoi Kebes.</p> + +<p>LV. ”Vielä: joka ei siedä tasaisuuden aatetta, miksi sitä sanomme?”</p> + +<p>”Epätasaiseksi”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Miksi taas sitä, joka ei siedä oikeutta ja taidetta?”</p> + +<p>”Epä-oikeaksi ja epä-taiteelliseksi.”</p> + +<p>”Olkoon; mutta miksi sanomme sitä, joka ei siedä kuolemaa?”</p> + +<p>”Kuolemattomaksi”, sanoi hän.</p> + +<p>”Sielu, sehän ei siedä kuolemaa?”</p> + +<p>”Ei.”</p> + +<p>”Kuolematon on siis sielu?”</p> + +<p>”Kuolematon.”</p> + +<p>”Hyvä”, sanoi Sokrates; ”saammeko siis tuon sanoa todistetuksi? vai +miten sinusta näyttää?”</p> + +<p>”Ihan kylliksi todistetuksi, Sokrates!”</p> + +<p>”Entä vielä, Kebes”, sanoi Sokrates: ”jos nyt epätasaisen olisi täytymys +olla häviämättömän, voisiko kolmiluku muuta olla kuin häviämätön?”</p> + +<p>”Ei suinkaan.”</p> + +<p>”Jos taas lämpimättömän olisi täytymys olla häviämättömän, eiköhän +silloin lumi, jos joku sitä vastaan panisi lämpöä, lumena ollen +peräytyisi eheänä ja sulamattomana? sillä hävitä se ei voisi eikä +myöskään paikallaan pysyen vastaanottaa lämpimää.”</p> + +<p>”Totta puhut”, sanoi Kebes.</p> + +<p>”Samaten luullakseni myöskin, jos epäkylmä olisi häviämätön ja joku +veisi jotain kylmää tulehen, niin tuli ei sammuisi eikä häviäisi, vaan +eheänä syrjäytyisi ja pakenisi.”</p> + +<p>”Välttämättömästi.”</p> + +<p>”Mutta eikö meidän täydy sanoa samaa kuolemattomuudestakin?” sanoi +Sokrates; ”jos kuolematon myöskin on häviämätön, niin mahdotonhan on +sielun hävitä, kun kuolema tulee; sillä sen mukaan, mitä ennen olemme +sanoneet, se ei voi kuolemata vastaan ottaa eikä kuolleena olla, samalla +tavoin kuin sanoimme, ett’ei kolmiluku, yhtä vähän kuin epätasainenkaan, +voi tasaiseksi tulla, eikä liioin tuli, eikä tulessa oleva lämpö, voi +kylmäksi tulla. Mutta, voisi joku sanoa, mikä estää sitä, että, +vaikk’ei, kuten olemme tunnustaneet, epätasainen voi tasaisen lähetessä +tulla tasaiseksi, se kuitenkin häviää ja tasainen astuu sen sijaan? Sitä +vastaan, joka näin sanoo, emme voisi väittää, ett’ei se häviäkään, sillä +epätasainen ei ole häviämätön. Jos tämä meille myönnettäisiin, olisi +meidän helppo väitellä, että, jos tasainen lähenisi, epätasainen ja +kolmiluku vetäytyvät pakosalle, ja samaa voisimme väittää tulesta ja +lämpeydestä ja kaikista muista.”</p> + +<p>”Niinpä kyllä.”</p> + +<p>”Jos meille siis, mitä kuolemattomaan tulee, myönnetään, että se myöskin +on häviämätön, eikö sielu silloin olisi yhtä hyvin häviämätön kuin +kuolematonkin? jos ei, niin silloin tarvitsemme uutta todistusta?”</p> + +<p>”Mitä tähän tulee, niin ei ainakaan tähän mitään uutta todistusta +tarvita”, sanoi Kebes; ”sillä tuskinpa olisi mitään häviämätöntä, jos +kuolematon ijankaikkisena olisi häviön alainen.”</p> + +<p>LVI. ”Jumalasta siis”, sanoi Sokrates, ”ja itse elämän aatteesta ja +muusta kuolemattomasta tunnustanevat luullakseni kaikki, ett’eivät ne +koskaan häviä.”</p> + +<p>”Kaikki, totta Zey! sen tunnustavat”, sanoi hän, ”kaikki ihmiset ja, +minun arvellakseni, vielä enemmin kaikki Jumalat.”</p> + +<p>”Koska kuolematon myöskin on katoamaton, eikö siis sielukin, jos se +muutoin on kuolematon, ole katoamaton?”</p> + +<p>”Ihan täytymyksestä.”</p> + +<p>”Kun siis kuolema ihmiseen iskee, kuolee, kuten näkyy, ihmisen kuolon +alainen osa, mutta kuolematon puoli väistyy kuolemata ja lähtee pois +tervennä ja turmeltomatonna. Varmempi, kuin mikään muu, on, Kebes, siis, +että sielu on kuolematon ja katoamaton, ja toden perästä siis elävät +meidän sielumme Hadeksessa.”</p> + +<p>”Ei ainakaan minulla ole mitään virkkaamista tätä vastaan, Sokrates, +enkä voi missään kohden todistuksiasi epäillä; mutta jos Simmiaalla tai +jollain muulla on mitään sanomista, niin parasta on, ett’ei hän vaiti +ole. Sillä jos joku haluaa näistä joko puhua tahi kuulla, niin, enpä +tiedä toista tilaisuutta, mihin voisi sen lykätä, kuin tämä nyt käsissä +oleva.”</p> + +<p>”Minäkään puolestani”, sanoi Simmias, ”en voi, sanottujen johdosta, +missäkään kohden olla epäileväinen; mutta sen aineen suuruuden tähden, +josta tässä on puhe, ja tuohon inhimilliseen heikkouteen katsoen, täytyy +minun vielä puolestani olla epäilyksissä puhuttujen suhteen.”</p> + +<p>”Eikä siinä kyllin, Simmias”, sanoi Sokrates; ”vaan muutoinkin puhut +oikein, ja meidän tulee tarkemmin tutkia ensimäisiä otaksumiamme, jospa +nämä teidän mielestänne tuntuvatkin luotettavilta; ja kun näitä olette +tarkoin tutkineet, niin voitte seurata todistuksen johtoa sen mukaan, +kuin ihmisen on mahdollinen sitä seurata; ja jos tämä teille selväksi +tulee, silloin ette sen ulompata ole todistuksia etsivät.”</p> + +<p>”Totta on, mitä puhut”, sanoi hän.<a href="#a51">[51]</a></p> + +<p>LVII. ”Mutta”, jatkoi Sokrates, ”ihan täydestä syystä on, te miehet, se +seikka mietittävä, että, jos sielu on kuolematon, sen on tarvis huolta +ja hoitoa ei ainoastaan tätä aikaa varten, jota me elämän ajaksi +sanomme, vaan kaikkea aikaa varten, ja nythän näyttäneekin vaara +peloittavalta, jos ken tämän laiminlyöpi. Sillä jos kuolema olisi ero +kaikesta, niin olisi se pahoille ihmisille onnellinen keino täten päästä +vapaaksi ruumiista ja sielun kanssa myöskin heidän pahuudestaan; mutta +nyt sielu näkyy olevan kuolematon, niin ei ole sillä mikään muu pääsy +pahuudesta eikä muu pelastus kuin pyrkiminen tulla niin hyväksi ja +viisaaksi kuin suinkin. Sillä muuta ei sielu ota mukaansa Hadekseen +lähtiessään, kuin kasvatuksensa ja sivistyksensä, ja näiden sanotaan +suuresti joko auttavan taikka vahingoittavan kuollutta heti hänen +matkansa alussa tuonne alas. Kun, näetten, ihminen on elämänsä +täyttänyt, niin sanotaan hänen daimoninsa elikkä suojelushenkensä,<a href="#a52">[52]</a> +joka hänen elossa ollen sai hänet osakseen, nyt rupeavan häntä viemään +erääsen paikkaan, johon kaikki kokoontuvat tullakseen tuomituiksi ja +josta he sitten kulkevat Hadekseen sen johtajan kanssa, jolle on käsky +annettu viedä sinne nuo täältä lähteneet. Kun he siellä ovat saaneet, +mitä heidän saada tuli, ja siellä viipyneet sen ajan, minkä heidän +viipyä tuli, saattaa heidät taas toinen johtaja tänne takaisin monien ja +pitkien aikakausien kautta. Mutta heidän matkansa ei ole semmoinen, kuin +Aiskhylon Telefo arvelee; tämä, näet, sanoo suoran polun vievän +Hadekseen, mutta minusta se ei näytä suoralta eikä yhdeltä. Silloinhan +ei tarvittaisikaan oppaita, sillä jos löytyisi yksi ainoa tie, niin +eihän kukaan voisi mihinkään eksyä. Mutta nyt siellä näkyy olevankin +monta risti- ja mutkatietä, päättääkseni niistä pyhistä tavoista ja +menoista, joita meidän on tapana täällä maan päällä toimittaa. Siveä ja +viisas sielu seuraa johtajaansa eikä ole olostaan tietämättä, mutta se +sielu, joka himollisesti ruumista ikävöitsee, niinkuin edellisissä olen +puhunut, se pitkiä aikoja ympäri ajelehtii, haluten ruumista ja näkyvää +maailmaa, ja vasta paljon vastarintaa tehtyänsä ja paljon kärsittyänsä +se vaivalla ja väkivallalla joutuu sieltä pois, tuon siihen määrätyn +johtajan viemänä. Kun sielu nyt tulee sinne, missä muutkin ovat, ja se +on puhdistamaton sekä semmoista tehnyt, että joko hirmuiset murhat sitä +vaivaavat taikka se on muuta semmoista aikaansaattanut, joka tämän +kanssa on yhdenlaatuista taikka joka kuuluu yhdenlaisten sielujen +tekoihin, silloin kaikki muut sielut tätä pakenevat ja kääntyvät pois +eivätkä tahdo olla sen matkakumppanina eikä saattajana, ja se ajelehtii +ympäri kaiken neuvottomuuden alaisena, siksi että jotkut ajat ovat +ohitse menneet, joittenka kuluttua se täytymyksestä viedään sille +sopivaan asuntoon. Mutta se sielu, joka puhtaasti ja kohtuudella on +elämänsä täyttänyt, se saa jumalia saattajikseen ja johtajikseen ja asuu +siinä paikassa, joka itsekullekin sopiva on.”