diff options
Diffstat (limited to '40007-8.txt')
| -rw-r--r-- | 40007-8.txt | 7402 |
1 files changed, 0 insertions, 7402 deletions
diff --git a/40007-8.txt b/40007-8.txt deleted file mode 100644 index 3092ff8..0000000 --- a/40007-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7402 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of SÄKENIÄ, by August Ahlqvist - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: SÄKENIÄ - Kokous runoelmia - -Author: August Ahlqvist - -Release Date: June 16, 2012 [EBook #40007] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SÄKENIÄ *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -SÄKENIÄ - -Kokous runoelmia - - -Kirj. - -A. Oksanen (Ahlqvist) - - -G. W. Edlund, Helsinki, 1898. - - - -SISÄLLYS: - - August Ahlqvist-Oksasen elämänkerta - Säkenet - - I. - Savolaisen laulu - Suomen valta - Sotamarssi - Unelmia - Miksikä aina suret? - Suomalainen sonetti - Silloin saisi Tuoni tulla - Tuopa tuopi tuiman tunnon - Uunna vuonna 1853 - Kuin 1734 vuoden laki tuli uudestaan suomennettuna ulos - Iitillä on nälkä - Eräs nälkätalven kuvia - Valtiollista - Meidän vieraissa-käynnit - Päivä koittaa - Ilmarista tarvis - Kreikkalaisen vala - Virolaisen valitus - - II. - Elämä - Epäilijä - Kohtalon ivaus - Koston päivä - Murheen hedelmä - Rangaistuksen kovuus - Nosta silmäsi - Marian murhe - Kaste - Kuolettaminen ja eläväksiteko - Jodokon leipä - Hevosen kenkä - Huokaus työtä aljettaessa - Tunnon rauha - Syksytoiveita - Betlehemin tähti - Jouluaamuna - Hautausvirsi - Joulun merkitys - - III. - Pyydetty pyytäjä - Etelälle - Tarkk'ampujan hyräily yövahdissa - Ruotulaisen morsian - Rannalla-istuja neito - Turha odotus - Runonkerääjä - Servialaisia kansanlauluja: - 1. Kehon neito kasvanut - 2. Kukalle - 3. Tuomio - 4. Toivomat - 5. Kirous - 6. Rakkaiden hauta - 7. Julkasematoin rakkaus - Kuinka rakkaus tulee ilmi - Angelika - Eräs kihlaus - - IV. - Laulajan sija - Palannut runotar - Puuseppä ja runoseppä - Laulu on monta laatua - Lapsuuteni paikoilta - Kynälampi - Eräs nuorukaismuisto - Eräsnä syntymäpäivänäni - Syksyllä - Joulupuu - Pienelle tyttärelleni - Pikku Annan kuoltua - Leivolle - Eräsnä katkerana hetkenä - Mun kesäni - Sydämeni asukkaat - Unetoinna - Kerran viinikellarissa - - V. - Koskenlaskijan morsiamet - Lähteelle kadussa - Punkaharjun Laulutytön laulu - - VI. - Schillerin laulu kellosta. - - VII. - Porthanin kuvapatsaan paljastettua - Tervehdyssanoja 31 p. Toukok. v. 1869 seppelöidyille - Filosofian-Majisterille - Nordenskiöldille Suomesta - Ruotsalaisille - Malja paroni Munckille - Vänrikki Stålin laulaja - Runebergin muistoksi - Franzénin muistoksi - Sjöstrandin Kullervo - M. A. Castrénin haudalla - Päällekirjoitus Pyhän Henrikin muistopatsaalle - Porthanin kuvapatsaan kantakiveen - Lönnrotin kuvapatsaalle vastedes - J. V. Snellmanin hautakiveä paljastettaessa 12 p. Toukok. v. 1885 - - VIII. - Susi ja Lammas - Kettu ja Korppi - Matkaaminen - Kompia - Loppulaulu ja Laulun loppu - - IX. - Satu - - - - -AUGUST AHLQVIST (OKSANEN). - -7/8 1826 -- 20/11 1889. - - -August Engelbrekt Ahlqvist syntyi Kuopiossa 7 p. elok. 1826 ja suoritti -samassa kaupungissa koulunkäyntinsäkin, jonka jälkeen hän v. 1844 tuli -ylioppilaaksi. - -Pohjois-Savo, tuo jylhän-ihana seutu, jossa Suomen kieli kaikuu -puhtaimpana ja luonnonraittiimpana, täynnä kuvia ja käänteitä, oli siis -August Ahlqvistin synnyinseutu, se painoi leimansa hänen olentoonsa, -hänen runoilijasieluunsa. Köyhä ja halpa oli hänen kotinsa, mutta -puutetta, vastuksia ja ponnistuksia pelkäämättä työskenteli nuorukainen -opin ja sivistyksen valosta osalliseksi päästäkseen. - -Se aika, jolloin Ahlqvist lapsesta varttui nuorukaiseksi, se oli -itsetietoisen Suomen kansankin nuoruuden aika, kansallisen keväimen -ensi koitteen aika. Ensimäiset herätyshuudot olivat kuuluneet unesta -valventaaksensa, ensimäiset keväiset säteet alkoivat luminietoksia -sulatella. Ahlqvistkin tunsi povensa lämpiävän ja paisuvan, hänkin -tahtoi jotakin tehdä kansansa valistuksen hyväksi. Vielä koulun -penkeillä istuen hän alotti kirjailijatoimensa kääntäen suomeksi -Platoun yleisen maantieteen nimellä "Geografia eli maanopas", joka -ensimäinen suomenkielinen maantiedon oppikirja painettiin Kuopiossa -v. 1844. Tätä kirjaa täydensi seuraavana vuonna ilmestynyt hänen -toimittamansa Wingen historian suomennos "Yleinen historia lyhykäisesti -Suomen kansalle". Mutta eipä hän tyytynyt yksin tähän. Hän tahtoi -osottaa suomen kielen kykenevän myöskin korkealle kaikumaan jaloimmassa -kielellisessä muodossa, runoudessa. Snellmanin Saimassa hän v. 1845 -alkoi julkaista käännöksiä Runebergin, Franzénin, Tegnérin ja -Stagneliuksen runoista ja samaan aikaan hän myös antoi ulos eri kirjana -käännöksen Runebergin runokihermästä "Idyll och epigram" nimellä -"Runoelmia" sekä "Pilven veikon" Savo-karjalaisten "Lukemisissa Suomen -kansan hyödyksi". Niin ikään hän käänsi kaksi Almqvistin novellia: -"Grimstahamns nybygge", joka nimellä "Putkinotkon uudispaikka" -ilmestyi samoissa "Lukemisissa", sekä "Kapellet", joka painettiin -"Annikka"-nimiseen kaunokirjalliseen sarjaan. - -Suomen kieltä oli näihin asti perin vähän käytetty yhteiskunnallisissa -ja valtiollisissa asioissa. Tällä alalla tietä raivaamaan astui v. 1847 -uusi sanomalehti "Suometar", jonka kirjoittajiksi mainittiin -"oppivaiset A.E. Ahlqvist, D.E.D. Europaeus ja P. Tikkanen ja Kandidati -A. Warelius". - -Sanomalehtien sisällys siihen aikaan oli toisenlaista kuin nykyään, ne -kun enemmän käsittelivät kirjallisia asioita kuin varsinaisia -päivänkysymyksiä, mutta Suometar uskalsi tätäkin alaa kosketella. Mitä -laatua se isänmaallinen ja kansallinen innostus oli, joka eli -Suomettaren nuorissa toimittajissa ja heidän lähimmässä piirissään, -osottaa muun muassa eräs asiakirja, jonka löysin Ahlqvistin -jälkeenjääneestä perusta, ja jonka sen valaisevaisuuden vuoksi pyydän -saada tähän painattaa. Se on kirjoitettu suomeksi ja ruotsiksi -rinnakkain Kaarle Collanin kädellä, ja nähtävästi on ollut tarkoitus -perustettuun liittoon hankkia useampia jäseniä. - - Me olemme surkialla mielellä ja katkeralla tunnolla havaineet, - miten hitaasti, kituen ja raskailla askelilla Suomen kieli ja - Suomalaisuus edistyvät, niin koko sivistyneessä säädyssä yleisesti, - kuin meidän Suomen sivistyvän nuorison joukossa olleti'kin. Me - tiedämme, Isänmaan ja Äitinkielen pyhän asian tuskin koskaan tästä - jokaista niiden totista ystävää itkettävästä tilasta jaloksi ja - varmaksi tiedoksi kiihtyvän, ell'ei se ensimäiseksi syty nuorten - ehkä vielä saastuttamattomissa sydämmissä. -- - - Lujalla toivolla, ja vahvalla rakkaudella päätämme siis me, - Suomen Korkia-Opiston nuorukaiset, vieraan kansallisuuden vallasta - pelastaa itsemme ensimäiseksi ja sitten toisillenkin avittavan - käden osottaa. Tätä tarkoittaessamme näemme siis ensimäiseksi - tarpeeksemme: - - _Suomen kielen Opinnan_ niille, jotka kova onnensa teki - oikiassa Äitinkielessänsä vieraiksi, niiltä jotka jo sen ovat - tiedoksensa voittaneet. - - Tämä olkoon ensimäinen velvollisuutemme, johon on paikalla - tartuttava. Siitä seuraa: - - _Suomen kielen käytäntä ja Ruotsin kartanta_, niin - keskenämme kuin kaikkein muidenkin kanssa, joiden vaan luulemme - puhettamme ja kirjoitustamme tajuavan. -- - - Me Äitinkieltä osaavat tahdomme kaikki lupaukset _heti - täyttää_, me toiset vielä äkkinäiset _niin pian_, kuin - vaan ensimäisen lupamme olemme saaneet johonkin määrään - täyttäneeksi. -- - - Me tahdomme valon maassamme voittavan. - - Sentähden on ja pitää olla meidän velvollisuus, kaikilla neuvoilla, - ja aina kussa vaan kätemme käypi, valkeuden levittäminen rahvaalle, - ja isänmaanlemmen sekä kansallisen sivistyksen nostaminen. - - Tämä on meidän luja liittomme, tämän lupaamme sen meille kalliin - tarkoituksen pyhässä nimessä, ja tästä ei ole meitä mikään - matkalla kohtava este vierauttava. -- - - Helsingissä. 28:na päiv. Maaliskuussa v. 1847. - - Aug. Ahlqvist. Karl Collan. Andreas Warelius. - Aksel Aspelund. Fredr. Polén. D.E.D. Europaeus. - P. Tikkanen. Oscar Toppelius. Aug. Schauman. - C. F. Forsius. Nestor Tallgren. - -On todella liikuttava nähdä sitä reippautta ja tulevaisuuteen -luottamista, jolla nämät nuorukaiset esiintyvät. He kuvittelivat -vastuksia paljoa pienemmiksi kuin ne tosiasiassa olivat. He eivät -osanneet aavistaa, kuinka suuri tavan voima oli puhekielen määrääjänä. -Ja lisäksi tuli se seikka, että suomea siihen asti perin vähän oli -viljelty sivistyksen kielenä sekä puheessa että kirjoituksessa. -Suomalaista kirjakieltä, sanan ankarimmassa merkityksessä, ei vielä -ollut olemassa. Työskenteleminen kansanomaisemman, eri murteita -yhdistävän, sivistyksen tarpeihin käyvän kirjakielen muodostamiseksi -oli silloisen polven tärkeimpiä tehtäviä. - -Mutta tämmöinen kirjakielen muodostaminen vaati siltä, joka suomeksi -tahtoi kirjoittaa, varsinaista kielentutkimusta, ja tälle alalle -siihen aikaan yleensä kääntyikin positiivinen työ kansallisen asian -eteen. Ahlqvist alkoi niin ikään suomen kieltä tieteellisesti tutkia, -ja pian oli runoilijanalku päättänyt antautua kokonaan tieteen -raskaasen palvelukseen. Runotar, hänen ensi lempensä esine, sai tyytyä -vain muutamiin harvoihin lomahetkiin. - -Meidän maassamme kielen ja kansantiedon tutkimus heti aivan alusta ja -aikaisemmin kuin muissa maissa kääntyi itse elävään lähteesen. Kun -meillä ei ollut mitään vanhoihin aikoihin ulottuvaa suomalaista -kirjallisuutta, niin ei ollut mitään kiusausta kamariopintoihin. -Ainekset Suomen kansan muinaiseen tietämykseen ja kielihistoriaan -olivat kansan suusta koottavat. Lönnrotin esimerkkiä seuraten, jonka -kanssa Ahlqvist jo ainakin v. 1845 oli kirjevaihdossa, hän jo nuorena -ylioppilaana keräili runoja ja tutki murteita Karjalassa, Pohjanmaalla -ja Vienan läänissä, tuoden matkaltaan saaliiksi muun muassa joukon -vanhoja runoja, joita Lönnrot on käyttänyt Kalevalan uuteen laitokseen. -Mutta vasta päästyään yliopistollisista tutkinnoista vapaaksi hän -alotti suuren matkansa, joka yhdellä lyhyellä väliajalla kesti vuodesta -1854 alkuun vuotta 1859. Aluksi hän kävi lähimpien heimolaistemme -vatjalaisten luona Inkerinmaalla, virolaisten luona Viron- ja -Liivinmaalla, ja vepsäläisten luona Aunuksen läänissä. Vasta tämän -valmistuksen jälkeen hän läksi tutkimaan Volgan suomensukuisia kieliä, -sekä opiskeli samalla myöskin sikäläisiä turkkilaisia kieliä. Matka -ulotettiin aina Siperian raukoille rajoille saakka vogulin ja ostjakin -kielen tutkimusta varten. - -Mutta ei Ahlqvist unohtanut myöskään, kuinka tärkeä tiedemiehen -valmistukselle europpalaisen tieteen oppiminen itse sen pesäpaikoissa -on, ja sen vuoksi hän pari vuotta kotona oltuaan teki opintomatkan -Tanskaan, Saksaan, Böhmiin ja Unkariin. Tähän matkat jäivätkin, ja -Ahlqvist oli täysivalmiina jakelemaan oppia yliopiston nuorisolle, -julkaisemaan tieteelliselle maailmalle matkansa saaliita. Kaksi kertaa -kuitenkin vielä pitkän väliajan kuluttua, vv. 1877 ja 1880, hänen -matkaintonsa tempasi hänet mukaansa ja saattoi hänet vielä lähtemään -Siperiaan uudistamaan ja täydentämään vogulilaisia ja ostjakkilaisia -tutkimuksiansa. - -Erittäin viehättävää olisi seurata tutkijaa näillä matkoilla, jotka -niihin aikoihin olivat paljoa vaivalloisemmat kuin nykyään, nähdä -kuinka hänen silmänsä on terävä havaitsemaan kaikkea mikä tiellä eteen -sattuu, ei yksistään kieltä, ja kuulla hänen kertoilevan havainnoltaan. -Meillä ei kuitenkaan tässä ole tilaa eikä tilaisuutta sitä tehdä, eikä -kukaan voisikaan lyhyellä esityksellä korvata tutkijan omaa opastusta. -Hänen teoksensa "Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858", -ensimäinen suomenkielinen matkakertomus, on kirja, jota vielä meidän -päivinämme mielenkiinnolla lukee. Hänen siperialaisia matkojansa voimme -seurata "Unter den Wogulen und Ostjaken" (1883) nimisestä teoksesta, -joka sisältää paljon erittäin hupaisia kansatieteellisiä tietoja ja -kuvia, mutta joka valitettavasti ei ole suomeksi ilmestynyt. - -Ahlqvistin tieteelliset teokset, jotka osittain sisältävät tuloksia -hänen matkoiltaan, osittain ovat yhteydessä hänen yliopistollisen -opettajatoimensa kanssa, eivät saata tulla tässä tarkemman esittelyn -alaisiksi. Yleiskatsauksen vuoksi tahdomme kuitenkin tärkeimpiä niistä -huomauttaa. - -Suurelta matkaltaan välillä kotona ollessansa hän jo julkaisi -Tiedeseuran toimituksissa vatjan kieliopin, kielennäytteitä ja sanaston -(1856) sekä Suomi-kirjassa esityksen "Viron nykyisemmästä -kirjallisuudesta". Vasta varsinaisesti kotiin palattuaan hän saattoi -julkisuuteen vepsäläiset muistiinpanonsa (1861), Lönnrotin julkaisemien -täydennykseksi. Jo sitä ennen hän oli dosenttiväitöksessään (1859) -esittänyt alun mordvalaisia tutkimuksiaan. Itse pääteos, moksha-mordvan -kielioppi, kielennäytteitä ja sanakirja, ilmestyi kahta vuotta -myöhemmin saksaksi; se julkaistiin Pietarin tiedeakatemian toimesta -ja se tuotti tekijälleen puolet Demidovin palkintoa. Hänen -Unkarin-matkansa yhteydessä on tutkimus suomen ja unkarin kielen -sukulaisuudesta (1863). Samana vuonna Ahlqvist nimitettiin suomen -kielen ja kirjallisuuden professoriksi, ja samalla keskeytyi matkan -tulosten toimittaminen ja julkaiseminen vuosikausiksi. Vasta -v. 1880, hänen kolmannen Siperian-matkansa jälkeen, ilmestyivät -pohjois-ostjakkilaiset kielennäytteet ja sanasto. - -Kun Ahlqvist v. 1888 oli päässyt aikaa surmaavista virkatoimistaan, -joita hänellä oli ollut professorina, tiedekunnan dekaanuksena ja -yliopiston rehtorina, niin hänellä oli aikomus ryhtyä suorittamaan -niitä monia kokoelmia, joita matkoilla oli karttunut. Mutta pitkälle -hän ei suorittamistyössä ehtinyt, ennenkuin kuolema, arvaamattomaksi -vahingoksi tieteelle, hänen työnsä ainaiseksi katkaisi. Suorittamatta -ja julkaisematta jäivät laajat tieteelliset keräelmät. Pieni osa näistä -on hänen kuolemansa jälkeen painettu, ja toivottavasti voidaan -vastaisuudessa saattaa hänen tärkeimmät suomalais-ugrilaiset ja -turkkilais-tatarilaiset aineksensa julkisuuteen. Mutta jokainen -asianymmärtäjä tietää, ettei toinen milloinkaan voi toisen aineksia -suorittaa samalla tavoin kuin tutkija itse on tarkoittanut. - -Syynä siihen, että nämät runsaat ainekset jäivät suorittamatta, olivat, -niinkuin viitattu, ne velvollisuudet, jotka seurasivat suomen kielen ja -kirjallisuuden professorinvirkaa. Puhumatta virkatointen tuottamasta -häiriöstä tuli Ahlqvistin varsinaiseksi velvollisuudeksi tästä lähtien -etupäässä käyttää aikansa työhön suomen kielen tutkimista ja sen -sivistyskieleksi kohottamista varten. - -Niistä töistä, jotka ovat välittömässä yhteydessä Ahlqvistin -yliopistollisen opetustoimen kanssa, ovat ensi sijassa mainittavat -hänen suomen kielioppia koskevat tutkimuksensa. Näistä ensimäinen oli -"Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta", jolla hän saavutti -professorinviran ja joka oli ensimäinen täydellinen esitys vanhan -suomalaisen runon mitasta ja kaunistuskeinoista sekä käsitteli myös -uuden elikkä taiderunouden sääntöjä. Luennoillansa hän heti ryhtyi -esittämään järjestelmällistä suomen kielioppia, josta hän vihdoin antoi -ulos ensi osan v. 1877 nimellä "Suomen kielen rakennus, vertaavia -kieliopillisia tutkimuksia". Teoksen nimi osottaa, että tässä teoksessa -ei enää, niinkuin meillä ennen oli ollut tavallista, esitystä -supistettu vain yhden kielen piiriin, vaan oli etsitty selvikettä -vertauksista sukukielten kanssa. Ahlqvist olikin jo heti alusta suomen -kielen yliopistollisen opetuksen alaa laventanut, ottamalla sen piiriin -lähimmät sukumurteet, joiden oppimisen hän oli tehnyt mahdolliseksi -julkaisemalla "Suomalaisen murteiskirjan" (1869). Mainittua "Suomen -kielen rakennusta" ilmestyi vain ensi osa, joka sisälsi nimisanojen -synnyn ja taivutuksen sekä runo-opin. Suomen kielen rakennuksen -jatkoa, äänneoppia, oli vainaja vähää ennen kuolemaansa ryhtynyt -valmistelemaan, mutta ei ollut saanut aivan valmiiksi enempää kuin -muutamia sivuja. Muut tämän teoksen osat eivät ole painokunnossa: -ne ovat osittain luentojen muodossa, osittain vain ainekokoelmina. --- Suomen kielen tutkimusta ja käytäntöä koskevia kysymyksiä varten -perusti Ahlqvist v. 1871 erityisen äänenkannattajan "Kielettären", -joka seitsemässä ilmestyneessä vihossaan sisälsi tutkimuksia, -arvosteluja sekä tieteellisistä teoksista että myös suomenkielisestä -kaunokirjallisuudesta, tietoja, muistutuksia ja ohjeita, ja joka on -paljon vaikuttanut suomen kielen viljelykseen. Melkein kaikki -kirjoitukset siinä ovat toimittajan kirjoittamia. - -Yksi tutkimusala, joka Ahlqvistia aina suuresti miellytti ja josta -hän jo heti alussa alkoi yliopistollisia luentoja pitää, oli -sivistyssanojen tutkimus, ja sen hän teki jo ennen kuin tunsi -sivistyssana-tutkimuksia indoeuroppalaisella alalla. Tavallaan -Porthanin alulle panemaa työtä jatkaen alkoi Ahlqvist suomalaisella -alalla käyttää sivistyssanoja, s.o. niiden esineiden nimiä, joita -ihminen on keksinyt pyrkiessään luontokappaleen kannalta ylemmäksi, -suomalaisten muinaisen sivistyshistorian selvittämiseksi. Tutkimustensa -tulokset hän esitti teoksessaan "Länsisuomalaisten kielten -sivistyssanoista", joka ilmestyi sekä ruotsiksi (1871) että saksaksi -(1875) ja on herättänyt ehkä suurempaa huomiota kuin mikään muu hänen -tieteellisistä teoksistaan. - -Vihdoin on vielä aine, jota suomen kielen ja kirjallisuuden professori -ei voi jättää silmällä pitämättä, ja se on _Kalevala_, ja tämä -olikin alusta alkaen Ahlqvistilla yhä palaavien luentoaineiden -joukossa. Käsitystään ja mielipiteitään hän kuitenkin alkoi -julkaista vasta sen jälkeen kuin Kalevalakysymys, etenkin Julius -Krohnin tutkimusten kautta, oli tullut tavallaan tieteelliseksi -päivänkysymykseksi. Ensimäinen tälle alalle kuuluva kirjoitus, -"Tutkimuksia Kalevalan tekstissä ja tämän tarkastusta", ilmestyi -kutsumuskirjana 1886 v:n maisterin- ja tohtorinvihkiäisiin ja sen -tarkoituksena on esitellä niitä Lönnrotin Kalevalassa tavattavia -"pihtien pitämiä", joista hän jo monesti oli luennoilla huomauttanut, -mutta joita hän arkatuntoisuudesta ei tahtonut tuoda julkisuuteen -ennen kuin Lönnrotin poismentyä. Seuraavana vuonna ilmestyi "Kalevalan -karjalaisuus", jossa tekijän kannalta on vastattu kysymyksiin: "kutka -ovat Kalevalan laulaneet ja missä on tämä tapahtunut?" Niinkuin -tunnettu on tämä teos etupäässä tähdätty Julius Krohnin esittämää -käsityskantaa vastaan. - -Me olemme täten lukijan mieleen palauttaneet Ahlqvistin tieteellisen -toimen tärkeimmät hedelmät. Lukija on huomannut, että tahallamme olemme -pidättyneet kaikesta erityisten teosten arvostelusta. Erityiskohtainen -arvostelu ei tässä tilaisuudessa olekkaan paikoillaan; muutamilla -yleisillä sanoilla huomautettakoon hänen tutkimuksensa ansioita ja -puutteita. - -Suomalais-ugrilaisella alalla on August Ahlqvistin pääansio että hän -ensimäisten joukossa on hankkinut tutkimukselle aineksia itse elävästä -lähteestä, suomalais-ugrilaisten kansojen omasta keskuudesta. Ja mitä -tulee varsinaiseen ahtaampaan suomen kielen tutkimukseen, niin täytyy -tunnustaa, että se Ahlqvistin sille alalle kääntyessä oli jotenkin -alkuperäisellä kannalla. Ja ajatelkaamme vain, mihin surkeaan tilaan -asiat olisivat joutuneet, jos Ahlqvistia ei olisi ollut. Ainoa, joka -Ahlqvistin kanssa pyrki suomen kielen professorinvirkaan, oli Gottlund. -Joka vähänkin tuntee Gottlundin tieteen laatua, tietää että Gottlundin -pääsy tähän virkaan olisi ollut surmanisku kaikelle tieteellisyydelle -tällä alalla, Se olisi samalla tuottanut häiriötä ja vahinkoa -kehittymässä olevalle kirjakielelle, jos kielessä korkeinta opetusta -antamaan olisi tullut mies, joka tahtoi hävittää edellisten aikojen -työn murteita yhdistävän kirjakielen aikaansaamiseksi, edellyttäen -nimittäin että Gottlund tässä virassa olisi voinut jotakin -mielipiteidensä hyväksi vaikuttaa. -- Ahlqvistin suomen kielen -tutkimuksilla oli aina tavallaan käytännöllinen päämäärä. Hänellä ei -ollut pääasiana kielihistoriallinen tutkimus, miten kielenmuodot ovat -syntyneet ja kehkeyneet, vaan hän tahtoi selvittää, mitkä muodot -verrattuina kielessä vallitseviin "lakeihin" ja sananjohtoon olisivat -katsottavat oikeiksi ja kirjakielessä käytettäviksi. Ja hänen -vaikutuksensa suomen kirjakielen muodostukseen, joka on sangen -suureksi arvattava, se on yleensä katsoen vienyt kehitystä oikeaan -suuntaan, jos kohta emme tätä nykyä voikkaan hänen teoreettista -oikeakielisyyskantaansa hyväksyä. - -Yhtä rehellisesti kuin tunnustamme Ahlqvistin tieteellisen työn ansiot, -yhtä vilpittömästi meidän tulee myöntää sen puutteetkin. -Päävaillinaisuus hänessä oli se, että hän katsoi saattavansa olla -muutamista seikoista kokonaan lukua pitämättä. Esimerkiksi -sivistyssana-teoksessaan hän aivan täydellisesti jättää huomioon -ottamatta tanskalaisen kielentutkijan V. Thomsenin tätä alaa -koskevat ja suorastaan epookin-tekevät tutkimukset. Ei hän mainitse -hänen nimeään ja muutamista kohdista tuntuu siltä kuin hän -tahallaan olisi jättänyt teoksen lukematta. Samantapainen on laita -Kalevalan-tutkimuksissakin. Hän ei tahtonut panna mitään arvoa -Kalevalan toisintoihin. Ensimäisessä tälle alalle kuuluvassa -teoksessaan hän sanoo, että "Kalevalan käsikirjoitusten ulos-antaminen -edellyttää sen olettamuksen, että Lönnrot niitä käyttäessään ehkä ei -ole niitä kaikin puolin taitavasti käyttänyt" ja toisessa hän mainitsee -matkallansa v. 1864 kuulleensa Kalevalan runoja ja saaneensa kirjaan -pannuksi muutamia "oikeitakin s.o. semmoisia, jotka Lönnrotille -kelpasivat Kalevalan 2:seen laitokseen pantaviksi." Hän siis -pitää painettua Kalevalaa tutkimuksen varsinaisena kanonina, -ensinkään ottamatta huomioon sitä, että n.s. toisinnot ovat -ainoat, jotka semmoisenaan ovat todellista kansanrunoa. Saman -ominaisuuden seurauksena oli, että hän oli valmis sanomaan jostakin -kieliseikasta "niin ei missään sanota", ottamatta lukuun niitä -oikeitakin ilmoituksia, joita muut tekivät. - -Se on sanalla sanoen jonkinmoinen tyyneyden puute arvostelussa, joka -hänellä oli suurimpana haittanaan. Arvostellessaan suomalaista -kirjallisuutta hän epäilemättä useissa tapauksissa oli oikeassa, mutta -hän menetteli tässä toimessa varsin kovakätisesti. Hän sanoo Suomen -kirjallisuuden "puutarhurina" paljonkin käyttävänsä kirvestä "milloin -ne pahat kannot ja se kelvoton vesakko, joka sen alalla vielä tavataan, -eivät tottele hienompaa asetta. Pitääpä sitä toisinaan käyttää -kirvesvarttakin, kuin ei muuta astalota satu olemaan käsillä, ja -sillä mutkia pillomus-eläimiä, jotka tunkeutuvat tonkimaan tarhan -viljamaata". Viimeisinä vuosinaan Ahlqvist kuitenkin oli tullut -arvosteluissaan paljoa tyynemmäksi ja leppeämmäksi kuin ennen. - -Joka tapauksessa August Ahlqvistin elämäntyö on niin runsas panos -tieteen aarreaittaan, on vaikuttanut niin suurta edistystä suomalaisen -tieteen alalla, että tämä tiede aina on hänen nimeänsä säilyttävä -loistavimpien nimiensä joukossa. Hänen oppilaansa aina pitävät -kiitollisessa mielessä sen opin, jota hän opettajana ja johtajana -yliopiston opetusistuimella ja perustamassaan Kotikielen seurassa on -heille antanut. Kolmattakymmentä vuotta takaperin, jolloin hän tuli -suomen kielen opintojen ohjaajaksi, ei ollut, niinkuin hän itse sanoi, -"oppikirjoja eikä perinnäistä metodia". Hän nämät puutteet