diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 20905-8.txt | 10535 | ||||
| -rw-r--r-- | 20905-8.zip | bin | 0 -> 210489 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 10551 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/20905-8.txt b/20905-8.txt new file mode 100644 index 0000000..24ea6ff --- /dev/null +++ b/20905-8.txt @@ -0,0 +1,10535 @@ +The Project Gutenberg EBook of Heikki Helmikangas, by Eero Sissala + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Heikki Helmikangas + +Author: Eero Sissala + +Release Date: March 26, 2007 [EBook #20905] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HEIKKI HELMIKANGAS *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +HEIKKI HELMIKANGAS + +Kirj. + +Eero Sissala + + +G. W. Edlund, Helsinki, 1887. + + + +SISÄLLYS: + +Arvostelijalle. + I. Alku + II. Mitä toiset lapset minusta ajattelevat + III. Minä käyn ensi kerran kirkossa + IV. Ällätikku + V. Lukukinkerit + VI. Minä tutkin tuonen teitä + VII. Minä harjoittelen itseäni työhön, voidakseni ansaita leipäni + VIII. Minä rupean kauppiaaksi + IX. Odottamaton merimatka + X. Äitini apuna + XI. Mieron tiellä kuleksija + XII. Odottamattomia suruja + XIII. Odottamaton harmi + XIV. Vahinko korvataan, syyllinen rangaistaan + XV. Odotettu vieraamme + XVI. Huvimatka + XVII. Että kerrankin saan nähdä + XVIII. Muutamia ylösnostetaan, toisia alaslasketaan + XIX. Torpan Pirjon nuttu + XX. Saara Sulkavan toinen uni + XXI. Vehkeet huomataan + XXII. Eräkäs + XXIII. Välikäräjät + XXIV. Uutta kohti + XXV. Ensimmäinen yö ja ensimmäinen lukukausi + XXVI. Asemani ruustinnan perheessä ja joululupa + XXVII. Kirjava joukko ajatuksia +XXVIII. Lyhyen pysäyksen merkki + XXIX. Päivä jälleen paistaa + XXX. Helmikankaan talo ja asukkaat + XXXI. Heikinpäivä Helmikankaalla + XXXII. Muutosten aikakausi +XXXIII. Ikuinen kauppa + XXXIV. Velan-alaisen huolet + XXXV. Loistavia lyhtyjä, mustia pilkkuja + XXXVI. Kirjani viimeinen + + + + +LUKIJALLE. + + +Kustantaja on toivonut että se, joka on tämän kirjan ulkoasua vähän +korjaellut, liittäisi siihen alkulauseen. Noudattaakseni hänen +toivomustaan minä sen teen, vaikka kertomus itse asiassa on niin +yksinkertainen ja suora, ettei se suinkaan mitään selityksiä kaipaa. + +Mutta kentiesi pitää arvostelija saada tietää, millä oikeudella +tuntematon ja niinkuin kirjasta hyvin näkee oppikoulua käymätön mies +uskaltaa yleisölle tarjota isonlaisen teoksen, jonka kokoonpano ei +tyydytä nykyajan taiteellisia vaatimuksia? + +Siihen voin vastata, että tekijä ei ole suuresti luullutkaan itsellään +olevan semmoista oikeutta. Hän on kirjoittanut kertomuksensa sydämensä +kyllyydestä ja sitten sen moneksi vuodeksi unohtanut ja vasta muutamien +ystävien toimesta on se tullut kustantajalle tarjotuksi. -- Mutta tällä +olen vaan vapauttanut tekijän edesvastauksesta ja arvostelija +kääntynee nyt vastausta vaatimaan noilta ystäviltä, arvellen, että he +ovat tällä toimellansa huonosti valvoneet kirjallisen taiteemme etuja. +Koska minä itse olen yksi näitä ystäviä, niin pyydän saada vastata +muittenkin puolesta. + +Suomalainen yleisö on jo suosioonsa ottanut kaksi kansan syvästä +rivistä lähtenyttä kirjailijaa: Pietari Päivärinnan ja Kauppis-Heikin. +Meidän mielestämme kelpaa Eero Sissala kolmanneksi heidän seuraansa. +Arvostelija määrätköön heidän keskinäiset suhteensa; tässä viittaan +vaan siihen, mikä oikeuttaa Sissalan esiintymään. Kertomuksen +perustusten kannalta se, ettei hän koskaan yritä lentämään korkeammalle +kuin siivet kannattavat. Hänen kertomuksensa esittää ainoastaan +semmoisia henkilöitä ja oloja, jotka hän oman elämänsä kokemuksen +kautta täysin tuntee, hän arvostelee kaikki niinkuin valistunut kansan +mies tekee, hän harrastaa uutta ja maan parasta, mutta ainoastaan +semmoista, jota hän täysin ymmärtää hyväksi. Muodon kannalta taasen +voipi hänen eduksensa lukea teeskentelemättömän, luontevan +kertomustavan, jota ei oppi anna, vaan jonka Luoja lahjoittaa. -- Niin, +siinä ovat ne ansiot, jotka olemme tässä kertomuksessa nähneet. Niiden +tähden, luullaksemme, voipi lukija antaa paljo anteeksi. Hän voi antaa +anteeksi, ettei henkilöt ole tavattomampia, ettei tapaukset ole +kummempia kuin jokapäiväisessä elämässä nähdään, sekä vihdoin +taiteelliset vaillinaisuudetkin, jotka arvostelija kyllä itsestänsäkin +tietää luetella. + +Eliel Aspelin. + + + + +ENSIMMÄINEN LUKU. + +Alku. + + +Kun lukija luo silmänsä Suomen kartalle ja etelästä alkaen tarkalleen +seuraa Pohjanlahden rantaa, tulee hän vihdoin Oulujoen suuhun. Siinä on +Oulun kaupunki. Kun sitten taas lähtee Oulusta maata myöten etelään +päin, tulee ensimmäiseksi eteen Limingan pitäjä. Mutta ennen kuin +tullaan Limingan kirkolle, on edessä mainion suuri niitty. Se on +Limingan iso niitty. Varsinaiselta niityltä päästyä tulee useampia +pienempiä jokia, Ängeslevän, Tyrnävän ja Temmesjoet sekä vielä pari +muutakin. Niiden suut ovat aivan lähellä toisiansa, jonka vuoksi seutua +voisi sanoa viiden virran maaksi. + +Temmesjoen rannalla oli minun kotoni. Ei se ollut mikään rikas, +iso talo, oli vaan vähäinen turpeista kyhätty, kurjannäköinen, +yksakkunainen hökkeli. Jos minä olisin ollut pienenä suuri ja +voimatonna väkevä, olisin minä tehnyt kahden, kolmenkin verran isomman +töllin, kuin kotini oli; vaan kun olin pieni ja voimaton, täytyi minun +tyytyä siihen, mikä meillä oli. Tölli oli äitini tekemä. Itse oli hän +siihen turpeet kiskonut, kappaleen ihmisten ketoja jyrsinyt ja hyvää +heinämaata pilannut. Itse oli hän huoneen rautalapiolla salvanut, +seipäitä tueksi pannut, oljilla ja tuohilla oli hän sen kattanut, +kivistä kiukaan nurkkaan muurannut; lakeistorven oli hän ostanut. Ja +oli huone naisen tekemäksi hyvin onnistunut. Mutta minä, vaikka olisin +ollut pienempi kuin olinkaan, olin kumminkin sen töllin isäntä ja +haltija -- sillä siksi minua aina vieraat sanoivat. Se oli jotakin +suurellista pienessä päässäni ajateltavaksi, kun minua isännäksi +sanottiin; mutta todella olin minä isäntä eikä se siitä muuttunut. +Kaikki sanoivat, että talossa pitää olla isäntä ja emäntä, ja kun ei +meitä ollut muuta miespuolta, kun minä, pikku Heikki, niin asia sai +olla niinkuin oli. + +Meillä oli yksi hyyryläinenkin, eräs vanha vaimo. Hyyryläiseksi äitini +häntä minulle nimitti; vaan kun katselin hänen kasvojansa, luulin häntä +joksikin äitini sukulaiseksi. Sillä hän oli ihan äitini näköinen, +vaikka paljon vanhempi. Totta puhuen minä en tietänyt, mikä hän +oikeastaan oli. Sen vaan tiesin ja huomasin, että hänen ja äitini +välillä oli joku yhdistysside, ja paljon he keskenänsä puhelivat +asioita, joita eivät minulle tahtoneet ilmoittaa. + +Minulla oli kummallisia ajatuksia kaikesta, mitä minä näin ja mitä en +nähnyt. Minä katselin Temmesjoen juoksua, ajattelin sen tulevan +erittäin kaukaisilta mailta, tuolta maailman ääriltä, ja mielessäni +sinne tänne sommittelin sitä, miksi jokea sanottiin Temmekseksi. Minä +katselin niityn pajupensaita joen rannalla, ihmettelin niiden kauneutta +ja ajattelin niiden tekijän taitavuutta ja hyvyyttä, kun oli ne siihen +äitini mökin viereen asettanut minun ihailtavakseni. Minä ajattelin +kovasydämistä isäntää, jonka talossa äitini kävi työtä tekemässä, ja +nurisin sitä, että hän antoi äitini niin kovin tehdä työtä. Kun äiti +illalla tuli kotiin, hän oikein huohotti ja sanoi olevansa niin +väsynyt. Minä ajattelin, kyllä se isäntä tekee väärin äiti raukkaani +kohtaan. Niin viikon päivinä, mutta erinomaisen paljo minä ajattelin +sunnuntaisin. Silloin nimittäin oli minulla erityistä ajattelemisen +aihetta. Äitini sai aina lauantaina rahaa työstänsä ja usein hän sanoi +meidän sillä elävän eteenpäin. Hän sanoi täytyvänsä tehdä paljon +enemmän työtä siitä syystä, että minä olin elätettävänä; mutta ei +sanonut surevansa sitä, että hän minun tähteni vaivaa näki. Sitä hän +sureskeli, että maailmassa oli pahoja ihmisiä, eikä ainoastaan hyviä. +Tämän johdosta ajattelin sunnuntaisin enemmän ja minä huomasin +vähitellen, että oli niitä sekä hyviä että pahoja ihmisiä; vaan sitä en +saanut päähäni, mitä eteenpäin eläminen oli eli mitä varten tahdottiin +elämistä jatkaa. Ihmisistä kun puhuttiin, olin vakuutettu siitä, että +äitini oli hyvä, ja isäntä, jolle äitini työtä teki, paha. + +Mutta kerran tapahtui oikein ihmeen kummaa. Eräänä päivänä toi äitini +kotiin tullessansa jostakin, en tiedä mistä, vanhat, harmaat +sarkahousut ja ne hän leikkasi ja sievästi neuloa rypisteli aivan +pieniksi housuiksi. Se jo herätti minussa jotakin huomiota, kun minusta +silloin otettiin ensikerran housunmitta. Kun sitten housut tulivat +valmiiksi, sain minä luvan panna ne jalkaani ja nytkö olin oikein +hyvilläni. Olin ensikertaa housujalka-mies ja miesten vertainen. Kun +vähän aikaa olin niillä astellut oikein pitkiä askeleita, niin tunsin +housuni erinomaisen sopiviksi ja ilossani lausuin: Kas, kun tuli +tämmöset housut, vaikka vanhoista pienennettiin! -- Tuskin sain sen +sanoneeksi, kun kuulin äänen korvissani: Sinä olet itsekin vanhasta +ukosta pienennetty, tottapa sinulle sopii vanhoista pienennetyt +housutkin. Vaikka minä tästä äkkiarvaamattomasta uutisesta +hyvänpäiväisesti hämmästyin, huomasin kuitenkin, etteivät sanat +pilvistä tulleet, vaan olivat ne lähteneet äitini suusta. +Hyyyryläisemme näet ei ollut sillä kertaa kotona, vaan olimme me, äiti +ja minä, kahden kesken. -- Lause, että olin vanhasta pienennetty, soi +kauan kummallisesti korvissani. Minä rupesin oikein toden tekoa +ajattelemaan pienennystäni ja vähän ajan takaa uskoin itsekin, että +olin pienennetty. Minä ajattelin niin paljon, kuin ymmärrykseni myöden +antoi, kauas vanhaan entisyyteeni, jonka uskoin joskus maailmassa +olleen olemassa; vaan en saanut, vaikka olisin kuinka ajatellut, +muistooni mitään niistä seikoista, jotka minulle niissä entisissä +elämäni ja vanhuuteni ajoissa ennen pienennystäni oli tapahtunut. + +Meidän muori, nimittäin hyyryläisemme, tuli kotiin, juuri kun olin +kiihkeimmilläni mietteissäni. Hänelle juoksin kohta vastaan +ilmoittamaan tärkeätä uutistani ja huomasin hänen olevan erittäin +kauniin sinä päivänä. Katsellen hehkuvaa punaa hänen vanhoissa +kasvoissansa ja lukien hänen kirkkaissa silmissänsä jotakin, jota en +vanhasta pienennettynäkään voinut käsittää, pysähdyin hetkeksi. +Toinnuttuani jälleen ja hiukan rohkaistuani luontoani, sanoin muorille +vapisevalla äänellä: Tiedättekö muori, mikä onnettomuus minulle on +tapahtunut? + +Muori katseli minua silmiin, pieni hymy huulilla. Hän katseli +mielestäni vähän liiaksikin kauan ja minä olin jo kääntyä pois akkunaan +päin, josta, kun keskellä laattiaakin seisoi, näki Temmesjoen +kimaltelevan auringon paisteessa. Silloin hän viimein sanoi: Mikä +onnettomuus sinulle, lapsi, nyt on tapahtunut? Sekö, kun olet saanut +uudet housut? + +Tämän sanoessaan otti hän minun syliinsä ja nosti niin tavattoman +korkealle, että vanhasta pienennetty pääni otti kattoon. Tämä minun +muistaakseni oli ensi kerta, kuin olin niin korkealla, ja vielä +ollessani tässä tavattomassa korkeudessa lausui muori: Noin pitkäksi +pojaksi kasva! -- Tämä oli minulle erittäin ihmeteltävä sana. Pitikö +minun vanhoista pienennettyjen housujeni nojalla kasvaa turvemökin +korkuiseksi? Ja sitten kai he taas, en tietänyt kutka, hyväksi +näkisivät ruveta minua pienentelemään pikku Heikiksi. Mielestäni olisi +ollut sopivampi, että olisin käynyt ilman housuja niin kauan, että +olisin voinut niitä kantaa kokonaisuudessaan, ilman pienentämättä. Ja +kun ajattelin vähän enemmän asiaa, tulin huomaamaan, että minulle olisi +ollut tarpeen olemassa hyvin iso joukko housuja, että olisi ollut aina +muuttaa, sen mukaan kun kasvoin tai vähenin. Kuitenkaan en puhunut +siitä mitään, vaan pidin tietoni itse. + +Tehtyäni pienen pyörähdyksen laattialla, sanoin muorille: Muistatteko +muori sitä aikaa, jolloin minä vanhasta pienennettiin? + +Muori, joka jo oli istunut rahille sukkaa kutomaan, nosti molemmat +silmäparinsa niin ylös kun suinkin taisi. Mutta sepä hauskalta näytti, +kun muori siinä katseli oikeilla silmillänsä varasilmäinsä ylitse ja +alitse ja katsoi vuoroon minuun, vuoroon äitiin. Arvaanpa, että hän +luuli minua jonkunlaiseksi mielipuoleksi, taikka pitikö hän minua vaan +lapsellisena pikku Heikkinä. + +Minun mielestäni oli muorin ja äitini silmänheittojen vaihtamisessa +jotakin huomioon otettavaa ja katsoin siis tarkasti heitä molempia +silmiin vuorotellen. Vihdoin lausui muori, tasotellen lasisilmiänsä +suoraan asemaan ja nypäisten nenäänsä: + +-- Kuka tuon pojan on pyöräpääksi saattanut? + +-- Minä, sanoi äitini, vetäen suutansa nauruntapaiseen mutistukseen. + +-- Ei se ole vaarallista, vaan ei hyödyllistäkään, sanoi muori, ottaen +nuuskarasiansa ja vetäen pari kolme hyppysellistä sen hienoa sisällystä +nenäänsä. + +Minä menin pois muorin luota ja istahdin nurkkaan uunin viereen. +Muistaakseni istuin omalle pikku tuolilleni, joka oli veistetty +jostakin koivupuun kannosta. Tässä vähän aikaa mietiskelin jotakin, jota +en itsekään tarkkaan muista. Sen kuitenkin muistan, että sitten otin +uunin edestä laattialta isonlaisen hiilen ja rupesin sillä piirtelemään +jonkunlaisia puoliympyrän muotoisia piiruja laattiaan. Sitä tehdessä +jupisin itsekseni: pyöräpää, puolipyörö. Minä olin niin kovasti +kiintynyt ajatuksiini ja työhöni, etten kuullut mitään, enkä nähnyt +mitään, enkä siis huomannut mitään, ennenkuin löysin itseni selälläni +uunin vieressä itkemässä ja tunsin jotakin kuumeen tapaista kipua +poskessani. Kyyneleitä tippui silmistäni, mutta kun niiden takaa +katsoin aljettua työtäni laattialla, niin huomasin siinä nokipiirujeni +sijassa märjän, vasta pyyhityn puhtaan alan. Työni oli niin muodoin +rauennut turhaan. Äitini käytöksestä ja katseista, jotka hän minuun +loi, huomasin pian, että se oli hän, joka oli minulle tämän pienen +keikauksen tehnyt. Minä istuin jälleen tuolilleni, vaan en enää +itkenyt, ja äitini kysyi: + +-- Mitä sinä, Heikki, oikein luulit tekeväs, kun laattiaa rupesit +nokeamaan? + +En tiedä, mikä toi sanan suuhuni, mutta kuitenkin niin oli, että kohta +vastasin: alttaria. Tämä näytti tekevän niin hyvin äitissäni, kuin +muorissakin jonkunlaista vaikutusta, jos sitä vaikutukseksi voidaan +sanoa, että äitini rupesi kiivaammin karttaamaan villoja ja muori +sukkaa kutomaan, niin että joka toinen silmä putosi eli oikeammin ei +puikolle mennyt, niinkuin hänen itsensä kuulin vähän ajan takaa +kertovan, vaan minulle eivät he kumpikaan mitään puhuvan tuntuneet. Ja +niin jäi minulta sen päivän muut tapaukset näkemättä, sillä minä +vaivuin nurkassani unen helmoihin; ainoastaan sen muistan, kun minua +laskettiin vuoteelleni. Silloin näin äitini jotenkin tyyneillä silmin +katselevan minua ja niin kun vilahdukselta näin päivän vielä paistavan +sisään akkunasta, juuri kun illalla tavallisesti, ja vaivuin niin +sitkeään uneen. + + + + +TOINEN LUKU. + +Mitä toiset lapset minusta ajattelevat. + + +Eteenpäin eläessäni en huomannut mitään pienenemistä itsessäni, päin +vastoin aina vähitellen suurenin; kovasti kuitenkin pelkäsin sitä +aikaa, jolloin ruvettaisiin minua pienentelemään. Mietteitäni en +kuitenkaan enemmän kuin ennenkään ilmaissut äitilleni, vaan odottelin +soveliasta aikaa, jolloin saisin niitä puhua vertaisteni, nimittäin +toisten lasten kanssa. + +Tapahtui sitten eräänä päivänä, kun menin niitylle marjoja poimimaan, +että siellä sattui olemaan muitakin lapsia. Minä en tuntenut heitä +eivätkä he minua; vaan en minä estänyt heitä marjoja poimimasta, +eivätkä hekään minua estäneet. Mutta en minä aivan iloinenkaan ollut +heidän sielläolostaan. Pelkäsin näet marjojen kesken loppuvan, niin +etten saisikaan astiaani täyteen. He kyselivät minulta kaikenlaista, +muun muassa sitäkin, kenen poika minä olin. Minä kun en itsekään +tarkoin tietänyt, kenen poika olin, sanoin heille kaikki, mitä tiesin, +että olin äitini poika ja että olin vanhasta ukosta pienennetty. + +Muutamat tämän ensin kuulivat ja ne, jotka kuulivat, sanoivat sen +niille, jotka eivät olleet kuulleet, eikä kauan viipynyt, ennen kun jo +koko lapsijoukko tiesi, mitä minä olin puhunut. Minä kun en mielestäni +ollut mitään liikoja puhunut, poimin marjoja vaan ja vastasin silloin +tällöin, kun he minulta jotakin taas uudestaan kysyivät. Mutta ei +aikaakaan, kun minua jo rupesi vähän harmittamaan. He rupesivat minua +jonkunlaisena pilkan esineenä pitämään. Sen minä selvästi huomasin +siitä, kun heidän suunsa ja äänensä oli loppumattomassa naurussa, niin +etten muuta enään kuullutkaan kuin naurua ja kysymyksiä. -- Kuinka +sinua oikein pienennettiin? Ja koska sinua taas ruvetaan pienentämään? +että hekin muka mielellään tulevat sitä kummaa katselemaan. Minä en +siis muuta osannut kuin siirtyä vähitellen erilleen heistä rauhaa +saadakseni; samalla päätin mielessäni, etteivät he olleet oikein +viisaita. Kuitenkaan en pakoon siirtymiselläni muuta voinut kuin sen, +että he sitä pikemmin tulivat perässäni yhä uudistamaan mokomia +kysymyksiänsä ja kaiuttamaan niityn metsää uusilla nauruillansa. Sitä +en voi tietää, miten minun olis käynytkään, jollei eräs vanhanpuolinen +mies, jolla oli viikate olalla, valkoiset vaatteet yllä ja leveä +huopahattu päässä, olisi siitä ohitse kulkenut ja vallatonta +lapsilaumaa kovasti torunut sekä samassa antanut meille kaikille +yhteisen varoituksen olla niittyä tallaamatta. Minä pidin sen vanhan +miehen käytöstä siinä asiassa jotenki toimellisesti tehtynä ja arvelin +hänen olevan jonkun vanhoista ystävistäni, kumminkin tuttavistani +entisiltä vanhuuteni ajoilta, ennen pienennystäni; vaan ajattelin +kuitenkin hänelle ei paljon paremmin käyvän kuin minullekaan, kun se +aika tulee, että hänkin pienennetään. Jopa pelkäsin hänelle vielä +hullumminkin käyvän kuin minulle, kuin hän oli sen reuhaavan +lapsijoukon suututtanut. + +Ajatellen vanhan miehen surullista tulevaisuutta, astuin verkalleen +kotiani kohti. En ollut hyvällä mielellä. Vähän oli marjoja ropeessa ja +hyvin aavistin, mitä toiset lapset ajattelivat minusta. He pitivät +minua varmaankin pyöräpäänä ja olivat kyllä valmiit, missä vaan minun +näkisivät, tekemään minusta pilkkaa. + + + + +KOLMAS LUKU. + +Minä käyn ensikerran kirkossa. + + +Oli kerran sunnuntai-aamu. Mutta jos oikein muistan, oli se samalla +Tapanin päivä. Minun ajanlaskuni mukaan olisi näet edellisenä päivänä +ollut lauvantai, vaan että se päivä, jota minä lauvantaiksi luulin, oli +joulu, sen huomasin äitini sanoista. Kun minä näet aikaseen aamulla +otin äitini pienen puukon ja rupesin tikkuja vuolemaan, niin äitini +otti puukon sekä tikun pois kädestäni ja sanoi: Älä nyt toki jouluna +vuolemaan rupea! Ja samassa hän myös sanoi, että jollei olis ulkona +niin kauhea pakkanen, niin pääsisit tänään kirkkoon, mutta jos +huomiseksi ilma lauhtuu, niin pääset huomenna sen sijaan, joko minun +taikka muorin kanssa. Sen puheen johdosta olin minä kirkkoon menon +touhussa koko joulupäivän, ja yölläkin oli ajatus mielessäni, niin +etten totta puhuen paljon unta saanut. + +Niinkuin sanoin, oli sunnuntai-aamu. Vaikka minä olin paljon valvonut, +olin minä kuitenkin jo aikaiseen vaatteissani ja kirkkoon lähdössä, +niin etten muuta joutanut kuin tavan takaa käydä ulkona ilmaa +haistelemassa, Onneksi tunsin ilman olevan sinä aamuna paljon +lauhkeamman kuin edellisenä päivänä. Kuitenkaan ei näyttänyt äitini +enemmän kuin muorikaan mitään kiirettä pitävän. He lukivat, keittivät +ja vieläpä joutenkin istuskelivat. Mutta mikä ihmeellisintä oli, he +rupesivat syömään ja söivät mielestäni niin hirmuisen kauan, että se +minua oikein suutuksiin asti ikävystytti. Minulta itseltäni oli +ruokahalu tykkänään kadonnut. Vaikka minua kehoitettiin syömään, en +kuitenkaan ollut millänikään syömisistä, sillä mieleeni ei muuta +mahtunut kuin kirkko, jota en vielä elämässäni ollut likeltä nähnyt; +ainoastaan etäältä olin sen nähnyt, nimittäin äitini mökin katolta. +Kirkosta ajattelin, että se olisi yhtä kaunis kuin Jerusalemin +temppeli, jota muori äitini ja minun kuullen oli lukenut vanhasta +suuresta kirjasta. + +Olin jo seisonut tuntikauden ovipielessä lakki päässä, kun +äkki-arvaamatta sain kovan käskyn tulla syömään ja vastoin tahtoani +äiti minut talutti pöytään. Tässä tilaisuudessa olisin antanut vaikka +mitä sen edestä, etten olisi tarvinnut syömisellä aikaani hukata eli +syödä itseäni pois kirkosta. Rupesin kuitenkin käskyn mukaan syömään. +Äitini toi leipää ja voita ja muori toi lohen nahkaa, joka oli jäännös +siitä puolen naulan painavasta lohenpalasesta, jonka muori oli jouluksi +kylästä tuonut ja josta itse liha oli jo joulupäivänä syöty. Minä +levitin voin leipäni päälle ja muori pani lohen nahan voin päälle ja +ateriani, maito siihen lisättynä, oli valmis. Tosin rakastin syödä +lohta, vaan en olisi mielelläni syönyt sitkeätä nahkaa, jonka laidassa +oli härskiytynyttä rasvaa. Rasva olisi mielestäni paremmin sopinut +kengän voiteeksi, kun minun eineekseni, etenkin niin juhlallisella +hetkellä. Huomaamatta käänsin nahan palan kasaan leipäpalasen toiselle +laidalle ja söin vaan voita ja maitoa. Vähässä ajassa olikin kaikki voi +syöty ja maito juotu, leipä ja lohen nahka vaan jäljillä. Kun ei kukaan +näyttänyt tarkastelevan syöntiäni, pistin molemmat taskuuni, panin +käteni ristiin ja kiitin, menin sitten äitini ja muorin luo kiittämään +heitäkin ja sanoin olevani kyllin syönyt. Viimeinkin tuli lähtö. + +Kauan oli ollut arveluita, jaksaisinko kävellä kirkolle vai pitäisikö +minua vetää kelkassa. Lopuksi tultiin siihen päätökseen, että minä +saisin istua kelkassa, jota äitini ja muori vuoroon vetäisivät. Siis +minä istuin kelkkaan ja äitini peitti minun jollakin, en tarkalleen +muista millä, ja minun oli erittäin hauska istua näissä ajopelissä. +Oli niin ihmeen paljon katseltavaa ympärilläni, että muutamissa +paikoissa tahtoivat silmäni jäädä perään. Niin esimerkiksi kun katselin +virstan-patsasta, jota en ennen ollut nähnyt, jäin minä ihmettelemään +hänen muotoansa ajatuksissani ja totta puhuen luulin hänen mieheksi, +sellaiseksi, joka sopivan ajan tullessa pienennetään. Minä katselin +pellon aitoja ja katselin etäällä olevia taloja ja riihiä, eikä sillä +hyvä, että katselin, minä kuulin myös. Ensin minä kuulin, kuinka +kovasti koirat kylässä haukkuivat, mutta vähän myöhemmin minä kuulin +erittäin kovaa ääntä, joka melkein sai minun vapisemaan. En voinut olla +huutamatta äitilleni mikä se, joka noin ääntää? -- Se on kirkon kello, +jota tapulissa soitetaan, vastasi äiti. Eihän se ihme ollutkaan, että +tuo kristillisen vapauden julkinen merkki teki minun pieneen viattomaan +sydämeeni voimallisen vaikutuksen, kun ensi kerran lähestyin Herran +pyhää huonetta. + +Matka oli joutusasti kulunut ja minut nostettiin pois kelkasta +seisomaan pellon aidan viereen, joka oli lähellä kirkkoa, ja hyvä, että +muistan, kuinka minua nostettiin, sillä koko huomioni oli sillä +hetkellä kiinnitetty kirkkoon ja tapuliin, jossa kellot paraikaa +täydellä mahdilla pauhasi. Muistan myös nähneeni, kuinka ihmiset +ajoivat uljailla hevosillansa kirkolle, että lumi lenteli uhkeain +eläinten kavioista. Moni kova kokkare lensi minuunkin ja siitä jo sain +ajatelleeksi, että olisi tarpeen hiukan pienentää niin mahtipontisia +hevosia, ettei lumi tuiskaisi niin korkealle heidän jaloistansa. + +Vihdoin lähdettiin minua taluttamaan kirkon rappusille. Korkeilla +kiviportailla sain hetken seisoa ja katsella vilkasta liikettä, joka +kirkon ympärillä vallitsi. Siinä kansaa kaikenlaista koolla, en koskaan +ollut vielä niin paljon ihmisiä nähnyt. Tulipa viimein rappusille kaksi +poikaa, joista toisen tunsin. Kaikeksi onneksi eivät he kumpikaan minua +huomanneet, mutta minä katselin tarkasti heitä ja kuulin minulle +tuntemattoman pojan sanovan sille, jonka tunsin: Tule, Jaakko, tapuliin +katsomaan kun soitetaan! -- Ahaa, ajattelin minä, niinkuin +jostakin koston mielestä, Jaakkoko sinun nimesi onkin, sinä veitikka, +paras nauraja, joka suurimmasta sydämmesi halusta tulet pienennystäni +katselemaan, sillä hän oli se sama, joka marjaillessani oli suurinta +elämää pitänyt ja saattanut toisetkin minua pihkaamaan. + +Kirkon ovien aukasija oli mielestäni pitkäveteinen. Olivatko toiset +ihmiset yhtä mieltä minun kanssani, sitä en tiennyt, mutta minusta +kumminkin tuntui odotusaika nälkävuoden pituiseksi. Viimeinkin +aukenivat hirmuiset jättiläisovet ja kirkon rappusille keräytynyt +kansan paljous rupesi täyttä voimaansa ryntäämään sisään. Ensin tämä +huvitti minua, mutta samassa jo huomasin tilani vaaralliseksi ja pidin +kaikin voimin kiinni äitini kädestä, joka samassa ottikin minun +syliinsä. Nyt jouduimme kumpikin suureen ahdinkoon, sillä meidät +työnnettiin ovipieltä vasten. Minä koetin tehdä itseni niin pieneksi +kuin mahdollista, mutta jäin kuitenkin yhtä suureksi kuin ennenkin ja +ennen kun huomasin, olin seisomassa kirkon porstuassa, akkunan edessä, +äitini vieressä, ja kansaa tulvasi minun ohitseni kirkkoon, kuin vettä +Temmesjoessa. Ei ollut vielä kiirettä kirkkoon, koskei äitini +kiireempää pitänyt, vaan rupesi minulle näyttelemään esineitä, +jotka löytyi kirkon porstuassa. Ensin näytti hän minulle erästä +mustannäköistä esinettä. Se oli puusta tehty ja oli näköjään juuri kuin +kumollaan oleva pirtin penkki ja seisoi siinä jonkunlaisten jalkojen +tapaisten telineiden päällä. Tarkemmin tutkittuani huomasin siinä +olevan koko pitkän rivin pyöreitä reikiä. Minä ajattelin ja ihmettelin +ja viimein kysyin äidiltäni, mikä tuo on? + +-- Se on jalkapuu, sanoi äitini. + +Tällä vastauksella olin tyydytetty, sillä luulin jo itsekin olevani +asian perillä, kun näin sen jalkojen päällä seisovan, enkä enempää sitä +kysellyt. Vaan kun kaulaliinani oli jotenkin pahasti solunut ja +muitakin pieniä vikoja taisi olla vaatetuksessa, pani äitini minun +istumaan erään kalun päälle ja laitteli siinä minua niin sieväksi +pojaksi kuin mahdollista, ja sanoi sitä tehdessään: + +-- Istu mustassa penkissä pienenä, niin et tarvitse isona istua! + +Noista sanoista, totta puhuen, vähän säikähdin. En tosin ijässäni ollut +kuullut puhuttavan mustasta penkistä, jonka tähden en tietänyt +täydellisesti enkä nimeksikään mustan penkin tarkoitusta. Kuitenkin +kävi läpi minun ruumiini jonkunlainen väristys. Minä hyppäsin +seisoalle ja katsahdin hyvin hätäisesti äitiäni silmiin ja nähtyäni, +kuinka äitini totisesti katseli minua, en huolinut vaivata häntä +kysymyksilläni, vaan käännyin tarkastelemaan tuota mainittua esinettä. +Se oli kolmi-asteinen, karmilla varustettu istuin. Nyt en enää +malttanut olla kysäisemättä äidiltäni: Mikä on tuo tuoli, ja kenen +siinä täytyy istua? + +-- Siinä pahantekijät istuvat kirkonrangaistusta, sanoi äitini, jonka +katseessa näkyi jotakin surullista sääliväisyyttä. Sitten astuimme, +äitini minua taluttaen, sisään kirkkoon. + +Ja nytkös silmäni oikein levenivät. Suuri oli todella hämmästykseni, +kun astuin ensikerran Herran huoneeseen. Minä katselin ja katselin, +joka paikkaa silmäni tutkivat ja sydämmeni oli tykkänänsä pyhien +tunteiden vallassa, missä koneentapaisesti astelin äitini sivulla. +Silloin vasta huomasin, että istuin vastapäätä alttaria penkissä äitini +vieressä, kun minua hyvänpäiväisesti litistettiin. Vaikka olin aivan +nuori ja pieni, käsitin kuitenkin, että kun ihminen on kovin +syvällisissä ajatuksissa, niin toisten ihmisten lykkiminen vaikuttaa +sen, että hän herää juuri kuin uuteen eloon haaveistansa ja +mietteistänsä. + +Näin herättyäni aloin huomata, mitä kirkossa tapahtui. Eräs mies, joka +seisoi erinäisessä penkissä, rupesi veisaamaan ja koko seurakunta +jatkoi hänen perässään. Sepä oli todella tärisevä virsi, jommoista en +sitä ennen ollut kuullut. Minä kuihkasin äitini korvaan hiljaa: Kuka +tuo on, joka taululle numeroita asetteli ja ensiksi veisaamaan rupesi? + +-- Se on lukkari, sanoi äitini. + +Lukkari! ajattelin minä, hänpä siis onkin kirkon etevin, sillä hän +panee koko toimituksen alkuun. Ja nyt taas muistin yhden kappaleen +muorin isosta kirjasta, nimittäin, mitä siinä sanottiin soitannosta +Jerusalemin templissä. Minä huokasin syvään, kirkkotoimitus täytti +sydämmeni oudolla hartaudella. Enkä minä paljon ympärilleni katsellut, +sillä äitini käski minun katsoa virsikirjaan. Sitä teinkin. Oikein +tarkasti katselin kirjan lehtiä, vaikk'en ainoatakaan puustavia vielä +tuntenut. + +Pian oli virsi loppuun veisattu ja pappi alkoi aittariita lukemaan. +Ensi alussa säikähdin sitä, sillä en ollut huomannut, milloin pappi oli +sinne, ennen tyhjään paikkaan astunut. Mutta vähän päästä jo siksi +toinnuin, että rupesin eroittamaan sanojakin. Minä kuulin papin +puhuttelevan meitä kaikkia veljikseen ja sisarikseen, josta tulin +erittäin iloiseksi ja sydämellisimmällä halulla koetin ymmärtää +jok'ainoan sanan. Mutta ennen kun alttari toimitus oli loppunut, +ilmestyi Jaakkokin toverinensa seisomaan penkin päähän, minun +kohdalleni, käytävän toiselle puolelle. Se oli paha sattumus, jota en +ensinkään olisi halunnut juuri kaikkein pyhimmän hartauteni hetkellä. +Sillä heti kun olin hänen nähnyt, muistui mieleeni hänen tulonsa +pienennystäni katselemaan eikä se muisto ollut laisinkaan terveellinen. +Se synnytti minussa jonkunlaista vihaa häntä kohtaan. Minä en tahtonut +katsella häntä, vaan käänsin pääni toisaalle ja huomasin meidän muorin, +joka istui saarnatuolin juurella pienellä tuolilla, hiljaa huojutellen +ruumistansa ja hellästi silmäillen pappia. Tämä muorin käytös saatti +minun jälleen hyvälle päälle ja minä tunsin itseni leppyneemmäksi +Jaakkoa kohtaan. + +Pohjolan kylmä pakkanen, joka uskaltaa astua kirkkoonkin, oli sinäkin +juhlapäivänä sinne saapunut ja kukatiesi ennen kun minä. Se alkoi +nipistellä minua käsistä ja jaloista ilman armoa. Toisetkin ihmiset, +vaikka olivat paljon paremmin vaatetetut kuin minä, alkoivat vähitellen +yksi toisensa perään takomaan jalkojansa yhteen ja yskimään oikein +ankarasti. Minua paleli niin että teki mieleni itkemään, vaan en +kuitenkaan ottanut sitä häpeätä päälleni, että olisin itkenyt. Kun +eivät toisetkaan itkeneet, päätin minäkin kärsiä tätä yhteistä +rasitusta ja samassa tuli taas muuta huomattavaa. Nyt näet astui +saarnatuoliin eräs aivan pieni ja nuori poika ja äitini kuihkasi hiljaa +korvaani: kuule nyt, kun pappilan nuori herra saarnaa! Ja nytkös minä +rupesin oikein mielelläni kuuntelemaan. Toisetkin lakkasivat rykimästä +ja takomasta, niin että korvani eivät kuulleet mitään muuta kuin sen +nuoren pojan kimakoita ja suloisia sanoja. Nyt ei enään mielestäni +lukkari ollut kirkon etevin. Etevyyden sijan oli pappilan nuori herra +saanut ja siinä luulossa olivat kai kaikki muutkin. Mutta kun olin jo +jonkun ajan saarnaa kuunnellut, tuli minulle vieras ja se oli nälkä. +Mitä muuta, olipa evästä! Minä pistin sievästi käden taskuun ja otin +sieltä leipäpalani ja lohen nahkani ja aloin suurella halulla syödä. En +olisi uskonut, että tein viisaasti, kun ruokatähteeni taskuuni kätkin. +Tämän huomasi äitini pian, eikä hän sallinut minun syödä ihmisten +nähden kirkonpenkissä. Minun täytyi istua alas sen kapean laudan +päälle, jossa muut jalkojansa pitivät. Kun ei nälkä häpeätä katsonut, +niin en minäkään. Istuin vaan nöyrästi toisten jalkaportaana ja söin +kaikki säästöni loppuun. Syötyäni panin mieleeni ilman kenenkään +muistuttamista, että jos toisten kirkkoon menen, niin syön lähtiessäni +kylliksi, etten tarvitse kirkossa syödä ja syömisellä häiritä omaa +hartauttani ja rikkoa toisten kirkkorauhaa. + +Ilman muita tapahtumia päättyi jumalanpalvelus sievästi ja me lähdimme +ulos kirkosta. Minä sain taaskin istua kelkkaan ja ajaa niin kotia +kohti. Mutta ennen kuin sinne ehdimme, tapasi minun kauhea vilu. Minä +aloin huutaa kelkassa ja pyysin, että saisin juosta; vaan kun äitini +nosti minun maantielle seisomaan, niin enpä voinutkaan seisoa oikealla +tavalla, jalkani olivat melkein turtana. Äitini käski minun hypähdellä +ja minä koetin kaiken voimani perästä tehdä niin kuin oli käsketty, +vaan huonosti se kävi. Kuitenkin tulin siitä vähän notkeammaksi ja +vihdoinkin pääsin kotiin. Kun sitten vedettiin kengät pois jalastani +lämpymässä huoneessa, olivat varpaani paleltuneet. Äitini otti ulkoa +lunta ja hieroi sillä jalkojani, siksi kun varpaani syttyivät palamaan, +näkymättömään liekkiin. Niin se todella poltti kuin tuli. Vaan ei +sillä hyvä, että jalkojani poltti, alkoipa käsiänikin polttaa ja +vieläpä paljoa pahemmin. Ne tulivat aivan tönköiksi ja väriltään +sinisenpunaisiksi, samalla paisuen hirmuisen paksuiksi. Niin muodoin +olin joutunut mitä auttamattomimpaan epätoivoon ja aloin itkeä. Äitini +käski minun käsilläni hieroa hiuksiani, vaan yhä vaan tuskani kiihtyi. +Tässä neuvottomassa tilassa sieppasi äitini noin puolen korttelin +vetoisen pullon, kaasi siitä erästä kerman näköistä ainetta +kämmenellensä ja voiteli sillä käteni ja jalkani. Suureksi ilokseni +lakkasi hirmuinen pakotus melkein kohta. Kun uteliaasti kuulustelin +mainion voiteen nimeä, niin pisti äitini ennen kun vastasi, pullon +nenäni alle. Olipa se väkevää! Tahtoi kerrassaan salvata henkeni +liikunnon ja saattoi minun pahasti aivastamaan. Hankittuansa minulle +tämän havainnon voiteen voimasta, lausui äiti naurusuulla: + +-- Se on kamferttilinementtiä. + +Oudolta kuului nimi, mutta tarkasti se on muistettava, ajattelin minä, +kun voiteen avulla aloin jälleen tulla terveeksi pojaksi. Ehtoolla jo +hypähtelin niin kun ennenkin ja olin iloinen, että olin saanut käydä +kirkossa ja kuulla pappilan nuoren herran saarnaavan. Muutamien päivien +perästä lähti varpaistani nahka pois ja varpaani tulivat erinomaisen +aroiksi, etteivät kärsineet sukkaakaan. + +Siten oli minulla sekä surua että iloa ensimmäisestä kirkossa +käynnistäni, vaan niinhän tässä maailmassa surut ja ilot, vahingot ja +voitot vaihtelevat. Ja onhan se vaan tavallista eikä mitään +satunnaista. + + + + +NELJÄS LUKU. + +Ällätikku. + + +Oli kulunut muutamia viikkoja ensimmäisestä kirkkomatkastani, kun muori +eräänä päivänä läksi kaupunkiin. Minä surkuttelin häntä, sillä oli +keskitalven aika ja lunta sangen paljon maalla, mutta hän nauroi minun +hätäilemiselleni. En ole ensi kertaa pappia kyydissä, sanoi hän, ja +otti selkäänsä pussin, joka oli täpö täynnä sukkia ja vanttuita, joita +hän meni kaupittelemaan kaupunkiin. Mennessään hän lupasi tuoda jotakin +tuliaisiksi minulle ja sitten hän astui eteenpäin, selkä kotiin +käännettynä. Minä taasen katsoin muorin jälkeen, niin kauan kuin +vähääkin voin häntä nähdä. + +Oli juuri auringon noustessa, kun muori läksi, ja jotenkin hampaita +tärisyttävä pakkanen. Äitini jäi kotiin villoja kehräämään, joita hän +sanoi kehräävänsä ruustinnalle. Minä olisin mielelläni häntä auttanut +kehräämisessä, mutta äitini sanoi sen olevan poikalapselle sopimatonta +työtä että villoja kehrätä. Parempi, arveli hän, olisi se, jos +veistelisin itselleni ällätikun. Ällätikun! sepä jotakin kummallista, +jommoista en ollut milloinkaan missään nähnyt. Kuinka voisin minä +sitten ällätikkua veistellä? Sen kohta sanoinkin: En osaa minä +semmoista vuolla. + +Äitini katsahti minuun taaskin tapansa mukaan totisesti ja sanoi: +Miks'et samalla sanonut, eipä taida Tauriainen tehdä tervatynnyriä. + +Tuohon asiaan olisin mielelläni jotakin vastannut, mutta en uskaltanut +mitään puhua, kun satuin samassa katsomaan tuvan nurkkaan, jossa +koivunvarpuluuta majaansa piti. Se oli tavallisesti äitini oikean käden +kanssa liitossa minua vastaan, kun satuin jotakin äitin lakia vastaan +rikkomaan. Minä ajattelin vaan, kyllä sinä, luuta, piankin taidat +hyväntahtovaisesti tarjota varpujasi äidilleni avuksi, jos minä vielä +rupean Tauriaiskysymyksestä tarkempaa selkoa ottamaan. Kysyin sentähden +nöyrästi vaan: + +-- Mistä ällätikku tehdään, äiti kulta? + +-- Päreestä, oli vastaus. + +Minä otin kokonaisen, hyvin leveän päreen, vein sen äitilleni ja pyysin +äitiäni näyttämään ällätikun mallia. + +Äitini otti nyt, sanaakaan puhumatta päreen kädestäni, taittoi +lyhykäisen palasen ja vuoleskeli siitä sievän tikun. Olipa se oikein +kuin hännällä varustettu, vähäten vivahtava pikku sisiliskoon, joita +oli kotona niityn ruohikossa. Yläpäässä oli peukalon sija, hännän +juuressa oli juuri kuin olkapäät, joihin minun oli asettamin etusormen +ja keskisormen päät, ja häntä oli se, jolla ajan tultua pistettäisiin, +vaikka Iitä silmään. + +Ällätikku oli siis valmis, mutta kun minäkin tahdoin saada jotakin +omista käsistäni valmistumaan, tein vielä toisen, ja kolmannenkin +puikon ja kuta useamman tein, sen sievempiä ne syntyivät. Uuden +kapineen käytäntö pysyi minulta kuitenkin hämäränä. Äiti käski panna +tikut hyllylle, siksi kuin saisin aapiskirjan, jommoisen hän sanoi +muorin tuovan kaupungista. Sitä kirjaa lukiessa olisi näet ällätikku +tarpeeseen. Nyt alkoi ikävä aika. Olisin suonut muorin jo olevan +kotona, vaan siinäpä temppu. Muoria kesti odottaa koko neljä päivää. +Vasta senjälkeen hän tuli ja toi kun toikin aapiskirjan, sekä myöskin +lakristatangon, jonka hän asetti kirjan viereen hyllylle. Siinä ne +tuliaiset minulle. Jos olisin saanut itse määrätä, olisin kohta syönyt +lakristan, sillä niin olin yöt ja päivät makiaisia odottanut; mutta +toisin oli päätetty. Ensin täytyy Heikin oppia edes Aan oikein +tuntemaan, ennen kun saa maistaakaan lakristaa. Semmoinen oli tuomio. +Ei auttanut, vaikka lakristan maku jo tuntui suussa, niin että olin +vähällä kieleni nielaista. Minä otin aapiskirjan ja aloin katsella sitä +päältä ja sisältä. + +Kirja oli oivallisen kaunis, se täytyy minun tunnustaa, vaan siinä se +kaikki, että se oli kaunis. Sillä tuota A-puustavia en ollut minä mies +löytämään, vaikka olin jo lähes kuuden vuoden vanha. Pian olinkin +kaikki lehdet läpikatsellut. Viimeisellä lehdellä näin linnun kuvan. +Kun sitä ihmettelin, sanoi muori, joka istui liedellä lämmitellen +itseänsä, se on aapiskukko. Ja sitten hän vielä lisäsi: se kukko se +juuri onkin, joka antaa kaikellaista hyvää suuhun pantavata sellaisille +lapsille, jotka ahkerasti lukevat. Mutta koetappas, ehki, ruveta +tavustelemaan ison Aan kanssa, sillä siitä on alku aljettava ja lopuksi +tulee Öö. + +Minä juoksin niin kiivaasti muorin luo, että olin vähällä lentää pääni +uunin rintaan, istuin muorin polvelle ja sanoin: Opettakaa, muorikulta, +minua lukemaan. + +No, niinpä niin, sanoi muori, otti älläpuikon, osoitti sillä kirjan +ensi sivulla olevaa isoa kirjainta ja sanoi: tuo on Aa. + +Siitäpä se olikin alku, niin kuin muori oli sanonut. Mitä suurimmalla +innolla koetin minä oppia kirjaimia tuntemaan eikä mennytkään monta +aikaa, korkeintansa kolme päivää, ennenkuin jo hairahtumatta osasin +kaikkien puustavien nimet. Lakristaakin kesti syödä saman verran aikaa, +kun tarvittiin Aan armeijan voittamiseksi. Voitettuna vangittiin koko +hänen joukkonsa aivojeni sisimpiin komeroihin. + + + + +VIIDES LUKU. + +Sukukinkerit. + + +Oli kevät ja ihanat pitkät päivät. Noin pari kuukautta olin lukea +paukuttanut aapistani ja viimein saanut päähäni koko sen sisällyksen. +Eräänä sunnuntaina olin taaskin kirkossa, ja sain siellä omin korvin +kuulla, että ensi keskiviikkona oli meidän kinkerikunnan kinkerit. +Tästä tulin ensialussa iloiseksi, sillä mieleeni juolahti, että nyt +saisin näyttää lukutaitoani kinkerissä, mutta tuntui myöskin vähän +häpeälliseltä, kun en osannut yhtään lukua katkismuksesta. Olisin +tahtonut osata katkismuksenkin ulkoa, mutta kun myöhään olin alkanut, +niin olin kuin olinkin myöhästynyt. + +Pitkin askelin astelin minä kotiapäin kirkosta Loviisan kanssa. Loviisa +oli meidän naapuritorpan ainoa tytär ja me olimme yhdessä käyneet +kirkossa. Hän oli minun oppaanani, sillä tyttö oli jo yhdeksän +vuotinen, minä vaan kuuden. Tämä Loviisa Vierimä oli erittäin taitava +lukemaan ja tarkkamuistinen, niin että mitä hän muutaman kerran luki, +sen hän kohta osasi ulkoa. Minä kyselin häneltä, kuinka kinkerissä +ollaan, sillä tiesin hänen olleen siellä jo kolmena vuonna. Hän kertoi +minulle kaikenlaisia kinkereistä ja muun muassa senkin, että +kinkereissä ovat ne ihmiset kaikkein onnettomimmat, jotka joutuivat +lukemaan keskiajalla. Silloin ovat nimittäin papit ja lukkarit kaikkein +kiivaimmillaan ja äreät että syödä tahtovat huonolukuisia, kun sitä +vastaan ne, jotka joutuivat lukemaan joko aivan alussa taikka aivan +lopussa ovat onnellisiksi kehuttavat. Aamurukouksista liuvennut sanan +voima vaikuttaa alussa, että niille, jotka ensiksi esiin astuvat, ei +vielä niin kiivaita olla ja lopussa taas, kun luettajat jo ovat hyvin +väsyksissä ja alkavat syljeskellä ja odottelevat mielihalulla +päivällisen valmistumista, ovat he näistä syistä vähemmin taipuvaisia +nuhtelemiseen. + +Suurella uteliaisuudella kuuntelin Loviisan puheita, mutta vähän +mietittyäni huomasin ne hyvin yksipuolisiksi. Sillä sen mukaan kuin hän +kertoi ei näkynyt olevan paljo apua lukutaidosta, oliko se parempi tai +huonompi. Sen tähden kysyin Loviisalta: + +-- Eivätkö luettajat sitten pidä mitään väliä, onko hyvä taikka huono +lukemaan, vai riippuuko torujen saaminen ainoastaan ajasta ja +kellonmäärästä, luulisinpa kohtuulliseksi, että niitä, jotka ovat +olleet ahkeria lukemaan, asetettaisiin vähän kunniallisemmalle +puolelle, jota vastaan laiskat lukijat pantaisiin häpeässä istumaan, +vieläpä tukastakin pölytettäisiin. + +-- Kyllä se on niinkin, sanoi Loviisa, että kinkereissä isostikin niitä +kiitetään ja kehutaan, jotka hyvin osaavat, ja pahastikin pölytetään +laiskoja. On minuakin joka kerta kiitetty lukemisestani ja luullakseni +lienee liiaksikin kiitetty, sillä ei lukutaitokaan aina riipu +ahkeruudesta. Muutamat ovat kyllä laiskoja lukemaan ja saavuttavat +kuitenkin kinkerissä erinomaista mainetta, heillä kun on tavaton +muistin lahja. Sitä vastoin käy toisille aivan hullusti, vaikka ovat +olleet kymmenen kertaa ahkerampia, mutta ovat hatarapäisempiä ja vielä +lisäksi arkoja ja pelkureita, niin että vapisevat papin tahi lukkarin +edessä kuin kahila virrassa eivätkä saa suutaan auki. Vaikka +osaisivatkin lukea, saavat he mitä kovimpia torumisia, jos pappi tahi +lukkari sattuu olemaan kiukkupäinen. Niin esimerkiksi ei voi ahkerampaa +olla kuin Pirttilän Paavo, mutta hän ei saa kirjaa päähänsä, vaikka +sitä varten ponnistelisi sata vuotta yöt ja päivät. Ei hän juuri +muutoin ole hullu, mutta lukemaan hän ei opi, vaikka häntä jo on +käytetty tietäjissäkin. Tietäjä on määränyt hänen syömään katkismuksen +lehtiä jauhopuurossa taikka pehmeän limpun kanssa ja hän on jo +tietääkseni syönyt yhden äitinsä katkismuksen loppuun, mutta ei ole +sekään auttanut. Nyt on taaskin sama tietäjä keksinyt uuden tuuman. Hän +on näet määrännyt kaikkein vaikuttavampana keinona, että Paavolle +syötettäisiin Raamatun lehtiä ja eilen kävi Pirttilän emäntä ostamassa +rantakylästä hyvin vanhan raamatun, jota nyt varmaankin aletaan pojalle +syöttämään. + +Tälle Loviisan puheelle en voinut muuta kuin nauraa, sillä olihan se +minusta vähän kummallista, että ihmisten täytyi lukutaidon +saavuttamiseksi syödä kirjan lehtiä. Tien haarassa, josta tie lähti +Vierimälle, erosin minä Loviisasta. Hän meni suoraan kotiinsa ja minä +juoksin yksin kotiini, johon päästiin maantietä. + +Kotiin tultuani sanoin ensin tavallisuuden mukaan terveisiä kirkosta. +Sitten kerroin, että meidän kinkerit ovat jo keskiviikkona ja oikein +kiireesti lisäsin vielä, että Pirttilän Paavo on syönyt katkismuksen ja +nyt hän alottaa syömään Raamattua. + +-- Kyllä kait, sanoi siihen äitini, vaan muori ei puhunut mitään. + +Päivällinen oli valmis, maitolämmitystä ja ohraista rieskaa. Minä syödä +hotkasin pian ja rupesin lukemaan. Mitä kiireemmin luin aapiseni +läpitse ja pyysin muoria koettamaan, osaisinko varmasti ulkoa joka +luvun hairahtumatta. Muori otti kirjan käteensä katsoaksensa perään ja +se meni vallan hyvin, ettei hänen tarvinnut oijaista kuin kahdessa +kohden. Saatuani luetuksi pyysin luvan päästä Vierimällä käymään +katsomassa Loviisan lukua, sillä luulin hänen taitavan uudenaikaisempaa +sorttia kun meillä osattiin. Ensin en tahtonut saada lupaa, vaan +vihdoin kuitenkin se myönnettiin ja minä juoksin kun hullu pitkin +jokiahdetta Vierimälle. + +Totta puhuen en ollut käynyt Vierimällä kun yhden ainoan kerran sitä +ennen, ja senkin pimeällä iltapuhteella äitini kanssa maitoa hakemassa. +Nyt menin sinne selkeällä päivällä ja tultuani lähelle torppaa +pysähdyin hetkeksi katselemaan. Ensinkin katselin kuusia kasvavaa +seutua ja sitten torpan pellon aitoja, jotka olivat jotenkin korkealla +matalasta, keväisestä lumesta. Vierimän uusi riihi, joka oli aivan +keskellä peltoa, veti sen jälkeen huomioni puoleensa, siinä kun oli +lautakatto ja saranoilla varustettu ovi. Kirkkoreisullani en ollut +talojenkaan riihissä nähnyt muuta kuin olkikattoja ja sivulle +lykättäviä ovia. Nämät huomattuani astuin pihalle. Kas, kun se Vierimän +ukko oli viiden pienen ikkunansa pielet punaisella maalilla maalannut. +Sepä oikein sievältä näytti! Mutta vieläkin sievemmältä näytti +uutukainen pieni aitta, joka pihan laidassa seisoi, niin sievästi kuin +pirtin pöytä neljän paasikiven päällä. Olin jo astumaisillani portaita +ylös -- sanon ylös sentähden, että portaissa oli kaksikin otinta -- kun +samassa kuulin takanani äänen hyräyksen: ammuu. Kohta huomasin, että +ääni kuului navetasta, joka oli selkäni takana, pihan toisella +puolella. Vierimän lehmä siellä ammui. Nyt näin navetan oven olevan +auki ja minä käänsin matkani sinne. Siellä oli Loviisakin lehmälle +haudevettä keittämässä. + +-- Hyvää päivää, sanoin minä, tulin tänne saamaan sinulta vähän +parempaa luvun mallia, sillä luulenpa sinun osaavan uudenaikaisempaa, +kun muori ja äitini. + +-- Uudenaikaisempaa! toisti Loviisa hiukan ihmetellen. Samassa tuli +Vierimän muorikin navetan loukosta esiin. Hän se oli, jonka kädessä +koko Vierimän torpan hallitus-nyörit olivat. Hän oli Vierimän ukon +äiti. Loviisan äiti oli kuollut jo lapsensa ensimäisellä ikävuodella. +Sen muistin kuulleeni kerrottavan, sillä korva paljon maata kulkee. Ja +mitä muuta olin kotonani kuullut Vierimän elämästä, oli se, ettei ukko +saanut mitään tehdä, ei kumminkaan suurellisempia asioita päättää, +ilman äitinsä suostumusta. Nytpä vähän luontoani masenti, kun +äkkiarvaamattani seisoin tämän Vierimän haltiattaren edessä. Ajattelin +sinne tänne päässäni, palatako kotiin vai pysyä päätöksessäni että +saada luvun mallia. Väkisin tahtoi palaamis-ajatus päästä voitolle, ja +miten olisi käynytkään, eiköhän minun vanhasta pienennetty miehuuteni +olisi masentunut aivan voimattomaksi ja minä vaimon puolen tieltä +vetäynyt takaisin, jollei muori olisi lasisilmiään korjaellen sievästi +kuiskanut lehmälleen: Syö nyt, Mustikki, siinä vähän jauhoja ja +haudevettä, ja lähdetään, Loviisa, sisälle! No niin, ajattelin minä ja +siirryin ulos navetasta toisten edellä. Nyt tuli muori aivan lähelle +minua, katsoi minua tarkasti silmiin, juuri kuin tunteaksensa; mutta +eipä tuntenutkaan, koska täytyi kysyä: Kenen poika sinä olet? Mutta +ennen kuin ehdin vastata, sanoi Loviisa: Heikkihän se on. -- Ai, +Heikkuko se on, sanoi muori, no, tule sisälle, lapsi. + +Ja niin me mentiin, muori edellä, Loviisa muorin perässä ja minä +kolmantena. Sisään tultuani näin Vierimän ukon istuvan pöydän päässä +hartaasti lukien jotakin, ei aivan suurta kirjaa. Minä pysähdyin +ovipieleen seisomaan ja katselin talonväen käytöstä. Molemmat +toisetkin, niin muori kuin pieni Loviisa, menivät istumaan pöydän +taakse, peräpenkille. Hekin ottivat kirjat käteensä ja rupesivat hiljaa +lukemaan, antaen huoneen isännälle sen kunnian, että hän, joka oli +talon ainoa miespuoli, sai yksinänsä ääneen lukea. Minä taas +suurimmaksi ihmeekseni katselin seinäkelloa, joka seisoi kaappinensa +peräseinällä, uhkeana kuin jonkinlainen puumies tuntitaulu kasvoina, ja +silloin löikin kello kuusi lyömää ja se oli kello kuutta se. + +Nyt käskettiin minun astua pöydän ääreen ja istua pöydän etupuolella +olevalle lavitsalle kuuntelemaan kun luettiin. Vähän ujostellen +tottelin käskyä ja istuin määrätylle paikalleni. Vähän aikaa kun olin +kuunnellut, painoi isäntä hiljaa kirjan kiini, laski varovasti kätensä +otsallensa ja lausui huoaten: Kyllähän se ruoskii ihmistä sekin saarna. +-- Tästä huomasin, että hän oli lukenut saarnakirjaa. Sitten hän siirsi +itsensä lähemmäksi minua ja lausui: No Heikku poika, jokos sinä osaat +lukea? + +-- Jo minä aapiskirjan osaan ulkoa, sanoin minä. + +-- No eihän se olekaan hullummasti, kun jo aapisen osaat ulkoa, siinä +on jo kaunis alku, pitkitä päälle, kyllä sinusta mies tulee, kun +kerkiää. Olethan sinä miehen poika, vaikka merimiehen; mies hän muutoin +oli, oli kylläkin mies ja miesten paraita, mutta äitiä kohtaan oli hän +vähän, -- kas, ole vaiti suuni -- -- -- Heikki parka, sinä et tiedä +mitään. -- Tiedätkö, että sinulla on isää ollutkaan? + +Minä ajattelin kovin ja ajateltuani asiaa sinne ja tänne, minä +vastasin: + +-- En tiedä mitään, hyvä isäntä, kun äitini on vaan sanonut kerran, +että olen vanhasta pienennetty. + +-- No paraiksi ikään! Kasva, Heikki, vielä vähän vartta, niin minä +sitten sanon sinulle kaikenlaista. Sen jälkeen katsahti isäntä äitinsä +puoleen ja sanoi: Antakaa ruokaa pikku vieraallemme, pianhan lapselle +tulee nälkä eikä taida niin kovin suuret viljat hänen kotonansa +ollakaan. + +-- Kyllä, kyllä, sanoi muori ja nousi liikkeelle, ajattelin itsekin +samaa, vaikka jäin tuossa lukemaan. Syötkö sinäkin jo Loviisa, niin +minä panen pöydälle ruokaa; siinähän se samassa sitten Heikkikin syöpi. + +-- Kyllähän minäkin syön tämän naapurin isännän kanssa, sanoi Vierimän +ukko naurahtaen, tuokaahan ruokaa, äiti. + +-- Loviisa, tulespa auttamaan, että käypi pikemmin, sanoi muori, ja +Loviisa nousi ja oikein oli mielestäni sievä tuo pieni Loviisa, kun hän +nöyrästi totteli vanhaa mummoa ja liikahteli nopeasti kun västäräkki. +Olipa mielestäni hän jo koko emäntä. + +Pian olikin pöydällä ruokaa kaikenlaista. Siinä ohraista rieskaa ja +hapanta leipää, voita, siikakalaa ja viiliä, olipa vielä kylmää +lihalientäkin ja kirnupiimää juotavaksi. Sitten aloimme syödä ja kun +olimme joltisestikin syöneet, niin toi muori lisäruoaksi kivikupilla +uunijuustoa, joka oli valmistettu termi- eli juustomaidosta maan tavan +mukaan. En eläissäni ollut syönyt vatsaani niin täyteen kuin nyt. Kun +olimme syöneet ja minä kiitellyt ruoan edestä, sanoi isäntä: Koetapas, +Heikki, lukea tuossa, että mä näen, kuinka sinä osaat. Minä olin kohta +valmis lukemaan, otin virsikirjan ja satuin aukaisemaan virren jossa +seisoi: Sun haltuun, rakas isäni, mä annan aina itseni. Se oli minulle +jo ennaltaan hyvin tuttu virsi, niin että osasin sen ulkoa. +Perästäpäin, kun olin sen lukenut, ihmettelin suuresti, minkä vuoksi +juuri tämä meillä usein käytetty virsi sattui eteeni kylässäkin ja tuli +mieleeni, että varmaankin oli Vierimällä samaa virttä sinä päivänä +veisattu ja sen vuoksi kirja jäänyt höllemmälle siltä paikalta, niin +että se itseksensä aukeni. + +Isäntä oli suurimmalla mielihyvällä kuunnellut lukutaitoani, sen +huomasin hänen silmistänsäkin. + +-- Hyvin meni lukusi, sanoi hän minulle, hiljaa päätäni sivellen, vaan +minä ehätin hänelle samassa myöskin ilmaisemaan, että olin tullut +heillä käymään siinä tarkoituksessa, että jos mahdollista saada +uudenaikaisempaa luvun mallia Loviisalta. + +Tähän isäntä vähän nauraa myhähti, ja sanoi sitten: Lieneekö tuota +Loviisallakaan mitään uudenaikaisempaa luvun mallia näyttää, ei hänkään +ole mitään koulua käynyt, vaan kun nyt lienet sitävasten tänne +saapunut, että luvun mallia saisit, niin saamasi pitää, mitä olet +etsimässä. Loviisa, alappa poukuttaa pitkää Wepeljusta, että Heikkukin +kuulee. + +Nyt niin kuin hypähtelevä västäräkki juoksi Loviisa pöydän päähän, +sieppasi katkismuksen hyllyltä ja pani oikein ihmetyttävän kiivaan +poristuksen alkuun, niin että minä ihmeissäni katselin sitä menoa. En +voinut olla ajattelematta, että jos hän sillä tavalla vaan jatkaisi +edes kokonaisen keväisen päivän, niin epäilemättä hän siinä ajassa koko +raamatun lukisi kannesta kanteen. Totta puhuen, minä en ehtinyt +montakaan sanaa kuulemaan, semmoisella vauhdilla kävi luku. Tätä ei +kuitenkaan aivan kauan kestänyt, sillä olihan vaan tarkoitus antaa +minulle luvun mallia ja kun sen olin nähnyt ja kuullut ja vielä itse +vakuuttanut sen hyvin tajunneeni, pääsi Loviisa vapaaksi opettajattaren +virasta ja sai luvan panna kirjan entiselle paikallensa hyllylle. + +Luvun mallia saatuani kiittelin heitä kaikkia, puristaen heitä kaikkia +kädestä; mutta ennenkuin sain kotimatkalleni suoriutua, muistutti +isäntä minua, että välttämättä tulisin kinkeriin, sillä kuusivuotiaana +oli Loviisakin ensi kerran kinkereissä käynyt. Sitten minä panin +karvalakin päähäni ja sanottuani hyvästi nyt! läksin minä juosta +lerputtelemaan kotiini. + +Aurinko oli jo ihan tipahtamaisillansa, kun saavuin äitini mökin +edustalle. Siinä nyt mietiskelin, miks'ei meillä ollut niinkun +Vierimällä riihtä, aittaa, navettaa ja punaiseksi maalatuita +ikkunapieliä. Tätä ajatellen astuin huoneeseen, sanaakaan sanomatta +otin muorin vanhan katkismuksen hyllyltä ja aloin lukea niin +joutuisasti kuin taisin, vaan kun olin kankeampi kielestä, niin eipä +käynytkään minulta puoleksikaan kuin Loviisalta. Siitä minä huolestuin +ja sanoin julki murheeni. -- Kuinkahan mahtanee minun käydä kinkerissä, +kun en taida niin terävästi lukea kun Vierimän Loviisa. + +-- Ei se mitään haittaa, lausui muori, kun vaan muuten selvästi lukee, +vaikk'ei se kävisikään kiivaasti kuin vaunun etupyörä. + +-- Onhan sitä eroitusta sinun ja Vierimän Loviisan välillä, sinä vasta +jankkaat sisältä katkismusta ja Loviisa lukee ulkoa; tottahan se +joutuisammin käy siltä, joka ulkoa osan, sanoi äitini. + +Noista sanoista tulin minä joltisestikin hyvilleni, luin vielä kerran +aapiseni läpi ja heitin itseni iltarukouksen luettuani levolle. + +Keskiviikko-aamuna nousin ani varhain, sillä kinkerin huolet +häiritsivät untani. Minä pesin kasvoni ja puin päälleni. Äitini ja +muori tekivät samoin. Ennenkun lähdettiin, luin minä aapiseni läpi +kumminkin kolmeen kertaan. Vatsani pohjassa tunsin jotakin outoa +vapistuksen tapaista. En oikein tiennyt mikä minua vaivasi; mutta äiti +sen tiesi ja anoi: + +-- Se tulee pelkäämisestä; koeta vahvistaa itseäsi, ettet vaan hämmästy +kinkerissä. + +Minä koetin vahvistaa itseäni mahdollisuuden mukaan, vaan eipä siitä +tahtonut parempaa tulla. Lähdimme kuitenkin pyhäpuvussa ulos mökistä, +äitini pani oven lukkoon, ja sitten astuimme kinkeritaloa kohti aika +vauhtia. Sinne päästyä menimme sisälle pirttiin, jossa jo istui ihmisiä +ei ainoastaan ympäri seiniä penkeillä vaan myöskin lavitsoilla ulompana +laattialla. Miehet istuivat toisella puolella pirttiä, naisväki +toisella, tyhjä avara ja puhtaaksi pesty keskilaattia eroitti molemmat +sukupuolet toisistansa. Tästä järjestyksestä huomattiin vaan se +poikkeus, että pienet kumpaistakin sukupuolta saivat olla naisväen +puolella, äitiensä luona. Niin minäkin, sillä minä sain äitini ja +muorin kanssa sijani uuninurkassa, hiilikoukun vieressä. + +Sijani saatua aloin tarkemmin katsella ympärilleni. Pirtin pitkä pöytä +oli verhottu suurella valkoisella vaatteella. Se näytti juhlalliselta +ja kaikki saapuvilla olevat ihmiset istuivatkin totisena ja +aateksivaisen näköisinä, juuri kun aakkoskirjan kukot. Tuskin olikaan +muuta huomattavaa, sillä ei pappeja eikä lukkareita näkynyt. + +Vähän ajan päästä tuli unilukkari pirttiin kantaen muutamia hirmuisen +suuria kirjoja ja kun äitiltäni korvaan kuiskaamalla kysyin, mitä +kirjoja ne ovat, sanoi hän niiden olevan kirkonkirjoja. Samassa kun +unilukkari sai kirkonkirjat levitetyksi pöydälle, astui kaksi pappiakin +nimittäin rovasti ja kappalainen pirttiin ja hiukan myöhemmin tuli +vielä kolmaskin pappi. Se oli rovastin apulainen ja häntä seurasi +kanttori. Kun rovasti oli asettunut pöydän päähän istumaan ja toiset +papit ja lukkarit istuneet pöydän etupuolelle kaarmituoleihin, puhui +rovasti istualtansa tähän tapaan: + +-- Nyt olemme taas kokoontuneet tämänvuotisia kevätlukukinkereitä +pitämään, siis aloittakaamme veisaamalla ja lyhyellä rukouksella. + +Nyt nousivat kaikki seisomaan ja lukkari aloitti virren: Kriste, valo +valkeudest', Isäst', ijankaikkinen, ja koko joukko veisasi hänen +perässänsä. Kun oli osa virrestä veisattu, säästettiin siitä viimeinen +värsy rukousten jälkeen veisattavaksi. Kun siten toimitus oli alkuun +pantu, ruvettiin huutamaan nimiä ja ihmiset astuivat esiin näyttämään +lukutaitoansa. Siinä oli hyviä ja huonoja lukijoita sekaisin. Ei +vähintäkään arvoeroitusta tehty. Siinä he kaikki seisoivat rinnatusten, +talonisännästä aina halvimman torpparin lapseen saakka. Ainoa eroitus +oli se, että hyvät lukijat saivat kiitoksia, ja huonot torumisia. +Huudettiinpa sitten Vierimän torpastakin esille väkeä ja muori kävi +ensin lukemassa ja tuli pois. Senjälkeen astui Vierimän ukko lukemaan +ja Loviisa hänen kanssaan. Kun silloin Loviisa alkoi lukea katkismusta +ja luki raamatun lauseetkin, jotka ovat vastausten perässä, niin sanoi +Vierimän muori meidän muorille jotenkin kimakalla äänellä: + +-- Kuule, kuule, naapurin muorikulta, kun meidän Loviisa lukee hienot, +karkiat, hienot, karkiat. + +Tämä Vierimän muorin puhe kuului hyvinkin pöydän luona istujille ja +kerrassaan sanoen ympäri koko huonetta. Rovastikin nosti päätänsä ja +sanoi vähän kuin vastaukseksi muorille: Ei saa siellä niin kovasti +keskustella, se sekoittaa lukijoita. En tiedä, mitä Vierimän muori +tästä rovastin kiellosta ajatteli, mutta ei hän kumminkaan sitten enään +mitään puhunut. + +Kauan kesti minun odottaa, ennenkun pääsin lukemaan. Ennen ja paljo +ennen minua joutui Pirttilän Paavokin lukemaan ja näyttämään, mitä +kirjanlehtipuuro vaikuttaa, vaan eivätpä olleet kirjanlehdet vatsassa +lukutaitoa laisinkaan parantaneet, päin vastoin oli kova paperin +syöminen tehnyt hänen järkensä entistänsä tylsemmäksi. Ainakin kuului +rovasti sanovan, että Pirttilän Paavo huononee lukemisessansa vuosi +vuodelta. Vedet silmissä astui Paavo pois pöydän luota. + +Viimein kun useimmat olivat lukeneet, oli rovasti jo vähällä panna +kirkonkirjan kiinni, kun hän jotakin muistaen jätti kirjan vielä auki +ja kysyi: + +-- Onkos vielä lukemattomia? + +Silloin astui äitini pöydän luokse taluttaen minua kädestä. Hän vei +minut aivan rovastin eteen. Rovasti hieroi vähän silmiänsä ja virkkoi +sitten: + +-- Jaha, Maria Helmikangas, onko se teidän poikanne tämä? + +-- On, sanoi äitini. + +-- Joko hänkin osaa lukea? kysyi rovasti. + +-- Osaa se jo vähän aapiskirjaa ulkoakin lukea, vastasi äitini. + +Sitten minä sain lukea itse rovastin edessä sekä sisältä että ulkoa ja +meni se mielestäni kaikki oikein. Ja niin kai se meni rovastinkin +mielestä, sillä hän antoi minulle pienen kirjan lahjaksi ja kehui minua +hyväksi lukijaksi. Sitten luki äiti ja meidän muori ja niiden jälkeen +vielä moni muukin, mutta kummaa se oli, ei yksikään enään saanut +toruja. Kun vihdoin oli kaikki luetettu, niin alettiin kysellä, jotta +nähtäisiin ymmärsivätkö lukijat, mitä olivat lukeneet. Sitä työtä teki +rovasti yksinään, kävellen edestakaisin laattialla. Olisin minäkin +vastannut, mutta äitini kielsi ja sanoi, etten minä saisi puhua mitään, +ja niin minä olin hiljaan ja kuuntelin. Tämän toimituksen päätettyänsä +sanoi rovasti: + +-- Minulla on pari muistutusta tehtävänä, jotka jo useissa muissakin +kinkerikunnissa olen esiin tuonut, että nimittäin kristityn tulee +kovasti välttää työntekoa pyhäpäivinä, sillä se on sapatin rikkomista +ja syntiä. Meidän seurakunnassa unohdetaan usein mitä Jumalan laki +siinä asiassa määrää. Erinomattain tehdään sitä siten, että käytetään +pyhänä tuulimyllyjä. Kun melkein aina tuulee, niin olisihan aikaa +arkipäivinäkin käyttää talon tarvejauhot, ettei tarvitsisi myllyjä +pyörittää pyhänä. Toinen paha kohta on se, että viinaa myydään ja +juodaan pyhänä, ja silläkin tavalla lakia kierretään, että kun ei +nimismiehen tähden uskalleta sitä tehdä keskellä kirkon kylää, niin +harjoitetaan viinankaupitsemista syrjäkylissä, kukatiesi siinä +luulossa, että se on vähemmin synnillistä. Näitä kahta pääkohtaa ja +lukemattomia muita pienempiä kohtia koettakaa painaa mieleenne, rakkaat +sanankuulijani! + +Sitten veisattiin pieni virren värssy ja luettiin rukous ja niin +päättyi toimitus. Mutta ennen kun pois lähdettiin, jaettiin vielä +muutamille lapsille ja täysi-aikuisille kirjoja kehoitukseksi +ahkeruuteen ja hartaaseen lukemiseen. Senkin tehtyänsä jätti rovasti +hyvästi seurakunnalle. + +Minäkin läksin pois äitini ja muorini seurassa. Olin sangen iloisella +mielellä ja vähän ylpeäkin. Olin iloinen siitä, että olin saanut pienen +kirjan lahjaksi ja menestynyt lukemisessa ilman hämmästymättä, ylpeä +taasen siitä, että rovasti itse minua oli luettanut; mutta ennen +kaikkea olin lapsellinen kun luulin suorittaneeni suurenkin ansiotyön. + +Näin olin ensimmäisen kerran papin edessä tehnyt tilin kirjallisesta +opistani. Sydämestäni rakastin rovastia hänen jalon henkensä tähden, +jonka olin tullut tuntemaan hänen puheistansa ja siveästä +käytöksestänsä. Mutta eivät kaikki olleet samaa mieltä. Sen huomasin +kotimatkalla kun sivutsemme kulki miehiä ja naisia, jotka mylly- ja +viina-asioissa olivat vähän karille ajaneet. Kuulinpa heidän näin +puheskelevan. Nyt ei enään saa pyhänä myllyäkään panna pyörimään, +vaikkei olis maanantaiksi leipäpalaakaan suuhun pistää. Toiset siihen +lisäsivät: Mitä rovasti jauhon tarpeesta tietää, kun ostaa valmiita +vehnäjauhoja kaupungista, johan ne ovat hyväksikin myllytetyt, ja +jollei hän valmiita jauhoja ostaisi, niin kyllä panisi mielelläänkin +myllyn pyörimään, vaikka keskellä kirkon aikaa ja vielä katselisi +saarnatuolissa seisoessaan kirkon akkunasta ulos, kuinka monta kertaa +minuutissa myllyn siivet menevät ympäri; mutta se on vaan hyvä, ettei +hänellä ole myllyä eikä hän ikinänsä saakaan myllyä. Toiset taasen +jupisivat, vieläpä kiroilivatkin, etteihän viina ole rovastin viinaa, +omista jyvistä me sitä olemme polttaneet emmekä tahdokaan sitä kaataa +rovastin suuhun, vaikka väsynyt lepopäivänänsä ryypyn ottaa. + +Näitä kuullessani oikein vereni kiehahti inhosta, sillä nuoressa +viattomuudessani pidin minä rovastin puheet oikeina, niinkuin ne +olivatkin. Niin saavuimme jälleen matalaan mökkiimme ja olin nyt +ensikerran tullut tietämään vähän tämän maailman metkuja. + + + + +KUUDES LUKU. + +Minä tutkin tuonen teitä. + + +Lumi oli jo sulanut ja kesä tullut. Meidänkin turvemajamme ympärillä +kaikki viheriöitsi. Minä olin iloinen ja hilpeä ja koetin voimiani +myöten auttaa äitiäni kaikenlaisissa töissä, autinpa häntä perunain +istuttamisessakin. Meidän muori oli sairaana, aivan vuoteen omana ja +minä huomasin että äitini sydämmellä oli kannettavana raskas taakka, +joka ei sillä, että äitini sitä voimansa perästä kantoi, lainkaan +keventänyt minun taakkaani, vaan päin vastoin lisäsi siihen painoa. +Perunamaalla äitini minulle kertoi, että muori oli hänen äitinsä, mutta +sen olin minä jo ennen muorilta itseltäkin kuullut. Mutta isosti +ajatutti minua kuitenkin se kysymys, minkätähden äitini, vaikka hän +muutoin piti äitiänsä arvossa ja epäilemättä ja silminnähtävästi +rakasti häntä, ei ennen ollut minulle ilmoittanut muorin olevan hänen +oman äitinsä. Syytä siihen ei sanonut muorikaan, ja niin minä jäin +siinä asiassa tietämättömyyteen koko elin-ajakseni. Ei siis muuta +neuvoksi, kuin jättää se viisaampien tutkittavaksi; mutta kumminkin +panen tähän omankin ajatukseni. Olen nimittäin arvellut tuon salaamisen +tapahtuneen sitä varten, että minä ilman mitään sukulaisuuden varjoa +oppisin rakastamaan vieraitakin ihmisiä, ja kun minä muoria rakastin, +niinkuin molemmat hyvin näkivät, jopa rakastin kuka tiesi enemmän kuin +äitiäni, niin he antoivat asian niin olla aina siihen saakka kuin +luulivat minun alkaneen paremmin ymmärtää ja käsittää elämää ja +ihmisten keskinäisiä suhteita. + +Siis olin kuitenkin tullut tietämään, mikä muori oli minulle, nimittäin +äitini äiti. Jo ennenkin olisin koettanut tehdä muorini hyväksi, mitä +vaan voin; mutta tieto sukulaisuudestamme sai rakkauteni +kaksinkertaiseksi. Sulasta rakkaudesta eikä mistään pakosta olin minä +valmis ottamaan päälleni mitkä vaivat ja vastukset hyvänsä, saadakseni +muorini jälleen hänen entiseen terveyteensä. Sitä tarkoitusta varten +ehdottelin äidilleni, että läksisin pappilaan hakemaan rovastilta +jotakin lääkettä. Äitini ei tahtonut myöntyä siihen, vaan aikoi mennä +itse ja sanoi osaavansa paremmin esitellä asian rovastille kuin minä. +Sen kyllä myönsin, että äiti paremmin siihen toimeen pystyisi, mitä +asian esittelemiseen tulee, mutta mitä taas juoksemiseen tulee, sen +voisin minä paremmin ja pikemmin suorittaa. Ja olipa se tärkeätä, että +rohdot saataisiin hyvin pian kotiin. Mutta oli vielä toinenkin asia, +joka minua yllytti yritykseen. Rohtojen tuomisesta oli paljo puhuttu ja +sitä sanottu vaikeaksi työksi, varsinkin kun lähdettiin niitä rahatta +hakemaan. Tämän vaikean tehtävän tahdoin minä suorittaa, tahdoin +nimittäin jalostuttaa itseäni suuremmalla työllä, kuin antamalla +muorille kaivovettä muorin sängyn vieressä rahilla olevasta ämpäristä. +Viimein sainkin luvan lähteä, sillä muori oli hyvin huono sinä päivänä +ja äitini ei tahtonut jättää häntä minun kanssani kahden kesken. + +Oli lauvantai vähä ennen puolta päivää ja ennen juhannusta, sillä sinä +kesänä ei ollut vielä mitään juhannuskoivua mökkimme edustalle tuotu. +Äitini antoi minulle puhtaaksi pestyn pullon käteen, ja sanoi: Menehän +nyt, puhu ihmisten tavalla rovastille, ja sano, että minä itse käyn +maksamassa. Minä lupasin puhua ihmisten tavalla ja läksin matkoilleni. + +Taivas oli pilvessä. Se teki minun jotenkin synkkämieliseksi, mutta +vaikka olin niin suurella asialla, niin en tällä kertaa tuntenut mitään +vapistusta vatsassani. Minä juoksin pitkin maantietä, niin että vasta +puhjenneet keltakukat tien vieressä ja seipäät pellon aidassa vilisivät +silmissäni, enkä minä sentään läähöttänyt kovasta juoksusta. Oli vaan +mielessäni muorin pelastus taudin kourista, jonka eteen olin valmis +uhraamaan kaikki voimani ja niin kuin tuulispää olin minä pian keskellä +kirkonkylää. Mutta siinä alkokin tehtävän vaikeus ilmestyä. Minä näet +en tietänyt, mikä noista kymmenistä taloista oli pappila. Olinpa totta +niinkin ensi kertaa pappia kyydissä, eli oikeammin pappilan haussa. Jo +pian tulikin jänis housuihini ja aloin katua, että olin lähtenyt. +Koetin katsella joka haaralle, vaan ei missään ketään näkynyt. Minä +seisoin jotenkin pitkän ajan tien haarassa joen rannassa, josta oli +silta joen yli. Vihdoin tulin siihen vakuutukseen, että paras on käydä +talossa kysymässä. Ja niin käännyinkin likimmäiseen taloon ja astuin +sisälle pihaan. Täälläkään ei ketään näkynyt, ainoastaan pieni +punertava varsa, joka kaha käteen pihassa juoksenteli. Sitä en +kuitenkaan joutunut kauan katsella. Rupesin siis nousemaan portaita +ylös ja astuin porstuaan; mutta samassa kuulin oven au'aistavan ja +jälleen kiinni lupsautettavan. Ja ennenkun ennätin mitään muuta +erottaa, kuulin edessäni sanottavan: hau, hau! Eteeni hypähti hirmuisen +suuri musta koira, kita auki, niin tulipunainen kuin Vierimän torpan +ikkunanpieli. Eikä tämä talon vahtisusi tyytynyt haukkumiseen, vaan +hyökkäsi päälleni ja purasi minua vasemman käden pikkusormeen. Nyt oli +henkeni juuri kuin langan nenässä, sillä luulin tuotapäätä olevani tuon +mustan koiran vatsassa. En joutunut siinä niin kireässä tilaisuudessa +ajattelemaan paljo joutavia sivuasioita, ajattelin vaan mitä +kiiruimmittain tuota mielestäni liian aikaista pienennystäni, kun en +ollut vielä kasvaakaan ehtinyt ja oikein sydäntäni särki se, kun muori +oli kotona niin huonona ja lääkkeiden hakija pian joutuisi koiran +vatsaan. Kaikki tämä oli ajateltu melkein silmän räpäyksessä ja silmän +räpäyksessähän koirakin minun oli syönyt eli sen mitä minussa oli +hänelle kelpaavata, sillä kun hän minua pikkusormeen tokaisi, oli hän +samassa mennyt takaisin istumaan porstuan nurkkaan. Olin huomaamattani +päästänyt aika porun ja huutanut: koira söi minut! Sen oli kuullut eräs +vanhan puolinen nainen, joka riensi hätään ja sanoi: eihän se vielä +kaikkea syönyt, koska siinä seisot. Häpesin minä vähän, että niin +ajattelemattomasti olin tullut huutaneeksi, ja katsahdin naista +silmiin. Hän oli avopäin ja kädessä pääliina, jota hän käänteli +laskokselle, ja suuri avainnippu riippui messinkikoukusta hänen +vyöllänsä. Avainnipusta huomasin hänen emännäksi, sillä äitini oli +joskus sanonut, että emännillä on aina avainnippu vyöllä. Kysyin siis +häneltä, missä pappila on? -- Etkö sinä pappilaa tiedä, sanoi hän, +kylläpä sen kaikki kerjäläispojat tietävät. Minä vakuutin, etten +ollutkaan mikään kerjäläispoika, olin vaan muorille lääkkeitä +hakemassa. Silloin näki hän sen vaivan, että tuli joen ahteelle asti +näyttämään minulle pappilaa, joka ei siitä kaukana ollutkaan. Minä +kiitin neuvosta ja läksin juoksemaan pappilaa kohti. Juostessani +katsoin oikein päivän valossa sormeani, jossa oli pieni koiran hampaan +tekemä haava, vaan olihan hyvä, ettei koko sormi ollut poikki. + +Pappilassa oli puutarha, siitä aloittaakseni. Puutarhan puut ne ensin +silmiini pystyivät, sillä niitä ei ole kaikilla mökeillä, sen vähemmin +meillä, kosk'ei ollut Vierimälläkään. Vaan vähät puista, kun oli kiire. +Olihan minun joutuminen rovastin puheille, kun mielestäni olin viipynyt +liian kauan matkalla. Mutta hajulla on raja ja hyvällä hajulla onkin +erittäin vissi raja, sillä se on kallista tavaraa eikä sitä jaeta kauas +lähdepaikastansa. En minä pappilan hajua tuntenut, ennen kuin olin +ehtinyt puutarhan aidan viereen. Huh, kun siitä lemusi hajua +monenlaista, niin ettei ollut enään määrääkään. Minä vetelin hienoa +hajua nenääni ja oikeinpa tuntui se menevän sydämen pohjaan saakka. +Hyvähaju nenässäni hyppäsin pappilan portista sisälle, oikein +tasakäpälässä. Mutta joko taas, pihassa lähellä porttia makasi hallava +koira. Onnekseni oli se siivompi, kuin äskeinen koira. Ensin se vähän +ärisi, mutta sitten oli vallan vaiti, olihan se pappilan koira. +Hyväntekiäisiksi hänen suopeasta käytöksestänsä näytin hänelle sormen +ja sanoin: älä sinä, kun olet pappilan koira, pure sormeani, niinkuin +hävytön koira tuolla kylässä. Siihen tyytyikin koira, painoi päänsä +kylkeensä ja ummisti samassa silmänsäkin kiinni. + +Näin olin joutunut keskelle pappilan pihaa seisomaan; mutta en tahtonut +uskaltaa astua mihinkään sisälle. Joku minua peloitti, vaikk'en +itsekään tiedä, mitä pelkäsin. Vihdoin kun olin jo noin puolen tuntia +seisonut töllistänyt sinne ja tänne, tuli yksi pappilan piioista +pihalle ja kysyi naurusuin minulta: mitä sinä haet? Neiti oli erittäin +viehättävän näköinen. Hänellä oli punaiset posket ja valkoinen otsa, +pitkä kellertävä tukka, joka riippui alas kahtena palmikkona. Tukka oli +taiten kammattu ja taiten palmikoittu. Niin kumminkin minusta näytti, +sillä hänen peittämätön päänsä oli sileä kuin kanan muna ja palmikot +niin sievät, etten maassa mointa ollut eläissäni nähnyt. Palmikkojen +päissä riippui siniset leveät nauhat, joihin silmäni tahtoivat aivan +kiinni jäädä. Pukuna oli hänellä valkoinen röijy, ja pässin värjäämä +villahame, jaloissa matalaruojuiset nahkakengät. Minä viivyin hetken +aikaa vastaustani harkitellen. Tahdoin jollakin sievällä tavalla puhua +pappilassa, koska äitini lähtiessäni oli minua siihen varoittanut, +mutta vaikka olisin kuinka miettinyt, en löytänyt sievempätä vastausta, +kuin tämän: + +-- Minä haen rovastia, saadakseni häneltä rohtoja muorilleni. Onko +rovasti kotona, hyvä neitty? + +Neiti katsahti minua silmiin, taaskin vetäen suutansa nauruun, ja +sanoi: Joudu pian rovastin luo. Nouse noita rappuja ylös; rovasti +rupeaa vähän päästä päivälliselle etkä saa häntä tavata, ennen kuin +jälkeen kello viiden, jos vaan nyt myöhästyt. + +Minä kiitin häntä hyvästä neuvosta, nousin osoitettuja rappuja ylös ja +astuin sisälle. Rovasti tuli ovessa vastaan ja käski minun astumaan +sisälle. Nyt seisoin rovastin edessä vähän ujostellen. Rovasti taas +puolestaan katseli minua silmiin ja veteli hyvin pitkästä piipusta +hyvänhajuista tupakan savua. Tällaisessa asemassa vähän aikaa oltuamme +keskeytti rovasti äänettömyyden ja sanoi: + +-- Kenenkä poika sinä olet, kun seisot, vaikka kokonaisen päivän, +pihalla, että täytyi Katrin lähettää sinulta asiaasi kysymään. + +Nytkös minua rupesi oikein pelottamaan, ett'en tahtonut saada sanaa +suustani. Ajattelin jo kääntyä pois, mitään vastausta antamatta, mutta +vedin kuitenkin taskustani pullon, arvellen: puhukoon se puolestani. +Niin se tekikin. Kohta, kun rovasti näki pullon, sanoi hän: + +-- Oletko rohtoja hakemassa? + +Nyt vasta pääsin minäkin puheesta kiinni. + +-- Muori on sairas, aivan kuolemaisillansa, äitini lähetti minun +hänelle rohtoja hakemaan, sillä hänen täytyy olla kotona muoria +hoitamassa. Äiti lupasi itse käydä rovastille maksamassa. + +-- Kyllä näen, että olet lapsi, sanoi rovasti, kallistellen päätänsä, +ja lapset puhuu lapsen tavalla. Kunpa edes saisin sinulta selvän, kenen +poika sinä olet. + +-- Minä en itsekään sen paremmin tiedä, sanoin minä. Äitini nimi on +Maria Helmikangas, sen muistan siitä kun rovasti itse kinkerissä +nimitti häntä. + +-- Sinä olet niinmuodoin Henrikki Marianpoika Helmikangas ja sinun +muorisi on myöskin nimeltään Maria Helmikangas. Kyllä nyt jo tiedän +kaikki, vaan eikö muorisi ole mitään puhunut, haluaisiko hän tavata +pappia. + +Minä mietin vähän aikaa ja sitten muistinkin, että äiti illalla oli +kysynyt muorilta, haluaisiko pappia, johon kuulin muorin vastaavan: +kyllähän saisi pappi olla, vaan kuinka sen tänne saisi. Sanoin siis +rovastille mitä tiesin. Rovasti sanoi siihen: + +-- Odota nyt vähän tässä, istu tuohon tuolille; minä panen vähän +päälleni ja sitten minä lähden omalla hevosellani muorisi luokse hänen +kanssaan tutkimaan tuonen teitä. Tätä sanoessaan meni rovasti toiseen +huoneeseen ja veti oven kiinni jälkeensä. + +Minä istuin ja katselin ympäri huonetta. Seinillä oli korkeita kaappeja +täynnä kirjoja. Eräällä sivuseinällä oli matala pöytä, jolla oli +kaikenlaisia papereita ja kirjoituskalut. Sen pöydän vieressä oli +toinen pienempi pöytä, jonka päällä oli useita suuria kirjoja ja niiden +joukossa tunsin minä samat kirjat, jotka kirkon kirjain nimellä olin +kinkereissä nähnyt. Yhdessä kohden oli seinässä nauloja, joissa riippui +vaatteita, ja vaatteiden alla permannolla oli kolme paria kalossia. +Sitten oli vielä eräässä nurkassa musta, leveä sohva. En ollut koskaan +ennen nähnyt sohvaa, enempi kuin kalossiakaan, enkä siis niiden +nimestäkään ensikerran nähdessäni mitään tietänyt, vasta vanhempana +olen sen tietooni saanut. Kalossien vieressä nurkassa oli useampia +keppejä eli sauvoja. Näitäkin vähän aikaa silmäiltyäni, sillä nekin, +jotka nyt eivät enään ole mielestäni minkään arvoisia, lapsena +ollessani vetivät suuresti huomiotani puoleensa. Katsahdin uudelleen +uhkeita kirjakaappeja, jotka ulottuivat permannosta kattoon saakka. +Siinä juolahti mieleeni, kyllä kai pitää paljo lukeman ennen kuin +rovastiksi pääsee, sillä epäilemättä on noiden kaikkein kirjain +sisällys tarkemmin rovastin päässä, kuin minun päässäni aapiskirja ja +katekismo kolmanteen pääkappaleeseen asti, jonka minä silloin vasta +osasin. Mutta samassa, kun tätä ajattelin, huomasin seinällä rovastin +kuvan, joka oli jotenkin vielä rovastin näköinen, vaikka hän siinä +seisoi paljo nuoremman ja verevämmän näköisenä, kuin hän nyt itse oli. +Epäilemättä oli se maalattu jo aikoja takaperin hänen nuorena +ollessaan. Kuitenkin oli kuva niin rovastin näköinen, yksin katsekin, +että kun hän siinä täydessä papin puvussa minuun katseli, vaikutti se +minuun niin, että luulin hänen minulle sanovan: älä tutki niitä, jotka +eivät sinulle kuulu! + +Ajatellen kuvan salaista vaikutusta, loin silmäni alas ja rupesin +tarkastelemaan permannon rakoja ja sen keltaista, paikoin jo pois +kulunutta maalia, kun samassa rovasti pisti ovesta sisään ja sanoi: + +-- Anna pullo tänne. + +Minä ojensin pullon rovastin käteen. Hän aukasi korkin ja haisti, +painoi korkin jälleen kiinni ja antoi pullon takaisin. + +-- Ei se pullo kelpaa, virkkoi hän, siinä on ollut +kamfertti-linementtiä. Minä annan uuden pullon. + +Näin sanoen meni hän jälleen pois, mutta palasi pian kolme pulloa +kädessä ja sanoi: Täyty ottaa useata lajia, vaikka epäiltävää on +auttavatko mitkään rohdot muoriasi. + +Silloin hän alkoi lähteä ulos ja käski minun seuraamaan mukana. Niin +menimme molemmat pihalle. Pihalla oli jo hevonen valjaissa kääsien +edessä ja eräs vanhanpuolinen mies piti suitsista kiinni. Rovasti nousi +kääseihin ja käski minun istumaan hänen viereensä. Minä teinkin sen ja +sitten lähdettiin, vanha mies, kuskina. Hevonen juoksi että poro +pölisi, eikä kauan kestänyt ennen kuin olimme perillä, sillä matkaa ei +ollut kuin kolmen venäjänvirstan paikoille. Nyt laskeusimme alas, ja +rovasti ja minä astuimme kiirein askelin tölliin, jossa muori vielä oli +elossa, mutta nukkui, ja äitini istui hänen sänkynsä vieressä vesissä +silmin. Äitini säikähti, kun minä toin rovastin tullessani, ja hypäten +nousi häntä vastaan ja tervehti rovastia oikein kädestä eli oikeammin +rovasti tarjosi hänelle ensin kätensä. + +Nyt herätettiin muori unestaan ja nähtyänsä rovastin tuli hän oikein +iloiseksi. Melkeinpä näytti kun hän olisi tullut paljo terveemmäksikin, +ainoastaan siitä syystä, että näki rovastin seisovan alhaisessa +turvemökissämme. + +-- Kuinka jaksatte? kysyi rovasti puristaen muoria kädestä. + +-- No, Jumalan kiitos! ja kiitos, herra rovasti, kysymästännekin, sanoi +muori. Enpä oikein hyvin jaksa, ruumiin voimat vähenevät päivä +päivältä, ja pian toivon täältä pääseväni rauhan majoihin, joissa vasta +oikein hyvin toivon voivani. + +-- Jumala suokoon, että pian pääsisitte pois tästä surun laaksosta, +sanoi rovasti. + +Sitten meni hän äitini luokse ja puhui hänen korvaansa hiljaa. Minä +sain äidiltäni käskyn mennä ulos huoneesta ja minä meninkin. + +Täällä istui maassa nurmen päällä pappilan renki. Hän oli erittäin +huolellisen näköinen ja painoi tavantakaa lakin lippua alemmas, että se +viimein oli aivan hänen silmäinsä päällä. Minä katselin häntä kauan, +seisoen hänen vieressänsä, mutta en tahtonut häiritä häntä hänen +syvissä ajatuksissaan. Pappilan koira makasi hänen jalkojensa edessä ja +nukkui sikeästi. Vihdoin katkaisi vanha mies äänettömyyden ja sanoi: + +-- Näetkös tuota koiraa tuossa? Se on uskollinen luontokappale, hän +seuraa aina isäntäänsä, kuhun hän menee. + +-- Kyllä näen, sanoin minä. + +-- Ei ihminen ole niin uskollinen kuin koita, vaan kuinkas luulet? + +-- En tiedä, vastasin minä. Mutta muutamat koirat ovat hyvin vihaisia, +ne pian purevat, sanoin vielä lisäksi. + +-- Kyllähän koirat purevat, mutta ihmisen purema on paljoa +vaarallisempi -- se vahingoittaa sielunkin. + +Minä aloin miettiä miehen lausetta sielusta ja sen vahingoittamisesta, +sillä sieluasiassa olin aivan oppimaton. Sielusta oli minulla hyvin +himmeä ajatus. Olin tosin joskus kuullut siitä puhuttavan, ja muutamat +tavasta olivat sanoneet sitä sisälliseksi, mutta en ollut siitä +selville päässyt. Olin ajatellut sielun olevan jonkun erinäisen +kappaleen ihmisen sisällä ja luuta ja lihaa, niin kuin ruumiin muutkin +osat, olin myöskin toisinaan ajatellut sitä eläväksikin, jopa +linnuksikin, joka jossakin kaikkein syvimmällä ihmisen sisässä elää ja +vaikuttaa. Nämät ajatukset heräsivät minussa nytkin ja sen johdosta +kysyin siis mieheltä: + +-- Onko ihminen joskus purrut teitä aivan sieluun asti? + +-- On minuakin joskus purtu, mutta tänä päivänä luullakseni tulee +kysymys minun omasta puremisestani, kun minä olen toisia purrut, sanoi +mies, ja silitteli koiraa, samalla katsoa tuijottaen hevosta, joka +vähän edempänä seisoen kääsien edessä halukkaasti söi meidän pihamme +nurmiheinää. + +-- Olette siis itse purrut toista ihmistä sieluun asti, arvelin minä. + +-- Sinä olet lapsi, etkä siis ymmärrä mitään, sanoi mies, mutistaen +suutansa vähän, mutta ei kuitenkaan nauranut. Tiedätkö mikä se vanha +mummo on sinulle, joka siellä sisällä huoneessa sairastaa? + +-- Tiedän kyllä, sanoin minä, hän on minun äitini äiti. + +-- Niin poikaseni, mutta tiedätkö mikä hän on minulle? + +-- Sitä en tiedä. + +-- Kosk'et sinä tiedä, niin minä tiedän, että hän on minun vaimoni ja +minä hänen miehensä. + +Samassa läksi hän juoksemaan töllin ovea kohti ja päästyänsä ovelle +alkoi hän kolkuttamaan, vaan ovi olikin sisältä haassa ja minä kuulin +rovastin äänen, joka sisältä lausui: Ei vielä ole aika. Nyt palasi hän +takaisin koiransa luokse, silitteli ohimennen vähän kääsien aisaa ja +istahti jälleen nurmelle. Ja totta puhuen, en ollut koskaan nähnyt +alakuloisempaa miestä. + +Minä ajattelin hänestä jos jotakin, sillä niin oli minusta ihmeellistä, +kun hän sanoi olevansa muorin mies. Kovin ihmettelin sitäkin, ettei +häntä laskettu vaimonsa luokse, enkä tiennyt mitä apua oli hänelle +minusta, joka olin hänen luoksensa ulos laskettu. Pian kumminkin +huomasin, minkä tähden minä itse olin pois huoneesta ajettu. +Varmaankaan ei tahdottu, että olisin kuulemassa mitä rovasti muorin +kanssa tuonen teitä haasteli, ja luulinpa heillä kaikilla olevan sen +ajatuksen, että jos minä saisin kuulla tuonen tiet, niin alkaisin +minäkin niitä kulkea. Vaan mitä vasten ei tuo vanha mieskään saanut +olla kuulemassa noista oudoista teistä? Kas, kummaa, kun tuota +harkitsin, aukenivat silmäni. Hän olikin se sama mies, joka jo vuosia +takaperin viikate olalla pelasti minut lapsijoukon käsistä. Aivan hän +silmissäni muuttui. Nyt oli hän minulle vanha tuttu, ennen nähty; +toisin mahtoi äänenikin soida, kun sanoin hänelle: Te minun pelastitte! + +-- Milloin ja missä olen sinun pelastanut, lapsi? kysyi hän, katsellen +jotenkin terävästi minua silmiin. + +-- Tuossa kedolla kun olin marjassa, kun oli paljo toisia lapsia, jotka +nauroivat ja reuhasivat minulle ja te, juuri te, kuljitte viikate +olalla, valkoiset vaatteet yllä ja huopahattu päässä, ja toruitte sitä +lapsijoukkoa ja samassa minuakin varoititte niittyä tallaamasta. Siitä +ajasta on jo kahdesti lumi ollut maassa, muistatteko? puhelin minä. + +Ukko istui nyt hetken aikaa suu auki eikä vastannut mitään, niin että +olin jo rupeamaisillani uudestaan kysymään. Vihdoin hän kuitenkin +heräsi unestansa -- minun nähdäkseni hän oli juuri kuin olisi nukkunut +silmät auki -- ja sanoi: + +-- Sinäkö se olit, joka olit sanonut toisille lapsille itses vanhasta +pienennetyksi ja jolle toiset sitten niin kovin nauroivat? + +-- Minä olin. + +-- No, kuka sinulle sen oli sanonut, että sinä olet vanhasta +pienennetty? + +-- Äitini minulle sanoi, vastasin minä. + +-- Kuinkahan Mari niin tyhmästi on sinua opettanut? Eihän ihmisiä +vanhasta pienennetä, eihän ihmisiä voida veistellä kuin puuta, sanoi +ukko rypistellen kulmiansa, niin että pelkäsin hänen pian suuttuvan. +Mutta samassa au'aistiin huoneen ovi ja rovasti sanoi ovelta: + +-- Helmikangas, astukaa sisään. + +Minä luulin ensin minua itseäni käskettävän, vaan huomasin pian, että +se oli äitini isää jota käskettiin, ja hän lähtikin kiivaasti kuin +tuulen puuska, ja ovi meni taaskin kiinni ja minä jäin allapäin +miettimään, mitä tuleman piti. Yksinäni odotellen ajattelin jos +jotakin, ja pisti minua vähän tuskaksi, mitä vasten minä en saanut +olla, niinkuin muut ihmiset, ja mitä vasten äitinikin minua oli +narrannut ja laittanut toisten lasten pilkattavaksi. Mutta kuitenkin +olin iloinen siitä, että vanha ukko oli minulle sanonut totuuden, ettei +minun nyt enään tarvinnut kellekään sanoa itseäni vanhasta +pienennetyksi. Kun samassa selveni, että äiti oli vaan tahtonut laskea +leikkiä kanssani, niin en voinut olla hänelle vihainen. Sen sijaan +naurahdin itsekseni ja tulin siihen päätökseen, että olin ollut oikea +puupää siinä asiassa. + +Kun olin jonkun ajan seisonut ulkona, sain minäkin käskyn tulla sisään +ja mielelläni meninkin. Siellä istui rovasti lähellä sänkyä, jossa +muori makasi, mutta hän oli kääntänyt selkänsä sänkyyn päin ja katseli +äitini isää, joka istui toisella seinällä olevalla pienellä penkillä +hyvin totisena. Kirkas kyynel kiilsi ukko paran silmässä, nimittäin +toisessa, sillä toisen päällä oli käsi. Äitini istui muorin sängyn +laidalla, toisessa kädessä virsikirja, toinen käsi muorin otsan päällä, +hänkin kyyneleet silmissä. Kun olin asettunut ovipieleen seisomaan, +kuulin rovastin sanovan: + +-- Hänen aikansa ehkä kohta tullee, eivät minun rohtoni voi häntä +parantaa. Mutta koska hän on tarkasti tutkinut käytävänsä tien ja osaa +sitä kulkea, niin se onkin aivan sama paraneeko vai ei. Vai kuinka, +Pietari Helmikangas? + +-- Se on -- minä en -- min'en -- mitään tiedä, änkytti vaarini. + +-- Kyllä Helmikangas sen ymmärtää, ette tarvitse sanoakaan, virkkoi +rovasti. Onhan teillä viime aikoina ollut vähän haluakin, kunpa vaan +pitkittäisitte, niin olisi päätös hyvä, vaikka tosin olisi parempi +ollut, jos olisitte alkanut jo neljäkymmentä vuotta ennen, eikö niin? + +-- Kyllä kai, sanoi vaari, nousten seisomaan. Minä myönnän monta asiaa, +kun rupean tällä herra rovastille oikein latelemaan entisiä ja oikein +alusta alkaen. Minä myönnän, myöntäähän minun täytyy. Ensiksikin +olisi minulle ollut kymmenen kymmentä kertaa parempi, jos olisin +kuusivuotiasna hukkunut, kun Temmesjokeen putosin. Se olisi epäilemättä +ollut parempi, mutta eipä niin ollut sallittu. Sitten olisin minä +joutanut yhdeksäntoista vuotiaana kuolla vanhemman veljeni edestä, joka +oli sekä luonteeltaan että tavoiltaan paljon parempi minua, mutta +kumminkin hän kuoli, jättäen minulle esikoisen oikeuden ja samalla +isännyyden Helmikankaan suuressa talossa. Oli ehkä väärin, että hänen +oikeutensa lankesi minun käsiini hänen hurskaan kuolemansa kautta, +mutta olihan se niin sallittu. Sillä esi-isäini vääryydellä +kokoonhaalima tavara piti minun tuhlaavaisen käteni kautta aina +viimeiseen ripaleeseen asti juosta, eikä saastuttaa vanhemman veljeni +puhdasta sielua. Hän temmattiin pois vähä ennen kuin se aika olisi +tullut, jolloin hän olisi joutunut synnin tahraaman, ilkeän perinnön +nautintoon. Sen minä myönnän ja teen vielä esi-isäinikin puolesta +suuria myönnytyksiä, sillä kuka olisikaan sopivampi tässä näitä +tunnustamaan, kuin juuri minä, joka olen tehnyt kaikesta, monen polven +säästämästä tavarasta täydellisen lopun, joka olen suuren omaisuuden +viskannut ympäri maailmaa, kuin tomun tuuleen. Mutta korkein Jumala +armollinen sielulleni olkoon, siitä ei ole ollut kenellekään muille +hyötyä, kuin krouvareille ja pirulle, senkin minä myönnän ja se on +tosi. Vaan että olen kerran katsellut immen kauniita kasvoja, silloin +kun minä olin rikas rikkaan poika, Pietari Pietarin poika Helmikangas +-- älkää, hyvä rovasti, ihmeeksi panko sen aikuista pitkää nimeäni, +sillä se on rikasten tapa, että he haluavat hyvin pitkää nimeä ja +siihen vielä paljon sivukoristuksiakin -- se on vielä suurempi +onnettomuus. -- Kovin tein väärin että niitä katselin. Sillä minä tein +ne samat kasvot kurjuuden kyyneliä vuotaviksi ja tuossa ne ovat +kalpeina edessäni, ne samat kasvot, jotka ehkä pian multa peittää. + +-- Mistäs sen tiedät, että niitä pian multa peittää? kysyi muori +hiljaisella äänellä sängystä. Toivotko sinä, että pian kuolisin? + +-- Älä puhu noin, sanoi vaari, sillä minulla on kova suru sydämmessäni. + +-- Mistäs sen surun nyt olet saanut? Etkö aina ole halveksinut minua, +ja kun olin köyhempi kun sinä, kun jouduin naimisiin sinun kanssasi, +niin minun köyhyyttäni halveksien joit sinä kaikki sekä minun että +omatkin tavarasi. Se suru, jota sinulla on, lähtee luullakseni vaan +siitä, ettei enään ole tavaraa eikä rahaa, millä voisit entistä elämää +jatkaa. Eikö totta? + +-- Älä, vaimoni, noin juttele. Anna mennä kaikki menoansa, pidä sinä +vaan matkastas huolta, äläkä rupea rovastin aikana rähisemään; se on +juotu mikä juotu, ei se enää parane. + +-- En minä sanonutkaan, että sinun piti minulle takaisin tuoman, minkä +olet juonut -- sen vaan sanon, ettei minun tuomani tavara ollut +vääryydellä koottu, olisit sen edes jättänyt juomatta. Kun sanon +melkein kuin täytymyksestä juoneesi isäsi ja veljesi perinnön, kun se +oli vääryydellä koottu, niin ei sellainen puhe ole muuta kuin juomisen +puollustustusta ja esi-isäin parjaamista. Tutki asiasi paremmin ja puhu +sitten. + +-- Tarkoin olenkin tutkinut asiani ja sen mukaan olen puhunut. Jos +minulla nyt olisi tavaraa, vaikka kuinka paljon, niin en minä enää +joisi ja mitä siihen tulee etten sinun luonasi ole käynyt, sitten kuin +meidän täytyi pois muuttaa talostamme, niin on syy ollut se, että olen +hävennyt niin kovasti, kun annoin viinan voittaa itseni. Vikahan +minussa, Marini, on, vaan älä kuitenkaan vihassa kuole. Sovitaan ennen. + +-- En olekaan sinua vihannut, vaikka luulet, sillä paljo paremmin ja +iloisemmalla mielellä olen asunut tässä turvetöllissä rakkaan tyttäreni +ja hänen pienen poikansa kanssa, kuin suuren huolen alaisena +Helmikankaan isossa emännöitsijän virassa. Minä en vihaa ketään, +ainoastaan tahdoin tietää, onko sinulla, rakas mieheni, oikea mielipaha +siitä, että olet minun näin köyhäksi maallisesta tavarasta saattanut. +Hyvin tiedän kuitenkin, ettei se ole ollut miksikään vahingoksi +sielulleni, vaan päinvastoin suureksi hyödyksi, sillä jo aikoja sitten +olen huomannut, että jos olisin koko ikäni huolettomassa rikkaudessa +elänyt, niin epäilemättä olisi hyvä Jumala jäänyt minultakin raukalta +unohduksiin. Niinkuin sinäkin Pietarini äsken sanoit tuossa korkiasti +kunnioitettavan rovastin edessä, että totuuden tunnet ja myönnät, niin +minäkin myönnän, että sinä tuhlaavaisuudellasi olet ollut Jumalan +aseena ajamalla minun Kristuksen turviin. Mitä siihen tulee, että +juur'ikään sanoin sinun esi-isiäsi parjaavan, niin myönnän, että +itsehän sen parhaiten tiedät miten Helmikankaan rikkaus oli koottu, +tahdoin vaan huomauttaa, että kunkin tulee omasta puolestaan vastata. +Mutta tuossa on väsynyt ja kuihtunut käteni. Sovitaan pois, ja joko +elän taikka kuolen, niin ei pidä, rakas mieheni, minun puolellani +mitään Kainin mieltä sinua vastaan oleman. + +Tämän sanan päälle näin minä vaarin ottavan muorin vapisevasta kädestä +kiinni, ja muori käski rovastin eroittamaan heidän kätensä, juuri kuin +vedon lyönnissä on tapana. Rovasti eroittikin heidän kätensä ja sanoi +sitä tehdessään: + +-- Kauppa on tehty, ijäisen sovinnon kauppa, Jumala vahvistakoon sen. + +Rovastin silmissä näin minä kyyneleiden loistavan ja kun hän katsahti +minun puoleeni, niin minä vapisin, ett'en tahtonut seisomassa pysyä. +Vähän ajan päästä sanoi rovasti: + +-- Nyt minä lähden kotiini, mutta lopuksi sanon vielä, tutkikaat tuonen +teitä, niin kauan kuin aikaa on. Sinäkin lapsukaiseni, ala sinäkin +tutkia tuonen teitä, ja jos et itsestäsi ymmärrä, kuinka niitä +tutkitaan, niin kysy vanhemmilta ihmisiltä, kyllä ne sen salaisuuden +sinulle selittävät. Aluksi sanon vaan, täältä kuollaan ja ruumis +lasketaan alas hautaan, mutta sielu elää aina, lapsi, ja sille täytyy +jo täällä ollessa olla joko hyvä tahi paha paikka varustettuna tuolla +puolen hautaa. + +Jäähyväisiksi puristi rovasti hellästi minun ja kaikkien toistenkin +kättä. Sitten hän astui ulos mökistämme ja olikin jo päivä hyvästi +kulunut. Häntä seurasi vaarini, jätettyänsä sydämelliset jäähyväisensä +muorilleni ja äidilleni. Ja menin minäkin ulos lähtöä katsomaan. +Rovasti nousi kääseihin ja vaari ajamaan ja melkein silmänräpäyksessä +he ajaen pitkin maantietä katosivat näkymättömiin, mutta minä seurasin +heitä ajatusten suoraa mutkatointa tietä, juuri kun olisin heidät +nähnytkin, palatessani takaisin rakkaaseen, matalaan oman äitiraukkani +turvemajaan. + +Tuskin olin astunut yli kynnyksen, kun kuulin äitini sanovan: Voi, nyt +se äiti jo menee. Minä juoksin sängyn viereen ja juuri kun olin siihen +pysähtynyt, kädet ristissä, aukasi muori silmänsä, katsahti kiivaasti +ympäri huonetta ja lausui nämät sanat: Vuodata, herra, siunauksesi +lasteni ja mieheni ylitse, niinkun minunkin otit helmoihisi -- sitten +vielä -- vaan yksi huokaus ja yksi pieni henkäys, ja maja oli muutettu, +tuonen tiet astuttu. Äitini kädestä kiinni pitäen seisoin minä siinä ja +ajatukseni lensivät kuin tuulen siivillä äitini sanoessa itku suin: hän +on jo kylmä. Minä muutin muorin hellää rakkautta minua kohtaan ja itkin +niin katkerasti, että en milloinkaan ennen ollut niin haikiasti +itkenyt. + +Kun olimme jonkun aikaa seisoneet surussamme muorin ruumiin vieressä ja +saimme vähän itkulta lomaa, virkkoi äitini: kunpa nyt isä pian tulisi. +Mutta hän ei kukatiesi tulekaan ennenkuin yöksi, meidän täytyy jättää +ruumis tähän, panna ovi lukkoon ja mennä hakemaan Tolpan Pirjoa +ruumista pesemään. Samalla kun äitini näin puhui, kuului kavioiden +kopina pihalta, ja hetken päästä astui vaari sisälle. Hän säikähtyi ja +tuli ensin juuri kuin kivettyneeksi, kun näki vaimonsa kuolleena. Hän +ei tahtonut osata puhua mitään, vihdoin hän kuitenkin sanoi, että +pitäisi olla riihi, johon ruumis pantaisiin, mutta kun ei ole, niin +täytyy meidän, nimittäin äitini ja minun, muuttaa joko Vierimälle tahi +johonkin toiseen mökkiin niin kauaksi kuin ruumis on maan päällä. +Sitten hän tarjoutui lähtemään Tolpan Pirjomummoa hakemaan, joka piti +tavallisesti ruumiin pesemisen virkanansa. Sitten hän läksi raskain +askelin ulos huoneesta, nousi hevosensa selkään ja katosi. + +Me menimme ulos äidin kanssa ja kävelimme ympäri pihaa eli aitausta, +paremmin sanoakseni, sillä meillä ei ollut mitään muita huoneita kuin +se turvetupa, jossa asuimme, sekä hyvin pieni turpeista tehty sauna -- +sekin äitini tekemä. Kuljeskellessamme johtui mieleeni vaarini puhe +riihen puutteesta ja kysäsin, eikö riihen puutteessa voitaisi panna +muorin ruumista saunaan; mutta äitini kohta epäsi sen yllytyksen. Hän +oli muka ahkera kylpijä, eikä voisi olla kylpemättä sillä aikaa, kun +muorin ruumis oli maan päällä. Niin hän minulle puheli, mutta sittemmin +olen kuullut, ettei ruumista koskaan pidä panna saunaan. Syynä lienee +joku taikausko, sillä itse muori vainajakin oli usein sanonut, että +sauna on erittäin pyhä huone, ja koska sen ajan ihmiset olivat hyvin +kalman arkoja eli oikeammin pelkäsivät kalman tarttumista, ei siinä +huoneessa, jossa alasti oltiin ja itseänsä pestiin, saanut olla mitään +kalmaa eli saastaista. Odotellessamme vaarin ja Tolpan Pirjon tuloa, +katselimme muun muassa erästä pientä pihlajaa, jonka muorivainaja oli +istuttanut perunamaan laitaan samana syksynä, kun äitini mökki oli +valmistunut. Eräs poika hirviö oli siinä viime talvena ajanut nurin +hevoisella ja reellä ja loukannut puuta, niin että sievä pihlaja +sairasti juuri kuin kuolintautiansa. Minä kysyin sen pojan nimeä, joka +oli sen pahan työn tehnyt, ja äitini sanoi hänen olevan Helmikankaan +nykyisen isännän pojan, Jaakon. Hän oli muutoinkin hyvin pahankurinen +poika, vaikka vasta kolmannellatoista vuodella. Niin äitini minulle +kaikki kertoi ja selitti, kuinka hän oli turmellut pihlajan eräänä +talviaamuna, uhalla ajaen suorinta tietä niitylle. Kun minä kuulin +Jaakko-nimen mainittavan, niin ajattelin kohta, että se mahtoi olla +sama Jaakko, joka minua oli pienennykselläni pilkannut. Vielä vähän +kyseltyäni pojan ulkomuotoa huomasinkin pian, että hän todella oli se +sama, jolle jo kirkossa kerran olin aikonut leppyä, vaan jota kohtaan +nyt sain uutta vihan syytä. Eikä siinäkään kylliksi. Sainpa lisäksi +tietää, että Jaakon isä oli paljon viekkautta käyttänyt äitini isää +kohtaan, saadaksensa Helmikankaan talon haltuunsa, ja myöskin jutteli +äiti, että pihlajan loukkaaminen oli ennustanut istuttajansa, nimittäin +muorin, kuolemaa, sillä hän oli sanonut puun istutettuansa: niin kauan +kun pihlaja eheänä säilyy, niin kauan minäkin elän; ja nyt oli se sana +toteen mennyt. Mutta kun olin tämän kuullut, rupesin pitämään Jaakkoa +jollakin tavalla syypäänä muorini kuolemaan, ja mieleni tuli hyvin +kaltoksi sekä Jaakkoa että myös hänen isäänsä kohtaan. Vielä ollessamme +pihlajan vieressä, tuli vaarini erään vanhan koukkuleukaisen akan +kanssa pihaan, ja minä näin heidän astuvan tupaan sisälle, sillä ei +kumpikaan heistä näkynyt meitä huomaavan. Mekin menimme perästä, ja +äitini alkoi toimittaa akalle, mitä hän tehtäväänsä tarvitsi. Minä +katselin oudostellen vanhaa, pahannäköistä akkaa, kun se siinä +hypähteli ja pyörähteli ja puhui niin, kuin olisi ollut tusina +perunapatoja tulessa, enkä tahtonut ensinkään kärsiä kuulla hänen niin +paljo tarinoivan ruumishuoneessa. + +Oli jo ilta, kun työ päättyi ja Tolpan Pirjo lähti matkoihinsa. Minä +sain luvan äitini kanssa mennä Vierimälle, ja me hyvin mielellämme +menimmekin, sillä äitinikin sanoi jo täysin kyllästyneensä tuohon +Tolpan Pirjoon. + +Kun olimme juuri päässeet Vierimälle ja äitini oli kertonut surunsa +talon väelle, tuli vaarikin sinne. Vierimän ukon kanssa rupesi hän +katsomaan lautoja, kirveitä ja köysiä, joita näkyi olevan runsaastikin. +Vaikka jo ilta oli myöhäinen, alkoi Vierimän pirtissä semmoinen +veistäminen ja höylääminen, ett'ei paremmasta apua. Minulla, kun näin +ensikerran oikein puusepän työtä tehtävän, oli paljo katseltavaa. Mutta +vähitellen uupuivat voimani ja minä nukahduin lastukasan päälle, josta +äitini täytyi minut nostaa penkille yölepoani jatkamaan. + +Aamulla, kun aurinko jo oli korkealle kohonnut, heräsin minä, vaan ei +mitään veistostyötä silloin näkynyt, kaikki oli pois kerätty ja +permanto puhtaaksi la'aistu. Se sai minun ajattelemaan, että oli +sunnuntai. Lauantainahan minä pappilassa kävin ja samana iltana muori +kuoli. Vaarini ja äitini olivat jo lähteneet kirkolle ja pappilaan. +Sinne oli Vierimän muorikin jo mennyt. Ainoastaan ukko oli vielä kotona +kun heräsin, mutta pian hänkin suoriutui kirkkomatkalle, ja niin sain +minä jäädä Loviisan kanssa kotimieheksi. Hupaisesti kuluikin meiltä +päivä, puhellessa milloin mistäkin. Aina väliin minä muistutin Loviisaa +kuolemasta ja tuonen teistä ja antoi surullinen tapaus paljon puheen +ainetta, vaikka emme kumpanenkaan oikein ymmärtäneet, mikä kuolema on +tahi mitä vasten kuollaan. + +Oli jo ehtoopäivä, kun kirkkomiehet tulivat kotiin. Heillä oli kaikilla +paljon puhuttavaa muori vainajasta, ja kun kertoivat, kuinka kauniin +kiitoksen rovasti oli tehnyt muorin edestä, tulin minä hyvin +surulliseksi, kun en ollut sinä päivänä päässyt kirkkoon. + +Maanantai-aamuna hyvin varhain aloittivat ukot taas puusepän-työnsä. +Minä tahdoin myös olla apuna, mutta sain usein käskyn mennä pois +tieltä. Viimein sain kuitenkin minäkin tehtävää, nimittäin sekoittaa +nokea tervan sekaan. Kun ruumisarkku tuli valmiiksi, maalattiin se +minun laittamallani maalilla. + +Vierimällä täytyi minun sitten olla koko viikon, sillä vasta seuraavana +sunnuntaina oli hautaaminen tapahtuva. Kun määrätty aamu koitti, +ryhdyttiin hyvin varhain puuhaamaan kirkolle lähtöä. Vierimän hevonen +valjastettiin kärryjen eteen, ja länkien yläpäähän sidottiin pieni +valkoinen kankaan kappale, jonka piti tuulessa heiluen ilmoittaman, +että hevoinen veti ruumista, ja niin ajettiin meidän mökille, johon +ruumisarkku jo torstaina oli viety. Arkku, jossa muori lepäsi viimeistä +lepoansa, nostettiin kärryille, ja lyhyen virren veisattua lähdettiin +ajamaan kirkolle. Oli siinä useoita saattamassa, ja minäkin istuin +muutamissa kärryissä. Kun tulimme kirkkomäelle, pyysivät moniaat +muorini vanhat tuttavat, että arkun kansi aukaistaisiin. Se tehtiinkin, +ja epälukuinen joukko kansaa, etenkin köyhiä naisia -- meidän puolelta +seurakuntaa arvaten ne olivat -- keräytyi vainajan kasvoja viimeistä +kertaa katsomaan. Useimmat itkivät, sillä muorini oli ollut hyvä +aikanansa, vaikka häviössä ja köyhtyneenä kuoli. Sitten kannettiin +ruumis kellojen soidessa paareilla hautaan, ja rovasti piti niin +kauniin puheen haudalla, ettei läsnä seisovien itkusta tahtonut +loppuakaan tulla, ja haudallakin rovasti muistutti muun muassa, että + + Tuonen teitä tutkistellen, + Toivon tähti ilmestyy. + +Näin oli nyt muorini hautaan saatettu, ja minä seisoin haudan partaalla +äitini vieressä, joka aina oli minua niin hellästi hoitanut ja minun +lukemaankin opettanut, hän oli juuri nyt, kun vähän rupesin saamaan +silmiäni auki, kadonnut, kolme kyynärää paksu multa oli hänet peittävä +ja minut ijäksi hänestä eroittava. Se oli tuonen tie ja, totta puhuen, +tuntui minusta juuri kuin puoli maailmaa olisi vajonnut syvyyteen, ja +minä äitineni seisonut sen toisella puoliskolla. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + +Minä harjoittelen itseäni työhön, voidakseni ansaita leipäni. + + +Kun muori oli haudattu ja minä äitineni jälleen muuttanut mökkiimme, +tuntui oloni erittäin ikävältä. Sillä se, joka oli poissa, oli poissa +-- hyvä mummoni oli poissa ja tyhjä sija oli jäänyt jäljelle. Selvästi +huomasi myöskin, että äidilläni oli kova suru, vaikka hän koetti sitä +salata niin paljo kuin mahdollista. Minä puolestani ehdottelin +äidilleni, että alkaisin minäkin henkeni eläkkeeksi jotakin tehdä, +keventääkseni häneltä elättämisen vaivaa. Mutta äitini sanoi kyllä +jaksavansa vielä minua elättää ja huomautti samassa, että olin vasta +puolen seitsemättä vuoden vanha. Kyllä vielä tulevaisessa olisi +minullakin aikaa ansaita leipäni eikä hänellä ollutkaan semmoista +työtä, joka olisi minulle sopinut. Sain siis itse miettiä sopivata +työtä ja onneksi sitä olikin. Tulin näet ajatelleeksi, että lähellä +mökkiämme kasvoi koivuja ja niissä paljon varpuja. Minä osoitin +äidilleni vispilää, jolla hän velliä hämmenti, ja sanoin kyllä +jaksavani kuoria vispilävarpuja, jos vaan äiti niitä itse iltaisin +sitoisi. Sen piti äitinikin mahdollisena ja hän sanoi: sitä työtä sinä +olisit kyllä voinut tehdä jo vuosia ennen, vaan kyllä nytkin vielä on +aikaa. Koetahan sitten, lisäsi hän vielä, jos ahkera olet, voit niillä +monet kopeikat ansaita. Luvan saatuani ryhdyin työhön. Minä katkoin +hyvin paljon koivun varpuja ja kannoin aika taakan kotiin. Mutta kun +aloin niitä kuoria, niin ei iloni pysynytkään samalla asteella kuin +katkoessa. Lehti oli jo päässyt liian suureksi, se oli jo aikoja sitten +jättänyt hiirenkorvan, ja niin muodoin ei kuori enää ollutkaan niin +helppo irti saada. Kuitenkin minä kiskoin kuoren irti varvuistani, +joista saatiin kappale toistakymmentä vispilää. Olipa silloin syytä +olla tyytyväinen, kun työni oli siihenkin määrään myöntynyt, vaikka +vaivaakin oli ollut. + +Vispilän tekemistä ei sillä kertaa jatkettu, sillä äitini sanoi niiden +liian ruskeita tai kellertäviä tulevan, kun ei oltu varpuja kuorittu +koivunlehden hiirenkorvan suuruisena ollessa. Sen sijaan esitteli +äitini toista työtä. Hänelle oli nimittäin annettu lupa ottaa noita +niittyä tukehduttavia roistopajupensaita, kolaaksensa niistä kuoret +pois ja polttaaksensa itse pajut. Kuoritut pajut olivat erinomaisen +hyviä polttopuita, ja pajun parkin sanoi äiti olevan erittäin kelpaavaa +tavaraa karvareille, jotka niistä maksoivat melkoisen hinnan Oulun +kaupungissa. Tätäkös puhetta minä hartaasti kuuntelin. Ensi +tilaisuudessa lupasin minä ruveta noiden roistopajujen nylkijäksi ja +sitten pajunvuota-kauppiaaksi. + +Monenkertainen voitto oli minulla mielessäni, tämä uusi yritys +edessäni. Mikä erinomainen asia niitylle, että pajupensaat tulisivat +pois ja koko suuri niitty tulisi paljaista kukista ja sakeasta heinästä +lainehtimaan. Kuvailin mielessäni, kuinka monta heinäsuovaa enemmän +nousisi niitylle, kun pajupensaat ovat pois karsitut, kuinka monelta +käärmeeltä ja sisiliskolta häviäisi lymypaikat, joten heinän tekijät +sitten turvallisesti uskaltaisivat käydä niityllä avojaloin, +varustamatta itseänsä pitkävartisilla niittysaappailla, jotka +helteisellä kesäsydämellä ovat niin rasittavia. Kun näitä ajatuksiani +kertoelin äidilleni, niin en kuitenkaan saanut kannatusta; päin vastoin +vastauksen, joka oli vähän harmittavaa viattomalle ilolleni. Hän sanoi +näet pajujen kasvavan niin suunnattomassa määrässä, että kun ne tänä +vuonna katkotaan juurta myöten kaikki, niin on jo tulevana vuonna +samalla paikalla entistä tiheämpi pajupensas ja niitä nuoria pensaita +sanottiin suvikuntaisiksi pajuiksi. Niin muodoin oli yhtä mahdoton +hävittää pajupensaita, kuin käärmeitäkin. Niillä oli niin luonnollinen +sukulaisuus, että jos oli käärmeitä hävittämässä, niin paju sillä aikaa +kasvoi, ja jos oli pajuja hävittämässä, niin käärme sillä aikaa kasvoi. +Siis kaksi voittamatonta sukukuntaa: käärmeen suku paratiisista +lähtenyt, ja pajun suku vedestä ja maasta, jo alusta mailman. Piti +kumminkin parastansa koettaa, ja äitini johti minun sakeaan pajukkoon, +jommoista en ollut vielä ijässäni nähnyt. Äitinikin unehtui parkin +kiskontaan minun kanssani, vaikka tiesin olevan työtä tehtävää +Helmikankaan suuressa talossa, mutta olihan se Helmikankaan niitty, +jota perkkasimme. Muutoin tuli niittyä tarkoin varoa. Oli Juhannuksen +edellä, ja luvatonta oli heinää tallata. Sentähden me astuimmekin niin +varovasti, että tuskin jälkiä näkyi siinä mistä olimme vesakkoon +tulleet. Kuinka taitava oli tuo äitini heinikossa kulkemaan! + +Me kiskoimme päivän, kiskoimme kaksi, ja aina eteenkin päin kiskoimme, +ja pensas kaatui pensaan perään ja entisen tihkun pajukon sijaan tuli +avara aukea. Me kannoimme taakka taakan perään puolikuivia pajunparkkia +kotipihaamme ja asetimme ne kotipihassa paremmin kuivamaan, ja kuta +useamman päivän sitä työtä teimme, sen rivakammasti alkoi se käydä. +Näin oli meillä tuon suloisen Juhannuksen tullessa jommoinenkin joukko +parkkia kiskottuna, ja äitini sanoi kasaa katsellessaan siitä tulevan +neljä vahvaa kärryhäkkiä. Mutta millä saada parkit kaupunkiin, kun ei +ollut hevosta, eikä kantamista voinut ajatellakaan, siksi oli tie liian +pitkä. Tähän kysymykseen en minä tiennyt mitään vastata. Kuitenkin +lohdutti äitini minua ja sanoi: kun kerran työ on tehty, niin kyllä +maksun saannista Herra itse huolen pitää; kunhan Juhannus ensin on +kauniisti vietetty. Ja niin tuli kaikille Juhannusilta, niin rikkaan ja +äveriään kuin köyhänkin majaan, ja tuli se meillekin eikä virkkanut +pahaa sanaakaan. + +Kohta päivällisen syötyämme Juhannuksen aattona päätimme varsinaisen +työnteon, ja olikin lepo tarpeeseen, sillä toista viikkoa olimme +ahkerasti työskennelleet parkin kiskonnassa. Ainoa työmme, joka oli +toimitettava ennen iltaa, oli huoneen puhdistaminen ja pihan +lakaiseminen. Tosin äitini aina halusi erinomaista puhtautta +kaikkialla, mutta suuriksi juhliksi oli siinä joltinenkin eroitus, +sillä silloin piti joka paikan oikein kiiltämän puhtaudesta. Nytkin oli +tämä talon puhdistustoimi tehtävä, mutta kuitenkin tällä kertaa +vähemmässä määrässä, kuin edellisinä vuosina. Siihen oli syynä äitini +suuri väsymys ja toiseksi se, että vasta hiljakkoin, muorin +hautajaisiksi, oli niin piha kuin huonekin siivottu. Sentähden +oli jo kello neljän aikana kaikki puhtaana. Mutta vielä puuttui +juhannus-koivuja, jommoisia meillä oli edellisinäkin vuosina ollut, +suurempia oven edessä pihalla ja pienempiä sisällä huoneessa. +Lähdettiin siis läheiseen metsään, jossa oli pieniä koivuja sellaisia, +joita äidilläni talvellakin oli lupa ottaa polttopuiksi. Me hakkasimme +vaan kolme koivua, yhden isomman ja kaksi vähän pienempää, ja kannoimme +ne kotiin. Ne kaksi pienempää koivua veimme sisälle, ja isoimman +asetimme seisomaan pihalle, samaan paikkaan, jossa ennenkin oli +juhannuskoivu seisonut, ja minäkin olin kuin mies ainakin puuhassa +ja työssä koivun tyveä hautaamassa. Kun tämä oli tehty, pani +äitini tulelle padan, joka oli täynnä maitoa, keittääksensä n.s. +juhannusjuustoa. Minäkin sain luvan hämmentää juustopataa, ja se oli +erittäin tarkkaa työtä, joka vaati suurta taitavuutta ja mielen +malttia. Ensiksikin täytyi pitää aivan pientä valkeaa, ja hämmennyskin +olla vaan näennäinen. Kuta taitavammasti keiton kanssa eli ja liikkui, +sen parempaa tuli juusto, sillä suurta valkeaa padan alla pitäessä +olisi juusto pian saanut pohjaanpalaneen makua, ja kiivaasti +hämmentäessä olisivat taas kokkareet menneet hajalle. Minä tein +niinkuin äitini, joka oli mainion hyvä juuston keittäjä, minua neuvoi, +pidin pientä valkeaa ja hämmensin hiljaa ja varovasti, mutta keitin +muutoin hyvin kauan ja se onkin juhannusjuuston päämahti, että sitä +kauan keitetään. Sillä tavoin tulevat näet kokkareet hyvin punertaviksi +ja ovat vähän kovia ja sitkeitä, niin kun keitetyt kananmunat, mutta +maku niissä niin mainio, ettei maailmassa mitään paremman makuista +löydy. + +Kun juusto oli keitetty, ja minä olin oppinut sekä sen keittämisen että +myös samalla aikaa juuston juoksuttimestakin itselleni tiedot onkinut +-- mutta joita en tahdo ruveta tähän latelemaan -- niin kaadettiin +juusto pois padasta puiseen pönttöön, joka oli puhtaaksi pesty ja +katajanhavujen kanssa haudottu. Tämän jälkeen, kun kaikki työt oli +tehty, aloimme veisaamaan virttä: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen +-- --. Taisi tämän suvivirren viimeiset säveleet kuulua ulos, kun +äitini isä eli vaarini astui ovesta sisään ja lausui tervehdyksen: +onnellista juhannusta, rakas tyttäreni ja tyttäreni poika! + +Vaaria en ollut nähnyt hautajaisten jälkeen. Nyt hän mielestäni tuli +parhaaseen aikaan, kun meille juuri alkoi juhannusyön valvominen. +Äitini oli näet vähä ennen vaarin tuloa sanonut, että tänä yönä +valvottaisiin entistenkin juhannusöiden edestä, sillä muori vainaja ei +ollut suvainnut valvontaa. Sitä vastoin oli vaari hyvin taipuva siihen, +ja kun äitini kysyi, valvotaanko, isä, tänä yönä? niin vastasi hän +iloisesti: + +-- Valvotaanpa vaan, hei, valvotaan! + +Sitten sytytti vaarini piippunsa ja sanoi: jos valvoa aiotaan, niin +mennään joen rantaan istumaan, sillä ei mikään ole suloisempaa eikä +terveellisempää, kuin istua lähellä juoksevaa vettä tähän vuoden +aikaan. Me menimme kaikki joen rantaan, ja todella oli siellä erittäin +viehättävää niin kuin vaari oli sanonutkin. Minä juoksentelin sinne +tänne, milloin tuodakseni äidilleni jonkun keltakukan, milloin +ottaakseni kiinni jonkun yöpuulleen, kukan päälle, heittäyneen +perhosen, jonka sitten annoin vaarilleni. Mutta kauan en saanut tätä +leikkiä pitää, sillä vaarini sanoi: anna perhosten nukkua rauhassa, ja +hän päästi pois käsistänsä nekin perhoset, jotka olin tuonut. Sen +sijaan käski hän minun istumaan viereensä, että hän saisi tarinoida +minun kanssani. + +Kaunis oli ilta, erittäin kaunis ja koko yö oli vaan paljasta iltaa ja +aamua, sillä pimeä ei tullut ensinkään. Minä istuin vaarini ja äitini +väliin ja kaikki oli niin hiljaa, ainoastaan joku kalalokki silloin +tällöin pyrähteli veden pinnassa ja kiiti saaliinensa ylös, ja hieno +etelätuuli suhahteli rannan raidoissa. Vähän aikaa aivan hiljaa +istuttuansa alkoi vaari puhumaan ensin nykyisistä ja sitten menneistä +ajoista. Äiti ja minä kuuntelimme, kun vaari kertoi. Vastustamattomasti +näkyivät hänen ajatuksensa kääntyvän hänen vaimonsa, muorivainajani +kohtaloon, jonka kovuus oli ollut hänen syynsä. Hän kertoeli samoja +seikkoja, jotka hän vainajan kuolinhetkellä oli puhunut ja minä sain +nyt tietää yhtä ja toista lisää. Vanhempi veli oli kuollessansa +jättänyt nuoren morsiamen jälkeensä. Morsian, joka kaksi vuotta +myöhemmin tuli nuoremman veljen -- vaarini nimittäin -- vaimoksi, oli +muorivainajani. Joku aika häitten jälkeen kuolivat vanhemmat toinen +toisensa perästä melkein yhteen hautaan ja siten joutui odottamattomien +kuolemantapausten kautta sekä morsian että perintö vaarini haltuun. +Perinnöstä taasen, vakuutti hän, oli hän todella kuullut puhuttavan, +että se oli suurimmaksi osaksi vääryydellä ko'ottu. Kun samaan aikaan +omaisten äkillinen kuolema oli herättänyt kuoleman pelkoa ja +synninsurua, niin rupesi hän miettimään, miksi juuri hän oli joutunut +väärän mammonan omistajaksi. Nuo mietteet saivat hänen erehtymään, hän +kun rupesi viinalla viihdyttelemään omaatuntoansa ja siten vähitellen +tuli roimajuopoksi. Siitä sitten kodinrauhan ja onnen ja tavaran häviö. + +Näitä kertoi vaarini hiljaisella äänellä. Tavasta oli kuin olisi hän +itsekseen puhunut, ainoastaan ääneen ajatellut. Eikä se ollut +puolustuspuhetta, vaikka hän jälleen näytti esi-isiään syyttävän. +Nähtävästi tahtoi hän vaan julki lausua, mitä lukemattomat kerrat oli +mietiskellyt. Se kai tuotti lievennystä raskaalle mielelle. + +Mutta vielä hän jatkoi kertomustansa, puhuen itsestään kuin vieraasta +henkilöstä, ja minun lapsellisessa mielessäni tuntui se joltakin +sadulta. Vasta myöhemmin ja vähitellen ovat kaikki eri seikat minulle +täysin selvenneet. Kaunis emäntä, siveä Susanna synnytti miehellensä +tyttären yhtä kauniin kuin hän itsekin oli. Tytär kasvoi, tuli +aikaihmiseksi, vahvaksi ja rotevaksi, ja niin muodoin monen mieliksi. +Tulipa yksi häntä kosimaan tunkeutuen toisten kosijain väliin. Hän oli +erittäin kaunis mies, mutta vielä kauniimmat olivat hänen puheensa. Hän +oli alkuansa talonpoika, mutta silloin viraltansa merimies, ja hän, +juuri hän, voitti solakan tyttären rakkauden. Eikä kunnoton mies +kuitenkaan rakkautta rakkaudeksi tuntenut, vaan oli niin kauan neitosen +suosiossa, kuin sai aikaan, että hän synnytti pojan. Sitten mies lähti +merelle ja karkasi kuulumattomiin. Ja miksi hän sen teki? Hän oli +tavaran ahne ja kun huomasi, ettei saisikaan tavaraa, naidessaan +köyhtyneen talontyttären, niin hän keksi hyvänkin keinon -- jäniksen +pitkät jäljet, pitkät jäljet jäniksellä -- --. + +Tätä kuullessaan oli äitini pää vaipunut syvään alas polvea vastaan, +jota piti käsillään. Hän näytti semmoiselta kuin joskus ennenkin, +jolloin olin huomannut, että hänen sydämessään on raskas suru, josta +hän ei tahtonut kenellekään puhua. Ei hän nytkään mitään sanonut, oli +vaan vaiti. Vaarikin oli vähän aikaa vaiti; mutta sitten hän taas alkoi +puhella, mutta aivan toisella, keveällä äänellä: + +-- Nyt ovat kumminkin pahimmat ajat ohitse, sanoi hän; tytär, josta +kerroin, on kadottanut äitinsä, mutta hänen poikansa elää. Poika on +ahkera ja vikkelä miehen alku, joka jo pystyy vaikka pappilan +ryytimaata perkaamaan. Jos hän ryhtyisi siihen työhön, niin hän saisi +täyden ylläpidon koko kesän ajalta ja palveluksesta erotessaan syksyllä +kunnollisen vaatekerran palkaksi. Sanottuansa tämän katsoi vaari +hymyillen minuun, ja minä ymmärsin nyt, että kaunis talon tytär oli oma +rakas äitini. Se oli ihan selvää, sillä olihan äitini vieläkin kaunis. +Oudompi oli minun ajatella tuota merimiestä, tuntematonta isääni. Olin +liian lapsi arvostelemaan hänen tekoansa. Vaarille sanoin kumminkin +ymmärtäväni koko kertomuksen, jopa senkin, että minä olin poika, joka +jo voisin pappilan ryytimaassa rikkaruohoja nykkiä. Eikö niin, vaarini? + +-- Aivan niin, sanoi vaari, puhaltaen savupilven piipustansa. Kaikki +oikein, kaikki oikein! + +Samassa kulki maantietä ohitse joukko nuoria miehiä, jotka olivat +humalassa, kiljahtelivat, lauloivat ja riitelivät. Eivät he kuitenkaan +meitä nähneet, kun istuimme alhaalla törmän alla ja heillä kun oli +ohran jyvä silmässä kuin silakka. Niin he menivät ja katosivat; mutta +vaari katsoi heidän jälkeensä, huokasi pitkän huokauksen ja sanoi: + +-- Noin sitä mailmassa marssitaan, sukat ja säärykset parsitaan, ja +vihdoin tulee vippu. + +Nyt huomasi äitini, että kylpeminen oli unehtunut. Tosin oli hän +lämmittänyt saunan sillä aikaa kun minä toimin juuston keitossa, mutta +muut asiat olivat olleet mielessä, niin ettei hän sen koommin ollut +muistanut saunaa, vaikka hän juuri ennen vaarin tuloa oli sanonut ukon +olevan ahkeran kylpijän. Muutoin kylvettiin tavallisesti, niin +juhannukseksi kuin jouluksikin, hyvin aikaisin; nyt oltiin jo lähellä +auringon nousua. Äitini sanoi kuitenkin vaarille saunan olevan valmiina. +Se ilahutti vaaria kovasti. Hänen silmänsä oikein kiilsivät, kun hän +sanoi: + +-- Oletko, tyttäreni, lämmittänyt saunan ja jättänyt kylpemättä! Eihän +niin pitänyt tekemäsi, jos siellä on vielä maidon haaluistakaan +lämmintä, niin minä paikalla kylven. Kaikki kolme lähdimme +juoksujalassa saunaan. + +Meidän saunan kiuas oli kokoon kyhätty kovista kivistä, jotka eivät +aivan vähällä lämpöä luotansa laskeneet, ja kiukaassa oli sen tähden +vielä hyvin porisevaa kuumuutta, kun vettä päälle heitettiin. Kyllä se +riitti tuolle entiselle rikkaalle Helmikankaan isännälle, ja hän kylpi +ylen tyytyväisenä tuolla tyttärensä rakentamassa saunassa. Jopa hän +saunan penkillä istuen teroitti sieralla ja pienellä öljykivellä, jota +hän aina kantoi liivinsä isossa taskussa, tuppipuukkonsakin ja rupesi +ajamaan partaansa. -- Otan tuossa tyttäreni saunan penkillä pois +partanikin, puheli hän, näillä moukkamaisilla kujeilla, nimittäin +tuppipuukolla. -- Parran ajeltuansa kaasi vaarini ämpärillisen vettä +päähänsä ja lausui, nyt minä olen viittä vuotta nuorempi; kunpa vaan +suutari saisi uudet pieksusaappaani valmiiksi, niin olisin oikein +keveillä leskenkengillä varustettu leskimies. Samassa läksi hän ulos +saunasta juoksemaan ja hyppäsi jokeen. Pari kertaa hän ui joen poikki +ja tuli sitten takaisin uudestaan kylpeäkseen. + +Minä katselin suurella uteliaisuudella tuon vanhan miehen +kylpemistapaa, johon sivumutkina oli yhdistetty parran ajaminen ja +uiminen, ja ajattelin että olisin valmis minäkin tekemään sen saman, +vaan minulta puuttui vielä paljo hänen suhteensa. Minulla ei ollut +partaa, ei keveitä lesken kenkiä eikä leskeyttäkään eikä uimataitoakaan +eikä tyttäreni tekemää saunaa, siis ei yksikään näistä tempuista ollut +minulle sopiva. Minä tyydyin siihen, että äitini heitti minunkin +osaltani saunan kiukaalle pikkuisella kipolla vettä ja sitten kylvetti +minun sievästi pienellä vihdalla ja pesi minut. + +Aurinko oli noussut sill'aikaa kun olimme saunassa ja niin muodoin oli +valvomisen päätarkoitus jäänyt saavuttamatta. Kuitenkin me menimme +tyytyväisinä levolle. + +Aurinko oli jo korkealla, kun heräsin, ja minä ajattelin mennä +kirkkoon, mutta maailma oli mielestäni sinä aamuna nurinpäin, sillä +nousunpuoli päivää oli muuttunut laskun puoleksi, itäinen taivas +länneksi. Mitään puhumatta äitilleni jätin hänen istumaan kirjansa +ääreen ja menin joen rantaan. Siellä katselin joka haaralle, vaan jos +olisin mihin katsellut ja mitä kuunnellut, en missään huomannut mitään +aamuntapaista. Karjan kellot kuuluivat likeltä ja etäältä ja itse +aurinkokin aleni alenemistaan, sanalla sanoen, kaikki näytti pelkältä +illalta, vaan minä en voinut uskoa sitä illaksi. Palasin siis takasin +sisälle ja kysyin äidiltäni, missä vaari oli. + +-- Kuinka niin, sanoi äitini, oletko pyörryksissä? + +-- Kuinka niin, vastasin minä takaisin, mistä pyörryksiin olisin +tullut? -- Mutta todella itsekin aloin uskoa pyörryksissä olevani. + +-- Vaari meni aamulla pappilaan, rupesi äiti puhumaan, sillä hänen piti +kyyditsemän rovastia kirkolle, ja sanoi muutoinkin haluavansa käydä +kirkossa juhannuksena, jolloin siellä on rippilapset. Olisin minäkin +mennyt kirkkoon, mutta kun koko päivän nukuit, niin en voinut sinua +jättää yksinäsi. Olisin tuota näen mä kerinnyt kyllä käydä kirkossakin +sinuun nähden ja helposti ehtinyt takaisinkin tulla, kun vasta illalla +heräsit. + +Sen oli valvominen vaikuttanut; mutta mitä voin minä siihen, että +juhannuspäivä oli mennyt, kunhan vaan ei kaikkea juustoa olisi syöty. +Kysyin siis kohta äidiltäni: + +-- Vieläkö on juhannusjuustoa yhtään jälillä? + +-- Kyllä sitä sinulle asti vielä on, ala vaan syödä, lapsi. + +Syötyäni muistin vaarin puheet yöllä ja rupesin kysymään äidiltäni, +eikö olisi sopivinta, että minä menisin pappilan puutarhaa perkkaamaan, +niin ettei äitini ainakaan kesän aikana tarvitsisi pitää huolta +elatuksestani. + +-- Sitä olen ajatellut koko päivän, vastasi äitini, sillä isä sanoi +aamulla, että minun piti toimittaman sinun sinne, mutta minä pidän +sinun vielä niin lapsena, että tuskin voin sinua tänä kesänä laskea +mihinkään; ihmiset sanoisivat, etten minä voinut yhtä lasta elättää. + +-- Eihän se mitään tee, mitä ihmiset puhuvat, kun asia on itsestään +hyvä. Minä menen pappilaan ja tiedän kyllä, ettei rovasti minua pahoin +pitele. + +-- No, mene sitten, pääsethän tuolta pois, jos tulee paha olla, arveli +äitini päättäväisesti, vaan ei iloisesti. + +-- Lähdetäänkö kohta? sanoin minä lapsen levottomuudella. + +-- Lähdetään, vastasi äiti lyhyesti, laskien kirjan kädestään. + +Äitini oli hyvin harvapuheinen ja pani vitkastellen päällensä. Vihdoin +me läksimme ja minä olin hyvin iloinen, että sain mennä ansaitsemaan +leipäni ja samalla lain helpottaa äitini vaivoja. Näissä mietteissä +tulin äitini seurassa pappilaan ja erinomainen puutarhan haju pisti +taas nenään. + +Kohta pihalla tuli vaari meitä vastaan, saattoi minut kyökkiin ja +esitteli minun ruustinnalle, joka oli siellä. Minä en ollut ennen +ruustinnaa nähnyt ja katselin häntä jotenkin terävästi silmiin, seisoen +kyökin ovipielessä, sillä välin kun vaarini puhui hänen kanssaan niin +hiljaa, etten monta sanaa erottanut. Kun keskustelu päättyi, käskettiin +äitinikin sisälle. Ruustinna nousi ylös ja lähestyi äitiäni ja tervehti +häntä kädestä, puristaen sitä kauan ja hellästi, ja punan lentäessä +hänen vanhanpuolisiin kasvoihinsa alkoi hän puhua: + +-- Te olette Helmikankaan tytär ja olette itse rakentanut itsellenne +mökin, te olette kelpo nainen; synti ja häpeä että teidät on narrattu, +sen miehen synti ja häpeä, joka sen teki, eikö niin? + +-- Ei se, rakas ruustinna, ole narri joka narraa, vaan se joka antaa +itsensä narrata, lausui äitini vastaukseksi, -- seisoen suorana kuin +kynttilä ruustinnan edessä. + +-- Kyllähän se niinkin on, sanoi ruustinna, että niitä kaloja, kuin +ihminen pyytää, niitä hänelle sallitaan; mutta te, Maria, olette +osottaneet itsenne niin kunnolliseksi ja jaloksi ihmiseksi, ettei +teihin sovi, itse omistaen eikä toisten antaen, vähimmätkään +herjaus-lauseet. Hänen pidän minä syypäänä onnettomuuteenne. Petturi +periköön petturin palkan -- -- niin, vaikka anteeksi annettakoon suuret +sanani, en minä tahdo ketään ihmistä tuomita. Kuinka muutoin ai'otte +tämän poikanne kanssa? + +-- En ole itsekään oikein selvillä, mitä hänen suhteensa pitää tekemän, +virkkoi äitini. Hänellä on niin väkevä into itseänsä elättämään, etten +minä voi häntä estää työstä, vaikka pelkään hänen pilaavan terveytensä +liian aikaisella työn tekemisellänsä. + +-- Olemme kuulleet, lausui sitten ruustinna, Helmikankaan kertovan +hänen työn-innostansa ja hän saapi täällä elustella puistossa ja +kaikenlaisessa semmoisessa keveämmässä työssä. Emme siis millään muotoa +tarvitse ruveta estämään häntä työstä ja siten tylsyttämään hänen +intoansa. Katsottakoon vaan perään, ettei hän tee työtä voimainsa yli. + +-- No niin, jääköön sitten tänne! sanoi äitini. + +Sellainen oli välipuhe, jolla minut pantiin rovastin puutarhuriksi, ja +asian päätettyä sain minä ja äitini myöskin ruustinnalta ruokaa. +Muistanpa vielä, että pappilassakin oli juhannusjuustoa, vaan ei se +pappilan juusto ollut läheskään niin hyvänmakuista, kuin äitini +keittämä juusto. + +Kun olimme syöneet, läksi äiti minun kanssani ulos kyökistä, ensin +kiitettyänsä ja hyvästit sanottuansa ruustinnalle. Me istuimme vielä +kauan yhdessä pappilan pirtin portaalla, siksi kun myöhäinen ilta käski +eroamaan. Siis jätti äiti nyt minullekin hyvästi ja se oli ensikerran, +kun oma äitini sen teki. Sitten hän lähti ja minä jäin pappilan pihalle +katsomaan hänen jälkeensä. Ensi kerran tunsin itseni jätetyksi melkein +oman onneni nojaan, ensikerran tunsin kaipausta ja ikävää äitini +perään. Tuntuihan minusta juuri kun sekin puolisko maailmaa, joka +muorini haudalla jäi vielä minun ja äitini jalkain alle, olisi minun +erotessa äitistäni kadonnut hänen myötänsä. Nyt vasta osasin oikein +rakastaa äitiäni. Hänellä oli kuitenkin etevyyden sija myönnettävä eikä +mitään sopinut yhdenvertaiseksi taikka väliverhoksi äitini ja minun +välille. Ei mikään eikä kukaan muu ollut kuin äitini, hän yksinään oli +äitini! + +Aamulla vei vaari minun perunamaalle, josta minun oli roskaruohoja pois +nykkiminen, ja varoitti ett'en saa nykkiä pois perunan taimia. Eikä se +muistutus ollut aivan tarpeeton. Perunan taimet tosin tunsin, vaan +olisin ehkä huomaamattani tullut nykäisseeksi niitäkin, jos ei minua +olis siitä uudesti muistutettu. Nyt koetin varoa, etten koskaan +tarpeellista tarpeettomain kasaan heittänyt. + +Vaarini aseman pappilan perheessä huomasin kohta ensimäisenä päivänä. +Hän oli nimittäin isäntärenki, ja kaikkein täytyi totella häntä yksin +pienimmissäkin. Paljo olikin hänellä tointa ja puuhaa, sillä rovastilla +oli iso puustelli hoidettavana. Sen ohella oli hänellä paljo +sivupuuhia, joita herrastalon herrastarpeet hänelle tuottivat. Muun +muassa täytyi hänen käydä useammin Oulussa kun Helmikankaan isäntänä +ollessansa. Enimmät herrasväen hienoimmista ruokolajeistakin täytyi +aina hakea kaupungista ja kun usein tuoretta tarvittiin, niin oli +vähintäinkin pari kolme kertaa viikossa siellä käyminen. Nämä kaupungin +matkat olivat aina vaarini tehtävät. + +Kun vaari oli poissa ja minä olin muun talonväen seurassa, kuuntelin +minä sanatonna, mutta muutoin tuhantena korvana, mitä vaaristani +juteltiin. Usein olikin heillä puhumista hänestä, vaan eivät kuitenkaan +näyttäneet häntä vihaavan. Häntä pidettiin toimeliaana, mutta muutamat +pistivät kumminkin aina pientä pilkkaa hänen selkänsä takana, sanoen +sellaisten talonisäntäin, jotka talonsa ja isännyytensä juovat, +joutuvan lopulta pappilan pehtoriksi. + +Minä en puuttunut, en sekaantunut näihin salaisiin puheisiin, jotka +olivat tavallista palvelusväen suun-maiskutusta, vaan tein määrätyt +tehtäväni reippaasti ja voitin niin vähitellen koko väen suosion. + +Minun toimenani oli, niinkuin jo alusta oli puhuttu, melkoisen suuren +puutarhan puhdistaminen ja käytävien sannoittaminen. Vaarini teki +minulle pienet yksipyöräiset käsikärryt, joilla minä hiekkaa puutarhaan +työnsin ja käytävät niin kauniiksi laitin, että rovastikin niitä oikein +ihanteli ja ruustinna ja ryökkinätkin olivat hyvin kiitollisia. Usein +sain minä jonkun kuparirahan, jota herrasväki juomarahaksi nimitti. +Enimmät juomarahani sain minä kuitenkin siitä, kun hyvin kiivaasti +juoksutin postilaukun kestikievarista kolme kertaa viikossa. + +Totta puhuen ei minulla ollut paljo aikaa lapsellisiin huvituksiin enkä +niitä paljo halunnutkaan, sillä tiesinhän olevani vieraan palveluksessa +enkä äitini turvissa. Mutta oli minulla hyvitystä ja huvitusta. Sitä +tuli minulle vaarin puolelta. Vaari oli minulle muorini sijassa. Muorin +kuoltua rakastin vaaria, sillä hän oli nyt minun opettajanani, ja kun +toiset lapset löivät palloa ja muuta rähinää pitivät, opettelin minä +tekemään puulusikoita, puukauhoja ja pieniä lastenkärryjä ja rekiä, +n.s. lelukaluja, ja sommittelin vuolemaan koiria, kissoja, lehmiä, +lampaita, sikoja, hevosia, sanalla sanoen kaikkia mitä näin. Mutta +ihmeellisin kaikista oli pieni nuuskatoosa, jonka vaarin johdolla +veistelin kirjan muotoon ja josta rovasti minulle maksoi puoli ruplaa. +Oli vaan suurin vastus, etten tahtonut jaksaa vuolla, kun olin liian +nuori ja usein olin ulkotöistä hyvinkin väsynyt veistelemään +ruvetessani. Usein leikkasin sormeenikin haavan, kun en vielä osannut +veistä oikein hoitaa. Mutta aika kului kuitenkin hupaisesti ja vaikka +olin aina työssä, pysyin minä terveenä ja kasvoin ja vahvistuin oikein +silminnähtävästi. + +Sunnuntaisin kävi äitini pappilassa minua katsomassa. Usein hän valitti +ikävätä ja kolkkoa oloa yksinäisessä turvemökissä, kun oli aivan yksin. +Surkea oli nähdä äitiäni, kun hän kyyneleet silmissä muisteli entistä +lapsuutensa aikaa Helmikankaan suuressa talossa, jolloin hänellä oli +ollut hauskempi olo, kuin nyt omassa tekemässä hökkelissä. Selvästi +huomasin, että hänellä oli ikävä minua. Minä koetin lohdutella häntä ja +lupasin tulla talveksi kotiin. Yhtenä sunnuntai-iltana, kun istuimme +pirtin portaalla, tuli umpimähkäinen sana hänen huulillensa. Jos joku +hänen tuttavistaan menisi Raahen markkinoille, puheli äiti, niin hänkin +menisi sinne; heinää oli hän vähän tehnyt sekä Vierimän hevosella +vienyt parkit Ouluun. Tuo, että hän sanoi heinää tehneensä, oli +mielestäni tarpeeton sana, sillä joka kesä hän oli vanhassa +kotitalossansa Helmikankaalla kaikissa ulkotöissä, niityllä, pellolla, +riihellä ja vieläpä ojiakin pohjaamassa. Mutta että hän oli tehnyt +vähän heinää ja aikoi mennä Raahen markkinoille, oli minusta jotenkin +umpimähkään. Olikohan aikomuksensa ostaa lehmä? Joutavia, mitä vielä, +ajattelin minä. Kyllähän olin kuullut Liminkalaisten käyvän Raahen +markkinoilta lehmiä ostamassa, vaan milläpä, ajattelin minä, äitini +lehmän ostaisi. Tästä ei sen enempää ollut puhetta, vaikka äitini kävi +joka sunnuntai minun luonani. + +Syksyn tultua sain minä, niinkuin luvattu oli, uuden harmaan +sarkapuvun, pappilan nuoren herran vanhat turkit ja vanhan lakin sekä +vielä ruplan rahaa ja puolitoista tynnyriä rukiita ja pussillisen +ruokaa kotia vietäväksi. Rukiin paljoutta, puoltatoista tynnyriä, +ihmettelin minä, sillä pidin koko rukiit liikana palkkana, kun olin +saanut sarkapuvun ja turkit ja lakin ja ruplan ja ruuan koko ajalta. +Oliko sitten syystä vai syyttä, minä pidin kuitenkin vaarini syypäänä. +Hän oli varmaankin käyttänyt viekkautta minua kohtaan ja palkkansa +päälle rukiit rovastilta ottanut, narrataksensa minua luulemaan itseäni +suuripalkkaiseksi kesärengiksi, mutta se luuloni ei ole vieläkään +tiedoksi muuttunut. Mutta hyvästit annettuani ja saatuani, minä +kaikkineni lähdin ja pappilan hevosella minua vietiin. Pian olin +jälleen kotonani. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + +Minä rupean kauppiaaksi. + + +Kotona olin ja kesä oli mennyt. Oli jo kekrin aika, lunta maassa ja +luontokappalten täytyi saada sijansa seinien sisäpuolella. Saunamme oli +muuttunut lehmän asunnoksi, sillä äitini rahat ja Raahen markkinat +olivat asioita niin muodostelleet. Minun juomarahani luulin ensin +myöskin olevan joko päänä tahi häntänä tuossa sievässä, vähän +köykkyselkäisessä puninkirjavassa lehmässä, sillä minä olin aina joka +kerta, kuin äitini pappilassa kävi, antanut hänelle kaikki kopeikkani. +Mutta eipä niin ollut, kaukana siitä. Raahen markkinoilta oli minulle +tuotu isonlainen, läkkinen säästöpyssy. Muutamat nimittivät sitä +säästölaatikoksi, mutta minä sanoin sitä säästökannuksi, sillä sen +ulkomuoto oli kun vanhanaikaisen puisen juomakannun. Siinä +säästökannussa oli kaikki rahani, aivan arvollaan, sellaisena kuin net +olin saanutkin. Siis ei mikään paikka äitini lehmässä ollut minun +ostamaani. Mutta äitini sanoi minulla olevan joltinenkin omistusoikeus +lehmään, kun olin poissa ollessani jättänyt kuluttamatta äitini ansiota +syömiselläni, ja oli äitini niin muodoin saanut säästönsä, johon hän jo +alun oli pannut monien vuosien kuluessa, viime kesänä niin vahvasti +kasvamaan, että riittivät lehmäksi. Enkös ollut sanonut niin pappilaan +kuin myöskin parkin kiskontaan lähtiessäni, että minäkin voisin hyötyä +tehdä! Pian siis kaunis alku loppuansa kiitteli. + +Meillä oli syytä iloita. Minä olin tuonut jyviä, lehmä antoi maitoa, ja +perunoita oli saatu omasta pellosta niin paljo, että riitti myydäkin. +Sitä paitsi oli minulla vielä käsitöissänikin kauniita alkuja, vaikka +nuo ennen mainitut elävien kuvat, lusikat ja kapustat vaativat vielä +paljon silitystä ja kirnutusta. Valmistaessani pikku teoksiani noudatin +tarkalleen vaarini neuvoja ja niin tulivat kaikki kesällä kesken +jääneet kalut jo ennen joulua valmiiksi ja puleeratuiksi. Mutta nyt +tuli kysymys, mitä niillä tekisin. Neuvoteltuani. äitini kanssa päätin, +että koska aine ja alku ovat pappilasta, on oikeinta viedä ne sinne +valmiina takaisin. Niin teinkin vähää ennen joulua, ja annoin kaluni +ruustinnalle sanoen: Minä olen nämä kapineet täällä ollessani +aloittanut ja koska ovat pappilan haloista veistetyt, niin annan minä +kaikki ruustinnalle, enkä niistä mitään pyydä. + +-- Kiitoksia paljo, sanoi ruustinna, oletpa sinä hyvä poika sorvaamaan. + +Samalla hän meni rovastille näyttämään teoksiani. + +Vähän ajan takaa tuli rovasti kyökkiin ja kaikki ryökkinätkin hänen +perässään ja ruustinnakin oli siinä samaisessa joukossa. Kaikilla oli +suu naurussa, juuri kuin heillä olis ollut aikomus minulle nauraa. Sitä +eivät he kuitenkaan tehneet, he vaan myhäilivät puuveistoksilleni, +joiden pysyväisestä arvosta sanoivat Ranskan ja itse Italiankin +puulusikan- ja kapustain veistäjien täytyvän todistuksensa antaa. Niin +muodoin oli minulla hetken aikaa hyvää korvissa ja hetken perästä hyvää +suussakin, sillä minulle tuotiin leipäjuustoa, vehnäkakkua ja +maitovelliä. Mutta vielä pieni hetkinen, niin tuli hyvää taskuunkin, +nimittäin kaksi rahaa. Toinen kimaltelevan kirkas hopeinen rupla, +toinen paljoa pienempi ja tummempi 25 kopeikan raha. Silloin oli hyvät +korvissa, hyvät suussa, hyvät silmissä, hyvät vielä taskunkin vuorin +välissä, ja minä sanoin sydämestäni suuri kiitosta, hyvästi nyt, ja +läksin. + +Palatessani poikkesin Seppämatille, joka teki minulle halvasta hinnasta +lusikkavuolimen. Sen saatuani menin iloisena kotiin. Ruustinnan antamat +rahat annoin äidilleni säästöön pantavaksi; niistä oli vaan 5 kopeikkaa +poissa, lusikkaveitsen hinta. + +Äitini pyysi Vierimän ukon tuomaan rankakuorman ja autti minua +kapusta- ja lusikkapuiden hakkaamisessa. Vaikka oli nainen, osasi hän +hyvin käyttää kirvestäkin. Samoista rangoista veistettiin myös +suksipuut ja kaikki asetettiin uunin päälle kuivamaan. En ollut vielä +koskaan suksia tehnyt enkä tehtävän nähnyt, mutta äitini kehoitti minua +rupeemaan niitä veistelemään. Sievät, pienet sukset, arveli hän, ovat +hyvin kelpaavia kaluja kaupungin lapsille ja niistä saapi kyllä +hintaakin. Minä juoksin Vierimälle isännältä vanhoja suksia lainaksi +pyytämään. Vierimän ukko kysyi, mitä minä suksilla tekisin, aioinko +opetella hiihtämään. Minä vastasin rupeavani suksia tekemään kaupaksi. +Ukko ihmetteli vielä ihmettelemästä päästyänsäkin minun muka liian +aikaista työ-intoani. Antoi hän kuitenkin sukset, mutta ennenkuin +läksin pois, neuvoi hän minua, että kun päätarkoitus on elatuksen +saanti, niin olisi hänen mielestään sopivinta, että aluksi ottaisin +keveämmän työn toimittaakseni. Minä menen, jatkoi hän puhettaan, +huomenna kaupunkiin, ja jos tahdot, niin tuon sieltä sinulle pieniä +kirjoja, lauluja ja kuvia, joita voisit kaupitella nyt ennen joulua, +sillä ihmiset ostavat juuri joulun edellä sellaista tavaraa +jaellaksensa niitä lapsillensa joululahjaksi. Jollei sinulla itsellä +ole rahaa, niin minä tuon omalla rahallani. Minä tuon neljän ruplan +edestä ja sinä saat maksaa jolloin kulloin tulevaisuudessa, ei sillä +ole mitään kiirettä. + +Minä käskin hänen tuoda mainitun summan edestä ja lupasin ruveta +kirjakauppiaaksi ja menin sukset olalla kotiini. + +Kotiin tultuani kerroin äidilleni Vierimän ukon hyvät lupaukset ja +äitini mielistyi siihen kohta. Hän lupasi itsekin kulkea toisella +puolen pitäjästä lyhemmillä matkoilla, sillä hän sanoi ei saattavansa +lehmän tähden pitkälle lähteä. Minun hän taas lupasi pitemmällekin +mennä, kun vaan varoisin, etten eksyisi korpiteillä. + +Sanasta miestä, sarvesta härkää. Niinpä Vierimän ukkokin aivan +sananlaskun mukaan toi minulle kaupungista kirjat, laulut ja kuvat. +Omalla rahallaan oli hän ne ostanut, niinkuin oli luvannutkin. Se oli +täsmälleen kaksi päivää sen jälkeen, kuin olin sukset lainannut. Mutta +onhan se tavallista, että kun seppä on työnsä tehnyt, niin hän pyytää +palkkansa. Vierimän ukko, vaikka vaan torppari, teki juuri kuin seppä. +Kun hän itse kantaen oli tuonut kotiin kauniin paperimytyn ja minä olin +aukonut ja kaikki tarkalleen tutkinut, pyysi hän minulta kaikkein +kauniimman kuvan kasasta vaivansa palkaksi. Mikä ihmeellinen mies tuo +Vierimän ukko, ajattelin minä, pyytää minulta viiden kopeikan maksavaa +kuvaa siitä kaikesta vaivasta, kun on omalla rahallansa, omalla +hevosellansa, omassa kainalossansa tuonut minulle, kuin suurellekin +herralle, tavarat kotiin, ja päälliseksi vielä nähnyt sen vaivan, että +on seisonut puolen päivää kirjapuodissa valikoitsemassa sopivia ja +hyvin kaupoiksi meneviä arkkia. Eikö totta tosiaan jo kaikki ihmiset +ihmettele noin jaloa työtä köyhää poika raukkaa, isätöntä turvatonta +kohtaan. Ajatelkaapas, onko sellainen työ viiden kopeikan kuvalla +maksettu. Mutta totinen totuus on, että sen hän pyytää eikä enemmästä +huoli, vaikka 50 ajastaikaa hänen edessänsä seisoisin ja tarjoisin. +Mutta onhan tällä niinkuin muullakin syynsä. + +Kuvataulu, jota Vierimän ukko tahtoo, on joulu itse. Siinä on kuvattuna +Neitsyt Maria, ja Jesus lapsi hänen polvillansa; ukko tahtoo asettaa +juuri tämän taulun jouluksi rauhalliselle seinällensä. Mutta hän ei +tahdo ostaa Jesusta rahalla, vaan hän pyytää sitä minulta juuri kuin +lahjaksi, eikä edes niinkään, että hän sen olis ansainnut saada. Sillä +hän sanoo itse näin: Seitsemän-vuotisen, viattoman lapsen kädestä +tahdon minä ottaa tämän taulun joululahjakseni ja niin saatuna tämä +taulu saarnaa minulle enemmän kuin seitsemän postillan vuotuiset +saarnat. Sitten hän vielä lisää: Tolpan Pirjolta olisin minä jo monta +vuotta sitten saanut ostaa samanlaisen taulun, mutta minä en osta +rahalla kalliin Vapahtajani kuvaa, enkä semminkään, en milloinkaan sitä +loitsijan ja taikuri-eukon kädestä osta. + +Näitä viimeisiä sanoja lausuessaan nousivat vedet ukon silmiin, emmekä +minä ja äitinikään voineet olla kuivin silmin. + +Minä annoin sanaakaan sanomatta kuvan ukolle ja kiitin häntä nöyrästi +kaikesta siitä hyvästä, jonka hän oli minulle osoittanut. Mutta en minä +kiittelemisessäni päässyt puoliväliinkään hänen suhteensa, sillä hän +kiitteli minulle lukemattomilla eri sanoilla ja onnentoivotuksilla, +siksi kuin hän sievästi pisti kuvan kainaloonsa ja läksi astumaan +kotiinsa. + +Nyt oli käynyt kaikki hyvin, vieläpä toivonikin ylitse. Velaksi otettua +kauppatavaraa oli minulla koko neljän ruplan edestä. Ja juuri se, että +tavara oli velaksi otettua, antoi minulle kiirettä pian kaupalle +lähtemään, sillä velan maksaminen oli mielessäni, omasta voitostani +pidin vähemmin lukua. Siis jo samana iltana suoriuduin matkalle, +jättäen kotiin osan kirjoista ja kuvista, joita äiti lupasi kaupitella, +ja niin minä lähdin, vetäen tavaroitani pienessä kelkassa. Noin kello +yhdeksän aikana tulin erääseen taloon Limingan kirkon kylässä. + +Irroitettuani kirja-korin kelkasta, astuin pirttiin, kantaen koria +kainalossani. Täällä olivat ihmiset paraikaa illallisella pöydän +ympärillä, ainoastaan yksi vanha akka istui penkillä lähellä ovea. Minä +sanoin: hyvää iltaa! ja istuin penkille, lähelle akkaa. Ei kukaan +vastannut mitään, ei edes akkakaan, jonka viereen istuin. Minä laskin +korini penkille ja näin samassa, että akallakin oli kori vierellänsä, +ja kun tarkemmin katsoin koria, joka oli ilman peittoa, näin siinä +olevan aivan samallaista tavaraa kain minullakin, nimittäin +kirjoja, lauluja ja kuvia. Tuosta huomasin, että olimme molemmat +kirjakauppiaita, ja minä ajattelin kohta lähteä toiseen taloon, +pyytämättä siinä talossa yösijaa, vaikka jo olikin myöhäistä. Mutta +samassa loppui väen illallissyönti ja muuan vanhan puoleinen mies tuli +minun tyköni ja kysyi, mistä poika ja mitä kaupan? + +Minä vastasin olevani Alatemmekseltä kirja-tavaroita kaupittelemassa. + +Siihenpä akka jo kohta ehätti sanomaan: + +-- Mitä sinä Alatemmekseltä olet? valehtelet kai. Kyllä minä Temmes +alapään pojat tunnen, sillä minä olen sieltä myös enkä tuommoista +poikaa ole siellä missään nähnyt. + +Akan puheesta olin vähällä säikähtyä niin, että jo itsekin olin vähän +eperolla sanojeni totuudesta. Minä katsoin akkaa tarkemmin silmiin, +jotka hyvin näin, kun eräs talon piika lähestyi meitä, pitäen +kädessänsä pärevalkiaa. Pian oli koko talonväki ympärilläni, sillä minä +olin noussut seisomaan ja seisoin akan edessä, kaikki muu väki +takanani. Ja hyvä se, akka olikin vanha tuttu, tuo ilkeä Tolpan Pirjo. + +-- Vaikk'ette minua tunne, sanoin minä hänelle, niin minä tunnen +teidän. Olettehan ruumisten pesijä, Tolpan Pirjo, kotonanihan olen +teitä nähnyt. + +-- Hyi, onko hän ruumiin-pesijä? kuului ääni takanani. Sen sanoi talon +pieni, noin viisivuotinen tyttö. + +-- Mene hiiden pisahan! sanoi akka minulle, ja häpeä! Olenko minä +mikään ruumiin-pesijä Tolpan Pirjo sinun poikarakin edessä? + +Silloin isäntäkin ryhtyi puheeseen, sama mies, joka minulta oli ensin +kysellyt, ja sanoi: + +-- Kyllä minäkin Tolpan Pirjon tunnen. Hän on oikea naisten lemmikki. +Kyllä Pirjo tuntee ja tietää, miltä ilman-suunnalta millekin tytölle +sulhaset tulevat, ja tietää, minkä näköisellä hevosella ne ajavatkin, +kunhan vaan tytöt ensin toimittavat Pirjolle viinapullon, josta se +tähystelee ja asiat selville saatuansa kulahuttaa viinan suuhunsa. Hei, +tytöt, pian viinaa toimittamaan Pirjolle. Pitäkää hyvin akkaa, kyllä se +teidät vielä peseekin, kun aika tulee. + +Sen sanoessaan meni isäntä ovesta ulos, nauraen ääneensä. Hänen väliin +tulonsa katkaisi riidan Pirjon ja minun välilläni ja minä asetuin uunin +viereen seisomaan. Jonkun ajan päästä päätin parhaaksi nousta uunin +päälle, sillä ulkona oli jokseenkin viiltelevä pakkanen. Siellä +istahdin katselemaan, mitä tapahtuisi. Väki puheli niitä, näitä illan +kuluksi, eikä kenelläkään näyttänyt olevan kiirettä levolle mennä, +vaikka vuoteet kohta illallisen syötyä tehtiin. Tolpan Pirjo istui vaan +entisessä asemassaan penkillä eikä virkannut sanaakaan. Vihdoin aloitti +muuan talon rengeistä puhuttelemaan Pirjoa. + +-- Minun jalkaani pakottaa niin armottomasti, sanoi renki, minä luulen, +että siinä on kalma; voisittekohan, vieras, vähän auttaa minua? + +-- Mistäs siihen luuloon olette tullut, että siinä kalma on? kysyi +Pirjo. + +-- Kolme vuotta sitten, kun olin hautuumaalla hautaa kaivamassa, +pirahti suuhuni vähän santaa ja siitä lähtien on toista jalkaani +ajoittaisin pakottanut. + +-- Vaikea on minun sitä käsittää, että suun kautta olisi voinut kalma +mennä toiseen jalkaan, samalla vahingoittamatta sisällyksiä, sanoi +Pirjo. Olkaa hyvä ja näyttäkää minulle jalkanne, kyllä minä melkein +älyän, kun saan nähdä, onko kalmaa vai muuta puutunnaista, +tartunnaista. + +Silloin veti mies saappaan jalastaan ja Pirjo rupesi tutkimaan. Kun oli +jalkaa kyllin katsellut, sanoi hän: jalka näyttää aivan terveeltä, vaan +voipihan sitä särkeä sisällisesti, jospa minä pesisin sen. + +-- Olkaa niin hyvä! pyysi mies, kääntäen silmänsä toisiin miehiin päin, +katsellen veitikkamaisesti, ja kaikki, niin piiat kuin rengitkin +koettivat täysin voimin pidättää nauruansa. Pirjo vaan ei mitään +huomannut. + +Reippaasti astui hän lieden luo, näki ilokseen padassa olevan haaleata +vettä ja sieppasi sukkelasti pirtin nurkasta vanhan kiulun. Se oli +siihen tuotu sulamaan, kun oli ollut täyteen jäätyneenä. Kirvespohjalla +kolahutti Pirjo vähän kiulun pohjaa ja jää putosi. Sitten hän täytti +kiulun haalealla vedellä ja meni niin kiulu kädessä penkin luo, jossa +renki istui. Nyt pudotti hän kolme kuparirahaa kiuluun ja peitti sen +päähuivillansa. Hetken päästä otti hän peitteen pois ja piti päätänsä +kiulun päällä, josta nousi höyryä, ja hän luki loitsurunoja hiljaa +höpisten. Minä hiivin hiljaa alas uunilta ja menin seisomaan hänen +taaksensa, mutta en kuullut mitään muuta kuin säkeet: + + Pahasta paha tulee, + Pahan miehen siemenestä. + +Näitä sanoja matki hän kumminkin viisikymmentä kertaa peräkkäin, +ennenkuin rupesi pesemään jalkaa. Peseminen oli pikemmin tehty kuin +itse loitsiminen, sillä hän vaan valeli jalkaa kolme kertaa. Sitten hän +paineli jalkaa vedessä olleilla kuparirahoilla kolme kertaa kullakin ja +sen tehtyä pyyhki hän rahat kuivaksi villaisella rievulla, peittäen +rievun kiuluun. Tämän olisi voinut luulla kaikki päättyneeksi; mutta +Pirjo rupesi nyt tahtomaan renkiä hautuumaalle, jonne pesuvesi oli +vietävä, samaan paikkaan, missä santa sairaan suuhun oli mennyt. Miespä +ei kuitenkaan lähtenyt yön selkään, pakkaseen, vaan otti äkkiä kiulun +korvasta kiinni, juoksi sen kanssa ulos ja palasi samassa takaisin +tyhjän kiulun kanssa. Sitten hän sieppasi kirveen ja hakkasi kiulun +kappaleiksi. + +-- Tuota minä annan mokomille loihtumetkuille, ei minun suussani +enemmin kuin jalassanikaan ole mitään kalmaa, eikä minun jalkaani ole +särkenytkään. Tahdoin vaan koettaa, tietääkö tietäjä itsestään mitään; +mutta selvästi näen, että te, Pirjo parka, vaan pidätte joutavaa +höpisemistä ja koetatte uskottaa yksinkertaisia ihmisiä valheillanne. + +Silloin rupesivat kaikki nauramaan täyttä kurkkua ja lyömään käsiänsä +yhteen. Mutta Pirjo istahti penkille kirjakorinsa viereen, ollen tuosta +odottamattomasta tapauksesta kovin hämillänsä. Katsoen vihaisesti +kaikkiin lausui hän: + + Syökää äimää yhdeksän + Ja kaikki kirkon kalmat, + Senkin irvileuat. + +Siihen ei kukaan vastannut mitään, kaikki näyttivät olevan tyytyväiset +tuomioonsa, sammuttivat päreen ja panivat maata. + +Minäkin olin taas entisellä paikallani uunin päällä ja koetin selälläni +maaten saada unta silmiini, vaikkei siitä tahtonut tulla mitään. +Kuitenkin vaivuin viimeinkin unen horroksiin, mutta samassa kuului +kirkon kellon läppääminen tapulista, joka säikäytti minun aivan +hereilleni. Kun katsoin akkunaan päin, näytti kuin koko maailma olisi +ollut tulessa, huonekin oli valaistu niinkuin kirkkaalla päivällä. +Yhdellä hyppäyksellä olin minä laattialla ja juoksin toisten perässä +ulos. Ovea kiinni painaessani kuulin Pirjon penkillä maatessaan +sanovan: Paraiksi ikään mokomille viisaille! + +Pihalle tultuani näin minä, että talon sauna oli ilmiliekissä. Iso +joukko miehiä ja naisia liikkui tulen ympärillä, koettaen sitä +sammuttaa lumella. Yhteisellä ponnistuksella saatiinkin sen valta +vähennetyksi ja estetyksi pääsemästä läheiseen lammas-navettaan. Se +olikin pää-asia, sillä jos lammas-navetta olisi syttynyt, olisi melkein +koko talon perikato ollut varma, kun tuuli oli asuinhuoneisiin päin +eikä minkäänlaisia palonsammutus-neuvoja löytynyt. Minäkin heitin +kaiken voimani takaa lunta tuohon saunan rovioon, joka lumesta +huolimatta paloi maan tasalle. Kun tuli oli sammunut, niin ettei +kipinääkään enään näkynyt, meni talon väki sisään ja vieraat ihmiset +lähtivät kukin kotiinsa. Tuvassa otettiin valkea päreeseen ja ruvettiin +valvomaan, sillä kaikki olivat niin levottomaksi tulleet, ettei uni +näyttänyt kellekään maittavan. Isäntäkin tuli pirttiin ja kun hän +huomasi Pirjon makaavan penkillä, kasvot alas käännettynä, kysyi hän: + +-- Olikos Pirjokin saunan sammutuksessa? + +Pitkään haukotellen vastasi akka: Mitäpä minäkään olen velkapää +kenellekään hyvää tekemään, eipä minullekaan kohtuutta tehdä. Kaikkihan +minua pilkkaavat, yksin kolmikylki koiratkin. + +-- Niin, mutta jos pahuus saisi täyden vallan maailmassa, niin ei +yksikään huone, ei yksikään ihminen maan päällä seisoisi. + +-- Pahaa kait minun luulette teillekin tehneen? + +-- Pahasti tarkoitettu on jo pahasti tehty. + +Kuunnellessani tätä sananvaihtoa satuin luomaan silmäni kirjakoriini. +Se oli tyhjä, jota vastoin Pirjon kori oli kasvanut kukkurapääksi. Minä +päästin hätäisen äänen ja huusin: Pirjo on pannut minun kirjani omaan +koriinsa, mitä minä nyt teen? + +-- Kuinka sanoit poika? sanoi isäntä. + +Siihen ehätti Pirjo kohta verkalleen lausumaan: Sanoo minun hänen +kirjansa varastaneen. + +-- Jos olette ottanut pojan kirjat, niin antakaa ne pian takaisin, +puhui isäntä vakavasti. + +-- Huuti, hävytön, huusi puolestaan Pirjo, olenko minä milloinkaan +mitään varastanut? Tuskin pojalla mitään kirjoja on ollutkaan. + +-- Älkää sanoko niin, virkoin minä. Olihan minulla enemmän kirjoja kuin +teillä. + +-- Käskittekö minun huutia tietämään, kuului nyt isäntä sanovan entistä +kiivaammin, tietäkää itse huutia ja antakaa pojan kirjat pois. Kyllä +minä näin, että pojan kori oli täynnä kirjoja illalla ja teidän +korissanne oli vaan muutamia. Jos ette hyvällä suostu, niin pääsette +siitä vastaamaan, ei tuo niin mitätön asia ole, ettei voida +oikeuteenkin mennä. Ota, poika, omas pois, ei sinun tarvitse antaa +kirjojesi niin mennä, kyllä minä vastaan. Samassa otti isäntä +kirjakorin penkiltä syliinsä ja minä muutin omaan koriini kaikki +tavarani, jotka kyllä tunsin, ja annoin sitten korini isännälle. Hän +vei sen kamariin ja vasta takaisin tultuansa antoi hän Pirjon korin +pois lausuessaan: + +-- Onhan Pirjon kori entisellään nyt. + +-- En minä huoli koko koristani enään, pitäkää, kyllä minä näytän, +kuinka oman käden oikeutta tehdään, sanoi Pirjo. + +-- Oman käden oikeutta, toisti ukko, pitäkää vaan suunne kiinni taikka +pääsette huomenna vallesmannin tykö. Tämän jälkeen läksi isäntä ulos +pirtistä sanoen mennessään väelle: Älkää päästäkö Pirjoa karkuun, minä +panetan hänen huomenna kiinni. + +-- Sopisihan tuotakin nähdä, että minä olisin huomenna kiinni, mutisi +Pirjo, otti korinsa ja aikoi lähteä ulos. Mutta samassa hyppäsi mies, +jonka jalkaa hän oli pessyt, ja tarttui Pirjoa kiinni takaapäin ja +ohjasi hänen penkille. + +-- Te kuulitte, sanoi renki, että isäntä käski meidän pitää teitä +silmällä ja isännän käskyä tulee palkollisen täyttää. Ei päästetä +Pirjoa tänä yönä tästä talosta. + +-- Ja minä sanon, kuului Pirjon suurta, että vielä se toisenkin kerran +leimahtelee. + +-- Aiotteko polttaa talon? kysyi yksi pii'oista, älkää Jumalan tähden! + +-- Tekös saunankin sytytitte! lausui muuan renki. + +-- Se on sama, jos minä sytytin eli ei, en kumminkaan olisi ikinä +sammuttanut sitä saunaa, sanoi Pirjo. + +-- Mitä ihmeellisiä puhuu tuo akka, sanoi se mies, jonka jalka pestiin, +jokohan vaan on joku yhteys saunan palon ja Tolpan Pirjon välillä? + +Siihen ei Pirjo vastannut mitään, vaan pani maata penkille. Päre loppui +pihdissä, pimeä tuli ja kaikki yksi toisensa perään vaipuivat uneen. + +Minäkin nukuin rahilla istuallani, nojaten kylkeäni pöytää vasten, enkä +herännyt ennenkuin aamulla, jolloin kaikki toisetkin nousivat; mutta +Tolpan Pirjo oli kun olikin karannut meidän maatessamme. + +Isäntä tuli noin kello kuuden aikana pirttiin ja nauroi oikein voimansa +takaa Pirjoa, kun hän oli karannut, ja toi minulle kirjakorini. Sitten +isäntä ja melkein jok'ikinen otti minulta kuvia ja lauluja ja tavarani +vähenivät paljo siinä talossa. Mutta kun läksin ulos ja rupesin ottamaan +kelkkaani, niin ei kelkkaa ollutkaan. Taas muistin ilkeää akkaa ja +arvasin hänen sen vieneen, läksin kävelemään kantaen koria +käsivarrellani. + +Sinä päivänä oli minulle onni myötäinen. Pimeän tullessa oli minulla +vaan kolme pientä kirjaa jälillä ja rahaa oli kerääntynyt yli viiden +ruplan. Siis oli melkoinen voitto lähtenyt ja minä mennä laputtelin +hyvällä mielellä kotiini, vaikka olinkin kelkkani menettänyt. + +Kun kotiin pääsin, oli äitini erittäin iloinen. Hänkin oli käynyt +samana päivänä kauppamatkoilla ja myynyt kaikki kotiin jättämäni +kirjat. Hän oli niistä saanut yli kolmen ruplan ja siten olin +kirjoillani saanut kaikkiansa kahdeksan ruplaa. Tämä voitto tuntui +liian suurelta ja me aloimme epäillä, että Vierimän ukko oli ostanut +kirjoja enemmän kuin neljän ruplan edestä. + +Minä lähdin kohta velkaani maksamaan Vierimälle ja otin neljä ja puoli +ruplaa mukaani. Ajattelin näet puolella ruplalla palkita kelpo ukkoa +hänen hyvästä työstään. Mutta kun tulin perille ja rupesin ukolle +rahoja lukemaan, katsahti hän ensin rahoja ja sitten minuun ja lausui: + +-- Pidä sinä rahat, en minä niitä nyt tarvitse, enkä minä niitä +ensinkään maksun päälle antanutkaan. Tahdoin vaan auttaa miestä mäessä. + +Mahdotonta oli minun saada ukkoa minkäänlaisilla puheilla myöntymään. +Minun täytyi mennä kotiini rahoineni, niinkuin olin tullutkin. Kun +kerroin asian äidilleni, ihmetteli hän suuresti eikä voinut käsittää, +miksi naapurin ukko meitä niin auttoi. Ehkä hän kuitenkin minulta +itseltäni ottaa rahat, arveli äitini. Mutta toisena päivänä, kun äitini +meni itse rahoja viemään, ei hänellekään paremmin käynyt, vaan täytyi +hänenkin tuoda rahat takaisin. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + +Odottamaton merimatka. + + +Jääpuikot ja rakeet, lumi ja hanget olivat jo auringon paisteessa +sulaneet, ja ihana kesä oli jälleen saapunut Temmeksenkin rannoille. +Koivuissa olivat lehdet hiiren korvalla; siis paras aika +vispilänvarpuja kuoria. Nyt oli minun kiireesti tekeminen kasa +vispilöitä, lähteäkseni niiden ynnä talvella valmistamieni puulusikkain +ja kapustain kanssa onneani koettamaan tuohon minulle vielä aivan +outoon Oulun kaupunkiin. Siis oli työni että koivikossa kerätä +vispilöiksi sopivia varpuja ja kuunnella lintujen katkeamatonta +viserrystä. Mutta vaikka oli luonnon ihanainen kukoistus-aika, muistin +minä metsässä työskennellessäni muutamia juhlallisia aikoja kuluneella +talvella. Semmoinen aika oli joulu ollut. Enkö sitä suurimmaksi osaksi +ollut viettänyt Vierimällä, johon äiti ja minä olimme olleet +kutsuttuina vieraiksi. Enkö saanut ajaa Vierimän hevosella kirkkoon ja +istua ukon rinnalla eikä enään kelkalla ajamisesta ollut puhettakaan. +Siihen vielä lisäksi uusivuosi onninensa, Hiivaknuutti, Pirjonpäivä, +pääsiäinen, helatuorstai, helluntai ja muutamassa välissä vielä +kevätkinkerit, kiitokset ja kirjalliset suosiolahjat. Täysi syy oli +minulla olla tyytyväinen ja onnellinen mielessäni! + +Mutta miksi panin Pirjon päivän muistettavain asiain luetteloon ja +jätin laskiaisen pois? Syy oli se, että Tolpan Pirjo ei ollut enää +meidän mailla, taikakonsteillansa Pirjon päivää pilaamassa, vaan oli +vielä karkumatkalla, teillä tietämättömillä. Laskiaistiistaina taasen +mäkeä laskiessani katkaisin keulan lainatusta kelkasta ja sain maksaa +siitä 20 kopeikkaa. Näitä kaikkia ajattelin vispilänvarpuja +kuoriessani, ja vielä sitäkin, etten vielä ollut kyennyt suksia +tekemään. Suksia siis ei ollut kaupunkiin viedä; mutta olihan sitä +kauppatavaraa muutenkin, kun vispilät vihdoin valmistuivat. Ilman muuta +matkaseuraa, kuin ilman lintuset, oli minun suorittaminen tuo +kahdenkymmenen-neljän venäjän virstan pituinen matka kaupunkiin. Minä +sidoin vispilät yhdeksi taakaksi, asetin lusikat ja kapustat myöskin +jonkunlaiseksi nipuksi ja nostin sitten kuormani selkään. Hyvästiksi +antoi äitini minulle pienen suutelon ja niin läksin minä astumaan +mutkan kautta suoraa. Tehdäkseni matkani vähän pidemmäksi, kävin näet +ensin Vierimällä näyttämässä miehuuttani, että uskalsin lähteä yksin +kaupunkiin, ja jättämässä heillekin hyvästit. Kaikki olivatkin +kummastuksissansa minun rohkeudestani, ja Loviisa hän se minua oikein +kehui, sanoen ei sellaista poikaa missään nähneensä. + +Silloin sitä taivalta katkaistiin, kun Vierimältä lähettiin. Silloin +juostiin ja hypeltiin, eikä maantie suinkaan itsekään tietänyt, mikä +pimp-pamppala, tupsis tupsis hänen päällänsä silloin kulki, vaan kyllä +minä tiesin, mikä se oli ja mistä sellainen ääni syntyi. Kapustat ja +lusikat ne selässäni pimp-pamppalaa huusivat ja vispilät tupsis tupsis, +vaan vähät siitä, rahojahan ne ennustivat. + +Helteiseksi muuttui tuo kevätkesäinen sydänpäivä, kun saavuin +Kempeleeseen. Reippaasti olin kulkenut yli tuon kahdeksan venäjän +virstaa leveän aron, jota sanotaan Limingan isoksi niityksi, mutta +Kempeleen kankaalla seisahdin vähän, lämpymästä läähättäen. Minä kävin +erään Vappula nimisen talon kaivosta raikasta vettä juomassa ja jatkoin +taas matkaani tuon pienen ja sievän kappeliseurakunnan halki Ouluun +päin. Tavattomasti väsyneenä astuin vihdoinkin ehtoopäivällä Limingan +tullista kaupunkiin ja, vaikka tuntuvasti väsytti, levenivät silmäni +isostikin, kun näin Oulun kaupungin ensikerran kaikessa loistossansa, +ja oikein ilomielin astelin noita kivisiä, komeita katuja, joille +päiväpaiste hopean kirkkautta vuodatti. + +Olin kaupungissa, mutta kun sen komeutta ihailin, rupesin pian +epäilemään, tokkohan niin loistavan kylän asukas syökään puulusikalla, +käyttääkään kapustaa, hämmentääkään velliänsä varpuvispilällä. Menin +niissä mietteissäni meren rantaan. Siinä oli halkokaljaasi, josta +vast'ikään oli kaikki halot pois tyhjennetty. + +Kaljaasissa oli kolme miestä juuri paraikaa syömässä, kuin siihen +saavuin, ja kun miehet näkivät, että minä olin lusikan kauppias, +käskivät he minun tulemaan kaljaasiin. Minä tietysti menin, ja katsoen +tavaroitani rupesivat he minulta kiusaamaan yhtä lusikkaa miestä päälle +ja lupasivat antaa ruokaa syödäkseni niiden edestä, vieläpä tarjosivat +minulle yömajaa tuossa pikku laivassansa. Hyvä kelpaa! ajattelin minä +ja mielistyin miesten kaikkiin tuumiin. Oivallista lihalientä ja +ohraista rieskaleipää ja lohta sain minä syödä vatsani täyteen, josta +meni minulta kolme lusikkaa. Kun olin syönyt, rupesin katselemaan Oulun +kaupunkia mereltä päin. Kovin oli se sieltäkin katsottuna kaunis. Vähän +aikaa siinä sinne ja tänne silmäiltyäni, näin minä kolme hevosta +raskasten kuormain kanssa lähenevän kaljaasiamme ja seisahtuvan juuri +sen kohdalle. Ajajat heittivät säkkejä rannalle aivan lähelle meitä, ja +kun yhdeltä kaljaasin mieheltä kysyin, mitä säkkejä net ovat, niin sain +vastauksen: + +-- Ei ne ole säkkejä, ne on jauhomattoja. + +Kun olin kauheasti väsynyt, nukahdin erään kannella olevan isonlaisen +arkin päälle. Siinä vaivuin vähitellen unen horroksiin ja rupesin +nukkumaan niin sikeästi, ett'en ensinkään tietänyt, mitä ympärilläni +tapahtui. Sen muistan kuitenkin, että minulta jotakin kyseltiin. +Varmaankin minulta kysyttiin, mistä olin kotoisin, sillä oman +vastaukseni muistan, vaikka niinkuin unessa sanottuna. Sanoin näet +olevani Limingasta Helmikankaan tyttären poika. Sen perästä laskettiin +minut pitkälleni johonkin pehmeälle ja siinä minä sitten olin enkä +siitä mihinkään jaksanut, enkä pyrkinyt. + +Vasta aamulla auringon jo korkealla ollessa heräsin; mutta kuinka suuri +oli hämmästykseni, kun näin olevani aukealla ulapalla. Mihin menossa? +Sitä en itsekään tietänyt. Ensi silmäyksellä koetin katsoa Oulun kirkon +tornia, mutta minun oli yhtä mahdotonta nähdä kirkon tornia Oulusta, +kun aurinkoa ottaa alas taivaslaelta. Silmät taivaanrantaan kiintyneenä +juoksin minä vähän johonkin, katsomatta eteeni, ja äkkiarvaamattani +kaaduin silmilleni jauhomaton päälle. Sillä sain kaikki miehet oikein +remakkanauruun, joka ei ensinkään ollut mieleeni. Kun olin päässyt +seisoalleni, rupesin tarkemmin tutkimaan asiaa ja lankeamisen syytä. +Minä huomasin, että kaikki ne jauhomatot, jotka illalla rantaan +tuotiin, olivat kaljaasissa, ja kun taakseni katsoin, näin, että +minulla oli ollut purjekasa vuoteenani. Siinä näkyi vielä pään sija ja +lakkini ja takkini ja vispilät, lusikat ja kapustat. Mutta kuinka +kauppani kanssa nyt käypi, kun niin nolosti olin antanut viekoitella +itseni pois kaupungista! Tuopa minua vasta oikein harmittamaan rupesi, +ja itsekseni hyvänpäiväisesti suutuin noiden jahtimiesten päälle, kun +eivät minua herättäneet merelle lähtiessään. En kiellä hiukan +peljänneenikin, mitä näillä miehillä lieneekin mielessä ollut. +Kuitenkin lohdutin itseäni eräällä lauseella, jota äitini viime aikoina +oli ruvennut erittäin ahkerasti käyttämään. Jos mihin itseni mailmassa +käännän, onneni Jumalan kädessä seisoo. + +Nämät äitini hartaat sanat muistettuani tulin vallan toiselle tolalle +ja rohkeammaksi tuli luontoni. Nyt en enään väliä pitänyt, vaikka +minua vietäisiin mailman ääriin; ainoa asia, joka minua vähän suretti, +oli se, mitä äitini sanoisi kotona, kun liian kauvan rupean +kaupunkimatkallani viipymään. Äitini tuleva suru oli lähellä tehdä +sydämeni raskaaksi, eikä ollut itku kaukana. Ja ennen kuin se häpeä +muun hyvän lisäksi ehti minua saavuttaa, laski vanhin miehistä kätensä +takaapäin hellästi olkapäälleni ja sanoi: -- Oletkos nyt iloinen, kun +niin vähällä vaivalla Englantiin pääset? + +-- Englantiin! jopa nyt säpsähdin! Englantiinko mennäänkin, kysäsin +hätäisesti. + +-- Englantiin, aivan Englantiin, sanoi mies, katsellen totisen +näköisenä minua silmiin, ja vielä lisäsi: tuopa onkin sinulle oiva +reissu, sillä mailmankaupan pääpaikassa käyvät vispilät ja kapustatkin +hyvin kaupaksi. + +Jospa edes olis onnellinen tuo kaukaisella maalla käyntini, ajattelin +minä, niin vähätpä tuosta, jos ma käynkin tuolla mailman äärissä, +jossa se Englanti lienee. En tietänyt ensinkään maantiedettä +ja siitä vähästä, jonka olin kuullut Englannista mainittavan +kotiseurakunnassani, olin saanut vaan sen himmeän käsityksen, että se +niinkuin moni muukin ulkomaan paikka, oli mahdottoman kaukana +Suomenmaasta ja niin muodoin mailman äärissä. + +Aluksemme kiiti eteenpäin ja laineet sitä rytkyttivät. Niemet ja metsät +oikealta siintivät silmiini; vasemmalla oli ylinäkymätön meri. Kauvan +olin kuluttanut aikaa miettien, vaan kuin aikoi sekin ikäväksi pistää, +aloin tehdä likeisempää tuttavuutta miesten kanssa. Kysyin siis yhdeltä +mieheltä, joka näytti olevan nuorin joukosta: kuinka kauvan kestää, +ennen kuin pääsemme perille? + +-- Jos tätä tuulta pitkittää koko päivän, olemme illalla perillä, sanoi +mies. + +-- No, sepä hyvä, sanoin minä ja tulin erittäin iloiseksi, mutta mitä +vasten otitte minun mukaanne, enhän ollut ensinkään pyytänyt +matkustella Englantiin? + +-- Syytä sinun mukaan ottamiseen en minäkään oikein varmaan tiedä, sen +tietää tuo vanha mies, joka on isäntämme ja kapteenimme. Hän sinun +kanssasi illalla puhui, kun olit unen toreissa, ja saatuansa tietää +sinun kotoperäsi ja nimesi, päätti hän kohta ja sanoi: että sinä olet +mukaan otettava, vaan älä pidä mitään lukua mistään, älä kysele ja +tutki häneltä mitään. Hän on oikein hyvä mies, joka ei tee sinulle +mitään vääryyttä, vaan päin vastoin voit häneltä hyvää toivoa. + +Näin puhui minulle tuo nuori mies, salaa toisilta. + +Kohta sen jälkeen tuli aluksen isäntä luokseni ja kysyi: + +-- Eikö sinulla ole nälkä? + +Tähän vastasin sekä myöntäen että kieltäen, sillä nälkä minun oli, vaan +en tahtonut myöntyä syömään heidän ruokaansa. Luulin taas menettäväni +sen edestä kolme lusikkaa ja rupesin katumaan, ett'en ollut ottanut +evästä pussiin kotoa lähteissäni. Olin näet ottanut vaan vähän taskuuni +ja sen jo loppuun syönyt Limingan ja Oulun välillä; mutta kuinka +olisinkaan kaikkia jaksanut kantaa, kauppatavaroita ja eväitä? Ja kun +kuitenkin näin oli käynyt, käski nälkä minua myöntämään vastoin +tahtoanikin. Vanha mies äkkäsi pian syyn epäilykseeni. + +-- Syö vaan, poika, sanoi hän ystävällisesti, tuolla kajuttikopissa on +kyllä ruokaa. Älä pelkää, että sinulta enään lusikoita otetaan. + +Ne sanat olivat oikeaa palsamia surulliselle mielelleni. Melkein +hyppien menin neuvottuun paikkaan ja otin sieltä ruokaa syödäkseni, +mutta ennenkuin mitään suuhuni panin, näytin ensin isännälle, joka +seisoi selkäni takana. Niinpä ensimmäiseksi näytin palvattua lampaan +reittä ja kysyin, saisinko sitäkin maistaa, ja saatuani myöntävän +vastauksen aloin sitä syömään. Samoin tein minä rieskan, lohen ja +voinkin kanssa, ja luvan saatuani söin tarpeikseni asti. Syötyäni olin +oikein pulleva merimies. Kumminkin olisin jo mielelläni ollut tuossa +minulle luvatussa maassa, Englannissa, mutta aluksemme ei näyttänyt +tarkoittavan mennä maalle mihinkään, vaikka maat usein olivat juuri +silmäimme edessä. Tuuli vaan alkoi enemmin kiihtyä, ja ilma tuli +kylmemmäksi. Alus aikoi enemmin ja enemmin mutkitella eikä kulkenut +enään suoraa kulkua. Miehet näyttivät tulevan harmillisen näköiseksi +kasvoista, ja puistelivat tavan takaa päätään, vaan eivät paljo mitään +puhuneet. Kuitenkin tuo nuori mies, jonka toimena oli purjeiden +käänteleminen, sanoi minulle sivu mennessään: Rupeaa tuulemaan +pohjasesta ja tekee meille perin vastaisen. + +Tuosta uutisesta tulin joltisestikkin pahoilleni, vaan mitäs autti! +Niinkuin sanottu, vähän päästä ei enää alus liikahtanut paikaltaan. +Aallot loiskivat hirmuisesti ja tulipa jo vettäkin kaljaasiin. Minä +rupesin surkuttelemaan jauhomattoja, sillä luulin niiden tuokion +perästä olevan aivan taikinana. + +Olimme juuri lähellä erästä nientä ja laskimme kohta niemen rantaan. +Siinä heitettiin ankkuriin ja me astuimme maalle. Rannassa oli sakea +kuusikko, mutta ei yhtään ihmisasuntoa. Isäntä katsoi kiikarilla erään +isonlaisen kiven päältä, olisiko lähellä jotakin mökkiä, vaan ei +sanonut näkevänsä mitään. Minä kiipesin myöskin kivelle ja paljain +silmin näin, että ei aivan kaukana siitä oli juuri kuin pienen huoneen +katto. Tämän ilmoitin isännälle ja osoitin kädelläni paikkaa, ja +isäntäkin näki jo ilman tähystintä, että siellä oli huone. Mutta kun +hän tähystimellä sitä tarkemmin tutki, olikin se vaan heinälato. +Palattiin siis takaisin alukseen ja ruvettiin syömään. Sitten pantiin +maata, vaan ei nukuttu. Miehet keskustelivat keskenään hiljaa, niin +ett'en mitään kuullut heidän puheestansa; huomasin vaan heidän +minustakin vähän haastelevan; kun usein katselivat minuun päin. Kauan +en kuitenkaan nauttinut lepoa, ennenkuin minua rupesi armottomasti +viluttamaan. Päätäni kivisti, ja koko ruumiini tärisi kuin kahila +virrassa. Minä en kuitenkaan tahtonut ruveta ensimmäiseksi työkseni +valittamaan, seisoin vaan kaikin voimin pitäen kiinni aluksen laidasta. +Mutta pian tuon huomasivat miehet ja ottivat minusta kiinni ja kysyivät +melkein yhteen suuhun, mikä minua vaivasi? Kun kaikki säryt ja +porotukset heille ilmoitin, sieppasi aluksen isäntä arkustansa pullon +ja kaasi siitä jotakin ruskeaa nestettä pieneen, puusta sorvattuun +pikariin. + +-- Otappaa tästä! sanoi hän, se on viinaa, johon on sekoitettu +kamferttia ja jäärnestestamenttia. Se tekee hyvää tuollaiselle +vilustuneelle merisairaalle. + +En tahtonut uskaltaa maistaa sitä, kun pelkäsin rohtoja liian +väkeviksi, mutta isännän ja toistenkin miesten kehoituksesta ryyppäsin +vihdoin kuitenkin kaikki. Sitten minä käärittiin lammasnahka vällyihin +ja jonkun ajan takaa minulle tuli oikein kuuma. Tunsin, että pääni oli +hiukan sekaisin, ja samassa erinomaisen halun nousta ylös ja ruveta +niitä näitä haastelemaan. Jopa vähän yritinkin nousemaan, mutta isäntä, +joka minun silmiini terävästi katsoi, veti suunsa naurun hymyyn ja +sanoi: makaahan pois, äläkä nouse lankeilemaan. Käskyn mukaan pysyinkin +paikallani ja vähitellen alkoi kiihkoni tyyntyä. Minä vaivuin uneen. +Unessa näin kummia. + +Olin kotonani ja äitini kampasi päätään mustalla kammalla. Kun hän +kampasi, läksi kaikki hiukset pois ja hän tuli kaljupääksi, Sitten +kääri hän hiuksensa yhteen myttyyn ja vei ne Vierimän ukolle. Vierimän +ukko pisti hiukset raamatun lehtien väliin ja antoi ne vähän takaa +takaisin kauniina kukkakimppuna, jonka äitini pani päähänsä ja lähti +hyvillä mielin astua lerputtelemaan kotiinsa, ääneensä hyräillen: Jos +mihin itseni mailmassa käännän, onneni Jumalan kädessä seisoo. + +Kun hän jälleen tuli kotiin, oli mökkimme verhottu ylt'ympärinsä +mustalla veralla. Pihalla tuli muuan mies häntä vastaan ja sanoi +olevansa huolen puntari. + +-- Minä vakuutan vannotulla valalla, sanoi hän äidilleni, että poikasi +matkusti Englantiin. + +-- Matkusti; mihin matkusti, huusi siihen äitini, päältä vuorien, halki +metsien, takaa merien, alta alimmaistenkin katukivien tahdon minä hänet +etsiä ja tallelle saattaa, sillä hän on minulle kalliin mailmassa, hän +on minun ainoa poikani! + +Tähän loppui se, ja uni sai toisen muodon: + +Oli eräs minulle tuntematon maan paikka, ihanan viheriäinen metsä ja +sen keskellä pieni talo. Minä olin astuvinani talon pirttiin, jossa +eräs vanhanpuolinen koukkuleuka-akka kehräsi villoja. Hänen vierellänsä +eräs nuori ihminen imetti lasta kehdon päällä. Kun tarkemmin katselin +tuota vanhaa naista, tunsin hänessä Tolpan Pirjon. Silloin Pirjokin +huomasi minun, ja säikähtäen sanoi hän nuoremmalle naiselle: + +-- Kuule, Katri, kuule, hyvä tyttäreni, niinkuin pahan laatimana on tuo +poika saapunut tänne ja varmaankin ilmoittaa hän kotiin päästyänsä +minun lymypaikkani. Mitä teemme hänelle? + +-- Hänelle, äiti, emme tarvitse tehdä mitään, hän on kiltti poika, +sanoi se nuorempi nainen. Hän antoi minulle ruokaa ja oli iloinen, ja +minä söin; mutta samassa otti joku minua niskasta kiinni ja kysäsi: + +-- No kuinka tuntuu? Vieläkö päätä kivistää? + +Minä katsoin ylös ja näin kaljaasin isännän edessäni. Aurinko oli +laskullansa, ja minä hikoilin vällyjen sisässä. Hän oli minun +herättänyt, sillä olin pitänyt outoa ääntä nukkuessani ja aukonut +suutani, arvatenkin sen tähden kun unissani löin. + +Auringon laskun aikaan oli tuuli tyyntynyt ja samalla muuttunut hiukan +hengehtimään lännen puolelta. Miehet nostivat ankkurin, laskivat pois +niemen suojasta, ja vaikka hiljaa tuolla vienolla, yöllisellä +laitatuulella teki alus kuitenkin matkaa. Pimeä kun ei haitannut näin +korkealla pohjasessa, voitiin purjehtia rannan vesiä ja kaikki +karipaikat välttää. Kun näin, että miehillä oli hiukan jouto-aikaa +minua kuulla, kerroin heille uneni äidistäni. Isäntäkin oli sen +kuullut, ja hän sanoi sen johdosta: varmaankin tein siinä väärin, että +sinun otin mukaani, ilman äitisi tietoa asiasta. Siitä voisi niin +käydä, että hän surisi hiukset pois päästään, jos vaan kauvan rupeat +täällä viipymään. Mutta mitä vielä, enhän tuota sentään usko. -- Olli! +pidähän lujasti ruoria, että päästään pian kotiin. + +Nyt tulin oikein ymmälle, oikein hymälään. Ajatuttamaan rupesi minua +tuo, että suomalaisten miesten koti olisi Englannissa. Aioin huomata +olevani hyvänpäiväisesti narrattuna! Istuin kuitenkin vällyihin +käärittynä ja odottelin tyynellä mielellä, mitä tapahtuman piti. + +Aurinko oli juuri noussut, kun tulimme erääseen satamapaikkaan, johon +laskimme rantaan. Miehet astuivat maalle ja isäntä sanoi minulle: + +-- Nyt ollaan, poika, Hullen satamassa Englannissa. Se nuori mies, joka +viimeksi perää piti ja jota Olliksi sanottiin, pani kuitenkin kohta +vastaan. + +-- Ei olla, poika, kuu Kemin satamassa, Suomessa. + +Vaan minä hiukan mietittyäni kysäsin: + +-- Kumpaa minun teistä pitää uskoman? + +-- Usko minua! Usko minua, poika! sanoi Olli. + +-- Älä vaan! Usko minua, sanoi kolmas mies, joka ennen minulle ei +vielä ollut mitään puhunut: ollaan, poika, Kurtin haudan lahdessa +Haukiputahilla. Toiset päästivät sellaisen naurun, että maat, metsät +kajahtelivat. + +-- Kas, kun luulet sinä Putailla olevasi, lausui joku toisista. +Kummapa, että kahdenkymmenen vuoden perästäkin muistuu vielä kotiranta +mieleen. + +-- Älkää siinä niin paljo kummastelko. Siitähän se tulee, kun monta +kertaa kesässä siitä sivu kuljen. + +Huomasin, että sekin mies valehteli, ja minä uskoin paraiten Ollin +sanoja, että olimme Kemissä. + +Rupesin nyt katselemaan ympärilleni. Minä nousin ylös vällykääreestäni +ja näin rannassa muitakin samanlaisia aluksia. Minä otin vispilät, +lusikat ja kapustat, ja hyppäsin maalle. Silloin isäntämmekin läksi +minun kanssani astumaan, jättäen toiset miehet rannalle. Vanha mies +astui erittäin liukkaasti, niin että olin pakotettu tavan takaa +heittämään pientä juoksua paremmin hänen mukanansa pysyäkseni, ja +pimp-pamppala, tupsis tupsis: ääni alkoi selässäni oikein täydellä +mahdilla kuulua. Ei aikaakaan, niin tulimme erääseen pienenlaiseen +taloon, jonka asuinhuonerivi oli punaiseksi maalattu. Minä en joutanut +katselemaan paljo ympärilleni, sillä isäntä astui hyvin kiireesti +porstuaan ja siitä sisälle isoon huoneeseen, jonka minä kohta näin +pirtiksi. Pirtissä ei ollut yhtään ihmistä. Isäntä käski minun istumaan +penkille ja itse hän sanoi menevänsä kamariin herättämään vaimoansa, ja +niin hän meni ulos pirtistä. + +Niinkuin käsketty, istuin minä penkille. Huone näytti oikein kauniilta +kesäisen aamu-auringon valossa. Pirtin peräseinällä näin kangaspuiden +seisovan ja, kun nousin niitä katsomaan, näin, että kudottavilla oli +hienoa, valkoista pumpuli-kangasta. En kuitenkaan ennättänyt paljo +muutakaan huomaamaan, sillä samassa jo astui isäntä ovelle ja käski +minun tulla hänen kanssaan. Minä seurasin häntä toisesta ovesta sisälle +ja me tulimme pieneen ja siistiin kamariin. Siellä olisi nuori nainen, +joka paraikaa laitti ruokaa pöydälle, ja kaksi noin kokoonsa nähden +nelivuotista poikaa nukkui kamarin sivuseinällä olevassa pikku +sängyssä. Muuta väkeä en nähnyt. Ruoka, sellainen kuiva aamiaisruoka +oli pian valmis. Minä käskettiin pöytään ja aloimme isännän kanssa +syömään. Kun olimme syöneet, antoi emäntä meille kahvia ja isäntä teki +itselleen puolikupin, kaataen kahviin hiukan paloviinaa. Hän sanoi sen +olevan vasta mereltä tulleelle terveellistä, vaikk'ei muutoin viinaa +rakastanut. Kahvin juotuansa läksi isäntä kaljaasille ja minä jäin +emännän kanssa tarinoimaan. Kuta enemmän tuon naisen kanssa puhuin, sen +tuttavammaksi eli ystävämmäksi tulimme. Hän tiesi jo edeltäpäin minun +nimeni ja kotini. Sen oli hän saanut mieheltänsä tietää, ennenkuin oli +minun nähnytkään. Pian sain häneltä kuulla, että isäntä oli minun +äitini äitin eli muorivainajani veli ja että hän oli jo nuorena poikana +tullut Tyrnävältä Kemiin ja sittemmin ostanut siellä talon. Vasta kuuli +vuotta oli hän ollut naimisissa tuon kauniin emännän kanssa ja kun +enemmän puhuimme, kertoi emäntä olleensa ensin piikana samalla +isännällä ja sitten emännäksi päässeensä. Nukkuvat pojat sanoi hän +olevan kaksoiset. Ne olivatkin aivan yhdennäköiset, ainoastaan sillä +eroituksella, että toisella oli ruskeat, toisella valkoiset hiukset. Oi +onnellisia lapsukaisia! ajattelin minä. Kun he ovat kaksoiveljekset, +niin heille ei tule koskaan ikävä ja päälle päätteeksi on heillä vielä +sekin onni, että heillä on isä ja äiti, minulla itselläni ei ole +veljeä, ei isää! + +Emännältä sain tietää, mitä vasten olin sinne tuotu. Isäntä oli kauan +aikaa halunnut nähdä minua, ja kun niin sattumalta olin joutunut hänen +alukseensa, oli hänen hauska tuoda minun emäntänsäkin nähtäväksi. +Isäntä oli sanonut näöltä minun tunteneensa, ennenkuin unipäissäni olin +mitään puhunutkaan. Minä olin nimittäin siksi muori-vainajani näköinen +ja niin muodoin vähän vivahdin tuon isännänkin näköön. Sukuhunsa +suopetäjä, niinpä minäkin. + +Emäntä kävi pirtissä, toi minun tavarani penkiltä ja kysyi, olivatko ne +minun tekemiäni. Kun sanoin kaikki omiksi tekemikseni, ihmetteli emäntä +kovasti eikä ollut uskoa. Mutta kun kasvoistani näki, etten suinkaan +valetta puhunut, kiitti hän minua kelpo miehen-aluksi. + +Sitten käytiin ulkonakin ilmaa katsomassa ja minä seisoin emännän +kanssa keskellä pihaa, kun isäntä tuli hevosella ajaen pihaan, +kärryissä jauhomattoja. Matot kaadettuansa kärryistä läksi hän toisia +noutamaan. Emännältä kun kysyin, sain tietää, että he möivät jauhoja +leiviskäittäin ja nauloittain köyhälle kansalle, halvasta hinnasta. +Ainoastaan perin pienen voiton sanoi emäntä miehensä jauhokaupasta +itsellensä lukevan. + +Noin kello kahdeksan aikaan aamulla olivat kaikki matot jo kotona ja +myöskin miehet. Isäntä alkoi puhutella minua noista tavaroistani, +kuinka paljo niistä pyytäisin. Minä sanoin ne sukulaisen kaupalla +antavani hänelle kaikki ilmaiseksi, vaikka kohta siinä oli puolet koko +talven töistäni; toisen verran lusikoita y.m. olin näet jättänyt +kotiin, kun en voinut niitä kantaa. + +Nyt emäntä luki kaikki ja sanoi niiden tavallisen ostohinnan jälkeen +tekevän yhden ruplan viisitoista kopeikkaa. Miehellensä hän sitten +sanoi: + +-- Kyllä minä nämä kaikki tarvitsen, vaikka kyllä siitä vielä muutamia +ulottuu antaa naapureille ja tuttavillekin: ota ja maksa, Sakari, +pojalle rupla viisitoista kopeikkaa. + +-- No, sama se, virkkoi isäntä, ja otti kukkaron taskustansa ja antoi +minulle mainitun summan. + +Kun tämän kautta tulin yhä parempaan tuttavuuteen sukulaisteni kanssa, +tuli muun muassa puheeksi, että naapurissa oli emäntä Limingasta. Hän +oli siellä palvellut rovastia, mutta vuosi sitten joutunut tänne +naimisiin ja emännän äitikin oli talvella tullut sinne. Minä pyysin +saada käydä siellä ja isäntä läksi minua sinne viemään. Me astuimme +kappaleen matkaa viheriäisen koivumetsän halki ja tulimme erään +isonlaisen torpan pihalle. Ilman pitempää mutkailemista astuttiin +pirttiin. + +Kohta ensi silmäheitolla huomasin rukin ääressä Tolpan Pirjon kehräävän +villoja, niinkuin unissani olin nähnytkin, ja nuoren naisen imettävän +lasta kehdon päällä. Ihmeellisen selvää unta olinkin nähnyt! Minä +astuin lähemmäksi ja sanoin: Terveisiä Limingasta! Molemmat säpsähtivät +sanoistani ja varsinkin tuo vanha Pirjo rupesi tutisemaan niin ett'ei +villat tahtonut kädessä pysyä. + +Emäntä lakkasi imettämästä ja rupesi katselemaan minua silmiin, vaan +hän ei minua tuntenut. Minä päin vastoin hänet tunsin. Olihan tuo +emäntä se sama kaunis Katri, joka silloin, kuin olin muorille rohtoja +hakemassa pappilan pihalla, käski minua rovastin luokse. Mutta pian, +hirmuisen pian oli hän mielestäni ennättänyt pientä lasta omistavaksi +emännäksi ja näin kauas Limingasta joutua. Vaan kuka tietää ihmisten +retket ja onnen pyörät? + +Kuitenkaan en minäkään sanonut mitään, kuka olin, ennenkuin oppaani, +isäntä, sanoi heille, että olin Helmikankaan Marin poika. + +Silloin suhahti Pirjo-muori tyttärensä korvaan jotakin, ja tytär +vastasi hänelle ääneen, ettei se mitään tee. Samalla rupesi hän +laittamaan ruokaa pöydälle, ja minä ja isäntä saimme syödä; mutta +kumpikaan emme paljon ruokaa kuluttaneet, kun olimme jo kotona kyllin +syöneet. + +Kauan emme kuitenkaan joutaneet siellä viipymään, sillä isännällä oli +kiire kotiin, ja niin läksimme pois. Vaan kun olimme juuri pihalle +ehtineet, juoksi Pirjo peräämme ja pyysi minua puhutella hiljaa +korvaan. + +-- Älä suinkaan, kuiskasi hän, Jumalan luoma poika, Limingassa ilmoita, +että minä täällä olen. + +-- Mitä se minulle kuuluu, vastasin minä, missä te olette. Se on teidän +oma asianne. + +Itsekseni ajattelin, että parempi vaan, että pysytkin siellä, missä +olet. Enkä voinut olla surkuttelematta tuota Katri emäntä poloista, +jonka täytyi olla tuon Tolpan Pirjon tytär. Niin palasimme taas +punaiseen sukulaistaloon, jonka nimi oli Aspela. + +Sen päivän ja vielä toisenkin päivän sain olla Aspelassa. Siellä ei +ollut minkäänlaista kumppania, jonka kanssa olisin päässyt Ouluun. +Vasta kahden päivän perästä läksi eräs naapurin isäntä hevosella +Ouluun, ja Aspelan isäntä toimitti minun hänen kanssaan matkalle. Se +kävikin hyvin päinsä, sillä hänellä ei ollut isoa kuormaa. Hän +matkusteli näet vaan kuvernöörin tykö jossakin maan riita-asiassa. +Emäntä toimitti minulle vahvan eväspussin, ja isäntä kirjoitti kirjeen, +jonka käski minun viedä äidilleni. + +Kello kahdeksan aamulla lähdimme ajamaan Ouluun päin. Sangen ihanaa ja +hupaista oli ajaa tuon vanhan, tuuheapartaisen maamiehen rattailla ja +sievällä viisitalviaalla liinaharja hevosella pitkin maantietä, halki +viheriäin metsien. Se oli rauhallista matkustamista ja kymmenen kertaa +parempaa kuin tuo yksitoikkoinen merimatkustus halkolaivassa. Päätin +itsekseni aina olla ja pysyä maamiehenä eikä ensinkään yritellä +merimieheksi. Hupaista oli myöskin kuunnella vanhan miehen laulamista, +vaikka laulut olivatkin enimmäkseen Pohjolan saloilla syntyneitä. Joku +irvileuka on semmoisia rekivirsiksi nimitellyt siitä yksinkertaisesta +syystä, että maamies niitä laulelee reessä talvella, kärryissä suvella +ja vieläpä kyntäessäänkin, kun hän sahran kurkea oikein kiinni pitää. + +Näin kuljimme iloista kyytiä koko päivän ja paljon matkaa sai +kuluneeksi. Emme kuitenkaan sinä päivänä, vaikka kyllä kiivaasti +ajoimme, Ouluun ehtineet. Täytyi näet olla yötä eräässä talossa matkan +varrella. Aamulla jälleen jatkoimme matkaamme; mutta jonkun ajan päästä +kyytimieheni rupesi valittamaan vatsakipua ja pahoitteli, ett'ei +hänellä ollut mitään ryyppy-ainetta mukanansa. Tulipa sitten eräs pieni +torppa tienvieressä näkyviin. Sinne nyt juoksujalkaa kumppanini riensi +ja sai kun saikin hän sieltä pullollisen paloviinaa. Kärryissä istuen +rupesi hän sitä ryyppimään, ja hevonen juoksi aika vauhtia, niin että +tavan takaa meni virstanpatsaita sivuitsemme. Mutta olipa tuo mies, +vaikka vähän ryypyksissäkin, kylläkin viisas, että antoi välistä +keskellä pitkää taivaltakin hevonen levätä, juoda maantien ojasta ja +syödä maantien vierusheinää. Kun hän vielä lisäksi oli antanut hiukan +leipää ja kärryistä vanhempia heiniä, lähdettiin taas uudelleen +ajamaan. Lauttaus-paikoissa oli mies kuitenkin vähän vetelä eikä +tahtonut saada hevostansa eikä kärryjänsä lautalle. Kun oli yli päästy, +alkoi tavan mukaan laulaminen ja melkein sama laulu oli aina ajajani +suussa: + + Pieti se läksi Kiimingistä naimaan, + Luuli hän saavansa sievän vaimon; + Mies se oli muutoin malleva, + Parempi Velli-Kallea. + +Jälkeen puolen päivän oltiin jo Haukiputaan lauttaus-paikan yli. +Iloissansa sanoi mies: siinä oli Putaan säri ja se on viimeinen, +ennenkuin tulee Oulun säri. Vähän matkaa rannasta ajettua, pysäytti +kyytimieheni hevosen. Siinä oli juuri tienhaara ja osoittimella, joka +joelta tullessa viittasi oikealle, olivat luettavana sanat: "Täällä on +Haukiputaan kirkko". + +Nämät sanat kerrottuani miehelle, lausui hän: + +-- Hyvä, hyvä, oikein luettu! Samat sanat olen minä lukenut kumminkin +viisisataa kertaa eläissäni, sillä tämän kirkon kankahilla minä lapsena +temmertelin, vaikka sitten olen joutunut asumaan kappaleen lähemmäs +Pohjantähteä. Syö, poika, sillä tästä on vielä pari peninkulmaa Ouluun. + +Olikin oikein hyvä ruokahalu minulla, sillä en ollut syönyt kuin +aamulla. Aukasin siis pussini, istuin nurmelle ja söin. Kun olimme +olleet noin pari pitkääkin tuntia tuossa kirkkotien haarassa, ja +kyytimieheni oli syönyt, hevonen syönyt, minä syönyt, ja mies +loppupäätökseksi viimeisen tilkan viinastansa ryypännyt, alkoi jälleen +ajaminen ja laulu aikoi. Lähes höyryveturin tavoin meni tuo pieni hurja +hevonen, eikä ihmeellinen luontokappale väsynytkään. Mies nimittikin +hevostaan hevos-seuraksi. Kun olimme ajaneet, minkä ajaneet, niin oli +taas tien osoittaja vasemmalla puolella tietä. Siinä ajettiin hiukan +hiljemmin, sillä kyytimieheni näytti nuokkuvan, eikä muistanut ääntää +hevoselle. Minä luin osoittajan käsivarressa sanat: "Till Korpi by och +Neder Kiiminki kapel". + +Osoitettua tietä alkoi hevonen nyt oikein vimmatusti mennä ja mentiin +hyvän aikaa. Mutta jopa mieskin heräsi ja kohta hän huomasi, ettei oltu +oikeassa. + +-- Katsos tuota pannahisen hevosta, huusi hän, kun oli mennä +Kiiminkiin. Se junkkari on kotoisin Kiimingistä ja muistaapas +kotikankaansa ja aronsa niinkuin minäkin. Mutta ei se niin ole! +Käännyppäs Ouluun! Ja samassa käänsi mies hevosen ympäri, ja me +lähdettiin ajamaan samaa tietä, kuin oli tultu. Huomaamattani päästin +suustani sanan: + +-- Hevonen oli mennä Kiimingistä naimaan -- -- + +Siihen mies minulle vastaukseksi vihaisesti ärjäsi: + +-- Mitä tulimmaista? Teetkö laulustani piikkaa? -- No niinpä vainen, +sanoi hän sitten hiukan lauhtuen, johan tuo nyt lastakin naurattaa, kun +kuljetaan kravun kulkua. Vaan kuitenkin sanon minä, eihän minun Polle +heponi mikään Pieti ole, että se menisi Kiimingistä naimaan. Olisi +ainoastaan tahtonut katsoa vanhaa kotitaloansa ja toiseksi, mihinkäs +tässä menee hevonen enempi kuin mieskään muuta kuin tietä myöden +eteenpäin, eihän tuosta voi mereen lähteä, kun ei ole kalaksi luotu. +Kun täällä pannahisen Pohjolassa aina täytyy lautata ja joka värssyn +välissä ja joka lohipurolla lautata. Sanotaanhan ihmisten maissa olevan +siltojakin, että saa kärryissä istua ja ajaa yli joen. + +Nyt pääsimme kuitenkin oikealle paikalle ja kaikeksi onneksi sattuikin +lautta juuri tulemaan, tuoden herroja, vaunuja ja hevosia. Kohta niiden +maalle päästyä pääsimme me sijaan ja olimmekin pian Oulun pakkihuoneen +torilla. Tässä nostin pussini kärryistä ja erkanin miehestä, joka sanoi +ajavansa Sandeliinille eikä kyydistä määrännyt enemmän kun 10 +kopeikkaa. Minä maksoin 15 kopeikkaa, joten minulle jäi rupla +itselleni. + +Nyt olin siis jälleen Oulussa, josta niin odottamattomasti olin Kemiin +joutunut. Kaupungissa olisi ollut paljo katsottavaa, mutta enpä +malttanut sinne jäädä. Haluni paloi äitini luokse ja lähdin kun +lähdinkin kohta astumaan ja osailemaan Limingan tullille. Pian +löysinkin sen ja aloin oikein vinhasti kävelemään Kempelettä kohti. +Aurinko kun nähtävästi aleni, antoi minulle kiireempää ja kiireempää +vauhtia, pannen minun väliin juoksemaankin. Mutta ennenkuin ehdin +Kempeleeseen, tuli minua vastaan hevonen, kärryt perässä. Kärryissä +istui mies ja nainen ja kun vastaan-tulijoita tarkemmin katsoin, tunsin +niillä Vierimän ukon ja äitini. Iloisiksi tulimme kaikki tästä +yhtymisestä; mutta äitini kysyi kohta, hieman toruvalla äänellä: + +-- Heikki, missä sinä olet ollut? + +Minä ilman kursailematta vastasin siihen: + +-- Kemissä, vaikka luulin Englannissa käyväni. + +-- Herranen aika! huudahti äitini. Onko poika raukka hulluksi tullut? +Nouse heti kärryille, niin lähdemme kotiin. + +-- Tulen mielellänikin, sanoin minä, vaikka kyllä kärryissä olen saanut +istua kokonaista kaksi päivää. + +-- No oikeinko totta se onkin, että Kemissä kävit? Kuinka sinä sinne +jouduit? kysyi äitini. + +-- Muori vainajan veli minun sinne vei halkolaivassa ja takaisin tulin +erään Kemin isännän kärryissä. + +Nyt päästivät molemmat aika naurun, ja äitini kysyi: + +-- Kaupungissako kaupuksesi möit? + +-- En, vastasin minä, enonne emäntä ne kaikki osti. + +Samassa vedin kirjeen taskustani ja sanoin: Tämän lähetti teille +isäntä; jos, äiti, osaatte lukea, niin lukekaa. + +-- Kyllä minä osaan kirjoitusta lukea, virkkoi äitini, vaikk'et ole +nähnyt minun koskaan sitä tekevän, siitä syystä kun ei minulla ole +ollut mitään kirjoitusta luettavaa. Olenhan minä aikoinani ollut ison +talon tytär ja silloinhan minua muka kirjoittamaankin opetettiin. + +Näin puhuessaan oli äitini aukaissut kirjeen kuoren. Vieläpäs mitä! +Kätköstä tuli esiin punalaitainen seteliraha, jolle Vierimän ukko ja +äitini panivat nimeksi: kymmenen ruplan seteli. Äitini piti kädessään +rahaa ja toisessa kädessä kirjettä, ja siinä, kun hevonen, jonka pää jo +oli Limingalle päin käännettynä, hiljaa juoksi eteenpäin, luki hän +ääneen ja selvästi + +Kemissä tänä vuonna, erittäin lämpimänä Kesäkuun aamuna. + +Hyvä sukulaiseni + +Maria Helmikangas! + +Tämän kautta saan minä ilmoittaa hyvänvointini, niinkuin myös sen, että +olen sinua nähnyt vaan pienenä tyttönä. Harmikseni olen saanut kuulla, +että isäsi on talon hävittänyt ja sulhasesi sinun pettänyt. Sitä +vastoin olen iloinenkin siitä, että sisareni, sinun äitisi, on päässyt +pois pahasta maailmasta puutosta kärsimästä. Sattumalta tuli poikasi +minun halkojahtiini Oulussa käydessäni, ja minä vein hänen kotiini. Oli +lysti vähän narrata häntä, sanoen vieväni hänet Englantiin. Älä pane +pahaksi, vaikka minä kirjoitan paksua kirjoitusta juurikuin +kohennuskepillä, sillä minulla on erittäin raskas käsi. Tässä lähetän +sinulle tämän sievän punalaitaisen kymmenen ruplan setelin, sillä minä +tiedän, että sinä sen hyvin tarvitset. Koe kasvattaa hyvin pikku +Heikkiä, minä luulen, että hänestä tulee, kun kerkiää, oiva mies. Voi +hyvin! Tämän kirjoitti omalla kädellään + + Enosi + Sakari Aspela. + +-- Jaha, Sakari, sanoi Vierimän ukko kirjeen kuultuansa, minä muistan +hänen, vaikk'en nyt enään taitaisi häntä tuntea, jos tuohon tulisi. +Siitä on jo toistakymmentä vuotta, kun hänen viimeksi näin. Hän on +hyvin siivo mies, Mari. + +-- Hyvä hänen täytyy luonnostaan olla, virkkoi äitini, sillä ei +pahansisuinen eno kymmentä ruplaa lähettäisi. Eikö se, Vierimä, ole +todella liian paljon? Se lisää minun ja Heikki paran säästöä +melkoisesti. + +-- Ei mikään milloinkaan ole liikaa, vakuutti ukko, kyllä aina aika +tavaran kaupitsee, vaikka sitä enemmänkin olisi. Jumala hyväsydämistä +antajaa siunatkoon! + +-- Niinpä teitäkin! sanoi äitini. Tekin annoitte sellaisen summan +kirjojen ostoon, ettekä te ole edes sukulainenkaan, vennon vieraalle +teitte hyvän työn. Vaan ottakaa kuitenkin omanne, edes osaksi, +takaisin! Ettekö näe, että minulla on nyt paljon rahaa ja voin kyllä +sen maksaa? + +-- Älkää höpiskö joutavia, sanoi ukko. Hyvä ja rauhallinen naapuri +maksaa enemmän, kuin mikään kaukainen sukulainen, joka asuu tuulimyllyn +toisella puolella, maan äärissä. Ei sen vuoksi, että minä tarkoitan +sillä enoanne, hän kyllä on hyvä vaikka kaukanakin, mutta minä +tarkoitan omia sukulaisrenttujani. Niin, renttuja ne ovat, niinkuin +hyvin tiedätte. Mitä minä niistä autan? Kyllähän ne minulta pyytävät, +kapakkaan mennäkseen, joka kerta he ovat kimpussani, kun kaupungissa +käyn; mutta minä en anna. Kertakin, kun sille Simo rentulle annoin +rahaa ja koko joukonpa vielä, koko kuusitoista ruplaa, oli mies +olevanansa lakkiräätäli; mutta kuinkas kävi? Kun Simo sai rahat, niin +oli jo kaikki loppuun juotu, ennenkuin kaupungista pois kerkesin. +Orpana sekin. Tulipa katala vastaani, tuli juuri ulos kapakasta ja oli +näköjään kuin juurakoita puskenut härkä. Oikein minä pelkäsin häntä +enkä sen perästä ole antanut rentuille kopeikkaakaan. Vaan mitä vielä +tapahtui! Kun kotiin pääsin, tuota Simo katalaa auttamasta, olin saada +äidiltäni selkääni eikä liikaa olis ollutkaan, vaikka olisin saanutkin, +sillä sellainen, joka juoppoa auttaa, ei ole parempaa ansainnut. Mutta +niinkuin sanoin, jatkoi ukko puhettaan, hyvä naapuri maksaa. Onhan se +hauskaa, kun naapurit ovat hyvässä sovussa. Hyväsopuista, ahkerata +naapuria minä autan ja hänen lapsiansa holhon, sillä siinä se ei mene +hukkaan. Hyvä naapuri on mielestäni juuri kuin pehmeä tuulen löyhkä +joltakin pyhältä vuorelta, ja tuntuu kuin hyväin naapurien keskuudessa +peltoni minulle antaisi kahdenkertaisen sadon. Muistakaa siis, ett'ette +enää koskaan tarjoa minulle niitä rahoja, jotka minä lahjaksi annoin. + +-- Te olette jalo mies, sanoi äitini, sillä ilman teitä olisin surrut +itseni hupsuksi, kun tuo Heikki parka oli niin kauvan poissa, että +luulin hänen joutuneen jonkun paholaisen tapettavaksi tahi Oulun +koskeen suistuneen. Vaan nyt sen selvästi huomaan, että mihin itseni +mailmassa käännän, onneni Jumalan kädessä seisoo. + +Näiden puheiden aikana olimme tulleet läpi Kempeleen kylän ja olimme +Limingan niityllä. Erittäin hauskaa oli ajaa lerputella oman äitini +polvella ja Vierimän ukon rinnalla tyvenenä kesä-iltana yli tuon niin +monelle matkustavaiselle ikäväksi pistävän, lakean suo-aron. + +Näin oli onnellisesti päättynyt tuo ensimmäinen matkani kaukomaille. +Kuka arvaa ihastukseni, kun taas seisoin omalla pihallani, tuon sileän +ja kirkkaan Temmeksen rannalla, ja kaikki oli entisessä kunnossaan. +Olihan mielestäni, kuin olisin viipynyt vuosikausia poissa, vaikka ei +täyttä viikkoakaan saanut kuluneeksi. + +Kun myöhemmin äitini kanssa juttelin matkastani, niin en voinut olla +hänelle sitäkään sanomatta, missä Tolpan Pirjon piilopaikka oli. Minä +sanoin hänen kieltäneen olopaikkaansa Limingassa ilmoittamasta, mutta +äitini antoi minulle täydelliset tiedot saunan palosta. Se oli +nimittäin jo kohta syksyllä, kuin sauna paloi, tullut selville, että se +oli syttynyt rikkinäisen kiukaan tähden, vaikka minä en ollut sattunut +sitä kuulemaan. Niin muodoin oli Tolpan Pirjo syytön saunan paloon; +ainoastaan kirjat, ne olivat pahana pilkkuna, että hän ne koriinsa oli +ottanut. Muutoin kyllä vanhemmat ihmiset arvasivat ilman minun +sanomattakin, missä Pirjo oli. Sillä tiesiväthän ne, että Pirjon Katri +tyttö oli Kemissä naimisissa, ja missä olisi Pirjo muualla kuin +tyttönsä luona. Olivathan vaan kaikki ajattelevaiset ihmiset +tyytyväisinä siitä, että Pirjo pysyi poikessa, sillä vaikka hän ei +ollut sanottavasti tietäjäkään, niin oli hän kuitenkin paha suustaan. + + + + +KYMMENES LUKU. + +Äitini apuna. + + +Kemissä käyntini oli tapahtunut ennen juhannusta. Sinä vuonna oli näet +kesä tullut tavallista varhemmin, niin että jo paljo ennen juhannusta +kaikki oli täydessä kukoistuksessa. Useimmiten täällä meidän kylmässä +Pohjolassa saadaan hädintuskin juhannukseksi täysi lehti puihin. Että +se kuitenkin joka vuosi siihen aikaan saadaan, se on ikivanha, luja +liitto se. + +Nyt sain minä taaskin kutsumuksen tulla pappilaan mihin toimeen +hyvänsä, jos ei muuksi, niin vaikka varapaimeneksi, kunhan vaan +tulisin. Ruustinna tahtoi näet mielellään nähdä minut talossa ja olisi +se taitanut olla rovastinkin mieleen. Ahkeruudellani olin minä +voittanut heidän suosionsa. + +Entiset hyvät ehdot pappilassa olivat siis tarjolla, ja vaarinikin +vielä siellä pehtorina heilui; mutta päättäminen oli äitini asia ja hän +tahtoi minun pitää luonansa. Hän oli näet saanut luvan tehdä pelloksi +lähellä meidän mökkiä olevan niitynpään, joka isännän huolimattomuuden +tähden oli saanut pahasti kasvaa pajupensaita ja siten jäänyt huonon +heinämaan luokkaan. Arenti tosin oli sen aikuiseksi joltisenkin suuri +tuosta niityn liuskasta, mutta äidilläni kun oli hyvä toivo minun +avustani vastaisina aikoina, hän ryhtyi kuitenkin kauppaan, ja siis +mitä pikemmin sitä parempi tahtoi hän saada niityn viljaa kasvavaksi. + +Sinä keväänä oli äitini myöskin vuokrannut eräästä toimettomuuden +kautta perikatoon menevästä talosta suuren kappaleen valmista peltoa ja +kylvi sen ohraan. Talon isäntä oli niin köyhtynyt, ettei jaksanut +valmiitakaan peltojansa enään itse kylvää. Niinmuodoin oli vuokrakin +sen-kesäisestä ohramaastamme perin halpa, muistaakseni vaan yksi rupla. + +Kun ohra oli tehty, aloimme hakkaamaan pajuja pois tuosta peltomaasta. +Ohra oli näet niinkuin muidenkin ihmisten ohra aikanansa kylvetty ja +korealla laiholla, eikä siis enään ollut siinä mitään työtä, ennen +elon leikkuu-aikaa. Pajujen lakkaamisessa tein minä pienellä +kirveelläni jo täyden työn ja sainkin pajujen kaatamisen yksinomaiseksi +toimekseni. Äiti puolestaan melkein ensimmäiseksi työksi laittoi suuren +viemäri-ojan, joka johdatti veden Vierimän torpan niityn viemäriin ja +siitä Temmesjokeen. Kun se oli tehty, kaivoi hän pienempiä niin +sanottuja sarka-ojia, ja minun oli ojien paikoille ensiksi hakkaaminen +linja auki, niin että maa oli jo peltosarkain muodossa, vaikka siinä +vielä täysi metsä seisoi. Kun työnjärjestystä vähän ihmettelin ja +kysyin äidiltäni, mitä vasten ensin oja kaivettiin, vastasi äitini +tyynesti: + +-- Poikani, ojitus on tarpeellisin tällaisessa maassa ennen kaikkia. +Kyllä sitten kuivan maan pian kuokkineet olemme ja pian sen voimme +polttaakin, ja polttaessa on oja ympäri saran hyvä olemassa. Sen avulla +voimme varjella valkian luvattomiin paikkoihin menemästä. + +Pian huomasin äitini puheen todeksi, sillä maa, missä ennen joka +askeleella vesi tirisi, muuttui äkkiä kuivaksi kuin kangasmaa. Ojat +sitä vastaan olivat aina vettä täynnä, vaikka vesi yhä lakkaamatta joka +pienimmästäkin ojasta valta-viemäriin juoksi. Kun taas kummastelin, +mistä vettä aina ojaan tuli, vaikk'ei satanut ja sarkamme jo kuivat +olivat, osoitti äitini minulle syyn siihenkin. Lavea oli märkä maa +ympärillä, josta vettä ehtimiseen valui ojiimme, ja vielä oli +saroillammekin sisällistä märkyyttä, sillä kun äitini pisti muutamaan, +aivan kuivan-näköiseen paikkaan keskellä sarkaa isolla rautalapiollansa +ja nosti lapion täyteisen verran maata pois, niin kohta oli tuo pieni +kuoppa vettä täynnä. Naurahtaen sanoi äitini: + +-- Luuletko, Heikki, vetelästä suosta niin pian kuivia kankaita +muodostuvan? + +Minulla ei ollut siihen mitään sanomista, sillä näin, että äitini +ymmärsi paremmin. Kuitenkin aloin esiintuomaan toisia mietteitä. +Paljohan saatte, äiti parka, arvelin minä, työtä tehdä, ennenkuin pelto +rupeaa työstä palkkaa antamaan. Ehkä olisi kuitenkin ollut parempi, +että olisimme antaneet suon olla suona, rämeen rämeenä, ja minä olisin +mennyt pappilaan. Sieltä olisin taaskin syksyllä saanut rukiita ja +vaatteita ja te olisitte saanut sillä tavoin hiukankin helpoitusta, +olisitte saanut olla paljon huolettomampana. Nyt sitä vastoin minä en +saa mitään tänä kesänä ja teillä on kova raataminen edessä. Kohtakin +alkaa kova kuokkiminen, jossa minä en kykene sanottavasti auttamaan. + +Tuohon äitini sanoiksi virkkoi: + +-- Hyvä poikani, sinulla on tosin sydän oikeassa paikassa. Sitä +kiitosta en tahdo sinulta kieltää. Ettäs tahdot äitisi vaivoja +vähentää, on oikeus ja kohtuus, mutta päässäsi on vähän vikaa ja vika +on siinä, että sitä kannat vielä liian matalalla, olet liian lyhyt sekä +ijältä että varrelta. Sinä huomaat ainoastaan sen, mikä kullakin ajalla +on silmäsi edessä, vaan et osaa ensinkään katsoa tulevaisuutta kohti. +Sinulla on ollut onni saada kaikista yrityksistäsi hyvä palkka ja se +juuri, että niin olet saanut, onkin vahvistanut minua eväällä ja +voimalla yrittämään uutta, josta, jos oikein ymmärrät, saamme monin +kerroin enemmän kuin kieppuessamme maan ja taivaan välillä toisten +töissä ja heidän armomurujansa nyppimässä. Semmoinen elämä voi olla +hyvä niin kauan kuin jaksaa hyvin raataa, vaan kun voimat loppuvat, on +leipäkin lopussa ja kerjuu edessä. Siis maassa maalaisen on pää-oma. +Siitä hän elää, sitä hän voi kasvattaa. Katso Vierimän ukkoa! Hän on +torppari saman talon maalla kuin minäkin, vaan mitä häneltä puuttuu? Ei +mitään. Siihen asemaan on meidänkin pyrkiminen. + +Vihdoin meni visaiseen päähäni hyvät neuvot, niin että minäkin rupesin +ajattelemaan vähän edemmäs kuin aamusta iltaan. Ajatuksissani näin jo +oman peltomme täydessä tähkässä, näinpä myöskin kuhilaita, kuvailinpa +mielessäni katon täyden leipävartaita, päätin oman pellon +viljavimmaksi, oman lieden lämpimimmäksi paikaksi maailmassa ja minä +siunasin äitini viisautta ja maata, joka pelloksemme oli tuleva. Kun +sitten äidilleni myönsin hänen puhuneen oikein ja totta, kiitti hän +puolestaan Jumalaa, kehui Liminkaa ja rauhaista Temmesjoen rantaa. + +Tarkasti elettiin pajunkuorienkin kanssa. Jok'ikisestä pajusta otettiin +kuori pois; itse pajut kannettiin kasoihin, jossa saivat kuivaa +polttopuiksi, ja parkit vei Vierimän ukko hevosellansa