path: root/20140-8.txt

The Project Gutenberg EBook of Hiilivalkea, by V. A. Koskenniemi

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org


Title: Hiilivalkea

Author: V. A. Koskenniemi

Release Date: December 19, 2006 [EBook #20140]

Language: Finnish

Character set encoding: ISO-8859-1

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***




Produced by Tapio Riikonen






HIILIVALKEA

Kirj.

V. A. Koskenniemi


WSOY, Porvoo, 1913.



SISÄLLYS:

Sonetti sadun linnusta
Dionysos
Syyslilja
Ikarus
Iltapilviä
Orvokit lumessa
On kaikki syksyn tähdet syttyneet
Unta
Elegia yölle
Mister Hartley
»Hiljainen amiraali»
Nuori David
Palokärki
Yötä kohti
Viimeinen Lusignan
Pieni Chelotte
Hämärän lauluja
Sonetti suomenkielestä
Merikoski
Maisteri Pietari Särkilahden kiusaus
Kruunuja
Nuijamiesten marssi
Veljeshauta
Syysilta metsässä
Hiilivalkea
Maria
Rukous
Sibylla
Meri
Sonetti kellosta




    SONETTI SADUN LINNUSTA


    Niin monen äänen kaiku kuollut on
    mun rinnassani öin ja päivin pitkin.
    Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin,
    et joudu konsanaan sa unhohon.

    Näin unta: kotipihan puistikon
    ma kuljin kevätöistä tietä pitkin,
    kun äänes pimennosta pensaston
    ma kuullessani hiljaa onnest' itkin.

    Tän' yönä kotikoivut urvut saa
    ja keväthärmä kiiltää nurmikolla
    yön auringossa hopein, helmivöin.

    Oi tuhat vuotta tahdon unhoittaa
    ja tuhat vuotta onnellinen olla
    ja kuulla laulua sen linnun öin!




    DIONYSOS


    Dionysos, jumala riemun,
    sun satosi tuleentuu.
    Kaikk' kesän-muistoni vie mun
    on tänään syksyn kuu.
    Mik' on poissa, on iäksi poissa,
    miks eilistä surrakin!
    Syysselkeiden aamujen koissa
    ylös korjuujuhlihin!

    Dionysos, jumala huuman,
    on päiväs saapuneet.
    Joka huulen vilvotat kuuman,
    joka silmästä pyyhit veet.
    Tule unohdusta tuoden,
    tule tanssien, seppelpäin,
    tule leikkejä, lauluja luoden,
    tule soittain, sytyttäin!

    Dionysos, jumala hurman,
    kaikk' kesät katoo pois.
    Elon viinin kädestä surman
    ken hetkeks viedä vois!
    Ilosilmin ken astua tohti
    syysöiden pimeihin!
    Käsin täysin talvea kohti
    ja täysin sydämin!




    SYYSLILJA


    Suo päivän mennä ja toisen tulla,
    ei ole kiirettä mulla.

    Minä salaisten unten saituri oon.
    En herää ma kevään aurinkoon,
    ja suhinan suven päivien
    kuin suihkeen sadun lintujen
    minä uneni lävitse kuulen vain.
    Ja leikkejä tuulten lauhkeain
    ja poutapilvien karkelon
    vain aavistanut mun sieluni on.
    Mut tullessa ensi syksy-yön
    minä unteni lippaan auki lyön.
    Kun katsovat tähdet maailmaa,
    mun uneni yöhön puhkeaa.
    Minä herään syksyyn härmäiseen
    ja vuoden ensi kylmyyteen.
    Ja edessä talven ja hallan ja yön
    minä uhraan mun sieluni salaisen työn.
    En herää ma kevään aurinkoon,
    minä herään syksyn suuteloon.

    Suo päivän mennä ja toisen tulla,
    ei ole kiirettä mulla!




    IKARUS


    Ah, Ikarus sa oot, et enempää!
    Sun allas ammottavat aavat syvät.
    Kun siipiesi iskut heikentyvät,
    sun nielee ensi aalto vaahtopää.

    Et untes rantaa ikinä sa nää,
    sun silmäs auringossa häikäistyvät.
    Mut turhat ystäväin on neuvot hyvät,
    kun kaikki veren kaiho kiidättää.

    Sa uskalikko unten ulappain,
    sa tuudittama tuulien ja meren,
    sun tappiosi todistaja vain

    on taivas, joka hautas tahdittaa.
    Niin anna kantaa, kiidätellä veren!
    Ah, Ikarus sa oot, et vähempää!




    ILTAPILVIÄ


    Mun uneni iltapilviä on,
    punaviitta-urhoja kunniavahdissa
    ylt'ympäri kuolevan auringon.
    Surumarssin, mun kaipuuni soittaman tahdissa
    ne liehuvat lippunsa paareille tuo.
    Elon ruhtinas viimeisen loistonsa mahdissa
    yli maidensa kuningas-katseen luo:
    »Te unet, te pilvi-urohot,
    miss' olitte taiston ja voiman ajalla?
    Nyt on laanneet ilot ja taistelot.
    Te tulette myöhään, kuoleman rajalla.
    Yö nostaa ikuista valtikkaa.»

    Jo unet, jo pilvet sammukaa!




    ORVOKIT LUMESSA


    On kuollut koko kukkamaa,
    mut silmämme ei unta saa.
    Ja kaihojemme siivet lyö,
    vaikk' on jo talvi, on jo yö.
    Kaikk' kevään lapset syksy vei,
    mut meitä ei, mut meitä ei.

    Oi talven talvi, syksyn syys,
    oi öiden äiti, iäisyys,
    sa yksin meille levon suot,
    sa unen silmihimme tuot.
    Me polvistumme lumehen
    sun tuloasi vuottaen,
    sa talven talvi, syksyn syys,
    sa öiden yö, sa iäisyys.




    ON KAIKKI SYKSYN TÄHDET SYTTYNEET


    On kaikki syksyn tähdet syttyneet.
    Taas seison yksin kotitasangolla.
    On kedot runsaan sadon kantaneet,
    mut mun on autio ja tyhjä olla.

    Ma yössä ajattelen itseksein:
    niin monet kylvöt täällä tähkään ehti --
    miss' on mun vuoteni, mun nuoruutein?
    Ma olen syksyn irrallinen lehti.

    Maan multa, siemenenä uudestaan
    sa minut ota povees versomahan,
    sun kesääs kauniimpana kukkimaan,
    sun syksyys kypsempänä kuolemahan!




    UNTA


    Näin kerran unta -- siit' on kauan jo --
    en tiedä mikä, hetken oikkuko
    sen unen taas mun mieleheni toi.
    Kuin onnenmuisto sielussa se soi.

