diff options
Diffstat (limited to '27788-8.txt')
| -rw-r--r-- | 27788-8.txt | 10739 |
1 files changed, 10739 insertions, 0 deletions
diff --git a/27788-8.txt b/27788-8.txt new file mode 100644 index 0000000..0949340 --- /dev/null +++ b/27788-8.txt @@ -0,0 +1,10739 @@ +Project Gutenberg's Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi, by Various + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi + +Author: Various + +Editor: K. Raitio + +Release Date: January 12, 2009 [EBook #27788] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN TARPEIKSI + +Toimitti + +K. Raitio + + +Kuudes, korjattu painos. + + +WSOY, Porvoo, 1903. + + + +SISÄLLYSLUETTELO. + + +HUOMAUTUKSIA. Kun useissa kansakouluissa arvatenkaan ei ole varaa +hankkia erityistä lukukirjaa n.s. pientenlasten koulua eli kansakoulun +kuusiviikkoista valmistuskoulua varten, vaan käytetään niissä samaa +lukukirjaa kuin varsinaisessa kansakoulussakin, on tähän luetteloon +_vinokirjaimilla_ painettuna kappaleet, jotka tekijän mielestä +soveltuvat _valmistuskoulussa luettaviksi_. + +Kun tätä lukukirjaa ei ole aivottu järjestään luettavaksi, ei +lukukappaleita ole sovitettu sisällyksen puolesta tarkoin +rajoitettuihin ryhmiin. Kuitenkin on pidetty silmällä että ne +kappaleet, joilla on sisällysyhteyttä, seuraavat toisiaan. Alla oleva +ryhmäjako osoittaa, millä pääaloilla kirjan sisällys liikkuu. -- +Luetteloon on myös kappaleen nimen jälkeen sulkujen väliin asetetulla +numerolla osoitettu, mitkä kappaleet sopisivat _toiseen vuorokurssiin_. +Mutta kun vuorokurssijakokin suuresti riippuu koulun muusta +opetusohjelmasta, ei tämä osoitus pyri olemaan muuna, kuin viittauksena +ja ehdotuksena, jota kukin opettaja tarpeen mukaan itsenäisesti +muuttakoon. + +Runokappaleet ovat tähdellä merkityt. + + +Satuja, kertomuksia y.m. helppotajuisia kappaleita +uskonnollis-siveelliseltä alalta. + + Alkulause. + 1. _Pienelle matkalaiselle_.* K. R. + 2. Hiiri ja leijona + 3. Kyyhkynen ja muurahainen,* muk. P. P. (Lasten Kuvalehti) + 4. Korppi ja Kettu. (2) + 5. Koira ja sen varjo,* muk. P. P. (Lasten Kuvalehti) (2) + 6. Kaksi vuohta. (2) + 7. _Viisas hiiri_ + 8. Ylpeä härkä. (2) + 9. Sokea ja rampa. (Aisopos) (2) + 10. Joki ja lähde + 11. _Joki_* + 12. Susi, vuohi ja kaalit + 13. Tattari. Andersen (2) + 14. Halonhakkaaja. K. Schmidtin mukaan + 15. Lähde. (Kyläk. Kuval. 1881) (2) + 16. Tunnon rauha.* Oksanen (2) + 17. Oi, jos oisit sydämeni.* J. H. Erkko + 18. _Adalmiinan helmi_. Z. Topelius + 19. Se on kovaa. (Lasten Kuval. 1891) (2) + 20. _Älä heitä kiveä, se ponnahtaa takaisin_ (englantil. aihe) + 21. Pääskyselle.* F. P. Kemell + 22. Joudu, kevät.* O. J. (Suomen saloilta V) (2) + 23. Tulipalo. (Ruotsin Lärobok f. Folksk.) (2) + 24. Kelpo palvelija. (Saksasta) + 25. _Varo vaatteitasi_. (Läseb. för småskolan) + 26. _Löytö_. (Saksasta) + 27. Lörpötteiijä. (Saksasta) (2) + 28. Karhunnahka. (Saksasta) (2) + 29. Ystävällinen vastaanotto (Mau, Kristill. lukuk.) (2) + 30. _Pieni mierolainen_.* U. v. Schrowe + 31. Korpi kurjalla kotina.* Kant. + 32. Armottoman osa,* Kant + 33. Muinaiset ajat paremmat. Kant. (2) + 34. Oikeakiitos-uhri. (Mau, Kristill. lukukirja) (2) + 35. Herrasmies ja köyhä. (Mau, Kristill. lukukirja) + 36. Kiitollinen poika. (Mau, Kristill. lukukirja) + 37. Suvilaulu.* Suonio (2) + 38. Auringon säde. (Kasvatusopin. San.) (2) + 39. Rukous ruumiin ravinnosta.* Kaarlo Hammar (2) + 40. _Laivapoika_. (Ruotsin Läsebok för folksk.) + 41. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. (Kert. historiasta ja elämästä) + 42. Huolellinen tytär. (Mau, Krist. lukuk.) (2) + 43. Ken unohtaa meidät viimeiseksi. (Kasvatusopin. San.) (2) + 44. _Puuvati_. (Mau, Krist. lukuk.) + 45. Pimiä isoton pirtti.* Kant + 46. Vähä ilo emottomalle käestä.* Kant + 47. Ohoh kullaista kotia!* Kant + 48. Kuva.* P. Cajander (2) + 49. Eli Rem. Z. Topelius (2) + 50. Erotus. (Lasten Kuval. 1890) + 51. _Puhu totta_. (Saksasta) (2) + 52. _Rehellinen poika_. (Saksasta) (2) + 53. Lapsuuden-aikainen muisto. K. R. + 54. Töllin aarre.* Alpo Noponen + 55. Säästäväisyys ja anteliaisuus. (Mau, Krist. lukuk.) + 56. Kymmenen hyvää ystävää. (Lasten Kuval. 1887) (2) + 57. Huolellisesti. (Lasten Kuval. 1887) + 58. Rehellinen työ. (Lasten Kuval. 1893, De ungas tidn. 1902) + 59. Toisin ennen, toisin eilen.* Kant + 60. Puhtaus. (Osittain Alpo Noposen muk.) (2) + 61. Vaarallinen varas. (De ungas tidning, 1902) (2) + 62. Mitä et koskaan kadu. (Kasvatusop. San.) (2) + +Luonnon alalta. + + 63. Karhu. (Ruotsin Läseb. för folkskolan muk.) + 64. Suksimiesten laulu.* Suonio + 65. Ilves. (Dahlström, Naturhist. läsebok) (2) + 66. Susi. (Ruotsin Läsebok för folkskolan) + 67. Hukka, karhu ja repo. (Satuja ja Tarinoita) + 68. Kissa ketun palvelijana. (Satuja ja Tarinoita) (2) + 69. Harakka, varis ja kettu. (Satuja ja Tarinoita) (2) + 70. Kyöstin metsästys. K. R. + 71. Käki. M. v. Wright'in muk. + 72. Lintuselle.* J. L. Runeberg. + 73. _Suomen salossa_.* Yrjö Koskinen + 74. _Varpunen_* Suonio (2) + 75. Syksytoiveita.* Oksanen (2) + 76. Talven aika. K. R. + 77. _Lumisateella_* Suonio (2) + 78. Unen tullessa.* J. Mustakallio (2) + 79. _Toukokuulla_.* K. R. + 80. Kauneinta metsässä. Z. Topelius + 81. Kevätlaulu.* U. v. Schrowe (2) + 82. Kevät* J. T. Granlund + 83. Sinikaunokki.* J. H. Erkko (2) + 84. Niittypuro.* J. H. Erkko (2) + 85. Keväällä.* Irene Mendelin + 86. Kuluu ikä laulamattaki.* Kant. (2) + 87. Mipä paimenten olla.* Kant. + 88. Paimenen pyhä.* J. Mustakallio + 89. Luoja tietää, sinä et.* Olli Wuorinen (2) + +Kansan elämästä. + + 90. _Kärsivällisyys_* J. L. Runeberg + 91. Mökin poika.* J. L. Runeberg + 92. Makkonen. Sara Wacklin (2) + 93. Korpiemme raivaajille.* Onni Joutsen (Suomen saloilta IV) (2) + +Talven ja joulun aikaan liittyvää. + + 94. _Iloinen tarina jäniksestä ja pojasta_. Juhani Aho. (2) + 95. _Haltijan joululahjat_. Juhani Aho + 96. Jouluaamu. E. Aspelin'in muk. + +Suomen luontoa, maata ja kansaa koskevaa. + + 97. Suomen luonto. K. F. Ignatiuksen muk. + + 98. _Kirkkovenheessä_* P. J. Hannikainen (2) + 99. Punkaharjusta.* (Olli Kymäläinen) +100. Savolaisen laulu.* Oksanen (2) +101. Salomaa.* P. Cajander +102. Sylvia linnun laulu kesäpäivänä Kangasalla. Z. Topelius +103. Puijon mäki. (Suomen Kuvalehti) (2) +104. Suomi kaunis.* K. G. T. (Suomen saloilta IV) +105. Uudenmaan saaristossa. K. Suomalainen +106. Vaasan marssi.* Z. Topelius +107. Karjalan marssi.* P. J. Hannikainen +108. _Laulu Suomessa_.* Jaakko Juteini (2) +109. Ruhtinaalle.* F. M. Franzén +110. _Virsi kotimaan puolesta_* Suonio +111. Suomelle.* P. Cajander (2) +112. Kansalaislaulu.* J. H. Erkko (2) +113. Tuo kerta rajalle rauha.* Kant +114. Suomen kansan sukulaiset +115. Vieraalla maalia.* +116. Antti sedän pakinoita. K. R. +117. Poika Sammatista. Z. Topelius (2) +118. Uuno Cygnaeus. K. R. +119. Torpan pojasta kuvanveistäjä (Lasten Kuval. 1892) +120. Laula, laula, veitoseni.* Kant. (2) +121. Maamme.* J. L. Runeberg +122. Jos ma lauluille rupean.* Kant +123. Omat on virret oppimani.* Kant +124. Sananlaskuja +125. Kalevalan kertomuksia: (2) + I. Väinämöinen + II. Ilmarinen + III. Lemminkäinen + IV. Sota sammosta ja Väinämöisen soitto.* (Elias Lönnrot, + Kalevala, lyhen, laitos) +126. Väinämöisen sanoja.* Kant +127. Runolaulaja.* P. Cajander (2) +128. Helsinki. K. R. (2) + +Maantietoon liittyvää. + +129. Matkakuvauksia. K. R. + I. Nykyajan kulkuneuvoista + II. Suomessa + III. Venäjällä + IV. Saksanmaa + V. Sveitsi + VI. Ruotsissa +130. Moskova ja Kreml. (Kyläk. Kuval. 1885) (2) +131. Tanskanmaa. (Ruotsin Läsebok f. Folksk:n muk.) (2) +132. Lontoo. (Ruotsin Läsebok f. Folkskolan) (2) +133. Käynti Neapelissa ja Vesuvius-vuorella (Kasvatusop. San) (2) + +Raamatun historiaan liittyvää. + +134. Pyhä maa. (Ruotsin Läseb. för Folkskolan) +135. Kristinuskon leviäminen. Waaranen (2) + + + + +ALKULAUSE. + + +Kun "toisesta lukukirjasta" tuli uuden painoksen julkaiseminen +tarpeelliseksi, oli luonnollista, että sitä oli mahdollisuuden mukaan +korjattava ja uusittava sekä siten koetettava saada se nykyisiä +vaatimuksia vastaavaksi. Oppikirjakomitean viittausten mukaan on tämän +uuden painoksen toimittamisessa pidetty silmällä, että se tulisi entistä +enemmän soveltumaan _ylempien kansakoulujen I ja II vuosiosastolle_ ja +liittymään oppilaiden ajatus- ja harrastuspiiriin näillä asteilla. +Moniaita kappaleita, joille ei samanaikuinen opetus vielä tarjoa mitään +yhtymäkohtia, on poistettu; niin esimerkiksi muutamat maan- ja +luonnontiedolliset kuvaukset, joiden aiheet kansakoulujen nykyisen +opetussuunnitelman mukaan tulevat vasta ylemmillä osastoilla esille. +Sitäpaitsi on jätetty pois muutamia muitakin raskaampia lukukappaleita. +Sijalle on koetettu saada sellaista, mikä olisi oppilaiden kehityskantaa +vastaavampaa ja muutenkin paremmin liittyisi muuhun samanaikuiseen +opetukseen, --varsinkin uskonnollis-siveelliseen ja oman maan luontoa ja +kansaa koskevaan. -- Mitä kappaleiden järjestykseen ja ryhmitykseen +tulee, viittaamme siinä suhteessa sisällysluetteloon. Tarkoituksena ei +kuitenkaan ole, että lukukappaleita yleensä luettaisiin kirjan +järjestyksessä, vaan että niiden _lukemisjärjestys suunniteltaisiin sen +mukaan, kuin muu samanaikuinen opetus, kouluelämä, vuodenajat y.m. +tarjoavat edellytyksiä niiden käsittelemiseen_. Täten lukukappaleet +pääsevät valaisemaan ja vahvistamaan sitä, mikä oppilaiden tajunnassa +kulloinkin on etualalla. Ja poikkeamista kirjan järjestyksestä vaatii +myös luettavan tekstin _jakaminen vuorokursseiksi_, jommoisia +kansakouluissamme nykyään lukemisenkin opetuksessa pidetään +tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. -- Mitä lukukappaleiden +käsittelemistapaan tulee, pyydän siinä suhteessa viitata +allekirjoittaneen ja H. Niemen toimittamassa "Äidinkielen opetusopissa" +annettuihin ohjeisiin. -- Kirjan ulkoasua on myös koetettu uudessa +painoksessa saada selvemmäksi, välttämällä liian pientä ja tiheätä +painosta; kuvia on siihen hankittu, mikäli on ollut mahdollista kirjan +hintaa suuresti korottamatta. + +Tekijä rohkenee toivoa, että tapahtuneet korjaukset ovat olleet +"toiselle lukukirjalle" eduksi ja että sen siten sallittanee osaltaan +kansakouluamme edelleen palvella. + +Jyväskylässä Heinäkuulla 1903. + +Tekijä. + + + + +1. Pienelle matkalaiselle. + + + _1. Pien' on tuossa matkalainen, + kirjat, taulut laukussaan; + silm' on kirkas, hohtavainen + viel' on puna poskillaan. + Minne, minne käy sun tiesi, + pieni, reipas matkamiesi? + + 2. "Kouluhun" sä vastaat mulle, + toivon hymy kasvoillas. -- + Käyös siis, ja Herra sulle + Olkoon siellä oppaanas. + Ahkeruuteen aikas käytä, + isän, äidin toiveet täytä! + + 3. Rinnassasi asukohon + onnen riemu lapsuuden + Olkoon sielus templi, johon + henget astuu hyvyyden! + Jotta toiminnoitas yhä + johtais Herran tahto pyhä. + + 4. Säännön tiedän taatun, vakaan, + "Rukoile ja työtä tee!" + Tiedot, taidot, sen mä takaan, + siten sulle aukenee, + tunnossasi rauha säilyy, + puhtautta silmäs päilyy. + + 5. Ja kun kerran koulustasi + astut elon taistohon, + kunto sull' on povessasi, + voimakas käs'vartes on, + taitosi myös käytät varmaan + kunniaksi maasi armaan._ + + + + +2. Hiiri ja leijona. + + +Kuumana puolipäivän hetkenä oli leijona laskeutunut puun varjoon +lepäämään. Silloin tuli siihen joukko hiiriä. Ne kiipesivät leijonan +päälle, juoksivat ja telmivät sen pinnalla. Leijona heräsi tästä, +julmistui ja otti yhden hiiristä kiinni. Kun tämä ei huomannut mitään +pakenemisen mahdollisuutta, pyysi se leijonalta monin kerroin anteeksi +epäkohteliaisuuttaan, sekä huomautti sille samalla, ettei eläinten +kuninkaan arvolle soveltuisi suuttua niin pieneen eläimeen. Leijona +leppyi ja päästi hiiren vapaaksi. + +Joku aika sen jälkeen tapahtui, että sama leijona, metsässä +kuljeskellessaan, joutui metsästäjän verkkoon, josta se ei voinut irti +päästä. Se rupesi nyt kaikin voimin kiljumaan. Kun hiiri sen kuuli, +riensi se sinne ja nakerteli verkon rikki, joten leijona pääsi +vapauteensa. + + + + +3. Kyyhkynen ja muurahainen. + + + 1. Kerran juoda pikkaraisen + teki mieli muurahaisen. + Hänpä järvehen kumartui, + mutta sinnepä kupertui. + Oli onneksi lähellä kyyhky + lehdon liepehellä. + Tämä kuivan oksan otti + sekä järvehen pudotti. + Näinpä onneton pelastui, + kalan vatsasta vapahtui. + + 2. Toisen kerran pensahissa + oli kyyhkyjä vahissa + linnustaja pyssyinensä. + Tuli kyyhky poikinensa. + Pyssy kääntyi kyyhkysihin, + muurahaisten ystävihin. + Mutta silloin muurahainen + ei ollut hitahanlainen: + juoksi ampujan kädelle, + oli purra sen verelle. + Ampujan käsi värähti, + laukaus metsähän tärähti. + + + + +4. Korppi ja kettu. + +Korppi lensi kerran, juuri saalis suussa, hongan oksalle syömään. Kettu +huomasi tämän ja juoksi hongan juurelle. Vesissä suin katseli se korpin +saalista, miettien, millä viekkaudella sen omaksensa saisi. "Oi sinä +kaunis lintu", lausui se korpille, "kuinka kauniit ovat sinun +höyhenesi, kuinka suloinen on sinun äänesi! Kun sinä laulat, niin +oikein sydämelle käypi. Annahan nyt kuulla suloista lauluasi, että +rintani riemastuisi." + +Korppi, tämän kuultuaan, arveli: "Ei se minua syyttä noin kiittäne. +Kuulkoon siis lauluani!" Nyt aukasi se suunsa ja alkoi rääkyä parhaansa +mukaan. Mutta silloinpa putosi saalis sen suusta. Kettu sen heti +tempasi käpäliinsä sanoen: "Tuki suusi, hurja, sinun äänesi on kehnompi +karhun mölinää." + + + + +5. Koira ja sen varjo. + + + Pitkin joen porraspuuta + kulki koira vieden luuta. + Aivan kuononsa edessä + näki hän varjonsa vedessä. + Luuli siinä naapurinsa, + suuren riitakumppaninsa, + astelevan kinkku suussa. + Nyt ei koiran mieli muussa. + Kun tuleepi koston hetki, + eipä muistu työläs retki -- + näin on koirienkin laita. + Vaikk' olikin porras kaita, + oli kinkku riistettävä, + kumppani myös niistettävä. + Katsomattansa etehen + koira syöksyikin vetehen. + Mutta virta huuhtoi vimman + sekä saalihin somimman. + + + + +6. Kaksi vuohta. + + +Kaksi vuohta kohtasivat toissensa kapealla portaalla, jota myöten +kuljettiin virran yli. Toinen pyrki toiselle rannalle, toinen taas +päinvastaiselle. "Väistyhän vähän syrjään!" sanoi toinen vuohista. +"Mitä rohkenetkaan sinä vaatia", huusi toinen, "minähän olin ensiksi +sillalla; väisty sinä ja päästä minut ylitse!" "Minäpä en väisty", +sanoi ensin mainittu vuohi, "on minulla tässä yhtä paljo oikeutta kuin +sinullakin!" Näin riitelivät he vielä jonkun aikaa keskenänsä. Kun ei +kumpikaan tahtonut peräytyä, syntyi lopulta tappelu. He tähtäsivät +sarvensa eteenpäin ja puskivat tulisesti toisiansa. Mutta silloinpa +putosivat molemmat veteen. Sinne olisivat he hukkuneetkin, ellei paimen +olisi tullut heitä pelastamaan. + + + + +7. Viisas hiiri. + + +Hiiri tuli loukostaan ja näki pyydyksen. "Kas vaan", sanoi se, +"tuossahan on pyydys! Ne ihmisethän ovat olevinaan viisaita. Ne ovat +asettaneet raskaan painon laudalle, jonka toinen pää on puutikkujen +nojalle ylös kohotettuna. Yksi tikuista on varustettuna makealla +voileivän palasella. Jos minä vaan vähäsenkin koskisin voileipään, +silloin tikut liikahtaisivat paikoiltaan ja lauta putoisi minun +päälleni. Se olisi minun surmani. Mutta minäpä en koske voileipään. +Olen viisaampi, kuin ihmiset; minä tunnen heidän kavaluutensa." + +"Mutta", jatkoi hiiri itsekseen, "haistella toki saa tuota voileipää. +Eihän pyydys pelkästä haistelemisesta laukea. Ja veres voileipä haisee +kuitenkin niin hyvältä. Annahan vähän haistelen sitä." Hiiri juoksi +laudan alle voileipää haistelemaan. Sattuipa töytäsemään sitä vähän +nokallaan. Silloin lauta heti pudota romahti alas, ja sen alle musertui +tuo viisas hiiri. + + "Ahneus se pettää viisaankin." + + + + +8. Ylpeä härkä. + + +Härkä pukeutui hevosen nahkaan ja luuli sillä hevosen arvoiseksi +pääsevänsä. Toiset järkevämmät härät nauroivat sille, ja niin tekivät +hevosetkin, vaikka he toisinaan piloillaan laskivat sen seuraansa. +Entistä härän työtä katsoi se nyt kovin halvaksi eikä siihen enää +ryhtynytkään, mutta eipä sillä myös ollut kykyä hevosen töihin. Tästä +oli seurauksena että se makasi päivät päästään laiskana. Mutta kun se +ei mitään tehnyt, niin ei se mitään ansainnutkaan. Hevosnahka kului +ensin karvattomaksi, sitten repaleiksi ja viimein täytyi härän heittää +se selästänsä. Mutta nyt oli härkä jo tullut vanhaksi ja kelvottomaksi +häränkin työhön, ja uuden hevosnahan ostamiseen ei sillä varoja ollut. +Viimein kuoli se nälkään, ja sen haudalle kirjoitettiin: + + Tähän vaipui vanha herrashärkä: + syynä kuoloon työttömyys ja nälkä. + + + + +9. Sokea ja rampa. + + +Rampa mies istui suruissaan tien laidalla. Sokea sattui siitä ohi +kulkemaan. Rampa, jolle aika kävi pitkäksi, kun täytyi toimettomana +virua, huusi tälle: "Mitäs kuuluu, veikkonen?" + +Sokea valitti, ett'ei voinut tiellä pysyä, ja kysyi häneltä, eikö hän +tahtoisi olla niin ystävällinen, että johtaisi häntä kappaleen matkaa. + +"Ah", vastasi rampa, "senhän mielelläni tekisin, kun minulla vaan olisi +niin terveet jalat kuin sinulla; mutta minähän miesparka en saata +kävellä!" "Ja minä mies poloinen en saata nähdä", lausui sokea. Näin +valittelivat he toisilleen kurjuuttaan. + +Äkisti juolahti sokean mieleen hyvä tuuma. "Kuulehan", sanoi hän +rammalle, "istu sinä minun selkääni; minä kannan sinua. Minä lainaan +sinulle terveet jalkani, lainaa sinä minulle terveet silmäsi." Tuumasta +toimeen. Sokea kantoi rampaa, rampa johti sokeata. Näin auttoi toinen +toistaan. Yhdessä pystyivät he nyt suorittamaan, mitä kumpikin erikseen +olisi ollut kykenemätön aikaan saamaan. + + + + +10. Joki ja lähde. + + +Joki ja lähde väittelivät kerran keskenänsä, kumpi toistansa etevämpi +olisi. "Ettäpä kehtaatkin rinnalleni pyrkiä", ärjäsi viimein joki, +"etkö huomaa, kuinka olen sinua paljo etevämpi! Minä kuljen ihanien +kukkanurmien halki; rannoillani on kauniita ja rikkaita kaupunkeja; +alituisesti kulkevat tavaroilla lastatut kauppalaivat minua pitkin; +kaikki ylistävät minua; ja minähän merenkin voimassa pidän, sillä ilman +minua se kyllä pian kuivuisi. Sinä sitävastoin juokset maan alla +piilossa ja tuskin kehtaat minulle silmiäsi näyttää!" + +Tästä herjauksesta kävi lähde niin hävyn-alaiseksi, ett'ei enää +ollenkaan silmiänsä näyttänyt, vaan asui aina maan alla. Mutta +seurauksena tästä oli, että pian koko joki kuivui, se kun sai alkunsa +lähteen silmästä. Niinpä joki nyt liian myöhään havaitsi, että oli +aivan omaksi turmioksensa lähdettä soimannut. + + "Ylpeys käy lankeemuksen edellä." + + + + +11. Joki. + + + Kas, lähde virtaa vuoresta, + luo silmäns taivahalle, + ja lemmenkukat partaalla + suloa lausuu sille. + Se on niin kirkas, loistava, + se kuvaelee taivasta. + + Se puroks' sitte muuttuvi, + mi kirkas ompi vielä, + vaan kun sen vesi juoksevi, + se himmentyypi tiellä; + se kukkasia suutelee + ja riemuisena rientelee. + + Vaan kun se rientää kauemmas, + se paisuu suuremmaksi, + se tanssii, ollen riemukas, + ja muuttuu raivoisaksi. + Sen aallot kiehuu, pauhaavi, + niin että metsä kaikuvi. + + Vaan kun on aikans ryskännyt, + niin hiljaiseksi jääpi; + sen pinta on nyt tyyntynyt, + se mereen häviääpi. + Näin joki syntyy, kuolevi, + niin elämämme virtaavi. + + + + +12. Susi, vuohi jo kaalit. + + +Erään miehen piti ruuhella kuljettaa susi, vuohi ja joukko kaaleja +virran yli. Mutta ruuhi oli niin pieni, ett'ei hän voinut ottaa siihen +samalla kertaa useampia kuin yhden noista kolmesta, hänen oli nyt +keksittävä, minkä hän niistä ensiksi veisi yli. + +Ottaisiko hän ensi kerralla suden ruuheen? Sillaikaa söisi vuohi +kaalit. + +Entä jos hän veisi ensin vuohen; sillä eihän susi sillaikaa kaalia +söisi. Sehän kyllä kävisikin päinsä ensi kerralla; mutta minkä ottaisi +hän toisella kerralla mukaansa? Sudenko? Jos hän sen veisi ja palaisi +sitten kaaleja ottamaan, niin se sill'aikaa söisi vuohen. Veisikö hän +siis toisella kerralla kaalit? Mutta silloinhan vuohi söisi ne, kun hän +palaisi sutta ottamaan. + +Mies parka oli todella pulmallisessa asemassa. Hän olisi nyt vienyt +suden ensiksi ja sitonut vuohen siksi ajaksi kiinni, jottei se pääsisi +kaaleja syömään. Mutta ei ollut köyttä eikä puutakaan, mihin sitoa. Hän +mietti ja mietti, mutta sopivaa keinoa ei vaan löytynyt. + +Viimein keksi hän sen kuitenkin. Hän otti ensi kerralla ruuheen vuohen. +Susi jäi kaalien luo eikä tietysti niihin koskenut. Toisella kerralla +vei hän kaalit, mutta otti paluumatkalla vuohen ruuheen ja toi sen +takaisin. Nyt otti hän kolmannella kerralla suden, jättäen vuohen +odottamaan. Siten tuli susi kaalien toveriksi. Viimein toi hän +vuohenkin, ja nyt olivat kaikki ehjinä toisella rannalla. + + + + +13. Tattari. + + +Kun ukkos-ilman jälkeen kulkee tattari-pellon ohitse, saapi usein +havaita, että se on aivan mustunut ja kärventynyt; näyttää siltä, kuin +olisi tulen liekki kulkenut sen ylitse, ja maamies sanoo silloin: "sen +on ukkonen tuhonnut!" -- Mutta miksi on ukkosen tuli sen näin +polttanut? + +Kerron teille, mitä varpunen siitä on minulle jutellut. Varpunen on +puolestaan sen kertomuksen kuullut vanhalta halavalta, joka kaiken +ikänsä on kasvanut tattaripellon ääressä. Se on suuri ja arvokkaan +näköinen, tuo halava, mutta vanha ja ryppyinen; sen rungossa on +halkeama, jossa ruohoa ja sammalta kasvaa; se on kallistunut vinoon, ja +sen oksat riippuvat maahan päin, ikäänkuin pitkät, vehreät hiukset. + +Kaikilla pelloilla sen ympärillä kasvoi viljaa: ruista, ohraa ja +kauraa. Ne olivat jo hyvässä tähkässä, ja jota raskaampia tähkät +olivat, sitä syvemmälle ne nöyrinä kumartuivat. + +Mutta olipa siellä tattaripeltokin ihan vanhan halavan läheisyydessä. +Tattari ei kumartunut niinkuin muut viljat, vaan nosti ylpeänä ja +pönäkkänä päätänsä. + +-- Minä olen aivan yhtä täyteläinen, kuin muutkin tähkät, sanoi se, ja +olenpa sen lisäksi niitä paljo kauniimpi; kukkani ovat ihanat kuin +omenapuun kukat; tuskinpa löytyy somempaa kasvia, kuin minä olen; vai +tunnetko, halava vanhus, todella ketään kauniimpaa? + +Halava nyökytti päätään ikäänkuin sanoakseen: tunnenpa kylläkin! Mutta +tattari kohentelihe pelkästä ylpeydestä ja sanoi: Halava tuhmuri! Sehän +on niin vanha, että ruohoa kasvaa sen kupeissa. + +Nousipa tuosta kauhea myrsky; kaikki kedon kukkaset supistivat yhteen +lehtensä tai kallistivat kupunsa alaspäin, jott'ei myrsky niitä +vahingoittaisi; mutta tattari se vaan ylpeästi piti päänsä ylhäällä. + +-- Kumarru niinkuin mekin! sanoivat kukat. + +-- Sitäpä en tee! sanoi tattari. + +-- Kumarru niinkuin mekin! huusivat muut viljat. Nyt tulee myrskyn +enkeli. Hänellä on siivet, jotka ulottuvat pilvistä alas maahan, ja hän +katkaisee hennon runkosi, ennenkuin edes ennätät häneltä armoa pyytää. + +-- Tulkoon, mutta minä en tahdo kumartua! sanoi tattari. + +-- Sulje kukkasi ja piilota lehtesi! sanoi vanha halava. Älä katso +salamaan, pilvien revetessä; sillä salaman läpi loistaa taivaan +kirkkaus, mitä ei ihmistenkään silmät siedä; mitenkä sitten kävisikään +meille mitättömille kasviraukoille, jos uskaltaisimme sitä katsoa. + +-- Mitättömätkö! sanoi tattari. Minäpä uhallakin tahdon katsoa +taivaaseen. + +Ja niin se tekikin ylpeydessään, vaikka salamoi niin, että koko avaruus +näytti olevan tulen vallassa. + +Kun raju-ilma oli ohitse, näyttivät kukat ja viljat entistä +kauniimmilta. Ilma oli ukkosesta puhdistunut, ja kasvit olivat +virkistyneet; mutta tattarin oli salama mustaksi polttanut; se makasi +kuolleena ja hyödyttömänä pehkuna maan pinnalla. + +Ja vanha halava heilutteli tuulessa oksiaan, ja suuria vesipisaroita +putoeli sen viheriäisiltä lehdiltä, ikäänkuin se olisi itkenyt. Ja +varpuset kysyivät: Miksi itket, halava? Onhan kaikki nyt niin ihanaa! +Päivä paistaa, loistavat pilvet kulkevat taivaalla, ja kukkasista ja +pensaista leviää suloinen tuoksu. Miksi siis itket, vanha halava? + +Halava kertoi nyt tattarin ylpeydestä ja rangaistuksesta; sillä +ylpeyttä seuraa aina rangaistus. Minä, joka tämän tarinan nyt teille +kerron, kuulin sen varpusilta; -- ne sen pyynnöstäni juttelivat minulle +eräänä iltahetkenä. + + Älä suulla suurentele, ellet kunnossa kykene. + Ei neuvo väärään vie, oppi ei kaada kankahalle. + + + + +14. Halonhakkaaja. + + +Oli kerran halonhakkaaja, joka oli sangen tyytymätön toimeensa. +Kerrankin taas halkoja hakatessaan valitteli hän: "Kylläpä vaan saa +tässä vaivaa nähdä. Olemme me köyhät toki onnettomia. Annahan kun +olisin rikas ja mahtava, hätäkös silloin olisi elää!" Silloin tuli +siihen kaunis, kiharatukkainen poikanen. Sen puku loisti hopeasta, sen +sauva kullasta välkkyi. "Terve sinulle, sinä köyhä mies parka", sanoi +poika, "pyydä minulta, mitä ikinä sydämesi halajaa, ja heti tulee sinun +pyyntösi täytetyksi." Halonhakkaajaa jo vähän pelotti. Mutta pian +malttoi hän mielensä ja ottaen lakin päästään sanoi hän: "Hyvä +enkelipoikanen! Minä pyydän, että kaikki, mihin minä kosketan, +muuttuisi kullaksi". Poikanen hymyili surullisesti, mutta kosketti +kuitenkin halonhakkaajaa sauvallansa, sanoen: "Olisin suonut sinun +jotakin parempaa pyytävän. Mutta olkoon pyyntösi täytetty!" Sitten +katosi poika ylös kirkkaaseen ilmaan. + +Nyt oli halonhakkaaja mielestään onnellinen. Hän ryhtyy heti +koettelemaan uutta taitoansa. Hän koskettaa petäjään. Sen oksat, kävyt +ja neulaset muuttuvat heti kultaisiksi. "Voi ihmettä, voi riemua!" +huudahti halonhakkaaja. "Nyt menen minä kotia -- ken viitsisi nyt +enää halkoja hakata! Täst'edes saan syödä pelkkiä herkkuja vaan ja +juoda, mitä mieleni tekee. Nyt vaan tahdon vielä viimeisen kerran +syödä entistä ruokaani." Hän ottaa leivän käteensä ja purasee sen +reunasta, mutta -- hänen hampaansa katkeavat, leipä oli muuttunut +kullaksi! Hän koettaa juoda vettä saviruukustaan, mutta sieltä ei heru +mitään, vesikin muuttuu kimaltelevaksi kullaksi! "Voi hirmua, voi +onnettomuutta! Mitä on minun nyt tekeminen?" voivotteli halonhakkaaja +kauhistuksissaan. "Enhän voi syödä ja juoda kultaa! Mitä olenkaan minä +tyhmyydessäni ja ahneudessani tehnyt! Olenhan halajamani onnellisuuden +sijasta hankkinut itselleni kuoleman! Voi jospa minulla kullan sijasta +olisi vaan leipää ja vettä!" + +Kauhun vaikutuksesta heräsi halonhakkaaja unestaan. Kaikki oli näet +ollut vaan unennäköä hänen yöllä maatessaan. "Jumalan kiitos, että +minulla vielä on jokapäiväinen leipäni ja terve järkeni", sanoi mies +nyt. "Onhan uneni minulle opettanut, että Jumala on sangen armollinen, +kun hän ei kaikkia meidän pyyntöjämme täytä". Hulluudessaan moni anoo +kaikenmoista, muistamatta raamatun sanaa: "mitä auttaa se ihmistä, jos +hän kaiken maailman voittaisi, mutta sielullensa saisi vahingon!" + + Anna, armias Jumala, sitä mieltä miehen päähän, + ett'ei huomenna katuisi töitä tämänpäiväisiä. + + + + +15. Lähde. + + +Eräänä aamuna yhtyi kolme matkustajaa erämaan lähteen vieressä. +Ensimmäinen heistä oli taideniekka, toinen vanha kunnianarvoinen ukko, +kolmas nuori poika, joka kadonnutta lammasta etsi. + +Lähteen reunassa olevassa paadessa huomasivat he vanhan, puoleksi +hävinneen kirjoituksen: "_Ottakaa minut esikuvaksenne_". + +Mitä merkitsee tämä kirjoitus? Matkustajat miettivät sitä. + +"Oja, joka tästä lähteestä saa alkunsa, kulkee hiljaa liristen laajan +laakson läpi", selitti taideniekka, "järven halki juoksee se, puroja ja +jokia yhtyy siihen, kunnes se vihdoin on suureksi virraksi kasvanut. +Kirjoitus merkitsee, _että meidän tulee ahkerasti ja väsymättä tehdä +työtä, jos tahdomme rikkaiksi tulla_." + +"Minä käsitän toisin kirjoituksen merkityksen", -- sanoi vanhus. "Tämä +lähde tarjoo vieraanvaraisesta virvoittavaa sisällystänsä kaikille, +jotka sitä lähestyvät. _Se kehoittaa meitä olemaan hyödyllisiä +lähimäisillemme_." + +Ääneti kuunteli poika heidän selityksiänsä. Kun he häneltä kysyivät, +kuinka hän sanat ymmärsi, vastasi hän kainosti: "Lähteen vedellä ei +arvoa ole, jos se _puhtauttansa ja kirkkauttansa kaipaa sekoitettuna +inhoo sitä luontokappalekin. Jos tahdot olla arvossa pidetty, niin ole +puhdas_." + + + + +16. Tunnon rauha. + + + 1. Ah, kellä puhdas tunto on + Ja katoamaton mieli, + Jonk' ain' on retki polveton + Ja laittamaton kieli, + Jok' oikeast' ei luovuttaa, + Ei väärän puoleen horjuttaa + Voi vilpin viehätykset; + + 2. Sen silmä aina kirkas on, + Ja otsa puhdas hohtaa, + povess' on sydän pelvoton, + Jos kunka kumman kohtaa. + Hän on kuin nuori neitonen, + Jokaisen mielitehtoinen, + Vaikk' olkoon vanhus harmaa. + + 3. Kuin yöksi maata painaksen + Ja luojahansa luottaa, + Hän kummitusten, peikkojen + Näköj' ei säiky suotta, + Vaan yön unittoman lepää + Ja riemullisesti herää + Hyvien töiden toimeen. + + 4. Jos korvensyöntä yksinään + Hän kolkkoakin kulkee, + Tai meren aallot myrskyillään + Hätään jos häntä sulkee, + Hän hämmästy ei silloinkaan, + Hänell' on rauha rinnassaan + Ja turva tunnossansa. + + 5. Hän kaunis on kuin kukkainen, + Raitis kuin kevät-aamu. + Vaan omantunnon-vaivainen + Se hoippuu niinkuin haamu, + Ja päivät sekä pitkät yöt + Sen entiset pahuuden työt + Hänt' aina ahdistavat. + + + + +17. Oi, jos oisit sydämeni. + + + Oi, jos oisit, sydämeni: + raitis kuni uusi oras, + puhdas kuni kehdon lapsi, + kirkas kuni lähteen silmä -- + niin jos oisit sydämeni! + + + + +18. Adalminan helmi. + + +1. Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö; ja koska +hän oli kuninkaan tytär, niin häntä sanottiin prinsessaksi. Hän oli +Adalmina nimeltänsä ja vanhempiensa ainoa lapsi. Sentähden he +rakastivat häntä niin suuresti, että heidän rakkautensa oli melkein +liian suuri, sillä Jumala ei suvaitse että ketään rakastetaan +epäjumalan tavoin. Silloin unohdetaan, että _Jumalala_ tulee rakastaa +kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan. + +Adalmina prinsessan ristiäisiin kutsuttiin kaksi hyvää haltiatarta, +punainen ja sininen haltiatar; semmoinen on tapa satujen kuninkailla. +Ja nuo molemmat haltiattaret eivät unohtaneet antaa kumminlahjaansa +pikkuprinsessalle. Punainen haltiatar antoi hänelle suuren kalliin +helmen, niin verrattoman kauniin, ettei sen vertaista koskaan ole +nähty, ja sitä seurasi vielä kolme oivaa lahjaa. "Tiedä", sanoi +haltiatar, "niinkauan kuin Adalminalla on tämä helmi, tulee hän päivä +päivältä yhä _kauniimmaksi, rikkaammaksi ja älykkäämmäksi_. Mutta jos +hän kadottaa helmensä, silloin hän auttamattomasti myös kadottaa nuo +kolme lahjaansa: kauneutensa, rikkautensa ja älynsä. Niitä hän ei saa +takaisin, ennenkuin hän saa jälleen helmensä." + +Sininen haltiatar sanoi: "Adalmina on saanut kolme niin suurta lahjaa, +ettei moni enempää maailmassa haluakaan. Mutta onpa vielä lahja, joka +on kaikkein paras, ja sen minä annan Adalminalle, mutta vaan yhdellä +ehdolla. Niinkauan kuin prinsessalla on helmensä ja nuo kolme +lahjaansa, niin kauan on minun lahjani voimaton. Mutta jos hän kadottaa +helmensä, kauneutensa, rikkautensa ja älynsä, niin hän saa korvaukseksi +minulta neljännen lahjan. Se lahja on _nöyrä sydän_." + +Molemmat haltiattaret nyökkäsivät päätään jäähyväisiksi ja katosivat +kuin kaksi valkeata pilveä siniseltä kesätaivaalta. + +Kuningas ja kuningatar olivat hyvin tyytyväisiä. He ajattelivat: +"kunhan pikku prinsessa vaan tulee kauniiksi, rikkaaksi ja älykkääksi, +niin vähät siitä, millainen hänen sydämensä on. Me varjelemme kyllä +hänen helmeänsä, ja niin voi hän tulla toimeen ilman sinisen +haltiattaren halpaa lahjaa. Punainen haltiatar se tosiaan tiesi, mitä +prinsessa tarvitsee! Hänen lahjansa olivat kuninkaallisia lahjoja, +mutta tuo sininen haltiatar oli oikein saita, kerrassaan saita; hän +antoi lapsukaiselle armolahjan, aivan niinkuin kerjäläistytölle +maantien varrella heitetään kupariraha." + +2. Nyt kuningas laitatutti kultakruunun, joka tarkallensa sopi pikku +Adalminan päähän ja oli niin tehty, että se prinsessan kasvaessa myöskin +samassa kasvoi ja sopi yhtä hyvin kuin ennenkin. Mutta kaikille muille +oli tuo ihmeellinen kruunu joko liian suuri tai liian pieni. Kruunun +yläpäässä oli huippu, ja huippuun oli helmi liitetty niin lujasti, että +sen oli mahdoton siitä pudota. + +Kruunu pantiin nyt Adalminan päähän, ja hän piti sitä sitten +alituisesti sekä maatessaan kullatussa kehdossaan että valveilla +ollessaan. Mutta koska hänen vanhempansa, kuningas ja kuningatar, niin +suuresti pelkäsivät helmen katoavan, niin oli jyrkästi kielletty +päästämästä prinsessaa kauemmaksi kuin sille portille, joka oli +kuninkaan kartanon ja puiston välillä. Ja kuitenkin hänellä oli +seurassansa aina ulos mennessään neljä kamaripalvelijaa ja neljä +kamarineitsyttä, ja palvelijoita oli ankarasti käsketty pitämään +tarkasti silmällä prinsessaa ja hänen helmeänsä. Ei käynyt heidän +päinsä olla huolimattomia, sillä hirveä, punaviittainen teloittaja, +jolla oli julma parta ja hirmuinen teloitus-kirves, ei ymmärtänyt +leikkiä. + +Näin kasvoi prinsessa suureksi, ja kaikki kävi punaisen haltiattaren +ennustuksen mukaan. Adalmina kasvoi kaikkein kauneimmaksi prinsessaksi, +mitä koskaan on nähty, niin kauniiksi ja ihanaksi, että hänen silmänsä +heloittivat kuin kaksi kirkasta hopeatähteä kevät-iltana. Minne hän +tuli, loi hän päiväpaistetta ympärillensä, kaikki kukkaset puutarhassa +kumartelivat hänelle ja lausuivat: "sinä olet meitä kauniimpi!" + +Ja hän tuli niin rikkaaksi, niin rikkaaksi, että hänen ympärillensä +ikäänkuin kasvoi pelkkiä aarteita. Hänen huoneensa lattia oli kullasta +ja simpsukan kuorista; seinät olivat peililasia ja katto kultaa, +hohtokivillä koristettua; oi, kuinka se säihkyi lamppujen valossa! +Adalmina söi kulta-astioista, hänen vuoteensa ja vaatteensa olivat +kultaa; jos olisi ollut mahdollista syödä kultaa, niin olisi hän tehnyt +sitäkin, mutta se oli kuitenkin liian kovaa purra. + +Ja niin älykäs hän oli, niin älykäs, että hän osasi arvata kaikkein +vaikeimmatkin arvoitukset ja muistaa kaikkein pisimmät läksyt, jos hän +vaan kerran niitä silmäili. Ja kaikki viisaat miehet kuninkaan +valtakunnassa kokoontuivat tekemään prinsessalle kysymyksiä. Ja kaikki +olivat yksimieliset siitä, ettei niin älykästä prinsessaa, kuin +Adalmina, koskaan ennen ole ollut maailmassa, eikä vastakaan tule +olemaan, niin kauan kuin maailma seisoo. + +3. No niin, kaikki oli hyvin; kauneus, rikkaus ja äly eivät ole syntiä, +jos vain ymmärtää käyttää näitä lahjoja Jumalan tahdon mukaisesti, +mutta siinäpä juuri vaikeus onkin. Kuningas ja kuningatar olivat niin +ihastuneet Adalmina prinsessaan, että luulivat häntä parhaimmaksi ja +täydellisimmäksi olennoksi koko maan päällä. Ja onnettomuudeksi rupesi +Adalmina itsekin sitä luulemaan. Kun hän alinomaa sai kaikilta kuulla, +että hän oli tuhat vertaa kauniimpi ja rikkaampi ja älykkäämpi muita +ihmisiä, niin uskoi hän sen itsekin mielellänsä. Ja niin hän +kävi ylpeäksi mieleltänsä ja piti kaikkia muita, vieläpä omia +vanhempiansakin, itseänsä huonompina. Adalmina parka, tuo oli suuri +ruma tahra hänen kauneutensa loistossa; se oli suuri köyhyys hänen +rikkaudessansa, se oli suuri älyttömyys kaikessa hänen viisaudessaan, +ja hän oli vähällä sen kautta joutua kokonaan hukkaan. + +Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä ylpeämmäksi hän kävi. Ja ylpeyttä +seuraavat kaikkein ilkeimmät viat, niin että Adalmina samalla tuli +häijyksi ja kovasydämiseksi, ahneeksi ja kateelliseksi. Jos hän näki +kauniin kukkasen puutarhassa, niin hän kiirehti sitä jaloillansa +tallaamaan, sillä kaunis ei saanut olla kukaan muu kuin hän yksin. Jos +Adalmina kohtasi toisen prinsessan, joka ajeli kullatuissa vaunuissa, +niin se suututti häntä sanomattomasti, sillä ei kukaan muu kuin hän +saanut olla rikas ja ylhäinen. Ja jos ketä toista tyttöä sanottiin +hyväksi ja ymmärtäväiseksi, niin Adalmina itki harmista katkeria +kyyneliä, sillä miksikä oli joku toinenkin älykäs? + +Kun prinsessa oli viisitoista-vuotias, meni hän eräänä päivänä +kävelemään kuninkaan kartanon pihalle. Hän tuli portille ja yritti +puistoon, mutta portti oli lukossa, eikä kukaan uskaltanut sitä avata +vastoin kuninkaan ankaraa kieltoa. Neljä kamarineitsyttä ja neljä +kamaripalvelijaa oli Adalminan seurassa; ensi kerran he kieltäytyivät +noudattamasta prinsessan käskyä. Silloin Adalmina vihastui, hän +vihastui niin silmittömästi, että hänen kauneutensa päivänpaiste +kokonaan himmeni. Hän löi uskollisia palvelijoitansa vasten silmiä, +juoksi pois heidän luotansa ja kiipesi veräjän yli. Kun palvelijat +seurasivat jälessä, juoksi hän yhä kauemmaksi puistoon, kunnes ei +ainoatakaan palvelijaa enää näkynyt viheriöiden puiden välissä. + +Silloin Adalmina ensi kerran eläissänsä tunsi janoa ja väsymystä, ja +hän istahti lähteen reunalle lepäämään. Alentuipa hän ammentamaan +lähteestä vettäkin hienolla, valkealla prinsessa-kädellään ja juomaan +sitä ihan niinkuin muutkin ihmiset, kun ei kukaan kumarrellen tarjoa +lautasella vesilasia. Yht'äkkiä huomasi hän kuvansa lähteessä. "Voi, +kuinka kaunis minä olen!" sanoi hän itseksensä ja kallisti päätään yhä +lähemmäksi vedenpintaa, paremmin nähdäksensä omaa kuvaansa, kunnes -- +loiskis, siinä nyt koko kultakruunu helminensä putosi Adalminan päästä +ja katosi kuin nuoli lähteen värähtelevään kuvastimeen. + +4. Adalmina sitä tuskin huomasikaan, niin hurmaantunut hän oli omaan +kauneuteensa. Mutta mitenkäs kävi? Tuskin oli lähteen vesi jälleen +tyyntynyt ja kirkastunut, niin Adalmina näki siinä aivan toisellaisen +kuvan itsestänsä. Hän ei nähnyt enää tuota ihmeen ihanaa prinsessaa, +jolla oli kultakudoksinen puku, kalliita kiviä hiuksissa ja välkkyvät +timanttirenkaat korvissa: hän näki vaan ruman ja köyhän kerjäläistytön, +paljaspäisen, avojalkaisen, vaatteet ryysyisinä ja hiukset +sukimattomina. Silmänräpäyksessä katosi myös hänen suuri älynsä; hän +tuli niin tietämättömäksi ja yksinkertaiseksi kuin kaikkein +oppimattomin ihminen, ja ihmeellistä oli, että hän samassa tuokiossa +kadotti muistinsakin, niin ettei hän enää tiennyt ken hän oli, mistä +hän tuli ja minne hän aikoi mennä. Hän tunsi vain hämärästi, että suuri +muutos oli tapahtunut, ja se pelotti häntä niin, että hän juoksi pois +lähteeltä ja juoksi yhä kauemmaksi metsään, tietämättä, minne hänen +tiensä kulki. + +Niin tuli ilta ja pimeä, ja sudet alkoivat ulvoa metsässä. Adalminaa +pelotti yhä enemmän ja hän juoksi yhä kauemmaksi, kunnes hän etäältä +näki kynttilän valoa. Lähemmäksi tultuansa näki hän pienen mökin, jossa +asui vanha, köyhä eukko. "Lapsi parka", sanoi eukko, "mistä sinä tulet +näin myöhään illalla?" Mutta siihen ei Adalmina osannut vastata. Hän ei +edes tiennyt, kuka hän oli ja missä hänen vanhempansa asuivat. Sitä +eukko suuresti ihmetteli ja armahti häntä ja sanoi hänelle: "koska olet +niin köyhä ja yksinäsi suuressa maailmassa, niin saat asua minun +luonani. Tarvitsen juuri jonkun vuohiani kaitsemaan metsässä. Sen saat +työksesi, lapseni, jos olet hyvä ja tottelevainen, ja tyydyt veteen ja +leipään sekä vuohen maitoon, jota saat joskus, kun meillä on pidot." + +Niin, siihen oli Adalmina varsin tyytyväinen ja suuteli kiitollisena +eukon kättä. Sillä hänen tietämättään oli sininen haltiatar pitänyt +sanansa: Adalmina oli nyt saanut sen lahjan, joka oli kauneutta, älyä +ja rikkautta parempi, nimittäin hyvän ja nöyrän sydämen. Paljoa +onnellisempi oli hän nyt kaitessansa vuohia, syödessään niukkaa +leipäänsä ja maatessaan kovalla olki- ja sammal-vuoteellansa. Paljoa +parempi hän oli nyt kuin ennen, sillä nöyrää sydäntä seuraa monta +oivallista lahjaa, niinkuin hyvä omatunto ja hiljainen tyytyväisyys, +lepo ja rauha, hyvyys ja rakkaus, minne tahansa maailmassa joutuneekin. +Ja missä vaan Adalmina kulki, siellä levisi päivänpaistetta hänen +ympärilleen. Mutta se paiste ei lähtenyt enää hänen ulkonaisesta, +katoavasta kauneudestansa, vaan siitä kirkastuksesta, joka paistaa maan +päällä kaikkien hyvien ja hurskasten ympärillä. + +5. Mutta kuninkaan kartanossa nousi hirveä melu kun prinsessa oli +kadonnut. Ei siitä apua lähtenyt, että poloiset kamarineitsyet ja +hämmästyksestä puolihöperöt kamaripalvelijat, jotka olivat seuranneet +häntä veräjälle, viskattiin pimeään linnantorniin, johon ei päivä eikä +kuu paistanut ja jonka ovella punaviittainen, rumapartainen teloittaja +seisoi, kirves olalla. Kuninkaan ja kuningattaren suru oli sanomaton. +He käskivät koko valtakunnan pukeutumaan surupukuun ja kuuluttivat +kaikissa kirkoissa, että se, joka voi saada selvän Adalmina +prinsessasta, saisi prinsessan vaimoksensa, jos hän ei vähempään +tyytyisi, ja sitä paitsi puolen valtakuntaa kaupanpäällisiksi. Se oli +tapana siihen aikaan, kuten jokainen tietää. + +Ne olivat aika hyvät löytäjäiset, ja monella kuninkaan pojalla ja +ritarilla oli halu ansaita niitä. Kolme pitkää vuotta peräkkäin, suvet +ja talvet, ratsastivat he halki avaran maailman ja etsivät etsimistään, +mutta eivät vain löytäneet. Vihdoin sattui niin, että nuori ja reipas +Frankinmaan prinssi Sigismund etsimäretkillään joutui tuon vanhan eukon +mökkiin. Siellä eukko istui surupuvussa; se tosin ei ollut kovin hieno, +mutta musta se oli, olivatpa vuohetkin kivikkomäellä mustat ja +valkoiset. "Ketä surette, eukkoseni?" kysyi prinssi. "Kuningas on +käskenyt kaikkien suremaan kadonnutta prinsessaamme", vastasi eukko; +"mutta eipä hänestä suurta vahinkoa ollut. Kyllä hän oli kaunis ja +rikas ja älykäs, mutta ihmiset väittävät, että hänellä oli ylpeä sydän, +ja se oli paha asia, sillä sen tähden ei kukaan ihminen häntä oikein +rakastanut." + +Samassa tuli Adalmina vuohinensa metsästä kotiin. Prinssi katseli häntä +eikä voinut käsittää, mitenkä tyttö, joka oli niin köyhä ja ruma, +kuitenkin vaikutti hänen sydämeensä niin ihmeellisesti, että hän +melkein heti piti hänestä. Prinssi kysyi tytöltä, oliko hän nähnyt +prinsessaa. "En", vastasi Adalmina. "Se on ihmeellistä", sanoi prinssi, +"kolmeen pitkään vuoteen en ole ketään muuta ajatellut kuin pientä +prinsessaani. Mutta nyt en häntä enää etsi. Rakennan itselleni linnan +tänne metsään ja asun täällä kaiken elinaikani." + +Tuumasta toimeen. Prinssi rakensi linnan lähelle sitä lähdettä, jonka +partaalla Adalmina kerran oli muuttunut. Tapahtuipa sitten kerran hyvin +lämpimänä päivänä, että prinssiä rupesi janottamaan, ja hän kumartui +alas juomaan lähteestä. "Mikäpä tuo lie, joka niin ihmeen kauniisti +kimaltelee veden pohjassa?" sanoi hän itsekseen. "Annahan katson, mikä +se on." + +Prinssi kumartui alas ja pisti käsivartensa lähteeseen ja nosti sieltä +kultaisen kruunun, jonka huipussa oli ihmeen ihana helmi. Silloin hänen +mieleensä välähti ajatus: entä jos se olisi Adalminan helmi! Hän läksi +kruunuineen kuninkaan linnaan, ja tuskin kuningas ja kuningatar ehtivät +nähdä kalliin koristuksen, niin he jo huudahtivat molemmat: "Adalminan +helmi! Adalminan helmi! Oi, missä hän itse on, missä on kaunis, pieni +prinsessamme?" + +6. Nyt kuningas laski, että prinsessa, jos hän eläisi, olisi +kahdeksantoista vuoden vanha. Hän muisti punaisen haltiattaren +ennustuksen ja aavisti käyneen niinkuin todella oli käynytkin. Sen +vuoksi hän uudestaan kuulututti kirkoissa, että kaikki tytöt, jotka +olivat kahdeksantoista ikäiset, kokoontuisivat hänen kartanonsa pihalle +kruunua koettelemaan. Ja se, jonka päähän se täysin sopi, oli +tunnustettava oikeaksi ja kadonneeksi prinsessaksi, ja Frankinmaan +prinssi Sigismund saisi hänet vaimokseen. + +Tietysti kaikki tytöt heti riensivät kuninkaan kartanoon; ja ne, jotka +olivat vaille tai yli kahdeksantoista vuotta, eivät olleet sitä +muistavinansa. Oli kaunis kesäpäivä ja vähintäin tuhat tyttöä seisoi +pitkissä jonoissa onneaan koettelemassa. Aamusta varhain myöhään iltaan +kulki kruunu päästä päähän, kaikki sitä koettelivat, mutta kelienkään +se ei sopinut. Viimein tytöt rupesivat nurisemaan ja sanoivat: +"kuningas tekee meistä pilkkaa; heittäkäämme arpaa ja kuka voittaa, hän +saakoon kruunun ja prinssin." Sitä keinoa piti prinssi Sigismund hyvin +pahana ja käski heidän odottamaan päivän laskuun asti. "Olkoon +menneeksi", sanoivat tytöt. + +Vähää ennen auringon laskua asetettiin vartija tähystelemään, oliko +vielä ketään tulossa maantiellä. Prinssi huusi: "Ilta kuluu; vartija, +näetkö ketään tiellä?" + +Vartija vastasi: "Näen kukkasten kallistavan päänsä uneen, sillä yö on +tulossa. Mutta ketään en näe tiellä tulevan." + +Taasen kysyi prinssi: "Ilta kuluu; vartija, näetkö ketään tiellä?" + +Vartija sanoi: "Pilvi peittää laskevan auringon, ja lintu metsässä +kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, mutta en +ketään näe tiellä tulevan." + +Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartija, etkö näe ketään +tiellä tulevan?" + +Vartija sanoi: "Näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla. +Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön, joka ajaa vuohiansa +maantiellä." + +"Koettakaamme kruunua paimentytön päähän", sanoi prinssi. Toiset tytöt, +jotka pitivät itseänsä paljoa parempina, huusivat: "ei, ei!" Mutta +kuningas tuotti paimentytön luokseen, ja katso, kun kruunua koetettiin +hänen päähänsä, niin sopi se täydellisesti. + +Samassa meni päivä maillensa ja tuli pimeä, niin ettei voinut selvästi +erottaa paimentytön muotoa. Mutta Sigismund prinssi ajatteli +mielessänsä: "Kas, hyvä Jumala tahtoo että ottaisin köyhän tytön +vaimokseni, ja sen teenkin, sillä hänet olen ennen nähnyt eukon luona +metsässä ja tiedän, että hänen ympärillänsä päivä paistaa, minne +hyvänsä hän käy." + +Kaikki kansa huusi: "Kauan eläkööt Sigismund prinssi ja Adalmina +prinsessa!" Mutta moni ajatteli itseksensä: "tuohan on vaan köyhä +paimentyttö!" + +7. Sitten paimentyttö vietiin kruunu päässä kuninkaan saliin, jossa +loisti tuhansittain vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien +kynttilöiden loiston voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kun hän +kultaiseen pukuunsa puettuna seisoi äkkiä kaikkien keskellä. Sillä +saadessaan takaisin helmensä, sai hän myös samalla jälleen punaisen +haltiattaren lahjat. Mutta paras puoli asiassa oli se, että hän samalla +sai pitää sinisen haltiattaren lahjan: hyvän nöyrän sydämen. Ja koska +hän sai takaisin myös hyvän muistinsa, niin hän muisti vallan hyvin, +kuinka ilkeä hänen sydämensä ennen oli ollut ja kuinka hän toiseksi +muutettiin, ja kuinka köyhä ja ruma ihminen, jolla on rauhallinen +omatunto, on paljoa onnellisempi kuin rikas ja kaunis kaikessa +ylpeydessänsä. Senvuoksi lankesi hän nyt polvilleen isänsä ja äitinsä +eteen ja pyysi heiltä ja kaikilta anteeksi entistä ylpeyttänsä, -- ja +osoitteeksi muuttuneesta sydämestään talutti hän esille metsätorpan +köyhän eukon, syleili häntä ja sanoi: "Armelias on rikas köyhyydessään, +mutta rikas, jonka sydän on kova, kärsii puutetta kaikkien aarteittensa +keskellä". + +Ja kaikki, jotka tämän näkivät, eivät olleet uskoa silmiänsä. Mutta +Sigismund prinssi sanoi: "Minä tiesin näin käyvän. Adalminan helmi on +kaunis, mutta paljoa kauniimpi on nöyrä sydän." + +Sitten vietettiin suuret, iloiset häät kuninkaan kartanossa, ja ne +neljä kamarineitsyttä ja neljä kamaripalvelijaa pääsivät vapaiksi +tornista ja punaviittainen, rumapartainen teloittaja asetti kirveensä +nurkkaan. Ja kaikki huusivat mailla ja mantereilla: "Kaunis, kaunis on +Adalminan helmi, mutta paljoa kauniimpi on nöyrä sydän!" + + + + +19. Se on kovaa. + + +"On todellakin kovaa ettei saa muuta kuin velliä, kun toiset saavat +kahvia ja paljon muuta hyvää", sanoi Maunu istuessaan murkinapöydässä, +suuri leipäpala kädessään ja vati höyryävää velliä edessänsä; "ja kovaa +on myös että täytyy nousta niin aikaisin aamulla ja tehdä työtä koko +päivä, kun toiset saavat olla laiskoina tahi tehdä, mitä tahtovat. Nyt +täytyy minun taas lähteä lunta kahlaamaan, kun toiset saavat ajaa +hienoissa reissä -- se on kovaa, se on väärin." + +"Se on suuri siunaus", sanoi iso-äiti melkein niinkuin itselleen, siinä +missä istui ja kutoi lapasia Maunulle; "se on suuri siunaus, että +meillä on ruokaa, kun monet tuhannet kärsivät nälkää; se on suuri +siunaus, että meillä on asunto, kun monet tuhannet kodittomina mieron +tietä kulkevat; se on suuri siunaus, että meillä on näkö, kuulo ja +voimia työntekoon, kun niin moni on sokea, kuuro, kivulias ja heikko." + +"Iso-äidin mielestä ei ole tietysti mitään kovaa", mumisi Maunu +nurpeillansa -- "jollei kova leipä", lisäsi hän sitten hiljemmällä +äänellä, sillä häntä hävetti kumminkin hänen epäkohteliaisuutensa +vanhaa iso-äitiä kohtaan. + +"Kyllä, Maunu, kyllä minä tiedän jotakin, joka mahtaa olla hyvin +kovaa." + +"Mikä se?" kysyi Maunu uteliaasti, sillä hän luuli iso-äidin viimeinkin +saaneen aihetta valitukseen ja tyytymättömyyteen. + +"_Se on sydämesi, poikani, ja se mahtanee olla hyvin kova_, koska se ei +ole kiitollinen Jumalalle hänen monista suurista hyvistä töistään." + + + + +20. Älä heitä kiveä, se ponnahtaa takaisin. + + +Kaksi poikaista tähtäili kivillä varpusta, joka hyppeli jonkun matkan +päässä. Samassa tuli paikalle heidän iso-isänsä. "Älkää heitelkö kiviä, +pojat; ne ponnahtavat takaisin." "Miten voi kivi ponnahtaa takaisin?" +sanoi toinen pojista. "Kerron teille jotakin", sanoi iso-isä. "Onko se +oikein tosi kertomus?" kysyivät pojat. "Se on tosi. Viisikymmentä +vuotta takaperin olin minäkin poikanen, samallainen kuin tekin. Minua +aina huvitti kivien heitteleminen. Olin siihen hyvin tottunut, ja +kulutin aikaani sillä, kun minulla ei ollut ketään leikkitovereita. +Eräänä päivänä oli minun määrä mennä työhön erään vanhan pariskunnan +luokse. Ne olivat hyvin hyviä sekä ihmisille että eläimille, nuo +molemmat vanhukset. Heidän asunnossaan oli pääskystenpesiä joka +räystään alla, ja seitsemän vuotta perätysten oli sinne heti, kun talvi +oli ohitse, tullut sama lintu, pesinyt samaan paikkaan ja hautonut +munansa pojiksi. Vanhukset olivat aina kovin iloissaan, kun se saapui. +Tällä kertaa oli se tullut ihan samana päivänä, jolloin minäkin tulin +sinne työhön. Se lenteli ja liverteli ja näytti sekin olevan iloissaan, +kun taas sai palata vanhaan kotiinsa. Mutta minussa syntyi silloin tuo +kiven heittämisen halu. Oli mielestäni lystiä koettaa, osaisinko +siihen. Enhän edes toivonutkaan osaavani, se kun istui jotenkin +etäällä, mutta olisihan kuitenkin lystiä koettaa. Se istui erään +patsaan päässä ja katseli minuun päin. Se oli siinä aivan pelotonna. +Minä tähtäsin varmasti, heitin ja kivi osui sen päähän. Se putosi +kuolleena maahan. On totta mitä sanoin: se kivi ponnahti takaisin. +Sillä nähdessäni linnun putoavan, tuli minun niin paha olla, kuin jos +minua itseä olisi kivellä heitetty. Pysyin koko päivän tuolta paikalta +niin kaukana kuin mahdollista; mutta minä kuulin, kuinka sen puoliso +lenteli kuolleen toverinsa ympärillä ja valitti. Se koski ihan +sydänjuuriini asti. + +"Vanhukset eivät sanoneet mitään; mutta minä tiesin, että he surivat. +En voinut sen jälkeen koskaan katsoa heitä suoraan silmiin. Kunpa +olisin rohjennut heille edes kertoa, miten minä kaduin pahaa tekoani. + +"He ovat jo vuosia takaperin kuolleet; mutta tuota tapausta en voi +koskaan unhottaa. Tuntuu, nähkääs, siltä, kuin tuo kivi istuisi minun +sisässäni -- minun omassa-tunnossani." + + + + +21. Pääskyselle. + + + 1. Oi pääsky, lintu pienoinen, + sä riemurinta kaunoinen! + Jo taasen riensit Pohjolaan, + jo taasen löysit meidän maan. + + 2. Oi, tuttu mulle vanhastaan! + Sun ääntäs taas mä kuulla saan; + noh, terve, terve tultuas, + ystäväni armias! + + 3. Sä kaunokieli, kultasuu! + oi, kuinka laulus luonnistuu, + kun lennät ilmass' liehuten + ja riemuvirttä veisaten. + + 4. Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan + sä riennät? Oi sä riennät vaan + sen kauneutta katsomaan, + sen ihanuutt' imehtimään. + + 5. Sen saaret, salmet, laaksolot, + sen kuusikot, sen koivikot, + sen kukkaset koreudessaan, -- + et löynne, pääsky, vertojaan! + + 6. Sen taivas ehtookullassaan, + sen aamurusko loistossaan, + ne toi sun, pääsky, Pohjolaan, + ne sai sun tänne saapumaan. + + 7. Sun Pohjolassa, herttainen, + on rakastella rauhainen; + sun tääll' on lysti ollakses + ja armas aikaellakses. + + + + +22. Joudu, kevät. + + + Kevät armas, joudu jo, + talven kahleet poista! + Nouse taasen, aurinko, + kirkkahana loista; + joudu jo. + + Sua, kevät, kaipaan ma + päivänpaisteinesi, + kaipaan taasen tuoksua + kukkanurmiesi. + Joudu jo! + + Kaipaan riemulauluja + pikkulintujemme, + kaipaan aallon loisketta + taasen rannoillemme, -- + Joudu jo! + + Joudu, kevät, sulata + talven routa maasta, + riennä, kerro mahdista + lämmön voimakkaasta! + Joudu jo! + + Ehkä lämpö tunkisi + munkin sydämeeni, + talven roudat poistaisi -- + Joudu keväimeni, + joudu jo! + + + + +23. Tulipalo. + + +Eräässä kylässä syttyi tulipalo. Enin osa kylän väestä oli +silloin ulkotyössä jonkun matkan päässä. Kun sanoma saapui tästä +onnettomuudesta, riensivät kaikki kotia pelastaaksensa omaisuuttansa. +Heidän joukossaan oli myös muudan köyhä mies, jolla oli ainoastaan +pieni mökki. Kun hänelle sanottiin, että tämä oli syttynyt tuleen, +mutta että hän vielä ehkä voisi sen sammuttaa taikka ainakin tavaransa +pelastaa, kysyi hän, miten oli hänen lähimmän naapurinsa talon laita. +Kun vastattiin, että sekin oli tulessa, sanoi hän: "Sittenpä täytyy +minun rientää pelastamaan naapuriani, sillä hän on kipeä eikä voi +itseänsä auttaa. Hän varmaankin odottelee minua." Heti kiirehti hän +oman asuntonsa ohitse naapuri-raukan luokse. Tuli oli päässyt jo +siihen huoneeseen, missä sairas makasi, ja palava katto oli alas +putoamaisillaan. Siitä peljästymättä syöksyi mies savun ja liekkien +lävitse sisään, otti sairaan syliinsä ja kantoi hänet onnellisesti +turvaan. + + + + +24. Kelpo palvelija. + + +Parikymmentä vuotta takaperin paloi eräässä kylässä Sveitsissä muutamia +taloja. Yhdessä näistä taloista palveli Jooseppi niminen mies eräällä +käsityöläisellä. Hän heräsi tulen rätinään ja sen synnyttämään kamalaan +valaistukseen. Nopeasti puki hän ylleen vähän vaatteita ja herätti +muut palvelijat sekä mestarin perheen. Sitten kiirehti hän lasten +huoneeseen, tempasi ne vuoteilta ja kantoi ulos. Vasta sitten toi hän +oman arkkunsa, jossa hänellä oli se puku, jota hän asevelvollisena +käytti; säästämänsä rahat ja muut vaatteensa jätti hän liekkien +saaliiksi. + +Kun hän syöksyi tuosta palavasta talosta ulos, kuuli hän +mestarin emännän surkeasti valittavan, että yksi lapsi oli +vielä poissa. Jooseppi syöksyi silloin hengen vaaralla uudelleen +palavaan rakennukseen. Hän saikin lapsen käsiinsä ja toi sen +vahingoittumattomana kartanolle, jossa hän laski sen vanhempien syliin. + +Ennen paloa oli hän ajatellut vaihtaa paikkaa. Mutta nyt sanoi hän: +"Kun mestarille on tällainen onnettomuus tapahtunut, en häntä nyt voi +jättää; tahdon auttaa häntä talon uudestaan rakentamisessa". + + Ei se ole hädässä ollut, joka ei toista auta. + Hädässä ystävä tutaan. + Mieli markkoja parempi, toimi töitä kallihimpi. + + + + +25. Varo vaatteitasi. + + +Arvo oli pieni, vilkas poika. Hänen isänsä oli kuollut, ja nyt täytyi +hänen köyhän äitinsä yksinään tehdä työtä hankkiaksensa elatusta ja +vaatteita itselleen sekä pojalleen. Tätä ei Arvo kuitenkaan tullut +ajatelleeksi, vaan palasi usein leikeistään kotia vaatteet +rikkinäisinä. + +Kerran oli leikki ollut hyvin hilpeätä. Pojat olivat siinä kilpailleet, +kuka paraiten voisi puuhun kiivetä. Arvo oli ollut siihen hyvin +taitava, mutta seurauksena oli, että hänen vaatteensa menivät +tavallista enemmän rikki. Äiti nuhteli häntä tästä lempeästi; kovuutta +ei hän tahtonut käyttää, kun Arvo muuten oli siivo poika. + +Arvo meni vuoteelleen ja nukkui pian, kun oli väsynyt leikistään, mutta +heräsi myöhään yöllä ja huomasi äitinsä vielä istuvan työnsä ääressä. +Äiti paikkasi hänen vaatteitaan, ja kyyneleitä valui hänen silmistään. +"Miksi itket, äiti?" sanoi Arvo nousten istumaan vuoteellaan. -- "Älä +ole milläsikään, poikani", sanoi äiti, "en minä surusta itke." -- +"Miksi sitten itket?" -- "Silmiäni kirveltää, kun valvon näin myöhään +ja teen työtä tulen ääressä", vastasi äiti. -- "Miksi et käy +nukkumaan?" kysyi Arvo. -- "Sittenpä et sinä pääsisi huomenna ehjin +vaattein kouluun; tiedäthän sinä minun haluavan, että olet ainakin +ehjiin ja puhtaisiin vaatteisiin puettuna." + +Nytpä tulivat kyyneleet Arvonkin silmiin, ja hän pyysi äidiltään +sydämestään anteeksi, että oli hänelle surua tuottanut. Äiti antoikin +hänelle mielellään anteeksi ja unohti, nähdessään hänen kyyneleensä, ne +monet yöt, jotka oli saanut valvoa ja tehdä työtä hänen tähtensä. + +Arvo ei koskaan unohtanut tätä hetkeä, ja ne kyyneleet, joita äiti +sittemmin hänen tähtensä sai vuodattaa, olivat aina pelkkiä +ilokyyneleitä. + + + + +26. Löytö. + + +Eero löysi maantieltä veitsen. Hän oli hyvin iloinen siitä, sillä siinä +oli kaksi terää ja kaunis valkoinen pää. Hän poikkesi metsikköön ja +leikkasi sieltä itselleen sauvan. Mutta siellä huomasi hän myös, kuinka +eräs mies saapui tuolle paikalle, josta veitsi oli löytynyt, ja katseli +alaspäin etsivän näköisenä. Hän ei nähnyt Eeroa, joka oli metsikön +varjossa. Eero ajatteli: "tuo mies on varmaan veitsen pudottanut". + +Hän meni miehen luo ja kysyi, mitä tämä etsi. "Etsin veistä, jossa oli +kaksi terää ja valkoinen pää", vastasi mies. Eero pisti käden +taskuunsa, otti sieltä veitsen ja antoi sen miehelle, ilmoittaen +löytäneensä sen maantieltä. Mies hyvin ihastui ja kiitteli Eeroa. Mutta +Eero ymmärsi täyttäneensä velvollisuutensa. Emmehän saa koskaan pitää +omanamme sellaista, mikä ei meille kuulu. + + + + +27. Lörpöttelijä. + + +Kalle oli aika lörppösuu. Aina hän puhui ja toimitti ja oli +ymmärtävinään kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset. Vanha viisas +mies, joka kerran kuunteli häntä ja väsyi tuohon alituiseen +lörpöttelyyn, sanoi hänelle: "kun sinä nyt näytät kaikki tietävän, +sanopas minulle, miksi meillä ihmisillä on kaksi korvaa, mutta vaan +yksi suu!" Kalle vaikeni ja mietti kauan, mutta ei vaan päässyt sen +perille. "Sanon sen sinulle", virkkoi vanhus; "sinulla on kaksi korvaa, +mutta vaan yksi suu, jotta sinä enemmän kuuntelisit, mutta vähemmän +puhuisit." + + Ei puheen paljoudesta eikä kirjan suuruudesta. + + + + +28. Karhunnahka. + + +Kaksi nuorta metsämiestä lähti karhua ampumaan. Mennessään he jo +iloitsivat nahasta, jonka ampumaltaan karhulta nylkisivät. + +"Jos minä sen ampuan", sanoi toinen, "teetän sen nahasta itselleni +turkin." "Mutta minä", sanoi toinen, "sen ampuankin ja sitten myön minä +nahan." + +Kun he olivat päässeet metsään, kuulivat he karhun askeleiden rätinän. +Sydän alkoi kumpaisellakin pamppailla. Ja kun karhu hirveästi möristen +tuli yhä lähemmäksi, silloin heitti miehistä se, joka oli luvannut +karhun nahan myödä, pyssynsä pois ja kiipesi kiireimmän kaupalla +puuhun. Toinen, näin yksin jääneenä, ei uskonut enää voivansa karhua +vastustaa, mutta ei myöskään päässyt pakenemaan. Onneksi muisti hän, +että karhu ei kuollutta ihmistä koske. Hän heittäytyi pitkälleen +maahan, pidätti henkensä ja oli olevinaan kuollut. + +Karhu tuli julmistuneena häntä kohden. Mutta kun se huomasi, että tuo +mies ei jäsentäkään liikuttanut, luuli se hänet kuolleeksi. Se nuuski +häntä sieltä täällä, mutta kun se ei huomannut hänen hengittävän, lähti +se tiehensä tekemättä mitään pahaa. Kun se oli jo kylliksi etäällä, +tointuivat nuo nuoret metsämiehet säikähdyksestään. Toinen kapusi alas +puusta, toinen nousi ylös maasta. + +Silloin kysyi se, joka oli puussa ollut: "kuulehan, sanopas minulle, +mitä karhu kuiskasi sinun korvaasi". Toinen vastasi: "Kaikkea sitä minä +en ymmärtänyt; mutta yhden seikan se oikein selvästi mörähti minun +oikeaan korvaani, nimittäin: 'älä myö karhun taljaa ennenkuin olet +saanut itse karhun'. Ja vasempaan korvaani se kuiskasi: 'Se, joka +hädässä jättää ystävänsä, on huono mies'". + + Älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa. + Ei suuret sanat suuta halkaise. + + + + +29. Ystävällinen vastaanotto. + + +Eräässä kaupungissa istui muutamana sunnuntaina jälkeen puolenpäivän +perheen isä ja luki perheellensä Uutta Testamenttia. Hän oli juuri +tullut näihin Jesuksen sanoihin: "Joka holhoo senkaltaisen lapsen minun +nimeeni, hän holhoo minun" (Matth. 18, 5). -- Katso, silloin seisoi +eräs 8-vuotias poika hänen ovensa edessä ja pyysi almua. Mies keskeytti +lukunsa ja heitti vaimoonsa silmäyksen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: +"Älkäämme ainoastaan kuulko Jumalan sanaa, vaan eläkäämme myös sen +jälkeen!" Vaimo, jonka sydän myöskin oli avoinna Herran varoituksille +sanassa, vastasi: "Rakas ystävä! Minulla on aivan sama ajatus kuin +sinulla; tehkäämme niinkuin on kirjassa." Sen perästä kutsuivat he +pojan sisään, ottivat hänen hyvin ystävällisesti vastaan sekä +kasvattivat häntä niinkuin omaa lastansa. + + + + +30. Pieni mierolainen. + + + 1. Armas päivä paistaa, + kohta lämpimäks jo muuttuu sää, + hanki loisteessansa hohtaa, + sulain kiteet kimmeltää. + + 2. Poika repaleissa vallan + saloss' yksin kuljeksii. + Hongat, kuuset huminallaan + häntä täällä tervehtii. + + 3. Pieni mierolainen aina + yhä rientää eteenpäin, + eipä murhe mieltä paina, + rallatellen laulaa näin: + + 4. "Hopsis jalat! Väsymystä + tunnetteko? Talohon + kohta päästään, siellä kystä + minullekin kyllin on. + + 5. Hongat, kuuset, vaiheitani + tahdotteko tietää te? + Kuulkaa, tässä kulkeissani, + nyt mä teille kerron ne! + + 6. Aina muistan riemuin vielä + isän armaan mökkiä, + viisi meit' ol' lasta siellä, + vanhin niistä olin mä. + + 7. Muistan kuinka kotikaski + tähkäpäin jo kellerti; + noro hallan irti laski, + julma viljan runteli. + + 8. Talvi tuli, loppui leipä, + petäjäistä syötihin -- + Äitiin tarttui tauti, veipä + hänet kohta hautaankin. + + 9. Häntä multaan saatoin, itkin + haudallaan ma hetkisen, + kyynel poskipäätä pitkin + vieri, jääksi hyytyen. + + 10. Siitä asti tepastellut + olen mieron tietä ain'... + Jopa sulle kertoellut + olen, metsä, muistelmain. + + 11. Hopsis, jalat, joutukaa jo! + muuten yövyn korpehen. + Varjot synkät lankeaa jo, + tuolla päivä laskeiksen." -- + + 12. Yhä kiitää, vaan ei vielä + ihmis-asuntoa näy. + Metsän haamut poikaa tiellä + uhkaa, mustaks yö jo käy. + + 13. Kylmä yltyy. Tähtein valo + syttyy taivahalle jo, + leimuelee pohjanpalo, + huokaa synkkä hongisto. + + 14. Kohta aamun koittehessa + öinen jylhyys häviää -- + Vaan, ken tuolla kinoksessa + kalvenneena lepäjää? + + 15. Pieni mierolainen siellä + lepoon vaipui viimeiseen, + jäätyneenä kiiltää vielä + kyynel silmän murtuneen. + + + + +31. Korpi kurjalla kotina. + + + Kotihinsa muut menevät, + Majoillensa matkoavat, + Kurjall' ei ole kotia, + Katalalla kartanoa; + Korpi kurjalla kotina, + Salo sauna vaivaisella. + Moni on päivä päätön päivä, + Useampi einehetön: + Ilta ainaki tulevi, + Yö etehen ennättävi. + Moni tuikkari tulonen, + Vilkuttavi valkiainen. + Ei ole turvoa tulesta, + Valkiaisesta varoa, + Turvoa tuhoistakana, + Vaivaistakana varoa. + Tuikkaen tuli palavi, + Vilkutellen valkiainen + Eessä lapsen armottoman, + Kohalla kovaosaisen. + Noin tunsi tulen isäntä, + Virkkoi valkian pitäjä, + Tuvallinen tuumoavi, + Ja sanovi saunallinen: + "Pois turvaton tuvasta, + Armoton katoksen alta! + Tuulen vieä turvatonta, + Ahavaisen armotonta, + Varatonta vastarannan." + + Älä sorra sorrettua, särje särjetyn sydäntä. + + + + +32. Armottoman osa. + + + Alahan' on allin mieli + Uiessa vilua vettä. + Alempana armottoman + Käyessä kylän katua. + Vilu on vatsa varpusella + Jääoksalla istuessa, + Vatsani minun vilumpi + Astuessani ahoja. + Syän kylmä kyyhkysellä + Syöessä kylän kekoa, + Kylmempi minun sitäi + Jäävesiä juoessani. + + + + +33. Muinaiset ajat paremmat. + + + Ajattelen aikojani, + Muistan muita päiviäni, + Parempia päiviäni, + Entistä elantoani. + Muin' oli ajat paremmat, + Päivät kaikki kaunihimmat, + Päivän laskut laupiaammat, + Koriammat huomenkoitot. + Toisin silloin touko kasvoi, + Toisin maa orahan otti. + Silloin nousi nuoret heinät, + Kun ma nousin nuorukainen; + Silloin kasvoi kaikki kaislat, + Kun ma kasvoin kaunis lapsi. + Kasvoin koissa korkiassa, + Ylenin ylituvissa, + Kaunihilla kannikoilla, + Liioilla lihamuruilla. + Vaan tuli surma suutimaton, + Kesken yötä kenkimätön, + Pois otti minun poloisen, + Kauas kantoi Karjalasta + Näille ouoille oville, + Veräjille vierahille, + Jossa harvoin päivä paistoi, + Harvoin kuutamet kumotti; + Harvoin on kuultu kuikan ääni, + Harvoin kaakkurin kajatus; + Harvoin on hauki vierahana, + Siika ei sinä ikänä, + Lohen poik' ei polvenahan. + Niinpä nyt tätä nykyä, + Tällä tuhmalla iällä + Sijan tieän, kussa synnyin, + Kanssa kaiken, kussa kasvoin, + En tieä sitä sijoa, + Kussa kuolo kohtajavi, + Hengen loppu loukahtavi + Näillä ouoilla ovilla, + Veräjillä vierahilla. + + + + +34. Oikea kiitos-uhri. + + +Rikas nuorukainen, joka kauan aikaa oli sairastanut vuoteen omana, tuli +viimein terveeksi. Ensi kerran hengittäessään raitista ilmaa ja +katsellessaan luonnon kauneutta, sai hän ikäänkuin uuden elämän sekä +kiitti ja ylisti Luojaansa kaikesta sydämestänsä. + +"O Isä!" huudahti hän, "Sinä, joka vuodatat kaikkein päälle iloa ja +siunausta, millä voipi ihminen, tämä heikko olento, palkita sinun +äärettömän rakkautesi! Kuinka mielelläni tahtoisin uhrata sinulle +kaikki, mitä minulla on!" + +Eräs Jumalata pelkääväinen vanhus kuuli hänen sanansa ja sanoi: "Kaikki +hyvyys tulee ylhäältä; tuonne ylös et sinä voi lähettää mitään +takaisin; mutta tule minun kanssani, niin näytän sinulle, miten +paraiten voit Jumalata kiittää ja ylistää." + +Nuorukainen seurasi heti, ja he tulivat erääseen mökkiin, jossa +vallitsi kurjuus ja viheliäisyys, sillä isäntä sairasti heikkona, +emäntä oli suruun vaipunut ja puolialastomat lapset itkivät leipää. +Nuori mies kauhistui tätä näkyä, mutta vanhus sanoi: "Katso tässä on +alttari, jolle voit panna kiitos-uhrisi. Nämä ihmiset lähettää Herra +sinun luoksesi. Kun sinä rakastat ja autat heitä, niin sinä myöskin +paraiten rakastat ja ylistät omaa ja heidän Jumalaansa." + +Nuorukainen antoi liiastansa tarvitsevaisille, hoiti ja virvoitti +heitä, ja nämä kutsuivat häntä siunaten Jumalan enkeliksi. + + + + +35. Herrasmies ja köyhä. + + +Eräs ylhäinen herra, rikas ajallisesta hyvyydestä, mutta köyhä +jumalanpelosta ja kristillisestä uskosta, käveli muutamana iltana +tiluksillansa. Hänen tiensä kävi vanhan, lahonneen mökin ohitse, jossa +asui eräs mies monen lapsen kanssa sangen köyhissä varoissa. Kun rikas +kuuli jonkun sisällä puhuvan korkealla ja selvällä äänellä, seisahtui +hän kuuntelemaan. Ihmeekseen kuuli hän, että köyhä sydämellisimmillä +sanoilla kiitti taivaallista Isäänsä, joka oli antanut hänelle ja hänen +lapsillensa vaatteet ja jokapäiväisen leivän. + +"Mitä!" sanoi herra itseksensä, "tämä kiittää vaatteista ja ruoasta, ja +minä en kiitä kaikesta ylellisyydestänikään!" + +Hyvin häpeissään kiirehti hän kotiinsa ja oppi tästä hetkestä katsomaan +elämää sen oikeassa valossa. Hän päätti palata sen Jumalan tykö, jonka +hän rakkaudesta maalliseen tavaraan oli hyljännyt. Hänen elämänsä tuli +täst'edes jokapäiväiseksi jumalanpalvelukseksi ja lakkaamattomaksi +kiitokseksi. Eikä hän myöskään laiminlyönyt tehdä hyvää tälle köyhälle +miehelle, joka tietämättänsä oli ollut syynä hänen mielenlaatunsa +muuttumiseen. + + + + +36. Kiitollinen poika. + + +Eräs korkea herra tapasi kerran kävelemässä ollessaan ahkeran ja +iloisen talonpojan, jonka kanssa hän rupesi puhelemaan. Muutamain +kysymysten perästä sai hän tietää, ett'ei maa, jota talonpoika kynti, +ollut hänen omansa, vaan että hän oli päivämies ja sai palkkaa pari +markkaa päivältä. Herra, joka ei voinut ymmärtää, kuinka niin vähällä +voisi tulla toimeen, ihmetteli, että talonpoika oli niin hyvällä +mielellä. + +Talonpoika vastasi: "Olisi hyvin huonosti, jos menettäisin ylläpitoon +kaiken päiväpalkkani; minun pitää tulla toimeen kolmannella osalla. +Toinen kolmas osa menee velkani suorittamiseen ja kolmannen osan panen +korkoa kasvamaan." + +Tätä ei herra voinut ymmärtää, mutta päivämies, huomattuansa hänen +ihmettelevän, lisäsi; "Minä ja'an tuloni vanhempieni kesken, jotka +eivät enää jaksa työtä tehdä, ja lapsien kesken, joista ei vielä ole +työntekijöiksi. Edellisille palkitsen minä sitä rakkautta, jota he +minun lapsena ollessani ovat minulle osoittaneet, se on minun velkani +maksamista; jälkimmäisten toivon vanhoilla päivilläni pitävän itsestäni +murheen; se on se pääoma, josta kerran olen kantava koron." + +Korkea herra mieltyi hänen vastaukseensa niin, että otti pitääksensä +murheen hänen pojistansa. Näistä tuli aikaa myöten yhtä kelvolliset +miehet kuin heidän isänsäkin oli, jota he vanhana hellästi hoitivat ja +runsaasti ravitsivat. + + Anna kättä köyhän miehen, + köyhällä on lämmin koura. + + + + +37. Suvilaulu. + + + Oisin pääskynä mä piennä, + Suvilintuna iloisna, + Lenteleisin, liiteleisin, + Suomehen suhauttaisin. + Sitte sinne saatuani, + Perillenpä päästyäni, + Ilmassa iloittelisin, + Räystähällä riemuitsisin + Kesän kaunihin tuloa, + Tuloo armahan auringon. + Vaan jos itkevän näkisin, + Huolellisen huomaitsisin, + Hälle mä visertelisin: + Mitäs itket ihmisparka, + Murehdit sä Mannun lapsi -- + Kohtalosiko kovuutta? + Sydämeskö sulotuutta? + Katso luonnon kauneutta, + Ihanuutta ilman kaiken: + Suot jo läikkyvi sulana, + Järvet jäiden kahlehitta, + Nietos nurmelta katoopi, + Häviääpi maasta hanki, + Päivyen taas paistaessa, + Ahavan puhaltaessa; + Korpi kukkia on täynnä, + Puiden latvat lintusia; + Kukat ne hajuelevat, + Lintusetpa laulelevat: + Iloitkaamme, riemuitkaamme, + Laulakaamme, kiittäkäämme! + Suven meille Luoja saattoi, + Jumalamme joudutteli! + + Ellös itke ihmisparka, + Murehdi sä Mannun lapsi! + Hänpä, joka suven saattoi + Näille Pohjanki perille, + Joka kaikki suot sulatti, + Pani järvet aaltoomahan, + Kukat pienet kukkimahan, + Lintusetkin laulamahan, -- + Suven saattavi sullekin, + Kesän kerran kerittävi, + Sielus nietokset sulattaa + Lempensä lämmittämällä, + Huoles hattarat hajottaa + Henkensä puhaltamalla. + + + + +38. Auringon säde. + + +Aamuauringon kultainen säde pilkisti sisälle pienen puutalon ikkunasta +ja lankesi ompelukoneelle, jonka neula nuolen nopeudella hyppelehti +ylös ja alas. Nuori leski istui siinä joukko keskentekoisia paitoja +vieressään. Väliin hän katsoi kelloon. Itsekseen hän puheli: "Tänään +pitäisi työn olla valmis, enkä ymmärrä, miten se käy mahdolliseksi klo +4:ksi". Silloin juuri auringon säde hymyili hänelle vasten silmiä. +Hänen mielensä ihastui ja keventyi tästä. Reippaasti hän alkoi ommella +uutta saumaa. + +"Naapuri, onko teillä yhtään kiehuvaa vettä? Minulla ei vielä ole +valkeata uunissa ja Kerttu raukka joisi niin mielellään kahvia." +Vanhanpuoleinen vaimo seisoi ovessa ja lausui tämän pyynnön vähän +arastelevasti. "Vesi kiehuu juuri minun pannussani, ottakaa +vaan, ikävä, ett'en ennätä teitä auttaa", vastasi nuori nainen +sydämellisesti. Hänen silmässään loisti auringon säde. + +Kun vanha nainen palasi omaan huoneeseensa pannuineen, niin oli hänkin +sydämessään tuntenut päivänpaistetta ja heijastus siitä näkyi hänen +silmissäänkin. + +Hän astui vuoteen ääreen, jossa nuori, sairas tyttö kalpeana lepäsi. +"Suuttuiko hän, mummo?" kysyi tyttö, huolestuneena. "Ei ensinkään, hän +oli niin ystävällinen ja herttainen, että se oikein teki sydämelleni +hyvää", vastasi mummo. + +Ja auringon säde lensi kalpean sairaankin sydämeen. Köyhäin lääkäri, +joka ei ollut liioin ystävällinen mies, astui juuri huoneeseen. Hän +puhui harvoin sairaittensa kanssa ja tänään oli hän tavallista +huonommalla tuulella. Kerttu-raukan käsivarressa täytyi tehdä vaikea +leikkaus, mutta tohtori näytti olevan aivan ilman sydäntä ja sääliä, +vaikka kaksi sinistä silmää mitä herttaisimmasti häneen katseli. +"Kiitos, herra tohtori", lausui tyttö ystävällisellä äänellä, kun +työ oli tehty. "Hm, hän kiittää, vaikka minä vaan tuotin hänelle +tuskia", ajatteli tohtori itsekseen; ääneen hän jatkoi: "Te olette +ystävällinen". + +Kerttu muisti ystävällistä naapuria ja mummon ystävällisiä silmiä sekä +sanoi iloisesti: + +"Niin, minulle ovat myös kaikki ystävällisiä". + +Kun tohtori läheni kotiansa, niin oli auringonsäde hiipinyt hänenkin +sydämeensä. -- Itkusilmissä tuli Miina, tohtorin talouden hoitaja, +aukaisemaan ovea. Hän oli pyytänyt kolmen päivän vapautta käydäkseen +tervehtimässä sairasta sisartaan; mutta tohtori oli sen kieltänyt, hän +ei tahtonut mennä ravintolaan ruokailemaan. Kynnyksen yli astuessaan +muisteli tohtori juuri nuorta kiitollista sairastaan ja sanoi: + +"Miina voi kuitenkin mennä sisarensa luo, olen asiaa lähemmin +miettinyt." + +Oi kuinka Miina tuli iloiseksi, hänen kasvonsa oikein loistivat, kun +hän jälleen riensi keittiöön -- auringonsäde oli pujahtanut hänenkin +sydämeensä. Kerjäläistyttö seisoi keittiön oven pielessä. Miina oli +juuri aikonut käskeä hänet pois, kun tohtori soitti ovikelloa. Nyt hän +ystävällisesti sanoi: + +"Tuossa, lapsi, on sinullekin vähän päivälliseksi". Ja sitte hän oikein +täytti tytön korin ruokavaroilla. + +"Äiti, äiti, minulla on leipää, lihaa, kalaa ja kaikenmoista hyvää +tavaraa sinulle syödä", huusi pieni tyttönen tultuansa äitinsä luo. +Kalpea ja riutunut vaimo pani kätensä ristiin ja sanoi: "Minä kiitän +sinua, Jumala!" Auringon säde tunki hänenkin sydämeensä, ja se lämpeni, +kun hän muisteli jumalallisen rakkauden aurinkoa. -- Ystäväni, oletko +huomannut, että jo pelkät ystävälliset sanat ja lempeät katseet ovat +auringonsäteitä. Ja'a niitä ympäristöösi, ja ne synnyttävät yhä uusia +auringonsäteitä. + + + + +39. Rukous ruumiin ravinnosta. + + + Suo, Herra, meille aina + ravinto ruumihin + ja leipä kallis lainaa, + oi Isä armoisin! + Sä kätes avaa, anna + myös meille tarpeemme + ja armolahjas kanna + nyt Suomen kansalle. + + Suo maasta kasvaa jyvät + ja viljan pelloilla, + suo vuodentulot hyvät + kansalles armosta. + Vaan hallan vahingosta + sä meitä varjele + ja nälkävuodet poista, + jotk' uhkaa maatamme. + + Kovasta köyhyydestä + meit' auta aina sä, + mut sydämemme estä + myös ylpeydestä, + ett' antimistas emme + kerskaisi milloinkaan, + vaan nöyrä sydämemme + sua yksin kiittäis vaan. + + + + +40. Laivapoika. + + +Eräs laiva oli matkalla valtamerellä. Se oli jo hyvin etäällä +mannermaasta, kun nousi kova myrsky, jota kesti viisi päivää. Laiva oli +semmoisessa vaarassa, että väki jo luuli hukkuvansa. Juuri kun myrsky +oli kauneimmillaan ja heitteli laivaa sinne tänne mahtavilla aalloilla, +joutuivat ison maston köydet epäjärjestykseen. Tämä vika oli +korjattava. Mutta näytti melkein mahdottomalta tuollaisessa myrskyssä +kiivetä ylös mastoon; ainakin oli sellaisessa yrityksessä kuolemanvaara +tarjona. Kapteeni käski erään laivapojan sinne kiipeämään. Tämä poika +oli hento ruumiiltaan, iältään vaan kolmetoistavuotias. Hän oli köyhän +lesken ainoa poika. Äidin oli köyhyydessään täytynyt lähettää rakas +poikansa merille elatustaan ansaitsemaan. + +Kun poika oli kuullut kapteenin käskyn, katsahti hän ensin ylös maston +huippuun ja sitten alas aaltoihin, jotka vyöryivät laivan kannen ylitse +ja ikäänkuin kurottautuivat häntä syliinsä vetämään. Sitten katsahti +hän kapteeniin, seisoi hetken ääneti, mutta sanoi sitten: "minä tulen +heti". + +Nyt juoksi hän kajuuttaan. Parin minuutin päästä palasi hän sieltä ja +alkoi sitten ripeästi ja uskaliaasti kiivetä ylös köysiportaita myöten. +Mies, joka on tämän tapauksen kertonut, oli silloin kannella maston +vieressä ja katseli hämmästyneenä kiipeävää poikaa. Hän kysyi +kapteenilta: "Miksi lähetätte tuon pienen pojan mastoon? Hän ei sieltä +elävänä alas pääse." Kapteeni vastasi: "Miehet usein putoavat, pojat ne +pitävät paikkansa; tämäkin poika kiipeää kuin orava". Mies katsahti +ylös: nyt oli poika mastokorissa, nyt nousi hän ylemmäksi; myrsky +kallisti laivan niin, että masto melkein koski laineisiin, mutta poika +pysyi lujasti kiinni, ja neljännestunnin kuluttua oli hän jälleen +terveenä ja reippaana laivan kannella. + +Mies kiitti Jumalaa, sillä hän oli ollut pojan vuoksi suuressa +tuskassa. Samana päivänä puhutteli hän vielä poikaa ja kysyi häneltä, +eikö häntä ollut pelottanut. "Pelottipa kyllä", vastasi poika. -- +"Senpä kyllä huomasin", sanoi mies, "ja varmaankin sinä kajutassa ensin +vähän tuumit asiata." "En minä tuuminut", vastasi poika; "minä vaan +tahdoin ensin rukoilla. Minä en luullut sieltä hengissä alas tulevani, +ja sen vuoksi tahdoin minä rukoilla ja uskoa itseni Jumalan huomaan. +Sitten en enää peljännytkään." Mies kysyi häneltä edelleen: "Missä olet +oppinut rukoilemaan?" "Sen opin kotona", vastasi poika; "äitini opetti +minut siihen, ja kun läksin kotoa, pyysi hän minua aina rukoilemaan +Jumalaa, että Hän auttaisi ja suojelisi minua hädässä." + + + + +41. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. + + +Preussin kuninkaan Fredrik Suuren aikana oli eräässä preussilaisessa +rykmentissä urhokas ja reima ratsumestari, jonka köyhät vanhemmat +asuivat Meklenburgissa. Kun ratsumestari seitsenvuotisen sodan +loputtua, kunniamerkillä koristettuna, tuli rykmenttinsä kanssa +erääseen kaupunkiin kotiseudullaan, tulivat vanhukset sinne +monivuotisen eron perästä jälleen tapaamaan poikaansa. He odottivat +häntä torilla. Niin pian kuin poika tunsi vanhempansa, laskeutui +hän heti alas hevosensa seljästä ja syleili heitä, vuodattaen +ilokyyneleitä. Hän pyysi heitä muuttamaan luokseen ja tarjoutui +sulostuttamaan heidän vanhuutensa päiviä, mikäli hänen vähät varansa +sen myönsivät. + +Kun kerran eräs upseeri laski siitä pilaa, että talonpojat istuivat +ratsumestarin pöydässä, vastasi tämä kiitollinen poika: + +"Miksikäs minä en kiittäisi ja kunnioittaisi elämäni ensimmäisiä +hyväntekijöitä. Ennenkuin minä tulin kuninkaan ratsumestariksi, olin +minä näiden poika." + +Nämä sanat tulivat kenraalin korviin. Hän meni ratsumestarin tykö ja +ilmoitti aikovansa vierailla hänen luonansa sekä lausui toiveen saada +hänen luonaan tavata muitakin upseereja. + +Päivä, jolloin juhlallisuus oli tapahtuva, saapui. Kenraali tuli aivan +täsmälleen ja huomasi upseerien jo olevan koossa. Pöytään istuttaessa +kysyi kenraali: "Mutta, rakas ratsumestari, missä ovat teidän +vanhempanne? Minä luulen, että he syövät samassa pöydässä kuin tekin?" + +Ratsumestari hymyili eikä tiennyt alussa, mitä vastata. Silloin nousi +kenraali ylös, meni itse hakemaan vanhuksia ja pakotti heidät istumaan +viereensä sekä keskusteli heidän kanssaan mitä ystävällisimmällä +tavalla. Pitäen heille julkisen puheen sanoi hän muun muassa: "Hyvät +herrat! Kunnioittakaamme sen miehen vanhempia, joka käytöksellänsä +osoittaa, että kiitollinen poika on suurempi-arvoinen kuin kopea +ratsumestari." + +Myöhemmin sai kenraali tilaisuuden kertoa kuninkaalle siitä +kunnioituksesta ja rakkaudesta, jolla ratsumestari kohteli vanhoja +vanhempiansa. Fredrik Suuri oli siitä hyvin mielissään. Kun +ratsumestari pian sen jälkeen tuli Berliniin, kutsuttiin hänet +kuninkaan pöytään päivälliselle. + +"Kuulkaa, herra ratsumestari", sanoi kuningas, koetellakseen häntä, +"mistä suvusta olette syntyisin ja kutka ovat teidän vanhempanne?" + +"Teidän majesteettinne!" vastasi tämä suora sotilas, "minä olen +alhaisesta kodista; vanhempani ovat talonpoikaista väkeä ja saavat nyt +minun kanssani nauttia sitä varallisuutta, josta minä saan kiittää +teidän majesteettianne." + +"Se on oikein", sanoi kuningas hyvin iloissaan. "Se joka kunnioittaa +vanhempiansa, on kunnollinen ja rehellinen mies, mutta joka heitä +ylönkatsoo, hän ei ansaitse, että hän koskaan olisi nähnyt päivän +valkeutta." + + + + +42. Huolellinen tytär. + + +Kuningas Kustaa III ratsasti kerran erään kylän läpi, eikä kukaan +tiennyt, kuka hän oli. Eräältä talonpoikaistytöltä, joka palasi +kaivolta, pyysi kuningas vähän vettä juodaksensa. Tyttö ojensi hänelle +sitä rohkeasti ja ystävällisesti, sanoen: "hyvin mielelläni, mutta +antakaa, herra, anteeksi, että minulla on kiire, sillä äitini odottaa +minua." -- "Mikä on sitten syynä kiireeseen?" kysyi kuningas. -- +"Äitini on sairaana, eikä ole ketään, joka häntä hoitaa." -- "Vie minut +äitisi luo", pyysi kuningas; "minä tahdon nähdä sen, joka sinusta on +niin rakas." Sitten laskeutui hän alas hevosensa seljästä ja seurasi +hellää tytärtä. -- Viimein tulivat he sisälle matalaan majaan. Sieltä +kuului heidän korviinsa syvä huokaus vanhan, yksinkertaisella +olkivuoteella lepäävän vaimon rinnasta. Tyttö meni äitinsä luo ja +sanoi: "Rakas äiti, tässä on vieras herra, joka tahtoo nähdä teitä". -- +"Muori parka", sanoi kuningas, "minä surkuttelen teitä!" -- "Niin", +vastasi sairas, "minun tilani olisi hyvin surkea, ellei Jumala olisi +antanut minulle tätä hyvää tytärtä, joka tekee kaikki lieventääksensä +minun kipujani ja hankkiaksensa minulle elämäni ylläpitoa. Jumala häntä +siunatkoon!" + +Kuningas tuli hyvin liikutetuksi ja sanoi: "Ottakaa tämä rahakukkaro! +Minä olen teidän kuninkaanne, teidän isänne! Nyt tunnen minä ilon +isänä-olosta ja olen pian näyttävä, kuinka suuressa arvossa minä pidän +keskinäisen rakkauden." Tytölle sanoi hän: "pidä edeskinpäin huolta +äidistäsi!" + +Tuskin oli hän pääkaupunkiin palannut, niin hän äidille ja tyttärelle +määräsi vuotuisen eläkkeen, jonka, toisen kuoltua, piti jäämän +jälkeenjääneelle. + + + + +43. Ken unohtaa meidät viimeiseksi? + + +Tuomas niminen käsityöläispoika, joka työmatkoillaan oli kauvan +oleskellut kaukana kotoaan, lähestyi iloisella mielellä kotikyläänsä. +Aurinko oli polttanut hänen kasvonsa ruskeiksi, hänen hiuksensa ja +vaatteensa olivat pitkästä vaelluksesta pölyisinä. Kun hän lähestyi +kotikyläänsä, tuli häntä vastaan nuori mies, joka aikoinaan oli ollut +hänen paras ystävänsä ja leikkikumppalinsa. Mutta tämä ei tuntenut +kuljeksivaa vierasta. Murheellisena astui Tuomas kotikylänsä kujaa +pitkin. Siellä näki hän sisarensa, joka hänen poissaollessaan oli +joutunut naimisiin, istuvan naapuritalon ikkunan ääressä. Hän tervehti +sisartaan ystävällisesti; mutta sisar ei tuntenut veljeään ja vastasi +varsin kylmästi hänen tervehdykseensä. Kyyneleet tulivat Tuomaan +silmiin ja kiirein askelin meni hän kotitaloaan kohti. Äkkiä näki hän +edessään vanhan äitinsä, joka juuri tuli kirkosta. Tuomas tahtoi +koetella äitiänsäkin ja sanoi sen vuoksi ainoastaan lyhyesti: "Hyvää +iltaa!" Mutta äiti tunsi poikansa heti, lankesi hänen kaulaansa ja +huudahti ilosta: "Oi, rakas poikani, rakas poikani!" -- Ystävät voivat +sinut unhottaa, siskosikaan ehkei sinua enää tunne, mutta äiti ei sinua +ikinä unhota. + + Suloinen syli isosen, äidin helma hempeämpi. + + + + +44. Puuvati. + + +Eräs vanha mies, jolta vanhuus oli heikontanut näön ja kuulon, asui +poikansa tykönä. Kun hänen koko ruumiinsa vapisi, sattui välistä että +hän syödessään riputteli ruokaa päällensä, joka niin suututti hänen +poikaansa ja tämän vaimoa, ettei hän enää saanut syödä heidän +kanssansa, vaan sai uuninnurkkaan kivilautasella niukan ruokamääränsä. +Usein katsoi hän vesissä silmin pöytään, jossa muut istuivat syömässä. +Eräänä päivänä sattui hänelle se kova onni, että kivivati särkyi, ja +kun pojan vaimo tästä häntä torui, ei hän virkkanut sanaakaan +puolustukseksensa, vaan ainoastaan huokasi. Seuraavalla atrialla täytyi +hänen tyytyä puuvatiin, jonka pojan vaimo oli vartavasten hänelle +ostanut. + +Eräänä päivänä, kun nuori pariskunta istui pöydän vieressä, kantoi +heidän pieni, nelivuotinen poikansa puupalasia ja laudanpäitä kokoon, +ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän niillä aikoi tehdä, vastasi hän +sävyisästi: "Minä teen astian, josta isä ja äiti saavat syödä, kun minä +tulen isoksi". + +Tämä viaton vastaus kävi vanhempain sydämelle ja pani heidät +ajattelemaan, kuinka pahoin he olivat vanhusta kohdelleet ja että +jotakin samanlaista voi tapahtua heille vanhoiksi tultuansa. Kun he +hetkisen olivat vesissä silmin katsoneet toisiinsa, taluttivat he ukon +pöydän ääreen, jossa hän täst'edes sai syödä heidän kanssansa niinkuin +ennenkin. + + + + +45. Pimiä isoton pirtti. + + + Oli mulla muoto muinen, + Oli muoto muien rinnan, + Kun ma notkuin nuorempana, + Kasvoin heinän karvallisna. + Hyvä oli lapsen lassa olla + Hyvän vanhemman varassa; + Ikävä isättä olla, + Outo äitittä eleä, + Vaiva suuri vanhemmatta: + Pimiä isoton pirtti, + Vaikka päivä paistakohon, + sokia emoton soppi, + Vaikka kuu kumottakohon. + + + + +46. Vähä ilo emottomalle käestä. + + + Käki kukkui kuusikossa, + Käki kukkui, lintu lauloi, + Kukkui muien kuultavaksi, + Autuallisten iloksi, + Ei minulle milloinkana, + Ei kuku ajasta siitä, + Kun kerran emoni kuoli, + Kaatui kaunis kantajani. + Elköhön emoton lapsi, + Elköhön sinä ikänä + Kauan kuunnelko käkeä + Päivän puolelta mäkeä: + Kun käki kukahtelevi, + Niin syän sykähtelevi, + Syän syttyvi tulelle, + Pää palolle paukahtavi. + Elköhön emoton lapsi, + Elköhön sinä ikänä + Kuunnelko kevätkäkeä + Pohjan puolelta mäkeä: + Itku silmähän tulevi, + Veet poskille valuvi, + Heriämmät hernet-aarta, + Paksummat pavun jyveä; + Kyynärän ikä kuluvi, + Vaaksan varsi vanhenevi, + Kuultua kevätkäkösen. + + + + +47. Ohoh kullaista kotia! + + + Lämmin paita liinainenki + Oman äidin ompelema; + Vilu on vaippa villainenki + Vaimon vierahan tekemä. + + Lämmin on emosen sauna + Ilman löylyn lyömättäkin; + Kylmäpä kyläinen sauna, + Vaikka löyly lyötäköhön. + + Koria kotoinen leipä, + Jos on täynnä tähkäpäitä; + Vihavainen vieras leipä, + Vaikka voilla voituohon. + + Villainen emosen vitsa, + Ruokoinen isosen ruoska, + Joskon viikon virpokohon, + Rupeaman ruoskikohon; + Vitsa vierahan verinen, + Kyläläinen kynnäppäinen, + Josko kerran iskeköhön, + Tahi puolen koskekohon. + + Ohoh kullaista kotia, + Armasta ison eloa! + Jos oli leipeä vähempi, + Niin oli unta viljemmältä; + Ei toruttu torkunnasta, + Makoamasta ei manattu. + + + + +48. Kuva. + + + Mun huonehessani seinäll' on + yks kuva halpa ja koruton, + se siinä ollut on monta vuotta, + ja aina ihaelen ma tuota. + + En tiedä mi siinä viehättää, + lumenko peittämä harmaa pää, + vai surun uurtamat vaot nuoko, + vai silmän lempeä tuike tuoko. + + En tiedä; mutta niin lämmin on + sen läheisyys kuin auringon, + ja ompa kuin hänen katsannastaan + heloittais taivahan rauha vastaan. + + Ma tuntikausia ihaillen + kuvoa tuot' yhä katselen. + Ei sulho kultoaan punastuvaa + niin tyystin katso, kuin minä kuvaa. + + Ja kun ma katson, niin vähittäin + herääpi muistoja mielessäin, + niin armahaita, niin ihanoita + ja kaivatessani katkeroita. + + Ma poies mennehen polvekseen + nään lapsuusmaailman riemuineen, + nään kynttilöitä ja joulupuita + ja ystävyksiä hymysuita. + + Ja ompa kuin kuva elon sais + ja mua hellästi katsahtais, + ja ompa kuin hänen katsannastaan + heloittais taivahan rauha vastaan. + + Ja senhän vuoksi niin lämmin on + sen läheisyys kuin auringon. + Mut ken se ompi se armahainen? + Mun oma äitini on se vainen. + + + + +49. Eli Rem. + + +Kaukana tuolla suuressa Amerikassa on monta rautatietä, joilla vaunujen +pyörät nopeasti kiitävät eteenpäin rautaisia kiskoja myöten, eikä +siellä ole hevosia valjastettu vaunujen eteen, vaan ne kuljetetaan +vesihöyryn avulla. Ja höyry kohoaa ensimmäisessä vaunussa kiehuvasta +kattilasta ja käyttää höyrykonetta, ja höyrykone panee pyörät +liikkeelle, ja niin kulkee ensimmäinen vaunu eteenpäin, vetäen kaikki +muut perässään. Usein on koko pitkä jono vaunuja kiinnitetty toisiinsa, +ja koska tämä kulkee kolme kertaa nopeammasti kuin virkku hevonen +juoksee, niin ihmiset matkustavat mielellään rautatiellä höyryvaunussa. +Sentähden ovat useimmiten kaikki vaunut täynnä, toiset ihmisiä, toiset +härkiä ja lampaita ja toiset kaikenlaisia tavaroita, joita kuljetetaan +paikasta toiseen. + +Tosin on hyvä, että on rautateitä, ja melkein kaikissa maissa niitä jo +onkin. Onpa Suomessakin, vaikka tänne lienee niitä kenties vaikeampi +rakentaa, sillä täällä on paljo mäkiä ja järviä ja jokia, joiden yli +rakennettavat sillat maksavat paljo rahaa. Vaan jopa sentään useimmat +meilläkin matkustavat rautateillä. Tiedämmehän me, kuinka toisissa +maissa on porattu teitä läpi korkeiden vuorien, ja toisissa paikoissa +on rakennettu kauhean korkeita siltoja järvien ja syvien rotkojen yli; +niin, on semmoisiakin rautateitä, joissa kuljetaan kattojen päällitse +suurissa kaupungeissa. Kaikkea tätä on tehty sentähden, että ihmiset +ja tavarat voisivat tulla pian perille; sillä aika on kaikesta +omaisuudesta kallein. Nyt jo saamme Suomessakin syödä ruokaveron +Turussa, toisen Helsingissä ja kolmannen Viipurissa. Helsingistä +matkustetaan kahdessa vuorokaudessa Ouluun; semmoinen matka käy +nopeammin kuin rattailla istuen laiskaa kyytihevosta lyödessä. + +Nyt tahdon kertoa jotakin, joka tapahtui rautatiellä Yhdysvalloissa +Pohjois-Amerikassa, eikä siitä ole pitkää aikaa kulunut. + +Siellä on kaupunki nimeltä York, ja ennenkuin tullaan kaupunkiin +Baltimoresta, kulkee rautatie korkean sillan ylitse. Tapahtuipa, että +höyryvaunun kulkiessa sillan yli putosi hehkuvia hiiliä vaunun-uunista +sillalle, ja siitä syntyi tulipalo. Tuulen puhaltaessa kovasti ja kun +ei ketään ollut lähellä silloin, kun vaunut ohitse kulkivat, oli pian +koko silta tulen vallassa ja paloi poroksi. + +Vähitellen tuli ihmisiä, jotka koettivat sammuttaa, mutta turhaan, +Silloin huusi joku heistä, että kymmenen minuutin perästä odotettiin +toista junaa samalta haaralta kuin edellinenkin; ja kun tien vieressä +oli vuori, joka esti siltaa tielle näkymästä, ennenkuin oltiin aivan +sen likellä, niin voisi tapahtua se onnettomuus, että toisen junan +johtaja ei tietäisi sillan palosta, vaan kulkisi täyttä vauhtia sinne +ja syöksyisi syvyyteen enemmän kuin sadan hengen kanssa, jotka +seurasivat mukana vaunuissa. Siinä seisoivat nyt kaikki neuvottomina ja +säikähtyneinä eivätkä tietäneet, mitä heidän piti tehdä, ilmoittaakseen +tuleville vaaraa. + +Silloin oli siellä kaksitoistavuotias potka Eli Rem, ja hän oli +rivakkaampi kaikkia muita. Hän rupesi juoksemaan pitkin tietä niin +kauas kuin voi, eikä viipynytkään kauan, ennenkuin hän näki pitkän +jonon vaunuja tulevan tiellä täyttä kyytiä hyökäten häntä vastaan. Mitä +teki nyt Eli Rem? Huutaminen ei paljoa auttanut, sillä ei kukaan olisi +kuullut häntä suuren kolinan tähden, jota vaunut pitivät. Hänellä ei +ollut aikaa kauan ajatella. Hän asettui keskelle tietä, niin että +kaikkien vaunujen välttämättömästi täytyi kulkea hänen ylitsensä, jos +tahtoivat eteenpäin, ja siinä seisoi hän huutaen ja hojuen käsillään ja +viittaili minkä taisi. Junan kuljettaja, joka oli ensimmäisessä +vaunussa ja ohjasi koko junaa, luuli pojan olevan hullun ja huusi taas +puolestaan ja viittasi, että hän juoksisi pois tieltä. Mutta Eli Rem +seisoi paikallaan; seisoipa siinä kuolema silmiensä edessä, eikä +kuitenkaan väistynyt, sillä hän tiesi, että monen ihmishengen pelastus +riippui siitä, että hän seisoi paikallaan. Sillä tavalla täytyi junan +kuljettajan seisattaa kaikki monet vaununsa, ett'ei tulisi syypääksi +pojan kuolemaan. Mutta hän oli niin vihainen, että hän heti, kun juna +seisahtui, hyppäsi alas tielle ja rupesi lyömään Eli Rem parkaa, koska +hän oli uskaltanut tehdä junalle semmoisen viivykkeen. + +Mutta nyt tuli muitakin ihmisiä juosten sillalta ja he kertoivat, +kuinka vähällä kaikki vaunut olivat syöstä syvyyteen. Silloinpa junan +kuljettajan silmät suurenivat ja kaikki vaunuissa olijat saivat +tietää, että heidän, lähinnä Jumalaa, oli kiittäminen Eli Rem'iä +pelastuksestaan. Siinä syntyi hämmästys ja ilo yht'aikaa niin suuressa +määrin, ett'ei sitä voi kertoa. Kaikki tulivat ulos vaunuista, +syleilivät ja suutelivat Eli Rem'iä kyyneleet silmissä, ja heti +koottiin hänelle sata kultarahaa palkinnoksi. Sitten menivät he +jalkaisin palaneelle sillalle, nähdäkseen sitä syvyyttä, joka oli ollut +nielaisemaisillaan heidät kaikki. Rivakka Eli Rem tuli lavealta +kuuluksi kaupungissa, ja kansa kantoi hänet riemukulussa hänen +vanhempiensa taloon. Mutta enemmän kuin kullasta ja kunniasta riemuitsi +hän siitä tiedosta, että hän hyvän Jumalan avulla oli pelastanut +satojen ihmisten hengen. + +Niin, mitä sinä olisit tehnyt Eli Rem'in sijassa, jos olisit seisonut +keskellä rautatietä, kohiseva juna vaunuineen edessäsi ja aivan varmana +kuoliaaksi musertumisestasi, jos juna olisi kulkenut eteenpäin? +Mielelläsi olisit tahtonut tehdä hyvän työn ja pelastaa monen ihmisen +hengen, mutta olisiko sinulla ollut rohkeutta sentähden panna alttiiksi +omaa henkeäsi? Ja olisitko ollut niin nopea päättämään, ett'et yhtään +silmänräpäystä olisi miettinyt, vaan heti katsonut kuolemaa silmiin, +kun vielä oli aikaa? Niin, se ei ole varma. Sillä monella on hyvä +tahto, mutta kaikilla ei ole miehekästä rohkeutta. Ja monella, jolla +muutoin on sekä tahtoa että rohkeutta, ei ole samaa uskaliasta +päättäväisyyttä, kuin pienellä Eli Rem'illä, vaan he seisovat ja +miettivät, kunnes kaikki on liian myöhäistä. Muista tämä, rivakka +poika, kun sinunkin joskus on tehtävä hyvä työ! Siinä ei saa olla +mitään epäilystä. Reippaasti työhön, nopeasti, viisaasti, uljaasti, ja +Jumala suojelee sinua, niinkuin hän suojeli Eli Rem'iä. + + + + +50. Erotus. + + +"Ville, miksi olitte niin kauan vettä hakemassa? kysyi opettaja +pieneltä pojalta. + +"Ämpäri kaatui ja meidän täytyi palata takaisin", vastasi poika +varmasti; mutta hänen muuten niin avonaiset ja rehelliset kasvonsa +kävivät vähän synkemmiksi kuin tavallisesti, ja hän loi alas silmänsä +opettajan katsoessa häneen. + +Opettaja meni lattian poikki ja seisahtui toisen pojan eteen, joka oli +ollut Villen toverina vettä hakemassa. + +"Kustaa, ettekö viipyneet veden ha'ussa kauemmin kuin olisi tarvittu?" + +Kustaa silmäili hetken aikaa lattiaa hiukan levottoman näköisenä. Mutta +se levottomuus ei kestänyt kauan; sitten katsoi hän opettajaansa +suoraan silmiin. + +"Viivyimme", vastasi hän rohkeasti; "me tapasimme Heikki Juusolan ja +seisahduimme leikkimään hänen kanssansa; sitten kaatui ämpäri, niin +että meidän täytyi uudestaan käydä kaivolla." + +Sanokaapas, mikä erotus oli näiden molempain vastausten välillä? +Kumpikaan ei suorastaan valehdellut. Mutta kumpaan luulette opettajan +siitä lähtien enemmän luottaneen? Ja kumpiko heistä tunsi itsensä +onnellisemmaksi? + + + + +51. Puhu totta. + + +Pikku Yrjö sai kerran isältään lahjaksi sievän kirveen. Se tuotti +hänelle hyvin suuren ilon, sillä hänellä oli aina halu veistellä +kaikenmoisia pikku esineitä. Seuraavana aamuna meni isä pieneen +puutarhaansa. Siellä kohtasi häntä kovin surkea näky. Nuori, kukkiva +omenapuu, jota hän oli erityisellä huolella hoitanut ja josta hän nyt +ensi kertaa odotti hedelmää, oli poikki kaadettuna käytävällä. Hän +tunsi sydämessään mitä suurinta katkeruutta tämän ilkityön johdosta. + +Samassa tuli Yrjö iloisena puutarhaan, äsken saatu pikku kirves +kainalossa. "Ken on tämän tehnyt?" kysyi isä vakavasti ja osoitti +kaadettua puuta. Yrjö, joka lapsellisessa ajattelemattomuudessa oli +tuon puun kaatanut, huomasi nyt isänsä vakavasta muodosta, miten +pahasti hän oli tehnyt. Hän ymmärsi, että ansaittu rangaistus tulisi +häntä siitä kohtaamaan, ja häntä hirvitti. Mutta kauan hän ei +epäröinyt. Kalpeana, mutta lujalla äänellä sanoi hän: "Isä, minä olen +sen tehnyt. Tahdoin koettaa, olisiko kirves terävä." + +Isä katsoi hetken Yrjön rehellisiin silmiin. Suuttumus tuosta suuresta +vahingosta oli hänessä kyllä suuri, mutta toiselta puolen ilahutti +häntä pojan suoruus. "Isä, anna minulle anteeksi, en tee toiste enää +semmoista", sanoi Yrjö. "Annan sinulle anteeksi", sanoi isä, "mutta +minä toivon, että sinä myös koko elämäsi ajan aina puhut totta." + + + + +52. Rehellinen poika. + + +Eräs ruhtinaallinen henkilö käveli kerran vieraassa kaupungissa katua +pitkin. Häntä vastaan tuli köyhä poika, joka pyysi almua, koska hänen +äitinsä oli kipeä. Ruhtinas sanoi pojalle, että hänellä ei ollut pientä +rahaa, vaan ainoastaan suuria kultarahoja, jommoinen olisi ollut +pojalle liian suuri lahja. "Hyvä herra", sanoi poika, "antakaa minulle +kultaraha; minä käyn sen vaihtamassa ja tuon teille pientä rahaa!" +Ruhtinas naurahti, antoi hänelle kultarahan ja sanoi: "Jouduhan pian +takaisin ja tuo raha minulle!" Mutta itsekseen ajatteli hän, että poika +ei tulisi takaisin, vaan pakenisi kultarahan kanssa tiehensä. Tässä +luulossa käveli hän jotenkin kauas edelleen. Mutta poikapa tulikin, toi +rahat ja pyysi pientä ropoa. Ruhtinas sanoi: "Sinä lienet kunnon poika. +Miksi et pitänyt kultarahaa omanasi?" "Siksi ett'en ole mikään varas", +sanoi poika; "äitini ei myöskään varasta, vaan näkee mieluummin +nälkää." + +Ruhtinas antoi nyt pojalle kaikki nuo vaihdetut rahat ja käski pojan +sanomaan äidillensä, että tämä terveeksi tultuansa kävisi hänen +luonansa. Äiti tulikin, ja ruhtinas lahjoitti hänelle monta kultarahaa. +Mutta pojan otti hän luoksensa, antoi hänelle hyvät vaatteet ja pani +hänet käsityöoppiin. Poika oli ahkera ja kunnollinen. Vähitellen tuli +hänestä rikas mies ja äitinsä turva. + + + + +53. Lapsuuden-aikainen muisto. + + +1. Eräs mies, joka jo oli miehuutensa iässä, kertoi seuraavan muiston +lapsuutensa ajoilta: + +Olin vain kolmentoista vuoden ikäinen. Vanhemmiltani olin taas, kuten +usein ennen, saanut luvan mennä naapurikylään tervehtimään erästä +koulutoveriani. Hän oli, niinkuin minäkin, talonpoikaisten vanhempain +lapsi. + +Hauskalta tuntui päästä muutamaksi päiväksi tuon toverini seuraan. +Meillä oli keskenämme monta viatonta huvitusta, joissa aika kului +rattoisasti. Milloin kävimme yhdessä marjoja poimimassa tai +kalastelemassa, milloin taas läheisessä havumetsässä leikimme sotilaina +tai vierittelimme kiviä pitkin jyrkkää kallionseinää alas ja +kuuntelimme siitä syntyvää pauketta. Usein juttelimme myös satuja +toisillemme. + +Mutta voin sanoa, että pyrin tuohon taloon vieraaksi toisestakin +syystä. Toverini koko koti tuntui näet minusta peräti miellyttävältä. +En osaa sanoa, mikä sen vaikutti, mutta niin vaan tuntui minusta +aina sinne saapuessani, kuin olisin astunut johonkin rauhoitettuun +paikkaan, kau'as elämän levottomasta hyörinästä. Ja kuitenkin oli se +vaan tavallinen talonpoikaistalo. Huoneet olivat yksinkertaisia, +vanhanaikuisilla huonekaluilla varustettuja. Mutta tavallista suurempi +järjestys ja siisteys vallitsi niissä. Kaikkialla oli kodikasta, kodin +rauhallisuus ja lämpimyys huokui sieltä vastaan. + +Isäntä oli jo vanha mies ja vanhan-aikuinen tavoiltaankin. Käytti itse +muun muassa vielä pukumallia, jota viime vuosisadan alussa hänen +kotiseudullaan käytettiin; muu väki talossa kyllä noudatti +nykyaikaisempaa pukumallia. Ukon koko olennossa oli jotakin +juhlallista. Harmaat hiukset valuivat hartioille, kasvot ilmaisivat +ankaraa vakavuutta, mutta samalla myöskin lempeyttä. Häntä katsellessa +muistuivat elävästi mieleen raamatun patriarkat. Sen näköisiä hekin +mahtoivat olla. + +Emäntä oli hiljainen, lempeä olento. Alituiseen oli hän toimissaan, +hyörien sinne tänne, mutta aina tyyneys ja ystävällinen hymy +kasvoillaan. -- Sitä paitsi oli talossa useampia jo täysikasvaneita +poikia ja tyttäriä. Toverini oli nuorin talon lapsista. Mutta tästä +väkirikkaudesta huolimatta kävi tuossa talossa kaikki merkillisen +tyynesti ja tasaisesti. En koskaan havainnut mitään närkästystä väen +kesken, ei koskaan kuulunut nurjaa sanaa, vielä vähemmin törkeätä ja +sopimatonta puhetta. Ei milloinkaan puhuttu pahaa naapuritalojen +oloista; jos joku vieras sellaista yritti, katkaistiin puhe talonväen +puolelta jollakin sovittavalla lauseella. Erityinen Jumalan siunaus +näkyi tässä talossa vallitsevan niin perheolojen kuin varallisuudenkin +puolesta; sillä talo, vaikk'ei rikas ollutkaan, oli kuitenkin hyvästi +toimeen tuleva. + +Mistä lähteestä valui onni ja rauha tämän suomalaisen talonpojan +majaan? + +Varmaankin oli tälläkin perheellä aikoinaan ollut koettelemuksen +päiviä. Nyt oli taistelut taisteltu, rauha oli astunut sydämiin, ja se +rauha kuvastui kaikissa ulkonaisissakin oloissa. Minä näin tämän +perheen sunnuntaisin ja muulloinkin kokoontuvan raamattunsa ympärille. +Se avattiin, ja isäntä luki siitä jonkun luvun. Se raamattu oli vanha +ja kulunut. Sitä oli nähtävästi paljon käytetty. Ja minä aloin +aavistaa, mistä lähteestä tämän perheen rauha valui. + +2. Sillä kerralla, josta kertomukseni alussa mainitsin, sain tästä +talosta viedä erityisen muiston mukaani. Olin jo viipynyt siellä +moniaita hupaisia päiviä ja tein poislähtöä. Istuimme tuvan portailla, +talon vanhukset, toverini ja minä. Oli ollut puhe siitä, miksi me +nuoret miehiksi tultuamme aivoimme. Mitään varmaa ei tästä asiasta +tietysti voitu sanoa puolelta eikä toiselta. "Tulevaisuutenne olkoon +Herran kädessä", sanoi isäntä puheen lopulla. Emäntä huokasi syvään ja +katsahtaen poikaansa silmillä, joissa asui hellä, pelonsekainen toivo. +Se oli se huokaus, jonka niin moni äiti lähettää Korkeimman tykö +rakastetun pojan tai tyttären tulevaisuuden tähden. Oi sitä äidin +rakkautta ja hellyyttä! + +Ryhdyin viimein lausumaan jäähyväisiäni talonväelle. Isännälle käteni +tarjotessani tarttui hän siihen lujasti ja piti kauan omassaan. Kirkas +kyynel nousi hänen silmäänsä, ja näin että hän olisi tahtonut paljonkin +sanoa, ellei liikutus olisi estänyt. + +"Olkaamme aina _rehellisiä_", lausui hän viimein vapisevalla äänellä, +"rehellisiä Jumalan ja ihmisten edessä, kyllä sitten meidän täällä +ajassakin hyvin käy!" + +Läksin kotimatkalle. Kesäistä metsätietä vaeltaissani oli alati +silmäini edessä tuo korkeavartaloinen vanhus, kyynel silmässä, ja alati +soivat korvissani hänen sanansa: "olkaamme aina rehellisiä!" + +Nämä olivatkin vanhuksen viimeiset sanat minulle. En saanut enää +koskaan häntä nähdä, sillä pian sen jälkeen vaipui hän ikuisen rauhan +majoihin. + +Olen sittemmin tutustunut moneen talonpoikaiskotiin rakkaassa +Suomessamme. Ja, Jumalan kiitos, vielä löytyy niissä kodeissa +Jumalanpelkoa, kuntoa ja rehellisyyttä ja pitää edelleenkin löytymän, +jos vaan kasvava polvi osaa säilyttää näitä esi-isäin aarteita. Mutta +rakkaimman muiston olen saanut tuosta talosta, jossa lapsuuteni aikana +joskus oleskelin. + +Olen sittemmin myös kuullut monta hyvää opetusta rehellisyydestä ja +muista hyveistä, mutta valtavimpana kaikuu minulle vielä nytkin tuon +vanhuksen vapisevalla äänellä ja kyynelsilmin lausumat sanat: "Olkaamme +aina rehellisiä, rehellisiä Jumalan ja ihmisten edessä!" + + + + +54. Töllin aarre. + + + 1. Tölli pieni kallellansa + seisoi mäen laidassa; + siinä äiti lapsiansa + vaalieli armasna. + + 2. Katovuott' ol' ollut monta. + Kärsintähän puuttehen + perhekuntaa avutonta + hätä neuvoi yhteinen. + + 3. Pala leivän karkeainen + ravintona lasten on, + mutta mieli nurkuvainen + täällä oli koditon. + + 4. Siunaukseen saman Herran, + joka lesken Zarpatin + jauhot riittämään sai kerran, + luotti äiti tämäkin. + + 5. Siunaten ja rukoellen + pienosille leivästä + jakoi äiti, kertoellen + heille Luojan ihmeitä. + + 6. Patriarkat, tuomaritkin + tuttuja jo heille on, + Tobiat ja Daviditkin, + Salomokin verraton. + + 7. Aapiskirjan, katkismuksen + kun he ehti oppia, + tuntevat he kaipauksen + saada lisää lukea. + + 8. Raamattu, tuo kirja parhain, + josta kaikki ihmehet + äiti heille kertoi varhain, + oi jos sen ois saanehet! + + 9. Kirveskalskehella isä + leipää suuhun yhdeksään + saanut ei, vaan äiti lisää + työtä teki yhtenään. + + 10. Ravinto se niukanlainen + tölliss' oli aina vaan; + vaatetuskin vajavainen. + Miten kirjan hankkiskaan? + + 11. Raamatun tok' armaillensa + tahtoi äiti toimittaa, + vaikk' ois vuoret saadaksensa + pitänytkin louhentaa. + + 12. Kärsi nälkää, teki työtä; + rukin ääressä hän näin + kehräs monta pitkää yötä + kehruuksia emäntäin. + + 13. Ponnistusta kauan kesti; + viimein voitto saatihin, + vaikka tautikin se esti + pääsemästä maalihin. + + 14. Jopa kirstun laatikosta + markkaa löytyi kymmenen; + Piplian niill' äiti ostaa, + vahvan, nahkakantisen. + + 15. Uusi aika, armahampi, + koittaa pikku pirtissä, + kuiva leipä makeampi + ompi siitä päivästä. + + 16. Aamusilla kirja varhain + lukea jos otetaan, + illoin kääritähän parhain, + laatikkohon lasketaan. + + 17. Siitä lasten vaisu henki + voimaa, ravintoa juo, + perheen koko elollenki + siunauksensa se tuo. + + 18. Vähitellen tuosta vaihtuu + vuodet pitkät puuttehen, + öisen usvan lailla haihtuu, + päivä koittaa jällehen. + + 19. Taivas avaa akkunansa, + hedelmänsä jakaa maa; + äiti saapi lapsiansa + puutteetoinna kasvattaa. + + 20. Varttuneina maailmalle + töllin lapset kulkevat, + nukkumahan nurmen alle + toiset taasen muuttavat. + + 21. Suojanaan on eri teillä + elämän ja kuoleman + äidin rukous ollut heillä, + kallis sana Jumalan. + + 22. Vanha äiti, kaihomiellä + odotellen kutsua + Herran iloon, elää vielä + muistain pyhää lausetta: + + 23. Nuori olin, vanhenneeksi + tulin, mutt'en hurskasta + Herran nähnyt hyljänneeksi + enkä hurskaan lapsia. + + "Kärsivä kaikki voittaa." + + + + +55. Säästäväisyys ja anteliaisuus. + + +Kerran iski salama erääseen kylään ja poltti sen kokonansa. Koska +onnettomuus tapahtui heti leikkuu-ajan perästä ja vasta korjatut elot +paloivat myöskin, niin oli vahinko sitä tuntuvampi. Kaksi talonpoikaa +lähetettiin naapuriseutuun apua pyytämään. He tulivat varhain aamulla +erääseen taloon, jonka omistaja oli varakas maanviljelijä. Hän oli +paraillaan moittimassa renkiänsä siitä, että tämä oli jättänyt ne +ohjakset, joita hän edellisenä iltana oli käyttänyt, yöksi ulos +sateeseen, eikä ollut ripustanut niitä kuivumaan. + +"Mitenkäs luulet tässä käyvän", sanoi toinen talonpoika toiselle; "mies +on varmaan hyvin saita, emmekä tässä taida paljon hyötyä." + +Lähettiläät tuumivat lähteä paikalla pois, mutta päättivät kuitenkin +ennen lähtöänsä koetella, jonkatähden he kohteliain sanoin ilmoittivat +asiansa. Isäntä vei heidät sijalle, panetti pöytään ruokaa ja juomaa, +antoi heille melkoisen summan rahaa sekä lupasi vast'edes lähettää +vahinkoa kärsineille ohraa ja ruista siemeneksi. + +Molemmat talonpojat tulivat hyvin hämmästyksiinsä eivätkä malttaneet +olla isännälle sanomatta, kuinka he puoli tuntia ennen olivat häntä +arvostelleet, jonka arvostelun he nyt huomasivat aivan vääräksi. Isäntä +vastasi: "Hyvät ystävät! Juuri sen kautta, että pidän huolen +omaisuudestani, olen päässyt niin onnelliseksi, että voin auttaa +toisia." + +"Ei saaden rikastuta, vaan säästäen." + + + + +56. Kymmenen hyvää ystävää. + + +"Soisin, että minulla olisi edes yksi hyvä ystävä, joka auttaisi minua +eteenpäin maailmassa", mumisi Sakari nurpeillansa. + +"Edes yksi hyvä ystävä!" kertoi vanha kiertokoulun opettaja; "et sinä +paljoa pyydä, ja sinulla on kumminkin _kymmenen_ hyvää ystävää, jotka +voisivat auttaa sinua, jos vaan tahtoisit heidän apuaan käyttää." + +"Ei, ei, minulla ei ole läheskään niin monta", huokasi Sakari, "ja ne +muutamat, mitkä minä ystäviksi sanon, ovat niin köyhiä, ett'eivät ne +voi minua auttaa..." + +"Lue sormesi", kehoitti vanhus hyvänsävyisesti. + +Sakari katseli suuria, voimakkaita käsiään. + +"Lue peukalo ja kaikki muut sormesi", uudisti koulumestari. + +Sakari luki. "Niitä on kymmenen", sanoi hän, "tuonhan minä jo ennen +tiesin." + +"No, älä enää koskaan sano, ettei sinulla ole kymmentä hyvää ystävää, +jotka voivat auttaa sinua eteenpäin maailmassa", tuumaili vanhus. +"Koeta sinä vaan, mihin ne kelpaavat, nämä ystäväsi. Se on paljoa +parempi kuin että laiskana istut ja valitat, ettei sinulla ystävää ole, +joka sinua eteenpäin auttaisi." + +Poika mietti vanhan opettajan sanoja. "Taidatte olla oikeassa", sanoi +hän vihdoin. -- + +Ja nyt, monen kymmenen vuoden kuluttua, tietää hän kokemuksesta kiittää +kymmentä ystäväänsä, sillä niiden avulla on hänellä nyt oma talo ja +iloinen mieli. + + "Ei laiskan touko kasva." + + + + +57. Huolellisesti. + + +"Kas niin", huudahti Heikki ja pani pois harjan; "takkini ei tosin ole +ihan vapaa tomusta, mutta se ei tee mitään. Kuka siitä huolii!" + +"Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee myös tulla hyvin +tehdyksi", sanoi vakava, mutta ystävällinen ääni hänen vieressään. + +Heikki, joka oli luullut olevansa yksin huoneessa, kääntyi kummastuen +katsomaan, kuka puhuja oli. Hän näki isänsä. + +"Poikani, takkisi on vielä aivan pölyinen. Harjaa se uudelleen ja +hyvin. Kun kaikki pöly on siitä lähtenyt, niin tule minun kamariini." + +"Tulen, isä!" vastasi Heikki, vaikka hän itsessään oli nurpeillansa, +sillä hänestä oli takki kyllin hyvä semmoisena kuin se oli. Hän tarttui +kuitenkin harjaan, ja kun takki oli pölystä ja tomusta ihan vapaa, meni +hän isänsä luo. + +"Heikki", sanoi tämä, "minä tahdon sinulle kertoa pienen kertomuksen. +Tunsin nuoruudessani köyhän pojan, joka äidiltään oli oppinut +sananparren: 'Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee myös +tulla hyvin tehdyksi.' Tämä poika tuli juoksupoikana rikkaan +asioitsijan palvelukseen; ja vaikka hänen tehtävänsä usein näyttivät +olevan sangen vähä arvoisia, koetti hän ne huolellisesti toimittaa. +Tämä miellytti isäntää niin, että hän otti pojan konttoriinsa. Ja poika +noudatti sielläkin entistä ohjettaan. Jos häntä lähetettiin asialle, +palasi hän kiireesti, sittenkun oli asian