korjasi ja -opinnot kohotti. Silloin vielä v. 1871 tapahtui, että suomen kieli -kandidaattitutkinnossa lykättiin syrjään, niin että tutkittavat saivat -sen vain ylimääräisenä lisäaineena ottaa tutkintoonsa. "Isku näytti -ankaralta, mutta sanottavasti se ei kuitenkaan ole haitannut -suomalaisia opinnoita, sillä nuorison rakkaus piti nämät yllä", -niinkuin Ahlqvist itse lausui siinä juhlassa, jonka hänen oppilaansa -hänelle pitivät hänen täyttäessään 60 vuotta. - - * * * * * - -Näiden rivien kirjoittaja näki ensimäisen kerran Ahlqvistin Suomalaisen -Kirjallisuuden Seuran 50-vuotisessa juhlassa pidetyissä päivällisissä. -Niissä pidettiin puhe Suomen suurimmille elossa oleville runoilijoille -Topeliukselle ja Oksaselle. Kun edellinen oli jättänyt puheenvuoron -jälkimäiselle, niin tämä vastasi, että se on hänelle ylen suuri kunnia, -että hänen maljansa juodaan yhdessä todellisen runoilijan kanssa. Hän -ei milloinkaan ole pitänyt itseään runoilijana ("väärin! väärin!" -huutoja). Hänen runoilunsa on ollut puhdas kielellinen yritys. Hän -tahtoi koettaa käyttää Suomen kieltä eri runomitoissa, ja silloin -tapahtui toisinaan, jatkoi puhuja leikillisesti, "että runotar on -iskenyt niskaan näin" (puhuja jymähytti kädellään niskaansa); "ja siten -on syntynyt joskus joku hyväkin kappale, niinkuin 'Koskenlaskijan -morsiamet'". Monessa muussakin tilassa hän on lausunut, ettei hänen -runoiluansa saanut suureksi arvata, pannen aina pääpainoa tieteelliseen -työhönsä. - -Tunnettu on kuitenkin, että useimmat olivat toivoneet Ahlqvistista -runoilijaa eikä tiedemiestä. Eräässä kirjeessä, jonka H. Kellgren v. -1847 kirjoitti Ahlqvistille Pariisista, hän nuhtelee Ahlqvistia siitä, -että hän oli pitänyt erään varomattoman puheen, jonka vuoksi hän oli -yliopistosta karkoitettu, sanoo ettei Ahlqvistilla ole oikeutta -ajattelemattomuudella salvata edestänsä tietä, jolla hän epäilemättä on -hyötyä tekevä, sekä jatkaa sen jälkeen: - - Sinä olet syntynyt suomalainen, sinulla on syvä ja todellinen - synnynnäinen tunne suomen kielen kauneudelle ja sisimmälle - luonnolle, ja kyllin runollista aistia sen käsittelemiseksi. - Seuraa tätä synnynnäisten taipumustesi viittausta, aseta määräksesi - rikastuttaa suomalaista kirjallisuutta, ei kieliopillisilla - kirjoituksilla, vaan elävällä käsittelyllä, aseta määräksesi - rikastuttaa sen niukkaa kirjallisuutta, muodostaa sitä aikamme - aatteita esiintuomaan, niin sinulla on päämäärä kyllin korkea sen - vuoksi uhrataksesi hetken pienet päähänpistot ja lämpöiselle - sydämelle tavallisen uhmaamisen ja myrskyämisen halun. Sinä - itse tiedät, ettet voi saavuttaa tätä päämäärää ilman todentekoa - ja opinnoita, mutta se on kylläksi korkea ansaitsemaan tätä - ponnistusta ja uhrautumista. Opi ennen kaikkea äläkä anna hetken - menestyksen viekoitella itseäsi hedelmiä tuottavasta vakavasta - toiminnasta. - -Tunnettu on, että Snellmankin katsoi vahingoksi Ahlqvistin lopullista -kääntymistä tiedemiehen tielle valittaen että "myös Ahlqvist nyt -lopullisesti on tullut kieliopintekijäksi". Miten lieneekin, varma on -ainakin, että Oksanen oli runon sukua, oli todellinen lyyrillinen -runoilijaluonne. Hänen runoelmansa ovat ensimäiset, joita sekä muodon -että sisällyksen puolesta voipi katsoa varsinaiseksi taiderunoksi -suomen kielellä, eikä kukaan myöhemmistä runoilijoista ole voittanut -Oksasen runojen voimakasta ja koristelematonta kauneutta. - -Useat Oksasen runoista ilmestyivät ensinnä sanomalehdissä. Ainoat -runokokoelmat, mitä hän on julkaissut, ovat "Säkenien" molemmat -"parvet", jotka myöhemmissä painoksissa ovat yhdistetyt yhteen. -Ensimäinen parvi "Säkeniä" ilmestyi v. 1860 ja jo v. 1863 siitä tuli -toinen lisätty painos. V. 1868 julkaisi runoilija "Säkenien" toisen -parven ja v. 1877 molemmista parvista "vähennetyn ja enännetyn -laitoksen", josta tarkalla itsearvostelulla oli vähempiarvoiset -tuotteet pois karsittu. Tämä laitos on Säkenien varsinainen -"normaalipainos", jonka mukaan Säkenien runoilija on arvosteltava. -V. 1881 ilmestynyt uusi painos sisälsi vain muutamia lisiä, samoinkuin -tähän painokseen, joka nyt lukijalle tarjotaan, on lisätty ne muutamat -runot, jotka runoilija viimeisinä elinvuosinaan 1881:n jälkeen on -sepittänyt. Runsas ei siis ole Oksasen runollinen tuotteliaisuus, -mutta runoilija ei ole arvosteltava teostensa runsauden, vaan laadun -mukaan. - -Se maailmankatsomus, joka Oksasen runoissa esiintyy, on jossakin -määrässä synkkä ja raskas, mutta se on samalla tosirunollinen. Syvä ja -voimakas on aina hänen runonsa tunnelma, olipa sitten aihe otettu -isänmaan yleisistä asioista, perhe-elämän ahtaasta piiristä tai -runoilijan oman sydämen sisäisistä taisteluista. - -Ensisijassa hänen laulujensa esineenä olivat isänmaa ja äidinkieli. -Kukapa ei tuntisi "Savolaisen laulua" ja "Suomen valtaa"! -Kansanlauluina ne ovat tunkeuneet jokaiseen Suomen mökkiin, edellinen -Kaarle Collanin sävelillä siivittämänä, jälkimäinen itävaltalaisen -kansanlaulun sävelen kantamana. "Suomen vallassa" runoilija kohottaa -äänensä rohkeasti, toivoen suomen kielelle korkeata kaikua, mutta -toisissa lauluissa on hänen mielensä äidinkielen alhaisen aseman vuoksi -murheella täytettynä. Katsoessaan Suomen kansan kehityksen hitautta hän -tunsi toivottomuuden rintaansa turmelevan: - - Tuopa tuopi tuiman tunnon. - Tuo ainakin mustan mielen: - Milloinhan sulavi Suomi. - Milloin Suomessa sydämet, - Konsahan kevät tulevi, - Konsa hanget lähtenevi - Suomen poikien povista, - Verestä viluisen kansan! - -Sama suruisa tunnelma esiintyy runoissa "Miksikä aina suret?" ja -"Silloin saisi Tuoni tulla", joissa hän lausuu silloin haluavansa -Tuonen lepoon, kuin koittaa aamu. - - -- -- -- jona sais tuhatvuotisen huolien itkun - Suomeni sammuttaa, uutt' elämist' alottaa, - -taikka silloin, - - Kuin näkisin näännyksistä - Suomenmaani suoriavan. - Kuin kuulisin Suomen kielen - Suomen kaiken kansan suusta. - -Kun nälänkauhut Suomea kohtasivat, niin hän kevättalvella 1868 -tuskaisin sydämin laulaa isänmaalle, äidilleen: - - Ees laulan torjuks' tuonen - Omalla kielelläs; - Jos auttais: sydänsuonen' - Puhkaisin mielellän'; - - Johtaisin suuhus johdon - Sulinta vertani, - Kuin tietäisin tään rohdon - Sun saavan terveeksi! - -Mutta eipä hän kuitenkaan vain toivottomuuden säveliä virittänyt, hän -uskalsi myös maansa tulevaisuutta toivoa: - - Niinkuin säen pilvistä pudonnut, - Sadettenkin alla sammumatta - Kytemistään korvossa kytevi, - Salaisesti sammalikon alla - Kulkee mättähästä mättähäsen - Puiden juuret poltellen ja viimein - Ilmivalkeahan leimahtavi. - Siitä siirtyy, kiihtyy, laajenevi, - Yli maan ja taivaan liekki läikkyy, - Salon hongat maahan horjahtavat, - Kumohonpa kaatuu korpikuuset; -- - Tällä lailla Suomen Suomalaisuus - Sydämestä syttyy sydämehen, - Mielestä menevi toiseen mieleen, - Kunne yksi toivo, yksi tunne - Sydämessä kaiken kansan sykkää. - -Siihen kunnioitukseen, jota 1869 v:n maisterit osottivat hänelle -valitsemalla hänet promotsioni-runoilijaksi, hän vastasi ihanalla -runoelmalla, ensimäisellä suomalaisella promotsionirunolla, jolla hän -toi Suomen runottaren "Suomen suureen oppisalihin" vaatien sille siellä -emännän sijaa. Tässä runossaan hän ennusti: - - -- -- -- nuo Dafnen seppeleetkin - -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- - Suloisin Suomen sanoin painetahan - Jo Suomen nuorukaisten kulmille. - -Tämän ennustuksen hän itse seppelöitsijänä toteutti, hän samainen, joka -yliopiston rehtorina on ensi kerran suomalaisella sanalla tervehtänyt -yliopiston nuorisoa. - -Lempirunoja ei Oksanen ole suurempaa määrää julkaissut eivätkä nekään, -mitkä hän on kirjoittanut, ole hänen paraita tuotteitaan. Myöskään -kertomarunoutta ei hän ole viljellyt; kertomarunouden ja lyriikan -rajalla on kuitenkin hänen balladinsa "Koskenlaskijan morsiamet", joka -on Oksasen runottaren ihanimpia luomia. - -Niissä runoissa, jotka liikkuvat kodin piirissä tai jotka kuvaavat -runoilijan oman sydämen mielialoja esiintyy usein surumielisyyttä, -tyytymättömyyttä siihen, mitä oli aikaan saanut, niinkuin runoissa -"Eräänä syntymäpäivänä", "Mun kesäni" ja "Kynälampi", monestipa syvää -katkeruuttakin, niinkuin esim. runoissa: "Eräsnä katkerana hetkenä" tai -"Lapsuuteni paikoilla". Ken on lukenut semmoiset runot kuin "Pikku -Annan kuoltua" tai "Epäilijä" taikkapa "Sydämeni asukkaat" tietää, -kuinka Oksasen koristelematon laulu oli omansa kuvaamaan miehekkään -sydämen syvää tunnetta ja sen taisteluita. Hänen sydämensä ikäänkuin -pakeni maailman hyörinästä etsimään rauhaa runon ihanteellisissa -maailmoissa. Ja tämmöinen runneltu, puutteellisuuttaan tunteva ja -tunnustava sydän se ohjasi Oksasen työtä, kun hän oli osallisena -virsikirjan valmistamisessa Suomen kansalle. - -Oksanen oli erinomainen taitaja runon muodon puhtaudessa ja -klassillisessa kauneudessa. Hänen muodollinen etevyytensä tulee -loistavasti esiin useissa käännöksissä, etenkin Schillerin "Laulussa -kellosta", joka erittäin etevällä tavalla esittää suomeksi alkuteoksen -moninaiset vaikeat runomitat. Hänen alkuperäisistä runoistaan tahdon -muodollisena mestariteoksena erittäin huomauttaa runoa "Kerran -viinikellarissa", joka muuten synkän humorinsa puolesta edustaa eri -puolta Oksasen runoudessa. Muuten hänen humorinsa toisinaan, -niinkuin "Kommissa", esiintyy pistävänä ivana ja satiirina. - -Suorasanaista runoutta ei Ahlqvist ole sanottavasti viljellyt, -vaikkapa kyllä hänen proosansa taiteellinen muoto, osuvat kuvat ja -naulan kantaa tapaavat kansanomaiset käänteet aina todistavat -runoilijan käsialaa. Mainitsemista ansaitsee hänen "Satunsa", tuo -nuoren ylioppilaan liikuttava "kansatieteellinen unelma", jonka -julkaisemista aikoinaan (Suomettaressa 1847) esim. Kellgren -kirjeessänsä pitää äärettömänä varomattomuutena ja joka luultavasti -ainoastaan sen vuoksi, ettei sensori sitä käsittänyt, pääsi -julkisuuteen. Hänen jälkeenjääneistä papereistaan selviää, että hän -nuoruudenpäivinään on kirjoittanut novellinkin, ensimäisen ja ainoan -novellinsa "Kolme joulua", josta Z. Topelius v. 1847 on antanut -lausunnon sen johdosta, että se oli annettu Savokarjalaiselle -osakunnalle kilpakirjoituksena. Hän kiittää sitä, esittää sitä -palkittavaksi, valittaen samalla ettei sitä milloinkaan voi painattaa. -Arvattavasti syynä oli se, että novelli, niinkuin Topeliuksen lausunto -osottaa, sisältää "knoppar af inhemsk satir -- mot officerare och -länsmän" (ivallisia letkauksia upseereja ja nimismiehiä vastaan)! - -Oksasen runollisina opettajina ovat ensi sijassa olleet suomalaisen -kansanrunouden ja Runebergin keskenään läheistä sukua olevat -runottaret. Näiltä opittua nähtävästi on hänen selvä, puhdasluontoinen -esitystapansa. Mutta itsenäinen runoilijahenki Oksanen sittenkin oli. -Ei kuvausvoiman lento, ei näköalojen laajuus, ei kuvien loistavuus, ei -ajatusten leimahtelevaisuus ole se, mikä on Oksasen runouden voimana, -vaan sen voima on siinä, että hän on ihmissydämen, henkisesti rikkaan -ihmissydämen runoilija. Todellisena, puhtaasti lyyrillisenä runoilijana -hän on runoudessaan antanut lukijalle oman itsensä, oman ristiriitaisen -sydämensä toiveet ja toivottomuuden, sen tunteet ja taistelut. Oksasen -"Säkenet" eivät ole vain syttyneet ja sammuneet, vaan ne ovat myöskin -sydämiä sytytelleet, saaneet - - -- -- -- laulun innon - Uutta, tulta leimuamaan - Sydämissä Suomalaisten - Yli kaiken Suomenmaan. - -Hänen ikuinen ansionsa suomalaisena runoilijana on, että hän ensi -iskulla kohotti suomalaisen laulun tositaiteelliselle asteelle, -voimme sanoa: vanhemman ruotsalaisen laulun tasalle. - -Oksasen runous sallii meidän luoda katsauksen ihmissieluun, jonka -olennossa esiintyy äärettömän paljo viehättävää. Hän on itse laulanut: - - Yks' perkele. - Yks' enkeli - Asuvat sydämessäni: - Ne taistelee - Ja kamppailee, - Yks' toistaan voittaa koittelee. - -Ja tämä epäilemättä sisältää täyttä totta. Ahlqvist oli vastakohtien -mies. Hänessä oli ikäänkuin kaksi olentoa, toinen karkea, kärtyisä, -jokapäiväinen, toinen hienotunteinen ja hellä. Pinta, ulko-olento oli -kova ja karkea, luotaan työntävä, mutta ken kerrankin sai luoda -silmäyksen siihen lämpimään, suomalaiseen, vilpittömään sydämeen, joka -piili kuoren alla, ei voinut olla tätä miestä kohtaan tuntematta -kunnioituksen, jopa rakkauden tunteita. Hänellä oli voimakkaita -intohimoja, joita hän ei aina kyennyt hillitsemään. Jokainen saattoi jo -ensi kerran häntä nähdessään havaita, ettei hän ollut mikään -jokapäiväinen henkilö. Harvoille oli suotu päästä häntä lähelle, mutta -vieraampikin saattoi huomata hänen lujaa oikeudentuntoaan, hänen -tarmokasta ja itsenäistä luonnettansa, jokaisen täytyi sanalla sanoen -tunnustaa, että hän oli "kokonansa mies, mies kerrallansa". - -Tunnettu on, että Ahlqvist ensi ylioppilasvuosistaan alkaen oli -suomalaisuuden innokkaimpia taistelijoita, niin myöskin että hän -joksikin aikaa, kokonaan erkani muista, jotka suomalaisuuden hyväksi -työskentelivät. Epäilemättä tähän eroon oli monta syytä, joita emme -nykyään edes voi täydelleen arvostella. August Ahlqvist ei ollut -varsinaisesti valtiollinen henkilö, ja hänen luonteensa oli siksi -itsenäinen ja kulmikas, ettei hän suinkaan sopinut puoluemieheksi, -puoluekuria noudattamaan, muiden mukaan taipumaan, vaan hän mielemmin -jätti muut ja kulki omaa tietänsä. Hän itse sanoo: - - "Hänen suurin vikansa on se, ett'ei hän ole antautunut tuon - mainitun lipun [s.o. puoluelipun] alaiseksi. Vaan tätä hän ei - ole parhaallakaan tahdollansa voinut. Hänen luonteessansa on ne, - luultavasti moitteen-alaiset, omaisuudet, että hän pitää vähäisen - kirjallisen toimintonsa täytenä todentekona eikä voi sitä antaa - kenenkään aikeiden välikappaleeksi, ja että hän lausuu ajatuksensa - suoraan ulos. Ilman sitä on hän aina pitänyt Suomen kielen asiata - niin korkeana, että kaikki muu keinoileminen sen eteen kuin - uskollinen ja hiljainen työnteko, joka paraiten sujuu, kuin sitä - tekee yksinänsä ja oman vakuutuksensa mukaan, tuntuu hänestä sekä - lapsekkaalta että irstaiselta. Huono lippukuntalainen, mokoma - mies!" - -Sitä paitsi hän epäilemättä toivoi, että suomalaisuuden asian ajaminen -olisi voinut käydä ilman niin katkerata taistelua, kuin mikä oli -alkanut. Hänestä jotkut suomalaiset taisteluinnossaan eivät kylliksi -tunnustaneet sitä etua, joka suomalaisilla oli ollut heidän -yhteydestään ruotsalaisten kanssa. "Kyykäärmeet" kuiskivat -eripuraisuuden sanoja Suomen kansalle, sen sijaan että ystävyyden -pitäisi vallita suomalaisen ja ruotsalaisen välillä (runo -"Valtiollista"). Runossaan "Päivä koittaa" hän huomauttaa: - - "Katsokaa, kuin kaakkosesta uhkajaa - Paksu pilvi päivän rannan sammuttaa. - Päivän voittaa. - - Meill' on vielä kesken paljo puhdetöitä, - Siksi älkää sammuttako kynttilöitä." - -Tämä käsitys, että ruotsalainen sivistys, jota hän näillä -"kynttilöillä" tarkoittaa, oli meille äärettömän tärkeä, tämä käsitys -oli häneen juurtunut etenkin hänen laajoilla matkoillaan, joilla hän -oli nähnyt heimokansojemme kansallista kurjuutta -- sen hän on monesti -lausunut ilmi, muun muassa promotsionirunossaan (vrt. myös runoa -"Meidän vieraissa-käynnit"). Ja tämän sivistyksen hän katsoi -velvoittavan suomalaisia kiitollisuudenvelkaan ruotsalaisia kohtaan, -jota hän erittäin terotti mieleen Savonlinnan riemujuhlassa 1875 -pitämässään puheessa. "Kiitollisuudenvelka" oli siihen aikaan -valtiollinen mahtisana, jota käytettiin aivan toisessa mielessä, kuin -mitä Ahlqvist tarkoitti, ja sen käyttäminen saattoi helposti sekä -suomen- että ruotsinmieliset väärin ymmärtämään hänen kantaansa. -Ahlqvist on kuitenkin samalla nimenomaan lausunut, että tämä -"kiitollisuuden-velka on suoritettava vain siten, että ruotsalaisille -osotetaan rahtunen ystävyyttä ja kunnioitusta", lisäten että "nämät -tunteet eivät estä meitä tekemästä työtä oman kielen ja kansamme -kehkeyttämiseksi" (Uusi Suometar 1876, N:o 23). Tulee myöskin muistaa, -että Ahlqvist oli kielimies ja että hänen nurjamielisyyteensä -epäilemättä on vaikuttanut sekin, että suomalaisuuden johtajien -käyttämä suomenkieli ei häntä tyydyttänyt, ja sen tähden hän katsoi -heidän toimintansa kielen kehkeymiselle vaaralliseksi ja tahtoi -"pelastaa kielen ja kirjallisuuden kelvottomien viljelijäin käsiin -joutumasta". Tuskin on epäiltävää, että hänen erkanemiseensa myöskin -vaikutti jonkinlainen syrjäyttämisen tunne, joka saattoi hänen valtavat -intohimonsa kuohuksiin. - -Oli miten olikin, meillä ei ole mitään syytä epäillä Ahlqvistin -vilpitöntä, horjumatonta rakkautta isänmaata ja äidinkieltä kohtaan. -Hänen toivojensa määränä pysyi aina viimeiseen hengenvetoon saakka se -aika, jolloin - - Yksi mieli ... yhdistävi - Henget keskenään nyt kiistäväiset - Yhdeksi lujaksi, sitkeäksi, - Sopusointuisaksi Suomenmaaksi. - - * * * * * - -Eräänä syksyisenä päivänä istui runoilija työpöytänsä ääressä -tehdäkseen viimeisiä korjauksia runoelmaan, jonka hän tahtoi lähettää -sävelillä siivitettäväksi. Se runoelma oli "Punkaharjun laulutytön -laulu", yksi niitä uusia runoja, joita tämä Säkenien painos sisältää, -runo, joka osottaa että runotar pysyi Oksasen ystävänä aina viime -hetkeen saakka. - -Juuri kuin runoilijan henki väikkyi ihanteiden maailmassa, juuri kuin -Suomen ihanan luonnon sävelet kaikuivat hänen sielussaan, juuri silloin -painoi Tuonen impi kylmän suutelonsa hänen otsallensa. Hän tunsi -kuolonväristykset ruumiissaan, ja viiden päivän kuluttua, 20 p. -marrask. 1889, oli henki jättänyt maallisen majansa ja kiitänyt -ikuisiin avaruuksiin. - -August Ahlqvist, A. Oksanen muutti pois keskuudestamme, -- mutta hän ei -kuitenkaan ole kuollut, sillä hänen työnsä elää, hänen muistonsa elää. -Ja hänen muistonsa on semmoinen muisto, joka meitä kaikkia velvoittaa. -Me kaikki Suomi-äidin pojat ja tyttäret yhdymme hänen Castrénista -lausumiinsa sanoihin, jotka on häneen itseensä sovitettu: - - Hälle patsaan nostamme, kuin lupaamme: - Miehuudella lempiä synnyinmaata, - Helleydelläpä hoitaa äidinkieltä, - Kuin teki Ahlqvist. - -E. N. Setälä. - - - - - SÄKENET. - - - _Syksyn kolkko, synkkä ilta - Kattaa kaupungin ja maan, - Raskahasti rannan aalto - Vastaa kuusten huminaan. - - Kuusten alla seisoo suojus, - Sepä kattotorvestaan - Sukkelasti suitsuttavi - Säkeniä ilmahan. - - Säkenet ne säihkyellen - Tuulen kanssa tanssivat, - Heloittavat hetken aian, - Tuikahtavat, -- sammuvat. - - Lämmintä ei niistä lähde, - Valkene ei valju yö, - Mut ne kertoo, kuinka siellä - Ahkera on alla työ. - - Kaikuvalla kalkkehella - Seppä rautaa kuonnuttaa, - Painavilla palkehilla - Taaskin tulta tupruuttaa. - - Säkeniä uusi sarja - Lentää yöhön sankeaan, - Kylän lapset seisottavat - Noita tuossa katsomaan. - - Säkenell' ei pitkä kaari - Ole ilmamatkoaan, - Tulen vaan saa syttymähän - Käyden tulta-ottavaan. - - Näinpä, lauluni, sä lennä - Säkenenä säihkyten, - Nuorten mieltä miellytellen, - Sytytellen, sammuen. - - Ehkä saisit laulun innon - Uutta tulta leimuumaan - Sydämissä Suomalaisten - Yli kaiken Suomenmaan._ - - - - -I. - - - - Savolaisen laulu. - - - Mun muistuu mieleheni nyt - Suloinen Savonmaa, - Sen kansa kaikki kärsinyt - Ja onnehensa tyytynyt, - Tää armas, kallis maa! - - Kuin korkeat sen kukkulat, - Kuin vaarat loistoiset! - Ja laaksot kuinka rauhaisat, - Ja lehdot kuinka vilppahat, - Kuin tummat siimehet! - - Sen salot kuin siniset on, - Puut kuinka tuuheat, - Ja kuin humina hongikon - Syv' on ja jylhä, ponneton, - Ja tuulet lauhkeat! - - Ja kussa tähdet tuikkavat - Kovalla talvella, - Ja kussa Pohjan valkeat - Suloisemmasti suihkavat - Kuin Savon taivaalla? - - Tok' yhtä vielä muistelen, - Sen suihke armaampi, - Se silmä on Savottaren, - Johonka taivas loistehen - Ja sinens' yhdisti. - - Me emme liioin kerskuko, - Sanomme kumminkin: - Muu Suomi, ellys ilkkuko, - Jos meill' on hoikka kukkaro, - Jos köyhiks' keksittiin. - - Useinpa pelto kultainen - Se sulla kellerti, - Kuin meidän vaivan, viljehen - Kumohon löi vihoillinen - Ja poltti tuhkaksi. - - Ja monta kertaa sattui niin, - Kuin meitä vainot löit, - Kuin vaimot, lapset kaadettiin - Ja miehet sortui sotihin, - Sä rauhan leipää söit. - - Jos kielin voisi kertoa - Näkönsä vanhat puut, - Ja meidän vaarat virkkoa, - Ja meidän laaksot lausua, - Sanella salmensuut; - - Niin niistäpä useampi - Hyv' ois todistamaan: - "Täss' Savon joukko tappeli, - Ja joka kynsi kylmeni - Edestä Suomenmaan!" - - Siis maat' en muuta tietää voi - Savoa kalliimpaa, - Ja mulle ei mikään niin soi - Kaikesta, minkä Luoja loi, - Kuin: "armas Savonmaa!" - - - - Suomen valta. - - - Nonse, riennä, Suomen kieli, - Korkealle kaikumaan! - Suomen kieli, Suomen mieli, - Niiss' on suoja Suomenmaan: - Yksi mieli, yksi kieli - Väinön kansan soinnuttaa. - Nouse, riennä, Suomen kieli, - Korkealle kaikumaan! - - Suomalaisen kuokka, aura - Kyntäneet on Suomenmaan; - Kasvoi vehnä taikka kaura, - Maa on meidän perkamaa. - Kelläs täss' ois äänen vuoro - Meidän maata johdattaa? - Nouse siis sä, Suomen kieli, - Korkealle kaikumaan! - - Suomalainen yksin kesti - Ruton, näljän aikana, - Yksin miekallansa esti - Vihoillisen maastansa; - Suomalain' siis yksin käyköön - Käsin ohjiin onnensa. - Nouse, nouse, Suomen kieli, - Korkealle kaikumaan! - - Äänisjärvi, Pohjanlahti, - Auranrannat, Vienansuu, - Siin' on, Suomalainen, mahti, - Jok' ei oo kenenkään muun, - Sillä maalla sie oot vahti; - Älä ääntäs halveksu! - Nouse, riennä, Suomen kieli, - Korkealle kaikumaan! - - - - Sotamarssi. - - (Porrassalmen tappelun muistoksi.) - - - Syttynyt on sota julma, - Vihan liekki leimuaa; - Punainen on Pohjan kulma, - Verta, tulta ennustaa. - Rientäkäämme, Savolaiset, - Sekä poijat Pohjolaiset, - Myös sä, kansa Karjalan, - Vihollista vastahan! - Meidän hurraa kankaat kaikuu, - Niinkuin tuhat ääntä ois, - Vaarat virkkaa, rannat raikuu: - Väkivalta täältä pois! - - Laukku selkään, miekka vyölle, - Tulikeihäs olalle! - Vihurina veren työlle - Rientäkäämme rajalle! - Rientäkäämme j.n.e. - - Meidän tääll' on niityt, pellot, - Meidän lehdot, laaksot, puut; - Meidän karjain kuuluu kellot: - Meidän maata ei saa muut. - Rientäkäämme j.n.e. - - Kas, kuin sotalippu liehuu, - Entäin kohti etelää! - Kohta kyllä rauta riehuu, - Verivirrat höyryää. - Rientäkäämme j.n.e. - - Marssi päälle, Pohjan poika, - Vihollista varsin luo! - Hakkaa päälle, Pohjan poika! - Luoja sulle voiton suo. - Rientäkäämme Savolaiset, - Sekä poijat Pohjolaiset, - Myös sä, kansa Karjalan, - Vihollista vastahan! - Meidän hurraa kankaat kaikuu, - Niinkuin tuhat ääntä ois, - Vaarat virkkaa, rannat raikuu: - Väkivalta täältä pois! - - - - Unelmia. - - - Kuin monta unta kullaista - On, kurja Suomi, sulle nähty, - Ja toivotusta harrasta - Kuin monta, mont' on sulle tehty! - - Pois aavaan maahan Aasian - Sä täältä toivottiin takaisin, - Sun ratsus polki hiekkahan, - Ja tuuli jälkesi lakasi. - - Siell' istuit luona karjaisi - Ja mietit huopasuojan alla, - Ja lapsesi ne viihdytti - Sua soittain, laulain, tanssimalla. - - Ja toisen kerran lohkaistiin - Sä entisiltä juuriltasi, - Ja merten keskeen heitettiin - Näin nauttimahan onneasi. - - Min suloisena saarena - Kohosit siellä lainehesta, - Ja palmut peitti varjollaan - Sua kuuman päivän polttehesta. - - Omana siellä kansanas - Olostit tyytyväisin mielin, - Ei estetty siell' onneas - Ei miekoin, eikä vierain kielin. - - Ja laajat lahtes ahtausi - Kaupungin, kansoin, laivoin ylpein, - Ja niin sun siell' ol' ollasi - Kuin neidon tyyntä merta kylpein. - - Taas toisen kerran toivottiin - Sä kaukaisehen lännen maahan, - Ja palstat laajat lohkottiin - Kylvääsi korpeen viljavahan. - - Sä maata läksit perkkaamaan - Vapautuneella voimallasi; - Maa siellä antoi antiaan - Sataisen viljan vaivastasi. - - Näin hyödyit, kasvoit laajensit - Sä valtaas, maitas, mantereitas, - Ja suuret laulun sankarit - Sun helkyttävät kanteleitas. - - Sun kuulus kulki maailmaan, - Ja onnen oksia sä taitoit; - Maan toista puolta ohjaamaan - Myös miehen suomalaisen laitoit. - - * * * - - Näin, Suomeni, on moni mies - Jo uniansa sulle nähnyt, - Ja toivotusta, ken ne ties, - Kuin monta onnellesi tehnyt. - - Et koskaan näiden nähdä saa - Hourauksien totehen käyvän, - Tää köyhä maasi antamaan - On suotu sulle onnes päivän. - - Tääll' olet vahvaks' varttuva, - Tääll' elos kauniiks' muutettava, - Tääll' on sun kieles karttuva, - Vapautes, valos voitettava. - - - - Miksikä aina suret? - - - Immyt ainoseni, joka toivoni tähtenä tuikat, - Suomeni, miksikä niin suret ain', mitä silmäsi aina - Kylpevi kyynellen, virtana vuotavi vaan? - Miksikä mustin huntuisin sinä poskesi peität. - Silmäsi myös sulon et loistaa ilmahan suo? - Miksikä kuitenkin pimeälläkin yöllä mä aina - Kaipaus virsiä sun kuulen soittavasi? - -- Surkea kohtalonen omp' armahaselleni luotu, - Riemu sen riutunut on, toivo on vaipunut myös. - Voipas, kuink' usehin kovan ankarat kuormat, Luoja, - Lapsilleis latelet, vienot he pois menehtyy! - Vienot he pois menehtyy, vaan vaipuinkin kätösensä - Nostavat taivohon päin, sielt' apuaan anoen. -- - Jos rakkauteni kyllä vaan ois, niin kohtapa kaihot, - Piikani, poskiltais pilvinä pois pakeneis: - Jos vaan toivot nuo toteneisivat lämpimät, armaat, - Kohtapa kuultava ois sullekin aurinkonen; - Ei suinkaan idän ankarat tuulet pääsisi sulta - Kukkia kaatelemaan, ruusuja ryöstelemään, - Ei suinkaan suruvirtesi silloin särkisi syöntäin, - Lounas lauhkeasuu laulasi lempeä vaan. -- - -- Turhaan taidan toivoa, tyhjäpä tuskani lienee, - Uskoni pilveen käy, sammuu rakkauskin - Koitar oi, joka oot tulevaisien aikojen neito, - Virkko'os vienollen, lausuos, lempeä, nyt: - Onkopa sun sen armahan aamun poskia käsky - Kullin kultailla, käsky rusoin punata, - Aamun sen, jona sais tuhatvuotisen huolien itkun - Suomeni sammuttaa, uutt' elämist' alottaa, - Päivän sen, jona tyttöni tuskia-huokuva rinta - Pääsisi kerrankaan riemua laulelemaan? - Jos päivyt tämä valkenev' ois, niin kylläpä silloin - Maaliman hämmästäis Suomeni suur' sulosuus, - Hämmästäis ihanuus, ja se kullaistan' kumarrellen - Painusi polvilleen, sammusi sen sätehiin. - Mies polonen minäkin, jopa varmaan saattasi silloin - Riemuksi muuttauta mieleni murheet kai, - Pannen pois surusoittoni voisin ma huoleta huutaa: - "Laske, Luojani, nyt lapsesi pois lepohon!" - - - - Suomalainen sonetti. - - - E\ tainnut vanha Väinämöinen luulla, - Ett' oisi kenkään laulajoista meillä - Soveltuva sonettien siteillä - Runon tekoon Kalevalaisten kuulla. - - Ei istukaan käkömme mandelpuulla, - Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä; -- - Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeillä - Ei soi sonetti Arnolaisen suulla. - - Suloneinen kuulla kuitenkin tuo oisi, - Ja siitä Suomalainen toivojensa - Tulelle uutta kiihoitusta toisi, - - Jos kautta näiden lanlukahlettensa - Sen kieli, halvaksi havaittu, voisi - Siteistä muista päästä irrallensa. - - - - Silloin saisi Tuoni tulla. - - - Milloin saisi Tuoni tulla, - Mua kuolema kohata? - - Silloin saisi Tuoni tulla, - Sulo kuolema kohata, - Kuin tuo tyttö suuta soisi. - - Ja silloin saisi Tuoni tulla, - Kova kuolema kohata, - Kuin loppuisi laulaminen, - Väsähtäisi virren virta. - - Ja silloin saisi Tuoni tulla, - Armas kuolema kohata, - Kuin näkisin näännyksistä - Suomenmaani suoriavan, - Kuin kuulisin Suomen kielen - Suomen kaiken kansan suusta. - - - - Tuopa tuopi tuiman tunnon. - - - Nurmell' on jo nukka päällä, - Päällä kaunis peittehensä, - Peittehellä päivän immet, - Aurinkoisen armahaiset, - Kukat kaikilla keoilla, - Lehti täysi jo lehoissa. - - Jopa lammin lämmin laine - Likistävi rantaansa, - Iltavirttä veisoavi, - Kullallensa kuiskuttavi, - Kunne kulta nukkunevi, - Kaunis maa makaelevi, - Kunne itsekin ihana - Armas aaltonen nukahti, - Kullan vierehen väsähti. - - Jopa linnut laulelevat, - Käköset kukahtelevat; - Mitä linnun laulaminen, - Mikä käellä kukunta? - -- Toivon tult' on rinta täysi, - Lemmen liekkiä povensa, - Toivo kultansa tuloa, - Armahan alenemista, - Mieli muiskujen mehua, - Suloisuutta suuta-saannin. - - Kaikki on riemu, kaikki rakkaus, - Kaikki kultien kujerrus, - Kaikki autuas ilonen, - Taivahan tulen palanta; - Missä toivo, siinä täyttö, - Missä laulu, siinä vastaus. - - Tuota kuuntelin ja katsoin, - Katsoin kurja kaiken yötä, - Iloni alas aleni, - Aleni kuin allin mieli - Uiessa vilua vettä, - Toivoni tuli tukehtui, - Sammuivat suloiset suonnat, - Mieleni matala mustui, - Syämeni surkastihen, - Silmästä vetonen vieri, - Kyynel kulki kasvoilleni. - - Mikä toi sen tuiman tunnon, - Mikä mustan mielialani? - - Tuopa tuopi tuiman tunnon, - Tuo ainakin mustan mielen: - Milloinhan sulavi Suomi, - Milloin Suomessa syämet, - Konsahan kevät tulevi, - Konsa hanget lähtenevi - Suomen poikien povista, - Verestä viluisen kansan! - - - - Uunna vuonna 1853. - - - Voi, kuinka usmat raskaat, summat - Nyt kaiken ilman täyttävät! - Voi, kuink' on taivaan tähdet tummat, - Ja pilvet päivän peittävät! - - Näin Maa salaisten huoliensa - Sumuja huokuu yksinään, - Ja paljoutta vaivojensa - Välistä ratkee itkemään. - - Juur' tällä lailla ihmisyyden - Nyt surun sumut peittelee. - Ken näiden arvannee syvyyden, - Luvun ja määrän laskenee! - - Pimeyden valt' on joukkoinensa - Lihan ja muodon ottanut, - Pahuuden herra istuimensa - Isosti ilmi nostanut. - - Sen istuimensa alaiseksi - Hän ihmisyyden kahlitsee, - Ja jalkojensa astuimeksi - Valosi, Herra, vangitsee. - - Kuitenkin tiedän tarkoillehen - Ja toivon turvallisesti: - Et unhota unohduksehen - Ikuiseen ihmisyyttäsi. - - Sä muistat kaikki kyyneleemme, - Kuin koston päivä valkenee, - Ja juotat ne vihoilliseemme, - Ken niille nyt myhähtelee. - - Ja muistat, kuinka monta kertaa - Hän meihin miekan syösnyt on, - Ja vaikk' ei aina näykään verta, - Sydän se tyhjäks' juosnut on. - - Kuin liian suuren huolten painon - Sä päällemme näät karttuvan, - Ja kuin vihoillistemme vainon - Näät meitä liioin sortavan; - - Juur' silloin, silloin, Herra, Sulta - Jo loppuu pitkämielisyys; - Kovasti silloin isket tulta, - Ei kestä konnain ilkeys. - - Kumohon silloin kaikki kaatuu - Valois pyhän vihoilliset, - Ja niiden neuvot maaksi maatuu, - Jos olkoot kuinka loistoiset. - - Tät' aikaa meidän ootellessa - Sä meihin nöyrä mieli luo! - Ja maalla myrskyin raivotessa - Sä rauha Suomellesi suo! - - - - Kuin 1734 vuoden laki tuli uudestaansuomennettuna ulos. - - - Yks' rengas kahleistasi - Nyt katkes', Suomi, taas: - Selvillä sanoillasi - Nyt lak' on lukeas, - Jok' oikean ja väärän - Eroittaa toisistaan, - Ja lausuu, minkä määrän - Vapauttas sallitaan. - - Despootti saattaa sortaa - Lain vangiks' allensa, - Lain muurit rikki murtaa, - Oikeuden tallata; - Hän Themin alttarilta - Voi tulen temmata, - Sen viedä ihmisiltä, - Yöks' päivän tummentaa. - - Vaan vaikka hän sen heittäis - Aluenjärvehen, - Ja vuorillakin peittäis - Maan paksuun mantereen; - Niin kipinäinen sielläi - Kytisi oikeutta, - Maailmaa ei hän vieläi - Vois ijäks' orjentaa. - - Ois Deak-Väinämöinen - Tok' vielä silloinki, - Jost' aika tumma, öinen - Tukalaks' tuntuisi: - Se pyytäisi sen sieltä - Ja syttäis jällehen, - Ja kansalaisten tieltä - Pois loistais vääryyden. - - Sä, Suomalainen, kulje - Lain tietä aina vaan; - Sä älä toista polje, - Äl' itsees poljeta! - Kuin kansa eksymättä - Oikeutta noudattaa, - Ehdotta, estymättä - Perivi oikeus maan. - - - - Äitillä on nälkä. - - (Kevättalvella v. 1868.) - - - Ah äiti armahani, - Sä, surkee Suomenmaa, - Kuin katson vaivojasi, - Sydäntän' kouristaa! - - Kyll' usein uhkui ennen - Ravinto rinnoistas, - Runsaudell' äitinlemmen - Sä ruokit lapsias. - - Nyt ompi kasvos kalvas, - Ja rintas tyhjät on; - Nyt silmäs, ennen valpas, - On tumma, tuikkeeton. - - Sun sydäntäsi tuimaa, - Ja nälkä sull' on nyt; - Ja päätäsikin huimaa - Jo tuska yltynyt. - - Oi äiti, tänne pääsi - Mun paina parmaillen', - Niin sua viihdyttääni - Ees laulan itkien! - - Ees laulan, torjuks' Tuonen - Omalla kielelläs; - Jos auttais: sydänsuonen' - Puhkaisin mielellän'; - - Johtaisin suuhus johdon - Sulinta vertani, - Kuin tietäisin tään rohdon - Sun saavan terveeksi! - - - - Eräs nälkätalven kuvia. - - (1867 vuoden lopulla.) - - - Oli kolkko: mä kangasta kuljin - Lumi singoten silmihin lyö; - Jop' on päiväki maillensa mennyt, - Pian jontuvi jouluinen yö. -- - Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla - Maantietä mun eelläni päin? - Koto kaukana lienevi sillä, - Joka matkall' on tuiskussa näin! - - Hepo joutuen juoksi sen kiinni. - Mitä? Vaimo! Ja lapsonen myös! - "Kuhun kuljet sä, onneton äiti, - Miss' arvelet vietellä yös? - Peninkulmalt' on kummankin puolen - Talotointa, ja ummessa tie; - Pyry, yö, vilu surmasi suuhun - Sinut, surkea vaimo, nyt vie!" - - "Hyvin joudanki kuolla ma kurja. - Koto kuoltuan' mullakin ois! - Liki hiipasikin Manan siipi, - Tämän lapsen kun sammutti pois; - Kipuhuns' olis syönyt se rintaa -- - Mitä vielä, kun läks' veri vaan! - Se jo pääsi! Nyt hankeen sen hautaan, - Nukun luo, menen myös Manalaan!" - - - - Valtiollista. - - (v. 1865.) - - - "Äl' usko Ruotsalaista, - Sä, suora Suomen mies; - Hän viekastaa ja pettää, - Vaikk' ystävyksiä on; - Hän kielen sulta sorti, - Ol' sortaa mielenkin; - Äl' usko Ruotsalaista, - Sä, suora Suomen mies!" - - Kyykäärmehet näin kuiskaa - Nyt Suomen korvahan; - Min sadat vuodet liitti, - Sen syövät irralleen. -- - Pois, väärät viettelijät! - Ei käy se koskaan niin! - Niin Suomen mies ei luovu - Vanhasta veljestään. - - Ne on kuin kuus' ja koivu, - Jotk' yhteen kasvoivat: - Yks' tähti yltä tuikkaa, - Yks' juurten all' on maa; - Jos koivun lehvät liehaa, - Vaan kuusen humajaa, - Niin äänensä omansa - Se kuuluu kummaltai. - - Yks' _Kaarle_ meitä johti, - Yks' _Kusta_ kumpaakin, - Yhteinen _Lützin_ kenttä - Ja _Narvan_ tanner on; - Ain yhdet virrat verta - Ne huuhtoi kummankin, - Ja vierekkäinpä viertiin - _Pultavan_ hautaankin! - - Niin miksi meidän kiistää - Vieraita syitä vaan! - Ei kiistä kaksi virtaa - _Ves'jaosta_ alkaneet, - Kut kumpikin on lapset - Tään yhden lähtenen, - Vaikk' onkin äyräät toisin, - Tie toinen kummallai. - - Jos Suomen kieli sortuis - Ja kansa hukkuis pois, - Ei Ruotsi rangaistusta - Ja syytä siitä sais; - Syy ois se Suomalaisten, - Jotk' itse torkkuvat, - Tai turhin syin ja mielin - Yks' toistaan sortavat. - - Siis, veikko Ruotsalainen, - Sä, vanha ystävä, - Pois kiista keskeämme! - Ja liitto lyökämme: - Jos sulta taikka meiltä - Katoisi ystävyys, - Niin silloin sydämemme - Rinnasta ratketkoon! - - - - Meidän vieraissa-käynnit. - - - Mikä kuuluvi kumina, - Mikä hurraus, humina - Tuolta länsituulen päältä, - Ylitse Itäisen meren, - Poikki suuren Pohjanlahden? - - Sinne on joukkoja samonnut, - Tuhansia tulvaellut, - Norjanmaalta matkustanut, - Tasan tullut Tanskastakin, - Ruotsia anastamahan, - Väkevätä voittamahan; - Mutta ei nyt, niinkuin muinoin, - Entis-aikoina pahoina, - Sotimalla, sortamalla, - Ryöstämällä, raastamalla, - Vaanpa kättä antamalla - Velikansa veljellensä. - Pois on kaatunut käsistä - Sodan ankarat asehet: - Pikarit pivoiss' on heillä. - Sarkat suuret saapuvilla, - Joista juovat ystävyyttä, - Verestävät veljeyttänsä, - Kauan outoin' oltuansa, - Eksyksiss' elettyänsä - Veli toinen veljestänsä, - Heimos heimokunnastansa. - - * * * - - Samoinpa tuli sanomat, - Viestit vieri Venäjältä, - Kansaisesta kaupungista, - Moskovasta mahtavasta, - Jotta kulki joukko suuri - Venäläisten veljeksiä - Etelästä etempätä, - Slavilaisia samosi - Oppimass' omaisiahan, - Toisiansa tuntemassa. - Paljon piiruja pitivät. - Suuren joukon juhliansa, - Suunsa puhtaaksi puhuivat, - Sydämensä sytyksihin; - Ystävyydess' yhdistivät - Sulosanoilla sitoivat - Luojan luomaiset sitehet, - Kaikkivallan vahvistamat, - Joit' oli aika auki saanut, - Onnen retket ratkellehet. - - * * * - - Niin mihinkäs me menemme, - Suomalaiset suoriamme? - - Onhan meilläkin omoa - Sukuamme sangen suurta, - Laajoa lajipereä - Yltäkyllin ympärimme, - Mennä vieraiks' vaikka minne. - -- Lähdemmekö Lapinmaahan? - - Lähtenemme Lapinmaahan. - Lappalainen, laiha poika, - Vesisilmä, vääräsääri, - Nokisella nuotiolla - Tuiman tunturin selällä - Pian laittavi pitonsa, - Joutuisasti juominkinsa: - Ulos veitsensä vetävi, - Pitkän puukon paljastavi. - Jolla juhdan teurastavi, - Poron kaulan katkaisevi; - Veren korjaa kaukalohon, - Taljan päältä tempoavi, - Lihat taiten leikkelevi, - Rasvat luopi lautaiselle: - "Syö nyt, serkku, juo nyt, serkku, - Pidä pitoja hyviä; - Syö tuota sydänytyä, - Munuaista maksan kanssa, - Tahi keuhko kelvanneepi, - Vaiko aivoista alotat, - Tahi tahtonet lihoa - Luun luota, liki kuvetta, - Tai takoa lautaiselta? - Sitten syötyäs lihoa, - Kuuta, muuta kyllältäsi, - Rasva ryyppeä lopuksi, - Veri varsin viimeiseksi: - Niin tulet tukeva poika, - Miesi muita muhkeampi!" - Ei tämä makuisa meistä; - Mennä muuanne pitävi. - - * * * - - Niin mihinkäs nyt menemme? - -- Jos mennemme Inkerihin. - - Inkeriss' isäntän' ompi - Venäläinen vieraskieli, - Vieraskieli, vierasmieli; - Vaan ei tuo pahoin pitele, - Ynseästi yllättele; - "Sdrastvui, matuschka Tshuhonets;"[1] - Meille virkkaa vastahamme; - Kupin kaalia panevi, - Tuopi tuopin vaassavettä: - "Kuschai kisluju kapustu[2] - Syö nyt, juo nyt, naapur kuoma!" - - * * * - - Ei tämä makea meistä; - Mennä muuanne pitävi. - - Niin mihinkäs nyt menemme? - -- Jos mennemme Vironmaalle. - - Virolainen, vaivalainen, - Kallis kielikumppalimme, - Velikulta, veikkosemme! - Et ole itse isäntä - Viljavilla vainioillas, - Etkä itse vahtimassa - Rahaisia rantojasi; - Siell' on rannassa ritari, - Tuimasilmä Saksalainen, - Haarniskainen hartioilla, - Rautapaita parmahilla, - Rautakintahat käessä, - Rautakäsi kintahassa, - Jolla viittavi vesille, - Tuonnemmaks' jo, tullessamme, - Sekä huutoa huhuvi, - Kiivahasti kiljaisevi: - "Kann die Ehre gar nicht haben![3] - Poies täältä Pohjalainen, - Tuppisuinen Suomalainen!" - - * * * - - Niin mihinkäs nyt menemme, - Koetamme kostiloihin, - Kansapitoihin pyrimme, - Koska pois paeta täytyi, - Pois paeta pohjaisesta, - Tulla takaisin idästä, - Eteläst' evättyn' olla, - Luopua likisuvusta, - Heimo heitteä omainen? - - Lähtenemme länttä kohden, - Rehevähän Ruotsinmaahan. - - Ruotsi, Suomen valon juuri, - Sin' et, Suomen äiti suuri, - Laske kesken palaamaan; - Jos vaan voimme vieraiks' tulla - Luokses sun, niin äitikullan - Sylet suloiset on sulla - Meit' avoinna halaamaan! - - - - Päivä koittaa! - - - Öinen huuru hälvenee jo taivahalle, - Levättyään lähtee tuuli kankahalle, - Siellä täällä lintunenkin laulahtaa, - Luonto, vielä yön sylissä, havahtaa; - Päivä koittaa. - - "Päivä koittaa", äänet korvahani huutaa, - "Ei nyt enää ole tarvis tulta muuta; - Katsokaa, kuin ilman ranta valostaa, - Kynttilät ja lamput saapi sammuttaa; - Päivä koittaa!" - - Minä heille vastaan: päivä kyllä koittaa, - Vaan ei taida yöltä valtaa vielä voittaa; - Katsokaa, kuin kaakkosesta uhkajaa - Paksu pilvi päivän rannan sammuttaa; - Päivän voittaa. - - Meill' on vielä kesken paljo puhdetöitä, - Siksi älkää sammuttako kynttilöitä; - Mennä tulta lainaamaan ois hourun työ; - Pirttihimme pinttynyt pimeä yö; - Päivän voittaa. - - Kuinhan haihtuu pilvi, nousee päiväkulta, - Ja kuin enää eroittaa ei taida tulta, - Vasta silloin sammutella aika ois, - Silloin laulella, kuin lamput pannaan pois: - "Päivä voittaa!" - - - - Ilmarista tarvis. - - - Ilmarin, ihmetten herran, - Selvimmän seppien pään, - Soisin viel' käyväksi kerran - Ilmoilla maan pahan tään. - - Tenhosan teettäisin miekan: - Silläkös silpoa vois - Päältänsä myrkkyisen, viekkaan - Kyyn kähykieliä pois! - - Vieläpä teettäisin seulan, - Tietosan, taiteliaan, - Oikean ihmisten-seulan, - Kummaks' ja kammoksi maan. - - Seula se puohdinna oisi - Patriotismin ja muun, - Ruumenten röykköhön loisi - Pois nämä pieksäjät suun! - - - - Kreikkalaisen vala. - - (Menneestä vuosisadasta).[4] - - - Kuin kauan. Palikarit, kuin kauan aiomme - Kuin karhut yksin käydä me rotkoiss' vuortemme? - Kuin kauan metsiss' olla ja piillä aina näin? - Ja vanhempamme jättää ja lapset, synnyinmaan, - Myös hellät mielenliitot ja tunnot unhottaa? - Yks' hetki kallihimpi on olla valloillaan, - Kuin vuotta viisikymment' on orjan kahleissaan; - Elo kurja se, kuin täytyy vaan aina peljätä, - Ett' eikö päätän' poikki jo kohta lyötetä! - Siis yhtykäämme kaikki! Jo aika tullut on! - Ja ristin päällä liitto lyökäämme vilpitön. - Niin nostakaamme kättä me kaikki vannomaan - Nyt Luojan vahvan kautta ja kaikkivaltijaan: - "Sen vannon sulle, Herra: ei hirmuhaltija - Mun niskoani koskaan voi maahan kuonnuttaa, - Mua pakko ei, ei pyyntö saa häntä kuulemaan, - Ei uhkaus eikä kulta, jos kaiken maailman. - Niin kauan kuin mä liikun ja allani on maa, - On mulla yksi toivo: tuo Turkki turmella. - Mä orjanluonnon murran ja kahleet synnyinmaan' - Ja tappelussa seison ain' läsnä johtajaan'. - Jos rikkoisin tään liiton, mua taivas rankase, - Ja luhdo luuni tuhkaks' ja tuuleen viskele!" - - - - Virolaisen valitus. - - (Mukaelma.) - - - Enpä tuohon tuskastuisi, - Pahastuisi pakkotyöhön, - Enkä kaskea kajoisi, - Palon polttoa pakene. - Vaan ma tuskastun talohon, - Pahastun hovin pahoihin, - Kajoan kovan kuria, - Kovan ilkeän isännän, - Suuta suuren Saksalaisen, - Kättä korkean komannon. -- - Voi sinua, Virolainen, - Virolainen, vaivalainen! - Punaiset on herran portit, - Herran ukset hurmehiset - Verestä Viron urosten, - Viron poikien punasta. - Miehet rauoissa rujuvat, - Virot vertensä vilussa. - Pojat pauloissa pahoissa, - Toiset tyrmien tuhossa. - Immet itkien matavat, - Valittaen vanhat vaimot - Armoa anelemahan, - Huojennusta huutamahan - Herralta kovan kovalta, - Isännältä ilkeältä. - Isäntä ulos ajavi, - Herra heitti huonehesta, - Rengillänsä ruoskittavi, - Passarillansa panetti - Armojen anelijoita, - Hakijoita huojennuksen. -- - Min kana munan munivi, - Se on syöä Saksalainen; - Minkä lammas lapsen saapi, - Se on paistiksi pahalle; - Lehmä vasikan valutti, - Herttaisen härän Heluna, - Ottipa, osasi senkin, - Riisti raukalta Virolta; - Tamma varsansa tekasi, - Orihin olille saatti, - Ori Saksan reen etehen, - Saksan suositeltavaksi; - Äiti poian tuuitteli, - Turvaksensa toivotteli, - Sinnepä sekin sekautui, - Orja olkosi pojiksi; - Päivät viettävi pelossa - Rukoellen ruoskijoita, - Yöt uuettomat vesissä - Rukoellen Luojoansa, - Luojalta lohutustansa, - Kullan kuoleman tuloa. -- - - Paha on päähän pääseminen, - Tuima aikahan tulenta; - Tulta tuoahan hovissa - Hovin leipänä etehen. - Itkua oluet siellä, - Viinansa haluvesiä, - Kipunoit' on kakkaransa, - Vitsoja veropalansa. - - Jos ma pääsisin pahasta, - Pahan pauloista pahoista, - Pääsen tuimasta tulesta, - Hukan hirveän kiasta, - Pääsen karhun kainalosta, - Hauin suuren hampahista. - Jos ma pääsisin hovista, - Herran linnan liepeheltä, - Et sinä enämpi minua, - Koira kirjava, purisi, - Etkä päälleni enämpi - Kavahtaisi, koira musta. - - Tehkös liitto, koiraseni, - Luja liitto laatikamme, - Ett' etten enämpi hauku, - Purisi kovan kovasti, - Niin minä lihoa toisin, - Kakut kantaisin eteenne, - Kainalossani Kokille, - Huivillani Hurttaselle, - Simolle hihan sisässä, - Pennulle poveni päällä. - - - - -II. - - - - Elämä. - - (Kreikasta.) - - - Niinkuin laivan on aalloill', on ihmisen retkiki täällä, - Tuiskut ja tuulispäät kaikki se kärsiä saa; - Onni se on perimiesnä ja sattuma sill' apulaisna, - Yhden yhdänne luo, toisia toisanne vie; - Yksiä lauhkea tuuli ja myrskyt toisia kohtaa, - Yhteen vaan satamaan kaikki he viimeksi käy! - - - - Epäilijä. - - - Minä etsin ja etsin jo kauvan -- - Ilon polvuilta poiketen pois -- - Sitä lähdettä, jostapa rauhan - Sydänparkani siemata vois. - - Elon vimmahan heitimme hurjaan, - Olin maailman markkinamies; - Minä arvelin: mielehen' kurjaan - Tämä lohtua tuo kukaties. - - Nepä, hekkuman hehku ja huiske, - Pian tuhkalta tuntuivat vaan, - Sulonaisenki suutelot, kuiske - Rupes' kohta jo inhoittamaan. - - Ja ma istuimme viisasten luokse - Sekä juurehen tietojen-puun: - Muka tästä se neste nyt juoksee, - Joka jäähtää mun polttavan suun'! - - Ja he ottivat omenan puustaan, - Ja mun syödäni antoivat sen. - Vaan karvas ja kuiv' ol' se suustan', - Siten jäähdintä saanut ma en. - - Jopa selvemmän vastauksen, luulin, - Toki taitehen hengeltä saan; - Mut vaan kantelon kaikua kuulin - Kysymykseeni polttelevaan. - - Ja ma kaikesta, kuin täten koetin, - Läpi etsien taivahan, maan, - Mitä vaivainen muuta ma voitin: - Epätoivon ja epäilyn vaan! - - - - Kohtalon ivaus. - - - Siin' ompi nyt se nuori, hellä äiti, - Joll' ol' niin suuri huoli lapsistaan; - Hän kylmänä ja tunnotoinna tuossa - On Tuonen hääpuvussa arkussaan! - - Juur' viimeisen nyt kerran puolisonsa - Kalliita kasvoja sen nähdä saa; - Ah, tummennut on, sammunut se silmä, - Jok' ennen tälle säihkys' rakkautta! - - Täss' ompi murtua jo miehen mieli; - Vaan murheen maljan pohjahan hän juo: - Juur' tällöin lapsentyttö, kantain, lasta - Nuorinta äitin arkun luokse tuo. - - Laps' äitiänsä katselee ja nauraa, - Ei tunne Tuonen tässä käynehen, - Ei Manalaan menoa, luulee äitin - Vaan oudonlaiseen sänkyyn nukkuneen! - - Herättää tahtoo äitin, tapailevi - Sen kääriliinasia kädellään, - Ei tiedä, ne on Kalman juhlavaatteet, - Joiss' äiti ijäks' hältä kätketään! - - - - Koston päivä. - - (Dies irae, dies illa.) - - - Koston päiv' on julma, suuri, - Silloin murtuu luonnon muuri, - Tietäjät näin lausuu juuri. - - Silloin kaikki hämmästyvi, - Luodut kaikki peljästyvi, - Tuomari kuin lähestyvi. - - Enkelit ne torvillansa - Kutsuu kuolleet haudoistansa - Saamaan palkan Luojaltansa. - - Luonto, kuolo kauhistuvi, - Syntis-parka surkastuvi, - Tuomari kuin julmistuvi. - - Luku silloin lasketahan, - Teot tarkoin tutkitahan, - Kaikki kyllin kostetahan. - - Ja kuin päätös annetahan, - Pahat silloin rangaistahan, - Hurskahat ne armaitahan. - - Kuinkas, kurjat, vastannemme, - Kuinka puoltamme pidämme, - Ken on puolusmiehenämme? - - Herra suuri, voimallinen, - Ole mulle armollinen, - Tuomarini turvallinen! - - Jesus armias, tuskallasi - Ostit mun ja vaivallasi, - Ota siis nyt kansanasi! - - Verta tähteni hikosit, - Jumaluudestas erosit, - Kuoleman väen kirosit. - - Vaikk' on kaikki kirjassasi, - Kuitenkin sä armostasi - Armahtele lapsiasi! - - Sydäntäni synnin vaiva - Niinkuin Tuonen toukka kaivaa, - Parane ei tunnon haava. - - Keksithän Marian huolen, - Muistit ryövärinkin puolen, - Muista muakin, kuin kuolen! - - Ansiot' ei ole mulla, - Vaan on laupeutta Sulla, - Anna mun tyköösi tulla! - - Äl' eroita karjastasi, - Laske lammaslaumanasi - Oikealla puolellasi! - - Erotuit' ei vihas säästä - Ijankaiken itkemästä; - Mua lastes joukkoon päästä! - - Sulle huokaan hartahasti, - Anon, että armiaasti - Suot mun kuolla autuaasti! - - - - Murheen hedelmä. - - (Mukaelma.) - - - Murhe niinkuin