    Ma kuljin niinkuin mailla autuasten,
    ja kukat elon, harvoin auenneet,
    kaikk' oli ympärillein puhjenneet.
    Ma niitä taitoin, painoin rintaa vasten.
    Ja joka kukkaselta povellain
    ma yhden toivon täytetyksi sain.
    Ja käteni kun ylös ojensin,
    niin taivaan tähtiä ma tapailin.
    Ja joka tähtöseltä totehen
    yks kävi unikuva kaukainen.
    Vain hetken kaiho, toivon välähdys --
    koht' oli rinnassani täyttymys.
    Ei mitään puuttunut mun onnestain --
    ja kuitenkin ma vielä jotain hain.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen?

    Ma kukan kalkin huulilleni vein,
    join riemukylläiseksi sydämein,
    ei ollut taivas taivas, maa ei maa,
    kaikk' oli autuasta unelmaa.
    Mut sentään, syvemmällä jossakin,
    ma tunsin kuni janon kuitenkin.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen?

    Niin kuulin lähteen äänen lähelläin.
    Ma oudoin tuntein astuin sitä päin.
    Sen viimein löysin, taivuin puolehen
    ja huulin janoisin join vettä sen.
    Ja ihme! Kukat kaikki kuihtuivat
    ja tähdet sammui, kentät ihanat,
    kaikk' oli poissa -- mutta salaisin
    myös tyyntyi sielun jano jossakin.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen? --

    Sa lähde tulit uumenista maan,
    miss' ovat pimeys ja paine vaan,
    maan kylmän veren huulilleni toit,
    maan lapseks itsein tuntea sa soit.
    Niin kadotessa kukkain, tähtien,
    ma muistin, muistin: olin ihminen!




    ELEGIA YÖLLE


    Tähtien hiljaisuutta ja rauhaa, ah, olen juonut
        kerran ma rinnoillas, lempeä äitini Yö,
    tuntenut oon ohimoillani Eetterin viileän leyhkän
        helmassa Kaaoksen kerran ma luonasi sun.
    Ihmisten maill' olen nyt ja mun mieltäni ihmisen murhe,
        ihmisen kaipaus kuin autius suur asustaa.
    Turhist' aatoksista mun pääni on raskahaks käynyt,
        turhaan taivaltamaan jalkani on väsyneet.
    Muistelematta mun taakseni jäi monet autiot vuodet,
        jolloin kaipaus vain vierellä viipynyt on
    kuin kade ystävä, paikaltaan jok' ei konsana luovu.
        Oi hänen vierellään vuoteni on kadonneet!
    Tuskan kalkiks muuttunut on joka riemujen malja,
        jonka ma huulillein nostanut oon janoten,
    riutuvaks lauluks muuttunut on uni kukkiva rinnan
        kuin kiron vallassa käyn.
                                  Äitini, ah Iki-Yö,
    tähtien viileäks leikiks ei elo ihmisen luotu.
        Oi sinun luonasi on onni ja unhotus vain!




    MISTER HARTLEY


        On kaikunut käsky kapteenin:
        »Alas naiset ja lapset venheihin!»
        Joka gentleman, joka Brittein mies
            hän tehtävänsä ties.
    Hätämerkkien keskellä, ryskeen ja pauhun
    ja lasten itkun ja naisten kauhun
        myös mister Hartley hiljalleen
        käy soittolavalle miehineen.
        Ken on soittajaks luotu, hän soittakoon,
        vaikk' allaan syvyydet auetkoon!

        Niin tähtiä täynnä on Atlantin yö.
        Ens tahdit mister Hartley lyö,
        ja kuin nyyhkien kielistä viulujen
            käy saatot sävelten.
    Ikimennehet päivät ken mielehen johti?
    Ne astuvat unhosta tähtiä kohti,
        ne hiipii, ne marssii, ne karkeloi.
        Koko elämän kuoro yössä soi.
        Ja mister Hartley ihmeissään
        hän katsoo, kuuntelee miehiään.

        Niin aavistuksia täynnä on yö.
        Yhä mister Hartley tahtia lyö.
        Ilon, ikävän vuodet taistoineen
            hän elää uudelleen. --
    Ja mister Hartley hän riemuiten kuulee --
    oman sydämensä hän laulavan luulee --
        miten tänä yönä viulut soi,
        miten unet ja muistot kukkuroi:
        hän on ehtinyt määrään elämän,
        hän on taideniekka, mestari, hän!

        Taas johtajanpuikkonsa nostaissaan
        hän keksiikin Kuoleman rinnallaan.
        Sen on silmissä hymyä hyytävää.
            Sydän Hartleyn sytkähtää.
    Mut ei pyydä hän henkeään kerjätä, ostaa,
    hän Kuoleman valtikan tempaa, nostaa:
        tänä yönä hän, Hartley, johdattaa!
        Soi kielistä »Lähemmäs Jumalaa...»
        Niin odotuksen-tyyni on yö.
        Yli laivan aallot yhteen lyö.




    »HILJAINEN AMIRAALI»


    Niin seuras ilta päivää Tshusiman.
    Ja verta juonut meri tyynnytteli
    jo aaltojansa eessä voittajan.
    Hän laivasillalla vaan viipyeli

    ja tuskin mikään kasvoillansa eli.
    Kun arpaa Euroopan ja Aasian
    hän äsken käsissänsä punniskeli,
    hän samanlaisna nähtiin seisovan.

    Kun viimein voiton päivä iltaan ehti
    ja verkkaan kääntyi historian lehti,
    hän oli hiljaisista hiljaisin.

    Vain silmissänsä, kylmissä kuin teräs,
    kuin varkain jotain välähti ja heräs:
    Mars, sodan tähti, yli Nipponin!




    NUORI DAVID


    »Sa David, korkealle
    sun nimes nostettiin!
    Ken vaipuu miekkas alle,
    ken harppus helkkymiin!
    Mik' enää määrä mainen
    sun silmääs sarastaa?
    Kaikk' aarteet, ihanainen,
    sun etees aukeaa!»

    Ja kansa, silmät veessä,
    huus Davidille näin,
    kun Israelin eessä
    hän seisoi seppelpäin
    kuin kevään ikitaika,
    kuin nuori viinipuu,
    kun viel' on unten aika,
    kun viel' on kevään kuu.

    Näin kaikki kunniata
    soi nuoren valtiaan.
    Mut voiton hekkumata
    hän tuskin tunsikaan.
    Kuin unen varjon tumman
    toi aatos otsalleen,
    kuin arvoituksen kumman
    hän näytti ratkaisseen:

    »Ah, ylin kaipuu mulla
    on itse kumartaa,
    on itse lyödyks tulla:
    ma vuotan voittajaa.
    Jos miekoin, harpun kielin
    jo huomen hänet tois --
    ah, hälle, hälle mielin
    ma antaa kaikki pois!»