</p> + +<p>LVIII. ”Mutta monet ja ihmeelliset ovat maan paikat, eikä olekaan itse +maa semmoinen ja niin suuri, kuin sitä arvelevat ne, joitten on tapa +maasta puhua, sen vakuutuksen saatti minulle muuan.”</p> + +<p>Simmias tähän sanoi:</p> + +<p>”Mitä tällä tarkoitat, Sokrates? Maasta olen minäkin paljon kuullut, +vaan en sitä, mistä sinä tulit vakuutetuksi. Mielellänipä siis tuota +kuulisin.”</p> + +<p>”Mitään Glaukon taitoa tosiaankaan, Simmias, ei mielestäni tarvita tämän +kertomiseen; mutta todeksi näyttää, että niin on laita, se on minusta +vaikeampi, kuin että Glaukonkaan taito siihen riittäisi<a href="#a53">[53]</a>; ja osaksi +minä ehk’en olisikaan siihen kykenevä, osaksi taas, jospa siihen +kykenisinkin, niin luullakseni minun elämäni ei riittäisikään, Simmias, +semmoisen puheen pituuteen. Mutta mikään ei estä minua puhumasta maan +muodosta, minkälainen se minun vakuutukseni mukaan on, sekä sen eri +paikoista.”</p> + +<p>”No niin,” sanoi Simmias, ”tämä onkin kylliksi.”</p> + +<p>”Vakuutettu siis olen,” jatkoi Sokrates, ”ensiksikin siitä, että, jos +maa on ympyräinen ja sijaitsee avaruuksien keskipaikassa, se, paikallaan +pysyäksensä, ei tarvitse ilmaa eikä muuta senkaltaista ulkopuolista +hätäkeinoa, vaan että taivaslaen kaikenpuolinen yhtäläisyys itsensä +kanssa ja maan tasapaino ovat kylliksi pitämään sitä paikallaan. Sillä +jos tasapainossa oleva kappale on pantu yhtäläisen paikan keskelle, niin +se ei voi enemmin taikka vähemmin mihinkään päin siirtyä, vaan yhdellä +kohdalla ollen se pysyy siirtymättä. Tästä nyt ensiksikin olen +vakuutettu.”</p> + +<p>”Ja ihanpa oikein,” sanoi Simmias.</p> + +<p>”Vieläkin,” sanoi Sokrates, ”olen vakuutettu siitä, että maa on jotain +sangen suurta ja että me, jotka asumme Fasis-virrasta aina Herkuleen +pylväisin saakka, asumme aivan pienessä maan osassa meren ympärillä, +ikään kuin muuriaiset ja sammakot lammen ympärillä, ja että monet muut +muualla asuvat maan monilukuisissa paikoissa<a href="#a54">[54]</a>. Joka paikassa ympäri +maan pintaa löytyy, näet, monta ja niin muotonsa kuin suuruutensakin +puolesta monenlaisia syvennyksiä, johon vesi ja sumu ja ilma ovat +yhteentulvailleet; mutta itse maa sijaitsee puhtaana tuossa puhtaassa +taivaan avaruudessa, jossa sijaitsevat tähdetkin, ja jota useimmat +niistä, joittenka on tapa näistä puhua, sanovat etheriksi eli +yli-ilmaksi, jonka pohja-sakona ovat nuo vesi, sumu ja ilma, jotka aina +juoksevat maan syvennyksiin. Siitä tietämättämme me siis maan +syvennyksissä asumme ja luulemme asuvamme ylhäällä maan päällä, juuri +kuin jos joku, asuen keskellä meren syvyyttä, luulisi asuvansa meren +pinnalla ja, nähdessään veden kautta auringon ja muut tähdet, luulisi +meren olevan taivaan, mutta raskautensa ja heikkoutensa tähden ei +koskaan pääsisikään meren pinnalle, eikä, merestä ylös sukeltaen ja +kohoten täkäläiseen paikkaan asti, koskaan olisi nähnyt eikä myöskään +toiselta nähneeltä koskaan kuullutkaan, kuinka paljon puhtaampi ja +kauniimpi täällä on kuin heillä siellä. Näin ihan juuri käy meidänkin. +Sillä asuen jossakin maan syvennyksessä luulemme asuvamme maan päällä ja +kutsumme ilmaa taivaaksi, ikäänkuin jos tähdet liikkuisivat tämän +taivaana olevan ilman läpi. Tämä on ihan samaa laatua; heikkoutemme ja +raskautemme tähden emme jaksa nousta ilman rajoille. Mutta jos joku +tulisi ilman äärimmäisiin ääriin, ja siivillä varustettuna voisi tuonne +ylhäälle lentää, niin saisi hän, samalla tavoin kuin merestä ylös +sukeltavaiset kalat näkevät täkäläisiä oloja, hänkin nähdä sikäläisiä, +ja jos hänen luontonsa kestäisi niitä nähdä, niin hän tulisi tuntemaan, +että siellä se todenperäinen taivas onkin, siellä todellinen valkeus ja +todellinen maa. Sillä, tämä maa ja kivet ja kaikki paikat ympärillämme +ovat läpiturmeltuneet ja rikki kalvetut, kuten meressäkin suolan tähden +on kaiken laita; meressä ei kasva mitään, joka ansaitsesi mainitsemista, +eikä sanalla sanottu siellä löydy mitään täydellistä, vaan juovia ja +hiekkaa ja mahdottoman paljon mutaa ja likaa löytyy siinä, missä vaan +maata on, mutta eipä mitään, joka ansaitsisi verratakaan niihin +kauneuksiin, joita meillä on. Ilmaumat taas tuolla ylhäällä mahtanevat +vielä suuremmassakin määrässä erota meidän kauneuksista. Ja jos tässä +sopii kaunis satu, niin ansaitsee, Simmias, kuulla, minkaltaiset maan +aineet taivaan alla oikeastaan ovat.”</p> + +<p>”Tosiaankin mielellämme me, Sokrates, kuulisimme tuon sadun,” sanoi +Simmias.</p> + +<p>LIX. ”Ensiksikin siis, minun ystäväni,” jatkoi Sokrates, ”sanotaan, +että, jos joku tuolta ylhäältä katselisi maata, se näyttäisi ihan +samankaltaiselta, kuin nuo kahdestatoista erivärisestä nahkapalasesta +tehdyt pallit, kirjavalta ja varustetulta erivärisillä väreillä, joista +ne värit, joita maalaajat täällä käyttävät, ovat ikäänkuin mukaelmia. +Mutta siellä ylhäällä on koko maa tämmöisillä väreillä varustettu, +vieläpä paljon loistavammillakin ja puhtaammillakin väreillä, kuin nämä +täällä. Osaksi se nimittäin on purppuranpunainen ja kauneudeltaan +ihmeteltävä, osaksi kullanvärinen, osaksi taas valkea, valkeampi kipsiä +ja lunta, ja samoin myös varustettu muillakin väreillä, jopa paljon +monenkaltaisemmilla ja kauniimmillakin, kuin mitä me olemme nähneet. +Sillä itse nämäkin maan syvennykset, jotka ovat täynnänsä vettä ja +ilmaa, aikaansaavat jonkunnäköisen värin, loistaen noiden korkeampain +värien kirjavuudessa, niin että koko maa siten saa yhtenäisen kirjavan +kauniin näyn. Tämän tänkaltaisen maan päällä kasvavat luonnon laadun +mukaan kaikki kasvit, puut, kukat ja hedelmät; samaten on myöskin saman +luonnon laadun mukaan vuorilla ja kivillä heidän sileytensä, +läpikuultavaisuutensa ja kauniimmat värinsä. Osia näistä kivistä ovat +nuo täälläkin löytyvät, meille niin mieluiset pienet kivet, esimerkiksi +karneolit, jaspiskivet, smaragdit ja muut semmoiset; mutta siellä ovat +kaikki ilman poikkeuksetta yhtä kauniit, jopa vielä kauniimpiakin. Ja +syynä tähän on se, että kivet siellä ovat puhtaat, eivätkä ole, niinkuin +täkäläiset, rikki-kalvetut ja läpiturmeltuneet tänne yhteenjuoksevasta +vedestä, levenevästä mädästä ja suolasta, jotka kiville ja maalle ja +yleisesti sekä eläville että kasville tuottavat rumuutta