kotka, jok' ampuen tempaavi saaliin, - Kyntens' iskevi juur' sykkävähän sydämees; - Mutta se vahvoin lentimin sitten maan yli nousee, - Kantaen täältä sun pois taivahan kirkkauteen! - - - - Rangaistuksen kovuus. - - (Mukaelma.) - - - Ei Jumala näin kovin sua koskettaisi, - Jos vähemmällä vaan sun kuuliaiseks' saisi! - - - - Nosta silmäsi. - - - Tukesi ja turvasi kuin hautaan saatit, - Toivos, riemusi sen kanssa maahan maadit, - Eikä valo' ole orvoks' jäänehellä - Enemmän kuin yöllä korpeen eksyneellä: - Nosta silmäsi! - - Koska tauti, taittanut sun vuotehelle, - Rauhaa vangilleen ei anna vaivaiselle, - Elohon ei, eikä kuolemahan päästä, - Raatelee, vaan heikon henkiraiskan säästää: - Nosta silmäsi! - - Tai kuin tuttavas ja ystäväs sun pettää, - Talosi ja tavarasi sulta kettää, - Tahi kateus niinkuin toukka kunniasi - Juuret jäytää, häpeään sun sortuasi: - Nosta silmäsi! - - Nosta silmäsi, - Ajatukses anna lentää liitäellä - Tuonne taivahalle, taakse tähtitarhain; - Niin sä tunnet, ett' ei ole ihmisellä - Oleminen täällä ainoa ja parhain, - Että rientos, riehus, riitas on vaan retki, - Ijäisyyttä kohden aina kulkevainen, - Retki, jonka vaivoj' on vaan vähä hetki, - Jok' on niinkuin merta vastaan pisarainen! - - - - Marian murhe. - - (Stabat mater dolorosa.) - - - Murehella haikealla - Seisoi äiti ristin alla, - Johon poika naulitaan. - Sydän sykki surkeasti, - Kyyneleitä katkerasti - Silmä vuosi tulvanaan. - - Voi sen tuskaa verratointa - Vaivattaissa viatointa - Ainokaista poikaansa! - Voipa määrää huokausten, - Kuin hän seisoi rinnatusten - Ristin kanssa rakkaansa! - - Ken ei itkun pisaroita - Vuodattaisi katkeroita - Tätä huolta nähdessään! - Kuinpa äitin neidellisen - Poika hurskas, taivaallinen - Käytetähän kärsimään! - - Jesust' äiti pilkattavan - Näki, ynnä kiusattavan - Synnin tähden maailman; - Kuuli hänen ristin alla - Riutuenkin siunaamalla - Kiusaajansa kostavan. - - Voi sit' äitin kärsimystä! - Hänen kanssans' yhdistystä - Mun pitävi etsiä; - Palavalla sydämellä - Kyyneleillä kylvetellä - Herran ruumista pyhää. - - Poveheni, äiti, paina - Haavat vuotamahan aina, - Joita vuosi poikasi, - Vuosi ruoskin suomittaissa - Sekä ristinnaulittaissa - Tähden suurten syntini! - - Häntä tahdon katsastella, - Hartahasti huokaella - Päivieni päätteesen. - Kyyneltesi kumppaliksi - Ja surusi toveriksi - Jään mä ristin juurehen. - - Mua ellys eroittako, - Luotasi pois luovuttako, - Pyhä, puhdas impyinen. - Veisata valitusvirttä - Tahdon, ja syleillä hirttä, - Joll' on poikas ainoinen. - - Mua hänen haavoissansa - Hautele ja vaivallansa - Poies päästä synnistä, - Häntä kuulemaan kehoita, - Taivahan taloon osoita - Viimeisenä päivänä! - - Ristinsä tukeni olkoon, - Kuolostansa mulle tulkoon - Turva vahva Tuonelaan, - Että Luoja armahtaisi, - Sielu kurja onnen saisi, - Käydessäni kuolemaan! - - - - Kaste. - - (Saksasta.) - - - Arapian erämaan rajalla - Vuoren rotkoss' asuskeli aikaan - Entiseen erokas Eukaristo. - Kaikille hän lauha ol' ja tyyni, - Tutuille ja tuntemattomille, - Myöskin paljon kärsinyt ja nähnyt. - Ja sentähden nöyrä nuhteissansa, - Lempeäinen lohdutuksissansa: - Josta kansa häntä kuulemassa - Läheltä kävi usein, kenenkä - Mieltä murhe liioin ahdisteli. - - Tulipa hänen tyköönsä kerran - Vaimo vastasyntynyttä lasta - Käsivarrellansa kantavainen; - Kalveat ol' kasvot kantajalla, - Kahta kalveamp' ol' kannettava. - "Isäni", hän itkusilmin lausui, - "Mistähän nyt löydän lohdutuksen? - Tämä lapsi kurja kuoli multa - Kastehen vedessä käyttämättä, - Eikä taida tulla tuomiolla - Ikuisen ilon perilliseksi". - - Silloin lausui nuhdellen erokas: - "Minkätähden, vaimo, lapsen laskit - Kuolemaan pyhättä kastehetta, - Hätäkastehettakin, poloinen?" - - Valittaen vaimoparka virkkoi: - "Erämaass', isäni, aukeassa, - Joss' ei vettä ollut kasteheksi, - Tuli mulle synnytyksen tunti. - Päivä poltti päätäni tulinen, - Hieta poltti jalkopohjiani, - Muut' ei mulla ollut kastetta kuin - Huokauksia ja kyyneleitä". - - Tämä liikutti ukon sydäntä, - Ja hän arveli asian juonta, - Hetken mielessänsä mietiskellen, - Ja hänessä vahvistui va'aksi - Ja lujaksi päätös, jonka hän nyt - Lauhasti ja lempeästi lausui: - "Vesi ei sitä tee itsestänsä, - Mutta sen tekevi Herran henki, - Joka veden kanss' on yhdistetty. - Ole vaimo vahvassa varassa, - Ett' on lapsesi lunastettuna! - Hietakankaan kuumalla kedolla - Herran henki on sen kastanunna - Huokauksillas ja itkullasi." - - - - Kuolettaminen ja eläväksi-teko. - - (Saksasta.) - - - "Kuolettaa tuon villihärjän voin ma - Yhden vaan sanan suhahtamalla - Sille korvahan." Näin lausui kerskuin - Taikur' Jambres tuomarin edessä; - "Todistukseksi se tuomarille - Olkoon oikeasta uskostani - Tätä väärää viettelystä vastaan!" - - Sanoi näin, ja sarvista talutti - Härjän, sinne tänne töytäilevän, - Tuomarin etehen. Hiljallehen - Sille sitte korvahan suhahti; - Ja mölähtäin härkä maahan kaatui. - - Kristittypä, jota taikur' tahtoi - Kiinni kiehtoa, nyt lausui hiljaa: - "Kuolettaa voit kyllä myrkkyhengin. - Mutta voitkos kerran kuolenutta - Eläväksi tehdä uudellensa? - Sillä siitä, jonka mull' on usko, - Kirjoitettu on: 'Mä kuolettaa ja - Eläväksi jälleen taidan tehdä;' - Vieläpä enemmänkin: hän voipi - Villin luonnon lempeäksi saada," - - Ja hän painoinen nyt polvillensa - Ja rukoili rinnasta pyhästä: - "Ihmeit' en, Isäni, tahdo tehdä, - Eikä uskosi edistykseksi - Taikurin tekoja tarvitakaan; - Sitä vaan, Isä, jos sallit, Sulta - Sisällistä merkkiä anoisin, - Missä ja mitenkä uskosi on - Tehollinen totta puoltamahan; - Sitä merkkiä anon rukoillen, - Anna armollisesti se mulle!" - - Näin rukoiltuaan ylös hän nousi - Ilolla ja mielellä hyvällä. - Ja kovasti lausui kaikkein kuulla - Uskonsa pyhimmän nimen nyt hän - Härjän kuollehen ylitse. Ja se - Liikahti. Ja liukkahasti lensi - Elämän kipuna uudellensa - Lihan, suonien ja luun läpitse. - Härkä, hallita kamala ennen, - Kesynä kohosi ylös maasta, - Nöyrin silmin katsoin ympärinsä. - Sitten läheni se lempeästi - Kristittyä ja keralla kulki, - Ikäskuin isäntänsä keralla. - - Kukistaa ei, eikä kuolettoa - Pidä uskon oikean, sen pitää - Kuolluista herättää ja kesyksi - Rajuluontoisia lemmitellä. - Tämä on sen taivaallisen juuren - Ainoa, totinen tunnusmerkki. - - - Jodokon leipä. - - (Saksasta.) - - - Palveljansa mieltä koitellakseen - Tuli Herra kerran kerjäläisen - Halvassa ja huonossa asussa - Jodokon luo, almua anoen. - - "Anna köyhälle palanen!" lausui - Jodoko taloudenvartijalle. - - "Isä", vastais vartija sanoen, - "Meill' ei oo enää kuin yksi leipä; - Jos nyt siitäi vielä antanemme, - Niin ei jää palaista suuhun panna - Sulle, mulle eikä koirallemme." - - "Anna vaan!" apotti häntä käski, - "Kyllä Herra meille toista tuottaa." - - Niin taloudenvartija se otti - Veitsensä, visusti sillä viilsi - Neljähän osahan leivän yhden, - Ja osan osottavi ukolle, - Vielä virkkaen vähän vihassa: - "Tuossa on nyt sulle leivän lohko, - Apotin osaksi jääpi toinen, - Kolmas mun ja neljäs koirallemme." - Ja apotti naurahtaa myhähti, - Kerjäläinen läksi kulkemahan. - - Eipä aikaakaan, -- kuin toisen kerran - Vielä vaivaisempana jo Herra - Tulla horjui almua anoen. - - "Anna hälle!" niin apotti lausui, - "Anna hälle nyt minun osani! - Kyllä Herra meille toista tuottaa." - Ja taloudenvartija se antoi, - Kerjäläinen läksi kulkemahan. - - Eipä aikaakaan, -- jo kolmannesti - Kahta kurjemman näköisnä Herra - Tulla horjui almua anoen. - - "Anna hälle!" niin apotti lausui, - "Anna hälle nyt oma osasi! - Kyllä Herra meille toista tuottaa." - Ja taloudenvartija se antoi, - Kerjäläinen läksi kulkemahan. - - Eipä aikaakaan, alastomana, - Sokeana sekä sauvatoinna, - Heikkona, vähissä hengin Herra - Tulla horjui, almua anoen. - - "Anna hälle", niin apotti lausui, - "Anna hälle koiramme palanen! - Kyllä Herra meille toista tuottaa." - - Ja taloudenvartija se antoi, - Kerjäläinen läksi kulkemahan. - Mutta silloin kuului heille ääni: - "Vahva on ja suuri sulla usko, - Niinkuins uskot, niin tapahtukoonkin!" - - Niin taloudenvartija ulos luo - Ikkunasta silmänsä, ja katso! - Neljä laivaa juoksee rantaan, täynnä - Leipää; viinaa, öljyä ja mettä. - - Tuo taloudenvartijapa kohta - Rientää rantahan hyvillä mielin. - Laivamiehiä hän ei havaitse, - Mutta rannan hietikolla heiluu - Tuulessa nyt valkeainen vaate, - Johon kullalla on kirjoitettu: - - "Se, joka se kaarnehetkin ruokkii, - Apotille neljä laivaa laittaa, - Yhden laivan itselleen hänelle, - Toisenpa taloudenvartijalle, - Laivan kolmannen on koirallenne, - Mutta neljännen jaeltavaksi - Lähettäjän köyhälle suvulle." - - - - Hevosen kenkä. - - (Saksasta,) - - - Tällä maalla vielä ollessansa, - Ulkoarvoltansa alhaisena, - Herramme Vapahtaja rakasti - Autuudesta kansansa keralla - Teillä ja turuilla tutkistella, - Sillä taivahan avaran alla - Väljä on ja kaunis keskustella. - Missä hän pyhiltä huuliltansa - Vuodatti suloisia sanoja, - Nuhdellen ja neuvoen, ja näin hän - Teki temppelin joka turusta. - Vaan opetuslapsistai ol' monta, - Jotka ei alussa voineet aina - Tajuta sanojen tarkoitusta; - Tällöin hän opetti osviitoilla, - Esimerkeillä ja vertauksilla. - - Näin vaeltaissansa heidän kanssa - Kerran pientä kaupunkia kohti - Vilahti hänelle tieltä silmään - Poikkikatkennut hevosen kenkä. - Ja hän sanoi siinä Pietarille: - "Ota ylös, Pietari, tuo rauta." - - Pietari, ajatuksissaan astuin - Maallisesta vallan voitannasta, - Halvaksi hevosen kengän katsoi, - Ja kuin s' ei kuninkaan kruunu ollut - Eikä voiman valtikka, niin ei hän - Ruumistaan ruvennut kuuristamaan, - Astui vaan eteenpäin, eikä ollut - Käskemistä kuulevinansakaan. - - Pitkämielisyydessään hänehen - Herra ei vihastunut, vaan itse - Ylös kengän kappaleen kohotti, - Eikä sen enempätä sanonut. - Sitten kaupunkihin tultuansa - Poikkesi hän seppien pajahan - Ja sepille sinne möi sen raudan - Kolmesta kuparipenningistä. - Sivu kauppiasten kulkeissansa - Osti siit' omenankauppiaalta - Kirsikoita kypsiä sen verran, - Minkä kolmella rahalla saapi, - Ja heti hihansa pohjukkahan - Ne tapaansa myöten tarkoin kätki. - - Siitä pois nyt toisen portin kautta - Läksi hän opetuslapsinensa - Talotointa tietä kankahalla - Aukealla astumahan, joss' ei - Pientäkään pimentopuuta ollut. - Päiväpaiste kiihtyi helteheksi, - Ja janossaan oisi paljonkin nyt - Maksanut vedestä matkalainen. - - Toisia edellä astuissansa - Herra heittävi salaa hihastaan - Tällä tiellä kirsimarjan maahan. - Pietaripa, marjan nähtyänsä, - Nöyrästi kumartui, nokkasi sen - Suuhunsa nyt aivan sukkelasti. - Vähän matkan päässä laski Herra - Toisen kirsikan kädestään maahan, - Jonka taas kumartuin Pietar' otti. - - Hyvän aikaa näin nyt häntä Herra - Kumarrutti kirsimarjain tähden, - Ja myhähtämällä viimein virkkoi: - "Aioissa jos oisit valpas ollut, - Vaivalla vähemmäll' oisit päässyt; - Ken vähää hyvää vähäksynevi, - Vähemmästä vaivaa nähdä saapi." - - - - Huokaus työtä aljettaessa. - - (Mukaelma.) - - - Herra, Luoja taivasten, - Isä armas ihmisen, - Tukemme ja turvamme, - Edessäs nyt nöyrrymme. - - Taivahan Sä tähtineen, - Maan ja ilman täytehen - Ihmehiä kaikki loit, - Kaikki lahjat meille soit. - - Sult' on päivän kirkkaus, - Kukkasenkin kauneus, - Sulta ihmisjärki myös, - Kaikki, Herra, on Sun työs. - - Suo siis, että voisimme - Hyvin käyttää oppimme, - Työllemme suo siunaus, - Toivollemme tointumus! - - - - Tunnon rauha. - - - Ah, kellä puhdas tunto on - Ja kalvamaton mieli, - Jonk' ain' on retki polveton - Ja laittamaton kieli. - Jot' oikeast' ei luovuttaa, - Ei väärän puoleen horjuttaa - Voi vilpin viehätykset; - - Sen silmä aina kirkas on, - Ja otsa puhdas hohtaa, - Povess' on sydän pelvoton, - Jos kunka kumman kohtaa. - Hän on kuin nuori neitonen, - Jokaisen mielitehtoinen, - Vaikk' olkoon vanhus harmaa. - - Kuin yöksi maata painaksen - Ja luojahansa luottaa, - Hän kummitusten, peikkojen - Näköj' ei säiky suotta, - Vaan yön unittoman lepää - Ja riemullisesti herää - Hyvien töiden toimeen. - - Jos korvensyöntä yksinään - Hän kolkkoakin kulkee, - Tai meren aallot myrskyillään - Hätään jos häntä sulkee, - Hän hämmästy ei silloinkaan, - Hänell' on rauha rinnassaan - Ja turva tunnossansa. - - Hän kaunis on kuin kukkainen, - Raitis kuin kevätaamu, - Vaan omantunnon-vaivainen - Se hoippuu niinkuin haamu, - Ja päivät sekä pitkät yöt - Sen entiset pahuuden työt - Hänt' aina ahdistavat. - - - - Syksytoiveita. - - - Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu, - Lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan; - Talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö, - -- Miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön! - - Enpä mä kuitenkaan voi surra, jos talviki tullee, - Kuin suvenaikainen työn' turha se ollut tok' ei: - Aumoja on ahoviereni täynnä, ja purnuni paisuu, - Karjani karttunehen täyttävi rieska ja kuu; - Jonka ma maan povehen elon uuden siemenen kylvin, - Ei huku siellä se, ei, vaikka se nyt mätänee, - Mut suvi uus' kuni kirkastaa taas maita, se nousee - Uutena viljana vaan tuhvasta taivaasen päin. - - Ihminen, näinpä se sunkin suhtasi on elämässäs, - Surras syyt' ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt, - Vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää, - Hiljemmin suonesi lyö, jalkasi horjuen käy. - Nuorra ja voimasi päivinä teit sinä miehenä työtä, - Kasvopa karttunut sen nyt isänmaallesi jää, - Tuo isänmaallesi jää, sekä jääpipä lapsesi hurskaat, - Joidenka mielihin myös kelvon ja kunnian loit. - Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan, - Henkesi kuolematoin kuoloa tunne tok' ei, - Vaan valo uus, kuin kirkastaapi jo uusia maita, - Uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin. - - - - Betlehemin tähti. - - (Mukaelma.) - - - Kuin Betlehemiss' itse Herra - Neitseessä otti miehuuden, - Ja Maria kuin ensi kerran - Lapsensa laski seimehen; - - Niin tähti nousi, kirkkaast' hohti, - Yön loistollansa valaisten, - Ja tietäjät nuo kaukaa johti - Jesuksen jalkain juurehen. - - Se tähti kirkas vielä koittaa - Polvesta polveen maailmaan; - Se pimeyden vallan voittaa, - Elohon johtaa taivahan. - - Tää kirkkaus, jok' aina loistaa, - On Herran sana harhaton. - Se valheen, synnin, kuolon poistaa. - Ja meille tuki, turva on. - - - - Jouluaamuna. - - (Saksalaisen mukaan.) - - - Oi aikaa armahinta, - Jok' ompi jouluna! - Nyt raukimmankin rinta - Iloiten riemahtaa, - Kuin loistot öisell' aikaa - Kirkolta heijastaa, - Ja kelloin ääni kaikaa - Ja kirkkoon kuljetaan, - Kuin juhlavirttä sääntäin - Vanhukset, nuoremmat - Nyt kaikki yhteen ääntäin - Vahvasti veisaavat: - Jumalalle kunnia - Korkeudessa! - - Oi aikaa armahinta, - Jok' ompi jouluna! - Iloa rauhansinta - Nyt kaikin nautitaan. - Pois pannaan päivän vaiva - Pois kiistat, riitaisuus, - Ei mieltä saa nyt kaivaa - Kateus, katkeruus. - Nyt kohtaa lempein mielin - Jokainen toistansa, - Kuin enkelien kielin: - Ään' ompi kuuluva: - Rauha maassa! - - Oi aikaa armahinta, - Jok' ompi jouluna! - Valoa kirkkahinta - Nyt yö on loistava: - Poikansa maailmalle - Suo Herra Jumala, - Köyhälle, rikkahalle - Autuudeks' armosta. - Siis uusi mieli tulkoon - Nyt meihin nuhteeton, - Elomme uusi olkoon, - Ja todeks' tulkohon, - Ihmisille hyvä tahto! - - - - Hautausvirsi. - - (Käännös.) - - - Mä kuljen kohti kuolemaa, - Jos kunne tien' lie käätty, - Jos kuin se olkoon vaikeaa, - Mun matkan' hautaan päättyy, - En sitä välttää voi; - Jos täällä riemu soi, - Tai mua murhe rasittaa, - Mä kuljen kohti kuolemaa. - - Mä kuljen kohti taivasta, - Jos Jesusta en heitä; - Mun sielun' silloin elon saa, - Kuin ruumiin' multa peittää. - Mä itse päättää saan: - Jos kautta kuolon maan - Mä seuraan Jesus Kristusta, - Niin kuljen kohti taivasta. - - - - Joulun merkitys. - - - Kas, luonto kaikki kuollut on - Ja lehto paljas, verhoton; - Ja pohjan talvi peittää maan, - Yö synkkä täyttää taivahan. - - Vaan iloissaan on ihminen, - Tuo synnin orja vaivainen: - Jo syntyi Jesus maailmaan, - Valaisemaan, vapahtamaan. - - Nyt hengen valo, vapaus - On tullut, armo, pelastus; - Pahuuden valt' on vaipunut, - Ja kuolon kauhu haipunut! - - - - -III. - - - - Pyydetty pyytäjä. - - - Mikä lie minulle tullut, - Kumma kurjoa kohannut? - Kovan on ikävä eloni, - Toimehen tulo tukala; - En tunne omia maita, - En omoa itseäni, - Enkä mieleni menoa, - Arvelujeni ajoa. - Ilo on entinen eronnut, - Lepo luopunut minusta, - Syän on saanut sykkämähän, - Rintani rajuamahan, - Tulena povi palavi, - Veri vierren valkeana. - - Mikä lie minulle tullut, - Kumma kurjoa kohannut? - Työn' unehtuvi usein, - Askareet alinomoa, - Kirves liiaksi lepäävi, - Hakko haihtuvi ajusta, - Välehen käsi väsyvi, - Sormet suoniset sujuvat. - Minne on väkeni mennyt, - Minne muinainen neroni, - Kunne toimi kulkenunna, - Kunne kuntoni kaonnut? - Kuin ennen saloa luihin, - Asettelin ansojani, - Pyysin pyyn, tapasin teiren, - Osasin oravan saaha. - Suotta nyt suorin sankojani, - Suotta rihmoja ripustan, - Ei puutu pätöistäkänä, - Käy ei kunkahan ko'oista; - Omanahan, onnenahan - Susi syöpi syötteheni; - Huviksehen, hyödyksehen - Jänö juoksi langoitseni. - - Jo taisin poloinen poika, - Pyytäjä polonalainen, - Itse ansahan osata, - Itse tarttua toenkin, - Taisin pauloihin paneta, - Saaha sankojen sisähän! - - Oli pantuna pahasti - Sinisilmät syötikseni, - Sangoiksipa suoritettu - Sylet surkean-suloiset, - Rakennettu rihmaiseksi - Kätöset kovan keveät; - Paulat ol' punomat Lemmen, - Sukkamielyen sukimat; - Pyytäjä on piika pieni, - Saaja suu sulasimainen, - Tytti taivon tuuittama, - Tähtien emittelemä; - Tuollap' on joen takana, - Kosken kuohuvan kylellä, - Ahon armahan ohessa, - Lehtovaaran liepehellä. - - - - Etelälle. - - - Tuuli, joka kohti kuljet - Suloisata Savoa, - Joka jok' aholla muistat - Suudella sen kukkia! - - Sinulle mä viestin viedä - Annan armahalleni, - Viestin viedä, toisen tuoda - Sieltä liekkuessasi. - - Jos sen siellä, jossa ennen, - Lähtehellämme tapaat, - Niin hänelle hellimmästi - Suuta annella sä saat. - - Kosken kunnahall' omani - Astuis askelin aroin, - Varo siinä vienoistani, - Varo kuin minä varoin! - - Jos tuo lahta soutamassa - Oisi pursin pienoisin. - Souda häntä, tuuittele, - Kuin mie sousin, tuuitin. - - Vaan astuisko vastahasi, - Niinkuin aina astui mun. - Sylit hälle suorittaasi - Vastahan pitäisi sun. - - Vaan jos hänt' et kohtaella - Paikoilla tutuilla vois, - Jos jo turve tyynelläni - Peittehenä päällä ois; - - Heitä kukka kunnahalle, - Hiljaa kuiskaa hautahan: - "Tulemass' on kultasikin - Jälestäsi Tuonelaan!" - - - - Tarkk'ampujan hyräily yövahdissa, v. 1854. - - (Osiksi mukaelma.) - - - Kesk'yöllä ypö-yksinän' - Kuin astun vahti' ees ja taas, - Niin muistelen mä mielellän' - Erottaessa rakkauttas. - - Kuin meille lähdön hetki tul', - Kuin rumpu käski joutumaan, - Ja miehuus kaikki maahan sul' - Käydessä kättä antamaan; - - Mu' itkusuin sä suutelit, - Puristit helläst' kättäni, - Ja sulkkunauhan solmisit - Rintaani lemmen muistoksi. - - Siis luule en unohtanees - Lupauksiamme vieläkään, - Ja enpä usko mieltynees - Sun vielä toiseen ystävään. - - Ja senpä tähden mieleni - On kuin keväinen lämpimyys, - Keveesti käy sydämeni, - Vaikk' ympärin' on yö ja syys. - - Sä näillä aioin astelet - Tuvassas tyynin askelin, - Ja Herran puoleen huokailet - Edest' etäisen kullankin. - - Vaan se jos mielees lennähtäis: - Mun miekan alle joutuvan', - Jos kyynel silmääs vierähtäis, - Äl' ole, lapsen', milläiskään! - - Sodankin pauhu ääretöin - Kädess' on Kaikkivaltaisen, - Ja sotamiesi vilpitöin - On Luojallen otollinen. - - Vaan viimeinkin jo kello lyö, - Ja täys' on vahtivuoroni: - Lepää levossa armas yö, - Ja muista mu' unissasi! - - - - Ruotulaisen morsian,[5] v. 1854. - - - Yksittäin olen heitetty kuin kukka ahon laitaan, - Ikäväni minä kätkettelen oman kallan paitaan. - - Kulta läksi Kuopioon ja meni Savon väkeen; - Milloinkahan maailmassa häntä vielä näkee! - - Kirjan sieltä kirjoitti ja tiesi joutuvansa, - Joutuvansa joululle ja häitä hankkivansa. - - Mökin maat on annettuna, pienoiset ja puhtaat: - Jokivartta vaaran alta, lehtoa ja luhtaa. - - Päivä silloin paistaisi ja linnut lauleleisi, - Koska kultan' korjassansa minut sinne veisi! - - - - Rannalla-istuja neito.