    PALOKÄRKI


    Sinä musta kalpaveli,
    sinä ritari pelvoton,
    kuka metsät mittaeli --
    suur usko sulla on!
    Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
    Ei sota lopu, ei lakkaa.

    Kuin iskus iltaan kaikaa!
    Kuin säiläs lyö ja lyö!
    Yö saapuu ennen aikaa:
    on vielä kesken työ.
    Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
    Ei sota lopu, ei lakkaa.

    Ei pääty sota mailla --
    vain heikot horjukoon!
    Sun töyhtös, tahraa vailla,
    ei taivu sovintoon.
    Palokärki, hakkaa, hakkaa!
    Ei paha lopu, ei lakkaa.




    YÖTÄ KOHTI


    Mun linnani muurit sammaltuu
    ja tornit suistuvat vanhuuttansa.
    Kuin kyyhkyt haukkani uneksuu,
    niin kaihomielinä orsillansa,
    ja koirani haukkuvat varjojaan
    ja salissa ruostuvat säilät ja maljat.
    Mua kutsuvat uneen vuoteen taljat,
    mua kutsuvat muistot kuolemaan.

    Ja pihojen puissa soittelee
    yöt päivät tapaan samaan
    ja muratti seiniä kiertelee
    ylös harjan huippuhun hamaan.
    Jos kämmeneni ma yhteen lyön,
    kuin hautaholvi mun linnani kaikaa.
    Mull' on syviin uniin ja unhoon aikaa
    ja riutumukseen ja rauhaan yön.

    Jos veisin huuleni torvehen
    tai löisin kilpeen miekkaa,
    niin ratsut knaappien, huovien
    heti korskuis ja kuopisi hiekkaa!
    Taas koirani saalista vainuais
    ja haukkani kyyhkyn-unista heräis,
    kädet kiihkeät miekkoja seiniltä keräis,
    ylös harjalle viirini hulmahtais!

    Ois juhlat ja silkin kahinaa
    ja naurua täynnä ois salit ja puistot...
    Mut en voi ma kättäni liikuttaa,
    mua sitoo unet ja muistot.
    Tee valmiiks, muratti, unhon työ,
    syö, sammal, muuriin jälkeä syvää!
    Ja te kaikki haukkani -- unta hyvää!
    On edessä pitkä, pitkä yö.




    VIIMEINEN LUSIGNAN


    Minä isiltä kuningaskunnan sain,
    mutta pilvissä vain --
    ja pilvet vaihtuu, haihtuu.

    Minun kuningasmanttelini on yö
    ja mun kruununi kivet on tähtivyö,
    ja jos muut ovat kaikki mun jättäneet,
    mua seuraa muistojen saattueet,
    mua seuraa salaiset unelmat
    ja mun suuren sukuni vainajat.

    Vain valituimmat sille jää,
    kenen yö voi päivätkin himmentää:

    Öin neuvospöydässä istuvat
    mun kanssani isät kalpeat,
    he ovat sinistä vanhaa verta,
    mun valtikkaani he kantoi kerta.
    He ylpeitä muistoja toistaa ja toistaa
    ja viitoilla hopealiljat loistaa.
    He hiljaa istuu ja nyökyttää
    ja haukotuksensa nielee salaa:
    ei mennyt kultainen aika palaa,
    se mik' on jäänyt, se iäks jää.

    He vaivoin vanhat halunsa peittää:
    he kruununsa kivistä noppaa heittää.
    Lyö valkein sormin he neuvospöytään:
    niin köykäiseksi tää aika löytään!
    Joku kaularöyhelö kahahtaa,
    joku kuningas toiselle kuiskuttaa,
    kuin vastakeksityn leikinlaskun,
    viissatavuotisen vanhan kaskun.
    He peruukkejansa hypistää
    ja hymyää ja hymyää.

    Jos vielä vainajat kuolla vois,
    he ikävästä nääntyis pois.

    Vain joskus minuun katsahtain
    taas syttyvät silmät vainajain:
    öin neuvospöydässä kuninkaiden
    olen nyt minä valtias Levantin maiden,
    olen Jerusalemin ruhtinas,
    olen Syyrian, Kypron kuningas
    ja mun valtikkaani kumartaa
    koko Idän vanha ihmemaa.

    Öin kuningas keskellä kuninkaiden,
    öin yksinvaltias merten ja maiden --
    miten outona päivin vaeltaa,
    ken kantaa yöllä valtikkaa,
    miten koditon päivin päällä maan,
    kell' on unessa kruunu kuninkaan!

    Minä isiltä kuningaskunnan sain,
    en pilviä vain.




    PIENI CHELOTTE


    Kuu hopeaharsoon verhonnut on
    koko kreivillisen kartanon,
    kaikk' käytävät, puut ja pensastot.
    On sisällä kemut ja karkelot.
    Mutta hiljaa hiekalla puistikon,
    käy kaunis pieni Chelotte.

    »Kun tulis kohta Mauritz vain!» --
    Yö henkii tuoksuja kuljettain.
    Ulos kadrillin tahdit tulvehtii. --
    »Sst! hiljaa! Tuolla ken kuljeksii?
    -- Mon Dieu! miten olen ma peloissain!
    Jarl-herra ja sisar Anne-Marie!»

    »Nyt joutuin piiloon pensaan taa!
    Täss' ei auta sormea liikuttaa.
    Kuka moista ois siskosta uskonut!
    Miten hellät ja rakkaat kuiskailut!
    Tuo ääni muistutti suudelmaa --
    kuu varmaan on kaikki hullannut!»

    »Kyll' oikullinen Amor on:
    he istuvat pensaan varjohon
    ja minut he tänne vangitsee.
    Mut Mauritz turhaan vuottelee,
    ja täällä oksat pensaston
    ja kaikki piikit pistelee!»

    »Hukass' ehk'ei kaikki kuitenkaan,
    jos Mauritzilta ma anteeks saan.
    Hän on hieno ja kaunis, mut ylpeä -- niin,
    ja nyt vuottaa hän verensä kuohuksiin!
    Näin ainako lempi palkitaan?
    Ei sentään Jarl-herran ja Anne-Marien!»

    Vaan yössä jatkuvat karkelot
    ja ruusupensaassa pieni Chelotte
    hän itkee katkeran kyynelen.
    Kuu käy yli kartanon hymyillen.
    Sen hoivass' on nuoret kohtalot
    ja nuoret haavat sydänten.




    HÄMÄRÄN LAULUJA


    1

    On raskas päivä päättynyt,
    se tuskaa täynnä lähti.
    Tuoll' yli kattoin palaa nyt
    jo tyyni iltatähti.

    Tuoll' illan lepoon vavahtain
    jo vaipui kadut, puistot.
    Oi tule, armas, otsaltain
    pois pyyhi päivän muistot!