toimittanut; jos hänelle +annettiin tilikirja kirjoitettavaksi, teki hän työnsä huolellisesti. +Aste asteelta meni hän eteenpäin, kunnes hänestä tuli isäntänsä +rahaston hoitaja ja viimein asiakumppani. Hän on nyt varakas mies, +ja sydämestään soisi hän, että hänen poikansa Heikki ottaisi +noudattaaksensa samaa ohjetta, mikä hänelle menestystä on antanut." + +"Mitä, isä, oletteko te ollut köyhä poika?" huudahti Heikki. + +"Olen, poikani, niin köyhä, että ensi toimeni oli harjata ja puhdistaa +saappaita. Mutta kun minä tämän halvan työn huolellisesti tein, sain +minä muuta toimitettavaa. Jumalan siunaus etupäässä ja äitini neuvo: +'kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla hyvin +tehdyksi', jota yhäti olen noudattanut, ovat tehneet minut rikkaaksi +mieheksi." + +Heikki ei koskaan unohtanut tätä keskustelua; ja aina kun hän oli +taipuva tekemään jotakin huolimattomasti, muistui hänen mieleensä ohje, +jota meidänkin alati pitäisi muistaa: + + Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, + ansaitsee myös tulla hyvin tehdyksi. + + + + +58. Rehellinen työ. + + +1. Älä koskaan häpeä rehellistä työtä. Arvosi ei riipu siitä, mitä +työtä toimitat, mutta kyllä siitä, _miten_ sitä toimitat. Jokainen +rehellinen työ, jota huolellisesti tehdään, on kunniallinen. On nuoria, +joiden mielestä moni ruumiillinen työ on alhainen ja alentava; mutta he +erehtyvät suuresti. + +Ihmiselle on joka päiväksi määrätty ruumiillista ja henkistä tehtävää, +ja siitä, miten ihminen sitä tekee, siitä riippuu hänen arvonsa. Työ, +jota tehdään ihmisten hyväksi ja oikeassa mielessä -- oli se mitä +laatua tahansa --, on aina ylentävää; mutta työ, jota teemme +vastenmielisesti ja orjallisessa hengessä, -- se alentaa. "Jos olisin +kengänparsija", sanoi kerran eräs jalo kristitty, "niin pyrkisin +maailman parhaimmaksi kengänparsijaksi." Nuorukainen, joka aina tahtoo +tehdä parastansa, oli hänen tehtävänsä kuinka halpa tahansa, kohoo +hyvin pian. + +2. Eräänä päivänä huomasi muuan kauppamies puotiansa sulkiessaan että +viimeinen ostaja, köyhä, vanha ja raajarikko leski, oli unhottanut +lattialle tiskin viereen pienen jauhosäkin. Kaikki palvelijat olivat jo +lähteneet pois, ainoastaan yksi, joka joitakuita päiviä sitä ennen oli +kauppiaan palvelukseen tullut, oli enää puodissa. "Ole hyvä ja vie tuo +säkki vanhan vaimon kotiin", sanoi hänelle kauppias. Kun poika siihen +ylpeästi vastasi: "En minä ole tänne juoksupojaksi tullut", heitti +kauppias häneen säälivän silmäyksen, otti sitten itse säkin +kainaloonsa, sulki puodin ja vei säkin vanhan vaimon kotiin, jättäen +siihen ylpeän ja hämmästyneen pojan miettimään tekoansa. + +Olen nähnyt kaupunginpoikia, jotka pitävät arvoansa alentavana kantaa +kotiin torilta äidin ostoksia. Vaikka näkevät että äiti väsyy raskasta +koria kantaessaan ja vaikka tietävät että siinä on ruoka-aineita +heille, niin häpeävät he tarjota apuansa; "sen saattaisi joku toveri +nähdä!" Mutta eipä näistä, jotka tällaista häpeevät, tulekaan kunnon +ihmisiä, joll'eivät muutu toisellaisiksi. + +3. Seuraava kertomus eräästä Amerikan suurimmista miehistä ansaitsee +tulla kaikkien aikojen nuorison mieleen painetuksi. + +Ylituomari Marschall oli hyvä ja ylevä mies. Hyvät ihmiset eivät ole +ylpeitä. Ylituomari Marschall'illa oli tapana itse käydä torilla +ostoksillaan ja itse kantaa kotiin, mitä hän oli ostanut. Usein näki +hänen aamuisin torilta palaavan, lihamytty toisessa kädessä, kasviksia +toisessa. Kerran näki hän torilla nuoren herran, joka kiroili ja oli +tuskissaan, kun ei saanut ketään, joka olisi kantanut hänen kotiinsa +hänen pienet ostoksensa. Tuomari meni hänen luokseen, nuhteli häntä +ystävällisesti, kysyi missä hän asui ja sanoi, kun oli sen kuullut: + +"Tehän asutte likellä minun asuntoani; minä tahdon kantaa ostoksenne." + +Kun sitten olivat ehtineet huoneen luo, jossa nuori mies asui, kysyi +tämä: "mitä olen velkaa?" + +"Ette mitään", vastasi Marschall; "meillähän oli sama tie, eikä mytty +minua ollenkaan rasittanut?" Sitten erosivat he. + +"Tunnetteko tuota kohteliasta miestä, joka kantoi myttyni?" kysyi +sitten tuo nuori keikari eräältä, joka oli nähnyt tapauksen. + +"Tunnen kyllä. Hän on tuomari Marschall, Yhdysvaltain ylituomari." + +"Miksi otti hän kantaakseen minun myttyni?" + +"Kaiketi saadaksensa teitä ymmärtämään, ettette ole liian hyvä +auttamaan itseänne." + +Jotenkin samallainen kertomus on meillä suuresta Elias Lönnrotistamme. +Hän kulki tavallisesti semmoisessa puvussa, ettei kukaan osannut +aavistaakaan, kuka hän oli. Kerran kantoi hän rantaan erään nuoren +ylioppilaan pyynnöstä hänen matkalaukkunsa ja souti sitten hänet järven +yli. Mutta kylläpä ylioppilas häpesi, kun sai tietää, kuka kantaja ja +soutaja oli. + +4. Eräs nuori mies oli saanut kirjanpitäjän toimen kaupungissa, joka +oli hänen kotiseudultaan etäällä. Hän matkusti ottamaan saamansa toimen +vastaan. Mutta kun hän saapui perille ja pyrki sen henkilön luokse, +jolta hän oli paikan saanut, olikin tämä tehnyt vararikon ja koko liike +oli suljettu. Siinä seisoi tuo nuori mies nyt neuvotonna. Ei ollut +hänellä rahaa eikä ystäviä. Oli talvinen aika, ja hänen siitä syystä +vieläkin vaikeampi saada työtä. Mutta hän ei antautunut epätoivoon, +vaan ajatteli: teen työtä mitä tarjotaan. Kävellessään kadulla huomasi +hän erään talon kohdalla työmiehiä, jotka loivat lunta. Hän kysyi, eikö +hän saisi auttaa. Siihen myönnyttiin. Hän sai lapion ja loi sillä lunta +niin innokkaasti ja tarkasti, kuin olisi hän sitä tehnyt koko ikänsä. + +Parin päivän perästä käveli talon omistaja lumenluojain ohitse. Hän oli +rikas mies ja samalla hyvin huomaavainen. Ihmeekseen näki hän, että +yksi lumenluojista oli erilainen kuin muut, näytti älykkäältä ja teki +työtään reippaasti ja huolellisesti. Hän pysähtyi ja puhutteli tuota +outoa lumenluojaa, joka vastasi kohteliaasti, mutta hyvin asiallisesti. +Pari minuuttia juteltuaan pyysi herra lumenluojan tulemaan +konttoriinsa. Ja siihen loppui lumenluonti. Tuo nuori mies sai +talonomistajalta sen sijaan konttori-työtä, ja sitä hän toimitti yhtä +tunnollisesti kuin lumenluontia. Hän sai isäntänsä luottamuksen ja +kohosi hänen liikkeessään pian hyvään asemaan. Hänen menestyksensä +johtui siitä, että hän ei kammonut halpaakaan työtä ja että hän tuota +halpaa työtä teki huolellisesti ja reippaasti. + + "Työ miehen kunnia." + "Laiska töitähän lukeepi, virkku ei mitään virka". + "Ei yhtä hyvää hyvästyminen, eikä kahta pahaa pahastuminen." + "Ei miestä nutusta arvaaman pidä." + "Kärsi pahaa, toivo parempaa." + + + + +59. Toisin ennen, toisin eilen. + + + Toisin ennen, toisin eilen, + Toisinpa tätä nykyä; + Toisin ennen toimi käski, + Toisin ennen työ opetti. + Toimi käski tonkimahan, + Maa väkevä vääntämähän, + Ei kun nyt tätä nykyä, + Elon entisen lopulla. + Eip' on maaten maa pietty, + Istuen isosen pelto; + Ei suannut suuri pelto, + Maa ei sallinut savinen + Miestä verkaista vaolla, + Koriata kuokan päässä, + Piian pitkiä hameita, + Sukan vartta valkiata. + Nyt tämä nykyinen kansa + Sekä kansa kasvavainen + Maaten maitansa pitävät, + Penkin päässä peltojansa; + Syövät maansa makkaroina, + Itroina isonsa pellon. + + + + +60. Puhtaus. + + +Olemmehan yksimieliset siitä, että terveys on ajallisen onnen +ensimmäisiä ehtoja. Mutta jokainen, joka laiminlyö puhtauden +noudattamisen, panee terveytensä lukemattomille vaaroille alttiiksi. + +Ummehtunut, saastainen ilma asuin- ja makuuhuoneissa estää veren +puhdistumisen keuhkoissa. Kalpeat kasvot, voimattomuus ja haluttomuus +työhön ovat sen tavalliset seuraukset. Pitäkäämme siis asunnoissamme +ilma puhtaana. + +Asuinhuoneiden lattian, seinien ja katon liassa ja pölyssä asuu +miljoonittain kaikellaisia taudin siemeniä. Lattialle sylkeminen on +yhtä siivoton kuin tuhoa tuottava tapa, sillä se on omansa edistämään +keuhkotaudin levenemistä. Pitäkäämme siis asuntomme puhtaana liasta ja +pölystä. + +Vaatteiden, käsien, astiain ynnä muiden esineiden likaisuus, samalla +kun se on perin inhottava, on usein syynä tarttuvien tautien +raivoamiseen. Ihon säännölliselle toiminnalle on ruumiin puhtaus +välttämätön ehto. Pitäkäämme ruumiimme, vaatteemme, astiamme ja kaikki +esineet, joita päivittäin käytämme, puhtaina. + +Mutta jos puhtaus jo terveyden kannalta on tärkeä, eipä sen merkitys +rajoitu vaan siihen. Yhtä suuriarvoinen on puhtauden noudattaminen +yleensä koko ajalliselle onnellemme. Siivottomuus karkoittaa kodistamme +rauhan, tyytyväisyyden ja hauskuuden. Ja pahinta on se, että ulkonaisen +puhtauden puute tavallisesti on sisällisen likaisuuden merkkinä. +Siivottomassa ympäristössä eivät jalot sielun ominaisuudet menesty, +sillä ihmisen ulkonainen elämä on sisällisen ihmisen kuvastin. Hyvä puu +ei kanna huonoja hedelmiä? Siivottomat tavat, pahat ajatukset, riettaat +puheet, tyhmät teot saavat aina alkunsa turmeltuneesta sydämestä. + +Sieltä tulvivat nuo ruokottomat puheet, kirosanat ja rivot laulut, +joita valitettavasti niin usein saa kuulla siellä, missä nuorisoa on +koolla. Olisipa onni, jos sinä, nuori ystävä, oppisit niitä kaikesta +sydämestäsi kammoamaan. + +Kun sinä, suuremmaksi tultuasi, saat oman kodin, tee se kodikkaaksi ja +hauskaksi. Pidä se puhtaana ja siistinä sisäpuolelta, pidä se puhtaana +ja siistinä myöskin ulkopuolelta. Lukemattomat asunnot Suomessa ovat +ulkopuoleltakin kolkkoja nähdä. Mikähän siihen on syynä? Etupäässä se, +että niiden ympäriltä on kaikki puut hakattu pois. Istuta sinä asuntosi +ympärille pieni puutarha koivuineen ja pihlajilleen. Hanki myös, jos +voit, muutamia hedelmäpuita ja marjapensaita. Ne tulevat kaunistamaan +sinun asuntoasi suuresti, ja tuletpa huomaamaan, että niistä on suurta +hyötyäkin. + + + + +61. Vaarallinen varas. + + +"Missä on minun lakkini? En löydä sitä mistään. Voi voi, nyt minä tulen +kouluun liian myöhään!" Näin valittaa Kalle poika aamulla kouluun +lähtiessään. Ja lakkiaan etsiessään hän penkoo kaikki paikat hujan +hajan. + +"Minä olen kadottanut sormikkaani. Eikö kukaan ole nähnyt minun +sormikkaitani? Voi kun minua suututtaa!" Lyyli tyttö se tällä tavalla +asialle lähtiessään touhuaa. Ja kaikki vaatteet etehisessä huiskii hän +sinne ja tänne, sormikkaitaan etsiessään. + +"Lainaa minulle lyijykynäsi, omani on hukkunut. Voi voi, minä en ennätä +laskea lukuani ja saan jäädä jälki-istuntoon." Näin hätäilee Paavo +vierustoverilleen. + +"Nyt en voi ommella -- olen hukannut sormustimeni. Mitenkäs nyt?" Se on +kiusallinen seikka Laina tytölle, jonka pitäisi saada ajoissa pukunsa +korjatuksi. + +Tiedättekö, kuka kaikki nämä kysymykset ja voivotukset aikaansaa? Sanon +sen teille: se on herra Epäjärjestys. Se on kiusallinen ja kauhea +olento, kuten jokainen, joka vähänkin on rakentanut tuttavuutta sen +kanssa, kyllä hyvin tietää. Se vie kapineet pois niiden oikeilta +paikoilta, se hukkaa niitä, se tekee asunnot ikäviksi, se tuottaa +mielipahaa ja kiivastumista, ja jos emme sitä karkoita luotamme, saamme +pian huomata, että se on mitä vaarallisin varas. + +Sinä ehkä huudahdat: Varasko! Onko epäjärjestys varas! + +Siitä saat olla varma. Ja mikä asiassa on pahinta, on se, että se +varastaa sinun parhaan kalleutesi, sen, jota et millään rahalla voi +takaisin hankkia. Se varastaa sinun aikasi. Se tempaa ajan sinun +käsistäsi ja hävittää sen, etkä mahda sille mitään. Älä siis päästä +sitä ollenkaan kotiisi. Tunnen monta poikaa ja tyttöä, jotka sen vuoksi +eivät ole osanneet läksyjänsä. + +Harrasta aina järjestystä, pidä laatikkosi kunnossa. Pane kirjasi aina +kirjojen pitopaikalle. Aseta lakkisi ja vaatteesi naulakoille. Hanki +joka esineelle oma paikka ja pane joka esine omalle paikalleen. Koeta +todenteolla estää tämä vaarallinen varas pääsemästä kotiisi. + + + + +62. Mitä et koskaan kadu. + + + Että aina koetat tehdä parhaasi mukaan. + Että vietät puhdasta elämää. + Että olet ystävällinen köyhille. + Että ensin kuulet, ennenkuin tuomitset. + Että suljet korvasi panettelulta. + Että olet kohtelias kaikille. + Että säntillisesti pidät lupauksesi. + Että toisten teoista etsit aina hyvät puolet. + + + + +63. Karhu. + + +1. + +Karhu on suurin petoeläin Europassa. + +Ollen luonteeltaan epäluuloinen ja arka, kätkeytyy se etäisiin +salomaihin, missä metsät eivät vielä ole harvenneet eikä +uutis-asutuksia ole perustettu. Ennen muinoin oli se paljon yleisempi, +asuskellen kaikissa osissa maatamme. + +Harvoin tavataan karhu vuorilla ja ylävillä mailla, koska sen on niillä +vaikea elatustaan löytää; sitä vastoin viihtyy se hyvin suurissa ja +tiheissä metsissä, missä sillä on runsaasti saatavissa juuria ja +mehukkaita kasveja sekä mustikoita, puolukoita ynnä muita marjoja. Nämä +ynnä muurahaiset ovat nuoren karhun pääasiallisena ravintona. Kun se on +tullut vanhemmaksi sekä päässyt lihan makuun, syö se mieluimmin tätä +ruokaa. Silloin se käy karjan kimppuun. + +Karhu on mainion voimakas eläin. Se voi, takajaloillaan käyden, kantaa +hevosen tai lehmän etukäpälillään. Se osaa uidakin kauan ja nopeasti, +ja kuumina kesinä kylpee se usein vedessä. Peloitettuna juoksee se +nopeasti, mutta kömpelösti. Sillä on hyvin kehittyneet aistit: näkö on +tarkka, kuulo hyvä ja hajuaisti erittäin hieno. Senpä tähden ihmiset +vaan harvoin saavat sitä kesällä metsissä tavata. + +Karhu ryntää muita eläimiä vastaan aina kahdella jalalla. Siten voi se +vapaasti käyttää etukäpäliään saaliinsa kaatamiseen. + +Vaikka karhu luonnoltaan on villi ja kiukkuinen, ei se kuitenkaan +hyökkää ihmisen kimppuun, ellei sitä ole suututettu. Haavoitettuna +ahdistaa se raivoisasti metsästäjää, varsinkin jos tämä pelkää ja +juoksee pakoon. Mutta jos metsästäjä häikäilemättä käy karhua kohden, +lähtee se useimmiten tiehensä ja osoittaa kiukkuansa vaan sammalille ja +kannoille, heitellen niitä sinne tänne. Omituista on, että se vaan +harvoin lyö ihmistä käpälällään; tavallisesti koettaa se puremalla tätä +haavoittaa. + +Kesällä karhu on aina laiha, mutta syksyllä, kun se kypsyneistä +marjoista saa runsaasti ravintoa, lihoo se suuresti. Lokakuun +loppupuolilla lakkaa se syömästä. Marraskuun keskitienoilla menee se +pesäänsä, jonka se jo sitä ennen on valmistanut. Jos sitä ei häiritä, +makaa se siinä koko talven yhtämittaisessa levossa. + +Karhun pesänä on havuista, sammalista ja kanervista tehty vuode, jonka +se laatii milloin mihinkin: vuoren-onkaloon, ulkonevan kallionkyljen +alle, kaatuneen puun juurien alle, tyhjennettyyn muurahaispesään, +maakuoppaan y.m. Kerrotaanpa sen joskus asettavan pesänsä suureen +puuhunkin, milloin sen runko on sattunut jakautumaan kolmeen tai +neljään haaraan, joiden väliin pesä mahtuu. Ennenkuin se menee +pesäänsä, makaa se muutamia päiviä sen ulkopuolella avonaisella +paikalla, tullakseen vakuutetuksi siitä, että pesä on turvallisessa +paikassa. Vanhat uroskarhut makaavat usein koko talven paljaan taivaan +alla, toisinaan aivan lumen peittäminä. + +Vaikka karhu ei talvella mitään syö, pysyy se kuitenkin syksyisessä +lihavuudessaan. Ja metsästäjät vakuuttavat, että naaraskarhu, joka +talvileponsa aikana synnyttää penikkansa pesään, elättää niitä niin +hyvästi, että ne ovat jotenkin lihavia ja suuria, kun ne emän kanssa +lähtevät pesästä. Eikä emä kuitenkaan sillä aikaa mitään syö. + + +2. + +Karhuja pyydetään monella tavalla. + +Kun on satanut lunta paksulta, menee metsästäjä tammi- tai helmikuussa +muutamain seuralaisten kanssa pesälle. Jos tämä on kallion reunan alla, +työntää kaksi heistä kankensa pesään siten, että ne käyvät ristiin. +Karhu ryntää ylös ja pyrkii pesästä pois, mutta kanget ovat edessä; ja +metsästäjä tappaa sen silloin pesään. Mutta jos karhu syöksyy ulos, +ennenkuin kanget on työnnetty pesään, päästää metsästäjä koiransa sen +kimppuun ja lähtee hiihtäen ajamaan sitä takaa, kunnes hän sen +saavuttaa ja ampuu kuoliaaksi. + +Kun karhu on kaatanut jonkun eläimen ja syönyt sitä kylläksensä, jättää +se tavallisesti jäännöksen paikalleen tai kaivaa sen maahan. Kun +tuollainen haaska keksitään, tehdään ampumamatkan päähän suojus, johon +asettuu yksi tai useampia metsästäjiä varustettuina ladatuilla +pyssyillä. He odottavat karhua jälleen haaskalle aterioimaan. +Tavallisesti se tuleekin vuorokauden tai parin perästä ja saa silloin +surmansa. + +Monella muullakin tavalla voipi karhu joutua pelottoman metsämiehen +saaliiksi. Onpa joskus tapahtunut, että yksinäinen puunhakkaaja +metsässä kävellessään on äkisti tavannut karhun ja kirveellään sen +surmannut. Mutta rohkeutta ja kylmäverisyyttä sellaiseen tekoon +tarvitaan. + + +3. + +Esi-isämme pitivät karhua melkein jumalallisena olentona. Vanhoissa +runoissamme ylistellään sitä monella tavalla ja annetaan sille +monenmoisia lempinimiä, niinkuin "mesikämmen", "metsän kuningas", +"metsän omena" y.m. Ja kun karhu oli kaadettu, pidettiin sen kunniaksi +juhlallisia peijaisia, joissa laulettiin runoja kuolleen salon-uroon +kunniaksi. Ja voipi sanoa, että kansa nytkin vielä katselee tätä +"metsän kuningasta" jonkinmoisella kunnioituksella. Siihen on +nähtävästi syynä sen mahtava voima, sen niin sanoaksemme "suora" +luonto, josta on kaukana esim. revossa ja sudessa tavattava viekkaus ja +kavaluus, sekä se peloton vastarinta, jota karhu ärsytettynä ja +kuoleman uhatessa osoittaa. Kalliin nahkansa ja hyvien tapporahojen +vuoksi, jotka sen kaatamisesta saadaan, on tämä otus alituisen vainon +ja hävityksen alaisena. Tiheämmin asutuilta seuduilta on se jo +hävinnytkin melkein sukupuuttoon. + + + + +64. Suksimiesten laulu. + + + 1. Ylös Suomen pojat nuoret, + ulos sukset survaiskaa! + Lumi peittää laaksot, vuoret, + hyv' on meidän luikuttaa! + Jalka potkee, + suksi notkee + sujuilevi sukkelaan! + + 2. Heräs tuuli tuntureilla, + lehahtihe lentämään. -- + Sukkelat on sukset meillä, -- + lähtään veikot, kiistämään! + Saishan koittaa + kumpi voittaa, + eikö tuulta saavuttaisi + + 3. Koti kontion on tuossa, + siihen sukset kääntäkää! + Havuin alla korpisuossa + vanhus nukkuu röhöttää. -- + "Kuules, ukko, + oves lukko + miehissä jo murretaan!" + + 4. Kohoaapi kämmenille + metsän kuulu kuningas. -- + "Lähtään otso painisille, + tässä löydät vertojas!" + Hammasluske, + keihäsruske + kai'uttavi korpea. + + 5. Jo on karhu kaatununna; -- + keihäs sattui rintahan; + ukko nukkuu uupununna + sikehintä untahan. -- + "Riemuellen, + soitatellen + viekää saalis kotihin!" + + 6. Vaan kun verivainolainen + Suomellemme rynnättää, + silloin saalis toisellainen, + veikot, meitä hiihdättää. + Käsi sauvan, + toinen raudan, + teräväisen tempoaa. + + 7. Verihinsä kohta nääntyy + kuka meitä vastustaa, + kenpä pakosalle kääntyy, + senkin suksi saavuttaa. + Pelastettu, + rakastettu + kohta ompi kotimaa. + + + + +65. Ilves. + + +Kissan sukuisiin petoeläimiin kuuluu maassamme, tavallista kotikissaa +lukuunottamatta, ainoastaan yksi eläin, nimittäin ilves. + +Ilves on ison koiran suuruinen. Sillä on suuret, voimakkaat käpälät ja +niissä hyvin terävät ja vahvat kynnet, jotka se, samoin kuin muutkin +kissansukuiset pedot, voi vetää nahan sisään ja siten estää kulumasta. +Häntä sillä on lyhyt; korvat ovat siitä omituiset, että ne päättyvät +pitkällä, penselin-tapaisella mustalla töyhdöllä. Ilveksen nahka on +tiheä-karvainen ja pehmeä. Naaman ympärillä on sillä parta, joka antaa +tälle pedolle omituisen muodon, joten sen helposti erottaa muista +eläimistä. Sen nahalla on vaihteleva pohjaväri: milloin punertava, +milloin kelta-harmaa; mutta kaikilla ilveksillä on mustia tai +tummanruskeita pilkkuja tuolla pohjavärillä. + +Nykyään löytyy ilveksiä ainoastaan Euroopan pohjoisissa salomaissa. +Suomenkin metsissä on se vielä yleiseen tavattavissa. Se oleskelee +vuorisilla metsämailla, joilta se talvisin kuljeskelee ympäristöllä. + +Ilves etsii saalistaan tavallisesti hämärän aikana sekä joskus +yölläkin. Keksittyään saaliin hiipii se aivan kuin kissa lähemmäksi +ja ottaa sitte rohkean hypyn uhrinsa kimppuun. Jos se tapaa +laitumella esim. lammaslauman, tappaa se paljo useampia kuin se jaksaa +syödä. Etupäässä syö se kuitenkin lintuja, oravia ja jäniksiä; +viimeksi-mainittujen lihaa pitää se sellaisena herkkuna, että se +tavallisesti tappaa ne aivan sukupuuttoon niiltä tienoilta, missä se +oleskelee. + +Jäniksiä pyytäessään asettuu ilves väijyksiin lähelle jäniksenpolkua. +Kun jänö sitä pitkin tulla puikkii, joutuu se ilveksen saaliiksi. Mutta +jos jänis joskus pääsee pakenemaan, ei ilves lähde sitä takaa ajamaan, +vaan hiipii nolona tiehensä tai asettuu uudelleen väijymään. Talvisin +se joskus hautaa jäniksiä lumeenkin, saadakseen niistä toisella kertaa +aterian itselleen. + +Suurempia elukoita tappaa ilves siten, että hyppää saaliinsa niskaan, +repii kynsillään auki kaulasuonet ja istuu sitten elukan päälle +pureskellen sitä siksi, kunnes se verenvuodosta kuolee. Ensin syö se +saaliinsa sisukset: sydämen, keuhkot ja maksan; lihan syöpi se vasta +jälestäpäin, jos ei ole sattunut saamaan uutta saalista. + +Vaikka ilves onkin arka, kulkee se kuitenkin nälän ahdistaessa +asutuille paikoille ja tunkeutuu karjattoihin, tappaen niissä viljalti +pienempiä elukoita. + +Päivillä pysyy ilves tavallisesti paikoillaan, maaten jollain suurella +kivellä tai kallion reunalla, josta on mukava silmäillä ympäri +tienoota. Mutta jos saalis sattuu näkyviin, ei se malta olla +hyökkäämättä sen niskaan. + +Ilves kiipee hyvästi puihin, ei kuitenkaan saalista etsiäkseen, vaan +vaaran ahdistaessa. Varsinkin pakenevat nuoret ilvekset niihin. + +Ilveksen ääni muistuttaa vähän kissan naukumista, mutta on paljo +voimakkaampaa ja karkeampaa. -- Luonteeltaan on ilves villi ja +kiukkuinen. Henkeänsä puolustaa se viimeiseen asti. Kun koirat +ahdistavat sitä, rähisee ja murisee se sekä repii niitä terävillä +kynsillään; moni metsäkoira onkin tuollaisesta taistelusta saanut +pahoja arpia. Jo pienet, tuskin päivän vanhat poikaset purevat ja +kynsivät vimmatusti, kun niitä koettaa ottaa kiinni. Kuitenkin sanotaan +niiden tulevan sangen kesyiksi. Vanhemmat ilvekset sitä vastoin eivät +koskaan kesyynny. + + + + +66. Susi. + + +1. + +Susi on sekä ruumiinrakennuksensa että kokonsa puolesta suuren +lammaskoiran näköinen. Kaula ja ruumiin etupuoli ovat sillä hyvin +vahvat ja jäntevät. Karva on varsinkin talvella tiheä ja pitkä; siinä +on osaksi hyvin hienoa villaa, osaksi pitempiä ja karkeampia karvoja. +Sen harmaa väri on talvella tummempi, keväällä vaaleampi. Susi on +tavattavissa melkein koko Euroopassa, pohjois- ja keski-Aasiassa sekä +myöskin pohjois-Afrikassa. Suomessakin on se kautta koko maan tunnettu. + +Kesällä oleskelevat sudet mieluimmin tiheissä ja synkissä metsissä, +joissa niillä aina on sopivia piilopaikkoja tarjona. Mutta talvella +kulkevat ne lakeille ja asutuillekin seuduille, varsinkin jos on kovia +pakkasia. + +Karhua likinnä on susi Euroopan suurin ja väkevin petoeläin. Ja sen +tuhot ja hävitykset ovat paljoa suuremmat kuin karhun. Se on niin +väkevä, että se juostessaan jaksaa kantaa lampaan kidassaan. Sillä +on hyvin kolkko olento ja ulkonäkö, mutta tarkka kuulo, näkö ja +hajuaistin. Nälissään ollessaan on se hyvin saaliin himoinen, kavala ja +rohkea. Siten ryöstää se metsistä parhaat otukset sukupuuttoon ja, mikä +vielä pahempi, hävittää maamiehen karjalaumoja suurissa määrin sekä +anastaa usein metsästäjältä koirat. + +Ylipäänsä on susi arkaluontoinen ja pelkuri, mutta nälän ahdistaessa +voi se, kuten jo mainittiin, käydä hyvinkin rohkeaksi, jopa toisinaan +siinä määrässä, että hyökkää tiellä reen eteen valjastetun hevosen +kimppuun. Aniharvoin on susi sellaisissa tiloissa ihmisiä ahdistanut. +Milloin talvet ovat kylmiä ja tuiskuisia, silloin ovat sudet +vaarallisia, varsinkin koska ne silloin kuljeskelevat laumoissa +ja tappavat, mitä vaan eteen sattuu. Tulevatpa aivan lähelle +ihmis-asuntojakin ja tunkeutuvat navettoihin, joissa tietysti +tappavat karjaa, mikäli ennättävät. Ja vaarallista on pienten lasten +talvi-iltoina liikkua yksinään ulkona, milloin susia on kuuluvissa. +Muutamia vuosia takaperin kuului länsi-Suomesta kamalia kertomuksia +siitä, miten sudet olivat saaliikseen temmanneet pieniä lapsia. + +Nälkäisenä voipi väkevämpi susi syödä heikomman toverinsakin. Karhukin +saattaa susilauman ahdistaessa joutua alakynteen ja jäädä näiden +petojen saaliiksi. Yleensä ahdistaa susi, ahnas ja ruokahaluinen kun +on, suurempia elukoita, niinkuin lehmiä, lampaita, sikoja, poroja y.m., +mutta tyytyy niiden puutteessa pienempiinkin. Haaskat ovat sille myös +mieluisia. + +Tavallisesti tappaa susi, samoinkuin ilveskin, yht'aikaa useampia +elukoita ja sitten vasta ryhtyy syömään. Lapissa ovat porolaumat aina +sen vainon esineenä, eikä se jätä niitä milloinkaan näkyvistään. Kun +vaan joku poro jääpi muiden jälkeen tai erkanee laumasta, joutuu se +heti suden saaliiksi. On tapahtunut, että susi yhtenä yönä on tappanut +kolmekymmentä poroa. + + +2. + +Sudet etsivät saalistaan enimmäkseen hämärän aikaan ja öisin. Talvella +saapi usein havaita, että ne tekevät säännöllisiä matkoja, kulkien +matkalla melkein samoilla paikoilla, joten usein voipi edeltäpäin +arvata päivänkin, milloin ne jälleen saapuvat. + +Saalista tavoittaessaan koettaa susi ensin hiipiä sitä lähelle ja +sitten pitkillä hyppäyksillä päästä sen kimppuun. Jos se ei heti saa +saalista kiinni, ajaa se sitä takaa. Jos on useampia susia yhdessä, +juoksee tavallisesti yksi niistä ahdistetun elukan jälkiä myöten ja +toiset koettavat syrjämatkoin päästä sen pakeille. Hevosia ja muitakin +suurempia elukoita koettavat ne ajaa soille ja nevoille, käsittääkseen +ne sieltä sitä paremmin. + +Tavallisesti tarttuu susi saaliinsa kurkkuun. Isommat elukat, joihin se +on tällä tavalla kiinni käynyt, hinaavat sitä usein mukanaan siksi, +kunnes uupumuksesta ja verenvuodosta kaatuvat maahan. Silloin syö susi +ensin kuolleen elukan jalommat, verisemmät osat, sitten muutakin lihaa +siksi kunnes tuntee itsensä kylläiseksi. Jätteet kätkee se vastaisen +varalle. + + +3. + +Susi ja koira ovat verivihollisia; milloin ne vaan tapaavat toisensa, +syntyy niiden kesken taistelu elämästä ja kuolemasta. Jos susi voittaa, +syö se vastustajansa, mutta koira sitävastoin jättää tappamansa suden +tämän omien toverien saaliiksi. + +Susi ei helposti kesyynny. Jos sen penikkanakin ottaa hoidettavaksi, +pyrkii se vanhempana takaisin viileyteensä. Mutta suuri vaara on +tarjona, jos tuollainen susi pääsee vapauteensa, se kun näet on +kadottanut pelkonsa ihmisiä kohtaan. + +Penikoitaan hoitaa emäsusi hellästi, kantaen niitä vaaran tullessa +hampaissaan turvallisempaan paikkaan. Kuukauden vanhoina jättävät +penikat jo pesänsä ja alkavat seurata vanhempiansa näiden retkillä. + +Susi ei hauku, vaan ulvoo. Sitä saapi sen kuulla tekevän kovilla +pakkasilla, nälän ahdistaessa ja kun siltä on penikat ryöstetty. + +Kun sudet kulkevat laumoissa, saapi havaita, että ne lumessa astuvat +toistensa jälkiin; joten näyttää, kuin olisi vain yksi susi kulkenut. +Kovemmilla teillä eivät ne näin varovaisia ole. + +Suden elin-ajan arvellaan kestävän noin viisitoista, toisinaan +kaksikymmentäkin vuotta. Sen nahka on arvokas, siitä kun saapi hyviä +matkaturkkeja y.m. + + + + +67. Hukka, karhu ja repo. + + +1. Kerran hukka kulki kotiinsa Ilvolan taustalle. Sinne oli repo ja +karhukin keräytyneet, ja heidän yhteinen ohrahuhtansa kun oli paraiksi +joutunut, niin käytiin korjaamaan eloja. Nämä saatiinkin pian +leikatuiksi, josta ahdettiin riihi, ja ohrat kun olivat kuivia, niin +saatiin jo puimaan niitä, ja karhu haettiin apumieheksi. -- Oltiin +sitten kolmen miehen riihessä, niin kysyy karhu toisilta: "mitenkäs, +kuomaseni, tätä työtä tehdään?" Repo, joka ei mielellänsä puimaan +ruvennut, kapusi ylös parsille ja sanoi toisille: "teistä on toinen +väkevä, toinen taitava tuiki: puikaatte te, kuomaseni, viskatkaatte +riihi, minä mitätön mies täällä parsia pitelen, ett'eivät puut +päällenne putoo." + +Karhu siitä puida pänttäsi riihen, ja susi puolestaan viskasi elot, +josta on silmänsä riimussa nytkin vielä, niinkuin riihen viskaajalla +on. Heidän tätä tehdessä istuu repo parsilla vaan, siellä suotta +aikojaan laulelee huviksensa ja aika välistä aina parren sortaa toisten +päälle. "Tapat sie varsin!" sanoi hukka, "tahallasi puita päällemme +pudottelet." "En, kuomaseni, en ainakaan tahallani pudottele", vastasi +repo, "raskaita ovat nämä parret, niin putoelevat, en jaksa niitä +pidellä." Tästä leppyivät toiset ja saadaan sovinnolla työ tehdyksi. + +Oli siitä jo riihi puitu, viskattu ja ruvetaan jyviä tasaamaan, että +kukin osansa saisi, niin sanoo hukka revolle: "milläpä nyt ja'amme, +kuoma, kapallako vai millä?" "Isommalle isompi kasa, pienemmälle +pienempi, se mielestäni on paras ja suorin jako", vastasi repo. Tähän +tyytyivät toiset mielellänsä, ja siten tuli karhulle olet, sudelle +ruumenet, revolle jyvät osaksi. + +Yksissä kuletaan Ilvolan myllylle, ja kukin saapi riihiosaansa +jauhattamaan, niin kuulevat karhu ja hukka, että heidän kivensä jauhaa +eri äänellä, kuin revon. Tästä kummastuen kysyvät revolta: "Miksikä +sinun kivesi panee 'jyrin, järin' jauhaissansa ja meidän panee 'tissis, +tassis?'" "Pankaatte hiekkaa kiven silmään, niinkuin minäkin", vastasi +repo, "niin panee kivenne samalla lailla, kuin minunkin." Neuvoa myöten +kaatavat siitä karhu ja hukka hiekkaa kiven silmään ja alkavat jauhaa +taas, niin panee heidänkin "jyrin, järin" ja vielä kovemmalla äänellä, +kuin revon. Täten sai jokainen riihiosansa jauhattaneeksi, ja +sovinnossa kuljettiin siitä jo kolmen miehen myllyltä kotiin, jossa +jokainen korjasi jauhot aittaansa. + +2. Kotiin tultua keittivät myllyssä käviät, kukin jauho-osastaan, +puuroa, mutta ei tullutkaan karhun ja hukan keitos hyvää ja makeata, +niinkuin oli toivottu, vaan mustaa, karvasta ja kelvotonta. Siitä +pahoillansa lähtee karhu revon luona käymään, saisiko hän tuolta +neuvoa, miten puuroa pitäisi keittää, että se parempaa tulisi. Niissä +mielin kulkeekin revon kotiin, jossa perheenmies ikään oli murkinakseen +puuroa keittänyt. Sen nähtyänsä katselee karhu tuttavansa keitosta ja +sanoo siitä revolle: "miksi, kuomaseni, sinun puurosi on noin +valkoista, minun keitokseni tuli niin mustaa ja karvasta?" "Mustaa +minunkin olisi", vastasi repo, "vaan minä jauhoni pesin joessa tuolla, +niin sen kautta tuli minun puuroni näin hyvää ja kaunista." -- Karhu, +tämän kuultuaan, päätti hänkin pestä joessa jauhonsa ja kulki sitä +tehdäkseen joen rannalle; mutta kun siinä jauhonsa veteen hajoitti, +niin joki vei ne myötänsä, ja siihen meni puuroaineet iäksi päiväksi. + +Paljoa paremmin tuskin kävi hukallekaan. Kun ei keittämänsä puuro ollut +hänestä hyvänmakuista, luuli hän syyn olevan keittäjässä ja läksi, +niinkuin karhukin, saamaan neuvoa revolta. Niissä mielin otti hän +puuron aineita mukaansa ja kulki revon kotiin, jossa parhaallansa oli +puuropata liedellä kiehumassa. Tämän nähtyänsä pyysi hukka revolta +luvan keittääkseen hänkin samassa kohdin, että hän siihen työhön +oppisi. Sen soi repo mielellänsä, ja keittivät nyt kumpikin siinä +puuroa eri padalla, mutta yksillä tulilla. Saihan kumminkin revon puuro +ennemmin valmiiksi, se kun oli aikaisemmin tulelle pantu, mutta hukan +puuro oli mustaa, revon valkeata, vaikka sitä hukka ei niin kohta +sattunut näkemään. Vaan kun tuli hukka ennen syömään ruvettuansa ulkona +pistäymään, niin otti repo lusikallisen puuroa hukan padasta omaan +pataansa. Tulipa hukka takaisin ja rupesivat syömään. Hukka maisteli +suussaan puuroa ja sanoi: "eipä tämä maista juuri miltään; annapa, +kuomaseni, maistaakseni, millinen sinulla on puuro." "Maista, kuoma, +tuosta kohden, siinä on parasta", lausui repo. Hukka teki neuvoa myöten +ja sai omaa puuroaan suuhunsa; mutta kun se ei hänestä paljon millekään +maistunut, luuli hän vian olevan omassa suussansa eikä puurossa, ja +virkkoi nuivilla nenin: "yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunalla, +vaan on väli maistajilla, -- ei tämä ruoka mun suuhuni sovellu." + + "Ei kavaluus kauas auta." + + + + +68. Kissa ketun palvelijana. + + +1. Kerran repo sai kissan palvelijakseen. Kodissaan sille työt +määrättyään, niinkuin palvelijalle ainakin, lähtee repo tavalliselle +matkallensa ja kohtaa kävellessään tuttavansa hukan. Tälle tekee hän +hyvän päivän ja kysyy: "miten jaksat, kuomaseni?" "Meneehän tuo +päivästä päivään, Mikko kulta, tosin olivat jo hampaani naulaan käydä, +mutta sain toki viimeinkin hyvän härän tappaneeksi." + +Sen kuultuansa antautui repo hukan seuraan, toivoen pääsevänsä hänen +saaliistaan osalliseksi, ja alkoi hänen kanssaan pakinoida, sanoen: "et +usko, kuoma, minkälaisen elävän minä äskettäin löysin; ei se ole suuren +suuri, mutta on niin sievä ja ovela, että söisi sinutkin, jos sattuisit +saapuville." "Vai niin; no pitäisipä minunkin se nähdä", sanoi hukka +revolle. "Kyllähän sen nähdä saat", tuumaili repo, "mutta älä pahasti +lähene sitä, muuten syöpi se sinut." + +Hukka lähti nyt matkalle tätä ihmettä nähdäkseen ja kulki hiljaa +hiipien revon asuntopaikalle. Sinne tultuansa rupesi hän pesän suusta +kissaa katselemaan, mutta tämä kun hukan kuvan siinä näki, luuli sitä +hiireksi ja töytäsi hukan kuonoon. Tämä, jonka turpaan kissan kynnet +koskivat kipeästi, säikähti pahanpäiväisesti, luullen kissaa isoksikin +eläväksi, ja pakeni metsään, minkä ennätti. Siellä selitti sitten +revolle tapahtuman sanoen: "nyt siellä sun asunnollasi kävin, mutta en +kuomaseni saanut koko elävää nähdä; kun vaan turpani pesän suuhun +pistin, se niin kipakasti raapaisi sitä, että nytkin vielä vihamoipi." +-- "Johan sinua mennessäsi varoitin! Taisit tuhmasti lähestyä sitä, kun +sinulle niin pahasti kävi", vastasi repo; "kiitä onneasi, ettei se +sinua kiinni saanut ja peräti tappanut." + +2. Käyvät hukka ja repo yksissä metsää sitten, niin yhtyy siellä heihin +karhu, mistä lienee matkoiltaan tullut. Repo, joka entisten petoksiensa +vuoksi pelkäsi häntä, aikoi ensi hämmästyksessään pakoon lähteä, mutta +kävi tuosta kuitenkin kohta rohkeammaksi, kun hukka ja karhu rupesivat +pakinoimaan keskenänsä. "Et usko", sanoi hukka karhulle, "minkälaisen +elävän Mikko on kotiinsa saanut; ei se ole suuren suuri, mutta söisi se +sinutkin, jos kynsiinsä saisi. Varsin nähdäkseni sitä kävin minä +vast'ikään Mikon asunnolla, mutta en saanut kuin vilahdukselta vaan +koko petoa nähdä, se kun oli niin vihainen, että oli silmät päästäni +syödä." + +Hukan kertomuksen kuultuaan halusi karhukin tätä näin ihmeellistä +eläintä nähdä. Vanhan vihansa unhottaen alkoi hän repoa puhutella, +sanoi: "etkö, Mikko, veisi minua sitä sinun vierastasi katsomaan?" -- +"En jouda nyt kanssasi lähtemään", vastasi repo, "minulla on täällä +metsässä vähän asioimista; mutta lähde sinä, kuoma, yksinäsi, kulje +minun asunnolleni, niin kyllä sen mun vieraani siellä näet. Karta +kuitenkin, ett'et kovin rohkeasti sitä lähesty, muuten ehkä sen +kynsissä henkesi heität." + +Neuvon mukaan kulkee nyt karhu hiljaa ja varovasti revon asunnolle, +jossa asettuu pesän suulle katsomaan; mutta kun kissa siitä vähän +tirkistelijän turpaa näki, luuli siinä hiiren olevan ja tavoitti karhun +kuonoa kynsiinsä. Tätä peljästyen läksi karhu pötkimään pakoon koko +paikalta ja tuli toisten luo, sanoi: "no, sehän elävä lie. Se Mikon +kodissa olija; kun vaan pesän suuta likenin, tulla töytti se päälleni, +pitkä keihäs olalla." Karhu kissan häntää näet luuli keihääksi. + +3. Kuultuansa, miten karhullekin oli käynyt, sanoi hukka: "pitäisi +meidän se Mikon kodissa asuja eläin tarkemmin nähdä, mitä tuumaa +pitäisimme?" "Kyllähän sen tarkoinkin nähdä saatte, kun tahtonette", +vastasi repo. "Laatikaatte pidot ja kutsukaatte se vieraaksi, niin +uskon minä sen tulevan." Tämä tuuma oli kaikista hyvä, ja hukka lupasi +vasta tappamansa härän pitoruuaksi. Repo läksi kutsumaan kissaa +pitoihin, sanoen lähtiessään: "minä kun vieraan seurassa kulen ja hänen +kanssaan aterialle rupean, niin olkaa jossakin piilossa ja katselkaa +sitä syrjästä, ettei se päällenne tulisi". -- Revon neuvoa seuraten +jäivät hukka ja karhu haaskan luo metsään; karhu kapusi kuuseen, hukka +taas hongan murtoon peittäytyi. + +Ei aikaakaan, niin tulikin repo kissan kanssa haaskalle. He rupesivat +aterioimaan. Tätä ei kuitenkaan hukka nähnyt, kun ei piiloon mennessään +muistanut asettua haaskaan päin. Repo keksi sen ja nykäsi vähän +käpälällään kissaa, joka tästä rupesi murisemaan. Hukka kun niin oudon +äänen kuuli, halusi nähdä itse eläintä, mutta kun sitä nähdäkseen +kääntymään rupesi, niin hänen häntänsä risuissa vähän rusahteli. Kissa, +joka hännän päätä hiireksi luuli, hyppäsi kesken syöntinsä sitä +tavoittamaan, Sitäpä säikähti hukka kovasti ja juosta romahutti hongan +murrosta pois. Kissa puolestaan säikähti hukkaa ja kiipesi siihen +kuuseen, jossa karhu oli piilossa. Tämä, joka pelkäsi kissan tulevan +päällensä, hyppäsi kuusesta alas ja taittoi kolme kylkiluutansa. Vaikka +näin oli ruumiinsa rikkonut, ei kuitenkaan rohjennut haaskalle jäädä, +vaan pakeni peloissaan koko paikalta, ja niin jäi härkä revon ja kissan +syötäväksi. + + + + +69. Harakka, varis ja kettu. + + +1. Repo metsää kävellessään keksii eräässä kohden puun, jossa harakalla +on pesä ja pojat. Mikko, mielevä mies, asettuu kohta puun alle siihen +ja alkaa sitä joka puolelta tarkkaan katsella. "Mitä katsot, Mikko?" +kysyi puun latvasta harakka. -- "Katsonpahan tätä puuta suksekseni," +vastasi repo. Sitä säikähtäen rukoili harakka: "älä, veikkonen, tätä +puuta ota, minulla tässä on pesäni ja pesässä pojat." -- "No, yhden +pojistasi kun antanet", virkkoi repo, "minä en pesäpuutasi ota, vaan +käyn suksipuuta etsimässä muualta." Hädissään suostui harakka toisen +vaatimukseen ja heitti puun latvasta yhden pojistaan revolle, joka +siepaten saaliinsa läksi sukkelaan tiehensä. + +Tästä ihastui harakka, luullen vallan viisaasti tehneensä, kun siten +muut poikansa revolta säilytti; mutta toisena päivänä tuli repo jälleen +ja asettui taas puun juurelle. "Mitäs siinä istut?" kysyi harakka. +"Katson tätä puuta suksekseni", vastasi repo. "Älä, veikkonen, tätä +ota", rukoili harakka, "johan me eilen sovimme siitä, ett'et tätä puuta +kaataisi, vaan katsoisit suksipuuta muualta." "Taisihan se välipuheemme +semmoinen olla", vastasi repo; "mutta katso, minä en niin sopivaa +suksipuuta löydä koko metsästä, kuin tämä ompi. Täytynee minun siis +tämä sinun pesäpuusi kumminkin kaataa, ell'et mulle pesästäsi vielä +toista poikaa anna." Mikäs neuvoksi? Harakkarukan täytyi vielä +toinenkin poikansa antaa revolle, joka hyvillään läksi matkaansa. + +Suruissaan istuu nyt pesässään harakka, niin tulee varis hänen +luoksensa vieraaksi ja kysyy, pesää katsellen: "mihin, ystäväiseni, +kaksi poikaasi on kadonnut?" "Minä ne revolle annoin", vastasi harakka. +"Repo, näet, kaksi päivää perätysten on minun pesäpuutani käynyt +suksekseen katsomassa, niin sille täytyi kaksi poikaani antaa, ettei +hän koko pesääni sortaisi." -- "Ei sinun olisi pitänyt revolle mitään +antaa, ei poikaa, ei muuta, eihän hänellä ole veistä, ei kirvestä, +millä hän puun kaataisi", tuumasi varis. Tämän neuvon pani harakka +mieleensä ja päätti toiste olla varovampi, jos repo vielä koettaisi +viekastella. + +2. Jo tuleekin toisena päivänä repo pesäpuun juurelle taas ja alkaa +sitä suksekseen katsella, saadakseen sillä keinoin kolmannen pojan +harakalta, mutta tämä on jo entisestäan viisastunut eikä enää repoa +pelkää, vaan sanoo pilkaten: "saat repo reuhkana matkaasi mennä, ei +sulla ole veistä, ei kirvestä, millä mun pesäpuuni kaataisit." "Ken +sinua neuvoi?" kysyi repo kummastellen. "Varis vieraana kävi, se minua +neuvoi." "Vai varis sinua opasti; no viisas hän on olevinansa, mutta +maltahan, vielä minä hänenkin petän." + +Sen sanottuansa läksikin Mikko, mielevä mies, harakan pesäpuulta +matkaansa ja kulki aukealle kedolle, johon heittäytyi pitkällensä, +ojentaen kielen suustansa pitkälle, oli muka olevinaan kuollut. Ei +aikaakaan, niin varis lentomatkoillansa keksi revon tässä ja laskeusi +hänen päällensä, luullen kedolla makaajata kuolleeksi. Rupesi jo kieltä +kuoliaan suusta nokkimaan; mutta repo, joka tätä varsin odotteli, +rämähti samassa eleille ja sieppasi variksen kiinni, sanoen: "nyt ei +sinua variskulta viisautesi auta, etkä kynsistäni ennen pääse, kuin mun +vatsani täyttelet". -- "Älä, veli kulta, niin pahalla tapaa syö, syö +hyväisesti", rukoili varis, "työnnä tuonne törmän alle, kuhun jää +siipi, kuhun jalka kiviin, risuloihin, josta ihmisetkin näkevät, miten +olet minua rangaissut." + +Repo teki neuvon mukaan, mutta varis ei maata myöten mennytkään, vaan +lemahti lentoon ja sanoi mennessään revolle: "oli sinulla neroa +pyytääksesi, mutta ei ollut neroa saalistasi syödä!" + + + + +70. Kyöstin metsästys. + + +1. Haaviston Kyöstinkin piti saada isältään pyssy. Olihan hän jo iso +poika, joka muka kyllä jo ymmärtäisi pyssyä käyttää. Olisi kerrassaan +lystiä kulkea saloilla pyssy olalla, niinkuin muutkin metsämiehet, ja +ampua jäniksiä, metsoja, teeriä ynnä muuta metsän riistaa. Kyöstin isä +pani aluksi vastaan, mutta viimein hän taipui antamaan hänelle vanhan +haulikon käytettäväksi. Ja nyt oli Kyösti vasta miestä mielestään. Hän +jo edeltäpäin iloitsi siitä, kuinka hän nyt voisi hämmästyttää +kotiväkeä metsästyskertomuksillaan. + +Ensimmäisenä poutapäivänä lähti hän liikkeelle. Pyssy oli muhkeasti +olalla, reppu riippui kainalossa. Ikävä vaan, ett'ei hänellä ollut +metsästystorvea, niinkuin herrasmetsästäjillä. + +Hän vaelsi ensin pitkin maantietä, mutta poikkesi sitten tiheään +petäjämetsään. Käveli jolkutteli, joskus lauleli ja viheltelikin. Tämä +oli tosiaankin somaa ja kerrassaan miesmäistä. Kunpa nyt vaan joku +saalis osuisi hänen tiellensä! Petäjiköstä saapui hän niityn laidalle. +Siellä kasvoi kaunista koivikkoa. Ja mikäs on tuo tuolla koivun +latvassa? On teeri totta tosiaan. Kyöstin sydän alkoi pamppailla. +Hiljaa, tuskin hengittää uskaltaen, hiipi hän nyt ampumamatkan päähän. +Nostaa pyssyn, tähtää, laukaisee. Mutta mikä ihme! Kun ruudinsavu oli +hälvennyt, näki Kyösti teeren yhä edelleen istua kököttävän koivun +latvassa. Hän panee pyssyynsä uuden panoksen, tähtää uudelleen ja +laukaisee. Mutta sama tulos taaskin! Teeri istuu edelleen koivun +latvassa. Nyt Kyöstiä suututti. Hän otti kiven maasta ja aikoi näin +käsivoimin hyökätä teeren kimppuun. Hän meni lähemmäksi ja ojensi jo +kätensä heittoon, kun hän viimeinkin huomasi, että koivun latvassa oli +vaan -- teeren kuva. Ja hän muistaa, kuinka naapurin miehet talvella +juuri näillä tienoilla olivat olleet teeriä ampumassa. He olivat +jättäneet käyttämänsä kuvan koivun latvaan. Kyöstiä suututti ja +hävetti, hän sylkäsikin nolon mielialansa osoitteeksi. Tästä +tapauksesta ei hän aikonut kotona mitään kertoa, kaikki nauraisivat +hänelle kuollakseen. + +2. Asteli tuosta sankarimme taas eteenpäin niityn laitaa. Hänen hyvä +mielialansa oli melkoisesti laimentunut. Ei tehnyt mieli enää laulaa ja +vihellellä. Mutta koettaa tahtoi hän edelleen. Hän saapui jälleen +petäjämetsään. Kuului pieni risahdus eräästä petäjästä. Kyösti silmäsi +sinne. Pian keksi hän petäjän oksalla käpyä pureskelevan oravan. Ja se +ei totta tosiaan ollut mikään kuva, vaan ihka elävä orava, sievä ja +ketterä. Kyöstin huomattuaan se parilla hyppäyksellä livahti petäjän +latvapuoleen. Mutta Kyösti näki sen sieltäkin. Entä jos ampuisin +oravan! Mutta eihän oravan liha kelpaa syötäväksi. Eipä kyllä, mutta +onhan oravan nahka kuitenkin kaupaksi käypä, saisihan sillä +parikymmentä penniä. Mutta kukapa sen näin kesän aikaan ostaisi? Ja +enhän minä osaa oravaa nylkeäkään. Ei maksa vaivaa oravaa ampua. Mutta +jos en minä siitä itse mitään hyötyä saisikaan, voisinhan sen kuitenkin +ampua ja lahjoittaa sen luurangon koulun luonnontieteellisiin +kokoelmiin. Sepäs vasta oli mainio ajatus! Minä ampuan "tieteellisessä +tarkoituksessa". Nämä sanat oli Kyösti jostakin sanomalehdestä lukenut, +ja hän tunsi sydämensä paisuvan luonnontieteellisestä harrastuksesta. +Ehkäpä opettaja lukuvuoden lopulla tai muussa sopivassa tilaisuudessa +antaisi yleisönkin tietää, että koulun oppilas Kyösti Haavisto oli +koulun kokoelmiin lahjoittanut oravan luurangon. Kyöstin pyssy kohosi +oravaa kohden. Mutta vielä empi hän. Mitä pahaa on tuo viaton, sievä +eläin sinulle tehnyt? Miksi tahdot turhanpäiten sen elämän katkaista? +Pyssyn piippu vähän aleni. Mutta taas muisti Kyösti koulun +luonnontieteelliset kokoelmat. Piippu jälleen nousi. Ampujan "käsi +käski, toinen kielsi". Kyösti tuossa kahden vaiheilla ollessaan yhä +kiihtyi. Käsi vapisi, sydän tykytti, ei hän pystynyt enää oikein +selvästi ajattelemaankaan, mutta ampua hänen lopultakin piti. Ja hän +ampui. Laukaus tärähti niin että metsä kaikui. + +Huohottaen, kasvot kiihkosta punaisina rupesi Kyösti nyt tarkkaamaan, +mikä vaikutus laukauksella oli ollut. Ei näkynyt maassa oravaa. Minne +oli se joutunut? Vihdoin näki Kyösti, että se oli tarttunut erääseen +petäjän oksaan. Ja hän huomasi, että se vielä eli. Se oli siis vaan +haavoittunut. Tottumaton metsästäjä oli huonosti ampunut. Mitäs oli nyt +tehtävä? Jättääkö orava tuonne ylös itseksensä kitumaan ja kuolemaan? +Mutta sehän olisi julmaa. Tiesi kuinka monta päivää se vielä siellä +saisi kitua. Ei, sitä ei Kyösti voinut tehdä, niin julma hän ei toki +ollut. Hän rupesi nyt viskelemään sitä kivillä, saadakseen sen alas +putoamaan. Se viimein onnistuikin. Tuossa makasi nyt tuo eläinraukka +hänen edessään verissään, mutta elävänä. Ilkeä tunne täytti Kyöstin +sydämen. Miksi oli hän ampunut turhanpäiten, miksi oli hän viattomalle +eläimelle tuottanut tällaisen kärsimyksen? Ja Kyöstistä tuntui, kuin +olisi hän sillä hetkellä tahtonut piiloutua pois Jumalan ja ihmisten +kasvojen edestä häpeätään kätkeäkseen. + +Mutta asia oli auttamattomissa. Kyöstin omatunto oli nyt herännyt. Hän +ymmärsi, ett'ei hän voinut pahaa työtään lisätä vielä sillä, että +jättäisi oravan kitumaan. Hänen täytyi tavalla tai toisella lopettaa +se. Hui miten ilkeä tehtävä! + +Kyösti palasi kotiansa. Ei hän kenellekään retkestään kertonut. +Näytti hyvin umpimieliseltä ja nololta. Mutta pyssyn ja laukun hän +pani seinälle, eikä hän niihin sen jälkeen enää koskenut. Hänen +metsästys-intonsa oli mennyt. Kun hän täysikasvuisena miehenä sitten +tästä ensimmäisestä ja viimeisestä metsästysretkestään kertoi, lisäsi +hän: Ikävä tapaus se minulle oli, mutta paljon minä siitä opin. Siitä +päivästä asti en ole voinut nähdä luontokappaleita rääkättävän. + + + + +71. Käki. + + +1. Tällä linnulla, joka on niin yleiseen tunnettu ja jota keväällä +kesän ennustajana niin hartaasti odotellaan, on hyvin omituiset +elintavat. + +Käki oleskelee melkein koko Europassa sekä Aasiassa ja +pohjois-Afrikassa. Suomeen saapuu se Toukokuun alkupuolella, mutta +muuttaa jo Elokuun lopulla ja Syyskuun alussa takaisin etelään, +Välimeren tienoille. + +Käki vaihtaa pari kertaa väriänsä. Poikaset eivät ole vanhempien käkien +näköisiä eivätkä aina toistensakaan näköisiä. Kaksivuotiset naaraskäet +ovat milloin punasenruskeita, milloin harmaita. Vanhempana on käellä +yläpuoli ruumista sinisenharmaa ja alapuoli valkea tummilla +poikkijuovilla. Sen pituus on noin 14£ tuumaa. + +Värinsä, ruumiinrakennuksensa ja lentonsa puolesta on käki hyvin haukan +näköinen, josta syystä kaiketikin kansan kesken on noussut se väärä +luulo, että käki täysikasvuisena muuttuisi haukaksi. + +Käki lentää nopeasti, mutta kävelee vaivaloisesti, jonka vuoksi se vaan +hätätilassa laskeutuukin maahan. Se on levoton, hätäinen ja arka lintu. +Toisten lintujen, vieläpä toisten käkienkin seuraa se karttaa, ja +varsinkin pikkulinnut sitä hyvin vihaavat. Ainoastaan oman naaraansa +kanssa elää se sovinnossa, ja sille se kesällä antaa sointuvan ja +miellyttävän kukuntansa kuulua. Tämä kaunis kukunta onkin tehnyt käen +niin suosituksi linnuksi. + +Käki elää perhosen ja muitten hyönteisten toukista, ja koska sillä on +hyvä ruokahalu, syö se sellaisia suuret määrät. + +2. Yksi tämän linnun merkillisimmistä ominaisuuksista on se, että +naaras itse ei haudo muniansa eikä pidä huolta poikasistansa. Se näet +salavihkaa laskee munansa jonkun toisen linnun valmiiseen pesään ja +jättää ne vieraan haudottaviksi. Kivitaskujen, västäräkkien, leivosten +ynnä muiden hyönteisistä elävien pikkulintujen niskoille laskee se +siten muniensa ja poikaistensa hoidon. Kun naaraskäki on keksinyt +sellaisen linnun pesän, hiipii se sinne pesän omistajan poissa ollessa +ja laskee munansa pesään, usein vielä työntäen ulos ne munat, mitkä +siellä entuudestaan olivat. Käki munii vuosittain 4 tai 5 munaa, ja +joka munalle etsii se uuden pesän, joka tavallisesti kuuluu jollekin +toiselle lintulajille kuin edellinen pesä. Munimis-aika kestää +Touko- ja Kesäkuun, vieläpä osan Heinäkuutakin. Munat ovat +hyvin erilaisia värilleen: sinisen vihreitä, valkeanharmaita, +valkeankeltaisia, ruskeita, harmailla ja ruskeilla pilkuilla ja +viivoilla kirjavoituja. Käen omaan suuruuteen verraten on sen muna +hyvin pieni, tavallisesti vaan sen kokoinen, kuin senkin linnun muna, +jonka pesää se hyväksensä käyttää. Toisinaan laskee se munansa pesään, +jolla on niin ahdas aukko, että se ei itse pääse sinne sisälle. Sillä +on kuitenkin keinonsa: se munii maahan, ottaa munan nokkaansa ja +heittää sen sitte pesään, jolloin usein tapahtuu, että sekä käenmuna +että pesässä ennen löytyvät munat särkyvät. + +3. Pikkulintu, joka tällä tavalla on saanut käenmunan pesäänsä, suuttuu +siitä toisinaan ja heittää munan ulos; mutta tavallisesti rupee se sitä +kuitenkin omien muniensa ohessa hautomaan. Munasta päässyt käenpoika on +hyvin pieni ja tavattoman ruma; sillä on suuret silmät ja leveä suu, +joten se on enemmän sammakon kuin linnun näköinen, mutta sillä on kova +ruokahalu ja se kasvaa pian. Muutaman päivän päästä ryöstää se kaiken +ravinnon kasvinkumppaneiltaan ja työntää ne viimein ulos pesästä. +Avuttomina ollen ne silloin tavallisesti kuolevat. Emälintu +tuollaisissa tapauksissa esiytyy niinkuin usein äidit ihmistenkin +kesken: se lapsi, joka sille enimmän surua tuottaa, on sille kaikista +rakkain. Niinpä antaa se omien poikastensa kuolla ja koettaa +viimeisetkin voimansa panna liikkeelle jaksaaksensa hankkia elatusta +ahnaalle kasvatillensa, jolla on alituinen nälkä. Eräs tiedemies näki +kerran myöhään syksyllä, miten yksinäinen västäräkki hyvin kiireissään +kokosi hyönteisiä sekä sitten lensi onttoon tammeen ruokkiakseen siellä +olevaa täysikasvuista käenpoikaa. Tämä oli näet yhä edelleen puun +sisässä olevassa pesässä, josta se ei mahtunut ulos lentämään. Vasta +sitten, kun aukko kirveen avulla suurennettiin, pääsi se vankeudestaan. +Tämän kasvattinsa vuoksi oli tuo pieni västäräkki raukka laiminlyönyt +ajoissa muuttaa lämpimiin maihin, ja piankin olisi sille kylmyyden ja +nälän kautta tuho tullut. + +Käenpojan ääni on: tsis, tsis, tsis ja tsis, sis, sis. Nälissään +ollessaan se varsin myötäänsä sillä tavalla ääntää, ja siitä on helppo +huomata sen olopaikka. + +Käenpoika ei siis ole mikään miellyttävä olento. Mutta onpa tahdottu +tehdä se vielä ilkeämmäksi, kun on syyttä parjattu sen olevan niin +ahnaan, että se lopulla, täysikasvuiseksi tultuaan, muka söisi omat +elatusvanhempansa. + + "Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpeämän." + + + + +72. Lintuselle. + + + Oi lausu lintu pieno, + sa peippo pihlajan, + kuink' aina voit sa laulaa, + iloita ainian? + Sun laulus aamust' iltaan + ma kuulen kultaisen, + ja ain' on kirkas äänes + ja rikas riemu sen. + + Niin elantos on niukka, + niin ahdas asuntos, + mut majas maireutta + vain soi sun laulelos. + Et kylvä etkä niitä, + et korjaa latohon, + vaan huoli huomisesta + se sulle outo on. + + Kuin moni maailmassa + sai kultaa, kunniaa + ja loistolinnoiss' asuu, + maat, vallat omistaa, + mut huoleen hänet huomen + ja kyyneliin se koi + vain nostaa, jolle juuri + sun ylistykses soi! + + Miks ylös nurkusilmän + niin kylmän vain hän luo? + Hän mitä vaatii, kaikki + kun Luoja lahjaks suo? + Edessä jalkojensa + kun kaikk' on riemut maan, + miks' alempaansa tallaa + ja lisää huokaa vaan? + + Ei, laula, lintu pieno, + vaan onnest' ainiaan, + en valitusta virtees + sekoita konsanaan. + Tee aina kesän tullen + pihaani pesäses, + opeta aamuin, illoin + ilohos, onnehes. + + + + +73. Suomen salossa. + + + _Honkain keskellä mökkini seisoo + Suomeni soreassa salossa; + honkain väliltä siintävä selkä + vilkkuvi koittehen valossa. + Hoi la la la la laa, + Hoi la la la la laa! + kaikuu mun suloinen Suomeni maa! + + Kaukana korvessa käkönen kukkuu, + sulhonsa suloutta ylistää; + paimenten soitanto laitumen tieltä + ääntänsä korviini vilistää. + Hoi la la la la laa, + Hoi la la la la laa! + kaikuu mun suloinen Suomeni maa! + + Omanpa henkeni kieltä ne puhuu + honkain humina ja luonto muu; + itse en sydäntäin hillitä taida, + riemusta soikohon raikas suu. + Hoi la la la la laa, + Hoi la la la la laa! + kaikuu mun suloinen Suomeni maa._ + + + + +74. Varpunen. + + + Jos ruikutella voisin + ma kielin sataisin + tai kiurusena oisin + kohoova pilvihin, -- + + niin aina kiitteleisin + suloista Suomea, + ja Jumalalle veisin + ma huokauksensa. + + Hän silmät ehkä loisi + myös meihin raukkoihin + ja päivän paistaa soisi + saloihin synkkihin. + + Ei ääni mulle suotu + oo satakielisen; + heikoksi siipi luotu, + ei kanna taivaasen. + + Vaan laulustani kuiten + en huoli vai'eta, + kun ääni lintuin muitten + ei kuulu talvella. + + Paremmat laulu-äänet + keväällä ehtinee, + niin kuunnellessaan noita + jo varpu vaikenee! + + + + +75. Syksytoiveita. + + + Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu, + lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan; + talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö, + -- miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön! + + Enpä mä kuitenkaan voi surra, jos talviki tullee, + kun suven-aikainen työn' turha se ollut tok' ei; + aumoja on ahoviereni täynnä, ja purnuni [jyvähinkaloni] paisuu, + karjani karttunehen täyttävi rieska ja kuu [rasva]. + + Jonka ma maan povehen elon uuden siemenen kylvin, + ei huku siellä se, ei, vaikka se nyt mätänee, + [Elon uuden siemen, jonka kylvin maan poveen, ei huku siellä.] + mut suvi uus' kuni [kun] kirkastaa taas maita, se nousee + uutena viljana vaan tuhvasta taivaasen päin. + + Ihminen, näinpä se sunkin suhtasi on elämässäs, + surras syyt' ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt, + vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää, + [kinostaa, tekee lumen näköiseksi], + hiljemmin suonesi lyö, jalkasi