5 files changed, 5849 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/34958-8.txt b/34958-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..980eeef
--- /dev/null
+++ b/34958-8.txt
@@ -0,0 +1,5833 @@
+The Project Gutenberg EBook of Jutelmia, by L. Dilling
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Jutelmia
+
+Author: L. Dilling
+
+Translator: Uno von Schrowe
+
+Release Date: January 14, 2011 [EBook #34958]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUTELMIA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+JUTELMIA
+
+Kirj.
+
+L. Dilling
+
+
+Tekijän luvalla suomentanut Uno von Schrowe
+
+
+Helsingissä,
+Wickström'in ja Kump:nien jaettavana.
+J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1885.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Ikävä juttu
+  1. Rasmussenin perhe
+  2. Perhe lisääntyy
+  3. Ludvig-serkku tulee Grönlidiin
+  4. Donnerin rouva tahtoo oppia panemaan kurkkuja etikkaan
+  5. Vanha Rasmussenin matami ennustaa poutaa, vaan tulee sadetta
+  6. Kiusallinen seikka
+  7. Ratkaisu
+  8. Jutun loppu
+Puhdas lippu
+Vehreitä seppeleitä
+Katonpanian äiti
+Vanha Gunhild
+
+
+
+
+
+
+IKÄVÄ JUTTU.
+
+
+
+
+1.
+
+Rasmussenin perhe.
+
+
+Grönlidin patrona Rasmussen oli mies, jota onni aina oli suositellut.
+
+Paitse kaunista maataloa ja muutamia tuhansia taalareja korkoja, jotka
+hän oli perinyt isältänsä, nimismies Rasmussen-vainajalta, oli herra
+Rasmussenilla ollut sekin onni, että hän oli saanut vaimon.
+
+Koska tämän viimeksimainitun onnen voi melkein kuka tahansa saavuttaa,
+ja se useinkin asianhaarain mukaan pidetään onnettomuutena, täytyy
+minun kiireimmiten lisätä, että hän oli saanut kiltin, hienon ja
+oivallisen vaimon, mikä ei satu joka miehen osaksi.
+
+Paitse kaikkia näitä hyviä ominaisuuksia oli Rasmussenin matamilla
+vielä yksi, joka oikeastaan olisi ollut kaikkein ensiksi nimitettävä:
+hän oli hyvin sivistynyt.
+
+Hän oli nimittäin kymmenen vuotta ollut emäntäpiikana erään amtmanni
+Falkin luona, mutta oli, naimisiin jouduttuansa, niin usein kertonut
+olleensa siellä seuranaisena, että hän lopulta itsekin sen melkein
+uskoi.
+
+Asia oli niin että hän kahdeksantoista vuoden ikäisenä oli tullut
+amtmannin perheesen, ja nämä, jotka olivat ystävällisiä ja
+suoraluontoisia ihmisiä, kohtelivat häntä paremmin sukulaisena kuin
+palvelijana.
+
+Hän söi heidän pöydässänsä ja oli aina sisällä askareet kyökissä
+suoritettuansa, ja amtmannin tytär, joka oli paria vuotta nuorempi kuin
+neitsyt, oli hauskuudekseen väliin olevinansa opettajatar ja antoi
+muutamia pisaroita omasta viisaudestansa tipahdella hänellekin, ja
+neitsyt Pedersen, niinkuin häntä siihen aikaan nimitettiin, pääsi
+niinkin pitkälle opissa, että taisi lausua franskankieliset nimet
+romaneissa, soitti "Ukko Noaa" ja eräitä muita helppoja kappaleita
+pianolla ja lauloi koko joukon lauluja -- muun muassa pari
+italialaistakin -- yhtä epätarkasti kuin neiti Falk itse, eikä enempää
+voinutkaan vaatia emäntäpiialta.
+
+Hän läheni jo pitkin askelin naimattomille naisille niin kovin
+peloittavaa kahdeksattakolmatta ikävuotta eikä yhtään kosijaa ollut
+vielä ilmaantunut; silloin tuli Rasmussen amtmannille pehtoriksi.
+
+Hän alkoi heti niin innokkaasti neitsyen suloja ja keittotaitoa
+ihaella, että hän jo eräänä päivänä kysäsi tältä, tahtoisiko hän ruveta
+elinajaksensa hänen emännöitsijäksensä, ja neitsyt antoi myöntävän
+vastauksen.
+
+Rasmussen oli varakas, kaunis nuori mies, ja ainoa vika, jonka neitsyt
+hänessä saattoi löytää, oli että hänen nimensä oli Rasmussen.
+
+Hän oli nimittäin aina uneksinut saavansa muuttaa arkipäiväisen nimensä
+Pedersenin joksikin oikein ylhäiseksi tahi ainakin joksikin, jolla ei
+olisi tuota inhoittavaa alhaisoa osoittavaa päätettä "sen".
+
+Mutta kun on emäntäpiikana ja ikää kahdeksankolmatta vuotta, ei saa
+niin liioin saivarrella miestä valitessa, etenkin kun ei ole useita
+valittavissa.
+
+Siksipä neitsyt Pedersen aivan lyhyen mietintöajan perästä päätti tehdä
+herra Rasmussenin onnelliseksi antamalla hänelle kätensä ja sydämmensä.
+
+Puoli vuotta myöhemmin kuoli vanha nimismies Rasmussen ja jätti talon
+perinnöksi pojallensa, ja "kun vuosi oli kulunut," niinkuin romaaneissa
+luetaan, tapahtui nuoren, Pederseninä syntyneen, Rasmussenin matamin
+juhlallinen tulo Grönlidiin paikan uutena valtiattarena.
+
+Kun valloittaja marssii sisään, on vanha valtias tavallisesti
+pakoitettu väistymään tieltä, ja niin kävi Grönlidissäkin.
+
+Vanha Rasmussenin matami, nimismiehen leski, vetäytyi, murtunein
+sydämmin ja kuljettaen mukanaan kymmenen kuormallista muuttokaluja,
+tieltä pois naapuritaloon Granholtiin, joka niinikään oli ollut hänen
+mies-vainajansa oma.
+
+Täällä oli hänen määrä, kuten katkerasti surevan lesken tulee ja sopii,
+viettää loput elinpäivänsä yksinäisyydessä.
+
+Rasmussenin matami oli ankara nainen, joka oli tottunut hallitsemaan
+sekä miestänsä että taloa, eikä hän milloinkaan ollut ajatellut
+mahdolliseksi että hän tulisi pakoitetuksi luopumaan vallastansa.
+
+Eipä koskaan ollut hänen mieleensä joutunut, että hänen poikansa
+saattaisi olla niin yksinkertainen että naisi, kun hänellä oli niin
+järkevä äiti taloa hoitamassa.
+
+Ja jospa hän vihdoin tekisikin sen, niin saattaisihan hän kuitenkin
+löytää naisen, joka paremmin sopisi hänelle kuin sellainen, joka oli
+ollut seuranaisena tahi jonakin sellaisena eikä tietysti ymmärtänyt
+rahtuakaan oikeasta maataloudesta.
+
+Suuresti murheissaan odotti siis vanha Rasmussenin matami miniänsä
+tuloa Grönlidiin, ja tämä hänen murheensa muuttui aivan synkäksi
+epätoivoksi, kun mainittu nainen näyttäysi olevansa ylhäisömielinen
+olento vaaleassa hameessa, kultainen rannerengas vasemmassa
+käsiranteessa ja samanlainen helmistä oikeassa.
+
+Vanha Rasmussenin matami otti siksi miniänsä vastaan hyvin kylmästi,
+kietousi arvollisuutensa vaippaan ja vetäysi, kuten ennen on sanottu,
+pois tieltä Granholtiin, jossa hän asettui vahvaan asemaan ja josta hän
+joka päivä lähetteli vakojia tarkastamaan vihollisen vähimpiäkin
+liikkeitä.
+
+Ensimmäinen sanoma kertoi, että nuori Rasmussenin matami oli
+karkoittanut kaikki koreat mahongnypuitteiset kuninkaat, apostolit ja
+pyhät neitsyet salista ynnä muutamat vetoarkut ja piirongit.
+
+Vanha Rasmussenin matami pudisti murheellisesti päätänsä ja antoi,
+keskusteltua vihollisen kanssa, käskyn osoittaa maanpaossa oleville
+kuninkaille, apostoleille ja pyhille neitsyeille vakinaiseksi
+olopaikaksi seinät Granholtin salissa.
+
+Toinen viesti ilmoitti, että valkoinen uudinsänky, joka ennen oli ollut
+salin etevin kaunistus, niinikään oli saanut karkoitustuomion.
+
+"Voi tuota petoa!" sanoi vanha matami itkuäänin. "Siinä oli viisi
+pulsteria ja yhdeksän päänalustyynyä!"
+
+Hän olisi varmaan yhtä vieraanvaraisesti avannut huoneensa
+untuvapulstereille ja päänalustyynyille kuin maanpaossa oleville
+kuninkaille, mutta hän sai kuulla, että sekä sänky että patjat olivat
+saaneet paikan Grönlidin vierashuoneessa, ja siksi sen täytyi jäädä.
+
+Kolmas Jopinsanoma kertoi, että nuori matami oli ostanut vanhan pianon
+ja uudet huonekalut saliin.
+
+Kun viesti tuli tuoden tämän uutisen, istui vanha Rasmussenin matami
+takan vieressä ja piti silmällä kermalla täytettyä kastrullia.
+
+Kun tämä hirmuinen sanoma soi hänen korviinsa, jäykistyi hän aivan ja
+antoi kamalassa välinpitämättömyydessä kastrullin kiehahtaa yli,
+suureksi kauhistukseksi piioille ja suureksi iloksi kissalle.
+
+"Vaimo vie hänet perikatoon!" huudahti eukko. "Ennenkuin vuosi on
+lopussa, on hän kerjäläinen."
+
+Siitä pitäen ei vanha Rasmussenin matami kuitenkaan kuullut muuta kuin
+hyvää miniästänsä. Asia oli niin, että nuori Rasmussenin matami ei
+suinkaan ollut niin mahdoton eli toisin sanoin niin kopea kuin miltä
+hän tahtoi näyttää. Hän oli tottunut tekemään työtä amtmannin talossa
+eikä hän Grönlidissäkään istunut kädet ristissä.
+
+Hän puuhaili aamusta iltaan kyökissä ja kellarissa -- lyhyesti sanoen,
+oli koko viikon emäntäpiikana, ja ainoastaan sunnuntaisin tahi kun oli
+vieraita, tuli seuranainen näkyviin. Tämän uutteruutensa ja hyvän
+järjestyksensä kautta saattoi hän talouden Grönlidissä aivan
+oivalliselle kannalle.
+
+Tämä vaikutti paljon anopin lepyttämiseksi, joka ei suinkaan ollut
+vääryyttä rakastava eikä paha. Jopa hän meni niinkin pitkälle, että hän
+puolusteli miniätä uusien huonekalujenkin suhteen.
+
+"Eikä oikeastaan ollutkaan niin kummallista, että Maria tahtoi uudet,"
+sanoi hän, "sillä vanhat olivatkin todella huonot, ja Rasmussenilla on
+varaa ostaa uudet. Ja mitä taas tuohon pianoon tulee, niin se on oikein
+hieno huonekalu talossa pitää, kun ei vaan menetetä koko aikaa sen
+soittamiseen."
+
+
+
+
+2.
+
+Perhe lisääntyy.
+
+
+Vuoden kuluttua tapahtui kuitenkin jotakin, joka enemmän kuin mikään
+muu vaikutti vanhan Rasmussenin matamin lähentämiseksi vastanaituihin,
+vaikka se samalla antoi aihetta pitämään riitaa yhä vireillä anopin ja
+miniän kesken.
+
+Nuori Rasmussenin matami synnytti nimittäin tytön, jota isä ja mummo jo
+jotenkin nuorena, neljän päivän iässä, pitivät oikein ihmeenä mitä
+älyyn ja ymmärrykseen tuli.
+
+Rasmussen väitti tytön parkaisevan, kun hän sanoi "puh!" ja hymyilevän,
+kun hän sanoi "ti-tuu!"
+
+Vanha Rasmussenin matami, joka vastaiseksi oli asuttunut Grönlidiin
+miniän sairauden aikana, käveli edestakaisin lattialla tuuditellen
+pienoista käsivarsillaan, ja lauloi äänellä, joka soi kuin
+torninvartian:
+
+    "Nuku, sydänkäpynen!
+    Nuku, kun ma laulelen."
+
+Rasmussen kuunteli laulua myöntävästi nyökäyttäen päätään, ikäänkuin
+hän olisi tahtonut siten osoittaa kaikesta sydämmestä samaa toivovansa.
+
+"Anna minun kantaa häntä vähäsen," pyysi hän.
+
+"Ota hänet kaikin mokomin varovasti äläkä vaan pudota häntä,"
+varoitteli mummo ja antoi hänelle lapsen, ikäänkuin se olisi ollut
+munanyytti.
+
+"Kenenkä näköinen hän oikeastaan onkaan?" kysyi isä katsellen
+tytärtänsä ihastunein silmäyksin.
+
+"Hän on sinun näköisesi," vakuutti eukko. "Eikä niin paljon sinun kuin
+isäsi, Rasmussen vainajan," lisäsi hän syvämielisesti ja kunnioitti
+nimismiehen muistoa syvällä huokauksella.
+
+"Ti-tuu!" sanoi Rasmussen veitikkamaisesti.
+
+Hymyilyn sijasta parkasi pienoinen aika tavalla.
+
+"Sitä odotin juuri," sanoi vanha matami nuhdellen. "Et sinä osaa lapsia
+hoitaa. Tule minulle, sinä Olina," sanoi hän ja ojensi kätensä lasta
+kohti.
+
+"Hän ei ilmoisna ikänä ole saapa nimekseen Olinaa," lausui nuori
+Rasmussenin matami närkästyen.
+
+Hän oli koko ajan maannut vaiti ja seurannut lasta silmillään, mutta
+näki nyt olevan syytä yhtyä puheesen.
+
+"Minkä hän muutoin saisi nimeksi?" kysyi mummo. "Eikö ole sekä hänen
+isänsä että vaarinsa nimi Ole, ja enkö minä itsekin ole ristitty Olina
+Petrinaksi? Luulisinpa ettei hänellä ole ketään läheisempää kenenkä
+nimen saisi."
+
+"Hänen nimensä on oleva Tekla Aurelia Falk-Rasmussen, kirjoitettuna
+väliviivan kanssa," virkkoi äiti ja vaipui väsyneenä takaisin
+patjoille.
+
+Mutta pikku Tekla tahi Olina, tahikka mikä hänen nimeksensä nyt
+tulisikaan, parkui parkumistaan ja häiritsi siten väittelyä.
+
+Kuukaus myöhemmin oli pienoinen ristittävä, ja neiti Tekla Falk,
+amtmannin tytär, oli myöskin kutsuttu olemaan läsnä tässä juhlallisessa
+toimessa.
+
+Kuitenkaan ei ollut vielä nimestä sovintoa syntynyt. Vanha Rasmussenin
+matami oli aikoja sitten palannut takaisin Granholtiin, mutta kävi
+usein Grönlidissä, ja joka kerta kun hän oli siellä, syntyi
+tavallisesti kina siitä, mikä ei kuitenkaan konsaan mihinkään
+päätökseen johtanut.
+
+Rasmussen itse pysyi aina puolueettomana. Hän kunnioitti suuresti
+molempia asianomaisia eikä uskaltanut sen vuoksi lausua ajatustaan
+kumpaisellekaan.
+
+Ylimalkaan tahtoi hän kuitenkin melkein aina mitä hänen vaimonsa
+tahtoi; mutta kuitenkaan ei saa luulla että tämä oli mikään
+hirmuvaltias.
+
+Tosin löytyi niitäkin, jotka sitä väittivät, mutta se oli pelkkää
+panettelua.
+
+Eräänä päivänä, kun eukko ei ollut pitkään aikaan siellä käynyt, käytti
+nuori Rasmussenin matami tilaisuutta kehoittaaksensa miestään lähtemään
+pappilaan ja pyytämään lapsen kastamista.
+
+Kun Rasmussenin oli vaikea muistaa nimiä, kirjoitti hänen vaimonsa
+somilla kirjaimilla Tekla Aurelia Falk paperille.
+
+Rasmussen pani sen muistikirjaansa ja muistikirjan lakkariin ja meni
+sitten ylös omaan kamariinsa vähän siistimään itseänsä, renkipojan
+valjastaessa uusien kääsien eteen.
+
+Hänen sitä juuri tehdessä tuli vanha matami pihaan.
+
+"Lähteekö Rasmussen kylään, Hannu?" kysäsi tämä.
+
+"Lähtee, hän menee pappilaan kirjoituttamaan lasta kastettavaksi,"
+vastasi Hannu.
+
+Rouva puri huulet yhteen ja astui saliin. Täällä kohtasi hän miniänsä.
+
+"Hyvää päivää, lapsukainen," sanoi vanha Rasmussenin matami
+ystävällisesti.
+
+"Jumal'antakoon, anoppi," sanoi nuori Rasmussenin matami kasvot niin
+kauhistuneen näköisinä, juuri kuin nimismies-vainaja olisi tullut
+toisesta maailmasta toimittamaan ryöstöä talossa.
+
+"Tänään on kauhea helle," sanoi vanha matami huomaamatta, kuten näytti,
+miniän hämmennystä.
+
+"Hirmuinen helle," huokasi nuori matami. "Ettekö heitä pois hattuanne?"
+
+"En, kiitos vaan. Tulen kaupungista ja olen matkalla oikopäätä kotia."
+
+"Nyt olen valmis," sanoi Rasmussen astuen huoneesen.
+
+"Lähdetkö minne?" kysäsi hänen äitinsä.
+
+"Hän menee pappilaan," sanoi nuori vaimo epätoivoisen rohkeudella,
+päättäen taistella viimeiseen saakka.
+
+"Se oli hyvä, sittehän pääsen samalla hevosella kotia. Mutta ensin
+täytyy minun suudella pienoista."
+
+"Hän nukkuu," sanoi äiti.
+
+"No niin, jääköön sitten toistaiseksi. Tule nyt, Ole, ei sinun tarvitse
+minua odottaa," lisäsi hän ja meni ulos.
+
+Kun äiti ja poika olivat nousseet kääseihin, sanoi nuori matami:
+
+"Nyt olemme määränneet hänen nimensä."
+
+"Minun puolestani saat kernaasti antaa hänelle vaikka Bismarckin
+nimeksi," sanoi vanha Rasmussenin matami näreästi, ja he läksivät.
+
+"Vihdoin sain tahtoni perille," sanoi nuori matami ja katsoi heidän
+jälkeensä. "Hän oli tosin suutuksissaan, mutta tyyntyi kuitenkin
+nähdessään ettei ollut apua mistään yrityksistä."
+
+Mutta Rasmussenin hepo kiidätti pappilaan, joka oli puolitiessä
+Granholtista Grönlidiin.
+
+Kun he joutuivat perille, sanoi vanha matami: "Hevosen sidomme kiinni
+tänne pihaan. Minä poikkean myöskin pappilaan, sillä minulla on myöskin
+vähän puhuttavaa rouvan kanssa."
+
+"En millään ehdolla tohdi jättää nuorta, virkkua hevosta yksin tänne,"
+sanoi Rasmussen. "Täytyy kutsua renkejä katsomaan sitä."
+
+"Näethän että kaikki väki on alhaalla pellolla," sanoi hänen äitinsä.
+"Mutta enkö minä voi toimittaa asiaasi, kun sinä pidät hevosta?"
+
+"Miks ei, on vaan sanottava papille, että tahdon tyttörievun kastetuksi
+ensi sunnuntaina, ja annettava hänelle nämä 20 kruunua ja tämä paperi,
+jossa on lapsen nimi."
+
+"Voinhan minä sen aivan hyvin toimittaa."
+
+"Mitä sanotte nimestä?" kysäsi poika levottomasti.
+
+"Minä sanon, että kun lapset saavat tahtonsa perille, eivät he itke."
+Lausuen tämän oraakelivastauksen laskeusi äiti alas rattailta ja meni
+pappilaan.
+
+Kotvasen kuluttua palasi hän takaisin.
+
+"Pappi lähetti terveisiä ja käski kiittämään rahasta ja sanomaan, että
+hän on valmis kastamaan vaikka kymmenen lasta sinulle, jos vaan tahdot.
+Olisi itsekin tullut ulos kiittämään sinua, mutta kun hän parast'aikaa
+tutkisteli saarnaansa sunnuntaiksi, arvelin ettei maksanut vaivata
+itseänsä."
+
+"Ei, hänen ei tarvinnut laisinkaan," sanoi Rasmussen sydämmen pohjasta
+mielissään äidin sovinnollisesta mielialasta ja että asia nyt oli
+parhaassa sovussa perille saatettu.
+
+Ristiäisiksi määrätty päivä saapui.
+
+Vanha Rasmussenin matami, jonka tuli kantaa lapsi, ja neiti Falk, jonka
+piti olla kummi, olivat aikoja sitten matkustaneet pienokaisen kanssa.
+
+Tekla neiti ei olisi saapa tietää lapsen nimeä ennenkuin kirkossa. "Se
+on oleva odottamatonta hänelle," sanoi nuori Rasmussenin matami.
+
+Kirkkoaika oli jo ohitse, ja nuori matami istui kalpeana ja
+viehättävänä salissa, puettuna vaaleaan sitsihameesen ja
+kirjaompeluinen aamumyssy päässä, odottaen kummeja kirkosta tulevaksi.
+
+Vihdoin kuului vaunut tulevan, ja heti sen jälkeen astui vanha
+Rasmussenin matami riemusta loistavana sisään ja laski pienoisen
+vastakastetun äidin syliin.
+
+"Kas niin," sanoi hän voittoriemuisena, "suutele nyt pikku Olinaasi."
+
+"Olina!" huudahti äiti kauhistuneena.
+
+"Niin Olina, minä puhuin itse papin kanssa."
+
+"Julma ihminen," nyyhkytti äiti, "en sadasta talarista olisi tahtonut
+häntä siksi kastetuksi!"
+
+"No, nyt sinun kuitenkin täytyy tyytyä siihen," sanoi anoppi ja pani
+neljä sadankruunun seteliä huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin
+pöydälle. "Nämä on Olina saapa; vaan jos hänen nimekseen olisi tullut
+Aurelia, ei hän olisi saanut muuta kuin tavallisen kumminlahjan."
+
+Nuori Rasmussenin matami säpsähti. Punainen vetolaastari, sadankruunun
+setelit, alkoi vaikuttaa lieventäväisesti hänen haavoitettuun
+äidinsydämmeensä. Mutta kuitenkin hän vaan yhä itki ja mietiskeli, eikö
+nyt olisi sovelias tilaisuus saada suonenvetokohtausta.
+
+"Kuules nyt, Maria, ole järkevä ja tyynny," sanoi vanha matami. "Joko
+saat, näet, useampia lapsia tahi et saakaan useampia lapsia."
+
+Kun tämä oli kiistämätön tosiasia, ei nuorella vaimolla ollut mitään
+sitä vastaan muistuttamista.
+
+"Jos saat useampia lapsia, olen päättänyt, että Olinasta tulee minun
+oma tyttöni ja hän saa periä Granholtin ja kaikki mitä jälkeeni jätän.
+Ja vaikka hän jäisikin ainoaksi lapseksi ja Grönlidin perijäksi,
+lienevät kuitenkin Granholt ja kolikkoni hyvät lisänä."
+
+Nuorella Rasmussenin matamilla ei ollut tätäkään vastaan mitään
+muistuttamista.
+
+"Mutta niin paljon vaadin minä, että hänellä ensinnäkin on kristillinen
+ja siivo nimi, ja että hänet toiseksi on kasvatettava niin, että hän
+sopii siihen asemaan, johon hän joutuu, ja jos sinä rupeat panemaan
+liian paljon herrasoikkuja tytön päähän, kyllä minä ne hänestä otan
+pois. Nyt olen sanonut ajatukseni, ja sen mukaan saat käyttäytyä.
+Jollet noudata sitä, teen hänet perinnöttömäksi."
+
+Nuori Rasmussenin matami ajatteli itsekseen, että joukottainkin äitejä
+varmaan ilolla antaisi tyttärilleen nimeksi Olinan, jos he vaan sen
+kautta saisivat hankkia heille 50,000 kruunun perinnön.
+
+Hän ei näyttänyt siis olevansa minäänkään kepposesta ja päätti jättää
+suonenvetokohtauksen toiseen erään.
+
+
+
+
+3.
+
+Ludvig-serkku tulee Grönlidiin.
+
+
+Kahdeksantoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin patrona
+Rasmussenin esikoinen ja samalla ainoa lapsi muorinsa itsepäisyydestä
+sai tuon plebejisen nimen Olina, ja paljon on siitä ajasta muuttunut
+Grönlidissä.
+
+Uudet huonekalut ovat käyneet vanhoiksi, ja samoin on Rasmussenin
+laita.
+
+Hän lähenee tuntuvasti viisikymmenlukua ja päivä päivältä käy hän
+lihavammaksi.
+
+Samoin on hänen vaimonsakin laita, pulleaa ja pyöreää Rasmussenin
+rouvaa -- hän on nimittäin uudenmuotisen arvo-asetuksen mukaan kohonnut
+rouvaksi -- on vaikea tuntea entiseksi hienotunteiseksi ja kalpeaksi
+matamiksi.
+
+Pikku Olinasta oli tullut kukoistava neito.
+
+Ainoa melkein muuttumaton on vanha Rasmussenin matami ja vanha piano.
+
+Kumpaisellakin on edelleen sama kankea, kulmikas, vanhanaikuinen, mutta
+kuitenkin kunnioitusta herättävä ulkomuoto kuin ennenkin, eikä aika näy
+vaikuttaneen vähintäkään muutosta heissä, vaikka vanha Rasmussenin
+matami on jo noin 70-vuotias.
+
+Olina eli Liina, kuten Rasmussenin rouva häntä aina nimittää, ei
+laisinkaan ole mikään kaunotar, vaan mitä yleiseen sanotaan "sangen
+suloinen tyttö."
+
+Hänellä on ystävällinen sininen silmäpari ja hyvänsuopeat, kukoistavat
+kasvot, joita vaaleankeltainen tukka reunustaa, jaettuna keskeltä otsaa
+ja käherrelty somiksi korkkiruuvimaisiksi kihariksi ympäri koko pään.
+
+Nämä kiharat olivat Rasmussenin rouvan lemmekkäiden käsien työtä.
+
+Hän oli nimittäin aina uneksinut, että hänen pikku Liinastansa tulisi
+"kultakiharainen" keijukaisolento; mutta kun Olina oli jo kuuden vuoden
+vanha eikä hänen vaaleankeltainen tukkansa vielä osoittanut vähintäkään
+kiharittumisen taipumusta, päätti hellä äiti taitavien käsiensä kautta
+saada aikaan, sen minkä luonto niin julmasti oli kieltänyt hänen
+armaalta lapseltansa, ja Olinan täytyi sen vuoksi maata joka yö
+papiljotit tukassa.
+
+Eräänä kauniina suvipäivänä seisoi Rasmussen tomutakki yllä ja piiska
+kädessä salin ovella.
+
+"Joudu nyt pian valmiiksi, Liina, muutoin tulee höyrylaiva kaupunkiin
+aikaa ennen meitä," sanoi hän.
+
+"En saa hattuani oikein soveltumaan," sanoi Olina, joka seisoi peilin
+edessä sovitellen hattua pallopyöreään päähänsä.
+
+"Anna minun auttaa," sanoi hänen äitinsä ja nousi sohvalta. "Kas
+niin, nythän se sopii. Voi kuinka se pukee sinua hyvin! Ja jollei
+Ludvig-serkku ihastu sinuun heti sinut nähtyänsä, niin olisipa kumma.
+Kuules, Rasmussen," sanoi hän, kääntyen miehensä puoleen, "kotimatkalla
+saatat kyllä ajaa Skovhöin ohitse."
+
+"Onko sinulla sitte asiaa Donnerin rouvalle, mamma?"
+
+"Eipä, mutta minusta olisi hauskaa, jos hän saisi nähdä, että meidän
+taloon tulee nuori herra, sillä sitten olen varma siitä, että hän ja
+joku tyttäristä lentää tänne huomispäivänä. Muutoin saattaisi olla
+sangen hauskaa näyttää kopealle Donnerin Amalialle Liinan uutta hattua
+ja beduinikappaa, niin saa hän jotakin josta suuttua."
+
+"No niin, koska sitä tahdot, mamma, niin voinhan sen kernaasti tehdä."
+
+"No, laittautukaa nyt vaan matkalle. Hyvästi, hyvästi," huusi hän
+vaunujen vyöriessä alas tielle päin. "Sido nenäliinasi hatun suojaksi,
+lapsikulta, ettei kukkanen tomuunnu."
+
+Rasmussenin rouva käveli ajatuksissa ja järjesteli huoneessa.
+
+"Onpa kuitenkin oikein hauskaa että Donnerin rouva tulee tänne
+huomenna," sanoi hän. "Tosin on hän hirmuisen vastenmielinen, mutta
+sitten voi kuitenkin Ludvig nähdä että me seurustelemme sivistyneitten
+eikä raakain talonpoikain kanssa." --
+
+Skovhöissä, jossa jaloarvoinen kapteeni Donner asui rouvansa, kuuden
+tyttärensä ja kahden poikansa kanssa, vallitsi ehtoopäivällä sangen
+vilkas mielentila.
+
+Amalia, Aurora, Konstance ja Klara neidet, kapteenin neljä
+täysikasvuista tytärtä, sekä kotiopettaja, jumaluusopin kandidaatti
+Klossing, Amalian sulhanen, seisoivat ruokasalin akkunoissa ja
+katselivat alas tiellepäin.
+
+"Mamma, mamma!" huusi Klara neiti. "Tuolla tulee Rasmussen ja Olina
+ajaen kaupungista, ja heillä on vieras herra mukanansa."
+
+Donnerin rouva syöksähti huoneesen.
+
+"Vie Helga ja Fanny lastenkamariin, ettei vieraat saa heitä nähdä,"
+käski hän nopeaneuvoisena kuin tavallisesti lastenpiikaa astuessaan
+sisään.
+
+Kaksi pientä olentoa, ylt'yltään liassa, survastiin ulvovina
+lastenkamariin.
+
+Heti sen jälkeen tuli Rasmussenin nelipyöräiset ajaen pihaan.
+
+Etu-istuimella istui Rasmussen, ja takaistuimella olivat Olina ja eräs
+kaunis herra ylioppilaslakki päässä, pincenez nenällä ja plaidi
+hartioilla.
+
+Kaikki kolme tervehtivät sisään, ja Donnerin rouva ja tyttäret
+nyökkivät päällään kuin kiinalaiset epäjumalankuvat.
+
+"Näitkö mimmoisen kukkaisvasun Olina on saanut päähänsä?" kysyi Klara
+neiti.
+
+"Hän ei tarvitsisi muita ruusuja kuin ne kaksi pionia, jotka hänellä on
+lihavilla kasvoillaan," sanoi Amalia.
+
+"Hi-hi-hii," nauroi jumal. kand. Klossing.
+
+Hän nauroi aina, kun Amalia neiti oli sukkela, ja kandidaatin mielestä
+oli hänen morsiamensa melkein aina sukkela, ja siksi nauroikin hän
+melkein aina.
+
+"No, siinä olet todellakin oikeassa, Amalia kulta," nauroi rouva. "Hän
+on oikea talonpoikaisruusu."
+
+"Ja niin olevinaan kuin tuo nuori herra näytti olevan," jatkoi neiti.
+"Hän luuli varmaankin olleensa jotakin, siksi että hän on saanut
+ylioppilaslakin ja viiksen alut."
+
+"Hi-hi-hii," nauroi jumal. kand. Klossing.
+
+"Äläpä, Amalia, en pidä laisinkaan siitä, että puhut pahaa ihmisistä,
+joita et edes tunnekkaan," sanoi rouva vakaasti.
+
+Donnerin rouvalla oli ankarat perusaatteet. Hän ei voinut kärsiä pahaa
+puhuttavan ihmisistä -- nimittäin jos he olivat miehiä.
+
+Olihan hän kuuden naimattoman tyttären äiti.
+
+"Hän oli niin suloinen," kuiskasi Aurora neiti.
+
+"Aurora on pikiintynyt," huusivat sisaret kovaäänisesti, ikään kuin se
+olisi ollut jotakin aivan uutta, jota se ei suinkaan ollut, koska
+Aurora-neiti ylimalkaan piti kaikki nuoret miehet, jotka hän näki,
+suloisina.
+
+Donnerin rouva oli vaipunut ajatuksiin.
+
+"Huomenna lähden vierailemaan Grönlidiin," sanoi hän.
+
+"Pääsenkö mukaan! -- Pääsenkö!" huusivat molemmat nuorimmat tyttäret.
+
+"Jos jonkun otan mukaani, otan Auroran; hän istuu alinomaan kotona,"
+sanoi rouva. "Tahdon tutkiskella asemaa," ajatteli hän itsekseen; "jos
+hänellä on hyvät tulevaisuuden toiveet, kutsun hänet tänne. On
+tosiaankin jo aika saada Aurora naitetuksi, muutoin voisi se helposti
+käydä liian myöhäiseksi. Klaralla ja Kostancella ei vielä ole niin
+kiirettä; heillä on vielä muutamia vuosia aikaa."
+
+Mutta Rasmussenin hepo juoksi vilppaasti eteenpäin, ja kohta ajoivat
+matkamiehet Grönlidin pihaan.
