initial commit of ebook 23237HEADmain

5 files changed, 3520 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/23237-8.txt b/23237-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..ca7ab0a
--- /dev/null
+++ b/23237-8.txt
@@ -0,0 +1,3504 @@
+The Project Gutenberg EBook of Liv, by Kristofer Janson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Liv
+
+Author: Kristofer Janson
+
+Translator: Elisabeth Löfgren
+
+Release Date: October 29, 2007 [EBook #23237]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LIV ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+LIV
+
+Kirj.
+
+Kristofer Janson
+
+
+Norjan kielestä suomentanut E. [Elisabeth Löfgren]
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
+1879.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+
+Oletko kuullut puhuttavan Gunnar Haugen'ista? Taikka hänen tyttärestään
+Liv'istä, jolla oli nuo punaiset nauhat palmikoissa, hänestä, joka aina
+istui isänsä vieressä kirkossa eikä voinut ymmärtää, miksi kyyneleet
+tulivat ukon silmiin kun hän saarnaa kuunteli. Tule, käy istumaan ja
+minä kerron sinulle yhtä ja toista näistä molemmista.
+
+He sopivat yhteen, kuin koski ja virta, kuin meri ja järvi, kuin tumma
+varjo sinisellä taivaalla, nämä kaksi -- Gunnar ja Liv. Gunnar oli
+ko'okas ja totinen kuin kuusi tunturilla, kova kuin se kallio, jonka
+juurella maa-tilkkunsa oli, synkkä, kuin korpi syys-yöllä. Liv oli
+hoikka ja hieno, kuin nuori koivu, kaunis, kuin kukkanen ruohikossa,
+ja vaaleva, kuin tuoksuva kesä-ilta. Gunnar oli leveähartioinen,
+korkea-otsainen, hänellä oli pitkä tumma tukka ja tummat silmät. Liv
+oli kultatukkainen ja hänellä oli siniset kirkkaat silmät, jotka
+luottamuksella ja viattomuudella katsoivat maailmaa. Missä vaan hän
+kulki ujona ja hiljaisna, päivänpaiste häntä seurasi.
+
+Ei kukaan seudussa tuntenut Gunnar'ia, ei kukaan tietänyt ken hän oli,
+mistä hän oli tullut. Kymmenen vuotta sitten oli hän ensikerran
+ilmautunut; hän oli silloin ostanut maatilkun tunturin juurella ja eli
+nyt kaukana ihmisistä itsensä ja ajatustensa kanssa. Mitä laatua nämä
+ajatukset olivat ei ollut helppo arvata, mutta yhtä ja toista
+mietittiin ja seudun asukkaat pelkäsivät tuota pitkää, synkkää
+miestä, joka jok'ainoana sunnuntaina tuli kirkkoon, taluttaen
+tytärtänsä, pientä Liviä, ja meni pois yhtä hiljaa kuin oli tullut,
+Jumalanpalveluksen päätyttyä. Yksi ja toinen silloin sääli Liv parkaa,
+joka päivät päätänsä sai kulkea Haugen'issa ulos ja sisään ja asuskella
+tuon äänettömän ihmisen kanssa. Mutta nähdessään tytön tepsuttelevan
+isän rinnalla sunnuntaisin ja katsoessaan hänen lempeään kirkkaasen
+silmäänsä, ei voinut kukaan kuitenkaan uskoa että mikään varjo vielä
+oli hänen sieluansa pimentänyt. Moni olisi kyllä ollut utelias
+tietämään ja kuulemaan kuinka siellä ylhäällä elettiin, vaan ei kukaan
+uskaltanut puhutella Gunnaria, eikä tämä suinkaan vaivannut ketään
+jutuillansa. Kolkot kasvot ja rypistetyt kulmat eivät juuri sanoneet
+että kaikki sisäpuolella oli valoista ja puhdasta, mutta ei löytynyt
+sentään kukaan, joka olisi voinut puhua pahaa Gunnarista tai osoittaen
+jotakin huonoa sanoa: "sen Gunnar Haugen on tehnyt". Gunnar järjesti ja
+hallitsi hyvästi mitä vähäistä hänellä oli eivätkä ihmiset koskaan
+olleet nähneet hänen ottavan ryyppyä tai olutpulloa, eivätkä koskaan
+olleet kuulleet hänen kiroovan, eikä nauravan, eikä pahaa sanaa
+lausuvan; sillä Gunnar kuului "heränneiden", joukkoon, ja Raamattu oli
+kai se, joka hänet paraiten tunsi.
+
+Haugen, jossa Gunnar asui, oli kurja maatila. Se oli jyrkän tunturin
+juurella, joka heitti sen yli varjon, yhtä synkeän, kuin mies itse. Maa
+oli huono, mutta antoi kuitenkin niin paljon että hän taisi elättää
+muutamia elukoita ja tehdä pari matkaa kaupunkiin; ja sitä paitsi
+hänellä oli pieniä maapalstoja nauriita ja muita sellaisia kasvia
+kasvamassa, jotta hyvinä vuosina hänelle jäi vähän ylikin.
+
+Mutta hiljaista ja rauhaista Haugen'issa oli, hiljaisuutta ja rauhaa
+Gunnar juuri etsi. Ihmisiä hän ei nähnyt, vaan hänellä oli itsessään
+tarpeeksi paljon, aurinkoa hän ei nähnyt, mutta hänellä oli Liv. Hän
+oli auringon säteenä huoneessa. Hän hyppeli, hän juoksi sisään ja ulos,
+hän askaroi, hän lauloi, hän auttoi isäänsä töissä voimiansa myöten ja
+luki hänelle joka ilta Raamatusta. Gunnar rakasti Liviä ja Liv rakasti
+Gunnaria, isäänsä, ja molemmat antoivat pitäjän tuumia ja kuiskailla,
+niin paljon kuin tahtoivat. Ja nyt Gunnar oli neljänkymmenen paikoilla
+ja Liv oli kuusitoista vuotias. Vielä asuivat samassa paikassa eikä
+seudun asukkaat vieläkään tietäneet niistä sen enempää, kuin kymmenen
+vuotta sitten. Gunnar oli yhtä synkeä, Liv yhtä hilpeä ja
+asuinpaikkansa yhtä paljas ja kurja.
+
+Eräänä iltana syyspuolella oli kauhea ilma. Ankara myrsky pohjoisesta
+jyskytti ohitse käydessään tunturia kohti vanhan tuvan kattoa ja
+seiniä. Pilvet vyörivät taivahalla paksuina, pimeinä, sitten tuli
+ukkosen jyrinä ja rankka vesisade löi ikkunoita vasten kuin rakeet.
+
+Liv istui yksinänsä tuvassa. Hän oli sytyttänyt kynttilän, ottanut
+kutimensa esille ja odotti isäänsä. Oveen tartuttiin ja Gunnar astui
+sisään. Vedenpisaroita riippui hänen hiuksissaan ja tippui nutustaan,
+joka oli sateesta kiiltävä. Hän ei sanonut mitään, astui vaan takan
+ääreen, riisui nutun päältänsä ja levitti sitä valkean eteen. "On paha
+ilma tänä iltana", sanoi Liv katsellen ulos, "tulee vaikeaksi saada
+syyssatoa korjuun jos tällä lailla pitkittää".
+
+"Älä sinä valita ilmasta, Liv, jos ihmiset olisivat paremmat, niin
+ilmakin olisi parempi".
+
+Liv oli vaiti ja Gunnar istui takan ääreen, nojaten päätänsä käsihin.
+
+"Sinä olet kai väsynyt työstä tänään", aloitti Liv hetken vaiti-olon
+päästä.
+
+"Niin, väsynyt olen hieman tänä iltana".
+
+"Tarvitsisit välistä vähän apua".
+
+"Apuako? -- Apuako tässä autiossa? -- Ja paitsi sitä ihmiset kammovat
+isääsi", lisäsi hän ja nousi koettaakseen oliko nuttu kuiva; "koska
+kerran olen kestänyt elämää Haugen'issa kymmenen vuotta, kestän sitä
+kaiketi kymmenen vuotta vieläkin".
+
+"Luulin että tämä kenties tuntuisi kolkolle sinusta nyt, kun käyt
+vanhaksi".
+
+"Ja missä luulet minulle olevan vähemmän kolkkoa?"
+
+"Noo -- kylään ei ole niin pitkä matka".
+
+Gunnar kääntyi ja katseli ikäänkuin säikähtyneenä tytärtänsä.
+
+"Ikävöitkö sinä kyliä, Liv?" sanoi hän, niin oudosti vapisevalla
+äänellä, "ikävöitkö elämätä ihmisten parissa, jotka eivät tee muuta,
+kuin juovat, lyövät korttia, valehtelevat ja panettelevat aamusta
+iltaan, jotka sunnuntaina käyvät kirkossa saadaksensa maanantaina sitä
+vapaammin kiroilla? Ikävöitkö sinä ihmisiä, jotka nauravat sinulle
+sentähden että luet Jumalan sanaa ahkerammin, kuin muut? Ja minä kun
+luulin niin hyvin varjelevani sinua saastaisuudesta ja synnistä -- sinä
+lapseni".
+
+Liv kallisti päätänsä, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
+
+"En minä sitä tarkoittanut", sanoi hän lempeästi ja katseli isäänsä,
+"minä en menestyisi missä sinua ei olisi, enkä ikinä olisi onnellinen
+missä sinä et olisi onnellinen".
+
+Gunnar oli pukenut nutun päällensä jälleen ja istunut pöydän ääreen.
+Hän istui tuijoittaen eteensä. Sitten hän nousi. "Minä olen niin
+kummallisen tuskallisella mielellä tänä iltana", sanoi hän, "ota
+Raamattu, ja lue minulle vähäisen, jotta saan rauhaa".
+
+Liv meni kaapin luo ottamaan Raamattua. Hän istui juuri lehtiä
+kääntämässä kun tuulen puuska kilisteli ikkunoita ja ovi lensi
+paukahtaen auki.
+
+"Huh! mikä raju-ilma!" sanoi Gunnar väristen, "voi kiittää Jumalaa kun
+on pää katoa alla tänä yönä. Luulenpa että saat lukita oven".
+
+Liv oli noussut ovea lukitsemaan; samassa kuuli hän jotain rapinaa
+ulkopuolelta. Hän tirkisti ulos pimeyteen, vaan ei voinut mitäkään
+havaita. "Onko täällä kukaan?" huusi hän.
+
+"Oi Herra Jumala; antakaa mun päästä sisään, muuten minä kuolen
+viluun", kuuli hän jonkun ruikuttavan, ja sisään hiipi eräs mies,
+ryysyinen ja märkä, selässä mytty, joka oli sauvan päähän kiinnitetty.
+Gunnar tuli laattian yli katselemaan vierasta. Hän näytti olevan
+kahdenkymmenen vuoden paikoilla, vaikka seisoi siinä kyyryssä oven
+suulla ja vapisi. Kasvot olivat ilmasta ruskeutuneet, hiukset suorat ja
+sysi-mustat, vaan muuten ei ollut helppoa päästä selville hänen
+muodostaan, kun hän yhä loi silmänsä maahan ja veti päätänsä alas
+olkapäitten väliin.
+
+"Uh -- - mikä ilma!" sanoi hän ravistaen itseänsä, "mutta täällä on
+lämpöinen ja hyvä".
+
+"Istu takan ääreen ja katso että tulet vähän kuivemmaksi", sanoi
+Gunnar, toimittaen miehelle sijaa. Vieras astui sinne päin.
+
+"Mistä mies tulee?" aloitti Gunnar, pistäen muutamia oksia tuleen.
+
+"Oo -- tulen tunturin toiselta puolelta", sanoi vieras.
+
+"Paha ilma kulkeville tänä päivänä".
+
+"Niinpä kyllä oli", huokasi mies itkun äänellä. "Nyt minä olen käynyt
+tänään noin 4 peninkulmaa, eikä ole ollut leipäpalastakaan suuhun
+pistää. Jumal' auttakoon, kuinkahan tämä päättynee, ja minä olen käynyt
+sairaaksi ja jalat haavoille; jos minun pitää taas mennä ulos tänä
+yönä rajuilmaan, niin terveyteni varmaankin on menetetty. Jalkojani
+särkee niin että tuskin saan niitä jälkeeni vedetyksi, ja väsynyt
+olen uupumiseen asti. Mutta jos sinä tahtoisit antaa mulle yösijaa
+täksi yöksi, vaikkapa nurkassa tuossa, niin kiittäisin sinua niin,
+että -- --". Vieras ei saanut muka sanotuksi sen enempää itkusta, ja
+hieroi silmiänsä käsillä. Gunnar seisoi nojaten seinää vasten ja
+katseli häntä.
+
+"Kyllä kai siihen neuvo keksitään, arvaan minä", sanoi hän viimein,
+"mutta miksi menit ulos tällaisessa ilmassa?"
+
+"Täytyy lähteä ulos kun ei ole mitään saatavaa enää siellä, missä
+ollaan", sanoi onnetoin, mutta katsomatta ylös, "kun ei ole leipää
+enää, eikä voi kivestä elää".
+
+"Ehkä ai'ot kaupunkiin?"
+
+"Oo -- minä ai'on minne vaan sopii, jos vaan saisin työtä, vaikka
+kuinka halpaa, niin olisin tyytyväinen. Enkä juuri olekkaan pilattu,
+sen Jumala tietää".
+
+"Vai niin?" sanoi Gunnar ja jäi seisomaan vähäksi aikaa; "niin sinä
+sitten saat toimittaa vuoteen johonkin, Liv".
+
+"En tiedä muuta neuvoa kuin että hän saa minun kamarini", vastasi Liv,
+joka koko ajan oli seisonut ovella ja katsellut vierasta. "Hän on niin
+väsynyt raukka, ja minä voin kyllä laittaa vuoteeni tänne penkille
+taikka luhdille".
+
+"Saat tehdä kuinka tahdot", vastasi Gunnar, ja Liv meni kamariin
+järjestämään. Vieras vilkasi hänen jälkeensä.
+
+"Jumala siunatkoon sinua!" ruikutti hän, "ja Jumala siunatkoon teitä
+molempia tästä. Tämä talo lienee kai Haugen tai sinne päin", sanoi hän
+hetken vaiti-olon jälkeen ja antoi silmäin lentää viekkaasti ympäri.
+Nyt ääni jo oli aivan toisellainen. "Niin niin!" jatkoi hän, ja sanat
+tulvailivat niin liukkaasti hänen suustaan, "arvasin jo tulleeni kelpo
+ihmisten luo, ja Gunnar Haugen ei ole nimi, joka pimeään on
+piiloitettu. Se on tunnettu köyhältä ja rikkaalta, taloissa ja kylissä,
+ja sitä nimeä löytää kylvettynä tielle, missä vaan kulkee".
+
+"Vai niin?" -- vastasi Gunnar ja rypistytti otsaansa, "silloin et
+arvattavasti ole tavallisia teitä kulkenut". Sen sanottuaan kävi hän
+istumaan penkille ja tirkisti ikkunasta ulos. Vieras katseli varovasti
+ympärilleen, ojensi itseänsä suoraksi ja katseli vakoen Gunnar'ia.
+
+"Mikä on nimesi?" kysyi Gunnar vaitiolon jälkeen ja katseli hänen
+puolehensa. Silloin katselivat häneen kaksi suurta, mustaa, hohtavaa
+silmää. Mutta samassa hetkessä vaipui vieras taas kyyryyn ja loi
+silmänsä laattiaan.
+
+"Aslak on nimeni", sanoi hän nöyrästi. Gunnar hypähti pöydän äärestä
+niinkuin olisi saanut piston, mutta tointui kohta jälleen. "Aslak --
+niinkö", sanoi hän tyynesti ja istuutui jälleen. Liv tuli huoneesen
+sisä-kamarista.
+
+"Koeta nyt saada hiukan lepoa, niin minä kohta tulen ruo'an kanssa",
+sanoi hän ja katseli ystävällisesti Aslak'ia.
+
+"Herra Jumala! kuinka hyvä sinä olet! mutta ei sinun olisi pitänyt
+nähdä vaivaa minun tähteni", sanoi vieras nousten takan vierestä;
+"niin, minä tarvitsen vähän lepoa nyt, minä olen aivan kankea
+sääristäni. Hyvää yötä siis, Gunnar Haugen, Jumala palkitkoon mitä olet
+minulle tehnyt". Näin sanoen veti hän itsensä vaivalla kamariin mytty
+kädessä.
+
+Gunnar katseli hänen jälkeensä ja sanoi sitten Liv'ille: "Saat kaataa
+hänelle vähän puuroa ja viedä sinne sisään niin pian kun ehdit". Liv
+teki niin ja hetken perästä meni hän sytytetyllä kynttilällä ja
+höyryvällä puurovadilla kamariin vieraan luo.
+
+Kun Liv oli mennyt ulos vaipui Gunnar kokoon penkillä, hän ojensi
+itseänsä pian taas ja väristys kävi läpi hänen ruumiinsa. Suu oli
+kokoon painunut ja hän hengitti raskaasti. Syvään huo'aten meni hän
+viimein ikkunan luo ja katseli ulos. "Herra Jumala ja Isä taivaassa!
+mitähän tämä merkinnee? Onko tämä enne, jonka minulle lähetät?
+Tämmöinen ilta oli silloinkin, ja Aslak -- että niin on sattunut! Herra
+Jumala, anna mulle syntini anteeksi ja päästä meitä kaikkia pahasta!"
+Ja Gunnar rukoili ääneensä Isä meidän, rukoili sen kerran ja vielä
+toisenkin.
+
+Kamarissa istui Liv sängyn vieressä, jossa vieras makasi. Hän oli
+pannut vadin luotansa ja sanonut kiitoksia ruo'asta; mutta Liv piti
+hänelle vielä kynttilää polvellansa. He juttelivat.
+
+"Oltiinko sinua kohtaan yhtä kovat siinäkin kylässä?" kysyi Liv.
+
+"No ei! ei mun sovi valittaa, mutta ajettiin minua sielläkin talosta
+toiseen. Kun ei ollut enää tilaisuutta ansioon yhdessä paikassa, sain
+lähteä toiseen ja näin olen sijaa muuttanut kuin vainottu otus vuosi
+vuodelta enkä koskaan ole omistanut enempää, kuin mitä tähän myttyyn on
+mahtunut, ei, se on tosi -- mutta eihän ole ketään, joka minusta huolii
+myöskään -- muutamille taitaa olla niin sallittu". Hän vaikeni ja
+huokaeli ja Liv katseli häntä säälien. -- "Sinä olet onnellinen, jolla
+on semmoinen isä", hän jatkoi, "kaiketi pidät hänestä paljon?"
+
+"Niin se on tietty se".
+
+"Se on kelpo mies; ei tarvitse kauas mennä ennenkuin huomaa että hänen
+nimensä on tunnettu, ei tarvitse. Se joka olisi niin onnellinen että
+saisi jäädä tänne ainiaksi, mutta mun täytyy lähteä ulos taas huomenna
+kurjuutta kärsimään enkä tiedä mihin mennä enkä tiedä mistä saada
+työtä". Liv kierteli esiliinan kulmaa.
+
+"Sinä taidat kai yhtä ja toista, sinä, arvaan ma", sanoi hän viimein,
+"ehkä ei olisi niin mahdotointa että saisit jäädä tänne vähäksi aikaa
+auttamaan isää".
+
+"Mitä sanot? lasket varmaan leikkiä kanssani nyt, mutta sitä sinun ei
+olisi pitänyt tehdä, sillä minä puhuin totisesti. Oi jos se olisi
+mahdollista! Kuinka minä tekisin työtä ja olisin ahkera, enkä pyytäisi
+ainoatakaan killinkiä, kun vaan saisin elatusta ja pääni katon alle".
+
+"Minä puhuin totisesti, sillä minä keskustelin juuri isäni kanssa siitä
+että hän hakisi itselleen apua nyt kun jo vanhaksi tulee".
+
+"Voi -- voi -- jos sinä voisit minua auttaa, niin en sitä unohtaisi
+niin kauan kuin elän. Sinä näytät niin hyvältä, puhu isäsi kanssa ja
+puhu puolestani. Sano hänelle kuinka olen kärsinyt, sano hänelle kaikki
+mitä nyt tiedät".
+
+"Kyllä sen mielelläni teen, jos tahdot; mutta nyt saat panna maata,
+olet kaiketi hyvin väsynyt". Ja Liv nousi mennäksensä.
+
+"Se on totta, jos minä uskaltaisin kysyä, mikä on nimesi?" kysyi Aslak.
+
+"Nimeni on Liv".
+
+"Liv? Se oli kaunis nimi. Se sopii sinulle, sinä olet niin päivän
+valkoisen ja lempeän näköinen".
+
+"Niinkö arvelet?" sanoi Liv hymyillen.
+
+"Ja nyt et saa pahastua vaikka, vieras kun olen, olen puhunut sinulle
+niin suoraan".
+
+"Minusta juuri on hauskaa joskus puhella jonkun kanssa, täällä ylhäällä
+niin harvoin tapaa ihmisiä, näetkös".
+
+"Kiitos siitä sanasta; vaan ei jokainen huolisi hoitaa niin halpaa
+miestä, kuin minä olen".
+
+"Minusta ei siinä ole mitään eroitusta ovatko ihmiset juhla-vaatteissa
+vai arki-vaatteissa", vastasi Liv.
+
+"Niin minäkin arvelin; mutta ihmiset ovat nyt kuitenkin niin
+turhamielisiä. Luulen että minulla voisi olla monta hauskaa hetkeä
+sinun seurassasi, jos semmoinen onni olisi minulle suotu", lisäsi hän.
+"Sinun täytyy kysyä isältäsi niin pian kuin mahdollista, sinun pitää
+puhua hänen kanssansa vielä tänä iltana".
+
+"Sen minä teen, hyvää yötä sitten! -- Kas tässä on vaatemytty, sen minä
+otan ulos mukaani, että saat kuivat vaatteet huomiseksi".
+
+"Ei, nyt sinä olet liian hyvä. -- Hyvää yötä siis, voi hyvin".
+
+Liv oli tuskin ehtinyt ulos ennenkuin Aslak puoleksi nousi sängyssä ja
+kuunteli. Samassa heittäysi hän alas tyynylle ja rupesi nauramaan.
+Hyppäsi ylös sängystä kepeänä kuin jänis, hiipi varpasillaan ovelle,
+tirkisti raon kautta ja pani sitten korvansa siihen. Kuu tuli juuri
+pilven takaa. Se valaisi huonetta ja Aslak'ia, joka seisoi siinä
+solakkana, suorana hohtavine silmineen. Sinun olisi pitänyt nähdä noita
+kasvoja! Suu puoleksi avoinna, ikäänkuin olisi tahtonut niellä jokaista
+sanaa tuolta tuvasta; milloin tämä suu taas irvisteli, milloin hampaat
+yhteen purtiin. Hän mutisi muutamia sanoja itsekseen, nyrkitti kättänsä
+ja nosti sitä uhaten.
+
+Tuvassa istui Gunnar, käsivarret pöytään nojautuneina, ja kuunteli
+Liviä, joka seisoi vastapäätä ja puhui intoisasti.
+
+"Luuletko että hänen oli hyvä olla tunturilla tänään", sanoi hän,
+"kylmä oli, lumituisku toista pahempi tuprusi häntä vastaan ja hän
+kulki melkein paljain rinnoin, tuo raukka, jotta nuttu säästyisi tästä
+ilmasta. Häntä väristytti ja vilutti, mutta eteenpäin hänen täytyi
+kulkea yhtä kaikki, eikä hänellä ollut ruo'an kipinätäkään, eikä mitään
+lämmittämisen keinoa löytynyt. Mutta eteenpäin vaan mennä täytyi,
+kylmää ja märkää kun oli. Jos ei tätä taloa olisi ollut, ei hän
+varmaankaan koskaan olisi nähnyt päivän nousua enään, sanoi hän".
+
+"Vai niin, niinkö sanoi. Mutta eikö hän nyt virkistynyt, saatuansa
+ruokaa ja vuoteen?"
+
+"Kyllä, hän ei tahtonut löytää sanoja, millä kiittäisi. Mutta hänessä
+oli vielä semmoinen väristys, että oikein pelkäsi sairastuvansa. Ja hän
+rukoili niin hartaasti saada jäädä makaamaan, jos niin pahoin kävisi,
+kunnes taas voisi nousta".
+
+"Vai niin, vai rukoiliko hartaasti? -- No niin, hän osasi puhua
+puolestansa. Sanoiko muuten mitään?"
+
+"Hän puhui paljon siitä kuinka hänen oli ollut ennen ja nyt viime
+aikoina, mutta hän oli aivan tuskissaan, poloinen; sillä hän ei
+tietänyt mitenkä saisi työtä. Etkö voisi hänelle antaa vähän työtä? Hän
+olisi tyytyväinen kun vaan saisi ruokaa sen edestä".
+
+"Minä en kärsi hänen silmiänsä".
+
+"Hän rukoili niin sydämmellisesti ja oli niin suora, ett'ei se voinut
+muuta kuin liikuttaa ihmistä".
+
+"Haugen on ahdas kyllä kahdellekin ja ahtaammaksi se tulee kolmelle;
+mutta sinusta on kaiketi ikävä olla täällä kahden kesken minun
+kanssani", sanoi Gunnar syvästi huo'aten.
+
+"Minä en rukoile vaan itseni tähden", vastasi Liv punastuen; "mutta
+mieleeni vaan muistui mitä raamatussa sanotaan: 'anna sille, joka
+sinulta pyytää, äläkä käänny pois siltä, joka tahtoo sinulta lainata',
+ja minun mielestäni sinä tarvitsisit apua nyt. Ja jos olisit kuullut
+hänen kertovan kuinka hän on nälkää ja vilua kärsinyt ja kurjuudessa
+kuljeskellut koko elin-aikansa, silloin et olisi niin hidas etkä
+vastahakoinen, isä. Hän on niin köyhä, että kivi tuolla pihalla on
+häntä rikkaampi, ja hän kävelee kuin kerjäläinen ihmisten parissa,
+vaikk'ei hänellä ole niinkään suurta synnin taakkaa, kuin minä voisin
+sormellani kantaa".
+
+Gunnar katseli hämmästyneenä tytärtänsä, sillä näin hän ei
+muistaaksensa koskaan ollut kuullut hänen puhuvan. Hän tarttui
+laimeasti hänen käteensä, sanoen:
+
+"Kissa kyllä tietää ketä se hyväilee. Ole varoillasi tyttäreni, on
+eroitus sammaleen ja utuvien välillä, vaikka molemmat ovat pehmoset ja
+hienot".
+
+Liv vaikeni ja meni istumaan. Sanoi sitten matalalla äänellä: "Luulin
+vaan että voi vaivaksi sydämmelle käydä jos ajaa ulos pimeään yöhön
+sen, joka etsii valoa, eikä ole tapa repiä pois puhkeavia lehtiä".