horjuen käy. + Nuorra [nuorena] ja voimasi päivinä teit sinä miehenä työtä, + kasvopa karttunut sen nyt isänmaallesi jää, + tuo isänmaallesi jää, sekä jääpipä lapsesi hurskaat, + joidenka mielihin myös kelvon ja kunnian loit. + Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan, + henkesi kuolematoin kuoloa tunne tok' ei, + vaan valo uus' kun kirkastaapi jo uusia maita, + uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin. + + + + +76. Talven aika. + + +Usein kuulee valitettavan talvien pituutta ja kolkkoutta täällä +pohjoismaissa. Väitetäänpä vielä, että meillä muka olisi yhdeksän +kuukautta talvea eikä kolmeen kuukauteen mitään kesää. Sietääpä +lähemmin tarkastaa, ovatko nuo valitukset ja puheet oikeutettuja, vai +liioiteltuja. + +Varsinaisia kesäkuukausia ovat tosin ainoastaan kesä-, heinä- ja +elokuu. Mutta useimmiten on jo toukokuukin niin lämmin ja ihana, että +sen saapi kesäajaksi lukea. Jos sitten, kuten usein on laita, vielä +syyskuussa kestää kauniita ja lämpimiä ilmoja, niin pelastamme +Pohjolalle kesää noin viisi kuukautta. Ja jäljellä olevat seitsemän +kuukautta eivät nekään ole pelkkää talvea. Maalis- ja huhtikuu ovat +näet kevätkuukausia, jolloin talven valta heltii, lumet ja jäät +sulavat. Kun kirkkaalla kevät-ilmalla päivä paistaa heleästi ja +leivonen livertelee ylhäällä ilmassa, tuntuu sydämessä niin suloiselta, +kuin olisi jo kesä käsissä. Ikävin vuoden-aika on epäilemättä +pimeä-öinen ja kolkko syksy, jota tavallisesti kestää loka- ja +marraskuun ajan. Ja sitten alkaa tuo monen niin kammoksuma talvi. +Mitäpä siinä oikeastaan on vikaa ja moittimista? + +Ei se ole niin pitkän pitkä, ett'ei sitä kestää voisi. Joulu-, +tammi- ja helmikuuhan vaan ovat varsinaisia talvikuukausia. Monesti +toivoisi maamies sen pitemmäksikin, päästäksensä syksyn ja kevään +epätasaisista ilmoista ja huonosta kelistä. -- Eikä talvi ole niin +kylmäkään, ett'ei sitä kärsiä voisi. Hyvät ja lämpimät vaatteet tosin +tarvitaan, jos ulkoilmassa on liikuttava, mutta näin varustettuna eipä +mitään hätää olekaan. Ja kun pakkaseen kerran tottuu, ei se niin +ankaralta tunnukaan. Jos olisi valittavanamme Afrikan kuumuus tai +Pohjolan talvi, ennen toki pitäisimme raikkaan, pirteätä mieltä +herättävän talvemme. -- Mutta hirmuiset ovat talven tuiskut ja pyryt, +sanotaan. Totta on, että näiden aikana ei ulkoilmassa ole hauska +liikkua, mutta muistettava on, että tuiskuja on verraten paljon +vähemmän, kuin kirkkaita ja tyyniä ilmoja. Pysymme siis tuisku-ilmoilla +lämpimässä huoneessamme, istuen hauskan uunivalkean ääressä ja +toimitellen kotiaskareitamme. -- Väärin on myös sanoa talvea kolkoksi. +Puhdas, valkea lumi silloin kattaa maat ja vedet; ja kirkkaina päivinä +hohtavat lumikiteet kuin timantit hangen pinnalla. Eikä kaikki ole +silloin kuollutta luonnossa. Havumetsät pysyvät talvellakin vehreinä; +kun silmä väsyy valkeiden lumikenttien katselemiseen, tarjoavat nuo +metsät silloin miellyttävän vaihdoksen näköalassa. Entäs talven ihanat +tähti- ja kuutamoyöt! Olet varmaankin ollut joskus matkalla tuollaisena +yönä. Hiljaisuus vallitsee luonnossa, et kuule muuta kuin aisakellon +yksitoikkoista kilahtelemista ja reenjalaksen narinaa. Tähän pian +väsyisit, mutta kun nostat silmäsi tähtikirkkaaseen, kuun valaisemaan +avaruuteen, on siellä näky niin mahtavan kaunis, että väsymys kylläkin +pakenee. Ja pian kiitävät ajatuksesi kauas avaruuden maailmoihin, +taakse loistavien tähtitarhain. Kaunis ja juhlallinen on silloin +Pohjolan talvi. -- Ei ole tarvis puhuakaan talven huvituksista, ne me +nuoret kyllä tunnemme. Tiedämme myös, minkä edun talvi tarjoaa kaikelle +liikkeelle, kun pääsee jäitä ja muita oikoteitä myöten kulkemaan +keveämmin ja nopeammin, kuin kesällä, sekä liikkumaan kuormilla +metsissä ja muilla paikoilla, minne kesällä ei ole yrittämistäkään. -- +Pian kuluvat nuo varsinaiset kylmät talvikuukaudet. Joululta alkavat +päivät pian pidetä, pian tulee "Kyntteli", josta muutamat jo kevättä +lukevat, ja kun maaliskuun loppupuolille päästään, ollaan jo armaisen +kevään kynnyksellä. + +Mikäpä siis vikana meidän talvallamme! Ilman sitä piankin kesään +kyllästyisimme. Kun hyvä Luoja on suonut meille näinkin paljon hyvää +talven mukana, olkaamme tyytyväiset ja kiitolliset, vaikka talvi joskus +ankaraltakin tuntuu. Onhan lämpimillä kesämailla taas omat haittansa, +joista me raittiin Pohjolan asukkaat emme mitään tiedä. + + "Ei mene kesä vesittä, eikä talvi pakkasitta." + + + + +77. Lumisateella. + + + Lumia lentää + ristin ja rastin, + leikkiä lyöden ja + taistellen; + vaan väsyneinä + vaipuvat viimein + etsien rauhaa + povehen maan. + Mutta kun päivä + keväinen kutsuu, + pilviks ilmahan + haihtuvat taas. + + Ihmiset myöskin, + maailman lapset, + raatavat, lempivät, + taistelevat; + vaan väsyneinä + horjuvat hautaan + töistähän, teistään + lepäjämään. + Kerran kun kutsuvi + Jumalan ääni, + henkinä nousevat + taivahasen. + + + + +78. Unen tullessa. + + + Hiljaa, hiljaa! Ilta on. + Taivas tummeneepi. + Luonto tyyntyy lepohon, + maa jo himmeneepi. + + Haukottava hämäryys + pirtin pienen täyttää. + Pärekin jo pihdissään + pienemmästi näyttää. + + Tuutusessa tummemmin + keinuu leino lapsi -- + alkaa armas äitikin + tulla tummemmaksi. + + Sitte saapuu unonen, + päreen sammuttaapi, + pitkin pirtin penkkejä + hiljaa hamuaapi -- + + Istuvaiset nujertaa + vitkon [vähitellen] vuotehelle, + pitkälleen jo äidinkin + kaataa kätkyelle. + + Yö jo on ja hämynen + pirtti unelmoipi. + Sirkka uunin korvassa + tyytyväisnä soipi -- -- + + + + +79. Toukokuulla. + + +Maa oli paljastunut lumesta, ja jäät tekivät lähtöänsä. Siellä täällä +näkyi jo vihanta ruoho nousevan maasta, ja puiden lehdet olivat +"hiirenkorvalla". Sattui olemaan oikein ihana Toukokuun päivä. Iloinen +lapsilauma vaelsi maantietä pitkin. Tänään oli näet koululla lupapäivä, +ja opettajansa johdolla kulkivat lapset nyt muutaman virstan päässä +olevaan Tuomisalon metsikköön vapauttansa viettämään. Oli määrä siellä +varsinkin kukkia poimia. + +Maantien varrella oli taloja ja peltoja. Kyntömiehet ja hevoset olivat +ahkerassa puuhassa; kaurankylvö tapahtui näet parhaillaan. Hikisinä +kulkivat sekä kyntäjät että hevoset auran ääressä, mutta maamies +unhotti väsymyksen ajatellessaan, että hyvä Jumala hänen kylvönsä +siunaisi ja antaisi sen tehdä hedelmän ajallansa. Ruisvainiot +vehreydessään olivat ihanat nähdä. Kauan lumen alla maattuansa +näyttivät oraat nyt sitä suuremmalla innolla pyrkivän nousemaan. Koko +maisema näytti hymyilevän kevään kirkkaassa auringonpaisteessa. +Ylhäältä sinertävästä avaruudesta kuului kiurun suloinen kevätviserrys. +Luonto vietti onnellista lapsuutensa aikaa. Ja lapsuuden onni ja ilo +loisti nuorten koululastenkin kasvoilla. + +Lähestyttiin jo matkan päämäärää, Tuomisaloa. Siinä kasvoi sekä +lehti- että havupuita. Sen päivänpuoleisella kupeella oli sievä nurmi. +Ruoho ei vielä ollut sanottavasti noussut, mutta sen sijaan kasvoi +siinä jotakin muuta, mikä oli omiansa elähyttämään lasten mielet. Se +oli näet koristettu monilukuisilla valkovuokoilla. Oletko nähnyt näitä +keväimen ihania lapsia? Taivaan puhtaus ja viattomuus asuu vuokon +lumivalkeassa kukassa; sen lehdillä on kevään ensimmäinen heleä +vehreys; sen tuoksu on vieno ja raikas, kuin olisi se henkäys tuon +keväällä uudistuvan ja kirkastuvan luonnon povesta. Mieli täyttyy +selittämättömällä armaudella sitä katsellessa. + +Mutta syvemmällä metsän sisässä kukkii vielä valkovuokon sisar, tuo +vähän aikaisempi sinivuokko. Jo silloin kun leivon laulu alkaa kuulua +taivaalta, aukaisee sinivuokko kukkansa. Keväisen päivän paisteesta ja +taivaan sinestä kaiketikin sen kukka saapi tuon ihmeen ihanan +sinivärinsä, joka on kuin ensimmäinen toivon ja elämän hohde talven +kylmyyden ja kolkkouden jälkeen. + +Valko- ja sinivuokoista sommittelivat lapset nyt herttaisen kauniita +kukkavihkoja. Opettaja huomautti heille, että heillä noissa vihoissaan +oli viattomuuden ja toivon värit. "Nehän oroat oikeat lasten värit", +sanoi hän. "Niin -- ja niistä väreistä me Suomessa pidämme", sanoi yksi +pojista. + +Vielä muutamia muitakin kevätkukkia oli nähtävissä. Kaino orvokki +esimerkiksi oli jo aukaissut vaaleansiniset terälehtensä; voikukka ja +rentukka näyttelivät heleän keltaisia kukkiansa. Tämän ihanuuden +lisäksi levisi aukenevista puiden lehdistä raitis tuoksu, suloinen +hengittää, kuin olisi ikuisen nuoruuden henkäys siinä asunut. Ja koko +metsikkö kajahteli pesivien laululintujen viserryksistä. Rastaat, +peipot ja sirkut pitivät oikein kilpalaulajaisia. Laulu ei tosin tahdin +mukaan käynyt, mutta se oli niin heleätä, riemullista ja sydämellistä, +että sitä kannatti kuunnella; suruisimmankin sydän olisi siitä jälleen +virkistynyt. Ja väliaikoina kuului tuon tuostakin käen sointuisata +kukuntaa, josta luonnonihanuudelle herkät esi-isämme ovat laulaneet: + + Kun käki kukahtelevi, + niin syän sykähtelevi, + itku silmähän tulevi, + ve'et poskille valuvi. + +Kyllä oli siis lapsille tänä Toukokuun päivänä ihanuutta ja hauskuutta +tarjona. Keveillä sydämillä ja nauttien tästä Luojan lahjoittamasta +kauneudesta, jolle ei vertoja löydy, viettivät he päivänsä Tuomisalon +metsikössä luonnon helmassa, leikkien, lauleskellen ja kukkia poimien. + + "Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, + viikkokausi kivenviasta, yksi päivä pääskysestä, + västäräkistä ei vähääkään." + + + + +80. Kauneinta metsässä. + + +1. Niin, kauniina kesä-aamuna se oli ja aikaisin olikin; luulen, ett'ei +kello ollut enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä alhaalla ja +koivun varjot näyttivät pitkiltä viheriällä nurmella. Isä ja äiti eivät +sallineet, että nukuimme kauan aamusella, ja kotona oli vanha +kalastaja, jonka oli tapana kello neljän aikana huutaa ikkunamme takaa: +"nouse nuottasille! nouse nuottasille!" ja nuolen nopeudella nousimme +vuoteelta; kyllä tuo alussa tuntui raskaalta, mutta lopuksi ymmärsimme, +että on totta, mitä vanhat ihmiset sanovat "aamuhetki kullan kallis". +Niin, niin, siksi tulee kauniisti käydä levolle jo yhdeksän aikaan +illalla. + +Mutta pitihän minun sanoa, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli +viheriää ja raitista ja hyvin suloista. Siellä oli monenlaisia puita, +alkaen pilviin ulottuvasta hongasta, joka kerran vielä aikoo korkeaksi +mastopuuksi, tuohon nystyräiseen katajapensaaseen asti, joka lohdutti +itseänsä sillä, että muka hänkin voisi kohota puuksi, jos karsittaisiin +oksat ja latva ja sidottaisiin paaluun; vaan näetsen, siitä minä en +huoli, sanoi hän; enemmän rakastan vapauttani. Ajatteleppas, jos olisin +puu, niin lapset eivät tulottuisi minuun, kun tulevat poimimaan katajia +ripotellaksensa tuvan lattialle pyhäaamuna. + +"Se onkin ainoa, mihin kelpaat", sanoi kuusi, joka isostellen seisoi +hänen ääressään. "Sinä olet omiasi poljettavaksi, raukka", arveli +kuusi. + +"Mitäpä siitä?" sanoi katajapensas. "Onhan siinä kyllä, että voin +ihmisiä ilahuttaa hyvällä metsätuoksullani. Sitä paitsi kelpaan +savustusaineeksi sääskien karkoittamiseksi ja kelpaanpa vielä kaareksi +poikien jousipyssyyn, ja minun marjoistani keitetään nestettä ja siitä +tehdään siirappia ja sitten..." + +"Äläpäs nyt. Ole vaiti", sanoi pihlaja, "kuuluu kovin itserakkaalta, +kun noin luettelee ansioitansa. Tahtoisinpa tietää, kuka on kaunein +täällä metsässä. Mitä sinä siitä sanot?" Ja silloin pihlaja somasti +ravisteli tuuheita, valkoisia oksiansa, sillä hän oli juuri nyt +parhaimmassa kukoistuksessaan juhannuksen aikaan. + +"Sitäpä sopii kysyä", korotti äänensä tuomi, sillä hän oli niin +valkoinen, kuin olisi hän juuri ollut lumisilla; hän kukkii näet, +hänkin juuri par'aikaa. "Miettikäämmepä tarkoin, kuka meistä mahtanee +olla kaunein", hän sanoi. Ja samassa levisi tuomen lumivalkoisista +kukista suloisin tuoksu. + +Koivun mielestä oli tuo hyvin viisaasti puhuttu, sillä hän oli +kauniisti järjestänyt pitkät, viheriät hiuksensa ja heilutti kepeästi +kiharoitansa hiljaisessa aamutuulessa. "Minä olen ihan varmaan +kaunein", ajatteli hän salaa itsekseen. + +"Meidän pitäisi kysyä kukkasilta", sanoi vaahtera, joka levitti +vilpoisen, tuuhean lehtikattonsa mättäiden yli, jotka olivat täynnä +vuokkoja ja valokin kukkia. + +"Se ei ensinkään ole tarpeellista", tiuskasi siihen mänty. "Kaunis on +vasta se, joka on suuri ja voimallinen. Katsokaapas minua? Enkö ole +mahtavan näköinen?" Ja sitte tekeytyi hän niin ankaran näköiseksi, että +oikein pelottaisi muita. + +Tammi seisoi tyvenenä ja kuunteli. "Narrimaista on noin arvostella +omassa asiassaan", arveli hän. "Olenpa varma siitä, että jokainen +teistä luulee olevansa kaikista kaunein. Kysykäämme siksi peipposelta, +joka keinuu tuolla ylhäällä koivun latvassa. Hän ei ole puolueellinen." + +Tuumasta toimeen; he kysyivät peipposelta. Mutta hän mietti asiaa kauan +eikä tahtonut laulaa totuutta kaikkein kuultavaksi. + +2. Sitte tuli kaksi pientä lasta, poika ja tyttö, jotka asuivat +pienoisessa mökissä metsän rinteellä. Kun he lähtivät ulos varhaisena, +ihanana kesä-aamuna, panivat he kätensä ristiin ja sanoivat: "Hyvä +Jumala, mitenkä metsäsi on kaunis! Hyvä Jumala, miten sinun maailmasi +on ihana! Hyvä Jumala, auta meitä pieniä, köyhiä lapsukaisia, että +kasvamme sinun viisaudessasi ja todistamme sinun voimastasi ja +ylistämme sinun armoasi kaikkena elinaikanamme!" + +Kun puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, vaikenivat he ihmetyksestä +ja mielen liikutuksesta; heidän huminansa hiljeni melkein äänettömään +kuiskaukseen, ja selvästi saattoi kuulla peipposen liverryksen, kun hän +tuossa viserti koivun latvassa: + +"Kaunis, kaunis on viheriä metsäni ja koko Jumalan luomakunta on +kauttaaltaan kaunis. Mutta minä sanon teille, te puut, jotka kysytte, +mikä on kauneinta metsässä, että kaikesta, mitä ihanaa ja kaunista +Jumala on antanut kasvaa tässä seudussa, ei ole mitään niin +rakastettavan hyvää ja viattoman suloista, kuin nämä kaksi lasta, jotka +kiittävät Jumalan hyvyyttä kirkkaana aamuhetkenä. Sillä kauneus ja +voima ja taito ja suuruus on kaikki mitätöntä, ellei ole nöyrää +sydäntä, joka unohtaa itsensä, antaen kaiken kunnian yksin Jumalalle. +Lasten rukous Jumalalle on parempi kuin lintujen laulu ja puitten +viheriäisyys ja kukkasten tuoksu. Jumala teitä siunatkoon, rakkaat +pienet lapset! Jumala teitä siunatkoon, pienet kukkaset elämän suuressa +metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa +ijankaikkisesti!" + + + + +81. Kevätlaulu. + + + Jo kinos sulaa, katoaa + Pois noron ouruvesiin, + Ja roudatonna taasen maa + Käy hangen alta esiin, + Jo päivän silmä keväinen + Taas paistaa meille myhäillen -- + Jo kevät tullut on! + + Jo riutuu ulapalla jää + Ja laineen kahle irkoo, + Taas tantereella nukkapää + Jo kohta nurmi virkoo, + Ja koivun urvut aukeaa + Ja vihannaksi lehto saa -- + Jo kevät tullut on! + + Taas taivaan alla kiurusen + Soi ääni korkealla, + Ja tuttavamme käkönen + Taas kukkuu kankahalla, + Ei malta pieni perhokaan + Nyt uinailuaan jatkamaan -- + Jo kevät tullut on! + + Siis mielen routa, murhe pois! + Sen kevään lämmin voittaa -- + Ken kaihon orja olla vois, + Kun riemun aika koittaa? + Siis kevään laulu raikas vaan + Nyt kaikkialla kaikukaan! + Jo kevät tullut on! + + + + +82. Kevät + + + 1. Touon aika lähenee, + Kylmät hallat vähenee, + Päivä kirkkahasti + Paistaa, ihanasti + Korkealta, + Taivahalta + Siintävältä, loistavalta. + Virta vilpas vieriää, + Järven laine kieriää + Hiljallehen rantaan, + Pois katoopi santaan. + Koivut, haavat + Lehden saamat, + Tuomet, raidat kukoistavat. + Pensaat ja puut, + Niityt ja haat, + Laaksot ja muut + Ruohoiset maat + Kaunistuvat ihaniksi. + Saaret, mantereet, + Luodot, tantereet + Muuttui taas jo tuttaviksi. + Kukkula ja suo, + Kaikki tyyni tuo + Hauskuutensa tullessaan. + + 2. Pienet linnut visertää, + Pyyt ne puissa viheltää, + Teeret kuhertavat. + Kumppaninsa saavat + Pikkusetkin + Lintusetkin, + Itse pienet perhosetkin. + Sorsat ruo'istohon ui, + Kyttä maahan kumartui, + Rastas laulaa puussa, + Äijä lahden suussa + Ruuhessansa + Verkostansa + Päästeleepi saalistansa. + Tuohen ja muun + Astian tuo + Ympäri puun + Lapset ja juo + Mahlajaansa naureskellen. + Sitten lähdetään + Leikittelemään + Luikaten ja lauleskellen! + Kiekot kieppumaan, + Pallot paukkumaan, + Mailallansa kukin lyö. + + 3. Paimentorvi paikoin soi, + Äijä laitumelta toi + Touko-pellollensa + Pari-hevosensa. + Lapset kanssa + Lampaissansa + Soittelevat huilujansa. + Nuori kansa tuomistoon, + Maahan istui ruohistoon; + Naiset kukkasista + Kaiken-muotoisista + Vääntää vaulat, + Suuret paulat + Kaunistamaan päät ja kaulat. + Niin kevät tuo + Riemuja maan, + Uudeksi luo + Luonnon ja maan + Hauskuudeksi sydämelle. + Laihot toukokuun, + Kasvut maan ja puun + Muistuttavat ihmiselle + Uutta elantoo, + Uutta olentoo, + Uutta eloo elämään. + + + + +83. Sinikaunokki. + + + Kysytte miks' elokaunikki + Kasvoi pellon leipäviljahan, + Kyntömies vaikk' ei ois tahtonut? -- + Taivassinellään se muistuttaa, + Että on maan päällä muutakin -- + Taivahista, pyhää, ihanaa -- + Paljon muutakin kuin leipä vaan. + + + + +84. Niittypuro. + + + Näin moititaan: voi kuink' on murheinen + Ja synkän musta niittypuron juoksu, + Vaikk' onkin niityn metsä lehväinen + Ja partahilla kukkain tuhat tuoksu. + + Ei muisteta: tuo puro kotoisin + On synkältä ja hallaiselta suolta, + Ja korven kautta juosten, kuulikin + Se näljänhätää, itkua ja huolta. + + Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan, + Vilkastui puro, iloisammin hyppii, + Vaan murhe kuvastuupi muodossaan, + Kun rinnassa viel' entismuistot sykkii. + + + + +85. Keväällä. + + + Nyt on Suomen suloin aika: + Nyt sen luonto kukoistaa, + Nyt sen kaikuu laulun taika -- + Väinön kannel kajahtaa. + + Katso kuinka järvet hohtaa, + Suomen sulojärvet nuo, + Lehtoloista sua kohtaa + Tuoksut, joita kukat luo. + + Tarkastele, nuorukainen, + Onko kaunis maa, min näät: + Tuolla hoikka koivahainen, + Täällä kuuset kukkapäät; + + Tuolla niitty tuoksuvainen, + Sinilampi laineineen, + Täällä metsä laulavainen, + Jylhät vuoret rotkoineen. + + Lehtoloissa linnut laulaa + Linnun kielin suloisin, + Suomalainen myöskin laulaa + Suomen kielin kotoisin. + + Nyt on Suomen suloin aika: + Nyt sen luonto kukoistaa, + Nyt sen kaikuu laulun taika -- + Väinön kannel kajahtaa. + + Nyt on sunkin suloin aikas: + Sull' on voimat nuoruuden, + Sull' on sulo lemmen taikas: + Lempi suuri Suomehen. + + Toimeen siksi! kaikin voimin + Työsi maalles omista -- + Lempi vahva töin ja toimin + Paljon, paljon aikaan saa. + + + + +86. Kuluu ikä laulamattaki. + + + Noin sanoi minun emoni, + Varotteli vanhempani: + "Elä lapsi paljon laula, + Tytär tyhjiä sanele; + Ikä kultainen kuluvi, + Aika armas rientelevi, + Sinun lapsen lauluissasi, + Kurjan kukkumaisissasi." + Vaan ellös emoni surko, + Valitelko vanhempani, + Iän kultaisen kulusta, + Armahan ali menosta, + Minun lapsen lauluissani, + Pienen pilpatuksissani! -- + Ikä kuitenki kuluvi, + Aika armas rientelevi, + Jos en laula polvenani, + Hyrehi sinä ikänä; + Aika kultainen kuluvi, + Päivä kaunis karkelevi, + Ilman lintujen ilosta, + Varvuisten visertämistä. + + + + +87. Mipä paimenten olla? + + + Mipä meiän paimenien, + Kupa karjan katsijoien? + Ei ole paha paimenien, + Pah' ei karjan kaitsijoien: + Kiikumma joka kivellä, + Laulamma joka mäellä, + Joka suolla soittelemma, + Lyömmä leikkiä aholla, + Syömmä maalta mansikoita, + Ja juomma joesta vettä. + Marjat kasvon kaunistavi, + Puolukat punertelevi. + Vesi ei voimoa vähennä, + Jokivesi ei varsinkana. + + + + +88. Paimenen pyhä. + + + Kaukaa kuuluu kumahellen + Ääni kirkon kellojen, + Tuota tarkkaa kaihoellen + Mäellä paimentyttönen. + + Tuota tarkkaa -- Kyyneleitä + Vierii vienoposkillen -- -- + Silloin sana tuulten teitä + Syöksee immen sydämeen: + + "Älä itke, paimen pieno! + Herra kuulee tässäkin!" + Silloin vaipuu tyttö vieno + Maahan, Herran jalkoihin. + + Pyhävirttä huminoipi + Sitte maa ja taivaskin -- + Mäeltä mäelle sana soipi: + Herra kuulee tässäkin. + + + + +89. Luoja tietää, sinä et. + + + 1. Nosta silmäs, ihminen, + Lue tähdet taivaan; + Mittaa koko avaruus + Tarkallensa aivan! + + Sano, miks' ei luonnon lait + Vanhene ja hajoo, + Korkeuden kappaleet + Syvyytehen vajoo? + Ihminen, sä vaikenet, + Luoja tietää, sinä et. + + 2. Mistä tuuli matkustaa, + Mihin pilvi kulkee? + Kuka taivaan akkunat + Aukaisee ja sulkee? + Montako on lehteä + Puissa, pensastoissa? + Monellako linnulla + Pesänsä on noissa? + Ihminen, sä vaikenet, + Luoja tietää, sinä et. + + 3. Montakohan pisaraa + Meressä on vettä? + Montakohan maassa on + Hietajyväkettä? + Ota pienin elävä, + Suurimpaan se vertaa, + Onko toinen suurempi + Toista monta kertaa? + Ihminen, sä vaikenet, + Luoja tietää, sinä et. + + 4. Sano, mont' on päällä maan + Ollut asukasta? + Mont' on tällä hetkellä, + Monta tulee vasta? + Voiko järkes tunkea + Kuolon salaisuuteen, + Kuinka tomu kirkastuu, + Virkoo eloon uuteen? + Ihminen, sä vaikenet, + Luoja tietää, sinä et. + + + + +90. Kärsivällisyys. + + + Saarijärven salomailla asui + tilallansa hallaisella Paavo, + perkas, hoiti ahkerasti maataan, + mutta Jumalalta kasvun toivoi. + Vaimoineen ja lapsineen hän siinä + niukkaa leipäänsä söi hiess' otsan, + ojat kaivoi, kynti, touon kylvi. + + Tuli kevät, nietos suli mailta, + myötänsä vei puolet orahista; + tuli kesä, raekuuro kulki, + kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; + tuli syksy, kaikki ryösti halla. + + Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: + Paavo parka, kovan onnen lapsi! + Sauvaan turvaa, Herra meidät hylkäs; + miero raskas, raskahampi nälkä. + + Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: + Herra koettelee vain, meit' ei hylkää; + pane leipään puoleks petäjäistä, + kaksin verroin minä ojaa kaivan, + mutta Jumalalta kasvun toivon. + + Pantiin leipään puoleks petäjäistä, + kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo, + lampaat myi ja siement' osti, kylvi. + Tuli kevät, nietos suli mailta, + mut ei orahia vesi vienyt: + tuli kesä, raekuuro kulki, + kaatoi maahan puolet tähkäpäistä, + tuli syksy, kaikki ryösti halla. + Rintahansa lyöden vaimo lausui: + Paavo parka, kovan onnen lapsi, + kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; + kova kuolo on, mut toivo turha. + + Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: + Herra koettelee vain, meit' ei hylkää. + Pane toinen verta petäjäistä, + ojat kahta suuremmat ma kaivan, + mutta Jumalalta kasvun toivon. + + Pantiin toinen verta petäjäistä, + kahta suuremmat loi ojat Paavo, + karjan myi ja siement' osti, kylvi. + Tuli kevät, suli nietos mailta, + mut ei orahia vesi vienyt: + tuli kesä, raekuuro kulki, + mut ei kaatunutkaan kaunis olki; + tuli syksy, halla kultaviljan + koskematta korjaajalle säästi. + + Silloin Paavo polvistuen lausui: + Herra koettelee vain, eipä hylkää. + Myöskin vaimo polvistuen lausui: + Herra koettelee vain, eipä hylkää. + Mutta miehellensä virkkoi vaimo: + Paavo, Paavo, riemull' ota sirppi, + syrjähän nyt petäjäinen silkko, + rukihisen nyt ma leivän leivon. + + Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: + Vaimo, vaimo, _sit'_ ei kuri kaada, + veljeään ken hädässä ei hylkää; + pane leipään puoleks petäjäistä, + veihän naapurimme touon halla. + + + + +91. Mökin poika. + + + Jo olen hetken heilunut + ma kirves kädessäin, + mut voimani on vaipunut -- + ei horju honka näin. + + Jäi ennen jälki, kun ma löin; + nyt käs' on tarmotoin, + kun talven pettua ma söin + ja vettä päälle join. + + Jos muille työhön muuttaisin, + ehk' etu eessä ois, + isännän ehkä löytäisin, + ken selvän leivän sois. + + Kai kaupungissa palkan tois + työ, toimi totinen. -- + Niin tuumin, mutta tuonne + pois en toki toivo, en. + + Niin kuvastuisko kukkulat + siell' lahtiin siintäviin, + ois päivän koitot korkeat + ja laskut lauhat niin? + + Niin humisisko honkapuu, + lois tuomi tuoksuaan, + ja laaksoss' impi laulusuu + mua konsa kohtaiskaan? + + Vain lelu tuulen lennättää + on pilvi turvaton. -- + Kodotta, vailla ystävää + mit' ihmis-elo on? + + Ehk' kuulee Herra ääntä maan + ja avun antaakin; + parempi vuosi parempaan + jo leipään auttaakin. + + + + +92. Makkonen. + + +1. Makkonen oli rehellinen ja varakas talollinen Siikajoen pitäjään +kuuluvassa Paavolan kappelissa. Hän oli kirkon isäntä ja nautti +kaikissa tärkeissä asioissa koko pitäjän luottamusta. Hän teki paljon +hyvää köyhille; samoin myös hänen vaimonsa. Tällä oli itsellä kymmenen +lasta, ja hän sääli eritenkin kaikkia orpolapsia. Hän oli ahkera ja +järjestystä rakastava emäntä, hoiti hyvin lapsiaan ja totutti niitä +pienestä pitäen jumalanpelkoon ja ahkeruuteen. Pojat olivat metsässä ja +pellolla uuraan isänsä mukana ja ottivat, mikäli ikä ja voimat +sallivat, osaa kaikkiin töihin. Tyttäret taas auttoivat äitiä navetassa +ja aitassa, pellolla ja niityllä. Mutta olipa tällä vireällä emännällä +vielä aikaa käydä valmistamassa kaikki talonpoikaispidot niillä +seuduin. Hän oli sävyisä ja viisas eukko, ja hänen neuvojansa kysyttiin +moninaisissa asioissa. + +Onnellisena ja tyytyväisenä eleli Makkonen omaistensa keskuudessa. Kun +hän näki vaivansa tulevan palkituksi ja täyteläiset tähät pellolla +hiljaa huojumassa, kohotti hän hartaana kätensä taivasta kohden, +kiittäen kaikkien hyväin lahjain antajaa. Hän oli hurskas mies. Oli +todella kunnioitusta herättävää nähdä Makkosen sunnuntai-illoin +lukuisan perheensä keskuudessa, havuilla koristetussa tuvassa, pitävän +iltarukouksen. Heleällä ja sointuvalla äänellään aloitti hän ensin +virren. Kaikki väki yhtyi siihen, laulaen tuolla heleän suruisella +äänellä, joka kansan virsilaulussa on huomattavana. Lastenkin äänet +kuuluivat kirkkailta ja liikuttavan kauniilta. Virren jälkeen luki +Makkonen luvun raamatusta sekä muutamia iltarukouksia. Sen jälkeen taas +veisattiin hartain sydämin. Rukoushetki päättyi siten, että Makkonen +luki Herran siunauksen. Sitten levitti yö pyhän hiljaisuuden ja rauhan +Jumalan siunaukseen uskotun perheen yli. + +2. Mutta tähänkin rauhan majaan löysivät pian surut ja tuskat tiensä. +Kuolon ankarimmat iskut kohtasivat Makkosen perhettä. + +Tarttuva tauti levisi paikkakunnalla nopeasti. Makkonen ja hänen +perheensä jäsenet olivat ensimmäisiä hoitamassa ja auttamassa niitä, +jotka olivat sen uhreiksi joutuneet. Mutta pian makasi tuo jalo mies +itse taudin kaatamana, osoittamansa hyväsydämisyyden uhrina. Hän kuoli +ja parin päivän päästä myöskin hänen vaimonsa ja kolme vanhinta lasta. + +Noiden vainajien ympärillä nyyhkytti seitsemän orpolasta, vanhin vasta +kahdentoista ikäinen poika. Ystävät, naapurit ja köyhät sukulaiset +itkivät, muuta he eivät osanneet näiden hyväksi tehdä. Makkonenhan oli +ollut heidänkin parhaana tukenaan ja neuvonantajanaan. Pitivät +kuitenkin huolen vainajain kunniallisesta hautaamisesta. + +Hautajaisiin saapui seurakunnan kunnioitettu pappi itse ja kysyi +siellä: "kutka läsnäolevista tahtovat ottaa hoitaakseen pienokaisia ja +heidän kotiaan?" + +Kaikki olivat liikutettuja ja halukkaitakin, mutta tehtävä ei ollut +helppo -- tarvittiin mietintöaikaa. + +Mutta ennenkuin kukaan vielä ennätti vastata, tapahtui jotakin +hämmästyttävää. Pekka, talon vanha uskottu palvelija, joka aina ennen +oli ollut siisti ja puhdas, mutta nyt noessa ja takkuisena, kuin vanha +vahtikoira, kapusi alas uunilta, jossa hän syömättä ja itkien oli +viettänyt kolme vuorokautta. Hänen silmiänsä kirvelti, hän ei voinut +niitä nostaa päivää vasten. Ruskealla karkealla kädellään pyyhkieli +äijä nyt kyyneleitä, jotka väkisten virtailivat hänen silmistään ja +estivät häntä puhumasta. "Voi, voi!" oli kaikki, mitä hän ensi aluksi +sai sanotuksi, katsellessaan noita seitsemää orpolasta. Mutta viimein +voitti hän luontonsa ja nosti äkisti vanhimman pojan käsivarrelleen, ja +melkein huutamalla lausui hän: "Tässä on minun isäntäni! Häntä tahdon +minä palvella vaikkapa palkatta, kun hän vaan lupaa tulla yhtä +rehelliseksi ja hyväksi mieheksi, kuin hänen isänsäkin oli, ja pitää +huolta pienistä siskoistaan. Ne ovat kaikki minulle niin rakkaat, ne +ovat minun hyväntekijäni lapsia!" + +Ääneen nyyhkyttäen lupasi tuo kaksitoistavuotias poika kiitollisena +tämän ja vakuutti noudattavansa kokeneen Pekan neuvoja kaikessa. +Liikutettuina ilmoittivat talon muutkin palvelijat seuraavansa Pekan +erimerkkiä. + +Pappi oli hyvin mielissään tästä köyhän palvelusväen +myötätuntoisuudesta. Itse tarjoutui hän pikku orpojen neuvonantajaksi +ja tueksi, uskoen heidät Kaikkivaltiaan suojaan. + +3. Äidin sijaiseksi lapsille valittiin eräs vanha hyväntahtoinen +sukulainen. Sitte tarkastettiin talon raha-asiat. Tehtiin silloin se +vähän odottamaton huomio, että talo vielä oli suuressa velassa; osa +ostosummasta sekä korot olivat kyllä säntillisesti maksetut. + +Kun tämä kaksitoista-vuotias isäntä tämän kuuli, näytti hän äkisti +saavan aivan miehen voiman. Vakavasti lausui hän: "Minä yksin tahdon +maksaa isä vainajan velan. Sisarten ei tarvitse siihen perintöön ottaa +osaa. Minä uskon että Jumala antaa minulle voimaa tehdä työtä niin että +talo tulee velattomaksi." + +"Pidä sanasi, poikaseni", sanoi pappi, "ja tapahtukoon sinulle niinkuin +uskot!" + +Seuraavana päivänä hautajaisten jälkeen oli nuoren isännän ensimmäisenä +huolena neuvotella Pekan kanssa, mitä olisi myötävä sen pikku velan +maksamiseksi, mikä oli hautajaisten vuoksi täytynyt ottaa. + +Pekka sanoi, että sitä varten tulisi myydä vaan pari tynnöriä tervaa. +Mutta isännän itsensä tuli nyt tehdä ensimmäinen matkansa kaupunkiin, +koska Pekan ja muiden renkien täytyi jäädä kotiin raskaampiin töihin. + +Matka päätettiin tehtäväksi jo seuraavana päivänä. Hevonen +valjastettiin ilman ajopeliä kolmen tervatynnyrin eteen, niin että ne +pyörivät hevosen perässä. Sillä tavalla talonpojat yleensä kuljettavat +tervaa maamatkoilla. + +Pari naapuria läksi samalla viemään tervaansa kaupunkiin, joten nuori +Matti Makkonen sai heidät matkatoverikseen. + +4. Parin päivän päästä saapuivat matkamiehet Ouluun. Oli pimeä ja +myöhäinen syysilta. Matkatoverit hajaantuivat kukin majataloonsa. Matti +raukka jäi yksin kadulle. Kaupungin hälinä huumasi hänet niin, ettei +hän muistanutkaan majatalon nimeä, johon hänen piti mennä. + +Pimeys tuli yhä suuremmaksi, satoi lumiräntää, ainoatakaan ihmistä ei +ollut näkyvissä. Valot sammuivat akkunoista toistensa jälkeen. Myrsky +yhä yltyi. Läpimärkänä ja väristen seisoskeli poika raukka tuossa +pimeässä syysyössä. Lumi pieksi kyyneleet pois ja hänen poskensa +punaisiksi. Hän ajoi väsynyttä hevostaan jonkun matkan eteenpäin, mutta +pysähtyi taas; ei tiennyt minne mennä, mistä suojaa saisi! Pelkäsipä +hän vielä että poliisi tulisi ja veisi hänet putkaan -- tällä olivat +matkatoverit häntä ilkamoisillaan pelotelleet. Poika parka oli jo +miltei lohduttomassa tilassa. -- Mutta silloin muistui hänelle mieleen +Jumala, muistui mieleen pienet siskot, kuinka ne kotona nukkuivat +rauhassa ja lämpimässä. Tästä sai hän vähän lohdutusta. Rohkeampana +ajoi hän eteenpäin kirkkokatua; mutta se loppui rantaan, eikä hän +vieläkään nähnyt ihmisiä eikä tulta akkunoissa. Ei hän nähnyt paria +tähteäkään, jotka yön synkeydessä näyttivät viittovan hänelle +lohdutusta ja valoa. + +Matin tila kävi yhä surkeammaksi. Itkien ja hampaat kylmästä kalisten +päätti hän viimein panna kaiken rohkeutensa liikkeelle; hän koputti +lähellä olevan apteekin ovea, kun huomasi sen akkunoista valoa +häämöttävän. + +Eräs proviisori avasi oven, näki säälien pojan surkean tilan ja käski +hänen ajamaan kuormansa kartanolle. Sitte johti hän hänet yöksi +lämpimään huoneeseen. Pian vaipui tuo nuori matkalainen makean unen +helmaan. + +Aamulla kun talon herra oli saanut nähdä pojan ja kuullut hänen +kertomuksensa, tarjosi hän hänelle majaa luonaan ja lupasi ostaa hänen +tervansa. Talon nuoret tyttäret myös puhelivat ystävällisesti hänen +kanssaan ja tarjosivat hänelle makeisia. Mielellään olisi Matti jäänyt +sinne, mutta hän sanoi, että isä-vainajansa oli jäänyt heidän entiseen +majataloonsa jonkun verran velkaa ja että hän ei siitä syystä voinut +siitä majatalosta luopua, vaikka hänen isänsäkin oli jo aikonut sen +tehdä, koska se ei ollut mikään luotettava paikka. + +"Jos tahdot", sanoi apteekkari, jota poika miellytti, "saat sinä +minulta rahoja tuon velan maksuksi. Ne voit sitte tuonnempana maksaa. +Voit myös siirtää talon velan minulle." + +Nyt oli Matti ilon ja riemun vallassa. "En koskaan, en koskaan unhota +teidän hyvyyttänne minua kohtaan", sanoi hän silmät kyynelissä ja +puristaen tuon hyväntahtoisen herran kättä. Siinä oli vakavuutta tuossa +pojan kiitoksessa -- ja sanansa hän piti kuolinpäiväänsä asti, kuten +kunnon mies ainakin. + +5. Kaksikymmentä vuotta Matti Makkosen ensimmäisen kaupunkimatkan +jälkeen eli köyhä leski halvassa mökissä Kajaanin tullin läheisyydessä +Oulussa. Kolme laihtunutta ja nälkäistä lasta oli hänen luonaan. Hän +oli jakanut niille viimeisen leivän ja käskenyt niiden menemään varhain +nukkumaan, jotta hänen ei tarvitsisi kuulla heidän vielä pyytävän +ruokaa, sitä kun hänellä ei sillä kertaa enää ollut. Lapset, jotka +olivat tottuneet itsensä kieltämiseen, lukivat iltarukouksensa ja +kävivät levolle, vaikka nälkäinen vatsa viivyttikin unen tuloa. Äiti +sen jälkeen kävi kaupungissa viemässä ompeluksia, joita hän viime +päivinä oli valmistanut. Hänen täytyi kuitenkin palata tyhjin käsin, +sillä häntä oli käsketty vasta seuraavana päivänä maksua perimään. Näin +jäivät ruokavarat ostamatta. Toimettomana palasi hän kotiin lastensa +luokse. Uni ei tullut yöllä hänen silmiinsä. Aamulla varhain nousi hän +työhön, rukoiltuaan Jumalalta apua hätäänsä. + +Äkisti alkoi hän kuunnella, hän oli kuulevinaan kärrynpyörien ratinaa. +Hän katsahti ulos akkunasta ja näki talonpojan, joka hiljaisesti +ajoi kuormaa kartanolle. Huomattuaan, että talonpoika, kuormansa +tyhjennettyään, aikoi huomaamatta lähteä pois, meni hän ulos ja tunsi +Matti Makkosen. Yllätettynä, hämillään ja punehtuen pyysi tämä kunnon +mies anteeksi, että hän muka nyt vasta voi maksaa vanhaa velkaansa. + +Molemmille tuli kyyneleet silmiin. "Et sinä, Matti, ole minulle +mitään velkaa", sanoi leski. "Minkä olit isälleni velkaa, sen olet +kunniallisesti kuolinpesälle maksanut." + +"Teidän suvullenne olen minä ainaisesti velkaa omasta ja omaisteni +toimeentulosta", sanoi Makkonen, jolla jo itsellä nyt oli kahdeksan +lasta. "Älkää hyljätkö sitä pientä korvausta, minkä minä nyt, mitään +rasitusta siitä tuntematta, voin tarjota hyväntekijäni tyttärelle. +Voisinko milloinkaan unohtaa, kuinka tekin olitte hyvä minulle, +orporaukalle!" + +Näin pelasti Jumala lesken puutteesta tuon kiitollisen Makkosen kautta. +Eikä tämä kerta jäänyt ainoaksi. Sillä niin kauan kuin lesken lapset +vielä olivat pieniä, toi Makkonen vuosittain hänelle lahjaksi +maantuotteita. Ja yhä oli hän niin arkatuntoinen, että väitti vaan +maksavansa vanhoja velkoja. + + "Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet." + "Ei itku hädästä päästä, parku päivistä pahoista." + "Lupaus hyvä, anto parempi." + "Miehen sana miehen kunnia." + + + + +93. Korpiemme raivaajille. + + + Synkkä metsä ennen peitti salomaita Suomenmaan, + Tuskin lomiin korpikuusten pääsi päivä paistamaan; + Ikihongat, satavuosin paikoillansa seisoneet, + Kauvan peitti isänmaamme päivärinnat, jyrkänteet. + + Kauvan kaikui korpimailla vihellykset kontion; + Herrana se siellä liikkui, kuninkaana kuusikon. + Mahtavana, vapahana, kuni ikikuuset nuo, + Kulki kotiseudullansa metsän herra vankka tuo. + + Mutta kaukaa idän puolta kuului kummat kohinat, + Aamusilla päivää vasten väikkyi savuhattarat. + Silloin tällöin korpimailta kuului isku kirvehen. + Ääntä tuota oudostellen painui karhu korpehen. + + Mutta yhä lähemmäksi kohu kumma kulki vaan, + Luonnon vanhaa hiljaisuutta häiriellen tullessaan. -- + Suomen kansa siellä kulki etsinnässä isänmaan. + Löytänyt sen täällä oli, kävi kodin laitantaan. + + Perheinensä tänne saapui kaukaa uutisasukas; + Mies ol' vankkahartehinen, tanakka ja voimakas. + Silmäyksen ympärilleen heitti ajatuksissaan, + Kontin laski seljästänsä, loihe siitä lausumaan: + + "Jopa löysin talonpaikan! Tuoss' on sija navetan, + Tuohon paikkaan tallin laitan, tuohon lammaskarsinan, + Mutta tähän pirtin laitan, avaran ja korkean. -- + Kestäköön sen hirret vielä jälkeen niiden kaatajan!" + + Kirveen otti kätehensä ajatuksin totisin, + Korven kuusta kaatamahan kävi kourin jäntevin. + Kirves-iskut korpimaalta kajahteli kaikuen, + Kokkohongat, korpikuuset maahan kaatui ryskäten. + + Talo nousi taivas-alle synkän korven keskehen, + Korpi yhä kauemmaksi väistyi iskuin kirvehen. + Kohta laajat vainiotkin ympäröivät taloa, + Viljapellot, karjan kellot kiitti miehen kuntoa. + + Kiitos sulle kunnostasi, talonpoika tanakka, + Korpiemme raivaaja ja peltojemme perkaaja! + Sulle, tarmo esi-isäin, kiitosta ja kunniaa + Lausuu polvet nousevaiset -- sua kiittää Suomenmaa. + + + + +94. Iloinen tarina jäniksestä ja pojasta. + + +-- Katsoppas tätä! huudahti Pekka ja heitti tuvan ovesta sisään valkean +jäätyneen jäniksen. + +Kaikki tuvassa olijat riensivät Pekan saalista ihailemaan ja häntä +itseään kiittelemään: + +-- No, jopahan sai saaliin! + +-- Mistä sinä sen sait? + +-- Jo sitä on poikaa! + +-- Sinusta se vasta metsämies tulee! + +Olikin se Pekka nyt miestä mielestään. Kaiken talvea oli jänislanka +ollut pellon alla aidan raossa ja melkein joka päivä oli hän käynyt +pyydystään kokemassa, mutta aina oli se ollut tyhjä. Nyt oli siihen +vihdoinkin käynyt, kun ei sitä enää osannut odottaakaan. Pekan posket +hehkuivat, silmät loistivat ja voiton riemulla riiputteli hän saalista +takajaloista. Kaikki muut häntä kehuivat, äiti vaan ei mitään +virkkanut. Äänetönnä hän vaan hämmenteli puuropataa lieden päällä, +sitten sanoi hän: + +-- Pupu parka! Kun toki raatsit pihajäniksen tappaa! + +Pekka ei ollut ensin kuulevinaankaan. Äidin säälitteleminen häiritsi +kuitenkin hiukan hänen iloaan ja hän koetti puolustella itseään sillä, +että sanoi: + +-- Itsepähän kävi lankaan! + +-- Vaan kukas sen pani sen langan? + +Mutta siitä ei Pekka välittänyt, virkkoi vaan: + +-- Nyt niitä vasta oikein aletaan pannakin lankoja! + +Eikä hän nyt koko talvena joutanut muuta tekemään eikä ajattelemaan +kuin jänislankojaan. Päiväkaudet hiihteli hän talon takalistolla ja +missä vaan oli pupu polkua tehnyt aitain alatse laihopeltoihin tai +tepastellut syönnöksillään haapapuiden ympärillä, siihen sitoi Pekka +pyydyksensä ja oppi vähitellen niin taitavasti niitä asettelemaan, että +oli melkein ainainen jänisrokka mökin padassa porisemassa. Hyvin ne +talonväet siitä Pekkaa kehuivat ja kylässäkin häntä kiiteltiin. Mihin +hän vaan tuli, sanottiin hänestä: -- Tämä Pekka se vasta poikaa on! -- +Äiti vaan ei koskaan kiitellyt. -- Kaulastaanpahan on taas kuristunut. +Kuinkahan kauvan lie tuokin kitunut! oli hänen tapanaan surkutella. + +Yksi oli kuitenkin Pekalla huoli, se, ett'ei saanut käymään lankaansa +sitä jänistä, jota olisi mielensä kaikista enimmin himoinnut. Se oli +pihajänis sekin, joka kaikilla uusilla lumilla laukkaili talon +ympäryksen jälkiä täyteen. Se oli tullut sen entisen pihajäniksen +sijaan, joka oli Pekan ensimmäinen saalis, niinkuin uusi jänis usein +ilmestyy entisen olinpaikoille. + +-- Antaisit tuon olla pyydystelemättä, sanoi äiti. Se siinä niin +somasti tepastelee. + +-- Laihoapa tuo tärvelee, virkkoi Pekka vastaan. + +Ja hän ponnisti nyt kaikki voimansa juuri tätä jänistä saadakseen. + +Mutta kun hän viritti lankansa yhteen aidan rakoon, alkoi jänis pitää +polkuaan toisesta. Pekka haki kaikki lankansa metsästä ja sulki joka +raon. Mutta silloin kulki jänis sisään ja ulos veräjistä. Eikä se +näyttänyt mitään pelkäävän. Välistä pistihe, niinkuin se entinenkin +pihajänis, ihan pirtin oven edessä, ikäänkuin ivatakseen Pekan +pyyntihommia. + +Mutta nyt oli Pekka huomannut, että se kulkiessaan pihaan ja pihasta +metsään, jossa sillä oli makuupaikkansa jossain mökin takana olevan +korkean vuoren rinteellä, pistäytyi alangon niittyladolla. Se kiersi +aina ladon ihan lähitse nurkkia ja kävi syömässä heinän rippeitä ladon +edestä. Pekka viritti lankansa siihen jälen päälle ja pisti kepakon, +johon vaskilanka oli kiinnitetty, ladon seinänrakoon. Panipa vielä +vähän tuohenkäpryäkin jälen alle, että se siihen astuessaan säikähtää +ja lentää suin päin satimeen. + +Varhain seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, lähti Pekka uutta +pyydystään kokemaan. Jo kaukaa näki hän, että saalis oli käynyt +satimeen ja oli vielä elossa. Pekalta pääsi ilon huudahdus ja hän +ponnisti pitkän potkun suksillaan. Se hyppi ja telmi siellä ja +pölyytteli lunta ympärilleen. Kun se oli käynyt kiinni vaan toisesta +takajalastaan ja Pekka pelkäsi sen pääsevän irti, hyppäsi hän lähelle +tultuaan alas suksiltaan ja aikoi käydä sulin käsin saaliiseensa +kiinni. Mutta silloin katkesi lanka irti kepakosta ja Pekan kainaloiden +alatse pääsi jänis pakoon. Ennenkun Pekka ehti päästä syvästä lumesta +taas suksilleen, oli se jo matkainsa päässä niityllä. + +Takajalassa laahustava lanka vaikeutti kuitenkin jänön kulkua ja hetken +päästä oli Pekka sen kintereillä. Mutta juuri kun hän oli sen +saavuttamaisillaan, lähti se taas menemään. Peräkkäin, jänis vähän +edellä ja Pekka jälessä, kulkivat he niittyä myöten, poikkesivat +pelloille, pistäytyivät vähän metsän reunassakin ja tulivat taas +aukealle. Mutta sitten lähti jänis pyrkimään vuorta kohti ja pääsikin +sinne. Vastamäessä jäi Pekka suksineen yhä enemmän jälelle, ja kun +jänis istua kökötti vuoren harjulla, ponnisteli Pekka vasta +puolimäessä. + +Pekkaa alkoi jo uuvuttaa, hiki valui virtanaan otsalta ja sydän +läähätti niin, että täytyi välistä pysähtyä henkeä vetämään, kun +jalkaakin livetti niin, että oli tuon tuostakin siimalleen tuuskahtaa. +Päästyään mäen päälle jaksoi hän tuskin jäsentä liikauttaa. + +Mutta uupunut on jäniskin. Se on painautunut kiven kupeeseen ja laskee +aivan lähelle. Vähän toinnuttuaan lähettää Pekka sitä sauvallaan, mutta +sauva menee sivu ja töksähtää hankeen. Siitä pelästyneenä puhaltuu +jänis laukkaan entisiä jälkiään alas vuoren rinnettä. + +Ehtimättä ottaa sauvaansakaan syöksee Pekka jälkeen. Siinä hän nyt +viimeinkin luulee sen saavuttavansa alamäessä ja huimaavaa vauhtia +kiitävät he nyt molemmat rinnettä alas. Mutta keskellä mäkeä on +kaatunut puu ja sen latvan alle pujahtaa jänis. Pekka ei saa suksiaan +käännetyksi, vaan lentää rydön yli sen toiselle puolelle suin päin +lumeen. + +Kun hän siitä selviää, seisoo hän polviaan myöten kinoksessa. Toinen +suksi on pystyssä hangessa, toinen on ryöstäytynyt menemään mäen alle. +Jänis istuu toisella puolella kaatunutta puuta ja katselee Pekkaa +surullisin silmin. Sillä on lanka jalassa ja lanka on hangannut sen +verille, niin että hankikin punottaa. + +Pekka ei taida sille mitään. Molemmat ovat uuvuksissa. Pekka läähättää +niinkuin olisi sydän rinnasta ryöstäytymässä ja jäniskin näyttää +huohottavan. Voimatta siinä mitään katselevat he toisiaan. + +Hetken päästä tointuu kuitenkin jänis sen verran, että lähtee +hiljalleen kuukkimaan pois ja katoo katajapensaiden taa. + +Pekalta pääsee itku ja kun hän on aikansa itkenyt kahlaa hän toisen +suksensa avulla alas niitylle toisen suksensa luo ja pääsee viimein, +yhä vetistellen, kotiinsa. + +Äiti on juuri tullut kirkosta ja panee Pekan kertomaan mitä hänelle on +tapahtunut. + +-- Ja sitäkö sinä itket, ett'et saanut jänistäsi? sanoo äiti. Ja minä +kun luulin sinun itkeväsi sitä, että pupuparka sinun tähtesi nyt siellä +vaivaisena kolmijalkana kulkea remputtaa. Entäs jos olisit _sinä_ +jäniksen sijassa ja lanka luutasi kalvaisi? + +Muuta ei äiti sanonut, mutta Pekka pillahti yhä katkerampaan itkuun ja +itki nyt sitä, mitä äiti oli sanonut. Itki koko illan ja itki vielä +yölläkin maatessaan vuoteellaan seinäänpäin kääntyneenä. Niinpiankun +hän vaan muisti jäniksen ja sen verisen jalan ja miten se oli häntä +surullisesti katsellut, alkoivat kyyneleet aina vuotaa. "Entäs jos +olisit _sinä_ jäniksen sijassa ja lanka luutasi kalvaisi." + +Niinpiankun päivä alkoi valeta, hiipi Pekka ylös vuoteeltaan ja hiihti +metsään sille paikalle, missä oli kaatunut mäen rinteessä. Siinä löysi +hän helposti jäniksen jälet, joihin oli verta tippunut. Hän noudatteli +niitä ja tapasi vähän päästä jäniksen makuultaan näreen juuresta. Se ei +yrittänytkään pakoon lähteä, sillä lanka oli takertunut näreeseen. + +Pekka irtautti langan jänön jalasta ja päästi sen menemään. Iloisena +otti se muutamia lyhyviä laukkoja ja kapsahti sitten takajaloilleen +istumaan. Se katseli kuin ihmeissään Pekkaa, vilkutteli korviaan ja +puulautui sitten menemään, töpöhännällään ystävällisesti hyvästiä +vilkuttaen. + +Kun Pekka tuli kotiin, ei ollut hänellä muuta saalista kuin katkennut +jänislanka. Mutta ei hän ollut saanut milloinkaan mielestään niin hyvää +saalista. Hänen oli niin herttainen olla ja elää, että ilokyynel +kihahti hänen silmässään. + +Sen päivän perästä ei Pekka enää pitänyt jänislankoja, vaan hävitti +muidenkin panemat langat, jos niitä milloin tapasi metsässä. + +Se jänis, jonka hän oli päästänyt menemään, koteutui pian taas +tepastelemaan talon ympärillä -- ja eikö tuo tepastelle tuolla vielä +nytkin. + + + + +95. Haltijan joululahjat. + + +Lapset olivat joulun aattoiltaa kuluttaakseen menneet mäkeen. He +laskivat alas rantatörmästä ja aina nousivat. Mutta kun alkoi tulla +hämärä, rupesi nouseminen tuntumaan niin kovin raskaalta. Pikku-Heikki, +joka oli nuorin ja jolla sentähden oli huonoin ja raskain kelkka, ei +jaksanut yhteen menoon ponnistaa mäkeä ylös. Hänen täytyi istuutua +levähtämään saunan eteen, joka oli puolivälissä pihasta rantaan. + +Taas uuvutti häntä niin, että silmiä huikasi ja rentonaan heittäytyi +hän kelkkaansa. Mutta kun hän siinä istui tiepuolessa saunan +seinämällä, niin tuli hänen mieleensä ajatus, joista semmoinen pikku +poika ei tiedä, mistä ne aina tulevat: + +-- "Mitenkähän se vanha ruuna jaksaa sitä isoa vesitynnöriä kiskoa?" + +Tuskin oli hän ne sanat saanut mielessään lausutuksi, kun saunan takaa +samassa hivahti hänen eteensä tielle pikku haltija, semmoinen +unienkeli, joita Heikki usein näki unissaan öillä ja välistä +ilmisissään päivälläkin. Se oli melkein Heikin itsensä näköinen ja +kokoinen, semmoinen, mimmoisena hän oli nähnyt itsensä salin suuressa +kuvastimessa, ja sentähden ei Heikki sitä pelästynytkään, kun se +hänelle virkkoi: + +-- Ei se jaksaisikaan, jos en minä auttaisi. + +-- Mitenkä sinä autat? + +-- Tule mukaani, niin saat nähdä. Istu vaan siinä kelkassasi, kyllä +minä vedän. + +-- Minnekkä sinä menet? + +-- Menen joululahjoja viemään. + +-- Annatko minullekin? + +-- En anna sinulle, kun eilen vanhaa ruunaa piiskalla selkään sivalsit, +vaikka sillä oli täysi vesitynnöri reessä. + +-- Kenellekäs sitten annat? + +-- Annan kaikille niille eläimille, joita pahat ihmiset ahdistelevat ja +pahoin pitelevät ja kiusaavat. + +-- Minkätähden sinä viet minut metsään? kysyi Heikki, kun näki haltijan +kääntyvän hakaveräjälle päin. Vaikka ei ollut hankiainen, niin ei +kelkkaa upottanut. + +-- Vien jäniksille joululahjoja. + +-- Jäniksillekö joululahjoja? Jopa sinä olet soma... + +-- Olehan vaiti nyt! + +Oli menty vähän matkaa hakaan, niin vihelti haltija hiljaa ja Heikki +näki valkosen jäniksen tulla kuukkivan pensaikosta ja kepsahtavan +kahdelle jalalle haltijan eteen. + +-- Iloista joulua sinulle! Tulin sanomaan sinulle, että olen kaatanut +haapoja pihapellon alle, jossa ei kukaan tiedä niitä kaatuneen. Saatat +mennä sinne mistä tahdot, et tarvitse pelätä lankoja, jotka olen +katkonut, etkä koiraakaan, se on pantu koppiinsa. Sano muillekin, että +saavat sieltä mennä jouluruokaa hakemaan. -- Kuulehan, elähän mene... +Sano siellä, kun tapaat ne peltopyyt, että menevät vaan riihen alle, +jos tahtovat joulujyviä noukkia... Kissa makaa tuvan uunilla +joulunpyhät. + +Iloissaan lähti jänis mennä hippasemaan ja heitti kuperkeikan +mennessään. + +-- Meneeköhän ne sinne? kysyi Heikki. + +-- Käyhän huomenna katsomassa, niin näet. + +-- Sinäkö ne jänislangat katkot? kysyi Heikki, kun muisti kuulleensa, +että jänikset usein olivat vanhimman veljen pyydyksiä katkoneet. + +-- Minä ne katkon ja lauvon loukut, liisin rihmat, pilaan pyssyt ja +koirat lumoon. Minä niille ruokapaikankin neuvon, ajan lumen +laihopelloilta, panen tuulen haapoja kaatamaan ... kohta olisivat +kaikki hyvät metsän eläimet lopussa, jos en minä niitä aina hoiteleisi. + +-- Vaan äitipä panee ohralyhteet varpusille jouluksi. + +-- Niin, kun minä panetan. Kun se muissa töissään häärii eikä muista, +piiperrän minä sen korvaan niinkuin varpunen ja silloin se muistaa. + +-- Piipersitkö tänäänkin, kun äiti yhtäkkiä sanoi: ai, ei pidä varpusia +unohtaa! + +-- Silloin juuri seisoin sen korvan takana, vaikk'ette nähneet. + +Puhuessaan näin oli haltija juosta hipsutellut keveästi kuin koira +hankea pitkin piennarta myöten pihaan päin. Tallin eteen tultuaan kävi +hän Heikkiä kainaloihin ja hyppyyttää ponnahutti hänet luukusta +ylisille pehmeihin heiniin. Haltija kurkisti alas häkkiin, se oli +heiniä täynnä. Sitten pudottautui hän Heikin kanssa häkin läpi ruunan +eteen ruuheen, joka oli puolillaan vasta pantuja kauroja. + +-- Mikset sinä syö? kysyi haltija. + +Mutta ei ruuna vastannut, seisoi vaan alla päin, huuli lerpallaan ja +korvat velttoina. + +-- Polle! sanoi haltija taas hyväilevällä äänellä ja taputteli ruunaa +kaulalle. Etkö tunne minua, minähän olen se jouluhaltija? + +Jo hörhähti ruuna vähäsen ja kohotti hiukan päätään. + +-- Ei maista ruoka, sanoi haltija. Se ei osaa valittaa vaivojaan, mutta +kyllä minä tiedän, mitä se ajattelee. Koko vuoden on sen pitänyt +yksinäisenä hevosena raskaita kuormia kiskoa. Kaupungissakin piti nyt +joulun edellä käydä jouluvaroja noutamassa umpikelillä. Kiire oli ja +kovasti ajettiin eivätkä nousseet vastamäessäkään reestä, vaikka Polle +pysähtyi odottamaan. Sitten on ollut kerta päivässä halolla, toisen +heinässä, ja aamuin ja illoin on saanut vesitynnörin jyrkästä termästä +vetää. Eihän se vielä mitään, kun kuitenkin ruokaa antavat, mutta siitä +on mielensä niin murheellinen, ettei syödä saata, kun eivät turpaa +hyväile, eivät kaulalle taputa, vaan selkään piiskalla sivaltavat. Se +löi sinua, Polle, eilen tämä poika, mutta tämän päivän perästä se ei +enää milloinkaan lyö. Ethän lyö, Heikki? + +-- En lyö, vakuutti Heikki, itku kurkussa. + +-- Ei se lyö eikä anna muidenkaan lyödä, kun suureksi kasvaa; vaan +lupaa olla ystävällinen sekä sinulle että muillekin hevosille ja +eläimille. Tule nyt, Heikki, tänne Pollea taputtamaan. + +Jo kohotti Polle yhä enemmän päätään ja korviaan pyöräytti ja sen +silmissä näkyi, että se alkoi leppyä. + +-- Vielä ne, Polle, sinulle ilopäivätkin koittaa, puhui haltija yhä +hellemmällä äänellä. Huomenna saat herralta uudet kulkuset länkiisi ja +uudet tiuvut ja mäkivyöt pislaihelain kanssa. Katein silmin sinua +kirkonmäellä muut hevoset katselevat ja niin olet kuin ori ikään. Ja +kun talven kestää jaksanet, niin jo tulee kesä, Polle, kuuletko, tulee +kesä! Laitumelle pääset, kulet siellä missä tahdot, kahlaat polviasi +myöten heinikossa, porskuttelet järvien rantoja, yöt mehevillä +ahomailla syöskentelet ja päivät viileissä viidakoissa seisoskelet. +Kelpaako elääksesi? + +Nyt hörhähti ruuna niin, että sieramet suurina tuprusivat, kyömisti +kaulaansa ja nyhtäsi ison heinävihkon häkistä. + +-- Jokos maistaa! Pidä nyt mielessäsi, mitä olen puhunut eläkä +murheitasi muistele eläkä huoliasi haudo. Tämä Heikkikin tulee sinua +nyt joka päivä taputtelemaan. + +Mielihyvissään näykkäsi ruuna Heikkiä huulillaan, tavotellen häntä +nuollakseen, pisti turpansa sieramia myöten kauroihin, ja alkoi niitä +purra rouskutella. + +-- Rouskuttele, ruuna, rouskuttele, kehoitteli haltija. Me lähdemme nyt +ja jätämme sinut rauhaan. Hyvästi, Polle! Hauskaa joulua! + +-- Ethän sinä sille joululahjoja antanutkaan, sanoi Heikki, kun olivat +tulleet tallin eteen yläsillan ja luukun kautta ja Heikki taas istui +kelkassaan. + +-- Enkö antanut? -- kun mielensä kevensin ja sydämensä sulatin! Nyt se +sitä kesään asti muistelee. + +-- Muistaakohan se? + +-- Hevosella on hyvä muisti. Kun sitä kerta vuodessakaan hyvin kohtelet +ja hellästi sille haastelet, niin muistaa se vaan sen ja kaikki pahat +päivänsä unhottaa ja raskaimmatkin kuormansa iloisin mielin vetää. Nyt +tiedät, mitenkä se vanha ruuna jaksaa sitä isoa vesitynnöriä kiskoa. -- +Hauskaa joulua nyt sinullekin! + +-- Joko sinä menet? + +-- Minulla on kova kiire. Pitää mennä vielä navettaan lehmiä +lohduttelemaan, jotka talvikauden kytkyessä kiusaantuvat ... kuuletko, +kuinka ne jo ammuvat, kun tuntevat minun mailla olevan ... ja monet +muut talot ovat käytävät, joissa minua tänä iltana odotetaan, ja paljon +on semmoisia pikku poikia kuin sinä olet, Heikki, joita minun täytyy +tavata! Muista nyt Pollea hyvin kohdella. + +-- En lyö enää Pollea; huudahti Heikki innoissaan, mutta +silloin nyyhtäsi haltija kelkan jukkoa ja antoi jalallaan vauhtia +taka-kaplaihin, niin että kelkka lähti vinhaa vauhtia kiitämään ja +kiiti kuin myötämäkeen. Mutta kun Heikki siitä vauhdista tointui, niin +oli kelkka siinä, missä oli ollut silloin, kun haltija sitä ensin +vetämään lähti, ja Heikki istui kelkassa, kaikki muut lapset +ympärillään. + +-- Missä sinä olet ollut, kun me huudettiin? ne kysyivät. -- Nukuitko +sinä? + +-- Ei saa enää milloinkaan Pollea lyödä, vastasi Heikki. + +-- Mitä sinä horiset? + +-- Vaan pitää kaulaa taputtaa jouluna, toimitti Heikki. Kun minä isoksi +kasvan, niin en anna kenenkään Pollea lyödä. + +Toiset lapset Heikille nauramaan, mutta Heikki puhui vaan jäniksistä ja +peltopyistä, joille pitää jouluna ruokaa antaa ... tulkootpahan +huomenna katsomaan, niin itse näkevät. + +Ja sitä samaa Heikki poika hoki aina tuontuostakin joulu-illan +kestäessä eikä huolinut, vaikka toiset hänelle nauroivat ja sanoivat, +että ne on taas niitä Heikin houreita. + +Vaan Heikki uskoi niin varmasti siihen, mitä haltija oli hänelle +sanonut, että meni jouluaamuna pellon alle katsomaan, oliko siellä +jänis käynyt haapoja syömässä. Oli se käynyt, ja oli peltopyidenkin +jälkiä riihen edessä. Vielä meni Heikki talliinkin, ja pyöreänä kuin +säkki seisoi Polle pilttuussaan ja katseli ystävällisesti silmillään. +Ja navetassa märehtivät lehmät pitkällään parsissaan, niinkuin ei +heiltä olisi