+
+Rasmussenin rouva seisoi hymyillen porstuvan ovella heitä vastaan
+ottamassa.
+
+"Hyvää päivää, hyvää päivää, terve tullut Grönlidiin! Onpa sinusta
+tullut suuri. Toivotan onnea, kun olet saanut ylioppilaslakin."
+
+Rasmussenin rouva vei voittoriemulla sisarensa pojan saliin ja käski
+hänet sohvaan istumaan.
+
+"Nyt sinun täytyy saada kuppi kahvia vahvikkeeksi. Lienet varmaankin
+väsyksissä matkasta ja pitkästä tiestä kaupungista tänne."
+
+"En laisinkaan, vakuutan teille, etten laisinkaan ole väsyksissä.
+Matkustus on perinvastoin virkistänyt minua. Maailma on niin ihanaa."
+
+"Luulenpa todellakin että teitittelet minua. Täytyneehän meidän, jotka
+olemme niin läheistä sukua, kaikkien sinutella toisiamme. Ah niin, onpa
+niitä aikoja siitä kun näimme toisiamme. Kun viimeksi olit Grönlidissä,
+et ollut muuta kuin kuuden vuoden ikäinen, ja nyt olet yli
+kahdenkymmenen."
+
+"Olemmehan melkein koko ajan asuneet Trondhjemissa," vastasi Ludvig.
+"Me muutimme Kristianiaan vasta kaksi vuotta sitten, kun isäni kuoli ja
+minun täytyi sinne ylioppilastutkintoa varten."
+
+"Kuinka sentään aika kuluu," jatkoi Rasmussenin rouva. "Muistan niin
+hyvin, kun vanhempasi menivät kihloihin: se tapahtui ummelleen kahta
+vuotta ennen kuin minä tulin Rasmussenin tuntemaan."
+
+"Niin, pappa oli silloin saanut paikan erääsen kouluun Trondhjemissä."
+
+"Aivan oikein. He tulivat silloin vieraisille amtmanni Falkille, jonka
+perheessä siihen aikaan olin seuranaisena, ja niin pyysi amtmannin
+rouva heidän jäämään päivällisille. Muistan sen, ikäänkuin se olisi
+ollut eilen," pitkitti Rasmussenin rouva suloisella surumielisyydellä.
+"Meillä oli saagosoppaa ja uudestaan lämmitettyä vasikanpaistia.
+Pöydässä istuissamme sanoi amtmanni: Juokaamme nyt kihlattujen malja.
+Mene kellarista hakemaan pullo viiniä, Maria. Niin -- sillä he eivät
+milloinkaan sanoneet minua neiti Pederseniksi," selitti rouva.
+
+"Ei, ei milloinkaan," vakuutti Rasmussen naivisti. "Joko he sanoivat
+vaan Maria, tahi myöskin sanoivat he neitsyt."
+
+Ylioppilas puri huuliinsa ja Rasmussenin rouva ei ollut kuulevinaankaan
+tätä viimeistä huomautusta.
+
+"Kuinka äitisi tulee toimeen?" kysyi hän Ludvigilta.
+
+"Kiitos, sangen hyvin," vakuutti tämä, vaikka hän kuitenkin mielessänsä
+mietiskeli, lieneekö oikeastaan sellainen toimeentulo hyväksi
+sanottava, kuin päivällisruoka haetaan kahdeksalla killingillä
+höyrykyökistä ja syödään vesivelliä joka ilta.
+
+Heti sen jälkeen noustiin pöydästä, ja ylioppilas meni ylös huoneesensa
+purkamaan kapineitansa toisten ryhtyessä talousaskareihinsa.
+
+
+
+
+4.
+
+Donnerin rouva tahtoo oppia panemaan kurkkuja etikkaan.
+
+
+Aamuaurinko paistoi kirkkaasti akkunoista sisään vierashuoneesen
+Grönlidissä.
+
+Valkoisessa uudinsängyssä, vajonneena mainittuihin viiteen
+untuvapolsteriin ja yhdeksään pään-alustyynyyn, makasi Ludvig ja oli
+aamumietteissänsä.
+
+Hänen käyntinsä Grönlidissä ei ollut tavallinen lupa-ajanmatkustus;
+niinä neljänätoista päivänä, jotka hänen oli määrä siellä oleksia, oli
+hänen tulevaisuutensa päätettävä.
+
+Hänen äitinsä oli leski ja eli niukoissa varoissa, ja itse ansaitsi hän
+vaan 20 kruunua kuukaudessa erään asianajajan konttorissa, niin että
+kumpaisenkin toimeentulo oli jotenkin ahtaalla.
+
+Äiti oli sen vuoksi saanut aikaan sen viisaan tuuman, että poika
+kihlaisi rikkaan serkkunsa. Appi antaisi sitten hänelle apua
+opintoaikana, kahden vuoden perästä voisi hän olla lakit. kandidaatti
+ja naida Olinan.
+
+Paikkakunnan asianajaja oli vanha ja epäsuosiossa. Hän saisi sen vuoksi
+runsaasti työtä paikkakunnassa, ja vastanaineet asuisivat Grönlidissä,
+jollei vanha matami jo sitä ennen olisi kääntynyt selin tähän syntiseen
+maailmaan ja antanut Granholtia Olinalle.
+
+Ludvig nousi ylös ja pukeusi katsellen ulos akkunasta.
+
+Näköala oli kaunis, eikä hänen tulevaisuuden toiveensakaan olleet niin
+huonot.
+
+Ylt'ympäri oli kukoistavia niittyjä ja lainehtivia peltoja. Etäältä
+saattoi vähäisen koivikon läpi nähdä Granholtin huoneenkattojen
+häämöittävän, ja kaukaa näkyi iso, synkkä kuusimetsä, josta talo oli
+nimensä saanut.
+
+Kaikki tämä ihanuus oli Olinan kädessä, ja siinä seisoessansa vahvistui
+vahvistumistaan hänen päätöksensä niin pian kuin mahdollista pyytää
+tätä kättä omaksensa.
+
+Tosin oli se jotenkin punainen ja jotenkin iso; mutta eihän kaksi isoa
+taloa ja 100,000 kruunua voineetkaan liian pieneen käteen mahtua.
+
+Kello kävi yhtätoista, kun ylioppilas tuli alas saliin.
+
+Paitse talon väkeä oli myöskin vanha Rasmussenin matami läsnä.
+
+Hän oli kuullut puhuttavan ylioppilaan tulosta, ja kun hän vakavasti
+varoi naimistuumain olevan aikeessa hänen ja Olinan välillä, oli hän
+tullut tänne ylioppilasta tarkastamaan.
+
+Tämä tarkastelu selvästi ei päättynyt ylioppilaan eduksi, sillä vanha
+Rasmussenin matami puristi kokoon huulensa ja kohautti harmaita
+viiksejänsä nenän alle, joka ei ollut mikään hyvä merkki.
+
+"Vai niin, sinä olet Mailerin Ludvig?" sanoi hän ja puristi hänen
+kättänsä, niin että valkoiset merkit jäivät hänen omiin sormiinsa.
+
+Kumarruksella myönsi ylioppilas nimen oikeaksi.
+
+"Sinusta on tullut iso, kaunis poika, sitten kuin täällä viimeksi olit:
+Kuinka äitisi voi?"
+
+"Kiitoksia vaan, hän voi erittäin hyvin," ja ylioppilas toivoi, että
+samoin oli Rasmussenin rouvan laita.
+
+"En ole mikään rouva," sanoi eukko äreästi, ilmaisematta muutoin
+hänelle vointiansa.
+
+Kun oli käyty istumaan aamiaispöytään, tuli sisäpiika huoneesen ja
+ilmoitti salamielisellä katsannolla nuoremmalle Rasmussenin rouvalle,
+että Donnerin rouva oli siellä ulkona ja tahtoi puhutella häntä.
+
+Avonaisen oven läpi nähtiin Donnerin rouva mustassa silkissä ja Aurora
+vaaleassa lenongissa.
+
+"Kaikin mokomin tulkaa sisään!" pyysi Rasmussenin rouva ja nousi ylös.
+
+"Kiitoksia, meidän täytyy heti palata," sanoi Donnerin rouva ja astui
+sisään sekä tervehti läsnäolevia, Rasmussenin rouvan esitellessä
+ylioppilasta.
+
+"Emme tietäneet täällä olevan vieraita," sanoi Aurora. "Me tulemme
+aivan arkivaatteissa."
+
+"Enpä luullut teidän varanne kannattavan käydä noin hienoissa
+arkivaatteissa," sanoi vanha Rasmussenin matami.
+
+Donnerin rouva ei kuullut viimeistä muistutusta.
+
+"Minulla oli asiaa teille, rouva Rasmussen," sanoi hän. "Tahtoisin niin
+mielelläni, että te opettaisitte minua panemaan kurkkuja etikkaan."
+
+Donnerin rouva oli pelkkää hymyilyä ja ystävällisyyttä ja oli itsekin
+kuin etikkaan pantava kurkku.
+
+"Siitä voimme sitten puhella," sanoi Rasmussenin rouva. "Nyt teidän
+pitää vähän murkinoida kanssamme."
+
+Donnerin rouva kävi istumaan ylioppilaan ja Aurora Olinan viereen,
+kenties antaaksensa Ludvigille tilaisuutta vertaella heitä keskenänsä.
+
+Vertailu ei päättynyt edukkaasti Olinalle, sillä Auroran rinnalla oli
+hän kuin mölskä, punainen pioni kauniin ruusun rinnalla.
+
+Donnerin neiti oli hienoine ihoinensa, mustine kiharinensa ja
+loistavine silminensä oikea loistokukkanen kukoistuksessansa. Kenties
+ruusu oli liian täysin puhjennut, niin että saattoi syystä peljätä sen
+piankin alkavan ransistua.
+
+"Te viivytte kai täällä koko suven?" kysyi Donnerin rouva.
+
+"Ainoastaan neljätoista päivää," sanoi Ludvig. "Minulla ei ole pitempää
+virkalomaa konttorista."
+
+"Olette kenties jo kandidaatti?"
+
+"En vielä, mutta toivon ennen pitkää siksi pääseväni."
+
+"Toivon, että te usein ilahutatte meitä vierailemalla Skovhöissä täällä
+ollessanne. Vaan minä en kärsi kankeita visiittejä. Kun tulette, jäätte
+koko päiväksi ja pidätte hyvänänne mitä talo tarjoo. Meidän perheet
+ovat liian hyvät ystävät ja tuttavat paljoa kursaillaksemme. Eikö niin,
+rouva Rasmussen?" sanoi Donnerin rouva, kääntyen vanhan matamin
+puoleen.
+
+Tuo salamielinen piika oli nimittäin kutsunut talon rouvan ulos
+kyökkiin jonkun tärkeän asian johdosta.
+
+"Olkaa hyvä, älkää sanoko minua rouvaksi," sanoi vanha Rasmussenin
+matami karmeasti. "Minä olen vaan matami, mutta olen tyytyväinen
+asemaani. Ajattelen aina näin: parempi kylläinen matami kuin nälkäinen
+rouva. -- Olkaa hyvä, suvaitsetteko leipää?" sanoi hän ja ojensi
+Donnerin rouvalle leipäkorin.
+
+"Kiitoksia, minulla ei ole nälkä," sanoi Donnerin rouva katkera hymy
+huulilla.
+
+Kotvasen kuluttua sanoivat he jäähyväiset, ja Donnerin rouva kysyi,
+eikö ylioppilas tahtoisi saattaa heitä kappaleen matkaa tielle
+nähdäksensä missä Skovhöi oli.
+
+Ylioppilas tietysti tahtoi mielellään.
+
+"Olina ottakoon myöskin yllensä ja seuratkoon mukana, niin ei Ludvigin
+tarvitse yksin palata," sanoi Rasmussenin rouva. "Pidä vaan varalta,
+ettei Donnerin neiti liian paljon jää kahden kesken hänen kanssansa,"
+neuvoi hän tytärtä hiljaa.
+
+Vanha Rasmussenin matami oli myöskin kotia menossa, ja kaikki
+seurasivat yksissä alas tielle päin.
+
+Ludvig Möller ja Donnerin rouva tyttärineen kävivät edellä; Rasmussenin
+matami ja Olina seurasivat jälestä.
+
+"Tietysti on äitisi aikomus, että sinusta ja Möllerin Ludvigista tulee
+pariskunta," sanoi vanha Rasmussenin matami yht'äkkiä.
+
+Olina säpsähti ja loi punastuen silmät maahan.
+
+"Luulen niin olevan," sanoi hän.
+
+"Pidätkö enemmän hänestä kuin Rasmus Nielsenistä?".
+
+Rasmus Nielsen oli eukon veljenpoika. Hän oli pehtorina ja isännän
+sijaisena Granholtissa.
+
+"Hän näyttää paljoa paremmalta ja hienommalta kuin Rasmus," sanoi Olina
+ujosti.
+
+"En konsaan usko, että hän on pitävä sinusta niin paljon kuin Rasmus."
+
+"Rasmus et konsaan ole sanonut pitävänsä minusta."
+
+"Tiedäthän sen, että hän pitää," sanoi eukko. "Jos olisit nähnyt kuinka
+hän kävi pahoille mielin kuullessansa, että tähän taloon oli kosija
+tullut. Eilen oli meillä lihakeittoa -- se on hänen lempiruokaansa,
+mutta hän ei voinut pelkästä surusta saada kulumaan muuta kuin yhden
+lautasellisen, ja muutoin syö hän tavallisesti kolme."
+
+Olina näytti liikutetulta tästä hänen lempensä osoitteesta.
+
+"Voisiko sinulla todellakin olla sydäntä saattaa hänet onnettomaksi?"
+kysyi muori.
+
+Olina näytti olevan kahden vaiheella. "Ludvig on kuitenkin sekä
+hienompi että kauniimpi," sopersi hän.
+
+Vanha Rasmussenin matami pusersi kokoon huulet ja hänen viiksensä
+nousivat hirveästi koholle.
+
+"Tämä kihlaus täytyy estää. Heistä ei konsaan tule onnelliset,"
+ajatteli hän.
+
+Hänen katseensa harhaili hajamielisesti pitkin avaruutta, kunnes
+kiinnittyi Donnerin rouvan kookkaasen, jäykkään vartaloon.
+
+"Hän on auttava minua kihlauksen estämisessä," ajatteli eukko. "Ei
+kukaan ole siihen soveliaampi."
+
+Mutta Ludvig kulki iloisena tietä eteenpäin Auroran rinnalla.
+
+Neiti nauroi ja laski leikkiä, heitti häneen loistavan katseen, loi
+sitten maahan silmänsä näyttääksensä pitkiä silmäripsiänsä ja availi
+silloin tällöin punaisia huuliansa, jotta ylioppilas vilaukselta saisi
+nähdä hammasten valkoisen rivin.
+
+Ludvig oli ihastuksissaan.
+
+Hän näki ainoastaan Auroran ja unhoitti Granholtin ja Grönlidin, Olinan
+ja vanhan Rasmussenin matamin.
+
+Silloin kuului viimeksimainitun kolea ääni ja saattoi hänet takaisin
+todellisuuteen.
+
+"Te käytte liian kiireesti," huusi hän.
+
+He seisahtivat.
+
+"Luulenpa että on parempi että me kaksi vanhaa käymme jälestä, niin
+nuoret voivat juosta edeltä," sanoi hän.
+
+Donnerin rouva antausi vastenmielisesti Rasmussenin matamin seuraan, ja
+Olina käveli Auroran ja Ludvigin rinnalla.
+
+"Heistä tulisi kaunis pari," sanoi eukko yht'äkkiä, kun nuoret olivat
+kerjenneet kappaleen matkaa edelle. Donnerin rouva säpsähti.
+
+"Heistä?"
+
+"Ylioppilaasta ja tyttärestänne."
+
+"Miniänne on varmaankin aprikoinut paria toisin," sanoi Donnerin rouva.
+
+"Kuulkaapa, rouva Donner," sanoi Rasmussenin matami suoraan, "me kaksi
+emme konsaan ole ollut erittäin hyvät ystävät."
+
+Donnerin rouva heitti niskaansa.
+
+"Mutta kun on kysymyksessä asia, joka suuresti koskee meitä molempia,
+luulen voivamme tehdä rauhan."
+
+Donnerin rouva alkoi kurolla korvin kuullella.
+
+"Nähkää," jatkoi eukko, "Ludvig Möller on nuori, kaunis ja kelpo mies,
+niin että tyttärenne voisi pitää itseään onnellisena saadessaan hänet
+mieheksi."
+
+Donnerin rouva arveli, että hän voisi pitää itseään yhtä onnellisena
+saadessaan Auroran vaimoksi.
+
+"Mutta nyt on miniäni päähän pistänyt, että hänen pitää saada Olina, ja
+luulenkin, että Ludvig aikoo kosia. Minä taasen tahdon tytön naimisiin
+veljenipojalle Rasmus Nielsenille. Heidän avioliittonsa tulisi paljoa
+onnellisemmaksi, sillä Rasmus sopii paremmin Olinan säätyyn, hän voi
+paremmin hoitaa hänen talojansa ja omaisuuttansa, ja hän pitää sydämmen
+pohjasta tytöstä. Jos ylioppilas nai hänet, niin ottaa hän hänet vaan
+rahain vuoksi, joten ei olisi laita, jos hän kihlaisi teidän
+tyttärenne."
+
+Donnerin rouva puri huuliinsa.
+
+"Sillä," jatkoi eukko parantaakseen sanojansa, "eihän Olina ole
+laisinkaan niin kaunis kuin teidän tyttärenne, ja jollei silmäni petä,
+on hän jo hyvällä alulla rakastua Aurora neiteen."
+
+Donnerin rouva arveli, ettei se taitanut olla niin
+epätodenmukaistakaan.
+
+"Minä esittelen siksi, että me kaksi teemme liiton ja koemme kaikin
+voimin saada ylioppilas ja Aurora neiti pariksi. Mitä teihin tulee,
+hyvä rouva Donner, en laisinkaan epäile, että te olette parastanne
+koettaneet ilmankin minun kehoitustani."
+
+Donnerin rouva puri taas huuliinsa. Vanhalla Rasmussenin matamilla ei
+ollut juuri hyvää aistia sanojansa valitessa.
+
+"Mutta minä ajattelin, että me voisimme saada enemmän toimeen, jos
+yksissä toimimme. Minä olen tekevä mitä suinkin voin peloittaakseni
+häntä naimakaupoista Olinan kanssa. Olemmeko siis yksimieliset?"
+
+Donnerin rouva nyökkäsi päällään osoittavasti.
+
+"Teiltä en vaadi muuta kuin annatte minulle tiedon heti kun olette
+saaneet hänet pauloihinne takertumaan."
+
+Taasen epäaistikas lausetapa, jota Donnerin rouva ei kuitenkaan ollut
+kuulevinaan.
+
+Hän lupasi heti antaa Rasmussenin matamille tiedon kihlauksesta.
+
+He olivat nyt tulleet liki Skovhöitä, ja Olina sanoi että hänen ja
+Ludvigin täytyi kääntyä takaisin, jos mieli ennättää kotia
+päivällisiksi.
+
+He erosivat siis lähetellen molemmin puolin terveisiä, ja vanha matami
+sanoi myöskin jäähyväiset ja läksi kiireesti kotia päin vähäistä
+sivupolkua myöten.
+
+Donnerin rouva vilkasi hänen jälkeensä.
+
+"Tuosta olen saanut voimakkaan liittolaisen," ajatteli hän. "Nyt olen
+melkein varma voitostani, sillä Auroraan saatan luottaa. Hän on niin
+tottunut, ettei hän enää tarvitse vähintäkään opettamista. Odottakaa
+vähän vaan te, Rasmussenin rouva, niin taritsen minä kyllä kohta teille
+etikkakurkkuja."
+
+
+
+
+5.
+
+Vanha Rasmussenin matami ennustaa poutaa, vaan tulee sadetta.
+
+
+Samana päivänä jälkeen puolenpäivän oli Ludvigin määrä käydä
+tervehtimässä vanhaa Rasmussenin matamia.
+
+Eukko ei tosin ollut häntä kutsunut, mutta Rasmussenin rouva tiesi
+hänen olevan hyvillään siitä, jos Ludvig kutsumatta osoittaisi hänelle
+tämän kohteliaisuuden, ja sen vuoksi oli hän kehoittanut ylioppilasta
+menemään sinne.
+
+Rasmussenin rouvalle oli nimittäin anoppi niinkuin eräille
+metsäläiskansoille jumalat: hän oli kostonhimoinen ja julma
+haltiahenki, jota täytyi koettaa useasti uhreilla lepyttää.
+
+Ludvig läksi siksi liikkeelle ja saapui pian perille taloon.
+
+Sen edustalla tapasi hän paljassäärisen piikatytön, jolla oli mitä
+suurin määrä tetrinpilkkuja kasvoissa ja mitä vähin määrä hameita yllä
+sekä kaulantienoot paljaina kuin franskalaisella tanssijatytöllä.
+
+"Onko vanha rouva Rasmussen kotona?" kysyi ylioppilas.
+
+Piika, jolla parast'aikaa oli tuo jotenkin kiusallinen kasvojen ja
+kätten puhdistustoimi, hieroi silmiänsä, sylkäsi suustaan saippuavettä
+ja töllisteli häneen.
+
+"Hä?"
+
+"Onko vanha rouva Rasmussen kotona?"
+
+"Muoriko?"
+
+"Niin."
+
+"On, kotona on," vastasi piika ja jatkoi keskeytymättä
+puhdistustyötänsä.
+
+"Tahtoisin mielelläni tavata häntä."
+
+Piika pyhki kaulansa ja kasvonsa hameesen -- hän käytti lämpimän vuoksi
+tätä pukimetta ainoastaan yksikössä -- ja riensi sitten huoneesen.
+
+Kotvasen jälkeen palasi hän takaisin.
+
+"Tehkää niin hyvin ja käykää sijaan," sanoi hän, käydessään edellä ja
+opastaessaan Ludvigia saliin.
+
+Se oli iso huone, täynnä kummallisimmassa sekamelskassa uudenaikaisia
+sohvia ja tuoleja, vanhoja vetoarkkuja ja piironkeja ja isoja
+uudinsänkyjä. Seinillä riippui ihanassa epäjärjestyksessä koko joukko
+valokuvia ja puupiirroksia.
+
+Ludvig kävi istumaan eräälle sohvalle ja antoi katseensa kulkea pitkin
+huonetta, kunnes hän kiintyi katselemaan erästä taulua, joka pyhää
+Ceciliaa esitellen riippui seinällä.
+
+Mainitulla pyhimyksellä oli punainen hame, vihreä shaali ja
+turvottuneet kasvot, ikään kuin hänellä olisi paise ikenissä tahi
+sikatauti. Ainakin näytti hän hyvin surkealta ja tuijotti lakkaamatta
+silmineen taivasta kohti, joka kovin muistutti tuttua laulunsäettä:
+
+    "Niin sininen etelän taivas on."
+
+Nyt aukeni ovi ja Ludvig nousi seisoalleen.
+
+Se ei ollut kuitenkaan vanha Rasmussenin matami, vaan
+tanakkavartaloinen nuori mies päivettyneine, ystävällisine kasvoineen.
+
+Hänen pukunsa oli yksinkertainen, vaan siisti ja hän näytti ylimalkaan
+hyvinpuetulta rengiltä.
+
+Hän astui suoraan ylioppilaan luo, tarttui hänen käteensä ja kumarsi
+jäykästi päätään.
+
+Ludvig katseli häntä ihmeissään ja antoi hänelle pari sormeansa.
+
+Nuori mies kävi istumaan pöydän viereen.
+
+"Tänään on kauhea helle," sanoi hän puheen aluksi.
+
+"Kovin lämmin," sanoi Ludvig kylmästi.
+
+"Eilen oli niinikään kovin lämmin."
+
+Ludvig alensihen päästämään joutavan myöntämysäännähdyksen ja näytti
+kyllästyneeltä tähän puheluun. Hän kiintyi katselemaan pyhää Ceciliaa
+eikä ollut tietävinäänkään että tuo nuori mies oli huoneessa.
+
+Nuori mies sormi nolona pöytäliinaa ja neuvotteli itsekseen, eikö hänen
+pitäisi julki lausua se mielipide, että varmaan tulee olemaan kovin
+lämmin huomennakin.
+
+Nyt aukeni taas ovi, ja huoneesen astui vanha Rasmussenin matami,
+kantaen isoa tarjotinta, jolla oli satumaiset määrät voita, leipää,
+juustoa, munia ja savutettua sianlihaa.
+
+Häntä seurasi tuo kepeästi puettu nuori neitonen, joka kantoi
+viilipiimää puukehlossa, niin isossa ja laajassa, että sitä mukavasti
+olisi voinut käyttää lasten pesuammeena.
+
+Kaikki ladottiin pöydälle ja Ludvig aavisti vähäisen, että Rasmussenin
+matami aikoi ruokkia kaikki paikkakunnan köyhät hänen käyntinsä
+kunniaksi.
+
+"Hyvää päivää, poikaseni," sanoi eukko ja puristi hänen kätensä
+valkoiseksi. "Olipa hauskaa, että tulit minua tervehtimään. Käy nyt
+istumaan tähän pöytään ja syö vähäsen välipalaa."
+
+Ludvig vakuutti, ettei hänellä ollut laisinkaan nälkä.
+
+Hän tunsi itsensä edelleen loukatuksi siitä että eukko sinutteli häntä
+ja ylimalkaan kohteli häntä ikään kuin hän olisi vasta ripille
+päästetty.
+
+"Tämä on veljeni poika Rasmus Nielsen," lisäsi eukko jonkunlaisena
+esittelynä.
+
+Ludvig kumarsi kylmästi ja ryhtyi epätoivoisena viilimaitokehloon
+käsiksi, pyhän Cecilian vakaasti luodessa silmänsä sinistä taivasta
+kohti, ikään kuin hän tahtoisi rukoilla: päästä meitä kaikesta
+koleriinista!
+
+Rasmus kävi vadin toiselta puolelta ankarasti maidon kimppuun.
+
+"Teillä on hyvin kaunis asunto täällä," virkkoi ylioppilas jotakin
+sanoaksensa.
+
+"On, jumalan kiitos, sangen siisti," sanoi eukko ja katsahti ylpeästi
+ympärilleen. "Olen muutoin aikonut muuttaa pois toisen sängyistä ja
+ostaa fortepianon sijaan. Semmoinen on hieno huonekalu. Mutta onhan
+sitä aikaa tehdä se sittenkin kun Rasmus ja Olina ovat naimisissa."
+
+"Ovatko he sitten kihloissa?" kysäsi ylioppilas, kun Rasmus punastui
+nolona ja ahmi mahdottomat määrät kokkelomaitoa.
+
+"Eivät vielä, mutta toivoakseni kohtakin ovat. He molemmat saavat periä
+minut ja asua Granholtissa, kuu he ovat naimisissa."
+
+"Mutta jos tyttö nyt menee toiselle?"
+
+"Niin saavat hän ja hänen miehensä niinikään asua täällä, jos he
+tahtovat periä minut, kun kerta kuolen."
+
+"Ette kai aio niin pian kuolla. Olettehan te vielä niin rivakka."
+
+"En suinkaan, minä toivon Jumalan avulla saavani vielä elää kymmenen
+tai kaksitoistakin vuotta. Äitini oli 90 ja muorini 99 kuollessaan, ja
+toivoakseni elän minä yhtä kauan."
+
+Ylioppilas ei pitänyt sitä mahdottomana.
+
+"Minä tietysti asun täällä edelleen, ja kaikki on käypä minun tahtoni
+mukaan.
+
+"Tietysti."
+
+"Rasmus on myöskin asuva täällä. Hän on saapa puolet omaisuudesta ja
+vapaan asunnon itselleen ja perheelleen, jos Olina menee toiselle."
+
+Ylioppilas kuvaili mielessään, kuinka hauskaa elämää sentään Olinan
+vastainen mies tulisi viettämään.
+
+Hän laski lusikan pois kädestään ja oli ravittu.
+
+Eukko piti puhelun aikana salaisesti silmällä hänen kasvojansa, ja
+tyytyväisyyden väre loisti hänen silmistänsä.
+
+Noustiin nyt pöydästä, ja Rasmussenin matami vei voittoriemulla
+vierastansa pitkin taloa näytellen kaikkia vintistä kellariin saakka.
+Sen jälkeen oli hänen nähtävä navetta ja talli, ja sitten oli hänen
+Rasmus Nielsenin johdolla katseltava tilukset, sillä aikaa kun eukko
+valmisti illallista.
+
+Siinä tarittiin voipuuroa ja paistettua silavaa, ja kun Ludvig mitä
+väkivaltaisimmilla ponnistuksilla oli saanut syötyä vähän näistä
+herkuista, sanoi hän jäähyväiset, sydämmen pohjasta iloiten päästessään
+täältä eroon.
+
+"Nyt luulen ma tuntuu naimakauppa hänelle jo vähän vastenmieliseltä,"
+ajatteli eukko. "Huomenna tulee kaunis ilma. Silloin hän menee
+Donnerille vierailemaan, ja sitten luullakseni rouva ja neiti pitävät
+huolen lopusta."
+
+Seuraavana päivänä ei kuitenkaan ollut kaunista ilmaa, niinkuin vanha
+Rasmussenin matami oli ennustanut, vaan sitä vastaan kauhea myrsky.
+Samoin oli sitäkin seuraavana laita, eikä Ludvig sen vuoksi voinut
+käydä vierailemassa Skovhöissä.
+
+Kumpaisenkin päivän istuivat Ludvig ja Olina kahdenkesken salissa, kun
+Rasmussen oli työssä omassa huoneessansa ja rouva kyökissä.
+
+Ulkona satoi rajusti, ja sisällä istui ylioppilas ja laski ja laski.
+
+Hän muodosti ajatuksissaan yhteenlaskun, jossa Olinan hyvät puolet,
+hänen kiinteä omaisuutensa sekä Grönlid ja Granholt olivat
+yhteenlaskettavat. Summasta vähensi hän Rasmussenin matamin puolen
+omaisuuden, joka oli joutuva pehtori R. Nielsenin osaksi, sekä ne
+harmit, jotka välttämättä olisivat seurauksena siitä että vanha matami
+olisi ylimpänä käskijänä ja pehtori heltiämätön hyyriläinen talossa.
+
+Mutta kuinka ikään hän laski yhteen ja vähensi, edusti hänestä Olina
+kuitenkin liian suurta summaa laskuista aivan sinänsä pois
+pyhittäväksi.
+
+Silloin tällöin leijaili tosin hänen silmäinsä edessä loistava olento
+mustine kiharineen ja punaisine poskineen, olento, joka liihoitteli
+laskujen yli ja pyhki numerot melkein näkymättömiksi vaalealla
+lenongihameellansa.
+
+Ludvig piti kuitenkin uljaasti puoliansa ja karkoitti utukuvan
+matkoihinsa, ja kun ilma toisena päivänä selkisi ja ilta-aurinko
+paistoi sisään salin akkunoista Grönlidissä, kohtasivat sen säteet
+ylioppilaan, joka istui sohvassa Olinan vieressä ja kuroitti
+parhaallaan käsivarttansa saadaksensa sen uloittumaan hänen
+vyötäistensä ympäri. Sen säteet tapasivat myöskin Rasmussenin
+riemuitsevan rouvan, joka istui ilokyyneleet silmissä ja lasi kädessä
+ja joi vastakihlattujen maljan kotitekoisella karviais-marjaviinillä,
+ja patrona Rasmussenin, joka istui vaiti ja vakaana vaimonsa vieressä
+ja näytti liikutetulta tahi uniselta -- ei ollut helppo päättää
+kumpaiseltako.
+
+Mutta vanha Rasmussenin matami käveli huoletonna Granholtissa luullen
+pyhän haudan hyvin turvatuksi.
+
+Hän oli poutaa odottanut eikä ottanut laskuihin että voisi tulla
+sadetta. Seurauksena sateesta oli kihlaus, ja seurauksena kihlauksesta
+oli sitten sadetta, paljon sadetta.
+
+
+
+
+6.
+
+Kiusallinen seikka.
+
+
+Seuraavana päivänä oli sunnuntai, ja ilma oli kaunis, jonka vuoksi
+perhe oli päättänyt lähteä kirkkoon.
+
+Kenties oli myöskin Rasmussenin rouvalla halu kohota naapuriensa ja
+tuttujensa silmissä näyttämällä komeata sisarensa poikaa ja Olinan
+uutta beduinikappaa ja hattua.
+
+Rasmussenin nuori hepo juoksi vilppaasti tietä eteenpäin.
+
+Etu-istuimella istui patrona rouvineen, ja takaistuimella istuivat
+ylioppilas ja Olina.
+
+Päivä paistoi, linnut lauloivat, heinä tuoksueli, ja kaikki näytti
+olevan omiaan saamaan Ludvigin hyvälle tuulelle, eikä hänen kuitenkaan
+ollut lainkaan hyvä olla.
+
+Paitse kummallista, pistävää tunnetta rinnan vasemmassa puolessa, joka
+ahdisti häntä joka kerta kun hän tuli ajatelleeksi olentoa vaaleassa
+lenongihameessa, oli myöskin pari muuta pikku seikkaa, jotka puolestaan
+saattoivat hänet pahalle tuulelle.
+
+Ensinnäkin istui hän kauhean ahtaasti. Jokainen, joka on ollut ulkona
+ajelemassa, tietää minkä makuista on istua paahtavassa auringon
+helteessä kapealla vaunu-istuimella leveän naisihmisen vieressä.