[6] - - - Yksin istun ja lauleskelen, - Aikan' on niin ikävä; - Vesi seisoo ja linnut laulaa, - Eikä tuulikaan vedätä. - - Oisko pursi ja punapurjeet, - Millä mennä merten taa, - Tuolta tuottaisin sulholleni - Ko'on kultaa ja hopeaa. - - Sitten kutoa helskyttäisin - Papin-paitakangasta; - Kihlasormus se kiilteleisi -- - Voi mua, hullua neitoa! - - - - Turha odotus. - - - Odottain alla akkunan - Mä seisoin tunnin, kaksi, - Ja aina toivoin Aunetan - Sanassaan seisovaksi. - - Jos lehti lenti sieltä päin - Ja päitsen' maahan raukeis, - Mä luulin, että Aunin näin, - Ett' akkuna jo aukeis. - - Jos yökkö eetsen' huiskahti, - Jos huokaeli tuuli, - Het' Aunin huiskutukseksi - Ja ääneksi ne luulin. - - Mut häntä vaan ei kuulunut, - Mä kolkon illan vietin, - Jo toivokin ois sammunut, - Vaan toisekseen näin mietin: - - "Jos tähti täivahallakaan - Nyt tuskin yhtä tuikkaa, - Jos pilvi vettää vihmallaan - Sun märjemmäksi kuikkaa; - - Niin tyttö silmin tuikkavin, - Sinulle käypä vastaan, - Sun kuivaa sylin lämpösin, - Vaikk' yö nyt kuinka kastaa!" - - Näin oisin tainnut pitkentää - Kok' yöksi turhan piinan, - Kuin rankka nauru tyrskähtää - Takana varjosliinan. - - Mi lie sen päähän astunut, - Mik' immen viisaan houkkais, - Ett' ei sisään nyt laskenut, - Vaan lempeni näin loukkais. - - Vaan vuota, vuota, vallaton, - Sä tyynemmäksi taivut, - Ja niinkuin hirvi hermoton - Syliini vielä vaivut; - - Mut silloin pientä pettäjään' - En laskekaan, -- se muista! - En suultani, en vierestän', - Jos vaikka kuinka puista. - - - - Runonkerääjä. - - - Mä läksin kauas Karjalaan - Tekoa laulun oppimaan; - Samosin metsiä ja soita, - Sain lauluja ja laulannoita. - - Mut turha ol' se matkani, - Kuin tointunut ei taitoni, - Kuin, vaikk' ol' laukku virttä täynnä, - Ei laulu itseltäni käynnä, - - Niin seitsentoista-vuotinen - Tul' vastahani neitonen; - Se naurahtel' niin lempeästi, - Ja posket hohti hempeästi. - - En haastatella taitanut, - Ei hänkään mitään virkkanut, - Mut katsehensa mustantummat - Poveeni loivat tunteet kummat. - - Ne tunteet ol' niin karvahat, - Ne tunteet ol' niin armahat, - Ja jäät ne läksi luonnostani, - Ja tulvat nousi tunnossani. - - En lähde koskaan Karjalaan - Runoja enää oppimaan, - Kuin mieleni, runoja täynnä, - On siitä päivin virsin käynnä. - - - - Servialaisia kansanlauluja. - - (Saksan kielestä.) - - - 1. Kehen neito kasvanut. - - Neito nuori, kaunis kukkaseni, - Kehenkä sä katsoit kasvaissasi? - Lienet koivun hoikkuutta katsellut, - Tahi kuusen korkean kenoutta, - Vaiko veljyeni vartaloa, - Kuin noin suoran-hoikkaiseksi kasvoit? - - "Poika pulska, armas aurinkoni! - Enpä kivun hoikkuutta katsellut, - Enkä kuusen korkean kenoutta, - Enkä veljyesi vartaloa: - Sinuhunpa loin vaan silmän' aina." - - - 2. Kukalle. - - Kukkaseni, kaunoiseni, - Punaiseni, pienoiseni, - Vasta päiville puhennut, - Elosalle ennättänyt! - Kellenkä sinun nyt kannan, - Kelle kannan, kellen annan? - Annan äitille hyvälle, - Emolleni armahalle. - -- Äitin' on tuvassa Tuonen, - Manalan kotimajoissa. - - Kukkaseni, kaunoiseni, - Lintuseni, lietoiseni, - Kellenkä sinun nyt kannan, - Kelle kannan, kellen annan? - Antanen sisarelleni, - Sikkoselleni sulolle. - -- Sisar on kultansa koissa, - Miehensä majahyvänä. - - Kukkaseni, kaunoiseni, - Ainoiseni, armahani, - Kellenkä sinun nyt kannan, - Kelle kannan, kellen annan? - Antanen veli vesalle, - Veikolle hopealleni. - -- Veli on verisoissa, - Miesten tappotanterilla. - - Kukkaseni, kaunoiseni, - Punaiseni, pienoiseni, - Kellenkä sinun nyt kannan, - Kelle kannan, kelle annan? - -- Annan armahaiselleni, - Kullalleni, kuululleni, - Pojalle punaposkelle, - Simahuuli sulholleni. - -- Ei kulta kukan otossa, - Lempeni lehoilla näillä; - Kullan on kaukana kotinsa, - Kolmen kosken tuolla puolen, - Viian viiennen takana, - Kylän kymmenennen päässä. - - - 3. Tuomio. - - Kolme kaunokaista impilasta - Kylvi kukkasia kunnahalle. - Jo tulevi siihen poika huima, - Kukkia keräävi kourallisen. - Niin tytöt salaa viritti ansan, - Johon poikanen poloinen puuttui. - Yksi näin: "tulehen työntäkämme!" - Toinen näin: "ajakamme kylästä!" - Kolmas näin: "se hirtteä pitävi!" - Poika siihen vastahan sanovi: - "En ole kulta työntäänne tulehen, - En pahantekijä maast' ajaanne, - Poik' olen, poloinen, hirtettävä - Hirmuhirtehen -- kuin neidon kaulaan!" - - - 4. Toivomat. - - Niilo nurmella lepäsi, - Koivun kaunosen kylellä, - Tuli siihen kolme neittä, - Kolme kaunoista kanoa; - Tullessahan tuumoavat. - Astuessaan arvelevat, - Kuk' ois kulienkin komeinta, - Mikäpä millenkin sominta. - - Niinpä virkki vanhin impi, - Lausui tällä lausehella: - "Sormus ois somin minusta, - Kullankiiluva komein, - Jok' ois sulhon suorittama, - Menon merkki miehelähän." - - Siitä virkki toinen tyttö, - Lausui tällä lausehella: - "Vyö oisi somin minusta, - Vyöpä kaiken kaunokainen, - Jok' ois kullan kirjaeltu, - Ja hopein huoliteltu; - Vyölle poikaset pälyvät, - Silmän luovat sulhais-miehet." - - Siitä virkki nuorin neiti, - Tyttö taitaen sanovi: - "Niilop' ois somin minusta, - Metsänpyytäjä parahin; - Sormus sormessa kuluvi, - Tuli kullan tummenevi, - Vyöstä kirjaset katoovat, - Hälvenee helo hopean; - Kulu ei Niilon kaunis kaula, - Tummene tuli silmästä, - Ei katoa kylki lämmin, - Huulten hälvene hunaja." - - - 5. Kirous. - - Kaikkia keräsi tyttö, - Uupui siit' uneen. - Tulipa poikanen pahainen, - Havahutti näin: - "Nouse, nouse, armas impi, - Nyt elä lepää enää! - Kukkakullat rinnoillasi - Kai jo kuihtuvat, - Se, kenelle ne keräsit, - Toista lemmitsee." - - "Lempensä mä anteheksi - Annan, kuitenkin - Koston nuoli, Luoja, laske - Kohti kurjoa!" - - - 6. Rakkaiden hauta. - - Oli kaksi kaunokaista - Kaksi kuikista käköä, - Ne tekivät lemmen liiton, - Laativat lujan lupansa; - Kumpikin käkö kukahti - Yhden kuusosen kukilla, - Kumpikin käkö pesihen - Yhessä joen ve'essä, - Yhen virran pyörtehellä, - Yhen pyhkimen varalla. - - Kului kuuta viisi, kuusi, - Kuluipa koko kesäkin, - Eikä tiennyt yksikänä, - Arvannut ainoakana. - Kuluipa kesonen toinen - Vierähti Jumalan vuosi, - Jo tiesi koko kyläjäs, - Akat arvasi kyläiset, - Tiesi miehet, tiesi vaimot, - Iso tiesi, tiesi äiti. - Tuostapa emo tytärtä, - Vanhin virkkaen varoitti: - "Paha on hukan keralla, - Paha on karhun kainalossa, - Pahempi pojan parissa, - Suoravartalon sylissä; - Sill' on suu suloa voita, - Hunajata huulet kaikki: - Myrkkyä hänellä mieli, - Sisu mustia mujuja; - Ellys menkö, lapsueni, - Noien poikien parihin, - Niien kaunisten kisoihin." - - Poika vuotti, viikon vuotti - Tulevata tyttöänsä, - Käköä käkeävätä; - Eipä tyttö tullutkana, - Eikä kuulunut käköistä; - Siitä vuottava valitti, - Haikiansa huokaeli - Tuikkavalle tähtyelle, - Lemmen luoulle lohulle, - Tähen käskevi sanoa, - Viestin viemähän tytölle: - "Kuole kultani ehtoolla, - Aattoiltana nukaha, - Niin minä pyhänä päätyn, - Vaietessa aamun vaivun." - Kultansa ehtoolla kuoli, - Impi illalla nukahti, - Poikapa pyhänä päättyi, - Vaietessa aamun vaipui. - - Siitä hauta kaivettihin, - Ovi Tuonen auaistihin, - Siihen kätkettiin käköset, - Lemmen lapset laskettihin, - Kylki kyljen lämpimähän, - Rinta rintoa lähelle, - Käsi kätköhön kätösen, - Huuli huulen hohtehesen. - Kului kuuta viisi, kuusi, - Vieri viikkoja Jumalan, - Jopa poian päälaelta - Nousi kuusi kukkalatva; - Kului vielä kuuta kuusi, - Vieri aikoa vähäisen, - Jo nousi noropajuja, - Kyynelpäitä kukkasia - Sylistä ihanan immen, - Tuonelan tytin tilalta, - Nousi taimelle tasalle, - Varsin varrelle hyvälle; - Ne varret venyttelihen, - Kukkansa kohottelivat, - Kukat kuusen ympärille, - Kuusen kaulan kierräntähän; - Impeä itkevät siinä, - Vienoista valittelevat, - Nuorra mennyttä Manalle, - Tyttinä tupahan Tuonen. - - - 7. Julkasematoin rakkaus. - - Oi sinua, autio ahonen, - Kuin minulle muistutat muretta! - Täss' erosi ystävä minusta, - Eik' erotessaan sanonutkana: - Herran halttuhun ma sun nyt heitän! - Päähäns' painoi vaan kypäreänsä, - Maahan mustat silmänsä alensi, - Ja kätensä, oikean kätensä - Poveansa vasten painallutti. -- - Kypäränsä päähään painamalla - Armas aikoi lausua minulle: - "Herran halttuhun ma sun nyt heitän!" - Silmänsä alentamalla maahan: - "Kaiken kallihin oot kultueni!" - Poveansa painalluttamalla, - Silläpä sanoaksensa mietti: - "Mielestän' et milloinkaan murene!" - - - - Kuinka rakkaus tulee ilmi. - - (Kreikkalainen.) - - - Min vuoksi, kultani, en sais ma sulle suuta antaa! - Yö synkkä on, niin eihän ken voi siitä kieltä kantaa. - "Sen kuulee yö ja illan kuu ja kuulee tähdet taivaan, - Ja tähti järveen tuikahtaa ja kielii lainehille, - Ja keula kuulee laineilta ja lausuu laivurille, - Ja laivamies jo aamulla sen kullallensa laulaa." - - - - Angelika. - - (Malmströmin.) - - - Tuohkuva tuulonen hoi, joka riemuten lehtoja lennät, - Näitkö sä armahani, näitköpä nurmikukan? - Kirkasvyö puronen, joka tammipimentoja puikat, - Tokko käköistäni näit, tokkopa lintuani? - Taivaankarva kukat, kut lempeni jalkoja saitte - Suudella sulosuin, kuolkoten autuahat! - Pilvi, jok' iltaruson sylihin nukahat, sinä taisit - Taivahan ranteellen temmata Angelikan? -- - Suotta surussani soitan, ei kenkään soittoa kuule, - Rintani huokaantaa ei kenkään käsitä; - Ei arvaa yks'kään, mikä hirmusa huolien tuska - Mielessäin meluaa, poltto povessani on. - Kuitenkin, kukap' on, joka ain' eläen ilomielin - Mustien murhetten pilviä piilevä ois? - Ihmis-parka, o surkea oot tosiaan, kuni taivon - Hellää kättä arot, jolta sä voimia saat! - Maallisihin ilohin sitä itkua enpä mä vaihda, - Jossa mä toisinahan muistojen öilläni uin, - Muistojen öillä usein, kuni taivaan tähtiä katson, - Jossa mun armahani, jossa Angeelika on. - Kuitenkin, voi kuinka usein olen katketa kurja, - Kuin muistoin sulosuus painava mieltäni on! - Sill' oli lempikevät mullai, oli mullai kukka, - Myrsky hävitti kevään, kuolema kukkani vei. - - - - Eräs kihlaus. - - - Me valat vahvat vannoimme - Ja sormuksia vaihdoimme, - Kuin läksin Helsinkiin; - Ja Ulla tyrski uskossaan - Luj' ollaksensa ainiaan, - Ja lensi pyörryksiin. - - Tuon toivon kanssani nyt vein, - Ja yöt ja päivät työtä tein, - Ja aina arvelin: - Jos vuodet voisin ratkaista, - Ja leivän kantaa katkaista, - Niin uskon kostaisin. - - Mä luottavasti tuumin näin, - Ja miel' ol' aina sinnepäin, - Ett' Ullan vielä nain. - "Omalta Ullaseltani" - Nimellä: "armas Aatuni!" - Usein sanomat sain. - - Mut vasten tuuli viskasiin, - Ja lemmen laivan luotoihin - Minulta myrsky vei: - Jos kuinka oisin nuhdellut, - Ett' oli mun unohtanut, - Hän vastannunna ei. - - Vaan uusiin tuumiin antoihen, - Ja otti toisen sulhasen -- - En tuota luullut ois! - Mut siitä viisi virkkaisin, - Vähänpä muusta huolisin: - Kuin saisin kihlat pois! - - - - -IV. - - - - Laulajan sija. - - - Kyll' on maata, manteretta - Suomen suurilla saloilla - Monenlaisten lintusien - Laadullansa laulaella, - Viserrellä, sirkutella: - Leivon tuolla taivahalla - Pilven alla liitäellen, - Kertun lehdossa leväten - Kesäyöllä yksinänsä, - Rastahankin raksutella - Korven kylmän kainalossa, - Peipon pellon pientarella, - Västäräkin rauniolla; - Allin on laulella aloa - Savon suurilla selillä, - Joutsenella joukutella - Jokisuissa, suvannoissa. - - Niin miks' ei minulla oisi - Sijoa, sanan aloa - Suomen laulajasalissa, - Suomen runojen seassa, - Vaikk' on muilla pää ylempi, - Pää ylempi, ään' isompi, - Virret kaikki kaunehemmat! - - En mä ylhäälle yritä, - Peremmäksi pyrikänä: - Seison, laulan seinän luona, - Oven suussa, orren alla, - Laulan lasteni huviksi, - Oman itseni iloksi. - - - - Palannut runotar. - - - Ken vieras tuolta tuntuu - Nyt käyvän luokseni? - Ah, harvinainen on se, - Vaan tuttu kuitenki: - Tuhansin tervetullut, - Runotar, lempeni! - Kyll' on jo aikaa siitä, - Kuin kävit luonani! - - En tästä syyttää saata - Sinua kuitenkaan; - Sä yhtenään yritit - Tyköni tulemaan, - Vaan ovet mull' ol' aina - Sun tullas salvassa, - Ens'-lempeni likihin - Mä kartin joutua. - - Ah, harhateille eksyin, - Sinusta vierastuin! - Mä toisen oudon naisen - Kahleihin kiehtouduin, - Jon posket punaa hohti, - Ja katse kuumuutta; - Se sai mun juottaneeksi, - Sen nim' on _Mammona_. - - Tään orjana ma hoipuin - Ja häntä palvelin, - Siks' kunnes silmän' aukeis, - Ja irstaus inhoitti; - Hän lemmenlaivojansa - Ei mulle suonutkaan, - Mut muille aina antoi, - Ja mulle nauroi vaan. - - Siit' irti päästen jouduin - Taas toisen taikoihin. - Tää, _Kunniatar_, kiehtoi - Mun uusiin kahleisin. - Kääns' silmän' kiilloillansa, - Ja lumoi liehuillaan. - Vaan kuiva, puinea, luinen - Hän ain' ol' armastaan'. - - Ja monta muuta naista, - Ens'-lempen' unhottain, - Mä uhraellen pyysin, - Ja tyhjän aina sain. - Näin sydänparkan' nuutui - Ja ratk' ol' raueta, - Kuin jälleen nyt mun etsit, - Sä, immyt ihana! - - Suloinen taivaan tytti, - Suur' kiitos sulle vaan, - Kuin vielä tahdoit saattaa - Sydämen' virkoomaan; - Alatipa nyt annan - Sun siellä ollasi: - Tuhansin tervetullut, - Runotar, lempeni! - - - - Puuseppä ja runoseppä. - - - Puuseppä se allani alkaa - Työhuoneessa aikaisen aamun, - Hän liikkuu ja jyskää ja ryskää, - Puun kylkeä höylätä kurnii. - En suutu ma tuosta, en tuskau, - Vaikk' unta en kylläksi saanut, - Vaan nousen ja työhöni istun - Ja laulua höylätä koetan. - Mut työtäni puusepän työhön - En, en silavuudessa vertaa; - Mull' onkin puu rosopintaa, - Myös lienevät höyläni tylsät. - - - - Laulu on monta laatua. - - - Lämmin kun kukkia luo, - Taivahan kaari kun juo - Lahtosen lainetta vaan; - Näistäpä laulaja viehtyy, ja yltyy - Laulelemaan. - - Laulajan viehtävi myös, - Amor, sun armahat työs: - Poika kun neitoa voi - Huulosin muiskuta, helkkyen silloin - Kantelo soi. - - Äiti kun multahan maan - Saattaen armainaan - Kyynelten maljoja juo, - Laulu sen rintahan hellillä äänin - Lohtua luo. - - Toisinki kielin se soi: - Ääni sen vienonen voi - Pitkäisen pauhuna myös - Pettäjän korvahan käydä, ja kostaa, - Konna, sun työs. - - - - Lapsuuteni paikoilta. - - - Täss' on tämä Louhivaaran salo, - Josta kautta kouluhun kulimme - Ennen poikapolvess' ollessani. - Täss' ei nähdä mökkiä, majoa, - Eikä kuulu karjan kellonkilke - Eikä hallin haukunta salolla. - Hongat hattaroita hajoittavat, - Kuuset käyvät taivahan kumuhun, - Jähmenneitten jättiläisten haamuin - Kelot kamoittavat kulkevaista. - - Voi, kuin minä aina olin uljas - Tästä kautta syksyin kuljettaissa! - Minä olin, -- muiden peljätessä - Salon karhun käyvän kimppuhumme - Taikka rosvon ryöstämään tulevan, - Mielestäni suurin sankaria. - Minäpä, niin uneksin ja toivoin, - Keskellä saloa saavuttaisin - Karannehen Kustu-Mustalaisen, - Hänet kamppailtua kiini löisin, - Kihlakunnan kiitokset niin saisin. -- - Toiste tiellemme tulisi karhu, - Kiljuen, kitaansa aueksien; - Puukkoveitsen vyöltäni vetäen - Minä sankarin väkevän käellä - Syoksisin sen karhulle kitahan, - Tapettua taljan saisin kuulun, - Jonka koivet reestän' reuhkeleisi! - - Pois on mennyt, pois, tää poikainto, - Vaikk' on käsivarten' vahventunut: - Mua mustalaiset mustentavat, - Irti käyden, ilman kostottani; - Lykyn lahja, onnen kauppa on, kuin - Kynttä koettamatta saanen käydä - Kaksijalka karhuin' kanssa rinnan! - - - - Kynälampi. - - - Pikku lampinen - Hietalietteines, - Joka rantoines - Minun lapsuen - Olit merenän': - Sua tervehdän! - - Kaarnalaivojan' - Laskin laineilles, - Sinun saattaakses - Tuulen mukahan - Maihin kaukaisiin, - Merentakaisiin! - - Taikka vallatoin - Poikaparvessa - Kesän kuumalla - Uida polskuroin - Haaleiss' aalloissas - Hietarannoillas. - - Taikka kiitelin, - Talven tultua, - Jääsi kannella - Liukkain luistimin, - Niinkuin iloinen - Ilman leivonen. - - Oi, ken muuttaa vois - Vielä kerrankaan - Lapsimaailmaan! -- - Vaan se mennyt pois, - Pois on polvekseen, - Lapsuus rauhoineen! - - - - Eräs nuorukaismuisto. - - - Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen, - Sit' yhtä armast' aikaa mä aina muistelen, - Kuin kahdeksannentoista mä täytin vuoteni, - Ja lyyran olin saanut juur' vasta lakkiini. - Sydämen' kevyt oli ja mielen' murheetta. - Mä hengin, liikuin, lennin kuin leivo taivaalla, - Jot' ilman liekka kantaa ja tuuli kuljettaa: - Tällaisna silloin jouduin Savossa pappilaan. - - Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen, - Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen, - Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean - Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan; - Ja muistan Kalmonsaaren rastaineen, ruusuineen, - Ja auringon sen taakse kullaisna laskeuneen, - Ja kuinka kuutamalla me sinne soudeltiin, - Suloisin Suomen kielin lauleltiin, soiteltiin. - - Ja ennen muita muistan sun, tyyni tyttönen, - Jok' ensi lemmen liekkiin sytytit sydämen'! - Sä päivill' aurinkoni, öill' olit kuutaman', - Sä kaikki ajatuksen' ja kaikki unelman'; - Kuin vaan sä päällen' katsoit, niin taivas aukeni, - Kuin kasvos poies käänsit, niin päivä pimeni, -- - -- Mä tätä armast' aikaa viel' aina muistelen, - Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen! - - - - Eräsnä syntymäpäivänäni. - - - Jo kahdeksanneljättä vuotta, - Ja poikana hulluan vielä! - Olis aika jo mieheksi tulla, - Varovaksi ja viisaaks' kuin muutkin! - - Jo kahdeksanneljättä vuotta! - Ei viisauden hampahat varmaan - Minun suuhuni syntyne koskaan, - Kuin kappale toista jo puolta - Ikäpäivi' on jälkeeni jäänyt, - Ja poikana hulluan vielä! - - Jo kahdeksanneljättä vuotta! - Sanotaan: mitä nuorena oppii, - Sitä vanhana taitavi vielä. - Väh' on saattanut oppini olla, - Runotaitoa kenties hiukan, - Vähän saattanen vanhana taitaa, - Runojalkaki jäykäksi käynee, - Ja viisasten harmaiden partain - Parihinpa en kelvanne koskaan! - - Jo kahdeksanneljättä vuotta! - Ja tehnyt en juur' ole muuta - Kuin kantanut kortisen, kaksi - Tuon yhteisen työn yritykseen! - Näin maassa, -- se kaukan' on meiltä - Joka puutoint' on, kivitöintä, - Laki säätänyt on, joka miehen, - Ken muualta matkavi maahan, - Kiven kirkoksi kanssansa tuoda; - Kuka tuo kiven, ken tuopi kaksi, - Sivumennen röykköhön heittäin; - Vaan kiire on kaikilla eelleen, - Ja valmista ei näe kenkään! - - - - Syksyllä. - - - Idän römsy ikkunata huuhtoo, - Tuuli tuivertavi pihlajata, - Pimeyden peitto maalla riippuu, - Tähtiä ei tuika taivahalta, - Eikä kuudanta kumota maalle. - - Suloisempi tällöin on kuin muulloin, - Koto kellä on, sen suojass' olla. - Tuli vilkas liekkuu liedellämme, - Tulen ympärillä tuossa istuu - Mamma, pappa, mummo; mutta "pikku" - Sep' on mummon nukkunut sylihin, - Toinen tultukka se vauvoinensa - Vakavasti seisoo vanhain luona, - Sannan suusta kuunnellen satuja. - - Täti, nuori täti, hän vaan yksin - Puutate ei toisien puheihin; - Pahan ilman ääntä kuuntelevi, - Levotoinna liikkuu sinne, tänne; - Niinkuin äiti, jonka sairas lapsi - Manalan jaanaan välillä riippuu, - Odottavi taudin taittumusta. - - Ah, ne tällä hetkellä tätillä - Ajatukset Atlantin merellä - Läikkyvät "Kaleva"-laivan kanssa, - Kannella "Kalevan" yhdyttävät - Hänen nuoren ylkä-ystävänsä, - Joka meren, yön ja myrskyn kanssa - Hengestänsä tuimin taistelevi. - Apuhun ei auta lähteminen, - Kätt' ei kullalle käy antaminen; - Sydänparka syvästi vaan sykkää, - Rinta raskahasti huokailevi! - - - - Joulupuu. - - - Kuusen poika, korven luota saatu, - Jonk' on lehväs lauhkeat ja kirkkaat, - Ei enämpi oksillas orava - Yötä istu, ei jänölän jussi - Juuressasi piile poikinensa, - Viereltäsi puolavarvikost' ei - Pyrähtele pyiden parvet lentoon, - - Kotoaspa kauas kaupunkihin - Olet joutunut jo joulupuuksi. - Liehuihin nyt puen punaisiin sun, - Keltaisiin ja kullankarvaisihin; - Kävyiksi sinulle solmielen - Punaruusut vasta puhjennehet, - Omenoita oksiisi sitelen - Sekä hedelmiä Hesperian, - Etnan kylkilöillä kypsyneitä; - Viimein oksas, lehväsi ja latvas - Valasen ma vahatuohuksilla, - Tehdyillä Uraalin lehmuslehtoin - Mehiläisen saamista varoista. - - Näin pukien joulupuuni teen sun - Niiden autuaisten armolahjain - Ja sen taivaanvalkeuden kuvaksi, - Jotka kerran jouluna valuivat - Meille Luojan laupeaan kädestä! - Ja mun piskuiseni puuhajavat, - Iloiten ja sua ihmetellen, - Ympärilläs, puoleks' ymmärtäen, - Kelt' on oikein lahjat lähtenehet! - - - - Pienelle tyttärelleni. - - - Väsyen minä katsoen silmääs, - Joko itkenet tai iloellet; - Ole itkus ei ilkeä ynseys, - Se on lauha kuin lämpimä vihma; - Myhäellessäisipä taasen - Minust' on kun taivas aukeis - Sekä rauhan enkelin siivet - Liki leuhkaisi syntistä syöntän'. - Minä silloin ain' arvaan selvään, - Miten oot sä niin enkelinlainen: - Muka syntyin taivaasta läksit - Viatoinna ja puhdasna tänne. - Suru vaan käy mieleen', kun muistan: - Kuta kiireemmin ihmistyt täällä, - Sitä ennemmin enkelis haihtuu, - Ja sä taivaasta poikkenet pois! - - - - Pikku Annan kuoltua. - - - Muuanna yönä taivaasta - Katosi pikku enkeli; - Hän läksi maata katsomaan, - Ja meidän mökkiin laskeusi. - - Hän ol' niin kirkas, kaunoinen. - Ja armas, lämmin luonnoltaan; - Ei ken niin ollut kurjainen, - Jot' ei hän saanut lohtumaan! - - Vaan enkelistä itsestään - Maan ilma tuntui raskaalta; - Hän liikutteli siipiään, - Takaisin tahtoi kotiinsa. - - Ken, taivas, puhtaat lapsesi - Maan mustuudessa viihtää vois! - -- Surusuulla hänkin myhähti, - Ja liikahti ja lensi pois! - - Sä kirkas, puhdas enkeli - Siell' autuasten seurassa, - Maan heltehesen hetkeksi - Tule vielä käymään vieraina! - - Kuin tunnet huoliin sortuneen', - Ja kaipaus käy korvaasi, - Kuin arvaat silmän' itkeneen, - Niin silloin laskeu luokseni! - - Oi, silloin laskeu luokseni, - Ja ympärillän' lentele; - Niin huojeneepi huoleni, - Ja sydämmeni tyynenee! - - - - Leivolle. - - (Kesällä v. 1869.) - - - Et suinkaan voisi leivo, - Noin riemuisasti laulaa, - Jos ken sun poikas poies - Pesästäs ottaisi! - - Vaan pääsi siipes alle - Sä piiloon peitteleisit, - Ja kurja sydänparkas - Surusta pakahtuis! - - - - Eräsnä katkerana hetkenä. - - - Tul' kyyhky, vaikk' ei siivin, - Ja laskeutui mun ryntäillen', - Povehen' hiljaa hiivi, - Ja luikahtihen lempehen'. - - Vaan kyyhky kyyksi muuttui, - Ja mua pisti povehen, - Ja pistimensä puuttui - Syvälle raukkaan sydämeen'. - - Kyyn mustan myrkky kiehuu - Ja kovin kuohuu suonissan', - Ja koston vimma riehuu - Nyt vielä vaan mun rinnassan'. - - Vaan poies, kosto, vaivu, - Pois haihdu, myrkky, mielestän'! - En teidän alle taivu; - Kyy-park' ol' ollut -- ystävän'! - - - - Mun kesäni. - - - Keväällä lohdutin näin aina itseäni: - "Mitäpäs tuosta on, jos kului kevähäni, - Sit' ett' en niinkuin muut mä saanut vietellä, - Mut orjan työssä mun vaan täytyy läähättää!" - - "Kuin joutuu kesonen, mä käet kukuttelen, - Ja kuuset kuuntelen, ja merta melastelen, - Ja ilman valoa ihailen keskiöin. - Ja nautin luontoa, ja viihdyn runotöin." - - Jo joutui kesonen, jo joka lintu laulaa, - Ja laineet lämpimät nyt läikkyy ilman paulaa, - Maan suonet tykkävät, maailm' on riemuissaan, - Ja nurmet, pellot, puut on juhlapuvuissaan. - - Mut yhtä kaikki mun ei anna aika laulaa, - Yhäti edelleen mä kannan orjan paulaa; - Koht' ompi ohitse jo kaunis kukkain kuu, - Ja päivä kallistuu ja lehti kellastuu. - - Vaan enpä vieläkään saa tyyntä rantaa soutaa, - En taida vieläkään mä laulamahan joutaa. -- - Oi kevät lauluton, oi kesä riemuton: - Kuvapa kulkunne mun elostani on! - - - - Sydämeni asukkaat. - - - Yks' perkele, - Yks' enkeli - Asuvat sydämessäni; - Ne taistelee - Ja kamppailee, - Yks' toistaan voittaa koettelee. - - Kuin voitolle - Pääs' perkele, - Niin sydän synnin ahjona - Se suitsuaa - Ja kuumoittaa, - Kuin Etna tulta tupruaa. - - Kuin voittaapi - Taas enkeli, - Se muuttuu lemmen laaksoksi; - Ja rakkautta - Ja rauhaa vaan - Nyt Etnan kohta kukoistaa. - - O, milloinkaan - Tään sodan saan - Sydämessäni sammumaan? - Oi enkeli, - Jos joutuisi - Sun avukses viel' enkeli! - - - - Unetoinna. - - - Unonen, Jumalan luoma, kiehauta - Unimettä uutta valmun pulpuista; - Unimalja kainalohos painalla, - Tule tänne, täällä sua tarvitaan! - - Sinä vangin, joka huokaa kahleissaan, - Kuin suot maistaa maljastas, niin astelee - Unissaan hän onnellisna irrallaan, - Lehtikossa lapsinensa leikitsee. - - Muinoin uhrinsa kuin julmat tuomarit - Löivät hirmuisihin piinapenkkeihin, - Sinä seisoit läsnä, kurjat juottelit - Univiinoin kesken tuskain torkuksiin. - - Merimiehen-poian maston huipussa, - Vaikka myrsky kastattaa sit' aalloissa, - Vaipuu silmät kiinni ja hän uinahtaa, - Sinä kuin vaan juotat häntä maljasta. - - Tule siis jo, Uniukko, tänneki, - Höyhenkengin hipsuttele hiljalleen, - Ripahuta riipsilleni mettäsi; - Otavall' on sarvet päin jo suvehen! - - - - Kerran viinikellarissa. - - - Ah, katovaista on riemu kun unten häilyvä parvi, - Viina on ainoa vaan, joss' ilo varmana on! - -- Tulkate, juokamme siis Sherry-nestehen vanhoa voimaa, - Kunneka viikatemies meidätki niittävi pois! - Tuonen töitäpä vaan ei estä purppuravaatteet, - Ei sotasankarin kilp', eik' asu kulkijamen. -- - Ryyppää, nuorin veljeni! Aiall' on sukkelat siivet, - Ennenkuin tiedätkään Tuonela tarjona on: - Poikana leijaat vielä, jo Aiatar notkeasormi - Tukkasi mustuuteen harmaita karvoja luo; - Ruusun taitat ja sen ihanuutta sä hetkisen lemmit, - Eip' ole aikaakaan, kukka jo kuihtuvi pois! - - Ryypätkämme nyt siis, niin kauan kun kuolema sallii; - Aika se kiiruhtaa: viljalta viinoa on! - Laske sä, lempeä mies, joka tynnörin tappia sormit, - Öljyistä keltaa nyt sarkkani täytehen taas! - Viina se huuhtovi huolet pois sekä kalvavan kaihon, - Vahvana suoneni lyö, selvänä hohtavi pää; - Maalima murheineen, tämä narrien riehumapaikka, - Saippuarakkona vaan heiluvi eessäni nyt: - Pois te, maan madot, pois! en teitä mä katsoa viihdi, - Kauneus, korkeus vaan silmäni täyttävät nyt! - - - - -V. - - - - Koskenlaskijan morsiamet. - - - "El', armas Annani, vaalene, - Jos Pyörtäjäkoski pauhaa; - Sen voimaa en tosin vallitse, - Ei löydä se koskaan rauhaa, - Mut kellä sen kalliot tiedoss' on. - Niin sille se nöyr' on ja voimaton." - - Näin virkkoi Vilhelmi Annalleen - Ja itsekin purteen astuu, - Ja päästi purtensa valloilleen, - Sen koskessa laidat kastuu, - Ja Pyörtäjän luontoa katsomaan - Nyt Vilhelmi vei tätä morsiantaan. - - "Voi, kuinka kirkas on illan kuu - Ja välkkyvä virran kalvo! - Ei linnut liiku, ei oks', ei puu, - Ei muut kuni tähdet valvo; - Voi, kuinka nyt kuolema kaunis ois, - Kuin kultansa kanssa nyt kuolla vois!" - - Näin Anna äänteli hiljalleen, - Sen silmähän kyynel entää; - Mut koski kiihtyvi eellehen, - Sen voimassa venhe lentää; - Vaan Vilho on oppinut laskemaan, - Tää kulku se on hänen riemujaan. - - Jo