ja vikoja. Itse +maa on kaunistettu näillä kaikilla, vieläpä kullalla ja hopealla ja +muulla senkaltaisella. Sillä nämä kaikki ovat siellä runsaassa määrässä +nähtävinä, monenlukuisina ja suurina sekä useassa paikoin maata, niin +että maa kokonaisuudessaan on kauniina näkönä autuaallisten katsojain +katsottavana. Eläimiä siellä löytyy monenlaisia ja ihmisiä, joista +muutamat asuvat keskellä maata, toiset ilman ympärillä, niinkuin me +asumme meren ympärillä, toiset taas mannermaan likellä olevissa +saarissa, joiden ympäri ilma virtailee; sanalla sanoen, mitä vesi ja +meri meille ja meidän tarpeisimme nähden on, se on heille ilma, ja mitä +meille ilma on, se on heille etheri. Vuodenajoilla on semmoinen +lämpömäärä, että asukkaat pysyvät taudeista vapaina ja elävät paljoa +pitemmän ajan, kuin täkäläiset ihmiset, ja näyn, kuulon, haistin sekä +kaikkien tänkaltaisten kautta eroavat he meistä yhtäpaljon, kuin, +puhtauteen katsoen, ilma eroaa vedestä ja etheri ilmasta. Heillä on +myöskin jumalien asunto-paikkoja ja temppeleitä, joissa jumalat +todenperästä ovat asumassa; he saavat jumalien ääniä kuulla, niiden +ennustuksia ja ilmestyksiä havaita ja kanssakäymistäkin niiden kanssa +harjoittaa; auringon, kuun ja tähdet he näkevät semmoisina, kuin ne +todellisuudessa ovat, ja kaikki heidän muu onnellisuutensa on näiden +mukainen.</p> + +<p>LX. Tämänkaltainen on siis koko maa ja sen ympäristö. Mutta mitä noihin +syvennyksiin tulee, niin löytyy maassa ja ympäri koko maata monta +semmoista paikkaa, joista muutamat ovat syvemmät ja aukeammat kuin se, +jossa me asumme, toiset syvemmät ja suultaan pienemmät kuin meidän +asuntopaikkamme, toiset taas ovat syvyydeltään tätä matalammat ja +laajemmat. Kaikki nämä ovat maan alla moninaisessa yhteydessä toistensa +kanssa ahtaimpain ja laajempain läpien kautta ja niillä on laskunsa, +joittenka kautta paljon vettä juoksee toisista toisiin ikäänkuin +sekoitus-maljoihin ja siellä, maan alla, löytyy mahdoton paljous +ijäti-juoksevia virtoja ja lämpimiä sekä kylmiä vesiä, paljon tulta ja +suuria tuli-virtoja sekä monta märjän liman virtaa, joko puhtaampaa tahi +likaisempaa, samaten kuin Sikeliassa nuo ennen laava-virtaa +purskuavaiset Hede-virrat ja itse laava-virta. Nämä virrat täyttävät +kaikki ne paikat, joittenka läpitse ja ympäri ne kunakin kertana +sattuvat kulkemaan. Kaikki tämä liikkuu ylös ja alas ikäänkuin löytyisi +maan alla joku keinu-kone. Tämä kone on luonnoltaan ehkä tämmöinen. Yksi +näistä maan kuljuista on sekä muutoin suurin että myöskin koko maan läpi +läväisty, se sama, josta Homero puhuu, kun sanoo<a href="#a55">[55]</a>:</p> + +<p> ”Kauas tuonne pois, joss’ on Manalass’ syvin kulju,”</p> + +<p>ja jota sekä hän että useat muutkin runoilijat muutoin kutsuvat +Tartaroksi. Tähän kuljuun laskevat kaikki virrat yhteen ja juoksevat +tästä taas takaisin; ja itsekukin niistä muuttuu senkaltaiseksi, +minkäkaltainen se maa on, jonka kautta ne juoksevat. Mutta syy siihen, +että kaikki virrat täällä tulvaavat ulos ja sisään takaisin, on se, +ett’ei tällä märjällä ole tukea eikä pohjaa. Se väikkyy ja läikkyy +ylös-alas, ja samaten tekee ilma ja tuuli sen ympärillä; sillä ne +seuraavat vesitulvaa, kun se syöksee milloin tuolle milloin tälle +puolelle maata. Ja samaten kuin hengehtiessämme ilma käy ulos ja +jällensä sisään, samaten joutuu siellä ilma tulvan kanssa liikkeelle ja +aikansa ulos- ja sisään-syöksyessään hirmuisia ja vallattomia myrskyjä. +Kun siis vesi esiin syöksyessään tulvaa siihen paikkaan, jota +alapuoliseksi sanotaan, niin juoksee se maan kautta sikäläisiin +virtoihin ja täyttää ne paikat siellä samalla tapaa, kuin astia +pumppaamalla täytetään; ja kun se taas sieltä vetäypi ja tänne syöksee, +täyttää se taas tämänpuoliset virrat, ja täytettyinä nämä juoksevat +ojanteensa ja maan kautta, ja kulkien kaikki niihin paikkoihin, joihin +heidän tiensä vievät, muodostavat ne täten meriä ja järviä, jokia ja +lähteitä. Täältä ne uudestaan sukeltavat maan alle, ja kuljettuansa, +muutamat kaukaisempain ja useampain, toiset pienempäin ja läheisempäin +paikkain ympäri, laskeuvat he jälleen Tartaroon, muutamat paljonkin, +toiset vaan vähän alemmalle, kuin mistä läksivät, mutta kaikki ne +kumminkin alemmalle lähtöpaikkaansa laskeuvat. Muutamat juoksevat ulos +vastaisella puolella sitä, missä laskeuivat, toiset taas samalla puolen; +onpa niitä semmoisiakin, jotka kulkevat kokonansa ympyrässä, ja jotka, +kierrettyään yhden taikka useammankin kerran maan ympäri kuin käärmeet, +jälleen laskeuvat, päästyänsä niin syvälle kuin suinkin. Mahdollista on, +näet, tunkeuda kummallakin puolen alas ainoastaan maan keskustaan asti, +vaan ei edemmäksi; sillä jos edemmäksi yrittävät, niin käypi kummankin +virran ihan päinvastoin.</p> + +<p>LXI. Monta monituista näitä virtoja sekä suuria että monenlaisia on +olemassa; mutta näitten monien joukossa löytyy neljä eri virtaa, joista +suurin ja laveimmassa ympyrässä juokseva on niin kutsuttu Okeano-virta. +Vastapäätä tätä ja tälle vastaisessa suunnassa juoksee Akheroni, joka +virtaa autioitten paikkojen läpitse ja maan alle juosten laskeupi +Akherusia-järveen, johonka useampain kuolleitten sielut tulevat ja josta +he, siellä viivyttyänsä määrätyt ajat, muutamat lyhemmät toiset +pitemmät, jälleen lähetetään elävien sukuihin. Näiden virtain +keskivälillä saa kolmas virta alkunsa, mutta laskeupi jo lähellä +alkuansa suureen, paljolla tulella palavaan paikkaan, ja muodostaa +järven, joka on suurempi kuin meidän meri ja joka kuohuu vettä ja mutaa. +Täältä se sakeana ja mutaisena virtailee ympyrässä ja juoksee, maata +kiertäen, sekä muualle että myöskin ihan Akherusia-järven rajalle, tämän +veden kanssa kuitenkin sekautumatta; ja maan alla paljon mutkailtuansa +se laskeupi Tartaron alapuoleen. Tämä se on, jota Pyriflegetoniksi +sanotaan, ja jonka laava-virrat, missä hyvänsä ne maahan laskevat, +purskuttavat irto-murskoja. Ja vastapäätä taas tätä alkaa neljäs ja +virtaapi ensiksi hirveään ja kolkkoon paikkaan, joka, kuten sanotaan, on +kokonansa teräksen-sinertävä, ja tätä virtaa he sanovat Stygiseksi sekä +sitä järveä, jonka virta laskiessaan muodostaa, Stygin järveksi. Tähän +laskettuaan ja vesihinsä saatuaan hirmuisia voimia se maan alle pujahtaa +ja juoksee, mutkia tehden, Pyriflegetonia vastakohtaisessa suunnassa +sekä kohtaa tätä Akherusian järvessä, mutta sen toisella puolella. +Tämänkään vesi ei sekaannu minkään muun veden kanssa, vaan tämäkin +juoksee mutkia tehden ympyrässä ja laskeupi Tartaroon vastapäätä +Pyriflegetonia; ja tämän virran nimi on, kuten runoilijat sanovat, +Kokyto.