mitään puuttunut. + +Vaan kun Heikki palasi joulukirkosta ja näki jonkun aikovan piiskalla +hevostaan sivaltaa, niin huusi hän: + +-- Elä lyö! -- jolloin mies kääntyi jälelleen niin ihmeissään, että jäi +lyönti lyömättä, ja pudotti piiskan kupeelleen rekeen. + + + + +96. Jouluaamu. + + +1. "Anna lasten nukkua", kuiskasi äiti Maijalle, "ne heräävät itsestään +kyllä varhain ennättääksensä kirkkoon; mutta sytytä jo kynttilät +akkunoihin!" Molemmat menivät, ja lasten kamari jäi jälleen pimeäksi. +Vilaukselta näkyi vaan kiharatukkaisia päitä pehmeillä pään-alaisilla. +Pimeässä välkkyi valoisia unelmia suljettujen silmälautasien alla. + +On jouluaamu. + +Kynttilöitä sytytettiin pappilan joka akkunaan, ja kauas loisti niiden +valo pitkin tietä tervehtimään vaeltajia, jotka kirkolle pyrkivät. +Himmeänä aamuna valaisi iso huone loistavine akkunoineen ympäristön. + +Jo kuuli Maija itseänsä huudettavan. Lapset olivat heränneet, ja vilkas +liike syntyi heidän kamarissaan. "Mitä kello on? missä minun vaatteeni +ovat, Maija? ehdimmekö vielä kirkkoon? miks'ei Maija ole meitä +herättänyt?" kysyttiin yht'aikaa, että Maijan oli vaikea kaikkeen +vastata. Rauhallisemmiksi tulivat he vasta, kun kuulivat isän vielä +olevan kotona. Kiireesti ja iloisesti pukivat lapset yllensä. Tässä +puuhassa eivät ajatukset ennättäneet selvitä. Pian toinen toisensa +perästä valmistui ja meni ulos kamarista. + +On jouluaamu! Outo hiljaisuus vallitsee kaikkialla, vaikka äidillä, +isolla sisarella ja Liisalla onkin paljon askaroimista saadakseen +kaikki niin toimitetuksi, ett'ei kenenkään sen vuoksi tarvitsisi olla +kirkkoon menemättä. + +Kimeitä kulkusia kuului ulkoa. Lapset katsoivat ulos akkunasta, mutta +muuta eivät nähneet kuin hahmot omista verevistä kasvoistansa. + +Isä teki lähtöä kirkkoon. Isot turkit oli hän pukenut päällensä ja +myhäillen sanoi hän jäähyväiset lapsille. Sinne jäivät nyt lapset +yksinänsä isän kamariin, jossa kuitenkin pian rupesi heille ikävältä +tuntumaan, kun isä oli poissa. Kirkkoon, kirkkoon he haluavat, sinnehän +jokainen tänä aamuna pyrkii. + +Jo olivat toiset valmiit lähtemään. Täysi työ oli äidillä ja isolla +sisarella saada lapset ottamaan kylläksi vaatteita yllensä, ett'eivät +kirkossa paleltuisi. He katsoivat näet äidin varovaisuuden kokonansa +liialliseksi. Äiti ja Johannes istuivat toiseen rekeen, iso sisar +Väinön ja Selman kanssa toiseen. Ainoastaan pikku sisar nukkui vielä +makeata unta, josta häntä ei suinkaan saanut herättää. Maija jäi hänen +hoitajaksensa ja kodin vartiaksi. + +Hauska oli matka kirkolle jouluaamuna. Virkut olivat hevoset; keveästi +luistivat reet sileällä tiellä; kulkuset soivat kimeästi. Metsä +molemmin puolin tietä lepäsi pimeässä varjossa; mutta tähdet taivaalla +tuikkivat, ja valkoinen lumi tiellä ja tien vieressä valaisi himmeästi +kuljettavaa tietä. + +Samassa jo metsä loppui. Joka akkunasta koko kirkonkylässä näkyi +loimuava takkavalkea. Käyden ajettiin kirkkomäkeä ylös. Siinä voi jo +kirkon akkunoissa erottaa joka kynttilän erikseen, ja korkea torni +haamotti tähdikästä taivasta kohden. + +2. Jumalanpalvelus oli jo aljettu, kun astuttiin kirkkoon. Äiti tahtoi +Väinöä istumaan kanssansa penkkiin; mutta vaikka kirkossa oltiin, pani +Väinö vastaan. Oikealla puolen käytävää, jossa muut miehet istuivat, +piti hänenkin istua, ja uskaliaasti seurasi hän Johannesta, jättäen +naiset omaan huomaansa. + +Ensin tietysti katsottiin, ja paljon oli täällä katsomista. Satoja +kynttilöitä alttarilla, kruunuissa, saarnastuolilla ja penkkien +väliseinillä. Lukkari veisasi ankaralla äänellä, mahtavasti johtaen +miesten vakavia, höriseviä, sekä vaimoväen heleitä, kimakoita ääniä. +Penkeissä istui monta hyvin tuttua, ja käytävillä seisoi lapsia +vanhempinensa, nojaten penkin seiniin. Juuri keskellä kirkkoa, jossa +käytävät ristitsevät toisiaan, seisoi Takalan muori, pikku Liisa piti +häntä lujasti hameesta, mutta Jooseppi, joka oli Väinön ikäinen, piti +totisena molemmin käsin lakkiaan leukansa alla. + +Virsi loppui ja isä, joka valkeassa messupuvussaan seisoi alttarin +edessä, rupesi messuamaan. Mahtavasti kaikui hänen äänensä kirkossa ja +hän näytti niin oudon vakavalta. + +Sitten alkoi lukkari taas veisata, ja juuri samaa virttä, joka eilen +ehtoolla kotona veisattiin. Ihmeellistä oli sitä tässä nyt kuulla. +Tuossa istuu äiti ja Selma ja iso sisar, ja tuolla alttarilla seisoo +juhlallisessa puvussa isä. Lapsista tuntui ikäänkuin olisivat kotona +olleet; ehkä koti yht'äkkiä oli kirkoksi muuttunut. Kaikki tuntui niin +pyhältä. Pyhältä näytti kansa, joka hartaudella veisasi. Pyhältä se +kirkas valo, jonka joulukynttilät loivat kirkkoon. Ja niin sanomattoman +lempeältä kuului isän ääni, kun hän alttarilta lausui: "älkäät +peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva +kaikelle kansalle. Teille on tänäpäivänä syntynyt Vapahtaja." + +Niistä sanoista hän sitte saarnasi. + +Pyhä oli tämä aamu. Kuin muinoin Betlehemissä kaikui enkelein +kiitoslaulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja +ihmisille hyvä tahto." Kuvat alttaritaululla, Vapahtaja ja lapset, +joita hän siunasi, ja kansa, joka seisoi siinä läsnä, näyttivät elävän, +ja he hymyilivät pyhästä ilosta. + + + + +97. Suomen luonto. + + +1. Suomen luonto on milloin hymyilevän kaunis, milloin synkän +surumielinen. Melkein kaikkialla tapaa siinä ylängöitä, laaksoja, vesiä +ja soita. Ylängöt ovat tavallisesti havumetsäisiä kumpuja, mäkiä ja +kangasmaita. Laaksoissa nähdään lehtimetsiä, viljeltyjä maita ja kyliä. +Vedet ovat milloin jokia ja koskia, milloin sinertäviä sisäjärviä. Suot +ja nevat ovat vesiperäisiä maita, joiden pinnalla silmä näkee vaan +sammalta ja muutamia kitukasvuisia puita. + +Laaksot ja alankoseudut ovat tavallisesti viljeltyjä. Laakson +syvimmässä osassa juoksee joki tai välkkyelee sievä sisäjärvi, jonka +rannalla usein on kirkko sekä kyliä siellä täällä. Kyläin välillä on +peltoja ja niittyjä, ja etäämpänä rajoittaa tätä viljeltyä maata tumma +metsä joka taholla. + +Enin osa maamme pinta-alasta onkin vielä metsien peittämänä. Ne +täyttävät laaksojen välillä olevat ylänköseudut ja erottavat siten +viljellyt tienoot toisistaan. Varsin usein on tuollainen metsien +rajoittama laaksoseutu erityisenä pitäjänä, jossa asukkaatkin kielensä +ja tapainsa puolesta eroavat naapuripitäjäin asukkaista. + +2. Vaikka kaikilla Suomen maakunnilla onkin nuo edellä mainitut +päätuntomerkit, on niillä jokaisella kuitenkin luonnossa jotakin +omituista, mikä erottaa ne toisistaan. Suomen pohjoisimmassa kolkassa, +Utsjoen tienoilla, on maa kuivaa ja hedelmätöntä. Vuoret ovat +alastomia, pyöreitä tunturikumpuja; niiden välisissä vesiperäisissä +laaksoissa kasvaa vaan kitukasvuisia koivuja. Ainoastaan Tenojoen +laaksossa, jota jyrkät vuoret suojelevat kylmiltä tuulilta, kasvaa +koivu- ja mäntymetsää, mutta puut ovat matalia ja pieniä. Vähän +etelämpänä, Inari-järven tienoilla, kasvaa jo vuorilla metsää; ja +Ivalo-joen suupuolella saapi nähdä Suomen pohjoisimmat peltomaat. + +Suolaselän eteläpuolella, Kemi-joen laaksossa, on tuntureita jo +harvemmassa, kummuilla kasvaa metsää, ja niiden väliset maat ovat +enimmäkseen kankaita ja upottavia nevoja. Näissä äärettömän +laajoissa salomaissa ovat virrat melkein yksinomaisina kulkuteinä. +Koskipaikoissa, joita on lukuisasti, sauvotaan veneet ylös tai +alaspäin, aina matkan päämäärän mukaan. Virtain ja järvien rannoille on +näiden seutujen harvalukuinen väestökin asettunut, raivaten sinne +niittyjä ja pieniä peltotilkkuja. Maanselän itäpuolella olevat seudut +ovat varsinaista vuorimaata. Kuusamoa kutsutaan pohjolan Sveitsiksi. +Sen korkeilla vuorenhuipuilla pysyy lumi melkein koko kesän sulamatta. + +3. Etelä-Pohjanmaa on rinnemaata, joka hiljalleen viettää mereen päin. +Siinä on rinnatusten monta samansuuntaista jokilaaksoa. Näitä erottaa +toisistaan matalat vuorenselänteet, jotka ikäänkuin kylkiluut ruumiissa +kulkevat maanselästä mereen päin. Toisinaan ei näitä selänteitä saata +ollenkaan huomatakaan, ne kun useinkin ovat maanpinnan tasalla. +Kukin laakso on vanhoista ajoista asti muodostanut jonkinmoisen +yhteiskunnallisen kokonaisuuden. Maa on nimittäin tullut viljellyksi +pitkin jokivarsia. Jokien suupuolille rakennettiin ensimmäiset kirkot, +ja sieltä kulki sitten viljelys rantoja myöten jokien lähteille asti. +Tästäpä syystä ovatkin Pohjanmaan pitäjät aina näihin asti ulottuneet +ikäänkuin pitkät vyöt meren rannalta Suomenselkään. Melkein kaikki +vanhimmat emäkirkot ovat lähellä meren rantaa parin kolmen penikuorman +päässä toisistaan, mutta niiden entiset kappelit ovat sisämaassa, +joskus kymmenen ja vielä useammankin penikuorman päässä emäkirkosta. +Kappelit tosin ovat nykyään jo itsenäisinä pitäjinä, mutta maakunnan +muoto vielä ilmaisee, miten viljelys niillä tienoilla on kulkenut. +Jokien rannat ovat tavallisesti parin virstan leveydeltä viljeltyjä. + +Maantiet, jotka jokivarsia myöten johtavat rannikolta sisämaahan, +kulkevat enimmäkseen hyvin asuttujen kylien ja viljelymaiden läpi. +Matkustaessa esim. Kyrö-joen vartta saapi kulkea penikuormamäärin +aaltoilevien viljavainioiden sivutse. Näiden viljeltyjen jokilaaksojen +väliset paikat ovat metsiä, matalia vuoria ja laajoja, viljelykseen +kelpaavia suomaita. Ylimalkaan on maa siellä tasaista. Suomen suurimmat +tasangot löytyvät etelä-Pohjanmaalla. Siitäpä syystä kaiketi nuo +tienoot ovatkin kaksi kertaa olleet sotatanterina, joilla maamme +kohtalo on ratkaistu. + +4. Aivan toisenlainen on Savon ja Karjalan luonne. Tämä osa maatamme on +ehkä maailman järvirikkaimpia tienoita. Samalla on siinä tiheässä +vaaroja ja kumpuja. Korkeita ja jyrkkiä hiekkaharjanteita kulkee siellä +pohjoisesta etelään päin, ja näiden välillä on pitkät sarjat yksityisiä +kukkuloita. Niiden väliset laaksot ovat, varsinkin pohjois-Savossa, +pieniä ja ahtaita. Soita löytyy viljalti. Maa on hyvin kivikkoa, mutta +heinä ja vilja kasvaa siinä hyvästi. Omituista Savon maisemille +on, että, järvien rantoja lukuun ottamatta, tavallisesti vaan +harjannepaikat ovat viljeltyjä. Niillä näkee kyliä ja peltoja, kun +sitävastoin alavilla paikoilla on tiheitä lehtimetsiä, jotka hyvin +menestyvät vanhoilla kaskimailla. + +Kun kauniina kesä-aamuna joltakin korkealta mäeltä katselee savolaista +maisemaa, on silmäin edessä mitä viehättävin näköala. Katselijan +jalkain juurella leviävät vihannat lehtimetsät, joiden välissä ja +ympärillä siellä täällä kimaltelee jonkun sisäjärven salmet ja +lahdekkeet. Edempänä kohoaa ylänkö, jonka harjalla on harmaita kyliä, +viljavainioita ja viheriäisiä lehtoja. Tämän harjanteen takaa näkyy +toinen samanlainen ja samansuuntainen harjanne, vähän tummempana ja +epäselvempänä vaan; ja äärimmäisenä, näköpiirin rajalla, voi ehkä vielä +hämärästi nähdä kolmannen harjanteen, jonka metsiä, vainioita ja kyliä +paljaalla silmällä ei enää voi erottaa. Siellä täällä kohoaa +harjanteiden välillä vielä yksityisiä kukkuloita tummine havumetsineen. + +Joka paikassa on erilaisia näköaloja. Jos jonkun suuremman sisäjärven +rannalla nouset ylävämmälle paikalle, saat tuolla järvellä nähdä +lukemattomia kauniita saaria. Toisinaan on järvenselkien välillä saari, +jonka muodostaa pitkä hiekkaharjanne, mikä on ikäänkuin luonnollisena +siltana rantojen välillä. Tällaisista saarista on tullut mainioksi +varsinkin Punkaharju, joka kohoaa Puruveden kirkkaasta helmasta. Se on +seitsemän kilometriä pitkä, mutta ainoastaan 3, paikoin 12 metrin +levyinen ja noin 25 metriä korkea. Sen rinteillä kasvaa runsaasti +kaunista havu- ja lehtimetsää. Sekä saaren oman kauneuden että niiden +kauniiden näköalain vuoksi, joita se tarjoaa, käy siellä vuosittain +paljo huvimatkailijoita. + +Karjalan pohjois-osassa on luonto melkein samanlaista kuin +Savossa. Harjanteet ovat siellä korkeammat, mutta loivemmat. +Etelä-Karjalassa, Laatokan pohjois- ja luoteisrannalla, näkee +sitävastoin graniitti-vuoria ja niiden välillä hymyileviä laaksoja. +Maisemat ovat siellä samoin kuin myöskin etelämpänä, Vuoksen +ympäristöillä, hyvin kauniita. Suomenlahden rannikolla on matalia +vuoria, joiden välissä on tasangoita. Salpausselän ja Suomenlahden +välisellä maalla tapaa paljo rapakiveä. + +5. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, näkee Hämeessäkin kukkulain ja +laaksojen, maiden ja vesien alituisesti vaihtelevan. Kuitenkin on +maisemien luonto siellä vähän toisenlainen. Hämeen metsissä on +etupäässä mäntyjä ja kuusia. Ne eivät ole ahtaissa laaksoissa, vaan +harjanteiden huipuilla. Sieltä ne ikäänkuin suojelevat vartiat +katselevat alas tasangolle, missä laajat vainiot ja kauniit, saarekkaat +sisäjärvet leviävät niiden juurella. + +Kehittyneemmän viljelyksensä kautta on Hämeen maisemilla, Savon +maisemiin verraten, hymyileväisempi luonne. Kasvikuntakin on niissä +rikkaampi. Vaahterat ja pähkinäpuut kasvavat etelä-Hämeen metsissä, ja +viljavainiotkin antavat lukuisampia tuotteita. Paitsi tavallisia +viljakasvia saapi siellä nimittäin nähdä runsaasti myöskin pellava-, +nisu- ja herneviljelyksiä. + +Hämeen pohjoiset osat ovat enimmäkseen korkeita hiekkaharjanteita ja +kankaita. Ne ovat Suomen metsärikkaimpia seutuja. Valitettavasti ovat +kulovalkeat ja metsänhaaskuu siellä saaneet aikaan sen, että +paikoittain löytyy pitkiä aloja, jotka ovat aivan paljaat metsistä ja +kasvavat ainoastaan kanervaa ja pensaita. + +6. Satakunnan sisäosissa on luonto melkein samankaltaista kuin +Hämeessäkin. Kun satakuntakin on rinnemaata ja jyrkempää, kuin muut +Suomen rinnemaat, juoksevat vedet siellä ylimalkaan nopeammin, ja +koskia ja putouksia on runsaasti. Ei missään Suomen maakunnassa ole +vesivoimaa enemmän käytettävissä kuin Satakunnassa. Suomen suurimmat ja +tärkeimmät tehtaat ovat niiden vesien varsilla, jotka Kokemäenjoen +kautta laskevat mereen. Maakunnan keskitse, luoteesta kaakkoon päin, +kulkee pitkä vuorenharju, jonka muutamat kohdat, niinkuin Pyynikin ja +Kangasalan harjut ympäristöineen, ovat ihanimpia Suomessa. Satakunnan +pohjois-osassa levenee Suomenselkä yläväksi hiekkatasangoksi, jonka +laiha maanlaatu vaan niukasti ja usein riittämättömästi palkitsee +viljelijän vaivat. Sitävastoin on Kokemäenjoen laakso Suomen enimmin +viljeltyjä ja asuttuja seutuja. + +7. Suomenlahteen viettävä rannikkomaa Salpausselän eteläpuolella kuuluu +suurimmaksi osaksi Uuteen-maahan. Sielläkin on maanpinta ylimalkaan +hyvin epätasainen, vähemmin kuitenkin maakunnan itäisessä osassa, +jossa matalien vuorien välissä tavantakaa on suuria ja hedelmällisiä +laaksoja. Länsiosassa, jossa Lohjanselkä kulkee, vaihettelevat vuoret +ja kangasmaat. Salpausselän ja Lohjanselän välisessä kulmassa oleva +laakso on luontonsa puolesta Hämeen kaltaista. Metsäiset kukkulat, +kauniit sisäjärvet ja hymyilevät, viljellyt laaksot vaihettelevat +sielläkin. + +Uudenmaan saariston sisäosat ovat luonnon-ihania. Niiden kauneutta on +monin paikoin vielä keinotekoisesti lisätty. -- Uudellamaalla on paljo +kauniita herraskartanolta, hyvin rakennettuja talonpoikaistaloja, +viljavia vainioita sekä hyvin hoidettuja metsiä. Kaikesta näkyy, että +viljelys siellä jo on vakaantuneempaa laatua. + +Varsinais-Suomeen kuuluu Itämeren rannikko ja tämän ääressä oleva +laaja saaristo. Rantamaalla, jota vesi on leikellyt lukemattomiksi +saariksi, niemiksi ja lahdiksi, tapaa korkeita ja jyrkkiä kallioita +sekä pieniä, hyvin viljeltyjä vainioita. Ei missään ole viljelys niin +tunkeutunut jokaiselle pienimmällekin tilkulle, kuin täällä, Suomen +vanhimman sivistyksen pohjalla. Täällä vallitsee Suomen manner-ilma +lempeimmillään, ryytimaita näkee useimpien talojen ja torppainkin +edustalla; mehiläisten hoito on yleinen; metsissä kasvaa tammia, +saarnia, lehmuksia, jalavia y.m. pohjois-Suomelle tuntemattomia +puulajeja. Saaristossa on kauniita paikkoja, esimerkiksi tuo +runoilijain ylistämä, tuuheiden tammi-puiden peittämä Ruissalo y.m. Ja +historiallisia muistoja tapaa täällä kaikkialla. -- Maakunnan +sisäosissa ovat vuoret matalampia, ja toisinaan tapaa suuria +lakeuksiakin. Maanlaatu on kuitenkin pitkällisen viljelemisen kautta +laihtunut. + +Ahvenanmaa ympärillä-olevan saariston kanssa muodostaa erityisen +maakunnan. Siinä on syvälle pistäytyviä lahtia ja vuonoja, pieniä +kukkuloita ja viljavainioita. Lempeä meri-ilma sekä hedelmällinen +maanlaatu ovat siellä synnyttäneet kasvikunnan, joka on rikkaampi, kuin +missäkään muualla Suomessa. Niityt tarjoavat karjalle mehukasta +ravintoa, jonka vuoksi karjantuotteet aina ovat olleet Ahvenanmaan +vientitavaroita. Ylipäänsä on tuon pienen saaren luonto viehkeä ja +miellyttävä. Talot ovat hyvin rakennetut ja useimmiten punasiksi +maalatut sekä varustetut puutarhoilla. Tämä kaikki vielä lisää seudun +kauneutta. + + + + +98. Kirkkovenheessä. + + + Hei! soutakaamme pojat + ja norjat neitoset! + Me kilvan soutakaamme, + ett' aallot vaahtoiset + vierellä venehemme + hilpeinä hyppelee + ja kokka mahtavasti + edessä kohisee. + + Ah, kaunis ompi ilma, + tää Herran päivä on! + Vienosti vedet välkkyy, + on taivas sumuton, + ja metsät vehreässä + on juhlaverhossaan, + ja vakavina vaarat + nostaapi rintojaan. + + Ja uutta ihastusta + vaan nousee mielehen, + kun venhe viilettääpi + välitse niemien, + ja joka salmen suulla + meit' yhä tervehtää + taas uudet rannat, saaret -- + oi, hausk' on retki tää! + + Me airokkahat, kelvot + olkaamme soutajat: + pois joukostamme + veltot ja -- turhan-kiskojat! + Ken voimat taiten käyttää + ja, harras toimessaan, + mies ompi kestämähän -- + se meistä miesi vaan! + + Mut kunnon perämiesi + täss' ensi arvon saa, + hän kaikki karit tuntee + ja suunnan suuntoaa, + hän, hänpä meidät saattaa + vakaasti valkamaan, + siis kiitoksemme hälle + nyt ensin kaikukaan! + + Ja nyt me laulakaamme, + oi siskot, veikkoset, + tään Suomen suloutta, + mi hurmaa sydämet! + Ja niinkuin mieli puhdas + nyt kirkkomatkan' on, + niin työssä tälle maalle + se puhdas olkohon! + + Ah, herttainen on hetki, + tää Herran päivä on! + Jo kirkon torni nousee + tuolt' yli kuusikon. + Ja aamupaistehessa + se noin kun hohtelee, + totuuden pyhän tietä + se meille viittailee. + + Niin maamme tulevaisuus + myös meille hohtakoon, + kuin pyhä templi tuolla, + ja meitä kutsukoon! + Se hohto sydämemme + innolla täyttäköön, + ja vauhti rientojemme + sen ilmi näyttäköön! + + Hei! Soutakaamme veikot + ja siskot armahat! + Me kilvan soutakaamme, + ett' aallot vaahtoisat + vierellä venehemme + hilpeinä hyppelee + ja kokka mahtavasti + edessä kohisee. + + Ja laulakaamme kaikki + nyt täysin sydämin, + kuink' on tää maamme kallis + ja meille rakkahin, + mut Herrallemme harras + myös kiitos kohotkaan, + ett' armostaan loi meille + näin armaan isänmaan! + + + + +99. Punkaharjusta. + + + Oli kerran miestä kolme, + jotka sattuivat Savosta + kulkemahan kuuluisahan, + haluisehen Helsinkihin. + Tuunan salmehen tulivat, + joss' on saari salmen suussa; + yli salmen saatettihin + sille puolen Punkaharjun. + + Astuvat ylämäkeä, + kääntelevät, katselevat, + istuvat, ajattelevat; + kuuntelevat kukkumista, + kesä-linnun laulamista, + kuinka siinä linnut lauloi, + linnut lauloi, metsä soitti, + antoi aurinko ilonsa, + päivä paistoi pitkin nientä; + siitä koko luonto liikkui, + ilma silmissä iloitsi, + ilahutti ihmiskunnan. + + Kaikki' näitä katsellessa, + läikkyviä lähtehiä, + järven, lahen lainehia, + kerran vielä keskenänsä + miehet mielestä hyvästä + puhelevat puolestansa: + + "Kun ois tässä kukkasia, + lehtipuita lempehiä, + oksakaan omenapuuta, + oisipa osa hyveä + Paratiisin maan paria, + Aatamin asunto-maata!" + + Tuosta kärryihin kävivät, + rupesivat rattahille. + Ratas vieri tietä myöten, + aatos Luojan töitä myöten. + Ajoit siltoa sinistä + sekä harjua haluista; + siell' on puista portti tehty, + katu-varret kaunistettu. + Tämä silta on silloin tehty, + kun on kuu kokohon pantu, + kun on aurinko aljettu, + laskettuna maan perustus! + Viel' ei vaivu vuoliaiset, + eikä arkut alta murru! + + + + +100. Savolaisen laulu. + + + Mun muistuu mielelleni nyt + Suloinen Savonmaa, + sen kansa kaikki kärsinyt + ja onnehensa tyytynyt, + tää armas, kallis maa. + + Kuin korkeat sen kukkulat, + kuin vaarat loistoiset! + Ja laaksot kuinka rauhaisat, + ja lehdot kuinka vilppahat, + kuin tummat siimehet! + + Sen salot kuin siniset on, + puut kuinka tuuheat, + ja kuin humina hongikon + Syv' on ja jylhä, ponneton, + ja tuulet lauhkeat! + + Ja kussa tähdet tuikkavat + kovalla talvella, + ja kussa Pohjan valkeat + suloisemmasti suihkavat + kuin Savon taivaalla? + + Tok' yhtä vielä muistelen, + sen suihke armaampi, + se silmä on savottaren, + johonka taivas loistehen + ja sinens' yhdisti. + + Me emme liioin kerskuko, + sanomme kumminkin: + Muu Suomi, ellös ilkkuko, + jos meill' on hoikka kukkaro, + jos köyhiks' keksittiin. + + Useinpa pelto kultainen + se sulla kellerti, + kun meidän vaivat, viljehen + kumohon löi vihollinen + ja poltti tuhkaksi. + + Ja monta kertaa sattui niin, + kun meitä vainot löit, + kun vaimot, lapset kaadettiin + ja miehet sortui sotihin, + sä rauhan leipää söit. + + Jos kielin voisi kertoa + näkönsä vanhat puut, + ja meidän vaarat virkkoa, + ja meidän laaksot lausua, + sanella salmensuut; + + niin niistäpä useampi + hyv' ois todistamaan: + "Täss' Savon joukko tappeli, + ja joka kynsi kylmeni + edestä Suomenmaan!" + + Siis maat' en muuta tietää voi + Savoa kalliimpaa, + ja mulle ei mikään niin soi + kaikesta, minkä Luoja loi, + kuin: "armas Savonmaa!" + + + + +101. Salomaa. + + + Yht' ihanaisena, kuin sinut kerran näin, olet tuossa + tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa. + Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, + lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo. + Nään sinut ennellään, nään taas tutut lempeät kasvot, + joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään. + Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot + kuin kukat kirren alt' elpyvät taas elohon. + + Tuolla ma lammellas olen soudellut useasti, + salmia kierrellyt, kaikua kiusannut; + katsellut sylissäs olen Vellamon neitosen maata, + hurmaavan ihanaa, luokseen viettelevää; + taikkapa, keinuen laineillas, vetes välkkyvän karjan + kietonut verkkoihin, nostanut venheeseen. + + Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut, + noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen, + noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaani + niinkuin morsiamen tyynenä loistossaan; + nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan, + kultia lähteissään heitellen yli maan, + tai punottain, ujostellen kuin salon impyen nähnyt + Kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen; + tuon olen nähnyt ja siin' useast' olen istunut yöhön, + ääneti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin. + + Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket + tuolla sun helmassas, seurass' ystävien! + Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas, + polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen. + Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin + kuunnellut tarinaa ai'an muinoisen, + nähnyt valtavat hahmot sen sekä rohkeudella + taas tulevaisuuden verhoa nostellut; + nähnyt kaunoiset unet maalleni, + toivonut sille, toivonut taivasten antimet runsaimmat, + toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän, + teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... + Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään + tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa! + + Kaikki kun taasen nään, on sielullain pyhäpäivä, + valkaistu tupa sen, työn tomut laastut pois, + kaikki on tyyntä ja rauhaisaa, vaan rinta se sykkää, + muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi. + + + + +102. Sylvia-linnun laulu kesäpäivänä Kangasalla. + + + Ma oksalla ylimmällä + oon Harjulan seljänteen. + Niin kauas kuin silmään siintää + näen järviä lahtineen. + Kas, Längelmänvesi tuolla + vöin hopeisin hohtelee, + ja Roineen armaiset aallot + sen rantaa hyväilee. + + Kuin lemmikin sulosilmä, + niin kirkas, niin sininen, + on välkkyvä Vesijärvi, + mi hiljalleen keinuen + tuoll' hiipivi heidän luokseen + ja satoja saariaan + niin hellästi tuuditteleepi + kuin emonen lapsiaan. + + Vaan ympäri lehtorantain + on hongikko mietteissään + ja vanhuksen lailla katsoo + kuin lapset lyö leikkiään, + ja peltojen laihot heitä + ne tervehtii aaltoillen + ja niittyjen kukkivat nurmet + luo tuoksuja tuulehen. + + Mik' aarre, oi köyhä Suomi, + ois sulosi vertainen! + Tuon järvies sinivälkkeen, + tuon hopeisen, kultaisen! + Jos murhe tai riemu nostaa + tääll' lauluhun säveleet, + niiss' ainian kuvastuupi + nää kirkkahan-sinervät veet. + + Mä vaan olen lintu pieni + ja siipeni heikot on; + vaan oisinko uljas kotka, + niin nousisin lentohon, + ja nousisin taivoon asti + luo Jumalan istuimen, + ja nöyrin, hartahin mielin + näin laulaisin rukoellen: + + Oi taivahan pyhä Herra, + sä isämme armias! + Ah, kuink' on sun maasi kaunis, + kuink' ihana taivahas! + Sä järveimme säihkyellä + suo lempemme tulta vaan! + O Herra, intoa anna + ain' maatamme rakastamaan! + + + + +103. Puijon mäki. + + +Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole +sykähtävin sydämin useasti ihaillut synnyinmaansa somia näköaloja! Kas +tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen +halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia +oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa; +kaikki on siinä jylhää, mutta sentään sopusointuista ja silmää +miellyttävää, somaa. Käy vähä matkaa metsän halki, tulet ehkä +kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet +suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee +vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä, +ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmisasunnoita. Etäällä +järven toisella puolella siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla. +Tällaisia näköaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen +nientä, vaan erittäinkin Savo on niistä rikas. + +Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon +mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli. +Kauniina kesäiltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi +minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja +niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinertävillä salmilla +keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa +nientä kohden, jonka keskisellä mäellä juuri luontoa ihailet. Samalla +niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille on +luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin +Kuopiolaisilla Puijon mäki on. + + + + +104. Suomi kaunis. + + + On Suomi kaunis, kun tyyn' on ilta + ja laulu rastahan laaksoss' soi + ja päivä laskeva taivahilta + viel' laakson lehtoja purpuroi! + + Ja päivän noustess' on kaunis Suomi, + kun koski soittavi kanneltaan + ja nurmi kukkii ja rannan tuomi + kun hurmaa mun sulotuoksullaan. + + Ja kaunis Suomi on silmäellä, + kun taivas suo valonlahjojaan + ja kirkas kuu, kuni äiti hellä, + luo katsehen joka nukkuvaan. + + Mut Suomi kuiten on kaunihimpi, + kun aate kansoa innostaa + ja joka mies, joka ainut impi + sen eestä itsensä uhrajaa. + + + + +105. Uudenmaan saaristossa. + + +-- "No maisteri!" sanoi minulle isäntäni, jonka luokse olin muuttanut +kesäksi Uudenmaan saaristoon. "Lähdettekö tänään verkonlaskentaan?" + +-- "Lähden mielellänikin", vastasin minä, "sillä tämä rantanuotan veto +alkaa käydä hyvin yksipuoliseksi." + +Ja todellakin! Jokapäivä aina samat apajalle joudut, samat köyden +vääntämiset, samat nuotiovalkeat ja rantakalan syönnit, ja ennen +kaikkia niukka saalis, -- niistä olin jo saanut tarpeekseni. + +Päivällisen jälkeen läksimme, minä neljäntenä miehenä, ulapalle. Erään +kallion kohdalla laskettiin ensin seisovat verkot. Ne pantiin noin 10 +sylen päähän toisistansa aivan vaakasuoriin linjoihin, kiinni +molemmista päistä. Minua oudostutti tuo verkkojen laskeminen niin +lähelle toisiaan samaan suuntaan, mutta veneväki naurahti vain. -- +"Odottakaa huomiseen", virkkoivat he. "Ennen yötä laskevat muut +verkkojansa vielä meidän verkkojemme väliin, ja kalaa tulee, jos vaan +on tullakseen!" + +Alkoi jo olla ilta, kun läksimme yhä edemmäksi ulapalle, ja vasta +kaukana selällä laskettiin 3 ja 5:kin syltä korkeat verkot, useampia +yhteen jataan. Viimeinen verkko kiinnitettiin veneeseen ja purjeet +laskettiin alas. Tuulen ja merenvirtain oli määrä kuljettaa meitä, +minne tahtoivat; joko hailiparven päälle tahi ohi. Onnen kauppaa on +kalamiehen toimi kerrassaan. + +Tuli yö kylmineen, tuulineen ja pimeyksineen. Olihan jo elokuu +puolivälissä. En voi kieltää, ett'en tuntenut hieman pelkoa tällaisesta +umpimähkäisestä kulusta aavalla meren selällä. Eikä tämä pelko suinkaan +vähentynyt niistä kertomuksista, joilla venemiehet höystelivät +yksinkertaista illallistamme. Ne päättyivät, nämä kertomukset, usein +runsaisiin saaliisiin, mutta usein myöskin myrskyihin ja menetettyihin +verkkoihin ja välistä rannalle jääneisiin leskiin ja orpoihin. Toiselta +puolen taas oli tässä yöllisessä keinumisessa meren ulapalla jotakin +salaista viehätystä. Välistä vingahti tuuli maston köysissä, ja aalto +löi vilkkaammin veneen kylkeen; ja silloin liikahti uninen pursi +kiivaammin, niinkuin liikahtaa torkkuva mies, kun pää hiljalleen +painuessaan viimein kadottaa tasapainonsa. Ylhäällä taivaalla +kimaltelivat tähdet. Minä koetin haeskella niistä harvoja tuttaviani, +-- mikä ääretön paljous niitä, joita en ensinkään tuntenut! Minä panin +kokkaan pitkäkseni ja tunsin tuommoista suloista raukeamista +jäsenissäni. En enää selvään erottanut miesten puheita. Joskus vaan, +kun vihuri tuli ja vene keikahti, kuului joku virkkavan: + +-- "Kaisa!" + +Välistä heräsin nauruun; joku miehistä oli kai sanonut jonkun +sanasutkauksen. Kuulin vielä kun joku virkkoi: + +-- "Tuolla on Söderskär!" + +En jaksanut enää kohottaa päätäni. Olin näkevinäni Söderskär'in majakan +vilkkuvalkeat. Mutta nekin kävivät yhä harvemmiksi. Minä nukuin +kokonaan. Heräsin kovaan puheeseen ja alituisiin liikkeisiin. Aamu oli +jo valjennut, mutta taivas oli pilvessä ja meri lakkapäissä. Venemiehet +vetivät verkkojansa veneeseen kiiruimman kaupassa. Minä hyppäsin ylös +ja yritin auttaa, mutta koko yritykseni jäi sikseen, kun isäntä +virkkoi: + +-- "Kyllä nyt on parasta että maisteri pysyy kokassa!" + +Kiivaasti tekivät miehet raskasta työtään. Ei kykene moiseen toimeen +se, jolla ei ole vuosikausien harjaantumista siinä. Kerrassaan ankara +työ! Ei arvaa sisämaan mies, siepatessaan vadista hailia pyrstöstä +kiinni ja lyödessään sitä vadin laitaan, kuinka monta hikipisaraa, +kuinka monta ponnistusta on vaadittu, ennenkuin tämä välttämätön särvin +on joutunut valmiina vatiin! -- Tuuli yltyi yltymistään. Se vonkui +kamalasti köysissä ja vene keikkui kovasti aalloilla, jotka vihaisesti +möyrivät sen ympärillä. Minä odotin joka hetki isännän käskyä: "hakkaa +poikki!" Mutta yhä vetivät miehet, ja hopean hohtoisina kiilsivät +hailit verkkojen silmukoissa, pyrstöänsä lyöden, kunnes uusi päälle +tullut verkkokerros pakotti niiden olemaan alallaan. Suurella mielen +jännityksellä katselin minä miesten työtä. Viimeinen verkko oli jo +nousemaisillaan. Ja vihdoin, kun sen pää jo näkyi, komensi isäntä: + +-- "Reivaa purje ja vedä ylös!" + +Käsky oli pian noudatettu. Tuuli työnnähti vimmatusti purjeeseen. Vene +keikahti tavattomasti, ja niin läksimme laitamyötäiseen kulkemaan +rantaan päin. + +-- "Söderskär'iä kohti!" komensi isäntä. + +Tuimasti kiiti vene reivatuillakin purjeilla kilpaa sen laidoilla +kiehuvien aaltojen kanssa. Söderskär alkoi kohota yhä ylemmäksi taivaan +rannasta, kunnes vihdoin, parin tunnin purjehduksen perästä, laskimme +sen kallioiseen kylkeen. + +Helpoltapa tuntui jälleen päästä kuivalle maalle ja saada lämmitellä +ystävällisten majakkamiesten tuvassa. + +-- "Myrskyksi vaan vetää taas", puhuivat Söderskär'in miehet. "Kunhan +vaan ei tulisi samallaista möyryä, kuin oli tässä toissa yönä. Herra +varjelkoon!" + +-- "Tapahtuiko mitään erinomaista?" + +-- "Tapahtuipa niinkin. Virolainen jaala koetti päästä silloisessa +hirveässä myrskyssä tänne, mutta eivät tienneet poloiset tuota +salakaria tuolla -- näettekö, kuinka sen pinta paljastuu nytkin aallon +pohjalta! Me yritimme apuun, mutta aalto kävi niin kova, ettemme +päässeet liikkeelle ensinkään. Jaala tuli suoraa päätä karia kohti. +Aalto paiskasi sen kariin." + +-- "Pirstaleiksiko meni?" + +-- "Ei pienaakaan enää nähty. Sinne meni pursi ja miehet!..." + +Kamalalta kuului tämä jutelma, kerrottuna majakkamieben +yksitoikkoisella äänellä. + +Kuinka olisi meidän käynyt, jos olisimme samana yönä olleet +ulapalla?... + + + + +106. Vaasan marssi. + + + Miss' aukee laaja Pohjanmaa, + veet merten, virtain vaahtoaa, + me siellä maassa hallojen + niin kasvoimme kuin kuuset sen! + Ei niitä sää + voi säikyttää, + ei kuihtumaan + saa talvetkaan, + ei puute, kurjuus korpimaan. + + Kuin aallot järvein tuhanten + käy rannoillamme yhtehen, + niin liittohon myös meidät saa + sun nimes, kallis synnyinmaa. + Jos vainomies + sun sulkee ties, + niin kuolemaan + me taistellaan + kuin Vaasan urhot ainiaan. + + Et turvatta sa, Suomi, jää, + on vankka pohjas ranta tää, + ja muuris meidän olla suo, + jot' eivät myrskyt maahan luo. + Pois unteluus, + ja hervakkuus! + Niin onnehen + maan pohjoisen + vie kunto, työ sen poikien. + + + + +107. Karjalan marssi. + + + Suloisessa Suomessamme + oisko maata armaampaa, + kuin on kaunis Karjalamme, + laulun laaja kotimaa! + Kun seison Imatralla + ja kuulen kuohuaan, + se huutaa pauhinalla + näin mulle ainiaan: + Suloisessa Suomessamme + oisko maata armaampaa, + kuin on kaunis Karjalamme, + laulun laaja kotimaa! + + Vaan, veikot, konsa kaikuu + näin äänin tuhansin + ja rinnoistamme raikuu + laulu ihanin: + Suomessamme armahassa + Väinön kiel' on vallassaan! + Silloin kannel Karjalassa + suloisin on soinnultaan! + + Ja salon siimeksessä + kun kannel vieno soi, + sävelten helkkehessä + näin hongat huminoi: + Suloisessa Suomessamme + oisko maata armaampaa, + kuin on kaunis Karjalamme, + laulun laaja kotimaa! + + + + +108. Laulu Suomessa. + + + Arvon mekin ansaitsemme + Suomenmaassa suuressa, + ehk'ei riista riemuksemme + saavu miesten maatessa; + laiho kasvaa kyntäjälle, + arvo työnsä täyttäjälle. + + Suomen poika pellollansa + työtä tehdä jaksaapi, + korvet kylmät voimallansa + perkailee hän pelloksi; + rauhass' on hän riemullinen, + mies sodassa miehuullinen. + + Opin teillä oppineita + Suomessa on suuria, + Väinämöisen kanteleita + täällä tehdään uusia; + valistus on viritetty, + järki hyvä herätetty. + + Suomen tytön poskipäihin + veri vaatii kukkaset, + hall' ei pysty harmaa näihin, + näit' ei pane pakkaset; + luonnossa on lempeyttä, + sydämessä siveyttä. + + + + +109. Ruhtinaalle. + + + Eläköön armias, + rakkahin Ruhtinas + Suomenkin maan! + Täälläkin toimea, + tapoja, taitoa, + parempaa oloa + kartuttamaan! + + Pahojen pelvoksi, + oikeuden ohjaksi + eläköön hän. + Korvenkin kodassa + kullekin omansa, + orvolle osansa + säilyttämään! + + Karttaa suo, Jumala, + kamalain juonia + kansan ja maan! + Hänestä hoivamme, + turvamme toivomme, + armahin apumme + ain' olkohon! + + Eläköön Ruhtinas, + vilpitön valtias + meidänkin maan; + rantamme rauhassa, + lakimme vahvana, + uskomme vakaana + varjelemaan! + + + + +110. Virsi kotimaan puolesta. + + + _Oi kuningasten kuningas, + sä maan ja taivaan valtias, + myös tälle maalle silmäs luo + ja armos runsaat lahjat suo! + + Vähäinen meidän kansa on, + maailman silmiss' arvoton; + vaan mitä mahtavinkaan vois, + jos voimaa sult' ei saanut ois? + + Kuin tomu edessäs on vaan + suuruudet, voimat, vallat maan; + kun viittaat, korkein alenee + ja matalaiset ylenee. + + Kuink' usein juuri valitset + aseikses pienet, alhaiset, + siks että sinun voimasi + selvemmin heissä näkyisi! + + Kun tahdoit kansan valitun, + otitpa ylenkatsotun + ja halvan Juudan kansan, + sen teit vartijaksi totuuden. + + Ja Betlehempä, pienoisin + tuo kaupungeista Juudankin, + sai armon armoist' ylimmän, + Messiaan nähdä syntyvän. + + Oi Herra, kuule meitä myös! + tee meissäkin sun armotyös! + Suuruutta emme rukoile, + me pienuuteemme tyydymme. + + Jos meidän kansa aina sais + vaan olla palvelijanais, + sun töitäs aina toimittaa, + valistua ja valistaa!_ + + + + +111. Suomelle. + + + Sinua, kultainen ja kallis maamme, + sinua kaikki työmme tarkoittaa; + elomme, onnemme me sulta saamme, + sä ihanteemme, kaunis Suomenmaa. + Jo pienoisista saakka meille kannoit, + kuin äiti lapsillensa kaikki annoit, + ja tyhjiks usein rintas imetit, + ja usein kärsit nälkää saadaksesi + paremman toimeentulon lapsillesi, + ja usein vilussa sä värjähdit. + + Mut huolet' ollos! Viel' on lemmen tulta, + mi jäät ja lumet poluiltasi luo, + ja työmme harras poistaa nälkäs sulta + ja elon sulle huolettoman tuo. + Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, + sill' erämaasi viljaviksi teemme, + näin vaivannäkös palkiten ja työs. + Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, + kun hyvä vaan on olla meidän äiden, + niin silloin hyv' on olla meidän myös. + + Ja mitä -- vaikk' ei työmme suuremp' oisi + kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, + ja verrata vaikk' eloamme voisi + meressä yksityiseen pisaraan? -- + Sun tähtes vaan me käymme riemahdellen, + kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen, + ja katoamme tuimaan taisteloon. + Mut sinä, Suomenmaamme, tulet rikkaaks + ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks. + Jumala synnyinmaata siunatkoon! + + + + +112. Kansalaislaulu. + + + Olet maamme armahin Suomenmaa, + ihanuuksien ihmemaa! + Joka niemeen, notkohon, saarelmaan + kodin tahtoisin nostattaa. + + Kodin ympäri viljavat vainiot + kalarantoja kaunistais, + jalon kansan kuntoa laulelmat + yli aaltojen kuljettais. + + Saisi kuulla maailma kummakseen, + miten täälläkin taistellaan; + pyhän, kauniin, oikean voitellen + ilojuhlina riemuitaan. + + Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin + edistykselle uhria toi, + ihanteen, jalon aatteen alttariin + rovon viimeisen kantaa voi. + + Kuinka uskaltaa sekä toivoa + tämä kansa on tohtinut, + vaikka vallitsi nälkä, kuolema, + valo maast' oli sammunut. + + Tohti toivoa sekä voittaakin, + valon temmata soihdukseen, + omat laulunsa nostaa kuuluviin, + ihanimmaksi oppaakseen. + + Työhön, työhön yhtenä kansana siis, + rehellisehen, arvoisaan! + Saman maan, saman kansan onnelle + joka korsikin kannetaan. + + Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt + Suomen onnea valvomaan! + Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, + isänmaahan ja maailmaan. +p/ + + + + +113. Tuo kerta rajalle rauha. + + + Oi Ukko ylinen herra, + taivahallinen Jumala, + tuo kerta rajalle rauha, + Suomehen sula sovinto, + rauha raukoille rajoille, + sana kaunis Karjalahan! + + Kun toisit rajalle rauhan, + Suomehen hyvän sovinnon, + viel' ois miestä mielehistä, + sulhoa sulosanaista, + kyntäjäksi, kylväjäksi, + siemenen sirottajaksi; + itku ei kuuluisi kujilla, + valitus vajojen päissä, + lehot ei nurmelle leveisi, + pellolle petäjän taimet. + + + + +114. Suomen kansan sukulaiset. + + +Me Suomalaiset olemme toista sukuperää kuin enimmät muut Europan +kansat. Nämä näet kuuluvat n.s. indo-europalaiseen kansaryhmään, jonka +alkuperäinen kotoperä lienee Indian ja Persian välirajalla, josta se +muinaisuudessa on levinnyt Europaan. Me Suomalaiset sitä vastoin +kuulumme n.s. ural-altailaiseen kansaryhmään, jonka aikaisimmat +asunto-alat on havaittu olleen Altai- ja Uralivuorten tienoilla. +Niinkuin me Suomalaiset, jotka nyt elämme täällä Suomenniemellä, +niin on paljo muitakin Suomensukuisia kansoja jo varhain noilta +alkuperäisiltä kotitienoiltaan siirtynyt Europan puolelle, jossa niitä +vieläkin tavataan suuret määrät. Aivan ilman heimolaisia me emme siis +täällä Europassa ole. + +Eteläpuolella Suomenlahtea, Virossa ja Liivinmaan pohjois-osassa, +asuvat _Virolaiset_. Ne kuuluvat Suomen kansan hämäläiseen heimoon. +Niiden kielikin on niin suomenkielen kaltaista, että sitä pian oppii +ymmärtämään. Virolaiset ovat älykästä ja vilkasta kansaa, vaikka ovat +saaneet aina tämän vuosisadan alkupuolille asti olla orjina +saksalaisten tilanomistajain alla. Heillä on sanomalehtiä ynnä muuta +kirjallisuutta, kuin myös muinais-aikuisia kansanrunoja, jotka ovat +Suomalaisten runojen luontoisia. He harrastavat suuresti soittoa ja +laulua. Heitä on noin yhden miljonan vaiheilla. + +Itäpuolella suomen rajaa asuu _Karjalaisia_, jotka ovat tunnetut +suuresta kauppahalustaan. He vaeltelevat usein täällä Suomessakin +kaikenmoista rihkamaa kaupustelemassa. Kansa heitä nimittää +"reppuryssiksi" ja "Arkangelin miehiksi". Kun kauemmin kuulisit heidän +puhelevan keskenään, oppisit pian ymmärtämään heidän kieltänsä, joka on +kyllä suomenkieltä, vaikka venäjänkielen tapaiset suhaus-äänet ja +venäläiset lainasanat tekevät sen korvallemme oudoksi. Heidän +keskuudestaan ovat enimmät Kalevalan runot saadut. _Inkeriläiset_ +Pietarin ympärillä ovat myös Karjalaisia. + +Sukulaisiamme ovat vielä Inkerinmaan länsiosassa elävät Vatjalaiset_, +sekä Äänisjärven rannalla ja sen eteläpuolella asuvat _Vepsäläiset_, +kuin myös _Liiviläiset_ Kuurinmaan rannalla. Nämä nyt mainitut +heimolaisemme ovat vähälukuiset, yhteensä vaan muutamia tuhansia. + +Kaikki tähän asti luetellut sukulaiskansat voisimme pitää lähimpinä +sukulaisinamme; sillä heidän kielensä ovat vielä suuressa määrässä oman +kielemme kaltaisia. Etäisempiä sukulaisia ovat meille seuraavat kansat. + +_Lappalaiset_ asuvat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän +pohjois-osissa, elättäen itseään porokarjoilla ja kalastuksella. Heillä +ei ole hirsistä rakennettuja tupia, vaan kotia. Nämä tehdään siten, +että maahan pistetään seipäitä, joiden yläpäät yhdistetään yhteen; +seipäät peitetään saralla tai muilla kankailla; keskelle kotaa tehdään +kivistä tulisija, ja niin asunto on valmis. Lappalaisten kieli eroaa jo +suuremmassa määrässä Suomen kielestä, vaikka sukulaisuus niiden välillä +onkin helposti huomattava. + +Niillä tasangoilla, missä suuri Volgajoki Venäjällä tekee mutkan +etelään päin, asuu laajalti Suomensukuisia kansoja. Niistä mainittakoon +ensinnäkin _Mordvalaiset_, nerokas, maata viljelevä kansa, jonka +lukumäärä nousee päälle miljoonan. Heille läheistä heimoa +ovat vähempilukuiset _Tsheremissit_, jotka niinikään elävät +maanviljelyksellä, mutta myöskin metsästyksellä. Paitsi kieliensä +kautta, ilmaisevat nämä kansat vielä ulkonäkönsä, tapainsa y.m. kautta +suomalaista sukuperäänsä. + +Näistä koilliseen päin, Kamajoen tienoilla, asuu hajallaan Venäläisten +kesken _Syrjäänejä, Votjakeja ja Permalaisia_, jotka ovat läheistä +heimoa toisilleen. Nämä ovat Suomensukuisia kansoja, kuten heidän +kielensäkin osoittaa. Syrjäänit ovat pohjois-Venäjän uutterinta +kauppakansaa. Votjakit ja Permalaiset ovat maanviljelijöitä. Näiden +yhteinen lukumäärä tekee noin 400,000 henkeä. + +Urali-vuorien molemminpuolin ja Obi-virran varsilla asuu kaksi +puolivilliä kalastaja- ja metsästäjäkansaa, _Vogulit ja Ostjakit_, +jotka myös ovat Suomensukuisia. Heidän lukumääränsä tehnee vaan likemmä +30,000 henkeä. + +Useammat näistä itä-Venäjällä asuvista Suomen-sukuisista kansoista +arvattavasti vähitellen sekaantuvat Venäläisiin ja häviävät siten pois. +Heillä ei näet ole mitään kirjallisuutta tai omaa sivistystä, mikä +heitä estäisi häviämästä; sitäpaitsi asuvat he hajallaan pienenä +vähemmistönä lukuisan venäläisen väestön keskessä. + +Mahtavin meidän Europalaisista sukulaiskansoistamme on uljas _Magyarein +eli Unkarinkansa_. Heitä on noin 6 1/2 miljoonaa. Heillä on +asuttavanaan laaja ja hedelmällinen Unkarin maa, Tonavan ja sen +lisäjoen Tiszan varsilla. He ovat sivistynyttä kansaa, jolla on laaja +kirjallisuus ja kehittynyt kieli. Tulisesti rakastavat he isänmaataan +ja ovat hankkineet sille itsenäisen valtiollisen aseman Itävallan +rinnalla, jonka keisari on Unkarin kuningas. Unkarinkieli on aikojen +kuluessa jo siksi muuttunut, että meidän Suomalaisten on aivan mahdoton +siitä mitään ymmärtää. Mutta oppineet miehet, jotka ovat Suomen ja +Unkarin kieltä toisiinsa verranneet, ovat huomanneet selvän +yhtäläisyyden näiden kielten rakennuksessa, vieläpä koko joukon +yksityisiä sanojakin todistavan tätä sukulaisuutta. + +Ylimalkaan ovatkin kaikkien etäisempien sukulaistemme kielet +ennättäneet muuttua siinä määrässä, että ainoastaan kielitieteilijät +pystyvät tuon sukulaisuuden huomaamaan ja osoittamaan. Kuinka kuitenkin +vielä yksityisissä sanoissakin tuo yhtäläisyys ilmautuu, sen seikan +valaisemiseksi liitämme tähän muutamia esimerkkejä. Suomen kielen +_kala_ on Virolaisilla _kala_, Liiviläisillä _kalaa_, Lappalaisilla +_guolle_, Mordvalaisilla _kal_, Voguleilla ja Ostjakeilla _kul_ ja +Unkarilaisilla _hal_; _käsi_ on Virolaisilla _käsi_, Liiviläisillä +_keizh_, Lappalaisilla _kät, gietta_, Tsheremisseillä _ket_, Voguleilla +ja Ostjakeilla _kat, keet_, Unkarilaisilla _keez_; _neljä_ on +Virolaisilla _neli_, Lappalaisilla _nelje_, Mordvalaisilla _nila_, +Syrjääneillä ja Votjakeilla _njod, nil_, Voguleilla ja Ostjakeilla +_nile, ne_ ja Unkarilaisilla _needj_. + +Olemme täten luetelleet Suomenkansan sukulaiset. Niinkuin olemme +nähneet, eivät ne ole maailman mahtavia kansoja. Useat niistä ovat +asettuneet epäedullisille asuinpaikoille, kylmille pohjan perille, +missä maanviljelys ja sen rinnalla syntyvä sivistys eivät ole +mahdollisia; useat taas ovat hajallaan Venäjän suurilukuisen kansan +keskessä ja ehkä vähitellen häviävät sen sekaan. Edullisimmissa +oloissa ovat tähän asti olleet Unkarilaiset ja me Suomenmaahan +asettuneet Suomalaiset, koska meillä on kaikki sivistyneiden kansain +ehdot ja olomuodot sekä mahdollisuus omaa kansallista elämää säilyttää. + + + + +115. Vieraalla maalla. + + + (Virolainen laulu). + + Yksinäin, yksinäin + täytyy pois mun rientämäin! + Silmän täyttää kyynel karvas, + loitos jäi mun maani armas, + kauas kallis synnyinmaan'. + + Synnyinmaan', synnyinmaan'! + konsa taas sun nähdä saan? + Konsa kumpus mulle loistaa, + sylis hellä huolen poistaa + kaipaavalta kyynelin? + + Kyynelin, kyynelin + vierahissa kuljeksin. + Tääll' ei äidinkieli kaiu, + huuliltain ei laulut raiu. + Kaukana on äidinkiel'! + + Äidinkiel', äidinkiel'! + Lemmekäs kuin äidin miel'! + Vieras kiel' on outo, vento, + tuosta taukos laulun lento -- + Vieras ään' on lemmetön. + + Pohjolain, Pohjolain! + Siell' on hauska vaeltain! + Siellä vienot lauluin liikkuu, + kukkasilmikot ne kiikkuu + päällä niittyin loistavain. + + + + +116. Antti sedän pakinoita. + + +1. + +Oli suuri ilopäivä Kuusiston Laurilla, kun hänen setänsä, urkuri Antti +Arvola, tuli Kuusistoon muutamiksi päiviksi kalastelemaan. Kuusiston +läheisyydessä oli näet muutamia pienempiä järviä, joista kesäisin sai +runsaasti ahvenia. Lauri, kaksitoista-vuotias kansakoululainen, sai +noilla kalaretkillä olla sedän mukana. Antti-setä piti paljon pienestä +kalastus-toveristaan. Hän oli puhelias mies, ja milloin ei kala ottanut +oikein syödäkseen tai milloin hiljalleen soudeltiin pitkin järven +selkää, silloin Antti setä jutteli Laurin kanssa monenmoisista +asioista. Ujostelematta uskalsi Lauri sedältä kysellä, mitä vaan +halusi. Ja paljon oli Laurilla kyseltävääkin, koulussa oli näet pojan +tiedonhalu herännyt. + +"Kuulkaapas, setä", sanoi Lauri, kun he veneessä istuivat onkimassa +Särkijärven selällä, "se meidän Matti renki ei osaa edes nimeänsä +kirjoittaa, vaikka on jo vanha mies." + +"Eihän se niin kummallista ole", vastasi setä, "onhan vanhemman kansan +joukossa vielä sellaisia, jotka sitä taitoa eivät osaa, kun he +lapsuudessaan eivät ole saaneet mitään koulua käydä." + +"Mutta parissa viikossahan tuon taidon oppisi", virkkoi Lauri. "Kun +vaan kirjaimet oppii ja tavata osaa, eihän se ole konstikaan." + +"Eihän se niin vaikea taito olekaan, kun sen saa nuorena oppia." + +"Kukahan lienee kirjoitustaidon ensin keksinyt?" + +"Se on vähitellen keksitty. Muinaisajan ihmiset koettivat monella +tavalla saattaa ajatuksiansa näkyvään muotoon. Alkuperäisin tapa oli +piirtää esineiden kuvia merkitsemään niitä vastaavia sanoja. Nuo kuvat +aikojen kuluessa muodostettiin yhä yksinkertaisemmiksi piirteiltään, +kunnes niistä vähitellen kehittyi kirjaimia, joilla merkittiin +äänteitä." + +"Missä maassa on kirjoitustaito ensin keksitty?" + +"Vanhassa Egyptissä. Sen vanhimmat kirjalliset muistomerkit ovat +piirretyt jo noin neljätuhatta vuotta ennen Kristuksen syntymää." + +"Kylläpä ovat vanhoja." + +"Nykyään, kun kirjoitustaito on niin yleinen, emme oikein pysty +käsittämäänkään, miten suurenmoinen tämän taidon keksiminen on alkujaan +ollut. Paljon on ihmishenki saanut ponnistella, ennenkuin se +kömpelöistä ja hämäristä kuvakirjoituksista on johtunut kirjaimien +keksimiseen ja käyttämiseen. Senpä vuoksi kirjoitustaito nykyäänkin +vielä esim. Afrikan tai Australian raakalais-ihmisistä tuntuu +kerrassaan ihmeelliseltä, jopa yliluonnolliselta. Muistuu mieleeni eräs +tapaus, joka sattui englantilaiselle lähetyssaarnaajalle Williams'ille +Rarotongan saarella, joka oli yksi Austraalian saarista. + +"Kun hän eräänä aamuna tuli kirkon rakennus-paikalle, huomasi hän +unohtaneensa kulmamitan kotiinsa. Hän otti lastun ja kirjoitti siihen +hiilellä muutamia sanoja vaimolleen pyytäen häntä lähettämään +kulmamitan. Sitten kutsui hän luoksensa erään saaren asukasten +päämiehistä ja sanoi hänelle: 'vie tämä vaimolleni!' Mies, joka oli +hyvin vilkasluontoinen, katseli lähetyssaarnaajaa aivan hämmästyneenä +sanoen: 'Tämä lastuko on minun hänelle vietävä? Sittenpä on hän pitävä +minua ihka hupsuna ja toruva minua turhasta juoksusta.' 'Ei suinkaan' +vastasi Williams, 'mene sinä vaan lastullesi kiireesti!' Kun mies +huomasi täyttä totta tarkoitettavan, otti hän lastun ja kysyi, mitä +hänen tulisi Williams'in vaimolle sanoa. Williams vastasi: 'Sinun ei +tarvitse sanoa hänelle mitään; lastu sanoo hänelle kaiken, mitä +hänen tarvitsee tietää.' Tästä kummastui mies yhä enemmän ja piti +mahdottomana, että lastu, jolla ei mitään suuta ole, voisi puhua. +Uudistetusta käskystä riensi hän kuitenkin perille ja antoi siellä +lastun Williamsin rouvalle. Tämä luki siinä olevan kirjoituksen, heitti +sen maahan ja toi miehelle kulmamitan. Mies oli ihmeissään ja kysyi: +'Mistäs tiesit sinä että miehesi tarvitsee kulmamittaa?' 'Lastuhan sen +sanoi.' 