laski poikana purressaan - Hän Lyyjoen kaikki kosket, - Useinpa Pyörtäjä kuohuillaan - Se kasteli hältä posket; - Ei paatoa löytynyt yhtäkään, - Jot' ei olis tottunut välttämään. - - Mut kosken kuumassa kuohussa, - Juur' jossa sen juoksu suorin, - On, päällä vaahtinen vaippansa, - Yks' Ahtolan neito nuorin; - Se Vellamon karjoja paimentaa. - Ja koskien kuohua katsastaa. - - Sydän on Vellamon neidollai - Sen vaahtisen vaipan alla, - Ja lemmen liekki se aallossa! - Voi syttyä niinkuin maalla: - Ja Vilhoa neitonen Vellamon - Se katsellut kauan ja liioin on. - - Ja tuostapa neitosen rintahan - On syttynyt outo mieli, - Povensa kuulevi huokaavan, - Mut kertoa voi ei kieli; - Hän kuohujen keskehen istuksen, - Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. - - Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa - Kuin Pohjolan vankin myrsky, - Se kons' on aaltojen harjalla, - Kons' yltäki käypi hyrsky; - Mut itse perässä hän pelvott' on, - Vaan Annasen poski on ruusuton. - - Ilolla Vellamon neitonen - Sen vastahan uida täyttää: - "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, - Jok' immeltä silmään' näyttää? - -- Voi, voi, mua, Vellamon neitonen, - Sill' ompi jo kultana ihminen!" - - Jo päättää Vellamon neitonen - Nyt toivonsa turhan kostaa, - Ja kosken pohjasta paatosen - Hän äkkiä pintaan nostaa, - Johon vene Vilhelmin loukahtaa, - Ja hän kera kultansa kuolon saa. - - Vaan suussa Pyörtäjän vieläkin - On _Vellamonneidonpaasi_, - Se paasi, jolla hän Vilhelmin - Veneen sekä onnen kaasi; - Mut neitosen itsensä kerrotaan - Meressä murehtivan rakkauttaan. - - - - Lähteelle kadussa. - - - Ken kehno luonnon tyttö - Sun paikkahan pahaan - Kuljetti kaupunkihin - Kadusta juoksemaan? - Olos' on aivan outo - Ja ratki riemuton, - Kuin läikkys, lähdeparka, - Luvatoin täällä on. - - Kadull' on katsojansa - Ja tarkat korjaajat, - Kivillä peittämällä - Sun nämät surmaavat, - Tai täytesi la'aisten - Rupaa ja ruuhkia, - Sun eivät, kehnot, salli - Kuvastaa taivasta. - - Tai ohjaavat väkisen, - Ojittamalla maan, - Sun mustien murien - Sekahan juoksemaan. - Ei siellä päivät paista, - Ei luo hopeeta kuut, - Ei hohda kukkaparvet, - Hohaja honkapuut. - - Jos kirkkaan silmäs' oisit - Hämeessä auaissut, - Niin hietakankahalla - Tienkäyjä uupunut - Se päivän paahtaessa - Sun vuostas voimaa jois, - Ja reunallas levähtäin - Matkaansa aprikois. - - Jos oisit syntynynnä - Savohon, Karjalaan, - Niin oisi kuuset nousseet - Norossas huojumaan, - Niin oisi kuuset nousseet - Ja tuomet tuoksumaan, - Ja niiden siimehessä - Käköset kukkumaan. - - Siell' oisi poppamiehet - Ja rammat vaivaiset - Hopeeta ynnä kultaa - Veteesi vuollehet; - Ois tyttäret tyköösi - Kesäöillä kulkeneet. - Ja lempeä sinussa - Salassa kylpeneet. - - Ja itse viimein oisit - Liikkeelle lähtenyt, - Välitse kukkakumpuin - Ja vaarain vierellyt, - Siit' äitisi sylihin - Lopulla pauhanna - Imeisten ihmetellä - Imatran koskena. - - Vaan kehno luonnon tyttö - Sun paikkahan pahaan - Kuljetti kaupunkihin - Kadusta juoksemaan. - Olos' on aivan outo - Ja ratki riemuton, - Kuin läikkys, lähdeparka, - Luvatoin täällä on. - - - - Punkaharjun Laulutytön laulu. - - - Kuin päiv' on illaks' vaipunut, - Yö alkaa maita peittää, - Kuin tuulen henk' on haipunut, - Ja laine loiskeen heittää; - Niin silloin vaan - On airoillaan - Tää tyttö ja myös lauluillaan. - - Ken kullastaan on kaukana - Ja ikävyyttä huokaa, - Se huolensa ja kaihonsa - Mun kuuluville tuokaan: - Min täällä vaan - Ne kaiullaan - Mun laulun' saapi lauhtumaan. - - Sä, jonka tunteen turtaneet - On melskeet maailmassa, - Jolt' ihanteet on haihtuneet - Ja sydän sammumassa: - Käy tänne vaan, - Niin hehkullaan - Mun laulun' saa sun sulamaan. - - Jo kerttu helkkää lehdossa - Kuu kumottaa tuoll' yllä; - Näit' aistellen sä hurmeissa - Jo huudat varmaan kyllä: - Oi, onkohan - Maan maailman - Piirissä tälle vertaistaan! - - - - -VI. - - - - Schillerin laulu kellosta.[7] - - Vivos voco. Mortuos plango. Fulgura frango. - - - Maahan vankkaan vahvistettu - Kaava seisoo kuopassa, - Valu on kellon valmistettu. - Työhön, poiat, joutukaa! - Hien otsalta - Täytyy tippua. - Työmme meillen arvon tuopi, - Siunauksen Herra suopi. - - Kuin alamme nyt oiva työtä, - Täss' oiv' on sanat paikallaan; - Kuin kelpo lause työss' on myötä, - Niin juoksee työmme helpompaan. - Siis tässä tarkoin tutkikamme, - Min heikko voima aikaan saa, - Ja sitä miestä moittikamme, - Ken työnsä suotta alottaa. - Se onkin lahja ihmisellä - Ett' ensin miettii mielessään - Ja mittaa järjen mittehellä, - Mink' aikoo tehdä työllähän. - - Tuokaa puuta, kuusipuuta, - Kuivaa, jota liekki sois! - Lähemmäksi haudan suuta! - Että helteen horniin lois. - Vask' jo pehmeni. - Tuokaa tinaki! - Että syntyis kellon aine - Sitkeä ja kaikuvainen. - - Se, jonka taito maassa alla - Nyt valkealla valmistaa, - Se kirkon yllä korkealla - On meitä kiittäin kaikuva; - Se polvien vast' ilmauvaisten - Käy monta korvaa koskemaan, - Käy huolta soimaan huolivaisten. - Ja hurskaat templiin huutamaan. - Ja maassa täällä ihmisparkaa - Jos mitkä vaiheet saavuttaa, - Sen laidasta siell' ääni karkaa - Ja kansalle ne ilmoittaa. - - Valkoisia vaskestamme - Kuplia jo kumpuaa, - Lipeällä ainettamme - On nyt aika luikentaa. - Puhdas vaahdostaan - Myös se olkahan, - Että soinnon selvän antais, - Sekä kaiun kauas kantais. - - Sill' riemuisella soitollansa - Se lapsikultaa tervehtää, - Jok' alkaa maalla matkoansa, - Leväten unta lempeää; - Tään osat matkan kohtalossa - On vielä onnen kainalossa; - Nyt äitinrinnan hellä lempi - On heikon armas aamuhempi -- - Vaan vuodet joutuin vierähtää. - Ja viskaten pois tyttöin vauvan - Jo poika syöksee maailmaan, - Ja lähtee kanssa matkasauvan - Nyt maata, merta tuntemaan. -- - Hän taas kuin synnyinmaansa kohtaa, - Niin niinkuin tähti taivahan - Siell' impi ruusuposkin hohtaa - Ujoinen hälle vastahan. - Niin toivo, tuska vaihetellen - Nyt hällä mieltä ahdistaa, - Ja yksinänsä käyskennellen - Hän kyyneleitä vuodattaa. - Ja milloin neittä seuraellen - Hän hältä silmänluonnin saa, - Niin silloin mieli leimahdellen - Jo kohta aaltoo onnea. - Oi armaita ja autuaita - Ens'-lemmen kulta-aikoja, - Kuin silm' ei nää kuin taivaanmaita, - Ja sydän juo vaan hekkumaa; - Oi, jospa aina kestää taitais, - Ens'-lempi, armas riemuaikais! - - Kas, kuin piippu ruskettuvi! - Pistän puikon taikinaan, - Jos se siitä lasittuvi, - Saamme käydä valamaan. - Poiat, koetelkaa - Valinainetta, - Tokko hauras norjan kanssa - Ottaa yhteen puuttuansa. - - Sill' missä vahva vienoon ryhtyy, - Miss' ankaruus ja lempeys yhtyy, - Niin siinä syntyy sointoisuus. - Siis tutkikaan, ken liittoon lähtee, - Jos taltuu luonto luontoon yhteen, - Niin ett'ei tulis katumus. - Hempeä on morsiamella - Päässä kukkaseppele, - Koska kellon soimisella - Häntä viedään vihkille. - Vaan tää elonjuhla päättää - Ilon kukka-aianki, - Lakki ynnä huntu säätää - Neidon nuoren vaimoksi. - Kuin himo on pois, - On rakkaus jäävä; - Ja kukkanen on - Nyt heelmän tuova. - Ja mies elämään - Nyt vieraasen lähtee, - Hän liikkuu ja hankkii, - Ja liehuu ja riehuu, - Hän riistää ja raastaa, - Hän uhkaa ja puhkaa, - Kuin onnea etsii. - Näin kasvavi lahjoja, karttuen hiljaa, - Ja aitat ne täytyvät runsasta viljaa, - Niin perhe karttuu kuin kartano myös; - Tuo kelpo vaimo - Ja lapsien äiti - Siell' toimella holhoo - Ja lemmellänsä - Hän perhettänsä; - Ja tyttöjä neuvoo - Ja poikia ohjaa, - Ja päivällä, yöllä - Hän aina on työllä, - Ja voittoa vaan - Hän järjellä saa, - Ja paisuvin aartehin täyttävi aitan, - Ja hyrräten rukkia kehrätä taitaa, - Ja arkkunsa ahtavi välkkyävää - Hän villaa ja kangasta kiiltelevää, - Ja hyödylle kiillon ja kirkkauden lainaa, - Ja liikkuu aina. - - Isä kartanoportaaltaan - Ilomielellä ympäri katsoo - Sekä laskevi onneaan, - Nähden niityt ja notkuvat pellot, - Kuullen kaukoa karjansa kellot, - Nähden aittoja, lakkoja monta, - Täynnä viljoa laskematonta, - Kerskuen naurahtaa: - Vahva kuin vankka maa - On minun onneni, - Huoneeni, voimani! - Vaan ei liioin kiittämistä - Ole onnen kestämistä; - Pian rientää vahinko. - - Nyt on valmis ainehemme, - Valamaan jo käydä saa, - Nyt kuin torven aukasemme, - Herran puoleen huoatkaa: - Kaitse huonetta! - Tappi auaiskaa! - Savuten ja kuumin lainein - Hyökää kaavaan kellonaine. - - Kuink' arvoinen on valkea, - Jok' ihmisen on vallassa! - Hänt' aina töissään, taidoissaan - Täm' auttaa lahja taivahan. - Vaan hirmuinen on valkea, - Kuin kahleistansa karkoaa, - Ja entisille juonilleen - Kun joutuu luonnon neitonen. - Päästyänsä valloillensa - Katuloissa kaidoissa, - Lyö se kaikki leimujensa - Vimmatulla voimalla. - Sillä työtä ihmiskätten - Luonnon voimat vainoovatten. - Pilvi antaa - Sateen, kasteen, - Maalle nesteen, - Pilvest' ukko myös - Nuolen lyö. - Kuulkaa, vaikk'ei tulta näy, - Kellot käy! - Taivaskin - Ruskottavi: - Päivän rant' ei hohda niin! - Kansa kiljuu: - Auki tie! - Vettä vie! - Tuli patsain läikkyy, liekkuu, - Paikoin viihtyy, toisin kiihtyy. - Piiput horjuu, hirret jyskää, - Maahan sortuin pylväät ryskää, - Pylväät ryskää, räystäät särkyy, - Äitit tyskää, lapset parkuu, - Karja vinkuu, - Hyppii, sinkuu: - Kaikki liehuu, laahaa, liikkuu, - Kantamusten alla kiikkuu, - Kätten kautta kiitävillä - Ämpärillä - Vettä saadaan ruiskun juoda, - Kaarin korkein liekkiin luoda. - Ulvoin joutuu myrsky siihen - Tulen voimaa auttamaan, - Liekki lentää aittahan, - Tarttuu siellä kuiviin orsiin, - Seinähirsiin, paksuin parsiin, - Kiitää, telmää sillä pohdin, - Että luulis vievän maan - Vakavilta juuriltaan, - Töytää taivaankantta kohdin, - Vallatoin. - Toivotoinn' - Ihminen ei luonnon kanssa - Tohdi koettaa voimiansa, - Paeten hän ahkeran - Näkee työnsä hukkuvan. - - Tyhjät on - Jääneet seinät, - Ikkunoista tyhjät reiät, - Joista tuulet kaikki käyvät; - Suoraan aivan - Pilkistävät pilvet taivaan - Huoneesen. - - Ihminen tuo - Hukkuneellen - Onnellehen - Silmän kerran vielä luo -- - Sitt' tyyneest' ottaa matkasauvan: - Muu kaikk' on mennyt, mennä saa, - Vaan kalliint' ei tok' liekki tiennyt, - Ei lapsia, ei vaimoo vienyt, - On perhe kaikki tallella. - - Siell' on vask' nyt valmis maassa, - Muottihinsa mahtunut; - Tokkohan se lähtee maasta, - Onko työmme palkinnut? - Valu ehk'ei luontunut? - Tai lie muotti haljennut? - Monta kertaa toivostamme - Kovan onnen ottaa saamme. - - Tääll' ihmislapsi mustan mullan - Maapeittoon uskoo töitähän, - Maamieskin kylvää kylvöään, - Ja toivoo siitä viljakullan, - Kuin aika joutuu, niittävään. - Myös tiedämm' itse joutuvamme - Me kaikki mustaan peittoon maan, - Vaan nousevamme arkuistamme - Ijäiseen riemuun taivahan. - - Kirkon päältä - Verkalleen - Kaikuu kellot - Hautaisten. - Surukelloin ääni saattaa siellä - Matkamiestä viimeisellä tiellä. - - Puolisoa, sen uskollisen, - Ah, sen hellän lasten äitin - On nyt Tuoni temmannunna, - Omiltansa ottanunna, - Mieheltä ja lapsiltai, - Joita hälle monta sai, - Joita itse kasvatti, - Hellästi myös hoiteli. - Valo on nyt perheen, huoneen - Ijäksensä sammunut, - Kuin on perheen äiti Tuoneen - Majansa nyt muuttanut: - Hänen kaipaa huoliansa - Lapsiparvi äititön, - Siassansa, toimissansa - Liikkuu vieras lemmetön. - - Kunne kello jäähtynevi, - Työ nyt raskas seisokoon, - Niinkuin lintu laulelevi, - Kukin jouten olkohon. - Koska kirkkahat - Tähdet tuikkavat - Ja kuin iltakellot soivat, - Irti työst' on miehet oivat. - - Askelilla ahkerilla - Metsämiesi kiirehtivi - Kodon kullan lämpimille. - Kotiin käyvät määkyin lampaat, - Paksurintaa, - Puhdaskarvaa nautakarjaa - Ammuin astuu - Navetoihin pitkä sarja; - Kulkee myös - Lyhdekuorma, - Lyhtehill' on - Kirjavainen - Kiehkurainen - Kukkia; - Nuoret niittomiehet käyvät - Tanssimaan. - Tiet ja raitit raukenevat; - Tulen reiman ympärille - Talon rahvas tunkeuvat. - Portit hiljan sulkeuvat. - Vaippa tumma - Vaipuu maalle; - Vaan ei rauhanmiestä kumma - Haahmo yön - Hämäräinen hämmästytä: - Lain voima poistaa pahatyön. - - Laki kallis, viljavainen, - Luojan luoma taivahainen, - Side yksi ylhäisille, - Hyville ja halvimmille; - Kansakunnat liität, laitat, - Vallattoman mielen taitat; - Villit ihmistöille ohjaat, - Siveyden vallan pohjaat, - Itsekkään myös valjun saatat - Muistamahan isänmaataan! - - Kaikki, toivoin työstä riistan, - Auttaat toinen toisiaan, - Koetella kilvan, kiistan - Saavat kaikki voimiaan. - Isäntä ja palvelija - Vapaudessa suojan saa, - Kaikilla on varma sija - Vastustella sortajaa. - Työ on miehen kunnia, - Viljan vaivannähnyt saa; - Ruhtinaalle arvo antakaa, - Arvo meille työmme vaivasta. - - Rakas rauha, - Sulo sopu, - Olkaa, olkaa - Tässä meidän maassakin! - Älköön päivä moinen tulko, - Jolloin sodan julmat joukot - Tätä maata raatelevat, - Jolloin taivas, - Jonka hellä illan rusko - Kaunistaa, - Kylien ja kaupunkien - Palostakin heijastaa! - - Särkekää nyt kellon kuori, - Tarpeens' on se täyttänyt, - Että silmää miellyttäisi - Kalu siinä syntynyt. - Vasaralla kolhikaa, - Kunne kuori halkiaa. - Kuinka kello ilmoin saadaan, - Ell'ei rikota sen kaavaa! - - Työn taitaa irti kuorestansa - Vaan mestar' itse irtauttaa; - Oi surkeutta, jos virtanansa - Tulikuuma vaski vallan saa! - Se seinät vahvat maahan lyöpi, - Ja kiehuin, paukkuin virtoaa, - Ja ahnain nieluin kaikki syöpi. - Tult', onnettuutta oksentaa. - Kuin raaka voim' on vallan saanut, - Niin järjestys on varsin laannut, - Kuin tyhmä kansa ohjiin käy, - Niin siin' ei järjen tointa näy. - - Voi maata, jossa hiljallensa - On kertynyt paloainetta, - Ja kansa katkoin kahlehensa - Se itse ottaa oikeutta! - Pahanki kellon lieriin tarttuu, - Se vaikk' ois soipa sopua, - Ja pauhu paisuu, kansa karttuu. - Ja kello ulvoo kapinaa! - - Vapaus, veljeys! ääni raikuu; - Nyt rauhanmies käy miekkahan. - Ja torit täytyy, kadut kaikuu, - Ja ryöstää, tappaa aljetaan; - Ja ilvehillä hirmuisilla - Myös vaimot leikkiä nyt lyö, - Ja raatelijan hampahilla - He vastustajan syömen syö. - Ja Herran pelko aivan taukoo, - Myös säätyisyys on voimaton, - Ja konna kahlehensa laukoo, - Ja kaikki hurjuus irti on. - Julm' ompi kyllä sutten vimma, - Terävä hammas leijonan, - Vaan hirmuisimpa hirmuisimman - On ihmispeto vimmassaan. - Voi niitä, jotka sokeille - Tuon taivaansoihdun antavat! - He sill' ei nää, vaan kaupungille - Ja maille palon kantavat. - - Kiitos, luoja lempeäinen! - Niinkuin taivon kuu - Kello kirkas, välkkyväinen - Kuorestansa paljastuu, - Aina kannasta - Asti laitahan - Tekijätä kiittää kirjat, - Laidan lehdet, lehvät, marjat. - - Tänne, tänne - Työmiehet kaikki! vihkikämme - Ja uusi kello ristikämme, - _Concordia_ sillä nimi on, - Se sopua vaan aina soikoon - Ja mielet yhteen saattaa voikoon! - - Se olkoon sillä aina työ, - Nyt mestari sen siksi lyö. - Maast' ylhäällä se riippukohon - Kumussa sini-taivahan, - Ja ukon kanssa kaikukohon - Se läsnä tähtimaailman; - Se sieltä ääni ihmisille, - Kut maassa täällä matavat, - Ja oppi olkoon syntisille, - Ett' luojoansa muistavat. - Tuo vakaisia virkkakohon - Ja pyhiä sen vaskisuu, - Ja hetket lyöden lausukohon - Kuink' armon aika karkoittuu. - Se vaiheist' onnen vankukohon, - Vaikk' itse ompi tunnoton, - Ja kumeasti kaikukohon - Maanmatkaajitten kohtaloon. - Ja niinkuin ääni, korvaan käynyt, - Jo kohta hiljenevi taas, - Se neuvokoon: kuin pysyväistä - Ei ole luotu maailmaan. - - Nuorin vahvoin nostakatte - Kellomme nyt kuopastaan, - Äänten maahan auttakatte, - Ylös taivaan ilmahan. - Nosta, nostakaa! - Jo se kohoaa! - Riemun kaupungille kantaa, - _Rauhast'_ ensi äänen antaa. - - - - -VII. - - - - Porthanin kuvapatsaan paljastettua. - - (9 p. Syyskuuta v. 1864.) - - - Olettenhan nähneet, näätte nytkin, - Syksyn tullen, lehden kellastuen, - Koska päiväkulta poikkenevi - Poies Pohjan puolelta ja valtaa - Perimään palaavat yö ja talvi, - Kuinka luonto lapsukaisiansa - Utarilla ruokkii uhkuvilla: - Elon kultaa pellot pöllyävät, - Puut ja pensahat ne painumassa - Ovat maahan marjakuormistansa; - Ladot, aitat täytyy ahtamalla - Maan ja meren riistan rikkautta, - Sekä maanmies mielin tyytyväisin - Kesän kuollehen jo hautaan saattaa. - - Tämänlainen runsas, täyteläinen, - Hedelmällinen ja viljanraskas, - Suomen tiedonnälkää sammuttava, - Ol' sen miehen elinkerran syksy, - Jonka muodon, vaskehen valetun, - Tässä nyt näemme edessämme. - - Louhi, vanha Väinölän vihaaja, -- - Entisn' ei, vaan muuksi muuttuneena, - Muinaisia tarkoin muisteleva, - Kuink' ol' kerran viisas Väinämöinen - Hänet kaiken kansansa keralla - Raskaasen unehen uuvuttanut, - Salaisesti silloin Sammon vienyt, -- - Hänp' ol' kostanut Kalevalalle, - Nukuksihin kansan nuudutellut: - Vierastapa täytyi sen totella, - Vierasta ja vierahan lakia, - Vierain kielin kirjoitettua ja - Vierain kielin hälle lausuttua; - Vieras vieri päällä niinkuin kerma, - Herana vaan kansa alla hautui; - Sävyä ja kieltä Suomalaisen - Ei niit' oppihuoneissa osattu, - Eikä koskaan kouluissa kysytty; - Vilun varjossa ne värjöttivät, - Sydänmailla synkeill' asuivat, - Savutuvissa vaan tuhraeli, -- - Niinkuin kurja orpo lapsipuoli, - Isintimän valtaan joutuneena, - Pimeissä piilee soppiloissa, - Vaikka kaikki kartano ja karja - Oman on vanhempansa vaivannäkö. - - Sinua, Porthani, Suomen kieli - Kiittää arvohonsa auttamasta! - Sin' otit tuon orvon lapsintiman, - Korjasit pois kaihosta sijasta, - Poveasi vasten painallutit, - Vaivaista poloista vaaliellen, - Sinä oksat karsit, tien osotit, - Miltä puolen polvi uusi vasta - Löytävä ol' Suomen kansan kehdon, - Sinä tutkit tarkalla älyllä - Niitä Luojan luomia lakia, - Joita myöten Suomen kieli kulkee - Niinkuin virran hohtava hopea - Polvitellen reunojansa myöten. - Sinäpä sukelsit virran alle, - Aarteen löysit sieltä simpsukoita, - Joista Kalevala, Kanteletar - Kudottihin sitte Suomen kielen - Tukevaksi turva-, taikavyöksi. - - Hajallaan ja kaikki hämmentynnä - Oli Suomen kansan aikakirjat, - Niinkuin rauneikko raivaamaton, - Jot' on muinoin Hiidet heitellynnä - Telmäessään louhenlohkareilla, -- - Mitä matkamiesi muukalainen - Taukoo kummastellen katsomahan. - Tietäjän ikuisen into liikkui - Sinun luonnossas: Sä lauseen lausuit, - Hajaltansa louhet liikahtivat, - Muotojen mukahan järjestyivät, - Hiitten hirmurauneikko rakentui - Suomen aiantieto-temppeliksi. - - Ja mi mies ja mikä miehenkunto - Sinussa on silmiemme eessä! - Kokonansa mies, mies kerrallansa! - Jok' ei joutavia jaaritellut, - Alennellut toisten ansioita, - Rahan ei ajellut aartehia, - Eikä herkkupöytiä himonnut - Valtain porstuviss' ei pokkuroinnut, - Eikä kultatähtiä tapaillut, - Huojunut ei joukon huudannasta, - Kumarrellut päivän kuulumille. - Vakavana seisoi vaan kuin vuori, - Jonka juurta, runkoa, sydäntä - Rautasuonet sitkeet kiertelevät, - Vaan sen huippu horjumattomana - Pilvein yltä välkyttää valoa; - Sumut sinne, saastaiset ja summat, - Eivät pääse häntä peittämähän, - Juuritse vaan nöyrästi matavat - Ja sen kirkkautta kiihoittavat! - - Elos ei, Porthan, eik' esimerkkis - Jouda eikä joudu unhotuksiin. - Vaivasi se Louhen vallan murti, - Suomen kansan henkihin herätti, - Oli uuden aian aamurusko, - Uuden paljoa paremman aian. - - Tämä aika, meidän aaveksima, - Ole ei kuvitus Kaukomielen, - Eikä piile pilvien takana; - Syntynyt se on ja syntymässä - Suomen kelpo poikien povissa, - Sydämissä Suomen neitosien. -- - Niinkuin säen, pilvistä pudonnut, - Sadettenkin alla sammumatta - Kytemistään korvessa kytevi, - Salaisesti sammalikon alla - Kulkee mättähästä mättähäsen - Puiden juuret poltellen, ja viimein - Ilmivalkeahan leimahtavi, - Siitä siirtyy, kiihtyy, laajenevi, - Yli maan ja taivaan liekki läikkyy, - Salon hongat maahan horjahtavat, - Kumohonpa kaatuu korpikuuset; -- - Tällä lailla Suomen Suomalaisuus - Sydämestä syttyy sydämehen, - Mielestä menevi toiseen mieleen, - Kunne yksi toivo, yksi tunne - Sydämessä kaiken kansan sykkää, - Tuntehesta työksi muutaksen ja - Ajan tullen, hetken jouduttua, - Tuhoellen turhan vastustuksen - Edestänsä esteet raivajavi. - - Silloinpa tuo kurja Kullervoinen - Vierahan ja viekkahan emännän - Kivin-leivottuhun leipähän ei - Perittyä veistään viillä poikki. - Ei enämpi silloin Suomalainen - Sivistyksen syrjäisen nisiä - Ottolapsen almuna imeksi, - Eikä tiedon tähkä-jättehiä - Loisen lailla taikka mökkiläisen - Poime muukalaisen peltomaalta. - Omin kuokin käy hän kaivamahan - Hautaa vanhan Antero Vipusen; - Omin kielin syntyjä syviä, - Saadut mahtipontisen povesta, - Kaiken ihmiskunnan ihmetellä - Ilomielin ilmoille levittää; - Runolan rakentaa suomalaisen, - Jossa Suomen suuret laulumiehet, - Väinämöisen vöihin vyöteltyinä, - Näillä Suomen soivilla sanoilla - Sulokanteleita soittelevat! - - Silloinp' ei enämpi kielikahle - Kammeltele suuta Suomalaisen, - Kaksikielisyys ei kansallemme - Luuta myöten leikkele ei liha'an - Haavaa haitallista, vaarallista, - Johon riettaat hetken herhiläiset - Munia munivat myrkkyisiä. - Yksi kieli, Väinön kieli silloin - Sitelevi kaikki Suomalaiset - Auran rannoilt' aikain armahilta - Lapin raukoille rajoille asti, - Sekä valtaistuimen valosta - Nokisille nuotioille saakka. - Yksi mieli silloin yhdistävi - Henget, keskenään nyt kiistäväiset, - Yhdeksi lujaksi, sitkeäksi, - Sopusointuisaksi Suomenmaaksi, - Jossa oikeus kansaa ohjelevi, - Vapautta laki vartioivi! - - - - Tervehdyssanoja 31 p. Toukok. v. 1869 seppelöidyille - Filosofian Majistereille. - - - I. - - Käy sisään vaan, sä Suomen runotarkin, - Nyt Suomen suureen oppisalihin! - Tääll' on jo sija suotu sinullenkin, - Vaikk' ennen vieras, outo olitkin, - On suotu sija yksin arvoin ollas - Kuin Muusain mainioiden muinaisten, - Ja istua sä täällä saat Shaskespearen - Ja Danten, Göthen runotarten luo. - - Äl' ujostele yhtään, käy vaan sisään! - Sä tosin tottunut et seuroihin, - Joiss' askeleet on määrin mittailtavat, - Ja sanat, taitavasti tasoitut, - On kullanvaalla varoin punnittavat, - Ja puku höll' ei ole muiden mukainen. - Sä olet maalta, maalla kasvaellut, - Maankanteletta hiljaa soitellen: - Siell' ihaillut maailman ihanuutta - Yöll' yksinäsi, silloinkin kuin Koi - Taas hetken halaa Hämärikkää neittään, - Suut' antaa punastuin ja pakenee; - Tai hongikossa kankaan Kaiutarta - Huudellut, kiusannut ja kuunnellut; - Tai Udutarten kanssa kilpaa juossut, - Kuun loistain, mesinukka-nurmilla; - Tai Tellervon ja Tuomettaren kanssa - Pimennoiss' ollut piiloisillakin; - Myös rannall' istunut ja ihmetellyt, - Kuin Sotkottaret kultakammoillaan - Ne Vellamon, tuon valtavanhempansa, - On hivuksia taiten hiipoineet. - - Tään verta on vaan oppia sinulla, - Tään verta vaan ja tämänkaltaista. - Vaan vanhemmaksi tultuas sä lauloit - Nuo suuret virret Väinämöisestä - Ja Sammon synnynnän ja sortumisen; - Myös lauloit Lemminkäisen äidistä - Nuo lempeät ja liikuttavat laulut, - Ja kohtalot sä kerroit kauheat - Kalervon sankarpoian Kullervoisen: - Ja lauloitpa sä kanteleellasi - Tuon "isättömän pirtin pimeyden" - Ja "sulholtansa heitetyn" suruja - Ja "syntyänsä vaikerroivan" mielen - Ja "surujansa sukittelijan", - Ja monta muuta laulua murehen; - Sydämen särjetyn ja suruisen - Salaisimmatkin, syvimmätkin - Miel'alat, aaveet, toiveet ilmi toit. - - Nää on sun suuret lauluansiosi; - Niit' oudoksua kyll' Apollo tais, - Ja Helikonin immet ehk' ei ensin - Säveltäs synkkää tainneet tajuta. - Vaan kaikin main ja kaikin kielin kauneus, - Se ijäinen ja oikea, on yks', - Yks' niinkuin avaruudell' aurinkoinen, - Vaikk' alhaalt' eri