</p> + +<p>LXII. Tämmöinen on nyt näitten luonto ja laita; mutta kun elämästä +eronneet tulevat siihen paikkaan, mihin suojelushenki itsekunkin vie, +niin tutkitaan ja tuomitaan ne ensiksi, sekä ne, jotka ovat hyvin ja +hurskaasti eläneet, että nekin, jotka eivät ole näin eläneet. Ne, jotka +huomataan eläneen keskinkertaisesti, kulkevat Akheronille, nousevat +siellä niihin aluksiin, jotka ovat heille tarjona, ja tulevat näissä +aluksissa tuohon järveen ja asuvat siellä; ja täällä itseään +puhdistettuaan sekä rikoksistaan rangaistukset kärsittyään he päästetään +siitä pahasta, minkä mikin teki, ja hyvistä taas töistään he saavat +palkinnon kukin ansionsa mukaan. Ne taas, joittenka tila heidän +rikostensa paljouden tähden havaitaan auttamattomaksi, olkootpa sitten +harjoittaneet joko useita ja suuria temppelin-ryöstöjä taikka +monilukuisia oikeutta ja lakia loukkaavia murha-töitä taikkapa mitä +hyvänsä muuta senkaltaista, ne syöksee heille määrätty kohtalo +Tartaroon, josta eivät konsanaan palaja. Ne, jotka havaitaan +harjoittaneen kylläkin suuria, mutta kuitenkin autettavissa olevia +rikoksia, niinkuin esimerkiksi ne, jotka vihan vimmassa ovat isää taikka +äitiä vastaan väkivaltaa tehneet ja sittemmin ovat, tätä katuen, +elämänsä eläneet, taikka jotka muulla senkaltaisella tavalla ovat +murhamiehiksi joutuneet, näittenkin täytyy tulla Tartaroon syöstyiksi, +mutta tänne jouduttuansa ja vuoden aikaa täällä oltuansa viskaa heidät +aalto ulos: murhamiehet Kokytoon, isän- ja äidin-surmaajat +Pyriflegetoniin. Ja kun he näin virtojen ajamina ovat joutuneet +Akherusia-järven luo, niin he täällä huutavat ja nimillä kutsuvat, +muutamat niitä, jotka he ovat murhanneet, toiset taas niitä, joita +vastaan he ovat väkivaltaa tehneet, ja näin näitä kutsuttuaan he itkien +rukoilevat, että nämä soisivat heidän astua järveen ja heitä +vastaan-ottaisivat. Jos nyt onnistuvat näitä taivuttamaan, niin he +astuvat ulos ja pääsevät kärsimyksistään, mutta ell’eivät onnistu, niin +joutuvat he uudestaan Tartaroon ja sieltä jälleen virtoihin, ja näistä +kärsimyksistä he eivät pääse, ennenkuin ovat onnistuneet taivuttamaan +niitä, joita vastaan ovat vääryyttä harjoittaneet; sillä tämmöisen +rangaistuksen tuomarit heille määräsivät. Mutta jotka huomataan eläneen +erittäin hurskaasti, nämä ne vapautetaankin noista maan sisässä olevista +paikoista ja päästetään ikäänkuin vankihuoneista sekä tulevat tuohon +ylhäiseen, puhtaasen asuntoon ja asuvat ylhäällä maan päällä. Mutta itse +näistäkin elävät ne, jotka filosofian kautta ovat itsensä tarpeeksi +puhdistaneet, tulevan aikansa ihan ilman ruumiitta, sekä joutuvat näitä +vieläkin kauniimpiin asuntoihin, joita ei ole helppo tässä kuvata ja +johon paitsi sitä aikakaan ei nyt riittäisi.</p> + +<p>LXIII. Mutta kaiken sen tähden, mitä nyt olemme keskustelussamme +maininneet, täytyy meidän siis, Simmias, tehdä kaikki, jotta täällä +eläessämme saavuttaisimme hyvettä ja viisautta; sillä kaunis on palkinto +ja toivo suuri. Mutta ruveta kivenkovaa väittämään, että näiden laita on +juuri niin, kuin minä ne nyt olen selittänyt, se ei sovi järki-miehelle; +vaan sen uskominen, että, koska kerran sielu näkyy olevan kuolematon, +sielujemme ja niiden asuntojen laita on tämmöinen taikka tämänkaltainen, +se minusta näyttää sopivalta ja sen arvoiselta, että kannattaa siihen +uskaltaa; sillä kaunis on tämä uskallus ja näitä tämmöisiä +kohoitusvirsiä sopiikin itsellensä virittää. Ja tästäpä syystä minä jo +kauan aikaa olen tätä puhetta pitkittänyt.<a href="#a56">[56]</a> Näistä syistä saakin +sielunsa puolesta olla hyvissä toiveissa se mies, joka elämässään on +siksensä jättänyt muut nautinnot ja koristukset, jotka ruumista +koskevat, pitäen ne itselleen vieraina ja arvellen niistä paljon +pikemmin turmeltuvansa, mutta joka sitä vastoin on ahkeroinnut niitä +nautintoja, jotka oppimiseen kuuluvat ja sielua kaunistavat, ei +vierailla, vaan sielun-omaisilla koristuksilla, nimittäin +hillitseväisyydellä, oikeamielisyydellä, miehullisuudella, vapaudella ja +totuudella, ja joka näin varustettuna odottaa tuota matkustusta +Hadekseen, valmis lähtemään, milloin hyvänsä kohtalo kutsuu. Mitä nyt +teihin tulee, Simmias ja Kebes ja te muut, on tämä matka toiste teidän +tehtävänä, itsekunkin määrä-ajallaan; mutta minua jo kutsuu, kuten +traagikko sen sanoisi, sallimus, ja melkeinpä onkin minun aikani jo +mennä kylpemään; sillä minusta on parempi, kylpeä, ennenkuin minä +myrkky-juoman juon, jott’en vaimoille tuottaisi ruumiini pesemisen +vaivaa.”</p> + +<hr> + +<p>LXIV. Hänen näin puhuttuansa sanoi Kritoni:</p> + +<p>”Hyvä! Sokrates; mutta onko sinulla mitään käskyä antaa näille taikka +minulle joko lastesi tahi jonkun muun suhteen, jota käskyä täyttäessämme +voisimme sinulle mieliksi tehdä?”</p> + +<p>”On kyllä, Kritoni, se, jota aina olen teille antanut”, vastasi hän, ”ei +mitään muuta sen kummempaa: että, näetten, te huolta pitäisitte +itsistänne, sillä tämän tekemällä te teette minun, minun omaisteni +niinkuin omannekin mieleen, mitä hyvänsä toimitatte, vaikk’ette nyt +annakaan mitään lupausta. Mutta, jos itsiänne laiminlyötte ettekä tahdo +asettaa elämätänne niiden jälkien mukaan, joista teille sekä tämän +päiväisessä että edellisissäkin puheissa on viittauksia annettu, niin +ette sen enempätä saa toimeen, vaikkapa tässä hetkessä tekisitte +kuinkakin monta ja ankaraa lupausta.”</p> + +<p>”Toimia sanasi mukaan, se on oleva meidän pyrintömme”, sanoi Kritoni; +”mutta millä tavalla me sinua hautaamme?”</p> + +<p>”Millä tavalla vaan tahdotte”, sanoi hän, ”jos muutoin minun saattekaan +käsiinne ja minä en lähde teitä pakoon.”</p> + +<p>Samalla hän suopeasti hymyili ja sanoi meihin katsoen:</p> + +<p>”Miehet! Kritonia en saa vakuutetuksi siitä, että minä olen se Sokrates, +joka nyt olen kanssanne keskustellut ja kaikki puhutut järjestänyt, vaan +hän luulee minun olevan sen, jonka hän kotvasen perästä on näkevä +kuolleena, ja senpä tähden hän kysyy, miten hänen tulee minua haudata. +Mutta sen pitkän puheen, minkä olen pitänyt siitä, mitenkä minä, +myrkkyjuoman juotuani, en enää ole luonanne viipyvä, vaan olen +poislähtevä ja menevä autuaitten onnellisuuksiin, tämän minä, kuten +näkyy, turhaan olen hänelle puhunut, vaikka sillä olen tahtonut niin +teitä kuin itseänikin rohkaista. Pyydän teitä siis minua Kritonille +takaamaan ihan päinvastaisella takauksella kuin se, millä hän on minua +tuomareille ta’annut. Hän, näetten, meni tuomareille takaukseen siitä, +että tänne jäisin; mutta teidän pitäisi takaamaan siitä, että minä, niin +pian kuin kuolen, en ole tänne jäävä, vaan lähtiessäni pois-menevä, +jotta Kritoni, nähdessään ruumiini poltettavan taikka haudattavan, +helpommin tätä kärsisi eikä tuskautuisi minun tähteni, ikäänkuin +kärsisin minä hirveästi, eikä myöskään hautajaisissa sanoisi, että hän +Sokrateen asettaa nähtäväksi taikka viepi hautaan tahi hautaa. Sillä +tiedä, paras Kritoni”, jatkoi hän, ”että väärä lauselma ei ainoastaan +ole itsessään epä-sointua, vaan että se myöskin sielulle tuottaa jotakin +pahaa. Vaan sinun tulee olla hyvällä mielin ja sanoa, ettäs hautaat +ruumiini; ja hautaa se vaan, miten mielesi tekee ja kuten sopivimmalta +sinusta näyttää.”