'Mutta minä en kuullut lastun mitään puhuvan', intti mies. +'Minäpä kuulin', sanoi rouva; 'lastu antoi minulle tietää, mitä mieheni +tarvitsee; vie nyt kiireesti kulmamitta hänelle!' -- Mies nosti lastun +maasta ja lähti juoksemaan kylän kautta työpaikalle, lastu toisessa, +kulmamitta toisessa kädessä. Ja vastaantulijoille uhosi hän +Englantilaisten muka suurta viisautta, kun he saavat lastutkin +puhumaan. + +"Hänelle sitten kyllä koetettiin tuota salaisuutta selvittää, mutta se +kävi sittenkin hänen ymmärryksensä yli. Taikakaluksi luuli hän tuota +lastua ja kantoi sitä jonkun aikaa kaulassaan." + +"Kylläpä oli tuhma", sanoi Lauri. + +"Ehkäpä mekin olisimme olleet yhtä tuhmia hänen sivistysasteellaan", +sanoi Antti setä. + + +2. + +Seuraavana päivänä istuivat Antti-setä ja Lauri jälleen onkimassa. +Lauri kertoi: + +"Olin pari viikkoa takaperin isän kanssa kaupungissa. Päätin tällä +kertaa viimeinkin päästä erääseen paikkaan, johon jo kauan olin +halunnut. Olin nimittäin monasti itsekseni aprikoinut, miten oikeastaan +kirjat ja sanomalehdet syntyvät. Kotona ei sitä kukaan osannut oikein +minulle selvittää. Mutta nyt piti minun saada siitä selvä, minun piti +päästä kirjapainoon. Isä sen viimein lupasikin; eräs hänen tuttavistaan +vei minut sinne. -- Siellä minä sitten näin, kuinka latojat latoivat +irtonaiset metallikirjaimet vieretysten sanoiksi, riveiksi ja +kokonaisiksi sivuiksi. Näin vielä, kuinka nuo ladotut sivut pantiin +painokoneeseen ja kuinka ne tuon koneen avulla ensin mustattiin ja +sitten peitettiin paperilla, joka painettiin niitä vasten niin +tiukkaan, että nuo mustatut metallikirjaimet jättivät siihen kuvansa. +Näin, kuinka tällä tavalla saatiin lyhyessä ajassa sadottain +jäljennöksiä tuosta latomuksesta. Ymmärsin nyt, kuinka voidaan saada +tuhansia arkkeja painetuksi, kun kerran yksi arkki on noilla +metallikirjaimilla ladottu, ja kuinka samaa kirjaa voidaan helposti +painaa monta tuhatta kappaletta. Mutta sanokaapas, setä, joko vanhassa +Egyptissäkin tunnettiin kirjapaino." + +"Ei toki", vastasi Antti-setä, "ei sitä tunnettu Egyptissä, eipä +muinaisessa Kreikassa eikä Roomassakaan, vaikka näissä maissa oli hyvin +rikas kirjallisuus. Kaikki kirjat siellä kirjoitettiin käsin. Ja niinpä +tehtiin vielä kauan jälkeenpäinkin. Sillä kirjapaino keksittiin vasta +noin neljäsataa viisikymmentä vuotta takaperin." + +"Kertokaa, setä, jotakin sen keksimisestä!" + +"Niinkuin jo mainitsin, kirjoitettiin kaikki kirjat sitä ennen käsin. +Jos tahdottiin jostakin kirjasta useampia kappaleita, palkattiin suuri +lukumäärä kirjureita, sekä lukija, jonka sanelemisen mukaan kirjurit +kirjoittivat. Näin saatiin samaa kirjaa joku satamäärä kappaletta +valmiiksi. Mutta mitä se riitti miljoonille ihmisille! Senpätähden +kirjat vanhaan aikaan olivatkin hyvin harvinaisia ja kalliita. +Ainoastaan rikkaat pystyivät niitä itselleen hankkimaan. Raamatusta +esimerkiksi maksettiin noin 2,500 Suomen markkaa, Ymmärrettävää on, +että näin ollen enemmistö ihmisistä oli suuressa tiedottomuudessa. +Mutta kirjojen tarve tuli yhä suuremmaksi, ja mietittiin helpompia +keinoja niiden monistelemiseen. Ikäänkuin ensimäisenä ituna kirjapainon +keksintöön on pidettävä puunleikkaustaitoa. Keksittiin näet, että kuvia +kävi helposti monisteleminen. Kuva ensin leikattiin laudalle sillä +tavalla, että se tuli olemaan korkeammalla laudan muuta pintaa. Jos +kuvat sitten siveltiin värillä ja paperi pantiin sen päälle, syntyi +tähän vastaava kuva. Sillä tavalla väriä ja paperia uusimalla, saattoi +valmistaa kuinka monta samallaista kuvaa tahansa. Pian johduttiin +tästä leikkaamaan kirjoituksiakin puuhun ja niitä samalla tavalla +monistelemaan. Mutta kovin suuritöinen oli isompien kirjain +monisteleminen sillä tavalla, koska oli jokaista kirjan sivua varten +leikattava eri lautansa. Ilmestyi viimein mies, joka nerollansa keksi +vapautuksen tästä vaivaloisesta työstä ja kerrassaan aukasi tien +kirjallisuuden levenemiselle ja siten samalla kaikelle henkiselle +kehitykselle ihmiskunnassa. Se mies oli saksalainen Johan Gutenberg, +kotoisin Mainz'in kaupungista. + +"Kun kirjoituksen leikkaaminen puuhun vaati paljon aikaa ja vaivaa, +heräsi näet Gutenbergissä ajatus laatia irtonaisia kirjaimia, joita +saattoi latoa toistensa viereen sanoiksi, lauseiksi, sivuiksi ja siten +kokonaiseksi kirjaksikin sekä, kirjan valmistuttua, purkaa ne jälleen +irti toisia kirjoja varten. Tässä ajatuksessa juuri piili Gutenberg'in +keksinnön ydin ja ponsi. Yritys onnistui, ja suuri keksintö oli siten +tehty. + +"Gutenberg'in irtonaiset kirjaimet eli _kirjasimet_ olivat ensin puusta +tehtyjä. Niitä ladottiin rinnatusten; siten syntyi sivu ja useampia, +mikäli tarve vaati; latomus kun kostutettiin musteella ja paperi +painettiin sitä vasten, syntyi paperiin vastaava jäljennös. Kun latomus +uudelleen kostutettiin ja siihen painettiin uusi paperi, syntyi siten +taas uusi jäljennös, näin saattoi nyt valmistaa satoja ja tuhansiakin +jäljennöksiä. Mutta monta vajanaisuutta oli tuossa keksinnössä vielä. +Puusta oli näet työläs leikata kirjaimia niin paljo, kuin niitä +pitempää latomusta varten tarvittiin, jota paitsi puukirjaimet tulivat +karkeita ja pian kuluivat. Tämän hankaluuden poistamiseksi ryhtyi +Gutenberg valamaan kirjaimia metallista. Se onnistui. Kirjasimet +tulivat kestävämpiä sekä säännöllisiä ja siroja muodolleen. Myöskin +laati hän painokoneen eli prässin, jonka avulla saattoi tasaisesti +painaa paperin latomusta vastaan. Täten oli nyt kirjapainotaito +keksitty." + +"Siitä miehestä vasta rikas mahtoi tulla", sanoi Lauri. + +"Niinpä luulisi. Mutta Gutenbergin kävi, niinkuin useampien, jotka ovat +jotakin suurta ihmisten hyväksi tehneet. Hän sai osakseen puutetta, +kateutta ja kiittämättömyyttä. Kun hänellä ei ollut itsellä varoja +hankkia kirjapainoa, täytyi hänen lainata rahoja eräältä rikkaalta Fust +nimiseltä porvarilta. Kun kirjapaino oli saatu valmiiksi ja siinä +alettu painaa Pyhää Raamattua, vaati Fust äkisti rahansa takaisin. +Gutenbergin täytyi nyt luovuttaa koko kirjapaino Fustille. Sittemmin +perusti Gutenberg kyllä vielä uuden kirjapainon, mutta sekin täytyi +varattomuuden takia luovuttaa toisiin käsiin. Köyhänä ja vastuksista +väsyneenä kuoli Gutenberg v. 1468. Jälkimaailma on kyllä ymmärtänyt +hänen keksintönsä suuruuden ja pystyttänyt hänelle muistopatsaan." + + +3. + +"Milloinkas Suomeen saatiin ensimmäinen kirjapaino?" kysyi Lauri Antti +sedältä seuraavan päivän kalastusretkellä. + +"Se perustettiin Turkuun vuonna 1642. Mutta suomalaisia kirjoja +painettiin jo sitä ennen Tukholmassa", vastasi setä. + +"Kuka on ensimmäiset kirjat suomeksi kirjoittanut?" + +"Sen miehen nimi oli Mikael Agrikola. Hän on suomalaisen kirjallisuuden +isä." + +"Mihin aikaan eli tämä mies?" + +"Hän eli noin kolmesataa viisikymmentä vuotta takaperin eli siihen +aikaan kuin katolinen oppi Suomesta poistettiin ja Lutherin uskonoppi +tuli maahan." + +"Mikä mies se Luther oli? Olen hänestä kyllä yhtä ja toista kuullut ja +lukenut, mutta oikeata käsitystä minulla ei hänestä vielä ole." + +"Hän oli oppinut, Jumalan hengen valaisema mies, joka Saksanmaalla +nousi katoolisen kirkon suuria erehdyksiä vastustamaan. Hän väitti muun +muassa, että Pyhä Raamattu on oleva meidän ainoa opettajamme uskon +asioissa. Katolinen kirkko ei sallinut kansan edes lukeakaan Raamattua, +mutta Luther käänsi sen saksan kielelle ja vaati, että kaiken kansan +tuli itse oppia sitä lukemaan. Myöskin piti kansalle nyt saarnattaman +sen omalla kielellä, eikä enää latinan kielellä, kuten katoolisissa +kirkoissa tehdään." + +"Mutta kertokaapa jotakin Mikael Agrikolasta!" + +"Hän oli köyhän kalastajan poika Pernajan pitäjästä. Kun hän oli hyvin +lahjakas ja opinhaluinen, pääsi hän hyväin ihmisten avulla koulutielle. +Olipa hän jonkun aikaa Saksanmaallakin tohtori Lutherin oppilaana. +Palattuaan sieltä kotimaahansa, alkoi hän levittää Lutherin oppia +maahamme sillä tavalla, että rupesi toimittamaan suomeksi hengellisiä +kirjoja. Ensiksi toimitti hän aapisen, sitten katekismuksen ja +rukouskirjan. Tärkein kaikista hänen kirjoistaan oli Uuden Testamentin +käännös. Se ilmestyi painosta vuonna 1548. Sen jälkeen suomensi +Agrikola vielä muitakin Raamatun osia. Koko Raamattua hän ei ehtinyt +suomentaa, se saatiin noin sata vuotta myöhemmin eli vuonna 1642. Näin +laski Agrikola perustuksen meidän kirjallisuudellemme ja samalla +Lutherin opille. Hänestä tuli senjälkeen Turun piispa, mutta tässä +tärkeässä toimessa ehti hän olla ainoastaan kolme vuotta. Hän kuoli +vuonna 1557." + +"Vai sellainen se oli suomalaisen kirjallisuuden alku. Olikos +suomenkieli silloin samanlaista kuin nytkin?" + +"Jokseenkin samanlaista, mutta sitä ei kirjoitettu aivan samalla +tavalla kuin nyt. Agrikolan täytyi itse harkita ja keksiä, miten +suomenkieltä olisi kirjoitettava, sitä kun ei oltu sitä ennen +kirjakielenä käytetty. Luonnollista oli, että tämä ensimmäinen yritys +oli monessa suhteessa vaikea. Saat ehkä joskus lukea jonkun näytteen +Agrikolan aikuisesta suomenkielestä. Kyllä sitä ymmärtää, mutta huomaa +samalla, että sanojen oikeinkirjoitus on erilainen kuin nykyään." + +"Olen lainakirjastossa nähnyt tavattoman paljon suomalaisia kirjoja. +Onkohan siinä kaikki, mitä suomeksi on painettu?" + +"Eipä suinkaan! Siellä lienee vaan pieni osa siitä, mitä meillä nykyään +on suomalaista kirjallisuutta. Ei ole nykyisenä aikana meillä +suomalaisilla enää luettavan puutetta. Kuka tahansa voi nyt hyvistä +kirjoista tyydyttää tiedonhaluansa." + + +4. + +Seuraavana päivänä sattui olemaan erittäin ihana kesäpäivä. Särkijärvi +rantoineen, saarineen ja salmineen oli lumoavan kaunis. Kalamiesten +mieli kävi tästä iloiseksi. Hiljalleen soudeltaissa puhkesi Lauri +laulamaan. Hän lauloi: "Ma oksalla ylimmällä oon Harjulan selänteen". +Kun laulu oli päättynyt, lausui Antti-setä: + +"Onhan sinulla hyvä ääni; mutta kaunis on itse laulukin. Tiedätkö kenen +tekemä se laulu on?" + +"Opettaja sanoi, että sen on tehnyt _Sakari Topelius_", vastasi Antti. + +"Aivan oikein. Tunnetko mitään muuta, mitä Topelius on kirjoittanut?" + +"Lukukirjassa on häneltä kaksi kaunista satua: 'Koivu ja tähti' ja +'Adalminan helmi'. Sitten on hän kirjoittanut 'Luonnonkirjan' ja +'Maamme-kirjan'." + +"Kyllä niin. Mutta hän on kirjoittanut paljon muutakin. Ensinnäkin +suuren joukon kauniita satuja lapsille. Vielä on hän kirjoittanut +paljon ihania runoja, sellaisia kuin tuo äsken laulamasi, sekä suuren +joukon kertomuksia Suomen entisiltä ajoilta. Kun saat koulussa ensin +lukea Suomen historiaa, sitten voit lukea Topeliuksen kertomuksiakin. +Niiden nimenä on 'Välskärin kertomukset'. Mutta tiedätkö, mikä mies +Topelius oikeastaan oli?" + +"Sitä en tiedä." + +"Hän oli opettajana Suomen yliopistossa. Mutta samalla kirjoitteli hän +runoja, satuja ja kertomuksia. Ne ovat erittäin hyvää ja jaloa +luettavaa Suomen lapsille ja nuorisolle. Senpä vuoksi tulee lasten myös +tuntea tämä suuri suomalainen runoilija." + +"Vieläkö Topelius elää?" + +"Hän kuoli syvästi kunnioitettuna, rakastettuna ja kaivattuna +vuonna 1898, kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä. Hanki itsellesi +lainakirjastosta Topeliuksen 'Lukemisia lapsille' ja lue niitä +lupa-aikoina. Tulet huomaamaan, kuinka tämä mies todella oli Suomen +lasten suuri ystävä ja opettaja." + +"Sen tahdon tehdä ensi tilassa. Mutta olkaa, setä, hyvä ja selittäkää +minulle, mitä kirjoja Kalevala ja Kanteletar ovat! Olen niistä kuullut +paljon puhuttavan." + +"Kalevala ja Kanteletar sisältävät Suomen kansan vanhoja runoja, +siis semmoisia runoja, joita kansa itse on sepittänyt ja laulanut. +Kalevalassa on kertovia runoja, mutta Kantelettaressa laulurunoja. +Elias Lönnrot on ne kaikki kansan suusta koonnut ja sitten julkaissut." + +"Mitenkä hän ne kokosi!" + +"Hän matkusteli paljon kansan keskuudessa, varsinkin itä-Suomessa ja +Venäjän Karjalassa; kansa lauloi hänelle ja hän kirjoitti laulut +muistiin." + +"Vieläkös se Lönnrot elää?" + +"Lönnrot kuoli vuonna 1884, kahdeksankymmenen kahden vuoden ikäisenä, +hänkin koko Suomen kansan kunnioittamana ja rakastamana. Hänestä kuin +myös Kalevalasta ja Kantelettaresta saat kyllä koulussasi enemmän +tietoja." + +"Minä en ole koskaan täällä kuullut tuollaisia vanhoja runoja +laulettavan. Olisi hauska tietää miten niitä laulettiin." + +"Tavallisesti siten, että kaksi laulajaa istui vieretysten tai +vastatusten, pitäen toisiaan kädestä, ja lauloi yhden säkeen +kerrassaan, jonka toinen laulaja vielä yksinään uudisti. Usein myös +säestettiin laulua kanteleella." + +"Sepä mahtoi olla juhlallista. Onpa kerrassaan ikävää, ettei kansa +täällä niitä osaa laulaa. Ja entäs se kanteleen soitto! Opettajallamme +on kantele, ja olen kuullut hänen sillä joskus soittavan. Se on kovin +kaunista se soitto, paljon kauniimpaa kuin Mäkelän Taavetin +viulunsoitto taikka Arposen Villen hanurin renkutus." + +"Kyllä se on kaunista. Enkä minä tässä suhteessa muuta soisi, kuin että +hanurit katoaisivat kerrassaan ja niiden sijalle tulisi vanha +kanteleemme joka taloon ja mökkiin. Ajattelen, kuinka esimerkiksi +iltapuhteet täällä maakansan keskuudessa kuluisivat rattoisasti ja +jalostavasti, jos joka perheessä olisi kantele ja joku, joka osaisi +sitä soittaa. Takkavalkean iloisesti loimutessa tehtäisiin kaikenmoisia +käsitöitä, mutta yksi joukosta aina ilahuttaisi muita laulullaan ja +kanteleensoitollaan. Laulettaisiin ja soitettaisiin hyviä lauluja ja +lopuksi joku virsi. Se olisi ihanaa iltapuhteiden viettoa. Kyllä raa'at +puheet ja huonot laulunrenkutukset, jotka nyt rumentavat kansamme +elämää, sitten vähitellen väistyisivät pois. Hankkikaapas te, +koululaiset, jokainen itsellenne kantele! Ehkäpä pystyisitte sellaisen +käsityönäkin koulussa tekemään. Ja oppikaa sitä soittamaan, se taito ei +ole ylen vaikea." + + + + +117. Poika Sammatista. + + +Sammatti on paikkakunta pobjois-Uusmaalla. Siellä on paljo vuoria ja +järviä sekä korkeita, vanhoja, varjoisia metsiä. Seutu on kaunista, +mutta yksinäistä ja köyhää. + +Siellä on Paikkarin torppa Valkjärven rannalla. Torpassa asui ammoin +sitte köyhä mies vaimonsa ja seitsemän lapsensa, viiden pojan ja kahden +tytön, keralla. Torppa oli köyhä; mitä suuremmaksi lapsilauma kasvoi, +sitä niukemmaksi kävi jokapäiväinen leipä. Mutta torppari ja hänen +vaimonsa olivat jumaliset ja ahkerat. Heistä oli turha nähdä nälkää, +kun he voivat ja jaksoivat tehdä työtä. Torppari osasi vähän +räätälin-työtä, ja kun pojat kasvoivat, niin että voivat vähin autella +töissä, ryhtyi hän talvi-aikoina käymään taloissa ompelemassa +vaatteita. + +Torpan luona oli iso mänty. Siinä pojat hyvin mielellään kiipeilivät. +Eräänä päivänä näki torppari neljä poikaansa ylhäällä männyssä. Kolme +vanhinta poikaa sysi ja tyrkki ilon innoissaan toinen toistansa +ylimmillä oksilla, mutta neljäs poika, Elias nimeltään, istui alempana +oksalla selin runkoa vasten ja luki. + +"No, Elias", sanoi isä, "etkö sinäkin tahdo kiivetä korkealle täällä +maailmassa? Mitä sinä nyt teet?" + +"Luen katkismusta", vastasi poika. + +"Kaikkiapa saakin kuulla!" ilvehti isä. "Vastahan sinä olet kuudennella +vuodella. Tulehan alas, niin opetan sinut ompelemaan nuttua!" + +Elias laskeutui maahan ja oppi kuromaan yhteen nutun eri kappaleet; +mutta kun se oli tehty, kiipesi hän jälleen puuhun kirjoinensa. Kuuden +vuoden iässä osasi hän koko katkismuksen ulkoa. Pappi ja kaikki +naapurit ihmettelivät kylänluvuissa. "Kuulkaas, isä torppari", sanoi +pappi, "tuo poika teidän pitäisi toimittaa kouluun." + +"Ei ole varaa", vastasi isä. + +Mutta miten olikaan; kun naapurit eivät lakanneet ihmettelemästä pojan +suurta oppia, kokosivat vanhemmat säkillisen leipiä, pytyn voita ja +toisen suolaisia muikkuja sekä lähettivät pojan lähimpään kouluun +Tammisaareen. Mutta Sammatissapa puhuttiin pelkkää suomea ja +Tammisaaren koulussa opetettiin kaikki ruotsiksi. Kovalla poika oli, +mutta täytyipä sentään asian käydä, ja kävikin se, sillä poika oli +uuttera. Kohta hän osasi katkismuksensa ulkoa ruotsiksikin. Mutta +kauanpa ei ollut kotoa lähettää leipää, voita ja muikkuja, ja niin +täytyi pojan lopettaa koulunkäyntinsä parin vuoden kuluttua. Se on +tapahtunut monellekin köyhälle pojalle Suomessa. + +"Rupea sinä räätäliksi, rakas poikani, ja kulje minun kanssani!" sanoi +isä. Pikku Elias huokasi, sillä häntä enimmin huvitti kirjansa, mutta +hän oli tottelevainen, nöyrä ja oppivainen, kulki isänsä kanssa +taloissa, ompeli ja palttoi niin että sormia pakotti. Välistä sattui +niinkin, että hänellä oli kirja taskussa ja hän hiipi johonkin komeroon +lukemaan aikaisin aamulla ja myöhään iltasilla. Kynttilää hänellä ei +ollut pimeänä vuoden aikana, mutta osataanpa lukea päreenkin valossa. +Ja hauskinta oli kirja kädessä istua Ison Männyn pitkällä oksalla, +varisten raakkuessa sen latvassa. Mutta kun hän yksinään käveli +suuressa metsässä tai souteli pienellä ruuhellaan yksin kalastelemassa +Valkjärvellä ja jyrkät vuoret katselivat kuviansa syvästä vesipeilistä +sekä aikainen aamuaurinko kultasi honkain latvat, silloin tuli pojan +mieleen ihmeellisiä ajatuksia. Hänestä tuntui, kuin kuulisi hän luonnon +sydämen sykkivän ja osaisi lukea runoja aaltojen väreistä. Kun tuuli +humisi honkain tummissa latvoissa, oli hän kuulevinaan muinaisia, +ammoin unhottuneita satuja. Tähdet taivaalla sanoivat: "täällä asuu +Jumala!" Ja jokainen nuori kuusenvesa, joka yleni salon sammalikosta, +sanoi: "tässä on isänmaa!" Ne kaksi sanaa juurtuivat niin syvälle hänen +sydämeensä, ett'ei hän koskaan voinut unhottaa niitä. + +Kun hän sellaisilta retkiltä palasi torppaan ja isä käski häntä +ompelutyöhön, alkoi hän itkeä. "Miksi itket?" kysyi isä. Poika oli +vaiti ja itki, mutta viimein hän tunnusti, että hän mieluisemmin lukisi +kuin ompelisi. "No, minä puhun pastorin kanssa", lohdutti isä. + +Pastori sanoi: "lähetä poikasi kouluun Turkuun, siellä hän oppii +enemmän kuin Tammisaaressa." Isä mietti asiaa, ja miten hän +neuvottelikaan naapurien kanssa, sai hän vähän apua, ja poika +lähetettiin Turkuun. Hänet otettiin koetteeksi alimmalle luokalle, +jossa hän sai kumppaniensa kanssa lukea latinaa ja ruotsia. Kyllä siinä +tarvittiin ahkeruutta ja kärsivällisyyttä, mutta vähitellen rupesi +kuitenkin onnistumaan, ja poika luki koulussa kolme luokkaa. Mutta +silloin loppuivat taas varat köyhästä torpasta, ja Eliaksen täytyi +laukku seljässä vaeltaa kotiin ilman vähintäkään toivoa koskaan enää +päästä sinne takaisin. + +Eräänä sunnuntaina hän joutui kirkolla pastorin puheille, joka kysyi +häneltä, miten hänen lukunsa edistyi. Eliaksen täytyi tunnustaa että +hän nyt lueskeli vain saksia, neulaa ja silitysrautaa. "Mitä hullua!" +virkkoi pastori; "pyydä isältäsi, että saat tulla pyhinä iltapäiväksi +minun luokseni, niin opetan sinulle latinaa!" + +Tuohon isä suostui, poika kävi pyhä-illoin, jolloin jouti räätälin +ammatiltaan, pastorin luona ja luki latinaa. Viikon varrella nousi hän +tuntia aikaisemmin ja kävi levolle tuntia myöhemmin kuin muut ja käytti +ne hetket läksyjensä lukemiseen. Siten hän pääsi niin pitkälle, että +saattoi mennä Porvooseen lukiolaiseksi. + +Hänestä tulikin nyt lukiolainen. Hän luki ja näki nälkää. Isä ja äiti +eivät voineet lähettää hänelle muuta kuin kotikutoista sarkaa, josta +hän itse sai ommella itselleen vaatteet, mutta jotainhan hänen piti +myöskin syödä ja juoda. Hän läksi lupa-aikoina kyliin ja lauloi siellä +leipäkakusta tai ruiskappasesta. Jumalisessa kodissaan oli hän oppinut +monta virttä, ja osasi hän muitakin lauluja. Hyviä kylän ihmisiä +liikutti kuulla köyhän lukiolaisen laulavan heille, ja he antoivat +mielellään hänelle vähän lisää evässäkkiin. Täten sai hän kokoon suuren +määrän viljaa, joten hänen ei tarvinnut enää nälkää nähdä. Mutta hänen +piti päästä ylioppilaaksikin, ja siihen hänellä ei ollut rahaa. Pitikö +hänen nyt uudestaan vielä ruveta räätäliksi? + +Elias sai kuulla Hämeenlinnassa tarvittavan apulaispoikaa apteekkiin. +Hän astuskeli sinne ja selitti saavansa kyllä selon latinalaisista +lääkkeenmääräyksistä. Hänen onnistui päästä apteekkiin, ja vähitellen +tuli hän kelvolliseksi proviisoriksi. Säästettyään kokoon pikku summan +matkusti hän Turun yliopistoon ja tuli ylioppilaaksi. Hän oli silloin +kahdenkymmenen vuoden iässä. + +Nyt ansaitsi hän leipänsä johtamalla pienempien poikain lukemisia. +Siinä sivussa täytyi hänen hoitaa omiakin lukujansa. Seitsemän vuoden +kuluttua suoritti hän maisteritutkinnot. Silloin oli hänen tiensä +maailmassa turvattu. + +No sinä, joka luet tätä pikkukertomusta, tahdotko tietää, mikä tuli +Sammatin pojasta, joka lukutiellään sai näin paljon kovaa kokea. Minä +kerron sen. Hänestä tuli yksi kuuluisimpia ja suurimpia miehiä, kuin +koskaan on Suomessa syntynyt. Hänestä tuli lääkäri, kirjailija, +professori, virsien sepitsijä ja kielentutkija. Eikä siinä kyllä, sillä +niiksi voi moni muukin kohota; vaan hänestä tuli se mies, joka +etäisistä salomaista etsi ja löysi ne vanhat, kauniit, muualta jo +ammoin unohtuneet runot, joissa on Suomen kansan vanhimmat muistomerkit +muinaisajoilta. Hän liitteli ne kokonaiseksi ja ikäänkuin lahjoitti +kansalle sen muinaisuuden ja antoi sille uutta rohkeutta elää ja +katsella tulevaisuutta kohti. Tuskinpa oli maassamme niin köyhää +tölliä, ett'ei hänen nimensä siinä olisi ollut tuttu ja rakas; +tuskin oli mitään niin etäistä maanosaa, ett'ei hänen kuuluisa +kansanlaulukokoelmansa olisi siellä ollut tuttu ja ihmetelty oppineiden +miesten keskuudessa. Ja kun hän hyvin iäkkäänä kuoli, kokoontuivat sekä +rikkaat että köyhät, ylhäiset ja alhaiset hänen hautansa ympärille +osoittamaan hänen muistollensa kunnioitusta. + +Mitä muuta tahdot vielä tietää Sammatin pojasta? Sitäkö, miten nöyrä, +yksinkertainen, jumalinen ja ihmisystävällinen hän oli. Hän ajatteli +aina, että muut olivat tehneet paljon enemmän kuin hän. Hän käveli +paljain jaloin kesällä ja hiihteli talvella; hänen pukunsa oli niin +yksinkertainen, että, missä häntä ei tunnettu, käskettiin hänet +kyökkiin palvelusväen pariin istumaan. Hän katsoi itseään aina Jumalan +ja kansan palvelijaksi; milloin ei pyhinä sattunut olemaan pappia +yksinäisessä Sammatissa, luki hän kirkossa saarnan; ja hän on +sepittänyt monta ytimekästä virttä suomalaiseen virsikirjaan. Hän +autteli salaa monta köyhää, oli yhtä lempeä kaikille eikä hänellä ollut +yhtään vihamiestä, mutta monta, hyvin monta ystävää. Kas, sellainen +mies voi tulla joka pojasta, vaikkapa ei jokainen saakaan niin suurta +mainetta. + +Jos vielä tahdot tietää hänen nimensäkin, niin sanon sen sinulle, sillä +ei sitä voida salata, se on Paikkarin torpasta levinnyt yli maan ja +maailman. Joka tuuli on sen kertoellut Suomen kuusille, hongille ja +koivuille; joka aalto merellä ja järvellä on kertonut rannoillensa; +joka äiti sanonut sen lapsillensa; eikä miespolvi, joka nyt elää, +suinkaan unohda sitä kertomatta tuleville miespolville. Sammatin poika +oli Elias Lönnrot. + + + + +118. Uuno Cygnaeus. + + +Nykyään on kansankin lapsilla Suomessa tilaisuutta saada hyödyllistä ja +tarpeellista opetusta. Varsinaisissa oppikouluissa tarjotaan laajaa ja +perinpohjaista opetusta kaikille niille, jotka pyrkivät tiedemiehiksi +tai papeiksi ja muiksi virkamiehiksi. Niissä kuitenkin vaan +varakkaimpien lapset voivat käydä. Sitä vastoin voivat usiammat lapset +jo käydä kansakouluissa. Niitähän nykyään jo löytyy melkein joka +pitäjässä, muutamin paikoin jo melkein joka suuremmassa kylässäkin. Ja +niissä tarjotaan opetusta kaikissa niissä asioissa, jotka ihmiselle +ovat tärkeimmät tietää, jotta hän voisi olla ja elää Jumalata +pelkääväisenä, kunnollisena ja toimekkaana kansalaisena. Kristinopin +perustotuudet niissä selvitetään; opetetaan hyvästi lukemaan, +kirjoittamaan ja lukua laskemaan; annetaan tietoja kansamme ja koko +ihmiskunnan entisistä vaiheista; opetetaan tuntemaan kotimaa ja vieraat +maat sekä Jumalan ihmeellistä luomakuntaa; harjoitetaan kaunista +laulua, vieläpä voimistelua ja käsitöitäkin. Onnellisiksi voimme nyt +sanoa Suomen lapsia, kun heille on kansakouluissa tarjona tällaiset +opin ja tiedon aarteet. Näin ei ole ollut vielä kauan laita. Noin +kolmekymmentä vuotta takaperin olivat kansakoulut vielä maassamme aivan +harvinaisia. Kansan lapset saivat tyytyä siihen lukutaitoon, mitä +heille kotona osattiin opettaa. Jos kiertokoulussa -- missä nimittäin +sellaisia löytyi -- vielä lisäksi opittiin vähän kirjoitusta, niin +olikin saavutettu se sivistysmäärä, mikä yhteiselle kansalle vielä +miespolvi takaperin oli mahdollinen saavuttaa. + +Että laajempi tiedon ja opin tie on tullut Suomen lapsille +kansakoulujen kautta avatuksi, sen on vaikuttanut etupäässä yksi jalo +mies, jolla oli tähän asiaan lämmin into ja harrastus. Se mies on +Suomen kansakouluoppilasten aina muistettava. Hänen nimensä oli _Uuno +Cygnaeus_. + +Uuno Cygnaeus syntyi Hämeenlinnassa 12 p. Lokakuuta 1810. Suoritettuaan +yliopistossa maisterin ja papintutkinnot, oli hän ensin jonkun aikaa +pappina Viipurissa, mutta määrättiin sitten lutherilaisen seurakunnan +pastoriksi venäläisille uutis-asutuksille Amerikan luoteiskulmassa. +Siellä oleskeli hän viisi vuotta. Palattuaan Pietariin oli hän siellä +v. 1846-1858 ruotsalaisen seurakunnan pappina ja koulun tarkastajana +sekä uskonnon-opettajana suomalaiselle nuorisolle. Tällä ajalla hän +varsinkin tutustui etevien ulkomaisten kasvattajain periaatteisiin +kansan-opetuksen alalla. Kun Suomessa Keisari Aleksanteri II:sen +toivomuksesta alettiin kansakoulujen perustamista tuumia, lähetti +Cygnaeus hallitukselle kirjallisen mietintönsä tästä tärkeästä asiasta. +Hänen siinä lausumansa aatteet katsottiin suuressa määrässä huomiota +ansaitseviksi. Hallitus määräsi nyt Cygnaeuksen matkustelemaan sekä +koti- että ulkomaille ja siten ottamaan selvää kansakouluasioista. +Matkoilta palattuaan ja annettuaan kertomuksen tekemistään +havainnoista, sai hän toimekseen valmistaa ehdotuksen kansakoulujen ja +seminaarien järjestämisestä Suomessa. Hänen ehdotuksensa sitten +pääasiassa hyväksyttiinkin. Itse nimitettiin hän v. 1861 Suomen +kansakoulujen ylitarkastajaksi. V. 1863 perustettiin Jyväskylään +seminaari mies- ja nais-opettajain valmistamista varten kansakouluille. +Cygnaeus itse oli tätä laitosta järjestämässä ja johtamassa ensi +vuosina. Sen jälkeen oli hänen harrastuksensa ja työnsä yhä +suunnitettuna seminaarien ja kansakoulujen kehitykseen maassamme. +Seitsemän uutta seminaaria on perustettu ja kansakouluja on syntynyt +vuosi vuodelta yhä enemmän. Pian alkaa jo jokaisella Suomen lapsella +olla tilaisuutta kansakoulusivistyksen saamiseen. Kansamme itse on näet +jo ruvennut huomaamaan, että hengenlahjain kehittäminen ja terveellinen +oppi ovat kaikille ihmisille välttämättömät ja että nousevan nuorison +kasvatus on elämän kalliimpia velvollisuuksia. Sen vuoksi rientää +Suomen lapsia, poikia ja tyttöjä, nyt joukottain kansakouluihin. Ja me +saamme toivoa, että niistä kerran kasvaa Suomelle kunnollisia +kansalaisia. Mutta se on etupäässä tohtori Uuno Cygnaeuksen ansio, että +näin pitkälle on päästy. Sydämensä rakkauden ja elämänsä voiman uhrasi +hän tämän tärkeän asian hyväksi. Sen edistämiseksi työskenteli hän +elämänsä loppuun asti. Paljo oli hänellä hankaluuksia ja vastuksia +voitettavana, mutta hänen harras intonsa ja uupumaton toimintansa +poisti vaikeudet. Ja elämänsä ehtoolla sai hän iloita työnsä +hedelmistä. Kansakoulu oli tullut Suomessa yleiseksi, se oli tullut +kansalle rakkaaksi. + +Uuno Cygnaeus kuoli 2 p. Tammikuuta 1888. Häntä ja hänen työtänsä on +Suomen kansa aina kiitollisena muisteleva, sillä kansakoululaitosten +järjestämisellä on hän johtanut koko kansamme suurempaan sivistykseen, +henkiseen ja taloudelliseenkin kehitykseen. + + + + +119. Torpan pojasta kuvanveistäjä. + + +Kolmekymmentä vuotta sitten oli Virolahden pitäjässä Haminan lähellä +pieni poika, jota sanottiin Sillanpään Johannekseksi. Hänen isänsä oli +herrastalon torppari. Koti oli köyhä ja Johannes sai pienestä pitäen +tottua tekemään mitä voi. Kymmenvuotiaasta oli hän kesäisin pantu +käymään toisen torpan lehmiä paimenessa. Mutta Johannes ei ollut mikään +vetelehtijä, joka olisi työtä surkeillut, vaan niitä iloisia ja +virkkuja poikia, jotka aina ovat toimessa. Paimenessa ollessaan +hän teki vispilöitä ja luutia tai vuoleskeli haarukoita, joilla +kiinnitetään vaatteita köysiin kuivamaan. Toisinaan hän taas naperteli +kaikenlaisia somia leikkikaluja, sillä hän oli oikein näppärä puukkoa +käyttämään. Omissa pienissä toimissaan hän viihtyikin paremmin kuin +ikäistensä seurassa. Kun Johannes oli kolmentoista vuoden vanha, rupesi +herrastalon neiti pitämään koulua torpparien lapsille, ja siihen pääsi +Johanneskin. Koulussa saivat lapset harjoitella käsitöitäkin; tytöt +kutoivat sukkaa, neuloivat j.n.e, pojat taas saivat vuoleskella +kaikenlaisia esineitä puusta mallien jälkeen. Enimmin heitä viehättivät +eläimenkuvat, joita he kilvan jäljittelivät. Mutta Johannes se +kuitenkin oli paras mestari, niin että toiset pian luopuivat +kilpailusta hänen kanssaan. Kerran vuoli hän mallin mukaan istuvan +luppakoiran kuvan, jonka opettajatar lähetti veljelleen, kauppiaalle +Viipurissa. "Onpas se aika mestari, joka tämän on tehnyt!" huudahti +kauppias sitä katsellessaan. Se oli sievästi ja puhtaasti tehty, mutta +varsinkin koiran katse ja asento oli osattu hämmästyttävän elävästi. +Johannes tahtoi yhä uusia malleja. "Antakaa vaikka mikä kuva, kyllä +minä sen toimeen saan", pyysi hän opettajattareltaan. Neiti antoi +hänelle pienen sveitsiläisen huoneenmallin, tuskin nuppineulankaan +pituisen ja korkuisen. Hän piti mahdottomana että Johannes paksuilla +sormillaan voisi tehdä semmoista. Mutta jonkun ajan perästä tarjosi +poika hänelle nöyrästi ja vaatimattomasti pienen soman rasian, johon +oli kätketty uusi sveitsiläinen huone, melkeinpä mallia pienempi ja +sievempi. Siitä pitäen hankki neiti Johannekselle erityisiä, vaikeita +malleja. Hän leikkasi puusta samanlaiset ja niin hyvin että se herätti +kaikkien kummastusta; nähtiin että hänessä oli paremman kuin tavallisen +torpanpojan alku. Tuo viipurilainen kauppias kutsui poikaa luoksensa +tulemaan, ja Johannes lähtikin. Eräs venäläinen kenraali, joka sattui +käymään Viipurissa, sai nähdä pojan teoksia ja päätti toimittaa hänet +Pietariin oppimaan kuvanveistäjäksi. Vielä koetellakseen poikaa käski +hän Johanneksen leikata puusta Viipurin linnan kuvan. Sen tämä tekikin, +ja Viipurin linna syntyi ihka uutena leppäpölkystä. + +Mutta Pietariin ei Johannes kuitenkaan tullut lähtemään. Muutamat +viipurilaiset keräsivät hänelle rahoja, joilla hän pääsi Helsinkiin +erään etevän kuvanveistäjän luo oppiin. Ja niin oli taiteilijan alku +valmis lähtemään ulos maailmaan. + +Johannes Takasesta -- se oli pojan nimi -- tuli kuuluisa kuvanveistäjä, +jonka teoksia ihaillaan milt'ei hienoimpina ja taiteellisimpina, mitä +kukaan taideniekka on luonut. Hän muutti sittemmin Roomaan, jossa ovat +maailman suurimmat taideteoskokoelmat, ja jossa kuvanveistäjillä siis +on paras tilaisuus edistyä taiteessaan. Siellä hän sitten oli monta +vuotta, taistellen hädän ja puutteen kanssa, mutta kuitenkin +hylkäämättä jaloa taidettansa. Hän on kaavaillut Juhana Vilhelm +Snellmanin rintakuvan, joka on pystytetty Kuopiossa puistoon +tuomiokirkon edustalle, ja hän sai myöskin toimekseen jalon Keisarimme +Aleksanteri II:n kuvapatsaan valmistamisen sitä muistopatsasta varten, +joka oli pystytettävä Helsinkiin hänen kunniakseen. Hän ei kuitenkaan +ehtinyt työhön ryhtyä; kuolema katkaisi hänen elämänsä langan sitä +ennen, kun hän vasta oli 35 vuoden ikäinen. Syvää surua herätti +Suomessa hänen varhainen kuolemansa, sillä taiteilijan lahja, kyky +nähdä kauneutta luonnossa ja ihmisissä ja sitä esittää, on harvinainen +Jumalan lahja. + + + + +120. Laula, laula, veitoseni. + + + Laula laula veitoseni, + kuku, kuku kultaseni; + anna aikasi ilohon, + ääni laske laulamahan! + Ota kaunis kantelesi, + soitto kultainen kuleta, + kielet soppehen sovita, + käännä sormet soittamahan, + jotta kuuluisi kujilla, + kajahtaisi kankahilla, + sekä soitto, jotta laulu, + jotta ainoinen ilosi -- + kuuluisi kyliä myöten, + kajahtaisi kaikin paikoin, + Savossa soria soitto, + ilo kaunis Karjalassa! + + + + +121. Maamme. + + + _Maa, isänmaamme, Suomenmaa, + soi sana kultainen! + Ei laaksoa, ei kukkulaa, + ei vettä, rantaa rakkaampaa, + kuin kotimaa tää pohjainen, + maa kallis isien. + + On Suomi köyhä, siksi jää, + jos kultaa kaivannet. + Sen vieras kyllä hylkäjää, + vaan meille kallein maa on tää; + sen salot, saaret, manteret + ne meist' on kultaiset. + + Ovatpa meille rakkahat + koskemme kuohuineen, + ikuisten honkain huminat, + täht'yömme, kesät kirkkahat, + kaikk', kuvineen ja lauluineen + mi painui sydämeen. + + Täss' auroin, miekoin, miettehin + isämme sotivat. + Kun päivä piili pilvihin + tai loisti onnen paistehin, + täss' Suomen kansan vaikeimmat + he vaivat kokivat. + + Tään kansan taistelut ken voi + ne kertoella, ken? + Kun sota laaksoissamme soi, + ja halla nälän tuskan toi, + ken mittasi sen hurmehen + ja kärsimykset sen? + + Täss' on sen veri virrannut + hyväksi meidänkin, + täss' iloaan on nauttinut + ja tässä huoltaan huokaillut + se kansa, jolle muinakin + kuormamme pantihin. + + Tääll' olo meill' on verraton + ja kaikki suotuisaa; + vaikk' onni mikä tulkohon, + maa, isänmaa se meillä on. + Mi maailmass' on armaampaa + ja mikä kalliimpaa! + + Ja tässä, täss'on tämä maa, + sen näkee silmämme; + me kättä voimme oientaa + ja vettä, rantaa osoittaa + ja sanoa: kas tuoss' on se, + maa armas isäimme! + + Jos loistoon meitä saatettais + vaikk' kultapilvihin, + miss' itkien ei huoattais, + vaan tähtein riemun sielu sais, + ois tähän kurjaan kotihin + halumme kumminkin. + + Totuuden, runon kotimaa, + maa tuhatjärvinen, + miss' elämämme suojan saa, + sa muistojen, sa toivon maa, + ain' ollos, onnees tyytyen, + vapaa ja iloinen. + + Sun kukkas vielä kuorestaan + vapaaksi puhkeaa; + viel' lempemme saa hehkullaan + sun toivos, riemus nousemaan, + ja kerran laulus, synnyinmaa, + korkeemman kaiun saa._ + + + + +122. Jos ma lauluille rupean. + + + Jos ma lauluille rupean, + virrentöille työnteleme, + laulan pihlajat pihalle, + tammen keskitanhualle, + tammelle tasaiset oksat, + joka oksalle omenan, + omenalle kultapyörän, + kultapyörälle käkösen; + kun käki kukahtelevi, + kulta suusta kuohahtavi, + vaski leuoilta valuvi, + kultaisehen kuppisehen, + vaskisehen vakkasehen, + ilman maahan vieremättä, + rikoille ripoamatta. + Siitä tammen taittelemma, + pihlajat pirottelemma, + tyvet teemmä tynnyriksi, + latvat laivan mastiloiksi, + kesken kestipöytäsiksi, + pikariksi pienet oksat. + + + + +123. Omat on virret oppimani. + + + Ei ole seppä sen parempi, + eikä tarkempi takoja, + jos syntyi sysikeolla, + kasvoi hiilikankahalla. + + En olo opissa ollut, + käynyt mailla mahtavien, + samonnut Lapin saloja, + souellut Viron vesiä; + omat on virret oppimani, + omat saamani sanaset, + tiepuolista tempomani, + risukoista riipomani, + pajukoista poimimani, + vesoista vetelemäni, + kanervoista katkomani, + päästä heinän hieromani. + Kun olin piennä paimenessa, + lassa karjan kaitsijana, + metisillä mättähillä, + kultaisilla kunnahilla, + kirjavaisilla kivillä, + paistavilla paateroilla; + tuuli toi sata sanoa, + tuhat ilma tuuvitteli, + virret aaltona ajeli, + laulut läikkyi lainehina. + Ne minä kerälle käärin, + sykkyrälle syylättelin, + panin aitan parven päähän, + kukkarohon kultaisehen, + rasiahan rautaisehen, + vaskisehen vakkasehen. + + + + +124. Sananlaskuja. + + + _1. Aika muuttuupi moneksi, ihminen ajan keralla. + 2. Edessä pitkä kanto kaskessa. + 3. Ei hyvä sana haavoita. + 4. Ei yhtä hyvää hyvästyminen, eikä kahta pahaa pahastuminen. + 5. Ei hädällä kauas keritä. + 6. Ei kaikki kultaa, joka kiiltää, ei kaikki hopeata, joka hohtaa. + 7. Ei lopu uni maaten, eikä työ tehden. + 8. Ei kaikki suuhun, mitä sydämessä. + 9. Ei miestä nuttuunsa arvaaman pidä. + 10. Ei niin hyvää, ketä ei moitita, eikä niin pahaa, ketä ei + kiitetä. + 11. Ei pidä ennen hypätä, kuin oja tulee. + 12. Ei saa siltoa sanoista, puita siihen tarvitahan. + 13. Ei Turku tunnissa tehty. + 14. Ei vesa kauas kannosta kasva. + 15. Ennen rauta katkeaa, kuin miehen sana ratkeaa. + 16. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. + 17. Joka tyynellä makaa, se tuulella soutaa. + 18. Juuresta puuhun noustaan, ei latvasta. + 19. Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. + 20. Lupaus hyvä, anto parempi. + 21. Miehen sana miehen kunnia. + 22. Niinkuin korvessa huhutaan, niin korpi kaikaa; + niinkuin tyhmälle puhutaan, niin tyhmä vastaa. + 23. Odottavan onkeen kala tulee. + 24. Parempi oma olkivuode, kuin on vieras höyhenvuode. + 25. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. + 26. Syy sysissä, syy sepissä. + 27. Totuus ei pala tulessakaan. + 28. Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä. + 29. Vähästä paljo tuleepi, kipinästä tuli syttyy. + 30. Väärin menee väärin saatu, pahasti pahoin koottu._ + + + + +125. Kalevalan kertomuksia. + + +I. Väinämöinen. + +Hämärässä muinaisajassa syntyi Väinämöinen, laulaja laveasuinen, +tietäjä iänikuinen. Hänen äitinsä oli ilman jumala, Ilmatar. Vasta +luodun maan päälle astuttuaan Väinämöinen rupesi sitä viljelemään. Hän +kaatoi ensimmäisen kasken ja kylvi siihen ensimmäisen ohran. + +Hänen asuinpaikkansa oli Väinölässä. Siellä hän eleli aikojansa. +Hänestä tuli suuri laulaja, viisain mies koko kansan joukossa. Maine +hänen viisaudestaan ja laulutaidostaan levisi etäälle. Kuulipa sen +myöskin nuori lappalaisuros, Joukahainen nimeltään. Hän luuli itseään +suureksi laulajaksi ja kävi kovin kateelliseksi Väinämöistä kohtaan. +Vastoin vanhempiensa kieltoa lähti hän tapaamaan Väinämöistä, +kilpaillakseen hänen kanssaan laulutaidossa ja viisaudessa. + +Kolme päivää matkustettuaan saapui hän Väinölään. Siellä tuli +Väinämöinen häntä vastaan ajaen hevosella. Nuori Joukahainen ajoi häntä +vastaan niin varomattomasti että valjaat takertuivat toisiinsa. Kysyi +vanha Väinämöinen: "ken olet sinä, joka noin tuhmasti ajat vastaan?" +Joukahainen vastasi: "olen nuori Joukahainen, mutta sanohan, mitä +kurjaa sukua sinä itse olet". Väinämöinen ilmoitti nimensä ja sanoi: +"Kun olet nuori Joukahainen, vetäy syrjähän vähäisen, olethan nuorempi +minua". Tähän vastasi Joukahainen: "mitäpä miehen nuoruudesta tai +vanhuudesta. Kumpi on tiedoilta parempi, se tiellä seisokoon, toinen +tieltä väistyköön. Jos lienet vanha Väinämöinen, laulaja iänikuinen, +niin ruvetkaamme laulamahan, mies miestä oppimahan, toinen toista +voittamahan." Väinämöinen lausui: "Mitäpä minusta on laulajaksi, kun +olen kaiken aikani elellyt vaan näillä Väinölän ahoilla, kotipellon +pientarilla; mutta sanohan sinä, mitä sinä enintä tiedät, yli muiden +ymmärtelet." + +Nyt alkoi Joukahainen ladella tietojansa. Mutta ne olivat aivan +jokapäiväisiä asioita, jotka olivat kaikille tunnettuja. Väinämöinen +sanoi: "Nuo tietosi ovat lapsen tietoja, eikä partasuun uroon. Laula +syntyjä syviä". Joukahainen lauloi: "Tiedänpä tiaisen synnyn; tiedän +tiaisen linnuksi, kyyn käärmeeksi, kiiskin kalaksi. Vuoresta on vesi +syntyisin, tuli on syntynyt taivahasta, rauta ruostehesta. Märkä mätäs +on maista vanhin, paju puista ensimmäinen, hongan juuri huoneista, +paasi padoista." "Muistatko vielä enemmän, vai joko lorusi loppuivat?" +kysyi Väinämöinen. + +Silloin Joukahainen turvautui valheeseen. Hän kertoi muka olleensa +niiden uroiden joukossa, jotka maailman loivat. Väinämöinen sanoi: "Sen +sinä suorastaan valhettelit, sillä ei sinua silloin nähty eikä kuultu". +"Kun ei liene itselläni mieltä ja viisautta", sanoi Joukahainen, "kysyn +mieltä miekaltani. Lähde, Väinämöinen, miekan mittelöhön." Väinämöinen +vastasi: "En pelkää sinun miekkojasi enemmän kuin sinun tietojasikaan. +Mutta en lähde sinun katalan kanssa miekkasille." Nyt Joukahainen murti +suuta, väänti päätä ja lausui: "Sen, joka ei lähde minun kanssani +miekkasille, sen minä laulan tunkiolle, nutistan läävän nurkkaan." + +Jo loppui Väinämöisen kärsivällisyys, suuttuneena alkoi hän nyt itse +laulaa. Se oli vasta uroon laulua, sen voimasta järvet läikkyi, maa +järisi, vuoret vaskiset vapisi. Ja hän lauloi nuoren Joukahaisen +syvälle suohon, niin että hän sinne oli uppoamaisillaan. + +Jo tunsi Joukahainen lähteneensä etevämpänsä kanssa kilpailuun. Hän +alkoi nyt rukoilla henkensä edestä ja lupasi Väinämöiselle ylen kalliit +lunnaat, jos tämä peräyttäisi pyhät sanansa ja päästäisi hänet suosta. +Väinämöinen siihen vihdoin suostuikin. Joukahainen pääsi suosta ja +lähti alla päin, pahoilla mielin kotiansa. + +2. Kerran lähti Väinämöinen Pohjolaan pyytääkseen itselleen Pohjolan +tytärtä puolisoksi. Mutta matkalla väijyi häntä Joukahainen, jonka +sydämessä asui katkera viha ja kateus Väinämöistä kohtaan. Kun hän +viimein keksi Väinämöisen ratsastavan meren lahtea pitkin, jännitti hän +jousensa ja ampui. Nuoli sattuikin Väinämöisen hevoseen, mutta +Väinämöinen itse suistui meren aaltoihin. + +Siellä hän ui kahdeksan päivää ja oli viimein aivan menehtymäisillään. +Tällöin keksi hänet suuri kotka, jolle Väinämöinen kerran oli +osoittanut hyvyyttä. Se käski Väinämöisen nousemaan selkäänsä ja kantoi +hänet Pohjolaan. Kun Louhi, Pohjolan emäntä, sai tietää, että vieras +oli kuuluisa Väinämöinen, ihastui hän suuresti ja kestitsi Väinämöistä +kaikella tavalla. Mutta Väinämöisen teki mieli kotia. Pohjolan emäntä +sanoi: "Hyvähän tääll' on ollaksesi, armas aikaellaksesi, syödä lohta +lautaselta, sivulta sianlihaa." Mutta tähän vastasi Väinämöinen: "Mies +on maallansa parempi, kotonansa korkeampi. Soisipa Jumala että vielä +pääsisin omille maille. Parempi omalla maalla vesi virsun alta, kuin +vieraalla maalla mesi kultamaljoista." Pohjolan emäntä lupaa saattaa +hänet kotimaalle, jos hän takoisi Pohjolaan sammon, lupasipa vielä +tyttärensäkin siitä hyvästä hänelle puolisoksi. Väinämöinen sanoi: "En +taida sampoa takoa, mutta jos saatat minut omille maille, lähetän +sinulle seppo Ilmarisen, joka on taivasta takonut, ilman kantta +kalkutellut, se sinulle kyllä sammon takovi." Tähän lupaukseen luottaen +toimitti Pohjolan emäntä Väinämöisen kotimatkalle. + +3. Väinämöinen laati itselleen venettä, mennäkseen uudelle +kosioretkelle Pohjolaan. Laulun voimalla hän sitä valmisteli. Olikin jo +saamaisillaan sen valmiiksi, mutta ei muistanut kolmea loitsu-sanaa, +joilla olisi veneen keulat saanut kuntoon. Monelta taholta koetteli +Väinämöinen noita loitsusanoja saada, mutta turhaan. Läksipä hän niitä +etsimään Tuonelastakin, kuolleiden valtakunnasta. Kolme viikkoa +matkailtuaan saapui hän Tuonelan joelle. Hän näki joen toisella +rannalla Tuonen tyttären ja huusi sille: "Tuo venettä, Tuonen tyttö, +yli joen tullakseni!" Tuonen tytär esteli häntä Tuonelaan elävänä +tulemasta. "Parempi olisi sinun palata omille maille; paljon on tänne +tulleita, ei paljon palanneita." Kun Väinämöinen yhä pyysi, vei Tuonen +tytär hänet viimein joen yli Tuonelaan. Siellä Tuonelan emäntä antoi +hänelle tervetuliaisiksi olutta, jossa sammakot ja madot uiskentelivat. +Kysyi sitten, miksi Väinämöinen oli Tuonelaan tullut. Väinämöinen +ilmoitti tulleensa etsimään sanoja, joilla veneensä valmistaisi. +Tuonelan emäntä virkkoi: "Ei Tuoni sanoja anna, etkä sinä ikinä enää +täältä kotiisi pääse". Väinämöinen laskeutui levolle, mutta ei +nukkunut. Tuoni itse ja hänen emäntänsä valmistivat suuren vaskinuotan, +ja Tuonen poika laski sen Tuonelan jokeen, jotta Väinämöinen ei pääsisi +pakenemaan. "Jokohan nyt lienee tuhoni tullut?" arveli Väinämöinen. +Mutta pian keksi hän keinon paetakseen. Hän loitsi itsensä saukoksi ja +pujahti semmoisena Tuonen verkon lävitse. Näin pelastui hän Tuonelasta, +mutta paljon oli hän siellä kokenut ja nähnyt. Hän kielsi kenenkään +ihmisen sinne itse ehdon tahdon menemästä, koska se paikka on ylen +kamala. -- Veneen valmistamiseen tarvittavat loitsusanat sai +Väinämöinen sitten ammoin kuolleen jättiläisen Antero Vipusen vatsasta +ja laittoi veneensä valmiiksi. + +4. Suuren viisautensa ja tietäjä-taitonsa käytti Väinämöinen Väinölän +kansan hyväksi. Väinölän ja Pohjolan välille syttyi sota sammosta, +jonka Ilmarinen oli sinne takonut ja joka tuotti Pohjolalle suurta +onnea ja rikkautta. Väinämöinen ja muut Väinölän uroot kävivät sampoa +ryöstämässä Pohjolasta, ja siitä syntyi suuri taistelu Väinölän ja +Pohjolan väen välillä. Siitä taistelusta on kertomus tuonnempana. +Kuinka Väinämöinen tällä retkellä myös teki ensimmäisen kanteleen hauin +leukaluusta ja soitollansa hurmasi koko luomakunnan, kerrotaan myös +tuonnempana. + +Kerran kuu ja aurinko laskeutuivat alas puunoksalle kuuntelemaan +Väinämöisen soittoa. Louhi, Pohjolan emäntä, otti ne siitä ja kätki +Pohjolan Kivimäkeen. Pimeys tuli maailmaan. Vilu tuli viljoille, +karjoille olo kamala, outo ilman lintusille, ikävä ihmisille, kun ei +päivä paistanut eikä kuu kumottanut. Vihdoin sai Väinämöinen arvan +avulla tietää, että kuu ja aurinko olivat piilotettuina Pohjolan +kivimäessä. Väinämöinen päätti mennä ne sieltä pois hakemaan. Kun hän +astui Pohjolan tupaan, istuivat siellä Pohjolan miehet miekka vyöllä. +Väinämöinen vaati kuun ja auringon päästettäväksi irti Pohjolan +kivimäestä, mutta siihen ei suostuttu. Silloin Väinämöinen vaati +Pohjolan väkeä taisteluun. Ulos kartanolle mentiin nyt taistelemaan. +Väinämöinen kaatoi miekallaan Pohjolan väkeä kuin nauriin varsia. Nyt +pääsi hän vapaasti kivimäkeen. Mutta sieltä ei ollutkaan niin helppo +kuuta ja aurinkoa saada, ovet eivät auenneet käsivoimalla eikä +loitsuillakaan. Väinämöinen palasi kotia teettääksensä Ilmarisella +sopivia aseita ovien avaamiseksi. Louhi sai tästä tiedon ja hätäytyi. +Hän päästi kuun ja auringon kivimäestä. Ne nousivat jälleen entisille +sijoillensa taivaalla. Siitä nousi ilo koko luomakunnassa, ja +Väinämöinen tervehti kuuta ja aurinkoa toivottaen, että ne aina +tuottaisivat terveyttä ja onnea kansalle. + +5. Kristinuskon Suomeen tullessa lähti Väinämöinen, joka ei uutta uskoa +suvainnut, Väinölästä pois. Hän astui meren rannalle ja lauloi siellä +viimeisen kerran. Hän lauloi itsellensä vaskisen veneen. Siihen hän +astui ja läksi purjehtimaan. Lähtiessään lauloi hän: "Annahan ajan +kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan uuden sammon +saattajaksi, uuden soiton suoriaksi, uuden kuun kulettajaksi, uuden +päivän päästäjäksi, kun ei ole kuuta, aurinkoa eikä iloa maailmassa". +Siitä purjehti hän vaskisella veneellään yläisihin maaemihin, alaisihin +taivosihin, jätti kantelon jälelle, soiton Suomelle sorean, kansalle +ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa. + + +II. Ilmarinen. + +Väinölän uroista oli seppo Ilmarinen kuuluisa taitavana takojana. Jo +maailmaa luotaissa oli hän taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut. + +Hän se myös takoi Pohjolaan onnea ja rikkautta tuottavan sammon. Se oli +taottava joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta, ohran pienestä +jyvästä, kesäuuhen untuvasta. Kun Ilmarinen oli löytänyt sopivan +pajapaikan ja rakentanut palkeet ja ahjon, työnsi hän nuo aineet +tuleen. Kolme päivää ja yötä lietsoivat orjat palkeilla. Seppo +Ilmarinen kallistui nyt katsomaan ahjoon. Sieltä tuli kultakaarinen +jousi. Seppo Ilmarinen ei sitä hyväksy, se kun oli pahantapainen, joka +päivä ihmishengen vaati. Hän katkaisi jousen, tunki palaset uudelleen +ahjoon ja pani orjat lietsomaan. Seuraavana päivänä ilmestyi ahjosta +kullalla koristeltu vene. Ei Ilmarinen siihenkään tyytynyt, se kun +olisi suotta sotahan lähtenyt. Hän särki veneen, työnsi kappaleet +uudelleen ahjoon ja pani orjat jälleen lietsomaan. Tällä kertaa tuli +ahjosta kultasarvinen hieho. Ei tyytynyt Ilmarinen siihenkään, se kun +metsissä olisi makaillut, maidon maahan kaadellut. Hän leikkeli hiehon +paloiksi, työnsi ne ahjoon ja pani orjat jälleen lietsomaan. Nyt tuli +kultateräinen aura tulesta. Oli aura hyvännäköinen, ei ollut hyvän +tapainen, kylän pellot olisi kynnellyt, vainiot vakoellut. Seppo +Ilmarinen katkaisi auran kahdeksi ja työnsi ahjoon. Nyt laittoi hän +tuulet lietsomahan. Ne lietsoivat kolme päivää niin, että tuli tuiski +ikkunasta, säkenet ovesta räiskyi, ja savu nousi pilviin asti. +Ilmarinen kallistui silloin katsomaan, mitä ahjossa syntyisi. Ja hän +näki siellä nyt kirjokantisen sammon valmistuvan. Ilmarinen takoi sen +nyt taitavasti: yhteen laitaan jauhomyllyn, toiseen suolamyllyn, +rahamyllyn kolmanteen. Siitä jauhoi uusi sampo, jauhoi purnun +puhteessa, yhden purnun syötäviä, toisen myötäviä, kolmannen +kotipitoja. Pohjolan emäntä oli siihen kovin ihastunut ja kätki sen +Pohjolan kivimäkeen yhdeksän lukon taakse. Palkaksi sai Ilmarinen +kauniin Pohjolan neidon puolisokseen. + + +III. Lemminkäinen. + +Väinölän uroita oli myöskin kaunis Lemminkäinen eli Kaukomieli. Hänkin +oli mahtava loitsija, mutta samalla ylen sotaisa ja seikkailuihin +taipuvainen. + +Kun Pohjolassa vietettiin seppo Ilmarisen ja Pohjolan neiden häitä, +jätettiin Lemminkäinen häihin kutsumatta, hän kun oli niin toraisa ja +tappelun haluinen. Tästä suuttui Lemminkäinen kovasti ja päätti käydä +Pohjolassa kostamassa tämän häväistyksen. + +Saavuttuaan Pohjolan tupaan käyttäytyi hän hyvin ylpeästi. Hän kävi +istumaan peräpöydän päähän ja komensi Pohjolan väkeä kestitsemään +itseänsä. Pohjolan emäntä sanoi, ett'ei talossa nyt ollut vieraalle +tarjottavaa, kun vast'ikään oli häät pidetty. Lemminkäinen vastasi: +"Jopa on täällä syömät syöty, häät juotu, pidot pidetty. Oi sinä +Pohjolan emäntä, Pimentolan pitkähammas, pidit häät häijyn tavalla, +kutsuit kaiken muun kansan, minun heitit kutsumatta. En nyt liene +Lemminkäinen, ellei minulle anneta syötävää ja juotavaa." Pohjolan +emäntä käski nyt tuoda Lemminkäiselle olutta. Mutta siinä oluessa +mateli matoja ja sisiliskoja. Lemminkäinen onki ne pois ja joi oluen. +Mutta hän vaati edelleen parempaa kestitystä. Pohjolan isäntä silloin +sanoi: "Miksi sinä tulit tänne, ken sinut tänne kutsui?" Virkkoi +Lemminkäinen: "korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton; anna minun +ostaa olutta itselleni!" + +Tästä Pohjolan isäntä suuttui. "Ei tässä pidot parane, jos ei vieraat +vähene, talo työlle, vieras tielle", lausui hän, sivalti miekan +seinältä ja vaati Lemminkäistä kaksintaisteluun. Tämä oli siihen heti +valmis. Miehet mittelivät miekkojansa. Pohjolan isännän miekka oli +vähän pitempi. Lemminkäinen sanoi: "Sinunpa miekkasi pitempi, sinun +ensin iskeminen". Pohjolan isäntä koetti iskeä Lemminkäistä päähän, +mutta ei tavannut; sen sijaan kävi miekka orteen, niin että se meni +poikki. Ilkkuen sanoi Lemminkäinen: "Mitä pahaa orret tekivät, kun +niitä tavoittelet? Mutta tukala on tora tuvassa, tuvan uuden +turmelemme. Käykäämme ulos pihalle, tantereelle tappelohon, pihalla +veret paremmat, kaunihimmat kartanolla." Ja niin menivät taistelijat +pihalle. Siellä Pohjolan isäntä yritti uudelleen lyödä Lemminkäistä +miekallaan, mutta ei osannut. Sanoi Lemminkäinen: "Annappas minäkin +koitan, jo on vuoroni minunkin". Ja hän löi, niin että tulta miekasta +tuiski, ja katkaisi Pohjolan isännältä kaulan. + +Mutta nytpä Pohjolan emäntä julmistui: Hän lauloi tuhannen aseellista +miestä, jotka olisivat Lemminkäisen tuhonneet, ellei hän kiireimmän +kautta olisi paennut Pohjolasta. + + +IV. Sota sammosta ja Väinämöisen soitto. + + + (Kalevan runot 39-43 lyhennettyinä.) + + Vaka vanha Väinämöinen + itse tuon sanoiksi virkki: + "Veli seppo, veikkoseni, + lähtekämme Pohjolahan + tuon on sammon saa'ntahan [saantaan, hankintaan], + kirjokannen katsantahan; + laatikaamme laiva suuri, + johon sampo saatetahan + Pohjolan kivimäestä, + vaaran vaskisen sisästä!" + + Sanoi seppo Ilmarinen: + "Vakavampi mainen matka, + lempo menköhön merelle, + surma suurelle selälle!" + + Sanoi vanha Väinämöinen: + "Lysti on venon vesillä, + purren juosta jolkutella, + veet väljät välkytellä; + vaan kuitenki, kaikitenki, + kun et mieline merisin, + niin on maisin matkatkamme, + rantaisin ratustelkamme!" + + "Tao nyt mulle uusi miekka, + tee miekka tuliteräinen, + jolla hurttia hutelen, + Pohjan kansan kaikottelen, + Saaessa [saadessa, tullessa] otolle sammon, + kirjokannen katselohon." + + Tuo on seppo Ilmarinen + takoi miekan mieltä myöten, + senp' on kullalla kuvasi, + hopealla huolitteli [koristeli]. + + Vaka vanha Väinämöinen + sai miekan tuliteräisen + kätehensä oikeahan; + senpä kuu kärestä paistoi, + päivä paistoi lappeasta, + tähet västistä [kahvasta] valotti. + + Sylkytteli miekkoansa + vuoren rautaisen raossa, + itse tuon sanoiksi virkki: + "Jo minä terällä tällä + vaikka vuoret poikki löisin, + kalliot kaha jakaisin!" + + Lähteä luku [aika] tulevi, + liitto [määrä-aika] käyä kerkiävi; + yks' on vanha Väinämöinen, + toinen seppo Ilmarinen, + läksivät hevon hakuhun, + kuloharjan kuuntelohon, + suvikunnan [vuoden vanha] suitset vyöllä, + varsan valjahat olalla. + + Astua ratustelevat + kahen miehen rantamaita, + kuului rannalta kujerrus, + valitanla valkamalta. + + Vaka vanha Väinämöinen + meni tuota katsomahan, + näki purren itkemässä, + venosen valittamassa, + kysytteli, lausutteli: + "Mitä itket puinen pursi, + itketkö sä puisuuttasi, + hankauttasi haveksit [huolehdit]? + + Pursi puinen vastoavi, + vene hankava sanovi: + "En mä itke puisuuttani, + hankauttani haveksi; + itken viejäistä [sellaista, joka veisi] vesille, + laskiaista lainehille." + + "Muut purret, pahatki purret, + ne aina sotia käyvät, + tuovat täytensä rahoja, + alustansa aartehia; + minä lahon lastuillani, + venyn veistännäisilläni; + pahimmatkin maan matoset + alla kaarteni asuvat, + linnut ilman ilkeimmät + pesän pielessä pitävät." + + Vaka vanha Väinämöinen + tuossa tuon sanoiksi virkki: + "Elä itke puinen pursi, + vene hankava havise, + kohta saat sotia käyä, + tappeluita tallustella!" + + Vaka vanha Väinämöinen + lauloi purren lainehille, + lauloi ensin laitapuolen + sukapäitä [sileätukkaisia] sulhosia, + lauloi toisen laitapuolen + tinapäitä [tinakoristeilla varustettuja] tyttäriä, + lauloi vieläki lisäksi + teljot täytehen väkeä, + kuss' oli vähän sijoa, + nuorukaisilta esinnä. + + Pani sulhot soutamahan, + neiet ilman istumahan; + sulhot souti, airot notkui, + eipä matka eistykkänä [edistykään]. + + Pani neiet soutamahan, + sulhot ilman istumahan; + neiet souti, sormet notkui, + eipä matka eistykkänä. + + Muutti vanhat soutamahan, + nuoret päältä katsomahan; + vanhat souti, päät vapisi, + eipä vielä matka eisty. + + Siitä seppo Ilmarinen + itse istui soutamahan. + Jopa juoksi puinen pursi, + pursi juoksi, matka joutui, + loitos kuului airon loiske, + kauas hankojen hamina. + + Ahti saarella asuvi, + Kaukoniemen kainalossa; + kalatuutta Kauko itki, + leivätyyttä Lemminkäinen, + Ahti aitan pieneyttä, + veitikka osan vähyyttä. + + Veisti laitoja venehen, + uuen purren pohjapuuta, + päässä pitkän nälkäniemen, + paltalla [rinteellä] kylän katalan. + + Se oli korvalta korea, + silmältä sitäi parempi; + näki purren kulkemassa, + venosen vaeltamassa, + selvällä meren selällä, + ulapalla aukealla. + + Huuti mies nenästä niemen, + verevä vesien poikki: + "Kenen on vene vesillä, + kenen laiva lainehilla?" + + Miehet purresta puhuvat: + "Mi olet mies metsän asuja, + kun et tunne tuota purtta, + keksi Väinölän venettä?" + + Sanoi lieto Lemminkäinen, + virkkoi kaunis kaukomieli: + "Jo tunnen perän pitäjän, + jo älyän airollisen; + minnekä menette, miehet, + kunne läksitte, urohot?" + + Sanoi vanha Väinämöinen: + "Kohti pohjoista kulemme + sampoa tapoamahan, + kirjokantta katsomahan, + Pohjolan kivimäestä, + vaaran vaskisen sisästä." + + Sanoi lieto Lemminkäinen: + "Ohoh vanha Väinämöinen! + otappa minua miestä + urohoksi kolmanneksi, + kun saat sammon nostantahan, + kirjokannen kannantahan; + vielä mieki miesnä maksan, + jos saisi tapella tarve." + + Vaka vanha Väinämöinen + otti miehen matkoihinsa, + veitikan venosehensa. + + -- -- -- + + Vaka vanha Väinämöinen + laskea karehtelevi + tuon on pitkän niemen päästä; + laski päivän maavesiä, + päivän toisen suovesiä, + kolmannen kosen [kosken] vesiä. + + Äsken [sitten] tuonne tultuansa + noille väljille vesille + puuttui pursi juoksemasta, + venonen pakenemasta. + + Vaka vanha Väinämöinen + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Oi sie lieto Lemminpoika, + kallistaite katsomahan, + miss' on pursi puuttumassa, + kivelläkö vai haolla." + + Se on lieto Lemminkäinen + kallistitte katsomahan. + Itse tuon sanoiksi virkki: + "Ei ole veno kivellä, + ei kivellä, ei haolla, + vene on hauin hartioilla." + + Vaka vanha Väinämöinen + itse miekkansa veälti [tempasi], + tempasi terävän rauan, + veti haukea ve'estä; + hauki katkesi kaheksi, + pursto pohjahan putosi, + pää kavahti karpahasen [venheeseen]. + + Jo otti venonen juosta; + vaka vanha Väinämöinen + luotti [lähestytti] purren luotosehen, + ravahutti [ravakasti laski] rantasehen. + Siitä hauki keitetähän, + murkinoiahan muruina, + jäipä luita luotoselle, + kalan luita kalliolle. + + Vaka vanha Väinämöinen + noita tuossa katselevi, + sanan virkkoi noin nimesi: + "Mikä tuostaki tulisi, + noista hauin hampahista, + leveästä leukaluusta, + jos oisi sepon pajassa, + miehen mahtavan käsissä?" + + Sanoi seppo Ilmarinen: + "Ei tule tyhjästä mitänä, + kalan ruotasta [ruodosta] kalua, + ei seponkana pajassa." + + Vaka vanha Väinämöinen + itse tuon sanoiksi virkki: + "Noistapa toki tulisi + kalanluinen kanteloinen, + kun oisi osoajata, + soiton luisen laatijata." + + Itse loihe laatijaksi, + tekiäksi teentelihe, + laati soiton hauvinluisen, + suoritti ilon ikuisen. + + Kust' on koppa kanteletta [kanteleen koppa] + Hauvin suuren leukaluusta. + Kusta naulat kanteletta? + Ne on hauin hampahista; + Kusta kielet kanteletta? + Hivuksista hiien ruunan. + + Kun oli soitto suorittuna, + vaka vanha Väinämöinen + käski nuoren, käski vanhan + soittamahan sormillansa + tuota ruotaista rojua, + kalanluista kanteletta. + + Soitti nuoret, soitti vanhat, + soitti keskikertaisetki, + ei ilo ilolle noussut, + soitto soitollen ylennyt. + + Se on lieto Lemminkäinen + sanan virkkoi, noin nimesi: + + "Ei ole teissä soittajata, + tuokatte minulle soitto + kahen polven pystyn päähän, + kynnen kymmenen nenähän!" + + Saip' on kantelon käsille, + soiton alle sormiensa; + tuota käänti, tuota väänti, + tuota sormin suoritteli, + eikä soitto soitakkana, + ei ilo