+
+Toiseksi oli Rasmussenin juoksija jotenkin nuori ja jotenkin kokematon
+ja oli nähnyt jotenkin vähän maailmaa. Se katseli sen vuoksi kaikkea
+uutta ja tuntematonta, jota se näki, epäluuloisilla silmäyksillä ja
+etenkin näytti sillä olevan jyrkkä vastenmielisyys vanhoja akkoja,
+pieniä lapsia ja isoja kiviä kohti.
+
+Joka kerta kun sellainen tuli sen näkyviin, karkasi se pystyyn ja
+harppasi sivulle ja näytti olevan sitä mielipidettä että mainittu
+henkilö tahi esine tahtoi olla sille vahingoksi hengen tahi jäsenten
+puolesta.
+
+Joka kerta kun hepo teki itsensä syylliseksi näihin hairahduksiin,
+näppäsi sitä Rasmussen piiskalla. Voikko syöksähti joka kerta
+nykäyksellä eteenpäin, ja Olina syöksähti joka kerta nykäyksellä
+taaksepäin istuimella ja puristi joka kerta Ludvig-raukan melkein
+litteäksi; tämä istui synkkänä ja vaiti ja koetti tottua siihen
+ajatukseen että hänen minä silmänräpäyksenä tahansa täytyi olla valmis
+seisomaan päällään lähimmässä ojassa.
+
+Kuitenkin saapuivat he ehjinä kirkolle mitään sellaista tapahtumatta.
+Kun he olivat astuneet alas vaunuista, näkivät he alhaalla tiellä ensin
+pölypilven, sitten jumal. kand. Klossingin laihan olemuksen istuvana
+kuskinlaudalla, ja hänen takanansa keksittiin Donnerin rouvan ja hänen
+kuuden tyttärensä kasvot, jotka häämöittivät pölypilven läpi kuin
+enkelin päät Rafaelin tauluissa.
+
+Vaunut seisahtuivat ja kandidaatti auttoi alas naiset.
+
+Tätä tilaisuutta käytti neiti Helga Donner, kahdeksan vuotinen toivokas
+nuori neito, rutistellakseen hänen valkoisen kaulahuivinsa ja
+potkiakseen jalkineillaan hänen hienoihin mustiin -- jääkööt ne
+nimittämättä -- kun hänen sisarensa, neiti Fanny Donner, kuuden vuoden
+vanha, samassa tilaisuudessa raapasi häntä nenään.
+
+Molemmat perheet olivat tietysti ihastuksissaan nähdessään toisensa, ja
+tervehtiminen oli mitä sydämmellisintä, paitse Helga ja Fanny neitten
+puolesta.
+
+Nämä molemmat nuoret neitoset pureskelivat vaan hattunsa nauhoja,
+olivat nureissaan ja potkivat likaa toistensa sääryksiin eikä heillä
+näyttänyt olevan vähintäkään halua kätellä Rasmussenin perheen jäseniä.
+
+"Jumalani, kuinka olet punainen, lapsukainen," sanoi Donnerin rouva
+katsellen Olinaa säälivin silmin. "Et varmaankaan voi oikein hyvin.
+Hameesi on liian ahdas vyötäisiltä."
+
+"Niin, se on aivan luonnollista, onhan se hänen ripillepääsyhameensa,"
+sanoi Amalia neiti.
+
+"Hi-hi-hii!" hihitti jumal. kand. Klossing.
+
+"Ommelkaa se uudestaan," sanoi Donnerin rouva ystävällisesti.
+
+"Minä en saata kärsiä uudestaan ommeltuja hameita," sanoi Rasmussenin
+rouva. "Se näyttää niin köyhänylpeältä."
+
+Donnerin rouva sopersi jotakin sinnepäin kuin että parempi olla köyhää
+herrasväkeä kuin puoliherrasväkeä, jonka jälkeen he läksivät kirkkoon.
+
+Jumalanpalvelus kävi hitaasti ja unisesti.
+
+Pappi oli sen näköinen kuin hän ei voisi ajatella mitään ikävämpää kuin
+saarnata, ja seurakunta kuin ei se voisi ajatella mitään ikävämpää kuin
+kuullella häntä.
+
+Rasmussenin rouva ja Donnerin rouva olivat kumpainenkin kiintyneet
+omiin mietteisinsä, ylioppilas katseli seudun nuoria kaunottaria
+kritikoitsevalla lorgnetillä, ja Donnerin vanhemmat neidot katselivat
+heitä kritikoitsevin silmäyksin, kun Helga ja Fanny neidot sitä vastaan
+tappelivat virsikirjasta ja nipistelivät toisiansa käsivarsiin papin
+siunausta lukiessa.
+
+Vihdoin oli päätösvirsi veisattu, ja väki läksi ulos kirkosta.
+
+Rasmussenin ja Donnerin perheet läksivät yksissä kotimatkalle, ja kun
+he saapuivat Skovhöihin, täytyi Rasmusseniläisten väkisinkin poiketa
+sisään juomaan lasi viiniä.
+
+Tässä tilaisuudessa esiteltiin Ludvig Auroran isälle.
+
+Kapteeni Donner oli vanha sotilas, kasvot punaiset, tukka valkoinen ja
+viikset mustat.
+
+Hänen puheensa oli melkein pelkästään jonkunlaista mörisevää rykimistä,
+joka asianhaarain mukaan saattoi merkitä tavallisimpia puhetapoja.
+
+Kun tätä puhetta kuitenkin vieraan oli hyvin vaikea ymmärtää, otti
+rouva alinomaan kääntääkseen hänen lauseitansa ja lisäsi niihin
+selittäviä muistutuksia.
+
+Kuten useissa muissa käännöksissä oli rouvankin tekemissä se paha vika,
+etteivät ne tarkalleen noudattaneet alkutekstiä, vaan usein toivat
+esiin aivan uuden ajatuksen.
+
+Kapteeni oli hirmuisen karskin näköinen, vaikka hän oli säysyin ihminen
+maailmassa ja eli kokonansa rouvansa komennon mukaan.
+
+"Tässä on herra Möller, josta minä ja Aurora olemme niin usein
+puhelleet," sanoi Donnerin rouva.
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Olet oikeassa, ystäväni; kukaan ei ole enemmän kuin sinä halunnut
+tehdä herra Möllerin tuttavuutta. Joka päivä olet sanonut: tänään tulee
+varmaankin herra Möller meille. Ja joka kerta on Aurora sanonut:
+'Jumala suokoon että hän tulisi!'"
+
+"Mamma;" sanoi neiti ja hohti kuin kyökkipiika päivällisen aikaan.
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Aivan oikein, rakas ystävä," sanoi rouva. "Hänellä ei tosiaankaan ole
+mitään syytä punastua."
+
+Kun Aurora neiti useat kerrat oli punastunut, kapteeni useat kerrat
+rykinyt ja rouva useat kerrat oli saanut tulkituksi ihmeteltävän paljon
+kauniita korulauseita hänen rykimisistänsä, sanoi Rasmussenin perhe
+jäähyväiset.
+
+Jo istuivat he asianomaisilla paikoillansa nelipyöräisillä, valmiina
+kotimatkaan, kun Voikko nosti korvat pystyyn, hirmuisen parkunan
+kuuluessa salista.
+
+Syynä siihen oli Helga ja Fanny neitten välillä syntynyt jupakka erään
+leivosmaljan omistuksesta, ja kina päättyi siten että ensin malja ja
+sitten neidet vyörivät alas pitkin porstuanportaita pihaan, jossa
+molemmat nuoret neitoset piehtaroitsivat hiekassa ja ulvoivat kuin
+taistelevat indiaanit.
+
+Voikko katseli heitä hetkisen tarkasti, näytti sitten tulleen siitä
+vakuutetuksi, että jupakalla voisi olla vaaralliset seuraukset hänen
+nuorelle hengelleen ja se syöksyi sen vuoksi hurjasti paeten pihan
+poikki.
+
+Kun suorin tie kulki lähellä olevan hanhiputaman yli, ohjasi hepo
+kulkunsa sinne ja ennenkuin onneton perhe käsitti mitään koko leikistä,
+olivat he kaikki nurinniskoin putamassa.
+
+Jotenkin pahasti ryvettyneinä ja vaatteet niin ja näin saatiin heidät
+sieltä ylös.
+
+Pahimmat vammat oli Ludvig saanut.
+
+Hänen toinen jalkansa oli kaatuessa nyrvähtänyt ja hänet kannettiin
+puolipyörtyneenä huoneesen.
+
+Tohtori, joka asui lähellä, haettiin ja hän vakuutti ettei mitään
+vaaraa ollut peljättävissä, mutta määräsi potilaan olemaan alallaan
+pari päivää.
+
+Ludvig antausi sen vuoksi vuoteen omaksi, ja Rasmusseniläiset läksivät
+kotia.
+
+Patrona oli puettu univormutakkiin ja korkeaan hattuun, ja Rasmussenin
+rouvan ja Olinan yllä oli Donnerin rouvan ja tytärten vaatteita, jotka
+kaikkialta olivat liian ahtaat ja tuntuivat pakkoröyjyiltä.
+
+Ajaessaan putaman ohitse näkivät he Olinan uuden tyllihatun
+uiskentelevan vedenpinnalla, kunnes se yht'äkkiä -- niinkuin
+haavoitettu metsäsorsa -- sukelsi veden alle hakien itselleen hautaa
+meren pohjalla ja kylmät aallot peittivät sen ikiajoiksi.
+
+Beduinikappa, joka rähjääntyneenä riippui ryytimaan pisteaidalta,
+viittoi heille viimeiset jäähyväiset, ja ylioppilaan harmaat housut
+riippuivat märkinä ja viheliäisinä kapan vieressä ja itkivät kuraisin
+kyynelin omaa kurjuuttansa.
+
+Sic transit gloria mundi!
+
+Seuraavana aamupäivänä tulivat Rasmussenin rouva ja Olina katsomaan
+Ludvigia ja heillä oli sitä paitse vaatteita hänelle.
+
+Ylioppilas pukihen ja tuli alas, mutta kun ei hän vielä ollut kyllin
+voimistunut lähteäksensä Skovhöistä, päätettiin, että äiti ja tytär
+kahdenkesken palaisivat Grönlidiin ja Donnerilaiset saattaisivat hänet
+kotia samana ehtoona.
+
+Päivällisen syötyänsä tuli potilaan tietysti vähän levätä.
+
+Rullakartiinit salissa laskettiin alas, ja Ludvig heittihen sohvalle,
+Auroran hienoine, pehmoisine käsineen sovitellessa tyynyjä hänen päänsä
+alle ja Donnerin rouvan huolellisesti peittäessä häntä täkillä.
+
+Sitten he molemmat jättivät hänet ja Ludvig jäi yksin.
+
+Huone oli puolipimeä ja ilma suloinen ja täynnä kukkaistuoksetta.
+
+Kaikki oli vaiti. Ainoa ääni, jonka hän kuuli, oli hyönteisten surina.
+
+Ludvig sulki silmänsä ja vaipui keveään uneen.
+
+Silloin oli hänestä ovi hiljaan aukenevinaan ja olento vaaleassa
+lenongihameessa liihoittavinaan sisään.
+
+Ludvig oli avannut silmänsä puoleksi, vaan sulki ne jälleen eikä ollut
+oikein selvillä näkikö hän unta vai oliko valveilla.
+
+Olento läheni; hän tunsi sen seisovan vieressänsä ja viuhkaavan hänelle
+suloista viileyttä.
+
+Olento tuli vieläkin lähemmäksi häntä; hän tunsi sen lämpimän
+henkimisen polttavan poskeansa, samalla kun sen huulet painoivat hellän
+suudelman hänen otsallensa.
+
+Ludvig kohotti päätänsä ja kietasi käsivartensa olennon kaulan ympäri.
+
+Ei, hän ei nähnyt unta, hän oli aivan valveilla.
+
+Donnerin Aurorahan oli polvillaan sohvan edessä, pää hänen rintaansa
+vastaan. Hänen tuoksuvat kiharansahan koskettivat hänen poskiinsa,
+hänen hieno, pehmyt kätensähän lepäsi hänen kädessänsä, hänen lämmin
+suudelmanahan hurmasi häntä.
+
+Nyt oli hän aivan valveilla.
+
+Hän oli kerran nähnyt unta, mutta se oli ilkeää unta. Hän oli nähnyt
+unta, että hän istui toisessa sohvassa toisen tytön kanssa, jonka kättä
+hän puristi ja jonka huulia hän suuteli; mutta sekä käsi että huulet
+olivat isommat ja karkeammat.
+
+Ludvig laski käden otsalleen.
+
+"Onko sinulla todellakin kaksi morsianta yht'aikaa," ajatteli hän.
+
+"Ei, ei," ajatteli hän sitten, "sinä olit kihlaamaisillasi Rasmussenin
+Olinan, vaan niistä kaupoista ei tullutkaan mitään."
+
+Uusi suudelma Auroran huulilta hurmasi hänet kokonansa ja karkoitti
+Olinan kuvan hänen muistostansa.
+
+"Tahdotko tulla omakseni, sinä aamuruskon hellä jumalatar?" kuiskasi
+hän hurmoksissaan.
+
+"Sinun omasi ainiaksi," sopersi tyttö ja kätki kasvonsa hänen rintaansa
+vastaan.
+
+Mutta ovi oli auennut, oltuansa ensin kotvasen raollansa, ja
+kynnyksellä seisoi Donnerin rouva.
+
+Hänen takanansa näkyi kapteenin karskea naama.
+
+"Hillitse itseäsi, Donner! Älä kiivastu!" rukoili rouva ja oli
+tahtovinaan estää kapteenia tulemasta sisään, vaikka hän salaisesti
+veti häntä käsivarresta saadaksensa hänet mukanansa.
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Se on totta," sanoi rouva, "Se täytyy minun myöntää. Olen itsekin kuin
+tyrmistynyt nähdessäni tyttäreni noin likeisessä tuttavuudessa vieraan
+herran kanssa."
+
+"Mamma, me rakastamme toisiamme."
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Ei, rakas Donner, nyt en voi enää olla yhtä mieltä sinun kanssasi.
+Ethän voi kieltää heitä rakastamasta toisiansa. Etkö muista, kuinka
+kovin minua rakastit, kun me menimme kihloihin?"
+
+Suoraan sanoen ei kapteeni voinut muistaa milloinkaan erittäin paljon
+vaimoansa rakastaneensa. Hän vastasi sen vuoksi kuivalla rykimisellä,
+jonka rouva tulkitsi ihastuneena yhtymällä siihen.
+
+"Niin, herra kapteeni," sanoi Ludvig, "minä lemmin tytärtänne ja
+uskallan pyytää häntä omakseni."
+
+Kapteeni ryki miettiväisesti.
+
+"Donner," sanoi rouva ylpeästi, "sinä tiedät että aina olen ollut
+sinulle kuuliainen vaimo ja alinomaa seurannut sinun mieltäsi."
+
+Sitä kapteeni tosiaankaan ei tietänyt, vaan hän ei kuitenkaan tehnyt
+mitään vastaväitteitä.
+
+"Mutta nyt minun täytyy pyytää sinua kertakin tekemään minun mieleni
+mukaan."
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Kiitos siitä sanasta, ystäväni," sanoi rouva liikutettuna. "Kuulkaa,
+lapset, hän siunaa teitä. Hänellä ei ole enää mitään liittoanne
+vastaan."
+
+"Eikä minulla ole koskaan ollutkaan mitään liittoanne vastaan," sanoi
+kapteeni, joka suuttuneena siitä että hänet esiteltiin aika hirmuksi
+närkästyi ja voitti tavallisen vastenmielisyytensä ilmaista ajatuksensa
+pitemmissä lauseissa.
+
+Samana ehtoona palasi Ludvig takaisin Grönlidiin ja hänelle luvattiin,
+ennenkuin hän sanoi jäähyväiset, juhlallisesti pitää kihlaus
+vastaiseksi salassa.
+
+Aurora sanoi hellät jäähyväiset hänelle tampurissa ja hänen oli niin
+vaikea irtautua hänen syleilyksestänsä, että olisi voinut vähältä
+luulla sulhon lähtevän löytöretkelle sydän-Afrikaan tahi tekevän retken
+Huippuvuorille.
+
+Ludvig tuli kotia ja kävi vuoteelle ja loikoi kauvan valveilla, sillä
+tuhansia ajatuksia risteili hänen päässänsä.
+
+Pitkän tuumiskelun jälkeen tuli hän siihen loppupäätökseen, että
+viisainta minkä hän saattoi tehdä oli niin pian kuin mahdollista
+matkustaa takaisin Kristianiaan. Täältä kirjoittaisi hän sitten
+Olinalle ja rikkoisi heidän liittonsa.
+
+Kun Ludvig oli tämän päätöksen tehnyt, tuli hän levollisemmaksi ja koki
+saada itseänsä uskomaan että hän menetteli jalosti seuraamalta
+sydämmensä ääntä ja luopumalla Olinan omaisuudesta.
+
+Vihdoin hän nukkui, mutta unet rasittivat häntä kauheasti.
+
+Hän näki unta, että hän oli Kiinan keisari ja että hänellä oli 365
+vaimoa, joista Aurora kantoi keisarinnan arvonimeä, jota vastaan Olina
+hyljättiin, kun hän oli liian halpaa sukua. Närkästyneenä tästä
+loukkauksesta oli vanha Rasmussenin matami yllyttänyt koko joukon
+vapamielisiä kiinalaisia, jotka pehtori Nielsenin johdolla ryntäsivät
+linnaan, vangitsivat keisari Ludvig ensimmäisen ja tahtoivat pakoittaa
+hänet lopettamaan itsensä syömällä viilipiimää.
+
+"Käskettiin sanomaan terveisiä ja kysymään, tahdotteko kahvin tänne
+ylös vai tahdotteko tulla alas suurukselle."
+
+"En maista enää tippaakaan," sanoi Ludvig ylpeästi. "Vannon pyhän
+Cecilian nimessä, että ennen saatte tappaa minut kuin lopetan itseni
+viilipiimää syömällä."
+
+"Herra ei varmaankaan ole oikein terve," sanoi tuo salamielinen
+palvelustyttö; sillä häntä oli Ludvig pitänyt kiinalaisena
+vapamielisenä.
+
+Ludvig hieroi silmiänsä, katsoi ympärilleen ja havaitsi iloksensa,
+ettei hän ollutkaan taivaallisessa valtakunnassa, vaan uudinsängyssä
+Grönlidissä.
+
+"Tulen heti alas," sanoi hän ja alkoi kohta sitten pukeutua.
+
+
+
+
+7.
+
+Ratkaisu.
+
+
+Seuraavana päivänä kävi vanhan Rasmussenin matamin luona kahdet
+vieraat.
+
+Ensin tuli Donnerin rouva ja kertoi kaikessa salaisuudessa, että nyt
+olivat Aurora ja Ludvig kihloissa, vaan että kihlaus vastaiseksi olisi
+pidettävä salaisuutena.
+
+Kun hän oli lähtenyt, tuli Rasmussenin rouva ja kertoi suurena
+salaisuutena, että nyt olivat Olina ja Ludvig kihloissa, vaan kihlaus
+olisi vastaiseksi pidettävä salassa.
+
+Vanhan Rasmussenin matamin silmät välähtelivät vähän veitikkamaisesti,
+ja hänen viiksensä värähtelivät, ikään kuin hän olisi ollut nauruun
+pyrskähtämäisillään, vaan hän hillitsi itsensä kuitenkin ja sanoi
+tavallisella vakavuudellaan:
+
+"Tehkää se yhtä hyvin heti julkiseksi. Minä en saata kärsiä tuollaisia
+salaisia kihlauksia."
+
+"Enkä minäkään," sanoi miniä, jota poltti halu saada kertoa koko
+maailmalle, että hänen tyttärensä oli tehnyt niin hyvät kaupat.
+
+"Tiedätkö mitä," sanoi eukko. "Onhan ensi perjantaina Olinan
+syntymäpäivä. Silloin olisi sopiva tilaisuus tehdä kihlaus julkiseksi.
+Tuleehan silloin vieraita. Tuleehan Donnerilaiset ja monet muut
+tervehtimään."
+
+"Ludvig ei tahdo suostua siihen."
+
+"Hän on vielä hieman nuori ja ujo. Tehkää se sen vuoksi hänen
+luvattansa. Kirjoita pieni puhe miehellesi, hän voi pitää sen
+illallispöydässä. Se on odottamatonta kaikille."
+
+"Kun vaan saisi Rasmussenin suostumaan siihen," sanoi rouva, josta
+tuuma oli oivallinen.
+
+"Saa hänet suostumaan," sanoi anoppi. "Saisithan sinä hänet vaikka
+asettumaan päälaelleen keittovatiin ja laulamaan: 'Oi, ihana on
+isänmaa' -- kun vaan häntä pyytäisit."
+
+Rasmussenin rouva vakuutti loukattuna, ett'ei hän tuntenut vähintäkään
+halua nähdä miestänsä päälaellaan keittovadissa. Hän oli kuitenkin
+koettava saada hänet julkaisemaan kihlauksen ensi perjantaina.
+
+Sitten sanoi hän jäähyväiset ja vanha matami jäi yksin.
+
+"Vai niin, sinä olet kihlannut heidät molemmat, hyvä herra ylioppilas?"
+sanoi hän. "Se oli oikeastaan viisainta mitä saatoit tehdä, sillä siten
+et saa heistä kumpaistakaan ja se on sinulle parasta."
+
+Seuraavina päivinä vallitsi suuri kiire Grönlidissä.
+
+Tuolla salamielisellä sisäpiialla oli tuhansia hirmuisia salaisuuksia
+kerrottava rouvallensa, Kyökkipiika paistoi ja keitti, niin että hänen
+punaiset kasvonsa loistivat kuin laskeva aurinko, ja karjapiika, jota
+juhlan johdosta käytettiin "sisällisesti," oli kaikille lattioille
+tehnyt pienoisia lammikoita, joissa hän harjoitteli uimataitoa.
+
+Sitten nähtiin hänet kiivenneeksi akkunanpuitteille, missä hän asettui
+mitä murhaavimpiin asemiin muka akkunoita pestäksensä.
+
+Hän ei kuitenkaan saanut mitään muuta toimeen näillä
+voimisteluharjoituksilla kuin että hän särki pari ruutua ja kaatoi
+aikalailla vettä tapeteille.
+
+Rasmussenin rouva leivoskeli näkkileipiä ja piti siveellisiä luentoja
+kyökkipiialle, että on tarpeetonta survoa kalaa piirakoita varten, niin
+että palaset lentelivät ihmisten korvissa kuin lumihituleet, ja että on
+sopimatonta iskeä silmää rengille, kun tämä kantaa puita.
+
+Vanha Rasmussenin matami toimitti näinä päivinä poliisivakojan virkaa,
+hiiviskellen kaikkialla talossa ja keksien hirveimpiä rikoksia, mitä
+ikinä joku piika on voinut tehdä.
+
+Asianomainen vedettiin sitten oikeuden eteen, joka istui kyökissä, ja
+ankaran tutkinnon jälkeen syytetty rangaistiin ja päästettiin.
+
+Patrona kuljeskeli syvissä mietteissä ja sulkeutui useasti huoneesensa,
+jossa hänen kuultiin kävelevän edes-takaisin pitkin lattiata ja
+höpisevän jotakin kamalata noitalukua tahi jotakin sellaista. Voitiin
+selvästi kuulla sanat: "Hyvät herrat ja naiset! -- -- rakastettu tytär
+-- -- tärkeä päivä --" j.n.e.
+
+Sisäpiika luuli Rasmussenin joutuneen uskonnollisiin epäilyksiin ja
+ilmoitti salaa kyökkipiialle, että patronasta oli tullut herännyt, joka
+herätti kyökkipiian ihmettelyä.
+
+Ludvig vieraili jotenkin usein Skovhöissä, ja kun hän ja Olina olivat
+kahdenkesken, oli hän nolo ja kylmä.
+
+Rasmussenin rouvalla oli liiaksi kiirettä huomatakseen hänen
+kylmyyttänsä. Olina huomasi sen heti, vaan ei sanonut mitään siitä
+vanhemmillensa.
+
+Hän kysyi vaan pari kertaa vanhalta Rasmussenin matamilta, söikö
+pehtori Nielsen edelleen ainoastaan yhden lautasellisen lihakeittoa.
+
+Vihdoin koitti tuo juhlallinen päivä. Vanha Rasmussenin matami tuli
+varhain aamulla olemaan apuna. Hän oli pukeutunut parhaasensa ja
+hänellä oli yllä uusi musta paramattahame, kultainen rintaneula, iso
+kuin nyrkki, ja selittämätön myssy, jossa oli selittämätön paljous
+selittämättömiä kukkasia.
+
+Hetki sen jälkeen kun hän oli saapunut, kutsui tuo salamielinen
+sisäpiika Rasmussenin rouvan ulos tampuriin, näytti hänelle molemmat
+kätensä, jotka olivat hirveästi poltetut, ja hän ilmaisi hänelle
+kuiskuttaen, että vanha matami oli kaatanut padallisen kiehuvaa
+karviaismarjasylttiä hänen yllensä ja että hänen oli mahdoton toimittaa
+passausta.
+
+Rouvan tullessa ulos kyökkiin seisoi vanha matami ja poimiskeli
+syltätyitä karviaismarjoja paramattahameeltansa, jonka päällä oli
+aikalailla hedelmiä.
+
+"Nyt on uusi hameeni pilattu," sanoi eukko äkeissään. "Ei pitäisi
+koskaan olla vaatteita yllä, kun on kyökkitoimissa."
+
+Rasmussenin rouva ei nähnyt olevan syytä vastata mitään tähän
+muistutukseen.
+
+Vähän aikaa neuvoteltua päätettiin, että karjapiian piti ruveta
+sisäpiian sijaan ja passata pöydässä, jonka jälkeen hänet lähetettiin
+piikain kamariin pesemään ja muulla tavoin valmistautumaan juhlallista
+komentoa varten.
+
+Kello seitsemän alkoi vieraat tulla.
+
+Seudun kaikki honoratiores olivat läsnä. Siellä papin ja vallesmannin,
+tohtorin ja tuomarin herrasväet.
+
+Lähellä olevasta kaupungista oli tullut kaksi leskirouvaa. Toinen oli
+kutsuttu sen tähden että hänellä oli poika, joka oli luutnantti, ja
+toinen sen tähden että hänellä oli uusi sininen silkkihame, joka
+kynttilän valossa näytti ihmeen somalta.
+
+Sitä paitse oli siellä samasta kaupungista eräs nuori kauppias, joka
+oli kutsuttu sen vuoksi että hän oli niin hirmuisen lystikäs.
+
+Hän taisi deklamoida "Ratsastuksen Asgaardiin" ja "Farumin
+kirkonkellon," ja hän taisi heitellä neljää palloa yhtä haavaa ja tehdä
+korttikonsteja, ja taisi olla hirmuisen sukkela. Joka kerta kun hän oli
+sanonut jotakin lystikästä, katsahti hän kaikkiin läsnäoleviin, ikään
+kuin hän olisi tahtonut sanoa: "No, hyvät ystävät, olkaa nyt niin
+hilpeitä että nauratte minulle!"
+
+Hän oli säysy vähänläntä mies, tukka vaaleankeltainen, kasvot
+vaaleankeltaiset, viikset vaaleankeltaiset ja hampaat tummankeltaiset.
+
+Hän oli pitkät ajat jumaloinnut Donnerin Auroraneittä etäältä ja ollut
+niin sanomattoman onnellinen joka kerta kun tämä oli ollut niin hilpeä
+että oli nauranut hänelle.
+
+Donnerin perhe tuli viimeisenä.
+
+Donnerin rouva loisti läikehtivässä silkkihameessa ja vaihtoi väriä
+kuin kameleontti. Amalia neiti oli puettu keltaiseen, Aurora punaiseen,
+Konstance siniseen ja Klara vehreään, mutta Helga ja Fanny neidet
+kantoivat valkoista, viattomuuden väriä. Kapteeni oli univormussa ja
+kotiopettaja oli tavallista enemmän teeskennelty, harjattu, saamaton ja
+hymyileväinen.
+
+Kun oli käyty istumaan pitkin huonetta, aukeni ovi ja karjapiika astui
+sisään tuoden teetä.
+
+Hän oli saanut valkoisen esiliinan ja yhden Rasmussenin rouvan
+aamumyssyistä päähänsä, ja hänen pyöreät kasvonsa loistivat terveydestä
+ja suovasta ja välkkyivät kuin kirkkaaksi kuurattu vaskikattila.
+
+Tämä komea seura näytti alussa hänen silmiänsä häikäisevän. Kuitenkin
+rohkaisi hän mielensä, astui suoraan sen rouvan eteen, jolla oli
+sininen silkkihame, ja pani ystävällisesti niiaten neljä kuppia teetä,
+kerma-astian, sokerimaljan ja koko joukon rinkeliä ja korppuja rouvan
+syliin.
+
+Onneton leskirouva hypähti ilmaan vihaisesti parkaisten. Karjapiika
+päästi kauhistuneena tarjottimen loppuine kuppineen käsistään ja
+syöksähti ulvoen kyökkiin, Rasmussenin rouva ja leskirouva perässä.
+
+Rasmussenin rouva sai leskirouvan pestyksi ja asetti hänet kakluunin
+eteen kuivamaan, ja kaiken tämän tapahtuessa nuhteli emäntä
+karjapiika-raukkaa, selittäen että siistissä seurassa aina annetaan
+ihmisten itse ottaa eikä tyrkytetä heille neljää teekuppia yhtä haavaa,
+ja että sitä paitse niin paljo tee, sokeri ja kerma vaikuttaa
+vahingollisesti ihmisiin ja vaatteisin yleiseen ja leskirouviin ja
+sinisiin silkkihameisin erittäin.
+
+Syntinen lähetettiin sitten sisään kokoomaan sirpaleet, sill'aikaa kun
+Olina tarjoeli teetä.
+
+Ilta kului oikein hauskasti.
+
+Käveltiin puutarhassa, keskusteltiin ja harjoitettiin musiikkia. Aurora
+lauloi sooloa ja Klara ja Konstance lauloivat duetteja. Nuori kauppias
+deklamoi "Ratsastuksen Asgaardiin," heitteli palloja ja oli hirmuisen
+lystikäs, ja leskirouva istui koko illan ja tutki silkkihamettansa eri
+valoissa nähdäksensä oliko siihen tullut pilkkuja.
+
+Toinen leskirouva, jolla oli poika, joka oli luutnantti, ja papinrouva
+istuivat hänen vieressänsä ja kertoivat hänelle eräitä mieltä
+ylentäväisiä ja opettavaisia juttuja eräistä hameista, jotka eräissä
+tilaisuuksissa olivat saaneet päällensä eräitä aineita, vaan jotka
+eräitten keinojen avulla olivat saaneet takaisin entisen näkönsä.
+
+Ludvig ei ollut oikein tuulella.
+
+Hänen oli vaikea jakaa yhtä suuret annokset armautta Auroralle ja
+Olinalle ja hän päätti siksi seurustella niin vähän kuin mahdollista
+kumpaisenkin kanssa.
+
+Hänen aikansa oli kokonaan menevinään leikkiin Helgan ja Fannyn kanssa,
+jotka istuivat hänen polvellansa ja milloin tappelivat keskenänsä,
+milloin hyväilivät ylioppilasta niin tuntuvasti, että särkivät hänen
+lorgnettinsa ja raapivat hänen kasvoihinsa ja käsiinsä useita naarmuja.
+
+Kun illallispöytä oli valmis, läksivät vieraat ruokasaliin.
+
+Onneton karjapiika, joka oli vuodattanut koko joukon kyyneleitä ja
+kuluttanut koko joukon suopaa, käveli punaisin, turtunein kasvoin ja
+passaeli. Joka kerta kun hän joutui leskirouvan läheisyyteen, puristi
+hän vatia kuin suonenvedossa ja katseli leskeä hurjin silmäyksin, ikään
+kuin häntä vaivaisi heittohulluus ja hän tuntisi mitä pahimman halun
+nakata yhden ruoka-annoksen rouvan päähän, ja kun hän oli tullut hänen
+ohitsensa, pääsi häneltä helpoituksen huokaus ja hän näytti kiittävän
+taivasta siitä että onnellisesti oli kiusauksen voittanut.
+
+Vähää ennen jälkiruokaa katosi Rasmussen yht'äkkiä, ja ennen mainittu
+salamielinen sisäpiika, joka oli lähetetty ottamaan hänet kiinni,
+palasi ja kertoi rouvalle, että patrona oli ylhäällä huoneessansa
+pitämässä iltarukousta.
+
+Piika lähetettiin ylös hänen luoksensa viemään käskyä, että hänen niin
+pian kuin mahdollista oli saapuminen, ja heti sen jälkeen tuli
+Rasmussen punaisena ja lämpimänä ja näytti kovin kiihoittuneelta.
+
+Pyhittyään ensin otsansa ja pari kertaa kakaistuansa tarttui patrona
+yht'äkkiä sherrylasiin ja antoi kuulua vapisevin äänin:
+
+"Hyvät herrat ja naiset!"
+
+Säpsähdys kävi läpi seuran ja äänettömyys syntyi.
+
+Sisäpiika, joka luuli hänen aikovan pitää katumussaarnaa, seisoi ovessa
+ja nosti silmänsä taivasta kohti ja näytti erittäin hartaalta, kun taas
+karjapiika katseli häntä kauhistuksen silmäyksillä ja näytti olevan
+vähältä nakata maljallisen vaniljijälkiruokaa leskirouvan syliin.