kaupunkiin, +niinkuin mennä kesänäkin oli tehnyt, tuoden rahat äidilleni. +Kuokkimisen toimitti eräs siihen työhön hyvin tottunut mies, Samuel +Sarkanen, vähäistä maksua vastaan, eikä niinmuodoin minun tarvinnutkaan +kuokkia, josta totta puhuen ei olisi mitään tullutkaan. Äitini sillä +välin keräili niityn ja metsän pensaista lehtiheinää lehmälle ensi +talveksi. Ja minä puolestani leikkasin sirpillä maantienvierustoilta +polttiaisia, oikein suuret joukot, jotka sitten asettelin aidaksista +tehdylle haasialle kuivamaan. Siten varustettiin oivallisia lehmän +haudeheiniä talveksi. + +Kun kuokkamaa oli niin kuiva, että sen luultiin palavan, pisti äitini +siihen valkian. Nuolen nopeudella levisi tuli ympäri sarkaa. Samalla +sytytettiin kaikki sarat ja niin oli koko meidän pieni vainiomme +pian poltettu, jälellä punertava tuhka. Silloin huomasin ojien +tarpeellisuuden. Oli näet ollut moniviikkoinen pouta ja sen kautta oli +niitty ylt'ympärinsä niin kuivunut, että olisi meidän ollut aivan +mahdotonta estää sitä palamasta, jos sarkamme olisivat olleet +ojittamatta. Samaan aikaan kuulimme paljon kertomuksia ja näimme omin +silminkin paljon savua metsä-valkioista, jotka enimmäkseen kuokkamaiden +huolettomasta polttamisesta olivat alkunsa saaneet. + +Kun kytömaamme oli poltettu, aloimme tehdä heinää. Omaa niittyä tosin +ei ollut, mutta Limingassa on sitä, Jumalan kiitos niin paljo, että +toimelias ihminen voi sukkelalla tavalla päästä heinäntekoon. Meni vaan +pyytämään joltakin isännältä, jolla näytti olevan liian paljo niittyä. +Jos isäntä oli noin jotenkin hyväsydäminen, niin pyyntöön hän vastasi: +saat kahtia heinällä. Siihen kauppaan oli kursailematta myöntyminen ja +sai lisäksi kiittää onneansa, jos välipuhe pysyi lujana. Usein näet +tapahtui, että hyväsydämisetkin isännät, vaikka kahtia heinällä niittyä +lupasivat, myöhemmin tahtoivat siihen lisä-päivätöitä tai vuokraa. +Pahoista isännistä ei laisinkaan puhumistakaan, jotka taas eivät olisi +köyhälle ihmiselle antaneet niittyä, vaikka olisi polvillaan rukoillut +ja vaikka mitä yhdestä suovan alasta vuokraksi luvannut. Meillä oli se +onni, ettei meidän tarvinnut juuri paljon liehailla hyvien eikä pahojen +isäntien edessä niityn tähden, sillä sen talon isäntä, jolta saimme +ohrapeltoa, antoi aivan mielellänsä äidilleni myöskin niittyä "kahtia +heinällä", se on toiset puolet heinistä tuli maan omistajalle, toiset +saimme me pitää heinän teon palkasta. Äitini siis niitti ja minä +haravoin. Olihan se sangen hupaista ja totta niinkin saimme kylläksi +heiniä ainoalle lehmällemme, ilman mitään vierasta apua. + +Poutainen kesä oli meille suurena apuna kaikissa, kuokkamaan +polttamisessa, heinän teossa ja ohramme valmistumisessa. Kun heinä oli +tehty, saimme ruveta ohraa leikkaamaan. Äitini leikkasi ja minä sidoin. +Kuitenkin oli minullakin sirppi, ja kun ei sitomista ollut, leikkasin +minäkin. Sitoa ennätin sekä oman että äitini leikkaamat. Mutta, vaikka +poutakin oli ollut, ei kuitenkaan ollut ohramme jokapaikasta yht'aikaa +valmistunut. Toista paikkaa leikatessa, seisoi toinen vielä vihantana. +Jälkimäiset paikat olivat parhaiten kasvaneet, olki pitempi, tähkät +suuremmat. Harvemman ja lyhemmän ohran oli pouta vähän ennen aikaansa +jouduttanut. Äitini selitti minulle siihenkin syyn, huomauttaen, kuinka +ne paikat, joissa ohra oli ensin valmistunut, olivat pellon kuivimmat +ja sisälsivät enemmän hiekkaa, jota vastoin ne, joissa ohra pääsi +voimallisemmasti kasvamaan, sisälsivät mustaa multaa. Näissä oli +märkyys pysynyt paikallansa eikä päässyt maan sisään karkaamaan, +niinkuin hiekkamaasta. + +Kun emme voineet ohraamme yhtämittaa leikata, vaan täytyi jättää se +valmistumaan, aloimme kylvämään ruista tuohon vasta poltettuun +kuokkamaahan. Rukiin siemeniä ei kuitenkaan ollut ostettu ja tuli siis +hetken miettimys, mistä talosta niitä ostaisimme. Äitini päätti +Helmikankaan rukiiden kyllä itävän ja meni sinne ostamaan. Hän sai kun +saikin sieltä rukiita. Rukiita ne olivat, koska olivat rukiin +näköisiä, mutta siemenrukiita eivät olleet. Kun koetettiin niitä +istuttaa kiuluun, joka oli multaa täynnä, niin tuskin iti yksi jyvä +kymmenestä. Siis petosta koko kauppa! Asiaa mietittyänsä arvasi äitini, +että isännän poika, Jaakko, oli antanut jyviä toisesta laarista, jossa +oli huonompia rukiita, vaikka isäntä oli hänen käskenyt mitata itäviä +rukiita. Siis tuo veitikka oli taas ilvehtinyt. Äitini oli kyllä itse +ollut aitassa, kun Jaakko hänelle jyvät mittasi, mutta ei hän voinut +tietää, kummassa laarissa itäviä jyviä oli, vaan varmaankin Jaakko sen +tiesi. Ehdollansa oli hän huonoja antanut, meille vahinkoa tehdäksensä. +Äitini ei tyytynyt siihen, vaan meni jyvien kanssa takaisin ja sanoi +isännälle, että jyvät eivät idä. Helmikankaan isäntä oli siksi +rehellinen mies, että, kun sai kuulla asian oikean laidan, kohta antoi +äidilleni oikeita siemenrukiita ja otti takaisin nuot poikansa antamat +huonot. + +Vielä päälliseksi hän oikein kovasti toruikin Jaakkoa. Vasta tämmöisen +mutkan päästä pääsimme kylvämään. + +Kylvämisen toimitti äitini itse, samoin kuin muut siihen kuuluvat +toimet. Siunattu sade kasteli peltomme ja kaikkein muidenkin pellot, ja +tulikin se alas semmoisella voimalla, että ojat eivät tahtoneet ehtiä +niellä veden paljoutta. Totta puhuu sananlasku: iso sade poudan +perästä. Muutamain päiväin perästä oli korea laiho pellollamme, meille +iloksi, vaikka Helmikankaan Jaakon harmiksikin. + +Rukiin kylvöä puuhatessamme, oli ohra ehtinyt valkoiseksi valmistua ja +niin leikkasimme sen kaikki nurin. Puiminen toimitettiin vähitellen, +sen mukaan kuin tilaisuutta saimme. Hyväntahtoinen, vaikka köyhä ja +vähän huolimatoin isäntä, antoi näet meille omain puimistensa välissä +luvan puida yhden riihellisen. Kun ohrariihellä olin äitini kanssa, +sain kokea, että ohran vihneet ovat pahat silmille, jos vaan silmän +sisään pääsevät. Minun silmääni meni vihne ja siitä tuli minulle +erittäin tukala olo. Onneksi oli äitini kuitenkin sen verran +silmälääkäri, että hän käänsi silmäluomeni nurin ja otti vihneen pois. + +Vielä syksylläkin oli äidilläni ja minulla pieni rahan ansio. Rupesimme +näet ahkerasti puolukoita poimimaan. Monet päiväkaudet metsien halki, +rämeiden ja kankaiden yli kuljettuamme saimme niitä karttumaan +kokonaisen hevoskuorman. Vierimän hevosella vei äiti puolukat +kaupunkiin ja sai niistä kohtalaisen hinnan. Samalla kertaa möi äitini +myös lehmän antaman kesäkautisen voin, josta tuli melkoinen summa. +Lehmä kun oli hyvänlainen lypsämään ja itse kun emme paljon ensinkään +voita syöneet, saatiin sillä useat ruplat säästöön pantavaksi talven +tahi kaukaisempainkin aikain varaksi. Kun vihdoin kaikki ohramme saimme +puiduksi, niin oli niitä yksitoista tynnyriä kaksikymmentä kappaa. +Olihan siinä rieskaleivän ainetta kahdelle hengelle, ja kun vielä tuli +perunoita lisäksi useita tynnyreitä, niin voimme sangen tyytyväisinä +ajatella mennyttä kesää ja levollisesti odottaa lähestyvää talvea. + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + +Mieron tiellä kuleksija. + + +Kuivan kesän ja märjänlaisen syksyn perästä tuli talvella erittäin +kovat pakkaset ja paljo lunta. Syksyn puolella oli halla ylimaissa +tehnyt vahinkoa etenkin suvitouoille ja paljo köyhää työkansaa läksi +sieltä kuljeskelemaan hakeaksensa, jos mahdollista, jotakin työn +ansiota merenranta-pitäjissä. Muutamia kuulimme jo saapuneen +Liminkaankin ja ruvenneen varsin vähäpätöistä palkkaa vastaan koko +vuodeksi palvelukseen, rengiksi miehet, naiset piioiksi. + +Oli oikein kauhea pakkanen muutamana iltana noin kolme viikkoa ennen +joulua. Seinät, vaikka olivat turpeista kyhätyt, rutisivat hirmuisesti +ja revontulet läiskyivät melkein yli taivaan kannen. Äitinikin, eikä +ainoastaan minä, oli hyvin huolen-alaisen ja levottoman näköinen. +Pohjatuuli rupesi vielä myöhemmällä kovanlaisesti puhaltelemaan, pannen +kuivan lumen jauhojen tavoin pölisemään ja samalla lisäten jo +entisestäkin kauhean pakkasen voimaa. Äitini arveli olevan kumminkin +neljäkymmentä pykälää ja totta tuo lienee ollut miten monta pykälää +hyvänsä, kun oli niin kauhean kylmä, ett'ei tahtonut uskaltaa nenäänsä +ovesta ulos pistää. Yhdessä me arvelimme samoin kuin luultavasti moni +muukin sinä iltana, että onneton se, jonka täytyi olla ulkona +paleltumassa. Moni köyhä ja näljistynyt matkalainen voipi semmoisessa +ilmassa vetää viimeisen henkäyksensä. Näitä tämmöisiä tarinoimme, kun +joku hiljaa kolkutti ovellemme. Äitini aukasi kohta oven, jota +tavallisesti pimeänä aikana pidimme sisältä ha'assa, ja ovesta astui +sisään huonoihin vaatteisiin puettu, laiha, pitkänlainen poika, vilusta +väristen. Hänen kielensäkin oli kylmästä niin kangistunut, ettemme +tahtoneet ymmärtää, mitä hän sanoi, kun hyvää iltaa meille toivotti. + +Poika istui kohta penkille ja alkoi riisua vaatteita yltänsä ja +saappaita jaloistansa. Saappaat olivat rikkinäiset ja sukat jäätyneet. +Minä muistin kohta ensimäisen kirkossa käyntini ja arvasin tuon oudon +pojan jaloissa alkavan saman porotuksen, kuin silloin omissanikin olin +tuntenut. Tuota päätä juoksin minä ulos ja otin lunta, hieroakseni +sillä pojan jalkoja. Poika kuitenkaan ei sanallakaan valittanut, +hiljaisesti ja nöyrästi otti hän lumen kädestäni ja rupesi sillä +hieromaan sekä käsiänsä että jalkojansa ja korvanlehtiänsä kuin myös +nenäänsä. Hänen silmissään näin silloin jotakin kirkasta, juuri kuin +vesi olisi niissä kiiltänyt. Mutta kun kysyin häneltä, itkeekö hän, +vastasi poika: En minä juuri kehtaa itkeä, eikä paljoakaan puutu. + +-- Arvasinhan minä, että sinua särkee, virkoin minä + +-- Särkee, särkee niin, sanoi poika ja oli vähän, arvatenkin minulle +mieliksi, naurahtelevinansa. + +-- Kyllä se on kylmää naurua ja vaivaisen leikkiä, lausui nyt vakavasti +äitini, joka seisoi minun vieressäni, pullo kädessä. + +-- Näytäs, kun ma voitelen vähän kamferttilinementillä, jatkoi hän +pojalle, heittäähän kumminkin kihelmöimästä, vaikk'ei siitä muuta apua +olisikaan. + +Sitten voiteli äitini kaikki paikat pojassa, joita oli nähnyt hänen +lumella hierovan, jalat, kädet, nenän, korvanlehdet ja poskipäätkin +vielä kaupan päälliseksi. Vähän hetken perästä huudahti poika: + +-- Jumalan kiito, porotus lakkasi! + +Nyt pani äitini padan tulelle ja lämmitti koinruohovettä. Sitä hän +antoi pojan juoda ja käski hänen sitten panna levolle. Äitini peitteli +poikaparan hyvin suurilla lammasnahkaisilla vällyillä, ja vähän ajan +perästä kuulimme hänen kuorsaavan. Ilta kun ei ollut aivan myöhäinen, +istuimme me vielä vieraamme nukkuessa ja puhelimme. + +-- Kurjaa, arveli äitini, on noiden ihmisraukkojen, joiden täytyy +kuljeskella noin huonoilla vaatteilla ulkona pitkät matkat. Monta +kertaa onnettomat saavat astua päivittäin aivan Jumalan jyvääkään +maistamatta ja monesti vielä saavat kuulla kiroilemisia ja hävyttömiä +herjauksia, jos johonkin pahaan taloon saapuvat vaivoistansa väsyneenä +levähtämään. Monesti on niinkin, että hakevat itsensä seinien +sisäpuolelle rauhassa kuollaksensakin. Armoton se ihminen, joka ei anna +köyhälle suojaa ja holhousta; mutta niitä sellaisia armottomia on +paljo. Mutta tiedä se, poikani, jos on ihmisellä huone, vaikka +kolmisoppinenkin, niin velvollisuus ottaa kurjat huoneeseen ja auttaa +heitä, on kaikilla ihmisillä ilman eroitusta. Ja vaikka ei olisi muuta +kuin yksi ainoa leipä eli vaan pieni leivän pala, niin siitäkin on +annettava toiselle, jolla ei mitään ole. Tosin on sitäkin nähty, että +kerjäläinen on auttajaansa rikkaampi, vaikka näyttää puvustansa niin +viheliäiseltä kuin suinkin mahdollista. Semmoinen ihminen ei ansaitsisi +mitään apua, vaan olisi päinvastoin ajettava ulos, sillä hän on +pilkkakerjäläinen, joka kerjää ilman tarvetta, ko'otaksensa rikkautta +ja tehden oikeasta tarvitsevaisesta pilkkaa; mutta olkoon se itsekunkin +anovaisen oma oman tunnon asia. Ja on niitä semmoisiakin kerjäläisiä, +jotka kyllä ovat avun puutteessa, mutta jotakin saatuansa kohta +käyttävät sen kaikenlaiseen ylellisyyteen, miehet usein viinaan, naiset +milloin mihinkin turhuuteen. Semmoinen oli esimerkiksi eräs minulle +hyvin tuttu entinen talon-emäntä, joka kulki kerjäten ja pani kaiken, +minkä sai, kahviksi. Vaikka vaatteet hänen yllänsä olivat niin huonot, +että yksi repale siellä, toinen täällä oli päitä yhteen solmeiltu, niin +hän kuitenkin joi kahvina kaikki, mitä annettiin. Kahvissa oli hän +ensin talonsa särpänyt ja vielä kerjäläisenäkin täytyi hänen saada +tuota juotavaa. Se oli hänelle sellaiseksi himon esineeksi tullut, että +hänen oli melkein mahdoton elää, jollei hän kahvia saanut. Niin se on +tässä maailmassa, yhdellä yhtä, toisella toista; mutta sittenkään emme +omantuntomme tähden voi olla anovaista auttamatta, jollemme tarkoin +tunne häntä ja tiedä, että hän anoo ilman tarvetta. Sillä muutoin +voisimme olla auttamatta oikeata tarvitsevaista ja niin +kovasydämisyydellämme vetää päällemme Herran tuomion. + +Nyt kysyin äidiltäni: Tiedättekö varmaan, että hän on oikea +tarvitsevainen, tuo meidän yövieraamme? + +-- Tiedän kyllä, sanoi äitini, ei tämmöisellä ilmalla liiku rikkaita +kerjäläisiä, ja tuskin hän juuri kerjäämistä varten onkaan kulussa, ei +hän ole meiltä mitään pyytänyt; ainoastaan sen näen, ettei hän rikas +ole, sillä monta kertaa näyttävät kerjäläiset ulkoakin päin +rikkaammilta. + +Äitini kiehutti maitoa ja saatuansa maidon keitetyksi, herätti hän +pojan juomaan lämmintä maitoa. Poika joi ja sen jälkeen nöyrästi +kumarsi ja kiitti. + +-- Mikä suuri onni, alkoi hän meille puhua, että jouduin näin hyväin +ihmisten luokse. Nythän tunnen itseni oikein notkeaksi ja raittiiksi. +Mutta millä voin minä palkita teidän hyvää kohteliaisuuttanne ja +vieraanvaraisuuttanne, kun olen niin köyhä. Ehkä talon väellä olisi +minulle jotakin työtä antaa, kyllä minä tekisin, kun vaan saisin hiukan +ruokaa, muuta minä en pyytäisikään. Minulla ei enään ole evästä jälillä +ja raha on kaikki mennyt. + +-- Mistä pitäjästä sinä olet kotoisin? kysyi äitini. + +-- Minä olen Piippolasta, Antti Mikkosen poika, Lauri. + +-- Mikä mies isäsi on? + +-- Se oli ennen torppari, mutta viimein seurakunnan vaivainen; mutta +nyt hän on jo kuollut. + +-- Elääkö äitisi vielä? + +-- Ei se ole enään elänyt toistakymmeneen vuoteen. + +-- Vai on äitisi jo kuollut! No mitä tointa sinä itse olet tähän asti +elinkeinonasi pitänyt? + +-- Minä olen ollut ruotukasvattina jo kahdeksan vuoden vanhasta Matti +Katajalassa. + +-- Etkö saanut rengin paikkaa kotiseurakunnassasi? + +-- Sitä en voinut saada, se oli yhtä mahdotonta kuin lähteä taivaalta +alas ottaa. + +-- Kuinka niin, etkö kelvannut samaan taloon, jossa ruotilaisena olit? + +-- Siihen kyllä olisin kelvannut, vaan se talo tuli autioksi. Talo +myötiin ryöstöhuutokaupalla ja Matti isäntä itse joukkoineen joutui +mieroa mittailemaan. Muualta en voinut paikkaa saada, sillä +rotevammillakin miehillä oli täysi työ paikkaa saada ja he rupesivat +ruokapalkallakin, mutta minua, kun olin vielä nuori ja huonokuntoinen, +eivät ottaneet ruokapalkoillekaan, vaan sanoivat: Mene hakemaan +leipämaata mistä löydät. + +-- Se oli surkeata ja kamalata! Osaatko edes tehdä mitään? + +-- Minä osaan tehdä maan-työtä kaiken laatuista, vieläpä osaan tehdä +usean lajisia, moukalle kuuluvia käsitöitäkin. + +Nyt olin minä aikani kuunnellut enkä enään malttanut enempää odottaa, +vaan kysyin liukkaasti pojalta: + +-- Osaatko, Lauri, suksiakin tehdä? + +-- Se ei mikään konsti ole ylimaan miehille, suksia tehdä, kaikkiahan +kysyt! sanoi Lauri. + +-- No, jos niin helposti osaat kaikkia tehdä, ettei kysyäkään kestä, +niin sitten meistä tulee tuota päätä veikot ja veljet, sanoin minä. + +-- Kyllähän se aina kysyä kestää, en minä juuri niin tarkoittanut, +sillä en minäkään kouraani puhaltamalla mitään valmiiksi saa, virkkoi +Lauri. + +-- Älä nyt sentään suuttumaan rupea, Lauri kulta! sanoin minä +lepyttäen. + +-- Mitä sinä löpiset, Heikki, pienestä kipinästä syttyy iso tuli ja +leikistäkin voipi tulla iso tora. Te ette vielä liki mainkaan tunne +toistenne luontoa, varoitti äitini. + +Silloin en tahtonut minä juttua jatkaa vastoin äitini kieltoa, vaan +heitin itseni sänkyyn. Niin panimmekin kaikki levolle, Laurikin omalle +tilallensa, jonka äitini oli hänelle valmistanut lähelle uunia, ja pian +olimme kaikki nukkuneet. + +Aamulla kun heräsin, olivat jo toiset täydessä työssä. Äitini istui +rukkinsa takana kehräämässä ja Lauri veisteli minun suksipuitani, +silloin tällöin jotakin vastaten äitini kysymyksiin. Minä katselin +kotvasen sängystä sitä menoa, vaan minua miellytti niin tuo Laurin työ +ja toimi, ett'en jaksanut kauvan sitä kaukaa katsella. Nousin siis ylös +sängystä, puin vähän päälleni ja astuin Lauria lähemmäs ja sanoin: Sinä +oiva mies, että valmistat ne, kun minussa itsessäni ei ole kuntoa niitä +valmistamaan. + +-- Hm, myhähti Lauri vaan ja veisti edelleen. + +Suurimmalla mielihalulla katselin minä tuota suksien tekemistä ensi +kerran eläissäni. Helposti huomasin, että Laurilla työkalut eivät +olleet minkään nahjuksen kädessä. Hän oli työhönsä täydellisesti +harjaantunut. Siis päätin parhaaksi antaa hänen tehdä työtänsä rauhassa +ja otin itselleni muutaman lusikkapuun veistelläkseni; kuitenkin tavan +takaa silmäsin syntyviä suksia, jotka alituisesti vaan tekivät +valmistumista. Katsoessani panin mieleeni tarkasti kaikki keinot, joita +siinä käytettiin, ja aloin vähitellen huomata, ett'ei mikään ole konsti +sille, joka konstin tietää. + +Samana päivänä tulivatkin sukset valmiiksi ja ne oivalliset, ett'ei +paremmista apua. Vielä tuo sukkela Lauri laitteli niihin jalansijatkin, +johon hän sai äidiltäni kappaleen vanhaa saapasvartta, ja sitten me +kävimme yhdessä Laurin kanssa niitä koettamassa. Hei, lystiä laskua! Ei +kuitenkaan aivan lystiä, sillä sinä päivänä ei ollutkaan hyvä +suksenkeli. Oli kirisevä keli uusille, voitelemattomille suksille, ja +pakkanen, että tahtoi nenän viedä. + +Vielä samana päivänä aloin minä äidiltäni pyytää, että Lauri +otettaisiin meille joksikuksi ajaksi. Äitini ei paljon sanallakaan +estellyt ja niin jäi kuin jäikin Lauri meille. Kuitenkaan ei äitini +voinut pitää häntä omana renkinänsä, vaan täytyi liittoutua +Helmikankaan isännän kanssa. Laurin papinkirja toimitettiin +Helmikankaalle, joka otti hänen omaksi rengiksensä, vaikka hän sai +meillä olla työssä ja ruoassa. Päivä päivältä tuli Lauri aina +iloisemmaksi ja äitini antoi tehdä hänelle vähän vaatteitakin, niin +että hänellä oli eheä puku. Lauri teki, kun ei meillä ollut hevosta +eikä niinmuodoin sanottavia ulkotöitäkään, kaikenlaisia puutöitä +huoneessa, rekiä, astioita, suksia, kelkkoja ja kaikenlaista, ja hän +näytti kaikissa sanansa todeksi, että hän osasi maamiehen käsitöitä. +Hän ansaitsi käsitöillänsä niin paljon, ett'ei äitini ollenkaan sanonut +olevansa häviöllä hänen tähtensä, jollei voitollakaan. Minä puolestani +yhä opettelin tahi lisäsin tietojani. Olin aina, kuin vaan suinkin +sopi, Laurin apulaisena. Tavasta tosin vaan näytin hänelle pärevalkiaa, +mutta siitäkin hyödyin, kun aina panin tarkasti mieleeni, kuinka +mitäkin työtä tehdään. + +Jos kesä oli kulunut hauskasti äidin kanssa kahden maan-työtä tehdessä, +kului talvi vielä hauskemmin Laurin ja äitini seurassa. Sillä kun meitä +oli kolme, oli jo siitäkin yksistänsä paljo enemmän hauskuutta, kun +kahden olemisesta. + +Mutta kun tässä maailmassa ei mikään asia saa tapahtua kyläkunnan +kuulematta, ja kun ei kenellekään hyvää tapahdu, ilman että se herättää +kateutta, niin emme mekään saaneet rauhassa olla. Niin kauan kuin Lauri +alusta talven teki kelkkoja, suksia ja muutamia pienempiä astioita, +niin ei kukaan pitänyt sitä minäkään, vaan kun hän kevättalvella teki +rekiä, sahrapuita, karhinpuita, haravoita ja viikatevarsia ja ne kaikki +oivallisia, niin kyläkunta rupesi äitiäni kadehtimaan. Kyllä silloin +Laurille kesärengin paikkoja alkoi ilmaantua, kaikilta ilmansuunnilta; +vaan erittäin hieno tuulen löyhkä ja viekkauden kautta viehättäväinen +rupesi käymään Helmikankaan talon puolelta ja vetämään Lauria +Helmikankaan kesärengiksi. + +Lauri oli talven ajalla jollakin tavalla tullut tuttavaksi tuon +viekkaan Jaakon kanssa. Tämä oli häneltä kysellyt kaikenlaista, muun +muassa sitäkin, mitä hän osaisi parhaiten tehdä, ja sillä tavalla +onkinut Laurilta itseltään tiedot, että hän täydellisesti osasi tehdä +kaikenlaista, mitä talossa tarvitaan. Kun sitten myöhemmin yksi ja +toinen vieraskin sanoi sen todeksi ja isäntä Helmikangaskin pääsi +uskomaan poikansa alituisia korvaan kuiskutuksia, niin sai Lauri Jaakon +kautta kerran keväällä salaisen käskyn tulla isännän pakinoille. +Isännällä oli sadoin ja tuhansin hyviä, hopeaisia ja kultaisia +lupauksia Laurille jaettavana. Mutta kun Lauri vastasi ei saattavansa +tehdä niin pahoin emännällensä, että lähteä kesäksi pois, kun oli +saanut talven hänen luonansa viettää ja olipa ollut hyvin pidettynä, +niin rupesi Helmikankaan isäntä puuskuamaan oikein Sinain jyrinällä. +Hänen kovuuteensa ei mikään vastaan-sanominen auttanut, kun ei äitini +ollut mikään talon-omistaja. Äitini sai olla kuinka pahoillansa +hyvänsä; mahtavampi se asian ratkaisee. Ei kuitenkaan äitini, enemmän +kuin minäkään, tuosta ollut kadehtivainen. Tosin emme mekään olleet +synnittömiä, ja pahoja ajatuksia, niinkuin tuulen ajamia pilviä, +lenteli meidänkin päähämme, niinkuin muittenkin ihmisten, mutta kun +koetimme niitä vastaan sotia, ei ne saaneet meissä pesäänsä tehdä. +Lauria pidin minä hyvänä ystävänä, enkä vihannut Helmikankaan +isäntääkään, mutta se täytyy minun tunnustaa, että ajoittaisin olin +suutuksissa Jaakolle, joka oli niin täynnä viekkautta. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU. + +Odottamattomia suruja. + + +Lauri oli juuri parhaiksi ennättänyt muuttaa Helmikankaalle ja taisi +hän olla vasta ensimäistä vakoa kyntämässä suuren talon ohravainiolla, +kun tuotiin sana, että Vierimän muori on äkkiä kuollut halvaukseen. +Sanaa toi solakka, kahdennellatoista vuodella oleva Loviisa ja surkeaa +oli nähdä tuon kauniin ja sievän tytön kyyneleitä. Niinkuin tuulispää +olisi rusentanut sydämmeni, tuntui minusta sillä hetkellä. Muistojen +katkera maailma avautui eteeni, ja siinä minä katselin juuri kuin sata +kertaa suurentavalla suurennuslasilla edesmenneitä ihmisiä ja surujen +aikoja. Tuntui minusta juuri kuin olis minun oma iso-äitini noussut +haudastansa, uudestansa kuollaksensa, saattaaksensa minulle vielä +kerran surun sellaisen, joka ei ikänä lakkaisi olemasta. Joutavia! +koetin itselleni sanoa. Muori lepää haudan lepokammiossa, josta vasta +viimeisen päivän pasuuna hänen kääreliinansa kirvottaa. Mutta eipä +niinkään joutavia, sillä siinä oli totta toinen puoli. Olihan se niin, +että Vierimän väkeä, jokaista ilman eroittamatta, rakastin niin +sydämellisesti, kuin kuuna päivänä voidaan rakastaa ainoastaan oman +perheen jäseniä. Loviisa oli mielestäni niinkuin sisar, Vierimän ukko +niinkuin isä ja hänen äitinsä, tuo nyt täältä pois erinnyt muori, tuo +Vierimän torpan vanhin ja niin muodoin koko perheen ohjaaja, oli +minullekin juuri kuin olisi hänessä oma muorini vielä täällä maan +päällä astuskellut. Nyt oli hän mennyt, oli sammunut kuin kynttilä +erämaan pimeyttä valaisemasta. Arvata voipi, mikä mielen liikutus +vallitsi Loviisassa. Puoli mailmaa näytti häneltäkin alas vaipuneen ja +isänsä kanssa kieppui hän jälelle jääneellä puoliskolla. Minä koetin +Loviisan surua vähentää, ottamalla hellästi osaa siihen, ja äitikin +koetti, vedet silmissä, häntä lohduttaa; mutta ei se näyttänyt +vaikuttavan suuria, tuskinpa mitään. Ainakin hän valitti +valittamistaan: Minä rakastin muoria äitinäni ja kun hän on poissa, +mitä voinkaan tehdä, mitä toimittaa? Isäni kun suree myöskin, tuskin +voimme kauan elääkään, pian kuolemme molemmat. + +Tuon pidin mahdottomana, sillä olin itse nähnyt, että katkeroidenkin +aikojen läpi voipi elää. Sen kokemuksen toivoin Loviisankin saavan; +mutta ei nyt ollut aikaa pitkiin mietteisiin. Me läksimme näet kaikki +kolme niin pian, kuin suinkin ehdimme, Vierimälle. + +Sula maa taaskin osoitti lähenevää kylvöjen aikaa. Mutta samaa +kevätaikaa, jolloin oli ihmisillä elojen istutus käsissä, näytti elämän +ja kuoleman Herrakin käyttävän istutuksillensa, kun hän kylvi +kirkkotarhan ja taivaan toukoa ja niin luonnollisella keväällä kuvasi +ijäti kestävätä kevättä. + +Kun tulimme Vierimälle, istui ukko äitinsä sängyn vieressä, käsi +otsalla, vedet silmissä. Äitini puristi hellästi hänen kättänsä sanoen: +Minä saan luvan toivottaa surua! + +Silloin nosti ukko silmänsä äitiä kohti ja kysyi: + +-- Kuinka sanoitte, Mari? Toivotatteko minulle surua? + +-- Sanoinko minä niin? puhui äitini, valittaa aioin minä sanoa. Väärä +sana tuli ajatuksissani. + +-- No, herra kanssamme olkoon! sanoi ukko, ajallamme ja vuorollamme +kaikki kuolemme, mutta välisti tulee kuolema niin äkisti. Äiti oli +aamulla vielä aivan terve ja yht'äkkiä tuli hän aivan tönköksi eikä +ollut monta minuuttia, ennenkuin oli matkamies valmis. Äkillisestä +kuolemasta varjele meitä! + +-- Olettehan lukenut hurskasten äkillisestä kuolemasta? lausui äitini. + +-- Sen olen tehnyt, ja Johanneksesta Efeson kirkossa. + +-- Tutkimattomat ovat Herran tiet! jatkoi äitini. + +-- Niin, ja käsittämättömät! lisäsi ukko. + +Nyt lähestyin minäkin Loviisan kanssa sänkyä, jossa muori vainaja +lepäsi, vaan tuskin olin ehtinyt katsomaan tuota hyväntekijäni äidin +maallista osaa, kun äkkiä aukeni ovi ja tupaan astui vaarini. Oliko +hänkin sanan saanut tulla Vierimälle, ajattelin minä ensin; kuitenkin +huomasin väärin luulleeni, kun vaarini lähestyi vuodetta ja sanoi: + +-- Mitä, onko muori kuollut? Milloin hän on kuollut? + +Ennenkuin kukaan ehti hänelle mitään vastata, jatkoi hän: + +-- Minä olen myöskin kuoleman sanoman kanssa kulussa. Ratsastaen kuljen +pitkin suurempia taloja, mutta poikkesin tyttäreni mökille. Kun ei +siellä ketään kotona ollut, pistin itseni tännekin vanhan tuttavan +luokse ja täällähän kaikki ovatkin koolla, joita etsin. Nythän se on +minultakin isännöitseminen pappilassa pian loppunut. + +Kaikki olimme suurimmalla tarkkuudella kuunnelleet noita vaarini +sanoja, vaan kun hän oli sanansa päättänyt, hyppäsi Vierimän ukko äkkiä +seisoallensa ja otti vaarini kädestä kiinni, puristi sitä oikein +voimansa takaa ja sanoi: + +-- Mitä puhutte, minun entinen isäntäni ja kunnianarvoinen vanha +Helmikangas. Onko meidän rakastettu, vanha opettajamme ja rovastimme +kuollut? + +-- Eilen aamulla, kello viisi, sanoi vaarini. + +-- Me olemme siis aivan onnettomat. Koko Liminka joutuu ihan +perikatoon, valitti ukko pyyhkien silmiänsä. Sellaista sielun paimenta, +kuin hän oli, emme voi ikinä saada, eikö niin, Helmikangas? + +-- Kyllä se on hyvin epäiltävää, onko sellaista pappia enään koko +maailmassa, sanoi vaarini. Saarnamies oli hän mitä parhain, ja +luonnostaan niin hyvänsävyinen, että tuli köyhä tai rikas, tuli yöllä +tai päivällä häntä puhuttelemaan, oli hän aina kohtelias niin että +jokainen voi häntä lähestyä juuri kuin omaa isäänsä. Ei suinkaan +silmille keikkunut, niinkuin monet paljon nuoremmat papit tekevät, +vaikken sentään kaikkia nuoriakaan moiti. Onhan joukossa hyviäkin ja +meidän papit ovatkin kaikki hyviä. + +-- Niin, kyllähän se on niin ja näin tässä maailmassa, sanoi Vierimän +ukko. Niitä on pappeja, niinkuin muitakin ihmisiä, monenlaisia. Mutta +mitä ikään tulee, niin emme voi vielä nuorilta papeilta, enemmän kuin +muiltakaan nuorukaisilta, vaatia sellaista täydellisyyttä ja mielen +malttia kuin vanhoilta. Sanoohan sananlasku: lapsena on lapset kaikki, +varsana hyvätkin hevoset. Nuorilla, olipa se sitten herra tai +talonpoika, ei voi olla tarpeeksi elämän kokemusta ja oma kokemus se +kumminkin on, joka kaikkia opettaa ja viimein viisaaksi saattaa. Minä +kuulin kerran itse rovasti vainajan sanovan, että kun hän ensin papiksi +tuli, hän ei tietänyt, pitikö hänen seisoman jaloillansa vai päällänsä. +Hän sai ajatella sinne ja tänne ja viettää monta unetonta yötä; mutta +kun hänellä oli halu ja tahto päästä oikealle tolalle elämässänsä ja +virassansa, niin hän pääsi. Kuitenkin sanoi hän vasta pitkän elämänsä +varrella tulleensa montakin kohtaa huomaamaan, joista oli kirjoissa +lukenut ja koulussakin ollut puhetta, vaan joiden merkitystä ja oikeata +painoa hän ei ollut ennen käsittänyt. Mutta tahtoa sitä pitää olla, +tahtoa hyvään ja alituiseen edistymiseen. + +-- Kyllä se oikein on, vakuutti vaarini, vaikka vähän pistää minuakin, +kun olen elämäni huonosti käyttänyt. Onhan minultakin tahtoa puuttunut +oikein elääkseni, ja monta olen taitanut pahentaakin esimerkilläni. +Totuutta puhuitte, Vierimä, -- ja totuus ei pala tulessakaan, eikä se +kuole kirveen iskustakaan. + +-- Helmikangas on hyvä ja tulee tänne toiseen huoneeseen, sanoi tämän +jälkeen Vierimän ukko, otetaan kuppi kahvia. Tulkaa, Mari ja Heikki +myös, täällä on Loviisalla ollut jo kauan aikaa kahvi kuumana pesässä, +vieraiden varalla. + +Silloin menimme kaikki sievään, pieneen kamariin ja meille kaadettiin +kahvia. Minä kumminkaan en mennyt pöydän luo, vaan jäin ovipieleen +seisomaan. + +Vaarini sai käskyn istua pöydän päähän, mutta kun hän oli istunut, +koetti hän taskuansa ja veti sieltä esiin kirjeen. + +-- En ollut muistaakaan asiaani, alkoi hän kirje kädessä, minulla on +tyttärelleni kirje. Se tuli eilen postissa pappilaan ja minä läksin +sitä samassa tuomaan, kuin olin muutenkin tännepäin kulussa. Musta +lakka siinä näkyy olevan juuri kuin piki, ei suinkaan sisällys taida +aivan iloistakaan olla. + +Äitini otti kirjeen, aukasi sen ja luki hiljaa. Lukiessaan tuli hän +hyvin huolellisen näköiseksi. + +-- Lue kuulumiseen, sanoi vaarini, että saadaan tietää, mitä surua tämä +päivä vielä tuottaa. Äitini alkoi lukea sortuneella äänellä: + +Kemissä 13 päivänä Toukokuuta tänä vuonna. + +Hyvä sukulaiseni + +Maria Helmikangas! + +Minä olen kokonaan täytetty sydämmellisellä surulla. Vaimoni kuoli +kaksi päivää sitten, tänä aamuna kuoli toinen kaksoispojistani ja +toinenkin sairastaa kuolemaisillansa. Tauti on kurkkutautia, itsekin +tunnen samoja oireita. Kahdesti olen jo ajanut Torniossa, saadakseni +Tornion tohtorilta lievitystä, vaan ei näytä mikään auttavan. Toivoni +olisi, että pian, jos vaan aika suinkin myöden antaa, tulisitte minua +katsomaan, sillä täällä pian kaikki jääpi vennon vieraan käsiin. Minä +saan kiittää paljo kirjeenne edestä, jonka minulle kirjoititte, ja olen +siitä iloinen, että Heikki pääsi sievästi kotiin ja että kaikki oli +niinkuin pitikin. + + Enosi + Sakari Aspela. + +Nyt vasta vuoden takaa sain tietää, että äitini oli enollensa +vastauksen kirjoittanut kirjeeseen, jonka minä olin hänelle tuonut. +Sitä en ollut ensinkään huomannut, milloin se oli tapahtunut, sillä en +vielä koskaan ollut äitini nähnyt kirjoittavan. Kirjeen luettua +vallitsi huoneessa kauan aikaa melkein haudan hiljaisuus; vihdoin +kuitenkin keskeytti vaarini äänettömyyden. + +-- Milloin sinä, Mari, kysyi hän, olet Sakarin tuttavaksi tullut ja +milloin on Heikki Kemissä käynyt? Enhän minä ole sitä kuullutkaan. + +Äitini kertoi lyhyesti Kemissä käynnistäni, kirjeestä ja kymmenestä +ruplasta, jotka sieltä olin tuonut. Vaarini kuuli suurella +uteliaisuudella ja huudahti: + +-- Oikeinko totta! hän on hyväluontoinen mies, Aspelainen. Semmoisia +miehiä on vähän. -- Kyllähän minä Sakarin tunnen. Vai lähetti kymmenen +ruplaa! No, eikö minua hyvin moittinut kirjeessä? päätti hän vähän +hiljemmin. + +-- Eihän juuri muuta, sanoi vaan kuulleensa, että isä on talon +hävittänyt, ja pahoitteli minua, kun muka sulhaseni minun on pettänyt. +Äitivainajasta oli hyvillään, kun oli saanut Heikiltä kuulla, että hän +oli kuollut ja päässyt pois pahasta maailmasta puutosta kärsimästä. + +-- Hm, sitä virttä ne kaikki veisaa, että minä olen talon hävittänyt. +Kyllä se onkin totta, mutta mitäpä minä siihen voin tehdä, se on mennyt +menoansa, sanoi vaarini. Soisinhan sen toisinkin olevan. + +-- Kaksipa niitä tai näitä, keskeytti nyt Vierimän ukko, juodaan +kahvia, ennenkuin se jähtyy. Kyllähän meille tosiaan kesän aluksi on +tullut laivanlastillinen surua, vaan mikäpä sille nyt tehdään. +Koettakaamme olla lujia, sillä suru on hyvin puoleensa vetävää tavaraa +ja tahtoo pian miehuuden varastaa. + +Kahvin juotua läksi vaarini pois. Erittäin raskasmielisen näköisenä +nousi hän ratsunsa selkään ja ajoi piililaukkaa ulos pihalta. Mutta +Vierimän ukko istui kauan käsi otsalla, ja äitini huokaili syvään ja +minä ja Loviisa murehdimme mekin eikä kukaan tahtonut saada päähänsä, +mitä ensin olisi tekeminen. Äitini vihdoinkin kysyi Vierimän ukolta, +mikä olisi tehtävä sen kirjeen johdosta, joka oli hänen kädessänsä. + +-- Minä en oikein tiedä sanoa, vastasi ukko. Kyllähän teidän olis +käytävä siellä, jos se vaan ilman vahingotta kävisi päinsä. Vaan +vartokaas: kylvättekö ohraa tänä kesänä vai kuinka ai'otte? + +-- Kuinka niin? kysyi äitini. + +-- Ilman vaan, jos ette ai'o ohraa kylvää, niin kyllä sitten voitte +käydä Kemissä. Perunoita voitte istuttaa tultuannekin. Tehkää sentään, +kuinka itse tahdotte. Jollei äitini olisi juuri kuollut, olisin minäkin +voinut lähteä kyyditsemään, eihän minkään maksun tähden -- olisin +itsekin halunnut nähdä Sakarin, ennenkuin molemmat kuolemme. + +-- Sepä se, kun tuli kaikki niin yht'aikaa, sanoi äitini, etten +semmoista kuoleman ryskettä ole isoon aikaan kuullutkaan. + +-- Niinpä niin, puheli ukko, vaan oletteko, Mari, niin hyvä ja autatte +minua hautajaispuuhissa, niin ehkä ensi viikolla lähdemme Kemiin; eihän +niin pitkälle matkalle voi lähteä juuri kuin puulla päähän lyöden, +pitää heidän sen verran siellä tietämän, ettei kukaan voi kotiansa niin +jättää, ennenkuin on vähän ehtinyt järjestää asiat poissa-olon ajaksi. + +Niin päättivät ja suostuivat äitini ja ukko asiasta, että ensi viikolla +Kemiin menisivät. Minä ja Loviisa saimme käskyn mennä meidän mökille, +sillä meitä ei tarvittu hautajaispuuhissa. Se oli minulle hyvin +mieluinen asia, mutta Loviisan suru vaan ei tahtonut haihtua. Tavan +takaa aloitti hän itkunsa uudestaan ja minä, joka olin hänen +lohduttajakseen määrätty, tahdoin olla pääsemättömissä. Kuitenkin +saimme ajan iltaan kuluneeksi ja äitini tuli kotiin. + +Äitini kävi saattamassa Loviisaa kotiin hänen isänsä luokse, mutta +takaisin palattuansa oli hän hyvin harmissansa. Ei tiennyt mitä tehdä, +mitä tekemättä jättää, kun ei yhdellä kertaa voi kaikkea tehdä. Me +panimme molemmat hyvin levottomina maata. + +Melkein unettoman yön maattuamme, läksi äitini Vierimälle hautajaisia +valmistamaan, niinkuin häntä oli pyydetty, ja minä kuljin kuin +Hippa-Heikki kodin ja Vierimän väliä päiväkaudet. Minulla oli aina +jotakin asiaa Vierimälle ja sinne päästyäni taas jotakin asiaa kotiin, +jollei muutakaan, niin lehmälle ruokaa antamaan, sillä ulkona ei ollut +vielä elukoille tarpeeksi purtavaa ja ilmakin oli kylmä. Tätä tämmöistä +kesti kolme päivää. Äitini ei käynyt kotona kuin pikkuisen yösydämellä. +Loviisa kävi lehmäämmekin lypsämässä. Kolmannen päivän illalla hyvin +myöhään, kun äitini oli hyvin väsyksissä, kolkutti joku ovelle. Minä +aukasin oven ja sisään astui vaarini läähöttäen. + +-- Mikä teitä vaivaa, isä, kun olette niin hengästyksissä? kysyi +äitini. + +-- Kun ehätin tuomaan tätä kirjettä, se on arvatenkin taas enoltas, +koska on mustissaan. Maisteri pisti sen minun käteeni ja sanoi: +ratsastakaa joutuin, kun jo toinen surukirje tulee yhtä päätä. Minä +ajoin niinkuin hullu, ja ilmankin on kaiken viikon ollut niin kova +kiire, että on saanut juosta ja hypätä, että jalat tahtoo kulua polvia +myöten pois. Kiusaus kiusasi minua jo tullessani aukasemaan kirjeen, +mutta vanha rehellisyyteni kumminkin pidätti. Eihän minulla olisi +ollut oikeutta aukasta toisen kirjettä, vaikka kohta se oli omalle +lapselleni. Tässä se on, lue joutuin, että minäkin saan kuulla sen +sisällyksen, sillä minun täytyy lähteä taas. + +Äitini repäsi kirjeen auki ja alkoi lukea ääneen: + +Kemissä, niinkuin ennen. + +Hyvä sukulaiseni Maria Helmikangas! + +Tämän kautta saan tietää antaa, että toinenkin kaksoispojistani jo on +kuollut ja siis olen aivan sileä leskimies; mutta oma kaulani on +kuitenkin, Jumalan kiitos, sen verran parantunut, että toivomassa olen +jo siitä aivan tervettä. Siis et tarvitse kustantaa itseäsi tänne, jos +muutoin et ole jo ehtinyt lähtemään. Minä tulen kohta itse Limingassa +käymään, vanhojen lapsuuden tuttavien kanssa suruani haihduttamaan. +Talon minä myyn, jos saan soveliaan hinnan, jos ei, panen sen +arennille; kuitenkin, oli miten oli senkin kanssa, päätökseni on se, +että tahdon viettää kesäsydäntä Tyrnävällä ja Limingassa. Hautajaisten +jälkeen pannaan matkustus toimeen. Olin vähällä unhottaa, että se +Limingan koukkuleuka-akka, jota Torpan Pirjoksi tai miksi sitä siellä +kutsuttiin, kuoli keväällä noin neljä viikkoa sitten, ja hänen +tyttärensä on myöskin leskenä, sillä hänen miehensä tuli tapaturmaisen +kuoleman kautta pois. Hän hukkui Kemijokeen. Leski aikoa myöskin tulla +Liminkaan takaisin, sillä hänkin on sileä, niinkuin minäkin. Ainoa +lapsi, joka heillä oli, kuoli ennen joulua. Voi hyvin, siksi kuin +tulen. + + Enosi + Sakari Aspela. + +-- Vai aikoo hän tulla tänne. No, olipa se hyvä, ettei sinun siis +tarvitse mennäkään, sanoi vaarini. Sekin oli hyvä, ettei siinä +kirjeessä ollut mitään moitteita minulle; kukatiesi on hän unhottanut +ja paras se olisikin. Hyvästi nyt! Ja niin hän lähti kiireesti ulos. + +Nyt olimme taas äitineni kahden kesken ja äitini sanoi: + +-- Tuntuupa paljon helpommalta hengitykseni, kun ei tarvitse lähteä +mihinkään matkustelemaan. Matka ei huvita minua lainkaan, kotonaan on +korkein nousta. + +Seuraavana päivänä ei äitini noussutkaan ylös, hänkin oli tullut +kipeäksi. Minä kumminkaan en tuntenut mitään taudin oireita, vaan sen +sijaan rupesin kovasti pelkäämään jääväni orvoksi, jos äitini, tuo +ainoa turvapatsaani maailmassa lankeaisi. Yhtämittaa kysyin äidiltäni: +joko kohta paranette? mutta sain aina tuon surullisen vastauksen: ei +vielä ole tietoa paranemisesta. Muuta en enään voinut ajatella kuin +että kaikki maailman kansat ja sukukunnat kohta kuolisivat +sukupuuttoon. Aloin jo odotella itsellenikin tuota pikaa lähenevää +sairautta ja kuolemaa. Tauti oli kuitenkin hyväksi onneksi kaukana +minusta. + +Koko päivän äitini paranemista turhaan odotettuani ja lehmän saman +verran aikaa lypsämättä oltua, täytyi minun lähteä Vierimän Loviisaa +avuksi, sillä äitini tuli ehtoopäivällä niin huonoksi, että oikein +houraili. + +Päästyäni Vierimän porstuaan, seisahduin hetkeksi, sillä en ollut +selvillä siitä, mitä minun piti ensiksi sanoa. Seisoessani siinä tuli +äkkiä mieleeni, kuinka koko Limingan pitäjä valmistautuu viettämään +surujuhlaa rovastin kuoleman johdosta. Vietänkö minäkin surujuhlaa, +kysyin itseltäni. Surulliselta tosin näyttää! oli vastaukseni. Rovasti +joutui nyt ainoaksi mietintö-aineekseni. Oli niinkuin joku olisi +puhunut, vaikk'ei ketään näkynyt, sillä sanat nousivat oman sydämmeni +syvyydestä: rovasti, tuo uskollinen ja harras sielunpaimen, kun hän nyt +on sauvansa ylipaimenensa eteen kantanut, tahtoo kunniaseuranansa viedä +muassaan joukon paimentamiansa sieluja -- siitä kaikkein sairastuminen +ja kuolema. En itsekään tietänyt, miksi nämät ajatukset nyt juuri minun +päässäni pyörivät. Minä raotin hiljaa tuvan ovea ja kuulin hiljaista +vaikeroimista, juuri kuin heikon sairaan huulilta. Sitten aukasin oven +oikein ja astuin sisälle. Mutta eikö sydämmeni nyt kymmenen kertaa +kiivaammasti sykkinyt rinnassani, kun näin Vierimän ukon selällänsä +makaavan sängyssä ja Loviisan kastelevan hänen päätänsä kylmällä +vedellä, jota hänellä oli liinaisessa rievussa. Minä kysyin kohta +hätäisesti, mikä isäntää vaivaa, ja sain vastauksen itseltään ukolta: + +-- Hirmuinen pakotus päässä ja niskassa, eikä lakkaa. + +Nyt jouduin minä niin toivottomaan tilaan, etten totta puhuen tietänyt +mitä piti tekemäni. Kaikeksi onneksi ei Loviisa itkenyt, sillä isänsä +koetti häntä lohduttaa. Minäkin puolestani annoin Loviisalle muutaman +elähyttävän sanan, sanoen hänelle: kyllä isäsi paranee. Kuitenkin +ajattelin itsekseni vallan toista, nimittäin: kyllä ukko pian joutuu +riiheen äitinsä viereen odottamaan hautauspäivää; mutta samassa myöskin +mietiskelin: kuka meitä kaikkia viimein hautaa, kun näin yhtä aikaa +kuolemme. + +Nyt huomasin selvästi, ettei minun ollut Vierimältä apua odottaminen, +vaan oli se muualta hankittava. Minä en uskaltanut kertoakaan, mitä +varten olin sinne tullut, sillä pidin vaarallisena aina uusia ja uusia +surun sanomia kipeälle ihmiselle korviin kuuluttaa. Läksin sen tähden +kohta matkoihini, sanoen mennessäni: minä koetan teille apua hankkia. + +Ulos tultuani en oikein tietänyt, mihin olis paras lähteä. Läksin +kuitenkin ensin kotiin, katsomaan, eikö äiti jo tointuisi. Enpä minä +kauan viipynyt, ennenkuin olin kotona, äitini sängyn vieressä. Äitini +nukkui raskaasti, silmät raollansa, eikä ensinkään osannut kysymyksiini +vastata. Voi hyvä Jumala, mitäs minä nyt teen! huudahdin itsekseni ja +olin jo vähällä itkeä. Mutta muistin samalla erään sananlaskun, jota +muorivainajani välistä laususkeli: Ei itku hädästä päästä, parkit +päivistä pahoista, ja niin minä taas olin valmiina johonkin Lähtemään. +Kun ulos tulin, inui ja ammui lehmämme saunassa. Sivu-mennessäni sanoin +hänelle kovalla äänellä: sinäkin, viaton luontokappale, saat siellä +kärsiä, vaan koeta nyt odottaa, en minä jouda enkä voikaan tehdä +sinulle mitään, sillä minulla on täysi työ hääriä ja puuhia +ihmishenkien pelastukseksi. Sitten minä juoksin, että maa tömisi, +suureen Helmikankaan taloon. + +Kun pääsin Helmikankaan pirttiin, sanoin kohta kaiken väen kuulten: + +-- Joutukaa, Jumalan tähden, auttamaan, jos teissä on kipinäkään +ihmissydäntä. Vierimän muori on kuollut ja ukko on kipeänä ja äitini on +kipeänä -- jos joku edes menisi ja lypsäisi lehmämme, sekin sinne +maitoonsa pakahtuu. Minä itse koetan juosta pappilaan, jos saisin +sieltä vähän rohtoja. + +-- Joko sinua kohta ruvetaan pienentämään? kuulin ensimäiseksi +vastaukseksi jonkun takanani puhuvan. + +Minä pyörähdin katsomaan ja näin Jaakon seisovan edessäni. Hyvä, +ajattelin minä itsekseni, ei sinun pääsi paljoa kiellä, kun teet +näinkin suurissa asioissa piikkaa ja irvistelet avun hakijalle. Sanoin +siis hänelle: Kyllä minua tuntuvasti pienennetään, vaan pidähän suusi +kiini ja valitse soveliaampi aika irvistyksilles. + +Muu väki kuitenkaan ei nauraneet. Kun isäntä samassa tuli pirttiin, +kerroin hänelle erikseen, kuinka huonosti oli Vierimällä ja meillä. Hän +määräsi kaksi piikaa liikkeelle, toisen Vierimälle, toisen meille, +mutta ne kohta panivat vastaan, ettei he uskalla mennä. + +-- No, menköön sitten kaksi renkiä, sanoi isäntä vihaisesti. Antti +menköön Vierimälle ja Lauri Marin mökkiin, koska hän on tuttavampi +siellä. Vaan jos Vierimän Loviisakaan ei ole päässyt sairaan luota +lehmiä lypsämään, niin on tyttöjenkin lähteminen. Anni menköön +Vierimälle Antin kanssa ja Tilta Laurin kanssa Marin luokse. Niin, ja +lähtekää joutuin nyt, ei siinä tarvitse siekailla, ei ihmisiä sentään +niin saa tappaa kuin elukoita. + +Piiat kuitenkin koettivat pitää puoltansa sanoen: Mutta jos sieltä +tauti tarttuu ja tulemme kipeiksi. + +-- Entäpä makeiksi te siellä tulette, naurahti isäntä ja lisäsi: Minä +tulen itse vähän päästä ulos ja käyn kummassakin torpassa ja jos ette +silloin ole siellä, niin varokaa itseänne. + +Kun tytöt näin kovan käskyn saivat, täytyi heidän lähteä; mutta miehet +menivät mielelläänkin. Vaan kun kaikki olimme porstuan ovella juuri +pihalle pääsemässä, seisoi Jaakko porstuan ovipielessä ja sanoi +jälleen: + +-- Koska sinua, Heikki, oikein pienennetään? Sitten kuin ruvetaan, niin +lähetä sana minulle. + +Minä en pitänyt tarpeellisena vastata siihen mitään, mutta Antti, joka +oli talon vanha renki, karjasi, että kartano kaikui: Suus kiinni, +hunsvotti, ja häpeä vähän! Kun päästiin talosta pois, sanoi Antti +vielä: Eivät suinkaan tytöt ole antaneet vahdille vettä tänään, kun se +on niin haukkuvallaan. + +-- Ei se saanut kuin sianlihaa, pannukakkua, korppumaitolämmitystä ja +kolme kuppia kahvia päivälliseksi, sanoi toinen piioista. + +-- Minä ajattelinkin, virkkoi Antti, että joku siinä on, joko se on +saanut liian rasvaista ruokaa tahi liian vähän. Nyt kuulenkin, että se +haukkuu rasvan livulta eikä nälässä, niinkuin ensin luulin. Mutta +katsokoon vaan, ett'ei pilkka käy vielä maailmassa omaan nilkkaan, ei +niitä köyhiä ennenkään ole rikkaan lapset intikseen pilkanneet. Vähä on +ikää vielä, paljo puuttuu kahdestakin kymmenestä, enempi vielä +kahdeksasta kymmenestä. Tyvessä on, ei ole latvassa. + +-- Johan Antti suuttui silmittömäksi meidän nuorelle isännälle, sanoi +Anni. + +-- Niin, minä en kärsi sellaista alituista ratikoimista, se on yhtenään +jokaisen silmillä ja luulee vissiin, ettei enään muut ole ihmisiäkään +kuin hän ja hänen äitinsä, mokoma kahvisusso, puhui Antti. + +Tämän tarinan kestäessä olimme joutuneet Vierimän pihalle. Siinä nyt +tuli kysymys, kuinka tehdään ja kuinka komppania jaetaan. + +-- Kuka sen nyt taas muistaa, kenen sitä mihinkin mennä piti? kysyi +Antti. + +Minä sanoin: Isäntä käski Annin ja Antin mennä Vierimälle ja Laurin ja +Tildan meille. + +-- Jaa mutta jos muistat sinäkin väärin, sano Antti. Mennään ja käydään +molemmissa, tulkaa kaikki sisään! Mentiin siis kaikki Vierimän tupaan. + +Vierimän ukko oli jo hiukan parempi, ja Loviisa oli joutanut lehmiä +hoitamaan; kuitenkin valitti ukko vielä päätänsä kipeäksi, vaan toivoi +sen helpoittavan, kun oli saanut siihen etikkahauteen. Ukkoa vähän +nauratti, kun kuuli minun Helmikankaan väen liikkeelle saattaneen, vaan +kun sanoivat hänelle, että meidän on meneminen myöskin minun äitini +mökille, sillä Marikin on kipeä, silloin ukko sanoi: Joutukaa, hyvät +ihmiset, pian. Taitaa olla pahastikin hänen kanssaan. Hän valvoi tässä +liiaksi ja valitti päätään ja sanoi nenänsä juosseen verta kahdesti. +Liika valvominen ei ole hyvä, siitä voipi tulla tautikin pian. Jos +Antti on hyvä ja menee ja katsoo, kuinka siellä on, ja tulette sitten +palatessanne tämän kautta ja sanotte minulle. + +Silloin taas lähdettiin koko voimalla ja mentiin meille. + +Kun pääsimme kotiin ja astuimme äitini sängyn viereen, näimme hänen +vielä nukkuvan. Kaikki koettivat olla niin hiljaa kuin suinkin +mahdollista. Tilta, joka sanoi olevansa äitini kanssa erittäin hyvä +tuttava, siveli hiljaa kädellänsä äitini otsaa ja huulia. Siitä äitini +heräsi ja aukasi silmänsä. + +-- Mikä se on, mikä se on? kysyi hän. + +-- Tilta olen, ettekö tunne minua? + +-- Kyllä nyt jo tunnen, sanoi äitini, nostaen silmänsä ja samassa +nousten istuallensa sängyssä. Onhan täällä Lauri ja Antti ja Anni ja +Tilta, mihin te nyt olette menossa? + +Kun asia hänelle kerrottiin, miten hän oli koko päivän sairastanut, +sanoi äitini: + +-- Voi Heikki parkaa! Tiettyhän se on, että lapselle hätä tulee, mutta +nyt minä tunnen olevani tuntuvasti raittiimpi, vaikka kyllä päätäni +vielä hiukan särkee. + +Tuosta puheesta tulin minä niin iloiseksi, että olin vähällä ruveta +hyppimään, vaan en kuitenkaan kehdannut sitä tehdä vierasten aikana. + +Nyt pyysi äitini, että jompikumpi tytöistä lypsäisi lehmän, ja tytöt +menivät oikein kevein askelin pyyntöä täyttämään. Vähän ajan takaa toi +Tilta sisään suuren kiulullisen lämmintä maitoa ja äitini rupesi +nauramaan ja sanoi: + +-- Pitäähän minun vieraille jotakin tarjota. Kun ei muuta lämmintä ole +tällä kertaa, niin juokaa lämmintä maitoa. Hän joi ensin itse kiulusta +ja sanoi sitten: Juokaa, jos tykkäätte, ei se pahaa tee. + +Silloin yksi toisensa perään tarttui kiuluun kiinni ja joi maitoa. Minä +sain juoda lopun ja totta puhuen se oli hauskaa kestiä. Jos sellaista +monestikin pidettäisiin, niin vähemmin vaivaisi kohmelo päätä, eikä +joutuisi monikaan mies pois maaltaan ja mieron mittarit vähenisivät. + +Kun oltiin vähän aikaa istuttu niitä näitä jutellessa ja muutamat jo +aikoivat pois lähteä, sillä oli hyvin myöhäinen, aukastiin äkkiä ovi ja +Helmikankaan isäntä astui sisälle. + +-- No mitä pahuksia nyt! Täällähän te istutte kaikki, sanoi hän, ettekö +ole Vierimällä käyneetkään? Hyvää iltaa, Mari, sentään, vaikka mun +täytyy noita vähän pöllyttää -- -- eivät kalkiset nuo tytöt olisi +ensinkään uskaltaneet lähteä, vaan mikä se on se iso Tee, se on +täytyminen! Kyllä minä surraan ja pyörät hyrrään, jos ei hyvä auta. + +-- Niin, kyllähän isäntä aina on hyvin hyväsydäminen mies, lausui +äitini. Olkaa hyvä ja istukaa, isäntä. + +-- Kiitoksia käskemästänne, sanoi isäntä, kyllähän tuota vähän joudan +istumaankin. Mutta se on hiidessä valhe se, että minä mikään +hyväsydäminen olisin. Hyvä sydän on ani kaukana tästä ukosta ja te +olitte, Mari, ensimmäinen ihminen maailmassa, joka minua +hyväsydämiseksi on sanonut. Pilkalla tekin sen teitte, vaan kun se +kerran on sanottu, niin se on sanottu, ja siitä sanasta annan minä +teille vielä tänä iltana tynnyrin rukiita, ja se on tosi se! Ja jos +kipeä olette, niin haen, vaikka läpi yön, teille tohtorin Oulusta. + +Nyt eivät toiset jaksaneet enään pidättää nauruansa, vaan päästivät +aika remakan. Etenkin tytöt nauroivat, niin että vedet silmistä juoksi. +Vaan isäntä, vaikka häntä itseäänkin alkoi naurattaa, koetti olla +totisena ja jatkoi puhettaan: + +-- Niin, luulee kai tytötkin minun pilaa puhuvan -- enkös minä sanonut, +että makeiksi te täällä tulette, vaan ei kipeiksi. Mutta, hei, kaikki +minun hyvä väkeni, lähtekää pois! Vaan Mari ei huoli panna oikein pian +ovea kiinni. Tänään minä vielä rukiit tuon. + +Silloin läksivät kaikki ulos. + +-- Kyllä se pian sen tekeekin, arveli äitini, että tuopi rukiit. Sillä +ei hän niin monen hengen kuulemaa lupausta viitsi peruuttaa, vaikk'en +minä niitä juuri mielelläni ottaisi vastaan. Mutta eihän sitä sovi +kieltääkään. Se on hänen oma asiansa, kun antaa, niin antakoon. + +Noin tunnin ajan odotettuamme kuulimme hevosella ajettavan pihaamme, ja +ennen kuin ehdin mennä katsomaan tulijaa, astui ovesta sisään, säkki +seljässä, Helmikankaan isäntä. Hän heitti säkin uunin viereen +permannolle ja sanoi: + +-- Jaksan minä, näen mä, vielä kantaa tynnyrin rukiita kärryistä +huoneeseen, en minä vielä niin lamassa ole. Siinä on, Mari, rukiit. +Sanastanne on tynnyri ja yksi kappa on ylitse, se saapi olla Laurin +vuokraa. Kyllä Mari taitaa olla vihainen minulle siitä kuin minä Laurin +otin pois, mutta mitä te rengillä teette, pienethän teillä on vielä +tilukset muokattavana, jaksatte net yksinkin vielä muokata, ilman että +sitä varten tarvitsee kokonaista miestä vaatettaa, palkata ja ruokkia. + +-- Ei sen vuoksi olisi tarvinnut isännän minulle rukiita tuoda, en minä +mitään Laurin vuokraa pyydä, sanoi äitini. + +-- Oli miten oli, pitäkää rukiit vaan, en minä niitä aina annakkaan, +sillä sellainen pää on minulla ani harvoin, että lahjoja antaa; kyllä +silloin saa ottaa, kuin minä annankin, päätti isäntä. + +-- Niin, mutta isäntä voipi kuitenkin, sanoi äitini, pitää vihaa +minulle, kuu sanoin teitä hyväsydämiseksi, vaan todellakin olen minä +aina ajatellut, että olette erittäin hyväsydäminen, toimelias ja vielä +päälliseksi seurakunnan etevimpiä isäntiä. + +-- Niin -- hm -- kyllä minä yskän ymmärrän, murisi isäntä, Marilla on +pahat nahassa. Suu puhuu sydämen kyllyydestä. Aina suurempaa ja +karkeampaa pilkkaa annatte minun korvissani soida. Toimelias minä tosin +olen, mutta mikäs seurakunnan etevin isäntä minä sentään olisin! +Kuitenkin, kun se on sanottu, se on sanottu, ja siitä sanasta minä +huomenna tuon teille kolme palvattua lampaan reittä, ja se on tosi se! + +-- Ei isännän pidä ruveta turhiin puuhiin, kantamaan tavaraansa tänne +ja köyhdyttämään itseänsä, saattaaksensa minua uppo rikkaaksi. +Sovitaanhan noita muutenkin, minä kun pyydän sanani anteeksi, puhui +siihen äitini. + +-- Mokomiakin herjaussanoja tässä vielä anteeksi pyytämään rupeatte, +olette vaan koko illan kehunut minua sellaisilla sanoilla, joita ei +yksikään kuolevainen ole minulle vielä eläessäni lausunut, vaan kaikki +ovat minua sanoneet petturiksi, saituriksi ja visukintuksi, joihin +nimiin minussa onkin syytä. Petturi minä en juuri ole, mutta saituri ja +visukinttu olen, ja jos en niin olisi, joutuisin minä pian maaltani +pois, niinkuin isäsikin joutui. Vähän saiturina on mielestäni parempi +olla, kuin roima tuhlarina, onhan sitten huonouden ja sairauden aikana +vähän kumminkin, millä auttaa entisiä, vanhoja työntekijöitänsä. Mutta +koska anteeksi pyysitte, niin toimitan minä teille huomenna lampaan +reisien keralla putelin Ranskan viiniä ja päätökseksi sanon: Ei kaikki +minua oikein tunne, mutta minun mielipiteeni on semmoinen, ettei +kenenkään, joka minun maallani asuu, pidä puutosta kärsimän. Minä olen +valmis auttamaan heti kohta, kuin joku valitus joko tautiin tai +köyhyyden tähden minun korviini saatetaan. -- Hyvästi nyt, Mari, tulkaa +terveeksi, huomenna minä tulen taas katsomaan. + +Sen sanottuaan meni isäntä raskaasti huoaten ulos. + +Äitini ja minä jäimme katselemaan toisiamme silmiin. + +-- Kyllä minä olen sitä ajatellut, virkkoi äitini hetken päästä, ettei +se niin kovasydäminen ja armoton ole kuin sitä huudetaan, sillä pahat +ihmiset ovat aina valmiit pahaan kirveeseen vartta jatkamaan, mutta +ruttotuumainen se on, eikä se koskaan ole paha merkki. + +Minä olin iloinen, että äitini oli vähän terveempi. Se oli minusta +parempi kuin Helmikankaan isännän lahjat. Kuitenkin ajattelin paljo +tuota isäntääkin, vaikka en oikein ymmärtänyt, mitä hän oikeastaan +tarkoitti. Päätin kuitenkin kaikesta, mitä olin kuullut ja nähnyt, että +hän piti paljon korupuheista ja kiitoksista. En tahtonut äitiäni +vaivata jutun jatkamisella sinä iltana, vaan paneusin levolle ja +huokasin sydämmellisen huokauksen korkeuden hallitsijalle ja uskoin +hänelle, joka aina hyvin tekee, ohjattavaksi kaiken vastaisen eloni. + +Aamulla aikaisin oli jo äitini ylhäällä toimimassa. Ennen minun +heräämistäni oli hän jo käynyt Vierimälläkin, ja kun heräsin, sanoi +hän: + +-- Nouse ylös, Heikki, pese silmäsi ja pue päällesi. Tänä päivänä on +Vierimän muorin hautajaiset. + +Minä nousin ylös, tein kiireellä työt neuvotut ja olin valmis lähtemään +vaikka mihin, kun näin äitini terveenä. Juuri kuin olimme lähtemässä +ulos ja äidilläni oli jo munalukko kädessä ovea kiinni pannaksensa, +tuli Helmikankaan isäntä siihen, kolme lampaan reittä nyrkissä ja +viinipullo kädessä, ja antoi net äidilleni. Mutta äitini ei tahtonut +enempiä lahjoja. + +-- Minä en huoli enään nyt, se on totta se, isäntä, en minä niin köyhä +ole. On niitä köyhempiäkin autettavia, ja kun minä suutun, niin minä +annan rukiitkin takaisin. Ei se ole muuta kuin metkuja, koko tuo +tuommoinen kantaminen. + +-- Mitäs te, Mari, oikein meinaatte? sanoi isäntä, ja hänen huulensa +tulivat valkoiseksi. + +-- Sitä minä meinaan, että, jos ei isäntä hyvällä erkane, niin minä +suutun. + +-- Ohhoh! kuinka ylpeäksi te olette tullut viime yön seutuna, sanoi +isäntä, olettehan hourupäinen, kun aiotte suuttua hyväntekijäänne. + +-- Juuri yön seutuna olenkin ajatellut sen koko asian niin perin +juurin, vaikka illalla, kun pääni oli vielä kipeä, en oikein +ymmärtänyt. Mutta sitten se selkeni minulle, ja eikö niin ole, että +tämä asia olisi mitä kiiruimmittain sanottava emännällenne? + +-- Olkaa vaiti, hiljaa, hiljaa! Pitäkää kaikki, minä menen pian pois, +sanoi isäntä ja lähti tiehensä. + +Mutta äitini huusi hänen jälkeensä: Kyllä minä syön, mitä hyvät ihmiset +antaa, vaan maksosta pitäköön Siipolainen huolta. + +-- Hiljaa, hiljaa! huusi isäntä kaukaa ja nosti lakkiansa +jäähyväisiksi. + +Mitä tuo tuommoinen äitini käytös merkitsee, ajattelin itsekseni, +eikös sopisi paremmin kohdella miestä kuin noin julmalla tavalla ja +uhkauksilla. + +-- Mitä vasten niin pahasti isännälle puhuitte? kysyin äidiltäni. + +-- Eipä sanota sulle, tulisit liian viisaaksi, vastasi äitini, mutta +muista se, ettet missään mitään puhu tästä tapauksesta. Anna se olla +minun salaisuutenani. + +-- Niin, mutta, sanoin minä, tietäähän Helmikankaan palvelusväki +jyvistä ja rukiista, jotka isäntä antoi. + +-- Rukiista he tietävät, mutta tästä viimeisestä eivät he tiedä, ja +anna se olla minun asiani, kyllä minä vastaan, puhui äitini äänellä, +joka ilmoitti, ettei siitä asiasta sen enempää. + +Nyt lähdimme Vierimälle enkä minä huolinut vaivata päätäni tutkimalla +äitini salaisuuksia. Niin me kaikessa hiljaisuudessa astuimme Vierimän +pihaan. + +Sangen ihanasti valaisi kevät-aurinko tuota rauhaista pihaa, jonka +keskellä kahden tuolin päällä lepäsi Vierimän muori arkussansa. Ja jos +mihin päin katsoin, näytti kaikki niin juhlalliselta. Huoneeseen kun +astuin, oli kaikki niin siistiä ja permannolla pienennettyjä havuja, +joka pani huoneen erittäin hyvästi hajusta löyhkäämään. Minun suuhuni +tuli huomaamattani sana: On niinkuin olisi pyhäpäivä. + +Siihen yksi noista siistiin pukuun puetuista naisista vastasi + +-- Pyhäpäivähän nyt onkin, kosk'on sunnuntai-aamu. + +Oikein, Sunnuntai-aamu se olikin, vaikk'en sitä ollut ensinkään +muistanut. Vähän häpesin, ett'en sitä sen paremmalla huolella ollut +muistellut, ja hävettävä asia se onkin kristittyjen seassa, ettei +muisteta, milloin on sunnuntai. + +Mutta yksi vanha harmaapäinen ukko lisäsi naisen sanoihin: Arkinako +tässä torpparit jaksaisi hautajaisia viettää ja erikseen pappia +kustantaa. + +Siihen virkkoi Vierimän ukko: Kyllä kai sen jaksamisen puolesta jaksaa, +mutta kun ruumiin hautaaminenkin on pyhä toimitus, niin voipi sen tehdä +pyhänä, ett'ei vierasten tarvitse jäädä sen tähden pois, että työpäivä +hukkaan menee. + +-- Olkoon nyt sitten vaikka niin, sanoi se toinen ukko, ja siihen se +juttu loppuikin. + +Nyt juotiin vähän kahvia, jonka jälkeen ruvettiin lähtemään. Mutta +ennenkuin ehdimme huoneestakaan lähteä, tuli Helmikankaan isäntä +emäntinensä, poikinensa ja tyttärinensä pihaan. He olivat kahdella +hevosella kulussa, isäntä istui emäntinensä ensimäisissä kärryissä, +poika Jaakko ja tytär Kreeta toisissa. Vierimän ukko käski heidän +tulemaan sisälle ottamaan kahvia, mutta isäntä sanoi olevan kaikista +sopivimman lähteä, kun muka jo oli myöhäinen, ja niin ei yksikään +Helmikankaan väestä astunut pois ajoneuvoistaan. Sitten veisattiin +lyhyt virren värssy ja lähdettiin. + +Hautajaisvieraista oli usea hevosella, mutta usea ilmankin, ja +sentähden tuli kysymys, kuinka niiden on tekeminen, joilla ei hevosta +ollut. Viimein suostuttiin, että hevosella olijat ottaisivat +lisäkuormaksi muutamia hevosettomia. Se oli Helmikankaan isäntä, joka +sen jutun alkuun pani, ja isäntä käski äitiäni omiin kääseihinsä ja +minua poikansa ajopeliin. Äitini ei ensin tahtonut siihen suostua, +mutta kun emäntä alkoi häntä pyytää nousemaan hänen syliinsä, niin meni +äitini viimein. Minä puolestani en olisi ensinkään tahtonut Jaakon +kanssa ajaa, mutta olin viisas kuitenkin, että kohta menin sinne ja +istuin Jaakon syliin. Kun olin paikalleni istunut, sanoi Jaakko: + +-- Oh, keveähän sinä oletkin, vanhasta pienennetty. + +-- Mitäs minä vielä niin paljon painan, vastasin minä ja olin juuri +kuin tosiaankin vanhasta pienennettynä olisi ollut oikea nimeni. Sitten +mentiin niin että maa tömisi ja vähän päästä olimme kirkon mäellä. + +Tultuamme kirkolle näin, että Isä ylhäinen oli tehnyt paljon taivahan +toukoa, sillä haudattavien ruumisten luku oli yhdeksäntoista. +Parhaaseen aikaan olimme tulleet perille, sillä kohta sen jälkeen alkoi +juhlasaatto. Pappi ja lukkari kulkivat edellä ja heidän jälessänsä +kannettiin ruumiit iän mukaan, niin että lasten ruumiit olivat edellä +ja niiden perässä vanhemmat, niin että se, joka oli vanhin ijässä +vainajien luvussa, sai tulla viimeisenä. Tämän pidin erittäin mukavana +järjestyksenä, sillä mielestäni ei mikään ollut soveliaampi edellä +menemään kuin pieni lapsi. Siten viaton lapsi lapsen-oikeudellansa +aukasi kirkkotarhan tien ja vanhat, syntiset saivat tulla perässä +lapsille luvattuun valtakuntaan. Kun juhlakulku kellojen soidessa oli +kulkenut ja kaikki ruumiit hautaan laskettu, yksi sinne, toinen tänne, +eri osiin hautausmaata, ja kaikille oli viimeinen siunaus luettu, +toivotti pappi viimeiseksi, seisoen keskellä kirkkomaata, että koko se +kirjava joukko, joka sinä päivänä haudattiin, yhteen autuaalliseen +seuraan yhtyisivät haudan tuolla puolen, ja kehoitti kaikkia jälkeen +jääneitä kilvoittelemaan sen perään, että ennen kuolematansa +voittaisivat takaisin lapsen-oikeutensa Vapahtajansa tykönä. Sillä +taivaan valtakuntaan ei päästä aikaisena, vaan lapsena. + +Sen perästä mentiin kirkkoon, jossa kauniisti saarnattiin ja +rovastinkin kuolemasta kiitosta Herralle kannettiin sekä lopuksi +kehoitettiin seurakuntaa yksimielisesti tulemaan ensi tulevana +tuorstaina saattamaan vainajata hänen viimeiseen lepokammioonsa. + +Kun kaikki oli kirkossa loppuun saatettu, menimme hautausmaalle ja +peitimme Vierimän muorin haudan. Kellot soivat kaiken aikaa. Tosin ei +muorille soitettu, mutta siinä samassa sitä hänenkin osallensa tuli, +kun kerran toisille, rikkaammille, joiden hautoja samalla aikaa +peitettiin, jumalanpalveluksen jälkeen, niin kuin tapana oli, +haudanpeitto-kelloja soitettiin. Kun tuo viimeinen palvelus, minkä +vielä voimme Vierimän muorille tehdä, oli toimitettu ja hän oli maan +rauhalliseen poveen kätketty, lähdimme me pois ja ajoimme Vierimälle. + +Täällä nyt syötiin päivällistä, pidettiin puheita ja juotiin kahvia. +Muutamat partasuu-miehet kaatoivat viinaakin kahvin sekaan, mutta +kukaan ei humalaan tullut. Yhtä ainoata kutsuttua kaivattiin, se oli +minun vaarini. Hän ei tullut koko iltana. + +Noin kello seitsemän aikana läksivät kaikki vieraat pois ja minäkin +äitineni menin kotiin. Surulliselta se kuului, kun Vierimän ukko +hyvästi jätellessänsä sanoi kotinsa olevan tyhjän ja aution, niinkuin +ei siinä enää ketään asuisi. Entistä enemmän tunsin minä rakastavani +Vierimän torppaa Loviisan kyynelten tähden ja erittäin alakuloisena +astuin minä äitini kanssa asuntoomme. Äitinikin näytti olevan hyvin +suruisena ja kohta huoneeseen päästyänsä alkoi hän veisata: + + Sinä vaivainen mato ja matkamies + Mont' vaarallist' vaellan retkee, + Ijän maat' etseissän' tässä ties', + Ja odotan ehtoon hetkee. + +Kun virsi oli veisattu, menimme joen rantaan, jossa tuulluttelimme +surevaa mieltämme, enkä vihdoin itsekään enään oikein tietänyt, mitä +surinkaan; mutta silloin kuin jotakin surullista muistin, oli se +Loviisan kyynelten tähden. Vihdoin vaipui sekin päivä ajan virtaan. + + + + +KOLMASTOISTA LUKU. + +Odottamaton harmi. + + +Halullisia, jotka tahtoivat tulla saattamaan rovasti-vainajata hänen +viimeiseen lepokammioonsa, oli suuri joukko. Niitä olin minäkin +äitineni, samoin kuin Vierimän ukko tyttärinensä. Me lähdimme jo +varahin, ennenkuin määräkään oli, kirkon kylään ja vieläpä pappilan +pihaankin. Kun sinne saavuimme, oli kello kaksi ja vasta neljän +lyömältä piti ruumissaaton lähtemän. + +Tämä oli juhlallinen tuorstai, jota samanlaista maalainen ani harvoin +saapi nähdä. Keskellä pihaa, viherjäin kuusien ympäröimänä lepäsi tuo +entinen isäntäni ja rakastettu opettajani, täydessä papin puvussa, +komeassa arkussansa. Moni, oikein moni, niin ylhäinen kuin alhainenkin +kävi häntä vielä katsomassa, sillä jokainen tiesi, että pian on hän +pois näkyvistä ja multa on hänen pian peittävä. Jokainen, joka siinä +saapuvilla oli, pyyhki silmiänsä ja muutamain naisten silmät vuosivat +niin runsaasti vettä, että heidän täytyi useasti puristaa pois liikaa +vettä nenäliinastansa. Mitä he noin kovin itkevät, ajattelin itsekseni, +jopa valitin äidillenikin, että paljon itkevät. Minun äitini ei itse +ollut suur'itkijöitä, vaikka tippoja hänkin moniaita tiputteli, sitä en +kiellä. Äitini vastasi sanoihini: + +-- He itkevät, kun ei rovasti enään voi saarnata. + +-- Tottakohan tosiaan sitä itkevät! sanoi Vierimän ukko, joka seisoi +meidän vieressämme. Jos asia niin olisi, sitten ei se niin hullusti +olisikaan. Sittenpähän vasta kuolleena tuossa heille oikean +parannus-saarnan saarnaisikin. Minä pelkään pahoin, että on kaukana +siitä, sillä suuri vesi on useinkin paljoa vaille puhdasta. + +Nyt alkoi oikein tulvanaan tulla hautajaisvieraita uljailla hevosilla. +Niiden joukossa oli Helmikankaan isäntäkin emäntinensä. Pian täyttyi +pappilan piha hevosista ja pappilan huoneet vieraista. Kirkossa +käskettyin halullisten oli tilan ahtauden tähden astuminen joen rantaan +ja niinmuodoin pois pappilan pihasta. + +Nyt huomasin minä vasta, mitä tuo sana "halulliset" tarkoitti. +Halullisten ja kutsuttujen vierasten välillä oli suuri eroitus. +Kutsutut olivat oikeat hautiaisvieraat, vainajan arvoiset, hänen +sukulaisensa, toverinsa ja ystävänsä. Sitä vastoin olivat "halulliset" +nimetöntä ruuppurahvasta. Ne saivat tulla, jos tahtoivat, mutta sillä +ehdolla, että vaan sivulta eli perältä katselivat juhlallisuutta ja +aina olivat valmiina siirtymään pois tieltä, noiden kutsuttujen tieltä, +vaikkapa sitten jokeen tai maantien ojaan, kuinka sopi ja itse hyväksi +näki. Minä puolestani pidin toisella kädelläni kiinni eräästä pienestä +kasvavasta puusta alhaalla joen rannassa, toisella äitini kädestä, ja +katselin, kuinka alkoi juhlakulku. + +Edellä tulee kaksi miestä, päät paljastetut, mustat sauvat kädessä +kumpaisellakin. Sauvoissa riippuu mustaa verhoa. Minä katselen +tarkemmin noita miehiä ja näen kauluksesta, että ovat pappeja ja +vieläpä vanhoja, niinkuin rypyt heidän poskissansa osottaa. He +kävelevät erittäin vakavin askelin ja pitävät sauvojansa ylös +taivaaseen päin. Mutta askelta pari ovat he sivuitse; mitä nyt tulee? +Kohta jäljessä astuu kaksi nuorempaa pappia ja kantavat kumpikin +varovasti kämmenillänsä tyynyä. Tyynyistä riippuu nauhoja. Minä en itse +tiedä, mitä ne tarkoittavat, ja kysyn äidiltäni, joka niinkuin kokenut +vanhallainen ihminen kaikki tietää. Sainkin vastauksen: + +-- Siinä kannetaan rovasti-vainajan kunnian-merkkejä. + +Samassa hekin ovat sivu astuneet. + +Nyt kannetaan ruumista paareilla. Paarit ovat peitetyt mustalla +vaatteella ja sen päällä on ruumiin-arkku. Mustan vaatteen päällä +heiluu myöskin valkoisia, nauhamaisia esineitä, kantoliinat. +Kaksitoista siistiä talonpoikaista miestä kantaa paareja. He ovat +seurakunnan, vieläpä koko pitäjän etevimpiä isäntiä, käsissä valkoiset +hansikkaat. Kohta heidän peräsään kävelee tyhjinä myöskin kaksitoista +samanlaista miestä, net ovat varakantajat. Nyt alkaa kellot tapulissa +täydellä mahdilla soida ja minä kuulen soittoon vastattavan, juuri kuin +olis toisella puolella seurakuntaa toinen torni, jossa soitetaan. Tuon +saman huomaa äitinikin ja sanoo: + +-- Kas, kun Lapinkangas [kangas lähellä Limingan kirkkoa] vastaa +soittoon, se tietää ilman muutteita. + +Mutta minä en käännä silmiäni hetkeksikään pois saattojoukosta, vaan +katselen kahdella silmällä satana silmänä ja näen, kuinka ruustinna +kävelee kohta varakantajien perässä huojuen ja pyyhkien silmiänsä. +Hänen oikealla puolellansa kävelee hänen poikansa, vasemmalla tyttäret. +Heidän peräsään astuu rivissä rinnatusten viisi pappia. Net ovat +Limingan pitäjän kaikki viisi kappalaista. Sitten tulee erillänsä +toisista yksi vanhanlainen pappi, kappa selässä ja kirja kainalossa. +Joku kuiskaa meidän lähellämme: Se on Oulun rovasti. Hänen jälestään +astuu vielä suuri joukko pappeja, joita ei kukaan tunne ainoatakaan, +net ovat etäisistä seurakunnista. Nyt tulee suuri joukko +vallassäätyisiä, miehiä ja naisia, ja sitten heidän perässään vielä +suurempi joukko talonpoikaista väkeä, isäntiä ja emäntiä. Viimeiseksi +liittyy saattoon pappilan palvelusväki, rengit ja piiat. Niiden +joukossa silmäni keksivät vaarinikin. + +Jo tulee meidän vuoromme lähteä liikkeelle. Mutta nytpä silmäni +suurenevat. Jos mihin katson, on väkeä ihan mustanaan, ja koko tuo +ääretön kansan paljous rientää kirkolle. Kun ruumis on ehtinyt +kirkkokujan suuhun, lasketaan paarit alas ja kantajat muutetaan. Niin +mennään taas eteenpäin ja pian ollaan kirkkomäellä. Nyt avataan kirkon +läntinen ovi, kirkosta alkaa veisuu kuulumaan, ruumis kannetaan sisään +kirkkoon ja soitto lakkaa. Väkeä on kirkon ympärillä tungokseen asti. +Ken suinkin voipi, koettaa päästä sisälle. Minä en tahdo olla miestä +huonompi, vedän vielä äitiänikin ja pian olemme kirkossa. Me lähenemme +niin paljon, kuin mahdollista, alttaria, vaan emme pääse kuoriinkaan +asti, sillä tie on suljettu. Nyt loppuu virsi. Ruumis lepää paareilla +alttarin edessä, surusauvain kantajat seisovat ensimmäisten penkkien +päissä valtakäytävän kahden puolen ja tuo vanhanlainen pappi +kirjoinensa kappoinensa on astunut alttarille. Minä kuulen taas hiljaa +kuiskattavan: Oulun rovasti onkin ruumissaarnaa saarnaamassa, ja +silloin alkaakin tuo Oulun rovasti alttarilla saarnata. + +Hän saarnaa näitten sanojen johdosta: "Kristus on minulle elämä ja +kuolema on minulle voitto." Hän saarnaa oikein voimalla, hengessä ja +totuudessa, niin että pitäisi sen sanan-voimasta kivienkin itkemän, +Mutta minä näen monta olevan kuivin silmin. Kukatiesi net eivät +luule kuuluvansa siihen seurakuntaan. Kun saarna on päättynyt, astuu +saarnan pitäjä alas alttarilta ja seisahtuu ruumiin-paarien päähän +alttarin eteen. Ruumiin-arkku lasketaan alas paareilta permannolle +ja nyt kolmasti multaa heittämällä vihkii hän meidän rakastetun +rovasti-vainajamme haudan lepoon sekä lukee lopuksi muutamia rukouksia. +Sen jälkeen taasen veisataan yksi värssy. Kun se on tehty, alkaa +saarnaaja taas ja lukee vainajan elämäkerran. Sitten aletaan jälleen +veisata. Veisun aikana nostetaan arkku paareille, peitetään suurella, +mustalla vaatteella merkiksi, että hauta on jo siunattu. Ruvetaan +kantamaan ruumista ulos kirkosta. Lukkari kulkee nyt edeltä veisaten, +ja kun paarit tulevat ovesta ulos, alkaa kellot jälleen soida. Me +riennämme hautausmaalle ja ehdimme sen verran nähdä, että hauta on +ylt'ympärinsä havuilla koristettu. Siihen rovastimme maallinen maja +lasketaan. Nyt sataa kukkakimppuja ja seppeleitä hautaan, mutta vielä +lisäksi itsekukin kohdastansa heittää kourallisia multaa hautaan. Kun +kaikki ovat heittäneet nämät multaiset jää-hyvästit, pannaan laudoista +kokoonkyhätty arkun kuori hautaan, arvatenkin siinä tarkoituksessa, +ettei arkku aivan pian pahenisi, ja sitten astuu kaksitoista rotevaa +lapiomiestä ja peittää haudan. Kun hauta on täytetty, lakkaa soitto, ja +niin on rovasti vainajamme juhlallisesti haudattu. Siunattu olkoon +tomunsa, mailmassa mainittakoon maineensa! + +Hautajaiset olivat kestäneet kauan ja pitkästä seisomisesta väsyneinä +emme äiti ja minä halua katsella kansan hajoamista, vaan käännämme +kohta askeleemme kotia päin. Päästyämme maantielle, vielä kerran +katsahdamme jälkeemme ja näemme kansaa menevän kaikkialle kuin pilveä. +Samassa saavuttaa meidän Vierimän ukko, ja kolmisin alamme nyt astua +terävin askelin. Äitini juttelee asioita kaikenlaisia, joihin ukko +vastaa milloin myöntäen, milloin kieltäen. Vihdoin tulee tien haara, +josta Vierimän ukon on eroaminen, mutta silloin huomaamme mustan +savupilven. Voi, mistähän se tulee? Vierimän ukkokin lähtee juosta +lönttyämään sitä kohden, ja kun hetken olemme juosneet, selvenee +meille, että meidän oma turvetöllimme on tulessa. Me juoksemme vielä +kiivaammin, siksi kuin saavumme pihaan ja katkera savu löyhähtää +silmiimme. Olemme aivan mökin tykönä, mutta mitä sen teemme. Ovi on +lukossa ja äitini aukasee sen kiireesti, katto kun on vielä +alasputoomatta. Nyt saamme kaikki kiirettä syytämään tavaroita ulos. +Niiden joukossa on säästökannunikin tuokiossa pihalla. + +Jumalan kiitos, olemme jo kaikki tarpeellisimmat korjanneet ja pihalle +heittäneet. Silloin katto romahtaa pauhinalla alas. Seinät sujuvat, +turvaseipäät palavat ja itse seinätkin kyttelevät. Vihdoin viimein +meidän katsoessa on huoneestamme jälellä turvekasa, josta sakea savu +nousee tahi pieniä liekkejä leimahtelee. + +-- Kukahan tuon teki? huudahtaa Vierimän ukko. + +Äitini valitti: Pahus, kun tuli lähdetyksikin! Jos olisin kotona ollut, +olisin ottanut heittiöitä niskasta kiinni. Toisten vika se on, sen minä +tiedän; sillä minulla ei ole ollut tulta eilenkään, sitä vähemmin +tänäpäivänä. + +Minä tiesin, että äitini puhui totta, sillä emme olleet kahteen päivään +keittäneetkään. Puolestani todistin äitini puheen Vierimän ukolle. + +-- Se on harmillinen asia ja onnettomuus! mietti Vierimän ukko. + +-- Onhan se, mutta tekemällähän noita tuonlaisia toisia saa, virkkoi +äitini, tullen tyveneeksi. + +Nyt ei ukkokaan tahtonut jatkaa puhetta, vaan hän kehoitti kantamaan +joesta vettä turpeiden päälle, niin ettei valkia saunaan pääsisi. Niin +tehtiinkin. Ukko ja äitini kantoivat saavilla ja minä kannoin kiululla +ja ämpärillä. Pian oli tuli kipinättömäksi sammunut. Nyt ei ollut +meillä yösijaa omasta takaa, jollei saunassa; sillä ulkona oli jo niin +lämmin, että lehmä kyllä tarkeni pihallakin maata. Kuitenkin ajattelin +itsekseni, mihinkä tästä oikein asumaan mennään -- pyydettäisiinkö +Vierimän ukolta yösijaa. + +Äitini ei näyttänyt olevan juuri milläänkään muusta kuin vaan saisi +tietää, kuka mökin oli polttanut, ja hän koetti ukon kanssa tutkia +asiata. He kulkivat ympäri pihaa, nähdäksensä ensin, oliko mitään muuta +pahaa harjotettu. Pian huomattiin, että keskellä pihaa oli tuhkaa ja +hiiliä maassa. Lähemmin kun tarkasteltiin, nähtiin, että siinä oli +olkia, heiniä ja kuivia varpuja poltettu. Kun tämä nuotion sija oli +päällä tuulen mökin raunioomme katsoen, niin tultiin siitä varmaan +vakuutukseen, että nuotio oli syynä mökkimme perikatoon. Oli näet +päivän selkeä, että niin suuren nuotion tuli, kuin se jäännöksistä +nähden oli ollut, oli voinut lennättää, jollei ilmeistä liekkiä, niin +kuitenkin kipinöitä meidän olkikattoomme, jossa oli kahdenlaiset hyvät +sytykkeet, oljet päällä, tuohet alla. + +Näin oltiin kohta ja vähällä vaivalla saatu selville, että tuho oli +tullut jonkun ilkiön kädestä, vaan kuka oli tuo hirmuinen, joka toisen +pihaan oli tullut nuotioita virittelemään? Ruvettiin arvelemaan asiaa +sinne ja tänne, eikä voitu muita ajatella kuin onkipoikia, jotka usein +kulkivat meidän mökkimme alapuolella onkimassa. Heidän päähänsä siis +yksimielisesti vian langetimme. + +Kun asia oli sen verran selvillä, että sytyttäjät olivat onkipoikia, +rupesi äitini itkemään ja hän itki oikein katkerasti. Lohduttaaksensa +häntä sanoi Vierimän ukko: + +-- Älä itke, Mari, kyllä sinua Jumala ja hyvät ihmiset vielä auttavat. + +Tästä ukon hellästä puheesta olin jo vähällä minäkin ruveta itkemään, +mutta ennenkuin vedet silmiini ehtivät, kuulin äitini vastaavan: + +-- En minä itke sitä, että mökkini poltettiin, vaan sydäntäni +karvastelee noiden vallattomain poikain surkea tila. Kun jo niin +nuorena tekevät tämmöistä ilkivaltaisuutta, mitä he sitten tekevätkään, +kun vanhemmaksi tulevat! + +Tätä sanoessaan katsahti äitini hyvin terävästi minuun, niin että +luulin hänen tarkoituksensa olevan vetää minun samaan nuottaan +onkipoikain kanssa. Mitä hän mietti, kävi kuitenkin kohta selville. + +-- Muista nyt sinäkin, Heikki, varoitti hän, ettet koskaan nuotioita +sytyttele luvattomiin paikkoihin ja ettet missään milloinkaan mitään +pahuutta ja ilkivaltaisuutta harjota. Näet nyt omilla silmilläs, minkä +vahingon häijyys saa aikaan. + +-- Kyllä näen, sanoin minä, luvaten elää siivolla, ja Vierimän ukko +taputti kädellänsä päätäni, lausuen: + +-- Oikein, Heikki; kun siivolla aina olet, niin kyllä sinusta mies +tulee, jota olen aina toivonutkin. + +Nyt vasta huomasin kaivata yhtä joukostamme, nimittäin Loviisaa. Olihan +Loviisa ollut seurassamme, kun menimme hautajaisia katsomaan; mutta en +ollut häntä huomannut, kuin viimeksi pappilan pihalla. Kysyin siis +ukolta, mihin Loviisa oli joutunut. + +-- Kuinka niin? kysyi ukko naurahtaen. Kyllä se tallella on -- Loviisa +meni Pirttilän emännän kanssa, sillä Pirttilän emännälle Heikin Antti +oli tuonut tavaroita kaupungista, mutta vienyt ne kotiinsa, kun hän +asuu kirkonkylässä. Loviisa meni häntä auttamaan niitä kantamaan ja +taitaa jo olla kotona. + +Samassa kuin ukko oli sanat sanonut, näinkin Loviisan juosta +piipertävän maantietä meille päin. Pian oli hän siinä ja rupesi +katselemaan ihmeissään, avossa suin, kun ei meillä enään mökkiä +ollutkaan. + +-- Kyllä me Pirttilän emännän kanssa savun näimme, alkoi hän puhella, +vaan silloin kuin joen partaalle ehdimme, oli jo kaikki loppunut. Minä +läksin kuitenkin katsomaan, olisiko isä täällä, vaan kun tulin tälle +aukealle, nousivat silmäni pystyyn, kun ei enään Marin mökkiä +ollutkaan. Kuinka se on palanut? + +-- Sytytetty kai se on, sanoi ukko, en minä muuta tiedä. + +-- Häpeämättömät! huusi Loviisa. + +Nyt neuvoi ukko, että kaikki meidän tavaramme kannettaisiin heille +vielä samana iltana. Suurimmat hän hakisi hevosella, mutta pienemmistä +otti kukin kantamuksensa ja sitten lähdettiin Vierimälle. Perille +tultuamme laskimme kantamuksemme pihalle ja ukko arveli: + +-- Sopiihan se hyvin, että Mari tuopi meille kaikki tavaransa, koska +täällä jo on hyvä joukko ennestäänkin. + +Se puhe tarkoitti sitä, että meidän jyvämme olivat Vierimän aitassa, +samoin kuin myös äitini liiat vaatteet. Vaatteita oli näet vielä +jälellä hyvä joukko semmoisia, joita äitini Helmikankaan tyttärenä +ollessansa oli laittanut. Kun ei meillä itsellämme ollut mitään aittaa +eikä luhtia, niin oli Vierimän väki hyväntahtoisesti ottanut ne +talteensa. + +Mutta vielä oli yksi harmi tuleva. + +Kun Vierimän ukko aukasi tallin oven, jossa ei ollut oikeata lukkoa, ja +rupesi ottamaan hevostansa, niin hevosta ei olutkaan. Nytkös ukko +rupesi viheltelemään ja sanoi: + +-- Totta tosiaankin, voroja liikkuu paikkakunnallamme, hevosenkin ovat +varastaneet. Eipä totta toisen kerran olekaan jättämistä mökkiä +yksinään. Et sinäkään, Loviisa, huomannut katsoa talliin, oliko hevonen +jo silloin poissa, kun Marin mökille juoksit. + +Loviisa vastasi, ettei hän ollut huomannut talliin katsoa. + +Ukko juoksi hädässänsä niitylle katsomaan, olisiko joku veitikka +hevosen sinne laskenut, ja hevonen olikin niityllä. Silloin arvattiin, +että samaiset pojat, jotka epäilemättä olivat mökkimme nuotioineet, +olivat Vierimän talissakin käyneet viisauttansa jakamassa. + +Nyt haettiin hevosella vielä samana iltana kaikki tavaramme pois ja +ehtoolla tuotiin lehmämmekin Vierimälle. Kun se oli tehty, saimme +levähtää ja miettiä päivän tapauksia. Rakkaan opettajamme olimme +hautaan saattaneet, harvinaisen juhlallisuuden nähneet ja mökkimme +palolla sen maksaneet; vihdoin Vierimän asukasluku oli vähäksi aikaa +lisääntynyt toisella vertaa. + + + + +NELJÄSTOISTA LUKU. + +Vahinko korvataan, syyllinen rangaistaan. + + +Kun tuo odottamaton harmi oli tapahtunut, oli äitini kahdella päällä, +istuttaisiko enään perunoita vai ei oman mökkinsä maahan. Arveltiin +näet sitäkin, että on melkein turha mökkiä uudestaan rakentaa. Usein on +täytyminen jättää mökki yksin, kun ei ole kotimiestä, ja suittaisi taas +tapahtua, että se poltetaan. Ja sama, joka mökkejäkin polttaa, voisi +tehdä pahaa istutuksillekin. + +Aamulla läksivät Vierimän ukko ja äitini kylälle tiedustelemaan, oliko +kukaan nähnyt mökkimme luona eilen iltapäivällä ketään liikkuvan. +Ympäri kuleksittuansa tulivat he kuitenkin tyhjän-toimittajina +takaisin; ainoastaan sen olivat kuulleet, ettei ketään oltu nähty +onkimassa eilis-iltana. Sitä he eivät suuresti uskoneet, sillä heidän +varma vakuutuksensa oli se, että onkipojat olivat pahan tehneet. +Kuitenkin täytyi heidän jättää asia sillensä ja äitini huoahti: + +-- Niin meni mökkini kirkkaalla päivällä, kuin koiran henki, ilman +rangaistusta. + +Kun siis näytti mahdottomalta saada sen enempää selvyyttä, aloimme me +tehdä työtä ja muokata perunamaatamme entisessä pihassamme; yöt kävimme +makaamassa Vierimällä. Kaikkein suurin harmi oli kuitenkin äidilläni +enostansa, kun hän odotteli enoansa kohdakkoin Kemistä tulevaksi eikä +ollut kotoa enempää kuin taivaan linnulla, mihin vieraan sisään käskeä, +ja vallan tukalassa tilassa olisimme olleetkin, jos ei olisi meillä olut +niin kelpo naapuri kuin Vierimän ukko. + +Oli noin kolme päivää rovastin hautajaisista, siis sunnuntai-ilta, kun +juuri maatapanon aikana astui Vierimän pirttiin eräs vähämielisenä +pidetty vanha leskinainen, nimeltä Saara Sulkava. Ensimmäiseksi +sanoikseen alkoi hän puhua tuosta meille tapahtuneesta onnettomuudesta. +Se oli kaikkein mielestä merkillistä, kun hän kertoi juuri tulevansa +kaupungista, johon hän sanoi menneensä tuorstaina. Silloin oli mökki +vielä ollut palamatta, mutta hän sanoi kuitenkin tietävänsä, kuka sen +oli polttanut. + +Nytkös me kaikki oikein ihmeeseen tulimme! Mistä hän voisi tietää mökin +polttajan, kun oli ollut kaupunkimatkalla kaiken aikaa ja hänen +mennessänsä mökki vielä oli entisellään eivätkä nekään mitään +tietäneet, jotka samassa kylässä olivat. + +Ukko ja äitini koettivat vuoroonsa kysellä häneltä, mistä hän sen +tietää ja kuka polttaja on. Mutta hän sanoi ei uskaltavansa sen enempää +puhua, valitti vaan maailmaa pahaksi ja ilkivaltaiseksi. Jos polttaja +olisi huonompia ihmisiä, arveli hän, niin hän kyllä uskaltaisi sanoa, +mutta hän pelkäsi rikasten päälle kannustaa. Minä olen vanha ja joudun +pian seurakunnan elätiksi; jos minä rikkaita laittaisin rikoksesta +rangaistukseen, niin rikkaat minun tappaisivat myrkytetyllä ruo'alla. + +Hänen sanoissaan huomattiin tosin jotakin johtoa, mutta kun häntä +pidettiin vähämielisenä, niin arveltiin hänen puheensa olevan vaan +tuulen tuomaa. + +Vaan äläpäs! Kun taas uudestaan kysyttiin, eikö hän oikeudessakaan +uskaltaisi totuutta sanoa, vastasi hän: + +-- Kyllä minun oikeudessa täytyy totuus sanoa, vaan kun minua pidetään +vähämielisenä, niin ei heidän tarvitse minua valalle laskea ja toiseksi +eivät taida oikeudessa ottaa korvaansakaan, jos ma untani siellä +rupeaisin kertomaan. Mutta jos osaatte metkutella, niin kyllä siitä +vielä sittenkin voipi selko tulla. Jos vikapää saadaan itse +tunnustamaan, silloin ollaan asian perillä. Sitä varten pitää, kun +nimismies vikapäätä tunnustamaan vaatii, kohta käyttää kovia sanoja, +että on näkijöitä ja todistajia kyllä; silloin se pian tunnustaakin, +sen minä takaan, vaan minä en puhu asiata enkä nimitä vikapäätä muille, +kuin vallesmannille. + +Oli siis jättäminen asia siksi kuin Saara nimismiehen edessä totuuden +puhuisi, ja kun hän oli kävelymatkastaan hyvin väsynyt, pyysi hän saada +yötä olla Vierimällä. Se hänelle sallittiin ja niin panimme kaikin +levolle. + +Aamulla läksi Vierimän ukko sanaakaan hiiskumatta ulos, pisti hevosen +valjaihin ja ajoi Limingan kylään päin. Saara Sulkava nousi myöskin +ylös ja aikoi lähteä, mutta kun hän oli hieroja, pyysi äitini häntä +hieromaan kättänsä. Hän myöntyi pyyntöön ja alkoi kohta hieroa. Saara +oli myöskin nuuskan-tekijä ja hän oli tuonut kaupungista suuren nyytin +tupakanlehtiä. Hän pyysi äidiltäni lupaa, että saisi käden hierottuansa +kuivata padassa vähän tupakoita, sillä hän oli muutamille luvannut +samaksi päiväksi tuoda valmista nenänuuskaa. Äitini lupasi hänen tehdä +vaikka kaikki tupakkansa nuuskaksi ja antoi hänelle sitä varten puita +ja padan. Kun käsi oli hierottu, rupesi Saara kuivailemaan +tupakanlehtiä ja oli juuri täydessä touhussa työssänsä, kun Vierimän +ukko ajoi nimismiehen kanssa pihaan. Saara kuitenkaan ei toimessansa +tulijoita huomannut, ennenkuin nimismies seisoi hänen edessänsä. Nyt +Saara parka pahanpäiväiseksi hämmästyi, kun nimismies alkoi puhutella +häntä mökin palosta: + +-- Te olette sanonut tietävänne, kuka Maria Helmikankaan mökin on +polttanut, sanoi nimismies. + +-- En minä tiedä sen paremmin, minä näin vaan semmoista unta, puheli +Saara ja rupesi vapisemaan. + +-- Mimmoisia unta näitte? Kertokaa uni minulle, käski toinen. + +Saara istui rahille, otti tuohisen nuuskatoosansa, pisti nuuskaa +nenäänsä ja alkoi kertoa ja me kaikki istuimme ja kuuntelimme: + +-- Minä menin tuorstaina kaupunkiin ja kuljin Marin mökin sivu +maantietä, sitä samaa, jota maailman kansatkin kulkevat. Minä en nähnyt +mitään pahoja enteitä, en niin missään, ja pääsinkin ehtoolla myöhään +Ouluun. Siellä menin majapaikkaani Kuusiluodossa, niinkuin kuuna +päivänä tavallisesti, ja väsynyt kun olin, panin melkein kohta maata. +Sisaren tytär näet aina laittaa minulle kohta vuoteen, kun sinne tulen, +vaikka se sitten olis sydänpäivällä. Kun maata panin, niin valvoin +kuitenkin kauan ennenkuin sain vähääkään unta silmiini. Minä kääntelin +itseäni vuoteellani sinne ja tänne ja olin levotoin. Oli kumminkin +kappaleen jälkeen sydän-yön, kun nukuin, ett'en itsekään huomannut, +koska olin nukkunut. Minä olin seisovanani Temmesjoen rannalla ja näin +siinä Marin mökin ja maantien ja kuulin äänen, vaikk'ei ketään näkynet, +ja ääni sanoi: He ovat rovastia hautaamassa. Sitten näin minä +Helmikankaan pojan Jaakon ratsastavan niitylle pienellä, punaisella +varsahevosella, ja hän astui alas varsan selästä erään vanhan +heinäsuovan luona, otti siitä heiniä ja suovan pohjarisuja, sitoi ne +taakaksi ja kantoi sen Marin mökille, keskelle pihaa. Vähä niitä vielä +on, sanoi hän sitten, ja uudisti niityllä-käymisen kolme kertaa, tuoden +aina taakallisen risuja ja heiniä. Sen jälkeen kävi hän Vierimän riihen +seinän vierestä ottamassa olkia kokonaisen kuvon ja kantoi senkin Marin +pihalle. Nyt toi hän varsansa niityltä myöskin Marin pihaan. Näin +toimitettuansa asetteli hän sievästi ja sukkelaan nuotion keskelle +pihaa kaikista kantamistansa aineksista, raapasi puikolla varsan +kylkeen ja sai siten puikon syttymään tuleen. Palavalla puikolla +sytytti hän sitten tuon pehkukasan, sanoen: Täytyy tehdä ilotulitus ja +huvitella itseäni, sillä välin kuin isä ja äiti ovat rovastia +suremassa, kosk'en minä sinne päässyt, jonne kaikki kerjäläisetkin ovat +menneet. Pian on koko pehkukasa tulen vallassa. Jaakko sieppaa aidasta +seipään kappaleen ja hämmentää sillä nuotiota. Minä juoksen lähelle +häntä ja kysyn, mitä vasten hän siinä nuotiota pitää, toisen pihassa. +Siihen hän vastasi: Minä keitän punaista maalia, jolla Marin mökki +maalataan; se on maalamatonna niin ruma, kun se on turpeista. Nyt +lentää kipunoita huoneen olkikattoon, joka syttyy tuleen. Tästä pojalle +hätä käteen, hän hyppää varsan selkään ja ajaa karauuttaa pois, vaan ei +pääse edemmäksi kuin huoneen kohdalle. Siinä hyppää tuo punainen +hevonen pystyyn ja on silmänräpäyksessä kasvanut mahdottoman suureksi +hevoseksi, lähes mökin kokoiseksi: Jaakko putoaa pois seljästä ja +lähtee juoksemaan ja pääseekin pakoon, mutta hevonen muuttui koko +huoneen kokoiseksi tulen-liekiksi. Minä juoksin pojan perässä +saadakseni kiinni hänet. Hän juoksi Vierimälle, aukasi tallin oven ja +laski Vierimän hevosen niitylle, sanoen: Tuosta kumminkin uskovat +voroja paikkakunnalla liikkuneen ja minä olen syytön. Sitten hän juoksi +kotiinsa ja minä heräsin. Mitä herra vallesmanni siitä minun unestani +nyt arvelee? päätti Saara. + +-- Unestanne, muori parka, huomaan selvästi, että Helmikankaan poika on +syypää siihen työhön eikä kukaan muu; mutta me emme voi teidän +todistuksellanne näyttää asiaa todeksi, sillä te olitte Oulussa ja asia +tapahtui Limingassa. Unia ei taida niin lujasti uskoa, että ne +todistukseksi kelpaisivat. + +-- Sen minä vallan hyvin tiedän, sanoi Saara, mutta koettakaapas saada +häntä tunnustamaan, sanokaa, että teillä on kyllä näkijöitä, jotka +tulevat todistamaan, jos ei hän hyvällä tunnusta. + +Nimismies käveli takaisin laattialla muutamia kertoja hyvin +ajatuksissansa, sitten hän äkkiä sanoi: + +-- Lähettäkää tuo pieni poika käskemään Helmikankaan Jaakkoa tänne. Jos +ei sitä tänne sievästi saada, niin asiasta ei tule mitään. + +Silloin äitini sanoi minulle: + +-- Mene nyt, Heikki, ja pyydä Jaakkoa tulemaan tänne, mutta älä puhu +mitään mistään, sano vaan, että Vierimän isäntä käski hänen tulla. + +Silloin minä menin ja juoksin niin paljon kuin jaksoin. Perille +tultuani tapasin Jaakon seisomasta keskellä pihaa, kädet taskuissa +katsoen, kun isäntä kärryjä tervasi. Minä kuiskasin hänelle hiljaa +korvaan: Tule Vierimälle, Vierimän isäntä käski sinua. + +Jaakko katsahti minuun vihaisesti ja sanoi: Mitä sinä, vanhasta +pienennetty, puhut? Mitä asiaa Vierimän ukolla minulle on? + +-- En minä tiedä, vastasin minä, mutta tule nyt vaan, se tekee siellä +jotakin uuden-aikaista masiinaa, jota se varmaankin sinulle tahtoo +näyttää. + +Jaakko ei kuitenkaan myöntynyt, vaan isäntä sanoi: + +-- Voithan mennä, joudathan tuosta, mitäs siinäkään seisot. + +Nyt Jaakko totteli, mutta ikävystyttävän vitkaan hän käveli. Viimeinkin +saavuimme Vierimälle ja astuimme pirttiin. + +Täällä istui nimismies pöydän päässä paraikaa kahvia juomassa. Jaakko +käskettiin istumaan penkille. Hän istui, mutta monen-näköiset olivat +Jaakon kasvot väriltään. Vaikka hän koetti vakuuttaa itseänsä, +kuitenkin hän tutisi niin, että kaikki, jotka huoneessa olivat ja hänen +näkivät, selvästi huomasivat, että hänellä oli joku peljättävä asia +mielessä. Kuitenkaan ei hyvään aikaan sanottu Jaakolle mitään, vaan +puhuivat Vierimän ukko ja äitini nimismiehen kanssa kaikenlaisista +muista asioista. Joka kerta, kuin nimismies rupesi jotakin sanomaan, +säpsähti Jaakko, vaan kun ei sana häntä tarkoittanut, rauhoittui hän +jälleen. Kun nyt jonkun aikaa oli Jaakkoa noin puntarissa pidetty, +astui nimismies äkkiä Jaakon luo ja sanoi: + +-- No, Jaakko! Kuinkas me nyt saadaan hyvin pian Maria Helmikankaalle +uusi mökki entisen sijaan? Minun ajatukseni mukaan olisi se nyt puusta +tehtävä, sillä rumahan turvemökki on -- eikö niin? + +Nyt muuttui Jaakko valjuksi, kuin itse kuolema, eikä saanut hyvään +aikaan minkäänlaista sanaa suustansa, viimein puhui hän hiljaan +niinkuin huono sairas: + +-- Onko Marin mökki poltettu sitten? + +-- On -- etkös sinä sitä tiedä, asuthan samassa kylässä, sanoi +nimismies. + +-- En minä tiedä, sanoi Jaakko, minä kumminkaan en, herra vallesmanni, +ole sitä polttanut. + +-- Enhän minä ole sitä sanonutkaan, että sinä olet polttanut, minä vaan +tahdoin kysyä, kuinka saataisiin pian toinen mökki sijaan. Etkös sinä +ole Helmikankaan nuori isäntä ja tottahan tahdot katsoa maasi päällä +asuvaisten vastaista etua, ethän niin tunnoton mahda olla. + +Tuohon Jaakko sanoa hökäsi: + +-- Jos minulla olisi itselläni rahan, niin minä maksaisin vaikka mitä, +että minä pääsisin siitä asiasta hyvin pian erilleni. + +-- Oletkos siinä asiassa kiinni sitten? kysyi nimismies. + +-- Minä häm-äm-mästyin, anta-akaa ant-eeksi, herra vallesmanni, änkytti +Jaakko. + +-- Mitäs siinä tarvitsit hämmästyä? Jos syytön olet, niin eihän se +mitään ole. Mutta sano nyt suoraan, mitä sinä siitä mökinpalo-asiasta +tiedät, niin pääset paljon vähemmällä selkkailulla, sanoi nimismies. + +-- Totuudenko puhua, vai mitä? kysyi Jaakko. + +-- Totuuden, niin, sillä ihmiset ovat nähneet sinun päästävän Vierimän +hevosenkin tallista niitylle, vastasi nimismies. + +-- Ei siinä silloin ketään ihmisiä ollut, kosk'en minä ketään nähnyt. + +-- No niinmuodoin sinä kumminkin olet kaikkeen syypää, niinkuin +puhuttu. + +-- Kyllä, mutta en minä pahaa sillä tarkoittanut. + +-- Kyllä, toisti nimismieskin; mutta kyllä minä nyt vien tämän Jaakon +takavarikkoon. Mars nyt ja sukkelaan! ei sellainen poika saa irti olla. +Pian sinä poltat taloja, kun olet mökeillä alkanut. + +Silloin läksi nimismies ulos, taluttaen Jaakkoa mukanansa. Vaan kun +pihalle ehtivät ja me kaikki olimme sinne jälestä menneet, seisoi +Helmikankaan isäntä myöskin siellä. Kun hän näki poikansa nimismiehen +kourissa, kysyi hän säikähtyneenä: + +-- No mitä Jaakko nyt on tehnyt? Minäkin tulin katsomaan sitä +uuden-aikaista masiinaa, jota Vierimän täällä piti tekemän. + +-- Kyllä se on semmoinen masiina, isäntä hyvä, tuo teidän poikanne, +että se pian polttaa koko Temmesvarren autioksi, jos ei sitä +takavarikkoon pistetä, sanoi nimismies. + +-- Totta toisen kerran, mitä minä nyt kuulen, ennenkuin kuolen? +Polttaako Jaakkoni taloja, vai mitä konstia se on? huusi isäntä. + +-- Hän on polttanut Maria Helmikankaan mökin viime tuorstaina ja +päästänyt tämän Vierimän hevosen tallista niittyyn. Sen hän on itse +minulle tunnustanut ja onhan siihen vierasmiehiäkin, vastasi nimismies. + +-- Kyllä minä sen pian uskonkin, sillä hän on hyvin vallaton ja +ylimielinen, eikä sille ole ollut minun sanastani mitään apua, hän kun +on kaiken ikänsä ollut äitinsä lempilapsi. Jota liian hellästi +kasvatetaan, ei siitä ikänä ilmoisena tule miestä. Mutta minä sanon nyt +sinulle, Jaakko! että ajatteleppas vähän kuitenkin perään, mitä äitisi +on sanova tästä ja mitä ajattelee isäsi. Mitä minä nyt sinusta +ajattelen -- sano suoraan, sinä hävytön poika, mitä minä sinusta nyt +juuri tällä hetkellä ajattelen. + +Jaakko, joka entisestään oli jo hyvin hämillänsä, tuli nyt isänsä +kovasta puheesta aivan säikähtyneeksi, ja sen sijaan, että hänen olis +pitänyt jotakin isällensä vastata, rupesi hän itkeä nyyhkyttämään. + +-- Niin, sinä itket nyt, kun tiedät, että sinulla on rangaistus +edessäsi, mutta miks'et silloin itkenyt, kun teit ihmisille pahaa? +Muutoin oli se oikea vastaus kysymykseeni, että itkemään rupesit, sillä +minun sydämmeni itkee sitä, että minulla on niin kelvoton ainoa poika. +Luuletko sinä, että se on maallemme kunniaksi, suvullemme hyväksi +maineeksi, että sinä tuommoiseksi lurjukseksi heittäysit? Luuletko +sinä, että isälläsi on kylläksi suuri rahapussi aina maksamaan sinun +vapautesi edestä? Tiedätkö, että se nousee summiin? Luuletko sinä, että +vanha, kunnialla elänyt isäsi on velkapää näkemään ja kuulemaan, kuinka +sinä ryösit pitkin vankiloiden ja linnojen penkkilöitä ja olet koko +suvullesi häväistyksen tauluna, niin että pian kaikki net ihmisraukat, +joiden täytyy kantaa Helmikankaan nimeä, ovat häpeän tähden, joka +sinusta vuotaa, pakoitetut muuttamaan nimensä. Ajattele! ja anna +pahuutesi jo jäädä tähän kertaan, puhui isäntä parka. + +Sitten kääntyi isäntä nimismieheen päin ja sanoi: + +-- Viekää, lähettäkää poika linnaan. Tästä lähtien ei ole Helmikankaan +isännällä yhtään poikaa. + +Nyt alkoi Jaakko ääneensä itkemään ja sanoi itkiessänsä: Antakaa +anteeksi, isä, tämä kerta ja maksakaa minun edestäni. + +-- Antakaa anteeksi tämä kerta, ei ole pitkältä toiseenkaan, ai'oit +sanoa. Vaan tiedätkös, siinä ei minun anteeksi antamiseni auttaisikaan, +vaikka vielä sen tekisinkin. Olethan jo kiinni. Tiedätkö, että +vallesmanni pitää sinusta kiinni, eikä hän voi sinua enään hellittää +eikä saakaan hellittää. + +Nyt pyysi isäntä kaikkein astumaan Vierimän pirttiin, johon jälleen +mentiinkin. Jaakkokin sai tulla nimismiehen taluttamana. Helmikankaan +isäntä käski Jaakon nurkkaan seisomaan ja asetti pitkävartisen luudan +hänelle kouraan. Sitä hänen täytyi pitää edessänsä pystyssä, niin että +luudan varsi oli juuri nenän kohdalla. Sitten alkoi isäntä +neuvottelemaan asiasta nimismiehen ja äitini kanssa. + +-- Onko tässä asiassa oikein täydelliset näkijät? kysyi isäntä. + +-- Ei siinä ole ensinkään näkijöitä, sanoi nimismies, ainoastaan tämä +Saara Sulkava on nähnyt sen unessa ja me hänen omasta tunnustuksestansa +olemme huomanneet, että hän on syypää. + +-- Merkillinen sallimus -- vai paljas uni todistajana, sanoi isäntä. +No, sama se, mutta voisiko siihen mitään auttaa, jos minä maksaisin +vahingon-kärsineille ja sopisin sen asian, koska hän on vielä +vallan-alainen eli ala-ikäinen? + +-- Onko hän alle viidentoista vuoden? kysyi nimismies. + +-- Sepä se, kun se jo täytti tuon henkiraha-ijän. + +-- Niin, sanoi nimismies, pahanteoista täytyy itse vastata, niin pian +kuin on täyttänyt viisitoista vuotta, vaikka se ei ole naima-ijässä +vielä silloin eikä isännäksikään kelpaa. Mutta jos annettaisiin olla +naima-ikään asti pahanteoista isän kurituksen alaisena, niin sitte ei +tulisi tämän maailman elämästä mitään. Mies on nimittäin juuri kaikkein +pahimmillaan viidennestätoista kahteenkymmenenteen vuoteen, että +melkein on niin, että minkä pään se silloin ottaa, niin se semmoisena +pysyykin. Sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuneet ja tapahtuvat pahat ja +hyvät ovat vaan poikkeuksia. Silloin kuin mies rupeaa miehistymään, +mutta on kuitenkin vielä kasvava, on veri kaikkein kiihkeimmillään +rupeamaan kaikkiin hurjuuksiin. Sen tähden juuri on täytynyt panna jo +kova rangaistus pahantekiöille viidentoista vuoden vanhasta. + +Nimismiehen juuri viimeisiä sanoja sanoessa, heitti Jaakko luudan +nurkkaan ja läksi juoksemaan ulos. Isäntä läksi kohta kiirein askelin +perästä ja saavutti Jaakon juuri kaivon luona, joka oli keskellä pihaa. +Tätä nyt rupesi Jaakko kiertämään ja me kaikki katsoimme ikkunasta. +Kaivon kehä kun oli siksi leveä ja korkea, ettei isäntä voinut ulettua +häntä ottamaan kiinni sen ylitse eikä juoksemallakaan häntä tavottanut, +niin hyppäsi isäntä kaivon kannelle, aikoen niin saada kiinni poikansa. +Mutta tämäpä muuttui pieneksi kaksintaisteluksi isän ja pojan välillä, +sillä Jaakko hyppäsi myöskin kaivon kannelle isäänsä vastaan ja +ennenkuin ukko huomasi olla varoillansakaan, oli hän suinpäin kaivossa +poikansa työntämänä. Nyt hyppäsi Jaakko alas kaivon kannelta, juoksi +sitten piililaukkaa navetan luo, kiipesi nurkkaa myöden ylös navetan +katolle, istahti katon harjalle ja irvisti. Me juoksimme kaikki +pihalle, nimismies etunenässä, ja laskettiin kaivon ämpäri alas. Ukko +astui ämpäriin ja tuo tukeva kaivonvintti nosti sievästi läpimärjän +Helmikankaan isännän ylös, ja hän astui kaivon kannelle. + +Jaakko istui katon harjalla entisessä asemassansa, mutta kun isännälle +Jaakon olopaikka osotettiin, juoksi hän sinnepäin vimmastuneena. Nyt +tuli Jaakon asema arveluttavaksi, hän hyppäsi alas navetan katolta ja +juoksi niin kiivaasti kuin taisi alas joelle. Isäntä, joka näytti +päättäneen ottaa kiinni poikansa millä hinnalla hyvänsä, juoksi perässä +myöskin joelle. Mutta kun hän sinne ehti, oli jo Jaakko vaatepäällä +uinut lähes joen toiselle rannalle. Ei ukko kyytiä kysynyt, vaan +hyppäsi myöskin jokeen ja huusi uidessansa: + +-- Poika! Anna kiinni itsesi, kynsistäni et ole pääsevä. + +Mutta Jaakko oli jo ehtinyt joen toiselle rannalle, pian oli isäntäkin +siellä, ja nyt tuli kova peräkkäin juoksu. Jaakon kiinnisaanti ei +kuitenkaan onnistunut, sillä niin pian kuin ukko oli hänet juuri +saavuttamaisillaan, hyppäsi Jaakko jokeen ja rupesi uimaan. Isännän +voimat taasen alkoivat liiasta juoksusta ja uimisesta nähtävästi +loppua, ja nimismies kehoitti rannalla seisoen isäntää luopumaan +turhasta työstä. Isäntä tulikin maalle. Kaikki päättivät Jaakon +vähämieliseksi ja nimismies jätti Helmikankaan isännän haltuun tehdä +vähämielisen poikansa kanssa, miten hyväksi näkisi. Kuitenkin varoitti +hän isäntää kaikella mokomin maksamaan äidilleni vahingon korvauksen ja +läksi sitten pois. + +Kun Jaakko kuuli nimismiehen puheet ja myöskin näki hänen pois menevän, +uskalsi hänkin nousta ylös joesta. Hänen tarkoituksensa oli täytetty ja +hänen hulluutensa tunnustettu. Mutta kun Jaakko tuli lähelle isäänsä, +tarttui isäntä häntä tukasta kiinni ja talutti hänen Vierimän pirttiin. +Siellä pantiin Jaakko entiseen asemaansa seisomaan luudan vartiana. +Hänen märjistä vaatteistansa valui vettä permannolle. Yhtä läpimärjät +olivat isännänkin vaatteet, mutta Vierimän ukko antoi hänelle kuivat. +Kun isäntä oli kuiviin pukeutunut, kääntyi hän äitini puoleen ja kysyi: + +-- Kuinka paljon pyydätte, Mari, vahingon korvausta? + +-- Sepä ei suuriin taida nousta, arveli äitini. + +-- Piisaako 200 ruplaa? + +-- Se on liiaksi paljon. + +-- Ei se paljon ole, se lasketaan pois pojan perinnöstä. + +-- Minä tyydyn viiteenkymmeneen ruplaan. + +-- Se on liian vähän -- minä maksan sata ruplaa. + +-- Se on oma asianne. + +-- Niin on, ja Vierimälle maksan minä 25 ruplaa. + +-- Minä en mitään pyydä, sanoi Vierimän ukko. + +-- Minun kanssani ei saa kiistää. Minä maksan. + +Silloin Helmikankaan isäntä sieppasi hattunsa pöydältä ja läksi kiirein +askelin kotiinsa päin. + +Isännän mentyä astui Vierimän ukko Jaakon luo, joka vielä seisoi +samassa paikassa, ja alkoi häntä puhutella: + +-- Mikä sinua vaivasi, että sellaisiin hurjuuksiin rupesit, -- tekemään +nuotiota toisen pihalle? + +-- Minä en muuta tiedä, sanoi Jaakko, kuin ilvehdin vaan. Tosin olin +vähän vihainenkin, kun en päässyt rovastin hautajaisiin, sillä isäni +kielsi, etten saanut tulla katsomaankaan, ja minä rupesin tekemään +suitsua, joka näkyisi aina kirkon mäelle, saattaakseni heille, jotka +kirkolla olivat, hämmennystä ja säikähdystä. Muutoin ei aikomukseni +ollut mökkiä polttaa, vaan tuuli lennätti kipunoita kattoon ja minun ei +auttanut muuta kuin lähteä juoksemaan. Kotimatkalla juoksin teidän +tallin kautta ja päästin hevosenne tallista ulos, siinä tarkoituksessa, +että luultaisiin voroja paikkakunnalla liikkuvan. Sitä olen itsekin +ajatellut, että minussa oli vähän hassunvikaa silloin, enkä minä +ymmärrä itsekään, mikä minua vaivaa. + +-- En minäkään ymmärrä, sanoi Vierimän ukko, mutta sen ymmärrän, että +sinussa vallitsee pahuus ja keveämielisyys, joka sinun ennen pitkää +saattaa suurimpaan onnettomuuteen, jos vaan et ajoissa lakkaa ja rupea +ihmisten tavalla elämään. Älä luule, että sinua monta kertaa +heittohulluus auttaa. Onhan lääkäreitä maassa, jotka ymmärtävät. + +-- En minä siihen luotakkaan, arveli Jaakko, että minä hulluudellani +aina läpi pääsen; mutta nyt minun täytyy koettaa viimeiseen asti +hulluilla. Minä koetan, enkö pääsisi merelle, sillä minun on tehnyt +mieleni sinne kauan aikaa. + +-- Vai niin, sanoi Vierimän ukko ja näytti pitkään miettivän Jaakon +sanoja. + +Ukon miettiessä ja hiljaisuuden huoneessa vallitessa, astui +Helmikankaan isäntä pirttiin. Hän meni suoraa päätä pöydän luo ja laski +rahat pöydälle. + +-- Tässä, lausui hän lujasti, on Marille 100 ruplaa ja Vierimälle 25, +ja ollaan sitten ystävykset. + +Äitini otti rahansa ja kiitti. Vierimän ukko esteli ottamasta, mutta +hänen täytyi vihdoin, kun ei isäntä helpoittanut. + +Kun vahinko oli palkittu, sanoi isäntä Jaakollensa: + +-- Poikani, se on semmoinen asia nyt, että sinun on lähteminen tänä +päivänä minun kanssani Raaheen ja sieltä merelle. Olkoon se mieleesi +taikka ei, nyt sitä lähdetään, poika. + +Samassa otti isäntä Jaakkoa kiinni kädestä ja talutti hänen ulos ja +pian olivat he poissa näkyvistämme. + +Noin kolmen tunnin perästä näimme, kun olimme äitini kanssa +perunamaallamme, Helmikankaan isännän ajavan maantietä, istuen +kääsyissä poikinensa. Matkan suunta näytti olevan Limingan kirkolle +päin ja äitini sanoi: Nyt sitä Jaakkoa Raaheen viedään! Minusta oli +rangaistus kova, kun Jaakko paran täytyi mennä merelle ja erota +kodostansa, jonka isännäksi hän muutoin olisi tullut. Hänen halunsa +merelle lähteä, josta hän Vierimän ukolle puhui, oli mielestäni +teeskennelty. + +Äitinikin oli hyvin mietiskeleväinen, juuri kuin sinä päivänä +tapahtuneet asiat olisivat häntä erinomaisesti liikuttaneet, mutta minä +olin jo täysin leppynyt ja ajattelin kauan niitä vaivoja ja vastuksia, +joihin Jaakon nyt täytyi antautua. + + + + +VIIDESTOISTA LUKU. + +Odotettu vieraamme. + + +Juhannus oli jo mennyt. Kesä oli parhaassa kukoistuksessansa. +Tavallisia kesätöitä toimittelimme entiseen tapaamme ja asuimme +Vierimällä. Helmikankaan väen kanssa emme paljon asioineet, ainoastaan +puhua kuulimme, että emäntää usein vaivasi itku ja hammasten kiristys, +kun hänen lempilapsensa oli jätetty ulkomaalaiseen laivaan Raahessa. +Niin kerrottiin. Mutta isäntä ei ollut juuri millänsäkään, juuri kuin +hänelle ei olisi mitään tapahtunut; vaikka oli niin äkkiä kadottanut +ainoan poikansa. Niin välinpitämättömäksi huhu tiesi isännän kertoa. +Mutta olihan heillä tytär jälellä, jolle heidän molempain nyt oli +antaminen rakkautensa. Olisihan luullut tuon ihanan sinisilmä Kreetan +kainoudellansa ansainneenkin hurjapäisen veljensä osan ja etu-oikeuden +vanhempainsa suosiossa. Mutta Helmikankaalla ei oltu, ei eletty, +niinkuin muissa ihmisissä, eikä tytär ollut äidin lemmikki, niinkuin +tavallisesti, vaan oli vakaisen ja suoran luonteensa tähden äitinsä +vihatti. Enemmän kuitenkin, jollei täydellisestikään, oli hän isänsä +suosikki. Tyttären suora ja teeskentelemätön luonne oli monasti +isällekkin vastenmielinen, sillä tuo Helmikankaan isäntä oli hyvin +monikoukkuinen. Mutta oli hän, mikä oli. Varmaa on, ettei Kreeta ollut +kummankaan, ei isänsä eikä äitinsä kaltainen, vaan oli kuin jostakin +toisesta perheestä tuohon oikulliseen joukkoon heitetty joululahja -- +koko talon kaunistus. Mutta jättäkäämme nyt Helmikankaan väki rauhaan +ja katsokaamme, mitä muuta samaan aikaan tapahtui. + +Oli päivä mitä ihanimpia, Heinäkuun ensimmäisiä, kun korjaelimme +peltomme aitaa maantien varrella. Tuli hevonen Oulusta päin, kärryt +perässä, ja kärryissä istui mies ja nainen. Minä vilkasin vähän +matkaajiin, jotka hiljaiseen ajoivat ohitsemme, ja tunsin molemmat. +Mies oli äitini eno ja nainen Tolpan Pirjon tytär, Katri. + +He olivat niin vahvasti vaatetetut, kuin pitkämatkaiset konsanaan, ja +minä huikkasin äidilleni: Enonne meni siinä. Tämä vaikutti äidissäni +kiireen juoksun ja minä juoksin äitini perässä ja niin me saavutimme +heidät. Aspela katsoi taaksensa ja huudahti: + +-- Kah, siinähän te olettekin, ajoin sivuitse ajatuksissani. + +-- Ajakaa vaan eteenpäin, kehoitti äitini, meidän mökkimme on palanut +ja me asumme Vierimällä. + +-- Ohoh! Vai Vierimällä -- se on tuttu mies minulle. Mutta kuinka Mari +sentään on ehtinyt vanhentua siitä ajasta, kuin pienenä, noin +kymmenvuotiaana tyttönä näin, puheli äitini eno ja laskeusi alas +kärryistä, tervehtimään meitä molempia. + +-- Terveisiä Kemistä! Tunnetteko tuota matkatoveriani? Leski -- eikö +niin? + +-- Katri, sanoin minä. + +-- Pirjon Katri, toisti äitini. + +-- Mari, sanoi Katri, hänkin astuen kärryistä, äitini kuoli ja mieheni +kuoli, ja -- -- -- ja lapsi -- -- Vieläkö isänne elää, Mari? + +-- Vielä, rovasti on kuollut, oletteko kuullut? Keväällä. + +-- Kyllä, onnettomia tapauksia, sanoi Katri. + +Nyt ajettiin hiljaa hevosta edellä ja me kaikki kävelimme. Mutta kun +olimme pääsemässä Vierimän pihaan, muistutti äitini minulle: + +-- Meneppäs, Heikki, ottamaan kirves pois, kun unehtui, vievät -- +ymmärräthän? + +Minä juoksemaan aika vauhtia takaisin päin enkä olisi mielestäni +joutanut, kun juuri vieraita tuli. Pian olin aidan korjauspaikalla ja +pysäytin juoksuni vauhtia kirveen luona; vaan en olisi joutanut +kumartamaan kirvestä maasta ottomaan. Kolme eri kertaa tapasin +kädelläni kirvestä, vaan kirveenvarsi ei sittenkään noussut käteeni. +Silloin vasta, kun liika vauhti oli ruumiistani ohitse ja minä saanut +vakavan tasapainon seisomiselleni, sain kirveen käteeni ja juoksin sen +kanssa Vierimälle. + +Sillä välin olivat jo vieraat ehtineet huoneeseen ja äitini riisui +hevosta, mutta minä ehätin hyppäämään hevosen selkään kärryjen aisan +päältä ja ratsastin joelle hevosta juottamaan. Minä istuin hevosen +selässä koko juottomatkan, ja kun ratsastin takaisin, niin vanhan +tapani mukaan ratsastin tallin ovesta sisälle, niinkuin monasti olin +tehnyt Vierimän hevosellakin, mitään vahinkoa saamatta. Mutta nyt ollen +liian innossani unehutin tallin ovessa kumartua, ja ovenpäällys kaatoi +minun selälleni hevosen selässä, josta asemasta putosin tallin +permannolle, ei kuitenkaan selälleni, vaan nenälleni. + +Tämä tapaus harmitti minua hyvänpäiväisesti. Säikähtyneenä nousin hyvin +vitkaan ylös. Kun vähän aikaa seisoin, alkoi veri nenästäni vuotaa ja +minä juoksin kaivolle. Veren vuoto nenästäni saattoi äitini ulos minun +tyköni, sillä hän oli sen akkunasta nähnyt. Äitini kaatoi niskaani +kylmää kaivovettä ja kysyi: Kuinka sinä nenäsi loukkasit? + +-- Putosin! + +-- Istu vastakin hevosen selässä tallin ovessa, että vastakin saat +leveän nenän, sanoi äitini. + +-- Empä istukkaan, vakuutin minä, mutta itsekseni ajattelin: Leveä nenä +ja vieraita, oivallista harmia ja häpeätä. + +-- Onko linementtiä? kysyin sukkelaan äidiltäni. Sillä ajattelin +linementin auttavan nenääkin. + +Äitini otti minua kädestä kiinni, taluttaaksensa minut sisään vierasten +luokse. Minä ponnistin kaikki voimani, päästäkseni tuosta häpeästä, +mutta turhaan. Pian seisoin vierasten edessä ja äitini sanoi: + +-- Katsokaa meidän Heikin leveätä nenää! + +-- Oh, sanoi Aspela, semmoista se on, mutta lujempi tulee siitä +paikasta. + +Vaivaisen lujempi, ajattelin minä. Kun pääsin äitini käsistä pois, +juoksin kaivolle, valelin kylmällä vedellä ja puhdistin kasvoni. Äitini +kun näki minut jälleen puhtaana, tahtoi lähettää minua asialle, +hakemaan jotakin hienoa ryypättävää. Mutta kun olin jo lähtemäisilläni, +huomasi sen tuo tarkkasilmäinen Aspela, että ai'ottiin jotakin puuhata, +ja kielsi kovasti lähtemästä mihinkään. En tietänyt, kumpaa oli +totteleminen, äitiäni vai enoa. Kuitenkin painoivat Aspelan sanat +enemmän kuin äitini. Hänen omassa matka-arkussansa löytyi tarpeeksi +hienoa ryypättävää eikä siis talon vieraanvaraisuutta tarvittu. + +Vierimän ukko ja Loviisa olivat myöskin töillänsä vieraiden tullessa ja +kaiken tämän tapahtuessa. Mutta kun päivällis-aika niin ukon kuin +Loviisankin kotiin viekotteli ja ukko edellä pirttiinsä astui, +seisahtui hän vähäisen omassa ovessansa, kun näki Aspelan istuvan +pöydän päässä. + +-- Hyvää päivää, Vierimä, sanoi Aspela, nousten seisoallensa. Terveisiä +Kemistä ja vähän sappea niissä! + +-- Tiedän -- kiitos tulemastanne, vastasi Vierimän ukko, lyöden kätensä +Aspelan käteen, että paukahti kuin haavan lehti. Surua sitä nykyjään on +siellä ja täällä, lisäsi hän. + +-- Surua, niin, ja paljon. Ei sitä korttelittain mitatakaan. Kun +kaikki, mikä mailmassa on rakkainta, ja koko tulevaisuuden toivo +yhdellä haavaa pois siepataan. Minä tarkoitan vaimoani ja +kaksoispoikiani, lausui Aspela. + +-- Tiedän, puheli taas Vierimän ukko, minulta äitini vietiin samaan +aikaan manalaan, kun kirjanne tänne saapui. Se oli minun kantajani ja +menneiden aikojen muistoni. + +-- Niimpä niin, tulevaisuuden toivot ja menneiden aikojen muistot +korjataan pois yhdellä haavaa. Yhdellä yhtä, toisella toista. Mutta me +sitten, kaksi leskimiestä, känsäpäätä, seisomme kuin kaksi puuta täällä +ahtaassa surun laaksossa. + +-- No, Katrikin, jos oikein näen, virkkoi Vierimän ukko, lähestyen +Tolpan Pirjon tytärtä. Niinkuin akanat tuulessa, on teidänkin onnenne +hajonnut. + +-- Niin, yksi toisensa perään täällä saamme surua niittää, vaan minä +erittäin olen sitä saanut tehdä tänä vuonna, vaikka nuori ijältäni. + +-- Myöden annettu ja paljo surkuteltu, mutta Jumalalla onnen ohjat, +Luojalla lykyn avaimet. Tyytyköön vaan kukin osaansa. + +Nyt ruvettiin päivällisille, mutta, paha kyllä, ei ennätetty laittaa +oikeita vierasruokia, joista kuitenkaan en oikein tietänyt, minkälaisia +niiden olisi pitänyt olla. Viilipiimä, voi, ohrainen rieska saivat +meillä nyt ajaa vierasruokain asiaa, mutta jotakin siitä puuttui, koska +Vierimän ukko vieraita syömään käskiessä sanoi: + +-- Käykää, vieraat, ruoalle, vaikka tässä kaikki on niin huonossa +reilassa. + +-- Emme huomanneet varustaa, sanoi äitinikin. + +-- Olisiko muuttolinnuille pitänyt varustaa pehmeät pään-alaiset? +naurahti Aspela. + +-- Yhtä leikkisä tuo eno on, kuin ennenkin, sanoi äitini. + +-- Tuo pullopa leikkisä on, joka tuossa on, sanoi Aspela, ottaen pullon +arkustansa, ja astui pullo kädessä pöydän luo ja kysyi: Onko pikaria +talossa? + +-- On pikari ja hopiainen, vastasi Vierimän ukko, se on vanha +perintökalu. Samalla otti hän nurkkakaapista hopeapikarin ja antoi sen +Aspelan käteen. + +-- Loistava kuori, läikkyvä sisus, sanoi Aspela, täyttäessään pikarin. +Vaimoväki ensin! Mari, maistapas tästä viinapuun hedelmästä, sinä +toimen nainen! + +-- Se ehkä on väkevää, minä en ole tottunut. + +-- Maistaenhan maun tuntee, ota ja maista! + +Nyt läheni äitini pöytää ja maistoi punaista nestettä. + +-- Ei se niin väkevältä tunnu, vaan voipi se olla yhtä viekasta päähän +menemään, kuin tuoresuolainen kala janottamaan. Kiitoksia! + +-- Kas, kana maistoi pikarista, katso itse! sanoi Aspela näyttäen +pikaria Vierimän ukolle. + +-- Hm, sanoi ukko, eipä paljo kulunut. + +-- No entäs tuo Katri leskimummo, matka-toverini, maistakaa tekin! + +Katri ryyppäsi myöskin vähän. + +-- No, voi kuinka te naiset olette tänään uuden-aikaisia. Eihän +Katrikaan pidä yhtään vanhempiansa arvossa, toisinhan äitinne paljo +väkevämpää suuhunsa kaasi, puheli Aspela naurahtaen. Minä en, Katri +hyvä, koreile enkä koukuttele, minä puhun asiat suoraan. + +-- Kyllähän äitivainajassa sitä vikaa oli, lausui Katri hiljaisesti. + +-- No, Simo sitten siltoja tekeepi, sinä, Simo Vierimä tahi mikä +ristinimesi on, kulahuta kurkkuus, ei siinä luita ole. + +-- Eipä niinkään siinä sakat haita, sanoi Vierimä ja ryyppäsi ryypyn +pohjaan. Mutta, Sakari hyvä, en minäkään paljosta löylystä väliä pidä. + +-- En minäkään pidä tapanani kiivetä väkevän korkeimpaan huippuun, +virkkoi Aspela, ottaen ryypyn itsekin, ja pani pullon kiinni. Sitten +alettiin syödä. + +Kun olivat syöneet, sekä vieraat että talonväkikin, ja paljon oli +kerrottu syödessä asioita, etenkin Kemin asioita, alkoi Aspela +kyselemään: + +-- Onko täällä Limingassa mitään taloja myytävänä? Minä en väliä +pitäisi, vaikka ostaisin muutaman talon riuskaleen. En suuresta lukua +pitäisi, kunhan vaan kontin sijan saisin -- jotakin tässä on ostettava +rahojen ollessa, kun satuin saamaan taloni Kemissä myydyksi. Jos rahat +on taskussa, niin ne pian hupenee sinne tänne. + +-- Korvenpää kaupittelee taloansa halvasta hinnasta, sanoi Vierimän +ukko. + +-- Matti vai Antti? + +-- Antti. + +-- Hyvä talo, mitä pyytää? + +-- Tuhatta neljäsataa. + +-- Ei ole kalliskaan. + +-- Ei se paljo ole Korvenpäästä, hyvät niitytkin kuin helkkarit. Metsät +paraat, pellot hyvässä lannassa ja ojat ja aidat kunnossa, sanoi +Vierimän ukko. + +-- No, onko Antin päässä paistetuita perunoita vai luuleeko kuolevansa, +kun aikoo menettää niin uhkaman talon pilkkahinnasta? + +-- Olkaa hornassa -- -- kun muuttaa Turkuun. + +-- No, mitä hittoja sinne? + +-- Naipi rikkaan kauppamiehen lesken -- huhu kertoo, että vähän päästä +Antti on kahdensadan tuhannen mies. + +-- No, se ei ole hullummasti -- mutta onni miestä seuraa, sanoi Aspela, +puhallellen savua suustansa. Oikein haisee jo nenässäni vaakuna-tupakan +haju, jota arvatenkin Antti lopun ikäänsä tulee nauttimaan piipun +sauhustuksena. Kuinka pahasti haiskahtaa minusta nuo pitkät Venäjän +lehdet ja Suomen tupakat sekaisin! Ha, ha, ha, vai herraksi Antti +pääsee. No, kuinka hän tuon Turun perinnöttären tuttavuuteen pääsi? + +-- Olkaa hornassa -- kun ovat vanhat lapsuuden tuttavat, vastasi +Vierimän ukko. + +-- Mitä, kuka se sitten on, tunnenko minä sen? + +-- Muistanette kai Viestilän Sannaa -- kyllä kai -- Viestilän Sanna +se on. + +-- Viestilän Sanna, kyllä minä muistan, vaan eikö se naitu Ouluun? + +-- Ouluun Sanna ensin naitiin, mutta mies meni melkein kohta häviöön +Oulussa -- tuli kuitenkin vahingosta viisaaksi ja muutti vaimoineen +Turkuun, jossa hän sittemmin tuli upporikkaaksi. + +-- Ja mies on kuollut, niinkö? + +-- Kuollut, niin, koska Sanna leski on. Hän kävi täällä rovastin +hautiaisten aikana ja silloin Antti kaupat teki -- aika jo naida vanhan +pojan, ymmärrättehän. + +-- No, kuinkas muutoin -- sopiipa käydä kuulemassa ja talon kauppoja +tekemässä, arveli Aspela. + +Minä olin äitiä auttanut kahvin keitossa, valkeata vireellä pitäen, ja +siinä tarkalleen kuunnellut ukkojen tunakkapuheita. Äitini oli Loviisan +kanssa mennyt toiseen huoneeseen, varustelemaan vieraille vuoteita. +Valkeata kohennellessani sain myöskin tilaisuuden tarkalleen silmäillä +vieraita ja näin, että Aspela oli jo saanut muutamia harmaita karvoja +partaansa -- suru arvatenkin oli sen vaikuttanut. Mutta tuo kaunis +Katri oli niin laihtunut ja muuttunut, ettei ollut enää paljon muuta +sanottavaa jälellä hänen entisestä kauneudestansa kuin pitkät +palmikkonsa. Mutta niistäkin puuttui ihanaiset nauhaset, jotka olin +hänellä pappilan pihalla nähnyt. + +-- No, Heikki, vieläkös sinä olet veistostöitä harjotellut? kysäsi +Aspela minulta. + +-- Vielä se on viime talvenakin veistellyt ja hänellä oli toverikin +koko talven, ehätti Vierimän ukko sanomaan. + +-- Olenhan minä vähin veistellyt, vastasin minäkin puolestani. + +-- No sepä oivallista -- kunpa olisit veistellyt venheen, että olisimme +saaneet käydä tuolla Limingan Likaperän lahdella vähän soutelemassa ja +huvittelemassa surullista sydäntämme, sanoi Aspela. + +-- Kyllähän Pirttilästä venheen saa, jos haluttaa soutelemaan mennä, +mutta lahdelle, Sakari hyvä, tulee vähän liika matka, puhui Vierimän +ukko. + +-- Ehdon valtahan on mennä edemmäs, tahi pysähtyä likemmäs, mutta eikö +voi lähempää saada venhettä kuin Pirttilästä? kysyi Aspela. + +-- Eipä ole venheitä näissä mökeissä täällä -- jokikalastus on huono ja +merelle pitkä matka soutaa eikäpä se ole merikalastuskaan enään +semmoinen kuin edesmenneinä aikoina, niin olemme jättäneet venheet +unhotuksiin. + +-- Semmoistahan se on näiden Limingan monien jokien kanssa, ett'ei +niistä ole muuta kuin pahaa mieltä. Kun on joki joessa kiinni, niin +mitä sitä kalavedeksi asti joka jokeen vettä piisaa? Mutta, mikä tuon +meren kuivaa? Pitäisihän siinä vettä olla, kun niin monesta joesta +sinne vettä juoksee, vaan kumminkin se näkyy kuivavan, että luulenpa +muutamain aikojen päästä Oulunsalon Liminkaan kiinni juottuvan, ja +mihinkäs silloin Liminkalaiset jokensa juoksuttavat? Pitääkö jokien +puhkaiseman Oulunsalon maa poikki, vettänsä ulapalle laskeaksensa? +mietiskeli Aspela. + +-- Kyllähän net sellaiset ovat pään päälle käypiä asioita, enkä minä +ymmärrä muuta kuin että jos maailma kauan seisoo, niin koko suuri +Pohjanlahti kuivaa, että pääsee kuivin jaloin Suomesta Ruotsiin lahden +pohjan yli, ja sen vuoksi luulen oppineiden jo aikoinaan nimittäneenkin +Pohjanlahden Pohjan lahdeksi. + +-- Kyllä sitä odottaa saa, kuin Pohjan lahtea ilman aluksetta +kuljetaan, sanoi Aspela naurahtaen. + +Nyt oli kahvipöytä valmis ja kahvinjuonti alkoi. Mutta kahvin juotua +läksivät Aspela ja Vierimän ukko venhettä vuokraamaan tuota Aspelaisen +haluamaa huvimatkaa varten. Äitini jäi puhuttelemaan Katria, joka oli +erittäin surullinen kovasta kohtalostansa, ja minun tuli oikein sääli +häntä; kun hän sanoi vasta olevansa kahdenkolmatta vuoden vanha ja jo +leski. + +Ilma oli kaunis ja näytti vielä eteenkinpäin kaunista lupaavan. +Sentähden minä ikävällä odottelin venheen hakijoita -- olin mielessäni +varma siitä, että pääsisin minäkin tuolle huvimatkalle. + + + + +KUUDESTOISTA LUKU. + +Huvimatka. + + +Pitkän odotuksen perästä tulivat venheen hakijat pitkin virtaa alas ja +minä, joka usein olin juossut joella katsomassa, näin ilokseni, että +huvimatka vihdoinkin toteentuisi. Kun vene pysähtyi Vierimän kohdalle, +menin tulijoita vastaan. + +Päivä oli kulunut ja lähteissäni tuvasta oli kello jo puoli kahdeksan. +En minä kuitenkaan pelännyt yötäkin vasten lähteä lahdelle, jos +toisetkin lähtisivät. + +Nyt nousivat miehet venheestä ja astelivat minun kanssani Vierimälle. +Kun huoneeseen päästiin, rupesi Aspela pyytämään naisiakin merelle. + +Katri ei vastannut siihen mitään, mutta äitini sanoi: + +-- Mitä me siellä teemme, se on miesten asia, että merelle mennä. + +-- Jos mennään sitten, sanoi Aspela, en minä väkisin ketään pakoita. + +-- Mitä me sinne yöksi juuri menemmekään, virkkoi Vierimän ukko, +mennään, Sakari, vasta aamulla. Siellä rupeaa kuitenkin nukuttamaan. + +Nyt jäi Aspela seisomaan keskelle laattiaa avossa suin, ja vähän aikaa +vaiti oltuansa sanoi hän: + +-- Mitä unikekoja te olette? Niin, semmoista se on Suomen maamiehen +kanssa, että ennen se tahtoo maata yönsä omalla pahnallansa, kuin että +pitäisi yhden hauskan illan lahdella. Kyllähän minä Liminkalaiset +tunnen vanhastaankin, että uni parempi, kuin raikas meri-ilma ja raitis +iltatuuli -- hm hm -- -- + +-- Älkää nyt sentään suuttuko, eno, sanoi äitini. + +-- Huomenna minä lähden, virkkoi Vierimän ukko. + +-- Mutta minä en odota huomiseen, minä menen vaikka yksin, jos en +kumppania saa -- kohta minä lähden -- minä en ole tottunut odottamaan +lahdelle-lähdön kanssa enkä myöskään pelkää merta. Lähdetkö sinä, +Heikki? Vai nukuttaako sinuakin? kysyi Aspela minulta. + +-- Ei minua nukuta, vastasin minä, jos äiti luvan antaa, kyllä minä +lähden. + +-- Saako Heikki tulla? kysyi Aspela. + +-- Lähteköön vaan teidän seurassanne. + +Silloin meni Aspela arkullensa, otti sieltä tyhjän pussin ja pani +siihen evästä ja viinipullon. Sen tehtyä sanoi hän: Olkaa hyvät ja +hoitakaa vähän hevosta. Ei sitä tarvitse tallissa kesällä syöttää; +pankaa se köyteen pihalle tai johonkin, vaikka tuonne alas rantaan +siinä tapauksessa, että sattuisimme Heikin kanssa viipymään. + +-- Meinaatteko jäädä merelle oikein kauvaksi aikaa, kun jo hevoselle +hoitoa määräätte? kysyi Vierimän ukko. + +-- Se on siinä, kuinka hauska olo siellä on, arveli Aspela, otti minua +kädestä kiinni ja niin menimme ulos ja sitten alas rantaan. + +Nyt astuimme venheeseen. Aspela asetti eväspussinsa venheen kokkaan ja +rupesi pitkällä sauvalla sauvomaan, vaikka meillä oli airot venheen +pohjassa. Liukkaasti kiiti venhe eteenpäin Temmeksen tyvenellä veden +pinnalla. Minä en tarvinnut ensinkään auttaa venheen kulkua, vaan sain +istua perässä ja katsella luonnon ihanuutta. Ja ihanaa tosin olikin +kulkea joen juoksun kanssa alasvirtaan tuossa suvannossa, tasaisessa +joessa. Niinkuin olisi minulle ollut varustettu, löysin venheen +pohjasta pienen sauvan, jolla hämmentelin joessa kasvavia kahiloita ja +lumpeen lehtiä. Mutta kun olimme ehtineet joen suuhun ja pääsimme +lahdelle -- oh, kuinka tuo Limingan Likaperä oli kaunis. Suotta sitä +Likaperäksi sanottanee, jollei mataluuden tähden, sillä melkein joka +paikassa Aspelan pitkä sauva ulottui pohjaan. Limingankin lahdella on +kesäinen ilta erittäin viehättävä, sillä iltaruskon ihanuus pystyy +matalankin lahden pintaan ja niittyjen kesäinen vihannuus tarjoaa +lahdella luovailevien silmille mitä suloisimman näyn. + +Auringon laskua katselimme keskellä lahtea, jossa oli avara näkö-ala +joka haaralle. + +-- Katso nyt, sanoi Aspela, kuinka monta kirkkoa näet. On Suomessa +luullakseni toinen maanpaikka löytämättä, jossa näkisi niin monta +kirkkoa kuin juuri tässä. + +Ja totta tosiaan näkyikin siihen paljon kirkkoja, kun ympärilleni +katselin. Etelästä näkyi Lumijoen kirkko, idästä Limingan kirkko, +pohjasesta Kempeleen ja Oulun kirkot ja länsipohjasesta Oulunsalon +kirkko. + +-- Kauniilta näyttää! sanoin minä katseltuani. + +-- Kauniilta se näyttääkin, vakuutti Aspela, istuen keskellä venhettä, +ja rupesi laulamaan: + + Nyt ääni raikas raikuu + Suomen rannalla, + Ja sävel kaunis kaikuu + Kesä-ilmassa. + +-- Koettelin vaan, kuinka ääneni Limingan lahdella raikuu, virkkoi hän +naurahtaen ja alkoi soutaa Lumijoen kirkkoa kohti. + +-- Menettekö Lumijoelle, isäntä? kysyin minä. + +-- Sinne ajattelin mennä, mutta paras taitaa olla, että vähän syömme. + +Silloin avasi hän pussinsa ja me söimme ja minäkin sain maistaa viiniä. +Oli niin sanomattoman hauskaa istua tuon vanhan miehen kanssa venheessä +vastatusten ja syödä ja aina vastailla hänen mukaviin kysymyksiinsä. + +Kun olimme syöneet, alkoi hän taas soutaa, ja auringon noustessa olimme +Lumijoen suussa. Siinä muutaman talon kohdalla sitoi Aspela venheensä +kiinni erään toisen, paljon suuremman venheen viereen, samaan +patsaaseen, ja me astuimme maalle. Maalle päästyämme menimme +ensimmäiseen taloon ja astuimme pirttiin. Pirtissä ei ollut muita +ihmisiä kuin yksi hyvin vanha mummo, joka kohta meidän sisään +astuttuamme nousi istumaan sängyssänsä ja kysyi meiltä: + +-- Mistä kaukaa vieraat ovat? + +-- Kyllä minä olen Kemistä, vastasi Aspela. -- Onkohan isäntä kotona? + +-- Ei tässä talossa isäntää olekaan, sanoi mummo. + +-- No, mihinkäs isäntä on joutunut? + +-- Se on ollut kuolleena jo toista kymmentä vuotta ja minä olen +isäntävainajan äiti. + +-- Vai on Matti kuollut, enkä minä ole kuullutkaan. No, ei se ihme +olekaan, kun olen asunut niin kaukana täältä ja niin kauan. + +-- Voi, herranen aika, kuka te oikein olettekaan, joka minun Matti +vainajani tunsitten? Ette te suinkaan Kemistä syntyisin ole -- totta +kai te täältä puolelta kotoisin olette, arveli mummo. + +-- Kyllä minä olen syntyisin Tyrnävältä ja nimeni on Sakari. + +-- No, älkää enään mitään puhuko, vai Sakari Tyrnävältä. Kyllä minä jo +muistankin, istukaa, istukaa, sanoi mummo elävästi. + +Silloin me istahdimme penkille, ja mummo nousi ja keitti meille kahvin, +sanoen aina tavantakaa: Vai Sakari Tyrnävältä. + +-- Niin, ei Lumijoelta, sanoi Aspela, vetäen suutansa nauruun. + +-- Ei Liumijoelta, ei, ei, höpisi mummo. + +Kun joimme kahvia, kysyi Aspela: + +-- Tekö tässä talossa isannuutta pidättekin? + +-- Minähän miniäni kanssa olen tässä talon asioita hoitanut. + +-- Niin, taikka johtanut, sanoi Aspela. + +-- Vaikkapa johtanutkin, virkkoi mummo, katsahtaen vähän viistoon +Aspelan päälle. + +Kun olimme juoneet kahvia kaksi kuppia miestä päälle, läksimme ulos ja +sanoimme hyvästit talolle. Me menimme alas rantaan ja minä luulin jo +lähdettävän kotiin päin; mutta mitä vielä! Aspela otti eväspussinsa +venheestä, kiinnitti lujempaan köyden solmua, jolla venhe oli patsaassa +kiinni, ja taas lähdettiin astumaan. Nyt käveltiin pitkän matkaa sivu +kirkonkin ja minä luulin lähdettävän käyden Liminkaan, mutta ei +aikaakaan, niin oli taas talo tien vieressä, johon poikkesimme sisään. +Talossa oli myöskin pirtti, vaikka aivan toisapäin kuin edellisessä +talossa. Pirtin ovi oli nimittäin vastakkaiselle ilman suunnalle, ja +kun kirkkaan aamuauringon valossa astuimme sisään, näimme, ettei +siinäkään pirtissä enemmän kuin edellisessäkään ollut muuta kuin yksi +sänky. Mutta, niinkuin huone oli toisapäin, oli pirtin asukaskin +toisenlainen. Hän oli vanha harmaapäinen ukko. Sen hyvin tiesin, miksi +ainoastaan vanhoja tapasimme asuinhuoneessa makaamassa -- ulkonahan +nuoret suvella makaavat, vaikk'ei juuri taivasalla, niin jossakin +luhdissa ylisellä tahi vajassa. Mutta että tuo vanha pirtin vahti aina +oli myös talon hallitsia, se oli mielestäni vähän merkillistä. Tätäkin +ukkoa kuulin Aspelan isännäksi puhuttelevan, vaikka häntä näöstä +päättäen olisi luullut ruoti-ukoksi. Itse asiassa ei siinä kuitenkaan +ollut mitään kummailemista, niinkuin myöhemmin tulin ajatelleeksi. +Olimmehan Lumijoen kappelissa eikä Limingan emäkirkolla. Ei +kappeliseurakunnan isäntien enemmän kuin emäntien kannattanut kamarissa +virua, vaan täytyi heidän, vaikka talon täysihaltijoinakin, levätä väen +tuvassa. + +Taas oli Aspelalla entiset sanat suussa, että hän oli Kemistä ja Sakari +Tyrnävältä. Mutta eipä hänen tarvinnutkaan muuta sanoa ennenkuin hän +tunnettiin. Melkeinpä luulen, että jos olisimme sinä aamuna menneet +vaikka halki koko Suomen maan, niin kyllä Sakari Tyrnävältä olisi kohta +tunnettu. Helppo onkin semmoista miestä muistaa, jonka nimen jokainen +sormestansa tietää. Näitä mietiskelin samalla, kuin katselin, kuinka +Sakari Aspela aamu-auringon valossa antoi talon isännälle viiniä +pullostansa ja Kemissä leivottua ohraista rieskaa ja saman-nimisestä +joesta pyydettyä lohta viiniryypyn jälkiruoaksi. + +Kun olivat ukot ottaneet ryypyt, sanoi talon ukko: + +-- Olihan se hauskaa ennen Tyrnävällä, mutta vanhuushan tässä alkaa jo +tulla. + +-- Tuskin Perttu olisikaan niin vanha, jos olisi aina Tyrnävällä +asunut, vaan täällä meren hengessä luulen minä pikemmin vanhenevan, +puheli Aspela. + +-- Sakari kuuluu olevan yhtäläinen koiranleuka, kuin ennenkin. + +Tuohon yskäsi Aspela ensin ja sanoi sitten: + +-- Eiköhän Perttu olisi niin hyvä ja lähtisi meitä kyytiin +Karinkannalle -- tai annatteko hevosen, vaikka koko matkaksi? Minä +kävisin Tyrnävällä. Oma hevoseni on Temmes-alapäässä enkä tahtoisikaan +sitä rasittaa, kun se on jo kulkenut Kemistä asti. + +-- Mitä hittoja! sanoi talon ukko, meinaatteko mennä Tyrnävälle +Siikajoen kautta, koska Karinkannalle kyytiä kysytte. Sehän on melkein +yhtä, jos menisi Lumijoelta Helsingin kautta Tornioon. + +-- Niin, tai jos menisi Torniosta Helsingin kautta Lumijoelle, sanoi +Aspela. + +-- Kyllä minä sen tiesin, virkkoi talon ukko, ett'en minä ilman +vastausta jäisi, sillä kyllä Sakari leikkiä osaa laskea, sen minä +tiedän vanhastaankin. + +-- Mutta tässä ei tällä kertaa, Perttu hyvä, leikkiä olekaan, sillä +aikomukseni on todellakin mennä Tyrnävälle mutkan kautta, vaikka vähän +sitä teidän määrästänne lyhennetään -- ei huolita käydä Helsingissä +eikä Torniosa. Ajattelin ainoastaan käydä Siikajoella, Revolahdella, +Paavolassa, Frantsilassa, Temmeksellä ja Tyrnävällä. Semmoisen ympyrän +minä teen ja kierrän koko Limingan kierrokseen. Eikö se ole hauskaa? +sanoi Aspela naurahtaen. + +-- Kyllä se kannattaakin käydä kaikissa mainituissa seurakunnissa +lystäilemässä, sillä niissä on kuullakseni nykyjään tehty paljo uusia +peltoja, rakennettu uusia taloja hyvä joukko -- ja kyllähän nevat +heiniä antavat ja korvet hyvää leipää, kun ne ensin hyvin ojitetuksi ja +muokatuksi tulevat. Minä luulisin, että nämätkin meidän takamaat +elättäisivät toisen verran enemmän ihmisiä kuin nyt, kun vaan maat +tulisivat hyvin viljellyksi -- sille miehelle minä mitallin +toimittaisin, joka tuonkin joutilaan Hirvinevan ja Lumisuon ikuisen +jääkellarin kuivaksi saisi. Oivallista niittyä siitä tulisi, ja minä +lupaisin parituhatta elukkaa talven yli ruokkia. + +-- Kyllähän Suomessa, etenkin täällä pohjois-osassa olisi vielä paljon +työtä tehtävänä, kun vaan ei taitoa eikä voimia puuttuisi. + +-- Kyllähän sitä taitoakin olisi, mutta se huolimattomuus se on sitä +evästä, jonka kanssa jaksaa aikaa kuluttaa sekä kaikki hyvät toimet +laimin lyödä. Mitä taas voimaan tulee, niin kyllä häntä sitäkin aina +jotakin heruisi, kun vaan taitoa olisi. + +Tämän sanottua nousi talon ukko ylös kävelemään ja käski meidän tulla +kamariin. + +Kamarissa, joka oli varustettu isolla akkunalla, olivat kaikki +huonekalut niin vanhat, jollei vanhemmatkin, kuin näiden omistajakin. +Erittäin veti huomiotani puoleensa siniseksi maalattu seinäkello +permannosta kattoon asti ulottuvine kaappinensa ja hyvin vanha, +viheriäiseksi maalattu piironki, josta ukko otti viinaa ja antoi ryypyn +Aspelalle. + +-- Vuoroin vieraina käydään, sanoi Aspela, koska minäkin saan ryypyn. + +-- Niinpä vainen. Mutta tiedättekö, Sakari, että tämän piirongin edessä +on maailmassa herrojakin tepastellut ja tästä samasta pullosta ovat he +viinaa pikariinsa kaataneet? + +-- Kyllähän niitä herrojakin joskus tepastelee moukankin piirongin +edessä, sanoi Aspela naurahtaen. + +-- Niin, mutta minä en tarkoita tavallisia, jokapäiväisiä herroja, +niinkuin pappeja ja semmoisia, vaikka kyllä piironki vähän +pappilallekin haisee, sillä se ja pullokin on kotoisin Lumijoen +pappilasta. Mutta jospahan vähän kertoisin piirongista ja pullosta, +niin saattepa kuulla -- istukaa. + +Kun istuimme, alkoi ukko kertoa. + +-- Tämän piirongin edessä sota-aikana usein seisoskeli sotamarski +Klingspor ja katseli ulos Lumijoen pappilan akkunasta. Hän se oli, joka +käski piirongin viheriäiseksi maalata, sillä hän rakasti viheriäistä +väriä ja sanoi sen tarkoittavan rauhaa. Eikä hän ollut millekään niin +vihainen, kuin punaiselle maalaukselle. Niinpä hän esimerkiksi ei +kärsinyt nähdä punaiseksi maalattua vesi-ämpäriä tahi piimäpönttöä, +vaan huusi: Yss tuollaisia! on kuin olisi verellä maalattu. Klingspor +oli unehuttanut tohvelinsa Ouluun -- niin sanottiin -- sitä en tiedä +sitten, vaikka olisi ne Kokkolaan unehuttanut, enemmän kuin sitäkään, +oliko koko miehellä tohveleita muassakaan, kun Ruotsista lähti. Mutta +niin se vaan oli, että hän itse tuli Rantalan Matti vainajan tykö +tilaamaan itsellensä tohveleita, kun käveli siitä sivu ja näki +akkunasta Matin suutaroivan. Minäkin satuin istumaan Matin tuvassa, kun +Klingspor sisään astui. + +-- Ettekö silloin pahasti pelästynyt, kun marski sisään astui? kysäsi +Aspela. + +-- No, en erittäin pelästynyt; mutta Matti enemmän pelästyi. Matin +kädet tutisivat niin hiton tavalla, kun hän antoi marskille tuolin +istuttavaksi ja auttoi sotasaapasta pitkävartista pois hänen jalastaan +-- näet mitta piti otettaman. Mutta se minua tahtoi naurattaa, kun +Matti otti vanhan kihlakunnan-oikeuden pöytäkirjan ja leikkasi siitä +mittapaperin ja marski tahtoi tuon pöytäkirjan lukeakseen ja kielsi, +ett'ei pitänyt sellaisia hävitettämän. Matti parka luuli jo tehneensä +koko suuren synnin ja pyysi anteeksi. Kun Matti mittaa otti, oli hän +kuolevaisen sairaan näköinen -- niin kalpea hän oli. Vihdoinkin sai tuo +mitta valmiiksi ja marski käski tuoda tohvelit pappilaan ja lähti +tiehensä. Mutta kun marski oli mennyt, sanoi Matti: + +-- Hyi, saakeli, kuinka minä pelästyin, ja hittoko niitä osaa tehdä +tuollaisille isoille herroille tohveleita, kun ei ole kaupungin opin +läpi käynyt. + +-- Otitkohan tarkan mitan edes? + +-- Kyllähän ne käypäset tulevat, arveli Matti ja rupesi katselemaan +lestiä. Mutta nyt huomasi hän vasta, ettei ollut muistanut kysyä, mistä +aineesta tohvelit olivat tehtävät, nahasta vai vaatteesta. Mutta minä +neuvoin: + +-- Tee vaan mustasta vasikan-nahasta. + +Mutta Matti meinasi, että jos hän tekisi vaimonsa silkkihuivista +päälliset. + +-- Älä hitolla, meinasin minä, jos panet silkkiä, niin pane vaan +vuoriksi, ja Matti teki niin. Leikkasi mustasta vasikan-nahasta +päälliset ja vaimonsa punaisesta silkkihuivista vuorit, ja hän teki +oikein sievät käännetyt tohvelit ja pohjat hän raapi akkunalasin +palalla valkoiseksi. Sitten oli lähteminen niitä kotiin viemään. Mutta +Mattipa ei uskaltanutkaan yksin mennä, vaan pyysi minua kumppanikseen. +Luullakseni tapahtui se siitäkin syystä, että minä osasin muutamia +ruotsalaisia sanoja. Olinhan, niinkuin sinäkin, Aspela, tiedät -- +antakaa anteeksi, vaikka erehdyksessä sanoin sinuksi -- käynyt Walurin +karissa ja Sanskerissa ja siellä ruotsia oppinut, kun olin muka silakan +pyynnissä luotolaisten kanssa. + +-- No, kuinka kävi tohvelien kanssa, sopivatko? kysyi Aspela. + +-- Kyllä ne sopivat -- olivat ne tosin vähän pitkänlaiset, mutta otti +marski ne sentään, vaikka vähän nurisi sitä, että oli punaiset vuorit. +Vieläpä antoi hän tästä samasta piirongista ja samasta pullosta +viinaryypyn meille kummallekin. Tämän pullon minä tunnen samaksi siitä, +kuin siinä on pahka kyljessä. Piirongin ja pullon otin minä sittemmin +pappilan rouvalta. + +-- No, saiko Matti hyvän maksun tohveleista? + +-- Sitä minä en tullut tietämään, sillä he olivat hyvän aikaa kahden +kesken kamarissa; mutta ylpeä Matti oli, että oli marskille osannut +tehdä kelvolliset tohvelit, kauan perästäkin päin. Sillä kun hän joskus +kuuli marskista puhuttavan, nosteli Matti olkapäitänsä ja rykäsi. + +-- No kaksi marskeista ja mateista, sanoi Aspela -- saadaanko hevosta? + +-- No, kyllähän tuon saatte; mutta syökää nyt ensin vähän, minä herätän +tytöt, vastasi talon ukko. + +-- Vielä mitä, antakaa hevonen vaan, minä annan 50 ruplaa pantiksi +hevosesta ja hollikärryistä. + +-- Kaikkia nyt vielä, kyllähän minä ilman panttirahojakin tuon uskon, +sanoi ukko ja meni ulos hevosta toimittamaan. + +Vähän ajan takaa tuli ukko takaisin ja sanoi: + +-- Sisoojaa, nyt on hevonen valjaissa. + +-- Siinä on 50 ruplaa, sanoi puolestaan Aspela, ja samassa me läksimme. +Ukko jäi seisomaan rahat kourassa, avossa suin katsellen jälkeemme. + +Nyt ajoimme, että rytisi, Karinkannalle päin metsäisten seutujen halki. +Vaikka ilma oli kaunis ja lämmin ja minun, joka en ennen ollut sitä +tietä kulkenut, olisi ollut hyvä tilaisuus katsella vaihtelevia +näkö-aloja, en kuitenkaan voinut uneltani. Kun olin koko yön valvonut, +painuivat silmäni tavan takaa kiinni. Niin tulimme Karinkannan kylään, +jossa maantie meni eräässä talossa läpi pihan ja vieläpä huoneen +alitse. Emme kumminkaan tähän pysähtyneet, vaan ajoimme yhtä mittaa +Siikajoen suuhun ja pysähdyimme Matin Heikin taloon. Siihen jätimme +hevosen, läksimme jaloin astumaan Turpeenojan suuhun ja menimme +muutamaan mökkiin sisälle, jossa tapasimme ainoastaan yhden +vanhallaisen miehen, joka teki männynjuurista koreja. Nähdessään +Aspelan sanoi mies: + +-- Kas, kun tekin olette tulleet Turpeenperälle! + +-- Niin tulin -- olen menossa Tyrnävälle. + +-- Mistä päin te sitten tulette? + +-- Limingasta päin me tulemme. + +-- Nyt en minä käsitä, sanoi korien tekijä, tulette Limingasta ja +menette Siikajoen kautta Tyrnävälle. Siinä puheessa on joku minulle +käsittämätön mutka. + +-- Ei siinä mitään mutkaa ole, mutta Suomalainen ei osaa koskaan kulkea +kuin lyhintä tietä, ja oikotietä vielä sittenkin; mutta joka vähänkin +käsittää matkani tarkoitusta, että se on huvimatka, ei ihmettele +ensinkään, vaikka kulkisin tästä Revolahdelle ja sieltä aina eteen +käsin, vaikka Hornan pisaan. + +Minä olin tarpeiksi asti väsynyt, istahdin penkille ja olin vähällä +nutkua. Mutta kun joskus rupesikin silmäni uneen vaipumaan, niin taas +toinnuin, kun kuulin korvissani Aspelan ja korien tekijän sanailemista +-- niin esimerkiksi kun Aspela kysyi: + +-- Hummastin järvestäkö te aina vielä noita juuria kiskotte? + +-- Hummastin järvestäkö! Mitä Sakari nyt taas meinaa? Eihän männyn +juuria ikinä järvestä kiskota eikä nosteta. Metsästähän niitä otetaan, +milloin mistäkin -- Vartinvaaran sydänmailta tahi muualta, -- sanoi +korimestari. + +Silloin Aspela osti kolme kylvövakkaa ukolta ja nauroi. + +Minä katselin tuota juurikorien tekemistä, joka mielestäni näytti +jonkunlaiselta neulomistyöltä, kun ukko sääriluusta tehdyllä +purasimella aina pisti läven ja sitten pisti kudejuuren reikään ja veti +lujasti piston kiinni. + +Kun olimme pienessä mökissä tuota mukavaa ammattia kyllin katselleet, +läksimme pois ja kannoimme korit Matin Heikin taloon, jossa hevosemme +oli. Sinne päästyä pyysin minä Aspelalta, että saisin vähän nukahtaa. +Se minulle sallittiin ja pani Aspelakin maata penkille. Me nukuimme +iltapäivään asti. + +Noin kello kuuden aikana lähdimme taas matkaan Revolahdelle päin. +Minäkin olin kyllin virkku jo katselemaan. Mutta mitäpä siinä oli juuri +katseltavaa, jollei metsää. Tosin olivat paikat ihanat, mutta kyllähän +suvella on ihanaa joka paikassa, ja joka seurakunnassa niitä metsiä on. +Niitä näitä tarinoiden tulimme Revolahdelle, jossa kumminkaan emme +pysähtyneet, vaan ajoimme hiljalleen eteenpäin Paavolan kappeliin. +Mutta olihan matkasta hauskuuttakin ollut, jos otetaan lukuun nuo +pistelevät, pitkänokkaiset sääsket, jotka kasvoni olivat näppylöihin +hakanneet. Kyllähän Limingassakin on sääskiä, vaan kun Liminka on +metsätön autio, niin raitis tuulenhenki niitä vähän hajottaa, jota +vastoin tuuheissa metsissä on sääskiä paksulta. Sama peli Limingankin +syrjäkylissä sääskistä, mutta kun en ollut koskaan niillä +metsäisemmillä seuduilla asunut, niin en ollut tuota rangaistusta +sanottavasti kärsinyt. Aspelan paksu iho ei ollut millänsäkään noista. +Mitäs Aspela! Hän nauroi ja kertoi Lapin mäkäröitäkin nähneensä, jotka, +vakuutti hän, tulen lailla polttavat. + +Paavolan kirkonkylässä yövyimme erääseen Pietilä nimiseen taloon, jossa +oli erittäin hauskaa väkeä. Kun Aspela pääsi niiden kanssa pakinoimaan, +niin ei kukaan tahtonut muistaa maata panna. Minä kumminkin koetin +syömisellä ja makaamisella vahvistaa itseäni tulevan päivän matkustusta +varten. Miehet juttelivat kaikenlaista illan hauskuudeksi. Muuan +mies, joka sanoi olevansa vanha sotamies, tiesi paljon kertoa -- +sotatapauksista ei hän kuitenkaan ottanut paljon puhuakseen, vaikka +sitä häneltä pyydettiinkin. Sen sijaan haasteli hän aarrehautain +palamisesta ja sen semmoisista. Hän sanoi niiden erittäinkin +juhannus-yönä palavan, mutta Aspela vaan naurahteli. + +-- Vai aarrehautoja täällä Paavolassa juhannuskokkona poltetaankin! + +Tuosta pilkasta ei mies juuri pitänyt, vaan koetti väkisinkin saada +kuulijoitansa uskomaan. Hyvin vihaisesti hän puheli: + +-- Luuleeko vieras, etten minä ole muualla mailmassa koskaan ollut kuin +Paavolassa? Tiedänhän minä kumminkin yhden aivan tosi-asian kertoa. Kun +minun tuttavani, eräs torppari, meni syksyisenä yönä metsään, tuli +siellä musta härkä vastaan. Mies kumminkaan ei tuosta pelästynyt, vaan +otti härkää sarvista kiinni ja piti niistä kiinni koko syksyisen yön. +Kun päivä rupesi valkenemaan, rupesi härkä pois lähtemään, mutta miespä +ei heittänytkään. Kun päivä oikein valkeni, olikin tuo härjäksi luultu +olento suuri kuparinen kattila täynnä hopearahoja ja mies olikin +pitänyt kattilan korvista kiinni, vaikka luuli härjän sarvista +pitäneensä. + +-- Niin, sanasta miestä, sarvesta härkää, arveli Aspela. + +-- Vieraspa taitaa olla semmoinen, ettei usko mitään, sanoi ukko ja +rupesi lähtemään ulos. Mutta Aspela sanoi: + +-- Haastakaa vielä satuja, kyllä minä mielellänikin kuuntelen. + +-- Onko ne mitään satuja, lausui ukko, nousten seisomaan Aspelan eteen. +Kyllä ne on niin tosia kuin muutkin. + +Aspela hyppäsi myöskin ylös ja sanoi hyvin liukkaasti: + +-- Älkää, hyvä vanhus, aarrehautaan hypätkö. + +Silloin rupesivat kaikki toiset nauramaan. Ukko katsahti vähän eteensä +permannolla ja meni nurkkaan istumaan eikä puhunut sanaakaan. + +Kun mies oli hiljaiseksi jäänyt, eivät toisetkaan tahtoneet hänen +juttujansa jatkaa, vaikka arvaten melkein jokainen olisi siinä talossa +osannut puhua samoja tarinoita kuin hänkin. Yksi toisensa perästä lähti +ulos pirtistä noihin kesä-makuuhuoneisiinsa, jättäen minun ja Aspelan +sekä tuon vanhan sotilaan pirttiin. Silloin oli jo hyvinkin puolen yön +aika. + +Kun olimme jääneet kolmen kesken pirtin haltiaksi, rupesi Aspela +uudelleen ongittelemaan ukolta sanoja. Mutta ukko istui vaan nurkassa +eikä vastannut enemmän kuin seinä. Minä olin pahoillani, kun niin +pahasti olivat menetelleet vanhan äijän kanssa, että hänen täytyi +mykkänä istua, sillä minäkin olisin mielelläni kuunnellut hauskoja +tarinoita. Vihdoin keksi Aspela keinon, jolla sai ukon kielenkannan +irti. Se tapahtui näyttämällä viinipulloa ja tarjoamalla siitä ukolle +oivalliset partakapat. Kun ukko oli saanut kaksi ryyppyä viiniä, tuli +hän pois nurkastansa pöydän päähän istumaan. Hänen silmänsä kiilsivät +eikä jutuista tahtonut tulla ensinkään loppua. Aspela oli myös +muuttanut käytöksensä: hän oli uskovinaan kaikki, mitä ukko kertoi. +Sillä tavalla sai hän ukon pysymään alituisessa tarinoimisen touhussa. +Erinomaista oli mielestäni, että kaikki kummallisimmatkin asiat olivat +hänen sanojensa mukaan tapahtuneet Paavolassa, vaikka enin osa niistä +tuskin oli tapahtunut missään. Niin esimerkiksi, kun hän kertoi +seuraavan jutun: + +-- Kerran tuli eräs Paavolan isäntä heinästä ja ajoi täyden heinähäkin +kanssa kirkon sivu pitkin tietä. Ilma oli kylmä ja kuu kirkkaasti +paistoi. Isäntä oli juuri ehtimäisillään hautuumaan sivu, yht'äkkiä +hevonen ja heinäkuorma kaatuivat. Tuosta mies suuttui pahanpäiväisesti +ja rupesi kiroilemaan, samalla kuin koetti nostaa ylös hevostansa ja +kuormaa. Turhaan hän kuitenkin ponnisteli -- hänen voimansa eivät +riittäneet siihen. Silloin näki hän hautuumaan aidan päällä istuvan +miehen, jättiläissuuren. Mies, joka istui hiasillaan tammipakkasessa, +katseli hetken isännän yrityksiä, astui sitten aidan päältä ja tuli +hänen luoksensa. -- Ilman vaivatta nosti hän vaan toisella kädellänsä +hevosen ja kuorman ylös. Sen tehtyänsä sanoi hän isännälle: + +-- Jos sinulle joskus maailmassa tapahtuu joku vastahakoisuus, niin älä +sentään rupea kiroilemaan sillä vaan pahennat oman mielesi, ja se on +hirveää toistenkin kuunnella. + +Tuosta puheesta peljästyi mies pahanpäiväiseksi eikä siitä päivin enää +koskaan kironnut, vaan eli hyvin siivosti elämänsä loppuun asti. + +Toinen kertomus oli tämmöinen: + +-- Oli kerran kymmenen nuorta miestä, viisi Revolahdelta ja viisi +Paavolasta. He löivät korttia yhden talon saunassa eräänä yönä muuatta +suurta juhlaa vasten. Kun siinä sitten vähän riitaantuivat, alkoi muuan +veitikka joukosta tappelun estämiseksi ehdotella vedon lyöntiä, +väittäen, ettei kukaan uskaltaisi mennä pimeällä kirkon ohitse. Tuosta +kohta ne, jotka asuivat lähellä kirkkoa ja joka päivä ja joka aika, +niin pimeällä kuin päivälläkin, tulivat kulkemaan kirkon sivuitse, +rupesivat sanomaan: Me kyllä uskalletaan mennä kirkon sivu, vaikka +olisi niin pimeä kuin seinä. Rohkeita oli kuusi ja arkoja neljä. +Pelkurit panivat vedonlyönnin ehdolle ja lupasivat maksaa 50 ruplaa +niille, jotka kohta paikalla menisivät kirkon sivu. Noh, tästäpä veto +lyötiin ja rohkeat, jotka myöskin olivat rahallisia miehiä, panivat 50 +ruplaa saunan penkille, jos he eivät kirkon sivuitse pääsisi. Yksi sai +rahat hoidettavakseen siksi kuin asia oli ratkaistu, ja rohkeat menivät +maantielle kirkon sivuitse menoa aloittamaan, toiset seisoivat kentällä +tien vieressä ja nauroivat. Kun rohkeat olivat kulkeneet muutamia +askeleita pitkin tietä kirkolle päin, alkoivat he täyttä kurkkua +huutaa: Ei voi päästä läpi, on kova seinä edessä, maantien poikki! He +palasivat kiireesti toisten luokse ja menettivät lupaamat rahansa. Kun +pelkurit juuri olivat ehtineet jakaa keskenään ja rohkeat vielä siinä +hämillään seisoivat, tuli yksi herrasmies ajaen kyytihevosella +Frantsilasta päin ja niinmuodoin sivu kirkon ja sivu miesten, eikä +mitään seinää ollut tuon kyydillä ajajan edessä, vaan ajoi hän aika +vauhtia eteenpäin. Tuosta suuttuivat vedon hävinneet niin, ett'eivät +enää koskaan menneet pyhä-yönä kenenkään ihmisten saunaan korttia +lyömään, eivätkä koskaan vetoakaan lyöneet mistään asiasta. Niin +tulivat he kaikki siivomiehiksi. + +Kolmas juttu kuului näin: + +-- Oli kerran vasta-kihlatut poika ja neiti. He menivät eräälle isolle +kivelle istumaan ollessaan huvikävelyllä kauniina kesä-iltana. Kivellä +istuessaan rupesivat he katselemaan kihlasormusta ja sulhanen otti sen +pois morsiamen sormesta. Kuinka hän lie käännellyt, putosi sormus +sulhasen kädestä, vieri kiven halkeemaan ja jäi sinne. Sittemmin on +aina joka vuosi sama sormus palanut niin kirkkaassa liekissä, että sen +on vaikka kuka nähnyt, mutta kun koetetaan ottaa sitä pois, sammuu se +eikä sitä koskaan ylös saada. + +Tällaisia tarinoita lateli ukko aamuvalkiaan asti ja Aspela antoi +ukolle vielä vähän viiniä palkaksi, jonka saatuansa ukko pani maata +penkille. + +Kun olimme vähän aikaa nukahtaneet, nousimme ylös, valjastimme hevosen +ja läksimme ajamaan Frantsilaa kohti. Paavolan kirkon luona pysäytti +Aspela vähän hevosta, että minä sain katsella hautuumaan aitaa, jonka +päällä tuo jättiläiskummitus oli istunut. Enemmän minä kumminkin pidin +siitä ihanasta paikasta, johon tuo sievä vähäläntäinen kirkko oli +rakennettu. Kun jouduimme kirkon sivuitse ajaneeksi, sain korkealta +törmältä katsella Siikajoen juoksua ja olin silloin jo tuon mainion +joen nähnyt monenlaisena, kapeana ja leveänä luikertelevan. Sama +Siikajoki on kaikkine kauneuksinensa vähän oikullinen, etenkin suussa. +Juuri Siikajoen emäkirkon kohdalla ovat rannat niin vyöryneet, että +tätä kertoessani seisoo jo tuo Herran huone kolmannella paikalla. Kaksi +entistä kirkon paikkaa on näet jokeen vyörynyt, vaan nyt ei enään ole +mitään pelkäämistä kirkon kaatumisesta ja hautuumaan jokeen +vyörymisestä, kun vesi on ruvennut kulkemaan toista puolta ja alas +vyöryttämään pohjoista rantaa, niin sanottua Nokantörmää. + +Näistä kaikista mullistuksista ja vyörymisistä en kuitenkaan silloin +vielä paljon käsittänyt enkä tietänytkään, kun Aspelan vieressä +kärryissä istuin. Frantsilassa me yhdyimme Savon maantielle ja ajoimme +Temmekselle ja sieltä Tyrnävälle. + +Pitkiä huippauksia olimme ajaneet sinä päivänä, niinkuin edellisenäkin, +ja monta ihanaa paikkaa oli muistossani, kun ehtoolla myöhään saavuin +Aspelan kotitaloon. Mutta yksi tapahtuma minua nauratti vielä +Tyrnävälläkin. Se tapahtui Frantsilassa, kun muutamassa suuressa +talossa syötimme hevosta. Aspela tahtoi ostaa hevoselle viisi naulaa +ruisjauhoja. Isäntä punnitsi pirtissä jauhot, ja sanoi punnittuansa: + +-- Siinä on runsaasti viisi naulaa jauhoja ja pussin varalta puoli +naulaa. + +-- Mahtaako niin? kysäsi Aspela, näyttäkääs puntaria. + +-- Mitä niistä moneen kertaan punnitsee, väitteli isäntä eikä tahtonut +ensinkään antaa puntaria Aspelalle. + +Aspela otti puntarin melkein väkisin isännän kädestä ja punnitsi. Mutta +nyt ei ollutkaan pussissa painoa kuin neljä ja puoli naulaa. + +-- Kuinkas tämä on? sanoi Aspela ja näytti kaikille huoneessa oleville. + +Nyt täytyi kaikkien tunnustaa, että siinä oli yhtä naulaa vailla +isännän määrästä. + +Isäntä seisoi hämmästyneenä ja vaaleana kuin vahakuva ja sanoi: Jos on +vailla, niin lisätään. + +-- Mitäpä siihen lisätään, annetaan sakkoa vaan, puhui Aspela. + +Silloin isäntä pujahti ulos pirtistä ja tuli vähän ajan päästä +takaisin, tuoden kolme ruplaa Aspelalle, ja virkkoi: + +-- Ei huolita riidellä! + +-- Mitäpä tuosta riidellään, sanoi Aspela, pisti rahan kukkaroonsa ja +antoi jauhot hevoselle. Sitten menimme naurahdellen pois talosta. Kun +Aspela Tyrnävälläkin sitä nauroi, sai hän minunkin nauramaan; mutta +Aspela ei sanonut oikein, missä seurakunnassa se tapahtuikaan. Kertoi +vaan sen väliin tapahtuneen Revolahdella, väliin Lumijoella. Ei +tahtonut Aspela saattaa taloa pahaan huutoon. Oliko sitten siinä +talossa tapana aina vaille punnita vai tehtiinkö sitä vaan oudoille +matkamiehille, sitä en tiennyt, mutta sillä kertaa ei kuitenkaan kauppa +vedellyt leiville. + +Aspelalla oli saatavaa Tyrnävältä eräästä talosta kahdenkymmenen vuoden +vanha velka ja saikin toisena aamuna osan siitä, mutta ei kaikkea. Oli +näet Aspelan kotitalossa uusi isäntä, joka ei ollut sukua ensinkään +Aspelalle. Talon kaupoissa oli hän joutunut velkaan ja se oli jäänyt +tähän saakka. + +Tyrnävältä me ajoimme Liminkaan ja saavuimme noin kello kahdentoista +aikana päivällä Vierimän pihaan. + +Täälläkös ihmeteltiin, kun hevosella tulimme, vaikka venheellä olimme +lähteneet, ja vasta niin monen päivän perästä. Mutta vielä enemmän +ihmettelivät he, kun saivat kuulla, minkä mutkan olimme tehneet. +Pirjon Katri kehui Aspelaa lumoojaksi, kun sillä tavoin ympäri +Liminkaa kierteli. + +Mutta Aspela sanoi: Minä en ole ainoastaan lumooja, olempa vielä vähän +velhokin, sillä minä kierrän aina ensin sen paikan ympäri, jossa +asumaan ai'on ruveta. Tiedättehän, että minä olen asunut velhojen +maassa monta vuotta ja oppinut velhojen ulkonaiset temput, vaikk'en +vielä noituuden konstia sisällisesti käsitäkään. + +Vähän aikaa istuttuamme Vierimällä, läksimme uudelleen matkalle, +nimittäin Limingan halki Lumijoelle, johon saavuimme kello viiden +aikaan ehtoolla. + +Taas tapasimme tuon vanhan isännän, jonka hevosella olimme ajaneet, ja +Aspela sai takaisin panttirahat. Vanha ukko ei olisi tahtonut ottaa +mitään maksua siitä kun olimme hänen hevosellaan ja kärryillään +ympäripitäjiä ajaneet, mutta Aspela ei tahtonut kenenkään tavaroita +ilmaiseksi kuluttaa ja pitkän tarjoilemisen perästä sai hän ukon +vastaan ottamaan kaksi ruplaa. + +Me emme saaneet lähteä talosta ilman ruokaa ja kahvia ja näissä +puuhissa satuin minä huomaamaan, että talossa oli kaksi kaunista +tytärtä, jotka vielä päälle päätteeksi sanoivat itseänsä vanhoiksi +piioiksi -- toinen, Maija, oli yhdenkolmatta, toinen, Liisa, +seitsemänkolmatta vuoden vanha. Muutoin näyttivät he olevan isänsä +ainoana huvituksena -- olihan ukko leskimies. + +Kun tytöt olivat poissa läheisyydestämme, kehui ukko Aspelalle +tyttäriänsä oivallisiksi ihmisiksi. Ainoastaan yhden vian sanoi hän +heillä olevan, sen nimittäin, ettei kumpikaan ruvennut kosijain kanssa +minkäänlaisiin välipuheisiin, vaan tahtoivat ennen jättää itsensä +lasivuorta myöden Kyöpeliin kiipeämään. -- Onko se sitten hauskaa se? +sanoi ukko. + +Kun Aspela oli kuullut, että tyttäriä vaivasi semmoinen vika, torui hän +heitä ja varoitteli lasivuoresta ja Kyöpelistä. + +Siihen Maija kohta vastasi: + +-- Lasi on kirkasta, kirkas on viisasta. + +Liisu siihen lisäsi: + +-- Kyöpeliin kuoltua kuitenkin mennään, menee eläissä jo. + +-- Enhän minä senlaisia vastauksia odottanut. Mitäs minä tuohon nyt +sanon? sanoi Aspela, hieroskellen vähän silmiänsä. + +-- Ei siihen auta sanomiset eikä muutkaan konstit, samanlaisia +pölkynpäästä veisteltyjä vastauksia ne minulle itsellenikin antavat, +virkkoi ukko naurahtaen. + +-- Oletteko, Perttu, kuinka varoissa? kysäsi Aspela hyvin kiireesti. + +-- Kuinka niin! sanoi ukko, tuleeko Sakari vävyksi sitten? + +-- En sitä tarkoittanut, ajattelin vaan: jos ostaisitte talon +kummallekin tyttärellenne ja antaisitte heidän pitää isännyyttä ja +emännyyttä vähän aikaa yksin omassa talossansa -- sen luulisin, että +pian kuulisitte häistä. + +-- Sepä juuri taitaisikin auttaa, niinpä minä teenkin, sanoi ukko. + +-- Älkää nyt hupsuksi tulko, isä! virkkoi Maija hätäisesti. + +-- Mitä meidän talon pidosta tulisi? kysäsi Liisu. + +-- No, enkö minä sanonut, vai kuin? sanoi Aspela. + +-- Sanoitte niin, ja niin teenkin, vakuutti ukko. + +-- Tehkää se, kyllä Kyöpeliin-meno lakkaa. + +-- Tekö, vieras, sitten isännäksi meidän taloihimme tulisitten? nauroi +Maija. + +-- Olisiko se niin hullua, jos toiselle teistä tulisin, sanoi Aspela, +kyllähän minä tullakin voin, olenhan leskimies. + +-- Kun leski olette, niin ette vierasmieheksi kelpaa meitä +varoittamaan, sanoi Liisu. Vierasmiehen täytyy pysyä puolueetoinna. + +-- Nyt olen puhunut itseni säkkiin, -- auttakaa, hyvä Perttu, minä +joudun huutavaan hukkaan noiden tyttöjen kanssa, valitti Aspela. + +Tytöt päästivät aika remakkanaurun, ja Aspelan ja ukonkin täytyi +nauraa. + +-- Lähdetään katselemaan peltoja -- se on toista, kuin tottelemattomain +tyttöin kanssa kiistellä, sanoi ukko. + +-- Lähdetään vaan, ja me menimme. Ukon pellot olivatkin tanakat ja +tiukat kuin seinä, eipä hän turhaan Lumisuon kuivaamisesta puhunutkaan. +Hänpä todella näytti olevankin se ukko, joka osasi maata viljellä -- +kunpa kaikkien pellot olisivat niin täydet! + +Aspela kun ei viikkoa samassa paikassa halunnut viipyä, läksi vielä +samana ehtoona pois Perttu Huopalan talosta, jätellen hyvästi isännälle +ja tytöille. Minä tein saman ja me astuimme venheeseemme. Ilma oli yhä +kaunis ja sangen sievästi me soutelimme yli lahden Temmesjoen suuhun ja +sitten ylöspäin Vierimän alankoon. + +Kun olimme taas Vierimälle saapuneet, niin lepäsimme yön rauhallisesti. +Mutta aamulla lähtivät Vierimän ukko ja Aspela Korvenpäähän +talonkauppoja tekemään ja minä sain toimekseni viedä venheen +Pirttilään. + +Venheen viennistä tultuani sain äidiltäni kuulla, että meitä oli jo +vähän ikävöitykin poissa-olomme ajalla, ja jos ei Aspela olis ollut +niin tunnettu meritaidostansa, niin olisi varmaan jo hakemiseenkin +ryhdytty. Kaiken aikaa oli heillä kumminkin ollut matkastamme vallan +väärä käsitys. Olivat olleet siinä luulossa, että vaan kulailimme +pitkin rantoja, aina niin pitkälle kuin niitä piisaisi. + + + + +SEITSEMÄSTOISTA LUKU. + +Että kerrankin saan nähdä. + + +Kolme vuotia on vierinyt siitä, kun tein tuon huvimatkustuksen äitini +enon kanssa. Kolme vuotta on pitkänlainen aika, jolla kerkiää tulla +paljokin muutoksia ihmis-elämässä. + +Sanonko ensin sanasen Korvenpäästä. -- Kolme vuotta sitten tuli Kemistä +rikas leskimies ja köyhä, nuori leskivaimo. Kukas silloin taisi +aavistaa, että tuo Katri ennen vuoden loppua jo olisi Korvenpään +suuressa talossa Sakari Aspelan emäntänä ja kolmen vuoden kuluttua +kaksoispoikain äitinä. + +Siis Aspelalla toinen vaimo, toiset kaksoispojat. Siis elämä +entisellään ja vajaus palkittu -- saa nähdä, onko nyt parempi onni. + +Mutta onhan Helmikankaan talossakin tapahtunut jotakin. Sievä sinisilmä +Kreeta on joutunut naimisiin äitinsä entisen kosijan kanssa. Onhan se +jotakin, että joutua naimisiin sen kanssa, joka tyttären isän kanssa on +kilpakosijana ollut, mutta Kreeta ei pitänyt siitä lukua. Olihan Risto +Riikola varakas mies ja isäntänä suuressa talossa. Mikäs olikaan sinne +emännäksi mennä! Olisihan Kreetan äitikin nuorena mennyt Riikolan +emännäksi, mutta ei Riikola hänestä ollut huolinut, kun näki hänen +liian turhamieliseksi. Kaksikymmentä vuotta oli hän ollut aivan +yrittelemättä naimaan; mutta nähtyänsä ja kuultuansa, että Helmikankaan +tytär oli oivallinen ihminen ja paljon etevämpi äitiänsä, teki ukko +kaupat ja vei Kreetan kotiinsa, koko pitäjän suureksi kummastukseksi. +Vähät huoli Risto siitä, jos kylän ämmät sanoivat hänen olevan liian +vanhan niin nuorelle tytölle. + +Samalla kolmen vuoden ajalla on Helmikangas myöskin saanut takaisin +kadotetun poikansa. Eihän kukaan ulkomaalainen niin hullu voinut olla, +että häntä olis edes ruo'ankaan edestä pitänyt, ja siis nälkä ja +laiskuus olivat hänen isän ja äidin sylivauvaksi jälleen ajaneet. +Kelpasihan nyt Jaakon loikoa isänsä sohvalla, kun kyllin hyvää ruokaa +ja juomaa eteen kannettiin. Kelpasihan hulluna olla, kun pulskasti +passattiin, ja näyttää suurta, meriretkellä opittua taitoansa +korttipelissä, jos joskus kumppanin siihen sai. Hätäkös hänellä! + +Vierimän ukko elelee vielä entistä elämäänsä, tehden työtä Loviisan +kanssa torppansa vainioilla, eikä heillä minun tietääkseni ole mitään +puutosta. Ukko käypi ahkerasti kirkossa, niinkuin ennenkin, ja hän on +iloinen, niinkuin koko pitäjä, kun on saatu poismenneen sijaan uusi +rovasti ja sielunpaimen. Nyt onkin kolme rotevaa pappia seurakunnassa, +jotka kaikki ovat uutteria virassansa. + +Aspelan ennustus Aspelan tytärten häistä on toteentunut. Molemmat ovat +emäntinä Limingassa, vaan ukko on itse nähnyt hyväksi muuttaa Tuonelaan +ja hänen talonsa on myyty eikä Lumisuo vieläkään kuiva. Siis kuoli ukko +ennen aikaa eikä Lumisuon kuivaajalle kukaan mitallia ole +toimittamassa. + +Pirttilän talosta voin taasen kertoa sen kumman, että tuo kirjanlehtiä +syöpä Pirttilän Paavo on joutunut kirjoitusmiesten lukuun. Hän on +ostanut kaupungista kirjoituskaavan ja opetellut kirjoittamaan ja on +seurakunnan etevin talonpoika kirjoitustaidossa. Hän lukee kirjoitettua +melkein selvemmin kuin painettua; mutta ihmeellisin kaikista on +kuitenkin hänen luvunlasku-taitonsa, johon hän on saanut alku-opastusta +rovastin apulaiselta, nuorelta pastorilta. Sitten on hän itse +harjotellut talvis-illoilla lisää ja on tullut luvunlaskussa niin +mainioksi, että osaa sinisellä kivitaululla laskea vaikka mitä -- +muunmuassa senkin tähän asti mahdottomana pidetyn laskun, sekuntien +summan Raamatun ajanlaskun jälkeen mailman luomisesta. Kaikki +ihmettelevät Paavon taitoa kirjoituksessa ja luvunlaskussa ja moni +harmaapäinen ukko ja talon-omistaja antaa nyt mielellänsä Paavon laskea +ja kirjoittaa talonsa vuositili-kirjat ja laskut. Mutta yksi on +kumminkin, joka ei ihmettele Paavon taitoa, vaan pyytää vielä +lisäpalkkiota hyvistä töistänsä, pitäen kaiken Paavossa ilmaantuneen +taidon yksin-omaisena ansionansa. Se on tuo itsensä ja toisia pettänyt +mies, tuo kepin nojassa horjuen kuleksiva Kerstilän vaari, mainio +paperi-puuron keitättäjä ja peuran sääriluun ytimen syöttäjä +kaikenlaista tautia poteville. Peuran sääriluun ydin oli näet viimeinen +parannuskeino, kun sitä kolme kertaa tikulla suuhun annettiin. Hän se +on, joka väittää noitakonstinsa vuosien kuluessa Paavon vatsasta +viisautta päähän nostattaneen. Mutta Paavo ei usko tietäjän puheita +eikä rupea maksamaan lisäpalkkiota, sillä Pirttilän emäntä, Paavon +äiti, on kuollut ja Paavo isänsä kanssa ovat toista mieltä eivätkä usko +velhon puheita. Paavo itse arvelee taitonsa ja kykynsä tulleen siitä, +kun oli miehistynyt ja saanut olla paremmin rauhassa ja omalla +ahkeruudellansa koettaa eikä kovistuksia saatuansa vesissä silmin +tuhrustaa, niinkuin äitinsä eläessä. Sen verran kuitenkin lukee Paavo +kaikista näistä tietäjä-ukon ansioksi, että hän on paperi-puuron +syötyänsä tullut huomaamaan noitakonstit turhiksi. + +Vielä on Paavon ansioksi mainittava, ettei hän tahdo pitää pitkän ja +kiusallisen vaikeuden kautta saavutettua taitoa yksin omana hyötynänsä, +vaan jakelee sitä muillekin. Niinpä hän on minuakin opettanut +kirjoittamaan ja laskua laskemaan, eikä ole siitä vaivasta mitään +palkkiota ottanut. Monta muutakin on hän alulle pannut, kun vaan +oppivaiset ovat sen vaivan nähneet, että ovat hankkineet itsellensä +kirjoituskalut ja taulun ja lauvantai- ja sunnuntai-iltoina käyneet +Paavon luona opetusta saamassa. Aika jalo mies tuo Pirttilän Paavo! +Onnea ja siunausta hänelle toivottavat kaikki, jotka hänen koulussansa +ovat istuneet ja opetusta maksutonta saaneet. + +Mutta vielä on sana sanottava ajan vaiheista. Ruustinnan ansiovuosi on +kulunut ja sitä seuraavat kaksi armovuotta ovat loppuneet. Kaiken +tämänkin ajan on vaarini vielä ollut pappilassa, mutta ruustinnan +muuttaessa on vaarikin muuttanut, ja hän on meillä. Vierimälläkö? + +Ei. Äitini on minun kanssani rakentanut uuden paljo suuremman +turvemökin, aivan samalle paikalle, missä entinenkin seisoi. Siinä ukko +nyt asuu tyttärensä ja tyttärensä pojan tekemässä töllissä, +kaikenlaista tehden ja autellen meitä. Ensi talvena aikoo hän rakentaa +puusta aittaa, tallia ja sen semmoista -- onhan äidilläni vähän rahaa +ja vaarillani myöskin palkastansa säästettyä. Hän on lopen lakannut +juomasta ja on selvällä päällä miesten parhaita, niin että kyllä kelpaa +hänen kanssansa työtä tehdä ja mökkiä hoitaa, ja eteenpäin totta puhuen +menemmekin. + +Mutta jopa ehdin samaan päivälukuun Heinäkuuta, jolloin Aspelan ja +minun huviretkestäni laskien täyttyy kolme vuotta. Ilma on sakea, sillä +ulkona sataa -- joka vuosi ei voi samana päivänä olla kaunis ilma. Me +istumme sisällä ja minä koetan juuri laskea taululla, montako kyynärää +tulee matkaa Suomesta Amerikaan. Vaikea työ. Helpommin piirtäisin minä +hiilellä puolipyörön tuolle uudelle permannolle, ja helpostihan se +kävisikin, jos saisin istua koivun kannosta tehdyllä tuolilla, niinkuin +pienenä; mutta pahaksi onneksi on tuoli mökkimme kanssa palanut, ja +samanlaista uutta ei ole tullut sijaan hankituksi. Mutta vaikka tuolin +samanlaisen saisinkin, en kuitenkaan enään puolen kahdettatoista +vuotiaana nokipiiruja permannolle vetelisi. Lasku ei vielä ole +onnistunut, kun kuulemme askeleita oven takana ja ovi au'astaan. + +Sisään astuu pulskea mies, melkein läpi-märkänä sateesta. Puku on +oudollainen -- ei se ole Suomen vormua, sinertävää, oikein fiiniä +verkaa on takki ja housut, sievä hattu verhoaa päätä. Leikillisesti +hymyilee miehen suu punertavan parran alta. + +-- Hyvää päivää! Terveisiä Amerikasta ja Kaliforniasta! sanoo mies, +puistellen vettä hatustansa ja vaatteistansa. + +Vaarini pureskelee lujanlaisesti piippunsa hammasluuta ja vähän ajan +takaa vastaa: + +-- Jumala antakoon! Mitäs muuta kuuluu? + +-- Kaikenlaistahan sitä pitkillä matkoilla näkyy ja kuuluu, sanoi mies, +samalla antaen kättä vaarilleni ja sen perästä äidilleni. Mutta +olisitten, hyvät ihmiset, sen nähneet, mitä minä näin, kuinka monen +värinen äitini oli kasvoista ja kuinka hänen kätensä ja koko ruumiinsa +vapisi, antaessaan kättä tuolle oudolle miehelle, jota minä en +tuntenut. Sen kuitenkin selvästi huomasin kaikesta, että äitini ja +vaarini tuon vieraan tunsivat. Kun olivat toiset häneltä +kädenpuristuksensa saaneet, tuli minun vuoroni. + +-- No mikäs sinun nimesi on, poikani? Onko sinun nimesi Heikki niinkuin +minunkin? sanoi mies puristaessansa minua kädestä. + +Nytkös minäkin säikähdin, kun kuulin tuon oudon miehen niin likeisesti +minua puhuttelevan. + +-- Heikki minun nimeni on, sanoin kuitenkin. + +-- Tiedätkös, Heikki, mikä minä olen sinulle? kysyi mies. + +-- En tiedä, sanoin, -- -- olisitteko isäni! + +-- Oikein, poikani, isä sinulle, Heikki parka, luulisin olevani. + +-- Että kerrankin saan nähdä isäni, sanoin hätäisesti. Sitä olen aina +toivonutkin, lisäsin vielä, enkä siinä valhetellutkaan, niin olinkin +toivonut. + +-- Sitä en ensinkään ihmeeksi ota, että isääsi olet nähdä toivonut, +sillä mikä lapsi se olisi, joka ei isäänsä toivoisi nähdä, sanoi isäni, +ja vedet nousivat hänen silmiinsä. + +Nyt olimme kaikki äänetönnä vähän aikaa. + +-- Ihme, että sinäkin vielä näytit silmäsi, virkkoi vihdoin äitini. + +-- Ihmettelen minäkin sitä, lisäsi vaarini. + +-- Mari jos ihmetteleekin, mitä ihmettelee; mutta Helmikankaan ei sovi +mitään ihmetellä, sillä kun vaan muistelette omia asioitanne, niin +pääsette käsitykseen minun matkastani ja takaisin-tulostani. + +-- Minä en oikein voi käsittää, Heikki Huopala, sinua -- mitä sinä +oikein ajattelet, puhui vaarini hitaasti. + +-- Jos ette voi käsittää, niin kyllä minä itse käsitän, sanoi isäni +astuen vaarini eteen seisomaan. Mies minunkin isäni oli ja piti talonsa +kuolemaansa asti. Oli se niin etevä kuin tekin, kosk'ei taloansa +juonut, niin kuin te. Luulenpa, että oli hiukan etevämpikin, vaikka +silloin kuin olitte Helmikankaan isona isäntänä ja minä kosin +tytärtänne, lupasitte minulle juovuksissa ollessanne seivästä, jos minä +muka pitkittäisin kulkuani siellä, ja kehuitte tyttärenne saavan +kosijaksi, vaikka kuvernöörin. Muistatteko puheitanne, ukko? + +Nyt nousi vaarini ylös, astui lieden luo, taittoi kumminkin seitsemän +päretikkua ja vuoli niistä piipun kaivimia. Hänen poskensa punoittivat +ja hiuksensa nousivat pystyyn. Tavan takaa pudotti hän piipun +kädestänsä permannolle, otti sen taas ylös, katseli väliin ikkunastakin +ulos, harppaili pitkillä askelilla edestakaisin, sytytti piippunsa ja +viimein yskäsi ja sanoi: + +-- Tiedä kuitenkin niin paljo, Heikki Huopala, että itse minä olen +tyttäreni isä. + +-- Itse minäkin olen isäni poika, jota te aina ynnä minua juopuneena ja +velkarikkaana Helmikankaan suurella nimellä halveksitte. Itse olen +myöskin poikani isä ja paljon enemmin vielä olisin ollut, jollei teidän +kopeutenne olisi välissä ollut ja minua niin tuiki suututtanut. + +-- Minkä soppa-sotkun ja talkkuna-puuron luulet, Heikki Huopala, +viimeinkin tulevan kaikesta tätä? kysyi vaari, katsoen isääni hyvin +vihaisesti. + +-- Minä luulen, mitä minä luulen, ja tiedän myös, että minä itse +korjaan sotkuni ja keitän puuroni, pyytämättä teiltä siihen +kopeikankaan apua. + +-- Kiitä Jumalaa, että olet taas päässyt tälle mantereelle. + +-- Sen teenkin sydämestäni, kun olen monen vaaran kautta jälleen +päässyt isänmaan kankahille ja armaani luo. + +-- Maa on sinun, niinkuin minunkin synnyin- ja isänmaa, mutta minun +tyttäreni, minun ainoa Mari lapseni ei ole sinun armaasi, sanoi vaari, +polkien jalkaa isäni edessä. + +Isäni tapaili vyöllänsä riippuvaa meripuukon tuppea oikealla kädellänsä +ja sanoi: + +-- Koetetaan sitten! + +Tämän nähtyänsä vaaleni vaarini, astui takaperin muutamia askelia ovea +kohden, mutta isäni asettui oven eteen seisomaan. + +-- Etkö meinaa laskea minua ulos? kysäsi vaarini vapisevalla äänellä. + +-- En. + +-- Hirveäisitkö lyödä minua puukolla? + +-- Kukaties, jos siksi tulisi. + +-- Eikö sovinto ole parempi kuin tappelu? + +-- Mikäs sen parempi on kuin sovinto. + +-- No sovitaan ennenkuin viimeisen kerran suututaan. + +-- Saman tekevä. + +-- Vaan sinä haukuit minua äsken. + +-- Sitten ei sovinnosta mitään tulekaan. + +-- Kyllä siitä siltä voipi tulla. + +-- Ei sitten auta muistella. + +-- Minun sisuni ei tahdo antaa perään. + +-- Se on paha se! + +-- Jos vaihettaisimme korvapuusteja. + +-- Eikö mitä, hullultahan se näyttäisi. + +-- Kyllä minullakin voimaa on. + +-- Kyllä minä sen uskonkin. + +-- Minä en kuitenkaan tappele. + +-- En minäkään. + +-- Tule rauhassa vävykseni. + +-- Niin tulenkin. + +Nyt ottivat he toisiansa kädestä kiinni ja menivät penkille istumaan. + +-- Jos minä olisin entisessä kuraasissani, sanoi vaarini istuttuansa, +niin en minä juuri hevillä antaisi perään, vaan pitäisin kiinni kuin +tahkiainen mielipiteistäni. + +-- Siis olenkin tänne saapunut soveliaaseen aikaan, kun teiltäkin ovat +voimat loppuneet, sanoi isäni. + +-- Ei voimani vielä ole vallan loppuneet, minä puhuin kuraasista. + +-- Mistä semmoisen sanan olette löytänyt? + +-- Yhdeltä viinaveikoltani. + +-- Oivallinen ja komea sana -- vieläkö nytkin ryyppäätte? + +-- En minä lukua viinasta pidä. + +-- Sitten meitä on kaksikin juomatonta, arveli isäni, nousten ylös ja +samassa menivät äitini ja isäni ulos, jättäen meidät vaarini kanssa +kahden kesken. + +Kun olimme kahden huoneessa, sanoi vaarini: Ei hän ole yksin +turhissaan, isäsi, kyllä minä arvaan, että hänellä on hyvästi rahaa, +kun hän Kaliforniasta tulee, ja sitten hänellä on vielä förmyntärin +takana rahaa, isänsä perintö Huopalan talosta. Niin muodoin hänestä +tulee upporikas. Minä tosin hyväksyn sen, sillä jos hän nyt, niinkuin +sanoi, ottaa äitisi emännäksensä, pääsee minun tyttäreni oivallisiin +naimisiin ja siitä on hyvää hänelle ja sinulle, Mutta, ja mutassa on +monta mutkaa. Mikä tulee minusta silloin? saanko edes asua tässä +turvetöllissäkään? Riitamiehiä kun olemme isäsi kanssa olleet, niin se +on niippis naappis. Mistä minä vaivainen sen rahan ja tavaran paljouden +otan, että minä hänen rinnallansa vähänkään mieheltä näyttäisin. Siinä +on, Heikki rukka, asia nyt tekeillä semmoinen, jota minä en olisi +suonut tällä puolen hautaa näkeväni. Mitä vasten palasi Heikki Huopala +Kaliforniasta ja laittoi tulollansa asiat niin hullulle kannalle, että +minusta tuntuu kuin jo rippuisin maan ja taivaan välillä. Ei, ja vielä +sittekin ei, ei se ole ensinkään hyvä, että juoda talonsa, äläkä sitä +tee sinä, jos joskus talon saat. + +Nyt meni vaarinikin ulos ja minä seurasin hänen perässään. Ulos +tultuamme näimme, että sade oli laannut ja isäni istui äitini kanssa +huoneen seinuksella, multapenkin päällä. Me astuimme heidän luoksensa +ja vaarini sanoi heille: + +-- Kuulkaas, nuoret, minun asiaani ja toivoani! Minä olen eperolla +omasta kohtalostani. Sanokaa suoraan, minkä tulevaisuuden te minulle +määräätte. Toivoni olisi, että saisin edes tässä töllissä asua +kuolinpäivääni asti. + +-- Sano, Heikki, mitä teemme isän kanssa, sanoi äitini, nojaten +päätänsä isäni olkapäälle. + +-- Helmikangas saapi tehdä, niinkuin itse hyväksi näkee -- kyllä saatte +seurata minua sinne, mihin minä menen. Kun ostan talon, niin saatte +olla siinä, juuri kuin olisitten oma isäni. Mutta suurta rikkautta ei +minulla ole, sillä minulla on ollut paljon vastuksia ja hankaluuksia, +vieläpä pelkkiä vahingoitakin matkoillani. Ensinkin ei ollut +Kaliforniassakaan kullan saanti minun kohdalleni myötäinen ja sitten +vielä siitäkin vähästä lainasin yhdelle veijarille tuhannen dollaria ja +sinne sekin meni. Sitten vielä sen lisäksi olen sairastanut kolmeen +kertaan, joka on ollut vähällä panna taskuni tuhisemaan; mutta +kuitenkin sain viimeisinä neljänä vuotena oivallista merityötä eräässä +englantilaisessa tullilaivassa, niin että sain säästöön sen verran kuin +tarvitsen kohtalaisen talon ostoon. Epäilemättä otatte minut +vävyksenne, vaikk'en niin upporikas olekaan. + +-- Se onkin juuri minun mieleeni, ett'et ole kovin rikas. Kun minulla +ei ole mitään muuta omaisuutta, kuin se, jonka olen palveluksessa +ollessani säästänyt, niin en kehtaisi silmiänikään avata rikkaan vävyni +edessä. + +Silloin nousi isäni seisoalleen, otti vaaria kädestä kiinni ja sanoi: + +-- Hyvä Helmikangas, se on totta, että olette itselleni suuren vahingon +viinan kautta saattanut; mutta minä ole se mies, joka Jumalan avulla +tahdon teille omat rahani uhraamalla tallelle saattaa, mikä kadonnut on +-- sen teen teidän jalon tyttärenne tähden. + +Silloin vaarini huusi voimansa takaa, kyyneleet silmissä: + +-- Pidä lupauksesi, siunaukseni olet saavuttava, jonka minä sinulle +taivaasta rukoilen. Esikoisen siunaus langetkoon sinun päällesi, sinä +jaloluontoinen mies -- nyt sinun vasta oikein tunnen. Sinä olet +kätkenyt rakkauden povessasi ja kantanut eheätä sydäntä ja minä nurjaa. +Vasta havaitsen, että minä itse olen syypää ollut tyttäreni +onnettomuuteen, ja monta valheellista lausetta olen sinusta päästänyt, +peittääkseni omaa häpeätäni. Sinä olet mies ja miehen poika -- sinä +rakastit tytärtäni ja poikaasi ollessasi kaukaisella maalla. Sinä et +halveksinut tyttäreni köyhyyttä, vaan rakastit häntä hänen itsensä eikä +tavaran tähden. Sen osottaa selvästi se seikka, että tulit häntä +turvetöllin haltiattarena vaimoksesi ottamaan ja häntä ynnä minua +häpeästä päästämään. + +Nyt oltiin kaikin hiljaa kauan aikaa. Viimein sanoi isäni: + +-- Minä lähden pojan kanssa pappilaan ja otan samassa kuulutuksen. +Heikki, mene käskemään Vierimän ukkoa tänne, mutta älä sano, mitä asiaa +on. + +Minä menin, että maa tömisi, Vierimälle ja käskin ukon pian seurata +minua. Ukko oli kohta valmis lähtemään, sillä meille olisi hän tullut, +vaikka olisin hakenut hänen sydän-yöllä, saati sitten kirkkaalla +päivällä. Ukko koetti kysellä minulta matkalla, minkä vuoksi häntä niin +kiireesti meille viedään; mutta minä en mitään selvyyttä antanut. + +-- Kah! huudahti ukko, päästyänsä meidän pihalle ja nähtyänsä isäni, +olethan täällä, Heikki! ja niin pitkän ajan takaa. + +-- Olenhan minä täällä; olen juuri lähdössä pojan kanssa pappilaan. +Ettekö tulisi, Vierimä, puhemieheksi? + +-- Aivan mielelläni! Lähdetään paikalla, se minua mieleen, että häitä +tulee. + +Silloin läksimme enkä minä voinut käsittää, miksi minua vietiin +pappilaan ja mitä tehtävää minulla olisi isäni kuulutuksen otossa. +Kuitenkin olimme pian pappilassa ja rovastin kamarissa. + +Nuori rovasti, jota en koskaan vielä ollut puhutellut, kun oli vasta +seurakuntaamme tullut, kysäsi kohta: + +-- Mitä on asiaa? + +-- Minä pyytäisin avioliiton kuulutusta tämän pojan äidin kanssa, +vastasi isäni. + +-- Kuka olette? + +-- Heikki Huopala, merimies, talollisen poika Lumijoelta. + +Silloin aukasi rovasti kirkonkirjan ja sanoi vähän ajan takaa: + +-- Heikki Perttelin poika Huopala, Lumijoen kappeliseurakunnasta, +kihlattu talon tyttären Maria Helmikankaan kanssa. Morsiameksi siis +tulee Maria Helmikangas, talollisen tytär, ja hänellä on yhdentoista ja +puolen vuoden vanha poika. Se on arvatenkin teidänkin poikanne, vaikka +äidin nimelle kirkon kirjoihin pantu. Onko niin? + +-- On, sanoi isäni. + +-- Oletteko nauttinut sakramenttejä matkoilla ollessanne? Onko mitään +todistusta? kysyi rovasti. + +-- Viimeksi Englannissa Liverpoolissa, sanoi isäni, samalla vetäen +povestansa paperimytyn. + +Rovasti katseltuansa papereihin lausui: + +-- Hyvä on! + +Silloin sain minä käskyn astua ulos. Isäni ja Vierimän ukko jäivät +sisälle. Minä seisoin vähän aikaa pappilan pihalla ja ajattelin +edesmenneitä aikoja, jolloin olin pappilan palveluksessa, enkä silloin +isästäni mitään tietänyt. Nyt olivat asiat muuttuneet ja minä olin +saanut oman isäni nähdä elävien maassa. Kun katselin sitä paikkaa +pihalla, jossa rovasti vainaja oli viimeiseksi levännyt arkussansa, +nousi muutama kuuma kyynel silmiini. Silloin tulivat he ulos ja taas +läksimme astuskelemaan kotoa kohden. + +Suloisempaa iltaa en ollut vielä ijässäni nähnyt, kuin ensimmäisen, +jonka vietin oman isäni seurassa, kuunnellen hänen tarinoitansa +kaukaisista maista. Ei kukaan mennyt pois; Vierimän ukko ja vaarinikin +kuuntelivat suurimmalla uteliaisuudella, samoin kuin minäkin. Mutta +äitiäni en ollut vielä milloinkaan nähnyt niin hyvällä tuulella kuin +sinä iltana -- ja oliko ihme, että niin oli? Olivathan kaikki siteet +sinä päivänä katkenneet, jotka hirmuisen pitkän ajan olivat äitini ja +vaarini sydäntä kiristäneet. Eikö silloin ollut ilta aamua viisaampi? +Isäni oli mies, jonka puheisiin täydellisesti voimme luottaa. +Silmän-iskut ja vikuroimiset olivat hänen kasvoistansa kaukana. +Asianhaarat ne olivat, jotka tähän asti olivat esteenä olleet. Nyt oli +uusi aika, hyvän sovinnon aika meille koittanut. Hymyssä huulin +odottelimme siis ja toivovin silmin katsoimme aikojen läpi +tulevaisuutta kohti. + + + + +KAHDEKSASTOISTA LUKU. + +Muutamia ylösnostetaan, toisia alaslasketaan. + + +Kesä kului melkein kuin rattailla ajaen. Äitini puuhasi häitä kaiken +kesää. Isäni asui meillä, niinkuin vaarinikin, ja työmme tulivat +tehdyksi liiaksikin, niin että olisimme välistä toistenkin työhön +joutaneet. Väliin autoimmekin Vierimän ukkoa niitty- ja peltotyössä +oikein miestuumasta. Kaikki olimme niin mieltyneet tuohon ukkoon, että +meitä huvitti hänen kieltoansa rikkomalla tehdä hänen suvityönsä +ilmaiseksi. Minulle erittäin oli se hauskaa, sillä niinhän sain +hiukankin takaisin maksaa vanhaa velkaani -- noita kirjoihin annettuja +rahoja, joita hän ei muulla tavalla myöntynyt vastaan ottamaan. + +Isälläni oli hyvä joukko kultarahoja ja muuta rahaa siihen lisäksi. +Niillä sanoi hän ostavansa talon, kun sopiva ja mukava ilmaantui +saatavaksi. Isäni sai myöskin perintönsä förmyntäriltä puhtaassa +rahassa ja Huopalan uusi isäntä tarjosi hänelle takaisin ostettavaksi +Huopalan talon. Mutta isälläni oli toinen ajatus ja hän piti silmällä +erään toisen talon rientoja, ollaksensa valmis sen ostamiseen, niin +pian kuin sen omistaja siihen taipuisi. + +Helmikangas oli joutunut koko kylän nauruksi poikansa tähden ja emäntä +sairasti kuoleman kielissä. Ennen häntä kuoli kuitenkin emännän isä, +Kerstilän vaari, herättäen kuolemallaan suurta surua kaikissa +taikakonsteihin luottavissa. Pahan-ilkinen mies jätti jälkeensä suuren +talon ja paljon tavaraa. Aina viimeiseen hengen-vetoonsa asti oli hän +näet itse taloansa hallinnut, mutta nyt oli kuokka kuoleman ja kirkon +rautalapio tehtävänsä tehnyt ja Helmikankaan isännälle aukaissut kaikki +Kerstilän ovet, arkut ja salvot. Se sattui muutoin hyvin sopivaan +aikaan, sillä Helmikankaan isäntä oli juuri tyttärensä myötäjäiset +maksanut Riikolan isännälle. + +Helmikankaan emäntä vaipui kuoleman uneen kolme päivää isänsä kuoleman +jälkeen. Kaksia hautajaisia pidettiin ja kyläkuntaa kestitettiin. Rahaa +ei säästetty, vaan annettiin huilata. Olihan Helmikankaan isäntä siinä +vahvassa luulossa, että Kerstilän vaarin raha-arkku oli hopeata +kumminkin puolillansa, ja hän, ollen vaari-vainajan ainoan perillisen +leski, olisi kaiken tavaran herra. + +Tavarain tutkinto pidettiin Kerstilässä ja Helmikankaan isännän toivot +toteentuivat ylenmääräisesti. Kerstilässä löytyi tavaraa ja rahaa niin +kosolta, että Helmikangas oikein oli hypähdellyt -- niin iloinen oli +hän saaliin jaossa, jaossa, jossa kaikki tuli hänen osaksensa. +Tutkintoa eli pesäkirjoitusta pidettiin myöskin hänen omassa +talossansa, eikä sielläkään huomattu ollenkaan velkaa. Kun kaikki asiat +oli selville saatu ja Helmikankaan isäntä upporikkaaksi julistettu ja +rahan paljous silmiä huikaisi, niin ei Helmikankaan ja Kerstilän +talojen omistaja tahtonut enään vaivata itseänsä huolehtimalla talon +hoidosta. Hän päätti muuttaa kaikki puhtaaksi rahaksi myömällä molemmat +maat päällisinensä, antaa osan kummallekin lapsellensa puhtaassa +rahassa ja itse elää huolettomasti päiviensä loppuun saakka. + +Tehty kuin sanottu. Pian oli perillisten suostumus talon myymiseen +saatu ja Helmikankaan talo myytiin minun isälleni. Meidän vaarille, +entiselle Helmikankaalle, tapahtui se ilo, että hän näki tuhlaamansa +suuren talon takaisin ostettuna suvullensa. Toinen Helmikangas, hänkin +puolestaan tyytyväisenä syyti rahat arkkuunsa. + +Sitten ilmaantui eräs äärettömän rahallinen herra Oulusta ja osti +Kerstilän talon, josta maksoi kelpo hinnan, ja nyt tuli Helmikankaan +raha-arkku aivan täyteen. Kauppakirjat tehtiin, harjallisia juotiin ja +tuo mainio talonkauppias joi itsensä juovuksiin; mutta rahansa +menettäneet talojen ostajat, minun isäni ja tuo Oulun herra, eivät +juuri mitään juoneet, kun eivät niin ylen iloisetkaan olleet. + +Tuli yö ja yö oli pimeä kuin säkki, sillä oli uuden kuun aika syksyllä +Lokakuussa. Raha-arkkua säilytettiin Helmikankaan kamarissa, jossa +talonsa myönyt poikinensa asui. Siinä he myöskin molemmat lepäsivät +rahojansa vartioimassa; mutta aamu kun valkeni, ei kamarissa ollutkaan +kuin kaksi, Jaakko ja hänen isänsä. Kalliin kaikista, jota paitsi he +molemmat olivat kuin joutilaat maailmassa eli niinkuin läpikuultavat +varjot, nimittäin raha-arkku oli poissa! Se oli juossut pimeän yön +selkään, oli varastettu! + +Nyt oli Helmikangas onneton. Sen hän itsekin sanoi kaikille, että hän +on onneton, ja pian koko kyläkunta, koko seurakunta, koko läheinen +maakunta uskoi, että hän on onneton. Kaikki saarnasivat sanaa hänen +kanssansa, että se on onneton, jolta yhdellä kertaa kaikki omaisuus +varastetaan. Kukaan ei voinut häntä lohduttaa. Hän oli lohduton, +toivoton. Ukko alensi itsensä ja meni asumaan vävynsä luokse ja sai +häntä seurata tuo viaton Jaakkokin, joka, kädet taskuissa kävellen, +naurahteli koko menolle ja isänsä surulle ja onnettomuudelle. +Aika-hullu oli tuo Jaakko -- naurusta koottu koko mies. + +Oli kumminkin vielä vähän jälillä, jyviä oli vielä myymättä ja +kaikenlaisia hopia- ja muita metallikaluja ja vaatteita. Nämät kaikki +vietiin niin eheänä, kuin ne olivat, Riikolaan, sillä ukko ei +uskaltanut muuttaa niitä rahaksi, kun ei hänellä ollut onnea säilyttää +rahoja, ja nyt istui hän kädet poskella enimmät aikojaan, katuen +hulluuttansa, että paiskasi kaksi oivallista taloa kuin akanat tuuleen. +Väliin koetti hän kuulustella rahojansa ja nimismieskin oli siinä +apuna; mutta turhaan, ei sen verrankaan selvää saatu, että olisi +epäluulon alaisena ketään vangittu. + +Isäni muutti Helmikankaalle minun ja äitini ja vaarin kanssa. Tottapa +tosiaan oli vaarini iloisin kaikista, kun sai, yksitoista vuotta +köyhänä miehenä oltuansa jälleen muuttaa kotikonnullensa, ja hän sanoi +samoin kuin ennen nuorena tuntevansa rakkautta joka paikkaa kohtaan. +Hän lupasi niin paljon, kuin vaan voisi, elämänsä loppuun asti +huolehtia talon koossa pysymiseksi. Syvään huo'aten kiitti hän Jumalaa +asiain onnellisesta päättymisestä. + +Kun olimme muuttaneet Helmikankaalle ja turvetöllimme autioksi +jättäneet, silloin vasta olivat häät vietettävät. Tavalliset, häiden +edellä olevat puuhat, kankaiden kutomiset, sukkien ja paitojen +neulomiset olivat suritetut ja hääpäiväksi oli määrätty eräs +tiistai-päivä joulun edellä, noin kaksi viikkoa ennen tuota korkeata +juhlaa. Helmikankaan kaikki huoneet pestiin ja laitettiin mitä +täydellisimpään kuntoon ja koko meidän hyvä tuttukuntamme käskettiin +häihin. Olipa käsketyissä paljon sellaisiakin, joita en tuntenut. Enin +osa minulle tuntemattomista olivat Lumijoen ja Tyrnävän kappeleista, +ja syntymä-seurakunnallensa kunnian osoitukseksi käski isäni häihinsä +Lumijoen papin perheinensä, ja kaikki kolme Limingan pappiakin +kutsuttiin. Eipä Vierimän väkeäkään, ukkoa ja Loviisaa unhotettu, +enemmän kuin Pirttilän isäntääkään poikansa ja tyttärensä kanssa. Saipa +Helmikangaskin käskyn, niinkuin myös Riikolainen emäntinensä. Mutta +onneton Helmikangas ei tullut, eikä Jaakko myöskään; Riikolainen +emäntinensä tulivat. + +Mitään suurellista tai ylöllistä en havainnut isäni häissä. Ruokaa +tosin oli runsaasti, mutta sekin sellaista laatua, joka tavallisesti on +kyllin voimallinen työtä tekevää rahvasta ravitsemaan, hienoja ulkomaan +juomia en nähnyt käytettävän kuin nimeksi. Kaksi koti-seurakuntalaista +viulunsoittajaa olivat soittajina. Toinen räätäli, toinen eräs renki, +molemmat kirkon kylästä. Ei Rittisiä eikä Mäläsköitä oltu hankittu, +vaikka olivat hyviä soittajia, kun eivät asuneet Limingan emäkirkon +seurakunnassa. Isäni tahtoi tulla toimeen omatakeisella, vaikka vähän +huonommallakin. + +Niinkuin kuuna päivänä iloisissa häissä, niinpä isänikin häissä +tanssittiin, syötiin ja juotiin. Häät kestivät kolme päivää, jonka ajan +kuluttua kukin meni kotihinsa. Silloin olin minä yhteisesti isäni ja +äitini poika ja nautin suuressa määrässä heidän rakkauttansa. + +Siten olimme isäni kädellä nostetut alhaisesta asemastamme. Entiset +Helmikankaan rengit ja piiat olivat mielellään ruvenneet isäni +palvelukseen. Niiden joukossa oli Laurikin, joka oli entisestä erittäin +tukevaksi mieheksi kasvanut. Vaarini oli meidän oikea pehtorimme, hänpä +tiesikin talomme kaikki koukut ja loukot. Vaarini sai määritellä työt +ja toimet ja minä isäni kanssa kuljimme myöskin vaarin määräämissä +töissä. Kaikki teimme työtä niin paljon kuin ehdimme, ja isäni sanoi +vaarini määräyksistä: + + Vanhalla vallat paremmat, + Nuori työlle notkiampi. + + + + +YHDEKSÄSTOISTA LUKU. + +Tolpan Pirjon nuttu. + + +Korvenpään isännän, Sakari Aspelan, emännän äidillä Tolpan Pirjo +vainajalla oli ollut pieni tölli Pirttilän talon maalla. Tölliä oli +kylän keskuudessa sanottu tolpaksi (oikeammin: torpaksi) ja kun ei +saman talon maalla ollut muita torppia, niin oli sille tuo nimi jäänyt, +jota Pirjokin sittemmin miehensä kuoltua sai ainoana nimenänsä kantaa. +Tolpan Pirjoa oli köyhänä pidetty, ja isännät olivat hyvillänsä siitä, +että hän ilman köyhäin apua tuli toimeen, elinkeinonansa käyttäen +kirjojen ja kuvien myyskentelemistä, ruumisten pesemistä, hieromista +ja taikomista, niinkuin sellaisten mummojen tapa yleisesti oli. +Lapsensa, tuon ainoan Katri tyttärensä, oli hän kumminkin toimittanut +ruotu-kasvatiksi, esiin tuoden lääkärin antaman todistuksen +kivulloisuudesta, joka esti häntä lastansakin elättämästä. + +Paetessansa Kemiin tyttärensä luokse oli Pirjo pannut töllinsä lukkoon +viimeisen kerran. Kemistä palattuaan Katri aukaisi töllin oven ja otti +sieltä kaikki, mitä kelpaavata oli, ja vei ne omain tavarainsa mukana +Korvenpäähän. Merkillisimmät kaikista Tolpan Pirjon tavaroista olivat +matonkudekerät, joita hän pitkän ikänsä varrella oli hirmuisen röykkiön +koonnut, leikaten nauhasiksi ja päistä yhteen neuloen monen monta +rievun tilkkua, hameen ja vanhan nutun kaistaletta. Enimmäkseen kaikki +kerät olivat niin pilaantuneita kosteassa huoneessa homehtumisesta, +ett'eivät kelvanneet paljon muuksi kuin tunkiolle heitettäväksi. Kun +tuo Katri emäntä asetti kuteille mattokankaan ja alkoi käyttää paraita +noista äitinsä perintökeristä, tuli hän purkaneeksi keriä. Mutta kun +ensimmäinen kerä saatiin loppuun puretuksi, oli sen pohjalla kasaan +kääritty kangastilkku, varustettu kovalla, ympyriäisellä sydämellä. Kun +tuo kova riepukääre au'aistiin, oli sen sisällä vanhentunut, homehtunut +kupariraha. Vaikka kuparinenkin, on raha kumminkin aina rahaa, ja kun +sitä sellaisista paikoista löydettiin, oli se kaikkein saapuvilla +olevain mielestä vähän kummallista ja tuo keräröykkiö rupesi vetämään +huomiota puoleensa. Nyt oikein miestuumasta ruvettiin purkamaan keriä, +ja kun pohjalliseen päästiin, oli niinkuin noiduttu -- aina oli sisässä +kuparinen raha, vaikk'ei aina yhdenarvoinen. Niitä oli isompia ja +pienempiä ja kun kaikki kerät olivat puretut ja huone hometta ja +pahanhajuista tomua täyteen saatettu, luettiin Korvenpään pirtin +pitkällä pöydällä kuparirahoja, Tolpan Pirjo vainajan sääsämiä, 243. + +Tämä tämmöinen innostutti Korvenpään emäntää hakemaan kaikki +äitivainajansa piilopaikat. Vanha, puoleksi mädännyt arkkukin +tutkittiin. Mutta äläpäs! kyllä Tolpan Pirjo oli ollut niin viisas, +ettei hän ollut rahoja varkaiden varalle arkkuihin pannut, niinkuin +muut ihmiset tekevät. Pitkän tutkimisen perästä päästiin selville, että +Pirjon koko aarre oli noissa. 243:ssa kuparirahassa, sillä muuta mitään +ei löydetty. Mutta toisena päivänä tuli Pirjon vanha päällysnuttu +päivän sankariksi, ja se kävi seuraavalla tavalla. + +Kun suurin osa ennen leikatuista matonkuteista oli niin pilautuneita, +että niitä täytyi pellon höysteeksi kelpaavaksi julistaa ja uloskantaa, +ryhtyi emäntä toisiin toimiin ja rupesi ruotimuorin kanssa leikkelemään +maton kuteita. Hakiessaan kaikenlaisia vanhoja, kuluneita vaatteita, +tuli niiden joukossa Tolpan Pirjon vanha nuttukin näkyville. Sitä oli +mummo kumminkin 30 vuotta päällänsä kantanut, ja oli siinä ilman +leikittä kumminkin puolen toista sataa paikkaa. Niin oli tuo nuttu +sisältä ja päältä paikattu, että tuskin kukaan ihminen ennen oli yhteen +nuttuun niin monta paikkaa pannut. Nyt oli kuitenkin nutun olemassa-olo +katkaistava ja ruotimuorin sakset rupesivat sitä raatelemaan. + +Pahasti räsähteli nuttu ja pölyä nousi vahvasti, kun sitä ratkottiin, +mutta tuskin oli yksi sauma auki, kun jo permannolle pirahti kappale +ruplan setelistä. Tuo vähänäköinen ruotimuori ei sitä huomannutkaan, +mutta sen huomasi emännän rahalöydöistä teroittunut, tarkka silmä. Hän +sen kohta koppasi käteensä, sanoen hätäisesti muorille: + +-- Älkää repikö nuttua niin, siinä on rahaa. + +Nyt ruvettiin hiljalleen päästelemään paikkoja auki ja havaittiinkin, +että etenkin nutun sisäpuolella olevilla paikoilla oli tärkeämpi +merkitys kuin reikien peittäminen, sillä paikkoja oli useassa kohden +neulottu aivan eheän vaatteen päälle, ainoastaan setelin säilöpaikaksi. +Mutta ei sentään joka paikan välissä rahaa ollut, niin rikkaaksi ei hän +kaikilla keinoillansakaan ollut ehtinyt, vaan olipa sitä siinäkin, kun +muutamissa paikoissa oli kallis-arvoisiakin seteleitä, esimerkiksi +viiden ruplan. Koko nuttu-aarre teki yhteensä 162 ruplaa. Merkillistä! +huudahtivat kaikki tämän nähtyänsä, kuultuansa. + +-- Perinnöttärenhän olenkin tietämättäni nainut, sanoi Aspela, kun +emäntä hänelle rahaa tukussa antoi. Mutta vaikka olisinkin hiukan rahan +tarpeessa, en kuitenkaan niitä käytä omiin tarpeisiini. Aseta muuripata +tulelle, lisäsi hän vaimollensa, ja käske kaikki köyhät koko meidän +kinkerikunnasta syömään keittämääsi herkullista herneruokaa ja anna +heille kahvia myös, sillä tuo kurja mummo raukka vainaja ei raskinnut +niitä itse syödä -- vanhan päivän varaa hän ehkä säästi, mutta syököön +köyhät hänen vanhan päivän varansa. + +-- Sama minulle on, vastasi siihen emäntä ja teki niinkuin miehensä +käski, ja köyhiä juostiin käskemässä, mistä vaan niitä löydettiin, +syömään Pirjon perintöä. Korvenpään pitkä pöytä notkui ruokien +paljoudesta ja pariin kolmeen kertaan oli pöydän ympärys täynnä +vieraita, melkein jok'ikinen paikatuissa nutuissa. Kahvia keitettiin +viiden kannun vetoisella pannulla, sillä isännän tarkoitus oli, +että kaikkein piti saaman. Moni-ääninen veisuu kuului Korvenpäästä +sinä iltana, sillä nuot juhlallisesti ravitut köyhät veisasivat +ruokavirren, kukin omalla äänellänsä ja nuotillansa. Kun oli juhla +vietetty, lähtivät vieraat matkoihinsa, siunaten ja kiitellen talon +hallitusväkeä. Mutta kun kaikki olivat poissa, sanoi isäntä vaimollensa +ja väellensä: Kaikki kiitokset, joita tänä iltana on satanut, pitäköön +Pirjo haudassansa. Pelkään pahoin, ettei mummoparka eläissään saanut +paljon sitä hyvää. + +Mutta vielä ei puhdasta rahaa oltu ensinkään liikkeelle pantu, sillä +isäntä oli koko juhlan pannut toimeen omista tavaroistansa ja ennen +ostetuista kahveista. Nyt luki hän rahoista maksun siitä, mitä oli omaa +rahan-alaista tavaraa kuluttanut köyhien juhlassa, vaan ei siitä, mitä +maa oli hänelle antanut ja omat elukat. Niin hän ei ensinkään maksua +ottanut leivästä ja lihasta. Kun se lasku ja tili oli tehty, otti tuo +sukkelaluontoinen Sakari 50 ruplaa taskuunsa, pani hevosen valjaihin, +ajoi rovastiin ja tarjosi niitä kirkon kassaan ja vaivaisille tasan +jaettavaksi. Mutta rovasti ei ottanut rahoja vastaan, vaan käski hänen +viedä ne kirkkoväärtille. Aspela ajoi vielä senkin mutkauksen, +päästäksensä noista nuttuseteleistä. Kirkkoväärti ottikin rahat +vastaan ja ihmetteli suuresti Aspelan anteliaisuutta, mutta kun kuuli +koko historian kerrottavan, sanoi hän: Onpa se merkillistä! + +Seuraavana sunnuntaina ilmoitettiin saarnatuolista Aspelan lahja +seuraavilla sanoilla: Yksi hyväsydäminen ja kunnioitettava talon-isäntä +on erään oudon tapauksen johdosta lahjoittanut kirkkoon 25 ruplaa ja +vaivaisille 25 ruplaa, joka lahja kiitollisuudella mainitaan. + +Aspela ei ollut itse kirkossa, mutta kun hänelle kerrottiin, että niin +mainittiin; sanoi hän: + +-- Mainitkoot mitä mainitkoot -- Pirjo minulle ne toimitti. Hänpä +haudassansa niitä nauttikoon. Oiva vaimo on minulle hänen tyttärensä -- +sen edestä häntä kiitän, vaikka hän itse eläissänsä olisi ollut akka +mustalainen. + +Mutta ei vieläkään tuo loistava perintö ollut loppunut. Vielä oli +jälellä rahaa, vaan oli niiden tallehtijallakin sijojakin niille. Hän +oli kysellyt koko kyläkunnan köyhiltä, oliko heillä kirjoja, ja oli +saanut tietää, että monessakin perhekunnassa ei ollut katekismoakaan +joka hengellä, sitä vähemmin virsikirjaa. Olipa hän havainnut +kokonaisia perhekuntia, joilla ei ollut virsikirjaa ensinkään, vaan +joku vanha aapiskikirja ja monta miespolvea kulkenut, pahanpäiväiseksi +kulunut katekismo, jotka useampia vuosia vanhan, savustuneen almanakan +kanssa tekivät yhteiseen koko perhekunnan kirjaston. + +Tätä turmiollista huolimattomuutta vastaan nousi Aspela Tolpan Pirjon +nuttu- ja mattokerä-rahojen jäännöksellä. Hän osti kaikilla jälellä +olevilla rahoilla kirjoja ja samalla hän tilasi myöskin sanomalehtiä. +Aivan köyhille antoi hän katekismoja ja virsikirjoja lahjaksi. +Toisille, jotka eivät niin perin köyhiä olleet, antoi hän kirjoja +puolesta hinnasta. Täten kun hän sai muutamilta rahaa vähän takaisin, +lisäytyi hänen kirjastonsa, että riitti aivan köyhille antaa lahjaksi +useampia kirjoja. Näin oli hän tähdellisimmän kirjatarpeen vähässä +ajassa omassa kylässänsä täyttänyt, mutta yksi temppu oli vielä +täytettävä, nimittäin herättää halu sanomalehtien lukemiseen sekä +köyhissä että rikkaissa. Nuo tilaamansa sanomalehdet tulevat aina +viikon päästä. Moni talon-isäntäkin arveli sitä hullutukseksi ja +turhaksi rahan haaskaukseksi, ja nousivatpa muutamat pohatat sitä +kiivaasti vastustamaankin, sanoen sitä vaaralliseksi ja turhuutta +opettavaksi kirjallisuudeksi oppimattomalle väestölle. He nimittivät +sanomakirjallisuutta herrasväen lelukaluiksi, joilla he joutilaina +ollessaan saavat aikansa hupaisemmasti kulumaan. Kaikista väitöksistä +huolimatta alkoi Aspela lukemaan sanomalehtiä. Hän luki itse +talvis-illoin tarkasti lehden jok'ainoan palstan, pani mieleensä +tähdellisimmät asiat ja jutteli niistä naapureillensa, jotka +ihmettelivät hänen suuria tiedonlahjojansa. Vähän aikaa pitkitti hän +käymistänsä naapureissa juttelemassa sanomalehdistä saatuja tietojansa, +ilmaisematta, mistä lähteestä hän oli tietonsa urkkinut. Kävipä hän +köyhienkin majoissa istuskelemassa, menetellen samalla tavalla kuin +pohattojenkin kamareissa. Vihdoin ilmoitti yhdelle rikkaalle isännälle, +että koko hänen tieto-aarteensa on sanomalehdistä urkittua. Tästäkös +nousi tuolla isännällä silmät pystyyn, sillä hän sattuikin olemaan +sanomakirjallisuuden päävastustaja koko paikkakunnalla. Silloin isäntä +käski Aspelan tuoda hänelle nähtäväksi nuo voimalliset tiedon lähteet. +Ilomielin juoksenteli nyt Aspela kotiinsa ja otti sieltä sanomalehdet +ja vei ne naapurinsa tutkittavaksi. Kauan selaili ja silmäili tuo rikas +isäntä sanomalehtiä, sanaakaan lausumatta. Vihdoin hän virkkoi: + +-- Kyllähän niissä näkyy olevan tarpeellisiakin tietoja, vaikka kyllä +on paljon turhan-aikaistakin. Etpä sinäkään noista höpötyksistä ole +minulle mitään virkkanut. Mutta vähätpä siitä, saattaahan nuo +höpötykset jättää lukemattakin, eihän ne, mitä minä luulen, ole siihen +sitä vasten painettukaan, että luettavaksi, ne on vaan siihen pantu +lehden täytteeksi. + +-- Mitenhän mahtanee olla, arveli siihen Aspela. + +-- Niin, kyllä minä tiedän, että net ovat lehden täytteitä vaan, mutta +kyllä minä sentään tilaan sanomalehdet itselleni noiden tarpeellisten +tietojen tähden. Eihän siitä nyt maaltaan pois joudu muutaman ruplan +tähden ja kyllä minä voin, kun olen hyvä lukemaan ja sanomalehdet +minulle itselleni tulevat, lukea nuo höpötyksetkin naisväelle ja +uskottaa niitä, että ne on aivan tosia. Usein onkin noissa höpötyksissä +oikein naisten sydäntä liikuttavia paikkoja. Kyllähän minä juttujen +vaikutuksen tiedän ja silloin kun minä naisille juttuja luen ja ne sitä +ihmettelevät ja kukaties muutamissa kohdissa itkevätkin, niin saan ma +heidän ihmettelemisellensä nauraa. + +-- No vaikka niinkin, arveli Aspela. + +Olihan tuolla isännällä nyt johtavat syyt, joiden nojalla hän uhrasi +sanomalehtien tilaushinnan ja hankki lehdet itsellensä. + +Ensimmäinen vastus oli voitettu ja Aspela ilmaisi nyt koko lukuisalle +tuttavakunnallensa, että sanomalehdet lisäävät ihmisen päähän tietoja, +ja sanoi vielä, että se, jolla on omat sanomalehdet tahi joka on +vähintäinkin osalla niiden tilauksessa taikka kaikkein vähintäin +kumminkin lukee niitä, on jo niinkuin sivistyneitten joukkoon luettava +henkilö. -- Nytkös nousi hälinää ja porinaa koko kyläkunnassa. Muutamat +irvistelivät ja haukkuivatkin Aspelaa takaapäin, vaan toiset ehättivät +mitä kiiruimmittain sanomalehtiä tilaamaan, muutamat yksin, toiset +yhtiöihin rupeamalla. Aivan köyhät saivat lainata rikkaammilta, joka +myöskin suurimmaksi osaksi kävi Aspelan yllyttäväisen toimen kautta. +Alituiseen hän kehoitti ja varoitti. Rikkaita hän kehoitti lainaamaan +köyhille sanomalehtiä. -- Köyhiä hän taas varoitti laiminlyömästä +niiden lukemista, muistuttaen tietolähteitten olevan maailman jaloimpia +lahjoja, etenkin kun niitä niin halvalla hinnalla, kuin lainaamalla, +saapi muistoonsa omistaa. + +Niin oli sivistyttäminen alkanut Pirjon nutusta ja Korvenpään talosta. +Pirjo oli kaiken aikaa, kun oli nuttuansa kantanut, koettanut istuttaa +pakanallisuutta ja taika-uskoa ympärillensä, mutta nyt täytyi hänen +nuttunsa hänen kuoltuansa olla voimallinen keino hänen ynnä hänen +voimallisemman toverinsa Kerstilän vaari-vainajan pystyssä pitämän +paheen kukistamiseksi. Ja kuta laajemmin sanomakirjallisuus leveni +paikkakunnassa, sitä nopeammin rupesivat nuo taika-uskon satoja vuosia +voimassa olleet, pakanaliset kahleet riutumaan, jotka monenkin, muutoin +kunnon ihmisen ymmärryksen olivat pimittäneet. + +Minunkin isäni oli ensimmäisiä, jotka Aspelan kehoituksesta tilasivat +sanomalehtiä. Olipa vaarinikin siinä toimessa miesten parhaita, että +lukemaan niitä; sillä hän oli jo pappilassa ollessansa siihen vähän +harjaantunut, kun oli saanut rovastin sanomalehtiä lainata. Yhdellä +haavaa alkoi siten uusi, valoisampi aikakausi koittamaan niin nuorille +kuin vanhoille, niin köyhille kuin rikkaille. Sivistys astui +seurakuntaan juuri kuin aamuruskon siivillä ja melkein jok'ainoa koetti +ajaa pois päältänsä sivistymättömän henkilön häpeällistä nimeä ja +tavotella ahkeralla lukemisella sivistyneen henkilön mainetta. + +Tämä kaikki kuitenkin oli vaan paljas alku ja Tolpan Pirjon nutturahat +olivat loppuneet. Mutta olihan siinä jo kyllin yhden paikatun nutun +ansiotyöksi, että niin moni henkilö luki omasta katekismostansa, +veisaili omasta, uudesta virsikirjastansa ja kirkon ja köyhäin kassa +talletti 25 ruplaa kumpikin ja lukuhalu oli vireille saatetta. Aljettua +hyvää tointa oli voimallisesti jatkaminen. Uudet tiedot lisäsivät aina +enemmin uusien tietojen tarvetta. Pirttilän Paavon luvunlasku- ja +kirjoituskoulu havaittiin ennen pitkää riittämättömäksi ja kaikki, +joilla oli vähänkin sellaista taitoa, rupesivat sitä vielä ahkerammasti +harjottamaan. Rikasten talon-omistajain kodeissa ilmestyi useassa +kotisen alkeis-opettajan paikkoja ja ne, jotka vähänkin lukemis-, +kirjoitus- ja luvunlasku-taidossa olivat enemmin edistyneet kuin +tavallisesti, pääsivät talvisin koti-opettajiksi, saaden ruoan ja +hiukan palkkaakin. Mutta siten muodostui vähitellen pieniä kouluja, +sillä niihin monenmoisilla ehdoilla rupesi tukkeutumaan +vähävaraisempiakin lapsia ja monessakin talossa annettiin sijaa +useammalle kyläläiselle, kuin omia lapsia olikaan, ainoastaan sillä +ehdolla, että opettajalle maksoi kukin lapsi kopeikan päivältä. + +Mutta vielä on yksi nutun vaikutus muistettava. Sanomalehdissä luettiin +muutamia kirjoituksia maaseuduilta, osaksi talonpoikien, osaksi +seurakuntien herrasmiesten piirtämiä. Tämä sai nutun hengestä +osalliseksi tulleetkin kirjeitä sanomalehden toimistolle kyhäämään ja +toimitus ehätti niitä kaikella kunnialla ensi tilaisuudessa +palstoihinsa asettelemaan. Sitten luettiin kirjeet sanasta sanaan +sanomalehden palstoilla, luettiinpa muutamassa rivissä Pirjon +nutustakin kertomus ja minkä hyödyn se oli tuottanut. Nyt olivat mielet +iloisia, ykä useammasti rupesi lehdissä näkymään tietoja Limingasta. +Sanomalehden entinen muoto ja koko tuli pian riittämättömäksi ja lehti +alkoi ilmestyä omia aikojansa, kenenkään edeltäpäin aavistamatta, +paljon suuremmalla arkilla. Ei mene rahat hukkaan sanomalehdissä, +paperiakin siinä on sen hinnan edestä, arveli moni, ällistellen +lehden suurta kokoa. Kymmenittäin sai lehti uusia tilaajia +naapuripitäjistäkin, joissa kuitenkin sanottiin: Ei meillä ole ollut +semmoista nuttua kuin Tolpan Pirjon nuttu oli, vaikka kyllä velkoja +olisi poiskin antaa. Mutta me Temmesläiset Limingassa kunnioitimme +tuota vanhaa nuttuvainajaa unesta-herättäjänämme. + + + + +KAHDESKYMMENES LUKU. + +Saara Sulkavan toinen uni. + + +Me asuimme Helmikankaalla ensimmäistä talveamme silloin kuin Pirjon +perinnöt löydettiin ja tuo sanomalehtien lukeminen alkoi. Yhden talven +ajalla siis saatiin niin paljon toimeen, että koti-opettajiksi +haluavaiset opettivat itsensä ja alkoivat toisiakin opettamaan. Minulle +ei kuitenkaan mitään opettajaa hankittu, kun jo osasin melkein niin +paljon entiseltä kuin nekin, jotka opettivat, ja isäni kun itse osasi +myöskin minua neuvoa. Sitä hän tekikin joutohetkinänsä, vaikka näitä +joutohetkiä tosin oli meillä ani vähän, kun oli täytymys ahkerasti olla +työssä talon askareissa. Vaikka talvikin oli, oli kaikilla kyllin +kiirettä, sillä talossa löytyy kyllin työtä silloinkin, jos vaan +tahdotaan talon vastaista toimeentuloa parantaa ja maan viljelystä +edistää. Kaikenlaiset työkalutkin olivat melkein rappiotilassa. Sillä +entinen isäntä, joka talon kaupassa ne meille jätti, oli tosin kyllä +tahtonut paljon työtä tehdyksi, mutta vähällä väellä ja huonoilla +aseilla. Vaarini isäni kanssa panivat kohta toimeen, että otettiin yksi +renki ja yksi piika lisäksi, sillä tahdottiin oikein innolla käydä +käsiksi karjanhoidon parantamiseen kuin myös tekolannan laittamiseen +pelloillemme. Vieläpä jatkettiin samalla navettaa, liittämällä entisen +päähän uutta, johon mahtui kymmenen lehmää. Navettaan, johon ennen oli +mahtunut vaan 40 lehmää, mahtui nyt 50 ja ennen talven loppua +hankittiinkin jo lehmien summa viideksikymmeniseksi. + +Suureksi hyödyksi saapi lukea sen, että meillä oli niin oivalliset ja +kaikenlaiseen työhön pystyvät rengit, kuin Lauri ja Antti, molemmat +hyvät salvuritkin. Siis ilman vierasta väkeä ja nurkanveistäjiä +ottamatta, saimme toimeen navetankin. Että se oli hyvä etu, päätin +siitä, kun kuulin isäntämiesten keskenään haastelevan, että mitä +talvella saadaan omien vuosirenkien kanssa tehdyksi, on pidettävä +melkein puhtaana voittona, sillä ainoastaan kesätöistä luetaan rengin +vuosipalkka. Itse Jaakon isä Helmikangaskin kävi meillä istuskelemassa +ja ihmettelemässä meidän toimiamme, mutta hän sanoi, ettei Helmikankaan +niityt voisi talven yli ruokkia viittäkymmentä lehmää. + +Kenenkään kielloista ja yllytyksistä huolimatta jatkoi isäni tointansa +ja vaarini oli aina myöden kaikissa. Hän oli ensimmäinen ja viimmeinen +työpaikalla, niin että totta tosiaan täytyi kaikkein tunnustaa, että +hän oli ahkerampi nyt, kuin ennen isäntänä ollessansa. Tämä hänen +ahkeruutensa veti isäni huomion puoleensa, niin että hän monta kertaa +sanoi hänelle: Olkaa hyvä ja levätkää, vaari, te näytätte niin +väsyneeltä. Mutta vaari ei ensinkään valittanut vaivojansa, vaan oli +iloinen siitä, kun sai toimia samassa talossa, jonka hän kerran niin +keveämielisesti oli hävittänyt, ja nähdä ainoan tyttärensä, jota hän +isän rakkaudella sanoi aina rakastaneensa, emäntänä samassa talossa +heiluvan. + +Torpparimme, Vierimän ukko, sai minun ja äitini pyynnöstä helpoitusta +päivätöissä ja vähän niittymaata lisää. Ukko siunasi meitä sydämensä +pohjasta ja hyvillänsä siitä tilasi hän tyttärellensä Loviisalle +sanomalehdet, josta Loviisa olikin erittäin iloinen. Itse ei ukko +sanonut erittäin sanomakirjallisuutta suosivansa, vaan ei +vaarallisenakaan sitä pitänyt. Mielellänsä hänkin kuunteli sanomalehtiä +luettavan ja joskus itsekkin töidensä lomassa niitä silmäili. + +Tuo merkillisten uniensa kautta tuttaviensa seassa kuuluisaksi tullut +vanha nainen, Saara Sulkava, sai meidän turvetöllimme asunnoksensa. +Siinä hän pitkitti elatuskeinoansa nuuskan tekemistä ja teki joskus +lyhempiä ja pitempiä matkustuksia toisessa virkatoimessansa +hieromisessa. Näillä retkillään hän tavallisesti jutteli uniansa +naisille ja joskus merkillisempää unta nähtyänsä rohkeni hän jutella +sitä vaikka kenelle hyvänsä. Sattuipa kerran samana talvena, jonka +oloista tässä edellä olen puhunut, että Saara tuli käsketyksi meille +hieromaan isäni kylkeä, jonka hän oli vähän vikuuttanut isoa hirttä +nostaessansa. Kyljen hierottuansa alkoi hän juttelemaan erästä unta, +jonka hän oli nähnyt uuden vuoden päivää vasten yöllä, vaan josta hän +ei ollut vielä kenellekään jutellut, vaikka silloin oli jo kevät-talvi, +vähän ennen Pääsiäistä. Näin hän kertoi: + +-- Raskaalla mielellä laskin itseni levolle uuden vuoden aatto-iltana, +sillä sydäntäni painoi vuoden loppuessa, niinkuin raskas kivi, koko +mennyt elämäni. Kuitenkin nukuin kohta maata pantuani ja olin +seisovinani Limingan kirkon mäellä. Yksi mies seisoi vieressäni +siistissä talonpojan puvussa, katsellen etelään päin. Minä rupesin +puhuttelemaan miestä ja kysyin ensiksi hänen nimeänsä, johon mies +vastasi: minä olen Pohjanmaan maanviljelyksen henki. Niinkuin ei +viljelystä kukaan säikähdä, niin en minäkään sen henkeä säikähtänyt, +vaan kysyin häneltä: Onko maanviljelykselläkin henki? Tuohon pudisti +henki päätänsä eikä virkkanut mitään ja minä huomasin sen olevan +merkin, ettei minun pitänyt turhia häneltä kyselemän. Vähän aikaa siinä +seisottuamme, aloin minä kuulla sotatorven pauhinaa ja hirmuista +kanuunain jyskettä ja savua ja tulta näin minä Oulusta päin. Minä +hämmästyin, että tahdoin kaatua, nähdessäni Oulun savun ja tulen, sillä +luulin tuon kauniin kaupungin pian vihollisten käsissä tuhkana olevan. +Hetken päästä kuitenkin taukosi jyske enkä enään tulta enkä savua +nähnyt. Mutta sen sijaan kuulin minä hirmuista rytinää etelästä päin ja +vähän ajan takaa alkoi sotajoukkoja hirmuisella kiireellä marssia läpi +Limingan kylän ja he paiskasivat talot tuleen ja monilukuisia, hätäisiä +ääniä ja porua alkoi kuulua tulessa palamien talojen seasta. +Veripunaisten lyhtyjen valossa marssivat joukot pohjoiseen ja pian oli +koko Liminka rauniona ja minä rupesin itkemään tuon kauniin kylän +surkeutta. Mutta henki sanoi: Älä murehdi, se oli vaan menneitten +aikojen kuvaus, joka siitä kulki, mutta tuo jyske Oulussa on ennustus +pian tapahtuvista. Minä katsahdin samassa Liminkaa uudelleen ja näin +selkeän päivän valossa, että tuo juuri äsken niin räiskyen palava kylä +seisoi entistänsä uhkeampana ja pellot laihossansa vihannoivat kuin +viherjäinen verka. + +Saara taukosi puhumasta ja näytti hyvin huolestuneelta. + +-- Ettekö ole nähnyt unta vanhan Helmikankaan rahoista? kysäsi äitini. + +-- En ole nähnyt unta, vaan arvaahan tuon tuommoisen asian ilman unia +näkemättäkin, että rahojen varas ei voi kukaan muu olla kuin oma poika. + +-- Se kyllä on uskottavaa, sanoi äitini, ja samaan mielipiteeseen yhtyi +isänikin. + +-- Mutta mitä isäntä arvelee minun unestani? puhui Saara palaten +takaisin kertomukseensa. Sitä unta olen ajatellut ympäri pääni enkä +uskalla ottaa uskoakseni, että sota olisi tulossa. + +Kappaleen aikaa mietittyänsä sanoi isäni: + +-- Unet eivät koskaan ole aivan turhat, ja usein nähdään hyvin tarkasti +unessa, mitä tapahtuman pitää, ja teidän unenne on sellaista laatua, +että melkein sen ymmärtää, joka vähänkin ymmärtää. Onhan sotia ennenkin +ollut ja maamme on aina niistä uudelleen toipunut. Tarvitseehan lapset +vitsaakin -- ettekö, vanha ihminen, sitä käsitä? sanoi isäni. + +-- Olettehan kummallinen mies, kun sodankin asetatte lapsen kurituksen +kanssa yhden-arvoiseksi. + +-- Aivan niin tarpeellinen kuin vitsa on tottelemattomalle lapselle, on +sotakin uppiniskaiselle kansalle. Ettekö ole lukenut Israelin kansan +historiaa? + +-- Emmehän kuitenkaan ole mitään Juutalaisia, olemmehan kristityitä. + +-- Niin! kristityitä me tosin olemme, mutta siinä se kaikki. Olemmeko +nimellä "kristitty", kun emme kuitenkaan elä sen jälkeen, paljonkin +otollisemmat Herrallemme kuin Juutalaiset? + +-- Menköön sitten kaikki asiat vaikka päin mäntyyn -- yksi sanoo yhtä, +toinen toista, niin monta mieltä kuin ihmistäkin. Vaan minä kuitenkin +aina sanon, puhukoot muut mitä hyvänsä, että surkiaa sota on! sanoi +Saara. + +-- Niin, puhui puolestaan isäni, kaukana siitä on elämän leutoisuus, +kyllä minäkin sen myöden annan. Vaan aika aikaa kutakin ja niin sodan +kuin rauhankin aika on isän ylhäisen kädessä ja se on Jumalan armosta, +jos saamme jonkun pitemmänkin rauhaisen ajan joskus viettää ja levossa +ja turvassa asua, niinkuin Juutalaisetkin Salomonin hallitessa, ja +saamme istua peltojemme keskellä rauhan leipää syöden, niinkuin hekin +istuivat viina- ja viikunapuittensa alla. + +Mutta Saara ei puhunut mitään enään, vaan antoi mennä kaikki asiat päin +mäntyyn. Niin kai, sillä hänen kasvonsa olivat tyytyväiset. + + + + +YHDESKOLMATTA LUKU. + +Vehkeet huomataan. + + +Lieneekö ihanampaa aikaa milloinkaan, kuin kevät-aika Pohjanmaalla? +Eikö jokainen, jonka rinnassa vaan elävä henki huokuu, riennä tuota +suloista aikaa avosylin vastaan ottamaan? Silloinhan pitkän talven +perästä kuullaan karjan kellot laitumelta, lintujen laulu metsästä ja +kaikkialta ja maa on niin ihanaisen vihanta. + +Oli ensimmäinen kevät meidän Helmikankaalle muutettuamme. Lumikin, +vaikka muutoin valkoista, voipi olla varkaan vehkeiden auttajana. Niin +oli nytkin käynyt. Meidän pellollamme ja meidän aittamme takana oli iso +kivi. Siinä oli alla hyvä piilopaikka talven aikana. Varsinkin jos +tuiskuisena yönä sinne jotakin piiloon sai, niin siellä se pysyi. Mutta +kevään tultua, kuu lumi suli ja minä isäni kanssa siitä sivu kuljin, +satuin minä tirkistämään kiven alle. Siellä näin minä arkun, jonka +isällenikin osotin. Isäni tunsi kohta arkun, että se oli meidän talomme +entisen omistajan Jaakko Helmikankaan oma. Kohta oli sana vietävä +Riikolaan, jossa nuot molemmat Jaakot, isä ja poika, asuivat. Mutta +oli asia sellainen, että piti saada sana isälle, salaa pojalta. +Senlaatuisessa tapauksessa oli sopivinta, että isäni lähti itse +matkaan. Hän panikin hevosen valjaihin ja ajoi Riikolaan. + +Noin parin tunnin kuluttua tulivat isäni ja entinen Helmikangas +kaikessa hiljaisuudessa meidän pihaamme ja menivät suoraa päätä +aukolle, jolla arkku oli. + +-- Minun arkkuni! kiljasi Helmikangas, nähtyänsä arkkunsa, ja veti sen +pois kätköpaikasta. + +Ei ollut avainta, sillä se, joka arkun oli varastanut, oli vienyt +avaimenkin, ja Helmikangas käski sentähden tuoda hänelle kirveen. Se +kohta tuotiinkin ja pian oli arkku auki. Nyt rupesi hän lukemaan rahoja +ja luettuansa huomasi hän, että 160 ruplaa oli poissa. Vähät siitä, +arveli Helmikangas, kun ei kaikki ole hävinnyt. Sitten otti hän +povestansa pussin, kaasi rahat siihen, asetti pussin selkäänsä, astui +sen kanssa huoneeseen ja käski minun asettaa tyhjän arkun samalle +paikalle, jossa oli ollutkin. + +-- Kyllä kai se Jaakko on, joka nämät rahat varasti, sanoi Helmikangas +istuen meidän pöydänpäässä, sillä mistä hän olisi muutoin saanut rahaa. +Olen kuullut, että hänellä on rahaa juodakin, vaikk'en ole koko talvena +antanut hänelle ollenkaan, syystä kun ei ole ollut itsellänikään. Mutta +kun rahat ovat minun huostassani nyt, niin antaapa pojan ottaa +perintöä, mistä saapi. Minä annan rahat kaikki Riikolalle, hän on +hyväluontoinen mies ja pitää Kreetaani juuri kuin silmäteräänsä. Hän on +luvannut minun elättää niinkin, vaikk'en rahojani löytäisi ikään. +Mutta, että se lurjus, oli se kuka hyvänsä, saataisiin kiinni, joka +minun rahani varasti, niin täytyy pitää vahtia yön aikana. Siten +saadaan nähdä, kuka ja minkä näköinen se on, joka tulee arkkua perimään +kiven alta. Minun on itseni mahdoton käydäkään täällä, sillä Jaakko +tulee huomenna Oulusta, jonne hän meni Riikolan kanssa ajamaan toista +hevosta. Jos hän huomaisi minun täällä kulkevan, arvaisi hän ehkä +meidän jo päässeen hänen jälillensä. Varkaalla on näetten hyvä haisti. +Pitkällistä aikaa kumminkaan emme tarvitse vahtimiseemme kuluttaa, +sillä Jaakko aikoo mennä ensi avovedellä merelle ja ennen lähtöänsä hän +epäilemättä aikoo ottaa rahat arkusta. Jos olette niin hyvät ja pidätte +yöllä vahtia ja saatte kiinni sen, joka sitä tulee ottamaan, niin minä +maksan 50 ruplaa. + +Näin sanoen läksi Helmikangas ulos rahapussinensa. + +Hänen mentyänsä ruvettiin neuvottelemaan, mitä olisi tehtävä. Yksi +sanoi yhtä, toinen toista ja olikin meitä koko suuri neuvosto koolla. +Siinä oli isäni ja äitini, vaarini, Lauri ja Antti, Aapot, Tiltat, +Annit, Maijat ja Kaijat, sillä se oli juuri päivällisten aikana, kun +tätä kokousta pidettiin. Vaarini, joka oli vanhin joukossa ja jollakin +tavalla esimiehenä, puhui seuraavalla taivalla: + +-- Pitää kaivaa reikä aitan peräseinään, ja siitä reijästä sitten +täytyy sen, joka on vahdissa, alituiseen tarkasti silmäillä; tuleeko +joku kiven luokse. Mutta aitassa täytyy olla useampia henkiä kuin yksi, +niin että voidaan kohta voimalla juosta kimppuun, kun jotakin nähdään. +On siis kaikista sopivin, että niin monta miestä, kuin suinkin +mahdollista, laittaa vuoteensa aittaan jo ensi yöksi ja aina edeskäsin +sitä nuottia kannattaa, siksi kuin asiasta tulee selvä. Kyllä minä +pysyn hereilläni pimeimmän ajan ja silmäni saan myöskin pysymään +reijässä ja ylös saan teidät myös -- siitä olkaa varmat! Mutta kun minä +jotakin outoa huomaan ja teidät ylös ajan, niin silloin pitää jokaisen +liikkuman juuri kuin yksi mies. Teettekö niin? + +-- Kyllä, sanoimme kaikin. + +-- Pitäkää myöskin sananne, lausui vaari, laskeutuen penkille +levähtämään päivällisen päälle. + +Kohta ruvettiin puuhaamaan vuoteiden muuttamista aittaan, ja ennen kuin +vaari oli noussut päivällislevolta, oli kaikki jo täydessä reilassa. +Kun ilta tuli ja maata-panon aika, menimme jok'ikinen miespuoli maata +aittaan, vaikka hyvin tiesimme, ettei vielä sinä yönä mitään arkkua +tulla hakemaan. Sillä tiesimmehän Jaakon olevan kaupungissa. + +Vaari vahtasi ja yö kului eikä mitään kuulunutkaan. Aamulla menimme +taas kaikki päivän töille, mutta vaari jäi kotiin, sillä hänessä hehkui +halu nähdä, uskallettaisiinko arkkua päivälläkin tulla hakemaan. Mutta +turhaan tuota odotimme. Menipä kaksi kokonaista viikkoa ja yöt tulivat +aina valoisammaksi. Jo ruvettiin arvelemaan, ettei niin valoisana +aikana kukaan uskalla tulla rahoja perimään. Salaisia tietoja urkittiin +Riikolasta Jaakon puuhista ja vihdoin toi Jaakon isä itse sanan, että +poika lähtee huomispäivänä merelle ja tietysti ensi yönä, jos +milloinkaan, ottaa hän kassansa kiven alta. Kun olimme vakuutetut +siitä, ettei Jaakko ole vielä saanut mitään tietoa rahojen löydöstä, +rupesimme innolla vahtimaan tuona määrättynä yönä. Luonto näytti +auttavan häntä, sillä illalla meni taivas paksuun pilveen ja yöksi tuli +jokseenkin pimeä. + +Kun oli yösydän -- silloin ennustus toteutui. Kiveä läheni mies hyvin +hiljaa ja kuunteli joka haaralle, liikahtaisiko missään elävä henki. +Minä satuinkin juuri silloin pitämään silmiäni reijässä, sillä vaarini +ei ollut enää tarkkanäköinen ja minä olin hänen silmänänsä. Aitassa +vallitsi kuoleman hiljaisuus, sillä kukaan ei uskaltanut kovasti +huokuakaan. Muutamat olivat vaipuneet jo unen leutoon syliin, mutta +pian saimme avojaloin hiljaa hiipien kaikki ylös. Vaarini silmäili +tarkasti aukosta ja sanoi hiljaa: Mies aikoo kohta lähteä. Samassa +olimme kaikki aitasta ulkona, niinkuin yksi mies, ja niinkuin tulen +voimalla kiiti isäni miehen luokse ja tarttui häneen kiinni. Toiset +päästivät hirmuisen äänen, että seutu kajahteli. Minä juoksin lähelle +sitä paikkaa, jossa isäni ja mies olivat joutuneet kaksin-taisteluun, +ja ennen kuin ehdin hämärältä tuntemaan miestä, joka oli hyvin oudoksi +vaatetettu, kuulin korvissani äänen: + +-- Kas, vanhasta pienennettykin tässä vielä piti olla. + +Sen selvempää tunnussanaa en minä tarvinnutkaan, sillä sanat +ilmoittivat minulle Jaakon läsnä-olon. Hirmuisella voimalla rutisti +Jaakko isäni allensa, mutta silloin olivatkin kaikki hänen kimpussaan +ja isäni pääsi ylös. Nyt koetti Jaakko käydä kaikkein päälle yhdellä +haavaa, vaan siinäpä hän sai täyden työn. Jopa sieppasi hän puukonkin +tupestansa ja uhkasi aukasta kaikkein vatsat, mutta juuri kuin hän oli +lyömäisillään puukolla vaariani niskaan, sai hän semmoisen iskun +korvallensa, että hän meni yksissä jalkainsa sijoissa nurin ja vielä +pyöri pitkän matkaa. Se korvapuusti putosi meidän oivallisen renkimme +Piippolan Laurin kädestä. Samassa kuultiin ääni takanamme: + +-- Oikein, miehet, sitä se juuri tarvitseekin, ja kun katsahdin +puhujaan, näin Jaakon isän lähestyvän. + +Jaakko kömpi ylös, aikoen ruveta uudestansa koettamaan voimiansa ja +puukkonsa terää. Mutta kun näki isänsä seisovan edessänsä, säikähtyi +hän niin, ett'ei osannut mennä mihinkään. Isä kysyi pojaltaan: + +-- Missä rahani ovat, koska sinä kumminkin olet ne varastanut? + +-- Minä en tiedä, missä ne ovat, tuossa on vaan tyhjä arkku, vastasi +Jaakko. + +-- Kuka arkun sinne kiven alle pani? kysyi taasen Helmikangas. + +-- Minä sen panin, sillä pelkäsin teidän juovan kaikki rahat, sillä +silloin olitte juovuksissa, ettekö muista, isä. + +-- Älä sinä kysele minulta minun muistiani. Sinä olet varas, sillä 160 +ruplaa on rahoista poissa ja jos emme olisi ennen saaneet arkkua +käsiimme, niin nyt rahat olisivat huiskahtaneet. Etkös aikonut mennä +huomenna merelle? Mutta minä sanon, se on mennyttä ja sinä pysyt +maalla, sillä minä panetan sinun kiinni. + +-- Minä olen tänään vihainen mies, ärjäsi Jaakko, sillä tuollaiset +harmilliset asiat minua suututtaa. + +-- Arvattu se on, että se suututtaa, kun et rahoja saanutkaan ja vielä +lisäksi on vankeus edessä. Mutta eihän kukaan niin arka liene, että +sinun vihojasi pelkää. Kumminkin, hyvä talonväki, antakaa vähän nuoraa, +että saadaan tämä voro Helmikangas sievästi vankitaloon. + +-- Hyi teitä, isä, te laitatte minun kaikkein nauruksi, huusi Jaakko, +polkien jalkaa isällensä. + +-- Me menemme nyt, sanoi Helmikangas, ottaen Jaakkoansa kädestä kiinni, +ja rupesi häntä taluttamaan pihaan. + +-- Mutta minä en mene sinne, johon te menette, sanoi Jaakko, rutistaen +isänsä maahan allensa. + +Samassa tarttuivat Lauri ja isäni Jaakkoon kiinni. He saivat hänen +kätensä seljän taa ja isäni sitoi ne yhteen nahkaisella suolivyöllänsä. + +Silloin nousi Jaakko oikein vimmastuneena ylös isänsä päältä, kun +tunsi, että isäni suolivyö surahti solkensa läpi ja kiinnitti seljän +takana yhteen hänen kätensä. Helmikangas nousi ylös maasta ja sanoi: + +-- No nyt, Jaakkoni, sinä kaikessa väkevyydessä olet voitettu. + +Vaan kun hän juuri sai nuo sanat sanoneeksi, kaatui hän seljälleen +maahan. Jaakko oli potkaissut häntä rinnan alle ja veri rupesi tulemaan +hänen suustansa. + +Tämä oli surkea näytelmä enkä minä tahtonut voida katsella sitä, sillä +kovasti se hirvitti minua ja kaikkia läsnäolevia, kun tuon kauhean, +karvoja pöyhistävän työn teki oma poika. + +-- Että sinä kehtaat potkaista vanhaa isääsi, sanoi isäni Jaakolle, +mitä sinä oikein ajattelet? + +-- Minä en ajattele nykyään paljon mitään muuta -- kuin pääsisin vaan +käsistänne pois, niin minä tappaisin teidät jok'ainoan, huusi Jaakko. + +Sen kyllä uskoimmekin, sitähän juuri ajattelimmekin. Hän ei kumminkaan +ollut enää niin löyhissä, sillä juuri saatiin hänen jalkansakin köysiin +ja melkein puoleksi kantaen talutettiin hän pihaan. Siinä hän +asetettiin kärryihin, hevonen valjastettiin eteen ja niin lähdettiin +viemään roistoa vankitaloon. Isäni Laurin kanssa läksivät hevosta +ajamaan, ja niin hän meni. + +Helmikangas tointui sen verran, että pääsi omin voimin meidän pirttiin. +Kun hän rupesi liikkumaan, lakkasi veri tulemasta ulos suusta. Mutta +rintaansa sanoi hän pakottavan kuin olisi se tulessa. Hän sai hevosen +ja kääsyt ja Antti läksi häntä kyyditsemään Ouluun, sillä pikaista +lääkärin apua tarvittiin. + + + + +KAHDESKOLMATTA LUKU. + +Eräkäs. + + +Keväästä oli tullut kesä ja minusta oli hyvin outoa, kun meillä oli nyt +50 lehmää ja vuosi takaperin vaan yksi. Minä kuljin karjaa +paimentamassa ja se oli erittäin hauskaa, vaikka joskus sateisella +säällä vähän ikävääkin. Minua ei juuri oltu siihen toimeen pakoitettu, +sillä äitini olisi ottanut erään köyhän pojan paimeneksemme, vaan minä +lupasin ehdostani täyttää sen tehtävän ja Soinilan Petteri, joka oli +paimenen vaalissa ollut, pääsi Ouluun räätälinoppiin. Ei mielestäni +siinä häviötä tullut hänellekään, ja niin minä kulkea keikuttelin +paimenessa, eväspussi kainalossa, katkismus ja kaikenlaisia +pikku-kirjoja taskussa. Useinpa vielä sanomalehdenkin muassani metsään +kuljetin. Kun joka päivä toisten talojen paimenetkin minun kanssani +yhtyivät ja muutamilla heilläkin oli mukana kirjoja, niin panimme +eräällä korkealla kunnaalla, jossa kasvoi katajapensaita, sellaisen +lukemisen toimeen, että pois tieltä. Olipa se jommoinenkin koulu, sillä +siinä aina toinen neuvoi toista. Mitään varsinaista opettajaa ei meillä +kumminkaan ollut, ainoastansa se, joka jonkun asian parhaiten tiesi, sen +kohta toisille neuvoi. Niin käytimme tuota opettaja-virkaa oikein +vuoro-viljelyksellä. Siinä koulussa harjoteltiin monenlaisia aineita. +Opeteltiinpa kirkonkellon soittamistakin asettamalla kahden kuusen +väliin vanha kanto, joka ripustettiin niin, että se näytti kirkon +kellolta. Pirttilän paimen, Aapeli Könkölä, erään sorvari vainajan +poika, laittoi kellon täydelliseen kuntoon, varustaen sen ikeillä ja +nauhoilla, ja jokainen sai siinä koettaa soittotaitoansa. Mutta puukello +kun oli äänetön, täytyi soittajan aina suullansa ilmoittaa kellon ääni: +paum, paum, palaum, ja sentähden oli se soittajista etevin, jolla oli +tanakat huulet. + +Vielä muutakin harjoteltiin: tutkittiin heiniä ja kukkia, kiskottiin +koivuista tuohia ja opeteltiin piirtämään lehtien ja kukkien kuvia +tuoheen lyijykynällä ja mies se, joka sai parhaimman kuvan +tuohipalaseen. + +Tehtiinpä piippujakin ja helposti noita piippuja tulikin, kun saatiin +vaan käsiin tuomipuu. Se katkaistiin ja emäpuusta tuli piippu, oksasta +varsi. Sitten piippu sammalilla täytettiin ja haikuja vedeltiin. Minä +kumminkaan en viitsinyt mokomassa sammalen polttamisessa oppineeksi +harjotella, sillä sauhuissa oli hyvin ilkeä maku ja toiseksi pelkäsin +äitiäni, että jos hän sen tietää saa, että minä tupakoitsen, niin +arvaten minun hukka perisi. + +Muutoin ei erittäin suurta vallattomuutta harjotettu, kumminkaan siinä +joukossa, jossa minä olin. Siihen oli luullakseni sekin syynä, että +meidän joukossamme oli tyttöjäkin, lähes rippikoulun ijässä olevia, +jotka käyttivät itsensä kainosti ja meitä aina vähän nuhtelivat, kun +kovin rupesimme maailmaa kaatamaan. Toisista pojista en varmaan +tiennyt, mitä he ajattelivat; mutta minussa oli kumminkin se ajatus +vireillä, että nais-ihmisille täytyy antaa arvoa ja totella heidän +kieltoansa, vaikka kohta he nuoriakin tyttöjä olisivat. Oli mielestäni +oikein synti laittaa heitä surulliseksi. Vaikka kyllä muutamia pojista +näytti sekin huvittavan, että saada tehdä tytöille harmia ja kiusaa. +Silloin puolustin minä tyttöjä, sanoen pojille, että he menettelivät +pahasti. Tavallisesti sain minä pian pojistakin enemmistön puolelleni, +joten tytöt pääsivät rauhaan. + +Yli soiden ja rämeiden saimme tallustella avojaloin. Ruoppainen vesi ja +päivän-paiste vaikuttivat sen, että jalkamme lähes polviin asti +sierottuivat, ja kuu sierottunut iho halkeilee, niinkuin se +tavallisesti tekee, ei siis ole niinkään helppo kärsiä. Minä puolestani +olin jalkaini kanssa pääsemättömissä. Muutamat voitelivat kotonansa +sierottuneita, varressaappaiksi sanottuja jalkojansa kermalla, muutamat +piki-öljyllä ja muutamat tervalla. Siitäkin asiasta pidettiin pitkiä +luennoita meidän metsäkoulussa ja kun nuo kaikenlaista käyttäneet +pienet urohot ja neidot toivat havaintonsa varessaappaiden +paikkaamisesta esille, yhdistin minä noista kauas toisistansa +erkanevista aineksista kermasta ja tervasta, lisäämällä siihen hiukan +piki-öljyä, oivallisen varrassaapas-voiteen, jolla niitä sitten +voideltiin saunan lämpymässä ja oivallinen keinopa tuo olikin. Mutta +tytöt keittivät kermasta ja sokerista voiteen ja kehuivat sitä vieläkin +edullisemmaksi. + +Paimeneen tultuani en ensin huomannut sen asian syytä, mitä varten +minua toteltiin, vaikka olin melkein nuorin joukossa; mutta kun enemmin +toverieni kanssa tutustuin, sain omin korvin kuulla, että minua +kunnioitettiin ison talon poikana ja rikkaan perillisenä. Toiset +paimenet olivat osaksi ruotipoikia ja -tyttöjä, osaksi jonkun köyhän +itsellisen eli mäkitupalaisen lapsia, kesän ajaksi karjan-paimenen +pestin ottaneita. Siinä syy, enkä minä hölmö tuota muistanut, luulin +vaan olevani turvetöllistä kotoisin niinkuin ennenkin. Mutta sepä +olikin hyvä asia, ett'en tuota käsittänytkään itsestäni, että olin +arvossa toisia korkeampi. Sillä se oli hauskaa aikaa, niin kauan kuin +mielestäni köyhänä paimenena vaelsin ja sain pitää kumppanini +vertaisenani ja vaihettaa vapaasti ilot ja surut heidän kanssansa. Että +olin suuren Helmikankaan talon ainoa poika, en minä sitä minäkään +pitänyt, päin vastoin tuntui se tavasta ikävältä, kun luulin toverieni +toivovan minulta jotakin laupeuden työtä. Eihän minulla ollut omaa +mitään, enkä siis voinut heille antaa mitään; mutta eiväthän he minulta +mitään pyytäneetkään. + +Paimenen elämä on joltisenkin omituista. Paimen ilmestyy monasti +ihmisten kesken melkein hullun kurisena ja päälle päätteeksi usein +vastoin omaakin tahtoansa. Sillä vähitellen villistyy hän metsän +eläväksi, kesäkauden alituisesti metsän suloisuutta nautittuansa. Eihän +mielestäni Pirttilän paimen, Aapeli Könkölä, talvella ollut muita +vallattomampi; mutta metsämatkoillamme oli toisin. Kerran saattoi hän +meidät kovanlaiseen hätään. -- Aapeli oli hyvä laulamaan ja +tavallisesti oli hän metsäkoulussamme laulun-opettajana. Hänen +laulu-intonsa se myöskin oli, joka sai meidät ahdinkoon. + +Eräänä päivänä olimme joutuneet tavattoman kauas metsään, sillä lehmät +juoksentelivat sieniä hakien eivätkä pysyneet tavallisilla kevätkesän +syöttömailla. Niin jouduimme erään lammen rannalle, jossa oli pieni +tölli. Töllin edustalla pesi pyykkiä eräs vanha nainen, tuohikengät +jalassa. Muutoin oli hän harmaassa, puolivillaisessa hameessa ja +röijyssä; päässä oli liina, sidottu juuri kuin leipojalla tai +kupparilla. Kun Aapeli joutui töllin eteen, alkoi hän kohta laulamaan: + + Minä seisoin lammin rannalla, + Ihanaisessa metsässä; + Näin, näin minä ämmän seisovan + Tuohisissa lötöissä. + +-- Mitäs joukkokuntaa te olette, koska tuolla lailla rääkytte, kun +ihmisen majaa lähestytte, sanoi meille vanha vaimo. Kyllä tästä on +joskus ennenkin paimenia sivu kulkenut, mutta ei net ole minulle, kies' +auta, tuollaisia mölötyksiä pitäneet. Jos ette paranna tapojanne, niin +salpaan teidät kaikki toinen toisenne perästä nauriskuoppaani. + +Minä rohkaisin luontoni ja menin puhuttelemaan mummoa, sanoen hänelle: +Ei Aapeli mitään pahaa meinaa, se vaan koettelee tehdä lauluja. + +-- Niin, tehdä lauluja, tehdä pilkkaa minun köyhän ihmisen +tuohivirsuistani. Sellainen oppi on parempi saavuttamatta kuin +saavutettuna. + +-- Kyllähän se taitaa niin olla, sanoin minä, mutta hän ehkä teki sen +epähuomiosta. + +-- Epähuomiosta! Tuleeko se epähuomiosta, että haukkua runomittaisilla +sanoilla -- luulenpa, että siinä tarvitsee hiukan miettiäkin, ennen +kuin värsyyn muodostuu lötöt ja ämmät, lammit ja rannat. + +Silloin astui Aapeli itse mummon eteen, vaikka hän sitä ennen oli jo +vähän siitä ulostunut, ja sanoi: + +-- Mitäs, mummo, haastelette? Salpaatteko meidät nauriskuoppaanne? +Tiedättehän sen, ett'ei se ikinä tapahdu. + +-- Sekö, sanoi mummo ja otti Aapelin kädestä kiinni ja niinkuin +tuulispää lennätti hän Aapelin nauriskuoppaan, jonka ovi oli raollansa, +ja paiskasi hirmuisella pamauksella oven lukkoon. Aapelin huuto kuului +kuopasta, niinkuin hengen hädässä taistelevan, ja minä pyysin hänelle +kaikessa nöyryydessä vapautta. Mutta turhaan. Kaikki meidän +rukouksemme, vaikka olisimme puhuneet sadasta suusta yht'aikaa, olivat +aivan ilman vaikutusta. Vihdoin, kun ei mikään auttanut, päätimme omin +neuvoimme toimittaa hänelle pelastusta ja rupesimme kiskomaan ovea +auki, mutta se kääntyi meidän kaikkein onnettomuudeksi. Ovea emme tosin +itse saaneet auki; sen aukasi mummo ja sumppusi meidät kaikki +päälletysten nauriskuoppaan, että olimme siellä kuin ladotut kalat. +Tyttöpaimenia hän ei yhtäkään sinne lennättänyt, jolla hän osotti, että +hän oli suuttunut miespuoliseen sukuun, mutta armahtavainen omaa +sukupuoltansa kohtaan. + +Nyt olimme mitä kamalimmassa tilassa ja hirmuisen ahtaalla. Meitä oli +yhdeksän poikaa ja kuopan laattia oli niin täynnä kaikenlaista rojua, +ettei ollut kaikille jalan sijaakaan. Entäs sitten pimeys, joka +kuopassa vallitsi, se oli pimeyttäkin pimeämpi. Minä kaduin, etten sen +sijaan, että rupesin Aapelin puolta pitämään, ollut pötkinyt tieheni +tuosta surman nielusta. Kuta enemmän aikaa tätä vankeutta kesti, sitä +enemmän rupesi minua huolettamaan karjakin, enkä minä tietänyt varmaan, +missä olinkaan. Olimmehan jo muutoinkin eksyksissä: lehmäin johdollahan +oli kotiin osaaminen ilmankin. Mutta missä lehmät; missä vapautemme! +Ainoa toivon kipinä, joka vielä kyti rinnassani, oli se, että nuo +naispaimenet, jotka vielä hengittivät Luojan vapaata ilmaa, kotoa +meille pelastusta toimittaisivat. + +Toinnuttuamme ensi hämmästyksestämme, rupesimme koettelemaan, +löytyisikö mitään asetta, jolla voisi kaivaa, tahi pääsisikö ylös +kattoon. Löydettiin parin kyynärän pituinen puukanki ja Aapeli kiipesi +naurislaarin laidalle ja rupesi työntämään kattoa ylös. Se alkoikin +rutista ja multaa rupesi tulemaan vahvasti silmillemme. Muutamat +hätäisimmät jo pelkäsivät tulevansa elävänä haudatuiksi. Mutta Aapeli +sanoi: En suinkaan minä voi kaivaa maansisään päin, täytyy kai minun +tungeta ylös päin, missä taivaskin on. + +Pian oli Aapeli kaivanut reijän kattoon, että päivän valo rupesi +pilkottamaan, ja hän pisti kangen ulos katosta ja huusi: + +-- Hei, pojat, huokukaapas nyt raitista ilmaa, ettette tukehdu. Sitten +hän tahtoi vetää kangen takaisin, mutta siihen olikin jo tarttunut käsi +ja se kuoleman voimainen. Aapeli kirkasi: Enempi painoa, pojat, ja +sukkelaan, ämmä on jo kiinni kangessa ja katolla istua kököttää. + +Silloin me myöskin hyppäsimme laarin laidalle ja tartuimme kiinni +kankeen. Nyt oli niin luja paino kangessa, että sitä olisi ollut itse +jättiläisenkin mahdoton ylös vetää, saatikka sitten yhden nais-ihmisen. + +Suuresta painosta lahistui laarin laita ja me rupesimme vajoamaan alas, +mutta ei vieläkään ollut kanki meidän vallassamme. Me riuhtasimme +silloin yhden kerran oikein vimmatusti ja nyt tuli muorin käsi kangen +mukana reijästä näkyviin. Me niinkuin takkiaiset kiinni käteen ja sitä +oikein vimmatusti vetämään. Vihollisemme oli mahdoton saada kättänsä +ylös, sillä me vedimme käsivarresta niin kuin kangestakin. + +Sepä naula veti. Rupesi kuulumaan katolta ääni: Laskekaa irti käteni! + +Mutta me kun olimme semmoisessa touhussa, emme malttaneet niin heittää +kättä, kun sen kerran olimme saaneet. Jopa yksi pojista huusi täyttä +kurkkua: Leikatkaa käsi poikki! + +-- Leikataan vaan! sanoimme muutkin. + +Nyt kuului jälleen ääni: Aukaiskaa, tytöt, pian ovi, avain on suulla, +niinkuin näette. He uhkaavat leikata käteni poikki. + +Samassa kuulimme avainta väännettävän lukossa ja ovi aukeni. Silloin +emme enään huolineet koko kädestä mitään, vaan päästimme sen +valloilleen. Pian, oikein pian olimme töllin tanhualla. + +Kun nyt siinä vielä rohkenimme seisoa, luottaen jalkojemme ripeyteen, +näimme tyttöpaimenet kaikki koossa ja muori tuli alas kuopan katolta. + +-- Oliko teidän hyvä olla, pojat, siellä kuopassa? Vieläkös tekee mieli +laulamaan? Kuka se oli, joka aikoi käteni katkaista? + +Me emme uskaltaneet ilmaista jutun alkajaa. Olimmehan paitsi sitä +kaikki olleet myöntyväiset siihen leikkiin, vaikka oli päivän selkiää, +ettei yksikään meistä olisi niin tunnotoin ollut, että olisi kättä +poikki leikannut, Olipa tuo vaan peloituskeino, jolla saimme +vapautemme. + +Muori piteli kättänsä toisella kädellänsä, josta huomasimme, että se +mahtoi olla vähän kipeä. Hän veti kuitenkin hian kätensä päälle ja +sanoi: + +-- Nyt saatte mennä matkoihinne, mutta Helmikankaan pojan pitää tulla +tänne huomenna. Minulla on puhuttavaa sinun kanssasi. + +Nyt huomasin tyttöjen kertoneen hänelle, että minä olin Helmikankaan +poika, ja minä sanoin hänelle nöyrästi jäähyväiset. Sitten me läksimme +etsimään karjaamme. + +Karjaimme kellot kuuluivat läheisyydessä ja kellon ääntä kohden kulkien +löysimme pian itse karjat. Jo lähestyi ilta ja me lähdimme kotiin päin, +ajellen karjaa edellämme. Mutta Aapeli Könkölä ei tahtonut enään +laulaa, kumminkaan mummon töllin läheisyydessä. Kaikki me myös +varoitimme häntä, sanoen sen hyvin sopimattomaksi, että tehdä vanhasta +ihmisestä pilkkaa. Tytöiltä saimme kuulla, ettei mummon aikomus ollut +meitä kauan kuopassa pitää, ainoastansa peloittaa meitä, että toisten +siivolla kulkisimme. Sillä, oli hän sanonut, jos pojat saavat +mielivaltansa pitää, niin he tulevat häijyiksi, että kaatavat nurin +sellaiset yksinäiset erämaan pienet töllit. + +Kun olin toisista paimenista eronnut ja karjani saanut kotini pihaan, +olin kahden vaiheilla, puhuisinko kellekään päivän tapauksesta. Koska +en kuitenkaan mielestäni ollut tehnyt niin suurta pahaa, etten sanoa +uskaltaisi, niin kysyin vaariltani, joka seisoi pihalla, niinkuin hän +tavallisesti seisoikin, jos sattui olemaan kotona silloin, kuin karja +kotiin tuotiin ja naisten haltuun suitsutarhaan laskettiin: + +-- Kukahan se vanhanlainen, iso ihminen on, joka pikku-lammin rannalla +töllissä asuu? + +-- Pikku-lammin rannalla töllissä! toisti vaarini. Ahaa! Se on Tellin +Amalia -- olikos karja tänään siellä asti? + +-- Oli. + +-- Tellin Amalia se on. Hän on jumalinen ihminen, mutta jättiläisen +voimainen. Oikein ihmetellä täytyy sitä voimaa naisessa. Puhuiko hän +teille mitään? + +-- Hän salpasi meidät kaikki yhdeksän paimenpoikaa nauriskuoppaansa. + +-- No, mitä hänelle teitte, että hän teidät vangitsi? kysyi vaarini +naurahtaen. + +-- Emme mitään suuria tehneet -- Pirttilän paimen, Könkölän Aapeli, +lauloi yhden värssyn töllin pihalla, kun mummo pyykkiä pesi. + +-- Mimmoinen se värssy oli sitten? kysäsi vaarini uteliaan-näköisenä. + +Minun täytyi kertoa se hänelle, niinkuin muistin. + +-- Siinäpä se! johan minä sen arvasin, ettei Amalia turhan tähden teitä +nauriskuoppaan paiskannut. Onhan värssy selvää pilkkaa. Muista nyt, +Heikki, ettet vaan rupea sen mummon kanssa kamppailemaan -- se on +voittamaton nainen. Se, joka meinaa mennä hänen kanssaan kisaamaan, +saapi huoleti panna kuolinpaidan päällensä, sillä suittaa tapahtua, +että mummo suuttuu ja vastustajansa paiskaa kuoliaksi. Mitä paimenpojat +hänen käsissänsä ovat muuta kuin heinäsirkkoja! + +-- Mutta hän käski minun tulla sinne huomenna -- uskaltaisiko mennä? +kysyin minä. + +-- Mene vaan, mutta puhu kauniisti hänen kanssaan. Ei hän ole mikään +turhan-aikainen ihminen. Hän oli meilläkin palveluksessa ennen, oli +oivallinen ihminen ja, kuten arvannetkin, roteva töissään. Mutta +niinkuin se tässä maailmassa on tavallista, että naiset menevät +miehelään, niin meni hänkin ja sai miehen kuin paistikkaan. Voimaa +hänellä oli kuin jättiläisellä -- menipä voimissa edelle vaimostansakin +-- mutta muutoin sellainen lurjus, ettei maassa vertoja, ja laittoipa +vihdoin itsensä kruunun omaksi. He elivät suuressa köyhyydessä melkein +kaiken aikaa, kuin olivat naimisissa. Mutta kun mies vietiin pois, +muutti Amalia asumaan sinne, jossa hän nyt on. Siitä on jo yli kolmen +kymmenen vuoden, kun hän sitä eräkäs elämää alotti. Siellä hän on itse +kaikki rakentanut ja peltoa muokannut. Sinun äitisi ja Amalia ovat +vähän toimissansa yhteen vivahtavat, vaikka voimissa eroitus, niinkuin +yöllä ja päivällä. + +Sen enempää ei vaarini puhunut ja minä sain päähäni lähteä +huomis-päivänä tekemään lopullisen sovinnon Amalia mummon kanssa. + +Samaan aikaan seuraavana päivänä olimmekin taas karjoinemme sen kauniin +lammin rannalla ja verkallensa lähestyin minä yksinäni tölliä, toiset +paimenet eivät tällä kertaa tulleetkaan tölliä lähelle. Minä en nähnyt +ketään pihalla ja ovi oli kiinni. Minä kolkutin hiljaa ovea ja sisältä +kysyttiin: Kuka siellä kolkuttaa? + +-- Helmikankaan poika, vastasin minä. + +Silloin aukeni ovi, ja minä astuin sisälle. + +-- Sinä tulit nyt jutuilleni, niinkö? kysyi Amalia, seisoen keskellä +laattiaa. + +-- Niin tulin. + +-- Istu! -- Hän osotti sormellansa lavitsaa pöydän edessä. + +Minä istuin kohta. + +Sitten otti Amalia hyllyltä vadin, joka oli täynnä nauris-hauvikkaita, +ja toisen vadin, jossa oli suolatuita sieniä, laski vadit pöydälle, +taittoi yhden reikäleivän kahdeksi ja pani leivän puolikkaat pöydälle, +sanoen: Ota ja syö! + +Minä panin käteni ristiin, siunasin hiljaa ja aloin sitten syödä leipää +ja naurishauvikkaita. Sieniä en uskaltanut maistaa, kun en ollut +kenenkään nähnyt niitä syövän. + +Amalia katseli syöntini laatua ja sanoi: + +-- Syö sieniä myöskin, maista edes! + +Minä en uskaltanut olla maistamatta, vaan otin sienen käteeni ja söin. +Mutta sepä ei hullummalle maistanutkaan. Söin yhden, söin kaksi, jopa +kahdeksan kappaletta niitä söin, ja kehuen sieniä makuisiksi lakkasin +syömästä. + +-- Kiitoksia paljon ruoan edestä! sanoin siirtyen pois pöydän luota. + +-- Niin, kiitos kiittämästäsi! Mutta minä sanon, että sienet ovat hyviä +syödä, vaikka Limingan ihmiset ylenkatsovat niitä. Sano nyt kotonasi, +kun menet, että olet eräkkään töllissä suusi sienillä saastuttanut. +Sano myös vaarillesi terveisiä, että hän käy minun luonani ennen kuin +kuolee, sillä minulla on sana sanottava hänelle. Ei mitään pahaa, +ainoastaan hyvää. Meillä on vaan jotakin, joka tarvitsee tulla +selville, ennen kuin toinen meistä kuolee. Lupaatkos sanoa? + +Minä lupasin. + +-- Niin, lapsi, nyt saat mennä karjasi luokse ja saat vapaasti iloita +nuoruutesi kukoistuksessa. Minä en tahdo olla koskaan paha lapsille, +vaikka en kärsi heidän ylimielisyyttänsä, ja kun en minäkään tee pahaa, +niin minä tahdon rauhan myös itsellen. + +Minä pyysin anteeksi kaikkein toistenkin puolesta eilispäivän +myllistyksen ja sen, että uhkasimme käden katkaista. + +-- Älä semmoisia huolehdi! Kyllä minä sen arvasin, ettette olisi +kättäni katkaisseet, vaan pelkäsin minä jo vähän sitäkin. + +Sitten minä lähdin ja menin karjani luokse. + + + + +KOLMASKOLMATTA LUKU. + +Välikäräjät. + + +Oli kerääntynyt useoita isonlaisia asioita, jotka eivät sallineet +odottaa syksyllä istuvia lakimääräisiä käräjiä, ja toimitettiin sen +tähden välikäräjät. Ne määrättiin pidettäväksi meillä. Noin viikkokausi +jälkeen minun käyntiäni eräkkään luona alkoivat käräjät ja kestivät +kaksi päivää. Meidän kauan aikaa joutilaana seisonut sali laitettiin +sellaiseen kuntoon, että siinä voitiin oikeutta istua; tuomarit +kirjurineen tulivat kaupungista jo ehtoolla ennen kuin käräjäin piti +alkaman. Niinä päivinä ei minun tarvinnut olla paimenessa, vaan sai sen +tehtävän yksi meidän piioista. Minäkin olin saanut haaston käräjiin. + +Jopa valkeni tuo oikeuden aamu ja ensimmäiseksi otettiin esille +Jaakko Helmikankaan julma asia. Häntä näet syytettiin varkaudesta +ja isänsä pahoinpitelemisestä. Kalpein kasvoin, muuttuneella +muodolla, vangin-puvussa ja raudoissa astui Jaakko oikeuden eteen +samassa huoneessa, jossa hän oli ensimmäisestä, vaikk'ei juuri +syntymä-vuodestansa asti temmerrellyt. Ehkäpä jotakin oli noissa +seinissä vielä jälellä, joka viatonta lapsuuden aikaa hänelle +muistutti. Horjuen astui Jaakon isäkin saliin. Hänen rinnassansa oli +ijäti pysyväinen murto poikansa, hänen ainoan poikansa kovasta saappaan +kärjestä. He olivat molemmat onnettomat. Minäkin puhuin sen kuin +tiesin, vaan en saanut valaa tehdä. Toiset ne todistivat valansa päälle +ja tuomio lankesi: + +Korkein ruumiin-rangaistus ja kuuden vuoden vankeus. + +Horjuen astuivat molemmat, isä ja poika, ulos salista ja Helmikangas +pyysi vettä juoda. Hän sai ja tarjosi Jaakollensakin ja niin he +molemmat ikuisen eromaljansa joivat. Niin, ikuisen eromaljan! Sillä +hädin tuskin ennätti ukko istumaan tuolille, joka oli porstuassa, kun +hänen elämänsä lanka oli katkennut. Niin kauan kesti hänen rintansa +hengen-huo'untaa -- poikansa tuomioon asti. + +Ei Jaakkokaan tullut pitkä-ikäiseksi. Hän tunsi nyt katkerasti, kuinka +väärin oli elänyt, ja sielun tuskat masensivat hänen muutoinkin heikon +terveytensä. Linnassa odottaessansa hovioikeuden päätöstä asiassansa +kuoli hänkin. + +Mutta vielä sananen välikäräjistä. Ennenkuin oikeuden herrat meiltä +läksivät, katselivat he meidän peltojammekin ja toivottivat viljaista +vuotta. Tuomari oli erittäin hyväluontoinen mies ja puheskeli isäni +kanssa paljon moninaisista. Usein, kun hän puhui hiljaa, katsahti hän +minuun päin, jos satuin läheisyydessä olemaan, ja minä kuulin hänen +sanovan isälleni: Teettekö sen? + +Isäni lupasi tehdä niinkuin tuomari oli sanonut. + +Asiat ovat monenlaiset. Tuo oikeuden herra oli tehnyt selvän monesta +pimeästä asiasta meillä ja maksanut, niinkuin laissa seisoi ja ihminen +voipi käsittää, kullenkin töidensä jälkeen. Minä sain myöskin tuomioni: +minun hän määräsi Ouluun, ensimmäisenä päivänä Syyskuuta astumaan +kouluun. + + + + +NELJÄSKOLMATTA LUKU. + +Uutta kohti. + + +-- Joutuin, joutuin, Heikki, kaikki reilaan! Meidän täytyy vielä tänä +iltana olla kaupungissa, sanoi isäni minulle Elokuun viimeisenä +päivänä, kun päivälliseltä päästiin. + +Äitini oli laittanut kaikki vaatteeni pieneen arkkuun hyvään +järjestykseen ja näytti olevan entistänsä nuorempi näköjänsä. Hän ehkä +oli iloinen siitä, että minua lähdettiin kouluun viemään. + +-- Kumpa hänestä tulisi pappikaan, niin ei se sitten olisi turha +kustannus, sanoi vaarini haukotellen penkillä. + +Minä kasasin pikku tavaroitani ja kaperrus-kalujani talteen poissaoloni +ajaksi. + +-- Pappiko! lausui siihen isäni. Onko papiksi pääseminen ainoa elämän +ehto? + +-- Niin, kelläs sen helpommat päivät on, arveli vaarini. Siinä minä +tein hullun kaupan, kun en lukenut itseäni papiksi niillä rahoilla, +jotka join. Olisinhan minä voinut olla niin hyvin rovastinakin, kuin +rovastin renkinäkin. + +-- Niin, vastakos havaitsette, kunnian-arvoinen appi, sanoi isäni. + +-- Vasta niin, vaan kyllä se ehkä on jo liian myöhäistä. + +-- Melkein se sitä lienee, sanoi isäni vähän naurahtaen. + +Pian olin minä täydessä reilassa lähtöä varten ja hevonen oli valjaissa +pihalla odottamassa. Vierimän ukkokin sattui olemaan meillä juuri +samana päivänä, sillä hän oli päivätöitä maksamassa. Kun ukko sai +kuulla, että minua viedään kouluun, huudahti hän: + +-- Ohoh! vai kouluun. No, sehän hyvä on. Ei suinkaan vielä tiedetä, +miksi herraksi aikoo tulla. + +-- Ei tiedetä, tulleeko tuota mitään, vaan joutaahan oppia edes aa:n +ii:stä täsmälleen eroittamaan. Vaan työtä hän on jo nähnyt tehtävän ja +kyllä hän siihen lisää oppii sitten kuin voimia tulee, sanoi isäni. + +-- No niinhän se nyt onkin, vaan kyllä se koulukin paljon maksaa ja +hukkaan se kustannus koulun käynnistä menee, jos ei herraksi meinaa +tulla, sillä virkamiehen-palkallahan vasta koulun kustannukset +palkitaan, arveli Vierimän ukko. + +Minä istuin kääsyihin isäni rinnalle ja sanoin jäähyväiset kaikille +saapuvilla oleville. Äitini puristi kauan kädestäni, vedet silmissä +seisoen kääsyin astimella. Yksi jupisi yhtä, toinen toista yhteen +ääneen, että, vaikka minulla olisi ollut viisi paria korvia, en +sittenkään olisi selvään kuullut niin sekaista puhetta. + +Vihdoin jouduimme matkalle. Isäni ajoi hiljallensa liinaharja +ruunallansa ja hajoitti puheillansa minun mietteeni. Mitä mietinkään, +jota hajoittaa tarvitsi? Minä mietin sitä turhaa rahan kulutusta, jonka +koulunkäynti tuottaisi, ja luulin äitini kyynelten osottavan häviön +pelkoa. + +Me ajoimme jo Limingan isolla niityllä. Sitä katsellen sanoi isäni: + +-- Tarvitsis paremmin ojittaa. + +Kova maantiehän siitä kulki. Olinhan pimp-pamppalanippuineni siitä +kerran juossutkin, olinhan muutamia kertoja sitä jo hevosellakin +ajanut, mutta suo siellä, vetelä täällä, äärin vierin pehmeä, siis +parempi ojitus tarpeen. + +-- Voisinhan minäkin auttaa ojituksessa, sanoin minä, sillä minä +tiesin, että isäni tahtoi sellaista sanaa. Olihan meillä pitkä osa +tuossa äärettömän avarassa pajupensaiden kotomaassa. + +-- Niimpä niin, vaan ensin opit jotakin tietämään, sillä Suomen maalle +uusi aika koittaa. + +-- Mikä uusi aika se on? + +-- Se on valon aika. Suomi on paljon takapajulla monen ulkomaan +suhteen. Enkö minä sitä tietäisi, kun olen niin paljon ulkomailla +kulkenut. Mutta kyllä täällä, pohjaisessakin, vaikka hiukan hiljemmin, +lämpimämpäin maiden rientoja toimeen pannaan, ja kun ne kerran jalan +sijan täälläkin saavat, niin ei niitä pane pakkainen -- minä tarkoitan +henkisiä, siveellisiä rientoja. Siis koeta sinäkin parastas, poikani, +ei oppi ojahan kaada eikä tieto tieltä työnnä. + +Nyt heräsin minä juuri kuin unesta, kuultuani tuon sananlaskun. Mikä +ikuinen viisaus löytyy meidän sananlaskuissamme! Nyt käsitin minä, mitä +oppimisella tarkoitetaan, nimittäin ettei ojaan kaaduta eikä tieltä +horjahduta, ja voihan oppinutkin työtä tehdä, vaikkapa kyntääkin. Nyt +käsitin minä, mitä varten virkamiesten täytyi olla oppineita. +Arvattavasti sen tähden, ettei heidän tarvitse tiedon puutteessa häilyä +oikealle ja vasemmalle, vaan pysyä asioissa keskikohdalla ja ohjata +kansan kulkua ja heidän erhetyksiänsä oikoa. + +Isäni huomasi pian muutamista sanoistani, että olin oikein arvostellut, +ja rupesi hän nyt minulle vapaasti juttelemaan uusista keksinnöistä +maanviljelyksenkin alalla, joita ei vielä montakaan Suomessa käytetty, +vaikka sanomalehdissä luettiin niitä ulkomaalla löytyvän. Pian olivat +suomalaisetkin niihin tutustuvat. + +Isääni kuullen ja hänen sanojaan miettien oli melkein huomaamattani +matkamme kulunut, sillä hepomme oli oivallinen ja nopsajalkainen, ja +niin saavuimme Ouluun. + +Kun olimme ajaneet Limingan tullista tuohon Oulun läänin pääkaupunkiin, +ajoimme vieläkin hitusen pitkin kaupunkia ja pysähdyimme Isolla uudella +kadulla erään matalan, viheriäiseksi maalatun talon kohdalle. Siinä +ohjattiin hevonen hiljalleen portista sisälle. Isäni päästi hevosen +aisoista ja asetti sen syömään kärryistä eväsheiniänsä. Tämän tehtyä +astuimme porstuaan. Porstua oli melkein pimeä, varustettu kun oli vaan +pienellä, kolmiruutuisella akkunalla oven päällä, ja päivä oli juuri +laskenut. Hämärässä haparoitsimme ovea, josta sisään astuimme. Vihdoin +moneen paikkaan turhaan siveltyämme ja seinähirsiä tapailtuamme, +löysimme oven. Vaan kuinka nyt ällistyimme, kun ei avainta ovessa +ollutkaan! Isäni kolkutti hiljaa ovea ja niinkuin kaukainen kaiku +kuului vienosti ihmis-ääniä jostakin päin, juuri kuin haudan +syvyydestä. Oli aivan mahdoton tarkimmankin korvan huomata, mistäpäin +äänet kuuluivat. Ovi ei kuitenkaan au'ennut. Isäni kolkutti uudelleen, +ja sama aaveen-tapainen kaiku uudistui myöskin, vaan ovi ei au'ennut. +Nyt loppui isäni kärsivällisyys ja hän karjasi voimansa takaa, äänellä, +joka olisi ollut kyllin voimallinen yli meren kohinankin kuulumaan: Tuo +Jerusalemin pimeys, mikä näissä kurjissa hökkelissä sitten vielä onkin! + +Se teki vaikutuksensa. Aivan toiselta puolelta porstuaa aukaistiin ovi +ja vahakynttilä jalkoinensa ja käsi pistettiin oven raosta porstuaan ja +sanat kuuluivat: + +-- Älkää nyt kuitenkaan sinne menkö, jos kukakin olette! + +Nyt huomasimme, että olimme yrittäneet pyrkiä talon ruokasäiliöön, joka +oli porstuaan laudoista laitettu, ja jos vielä olisimme hiukan +sivuuttaneet, olisimme olleet toisen hullun tien suulla, nimittäin +vinttiin menossa. + +Kirkkaassa vahakynttilän valossa astuimme reippaasti päämaalia kohden +ja astuimme ovesta sisälle. Nyt näimme, että seisoimme entisen Limingan +ruustinnan edessä, joka vieläkin vahakynttilä kädessä vakaisesti meihin +katsoen keskellä laattiaa seisoi. Samassa tulivat ruustinnan +tyttäretkin siihen. + +-- Antakaa anteeksi, kunnian-arvoinen ruustinna, vaikka vähän +tulistuin, kun pimeyden tähden en tiennyt, mistä sisälle päästä, sanoi +isäni. + +-- Se on hyvin ikävää, vastasi ruustinna, kun on niin kummallisen +kolkoksi nuo porstuat rakennettu. Luulisihan niiden samalla vaivalla +suuremmankin akkunan saaneen, vaan kyllä se enkä on vähän siitäkin +syystä, ettei varas niin oistonaan, oven kiinni pantua, pääse +porstuaan. + +-- Kyllä se niin on, mutta outo voipi sellaisessa pimeydessä pian +nenänsä taittaa ja tulla vieläkin oudommaksi, arveli isäni. + +Nyt päästivät ryökkinät aika naurun. Ruustinnakin naurahti vähän, +vaikka vanhuus ja pitkänlainen elämän kokemus ei enään sallinut +hänessä ison naurun sijaa puheesta syntyneille, tapahtumattomille +varjokuvituksille. + +Kun olimme istuneet, kävi yksi ryökkinöistä, jonka minä entiseltä +vanhimmaksi tiesin ja Annan nimellä tunsin, asettamassa kynttilöitetyn +lyhdyn porstuan seinään. Vähän sen jälkeen meni isäni ulos ja toi minun +vaate-arkkuni ja evässäkkini sisälle. + +Pian olivat ryökkinät laittaneet, yksi tulen kakluuniin, toinen +porsliinit pöydälle, kolmas leipurinpuodissa käynyt. Sitten he jotain +muutakin puuhaa pitivät, ruustinnan isäni kanssa tarinoidessa, ja +kaiken seurauksena tulikin teejuomingit. Siksi oli kolmihaarainen, +hopeankarvainen kynttiläjalka sytytettyine kynttilöinensä keskelle +pöytää asetettu. Tämän ihanan valon heijastaessa loin silmäni salin +peräseinään ja näin siellä riippuvan rovasti-vainajan kuvan, sekin +vanha tuttu minulle entisiltä pienuuteni ja köyhyyteni ajoilta. + +Mielestäni oli monta maailmaa yhdessä maailmassa, kun isäni isäntäväen +kysymyksistä innostuneena jutteli meri- ja maaretkistänsä, meidän +kaikkien kyyhkyisen hiljaisuudessa kuunnellessa. Usein oli jo +mielestäni ihan viimeiset sanat isälläni suussa, sillä luulin kaikki +maailmat ja maailmain asiat jo olevan lopussa; mutta silloin taas +ruustinna uudelleen pyysi tarkempaa selitystä hänelle näkemättömistä +maan paikoista ja jälleen avautui eteemme uusi näkö-ala. Minusta se +tuntui juuri kuin nuo etäiset seudut eivät olisikaan olleet koko meidän +maapallollamme, vaan äärettömässä avaruudessa, ehkäpä tähtien tuolla +puolen. Sillä minä ja ainoastansa minä yksin siinä seurassa en ollut +ensinkään maantiedettä lukenut. Jos olisi Aasiaa tai Afrikaa aivottu +sinä iltana ruveta lautaselta syömään maidon kanssa tai Eurooppaa +syömään teeleipänä, olisin ilman kieltämättä ollut valmis siihen. + +Teeveden juotua läksi isäni kotimatkalle, jättäen minun Jumalan haltuun +ja ruustinnan hoitoon. + + + + +VIIDESKOLMATTA LUKU. + +Ensimmäinen yö ja ensimmäinen lukukausi. + + +Minä sain asunnokseni erään pienen ja sievän nurkkakamarin, jossa oli +kaksi akkunaa, toinen valtakadulle, toinen poikki-kadulle. Siinä oli +huonekaluina pieni piironki, yhden-maattava sänky, pöytä, kaksi tuolia +ja kirjahylly. Jo samana iltana saatettiin minä tuohon uuteen +asuntooni. Sanaakaan puhumatta istahdin minä tuolille pienen pöydän +eteen, jolla kynttilä paloi, ja katselin ympärilleni. Olin näet jätetty +yksinäisyyteen ja luulinpa ovenkin olevan vahvasti kiinni, kuni +vankilan konsanaan. Hetkisen hiljaisuudessa mietittyäni ja katseltuani +uutta olopaikkaani, kuulin minä toisesta huoneesta pianon soittoa. +Haluni hehkui nähdä sitä likeltä, vaan kun ovea lähestyin, palasin aina +takaisin, sillä en tahtonut heitä häiritä ja luulin, etten saisi ilman +luvatta jalallanikaan yli kynnyksen astua. Pianon soitto lakkasi väliin +ja alkoi taas uudelleen. Loma-hetkinä istuin minä miettien, vaan kun +soitto alkoi, oli täytymys lähteä liikkeelle -- minun oli perin +mahdotonta soiton aikana istua. Tällaisessa tilassa olin kumminkin +puolentoista tuntia arviolta. + +Vihdoin au'aistiin oveni ja minä laskettiin illalliselle. + +Kuka arvaa ihastukseni, kun sain seurata ruustinnan perhettä ruoalle -- +samaan pöytään. Minä ajattelin itsekseni, syödessäni: minusta tehdään +kohta ensimmäiseksi syömään oppinut ja sitten vasta luku-oppinut. + +Kaikkein vaikein temppu oli minulle syödessä veitsien ja kahvelien +käyttäminen enkä niiden asettelemiselta ehtinyt täysin määrin +syömäänkään. Kuitenkin astuin kiitollisella mielellä pois toisten +mukana pöydän luota: + +Ehtoorukouksen pidettyä, jossa kaikki ruustinnan lukiessa olimme +seisoneet, astuin jälleen kamariini, ihmetellen sitä, että nyt jollakin +tavalla olin ruustinnan perheen jäsen. + +Päävastus oli mielestäni se, että minun tieni kulki salin kautta ulos. +Mieluummin olisin suonut, että olisin kamaristani päässyt suoraa +porstuaan, sillä en olisi tahtonut tuota hyvin siistittyä salia +porstuani jatkona käyttää. + +Plits plats, tararaaraa! kuului ehtimiseen kadulta maatessani, vaikka +meillä oli jo kaikissa huoneissa hiljaista kuin haudassa, ja yöleponi +tahtoi olla tukala saavuttaa. Vaan olikos ihme, jos tuo lakkaamatoin +plits plats hevosten kavioista ja tararaara kärryistä kadulla myöhään +yöhön asti kuului, kun oli huomispäivänä tuo lapsille tärkeä päivä, +jolloin koulut avattiin ja joksi kaikkien kouluun aikovien +välttämättömästi täytyi saapua kaupunkiin. Kun en muutoinkaan niin +helposti unta saanut oudossa huoneessa yksinäni ja kärryn-ajajat +ehtimiseen levottomuuttani lisäsivät, nousin ylös, raotin akkunan +varjostinta ja näin, että kuu himmeästi kaupunkia valaisi. Pitkin +valtakatua näkyi matkalaisia täysissä tamineissa, kärryissä istuen, +eteenpäin pyrkien. Huvikseni katselin minä sitä, ja matkustin +mietteiden valtakuntaan, jossa tutkin kaikkia ennen tapahtuneita +asioita ja haaveksin tulevia. Ennen kuin huomasinkaan, nukuin tuolille +akkunan pieleen. + +Vihdoin herätti minut yövartia, kun hän kadulla huusi: kello +kaksitoista lyön', kaksitoista lyön'! Minulle teki melkein ilkeätä tuo +yöllinen vartian huuto. Minä katsahdin kadulle ja näin kaksi yövartiaa +kävelevän, pitkät puukanget olalla, ja menin hyvin liukkaasti sänkyyni, +sillä minua hiukan peloitti, jonka minun häpeäkseni täytyy tunnustaa. +Toisissa kadun kulmissa uudistivat vartiat jälleen suurella äänellä +huutonsa, mutta viimein etenivät niin, ett'ei kuulunut muuta kuin +kaukainen kaiku heidän äänestään hiljaisessa yössä. + +Uni oli nyt kuitenkin paennut kauas minusta ja taas sai tunti +kuluneeksi. Surkiasti kuului torven toitotus tornissa yhden kerran, +eikä kauan kestänyt, ennenkuin jo samat saikkaniekat olivat huutamassa +akkunani takana. Silloin he kehuivat kellon yhtä lyöneen. + +Tuosta sain minä uutta miettimisen ainetta. Minä ajattelin tuota +huutamista aivan tarpeettomaksi, sillä jos vartiat huusivat sen +merkiksi, että olivat valveella sekä että ihmiset yön pimeydessä +tietäisivät, mitä kello oli, ilman omiin kelloihinsa katsomatta, niin +oli se kuitenkin yhtä vaarallinen kuin hyödyllinenkin. Siihen +tottumattoman yölepo tuli näet häirityksi ja pahantekijät, joita heidän +myöskin oli määrä silmällä pitää, osasivat hyvin tuota tavallisessa +rajoituksessa olevaa kulkua ja huutoa välttää ja tietysti he ani +harvoin joutuivat heidän käsiinsä. + +Aamu-yöstä nukuin ja heräsin vasta kuin herätettiin. Minun piti +varustautuman taisteloon, jota en ollut ennen koettanut. Pian olinkin +valmis lähtemään taistelutanterelle. + +Ruustinnan seuraamana astuin aamulla kouluun, jonne saapui lapsia hyvä +joukko, kaikilta ilmoilta tulleita. Minäkin sain näyttää lukutaitoani +ja nimeni kirjoitettiin talteen vastaisen varaksi. Pian saimme mennä +pois ja annettiin lupa levätä koko päivä, vaan huomenna piti +välttämättä saapua jälleen. + +Minä huomasin, että olin myöhästynyt ja liian paljo varteni venähtänyt, +sillä minut kirjoitettiin vasta-alkavien lukuun ja siis kaikkein +alhaisimmalle luokalle, johon muutoin kirjoitettiin enimmäkseen +kahdeksan- ja yhdeksän-vuotisia. Minun maine- ja ikätodistukseni osotti +sitä vastoin, että pian täyttäisin kolmetoista vuotta. Olisin melkein +antanut ikäni lyhentää ja itseni pienentää, jos se olisi ollut +mahdollista. Aika-lailla minä suuruuttani häpesin ja pelkäsin toisten, +nuorempain kumppanieni vähitellen rupeavan minua isäksensä sanomaan. +Kuitenkaan en voinut kohtaloani toiseksi muuttaa, vaan täytyi minun +olla niin vanhana ja suurena kuin olin -- pienennyskonstit kun olivat +niitä tarvittaessa kuivaneet kuin lasareetin suurus, niinkuin maalla +sanotaan. + +Ei ollut muuta neuvoa siis, kuin ruveta käyttämään totuttua keinoani +ahkeruutta ja koettaa päästä toisten, ennen ehtineitten jälille. Se +auttoikin. Alku aina hankala, ahkera se voiton saa, sanoi usein +opettajamme koulumaisteri. Hän oli huomannut tarkoitukseni, vaikka +kohta maantiedettä lukiessani ja karttaa tutkiessani luulin välistä +pääni sekaantuvan. Olin usein tuntevanani kuumain maiden auringon +korviani polttavan ja kuumain, kuumain tuulten henkeäni salpaavan, +siksi kuin se taas jäähtyi kylmäin maiden merillä ja jäävuorilla. + +Niin hyvin kartassa, maantieteessä, katekismossa, Piplian historiassa +ja luvunlaskussa, kuin myös kirjoituksessa, edistyin minä siihen +määrään, että jo ennen joululupaa maisteri eräänä päivänä sanoi: Ei +sinun tarpeen vuoksi enään tarvitsisikaan olla ensi luokalla, mutta +odotahan joululupaa, saat kevät-lukukaudeksi mennä toiselle luokalle. + + + + +KUUDESKOLMATTA LUKU. + +Asemani ruustinnan perheessä ja joululupa. + + +Ruustinnan poika oli jo aikoja sitten päässyt virkamieheksi ja +ainoastaan tyttäret olivat hänen luonansa. Niin oli ruustinna melkein +kuin pojaton. Tosi-olossa olin ruustinnan perheessä hyyrillisenä, asuen +heillä maksua vastaan. Ruokaa tuotiin minulle kotoa, vaikka se heillä +valmistettiin ja minä sain syödä heidän pöydässänsä. Mutta vieläkin +täydeilisemmässä tosi-olossa olin minä ruustinnan poika ja oikea +lempilapsi ja hänen tytärtensä veli. Ei äidillisempää hoitoa näet kuin +minä pruustinnalta sain, eikä sisarellisempaa lempeä kuin hänen +tyttäriltänsä nautin, voi mikään oikea sukulainen, äiti tai sisar, +antaa. Älköön tämä kuitenkaan millään muotoa oman äitini kirkasta kuvaa +himmentäkö, sillä vaikka heitä parhaimpina ihmisinä mailmassa rakastin, +niin ei se laisinkaan vähentänyt rakkauttani oikeita vanhempiani +kohtaan. + +Kun isäntäväkeni teki minulle sellaisia, joita minä en heiltä vaatinut, +niin tein minä myöskin sellaisia, joita he eivät minulta vaatineet. +Minä hakkasin heille puita, ha'in vettä ja juoksin puodissa ryökkinäin +asioilla, sillä heillä ei ollut varsinaista piikaa, kun heitä oli neljä +naisihmistä ja he olivat jääneet rovastin kuoltua melkein tyhjälle +pussille, ainoastaan pienellä eläkkeellä. Tosin heillä oli eräs +elähtänyt vaimo, joka kotonansa asuen kävi heitä aina auttamassa, +niinkuin pyykillä, juoman-panolla, laattioita pesemässä j.n.e.; mutta +luulenpa vaan, että avuliaisuuteni oli heille mieliksi ja eduksi. + +Jopa jouduimme joululuvan saaneeksi, noin viikkoa ennen joulua. Samalla +sain minä myöskin eron ensimmäiseltä luokalta ja niin oivallisen +todistuksen, että sitä kelpasi näyttää vaikka kenelle. Melkein olin +hypähdellä tuon lapun saatuani, siihen määrään olin vielä lapsellinen, +vaikka olinkin monta myrskyä maailmalla nähnyt, monta kovaa soutanut. +Mutta lapsella on kuitenkin lapsen mieli, ja se sallittakoon, sillä +liian aikaisena ollen voi pian tulla ylpeyden sarvesta kiinni +tarttuneeksi ja ehkä sitten korkealta pudoten taittaisi niskansa. + +Isäni saapui kaupunkiin samana päivänä kuin koulut suljettiin. Minä +pyysin ruustinnan tulemaan kanssani maalle, isäni tahtoi häntä myöskin. +Ryökkinät olivat päättäneet mennä jouluksi Haukiputaalle sukulaisten ja +tuttavien luokse, jonka vuoksi heitä emme pyytäneetkään. Minä laitin +itseni valmiiksi lähtöön ja aukasin vaate-arkkuni. Isäni kurkisti +siihen ja näki siellä sellaisia, joita hän ei odottanut minulla +löytyvän. Hän luuli minun liinavaatteeni olevan kaikki likaisina, mutta +kaukana siitä. Ne olivat ruustinnan toimesta puhdistetut ja ryökkinät +olivat neuloneet minulle lisää paitoja omasta kankaastansa ja vielä +panneet niiden päälle kiiltosilityksen. Vieläpä olin saanut sukkiakin, +jommoisia ei meillä kotona ollutkaan, ne niin sieviä. Nämät olivat +annettu minulle joululahjaksi. + +Nyt emme joutaneet paljon siekailemaan, sillä minun oli joutuminen isän +mukana pois kaupungista. Isäni aikoi tulla takaisin kaupunkiin vielä +ennen joulua Tuomaan markkinoille. Paras oli kaikkien oikein +ajattelevain mielestä, että koulunuoriso mahdollisuuden mukaan +toimitettiin pois markkinain jaloista, näkemästä sitä pahaa esimerkkiä, +jota markkinat tavallisesti synnyttävät. Syksymarkkinat olinkin nähnyt +ja joukon toisensa perästä humalaisia ja tappelukiihkoisia, siis en +lukua pitänytkään markkinoiden näkemisestä. Olinpa senkin nähnyt, +kuinka markkinoille kerääntyvät mustalaisjoukot pitävät hevossotaansa. +Aivan tyynellä mielellä ja suloisilla koti-unelmilla varustettuna +istuin sen tähden isäni rekeen, joka taaskin liinaharja-ruunan vetämänä +kiidätti meitä edelleen. + +Ruustinnan oli muutamain väliin tulleiden asioiden tähden mahdoton +lähteä Liminkaan. Juuri meidän lähtöä tehdessä, sai hän kirjeen +velipuoleltansa Simosta, jossa tämä ilmoitti tulevansa markkinoille ja +sisarpuolensa luoksi majaa pitämään. Siinä este, muutoin en epäile, +että hän olisi mukanamme lähtenyt. Niin saavuin sievästi kotipihallemme +ainoastaan isäni kanssa. + +Kaikkien silmät olivat minuun päin käännettynä ja enin osa kotini +väestä haeskeli sieviä lauseita suuhunsa minua puhutellessansa. Minä +huomasin selvästi, että he luulivat minun persoonani jo omivan +kokonaisen kasan herraa. + +Ensimmäinen toimeni oli tarinoida äitini kanssa. Minä juttelin hänelle +kaikenlaisia tapahtuneita viimeisen syksyn yksityis-seikkoja ja sain +hänen välisti oikein hyvästi nauramaan. + +Mutta hänpä vuorostansa sai minun ihmettelemään, kun hän syksyn +havainnoitansa minulle kertoi. Muun muassa hän sanoi saavansa uuden +äidin tahi oikeammin äitipuolen. Kuka oli tuo vaarini morsian? Ei +kukaan muu se ollut kuin erään lammen rannalla, joka oli minulle sieniä +syöttänyt, Tellin Amalia. + +Ensiksi tuo outo uutinen minua vähän hämmästytti, mutta kun asiaa +paremmin tutkin, niin huomasin, että se ei lainkaan ollut ajattelematta +syntynyt. Äitini näet kertoi, että vaari saapi pihan sivulla olevan +pienen kamarin asunnoksensa ja ruo'an isäni pöydästä. Amalia sai +samaten ruo'an talosta, vaan oli hän aikonut tehdä sen edestä taloon +työtä, niin paljo kuin ehtisi. Siis oli koko naimisen perustus siinä, +että Amalia pääsisi pois tuosta yksinäisestä, kolkosta korvesta +ihmisten ilmoihin vanhoiksi päiviksensä -- eipä hän muutenkaan koskaan +ollut aikonut eräkäs-elämällänsä taivasta tavottaa. Vaarini taasen +toivoi naimisen kautta saavansa itselleen vanhoiksi päiviksensä +omatakeisen hoitajan. Hän olikin kappaleen vanhempi morsiantansa ja +siis ikänsä vuoksi pikemmin hoitajan tarpeessa, kuin valittunsa. +Vihdoin oli Amalia Jumalaa pelkääväinen ihminen ja vaarinikin oli +alkanut sielunsa autuudesta huolta pitään. Niin ollen vanhojen +avioliitolle kaikki toivottivat onnea. + +Toinen äitini kertoma asia minua suretti. Se nimittäin, että hieroja ja +unen-näkijä Saara Sulkava oli kuollut. Hän oli löydetty kuolleena +omalla vuoteellansa meidän entisessä turvetöllissämme. Kuoleman +tapauksesta oli lääkärin tutkinto pidetty ja huomattu hänen kuolleen +sydämen-halvaukseen. Se minusta ikävä