iloakkana. + + Sanoi vanha Väinämöinen: + "Ei ole tässä nuorisossa + tuon on soiton soittajaista; + joko Pohjola paremmin + saisi soiton soittamahan, + josp' on laitan Pohjolahan." + + Siitä vanha Väinämöinen + laittoi soiton Pohjolahan; + soitti pojat Pohjolassa, + soitti pojat jotta piiat, + ei ilo ilolle tunnu, + eikä soitto soitannolle. + + Sokea sopesta lausui, + ukko vanha uunin päältä: + "Heretkätte, heittäkätte! + puhki korvani puhuvi, + läpi pääni läylentävi [rasittavi], + viepi viikoksi uneni." + + Noin ukko sanoiksi virkki: + "Jos ei soitto Suomen kansan + vasta vaikuta ilolle, + tahi uuvuta unehen, + niin vetehen visko'otte [viskatkaatte], + aaltoihin upottaotte!" + + Soitto kielin kerkiävi, + kantelo sanoin kajahui: + "En mie vetehen joua, + alle aaltojen asetu, + ennen soitan suorijalla, + vangun [äännän] vaivan nähnehellä." + Soitto vietihin visusti, + kannettihin kaunihisti, + miehen laatijan kätehen, + pyytänehen polvuksille. + + -- -- -- + + Vaka vanha Väinämöinen + istuiksen ilokivelle, + hopeaiselle mäelle, + kultaiselle kunnahalle. + Otti soiton sormillensa, + käänsi käyrän polvillensa, + kantelen kätensä alle, + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Tulkohon jo kuulemahan, + kun ei liene ennen kuullut + iloa iki runojen, + kajahusta kanteloisen!" + + Alkoi soittoa somasti; + jo kävi ilo ilolle, + riemu riemulle remahti: + ei ollut sitä metsässä + jalan neljän juoksevata, + koivin koikkelehtavata, + ku ei tullut kuulemahan, + iloa imehtimähän. + + Oravat ojentelihe + lehväseltä lehväselle, + tuohon kärpät kääntelihe, + aioillen asettelihen, + hirvet hyppi kankahilla, + ilvekset piti iloa. + + Tapiolan tarkka ukko, + ja kaikki Tapion kansa + kulki vuoren kukkulalle + soittoa tajuamahan. + Itseki metsän emäntä + loihe koivun konkelolle + kanteloista kuulemahan, + iloa imehtimähän. + + Mi oli ilman lintusia, + kahen siiven sirkovia [kahdella siivellä lentäviä], + ne tulivat tuiskutellen, + kiiätellen kiirehtivät + soittohon sulan urohon, + Väinämöisen vääntelöhön. + + Korkealta kokko lenti, + halki pilvien havukka, + allit aaltojen seliltä, + joutsenet sulilta soilta; + pieniäki peipposia, + sirkkuja sivertäviä, + leivoja satalukuisin, + rastahia ratki paljon, + ilmassa ihastelivat, + hartioilla haastelivat, + tehessä isän iloa, + soitellessa Väinämöisen. + + Itse ilman Luonnottaret, + ilman impyet ihanat, + iloa imehtelivät, + kanteloista kuuntelivat, + ken se ilman vempelellä, + taivon kaarella kajotti, + ken se pienen pilven päällä + rusoreunalla rehotti. + + Uipi hauvit hangotellen, + ve'en koirat vengotellen, + lohet luo'oilta samosi, + siikaset syväntehiltä, + säret pienet, ahvenetki, + mujehetki, muut kalatki, + kaikki parvihin panihe, + rantahan rakenteleikse + virttä Väinön kuulemahan, + soittoa tajuamahan. + + Ahto aaltojen kuningas, + ve'en ukko ruohoparta, + rinnoin aalloillen ajaikse + ja lapaikse lainehille; + sisarekset Sotkottaret, + rannan ruokoiset kälykset, + ve'en kalvolle vetäikse, + luikahaikse lumpehelle; + itseki ve'en emäntä, + ve'en eukko ruokorinta + väännäikse vesikivelle, + vatsalolle vaivoaikse, + tuota ääntä kuulemahan, + iloa imehtimähän, + kun oli ääni kummanlainen, + soitanto ylen sorea. + + Siitä vanha Väinämöinen + soitti päivän, soitti toisen; + ei ollut sitä urosta, + ollut ei miestä eikä naista, + kellen ei itkuksi käynyt, + kenen syäntä ei sulannut. + + Itsensäki Väinämöisen + tippui tilkat silmistänsä, + vierivät vesipisarat + karkeammat karpaloita, + hereämmät [suuremmat] hernehiä, + pyöreämmät pyyn munia. + + Ve'et pyöri silmistänsä + kaunihille kasvoillensa, + rehe'ille rinnoillensa, + päteville polvillensa, + jalkapöy'iile jaloille, + maahan alle jalkojensa, + läpi viien villavaipan, + sarkakauhtanan kaheksan. + + Vierivät vesipisarat + rannalle meren sinisen, + rannalta meren sinisen + alle selvien vesien. + Olipa sorea sotka + ve'essä vilvoitteleiva + rannalla meren sinisen; + sanoi vanha Väinämöinen: + "Usein utuinen sotka + suullasi sukelteleihet + alle syvien vesien, + käyppä poimi kyyneleeni + alta selvien vesien, + annan sulle sulkaturkin." + + Saipa sotka poimimahan, + poimi kyynelet merestä, + alta selvien vesien, + kantoi Väinölle kätehen: + jo oli muiksi muuttunehet, + kasvanehet kaunoisiksi, + helmiksi heristynehet, + simpukoiksi siintynehet, + kuningasten kunnioiksi, + valtojen iki iloksi. + + -- -- -- + + Vaka vanha Väinämöinen, + toinen seppo Ilmarinen, + kolmas lieto Lemmin poika + siitä lähtevät selälle, + tuonne kylmähän kylähän, + pimeähän Pohjolahan. + + Päästyänsä matkan päähän + vetivät venosen maalle, + teloille teräksisille, + valkamoille vaskisille. + + Astuvat tuville tuosta, + alle kattojen ajoihe; + kysyi Pohjolan emäntä, + tutkaeli tullehilta: + "Mipä miehillä sanoma, + millä matkalla olette?" + + Vaka vanha Väinämöinen + tuopa tuohon vastoavi: + "Sammosta sanomat miesten, + sillä matkalla olemme; + saimme sampuen jaolle, + kirjokannen katselulle." + Louhi Pohjolan emäntä + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Ei pyyssä kahen jakoa, + oravassa kolmen miehen; + hyvä on sampuen hyrätä + Pohjolan kivimäessä, + hyvä olla itseniki + sammon suuren haltijana." + + Vaka vanha Väinämöinen + itse tuon sanoiksi virkki: + "Kun et antane osoa, + tuota sammon toista puolta, + niin on kaiken kantanemme, + vienemme venehesemme." + + Louhi Pohjolan emäntä + tuo tuosta pahoin pahastui, + kutsui Pohjolan kokohon, + pään varalle Väinämöisen. + + Vaka vanha Väinämöinen + kävi kanteloisehensa; + tuota kaikki kuulemahan, + iloa imehtimähän. + + Väkeä väsyttelevi, + rahvahaista raukaisevi, + kaikki nukkui kuuntelijat + Väinämöisen soitantoa [soitannosta]. + + Siitä viisas Väinämöinen, + tietäjä iän-ikuinen, + ottavi uniset neulat, + voiteli unella silmät, + pani pitkähän unehen + koko Pohjolan perehen. + + Meni sammon saatantahan, + kirjokannen katsantahan, + lauloa hyrähtelevi + vaaran vaskisen ovilla, + jopa liikkui linnan portit, + ovet vahvat aukieli. + + Siitä vanha Väinämöinen, + toinen seppo Ilmarinen, + kolmas lieto Lemmin poika. + saattelivat sammon suuren, + veivät sen venosehensa, + latjasivat laivahansa. + + Siitä vanha Väinämöinen + lähti pois Pohjolasta. + Laskea karehtelevi + selkeä meren sinisen; + laski päivän, laski toisen, + päivänäpä kolmantena + tuo on lieto Lemminkäinen + sanan virkkoi, noin nimesi: + + "Miks'et laula Väinämöinen + hyrehi hyväntöläinen [hyvä mies], + hyvän sammon saatuamme, + tien oikein osattuamme?" + + Vaka vanha Väinämöinen + hänpä varman vastaeli: + "Varahinen laulannaksi, + aikainen ilon pioksi; + äsken laulanta sopisi, + ilon teentä kelpoaisi, + kun omat ovet näkyisi, + omat ukset ulvahtaisi." + + Sanoi lieto Lemminkäinen: + "Kun et lauloa luvanne, + itse luome [luon itseni] laulamahan + heitäme [heitän itseni, ryhdyn] heläjämähän." + + Sai itse säveltämähän, + loihe kurja kukkumahan, + äreällä äänellänsä, + käreällä kulkullansa. + + Kurki istui kannon päässä, + märän mättähän nenässä, + sepä säikähti kovasti, + lenti poikki Pohjolahan, + vielä parkaisi pahasti + Pohjan puolle saatuansa, + sillä Pohjolan herätti, + pahan vallan valveutti. + + Nousi Pohjolan emäntä + unen pitkän maattuansa, + kiirehti kivimäelle, + vaaran vaskisen ovelle, + sanoi tuonne tultuansa: + + "Voi polonen päiviäni! + jop' on täältä sampo saatu, + kaikki lukot lonkaeltu [sijaltansa väännetty]." + + Uutarta [Udutarta] rukoelevi: + "Utu-tyttö, terhen [sumun] neiti, + seulo seulalla utua + selvälle meren selälle, + jott' ei päästä Väinämöisen, + osata Uvantolaisen!" + + "Kun ei tuosta kyllin liene, + oi Ukko ylijumala, + rakenna rajuinen ilma, + nosta suuri säien voima + aivan vastahan venettä, + kulkematta kunnekkana!" + + Utu-tyttö, neiti terhen, + u'un huokuvi merelle, + sumun ilmahan sokesi. + Piti vanhan Väinämöisen + kokonaista kolme yötä + sisässä meren sinisen. + + Yön kolmen levättyänsä + sisässä sumun sakean + virkki vanha Väinämöinen: + + "Ei ole mies pahempikana + u'ulla upottaminen, + terhenellä voittaminen." + + Veti vettä kalvallansa, + merta miekalla sivalsi: + nousi talma taivahalle, + utu ilmoille yleni, + selvisi meri sumusta, + meren aalto auteresta. + + Siitä vanha Väinämöinen + laski eelle laivoansa; + oli aikoa vähäinen, + jo Ukko ylijumala + virkki tuulet tuulemahan, + säät rajut rajuamahan. + + Nousi tuulet tuulemahan, + säät rajut rajuamahan, + kovin läikkyi länsituuli, + luoe-tuuli tuikutteli, + etelä enemmän tuuli, + itä inkui ilkeästi, + kauheasti kaakko karjui, + pohjonen kovin porasi. + + Kovin silloin tuulet tuuli, + aallot hakkasi alusta, + veivät harpun hauvinluisen, + kantelon kalan-eväisen, + väen Vellamon hyväksi, + Ahtolan iki-iloksi. + + Siinä vanhan Väinämöisen + ve'et silmihin vetihe, + itse tuon sanoiksi virkki: + "Sinne sattui saalahani [saamani, tuottamani], + katosi iki iloni, + en tuota enempi saane + sinä ilmoisna ikänä + kuuna kullan valkeana." + + [Sampo-retkeltään palattuaan teki Väinämöinen koivusta + uuden kanteleen.] + + -- -- -- + + Louhi Pohjolan emäntä + laittoi miehet miekkoihinsa, + rakenteli Pohjan purren, + suoritti sotavenosen, + siitä läksi laskemahan, + sekä läksi jotta joutui, + sampoa tapoamahan, + venehestä Väinämöisen. + + Vaka vanha Väinämöinen + laskevi sinistä merta. + Itse tuon sanoiksi virkki: + "Oi sie lieto Lemmin poika, + nouse purjepuun nenähän! + katsaite etinen ilma, + tarkkoa takainen taivas, + onko selvät ilman rannat." + + Tuopa lieto Lemminkäinen + nousi purjepuun nenähän, + katsoi iät, katsoi lännet, + katsoi luotehet, etelät, + katsoi poikki pohjan rannan, + siitä tuon sanoiksi virkki: + "Pieni on pilvi pohjoisessa, + pilven lonka luotehessa." + + Sanoi vanha Väinämöinen: + "Ei se pilvi ollekkana, + se on pursi purjehinen; + katso toiste tarkemmasti!" + + Katsoi toiste, katsoi tarkoin, + sanovi sanalla tuolla: + "Saari kaukoa näkyvi, + etähältä ennättävi, + havukoita haavat täynnä, + koivut kirjo-koppeloita." + + Sanoi vanha Väinämöinen: + "Jo vainen valehtelitki; + havukoita ei ne olle, + eikä kirjo-koppeloita, + ne on Pohjan poikasia; + katso tarkoin kolmannesti!" + + Se on lieto Lemminkäinen + katsoi kerran kolmannenki, + sanovi sanalla tuolla: + "Jo tulevi Pohjan pursi, + satahanka hakkoavi, + sata miestä soutimilla, + tuhat ilman istumassa." + + Silloin seppo Ilmarinen + souti kourilla kovilla, + souti lieto Lemminkäinen, + souti kansa kaikenlainen, + lyllyivät [notkuivat] melat lylyiset [mäntypuiset], + hangat piukki pihlajaiset, + nenä hyrski hylkehenä, + perä koskena kohisi, + eipä matka eistykkänä, + ei pakene puinen pursi. + + Vaka vanha Väinämöinen + jo tunsi tuhon tulevan, + arvelee ajattelevi, + siitä tuon sanoiksi virkki: + "Vielä mä tuohon mutkan muistan, + keksin kummoa vähäsen." + + Otti piitä pikkuruisen, + tauloa taki [aivan] vähäsen, + ne merehen mestoavi + yli olkansa vasemman, + sanovi sanalla tuolla, + lausui tuolla lausehella: + + "Tuosta tulkohon karinen, + salasaari kasvakohon, + johon juosta pohjan purren, + satahangan halkiella!" + + Se siitä kariksi kasvoi, + loihe luo'oksi merehen, + itähän pitemmin puolin, + poikkipuolin pohjosehen. + + Tulla puikki Pohjan pursi, + halki aallon hakkoavi, + juoksi Iuotohon lujasti, + kaaret poikki katkieli, + meren myrskyn hiertimessä, + lainehen rapaimessa [hyrskyssä]. + + Louhi Pohjolan emäntä + tohti toiseksi ruveta, + levitäikse lentämähän, + kokkona kohotteleikse, + sata miestä siiven alla, + tuhat purston tutkaimella, + sata miestä miekallista, + tuhat ampuja-urosta. + + Yllättävi Väinämöisen, + lenti purjepuun nenähän, + oli pursi päin pu'ota, + laiva laioin kallistua. + + Vaka vanha Väinämöinen + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Ohoh Pohjolan emäntä! + joko saat jaolle sammon + nenähän utuisen niemen, + päähän saaren terhenisen?" + + Sanoi Pohjolan emäntä: + "En lähe jaolle sammon + sinun kanssasi katala, + kerallasi Väinämöinen." + + Tahtoi sampoa tavata + venehestä Väinämöisen. + Sammon saatatti vetehen, + selvälle meren selälle; + siinä sai muruiksi sampo, + kirjokansi kappaleiksi. + + Mi meni muruja noita, + sammon suuria paloja, + alle selvien vesien, + ne jäivät ve'en varaksi + jäipä toisia muruja, + pienempäisiä paloja + selälle meren sinisen, + meren laajan lainehille. + Niitä tuuli työnnytteli, + aalto rannallen ajeli. + + Vaka vanha Väinämöinen + näki tyrskyn työntelevän, + hyrskyn maalle hylkeävän + noita sampuen muruja. + Hän tuosta toki ihastui, + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Tuost' on siemenen sikiö, + alku onnen ainiaisen, + tuosta kyntö, tuosta kylvö, + tuosta kasvu kaikenlainen + Suomen suurille tiloille, + Suomen maille mairehille." + + Louhi Pohjolan emäntä + itse tuossa arvelevi: + "Jo minulta valta vaipui, + jo aleni arvioni, + eloni meni merehen, + sampo särkyi lainehisin." + + Läksi itkien kotihin, + polotellen pohjosehen, + ei saanut sanottavata + koko sammosta kotihin; + veipä kuitenkin vähäsen + sormella nimettömällä, + kantoi kannen Pohjolahan, + sai rivan Sariolahan; + siit' on polo Pohjolassa, + elo leivätön Lapissa. + + Vaka vanha Väinämöinen + itse maalle mentyänsä + löysi sampuen muruja, + kirjokannen kappaleita, + rannalta merelliseltä, + hienoselta hietikolta. + + Saattoi sampuen muruset, + kirjokannen kappalehet, + nenähän utuisen niemen, + päähän saaren terhenisen, + kasvamahan, karttumahan, + saamahan, satoamahan, + olui'ksi ohrasiksi, + leiviksi rukihisiksi. + + Siitä vanha Väinämöinen + itse tuon sanoiksi virkki: + "Anna luoja, suo Jumala, + anna onni ollaksemme, + hyvin ain' eleäksemme, + kunnialla kuollaksemme, + suloisessa Suomen maassa, + kaunihissa Karjalassa!" + + + + +126. Väinämöisen sanoja. + + + 1. Kielsi vanha Väinämöinen, + epäsi Suvannon sulho + kullalle kumartamasta + hopealle horjumasta. + + 2. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + Kaunis on kattila tulella, + vaikka vettä kiehukohon; + hyvä mieli miehen päässä, + vaikka ilman istukohon -- + väki ei väännä hartioita, + säre ei mieli miehen päätä. + + 3. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + Hoida honkaista venettä, + hoida hongan veistäjätä; + pah' on orja palkatonna, + paha paljon palkan kanssa -- + osallahan mies elävi, + koira toisen kohtalolla. + + 4. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + Aina auttavi Jumala, + ajan kunkin katkasevi; + viipyen erät paremmat, + kauan ollen kaunihimmat -- + harvoin syötti harva verkko, + silloin suurilla kaloilla. + + 5. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + Jumalass' on juoksun määrä, + ei miehen ripeydessä; + juokseva johonki saapi, + käypä kauas kerkeävi -- + usein käypi käypä härkä, + kun jo hengästyi hevonen. + + 6. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + Sitä kuusta kuuleminen, + jonka juurella asunto; + kiitä muille muita maita, + itselle omia maita -- + omat maat makuisimmat, + omat metsät mieluisimmat. + + 7. Sanoi vanha Väinämöinen + nuoremmalle veiollensa: + soisin Suomeni hyväksi, + Karjalani kaunihiksi, + hyvin aina elettäväksi, + kunnialla kuoltavaksi -- + laiskat Lappihin menevän, + muut veltot Viron vesille. + + + + +127. Runolaulaja. + + + Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, + kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, + hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, + ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää. + + Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; + jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. + Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, + vaan tavan vuoks' on kaikki ja teeskeltyä vaan. + + Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen; + siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen, + ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin ... + kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin. + + Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa, + ja nuorukainen vanhust' esille taluttaa: + "Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan, + kevättä laula mieliin, iloa rintahan!" + + Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan, + olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, + hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät sen + ne lumivalkeoina valuvat harteillen. + + Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, + "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, + ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, + ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. + + Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan; + vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, + kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, + säveltään visertääpi sydämin tykkivin. + + Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, + ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, + ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, + ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa. + + Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, + ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, + hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, + ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. + + Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, + kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: + värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, + ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. + + Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, + punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, + ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, + ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. + + Ja ompi niinkuin riemu taas näyttais riemullen, + ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; + iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, + ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan. + + Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, + hän, hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, + ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon + satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. + + + + +128. Helsinki. + + +Helsinki on, niinkuin tiedämme, Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. +Meistä Suomalaisista näyttää se niin suurelta ja komealta, että +luulemme sille tuskin vertoja löytyvänkään. Mutta muukalaisetkin, jotka +siellä käyvät, sanovat, että se on Europan sievimpiä kaupunkeja, jos +kohta se onkin pieni Europan varsinaisten suurten kaupunkien rinnalla. + +Helsinki herättää huomiota varsinkin rakennustensa, puhtautena ja +järjestyksensä sekä ympäristöjensä kautta. + +Mitä ensinnäkin rakennuksiin tulee, on niiden joukossa koko joukko +varsin komeita ja kauniita. Varsinkin viime vuosina on sinne +lisääntynyt paljo suuria kartanoita, jotka ovat rakennustaiteellisessa +suhteessa erittäin uljaita. Kun vaeltelee Helsingin valtakatuja ja +yleisempiä paikkoja pitkin ja näkee nuo monikerroksiset rakennukset +taiteellisine koristuksineen, luuleepa todellakin olevansa jossakin +Europan suurista kaupungeista. Mahtava Nikolain kirkko sekä Yliopiston +ja Senaatin suuret, arvokkaan näköiset rakennukset tarjoavat +Senaatin-torilla kävelijälle varsin mahtavan katseltavan. Vähän matkan +päässä näistä ovat Suomen säätyjen talo, Suomen Pankki, Valtioarkisto, +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kartano ja Ritarihuone, kaikki uusia, +mahtavia rakennuksia. Viehättävimpiä paikkoja on myös n.s. Runebergin +puisto, jonka keskellä on suuren runoilijamme Johan Ludvig Runeherg'in +korkea kuvapatsas. Uljaita rakennuksia on sen ympäristöllä. + +Kaikkialla Helsingissä valvotaan huolellisesti puhtauden ja +järjestyksen noudattamista. Siinä suhteessa varsinkin tekee se +ulkomaalaisiinkin matkailijoihin hyvän vaikutuksen. + +Helsingin ympäristöllä on kauniita puistoja, Kaisaniemi, Kaivopuisto, +Alppila y.m., joissa kaupunkilaisten on mukava itseään kauniina +kesäpäivinä virkistää. Koska Helsinki on meren rannalla, voipi sieltä +monesta paikasta myös nähdä aavan meren. Sellainen paikka on varsinkin +n.s. Ohservatori-vuori, jossa on laitos tähtitieteellisiä tutkimuksia +varten. + +Mutta vielä enemmän, kuin tuon ulkonaisen komeutensa vuoksi, +on Helsingillä meille suomalaisille suuri merkitys sen vuoksi, +että se todella on Suomen pääkaupunki ja sellaisena kaiken +valtiollisen ja henkisen elämämme keskuspaikka. Siellä on korkein +kotimainen hallitus-virastomme, Keisarillinen Senaatti, joka +Keisarin-Suuriruhtinaan nimessä hoitaa maan hallintoa ja ylimpänä +tuomioistuimena ratkaisee sinne vedotut oikeus-asiat. Helsinkiin +kokoontuvat kansamme edusmiehet valtiopäiville keskustelemaan ja +päättämään tärkeistä, koko maata koskevista asioista. Siellä on Suomen +korkein opisto, Keisarillinen Aleksanterin yliopisto, joka valmistaa +maalle oppineita tiedemiehiä sekä pappeja, tuomareita ja muita +virkamiehiä. Samalla on siellä paljo muita kouluja. Siellä toimitetaan +Suomen suurimmat sanomalehdet, jotka sitten leviävät ympäri maata, +antaen tietoja sekä koti- että ulkomaisista oloista ja tapahtumista. +Siellä on suuria kokoelmia Suomen maalaus- ja kuvanveistotaiteilijain +teoksista. Monet seurat ja yhdistykset, jotka tavalla tai toisella +koettavat yhteiskuntaa ja yleisiä asioita edistää, vaikuttavat +tehokkaimmasti juuri pääkaupungissa. Täten on Helsinki todella tullut +maamme henkisen ja aineellisen kehityksen keskukseksi. + +Elämä Helsingissä on sangen vilkasta. Asukasluku siellä nouseekin nyt +jo noin 100,000 tienoille. Suuremmilla kaduilla on alituinen liike ja +hyörinä; samoin myös avoveden aikaan satamassa, jossa on lukuisasti +höyry- ja purjelaivoja. Monet pääkaupungin asukkaat kuitenkin muuttavat +Helsingistä kuumaksi kesä-ajaksi maaseuduille saadaksensa siellä +nauttia maa-elämän rauhaa ja raittiimpaa ilmaa. Syksyllä yliopiston ja +koulujen avautuessa palaavat jälleen kaikki pääkaupunkiin takaisin. +Pian alkaa kaduilla vilistä koulunuorisoa ja muuta yleisöä. Hupaista +on silloin taas nähdä suuria laumoja ylioppilaitakin, valkea, +kultalyyryllä koristettu lakki päässä. Hekin tulevat kaikilta Suomen +ääriltä sinne lukujansa jatkamaan, valmistuaksensa työntekijöiksi +isänmaansa ja kansansa hyväksi. + +Kun Helsinki täten on muodostunut oikein suuren kaupungin tapaiseksi, +on siihen siten tarttunut tällaisten kaupunkien varjopuoliakin. Ei voi +kieltää, että komeutta sekä ylöllisyyttä asunnoissa, puvuissa ja +nautinnossa on Helsingissä tavattavissa enemmän, kuin köyhän Suomen +kansan pääkaupungille soveltuisi. Mutta ehkäpä tällaiset puolet +vähitellen ajan kuluessa tasaantuvat kaiken sen hyvän ja jalon +vaikutuksesta, mitä pääkaupungistamme epäilemättä löytyy. + + + + +129. Matka-kuvauksia. + + +I. Nykyajan kulkuneuvoista. + +Arvaamattoman nopeasti voi nykyaikaan matkustella. Kun ennen kului +viikkokausia tai enemmänkin matkustaessa esimerkiksi Oulusta +Helsinkiin, suoritetaan tuo matka nykyään likimiten yhdessä +vuorokaudessa. Ja mikä ero matkustamisen välillä! Ennen kuljettiin +hevosvoimalla, reellä tai rattailla, ja matkustavainen oli kaikkien +niiden hankaluuksien alainen, joita pahat ilmat, huono keli ja huonot +ajoneuvot mukanansa tuovat. Nyt sitävastoin kuljetaan höyryn voimalla, +mukavissa vaunuissa, pitkin tasaista rautatietä. Olkoon ulkona +millainen sää tahansa, lämpimässä rautatievaunussa istut aivan +turvallisena mukavalla istuimellasi. Ja kesäiseen aikaan pääsee +nopeakulkuisilla ja mukavilla höyrylaivoilla vesiä myöten +matkustelemaan. Totta on, että tällaista vauhtia kulkiessa ei juuri +ennätä tutustua teiden ja kulkuväyläin varsilla oleviin maisemiin ja +niiden asukkaisiin, mutta aikaa voitetaan paljo ja kaikki asiat tulevat +nopeammin suoritetuiksi. + +Ja niinkuin nykyään liike omassa maassamme hyvien kulkuneuvojen kautta +on lisääntynyt, niinpä on se tehnyt ulkomaillakin ja vielä suuremmassa +määrässä. Eikä nykyään tarvita suuria valmistuksia ja puuhia +ulkomaamatkaa varten. Pieni matkalaukku, jossa on kaikkein tärkeimmät +ja välttämättömimmät matkatarpeet, on pian varustettu. Kaikkia tarpeita +et ota mukaasi, koska ne voit matkallasi huokeasta hinnasta hankkia ja +pääset siten kuljettamasta mukanasi suuria tavarajoukkoja. Jos sinulla +on aikaa liikenemään ja varallisuutta joku määrä, voit hyvinkin pian +tehdä matkan minne tahansa Europassa, ja vieläkin edemmäksi, jos asiasi +niin vaativat. + +Tahdotko, nuori lukijani, joka äskettäin olet tutustunut oman maasi ja +Europan maantietoon, lähteä kanssani lyhyelle huvimatkalle oman maan +halki lähimpiin naapurimaihimme Europassa? Jos olet läksysi hyvin +lukenut ja muutenkin itsesi hyvin käyttänyt, luulisin tuon matkan +sinulle tuottavan virkistystä. Paljoja en sinulle tuosta matkasta +lupaa, koska meillä on kiire. Emme siis joudu missään kauvoja aikoja +viipymään. Matkustamme, minkä ennätämme, ja koetamme samalla kiinnittää +huomiotamme ympäristöömme. Voipihan siitäkin olla sekä huvia että +hyötyä. + + +II. Suomessa. + +Mistä lähtisimmekään liikkeelle? Ehkä Suomen rautatien nykyjään +pohjoisimmasta kohdasta, Oulun kaupungista. On aamupäivä kun sanomme +jäähyväiset ystävällisille ja vilkkaille Oululaisille. Me istumme jo +vaunussa muiden matkustavaisten kanssa, ja juna lähtee liikkeelle. +Ensin se kulkee hitaasti, mutta vähitellen sen vauhti kiihtyy, jopa +kulkenee se ainakin kahden ja puolen penikuorman vauhdilla tunnissa. +Katselemme ympärillemme tutustuaksemme matkatovereihimme. Talonpoikia, +maakauppiaita ja muutamia herrasmiehiä istuu samassa vaunussa. +Matkustajat istuvat toistaiseksi itsekseen, ei kukaan puhele naapurinsa +kanssa, kaikki ovat hyvin juhlallisen ja vakavan näköisiä. Sellainen on +meidän suomalaisten luonto. Ellei tuossa harvapuheisuudessa mitään +pahaa olekaan, niin eipä haittaisi kuitenkaan vähän suurempi +vilkkauskaan. Mutta tämä sikseen. Kempeleen aseman ohi olemme jo +menneet, ja nyt aukenevat Limingan laajat niittymaat eteemme. Onpas +siinä viheriöivää alankoa niin pitkälti kuin silmä kantaa! Mutta pian +jättää kiitävä juna nekin jälkeensä. Yhä etelämmäksi tullaan. +Oulun läänin eteläosassa alkaa jo kaikenmoinen viljelys tulla +näkyviin. Peltoja, niittyjä ja hyvin rakennettuja kyliä näkee siellä +täällä tuon tuostakin. Iltapuolella päivää saavutaan Pohjanmaan +rannikolle ruotsinkielisen väestön asuma-aloille. Kuuluisan Kokkolan +kaupunginkin saamme sivumennen nähdä. Sitten kääntyy matka taas +rannikkomaalta sisämaahan päin suomalaisten keskuuteen. Nytpä +tullaankin etelä-Pohjanmaan hyvin viljellyille tasangoille. Toisin +paikoin saapi nähdä silmäkannot viljeltyä maata. Talonpoikaistalot ovat +upeita ja siistejä ulkonäöltään. Seinäjoen asemalla yömme vietettyämme +kiidämme seuraavana päivänä taas sisämaahan päin. Nyt tullaan +vähitellen varsinaiselle Hämäläisten alueelle. Sen voipi kuulla +vastasaapuneiden matkustavaisten kielimurteestakin. Seudut, joiden läpi +kuljemme, ovat hyvin vaihtelevia. Suomen luonnon moninaisuus tulee +näkyviin. Milloin metsiä ja kankaita, milloin kauniita järvimaisemia, +milloin erämaata, milloin taas hyvin asuttuja kyliä on tien varsilla. +-- Iltapuolella päivää olemme jo saapuneet Kangasalan luonnon-ihanille +seuduille. Hupaista olisi poiketa niitä lähemmin katsomaan, nousta +esimerkiksi Harjulan harjulle, jonka hurmaavan kauniista näkö-aloista +Topeliuksen Sylvia-lintu laulaa. Mutta tällaiseen poikkeamiseen ei +meillä ole aikaa. Pian jo saavumme kuuluisaan Tampereen kaupunkiin. +Juna viipyy tässä ainoastaan jonkun minuutin. Emme siis ennätä käydä +kaupunkia lähemmin katsomassa, mutta kehoitan sinua joskus toiste +siellä käymään. Kannattaa katsoa sen uljaita, monikerroksisia +tehdasrakennuksia, uljasta Tammerkoskea sekä kauniita ympäristöjä, +esimerkiksi ihanista näköaloistaan kuuluisata Pyynikin harjua. + +Tunnin päästä jo saavamme Toijalaan, jossa Turusta päin +tulevat matkustajat yhtyvät seuraamme. Yhä vilkkaammaksi näyttää +matkustaja-liike käyvän. Kansaa monenmoista kulkee nyt jo mukanamme, +näkeepä muutamia ulkomaalaisiakin. Enemmistönä kuitenkin on vielä +hämäläinen maalaiskansa. Hyvin viljellyt seudut sekä talonpoikain +siisti vaatteus ja arvokas ulkonäkö osoittavat, että kuljemme +seuduilla, joissa kansa ylimalkaan on varakasta ja hyvästi +toimeentulevaa. Mutta Hämäläisestähän onkin se maine, että hän on +uuttera ja voimakas peltomies. Onpa matkailijani joukossa kuitenkin +myös vähemmän miellyttäviä ilmiöitä. Tuolla istuu näet joukko räyhääviä +miehiä. Kaupungista tullessaan ovat he "tuliaisiksi" ostaneet itselleen +paloviinaa. Sitä he maistelevat jo matkallakin. Oudoksuen katselet +tätä, kammoksuen kuuntelet rumia kiroussanoja, joita heidän suustaan +tiheään tulvaa. -- On jo ilta tulemassa. Kauan ei viivytä Hämeenlinnan +asemalla. Vilaukselta vaan voimme katsella noin virstan päässä olevaa +Hämeenlinnaa. Kun vielä tunnin aikaa matkustetaan, saavutaan Riihimäen +asemalle, josta toinen tie erkanee Helsinkiin, toinen Pietariin päin. +Tällä asemalla on suuri matkustaja-tulva. Kaikennäköistä kansaa saat +tässä katsella ja monta eri kieltäkin kuulla. Matkustavaisten joukossa +löytyy näet paljo ulkomaalaisiakin, jotka ovat matkalla, mitkä +Pietariin, mitkä Helsinkiin, mitkä taas Suomen ihania maisemia +katselemaan. Maamme luonnon ihanuus on näet jo tullut ulkomaillakin +tunnetuksi. -- Muutaman tunnin odotettuamme saapuu Riihimäelle +Helsingistä Pietariin päin menevä juna. Siihen astumme. Koska on yön +aika, ovat useimmat matkustajat etsineet itselleen leposijaa vaunuissa. +Niinpä on paras meidänkin tehdä, koska näkyy siksi tilaa löytyvän. Juna +viepi meitä nyt yötä myöten itään päin. Meillä ei siis ole tilaisuutta +katsella tien varsilla olevia maisemia. Ne ovatkin jotenkin +yksitoikkoisia, koska rautatie kulkee Salpausselän tasaisia rinteitä +pitkin. Yön hiljaisuutta ei häiritse muu kuin höyryveturin silloin +tällöin kuuluva vihellys, tai joku matkustaja, joka jollakin asemalla +astuu vaunuun tai menee siitä pois. + +Aamulla olemme jo Viipurissa, Karjalan pääkaupungissa. Hauska olisi +käydä katsomassa tuota vanhaa, muistorikasta kaupunkia ja sen vanhaa, +Torkel Knuutinpojan rakentamaa linnaa, mutta juna viipyy Viipurin +asemalla ainoastaan 15 minuuttia. Ennätämme vain juoda lasin teetä +(joka juoma näkyy täälläpäin, samoin kuin Venäjällä, olevan hyvin +käytännössä) maukkaan "Viipurin-rinkelin" kanssa. Pian jo kuljettaa +juna meitä eteenpäin. Matkustettuamme vielä jonkun tunnin kiidämme +pienoisen Rajajoen yli, ja lähin eli Valkeasaaren asema on jo Venäjän +puolella. Suomen suuriruhtinaanmaan, rakkaan kotimaamme, olemme nyt +jättäneet. Joku viikko voipi mennä, ennenkuin sitä jälleen saamme +tervehtiä. Mutta vielä tuntuu olo kuitenkin kodikkaalta. Suuri osa +matkustajista on suomalaisia, varsinkin kauppiaita, jotka matkustavat +Pietariin kauppoja tekemään. + + +III. Venäjällä. + +Jo ennenkuin Pietariin saavumme, huomaamme, että tuo Venäjän +keisarikunnan suuri pääkaupunki ei ole enää etäällä. Pitkin matkaa +Valkeasaaresta alkaen näkyy rautatien varrella tiheässä sieviä +kesähuviloita, joissa varakkaat Pietarilaiset kesäänsä viettävät. Seutu +ei itsestään muuten ole erittäin ihanaa; yksitoikkoista, havupuuta +kasvavaa alankoa on kaiken matkaa. Mutta Pietarilaiset pitävät +kuitenkin suurena onnena, että saavat täällä havupuiden siimeksessä +nauttia maaelämän raittiutta. Siksipä ovatkin Pietarin lähimmät +ympäristöt täynnä heidän huviloitansa. Ja maa, joka on luonnostaan +perin laihaa, on hedelmä- ynnä lehtipuita istuttamalla muutamin paikoin +muutettu oikein yrttitarhan muotoiseksi. Ja siellä täällä näkee laajoja +peltoja, jotka ovat viljellyt kuin ryytimaat. Kaalit, lantut, kurkut ja +muut kyökkikasvit rehoittavat niillä uuraan Venäläisen hoidolla. Tämä +on suomalaiselle silmiin pistävää. Suomalainen ei näet vielä suuresti +harrasta ryytimaan hoitoa, mutta Venäläinen sitä vastoin, joka paljon +enemmän käyttää kasviaineita ravinnokseen, hoitaa ryytimaitaan hyvin +innokkaasti ja huolellisesti. Eipä olisi vahingoksi, jos mekin enemmän +perehtyisimme tähän hupaiseen ja hyödylliseen viljelyshaaraan. + +Tunnin kuluttua Valkeasaaresta lähdettyämme saavumme Pietariin Suomen +rautatie-asemalle. Hiljaisesta, yksinkertaisesta Suomestamme olemme +siis saapuneet keskelle suuren maailmankaupungin hälinää ja loistoa. Ja +nyt lähdemme katselemaan tuota kuulua kaupunkia. Jos olet Helsingissä +käynyt, et suurestikaan hämmästy Pietarin rakennusten komeutta. Sillä +yhtä komeita ja soreita löytyy edellisessäkin kaupungissa, jos kohta +vähemmässä määrässä. Mutta sille, joka ensi kertaa katselee tuollaista +jättiläis-kaupunkia, on jo rakennuksissakin ihmettelemistä. Kolmi-, +neli- ja viisikerroksisia kartanoita näkee sadottain. Moniaat ovat +rakennetut erittäin komeasti ja aistikkaasti, kuten esim. keisarilliset +linnat. On niissä yksinkertaisella maalaisella katselemista. + +Mutta mennäänpä jollekin Pietarin liikepaikalle, esimerkiksi suurelle +Nevski-kadulle. Hauska on kulkea sileitä jalkakäytäviä myöten ja +katsella vastaantulevia ihmisjoukkoja. Kuka kulkee jalkasin, kuka ajaen +vaunuissa tai "isvosikkain" nelipyöräisissä ajoneuvoissa. On siinä +ihmistä jos jonkin säätyistä ja muotoista. Tuossa on parvi parrakkaita +työmiehiä, punapaitaisia ja leveähousuisia. Tuossa kulkee komppania +sotamiehiä. Tuossa ajaa komeasti puettu sotaherra. Miehiä, naisia ja +lapsia kiitää tulvinaan ohitse, kaikilla näyttää olevan kiire. Mikä on +puettu silkkiin ja samettiin, mikä kerjäläisen repaleisiin. Alituinen +ohitse ajavain hälinä huumaa silmäsi. Et jaksa enää tarkatakaan. +Omituiseen pitkään kaapuun puettu mies vetää kuitenkin huomion +puoleensa. Arvelet että se on joku muhamettilainen, jonka kotimaa on +kaukana Venäjän Aasian-puoleisilla alusmailla. Uljaan näköinen +Tsherkessi, Kaukasian lapsi, kulkee ohitsesi, päässä karvalakki ja yllä +pitkänläntä nuttu, jonka rintapuolet ovat varustetut lukuisilla +pistoleilla ynnä muilla aseilla. + +Tylsistyt viimein katsellessasi tuota ihmishälinää. Alat tarkastella +kadun varsilla olevia asuntoja. Minne vaan katsot, näet mahtavia +palatseja. Niiden alakerroksissa on usein komeita kauppapuoteja ja +ravintoloita. Edellisissä vallitsee huikaiseva komeus ja tavarain +runsaus. Kyllä niissä on myytävänä, mitä vaan mielesi haluaa. Ja jos +pistäydyt niihin kauppoja tekemään, olenpa varma, että kielevät +kauppapalvelijat saavat kukkarostasi kopeekat heltiämään. + +Ylimalkaan näkee kansan syvän kunnioituksen uskontoansa kohtaan +kaikkialla esiytyvän. Kirkkoja ja luostareita on paljon. Harras +Venäläinen aina kirkon kohdalla paljastaa päänsä ja tekee ristinmerkin. +Samoin hän huoneeseen tullessaan, ennenkuin talon asukkaita tervehtii, +ristii itsensä Jumalan-kuvan edessä. Matkalle lähtiessään ei hän unohda +siunata itseään. Tämä kaikki osoittaa, että kansa kaikessa elossaan ja +olossaan ikäänkuin tahtoo asettua Korkeimman silmäin eteen ja +suojelukseen. Paljo sellaisessa tavassa epäilemättä on pelkkää +ulkomuotoa, ilman sydämen hartautta, mutta ei ole miellyttäväisyyttä +vailla tuo ulkonainenkaan kunnioitus uskontoa kohtaan. + +Mahtava Neva-joki laskee Pietarin lävitse Suomenlahteen. Useita komeita +siltoja on rakennettu sen ylitse. Ja sen pinnalla kulkee tiheään +pieniä höyrylaivoja, joissa aina on suuri joukko matkustavaisia. -- +Kaikenmoisia kulkuneuvoja onkin tarpeen sellaisessa kaupungissa, kuin +Pietari on. Jalkaisin ei siellä jaksaisi matkoja suorittaa. Samoin kuin +nykyään muissakin suurissa kaupungeissa on Pietarissakin paljo suuria, +monta kymmentä henkeä vetäviä vaunuja, joita hevoset kuljettavat +pitkin katuja rautakiskoisia ratoja myöten. Niissä pääsee muutamalla +kopeekalla kulkemaan virstamääriä. Sitäpaitsi vilisee ajureita, n.s. +isvosikoita, jotka aina ovat alttiit kuljettamaan sinua, jopa perin +halvastakin, jos vaan osaat hyvästi tinkiä. Sillä Pietarissa, niinkuin +muuallakin Venäjällä, kuuluu tinkiminen välttämättömänä pahana kaikkeen +asioimiseen. + +Hupaista olisi meidän käydä Pietarin monilukuisissa julkisissa +paikoissa, mutta tällä kertaa kuitenkin mieluummin tahdomme nähdä +palasen Venäjän maaseutuakin. Lähdemme Pietarista rautateitse +lounaaseen päin, Saksan rajalle. Se matka kestää vähän toista +vuorokautta. Istuinpaikat vaunussa saatuamme alamme tarkastella +ympärillemme. Siisteyden puolesta olisi vaunussamme yhtä ja toista +korjattavaa. Mitä matkustavaan yleisöön tulee, on se hyvin sekalaista: +upseereja, sotamiehiä, ylioppilaita, talonpoikaisia miehiä ja naisia, +kaupustelijoita, työmiehiä y.m. Melkein kaikki polttavat papyrosseja, +yksin herras-naisetkin. Puhellaan vilkkaasti ja isoäänisesti, ja +puhellessa tehdään käsillä liikkeitä. Vaunun etäisimmässä nurkassa +oleva nuori mies alkaa soittaa käsiharmonikkaa. Sävelten vaikutuksesta +alkaa koko hänen olentonsa elää. Kuulioihinkin tarttuu soiton hurmaus. +Venäläisen hilpeä ja soittoa rakastava luonne puhkee näkyviin. Jos tila +vaunussa sallisi, saisimme ehkä nähdä nuorten miesten pian pyörivän +huimaavassa tanssissa. + +Seudut, joiden läpi kuljemme, ovat enimmäkseen yksitoikkoisia +alanko- ja nummimaita. Kyliä näkee vaan harvakseltaan rautatien +varsilla. Tämä osa Venäjää ei olekaan maan viljavimpia seutuja. Ne ovat +Venäjän keski- ja etelä-osissa. Siellä ovat mainion viljavat +"mustanmullan" maat, ja väkirikkaita kaupunkeja ja kyliä on tiheästi. + +Väsyttäväksi alkaa käydä matkustaminen tätä yksitoikkoista seutua +pitkin. Muutamia kaupunkeja on tien varrella, mutta juna ei niiden +kohdalla kauvoja viivy. Tulee ilta ja yö. Juna yhä jatkaa kulkuaan. +Matkustajat käyvät uneliaiksi. Kukin koettaa nukahtaa istumapaikallaan, +mutta eipä se oikein onnistu. Levottoman yön jälkeen ollaan aamusella +jotenkin nurpeamielisiä. Mutta siitä toinnutaan. Matkustajilla on näet +mukanaan teekannut, joihin he asemilta saavat kuumaa vettä. Pian he +siis voivat nauttia mielijuomaansa, höyryävää teetä, jota moni heistä +jaksaa juoda hämmästyttävän suuret määrät. Elämä vaunussa vilkastuu. Ei +olla totuttu suuriin kursastelemisiin, vaan häikäilemättä aletaan +vaunussa siistiä puvut, pestä kasvot, suoria hiukset y.m. + +Likeisen yhteydemme kautta Venäläisten kanssa olemme jo entuudesta +jossakin määrin oppineet heitä ja heidän tapojansa tuntemaan, joten +matka tähän asti ei ole voinut vielä tarjotakaan mitään erityisesti +uutta ja huomiotamme herättävää. Mutta juna kiitää eteenpäin. Pian +tulemme tutustumaan maahan ja kansaan, jotka ovat meille verraten +oudot. Tuntuupa sen vuoksi hieman juhlalliselta mielessä. + + +IV. Saksanmaa. + +Ollaan siis ensimmäisellä rautatie-asemalla Saksan puolella, Preussin +kuningaskunnan alueella. Suuri muutos on tosiaan tapahtunut oloissa +muutamana minuuttina, joiden kuluessa olemme siirtyneet viimeiseltä +venäläiseltä asemalta ensimmäiselle saksalaiselle asemalle. Kansan +ulkomuoto, kieli, puku ja rakennuksetkin ovat toisenlaatuisia. Nuo +venäläisillä asemilla tavattavat teekeittiöt ovat melkein kadonneet. +Peränurkassa ei näe Jumalan-kuvaa eikä kansan tekevän ristinmerkkiä sen +edessä -- todistus siitä, että olemme tulleet toisen uskonnon alueelle. +Preussilaisethan ovatkin luterilaisia, tunnustavat siis samaa uskontoa, +kuin Suomen kansan enemmistökin. Muuten tapaamme yhtäläisyyttä omien +olojemme kanssa; ellei saksankieli, jota kuulemme puhuttavan, +muistuttaisi meitä siitä, että olemme vieraalla maalla, eipä sitä +muusta paljo huomaisikaan. -- Mutta juna lähtee pian Saksan ja Preussin +pääkaupunkiin Berliniin päin, ja sitä ennen ovat passimme ja +matkatavaramme tarkastuksessa käytettävät; rajan yli mennessä näet +täytyy muutamista tavaroista tullia maksaa, ja ilman täydellistä passia +ei matkustavaisen ole yrittämistäkään Saksan alueelle. Nämä +tarkastukset onnella kestettyämme istumme viimeinkin junassa, joka +hyvää vauhtia alkaa viedä meitä Berliniä kohden. Matkaa kestää noin +päiväkauden. Mainittuamme vaan, että maisemat, joiden läpi kuljemme, +ovat enimmäkseen laajoja tasangoita, joilla näkee paljon +viljelemättömiäkin aloja, kankaita ja metsämaitakin, siirrymme nyt +suorastaan Berliniin. + +Junan pysähdyttyä sille asemalle, johon Pietarista tuleva juna saapuu +-- sillä Berlinissä, samoin kuin Pietarissa ja muissa suurissa +kaupungeissa, on monta rautatie-asemaa -- astumme katettuun, yhden +hevosen vedettävään vaunuun, jossa kuljemme johonkin majataloon eli +"hotelliin", niinkuin niitä sanotaan. Siellä puhdistettuamme +itsestämme matkan pölyt, lähdemme tarkastelemaan tätä suurta +kaupunkia, jonka asukasmäärä tekee noin kaksi miljoonaa. Kiirehdimme +kaupungin keskuksessa olevalle kuuluisalle "Unter den Linden-" eli +lehmus-kadulle. Sen keskikohtana on pitkin pituuttaan tuuheain +lehmusten varjoama kävelypuisto. Kadun molemmilla puolilla on mahtavia +rakennuksia, toinen toistaan kauniimpia ja komeampia. Istahdamme +viheriäiselle penkille lehmuksen varjoon ja katselemme ohi kulkevaa +ihmisten vilinää. Ja vilinää siinä on todellakin, aivan yhtä suurta, +kuin Pietarin Nevskikadulla. Yhden ja kahden hevosen vetämiä vaunuja +kulkee sadottain ohitsemme, mutta mitään sanottavaa jyrinää ei niistä +synny, kun katu tällä kohdalla on peitetty sementillä, jota myöten +pyörät kulkevat tasaisesti. Jalan kävelijöitä on katu melkein +mustanaan. Mutta, jos emme ota lukuun tuota suurenmoisuutta +rakennuksissa ja liikkeessä, emme tässä katsellessamme oikeastaan +mitään outoa huomaa. Katu itsessään muistuttaa koko lailla Helsingin +esplanaadikatua. Ja kun katselemme ohi kulkevia ihmisiä, emme +niissäkään mitään erityisempää huomaa, näyttävätpä kasvoiltaan ja +puvuiltaan melkein, kuin olisivat vanhoja tuttuja, joita muka olisimme +tavanneet Helsingissä tai muissa oman maamme kaupungeissa. Siinä +määrässä tekee yhtäläinen sivistys ja samallaiset olosuhteet ihmiset +toistensa näköisiksi. Ja vaikka olemme nyt jo koko joukon omaa +maatamme etelämpänä, ei asukasten ulkomuodossa vielä huomaa tuota +etelämaalaisten tummaverisyyttäkään paljoa suuremmassa määrässä, kuin +meilläkään. Sen vuoksi niiden yhtäläisyys omien kansalaistemme kanssa +on sitä tuntuvampi. Tarkemmin katsoessa huomaat kuitenkin useampien +kasvonpiirteissä jotakin omituisesti saksalaista. Varsinkin saat usein +nähdä kasvoja, jotka ovat laihanpuoleiset, mutta ilmaisevat suurta +henkevyyttä ja tarmoa. Ylimalkaan ovat Preussilaiset kookkaita ja +uljaita ryhdiltään. Siinä huomaa sotilaallisen kasvatuksen jälkiä. +Heidän varsinaiset soturinsa, joita kaikkialla tapaa, ovat enimmäkseen +voimakkaan näköisiä, soreavartaloisia miehiä. + +Berlinissä on lukemattomia merkillisiä katseltavia; esimerkiksi +komeat kuninkaalliset linnat, mainio yliopisto, suurenmoiset +taideteoskokoelmat, eläintarha j.n.e. Niihin tarkemmin tutustuaksemme +tarvitsisimme moniaita viikkoja aikaa. Jätämme ne siis tällä kertaa ja +riennämme syvemmälle Saksaan, nähdäksemme, miltä maa ja kansa siellä +päin näyttävät. Teemme ensinnäkin matkan Saksin kuningaskuntaan. + +Sinne päin kuljetaan ensin tasaisia maita myöten. Minne vaan katsot, +näet hyvin viljeltyjä peltoja ja metsiköitä, joissa on omena- ja +kirsikka-puita, pyökkejä, tammia y.m. kauniita lehtipuita. +Petäjä-metsää näkee täällä, niinkuin muuallakin Saksassa, vaan ani +harvoin. Kyliä, suurempia kuin meidän pikkukaupungit, on tiheässä. Ne +näyttävät jotenkin yhdennäköisiltä. Asunnot ovat enimmäkseen rakennetut +tiilistä, puuristikoista muodostettuihin kehyksiin. Puuta ei näet +täällä enää rakennustarpeiksi riitä. Kesällä näkee akkunoissa +puuliisteistä tehtyjä varjostimia, jotka ovat viheriäisiksi maalatut ja +siten rakennetut, että liisteet voipi sulkea umpeen tai eroittaa +toisistaan, aina sen mukaan, miten mieli tekee päivänvaloa tai varjoa. +-- Kullakin kylällä on tavallisesti oma pieni kirkkonsa, kivestä tai +tiilestä rakennettu, harja terävä, akkunat ylöspäin suippenevat. Ne +ovat siis samanlaatuisia kuin meidän vanhimmat kivikirkkomme ovat. -- +Talojen ympärillä on tavallisesti puutarhoja. Sitenpä nuo muuten +harmaanväriset kylät näyttävätkin varsin sieviltä. + +Huomaamme siis, että maisemat täällä Saksassa näyttävät koko lailla +toisenmoisilta kuin meillä Suomessa. Silmä ei enää näe meidän +havumetsäisiä salojamme, ei meidän soreita koivikoitamme, ei +sinijärviämme -- tasankoa vaan ja siinä peltoa, niittyä, ryytimaata, +hedelmäpuumetsiköitä, kaupunkeja, kyliä ja tehtaita. Eipä näe enää +meidän aitojammekaan. Mistäpä Saksalainen siihen tarvittavat puut +saisikaan? Kun hän lähettää raavas- tai hanhikarjansa niityille +laitumelle, panee hän siis paimenen aina mukaan. + +Tällaista on ylimalkaan Saksanmaan maaseutujen ulkomuoto. Kaikkialla ei +kuitenkaan ole näin tasaista. Löytyy toisin paikoin kunnasmaisemia, +jopa juhlallisia vuoriseutujakin, niinkuin maantiedostakin jo olemme +oppineet. Ja sellaisilla tienoilla saapi nähdä havumetsiäkin. + +Mutta tutustukaamme nyt myös junassa matkustavaan yleisöön. Sen +joukossa näkee köyhiä ja rikkaita, iloisia ja vakavia, aivan kuin +meilläkin. Mutta päihtyneitä ei näe. Se on huomio, jonka saamme +kaikkialla Saksan-matkallamme tehdä. Matkustavaiset puhelevat +vilkkaasti keskenään. Saksankieltä ei yleensä pidetä kauniina kielenä, +mutta hienona, sointuisana ja ytimekkäänä se mielestämme valuu +sivistyneen Saksalaisen huulilta. Voi huomata, että tämä kieli on +pitkällisen käytännön kautta käynyt perin notkeaksi ajatusten +ilmituojaksi. -- Vaunuun astuessaan lausuvat usiammat matkustajat +tervehdyksen ja samoin hyvästit sieltä poistuessaan. Tutut ja +tuntemattomat ovat pian hauskassa keskustelussa toistensa kanssa; ei +sen alkamiseen mitään juhlallisia esittelyjä tarvita. Ellet sinä +lähesty matkatovereitasi, lähestyvät he sinua, ja herttaisen +ystävällisissä pakinoissa on piankin puolelta ja toiselta juteltu +tehtävän matkan tarkoitukset, vieläpä elämänvaiheetkin. Kun olemme +muukalaisia, saamme tietysti tehdä selvää kotimaastammekin, josta +Saksalaisilla yleensä näkyy olevan himmeät käsitykset, he kun +kouluissaan tarkemmin tutustuvat vaan oman maansa maantietoon. -- +Tällaista ystävällistä kohtelua saapi matkustavainen kaikkialla +Saksassa osakseen. Se tuntuu varsin hauskalta, etenkin kun omassa +maassamme useinkin matkustamme niin hiljaisina ja nyrpeinä, kuin +olisivat muut matkustavaiset vihamiehiämme tai olennoita, joista meidän +ei tarvitse vähääkään huolia. -- Mutta jatkakaamme matkakertomustamme. + +Saavumme jo Saksin kuningaskunnan pääkaupunkiin Dresdeniin, jossa on +noin 250 tuhatta asukasta. Se on Elhevirran rannalla, kuuluisa +kauniista rakennuksistaan ja maailman-mainiosta taulukokoelmastaan. Sen +ympäristöt ovat erittäin kauniit. Siellä näemme päivänpuoleisilla +rinteillä ensimmäiset viiniköynnöstarhatkin matkallamme. Syyspuolla +kesää saisimme syödä niiden mehukkaita rypäleitä. Nyt sen sijaan on +saatavissamme halvasta kaikenmoisia muita hedelmiä ja eritenkin +mehukkaita kirsikoita. + +Dresdenistä viepi juna meidät jonkun tunnin matkan päässä olevaan +"Saksilaiseen Sveitsiin", joka on ihanuudestaan kuuluisa. Tie kulkee +pitkin Elbejoen varsia Erzgebirge-vuoriston liepeillä. Kylläpä ovat +nämä seudut todellakin hurmaavan ihania. Tien varrella näkyy tuon +tuostakin korkeita, metsien peittämiä kukkuloita. Niiden rinteillä ja +huipuilla on usein komeita linnoja ja raunioita. Kukkulain väliset +laaksot sievine kaupunkeineen ja kylineen näyttävät niin rauhallisilta +ja onnellisilta, että luulisi ihmisten niissä elävän kuin Edenissä. +Likemmältä tutkien kaiketikin saisi kuitenkin nähdä elämän moninaisten +huolien ja murheitten sielläkin majailevan. + +Jos tätä tietä vielä jonkun matkaa kulkisimme, tulisimme Böömiin, +Itävallan keisarikunnan alueelle ja katoolisen väestön keskuuteen. +Saisimme sillä matkalla nähdä Böömin pääkaupungin Pragin ja Itävallan +pääkaupungin, kauniin Wienin. Ja jos siitä vielä matkustaisimme +mahtavaa Tonava-virtaa noin päivän matkan, saapuisimme Unkariin, +sukulaistemme Magyaarein maahan. Mutta näin pitkille matkoille emme +tällä kertaa lähde, niin hupaista kuin se olisikin. Muistamme näet, +että meillä olisi Saksassa käytävä useissa paikoissa, joihin on +liittynyt suuria muistoja menneiltä ajoilta, muistoja, jotka ovat +meille Suomalaisillekin rakkaita. Miten paljo ovatkaan Saksan kansan +etevät miehet aikojen kuluessa tuottaneet tieteen, taiteen, keksintöjen +ja ylimalkaan inhimillisen sivistyksen alalla sellaista, josta on ollut +hyötyä koko ihmiskunnalle ja meidänkin kansalle! Mutta tällä kertaa +asuu mielessämme elävimpänä muisto siitä miehestä, joka kerran totuuden +voimalla kukisti paavilaisuuden Saksassa ja pohjoismaissa. Martti +Lutherista näet löytyy vielä Saksassa jäljillä paljo muistoja, ja niitä +nyt haluaisimme nähdä. Löytäisimme niitä etupäässä Wittenbergistä; +jossa hän, kuten historiasta tiedämme, uskonpuhdistajana eli ja +vaikutti, sekä Eisleben'istä, jossa hän syntyi ja kuoli. Matkustamme +viimeksi mainittuun kaupunkiin. Tie sinne kulkee vanhan Leipzigin +kaupungin ohi. Sen läheisyydessä tapaisimme Breitenfeld'in ja Lytzenin +taistelukentät, joilla 30-vuotisessa sodassa urhoolliset esi-isämmekin +vuodattivat vertansa puhdistetun opin puolesta. + +Eisleben'in kaupunki on Harz-vuoriston kaakkoisella liepeellä. Se on +yksi Saksan n.s. pieniä kaupunkeja, vaikka se meidän käsityksemme +mukaan kuitenkin on koko suuri, koska siinä on noin 20 tuhatta +asukasta. Tässä, niinkuin useissa muissakin Saksan kaupungeissa, +herättää huomiota asuntojen vanhan-aikuisuus. Suuri joukko taloja on +monen sadan vuoden vanhoja, jo keskiajalla rakennettuja. Kun kävelee +noita kapeita katuja pitkin ja näkee nuo keskiajan malliin rakennetut +talot katujen varsilla, luulisi monasti siirtyneensä neljä tai viisi +vuosisataa ajassa takaperin, jos eivät asukkaat vaatepartensa kautta +ilmaisisi, että elämme nykyajassa. + +Yksi tuollaisista vanhoista taloista Eisleben'issä on _Martti Lutherein +syntymätalo_. Siinä talossa syntyi Luther 10 p. Marraskuuta 1483. Sillä +on jo siis ainakin viidettä sataa vuotta ikää. Se on pieni, +kaksikerroksinen rakennus. Yläkerros on saanut kestää tulipalon +hävitystä, joten se on täytynyt osaksi uudesta rakentaa. Omituinen tunne +valtaa mielesi astuessasi tähän halpaan asuntoon, jossa yksi historian +suurimpia miehiä on nähnyt päivän valon, yksi niitä miehiä, joiden +hengen voimaa, lujuutta ja jaloa taistelua totuuden puolesta jo +lapsuudestasi saakka olet tottunut ihmettelemään ja kunnioittamaan. +--Tässä Lutherin syntymätalossa löytyy vielä moniaita muistoja hänestä, +esim. yksi hänen käyttämänsä pöytä, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, +jotka ovat vielä siinä kunnossa, että niitä voipi lukea, muutamia +Lutherin aikuisia maalauksia y.m. -- Jäljellä on Eisleben'issä vielä +sekin talo, missä Luther 18 p. Helmikuuta 1546 kuoli. Ja vanhassa n.s. +Andrean-kirkossa on vielä käytännössä sama saarnastuoli, josta hän +aikanaan julisti Eislebeniläisille evankeliumia. -- Juhlallisilla +tunteilla eroamme näistä muistoista. + +Monilukuisia merkillisiä paikkoja olisi meillä vielä Saksassa +nähtävänä, mutta ohjelmamme vaatii meitä rajoittamaan matkojamme. Emme +kuitenkaan lähde Saksasta, ennenkuin olemme nähneet edes vilahdukselta +kuuluisan Rhein-virran, Saksalaisten ihailun ja ylpeyden esineen. +Kiirehdimme siis lyhintä tietä Rheinin rannalle. Koblenz'in kaupungin +luona astumme yhteen noista suurista höyrylaivoista, jotka kuljettavat +huvimatkailijoita Rhein-virralla. + +Rhein-virta lienee näillä tienoilla päälle 1,000 jalan levyinen. Onhan +siinäkin jo leveyttä virraksi. Sen vesi, joka Sveitsistä lähtiessään on +kirkasta, on täällä jo jotenkin sameata. Mutta tämän seikan korvaa +Rheinin rantojen arvaamattoman suuri ihanuus. Kun Koblenz'ista +matkustaa etelään päin, näkee rannoilla milloin jyrkkiä vuoria ja +kukkuloita, joilla useinkin on keskiaikuisten ritarilinnojen +jäännöksiä, milloin viheriäisten viinitarhain peittämiä mäenrinteitä, +milloin taas hymyileviä kaupungeita ja kyliä. Linnoista on tavallisesti +olemassa taruja ja kertomuksia niiltä ajoilta, jolloin ne vielä ovat +olleet rautaan puettujen ritarien asuntoina. -- Kaunis ilma, ihanat +rannat, synkät muinais-ajan linnat ja koko seudun viehkeys synnyttävät +matkailijassa unelman-tapaisen mielen-tilan, jossa hämärän ritari-ajan +haamut ja kauniit maisemat sulautuvat suloiseksi utukuvaksi, jota +ei tahtoisi häirittävän. Ja hiljalleen mentäissä taruperäisen +Lurlei-kallion ohitse hyräilemme saksalaisen runoilijan Heinen +tunnettua laulua: "En tiedä, mistähän lienee näin mielein murheinen --" + +Bingen'in kaupungin kohdalla tekee Rhein-virta mutkan itäänpäin. +Tämä kohta on Rhein-virran kauniimpia. Sen vaikuttavaisuutta +lisää vielä virran pohjoispuolella, Niederwald-vuoriston korkealla +rinteellä kohoava naisolento, joka kuvaa Saksaa ja sen parikymmentä +vuotta takaperin saavutettua valtiollista ja kansallista +yhteyttä. Isänmaallisin tuntein katselee Saksalainen tätä +kansallis-muistopatsasta. + +Matka Bingen'istä Mainz'in kaupunkiin ei enää ole niin viehättävätä, +koska Rheinin rannoilla sillä välillä on lakeita niittymaita. + +Nähtyämme täten palasen Rheinin vartta suuntaamme matkamme vielä maitse +etelään päin. Haluamme näet pikimiten pistäytyä Sveitsissäkin. Kuljemme +Neckar-virran ihanien laaksojen läpi. Meillä on siten tilaisuus +tutustua Würtenberg'in ystävällisiin asukkaisiin sekä Neckarvirran +seutuihin, joilla rinteet ovat viinitarhoina ja laaksot peltoina, +kaupunkeina ja hedelmätarhoina. Ulm'in kaupungin tienoilla satumme +vaunusta katsahtamaan etelään päin. Etäällä taivaanrannalla näkyy +jylhä, valkeaharjainen pilviröykkiö. Vai ovatko ne todella pilviä? +Eivät oikein siltäkään näytä. Eräs toinen matkustajista huomaa saman +ilmiön. Hänen ihastunut huutonsa: "Alpit, Alpit!" selittää meille asian +laidan. Alppien lumiharjat näkyvät meille nyt ensi kerran. Ja kuitenkin +olemme Alpeilta vielä ehkä noin 18 penikuorman päässä! Mutta juna +kiitää yhä etelään päin. Malttamattomina odotamme matkamme päämäärää. + + +V. Sveitsi. + +Yht'äkkiä tuopi juna meidät Boden-järven rannalle. Pitkistä ajoista +saamme taas nähdä _järven_! Miten suloiselta se tuntuu, sen voipi +aavistaa ainoastaan se, joka on kauan matkustanut järvettömiä +tasangotta myöten ja hengittänyt rautatie-pölyä keuhkoihinsa. Ja +mahtava on kerrassaan se näkymö, joka tämän järven rannalla aukenee +matkustajan silmäin eteen. Järvi on noin penikuorman levyinen, vaikka +se silmään näyttää vaan virstan tai parin levyiseltä. Sen vesi on, +samoin