    Kuin päivän piina sielussain
    niin syvät juuret saikaan?
    Vie minut iltaan, armahain,
    vie minut unen aikaan!

    Mun teki päivä vangikseen,
    sen vaivat sielu toistaa.
    Vie minut, armas, vapauteen!
    Jo iltatähti loistaa.


    2

    Sun tuskin huomasin ma siihen aikaan --
    niin sokeaksi kevät tehdä voi.
    Kuin läheiseksi sinun sielus saikaan,
    kun syksyn sävel ympärillä soi!

    Ei ollut silmääs varten päivän kilo,
    ei kevään kentät varten astuntaas.
    Sun arat kätes kankeiks teki ilo
    ja suru teki pehmehiks ne taas.

    Ja keväiden ja ilon kuoloon käyden
    sa lohdun kalkin kannoit esiin vain,
    kuin sielun lääkkeen, unhoitusta täyden,
    kuin vilvoittavan tuoksun resedain.


    3

    Ol' aamuyö, kun kerran matkallain
    ma sattumalta kotitaloon sain.

    Kaikk' oli pihamaalla ennallaan,
    kaikk' oli kivet, polut paikoillaan.

    Ja yli nukkuvien kenttien
    viel' lepäs huntu öisen auteren.

    Ol' liki käynyt uhka hallayön --
    se sentään säästi veljieni työn.

    Kaikk' kiilsi koissa aamun nousevan
    kuin uni onnellisen nukkujan.

    Ei vielä valveill' ollut yksikään,
    viel' oli tuskin haavat hereillään.

    Vain tuuliviirin, vanhan tuttavan,
    näin yhä paikallansa valvovan.

    Ja tallin puolelta ma kuulin vaan
    kun tömisteli varsat jalkojaan.

    Niin oli kaikki ihmeen onnellista,
    niin rauhaisaa, niin tyyntä, turvallista.

    Ma seisoin yössä, katsoin, kuuntelin:
    tää kuului kerran kaikki mullekin.

    Niin lauloi kukko. Ah, en tiedä kuin
    ma niinkuin valehesta vavahduin,

    ma seisoin, itkin, käännyin takaisin.
    Ma itsessäni tunsin -- Pietarin.


    4

    Se siemen, jonka kerran sydämehen
    on suru syksyn aikaan kylvänyt,
    ei kuole kylmyyteen ja pakkasehen.
    Ruis-oraan tavoin kerran keväimehen
    se nousee, kun on hanki häipynyt.
    Ah, syksy, sydämien toukomies,
    Syyskylvön yksin kypsyväksi ties!


    5

    Te maaliskuiset aamuyöt,
    kun kevät saapuu salaa,
    kun punertavat metsäin vyöt
    jo hohtain lumet palaa!

    Jo käenpiika kuulunut
    on yli metsäin piirin
    ja ojain luona nostanut
    on paju kevään viirin.

    Ja nietokset jo painuvat.
    Käy talvi pakosalle,
    kun kevään jäiset valtikat
    ne kasvaa räystään alle.

    Oon sokeaks sua katsellut,
    sa maaliskuinen hanki.
    Oi käteni, te sidotut!
    Oi sydän, kevään vanki!


    6

    Sun kevätkylmillä ma kohtasin
    mun nuoruuteni keväimessä kerta,
    kun omaa viluani värjötin --
    sa olit samaa värisevää verta.

    Ja lämpöä sun anoi sydämes
    ja onnen puoleen pelokkaan ja vakaan
    sa kylmyydestä käänsit katsehes --
    ja mull' ei ollut antaa kumpaistakaan.

    Sun tietäs maailmalla tunne en
    ja oudot ovat sulle minun tieni.
    Sa seuralainen kevätkylmien,
    sua usein muistan, sisilisko pieni!


    7

    Olit tuskasta väristen herännyt, syön.
    Sinikellot soittivat halki yön:
    Tänä yönä kuolema maita käy,
    ei missään pelastusta näy.

    Ja ne soittivat suuressa hädässään:
    me emme nää huomenta yksikään!

    Ulos keskelle ketojen kiiruhdin:
    näin hallan työn jo valmihin.

    Ah, tiesinhän: kesät katoo pois,
    mut näin varhain, näin varhain en uskonut ois!

    Vaan sen jälkeen niin usein oot kuullut sa, syön
    sinikellojen soittavan halki yön!


    8

    Sa outo kauhu, kusta
    mun luoksein tulitkin,
    yön hämähäkki musta,
    kun unta odotin!

    Sun seittis seiniin kulkee
    ja lakeen, lattiaan,
    se minut ottaa, sulkee
    ja pitää vallassaan.

    Ja langat kiristäytyy
    ja sitoo sydämen.
    Sen silti lyödä täytyy,
    yön tunnit laskien.


    9

    Arnon aallot ovat nukkuneet,
    hiljallensa mereen virtaa veet
    laakson läpi hopeisena vyönä.
    Syttyy taivas suven tähtihin
    yli Botticellin kaupungin
    tuoksun täyttämänä kesäyönä.

    Vanha silta veteen kuvastuu,
    mestarinsa aikaa uneksuu
    hämyisessä yössä yksinänsä.
    Joku koskee kieliin mandolan,
    uskoo yölle, muilta salaaman
    surun, säveliksi itkemänsä.

    Aika iäisellä matkallaan
    pysähtynyt tääll' on kulussaan --
    mit' on täällä elää, mitä kuolla?
    Ammoin kuollehitten unelmat
    syönten keväimessä kukkivat,
    niinkuin kukat ruusutarhan tuolla.

    Vanhat säkeet soivat mielehen,
    surukin saa onnen hohtehen
    tuoksunkylläisenä kesäyönä.
    Arnon aallot ovat nukkuneet,
    hiljallensa unhoon virtaa veet,
    meren helmaan hopeisena vyönä.


    10

    Ystävien piiri pienentyy --
    kenen syy, kenen syy?
    Kaikki tylyt sanat haavoittaa,
    kaikki hyvät suruiseksi saa.
    Kukkii onni unelmissa vain.
    Kiitos kaikesta, min sain.
    Niinkuin kotihini kulkisin
    loittonen ma tyynin askelin,
    yksinäiseen majaan matkaten.
    Ihminen, ihminen!


    11

    Sa mykkä matkalainen maan,
    sua tunnettu ei milloinkaan.
    Kuin varjo kesken varjojen
    pois liu'ut yöhön, unehen.
    Ei hiekkaan jää sun jälkeäs,
    ei ilmaan ääntä äänestäs.
    Ken uskoikaan sun eläneen,
    ken toivoneen, ken kärsineen,
    kun kerran hautas tasataan,
    sa mykkä matkalainen maan?