+
+"Hyvät herrat ja naiset!" uudisti Rasmussen. "Tänään on tärkeä
+päivä meidän talossamme. Rakastettu tyttäremme täyttää tänään
+kahdeksannentoista vuotensa ja on nyt siinä iässä, että hänen täytyy
+alkaa taistelu elämän taistelukentällä. Minä ja vaimoni olemme vanhat.
+Me voimme pian lähteä täältä, ja silloin seisoo hän yksin maailmassa."
+
+Tässä alkoi Rasmussenin rouva nyyhkiä, jonka vuoksi vanha matami näki
+sopivaksi keinutella päätään edestakaisin ja näyttää siltä kuin hänellä
+olisi hammastauti.
+
+"Me halusimme sen vuoksi kernaasti, ennenkun me eroamme hänestä, löytää
+miehen, joka voisi johtaa hänen askeleitansa sillä leveällä tiellä --"
+
+"-- joka turmelukseen johtaa," sopersi sisäpiika liikutettuna.
+
+"-- sillä leveällä tiellä, joka elämän hedelmättömän erämaan läpi
+viepi," jatkoi hän ja vetäsi helpoituksen henkäyksen saatuansa
+lauserakennuksen loppuun.
+
+"Me halusimme kernaasti löytää miehen, joka lemmekkäällä kädellä voisi
+puolustaa häntä vastoinkäymisen myrskyjä vastaan ja suojella tätä
+hienoa, hentoa -- -- -- tätä, tätä hienoa, hentoa --"
+
+"Kukkasta," nyyhkytti rouva.
+
+"Tätä hienoa, hentoa kukkasta."
+
+"Minun mielestäni ei hän laisinkaan ole niin hento," kuiskasi Amalia
+neiti.
+
+"Hi-hi-hii," hihitti jumal. kand. Klossing.
+
+"Tämän miehen olemme me löytäneet," jatkoi patrona.
+
+Kaikkien silmät kääntyivät pehtori Nielseniin, joka seisoi vaiti ja
+yksinään eräässä nurkassa ja punastui kuin nuori tyttö.
+
+"Tämän miehen olemme me löytäneet," päätti patrona, "ja hän on
+lakitieteen ylioppilas Ludvig Möller. Vastakihlattujen herra Möllerin
+ja tyttäreni Olinan malja."
+
+Donnerin rouvan kasvot lensivät keltaisiksi ja vehreiksi ja vaihtoivat
+väriä kilvan hänen silkkihameensa kanssa. Aurora oli kalpea.
+
+"Mamma, minä tukehdun," kuiskasi hän.
+
+"Jumalan tähden, malta mielesi, lapsukainen, äläkä tee skandaalia."
+
+"Hm," ryki kapteeni.
+
+"Samoin, samoin," sanoi rouva. "Sekä minä että mieheni toivotamme onnea
+sydämmemme pohjasta."
+
+"Sitä maljaa en koskaan juo," sai kapteeni sanotuksi ja laski lasin
+niin kiivaasti pöytään että se särkyi. "Minkä te nyt sanoitte, on
+helvetin vale!"
+
+"Donner!"
+
+"Se on vale, sanon minä," huusi kapteeni ja kesti uljaasti vaimonsa
+hiljaisen silmänluonnin. "Herra Möller ei ole neiti Rasmussenin
+sulhanen. Hän on kihlannut minun tyttäreni Auroran. Hm!"
+
+"Mamma, minä saan suonenvedon."
+
+"Pyörry ennemmin," kuiskasi rouva, "niin et revi rikki hamettasi."
+
+Aurora vaipui äitinsä syliin.
+
+"Vettä, vettä! Hän pyörtyi!" huusi rouva.
+
+Nyt syntyi hirmuinen sekamelska, jonka aikana Helga ja Fanny neidet
+käyttivät tilaisuutta tyhjentääkseen kokonaisen maljallisen sylttiä,
+lyöden toisiaan korville jälkiruokalusikoilla.
+
+Ludvig oli aivan kuin pilvistä pudonnut eikä oikein tietänyt, näkikö
+hän unta vai oliko valveilla.
+
+Silloin laskihen kova koura hänen olkapäälleen, ja vanhan Rasmussenin
+matamin kolea ääni kuului hänen korviinsa: "Hevonen on valjaissa
+vaunujen edessä. Kokoa kiireesti kapineesi ja seuraa minua Granholtiin
+tänä iltana. Täällä et voi enää olla."
+
+Ludvig loi häneen kiitollisen silmäyksen ja riensi ylös hakemaan
+kapineitansa.
+
+Muutamia minuutteja sen jälkeen istui hän Rasmussenin matamin vaunuissa
+ja ajoi Granholtiin.
+
+"Lienee parasta että lähdet pääkaupunkiin huomenna."
+
+"Tietysti. Minun täytyy laittautua täältä pois niin pian kuin
+mahdollista. Tämä oli todellakin ikävä juttu."
+
+Mutta Grönlidissä oli sellainen sekamelska, ettei kukaan huomannut
+ylioppilaan lähtöä.
+
+Donnerin rouva huusi vettä, ja karjapiika, joka tiesi, että kun vieraat
+Grönlidissä pyysivät vettä, saivat he maitoa, toi juoksujalassa
+kannullisen vastasiivilöittyä maitoa.
+
+"Kaada se hänen kasvoihinsa!" huusi leskirouva.
+
+Karjapiika seisoi nolostuneena ja luuli itsestään tahdottavan tehdä
+pilkkaa.
+
+"Anna se tänne!" sanoi nuori kauppias, tempasi kannun ja kaatoi
+aikalailla maitoa Auroran kasvoihin.
+
+Aurora avasi silmänsä ja tuli tuntoihinsa.
+
+"Donner," sanoi rouva arvokkaasti. "Anna valjastaa. Emme tahdo olla
+minuuttiakaan enää tässä talossa."
+
+Donnerin perhe pakausi perhevaunuihin, jotka pyörivät pois niin
+nopeasti kuin kapteenin vanhat laihat hevoset jaksoivat juosta.
+
+Heti sitten läksivät vieraat Grönlidistä, toinen toisensa perästä, ja
+vihdoin seisoivat Rasmussen ja rouva kahdenkesken salissa.
+
+Olina oli itkien pannut maata.
+
+"Missä on ylioppilas?" kysyi rouva tuolta salamieliseltä sisäpiialta,
+joka näyttäytyi tampurissa.
+
+"Hän kokosi kapineensa ja läksi matkoihinsa. Luullakseni sai hän ajaa
+vanhan Rasmussenin matamin kanssa."
+
+"Ah, jollei hän koskaan olisi tullut tänne," sanoi rouva. "Antaisinpa
+paljon lisäksi, jollei tämän päivän tapahtumia olisi ollut."
+
+"Siinä olet oikeassa, mamma," sanoi patrona.
+
+Se oli todellakin ikävä juttu.
+
+
+
+
+8.
+
+Jutun loppu.
+
+
+Varhain seuraavana aamuna seisoi Ludvig valmiina matkalle ja sanoi
+jäähyväiset vanhalle Rasmussenin matamille.
+
+Ilma oli ruma ja kolkko, eikä ylioppilaskaan ollut parhaalla tuulella.
+
+Hyvästi jättäessä pisti eukko pari sadan kruunun seteliä hänen
+käteensä.
+
+Tämä laastari oli hänen arvelunsa mukaan pettämätön keino lääkitsemään
+vähänläntäisiä suruja, ja sillä oli samalla se hyvä ominaisuus, että se
+vaikutti lievittävästi hänen omaan omaantuntoonsa, koska hän itse oli
+ollut syynä suruun.
+
+Hän käytti sitä kuitenkin harvoin, sillä se tuli kovin kalliiksi.
+
+"Tässä on sinulle vähän apua opinnoitasi varten," sanoi hän. "Jos
+tarvitset enemmän rahaa, niin kirjoita minulle, niin saat. Jouduta nyt
+tutkintoasi, äläkä kihlaa ennenkuin olet kandidaatti, äläkä kihlaa
+useampaa kuin yhden erältään."
+
+Näin sanoen pudisti eukko hänen kättänsä ja löi häntä aikalailla
+hartioille.
+
+Muutamia minuuttia myöhemmin oli ylioppilas matkalla pääkaupunkiin.
+
+Samana aamuna meni Rasmussenin rouva ylös Olinan huoneesen.
+
+Hänellä oli mukana pullo Hoffmanin tippoja ja kupillinen kaurasoppaa ja
+oli valmis tapaamaan onnettoman tyttärensä kiivaassa kuumehoureessa.
+
+Kun kuitenkin näyttihen, että Olina asianhaaroihin nähden oli sangen
+hyvissä voimissa ja näytti yhtä pirteältä kuin tavallisesti, malttoi
+äiti johonkin määrin mielensä.
+
+Muutamia päiviä sen jälkeen kävi vanha Rasmussenin matami Grönlidissä.
+
+Hän huomautti miniälleen, ettei Olina tuon ikävän kihlausjutun jälkeen
+voinut tehdä mitään viisaampaa kuin ottaa uuden sulhasen.
+
+Nuorena miehenä, joka kaiken suhteen oli sovelias tähän
+edesvastauksenalaiseen toimeen, esitteli hän Rasmus Nielsenin, ja kun
+Olinallakaan ei ollut mitään mainittua kandidaattia vastaan, antoi
+Rasmussenin rouva vähäisen houkuttelun jälkeen siihen suostumuksensa.
+
+Patronalla ei tietysti ollut mitään vastaan.
+
+Joku aika sen jälkeen viettivät pehtori ja Olina häitä ja muuttivat
+Granholtiin, missä he elävät hyvin onnellisina.
+
+Vanha Rasmussenin matami asuu nuorten luona.
+
+Hänellä on yhä vielä hyvä terveytensä ja luja tahtonsa.
+
+Donnerin Aurora neiti on niinikään astunut pyhään aviosäätyyn.
+
+Muutamia päiviä onnettomain syntymäpäiväpitojen jälkeen lähetti
+nimittäin tuo nuori kauppias hänelle naulan rusinoita ja manteleja
+käärittynä valkoiseen paperiin ynnä kysymyksen, tahtoisiko hän suoda
+hänelle sen ilon, että ottaisi sen vastaan, ja muutamia päiviä
+myöhemmin lähetti hän hänelle sydämmensä käärittynä ruusunpunaiseen
+paperiin ynnä kysymyksen, tahtoisiko hän suoda hänelle sen ilon, että
+ottaisi senkin vastaan ja lahjoittaisi lähettäjälle kätensä ja
+sydämmensä sijaan.
+
+Aurora kirjoitti vastaukseksi että hän tahtoi ottaa vastaan hänen
+sydämmensä ja antaa hänelle kätensä korvaukseksi.
+
+Sydäntänsä ei hän voinut sitä vastaan tätä nykyä antaa hänelle.
+
+Se oli tuon onnettoman kihlausjutun kautta murtunut, särkynyt ja
+ylimalkaan kärsinyt vauriota siihen määrään, ettei se tätä nykyä ollut
+esiteltävässä kunnossa.
+
+Mutta jos se huolellisen hoidon kautta voisi tulla johonkin määrin
+kelvolliseen kuntoon, olisi hän saapa sen vast'edes.
+
+Kauppias otti iloiten vastaan käden ja eli pari vuotta aviomiehenä
+siinä toivossa, että hän aikaa myöten saisi hänen sydämmensäkin.
+
+Tästä toivosta täytyi hänen kuitenkin luopua, kun hän tarkemmin
+tutkittuansa huomasi, ettei Auroralla sellaista ollutkaan.
+
+Donnerin rouva lausuu usein, että Aurora teki mesalliansin.
+
+Hän kohtelee kuitenkin vävyänsä sangen hyvin, alentuu usein käymään
+hänen luonansa ja alentuu niinikään ostamaan kaikki taloustarpeensa
+häneltä velaksi, jota vastoin hän ei milloinkaan alennu maksamaan
+hänelle.
+
+Jumal. kand. Klossing oli saanut kappalaisenpaikan Ruijassa, missä hän
+elelee ynnä hänen armas vaimonsa Amalia, omaa sukua Donner.
+
+Hän on viime aikoina käynyt kovin vakavaksi eikä naura koskaan.
+
+Kenties se tulee siitä, ettei Amalia heidän naimisiin jouduttuansa
+koskaan enää ota ollaksensa sukkela, jota vastoin hän usein on hyvin
+tuittusanainen.
+
+Ludvig Möller on kandidaatti ja saanut hyvät arvosanat sekä palvelee
+ylimääräisenä oikeusosastossa.
+
+Hän nyt siihen määrään inhoaa kihlauksia, että on päättänyt elää ja
+kuolla poikamiehenä.
+
+Hän asuu hauskassa poikamiehen huoneuksessa ja pitää usein vähäisiä
+hauskoja pitoja ystävilleen.
+
+Pari kertaa on hän kertonut kihlauksestansa, ja kun hän on lopettanut,
+on hän ottanut kulauksen totilasistansa ja lausunut: "Se oli oikeastaan
+ikävä juttu."
+
+Niin, ettekö te ole samaa mieltä?
+
+
+
+
+
+
+PUHDAS LIPPU..
+
+
+
+
+Varmaankin tiedätte minkänäköinen on Norjan lippu? Siinä on sininen ja
+valkoinen risti punaisella pohjalla, ja ylhäällä toisessa kulmassa on
+liitonmerkki, jossa on Ruotsin värit keltainen ja sininen.
+
+Mutta tämä lippu ei ole puhdas lippu, sanovat muutamat.
+
+Me emme tahdo mitään ulkonaista merkkiä yhdistyksestämme Ruotsin
+kanssa, sillä me olemme itsenäisiä, me norjalaiset, hirmuisen
+itsenäisiä.
+
+Liitonmerkki on saatava pois lipusta; sitten vasta on se puhdas lippu.
+
+Tässä oli nyt vaan pari selittäväistä muistutusta, ja niistä saattaa
+usein olla hyötyä vaikka ne ylimalkaan ovat ikävät niinkuin moni
+muukin, josta on hyötyä tässä maailmassa.
+
+Nyt tulee itse tarina.
+
+Se on lyhyt ja yksinkertainen.
+
+Oli eräs etukaupungeista, missä rakennushomman ylimysmielinen henki
+pitkällä laahimellaan ei vielä ollut lakaissut pois kaikkia rahvaan
+asumuksia tieltänsä.
+
+Siellä oli kaksi rakennusta rinnakkain.
+
+Toinen rakennus oli iso ja komea, varustettu graniittiportailla ja
+rautakuistilla, toinen oli vanha ja rappiotilassa, akkunat vinossa ja
+puiset varppeet lahonneet.
+
+Muutoin olivat kumpainenkin hauskat asumukset, ja tuo rikas rakennus ei
+ollut laisinkaan ylpeä, vaikka sillä oli sekä peililasiset akkunat että
+tornit, ja se merkitsee rakennuksessa samaa kuin silmälasit ja korkea
+hattu ihmisellä.
+
+Kuten tunnettu on moni ihminen ylpeä, kun on silmälasit ja korkea
+hattu.
+
+Köyhä rakennus nojasihen tuttavasti rikasta vastaan niinkuin
+tehtaalaistyttö keikarinrintaa vastaan, ja aurinko pisti päänsä esiin
+paksusta pilvestä, hymyili ystävällisesti ja iski silmää, ikäänkuin se
+olisi tahtonut sanoa:
+
+Se on oikein, olkaa vaan kohteliaat toisillenne, pois säätyeroitus!
+Eläköön vapaus ja yhdenvertaisuus, sillä onhan tänään vapaudenpäivä!
+
+Ja niin olikin, sillä oli 17 p. toukokuuta.
+
+Toukokuun seitsemästoista päivä ja helluntai-maanantai.
+
+Isossa rakennuksessa oli vilkasta elämää.
+
+Toisessa kerroksessa asui eräs nuori mies, joka hiljan oli päässyt
+lailliseen ikään ja jonka nyt täyttä totta oli rupeaminen hävittämään
+sitä omaisuutta, jonka hänen isänsä oli koonnut, jonka vuoksi hän
+aluksi piti uhkakomeat sampanjakemut.
+
+Ensimmäisessä kerroksessa asui eräs kapteeni, jonka tytär oli
+musikaalinen -- kaikki tyttäret ovat muutoin tähän aikaan musikaalisia
+--, ja hän lauloi että raikui, sillä hän lauloi aina kun vaan
+täysi-ikäiseksi päässeellä nuorella herralla oli vieraita.
+
+Leskirouvalla kolmannessa kerroksessa oli vanhanpuoleisia rouvasihmisiä
+tee-vieraina, ja siellä kävi puhelu kymmenen hevosen voimalla yleisen
+hilpeyden vallitessa.
+
+Viereisessä talossa oli kaikki kuin kuollutta.
+
+Kaikki olivat lähteneet ulos näkemään lippusaattoa ja juhlakulkua, aina
+panttilainaajan leskestä ja franskalaisista siloitusneitsyistä, jotka
+edustivat ylhäisöä, alas nokikolarin sälliin ja hevoisrautatien
+kiskonkaaputtajaan saakka asianomaisine perheineen.
+
+Piha, joka muutoin oli täynnä pestyjä vaatteita nuorilla ja kirkuvia
+lapsia, oli aivan tyhjä.
+
+Lapset, jotka kaikki olivat puhtaaksi pestyt ja söivät lakeria päivän
+kunniaksi, olivat ulkona kävelemässä vanhempiensa kanssa, ja kaikki
+pojat olivat saaneet lippuja käteen.
+
+Köyhän talon köyhimmässä huoneessa istui eräs nainen.
+
+Kenties hän aikoinaan oli ollut kaunis. Ken sen voi tietää?
+
+Sillä kun murhe ja puute lyövät sinua kasvoihin kylmällä kädellänsä,
+lakastuvat posken ruusut ja silmän hehku sammuu ikipäiviksi.
+
+Hän istui kumarruksissa pienen sängyn yli, joka oli muutettu akkunan
+eteen auringon paisteesen.
+
+Tyynyillä lepäsi kukoistava lapsenpää; mutta se oli kuumeen tuli, joka
+silmissä paloi, ja ruusut poskilla olivat niitä, joilla kuolema uhrinsa
+koristelee, ennenkuin se vie ne alas pitkin synkkää virtaa.
+
+Riemuilevia lapsenääniä kuului ulkoa, parvi pikkupoikia liput käsissä
+kulki ohitse päästäen iloisia eläköön-huutoja.
+
+"Mamma!"
+
+"Mitä, lapseni?"
+
+"Vie minut akkunaan. Tahdon nähdä ulos."
+
+Äiti teki niin.
+
+"Mamma, miksi ovat kaikki pojat niin iloiset?"
+
+"Siksi että nyt on 17 p. toukokuuta, Norjan vapaudenpäivä. Silloin
+kulkee kaikki hyvät pikkupojat liput käsissä juhlasaatossa katuja
+pitkin!"
+
+"Enkö minä ole hyvä poika?"
+
+"Olet kyllä."
+
+"Minä tahdon myöskin saada lipun ja kulkea juhlasaatossa."
+
+"Niin, kun paranet."
+
+"Koska sitten paranen?"
+
+"Kun Jumala tahtoo."
+
+"Mamma, avaa akkuna."
+
+Äiti kääri lapsen peitteesen ja istahti avoimen ikkunan eteen lapsi
+sylissä.
+
+Vieraat täysi-ikäiseksi päässeen luona olivat astuneet ulos kuistille.
+
+Joka miehellä oli sampanjalasi kädessä. Keskellä seisoi isäntä ja
+heitteli alas makeisia ja apelsiineja pojille taistelun esineiksi.
+
+Hän liehutteli suurta lastenlippua, joka hänellä oli kädessä.
+
+Hän oli kookas nuori mies, puettuna viime kuosin mukaan, kasvot
+kauniit, kalpeat ja tuo elämään kyllästyneen väsymys kuvattuna silmäin
+ympäri, jota nykyajan nuoret herrat pitävät suurimman hienouden
+merkkinä.
+
+"Eläköön tämä päivä, pojat!"
+
+Yleinen riemu.
+
+Sairas lapsi kumarsihen ulos akkunasta.
+
+"Mamma, minä tahdon myöskin lipun, niin tuo hieno herra antaa minulle
+makeisia ja apelsiineja."
+
+"Minulla ei ole lippua."
+
+"Voithan rukoilla Jumalalta sellaista."
+
+"Jumala ei anna meille aina mitä me rukoilemme."
+
+"Jumala on ilkeä, Jumala on ilkeä!" sanoi lapsi itkien.
+
+"Vaiti, niin ei saa pieni Kaarle sanoa."
+
+"Tahdon saada lipun, tahdon saada lipun," nyyhkytti hän itsepäisesti.
+
+Äiti laski hänet hiljaa vuoteelle.
+
+Poika kätki kasvonsa tyynyihin, hänen pienoinen ruumiinsa vapisi
+kiihtymyksestä, ja hän itki yhä ääneensä, alinomaan huutaen:
+
+"Lippu, lippu!"
+
+Lapsiparvi oli kulkenut eteenpäin; vaan avonaisesta akkunasta kuului
+huoneesen sampanjalasien kilinää, naurua ja eläköön-huutoja
+naapuritalosta, ja kapteenin musikaalinen tytär lasketteli liverryksiä
+kuin kanarialintunen.
+
+"Lippu, lippu!"
+
+"Ole nyt hyvä poika ja makaa aivan hiljaa, niin minä menen ulos
+katsomaan, eikö hyvä Jumala lähetä meille pientä lippusta."
+
+"Älä viivy kauan, mamma."
+
+Äiti silitti tukkaansa peilin edessä ja järjesti hieman köyhää
+pukuansa.
+
+Hän oli nainen, eikä todellinen nainen milloinkaan kadota
+kauneudenaistiansa.
+
+Sitten hän meni.
+
+Lapsi makasi hiljaa silmät vielä kyyneleistä kosteina.
+
+Sampanjan mukana on aina jotakin juhlallista, ja sen elähyttävää voimaa
+onkin usein kiitetty sekä runossa että suorasanaisesti, ja siinä on
+tehty oikein.
+
+Sillä ei mikään ole ihanampaa kuin sampanjapidot, kun komeasti
+valaistussa salissa pöytä tuskin jaksaa kantaa, hopean ja kristallin
+paljoutta, kukkaisia ja hedelmiä, ja kauniit, juhlapukuiset naiset
+kohottavat kuohahtelevaa juomaa ruusuhuulosillensa.
+
+Mutta sampanjapidot poikamiehen asunnossa, olkoonpa se kuinka komea
+tahansa, eivät aina näytä siltä.
+
+Sikarisavun pilviä, kalpeita, unisia tahi kovin viinistä hohtavia
+kasvoja, särkyneitä laseja, apelsiininkuoria ja juustonmurusia
+pöydällä, tupakantuhkaa huonekalujen sametilla ja sammuneita
+tulitikkuja pitkin mattoa -- siltä jotenkin näytti täysi-ikäiseksi
+päässeen huoneessa.
+
+Hän itse oli asetettu seisomaan eräälle pelipöydälle pieni lippu
+kädessä, ja vieraat joivat hänen maljansa -- ties, kuinka monennen
+kerran.
+
+Koputettiin hiljaa ovelle.
+
+Leski seisoi avonaisessa ovessa vavisten ja hämillään.
+
+Eräs herroista juoksi hänen luoksensa.
+
+"Kas tyttö! Suo minun syleillä sinua, sydänkäpyseni!"
+
+Nainen vetäysi askeleen taaksepäin.
+
+"Ah, suokaa anteeksi, luulin teidän olevan nuoren ja kauniin."
+
+"Siitä on kauan," sanoi nainen heikosti hymyillen.
+
+"Mitä te tahdotte?"
+
+"Minä -- minä tahdoin -- minä -- antakaa minulle tuo lippu!" lausui hän
+ripeästi päätöksen tehtyänsä, astuen isännän eteen, joka yhä vielä
+seisoi pöydällä.
+
+"Oletteko mieletön?"
+
+"Minulla on lapsi, pienoinen poika, hän on kuoleman kielissä ja tahtoo
+vihdoin saada vapaudenpäivän lippua; hänellä ei ole enää niin paljon
+elinaikaa, minä tahtoisin niin mielelläni ilahuttaa häntä vähän hänen
+viime hetkellänsä -- hänellä ei ole ollut paljon iloa elämässä,
+polosella!"
+
+Täysi-ikäiseksi päässyt oli astunut alas pelipöydältä.
+
+Hän seisoi vielä lippu kädessä.
+
+Muut olivat laskeneet lasit käsistänsä ja muodostivat kehän näiden
+kahden ympärille.
+
+"Antakaa se minulle. Te olette ylioppilas, eikö niin? Poika on myöskin
+ylioppilaan lapsi, hänen isänsä oli ylioppilas niinkuin tekin."
+
+"Vai niin!"
+
+"Minä olin hänen aviovaimonsa," sanoi nainen ylpeä väläys raukeissa
+silmissänsä. "Hän kuoli vuotta jälkeen häitten. Hänkin oli aikanaan
+nuori, kaunis ja rikas herra, mutta hän joi liiaksi sampanjaa ja
+hänellä oli liian paljon ystäviä, ja kun hän nai minut, oli hänen
+terveytensä jo rappiolla. Mutta tässähän seison ja kulutan aikaa --
+antakaa minulle lippu, hyvä herra ylioppilas, pienokainen odottaa."
+
+"Minä tuon sen itse. Missä te asutte?"
+
+"Viereisessä talossa. Toinen ovi, kun astutte portaita ylös."
+
+"Hyvä."
+
+"Ettehän ole suutuksissa minuun?"
+
+"En suinkaan; minä tulen silmänräpäyksessä."
+
+"Tuhannet kiitokset."
+
+Nainen vetäysi pois.
+
+Isäntä pyysi olemaan vaiti.
+
+"Fredrik aikoo pitää puhetta."
+
+"Hyvät ystävät -- niin, sillä olettehan ystäviäni, ainakin niin kauan
+kuin minä voin sampanjaa tarjota?"
+
+"Onpas katkera!"
+
+"Hyvät ystävät siis, kuinka olemme käyttäneet tämän päivän? Olemme
+hävittäneet rahaa. Kuinka käytämme lopun päivästä?"
+
+"Hävitämme rahaa!"
+
+"No, emmekö joisi vähän vähemmin viiniä tänä iltana ja hauskuuttaisi
+itseämme olemalla vähän hyväntekeväiset vaihetuksen vuoksi, sehän on
+niin muodinmukaista. Tässä on hattuni, kuka tahtoo antaa roposen
+köyhälle leskelle?"
+
+"Hyvä, hyvä!"
+
+"Tässä on viisi kruunua."
+
+"Minä annan kymmenen."
+
+"Minulla ei ole kahta enempää."
+
+"Anna minulle takaisin Tivolipiletiksi ja olutseideliksi, niin hän saa
+loput."
+
+"Minä annan viisi kruunua, mutta sinun pitää lainata ne minulle
+huomeneksi, Fredrik."
+
+"Minä panen puolestasi kymmenen; ethän niitä kuitenkaan maksa
+takaisin."
+
+Hän pani erään setelin hattuun.
+
+"Ja nyt matkaan. Juokaa sampanjaani niin paljon kuin vaan haluttaa.
+Kenties se on viimeinen kerta," sanoi hän itsekseen ja pisti mennessään
+vähän jälkiruokaa lakkariinsa.
+
+Sairas lapsi makasi silmät oveen kiinnitettynä.
+
+Riemuloiste levisi hänen kasvoillensa, kun Fredrik astui sisään lippu
+kädessä.
+
+"Oletko sinä Jumala?"
+
+"En, poikaseni, minä olen vaan ihminen ja vieläpä hyvin huono ihminen.
+Mutta hyvä Jumala, näet, lähetti minut tänne ja sanoi: tuolla
+viereisessä talossa makaa pieni sairas poika. Anna hänelle tämä lippu
+minulta ja sano, että jos hän on oikein hyvä, niin pääsee hän kerta
+luokseni taivaasen."
+
+"Onko taivaassa hauskaa?"
+
+"Hyvin hauskaa. Siellä kulkevat kaikki pienet enkelipojat koko päivän
+juhlasaatossa käsissä punaisilla silkkilipuilla varustetut kultasaikat
+ja syövät kuorimanteleja ja ruukkurusinoita eivätkä juo muuta kuin
+samp..."
+
+Hän pysähtyi hämillään, mutta keksi sanat nopeaneuvoisesti.
+
+"Ja juovat vaan seltterivettä vattumehun kanssa."
+
+Se oli heikoin juoma jonka hän tunsi.
+
+"Onko se hyvää?"
+
+"Minä en siitä pidä, mutta maku on erilainen, ja enkelit ovat aivan
+ihastuneet siihen."
+
+Hän kävi istumaan sängyn reunalle.
+
+"Nyt pystytämme lipun päänalusen viereen, ja sitten leikittelemme ja
+pidämme oikein hauskaa; mutta sitä emme voi tehdä ennen kuin mamma
+ottaa minulta hattuni. Mitä siinä on, on teille," lisäsi hän hiljemmin.
+
+"Ovatko kaikki nämä rahat minulle?"
+
+"Ovat."
+
+"Mutta tässä täytyy olla erhetys, tässä on joukossa sadankruunun
+seteli."
+
+"Ei, se on aivan oikein, parilla ei ollut pientä rahaa, ja eräs
+ystävistäni pani sen vuoksi heidänkin puolestansa. Se on lahja
+herroilta tuolla luonani. Se ei ole minulta."
+
+"Jumala siunatkoon teitä. Te olette hyvä ihminen."
+
+Herralla oli liiaksi tointa pienokaisen kanssa kuullaksensa häntä.
+
+"Tässä on minulla iso apelsiini, sen heitän peitteelle ja luen kolmeen,
+ja joka sen ensin saa kiinni, saa sen. Yks, kaks, kolme -- sinä sen
+voitit!"
+
+Pienoinen riemuitsi ääneensä.
+
+"Tässä on manteleja. Sinä voitit enimmät, mutta minä sain tuon ison, ja
+sen sisällä on kaksi mantelia. Leikkikäämme nyt filippiiniä. Se, joka
+huomenna, kun tapaamme toisemme, sanoo: Hyvää huomenta -- filippiini!
+hän saa uuden hopeaisen kruununrahan, jossa on reikä, punaisessa
+silkkinauhassa kaulassa kannettavaksi, ja se on samaa kuin metalji
+kansalais-ansioista. No niin, sitä sinä et ymmärrä, mutta se lieneekin
+yhdentekevää."
+
+Pojan silmät seurasivat tarkasti hänen huuliensa liikuntoa.
+
+"Mutta nyt tulee kaikkian paras, ja sen olet sinä saapa pitää aivan
+yksinäsi."
+
+"Se on krokaanin huippu. Nainen ylinnä punaisessa hameessa on vapauden
+jumalatar, sanoi sokerileipuri. Se on hirmuisen makea, sillä se on
+tehty pelkästä sokerista, pure vaan sen pää poikki, ei se tee mitään:
+vaan et saa nuolla sen punaista hametta, sillä se on arsenikinsekainen
+ja hyvin vaarallinen. Moni ihminen on saanut myrkkyä vapauden
+jumalattaren punaisesta hameesta."
+
+Ihastuneena kuunteli lapsi hänen puhettansa, vaikk'ei hän enintä osaa
+ymmärtänytkään.
+
+"Mamma, mamma, niin hauskasti en ole milloinkaan ennen leikitellyt!"
+
+"Mutta nyt olet väsyksissä, nyt täytyy sinun vähän levätä."
+
+Äiti laski lipun hänen käsivarrellensa, niin että kangas peitti
+pienokaisen rinnan.
+
+"Mamma."
+
+"Mitä?"
+
+"Minä rukoilen Jumalalta anteeksi että sanoin Hänen olevan ilkeän. Hän
+on hyvin hyvä, kun lähetti luokseni tämän hyvän herran."
+
+Hän lepäsi kotvasen silmät ummessa, sitten avasi hän ne vielä kerta,
+hymyili ystävällisesti ja ummisti ne taas.
+
+Kalpeilta huulilta tuli heikko henkäys, ikään kuin kynttilä puhalletaan
+sammuksiin, ja kuoleman haltia oli ikuiseksi sammuttanut hänen
+elämänkynttilänsä.
+
+Äiti istui kalpeana ja vaiti sängyn vieressä.
+
+Raskain murhe on usein kyyneletön.
+
+Fredrik nousi mennäksensä.
+
+"Kiitos kaikesta," oli ainoa mitä nainen sai sanotuksi.
+
+Fredrikin asunnossa oli ilo ylimmillään.
+
+"Tuossa palaa isäntä takaisin, eläköön hän!"
+
+"Mutta näytäthän siltä kuin tulisit hautajaisista."
+
+"Niin tulenkin," sanoi hän ja kävi istumaan.
+
+Kotvasen kuluttua nousi hän seisoalleen ja tarttui lasiin.
+
+"Isäntä tahtoo puhua!"
+
+"Hyvät ystävät. Syy, miksi olen teidät kutsunut tänne, ei ole
+ainoastaan päivän johdosta, vaan siksi että tämä on merkillinen päivä
+elämässäni. Tänään aamupäivällä kosin erästä nuorta kaunista tyttöä ja
+sain hänen suostumuksensa. Nimen saatte myöhemmin tietää. Hänen
+maljansa! Sen juomme pohjaan sampanjassa."
+
+Hän laski lasin niin kovasti kädestänsä, että se särkyi.