asia, että mummo raukka sai noin +yksinänsä olla ja kuolla, vaan mitäpä siihen enään voitiin. Mitä +Saaraan ja hänen elämäänsä tulee, niin oli hän tehtävänsä tehnyt, sen +kun hän voinut oli. Häntä oli pidetty melkein elinkautensa typeränä ja +taisi hän ollakin vähän vajavainen, mutta vaikka hän oli mikä oli, +enempää hän ei tarvinnutkaan, hän täytti kylläkin kutsumuksensa ja oli +hieromisella monta kertaa päästänyt ihmisiä lapa- ja käsisäryistä. +Monta kertaa oli hän uniansa kertomalla huvittanut, jopa toisinaan +itkettänytkin kuulijoitansa, ja toisinaan oli hänen uniensa kautta +isojakin asioita päivän valoon saatettu. Siis, vaikka hänen elämänsä +oli alhainen ja himmeä maallisessa merkityksessä eikä onnetar +elinpäivinänsä ollut hänelle suosiollinen, niin se oli hänen osansa ja +ehkäpä olikin taivaallisella tuomarilla toinen silmämäärä. Hänen osansa +voi kylläkin olla jalo ja loistava Herransa luona. + +Vaarini ei ollut kotona minun tullessani, että olisin häntä +tervehtinyt, ja päätin sen tähden käydä Korvenpäässä, tervehtimässä +vanhaa ystävääni, iso-enoani Aspelaa. Pian olinkin siellä. + +Ei siellä ensinkään näkynyt jälkiä Tolpan Pirjosta ja hänen perintönsä +tomusta ja homeesta. Niin oli kaikki siistiä, vaikka Pirjon Katri +emäntänä askaroitsi. Mutta niinhän Aspela jo aikoja ennen kehui, että +oiva vaimo minulle hänen tyttärensä, vaikka olisi itse ollut akka +mustalainen. Kyllä se siltä näkyikin. + +Aspela oli itse hiljakkoin päässyt seurakunnan vanhimmaksi ja oli +ihmeissänsä siitä, että juuri hän siksi valittiin, vaikka hän omia +puheitansa myöden ei ensinkään ollut siihen virkaan sovelias. Vaan minä +luulen hänen seurakunnan vanhimman arvon kunnialla ansainneen. + +Hänen kaksoispoikansa olivat terveet ja olipa heissä vähän ensimmäisten +kaksoispoikain kuvaa. He erisivät entisistä muun muassa siinä, että +olivat aivan yhden-näköiset. Katrin täytyi pitää toisen kaulassa nauha, +voidaksensa tuntea heitä, ja kun pojat olivat tuollaisella merkillä +merkityt, niin voi hän huoleti pitää heillä aivan yhtäläiset vaatteet. + +Katri emäntä laittoi minulle ruokaa. Aspela otti esille kasan +sanomalehtiä ja antoi minulle yhden käteeni, osottaen sormellansa +erästä paikkaa, jossa seisoi päällekirjoitus: Limingasta. Muutoin +kuului kirjoitus seuraavasti: + +Tämä suuri pitäjäs Pohjanlahden rannalla, johon kuuluu viisi +kirkkokuntaa, nimittäin Liminka, Lumijoki, Kempele, Tyrnävä ja Temmes, +on seudun rikkaimpia pitäjiä. Peltoja ja niittyjä löytyy runsaasti, +mutta metsät niin onnettoman huonot, että puu siellä, toinen täällä, ja +nekin enimmäkseen pajuja ja pieniä koivuja: rakennuspuuksi kelpaavia +täytyy etenkin emäkirkon seurakuntalaisten venyttää Temmeksen ylipäästä +asti. Köyhää kansaa on äärettömän paljo ja niiden seassa lukuisa joukko +työhön kykeneviä ihmisiä, joita täytyy elättää köyhäin kassasta. +Onnetonta on nähdä, että työhön pystyväin ihmisten täytyy syödä +armoleipää, mutta valitettavasti niin on, ja vaikea on käsittää, mistä +ensinkin se hirmuinen köyhäin paljous on tullut ja toiseksi, mikä olisi +tehtävä, että he voisivat saada työn ansiota. Sillä enin osa köyhistä +ei itsekään tahtoisi maata köyhäin kassan rasituksena, vaan kun täytyy. + + Kurjuutta säälivä. + +Minä olin ääneen lukenut tuon kaikki ja laskenut sanomalehden pöydälle. + +-- Mitäs siitä arvelet? kysyi Aspela. + +-- Minä arvelen, että se niin on, vaan millä sitä parantaa, en +kumminkaan tällä kertaa käsitä. + +-- Katsos tuotakin paikkaa, sanoi Aspela, näyttäen minulle erästä +toista kirjoitusta, viikkoa nuoremmassa lehdessä. Siinä luin: + +Vähäisen vastinetta kurjuutta säälivälle Limingassa. + +Suurella tarkkaudella olen lukenut kirjoituksenne, joka harvoissa +sanoissansa sisältää niin paljon. Kauan olen minäkin jo ihmetellen +katsellut tuota Limingan köyhä-liumaa ja luulenpa huomanneeni ne +pääseikat, joista meidän köyhän kansan monilukuisuus riippuu. Ensinkin +on perhehallinto taloissa niin huoletonta, että eipä juuri viitsisi +siitä kertoakaan; mutta koska olen seurakunnan opettaja, niin pidän +velvollisuutenani puhua suuni puhtaaksi. Palvelusväkeä pidetään niin +huonosti silmällä, että isättömäin lasten luku vuosi vuodelta eneneo ja +jo ensimmäisenä talvena tulevat äidit lapsinensa seurakunnan apua +nauttimaan. Huomattakoon sitten tuo Kekrin jälkeen tuleva niin sanottu +römppäviikko, tuo palkollisten rahojen surma. Silloin juovat ja syövät +ja ylellisyys-tavaroihin tuhlaavat rengit ja piiat palkkansa niin +tarkkaan, että tuskin monellakaan on neljännes kopeikkaa taskussa +uuteen palveluspaikkaan tultuansa. Kaunista! Mutta vielä muutakin voi +mainita. Mikähän siinäkin on tarkoitusperänä, että jos muista +seurakunnista tulisi kuinka paljo palveluspaikan hakijoita, niin +tottapa kohta sijan saavat ja juuri nämät muualta muuttaneet ovatkin +ne, jotka enimmin isätöintä lapsi-liumaa lisäävät. Sillä tiettyhän se +on, että ne ovat paraat hulivilit, jotka lähtevät kotiseurakunnastansa +liesuun. Näiden seurakuntaan ottaminen olisi mitä kiireimmittäin +lakkautettava. Muutoin siitä tulee viimein sellaiset köyhäin markkinat, +ettei hirviämpää ajatella taida. Toimiin ryhdyttäköön mitä pikemmin +kaikenlaisten paheiden hävittämiseksi. Otettakoon joutilaiden maiden +päälle enemmän torppareita ja annettakoon heille niin riittävä määrä +maata, että torpparin perhe sillä voipi elää ilman seurakunnan +apua saamatta. Nyt ovat olot niin surkeat, että torpparienkin +täytyy talvis-aikaan seurakunnan apua saada. Koettakaa, hyvät +seurakuntalaiset, kansan turmiota estää. + + L----n seurakunnan kappalainen. + +-- Siit' sait, sanoi Aspela, kun olin loppuun lukenut. Sitten hän vielä +ojensi käteeni lehden, aina uudemman, jossa seisoi: + +Kaikella kunnioituksella koetamme tästälähin seurata neuvoanne ja +parantaa niitä paheita, jotka ylimalkaan meidän piireissämme +vallitsevat, ja kiitämme nöyrästi neuvostanne, isällinen pastorimme +ja korkiasti kunnioitettava opettajamme. + + Limingan isäntiä. + +Sitten seurasi samassa lehdessä kohta perässä: + +Pastorimme on ryhtynyt kynäkäteen paheita vastaan. Pantakoon hänen +neuvonsa käytäntöön, mitä pikemmin sen parempi, koko laveassa pitäjässä +ja etenkin kaikki isännät innolla ryhtykööt toimeen. Tätä minäkin +puolestani muistutan. + + L----n pitäjään kirkkoherra. + +Nyt olin minä vähän vihainen itselleni, ett'en ollut tarkemmin lukenut +sanomalehtiä Oulussa ollessani. Olin näet muiden lukujen tähden +jättänyt koko syksyiset sanomalehdet lukematta. Kirjoitusten johdosta +juteltuani Aspelan kanssa palasin illan suussa kotiin. + + + + +SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU. + +Kirjava joukko ajatuksia. + + +Aika rientää eteenpäin ja sillä on kiire kulku. Me riennämme ajan +mukana tulevaisuuttamme kohden. Seis, aika! sanon ajalle, mutta hän on +kuuro, ei hän kuule. Kun ei aika anna maata, täytyy meidän askaroida, +että ajan ollessa ehtisimme. Minä istun taaskin kamarissani Oulussa, +sillä joululupa on ohitse. Minä olen astunut koulun toiselle luokalle +ja tietoni ovat kasvamassa. Tänään on kuitenkin lupapäivä ja aikaa +ajatella. Minä muistelen entisiä aikoja, muistelen kodon rauhaisia +lehtoja, lumipyryjä ja pakkasia ja joulun kirkkoreisuja, muistelen +joulukuusia ja kynttilöitä ja vaarini häitä loppiaisena. Minä ajattelen +Aspelaa, ajattelen pastoria ja rovastia ja sitä, että he saarnaavat +yhdennellä-toista hetkellä ja sittenkin kuuroille korville. Minä +muistelen Pirttilän Paavoa, jota turhaan kotoa tavotin, sillä hän oli +mennyt maanviljelys-opistoon. Onnistukoon hänen pyrintönsä. Vierimän +ukkoa, minun ensimmäistä tuttavaani tässä elämässä, muistan, ja +Loviisaa, joka on jo muorivainajansa kokoinen. Kaikki he ovat hyviä, +syntiähän tekisin, jollen heitä muistaisi. Koulumuistojeni näkymölle +ilmestyvät tätini miehinensä, nuot isäni sisaret ja Kyöpelin pettäneet +Huopalan tyttäret. Heidän luona vanhempaini kanssa käydessäni olimme me +rikkaita ja he olivat rikkaita ja olimme siis siinä laskussa kaikki +rikkaita. Mikä on rikkaus? Eikö se ole turhuus ja hengen vaara. Miksi +tavara on tullut opettajakseni, enkä ole köyhäksi syntynyt? + +Tässä pysähdyn ajattelemaan tämän mailman ja ihmisonnen pyörivää +ratasta. + +Miksi markkinamiehet ovat humalassa, huutavat ja hurjasti ajavat? +Vaatiiko kaupanteko liikoja ryyppyjä? Kaikki kovasti ja hurjasti +ajaminen kaupungin kaduilla on sakon uhalla ikipäiviksi kielletty ja +kuitenkin muuan markkinamies on, humalassa huutaen, hurjasti ajanut ja +vikuuttanut ruustinnan jalan ja erinomaiseksi onneksi on sanottava, +ettei jalka katkennut. Mitä hyödyttää laki, jollei sitä täytetä? + +Mikä etu-oikeus on ruotsalaisilla lapsilla suomalaisessa kaupungissa +anastaa kaikkein paras mäki Pokkisen törmältä ja osottaa meille +Suomalaisille matalampi ja huonompi? Minä kun olen Suomalainen, niin en +kärsi, että meille annetaan huonompi mäki ja tänään kun on laskiainen, +istun ennen kotona ja mietiskelen, kuin että laskisin tuosta pilkatusta +mäestä ja istuisin kelkassa Ruotsalaisten nauruna. + +-- Heikki, Heikki! + +Nyt herään minä unelmistani. Se on vieno nais-ääni, joka minulle puhuu +toisesta huoneesta. Ääni on tuttu, se on ruustinnan. Minä hyppään ylös, +menen kamaristani saliin, lähenen sohvaa, jonka päällä ruustinna lepää. +Hän lepää -- siliä hänen säärensä on kipeä, se on sidottu. + +-- Heikki! Etkö mene jo, ennen kuin tulee pimeä? + +-- En, hyvä ruustinna täti, en menekään. + +-- Miks'et? + +-- Laskekoon toiset minunkin edestäni. + +-- Ruotsalaisetko? + +-- Aivan samat. + +-- Entä jos itse olisit Ruotsalainen. + +-- Niin menisin Ruotsiin. Taikka jos täälläkin olisin, niin pyytäisin +nöyrästi saada laskea mäkeä Suomalaisten mäestä, sillä tietääkseni mäet +Oulussa ovat Suomen. + +-- Suomen mäet ne niin ovat, mutta Suomalaisia net Ruotsalaisetkin +ovat, jotka Oulussa asuvat. + +-- Ja kuitenkin he häpeämättä kutsuvat itseänsä Ruotsalaisiksi, ollen +Suomalaisia. Mitä, täti, tarkoitatte? + +-- Sana Ruotsalaiset tarkoittaa säätypersoonia Oulussa. + +-- Niinpä kunniansa pitäkööt ja kaikki mäet. Minä kun olenkin +maanmoukka. + +-- Sinä olet, Heikki, kateellinen ja pahalla hatulla tänään. + +-- Kunpa hattuni sellaiseksi tunnen, pysynkin kotona, sillä se on +putkan uhalla kielletty Suomalaisilta laskea Ruotsalaisten jäämäestä. + +-- Niin, ei saa mennä toisen valmiille valkamalle. + +-- Niin, älkööt tulko Ruotsalaiset esi-isäimme valmiille valkamalle. + +-- Tiedätkö, mitä Ruotsalaiset ovat hyväksemme tehneet? + +-- Heidän kielensä maahamme tuoneet. + +-- Eikö muuta? + +-- Ja meidän kielemme kahleissa pitäneet. + +-- Niin, sinä puhut maan kielestä, vaan muuta? + +-- Ja väkemme anastaneet. + +-- Ha-ha-ha, sinä pyörit siinä mäessä kuin kärryn pyörä. Tee niinkuin +tahdot! Sillä minä huomaan, että suonissasi virtaa Suomalaisen veri. + +Silloin menin minä kamariini. + + + + +KAHDEKSASKOLMATTA LUKU. + +Lyhyen pysäyksen merkki. + + +Aikoja on monenlaisia maailmassa. Mutta pää-aikoja on kaksi: sodan aika +ja rauhan aika. Tähän asti olin minä elänyt rauhan aikaa; nyt tuli +rauhan leutoisuudelle pysäyksen merkki. Sodan aika koitti. Kaksi vuotta +olen kulkenut koulua ja suorittanut kaikki, mitä Suomen kielellä voikin +suorittaa. Ruustinnan perheessä asuessani olen oppinut hiukan ruotsia +ja olisin enemmänkin oppinut, jos olisin sitä halulla harjotellut. +Mitään merkillisiä ei ole tapahtunut entisestä. Ainoastansa joku +suomalainen koulukumppanini on tuttavakseni tullut. Kaikki entiset +tuttavani Limingassa elävät terveenä ja minä itsekin olen siellä. + +Mikä nyt on? Kaikki varusteleikse -- hirmun päivät ovat ovella. Kukaan +ei enää puhu muuta kuin sodasta. Se, kenellä pyssy, laittaa sitä +kuntoon, jolla ei ole, se koettaa sitä hankkia, joka ei saa pyssyä +ostaa, se katselee itsellensä jotakin muuta kättä pitempää. + +Postit tuovat pahoja sanomia. Pitkä-silmällä on nähty pahoja enteitä. +Merellä luovailee peloittelijat laivain muodossa. Vielä istumme +kumminkin hyvässä turvassa, väylät on huonot, rannat ovat matalat, +meriviitat ja reimarit ovat poissa ja Marjaniemen pookista ei lähde +tulijalle apua. + +Oulusta tulijat kertovat kummia: Laivat lähenevät kaupunkia hyvässä +järjestyksessä, vältellen sievästi kaikki karipaikat. + +Maan kavaltaja, onneton, kurja, kuka lieneekään! kuuluu yhtenään -- +varmaankin Luodon luutsit. Oli, kuka oli, mutta tuho on tullut, +mihinkäs nyt mennään! + +Sydänmaan korpiin ja erämaihin kai täytyy lähteä, jääköön maat, metsät +ja manteret, jääköön pellot ja niityt. Poimikoot köyhät viljan +pelloilta, tehkööt heinää köyhät tulevain aikain varaksi, me mennään, +vaikka kohta matkan päämäärä olis Tuonela -- näin sanoivat pelkurit, ja +ne, joilla oli paljon tavaraa. + +Sellaiset, jotka tiesivät, ettei heidän varansa kannata pitkiä +pakoretkiä, eivätkä myöskään peljänneet, uhkasivat mennä Lapinkankaalle +pitkään kuuseen, kurkistelemaan, mitä Limingalla tapahtuisi. + +Meidän Temmes-varrella on myöskin kiirettä -- kalleuksia pannaan +säilöön. Minä muistan ruustinnan perheen. Maksoi mitä hyvänsä, se on +pois kaupungista saatava. Isäni on valmis heitä noutamaan ja me +lähdemme kolmella hevosella. + +Yhtenä vilinänä menee koivun vesat ja pajupensaat silmissämme, meidän +ajaessa, sillä me ajamme hengen edestä eikä kauan kestä ennen kuin jo +olemme Kempeleessä. Kempeleestä lähtee paljo hevosmiehiä kaupunkiin, +sillä sana on tullut: Tulkaa avuksi! + +Me riennämme kaikella kiiruulla kaupunkiin, niin kuin vaan hevoset +entää. Tullaan perille. Hälinä on hirmuinen kaupungissa. Me ajamme +ruustinnan asunnolle. + +Täällä ollaan johonkin lähdössä, vaan ei tiedetä mihin. Sillä hämmästys +on vallan saanut. Me työnnämme kapineita kärryihin ja ihmiset nousevat +niihin myös, mutta yhtä joukosta kaivataan, se on Anna ryökkinä. Selma +ja Aina nousevat ruustinnan kanssa kärryille. Vielä vähän odotusta -- +Annaa ei näy. Suru valtaa naisten, jopa meidänkin mielet. Sillä meren +hallitsija on jo kaupungissa. Rummut pärisevät, kansaa liikkuu kaikilla +kaduilla kuin pilveä. Rummun ääni ei ole sotarummun. Ääni on minulle +tunnettu. Kansaa ajetaan rummulla pois vihollisen jaloista. Päivä ei +paista, se kätkee kasvonsa ja Annaa ei näy. -- Miehet kävelevät vitkaan +kirveinensä, lapioinensa, seipäinensä, kirouksia kuuluu kaduilta ja +Anna ilmestyy pihaan erään herrasmiehen saattamana. Minä katson tuota +herraa silmiin ja näen hänen kasvoissansa tuomarin kasvot, jotka tunnen +välikäräjistä. Kaikki myöntyvät neuvoomme, että mennään, ja niin +lähdetään, sillä kalliimmat on pelastettu, jääköön romut. Minä katson +taakseni vasta tullin ulkopuolella ja mielestäni on kaupunki niin +ihana. Minä huokaan Herralle, ettei tarvitsisi nähdä maatamme +ruoskittavan ja häväistävän, eikä Oulun paennutta kunniaa. + +Kempeleessä täytyi huokauttaa hevosia, sillä niillä oli ylen raskaat +kuormat ja kiireestä kulkemisesta ja paljosta vetämisestä olivat ne +pakahtumaisillaan. Kestikiervari oli mielestämme levähdyspaikaksi +sopivin, ja me ajoimme siis sinne. Samassa kuin pihaan pääsimme, ajoi +Tyrnävän pappi perässämme pihaan ja hänelläkin oli kääsyissänsä kaksi +rouvasihmistä. Kaikki herrasväki menivät sisälle. Minä jäin isäni +kanssa pihalle hevosia riisumaan, juottamaan ja ruokkimaan. Oi, kuin +olivat luontokappaleet vaahdossa! Sääli minun tuli hevosraukkoja. + +Kun olimme hevosille holhousta antaneet, astuimme pirttiin. +Täällä oli rahvasta kaikenmoista. Ensinnä veti huomioni puoleensa +ovipielessä penkillä istuva, vanha ukko, joka saarnasi ihmisen +sydämen kuvakirjasta, ja oli hänellä siinä joukko hollipoikia +kuuntelijoina. Pöydän päässä istui kolme elähtänyttä miestä, enemmin +isännän-näköiselle vivahtavia, lyöden korttia. Karsinassa istui joukko +naisia ja sieltä kuului hiljainen rupatuspuhe. Minä tirkistin sinne ja +näin keskellä joukkoa istuvan vanhan nais-ihmisen, joka ennusti +korteista. Minä kuuntelin vähän, saadakseni tietää, mitä hän puhui, +mutta puhe oli kaikkea muuta, vaan ei järjestettyä. Siihen tuli +miehiä veheriäisissä vöissä, linjalaivoja ja liinaharja hevosia, +vaunulla-ajajia, pyssyn-kantajia, saarimaita, veden juoksuja, kuoleman +hautoja, onnettomia häitä, vasikan-nahkoja, vaarallisia vehkeitä, +meri- ja maamatkoja, oikeushuoneita, tukussa rahaa, j.n.e. + +Aikani sitä kuunneltuani, silmäsin pirtin perä-akkunan edessä seisovaa +miestä, joka oli kuntien kauppias. Hän näytteli lapsille kuvaa, jossa +oli kellon kuva. Minä vilkasin myöskin tuohon tauluun ja luin siinä +sanat: Havaitse, o ihminen, sillä tuomiokello kulkee. Minä satuinkin +sanomaan sanat niin, että isänikin kuuli, joka takanani seisoi. + +-- Se on tuomiokello, sanoi isäni ja osti sen. + +Mielestämme oli pirtissä liian sekalainen seurakunta. Mentiin sen +tähden takaisin pihalle ja syötiin siellä evästämme. + +Noin kolme tuntia viivyttyämme läksimme ajamaan. Tuomari, ruustinna ja +Anna ensimäisellä hevosella, Alina, Selma ja minä toisella, ja isäni +viimeisenä. Hänen kuormassaan oli tavattoman paljon tavaraa. +Ihmeeksemme ei tullut Limingan niityllä yhtään hevosmiestä vastaamme +eikä jalkamiehiäkään muita, kuin tuo vanha tarinoiva soturi Paavolasta, +jonka minä yksin siinä joukossa tunsin, sillä minä muistin hänen +Aspelan huviretkeltä. + +-- Onkohan siellä kaupungissa linjalaivoja? kysyi ukko. + +-- Kyllä kai niitä on linjassakin laivoja, sanoi tuomari. Menisittekö +ajamaan niitä pois? + +-- Milläpä minä niitä ajan, vaan jos saisin niitä nähdä. Ehkä +antaisivat minulle vehnäkorppuja, arveli ukko. + +-- Mitä turhia, älkää häpeän tähdenkään menkö viholliselta almuja +kerjäämään! sanoi tuomari. + +-- Menenkö minä kerjäämään? Ilman pyytämättä minä heiltä korppuja saan. + +-- Mitä puhutte? kysyi tuomari ja hyppäsi pois kärryistä maantielle. + +-- Mitäkö minä puhun? Olenhan minä vanna soturi, tottahan sen verran +heille teen kiusaa, että yhdet vehnäkorput saan. + +-- Minä en voi ymmärtää teidän ajatustanne, antakaa asiaan selitys! + +-- Ei mitään selitystä sellainen herra tule minulta saamaan, joka +pakenee vihollista, vastasi soturi jatkaen kulkuansa ja työntäen +itseänsä sauvallansa eteenpäin. + +Tuomari nousi kärryihin ja taas ajettiin edelleen. + +-- Mikähän veruke tuokin oli! lausui tuomari. + +-- Se on vanha sotamies Paavolasta, sanoin minä. + +Tästä saivat he pitkiä jutun aineita, ruustinna ja tuomari. Jutut +kävivät läpi koko Suomen viime sodan. Se oli mitätöintä kunnottomuutta +ja velttoutta ja tavan takaa kuulin minä mainittavan Klingsporin nimeä. +Se oli tuomari, joka puheita piti, ja toiset kuuntelivat ja väliin +keskeyttivät. Ruustinna aina, niinkuin päätökseksi, sanoi: Se oli +mitätöntä kunnottomuutta ja velttoutta. + +Vihdoinkin pääsimme kotipihallemme. + +Täällä oli laitettu lämmin ruoka meitä odottamaan ja jokaisella oli +kyllin uteliaisuutta kysellä meiltä uusia tietoja sodasta. Isäni +naulasi tuomiokellon kuvan seinään ja alkoi sitten väelle kertomaan, +mitä hän sodasta tiesi. Hän kehoitti kaikkia mihinkään menemättä +urhoollisesti odottamaan, mitä tuleva olisi. Sillä me kyllä voimme, jos +pelkäämättä olemme, sanoi hän, tehdä ison aikaa vastarintaa. Me +pistämme sellaisia viisi yhteen vartaaseen. + + + + +YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU. + +Päivä jälleen paistaa. + + +Kauas on vihollinen karkotettu rannoiltamme ja vapaasti saamme jo +hengittää. Talvi on tullut. Minä tiedän jo; mitä vasten Anna ja tuomari +tahtoivat viimeisessä hädässä toisiansa tavata. Heistä on keskellä +hälinää muodostunut sievä pariskunta ja meillä on heidän häitänsä +vietetty. Ruustinna asuu meillä kahden nuoremman tyttärensä kanssa. +Ryökkinät neulovat ja kutovat mitä sievimpiä kankaita Oulun +herrasväelle ja ruustinna opettaa köyhiä lapsia lukemaan ja tyttöjä +neulomaan ilmaiseksi, sillä köyhillä ei ole varaa maksaa. Tuomari +on rikas, senkin olen saanut tietää, ja hän on heittänyt pois +tuomarin-viran ja ostanut suuren talon jossakin kaukana Savossa. Hän +näet ei viitsinyt palvella sijais-tuomarina -- ennen rupesi hän +maanviljelijäksi. Huolimatta siitä, etteivät hänen suuret sukulaisensa +hyväksyneet hänen menetystään, tekee hän, niinkuin hyväksi näkee, ja +elää onnellista, hiljaista maa-elämää rakkaan rouvansa keralla. + +Mustia pilviä liikkuu vielä valtiollisella taivaalla, mutta toivotaan +kuitenkin rauhaa. Sillä aikaa pojat reippaasti äkseeraavat ja laulavat: + + Jos vihollinen rannoillemme metelinkin tois, + Ol' valmis häntä pikaisesti pakoittamaan pois! + +Jos hän uudistaisikin tulonsa ja alkaisi maatamme piirittää, niin +Limingassa kumminkin oltaisiin valmiina häntä tervehtämään, sillä nyt +ei kukaan pakenisi. Isäni sanat olivat menneet läpi koko seurakunnan, +että yksi Suomen mies helposti pistää heitä vartaaseensa viisi. Kunnia +olkoon jaloille Liminkalaisille siitä, etteivät sanaansa pettäneet ja +paenneet, vaan tyynnyttivät mielensä ja olivat kukin taloissansa, +jättäen korpiin ja erämaihin menemisen toisille, jos niin halusivat. + +Viljamme on korjattu. Sato tosin ei erittäin runsas, kuitenkin +riittämään asti. Me harjottelemme ampumaan. Moni riihen-nurkka on +saanut luodin poskeensa, sillä olemme käyttäneet riihien nurkkia +maalitauluina ja valkoista tuohenpalasta pilkkuna ja tarkastipas meillä +moni mies, moni poika osaakin ampua. On siis hyvä toivo. Suurimmat, +pulskimmat miehet ovat ne, jotka palvelevat sotaväessä; välkkyviä +kiväärejä näemme usein, etenkin pirteissä, sillä ulkona on kylmä. +Vanhat soturit katselevat ilomielellä nuoria, uljaita sotapoikia, ja +itarat talon-isännät raapaisevat korvallisiansa ja sanovat: sotamiehen +palkka on ylen kallis, kunpa kelpaisivat isännät itse äkseeraamaan, +ett'ei tarvitsisi maksaa toiselle. + +Sanomalehtiä luetaan ahkerammasti kuin ennen, sillä uutisille ollaan +erittäin kärkkäitä. Uusissa sotilaissa löytyy runsaasti opin-intoisia, +jos paljon haluttomiakin ja vetelehtijöitä. Ne, jotka eivät anna +velttouden vallita, ryhtyvät johonkin toimeen, mikä lasten opetukseen, +mikä mihinkin keveään työhön, mutta ani harva oikeaan talonpoikaiseen, +raskaaseen työhön. Siitä nurisevatkin muutamat talonhaltiat, peljäten +heidän unehuttavan työvoimansa ja jäävän sotilasviran loputtua +virattomiksi herroiksi. Jopa muutamat uskaltavat mennä niinkin +pitkälle, että pelkäävät heidän vanhana joutuvan nälän-näkijöiksi. +Olisihan se surkeata, mutta lienee siinä hiukan tosiperääkin, sillä se +on paha asia maalla asuville, jos ruumis totutetaan pois maan-työstä. + +Mutta minä jätän pelkojen ajan ja menen joku vuosi eteenpäin. Silloin +olemme selvässä rauhassa, vaikka tosin jyskeiden muisto vielä korviamme +kuumottaa. Katsokaamme, mitä tuttavakunnassani on huomattavaa. + +Menemme ensin Vierimälle. + +Helläsydäminen ukko on näinä raskaina aikoina huolestunut ja saanut +puolen päätänsä paljaaksi. Jos kenelle, niin on sanoma rauhasta juuri +hänelle semmoinen ilonsanoma, että nuortuvansa ukko siitä luulee. +Loviisa on jo täysi ihminen ja tekee vielä työtä isänsä kanssa torpan +vainioilla ja huoneissa. + +Aspela on ostanut itsellensä toisen talon entisen lisäksi ja hallitsee +nyt molempia. Sodan puuhista huolimatta on hän viljellyt maata +uutterasti ja hyvin edistynyt. Hänelle on onni ollut myötäinen, +niinkuin toimelliselle tavallisesti. Karjan enentämisessä ja voin +valmistamisessa puuhataan Aspelan taloissa. Voin valmistamista vasten +on Aspela toimittanut veivikirnun ja on Aspelan emäntä ruvennut +kirnuamaan kylmiltään, heittäen pois tuon tyhmän tavan, että +päällispönttöjä saunassa palvata, niinkuin muilla Limingan emännillä +tapa oli. Tästä saa hän tosin toisilta hienoja irvistyksiä, sillä +toiset emännät luulevat Aspelan emännän voimäärässä leivisköillä +hävinneen. + +Pirttilän talossa on pientä riitaa Paavon ja hänen sisarensa välillä. +Paavo on palannut maanviljelys-opistosta ja ruvennut antamaan +sisarellensa neuvoja karjan hoidossa, sen mukaan kuin on siellä nähnyt. +Mutta sisar kun on vanhoillaan olija, ei tahdo entisestä tavasta +luopua. Paavo saa kuitenkin isänsä kanssa sisarestansa voiton, sillä +sisar uhkaa mennä maanviljelys-opistoon karjakko-oppilaaksi, muka +Paavolle harmia tehdäkseen. Kuitenkaan hän ei mene, vaan tekee niinkuin +veljensä häntä neuvoo. + +Muuten on tullut koko seurakunnassa yleiseksi tavaksi, että olkoon +köyhä tai rikas, niin kahvipannun täytyy olla melkein aina puolitiestä +porossa. Hiiliä aina karhotaan ja häkää huoneeseen saatetaan ja +oivalliset rukiit ja ohrat kahvia vastaan vaihdetaan. + + + + +KOLMASKYMMENES LUKU. + +Helmikankaan talo ja asukkaat. + + +Helmikankaan talo lähellä Temmesjokea: Iso piha, pitkä asuinhuone-rivi. +Asuinhuone-rivin toisessa päässä joelle päin on sali, toisessa päässä +pellolle päin pirtti, välissä on kolme kamaria, kyökki, iso porstua, +josta käy ovi joka huoneeseen. Tallirivi: talli, samassa jaksossa kaksi +aittamaista huonetta ja jatkona kolme heinävajaa, joista kahdessa +pidetään kaikenlaista. Navetta, toinen pää harmaa, toinen uudenpuun +valkoinen jatko: siinä on sijaa viidelle-kymmenelle lehmälle. +Lammasnavetta, erillään navetasta: sijaa sadalle lampaalle. Toinen +asuinhuone-rivi: yksi pieni kamari, pesutupa ja vieressä karjan veden +lämmityshuon. Aittarivi: pellolla kappaleen matkaa karjakyökistä: neljä +isoa aittaa vierekkäin ja niiden takana isonlainen kivi, jonka Jaakko +Helmikangas-Oinosen raha-arkku on tehnyt kuuluisaksi. Talossa löytyy +vielä kaksi saunaa: kylpysauna ja mallassauna, paja, yhdeksän riihtä +olkilatoinensa, peltoja ja niittyjä runsaasti, metsämaata paljon, vaan +puut harvassa ja pieniä. Sisältää tiluksia 1 3/4 manttaalia. + +Pesutuvan vieruskamarin asukkaat: iso-isäni Pietari Pietarinpoika +Helmikangas, syntynyt Helmikankaan talossa, ja hänen vaimonsa Amalia +Helmikangas, syntyisin Okeroinen, syntynyt Ängeslevällä, ollut ennen +naimisissa mäkitupalaisen Tahvo Tellin kanssa. + +Minun isäni Heikki Pertunpoika Helmikangas-Huopala, syntynyt +Lumijoella, Helmikankaan talon isäntä. Hänen vaimonsa: Maria +Pietarintytär Helmikangas, minun äitini. + +Minä: Ennen Heikki Marianpoika, vaan nyt Heikki Heikinpoika +Helmikangas. + +Huoneista on sali ja kaksi kamaria ruustinnan hallussa. Niissä hän +elelee ja asuu ja askaroitsee kahden vielä naimatonna olevan tyttärensä +Alinan ja Selman kanssa. + +Salissa on kahdet kangaspuut ryökkinöiden varalla, sillä ryökkinät ovat +kankaiden kutomiseen ja neulomiseen hyvin harjaantuneet. Ruustinna kun +on alkuansa köyhän nimismiehen tytär ja saanut nuorena luvan henkensä +ylläpidon lisäksi neuloa ja kangaspuita polkea, on itse opettanut +tyttärensä noihin käsitöihin. Sitä paitse ovat tyttäret kaupungissa +hankkineet etenkin neulomiseen lisä-oppia. Ruustinna ei itse voi enään +kankaita kutoa, kun hänellä on viallinen jalka, mutta hän elääkin +eläkerahallansa kyllä ilman työttä. Hän eläisi hyvinkin, mutta köyhät +tahtovat riistää liian suuren osan, sillä he käyvät laumottain häneltä +pyytämässä, niinkuin he ovat ruustinnan pappilassa asuessakin tehneet. +Hän ei ole koskaan köyhän suuta kiertänyt, josta häntä köyhä kansa +siunailee. + +Limingan tyttökoulu köyhille: Sitä puolta salista, jossa ei kangaspuita +ole, käytetään maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kouluhuoneena +köyhille tytöille. He saavat oppia neulomaan, lukemaan, kirjoittamaan +ja lukua laskemaan, mutta paljokos siihen mahtuu! Koulu on ruustinnalle +ylen kallis, sillä hän antaa oppilaillensa myöskin ruoan koulupäivinä +ja opetuksen ilmaiseksi. + +Alina ryökkinä: Ikäluokassa melkein keskimäinen, hoikkavartaloinen, +korkeakasvuinen, mustat hiukset, kasvojen väri punertavan valkoinen, +mustanruskeat silmäteräset, vivahtava äitinsä näköön; luonne: +päättäväinen, rohkea. + +Selma ryökkinä: Nuorin ruustinnan lapsista. Tukevavartaloinen, lyhyt +kasvulta, vaaleanverinen, siniharmaat silmät, matala otsa; luonne: +vitkaan kaikkia asioita punnitseva, ajattelevainen, kaikkia kohtaan +ystävällinen, hellä ja sääliväinen. + +Pirtissä asuvia: meidän ruotimuori Anna Kaisa Sahalainen, 94 vuoden +vanha, hyvämuistinen, ahkera puhumaan, etenkin vanhoja sota-asioita, +närkäsluontoinen, kippuranenäinen. + +Vanhin renkimme Antti Lehtimäki: syntynyt Temmeksen kappelissa, roteva +työmies, harvapuheinen, innostuu joskus suuremmissa asioissa, +suoraluontoinen ja rehellinen. + +Lauri Mikkonen, renki: Syntynyt Piippolassa, roteva ja erittäin taitava +töissään, harvapuheinen ja malttava, on kuitenkin yhden kerran lyönyt +miestä, Jaakko Helmikangas-Oinosta. + +Matti Alalampela, renki: Syntynyt Puolangalla, maantyöhön vetelä, ei +paljon muuta tekisi kuin tervahautoja polttaisi, sopimaton Limingassa +olemaan, teräväpuheinen ja juoksupuheiden lennättäjä. + +Aapeli Könkölä, sotamies meidän ruodussa, entinen Pirttilän paimen, +syntynyt Limingassa, hyväluontoinen ja lystikäs, roteva työssään, hyvä +laulu-ääni, aikoo ruveta lukkariksi. Tekee maantyötäkin. + +Tilta Kurkisuo, piika: Syntynyt Limingan Heinjärven kylässä, kiitettävä +töissä ja käytöksessä, sopiva esikuvaksi palveluspiioille. + +Priita Kirppanen, piika: Syntynyt Paltamossa, oivallinen, vaikka vielä +nuori; leipää anellen tullut Liminkaan. + +Kreeta Luhankoinen, ruokkotyttö: Syntynyt Limingassa, yhdentoista +vuotinen, aika äkäpussin alku. + +Oli talvella ja Heikin päivänä, kuin minä tämän taulun oikein +tarkalleen toimitin. Samasta Heikin päivästä puhun enemmän seuraavassa +luvussa. + + + + +YHDESNELJÄTTÄ LUKU. + +Heikinpäivä Helmikankaalla. + + +Meidänkin seurakunnassa on jo vähän tavaksi tullut viettää nimipäiviä +pienellä kestillä. Heikinpäivänä toivotti isälleni onnea koko talon +väki aikaiseen aamulla ja tuli niitä onnentoivotuksia minullekin. +Kaikki toiset tervehtivät meitä molempia kädestä, mutta ruokkotyttö +Kreeta Luhankoinen ei tervehtinyt isääni, vaan ainoastaan minua. Kaikki +saivat kahvia ja vehnäleipää. Kreeta myöskin, mutta kun isäni huomasi, +ett'ei Kreeta hänelle toivottanutkaan onnea ja sen johdosta sanoi +hänelle jotakin, suuttui Kreeta ja jätti kahvin ja vehnäleivän +nauttimatta. + +Näkipä Kerstilän patruunakin hyväksi tulla isääni tervehtämään -- +se sama, joka samaan aikaan, kuin isänikin, oli ostanut talon +Helmikangas-Oinoselta. Hän oli kauppias Oulusta, joka tahtoi myös +viljellä maata. Ja mahtava tuo mies olikin ja rikas. Hän tuli oikein +pulskissa turkeissa, välkkyvillä hevosilla ja ajoneuvoilla. Isäni +palveli häntä juuri kuin Kerstilän patruuna olisi ollut hänen isäntänsä +eli herransa. Minä katselin häntä juuri kuin jonkinlaatuista +kummitusta, sillä hän pyöräytteli itseänsä niin aaveentapaisesti, +vaikka hän muuten oli paksun paksu mies ja kolmella leu'alla +varustettu. Kaikesta hänen käytöksestänsä täytyi päättää, että mies on +totinen rikas, sillä hän joka toisen sanan päälle rykäsi ja katsahti +ylös kattoon. + +Tuli toisiakin vieraita meille: Aspela emäntinensä, Pirttilän Paavo ja +hänen isänsä, Riikola emäntinensä ja molemmat isäni sisaret miehinensä. + +Oli jo pilkkopimeä, kun viimeiset vieraat tulivat, ja taivaalla liikkui +tähtiä, niinkuin pakkasella tavallisesti. Me kumminkaan emme tienneet +pakkasesta mitään, kun istuimme lämpöisessä huoneessa. Huoneen ahtauden +tähden oleskelivat emännät pirtissä äitini kanssa, sillä meillä ei +ollut kuin yksi kamari omissa hoteissa, kun ruustinnalla oli kaksi. + +Kerstilän patruuna näytti olevan yli kaikkein toisten vierasten, sillä +hän istui pöydän päässä, pitkä piippu hampaissa. Toiset istuivat +ovipielessä ja mikä missäkin totisina kuin aakkoskirjan kukot. +Ainoastaan Aspela pisti väliin jonkun kokkasanan. + +Isäni ja Kerstilän patruuna puhuivat keskenään Englannin kieltä, joka +isältäni kävikin kappaleen sujuvammasti kuin Kerstilän patruunalta. + +Minä olisin mielelläni ollut pirtissä, vaan isäni käski minun olemaan +kamarissa, toimittamassa kynttilän-niistäjän tointa. + +Vieraille laitettiin illallista ja kannu olutta ja viinaakin oli +nautittavana. Puheita pidettiin kaikenlaisista aineista, +maanviljelyksestä, maanviljelys-opistosta, karjan-hoidosta. Olut rupesi +vähän kielenkantaa liikuttelemaan ja Pirttilän Paavokin, vaikka muutoin +harvapuheinen, yhtyi usein puheisiin, kehoittaen pontevasti +maanviljelyksen ja karjan-hoidon parantamiseen. Mutta kun hän puhui +metsän istuttamisesta ja metsänhoidosta, rupesivat muutamat ukot +imelästi nauramaan. Aspela vaan oli Paavon puolella ja sanoi: Metsän +istuttaminen ja hoitaminen ei olisi hullumpi, kun se vaan tulisi +toimeen. Metsä olisi hoidettava juuri kuin kotinen puutarha, sillä +meidän toimeen-tulomme tulevaisuudessa riippuu siitä, millaisia +metsämme ovat. + +-- Metsiäkö! huusivat tätieni miehet melkein yhteen suuhun, mitä me +metsillä tehdään? Meillä kun on kerran peltoa ja niittyä. Sillä sitä +eletään emmekä suinkaan voi puita syödä, eikä sahatukkia meidän +metsistä kuitenkaan nouse meidän eläessä. Pitäköön tulevainen +polvikunta polttopuustansa huolta, ja jos eivät pidä, niin muuttakoot +sinne, missä on puita, jollei, niin paleltukoot. + +Nämät kumpikin olivat juuri ne, joilla oli paraat metsät koko kylässä. + +Kerstilän patruunakin yhtyi puheeseen, saatuansa ensin suurella +vaivalla kaikki kolme leukaansa liikkeelle. + +-- Kyllähän metsät hyvät ovat ja olishan se hyvä esimerkiksi +minullekin, kun olen laivojen kustantaja ja omistaja, että saisin ottaa +laivan rakennuspuita omasta metsästä; mutta koivunrisujako ja +aidanseiväs-puitako minä laivapuiksi ottaisin! Laivat tulevat ylen +kalliiksi ja vetävät paljon rahaa. Ne tulisivat paljon halvemmaksi, jos +puut saisi omasta metsästä. + +-- Sitten patruuna on turhaan ostanut Limingasta talon. Olisi ollut +sopivampi ostaa talo jostakin Tavaskengän sydänmailta, sanoi toinen +tätieni miehistä. + +-- Minä en usein ostakaan hyvillä rukiilla huonoja ohria, arveli +patruuna, rykäisten ja katsahtaen kattoon. + +-- Tuntuuko puheeni ohraiselta? kysäsi tätini mies. + +Kerstilän patruuna ei puhunut siihen mitään, vaan sanoi isälleni +muutamia sanoja Englannin kielellä ja läksi pois. + +Isäni jäi tämän jälkeen harvapuheiseksi, vastasi vaan muutamiin +täydellisiin kysymyksiin. Tämän huomasivat toiset pian ja alkoivat +mennä yksi toisensa perästä pois, ja myöhäinen jo olikin. + +-- Kyllähän on Kerstilän patruuna upeata miestä, sanoi vaarini, +tultuansa sisään kamariin vierasten mentyä, -- mahtaneeko hänellä olla +omaa kaikki? + +-- Tietysti, vastasi siihen isäni. + +-- Mutta minä pahoin pelkään, ettei ole kaikki kultaa kuin kiiltää. + +-- Omaa hänellä tietysti on kaikki. + +-- Mahdotonta! Minä muistan, kun hän oli pieni puotipoika ja köyhä, +ett'ei sen köyhempi kukaan voi olla. Minä en saa sitä päähäni, että +olisi omaa kaikki. + +-- Kyllä hän on mies, joka sen ymmärtää, sanoi isäni ja meni talliin. + +Äitini astui myöskin kamariin ja alkoi puhua Kerstilän huonosta +palkollisten ruo'asta. + +-- Täytyyhän sitä uljuutta jostakin idartaa, virkkoi vaarini, jos ei +muusta niin työväen suusta -- sitä minä en ole koskaan tehnyt, +juopponakaan ollessani, vaikka muita tyhmyyksiä olen kyllä tehnyt. + +Tähän loppui Heikinpäivät Helmikankaalla, eikä mihinkään asiaan tullut +selvää päätöstä. Kaikki asiat jäivät ajan tuomittavaksi ja aikapa se +aina on asioita muodostellut. + + + + +KAHDESNELJÄTTÄ LUKU. + +Muutosten aikakausi. + + +Minä olin viettänyt seitsemännentoista nimipäiväni. Koulunkäyntini oli +jäänyt penkin alle, sillä se päättyi ennen mainittuun kahteen vuoteen, +ja nyt täytyi minun tehdä kotonani rengin työtä täydellisesti. Siitä en +kumminkaan ollut pahoillani, sillä työni tehtyä sain minä myöskin +joutohetkinäni harjotella lukemista ja siten lisätä tietojani. + +Olin jo käynyt rippikoulunkin. Se oli viimeinen koulunkäyntini; sen +jälkeen alkoi toisenlainen koulu, nimittäin elämän taistelu. + +Isäni oli hyvän luontonsa tähden tullut toisia auttaneeksi. Hän oli +lainannut rahaa ja myöskin mennyt takaamaan joitakuita, uskoen +ihmisistä hyvää. Näiden uskottujen seassa oli kaikkine kiiltoinensa +myöskin Kerstilän patruuna. Kaupungissa käydessä oli hän viekoitellut +isäni pistämään nimensä alle yhteen suurenmoiseen velkakirjaan, eikä +kauankaan sen perästä luettiin sanomalehdistä hänen tehneen konkurssin. +Niinkuin ukkosen lyömänä luki isäni tuon uutisen ja luki sen uudelleen +oikein monta kertaa. Mutta jos hän olisi lukenut sen miljoonan kertaa, +seisoi siinä aina samat numerot, jotka osottivat, ettei omaisuus +likimainkaan velkoihin riittänyt. Silloin sai odottaa, mikä siitä +seuraisi. + +Oli tuolla lihakkaalla takaajia kokonaista viisitoista. Käräjiä käytiin +ja rähistiin ja viimein tuli edeltä arvattu loppupäätös: joka +takaukseen menee, niin maksakoon. + +Silloin rupesivat vasarat paukkumaan, juuri kuin pajassa. Kaikilla +ilman suunnilla paukkui vasaroita. Silloin meni tavaroita oikein +suristen alennettuun hintaan. Kerstiläkin myötiin ja Aspela sen huusi. + +Nyt oli kaikki myyty, mitä velallisella oli, mutta vajaus oli vielä +suunnattoman suuri. Isäni ei ollut kuitenkaan suurimman velan +takuumies, ja hänen osansa oli sillä kuitti, kun maanpäällinen oli +jokainen ripale myyty ja kaikki puhdas raha luovutettu. Maa, +ainoastansa maa jäi jälelle. + +Se oli heilahdus, ankara rytkähdys. + +Nyt oli isälläni edessä himmeä tulevaisuus. Vielä oli toisia +takausvelkoja maksamatta. Kaikki tuomiot lankesivat yhdessä ryhmässä ja +maa, Helmikankaan maa, kuulutettiin huutokaupalla myytäväksi. +Huutokauppa pidettiin ja talo meni hirveän vähästä ja Aspela huusi +senkin. + +Nyt oli meillä mieron tie edessä. + +Aspela oli neljän talon isäntä, mutta meillä ei ollut mitään. +Palkolliset saivat olla, jos tahtoivat paikoillansa, Helmikankaalla. +Isäntäväki vaan tuli uusi. + +Aspela tarjosi Helmikankaan taloa isälleni arennille, mutta isästäni ei +ollut enää minkään toimittajaa. Hän oli pahasta mielestä tullut +sairaaksi ja palajamaton reisu olisi meillä edessä. Minä rupesin +rengiksi Aspelaan. + +Äitini ei tosin ollut iloinen, vaan ei juuri surullinenkaan. Hän muutti +jälleen entiseen turvetölliinsä asumaan, vieden isänikin sinne. Kolme +päivää eli isäni siellä ennenkuin kuoli. Aspela auttoi hänen hautaan, +mutta isäni sisaret miehinensä eivät tulleet hautajaisiinkaan eivätkä +millään auttaneet, sillä isäni oli kuollessansa kerjäläistä köyhempi. + +Vaarini vaimoinensa saivat luvan asua Helmikankaan pihan sivukamarissa +ja ukko puheskeli usein: Enkö minä sitä jo Heikki-vainajalle sanonut? + +Tämäpä vasta aika rytinää on ollut. Minä olen sen kestäessä +miehistynyt. Asiat olivat suuret enkä minä niille voinut mitään -- +tein vaan työtä niinkuin mies, niinkuin renkimies. + +Mutta Vierimän ukko oli saanut naapurinsa jälleen takaisin. Kuitenkaan +ei ukko saanut sitä kauan nähdä, sillä hänen vapautensa päivä koitti, +jota hän oli halulla halainnut. Hänkin kuoli. Kaiken elämänsä ajan oli +hän liikahtamatta asunut samassa torpassa Helmikankaan maalla ja nähnyt +Helmikankaan talossa monta mullistusta, joka ei suuresti häntä +liikuttanut. Hän pysyi torpparina vaan, ollen oikia kunnian torppari. + +Ukon kuollessa oli Loviisa neljänkolmatta vanha ja minä yhdenkolmatta. +Luonnollisesti olin minä hautajaisissa. Se oli oikea surun juhla +Loviisalle, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt, ja minä itkin +silloin kahdesta asiasta: Vierimän ukon muuton ja Loviisan kyynelten +tähden. + +Loviisa oli kykenemätön täyttämään torpan vaatimuksia, jonka jokainen +kyllä mahtanee ymmärtää. Hänen tulevaisuutensa näyttää siis hämärältä. + +Ihmisen ikä on tikkaa kirjavampi, ja aikojen kuluessa pyörii +alituisesti ihmis-onnen pyörät. Siinä ei ole vähintäkään pysäystä, ei +patsasta eikä napaa. + +Ruustinna on lakkauttanut koulun-pitonsa ja astunut nauttimaan +töittensä hedelmiä tuolla ylhäällä. Hän on jättänyt Ainan ja Selman +vielä tänne muutosten mailmaan onneansa koettelemaan ja he asuvat +vieläkin Helmikankaalla. Kosijoita on myöskin siellä käynyt ja ne ovat +olleet talonpoikia. Pirttilän Paavo on ruvennut siellä usein +vierastelemaan, sillä hänen isänsä on kuollut ja sisarensa on joutunut +naimisiin kauas Limingasta. Oivallista emäntää talossa tarvitaan. Alina +ryökkinä on ottanut kihlat vastaan ja uskaltaapa suoraa päätä mennä +rovastin tyttärenä talon-emännäksi. + +Pian häätkin pidettiin ja Pirttilän Paavo sai kelpo emännän. + +Nyt oli Selman aika ikävä ja hän miettii ja myhähtelee entiseen +tapaansa, jos joku häntä puhuttelee. Hän tavataan usein pirtissä +istumassa sisarensa luona, neulous polvella. + +Seurakuntaan tulee nuori pappi. Hän on korkian konsistoriumin +määräämänä sinne saapunut apupapiksi. Hän ei tiedä seurakuntaan +tullessansa mitään meidän oloistamme. Hän on kuitenkin mies, jonka +moista harvoin nähdään -- erittäin siivoluontoinen ja asiat tyystin +mietiskelevä. -- Jonkun aikaa seurakunnassa oltuansa tutustuu hän +ystäväksi säyseiden isäntien kanssa ja saapi siten Pirttilänkin talon +vierastuspaikaksensa. Hän suostuu Selman suopeaan käytökseen, sillä hän +huomaa Selmassa kappaleen kaltaistansa, eikä kauan viivy, ennen kuin +nuo molemmat aateksivaiset ovat tavanneet toisensa sydäntensä +syvyydessä. Selma on huomannut vaikutus-alansa tahtonsa mukaiseksi ja +astuu papin rouvana äitivainajansa asunnosta. + +Näin on ruustinnan perhe oikealle tolalle ja onnelliseen asemaan +saatettu. + +Entäs Loviisa? Sellaisessa tilassa kokemattoman naisihmisen on vaikeata +päättää, mikä oikeastaan olisi tehtävä, kuin Vierimän Loviisan oli +isänsä kuoltua. Vierimän ukko ei ollut aivan vähissä varoissa ollut ja +muutamat taisivat arvella hänen omaisuuttaan vielä suuremmaksikin. +Muutamia torpanpoikia ja sotamiehiä olikin jo käynyt Loviisaa +kosimassa, mutta hän ei ollut antanut vielä kenellekään selvää +päätöstä. Muutoin tulivat torpan kirjat nyt laittomiksi, sillä ne +kuolivat ukon kuollessa. Jotkut olivat jo käyneet Aspelan luona +puhumassa torpan kirjain uudistuksesta, jos he tulisivat Loviisan +kanssa naimisiin, mutta Aspela ei ollut mitään suoraa vastausta +antanut. Hän tahtoi ensin kuulla Loviisan mielipiteet asiassa. +Sittemmin Aspela määrättiin Loviisan holhojaksi ja siitäkin syystä +tahtoi hän katsella asiaa tarkemmin. Pesäkirjoitus pidettiin +Vierimällä. Aspela otti tavarat huostaansa ja Loviisa muutti myöskin +Aspelaan, palvelukseen. Vesissä silmin hän jätti rakkaan kotinsa. + + + + +KOLMASNELJÄTTÄ LUKU. + +Ikuinen kauppa. + + +Minä asuin Helmikankaan talossa, palvellen iso-enoani Aspelaa. Minulla +oli hauska olo. Niinä aikoina ajattelin hyvin vähän taikka ei mitään, +vaikka muutamat sanoivat minun ajattelevan liiaksikin. Tosiaan en +itsekään tietänyt, kuinka oli. Lapsuuden tuttavakunta oli hajonnut eli +kehittynyt, en tiedä, kuinka tuo oikein oli. Ainakin olivat he tulleet +joko liian suuriksi tahi liian pieniksi ja minä mietiskelin maailman +pyörähtäneen yhden liian kerran ja sen kaiken vaikuttaneen. + +Aspela oli erittäin ystävällinen minua kohtaan. Hän sanoi monta kertaa +hänellä olevan juteltavaa minulle. Mutta hän piti minua vaan puntarissa +eikä pitkään aikaan puhunut minulle mitään salaisesta asiastansa. + +Äitini asui mökissänsä ja eleli, niinkuin ennen, mutta oli melkein +entistä köyhempi. Kuitenkin hän rakasti tölliänsä -- se oli hänelle +omatakeista, omaa tekemää, ja oma käsi-ala on ihmiselle rakkainta. + +Vaarini kuoli lyhyen taudin jälkeen ja pian seurasi hänen vaimonsa, +Amalia eräkäs, perässä. Niin oli hän saanut melkein unhotettuna asua +perintötalossansa viimeiset aikansa ja nähdä tyttärensä miehinensä +lapsinensa perikatoon korkeilta portailta joutuvan. Kaksi suurta +kumousta oli hän eläissänsä nähnyt: omansa ja vävynsä. Viime aikansa +oli hän elänyt uskossa Herraan. Äitini ja minä olimme melkein ainoat, +jotka heitä muistivat. Äitini oli tosin saanut paljon surua maistaa, +mutta kun oli kaikista päässyt, oli hänen taakkansa kevennyt. + +Äidillänikin oli jotakin kielen takana, niinkuin Aspelalla, nim. +minulle sanottavaa, mutta molemmat odottivat, että minä itsekin jotakin +sanoisin. Minä kuitenkin ajattelin, ja tein, niinkuin ajattelin -- +lakkasin pois rengin virasta ja muutin äitini luokse ja aloin innolla +tehdä työtä torpan hyväksi. + +Eräänä päivänä sanoi äitini minulle, kun olimme niityllä: Poika minulla +on ja työhön pystyvä, mutta ei ymmärrä mitään muuta. Sinä näet, että +minä alan tulla vanhaksi, ja kuitenkin kulutat sinä aikaa hukkaan ja +vanhennutat itsesi myös -- etkö jo huomaa -- -- -- + +Minä huomasin kyllä, mitä äitini tarkoitti, mutta en ollut +noillanikaan. Ja mitäpä siihen voinkaan, kun en ollut vielä mitään +harkkinut. + +Kuluipa tuota kuitenkin aikaa kotvasen ja minä tein tavallisuuden +mukaan kirkkoreisun. Minä satuin tulemaan kirkon rappusilla Loviisaa +vastaan, ja hän silmäsi niin terävästi minuun, että oikein hätkähdin. +Se oli ennen Jumalan-palvelusta ja minä kysyin häneltä: Oletko käynyt +hautuumaalla? + +Hän oli juuri sieltä tulossa. + +Minä olin juuri aikeissa sinne mennä ja pyysin häntä uudelleen tulemaan +ja hän läksi seuraani. + +Me kuljimme kaikkien kuolleitten tuttavaimme ja sukulaistemme +haudoilla. Minä luin isäni hautataulussa kirjoituksen, jonka olin jo +ennenkin lukenut ja se kuului: "Vähä ja paha on ollut minun elämäni +aika, eikä ulotu minun isäini kulkemisen aikaan." + +Minä ajattelin kauan noita patriarkan sanoja ja ihmettelin, että isäni +oli kuollessansa määrännyt ne sanat ristillensä maalattavaksi. + +Loviisa luki ne myös ja sanoi siihen: Se on oikein. + +Kun olimme kulkeneet kaikki ympäri, erkanimme ja menimme kirkkoon. +Loviisa meni toisesta ovesta ja minä toisesta enkä minä nähnyt häntä +koko Jumalan-palveluksen aikana. Mutta kun olin kirkosta pois lähtenyt +ja maantiellä kotiin menossa, saavutti minut Loviisa, ja me teimme +yhdessä matkaa. Kun siinä kaikenlaisia keskustelimme, tulin minä +ajatelleeksi, että Loviisa oli jakanut lähes puolen tusinaa +vasikannahkoja ja oli vielä vapaa. Silloin kuin taikavoimalla heräsi +minussa lapsuuden muistot uuteen eloon ja minä pyysin häntä tulemaan +meillä käymään, äitini luona. Hän tuli. + +Äitini säikähtyi, kun minä tulin Loviisan kanssa sisään, sillä se oli +hänestä jotakin outoa. Kuitenkaan ei hän puhunut mitään, vaan käski +Loviisan istumaan ja laittoi meille ruokaa ja keitti kahvia. + +Minun mielestäni oli juuri kuin olisin ollut vielä lapsena ja +tarinoinut Loviisan kanssa niinkuin ennen. + +Enpä ollutkaan päässyt sinä päivänä näkemättä kulkemaan. Joku vanha, +tarkka silmä oli vehkeeni huomannut ja se oli tuo kunnian-arvoinen ukko +Aspela. + +Juuri kuin olimme päivällispöydässä turvetöllissämme, astui Aspela +ovesta sisään. Hän naurahti meidät nähdessään, astui suoraa pöydän luo +ja antoi ensin minulle kättä, sitten Loviisalle. + +-- Terve teille, nuori pari! sanoi hän. + +Minä en osannut virkkaa siihen paljon mitään, vastasin vaan: + +-- Kiitoksia paljon! + +Syöntimme keskeytyi kuin keskeytyikin, sillä siinä ei ollut mitään +syönnin rauhaa, kun tuo seurakunnan vanhin rupesi oikein sanoja +suustansa syytämään. Loviisa väliin naurahteli ja oli suuttuvinansa +Aspelalle, mutta sitäkös Aspela jouti kuuntelemaan! Hän puhui vaan ja +yllytti minua ostamaan kihlasormusta. + +-- Kyllä sormus on ennen otettu, lausui siihen äitini, ottaen sormuksen +sormestansa. Tällä sormuksella minua on aikoinani kihlattu ja sen saa +minulta poika perinnöksi. Minä en enään tarvitse sitä ja luulen, ett'ei +Loviisa halveksi sitä kantaa. Eikä siitä nimeäkään puutu. Onhan siinä +H. H. ja luulen aivan samaksi, jos ne lukee: Heikki Huopala tai Heikki +Helmikangas. + +-- No, helkkarin hyvä, huudahti Aspela, että Marilla on tuo sormus +jälellä. Hän otti sormuksen äitini kädestä ja laskien sen minun käteeni +sanoi ukko: Anna sormus hänelle, ja hän osotti sormellaan Loviisaa. + +Minä pidin sormusta kädessäni kappaleen aikaa, katsoin Loviisaa silmiin +ja kysyin sitten: + +-- Huolitko sinä tätä? + +-- Huolin, vastasi Loviisa, sinä olet kelpo poika. Minä olen sinusta +paljon pitänyt aina ja isäni sanoi minulle usein, että sinä olet hyvä +poika. Miks'en sinulta sormusta ottaisi? + +Silloin oli kaupat tehty ja me olimme kihlatut. Seuraavana sunnuntaina +kuulutettiin ja kolmen viikon päästä vietettiin häämme Korvenpäässä. + +Häissämme olivat entiset tuttavani ja vähän kylän rahvasta. Muun jutun +lisäksi häissä kysäsi Aspela minulta, enkö ostaisi häneltä Helmikankaan +taloa. Se miete oli kyllä mieleeni, mutta millä köyhä ostaa, kun ei ole +rahaa. Minä siis vastasin hänelle, etten voinut ostaa. + +Aspela naurahti siihen ja sanoi: Minä annan velaksi. + +Minä mietin vähän aikaa ja päätin: Jos velaksi saan, niin sitten voin +sen ottaa. + +-- No, saamas pitää, vastasi Aspela, sitä vastenhan sen huusinkin, ja +vähä vahinko, jos et jaksa hoitaa sitä etkä isännöidä: silloin otan sen +takaisin ja maksan mitä olet maan hyväksi työtä tehnyt. + +Talon kaupat tehtiin. Ja minä sain vielä Aspelalta rahaakin ostaakseni +elukoita ja hankkiakseni työkaluja. Se vähäinen perintö, joka +Loviisalla oli, tuli myöskin samassa minun käsiini ja häiden loputtua +muutin minä vaimoni ja äitini kanssa Helmikankaalle. + +Olin tehnyt Loviisan kanssa ikuisen kaupan ja olin myöskin Helmikankaan +isäntä; mutta iso velka niskassa ja huolta säkillinen. + + + + +NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU. + +Velan-alaisen huolet. + + +Nyt olin siis totisesti Helmikangas, enkä paljon muutosta huomannut +talossa. Ainoastansa oli talo vähän vanhennut ja navetan uusi jatkos +aidastunut, harmaantunut. Mutta kun satuin köyhyyttäni joskus +muistamaan, huomasin, että navetta oli liiankin pitkä meidän kymmenelle +lehmälle, sillä enempää en voinut saada. Kaksi hevosta ostin uutta. +Vierimän hevonen ja kolme lehmää tekivät sen, että tallissani oli kolme +hevosta ja navetassa kymmenen lehmää, siis seitsemän lehmää olin +ostanut. + +Kummallisia palkollisia olivat nuot Helmikankaan talon palkolliset, kun +olivat vaan talossa, tulipa isännäksi kuka hyvänsä. Nyt tuli kuitenkin +muutosta vähän. Antti Lehtimäki ja Tilta Kurkisuo menivät naimisiin ja +muuttivat asumaan entiseen Vierimän torppaan ja Antti teki torpan +kirjat minun kanssani. Minä olinkin iloinen siitä, että Vierimän torppa +sai niin oivalliset asukkaat. + +Matti Alalampela oli mennyt takaisin Puolangalle, mutta Lauri Mikkonen +jäi vielä meille, niinkuin myös Priita Kirppanen. Aapeli Könkölä oli +sotamiehenämme ja asui meillä ja sai entisen vaarin kamarin +asunnoksensa. Kreeta Luhankoinen oli jo tällä aikaa kasvanut +naima-ikään ja meni Aapeli Könkölän kanssa naimisiin. Vähän äkäpussi +hän oli, vaan siinäpähän äkäinenkin meni, sillä hän oli muutoin +jotenkin kätevä ja taitava vaimo. + +Äitini puhui yhtenään turvetöllistänsä, jonka sanoi täytyvän olla +kunnossa minun varaltani, jos koska rojahtaisin alas. Eikä siinä mitään +kummaa ollutkaan, kun olin melkein yksinomaisesti toisen tavaran +haltiana. Viisaana entisten asukasten vahingoista, päätin kuitenkin +koettaa, eikö voisi mies elää ihmisiksi, antamatta toisten pettää +itsensä. Siis en ensialussa ollutkaan Hooperikin äijä -- oli ensin +koetettava päästä vapaaksi velasta. + +Kaikki teimme työtä, niin että rutisi -- usein tuli sitä liiaksikin +tehdyksi. Niin esimerkiksi niittäessä, sillä monta kertaa tapahtui, +että niitin veren sylkemiseen asti. En olisi tahtonut olla itseni +murhaaja yhtä vähän kuin toistenkaan, enkä pakoittanut ketään tekemään +työtä yli voimansa. Naisia armahdin minä enemmänkin kuin miehiä ja +käskin heidän usein levähtämään. Mutta he -- lepäsivätkö? eikö mitä! -- +minua vähän suututti, he tahtoivat riehua, niinkuin minäkin, niin että +minun täyttyi jäädä monta kertaa itse seisomaan, että hekin +seisoisivat, sillä pelkäsin heidän liiallisesta ponnistuksesta +vahingoittuvan. + +Viisi vuotta kesti, ennenkuin sain vakuutuksen, että jotakin tulee +minun talonpidostani. Tosin ei velka vielä ollut suoritettu, mutta olin +sitäkin kuitenkin jo osan maksanut. Talo oli muutoin jo tyhjää +etevämpi. Lehmien luku oli noussut viiteenkymmeneen niinkuin isäni +aikana ja huoneitakin olin lisännyt, rakentamalla tuulimyllyn, joka oli +erittäin tarpeellinen talossa. + +Huolista huolimatta olin muiden mukana ottanut osaa kaikenlaisiin +yhteiskunnallisiin asioihin. Olin etunenässä ollut osallinen nuorison +nousevan opetuksessa sunnuntaikoulua pitämällä. Olin sen ohessa +lahjoittanut joukon kirjoja lainakirjaston aluksi ja pidin sitä noin +vuoden aikaa ensin kotonani. Aspela auttoi myöskin asiaa ja osti siihen +kirjoja ja niin saatiin yksituumaisesti 200 nidosta kirjastoon. Tosin +oli se vielä mitättömän pieni kirjasto, mutta alku oli tehty. + +Jollei minulla olisi ollut niin oivallinen ja toimellinen vaimo kuin +Loviisa, niin luulen, että olisin monta kertaa taakkani alla vaipunut, +sillä niin äkkiä, niin isosti tyhjästä nousta on vaikeata. Äitini oli +myöskin se muori, joka kyllä ei säästänyt vaivojansa. + +Perheemme oli viisivuotisen avioliittomme aikana lisääntynyt kahdella +tyttärellä. Minä olin onnellinen ja taisin sanoa, että vaimoni on oikea +kodon sydän. + +Pirttilän Paavo oli hyvä ystäväni, niinkuin ennenkin, ja neuvoi minulle +monta asiaa maan uuden-aikaisessa viljelyksessä. Vuoroviljely pantiin +meillä niinkuin Pirttilässäkin toimeen ja minä rupesin käyttämään +sala-ojiakin. Hankinpa luujauhojakin koetteeksi ja Guanoa hankin myös, +pelloille levittääkseni. Minä toimitin rautaisen kääntö-auran, +viskuukoneen, silppukoneen, ja kaikenlaista minä puuhasin, vaikk'ei +varanikaan tahtoneet riittää. Mutta pianpa maksoi mäki velkansa ja minä +rupesin saamaan hyviä vuosia, kun toiset rinnallani saivat huonoja, ja +ne alkoivat vähitellen nuottiani kannattaa. + +Voin valmistuksesta sain minä, niinkuin Aspelakin, hyvät rahat ja +loistavat kiitokset. Pirttilälle ne tietysti oikeastaan tulivat, hän +kun oli neuvot antanut. Jopa olin tavasta niin innossani, että ai'oin +lähteä maanviljelys-opistoon, mutta ei siitä kuitenkaan sen enempää +tullut, sillä eihän minun sopinut jättää taloani häviämään ja +perhettäni turvattomaksi. + +Pää-asia onkin, että itsekukin mies pitää perheestänsä ennen kaikkia +huolta, sillä niinhän valtakunnan onni ja toimeen tulo on parhain +turvattu. Se onkin huolimattomuus perheen hoitamisessa, joka etupäässä +hämmentää onnellisuuden ja kurjuutta lisää. + + + + +VIIDESNELJÄTTÄ LUKU. + +Loistavia lyhtyjä, mustia pilkkuja. + + +Ihmisen elämän tarkoitus täällä maan päällä ei ole se, että hyvin +toimeen tultaisiin ja mukavasti elettäisiin. Tämä elämä on paljas +vaellus tulevaisuutta kohden, jossa vasta pysähdymme. Luulisihan yhden +ja selvän päämäärän vaikuttavan sen, että oltaisiin yksimielisiä +kuljettavasta tiestä. Mutta ihmisen käsitykset uskon asioissa ovat +ihmeen monenlaisia. Se saatiin meidänkin seurakunnassa huomata. + +Liminkaan ilmestyi melkein yht'aikaa useanlaatuista oppia. Kaikki +harrastivat jumalisuutta, mutta kukin omalla tavallansa. + +Muutamien opilla oli selvä alku. Ensin lakkasivat he muun mailman +kanssa seurustelemasta, lukivat, veisasivat ja pitivät keskenänsä +seuroja. He pitivät syntinä kantaa samanlaisia vaatteita kuin +suruttomat, ja välttämättömästi täytyi niiden, jotka siihen kuuluivat, +käydä määrätyssä kuosissa, muutoin ei ollut hyvä. Ensin olivat +kuitenkin vaatteet ainoastaan ulkonainen asia, eikä se ollut uskon +perustukseksi ai'ottu. Mutta jonkun aikaa pidettyänsä hengellistä +elämää sydämessänsä vireillä lankesi suuri joukko ja koko autuuden +perustuksena olivat vaan vaatteet. Hengellinen elämä oli laannut. Tämä +oli surkea asia, mutta se on tosi. + +Tällaisessa tilassa olivat he valmiit ottamaan vastaan oppia vaikka +minkälaista. Itse heistänsä nousi miehiä ja vaimoja, jotka rupesivat +levittämään mitä hurjinta villitystä. Muutamat villityksen levittäjistä +olivat hyvin innostuneitakin. Niin esimerkiksi koetti muuan akka tehdä +uutta raamattuakin, mutta hyväpä, ettei vaan toimittanut sitä painoon. +Minäkin sain sen lukea ja luettuani sanoin akalle: Se on Antikristuksen +romaani ja ansaitsee roviolla polttaa. Tästä sanastani lasketettiin +vastaani mitä hurjimpia tuomioita. Akka vimmoissansa meni matkaan, +ottaen mukaansa muutamia yksinkertaisia henkilöitä, jotka hän jo oli +ehtinyt villitä. Niiden kanssa matkusteli hän ympäri heliät ilmat, +kirjallensa painattajaa etsimässä; mutta turhaan. Pitkän ajan perästä +palasi hän takaisin, levittämään oppiansa kotiseurakunnassansa, vaikka +huonolla menestyksellä. Vielä hän sittenkin kävi lähetysmatkoilla +omilla lähettämillänsä. Siksi kunnes hän lankesi niin syvään, että +kaikki rupesivat häntä kaihtamaan. + +En tahdo sen pitemmältä luetella niitä erityisiä opin haaroja, joita +silloin liikkui. Tahdon vaan huomauttaa, että kaikki, sanalla sanoen +kaikki, mitä kristillisiä oli, olivat kansan edistymisen ja kansan +opetuksen päävihaajia ja vastustajia. He pitivät sen oikein pääasiana +autuuteen, että itse olivat tietämättömyyden pimeydessä sekä kaikella +voimalla pitivät toisiakin samassa tilassa. + +Mutta vihdoin tuli kuitenkin apu. + +Oman valitsemisensa kautta saivat he opettajan, josta luulivat saavansa +innokkaan puollustajan, mutta joka itse asiassa kumosi koko heidän +tuumansa ja oikasi heidän solmunsa. Tälle seurakunnan opettajalle +annettiin kohta kunnianimi: kuollut surutoin. + +Mutta "kuollut surutoin" ei ollut kuulevinansakaan haukkumanimeä, vaan +opetti innolla ja sai voiton. Eikä tämä jalo mies rajoittanut tointansa +uskonnollisiin asioihin. Ollen todellinen kansan ystävä työskenteli hän +innokkaasti kaikilla aloilla. Köyhäin hoito parannettiin suuresti hänen +aikanansa. Samoin edistyypi kouluttaminen siksi kuin viimein tiilistä +muurattu kansakoulu-rakennus kohosi Limingan ahteelle ja sama opettaja, +iloisena, tyytyväisenä siunasi sen alkavaa vaikutusta. + +Kuinka monta taistelua, kuinka vahvaa ponnistusta tämäkin valon voitto +vaati, ei ole tässä kertomuksessa esitettävä. Jumalan siunaus ja hyvät +hedelmät ovat ne paitsi sitä maksaneet. + + + + +KUUDESNELJÄTTÄ LUKU. + +Kirjani viimeinen. + + +Joka on Helmikankaan talon nähnyt ennen ja katselee sitä nyt, hän +luulee paikalla seisovan uuden talon. Uusipa se melkein onkin, sillä +olen sen uudesta rakentanut ja kivinavetalla varustanut. Entisen +asuinhuone-rivin sijalla seisoo uusi, punaiseksi maalattu, uhkea +rakennus. Taloa omistan minä, sillä velka on maksettu. Vaimoni elää, +äitini elää ja molemmat tyttäreni käyvät kansakoulua. Ihminen, toivo +hyvää lapsistasi! + +Aspela on vanhentunut, hänen päänsä on valkoinen. Hän sairastaa ja minä +seison äitineni, vaimoneni hänen vuoteensa vieressä. Aspelan vaimo +Katri itkee, sillä hän tulee kadottamaan miehen, jonka vertaisia +harvoin tavataan. Meidän läsnä ollessa ummistaa tuo kunnon ukko +silmänsä tästä elosta. Hän on tehtävänsä tehnyt ja ansiolliset työnsä +päättänyt ja melkein yksimielisesti suree seurakunta tuota kunnan +vanhintansa. + +Ilman ulkonaista korskaa ja kiiltoa oli koko hänen vaelluksensa. Siisti +ja puhdas oli todella hänen kotinsa, niinkuin hänen käytöksensäkin. +Hänen ainoa silmämääränsä oli kansansa kohottaminen ja sen asian eteen +hän uhrasi henkensä ja ruumiinsa voimia sekä rahaa. Kuitenkin pysyi hän +hyvissä varoissa elämänsä loppuun asti, sillä kukaan ei häntä pettänyt. +Hänellä oli niin tarkka silmä velan antamisen asiassa, että hän otti +velalliseksensa vaan sellaisen, joka maksoi, ja niinmuodoin ei hän +tavarallansa koskaan ylellisyyttä ja turhuutta auttanut. Leikillinen +puheissa, mutta totuus pohjalla ja hyvä tarkoitus aina päämääränä. + +Niin eli ja kuoli Sakari Tyrnävältä, Korvenpään isäntä Aspela. + +Hänen kaksoispoikansa ovat täysi-miehiä. Toinen on isäntänä +Kerstilässä, toinen Korvenpäässä. Kolmas talo on myyty ja vainajan +neljäs olikin minun Helmikankaani. Katri on vanhana mummona +Korvenpäässä miehensä kuoltua. Erittäin suosittu emäntä hän on ja moni +nuorempi koettaa seurata hänen esimerkkiänsä. Kaksoispojat ovat +perineet isänsä ja äitinsä luonteen. Siis innolla vielä toisessa +polvessa Sakarin tointa jatketaan. + +Pirttilän Paavo on myöskin kuollut, jättäen jälkeensä Alina lesken ja +kuusi nerokasta ja hyvin kasvatettua lasta. Hän on jättänyt jälkeensä +talon, jonkamoista harvoin nähdään, eikä se ole tyhjä pohja. Siinä on +leskelle ja lapsille eläke, siinä on koti, josta lesken ei tarvitse +muuttaa muualle kuin Tuonelaan. Oikein siis oli Alina ryökkinä +päättänyt, kun Pirttilään emännäksi meni. Se kauppa ei olut kaduttava. + +Lähinnä Aspelaa tulee minun kiittää Paavo-vainajaa siitä, mitä minä nyt +olen. Ilman hänen ystävällisiä neuvojansa olisin minä monesti talon +hoidossani karille ajanut. + + * * * * * + +Monta kovaa retkeä olen tehnyt, vaikk'en vielä ole vanha ijältä. Olen +tehnyt kaupunkireisuja ja markkina-matkoja auringon paahtaessa ja +vihurin ja pakkasen raivotessa. Monta erilaatuista ihmisluontoa olen +tullut tuntemaan. Olen käynyt Suomen pääkaupungissa Helsingissä. Olen +ollut valtiopäivillä. Kansani kieli ja sen vapaus on ollut elämäni +ehtona, sanatonna en ole jaksanut kuunnella, vaan puheeseen olen +ryhtynyt suomalaisuuden puolesta. Naisten oikeutta olen innolla +valvonut, eikä nyt enään voida tyttärille pölkkyä pään alle asettaa, +niinkuin ennen maailmassa, jos tytär itse valitseekin sulhasensa. Tasan +on heidän osansakin nyt saaliin jaossa: tytär saa saman kuin poikakin. +Ihmisrääkkäystä olen koettanut estää ja eläinrääkkäystä myös. Viina ja +olut virtaa vielä maassamme ja turmiota synnyttää. Koska koittanee se +aika, jolloin sitä vähennetään? Milloin parantanee Suomen kansa +pahimman haavansa, juoppouden? Se alkaa olla toivomaton pykälä. +Ennenkuin maamme on oikealla tolalla kaikissa, silloin on minun silmäni +jo mullan alla. + +Kirjallisuutta tosin viljellään enemmän kuin lapsuuteni aikana. Tieto +ja taito on jommoisestikin enentynyt, mutta moni luottaa tietoonsa +liian paljon ja jättää taidon käyttämättä. + +Kiitos kaikukoon niille Suomen miehille, jotka ovat kotoansa nostaneet +ja talonsa kunnossa pitäneet, sillä monta tunnen, jotka ovat mökin +taloksi muuttaneet ja vetelöitä soita kuiviksi pelloiksi. + +Ei se vaikuta pahaa, jos miestä pienennetään, sillä se on terveellistä, +että tulla karsituksi. Jos aina saisimme olla äveriäänä, niin pian +olisimme ylpeyden kukkulalla ja pian rojahtaisimme. + +Oi sinua, kaunis Liminka, oi sinua, viehättävä Temmes-varsi, oi sinua, +synnyin-seutuni! Olet maa rakkahin kaikista. Minä katson usein Vierimän +torppaa -- sydämeni suosii sitä. Se on minulle kallis, se on vaimoni +koti. Sieltä olen löytänyt helmen. Paha sana on vierimä, älköön se +kumminkaan ennustako, että kotini sydän vierähtää ennenkuin minä. Sehän +olisi viimeinen pienennykseni, jonka jälkeen en voisikaan ilmaa huokua. +Tuossa istuu vaimoni vierelläni ja molemmat tyttäreni, ja kotini on +minulle rakas. + + * * * * * + +Tähän asti olen päässyt ja vielä elän ja näen. Minä näen entisen +Kerstilän patruunan jo tehneen toisen konkurssin. Nyt on hän aivan +köyhä. Viikko sitten oli hän luonani ja me kävimme kirkossa hänen +kanssaan, sillä minä en vihaa häntä -- en ketään vihaa. Me kävimme +hautuumaalla ja luimme isäni ristin kirjoituksen: "Vähä ja paha on +ollut elämäni aika, eikä ulotu isäini kulkemisen aikaan." Vesissä +silmin luki vanhus nuo sanat ja sanoi: + +-- Minä tein vääryyttä isällesi ja lyhensin hänen päivänsä. Jos minulla +olisi varoja maksaa, niin minä maksaisin sen sinulle. + +Mutta minä lausuin: Olkaa rauhassa ja parantakaa elämänne! -- Sääli +minun tuli raukkaa. + +Niinkuin kristitty, toivotan minä hänelle onnea, vaikka hän on +vääryyden suurimman minulle tehnyt. + +Ja vielä kerran katson ympärilleni. + +Vaipunut on tuo jalo mies, joka Limingan Sionin haavat paransi, ja hän +lepää haudassansa. Risto Riikola on myöskin mennyt, mutta sinisilmä +Kreeta lapsinensa hallitsee taloa. Hän on velhon tyttären tytär, mutta +parempaa köyhäin äitiä saamme äärettömät matkat hakea huipotella. Olen +kuullut, että tuomari elää vielä vaimonsa Annan kanssa Savossa ja +edustaa seutunsa kansaa, niinkuin Aspela edusti Limingan kansaa. Selma +on miehinensä eräässä minulle hyvin tunnetussa pitäjässä, jossa +miehensä on kirkkoherrana, ja luulen että hän on etevimpiä +kirkkoherroja Suomessa. Lauri Mikkonen ja Priita Kirppanen ovat +palvelleet minua kunnia-rahaan asti, mutta nyt ovat he menneet +naimisiin ja niin vanhana, vaan sama se. He ovat entisessä äitini +töllissä, vaan ei se ole enää mikään tölli -- se on torppa ja pulska. +Aapeli Könkölä on päässyt lukkariksi ja on hän siis toiveittensa +perillä. Äitini on vanha mummo, ja matkustavaiset, kun meillä käyvät, +kysäsevät häneltä, onko hän talon elatus-muori. Mutta hän naurahtaa +siihen ja sanoo: Tuolta minä olen töllistä vähän alempaa. Kas, ei hän +isottele. Hän onkin minun äitini ja etevin esimerkkini ja hänellä on +hyvä miniä, niinkuin hän itse sanoo, ja Loviisani sanoo hänellä olevan +hyvän anoppimuorin. Mitä etsisin enempää tässä elämässä, kun minulla on +rauhallinen koti ja syön leipää omasta pellostani. Toivon silmillä +katselen jo sitä vapauden päivää, jolloin saan astua maasta pyhäin +edesmenneiden luokse ja tavata siellä monta lapsuuteni tuttavaa. +Suokoon Isäni ylhäinen, joka minua on niin jalosti auttanut, että minä +saisin nähdä joitakuita toivomiani hedelmiä kypsyvän, niin iloisemmalla +mielellä astuisin pois täältä. Paljon on vielä tehtävää Suomen kansan +vainiolla. Varusta, o Jumala, voimalla niitä, jotka kansaamme +edustavat, taidolla ja kärsivällisyydellä taakkaansa kantamaan. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Heikki Helmikangas, by Eero Sissala + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HEIKKI HELMIKANGAS *** + +***** This file should be named 20905-8.txt or 20905-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/0/9/0/20905/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/20905-8.zip b/20905-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..45cdacf --- /dev/null +++ b/20905-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..14daa2a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #20905 (https://www.gutenberg.org/ebooks/20905) |