    SONETTI SUOMENKIELESTÄ


    Kuin tumma humu havahtuvain puiden -- niin
    oot vielä aamuntuore koko olennolta,
    kuin heräjävä honka, kastepisar jolta
    viel' on, kuin kyynel, jäänyt havuin neulasiin.

    Yö hiipii ääntiöides immyt-unelmiin,
    mut kerakkees saa voiman itse auringolta,
    kun voiton usko, ylin lahja kohtalolta,
    kuin soturit ne pukenut on pantsariin.

    Oi isäin suomenkieli, pyhä papitar,
    jonk' kaino, kaunis neitsyys vielä peitettynä
    on oudon-pitkäin laatusanain laskoksiin:

    Petrarca, Dante, Shakespeare, itse Runotar
    sun uinuu nuoreen povehesi kätkettynä
    ja sanais salaperäisehen musiikkiin!




    MERIKOSKI

    (Oulun koulujen 300-vuotisjuhlaan.)


    Merikoski, Kainuun poika, suonissaan
    korven kylmän, mykän veren kantain
    ikuisuuteen, mereen matkallaan
    laulaa vasta yli Oulun rantain.

    Nuori ei hän enää, Sotkamoon
    kauas nuoruutensa muistot johtaa,
    miehuutensa Pyhän kuohukkoon,
    vanhuutensa vasta meren kohtaa.

    Edessänsä meren ikuisuus,
    takanansa pitkät päivätyönsä:
    siitä laulun voima aina uus,
    siks niin aavistavat päiväns', yönsä.

    Usein laulaa tuskaa tulkiten
    kaipuun kasvavaisen yli laitain
    niinkuin suolta huudon kuovien,
    niinkuin nyyhkyn rannan itkuraitain.

    Milloin soi kuin taiston temmellys,
    milloin kaikki vihan äänet helää:
    yksinäisten hukkain ylpeys
    korven kuninkaina kuolla, elää.

    Joskus tuntuu rauhan tuulahdus
    niinkuin itse yöhyt laulahtaisi,
    niinkuin kaikki öiden valkeus,
    Pohjan ihme, säveliksi saisi.

    Milloin niinkuin urkuin ääni soi
    iki-unohdusta rinnan haavain.
    Mistä tyynen voimansa se toi?
    Hartaudesta lakeutten aavain.

    Joskus soi kuin kuolon aavistus,
    niinkuin salanyyhky sairaan rinnan:
    tähtiöiden tyyni kimallus,
    kuvastuva kalvoon veden pinnan.

    Merikoski, kohtalomme -- aina uus
    ikivoima lauluhusi kerää!
    Sukupolvet nukkuu lauleluus,
    sukupolvet lauluhusi herää.




    MAISTERI PIETARI SÄRKILAHDEN KIUSAUS

    (Uuden Ylioppilastalon vihkiäisjuhlaan.)


    Toi yli Wittenbergin muurien
    yöilma Elben luota lehmustoista
    ens tuoksun esikevään huumeisen.

    Yövartija hän huusi yksitoista.
    Jo oli kammioihin käynyt kansa
    ja porvarit ja teinit unissansa
    ne näki kullanteon keinot uudet
    ja salamanterien salaisuudet
    ja kukin onnen omaksensa ties.
    Yks lamppu sentään loisti myöhään yöhön.
    Ken siellä vielä väsynyt ei työhön?
    Siell' asui Särkilahti, Suomen mies.

    Hän yössä istui eessä Vulgatansa.
    Mut raskain lainein läpi ikkunansa
    yön kaikki kaihot tuli tulvien
    ja valtasivat pään ja sydämen.
    Ja aatoksensa, latinasta poissa,
    ne kiitelivät synnin karkeloissa,
    kaikk' kaipuu pidätetty, kahleitaan
    se puisti, tietoisena voimastaan.

    Näin Särkilahti aikaan keskiyön
    sai itse Viettelijän vieraaksensa.
    Niin myöhään sanoi siksi tullehensa,
    ett' oli jälkeen pitkän päivätyön
    hän kävelyllä terveytensä tähden,
    ja Särkilahden lampunvalon nähden
    sai halun pienehen hän pakinaan.

    Ja Särkilahti katsoo vierastaan:
    ei turhaan teologiaa tutkinut,
    ois unessakin Pirun tuntenut!

    Mut lailla miehen arvokkaan ja vapaan
    tää alkoi kohta holhoavaan tapaan:

    »Sa Pietari, sun nuoruutesi päivät
    kuin Elben aallot virtaa ohi, pois.
    Kun iäks voiman vuodet kerran jäivät,
    kuin paljon silloin eläneensä sois!
    Et ole, Pietari, sa tyhmä mies,
    pois karista sa turhan oppis ies
    ja jätä paavi mun ja Herran huomaan
    ja lörpötykset Martti-tohtorin,
    ja elon sarkka opi pohjaan juomaan,
    niin tiedät nuori ollees kerrankin!

    »Mit' iloista ja ihanaa on luotu,
    se miehen rohkean on osaks suotu.
    Sun suonissasi virtaa nuori veri,
    mun mukahani tule, osas peri,
    me juomme viinit, valloitamme naiset.
    Nyt munkkilatinaasi tuijottain
    sa hukkaat elos päivät ihanaiset,
    ja palkakses saat käyrän seljan vain!

    »Sen kansas tähden teet -- jos oikein kuulin?
    Sun, Pietari, ma viisaammaksi luulin.
    Mit onkaan kansa? Kurja joukkokunta,
    min ylin tahto uinua on unta.
    Ken hetkeks unesta sen ravistaa,
    hän siitä kunniansa kuulla saa,
    ja joskin hetki maineeseen sun nostais,
    sen sadat jalot sielut sulle kostais,
    kuin hiiret mainettasi jyrsien.
    Ei suurin nimikään oo ikuinen:
    kuin tuntilasin hiekka verkalleen
    sen loisto virtaa unhoon ikuiseen.

    »Kuin Pohjan jää ja hanget talviset
    on kylmiä sun kansas sydämet,
    ja vastaan kylmyyttä ken taistelee,
    hän myöskin itse viimein kylmenee.
    Yks pisar ei voi jäätä sulattaa.
    Vain hetkinen, se itse jääksi saa.
    Siis, Pietari, sa lapsen-hourees jätä:
    pois karista sa unelmien ies
    ja elä kerran omaa elämätä
    ja ole oma itses, ole mies!»

    Näin puhui Piru vielä Pietarille
    kun yli Wittenbergin syttyi koi.
    Se tuvan matalille seinämille
    niin hehkuvaisen sädekimpun loi.
    Ja tuuli, lehmustoissa havautettu,
    se peitti kaikki tuoksun laineisiin.
    Vain puoleks nähty, puoleks aavistettu,
    jo oli kevät tullut kaupunkiin.

    Kun Särkilahti puoleen vierahansa
    taas katsoi, olikin hän lähtenyt.
    Kai Viettelijä valon-arkuuttansa
    ei aamun kirkkautta kestänyt.