+
+"Ja tämä on viimeinen lasillinen sampanjaa, jonka juon, ennenkuin olen
+suorittanut tutkintoni yliopistossa. Huomenaamusta tahdon ruveta
+tekemään työtä sen sijaan kuin hävittäisin terveyteni ja omaisuuteni
+hurjalla elämällä. Minä en tahdo että se vaimo, jonka tänään olen
+kihlannut, kenties joskus on sanova niinkuin leski äsken: 'hän joi
+liiaksi sampanjaa ja hänellä oli liian paljon ystäviä.'"
+
+"Sinä olet joutunut sentimentaaliin mielentilaan naapuritalossa."
+
+"En sentimentaaliin, vaan yksivakaiseen. Ensi kerran olen seisonut
+kalman kasvojen edessä."
+
+"Pienokainen on siis kuollut?"
+
+"On, enkä olisi koskaan luullut kuoleman voivan olla niin kauniin. Hän
+erosi täältä hymyily huulilla, vapaudenpäivän auringon luodessa
+sädekiehkuran hänen päänsä yli, ja Norjan lippu oli hänen
+ruumiiskääreensä."
+
+"Käythän aivan runolliselle tuulelle!"
+
+"Oliko liitonmerkkiä lipussa?" kysäsi eräs puolihumalainen veitikka
+ollaksensa sukkela.
+
+"Sitä en tarkastanut; mutta sen tiedän, että se lippu, joka peitti
+viattoman lapsen ruumista, sielun liihoitellessa kohden ijäistä
+valkeutta, oli _puhdas lippu_."
+
+
+
+
+
+
+VEHREITÄ SEPPELEITÄ.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Oli komea ruokasali, sen kulma-akkuna antoi pihan puolelle.
+
+Tilava buffetti oli täpöisen täynnä hopeakaluja ja runsasvaraisella
+aamiaispöydällä kimalteli pari kristallikarafiinia, toisessa sherryä
+toisessa likööriä.
+
+Ainoastaan yhdelle hengelle oli katettu, nuorelle miehelle, korkeintaan
+kahdenkolmatta ikäiselle, joka istui pöydän vieressä.
+
+Hänellä oli hienopiirteiset, kalpeat kasvot ja kauniit, surumieliset
+harmaat silmät. Tumma tukka oli huolekkaasti käherretty ja kammattu
+alas otsalle pieneksi keikarimaiseksi kärjeksi, ja punertava hyvin
+hoideltu viiksipari siimesti ylpeätä suuta.
+
+Hänellä oli yllään lyhyt aamutakki valkoisesta flanellista, vuori ja
+kaulus sinisestä atlas-kankaasta ja kiinni edestä silkkisellä nyörillä
+ja tupsuilla, jotka tekivät hänet itävaltalaisen upseerin näköiseksi.
+
+Hän nojasi taaksepäin tuolilla, sytytti papyrossin ja maisteli hieman
+kahvia kupista ja likööriä lasista, näyttäen kyllästyneeltä kaikkeen,
+olipa se sitten mitä tahansa.
+
+Ja niin hän todella olikin; sillä hän oli nauttinut niin paljon.
+
+Orpona kahdenkymmenen vuoden iässä oli hän yksin maailmassa suuren
+omaisuuden kanssa, jota hänen holhojansa salli hänen melkein
+rajattomasti vallita.
+
+Niin matkusti hän Pariisiin, missä voi ostaa kaikkia rahalla, ja siellä
+osteli hän koko joukon sampanjaa ja rakkautta ja nautti nuoruuden
+halulla niin paljon kumpaakin että alkoi maistua ytelältä.
+
+Sitten vietti hän vuoden päivät eurooppalaista kuljeksijaelämää,
+matkusteli rautateillä ja asuskeli hotelleissa, näki kaiken mitä
+matkustajan pitää nähdä, tunsi aina ikävää ja asettui viimein
+Kjöbenhavniin, jossa hän vuokrasi itselleen komean huoneuksen, sisusti
+sen uljaaksi ja otti itselleen emännöitsijän laittamaan ruokaa ja
+siivoamaan huoneita.
+
+Tämä oli keski-ikäinen nainen, sangen toimelias tehtävissään, ja hän
+menestyikin hyvin talossa paitse että kovin pelkäsi olla yksin kotona
+ehtoisin, ja tapahtuipa jotenkin usein, että hänen herransa oli ulkona
+ehtoisin -- ja öisinkin välistä. Neitsyt Madsen, niin oli hänen
+nimensä, pelkäsi nimittäin varkaita, murhaajia, tonttuja ja ties mitä.
+
+Nuori mies istui edelleen pöydän ääressä ja puhalteli savua
+papyrossista pienissä renkaissa, hajamielisesti kuullellen vaunujen
+tärinää ja katukauppiasten erilaisia huutoja.
+
+Ensin tuli hietakauppias ja huusi käheällä, vinkuvalla äänellä:
+
+    "Hietaa, hietaa, keltaista hietaa!"
+
+Sitten kuului kirkuva nais-ääni, joka tarjoeli kaupaksi raakkuja, ja
+heti sen jälkeen lauloi vahva bassoääni omatekoisella säveleellä:
+
+    "Herneen palkosia,
+    uusia perunoita!
+    viisikolmatta äyriä kannulta vaan."
+
+Sitten oli kotvasen aikaa ääneti, kunnes maidonmyyjä alkoi kulkuistansa
+helisyttää.
+
+Nuori mies sulki tuskallisesti silmänsä ja hörppäsi chartreuseä
+vahvistaakseen itseänsä, kun helisyttäminen oli päättynyt.
+
+Silloin kuului taas pieni laulunen.
+
+Sitä lauloi kirkas, heleä lapsenääni:
+
+    "Vehreitä seppeleitä,
+    vehreitä seppeleitä!
+        Ostakaa,
+        ostakaa
+    ruusuja, orvokkeja, reseedaa!"
+
+Nuori mies meni akkunan luo ja katsahti ulos.
+
+Alhaalla pihalla seisoi keskenkasvuinen tyttö kukkakoppa käsivarrella.
+
+Kasvot olivat kalpeat, vahva, musta tukka riippui kahtena palmikkona
+alas pitkin selkää, ja sysimusta silmäpari harhaili kerroksesta
+kerrokseen etsien ostajaa kukkasille.
+
+Hame oli liian lyhyt hänelle ja jätti hoikat sääret näkyviin;
+hartioilla oli hänellä vaalean harmaa saali ja päässä rikkinäinen musta
+olkihattu, jossa oli pörheä sulka ja pari hallistunutta vaatekukkasta.
+
+Punainen nauharuusu rinnassa ja rivi keltaisia kukkasia
+kaulassa osoittivat, ettei häneltä puuttunut naisen tavallista
+kaunistelemishalua.
+
+Nuori herra avasi akkunan ja viittasi pienokaiselle.
+
+Sitten hän soitti.
+
+Neitsyt Madsen tuli sisään.
+
+Hän näytti jotenkin happamelta, hänellä oli laihat, punaruskeat kasvot,
+punaruskea kihara tukka ja punaruskea puku, ja kun hän arkitilassa ei
+käyttänyt sellaista ylellisyystavaraa kuin valkoista kaulusta, ei
+voinut koskaan tarkoin nähdä, missä kaula päättyi ja puku alkoi.
+
+"Mitä tahdotte, herra Blendenau?"
+
+"Avatkaa ovi pienelle kukkaistytölle ja laskekaa hänet sisään."
+
+"Kukkaistytölle?"
+
+"Niin."
+
+"Ostatteko kukkasia?"
+
+"Ostan."
+
+"Voinhan sitten minä saada rahat ja ostaa kukat ulkona porstuvassa,
+niin ei tarvitse meidän päästää likaista tyttölönssiä sisään huoneisin.
+Ettekä te sitä paitse osaa tinkiä."
+
+"Ei, hänen pitää tulla tänne sisään."
+
+"Mutta miksi?"
+
+"Siksi että minä _tahdon_ niin!" tiuskasi hän, heittäen hetkiseksi
+tavallisen tylsyytensä.
+
+"Herrainen aika!"
+
+Neitsyt juoksi ulos porstupaan ja paiskasi paukkeella oven kiinni
+jälkeensä.
+
+"Ylpeä norjalainen veri alkaa heti kiehua, kun vaan suunsa avaa,"
+mutisi hän.
+
+Pieni tyttönen seisoi nöyränä ulkona portaissa.
+
+"Pyyhi hyvin jalkasi ja vastaile nöyrästi ja kohteliaasti. Herra on
+ankara."
+
+Siten sanoen sysäsi neitsyt Madsen tytön ovesta sisään eikä voinut
+ohimennen olla nipistämättä häntä vähän käsivarresta.
+
+Lapsi seisahtui keskelle lattiaa.
+
+Mustat silmät harhailivat kummastellen katsellen kristallikarafiineja
+ja hopeakaluja ja pysähtyivät salaisesti kauniisen nuoreen mieheen,
+joka istui akkunalaudalla, niin että punaiset silkkivarjostimet
+muodostivat loistavan pohjan haaveelliselle puvullensa.
+
+Hän oli kuin sadun prinssi.
+
+"Tule lähemmäksi, tyttöseni, ja näytä minulle mitä sinulla on
+kopassasi."
+
+"Kauniita kukkaiskimppuja 10 äyriä ja vehreitä seppeleitä 2 äyriä
+kappaleelta. Ne tuoksuvat parhaiten lakastuneina."
+
+"Myyt kai kolme 5 äyriin," tinki neitsyt Madsen.
+
+"Saatte mennä, neitsyt Madsen, minä soitan, jos jotakin tarvitsen."
+
+Neitsyt pyörähti ulos, tavallista punaruskeampana kiukusta.
+
+"Mikä on nimesi?"
+
+"Diina."
+
+"Se on kaunis nimi. Kuinka vanha olet?"
+
+"Viisitoista vuotta."
+
+"Ovatko vanhempasi kuolleet?"
+
+"Ei, isäni elää."
+
+"Mitä tointa hänellä on?"
+
+"Hänellä -- hänellä ei ole mitään tointa. Hän juo minkä minä ansaitsen
+ja pieksää minua, kun on päissään."
+
+"Kuka on opettanut sinulle laulun, jota laulat?"
+
+"Sen olen itse oppinut."
+
+"Laula minulle se."
+
+Tyttö loi silmänsä alas ja pudisti päätänsä punastuen.
+
+"Etkö tahdo?"
+
+Tyttö kumarsi päätään ja loi kainosti ylös mustat silmänsä.
+
+"En voi -- täällä."
+
+"Lörpötystä. Näätkö tätä kultarahaa? Se on 20 kruunua. Niinpaljon rahaa
+ei sinulla koskaan ole ollut. Sillä voit ostaa itsellesi kauniin uuden
+hameen."
+
+Tyttö piti silmänsä edelleen alas luotuina ja pudisti päätään
+ujosteleva hymy huulilla.
+
+"Sinä saat sen ja vielä toisen lisäksi, jos tahdot laulaa minulle."
+
+Pari kyyneltä putosi alas kukkasten joukkoon.
+
+"En -- en voi täällä ylhäällä -- alhaalla kartanolla."
+
+"No, älä itke, enhän tahdo sinua pakoittaa. Tässä on sinulle kaksi
+kultarahaa, mene sitten alas kartanolle ja laula minulle, mutta oikein
+selvästi."
+
+Tyttö katsahti häneen kummastellen ja luuli hänen tahtovan laskea pilaa
+hänen kanssansa.
+
+"Kas tässä, ota ne nyt äläkä hukkaa niitä. Kahdella kymmenellä voit
+ostaa itsellesi hameen, toiset kaksikymmentä voi isäsi juoda suuhunsa,
+niin saa hän iloisen illan. Kenties itsekin tahdot lasin viiniä. Kas
+tässä."
+
+Hän kaatoi lasiin. Sherry kimalteli kuin sula kulta hiotussa
+kristallimaljassa. Tyttö tyhjensi sen.
+
+Tulta virtasi tytön suoniin, ja veri nousi hänen päähänsä.
+
+Nuori herra otti koko joukon sokerileivoksia ja laski ne tytön koppaan.
+
+"Kas niin, nyt saat mennä alas laulamaan minulle."
+
+Tyttö ojensi esiin koppansa.
+
+"Eikö herra tahdo ostaa kukkasia?"
+
+"Tahdon, tosiaankin. Anna minulle yksi vehreistä seppeleistäsi, niin
+saat minulta suudelman kaupan päälle."
+
+Hän otti tyttöä leuan alta kiinni ja painoi suudelman hänen raittiille
+lapsensuullensa.
+
+Tyttö hoiperteli alas huumautuneena ilosta, viinistä ja ensi
+suudelmasta, laiha pieni kätönen suonenvetoisesti puristaen
+kultarahoja.
+
+Hän asettui keskelle pihaa ja lauloi vapisevin äänin:
+
+    "Vehreitä seppeleitä,
+    vehreitä seppeleitä!
+        Ostakaa,
+        ostakaa
+    ruusuja, orvokkeja, reseedaa!"
+
+Hän ei uskaltanut luoda mustia silmiänsä akkunaan; mutta kuitenkin näki
+hän selvästi hänet, satuprinssin.
+
+Tämä istui siellä ylhäällä valkoisessa takissansa sinisine
+silkkinyörineen ja nojasi päätään punaista varjostinta vastaan.
+
+Tytön posket hehkuivat, ja hän riensi kiireesti ulos portista ja pitkin
+katua, pieni laiha kätönen suonenvetoisesti puristaen kultarahoja.
+
+Frans Blendenau istui vielä akkunassa ja leikki hajamielisenä pienen
+vehreän seppeleen kanssa.
+
+"Sehän tuoksuu parhaiten lakastuneena," kuiskasi hän itsekseen, "onhan
+siis parasta antaa sen lakastua."
+
+Hän viskasi sen akkunalle ja meni pukeutumaan.
+
+Muutamia päiviä sen jälkeen kuului taas pihasta heleä lapsenääni, joka
+lauloi vehreitä seppeleitä.
+
+Diina oli saanut uuden hameen ja uuden hatun ja seisoi siellä kaikessa
+ihanuudessaan sysimustat silmät tuijottaen kulma-akkunaan, mutta
+satuprinssiä ei ollut missään nähtävissä.
+
+Hän näki ainoastaan neitsyt Madsenin punaruskeat käsivarret ja kädet,
+jotka parast'aikaa liitusivat akkunoita.
+
+Prinssi oli matkustanut kotia kuningaskuntaansa -- Norjan
+kuningaskuntaan, jossa hänen oli määrä viettää kesää.
+
+Oltiinhan jo heinäkuun puolivälissä.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Oli sama ruokasali.
+
+Samat punaiset silkkivarjostimet olivat ison kulma-akkunan edessä, sama
+katettu pöytä kristallikarafiinineen ja sama buffetti täpöisen täynnä
+hopeakaluja jotka loisivat kaksin kerroin valkean valossa; sillä nyt
+oli ehtoo, ja kullattu kattolamppu oli sytytetty.
+
+Nojatuolissa istui neitsyt Madsen ja nukkui.
+
+Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea
+väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta,
+siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä
+seppeleitä.
+
+Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä.
+
+Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.
+
+Eipä muutoin ollutkaan mitään uutta että hän tuli näin myöhään; mutta
+tänä ehtoona oli hän käskenyt neitsyen vartomaan ruoan kanssa.
+
+Hänen oli määrä tulla aikaiseen kotia, sillä hänellä oli mukanaan iso
+rahasumma, jonka hän oli nostanut aamupäivällä, eikä hän sitä paitse
+ollut oikein hyvissä voimin.
+
+Kuluneina viitenä vuonna oli hän viettänyt kesän eri kylpypaikoissa,
+osaksi Norjassa ja osaksi ulkomailla, ja talvet oli hän asunut
+huoneuksessa Kjöbenhavnissa.
+
+Tänä vuonna oli hän tullut varhain sinne, elokuun lopulla.
+
+Siksi asuikin hän yksinään isossa talossa, sillä kukaan muista
+hyyryläisistä ei ollut vielä muuttanut takaisin maalta.
+
+Neitsyt Madsen olikin kovin onneton sen vuoksi.
+
+Kesällä oli hänellä niin hauskaa. Silloin asui hän naimisissa olevan
+sisarensa luona ja antoi huoneiden olla yksin; mutta nyt täytyi hänen
+istua pitkät syysehtoot ypöisen yksin tyhjässä talossa, jossa ei ollut
+edes sellaistakaan ylellisyystavaraa kuin portinvartia.
+
+Nyt oli hän vaipunut levottomaan uinailuun ja näki unta, että hänen
+mummovainajansa tuli vieraisille valkoisessa ruumispuvussa.
+
+Porstuankello soi.
+
+Neitsyt Madsen kavahti ylös, järjesti punaruskeata tukkaansa
+punaruskeilla käsillänsä ja siloitti punaruskeata pukuansa.
+
+Sitten juoksi hän avaamaan.
+
+Herra Blendenau seisoi siellä ulkona.
+
+Hän oli kalpea, kauhean kalpea.
+
+"Antakaa minulle käsivartenne, neitsyt, teidän täytyy taluta minua,
+muutoin kaadun. Töin tuskin pääsin portaista ylös."
+
+"Herra luojani!"
+
+"En ole päissäni, vaan sairas -- kuoleman sairas. Verensylkykohtaus
+kohtasi minua aivan portin edessä ja tiedättehän, että tohtori sanoi
+päiväni olevan päättyneet, jos se uudistuu."
+
+Hän hoiperteli sisään ja vaipui alas nojatuoliin.
+
+"Antakaa minulle lasi viiniä, se virkistää hieman, ja sitten täytyy
+minun laittautua vuoteelle. Mutta te ette saa panna maata, teidän
+täytyy tulla istumaan minun huoneeseni. Tuntuu niin kauhealta kuolla
+yksin -- ypöisen yksin."
+
+"Te ette saa puhua kuolemasta, te voitte elää kauan vielä, olettehan te
+niin nuori."
+
+"Minä olen elänyt liiaksi, se on onnettomuuteni, enkä ole tehnyt mitään
+hyötyä maailmassa -- se on asian murheellinen puoli."
+
+Hän tuijotti kolkosti eteensä ja puhui puoleksi itsekseen:
+
+"Koko elämäni on ollut yhdet ainoat isot kemut. Sen vuoksi olenkin nyt
+väsyksissä, kun komeus on ohitse, ja minä laskeudun levolle -- iäksi.
+Kunhan en vaan heräjä päänkivistyksellä toisessa maailmassa. Seuraahan
+se aina kemuja."
+
+Hän koki nousta, vaan sai ankaran yskänkohtauksen ja vaipui taas
+takaisin tuoliin.
+
+"Nyt -- nyt on -- on parempi -- minä -- istun hiljaa. En kestä enää
+ponnistuksia, pankaa tyyny selkäni taakse ja antakaa ylleni yötakki --
+valkoinen, jossa on siniset nyörit -- ei tee mitään, jos siihen
+tuleekin veripilkku -- ja -- enhän sitä enää ole käyttävä."
+
+Neitsyt meni itkien hakemaan.
+
+"Kas niin, antakaa minulle vaan jakkara jalkain alle, niin istun
+hyvin."
+
+Kun neitsyt palasi tuoden jakkaran, istui hän nenäliina suun edessä.
+
+Se oli punainen verestä.
+
+"Rakas herra, antakaa minun noutaa lääkäri."
+
+"Lääkäri ei voi mitään tehdä -- ja hän asuu niin kaukana täältä, ja
+minä sillä aikaa kuolisin tässä yksinäni istuissani. Voi, kauheata on
+olla niin rikas ja kuitenkin niin köyhä, ettei ole ystävällistä kättä,
+joka silmät sulkisi. Kaikki komeat ystäväni -- miksi eivät he tule
+juomaan jäähyväismaljaa kanssani? Ovathan he niin usein juoneet
+sampanjaani."
+
+Uusi yskänkohtaus.
+
+"Antakaa minun mennä lääkäriä noutamaan."
+
+Neitsyt läheni ovea.
+
+"Ei, ei, älkää menkö. Minä -- minä -- en uskalla olla yksin."
+
+"Mutta en minäkään uskalla olla yksin teidän kanssanne tässä isossa,
+tyhjässä talossa, jossa kaikki liidutut akkunat irvistelevät minulle
+kuin aaveiden kasvot. Ja jos te kuolette nyt, niin voivat ihmiset
+luulla minun tappaneen teidät. Voi, se on kauheata! Antakaa minun
+noutaa lääkäri, minä juoksen, en ole kauan poissa! En uskalla olla
+yksin kanssanne!"
+
+"No, menkää sitten, mutta lähettäkää tänne ylös joku kadulta -- kuka
+tahansa. Tapaattehan jonkun."
+
+"Kello käy yhtä."
+
+"Yövartian -- poliisipalvelian tahi -- naisen. Niitä on viljalta. Ne
+ovat niin usein pitäneet minulle seuraa. Parasta on, että he
+pitkittävät sitä loppuun asti."
+
+Hän vaipui takaisin tuoliin ja sulki silmänsä.
+
+Neitsyt ei kuullellut häntä. Hän oli jo ulkona ovesta.
+
+Kylmä tuuli puhalsi hänen kasvoihinsa, kun hän astui ulos portista.
+Taivas oli pilvessä ja raskaita pisaroita sateli.
+
+Kun hän tahtoi kääntyä kulmassa, tuli naisen haahmo häntä vastaan.
+
+Katulyhdyn liehuvassa valossa näki hän nuoret, kalpeat kasvot ja
+sysimustan silmäparin.
+
+Joka kerta kun tuuli puhalsi hänen väljän sadevaippansa sivulle, näkyi
+vaalea hame, joka ynnä valkoinen olkihattu, joka oli täpöisen täynnä
+kirjavia kukkasia, muodosti jyrkän vastakohdan kolkolle ilmalle.
+
+"Suokaa anteeksi," sanoi neitsyt Madsen seisauttaen hänet.
+
+Nuori tyttö säpsähti.
+
+"Mitä haluatte te?"
+
+"Minulla on kummallinen pyyntö," sanoi neitsyt, "enkäpä minä tiedä kuka
+te olettekaan tahi minne te aiotte."
+
+"Minä -- minä olen matkalla kotiin. Minä olen ollut -- vieraissa."
+
+"No, se onkin tässä kohden yhdentekevä. Tahdotteko tehdä hyvän työn?"
+
+"Tahdon mielellänikin. Tässä maailmassa tehdään niin monta pahaa
+työtä," lisäsi hän keveällä huokauksella, "että on iloista voida tehdä
+vähän hyvääkin; mutta minä olen itse köyhä. Tarvitsetteko paljon
+rahaa?"
+
+"Ei ole tarpeen," sanoi neitsyt Madsen vähän loukattuna. "Minun
+herra-raukkani on sairas -- hän on kuolemaisillaan, eikä ole ketään,
+joka häntä hoitelisi, kun minä en ole läsnä. Tahdotteko istua hänen
+luonansa sen aikaa kuin minä käyn lääkäriä noutamassa?"
+
+"Mielelläni."
+
+"Kiitos. Seuratkaa mukana. Me asumme heti tuossa kulman takana."
+
+Neitsyt juoksi hänen edellänsä ylös portaita.
+
+Kun he olivat tulleet porstupaan, seisahtui hän.
+
+Nuori tyttö seurasi jäljestä.
+
+"Täälläkö hän on?"
+
+"Täällä."
+
+"Parasta lienee, että heitän yltäni päällysvaatteet, ennenkun menen
+sisään."
+
+"Tehkää niin, mutta kiireesti."
+
+Neitsyt silmäili häntä terävästi, hänen ripustaessa vaippaansa naulaan.
+
+Hänen vaalea pukunsa oli koristettu monilla puhilla ja reunustuksilla;
+mustassa tukassa, joka riippui leikattuna ja käherrettynä otsalla, oli
+hänellä pari tekokultaista neulaa ja rinnassa samanlainen koruneula
+ynnä iso, kirjava nauharuusu.
+
+Vaistomaisesti meni hän peilin eteen, pyhkäsi tukan sivulle ja otti
+pois tekokultaiset korut ja kirjavan nauharuusun.
+
+Kun nuori tyttö loi silmänsä ylös katsahtaakseen ympärinsä, säpsähti
+hän.
+
+Hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi nähnyt kaiken tämän ennen --
+kauniin, kahdeksankulmaisen lasilyhdyn katossa, ison entisaikaisen
+peilin ja pogliiniset hirvenpäät seinässä, jotka kannattivat hattuja ja
+päällystakkeja haaraisissa sarvissansa.
+
+Hän tunsi niin hyvin kaikki, kenties oli hän nähnyt ne unissa -- kauan,
+kauan sitten.
+
+Hän ei saanut aikaa ruveta enempiin miettimisiin.
+
+Neitsyt otti häntä hiljaa käsivarresta ja vei hänet ruokasaliin.
+
+Olipa aivan kummallista. Nyt tuntui hänestä ikään kuin hän tuntisi
+tämänkin punaruskean olennon.
+
+Varmaankin oli tämä kerta ennen ottanut häntä käsivarresta ja sysännyt
+tätä samaa ovea kohti -- kauan, kauan sitten.
+
+"Kas niin. Tuossa hän on. Mutta astukaa hiljaa, ett'ette herätä häntä.
+Kenties hän nukkuu. Minä palajan takaisin lääkärin kanssa niin pian
+kuin mahdollista."
+
+Samassa avasi hän oven ruokasaliin ja antoi nuoren tytön astua sisään.
+
+Hän seisahtui oven suuhun ja katsahti ympärinsä melkein kuin villi
+metsäläinen.
+
+Nyt hän tiesi missä hän oli.
+
+Suloiset muistot viattomasta lapsuudenajasta juohtuivat hänen
+mieleensä.
+
+Hän oli satuprinssin linnassa.
+
+Hän tunsi kaikki niin hyvin.
+
+Runsasvaraisen pöydän, jolla kristallikarafiinit kimaltelivat,
+buffetin, joka hohti hopeasta, ja hänet itsensä prinssin, istuihan hän
+nytkin tuossa valkoisessa takissansa, jossa oli kauniit siniset
+silkkinyörit.
+
+Hän tunsi joka piirteen näissä hienoissa, kalpeissa kasvoissa. Hän oli
+nähnyt ne niin usein unissansa.
+
+Hänen kauniit, surumieliset harmaat silmänsäkin näki hän selvästi,
+vaikka ne nyt olivat kiinni ja hän näytti uinailevan.
+
+Kaikki oli entisellään paitse hän itse, sillä hän oli paljon, paljon
+muuttunut siitä päivästä, jolloin hän pienenä tyttösenä seisoi tuolla
+oven suussa samalla paikalla tarjoten kaupaksi vehreitä seppeleitä.
+
+Nyt olivat ne lakastuneita -- kauan, kauan sitten.
+
+Hän nojasi päätään ovenpieleen ja nyyhkytti.
+
+Frans Blendenau avasi silmänsä.
+
+"Tekö olette, neitsyt Madsen?"
+
+"En."
+
+Hän käänsi päätään.
+
+"Kuka te olette?"
+
+"Emännöitsijänne lähetti minut tänne ylös pitämään teille seuraa siksi
+aikaa kuin hän meni lääkäriä noutamaan."
+
+"Se oli kauniisti teiltä. Missä tapasi hän teidät?"
+
+"Tuolla -- tuolla -- kadulla."
+
+Naisen pää kumartui alas, heikko punastus kalpeilla, kuihtuneilla
+poskilla.
+
+"Vai niin, tuolla --"
+
+Hän silmäsi äkisti hänen vaaleata puhilla ja reunustuksilla varustettua
+pukuansa.
+
+Nainen seisoi pää kumarruksissa ja yhteenpurruin hampain. Hänen
+rintansa liikkui ankarasti, ja hänen laihat valkoiset kätensä
+puristivat kiivaasti hametta, ikään kuin hänellä olisi ollut halu repiä
+loistava pukunsa repaleiksi.
+
+"Tulkaa tänne ja istukaa pöydän viereen."
+
+Nainen lähestyi.
+
+"Mikä on nimenne?"
+
+"Diina."
+
+"Kaunis nimi. Minusta tuntuu ikään kuin olisin kuullut sen ennen."
+
+"Minä olenkin ollut täällä ylhäällä kerta ennen."
+
+Pilven hattara varjosti sairaan otsaa.
+
+"Vai niin? Sitä en muista. Täällä on ollut -- niin monta."
+
+Hän huokasi.
+
+Nainen nosti päätänsä ja katsoi häntä kasvoihin sysimustilla
+silmillänsä.
+
+"Siitä on kauan jo -- viisi vuotta jo. Minä olin siihen aikaan pieni
+tyttönen, joka käveli vehreitä seppeleitä kaupalla."
+
+Sairas kohoittihen vilkkaasti.
+
+"Ah, nyt muistan. Te lauloitte minulle ja saitte kaksi kultarahaa, ja
+sen vuoksi olitte te niin onnellinen. Minä olin itse onnellinen teidän
+viattoman ilonne vuoksi."
+
+Hän tapaili rintaansa ja hengähti syvään.
+
+"Kuinka sentäänkin tuntuu virkistävältä hetkellä sellaisella kuin tämä
+saada mieleen johdetuksi rahtusta hyvää, jonka tässä maailmassa on
+tehnyt. Ilkeitä muistoja, jotka tunkevat päälle, on yltäkyllin."
+
+Hän hymyili onnellisena kuin lapsi.
+
+Nainen seisoi murheellisena pää kumarruksissa.
+
+"Ja sitten tarjosin minä teille lasin viiniä -- eikö niin? Sen muistan
+niin hyvin. Kas, onhan meillä tässä sherryä. Voimmehan siis tehdä
+niinkuin silloin."
+
+Hän otti karafiinin vapisevaan käteensä ja kaatoi viiniä
+kristallilasiin.
+
+Se kimalteli kuin sula kulta.
+
+"Kas tässä. Juokaa!"
+
+"Kiitoksia, en."
+
+"Miksikä ette?"
+
+Salama leimahti naisen mustista silmistä.
+
+"Myrkkyä oli sherryssänne."
+
+"Myrkkyäkö?"
+
+"Niin myrkkyä. Koko elämäni on ollut myrkytetty siitä hetkestä saakka,
+jolloin join viiniänne. Se tulena juoksi suonissani, suudelmanne poltti
+huuliani -- ensimmäinen suudelma -- kun te painoitte kultarahanne
+käteeni. Silloin tuntui minusta kaikki niin hurmaavan ihanalta, ja
+sittemmin --"
+
+"Sittemmin?"
+
+"Sittemmin olen minä juonut monta lasia viiniä ja saanut monta
+kultarahaa."
+
+Sairas kätki päänsä käsiin.
+
+"Siis olen minä ollut se, joka on johtanut teidät harhateille! Ja minä,
+joka luulin tehneeni ainakin yhden hyvän teon. Ja se oli kenties
+pahimpiani."
+
+Hän vaipui taaksepäin saaden kuivan yskän-kohtauksen.
+
+Nainen riensi hänen luoksensa.
+
+"Antakaa -- antakaa minulle teelusikallinen pöytäsuoloja -- ne
+ehkäisevät verenvuodon -- ja sitten pisarainen vettä. -- Kiitos, nyt on
+parempi."
+
+Lyhyen vaitiolon jälkeen sanoi hän:
+
+"Kauheata on kuinka pian kuolema tulee. Alinomaa, hurjasti eläessäni,
+on minussa ollut sellainen kuolemanpelko; mutta minä olen aina
+ajatellut: sinä olet niin nuori, et sinä niin pian kuole. Sinä voit
+saada aikaa kyllin kääntyäksesi. Enkä nyt, kun hetki lähestyy, taida
+edes rukoillakaan. Ettekö -- ettekö te voi rukoilla edestäni?"
+
+"En uskalla. Minä olen liiaksi syvään langennut."
+
+"Mutta eikö teillä olisi halua viettää parempaa elämää, ennenkuin se on
+liian myöhäistä -- teillekin?"
+
+"Ei siitä tule mitään. Ei kukaan tahdo antaa minulle työtä ja
+terveyteni on runneltu."
+
+"Mutta jos te pääsisitte pois täältä toiseen maahan, jossa kukaan ei
+tunne teidän entistä elämäänne ja jossa teillä olisi huoleton
+toimeentulo, koettaisitteko te silloin muuttua paremmaksi ihmiseksi?"
+
+"En mitään mieluummin halua."
+
+"Matkustakaa Norjaan."
+
+"Norjaanko?"
+
+"Niin, seuratkaa minua sinne."
+
+"Teitäkö?"
+
+"Niin, ruumistani. Minä olen kuljeskellut niin paljon ympäri, että
+olisi ihanaa päästä lepäämään isänmaahan. Kristianian hautausmaalla on
+hautapaikka, jossa vanhempani lepäävät. Siellä on tilaa minullekin.
+Luvatkaa seurata minua sinne ja asettua asumaan hautausmaan
+läheisyyteen -- minä pidän huolen teistä -- ja sitten hoitelette hautaa
+välistä, niin ettei kukat pääse kuolemaan -- ja pidätte huolta siitä
+että sille tulee seppele."
+
+"Sen teen."
+
+Portaissa kuului askeleita.
+
+Neitsyt tuli lääkärin kanssa.
+
+"Nyt on hullusti laitani, tohtori."
+
+"Siltä näyttää."
+
+"Ja kohta lopussa -- eikö niin?"
+
+"Kenties."
+
+"Mutta minä olen täysissä tunnoissani vielä, eikö niin?"
+
+"Olette tietysti, herra Blendenau. Sairautenne laita on niin
+onnellisesti, ettei siinä kadoteta hengenvoimia."
+
+"No niin, sitten otan teidät ja neitsyen todistajiksi, että olen
+täysissä tunnoissani, kun lahjoitan tälle nuorelle rouvasihmiselle sen
+20,000 kruunun suuruisen summan, joka on täällä lompakossani. Ne olen
+tänään nostanut huomenna ostaakseni itselleni erään huvilan, joka on
+kaupan; mutta nyt saan paremman asunnon."
+
+Hän ojensi lompakon Diinalle. Tämä tarttui nyyhkyttäen hänen käteensä.
+
+Neitsyt Madsen pusersi yhteen huulensa ja näytti olevan vähemmin
+hyvällä tuulella.
+
+"Kun olen kuollut, tehnette te minulle sen palveluksen, herra tohtori,
+että lähetätte sähkösanoman sedälleni. Hän on käytännöllinen mies, joka
+järjestää kaikki asiani. Haluan saada isänmaahani hautani. Diina neiti
+tietää toiveeni siinä suhteessa, ja se summa, jonka hänelle olen
+lahjoittanut, on oleva hautani hoidoksi."
+
+Uusi yskänkohtaus ankarampi kuin koskaan.
+
+"Te ette saa puhua niin paljon, herra Blendenau, se rasittaa teitä
+liiaksi."
+
+"Eipä minulla enää olekaan paljon, jota tahtoisin sanotuksi. Niin, se
+on totta; neitsyt Madsen on saapa tuhatta kruunua siitä että hän juoksi
+pois luotani tänä yönä, ja teidän palkastanne, herra tohtori, pitää
+kyllä setäni huolen."
+
+Hän vaipui väsyneenä tuoliinsa.
+
+Diina kostutti hänen huuliansa viinin tilkalla ja vedellä.
+
+"Kiitos. Minä olen niin raukea. Tahdonpa vähän nukkua."
+
+Hän sulki silmänsä.
+
+Tohtori ja neitsyt Madsen astuivat varpaisillaan viereiseen huoneesen.
+Diina astui nojatuolin taakse.
+
+Kotvanen sen jälkeen katsahti sairas ylös.
+
+"Oletteko siellä, Diina?"
+
+"Olen."
+
+"Taisinpa kuitenkin --"
+
+"Mitä?"
+
+"Rukoilla. En ole nukkunut, ja nyt -- nyt olen paljon levollisempi.
+Rinnassani ei enää tunnu kipeältä."
+
+Hän hengähti syvään ja yskäsi aivan heikosti.
+
+Diina kumartui hänen ylitsensä ja piti nenäliinaa hänen suunsa edessä.
+
+Kun hän otti sen pois, oli sairaan pää vaipunut alas rintaa vastaan, ja
+nyt oli hän nukkunut -- ei milloinkaan enää herätäksensä.
+
+Diina seisoi kotvasen ja katseli häntä, satuprinssiä, nuoruutensa
+unelmain ihannetta.
+
+Puettuna haaveelliseen valkoiseen takkiinsa, jossa oli siniset nyörit,
+oli hän siinä pitkälleen ojennettuna nojatuoliin runsasvaraisesti
+katetun pöydän ääressä ja näytti ainoastaan lepäävän vähän ruoan
+jälkeen.
+
+Musta tukka oli huolekkaasti käherrelty ja kammattu alas otsalle
+keikarimaiseksi kärjeksi ja punertavat hyvin hoidellut viikset
+siimestivät ylpeätä suuta, vaan se oli kadottanut ylpeät juonteensa.
+Milt'ei hymyily levännyt kalpeilla huulilla.
+
+Diina seisoi nojaten ristissä olevat kätensä nojatuolin selkämystää
+vastaan ja rukoili -- rukoili hänen edestänsä, joka vasta oli elämästä
+eronnut, ja itsellensä uskallusta ja voimaa alkamaan uutta ja parempaa
+elämää.
+
+Kullattu kattolamppu loi kirkkaan valonsa näiden molempain kalpeiden
+olentojen yli, jotka kumpikin olivat lakastuneet tuoreimassa
+nuoruudenkeväässä niinkuin pikku Diinan vehreät seppeleet.
+
+Mutta tuoksuvathan vehreät seppeleet parhaiten -- lakastuneina!
+
+
+
+
+
+
+KATONPANIJAN ÄITI.
+
+
+
+
+Aivan hautausmaan muurin vieressä asui katonpanijan äiti.
+
+Asumus oli köyhimpiä tuossa pienessä Sjaellantilaisessa kylässä. Seinät
+olivat aikoinaan olleet kalkitut ja valkoisiksi silatut, mutta nyt ne
+olivat likaharmaat, melkein mustat ja isoja kappaleita oli rapissut
+muurista alas, ja toinen pää rakennusta oli vuorattu oljilla suojaksi
+tuulta vastaan.
+
+Vaikka poika oli katonpanija, oli olkikatto kuitenkin rappiolla ja
+vanhuudesta musta, puoleksi sammaltunut, muutamia vaaleankellerviä
+laikkoja siellä ja täällä, missä pahimmat reijät olivat uusilla oljilla
+tukitut.
+
+Puutarhan merkkinä oli hajonnut kiviaita ja pari surkastunutta
+karviaismarjapensasta, joista tuuli ja hyönteiset olivat nyppineet pois
+kaikki lehdet, niin että marjat riippuivat kuivissa oksissa. Muutoin
+täytti sen enimmäkseen iso kasa vanhoja puunjuuria ja läjä varpuja
+poltettavaksi.
+
+Molemmat ovenpuoliskot olivat avoinna. Ne sallivat nähdä pimeään
+kyökkiin, jossa koira lojui ja ojentelihen auringon läikkeessä oven
+edessä.
+
+Alhaalla tietä pitkin tuli katonpanijan äiti kävellen ja lykkäsi
+vähäisiä yksipyöräisiä rattaita edessään.
+
+Ei ollut helppo sanoa kuinka vanha hän oli; sillä sellaiset pienet
+kokoonrypistyneet, kuivat olennot pysyvät muuttumattomina eikä niihin
+koske ajan hammas.
+
+Kasvot olivat terävät ja päivettyneet, posket punaiset ja suippo nenä
+punainen, ja hänen sileäksi kammattu tukkansa pisti esiin mustan
+talonpoikais-myssyn alta.
+
+Hänellä oli isot paksuista luusangoista varustetut silmälasit ja
+puukengät jaloissa ja hänen yllänsä viheriä karkealankainen hame sekä
+punaruutuinen pumpuliesiliina ja lyhythiainen, tummansininen liivi,
+joka jätti näkyviin hänen laihat, ruskeat käsivartensa, rypistyneet
+kyynärpäistä kuin vanha sitruuna.
+
+Semmoisena kuin hän nyt seisoi siinä, pienenä ja heikkona, kuivana ja
+terävänä, oli hänet nähty miesmuistiin.
+
+Isä oli myöskin ollut talonpanija, ja vanhemmilla oli ollut vähäinen
+maapalsta ja se asumus, jossa hän vieläkin eleli, vuokralla.
+
+Kerran, kun Sidse -- niin oli hänen nimensä -- oli paljoa, paljoa
+nuorempi, vaan muutoin yhtä hoikka, ruskea ja kutistunut kuin nyt, oli
+tullut eräs kuljeksiva käsityöläissälli taloon.
+
+Hän majaili siellä viikon päivät ja retkeili sitten taas eteenpäin.
+Häntä ei nähty enää koskaan; mutta Sidselle jäi muisti häneltä, muisti
+koko elinajaksi -- poika.
+
+Se oli ruma pieni sikiö, pää suuri ja ruskeat silmät isot ja
+kummastelevat, jotka katselivat ympärinsä ikään kuin ihmeissään siitä
+että hän oli tullut maailmaan, ja ihmeissään oli hänen äitinsäkin.
+
+Sidse oli saanut hänet varomattomuudesta eikä hän pannut suurta arvoa
+tähän sälliltä saamaansa muistiin.
+
+Jos _hän_ olisi ollut löydettävissä, olisi Sidse luultavasti purkanut
+vihansa häntä kohtaan; mutta nyt täytyi pojan kärsiä isän synnistä, ja
+pieni Mads alkoi saada selkäänsä ennenkuin hän alkoi saada hampaita
+suuhunsa.
+
+Ja juuri siihen aikaan hankki Sidse itselleen nuo vähäiset
+yksipyöräiset rattaat, jotka seurasivat häntä halki koko elämän.
+
+Hankkiaksensa puolestaan lisää yhteiseksi ylöspidoksi alkoi hän käydä
+taloissa pesemässä ja tekemässä mitä askareita tahansa, ja hänen täytyi
+silloin ottaa lapsi mukaansa; sillä hänen äitinsä oli vasta kuollut, ja
+isä oli päiväkaudet ulkona katonpanotöissä, niin ettei ollut ketään,
+joka olisi lasta katsonut, ja ovi suljettiin sen vuoksi.
+
+Pikku Mads pantiin käsikärryihin ja vietiin sinne, missä Sidse
+kulloinkin oli apuna.
+
+Siellä istui hän sopessa ja kalusi leivänkannikkaa ja katseli ympärinsä
+kummastelevilla ruskeilla silmillään, kunnes aika kävi hänelle pitkäksi
+ja hän alkoi parkua.
+
+Silloin juoksi Sidse pesuastian luota ja antoi hänelle pari säädettyä
+läimäystä, ja kehoitettuna tästä vähäisestä huvituksesta pysyi lapsi
+taas tyynnä vähän aikaa.
+
+Niin hän kasvoi isoksi, sai selkään kyläkoulussa ja selkään kotona,
+pääsi ripille ja alkoi olla vaarin apuna katonpanotyössä.
+
+Vaari kuoli ja Mads jatkoi liikettä.
+
+Vuodet vierivät ja kaikki kävi totuttua tapaa. Mads pani kattoja, ja
+äiti kuljeksi käsikärryineen talosta taloon. Se vaan oli eroa, ett'ei
+Mads enää istunut käsikärryissä. Nyt oli hänellä milloin heinätukko
+lehmälle, milloin vähän likaisia alusvaatteita kärryissä, kun palasi
+kotia.
+
+Madsista oli kahdessakymmenessä ja parissa vuodessa tullut aika
+heiskale, niin pitkä ettei äiti ylettynytkään läimäyttämään häntä
+päähän, jollei hän noussut jakkaralle tahi myöskin käyttänyt apunaan
+halkoa, luudanvartta tahi muuta käteen osuvaa.
+
+Sidse nimitti häntä aina rumaksi sikiöksensä, eikä hän suinkaan ylen
+kaunis ollutkaan. Ainakaan hän ei koettanut nimeksikään näyttää
+kauniilta.
+
+Hänen selkänsä oli aikalailla koukussa, sillä hänen oli tapa kyykistää
+pää hartioiden väliin joka kerta kun äiti löi häntä, silmin nähtävästi
+ilman muuta järjellistä syytä kuin tehdä lyöminen äidille niin
+mukavaksi kuin suinkin. Musta tukka riippui takkuna silmillä ja peitti
+koko otsan, ja kasvot olivat täynnä tomua ja likaa. Kauniin hänessä oli
+pirteä suu valkoisine hampainensa ja isot, kummastelevat ruskeat
+silmät.
+
+Hän näytti alinomaan siltä kuin olisi ollut ihmeissään tulostaan
+maailmaan, ja siihen olikin hänellä syytä; sillä maailmalla ei ollut
+suurta iloa hänestä eikä hänellä suurta iloa maailmasta.
+
+Ei kukaan tytöistä hymyillyt tuolle pitkälle likaiselle tolvanalle,
+eikä kukaan kylän rengeistä pitänyt lukua hänestä, sillä kun he menivät
+tansseihin ja huveihin tahi hankkivat humalan kapakassa, istui hän
+kotosalla ja antoi äitinsä läimäytellä päähänsä.
+
+Hänen ainoa huvinsa oli sunnuntai-ehtoopäivin, pestyänsä itsensä,
+istuskella puhtaissa paitahioissa vanhain poppelipuiden juurella
+hautausmaanmuurin vieressä ja katsella hautapatsaita ja kaikkia noita
+kauniita kukkasia.
+
+Pari kertaa, kun hänellä oli oikein viljalta aikaa aamupäivällä, oli
+hän riisunut puukenkänsä ulkona ja hiipinyt sukkajaloin kirkkoon ja
+seisonut siellä oven suussa ja kuullut papin puhuvan niin kauniisti
+rakkaudesta, Jumalan ihanimmasta lahjasta, joka puhdistaa ja kohottaa
+halvimmankin ja kurjimman kaikista kuolevaisista.
+
+Sitä hän ei voinut nyt ymmärtää, mutta eihän olekaan oppimattoman
+talonpoikaparan juuri helppo ymmärtää kaikkea mitä sellainen oppinut
+mies sanoo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylä oli kuin kuollut auringon paisteessa.
+
+Ainoastaan pari vanhaa akkaa istui ja kutoi sukkaa kynnyksillänsä, ja
+muutamia lapsia lojui kaivellen hiekassa. Muutoin oli kaikki hiljaa,
+sillä nyt oli kiireisin heinäaika, ja kaikki työhön kykenevät olivat
+ulkona kedolla.
+
+Olipa tuo iso vaaleankeltainen koulutalokin, josta aina tavallisesti
+kuului äänten pauhinata, aivan vaiti, sillä lapsilla oli lupa-aika.
+
+Mads istui ylhäällä ja puuhaili uutta olkikattoa käyttäen apunaan
+laihaa renkimiestä, joka tunsi omakseen tuon enemmän ilmaisevan kuin
+kauniilta sointuvan Laiska-Antin nimen.
+
+Mads istui uutterasti työssänsä, sovitteli kouraimet paikalleen,
+leikkaili oljet poikki isolla veitsellä ja antoi neulan luistaa
+edestakaisin. Jonkunlainen rautasukkula, jonka ympäri oli kääritty
+rautalankaa, oli se kalu, jonka Laiska-Antti pisti ylös hänelle lakan
+sisäpuolelta joka kerta kun Mads pujahutti sen alas rautalangalla
+sitomaan kiinni olkia riukuihin.
+
+Alhaalla puutarhassa käveli koulunopettajan Stiina ripustellen pesua
+kuivamaan.
+
+Koulunopettaja oli vanha poikamies, ja Stiina oli hänen
+emännöitsijänsä. Hän oli palvellut kaupungissa ja siellä saanut hieman
+hienompia käytöstapoja, mutta hän oli sentään verevä ja kukoistava kuin
+maalaistyttö.
+
+Mads ei voinut olla vilkuilematta vähin hänen jälkeensä. Tyttö olikin
+soman näköinen puhtaassa sinisessä pumpulihameessansa punaruutuinen
+esiliina vyötäisillä ja pieni silkkisaletti kaulassa. Kasvot olivat
+ystävälliset ja ruusut hohtivat poskilla, kiiltävä ruuni tukka oli
+paksuina palmikkoina takaraivon ympärillä, ja kun hän ojensi ylös
+pyöreät, paljaat käsivartensa ripustaessansa vaatteita tuli hänen
+voimakas vartalonsa näkyviin.
+
+Nyt sai hän työnsä tehdyksi ja meni sisään. Heti sen jälkeen palasi hän
+taas kantaen isoa juoma-astiaa täynnä kotitekoista olutta.
+
+"Teillä lienee jano," sanoi hän ystävällisesti hymyillen. "Ettekö te
+tahdo vähän juotavaa?"
+
+Kuuluipa että tytöllä oli sivistystä. Hän teititteli. Sellaista ei
+ollut vielä millonkaan Madsille tapahtunut.
+
+"Kiitoksia paljon, neitsyt," sanoi hän. Hän tahtoi näyttää että
+hänelläkin oli sivistystä.
+
+Tyttö nousi muutamia kapuloita tikapuita ylöspäin ja ojensi hänelle
+juoma-astian. Mads kumartui alaspäin ottamaan sitä vastaan; mutta oljet
+olivat liukkaat, hän syöksyi alas päälleen ja makasi maassa toinen
+jalka parin ison kiven välissä.
+
+Stiina laski juoma-astian kädestänsä ja riensi hänen luoksensa.
+
+"Satutitteko. pahasti?"
+
+"Jalkaani tuntuu sattuneen."
+
+Hän koetti nousta ylös tytön avulla, mutta vaipui takaisin maahan
+puoleksi pyörtyneenä.
+
+"Taisi sattua oikein pahasti -- vai kuinka?"
+
+"No, ei se ole niin vaarallista," sanoi hän raukeasti hymyillen. "Minä
+-- minä vaan -- taitoin jalkani."
+
+"Suuri Jumala! -- Antti, juokse noutamaan hänen äitiänsä."
+
+Laiska-Antti riensi pois.
+
+"Minua kovin janottaa."
+
+Tyttö nosti olutastian hänen huulillensa ja tuki häntä juodessa. Mads
+loi häneen kiitollisen katseen kummastelevista ruskeista silmistänsä.
+Hän oli ihmeissään siitä että kukaan saattoi osoittaa hänelle niin
+paljon ystävyyttä.
+
+Sidse tuli Laiska-Antin seurassa. Hänellä oli kärryt mukana ja hän oli
+vihoissaan.
+
+"Kas niin, ruma sikiö, oletko pudonnut alas ja satuttanut itsesi
+vialle?" lausui hän. "Ei minulla koskaan ole ollut muuta kuin surua
+tuosta pojasta. Nyt on hän tietysti makaava useat viikot ja kuluttava
+ne muruset, jotka voin ansaita -- puhumattakaan siitä mitä
+tohtorillekin menee."
+
+"Hävetkää toki, Sidse," sanoi Stiina. "Teidän pitäisi lohduttaa häntä,
+raukkaa, sen sijaan kuin torutte häntä."
+
+"Hoida vaan omat asiasi," sanoi Sidse. "Lienee kai sinun syysi kaikki.
+Hän kai on istunut ja jaaritellut sinun kanssasi niin että vieri alas."
+
+Stiina oli allapäin, pahoilla mielin; olihan syy tavallansa hänen.
+Hänen ei olisi pitänyt ojentaa Madsille juoma-astiaa; mutta paraassa
+aikomuksessahan hän sen teki, sanoi hän.
+
+"Sen kyllä luulen," sanoi Sidse. "Mutta pankaamme hänet nyt kärryihin,
+niin toimitan hänet kotia."
+
+Hänet nostettiin ylös, ja Laiska-Antin avulla kyyditsi Sidse hänet
+pois; mutta Mads kärsi hirmuisia tuskia tiellä. Vikaantunut jalka
+riippui ulkoa kärryistä.
+
+Stiina näki sen ja riensi heidän jälkeensä.
+
+"Sallikaa minun auttaa," sanoi hän käyden vieressä ja kannattaen
+poikkitaittunutta jalkaa.
+
+"Kiitos, me tulemme kyllä toimeen."
+
+"Onhan se minun vikani, koko tapaturma," sanoi Stiina sävyisästi,
+"siksi on velvollisuuteni auttaakin."
+
+Sidse ei vastannut mitään, mutta salli hänen seurata mukana.
+
+Mads lojui puoleksi tunnotonna tuskasta. Silloin tällöin avasi hän
+kummastelevat ruskeat silmänsä ja loi ympärinsä ihmetteleviä
+silmäyksiä.
+
+Hän ei tietänyt oikein, kuinka tämä kaikki oli tapahtunut.
+Kuljetettiinhan häntä kotia käsikärryissä niinkuin pikku poikana, ja
+äiti oli varmaankin läimäyttänyt häntä kovasti päähän. Hän tunsi sen
+vielä; pää oli niin raskas, niin raskas.
+
+Kun he olivat saaneet hänet huoneesen, meni Stiina, ja Sidse pani hänet
+vuoteelle Laiska-Antin avulla ja lähetti tämän sitten noutamaan
+tohtoria, joka tulikin ehtoopäivällä ja sitoi jalan.
+
+Seuraavana aamuna oli Sidsen lähteminen ulos pesemään. Madsia oli
+vaivannut ankara haavakuume yöllä. Nyt lepäsi hän uinuksissa.
+
+Sidse asetti maljallisen maitoa ja kupillisen vettä puutuolille hänen
+päänalusensa viereen ja läksi tiehensä lukittuansa oven ja pantuansa
+avaimen avonaiselle akkunalle sängyn viereen.
+
+Myöhemmin aamupäivällä tuli Stiina ja pisti päänsä sisään akkunasta.
+Hän oli nähnyt Sidsen menevän pois.
+
+"Kuinka on laitanne, Mads?"
+
+"Kiitoksia, nyt on vähän paremmin. Ettekö tahdo tulla sisään? Avain on
+akkunalla."
+
+Jo seisoi Stiina sisällä huoneessa ja katseli ympärinsä. Eilen oli hän
+kiireesti rientänyt pois.
+
+Siellä ei ollut liiallisen puhdasta. Sidse pesi nähtävästi enemmän
+muiden luona kuin kotona. Lattia oli melkeän likainen, eivätkä nuo
+pikkuiset akkunanruudutkaan olleet niin kirkkaat. Huonekaluja oli kaksi
+tuolia, laskupöytä ja punaiseksi maalattu piironki. Mads makasi
+vetosängyssä sopessa. Ovi sivuhuoneesen oli avoinna, ja sieltä näkyi
+Sidsen vanha uudinsänky siniruutuisine pumpulivarjostiminensa.
+
+Stiinalla oli mukanaan astiallinen kaurakeittoa. Se oli valmistettu
+vattumehun kanssa ja oli niin lämmintä, ravitsevaa ja virvoittavaista.
+Sitten korjasi hän päänalusta, meni kyökkiin ja tuli takaisin kylmässä
+vedessä kastettu rätti kädessä. Hän pyhki hien ja lian pois Madsin
+kasvoilta ja käsistä ja taivutti tukan sivulle hänen korkealta
+otsaltaan.
+
+Mads oli hiljaa ja vaiti ja salli käsitellä itseään kuin lasta.
+Ainoastaan hänen isot ruskeat silmänsä puhuivat. Ne olivat pari
+ihmettelevää huutomerkkiä kaiken tämän hyvyyden vuoksi.
+
+"Voitteko nyt paremmin?"
+
+"Voin, kiitoksia, paljon paremmin. Te olette niin hyvä. Ei kukaan ole
+milloinkaan ollut hyvä minulle ennen."
+
+"Nyt täytyy minun mennä! mutta minä palaan kyllä taas hoitamaan teitä.
+Hyvästi."
+
+"Hyvästi ja kiitoksia."
+
+Isot kummastelevat silmät saattoivat hänet ulos.
+
+Mads makasi hiljaa ja tyytyväisenä kädet ristissä. Ei koskaan ollut hän
+eläissään tuntenut itseänsä niin onnelliseksi. Hän toivoi, että hän
+olisi taittanut jalkansa -- jo kauan, kauan sitten.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aurinko paahtoi kuumasti; mutta isojen poppelien juurella hautausmaan
+aidan vieressä oli raitista ja vilvakkaa, syksyn loistokukat haudoilla
+olivat rehevimmässä kukoistuksessansa.
+
+Oli arkipäivä, mutta Mads istui kuitenkin sunnuntaireilassa puhtaissa
+paidanhihoissa isolla kivellä poppelien varjossa.
+
+Hän oli nyt melkein terve ja oli kulkenut sinne sauvansa nojassa
+henkimään raitista ilmaa.
+
+Tauti ei suinkaan ollut tehnyt häntä rumemmaksi. Perinvastoin! Kasvot
+olivat käyneet hieman kelmeiksi, mutta ne näyttivät sen vuoksi paljon
+hienommilta, ja isot kummastelevat ruskeat silmät loistivat
+tyytyväisyydestä, ikään kuin hän olisi ihmetellyt, kuinka kaunis
+maailma oikeastaan oli, ja musta, käherä parta, jonka hän oli
+sairautensa aikana kasvattanut, sopi hänelle oivallisesti ja sai hänen
+pirteän punaisen suunsa valkoisine hampainensa näyttämään somalta.
+Päänsäkin kantoi hän nyt vapaasti ja pystyssä. Se tuli luultavasti
+siitä ettei hän pitkiin aikoihin ollut taivuttanut sitä alas läimäyksiä
+saadaksensa.
+
+Apulaispapin nuori rouva astui juuri ulos hautausmaan portista
+taluttaen pientä tyttöä kädestä. Hän oli vanhan provastin tytär ja oli
+ollut laskemassa kukkasia äitinsä haudalle.
+
+"Hyvää päivää, Mads," sanoi hän ystävällisesti. "No, kuinka voitte?"
+
+"Kiitoksia, nyt olen kohta taas niin terve, että voin ryhtyä työhöni."
+
+"Sehän oli hauskaa."
+
+Pikku tyttönen juoksi esiin ja pisti ison ruusun hänen käteensä.
+kätkihen sitten äidin liepeisin ja pureskeli nolostuneena hattunsa
+nauhoja.
+
+Rouva meni edelleen sanoen ystävälliset jäähyväiset, ja Mads jäi
+istumaan kukka kädessä. Ensimmäistä kertaa oli hänellä sellainen hieno
+kukkanen kädessä. Kuinka se oli kaunis, ja miten ihanasti se tuoksuili!
+Olipa muutoin aivan merkillistä, kuinka paljon kaunista oli maailmassa
+ja miten monta ystävällistä ihmistä saattoi tavata, kunhan vaan oli
+niin onnellinen -- että taittoi jalkansa. Hänen äitinsäkin oli ollut
+paljon hyvempi nyt. Hän ei ollut läimäyttänyt Madsia päähän kuuteen
+viikkoon.
+
+Mads istui vaipuneena näihin mietteisin silmät ruusuun kiinnitettyinä.
+Silloin kuului kepeitä askeleita hänen vieressään.
+
+Stiina seisoi siinä.
+
+"Hyvää päivää, Mads."
+
+"Hyvää päivää, Stiina."
+
+Tyttö oli yhtä punainen kasvoiltaan kuin kukka, jota Mads piti
+kädessään.
+
+"Kuinka terveeltä te näytätte!"
+
+"Nyt olenkin oikein hyvissä voimissa."
+
+Tyttö istui hänen viereensä. Mads ojensi hänelle kukan.
+
+"Olkaa hyvä. Sen sain papin pikku neideltä."
+
+"Kiitoksia, minulleko tämä kaunis ruusu?" sanoi Stiina ja kiinnitti sen
+keikailevaisesti uhkuvaan rintaansa.
+
+"Ei mikään ole liiaksi kaunista ja liiaksi hyvää teille, Stiina, sillä
+ei kukaan koko maailmassa, ei, ei kukaan koko maailmassa ole niin
+kaunis ja hyvä minun silmissäni."
+
+"Älkää nolostuttako minua, Mads."
+
+Mads ei kuullut häntä, vaan pitkitti:
+
+"Mitä minusta olisi tullut, jollei teitä olisi ollut? Minä olisin
+saanut maata ja kuolla aivan yksin kenenkään ihmisen, ei edes oman
+äitinikään, vähintäkään pitämättä väliä siitä; vaan te tulitte ja
+lohdutitte ja autoitte minua ja olitte niin hyvä minua, rumaa raukkaa,
+tyhmää tolvanaa kohtaan."
+
+"Te ette ole ruma ettekä tyhmä, Mads."
+
+"Sen olen kuullut siitä saakka kun en ollut tuota suurempi."
+
+"Te -- te olette perinvastoin kaunis -- ainakin minun silmissäni."
+
+Kummastelevat ruskeat silmät näyttivät kahta kummastelevammalta.
+
+"Stiina, ethän tehne pilaa minusta, sillä se olisi syntiä?"
+
+"En, Mads, sitä en tee."
+
+"Ettäkö -- ettäkö todella voisitte pitää minusta hieman?"
+
+"Jo kauan olen pitänyt paljon sinusta, Mads."
+
+Hänen kätensä lepäsi Madsin kädessä.
+
+Madsin päätä huimasi. Olisiko se todellakin mahdollista? Tämä kauniin
+tyttö, hienoin koko kylässä, oli hänen. Ei, se ei voinut olla muuta
+kuin kaunis unelma -- uni, jonka hän sairaana näki. Ensin tahtoi hän
+kuitenkin koettaa, kävisikö päinsä saada suuteloa, sillä sittenhän se
+oli totta.
+
+Hän vilkasi ympärilleen. Ei ketään ollut lähellä. Oli kuin olikin
+totta! Hän ei saanut vaan yhtä -- hän sai useita suuteloja!
+
+"Saapa nähdä mitä äitini virkkaa," sanoi hän, kun he kotvasen olivat
+istuneet. "Hän suuttuu varmaankin ja läimäyttää minua päähän."
+
+"Mutta sitä sinun ei pidä kärsiä."
+
+"No, se ei tee kipeätä, ja läimäytelköön vaan mielin määrin, jos se
+häntä huvittaa."
+
+Siitä päivästä oli Mads kuin uusi ihminen. Hän ryhtyi taas uudelleen
+työhön ja teki työtä niinkuin mies, mutta hän ei antanut niinkuin ennen
+äidille kaikkia rahojansa. Äiti torui ja läimäytteli häntä päähän, vaan
+ei se auttanut. Hän ei saanut niitä sittenkään.
+
+Talvi meni menojaan.
+
+Ihmiset kylässä kuiskailivat Madsin ja Stiinan olevan kihloissa, mutta
+kukaan ei uskaltanut kysyä Sidseltä, eikä hän milloinkaan puhunut
+sanaakaan siitä.
+
+Varhain keväällä repi Mads alas vanhan olkikaton ja pani uuden. Huoneus
+kalkittiin ulkoa valkoiseksi ja puutarha perattiin. Hän täytti penkit
+mullalla, istutti hedelmäpuita ja humalanköynnöksiä ja viininvarsia
+pitkin seinuksia.
+
+"Hirmuisestihan sinä puhdistelet taloa," sanoi Sidse eräänä päivänä
+pilkallisella äänellä. "Nyt alamme asua hienosti."
+
+Mads istui penkillä ja söi illallista.
+
+"Niin, minä aion naida."
+
+"Mitä aiot?" kysäsi äiti vihaisesti ja käännähti toisaalle.
+
+"Pitää häitä," sanoi poika suu täynnä puuroa.
+
+"Minä annan sinulle häitä, minä, ruma sikiö," huusi äiti juosten hänen
+eteensä ja läimäytellen häntä kaikin voimin.
+
+Mads istui hiljaa kuin tavallisesti ja hyykisti päänsä hartioin väliin
+äidin lyödessä.
+
+Kun tämä oli lopettanut, sanoi hän aivan tyynesti:
+
+"Lyö minua kuinka paljon tahdot, mutta minä nain sittenkin. Huomenna
+menen pappilaan panemaan kuulutukseen."
+
+Sidse juoksi huoneesensa ja kimmahutti oven jälkeensä kiinni.
+
+Seuraavana aamuna meni Mads työhönsä niinkuin ainakin, eikä sanaakaan
+puheltu enää koko asiasta äidin ja pojan kesken.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä lauantaina kuukautta myöhemmin seisoi Sidse valmiina lähtemään
+ulos.
+
+"Tulet kai kotia ehtooksi?" kysyi Mads. "Minä vietän häitä huomenna."
+
+"Vai niin?" sanoi äiti ja ääni vavahteli hieman. "Minä en tule kotia
+muutamiin päiviin. Minun täytyy Kislemaglen kankurille. Hänen vaimonsa
+on sairas."
+
+"Se oli ikävä. Luulin sinun tahtovan olla mukana pidoissa."
+
+"Kyllähän te voitte pitää pitoja minuttakin," sanoi Sidse tarttuen
+käsikärryihinsä ja läksi.
+
+Kun hän oli mennyt, juoksi Mads Stiinan luo, ja nyt alkoivat he laittaa
+tilaa ja tehdä muuttoa, sillä Stiina oli varakas tyttö, jolla oli sekä
+sänkyvaatteita että vähin muuta tavaraa, jotka hän oli koonnut
+palvelusaikanansa.
+
+Seuraavana päivänä vihittiin heidät jumalanpalveluksen jälkeen.
+
+Stiina oli oikein kaunis uudessa mustassa hameessansa, seppele kirjavia
+vaatekukkasia tukassa. Hän olisi mielellään tahtonut kantaa
+myrttiseppelettä ja huntua niinkuin kaupunkilaismorsian; mutta hän
+tahtoi kernaammin seurata vanhaa maantapaa kuin antaisi syytä ihmisten
+sanoa että hän oli pukeutunut säätynsä yli.
+
+Mads oli ostanut uudet vaatteet räätäliltä kaupungissa ja näytti oikein
+komealta, valkoinen kaulus ja musta liina kaulassa. Hänellä oli
+nenäliinakin takalakkarissa, ensi kertaa sellainen.
+
+Vihkiminen kävi hyvin juhlallisesti.
+
+Stiina itki, niinkuin sivistyneen tytön sopi, pitsillä reunustettuun
+nenäliinaan, Mads seisoi niska kumarruksissa ja hartiat hyykässä,
+ikäänkuin olisi odottanut, että pappi läimäyttäisi häntä päähän.
+
+Nuori apulainen se vihkimisen toimitti. Hän puhui niin kauniisti
+rakkaudesta, Jumalan ihanimmasta lahjasta, joka puhdistaa ja kohottaa
+halvimmankin kuolevaisen ja nyt käsitti Mads paljoa paremmin kaiken
+kuin silloin kun sukkasillaan kirkonovella seisoi.
+
+Koulunopettaja ja Stiinan veli Kjöbenhavnista olivat puhemiehet, ja
+hääpidot, jotka vietettiin koulunopettajan luona, olivat hiljaiset ja
+siivot.
+
+Seuraavana päivänä oli Mads työssä kuin tavallisesti. Sidse tuli kotia
+aamupäivällä.
+
+Avonaisen oven yläpuolella oli tuoreita pyökinoksia. Hän astui
+kyökkiin, jossa tuoretta hiekkaa oli siroitettu lattialle ja jossa
+kaikki oli kauttaaltaan puhdistettu ja pesty, ja täältä hän astui isoon
+huoneesen. Siellä ei ollut ketään sisällä, ja katonpanijan äiti
+seisahtui ihmetellen keskelle lattiaa, sillä kaikki oli niin muuttunut.
+
+Pienet akkunat olivat kirkkaat ja kuultavat lumivalkoisten kartiinien
+reunustamina, ja sen sijaan kuin ennen oli nääntyviä palsamikukkia
+rikkinäisissä pulloissa seisoi nyt siellä kukkivia pelargonioita
+harmaaksi maalatuissa kukkaruukuissa. Punaiseksi maalattu piironki oli
+nostettu ulos; sen paikalla seisoi Stiinan uusi piironki, jonka päällä
+oli kipsinen enkeli ja kaksi posliinivaasia ja jonka yläpuolella
+seinällä riippui peili ja neljä puitteilla varustettua valokuvaa,
+nimittäin kruununprinssistä ja kruununprinsessasta, Cumberlandin
+herttuasta ja prinsessa Thyrasta. Pöydällä oli punainen pöytäliina,
+jonka Stiinan veli oli vastanaineille lahjoittanut, keskellä sitä oli
+iso öljylamppu, lahja koulunopettajalta, ja tuonne soppeen oli asetettu
+uusi leveä sänky, jonka yli oli valkoinen peite. Sidse vaipui
+ajatuksiin.
+
+"Tältä sitä näyttää vastanaineitten kodissa," sopersi hän. "Niin,
+olenhan alinomaa kuullut että avioväen elämä on niin ihanaa ja niin
+onnellista -- varsinkin alussa."
+
+Hän avasi äkisti oven omaan kamariinsa. Stiina seisoi keskellä lattiaa
+hiat käärittynä ylös ja lakasi parhaallaan. Hän ei ollut juuri
+armollisen näköinen.
+
+"Hyvää päivää," sanoi Sidse jotenkin maseana.
+
+"Hyvää päivää," sanoi Stiina jotenkin äreästi.
+
+"Sinulla on kiire."
+
+"Onhan sitä," sanoi nuorikko, "onpa aika lailla työtä ennenkuin saa
+ulos kaiken vanhan loan, jota on tuumanpaksulta kaikkialla."
+
+Hieman vanhaa tulista luonnetta lieskahti ilmi Sidsessä.
+
+"Ehkä minä täällä omassa huoneessani pidän itse puhtaudesta huolen
+sinua vähääkään vaivaamatta," sanoi hän tavoitellen luutaa Stiinan
+kädestä.
+
+"Älä koske luutaan!"
+
+"Anna tänne se!"
+
+"Aiotko kenties lyödä minua?" sanoi Stiina ja asettui hänen eteensä
+luuta toisessa kädessä ja toinen kupeella. "Luulet kenties tässä
+saavasi hallita ja vallita kuin ennen; mutta siitä ei tule mitään. Jos
+Mads tarvitsee vielä selkäänsä, jota Jumala älköön suoko, niin pidän
+minä kyllä siitä huolen niinkuin kaikesta muustakin talossa."
+
+"Älä ole kova minulle, Stiina."
+
+"Itse olet kova ollut."
+
+"Helppo on sinun olla kopea," sanoi Sidse. "Sinä muutat uuteen kotiisi
+kunniallisena aviovaimona. Minä olen kulkea kontinut häpeän alla kaiken
+elinaikani. Mieli käy silloin helposti katkeraksi."
+
+Hän vaipui vuoteelle ja kätki päänsä punaruutuiseen esiliinaansa.
+
+Stiina laski luudan kädestään ja meni hänen luoksensa.
+
+"Kas niin, anoppi hyvä, enhän sillä niin pahaa tarkoittanut," sanoi hän
+ja taputteli Sidseä olkapäähän. "Olihan sitä paitse parasta, että
+saimme lausua ajatuksemme heti, niin meidän ei enää tarvitse kävellä ja
+norkoella toisiamme."
+
+Sidse pyhki silmänsä esiliinaan. Siitä oli niin kauan kun hän oli
+itkenyt.
+
+Sitten otti hän sukankudelmansa käteen ja istui alas vaiti.
+
+Kun Mads tuli kotia ehtoolla, istuivat hänen äitinsä ja vaimonsa
+hauskasti keskenään haastellen ja tätä hyvää väliä kesti yhä
+edelleenkin.
+
+Suvi kului tasaista kulkuaan, ja onni näytti juurtuneen tähän vähäiseen
+asuntoon ja kasvoi yhtä rehevästi kuin viiniköynnökset vastakalkitun
+seinän vieressä.
+
+Madsilla oli yltäkyllin työtä. Stiina piti talonsa puhtaana ja somana,
+ja Sidse kuljeskeli käsikärryinensä talosta taloon auttamassa pestäessä
+ja muissa askareissa.
+
+Hän ei kuitenkaan enää antanut rahaa talouteen, eikä nuoret häneltä
+pyytäneetkään. He eivät Jumalan kiitos olleet tarpeessa, ja jos hän oli
+pannut jotakin arkunpohjalle, niin eipähän muut kuin he päässeet häntä
+perimään aikoinaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi vuotta oli kulunut siitä kun Mads vietti häitä koulunopettajan
+Stiinan kanssa.
+
+Nyt oli taas kevät. Poppelit pitkin hautausmaan aitaa seisoivat
+tuoreina ja vehreinä, ja katonpanijan puutarhassa kukki nuoria
+syreenejä ja punaisia orjantappuroita.
+
+Alhaalla tiellä tuli katonpanijan äiti ja lykkäsi niinkuin tavallista
+käsikärryjänsä edellään.
+
+Hän oli nyt melkeän vanha, vaan ei ollut paljoa muuttunut vuosien
+vieriessä, seisoessaan siinä pienenä ja hoikkana, kuivana ja terävänä
+punaisine suippo-nenineen, luusankaisine silmälasineen, musta myssy
+päässä ja yllä lyhythiainen tummansininen liivi, joka jätti näkyviin
+hänen hoikat, ruskeat käsivartensa.
+
+Viime aikoina oli hän liian heikko kulkemaan vieraille pesemässä. Kun
+hän nyt meni ulos käsikärryineen, ei siinä ollut jauhopusseja eikä
+ruohoja lehmälle, vaan jotakin paljon kallisarvoisempaa. Siinä oli
+pikku Sidse, katonpanijan lapsi.
+
+Kun pikku tyttö vuosi sitten tuli maailmaan, punaisena ja kiukkuisena,
+oli hän varmaankin yhtä ruma kuin Mads raukka oli ollut samaisessa
+nuoressa iässä; mutta isoäiti piti hänet aivan kauneuden kuvana.
+
+Näytti melkein siltä kuin Sidse olisi säästänyt kaiken sen hellyyden,
+jonka hän pojalta kielsi, tuhlataksensa sitä hänen lapsellensa; sillä
+siitä hetkestä saakka, kun pikku tyttö syntyi, otti isoäiti sen
+haltuunsa melkein kateellisella rakkaudella.
+
+Tänään oli hän tavallisuuden mukaan lykännyt hänet vanhain poppelien
+juurelle hautausmaan muurin luokse ja istunut vieressä kudelma kädessä;
+vaan silloin oli äkisti ruvennut häntä pyörryttämään. Hädin tuskin hän
+jaksoi lykätä kärryjä pitkin tietä, ja Stiinan täytyi kantaa lapsi
+sisään.
+
+Mads istui juuri kodikkaassa huoneessansa juoden kahviansa, kun
+Stiina näyttäysi ovessa pienokainen käsivarrella. Mads oli käynyt
+turpeammaksi, ja musta, käherä parta ulottui alas rinnalle, muutoin oli
+hän jotenkin entisellään, ja hänen kummastelevat ruskeat silmänsä
+kohtasivat nyt loistavina sisääntulijoita, ikään kuin hän olisi
+ihmeissään siitä että todellakin _hänellä_ oli niin soma vaimo ja niin
+kaunis lapsi.
+
+Sidse tuli hoiperrellen heidän jäljessänsä. Jalat tuskin jaksoivat
+kantaa häntä, ja Madsin täytyi pidellä lasta Stiinan auttaessa häntä
+sänkyyn.
+
+Seuraavana päivänä kävi hän huonommaksi. Hän aavisti että lähtö kohta
+oli käsissä, ja hän halusi puhua papin kanssa.
+
+Nuori apulainen tulikin siis ja istui hänen vanhan siniruutuisilla
+uutimilla varustetun sänkynsä viereen ja puheli niin kauniisti
+rakkaudesta, Herran suuresta rakkaudesta ja siitä rakkaudesta, jota
+meidän ihmisten tulee toisillemme keskenämme osoittaa; sillä rakkaus on
+ihanin kaikista Jumalan lahjoista, ja se puhdistaa ja ylentää
+halvimmankin ja viheliäisimmän kuolevaisen.
+
+Papin mentyä huusi Sidse poikansa luokseen. Tämä istui sängynlaidalle.
+
+Katonpanijan äiti nosti ruskean, vapisevan kätensä. Mads hyykisti
+konemaisesti päänsä hartiam väliin. Kenties äitiä huvittaisi läimäyttää
+häntä päähän vielä kerran niinkuin entisaikoihin -- mutta ei.
+
+Vapiseva ruskea käsi silitti ystävällisesti hänen tukkaansa. Tämä oli
+ensimmäinen rakkaudenmerkki, jonka katonpanijan äiti oli pojalleen
+osoittanut.
+
+"Älä ole suutuksissa minuun, Mads, siitä että olen ollut niin kova
+sinulle."
+
+"Sen kaiken minä ansaitsin," sanoi Mads hyvänsävyisesti hymyellen
+silmät kyyneleitä täynnä, "sillä minä olen ollut aika tolvana."
+
+"Sinä olisit ollut parempi, jos minä olisin ollut lempeämpi sinulle,"
+sopersi Sidse. "Mutta olethan sinä saanut yltäkyllin rakkautta
+kuitenkin, ja minä -- minäkin olen saanut vähin viime aikoina. Sitä
+olen himoinnut koko elinaikani."
+
+Hän vaipui pitkälleen ja kävi yhä heikommaksi.
+
+"Tuolla lippaassa ylimmässä piironginlaatikossa on pari sataa talaria,
+jotka olen säästänyt kokoon. Olkoot ne hautajaisikseni, ja loput on
+pikku Sidse saapa isoksi päästyänsä. Pitäkää häntä tarkasti silmällä,
+vaan älkää olko liian kovat hänelle. Muistakaa mitä pappi sanoi
+rakkaudesta. Se on ihanin -- -- --"
+
+Loppu heikkeni epäselväksi kuiskaukseksi.
+
+Katonpanijan äiti oli nukahtanut lepoon vanhassa siniruutuisilla
+uutimilla varustetussa sängyssänsä.
+
+
+
+
+
+
+VANHA GUNHILD.
+
+
+
+
+Koko kaupunki tunsi vanhan Gunhildin; mutta siihen aikaan ei kaupunki
+ollut niin suuri, kuin se nyt on.
+
+Ei ollut rautatienasemaa, ei eriseuralaisia eikä valtioriitoja.
+
+Virkamiessääty oli kuin kipsikuva nurkkahyllyllä katsellen
+kopeasti alas porvaristoon, työmies seisoi hattu kourassa jokaisen
+vastaantulevan hyvin puetun hengen edessä, ja pikkutyttöjen ensimmäinen
+oppi oli kauniisti niiata hienoille rouville.
+
+Kaikki oli niin alkuperäisellä kannalla, porvarisotaväestä alkain, joka
+harjoittelihen eräällä kedolla kaupungin ulkopuolella ja kerta vuodessa
+"marssi läpi" suurella juhlallisuudella, aina kaupungin soittokuntaan
+asti, jonka muodosti eräs sokea viuluniekka ja renttuutunut
+torvenpuhaltaja sekä suutari Nielsenin poika, joka oli musikaalinen ja
+löi erittäin hyvin rumpua.
+
+Seuraelämäkään ei ollut niin hienostunutta kuin nyt.
+
+Ei ollut vielä kuultukaan mitä _déjeuner dinatoire_ tahi _gouter_ on,
+eikä vielä ollut ruvettu painattamaan hautajais- ja kutsukortteja.
+
+Gunhildia käytettiin elävänä korttina ja hän esiintyi asianhaarain
+mukaan mustissa reunuksissa tahi ilman niitä.
+
+Hän oli kuiva, vilkas pieni muija, kasvot ryppyiset, silmät tummat ja
+elävät, ja vaaleat korkkiruuvikiharat ohuilla.
+
+Kepeänä kuin höyhenpallo juoksi hän talosta taloon, puettuna kuluneesen
+mustaan hameesen ja _mustaan_ myssyyn, kun kuolemantapauksia oli
+ilmoitettava, mutta _valkoiseen_ myssyyn, jossa oli vaaleansiniset
+nauhat, kun illallisille tahi häihin oli kutsuttava.
+
+Kihlauskorttina ei häntä sitävastaan koskaan käytetty, sillä sitä
+ylellisyyttä ei vielä tunnettu.
+
+Siihen vanhaan hyvään aikaan täytyi ritarin ottaa sydämmensä valtiatar
+kainaloon ja tehdä toiviomatka talosta taloon ja tunnustaa syntinsä ja
+samaa-aikoville peljätykseksi ja varoitukseksi panna nuori henkensä
+alttiiksi nauttimalla tavattomat määrät huonoa portviiniä ja
+kotoleivonnaisia makeisia.
+
+Mutta Gunhildia ei käytetty ainoastaan pitojen ilmoittajana.
+
+Kun jossakin oli ollut pidot, ei tiedusteltu viinejä j.n.e.
+
+Kysyttiin vaan oliko Gunhild ollut passaamassa, sillä silloin
+tiedettiin, että oli ollut hienoa.
+
+Kuitenkaan ei pidä luulla, että tämä osanotto seuraelämään oli
+Gunhildin ainoa toimi. Kesäkaudet oli hän kylvettäjä, sillä kaupunki
+oli kylpypaikka, ja sitä paitse oli hän -- saattaa hyvin sanoa
+luonnoltaan -- sairaanhoitaja.
+
+Varhain ja myöhään oli hän liikkeellä, ja yhtä kepeä oli hän jalaltaan,
+joko hän liiteli tanssisalissa pitäen viinilasilla täytettyä tarjotinta
+tasapainossa tahi hiipi varpaisillaan sairashuoneessa kupillinen
+kaurasoppaa kädessä.
+
+Ei oikeastaan milloinkaan voinut tietää, koska hän soi itselleen vähän
+lepoa.
+
+Mutta miksi hän niin puuhaili varhain ja myöhään?
+
+Hänellä oli poika, ja mitäkö ei äiti tee poikansa eteen?
+
+Gunhildillakin oli ollut elämänromaaninsa.
+
+Hänkin oli lempinyt, lempinyt lämpimästi ja hartaasti, sitä lämpimämmin
+kenties siksi että hänen lempensä oli alkanut niin myöhään.
+
+Hän oli paljon yli kolmenkymmenen, lähemmä neljäkymmentä vuotta.
+
+Eikä se ollut mikään romaaninsankari, joka oli ollut hänen hellyytensä
+esineenä.
+
+Se oli kunnon, ahavoittunut merimies, joka kahden vuoden onnellisen
+avioelämän jälkeen läksi ulos pitkälle matkalle.
+
+Ja pitkä siitä matkasta tulikin valitettavasti; sillä hän ei palannut
+milloinkaan.
+
+Köyhänä ja masennuksissa oli siinä leski; mutta hän ei kuitenkaan
+antanut onnettomuuden kukistaa itseänsä.
+
+Hänellä oli vielä jotakin, jonka edestä elää.
+
+Hänellä oli poika, jolle hän kokosi lämpimän sydämmensä koko rakkauden.
+
+Hänen eteensä tahtoi hän hääräellä, hänen eteensä tahtoi hän tehdä
+työtä myöhään ja varhain.
+
+Pikku Rikhardista oli tuleva suuri mies, äitinsä ylpeys.
+
+Kun kesä tuli, alkoi hän kylvettäjänä.
+
+Pikku Rikhard pantiin lapsivaunuihin, jotka seisoivat kylpyrakennuksen
+käytävässä. Siellä istui hän koko päivän niin kiltisti ja hyvästi ja
+pureskeli luurengasta ja hymyili kaikille kaupungin naisille, jotka
+tulivat kylpemään.
+
+Joka kerta kun Gunhildilla oli joutilas hetki, pistäysi hän pienokaisen
+luokse, ja sitten riensi hän taas kylpyhuoneesen harjaamaan ja
+vitsomaan naisia.
+
+Seuraavana talvena alkoi hän passaella ja käydä pitopaikoissa, eikä
+aikaakaan niin hän oli koko kaupungin suosikki. Hän ansaitsi jo niin
+paljon, että saattoi pitää piian hoitamassa pikku Rikhardia, joka oli
+liian nuori olemaan äidin mukana liikkuvassa seuraelämässä; mutta kun
+äiti tuli kotia, oli hänellä aina taskut täynnä namusia, ja samalla
+kulki moni kiiltävä taalerinraha säästöpankkiin.
+
+Se oli oleva pikku Rikhardille, kun hänestä tuli iso. Niin kului
+vuosia, useita vuosia. Ja pikku Rikhard kasvoi isoksi ja hänestä tuli
+iso kaunis poika, jonka silmät olivat tummat ja vaalea tukka
+kiharainen.
+
+Gunhild pani hänet porvarikouluun, ja sitä pidettiin kaupungissa kauheana
+asiana, sillä siellähän kävi ainoastaan "parempain ihmisten lapset."
+
+Siitä puheltiin pidoissa apteekkarilla.
+
+Kirkkoherra piti sitä esiintyvien kapinallisten mielipidetten
+surullisena ilmauksena.
+
+Yliopettajan rouva lausui muutamia hämäriä viittauksia
+emancipationista.
+
+Hänen käsitteensä siitä olivat tosin jotenkin sekavat, mutta hänen
+lauseensa teki kaikkiin muihin naisiin vaikutuksen.
+
+Sana emancipationi oli nimittäin siihen aikaan yhtä tuntematon kuin
+sittemmin niin suosittu ja usein käytetty ja väärin käytetty sana
+"kansa" kaikkine yhdistyksineen, niinkuin kansantahto, kansanjuhla
+j.n.e.
+
+Siihen aikaan ei kansalla ollut tahtoa eikä juhlia.
+
+Tohtorin rouvasta oli se merkillistä, että ihmiset alinomaa unhoittivat
+säätynsä.
+
+Hän oli itse unhoittanut, että hän oli jotenkin alhaista alkuperää, ja
+siksi luuli hän myöskin muidenkin unhoittaneen sen.
+
+Naiset silmäsivät toisiinsa.
+
+Sellaista he aina muistavat.
+
+Gunhild oli liitänyt sisään teetarjotin käsissä ja kuullut joka sanan.
+
+Säysynä ja nöyränä kuten aina meni hän suoraan yliopettajan rouvan
+ohitse ja tarjosi neljälle muulle naiselle teetä ensiksi.
+
+Yliopettajan rouva punastui.
+
+Gunhild vei tarjottimen viidennelle.
+
+Yliopettajan rouva kalpeni.
+
+Sitten meni Gunhild asianajaja Simonsenin rouvan luo.
+
+Yliopettajan rouva ja asianajaja Simonsenin rouva vihasivat toisiansa
+erään hävinneen kermamakeisraudan vuoksi.
+
+Kun yliopettajan rouvalle vihdoin tarjottiin n:o 7:tenä järjestyksessä,
+vapisi hän niin raivosta, että tuskin saattoi pitää kuppia kädessään.
+
+Gunhild seisahtui tohtorin rouvan eteen kohteliaasti niiaten.
+
+"Ei, Gunhild kulta," sanoi rouva alentuvaisen ystävällisesti, "tämä tee
+on liian väkevää minulle."
+
+"Rouva ei ole sitten isä vainajansa, ruokakauppias Olsenin kaltainen.
+Hän tahtoi aina niin väkevää -- teetä."
+
+Kaikki naiset saivat yskän ja purivat nenäliinoihinsa.
+
+Gunhild liiti edelleen teetarjottimineen, säysynä ja nöyränä kuten
+aina.
+
+Rikhard kävi kahdettatoista.
+
+Hän oli kelpo poika koulussa, vaan raju hän oli ja äkäinen.
+
+Aika lailla äkäinen.
+
+Enimmästi hän raivostui, kun pojat nimittivät häntä Gunhildseniksi,
+sukkeluus, joka aina paljon huvitti yliopettajaa.
+
+Eräänä päivänä olivat pojat alhaalla välitunnilla.
+
+Gunhild sattui juuri menemään ohitse.
+
+Apteekkarin poika, joka oli "sukkela," huusi kovaan:
+
+"Gunhildsen, tuolla tulee äitisi taskut täynnä kreemiä ja sylttiä."
+
+Yliopettaja nauroi täyttä kurkkua.
+
+"Minä annan sinulle sylttiä, minä, moskuseläin!" sanoi Rikhard ja antoi
+apteekkarin tulevaisuudentoivolle mustelman silmän ympäri.
+
+Yliopettaja riensi väliin.
+
+"Sinä kelvoton poika, oleppas rääkkäämättä parempain ihmisten lapsia!
+Selkääsi pitää sinun saada, ja kaksi tuntia saat istua tänään, kun
+toisilla on maanantailupaa."
+
+Rikhard sai kuin saikin selkäänsä ja hänen täytyi jäädä istumaan.
+
+Kouluhuone oli ensi kerroksessa ja antoi katuun päin.
+
+Vastapäätä asui pormestari Fengstrup.
+
+Pormestarin tytär Lagerta istui avonaisessa akkunassa ja söi
+omenanraakaleita.
+
+Hän oli yksitoista vuotta vanha.
+
+Siihen aikaan sai todellakin nähdä yhdentoista vuoden vanhan tytön
+syövän omenanraakaleita, sillä siihen aikaan eivät pikkutytöt olleet
+vielä täysiä naisia kymmenen vuoden iässä.
+
+Rikhard istui itkenein silmin posket turvoksissa ja lohduttelihen
+piirrustaen pilakuvia akkunanpieleen.
+
+Lagerta nyykäytti päätään.
+
+Rikhard nyykäytti alakuloisesti vastaan.
+
+"Oletko sinä istumassa, Rikhard?"
+
+"Olen."
+
+"Mitä olet tehnyt?"
+
+"Tapellut."
+
+"Hyi!"
+
+"Pojat härnäsivät minua ja sanoivat Gunhildseniksi."
+
+"Se oli ilkeää."
+
+"Ja yliopettaja pitää heidän puoltansa."
+
+"Rikhard parka!"
+
+"Hän on lurjus!"
+
+"Oletko mieletön?"
+
+"Nauta!"
+
+"Mutta Rikhard!"
+
+"Hän on -- on -- marakatti!"
+
+Tunteet valtasivat hänet kokonaan. Hän alkoi itkeä uudelleen.
+
+"Vaiti, vaiti -- ajatteles että hän kuulisi."
+
+Tyttö katosi akkunasta.
+
+"Kas niin, nyt menee Lagertakin."
+
+Hän läski käsivarret akkunalaudalle ja nyyhkytti.
+
+"Rikhard."
+
+Lagerta seisoi ulkona trottoarilla.
+
+"Oletko sinä siellä?"
+
+Tyttö ojensi hänelle omenanraakaleen.
+
+"Tahdotko maistaa?"
+
+"Kiitos."
+
+"Pidä vaan se kokonaan."
+
+"Sinä -- olet hy-hyvä -- sinä, La-ge-gerta."
+
+"Älä itke, Rikhard, vaan leikkikäämme."
+
+Tyttö otti taskustaan vanhan korttileikin.
+
+"Tässä on kortteja."
+
+Rikhard pyyhki silmänsä koltinhiaan.
+
+"Tule, pelatkaamme Mustaa Pekkaa."
+
+Tyttö kohosi varpaisilleen, niin että ulottui ylös akkunalaudalle.
+
+"Sinä ja'at."
+
+Posket olivat pyyhityt, silmät kiilsivät uudella loisteella, ja
+riemuisaa naurua kuului molemmin puolin. Yht'äkkiä tarttui koura
+Rikhardin niskaan. "Sillä tavoinko sinä istut, veitikka?" Se oli
+yliopettaja. Lagerta pujahti kiireemmiten pakoon pelastaen puolet
+korteista mukanaan.
+
+Rikhard seisoi siinä hämmästyksissään loput kädessä.
+
+Espanjan ruoko kirjaili taas hieroglyfejä hänen selkäänsä, ja itkenein
+silmin ja pehmitettynä tuli hän vihdoin kotia.
+
+Kun Gunhild kuuli mitä oli tapahtunut, mutisi hän:
+
+"Kyllä saan hänet luopumaan poikaani rääkkäämästä. Odota vaan
+huomiseksi. Kyllä tiedän miten hänet on kuritettava."
+
+Seuraavana päivänä oli Gunhild kuten aina saunassa.
+
+Yliopettajan rouva tuli kylpemään.
+
+Gunhild saattoi hänet sisään, säysynä ja nöyränä kuten aina.
+
+Kun rouva oli päässyt ammeesen, alkoi Gunhild harjata häntä.
+
+"Mutta -- mutta -- Gunhild kulta, sinä -- sinä harjaat niin kovasti."
+
+"Kovastiko?"
+
+"Niin, kirvelee niin kauheasti."
+
+"Tuskinhan koskenkaan teihin."
+
+"Tämä -- tämä on kauheata. Ai, selkääni -- ai -- ai, minä olen
+tulessa!"
+
+"Sitä en ymmärrä."
+
+"Jotakin mahtaa olla harjassa."
+
+"No, Jumala paratkoon!" --
+
+"Mitäs on, Gunhild?"
+
+"Maneeteja harjassa, rouva hyvä, pitkiä rihmoja. Onhan aivan
+käsittämätöntä miten ne sinne ovat joutuneet."
+
+"Selkäni, selkäni!"
+
+"No, nyt on rouva yhtä punainen seljästään kuin minun Rikhardini eilen,
+kun yliopettaja oli tehdä hänestä raajarikon."
+
+Rouva loi häneen tutkivan silmäyksen. Gunhild seisoi siinä säysynä ja
+nöyränä kuten aina.
+
+"Tahtooko rouva vitsomista?"
+
+"Tahdon, kiitos. Vai niin, pikku Rikhard sai siis eilen selkäänsä?"
+
+Gunhild otti vastan ja alkoi huimia rouvaa.
+
+"Selkäänsäkö? Hän saakin tosiaan usein." Gunhild huimasi rouvaa
+aikatavalla vitsalla.
+
+"Ai -- ai! Hän lienee pahanilkinen."
+
+Taas huimaus.
+
+"Pahanilkinenkö, hän, raukka! Ei, mutta yliopettaja pitää toisten
+poikien puolta, kun nämä härnäävät häntä ja sanovat Gunhildseniksi."
+
+"Se -- ai -- ai -- se ei voi olla mahdollista."
+
+"Mahdollista! Onpa kyllä, ja sitten lyö hän lasta niin kauheasti."
+
+Huiskis, huiskis, huiskis.
+
+"Mutta Gunhild, lyöthän sinä minut kuoliaaksi."
+
+"Suokaa anteeksi, hyvä rouva, minä seisoin ajatuksissani. Nyt menen
+hakemaan mutaa."
+
+"Ja sitten huuhdinvettä, Gunhild, ei liian kylmää,
+kaksikymmentä-asteista."
+
+"Heti, hyvä rouva."
+
+Hän palasi mudan kanssa.
+
+"Gunhild, Gunhild, poltathan minut elävältä. Onhan muta kiehuvan
+kuumaa. Anna nyt huuhdinvettä."
+
+Gunhild veti nuorasta. Rouva ulvoi.
+
+"Sinä murhaat minut, sinä murhaat minut -- minä saan suonenvedon --
+onhan se jäistä vettä -- lakkaa, lakkaa! Lakana heti -- minä kuolen --
+minä kuolen!"
+
+"Lakana, herrainen aika, sen olen unhoittanut!"
+
+Gunhild riensi ulos.
+
+Siinä seisoi yliopettajan onneton rouva hampaat loukkua lyöden ja
+tiukkuen vettä kuin Eeva sateessa.
+
+Kuluipa muutamia minuutteja.
+
+"Gunhild!"
+
+Ei vastausta.
+
+Useita minuutteja.
+
+"Gunhild, Gunhild kulta!"
+
+Useita pitkiä minuutteja.
+
+Rouva itki.
+
+"Gunhild, Gunhild!"
+
+Soittokellon kimakka ääni yhtyi rouvan hätähuutoon.
+
+Kaikki turhaan.
+
+Kun Gunhild vihdoinkin palasi, istui rouva sohvalla synkeässä
+epätoivossa, sininen beduinikappa hartioilla, ja koetti pyhkiä itseään
+pitsinenäliinalla.
+
+"Rouvan täytyy tosiaankin antaa anteeksi, että viivyin niin kauan; vaan
+ei ollut yhtään lakanaa kuivaa, jotta minun täytyi noutaa aina
+pesuhuoneesta saakka."
+
+Rouva oli vaiti ja masennuksissaan.
+
+Tohtori oli määrännyt kolmekymmentä ammekylpyä.
+
+Hän ajatteli kauhulla jäljellä olevia viittäkolmatta.
+
+Vihdoinkin oli hän vaatteissaan.
+
+Gunhild seurasi häntä ulos, säysynä ja nöyränä kuten aina.
+
+"Rouva tulee kai taas huomenna?"
+
+"Tulen, kiitos, Gunhild, kyllä tulen. Ja kyllä minä pyydän hartaasti
+miestäni, ettei hän ole niin ankara pikku Rikhardille."
+
+"Tuhannet kiitokset! Jos sen teette, en tiedä mitä tahtoisinkaan tehdä
+teidän tähtenne."
+
+Kotia tultuansa oli yliopettajan rouvalla pitkä keskustelu miehensä
+kanssa tämän työhuoneessa.
+
+Kun yliopettaja tuli ulos, oli hän jotenkin punainen.
+
+Hän valitti hammassärkyä.
+
+Hänellä oli usein hammassärky, etenkin kun hänellä oli ollut
+pitemmänpuoleinen keskustelu rouvan kanssa työhuoneessansa.
+
+Sinä päivänä annettiin pikku Rikhardille A käytöksessä.
+
+Myöhemmin koetti apteekkarin poika kerta olla sukkela Gunhildsenin
+kustannuksella, vaan silloinpa oli se apteekkarin poika, joka
+espanjanruokoa sai maistaa.
+
+Siitä ajasta antoivat pojat Rikhardin olla rauhassa.
+
+Rikhard oli pääsevä ripille.
+
+Ripillepääsypäivänä oli paljon murhetta kaupungissa, sillä oli niin
+monta hienoa ripillepääsijää, ja Gunhild oli jyrkästi kieltäytynyt
+tulemasta minnekään passaamaan.
+
+Uudessa mustassa hameessa ja uusi valkoinen sininauhainen myssy päässä
+astui hän ylpeänä kirkkoon poikansa rinnalla.
+
+Ja hänellä olikin syytä olla ylpeä hänestä.
+
+Rikhard oli pulska uusissa vaatteissaan, kookas ja solakka, silmät
+tummat ja loistavat, tukka vaalea ja keherä.
+
+Pormestari Fengstrupin tytär Lagerta oli pääsevä ripille samana
+päivänä.
+
+Pormestarin herrasväki ja Gunhild tulivat yht'aikaa ulos kirkonovesta.
+
+He seisahtivat.
+
+Onnittelut molemmin puolin.
+
+Lagerta läheni Rikhardia.
+
+"Toivotan onnea."
+
+Hän ojensi kätensä.
+
+"Kiitoksia, samoin," sanoi Rikhard hämillään.
+
+Lagerta tuntui niin kummallisen vieraalta Rikhardista seisoessaan siinä
+laahaavassa mustassa silkkihameessa ja tukka palmikoittuna ja niskaan
+kiinnitettynä.
+
+Hänestä oli kerrassaan tullut täysikasvuinen nainen, ja Rikhard tunsi
+itsensä olevan vielä vaan koulupojan.
+
+Hän seisoi sormien uusia mustia hansikkaitansa.
+
+"On -- onpas sinulla -- teillä -- kauniita kukkasia."
+
+"Tahdotko -- tahdotko sinä yhden napinläpeen, Rikhard?"
+
+"Tuhansia kiitoksia."
+
+Tyttö ojensi hänelle puoleksi puhjenneen sammalruusun.
+
+Hän oli melkeän punainen kasvoiltaan ottaessaan sen vastaan; mutta
+kirkossa olikin ollut kauhean kuuma.
+
+"Nyt et saa enää sanoa Rikhard, Lagerta, vaan herra Jansen," sanoi
+rouva. "Jansenhan oli miehenne nimi, Gunhild?"
+
+"Niin oli, hyvä rouva."
+
+"Mikä hänestä tulee?" kysyi pormestari. "Panette kai hänet johonkin
+oppiin?"
+
+"Hän menee pääkaupunkiin ja alkaa lukea."
+
+"Vai niin, lukemaanko?" sanoi rouva kylmästi. "Hyvästi."
+
+Pormestarin vaunut ajoivat esiin.
+
+He nousivat vaunuihin.
+
+Lagerta nyykäytti ystävällisesti päätään.