+
+Gunnar katseli häntä terävästi. "Kuka opetti sinulle tämän?" kysyi hän.
+
+"Oo -- se juolahti vaan mieleeni", vastasi Liv.
+
+Gunnar kallisti päätänsä alas pöytää vasten ja mutisi itsekseen: "Hm
+-- -- hm -- yhtä tumma ja musta hänkin oli -- Aslak nimensä oli. Herra
+Jumala varjele minua kahdenkertaisesta synnistä! Ei hän suinkaan sanonut
+sinulle mistä tuon nimen on saanut?" kysyi hän yht'äkkiä, vaan ei
+katsellut Liviä.
+
+"Ei, sitä hän ei sanonut".
+
+"Vai niin -- älä aja ulos pimeään yöhön sitä, joka valoa etsii. Tahdon
+huomenna puhua hänen kanssansa".
+
+Aslak seisoi vielä kuuntelemassa oven ra'ossa. "Vai niin, vai sinä
+tulet puheilleni huomenna?" sanoi hän ja nauroi itseksensä, -- "no
+niin, Gunnar Haugen, minä olen oleva valmis sua vastaan ottamaan sekä
+päänkivistyksellä että kauniilla sanoilla. Ja sinä et kärsi silmiäni?
+Se on kyllä arvattava; mutta niiden pitäisikin polttaa sinua sielun
+sisimmässä sopukassa, tiedätkös, ja Liviä minä pidän kädessäni, sitä
+lintua ei ollut vaikea kiinni saada; mutta kun se kerran on häkkiin
+joutunut, ei ole enää siivillä leuhottamista. Hei! Minun tekisi mieli
+tietää mitä äiti on sanova tästä". Ja näin sanoen hiipi Aslak sänkyyn
+yhtä hiljaa kuin oli sieltä tullut.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+
+Kun Aslak heräsi seuraavana aamuna, istui Gunnar hänen edessänsä ja
+katsoa tuijoitti häneen. Aslak hämmästyi vähäsen ensi hetkessä, mutta
+tointui kohta:
+
+"Nyt olen varmaan nukkunut liian kauan, koska sinä istut tässä mua
+katselemassa".
+
+"Eipä juuri -- tahdoin vaan nähdä kuinka sinä nukuit".
+
+"Oi, minä olen nukkunut niin hyvin, niin hyvin, mutta semmoista
+vuodetta ei minulla muistaakseni koskaan ole ollutkaan".
+
+"Kuinka muuten voit?"
+
+"Kiitos kysymästä, sitä en nyt voi niin tarkoin sanoa, kun juuri
+heräsin. Kuitenkin minusta tuntuu ikäänkuin olisin kauhean kankea vielä
+jäsenistäni, ja minulla on niin kummallinen poltto päässäni, ett'en voi
+ajatella oikein selvästi. Mutta -- kaiketi se paranee myöhemmin
+päivällä, ja sitten saan koettaa päästä edemmäksi täältä kappaleen
+matkaa. Paljon kiitoksia sinulle ruo'asta, juomasta ja majasta".
+
+Gunnar istui leikkien linkku-veitsensä kanssa; nyt hän rupesi
+hakkaamaan sängyn laitaan. "Luulenpa parhaaksi että jäät makaamaan
+tämän päivän", sanoi hän viimein, "aamiaisen saat kohta". Aslak tahtoi
+suudella hänen kättänsä, mutta Guunar oli jo noussut ja meni ulos.
+
+Ei kauan kestänyt ennenkuin Liv tuli sisään ruo'an kanssa.
+
+"Kuulin että jaksat huonosti tänään".
+
+"No niin -- kyllä toivon pian paranevani aikaa voittain. Isäsi on ollut
+kyllä hyvä sallimaan minun jäädä tänne makaamaan tämän päivän".
+
+"Vai niin, eikö hän sanonut muuta?"
+
+"Ei, kuinka voisin sitä odottaa? Puhuitko hänen kanssansa eilen?"
+
+"Sen minä tein".
+
+"Mitä hän vastasi? Ei se suinkaan ollut mahdollista?"
+
+"Hän ei antanut mitään varmaa vastausta".
+
+"Vai niin, se ei suinkaan käy laatuun siis -- oi herra Jumala, jos sinä
+puhuisit hänelle vielä kerran! Niin, anna anteeksi että olen näin suora
+sinua kohtaan, mutta minä pidän sinusta niin paljon, näetkös".
+
+Liv hymyili. "Kyllä minä sen teen", sanoi hän, "vaan kyllä hän sen
+itsestäänkin muistaa".
+
+"Sun isäsi on varmaankin hyvin syvämielinen".
+
+"Niin on".
+
+"Ja vähän harvapuheinen".
+
+"Niin, hän ei puhu paljon".
+
+"Mutta kyllä minä takaan että ei ole turhia, mitä hän puhuu.
+Arvattavasti hän ei sitten pidä niistä ihmisistä, jotka liian laveasti
+puhuvat?"
+
+"Ei hän niistä juuri pidä, jotka liian paljon puhuvat. Joka aina puhuu,
+se ei aina totta puhu, arvelee hän."
+
+"Vai niin! niin, tiedätkö, kun asiaa tarkoin ajattelee, niin hän on
+oikeassa".
+
+"Niin hän varmaan onkin".
+
+"Isäsi on kunnioitettu mies kylässä?"
+
+"Hän harvoin kylään tulee."
+
+"Miksi niin?"
+
+"No -- hän ei viihdy siellä; hän on vähän totinen ja ankara, näetkös".
+
+"Niin -- enkö sitä nähnyt kohta, astuttuani kynnyksen yli, ett'ei se
+mies ollut turhanpäiväinen. Sellaiset ihmiset ovat harvinaisia,
+tiedätkös".
+
+"Mutta usko pois, hän rakastaa minua".
+
+"Ken ei sitä tekisi? Ja sinä olet ollut hänen luonansa pienestä asti?"
+
+"Minä en nähnyt isääni, ennenkuin olin 6 vuotta vanha; mutta silloin
+hän palasi pitkältä matkalta, sanottiin. Sittemmin muutimme tänne
+pohjoiseen, ja nyt olemme asuneet tässä paikassa 10 vuotta".
+
+"Ja sinä olet ollut yksinäsi hänen kanssansa koko ajan?"
+
+"Niin olen".
+
+"Vaan eikö välistä ole ollut ikävä näin kaukana ihmisistä?"
+
+"Enpä juuri voi sitä sanoa. Minulla on aina ollut jotakin tekemistä.
+Milloin pitää lypsää lehmät, milloin hoitaa taloa ja lukea isälle joka
+ilta kappale Raamatusta. Ja välistä saatan sitten ajatella yhtä ja
+toista, näetkös. Mutta nyt mun täytyy joutua. Joko olet kylliksi
+syönyt, että saan vadin mennessäni?"
+
+"Kiitos siis tästä hetkestä!"
+
+"Ei kiittämistä".
+
+Liv meni ulos ja Aslak katsoi hänen jälkeensä. Silloin rypisti hän
+otsaansa, heittäysi selälleen, käsivarret pään alle ja haukotteli.
+"Tuopa vasta hupsupäinen", sanoi hän itsekseen, "häntä voi kiertää
+sormen ympäri kuin rihmaa. Saat panna suusi lukkoon nyt, Aslak. Hyvä
+oli että sain sen tietää". -- Hän makasi vähän aikaa. "Uh! -- tämä käy
+jo kohta ikäväksi", mutisi hän ja kääntyi toiselle kyljelle, "ja jos
+mun pitää maata tässä sängyssä koko päivä kankeana, niin -- leikki ei
+olekaan niin hupainen, kuin luulin -- tule nyt äiti pitämään minulle
+seuraa, muuten koko juttu minua ikävystyttää. Luulenpa että nukun nyt".
+
+Myöhemmin illalla Gunnar tuli sisään ja rupesi puhumaan Aslakin kanssa.
+
+"Onko nimesi Aslak?" kysyi hän katselematta mieheen.
+
+"On".
+
+"Mistä olet sen nimen saanut?"
+
+"En tietä".
+
+"Kuka isäsi oli?"
+
+"En ole isääni nähnyt".
+
+"Entäs äitisi?"
+
+"En tunne äitiäni".
+
+"Mistä olet kotoisin?"
+
+"Oo -- minä löydettiin jostain tien varrella, jouduin sitten
+köyhäinhoidon huostaan tuolla itäpuolella ja muutamain hyvien ihmisten
+kasvatteeksi".
+
+"Miksi sinä karkasit niiden luota?"
+
+"En minä karannut, vaan onhan minussakin häpeätä. Enhän minä, pitkä ja
+vahva kun olin, voinut juosta edestakaisin kasvatus-isäni ovissa ja
+syödä häntä talosta pois, köyhä mies kun hän oli. Minun täytyi mennä
+ulos palvelemaan, ja nyt olen kulkenut seudusta toiseen päivätyössä,
+koettanut elämää monin tavoin ja pahaa kärsinyt. Mutta nyt, kuten näet,
+makaan tässä enkä pääse minnekään".
+
+Gunnar ei vastannut kohta, mutta katseli häntä kauan. Rupesi sitten
+nyppimään peitettä. "Mitä lajia väkeä ne olivat, joiden luota sinä
+tulet?" kysyi hän viimein, "olivatko he Raamatun ystäviä?"
+
+"No sen asian laita oli nyt niinkuin tavallisesti. Kyllä minua
+pidettiin kirja kourassa sekä kotona että koulussa".
+
+"Sinä pidät kaiketi leikistä ja tanssista ynnä muusta senlaisesta?"
+
+"Ei ne minua erittäin huvita. Miehet sanoivat minua 'Mustaksi Pekaksi',
+väänsivät naamojaan ja osoittivat sormea minulle juostessaan
+tanssiaisiin ja semmoisiin turhuuksiin, kun en minä lähtenyt heidän
+seuraansa, ja luulivat että minä pidin itseäni liian hyvänä siksi,
+niinkuin myös aina saarnasivat. Minä nyt en ymmärrä mitä semmoiset
+hyödyttää, on vaan ajan tuhlaamista minusta".
+
+Gunnar katseli häntä hämmästyneenä. "Kuinka vanha olet?" kysyi hän.
+
+"Kaksikymmentä vuotta kynttilämessunpäivänä".
+
+"Hm -- harvinaista on saada kuulla nuoren miehen haastavan noin. Sinä
+olet kokenut yhtä ja toista, huomaan minä". Gunnar istui vielä hetken
+aikaa miettimässä. Sitten hän nousi. "Voit ripustaa röijysi tuohon
+naulaan ja jäädä tänne Haugen'iin toistaiseksi. Kyllä vast'edes
+sovitaan ehdoista".
+
+Aslak katseli häntä kuin hämmästyksissään. Kumartui sitten alas,
+tarttuen Gunnar'in käteen, niinkuin hän paljaasta liikutuksesta ei
+saisi sanaakaan suustansa. Gunnar veti käden puolehensa. "Ei vielä
+mitään kiittämistä. Lopussa kiitos seisoo. Sen tahdon sinulle sanoa nyt
+samalla, että Haugen'ista kylään on -- pitkä matka. Sinun pitää luvata
+olla sitä lyhentämättä".
+
+"Ymmärrän tarkoituksesi, ja minä lupaan".
+
+"Hyvää yötä".
+
+Gunnar meni, mutta tuskin oli ovi suljettu hänen jälkeensä, ennenkuin
+Aslak hyppäsi ylös sängystä, löi käden polveensa, nauroi ja hyppäsi
+huoneen ympäri kuin hullu. "Vai sinä tartuit touhuun, sinäkin Gunnar
+Haugen! En uskonut tämän näin helposti onnistuvan. Ha -- haa! jos
+olisit tietänyt --" Hän nauroi vieläkin ja uhkasi Gunnar'in jälkeen.
+Sitten pisti hän kädet housujen taskuihin ja rupesi töllistelemään
+pitkin seiniä. "Vai täällä sinun nyt pitää asua, Aslak, Haugen'in uusi
+renki. No -- no -- kyllähän se on parempi kuin juosta maiden ja
+mannerten halki muiden mustalaisten kanssa, lumessa ja tuiskussa
+nappeja kaupittelemassa. Se on naurettavaa tämä -- eilen noin -- tänään
+näin. Etpä en sikertaa lyö korttia mustalaisen kanssa, Gunnar Haugen,
+mutta ole varoillas ett'et nyt saa 'Mustaa Pekkaa'. Saat sekoittaa
+kuinka paljon tahdot ja pitää tarkasti silmällä, mutta kenen luulet
+saavan pampun ja voittavan pelin -- se olen minä, minä, etkös ymmärrä,
+sinä roisto!" Hän sylki Gunnar'in jälkeen, pyörähti ympäri saappaan
+korolla, nauroi, ojensi itseään suoraksi ja heittäysi taas sänkyyn.
+
+Kaksi päivää sen jälkeen oli Aslak täydessä työssä Haugen'issa. Gunnar
+oli murtamassa itselleen uudispeltoa. Aslak oli pannut kiviä ja rankoja
+työntö-kärryihin ja sysäsi niitä aidan viereen, sinne kaataakseen, kun
+hän kuuli vihellyksen takanansa. Hän kääntyi ja aidan toisella puolella
+seisoi eräs akka kurkistamassa. Hän oli pieni ja kyyryselkäinen,
+muutamat pörröiset mustanharmaat suortuvat näkyivät huonon huivin alta,
+johonka koko pää oli kääritty. Otsansa oli matala, kulmakarvat tiheät
+ja ulospistävät ja niiden suojassa oli kaksi ympyriäistä, mustaa
+silmää, jotka varmaan sinua katselivat, vaikk'et koskaan voinut niitä
+kohdata omillasi, jotka milloin vaipuivat syviin koloihinsa, milloin
+ikäänkuin vierivät ulos sinua vastaan. Nuo silmät olivat kissan silmäin
+kaltaiset, kimalsivat kuin tulipallot pimeässä ja peloittivat sinua,
+vaikk'et itse tietänyt miksi. Muuten vaimo näytti siltä, kuin olisi
+kuljeskellut sekä myrskyisellä että hyvällä säällä, sekä auringon
+helteessä että tuiskussa, niin tuntureilla kuin meren rannalla; sillä
+kovat, terävät kasvot olivat ilmasta ihan tummanruskeat. Mutta hän
+näyttikin siltä, kuin kestäisi talvi-yön kylmyyttä ja tuiskut
+tunturi-lakeilla, Sillä kun hän hyppi eteenpäin sauvansa nojassa,
+laihana ja kuihtuneena, oli ikäänkuin veretöin varjo olisi käynyt tietä
+myöten, johonka ei pahat säät eikä ilmat puuttuneet. Aslak tunsi
+vaimon, sillä samassa katsahti hän sitä paikkaa kohti, jossa Gunnar
+seisoi kaivamassa. Meni sitten akan luo.
+
+"Tervetullut palvelukseen, poikani", sanoi akka irvistellen ja
+naurahtaen.
+
+"Kiitos, äiti, mutta sinun täytyy astua alemmas, muuten hän voi sinua
+nähdä, tuo vanha pässinpää tuolla ylhäällä. Kuten arvannet, olemme
+jutelleet monta lystillistä sanaa keskenämme".
+
+"Vai niin! -- hän ei sinua tuntenut? Mitenkä hän sinua vastaan-otti?
+Eikö hypähtänyt hän pystyyn kuin kyykäärmeen pistämänä, nähdessään
+sinua? Eikö hän kättänsä ojentanut, tarttuakseen sinun rintaasi? Ha --
+haa -- jos olisi tietänyt sinun kuuluvan hänen sukuunsa, niin olisi
+lyönyt sinut kuoliaaksi kiveen jalkojensa juuressa". Ja vanhan eukon
+silmät säkenöivät.
+
+"Minä koetin salata kasvojani niin hyvin kuin mahdollista, mutta hän ei
+pitänyt silmistäni".
+
+"Kaiketi ei -- hän tunsi ne kohta, mutta nyt kosto sua perii, Gunnar
+Haugen! Luulit kai että vanha Guro oli maan mullassa jo aikoja sitten,
+mutta hän on sinua seurannut, Gunnar, etkä niinkään pian ole saava
+henkeä Gurosta lähtemään. Ole varoillasi, sillä nyt on kosto käsissä".
+Hän puri hampaat yhteen ja uhkasi sauvallansa Gunnaria. "Kas nyt sinun
+pitää olla älykäs ja varovainen, poikani", jatkoi hän, tarttui Aslak'in
+nuttuun ja taputti häntä olkapäälle, "sillä tätä hetkeä saavuttaakseni
+olen elänyt. Muista kaikki, mitä olen sulle sanonut, ja kaikki, mitä
+olet luvannut. Älä häpee mitään, äläkä pelkää mitään. Sinulla pitää
+olla silmä joka sormen päässä, poikani, sinun pitää vakoella ja lymyä
+ja sitten sitä kanneskella kauas ympäri maata. Niin, kylään vaan kaikki
+kerrassaan! Sinun pitää kertoa kaikki, mitä tiedät, sinun pitää
+lörpötellä ja valehdella, pilkata ja saastuttaa häntä niin paljon kuin
+voit. Älä jätä ainoatakaan puhdasta pilkkua häneen! Niin, tästäpä
+herras-elämätä syntyy, Gunnar Haugen! sinun pitää kammottuna kuleskella
+täällä kylien välillä. Sinun pitää tulla kaikkien ihmisten pilkan ja
+naurun esineeksi, sinä kopea roisto, joka et suinkaan alentuisi
+sylkemäänkään päälleni. Oo -- sinä olet toivova olevasi seitsemän syltä
+maan alla, Gunnar Haugen, mutta saas nähdä kuinka sinne pääset, kuka
+parkuasi kuuntelee. Vielä et ole saanut viimeistä kolausta. Talosi,
+karjasi on surmaan joutuva yhtenä ainoana yönä ja vanha Guro on seisova
+vieressä ja naurava sinulle. Silloin olet muistava tuota yötä, Gunnar,
+sillä Aslak ei niinkään pian kuole, näetkös. -- Niin, nyt saat olla
+älykäs, poikani, muista mitä olen sinulle sanonut, vääntele itseäsi
+kuin ankeriainen ja ole kepeä-jalkainen kuin kissa".
+
+"Ei sun tarvitse olla huolissasi minun tähteni, äiti", vakuutti Aslak.
+"Minä olen usein pyytänyt riekkoja tuntureilla, äiti, ja luulenpa
+melkein että minulla nyt on ansassa yksi".
+
+"Mitä sillä tarkoitat?"
+
+"Se on hänen tyttärensä Liv, ja ne molemmat riippuvat kiinni toinen
+toisestansa kuin kaksi heinätukkoa. Mutta nyt meidän täytyy erota,
+äiti. Hän katselee niin minun jälkeeni".
+
+"Onnea siis, poikani".
+
+Guro seisoi kauan katsomassa hänen jälkeensä, sauvaan nojautuneena, kun
+hän sysäsi työntö-kärryjä mäkeä ylös. "Kuinka kaunis hän on, kuinka
+väkevä ja notkea! Hän on sua kostava, Guro! Hän onkin isänsä näköinen,
+korkeakasvuinen ja solakka, tulta silmässä. Ha -- haa -- Gunnar Haugen!
+Lystillinen tanssi tämä vanhoilla päivilläsi mustalaisten ja heidän
+kakaransa kanssa!" Hän nauroi niin että vapisi, sitten hän yski ja
+hyppi ontuen poispäin.
+
+Aslakin palatessa kysyi Gunnar, ken se oli, jonka kanssa hän puhui
+aidan vieressä.
+
+"Oh, se oli vanha muija raukka, joka valitti kurjuuttaan. Hän kysyi
+isäntää, mutta minä en tahtonut vaivata sinua ja annoin sentähden
+hänelle muutaman killingin, mikä minulla oli taskussa".
+
+"Sinulle kiitokset siitä. Mitä toiselle annetaan, se palaa
+kymmenkertaisesti meille takaisin, ja hyvä taito antaa lahjalle arvon".
+
+"Niin, jotain senkaltaista minäkin ajattelin", sanoi Aslak, eikä heidän
+välillänsä muuta puhuttu heidän tällä kertaa työssä ollessaan.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+
+Aslak oli ollut muutamia kuukausia Haugen'issa ja hänen oli vieläkin
+jääminen sinne muutamaksi kuukaudeksi. Hän piti Gunnaria toisella
+kädellä ja Liviä toisella ja molempia yhtä lujasti. Itse seisoi hän
+heidän välillänsä, nauroi toisella silmällä ja itki toisella. Gunnarin
+läsnä ollessa oli Aslak nöyrä ja ujo, pysyi takan nurkassa halvimmassa
+paikassa, ei puhunut paljon, mutta kuunteli sitä tarkemmin. Ahkera ja
+väsymätöin hän oli työssään, ei sanonut yhtään pahaa sanaa isännän
+käskiessä sitä tai tätä, hän vaan totteli. Mutta kun oli yksinänsä
+Livin kanssa, silloinpa mies oli elämää täynnä. Hän oli leikkisä ja
+naurusuinen, sanoja vyöri suusta kuin papuja, hän kohotti päätänsä,
+mustat silmänsä loistivat, hän kertoili ehtimiseen, jotta Liviltä kudin
+putosi käsistä ja hän ainoastaan katseli, kuunteli Aslakia. Hän kertoi
+maasta tuolla idässä, kertoi karhusta, jonka kanssa oli ottelua
+kestänyt; hän kertoi tunturihuipuista, missä oli peuroja ajanut; kertoi
+kaupungista komeine rakennuksineen ja katuineen ihmisiä täynnä. Liv
+kuunteli, oli niinkuin raitis tuulenpuuska maailmasta tuolta ulkoa
+olisi hänen rintaansa kohdannut, siivillänsä kantaen houkuttelevaa
+laulua. Kaipaus heräsi ja ensimäisen herran ajatteli Liv että Haugen
+oli kurja hökkilö, että olisi suloista yksi ainoa kerta tuntea miltä
+auringonpaiste tuntui, päästä ulos näkemään maailmaa, vaikkapa vaan
+naapurikylään tunturin tuolla puolen. Ja Aslak kertoili ja Liv
+kuunteli, vaan Gunnar ei tietänyt mistään, sillä Aslak oli niin
+kauniisti pyytänyt ettei Liv puhuisi tästä isälleen.
+
+Illalla ehtoollisen jälkeen kun Liv luki Raamatusta, istui Aslak aina
+kaukana, pimeimmässä paikassa, kädet kasvoilla. Gunnar näki sen, hän
+luuli ettei Aslak tahtonut näyttää kuinka syvästi sanat häneen
+sattuivat, ja antoi sentähden Aslakin istua rauhassa eikä ollut häntä
+huomaavinansa. Mutta Aslak -- niin, hän istui tyytyväisnä ja hyräili
+hieman itsekseen tai ummisti silmänsä ja pisti sormet korviinsa,
+saadaksensa rauhassa nukahtaa, eikä kuullut niin mitään.
+
+Ja sinä Liv, joka uskot hänestä kaikkea hyvää, mitenkä sinun on laita?
+Sinä käyskentelet yhtä suloisena, valoisana, mutta oletko sama kuin
+ennen? Vai etkö huomaa että sinussa on jotain outoa, jotain, mikä
+ikäänkuin pistää sydämeen? Vai etkä luule minun nähneeni sinua, kun
+myöhäisenä syys-iltana istuit tunturilla, unohtaen illallisen ja isäsi
+ja itsesi, ainoastaan haastaaksesi hetkisen vielä sen miehen kanssa,
+joka vieressäsi istui? Tai minkätähden kuljit sa niin useasti tuota
+tietä, ja aina silloin kuin hän oli tuolla naurismaata kaivamassa? Ehkä
+tapahtui se vaan tarjotaksesi hänelle vähän juomista janon
+sammutteeksi! Entäs sinä iltana, jolloin istuit avonaisen ikkunan
+ääressä ja katselit suoraan ulos ilmaan -- ympärilläsi oli pimeätä ja
+hiljaista, muut nukkuivat jo kauan aikaa sitten, mutta sinä istuit
+avonaisen ikkunan edessä, hyräillen laulua, jota Aslak oli sinulle
+laulanut. Sinä arvelit kai ettei kukaan sinua nähnyt, Liv, mutta minä
+sinun näin. Oliko mielestäsi liika lämmintä, vaikka talvi oli tulossa
+ja kylmä tuulenpuuska löi otsaasi vasten? Mitä ajattelit, kun istuit
+itseksesi hymyillen, nauraen, esiliinaa nyppien? Liv! Liv! onko musta
+Aslak sytyttänyt sinua tuleen silmillänsä? Sinun pitää mennä
+maitovatien kanssa aittaan ja tulet suoraan tupaan niiden kanssa. Niin,
+kyllä voit pudistaa päätäsi ja nauraa itsellesi. Miksi istut niin kauan
+läävässä kun Aslak on halkoliiterissä, joita eroittaa vaan ohut
+väliseinä? Kuunteletko vaan laulua, jota hän laulaa, kenties? Miksi
+sydän niin rinnassasi sykkii joka kerta kun oven lukkoon joku tarttuu?
+Ethän odottane Aslakin tulevan tähän aikaan? Tai miksi katselet eteesi
+noilla uneksivilla silmillä ikäänkuin jotain näkisit? Nyt pata on
+kiehunut yli reunojensa ja kudin on pudonnut laattialle. Ja miksi itket
+itseksesi välistä kenenkään huomaamatta? Et tiedä sitä itsekään, sanot
+olevasi "kaikin puolin onnellinen". Liv! Liv! älä luota häneen liioin;
+näen kuinka hän sinulle nauraa! Liv parka! Sinä tulet hänen luokseen
+niin luottavaisena ja niin hellällä sydämellä, vaan hän ei helly. Hän
+vaan puhaltaa tuota kipinätä sydämessäsi, jotta se leimahtaa
+ilmituleen. Sinä olet hänelle ilmaissut koko puhtaan sielusi, mutta ei
+häntä sen saastuttaminen hävetä. Sinä uskot hänelle isäsi ajatukset ja
+sanat, hän niitä kantelee ympäri kylää. Vai etkö tietänyt miksi
+kyläläiset tarttuivat toisiinsa ja katselivat niin kummallisesti sekä
+sinua että isääsi sunnuntaisin, kun Aslak kulki suorana ja totisena
+kirkon portin kautta. Ja sinä olisit pannut vaikka elämäsi pantiksi
+siitä, ett'ei hän ollut kavala. Liv! Liv! kuinka sinun käy?
+
+Talvi on tullut. Aslak on vielä Haugenissa, ja Gunnar itse häntä
+pidättää. Onko hän vielä sama kuin ennen vai joko jää hänen
+sydämessänsä sulaa? Jotenkin kummallinen huhu käy kylässä. Ihmiset
+katselevat Gunnarin jälkeen niin oudosti, kuin eivät ennen tehneet, ja
+hänen selkänsä takana tietävät he kertoa yhtä ja toista. Tämä ei tiedä
+hyvää.