    Ja Särkilahti ikkunansa luoksi
    hän astui yöllisissä mietteissään
    Niin kuuma veri suonissansa juoksi,
    niin outo tunne autioitsi pään.

    Mut ensi kevätpäivä voittoisasti
    se teki kaupunkihin tuloaan,
    niin tyynen-lempeästi, laulavasti.
    Se oli tänään herra yli maan.
    Kuin voiton jälkeen nuolet viinestänsä
    kaikk' aikoin tuhlaella yksin tein,
    niin ammuskeli kultasateitansa
    se ikkunoihin kunnon porvarein.

    Ja kiurut ylähällä ilakoivat,
    miss' sini taivaan oli siintävin,
    ne kevätaamun kirkkautta joivat
    ja pukivat sen laulunsäkeihin.
    Ja joku nuori teini työhön käyden
    hän tunsi runoinnon rinnassaan
    ja sydämensä onnen, liian täyden,
    toi julki muillekin hän laulullaan.

    Ja Särkilahti kaiken näki, kuuli,
    ja ilo syttyi salaa silmihin.
    Sen kevään lainaksi hän itse luuli,
    mut syvempää se tuli kuitenkin.
    Se tuli jälkeen tuskan voitetun
    kuin rauhan aamu yli taistelun.
    Hän hiljaa lausui puoleks itselleen
    ja puoleks keväimelle edessänsä:

    »Mik' kumma mahti luotu ihmiseen,
    mik' outo voima ohjaa elämänsä?
    En vuoksi itseni, en kansanikaan
    ma tuhlaellut työhön nuoruuttain --
    syyt siihen salaiset ken arvaisikaan?
    Hän, joka kevään työtä tekee, vain!
    Kuin kevään riemu yllättää se rinnan
    ja sitoo sielun kahlein salaisin.
    Saa siitä maksaa kalliin veren hinnan
    ja sielun iloks on se kuitenkin.

    »Kuin aalto mereen, maine unhoon vaipuu
    on pysyvämpi rinnan luomiskaipuu.
    Kuin luonnon ihme, joka kevään tuo,
    se saapuu kerran joka polven luo.
    Sen liittohon ken kerran käynyt on,
    ei onnellinen hän, ei onneton,
    ei nuori eikä vanha -- ihmisten
    hän kesken enimmän on ihminen.
    En vuoksi itseni, en kansanikaan
    ma tuhlaellut työssä nuoruuttain.
    Syyt siihen salaiset ken arvaisikaan?
    Hän, joka kevään työtä tekee, vain.»

    Ett' oli taasen taivaan sini avoin
    ja kevät tullut, porvaritkin ties
    sin' aamuna, mut eivät sillä tavoin
    kuin ties sen Särkilahti, Suomen mies.




    KRUUNUJA

    _Legenda_


    Ajanvietteeks Jahve taivaassaan
    teki kruunuja valtiaille maan.
    Ei luomakuntaansa oivallista,
    jonk' oli niin hyväks hän havainnut,
    hän kaitsemasta luopunut.
    Siin' ain' oli jotain parsimista:
    monet saumat hiukan heikoiks jäivät,
    kun oli niin kiireiset luomispäivät.
    Yli sabbatin kun sai levänneheksi,
    hän aina jotain uuttakin keksi.
    Niin nytkin hän ylhäällä taivaassaan
    teki kruunuja valtiaille maan.

    Hän takoi kullasta renkahan,
    ja kiven toistaan kirkkaamman --
    on niitä Jahvella tukuttain --
    hän siihen upotti rinnakkain:
    mikä sisälsi viisautta syvää,
    mikä tahtoa vilpitöntä, hyvää,
    mikä hehkui oikeuden tulta.
    Niin loistivat kirkkaasti kivet ja kulta.
    Mutta tuskin sai kruunun hän käsistään,
    kun ryhtyi toista jo miettimään.

    Pian keksikin Jahve jo aiheen toisen
    ja siekalehen aikamoisen
    hän päättävästi hameestaan
    pois leikkas ja tilkusta muovaamaan
    hän ryhtyi suippolakkia somaa --
    ja taas hyväks katsoi hän työtään omaa!
    Lakin kirjaeli kaunihisti
    ja suippoon pienen ristin pisti.
    Oli siinä totta tosiaan
    taas kruunua valtiaille maan!

    Jo syntyi kruunu kolmaskin --
    teki Jahve sen lehvistä laakerin.
    Oli sillekin oma loistonsa suotu,
    oli iät se viheriöimään luotu.

    Niin muisti hän orjantappuran,
    sekin kasvoi lehdossa taivahan.
    Se oli niin väkevä kasvussaan,
    se oli niin totinen hehkussaan.
    Sen taittoi, ja siitä neljännen
    teki Jahve kruununsa taivaisen.

    Siin' olivat nyt kruunut maan.
    Oli Jahve ne luonut voimastaan
    ja itsestänsä jotakin
    oli antanut niihin kuhunkin.

    Tuli samassa Saatana Jahven luoksi --
    hän usein naapurissa juoksi --
    ja puhellen siinä iltaa vietti
    ja salaa koukkujansa mietti.
    Hänen silmänsä kääntyi kruunuja kohti,
    niin viettelevästi ne loisti ja hohti.
    (Ei vapaa oo Pirukaan kiusauksista!)
    »Tuoss' on jotain mullakin sanomista»,
    niin mietti ja hautoi mielessään
    ja istui ja vartoi hetkeään.

    Pikalähetti siivekäs taivahan
    toi samalla Jahvelle sanoman.
    Ja kun Jahve poistui hetkiseksi,
    niin kohta Piru jo elkeet keksi.
    Heti kulta helmensä kalleimman
    sai jättää haltuun Saatanan,
    ja sijaan aivan kaunihisti
    Piru taskusta lasinpalan pisti.

    Ja suippolakkikin ristineen
    sai Pirulta pienen lisäkkeen:
    hän tilkkusella viitastaan
    sen reunat harsi nopeaan.
    ja alle laakerinlehvien
    hän kätki narrin tiukusen.
    Miten luonnisti kaikki sievään ja somaan!
    Oli Pirukin mieltynyt työhönsä omaan.

    Mutta kesken jäi toimet Lusiferin,
    tuli samassa Jahve takaisin.
    Piru toivotti Jahvelle hyvää yötä
    ja kiukkuili kesken jäänyttä työtä.

    Maan valtiaille kruunujansa
    teki Jahve näin kerran taivaassansa,
    mut yksin orjantappuraan
    ei päässyt Piru sormellaan.




    NUIJAMIESTEN MARSSI


    Meill' on hanki ja jää, meill' on halla ja yö,
    meill' on ankarat käskyt kohtalon.
    Kenen kerran nuijamme maahan lyö,
    se maassa on.
    On meidät vihurit valinneet,
    yöt meille salansa uskoneet,
    on antanut hukka hampahansa
    ja ilves varmimman katseistansa.
    Meill' on halla ja yö, meill' on hanki ja jää
    pelätkää, pelätkää!

    Meill' on leimuva lemmen ja vihan lies,
    kuka meidän tiellämme kestää vois!
    Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies --
    seis, voitto pois!
    Me tulemme voimalla kotoisen tarmon,
    me hylkäämme kaiken vieraan armon.
    Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan,
    hän tietää tuomion tunnossaan:
    hän ei leppyä voi, hän ei väistyä saa --
    vaviskaa, vaviskaa!




    VELJESHAUTA

    Armfeltin armeija uudenvuoden yönä tuntureilla. Nuori
    upseeri kohottautuu kuolleiden ja kuolevien keskeltä.


    Viime tähti sammui. Lumiaavat
    ottaa vastaan meidän syleilymme
    sokeana, jäisin käsivarsin puristain.
    Täällä hyytyy kaikki rinnan haavat.
    Veljet, niinkuin viereen lemmittymme,
    tänne yövymme ja syvään nukahtain.

    Mit' on elämä ja onni? Unta, unta!
    Kärsimys on totuus, tuska, surma --
    ah, ei ole mitään muuta alla tähtien!
    Taivas antaa pakkasta ja lunta.
    Mikä kuolon hekkuma ja hurma,
    mikä kuninkainen hauta helmaan hankien!

    Tänä yönä uudenvuoden soiton
    soittaa kellot kotikirkoissamme.
    Toiko tuuli kaiun mukanaan?
    Niinkuin ihmeen, tervehdyksen loiton
    vielä kuulemme sen korvissamme
    vaipuin veljeshautaan tuntereilla vieraan maan.




    SYYSILTA METSÄSSÄ


    Ma metsää sinne tänne samoilin,
    ma miettehissä kuljin, määrää vailla.
    Syysillan pitkät varjot oli mailla,
    kun suuren hongan alle istahdin.

    Näin pienen aukeaman edessäin
    ja kivipenger sammalpeiton alta
    mun silmihini tuli sattumalta.
    Ma sitä hetkeks katsomahan jäin.

    Siin' oli jäljet ihmisasunnon.
    Vuossadat sitten metsän peittohon
    se oli raivattu. Nyt sammaleet
    ja kanervat sen oli peittäneet
    ja metsä kasvoi verkkaan umpehen.
    Tuoss' sorja nuori mänty etsiskeli
    jo ravintonsa alta penkeren.
    Se oli ainut merkki ihmisen,
    jok' kerran kärsi, iloitsi ja eli.

    En ollut metsäss' enää yksinäin.
    Vuossatain takaa, tuntematon veli,
    sun kätesi ma tunsin kädessäin!
    Sun kohtalosi edessäni näin:
    Sa olit nuori tänne tullessasi
    ja mukanas toit uljaan unelmasi.
    Et tahtonut sa jäädä toisten luoksi,
    et olla velkaa muille, jumalille.
    Sun suonissasi valtaverta juoksi
    ja itse metsän vaadit taistosille.

    Sa kirveesees ja kuokkahasi käyden
    käs'varressasi tunsit voiman täyden
    ja hongan hongan vierehen sa kaadoit
    ja yöt ja päivät umpehensa raadoit.
    Sa olit tullut kevään koittaessa --
    syysiltain ympärilläs tummetessa
    sull' oli suojas alla oman katon,
    ja niinkuin yksin metsä mittaamaton
    sun ympärilläs valtas leventeli,
    kun ylväs korpi, ennen koskematon,
    sun kirves-valtikkasi alla eli.

    Ja naapurista sadan virstan takaa
    toit vaimon lempeän kuin suviyön.
    Sun kuinka rinnassasi paisui syön,
    kuink' oli katsees onnen-tyyni, vakaa!
    Niin voimatonna metsä irvisteli
    ja ulvoi raivoansa syksyöin.
    Sun tuvassasi nuori onni eli
    ja talos varttui toimeliain töin.
    Ja Pohjantähti, taivaan kuningas,
    kun yli Pohjanmaiden silmäeli,
    ei nähnyt toista sinun vertaistas.

    Niin tuli sota maahan. Kaikki ties,
    min vaati kunnia ja kotilies.
    Sa sodan leikkiin lähdit muiden mukaan.
    Sua urhokkaampaa tuntenut ei kukaan.
    Ja pahimmin sa vihollista löit,
    kun kipeimmin sa kotiis ikävöit.

    Niin lakkas sota. Kotiin korpehes
    sun paloi ikävästä sydämes.
    Sa hiihdit läpi korven, kenttäin aavain.
    Mut pahemmin kuin polton sodan haavain
    sa tunsit peloittavan aavistuksen.

    Sa tulet. Pihan hankiin vajonneena
    sa löydät. Sisään syökset, avaat uksen:
    kuin sikeähän uneen uupuneena
    sun nuori vaimos lepää vuoteellansa
    ja pieni lapsi makaa rinnallansa.

    Sa katsot, katsot: kuolleet kumpikin!
    Sa ulos karkaat talven hankihin
    ja sodan arvet auki tempaiset,
    ja Seitsentähdet näkee syttyessään
    kuin vuotaa lumeen rintas hurmehet.
    Vain joku vanha honka hyvyydessään
    se oksillansa suojaa ruumistas.
    Niin oli sentään metsä voittajas!

    Ja vielä metsässä ma uneksin,
    kun vanhat hongat iltavirttään soitti
    syystaivaan syttyessä tähtihin.
    Yö, Metsä, Kaaos ottaa takaisin,
    min siltä kerran ihmiskäsi voitti,
    ja huviks kohtalonsa tähtien
    vain lempii, vihaa, raataa ihminen.
    Sua turhan harhakuvan tapailijaa --
    ei ole sulla pysyvätä sijaa!
    Sun pyhin, armain, uljain unelmasi
    kuin suven sade maahan katoaa
    ja vihollinen ilkkuu haudallasi
    ja kotis yllä kamartuupi maa.

    Ma miettiessäin katsoin tähtihin.
    Näin oman kohtaloni tähden siellä.
    Se oli niinkuin kaikki toisetkin.
    Sen eteen polvilleni lankesin
    ja pyysin siltä palavalla miellä:
    Mua älä miltään oikultasi säästä,
    suo ihmisosan pohjahan mun päästä,
    suo tuntea mun rautakourat elon
    ja tuskan, hädän, häpeän ja pelon,
    tee tyhjäks työni, turhaks unelmani,
    jok' askeleelle ansa kulkeissani --
    sua, tähteni, ma sentään siunailen
    siit' että minusta teit ihmisen.




    HIILIVALKEA


    Vuossatain takaa yössä Judean
    ma kartanolla papin ylimmäisen
    nään palavaisen hiilivalkean
    ja joukon kesken miehen yksinäisen,
    jok' yli hiilten kättään kurkottain
    niin lämmittelee kuin jos kylmäis mieltä,
    ykskantaan kysymyksiin vastaa vain
    ja puhuu murtain Juudan kansan kieltä.

    »En ole galilealainen -- en.»
    Mies vanhan päänsä viitallansa peittää.
    Yö kuluu verkalleen ja viipyen,
    vain tuli kiviin hohdettansa heittää.
    »En ole galilealainen -- en.»
    Niin laulaa kukko, syttyy päivänsalo.
    Mies kääntyy, katsoo, lähtee nyyhkien.
    On silmissänsä kaiken tuskan palo.

    Niin, epätoivo, olet työntänyt
    sa otas ihmislihaan, ihmisrintaan --
    ken omintaan ei kerran kieltänyt,
    ken kalleintaan ei myöntänyt rovon hintaan!
    Sa Galilean mies, sun kanssas ken
    ei seissyt hiilivalkealla kerta,
    sun kanssas parhaimpansa pettäen,
    sa toinen Adam, veri meidän verta?




    MARIA


    Yli Libanonin-vuorten nousee kuu.
    Kesäillassa Natsaret uneksuu.
    Jo lepää höylä Joosefin,
    on hiljaista talossa mestarin.
    On tehtynä päivän askaret,
    uni voittaa vanhan jäsenet.

    Maria, Maria hän viipyy vaan
    tuvan sopessa ääneti, paikallaan.
    Unet verhoo luomia silmien,
    hän on nuori vielä kuin tyttönen,
    maan lapsi ja synnin -- puoleks vain
    ja paratiisin puolittain.
    Hän on halpa ja armoon arvoton,
    hänet sentään enkeli valinnut on,
    hän tietää Korkeimman katseensa luoneen
    hänen puoleensa joukossa vaimojen.
    Ylin voima on varjonnut Joosefin huoneen
    Maria, Herran piikanen!

    Hän nousee ja kulkee kuutamoon,
    ulos laakson liljakartanoon.
    Hän käy kuin unta nähden,
    hän on iloissaan, hän on suruissaan
    oman ainokaisen tähden.
    Hän miettii äidinonneaan:
    mit' on tuleva hänen pojastaan?
    Hän varmaan kruunua kantaa kerta,
    hän onhan kuningas Daavidin verta!
    Hän on väkevä, sodassa voittamaton
    ja kaunis kuin päivä hän nähdä on,
    ja purppurassa hän varmaan käy,
    eik' otsallansa pilveä näy,
    on maljansa ylitsevuotavainen --
    hänen poikansa ihanainen!

    Maria, Herran piikanen,
    sinä valittu joukossa vaimojen,
    joka liljakartanossa käyt,
    ovat pettävät kaikki sun untes näyt!
    Laps synnin ja maan olet puoleks vain
    ja paratiisin puolittain,
    Maria, laakson lilja, joka kuuta katselet,
    sinä Ihmisen Poikaa tunne et.

    Hänell' ei ole kultaa, kunniaa,
    ei kunne hän päänsä kallistaa.
    Hän kulkee kaikkeen maailmaan,
    hänen sanansa väärin tulkitaan.
    Hän istuu ystäväin kesken pöytään,
    hänen rinnaltansa petturi löytään.
    Hän maailmalle lohdun antaa
    ja maailma hälle vihaa kantaa.
    Kuin ei kukaan toinen hän syytön on
    ja luetaan ryövärein joukkohon.
    Ei otsallansa päärlyt loista,
    on kruununsa orjantappuroista.

    Maria, laakson lilja, joka kuuta katselet,
    pois pyyhi kulmiltasi kyynelet!
    On poikas kuningas Daavidin verta:
    hän voittaa maailman kerta!

    Maria, äiti äitien,
    Maria, Herran piikanen!




    RUKOUS


    Suo, Korkein että kerran näkisin
    ma niinkuin huipult' yli elämäni,
    ma että tieni harhat tietäisin
    ja onnen, sokeudessa hylkäämäni,
    ja totuuden, jot' turhaan tavoitin,
    suo kaikki kallis minun nähdäksein,
    mik' ei voi koskaan tulla omaksein,
    suo nähdä unelmaini Kaanaanmaa,
    kun elon korpi minut kuristaa,
    suo nähdä palmurannan viittovan,
    kun itse kylmään aaltoon uppoan,
    suo tietämisen tyyni viihdytys,
    kun kutsuu kerran kaaos, pimeys.




    SIBYLLA


    Sa sulje silmäs -- kun ne avaat, on
    jo sukupolvet käyneet kuolohon.
    Ja ennenkuin sun silmäs kuivaa veet
    on taivaan tähtikuvat vaihtuneet.

    Oi, kaikki tuskat nukkuu inehmoin,
    yöt herää aina nousuun aamun koin.
    Vuostuhansin sen vaivat niitataan,
    ken elää tähti-aikaa päällä maan.




    MERI


    Minä seisoin rannalla nuoruutein,
    missä kerran kaarnavenheitä tein.

    Meri lauloi suuria laulujaan,
    meri läikytti suuria laineitaan.

    Minä seisoin laineita seuraten.
    Ne toivat hylkyjä haaksien.

    Oli aikoja sitten samat veet
    mun kaarnavenheeni kaataneet.

    Meri lauloi vanhoja laulujaan,
    meri toi vain pirstoja tullessaan.

    Minä seisoin rannalla nuoruutein,
    missä kerran kaarnavenheitä tein.

    Ah, tuhannen vuoden jälkehen
    meri tuoda voi helmen pienoisen!




    SONETTI KELLOSTA


    Sa kello, ajan orja, turhaan lyöt
    sa valjaihisi kaiken voimas lamaan,
    kun vankkuriisi, herras valjastamaan,
    saat raastaaksesi tunnit, päivät, yöt.

    Työt turhat teet sa, Sisyphoksen työt.
    Sa joka kerta tulet kohtaan samaan.
    Niin aina elämäsi loppuun hamaan
    teet ilottomat, pitkät päivätyöt.

    Sa sentään kestät kaiken kuorman sen!
    Ei hellitä sun herras kahleitansa,
    et kohtalosi kulkua voi estää.

    On voimas sama kuin on sydämen:
    sen sama herra pitää valjaissansa
    ja sentään sekin kestää, kestää.








End of the Project Gutenberg EBook of Hiilivalkea, by V. A. Koskenniemi

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***

***** This file should be named 20140-8.txt or 20140-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/2/0/1/4/20140/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     gbnewby@pglaf.org


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.