+
+Rikhard loi hänen jälkeensä pitkän katseen.
+
+Sitten läksi hän kotiapäin äitinensä.
+
+Joku aika sen jälkeen läksi hän alkamaan lukujansa.
+
+Gunhild seisoi surupuvussa höyrylaiturilla.
+
+Hänen oli nimittäin sinä päivänä kulkeminen hautajaiskorttina ja hän
+oli siksi mustissa reunuksissa.
+
+"Hyvästi siis, äiti."
+
+"Hyvästi, poikaseni. Herra olkoon kanssasi. Tulkoon sinusta suuri mies,
+vaan ei niin suurta, että vanhan äitisi unhoittaisit," sanoi Gunhild
+itkien.
+
+"Ei, äiti, aina olen sinut muistava ja samoin -- erään toisenkin."
+
+"Erään toisenkin?"
+
+"Niin, äiti!"
+
+"Niinkö?"
+
+"Vie -- vie terveisiä Lagertalle ja sano, etten häntä milloinkaan ole
+unhoittava."
+
+Poika tempasi kätensä irti ja juoksi laivaan.
+
+Kolmatta kertaa soitettiin.
+
+Höyry läksi laiturilta.
+
+Gunhild seisoi kauan katsellen poikansa jälkeen.
+
+Sitten mennä sipsutteli hän pitkin katua, poikkesi taloihin ja ilmoitti
+kyyneleet silmissä:
+
+"Asianajaja Simonsen käski tervehtimään ja sanomaan, että rouva kuoli
+viime yönä kello puoli neljä."
+
+Ihmiset eivät voineet käsittää, miksi Gunhild oli niin murheissaan
+asianajaja Simonsenin rouvan kuolemasta.
+
+Mies ei häntä ainakaan paljoa surrut. --
+
+Neljä vuotta oli Gunhild valvonut ja kylvetellyt, ja sinä aikana oli
+Rikhardista tullut ylioppilas.
+
+Häntä odotetaan kotia ensi tilassa.
+
+Syyskuun loppupuoli on käsissä.
+
+Asterit ja daliat pormestari Fengstrupin puutarhassa olivat
+loistavimmassa kukoistuksessansa, mutta villin viiniköynnöksen
+lehdet verandan ympärillä olivat jo pukeutuneet veripunaiseen
+syysvaatteukseensa, ja pitkin käytäviä oli varissut lakastuneita
+lehtiä.
+
+Tuuli telmää puissa ja sade vuotaa rankkana ja kylmänä, niin että
+ulkona on jokseenkin kolkkoa, mutta sitä vastoin on huoneissa sitä
+iloisempaa.
+
+Kynttilät kruunuissa ovat sytytetyt ja lamppuja ja haarajalkoja on
+asetettu kaikkialle.
+
+Neiti Lagertan syntymäpäivän johdosta on nyt pidettävä suuret
+tanssijaiset.
+
+Hän täyttää yhdeksännentoista vuotensa.
+
+Gunhild sipsuttelee huoneissa ja järjestelee hieman siellä ja täällä.
+
+Ei kukaan vieraista ole vielä tullut.
+
+Kelloa soitetaan.
+
+Gunhild avaa eräälle nuorelle herralle.
+
+Tämä riisuu yltään päällystakin ja seisoo nyt valaistussa eteisessä
+kookkaana ja solakkana komeassa paalipuvussa ylioppilaslakki
+kainalossa.
+
+Gunhild katselee häntä kyyneleet silmissä.
+
+"Rikhard, Rikhard, kuinka olet kaunis ja hieno! Kunhan vaan et tule
+häpeämään halpaa äitiäsi."
+
+"Häpeämäänkö sinua! Kuka muu on saattanut minut siksi mikä olen? Mutta,
+äiti, raskaalta tuntuu nähdessä sinun näin tekevän toisen työtä, enkä
+minä voi mitään tehdä."
+
+"Etkö sinäkin ole tehnyt työtä ja tuottanut äidillesi sen ilon että
+sinusta on tullut arvossa pidetty ihminen, jota nyt niin suuresti
+kunnioitetaan että kutsutaan pormestarin tanssiaisiin? Mutta siitä
+tulee sinun kiittää Lagerta neittä."
+
+"Hänenkö tahdostaan se tapahtui?"
+
+"Hänen, usein on hän kysellyt sinua näinä viimeisinä kahtena vuonna,
+jolloin et ole käynyt kotona."
+
+"Missä hän on?"
+
+"Salissa aivan yksinään. Ketään vieraita ei ole tullut, ja pormestari
+ja rouva ovat vielä huoneissansa."
+
+Ylioppilas astui saliin.
+
+Lagerta seisoi kumarruksissa erään konsolin yli ja järjesteli kukkasia
+vaasiin.
+
+Lattiamatto teki nuorukaisen askeleet kuulumattomiksi, niin ettei neito
+huomannut hänen tuloansa.
+
+Lagerta seisoi seljin oveen.
+
+Rikhard näki vaan hänen hoikan vartalonsa, jota ruusunväriset
+tarlataanihattarat verhosivat, hänen valkoiset hartiansa ja muutamia
+ruusunuppuja, jotka ujosti pistivät päätään esiin hänen tummista
+kiharoistansa.
+
+"Hyvää iltaa, neiti."
+
+"Oh!"
+
+Neiti käännähti äkisti.
+
+"Säikäytinkö teitä?"
+
+"Minä seisoin ajatuksissani."
+
+Hän ojensi ylioppilaalle kätensä.
+
+"Kuinka te olette nyt miehevä -- ja -- muuttunut."
+
+"Kaunis," oli hän sanomaisillaan, vaan oikasi sen aikoinaan.
+
+"Mutta te, neiti, te ette ole muuttunut."
+
+"Enkö?"
+
+"Ette, te olette aina ollut yhtä kaunis."
+
+"Me olemme oppineet sanomaan toisillemme kohteliaisuuksia
+pääkaupungissa."
+
+"Kohteliaisuuksia? Ei, se on todellinen mielipiteeni --
+valitettavasti."
+
+"Valitettavasti?"
+
+"Niin, ei pidä katsoa tuijottaa aurinkoon. Silmät vettyvät."
+
+Neidolla oli täysi työ kukkavihkon laittamisessa.
+
+"Tahdotko -- tahdotko ottaa kukkasen napinläpeen?"
+
+"Kiitoksia. Minä olen kätkenyt sen jonka sain, viimeksi kun puhelimme.
+Muistatteko sitä?"
+
+"Ripillepääsypäivänämme."
+
+"Se oli sammalruusu."
+
+"Ruusujen aika on mennyt," sanoi neito keveästi huoaten. "Nyt on syksy,
+nyt kukoistavat uhkeat loistokukat."
+
+"Eikä ne ole köyhän lasta varten."
+
+"Rikhard, miksi olette te niin katkera minua kohtaan?"
+
+"Katkera teitä kohtaan! Oi, Lagerta -- minä, minä -- no, se on
+yhdentekevää, kutsukaa tänne vanhempanne, soittakaa palvelusväkeä, että
+he tulevat heittämään ulos huoneesta tuon kärkkään Gunhildsen heittiön,
+mutta nyt pitää teidän tietää se, jollette sitä ennen ole tietänyt --
+Lagerta, minä olen rakastanut teitä, minä rakastan teitä ja koko
+elämäni minä olen teitä rakastava."
+
+Neito seisoi siinä pää kumarruksissa.
+
+Rikhard astui askeleen lähemmäksi.
+
+"Te suutuitte. Sen tiesin kyllä. Loistokukat eivät ole köyhän lasta
+varten."
+
+Neito nosti päätään.
+
+Tummain silmien katse sulausi Rikhardin katseen kanssa yhteen pitkäksi,
+helläksi silmäykseksi.
+
+"Lagerta olisiko -- olisiko se todella mahdollista?"
+
+Neito lepäsi jo hänen povellansa.
+
+He eivät virkkaneet sanaakaan.
+
+He käyttivät huuliansa toisella tavoin.
+
+"Olkaa hyvä, kuppi teetä."
+
+Gunhild seisoi heidän edessänsä.
+
+Peljästyneenä he erosivat.
+
+"Pormestari ja rouva ovat portaissa," kuiskasi hän.
+
+Pormestarin ja rouvan astuessa sisään seisoi Gunhild pitäen
+teetarjotinta nuorten edessä.
+
+Kumpaisenkin käsi vapisi hieman.
+
+Rikhard pudotti sokeripalasen, Lagerta tipautti kermaa ruusunpunaiselle
+hameellensa.
+
+Rouva loi heihin terävän katseen.
+
+Pormestari näytti olevan muiden ajatusten vallassa.
+
+"Veithän kutsun molemmille vieraille herroille ravintolaan?"
+
+"Vein, mutta he epäsivät. Käskivät kiittämään paljon, mutta heillä ei
+ollut hännystakkia mukana, sanoivat he."
+
+Pormestari puri huuleensa.
+
+"Sehän olikin luonnollista."
+
+"Mikä, Gunhild?"
+
+"Etteivät tahtoneet tulla tänne tanssijaisiin tänään, kun --."
+
+"Kun?"
+
+"No, tietäähän pormestari kyllä, ettei kaksi departementinherraa
+matkusta tänne kaupunkiin huvituksekseen tähän aikaan vuodesta. Minä
+arvasin heti samaa kuin pormestari, että he ovat tulleet pitämään
+kassantarkastusta huomenna."
+
+Pormestari ei vastannut.
+
+Hän istuihen sohvaan pää kumarruksissa ja hänellä oli täysi tekeminen
+pannessa nappiin valkoisia hansikkaitansa.
+
+Hänen kasvonsa olivat melkein yhtä vaaleat kuin hansikkaat.
+
+Vieraat alkoivat tulla.
+
+Gunhild tarjoeli teetä, mutta hänen silmänsä seurasivat yhä
+pormestaria.
+
+Tämä oli kuten ainakin miellyttävä isäntä, mutta kaikki huomasivat että
+hän oli liian kalpea.
+
+Hän teki varmaankin liiaksi työtä, mies parka.
+
+Hänellä pitäisi olla enemmän apua konttorissa.
+
+Musiikki alkoi soida.
+
+Yliopettajan rouva ja apteekkarin rouva istuivat sohvassa ja katselivat
+tanssia.
+
+Apteekkarin poika oli tullut kotia pääkaupungista vähän lepäämään
+lukujen jälkeen.
+
+Hän oli juuri ollut koettamassa ja toisen kerran saanut repposet
+provisorintutkinnossa.
+
+"Oh, kuinka kaunis poika Fritsistä on tullut," sanoi yliopettajan
+rouva. "Niin komea ja uljas. Se on veressä. Vertaa häntä vaan nuoreen
+Gunhildseniin eli Janseniin, elikkä miksi hän itseänsä nimittäneekään.
+Onhan hänkin saanut hyvän kouluopetuksen, vaan ei se ole se joka sen
+tekee."
+
+Apteekkarin rouva pudisti surullisesti päätään.
+
+"Minun mielestäni oli sopimatonta pormestarilta kutsua hänet."
+
+Apteekkarin rouvan mielestä oli samoin.
+
+"Sellaisia huonoja esimerkkejä ei pitäisi kehoittaa. Tiedättekö mikä
+siitä on nyt seurauksena?"
+
+Apteekkarin rouva ei sitä tietänyt.
+
+"Että nyt pitää kaikkien porvarien lasten lukea, ja kun räätärin- ja
+suutarinkakaroista tulee kandidaatteja, mistä silloin jalkineita ja
+vaatteita saadaan?"
+
+Apteekkarin rouva ei sitä tietänyt.
+
+Yliopettajan rouva ei myöskään sitä tietänyt.
+
+Frits ja Lagerta mennä pyörivät valsissa.
+
+"Mikä kaunis pari! Siinä olisi hyvät kaupat pojallenne."
+
+"Ei, me kiitämme kun saamme olla erossa siitä perheestä."
+
+"Pormestari kuuluu olevan kovin velassa," sanoi yliopettajan rouva
+säälien. "Hirmuisesti!"
+
+"Mutta kuitenkin pitää heidän toimittaa tanssijaiset."
+
+"Se voisi kuitenkin käydä päinsä. Mutta tiedättekö mitä sokerileipuri
+puheli?"
+
+"En."
+
+"Että he ovat tilanneet kolme isoa krokaania jälkiruoaksi."
+
+Yliopettajan rouva huokasi.
+
+"Minä luulen että nyt on maailman viimeinen aika käsissä. Oletteko te
+kuullut sellaista?"
+
+Apteekkarin rouva ei milloinkaan ollut kuullut sellaista.
+
+Yliopettajan rouva ei myöskään ollut milloinkaan kuullut sellaista.
+
+Gunhild on hetkeksi kadottanut pormestarin näkyvistä.
+
+Hän meni ulos verandalle ja näki hänen kävelevän alaspäin pitkin erästä
+lehtokujaa puutarhassa.
+
+Sade oli lakannut, mutta tuuli ravisteli silloin tällöin kourallisen
+raskaita vesipisaroita puista tahi heitti tukon varisseita lehtiä hänen
+kasvoihinsa.
+
+Pormestari ei näyttänyt sitä huomaavan.
+
+Hän käveli pää kumarruksissa ja kädet seljän takana.
+
+Gunhild riensi sisään ja asetti punssilasin tarjottimelle.
+
+Sitten mennä sipsutteli hän varpaisillaan lehtokujaa alaspäin.
+
+Pormestari oli mennyt erääsen huvihuoneesen.
+
+Hän istui penkillä pää käsiin painettuna.
+
+"Huolitteko lasillisen punssia?"
+
+Hän kohotti päätään ja katsahti Gunhildiin hurjin silmin.
+
+"En, kiitoksia."
+
+"Pormestarin pitäisi vähän ottaa lämpimäkseen jos aiotte istua
+puutarhassa tälläisessä ilmassa."
+
+"Mene, mene -- anna minun olla yksinäni!"
+
+"En luule yksin-oloa terveelliseksi pormestarille."
+
+Hän hypähti kiivaasti ylös.
+
+"Oletko -- oletko käynyt hulluksi, Gunhild?"
+
+"Enkä vielä."
+
+"Mene sitten sisään pitämään passauksesta huolta. Täällä sinulla ei ole
+mitään tekemistä."
+
+"Onpa, juuri täällä. Minä olen myöskin sairaanhoitaja."
+
+"Minua sinun ei tarvitse hoitaa."
+
+"Tarvitseepa, herra pormestari, kaikki voi olla tarpeen."
+
+"Gunhild!"
+
+"Te olette sairas, herra pormestari."
+
+"Niin, sairas olen, hyvinkin sairas," virkkoi hän vaipuen taas alas
+penkille ja kätkien päänsä käsiin.
+
+Gunhild seisoi hetkisen ja katseli häntä ääneti.
+
+"Kuinka suuri on vajaus?"
+
+"Gunhild, mitä -- tarkoitat sinä? En ymmärrä sinua."
+
+"No, herra pormestari, älkää olko niin kopea. Sairaanhoitajia ei ole
+ylenkatsottava kipeänä ollessa. He voivat usein auttaa paremmin kuin
+hienot oppineet tohtorit. He tuntevat niin monta oivallista kotikeinoa.
+Vajaus, kysyn minä? Saahan sen huomenna kuitenkin koko kaupunki
+tietää."
+
+"Oh, minä olen kadotettu, häväisty!"
+
+"Vajaus, herra pormestari!"
+
+"Toista tuhatta specietä," sopersi hän masennettuna.
+
+"Siis ei kuitenkaan enempää."
+
+"Enempääkö?"
+
+"Ja jos minä nyt voisin hankkia nuo rahat huomenna varhain?"
+
+"Gunhild, sinäkö voisit, sinäkö tahtoisit lainata minulle nuo rahat?"
+
+"Minä, korkoa vastaan."
+
+"Pyydä kymmenen -- kaksikymmentä prosenttia jos tahdot."
+
+"Korkojen tulee olla isot, herra pormestari, rahat ovat vaivoin
+ansaitut. Tiedättekö kuinka monet yöt minä olen valvonut, kuinka monet
+raskaat askeleet minä olen astunut niiden vuoksi, ja tiedättekö minkä
+eteen ne olivat käytettävät?"
+
+"Rikhardin tulevaisuuden eteen."
+
+"Aivan niin. Niillä paikoin on minulla jäljellä, saatuani hänet
+ylioppilaaksi. Mutta hän on aimo poika, niin että hän kyllä ominkin
+voimin voi nyt päästä eteenpäin, ja voinhan minä Jumalan avulla valvoa
+ja passaella vielä muutamia vuosia. Nuo tuhatta specietä te saatte,
+niinkuin sanottu -- korkoa vastaan."
+
+"Pyydä mitä tahdot."
+
+"Herra pormestari, minä en pyydä mitään muuta, minä en elä minkään muun
+eteen kuin saadakseni poikani oikein onnelliseksi. Ja hänen
+tulevaisuuden onnensa on teidän kädessänne. Se on korko."
+
+"Minunko kädessäni?"
+
+"Teidän, herra pormestari, hän ja Lagerta pitävät toisistansa. Sen olen
+kauan tietänyt. Tänä iltana ovat he itse toisilleen sen sanoneet. Jos
+neiti tahtoo odottaa häntä pari vuotta, ja jos hän palaa takaisin
+kandidaattina ja rehellisenä miehenä, joka voi vaimonsa elättää, niin
+on hän hänet saapa -- eikö niin, herra pormestari? -- vaikka hänen
+äitinsä on vaan halpa kylvettäjä?"
+
+Pormestari seisoi pää kumarruksissa ja puristi hiljaa Gunhildin kättä.
+
+"Gunhild, sinä olet paljon parempi ja -- rehellisempi kuin minä."
+
+"Ja nyt luulen minä punssilasin tekevän hyvää pormestarille."
+
+Gunhild oli koko ajan seisonut tarjotin kädessä.
+
+Pormestari tyhjensi lasin äkisti, tapaili molemmin käsin päätänsä,
+ikään kuin hänellä olisi ollut ilkeä unelma, ja riensi sitten kepein
+askelin pitkin lehtokujaa ylöspäin ja sisään tanssisaliin.
+
+Vilkas tanssisävel kaikui häntä vastaan.
+
+Asetuttiin parast'aikaa franseesiin.
+
+Rikhard käveli Lagerta kainalossa etsien vis-a-vis-paria.
+
+Ketteränä kuin nuorukainen kiiti pormestari rouvansa luokse ja vei
+hänet lattialle.
+
+Soiton säveleet sekaantuivat jalkain raapinaan, nauruun ja äänekkääsen
+puheluun.
+
+Gunhild liiteli ympäri varpaisillaan tarjoellen naisille limonaadia,
+säysynä ja nöyränä kuten aina.
+
+Seuraavana päivänä oli kassan tarkastus pormestarin luona.
+
+Yliopettajan rouva tapasi apteekkarin rouvan kadulla.
+
+He tiesivät sen tietysti jo kumpikin.
+
+"Ja merkillisintä on, että tilit olivat aivan kuin olla piti," sanoi
+yliopettajan rouva. "Ei killinkiäkään puuttunut kassasta. Olisitteko te
+sitä uskonut?"
+
+Apteekkarin rouva ei olisi sitä uskonut.
+
+Yliopettajan rouva ei myöskään olisi sitä uskonut.
+
+Gunhild oli kutsunut monille illallisille ja ilmoittanut monet
+kuolemantapaukset kaupungissa, sillä taas on kulunut muutamia vuosia.
+
+Vanha Gunhild on edelleen sama, yhtä kepeä jalalta, yhtä muuttumaton,
+vaikka hän lähenee seitsentäkymmentä.
+
+Näytti siltä kuin noissa pienissä ystävällisissä kasvoissa olisi ollut
+samat rypyt aina, ja vaaleilla korkkiruuvikiharoilla ohuilla on tuo
+kuulea, kestäväinen väri, joka ei koskaan katoa.
+
+Viimeksi oli hän ollut ilmoittamassa, että asianajaja Simonsen oli
+lähtenyt täältä kohtaamaan rouvaansa, niinkuin arvellaan, paremmassa
+maailmassa.
+
+Sitten oli hän kirjoittanut pääkaupunkiin Rikhardille, joka äskettäin
+oli saanut asianajajan oikeudet, että hän tulisi kotia ja asettuisi
+kotikaupunkiinsa, ja niin oli juriskandidaatti Rikhard Jansen tullut
+kotia ottamaan asianajaja Simonsenin avonaisen paikan.
+
+Pormestarilla oli suuret pidot; mutta Gunhild ei ollut passaamassa.
+
+Hän oli perinvastoin vierasten joukossa, sillä pidot vietettiin
+asianajaja Jansenin ja neiti Lagerta Fengstrupin kihlauksen johdosta.
+
+Oli muutoin omituista, että Gunhild, joka vuosikausia oli tottunut
+liikkumaan seuraelämässä suurimmalla kepeydellä, tässä tilaisuudessa
+näytti neuvottoman ujolta.
+
+Siitä ei ollut mitään apua, että sekä pormestarin rouva että muut
+rouvat osoittivat hänelle melkein haitaksi olevaa ystävällisyyttä ja
+kohteliaisuutta.
+
+Hän istui jäykkänä ja juhlatamineissa, ahdistettuna kahden rouvan
+väliin, puristeli ujona kokoonkäärittyä valkoista nenäliinaansa sormien
+välissä ja vastaili hajamielisesti kaikkiin muistutuksiin.
+
+Ainoa, joka seurassa näytti vetävän hänen huomiotaan puoleensa, oli
+poliisipalvelija Wangin leski, jonka vähimpiäkin liikkeitä hän seurasi
+kiusallisella tarkkuudella, antaen milloin sääliväisellä hymyllä
+milloin nuhtelevaisella silmäyksellä ilmi mielipahansa mainitun naisen
+monista etiketin loukkauksista.
+
+Poliisipalvelija Wangin leski toimitti nimittäin passausta ja oli
+valittu Gunhildin jälkeläiseksi sekä seuraelämässä että saunassa.
+
+Kun poliisipalvelija Wangin leski illallispöydässä surkeassa
+tietämättömyydessä taritsi amtmanin rouvalle puolahilloa kalasersin
+kanssa, meni se Gunhildista liian pitkälle.
+
+Hän hypähti istualtaan päästäen puoleksi tukahdutetun huudon ja olisi
+varmaankin syöksähtänyt esiin ja temmannut vadin poliisipalvelija
+Wangin onnettomalta leskeltä, jollei hillitsevä katse Rikhardilta olisi
+saanut häntä pysymään alallaan.
+
+Hän vaipui masentuneena alas tuolille ja söi kiihoittuneessa
+mielentilassa sianlihaa venäläisten hernetten kanssa.
+
+Eipä ole monta henkeä ulkona kaupungin kaduilla, sillä sekä sää että
+keli ovat huonot.
+
+Oikullinen talvi on kaatanut aikalailla sadevettä lumipurkuisille
+kaduille ja on sitten jäätänyt sen, joten jalkaisin liikkuminen
+tapahtuu hengenkaupalla.
+
+Vanha Gunhild on kuitenkin liikkeellä.
+
+Tuuli tempoo kiivaasti hänen vaaleansinisiä myssynnauhojansa, ja hänen
+täytyy usein pidätellä kiinni huoneiden seinistä pysyäksensä pystyssä,
+mutta se ei peljätä häntä.
+
+Hänen täytyi ja hänen piti päästä eteenpäin, sillä hänen oli kutsuminen
+häihin.
+
+Rikhardin häihin Lagerta Fengstrupin kanssa.
+
+Eukko oli saanut päähänsä, että hänen tällä kertaa piti käymän
+kutsumassa; vaan se olisikin viimeinen kerta.
+
+Nyt oli hän kohta saapa levätä pitkistä jalkamatkoistaan ja asettuva
+lepoon rakkaiden lastensa kotiin, joiden onnen hän oli luonut.
+
+Hän tuli juuri ikään yliopettajan talosta.
+
+Rouva seurasi häntä ulos saakka.
+
+"Tuhannet kiitokset, matami Jansen, olen ilomielin tuleva. Onpa teillä
+todellakin syytä olla ylpeä pojastanne."
+
+"Hyvästi, rouva!"
+
+"Hyvästi, hyvästi, matami Jansen."
+
+Gunhild käänsi päätään vielä kerta nyökätäkseen, mutta hänen
+jalkapohjansa olivat liukkaat.
+
+Hän liukastui ja syöksyi alas portaita myöten. Melkein tainnuksissa
+kannettiin hänet ylös ja vietiin kotiin.
+
+Jalka oli taittunut.
+
+Gunhild pyysi kuitenkin hartaasti tohtorilta, ettei tämä ilmaisisi
+kuinka hänen laitansa oli.
+
+Kun Rikhard ja Lagerta tulivat, oli hän väkisinkin virkeän näköinen ja
+sanoi jalan vaan nyrvähtäneen sijoiltaan.
+
+Hän ei tahtonut millään ehdoilla häitä lykättäväksi.
+
+"Kyllä minä toivun niin paljon siksi, että jaksan mukaan," sanoi hän,
+"ja jollen, niin olen yhtä iloinen. Minulla ei sitä paitse olekaan
+mitään huvia sellaisista hienoista pidoista, kun en saa olla
+passaamassa."
+
+Hääpäivä oli käsissä.
+
+Gunhildin täytyi yhä pysyä vuoteen omana.
+
+Hänen voimansa olivat murtuneet.
+
+Vanhuus ja haavakuume yhtyivät.
+
+Hän kävi päivä päivältä heikommaksi; mutta kun Rikhard ja Lagerta
+kävivät häntä tervehtimässä, oli hän olevinaan virkeä, laski leikkiä ja
+hymyili.
+
+Häätalossa oli juhlallisesti valaistu.
+
+Gunhildin köyhässä huoneessa näytti myöskin juhlalliselta.
+
+Kahdessa kirkkaaksi puhdistetussa messinkisessä kynttiläjalassa paloi
+kynttilät pöydällä vuoteen vieressä, ja kynttiläin välissä oli
+kukkakimppu, Lagertan kaunein hääkukkio, jonka hän oli lähettänyt alas
+anopille.
+
+Gunhildin pää lepäsi tyynyillä.
+
+Vaaleita korkkiruuvikiharoita ympäröi kehys lumivalkeita kureiltuja
+nauhoja; keltaiset kasvot olivat kenties hieman keltaisemmat ja
+ryppyisemmät kuin tavallisesti, mutta kalpeilla huulilla väreili
+autuaallinen hymyily.
+
+Sairaanhoitaja puuhaili hänen vuoteensa ääressä.
+
+Vaunut seisahtuivat edustalle ja askeleita kuului eteisestä.
+
+Gunhild kohotti päätänsä ja kuulteli.
+
+Nämä askeleet tunsi hän niin hyvin, ne olivat Rikhardin; mutta niiden
+vierestä kuului toiset kepeät askeleet.
+
+Ovi aukeni, ja Rikhard astui sisään Lagerta käsivarressa.
+
+Gunhildin silmät loistivat.
+
+Siinä seisoi kaunis pari, mies uljas ja miehevä, vaimo kaino ja
+hymyilevä, myrttiseppele mustissa kiharoissa, joiden ympärillä leijaili
+kevyt morsiusharso.
+
+"Jumala siunatkoon teitä, lapset, jotka olette tehneet minulle sen
+ilon, että tulitte tänne tänä iltana."
+
+"Etpä usko kuinka Lagerta oli levoton ennenkuin päivälliset päättyivät,
+äiti. Tuskin sain häntä maistamaankaan jälkiruokaa, ainoastaan sen
+vuoksi että hänen mielensä paloi tänne näyttämään itseänsä kaikessa
+ihanuudessansa. Eikö hän ole kaunis?"
+
+Gunhild kohosihen puoleksi.
+
+Rikhard istui sängynlaidalla ja tuki häntä käsivarrestaan.
+
+"Ja hyvä on hän myöskin," sanoi Gunhild ja ojensi käden nuorta
+morsianta kohti.
+
+Lagerta laskeusi polvilleen sängyn viereen ottaen Gunhildin kädestä
+kiinni.
+
+Hänen valkoinen silkkisarsinen hameensa aaltoili pitkin lattiaa, ja
+hänen mustat silmänsä lepäsivät lemmekkäästi eukon ryppyisillä
+kasvoilla.
+
+"Sinä olet tekevä Rikhardini onnelliseksi, sen tiedän, sinä olet
+rakastava häntä yhtä paljon kuin minä olen häntä rakastanut, eikö
+niin?"
+
+"Sen olen tekevä, äiti?"
+
+"Kiitos, lapset, tekemästänne viimeiset hetkeni niin onnellisiksi."
+
+"Kiitos, äiti, kaikesta mitä olet meidän hyväksemme tehnyt."
+
+"Nyt en voi muuta kuin rukoilla tulevaisuutenne edestä. Herra olkoon
+kanssanne ja auttakoon teitä, niin teidän käy kyllä hyvin."
+
+Hänen päänsä vaipui väsyneenä Rikhardin olkaa vasten.
+
+Hänet laskettiin hiljaa takaisin tyynyille.
+
+"Mutta nyt pitää teidän palata takaisin vierastenne seuraan, lapset.
+Menkää nyt, minä olen väsyksissä, tarvitsen lepoa. Minä olen käynyt
+niin paljon eläessäni."
+
+He puristivat hänen käsiänsä jäähyväisiksi.
+
+Ovessa kääntyivät he vielä kerta.
+
+Hän nyökkäsi iloinen hymy huulilla ja piti silmät kiinnitettynä
+Lagertan morsiuskukkioon ja kuulteli, kunnes vaunujen jyrinä katosi
+kauaksi.
+
+Silloin pani hän kädet ristiin, sulki silmät ja vaipui uneen, ja niin
+pääsi vanha Gunhild lepoon, lepoon kaikesta taistelusta, ja sitä hän
+tarvitsi.
+
+Hän oli väsynyt, hän oli käynyt niin paljon eläessänsä. --
+
+Taas on kulunut aikaa, mutta tätä nykyä kuluu aika nopeammin.
+
+Se ei käytä siipiä kuin ennen, se käyttää höyryvoimaa. Sivistys on
+pikajunalla kulkenut pienen kaupunkimme yli, ja kaikki on muuttunut.
+
+Apteekkarin rouva ei uskonut maailman enää voivan kauemmin pysyä
+pystyssä.
+
+Yliopettajan rouva ei myöskään usko maailman enää voivan kauan pysyä
+pystyssä, kaiken ollessa niin nurinpäin kuin nyt.
+
+Nyt ovat kaikki käsityöläismatamit rouvia ja heidän tyttärensä
+opiskelevat eläviä kieliä ja soittavat sekä "Neitsyen rukousta" että
+"Metsästystä" yhtä korviavihlovasti kuin ylhäisimmät neidet.
+
+Työmieskään ei ole kuin entisinä hyvinä aikoina, jolloin hänen ainoana
+sunnuntaihuvinansa oli juoda päihinsä ja piestä vaimoansa.
+
+Nyt oli olemassa työnväenyhdistyksiä, joissa keskustellaan
+valtiollisista asioista ja pidetään puheita vapaudesta ja
+yhdenvertaisuudesta, eikä pikku tytöt enää niiaile niin kauniisti
+hienoille rouville, vaan näyttävät heille kieltä, heidän ohitse
+mennessä.
+
+Porvarisotaväki on hajoitettu ja perustettu soutuyhdistys
+englantilaisen mallin mukaan, sille hankittu mahognyvene ja siihen
+paljaskaulaiset soutajat.
+
+Yliopettajan rouva oli suuresti hämillään, kun hän näki heidät viime
+kilpasoudussa, ja vakuutti, ettei hän koskaan ole nähnyt muita herroja
+kuin oman miehensä niin alastomana, jota vastaan nuorten naisten
+mielestä tämä puku soveltui niin erittäin hyvin.
+
+Mutta nauttivathan nykyajan naiset uimaopetustakin ja polttavat
+papyrosseja, jota ennen pidettiin sopimattomana.
+
+Onpa rakennettu höyrysahoja, metodistikirkko ja voimisteluhuoneus, ja
+on saatu tasavaltaa harrastava sanomalehti, joka käyttää uutta
+tavaustapaa.
+
+Rautatienkiskot ovat asetetut kulkemaan vanhan hautausmaan yli, ja
+tavarajunia, vieden lastia ja elävää karjaa, mennä kohisee rehellisten
+tukkukauppiasten ja pormestarien hautain päällitse.
+
+Mutta uudella hautausmaalla on kaikki tuoretta ja vehreää, ja ristien
+ja hautapatsaiden keskellä kohoaa komea graniitipyramiidi.
+
+Sen kiilloitetulla puolella loistaa isoilla kullatuilla kirjaimilla:
+
+    Gunhild Jansen.
+
+Kuka olisi sanonut noin kymmenen tahi kaksitoista vuotta sitten, että
+köyhä sairaanhoitaja olisi saapa sellaisen kunnian?
+
+Kauniina suvi-iltana leijailee parvi komeita nuoria neitosia
+hautapatsaan ympärillä.
+
+Ne ovat Jansenin neitiä, poliisimestari Jansenin tyttäriä, jotka
+hoitavat kukkasia isoäitinsä haudalla.
+
+Ja kauniita kukkasia kasvaakin vanhan Gunhildin haudalla.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Jutelmia, by L. Dilling
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUTELMIA ***
+
+***** This file should be named 34958-8.txt or 34958-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/4/9/5/34958/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/34958-8.zip b/34958-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..c2661d2
--- /dev/null
+++ b/34958-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..5e9dc27
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #34958 (https://www.gutenberg.org/ebooks/34958)