+
+Mutta Aslak on tähän aikaan ikäänkuin muuttunut. Hän rupee katselemaan
+Liviä eikä kuitenkaan ole niin usein hänen parissansa kuin ennen. Hän
+on ikäänkuin käynyt araksi hänkin. Sanat eivät enää tule hänestä niin
+helposti kuin ennen. Hän istuu penkillä, suu totisena ja miettii
+jotain. Silloin tällöin kuuluu huokaus. Liv kysyi häneltä eräänä iltana
+oliko hän kipeä.
+
+"Niin, minä olen kaiketi kipeä", vastasi hän silloin.
+
+"Voinko sinua jollakin lailla auttaa?" kysyi Liv.
+
+"Et, kyllä se pian on ohitse. Se on semmoista, mitä talvi tuo
+mukanansa".
+
+Eräänä iltana luki Liv ääneen Raamattua. Se oli Matheuksen evankeliumin
+18 luku. Aslak istui tapansa mukaan nurkassa, kasvot käsiin
+kätkettyinä. Hän ei tahtonut kuulla. Hän hyräili itsekseen iloista
+nuottia, karkoittaaksensa ajatukset; mutta tuntui siltä kuin tämä ei
+nyt onnistuisi niinkään helposti. Hän nosti päätänsä ja katseli Liviä,
+mutta silloin sattuivat pistoksen tapaisesti nämät pyhät sanat hänen
+sieluunsa:
+
+"Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat!
+Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!"
+
+Hän istui tuolilla kuin salaman lyömänä. Hän tuijotti Liviin, mutta
+tämä istui niin tyynenä ja totisena ja valo kynttilästä loisti hänen
+puhtaille, kirkkaille kasvoillensa, vaikka hän se oli lausunut nämät
+leikkaavat sanat. Vaan Aslak itse istui pimeässä. Hän tarttui rintaansa
+ikäänkuin repiäksensä siitä pois jotakin, mikä pisti. Hän pyyhki
+kasvojansa, mutta suuria, kylmiä vesihelmiä nousi hänen otsallensa. Hän
+koetti nauraa, mutta huulet vääntyivät kamalasti. Korvissansa suhisi,
+huone pyöri hänen silmissänsä kaappineen päivineen. Hän katseli Liviin,
+ja hänestä oli kuin nuo uneksivat silmät olisivat katsoneet häneen
+lausuen: "voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee". Hän katsoi
+toiselle puolelle, hän tahtoi ummistaa silmänsä, mutta Liv seisoi
+kuitenkin siinä tuijottaen häneen ja lausuen samat sanat. Hän oli
+tukehtumaisillaan. Hän aikoi nousta ja hiipiä ulos, mutta oli kuin
+kiinninaulittuna tuoliin. Hän pisti sormet korviinsa, mutta kuuli
+kuitenkin "voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee", ja Liv istui
+siinä kirkkaana, valoisana lukien hänen tuomiotaan.
+
+Seuraavana päivänä oli Aslak työssä, mutta ei sanonut sanaakaan. Illan
+tullessa sanoi hän olevansa kipeä ja pakoitettu panemaan maata ennen
+ilta-lukemista. Liv vei illallisen hänelle hänen kamariinsa. Silloin
+istui hän sängyn laidalla, pää käsien nojassa. Hän näytti
+synkkämieliseltä, ruokaa ei hän tahtonut. Liv istui hänen eteensä.
+
+"Miksi et puhu isälleni?" kysyi hän, "ehkä tietäisi hän neuvoa, jotain
+tuskaa sinussa nyt on, sen minä varsin hyvin näen".
+
+"Ei minulta mitään puutu", sanoi Aslak, "se on vaan semmoista, mikä
+haihtuu yhtä nopeasti, kuin se tulee".
+
+"Sinä olet kuitenkin ollut aivan toisellainen nyt viime aikoina",
+jatkoi Liv, "ja minä tiedän itsestäni että se aina vaikuttaa hyvää kun
+saa puhua jollekin. Mun isäni on hyvin viisas mies, vaikka hän on niin
+hiljainen".
+
+"Hys, älä puhu niin kovasti, hän voisi sitä kuulla", sanoi Aslak
+säikähtyneenä ja katsoi ympärillensä. "Sinä tiedät että usein olen
+pyytänyt sinua olemaan puhumatta isällesi minusta ja minun puheistani.
+Mitäs luulet semmoisen miehen sanovan jos yhtä mittaa toitottaisit
+hänen korviinsa mitä moinen raukka, kuin minä, lörpöttää. Eikö ole
+mielestäsi tarpeeksi, että hän on ottanut minut taloonsa kun makasin
+kuin kerjäläinen pihalla, että hän on antanut mulle ruokaa, juomaa sekä
+hyviä sanoja, kun minulla ei ollut suupalastakaan enkä tietänyt mistä
+sitä ottaa? Pitäisikö minun vielä lisäksi vaivata tuota miestä
+kuuntelemaan kaikki, mitä minä voin puhua sinulle, ja kiusata häntä
+jok'ainoa kerta kun voin vähän pahoin. Ei, Liv, kuuletkos, ei sanaakaan
+minusta ja jutuistani isällesi".
+
+Aslak oli kuin tuskissansa, sanat vuosivat hänen suustansa niin
+nopeasti ja ikäänkuin peloituksen ajamina. Liv istui tyynenä tuolilla
+ja katseli häntä lempeästi.
+
+"Niin, niin, sinä ymmärrät kaiketi tuota paraiten", sanoi hän, "mutta
+minulle sinä kuitenkin voisit puhua, ethän sinä peljänne minua? Ennen
+sinä aina puhuit minulle niin paljon, ja minun oli niin hupaista
+kuunnella".
+
+Aslak ei vastannut.
+
+"Minuun koskee hyvin kipeästi kun näen sinun noin alakuloisena", jatkoi
+Liv, "ja minä tahtoisin mielelläni tehdä jotain sinun hyväksi,
+kiitokseksi kaikesta hyvästä minua kohtaan. Sillä minä tiedän ett'en
+tuntenut maailmasta paljon mitään, ennenkuin sinä tulit. Sinä olit niin
+suora ja ystävällinen, ett'en voinut ujostellakaan sinua, ja sinä olit
+nähnyt ja kuullut niin paljon ihmeellistä, ja kerroit siitä minulle
+niin että näytti melkein käsin koskettavalta kaikki, mitä kerroit.
+Arvaathan kuinka hauskat päivät nuo olivat minulle, joka olin täällä
+niin yksinäni. Mutta nyt minä myöskin soisin saavani sinua lohduttaa,
+kun olet murheellinen. Luulenpa että voisin sinulle puhua vaikka mitä;
+en tiedä mikä siihen on syynä, mutta minussa on semmoinen luottamus
+sinuun, ettei se voisi kadota enää, vaikka kuinka hullusti kävisi".
+
+Aslak hypähti seisalleen sängyn laidalta. Jokainen sana putosi tulisena
+hiilenä hänen päällensä, hän tarttui molemmin käsin Livin käsivarteen.
+
+"Et saa puhua tuolla lailla, Liv! -- Entäs jo olisin konna, jos olisin
+tullut tänne sydän täynnä kostoa ja pahuutta, jos surmaisin sekä sinut
+että isäsi ja sitten pötkisin tieheni, jos tallaisin ruohojen korret
+kaikki, kukkaset kaikki, ett'ei auringon säteet enää löytäisi
+ainoatakaan vihriäistä pilkkua valaistakseen, jos minä --" Hän vaikeni,
+sillä Liv oli noussut ja katseli häntä hämmästyneenä.
+
+"Sinä melkein peloitat minua nyt", sanoi hän.
+
+Aslak tointui, pyyhkäsi kädellänsä kasvojaan ja istui sängyn laidalle
+jälleen.
+
+"Äläpäs huoli lörpötyksistäni", sanoi hän, ja äänensä oli tyyni.
+"Tahdoin vaan peloittaa sinua hieman; sillä sinä et ole näkevä sitä
+päivää, jolloin sinua pettäisin".
+
+Hän tarttui Livin käteen, pudisti sitä ja katseli hänen silmiinsä.
+"Mutta minun on niin paha olla tänä iltana", lisäsi hän, päästi käden
+ja katseli laattiaan. Näin hän istui hetken. Liv seisoi vielä.
+
+"Luenko sinulle vähäisen?" kysyi Liv hiljaa.
+
+"Ei -- ei --", änkytti Aslak ikäänkuin pelästyen. "Vaan -- lue minulle
+jotain kuitenkin, niin olet hyvä", sanoi hän taas hetken kuluttua. Liv
+meni, mutta palasi pian kirja kädessä.
+
+"Muistan lapsuuteni ajoista kerrotusta pojasta, joka juoksi pois
+isänsä luota, tuhlasi perintönsä ja muuttui aivan kurjaksi; mutta
+sitten hän katui ja palasi kotia jälleen ja isä otti hänet syliinsä.
+Lue se minulle jos voit sen löytää".
+
+"Kyllä sen hyvin tunnen", sanoi Liv, kääntäen kirjan lehtiä. "Nyt
+saat kuulla". Ja Liv luki heleällä ja kovalla äänellä kertomuksen
+tuhlaaja-pojasta. Aslak istui kuuntelemassa ja kyynel toisen jälkeen
+vyöri hänen poskiansa myöten.
+
+"Kiitos", sanoi hän, mutta nyt saat mennä, minä tahtoisin mielelläni
+olla hetken aikaa yksinäni". Liv nousi ojentaen hänelle kättä.
+
+"Hyvää yötä siis, nuku nyt hyvin, että olet terve huomenna". Aslak piti
+hänen kättänsä. "Kuinka hyvä sinä olet", sanoi hän katsellen häntä,
+"sinä voit rukoilla puolestani, niin saan kyllä nukkua".
+
+Kun Liv astui tupaan, istui Gunnar veistelemässä lusikkaa. Hän seurasi
+tytärtänsä silmillään kunnes hän oli päässyt kaapin luo ja pannut
+Raamatun hyllylle.
+
+"Sinä olit kauan Aslakin luona tänä iltana", sanoi hän.
+
+"Olen lukenut hänelle", vastasi Liv.
+
+"Vai niin, vai hän pyysi sinua lukemaan. Mitä hän muuten puhuu
+istuessaan luonasi?"
+
+"Ainoastaan mitä hyvää on", vastasi Liv, mutta tuntui niinkuin
+hengittäminen samalla olisi käynyt hänelle vaikeaksi, ja veri nousi
+poskipäihin. Ensikerran hän salasi isältänsä jotain, mutta hän muisti
+Aslakin pyynnön, "enkä muuta sanokaan, kuin mitä totta on", arveli hän.
+
+Gunnar ei havainnut mitään, hän istui yhä veistelemässä.
+
+"Hänen tullessaan sanat vuosivat hänen suustansa, kuin vesi seulasta,
+nyt häneltä tuskin sanan saa", sanoi hän hetken vaiti oltuansa.
+"Minusta tuo on kummallista, vai mitäs sinä sanot?"
+
+Liv nypisteli solkiansa ja vastasi viimein: Luulenpa että hän vaan oli
+saanut tuon tavan siitä, että oli ollut pakoitettu ryömimään eteenpäin
+hankkiakseen itsellensä elatusta. Mutta hän näki pian mikä mies sinä
+olit, ja siunaa sitä päivää, jolloin astui kynnyksen yli, sanoo hän;
+sillä silloin hän uudestaan oppi ihmiseksi, niin sanoo hän".
+
+"Siunatkoon sitten sinua, Liv, Jumala päästäköön hänet synnistä ja
+kaikesta pahasta. Minä tunsin kerran miehen, joka juoksi kuin kesytöin
+varsa, mutta sitten --" Gunnar haasteli hiljaa itseksensä. Käsi vaipui
+hermotoinna alas, silmälaudat vapisivat hieman, hän istui
+ajatuksissaan. Viimein katsahti hän ylös, ikäänkuin olisi tahtonut
+pudistaa jotain päältänsä. -- "Olen aikonut antaa Aslakin lähteä
+kaupunkiin huomenna toisen lehmän kanssa, ja saamme sitten nähdä
+mitenkä hän sen asian suorittaa. Vieläkö hän lienee valveilla?"
+
+"En tiedä mitä tehnee, mutta hän on ollut kivulloinen viime aikoina,
+hänessä on kova levottomuus, sanoo hän".
+
+Gunnar meni kamariin; siellä Aslak makasi. Hän oli heittäynyt sänkyyn,
+oli kaivanut päänsä tyynyihin eikä huomannut että ovessa kuljettiin.
+Gunnar seisoi hetken liikahtamatta, mutta Aslak ei noussut.
+
+"Ehkä tulen sopimattomaan aikaan?" sanoi Gunnar.
+
+Aslak hypähti seisaalleen. "Sinäkö, isäntä?" sanoi hän vähän
+hämillänsä,
+
+"Tulin kysymään voisitko lähteä kaupunkiin huomenna myymään Svartsidin?
+En voi sitä elättää talven yli".
+
+"Pitäisikö minun?"
+
+"Niin olen ajatellut ja varhain sinä saisit lähteä". Vielä muutamia
+sanoja sanottuansa Gunnar meni.
+
+Aslak jäi seisomaan hämmästyksissään, hän mietti mitä tämä merkitsi.
+Mutta yht'äkkiä pisti eräs tuuma hänen päähänsä. "Entäs jos nyt
+juoksisit tiehesi sekä talosta että äidin ja kaikkien luota, mutta Liv
+-- Liv --", hän istahti taas ja hengitti syvään. Nousi hetken kuluttua,
+pyyhkäsi otsaansa, käveli edestakaisin. "Yhdentekevä, tästä pitää tulla
+loppu. Rohkeutta Aslak! Vielä sinusta voi tulla mies. Mutta minä ihan
+tukehdun täällä naislörpötyksiin, hyvä on päästä ulos. Huh! -- kuinka
+ahdasta ja kuumaa täällä on!" Hän avasi ikkunan ja antoi kylmän ilman
+puhaltaa vastaansa. Hän katseli ulos, mutta vaikka mihinkä katsonut
+olisi, näki hän vaan pimeyttä.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+
+Oli kylmä talvi-aamu kun Aslak lähti kaupunkiin. Taivas oli kirkas ja
+odotti ainoastaan auringon nousua korkeammalle, saadaksensa näyttää
+sinisen värinsä; sillä vielä talvinen usma makasi huntuna seudun yli.
+Vaan siltä ei näyttänyt kuin Haugeniin nytkään aurinkoa tulisi. Kaukana
+taivaan rannalla kokoontui suuria tummia pilviköitä, jotka ennustivat
+lumituiskua myöhemmin päivällä. Lumisade ei kuitenkaan ollut ankara.
+Laakson pohjassa se vaan oli valkoisena, liehuvana peitteenä, mutta
+kalliot seisoivat molemmin puolin paljaina ja harmaana, ikäänkuin
+harmissaan siitä että kivistössä kävi jonkunmoinen suhina ja että
+siellä täällä näkyi valkoisia lumipilkkuja. Vähän päästä irtauntui
+multaa ja santaa tuolta ylhäältä huippujen kupeilta, ja kiviä ja lunta
+vyöri mukana alas, jotta kaikui tuntureilta.
+
+Kuinka autiota ja synkkää tällä yksinäisellä polulla, joka vie
+Haugenista alas kyliin! Ei puuta, ei puron lirinätä lumen alta, ei
+varpusta, joka visertelisi, ei auringon sädettäkään lumipeitteellä.
+Kaikki on kolkkoa, autiota, ahdistavaa. Mitä arvelet, Aslak? Onkohan
+tämä matka hupainen? Hän ei näe, hän kulkee vaan eteenpäin, ajaen
+lehmää. Hän ei kuule kuinka lumi narisee hänen jalkainsa alla, hän ei
+tunne kylmyyttä, sillä hänen päässänsä pyörivät polttavat ajatukset.
+Silloin huudetaan kallioilta. Hän hypähtää säikähtyen ja katselee
+ympärillensä, sillä ääni on hänestä tuttu. Siinä joku istuu kutsumassa
+häntä, viitaten sauvallaan. Toinenkin kerta huudetaan, ja pian se tulee
+vyörien pyörien kivien väliltä harmaana keränä. Kohta seisoo nyt hänen
+äitinsä tiellä. Hänen pienet pistävät silmänsä katsovat Aslakia.
+
+"Hyvää päivää poikaseni; kuinka tapaan ma sinua tähän aikaan? Mihinkä
+matka? Kas nyt minä tulen käymään sekä sinun että Gunnarin luona. Sinä
+olet kai valmis nyt, Aslak, ja minä lyön sitten viimeisen iskun. Kas
+tässä --" kuiskasi hän karhealla äänellään ja veti liinan sisältä
+muutamia paksuja myrkkykasvia. "Syötyänsä näitä, Gunnarin lehmät
+varmaankin ovat saaneet tarpeensa, vai mitäs arvelet?" Hän nauroi,
+jotta vapisi. "Katsos vaan kuinka heidän mielensä siihen tekee", sanoi
+hän pitäen kasvit lehmän kuonon alla, joka niitä tavoitteli. Aslak oli
+seisonut liikahtamatta, mutta yht'äkkiä tarttui hän äitinsä käsivarteen
+ja löi kasvit hänen kädestään, jotta lensivät tietä myöten.
+
+"Nyt on aika lopettaa tämä leikki, äiti, tai sinä lähdet samaa tietä
+piruutesi kanssa, jos koetat sitä uudistaa".
+
+Guro katseli hämmästyneenä poikaansa, joka seisoi siinä synkkänä ja
+uhkaavana. Sitten astui hän eteenpäin, nosti hiukan lakkiansa ja
+katseli hänen silmiinsä. "Oletko pelkuriksi muuttunut, poikani? Vai
+mikäs sinua vaivaa?"
+
+"Pelkuri en ole, vaikka noitia pelkään, ja siitä syystä sinuakin". Hän
+kääntyi menemään, mutta Guro piti hänestä kiinni.
+
+"Tuo vaalea haamu Haugenissa, sekö on sinua loihtunut, hän, joka
+minusta on lämpösen veden kaltainen? Poika parkani, niinkö pitkälle nyt
+olet päässyt".
+
+Hän ei saanut sanotuksi enempää, sillä Aslak kääntyi, nyrkytti kättä ja
+polki jalkaa.
+
+"Älä sano minua paraksi, sen neuvon sulle annan, äläkä ota Livin nimeä
+kielenesi, muuten lyön sinut maahan. Gunnaria saat pilkata ja kirota
+niin paljon kuin tahdot, se ei koske minuun, mutta jos mainitset Livin,
+niin -- hän on siksi liian hyvä, näetkös, liian puhdas sinun käsiesi
+koskettavaksi. Jos ei hän ole mielestäsi tarpeeksi kaunis, voi olla
+yhdentekevä, saat lohduttaa itseäsi sillä, äiti, ett'ei hän koskaan voi
+tulla niin rumaksi, kuin sinä. Voisit kiittää onneasi jos sinulla olisi
+rahtunenkaan hänen puhtaasta sielustansa, silloin et olisi niin aivan
+musta kuin nyt".
+
+Guro oli pannut kädet ristiin ja kuunteli poikaansa, joka seisoi
+suuttumuksesta ilmitulessa, hän rypisti nyt kulmiansa, väänsi suunsa
+irvistelyyn, nauroi hänelle ja pudisti päätänsä.
+
+"Kas niin, kas niin poikani", sanoi hän viimein, "huomaanpa että olet
+käynyt hyvää koulua. Minusta olisi paras että kohta juoksisit kotia
+hyväilemään tuota Liviä, niin minä lähden tuntureille lumituiskuun.
+Sinä osaat kaiketi keittää ruokaa nyt ja levittää lakanoita
+vuoteellesi, -- niin, oiva poika minulla on! Kas tässä saat hameeni,
+johonka voit kääriä itsesi; siihen sinä paraiten sovit. Tai ehkä ai'ot
+teettää itsellesi naisväen vaatteita päästyäsi kaupunkiin?"
+
+Aslakin käsi vaipui alas, oli kuin hän olisi saanut kylmää vettä
+päällensä, kuunnellessaan äitinsä karheata naurua ja nähdessänsä hänen
+seisovan tuossa levollisena ja ylpeänä. Mutta nyt Guro astui esille,
+tarttui hänen rintaansa ja katseli hänen kasvoihinsa hohtavin silmin.
+
+"Tiedätkö miksi sinun pitää vihata heitä?" huusi hän ja kädet
+vapisivat, "sentähden että he vihaavat sinua, että ajavat sinua kuin
+peto-eläintä, että jalkojensa alla tallaavat sinua ikäänkuin ei olisi
+sinulla suurempi arvo, kuin munalla heidän jalkojensa alla. Ha -- haa
+-- noita kurjia kylien asukkaita! Voisivat kiittää onneansa, jos heissä
+olisi hiukan mustalaisen verta. Se on lämmintä verta, on aatelisverta,
+näetkös. Ja nuo orjat vielä uhkaavat meitä raudoilla ja köysillä, nuo
+-- -- Ha -- haa -- mustalais-eukko ei ole niinkään helposti vangittu!
+Meidän on vetäminen sinua nenästä, talonpoika roisto, me voimme lukea
+hengen sekä sinusta että lapsistasi, jos tahdomme. -- Sinun täytyy
+vihata heitä, sanon minä -- niin kauan, kuin on tilkkanenkaan verta
+suonissasi, sinun pitää heitä vihata. Mutta sinä et olekaan oikea
+_Rommanisael_ [kunnianimi, jolla mustalaiset itseänsä nimittävät], sinä
+Aslak, sinä olet häpäisevä sukuasi, mutta ole varoillasi silloin! Ei,
+kyllä sinun isäsi oli toisellainen mies! Tulta oli hänen silmissään,
+tulta hänen veressään! Ei hän koskaan pelännyt, vaikka hänet viimein
+tappoivatkin. Viimeiseen hengenvetoon asti hän heitä kiroili. Kuuletkos
+sitä, sinä kurja poika, hän kirosi heitä eikä omaa äitiänsä". Silmänsä
+säkenöivät ja koko ruumiinsa vapisi.
+
+Aslak oli pannut toisen käsivartensa lehmän selkään, nyt hän kallisti
+päätänsä käden nojaan. Hän ei vastannut mitään, mutta taisteli
+nähtävästi sydämmessään. Nyt irtauntui kivi tuolta jylhältä vuorelta,
+se pyöri pauhaten alaspäin ja syöksi syvyyteen. Aslak katsahti ylös,
+hän oli vallan kalpea.
+
+"Näetkös kiveä, äiti", sanoi hän hiljaa, "sinä olet minut noin irti
+repinyt, nyt pyörin minä yhä alaspäin ja viimeinen lankeemus tulee
+olemaan syvin". Hän kääntyi pois äitinsä luota ja ajoi lehmää kulkemaan
+eteenpäin.
+
+Guro jäi hetkeksi seisomaan, sitten huusi hän Aslakia. Hän ei
+vastannut, eikä katsonut taaksepäin. Guro rnpesi itkemään. Hän astui
+poikansa jälessä, hän siunasi, hän kiroili, hän valitti, hän rukoili,
+hän uhkasi. Aslak astui hitaammin ja Guro saavutti hänet. Hän syleili
+poikaansa, painoi päänsä hänen rinnalleen, itkien, hyväillen lausui
+hän: "Aslak, armas poikani, voitko näin erota äidistäsi?" Ja hän oli
+niin hellä ja hyväileväinen että tuskin oli mahdollista tuntea häntä
+enään. "Minä olen kärsinyt ja vaivaa nähnyt sinun puolestasi siitä asti
+kuin näit päivän valoa, olen orjaellut puolestasi hyvinä ja pahoina
+aikoina, olen ryöstänyt ruoan itseltäni, kun mielestäni sinä sitä
+paremmin tarvitsit! He varastivat sinut minulta kun vielä olit pieni
+lapsi ja veivät sinut vieraiden luo, mutta minä en pelännyt vaivaa,
+enkä tuskaa, enkä nälkää, enkä janoa, enkä vaaroja, kunnes sinut löysin
+ja sain sinut mukaani ulos päivän valoon. Ja Aslak! kuinka usein olen
+sua kantanut selässäni tunturin yli, kuinka usein olen käärinyt sinua
+omiin vaatteisiini, ettet tulisi märäksi, sill'aikaa kun itse vilusta
+vapisin lumituiskussa. En uskonut minä, että näin minua palkitsisit!
+Minua ovat takaa-ajaneet, pilkka-sanoilla herjanneet ainoastaan sinun
+tähtesi; mutta minä olen valvonut ja vartioinut sinua, etkä sinä nyt
+enää tahdo äitiäsi tuntea". Hän kallisti päätänsä Aslakia vasten,
+itkien ja parkuen.
+
+"Hys, äiti", sanoi Aslak ja sysäsi hänet hellästi pois luotansa, "älä
+toki näin riehu, jokainen sana on tosi, vaan ehkä minun oli parempi
+vieraiden luona, kuin sinun luonasi".
+
+"Mitä hyvää he ovat sinulle tehneet, jota minä en ole tehnyt", katkasi
+Guro hänen puheensa, hilliten itkuaan. "He nauravat sinulle, mielellään
+tahtoisivat sinua potkaista ja sylkeä päällesi jos uskaltaisivat, senkö
+tähden heitä rakastat? He nimittävät sinua mustalaiseksi ja tuskin
+tahtovat koskea sinuun pihtimittä, senkä vuoksi sinä toimitat heille
+kaikki niin hyvin? Isäsi oli viatoin kuin syntymätön lapsi, eikä
+kärpäsellekään vahinkoa tehnyt, mutta hän tuolla -- hän pisti isäsi
+kuoliaaksi pahemmalla tavalla kuin nautaa tapetaan, ja nyt poika menee
+suutelemaan hänen kättänsä tuosta hyvästä työstä. Häpeä sinulle Aslak
+Braaten! Häpeä sinulle elin-ajaksi jos et isääsi kosta". Guro nyrkytti
+kättä, terävä äänensä tuli leikkaavaksi kun hän katseli poikaansa.
+
+Aslakin veri kuohui, sanat koskivat syvästi häneen, kaikki vanhat
+muistot nousivat käskeväisinä esiin. Hän huokasi, sydämmessä viha
+poltti, mutta Liv seisoi vielä häntä katsomassa kirkkaine silmineen.
+
+"Sinä olet oikeassa joka sanassa -- sano häpeä minulle vain, äiti,
+mutta minä en enää voi mitään". Hän seisoi hetken aikaa katsomassa
+avaruuteen, mutta pilviä kokoontui ehtimiseen ja peittivät auringon.
+Joku taputti häntä käsivarrelle. Hän katsoi alas, se oli Guro, joka
+hiipi hänen luoksensa. Ja nyt kuiskasi hän Aslakin korvaan:
+
+"Entäs jos hän seuraisi sinua Aslak?"
+
+Aslak siirtyi syrjään ikäänkuin säikähtyneenä; sill'aikaa äitinsä
+tarttui hänen toiseen käteensä ja piti siitä kiinni omissaan. "Entäs
+jos hän seuraisi", jatkoi Guro katsellen häneen ympyriäisillä
+polttavilla silmillään -- "jos hän tulisi mustan Aslakin vaimoksi! --
+Tunturillapa silloin vietettäisiin iloista, lystikästä elämää. Kas niin
+-- Rohkeutta nyt, poikani, tule jälleen entiseksi mieheksi, uljain koko
+seurassamme. Arvannethan että sinua kysytään ja että olemme monta
+kepposta tehneet viime aikoina. Ja jos hän saattaisi sinua -- Liv --
+kun hän olisi luonasi päivät ja yöt". --
+
+Oli ikäänkuin kipinä olisi Aslakia sytyttänyt. Hän kohotti päätänsä,
+silmänsä säkenöivät; mutta yht'äkkiä malttoi hän mieltänsä, riisti
+itsensä irti äidistään, huutaen hänelle:
+
+"Vaikene! Vaikene, kuuletkos! Luulenpa ett'ei paholainenkaan, kun olisi
+helvetistä noussut, olin keksinyt pahempia sanoja". Hän löi lehmää ja
+astui nopeasti pois, mutta Guro seisoi vielä kauan puhumassa hänen
+jälkeensä. "Onnea kaupungin matkalle, poikani! Onnea! muista
+lupauksesi, Aslak Braaten!" huusi hän kävellen perästä, "vielä ei ole
+kukaas _Rommanisael_ sanaansa syönyt, ja sen olen saarnaava sinulle
+kunnes maan mullassa makaat". Kun hän ei voinut enää nähdä Aslakia,
+palasi hän samaa tietä kuin oli tullut.
+
+"Ho -- hoo --", nauroi hän itsekseen, "jos hän voisi houkutella Liviä
+mukaansa, sepä sinulle maistaisi, Gunnar! Se sana hänessä kytee, sen
+huomasin. Tuo kipinä ei kauan ole leimahtamatta ilmituleen".
+
+Oikeinko ennustit, vanha Guro?
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+
+Palattuansa kaupungin retkeltä oli Aslak juuri sama kuin ennen, kun Liv
+ja hän olivat yksinänsä. Tämä matka oli virkistyttänyt häntä
+ruumiillisesti ja hengellisesti, sanoi hän. Oli ollut niin hupaista
+jälleen nähdä kaikki, mitä hän ei ollut moneen vuoteen nähnyt. Jos joku
+oli onnellinen, niin se oli Liv; sillä hän ei voinut kieltää että
+ajatuksensa olivat seuranneet Aslakia hänen lähtiessään ja että päivät
+olivat tyhjät kun hän oli poissa. Eikä hänen elämänsä nyt ollut
+tyhjempi kuin se oli ollut kaikkina entisinä vuosina. Mistä tämä
+muutos? Eikö rakastanut hän isäänsä yhtä paljon kuin ennen?
+
+Aslakilla oli paljon kertomista ja kaikki hän osasi kertoa niin
+tulisesti ja vilkkaasti että hän Liviä viehätti kuinka vaan tahtoi. Hän
+oli kohdannut mustalais-joukon matkallaan, kertoi hän.
+
+"Mutta, etkö silloin säikähtynyt?" kysyi Liv; "ne kuuluvat olevan hyvin
+ilkeitä ihmisiä".
+
+"Vai niin? -- olet arvattavasti sen isältäsi kuullut?" sanoi Aslak
+nauraen, mutta tuossa naurussa oli jotain, mikä pakoitti Livin
+katsomaan häntä.
+
+"Mun isäni ei koskaan puhu ihmisistä pahaa ilman syytä", sanoi hän.
+
+"Kyllä mahdollista, mutta koira puree kun luu siltä ryöstetään, ja jos
+kyläläiset eivät olisi lyöneet mustalaisia, niin heistä ehkä olisi
+tullut kelvollisia ihmisiä, heistäkin".
+
+Liv katseli Aslakia hämmästyneenä.
+
+"Sinä ihmettelet ehkä että minä olen näin kiihoissani, mutta en
+mielelläni soisi sinun tuomitsevan niinkuin muut, sinun, joka olet
+niin hyvä. Minä olen kokonaisen vuoden elänyt tuommoisella
+mustalais-tavalla, näet, ja sen minä sanon, ett'ei voi raittiimpaa
+elämää viettää maailmassa. Hei mikä hohde lumivuorten huipuilla
+tuoksuvana kesä-iltana! Ja sitten kulku paikkakunnasta toiseen laulaen,
+nauraen, iloiten, koko maailma kotonansa". Ja Aslak kuvasi nyt elämää
+niin raitista ja leikillistä, niin kesytöintä ja ihanata, että Liv
+ihastuen lausui:
+
+"Herra Jumala! kuinka ihana ja suuri maailma kuitenkin lienee, ja minä
+olen istunut tässä koko aikani enkä voi päästäkään tuonne ulos".
+
+"Niin, totta puhuit, Liv, maailma on avara ja ihana. Mielitkö kuulla
+laulua, jota olen mustalaisilta oppinut?" Ja Aslak lauloi erään laulun
+kauniilla vahvalla äänellä.
+
+Aslak oli kohottanut päätänsä. Suuret silmänsä näyttivät vielä
+suuremmilta, kasvonsa olivat kirkastuneet. Mutta pian loi hän silmänsä
+maahan, veti lakkiansa alemmaksi ja huulet vetäytyivät hymyyn.
+
+"Oli siinä vielä joku värssy, mutta en muista sitä nyt tällä hetkellä".
+
+Livin mieli oli niin oudoksi muuttunut kuunnellessaan laulua. Kun Aslak
+vaikeni, istui hän liikkumattomana. Sitten hän huokasi, hymyili
+Aslakille sanoen:
+
+"Sinä olet onnellinen, joka olet nähnyt niin paljon maailmasta"; mutta
+tuossa hymyssä oli hieman katkeruuttakin. -- Aslak leikki lakkinsa
+kanssa. -- "Mutta mitenkä jouduit niiden ihmisten pariin?" kysyi Liv
+hetken perästä.
+
+"No, näetkös, samahan se oli. Minä olin vapaa ja joutilas ja tapasin
+nuo miehet. Toinen oli hevoslääkäri ja toinen möi nappia. He pyysivät
+minua heitä seuraamaan ja opettivat minulle sitä ja tätä ja minä heitä
+seurasin, sillä rohkeita miehiä ne olivat". Aslak huokasi vähän. Heitti
+sitten päätänsä taaksepäin. "Tiedätkö kuinka noiden miesten kävi? Sen
+saat kuulla, sillä se on hauska juttu. -- He tulivat kerran erääsen
+häätaloon; väsyneet ja uupuneet he olivat ja rukoilivat iltaruokaa ja
+yösijaa. Mitä saivat, ei ollut ruokaa; sillä pilkka-sanoja saivat.
+Häävieraat olivat kenties juoneet liiaksi olutta, he ärsyttelevät
+vieraita; toinen sana synnytti toista ja tappelu talossa nousi. Kun
+erosivat, makasi toinen mustalainen maassa, vuodattaen verta syvästä
+puukonhaavasta rinnassaan. Muutamia päiviä sen jälkeen kuoli hän. Mutta
+minä muistan aivan hyvästi sen korskean ja pitkän miehen, joka hänet
+tappoi". -- Aslakin kasvot olivat synkistyneet, hän nyrkytti kättänsä,
+jotta rystyt kävivät valkeiksi, ja silmät hohtivat.
+
+"Se oli varmaan paha ihminen, joka semmoista taisi tehdä", sanoi Liv.
+
+Aslak hyppäsi seisalleen ja taputti polviansa nauraen. "Ha -- ha -- sen
+voipi sanoa. Se on totisin sana, minkä eläissäsi lausunut olet, Liv.
+Niin, paha ihminen se oli", lisäsi hän totisesti, tarttuen Livin käteen
+ja katsellen hänen silmiinsä. "Voin sekä nauraa että itkeä harmista,
+ajatellessani tuota", jatkoi hän hetken perästä, "mutta semmoisia on
+suurin osa heistä, eikö siis täydy heitä vihata?"
+
+Liv katseli häntä lempeästi. "Raamattu sanoo ett'ei saa ikinä vihata
+ketään, Aslak", vastasi hän tyynesti.
+
+"Niin, Raamattu sanoo että pitää kaikkia ihmisiä rakastaa, mutta sepä
+se juuri on, jota muut eivät tee. Sinä et saa ajatella pahaa
+mustalaisista, Liv", -- jatkoi hän; "sillä vaikka heidänkin joukossaan
+on roistoja, niin onpa semmoisiakin, joilla on puhdasta verta
+suonissaan, jotka häpeevät kuljeskella tuon roskaväen kanssa. Minä
+puhun tästä enemmän toiste, mutta nyt mun täytyy mennä ulos puita
+hakkaamaan huomiseksi".
+
+Ja Liv ei huomannut että hän tarttui verkkoon. Aslak jutteli hänen
+kanssansa yhä ahkerammin, kietoen häntä verkkoonsa yhä varmemmin; nyt
+oli nähtävä ken suurimman saaliin saisi, Gunnarko vai hän. Ken oli
+heistä molemmista voimakkaampi? Aslak arveli että nyt oli aika päästä
+selville siitä ja hänen oli koettaminen, tulkoon mitä hyvänänsä.
+
+Gunnar oli eräänä päivänä asioissa lähtenyt kylään eikä vielä ollut
+palannut, vaikka ilta jo hämärsi. Liv istui tuvassa häntä odottamassa,
+hän oli sytyttänyt kynttilän ja ottanut rukkinsa esille. Hänen tuossa
+istuessaan, joku kävi kamarin ovessa. Se oli Aslak, joka hiipi sisälle.
+
+"Oletko yksinäsi, Liv?" kysyi hän, "saanko istua hetkisen luonasi?"
+
+Hän jäi ovelle seisomaan ja näytti ujolta.
+
+"Voitko kysyä sellaista? ethän sinä muuten pelkää minua", sanoi Liv
+hymyillen.
+
+"Niin, mutta nyt voisi tapahtua että sinä pian pelkäät minua", sanoi
+Aslak istuen penkille hänen viereensä, katsomatta häneen. "Minä täällä
+käyn salaten jotain sinulta, Liv", sanoi hän vitkastellen, veti
+puukkonsa tupesta ja koetteli sen terää pöydän syrjässä. "Muistatko
+mitä kerroin sulle mustalaisista taannoin?" kysyi hän ja hakkasi
+puukolla pöytään.
+
+"Sen luulisin varsin hyvin muistavani", vastasi Liv.
+
+"Entäs jo minä olisin tuommoinen mustalainen?" kysyi hän, heittäen
+päätänsä taaksepäin ja katsoen terävästi Livin silmiin. "Etkö sinä
+silloin potkaisisi minua luotasi niinkuin muutkin, Liv?" Äänensä vapisi
+hiukan, kaikki suonet olivat jännitetyt ja koko ruumis kuuma; nyt oli
+se hetki käsissä, jonka oli osoittaminen oliko hän voittanut vai
+kadottanut. Liv tuskastui.
+
+"Ethän puhune totta?" sanoi hän.
+
+"Minä puhun totta, Liv", sanoi Aslak ja nousi ylpeänä seisomaan,
+nojaten toisella kädellään vakaasti pöytään. "Mustalainen minä olen ja
+mustalainen tulen olemaan niin kauan kuin maailma pysyy, mutta puhdasta
+verta suonissani vuotaa; ma olen oikea _Rommanisael_. Minä ylenkatson
+tuota toista roskaväkeä, sillä minä olen korkeasukuinen". Kaunis oli
+Aslak siinä seisoessaan pulskeana, korkeana, mustine hiuksineen,
+mustine loistavine silmineen. -- "Nyt, Liv", -- sanoi Aslak katsellen
+häntä palavalla lemmellä, "eikö ollut totta mitä sanoin että pelkäisit
+minua?" Hän nauroi katkerasti. Liv oli ääneti. Tämä liikutti häntä
+kovasti; sillä hän ei voinut sitä aavistaakaan. Kyyneleitä kimalsi
+hänen silmissänsä.
+
+"Saat olla kuka hyvänänsä", sanoi hän viimein ja katseli Aslakia
+hellästi, -- "sinä olet kuitenkin aina sama minun silmissäni".
+
+Aslak oli aivan hurmauntunut. "Puhutko totta, Liv! Jumala sua siitä
+siunatkoon. Ja nyt mun täytyy sanoa yksi asia vielä. Voisitko minua
+lempiä, Liv, lempiä niin palavasti kuin minä sinua lemmin? Sinä olet
+multa voimani ryöstänyt, Liv, en saa sulta mitään rauhaa, sinä olet
+mielessäni yöt ja päivät -- oi, voisitko minua rakastaa?" Hän tarttui
+Livin käteen ja painoi sitä rintaansa vasten; sanat tulivat niin
+tulisina hänen huuliltansa, hän ei itse tietänyt mitä puhui. Liv päästi
+rukkinsa; rintansa aaltoili, hän ei tietänyt mitä ajatella. Viimein
+laski hän päänsä käsihin ja purskahti itkuun. Aslak oli ikäänkuin
+tukehtumaisillaan.
+
+"Liv, Liv, mitä sinä vastaat?"
+
+Liv lakkasi itkemästä, pani kätensä hänen olkapäilleen ja katseli niin
+herttaisesti hänen silmiinsä.
+
+"Jos sinä nyt petät minua, niin teet pahan työn, mutta jos totta puhut
+-- -- niin tiedä ettei ole maailmassa toista, jota lemmin niinkuin
+sinua, ei ole mulla ainoatakaan ajatusta, jota sinä et olisi jo aikoja
+sitten saanut".
+
+Aslak oli haltioissaan. "Jumala siunatkoon sinua, anna mun suudella
+sua!" Ja hän suuteli Liviä kerta toisen perästä, sulkien hänet
+syliinsä, tulinen kun oli luonnoltaan. "Suuri Jumala, kuinka kaunis
+sinä olet!" Hän suuteli Liviä vielä kerran. "Nyt sinä aina seuraat
+minua, eikö niin? Tästä päivästä me kuulumme yhteen".
+
+"Niin, nyt minä seuraan minne vaan menet", vastasi Liv, laskien päänsä
+hänen rinnalleen. Mikä kirkastus Livin kasvoissa, kun hänen päänsä
+lepäsi Aslakin rinnalla! Ken olisi voinut tämmöistä uneksua? "Ja sinä
+kun et ole ainoatakaan sanaa tästä sanonut".
+
+"Tuo sana on kielelläni pyörinyt monasti, tiedätkös, mutta minä
+pelkäsin että häpeisit semmoista kuin minä olen".
+
+Hetken istuivat puhumassa keskenään.
+
+"Saa nähdä mitä isä on sanova, kun hän kotiin tultuansa saapi tiedon
+tästä", sanoi Liv.
+
+Oli kuin Aslak olisi unesta herännyt. "Sinä et saa sanaakaan sanoa
+isällesi", sanoi hän yht'äkkiä, vetäytyen takaisin.
+
+"Miksi en?" kysyi Liv kummastellen.
+
+"Sinä et muistaa missä arvossa mustalainen on kyläläisten silmissä",
+vastasi Aslak. "Ajattelepas jos hän noin äkkiä saisi tietää että
+tuommoinen maankuleksija on kosinut hänen tytärtänsä; hän ajaisi minut
+pois heti paikalla. Ei, tiedätkös, Liv, tuota asiaa on paras jättää
+ilmoittamatta kevätpuoleen, silloin mielet leppyvät, näet sen. Hän
+voipi oppia minua paremmin tuntemaan ja enemmän minuun luottamaan ja
+seikat selviävät noin vähitellen".
+
+Liv katseli häntä hellästi. "Saa olla niinkuin tahdot", sanoi hän,
+"mutta usein olen miettinyt jotain, joka mielestäni on kummallista, et
+saa suuttua siitä, että sanon sen sulle -- mutta minusta tuntuu
+niinkuin joutuisin yhä kauemmas isäni luota mitä kauemmin sinä täällä
+olet. Mistä luulet sen tulevan?"
+
+Aslak nauroi ja pudisti hänen kättänsä. "Oh, se on vaan turhia luuloja,
+Liv", sanoi hän. Kuuluipa samassa joku liikkuvan porstuassa. "Se on
+isäsi", sanoi Aslak ja hyppäsi seisalleen. "Nyt menen hetkeksi pois,
+mutta ei sanaakaan, Liv, muista se". Hän hiipi nopeasti kamariin, Liv
+meni takan luo ja pani padan tulelle.
+
+Gunnar astui sisään. Hän oli tavallista synkemmän näköinen.
+
+"Sinä tulet myöhään tänä iltana", sanoi Liv.
+
+"Niin, tulen myöhään". Gunnar istui pöydän ääreen. Liv katsahti häneen
+takan vierestä.
+
+"Nyt rupee matkani menemään alamäkeä", sanoi hän ja kätensä vaipui
+hermottomana.
+
+Liv kääntyi. "Onko jotain tapahtunut?" kysyi hän.
+
+"Luulenpa että peikkoja on kylässä käynyt", vastasi Gunnar. "Tarvitsin
+vähän rahaa tänään kevät-työhön".
+
+"Etkö siis saanut mitään?"
+
+"Saanutko? -- Pilkan silmäyksiä minä sain. Näyttää siltä kuin kaikki
+kammoisivat minua; he tuijoittavat minuun ja kääntyvät pois minun
+tullessani". Gunnar katsoi ulos ikkunasta pimeään yöhön.
+
+"Vaan anna mennä -- anna mennä", puhui hän itsekseen. "Älä anna mun
+valittaa, Herrani -- älä anna mun valittaa -- ainoastaan olla väkevä ja
+kova, vaikkapa perkele kuinka kiusaisi". Gunnar pani kädet ristiin ja
+painoi päänsä niihin, huulet liikkuivat, hän rukoeli. Näin oli hän
+kauan.
+
+"Mutta onhan meillä Aslak", sanoi samassa lempeä ääni.
+
+Hän kääntyi. Se oli Liv, joka oli puhunut, mutta niin heltyneellä
+äänellä että Gunnar luuli sen jonkun toisen ääneksi.
+
+"Mainitsit Aslak'in -- niin, se on tosi, harvoin ma häntä muistan. Olin
+tyytyväinen hänen kaupungin matkaansa, hän on älykäs ja varma mies,
+kylässä oli eilen juomingit ja tanssit, Aslak ei siellä ollut". Gunnar
+oli ikäänkuin itsekseen puhunut, astuessaan takan luo, missä Liv
+seisoi. Nyt katseli hän niin oudon hellästi Liviä ja silitteli hänen
+päätänsä muutaman kerran.
+
+"Sinä kaiketi pidät hänestä, sinä", sanoi hän vitkastellen.
+
+"Sen teen", vastasi Liv, luoden silmänsä alas. Hän aikoi juuri sanoa
+enemmänkin, mutta sydän sykki niin ankarasti samassa.
+
+"Sinun täytyy opettaa minua paremmin luottamaan häneen", sanoi Gunnar
+hetken vaiti-olon jälkeen, ja hänen äänensä oli niin ystävällinen. "En
+tiedä mistä syystä, mutta en voi unhoittaa tuota ensimäistä iltaa.
+Hänessä on jotain, josta en pidä, vaikka pakoitan itseäni häntä
+kärsimään".
+
+"Jumalan kiitos ett'en sanonut mitään", ajatteli Liv. "Aslak oli
+kuitenkin oikeassa, odottaminen on paras".
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+
+Tästä päivästä alkaen oli Liv täydellisesti Aslakin vallassa. Kenties
+Liv ei itse tietänyt kuinka totta hän oli puhunut sanoessaan, ett'ei
+ollut ainoatakaan ajatusta, jota Aslak olisi saanut aikoja sitten. Nyt
+ei Liv jättänyt mitään Aslakin pyyntöä täyttämättä. Aslak oli hänelle
+kaikki kaikessa, ja Aslakissa hänellä oli kaikki. Mitä ihmeitä hän näki
+kun Aslak niitä kuvasi hänelle kirjavilla väreillä. Kaikki epäilykset
+haihtuivat kuin sumut päivän paisteessa kun Aslak kuiskasi hurmaavat
+sanansa hänen korviinsa. Joka taakka tuntui keveältä, kaikki väsymys
+unohtui kun Aslak laski käsivartensa hänen vartalonsa ympäri, vetäen
+hänet luoksensa. Ole varoillas, Liv, sinä kuljet vaarallista tietä!
+Liika sananen, varomaton hetkinen, ja sinä saat sitä katua koko
+elin-aikanasi! Sinun ei pitäisi istua kuiskailemassa hänen kanssansa
+myöhään yöllä, sinun ei pitäisi laskea häntä sisään joka kerta kun hän
+rukoilee ja hänellä vaan on vielä sananen sanottavana. Vai etkö luule
+nähneeni Aslakin usein hyppäävän ikkunasta ulos, peläten herättävänsä
+Gunnarin, joka nukkui tuvassa, ja hiipivän luhdille, missä sinun
+kamarisi oli? Ethän tee mitään muuta, kuin kaikki muut tytöt kylässä,
+arvelet sä. Hyvin mahdollista, mutta tuota Aslak on sulle opettanut.
+
+Eikö Gunnar vieläkään tiedä mitään. Hän iloitsee siitä, ettei Aslak
+jää kylään sunnuntaisin, vaan tavallisesti seuraa heitä kotiin
+Jumalanpalveluksen jälkeen. Liv hyvin usein pyytää Aslakia puhumaan
+isällensä, mutta hän vastaa vaan: "kyllä sitten keväämpänä".
+
+Nyt on kevät tullut, lehdet puhkeavat ja ruoho kasvaa; linnut laulavat`
+ja taivas sinertää, mutta Liv vaalenee vaalenemistaan. Jotain hänen
+mieltänsä painaa, hän salaa jotain. Välistä istuu hän hiljaan
+itkemässä, jotta sydäntä särkee sitä katsellessa. "Nyt en voi tätä
+kestää enää", sanoi hän eräänä päivänä Aslakille, "minun täytyy kertoa
+kaikki. On verinen synti tätä salata enään".
+
+"Nyt siitä kohta puhutaan", sanoo Aslak, taputtaen hänen poskeansa ja
+pusertaen hänen kättänsä. Sitten sanoo hän muutamia hupaisia sanoja,
+Liv hymyilee ja koko suru on unohtunut.
+
+Gunnarin on lähteminen kaupunkiin. "Nyt tahdon lähteä itse", sanoo hän,
+"Aslak voi sillä aikaa talosta huolta pitää. Tämä taitaa kestää noin
+viikon päivät, arvaan ma -- saan sitten nähdä, mitenkä hän menettelee
+toimessaan".
+
+"Kun isäsi palajaa, niin sanotaan hänelle koko totuus, se olkoon
+päätetty", sanoo Aslak, "ja sitten häät muutaman viikon perästä".
+
+Gunnar on lähtenyt ja taivaan laki on ikäänkuin kirkastunut Haugenin
+yli. Itse Livkin, joka rakastaa isäänsä niin hartaasti, arvelee että on
+helpompi hengittää nyt kun hän on poissa; mutta usein istuu hän syvissä
+ajatuksissa yksinään ollessansa ja säpsähtää joka kerta kun oveen
+tartutaan. Aslak on hilpeämpi ja iloisempi kuin milloinkaan. Hän
+rohkaisee Liviä kun tämä on alakuloinen, laulaa hänelle, juttelee
+hänelle ja on niin herttainen ja ystävällinen, että Liv unohtaa itsensä
+ja murheensa kun hän on läsnä.
+
+Eräänä päivänä, kun Liv istui tuvassa, tuli Aslak juosten.
+
+"Heisan, tyttö! nyt saat kuulla lystiä! Sinä olet käsketty häihin
+tänään Nils Aakremin luo".
+
+Livin silmät säteilivät, hän hyppäsi tuolilta.
+
+"Onkohan se mahdollista? Onko mokomaa kuultu? Kuinka se on tapahtunut?"
+
+"Niin, sitä en tiedä, mutta kutsuttu sinä olet, ja nyt saat kiireesti
+koristaa itseäsi, sillä matka on pitkä".
+
+Liv oli jo kynnyksellä, mutta seisahtui yht'äkkiä ja kääntyi.
+
+"Ehkä minun ei pitäisi mennä, Aslak, isä ei varmaankaan siitä pitäisi".
+
+"Isäsikö? Hän ei vielä saavu kotia muutamiin päiviin ja mitä ei silmä
+näe, se ei sydäntä loukkaa".
+
+Liv epäili hetken. "Mutta kun ei vaan tämä olisi hullusti?"
+
+"Hullustiko? Mitä hullutusta se olisi?"
+
+"En sitä ymmärrä, en ole koskaan Raamatussa lukenut että se on syntiä,
+mutta isä arvelee sitä vääräksi ja hän on viisas mies".
+
+Aslak meni hänen luo, tarttui hänen käteensä, sanoen totisesti:
+
+"Kuuntele nyt, Liv, niin saat kuulla totuuden sanan. Isäsi on vanha
+mies, joka on kokenut maailmaa monella tavalla, eikä sentähden ole
+huvitettu tämmöisestä. Mutta ei hänellä kuitenkaan ole oikeus sulkea
+sinua, joka olet nuori ja iloinen, pois päivän paisteesta; sillä
+aurinkoa kukkanen tarvitsee kasvaaksensa, näetkös, jos kohta suuret
+puut tulevat ilman sitä toimeen". Liv veti kätensä pois Aslakin
+käsistä.
+
+"Aslak, Aslak! nyt sinä viettelet minua, etkö luule minun usein
+ajatelleen samaa, mutta nämä ajatukset ovat pahoja".
+
+"Oikeita ajatuksia nämä ovat, enkä ole kuuna kulloinkaan kuullut että
+mitä on oikea on pahaa".
+
+Liv nypisteli huivinsa kulmaa. Hän seisoi epäillen. Hetken aikaa Aslak
+häntä katseli, meni sitten hänen luokseen, pani käsivartensa hänen
+vartalonsa ympäri ja katseli iloisilla veitikkasilmillänsä hänen
+silmiinsä.
+
+"Ja sitten sinä tanssit ensimmäisen tanssin minun kanssani", kuiskasi
+hän veitikkamaisella hymyllä. Liv hymyili myös, kääntäen päänsä pois.
+
+"Tanssimaan minä en laisinkaan tule, kun vaan tohtisin mennä, minun
+tekee kovasti mieli".
+
+"Tohdit kun tohditkin, ja tiedätkös mitä, Liv? Minä olen soittava
+siellä. Sinä et ole kuullut minun soittavan, sinä, mutta sen sanon,
+että jos sinä et tule, en koske ainoatakaan kertaa viulun kieltä ja
+silloin voin olla yhtä hyvin kotona".
+
+Aslak heittäysi tuolille ja katseli närkästyneenä ulos ikkunasta.
+
+"Et sinä saa jäädä kotia minun tähteni, mun täytyy sitten mennä yhtä
+kaikki; mutta maito-astiat minun piti pestä, se on tänä päivänä
+tehtävä".
+
+"No sinä saat tulla sitten kun olet valmis, minun täytyy kohta lähteä
+matkaan, Arvaappas kuinka hupaista tulee, Per on kyökkipäällikkönä ja
+siellä tulee olemaan hyvää ruokaa ja kaksi soittoniekkaa, hevosia
+valjastettuina sinisten ja punasten kärryjen eteen, vanha pappi
+saarnaa, ja siellä on koreita naisia -- usko pois, siellä on hauskaa".
+
+Livin kasvot säteilivät ilosta.
+
+"Oi, ei! Minä olen jo sitä kaikkea näkevinäni".
+
+"No sinä tulet siis varmaan?"
+
+"Varmaan".
+
+Aslak sai juhlapuvun yllensä ja lähti kylään.
+
+Kuinka Liv hymyili ja lauleli hänen mentyänsä! Hän juoksi edestakaisin
+pyttyjen ja sankojen kanssa kepeästi kuin västäräkki, ja työ kului
+nopeammin kuin koskaan ennen. Illan lähestyessä oli hän valmiiksi
+koristettu ja niin kaunis että oikein säteili. Tämä ilta tulee
+hauskaksi, ajatteli hän, kun pani viimeisen astian hyllylle ja juuri
+oli pujahtaa ovesta ulos. Samassa tämä avataan ja siinä seisoo Gunnar,
+hänen isänsä.
+
+Oli ikäänkuin salama olisi iskenyt Livin rintaan, hän kävi
+veripunaiseksi ja seisoi kuin kivettyneenä laattialla.
+
+Gunnar jäi kynnykselle seisomaan ja katseli hämmästyneenä ympärillensä.
+
+"Mitä tämä tietää?" sanoi hän, astuen askeleen eteenpäin. "Ehkä et
+odottanut minua näin pian kotia?"
+
+Livin sydän tykytti, ikäänkuin olisi ollut halkeamaisillaan, hän ei
+katsonut ylös.
+
+"Mihinkä aiot lähteä?" jatkoi Gunnar ja tarttui Livin käteen.
+
+Tämä oli itkemäisillään. "Minä aion mennä kylään", vastasi hän hiljaa,
+katsomatta ylös.
+
+Gunnar päästi käden irti ja katsoa tuijotti tytärtänsä.
+
+"Häihinkö? Kyläänkö? Mitä tämä tietää?"
+
+Liv vaipui penkille ja kätki kasvonsa.
+
+"Liv, kuuletko?" huusi Gunnar ja äänensä tärisi suuttumuksesta.
+
+Liv itki hiljaa, mutta sitten hän nousi, pyyhki kyyneleet pois ja
+katseli isäänsä kostein silmin.
+
+"Nyt se on sanottava, jos milloinkaan", sanoi hän tyynesti. "Minun
+mieleni tekee pois Haugenista, isä, minun tarvitsee nähdä hiukan
+maailmaa, päästä ulos päivän paisteesen. Nyt olen kuljeskellut täällä
+pimeydessä ja vuodet ovat unena haihtuneet pois minun tietämättä
+itsestäni tai muista mitään. Vaan niinkuin me nyt elämme, me emme enää
+sovi yhteen, me kaksi. Sinä olet vanha ja minä nuori, sinä jätät
+maailman, minä astun maailmaan. Sinä täytit ajatukseni kun en muuta
+tietänyt, nyt tiedän enemmän, sinä et enää niitä täytä. Vaan älä
+sentähden usko että rakastan sua vähemmin, isä, minä rakastan sinua
+niin ett'en voisi sinusta luopua, jos vaan voisit mua ymmärtää hiukan
+paremmin kuin nyt ymmärrät". Liv oli taas itkemäisillään, vaan pidätti
+itsensä kuitenkin.
+
+Gunnar seisoi hänen edessänsä. Hän taisi tuskin puhua kauhistuksesta.
+Hän hengitti syvään ja kasvonsa punottivat. "Mikä perkele on tuota
+korvaasi kuiskuttanut?" huusi hän lyöden nyrkkinsä pöytään, "sillä
+perkeleen sanoja sinä puhut, itsestäsi et tuota puhu. Minä tiedän
+varsin hyvin mitä maailma voipi sinulle tarjota, sentähden luulin että
+sinulla olisi kyllin Jumalassa. Mutta sa heität nyt hänet luotasi,
+tahtoen ulos syntiin ja hairahduksiin. Tuota et ole saanut itsestäsi,
+mutta kiusaaja on käynyt täällä. Ken se on, mikä on hänen nimensä? --
+mainitse se, kuuletkos -- kuka pyysi sinua menemään häihin tänään?"
+
+"Jumalan kautta", sanoi Liv, "mitä sanon, sanon itsestäni, mutta Aslak
+käski mun häihin tänään".
+
+"Vai niin, vai Aslak! -- Herra Jumalani ja isäni, epäilyksissäni oli
+siis kuitenkin perää!"
+
+Gunnar vaipui penkille ja kätki kasvot käsiinsä. Kauan hän istui näin.
+Yht'äkkiä hyppäsi hän pystyyn, ja kummallinen tuli loisti hänen
+silmistänsä.
+
+"Aslak on kavala, älä häntä usko, hän valehtelee sinulle! Minä näin sen
+hänen ketun silmistään kohta ensimmäisestä hetkestä kun hän tuli
+tupaani. Ja minä, minä otin hänet vastaan poikanani ainoastaan
+sentähden että sinä rukoilit minua; luulin parantavani vanhaa syntiä
+sentähden että hän oli erään miehen näköinen, jota vastaan olen
+suuresti rikkonut. Pakoitin itseäni uskomaan hänen sanojansa ja
+temppujansa, ett'en tekisi vääryyttä toista kertaa. Huomasin että sinä
+kaipasit seuraa, että minä olin liian vanha ja että hän oli sopiva
+mies. Punnitsin häntä molemmin käsin, koetin häntä toisessa kuin
+toisessakin, aioin antaa hänelle sekä sinut että talon. Hyvä Jumala!
+kuinka hän on minua pettänyt! hän on minun läpikatsonut. Sillä nyt saat
+kuulla kuka on levittänyt minusta pahoja huhuja ja nimeäni saastuttanut
+kylässä. Sen on tehnyt Aslak eikä kukaan muu, sen nyt selvästi näen.
+Hän tahtoo houkutella sinua pois luotani, mutta viimeisen kerran on hän
+jalkansa kynnykselleni pannut. Missä hän on? Kylässä, sanot sinä?
+Jumalalle kiitos tästä hetkestä, ehkä minä vielä voin sinut pelastaa".
+
+Gunnar tarttui hattuunsa ja riensi ulos. Liv tahtoi huutaa häntä, vaan
+ei saanut sanaakaan suustansa. Hän juoksi ulos, häntä seurataksensa,
+mutta tuolla tuo pitkä mies kulki kuin myrsky kylää kohti. Liv taipui
+portaille, kätki kasvonsa sylihin ja itki nyykytti.
+
+Aakremissä oli kemut parhaillaan. Laulua, naurua ja puhetta kuului joka
+paikasta. Aslak istui keskellä pöytää jalat ristissä ja viulu leu'an
+alla. Hän kertoi satuja miehille ja tytöille, jotka hänen ympärillänsä
+seisoivat, laskien leikkiä ja nauraen. Hän ei huomannut noita totisia,
+kalpeita kasvoja, jotka samassa katsoivat sisään ikkunan lasista. "Nyt
+saatte kuulla kuinka piru ratsastaa S:t Hans'iin noita-akkojen kanssa",
+sanoi Aslak, antaen jousen hyppiä viulun kielillä ylös alas.
+
+"Varo ett'ei hän pian ratsasta sinun kanssasi", lausui syvä ääni ja
+joukosta juoksi esille Gunnar, tarttui viuluun, löi Aslakia päähän
+sillä ja heitti sen laattiaan. Tarttui sitten Aslakin rintaan ja piteli
+häntä edessänsä. "Häpeä teille kaikille, jotka tahdotte siunata
+avioliittoa juomingeilla ja tanssilla", huusi hän, "mutta tämä musta
+lintu tässä on kaiketi ollut ulkona laulamassa". Ja hän pudisti
+Aslakia, jotta hänen hampaansa kalisivat.
+
+Aslak puolusti itseänsä niin hyvin kuin mahdollista, mutta nähdessään
+että Gunnar nosti kättänsä lyöntiin, kumartui hän alas ja huusi hänen
+korvaansa sanat: "muista Aslak Braaten'ia, Gunnar!"
+
+Gunnar horjui kuolon kalpeana taaksepäin, mutta Aslak tarttui lakkiinsa
+ja luikahti ulos. Gunnarin silmissä kaikki musteni, ihmiset
+kokoontuivat hänen ympärilleen.
+
+"Varo nyt ett'et kaadu pyhyytenesi päivinesi!" huusi joku. "Sinun
+pitäisi muistaa vaimoasi", kuuli hän toiselta haaralta, nimittäin
+naisten joukosta. "Et ollut juuri noin ylpeä kun sulla oli jalat
+kahleissa ", sanoi kolmas. Gunnar katsahti ympärillensä, hän näki vaan
+vihasia kasvoja. Hän etsi ovea, vaan ei voinut sitä oikein selvästi
+eroittaa. Viimein tunsi hän raitista ilmaa ympärillänsä ja sanat
+häähuoneesta: "varo ett'et kaadu pyhyydessäsi, Gunnar", kuuluivat yhä
+etäämmältä. Hän pääsi kirkkomaan edustalle, hänen täytyi pitää aidasta
+kiinni, jott'ei kaatuisi maahan. Kuinka he tuon tiesivät? Ja nyt
+tiesivät he kaikki. Hän heittäysi maahan ja ikäänkuin koetti kätkeä
+päätänsä ruohikkoon, silmänsä olivat kyynelittä, mutta hänen
+rinnastansa kuului välistä huokaus, joka oli sydäntä vihlaiseva. Hän
+liikutti huuliansa ikäänkuin rukoillen, vaan sanoja ei hän löytänyt.
+Kuinka kauan tuossa makasi ei hän tietänyt, mutta herätessään oli niin
+hiljaista ja autiota hänen ympärillänsä. Hän näki ainoastaan äärettömän
+taivaan la'en yllänsä, jossa pilvihattarat toinen toistansa ajelivat,
+ja kuuli ilmassa kummallisen suhinan. Hän tunnusteli otsaansa
+muistaakseen paremmin. Silloin pisti yht'äkkiä ajatus hänen päähänsä:
+Ehkä Aslak nyt istuu tuolla kotona ja viettelee tytärtäsi. Hän nousi
+salaman nopeudella ja riensi kotia.
+
+Liv istui vielä portailla, kasvot sylissä. Hän kuuli jonkun juoksevan
+tuvan läpi ja lyövän oven lukkoon. Hän kuuli myöskin vihastuneen äänen.
+Hän kuunteli. Joku tuli juosten toista tietä rakennuksen ympäri. Se oli
+Aslak. Hän oli puettu niihin vanhoihin ryysyihinsä, jotka olivat hänen
+päällänsä ensimmäisenä iltana, keppi olalla ja mytty kepin nenässä.
+Nähdessään Livin, seisahtui hän äkkiä niinkuin pelästyneenä. Mutta
+kohta juoksi hän esiin.
+
+"Hei tyttö! tule pois nyt, nyt tulee lystikäs elämä tässä talossa",
+huusi hän Liville, ja hänen äänessänsä oli sekä itkua että naurua
+yht'aikaa. "Isäsi on pilkannut nimeäni ja lyönyt minua, mutta sitä en
+ai'o kärsiä, näetkös". Hän löi kantapäänsä kiveen, jotta kaikui. "Mutta
+kyllä minä vielä palaan", jatkoi hän nyrkyttäen kättänsä; "laulan
+hänelle laulun, jota hän ei niinkään pian unohda".
+
+Aslakin ääni vapisi vihasta. Hän aikoi juosta Livin ohitse, mutta Livin
+silmät häntä katselivat, nuo luottavaiset, hellät, totiset silmät.
+
+"Aslak! Aslak! voitko minua pettää näin", kuuli hän, ja kolkolle kuului
+ääni, joka sen lausui. Hän häpesi ja jäi seisomaan. Nyt heitti hän
+kepin myttyineen kivelle ja juoksi Livin luo.
+
+"Älä noin katsele minua", sanoi hän ja silmälaudat värähtelivät, "en
+ole sua pettänyt". Hän istui portaille Livin viereen ja pani kätensä
+hänen vartalonsa ympäri. "Tule, seuraa minua, en saa ainoatakaan ilon
+päivää kun sinä et ole luonani, mutta tänne en uskalla jäädä
+hetkeksikään, -- tule -- tule --". Hän tahtoi vetää Liviä mukaansa,
+mutta tämä pani vastaan ja pudisti vaan päätänsä.
+
+"Muista äskeistä lupaustasi, -- sanoit tahtovasi seurata -- tule --
+tule!"
+
+Livin silmät tuijottivat häneen ja hän lausui vaan samalla, sydäntä
+vihlaisevalla äänellä: "Aslak! Aslak! että taisit minua pettää!"
+
+"Ei, ei! älä sano sitä Liv, sillä se viilaisee sydäntäni.
+Muista -- --", hän kumartui ja kuiskasi jotain Livin korvaan. Mutta
+silloin ei Liv enää kestänyt. Hän itkeä nyyhkytti. "Jumal' auta, Aslak,
+sekä minua että sinua".
+
+Tieltä kuului askeleita. Eräs mies tuli käyden, se oli Gunnar, Aslak
+näki hänen ja kylmä väre kävi selkäluita myöten, mutta hän ei voinut
+jättää Liviä tuonne istumaan. Hän otti vaan hiljaa käsivartensa hänestä
+ja nousi. Gunnar näki Aslakin, joka seisoi hänen tyttärensä vieressä.
+Hän vimmastui, kätensä vapisi kun hän syöksi esiin, tarttuakseen
+Aslak'in rintaan.
+
+"Ulos! Ulos, kuuletkos!" huusi hän, vetäen Aslakia pihalle, "eikö ole
+kuin helvetin tuli silmistäsi leimuisi?"
+
+Aslak ojensi itseänsä suoraksi, tarttui molemmin käsin Gunnarin
+röijyyn, sysäsi hänet luotansa kerrassaan, jotta Gunnar melkein oli
+kaatua selälleen,
+
+"Älä koske minua!" huusi hän, "muuten saattaisin tehdä mitä en tahdo.
+kauan on mieleni tehnyt puhua sinulle sananen, Gunnar Haugen, ja nyt
+saat sen kuulla. Muistatko häitä Knud Berget'in talossa? Silloin et
+ollut juuri näin pyhä, Gunnar Haugen, sinä kiroilit ja vannoit, jotta
+salamoi ympärilläsi. Ja muistako Aslak Braaten'in? Luulit kai kaiken
+olevan lopussa kun olit pistänyt puukon hänen kylkeensä, jotta hän ui
+veressänsä. Hoo -- hoo -- siinä petyit, Gunnar! Arvattavasti et muista
+että eräs vaimo juoksi esiin silloin, joka sinua kirosi ja vannoi sulle
+kostoa viimeiseen asti. Luulit kai voivasi piiloittaa itseäsi häneltä
+ja maailmalta. Hoo -- hoo -- siinäkin petyit, Gunnar! Hän on sinua
+takaa ajanut kuin koira, hän on saanut vainua sinusta, minne vaan olet
+mennyt. Arvattavasti et muistanut että tuon vaimon selässä oli poika,
+sinä et hoksannut että tuommoinen lapsi voi kasvaa, että tuo poika
+voisi hiipiä huoneesesi, että tuo poika voisi ryöstää rauhan sekä
+sinulta että talostasi. Ha -- ha -- kuinka olet joutunut kiipeliin,
+Gunnar Haugen! sillä se mies, näetkös, hän seisoo tässä. Missä on
+arvosi nyt? kyseleppäs sitä kylässä. Muserrettuna kuin lasi jalkojen
+alla. Tässä seisoo se mies, näetkös. Hän seisoo yhtä vakaasti
+säärillänsä kuin sinä, Gunnar Haugen, ja häntä hävettäisi ottaa
+vaaterepalettakaan talostasi. Ei lankaakaan ole minun ruumiillani, jota
+voisit osoittaa sanoen: 'sen hän on saanut Gunnar Haugen'ilta!' Kas
+tuossa on koko mytty!". Hän otti kiveltä mytyn, heitti sen Gunnarin
+jalkojen juureen, ja juoksi täyttä laukkaa tiehensä. Aidan vieressä
+kääntyi hän vielä, uhkasi nyrkillänsä ja huusi niin että kajahteli:
+"Mustalaisesta pääset nyt Gunnar Haugen, mutta saat sen sijaan
+kasvattaa mustalaisen lasta!" Hän nauraa hohotti, hyppäsi aidan yli ja
+juoksi pois tietä myöten.
+
+Gunnar jäi seisomaan ikäänkuin kivettyneenä pelosta. Hän kääntyi. Siinä
+seisoi Liv kuolon kalpeana, nojaten ovenpieltä vasten.
+
+"Kuulitko tuon?" kuiskasi Gunnar, astuen Livin luo. "Kuulitko mitä hän
+viimeiseksi huusi?"
+
+Liv painoi vaan päätänsä, mutta ei sanaakaan kuulunut hänen
+huuliltansa, kasvonsa olivat jäykät. Gunnar katseli häntä
+hämmästyneenä.
+
+"Miksi et vastaa?" huusi hän ja äänestänsä kuului sielun tuska,
+"tiedäthän ett'ei se ole totta, Sinä, joka olet minulle rakkaampi omaa
+elämääni, joka olet täällä käynyt niin puhtaana ja valoisana, jonka
+edestä olen rukoillut aamuin ja illoin -- sinä voisit -- -- ei, se on
+mahdotointa! Naura tuolle jutulle, Liv! Naura vaan! Tämä on ollut paha
+uni, jonka Jumala on lähettänyt meille koetukseksi, mutta nyt se on
+mennyt, näetkös -- tyttäreni; ainoani --" -- Hän taputti Livin poskea
+ja pusersi hänen kättänsä.
+
+Liv oli ääneti, ja hänen kätensä oli kylmä ja hermotoin.
+
+"Miksi et vastaa?" jatkoi Gunnar ja hänen silmänsä hohtivat, "tiedäthän
+että kaikki on valhetta; mutta miksi et vastaa? Sinun pitää
+karkoittaman syntiä, tiedätkös sitä Liv? Ja jos minulla olisi tytär,
+joka näin minua palkitsisi, joka voisi tehdä näin julman synnin, vaikka
+hän tietää paremmin käyttäidä, ajaisin minä hänet luotani niinkuin
+heittiön ainakin, hän ei näkisi sitä päivää enää, jolloin sanoisi minua
+isäkseen -- mutta vastaa nyt -- miksi et vastaa? Eihän se kuitenkaan
+ole totta, tiedän ma?"
+
+Hän itki ja nauroi yht'aikaa, tuo vanha mies, joka siinä seisoi,
+pusertaen tyttärensä kättä.
+
+Liv hohotti päätänsä, hengitti syvään, ja Gunnar kuuli hänen
+kuiskaavan:
+
+"Se on totta -- jok'ainoa sana".
+
+Gunnar päästi käden irti, hänen jäykät kasvonsa jäykistyivät vielä
+kovemmiksi. Hän kääntyi ja meni vakavin askelin tupaan ja pani oven
+jälkeensä lukkoon.
+
+Liv kuuli sen, ja tuo ääni vihlasi korvia, vihlasi sydäntä. Kylmä
+väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, vaan hän ei liikkunut. Hän ei
+itkenyt, hän ei nauranut, eikä enää muistanut mitään. Hän katsoa
+tuijotti eteensä tyhjään autioon, eikä muuta huomannut, kuin tyhjää
+autiota. Hänen rinnassaan oli jotain särkynyttä. Hän hiipi kuin haamu
+kamariinsa luhdille ja tuli pian ulos jälleen, mytty kädessä. Sitten
+meni hän äänetönnä tietä myöten, ilman kyyneleitä ja luomatta silmäystä
+takaisin taloa kohti. Mihinkä menet, Liv? Hän ei tiedä, menee
+ainoastaan eteenpäin, kunnes vaipuu uupuneena maahan. Kai siellä on
+joku, joka nostaa hänet ylös.
+
+"Ilta tulee olemaan hauska", sanoi hän aamulla leikkisänä ja
+hymyilevänä kuin lapsi. Ilta hämärtää, suloisena, kauniina,
+päivänpaisteineen, lauluineen. Mutta Liv seisoo keskellä tätä ihanuutta
+vanhana mieleltään, vanhana mietteiltään. Haugenin ikkunasta oli hän
+ikävöiden katsonut ulos, huoaten: "Oi, kun pääsisi ulos maailmaan". Nyt
+lähdet ulos maailmaan, Liv, ja se väsyttää sinua jo. Sinä kuuntelit
+liian hartaasti Aslakin satuja. Sinä lepäsit punaisessa sängyssä ja
+siitä tuli punertavia liekkiä, sinä lepäsit sinisessä, ja siitä tuli
+kylmää vettä. Kuule kuinka suloisesti lintuset sulle puissa laulavat!
+Niin, eilen, -- eilen sinäkin vielä lauloit. Katso kuinka lempeästi ja
+ystävällisesti auringon säteet loistavat ruohikossa! Niin, eilen, --
+eilen sinä rakastit yhtä lempeästi. Liv, Liv, miksi teit sä tuon
+synnin!
+
+Kuinka hyljättynä kuljet tuota tietä myöten, itku tukehdutettuna, sydän
+tukehdutettuna, ajatukset tukehdutettuina. Ken sinua rakastaa koko
+avarassa maailmassa? Ei kukaan, ei kenkään.
+
+Rohkeutta, Liv, taivas sinertää ylläsi tänä iltana, siellä on Se, joka
+näkee ja valvoo.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+
+Mutta tuvassaan istuu Gunnar ja siellä on kylmää ja kolkkoa. Muutamat
+puoleksi sammuneet hiilet savuttavat takassa, joukko kuivia lehtiä on
+nurkassa. Itse hän istuu pöydän ääressä ja katselee tuijottaa ulos
+ajatusten maailmaan. Laskeva aurinko purpuroitsee taivaan kantta. Se
+luopi hohteensa kylään menevälle tielle, missä Liv uupuen kuljeskelee.
+Se hohtavi Haugenin ikkunan ohitse, vaan ei pääse sisään, ja Gunnar ei
+sitä huomaa. Gunnar katsoo ulos muistojen maailmaan, ja muistot
+hyppivät hänen ympärillänsä kuin keijukaiset. Hän ei näe tietä, mutta
+on tuntevinansa suota jalkojensa alla. Silmien edessä mustenee,
+korvissa suhisee. Tahdotko seurata häntä vaarallisella matkallansa?
+Mitä luulet hänen näkevän?
+
+Hän näkee nuoren kauniin miehen, korkeakasvuisen, notkean ja
+leveärintaisen. Mainitse minulle pulskeampi poika näillä tienoilla,
+kuin Gunnar. Hän ei huoli taivaasta eikä helvetistä, ei Jumalasta eikä
+perkeleestä. Mitä tuommoisista lasten loruista! Hän voi näyttää
+nyrkkiänsä, joka sanoo: "tule jos uskallat", hän voi lyödä taskullensa,
+jossa rahoja kilisee, mitäpä hän muuta tarvitseekaan? Hän voi tehdä
+mitä vaikeimpia Hallingin hyppäyksiä, pyöriä ilmassa kuin pallo ja
+kuitenkin taas päästä alas jaloilleen. Kas tässäpä aika mies! Hän
+tietää varsin hyvin että toverit pelkäävät hänen nyrkkiänsä, ja hän
+tietää hyvin että tytöt katselevat häntä kun hän suksillaan lentää
+vuoria ja mäkiä alas, jotta kiviä hänen ympärillänsä tuiskuttaa ja
+linnut turhaan koettavat lentää kilpaa. Silloin seisoivat he siinä
+peloissaan, mutta Gunnarin sääret eivät vavisseet näissä rohkeissa
+tempuissa. Ihmettäkö siis että hän sai vaimokseen kauniimman ja
+rikkahimman tytön kaikista. "Hän voi kiittää onneansa että sai minut",
+sanoi Gunnar, ojentaen itseänsä. -- Oikein, Gunnar, ole kopea ja ylpeä
+niin kauan kuin voit, mutta vuosi ei ole varsin pitkä aika. Eikä
+vuosikaan kulunut ennenkuin häät olivat Bergel'issä. Sielläkin sinun
+piti olla etunokassa sekä suullasi että nyrkilläsi. Mitä pahaa nuo
+mustalais-raukatkin sulle tekivät, jotka pyysivät päästä katon alle ja
+saada ruokaa? Ei mitään -- mutta "mustalainen on mustalainen", sanoit
+sa, ja ulos heidän täytyi mennä.
+
+Oli kummallinen ilta tuo. Satoi rankasti ja tuuli kävi, hiukset olivat
+tuulen vallassa, mutta sinä olit saanut vertaisesi tuossa pitkässä,
+tummassa, mustatukkaisessa ja matala-otsaisessa miehessä. Sinä pusersit
+häntä syliisi jotta rinta oli haleta, mutta hän tarttui sinun
+käsivarsiin pitkillä sormillansa, jotta melkein olit laskeutua
+polvillesi. Sinä heitit vekarajalkaa, mutta hän kompastui hiukan ja
+seisoi taas yhtä vakaana jaloillansa. Ihmisjoukko seisoi ympärillä
+katsellen ja ärsyttäen sinua. Ja sinä et voi mustalaista kukistaa,
+Gunnar, sinä kylän väkevin mies. Se poltti sydäntäsi, sinä jännitit
+suoniasi niin paljon kuin jaksoit, koettaen yhä uudestaan, mutta
+mustalainen piti puoltansa. Silloin voimasi uupuivat. Veri vyöri
+tulivirtana suonissasi, et hallinnut itseäsi enää, sinä tartuit
+puukkoon ja -- se oli tehty.
+
+Paksut pilvet pimensivät taivasta, mutta ylt'ympäri seisoivat
+häävieraat säikähtyneillä muodoilla ja katselivat mustalaista, joka,
+verta vuodattaen, makasi maassa ja valitti haikeasti. Gunnar seisoi
+kalpeana siinä vieressä. Ensikerran Gunnar pelosta vaaleni, mutta vielä
+kalpeammaksi hän kävi kun vaimo parkuen syöksi esiin joukosta. Se oli
+mustalaisen vaimo, pieni lapsi oli hänellä selässä. Hän repäsi huivin
+päästänsä, jotta mustat hiukset pääsivät valloilleen, juoksi sitten
+Gunnarin kimppuun, tahtoen repiä häntä kynsillänsä ja huutamalla
+vaatien häneltä miestänsä takaisin. Ihmiset vetivät hänet syrjälle,
+vaan Gunnar ei sanonut sanaakaan. Vaimo koetti syöstä esiin taas, hän
+uhkasi nyrkillään, hän kirosi, hän itki. Heittäysi sitten miehensä yli
+siunaten ja kiroillen yht'aikaa.
+
+Miehiä tuli, jotka ottivat Aslak Braaten'in ja kantoivat hänet tupaan.
+Mutta vaimo ei tahtonut päästää ruumista. Hän piti röijystä kiinni.
+Gunnar kulki jälessä ja käski heitä varovasti kantamaan. Vaimo kuuli
+hänen äänensä, hän kääntyi portailla ja huusi kaikkein kuullen:
+
+"Olen, muistava tätä päivää; sinä et ole saava unta silmiisi, ei rauhaa
+yöllä eikä päivällä, niin kauan kuin Guro voi jaloillansa kulkea. Minä
+seuraan sinua ja pidän sua muistossa vaikka minne kulkisit, sinä
+roisto, minä kiroon sua ja toivon sinulle pahaa jokaisella
+hengenvedolla, niin kauan kuin elän. Häpeä sinulle ja suvullesi!"
+Ihmiset katselivat Gunnaria ja arvelivat tätä kauheaksi, mutta Gunnar
+meni kutiin.
+
+Tästä päivästä saakka hän ei enää nauranut. Gunnar vangittiin ja
+tuomittiin kuuden vuoden rangaistustyöhön. Tämä olisi voinut kukistaa
+väkevimmänkin. Katso kuinka tytöt sinua katselevat, Gunnar, kun nyt
+lähdet kaupunkiin jalat raudoissa, vaikka sinä kätket kasvosi surusta
+ja häpeästä. Kuinka nyt käy talosi ja vaimosi, joka, niinkuin tiedät,
+on raskaana. Hän riippui kaulastasi ja itki niin että sydän oli haljeta
+kun sinut pantiin kärryille. Entäs rikkautesi, komeutesi, kauneutesi?
+Eikö niistä ole yhtään apua?
+
+Näinä päivinä taistelit taistelun elämästäsi, Gunnar. Olit vahva kuin
+kallio ja sinä kestit sen. Vaan muistatko noita pitkiä, pimeitä öitä,
+joina kääntelit ruumistasi oljilla etkä saanut unta silmiisi; kun
+yht'äkkiä hyppäsit jalkeille ja olit näkevinäsi tulisilmiä, jotka sinua
+katselivat; kun vapisit pelosta niinkuin haavan lehti, huo'aten ja
+lyöden lattiaan, saamatta rauhaa, saamatta unta. Ja silloin sait
+sanoman kotoa, että vaimosi oli sairastunut surusta ja kuollut, mutta
+että pieni tytär eli hänen jälkeensä. Ja sinä et ollut häneltä anteeksi
+saanut etkä voinut lähteä katsomaan viimeistä kertaa hänen kylmiä,
+kalpeita kasvojaan, et saanut lähteä ottamaan syliisi sinun ensimmäistä
+lastasi.
+
+Olisikohan kukaan voinut tuntea sinua istuessasi tuossa, silmät
+verisinä itkusta ja valvomisesta. Et puhu ainoatakaan sanaa kellekään
+ihmiselle, eikä kukaan tässä maailmassa olisi voinut sinua lohduttaa.
+Mutta sinä pääsit kuitenkin Jumalan luo ja sait voimaa ja lohdutusta.
+Nyt kai uskot sekä taivaan että helvetin muuksi, kuin loruiksi, kun
+istut vavisten kirja kädessä yhä lukien, kun muut sinun ympärilläsi
+nukkuvat? Muistatko sielusi tuskaa, muistatko kuinka epäilit ikinä
+autuaaksi pääseväsi? Muistatko palavia rukouksiasi, kun usein
+yön pimeydessä heittäysit pois vuoteelta ja polvillasi rukoilit
+anteeksi-antamusta ja rauhaa? Semmoisina aikoina ajatuksia syntyy ja
+raivovan myrskyn perästä tulee ilma vihdoinkin tyyneksi.
+
+Päästyänsä vapaaksi oli Gunnar synkkä ja totinen mies, mutta tahdoltaan
+voimallinen. Hän kammoi maailmaa ja kaikkea, mitä maailmaan kuului;
+lukemisella ja rukouksilla tahtoi hän syntinsä sovittaa ja maksaa
+nuoruutensa leikit ja kevytmielisyyden. Jumalan-pelkoa hänessä oli,
+vaan se oli enemmän orjan kuin lapsen. Et olisi voinut uskoa häntä vaan
+28 vuotiaaksi; hän kävi pää kallistuueena, ikäänkuin olisi pelännyt
+katsoa ympärillensä. Kasvot olivat jäykät ja kolkot, ei koskaan kuultu
+hänen laskevan leikkiä, ei koskaan nähty hänen hymyilevän. Yhtenä
+aamuna oli muuan mies nähnyt erään toisen miehen istuvan kotipaikkansa
+kirkkomaalla katselemassa erästä ristiä ja ikäänkuin lukevan siitä. Hän
+oli istunut kauan aikaa, nousi sitten, mutisi jotain itsekseen ja
+pyyhki jotakin silmistänsä. Myöhemmin päivällä kuuli sama mies, että
+Gunnar oli palannut kotia jälleen, tuo mies kirkkomaalla oli kaiketi
+ollut Gunnar, mutta häntä oli ollut mahdotoin tuntea. Ihmiset kertoivat
+hänen käyneen siinä talossa, missä Liviä, hänen tytärtänsä, oli
+kasvatettu, ja että niiden yhtyminen oli ollut kummallinen. Gunnar oli
+istunut tytär sylissä koko päivän ja silitellyt hänen päätänsä. Monta
+sanaa hän ei ollut puhunut Liville, sillä joka kerta kun hän aikoi
+puhua tuli itku kurkkuun ja hän vaikeni. Hän oli sitten neuvotellut
+tuon talon väen kanssa ja ennen viikon kuluttua oli Gunnar lähtenyt
+pois tienoolta tyttärineen, eikä kukaan tiennyt minne. Talonsa oli hän
+myynyt ja antanut puolet sen arvosta köyhille.
+
+Gunnar osti itsellensä maatilkun lännen puolella, niin kaukana
+ihmisistä kuin mahdollista, ja siellä hän sitten oli asunut. Hän ei
+tahtonut tuntea ketään eikä kukaan tahtonut häntä tuntea. Hän tahtoi
+kätkeytä pois koko maailmasta. Hän oli ollut puun kaltainen, joka oli
+mahtavia oksia kasvattanut päästäksensä vaan likelle syvyyttä, josta ei
+voinut enää päästä ylös. Sentähden oli se kaadettava, se ei kelvannut,
+mutta juuresta oli oksanen kasvava suoraan ja korkeaksi päivää kohti,
+ja tätä nuorta vesaa Gunnarin oli hoitaminen. Sentähden hän ei saisi
+tuntea isäänsä eikä sitä elämää, jota tämä oli kokenut nuoruutensa
+päivinä. Gunnar rakasti Liviä, niinkuin isä rakastaa ainoata lastansa,
+hän ajatteli kauhistuen itseänsä, rakensi sitten aidan Livin ja
+maailman välille, vartioitsi jokaista hänen askeltansa, opetti häntä
+tuntemaan Jumalaa ja hänen pyhää sanaansa siitä asti kun Liv voi jotain
+käsittää. Tämmöisessä maassa piti Livin kasvaa ja rehoittaa ja Jumala
+oli siunaava häntä ja hänen isänsä työtä.
+
+Ja nyt Liv oli häntä pettänyt! Viimeinen ja ainoa side, joka oli
+Gunnaria sitonut maailmaan, oli katkennut. Tuossa hän nyt istuu,
+vanhus, katselee ulos ajatusten maailmaan ja muistot hyppivät hänen
+ympärillänsä kuin keijukaiset.
+
+"Herra Jumala! älä anna minun olla heikko tällä hetkellä! Sinä
+rankaiset kovasti, mutta minä olen sen kaikki ansainnut, tapahtukoon
+tahtosi!" Hän istui kauan mietteissään. "Enkö ole tehnyt oikein? Herra
+Jumala! vahvista minua tässä kiusauksessa!" Kylmä hiki kostutti hänen
+otsaansa ja hän oli varsin kalpea. "Entäs jos olisit väärin tehnyt?
+Täällä oli pimeä, sanoi hän, ja hän tarvitsi valoa. Mutta minäpä
+päästin kiusaajan tänne --" -- Hän hyppäsi seisaalle ja avasi oven.
+"Liv!" huusi hän käsi lukossa, meni sitten ulos pihalle, etsien häntä
+silmillään. "Liv! Liv!" huusi hän ja äänensä tärisi. Äänetöintä
+kaikkialla. Autiota, pimeätä joka haaralla. Ainoastaan tuuli hajoitti
+hänen hapsiansa ja vinkui surkeasti oven suussa, jonka saranat
+narisivat. Hän kääntyi, meni sisään. Kylmä oli tuvassa. "Herra Jumala,
+älä anna mun olla heikko!" Hän istui takalle, kädet ristissä, huulensa
+liikkuivat, vaikk'ei ääntä päässyt niiden yli. Vaan Jumala kuuli hänen
+rukouksensa Livin puolesta. Viimein meni hän ottamaan Raamatun
+hyllyltä. Matheuksen evankeliumin 10 luku sattui hänen eteensä ja hän
+luki:
+
+"Älkäät luulko että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle; en
+ole minä tullut rauhaa vaan miekkaa lähettämään. Sillä minä tulin
+ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä
+vastaan ja miniätä anoppiansa vastaan. Ja ihmisen vihamiehet on hänen
+perheensä. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, ei
+se ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa ja tytärtänsä
+enemmän kuin minua, ei se ole minulle sovelias. Kuka ei ota ristiänsä
+ja seuraa minua, ei se ole minulle sovelias".
+
+Gunnar katseli katselemistaan näitä sanoja. Hän uskalsi tuskin
+hengittää. Mutta yht'äkkiä silmänsä säteilivät ja kyyneleitä vieri
+poskia myöten. "Jumalalle kiitos tästä!" sanoi hän, "se synti mulla ei
+siis ole kannettavana. -- 'Joka rakastaa tytärtänsä enemmän kuin minua,
+ei se ole minulle sovelias'. -- Herra Jumala! suo minun olla sinulle
+sovelias, suo minun olla sinulle sovelias". Päänsä vaipui Raamatun
+nojalle. Oli niinkuin mielensä olisi käynyt keveämmäksi itkiessään ja
+hän yhä rukoili huo'aten: "Herra! suo minun olla sinulle sovelias!"
+
+Yö tuli, varjot pitenivät ja pimenivät ja tuvassa oli pilkkosen pimeä;
+mutta Gunnar ei sitä huomannut. Ja ensimmäinen auringon säde, joka
+loisti tunturin yli seuraavana aamuna, näki Gunnarin vielä penkillänsä
+istuvan. Kasvot olivat kalpeat ja silmät veriset, mutta katsantonsa
+osoitti kuitenkin rauhaa ja tyynyyttä kun hän istui siinä kädet
+ristissä kertoen:
+
+"Joka rakastaa tytärtänsä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias!"
+
+Sinä yönä oli hän taistellut, mutta voittanut.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+
+Liv istuu erään puun juurella, pitäen lastansa rinnoillaan. Ruskea,
+paljas jalka näkyy hameen alta ja silmä katsoo surumielisesti
+sinitaivasta kohti. Hän on laihtunut sitten kun viimeksi hänet näimme
+ja näyttää väsyneeltä, uupuneelta. Vaan siitä asti kuin lehdet
+rupesivat puhkeamaan onkin hän kuljeskellut paikasta toiseen, talosta
+taloon lapsi selässä, kysellen Aslakia. Hän tuskin suo itsellensä
+mitään lepoa, sillä nyt on kysymys siitä, pitääkö hänen voittaa vai
+kadottaako. Hän on kuullut että korkealla tunturilla oleskelee joukko
+mustalaisia ja yhtä niistä luulee hän, kertomuksen mukaan, Aslak'iksi.
+Mutta useinpa on hän ollut yhtä likellä ja hävinnyt kuin unelma taas.
+
+Liv istuu puun juurella, lapsi sylissä. Huivin on hän ottanut päästänsä
+ja käärinyt sen lapsen ympäri, vaatteet ovat sieltä täältä repaleiksi
+käyneet, jotta paljas olkapää näkyy paidan alta. Mutta olkoon, olkoon,
+jos hän vaan pääsisi minne ikävöi! Hän on laihtunut ja on vanhan
+näköinen, vaikk'ei ole kulunut enempää kuin vuosi. Mutta juonteet suun
+ympärillä sanovat että tämä Liv, joka puun juurella istuu, ei ole sama
+vilkas, luottavainen tyttö, joka istui Haugen'in tuvassa ja toivoi
+pääsevänsä ulos maailmaan. Nyt seisoo hän täysikasvuisena vieraitten
+parissa. Häntä on koetettu elämän totisuudessa, taistelussa ja surussa,
+ja hän on vahvistunut; sillä Jumala ei häntä hylännyt eikä hän hylännyt
+Jumalaa. Kuinka sairaan ja kärsivän näköinen hän on! mutta hänen
+kasvonsa osoittavat lujaa tahtoa, niin lujaa, ettei se muutu ennenkuin
+hän itse kaatuu. Hän katselee kauan, hellästi lastansa. Se nukkuu
+vielä, hän nousee varovasti, sitoo kannattimen molempain hartioiden yli
+ja vartalonsa ympäri, jotta lapsi ei voi pudota. Ja siinä seisoo hän
+valmiina kulkemaan eteenpäin, mihin -- sitä hän ei oikein tiedä. -- Hän
+katselee laskevaa aurinkoa, mutta seutu, joka hymyilee sen loisteessa,
+ei häntä ilahuta. Hän miettii mihinkä kääntyä. Katsoo tunturia,
+huokailee syvään ja kulkee suoraa tietä sinnepäin. Missä tulet olemaan
+yötä, Liv? Ehkä tunturilla aukean taivaan alla. Eihän se ole ensi
+kerta, ja kesä-yö on valoisa ja lämmin. Tuossa hän nyt kulkee
+kanervikossa ja ruohikossa viheriäistä vuoririnnettä ylös, paljain
+jaloin, kallis taakka selässä. Väliin hän seisahtuu, etsien uutta jalan
+alusta, ja sitten hän taas käy eteenpäin yhtä hiljaa kuin ennen.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+
+Kuinka ihanata kun aurinko laskiessaan tunturia purppuroi. Tuossa
+huippu huipun vieressä, piikki piikin vieressä taivaan rantaan asti,
+ikäänkuin sotureita sinisissä vaipoissaan, ja alhaalla tunturin
+juurella, jossa sinä istut katselemassa, ruskea kanervikko punaisine
+kukkineen penikulmien pitkältä katajien ja pienien pensaitten välillä.
+Sadelintu lentää valittaen tunturilakean yli ja katselee sinua suurin
+silmin, sopuli hiipii jalkojesi luo ja näyttää vihoissansa valkoisia
+hampaitaan. Mutta sinä heittäyt pitkällesi sammalille, ojennat
+käsivartesi ja annat raittiin vuori-ilman syleillä itseäsi ja
+virvoittaa väsyneitä jäseniäsi. Syvällä tuolla alhaalla on laakso
+viheriöine lehtoineen, viljavine peltoineen ja puuhaavine ihmisineen.
+Hieno sininen savu nousee välistä puiden väliltä; jos on tyyni, voit
+kuulla kellon soitantoa. Ja tuolla ylläsi on sininen taivaan laki, niin
+korkea, kirkas ja valoa täynnä, jotta näyttää ihan läpinähtävältä. Ja
+sinä itse makaat niin korkealla, ikäänkuin ilman virran kantamana
+taivaan ja maan välillä. Kuinka lumihuiput hohtavat! Syvä pimeys
+peittää nyt laakson, kun aurinko on sille hyvästi-jättänyt, mutta
+vuorilla näkyy vielä liepeet sen purppura-vaipasta. Kuninkaallista
+seuruetta se vaatii kunnes vaipuu aaltojen helmaan. Ruhtinatar kulkee
+eteenpäin ja soturit tekevät kunnioitusta hohtavissa asuissaan. Ilma on
+täynnä kaikua ja suhinaa, valo vaalenee vaalenemistaan, viimein jääpi
+ainoastaan hohtava reunus valkoisille vuorihuipuille, ja yö tulee
+uneksuen hämynsä kanssa, muutamine vaaleine tähtineen siellä täällä
+taivaan kannella.
+
+Tämmöinen yö on ihana mustalaiselle. Tuli leimuaa ja räiskyy. Sen
+ympärillä istuvat miehet korien ja maljojen välillä, ja valkea valaisee
+heidän ruskeita villiytyneitä muotojaan. Naiset istuvat mustina,
+likaisina juttelemassa kahvipannun ympärillä, nuuska-rasia taskussa, ja
+lapset vyörivät kanervikossa. Heidän jalkojensa juuressa makaa laakso
+syvimmässä unessa ja he istuvat tuolla ylhäällä herras-istuimella,
+lukien pahaa elukoille ja ihmisille, joiden luona ovat vieraissa
+käyneet.
+
+Vähän erikseen toisista makaa Aslak Braaten. Toiseen käteen nojaa hän
+päätänsä, toisella repii hän kukkaset kanervista ja heittää ne tuulen
+valtaan. Muutamat makaavat valkean ääressä, toiset istuvat vanhan Guron
+ympärillä, joka, savipiippu suussa, kanervikossa kertoelee niistä
+kepposista, joita hän on eräälle talonpojalle tehnyt. Välistä katsoo
+hän syrjään Aslakin puoleen, vetää taas piipusta savua ja alottaa
+uudestaan. Mutta Aslak ei nä'e, eikä kuule, eikä huoli mistään
+ympärillänsä. Hän on ollut synkkä ja ääneti siitä hetkestä asti kun
+yhtyi vanhaan seuraansa. Jotain kaivaa hänen sydämmensä juurta, jotain,
+mitä hän ei voi poistaa, vaikka samoo kaikki maat ja manteret. Mitenkä
+nyt lienee Livin laita? Hän oli rakastanut Liviä niin sydämmellisesti
+ja kuitenkin oli totuutta Livin sanoissa kun hän kuiskasi: "Aslak,
+Aslak! että näin taidat minua pettää!" Hän tunsi että tämä oli totta.
+Hän tahtoi tukehduttaa omantunnon ääntä, vaan se ei onnistunut. Liv oli
+luottanut häneen, oli täydellisesti antaunut hänen valtaansa,
+katsomatta taaksensa, ja hän oli tullut noin palkituksi. Tämä poltti
+Aslakin sydäntä. Missä hän nyt kulkee? Istuu kenties turvatonna tien
+varrella jossakin, kiroten sitä päivää, jolloin Aslak astui hänen
+isänsä tupaan. Ei, hän ei kiroillut ketään, siksi hän oli liian hyvä.
+Entäs lapsi! Aslak vapisi, hän kääntyi toiselle kyljelle, vaan
+ajatuksiansa hän ei voinut poistaa. Hän oli kuullut että Liv, niinkuin
+heittiöt ainakin, oli heitetty ulos isänsä talosta, vaan missä hän
+oleskeli, siitä ei Aslak ollut mitään tietoa saanut. Liv oli aina
+Aslakin mielessä minne vaan hän kääntyi, vaan ei lapsellisessa ja
+hymyilevänä, niinkuin muinoin heidän kuiskatessaan yhdessä. Hän oli
+näkevinänsä Livin totiset suuret silmät, niinkuin sinä iltana, jolloin
+Liv luki: "voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!" Ja sitten
+tulivat lapsuuden muistot, jolloin hän istui kasvatus-isänsä huoneessa
+ja kuuli hänen puhuvan Jumalasta ja autuudesta, kuolemasta ja
+tuomiosta. Oli niinkuin Liv vetäisi kaikki nuo esille, ja hän
+pelkäsi sitä. Kerran oli hän pyytänyt Livin lukemaan itsellensä
+tuhlaaja-pojasta. Oliko hän nyt muuta? Hän oli eroitettu sekä Livistä
+että Jumalasta. Huh! -- tätä ei hän kestänyt! Hän katseli ympärillensä.
+Tuossa he makasivat kuorsaten nuo ryysyiset, likaiset naiset. Ne
+ilettivät häntä. Tuommoisten seurassa hänen piti olla, hänen, joka oli
+syleillyt Liviä. Mutta mitenkä irtauntua? Mihinkä kääntyä? Ei hän
+voinut paeta äitinsä luota juuri nyt kun oli antaunut hänen valtaansa.
+Tuli oli sammumaisillaan; muutaman kerran se leimusi vielä, mutta
+sammui taas. Kaikki oli käynyt äänettömäksi, hiljaiseksi tunturilla.
+Enin osa joukosta oli pannut maata, muutamat odottivat Puna-Niiloa ja
+Sukkela-Jaakkoa kylästä, jossa olivat kuulemassa uutisia ja vakoomassa.
+Aslak vaan makasi yhä itsekseen samassa paikassa. Silloin kuuli hän
+jonkun yskivän lähellänsä. Hän katsahti ylös. Siinä istui Guro, hänen
+äitinsä, jalat ristissä allansa ja imi piippuansa. Guro ei ollut
+huomaavinansa että Aslak ikäänkuin säikähtyi.
+
+"Nyt, poikani", sanoi hän ja puhalsi suustansa savun, "huomis-iltana
+menemme Aarret'in pitoihin; siellä saa sekä ruokaa että juomaa, sillä
+se mies on rikas, ja ehkäpä vaatteitakin saadaan sieltä".
+
+"Menkööt ne, jotka tahtovat, mutta ei kukaan ole näkevä Aslak Braatenia
+siellä".
+
+"Sinä tahdot siis istua täällä ja kärsiä nälkää?"
+
+"Ei tarvitse kärsiä nälkää jos ei tahdo, mutta minusta voi elättää
+itseänsä toisella tavalla, kuin teeskentelemisellä ja valehtelemisella
+ja varastamisella".
+
+"Niinhän kettu aina puhuu kun on nälissään ja lihava hanhi sen edessä".
+
+Aslak ei vastannut.
+
+Guro istui häntä katselemassa ja huomasi selvästi mitä hänen
+mielessänsä liikkui. Hän siirtyi likemmäksi Aslakia, tarttui hänen
+käsivarteensa, pusersi muutamia kyyneleitä silmistään ja ruikutteli:
+
+"Ethän aio jättää vanhaa äitiäsi, Aslak? -- minä vanha vaimo saan istua
+yksinäni tunturilla. Mihinkä minun on kääntyminen, minulla ei ole
+ketään paitsi poikani. Aslak -- minä rakastan sinua niin paljon,
+Aslak!" Hän riippui kiinni pojastaan, itkien ja valittaen.
+
+"Oi, älä huoli äiti, -- sinä olet pannut suitset niin lujasti kiinni,
+ettei hevonen voi riistää itseänsä irti. Mutta etkö nyt ole tyytynyt
+minuun? Yksi oli, joka olisi voinut saada minut pois sinun luota ja
+kaikesta muustakin --" Aslak tarttui kanervapensaasen, repäsi sen
+maasta juurineen ja heitti sen luotansa. Sitten makasi hän niinkuin
+ennenkin. Guron silmät katselivat häntä vakoen, hän ei tohtinut koskea
+tuohon haavaan.
+
+Samassa kuului ääniä, jotka lähestyivät. Olivat joukon muita jäseniä,
+jotka vetivät esiin erään vaimon, lapsi sylissä. Hän oli kysellyt Aslak
+Braatenia. Aslak hypähti jalkeille ja jäi seisomaan, ikäänkuin
+suonenvedosta, suu ja silmät selällään. Oliko se unta? Tuli leimahti
+jälleen, ja hän näki -- Livin. Niin, hän se oli, kalpea ja maahan
+vaipumaisillaan väsymyksestä. Liv katseli Aslakin silmiin ja ojensi
+hänelle lapsen.
+
+Maa poltti Aslakin jalkojen alla, hän juoksi esiin, tarttui Livin
+käteen ja veti hänet puolehensa. "Liv -- tule tänne --", änkytti hän ja
+äänensä tärisi, "he eivät tee sulle pahaa, eivät saa koskeakaan sinuun.
+Herra Jumala, että sinä tulit". Hän otti lapsen käsivarrelleen, painoi
+sitä rintaansa vasten, katseli sitä, ja kuumia kyyneleitä vuosi hänen
+poskiansa myöten. Lapsi oli pelastettu, Liv näki sen, vaan hän ei
+jaksanut enää, hän vaipui alas kanervikkoon ja meni tainnoksiin.
+
+Tointuessaan makasi Liv käärittynä muutamiin peitteisin ja tyyny pään
+alla. Lapsi lepäsi hänen käsivarrellansa. Hänen ympärillänsä oli niin
+hiljaista, raitista ja avarata että hän huomasi makaavansa taivaan
+kannen alla. Silloin joku, kallistuen hänen ylitsensä ja hellästi
+pyyhkien hiukset hänen otsaltansa, kuiskasi:
+
+"Onko sinun jano, tai tahdotko jotakin?"
+
+Liv pudisti päätänsä ja koetti nousta, nojaten kyynäspäähän. Mutta joku
+käsi tarttui varovasti hänen vartaloonsa ja laski hänet alas jälleen,
+ja sama ääni kuiskasi:
+
+"Nyt sinun täytyy levätä, sinä sitä kyllä tarvitset, ei sinun tarvitse
+pelätä, kyllä minä valvon".
+
+Se oli Aslakin ääni, sen hän selvästi kuuli, hänen kätensäkin oli niin
+lämpöinen. Liv ummisti silmänsä, hän makasi ikäänkuin horroksissa, ei
+hän tietänyt nukkuiko vai oliko valveilla, sillä mielikuvituksia
+kokoontui hänen ympärillensä, toinen toista oudompi. Mielestänsä häntä
+nostettiin ja tuuditeltiin, eikä hän voinut, eikä tahtonut liikahtaa.
+Sanomaton rauha oli hänet valloittanut; hän ei tuntenut mitään vaivaa
+enään. Jalat, jotka olivat olleet niin arat, eivät enää polttaneet.
+Tuntui kuin tuulen henki niitä vilvoittaisi, ja hän makasi niin
+pehmoisella vuoteella, lapsi rinnallaan, ja Aslakin hän oli löytänyt.
+Hän ummisti silmänsä, korvissansa humisi, mutta tuo humina tuuditti
+vaan lepoon. Hän oli liian väsynyt ajattelemaan ja näkemään ja Aslak
+istui uskollisesti valvomassa. Hän oli käärinyt Livin ympäri
+pehmoisimman peitteen mikä hänellä oli, hän oli pessyt hänen jalkansa
+ja voidellut niitä vilvoittavalla voiteella. Hän oli uudestaan
+virittänyt valkeaa, jos Livin kenties olisi kylmä tahi jos hän jotakin
+tarvitsisi. Näin hän istui Livin vieressä, pitäen hänen kädestään
+kiinni ja tarkastellen jokaista liikahdusta hänessä samalla huolella
+kuin äiti sairaan lapsensa vuoteen vieressä. Hän kohensi tyynyä, kääri
+peitettä paremmin hänen ympäri, kun hänen oli vilu, kuunteli jokaista
+hengenvetoa ja koetti valtasuonta, tykyttikö se kovasti. Välistä
+kumartui hän suutelemaan lasta. Ja hänen yllänsä on korkea taivaanlaki
+vaaleine tähtineen. Hän luopi välistä silmänsä sinne. Sinä et puhu,
+Aslak, mutta ajatukset, jotka tänä yönä mieltäsi täyttävät, ne voivat
+sovittaa paljon. Nyt istuu hän yksinänsä Jumalan kanssa ja Livin käsi
+hänen omassaan. Hän ei huomaa väijyvää käärmettä kanervikossa, joka on
+valmis pistämään. Se on vanha Guro. Tämä näkee, väijyy, miettii. Mutta
+Aslak vartioitsee uskollisesti yössä, Jumala yllänsä, Livin käsi hänen
+omassaan.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+
+Aamulla joukon piti lähteä eteenpäin. Aslak sai kuitenkin muutamia
+miehiä avukseen, kantamaan Liviä pajuista tehdyillä paareilla alas
+lähimpään talonpoikais-taloon; sillä hän oli vielä niin voimaton ett'ei
+jaksanut paljon mitään. Guro tahtoi seurata heitä. Hän ei voinut luopua
+pojastaan, sanoi hän, ja voisi kenties tavalla tai toisella olla
+hyödyksi. Hän oli erinomaisen lempeä ja ystävällinen tänään, vanha
+Guro, käydessään paarien vieressä, loruillen ja silloin tällöin luoden
+silmäyksen täynnä kostoa Liviin, joka makasi sairaana paareilla. Aslak
+ei huolinut hänen loruistaan, piti vaan huolta siitä, että miehet
+kantoivat varovasti, ja katseli lasta; jonka hän oli pannut nutun alle.
+Muuten oli hänen mielensä raskas ja synkkä. He saapuivat erääsen taloon
+ja Liv sai asunnon siellä muutamaksi päiväksi, kunnes tulisi terveeksi
+jälleen. Hän laskettiin sänkyyn ja Aslak piti itse huolta siitä että
+hän sai maata hyvästi. Miehet menivät, mutta Guro oli hiipinyt taloon
+ja istui kyyryssä oven vieressä. Aslak kääntyi tuolilla.
+
+"Olihan sinun meneminen häihin tänään, äiti", sanoi hän.
+
+"Minä olen mieluummin sinun luonasi nyt", vastasi Guro.
+
+"Täällä on ainoastaan tilattu sijaa kahdelle", sanoi Aslak
+vitkastellen.
+
+"Voithan sitten tilata kolmannenkin".
+
+Aslak puri sormiansa. "Sinun on varmaankin parempi olla häissä", sanoi
+hän viimein.
+
+Guro ei vastannut. Mutta hetken kuluttua nousi hän ja näytti entistään
+pitemmältä sauvansa nojassa. "Minä näen että tahdot päästä minusta",
+sanoi hän, "hyvä -- minä menen, mutta jäähyväiseksi tahtoisin
+mielelläni lausua sinulle muutaman sanan. Tule tänne!" huusi hän
+käskien ja osoittaen kädellään, "minä olen myöskin tilannut sijaa
+ainoastaan kahdelle".
+
+Aslak nousi tuolilta ja meni totellen hänen luokseen. Liv kuuli
+sängystä heidän kuiskaavan. Mutta puhe kiihtyi kiihtymistään. Guro
+uhkasi ja Aslak piti puoltansa. Viimein ovi kuultiin lyötävän lukkoon.
+Guro oli mennyt ja Aslak palasi kasvot tulisina vihasta. Hän kävi
+istumaan sängyn viereen, otti Livin toisen käden ja katseli suoraan
+hänen silmiinsä, vaan ei sanonut mitään, hengitti vaan syvään.
+
+"Ken oli tuo vanha vaimo?" kysyi Liv hiljaa.
+
+"Se oli äitini", vastasi Aslak lyhyesti.
+
+"Mitä hän nyt sinulta tahtoi?" kysyi Liv taas.
+
+"Oi, ei se ollut mitään. Makaa sinä vaan noin ja anna minun katsella
+sinua, niin minä pian käyn tyyneksi jälleen".
+
+Myöhemmin päivällä näki Liv hänen hoitavan lasta.
+
+"Pojan nimi on Gunnar", sanoi hän, "hän kastettiin muutama kuukausi
+sitten".
+
+Oli kuin Aslak olisi saanut pistoksen, hän katseli kysyvällä
+silmäyksellä Liviä, mutta Liv katseli häneen vakaasti, kertoen:
+
+"Gunnar on hänen nimensä".
+
+Aslak punastui, loi silmänsä laattiaan ja kuiskasi niinkuin itsekseen:
+"vai Gunnar". Hetken perästä meni hän ulos.
+
+Liv nukkui niin rauhaisasti yöllä, että hän herätessään oli melkein
+terve. Aslak oli ensimmäinen, jonka hän näki. Hän oli tavallista
+kalpeampi ja näytti väsyneeltä.
+
+"Nyt olet varmaankin valvonut tämänkin yön. Sinä vaivaat itseäsi minun
+tähteni".
+
+"Mitä muuta olet sinä tehnyt kauan aikaa minun tähteni?" vastasi Aslak
+nyppien peitettä. "Paitsi sitä minä olen nukahtanut väliin, mutta nyt
+saat kohta aamiaista". Liv katseli häntä rakkaudella kun hän meni ulos,
+pani sitten kätensä ristiin ja rukoili hartaan rukouksen, kiittäen
+kaikesta armosta tähän hetkeen saakka. Hänellä oli niin paljon toivoa
+nyt että kaikki vielä kääntyisi hyväksi.
+
+Aslak palasi ruoan kanssa, hän oli tänään niin lempeä ja ystävällinen.
+Liv nousi puoleksi, nojaten kyynäspäähän, ja pani toisen käsivartensa
+Aslakin kaulaan, katsellen syvään hänen silmiinsä.
+
+"Nyt sun täytyy tulla vihityksi minulle, Aslak", sanoi hän totisesti,
+"kuuletkos. En ota mitään ruokaa ennenkuin lupaat sen mulle!"
+
+Aslak pudisti hänen kättään. "Minä lupaan sen", sanoi hän.
+
+"Ja sitten sinun täytyy luopua tästä kurjasta, kuleksivasta elämästä,
+jonka kautta joudut kaikkein ihmisten pilkan ja vihan alaiseksi.
+Aatteleppas jos pieni Gunnar saisi semmoista kasvatusta".
+
+Aslak nousi istuimeltaan huo'aten, "Etkö usko että se olisi minunkin
+mieleeni? Minä olen sanomattomasti väsynyt ja kyllästynyt siihen, mutta
+minä en uskalla luopua. He ajavat minua takaa ja kiusaavat minua, minne
+vaan menen. Ja äitini on ensimmäinen jälkiäni seuraamaan ja on uhannut
+minua pahasti jos minä karkaan. Mihinkä minun on kääntyminen, mitä
+minun on tekeminen?"
+
+"Rohkeutta vaan", sanoi Liv; "olen miettinyt tätä ja tiedän paikan,
+jossa voisit saada työtä ja mistä eivät niinkään pian sinua löydä".
+
+"Mitä tarkoitat?" sanoi Aslak, katsellen häntä.
+
+"Tarkoitan sitä seutua, jossa ainoastaan tunturi eroittaa meitä
+Haugenista".
+
+Aslakin käsi tarttui kovasti sängyn laitaan, katsantonsa synkistyi.
+
+"Sinä tahdot että minun pitää tunkeuta isäsi luo, sinä tiedät mitenkä
+se päättyy. Me emme eronneet ystävinä viimein. Hän on sulkenut ovensa
+sekä sinulle että minulle, ja minä vihaan häntä, Liv, -- niin, minä
+vihaan häntä".
+
+Hän katseli Livin puoleen. Tällä oli kyyneleitä silmissään. Hän nousi
+puoleksi sängyssä, katseli Aslakia niin kummallisen surumielisesti,
+niin totisesti ja hellästi, että Aslakin tuli oikein paha olla. Tätä
+silmäystä hän muisti niin hyvin; tuolla lailla oli hän katsellut sinä
+iltana Haugenissa, lukiessansa hänelle Raamatusta, ja tuo silmäys oli
+ollut hänen mielessänsä siitä ajasta asti.
+
+"Vieläkö kannat vihaa sydämessäsi?" kuuli hän Livin lausuvan ja niin
+lempeästi. "Kuule nyt totuuden sana minulta", jatkoi hän, tarttuen
+Aslakin käsivarteen, "Gunnar, hän, joka kerran oli minun isäni, hän on
+katunut ja taistellut koko elin-aikanansa, mutta mitä sinä olet
+tehnyt?"
+
+Aslak vaipui alas penkille ja sanoi matalalla äänellä, kätkien kasvot
+käsiinsä:
+
+"Sinä olet oikeassa, sinä saat opettaa minua sinun kaltaiseksi". Aslak
+jäi hetkeksi istumaan. "Milloinka me sitten lähtisimme sinne?" sanoi
+hän yht'äkkiä ja katseli Liviä.
+
+"Kohta, jos tahdot, minä olen valmis".
+
+"Ei, sinun pitää maata tämä päivä voimistuaksesi, niin lähdemme
+huomenna".
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+
+"Hääkellot soivat eräänä hiljaisena sunnuntai-aamuna, vaan tiellä ei
+näy kärryjä eikä hevosia eikä soittajia, eikä koreita häävieraita.
+Kirkonportailla seisoo miehiä ja naisia. He kuiskailevat keskenänsä
+yhtä ja toista ja katsahtavat välistä sisään aukiolevasta kirkon
+ovesta. Kirkko on väkeä täynnä. Siellä vihkii ja siunaa pappi Aslak
+Braaten'in, nuoren miehen Haaland'in talosta, ja Liv Gunnarintytär
+Haugen'in. Mistä olivat tulleet, ei kukaan tietänyt, mutta huhu siitä,
+mitä oli tapahtunut naapuriseurakunnassa vuosi sitten, eli vielä
+muistossa ja viritettin uudestaan. Ihmiset katselivat uuteliain silmin
+noita molempia, jotka käsityksin kulkivat kirkon laattiaa myöten ja
+sitten, virren päätettyä, tietä myöten. Ei kukaan ole käsketty kestiin,
+ei kukaan sano heitä tervetulleiksi uuteen kotiin, ainoastaan lintuset
+visertelevät puissa ylt'ympärillä, pihlaja näyttää punaisia rypäleitään
+ja koivu hajoittaa lehtiänsä heidän jalkojensa eteen. Aslak on puettu
+vanhaan nuttuun, uuden myi hän ruo'asta kun Liv oli sairaana. Mutta
+sydämmensä on niin keveä tänään, ei hän huoli nutusta eikä jutusta,
+jota kerrotaan hänen ohitse kulkiessaan. Liv on myös vanhoissa
+liivissä, mutta paitansa on hän pessyt lumen valkoiseksi, Ei hänenä
+ole solkia eikä renkaita, mutta mitäs niistä nyt kun on saanut
+sydämmeltänsä pois taakan, joka on häntä rasittanut kauan aikaa. He
+eivät puhuneet paljon keskenänsä sinä päivänä, mutta pudistivat usein
+toinen toisensa käsiä. Liv oli sitten istunut kauan aikaa kehdon
+vieressä, jossa lapsi nukkui, ja katsellut sitä. Hän oli kumartunut sen
+yli ja kauan aikaa ollut siinä asemassa. Sitten oli hän sanonut
+Aslakille:
+
+"Meillä on paljon ajattelemista tänään ja paljon, josta saamme pyytää
+Jumalalta anteeksi".
+
+"Niin on", oli Aslak vastannut.
+
+Iltapäivällä tuli hän sisään kirja kainalossa. "Olen lainannut sen
+isännältäni", sanoi hän, "tahdotko lukea minulle vähäisen?"
+
+Liv otti Raamatun ja kävi istumaan.
+
+"Lue sama paikka, jota kerran luit, tuosta tuhlaaja-pojasta", sanoi
+Aslak, "minusta se sopii paraiten".
+
+Ja Liv luki, ja Aslak kuunteli, ja niinkuin ennen Haugenissa sanat
+nytkin sattuivat häneen niin syvästi että hän kätki kasvonsa; mutta
+hänessä oli kuitenkin enemmän rauhaa nyt kuin silloin.
+
+"Onpa tuo kertomus kaunis, kun vaan olisi yhtä todenperäinen kuin
+kaunis, niin -- Luuletko että Jumala minusta huolisi jos nyt tulisin?"
+kysyi hän ikäänkuin itseksensä, tuijottaen eteensä.
+
+"Sen Hän varmaankin tekee jos uskot Häneen", vastasi Liv.
+
+"En tiedä uskonko", sanoi Aslak; "en ole paljon siitä kuullut
+lapsuudesta asti, mutta sinä saat opettaa minua, Liv, minä tarvitsen
+niin paljon opetusta".
+
+Pian Aslak on tunnettu seudussa ja hänen nimeänsä mainitaan
+kunniottuksella. Hän on väsymätöin työssä, suora sanoissaan, totinen ja
+luotettava. Hän on enimmiten itseksensä eikä huoli paljon leikistä ja
+huvituksista. Liv hoitaa taloa, kasvattaa Gunnaria, neuloo ja kutoo
+niin paljon kuin jaksaa, jotta ansaitsevat sen verran että tulevat
+toimeen. Kaikki käy niinkuin ennen Haugenissa, mutta Aslak sitä ei
+varmaankaan huomaa. Hän ei istu enää sormet korvissa eikä torku Livin
+lukiessa Raamatusta; sillä Aslakissa usko herää, vaikkapa kaikki vielä
+on hämärätä hänelle. Liv on puhunut paljon hänelle Gunnar-isästään,
+vaan ei Aslak tahdo ottaa sitä kuullakseen. Itse on Liv kulkenut ympäri
+seudussa kuulustelemassa kuinka oli hänen isänsä laita. Yhtä ja toista
+on hän saanut tietää ihmisiltä, jotka olivat tulleet tunturin toiselta
+puolelta. Gunnar Haugen, kertoivat he, oli aivan toisellainen nyt kuin
+ennen: Hänen hiuksensa olivat käyneet aivan harmaiksi tällä lyhyellä
+ajalla ja hän näytti hyvin vanhalta. Mutta tuo tumma varjo oli
+poistunut hänen kasvoistansa. Hän oli ystävällisempi ja puhui ihmisten
+kanssa useammin kuin ennen. Muutamia päiviä tuon tapauksen jälkeen
+tyttären kanssa, oli joku tullut Haugeniin ja oli ohitse kulkiessaan
+kuullut jonkun ikäänkuin valittavan siellä. Vieras oli astunut sisään
+ja siellä Gunnar makasi sängyssä liikkumatonna, avutonna. Hän oli
+useita päiviä perätysten saanut ryömiä takan luo keittämään vähän
+ruokaa henkensä säilyttämiseksi. Gunnar oli ollut kauan sairaana, oli
+pyytänyt pappia luoksensa ja neuvotellut pitkiä aikoja tämän kanssa.
+Kun hän nousi vuoteeltansa oli hän niinkuin muuttunut toiseksi
+ihmiseksi. Häntä nähtiin useammin kylässä ja hän oli silloin aina
+hetken aikaa papin luona. Tyttärestään ei hän koskaan puhunut eikä
+kukaan uskaltanut kysellä myöskään. Huhu tiesi kuitenkin, että hän oli
+kysellyt Liviä missä vaan oli sopinut.
+
+Livin sydän tykytti, kun hän sen kuuli. Herra Jumala, jos hän tietäisi
+Livin olevan niin likellä -- mutta vielä hän ei tohtinut mainita
+mitään, niin kauan kuin Aslak oli vastahakoinen.
+
+Aslak Braaten oli ollut yli kuukauden ajan uuden isäntänsä luona. Kesä
+oli kulunut, sato korjattu. Silloin kävi Aslakin mieli synkäksi ja
+kolkoksi. Liv huomasi sen ja oli vähän aikaa ääneti siitä. Vihdoin
+kysyi Liv oliko hän sairas.
+
+"En ole juuri sitäkään", vastasi hän. Mutta eräänä päivänä, kun hän oli
+tavallista synkempi, sanoi hän:
+
+"Minä en tahdo salata sinulta, Liv, että minun täytyy päästä matkoille
+taas. En voi enään olla tässä kuumassa laaksossa". Liv tuskastui
+kuullessansa sen, mutta salasi sitä sanoen:
+
+"En tahdo sinua estää, mutta tulet kai takaisin?"
+
+"Epäiletkö sitä kun sinä olet täällä?" sanoi hän, "minä pyrin vaan ulos
+vilpoittelemaan hiukan ja samalla voisin viedä kehruusi myytäväksi".
+
+Näytti siltä kuin Aslak olisi tuntenut raittiin tuulenpuuskan
+ympärillänsä kun hän seisoi laukku selässä ja sauva kädessä valmisna
+lähtemään. Silmänsä loistivat ja jalka astui niin kepeästi.
+
+"Pysy kaukana mustalaisten tieltä, äläkä kulje kenenkään seurassa",
+sanoi Liv, kun Aslak astui kynnyksen yli.
+
+"Sen sulle lupaan", sanoi Aslak ja katseli ikävöiden vihriäistä
+vuoren-rinnettä. Pian kuuli Liv jonkun laulavan tuolla mäellä, jotta
+tunturissa kaikui, ja siellä kulki Aslak, pitkänä ja solakkana,
+matkasauvaa heiluttaen. Mutta Livin mieltä ahdisti, hän painoi kätensä
+rintaa vasten ja katseli kostein silmin Aslakin jälkeen.
+
+Noin viisi viikkoa oli kulunut, mutta vielä Aslak ei ollut palannut.
+Liv oli katsellut ulos ikkunasta aamuin ja illoin, vaan ei kukaan
+tullut eikä kukaan laulanut vuoren rinteellä myöskään. Eikä Liv
+kuitenkaan ollut tuskissaan, sillä hän tiesi niin varmaan, ettei Jumala
+sallisi Aslakin joutua harhateille nyt, hän oli niin palavasti
+rukoillut sitä sekä varhain että myöhään.
+
+Eräänä iltana, kun Liv istui tuudittamassa lastansa, kuuli hän jonkun
+valittavan käytävässä. Hän hyppäsi tuolilta ja avasi oven. Siinä seisoi
+Aslak kalpeana ja vapisevana vanhan vaimon seurassa, jota hän melkein
+veti jälkeensä. Liv tunsi vaimon; se oli sama, jota Aslak oli sanonut
+äidiksensä. Hän oli verinen kasvoiltaan, vaatteet savessa ja liassa ja
+hän valitti haikeasti. Liv katseli puoleksi säikähtyneenä Aslakia.
+"Minä löysin hänet tuolta pohjoispuolelta", lausui Aslak synkästi, "hän
+makasi tainnoksissa maanvierimän alla ja koko joukko ihmisiä seisoi
+hänen ympärillään. Mutta laita nyt hänelle sija kamarissa niin pian
+kuin mahdollista". Aslak varovasti asetti äitin istumaan penkille,
+mutta tämä vaipui hänen syliinsä. Suuri haava oli otsassa ja sääret
+olivat ikäänkuin muserretut. Liv pesi hänet puhtaaksi ja sitten hän
+pantiin sänkyyn. Hän ummisti silmänsä, mutta valitti yhtä mittaa. Liv
+oli mennyt lapsen luo ja käski Aslakin sanoa mitä tarvittaisiin. Mutta
+Aslak istui sängyn laidalla katsellen äitiänsä kyynelsilmin. Hän makasi
+kuin kuolon kamppauksessa, välistä hän nauroi ja sitten taas valitti.
+Yht'äkkiä avasi hän silmänsä, katsellen huonetta.
+
+"Aslak -- onko Aslak täällä?" kysyi hän ikäänkuin peloissaan.
+
+Aslak tarttui hänen käteensä.
+
+"Oletko sinä Aslak?" sanoi hän nousten puoleksi sängyssä, ja tuijotti
+häneen, "onko totta että olet myynyt itsesi Burolle? [Mustalaiset
+nimittävät omalla kielellään talonpoikaa 'buro'ksi'.] He sanoivat, nuo
+juoru-akat, että olit myynyt itsesi, mutta minä löin heitä vasten
+naamaa, jotta toinen heistä meni tainnoksiin. Silloin syöksivät minun
+päälleni, mutta minä löin vastaan, kunnes vierin alas. Poikani ei ole
+myynyt itseänsä Burolle". Aslakin veri rupesi kuohumaan, mutta hän ei
+liikahtanut paikasta. Guro makasi mutisemassa itsekseen: "poikani on
+pulska ja rohkea, hän ei ole häväissyt sukuansa. Sukumme on puhdas niin
+pitkältä kuin minä muistan. Isäni kokosi meidät vuorijärven rannalle,
+sanoi meille jäähyväiset ja souti sitten ulos järvelle kivi kaulassa ja
+upotti itsensä. [Katso Eilert Sundt'in kirjaa mustalaisista siv. 90.]
+Hän otti meiltä silloin sen lupauksen, että meidän tuli olla uskolliset
+suvullemme ja uskonnollemme, ja minä lupasin sen, ja minun puolestani
+suku on puhdas. Poikani teki saman lupauksen, ja poikani on
+korkeavartaloinen ja uljas. Hän on tappanut Gunnarin ja kostanut
+isänsä. Hän nauraa Burolle, hän vihaa Buroa ja kaikkea, mitä Burolla
+oli. Kerran meidän sitten tulee kokoontua suurien esi-isiemme kanssa
+sinne, josta olemme tulleet, kaukaiseen etelään, josta meidän pitää
+koko maailmaa hallita". [Näin kertovat mustalaiset itse.]
+
+Hänen äänensä heikontui heikontumistaan, viimein hän makasi
+ummistunein silmin ja liikutti ainoastaan huuliansa. Pelko valloitti
+Aslakin, hän ei uskaltanut ääntääkään, kumartui vaan kuunnellakseen
+äidin hengenvetoa. Hän hengitti, mutta hyvin raskaasti. Yö pimeni
+pimenemistään. Kuu nousi kukkuloiden yli ja muutamia vaaleita säteitä
+sattui sänkyyn, missä Guro makasi. Tästä hänen kalpeat kasvonsa kävivät
+vielä kalpeammiksi. Nyt hän nousi istumaan sängyssä ja katseli
+kummastellen tuota vaaleata valoa. Sitten hän yht'äkkiä rupesi tekemään
+ristinmerkkiä rintaansa ja kaikenlaisia outoja temppuja.
+
+"Katso -- katso tuolla", sanoi hän osoittaen kuuta, "Alako!" [Alako on
+mustalaisten Jumala. Hän asuu kuussa. -- Katso Eilert Sunt'in kirjaa,
+siv. 105.] Hän katsoa tuijotti hetken aikaa ja kasvonsa ikäänkuin
+kirkastuivat. Hän kaatui selällensä ja huusi: "se kasvaa, kasvaa, Alako
+voittaa -- miekka ja keihäs on hänen käsissään, hän lyöpi sekä Beng'in
+että Gern'in [Perkele ja Kristus, Alakon viholliset. Katso Sundt'in
+kirjaa, siv. 106.] maahan, mutta minua hän ei lyö, minut on hän nostava
+luoksensa; sillä minä en ole koskaan ollut ristitty. En ole minä heitä
+pettänyt; sillä minä en ole koskaan ollut kastettu". Hän nauraa hohotti
+ja jäi sitten makaamaan niinkuin unen horroksiin. Aslak värisi, kylmä
+hiki nousi hänen otsallensa ja kätensä tarttuivat kovasti sängyn
+laitaan. Hänen mielensä oli muuttunut niin oudoksi ja rajuksi. Guro
+hengitti yhä raskaammin, välistä kuului niinkuin hän olisi itkenyt
+unessa. Hän vapisi niin että sänky tärisi, ja rupesi heittäymään sinne
+tänne ja lyömään käsivarsillaan. Hän houraili vallan. Välistä hypähti
+hän kiljuen ja laski kädet poikansa kaulaan.
+
+"Kätke minut, Aslak! Kätke minut!" huusi hän -- siellä he tulevat".
+
+"Kuka, äiti?" änkytti Aslak ja hiuksensa nousivat pystyyn kauhusta.
+
+"Etkö näe häntä? siinä hän seisoo, -- isäsi. Hänen vieressänsä on tuo
+mahtava henki. He uhkaavat minua, Aslak -- siellä he tulevat". Ja
+kiljuen kätki hän päänsä Aslakin rintaa vasten. "He sanovat ett'eivät
+tahdo ottaa minua, jos en kosta heitä. Minä lupasin polttaa hänen
+talonsa -- minä en ole sitä tehnyt -- sinun pitää tehdä se, Aslak --
+heti -- heti. Minä olin juuri matkalla nyt, mutta sinä estit minua.
+Joudu, ota koko joukko mukaasi -- he oleskelevat talossa tuolla
+pohjoisessa päin. Sytytä nyt niin että valkea räiskyy -- kuuletkos --
+kuuletkos".
+
+Näytti kuin silmänsä olisivat olleet puhkeemaisillaan päästä, hän
+vääntelihe kuin suonenvedossa ja pusersi käsillänsä Aslakin käsivarsia,
+vavisten koko ruumiissaan.
+
+"Minä en saa rauhaa -- eikä autuutta -- muista hänen ilkeä työnsä --
+lupaa se -- lupaa se".
+
+Hänen suunsa oli kuohussa, hän huusi mielettömästi. Aslak oli noussut
+seisaalleen, hän oli kuin noita. Veri kuohui hänen suonissansa ja
+kaikki pyöri hänen edessään. Hän ei tietänyt mitä sanoi tai mitä teki.
+
+"Minä lupaan sen", änkytti hän ja piti äitiä sylissään.
+
+"Sano se vielä kerta -- mahtava henki sua kuuntelee, Aslak", huusi Guro
+korkealla äänellä, nostaen kättänsä.
+
+"Minä lupaan sen", toisti Aslak ja hikihelmiä vieri hänen poskiansa
+myöten. Guro vaipui jälleen sänkyyn, käsivarret painuivat alas ja hän
+makasi tainnoksissa.
+
+"Kas! varjo poistuu, minä olen vapaa -- olen vapaa --" huusi hän
+yht'äkkiä. Hetken päästä kuiskasi hän: "kuinka pimeätä täällä on --
+kuinka täällä humisee -- onko täällä kukaan? Missä olet, Aslak?" Hän
+haparoi käsillään Aslakia. "Missä olet, Aslak?"
+
+Aslak kumartui hänen yli.
+
+"Täällä olen", sanoi hän.
+
+Guro katseli häntä pienillä ympyriäisillä silmillään.
+
+"Tuossa hän seisoo pitkänä ja solakkana, ja hänkö myisi itsensä
+Burolle; Hän vihaa heitä ja sukumme on puhdas. Kuinka uljas hän on ja
+hän rakastaa äitiänsä". Näin hän makasi taas hetken aikaa. "Anna mun
+suudella sinua", sanoi hän hiljaa, nousi sen verran että kosketti hänen
+huuliansa, sitten vaipui hän alas ja oli kuollut.
+
+Liv seisoi tuvassa aivan likellä ja ovi oli auki. Hän oli nähnyt
+Aslakin seisovan kalpeana ja raivoisana, outo tuli silmissään, hän oli
+kuullut Aslakin lupauksen. Se leikkasi kuin miekka hänen sydäntänsä.
+Hän luuli niin varmaan valloittaneensa Aslakin, mutta nyt oli hän
+kadottanut hänet jälleen. Ja isä! Kumpi nyt oli valittava. Hän seisoi
+hetken aikaa liikkumatonna, äänetönnä pelosta ja katseli kamariin,
+missä Aslak istui. Sitten hän kääntyi. Hän oli kuolon kalpeana, mutta
+kasvonsa osoittivat, että hän nyt oli valinnut. Ei yhtään kyyneltä
+näkynyt hänen suurissa, kirkkaissa silmissään. Hiljaa astui hän ulos,
+sitoi päähän karvaisella reunuksella varustetun myssyn, pukeutui
+lämpöseen röijyyn, pisti lihaa ja leipää sen alle. Meni sitten nopeasti
+kehdon luo, kääri lapsen lämpöisiin vaatteisin ja sitoi sen selkäänsä
+niinkuin menneinä aikoina. Varovasti sulki hän oven, otti sauvan
+käteensä, heitti sukset olalleen ja lähti näin kotoa pois kylmänä
+talvi-iltana ennenkuin aurinko vielä oli noussut.
+
+Mutta Aslak istuu kotona kuolleen äitinsä luona ja uskaltaa töin tuskin
+hengittää. Oliko hän kuollut? Mitä oli hän puhunut? Oliko kaikki pahaa
+unta vaan? Hän pyyhki silmiänsä, ikäänkuin poistaaksensa tuota näkyä,
+mutta tuossa äiti makasi kylmänä ja kalpeana ja hänen suudelmansa
+poltti vielä Aslakin huulia. Hän juoksi tupaan huutamaan apua, mutta
+hän ei nähnyt Liviä. Hän juoksi kehdon luo, mutta lapsi oli poissa.
+
+Hän horjui kamariin, sängyn luo, jossa äiti makasi, heittäysi hänen
+päällensä ja makasi siinä niinkuin hengetönnä.
+
+Ja nyt Liv kiitää suksilla tunturilakson yli.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+
+Tuossa on tunturilakea, suuri ja avara, joka viettää sinne päin, missä
+Haugen onpi. Lumimerestä nousee siellä täällä huippuja paljaina ja
+harmaina, jotka katselevat totisesti ympärilleen. Noin tuo huippu on
+seisonut vuosien kuluessa, niinkuin kuningas lumisessa valtakunnassaan.
+Harvoin vieras lähestyy hänen kylmää ja kolkkoa kotoansa, joskus joku
+mies kentiesi, laukku selässä, kulkee ohitse, pysähtyy hetkeksi,
+värisee ja kiitää sitä nopeammin alas kyliin päin. Muuten ainoastaan
+peurat suurissa laumoissa tanssivat avarilla lakeilla ja raapivat
+jaloillaan, löytääksensä lumen alta hiukan sammaleita. Mutta
+tunturillakin on tarinansa. Se on nähnyt väijyvän pyssymiehen, nähnyt
+pulskan, rohkean nuorukaisen, ja orjailevan raukan, taakka selässä. Se
+on kuullut monta hupaista laulua, monta pamahtavaa laukausta, vaan
+myöskin tuskan ääntä, kun vanhus on vaipunut uupuneena sen juurelle tai
+vieras eksynyt sumuhun, paleltuen, sydän kauhistusta täynnä, kun tie ei
+ollut löytyvissä. Tunturi oli kaiken tuon kuullut ja nähnyt ja
+muistojansa koonnut pitkien aikojen kuluessa, vuosien vieriessä, mutta
+se on ääneti ja nousee lumimerestä paljaana ja kovana, ankaralla
+katsannolla.
+
+Tänä päivänäkin se olisi voinut kertoa tarinan eräästä miehestä, joka
+muutamia vuosia sitten lähti tätä tietä villiytyneellä katsannolla,
+paljaalla rinnalla lumituiskussa ja veitikan tuike tummissa vilkkaissa
+silmissään. Hänen oli mentävä Haugeniin Gunnarin luo kiittämään
+viimeisestä olostaan, mutta kosto kyti silmissä ja sydämmessä. Tuota
+tarinata olisi hän kuunnellut, tuo nainen tuolla huipun juurella, sillä
+tiesipä hän että se mies pian tulisi, tälläkin kertaa käydäkseen
+Haugenissa ja tälläkin kertaa kosto silmissä ja sydämmessä.
+
+Liv seisoo kallioseinän juurella, silmät käden varjossa, katselee,
+etsiskelee hän niitä kiviä, jotka osoittavat oikeata tietä. Posket ovat
+punaset ja raittiit, sillä tuuli on puhaltanut ruusuja niihin. Silmä
+katsoo vakaasti eteensä ja näyttää niin tyyneltä pitkien ripsien
+suojassa, joihin lumihiuteita on tarttunut. Pelko ei enää ahdista hänen
+sydäntänsä, vaikka se on katkeemaisillaan. Hän taisi ja hän tahtoi
+pelastaa isänsä, vaikkapa oman henkensä uhalla. Sitten hän oli tehnyt
+tehtävänsä. Liv on kaunis seisoessaan tuossa suksillansa, pitkä ja
+solakka, voimalliset kasvot ylöspäin nostetut, kultainen tukka otsalla
+taaksepäin käännetty, nojaten sauvaansa toisella kädellä ja toisella
+suojaten silmiä päivältä. Hän huo'ahtaa, katsoo onko lapsen hyvä ja
+lämmin ja kulkee sitten eteenpäin vaarallisella matkallaan. Hän edistyy
+alussa verkalleen, mutta pian käypi kulku nopeammin ja sitten kiitää
+Liv mäkeä alas. Hän kallistaa ruumistansa eteenpäin, silmät katsovat
+suurina, tarkkoina, suu on puoleksi avoinna, kun hän lähtee menemään
+alas. Tuuli lyö häntä vastaan, melkein ahdistaa hänen henkeänsä, ja
+leikkii hajoitetuilla hiuksillaan, jotka valuvat olkapäille, ja lumi,
+joka pyryttää suksien jäljistä kuin valkoinen pilvi, kiertää hänen
+vartalonsa kylmään valkoiseen vaippaansa.
+
+Ja huiput ja kalliot ja linnut ilmassa ja vuorikoivut ja pensaat
+katselevat ällistyen nuorta reipasta vaimoa, joka rientää salaman
+nopeudella heidän ohitse. Ilta lähestyy kun Liv seisoo rinteellä, josta
+nähdään Haugen ja kylä siellä alhaalla. Sukset on hän taas heittänyt
+olalleen. Aurinko menee maille ja hän katselee kuinka sen säteet
+loistavat laakson yli, vaan Haugeniin ne eivät pääse, vuori luopi
+varjonsa siihen ja siellä on yhtä pimeätä ja kolkkoa kuin ennen.
+Seisoikohan Gunnar ovessa vai eikö hän vielä ole tullut pellolta? Vai
+seisoiko hän yksinänsä takan ääressä, katsellen hohtaviin hiiliin ja
+ajatellen eksynyttä tytärtään, mitäpä Liv tiesi! Hän sanomattomasti
+ikävöi päästäksensä alas vaan katsomaan kuinka siellä oli laita. Mutta
+tuntui kuitenkin kuin jalka ei uskaltaisi astua sinne päin. Hän istui
+kalliolle, otti lapsen syliinsä, katseli sitä ja tuuditti sitä
+käsivarsillaan. "Kyllä sinä nytkin saat tietä raivata", sanoi hän
+suudellen lasta. Ja siinä istuu nyt Liv, katsellen kotoseutujansa,
+joita hän ei ollut nähnyt siitä illasta asti, jona lähti ulos avaraan
+maailmaan, kun isänsä oli hänet talosta karkoittanut. Kuinka hän
+rakasti tätä seutua! Kuinka hän rakasti isäänsä! Kauan ei hän istu.
+Aslak voisi tulla ennenkuin aavistaakaan, kuinka hänen siis olisi aika
+levätä? Ja nyt taas astumaan alaspäin mullassa ja kivistössä polulle
+asti.
+
+Gunnar istui takan ääressä lepäämässä päivän työstä. Monta ajatusta
+juolahti hänen päähänsä kun hän istui tuossa, heittäen silloin tällöin
+oksaa tuleen. Mutta tuvassa oli niin rauhallista ja rauha kuvautui
+vanhuksen kasvoissakin; vaikka olivat surumieliset, oli niitä kumminkin
+hyvä katsella. Silloin hän herätettiin mietteistään, joku koputti
+ikkunan ruutua. Hän nousi ja avasi ikkunan, nähdäksensä ken siellä oli.
+Hän näki vaimon siinä seisovan, mytty sylissä, vaan kasvojen muotoja
+hän ei voinut nähdä pimeässä.
+
+"Kuka se on?" kysyi hän. Silloin kuului kummallisen hellä ääni alhaalta
+lausuvan:
+
+"Nimeni on Liv ja muinoin sanottiin minua tyttäreksesi."
+
+Gunnar piti pöydästä kiinni, ett'ei hän vaipuisi maahan, ja veri nousi
+hänen kasvoihinsa. Mutta kohta juoksi hän ulos portaille ja ojensi
+kätensä Liville.
+
+"En tohdi mennä tupaan ennenkuin itse pyydät minua", sanoi sama ääni
+taas.
+
+"Tule -- tule --" kuului vastaus ja Gunnar tarttui tyttärensä
+käsivarteen ja talutti häntä sisään. Liv jäi seisomaan oven suuhun ja
+hänen sydämmensä tykytti kovasti.
+
+"Täällä on yksi vielä, joka rukoilee puolestansa", sanoi hän ja ojensi
+lasta isälle. "Nyt olemme vihityt", lisäsi hän matalalla äänellä, "etkö
+siis tahdo tunnustaa tyttäresi poikaa?"
+
+Gunnar otti lapsen sanaakaan sanomatta, otti sen vaan syliinsä ja
+katseli sen kasvoja. Pian vieri suuria kyyneleitä Gunnarin kasvoja
+myöten. Hän pyyhki niitä pois, mutta toisia tuli sijaan ja ne tippuivat
+nukkuvan lapsen päälle. Hän tarttui Liv'in käteen ja vei hänet takan
+ääreen, otti siitä palavan puun ja valasi sillä Liv'in kasvoja.
+
+"Herra Jumala, sinä se todellakin olet!" sanoi hän kyynelsilmin, "kuinka
+laihalta ja vanhalta näytät. Mutta lämmitä itseäsi -- istu --
+tyttäreni".
+
+Hän pusersi Liv'in kättä kerta toisen perästä, eikä voinut oikein
+hallita ääntänsä. Liv oli täll'aikaa seisonut äänetönnä isäänsä
+katsellen. Hän oli nähnyt kuinka hänen tumma tukkansa nyt oli hallan
+panema, kuinka lempeät hänen kovat kasvonsa olivat ja kuinka tuo ennen
+kallistunut pää nyt oli pystyssä. Jumalalle kiitos, mitä hän oli
+kuullut oli siis totta.
+
+Hän ikäänkuin heräsi Gunnarin sanoista kun tämä veti hänet takan luo.
+
+"Täällä ei ole aikaa enää sinun eikä minun istua nyt, isä", sanoi hän
+vapisevalla äänellä, molemmin käsin tarttuen hänen käsivarteensa, ja
+sanat tulvailivat hänen huulillensa, -- "pian hän on täällä -- Aslak.
+Hänellä on pahaa mielessä -- hän tulee koko joukon kanssa -- he aikovat
+polttaa sinulta talon. Tule -- joudu kylään ja ole siellä tänä yönä.
+Minä otan häntä vastaan; sillä minulle ei hän mitään tee. Mutta sinut
+hän tappaa jos saavuttaa -- joudu isä kylään -- mutta älä sano mitään,
+älä kerro sitä -- älä luule liian pahaa hänestä tämän tähden -- he
+ärsyttävät häntä ehtimiseen, mutta hän ei ole paha sydämmestään -- usko
+minua, hän ei ole niin paha".
+
+Liv ei jaksanut enää, hän vaipui isänsä rintaa vasten ja itki
+nyyhkytti.
+
+Gunnar oli noussut, hän seisoi kuin kivettyneenä. "Onko tämä totta?"
+kysyi hän.
+
+"Se on totta," sopersi Liv.
+
+Hetken aikaa Gunnar seisoi siinä, sitten nosti hän päätänsä
+huolettomasti ja sanoi: "Tulkoon, hän on minut löytävä".
+
+Liv heittäysi isänsä kaulaan. "Älä tee niin! Älä tee niin, minä tulen
+onnettomaksi koko elin-ajakseni."
+
+Gunnar pusersi hänen kättänsä ja lausui totisesti:
+
+"Haugenissa olen elänyt siitä asti kuin ihmiseksi tulin. Haugenissa
+tahdon myös kuolla".
+
+Yht'äkkiä pisti Liv'in päähän ajatus. Hän hypähti pystyyn, silmänsä
+loistivat.
+
+"No, minä juoksen kylään vaikka kaatuisinkin tielle. Minä kokoon
+ihmisiä, -- he ottavat hänet kiinni -- kiinni hänet ottavat, vaan sama
+se -- sinut minä pelastan, vaikka kadotankin hänet. Minä luulin
+hänestäkin olevan toivoa, mutta nyt kadotan hänet -- sinä olet
+pelastuva, isäni".
+
+Hän aikoi rientää ulos, mutta Gunnar asettui oven eteen ja pidätti
+hänet.
+
+"Sinun pitää jäädä tänne luokseni, Liv", sanoi hän korkealla äänellä,
+"jos kerran lukitsin oven, että et pääsisi sisään, tahdon nyt lukita
+sen, että et pääse ulos".
+
+Liv vaipui penkille, kätki kasvonsa käsiin ja itki niin rajusti, ett'ei
+Gunnar millään lailla voinut häntä hillitä. Mutta se olikin koko sielun
+taistelu, joka nyt suli kyyneliksi. Kun hänen mielensä taas asettui,
+oli hän aivan hiljaa. Hän istui hetken aikaa ikäänkuin miettien jotakin
+itsekseen ja hengitti vaan raskaasti. Sen perästä sanoi hän tyynesti
+isälleen:
+
+"Jos tahdot noudattaa minun neuvoani, isä, niin ota häntä
+ystävällisesti vastaan kun hän tulee. Pane liina pöydälle, sytytä
+kynttilät ja tarjoo hänelle illallista, ehkä rupee hän epäilemään".
+
+Gunnar ei kohta vastannut. "Siinä on järkeä puheessasi", sanoi hän
+viimein, "minä teen niin tyttäreni".
+
+Ja nyt on kaikki valmistettu yö-vieraita varten. Lumivalkoinen liina
+on pöydälle levitetty ja kynttilät palavat raskaissa hohtavissa
+messinki-jaloissa. Tuli väistyy takassa ja pata kiehuu, ja pöydän
+ääressä istuu Liv, lapsi sylissään, sekä hänen edessänsä Gunnar. He
+puhuvat menneistä ajoista. Mutta kun vaan tuulen puuskakin koskee
+talohon, säpsähtävät he ja kuuntelevat, henkeänsä vetämättä, oliko
+Aslak joka tuli. Muuten eivät pelänneet, olisi voinut sanoa että rauha
+ja ilo vallitsi näissä molemmissa nyt kun olivat toisensa löytäneet.
+
+"Sanoppas nyt, Liv, kuinka olet elänyt koko tämän pitkän vuoden?" sanoi
+Gunnar, taputtaen tyttärensä kättä.
+
+"Se on pian kerrottu, isä", vastasi Liv. "Tuona iltana, sä tiedät,
+menin, tietämättä mihin, niin kauas vaan kuin jalat kannattivat, ja
+sitten vaivuin viimein tien viereen aidan juureen, ja sinne jäin
+makaamaan seuraavaksi päiväksi. Olen sitten kulkenut talosta toiseen
+aina tuonne itäänpäin, jossa tiesin Aslakin ennen olleen. Ehkä hän taas
+oli pyrkinyt sinne. Mutta en häntä löytänyt. -- En ole kerjännyt, isä;
+muutamia killinkiä minulla oli taskussani, ja joskus annoin jonkun
+vaatekappaleen ruo'asta. Mutta talvi läheni ja oli kylmä -- -- hs! eikö
+ollut joku portailla, olin kuiskaamista kuulevinani -- -- ei, se oli
+vaan tuuli. Niin sitten sairastuin ja tulin vuoteen omaksi eräässä
+talossa siellä. Pikku Gunnar syntyi ja, voitko sitä uskoa, ihmiset
+olivat niin hyviä minua kohtaan. Mutta minulla ei ollut mitään rauhaa,
+kevään lähestyessä ja ilman heltyessä käärin lapsen vaatteisin ja
+sidoin sen selkääni sekä läksin kulkemaan. Viimein löysin kun löysinkin
+Aslakin, ja hän oli niin hyvä ja hellä minua kohtaan. Niin, sinä voit
+uskoa minua kun sanon, ett'ei kukaan olisi voinut olla, parempi minua
+kohtaan, kuin Aslak silloin oli". Ja Liv kertoi heistä kaikki, ja, joka
+kerta kun hän mainitsi Aslakin nimen, hellitteli hän erityisellä
+hellyydellä tuota nimeä. Sanat soivat silloin aina niin hempeästi,
+jospa surullisestikin. Gunnar kuunteli Livin kertomisia, pöytään
+nojautuneena ja katsellen maahan. Vähän aikaa sen perästä nosti hän
+päätänsä ja katseli kauan ja hellästi Liviä. Sitten ojensi hän kättään
+sanoen:
+
+"Sinä olet pyytänyt minulta anteeksi, Liv, mutta nyt täytyy minun
+pyytää samaa sinulta. Tarkoitukseni oli hyvä sinä iltana, usko minua,
+tarkoitukseni oli hyvä. En tohtinut tehdä toisin kuin tein, vaikka
+silloin repäsin itsestäni omaa lihaani ja vertani. Nyt olen oppinut
+katselemaan elämätä toisin kuin silloin, nyt en ole enää Jumalaa
+ankarampi. Ihmiset tässä seudussa tietävät nyt minusta kaikki, ja hyvä
+on että sen tietävät, jotta ei minun tarvitse olla arka ja peloissani
+heistä enää. Nyt voin helpommin hengittää, nyt kun koko maailma tietää
+että olin peto. Ja Aslak on auttanut minua, vaikka hän tarkoitti pahaa.
+Jumala antakoon hänelle anteeksi ja olkoon kiitetty siitä että hän on
+pitänyt suojelevaa kättänsä sinun ja minun yli".
+
+Liv tarttui isänsä käteen, pusersi sitä kovasti eikä nyt enää mikään
+eroittanut näitä molempia.
+
+Yö lähestyi. Nyt kuulivat melua ulkoa. Ovi meni selälleen ja sisään
+juoksi Aslak korskeana ja ylpeänä, mutta kasvonsa olivat kalman
+kalpeat. Hän astui keskelle laattiaa, mutta sinne jäi hän hämmästyneenä
+seisomaan ja katseli ympärillensä. Hän näki valkoisen pöytäliinan,
+kynttilöitä, jotka paloivat jaloissaan, Livin, joka istui tuossa
+kunniaistuimella hänen poikansa kanssa. Hän ei näyttänyt oikein
+käsittävän tätä. Tuossa tuli Gunnar korkeana ja tyynenä ja ojensi
+ystävällisesti hänelle kättä, sanoen:
+
+"Hyvää iltaa, Aslak! tuletko ystävänä vai vihollisenako, vävynä vai
+vieraana Haugeniin tänä yönä?"
+
+Aslakin sääret rupesivat vapisemaan, veri nousi hänen kasvoihin, hän
+puri hampaansa yhteen ja rintansa hengitti raskaasti. Hän katseli
+hämmästyneenä laattiaan. Näin seisoi hän kauan, vaan viimein repäisi
+hän ikäänkuin raivoissaan rintataskunsa auki, jotta lastut ja tulitikut
+lensivät ympäri laattiaa. Hän kokosi niitä yksittäin, heitti ne tuleen
+ja huudahti itku äänessä:
+
+"Vaikkapa ijankaikkisesti minua kiroisit, äiti, en voi tehdä toisin".
+Sitten meni hän Gunnarin luo, silmät maahaan luotuina, ja häpeissään
+kuin märkä koira seisoi hän siinä.
+
+"Lyö minua nyt, Gunnar Haugen", sanoi hän viimein, "tai tee kanssani
+mitä tahdot, minä en ole paikastakaan liikahtava, sillä nyt saat kuulla
+totuuden sanan. Minä etsin sinua pahassa tarkoituksessa, aikoen polttaa
+talosi tänä yönä. Ai'oin tulla tänne yksinäni ja sanoa sinulle uhaten
+ja ylpeästi kaikki mitä isälleni teit. Tahdoin ärsyttää sinua
+tappelemaan kanssani, jotta saisimme nähdä kumpiko on väkevämpi meistä.
+En voinut tehdä sitä muuten. Miksi et lyönyt minua? Miksi varastit
+minulta rohkeuden -- vaan Jumala siunatkoon sinua siitä. Mutta minä
+iloitsin, käydessäni tunturin yli tänään, siitä että sinä syöksisit
+päälleni, tultuani tänne, että löisit minua ja potkisit minua pois;
+minä olen käynyt ikäänkuin horroksissa, ja kuinka minä olen kärsinyt
+tänä päivänä! Mutta nyt -- -- Hyvä Jumala että olet ottanut lapseni
+huostaasi, sitä en unohda. On kuin noituus olisi haihtunut pois minusta
+nyt -- mutta kuinka hauskaa täällä on. Ja sinä, Liv -- mitenkä sinä
+olet tullut tänne? -- vaan sama se. Lyö minua nyt, Gunnar Haugen,
+muuten en saa mitään rauhaa -- lyö minua nyt ennen kuin menen, ja
+Jumala siunatkoon sinua jos tahdot olla hyvä lastani kohtaan". Hän
+tarttui Gunnarin käteen, pudisti sitä hartaasti ja suuteli sitä
+kyynel-silmin. Sitten aikoi hän lähteä, mutta Gunnar pidätti häntä.
+
+"Täällä on vielä tilaa naulassa nutullesi, jos tahdot".
+
+Aslak pudisti päätänsä. Mutta nyt Liv tuli lapsen kanssa.
+
+"Tahdotko taas lähteä pois minun ja poikasi luota, Aslak, niin saan
+kaiketi ruveta sinua etsimään toisen kerran", sanoi hän lempeästi ja
+katseli sydämmellisesti Aslakia. Silloin Aslak ei voinut vastustaa
+enään, hän tarttui toisella kädellään Livin käteen ja toisella
+Gunnarin, ja sanoi:
+
+"Jumala teitä molempia siunatkoon, luulenpa melkein että mustalaisesta
+tulee siivo mies".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monta vuotta on kulunut siitä illasta. Mitä Gunnar oli toivonut,
+saavansa kuolla rauhassa Haugenissa, se on tapahtunut. Aslak ja Liv
+seisoivat hänen vuoteensa vieressä kun hän kuoli. Eikä koko tämän ajan
+kuluessa ole yhtään pahaa sanaa lausuttu Gunnarin ja hänen vävynsä
+välillä. Aslak hallitsee nyt Haugenissa ja on saanut siitä hyvän talon.
+Liv istuu iloisena ja onnellisena tuvassa rukkinsa ääressä, ja pieni
+vikkelä poika leikkii pihalla. Se on pieni Gunnar, joka on kasvanut
+suureksi ja on jotenkin ylpeä kun hän istuu kuorman päällä isänsä
+vieressä ja lähtee kaupunkiin. Mutta Aslakin veri on vielä levotoin ja
+joka kesä, kun on oikein kuumaa, sitoo Liv itse laukun hänen selkäänsä
+ja panee kehruunsa siihen, sillä silloin Aslakin täytyy lähteä
+kiertelemään vanhalla tavallaan. Mutta mitään hän ei kammo niin paljon
+kuin yhtymistä vanhojen seuralaistensa kanssa, eikä hänen jalkansa
+koskaan ole niin kepeä kuin hänen palatessaan, rahoja taskussa, ja
+nähdessään että Liv seisoo ovella odottamassa. Sellaisten kesämatkojen
+perästä on hänen mielensä aina tyynempi. Hän laulaa ja tekee työtä
+varhaisesta aamusta myöhään iltaan, ja tapahtua voi, niinkuin menneinä
+aikoina, että Liv hiipii ylös tunturille viemään hänelle juomaa ja
+juttelemaan hänen kanssansa vilpoisella iltahetkellä, kun hän pellolla
+kaivaa. Tuo vanha kirja on vielä kaapissa ja se otetaan vieläkin esille
+jok'ainoa ilta, ja Liv lukee siitä ja Aslak itse siunaa ruokaa.
+
+Myrskyn ja pimeyden jälkeen on tullut rauhaa ja päivän paistetta. Rauha
+vallitsee talossa, rauha niissä, jotka talossa asuvat.
+
+Jumala suokoon rauhaa meille kaikille.
+
+Tähän päättyy kertomus Livistä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Liv, by Kristofer Janson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LIV ***
+
+***** This file should be named 23237-8.txt or 23237-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/3/2/3/23437/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/23237-8.zip b/23237-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..dc63ffa
--- /dev/null
+++ b/23237-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7074211
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #23237 (https://www.gutenberg.org/ebooks/23237)