kuin muidenkin Sveitsin järvien, viheriäistä, mutta kirkasta ja +läpinäkyvää. Ja sen toisella rannalla on mahtavan kaunis Sveitsin +vuorimaa. Tähän järven pohjois-puolelle jo näemme koko majesteetillisen +Alppi-maailman. Laskeutuvan auringon säteet heittävät lumoavaa valoa +sen korkeimmille lumi- ja jäähuipuille. -- Kuljemme nyt höyrylaivalla +Boden-järven yli, milloin ihaillen Alppien mahtavuutta, milloin järven +rantoja sievine kylineen ja kaupunkeineen. + +Niinkuin tiedämme, on Sveitsi pienoinen maa, pinta-alalleen noin +yhdeksäs osa Suomen pinta-alasta. Ja tästäkin alasta anastavat suuren +osan asumattomat vuoriseudut. Asukkaita on Sveitsissä kuitenkin enemmän +kuin Suomessa. Siitä voimme päättää, että Sveitsi, omaan maahamme +verrattuna, on monta kertaa tiheämmin asuttua. Tapaammekin matkallamme +myötäänsä sieviä kaupunkeja ja kyliä. Sveitsin pohjois-osalla, missä +nyt kuljemme, ei ole vielä varsinaisen vuorimaan luonnetta, jonka +vuoksi siellä näkee maanviljelystäkin harjoitettavan. Etelämpänä, +varsinaisten Alppien alueilla, on karjanhoito etevimpänä elatuskeinona. + +Muutamassa tunnissa viepi juna meidät ensin Zyrich'in kaupunkiin, joka +on ihanan Zyrich'in järven rannalla. Tämän järven rannoilla näkee joka +haaralla viehättäviä kaupungeita, kyliä ja huviloita. Alpit näyttävät +olevan jo paljon lähempänä; juhlallisina ja korkeina kuin kesäiset +ukkospilvet rajoittavat ne näköalan etelään päin. Jonkun tunnin vielä +kuljettuamme rautateitse sekä veneellä pienen, sievän Zug-järven yli +saavutamme yhden Alppien etuvartioista, kuuluisan Rigi-kukkulan. + +Tuossa on nyt Rigi mahtavana edessämme. Sen huipulle pitäisi meidän +nousta, saadaksemme sieltä lähemmältä katsella Alppeja. Mutta miten +jaksamme kiivetä pitkää ja jyrkkää rinnettä ylös? Siihen vaivaan ei +meidän tarvitse antautuakaan. Rigin huipulle vie meidät näet +höyryveturi pitkin rautatietä. Tämä rautatie on yksi nykyajan ihmeistä +kulkuneuvojen alalla. Tavallinen juna ei tietysti voisi nousta sileitä +kiskoja pitkin ylös jyrkkää rinnettä; senpä tähden onkin Rigille vievän +junan veturissa pyörä, joka on varustettu hampailla, mitkä junan +kulkiessa laskeutuvat niitä vastaaviin syvennyksiin radassa. Täten juna +pääsee ylöspäin, jos kohta hitaastikin. + +Astumme siis junaan. Avonaisesta vaunusta on meidän mukava katsella +ympärillemme. Jota korkeammalle noustaan, sitä avarammiksi ja +juhlallisemmiksi käyvät näköalat. Lehtimetsäinen vuoren lieve jää +alapuolelle; sen havumetsäinen osuus alkaa. Päätä huimaa toisin +paikoin, kun rata on rakennettu hirvittävien rotkojen ja kuilujen +partaille, jotka nielisivät syvyyteensä, jos juna jotenkin joutuisi +kiskoilta pois. Pelottaapa sekin, että radan perustus ei aina kestäisi, +kun vuori näyttää olevan varsin haurasta kivilajia. Onnellisesti +kuitenkin pääsemme Rigin ylimmälle huipulle. Siellä on pienoinen +tasanko komeine ravintoloineen. Huvimatkailijoita on siellä myös +runsaasti, mikä miltäkin maailman ääreltä. + +Matkamme vuoren juurelta tänne ylös, 11 kilometriä pitkä, on kestänyt +puolitoista tuntia. Täällä huipulla olemme nyt 1800 metriä eli lähes +kaksi virstaa merenpintaa korkeammalla. Niin korkealla emme ole +milloinkaan olleet. Kylmältä tuntuu täällä, vaikka on keskikesä. +Huipulla ei enää kasva puitakaan, vaan ainoastaan ruohoa ja muutamia +kukkasia. + +On ilta. Laskeutuvan auringon valossa katselemme nyt ympärillemme. +Olemme sanomattoman ihmettelyn valtaamina -- niin mahtavaa ja kaunista +on kaikki se mitä näemme. Luomme silmämme etelään päin. Bernin ja +Glärnisch-alppien majesteetillinen vuori- ja kukkulasarja on siellä +nähtävissämme. Lähimmillä kukkuloilla ja huipuilla ei vielä näe lunta, +mutta etäämpänä näkyvät ovat melkein kaikki peitetyt ikuisella lumella +ja jäällä, joka hohtaa kummallisen ihanasti ilta-auringon säteistä. +Koko tuo mahdottoman suuri kukkula- ja vuoriryhmä näyttää olevan aivan +lähellä; arvelisit lähimmille lumihuipuille suorin matkoin olevan noin +pari virstaa. Kuitenkin on lähimpäänkin niistä, Titlis nimiselle +huipulle, vähintäänkin 3 penikuormaa. Ja edempänä oleville +jäähuipuille, Finsteraarhorn'ille ja Jungfraulle, on kartasta päättäen +matkaa noin 7 penikuorman tienoille. Ilman puhtaus ja läpinäkyväisyys +täällä ylhäällä on niin suuri, että silmä kokonaan pettyy matkain +pituuden suhteen. + +Monilukuiset ovat ne kukkulat, jotka nostavat lumipeitteiset päänsä +muuta vuoristoa ylemmäksi. Korkeimmat niistä kuitenkin ovat nuo +edellä mainitut Finsteraarhorn ja Jungfrau, joista edellinen on 4275 +metriä (yli neljä virstaa) ja jälkimmäinen 4167 metriä merenpintaa +korkeammalla. Rigi on siis kuin lapsi näiden jättiläisten rinnalla. Ja +kuitenkin olemme Rigillä mielestämme jo hirmuisen korkealla. Jos olisi +pilvinen sää, saisimme nähdä olevamme pilvienkin yläpuolella, nämä kun +usein kulkevat Rigin huippua alempana. + +Näköala pohjoiseen päin on äärettömän laaja, siellä kun ei ole mitään +korkeampia vuoria sitä rajoittamassa. Lähempänä erottaa hymyilevien +maisemien piirteet vielä jotenkin tarkoin, mutta edempänä, näköalan +rajalla, muodostavat maisemat vaan siintävän ja himmeän juovan, +josta paljaalla silmällä on mahdoton yksityiskohtia erottaa. Nuo +taivaanrannalla olevat seudut ovatkin jo Baden'in, Württenberg'in ja +Bayern'in eteläosiin kuuluvia. + +Rigin juurella kiertelee monimutkainen, kaunis Vierwaldstätter-järvi. +Tänne ylös näyttää se kapealta, melkein kuin olisi se vaan suurempi +joki, vaikka sillä muutamin paikoin on 3-4 virstan leveys. +Matkustajahöyrylaivat, jotka kulkevat sen pinnalla, näyttävät tänne +ylös mitättömän pieniltä. Näkyypä eräs soutuvenhekin ja siinä soutaja. +Voipi erottaa soutajan tekevän soutuliikkeitä, mutta venhe näyttää +pysyvän aivan paikoillaan. + +Yö saapuu. Maisemat peittyvät pimeyteen. Mutta pian nousee kuu +näkyviin. Huvimatkailijat ovat siirtyneet huoneisiinsa. Yksinäsi ja +hiljaisuudessa voit katsella, miltä alppi-maisemat kuutamolla +näyttävät. On vaikea sanoin selittää sitä jylhää kauneutta, missä ne +silloin esiintyvät. Hiljaisuus, mikä kaikkialla vallitsee, lumihuiput, +jotka aaveentapaisina kuultavat kuutamossa, tieto siitä, että olet +täällä korkeudessa muusta maailmasta erotettuna -- kaikki tämä +vaikuttaa melkein värisyttävän tunteen sielussasi, on kuin +ijankaikkisuuden maailma jo esikartanoillaan sinua ympäröitsisi... +Mutta alhaalla Vierwaldstätter-järven rannoilla vielä valvotaan, +Kussnach'in ja Luzern'in kaupungeista näkyvät tuhannet tulenliekit +tänne ylös. Siellä alhaalla on maailma rientoineen ja touhuineen, +suruineen ja iloineen... + +Aamulla varhain, auringon noustessa, kiirehdimme jälleen +ulos. On ihanata nähdä täältä auringon nousua ja miten se +säteillään luo hohtoa Alppien huipuille, ensin lähemmille sitten +etäisemmille. Mutta värisyttävän kylmältä tuntuu ilma täällä ylhäällä. +Vähitellen se kuitenkin lämpenee. Katselemme nyt uudelleen Alppeja, +Vierwaldstätter-järveä ja muita näköaloja. Kiikarikin on tarjona, ja +kummaksemme näemme sen avulla muutamia huvimatkailijoita kävelemässä +pitkin edellä-mainitun Titlishuipun lumista harjannetta. Rohkeat +huvimatkailijat näet joskus nousevat luotettavien oppaiden avulla +korkeimmillekin Alppihuipuille. Mutta vaivaloisia ja vaarallisia +nuo nousut ovat. Jalka voi pettää jäätikkö-rinnettä kiivetessä, +luotettavalta näyttävä lumihanki voi upottaa ja matkustaja siten pudota +alas johonkin hirvittävän syvään kuiluun, josta paluu ei enää ole +mahdollinen, tai saattaa ylhäältä irroittunut lumivyöry hänet allensa +haudata. Kertomuksia tällaisista tapahtumista on runsaasti. Joskus +saattaa itse vuorikin lohjeta ja syöstä hirvittävällä voimalla alas +laaksoihin. Rigin läheisyydessä on sellainen vuori, nimeltään Rossberg. +V. 1806 irtautui sen kupeelta noin parin virstan pituinen lohkare ja +syöksyi alas laaksoon, haudaten allensa neljä kylää. + +Vaikealta tuntuu erota siitä ihmemaailmasta ja ihanuudesta, mikä Rigin +huipulla on ollut nähtävänämme ja nautittavanamme. Kuitenkin on meidän +siitä eroaminen. Laskeudumme nyt rautatietä myöten jälleen alas vuoren +eteläpuolista rinnettä myöten. Hämmästymme sitä etelän rehoittavaa +kasvullisuutta, mikä Rigin täänpuolisella juurella aukenee eteemme. +Viikuna-, manteli- ja kastanja-puut menestyvät siellä, ja koko paikka +on lumoavan ihana. Tuntuu, kuin olisimme jo lämpimän Italian alueella, +vaikka se alkaa vasta Alppien eteläpuolella. + +Italia, ihana, suurien historiallisten muistojen maa! Ja Venetia, Roma +ja Neapel! Nehän kaikki houkuttelevat meitä tuonne Alppien toiselle +puolelle. Gotthardin kuuluisan tunnelin läpi sinne menisi tie, +ja pian olisimme pohjois-Italiassa. Mutta olemmehan jo nähneet Europaa +suuren palasen. Ja mielessä alkaa tuntua koti-ikävä, halu päästä +jälleen kotikuusien kuiskehille. Astumme nyt laivaan ja kuljemme +Vierwaldstätter-järven yli Luzern'in kaupunkiin. On helteinen +kesäpäivä, ja järven viheriäinen, kirkas pinta on rasvatyynenä. Mutta +kuumuuden rasitusta ei muistakaan katsellessa järveä ympäröivää +Alppi-maailmaa. Kuljemme kuin unelmassa tai tarumaailmassa. -- Laivalla +on muutamia sveitsiläisiä käsityöläisperheitä. Niiden lapset +lauleskelevat sveitsiläisiä kansanlauluja kaksiäänisesti. Sveitsin +vuorista ja muusta luonnosta on laulujen aihe. Muukin sveitsiläinen +yleisö innostuu ja yhtyy lauluun. Erään laulun värssyt aina loppuvat +sanoilla: "oi armas vuoristo, nyt hyväst' jää, nyt hyväst' jää!" Sanat +ja sävel painuvat mieleemme. Mekin sanomme sillä laululla hyvästi +Sveitsin ihanalle vuorimaalle. Suorinta tietä kiirehdimme kotia päin, +Saksan kautta Pohjolata kohden. + + +VI. Ruotsissa. + +Olemme Saksan pohjois-rannalta saapuneet Itämeren ylitse Ruotsin +etelä-rannalle. Tahdomme näet hiukan tutustua tähänkin maahan, jonka +kansan kanssa ennen muinoin olemme niin monta yhteistä vaihetta, +yhteistä iloa ja surua kestäneet. Malmön kaupungista kuljemme +rautateitse Tukholmaan, Ruotsin pääkaupunkiin. + +Olemme kuvitelleet mielessämme, että Ruotsi ylimalkaan näyttäisi +jotenkin samanlaiselta, kuin kotimaammekin, sillä erotuksella vaan että +Suomessa löytyy enemmän järviä kuin Ruotsissa. Mutta mitä ainakin +Ruotsin eteläisimpään osaan, Skoonen maakuntaan, tulee, on se +kerrassaan toisenlaatuista, kuin Suomi. Pikemmin voisi sanoa sitä +pohjoisen Saksan näköiseksi. Äärettömän laajat viljellyt tasangot +leviävät joka haaralle. Kyliä on tiheään, ulkonäölleen samanlaatuisia, +kuin Saksassakin. Mutta jota pohjoisemmaksi tullaan, sitä enemmän +muuttuvat seudutkin samanluontoisiksi, kuin ne kotimaassammekin ovat; +kasvullisuus vaan, maan eteläisemmästä asemasta riippuen, on tietysti +rehoittavampi. Mutta metsät, järvet ja nummet vuorottelevat täälläkin +viljeltyjen tienoiden kanssa. Sievät maalaiskartanot jonkun järven +tienoilla ovat kuin vanhoja tuttuja etelä-Suomesta. Koivumetsääkin +alkaa ilmaantua runsaammin, kuin etelämpänä, missä pyökki ja +tammimetsät olivat yleisempinä. -- Rautatie kulkee eräässä kohden +mainion Göta-kanavan ylitse. Tätä suurenmoista laitosta emme kuitenkaan +tällä kertaa joudu tarkemmin ja laajemmalta silmäilemään. Sivumennen +vaan näemme Ruotsin kukoistavan tehdaskaupungin Norrköpingin. Kuljemme +vielä jonkun tunnin rautatietä ihanien seutujen lävitse ja saavumme +Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan. + +Tukholma on kerrassaan kaunis kaupunki, niin hyvin asemansa ja +ympäristönsä kuin rakennustensa puolesta. Luulemme että harva kaupunki +Europassa sille tässä suhteessa vertoja vetää. Rakennuksista on +huomattavin kuninkaallinen linna. -- Tukholmassa on noin 300,000 +asukasta. Se on siis varsin suuri kaupunki. Ja kun katselee elämää ja +liikettä sen kaduilla ja julkisilla paikoilla, ei luulisi olevansakaan +Pohjolassa, vaan jossakin keski- tai etelä-Europan suurista +kaupungeista. -- Tukholmalaiset, niinkuin Ruotsalaiset ylimalkaan, ovat +iloisia ja ystävällisiä. Ja matkustavaiset Suomalaiset saavat +tavallisesti osakseen hyvin herttaista kohtelua. Noin 650 vuotta +kestänyt yhteytemme Ruotsin kanssa ja monet kauniit historialliset +muistot, jotka ovat Ruotsin ja Suomen kansoille yhteiset, ylläpitävät +keskinäistä kunnioitusta ja ystävyyttä näiden kansain välillä. +Sitäpaitsi ovat, kuten tiedämme, monet muut seikat ja olosuhteet +Ruotsin ja Suomen kansoilla samanlaatuiset. Siksipä oleskelu Ruotsissa +tuntuukin Suomalaisesta vähemmin oudolta, kuin muissa vieraissa maissa. + +Mutta jo on meidän aika sanoa jäähyväiset ystävällisille +Ruotsalaisillekin. Astumme Tukholmassa suomalaiseen höyrylaivaan, joka +noin 18 tunnissa viepi meidät Itämeren yli oman kotimaamme rantaan. +Olemme jo kauan tunteneet koti-ikävää, mikä vieraalla maalla toisinaan +aivan vastustamattomasti valtaa matkustajan mielen. Lähenemme nyt Turun +kaunista saaristoa; on kuin ilo kotimaan jälleennäkemisestä suloisesti +raukaisisi koko olentoamme. Laivan merimiehistä useat haastavat suomea; +tuntuu oikein nautinnolta saada jälleen vapaasti lausua ajatuksiaan +rakkaalla äidinkielellämme. Ajatuksemme lentävät tuon tuostakin +kotihimme, omaistemme luo, joista useat viikot olemme olleet +erotettuina. Mutta jopa lähenee Suomen mantereen ranta. Saarien välitse +näemme Turun tuomiokirkon tornin kohoavan korkeuteen. Terve sinulle, +vanha Turku, sekä sinulle, ylevä kirkko ja kallis muisto Suomen +menneiltä vuosisadoilta! -- -- -- + + + + +130. Moskova ja Kreml. + + +"Joka ei ole Moskovaa nähnyt", sanoo Venäläinen, "ei ole kaunista +nähnyt." Eikä hän peräti väärässä olekaan. Harvassa näetsen löytyy +kaupunkia, joka niin omituisella tavalla vetäisi tulijan huomion +puoleensa, kuin seitsemälle kunnaalle rakennettu ikivanha +keisarikaupunki. + +Kun silmä ensi kerran etäältä näkee Moskovan lukemattomia rakennuksia +punaisine kattoineen, joiden yli kohoaa kullattuja kaarevia kupoleja, +ristejä ja kirjavia kirkontorneja, täytyy myöntää, että Venäläisen +rakkaus vanhaan pääkaupunkiin on oikeutettu. Vielä enemmän kiihtyy +huomio, kun itse kaupunkiin ehtii. Kirjava liike kaduilla, itämaalainen +koreus ja lännen raitis viljelys -- tämä kaikki tekee omituisen +vaikutuksen. Joka askeleella tapaa uutta ihmeteltävää. Moskova on +Venäläisen mielestä nimi, johon hänen maansa pyhimmät muistot yhtyvät, +se on sitäpaitse uudenaikaisen Pietarin vastakohta, oikean, +vääristelemättömän venäläisyyden edustaja. Seitsemän vuosisataa on +kulkenut sen ohitse, raakalais-kansat ovat sitä ryöstäneet ja +hävittäneet, tuli on useita kertoja tuhonnut milloin kaupungin +kokonaisuudessaan, milloin sen erityisiä osia, mutta raunioistaan +on se aina kohonnut ja pysynyt semmoisena, minä se alusta oli: +tosivenäläisenä kaupunkina. Sentähden on se kansalle rakas, sentähden +nimitetään sitä milloin milläkin lempinimellä. Nimi "äitiseni" tavataan +jo vanhoissa kansanlauluissa, ja siksi nimittää kansa sitä vielä tänä +päivänä. + +Moskovan ihmeellisin paikka on "Kreml", satojen vuosien muistoista pyhä +Venäjän vallan kehto. Kreml on kaupungin sisässä sijaitseva kaupunki, +sillä vieläkin on sillä 1,500-2,000 asukasta. Muinoin nousi asukkaiden +luku paljoa suuremmaksi, kun Venäjän tsaarit, korkeampi papisto ja +valtakunnan ylimykset siinä pitivät asuntoa. Vielä seitsemännentoista +vuosisadan keskipaikoilla oli Kremlissä kolmattakymmentä katua, joista +nyt enää on jäljellä ainoastaan yksi: Komentajankatu. Matkustajaan +vaikuttaa Kreml, kuin sadun lumottu linna, joka odottaa ritarin +kotiintuloa herätäkseen suuruutensa ja kauneutensa uinailusta +uuteen elämään. Paitse suurta keisarillista palatsia, ylensuurta +synodaalirakennusta, senaatinpalatsia ynnä muita suuria rakennuksia, on +Kreml'issä vielä tänä päivänä 15 kirkkoa, 1 kappeli ja 2 luostaria. +Vahvat muurit, joiden läpi 5 porttia vie, ympäröivät tätä +kokonaisuutta. Vallihaudat, mitkä muinen erottivat Kreml'in muusta +kaupungista, ovat nyt täytetyt, ja kaunis leveä katu on anastanut +niiden paikan, mutta vielä ylläpidetään 18 tornilla varustetut +linnanmuurit, ja tarkoin valvotaan, kun jotakin vanhaa parannetaan tahi +uutta laitetaan, ettei alkuperäistä rakennustyyliä loukata. Kreml onkin +pysynyt vapaana uuden ajan rakennustavan kaikista vaikutuksista. +Sentähden voidaan sanoa, että Kreml on Venäjän valtakunnan historia +hakattuna kiveen, joka niin sanoaksemme heijastaa Venäjän onnen +vaiheet. + +Kreml'in keisarillinen palatsi on erinomaisen loistava. Se sisältää +kaikkiaan 700 eri huonetta. Näistä ovat mainittavimmat ritarisalit, +luvultaan 5: äärettömän suuri Yrjänän sali, seinät täynnä +marmori-levyjä, joihin on piirretty Venäjän sotarykmenttien nimet ynnä +perustusvuodet sekä niiden upseerien nimet, joiden rintoja Venäjän +korkein urhollisuuden arvomerkki, pyhän Yrjänän risti, on kaunistanut; +Aleksanterin sali, mikä lumoo katsojaa suurilla seinäpeileillään, +punaisilla silkkitapeteillaan ja rikkailla maalauksillaan ja +aseillaan; Antreaan sali, jossa puhtaasta kullasta tehty keisarillinen +valta-istuin tavataan; Katarinan sali, jossa on keisarinna Katarinan +valta-istuin, ja viimein Vladimirin sali 4,000 naulaa painavine +pronssisine kynttiläkruunuineen. + +Tähän vertoja vetävää loistoa tavataan myöskin muissa huoneissa. Niinpä +esim. keisarillisessa makuuhuoneessa on vuoteen vieressä kaksi +erinomaisen kallista marmori-pilaria, jotka sanotaan neljän miljoonan +markan arvoisiksi. Perintöruhtinaan puolison vastaanottohuone, +hopeahuoneeksi sanottu, on maailman rikkaimpia. Kaikkialla kohtaa silmä +täällä hopean huikaisevaa loistoa: seitsemän raskasta, hopeasta +tehtyä pöytää, kukin kullattujen tuolien ympäröimänä; hopeisia +kynttiläkruunuja riippuu katosta, ja taiteellisesti tehdyillä +hopeakehillä ympäröidyt suuret peilit heijastavat huoneen sanomatonta +loistetta. + + + + +131. Tanskanmaa. + + +Tanska on ystävällinen, ihana saarimaa. Siellä ei ole vuoria, vaan +melkein kaikkialla viheriöiviä tasangoita, hedelmällisiä peltoja ja +kauniita metsiä. Seelannissa on rikkaita viljavainioita, vanhoja +kaupunkeja muinais-muistoineen, hautakumpuineen ja linnoineen; +Fyen'issä on puutarhoja, kauniita herraskartanoita sekä rikkaita +talonpoikaistaloja; Juutinmaalla tapaa paljo nummia. Suurempien saarien +ympärillä on joukko pienempiä saaria. + +Näillä Tanskan saarilla, joita Pohjanmeri, Kattegat, Skagerrak ja +Itämeri aalloillaan piirittävät, vallitsee raitis, ystävällinen ja +keväinen henki. Nämä ominaisuudet on kansallakin. Vaikka sen muinaiset +muistot ovat vakavia, vaikka perhe-elämä ja olot ylimalkaan ovat +Pohjolan tapaan, voipi kuitenkin selvästi huomata, että Tanska yhdistää +Skandinavian eteläiseen Europaan ja että etelän eloisuus sekä +saaristolais-kansan hilpeys asuu Tanskan kansassa. + +Kööpenhaminan Tanskalaiset ovat muukalaisen mielestä hyvin hilpeitä, +iloisia, avuliaita, avosydämisiä ja puheliaita. Kööpenhamina on +Tanskalle saman-arvoinen kuin Pariisi Ranskalle. Se on maan keskusta, +josta henkeä ja elämää virtaa koko maahan. -- Vilkasta on elämä +Kööpenhaminassa. Suurimmilla kaduilla on yhtenään liikettä, väkeä +vilisee ja juoksee, tunkee ja lykkii toisiaan, mutta kaikki näkyvät +siitä huolimatta olevan iloisella mielellä. + +Jos tahdot päästä tuntemaan Tanskalaisten luonteen rakastettavia +puolia, niin mene kaduille, käy köyhimmänkin kansan joukkoon, katsele +sen keskinäisiä kauppoja ja muita suhteita, puhuttele sitä, kysy tietä +tai pyydä jotakin avuntekoa, ja sinun täytyy ihmetellä sitä +hyväntahtoisuutta ja auliutta, jota sinulle osoitetaan. + +Tanskalainen maalaiskansa on hyvin sivistynyttä. Se seuraa innokkaasti +yleisiä asioita. Maanviljelyksensä ja karjanhoitonsa on se kohottanut +erittäin korkealle asteelle. Tämän kehityksen ovat Tanskassa +aikaansaaneet kansakoulut ja varsinkin kansanopistot, jommoisia +Suomessakin jo on muutamia. Onpa tullut tavaksi, että suomalaiset +talonpojat käyvät opintomatkoilla Tanskassa, oppiakseen Tanskalaista +maatalouden hoitoa ja varsinkin nähdäkseen, miten pikkuviljelijät +siellä osaavat tarkoituksenmukaisesti viljellä maitaan ja järjestää +talouttaan. + + + + +132. Lontoo. + + +Lontoo, Englannin pääkaupunki, rakennettu kummallekin puolen Themsen +jokea, on maailman suurin kaupunki; sen väkiluku nousee noin viiteen +miljoonaan. + +Kaupungin vanhin osa on kaupan keskustana, toinen pääosa on hallituksen +paikka ja kolmas useimpain tehdasten alueena. Näiden ohessa kuuluu +kaupunkiin joukko kyliä, jotka nyt ovat ainoastaan eri kortteereina ja +vähempinä kaupungin osina. + +Huonerakennuksia tässä jättiläiskaupungissa on lähes 800,000 ja katuja +16,000, joista muutamat ovat puolen penikulman pituisia. Yksityisten +huoneet eivät ylimalkaan ole suuria; tavallisesti ovat ne rakennetut +ainoastaan yhdelle perheelle. Varakkaampainkin huoneet ovat +ulkonäöltään yksinkertaisia, mutta sisältä erittäin hyvässä +järjestyksessä, mukavia ja puhtaita. + +Yleisistä rakennuksista ovat ainoastaan muutamat rakennukseltaan +kauniita, mutta ne ovat tavallisesti sitä suurempia ja komeampia. +Niistä mainittakoon vaan kuningattaren palatsi, parlamentin eli +eduskunnan uusi talo ja suuri museo eli kokoelmahuone, johon on +kerättynä taiteen ja kirjallisuuden tuotteita kaikista maista ja +kansoista. -- + +Kirkkojen luku on noin 700, ja niistä on Paavalin kirkko suurin +kaikista protestanttisten maiden kirkoista. Se on ristin muotoinen ja +keskustan yli kohoaa suuri ympyräinen kupu, jota kannattavat 400 jalan +korkuiset pilarit. Tässä, niinkuin Westminsterinkin kirkossa, näkee +kalliita muistomerkkiä, joita kansan kiitollisuus on rakentanut maan +mainioimmille miehille. + +Huomattava on myöskin pörssi eli kauppamiesten kokoushuone. Se on +suuri, vaikka ei mikään kaunis rakennus. Sen keskellä on avonainen +neliö, jonka kaikilla puolin on katettu pylväskäytävä. Tässä käytävässä +on kunkin kansan kauppiailla määrätyt paikkansa, ja siellä on +kokous-aikana kauppiaita koolla kaikista maailman osista. On laskettu +tähän maailman-kaupan keskustan ympärille joka tunti keräytyvän noin +50,000 ja joka päivä noin 500,000 ihmistä, ja äänien ja kielten +sekanaisen surinan siellä saattaisi verrata kosken pauhinaan. + +Liike Lontoon kaduilla on niin suuri, että töin tuskin edelleen pääsee, +jos ei vaan halua väen virtaan antautua. Kaksi semmoista virtaa käy +näet lakkaamatta vastakkain katujen leveillä käytävillä niiden +kummallakin puolella. Katujen keskusta on täynnä hevosilla ajavia. +Isompien katujen varsilla on puotia, suurista, komeista akkunoistaan +milt'ei läpinäkyviä, toistensa kanssa kilpaillen tavarain somuudella ja +paljoudella. + +Monilukuisia rautateitä, osaksi huoneiden yli rakennetuita, kulkee +Lontoon läpi melkein kaikkiin suuntiin, ja niillä on kaupungissa +useampi kuin sata pysäyspaikkaa. Enemmän kuin kolmesataa höyrylaivaa +kulkee edestakaisin Themsen joella, jossa laivoja on niin pitkältä, +kuin silmä kantaa, ja mastoja niin tiheässä kuin puut metsässä. +Molemmin puolin jokea itään päin ovat laivain tokat, joihin laivat +kuljetetaan tavarain lastaamista ja tyhjentämistä varten ja joiden +rannoilla on äärettömiä tavara-aittoja. Lontoon tokassakin saa jo kaksi +sataa laivaa hyvästi tilaa; ja Länsi-Indian kauppaa varten rakennetut +tokat ovat vieläkin suurempia. + +Erääseen paikkaan, missä liike joella on vilkkain, on siltain sijaan +rakennettu joen alainen käytävä eli niin sanottu tunneli, jota +jalan-kulkijat käyttävät. + +Lontoon kaupungin sisässä on vielä suuria puistoja ja avonaisia +paikkoja, joihin on istutettu puita ja pensaita. Tämä seikka ynnä +järjestys ja puhtaus, joka ylimalkaan vallitsee, tekevät Lontoon, +vaikka ilma on siellä kosteata ja alati kivihiilen savulla sekoitettua, +kuitenkin terveellisemmäksi, kuin monet muut suuret kaupungit ovat. + +Lontoota ei tosin voi sanoa kauniiksi eikä miellyttäväksikään +kaupungiksi, mutta sen sopiva paikka, sen teollisuus, sen kauppa ja +meriliike, sen rikkaudet sekä väestön uutteruus ja vakava mielenlaatu +tekevät sen kuitenkin maailman ensimmäiseksi kaupungiksi. + + + + +133. Käynti Neapelissa ja Vesuvius-vuorella. + + +1. Sananlasku sanoo: "Neapelin kun on nähnyt, voi rauhassa kuolla"; +silloin on näet nähnyt mitä kauniinta on olemassa, jottei enempää muka +enää saata toivoa. Tuo usein kuulemani lause mielessäni istuin junassa, +joka aika vauhtia hetki hetkeltä kiidätti minua Etelä-Italian kauneinta +rannikkoa kohti. Tie kulki joka paikassa halki viljavain vainioiden ja +reheväin rotkojen, joissa näki viiniköynnösten kiehkuran tavoin +kietoutuvan silkkipuiden runkojen ympäri sekä ojentavan hennot oksansa +puusta puuhun, joten koko tarha oli aivan kuin vihreäin seppelten +koristamana. Rypäleitä ei näin keväällä nähnyt, mutta sen sijaan sattui +silmään aika ajoin tummanvihreä sitruuna- tahi appelsinipuu, jonka +lehtien välistä näki hedelmien runsain määrin riippuvan oksilla, ja +omituisinta kaikesta oli se, että sama puu latvastaan oli täynnä +valkeita, tuoksuvia kukkia. + +Saloja, tuollaisia laajoja asumattomia seutuja, joita kotimaassa +rautateiden varsilla tuon tuostakin huomaa, en vielä missään täällä +etelässä ole nähnyt, vaan joka paikassa kohoavat ihmisasuntojen valkeat +kiviseinät, vihreine, enimmäkseen suljettuine puuluukkuineen, joka +painaa koko rakennukseen omituisen kuolleen leiman. Katot ovat aivan +litteät, joten talo mielestäni muistuttaa suurta korkeaseinäistä +laatikkoa. Kaipaa kodikkuutta. Ja sitten on vielä jotain, jota +suomalaisen silmä sanomattomasti kaipaa näissä Luojan siunaamissa +viljavissa maissa: vettä, järviä, jokia, puroja. Tuon tuostakin näki +virran uoman, näki siltoja siellä täällä johtavan sen yli, mutta vettä +oli siinä tuskin nimeksikään. Jopa muutamassa paikassa näki virran +puhtaalla hiekkapohjalla vaatteita levitettyinä kuivamaan, aivan kuten +meillä kotona niitä nurmikolle hajoitetaan! Ja missä vettä oli, oli se +omituisen harmaan kellertävää ja liejuista sekä enimmäkseen aivan +matalaa. + +Saavuttiin Välimeren rannalle. Nyt ei enää tarvinnut vettä kaivata! +Laajana, äärettömänä, ihanan sinisenä levisi edessäni tuo mahtava meri, +joka erottaa kaksi maanosaa toisistaan. Satuin saamaan asunnon läheltä +rantaa, joten aina aamuin ja illoin pieneltä, ikkunan edessä olevalta +parvekkeelta saatoin katsella kauas etelää kohti, josta kevään raikkaat +tuulet puhalsivat. Caprin saaren jyrkät kalliot oikealta puolen +sulkivat näköpiirin ja Sorrenton suloiset seudut vasemmalta kehyksen +tavoin ympäröivät lahtea. Vielä enemmän mantereen puolella, vasemmalla, +kohosi Vesuvion jättiläiskukkula, jonka huipusta lakkaamatta savua +tuprusi, joten koko sen puoleinen osa maisemaa oli ikäänkuin +harmahtavan harson verhomana. + +Elämä kaduilla eroaa yleensä Italiassa paljon siitä, mitä meillä +Suomessa on tottunut näkemään, mutta enemmän, kuin missään muualla, +huomaa sitä Neapelissa. Useimmat kadut, varsinkin vanhemmissa osissa +kaupunkia, ovat hyvin kapeat ja pimeät, korkeat kivitalot kun näet +kohoavat niiden kummallakin puolen, ja suuri osa alakertojen asukkaista +oleskelee kaiken päivää ulkona. Siinäpä elämää on! Mikä on missäkin +touhussa ja toimessa: nikkari häärää höyläpenkkinsä ääressä; pesijätär +hieroo vaatteita, aina toisinaan tyhjentäen likaveden kadulle ilman +pitemmittä mutkitta; vihanneskauppias kiljuu kimakalla äänellä +tavaroitaan kaupaksi; maidonmyyjä kuljettaa muhkeata lehmäänsä katua +pitkin, aina vähän väliin pysähtyen sitä lypsämään sen mukaan kuin +ostajia sattuu; suuret vuohilaumat liikkuvat siinä samaa tarkoitusta +varten kuin lehmäkin; ja kymmenittäin kohtaa miltei joka askeleella +pieniä mustasilmäisiä lapsukaisia, jotka mikä milläkin tempulla +koettavat huomiota herättää ja siten almuja saada ohikulkijoilta. +Kerjääminen on Neapelissa kehittynyt äärettömään määrään, joten tuskin +voi kadulla liikkua kuulematta aina tuon tuostakin milloin vanhan, +milloin lapsen, milloin kurjan raajarikon, milloin aivan terveen miehen +surkealla äänellä huutavan: "Pieni roponen, hyvä herra!" Ei näy olevan +halua työhön, vaan tuolla tavoin on elämä mukavampaa. -- Omituinen +seikka, joka täällä heti herättää huomiota, on se, miten äärettömiä +kuormia pieni aasi saattaa liikkeelle saada, puhumattakaan +siitä, että näkee hevosen välistä vetävän rattaita, joissa istuu +viisitoista, jopa kaksikymmentäkin henkeä. Kylläpä siinä kohden olisi +eläinsuojelusyhdistyksellä paljon tehtävää Välimeren rannalla. + +2. Nousu Vesuviolle viehättää tietysti kaikkia Neapelissa kävijöitä, +joten ne, jotka suinkin voimiensa puolesta siihen kykenevät, harvoin +jättävät siellä käymättä? Sinne on tapana kulkea varsinkin kahta tietä: +toinen mukavampi, johtaa sinne suoraan Neapelista, ja sitä myöten voi +ajaa huipun juurelle, josta mäkijunalla pääsee miltei kraaterille asti; +toinen tie Pompejin kaupungista päin on paljoa vaivaloisempi, mutta +omituisuutensa takia hauskempi. Ensin ajetaan vaunuissa jonkun matkaa, +sitten alkaa nousu hevosen selässä. Tätä kestää siksi, kunnes tullaan +tuhkakummun juurelle, josta joko jalan voi astua ylöspäin, tai myöskin +saattaa käyttää yllämainittua mäkijunaa. Tämä ei kuitenkaan vie aivan +perille asti, vaan vielä on viimeistä jyrkännettä kiivettävä yhä +enemmän kuumenevassa tuhassa, kunnes lopulta seisotaan savua suitsuavan +jättiläiskraaterin reunalla. Omituinen tunnelma valtaa mielen tuolla +ylhäällä. Lakkaamatta tupruaa ruskeaa savua paksuina patsaina noista +suuren suurista aukoista maassa. Välistä näkee liekkien luovan niihin +punertavan hohteen. Kellertävää tulikiveä on kraaterin seiniä +koristamassa ja omituinen haju täyttää ilman. Tuhka, jossa seisoo, on +aivan lämmintä ja monesta kohden ympärillään näkee hienoja savupilviä +nousevan maankuoren alta, todistuksena siitä, mikä lakkaamaton tuli +tuolla jalkojen alla hävitystyötään harjoittaa. + +Näkö-ala kraaterilta saattaa kirkkaalla säällä olla suurenmoinen, mutta +enimmiten estää milloin sumu, milloin tuulen merelle päin ajama savu +näkemästä selvään niitä ihania maisemia, jotka edessä ovat. Kauan ei +saa olla ylhäällä, sillä opas, joka sinne kuljettaa, tavallisesti ennen +määrääjänkin kuluttua alkaa kiirehtiä. Mutta tällainen lyhytkin käynti +Vesuviolla on kuitenkin jättänyt mieleen unohtumattoman muiston. On +nähnyt luonnon jättiläisvoimin tekevän työtään, jota ei mikään +ihmisnero ole voinut muuttaa tai toiseen suuntaan ohjata; on kuullut +liekkien räiskynnän maan sisästä, jota ääntä vuosituhansia lakkaamatta +on jatkunut; on tuntenut olevansa "tuhkaa ja tomua" Jumalan äärettömän +ylevyyden rinnalla. + +Kraaterista levinnyt tuhka peittää laajalta maan yltympärillä, joten +siinä ei mikään kasvi enää voi elää, vaan koko maisema on kauttaaltaan +yksi ainoa musta kukkula, jossa ei muita elonmerkkejä näe kuin junaa +varten rakennettuja asemahuoneita toisella rinteellä, ja toisella +muurattua kiertelevää tietä jalkamiehiä varten. Mutta alempana alkaa +siellä täällä jokunen viheriä pensas, jopa pienoinen puukin ilmestyä +tien varrelle. Ja kun vielä enemmän laskeutuu, on kohta kaunisten +viinitarhojen keskellä. Aivan tulivuoren alla on useampia pikku +kaupungeita, muiden muassa Uusi Pompeji, joka muinaisen samannimisen +kaupungin vieressä nykyään kohoaa. Sieltä muutaman askeleen päässä on +nähtävänä nuo laavan alta esille kaivetut, jotakuinkin hyvässä kunnossa +olevat jätteet, jotka todistavat, että tuossa paikassa aikoinaan oli +kukoistava kaupunki säännöllisine katuineen ja taloineen, julkisine +kokoushuoneineen ja amfiteaattereineen. Kun astuu noita katuja myöten, +joilla paikoittain huomaa rattaiden kuluttamia jälkiä kivityksessä, ja +kun pistäytyy sisälle asuinhuoneisiin, joiden seinissä kuviakin vielä +näkee maalattuna siellä täällä, saa hyvän käsityksen siitä, että tässä +kaupungissa Kristuksen aikaan liike oli varsin vilkasta, ennenkuin +laavavirta sen hautasi allensa v. 79. Kun vielä lisäksi näkee niitä +erityiseen museoon koottuja tavaroita, jotka Pompejista on löydetty: +pronssi-, puu- ja kiviastioita jos jonkinlaisia, aseita, kuvapatsaita +ja maalauksia, niin edellämainittu käsitys yhä enemmän vahvistuu. Miten +arvokkaita lähteitä historian ja muinaistieteen tutkimukselle onkaan +täältä löydetty! Samassa museossa näkee myös muutamia tuhkan peittämiä, +kivettyneitä ihmisruumiita. Kummallista on katsella niitä! Saattaa +jäsenten jännityksestä ja kasvojen tuskallisista piirteistä aavistaa, +mikä kauhu täytti mielen, kun äkkiä nuo onnettomat näkivät olevansa +elävältä suljettuina hautaan, josta ei ollut mitään mahdollisuutta +paeta. + +Suurenmoisen hirveältä mahtoi tosiaan aikoinaan näyttää tuo Vesuvion +purkaus, joka hautasi allensa Pompejin sekä sen läheisyydessä olevan +toisenkin kaupungin, Herkulanumin. Voi mielessään kuvata, miten +tuliliekit silloin leimahtelivat kraaterin suusta, miten kuumat +mahtavat laavavirrat vyörivat laaksoon rinteitä myöten, miten kaikki +elävät olennot päistikkaa paeten koettivat henkeään pelastaa, miten +tuskanhuudot sekä ihmisten että eläinten mahtoivat kaikua yli tienoon. +Ja lopulta, hävitystyön tauottua, olivat noitten sitä ennen +kukoistavien kaupunkien sijalla höyryävät laava- ja tuhkaläjät +todistamassa ihmisvoiman mitättömyyttä luonnon jättiläis voiman +rinnalla. + + + + +134. Pyhä maa. + + +1. Maa ennen ja nyt. + +Merkillisempää maata ei ole, kuin Palestiina eli, miten sitä toisin +sanotaan, _Kanaa_, Israelin maa, luvattu ja pyhä maa, omaisuuden maa, +jossa taivaan ja maan Herra usein ja monella tavalla puhui profeetoin +suun kautta, jossa David ja Assaf korottivat pyhiä ylistysvirsiään. + +Juutalaisten maa, kolmenkolmatta penikulman pituinen ja kolmentoista, +toisin paikoin viidentoistakin penikulman levyinen, ulottui pohjaan +päin Libanonin vuoreen, itään Jordanin jokeen ja Kuolleeseen mereen +tahi, jos maa itäpuolella Jordania lukuun otetaan, Syrian erämaahan, +etelään Arabian erämaahan ja länteen päin Välimereen, jonka rannalla +filistealaisilla kuitenkin oli pitkä rantamaa. Abrahamille annettu +lupaus tarkoitti koko Eufratin virran ja Välimeren välistä maata; koko +tämä seutu olikin Davidin ja Salomonin päivinä "Judan valtikan" alla. +Vapahtajan aikana oli päämaa Jordanin läntisellä puolella jaettu +kolmeen osaan; eteläisinnä Judea, keskellä Samaria ja pohjoisinna +Galilea aina Libanon vuoreen saakka. Jordanin itäisellä puolella oli +Perea. + +Täällä ei ole lyhimpäin ja pisimpäin päiväin, kesäkuuman ja +talvipakkasen suurta erotusta eikä lämpimän ja kylmän äkkinäistä +vaihtelua, niinkuin meidän pobjoisissa maissamme. Pisin päivä kestää +viidestä aamulla seitsemään illalla, lyhin seitsemästä aamulla viiteen +illalla. + +Vuoden-ajat ovat kesä ja talvi. Talvi eli sade-aika alkaa Lokakuun +loppupuolella sateella, joka valmistaa vainiot kynnölle ja kylvölle ja +pukee kuivan maan raittiin viheriäksi. Joulukuussa alkavat sitte +yhtämyötäiset sateet ja lumen aika; mutta jo Helmikuussa kukoistavat +puut, varsinkin mantelipuu, ja vilja vaurastuu, kunnes se, vuoroon +saaden auringon paistetta ja vienoa sadetta, kypsyy Huhtikuussa, +jolloin, sateen kokonaan loputtua, leikkuu alkaa. Nyt astuu sijaan +kuuma vuoden-aika aina Lokakuuhun saakka, jona aikana ilma on alati +selkeä, viheriäisyys lakastuu, lähteet kuivuvat, ja erämaasta +virtaavaiset lämpimät tuulet rasittavat maata; vainioita virvoittaa +kuitenkin koko tänä aikana viljava yökaste. Kesäkuusta alkain kypsyvät +viinamarjat ja muut etelän hedelmät. + +Tämä maa oli kerran Jumalan siunauksesta ja ihmisten uutteruudesta +totisesti kaunis ja ihana maa, missä maito ja hunaja vuotivat. +Muinaisina aikoina kastelivat maata lähteet, ojat tahi kaivetut kaivot +ja lammikot. Useimmat niistä ovat nyt kuivuneina tahi tukittuina. +Komeat, alati viheriöitsevät tammi- ja terebinttimetsät kaunistivat +vuorien kukkuloita ja laiteita; varjoisa platani, korkea puksi-puu, +tuoksuava myrtti, hieno, vakainen sypressi ja etenkin majesteetillinen +ja hyvänhajuinen seeteri Libanonin vuorella olivat maan kaunistuksena. +Kalliita hedelmäpuita oli yleensä istutettuna: ihana daadelipalmu, +siunauksen ja menestyksen kuva, manteli- ja granatipuu, Johanneksen +leipäpuu, viikunapuu ja lehdekäs öljypuu arvokkaine hedelmineen. +Kautta koko maan ulottui viinamäkiä mehevine rypäleineen ja rikkaita +vilja-vainioita, jotka kasvoivat nisua, ohraa ja kaikellaisia +maahedelmiä. Jokaisen askeleen maata laaksoissa ja vuorilla oli +tiheä ja uuttera väestö suurimmalla huolella viljellyt, ja maan +tasoittamisella ja taidollisella kastelemisella oli ihmisien uutteruus +saanut aikaan hedelmällisyyden, josta pyhät kirjoittajat kiittäin ja +ihmetellen puhuvat ja veisaavat. Niityillä ja vainioilla vilisivät +lukuisat karja- ja lammaslaumat. + +Kuningas Davidin aikana, milloin maa oli voimakkain, asui siinä viiteen +miljoonaan ihmisiä; ja vielä tänä päivänä arvataan ympäri maan piiriä +hajonneita Juutalaisia olevan sama määrä. + +Vaikka pyhä maa vieläkin paikoin on yhtä hedelmällinen, kuin muinen, on +suurin osa siitä nyt kuitenkin autiona ja viljelemättömänä: maa on +turmeltunut ja surkean näköinen. Se ei ole likimainkaan muinaisen +kaltainen. Pelloilla kasvaa orjantappuroita ja ohdakkeita. Kaupunkien +jäännökset ovat muuttuneet metsäeläinten asunnoiksi. Kadut ovat +autioina ja tasoittamattomina. Ryöstäen ja murhaten kulkevat erämaan +Beduinit maassa ja raiskaavat, mitä maamies vaivalla ja työllä +rakentaa. Hedelmällisimmät peltomaat ovat muuttuneet laitumiksi. Maa, +jossa kerran Vapahtaja vaelsi ja hänen opetuslapsensa ensin saarnasivat +evankeliumin sanaa, huokaa nyt puolivillien Turkkilaisten vallan alla. + + +2. Näköala Galileassa. + +Galilea on Libanonin eteläisellä liepeellä, Samarian pohjoisella +puolella. Se on vesi- ja metsärikas vuorimaa, täynnä kukkuloita. +Välimereen päin laskeutuu maa vähitellen; etelään kallistuu se +jyrkempään Jesreelin laaksoa vastaan, mutta syvimmälle ja jyrkimmästi +Genetsaretin merta vastaan. + +Maa oli muinoin erinomaisen hedelmällinen. Parhaimmat pähkinä-, palmu-, +viikuna- ja öljypuut kasvoivat Galileassa. Viinamarjoja ja viikunoita +sai kymmenen kuukautta vuoteensa, muita hedelmiä koko vuoden. Puhdas +ilma, sopiva ilman-ala, hyvä maanlaatu tekivät kasvullisuuden mitä +viljavimmaksi. Kristuksen aikoina oli Galileassa kaksi sataa neljä +kaupunkia ja kylää. + +Eteläistä suuntaa juoksee alas Libanonista koko ylä-Galilean läpi +Naftalin vuori, joka etelässä yhdistyy jyrkkään Natsaretin vuoreen. +Tämä vuori on Jesreelin laakson pohjoisena rajana. + +Vähä yli penikulman matkan Kanaasta etelään on Natsaret suloisessa +ja hedelmällisessä laaksossa. Kolmelta puolen ulottuvat vuoret +aina kaupungin luoksi, ja neljännellä on soma laakso, joka kasvaa +viikuna- ja öljypuita. Sieviä, valkeita huoneita seisoo vieretysten +puoliympyrässä vuoren laidetta ylöspäin. Täällä ovat ne polut, joita +Vapahtaja lapsena vaelsi. Kaupungissa olevassa luostarissa kaikuvat +ylistysvirret hänen kunniakseen. Kaupunki, jossa asuu noin kolme +tuhatta ihmistä, on nähtävästi varakas; useimmat asukkaat ovat +kristityitä. Pääpuolella kaupunkia olevalta kukkulalta on verrattoman +kaunis näkö-ala Galilean yli. Likellä kaupunkia juoksee öljypuiden +varjossa Neitseen kaunis lähde, josta Maria ehkä nosti vettä. + +Kaksi penikulmaa Natsaretista kaakkoon kohoaa yksinäinen, kaunis Tabor. +Sen laiteita peittää tiheä tammimetsä; huippu nousee tuhannen jalkaa +laaksoa korkeammalle ja on melkein kolmannes penikulmaa ympäri mitaten. +Linnoituksen ja kirkon jätteitä makaa siellä hajallansa. Taborin huippu +on usein pilvien vallassa; aamusumut riippuvat sen ympärillä vanuneiden +hiuksien tavoin. Mutta kun tuuli ja päivänpaiste ovat ne hajoittaneet, +avautuu tältä vuorelta mitä ihanin näkö-ala. + +Vuoren juurelta alkain levenee Jesreelin hedelmällinen laakso, jonka +toiselta puolelta näkyy Endor, missä Saul kysyi neuvoa noitavaimolta. +Ei kaukana siitä on Nain, jossa leski kuolleen poikansa paarien ääressä +sai kuulla Vapahtajan sanat: "elä itke!" -- sen toisella puolella +Gilboan vuori ja eteläänpäin Efraimin vuori ynnä Ebal ja Garizim. +Lounaaseen siitä kohoaa kaunis Karmelin vuori. Koillisessa nostaa +Hermon juhlallisena alati lumista huippuaan vainioiden yli, jotka +Jordanin rantoja pitkin laskeutuvat Genetsaretin kirkkaisiin aaltoihin. +Idässä saa silmä seurata Jordanin eteläistä juoksua, ja tämän toiselta +puolen sinertää tammista ja laitumista rikas Basanin vuorimaa ja sitä +etelämpänä Gileadin mustat vuoret. + +Taborista etelään levenee vainio Jesreelin eli Esbrelonin laakso, +viiden penikulman levyisenä juosten idästä länteen. Kristuksen aikana +tätä alaa peittivät monet kansakkaat kaupungit ja kylät. Jakobin +ajoista nykyisiin saakka ovat sitä tallanneet kierteleväiset kansat +laumoineen. Mutta näillä tantereilla on tulisimpia taistelujakin +kamppailtu. Täällä esim. Barak löi Kananealaiset vihollisessa +taistelussa, jota Debora ylistää, ja täällä Josia kaatui taistellessaan +Egyptin kuningasta vastaan. Tämän laakson itäpuolelta kohoavat Gilboan +vuoret, missä Saul ja hänen poikansa löysivät kuoleman. + +Gilboan vuoren luoteisella syrjällä on korkealla kaunis Jesreelin +kaupunki. Siinä asui Ahab ja hänen kujeellinen vaimonsa Isebel +loistavissa linnoissa ja likellä Nabot, jonka veren he vuodattivat +hänen viinamäkeään anastaakseen. Lakeuden läpi virtaa länteen Kison, +jonka rannoilla Barak sai toisen suuren voiton Kananealaisista, ja joka +knljetti lyötyjen vihollisten ruumiit mereen. Ahtaan laakson läpi +virtaa se Jesreelin lakeudelta Akkon lakeudelle, missä Foinikialaiset +asuivat. + +Tämän lakeuden eteläisellä puolella on Karmel. Päättyen jyrkäksi +niemeksi, kohoaa se korkealle ympärillä olevan maan ja meren yli. +Karmel on kaunis ja hedelmällinen vuori. Sen juuria peittävät +laakeri- ja hedelmäpuut; ylempänä kasvaa viikunapuita ja tammia; koko +metsä on täynnä kauniimpia kukkasia. Sitä paitsi on Karmel mainio +kahdesta tuhannesta luolastaan, joita asukkaat käyttivät majoinaan, +tallinaan, pakolaisina ollessaan piilopaikkoinaan ja puolustussodissa +linnoituksinaan. + + +3. Judea. + +Pyhässä maassa on monta hedelmällistä lakeutta. Semmoinen on Välimeren +rantalakeuskin, joka ulottuu Karmelin vuoresta aina Gatsan kaupunkiin. +Sen pohjoista osaa nimitetään Saronin ja eteläistä Sefelan lakeudeksi. +Molemmat yhdistyvät toisiinsa Joppen merikaupungin luona. + +Joppessa länsimaiden toivioretkeilijät tavallisesti astuvat maalle. +Joppe on suomeksi "kauneus". Kaupungin paikka onkin kaunis, mutta +kuitenkin on se näöltään kolkko. Lännessä näkee silmä lavean meren, +joka on sininen, niinkuin korkea taivaskin; idässä näkee etäällä Judean +siniset vuoriseinät; likinnä kaupunkia kasvaa oranja-puistoja. +Täällä näkee matkustavaisia kaikilta suunnilta: Beduinia valkeissa +villavaipoissa, Armenialaisia pitkissä valkean ja punaisen juovaisissa +nutuissaan, pitkäpartaisia Juutalaisia kaikista maailman osista; +Turkkilaisia ratsastaa kopeina ohitsesi, ja köyhiä kreikkalaisia +perheitä, jotka ovat toivioretkellään, istuu katujen kulmissa, syöden +riisiä tahi keitettyjä ohria puukupeistaan. + +Kaktus-pensastojen välitse menee tie Saronin lakeutta myöten Judean +vuorille. Tällä lavealla lakeudella on lukuisia karjalaumoja. Keväällä +on lakeus erittäin kaunis nähdä. Tanner on viheriä, mitä kirjavin +kukkapeitto yllä. Tulpaanit, valkeat ja punaiset ruusut, valkeat ja +keltaiset liljat ja muratit kukkivat täällä ihmisten hoidotta. +Myöhemmin muuttuu lakeus suureksi, rikkaaksi viljavainioksi. Mutta kun +vilja on korjattuna ja hehkuvat auringon säteet ovat polttaneet kaikki +kasvit, näkee ainoastaan alastoman, punertavan maan, josta siellä +täällä nousee terebintti tahi vaalealehtinen öljypuu. + +Ahtaita laaksoja myöten lähestytään nyt Judean vuoria. Ensin +luikertelee tie puiden ja pisteleväin pensaiden välitse, mutta kuta +edemmäksi tullaan, sitä köyhemmäksi käy kasvikunta, sitä kivisemmäksi +ja ahtaammaksi tie. Tuhka-harmaat kukkulat, päälletysten syöstyt +kallionmöhkäleet, orjantappurat ja ohdakkeet kallioiden ra'oissa +tekevät seudun kolkoksi. Sitten tullaan Emauksen kautta vuorelle. + +Pian näkyy öljypuilla ympäröitty kukkula. Se on Öljymäki. Korkeita +torneja, mahtavia kupukattoja, leveitä muureja pilkistää silmään, ja +vähitellen näkyy koko kaupunki. Se ei ole suuri, ei loistava eikä +komea, jotta se siten olisi etevämpi itämaan muita kaupungeita, ja +kuitenkin näyttää se hyvin erinomaiselta juhlallisessa vakavuudessaan +ja synkkämielisessä viehättäväisyydessään. Se on Jerusalem, maailman +kaikista kaupungeista enimmin ylistetty ja muistorikas. + +Penikulma eteläänpäin Jerusalemista on Betlehem. Mahtavaa +vuorenselännettä ylöspäin nousee kaupunki portaiden tavoin. Viinipuu +menestyy tämän vuoren laiteilla. Manteli-, öljy- ja viikunapuut +peittävät kukkuloita, ja alastomain kallioiden välitse näkyy kultaisia +viljavainioita ja viheriöitä suloisia laaksoja. Näillä vainioilla poimi +Ruth tähkäpäitä Naemille. Täällä Isain poika veisaili ensimmäiset +virtensä, ja täällä ilmoitti enkeli paimenille Vapahtajan syntymisen. + +Muutamia penikulmia etelämpänä Betlehemiä on Hebron kauniissa +maakunnassa. Hebron oli Kaanaanmaan vanha pääkaupunki. Täällä asui +Abraham Mamren laaksossa ja sitte David. Ympäristö on rikas +kaikkinaisista hedelmistä, etenkin viinimarjoista. Täällä on mainio +Eskolin viinimarjain laakso, josta Israelilaisten vakoojat leikkasivat +jättiläisoksan, jota kahden miehen täytyi kantaa sauvalla. + +Hebronia etelämpänä on maa aaltomaista, korkeaa lakeutta, jota vuoret +kolmelta puolelta ympäröivät, mutta joka itään käsin alenee Judan +erämaahan. Täällä on Judan kaupunki, jossa Zakarias ja Elisabet +asuivat. Tästä länteen päin ovat ne seudut, joissa David vaelteli +Saulin murhaavia käsiä vältellessään ja Sifin nummella ynnä Maonin ja +Karmelin vuorilla oleskellessaan maanpakolaisena, petettynä, vainottuna +ja kuitenkin ihmeellisellä tavalla Jumalan suojelemana. Etelämpänä +alkaa erämaa eli korpi. Kaupungit, kylät, puut ja viljavainiot katoavat +katoamistaan. Eteläisin kaupunki, Palestinan rajapaikka, on Ber-Saba. + + + + +135. Kristinuskon leviäminen. + + +Apostolit ja ensimmäiset kristityt rakastivat Herraansa ja Mestariansa +ja sentähden he mielellänsä tekivät, mitä hän oli käskenyt. Jeesus oli +heille sanonut: "Menkäät siis ja tehkäät kaikki kansat minun +opetuslapsikseni, kastaen heitä nimeen Isän, Pojan ja P. Hengen ja +opettaen heitä pitämään kaikki, kuin minä olen teidän käskenyt", ja +sentähden he julistivat lähellä ja kaukana sanomaa Jesuksesta +Kristuksesta ja kastoivat hänen nimeensä. Jo Apostolien elin-ajalla +levisi evankeliumi Vähään-Aasiaan sekä Europassa Kreikanmaalle ja +Italiaan, vieläpä Espanjaan asti; etelässä sitä saarnattiin Egyptissä +ja pohjois-Afrikassa sekä itäänpäin Armeniassa, Persiassa ja +Babyloniassa. Kaikkialla syntyi kristillisiä seurakuntia; ja +kaikkialla, jossa evankeliumin valo alkoi koittaa, poistuivat +epäjumalanpalvelus ja pakanalliset tavat. + +Mutta kristityt saivat maailman puolelta kokea vihaa ja vainoa. Jesus +oli jo opetuslapsilleen sanonutkin, että he tulevat vihattaviksi hänen +nimensä tähden; hän oli painanut tämän heidän mieleensä, sanoen: +"Muistakaat sitä sanaa, kuin minä teille sanoin: ei ole palvelija +suurempi herraansa. Jos he minua vainosivat, niin he myös teitä +vainoovat." Vaino kohtasi sekä Juutalaisten että pakanain puolelta. +Juutalaiset olivat Jeesuksen ristiinnaulinneet ja he myös vainosivat +hänen opetuslapsiaan. Stefanus oli ensimmäinen, joka Jerusalemissa sai +vuodattaa verensä uskonsa tähden ja sillä tavalla todistaa Herrastansa. +Hän tekikin sen kärsivällisesti ja ilomielin. Kuollessaan huokasi hän: +"Herra Jesus, ota minun henkeni", ja viimeiset sanansa olivat rukous +hänen murhaajainsa edestä: "Herra, älä lue heille tätä syntiä". Vaino +kasvoi yhä ja moni muukin veritodistaja eli marttyri sai kuollessaan +osoittaa, kehen Herraan hän uskoi. Apostoleista oli Jakob vanhempi +ensimmäinen, joka kärsi marttyrikuoleman. Juutalaisten puolelta ei +vaino kuitenkaan saattanut kauan kestää, sillä he olivat Roomalaisten +vallan alla ja Jerusalem hävitettiin jo vuonna 70 Kr. j. Mutta sitä +ankarammaksi tuli vaino pakanain puolelta. Saarna ristiinnaulitusta +Kristuksesta oli todellakin "Juutalaisille pahennus ja Kreikkalaisille +(pakanoille) hulluus", niinkuin apostoli Paavali sanoo. + +Ensimmäinen suuri vaino pakanain puolelta tapahtui keisari Neron +aikana. Roomassa raivosi vuonna 64 suuri tulipalo, joka hävitti osan +tästä suuresta kaupungista. Silloin syytti harmistunut pakanallinen +kansa kristityitä tämän suuren onnettomuuden aikaansaamisesta, ja +keisari itsekin väitti heitä siihen syypääksi. Tämän johdosta syntyi +ankara vaino kristityitä vastaan, jossa suurta julmuutta käytettiin. +Kaikki, jotka kristityn nimeä tunnustivat, otettiin kiinni ja +kidutettiin kuoliaaksi. Kuka heitettiin petojen eteen tahi käärittiin +eläinten vuotiin ja heitettiin koirien raadeltavaksi, kuka +ristiinnaulittiin, kuka milläkin tavalla tapettiin; toisia voideltiin +piillä, pystytettiin patsaille keisarin puistoon ja sytytettiin +juhlatiloissa palamaan. Tällaisten soihtujen valossa kansa sitten +katseli keisarin toimeenpanemia huvituksia; valaistuilla teillä keisari +itse ohjasi hevosiaan kilpa-ajoissa. -- Tässä vainossa mestattiin +Paavali, ja apostoli Pietari, niinkuin kirkollinen taru kertoo, +ristiinnaulittiin pää alaspäin. Sangen suuri oli tapettujen luku, niin +kertoo eräs roomalainen kirjailija; mutta vaino ei nähtävästi ulottunut +Rooman kaupungin ulkopuolelle. + +Vielä oli kristityillä monta muutakin vainoa kestettävinä pakanain +puolelta, ja jotkut näistä ulottuivat yli koko laajan Rooman +valtakunnan. Tahdottiin hävittää heidät kokonansa, koska eivät +suostuneet palvelemaan valtakunnan epäjumalia eikä kantamaan uhria +kuvapatsaille. Lukuisten marttyrien joukosta mainittakoon Smyrnan +piispa Polykarpus, joka kärsi kuoleman v. 167. Kristittynä otettiin hän +kiinni ja tuotiin maaherran eteen. Maaherra sääli tätä vanhusta, sillä +Polykarpus oli lähes 100 vuoden vanha, ja sanoi hänelle: "Ajattele +vanhuuttasi; sano jotain pahaa Kristuksesta, niin päästän sinut +vapaaksi". Polykarpus vastasi tähän: "Minä olen häntä palvellut 86 +vuotta, eikä hän ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa; kuinka +minä nyt voisin pilkata kuningastani ja Vapahtajaani?" "Minulla on +villipetoja", uhkasi maaherra. "Anna niiden tulla", sanoi Polykarpus +tyynesti. "Niin tahdon sinua tulen kautta pakottaa", huusi maaherra; +mutta vastaus kuului: "Tuli polttaa ainoastaan vähän aikaa ja sammuu +sitten, mutta jospa tuntisit ijankaikkisen kadotuksen tulen, joka +jumalattomia varten palaa. Vaan mitä viivyttelet; toimita tänne +mitä haluat." Nyt pystytettiin rovio, kohta liekit tarttuivat +kunnia-arvoiseen vanhukseen. Vielä roviolla kuultiin Polykarpuksen +rukoilevan, kiittävän ja ylistävän Herraa Kristusta. + +Antiokian piispa Ignatius sai myös kärsiä marttyrikuoleman v. 115. Kun +hän vangittiin ja tuotiin keisari Trajanuksen eteen, tunnusti hän +rohkeasti Kristuksen kuninkaakseen ja että Kristus asui hänen +sydämessään, vaikka hän kyllä tiesi, mikä semmoista tunnustusta +seurasi. Keisari langetti tuomion, että piispa oli vietävä Roomaan ja +siellä näyttelykentällä heitettävä petojen eteen. Tuomion kuultuaan +kiitti Ignatius Jumalaa, että hän oli katsonut hänet mahdolliseksi +kärsimään samaa kuin Herran apostolitkin. + +Vainoojat eivät julmuudessaan katsoneet kristittyjen sukupuolta eikä +ikää. Vaimojen ja lastenkin seassa löytyi monta, jotka saivat kärsiä +paljon uskonsa tähden, mutta kuitenkin pysyivät uskollisina loppuun +asti. Eräs korkeasukuinen nuori rouva Karthagosta, nimeltä Perpetua, +tuli oikeuden edessä syytetyksi siitä, että hän oli kristitty. Vaikka +vanha isä, joka oli pakana, häntä rukoili säästämään itseänsä, ja +vaikka pieni lapsi, jota hän rinnoillaan kantoi, hellitti hänen +kyyneliään, niin ei voinut hän kuitenkaan kieltää, vaan tunnusti +rohkeasti. "En voi muuta sanoa, kuin että olen kristitty". Kolkkoon +vankeuteen pantiin hän nyt, vaan sielläkin oli hän tyytyväinen ja +iloinen siitä, että pieni lapsi hänelle jätettiin. Vihdoin otettiin +lapsikin häneltä pois, ja hän heitettiin petojen eteen monen muun +kristityn kanssa päivänä, jolloin uusi keisari astui hallitukseen. +Samassa tilaisuudessa heitettiin petojen eteen eräs orjapiika. Kun +vartija häneltä kysyi: "Miten sinun nyt käy, kun joudut petojen eteen?" +vastasi piika: "Minä tosin saan kärsiä; mutta on minulla toinen, +joka kärsei minun edestäni, sentähden minäkin mielelläni kärsin". +Ylistysvirsiä veisaten menivät he näyttämölle, jossa petojen hampaat +heidät kohta musersivat. + +Vaikka kovin paljo kristityitä hukkui näissä vainoissa ja vaikka löytyi +semmoisiakin, jotka kidutusten ja kuoleman uhatessa kielsivät uskonsa, +niin ei kristittyjen luku kuitenkaan vähentynyt. Marttyrien veri oli +todellakin siemen, josta kasvoi uutta laihoa uskossa ja rakkaudessa +kirkon vainiolla. Rauhallisempina väliaikoina he rakensivat kirkkoja, +levittivät pyhiä kirjoja ja järjestivät seurakuntia. Viimeinen ankara +ja laajimmalle ulottuva vaino alkoi vuonna 303. Keisari antoi käskyn, +että kristittyjen kirkot hävitettäisiin koko Rooman valtakunnassa ja +heidän pyhät kirjansa poltettaisiin. Monta vuotta kesti tätä vainoa +erittäinkin Aasiassa. Suuri joukko ihmisiä pakeni pois metsiin ja +erämaihin vainoa pakoon, mutta toiset taas kärsivät rohkeasti kuoleman, +ennenkuin uskonsa kielsivät. Vihdoin väsyivät vainoojatkin. Se keisari, +joka tässä vainossa oli ankarimmin raivonnut kristityitä vastaan, +joutui itse Jumalan tuomion alle, hän sairastui kauheaan tautiin, jossa +ruumiinsa vähitellen mätäni. Silloin hän kuolin-vuoteeltansa v. 311 +antoi julistuksen, jossa kristityille myönnettiin jumalanpalveluksen +vapaus, ja käskettiin heitä ahkerasti rukoilemaan valtakunnan ja +keisarin edestä. + +Tämän jälkeen vainot lakkasivat; ja kun Konstantinus Suuri sitten tuli +keisariksi v. 323, julisti hän kristinuskon valtion uskonnoksi Rooman +valtakunnassa. Vanha, sivistynyt pakanamaailma oli nyt voitettu, ja +tästälähin voi kristinusko levitä kaikkiin ilmansuuntiin muihin +pakanakansoihin. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Toinen lukukirja kansakoulujen +tarpeiksi, by Various + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN *** + +***** This file should be named 27788-8.txt or 27788-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/2/7/7/8/27788/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |