initial commit of ebook 23039HEADmain

5 files changed, 3476 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/23039-8.txt b/23039-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..6b626c5
--- /dev/null
+++ b/23039-8.txt
@@ -0,0 +1,3460 @@
+The Project Gutenberg EBook of Marit Skjölte, by Kristofer Janson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Marit Skjölte
+
+Author: Kristofer Janson
+
+Translator: Elisabeth Löfgren
+
+Release Date: October 16, 2007 [EBook #23039]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIT SKJÖLTE ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+MARIT SKJÖLTE
+
+Kirj.
+
+Kristofer Janson
+
+
+Norjan kielestä suomentanut E. [Elisabeth Löfgren]
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.
+1879.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN LUKU.
+
+
+Kesä lähestyi ja samalla se aika, jolloin Amerikaan matkustavaiset
+lähtöä puuhaavat. Useita laivoja oli jo lähtenyt; muutamien päivien
+perästä oli viimeisen lähteminen. Höyrylaiva oli lähetetty vuonon
+pohjukkaan, tuomaan ulos-vaeltajat kaupunkiin; nyt tämäkin laiva kohta
+oli valmis lähtemään. Savua tuprusi ulos piipusta ja peitteli rantaa
+mustana pilvenä. Laivassa miehistö juoksi kiireesti sinne tänne,
+asetellen ja sovitellen matka-arkkuja, laukkuja ja tavaroita sille
+ihmis-joukolle, joka aikoi etsiä onneansa vieraassa maailmassa. Niitä
+tuli nytkin vielä mäkiä alas, toisia oli jo lahdella, jotka katselivat
+taappäin, katselivat sukulaisiansa, jotka seisoivat vuorenrinteellä;
+toiset antoivat kättä niille, jotka olivat laivasillalla. Hitaasti
+liukui vene toisen perästä lahden tyyntä pintaa myöten. Eräs vaimo
+istui veneen kokassa, pää kätkettynä sylihin, jotta hän kyyneleitään
+kätkisi, ja vanha isäntä tuijoitti myytyyn maa-tilkkuunsa, niin kauan
+kuin se näkyi. Siellä oli hän leikkinyt ja elänyt, työtä tehnyt ja
+orjaellut koko elin-aikansa. Uutis-peltoon oli perunoita kylvetty.
+Kumma kuinka hyvää satoa lupaavalta tuo pelto tänä vuonna näytti. Vaan
+arvattavasti maamvieremä tai vedenpaisumus kaikki hävittäisi myöhemmin
+kesällä. Ja sitten veroja lisääntyi niin ett'ei kukaan ihminen enää
+täällä toimeen tullut. Ajattelivatko samoin nuo nuoret miehet, jotka
+tuolla lahdella lauloivat ja huijasivat? Ei kukaan saisi moittia heitä
+puuttuvasta rohkeudesta ainakaan, ja olivat päättäneet tanssia
+Hallingi-tanssia laivan kannella vielä tänä iltana. Vapaat miehet kyllä
+keinoja keksivät päästäksensä eteenpäin maailmassa. --
+
+Muiden jälkeen tuli yksinäinen joukkokunta. Mies ja vaimo, jotka
+välillänsä taluttivat pientä poikaa. Nuori tyttö kävi heidän jälessään.
+
+Hän kävi nopeasti, sillä oli kiire käsissä, mutta sitä myöten kuin tuli
+likemmäksi siltaa tytön jalat kävivät raskaammiksi, ja siinä hän nyt
+seisoi nojautuen sillan aituukseen ja pitäen siitä kiinni. Viivytellen
+astui hän taas muutamia askeleita eteenpäin ja pani jo toisen jalkansa
+portaille, mutta samassa tempasi hän itsensä irti ja lensi kuin hullu
+ihminen ylös mäelle päin. -- Vaimo nousi istuimeltaan veneessä ja aikoi
+seurata häntä. "Oi Jumala meitä mittakoon! hän tekee meidät
+onnettomiksi! Oi juokse hänen jälkeensä, sinä Tore, oi juokse hänen
+jälkeensä!"
+
+Isä seisoi niinkuin kiveksi muuttuneena ja piti venettä sillan
+vieressä, naapurit ja muu väki seisoivat sillalla ja katsoivat Toren
+jälkeen. Kukkulalla oli tyttö heittäynyt maahan ja pistänyt päänsä
+ruohikkoon, ikäänkuin olisi tahtonut itsensä kätkeä. Hän ei huomannut
+Toren tuloa.
+
+"Sun täytyy tulla nyt, Marit", sanoi Tore, koskien hänen olkapäähänsä.
+Marit kääntyi raivoissaan häntä vastaan:
+
+"Pois!" huusi hän -- "pois sanon minä!" Ja hän otti turvakseen molemmin
+käsin ruohojen korsista kiinni.
+
+Tore katsoi ympärilleen, hän ei tietänyt mitä hänen pitää tehdä. "Mutta
+kyllä sinun yhtä kaikki täytyy, muuten on liian myöhäistä!" sanoi hän.
+Otti sitten Marit'in käsivarsista kiinni ja tahtoi vetää häntä
+myötänsä. Marit heittäytyi selälleen, potki, repäisi itsensä irti ja
+karkasi mäkeä ylös niinkuin henkensä edestä.
+
+Tore seisoi epäillen. Pitikö hänen seurata tyttöä vai eikö? Mutta
+samassa laiva vihelsi ensi kerran ja hänen täytyi rientää alas.
+Veneessä seisoivat yhä odottamassa melkein vetämättä henkeään.
+
+"Seuraako hän sinua?" huusi äiti niin pian kuin Tore näkyi mäellä, ja
+hän kurkisti sinne päin.
+
+"Se on mahdotointa", vastasi Tore astuen alas, "hän ei tahdo".
+
+Höyrylaiva vihelsi toisen kerran.
+
+"Jumala auttakoon meitä, on liian myöhäistä", huusi äiti ja vaipui alas
+istuimelle.
+
+"Niin, meidän täytyy kuitenkin lähteä", sanoi isä, sysäsi veneen ulos
+ja pyyhki silmiänsä nutun hihalla, "mutta jos voisit saada hänet
+kaupunkiin ennenkuin me maasta lähdemme, niin tekisit meille suuren
+palveluksen, Tore".
+
+"Minä teen mitä voin", vastasi Tore.
+
+"Jumala siunatkoon sinua, pidä huolta hänestä, Tore, oi Jumala
+siunatkoon sinua, pidä huolta hänestä", huusi äiti.
+
+Kun vene jo oli kaukana rannalta nousi äiti vielä kerran seisaalleen ja
+huusi taas Torelle: "Jumala siunatkoon sinua, pidä huolta hänestä".
+
+Marit istui vuorella, josta sopi nähdä kauas yli lahden. Hän huomasi,
+ett'ei kukaan enää häntä seurannut, ja istui sentähden maahan.
+
+Hän istui kädet ristissä sylissään ja katsoi merelle päin, mutta hänen
+silmänsä ja hänen kasvonsa olivat kylmän ja tyhjän näköiset. On hetkiä
+elämässä, jolloin niin monta ajatusta painaa mieltämme että tukehtuvat
+sekä itku että nauru. Marit oli nyt eronnut isästä, äidistä ja
+siskoista eikä ikinä enää heitä näkisi. Ei ihmettä siis että silmänsä
+lakkaamatta seurasi laivaa, joka höyryvänä lähti eteenpäin, leikaten
+vettä ja heittäen etehensä vaahtoavaa hyrskyä vuonon peilin-kirkkaalle
+pinnalle. Vaan Marit'in poskilla ei näkynyt mitään kyyneltä, kasvonsa
+olivat liikkumattomat. Hän hengitti vaan syvään, niinkuin olisi juossut
+nopeasti, ja silmä seurasi laivaa, ikäänkuin olisi kasvanut kiinni
+siihen. Ja katso, nyt se hävisi tuon niemen taakse, -- vielä näkyi
+mastoa vähän, ja sitten se oli -- poissa. Ainoastaan paksu tukehduttava
+savu kierteli rantaa myöten ja vaipui mereen kuin suruhuntu.
+
+Kaikki oli hiljaa. Miehet palasivat jokapäiväiseen työhönsä, puhuen
+niistä, jotka olivat lähteneet, ja niistä, jotka olivat jääneet. Veneet
+vedettiin koppeliinsa, ei ollut ketään sillalla, eikä ketään tiellä;
+Marit istui yhä vaan samassa paikassa, samalla oudolla katsannolla
+tuijottaen siihen suuntaan, minne höyrylaiva oli lähtenyt, niinkuin hän
+vielä olisi saattanut isää, äitiä ja kotoansa matkalle. Pohjoisessa oli
+kokountunut ja koko taivaalle levinnyt mustia pilviä. Ei kulunut
+tuntiakaan laivan lähdöstä ennen kuin vettä virtana satoi, ukkonen
+jyrisi, toinen ankara puuska tuli toisen perästä mereltä päin, oli
+niinkuin taivas ja maa olisivat yhteen sulaneet. Muutamia tuntia sen
+jälkeen ilma tyyntyi taas, auringon viimeiset säteet tunkivat pilvien
+läpi ja sumu-repaleet ikäänkuin liekissä lensivät vuori-huippujen yli.
+Meri oli kiiltävän tyyni, nuoret koivut puhdistivat sadepisarat
+päältänsä iltahämärässä ja kurkistivat veteen alas, kajavat kiitelivät
+ilmojen läpi taikka soutelivat veden pinnalla. Kaikki oli niin tyyntä
+ja hiljaista, ett'ei kukaan voinut arvata tätä samaksi taivaaksi,
+samaksi ilmaksi ja vedeksi, joka oli ollut niin pimeä ja uhkaava.
+
+Jos Marit olisi voinut aavistaa, että tämä ilta näytti hänelle kuvan
+hänen omasta tulevaisuudestansa, niin hän ehkä olisi katsonut eteneviin
+pilviin; nyt hän tuskin niitä huomasi. Hän istui vaan liikkumatta
+samassa paikassa. Hän oli vaan vetänyt jalkojaan puoleensa, piti
+molemmat käsivarret polvien ympäri ja kallisti päänsä niiden nojalle.
+Sadepisarat tippuivat märistä hiuksista alas kaulalle, hän ei sitä
+tuntenut. Röijy oli läpimärkä ja hän vapisi vilusta, vaan ei ollut
+siitä millänsäkään. Nyt hän ei enää tuijoittaen katsellut lahtea ja
+höyrylaivaa. Hän oli kääntänyt kasvonsa toiselle puolelle, tuonne
+vuonon toiselle rannalle päin, josta hieno sinertävä savu nousi puiden
+latvojen väliltä. Ei hän enää niin raskaasti hengittänyt myöskään, ei,
+hän nojasi päätänsä polvia vastaan ja katseli metsään niin
+tietämättömänä koko maailmasta, että olisi luullut hänen nukkuvan.
+
+Mitä hänen silmänsä etsi?
+
+Majassa metsässä tuolla _hän_ asui.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+
+Marit säpsähti. Joku koski hänen olkapäähänsä. Se oli Tore.
+
+"Täälläkö sinä olet, Marit?" sanoi hän; "minä olen kauan etsinyt
+sinua".
+
+Marit ei vastannut.
+
+"Tahdotko seurata minua kotiin?" sanoi Tore, hetken ääneti oltuansa,
+"niin äiti antaa sinulle yösijan".
+
+Marit käänsi päätään hänen puolehensa ja katseli hänen kasvoihinsa.
+Sitten nousi hän sanaakaan sanomatta ja seurasi häntä. Tore kävi
+edellä, hän jälessä. Ei sanaakaan lausuttu tiellä.
+
+Toren äiti istui tuvassa kehräämässä, kun poika astui sisään ja Marit
+hänen jälkeensä.
+
+"Se on Knut'in tytär, hänen, joka läksi tänä päivänä", sanoi Tore.
+
+"Vai niin on?" sanoi äiti, nousi rukin vierestä ja katseli poikaansa.
+
+"Marit ei tullut lähteneeksi ja nyt näyttää siltä kuin hän olisi vähän
+märkä", jatkoi Tore.
+
+"Voi tyttö parka", sanoi äiti, meni koettelemaan Marit'in vaatteita.
+Marit seisoi kankeana kuin seiväs.
+
+"Niin, ja valmista sitten vuode niin pian kuin voit; sillä hän on
+väsynyt ja tahtoo arvattavasti mielellään levätä".
+
+"Hän saa tulla minun kanssani luhdille, niin hän saa vuoteen siellä",
+sanoi äiti, "Tule nyt, niin saat mennä levolle", sanoi hän Marit'ille
+ja meni ovelle hänen edellä. Marit seurasi äänettömänä ja Tore istui
+tuolille miettimään siksi että äiti palasi.
+
+"Mikä tyttöä vaivasi?" kysyi äiti, "tuskin sain sanaa hänen suustansa".
+
+"En tiedä", sanoi Tore ja nyt hän kertoi kuinka kaikki oli tapahtunut.
+
+"Ei, onko mokomaa kuultu!" sanoi äiti, "lapsi parka, mihinkä hän nyt
+aikoo maailmassa?"
+
+"En tiedä", vastasi Tore ja rupesi käymään edestakaisin lattialla,
+kädet taskuissa. Näin hän käveli siksi että illallinen oli pöydällä.
+Syötyänsä pari lusikallista sanoi hän:
+
+"Mitä sinä arvelet Marit'ista?"
+
+"En muuta kuin -- hyvää", vastasi äiti ja katseli kysyvästi poikansa
+silmiin.
+
+"Minä olen miettinyt mitä on tapahtunut, ja minä luulen että näin on
+sallittu; sillä kaiketi sinä tiedät että minä kauan olen pitänyt
+Marit'ista. Kun nyt sain kuulla että hänen piti lähteä, niin ajattelin
+että siitä ei saa tulla mitään yhtä kaikki, ja sentähden en puhunut
+mitään. Mutta kun hänen lähhdöstänsä tänä päivänä ei tullut mitään,
+niin uskon että se on Jumalan tahto, ja sentähden tahdoin kysyä sinulta
+mitä sinä arvelet, ja --"
+
+"Etkö usko että hän on liian nuori", katkaisi äiti hänen puheensa.
+
+"Oi -- kyllä hän on tarpeeksi vanha", vastasi Tore, "ja jos hän ei
+huoli minusta, niin tämä oli vaan sattumus. Hänen isänsä pyysi minua
+pitämään huolta hänestä ja minä arvelin että voisin sitä parahiten
+tehdä tällä lailla; sillä arvattavasti hän ei tahdo lähteä nyt enää".
+
+"Niin, voithan sinä kysyä häneltä huomenna", sanoi äiti.
+
+"Noo, siihen on kyllä aikaa. Hänen pitää nyt perin pohjin levätä, ja
+onhan siellä myös palveluspaikka tarjona kihlakunnan-tuomarin
+kartanossa", vastasi Tore.
+
+Seuraavana aamuna, kun Tore tuli sisään aamiaiselle, sanoi hän äidille:
+
+"No, kuinka Marit jaksaa tänä päivänä?"
+
+"Hän on vielä vähän vilustunut", vastasi äiti.
+
+"Parasta on että hän jää makaamaan vähäksi aikaa päivällä, ja sitten
+sinä voit lämmittää hänelle maitoa ja olla hyvä häntä kohtaan; hänellä
+ei saa olla mitään valittamista niin kauan kuin hän on tässä talossa".
+
+"Minä olen ajatellut samaa", vastasi äiti.
+
+"Parasta on myös olla mainitsematta siitä, josta puhuin", lisäsi Tore
+ja meni.
+
+Myöhemmin iltapäivällä oli Marit tuvassa. Hän oli vielä vähän
+hajamielinen ja näytti kalpealta. Toren äiti seurasi häntä silmillänsä,
+vaan jätti hänet muuten itsekseen. Vähän sen jälkeen tuli Tore sisään,
+silloin äiti meni. Huomattuaan että Marit istui yksinään ikkunan
+ääressä, meni Tore istumaan vastapäätä häntä, otti piippunsa esille ja
+rupesi polttamaan.
+
+"Minä kirjoitan muutamia sanoja isällesi tänä päivänä, Marit", sanoi
+hän viimein, "pitääkö minun sanoa että sinä tulet jälestäpäin?"
+
+Marit katseli häntä säikähtyneenä.
+
+"En tahdo lähteä", vastasi hän, peloissaan.
+
+"Oletko myös tarkoin miettinyt tätä asiaa, sillä minä en muuten tahdo
+olla osallisna siinä", aloitti Tore taas.
+
+Kyynel tuli Marit'in silmään, ja hän vastasi taas, vaikka hiljaa: "en
+tahdo lähteä".
+
+Tore veti muutaman savun piipustaan.
+
+"Mihinkä olet aikonut mennä?" kysyi hän taas.
+
+"En tiedä", sanoi Marit ja laski päänsä ikkunalaudalle, salatakseen
+kyyneleet, joita hän ei voinut pidättää. Tore katseli häntä hetken
+aikaa ja lausui sitten: "Älä murehdi siitä, Marit, tähän taloon sinä
+voit jäädä niin kauan kuin tahdot, ja -- olin aikonut kysyä sinulta,
+etkö tahtoisi jäädä tänne samalla ainiaksi. Tiedäthän että isäsi ja
+minä olimme hyviä ystäviä, ja tämä talo on ennenkin elättänyt
+emäntäänsä, jotta se arvattavasti jaksaa sitä vastakin tehdä" -- -- --
+
+Tore katseli Marit'ia, vaan tämä ei liikahtanut.
+
+"Paitsi sitä on palveluspaikka saatavana kihlakunnantuomarin luona, jos
+mieluummin haluaisit sitä -- saat siis valita mitä sulle parhaaksi
+näyttää".
+
+"Tahdon palveluspaikkaa", sanoi Marit, nostamatta päätänsä.
+
+Tore nousi ja pani pois piipun. "Minä menen heti sanomaan sen
+tuomarille, jotta eivät ota toista", sanoi hän; "sillä sinun tarvitsee
+vielä levätä vähän -- -- -- mutta", ja hän käänteli lakkiansa käsissään
+vähän aikaa, "jos kenties joskus rupeisit miettimään mitä nyt sinulle
+olen sanonut, niin tiedät, että ovi on auki ja että Tore istuu tässä
+tuvassa. Minä kirjoitan, kuten sanottu, isällesi". Näin sanottuaan meni
+Tore.
+
+Äiti tuli huomaamatta sisään taas ja katsahti Marit'in puoleen. Kun
+Marit nosti päätään ja katseli ympärilleen, askaroi äiti takan vieressä
+eikä ollut mitään huomaavinansa.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+
+Matit oli saanut palveluspaikan kihlakunnan-tuomarin luona, vaan tämä
+herrasväki ei juuri ollut parasta laatua. Rouva ja tyttäret olivat niin
+erinomaisen hienoja, ett'ei kukaan voinut tehdä heidän mielensä mukaan,
+ja siten saatiin aina toria toisesta tai toisesta asiasta kun he
+tulivat kyökkiin. Mutta vaikka Marit'illa siis ei ollut erittäin
+hupaista, ei hän koko elin-aikanansa ennen ollut niin iloinen kuin nyt.
+Hänen oli niin helppo olla, kun kaikki oli päättynyt eikä enää voinut
+muuttua toisellaiseksi, että hän mielellään olisi laulanut koko päivän.
+Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja ystävälliset ja hänestä tuntui kuin
+hän voisi rakastaa kaikkia ihmisiä. _Hän_ ei vielä ollut ilmaantunut.
+Hän usein silmäili metsään päin ja tietä myöten eikö ketään näkyisi
+hänen kaltaista, mutta hän ei vielä koskaan ollut tullut näille
+paikoille.
+
+Eräänä päivänä kun Marit oli väen kanssa ulko-työssä, tuli eräs mies
+kävellen tietä myöten. Hän oli puettu verkanuttuun ja nahkahousuihin ja
+pieni lakki hänellä oli päässä. Hänellä oli piiska kädessä, ei muuta
+mitään. Kun hän näki Marit'in kävelevän siinä harava kädessä, pysähtyi
+hän ja katseli tyttöä. Hyppäsi sitten ojan yli ja nosti toisen jalkansa
+aidan yli.
+
+"Pitääkö mun uskoa silmiäni, Marit?" sanoi hän, "sinäkö olet?"
+
+"Aivan niin", vastasi Marit, nojaten haravan varteen.
+
+"Ja minä kun luulin sinun lähteneen".
+
+"Ei, minä en ole lähtenyt", vastasi Marit.
+
+"No, kaiketi tämä on tapahtunut sentähden, että meistä tulisi
+pariskunta sitten?" sanoi mies, katsellen veitikkamaisesti tyttöä ja
+lyöden säärtänsä piiskalla.
+
+"Se ei taida olla niin varmaa", vastasi Marit ja rupesi heiniä
+haravoimaan.
+
+Mies hyppäsi aidan yli ja heittäysi pitkäkseen likelle häntä.
+
+"Oikein todella", sanoi hän, "niin -- -- -- voit uskoa että olen
+ostanut kauniin hevosen Balders'issa tänä vuonna -- sen vertaista et
+ole koskaan nähnyt, sääret sillä on niinkuin raudasta valetut ja nahka
+kuin silkkiä. Nyt olen matkalla hevosmarkkinoille". -- Ja mies leikki
+piiskallaan.
+
+"Vai niin", vastasi Marit.
+
+"Ja sitten lähden Kristianiaan syksyllä -- minä myin kaksi ruskoa
+Baardsen'ille siellä viime vuonna ja voitin summattomasti rahoja".
+
+"Vai sinä voitit?" vastasi Marit, kuunnellen häntä henkeänsä vetämättä.
+
+"Kahden vuoden päästä ai'on mennä naimiseen, näetkös, ja sinun
+kanssasi, Marit".
+
+"Vai niin".
+
+"Niin tahdon, mitä sinä siihen sanot?" kysyi mies, nousi ja lätkytti
+piiskalla.
+
+"Oo -- ehk' ei olisi aivan mahdotointa", vastasi Marit ja katseli
+häntä.
+
+"Olkoon siis päätetty, kahden vuoden perästä minä tulen ja silloin
+häitämme vietetään. Vaan nyt minun täytyy kiirehtiä pohjoiseen päin,
+minun pitää olla tunturin toisella puolella k:lo 12". Ja mies antoi
+Marit'ille kättä.
+
+"Oletko nyt taas ulkona kuleksimassa, Anders?" huusi eräs ääni
+tienvarrelta, ja siellä seisoi vanha kerjäläis-akka ja katseli heitä.
+"Älä vaan usko häntä", huusi hän Marit'ille ja lähestyi; "hän kihlaa
+yhden tytön joka paikassa, minne vaan tulee".
+
+"Oletko sinä taas täällä, sinä pahan ilman lintu", huusi Anders
+hänelle, "parempi olisi että tekisit jotain hyödyllistä kuin että
+kuljet ruokaa varastamassa ihmisiltä".
+
+"Älä sinä siitä murehdi, Anders hevoislanko", huusi ämmä takaisin; "et
+sinä ainahan köyhdy killingeistä, jotka minulle annat. Mutta mitä puhun
+on totta", sanoi hän nyykäyttäen päätänsä Marit'ille; "minä kun tunnen
+tuon hulivilin, minä".
+
+Marit katseli rakastettuansa kummallisella katseella.
+
+"Et sinä suinkaan huoli hänen lörpötyksistään", sanoi mies ja puristi
+tytön kättä; "tunnet kai vanhan Gunhild'in, hän kulkee täällä ympäri
+puolihulluna. Tahdotko korjata luusi täältä", huusi hän akalle, joka
+vielä seisoi samassa paikassa heitä katsomassa, "taikka saat maistaa
+tätä keppiä". Hän nosti piiskan vartta akkaa vastaan. Tämä vetäytyi
+pois.
+
+"Jää hyvästi siis Marit", sanoi Anders, puristaen tytön kättä
+toistamiseen -- "tiedät siis, kahden vuoden perästä". Näin sanoen meni
+hän ja tervehti kädellään Marit'ia.
+
+"Koska aiot palata, sinä hevois-varas", huusi akka hänelle.
+
+Anders kääntyi mäellä.
+
+"Oo -- ensikerran kun taas ristiäisiä toimeenpanet", huusi hän alas
+vaimolle; sillä tunnettu oli seudulla että Gunhild kerran oli saanut
+lapsen, vaikka oli naimatoin.
+
+"Ha, ha" -- -- -- nauraa hohotti akka ja oikaisi itseänsä, "siinä
+tapauksessa armahasi saa jotensakin kauan odottaa". -- Näin sanoen meni
+hän tiehensä.
+
+Marit seisoi kauan ajatuksissaan ja katseli miehen jälkeen; niin kauan
+kuin Anders'ia vielä näkyi, ei harava heiniin koskenut. Marit oli nyt
+nähnyt lemmittynsä, hänet, josta niin kauan oli uneksinut. Hän oli
+tullut ja mennyt kuni tuulen puuska ja kuitenkin oli Marit tullut hänen
+morsiamekseen; sillä semmoinenhan hänen tarkoituksensa oli. Ja nyt
+Marit ei saisi häntä nähdä kahden vuoden kuluessa.
+
+Kuinka eriskummallista kaikki oli. Koti, isä, äiti, Amerika, Tore,
+kaikki oli niinkuin kuollutta ja poispyhitty hänen mielestänsä. Pian
+kaksi vuotta kuluisi. Ja hän voisi vähitellen ruveta ompelemaan
+kapiotansa, kutomaan sukkia ja panemaan ne kirstuun. Olihan aina hyvä
+olla valmiina. Ja sitten hän tulisi jonakin päivänä häitä viettämään.
+Marit tiesi että Anders ei osannut kirjoittaa, vaan Herra Jumala häntä
+kaiketi suojelisi ja silloin tällöin joku matkustaja ehkä tulisi, joka
+toisi häneltä terveisiä. Hän siis kyllä voisi odottaa niin kauan.
+Kotona kartanossa eivät he voineet ymmärtää miksi Marit koko illan
+käveli hymysuin, mutta Marit -- hän tiesi miksi.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+
+Kaksi vuotta oli kulunut eikä Marit ollut saanut ainoatakaan kirjettä
+Anders'ilta. Viisi kertaa oli tunturin toiselta puolelta tullut
+matkustavaisia ja heidän kanssansa Anders oli lähettänyt terveisiä,
+mutta siitäkin oli jo puoli vuotta kulunut. Viimeinen, mitä oli
+kuullut, oli että Anders enimmiten oleskeli naapuriseurakunnassa, kun
+hän ei ollut retkillänsä, ja että hän vielä jatkoi hevois-kauppaa,
+muuta hän ei tietänyt. Ei Marit'illa juuri ollut helppo olla näinä
+vuosina; raskasta työtä kartanossa oli ollut; vaan hän lohdutti
+itseänsä sillä, ett'ei tätä voinut kestää ijankaikkisesti. Huhu kertoi
+tässä seudussa mitä oli tapahtunut Marit'in ja Anders'in välillä ja
+miesten tuvassa laskettiin aina leikkiä Marit'in kanssa ja sanottiin
+että hänen täytyisi punoa itselleen vahva köysi jos hänen oli aikomus
+tuota lintua vangita. Marit silloin tavallisesti suuttui kovasti ja
+kerran oli hän joutunut otteluun karjakon kanssa, suureksi huvitukseksi
+miehille, jotka istuivat penkillä ja nauroivat. Semmoisina hetkinä
+Marit tunsi itsensä niin hylätyksi ja onnettomaksi. Hänellä ei ollut
+ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa olisi voinut puhua ja johonka olisi
+voinut luottaa: sillä herrasväelle hän ei voinut mennä semmoisia
+juttelemaan. Ne elivät ikäänkuin korkeammassa ja hienommassa
+maailmassa, eivätkä koskaan puhuneet palvelijoille muulloin kun heidän
+oli täytymys sitä tehdä. Silloin Marit'in oli tapa istua takalle
+miettimään ja tuumimaan, itsellensä kertoelemaan kaikki, mitä Anders
+oli sanonut sekä ennen että nyt kun viimeksi olivat toisiansa
+tavanneet, ja sitten hän arveli että, jos voisi luottaa keneenkään,
+niin se oli Anders'iin. Olihan Maritkin uhrannut kotonsa, isän ja
+äitin, kaikki, mitä hänellä oli rakasta, Anders'in tähden, olihan
+Jumala aina kaikissa muissa asioissa pitänyt hänestä huolta, eikä ollut
+mahdollista että _hän_ pettäisi, joka suulla ja kädellä oli Marit'ille
+lupauksia antanut. Näin ajateltuansa tuli hän taas iloiseksi ja
+onnelliseksi ja sitten hiipi hän ylös luhdille, jossa hänen
+vaatekirstunsa oli, ja otti esille mitä pientä oli leikannut ja
+neulonut, katseli sitä ja iloitsi siitä, että hänen pieni varastonsa
+kuitenkin oli lisääntynyt aikaa myöten. Jos kukaan oli ahkera, niin se
+oli Marit raukka. Jos jäi vähän aikaa illalla, kun talon työt olivat
+loppuneet, niin Marit sytytti kynttilän ja neuloi myöhään yöhön
+rinta-liinaa tai muuta, mitä tarvitsi. Silloin oli hän ihan selvästi
+näkevinänsä tuon pulskan ja notkean miehen, joka laulaen tuli tietä
+myöten, piiska kädessä. Pian hän tulisi, tasku rahoja täynnä, ovea
+kolkuttamaan ja silloin saisivat sekä Lars että Gudbjörg piika nähdä --
+kuinka hän silloin nauraisi hänelle, totta tosiaan hän nauraisi!
+
+Kaksi vuotta oli kulunut, vaan vielä ei Anders'ia kuulunut. Marit
+odotti mutta hän ei ollut levotoin, tiesihän hän varmaan että Anders
+tulisi. Tuomarin kartanossa oli ollut kiirettä viime aikoina. Toinen
+tyttäristä oli tullut kihlatuksi eräälle ylioppilaalle ja nyt olivat
+sekä ylioppilas että hänen vanhempansa käymässä kartanossa. Heidän piti
+jäädä sinne muutamaksi viikoksi. Rouva puuhasi jotain huvitusta
+vieraille, ja nyt hän oli sopinut paikkakunnan herrasperheitten kanssa,
+että lähdettäisiin yhteiselle huviretkelle naapuriseurakuntaan, koska
+neljät talonpoikaishäät vietettäisiin samana päivänä. Marit'in piti
+seurata heitä passarina ja muutamat miehet saisivat ensin viedä sinne
+hevosilla ruoka- ja pullo-korit, päällysvaatteet ja sänkyvaatteet,
+heidän tuli nimittäin olla yötä paimenmajassa. Sitten he lähtivät
+matkalle kirkkaalla ilmalla nauraen ja iloten. Marit hymyili itsekseen,
+sillä nyt hän kulki samaa tietä, jota Anders oli käynyt erotessaan
+hänestä kaksi vuotta sitten. Marit'in mielestä teki vuori-ilma hänelle
+niin hyvää, sillä täällä oli niin helppo hengittää.
+
+Kun nyt olivat saapuneet paikalle, oli muitten meneminen kirkkoon
+juhlallisuutta katsomaan, mutta Marit'in tuli jäädä pöytää kattamaan ja
+valmistamaan kaikki päivälliselle. He menivät siis ja Marit jäi
+jälelle.
+
+Hän otti kaikki esille korista, hieroi messinkikapineita niin että jo
+kaukaa loistivat, kattoi pöydän ja järjesti kaikki. Vaan kun hän
+viimein oli valmis, eivätkä vielä tulleet kirkosta, rupesi hänenkin
+suuresti tekemään mieli sinne vähäisen katselemaan, ja tämä halu kävi
+viimein niin vastustamattomaksi että hän juoksi matkoihinsa. Kirkko
+oli väkeä täynnä ja Marit'in täytyi nousta varpailleen nähdäksensä
+jotain. Juuri nyt seisoi yksi pari alttarin edessä ja Marit koetti
+nähdä tuntisiko jompaakumpaa heistä. Hän näki sulhasen -- -- kumma
+kuinka hän oli Anders'in näköinen! Aivan yhtäläinen olkapäistä ja
+selästä; vaan tämä ei kuitenkaan ollut niin voimakkaan näköinen kuin
+Anders, arveli Marit; harva mies näillä seuduilla oli Anders'in
+vertainen. Hs! -- pappi lukee. "Ja nyt minä kysyn sinulta, Anders
+Svendsen Bjaaland" -- -- --
+
+Tuliko joku kipeäksi? Kuului kimakka huuto, väkeä tunkeutui kokoon ja
+eräs nainen kannettiin ulos, joka makasi niinkuin kuolleena. -- Ei, se
+oli ainoastaan muuan tyttö, joka ei ollut kestänyt tuota kuumuutta,
+vaan meni tainnoksiin.
+
+Marit makasi ulkona kirkkomaalla ja hänen ympärillänsä seisoi joukko
+vaimoja, jotka säälien häntä katselivat. "Voi raukkaa, kuinka kalpea
+hän on! -- Onko täällä kukaan, joka tuntee häntä? -- Hän ei ole täältä
+kotoisin". Marit kuuli surinaa ympärillänsä, vaan ei virkkanut mitään.
+Hän ei muistanut muuta kuin yhtä asiata, vaan sitä hän muisti. Hän tuli
+kotia. Hän ei tietänyt kuinka jalat häntä kannattivat; vaan kotia hän
+tuli kuitenkin. Hän heittäytyi erään kistun päälle luhdilla, hän ei
+itkenyt, ei rukoillut eikä ajatellut, hän ainoasti makasi siinä. Nyt
+kuuli hän kuinka joku huusi hänen nimeänsä useita kertoja. Hän hypähti
+pystyyn, hän muisti taas missä oli; rouva häntä kutsui. Marit juoksi
+alas kyökkiin.
+
+Siinä seisoi rouva. "Vihdoin viimeinkin", kuului huuto häntä vastaan.
+"Saanko luvan kysyä missä hän on oleskellut tänä päivänä? Onko mokomaa
+nähty, -- juosta pois nyt, kun meillä on niin kova kiire. Enkö sanonut
+että hänen piti jäädä tänne? Vai kuinka -- tule nyt ruoan kanssa ja tee
+se pian".
+
+Marit kallisti päätänsä, hän puri hampaansa yhteen, mutta hän ei
+hiiskunut sanaakaan. Sisällä tuvassa olivat jo ruoalla. He olivat
+iloiset ja juttelivat kaikesta mitä kirkossa oli nähty. Marit kävi
+ympäri ruokaa tarjoomassa.
+
+"Se oli pulskea mies, tuo toinen sulhasmies", sanoi ylioppilas, "hän,
+jonka nimi oli Anders, luulen minä, mutta mistä hän tuon vanhan noidan
+oli saanut! Näytti kuin se olisi ollut hänen isoäitinsä. En minä vaan
+ymmärrä kuinka mies voi heittää itseänsä pois tuolla lailla".
+
+"Marit", sanoi rouva, "tarjoa maisterille enemmän kastinta".
+
+Marit pisti kastin-maljan esille, mutta hän vapisi niin että hänen
+täytyi ottaa tuolin karmista kiinni. Ylioppilas katsahti häneen.
+"Parempi olisi ollut, että hän olisi ottanut esimerkiksi sinut, Marit",
+sanoi hän veitikkamaisesti ja nauroi.
+
+Marit ei tietänyt mitenkä kävi; mutta malja pääsi hänen kädestänsä niin
+että kastin vuosi alas ylioppilaan hienoja vaatteita myöten. Siitäpä
+vasta hämmennystä syntyi. Rouva oli aivan onnetoin ja hän sekä morsian
+juoksivat edestakaisin, pesivät, hieroivat, kuivasivat ja valittivat
+kuinka surkeata oli saada semmoista palvelusväkeä. Marit oli horjunut
+ulos kyökkiin pyyhinliinojen kanssa ja rouva tuli hänen jälkeensä.
+
+"Tiedätkö mitä, hyvä Marit", sanoi hän -- "tämä käy liian pitkälle
+siistissä seurassa. Minä olen nyt kärsinyt tätä tämmöistä kaksi vuotta,
+mutta olkoon se nyt päättynyt. Muuttoajan jälkeen sinä et enää astu
+minun huoneeseni, ymmärrätkös?"
+
+Marit nojautui seinää vasten, kyyneleet silmissä. "Minä en ole oikein
+terve", sanoi hän matalalla äänellä.
+
+"Kipeäkö? Niin kai. Kipeitä te olette niin pian kuin vaan vastaan käy.
+Nyt saat olla niin hyvä ja la'ata hulluttelemasta siksi että
+päivällinen on ohitse, silloin voit mennä ylös lepäämään kun olet
+astioita pessyt. Tule nyt tuomaan enemmän kastinta".
+
+Marit luuli kadottavansa järjen, vaan hänen täytyi kestää yhtä kaikki.
+Hän meni taas sisään, passasi niinkuin ennenkin, hän kuuli että
+puhuivat häistä, että pitivät puheita ja lauloivat, vaan mitä tuo
+kaikki merkitsi, siitä hän ei selville päässyt. Hänen korvissansa
+kohisi ja suhisi, niinkuin kosken kohina. Kun hän oli saanut kaikki
+reilaan, riensi hän ylös luhdille ja heittäytyi erään kirstun päälle.
+Hän ei saanut suustansa sanaakaan, vaan vääntelihe ja kääntelihe kuin
+sairas. Viimein sanoi hän tuskissaan: oi Jumal' auta minua! Hän ei
+rauhaa eikä lepoa saanut, hän heittihe sinne tänne -- ei. -- Hän hypähti
+seisaalle ja istui taas kannelle, painoi otsaa käsiinsä, ikäänkuin
+saadaksensa sillä ajatuksista kiinni. Kun tuo ahdistus vähitellen
+poistui oli niinkuin taakka rinnallakin olisi helpompi, mutta nyt hänen
+katseensa oli muuttunut niin kummallisen tuimaksi. Melkein olisi voinut
+pelätä että hän oli järkeä vailla ja mietti jotain pahaa, semmoinen oli
+hänen katsantonsa. Hän ei liikahtanut kirstulta pois, vaan tuijotti
+eteensä ilmaan. Kyynäspäät piti hän polvillaan ja sormet olivat
+hiuksissa. Selvä oli että Marit jotain mietiskeli, vaikk'ei ollut helppo
+tietää mitä. Näin hän istui monta tuntia, mutta sitten nousi hän
+yht'äkkiä. Hän heitti päähänsä silkkihuivinsa ja hiipi sukkasillaan
+portaita alas. Vaan tultuansa ulos ja pantuansa kengät jalkaan, lensi
+hän hurjasti kivien ja kantojen yli sinne, josta viulun ääntä kuului ja
+iloinen melske häätuvasta. Hän kyseli, -- niin, tässähän Anders häitä
+vietti. Hän pyysi saada puhutella sulhasta ja lähetettiin noutamaan
+häntä. Anders oli käynyt iloiseksi hää-juomasta ja tuli mäkeä alas aidan
+luo ja siellä -- seisoi Marit hänen edessänsä. Kohta hän ei tuntenut
+Marit'ia, vaan sitten joutui hän hämille ja vetäysi pari askelta
+taaksepäin.
+
+Marit meni aivan likelle häntä.
+
+"Niin, _minä_ se olen kun olenkin", sanoi hän ja katseli suoraan
+Anders'in silmiin.
+
+"Oletko sinä ulkona tässä kauniissa ilmassa?" sanoi hän ja oli
+hakevinansa jotain liivien taskusta.
+
+"Niin, minä tässä olen!" sanoi Marit katkerasti nauraen. "Kaiketi
+arvelet minun sopivan häihisi?"
+
+"Kuinka itse tahdot. Ei ollut sallittu että meistä pariskunta tulisi",
+sanoi Anders.
+
+"Sallittu! -- -- luulet kenties että minä ai'on istua ja valittaa
+voivotella sinun tähtesi, vaan siinäpä erehdyt, mies. Minun silmissäni
+ei sinulla ole enemmän arvoa kuin tuolla kivellä tuossa", ja Marit
+potkasi kiveen, niin että se lensi pitkän matkan, "sen enempää arvoa ei
+sinulla koskaan ole ollut. Olihan helppo nähdä mitä lajia sinä olit,
+kun korjasit luusi vuoren toiselle puolelle".
+
+Anders punastui vihasta.
+
+"Tahdon ilmoittaa sinulle, Marit, ett'ei haukkumiset sinua yhtään
+hyödytä. -- Tätä ei nyt käy muuttaminen; mitä sinä siis tahdot?"
+
+"Minä tahdon sanoa sinulle että olet konna", huusi Marit ja polki
+jalkaa maahan, "minä tahdon sanoa sinulle että sinun pitäisi hävetä
+olla kunniallisten ihmisten parissa, sen minä tahdon; minä tahdon sanoa
+sinulle että olet saattanut minut perikatoon, jotta minusta ei ikinä
+tule ihmistä enään". Ja Marit kääntyi aidalle päin ja purskahti itkuun.
+
+Joku tuli kävellen pihan yli. Se oli Anders'in uusi vaimo. Tämä läheni
+huomatessansa heitä.
+
+"Seisotko täällä juttelemassa kerjäläistytön kanssa", sanoi hän
+Anders'ille; "jos hän tahtoo ruokaa, voi hän mennä kyökkiin".
+
+Marit otti kädet kasvojen edestä, kuultuansa sen.
+
+"Kerjäläistyttö?" sanoi hän, meni aivan likelle vaimoa ja pudisti
+nyrkkiänsä hänen nenänsä alla. "Ei, mutta sinä olet kerjäläis-akka,
+sinä, joka olet varastanut hänet multa! Vaan minua hän olisi tahtonut,
+minua hän kosi kauan aikaa ennen sinua, minua hän rakastaa yhtä kaikki,
+vaikka sinulla on muutamia lehmiä. Ja minä olen yhtä kunniallinen minä,
+kuin sinä, sen tahdon sanoa sulle, etkä sinä ole sitä päivää näkevä,
+jolloin minä kerjäisin killinkiä Kari Bjaaland'ilta. Ota sinä vaan
+kultakappaleesi, sinä hupakko, minä en sitä ottaisi, vaikka se
+heitettäisiin jälkeeni".
+
+Kari oli puuastunut, hän puri hampaansa yhteen ja katseli alas miehensä
+puoleen.
+
+"Sinä kuulet sen, Anders?" sanoi hän.
+
+Anders seisoi siinä suuttuneena ja hämmästyneenä; hän ei tietänyt mitä
+tehdä, mutta meni viimein Marit'in luo ja otti hänen käsivarrestansa
+kiinni.
+
+"Sinun pitää mennä nyt, Marit, taikka" -- --
+
+"Niin, lyö minua jos uskallat", huusi Marit katsoen suoraan Anders'in
+silmiin, "minä panen vetoa siitä, ett'et uskalla -- -- Näetkös, -- sinä
+olet pelkuri nyt, Anders Bjaaland, ehkä hieman häpeetkin. Se hiukkanen
+miessydäntä, mitä sinulla on ollut, on kaiketi piiloittunut akan hameen
+taakse nyt".
+
+Anders oli vaiti, mutta Kari tuli ja otti hänen takinhihastaan kiinni.
+"Jumala tietäköön miksi sinä seisot ja kuuntelet häntä, näethän että
+hän on hullu".
+
+Marit kuuli sen ja nauroi.
+
+"Hullu?" sanoi hän, "ei, kyllä sinä hullumpi olet, joka otat sinua
+kaksikymmentä vuotta nuoremman miehen. Niin, mene sinä", huusi hän
+poismenevän Karin jälkeen. "Nyt saat istua lihomassa avarassa
+tuvassasi, sinä, Marit kyllä voi orjaella ja tehdä työtä käsillänsä.
+Hyvästi siis, Anders Bjaaland, voi hyvin ja tanssi lystikkäästi tänä
+iltana, ole vaan varoillasi, ett'en minä riipu kuin lyijy sinun
+kenkiesi anturoissa; älä luulekkaan että niin helposti eroitat itseäsi
+minusta. Olen yöllä ahdistava rintaasi, päivällä olen laskeva kiviä
+tiellesi ja astuessasi kynnyksen yli olet minuun kompastuva. Ei yhtään
+auringon sädettä ole valaiseva huonettasi, sillä ulkopuolella seison
+minä pimentämässä. Hei vaan, kyllä silloin tulet viettämään iloista
+elämätä! Pilkkanauru on soiva korvissasi kun tahtoisit muistutella
+jotain virren-nuottia, ja kirkossa istuessasi minä istun sun vieressä
+ja kuiskaelen siitä miehestä, joka myi itsensä perkeleelle kahdesta
+kiiltävästä hopeataalarista. Olet ehkä silloin silmälläsi etsivä
+Marit'ia, vaan hänen silmänsä on oleva kuiva, hän on naurava sinulle,
+hän on --"
+
+Anders oli jo ladon toisella puolen, mutta hän oli viivystellen astunut
+ylöspäin. Marit puhui niin kauan kuin Aders'ia näki, tuijoitti vielä
+siihen suuntaan, mihin hän oli hävinnyt, ja istui sitten tien varrelle,
+kasvot käsiin kätkettyinä.
+
+Oli jotensakin pimeä kun Marit palasi. Kotona olivat häntä etsineet
+noin tunnin aikaa, vaan eivät löytäneet. Rouva oli raivoissaan, hän
+torui ja lähetti ihmisiä ulos etsimään tarkemmin; sillä oli sovitettu
+niin, että seuran oli ehtiminen paimenmajalle vuoren kukkulalle ennen
+yötä, jota varten jo oli tilattu yösijoja siellä edeltäkäsin. Ja tuossa
+Marit sitten tuli ovesta sisään hiljaa ja tyynesti niinkuin ei mitään
+olisi tapahtunut. Rouva katsoi häneen niinkuin puusta pudonneena, mutta
+Marit meni vaan piisin luo ja rupesi siellä askaroimaan.
+
+"Vai hän tulee viimeinkin, hän tahtoi arvattavasti että meidän piti
+odottaa siksi kun hänen olisi mukava lähteä", sanoi rouva
+pilkallisesti; "mutta, kyllä minä opetan sua sanomaan itseäsi kipeäksi
+ja sitten juoksemaan tanssiin nuorten miesten jälkeen". Näin sanoen
+juoksi hän Marit'ia vastaan, antaaksensa hänelle korvapuustin.
+
+Marit huomasi sen, hän kääntyi äkkiä ja tarttui rouvan ranteesen niin
+voimakkaasti, että rouva oli huutamaisillaan.
+
+"Ette lyö", sanoi hän vaan ja katsoi terävästi rouvan silmiin. Rouva
+vaaleni; hän ei ollut koskaan ennen nähnyt että Marit'illa oli noin
+kylmä ja kova katsanto; hän vaikeni ja meni toiseen huoneesen.
+
+Hetken kuluttua oli koko seura matkalla hevosineen päivineen eikä
+sanaakaan enää haastettu siitä, mitä oli tapahtunut. Oli kuutamo, jotta
+ei ollut vaarallista vaikka tulivatkin vähän myöhään paimenmajalle.
+Marit kävi muitten jälessä, jalka asteli koneentapaisesti eteenpäin, ei
+hän nähnyt vuoria eikä kukkuloita ja ennenkuin tiesikään olivat jo
+perille tulleet. Hän sai sijansa lattialla, niinkuin muutkin, vaan ei
+saanut unta silmiinsä koko yönä. Havaittuansa että kaikki hänen
+ympärillänsä nukkuivat, hiipi hän hiljaa ovesta ulos ja jäi seisomaan
+kiviportaille katselemaan. Kuu oli täysi ja valaisi vaalealla, kalman
+kylmällä valollaan autiota avaraa vuoristoa ylt'ympäri. Hänen
+jalkojensa juurella oli kanervikot, ja ilma oli niin kirkas että sopi
+nähdä sekä kanervikot että kaikki ra'otkin kallioseinissä, ja samalla
+se oli raitis ja keveä. Ei karjan kelloa kuulunut, ei virran kohinata
+eikä lehden liikutusta. Kaikki seisoi täällä ikäänkuin kuunnellen
+mahtavien vuorihuippujen läheisyydessä, jotka avaruudessa ylpeästi
+nostivat valkoiset huippunsa taivasta kohti. Ne tiesivät ett'ei myrskyt
+eikä pilvet voineet heitä siirtää pois niistä paikoista, mihin olivat
+juurtuneet. Heidän ei tarvinnut rukoilla paikkaa eikä palvelusta
+keltäkään, he olivat herroja alallansa eivätkä toista tarvinneet.
+Suuren sinertävän sumuvaipan vetivät he ympärilleen kun yö kolkostui,
+ja valkoiset päät loistivat kuutamossa. Marit istui alas portaille. Hän
+mielestänsä vahvistui katsellessaan näin miehuullista ja suureellista.
+Vasta kun rupesivat liikkumaan sisällä paimenmajassa, nousi hän ja meni
+sisään. Hän tunsi silloin että oli istunut kauan, sillä koko hänen
+ruumiinsa värisi.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+
+Marit oli kotona taas ja oli ruvennut tavallisiin töihinsä. Hän oli
+luullut että olisi parempi kun taas oli kotona, vaan ei hän koskaan
+ollut kärsinyt niinkuin nyt. Hän luuli vahvistuvansa ja hän heikontui.
+Tuo kylmä rauha, jonka oli saavuttanut istuessansa sinä yönä vuorella
+polttavain ajatustensa kanssa, se raukesi nyt tyhjiin, kun hän oli
+palannut kotiseudulleen. Tuolla _ulkona_ oli se paikka, missä olivat
+toinen toistansa kohdanneet, ja se tie, missä hän oli seisonut. Täällä
+sisällä oli kirstu morsiusvaatteineen, joita hän oli ommellut. Missä
+hän kulki ja kävi, luki hän vaan _hänen_ nimeänsä joka paikassa --
+Kaikki oli täynnä muistoja pienimmästä ruohonkorresta pienimpään
+astiaan seinällä. Hän huomasi olleensa ja eläneensä tässä ainoassa
+ajatuksessa kaksi pitkää vuotta; se ajatus oli häntä kantanut kaiken
+vaivan ja kärsimyksen läpi, ja nyt -- kaikki oli muserrettu ja tyhjää.
+Marit vaipui alas kirstun viereen ja purskahti itkuun semmoiseen, että
+oli niinkuin se kestäisi ijankaikkisesti. Mitä oli hänen tehtävä ja
+mihin mentävä? Täällä hänen oli mahdotoin olla ja elää, jossa haava
+alinomaa revittiin uudestaan auki.
+
+Tuomari oli kutsuttanut Marit'in luoksensa ja nuhdellut häntä siitä,
+että hän oli käyttäynyt sopimattomasti. Miesten tuvassa oli Endre
+kysynyt leipoiko hän häitä varten, koska oli jauhoissa nenän alta,
+mutta Marit käänsi vaan kalpeet kasvonsa häntä vastaan eikä vastannut.
+Ei täällä ollut ketään, joka olisi voinut puhua hänelle lohdutuksen
+sanaa, vilvoittaa tuota polttavaa otsaa ja virvoittaa kuihtuvaa
+sydäntä. Ei, tämä oli liikaa. Epätoivossaan meni Marit alas järvelle,
+lopettaaksensa päivänsä siellä, mutta kuinka lienee ollutkaan, oli kuin
+tuntematoin käsi olisi häntä pidättänyt eikä hän voinut muuta kuin
+tuijoittaa synkkään syvyyteen.
+
+Yöllä hän ei nukkunut, päivällä toivoi hän olevansa tuhat syltä maan
+alla sill'aikaa kuin talon tyttäret lensivät tanssista tanssiin;
+salista kuului soitantoa ja naurua alas Marit'in luo, joka istui
+taistelemassa ajatustensa kanssa pienessä, kylmässä kamarissaan.
+
+Miksi heidän oli niin hyvä ja hänen niin tuskallista? Miksi piti hänen
+nähdä lasten iloista leikkiä nurmella ja muiden tekevän työtä, nukkuvan
+rauhassa ja iloitsevan, sill'aikaa kuin hän ei saanut elää eikä kuolla?
+
+Eräänä iltana toinen tyttäristä, se, joka oli kihloissa, tuli myöhään
+kotiin jostakin iltaseurasta. Hänen sulhasensa häntä saattoi. He
+seisoivat vähintäin puolen tuntia kuiskailemassa ovella ennen kuin
+erkanivat toisistaan, näytti kuin eivät olisi tahtoneet päästää toinen
+toistansa. Kun pääovi oli suljettu meni neito hiljaa kyökin ikkunain
+ohitse ja aikoi mennä takatietä sisään, mutta säpsähti aika lailla
+nähdessään noiden kalpeain kasvojen katsovan ruudun kautta ulos. Kasvot
+liikahtivat kun askeleita kuului. Se oli Marit. Hän meni ovea
+aukaisemaan.
+
+"Sinäkö Marit olet näin myöhään valveilla?" sanoi neito astuessaan
+sisään. "Hyvä Jumala kuinka minua peloitit! Ethän vaan ole minua
+odottanut?"
+
+"Enpä juuri! mutta en saanut unta ja arvelin sentähden että oli paras
+istua", vastasi Marit hiljaa.
+
+"No, ota sitten kynttilä, niin voit auttaa minua vaatteiden
+riisumisessa". Neito kävi edellä ja Marit jälessä kynttilän kanssa.
+
+"Hyvä Jumala, mikä päivä meillä on ollut tänään, Marit!" sanoi neito
+kun oli huoneessansa taas. "Etpä tiedä kuinka ihanaa on olla
+kihloissa", lisäsi hän ja silmät loistivat. Hän oli istunut sängyn
+laidalle ja Marit seisoi suorana ja kalpeana hänen edessänsä, kynttilä
+kädessä.
+
+"Sanotaan niin olevan", vastasi Marit, vaan ei katsantonsa mitään
+ilmaissut.
+
+"Etkö koskaan ole aikonut mennä kihloihin, Marit?" kysyi neito ja alkoi
+riisua päältänsä osto-kiharat peilin edessä.
+
+"En tiedä mitä se hyödyttäisi", kuuli hän saman syvän äänen lausuvan
+takanansa.
+
+"Jos voisin ymmärtää teitä talonpoikia", huudahti neito ja kääntyi
+kummastellen. "En luule teillä olevan yhdenkään killingin arvosta
+hellätuntoisuutta -- pidä vaari, sinä tiputat kuumaa talia päällesi!"
+
+Marit vapisi niin että tulista talia tipahteli alas hänen kädellensä.
+
+"Ei se tee mitään", sanoi hän, pyyhkäsi pois talin ja piteli kynttilää
+kuin ennen.
+
+"En, sillä he eivät koskaan kirjoita toisillensa eikä heitä koskaan
+yhdessä nähdä, ja toinen on heille yhtä hyvä kuin toinenkin. Hyi, se on
+inhoittavaa!" neito veti ylenkatseessaan hameen päältänsä pään yli.
+"Mutta puhuivathan ihmiset, että sinulla oli joku, Marit? Kuinka sen
+asian käy?"
+
+"Arvattavasti se ei käy laatuun sitten", vastasi Marit samalla kylmällä
+äänellä.
+
+"Oi, sinä lasket vaan leikkiä", sanoi neito ja nauroi, "-- hyi, älä
+toki tuijoita minuun tuolla lailla, näyttää kuin minä -- -- sillä sinun
+täytyy kuulla että se on ihanata Marit. Niin, niin, odota vaan
+huomiseksi, niin minä ripitän sinua. Ja nyt hyvää yötä, älä unohda
+kynttilää, ja sitten -- kuule Marit! älä unohda herättää minua varhain
+huomenna, niin olet kiltti. Oi, mikä päivä meillä on ollut tänään".
+
+Ja neito vaipui unen helmaan ja näki suloista unta, mutta Marit kulki
+liehuva kynttilä kädessä kylmän käytävän läpi.
+
+Huomenna siis -- neito aikoi häntä ripittää. _Hänkö_ uskoisi itsensä
+näille ihmisille, jotka eivät häntä ymmärtäneet, jotka eivät olleet
+puhuneet hänelle ainoatakaan kehoittavaa sanaa siitä asti kuin hän
+tänne tuli! Ei, ennen -- hän seisoi epäillen, hän kävi istumaan, nousi
+uudestaan, mutta ei mitään rauhaa löytänyt. Tänne hänen oli mahdotoin
+jäädä, -- ei minutiksikaan, ei hetkeksikään. Hän teki jyrkän päätöksen.
+Hänen täytyi pois, kapineensa hän kyllä voi saada jälestäpäinkin. Hän
+pani röijyn kiinni rinnalla, heitti huivin päähänsä, avasi varovasti
+oven ja meni pois pimeässä yössä. Hänestä oli niinkuin hänellä ei olisi
+ollut tunnetta rahtuakaan.
+
+Marit kävi nopeasti tien yli, niin nopeasti kuin jalat vaan veivät
+häntä. Hän oli käynyt itäistä tietä, vaikka ilman mitään tarkoitusta.
+Hän tahtoi vaan mennä kauas, mitä kauemmas sitä parempi, mihinkä, hän
+ei tietänyt. Viimein hän uupui ja uupui erään puun juurelle, minne kävi
+lepäämään.
+
+Vasta aamulla hän heräsi ja hieroi silmiänsä, kummastellen missä oli ja
+muistellen kuinka oli tullut. Nyt hän muisti sen. Tiellä seisoi vanha
+vaimo ja katsoa töllötti häneen.
+
+Selässä akka kantoi risutakkaa, jonka oli metsässä koonnut. Hän jäi
+ensin tielle tuijoittamaan Marit'iin, vaan sitten tuli hän lähemmäksi.
+
+"Ei, Jumal' auttakoon! Eikö se ole tuomarin Marit?" sanoi hän, katsoa
+tuijoitti ja pudisti päätänsä.
+
+Marit ei ollut sitä kuulevinaan, eikä vastannut mitään.
+
+"Onko hän nyt sinut hyljännyt", jatkoi akka ja tirkisti ihan Marit'in
+kasvoihin, "ja sitten herrasihmiset ovat ajaneet sinut ulos? Ha -- ha
+-- ha -- vaan enkö sitä jo sanonut?" Ja akka nauroi niin että vapisi ja
+taputti Marit'ia olkapäälle. Sitten rupesi hän laulamaan:
+
+    "Ja mies tuo vaan lensi ilman muuta
+    Ja neitoselle hän tuppas' suuta,
+    Hän tuppasi kerran, tuppas' kaks,
+    Ei neitonen tullut pahemmaks".
+
+"Niin -- niin -- kaikenlaista merellä tapahtuu, sanoi hyle, kun sitä
+ammuttiin silmään, ja jos kovan sijan itsellensä valmistaa, niin saapi
+maata sen mukaan. Vaan sentähden ei ole hirteen mentävä. Tänään minä,
+huomenna sinä. Pyytölinnut eivät viisastu: ne lentävät pihlajamarjoja
+syömään ja joutuvat joka vuosi pyydyksiin, ja turha olisi valittaa
+siitä". Akka kävi ja jutteli itsekseen kunnes oli tiellä taas. "Tule
+nyt", huusi hän Marit'ille, "niin saat ruokamurusen. Olet kaiketi
+nälkäinen, arvaan minä, ja ehkä et ole hienompi nyt kuin että voit
+istua Gunhild'in töllissä".
+
+Marit nousi ja seurasi, vaan ei sanaakaan vastannut. Akka miellytti
+Marit'ia samalla kuin hän kammoitti. Gunhild meni kappaleen matkaa
+takaisin samaa tietä, jota myöten Marit oli tullut, kunnes seisahtui
+erään kiviroukkion edessä, joka oli puoli-mädänneellä ovella
+varustettu. Tämän oven rei'ät olivat huolellisesti savella ja
+sammaleilla paikatut. Gunhild nosti ha'an ja meni sisään.
+
+"Ole varoillas", sanoi akka Marit'ille, "kyllä saat kumartua, tämä
+mökki ei ole tehty hienoja varten".
+
+Hän heitti takansa nurkkaan ja rupesi käsiänsä hieromaan. "Niin, tässä
+näet koko juhlasalin", jatkoi hän kun Marit katseli ympärillensä,
+"suuri se ei ole, mutta se on hyvä. Tässä minä istun kuin rotta
+lävessään ja nauran sekä papille että voudille ja kaikille muille
+kissoille. Niin, totta tosiaan se saisi kärsälleen, joka pyrkisi tänne
+nuolemaan". Akka nauroi taas ja rupesi laulamaan.
+
+"Huh!" sanoi hän väristen, "täällä on vallan kylmää aamuhetkillä, mutta
+meillä on hyvä ystävä". Näin sanoen otti hän povestansa taskumatin,
+otti siitä suullisen ja ojensi pulloa Marit'ille. Marit pudisti
+päätänsä. "Joutavia! Juo sinä vaan, ei se ole varastettua".
+
+"En tahdo", vastasi Marit ja sysäsi pullon pois puoleltansa.
+
+"No, no, tee kuinka tahdot, en minä aio pakoittaa ketään, joka
+ylenkatsoo Jumalan hyviä lahjoja", sanoi hän ottaen vieläkin suullisen,
+"se oli kelpo mies, joka viinan keksi; mutta nyt tahtovat senkin ryöstää
+meiltä köyhiltä raukoilta. Minusta vallanpitäjät voisivat tehdä jotain
+hyödyllisempää, kuin toimittaa viinaveroja ja tullia; eivät he
+kuitenkaan saa meitä tapetuksi. Heidän pitäisi istua täällä minun
+töllissäni jonakin kylmänä talvispäivänä, jotka nyt pitävät puheita
+ryyppäämisestä ja pirun viettelyksistä -- huh, Jumal' auttakoon --
+luulenpa että he kylläkin nöyrästi kiittäisivät viinapisarasta". Näin
+puhuen pani Gunhild pienen padan tulelle. Marit oli nyt tilaisuudessa
+katsoa ympärillensä. Huone oli pieni, yhtä pitkä kuin leveä. Kaksi
+seinää oli kivistä rakettu ja rei'ät täytetyt sammaleilla ja
+sahajauhoilla sekä ulkopuolella savella tiivistetyt. Kolmas seinä oli
+yhtäläinen, sillä eroituksella vaan että oli ovi keskellä, mutta
+neljäntenä seinänä oli paljas kallio, jota myöten vettä tipahteli
+ehtimiseen, vaikka katto oli siihen kiinnitetty niin tivisti kuin
+mahdollista oli ollut. Katoksi oli pantu muutamia hirsiä, lautoja ja
+turpeita niiden päälle. Päivää näkyi ainoastaan savulävestä, joka oli
+suolinahalla peitetty. Eräässä nurkassa oli oljista ja heinistä
+valmistettu vuode, toisessa seisoi hiilihanko ja pata-ripustin riippui
+katosta alas. Pieni puu-penkki seisoi lattialla, vaan se oli myöskin
+ainoa huonekalu, paitsi lukotointa arkkua, joka seisoi vuoteen
+vieressä.
+
+Gunhild otti jotain mustaa eräästä paperista arkusta ja pani veteen,
+jota jo kiehui.
+
+"Nyt saat hyvää kahvia", sanoi hän, "niin, minä takaan että se maistaa
+melkein yhtä hyvälle kuin tuomarin, mutta ei ihmettäkään, sillä
+palavathan tuomarin polttopuut padan alla". Gunhild nauroi niin että
+sai kyyneleitä silmiinsä. "Niin, jos hän tietäisi että minä käyn
+nuuskimassa hänen metsissään, kyllä hän pian virkamahtiinsa hyppäisi
+silloin. Ei tarvita muuta, kuin tuommoinen viatoin oksa", hän potkasi
+lattialla olevaa puun-oksaa, "niin he nostavat semmoista melua, kuin
+taivas ja maa olisivat hukassa, he haastavat oikeuteen, vaativat
+korvausta, uhkaavat vankihuoneella ja kaikella pahalla; mutta minä olen
+heidät pettävä, niin, totta tosiaan olen kun olenkin". Gunhild oli
+ottanut kaksi astiaa esille, johon hän kaasi kahvin.
+
+"Nyt Gunhild tahtoo tarjota sinulle mitä hänellä on, vaikk'et viimein
+huolinut hänen neuvoistaan. Vaan enkö sitä sanonut? Enkö sitä jo
+sanonut? Niin, roistoja he ovat kaikki -- ah kuinka se kahvitippa teki
+hyvää -- roistoja he ovat. He ovat olevinansa piru tietää mitä herroja,
+ja sitten heillä ei ole omaa paitaakaan. Kauniita kosioita tosiaankin!
+Kun häitä on vietetty ei heillä ole vaateriepuakaan, mutta sitten vaimo
+pannaan orjaelemaan. Voit olla tyytyväinen että kävi niinkuin kävi,
+kyllä selkä olisi kyyristynyt ja silmät vetäytyneet jos olisit tullut
+hänen vaimokseen".
+
+Gunhild puhalsi kahviin, jotta hetken äänettömyys syntyi; Marit istui
+vastapäätä, kuppi kädessä katsellen ja kuunnellen Gunhild'ia, joka
+levitteli itseänsä takan vieressä.
+
+"Juo nyt niin kauan kun se on lämmintä", sanoi Gunhild nyykäten
+Marit'ille; "ei meistä eikä kahvista ole mihinkään kun lämmin on
+poissa. Mutta mitä aioinkaan sanoa -- rahat jotain vaikuttavat muori,
+rahat, sanon minä. Puhu taas niin paljon siitä, että Herra Jumala
+johtaa meidän kohtalot niin tai näin -- -- ha -- ha -- kyllä kai! Niin
+kuin ei Jumalalla olisi muuta virkaa kuin ajatella meitä matosia. Ei,
+rikkaus maailmassa hallitsee. Miksi sinä luulet vallassäätyläisiä
+pidettävän niin korkeassa arvossa? Ovatko meitä paremmat? Ei, totta
+tosiaan, ei Jumalan maailmassa ole kurjempia olentoja kuin nuo 'hienot'
+ihmiset, vaan kah! kuinka ovat olevinansa. Huomaapas vaan pappia.
+Sunnuntaina hän tuomitsee ihmisiä kuumaan helvettiin ja puhuu kuinka
+kaikki olemme veljeksiä, mutta kyllä saat hieroa jalkojasi matolla ja
+kumartaa syvästi astuessasi hänen saliinsa. Ja uskallappas koskea hänen
+kirsimarjojansa kesällä! Kyllä silloin sekä koirat että nimismiehet
+hyppivät jälkeesi. Ei, rahoilla kaikki hallitaan ja hullu se on, joka
+ei ota niitä kun ovat tarjona". Gunhild nousi ja kohensi valkeata
+sauvallaan.
+
+"Etkö luule että minäkin olisin voinut istua lakihuoneessa ja olla
+kunnioitettu pitäjässä", sanoi hän hetken kuluttua, ojentaen itseänsä.
+"Senpä luulisin, hän kosi sekä yksi että kaksi kertaa, ja minulla olisi
+nyt voinut olla sekä kahdeksantoista että kaksikymmentä lehmää
+tallissa, mutta silloin muka olin enemmän rakastunut Baard'iin. Ha --
+ha -- niin, siitä tuli oivallinen loppu. Hän jätti sekä minut että
+kakaran, kun vuohet hukkuivat syvyyksiin ja ainoa lehmäni kaatui. Minä
+istuin sitten tyhjin käsin ja nimismies uhkasi vangita minua
+riettauteni tähden, mutta sitä tuomiota eivät aikaan saaneet, kosk'ei
+se ollut kuin ensimäinen lapseni. Sitten läksin pois kakaran kanssa,
+sillä siinä tienoossa oli mahdotoin olla. Lapsi kuoli, Jumalan kiitos,
+eikä sen tarvinnut kärsiä pahasta maineesta, mutta nälkää ei se
+myöskään kärsinyt niin kauan kun orjaelin sen puolesta. Nyt istun tässä
+komeassa huoneessa, pahaa kärsin suvella ja kylmää talvella ja saan
+ottaa vastaan niitä leipäpalasia, joita ihmisten ovilla saan, ja minua
+sanotaan Gunhild kerjäläis-akaksi. No niin, paljon maailmassa tapahtuu;
+ja minä olen tämän hyvästi ansainnut tyhmyyteni tähden!"
+
+Marit ei vastannut, mutta jotain muistui hänen mieleensä, hän näki
+Tore'n edessänsä ja muisti hänen sanansa. Hän ei ollut muistanut Torea
+ennen, mutta nyt hän muisti.
+
+"Niin, hupsu se on, joka ei kartanoa ota kun saa", jatkoi Gunhild, otti
+pienen piipun esille ja rupesi tupakoimaan. "Puhuvat niin paljon
+rakkaudesta -- loruja kaikki! Se kestää ensimäisen vuoden ja sitten
+sitä kulutetaan pois lasten synnyttämisessä, työssä ja kivuloisuudessa,
+mutta talo seisoo. Ei ole hätää olla talon-omistajan vaimona! Ei hänen
+tarvitse orjaella, ei vilua eikä nälkää kärsiä; hän istuu huoleti
+lämpösessä tuvassaan sekä talvi- että kesä-aikana, hän voi kasvattaa
+voimakkaita nuorukaisia, hän voi kustantaa sijaisia sotapalvelukseen
+poikiensa edestä ja hankkia heille taitoa ja tietoa jos tahtoo. Paitsi
+sitä hänen ei tarvitse mennä pois tieltä kun kaupunkilaisia kohtaa. Hän
+voi haastaa oikeuteen hienoja ihmisiä jos mieli tekee, sillä hänellä on
+varoja maksaa asianajajille". Gunhild'in silmät kiilsivät, kun hän tätä
+ajatteli.
+
+"Mutta kuinka sinun on käynyt oikeastaan, kuinka olet tänne tullut?"
+aloitti Gunhild taas hetken perästä.
+
+Marit kertoi muutamilla sanoilla kuinka kaikki oli tapahtunut. "Niin
+enkö jo ole sitä sanonut, nuo hienot ihmiset ovat luodut ainoastaan
+pahantekoja varten. Miksi eivät nyt voineet sinua pitää, ruokkia ja
+olla ystävällisiä, tyttö parka, vaan sitä eivät tehneet! Ei, pois --
+pois, se on tietty. Nyt kai tahtoisivat että tulisit kättä nuolemaan ja
+anteeksi pyytämään, vaan hupsu olet, jos sen teet. Ei, me teemme heille
+pienen kepposen, me molemmat; senverran työtä minä ainakin voin sulle
+hankkia ett'ei sun tarvitse nälkää kärsiä. Täällä on eräs mies, täällä
+likellä, joka tarvitsee piikaa, nyt kun hänen vaimonsa on kipeä. Et saa
+muuta kuin ruokaa ja vaatteita siellä, mutta myöhemmin voit hankkia
+itsellesi parempaa paikkaa; joka on nälkäinen, ei saa ruokia valita. Ja
+sitten olet vapaa, voit käydä tuomarin rouvan rinnalla eikä hän uskalla
+sua lyödä vaikka sormet kuinka syhyisivät. Niin, jos et ole väsynyt,
+voimme mennä sinne kohta, niin saat vähän suurusta, sillä huomaan
+ett'ei minulla ole leipäpalastakaan".
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+
+Marit jäi vastaiseksi siihen taloon, josta Gunhild oli hänelle puhunut;
+vaan ei se juuri ollut parhaimpia taloja, johonka hän oli joutunut.
+Kaikki oli rappiolla, eikä miehellä ollut varoja tehdä parannuksia.
+Huonoa ruokaa hän sai ja vähän joka atrialle. Siinä hän sitten kävi,
+pesi lattioita ja puhdisti läävää, halkasi puita ja kantoi vettä sisään
+ja teki ylimalkain kaikki raskaat työt. Välisti Marit muisti pienen
+kamarinsa tuomarin talossa; se oli oikea taivas tämän suhteen. Vaan
+takaisin hän ei tahtonut mennä, vaikkapa saisikin kuluttaa nahan pois
+sormiensa päästä täällä. Oli kai niin sallittu että hänen piti olla
+lapsi-puolena tässä maailmassa. Vaan miksi hänen juuri oli pakko olla
+semmoisena? Eikö hän kelvannut mihinkään parempaan? Eikö ollut hän yhtä
+hyvä kuin isäntäväkikin, joka ei muuta ajatellut kuin ruokaa joka eri
+atrialle. Marit näki unta öisin vanhemmistaan, Amerikasta, suuresta
+Skjölte-kartanota, missä Tore istui, ja vanhasta Gunhild'ista, joka
+nauroi ja sanoi: "sinulle kernaasti suotu, kaikki on oma syysi".
+Päivällä hän kävi miettien kummallista kohtaloansa. Marit tuli kovaksi
+ja katkeraksi. Ajatukset laskivat jäätä sydämen ympäri, eikä täällä
+aurinkoa ollut sitä sulattamaan.
+
+Tuomarin talossa oli hämmästys suuri kun ei Marit'ia löytynyt. Kaikki
+juoksivat sinne tänne, sisään ja ulos. He etsivät kyökistä ja
+kellarista, tutkivat kaivoakin, mutta Marit'ia eivät löytäneet. Ei
+kukaan ollut hänestä mitään kuullut eikä nähnyt. Hän oli ollut vähän
+kummallinen viime aikoina, sanoi tuomari.
+
+Huhu levisi pian paikkakunnassa siitä, mitä oli tapahtunut, ja moni,
+joka oli Marit'in tuntenut, tuli hänestä kysymään. Niiden joukossa oli
+myöskin Tore. Hän oli silloin tällöin käynyt siellä Marit'ia
+tervehtimässä. Mutta Marit ei koskaan ollut hänestä paljon välittänyt.
+Tore oli seisonut ovella ja Marit askaroinnut piisin vieressä ja
+sanonut jonkun sanan silloin kun se oli ihan välttämätöintä. Tore oli
+sitten mennyt, mutta tuli aina takaisin jonkun ajan kuluttua
+kuulustelemaan tarvitsiko Marit jotain tai tahtoiko että isälle jotain
+kirjoitettaisiin. Kosimisestansa taannoin hän ei koskaan puhunut. Kun
+Tore nyt kuuli mitä oli tapahtunut, tuli hän myöskin ja oli etsivistä
+ahkerin. Hevosen selässä oli hän lähtenyt paikasta toiseen etsimään.
+
+Eräänä päivänä, kun Marit oli tullut rappusille ja aikoi viedä pois
+vettä, näki hän hevosen, joka oli sidottu puuhun kiinni, ja erään
+miehen tulevan häntä kohti. Hän tunsi miehen ja aikoi juosta sisään
+kätkemään itsensä, mutta tuo mies oli jo hänet nähnyt. Oli siis
+myöhäistä. Hän nojautui nyt seinää vasten ylpeällä katsannolla. Mies
+nosti hattuansa.
+
+"Hyvää päivää, Marit", sanoi hän. "Kiitoksia viimeisestä".
+
+"Kiitoksia vaan", vastasi Marit tylysti.
+
+Tore seisoi siinä vähän aikaa. "On huono ilma nyt", sanoi hän.
+
+"Niin on", vastasi Marit.
+
+Tore pisti toisen kätensä taskuun eikä pitkään aikaan mitään sanonut.
+
+"Minulla on niin paljon terveisiä sinulle tuomarilta", aloitti hän
+viimein.
+
+"Vai niin", sanoi Marit ja nauroi pilkallisesti; "he ovat varmaankin
+saaneet jonkun ilmestyksen, koska lähettävät terveisiä minulle; oletko
+sinä renkinä tätä nykyä, Tore?"
+
+Tore katsahti ällistyneenä Marit'iin; hänen mielestänsä Marit näytti
+vanhalta, vaikka oli ainoastaan kahdenkymmenen vuoden ikäinen. Tore
+vastasi tyynesti: "Minä ajan omia asioitani".
+
+"Vai niin, no, sano sitten terveisiä itsellesi, ett'et saa minua
+täältä, vaikka repisit minut kappaleiksi".
+
+"Vai onko täällä niin hyvä olla?"
+
+"Tietysti, -- täällä minä kannan lokaa ja syön sian ruokaa, tietysti
+täällä on hyvä ollakseni", vastasi Marit. Tore katseli häntä taas.
+Kuinka onnettomalta ja turvattomalta hän näytti. Kaunis hän vielä oli,
+pitkä ja hoikka, mutta kasvot olivat kalpeat niinkuin taudin jälestä.
+Tore tunsi että sydämensä heltyi; hän meni likelle Marit'ia ja nojasi
+kyynyspäänsä seinää vasten.
+
+"Aioin kysyä sinulta", sanoi hän viimein hitaasti ja viivytellen,
+"tahtoisitko rahoja päästäksesi Amerikaan, niin minulla kyliä olisi
+niin paljon ja" -- --
+
+"Ja nuo muut nauraisivat ja sanoisivat: Kas nyt tuo tulee jälestäpäin,
+joka oli niin ylpeä olevinansa. Ei kiitoksia, täällä on kaiketi sen
+verran multaa syntymä-sijoillani, että saan muutaman lapiollisen
+ruumis-arkulleni".
+
+Tore katseli maahan ja hieroi saapastansa kivirappusia vasten. Hän
+mietti jotain.
+
+"Niin, sillä en kaiketi voi toivoa että tahtoisit minun tuvassani
+istua", sanoi hän viimein; "mutta sen sinä tiedät, että mitä kerran
+sinulle sanoin, sitä minä vieläkin ajattelen".
+
+Tämä ajatus iski tulta Marit'in silmistä: posket punastuivat ja hänen
+sydämensä tykytti niin kovasti, että hän painoi käsiänsä rintaa vasten.
+Talo -- rahoja -- vapaus, kaikki, josta Gunhild oli puhunut -- se oli
+nyt tarjona; toisen kerran antoi sallimus hänen valita. Tuntui kuin
+ajatukset tukehduttaisivat häntä, hän hengitti syvään ja istui
+kynnykselle, kätkien kasvot käsiinsä.
+
+Tore seisoi kauan ja katseli häntä odottaen vastausta, vaan sitä ei
+kuulunut: Marit ei liikahtanut.
+
+"Saan siis sanoa hyväiset sinulle", sanoi hän, "ja jos muuten jotain
+tahtoisit, niin tiedät missä minä asun".
+
+Marit kuuli hänen menevän, hän hypähti pystyyn, Tore oli jo ehtinyt
+kappaleen matkaa tiellä. Marit tarttui käsin kynsin portaiden syrjään
+ikäänkuin hän olisi tahtonut kasvaa kiinni siihen; hän katsoa tuijoitti
+Toreen, joka jo oli päästämässä hevosensa irti -- hän huusi Toren
+nimen.
+
+Tämä kuuli sen, jätti hevosen ja tuli Marit'in luo.
+
+"Tahdoitko jotain?" sanoi hän ja jäi seisomaan portaiden eteen.
+
+Marit puri huuliansa, nosti päätään ja sanoi pilkallisella hymyllä:
+"Arvelenpa että koska isäni on antanut sinulle köyden, niin saat ottaa
+lehmänkin".
+
+Tore katseli häntä hämmästyneenä, astui sitten portaita ylös.
+
+"Nyt sinä puhut katkerasti, Marit", sanoi hän, "mutta onko se
+todellakin tarkoituksesi Jumalan ja ihmisten edessä?"
+
+"Luuletko että minulla on kaksi kieltä suussa?" vastasi Marit.
+
+Tore antoi hänelle kättä ja Marit laski omansa siihen.
+
+"Se on siis päätetty", sanoi Tore, "ja minä toivon että Jumala antaa
+siunauksensa siihen".
+
+"Niin, kun hän vaan antaisi", vastasi Marit.
+
+"Ja koska saan viedä sinut kotiin?" kysyi Tore.
+
+"Vaikka kohta", vastasi Marit, "sillä minä olen täällä vaan
+päivä-palkollisena".
+
+"Tulen siis huomenna", sanoi Tore iloisena, ja näin sanoen jätti hän
+hyvästi.
+
+Marit seisoi yksinänsä siinä. Hän näki Toren ratsastavan pois, se oli
+hänen miehensä, ja Marit -- hän saisi omistaa ja hallita Skjölten
+taloa. Kasvonsa hohtivat, hän ojensi itseänsä suoraksi ja mielestänsä
+hän oli suurempi ja väkevämpi kuin koskaan ennen. Hymy leikki hänen
+huulillansa, vaan hyvää hymyä ei se ollut; silmät olivat suuret ja
+loistavat, mutta niissä oli jotain kostonhimoista, niinkuin pedolla,
+joka uhrinsa huomaa. Hän olisi mielellään laulanut, niin iloinen hän
+oli. Hän meni tupaan, mutta käyntinsä oli varma ja ylpeä kuin
+kuningattaren.
+
+Mies tuolla sisällä ihan säikähtyi kun kuuli laulettavan niinkuin
+myrskyssä lumivuorella. Marit se lauloi työtä tehdessänsä.
+
+"Oletko järkeä vailla, tyttö?" sanoi mies, astuessansa kynnyksen yli ja
+huomatessansa Marit'in menetyksen; "etkö tiedä että emäntäsi on kipeä?"
+
+"Se ei koske minua, onko hän terve vai kipeä", vastasi Marit.
+
+Mies katseli häntä hämmästyneenä. Tämä sama hiljainen tyttö, joka kävi
+askareissaan sanaakaan sanomatta.
+
+"Tiedätkö, että minä olen isäntäsi?" sanoi hän lyöden nyrkkinsä
+pöytään, "minä voin ajaa sinut ulos maantielle, mistä tulitkin, ja
+milloin vaan tahdon!"
+
+"Sinä et ole isäntäni enemmän, kuin kissa", vastasi Marit ja nauroi
+hänelle vasten silmiä. "Paitsi sitä ei sinun tarvitsekaan ajaa ketään,
+sillä minä menen huomenna ajamattakin, jotta saat puita hakata ja
+lika-vettä kantaa itse".
+
+Mies seisoi kuin kivettyneenä.
+
+"Mihinkä menet?" kysyi hän varsin hämillänsä.
+
+"Sen saat tietää aikanansa", vastasi Marit, vei ulos pytyn ja heitti
+oven lukkoon jälkeensä. Mies jäi seisomaan töllistämään keskelle tupaa.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+
+Arvattava on ettei se juuri pientä huomiota nostanut, kun Marit oli
+muuttanut kotia Skjölteen, sillä nyt hänestä tuli yksi seurakunnan
+rikkaimpia emäntiä. Marit itse teki kaikki saadaksensa tiedon siitä
+levitetyksi, ja Endren, tuomarin rengin, korvat olivat jotensakin
+lupallaan kun Marit eräänä päivänä kävi hänen ohitsensa eikä ollut
+häntä näkevinänsä. Kun hääpäivä tuli oli kirkko täynnä väkeä, jotka
+tahtoivat Marit'ia nähdä. Tämä kävi suorana ja pulskana kirkonlattiaa
+myöten, eikä katsonut oikealle eikä vasemmalle. Kasvonsa olivat kalpeat
+ja kylmät, hän oli kuvapatsaan näköinen, seisoessansa alttarin edessä;
+ei yksikään hermo liikahtanut hänen kasvoistansa. Viisi päivää
+hääjuhlan oli kestäminen, niin hän itse oli vaatinut ja Tore ei pannut
+vastaan. Marit tahtoi että kaukanakin tiedettäisiin hänen viettävän
+häitä. Ei puuttunut syömistä eikä juomista. Kyökkimestari oli niin
+väsymätöin että äänensä jo ensimäisenä päivänä sortui, mutta se ei
+auttanut. Häistä ei oikeata iloa ollut; sillä morsian ei tahtonut
+tanssia, hän tahtoi vaan katsella. Muuten ei hän ollut moitittava; hän
+kävi itse ympäri, kehoitti miehiä tanssimaan ja kaasi vanhoille sekä
+olutta että paloviinaa. Tore tahtoi myös koettaa saada mielet
+vilkastumaan; hän otti erään tytön ja juoksi rinkiin kun soittuja
+rupesi juoksu-tanssia soittamaan. Marit kävi juuri lattian yli. Hän
+näki Toren ja punastui. Kun hän oli jättänyt tytön meni Marit ja
+kuiskasi hänelle: "Onko sopivaa mielestäs että Skjölten haltija täällä
+hyppää, kuin varsa". Tore ei enää mennyt tanssiin.
+
+Tuomarin perhe oli tullut kartanoon; sillä ylioppilas ja hänen
+vanhempansa eivät koskaan olleet nähneet, mitenkä talonpoikais-häissä
+menetellään, ja luulivat saavansa nähdä sitä täällä. He lähettivät
+sanansaattajan kysymään saisivatko tulla tupaan katselemaan.
+
+Marit vastasi ett'ei hän ollut lähettänyt heitä käskemään, ja he saivat
+siis mennä tiehensä kiroten "tuhmia talonpoikia". Tore tuli pahalle
+mielelle kuullessansa tämän. Hän aikoi sitten mennä tuomarilta anteeksi
+pyytämään.
+
+Oli yksi, joka itki näissä häissä, ja se oli Toren äiti; sillä häntä
+aavisti ett'ei tästä avioliitosta mitään hyvää tulisi. Vaan hän ei
+puhunut siitä kellekään, kaikista vähemmin Torelle. Jo se lyhyt aika,
+kun Marit oli ollut talossa ennen häitä, oli osoittanut että Marit'in
+mieli oli kova ja vastahakoinen, eikä suinkaan taipuisa. Vielä
+pahemmaksi kävi se myöhemmin. Marit vaati kohta avaimet aittaan ja
+kellariin: ei äiti saanut ottaa pienintäkään tekemättä tiliä
+Marit'ille. Hän kärsi kuitenkin kaikki poikansa tähden ja sitä paitsi
+oli hän nöyrä ja hyvä luonnoltaan, eikä tahtonut elää epäsovussa
+kenenkään kanssa. Mutta kun vanhus peloissansa istui tuvan nurkassa
+rukin ääressä ja Marit askaroi piisin luona tai huoneessa mielensä
+mukaan, silloin äidin katsannossa oli jotain, joka ilmoitti ett'ei
+mielestänsä hänellä enään ollut mitään virkaa maailmassa. Erittäin oli
+häntä loukannut se, että vanha Gunhild oli saanut talossa asunnon ja
+että hän joka päivä atrioi heidän oman pöytänsä ääressä. Marit oli
+järjestänyt niin, että rengit ja piiat söivät eriksensä suuressa
+tuvassa, mutta Gunhild heidän omassa huoneessaan. Hän oikein hyväili
+tuota vanhaa ilkeätä akkaa, sill'aikaa kuin hän tuskin oli äitiä
+näkevinänsä. Äiti oli aikonut puhua pojallensa tästä, mutta huomasi
+pian ett'ei se mitään hyödyttäisi; sillä Tore oli heikko kun kysymys
+oli Marit'ista, ja hän sai kaikissa noudattaa omaa mieltänsä. Tore oli
+itse tuonut Gunhild'in taloon. Että se oli tapahtunut Marit'in käskystä
+ei moni tietänyt.
+
+Marit'ia pelättiin. Vaikka väki olisi ollut kuinka iloinen ja
+meluavainen renkituvassa, niin haudan äänettömyys kohta vallitsi kun
+hän astui kynnykselle. Mutta kohta kun hän oli mennyt ruvettiin
+laskemaan juttuja ja lörpötyksiä emännästä. Mahdotointa oli kieltää
+että Marit piti taloa siistinä ja järjestyksessä. Jokainen malja ja
+jokainen kuppi seisoi niin kiiltävänä paikallansa, kuin se olisi ollut
+uusi. Ei mitään ollut viskattu sinne tänne pihalla eikä tuvassa. Hänen
+tutkiva silmänsä tarkasteli suuret ja pienet seikat ja jos hän huomasi
+jotain, mikä ei häntä mielyttänyt tai oli tehty hänen käskyänsä
+vastaan, niin hän ei rauhoittunut ennenkuin oli tuon syntisen löytänyt,
+jota hän ei suinkaan sitten säälinyt. Sentähden palvelusväki vapisikin
+emännän edessä. Hän nousi varhain aamulla ja pani maata myöhään
+illalla; näytti kuin hän olisi ollut väsymätöin. Vaan hänen päämääränsä
+olikin saada talonsa oikeaksi malli-kartanoksi, jotta sanottaisiin että
+Skjölten kartano oli seudun etevin. Tore ei myöskään saanut pitkänä
+venyä. Marit kyseli heinistä ja viljasta, hän tiesi mitä ojia oli
+kaivettavana ja rakennutti vesijohtoja ja antoi neuvoja kaikissa
+asioissa. Tore ja hän eivät juuri keskustelleetkaan muita asioita, ei
+ainakaan äidin kuullen. Marit kysyi paljonko hän luuli ansaitsevansa
+perunoilla tänä vuonna tai oliko naapurin pelto yhtä korea kuin hänen
+omansa, tai luuliko hän parhaaksi tehdä noin taikka näin seuraavana
+vuonna. Tore vastasi hiljaisesti, hän ei ollut erittäin puhelias. Mutta
+hän ei voinut olla iloinen eikä vapaa kun Marit'in kylmä silmäys häntä
+kohtasi tai hän kuuli Marit'in kovan äänen. Sentähden hän tavallisesti
+meni ulos atrian jälkeen; vasta kun oli ulkona huoneesta, hän
+mielestänsä uskalsi vapaasti hengittää, eikä Marit koskaan häntä
+kysellyt kun hän oli mennyt. Tore oli kai onnellinen nyt kun koko talo
+oli järjestyksessä ja kävi kuin kello. Ehkä oli hän onnellinen, mutta
+tosi on että hän puhui vielä harvemmin, kuin ennen. Istuessansa illalla
+penkillä väsyneenä päivän työstä, hän välistä katseli kummallisella
+silmäyksellä vanhaa äitiänsä joka istui kyyryssään ja äänetönnä rukin
+edessä nurkassa. Vaan hän ei sanonut mitään, eikä kukaan tietänyt mitä
+hän ajatteli.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+
+Kolmekymmentä vuotta oli kulunut. Paljonhan voi tapahtua kolmenkymmenen
+vuoden kuluessa. Huoneita voi tulla rakennetuksi ja kaatua jälleen,
+sukuja voi kuolla ja sukuja syntyä, pian unhottuneita, pian hävinneitä.
+Kova sydän voi leppyä, hellä sydän paatua; mutta eteenpäin mennään kuin
+aallot tuulessa; ne kasvavat, nousevat ja heitetään rantaa vasten;
+mutta uusia tulee tulemistaan, samoja jälkiä seuraten, ja pyyhkivät
+pois muistot edellisistä.
+
+Skjöltessä on paljon muuttunut. Suru on talossa käynyt, mutta Marit
+seisoo siinä vielä suorana, kuin honka, josta oksat on karsittu, jonka
+latva tuulessa heiluu, mutta vielä paljaanakin, myrskyn rääkkäämänä
+nousee taivasta kohti, ikäänkuin sanoen: "ei se auta!" Tore ja hänen
+äitinsä lepäävät maan povessa. Oli surun päivä paikkakunnalle, se
+päivä, jona Tore kannettiin pois; sillä hän oli ollut rakastettu ja
+kunnioitettu mies; mutta Marit'in silmä ei kastunut. Hän oli ostanut
+kalliin ruumiinarkun ja pitänyt suurenmoiset hautajaiset; mutta siinä
+kaikki. Ei kukaan voinut havaita mitään muutosta hänen kasvoissansa
+miehen kuoltua.
+
+Näin kului taas muutamia vuosia; pellot ja niityt kasvaa rehoittivat
+kuin entisinä aikoina ja kaikki kävi samassa järjestyksessä; silloin
+makasi yht'äkkiä Marit'in vanhin poika paarilla. Hän oli pudonnut alas
+vuorenloukkoon eräänä iltana, kun kävi lampaita hakemassa, ja paksu
+sumu äkki-arvaamatta peitti vuoren. Marit rakasti tätä poikaansa
+enemmän kuin muita lapsiansa. Hän oli vanhin, hänelle oli talo
+perinnöksi joutuva, hän oli pitävä Marit'in nimeä ja neuvoja kunniassa
+ja tekevä Skjölten nimen mainioksi lähellä ja kaukana. Sentähden Marit
+olikin häntä kasvattanut samalla rakkaudella, kuin peto poikiansa. Hän
+oli antanut pojan imeä sitä mielikarvautta ja ihmis-vihaa, jota
+Marit'in omassa povessa kätkyi. Hän oli valvonut ja huolta pitänyt,
+ett'ei mikään käsi saisi repiä ylös niitä siemeniä, jotka hän oli
+istuttanut; hän oli pitänyt tuota poikaa niin paljon erillänsä kuin
+mahdollista muista talonpoikais-lapsista. Hänestä olikin tullut kaunis
+ja pulskea mies, kova ja raivoisa luonteeltaan, joka tahtoi mitä
+tahtoi, eikä taipunut kenenkään muun tahdon mukaan. Nyt tämä poika
+makasi kalman kalpeana ja muserrettuna vuoteella. Ensi kerran naapurit
+näkivät Marit'in itkevän, itkevän katkerasti. Hän oli epätoivoissaan,
+hän sulkeutui huoneesensa kahdeksi päiväksi eikä tahtonut tietää
+ruoasta eikä juomasta, eikä kukaan päässyt hänen luoksensa. Pappi tuli
+kartanoon ja tahtoi häntä puhutella; sillä häntä oli lähetetty hakemaan
+kun ei muuta neuvoa tiedetty. Kun kolkutettiin ovea ja sanottiin että
+pappi oli siellä, nosti Marit salvan oven edestä ja astui ulos. Hän oli
+kalpea, mutta kasvonsa olivat tyynet, kuin ennenkin. Hän kysyi lyhyesti
+mitä pappi tahtoi. Pappi arveli että tähän aikaan saattoi olla paljon,
+joka rasitti emännän sydäntä ja jota hän halusi tunnustaa Jumalallensa.
+"Ei minun tietääkseni", vastasi Marit kylmästi; "jos niin tapahtuu
+kerran, niin minä kyllä lähetän pappia hakemaan, ett'ei hänen tarvitse
+turhaa vaivaa nähdä".
+
+Pappi sai lähteä kotia taas, eikä kukaan siitä hetkestä olisi voinut
+huomata että Marit suri.
+
+Hän vaatetti itse poikansa ruumiin ja toimitti maahanpaniaiset niin
+kuin se olisi ollut hänen jokapäiväistä työtänsä. Nöyränä hän ei
+taistelusta tullut. Hän oli melkein käynyt ankarammaksi ja astui vielä
+ylpeämmin kuin ennen kirkon permantoa myöten sunnuntaisin mustassa
+huivissaan. Hänellä oli vain yksi poika jälellä ja tämä oli Vigleif;
+mutta hän saikin nyt kaiken hänen rakkautensa. Pienenä poikana oli hän
+enimmiten jätetty itseksensä ja saanut päiväkaudet juosta ulkona
+leikkimässä; sillä äitillä oli tarpeeksi vanhimmassa pojassaan ja
+isällä oli niin paljon tointa ja huolta kartanon hoidossa, joka eneni
+enenemistään, että hänellä oli varsin vähän aikaa kasvattaa poikaansa,
+niinkuin hänen olisi pitänyt. Vigleif sai istua Gunhild'in kamarissa ja
+oppia kuinka voisi omenia varastaa tuomarin puutarhasta ja ajaa lampaat
+naapurin niitulle. Gunhild oli myös ollut avullisena kun hän laittoi
+linnunpelättimen, joka oli vaatetettu tuomarin rouvan näköiseksi, ja
+toimittanut että se tuli niin pystytetyksi, että se nähtiin tuomarin
+ikkunoista. Marit huomasi sen, mutta hymyili vaan salaisesti, eikä
+ollut siitä tietävinänsä. Vigleif oli myös osallisena kaikissa
+koirankureissa siinä seudussa, ja valituksia kuului ehtimiseen; milloin
+oli hän kivittänyt lehmiä, milloin vetänyt aidan keskelle tietä, jota
+ihmisten oli ajaminen, milloin haukkunut vanhaa akka parkaa ja raakoja
+sanoja puhunut. Tore, isä, huolistui tästä ja torui poikaa. Saatuansa
+tiedon siitä, sanoi Marit Torelle: "Miksi torut poikaa? Eivätkö ihmiset
+voi pitää huolta lehmistänsä ja lampaistansa?" Tore oli silloin
+kääntynyt selin häneen ja virkannut: "Pelkäänpä että sinä pilaat
+poikaani". -- "Kun hänen ei vaan tarvitsisi hävetä isäänsä enemmän kuin
+äitiänsä", oli Marit vastannut, ja Vigleif, poikanulikan tavalla,
+ilvehtinyt sormellaan isänsä jälkeen, sekä hiipinyt Gunhild'in luo,
+jossa aina tiesi puolustusta saavansa. Gunhild lohdutti häntä silloin,
+sanoen ett'ei hänen tarvinnut siitä huolia, koska hän nyt yhtä kaikki
+oli rikkaan miehen poika ja sai tehdä mitä tahtoi suureksi tultuaan.
+Kun hän tuli vähän vanhemmaksi, kertoi Gunhild hänelle äidistä, kuinka
+Anders Bjaaland oli häntä pettänyt ja kuinka hän oli paennut tuomarin
+talosta. Vigleif kuunteli tätä uteliaana, vaan ei uskaltanut kysellä
+äidiltä, sillä hän, niinkuin muutkin, häntä pelkäsi; mutta siitä
+päivästä asti katseli hän äitiä toisilla silmillä kuin ennen. Kun
+Vigleif tuli täysikasvuiseksi oli hän kaikissa paikoissa, missä
+tanssittiin ja iloittiin, yhtyi seudun yö-kosijoihin ja peloitti
+tyttöjä miltei kuoliaaksi kesällä, kun olivat paimen-majoissa karjan
+kanssa; silloin Vigleif huusi ja melusi melkein joka yö heidän oviensa
+ulkopuolella. Välistä hän haukkui kuin koira, välistä taas ammui kuin
+lehmä suden lähestyessä, välistä määkkyi niinkuin kaikki vuohet ja
+lampaat olisivat irroillansa. Muutamia tyttöjä tämä huvitti; mutta
+toiset menivät piiloon ja antoivat hänen kolkuttaa ja hakata majan
+ovelle siksi että väsyi.
+
+Veljen kuoltua antoi Marit tämän pojan periä kaiken sen rakkauden,
+jolla oli toista poikaa rakastanut. Hän kutsui pojan luoksensa ja pyysi
+häntä käyttämään itseänsä siivommin ja arvokkaammin. Hänen tuli muistaa
+että oli rikkaan ja kunnioitetun miehen poika, sekä ett'ei hänen
+sopinut olla kaikenlaisten ihmisten toverina eikä matkia tuommoisia
+mieronkulkijoita, jotka seudussa kuljeskelivat. Jos kuitenkin
+tapahtuisi, että joku loukkaisi häntä tai hänen nimeänsä, niin hänen
+piti suulla tai kädellä näyttää, mistä tuo tullut oli. Vigleif'in
+mielestä äiti olikin oikeassa, varsinkin kun näki hänen tulevan niin
+ruhtinaallisella käytöksellä huoneesen. Mutta se oli helpommin sanottu
+kuin tehty, että hänen piti hillitä hurjaa huikentelevaa mieltänsä,
+eikä Marit'in varoitukset jättäneet muita jälkiä kuin että Vigleif
+nähtiin vielä useammissa kahakoissa, kuin ennen; nyt hän tahtoi näyttää
+mistä oli tullut ja että hän oli mies kunniaansa puolustamaan.
+
+Marit'illa ei ollut ainoastaan tämä poika. Hänellä oli vielä kolme
+tytärtäkin. Nuorimmat olivat äidin näköiset, mutta vanhin oli sekä isän
+kaltainen että hänen näköisensä. Hän oli toisia tyttäriä
+vaaleanvärisempi, hänellä oli suuret hellänsiniset silmät ja hän näytti
+niin viattomalle ja uskolliselle. Eli oli hänen nimensä, niinkuin Toren
+äidinkin. Eli oli Toren sydänkäpy. Torella ei ollut iloisempaa hetkeä,
+kuin istuessansa pikku Eli sylissä leikkien hänen hiuksillansa ja
+kuunnellen hänen hohottavaa nauruansa, joka kerta kun sai vetää Toren
+parrasta ja tämä oli huutavinansa. Hän rakastikin isää yli kaiken. Kun
+vanha Gunhild tahtoi ottaa häntä, kiljasi hän täyttä kurkkua, ja äitiä
+hän pelkäsi melkein yhtä paljon. Mutta kun hän isänsä taluttamana
+hyppeli, niin pieni suu kävi kuin pippurimylly. Hän sai myöskin aina
+istua kuormalla kun isä ajoi heiniä latoon, tai apilakorissa kun isä
+lähti viemään kermaa ja maitoa papille ja tuomarille. Tore käveli
+silloin hevosen rinnalla ja jutteli iloisesti lapsensa kanssa.
+Vanhemmaksi tultuansa kääntyi hän aina isän puoleen kun tarvitsi
+neuvoja toisessa tai toisessa asiassa. Isä puhui enemmiten Elin kanssa
+sekä sisällä että ulkona, vaan useammin ulkona. Hän tiesi myös että isä
+luotti häneen täydellisesti; sillä jos hänellä oli asia toimitettavana,
+jota hän ei voinut uskoa rengille, niin Eli aina sai sitä toimittaa.
+Sentähden tapahtuikin niin ett'ei Marit koskaan saanut yhtä suurta
+valtaa Elin kuin hänen siskojensa yli. Marit tunsi sen ja melkein
+vihasi tytärtä siitä syystä. "Tässä lapsessa on laimeata verta", sanoi
+hän usein. Kerran oli hän myös sanonut Torelle, kun tämä, tultuansa
+sisään, kohta kysyi Eliä: "Eikö sulla olekaan kuin yksi lapsi, Tore?"
+"Ei ole, kun sinä otat minulta ne neljä", oli Tore silloin vastannut.
+Marit oli purrut huultansa eikä sanonut mitään, sillä, hän tiesi että
+se oli liian todenperäistä. Marit oli ylpeä lapsistansa, ja ne
+olivatkin vahvoja ja kauniita katsella. Kun hän sunnuntaina tuli
+kirkkomäelle molempien tytärten ja poikien kanssa (Tore kävi aina vähän
+jälessä Elin kanssa), niin hän tiesi että ihmiset häntä katselivat ja
+kadehtivat. Hänen nuoremmat tyttärensä eivät olleet rakastetut, sillä
+tunnettu asia oli että ne olivat äitinsä kaltaiset ja yhtä ylpeät, kuin
+hän. Siltä näyttikin kuin kävivät tuossa eivätkä tervehtineet oikealle
+eikä vasemmalle. Mutta Eli ja hänen isänsä saivat vastaan-ottaa monta
+tervehdystä ja paljon hymyjä; he puhuttelivatkin rikkaita sekä köyhiä,
+sekä ennen että jälkeen jumalanpalvelusta, sill'aikaa kuin Marit
+seuransa kanssa seisoi tiellä odottamassa. Tore sai silloin aina
+terävän sanan vaimoltansa, vaan hän ei ollut siitä millänsäkään.
+
+Marit tuli kirkkoon säännöllisesti joka sunnuntaina. Hän oli vuokrannut
+penkin yksinomaisesti itseänsä ja perhettänsä varten, aivan likellä
+tuomarin penkkiä, jotta istui etevimpien parissa. Tämä ei ollut Toren
+mieleen, hän istuikin permannolla muiden kanssa. "Penkissä ei ole
+tilaa", sanoi hän.
+
+Marit kävi myös ripillä kerran vuodessa. Se tapahtui määräaikana, kuin
+kellon mukaan, olihan se tehtävä; mutta samalla katsannolla notkisti
+hän polvea alttarin edessä, kuin jos olisi ollut kotona huoneessansa.
+
+Tore oli monta kertaa koettanut puhua hänen kanssansa näistä pyhistä
+asioista, ennenkuin ripille menivät, mutta Marit oli vastannut
+lyhyesti, että hän osasi katkismuksensa yhtä hyvin kuin Tore. "Niin,
+niin", sanoi Tore, "arvelinpa vaan ett'ei haittaisi muistaa, että
+ollaan syntisiä, ja rukoilla suurempaa nöyryyttä; meillä on paljon,
+josta meidän tulee vastata". -- "Niin vastatkoon sitten jokainen
+puolestansa", vastasi Marit. -- "Hyvä olisi jos voisimme", sanoi Tore,
+ja siihen keskustelu päättyi.
+
+Ylimalkain ei Marit'illa ollut paljon tekemistä kirkon kanssa. Hän oli
+vienyt lapsensa kasteelle, mutta aina arkipäivinä. Pappi oli käskenyt
+hänen tehdä sitä sunnuntaina, kun seurakunta oli ko'ossa, ja oli
+kysynyt miksi hän aina tahtoi toisella tavalla, kuin muut. "Voitko
+näyttää minulle missä on kirjoitettu, että se on sunnuntaina tehtävä?"
+kysyi Marit; "kun maksan lapseni edestä, enkö silloin saa niitä
+kastetuksi koska tahdon?"
+
+Pappi tiesi ett'ei auttanut vastustaa häntä. Hän oli useita kertoja
+koettanut totisesti puhua hänen kanssansa, saadaksensa hänen kovan
+sydämensä heltymään, vaan aina turhaan, ja nyt hän odotti
+kärsivällisesti sitä aikaa, jolloin Herra Jumala itse sen tekisi.
+
+Kun nuorimmat tyttäret olivat täysikasvuisiksi tulleet, rupesi Marit
+miettimään hyvää naimiskauppaa heille. Kosijoita tulikin useita, sillä
+tunnettu oli, että tytöt olivat rikkaat; vaan enin osa sai rukkaset,
+sillä Marit ei ottanut ketä hyvänänsä vävykseen, ja tyttäret olivat
+kasvatetut hänen mielensä mukaan, eivätkä tahtoneet semmoisia, jotka
+eivät varakkaita olleet. Viimein valitsivat he kaksi rikasta
+talonpoikaa. Tore ei sitä vastustanut, heissä ei ollut mitään
+moittimista, vaikka olivat vähän vanhanpuoliset. Jos tytöt tahtoivat
+heille mennä, niin oli se heidän oma asiansa. Ainoa paha, mitä heistä
+sanottiin, oli se, että olivat hieman saitureita. Marit oli varsin
+ylpeä kun sai pitää kahdet häät yht'aikaa ja varakkaiden miesten kanssa
+vielä lisäksi. Marit odottikin suurta iloa siitä vanhoilla päivillänsä,
+vaan ei aikaakaan niin hän jo huomasi että oli erehtynyt. Tytärten
+aviomiehet olivat kirreitä näreitä jöröjä, jotka eivät huolineet
+muusta, kuin rahojen kokoilemisesta; vaimot huomasivat pian ett'ei
+ollut yhtä helppo olla, kuin kotona, jossa saivat kaikki, mitä
+sormillaan osoittivat. Töin tuskin saivat ostaa mitä tarvitsivat ja
+saivat sitten miehiltänsä kovia sanoja ja pahempaakin siitä, ett'eivät
+olleet tarpeeksi säästäväisiä. Rahat olivat heidät yhteen solminneet,
+ja nyt saivat havaita ett'ei se solmu kestänyt. Ei ollut vuottakaan
+kulunut kun mielissään rupesivat kiroilemaan äitiä siitä, että hän oli
+heidät houkutellut tähän avioliittoon. Marit sai kokea että ne, joita
+hän lapsuudesta asti oli suurimmalla hellyydellä ja rakkaudella
+kasvattanut, kiittämättömyydellä häntä palkitsivat. Kun hän tuli heidän
+kotihinsa, tuskin pyysivät häntä istumaan; kun hän kysyi kuinka heidän
+oli, vastasivat he niin katkerasti ja kylmästi että hänen täytyi
+vai'eta; kun kohtasivat häntä ulkona, melkein eivät olleet häntä
+tuntevinansa. Skjölteen eivät koskaan tulleet; olivat liian ylpeitä
+pyytääksensä apua ja neuvoa äidiltänsä. Hyvä oli ett'ei Tore, heidän
+isänsä, huomannut kuinka onnettomuus ja katkeruus päivä päivältä lisäsi
+ryppyjä hänen tyttäriensä kasvoihin; sillä ennen kuin vuosi oli kulunut
+heidän häittensä jälkeen makasi hän maan povessa. Marit sitä näki; vaan
+ei yksikään sielu saanut aavistaa mitä hänen sydämessänsä liikkui. Hän
+ehkä näytti vähän vanhemmalta kuin ennen ja astui raskaammin varsinkin
+vanhimman poikansa kuoltua. Vaan hänen kasvonsa olivat tyynet ja
+vartalonsa oli rotevampi kuin 50 vuoden vaimolta sopii odottaa. Kaksi
+lasta oli hänellä vielä luonansa, Eli ja Vigleif.
+
+Eli ei ollut siihen aikaan ollut kotona. Vietettyään sisartensa häitä
+oli hän kohta lähtenyt erään sukulaisen luo naapuriseurakuntaan. Toren
+veli oli nimittäin tullut leskeksi ja oli silloin kirjoittanut Torelle
+ja kysynyt voisiko hän lähettää tyttäristään yhden hänen luo
+vastaiseksi taloutta holhoimaan ja hoitamaan. Tore suostui kohta, mutta
+kun ne kaksi, joiden oli naimisiin meneminen, eivät voineet tulla
+kysymykseen, niin lähtö tuli Elin osaksi. Ehkä Tore myös ajatteli, että
+oli hyvä jos Eli voi tulla pois äidin luota nyt, kun hän muuten saisi
+olla yksin hänen kanssansa koko päivän; vaan tätä hän ei kuitenkaan
+lausunut. Marit alussa pani vähän vastaan, mutta kun hän ei koskaan
+ollut erittäin rakastanut Eliä ja molemmat pojat olivat kotona, suostui
+hän viimein. Eli lähti siis ja oli setänsä luona.
+
+Sitten tapahtui että Tore, hänen isänsä sairastui. Huomattuansa että
+tauti oli päättyvä kuolemalla, lähetti hän kohta sanan mutta tämä
+joutui liian myöhään. Tore oli jo kuollut. Viimeisenä iltana oli hän
+kutsunut Marit'in luoksensa ja sanonut hänelle: "Tällä kertaa tämä on
+kuolemaksi, Marit, ja kuolema voi tulla ennenkuin tiedämmekään.
+Sentähden tahdon nyt kiittää sinua, niin kauan kuin voin, siitä ajasta,
+jona olemme yhdessä eläneet, enkä voi muuta sanoa, kuin että olet ollut
+kelpo vaimo. Kaikki olet hyvin järjestänyt ja olet parahimmalla tavalla
+taloani hallinnut, -- niin, sen olet! -- ja vaikka on muutamia pieniä
+seikkoja, joita olisin suonut toisellaiseksi, niin niitä ei maksa
+vaivaa tuoda esiin kuolinvuoteella, ja niihin olen kenties ollut yhtä
+paljon syypää kuin sinä".
+
+Tore vaikeni hetkeksi; hän makasi liikkumatta ja mietti jotain, sitten
+sanoi hän: "Ja minulla olisi vielä pyyntö sinulle, Marit". Marit
+kohotti päätänsä ja katseli häntä. "Ja se olisi", jatkoi Tore, "että
+olisit oikein hyvä Eliä kohtaan". -- "Enkö siis ole ollut hyvä?" kysyi
+Marit. -- "Kyllä, en tahdo muuta sanoa, mutta sinä olet vähän
+kovaluontoinen ja Eli on hellä ja arkatuntoinen; kaikilla ei ole sama
+luonto, näetkös". Marit ei vastannut, ja Tore tavotteli peitettä
+sormillansa. "Niin, jotain sanomista minulla vielä olisi ennenkuin
+lähden pois maailmasta", sanoi hän, "nimittäin että sinun pitäisi olla
+nöyrempi mielessäsi. Sinä ajattelet liiaksi tätä maailmaa, Marit,
+rikkautta ja kunniaa, mutta sinun pitäisi enemmän ajatella Jumalaa ja
+hänen valtakuntaansa. Niin, minä totisesti pyydän sinua muistamaan
+sitä, Marit. Tiedän että olet saanut kärsiä enemmän, kuin moni muu,
+enkä tahdo lisätä kiviä kuormaasi, mutta pitäähän kerta unohtaa --"
+
+"Niin, pitäähän kerta unohtaa", vastasi Marit ja tuijoitti etehensä.
+
+"En voi toivoa parempaa sulle, kuin että saat rauhassa kuolla", sanoi
+Tore, "yhtä hyvässä rauhassa, kuin itse toivon saavani kuolla".
+
+Paljon muuta ei puhuttu heidän keskenänsä. Tore oli pannut kätensä
+ristiin, ja Marit istui uskollisesti hänen vuoteensa vieressä häntä
+hoitamassa. Kerran sanoi Tore: "Jos Eli nyt olisi ollut täällä, niin
+olisi hän lukenut virren minulle".
+
+"Enkö minä voi sitä tehdä?" kysyi Marit.
+
+"Oi ei, minä taidan ulkoakin, eikä se siis ole tarpeellista, mutta sano
+terveisiä minulta Elille". Enempää Tore ei lausunut.
+
+Kun Eli tuli kotia ja tapasi isänsä kuolleena, oli hän vallan
+lohduttamatoin. Monta viikkoa isän hautajaisten perästä olivat hänen
+silmänsä itkettyneet, eikä hän voinut mitään tehdä. Marit ei ollut
+tästä hyvillään.
+
+"Hyvänen aika, kuinka sinä silmiäs kastelet", sanoi hän, "on kuin
+olisit ilman sekä äitiä että siskoja".
+
+Eli oli ääneti, vaan siitä hetkestä oli hänen ja äidin väli vielä
+kylmempi. Hän oli tottelevainen ja teki mitä äiti pyysi ilman
+nurjamielisyyttä, mutta hän ei koskaan puhunut äidin kanssa. Oli oikein
+vilu Elin mielestä äidin läheisyydessä. Ja kuitenkin näytti hän
+onnelliselta näinä kahtena pitkänä vuotena, siitä kun kotia oli tullut.
+Illoin rukin ääressä hyräili hän iloisesti, niin pian kuin oli
+yksinänsä, ja, jos äiti oli sisällä, näkyi Elin kasvoista että hän
+sittenkin mielessänsä hyräili. Aina oli hänellä ystävällinen hymy
+huulillansa kun joku häntä puhutteli. Marit tarkasti häntä usein kun
+hän istui näin uneksuen ja leikkien ajatustensa kanssa. Monta kertaa
+oli hän kysynyt mitä Eli ajatteli, mutta sai aina saman vastauksen:
+"voihan olla monta asiaa". Usein tuli myös matkustavaisia kyökkiin
+puhumaan Elin kanssa ja äidin kysyessä mitä he tahtoivat, vastasi Eli
+vaan että toivat terveisiä ystäviltä naapuri-seurakunnasta. "Sepä
+palava ystävyys, joka lähettää terveisiä joka viikko", sanoi Marit. Eli
+punastui ja meni, mutta Marit päätti olla jättämättä asiaa siksi kuin
+saisi selville mitä se oikeastaan tiesi. Eli parka luuli kätkevänsä
+salaisuutensa niin hyvin, eikä tiennytkään ennenkuin Marit eräänä
+iltana hämmästytti häntä kun hän seisoi puhumassa erään miehen kanssa
+metsän reunalla. Eli tuskin uskalsi sisään mennä sinä iltana, niin
+peloissansa oli hän. Hän hiipi hiljaa tupaan ja koetti pienentää
+itseänsä niin paljon, kuin mahdollista, ett'ei kukaan häntä huomaisi;
+mutta äidin silmäys kohtasi häntä, ja se silmäys puhui selvästi. Ilta
+kului, Marit ei sanonut mitään, eikä ollut millänsäkään, mutta kun
+Vigleif oli pannut maata kutsui hän Elin luoksensa.
+
+"Kuka se oli, jonka kanssa puhuit tänään?" kysyi hän.
+
+"Se oli -- -- tuttava --"
+
+"Tuttava taikka ei, minä kysyn hänen nimeänsä. Se ei arvattavasti ole
+niin hieno että pahenisi siitä kun täällä mainitaan".
+
+"Se oli -- se oli Anders Bjaaland'in poika", änkytti Eli säikähtyneenä,
+purskahti itkuun ja nojasi päätänsä pöytään.
+
+Hyvä oli ett'ei hän katsonut äitiinsä; hän olisi muuten kauhistuen
+nähnyt äidin kasvot tällä hetkellä. Marit tuli kalman kalpeaksi, hänen
+täytyi pitää pöydästä kiinni, ett'ei kaatuisi, hän puri hampaansa
+yhteen. Sitten katsahti hän Eliin, oliko tämä mitään huomannut, mutta
+Eli oli vaipunut kokoon eikä uskaltanut liikkua eikä katsoa ylös. Marit
+painoi kädet rintaansa vasten, hengitti raskaasti pari kertaa, oli
+sitten pyyhkivinänsä hämähäkin verkkoja ikkunanpielestä ja kysyi
+kolkosti ja kuivasti:
+
+"Mitä hän tahtoi sulta?"
+
+"Hän on -- hän on -- minut kihlannut", kuiskasi Eli, mutta niin hiljaa
+että se tuskin kuultiin.
+
+Marit sen kuuli. Hän syöksi esiin ja tarttui Elin käsivarteen. "Se ei
+ole tapahtuva, ei iankaikkisuudessa ikinään", huusi hän nyrkyttäen
+kätensä: "niin kauan kuin minussa on veren pisaraa, niin kauan kuin
+minä voin sormea liikuttaa, se ei ole tapahtuva".
+
+Hän hillitsi itsensä pian jälleen, hän tuijoitti tyttäreensä, joka oli
+vaipunut alas penkille. "Mitä tarkoitat sinä tällä?" kysyi hän kylmästi
+ja tyynesti, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. "Tahdotko antaa
+minulle kuoleman iskun, tahdotko panna nimeni alttiiksi susille ja
+korpeille, tahdotko tehdä Marit Skjölten jokaisen naurun ja pihan
+alaiseksi? Mitä? -- mutta ole varoillas, sinä, kyllä saat taistella ja
+olet tunteva äitisi, ole varma siitä".
+
+Marit taukosi hetkeksi, mutta Eli makasi kuin pyörtyneenä eikä
+liikahtanut.
+
+"Mitä luulet hänen tahtovan sinulta?" jatkoi Marit. "Hyväilläkö sinua
+ja imarrella? Sitäkö luulet hänen tahtovan? Vai luuletko hänen tahtovan
+kantaa sua silkki- ja sammetti-aluksilla? Ha -- ha -- sinä tunnet heitä
+sinä! Ei, rahoja hän tahtoo. Hän on nähnyt että Marit'in talo on hyvin
+varustettu, että hänellä on kirkkaat kupari- ja hopea-kalut, sitten
+aikoo hän sisään kuin kissa ja rapsia ne itsellensä; mutta odotapas!
+tällä kertaa käpäläs joutuvat pihdinkiin. Hänellä on arvattavasti sama
+kissanluonto kuin isälläkin. Hän oli myöskin olevinansa pyhä kuin
+Herran enkeli, mutta minäpä keksin ketun sydämen, minä", Ja Marit
+ojensi itseänsä korkeaksi ja suoraksi.
+
+Eli nosti itkettyneet silmänsä äitiä katsellen; nyt hän yht'äkkiä sai
+rohkeutta.
+
+"Hän ei tahdo kerjätä killinkiäkään sinulta", vastasi hän tyynesti.
+"Hän ei tuntenut minua eikä sinua, nähdessään minut setäni luona, eikä
+tietänyt olitko köyhä vai tikas, kosiessaan minua. -- Ja jos kysyt
+ihmisiltä, jotka tuntevat häntä ja hänen isäänsä, niin saatpa kuulla
+että ovat kunnioitettavia miehiä, jotka työtä tekevät niin paljon kuin
+vaan jaksavat eivätkä tee vääryyttä kenellekään".
+
+"Hänen isänsä on konna, sanon minä", huusi Marit lyöden kätensä
+pöytään; "minä tunnen hänet. Hän on -- niin, se voi olla yhdentekevä
+mitä hän on tehnyt, mutta minä tunnen hänet liian hyvin. Hän näyttää
+viattomalle, kuin lammas, mutta hänellä on suden sydän, hän on notkea
+ja nopea katselemaan, muta hän on myöskin liukas kuin ankeriainen. Ehkä
+hän on ruvennut jumaliseksi muka viime aikoina; se olisi hänen
+tapaista. Mutta sen minä sanon, että ennenkuin kukaan hänen suvustansa
+astuu Skjölten kynnyksen yli, ennen Marit menee pois talosta ja
+kodista. Sinä ymmärrät minua?" lisäsi hän vakaasti hetken kuluttua
+Elille; "siitä hetkestä asti, jolloin huomaan sinun puhuvan ainoankaan
+sanan Anders Bjaaland'in pojalle, siitä hetkestä asti et enää syö minun
+leipääni. Ja ne rahat, joita silloin perinnöksi saat, niitä ei ole
+vaikea lukea. Kas niin, nyt voit mennä nukkumaan". --
+
+Eli nousi ja hiipi kamariinsa; mutta Marit istui vielä kauan tuvassa
+leuka käsien nojassa, tuijoittaen etehensä kunnes kynttilä sammui
+kynttiläjalasta.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+
+Eräänä iltapäivänä syyspuolella, kun Marit istui tuvassa neulomassa,
+syöksi Vigleif sisään ja heitti lakkinsa pöydälle. Äidin silmäys oli
+yhtä selvä kuin kysymys.
+
+"Etkö siis ole kuullut tätä?" kysyi Vigleif; "arvannethan kuinka
+pilkkasivat minua tänään Boltestad'issa, tuodessani maidon sinne. Eli
+viettää häitä tänään, sanotaan, enkä minä ole käsketty".
+
+"Tiedän sen", vastasi Marit tyynesti, jatkaen neulomistaan.
+
+"Sinä tiedät sen, etkä ole siitä puhunut. Ehk' et sinäkään ole
+kutsuttu?"
+
+"Enpä olekaan -- kissaa ei mielellään hiirenpesään päästetä", vastasi
+Marit.
+
+"Onko niin hullua kuultu. Jospa olisin tiennyt siitä, niin minä
+kyllä --"
+
+"Mitä olisit tehnyt?"
+
+"Mitäkö olisin tehnyt? Minä olisin merkinnyt Baard'ia, jotta hän olisi
+päässyt seisomasta alttarin edessä tänä päivänä. He pilkkaavat meitä,
+äiti, he pilkkaavat meitä".
+
+"No" niin, pienet astuvat hameenhelmoillemme, suuret sydämillemme".
+
+"Mutta me tahdomme -- onko totta mitä kerrotaan sinusta ja Baard'in
+isästä?" kysyi Vigleif yht'äkkiä ja jäi seisomaan äidin eteen.
+
+Marit'in silmät suurenivat ja hän nosti päätään katsellen poikaa.
+
+"Kuka siitä kertoo?" kysyi hän vitkastellen.
+
+Vigleif ei kärsinyt äidin terävää silmäystä, hän otti veitsen pöydältä
+ja rupesi kynsiänsä leikkaamaan.
+
+"Oh, Gunhild se kerran jutteli jotakin semmoista", sanoi hän.
+
+Marit nousi ja meni poikansa luo. "Oletko siitä puhunut kenellekään?"
+kysyi hän laskien kätensä hänen olkapäällensä ja katsellen hänen
+silmiinsä.
+
+"En kellekään ihmishengelle", vastasi Vigleif.
+
+"Kuuleppas, Vigleif, ainoa poikani", sanoi Marit, ja hän ikäänkuin
+kasvoi puhuessansa: "tahdotko luvata minulle yhden asian".
+
+"Sen tahdon", vastasi Vigleif.
+
+"Pidä muistissa mitä on tapahtunut minun ja Anders'in välillä, pidä se
+muistissa, Vigleif. Pojan käsi voi ulottua sinne, minne ei isän käsi
+ulottunut, eikä kaikki ole unohdettu, mikä on kätketty".
+
+Vigleif nyykäytti päätänsä. "Olen sen muistava", sanoi hän.
+
+"Hän heitti minut pois kuin leikkikalun, nyt varastaa hän talostani
+tyttären. Minä olen jo kolmekymmentä vuotta käynyt mykkänä odottamassa,
+isäsi oli liian heikko, hän ei voinut mitään tehdä. Veljesi olisi sen
+tehnyt, mutta hän otettiin minulta pois. Sun on nyt vuoro, Vigleif,
+etkä sinä ole kuiva oksa vihannassa puussa".
+
+"Mitä minun siis pitää tehdä?" kysyi Vigleif äkkiä, imettyään hetken
+aikaa huuliansa ja vastattuansa myönnyttävästi kaikkiin äidin sanoihin.
+
+"Mitäkö sinun pitää tehdä?" kertoi Marit melkein katkerasti ja katseli
+poikaansa hieman ylenkatseellisesti. "Jos et sinä sitä tiedä, niin minä
+tiedän sen vielä vähemmin", sanoi hän ja rupesi uudestaan neulomaan.
+
+Vigleif käveli laattialla edestakaisin pitkin askelin kädet housujen
+taskuissa. Jotain hän mietti, se oli selvää, toinen käsi lensi hiuksiin
+yhtä mittaa ja sanoja kuultiin semmoisia kuin: "Roisto!" ja "Piru häntä
+vieköön!" Mutta yht'äkkiä seisahtui hän äitinsä eteen.
+
+"Uskotko minulle hevosta, äiti?" kysyi hän.
+
+"Mitä aiot hevosella?" kysyi Marit.
+
+"Se on yhdentekevää, mutta voitko uskoa hevosta minulle, kysyn ma?"
+
+"Hevonen kyllä laukauksia kärsii", vastasi Marit.
+
+"Hyv' on", sanoi Vigleif nauraen suin silmin, "kyllä sitten
+hääkartanossa saavat tervehdyksen Skjöltestä"; hän tarttui lakkiinsa ja
+juoksi ulos. Vähän ajan perästä näki Marit hänen ratsastavan kuin
+villitty tietä myöten. Hän löi hevosta ratsuraipalla, niin että se
+täyttä laukkaa juoksi mäkiä ylös.
+
+Totta oli että Eli vietti häitä sinä päivänä Baard Andersen'in kanssa.
+Elin oli mahdotoin olla Skjöltessä enään tuon keskustelun jälkeen hänen
+ja äidin välillä. Raskasta hänen oli päätöksensä tehdä ja monta yötä
+hän valvoi itkien ja rukoillen Jumalalta neuvoa ja lohdutusta. Enimmin
+suretti isän muisto. Mitä hän sanoisi jos tietäisi että tyttärensä
+menee pois kodista ja talosta. Vaan hän ei voinut itseänsä myydä ja
+hyödyttömänä elämäänsä kuluttaa, hän, joka oli niin lempeä ja
+hellä-sydäminen ja toivoi elävänsä iloksi lemmityllensä ja muillekin
+ihmisille.
+
+Hän oli rohkaissut mieltänsä ja kysynyt äidiltänsä eikö hän voisi
+mieltänsä muuttaa, ja miksi hän oli niin suuttunut Baard'iin ja hänen
+isäänsä; mutta Marit oli vaan vastannut ett'ei se koskenut Eliä: että
+totteleminen oli nuorison asia, sekä ett'ei lehti saa pilkata juurta.
+Tuli vielä se lisäksi, että Baard juuri näinä päivinä oli ostanut
+pienen maatilan, joka oli ollut hänen mummonsa oma, pienen talon
+metsässä tuolla vuonon toisella puolella, jonka piipusta Marit oli
+nähnyt sinisen savun nousevan silloin kuin hän nuorena tyttönä istui
+vuorella uneksimassa. Baard tahtoi vetäytyä niin paljon kuin
+mahdollista pois kaupasta ja naituansa elää tämän pienen maatilkun
+tuloilla. Tämän kaiken oli Baard tehnyt Elin tähden, kuinka Eli nyt
+voisi häntä jättää! Kyynelsilmin jätti Eli jäähyväiset äidillensä. Äiti
+ei saisi uskoa, sanoi Eli, että hän nyt tai ennen oli sydämessään
+nurjaa mieltä kantanut äitiänsä kohtaan, mutta hänen oli mahdotointa
+päättää toisin kuin nyt oli päättänyt. Marit vastasi vihoissaan, ett'ei
+ollut uskonut pesässä olevan lintua, joka tahtoi häväistä omaa
+pesäänsä. Hän muisti mitä oli sanonut ja oli sanansa pitävä. Eli sai
+nyt maata niin kuin oli sijansa valmistanut. Samana iltana sanoi Marit
+Vigleif'ille ett'ei hän ja Eli voinut sopia ja että Eli sentähden oli
+hankkinut itsellensä palveluspaikan.
+
+"No niin, hänen piti aina olla toisellainen kuin muut", vastasi silloin
+Vigleif.
+
+Eli oli mennyt sulhasensa luo, valittanut asiasta hänelle ja pyytänyt
+häneltä neuvoa. Baard oli kuin puusta pudonnut kuullessansa mitä oli
+tapahtunut. Hän lupasi ett'ei Elin tarvinnut puutetta kärsiä niin
+kauan, kuin Baard'illa oli kaksi vahvaa käsivartta, hän tahtoi sitten
+neuvotella isänsä kanssa. Eli saisi olla tämän luona sill'aikaa
+taloutta hoitamassa. Baard teki niinkuin oli luvannut; hän meni vuorten
+yli puhuttelemaan isäänsä, ja päätettiin silloin että heidän häitänsä
+vietettäisiin samana syksynä. Jos Vigleif olisi käynyt kirkossa viime
+aikoina, olisi hän saanut kuulutuksen, mutta sekä hän että Marit olivat
+harvoin kirkossa nyt, Toren kuoleman jälkeen.
+
+Häitä vietettiin kuten sanottu syyspuolella, ja samana päivänä kun
+Vigleif oli keskustellut äitinsä kanssa. Oli pienet hiljaiset häät;
+sillä heillä ei ollut liikoja varoja eikä isä pitänyt tanssista ja
+senkaltaisista huvituksista. Pöytä oli katettu keskelle pientä tupaa,
+ja koska ilma oli lauhkea oli ovi avattu pihalle päin, jotta saataisiin
+enemmän tilaa,
+
+Siinä istui vanha Anders Bjaaland ja muutamia Baard'in ystäviä
+kotipaikoiltansa. Anders oli juuri kyynelsilmin siunannut nuorta
+pariskuntaa. Hän muisteli itseänsä ja Marit'ia. Sitten lauloivat virren
+ja rupesivat juuri syömään kalaa ja puuroa. Vaan äkkiä kuultiin hevosen
+juoksevan ulkona ja ääni, joka tiedusteli pikku-pojilta, jotka
+seisoivat pihalla. Aiottiin juuri katsoa ken siellä, kun hevonen
+juoksee ovesta sisään. Mies, joka istuu sen selässä, repii suitsista,
+lyö piiskalla, jotta hevonen nousee pystyyn ja lyö etujalkansa pöytään
+vatien ja talrikkien päälle. Vieraat syöksevät pois, heittävät
+paetessaan kumoon penkit ja pöydän, laattialle jää kauhea sekasotku:
+pöytäliinoja, olutta, rikkinäisiä astioita ja ruokaa. Hevonen on
+raivoissaan ja musertaa kaikki, mitä tielle joutaa. Naiset huutavat ja
+sulhanen juoksee ottamaan hevosta suitsista kiinni, mutta hän saa
+lyönnin piiskan varrella, joka tekee käden vallan hermottomaksi, eikä
+aikaakaan niin Vigleif on taas poissa huoneesta, heiluttaa lakkiansa ja
+huutaa: "Kiitoksia Eli hää-kutsumuksesta sekä minun että äidin
+puolesta".
+
+Eli oli käynyt kalman kalpeaksi ja vieraat seisoivat kuin kivettyneinä
+katsomassa toinen toistansa. Viimein astui Anders esiin, lausuen
+vapisevalla äänellä: "Ei ole mitään kätkettyä, jok'ei ilmiin tule,
+mutta Jumala pelastakoon meitä kaikkia pahasta. Veisatkaamme virsi
+yhdessä". Ja nyt lauloivat virren, mutta eivät löytäneet siitä oikeaa
+iloa. Sulhanen oli käynyt synkkämieliseksi, Anders istui koko illan
+omissa ajatuksissaan ja vieraat lähtivät varhain kotia. Surkeat häät
+Eli parka sai.
+
+Tultuansa kotia, pani Vigleif hevosen talliin, meni tupaan eikä ollut
+millänsäkään koko asiasta. Äiti häntä katseli, mutta kun Vigleif ei
+sanonut mitään, niin meni hän ulos. Vähän ajan perästä hän tuli sisään
+ja sanoi: "Mitä olet hevosen kanssa tehnyt? Se seisoo vapisemassa,
+niinkuin olisi karhun kynsissä ollut, ja märkä se on kuin suosta
+nostettu".
+
+"Oo -- se on vaan ollut häissä", vastasi Vigleif.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+
+Kului muutamia vuosia. Marit eli omassa talossansa ja Eli eli omassa
+talossansa. He eivät koskaan toinen toistansa nähneet; mutta kylmä
+vuono olikin heidän välillänsä. Marit tiesi että Elin oli tukala tulla
+toimeen ja että saivat kovasti työtä tehdä sekä Eli että hänen
+miehensä, vaan ei hän koskaan pienintäkään hänelle lähettänyt. Tämänhän
+Eli oli valinnut, hän sai nyt kantaa seuraukset. Mutta vaikka Eli olisi
+saanut valita tuhatta kertaa uudestaan, olisi hän valinnut samoin. Hän
+tunsi itsensä onnelliseksi kaikessa köyhyydessään. Baard oli hyvä ja
+siivo, mitä muuta hän taisi toivoakaan? Surullista oli hänestä vaan
+ajatella äitiänsä, joka istui yksinänsä kotona Skjöltessä. Hän tahtoi
+niin mielellään olla iloksi hänelle, olisi niin mielellään suonut äidin
+vaan nyykyttävän päätänsä hänelle kun kävi hänen ohitsensa kirkon
+käytävällä sunnuntaisin. Mutta Marit astui suorana ruhtinaallisena
+sijalleen eikä tervehtinyt häntä eikä ketään muutakaan, ja mitä Eli
+voisi tehdä? Hänen täytyi odottaa, niinkuin pappi oli sanonut, odottaa
+kunnes Jumala itse tuota kovaa sydäntä liikuttaisi. Se voi kestää
+kauan, voi piankin tapahtua; mutta, ennenkuin kaikki se viha ja kaikki
+koston ajatukset, joita Marit oli ko'onnut näinä vuosina ja kätkenyt,
+ennenkuin ne olivat ilmi päässeet, ennen ei ollut ajattelemista
+sovintoa. Hän oli vanha nyt, kenties hän olisi tahtonut rauhaa ja
+lepoa; vaan levätä ei hän voinut ennenkuin oli saavuttanut sen, minkä
+tähden oli elänyt, hän ei voinut uskoa että löytyi vanhurskas Jumala,
+ennenkuin hänen pilattu elämänsä oli kostettu. Mutta koston päivä tuli
+ennemmin kuin hän toivoikaan.
+
+Eräänä päivänä kun Marit seisoi pihalla tuli hänen luoksensa vanha
+vaimo. Hänellä oli ryppyset kasvot ja melkein lumenvalkoiset hiukset.
+Sauvan nojalla hän käveli, käsivarrellansa kantoi hän lankoja ja
+kudottuja vaatteus-kappaleita. Nähdessänsä Marit'in ojensi hän
+käsivarttansa lankojen kanssa.
+
+"Tarvitsetteko lankoja, muori", sanoi hän matalalla, nöyrällä äänellä;
+"on hyviä ja vahvoja lankoja, koettakaa vaan".
+
+Ja vaimo tarjosi hänelle pasman.
+
+"Täällä on lankoja tarpeeksi talossa", vastasi Marit lyhyesti.
+
+"Vai niin", sanoi vaimo, ottaen langat takaisin. Hän seisoi siinä vielä
+hetken aikaa.
+
+"Entäs sukkia sitten?" lisäsi hän; "Jumala siunatkoon sinua jos ostat
+jotain".
+
+"Oh mene tiehesi, ei minulla nyt ole aikaa jutella kanssasi".
+
+"Ei, ei", huokasi vaimo, vaan hän ei mennyt. Marit oli ottanut pytyn ja
+mennyt sitä pesemään kaivolle. Vaimo meni hänen jälkeensä.
+
+"Ei suinkaan sinulla ole mitään vanhoja vaatteita, vanhoja housuja
+taikka vanhaa paitaa?" sanoi hän pyyhkien silmiä kädellään. Marit
+kääntyi suuttuneena.
+
+"Minusta sopisi paremmin tuommoisen vanhan vaimon, kuin sinä olet,
+istua kotona tuvassaan, kuin juosta vaan ympäri kerjäämässä", sanoi
+hän.
+
+Vaimo kallisti päätänsä ja leuka vapisi.
+
+"Niin, Jumala paratkoon, jos sen voisin tehdä", sanoi hän, "mutta
+mieheni makaa kuoleman käsissä eikä ole voinut moneen kuukauteen työtä
+tehdä, ja jos ei hänen ole nälkään kuoleminen, niin minun täytyy
+hankkia ruokaa mistä hyvänänsä".
+
+"Mistä olet kotoisin?" kysyi Marit.
+
+"Olen kotoisin naapuriseurakunnasta vuorien tuolta puolen", vastasi
+vaimo.
+
+"Ja sinä tahdot luuletella ihmisiä että kulet tuota pitkää tietä kun
+miehesi on kipeä?"
+
+"Jumal' auttakoon minua syntistä ihmistä, kyllä se on totta! Hän itse
+pyysi minua menemään, sillä hän ei mielellään kerjää ruokaa keltään.
+Hän sanoi minulle: Kuule Kari, sanoi hän, luuletko jaksavasi mennä
+vuoren yli poikamme luo, niin mene sinne ja kysy voiko hän tällä välin
+antaa minulle vähän apua; sillä ei suinkaan se ole Jumalan tahto että
+minun aina pitää maata tässä tuskassa, sanoi hän. Ota sitten mukaan
+lankoja, joita olet kehrännyt, sanoi hän, ja hanki niin paljon rahoja
+kuin voit kokoon saada, sanoi hän. Sillä minulla on poika, joka asuu
+täällä päin, tiedätkös".
+
+Marit'in kasvot olivat kuumiksi käyneet, hän tuijoitti vaimoon yhtä
+mittaa.
+
+"Onko sulla poika näillä paikoin? Miksi et sitten mene hänen
+luoksensa?"
+
+"Olen juuri matkalla hänen luo", vastasi vaimo, "mutta kun menin tämän
+suuren kartanon ohitse, aioin koettaa saada myydyksi lankoja täällä ja
+arvelin myös saavani vähän neuvoja tien suhteen, sillä minä en ole
+koskaan ennen käynyt näillä seuduin. Mutta hän taitaa asua vuonon
+toisella puolella, hän on naimisessa Marit Skjölten tyttären kanssa.
+Sinä tunnet kai Marit'in?"
+
+Marit oli purrut hampaansa kokoon.
+
+"Kaiketi, se on mahdollista", sanoi hän ja silmänsä katselivat vaimoa
+vielä terävämmin.
+
+"Niin, ei suinkaan hän asu kaukana täältä, hän on kaikkialla tunnettu.
+Ihmiset sanovat että hän on käen emon tapainen, joka laskee poikiansa
+muiden pesiin. Ja sitten hänellä on poika, joka ei kuulu tekevän muuta
+kuin koiran kuria".
+
+"Vai niinkö sanotaan", lausui Marit nauraen pilkallisesti; "entä jos
+tämä poika ajaisi tuommoisen akan ulos portista, ehkä hän kykenisi
+siihen kuitenkin?"
+
+Vaimo katseli kauhistuneena Marit'ia. "Jumala auttakoon ja varjelkoon,
+olisiko tämä --"
+
+"Niinpä niinkin, juuri minä", vastasi Marit, ojensi ruumistansa
+suoraksi, katsellen vaimoa sellaisella silmäyksellä kuin kissa kun
+sillä on kynsissä pyydetty lintu.
+
+"Vai sinä olet Kari Bjaaland", lisäsi hän ja katseli vaimoa
+ylenkatseellisesti kiireestä kantapäähän. "Sinä et ole aivan niin rohkea
+nyt kuin hääpäivänäsi, jolloin levittelit itseäsi alttarin edessä.
+Mihinkä koko prameutesi nyt on joutunut? Onko hän sitä kuluttanut
+puolestasi, töllerö raukka? Silloin aioit heittää minulle leipäpalasen,
+kuin kerjäläiselle, ja nyt tulet minun luo tyhjin käsin. Muistatko
+sitä?"
+
+Vaimo seisoi vavisten, niin peloissaan oli hän. Kun havaitsi jotain
+mahdollisuutta siihen, aikoi hän luikahtaa pakoon. Mutta Marit tarttui
+hänen käsivarteensa.
+
+"Etpä niinkään helposti pääse", sanoi hän pitäen akasta kiinni;
+"tadikolla ja koiralla olet ajettava ulos. Vigleif!" huusi hän.
+Vigleif -- tuli.
+
+"Päästä irti koira ja ota tadikko tuosta ja aja tämä akka ulos
+portista".
+
+"Onko se varastanut?" kysyi Vigleif.
+
+"Niin, se on varastanut", vastasi Marit.
+
+Vaimo repäisi itsensä irti ja juoksi ulos portista, mutta koira oli
+hänen jälessänsä, puri ja haukkui ja Vigleif heitti tadikon hänen
+jälkeensä, jotta vaimo oli kaatumaisillaan. Hän pudotti sauvansa, vaan
+hyppien ja ontuen juoksi hän mäkiä alas niin että hietaa ja pieniä
+kiviä lensi hänen ympärillänsä, ja vasta kun ei hän enää kuullut koiraa
+takanansa, kaatui hän ja meni tainnoksiin. Marit seisoi aitaan
+nojautuneena ja katseli tätä. Hänen kasvonsa olivat yht'äkkiä käyneet
+totisiksi.
+
+"Tunsitko tämän akan, äiti?" kuuli hän jonkun takanansa lausuvan. Se
+oli Vigleif, joka seisoi siinä uuteliaana.
+
+"Tunsin", vastasi äiti lyhyesti ja meni sisään.
+
+Marit kulki talonsa suurten huoneitten läpi; vaan hän ei saanut mitään
+rauhaa. Hän aikoi ruveta kutomaan, vaan kätensä ei kyennyt sukkulan
+heittämiseen. Anders makasi kuoleman kielissä, tämä soi hänen
+korvissansa mihinkä vaan meni. Hän kuolee nälkään jos hän ei apua saa.
+Marit istui penkille, kaikki muistot heräsivät ja kulkivat hänen
+ohitsensa siitä ajasta asti kun hän vuorella istui ja näki höyrylaivan
+lähtevän pois. Hän näki tuon miehen, joka seisoi niitulla puhumassa
+Marit'in kanssa, hän näki saman miehen pulskeana ja keveänä kulkevan
+mäkeä ylös.
+
+Mitä tämä mies oli tehnyt? Hän oli antanut kullan kiillon itseänsä
+so'aista. Nyt hän oli köyhä ja kipeä, ja se, joka oli Anders'ia
+houkutellut, oli saanut kärsiä Marit'ilta kovaa kohtelua, oli kerjännyt
+ruokaa hänen pöydästänsä. Mutta _Anders_ makasi kuoleman kielissä.
+
+Marit käveli edestakaisin huoneissaan, kuin rauhatoin henki; hänen
+silmissään kimalsi jotain, jota olisi kyyneleeksi luullut, jos olisi
+voinut uskoa että Marit vielä osasi itkeä. Myöhään illalla meni hän
+makuu-kamariinsa ja kirjoitti jotain paperiliuskalle, sitten kutsui hän
+Vigleif'in luoksensa.
+
+"Saat aitasta ottaa yhden noista suurista jauhosäkistä", sanoi hän,
+"sekä lihaa ja läskiä. Panen muutamia vaatekappaleita siihen lisäksi,
+sitten panet hevoisen valjaisin ja lähdet tämän kanssa huomenna ennen
+auringon nousua vuorien toiselle puolelle".
+
+Vigleif seisoi avosuin.
+
+"Voit käydä papin luona", sanoi Marit vielä, "anna hänelle sitten
+tavarat ja tämä kirje. Mutta muista, että et mainitse minun eikä sinun
+nimeäsi. Hän, joka kirjeen saa, tietää kyllä mitä hänen on tekeminen".
+
+Vigleif aikoi tehdä kysymyksiä, mutta äiti häntä esti. "Luotan siihen
+että tämän toimitat", sanoi hän, jättäen pojan yksin. Vigleif katsella
+töllötti kirjettä.
+
+Mutta kirjeessä seisoi: "tämä lahja on sairaalle Anders Bjaaland'ille
+vanhalta ystävältä".
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+
+Aikoja kuluu. Kummallisesti kohtalot vaihtelevat Jumalan käden
+johdattamina. Jos seudussa kysyt Marit'ia, niin saat saman vastauksen,
+kuin vuosia sitten: "Hän varmaankin luulee että aurinko on tehty
+ainoastaan hänen päällensä paistamaan". Marit on samanlainen kuin
+ennen, ei ole näkevinänsä muita ihmisiä, ei koskaan käske ihmisiä
+luoksensa, eikä koskaan ole käsketty muiden luo. Tyttärensä
+rypistyttävät ylenkatseellisesti nenäänsä kun hänestä puhuvat, ja
+Marit, puhuessaan jonkun kanssa, ei koskaan heidän nimiänsä mainitse.
+Vigleif ei tiedä mistään, sillä hän kuljeskelee ulkona päiväkaudet
+tappeluksissa ja hullutuksissa, harmissaan siitä ett'ei hänellä ole
+suurempaa valtaa kotona kartanossa, kuin hänellä on. Marit vielä
+ohjaksia pitää ja hänen valvova silmänsä tunkee joka nurkkaan sekä
+sisällä että ulkona. Mutta Marit oli kuitenkin muuttunut Kari
+Bjaaland'in käynnin jälkeen. Hän ei löytänyt lepoa eikä rauhaa. Yöllä
+hän ei saanut unta, vaan nousi usein ja käveli edestakaisin
+huoneessaan. Mitenkä Anders'in laita oli? Elikö hän vai oliko kuollut?
+Muistiko hän Marit'ia ja katuiko mitä oli tehnyt. Anders'in muisto
+häntä seurasi, hän ei voinut siitä päästä; mihin vaan hän kääntyi, niin
+se oli siinä. Näin ei koskaan ennen ollut laita. Hän oli ajatellut
+Anders'ia alati, mutta ainoastaan elättääksensä kostonhimoaan, joka
+povessansa kätkyi ja poltti. Tämä oli tehnyt hänet ylpeäksi ja
+voimakkaaksi ja kovaksi kaikkia kohtaan. Mutta viha oli yht'äkkiä
+niinkuin poispuhallettu. Hän kaipasi sitä, hän sanoi itsellensä, että
+Anders kärsi mitä oli ansainnut, mutta siitä hän ei rauhoittunut. Nyt
+hän makasi kuoleman kielissä, tämä soi hänen korvissansa ja tukehdutti
+kaikki muut äänet. Hän ei tietänyt Anders'ista mitään, hän ei voinut
+saada mitään tietoa, keltä hän kysyisi? Hän oli Vigleif'iltä kysynyt
+kuinka matkansa oli onnistunut, mutta tämä oli vaan jättänyt lahjan
+papille ja muuten tehnyt niinkuin oli käsketty, jotta hän ei tietänyt
+mitään. Mennä Elin luo hän ei myöskään voinut kaikkien tapauksien
+jälkeen, kysyä naapurilta, sitä hän ei kehdannut, hän, joka ei
+muutenkaan alentunut puhumaan heidän kanssansa.
+
+Siinä hän vaan käveli kalpeana ja rauhatonna ajatuksiensa ajamana --
+janoovaisena, jota ei kukaan virkistänyt. Jos joku olisi nähnyt nuo
+syvälle vaipuneet, kuumeesta hohtavat silmät, nähnyt hänen astelevan
+edestakaisin huoneessansa mutisten itsekseen ja välistä syvästi
+huo'aten, sydäntä keventääksensä, niin olisi voinut luulla että se oli
+paha henki, joka ei saanut rauhaa haudassansa, vaan ijankaikkisesti oli
+pakoitettu kuljeskelemaan vanhoja tuttuja paikkoja. Hänellä ei ollut
+ketään, jolle olisi voinut puhua. Tyttärensä oli hän myynyt ja ajanut
+pois, poikansa, tuo ainoa joka olisi voinut saada hengellistä perintöä
+häneltä, oli kuollut, ja Vigleif -- ei, hän ei ollut veljensä
+kaltainen; hän oli lapsellinen ja ajattelematoin, hän osasi vaan
+tapella, kuin karhu, vaan ei pistää.
+
+Vigleif huomasi että äiti laihtui ja vapisi, että hänen kätensä olivat
+kuumeesta tuliset ja hän kysyi oliko äiti kipeä. "Ei, hän vaan ei
+saanut unta öisin, mutta kyllähän se menisi ohitse".
+
+Vigleif luuli toki että tähän oli muutakin syytä. Ehkä äiti ajatteli
+niitä sanoja, mitkä oli lausunut sinä iltana, jona hän oli niin
+juhlallinen. Omasta mielestänsä hän oli oivallisen tempun keksinyt
+silloin häissä, mutta tuosta työstä äiti ei ollut häntä liioin
+kiittänyt. Hän oli vaan lyhyesti sanonut: "No niin, pojilta ei voi
+muuta vaatia". Hän vaati jotain muuta, sen Vigleif huomasi, ja kun hän
+vaan saisi syytä, niin --
+
+Muutamia kuukausia sen jälkeen kun Kari Bjaaland ajettiin ulos
+Skjöltestä; oli yö ja paha ilma. Siinä hiljaisessa talossa, jossa Eli
+asui, nukkuivat kaikki syvintä unta. Ei näkynyt mitään kynttilän valoa
+maantielle eikä kärryjen ratinaa kuulunut. Mutta niemellä, samalla
+puolella vuonoa, missä Eli asui, oli vielä valaistusta; siellä oli
+tanssittu ja hupaista elämää pidetty. Nyt sielläkin valkeat
+sammutettiin, sillä vieraat menivät. Vigleif oli viimeinen, joka kotia
+lähti, ja hän oli juovuksissa. Hän oli noin tunnin aikaa etsinyt
+hevostansa, mutta se oli poissa. Joku miehistä oli ottanut hevosen ja
+lähtenyt sen kanssa kotiin, tehdäksensä kiusaa Vigleif'ille. Vigleif
+kiroili ja torui horjuessaan tietä myöten sateessa ja loassa.
+
+Kävellessään sen talon ohitse, jossa Eli asui, seisahtui hän hetkeksi,
+katsella tuijoitti kaikkiin ikkunoihin ja meni viimein sisään. Tuvan
+ovi oli lukossa. Hän otti linkusta kiinni ja jyskytti, jotta saranat
+narisivat, mutta kun ei tuo auttanut kolkutti hän ankarasti ovea.
+
+"Ken siellä on?" kysyi lempeä ääni sisäpuolelta. Se oli Elin.
+
+"Se on Vigleif, veljesi", vastasi karhea ääni ulkopuolella.
+
+"Mitä sinä tahdot nyt yön aikana?" kysyi Eli.
+
+"Minä tahdon olutta sinulta", vastasi Vigleif.
+
+"Minulla ei ole olutta sinulle nyt".
+
+Vigleif jyskytti ovea.
+
+"Avaa, kuuletkos! Minun on jano!"
+
+"Hys -- täällä on sairaita", kuiskasi Eli avaimen lävestä. "Sinä et saa
+olutta tänä yönä".
+
+"Hm!" -- kuului vaan, ja ulkopuolella oli hetkeksi ääneti. Eli
+kuunteli, hän kuuli askeleita joltakin, joka käveli, ja hän aikoi juuri
+hiipiä vuoteellensa jälleen, kun hirveä jyrinä kuului ja ovi kaatui
+tupahan ja Vigleif astui sen ylitse, ylpeänä kuin kuningas.
+
+"Suo anteeksi, sisar, että astun näin rohkeasti sisään -- vaan
+tahdotkos nyt antaa mulle olutta?"
+
+"Kyllä saat", vastasi Eli tyynesti, heitti hameen päällensä ja meni
+kellariin olutkannua täyttämään.
+
+Vigleif horjui tuolille. Hän kävi istumaan, heitti lakin pöydälle ja
+pyyhki hien otsaltansa.
+
+Eli tuli takaisin ja ojensi hänelle kannun.
+
+"Missä on Baard?" kysyi Vigleif.
+
+"Hän on kauppamatkalla", vastasi Eli, joka oli istunut penkille
+vastapäätä veljeänsä. Vigleif joi.
+
+"Tahdon maata täällä tänä yönä", sanoi hän ja pani pois kannun.
+
+"Mutta minulla ei ole sinulle sänkyä", vastasi Eli.
+
+"So-o? Kuka siis nukkuu tuossa kamarissa?" kysyi Vigleif.
+
+"Anders, appeni", vastasi Eli. "Hän on ollut kauan kipeä; nyt aikoi hän
+koettaa ruveta kauppaan taas, mutta sairastui jälleen matkalla tänne,
+ja sitten sai Baard lähteä".
+
+"Ho -- ho --" huusi Vigleif ja horjui lattialla; "minua on kauan aikaa
+haluttanut saada tuon miehen kynsiini. Eikö hän juuri ole äitiä
+pettänyt? Tahdon saada hänestä kiinni".
+
+"Jumal' auttakoon mua, Vigleif, sinun täytyy hillitä mieltäsi", rukoili
+Eli itkun äänellä ja piti hänen takistansa kiinni.
+
+"Päästä minut, tai lyön sinut kuoliaaksi, tyttö", huusi Vigleif.
+"Luuletko että Marit Skjölten poika antaa ajaa itsensä ulos ja tahtoo
+kävellä sateessa ja savessa, sill'aikaa kuin hän syöttösikana mukavasti
+tyynyissä makaa. Tahdon sinne, sanon ma".
+
+Vigleif meni eteenpäin, mutta Eli heittäysi hänen tiellensä, pani
+molemmat käsivartensa hänen kaulaansa ja tahtoi häntä pidättää. Vigleif
+heitti hänet luotansa kuin hansikan ja astui sängyn luo.
+
+"Sinä saat nousta, vanhus; sillä täällä minun pitää maata", sanoi hän
+Anders'ille, joka makasi siinä kalpeana ja häntä katseli.
+
+"Kuka se on, joka ei suo yön rauhaa vanhalle sairaalle miehelle?" kysyi
+Anders sortuneella, kuiskaavalla äänellä, katsellen Eliä, joka istui
+itkemässä.
+
+"Mikä hänen nimensä on, se ei koske sinua, mutta muuten on hän Marit
+Skjölten poika".
+
+Anders'in silmä hohti, hän katsoa tuijoitti Vigleif'iin.
+
+"Sinäkö, joka häissä kävit".
+
+"Juuri sama, se on totinen tosi, ja nyt tulen toisen kerran. Sinä olet
+kerran heittänyt äitini luotasi ja sentähden minä nyt tahdon heittää
+sinut".
+
+Vigleif tarttui häneen, mutta Anders piti sängyn tolpasta kiinni.
+
+"Jätä minut rauhaan, kuuletkos", sanoi hän.
+
+"Pois tyynyiltä vanhus, muuten saat piiskaa", huusi Vigleif, polki
+jalkaa ja löi nyrkkinsä sängyn tolppaan.
+
+Anders ummisti silmänsä eikä ollut kuulevinansa, mutta silloin tarttui
+Vigleif lujasti hänen rintaansa ja jalkoihinsa sekä kantoi hänet ulos
+tupaan. Eli huusi: "Ei, Vigleif, Vigleif, kuule!" otti veljen hihoista
+kiinni ja tahtoi häntä pysähdyttää, mutta samassa heitti Vigleif
+Anders'in ulos oven suusta, jotta hän pyöri seinää myöten ja kaatui
+raskaasti kivelle portaan edustalla.
+
+"Pilkkaa nyt taas jotakin, jos voit, sinä variksen sulka", sanoi
+Vigleif, sylkien. "Niin, laita nyt vuode hänelle", lausui hän Elille,
+"mutta kamarissa se ei tule olemaan, sen minä takaan". Näin sanoen meni
+Vigleif niin vakaasti, kuin mahdollista oli, sängylle ja heittäysi
+siihen.
+
+Eli oli vaiennut, hän unhotti itkun ja kaikki. Siinä Anders makasi,
+kuin kuolleena, hän ei liikahtanut eikä hiiskunut sanaakaan. Eli
+sytytti äänetönnä kynttilän ja nosti hänen kasvonsa. Ne olivat kuolon
+kalpeat, silmät ummessa, ohimoista juoksi verta. Hän laski hänen päänsä
+syliinsä, katseli kasvoja eivätkö näyttäisi elon merkkiä; mutta
+entisilleen yhä jäivät. Mitä oli hänen tekeminen? Vigleif kuorsaili jo
+sängyssä. Silloin tuli ikäänkuin salaman lyönnin ajatus hänen
+mieleensä, hän nousi, hiipi varpaisillaan taas tupaan, vaatetti itsensä
+nopeasti ja juoksi jälleen ulos. Hetken perästä oli hevonen valjastettu
+työ-vaunujen eteen. Eli otti tyynyn ja muutamia peitteitä, kääri ne
+hyvästi Anders'in ympäri ja sitten, puoleksi vetämällä, puoleksi
+nostamalla sai hän miehen vaunuihin. Varovasti koetti hän nostaa häntä
+siihen, asetti tyynyn pään alle, toi vielä peitteitä, kääri ne tarkasti
+Anders'in ympäri ja sitten hän ajoi synkeässä sateisessa yössä lahden
+ympäri.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+
+Skjölte oli lähin talo kun oli menty lahden ympäri. Se oli vasemmalla
+kädellä kun oli ajettu ensimmäisten korkeitten mäkien yli. Toiset talot
+olivat enemmän lahden pohjassa. Niitä ei voitu nyt pimeässä nähdä,
+mutta Skjöltestä loisti pieni kirkas valo, joka ikäänkuin kutsui Eliä,
+kun tämä vaunuista katseli tarkastellen ympärilleen. Hän ajoi
+hiljakseen, ett'ei liioin tärisyttäisi sairasta miestä. Hän piti vaaria
+ett'ei yön tuuli tunkisi peitteiden alle, vaan muuten oli hänen
+silmänsä yhtä mittaa luotuina kynttilänvaloon Skjölten ikkunassa, hänen
+tähteensä pimeässä yössä. Tää oli kummallinen matka. Eli ei voinut
+ko'ota kaikkia niitä ajatuksia, jotka mieleensä tunkivat; hän piti vaan
+ohjaksista kiinni, katsoen ett'ei hevonen poikkeisi tieltä.
+
+Hän kuuli että Anders vielä eli; sillä hän kuuli hänen valituksiansa
+vähä väliä. Hän veti silloin ohjaksista, jouduttaakseen kulkua, jotta
+eivät tulisi liian myöhään perille, ja nosti peitettä katsellakseen
+sairaan kasvoja.
+
+Tultuansa Skjölteen kolkutti hän ikkunaa. Eräät kasvot painuivat ruutua
+vasten ja katsoivat ulos.
+
+"Onko siellä kukaan?" kuului kysymys.
+
+"On, on kyllä", vastasi Eli vapisevalla äänellä.
+
+"Ken siellä on?" kysyi taas sama ankara ääni.
+
+Eli tunsi sen äänen, se oli äidin; hän ei oikein tietänyt miksi, mutta
+sydämensä sykki niinkuin se olisi ollut halkeemaisillaan, ja hän oli
+yht'äkkiä kaikkea rohkeutta vailla.
+
+"Ken siellä on?" kysyttiin vielä ankarammin.
+
+"Oi, tule Jumalan tähden ulos, se on Eli, tyttäresi", vastasi Eli
+itkien. Valo hävisi ja hetken perästä seisoi Marit ovessa lamppu
+kädessä. Hän kohotti lamppua ja tuijoitti pimeään yöhön. Hän näki Elin
+seisovan työvaunujen ja hevosten vieressä.
+
+"Onko täällä muitakin?" kysyi hän.
+
+"Täällä on myöskin sairas mies", vastasi Eli.
+
+Marit katseli Eliä; hän ikäänkuin aavisti jotain; sitten meni hän
+vaunujen luo.
+
+"Ken se on?" kysyi hän.
+
+"Se on Anders", vastasi Eli ja nosti samassa peitteen, niin että valo
+lampusta kohtasi kalpeita kasvoja.
+
+Marit seisoi kuin maahan juurtuneena. Korkeana, suorana hän siinä
+seisoi, puristaen lamppua vapisevassa kädessään, katsellen sitä, joka
+hänen edessänsä makasi voimatonna ja haavoitettuna. Veri vuoti vielä
+haavasta ohimossa ja tippui peitteestä alas tielle.
+
+"Kuka on häntä lyönyt?" sanoi hän viimein matalalla, kolkolla äänellä,
+mutta silmänsä ei jättänyt verisiä kasvoja.
+
+"Sen on Vigleif, sinun poikasi, tehnyt", vastasi Eli.
+
+Suonet Marit'in suun ympärillä vääntyivät oudosti. Käsi tuskin jaksoi
+lamppua kannattaa, hänen täytyi nojautua vaunuin pyörään. Hän puri
+hampaat yhteen, vaan se ei auttanutkaan; kyynel nousi hänen silmäänsä
+ja sitten toinen, ja sitten kuumat kyyneleet toistensa perästä
+tippuivat maahan.
+
+Eli seisoi häntä katselemassa, hän ei tohtinut sanoa mitään, sillä
+Marit ei ollut oma itsensä enään. Hän oli unohtanut yön tuulen ja
+pimeyden, katseli vaan näitä kasvoja, jotka olivat olleet hänen onnensa
+ja hänen turmionsa.
+
+"Tahotko että minä herätän ketään?" kysyi Eli viimein, kun ei Marit
+liikahtanut.
+
+Marit ikäänkuin heräsi unesta, kääntyi Elin puoleen ja sanoi hiljaa:
+
+"Etkö luule että me kaksi voimme kantaa häntä? Sinä voit ottaa tämän
+lampun ja panna sen kivelle".
+
+Eli teki niin, ja lampun liekahtelevassa valossa kantoivat he varovasti
+Anders'ia Skjölten ovesta sisään. He kantoivat häntä kamariin, jossa se
+sänky vielä seisoi, missä Tore oli maannut. Marit sytytti valkeaa, otti
+vettä ja pesi haavaa, sitoi liinan sen ympäri ja toi sitten puhtaita
+lakanoita sänkyyn. Eli oli avullisna; mutta he eivät virkanneet mitään.
+Kun panivat Anders'in sänkyyn sanoi Marit ainoastaan: "Tässä sängyssä
+kuoli Tore, isäsi".
+
+Pian kaikki oli valmiina, Anders makasi hyvässä pehmeässä sängyssä,
+Marit istui hänen vieressään. Lamppu paloi pään-aluksen puolella ja Eli
+seisoi vieressä. Kauan aikaa ei puhuttu mitään, mutta viimein Marit
+sanoi: "sinun täytyy kaiketi lähteä kotia jälleen, minä hoidan
+sairasta".
+
+Eli seisoi epäillen, mutta valmisti itseänsä sitten matkalle.
+
+"Onko jotain, mitä tahdot mukaasi, niin sano", lausui Marit puristaen
+Elin kättä jäähyväiseksi.
+
+"Kiitos, en tahdo mitään", sanoi Eli. Marit saattoi häntä ovelle.
+
+"Kiitos tästä illasta", lausui hän.
+
+"Niin, kiitos vaan tästä illasta".
+
+Eli ajoi pois, ja Marit oli nyt yksinänsä. Hän meni sängyn luo, istui
+tuolille ja koetteli sairaan suonta vieläkö se tykytti. -- Vielä, ja
+raskas hengenveto ilmoitti myöskin että vielä oli henkeä hänessä.
+
+Marit tarttui Anders'in käteen ja katseli yhtä mittaa hänen kasvojansa,
+tahtoisiko hän jotain. Näin hän istui koko yön. Ulkona suhisi yön tuuli
+ja pimeys peitti maat ja manteret. Mutta ylhäältä Skjölten akkunoista
+loisti vielä kirkas valo niin kauan kuin Eli sitä näki, ja siellä istui
+Marit Skjölte valvomassa Anders Bjaaland'in sängyn vieressä. Nyt hän ei
+enää kulkisi kuin rauhatoin henki suurissa huoneissa unetonna, pahojen
+aatosten ajamana. Nyt hän oli kaivattunsa löytänyt.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU.
+
+
+Aamupuolella rupesi Anders liikkumaan. "Eli" -- kuiskasi hän -- Eli!"
+
+"Mitä sinä tahdot", kysyi Marit kallistaen päätänsä hänen suunsa
+puoleen.
+
+"Eikö Eli ole täällä?" kysyi Anders, hän näki ett'ei se ollut Eli, joka
+kumartui hänen ylitsensä.
+
+"Ei, se ei ole Eli", vastasi Marit. Anders nosti päätänsä hiukan ja
+katsoi Marit'in silmiin. "Kuka sinä olet?" kysyi hän.
+
+"Nimeni on Marit", vastattiin tyynesti.
+
+Anders'in silmät suurenivat ja puna nousi hänen poskilleen.
+
+"Marit? -- Marit? hän, joka" -- --
+
+"Hän, jonka kerran lupasit ottaa vaimoksi", lausui sama syvä ääni. --
+Tämä soi niin juhlalliselta suuressa, autiossa huoneessa, jossa nämä
+molemmat olivat yksinänsä lampun himmeässä valossa. Anders'in pää
+vaipui alukselle, hän ei puhunut sanaakaan, mutta yht'äkkiä oli hänen
+silmäänsä tuli entänyt ja hän katseli Marit'ia. Viimein pani hän hiljaa
+kädet ristiin, vaan silmänsä katselivat yhä tuota korkeata kalpeata
+hahmua, joka hänen edessään istui.
+
+"Olen pahasti rikkonut sua vastaan, Marit", sanoi hän viimein ja kyynel
+nousi hänen silmäänsä.
+
+"Sitä on myöhäistä miettiä nyt, Anders Bjaaland", vastasi Marit ja
+katseli vakavasti hänen silmiinsä.
+
+"Parempi myöhään kuin ei koskaan", vastasi Anders, "ja jos elämääni
+voisin uudestaan elää, niin" --
+
+"Niin silloin menettelisit toisin, arvelet kai? Älä liikoja lupaa,
+Anders, on niin vaikea välistä lupauksia täyttää, tiedätkös". Marit
+painoi päätänsä alas laattiaa kohti, hän tahtoi salata sitä tuskaa,
+joka hänen kasvoissansa ilmauntui.
+
+"Kun haudan partaalla ollaan, silloin ei valehdella", vastasi Anders,
+"ja tämä on kuolemakseni, sen minä varsin hyvin tunnen. Mutta sinä
+iskit kiinni, Marit, sinä olet kirouksena taloni kynnyksellä maannut".
+
+"Olenko?" vastasi Marit; "olihan sulla vaimo karkoittamassa sitä
+kirousta".
+
+"Jumala häntä siunatkoon, häpeällistä olisi moittia häntä. Mutta työ ei
+paljoa tuota kuin terveys on poissa, ja Jumalalla kaiketi oli omat
+tarkoituksensa sillä".
+
+"Entäs kaikki rahasi, Anders? Saithan sinä täyden kukkaron?"
+
+"Se kurja kulta pian suli pois; sillä eriskummallinen seikka se on,
+ett'ei rikkauden siunaus ole suuri kun ei rakkaus sen voimaa enennä, ja
+se seikka näetkös" --
+
+"Mikä oli esteenä?" kysyi Marit.
+
+"Oi -- minä olin kelvotoin mies kerran, ja minä sain kokea että
+unohtaminen ei ole niin helppoa, Marit".
+
+Anders huokasi ja makasi liikkumatta; mutta Marit oli kumartunut vielä
+alemmas ja molemmin käsin tarttunut sängyn laitaan. Anders katseli
+häntä, itse oli hän ikäänkuin virkistynyt ja voimistunut, sairautta hän
+ei enää tuntenut. Sitten hän lausui:
+
+"Minulla ei ole ollut monta onnellista hetkeä siitä päivästä, Marit; --
+olen miettinyt kuinka voisin sovittaa mitä olen rikkonut, mutta en
+keksinyt mitään keinoa. Tarjosin poikaani -- kelpo, kunnon mies; --
+mutta sinä heitit hänet hylkynä luotasi. Sitten tuli poikasi
+hää-tervehdyksellä, ja viimein ajoit vaimoni pois kepillä ja koiralla!
+-- Niin, ei itku miestä kaunista, mutta silloin kyyneleitä vuodatin,
+sillä minä ajattelin: Nyt jääkynttilöitä kasvaa Skjölten tuvassa etkä
+sinä voi niitä sulattaa".
+
+Marit'in pää oli vaipunut alas peitteelle, hän vapisi.
+
+"Miksi et sanonut tuota ennen", änkytti hän ja ääni oli vallan
+sortunut; "miksi et sanonut tuota ennemmin, Anders? Nyt olen laskenut
+mieheni hautaan ja lapsiani kasvatin vihassa ja ylpeydessä. Kaksi minua
+kiroo, kolmas istuu tyhjässä talossa puutetta kärsimässä ja poikani
+horjuu juopuneena ympäri pitäjää. Sinä olet syypää siihen, sinä olet
+kaikkeen syypää". Marit vaipui sänkyä vasten ja rupesi itkemään niin
+rajusti että olisi voinut luulla häntä sairaaksi. Kylmät kovat kasvot
+osoittivat nyt epätoivoa. Anders makasi rukoilemassa. "Jumala antakoon
+mulle syntini anteeksi", lausui hän, "vaan etkö sinä siis voinut
+anteeksi antaa, Marit?'
+
+"Sinä eroitit minut sukulaisistani ja ystävistäni, kodista ja talosta.
+Sitten petit minut ja ajoit minut ulos avaraan maailmaan. Minunko oli
+näkeminen sinua iloisena ja onnellisena? Ja sinäkö saisit pilkata
+minua, kuullessasi että kävin kerjäämässä kuivaa leipää? Mutta miksi et
+sanonut että yhtä kaikki olin sinulle rakas? Miksi et voinut sanoa että
+kärsit puutetta? Olisit ainakin voinut sanan lähettää. Mutta sinä et
+tullut, etkä lähettänyt sanaa!" Marit pysähtyi vähän, sitten aloitti
+hän taas, vaikka tyynemmin. "Luulet kenties että minä olen viettänyt
+onnellista elämää tässä talossa. Mutta minä tiedän mitä ei yksikään
+ihmissilmä ole havainnut, että Marit Skjölte valehteli kun hän sanoi
+että rahat saavat maailmassa kaikki aikaan, vaikka hän taisteli kovasti
+saadaksensa sitä sanaa toteutumaan. Ja minä tiedän että ihmiset
+valehtelivat kun sanoivat Marit'ia kovaksi ja kylmäksi; sillä jos sinä
+vaan olisit tullut, Anders, -- sinä olisit saanut olla vaikka kuinka
+köyhä ja kurja -- hän olisi heittänyt Skjölten pois ja tehnyt
+käsillänsä työtä sun edestäsi niin kauan kuin hänessä olisi ollut
+verenpisaraa. Ja jos vaan olisit lähettänyt sanan -- -- Jumala tietää
+että hän olisi ollut yhtä lempeä ja hyvä kuin joku toinen vaimo".
+
+"Kerran tuli kuitenkin sanansaattaja, Marit; mutta sinä ajoit sen pois,
+ja leipä, minkä sain, oli vieraan käden antama".
+
+Marit katseli Andersia. "Minulta tuo lähetys tuli", sanoi hän hiljaa.
+
+"Tuliko se sinulta, Marit? -- Herra Jumala, tuliko se sinulta?" Vähän
+sen jälkeen tarttui hän Marit'in teen, sanoen: "Herra Jumalamme on
+kummallisia teitä meitä johtanut, emmekö siis anna anteeksi ja kiitä
+kaikesta mitä on tapahtunut?"
+
+"On kaiketi parempi myöhään, kuin ei koskaan", vastasi Marit ja pusersi
+hänen kättänsä.
+
+"Minun poikani sinua löi", lisäsi hän hetken perästä; "mutta jos hän ei
+olisi sinua lyönyt, niin et makaisi tässä".
+
+"Ei ei! usein paha hyväksi käännetään", vastasi Anders.
+
+"Mutta nyt on minun voimani lopussa", jatkoi Marit; "olen kauan
+tietänyt, että kun sinä tulet, on minulla loppu käsissä. Nyt
+seurakuntalaisten ei enää tarvitse katsella Marit Skjölteä, kun hän
+kirkolle kulkee. Nyt hänestä tulee vanha kyyryselkäinen vaimo, jonka
+täytyy sauvaansa nojautua. Nyt renki voi minulle nauraa, poika ajaa
+minut ulos kyökistä ja koira juosta minun kumoon omalla pihallani ja
+lapset riidellä perintökullasta. No niin -- niin käypi -- mutta se on
+yhtä kaikki parempi kuin valhe, ja minä tunsin että tulin liian
+vanhaksi nyt taistellakseni itseni ja sinun kanssa".
+
+"Jumala, Vapahtajamme, juuri rauhan antaa sairaille ja väsyneille,
+jommoisia me olemme", sanoi Anders, "ja suurin onni on saada rauhassa
+kuolla".
+
+"Niin sanoi hänkin, Tore, mieheni", vastasi Marit.
+
+"Hän oli varmaankin hyvä ja lempeä mies", sanoi Anders.
+
+"Niin hän oli -- liian hyvä", vastasi Marit. "Mutta kerran hän erehtyi
+ja se oli kun otti minut vaimoksensa. Sitä erehdystä hän saikin
+maksaa".
+
+Pitkä vaiti-olo. He pitivät toinen toisensa käsiä, näytti siltä kuin ei
+kukaan olisi voinut toista päästää. Marit'in ääni oli niin tyyni, tuo
+kylmyys ja kovuus oli ikäänkuin pois pyyhitty hänen kasvoistansa, ja
+Anders'in silmistä loisti sydämen onni.
+
+"Kuinka ihmeellistä että me kaksi nyt yhteen satuimme", sanoi hän
+katsellen Marit'ia.
+
+"Niin ihmeellistä se oli", vastasi Marit.
+
+"Ja mitä ei meistä tullut, se tuli lapsistamme; sinun täytyy muistaa
+Eliä".
+
+Marit nosti päätänsä ja katseli tarkasti Anders'ia.
+
+"Nyt sinun varmaankin tulee kuolla, Anders; sillä Tore lausui juuri
+saman".
+
+"Niin, niin, ei suinkaan vene kauan enää kannata, mutta minä luotan
+sinuun, Marit. Vaimoni istuu kotona ja on köyhä".
+
+"En minä aja ketään pois toista kertaa", vastasi Marit. Anders katseli
+häntä kiitollisesti, ja makasi sitten aivan liikkumatta.
+
+Kävi niinkuin sairaitten usein käy. Yht'äkkiä virkistyvät ja
+voimistuvat niinkuin ei heitä mikään vaivaisi; mutta sitten surkastuvat
+jälleen, vaipuvat uneen, ehkä kuollonkin uneen.
+
+Anders makasi ikäänkuin tainnoksissa. Marit istui paikallaan käsi
+Anders'in kädessä. Näytti kuin ei hän koskaan väsyisi.
+
+Aurinko oli noussut tunturin yli ja heitti säteitänsä sänkyyn, jossa
+Anders makasi.
+
+Talonpoikaistaloissa alkoi vilkas elämä, miehet menivät työhön, koira
+pudisti kahleitansa, työvaunut rätisivät tiellä; mutta Marit ei kuullut
+mitään. Hän istui liikkumatta Anders'in sängyn vieressä. Pihalla
+seisoivat rengit ja piiat juttelemassa, he eivät ymmärtäneet mikä
+emäntää vaivasi tänä päivänä. He eivät olleet saaneet ruokaa vielä.
+Mutta siinäpä Vigleif tuli mäkeä ylös. Hän näytti sellaiselta, joka on
+miehen tappanut, niin synkkä ja epäileväinen oli katsantonsa. Hiukset
+olivat pörröset ja kaulaliina sitomatta. Kun näki miehet pihalla, aikoi
+hän hiipiä niiden ohitse, mutta mietti tarkemmin ja meni suoraan heidän
+luo.
+
+"Missä on äitini?" kysyi hän.
+
+"Arvattavasti sängyssä", vastasi eräs mies, "sillä me emme ole saaneet
+märkää eikä kuivaa tänään". Tyttöjoukko nauroi. Vigleif ei vastannut
+mitään, juoksi vaan sisään ja tarttui hänen kamarinsa lukkoon.
+
+Marit oli kuullut jyskeen. Hän tunsi hyvin sekä askeleet että äänen.
+Hän nousi yht'äkkiä vuoteen vierestä, ojensi ruumiinsa vielä kerran
+suoraksi ja meni vakavin askelin laattian yli. Ovessa kohtasi hän
+Vigleif'in. Tämä katseli häneen, mutta loi kohta jälleen alas silmänsä.
+Marit ei sanonut sanaakaan, vaan meni hänen ohitsensa, aukaisi oven
+omaan kamariinsa ja Vigleif seurasi häntä. Ovi suljettiin; äiti ja
+poika olivat kahden kesken. Marit katseli Vigleif'iä, mutta tämä ei
+uskaltanut vastata hänen silmäykseensä. Viimein heitti hän raivoissaan
+lakin laattialle, heittäysi tuolille, laski päänsä ja käsivarret
+pöydälle ja rupesi ankarasti itkeä nyyhkyttämään. Marit seisoi kuin
+patsas ja katseli häntä; hän hengitti syvään muutaman kerran. "Mikä
+sinun vaivaa?" kysyi hän viimein. Vigleif hypähti seisaalle kuin hullu
+ja löi nyrkkinsä pöytään.
+
+"Mikäkö minua vaivaa?" sanoi hän. "Että olen lyönyt miehen kuoliaaksi!
+Eikö se ole mitään, mielestäsi, se? Että pian tulevat viemään minut
+nimismiehen luo! Mutta sinun on syy, kaikkeen olet sinä syypää. Miksi
+olet minua kasvattanut tämmöiseksi villiksi, kuin olen?" Ja Vigleif
+heittäysi taas istumaan ja itki entistä ankarammin.
+
+Marit piti pöydästä kiinni, hän tuskin jaksoi seisoa.
+
+"Sinun ei pitäisi moittia äitiäsi omista vi'oistasi", sanoi hän; töin
+tuskin sai hän sanat kuulumaan.
+
+"Omista vi'oistani! ha -- ha -- ha --" ja nauraen tukahdutti Vigleif
+itkun, "omistako vioistani! Ehkä et pyytänytkään minua lyömään häntä?
+Olitko kenties tyytyväinen siihen mitä häissä tein?"
+
+Marit vaipui valittaen eräälle tuolille; se oli totta, liiaksikin
+totta. Nyt poika seisoi hänen edessänsä uhkaavana tuomarina.
+
+"Mutta kuuletko äiti", jatkoi Vigleif, lyöden nyrkkiänsä pöytään,
+"tänne en jää päiväksikään, en tunniksikaan. Tahdon mennä Amerikaan,
+niiden luo, jotka ovat ennen lähteneet, veljesi ja sukulaistesi luo.
+Sinun pitää antaa minulle rahoja ja kohta. Talon ja perintöni kanssa
+voit tehdä miten tahdot, mutta rahoja sinun pitää antaa minulle".
+
+"Ethän toki puhu totisesti, Vigleif?" änkytti Marit, "et sinä saa
+lähteä pois luotani".
+
+"Tahdotko että minun pitää kuljeskella täällä häpeäksi sinulle ja
+itselleni? Tahdotko että minun pitää istua täällä kahleet jaloissa ja
+olla häväistynä elin-ajakseni? Etkö näe että olen vihattu koko
+pitäjässä? Etkö näe että toverit nauravat minulle sekä että kaikki
+siivot ihmiset peräytyvät kun minä tulen saapuville? Amerikaan minä
+tahdon, vaikkapa saisin ryömiä sinne. Minä olen jo kauan sitä
+miettinyt, tänne minun ei ole jääminen".
+
+Marit vaipui tuolilta alas, hän makasi rukoilevin silmin poikansa
+jalkojen juuressa, hän syleili hänen polviansa; vaan hän ei saanut
+sanotuksi muuta kuin: "Vigleif -- sinä tapat minut, Vigleif".
+
+Vigleif koetti repiä itseänsä irti. "Sinä et voi minua pidättää, äiti;
+sillä nyt ei auta rukoukset eikä parkumiset, ja minun täytyy rientää,
+muuten kaikki tulee ilmi ja minä vangitaan. Lähden nyt kaupunkiin, sinä
+voit lähettää vaatteeni jälestäpäin, mihin, sen olen kirjoittava, vaan
+älä kellekään sano missä olen. Sitten sinun täytyy lähettää rahoja, jos
+et lähetä, niin minä lainaamalla pyrin eteenpäin yhtä kaikki. Jää
+hyvästi, äiti, ja kiitos siitä ajasta, jona olemme yhdessä eläneet.
+Saat nähdä että minusta tulee kelpo mies vielä."
+
+Vigleif riisti itsensä irti ja juoksi ulos ovesta. Marit nousi
+polvilleen, hän näki varjon menevän ikkunan ohitse -- ja poissa oli
+Vigleif. Hetken aikaa istui hän vielä kyyryyn vaipuneena tuolilla,
+nousi sitten ja meni Anders'in luo. Anders oli herännyt melusta; hän
+oli noussut, nojautuen kyynyspäähän, kuullaksensa. Mutta siinä tuli
+Marit kalman kalpeana ovesta sisään. Hän vaipui alas sängyn viereen,
+heittäysi peitteelle ja lausui nyyhkyttäen: "Sinä olet kostettu, Anders
+Bjaaland, nyt minä kadotin viimeisen poikani!"
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU.
+
+
+Tosi oli mitä Marit oli ennustanut; Anders Bjaaland'in viimeinen hetki
+oli tullut. Vielä samana yönä kuoli hän. Eli oli iltapäivällä ollut
+Skjöltessä ja istunut siellä muutamia tuntia, jotta Marit sai nukkua
+vähän aikaa. Marit ja Eli eivät olleet paljon puhuneet keskenänsä.
+Hänen tullessansa oli Marit vaan sanonut: "Nyt Vigleif on lähtenyt", ja
+hänen mennessään oli Marit kysynyt, niinkuin viimein, oliko mitään,
+jota hän tahtoisi. Anders ei myöskään ollut puhunut mitään. Hän makasi
+äänetönnä, kädet ristissä ja ainoastaan hänen jääkylmistä kasvoistaan
+huomattiin että kuolema nyt oli tullut; se tuli niin huomaamatta.
+
+Marit pysyi pystyssä kaiken tämän tapahtuessa. Hän käveli tyynenä,
+hiljaisna, järjesti itse arkkua ja hautajaisia, hän tahtoi että Anders
+Bjaaland kannettaisiin Skjöltestä ulos. Kirkkomaassa hän laskettiin
+Toren viereen; se oli Marit'in tahto. Ei pidetty mitään peijaisia hänen
+jälkeensä. Eli oli pyytänyt Maritin tulemaan hänen ja Baard'in luo,
+joka viimemainittu nyt oli tullut kotia, mutta Marit ei suostunut
+tulemaan. Eli oli silloin tullut Marit'in luo muutamaksi tunniksi.
+
+Seuraavana päivänä ei Marit kyennyt nousemaan sängystä. Palvelijat
+lähettivät hakemaan Eliä, sillä hän oli usein käynyt Skjöltessä viime
+aikoina. Hän tuli ja Marit oli silloin vallan horroksissa. Hän makasi
+puhuen itsekseen pitkiä puheita ja rupesi virsiä laulamaan korkealla
+äänellä. Eli hankki erään vaimon, joka valvoi äidin luona; mutta kun
+suinkin pääsi tuli hän itse hänen luoksensa. Marit katseli häntä niin
+kummallisella tavalla, joka kerta kun hän tuli ovesta sisään; vaan hän
+ei sanonut sanaakaan. Tätä kesti koko viikon; vaan sitten parani Marit
+sen verran, että makasi rauhallisemmin. Kerran oli hän tarttunut Elin
+käteen ja pusertanut sitä, mutta siinä kaikki. Myöhemmin oli hän
+kysynyt siltä vaimolta, joka häntä hoiti, eivätkö hänen muut tyttärensä
+tietäneet hänen olevan sairaana.
+
+Kun Marit taas pääsi jalkeille oli tuskin mahdollista häntä tuntea
+enään. Tuo suora, solakka selkä oli kyyristynyt, hänen kovat kasvonsa
+olivat heltyneet, melkein nöyriksi muuttuneet. Hän oli paljon vanhemman
+näköinen. Hän kävi sauvan nojassa ja astui kankeasti. Nyt hän ei
+ilmestynyt enää pihalle auringon noustessa, lennättänyt palvelijoita
+heidän töihinsä, minkä itäänpäin, minkä länteen. Häntä ei enää tavattu
+pellolla työväen luona, eikä läävässä karjapiian luona, eikä
+väentuvassa ruoka-aikana. Hän käveli vaan omissa ajatuksissaan, siinä
+huoneessa, jossa Anders oli viimein maannut, eikä huolinut ruoasta eikä
+talon hoidosta. Kaikki kävi niinkuin kävi. Jos talo olisi kaatunut
+hänen päällensä, ei hän olisi liikuttanut sormeakaan sitä estääksensä.
+Seudussa kävi kummallisia huhuja Marit'ista. Ihmiset arvelivat sitä ja
+tätä, kaipasivat häntä sekä maantiellä että kirkossa, mutta Marit ei
+mennyt ulos ja hänen tuolinsa kirkossa oli tyhjä. Ainoa, jonka Marit
+oli kutsunut luoksensa, oli pappi. Hän oli käynyt Skjöltessä useita
+kertoja ja Marit oli puhunut kauan hänen kanssansa.
+
+Eräänä päivänä nähtiin Marit'in hitaasti kulkevan sitä mäkeä ylös, joka
+vei talolle, missä toinen hänen tyttäristään asui. Vaivalla astui hän
+korkean kynnyksen yli. Tytär seisoi kyökissä pesemässä vaatteita, hänen
+sisarensa oli par'aikaa käymässä hänen luonansa. He varsin
+hämmästyivät, kun heidän äitinsä astui sisään. Talon emäntä seisoi
+vaate kädessä ja töllisteli äitiänsä.
+
+"Hyvää päivää", sanoi Marit kun oli hiukan hengähtänyt. Hän jäi
+seisomaan oven suulle.
+
+"Hyvää päivää sinullekin", vastasivat sisarukset.
+
+"Oletko ulkona kävelemässä?" lisäsi emäntä.
+
+"Niin olen", vastasi Marit.
+
+"Saat olla niin hyvä ja mennä kamariin".
+
+"Kiitoksia". Marit meni kamariin. Molemmat sisaret vaihtoivat muutamia
+sanoja tämän tapauksen merkityksestä ja menivät sitten sisään. Marit
+seisoi vielä laattialla.
+
+"Saat olla niin hyvä ja istua", sanoi emäntä jyrkästi, ja Marit kävi
+istumaan.
+
+"Ehkä tulen sopimattomaan aikaan?" kysyi Marit.
+
+"No kyllä minulla on kiiru tänään, mutta kyllähän sinä voit istua
+sentään", vastasi emäntä.
+
+"Menen kohta jälleen", sanoi Marit, "kun vaan saan hiukan levähtää.
+Tämä talo on nyt minusta liian korkealla ja minä melkein kompastun
+kynnykseen".
+
+"Ei se ole entistään korkeammalla", vastasi emäntä.
+
+"Ei suinkaan olekkaan", sanoi Marit. Hän istui vähän aikaa ja katseli
+ympärillensä. Eräässä kaapissa seisoi muutamia kirkkaita hopeakannuja,
+ja kirkkaita vatia ja astioita riippui seinällä.
+
+"Rikkaan miehen talo tämä näyttää olevan, eikä sitä tarvitse kullata,
+joka jo kiiltää. Muuten kyllä sanotaan ett'ei kaikki, joka kiiltää, ole
+kultaa, vaan eihän ole uskomista kaikkia, mitä ihmiset puhuvat". Marit
+istui ja jutteli vähän itseksensä eikä katsellut tyttäriänsä.
+
+"Muuten olen tullut sanomaan", ja Marit nojautui keppinsä nuppuun,
+"että olen aikonut kirjoittaa testamenttini huomenna; sillä minä käyn
+päivä päivältä heikommaksi eikä vene suinkaan kannata kauan enää".
+
+Tyttäret katsahtivat toisiinsa, ja talon emäntä siirtyi likemmäksi
+Maritia.
+
+"Jäät kai ainakin tänne päivällistä kanssamme syömään", sanoi hän
+kiiltävänä kuin auringon paiste.
+
+"Ei, ei, voisi tulla hietaa pesuvaatteisin", vastasi Marit ja nousi,
+"minulla on paljon tekemistä vielä tänään. Kun kukkarossa kilisee, niin
+padassa jupisee, sanoo vanha sananlasku. Te voitte poiketa Skjölteen ja
+ottaa miehenne mukaan sinä päivänä, joka kuolinpäiväni jälkeen nousee;
+sillä silloin testamentti luetaan. Jääkää hyvästi", sanoi hän sitten ja
+ojensi kätensä tyttärilleen. "Jumala taivuttakoon mitä on kovaa,
+vahvistakoon heikkoja ja tehköön meille kaikille hyvää", lisäsi hän,
+kyyneleitten sortamalla äänellä, pusertaen heidän käsiänsä. Sitten hän
+meni ja tyttäret jäivät hämmästyneinä seisomaan keskelle huonetta.
+
+Marit ei mennyt kotiin, vaan kulki lahden ympäri menevää tietä myöten
+ja suoraan Baardin taloa kohti. Siellä hän kolkutti ovea. Baard ja Eli
+istuivat molemmat tuvassa kahvia juomassa. He olivat kuin puusta
+pudonneet nähdessään Maritin; sillä ensi kerran hän nyt astui heidän
+kynnyksensä yli.
+
+"Hyvää päivää", sanoi Marit, ojentaen Baard'ille kättä. "Jumalan rauha
+talossa".
+
+"Kiitos", sanoi Baard, tarttui hyvin ujosti Marit'in käteen ja kumarsi.
+
+Eli pian tointui.
+
+"Ei, mutta sepä ystävällistä sinulta, äiti, kun poikkesit meille",
+sanoi Eli "käy nyt istumaan".
+
+"Niin, etkö tahdo istua?" kysyi Baard ja pyyhki hihallaan penkkiä.
+
+"Kiitos, kiitos", sanoi Marit ja kävi istumaan.
+
+"Kyllä kai sinulla on kahvia äidillesi, Eli?" kysyi Baard.
+
+"Kahviako? Se on tietty; mutta etkö tahdo ruokaa?" kysyi Eli, "on kyllä
+yksinkertaista, mitä minulla on, mutta saisit pitää hyvänäsi yhtä
+kaikki.
+
+"Kiitos kahvista", sanoi Marit, "mutta ruokaa en tahdo".
+
+Pian kaikki kolme istuivat kuppiensa ääressä.
+
+"On kaunis ilma tänään", sanoi Marit.
+
+"Niin, se on totta", sanoi Eli.
+
+"Niin, tämä ilma on edullista perunoille", lisäsi Baard.
+
+Juteltiin sitten ilmasta, sadosta ja useista asioista.
+
+"On hyväksi eduksi sille, joka saa sadon Skjöltestä tänä vuonna", sanoi
+Marit.
+
+"Sen olet kai itse saava", sanoi Baard.
+
+"Ei ole helppo tietää kuinka kauan elää", vastasi Marit.
+
+"Kuinka voit puhua noin, äiti", sanoi Eli, "Jumalan avulla elät kauan
+vielä".
+
+"Niin, toivokaamme parasta", lisäsi Baard, "ja häpeä sille, joka sinua
+kadehtii. Ihmiset puhuvat siitä kuinka mainio kartano Skjölte on, ja
+suurin kunnia siitä on tuleva sinulle, sanotaan".
+
+"Niin, ja tosi se on" sanoi Eli.
+
+"Hm --" sanoi Marit, "jos olisi tehty yhtä hyvää työtä sisällä kuin
+ulkona, niin ei hätää olisi". Ja hän katseli surumielisesti noita
+molempia, jotka istuivat hänen edessänsä.
+
+"Ei suinkaan kukaan tahdo moittia sinua mistään", sanoi Baard
+vitkastellen, jotain hänen piti sanoa.
+
+"Jos ei muut, niin ainakin minä itse" vastasi Marit.
+
+Siitä asiasta ei puhuttu sen enempää. Marit katseli uteliaasti
+ympärillensä.
+
+"Vai täälläkö sinä olet asunut niin kauan, Eli", sanoi hän viimein;
+"Skjöltessä on somempi", lisäsi hän.
+
+"No niin, jos olisin tietänyt sinun tulevan, niin olisimme täälläkin
+hieman siivonneet", sanoi Eli pudistaen päätänsä, "mutta täällä on
+kuitenkin tarpeeksi hyvä meille kahdelle, näetkös".
+
+"No niin, aina on parempi istua puupenkillä nauramassa, kuin
+polstarilla itkemässä", sanoi Marit.
+
+Baard nauroi; "niin, se on kyllä tosi", sanoi hän, "eikä meillä vielä
+ole ollut suurta itkun syytä".
+
+"Ei ole ollut", kertoi Eli.
+
+Marit istui vielä vähän aikaa, nyökytti päätänsä ja näytti miettivän
+jotain.
+
+"Huomenna olen aikonut tehdä testamenttini", sanoi hän viimein, "Baard
+ja sinä saatte poiketa Skjölteen ensi päivänä kuolemani jälkeen".
+
+"Mutta" -- aloitti Eli.
+
+"Ei ei, en minä kauan elä enään", keskeytti Marit häntä; -- "ehkä siinä
+on sinullekin sananen".
+
+Marit nousi, astui eteenpäin laattialla ja katseli kaikkia paikkoja.
+Viimein hän seisahtui pienen sivuhuoneen eteen.
+
+"Tuollako hän makasi?" kysyi Marit Eliltä, joka häntä saattoi.
+
+"Niin, siellä", vastasi Eli.
+
+"Ja hän kantoi häntä tämän laattian yli, niinhän sinä kerroit?"
+
+"Juuri niin se kävi".
+
+"Hm -- Baard on hänen näköisensä".
+
+"Niin, ei sovi kieltää".
+
+Marit meni ulos käytävään. "Tähänkö hän lankesi?" kysyi hän taas.
+
+"Niin, juuri siinä hän makasi", vastasi Eli.
+
+"Vai niin --" sanoi Marit; "jää nyt hyvin".
+
+"Joko sinun pitää mennä?"
+
+"Niin, nyt mun täytyy katsoa että tulen kotia jälleen", sanoi Marit,
+"nyt olen valmis".
+
+Baard ja Eli saattoivat häntä ovelle.
+
+"Sunnuntaina käyn Herran Ehtoollisella", sanoi Marit.
+
+"Vai niin -- siunaukseksi ja autuudeksi sitten", sanoi Eli.
+"Siunaukseksi ja autuudeksi!" sanoi Baard, ojentaen hänelle kättä.
+
+Marit tarttui Baard'in käteen, piti sitä kauan omassaan, katsoi hänen
+silmiinsä ja nyykytti hänelle päätänsä, mutta ei voinut lausua
+sanaakaan.
+
+"Kiitos", sanoi hän viimein, "kiitos sulle".
+
+"Mutta etkö tahdo ajaa kotiin, äiti" sanoi Eli, "hevonen on tallissa".
+
+"Viime matkasi Skjölteen ei ollut iloista laatua", sanoi Marit; "saanpa
+käydä kunnes kaadun".
+
+He jättivät nyt jäähyväiset toisillensa ja Marit kulki vaivalla kotiin
+päin.
+
+"Lieneekö hän sopinut nyt meidän kanssa?" sanoi Baard ja katseli hänen
+jälkeensä.
+
+"Näytti siltä", sanoi Eli.
+
+Seuraavana pyhänä huomattiin seurakunnassa Ehtoollis-vieraiden parissa
+eräs nainen, joka kyyneleittensä tähden tuskin alttarille pääsi. Kun
+papin oli jakaminen leipää ja viiniä, tuo nainen paremmin ryömi kuin
+astui esiin, suudellen alttarin porrasta useita kertoja ennenkuin
+laskeusi polvilleen, ikäänkuin ei olisi ollut mahdollinen lähestymään
+Ehtoollispöytää. Palatessaan piti hän kädet ristissä ja kävi rukoillen
+hiljaa itsekseen alas kirkkoon, jossa istui penkille likellä ovea. Se
+oli Marit Skjölte, hän, joka ennen niin ylpeänä kulki kaikkien ohitse.
+
+Siitä päivästä asti Marit ei enää mennyt ulos; tosi oli mitä oli
+ennustanut, ett'ei hänellä enää ollut pitkää aikaa elää. Hän ei ollut
+nimenomaan sairas, niin kuin sanotaan, mutta hän päivä päivältä
+ikäänkuin riutui pois. Ei kukaan ollut hänen luonansa, hän käveli
+omissa ajatuksissaan mietiskellen, niinkuin viime aikoina oli tehnyt.
+Eli kävi usein hänen luonansa, mutta Marit ei koskaan pyytänyt häntä
+jäämään ja Baard'ia vielä vähemmin. Niinkuin oli elänyt tahtoi hän
+kuolla, yksinänsä ihmiskuhinassa. Hänen muut tyttärensä olivat
+yht'äkkiä tulleet hyvin ystävällisiksi häntä kohtaan ja lähettivät
+hänelle kermaa ja hienoja leivoksia, mutta Marit lähetti ne takaisin,
+sanoen ett'ei hänen laitansa vielä ollut niin huono, että hän lahjoja
+tarvitsi. Heidän miehensä kävivät myöskin kysymässä kuinka oli
+terveyden laita. Marit ei käskenyt heitä sisään, hän antoi vaan
+palvelustytön sanoa, että hän kiitti kysymästä, vaan ett'ei hän vielä
+ollut kuollut. Sen päivän jälkeen eivät enää kyselleet.
+
+Eräänä aamuna tuli sana Elille että äiti yöllä oli nukkunut kuoleman
+uneen. Ei kukaan ollut hänen luonansa ollut, mutta hän makasi kädet
+ristissä ja suljetuin silmin ikäänkuin nukkuisi.
+
+Seuraavana päivänä kutsuttiin Baard ja hänen rikkaat lankonsa
+määrätyksi ajaksi Skjölteen; silloin Marit'in käskyn mukaan testamentti
+oli luettava. Rikkaat langot tulivat ajaen vaimojensa kanssa
+juhlavaatteissa, tuskin taisivat salata kuinka iloiset sydämissään
+olivat. Baard pysyi likellä ovea, hän ei oikein menestynyt tässä
+seurassa, se havaittiin, ja Eli istui penkin päässä itkien nenäliina
+silmiensä edessä. Kaikki talon asukkaat olivat kokountuneet
+kuuntelemaan. Testamentti luettiin siis ja siinä seisoi:
+
+    "Kun tämä luetaan, silloin olen minä, joka sen kirjoitan, astunut
+    tuomarini eteen. Olen ollut suuri syntinen; mutta olen myös saanut
+    siitä kärsiä koko elin-aikani. Tahdon nyt todistaa Jumalan ja
+    ihmisten edessä ett'eivät rahat luo onnea maailmassa, vaan nöyrä
+    sydän, joka luottaa Jumalaansa ja rakastaa lähimmäisiänsä. Minulla
+    on kolme tytärtä. Kaksi niistä ovat kovat ja ylpeät kuin minä olin,
+    mutta kolmas on lempeä ja hyvä kuin yksi Herran enkeliä. Hän on
+    käyttävä rahojansa hyödyksi ja iloksi ihmisille. Sentähden pitää
+    kaikki, josta minä lain mukaan voin määrätä, perintönä jäämän
+    Elille. Ja noita toisia minä rukoilen käyttämään mitä heille
+    laillisesti tulee, hyvästi ja hyödyllisesti, rukoilen heitä
+    muuttamaan mieltänsä ja minun esimerkistäni oppimaan kuinka vähän
+    hyödyttää taisteleminen Jumalan kanssa.
+
+    Lain ja oikeuden mittaan talo tulee pojalleni Vigleif'ille; mutta
+    koska hän on matkustanut pois ja luopunut perintöoikeudestaan, joka
+    näkyy myötäseuraavasta kirjeestä, niin Skjölten talo, kaikkine
+    oikeuksineen, jää Elille, joka on vanhin, ja hänen miehellensä,
+    Baard Andersen'ille, sillä ehdolla että hänen äitinsä Karin pitää
+    asua Skjöltessä hänen luonansa ja elää huoletonna elin-aikansa. Näin
+    on viimeisen tahtoni mukaan kaikki järjestettävä. Jumala suokoon
+    siunauksensa siihen.
+
+    Ja sitten tahdon pyytää kaikkia anteeksi antamaan mitä pahaa olen
+    tehnyt. Tahdon levätä samassa haudassa kuin mieheni Tore.
+
+    Jumala olkoon kurjalle sielulleni armollinen!
+
+                                                       Marit Skjölte".
+
+Nyt ei enää ole paljon kerrottavaa. Baard ja Eli elivät monta
+onnellista päivää Skjöltessä. ja Kari Bjaaland istui vielä muutamia
+vuosia heidän tuvassansa. Eli ei tahtonut ottaa kaikkia, mitä hänelle
+testamentissa määrättiin; hän meni sisartensa luo eikä tyytynyt
+ennenkuin ainakin lupasivat jakaa hopeat hänen kanssansa ja muut
+kalleudet Skjöltessä. Sisaret ensin häpesivät ja tunsivat itsensä
+loukatuiksi siitä, mitä oli tapahtunut; mutta, huomattuansa kuinka
+ystävällinen ja hyvä Eli oli heitä kohtaan ja kuinka hän kyynelsilmin
+pyysi heitä rakastamaan häntä, niin heltyivät hekin ja siitä asti
+olivat he ja Eli hyviä ystäviä, ja sisaret istuivat usein hänen
+luonansa Skjölten vieras-tuvassa. Kotonansa ei heillä vastakaan ollut
+hauskaa. Miehet ei suinkaan tulleet paremmiksi heitä kohtaan Maritin
+testamentin jälkeen, mutta he olivat nöyrät ja kantoivat ristiänsä
+kärsivällisyydellä. Vigleif'iltä tuli kirjeitä. Hänen kävi hyvin
+Amerikassa; siellä oli hänellä kyllä työalaa. Hänestä oli tullut
+kunnioitettu mies siellä. Viime uutinen hänestä oli, että hän oli
+valittu pormestariksi eräässä kaupungissa, mikä sen nimi lienee
+ollutkaan. Norjaan hän ei koskaan palajaisi, kirjoitti hän; mutta hän
+lähetti paljon terveisiä.
+
+Tähän tämä kertomus päättyy.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Marit Skjölte, by Kristofer Janson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIT SKJÖLTE ***
+
+***** This file should be named 23039-8.txt or 23039-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/3/0/3/23039/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/23039-8.zip b/23039-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..b86812a
--- /dev/null
+++ b/23039-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2e3b3a3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #23039 (https://www.gutenberg.org/ebooks/23039)