</p> + +<p>LXV. Tämän sanottuaan Sokrates nousi ja meni toiseen huoneesen +kylpeäksensä, ja Kritoni häntä seurasi, mutta meidän hän käski odottaa. +Me siis odotimme ja keskustelimme keskenämme niistä, mitä oli puhuttu, +ja tutkimme ne uudestaan, mutta myöskin haastelimme siitä suuresta +onnettomuudesta, joka oli meille sattunut, varmasti vakuutetut kuten +olimme siitä, että meidän nyt tuli orpolapsina elää jälellä olevan +elämämme, kun oli meiltä ikään kuin isä pois-riistetty.</p> + +<p>Kun Sokrates oli kylpenyt ja lapsensa saatetut hänen luokseen – hänellä +oli kaksi pientä ja yksi isompi poika – ja perheesen kuuluvat naiset +olivat saapuneet, puhui hän näiden kanssa Kritonin läsnäollessa; ja kun +oli hän näille viimeiset käskynsä ja tahtonsa ilmoittanut, käski hän +naisten ja lasten mennä, mutta itse hän tuli meidän luoksemme jälleen. +Ja nyt oli jo aika lähellä päivän laskua, sillä kauan aikaa oli hän +tuolla sisällä viipynyt.</p> + +<p>Kylvystä tultuansa hän istuikse, ja sen perästä ei paljoa enää puhuttu. +Nyt tuli noiden yksitoista-lukuisten palvelija, seisahtui hänen eteensä +ja virkkoi: ”Sinua, Sokrates, minun varmaan ei tarvitse syyttää siitä, +mistä muita syytän, että he, näet, minun suuttuvat ja kiroovat, kun +minä, hallitusmiesten käskystä, käsken heidän juoda myrkyn. Sillä sinua +olen tällä ajalla erittäin oppinut tuntemaan jaloimmaksi, suopeimmaksi +ja parahimmaksi mieheksi kaikista, mitkä konsanaan ovat tänne tulleet, +ja nytkin siis hyvin tiedän, ett’et minuun, vaan noihin vihastu, koskas +tunnet, kutka syypäät ovat. Jää’ös siis hyvästi – sillä tiedäthän, mitä +tulin ilmoittamaan – ja koeta miten huokeimmasti kärsiä, mitä +välttämätöntä on.”</p> + +<p>Samassa purskahti hän itkuun, kääntihe ja läksi ulos. Sokrates katsoen +hänen jälkeensä sanoi: ”jää hyvästi, sinäkin! me puolestamme tahdomme +tehdä, mitä käskenyt olet.”</p> + +<p>Ja meille hän sanoi: ”Kuinka hyvänsuopa onkin tuo mies! Koko ajan, minkä +olen täällä ollut, on hän luonani käynyt ja usein kanssani keskustellut +sekä ollut parahimpana miehenä, ja kuinka jalosti hän nyt minun tähteni +vuodattaa kyyneleitä! Mutta annapas, Kritoni! noudattakaamme hänen +tahtoansa ja tuotakoon tänne myrkky, jos se jo on valmistettu; mutta jos +ei, niin valmistakoon sen mies.”</p> + +<p>”Mutta, Sokrates”, sanoi tähän Kritoni, ”minun luullakseni aurinko vielä +vuorilla viipyy eikä ole vielä laskenut. Ja tiedänhän minä muitten +juoneen myrkyn sangen kauan aikaa sen jälkeen, kun heitä on käsketty, +sittenkuin ovat sangen hyvin syöneet ja juoneet, muutamat myöskin +yhdessä oltuaan niiden kanssa, joita rakastivat. Älä siis kiirehdi, +sillä vielä on aikaa.”</p> + +<p>Sokrates vastasi: ”ihan luonnollista on, Kritoni, että ne, joista puhut, +näin tekevät, sillä he luulevat tällä jotakin voittavansa, ja yhtä +luonnollista on myöskin, ett’en minä niin tee; sillä vähän myöhemmin +juomalla en luule voittavani mitään muuta, kuin sen, että omissa +silmissäni tekisin itseni naurun-alaiseksi, kun haluaisin elää ja +säästäisin siinä, missä ei enään mitään ole. Mene siis”, jatkoi hän, +”tottele, äläkä muulla tavoin tee!”</p> + +<p>LXVI. Kun Kritoni tämän kuuli, nyykkäsi hän pojalle, joka likellä +seisoi. Poika meni ja kauan aikaa viivyttyään palasi hän takaisin sen +kanssa, jonka piti myrkky antaman ja joka sen kantoi pikarissa valmiiksi +tehtynä.</p> + +<p>Kun Sokrates tämän miehen näki, sanoi hän: ”no hyvä, ystäväni! mitä +pitää minun tekemän, sillä sinähän näitä ymmärrät?”</p> + +<p>”Et muuta,” vastasi tämä, ”kuin ettäs juotuasi kävelet, siks’ että +sinulta jalat käyvät raskaiksi, ja sitten panet maata; näin se on +itsestään tehtävänsä tekevä.”</p> + +<p>Tämän sanottuaan ojensi hän Sokrateelle pikarin.</p> + +<p>Sokrates otti pikarin aivan iloisesti, Ekhekrates, ilman vapisematta, +ilman väriltään ja katsannoltaan muuttumatta; tapansa mukaan hän vaan +jäykästi katsoi mieheen ja sanoi:</p> + +<p>”Mitäs arvelet tästä juomasta, sopisiko siitä jollekin juoma-uhri tehdä? +Onko luvallista vai ei?”</p> + +<p>”Me valmistamme tätä, Sokrates, ainoastaan sen verran, minkä arvelemme +tarpeeksi juoda,” vastasi hän.</p> + +<p>”Minä ymmärrän,” sanoi Sokrates; ”mutta rukoilla jumalia, että tämä +muutos täältä tuonne kävisi onnellisesti, se on sekä luvallista että +sopivaakin; tätä minäkin rukoilen, tapahtukoon niin!”</p> + +<p>Ja tämän lausuttuaan hän otti ja tyhjensi pikarin ihan huokeasti ja +tyytyväisesti.</p> + +<p>Tähän saakka olivat useimmat meistä johonkin määrin voineet pitäydä +itkemisestä; mutta kun näimme hänen juovan ja tyhjentäneen pikarin, +silloin emme sitä enää voineet, vaan minulta itseltänikin vuosivat +väkisin kyyneleet virtoina, niin että minun täytyi kasvoni peittää, +jotta saisin kylläkseni itkeä. Mutta häntä minä en suinkaan surkutellut, +vaan omaa onnettomuuttani, kun minulta semmoinen ystävä nyt oli +riistetty. Ennen minua oli Kritoni noussut, hän kun ei voinut +kyyneleitänsä pidättää. Mutta Apollodoro ei ollut edellisenäkään aikana +tau’onnut itkemästä, vaan nyt hän purskahti valitushuutoon, voivottaen +ja vaikeroiden, eikä ollut ainoatakaan läsnäolevista, jonka sydäntä hän +ei särkenyt, paitsi yksin Sokrates itse.</p> + +<p>Mutta Sokrates virkkoi: ”mitä teettekään, te kummalliset! Juuri senhän +tähden minä vaimot täältä lähetinkin, ett’eivät he tänkaltaista +epäsointua aikaansaisi; sillä kuullut olen, että hiljaisuudessa pitää +kuoleman. Olkaa siis hiljaa ja pysykää lujamielisinä.”</p> + +<p>Tämän kuultuamme häpesimme ja pidätimme itseämme itkemästä. Mutta hän +käveli, siks’ että jalat, kuten sanoi, kävivät raskaiksi, jolloin hän +laskeusi pitkällensä selälleen; sillä näin oli mies käskenyt. Ja sama +mies, joka oli hänelle myrkyn ojentanut, tunnusteli aina vähän ajan +päästä ja koetti hänen jalkojaan ja sääriään, ja sitten kovasti painaen +hänen jalkaansa hän kysyi, tunsiko hän sitä, johon Sokrates kieltämällä +vastasi. Sittemmin hän taasen tunnusteli polvia; ja näin yhä ylöspäin +siirtäen kätensä hän meille osoitti, että ruumis kylmeni ja kangistui. +Ja itse Sokrateskin tunnusteli ja sanoi, että kun kylmyys sydäntä +saavutti, silloin oli hän erkaneva. Nyt oli jo vatsakin melkein kylmänä, +kun hän peitettä nosti – hän oli, näet, kasvojansa peittänyt – ja +sanoi: ”Kritoni, me olemme Asklepiolle velkaa kukon; suorittakaa se, +älkääkä unhoittako!” – ja nämä olivat hänen viimeiset sanansa.<a href="#a57">[57]</a></p> + +<p>”Sen teemme,” sanoi Kritoni; ”mieti, onko muuta sinulla sanomista.”</p> + +<p>Tähän kysymykseen hän ei enää mitään vastannut, vaan vähän ajan perästä +hän liikahti, ja mies otti peitteen hänen kasvoiltaan, niin olivatkin +silmät jähmistyneet. Tämän nähden Kritoni sulki hänen suunsa ja +silmänsä.</p> + +<p>LXVII. ”Tämmöinen, Ekhekrates, oli ystävämme loppu, miehen, joka, sen +voimme sanoa, oli oivallisin kaikista, joita konsanaan opimme tuntemaan, +ja muutoinkin viisain sekä hurskain”.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Selityksiä.</h2></center> + + +<p><a name="a1a">[1] Romalaiset numerot itse tekstissä osoittavat lukuja. Ulkopuolella +tekstiä, syrjissä olevat tavalliset numerot viittaavat Stephanin +editionin sivulukuihin. Dialogin henkilöistä katso selitys 3 tekstin +takana.</a></p> + +<p><a name="a1b">[1] Katso muistutus sivulla 6 johdannossa.</a></p> + +<p><a name="a1">[1] Tarkoittaa niitä 7 neitoa ja 7 nuorukaista, jotka Athenalaiset +vuotuisena verona veivät Kretan kuninkaalle Minoolle. Tämän poika +Androgeoni, joka eräässä Athenalaisessa juhlassa voitti kaikki +kilpa-palkinnot, joutui tämän kautta niin katkeran kateen alaiseksi, +että hän, niinkuin luullaan, Athenan silloisen kuninkaan, Theseyn isän +Aigeyn toimesta salaa surmattiin. Androgeonin isä Minoo kosti tämän +Athenalaisille sillä, että hän, voitettuansa heidät sodassa, rauhan +ehdoksi heille pani mainitun veron suorittamisen. Näille vero-uhrille +tuli se surkea kohtalo osaksi, että he syötettiin Kretan hirmu-elävälle +Minotaurolle. Thesey tappoi hirmu-elävän, pelasti, Minoon tyttären +Ariadnen avulla, itsensä ja nuo neljätoista ja lakkautti veron.</a></p> + +<p><a name="a2">[2] Kanssapuhe tapahtuu Fliossa, mutta Faidoni on ajatuksillaan +Athenassa ja sanoo siis <i>tänne</i>, eikä <i>sinne</i>.</a></p> + +<p><a name="a3">[3] Merkillistä on ett’ei Sokrateen likin ja paras oppilas Platoni ollut +läsnä opettajansa viime hetkissä. Hän oli sairas siitä, niinkuin +todennäköiseltä kuuluu, suuresta surusta, jonka hän tunsi Sokrateen +syyttömästä kohtalosta. Toinen oppilas, jota myöskin on kaivattu, nim. +Xenofoni, oli tällä erää sotaretkellä Aasiassa. Kuolevan Sokrateen +ympärillä oli muutoin monen eri filosofiallisen opin edustajia. +Aiskhines, joka eroitukseksi saman nimisestä puhetaiteilijasta sai nimen +Aiskhines Sokratikos, oli puhdas sokratilainen; Faidoni mainitaan +eelisen koulun perustajana; Eukleides, toinen kuin tuo mainio +matemaatikko, perusti n. k. megaralaisen koulun; Simmias ja Kebes olivat +pythagorilaisia; Antisthenes taas n. k. kyynillisen filosofian +perustaja. Aristippo sitä vastoin, joka oli Epikuron edeltäjä, huvitteli +tällä erää Kleombroton kanssa Aiginassa. Kleombrotosta mainitaan +(Kallim. Epigram. 24; vert. Cic. Tuscul. I, 34), että, kun hän sittemmin +oli lukenut tämän Faidoni-dialogin, hän syöksyi mereen.</a></p> + +<p><a name="a4">[4] ”Nuo yksitoista” olivat Athenassa poliisi-virkamiehiä, joiden +toimena oli vankihuoneen valvonta, tuomittujen rangaistusten toteen +paneminen y. m.</a></p> + +<p><a name="a5">[5] Sokrates mainitsee itse dialogin lopussa syyn, minkätähden hän +lähetti vaimonsa pois, nim. sen, ett’ei vaimojen valitusvirret +häiritsisi hänen viimeisiä hetkiänsä. Syynä siis ei ollut mikään +kylmäkiskoisuus taikka kovuus Sokrateen puolelta. Sokrates tahtoi kuolla +samassa toimessa, kuin hän oli elänyt: filosofiallisessa keskustelussa. +Mutta tälle oli tietysti kyyneleet ja valitushuudot esteeksi.</a></p> + +<p><a name="a6">[6] ”Ylistysvirsi,” Prooimion, alkuansa pienempi lyyrillinen laulu, jota +laulettiin suurempien laulujen edellä, merkitsee myös hymniä ylipäätä, +varsinkin Apollonille.</a></p> + +<p><a name="a7">[7] Muutamat käsittävät Sokrateen sanat, ”ettei olisi hänen helppo ollut +kilpailla Euenon kanssa” ironiana, sala-ivana, mutta Anthologiassa ja +Athenaeon luona löytyy Euenolta muutamia sangen nerokkaita tähteitä ja +epigrameja. Sana ”musiikki,” kreikaksi μουσιχή, nim. τὲχνη taikka +ὲπιστήμη, joka tavallisessa merkityksessään käsittää laulantoa, +soitantoa ja runotaidetta, käsittää laveammassa merkityksessä kaikki +henkiset huvitukset ja harjoitukset, ja tässä merkityksessä sen Sokrates +täällä käyttää, lukien siihen filosofiankin. Olemme sanaa suomeksi +kääntäneet sanoilla ”Runotarten taide.”</a></p> + +<p><a name="a8">[8] Filolao, Krotonista Ala-Italiassa, oli etevimpiä pythagorilaisia, +jota itse Platonikin kuunteli. Hänen sanotaan ensimäisenä kirjallisesti +muistoon panneen pythagorilaiset opit.</a></p> + +<p><a name="a9">[9] Murteisuus on siinä, että Kebes boiotilaisella tavalla sanoo ϊττω, +eikä ϊστω. Tätä tavoittelee ”tiekköön,” sijasta: tietäköön.</a></p> + +<p><a name="a10">[10] Tässä ei tarkoiteta eleusiläisiä mysterioita, vaan Pythagorilaisten +sala-oppeja, jotka ovat yhteydessä orfeiläisten sananpartten kanssa.</a></p> + +<p><a name="a11">[11] Oikeuden palvelijan käytöstä voi selittää kahdesta eri +vaikuttimesta, joko säälistä tahi ahneudesta. Oikeuden palvelijan tuli +valmistaa myrkkyjuoma omalla kustannuksella, jota kustannusta +arvosteltiin 12 drakhmaksi. Sitä otaksumista, että ahneus olisi +varoituksen vaikuttanut, vastustaa jo semmoisen otaksumisen kurjuus. +Sitä vastoin on aivan luultavaa, että Sokrateen jalo personallisuus ja +stoalainen tyyneys hänessä herätti sääliä, ja kauniisti muistuttaa tämän +johdosta Steinhart (Platons Sämmtl. Werke s. 400), kuinka jalot +personallisuudet aina levittävät loistoansa myöskin alhaisemmille ja +raa’emmille henkilöille, kun nämä vaan joutuvat heidän läheisyyteensä.</a></p> + +<p><a name="a12">[12] ”Kuolla ja kuolleena olla,” sekä todenperäisessä että +kuvannollisessa merkityksessä. Viimemainitussa suhteessa pyrkii +viisauden harrastaja yhä enemmin irtaantumaan aistillisuuden kahleista +sekä olemaan kuolleena himoille ja haluille.</a></p> + +<p><a name="a13">[13] On arveltu, että, koska thebalainen Simmias puhuu, hän lauseella +”meidänkin kansalaisemme” tarkoittaisi boiotilaisia, joita Athenalaiset +pitivät typerinä. Luultavampi on kuitenkin, että Simmias katkeralla +ivalla tarkoittaa Athenalaisia, jotka nyt ovat Sokrateelle valmistaneet +sen, minkä hän filosofina hartaasti muka haluaa, nim. kuolemaa.</a></p> + +<p><a name="a14">[14] Runoilija-sanalla tässä tarkoitetaan niitä, jotka sovittivat +filosofiallisia oppejansa runomittaan. Olympiodoro mainitsee näiden +joukosta Parmenideen, Empedokleen ja Epikharmon. Tunnettu on tuo +Epikharmon lause että ”yksin henki näkee ja henki kuulee, mutta että +kaikki muu on sulaa sokeutta ja kuuroutta.”</a></p> + +<p><a name="a15">[15] Viisaus (φρόνησισ), miehullisuus (α̉νδρεία), hillitseväisyys +(σωφροσύνη) ja oikeamielisyys (διχαιοσύνη) olivat nuo neljä n. k. +päähyvettä Kreikkalaisilla.</a></p> + +<p><a name="a16">[16] Tässä ei liene kysymys eleusiläis-mysterioista, vaan joko +orfeyläis- taikka Dionyson mysterioista. Tätä todistaa lauseparsi: +”thyrson-kantajia on monta, mutta harvat ovat jumalan innostuttamina,” +jonka lauseen mieli on, että moni kyllä mysterioita viettää, mutta harva +vaan niiden tarkoitus-perää saavuttaa. Thyrsos oli Bakkhon, kuusen +käpyyn päättyvä sauva, jonka ympäri oli muuratin varsia ja +viiniköynnöksiä kierretty. Tämmöisiä sauvoja kantoivat Dionyson juhlissa +Bakkhantinnat. Muutoin oli näissä mysterioissa, niinkuin muissakin, eri +pyhityksen eli puhdistuksen asteita, joista puhdistus (χαϑάρμοσ) oli +alin aste. Thyrson kantajiksi (ναρϑηχοφόροι) sanottiin kaikki +mysterioihin vihityt, jumalan innostuttamiksi (βάκχοι)korkeimmalla +asteella olevaiset.</a></p> + +<p><a name="a17">[17] Tarkoittaa luultavasti Aristofaneen komidiaa ”Pilvet”, jossa +Sokrates ja hänen oppilaansa pilkataan pahanpäiväisiksi +kielen-pieksijöiksi.</a></p> + +<p><a name="a18">[18] Ks. luk. XIV St. 70.</a></p> + +<p><a name="a19">[19] Kuva on lainattu kiistämöstä eli kilpa-tantereelta, jonka päässä +olevan kääntöpatsaan ympäri kilpailijain täytyi kiertämällä kääntyä +takaisin.</a></p> + +<p><a name="a20">[20] Endymioni, tuo kaunis iki-nukkuja Latmon vuoriluolassa Karian +maassa, sanotaan, muutaman tarun mukaan, Eliin kuninkaaksi, muutaman +taas paimeneksi. Palkinnoksi hänen oikeamielisyydestään salli hänelle +Zey ainaisen unen ja katoomattoman nuoruuden. Neitsyellinen Artemis eli +Selene vei hänet erään Latmon vuori-luolaan Karian maassa, ja käy joka +yö hänen kauneuttansa ihaelemassa, osoittaen rakkauttansa häveliäillä +suudelmilla.</a></p> + +<p><a name="a21">[21] Anaxagoras, tuo mainio filosofi Klazomenaista, 499–427 e. K., +aloitti teostaan luonnosta sanoilla: Kaikki oli yhtenä erkaantumatta; +mutta henki ne toisistaan eroitti ja järjesti. Diog. Laert. II. 6.</a></p> + +<p><a name="a22">[22] Viittaa erääsen paikkaan Menonissa (St. 82 ss.), jossa Sokrates +tänkaltaisina kysymyksillä saa erään, mittaus-opissa ihan taitamattoman +orjan omasta päästä keksimään, että kunkin neliön diagonali on toista +vertaa suuremman neliön sivuna. – Tämä sielun kuolemattomuuden todeksi +näyttäminen sillä perusteella, että tiedon hankkiminen ei ole muuta kuin +uudestaan mieleen muistumista, on itse muutoin sen ohessa osoitteena +siitä Sokrateen menetystavasta, jonka kautta hän paljailla kysymyksillä +sai toisen huomaamaan ja keksimään totuuden (n. k. ”Sokratinen +methodi”).</a></p> + +<p><a name="a23">[23] Alkuperäisessä tekstissä sointuvat Hades (Αιδησ), näkymättömäin +valtakunta, ja sana näkymätön (α̉ειδήσ) yhteen, jota täten on koetettu +tavoitella. ῍Αιδησ (Homeron tykönä: ᾽Αΐδησ) johdetaan tavallisesti +sanoista ίδεῖν ja a privativum ja merkitsee siis ihmisten silmille +näkymätöntä, Tuonelan valtakuntaa.</a></p> + +<p><a name="a24">[24] Tunnettu on, että mehiläiset ja muuraiset elävät jotakin +valtiontapaista elämätä. Mutta vapsahaisistakin (eräs ampiais-laji) +tietävät vanhat kirjailijat, esim. Aristoteles ja Aeliano, samaa kertoa.</a></p> + +<p><a name="a25">[25] Sill’ aikaa kuin tuo ”kova-onninen, oiva Odyssey” ajelehti ympäri +meriä hakien isänmaatansa Ithakaa, koettivat hänen puolisonsa Penelopen +lukuisat kosijat turhaan tätä luulotella, että muka Odyssey jo varmaan +olikin jossain hukkunut ja että hänen siis oli paras mennä naimisiin +jonkun kanssa heistä. Penelopen oli viimein täytynyt luvata, että näin +tulisi tapahtumaan, kun hän ensin oli valmiiksi kutonut kankaan, joka +oli jo kuteille pantuna. Voittaaksensa aikaa ja viivyttääkseen tätä +tapausta hän yöllä purkasi, mitä päivällä kutoi. Samoin tekisi tässä +tapauksessa sielu, mutta vastakohtaisella tavalla, sillä Penelope ensin +kutoi (sitoi), sitten purkasi (päästi), mutta sielu ensin vapautuisi, +pääsisi sidoksistaan, mutta joutuisi sitten uudestaan siteisin.</a></p> + +<p><a name="a26">[26] Joutsenet olivat Apollonin lintuja, joille hän, ennustustaidon +varsinainen jumala ja suojelija, oli antanut sen lahjan, että voivat +aavistaa loppunsa lähestymistä, jolloin ne virittivät suloista +”joutsen-virttänsä.”</a></p> + +<p><a name="a27">[27] Tarkoittaa tuota muinaisuuden traagikoille niin mieluista tarua +kuningas Pandionin kahdesta tyttärestä Filomelasta ja Proknesta ja +Thrakian kuninkaasta Tereystä, jotka muuttuivat, Filomelo ja Prokne +satakieleksi ja pääskyseksi, Terey harjalinnuksi.</a></p> + +<p><a name="a28">[28] Edellisen keskustelun kautta näytettiin todeksi, että sielu ruumiin +suhteen oli jotain näkymätöntä, jumalallista, aineetonta (ks. luvut +XXVIII, XXIX), mutta ei mitä sielu itsessään on. Tänkaltaisen +vastaväitteen tekemällä Simmias (Platoni) tässä paljastaa edellisen +keskustelun puutetta. Kuitenkaan Sokrates (Platoni) ei paikalla +ryhdykään kumoamaan Simmiaan väitettä, vaan tuopi vielä uusiakin +arveluita esille, jotka epäilystä yhä lisäävät, kunnes sitten rupeaa ne +kaikki kerrassaan kumoamaan. – Simmiaan vastaväite, että sielu on +ruumiin sointu, kuuluu pythagorealaiseen filosofiaan ja oli yleisenä +ajatuksena hyvin levinnyt.</a></p> + +<p><a name="a29">[29] Luku XXIII.</a></p> + +<p><a name="a30">[30] Nämä molemmat vastaväitteet, ja etenkin Kebeen väite, että sielun +ainainen kuolemattomuus ei ensinkään ole mikään seuraus sielun +olemisesta kuoleman jälkeen – koska asian laita voisi muka olla se, että +sielu muutamia kertoja uudistuu ja pukeupi uusiin ruumiisin, mutta kuluu +kulumistansa ja viimein sittenkin saa loppunsa – tekivät kuulijoihin +syvän vaikutuksen ja saivat heidät suuresti epäilemään edellisten +todistusten pontta ja todenperäisyyttä. Näin kävi myöskin Ekhekrateen, +jolle tämä kanssapuhe kerrotaan ja joka pythagorealaisena ihastui +Simmiaan väitteesen, että sielu muka oli harmonia. Pythagorealainen oli +muutoin Kebeenkin väite sielujen vaeltamisesta toisesta ruumiista +toiseen, samaten kuin tuo hänen viittaamansa oppi ruumiin ainaisesta +sulamisesta eli muuttumisesta ja uudistumisesta sielun vaikutuksesta on +yhteydessä herakleitolais-opin kanssa aineitten alinomaisesta +valumisesta. – Lyhyen haastelon perästä Faidonin ja Ekhekrateen kesken, +jatketaan kanssapuhe, joka levittää ihmeen kauniin loiston Sokrateen +luonteen ympäri.</a></p> + +<p><a name="a31">[31] Mieskuntaiseen ”efebo”-ikään joutuessaan leikkasi Athenassa +nuorukainen hiuksensa ja omisti ne jollekin jumalalle ja antoi ne sen +perästä kasvaa. Mutta surun sattuessa oli miesten tapa ne leikkauttaa. +Niin tässäkin murheen merkiksi Sokrateen tapahtumasta kuolemasta. Vrt. +Hom. II. XXIII, 140. Hiusten leikkaamis-tapa ei muutoin näy aina samana +olleen.</a></p> + +<p><a name="a32">[32] Kun Argolaiset sotiessaan Lakedaimonilaisia vastaan joutuivat +tappioon, he tekivät valan, ettei kenkään Argolainen mies antaisi +hiustensa kasvaa, eikä kenkään Argon nainen kultakoristusta kantaisi, +ennenkuin olivat Lakedaimonilaisia voittaneet. Herodot. 1, 82.</a></p> + +<p><a name="a33">[33] Tavallinen sananparsi, jonka alustana on Herakleen taistelu +Lernalais-lohikärmettä vastaan, jossa tilaisuudessa hänen samalla oli +itsensä puolustaminen summatonta krapua vastaan, joka häneen hyökkäsi. +Hänen täytyi nyt avuksensa huutaa veljensä poika Iolao.</a></p> + +<p><a name="a34">[34] Päivän laskiessa tuli Sokrateen tyhjentää myrkky-malja.</a></p> + +<p><a name="a35">[35] ”Jotka pitävät vastakohtaisia tutkisteluja.” Sokrates näillä +sanoilla tarkoittaa sofisteja.</a></p> + +<p><a name="a36">[36] Euripon salmessa Boiotian ja Euboian välillä vaihteli vuoksi +(pakovesi) ja luode (nousuvesi) 7 kertaa vuorokaudessa.</a></p> + +<p><a name="a37">[37] Luku XVIII.</a></p> + +<p><a name="a38">[38] Voimistelun ja lääketaiteen panee Platoni muutoinkin usein yhteen; +molemmat tarkoittavat ihmisen terveyttä, ja kumpikin niistä käyttää +usein, saavuttaaksensa tarkoitustaan, mielelle ja aisteille aivan +katkeriakin keinoja. – Ylempänä käytettyjen sanojen: ”hallitse ne +kaikella tavoin” sijasta –, kuten esim. Schleiermacher kääntää +– kääntävät toiset: hallitsee <i>kaikki mieli-alat</i>.</a></p> + +<p><a name="a39">[39] Odyss. XX, 17.</a></p> + +<p><a name="a40">[40] Leikillinen puheparsi, johon Platoni otti syyn siitä, että niin +Simmias kuin Kebes olivat Thebalaisia. Harmonia, Afroditen ja Areen +tytär, oli Thebe-kaupungin perustajan ja kuninkaan, Kadmon, puoliso. Kun +nyt Simmias oli esitellyt sen opin, että sielu oli harmonia (sointu), +niin hän häntä kuvaa Harmoniaksi, Kebestä taas Kadmoksi.</a></p> + +<p><a name="a41">[41] Kreikkalaiset luulivat jumalien kadehtivan ihmisten liiallista +onnea ja menestystä.</a></p> + +<p><a name="a42">[42] ”Lähemmäs ryntäyden,” Homeron tykönä tavallinen sanaparsi, esim. +II. V, 611: άσσον ίόντεσ.</a></p> + +<p><a name="a43">[43] Athenaio ja Diog. Laertio mainitsevat tämän kirjan nimen olleen +Φυσικά.</a></p> + +<p><a name="a44">[44] ”Järkeni mukaan,” oikeastaan: mieleni mukaan; κατα νούν, joku +sanaleikin lasku Anaxagoraan käyttämän νούσ-sanan kanssa.</a></p> + +<p><a name="a45">[45] Kritoni oli houkutellut Sokratesta pakenemaan joko Megaraan taikka +Thebeen taikka Thessaliaan. – ”Koira vieköön:” Sokrateen on usein +tapana vakuuttaa jotain elävien kautta. Tämä sanotaan johtuvan tuon +mainion kretalaisen lainsäätäjän, sittemmin Manalan tuomarin +Rhadamantyyn säädännöstä; tällä lailla, näet, vältettiin käyttää +korkeitten jumalien nimiä turhiin. Siinä ei siis ole mitään leikin +laskua eikä mitään alentavaa.</a></p> + +<p><a name="a46">[46] Jumalaistarun mukaan kantoi Atlas niminen jättiläinen niskoillansa +taivaan kannen. Tämmöisen Atlaan, vielä voimakkaammankin, luulevat he +löytävänsä koko maailman kannattajaksi. Mutta todellinen Atlas, joka +kaikki nojaa ja kantaa, se on Sokrateen vakuutuksesta jokin järjellinen +tarkoitus, hyvyys ja oikeus.</a></p> + +<p><a name="a47">[47] ”Tästä” – siitä yhteydestä, joka on olemassa ehdottoman kauneuden +ja yksinäisten kauniiden kappalten välillä. Kauniit esineet ovat +kauniita kauneuden aatteen kautta. Jokaisen esineen oikea peruste on sen +aate. Tämän perusaatteen pitää Sokrates totena ihan ”yksinkertaisesti,” +eikä ymmärrä noitten oppineitten rikkiviisaita (ironiaa) todistuksia, +semmoisia kuin esim. että kaunis on kaunis, syystä että sillä on kaunis +väri y. m. s. – Samaten on laita mathematikan todistusten, joka nyt +seuraa.</a></p> + +<p><a name="a48">[48] Tarkoittaa Sofistoja.</a></p> + +<p><a name="a49">[49] Kolmiluku, viisiluku ja muut semmoiset eivät ole yhtä kuin +epätasaisuus, mutta ovat epätasaisuudesta osallisina ja tuovat myötänsä +epätasaisuuden aatetta. Sama on laita neljän- ja kuusi-luvun +tasaisuuden. Kolmiluku ei ole tasaisuuden suorana vastakohtana, mutta ei +sovi kuitenkaan tämän kanssa yhteen, syystä että kolmiluku on osallinen +epätasaisuudesta ja tuopi myötänsä epätasaisuuden aatetta, joka on +tasaisuuden aatteen suora vastakohta. Niin ikään ei ole tuli samaa kuin +lämpö, mutta oman, tulen, aatteensa rinnalla se myöskin tuo myötänsä ja +on osallisena lämpimän aatteesta. Tuli ei ole kylmän vastakohta, mutta +ei kuitenkaan sovi sen kanssa yhteen, koska tuli tuopi myötänsä lämpimää +ja on osallinen lämpimän aatteesta, joka taas on kylmän suora +vastakohta.</a></p> + +<p><a name="a50">[50] Ks. siv. 67, Steph. 100.</a></p> + +<p><a name="a51">[51] Tämä todistus sielun kuolemattomuudesta, jota sopii sanoa +”ontologiseksi,” kuuluu lyhykäisesti näin: sielu on luonteeltaan eli +olennoltaan elämää, kuolon-alainen eli kuollut sielu on sisällinen +ristiriita, siis on sielu kuolematon. Tätä todistaaksensa pitää Platoni +laveankin puheen, siv. Steph. 102–107, tarkastellen ensin +esi-platonilaista filosofiaa ja aate- eli idea-oppiansa esitellen. Sillä +sielun kuolemattomuus vasta silloin pääsee selville, kun aate eli idea +tunnustetaan tosi-olemiseksi ja olevien perusteeksi. Siitä syystä oli +hänen täytymys varmaksi todistaa aatteiden todellisuutta.</a></p> + +<p><a name="a52">[52] Tuo ajatus, että itsekukin ihminen heti syntyessään saapi oman +daimoninsa eli suojelushenkensä, joka häntä suojelee, johtaa ja opastaa, +ja joka kauan aikaa vielä kristikunnassakin vallitsi, oli muinaisuudessa +aivan yleinen. Heitä luultiin hengellisiksi olennoiksi jumalien ja +ihmisten välillä (ks. Platonin ”Symposion” St. 202).</a></p> + +<p><a name="a53">[53] ”Glaukon taito” oli muinaisuudessa joutunut sananlaskuksi, ehk’ei +varmaan tiedetä, mikä Glauko siihen syynä oli. Mainiompia sen nimisistä +miehistä oli eräs valaja Glauko, joka Lydian kuningas Alyattes II:elle +valmisti kuuluisan pyhälahjan. Toisen Glaukon sanotaan rakentaneen +Argo-laivan. Eräästä kolmannesta mainitaan, että hän oli niin taitava +tietäjä, jotta hänen sanotaan siinä opettaneen itse Apollonia.</a></p> + +<p><a name="a54">[54] Vanhan ajan viljely-kansat asuivat Keski- (ja Musta-) meren +ympärillä, ja näihin tienoihin ulottuivat parhaasta päästä +Kreikkalaisten maantieteelliset tiedot Platonin aikana. Tämän alueen +rajat olivat idässä Fasis-virta, lännessä Herkuleen-pylväät Hispaniassa.</a></p> + +<p><a name="a55">[55] Iliadi VIII, 14.</a></p> + +<p><a name="a56">[56] Tätä kuvaelmaa Manalasta ei saa ottaa ymmärtääksensä niin +tarkalleen, että joka eri kohta olisi säntillensä niin, kuin Platoni sen +kuvaa. Se on päinvastoin vaan, niinkuin Platoni sitä kutsuukin, ”mythi,” +joka yleisillä viivoilla piirtää kuvaelman Manalan kolkoista majoista, +jossa epä-hurskasten sielut ajelehtivat. ”Mythin” tarkoitus onkin vaan +osoittaa sielun kuolemattomuuden-opin käytöllistä puolta, minne +kuolleitten kuolemattomat sielut joutuvat, ja mitenkä itsekukin ihminen +on syypää siihen, minlaiseksi hänen tilansa tulee kuoleman jälkeen. +Puhtaat ja hurskaat, filosofit, joutuvat tuonne ylhäälle jumalien +pariin, epähurskaat taas syöstään iki-päiviksi Tartaroon. Näitten +välillä on vielä kolmaskin tila, joka kuitenkaan ei ole pysyvä, vaan +muuttuva. Tähän joutuvat ne, jotka eläissään ovat noin +”keskimääräisesti” eläneet, ja joitten siis täytyy kauan aikaa ensiksi +kärsiä rikostensa rangaistuksia, ennenkuin he, puhdistettuina, otetaan +autuaallisten asuntoon.</a></p> + +<p><a name="a57">[57] Kreikkalaisissa oli tapana lääketaiteen jumalalle Asklepiolle +(Eskulapio) uhrata kukko, kun kovasta taudista parantuivat. Sokrateelle +oli kuoleminen sama kuin tointuminen kovasta taudista. <i>Hän</i>, hänen +sielunsa, pääsi kuoleman kautta hurskasten puhtaasen asuntoon.</a></p> + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Faidoni, by Plato + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAIDONI *** + +***** This file should be named 19210-h.htm or 19210-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/9/2/1/19210/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + +</pre> + +</body> +</html> diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..bf4fe49 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #19210 (https://www.gutenberg.org/ebooks/19210) |