paikoin katsellen - Sen sädestys käy eri karvoin silmään; - Ja Suomen virret voivat viehättää - Myös Kreikan Muusan mielen, vaikka kannel - Ei ole lyyra, torvi huilu ei. - - Siis pyyhkäse pois kyynel silmästäsi, - Ja käy vaan sisään, Suomen runotar! - Tääll' on nyt kyllä suuri suurten seura, - Tääll' eivät tosin toiset tunnekaan - Sinua vielä talon tyttäreksi. - Vaan siit' äl' ole, impen', milläiskään! - Kuin astut vaan ja näyt, he kumartavat, - Ja ystäväsi nuoret, innokkaat, - Tuo sankka parvi tuolla Parnassilla, - Ihaillen ottavat sun vastahan. - - Franzénin runotar ja Runebergin, - Jotk' ennen tääll' on emännöinehet - Ja sua tänne kauan odotelleet, - Sun siirtyäkses heidän sijaansa, - Nyt tervehtävät sun kuin lapseksensa, - Vaikk' et sä lapsi heille olekaan; - Vaan maa ja heimo heili' on yks' kuin sulla, - Yks' suru myhähtääpi suiltanne, - Yks' taivaan sini tuikkaa silmistänne, - Yks' lempi mieliänne lämmittää. - He ottavat sun lauluoppihinsa, - Sä heille istu jalkain juurehen, - Ja kuuntele ja ota oppiakses -- - Sull' on viel' oppimista paljonkin! - Sun virtes vanhat eivät aina vastaa - Tään uuden aian tointa, toiveita; - Jo uusin kielin laajennella täytyy - Tuo kanteleesi viisikielinen, - Kuin ei se enää täyttä sävelt' anna - Tään polven iloille ja suruille; - Sun Europalt' on oppi ottaminen, - Jos elämähän Europassa jäät; - Sen tapoihin sun taipuasi täytyy - Ja laulus, täällä alkamasikin, - Jos mieli mielet viehätellä, - Sun täällä soveltaa sen soittimiin. - - Nuo ruotsalaiset Suomen runottaret, - Franzénin, Runebergin runotar, - Ne voivat näitä sulle neuvoella, - Ne näitä neuvoa ja muutakin. - Sä kieles vaaraa ällös varaelko! - He eivät laulamasta kielelläs - Sun kiellä, vaikka itse vierahalla - Kielellä sua oppiin ohjaavat. - Vieraallako? Ei niinkään vierahalla! - Sit' on jo kauan täällä tunnettu, - Ja tullaan vielä kauan tuntemahan; - Sit' olet oppimahan osaunut, - Ja onnekses sen saitkin opituksi, - Juur onnekses ja tueks', turvakses. - - Kas surkeoita sukulaisiamme, - Kas Voguuleja ja Votjaakkeja - Ja Mordvaakin ja monta muuta kansaa, - Joidenka heimos Suomen kansa on: - He ovat omaa kieltään käyttää saaneet - Ja ominaisuuttansa muutakin: - Ei vieras ennen heille tungetellut - Ei kieltään, lakiaan, ei laulujaan; - Ja minkä saaliin näin he saavuttivat? - Juur ominainen heillä raakuuskin - On vallalla ja paksuks' pinttynynnä - Kuin karsta, jot' ei kaapia voi pois! - He pakanoina istuvat pimeinä, - Tai lunastuksen lempisanoma - On niin vaan käynyt heidän mielihinsä, - Kuin päivän valoa käy kirkasta - Hämärä haimi silmään sokealle. - Ja täyttäin tarpeet luontokappaleen - He valon vaaroja kyll' eivät tunne, - Vaan eivät valon virvoitustakaan; - Ei taiteen lahjat lohduttele heitä, - Ei lahja laulunkaan, kuin mykkinä - He myrisevät mieletöintä, minkä - Suu sattumoilta saapi sanaksi. - Ja pian pilautuu ja mätäneepi - -- Ja on jo pilaunut ja mädännyt -- - Se oma kielikin, kuin lammin vesi, - Jot' eivät vieraat lähteet virkistä. - - Näin ois se ehkä käynyt Suomellenkin, - Jos onni ei ois toisin ohjaillut. - Vaan Suomettarellenpa synnyinmaansa - Tuoll' idän alla alkoi ikäväks' - Jo käydä, mieli maata, maailmata - Sen teki kauempana katsomaan. - Hän läksi länteen päin, ja kulki, kulki, - -- Saloja, sammalsoita samoten - Ja kuusikorpia, joiss' ei viel' ennen - Laps' inehmoisen ollut ääntänyt, - Ei kirveen kolke koskaan kuulununna -- - Siks' kunnes koitti hälle silmähän - Ja mielen ilahdutti, ihastutti - Germanian maailmasta valon koi. - - Ja siitä päivin sinnepäin on silmät - Ain' olleet Suomella, kuin kukkasen - Pää, päivän kulkien, sen kanssa kääntyy, - Sen lämmintä ja loisto' isoten. - Kyll' astui Ruotsi maahan miekan kanssa, - Vaan orjankahlettenpa kanssa ei; - Ijestää alkoi hän vaan itsevaltaa - Ja ilkeyttä lain viisaan ikeellä, - Ja joukkoa, kuin lammaslauma ennen - Nyt järjestellä ihmiskunnaksi. - Nyt kylät, ennen harvat, heikot, huonot, - Jo rupes' karttumaan ja kasvamaan, - Nyt alkoi kaupunkiakin kohota, - Varoja koonnuttain, ja kauppamies, - Jok' ennen karttoi Karjalan vesiä, - Nyt skandinavilaisten lakien - Ja rakkaan rauhan siipein suojan alla - Jo Suomenlahta mielin purjehti. - Miss' ennen laaksoissa ja lehtoloissa - Ja vaaroilla ja vetten vieremin - Puujumalallensa pakana lausi, - Kiviä kumartain ja kantoja, - Siell' äänet hurskaat Kristin virttä veisaa, - Ja Kristin pyhän kirkon kellot soi! - - Näin sivistyksen siemen Suomeen kylvyi, - Ja siitä syntyi taimi, taimesta - Puu kaunis kasvoi, joss' on jo hedelmä. - Tää kyllä maistuu vielä vieraalta: - Vaan lajin kerran maassa omass' ollen - Se meidän maan makuiseks' muunnaksen; - Kuin meidän virrat kyllin vettelevät - Sen juurta, ja kuin meidän päivä päältä - Saa kyllin lämmittää sen lehviä, - Sen mehu muuntuu, muikeus muukalainen - Pois haipuupi, ja makeus vaan jää. - - Ja sittenpä nuo Dafnen seppeleetkin, - Jotk' omast' ovat maasta kasvaneet, - Suloisin Suomen sanoin painetahan - Jo Suomen nuorukaisten kulmille. - Ja opinaika Suomen runottaren - Jo silloin täysi on ja ohitse, - Ja Suomen kieli silloin sujuvammin - Ja somemmin soi suusta laulajan, - Kuin Suomen suuren koulun pääll' on sanat: - _Täss' emäntän' on Suomen runotar._ - - - II. - - Kesä on nyt taaskin tullut: maa ja taivas heijastaa, - Lämmin liekkuu lounahasta, meri irti aaltoaa; - Tuskin päivä luotehell' on lopettanut pitkän työn, - Kuin jo Koi taas nostattaapi nukkumasta nuoren yön. - - Leht' on puussa, ruoho maassa: uusi turve juurraksen, - Leveten se lempeästi hautain päälle veresten - Viherjätä vaippaa alkaa niille katteeks' kutoa -- - -- Oi, jos alkais sydäntenkin haavat arpeutua! - - Leivon riemu taivahalta kaiken päivää helisee, - Yön taas yksin kerttu hellä halujansa haastelee, - Silloin tällöin, illoin aamuin kuusikossa kukahtaa - Käkönenkin, jok' on, Suomi, sulla lempilintuisna! - - Kyntömies se mieluisasti katselee nyt alojaan, - Vaivannäön vainiolla näyttää kasvu korvaavan; - Viherjöiden viljan kaiken laiho siellä lainehtii: - Mikä taimii, mikä kukkii, putkellenkin puhkeepi. - - Näin kuin tämä luonnon riemu linnunlauluin, kukkasin, - Näin on, nuoret ystäväni, tuntehenne teidänkin: - Voitettu on ensi voitto, ensi voiton saalisna - Seppele nyt kulmianne kunnialla varjostaa. - - Vaivansa ja valvontansa palkituksi tunteepi - Äiti armas, voittoanne viettäin ilokyynelin; - Toivoa ja rakkautta, tulevaista onnea - Tuikkaa Teille vastahanne immen silmä suloisa. - - Elämä nyt etehenne antinensa aukenee, - Mikä ennen kaukaa koitti, lähemmäksi lähenee; - Rientonne nyt runsahasti rupeavat loistamaan, - Rientehenne loistamahan, toivehenne tointumaan. - - Sitehillä suloisilla sydämien-liittonne - Ikuiseksi, onnelliseks', kiinteäksi kiinnätte; - Vuodet vieree, perhe kasvaa, lapset Herran lahjana - Juur' kuin runsas ruusutarha talossanne kukoistaa. - - Kaikenlainen muukin kasvu lasten kanssa karttuupi: - Virka nousee, leipä paisuu, kunniata koituupi, - Kansalaisten rakkauden, ruhtinanne suosion - Voitatte kuin voimaustenne arvollisen ansion. - - Kunnes Teille, kyllältänne nauttineille kunniaa, - Iloa ja ystävyyttä, onnellista oloa, - Tulee Tuonelt' armas airut, hiljaa korvaan kuiskahtaa, - Hellin sormin sitehistä maallisista irtauttaa! - - * * * - - Näin Te itse toivoksitte, ruusuilla ja kullalla - Kuvaellen onnen aikaa, edessänne olevaa. - Vaan ei aina, armaat veljet, käy se niinkuin kuvaillaan: - Jumalat, jo lausui vanhat, katehet on lahjoistaan! - - Niinpä Suomellenkin Sampo suotiin kerran onneksi, - Vaan ei saa sit' ihmisraukat kauan käytettäviksi; - Sampo suistui aaltoihin ja heille jäi vaan muruja: - Muruja on elon onni, suurin osa suruja! - - Katsos tuota kyntömiestä, joka vasta riemuiten - Kynnöllensä, kylvöllensä, kevähälle kauniillen, - Hyvin mielin hedelmätä toimestansa toivotti: - Kuink' on riemu, syksyn tullen, muuttunut nyt murheeksi? - - Paikoin kylvi peltonsa hän vierahasen siemeneen; - Vieras petti, pelto kasvoi onnettoman ohdakkeen! - Toisin paikoin tarvittihin taivahalta sadetta; - Vaan ei Ukko vettä anna, antaa rankkaa raetta! - - Eräsn' yönä sitten nousi notkelmasta norotar, - Talven tyttö rautanäppi, harmaavaippa Hallatar: - Maanalaisen maalle huokui hyyn ja härmän niinkuin jään; - Loput riisti: korren kylmi, jääti tähkän täytelään! - - Näinpä, näin käy elämässä, ennenkuin sen luuletkaan: - Kylvät kyllä, toivot touoks' kiitosta ja kunniaa; - Konna kylvää siihen salaa Syöjättären siementä, - Pahat kielet, nurjat mielet, vihan, vainon niität sä. - - Taikka aina takellut sä, eteenpäin et päästä voi, - Toivees aina tyhjäks' käyvät, vaikka kuinka ahkeroi; - Syyttäs kärsit vääryyttä, ja kova onni sua lyö, - Lapses joutuu mieron tielle taikka armoleipää syö; - - Tahi Tuoni huoneheses astuu äkki-vieraaksi, - Sylistäsi, rinnoiltasi rakkahasi raastaapi, - Kattaa kukkas mustaan multaan, tupas täys' jää autioks' - Mielestäsi maailma käy kolkoks', kylmäks' raunioks'. - - Tällöin, veljet, tarvitahan miehenkunto, kestävyys; - Eikäpä ne omat avut autakaan, ei ystävyys; - Turvauminen tällöin onpi ylähämpään ystävään, - Lohdutusta, lievitystä muualta ei mistäkään! - - Niinkuin laivur' laskiessaan merta aavaa, aaltoisaa - Pohjantähden tuikkavaisen myrskyisellä matkallaan - Ainoaksi auttavaksi, varmaks' ottaa ohjeekseen, - Ja näin tietää joutuvansa lahteen tyyneen, rauhaiseen; - - Ijäisyyden Toivon tähti olkoon johde Teillä näin - Matkallanne maailmassa Tuonen tyyneen maahan päin! - Jos se joskus peitäksenkin, se Teit' ei voi kauhistaa. - Onhan silloin toinen turva: Uskon ankkur' laskekaa! - - Toivon tähti johtehenas, Usko laivan turvanais! - Mikä yö, jos kuinkin synkkä, laivamiestä kamottais, - Mikä tuul', jos kuinkin tuima, mikä myrsky puustoineen - Voisi Teitä väärään viedä, saada laivan irralleen! - - Kaikki' ennen, kaiken kanssa pyhä, hurskas Rakkaus - Sydämissä, töissä Teillä vahv' ain' olkohon ja uus', - Rakkaus, jok' anteeks' antaa toisen virheet ijäkseen, - Rakkaus, jok' aina antaa, vaan ei vaadi itselleen! - - Nämät kolme kappaletta: Usko, Toivo, Rakkaus - Kell' on kanssaan elämässä, sill' on tosi tointumus; - Menestys ja onni eivät taida häntä turmella, - Eikä vaiva, vastoinkäynti, viha, vaino runnella. - - - III. - - O isänmaa, sä kultainen ja kallis! - Sä mainesi ja mantereinesi, - Ja lakines ja kaikin laitoksines, - Ja uskoines ja äitinkielines, - Kuin oma äiti armas, armahampi - Sä mielest' olet miehen vapahan! - - Sun päältäs rasitusta poistaaksensa - Tuo Ruomin kelpo poika Curtius - -- Ei auta muu! -- Manalan auenneesen - Kitahan syöksi nuoren itsensä. - - Sun vapauttas varjellaksensapa - Leonidaskin päänsä seppelöi - Ja juhlapuvun puki parhaan päälleen - Ja ryntäs' sitten sankarjoukkoineen - Rivihin vihoillisen verrattoman - Ja kaatui itse kaikin miehineen. - - Sun valtas suojana, sun sortajatas - Ja vihamiestäs voittaaksensapa - Borckhusen, uros uljas suomalainen, - Kuin seinä seisoi miekkain melskeessä; - Ilolla, isänmaa, sun edestäsi - Mies mieheltä ain' asti viimeiseen - He kamppailit, hän Karjalaisinensa, - Ja tervehtivät Tuonen tyttäret - Myhäillen morsiamikseen ja käärein - Lippunsa mustat morsiusliinoikseen![8] - - Som' on ja suloinen sotahan kuolla, - Ja kaunis kuolla miekankalskeesen, - Kuin sodan sytyttää maas vihoillinen, - Ja miekkas torjuu sortajata pois: - O, ihana ja ilonkin väärti - On kuolo kuolla edest' isänmaan! - - Vaan kauniimpi kuin kuolla sille uhriks' - On elämä sen etuin etehen: - Sen elämä, ken työssä ahkeroipi, - Lakia, lempeyttä noudattaa, - Velvollisuuksiansa täyttäessään - Ei katso puolelle, ei toiselle, - Vaan sitkeästi siinä kiinni riippuu, - Mi totuus on ja kohtuus, oikeus; - Ei hämmästy, kuin hätäpäivä päälle - Maan, kansan saa, on kaikki hävittää, - Vaan alkaa uudellensa hankkimahan, - Mink' otti onnettuus ja kohtalo, - Ei pyytäin pyrinnöstään parahinta - Ja mielenmukaisinta hedelmää, - Mut tyynin mielin tyytyen vaan siihen, - Mi saada mahdollist' on milloinkin. - - Tuonkaltaisia sankaria, nuoret, - On keskessänne, kumppalinanne. - Nuo harmaapäiset vanhus-nuorukaiset - He ovat tulleet joukossanne juur - Viiskymmenvuotisia seppeleitään, - Jo vaalenneita, vereksempihin - Ja vihreämpihin nyt vaihtamaan. - He seppeleensä syillä suuremmilla - Nyt kyllä ansaitsevatkin kuin Te: - Viiskymmentä he vuotta ovat käyneet - Elämän korkeata koulua, - Ja kaikki koetukset kunnialla - Siell' ovat täysin tehneet, täyttäneet. - He päivätyönsä päättäneet jo ovat; - Työn raskahan hikeä, hellettä, - Nyt illan viileässä istuskellen. - He jäähdyttävät pois, ja katsovat, - Kuink' aurinko, viel' alas laskein, lahden - Rakkaita rantasia rusoitsee; - Ja odotellen lepokellon ääntä - He muiston satakieltä kuuntelee. - - Ja vuosia kuin viisikymmeninen - On vierryt edelleen, niin vuoronne - On Teidänkin jo tänne tulla taidon - Verestä seppelettä saamahan. - Rivinne, täydet nyt ja sankat, ahtaat, - Ne silloin ovat melkein harvenneet, - Ja niillä, jotk' on sinne asti päässeet, - Nykyinen aamu illaks' muuntunut; - Kuin nyt ei silloin silmä tulta suihku, - Niin notkeasti nouse jalka ei, - Ja työt ja tuskat, vaivat, vaarat, vuodet - On hallan hartioille laskeneet. - Mut jos vaan nykyisille nuoruutenne - Toiveille uskolliset olitte, - Jos valanne on vahva silloin vielä, - Jonk' isänmaalle nuorra vannoitte, - Niin sydämenne, jospa jäähtynytkin, - Se sykkää lämpimästi silloinkin, - Juur niinkuin lumen alla vulkaanissa - Sisäinen tuli hehkuu, liekitsee; - Ja sukupolvi, jok' on silloin nuori -- - Nyt vielä kauan syntymätöinkin! -- - Jon kanssa silloin seppeleenne saatte, - Se Teille kunniata kumartaa, - Ja keskenänsä hiljaa kuiskahtaapi: - Nuo ovat Suomen kelpo miehiä! - - - - Nordenskiöldille Suomesta. - - (Vegan tullessa Tukholman satamaan 24 p. Huhtik. v. 1880.) - - - Mik' ihme, mikä uljas rohkeus: - Kolumbus lähtee länttä kohti, - Yllänsä taivaan kirkkaan avaruus, - Atlantin aallot alta hohti; - Ja viikoiss' ei, ei kuissa maata näy, - Vaan yhä laiva yhtä suuntaa käy. - - Ja yhä eess' on viittomaton tie, - Joll' itä laivaa lykkää lieto, - Ja toivo häntä määrän päähän vie -- - Ei toivo vaan, myös varma tieto. - Ja viimein mastomies jo huutaa: "maa!" - Siin' on nyt, tuoksuu Uusi Maailma! - - Näin Nordenskiöldkin aavisti ja ties'; - Pakkaista, pimeytt' ei pelkää, - Kuin Pohjan kimpuiss' ollut on hän mies; - Ja laskee pitkin hyistä selkää. - Mut Louhipa, ei hellä vierailleen, - Tuoss' ottaa vangiks' Vegan miehineen. - - Yöt pitkät, päivät raskaat, ikävät! - Taivasta talv' ei salli lauhaa; - Jääkarhut ympärillä kämpivät, - Puhuri täysin palkein pauhaa, - Jää Ukon äänin halkee, paukahtaa, - Ja revontulet läikkyy, roihuaa! - - No, viimeinkin taas Suvi hengähtää, - Ja päivyt paistaa korkealta, - Pois hiukee hanki, irti on jo jää, - Pohjemmaks' poikkee talven valta; - Ja Vega vavahtaa, ja varvastaa, - Behringin salmeen tulla tupruaa. - - Kas näin tie tuntematon tuttu on, - Ja Pohjan ukset ummest' aukes' - Uus' väylä aukes' aavistamaton; - Jo Louhen valta maahan raukes', - Nyt, kansat, käykää Sammon saantahan, - Se juurrettu on Altain kultalaan! - - Siis syystä, Nordenskiöld, sun miehuuttas - Maanpiiri yksin suin nyt kiittää, - Sun miehuuttas, sun töitäs, taitoas; - Ja Suomi äänens' yhteen liittää, - Laill' äitin riemuaa, kuin kuulla saa - Poikansa kaukomielen kunniaa. - - Oi, ett' et rakkaan Suomen rantaan päin, - Palaten, keulaas kääntää voinut! - Ett' tervehdys vaan meren yli näin - Kuin kaiku korvaas' täält' on soinut! - Oi. äit' ei omakseen saa poikoaan, - Vaan huokaa: Herra häntä siunatkaan! - - - - Ruotsalaisille. - - (Upsalassa, 6 p. Kesäk. v. 1875.) - - - Se maa, ku tuoll' on puolen Itämerta, - Joss' yhten' ennen muinoin runsaasti - Vuos' Ruotsalaisten, Suomalaisten verta, - Hartaasti meissä teitä tervehtii. - Eerikkein muurit, linna Birger Jaarlin - Ja tornit Thorkelin ja Oolovin - Ja kansa, ollut Kustaavein ja Kaarloin, - Nyt meidän kautta teitä tervehtii. - - Ne vanhat, vahvat siteet katkesivat, - Kut kuusisataa vuott' ol' kestäneet; - Ikuiset muka liitot ratkesivat, - Tapausten tulvaa ei ne estäneet. - Kas, meidän maan ja mantereenne teidän - Jo rajapyykit oudot eroitti; - Koettu kumppal' täytyi jättää meidän! - Se sydäntämme silloin kirveli. - - Kov' onni, joka teidät, meidät voitti, - Ei kumpaakaan tok' vienyt hukuksiin; - Yöst' uusi päivä kummallenkin koitti, - Uus' ala laajempi nyt aukaisiin: - Ne, joilt' ol' teille verivainot tulleet, - Nyt veljinänne teihin yhtyivät, - Nuo tunturinne, torjumuurein' olleet, - Seljäksi yhden rungon sääntyivät. - - Ja me? Me rajoin uusin veljiämme - Ja Suomen syntysanat löysimme; - Tuo kansa, ollut vihamiehenämme, - Nyt rauhan kättä tarjos' maallemme; - Ja rakennus, jon Ruotsin lak' on luoja, - Kerroksin uusin nousee, leviää; - Valoa, oikeutta, rauhaa suojaa - Valtikka vakava ja lempeä. - - * * * - - Siit' aikaa mennyt on, kuin rivitellen - Näin seisoi Suomen poiat kanssanne; - Nyt kättä lyöden, poven paisuellen, - Viel' kerran liitymme me lippuunne, - Vannoen valan, kilvan teidän kanssa - Ain' uljaast' eelleen kamppailuiksemme - Sen eteen, minkä miesi kalliinnansa, - Mink' armainnaan hän oloon saattanee. - - - - Malja, esitetty Suomen Yliopiston Sijaiskanslerille, - Herra Paronille J.R. Munck. - - (Yliopiston jnhlapidoissa Hänen 70:nä synnyinpäivänänsä.) - - - Jopa kaadamme vieläkin kerran - Lasit laitoja myöten täyteen, - Ja kunnian miehen maljan - Sekä juotamme että nyt juomme, - Joka seitsenkymmeisnä seisoo - Sulosuuna ja suorana vielä, - Ja notkean nuorison parvess' - On kaikista nuorin ja notkein. - Näin kankahan viimeinen honka, - Joit' aikoja lauhkeat lehvät - Ijän halla on harmaiksi pannut, - Yhä pystyss' on pilviä kohti, - Vesakolle varjoa antain; - Sen jos toukkakin juuria jäytää, - Sydän viel' on lämmin ja terve, - Sen latvassa lintuset laulaa, - Ja juurella kukkaset kasvaa. - - Eläköön monet vuodet hän vielä! - Ikämiesten kunnia on hän, - Esimerkki on nousevan polven: - Vakamielinen valtoja vastaan, - Ja lempeä työntekijälle. - - Eläköön monet vuodet hän vielä, - Uros, ollut ja vieläkin uljas! - Hän Tuonen on tuiskuja nähnyt, - Veren vuotaissa miekkansa välkkyi, - Hän ei kuoloa karta, ei pelkää, - Mut Kuolopa, kunnian tehden, - Manaviikatettansa nostain - Sivu astuu ja nuoria niittää. - -- Eläköön monet vuodet hän vielä! - Eläköön! Eläköön! Eläköön! - - - - Vänrikki Stålin laulaja. - - (v. 1860.) - - - Me, kaikenlaiset laulajat - Ja kanteloisen kantajat, - Meilt' ääni vieno maahan vaipuu, - Kuin tämä jättikannel kaikuu. - - Kuin pitkin selkää uidessaan - Vaan joutsen ääneen laulahtaa, - Niin lehdon leivo, rannan rastas - Pois lakastuvat laulamasta. - - Kuin Vuoksen koski pauhajaa, - Ett' allas' vaarini vankka maa, - Jos puronen myös lirisevi, - Niin ken sen ääntä kuuntelevi! - - Ken kotkan kanssa koettamaan - Vois käydä lentoneuvojaan? - Se kiiltää pilvistä sen siipi, - Muut linnut pitkin maata hiipii. - - Me, kaikenlaiset laulajat - Ja kanteloisen kantajat, - Meilt' ääni vieno maahan vaipuu, - Kuin tämä jättikannel kaikuu! - - - - Runebergin muistoksi. - - (6:na päivänä Toukok. v. 1878.) - - - Pois on mennyt meiltä laulun ponsi, - Poissa on hän runoruhtinamme! - - Kulunut vaikk' on jo vuosikunta - Hetkest' aivan haikeasta siitä, - Jolloin läks' hän tämän ilman alta, - Valon, soinnun maahan mennäksensä, - Ijäisenpä ihanuuden maahan, - Niin ei tahdo suistua surumme, - Kaiho Suomen kansan ei vaan laata, - Kuin on mennyt meiltä laulun ponsi, - Laulun ponsi, runoruhtinamme. - - Syytä sulla onkin, Suomi, kyllin - Yhä kaihoella, kaipaella: - Tietäjäs hän oli tenho suurin, - Taitajasi taivasta läheisin. - - Ennen häntä eteläisen ilman - Ihanteita ihmetteli Pohja: - Italian iki-selvää päivää, - Hellaan hehkuvia tuoksuöitä, - Olemattomiai Onnenmaita, - Joissa kansaa autuaallist' asui, - Paimenet ja paimenettaretpa, - Laitumella lammaskarjojansa - Säännellen vaan sävelillä huilun - Tahi talutellen punapauloin, - Simoa ja suudelmia söivät; - Taikka joissa viljavainioilla - Joutuneilla joukko kumma liikkui: - Talonpojista, maantyttölöistä - Kulkivat ne, mutta muu ol' luonne, - Luonne oli hieno herrasluonne, - Päällä silkkiä ja samettia, - Suussa suloisia sanoja ja - Sukkeluuksia ja somuuksia. - - Silloin uusin runoin Runeberg jo - Tuli, loihti, nosti noidansauvan, - Kajahutti taikakanneltansa. - - Katsos vaan -- ken uskonut ois tuota! -- - Kotimaakin, vaikk' on köyhä, kylmä, - Taideniekan taulull' on ihana; - Suomen maat ja maisemat ja ilma, - Suomen salmet, lahdet, lammit, laaksot - Lumoovat nyt silmäs ihanteella. - Mitäs on nuo miehet sekä naiset, - Edessämme aivan eläväiset, - Taiturin tään tauluihinsa luomat? - Liha on ne meidän, lihastamme, - Veri juuri meidän verestämme: - Kurun Matti Pohjan ompi poika, - Savon mies on Saarijärven Paavo, - Hana muinoin meill' ei harvinainen; - Pistuoli, sun pirttis pimeyttä, - Oloasi osa-tointa emme - Kuivin silmin katsella me saata; - Ihanainen Hanna ensi-lemmen - Sulon muiston saattaa mielehemme; - Hedan nähden näämme herttaisia - Emäntiä entisiä maalla; - Nuokin Augustat ja Annat, Aarot, - Kaikki, kaikki on ne meidän kansaa. - Ja te, Suomen suuret sotaurhoot, - Uskon, uljauden ja sankaruuden, - Kuulun kunniamme kannattajat, - Esikuvat, heikon jälkipolven - Ihmehtimät, yltämättömätpä, - Kenp' ois unhoksista ilmi tuonut - Teidät, ehompina entistänne, - Kirkkaina ja kuolemattomina, - Maailmalle mainioksi tehnyt, - Ell' ei kaikunut ois ihmekannel? - - Laulusankar', sankar'-laulajamme - Omamme hän oli, ominpamme, - Hän, jok' aartehia aavisti ja - Löysi luontehesta Suomalaisen; - Halvan, köyhän, kurjan korpelaisen, - Petäisen purijan, povessakin - Ilmi saattoi, innokkaasti lauloi - Kunnian ja kelvon kukoistavan. - - Omamme hän oli, omimpamme; - Mut voi kohtaloa kovanlaista, - Että sävelillä Suomen kielen - Tämä kannel kaikua ei saanut! - Ett'ei saanut, eikä saakaan koskaan, - Suomalainen, umpi-suomalainen, - Sulosointua sen kuulla, ääntä - Ikirunojansa ihastella, - Eikä ihanuutta ihmetellä, - Jolla Suomen suurin taideniekka - Kuvas Suomen kansan kaunihiksi! - - Kansa toinen, vaikk'ei varsin vieras, - Ruotsalainen, runotemppelinsä - Pyhimpähän pystyttävä, ompi - Sarjaan suurten laulusankartensa - Ruotsiks' runoillehen Runebergin! - - Mepä, aioiksi me ainaisiksi - Sydämemme syvimpähän kätköön - Taitajamme muiston tallellamme, - Hänelle, hänenpä hengellensä - Sulat, hartahimmat kiitoksemme - Lausuellen laulamastansa, ja - Odotellen, toivoellen, että - Runon into, Runebergin runon, - Ajan tullen, vuoron vierähtäen, - Vastaistenpa polvien povista - Kalevankin kansan kielellä jo - Kaiun korkean ja kauniin saapi. - - - - Franzénin muistoksi. - - (30:nä p. Kesäk. v. 1881.) - - - Oi kova kohtalo, kun poika lähtee maastaan, - Ja jättää äitinsä, ja siirtyy ijäks' pois! - Äit' itkee, ikävöi, ei luopuis armahastaan: - Tuost' ehkä turvani ja tuken' ollut ois! - - Näin huokaili, Franzén, sun jälkees synnyinmaasi, - Ja huol' ei huojennut, kuin tänne tuuli toi, - Jos kaikuinakin vaan, suloista laulantaasi, - Jok' aaltoin aavojen toisella puolen soi. - - Kuin täältä läksit pois, juur' täysi Kanteletar - Sun piili povessas; sen kanssasi sä veit. - Sun jälkees itkemään jäi Suomen ihanteetar, - Oi, laulus, lempesi sä toisen omaks' teit! - - Vaan kaipaus vaietkoon, ja suru suistukohon! - Jo haava tämäkin on arveks' kiintynyt. - Viel' äit' on pystyssä -- hän kauan seisokohon -- - Jos vahingoitakin ja huolt' on kärsinyt. - - Ja rikas lieneekin tää armas emosemme, - Ken kaatumatta voi näin paljon kadottaa. - Viel' uus' on syntyvä miespolvi jälkehemme, - Jonk' ääni Franzénin voi lailla laulahtaa. - - Franzénin lailla vaan, mut Väinämöisen kielin - -- Ei laulu kuolla voi -- uus polvi laulakaan! - Ja suomalaisin suin ja suomalaisin mielin - Jo silloin sävelet kirkkaasti kaikukaan! - - - - Sjöstrandin Kullervo. - - - Kiitos Sulle, jalo taideniekka, - Kuvaamastas meille Kullervon! - Tässä seisoo, kädessänsä miekka, - Nyt se äärettömäst' onneton, - Jok' ois ollut sankariksi luotu, - Kuuluks', kunniaksi kaiken maan, - Jos ois onnea hänelle suotu - Synnyinlahjakseen vaan rahtukaan. - Vaan sen syyttään isäin veljesviha - Lasna löi jo kolkkoon kiroukseen, - Omat syynsä sitten, oma liha - Veivät rikoksesta rikokseen; - Vihan vimma, tuimat tunnonvaivat - Povea alati poltti vaan, - Raivottaret hänet valtaans' saivat, - Kyisill' ajelivat ruoskillaan. - - Suru synkkä, ei se taivahainen, - Joka mielen nostaa, kirkastaa, - Vaan se raskas mainen, maanalainen, - Jonka Syöjättäret ilmoin saa, - Peittää kasvot varjoll' öisen tumman. - Pohjaan juonut maljan katkeran - On hän, tehnyt päätöksensä kumman, - Ei viel' ennen kuullun, kauhean. - Miekkaa oikea kätensä vahva - Paljastettua nyt kouristaa; - Alaspäin jo painuu kalvan kahva, - Ylös kärki tuima tuijottaa; - Murehella katsoo Musti maasta - Isäntänsä silmään kamalaan, - Kieltäis, kiel' kuin oisi, kuolemasta; - Hänpä vaan kysyypi kalvaltaan: - "Söisitkö sä syitten' sovitukseks' - Sydäntäni synkän-syyllistä?" - Kirkkahasti välkkää vastaukseks' - Kalpa kylmä, syöläs, terävä! - - Kuole, kuole, Kullervoinen, pois, - Emon onnettoman ilmoin tuoma; - Summattoman surkee kohtalois - Sull' on julmain jumalien luoma! - - - - M. A. Castrén'in haudalla, 12:nä p. Toukokuuta v. 1852. - - Ylioppilasten puolesta. - - - Tähdetön yö hälvetä alkoi hiljaa, - Aamuruskon alkoivat posket koittaa, - Loistamahan jo Pohjanki maita nousi - Aurinko tiedon. - - Niin se auringoinenpa armahimman - Loi ja kirkkaimman sätehensä kohden - Suomen synkän muistoja, ominais-teitä, - Kieliä kohden. - - Tuonpa tumman Tuonelan impi keksi, - Päästi kaulaltaan suruhunnun mustan, - Kohta hunnullaan sätehen sen tempais, - Vei Manan maahan. - - Kyynelsilmin huoliva Suomi seisoo, - Pojan parhaimpansa nyt peitti hautaan, - Miehen parhaan, tietäjän taitavimman, - Ystävän uljaan. - - Veljet! pois on johtaja meiltä mennyt, - Pois, jok' oksat karsi ja tiemme neuvoi, - Jonk' ois turvin rientomme riemu ollut, - Voittomme varma. - - Hälle patsaan nostamme, kuin lupaamme: - Miehuudella lempiä synnyinmaata, - Helleydelläpä hoitaa äitinkieltä, - Kuin teki Castrén. - - - - Päällekirjoitus Pyhän Henrikin muistopatsaalle. - - (Kokemäellä.) - - - Tässä saarnasi Sanoa, - Lunastusta lausui kerran - Pyhä hurskas Henrikkimme, - Suomen piispa ensimäinen. - Sana tuotti siunauksen, - Kantoi kaunihin hedelmän, - Jost' on Herralle ylistys, - Henrikille muistopatsas. - - - - Porthanin kuvapatsaan kantakiveen. - - (Turussa.) - - - Suomen maan ja Suomen kansan - Arvohon asettajalle - Tähän kaikki Suomen kansa - Muistopatsahan panetti. - - - - Lönnrotin kuvapatsaalle vast'edes. - - - Kalevala, Kanteletar, - Sanakirja, Virsikirja - Kilvan kiittävät Sinua. - Turun maa ja Pohjan puoli, - Karjala ja kaikki Suomi - Aina muistavat Sinua. - - - - J. V. Snellmanin hautakiveä paljastettaessa - 12 p. Toukokuuta v. 1885. - - (Lauletaan kuin: Integer vitae.) - - - Surunsa suistaa Suomalaisen mieli, - Kaivaten kiittää Kalevaisten kieli, - Snellman, kun meille hartaan työsi tuote - Toivon on luote. - - Miehuutta mieles' rakkautta hohti, - Totuus ja oikeus toimiasi johti; - Kamppaillen kansas' sortumasta estit, - Kamppauksen kestit. - - Tuhkass' nyt tässä peittää vankka paasi - Helmassa helläss' armaan synnyinmaasi: - Vankempi vasta seiskoon muistos' pylväs, - Sankari ylväs! - - - - -VIII. - - - - Susi ja Lammas. - - (Mukaelma.) - - - Kesän kuuman heltehellä - Joen kylmällä vedellä - Janoansa sammuttaa - Rannikolla nuori lammas. - - Susi julma, harvahammas, - Siihen tulla hurtattaa; - Sillä riippui pitkä kieli, - Lammast' alkoi tehdä mieli - Panna puolis-paistikseen. - "Voi sinua, pöllö rukka", - Hönkäsee kovasti hukka - Riidan syytä saadakseen, - "Minkätähden pohjaa potkit, - Ja minulta, konna, sotkit - Hyvän juoman kaikki näin?" - - Pakohon ois lammasparka, - Joll' on luonto heikko, arka, - Juossut varvikkohon päin; - Vaan vavisten pelkäs' sutta, - Rupesipa oikeutta - Tuolta vielä toivomaan. - "Arvon herra", niin hän äänsi, - "Mikäs vasten virtaa käänsi - Veden vankan juoksemaan? - Alempana kappaletta - Kuin se, missä te oletta, - Minä raukka vettä join; - Kuinkas, vaikka potkimalla, - Sotkea ma virran alla - Teiltä, herra, juoman voin?" - - "Vieläkö sä suurentelet - Ja minulle vastaelet, - Muuan tuhma, pöllöpää! - Kyllä kohta suusi suistan, - Niin -- ja nytpä senkin muistan", - Susi julma ärjähtää, - "Sanoneesi mennä vuonna, - Että muk' olisin juonna - Minä verta uudeltaan." - - "Tyhj' on teille juoru tuotu, - Kosk' en mennä vuonna luotu - Minä vielä ollutkaan." - - "Sen sanoja jompi kumpi - Sinä taikka veljes ompi, - Siit' et pääse minnekään." - - "Velje' ei oo mulla ollut.' - - "Vaan sinulle nyt on tullut - Kosto siitä, että teidän - Paimenet ja koirat meidän - Sukuamme surmaavat; - Ja sovintouhriksensa - Nuoren lampaan rasvoinensa - Jumalatkin vaativat", - Pilkaten sanovi hukka, - Päälle käy, ja lammasrukka, - Vaikk' on syytöin, kuolla saa. - - - - Kettu ja Korppi. - - (Mukaelma.) - - - Aamuisissa alkoi olla päivä, - Aholla kuin juoksi kettu-räivä, - Joka etsi aamusuurustansa, - Sillä nälkä kurni suoliansa, - Kuin ei eileis-päivän syömisistä - Ollut paljon yhtään virkkamista. - - Tuossapa nyt keksi korpin puussa, - Joll' ol' aika juustokyörä suussa, - Vesi kiehahtavi kielellensä, - Ja hänelle iski mielellensä: - "Milläs keinoin juuston tuolta saisin? - Jospa häntä hiukan narrajaisin!" - - Ei oo millänsäkään, eikä juokse, - Hiljalleen vaan astuu korpin luokse, - Ja sanoo hänelle tultuansa, - Hunaja ja nöyryys huulillansa: - "Hyvä huomenta, Herr Korppeliini! - Voi, kuin teidän paitanne on viini! - Meillä muill' on päällä nahkatakki, - Mutta teill' on kiiltomusta rakki, - Teill' on myös jalassa saappahaiset, - Joiss' on alla aika anturaiset, - Sormukset soreat sormissanne, - Rengas kummassakin korvassanne: - Miestä kauniimpaa ja pulskempata - Ilman alt' ei taideta tavata; - Ja kuin ain' isommissa suvuissa - Laps' on harjoitettu lauleluissa, - Niin ajattelee typerä pääni, - Että teilläkin on kaunis ääni, - Käen sekä leivon voittaisitte, - Jos vaan laulamahan antauisitte." - - Korppikos hyväksyi kiitostansa, - Laulajai muk' oli luulossansa, - Rykäsi -- ja äänen raikahutti, - Että kangas toisen kaikahutti; - Juustopa pudota putkahtavi, - Ketun suuhun suoraan sutkahtavi, - Ja kuin korppi kaikkein ihmeheksi - Luuli laulaneensa, niin hän keksi, - Ett' ol' suurus suustansa pudonna, - Keksi, kuinka kettu, Lemmon konna, - Pojes juosta pötki juuston kanssa, - Ja hänelle nauroi juostessansa. - - - - Matkaaminen. - - (Mukaelma.) - - - Käeltä leivonen kysäsi kerran: - "Mist', ystäväni, mahtaa tulla se, - Ett' allit, vaikka matkanneet niin paljon, - Ei ole yhtään viisaammat kuin me?" - - "Ne on pantu meille näyttämähän", - Käkönen vastasi ja naurahti, - "Ett' ei se paljo matkustaminenkaan - Voi tuhmaa tehdä viisahammaksi." - - - - Kompia. - - (Omatekoisia ja mukaelmia.) - - - Muutos. - - Ainako oltuna lie kuni nyt, sitä en minä tiedä: - Poiat ne miehiä on, miehet on akkoja nyt. - - - Kelvotoin lahja. - - Jaa' mitä tietänet mulle, ja siitä mä kiittävä oisin, - Itsesi annat sie, en sitä ottoa voi! - - - Viisas päätös. - - Laiskuri Jussi, se mies unissaan oli juoksevinansa, - Siitäpä päättää hän maata ei konsanahan. - - - Toinen. - - Maksavinaan rahoj' ol' unissaan tuo saituri Olli, - Tuhlaustaan katuen siitä hän hirttihen nyt. - - - Miks' ei? - - Kaunistaa tämä kansa ja maalata kaikkea tahtoo, - Kartanot kellastaa, porttien puut punoaa. - Eikä se suinkaan tyytyä siihenkään toki malta, - Penkkiä, pöytiä myös, kaikkia nyt punataan; - Maalattiinhan tuo punaseksi jo lääväki meillä, - -- Miks' ei Mamseli sais poskusiaan punata? - - - Hetan tukka. - - Kuin kumma parjaus Hetasta nostettiin, - Hiuksensa hänen hoettiin mustanneen! - Se aivan valhe on, mä tiedän tarkoilleen: - Sen tukka musta ol' jo, kuin se ostettiin. - - - Kertulle. - - Peilisi, Kerttuni, ei puhu totta; jos totta se lausuis, - Et sinä milloinkaan katsosi sen kuvahan. - - - Ostettu ja oma. - - Valkeat hampaat Tildalla ompi, ja Hildalla mustat: - Yhdellä ostetut on, mutt' omat toisella on. - - - Eräälle tuttavalleni. - - Kärsiä en sua voi, mutt' en voi lausua, miksi; - Sen vaan lausua voin: kärsiä en sua voi! - - - Joka päivä! - - Eilistä jos humalaansa sä Heikin haisevan luulet, - Erhetyt: päiväkseen Heikki vaan kulloinki juo. - - - Rahalahjat. - - Ainapa köyhäks' jäät, jos köyhä sä ollet, vel' Antti: - Ei rahalahjoja nyt muut kuni rikkahat saa. - - - Nuuna Naamanen. - - Kas tuota pönkävatsaa harmaapäistä, - Sen naamaa rasvaista ja ymmyrjäistä! - Miks' nuorten kanssa juopi hän ja reuhajaa, - Ja tyttölöille turhaan suuta tarjoaa? - - "Hän nuorra viihtyi aina vanhain vaimoin kanssa; - Nyt paennutta pyytäis kiinni nuoruuttansa, - Siks' poikamaisin pauhaa hän nyt vanhoillansa." - - - Hautakirjoitus. - - Lepäävä vaivoistaan - On tässä Matti Nuoli, - Hän syntyi maailmaan, - Söi, joi, makais, ja kuoli. - - - Toinen. - - Täss' haudassa lepää Grels Patrik Moilonen, - Jonk' ilman ei mitään sanota tehnehen; - Ja varmaan käännäksen hän vielä haudassaan, - Kuin hänen ristiään täss' ilman katsellaan. - - - Ovikirjoitus. - - "Älkööt täst' sisähän kavaluus, vale, viekkaus käykö!" - Pietari kirjoittaa porttinsa kamanaan. - Tuon näki nauraja muu, toverilleen kohta se lausui: - "Mistäs kautta se mies pääsevi itse sisään?" - - - Suomikiihkoisia nekin! - - (v. 1865.) - - Voi suurisuita poikanulikoita, - Mit' ovat "harrastajoit'" ankaroita! - He Suomen kieltä ruotsiks' harjoittavat, - Ja aina muiden käyttää tarjoavat, - Vaan oppimaan sit' itse ovat laiskat - Tai kunnottomat, kurjat poikaraiskat! - - - Ostettu on oma. - - Paavali ostaa lauluja, joit' ominansa hän laulaa: - Minkä ken ostanut on, on tosiaan oma sen! - - - Eräälle parrakkaalle. - - Viisauden, miehuuden merkkinä partasi kasvaa: - Viisaspa ois sekä mies pukkiki partansa vuoks'. - - - Eräälle runoilijalle. - - Väinämö oisit sie, erotus toden ei iso ookaan: - Kuin ukon kiel' sull' ois, mielesi myös hänen miel'. - - - Eräästä laulajasta. - - Kuolon ennustaa yöhuuhkajan hirveä laulu, - Vaan Sipi kuin laulaa, kuolevi huuhkajakin. - - - Eräälle maecenatille. - - Maecenas olisit sinäkin, vaan kahta sä puutut: - Taidetta tunne et, etk' ole myös rahamies. - - - Erään runoilijan haudalle. - - Eläissäs rustasit runoja kuusi kirjaa, - Ja kuolit harmista, kuin niit' ei kukaan osta. - - - Eräs runoilija haudastaan. - - Runoilijaks' ma ristittiin, - Sanottiin Skakespeariksi, - Verraksi Väinön väitettiin: - Muut' en mä ollut kuitenkaan - Kuin taitamaton tahruri - Ja hullu viinan juoja vaan. - - - Eräälle kirjailijalle. - - Syy, miks' en minä tuo runotöitäni lahjaksi sulle, - On, ett' et sinäkään mullen töitäsi tois! - - - Luonnon viittaus. - - Kuuntelemaan enemmän sinä kuin puhumaan olet luotu, - Koskahan yhden suun, korvia kaksi sä sait. - - - Eräälle recensentilleni. - - Lauluni korjaajaks' rupesit, vaan heitä se toimi, - Ei sitä kannata pääs, kuin se on -- lampahanpää! - - - Toiselle. - - Karju kun kukkia tonkii, hanko sen kaulahan pannaan: - Täss' on tonkeistas kaksrivi kaulahas Sun! - - - - Loppulaulu ja Laulunloppu. - - - Soisitte vielä laulavan', - Sanoen: vanha runo, soi! - Vaan munpa täytyy tunnustaan': - En enämmin mä laulaa voi. - - Te tiedätte, kuin synnyttää - Pimeessä koteloisessa - Vähäinen luomus helmiä - Punaisen Meren pohjalla. - - Kalleina joita kantelee - Sulotar sitten kaulallaan, - Niit' iloikseen ei mato tee, - Vaan kivustaan ja vaivastaan. - - Juur näinpä runo-parkakin - Sydämessänsä sairastaa, - Ja laulaa lauluin hehkuvin - Vaan kipujaan ja vaivojaan. - - Näin lauloin ennen minäki, - Kuin sydäntän' söi surun koi; - Vaan sydämen' tul' terveeksi: - En enämmin mä laulaa voi! - - - - -IX. - - - -SATU. - -(Kansatieteellinen unelma, kirjoitettu v. 1847.) - - -Minä tulin muuanna iltana elokuun lopulla, kotvasen hämärässä -Koitereen tyyntä vettä soudettuani, Lummesaareen. Aivan rantaäyräällä -on talo pienen lahden pohjassa, ja siinä talossa tahtoisin minä ikäni -elää. "Koitere? mikä se on?" -- Voi veikkonen, kuin sinulla on vielä -paljo kaunista näkemättä, kuin et sinä lampia ole nähnyt! Tokko -tietänet, missä se onkaan? Sin' et vastaa. Hyvä! Kuin menet Ilomantsin -laulurikkaille tienoille, niin kysele, jos et muun, edes tämän sieltä -saadun satuni tähden, Koiderta, kyllä se sinulle siellä neuvotaan. - -Venheeltä menimme taloon. Rahvas oli jo nukkunut, mut eivät sentähden -suuttuneet, kysyivät vaan hyväntahtoisesti, kuin muulloinkin, -"kuulumiset." Talontytär, Liisa, levitti keveällä kädellä heiniä -lattialle, ja kohta olikin kumppalini unen sylissä. Minä vaan en -nukkunut. Mieleeni juohtui, mitä tullessani olin nähnyt, länteen -nukkuva aurinko, järven rasvatyyni pinta, haat ja iäti viheriöitsevät -petäjät, armaat torkkuvat koivut, jotka saarissa vastaamme kulkivat; -mieleeni juohtui taivaan sininen kansi ja kirkkaat tähdet, jotka tänä -iltana tuntuivat minusta kauniimmille kuin milloinkaan muulloin. Vaan -miksi, ajatukseni, et kauemmin näitä muistellessasi viipynyt? miksipä -niin väleen näistä toisiin rumiin maihin astuit? Näille kysymyksille -en ole kuullut vastinetta, vaan kysy siltä, ken sen voipi selittää; -mut aivooni tuli Helsinki, sotaväen kasarmit, tykkiä, tappeluita ja -verta, ja niistä nousi huolen tummat hattarat mieleeni. Et pahaksi -panne, että uskalsin sanoa: "olisitko, Jumala, Suomen aina itkemään -sallinut, ja aina huolta huokaelemaan, Suomen, jolle kumminkin annoit -niin kuulakan taivaan ja niin tyynet rannat?" - -Muuan mies oli saanut tilansa minun viereeni. Tämän silmät tähystivät -minuun, nähtyään, minunkaan ei vielä nukkuneen. Se oli vanha, noin -seitsemän kymmenen paikoissa oleva mies, talon ruotiukko, vaan se ei -ollut tavallisia ruotiukkoja, sen olet seuraavastakin näkevä. Paitse -sitä on hänestä itsestäänkin tarina, jonka ehkä vasta puheeksi otamme. -Hän katseli minua ikäänkuin kysyäkseen: semmoinenko se nyt runon ja -tarinan kerääjä on? - -_Hän_. Niinkö sie oikein täydellä todella virsiä etsit? - -_Minä_ katsahdin häneen, ja hän näkyikin ymmärtävän, mitä aioin -sanoa. - -_Hän_. Kävellessäsi lienet kuullut tarinan _viidestä -tytöstä_, jotka kulkivat maata maailmaa? - -_Minä_. En; haasta, hyvä ukko, se iltamme huvikkeeksi, kyll' on -vielä yötä maataksemmekin! - -Hän katseli vielä kerran silmiini, ja silloin tuntui kuin silmäteränsä -olisivat sydämeheni menneet. Vaan nähtyänsä, ett'ei silmäni -rävähtäneet, alkoi hän, minun tulen otettua ja pöydän ääreen kynä -kädessä istuutuani, viimein hiljaa ja pitkällä äänellä. - -"Sä tiedät missä Altain vuoret ovat? ne, joiden kukkuloilla on raitis -ja kirkas olla, joiden laaksoissa lounattuulet kukkasia tuudittelevat, -ja joiden seuduilla on siimettä? Koska tiedät, niin niiden kunnasten -lomassa oli järvi, jossa lummekukat hyöstyivät, jonka pinnasta -kummuilla oli huvitus kuvastellata. Sen järven rannalla oli eräs äiti -lapsinensa, joita oli monta poikaa ja viisi tytärtä. Pojat ei kuulu -tähän tarinaan, vaan tytärten nimet olivat: Tja, Erma, Unus, Kri, -Uometar. Nämä lapset riemuitsivat rakkaudessa ja lemmessä, ja elivät -niin, joten ei kukaan heimo enää elä. Lammin vedet olivat useammin -tyynet, vaan jos joku tuulen puuskaus milloin tuli häntä tervehtimään, -niin myhähteli sen muoto vähän, ja hienoja viriä vieri pinnalla. -Silloin istuutuivat sisarekset aina venheesen, pieneen solakkaan -ruuheen, ja soutelivat lammille, josta tuuli sitten hiljaa liekutti -heidät rantaan. Näissä huvituksissa oli heillä kumppalina eräs -nuorukainen, heidän veliensä metsätoveri. Mistä tämä oli kotoisin, ei -kenkään tiennyt, kuin ei yläisistä taivoista liene tullut, joten -muutamat sanoivatkin; se vaan on varma ja tosi, että se oli hoikka -nuorukainen, jonka suonet juoksivat raitista verta, jonka käsivarret, -ehk'ei paksut, kuitenkin olivat sangen jäykät, ja että sen silmä -säihkysi tulta, ikäänkuin revontulten kauniimmat lävähdykset. Näiden -tyttöjen äiti piti tätä nuorta kuin omana poikanaan, ja hellemminkin, -ja tytöt puoleltansa rakastivat häntä kuin veljeänsä. Nämä lapset -viettivät päiväkaudet metsässä, ei raateilla, niinkuin nykyiset -ihmiset tekevät, sillä silloin ei tarvinnut kaskea polttaa, mutta -muuten vaan, marjassa ja kukkasilla olemassa, ja sentähden, että -rakastivat puiden huminata. Kerran tapasi koillinen ruskokin heidät jo -eräällä kunnahalla istumassa, ja useasti sanoivat he nousevalle -päivälle: 'terve kulta tultuasi!' Kerran viivähtyivät niin kauan iltaa -kukkakummuillansa, että äitin täytyi heitä huhuellen kotihin etsiä, ja -sitte kysyttyään, missä niin myöhään olivat, sai hän vastineeksi: 'tuo -käki lauloi kukahteli kauniinta virttänsä, ja siitä emme ennemmin -palata voineet.' Näissä kaikissa oli, niinkuin jo sanoin, mainittu -nuorukainen heidän kerallansa. - -"Vaan kantelen kielet eivät voi helähdellä niin hellästi, kuin heidän -olisi vavistava siitä laulaessansa, mitä nyt tulee. Muuanna aamuna -sisarekset olivat taas iloittelemaansa lähtemässä, kuin havaitsivat, -että nuorukainen, heidän toverinsa, oli poissa. He etsivät, he -huhuelivat; turhaan, hän oli poissa, eikä tullut koko päivänä eikä -koko kuulla, ei milloinkaan! Silloin nousi tyttöjen kirkkaalle -taivaalle uusi pilvi, jonka nimi on murhe, ja siitä ajasta lähtien se -pilvi ei ole sulanut. Kumminkin sataa se aina, ja sitä sadetta -sanotaan toisella nimellä kyyneleiksi. Moninaisia uusia mielialoja -nousi tyttöjen aivoon. Päivän säteet olivat heistä kuumat, ja -siimehen varjo kylmä. Lampi oli heistä kolkko, ja ruuheansa eivät -kärsineet nähdä. Poissa, poissa oli se, jonka sydäntä vasten kaikkein -sydän sykähteli. Niin silloin sanoi Uometar: 'voi siskot, kullat, -älkäämme itkekö näin! -- mitä me sillä voitamme? -- Läkkäämme -ystävätämme etsimään, kenties tuolla lännen saloilla...' - -"'Läkkäämme, Iäkkäämme!' sanoivat kaikki, ja he läksivät, ja lauloivat -virren äitillensä, joka, kotiin jääden ja silmät vettä kiehuen, kauan -katsoi heidän jälestänsä, kunne viimein kokonaan katosivat. Siitä -samosivat he yhdessä monta saloa, monta kangasta, ja näin kului paljo -aikaa, mut ystävä jäi kumminkin löytymättä. Kerran olivat hyvin -väsyksissä ja istuutuivat kaikki kiven ympärille, ja jalkojansa -katsellessaan näkivät niissä punaisia naarmoja, ikäänkuin verta -olisivat tihunneet. Siinä sanoi Tja: 'eikö olisi parempi, sisaret, -että eroaisimme kukin haarallensa, ja niin hakien etsisimme -ystävätämme, kenties hänet täältä lännestä viimeinkin löytäisimme, -tätä tienotta rakasti se enemmän kuin muita?' Ja kuin toiset sisaret -sanoivat siihen suostuvansa, niin virkki hän taas: 'vaan ennen -erottuamme ottakaamme merkki, josta ystävämme iäti juohtuisi -mieleemme, ja...' - -"'Minkä olemme siksi merkiksi ottavat, eihän meillä ole mitään, joka -siksi kävisi?' - -"'Muistattenko hänen nimensä?' - -"'Aina, aina!' - -"'No niin hänen muistokseen, ja että kerran taas yhdyttyämme -toisemmekin paremmin tuntisimme, ottakaamme, jakakaamme se nimi... -Vaan minun vanhimman pitää teihin nähden saada puolta enemmän, eikö -niin?'" - -Tarinoija taukosi tähän, antaakseen minulle aikaa kirjoittaa, mitä oli -haastanut. Sitte alkoi taas. - -"Niin päätettyänsä erosi sisarekset, ehkä kyllä oli vaikea kunkin -itsekseen lähteä. Mutta nyt heillä ei enää ollut samoja nimiä kuin -ennen, nyt kutsuttiin heitä, milloin nämä sisaret läksivät puheeksi, -nimillä: Vatja, Perma, Aunus, Ukri, Suometar. Mikä tuotti tämän -muutoksen? Olisiko se ollut nuorukaisen, heidän kadonneen ystävänsä -nimi, joka näin teki? Sitä en tiedä. Mutta kukin astui eri teitään, -omalle haarallensa, toisistaan mitään tietämättä. Niin Suometarkin. Se -kulki monta saloa, monta suota poikki; nousi kallioille, ja laskeutui -niiltäkin; niin ahkerasti etsi ystävätänsä, että hieno valkea -hamehensa paljon raiskautui, kuin ei malttanut oksiakaan edestänsä -väistää. Matka edistyi paljon, vaan paljo meni aikaakin. - -"Niin tuli viimein eräälle niemelle, ja senkaltaista nientä ei vielä -ollut nähnyt. Se kasvoi kuusia, jotka tohisivat niin somasti, ja -petäjöitä, joiden humina oli vähän jouhikanteleen laatuun; ja koivut -myhähtelivät ja nyykäyttivät päitään, ikäänkuin olisivat heille -sanoneet: voi kun on laulunne suloinen! Tämän niemen kainaloon, tyynen -poukaman rannalle, seisahtui Suometar ja sanoi itselleen: 'Kuinka -kirkkaat näiden kuusien lehvät ovat, ja näiden niinien oksat tuuheat! -Tämän hongan ystäväksi tahdon ruveta, ja kotani sen kupeesen tehdä.' -Ja vaikka suru vielä painoi hänen mieltänsä, niin oli toisinaan -iloinenkin, ja toivoi vielä kerran etsittävänsä löytävään. Siitä kului -aikaa. Mutta taas tuli uusia tapauksia. - -"Muuanna aamuna, mentyään ulos kodastansa, Suometar keksi venheen -lahdella rantaa kohti soutavan. Venheen maalle päästyä nousi siitä -keskinkertainen vaimo, joka ei vielä vanhalta näyttänyt. Suometar -katsoi vaan ja hämmästyi tulijata. -- Likemmäksi tultuansa tämä ei -tervehtinyt, niinkuin Suometar oli kotonansa nähnyt tehtävän, otti -vaan ison hopeaisen ristin kaulastaan, suuteli sitä, milloin tätä -ristiä milloin taivasta sormellansa osotellen. Kummako se oli, jos -toinen näitä viittauksia ei ymmärtänyt, niistä enemmän vaan -hämmentyen? Mut tulija vaimo ei miettinyt niin. Hän haastoi -kielellään, jota Suometar ei tajunnut, vaan sitte näytti vihastuvan, -ja silmänsä säihkysi ikäänkuin olisi sanonut: älä huoli, vielä sinä -opit! - -"Ja opettamaan rupesikin nyt täydellä toimella. Suomettaren pienessä -majassa oli ennen kaikki niin somassa järjestyksessä, ehkä huonekaluja -oli vähä, eikä nekään niin siistiä laatua kuin nykyiseen aikaan. Vaan -tullut vaimo, joka näyttikin tässä emäntänä rupeavan elämään, muutteli -kaikki toisin. Rahit ei olleet hänestä hyvät; niiden siaan asetteli -'penkit'; pirtiksi ei suvainnut Suomettaren majaa kutsuttavan: 'tupa' -oli niinkin paljoa siistimpi. Aittaa sanoi 'puodiksi', sukaa -'gammaksi.' Ristinsä, jolla tullessaan Suomettarelle kuvaili, -asetti perinurkkaan, ja käski hänen sitä monin kerroin päivässä -kumartelemaan. Suometar kyllä vastusteli, eikä olisi näihin hänen -mielestään joutaviin puuhiin ruvennut, vaan mikäs se oli täytyminen! -Toinen pakotti, hänen täytyi totella. - -"Kuin nyt oli kaikki oman pääpahansa jälkeen asetellut, alkoi vaimo -Suomettarelle opetella kaikenlaisia uusia asioita, joihin tämä välehen -oppikin, ehkä kyllä monesti kankealta tuntui, kuin piti päiväkaudet -akan ääressä istua ja hänen nuhteitaan kuunnella. Silloin ilahdutti -aina Suometarta, kuin pääsi ulkona askaroitsemaan, ja se tapahtui -monesti, sillä eukko itse oli kodassa vaan, kaikki raskaammat työt -tytölle jättäen. Tosin kivisti hänen hartioitansa illan tultua, mutta -silloin katsahti aina taivaalle, ja kivistys lakastui; tosin -lankeilikin puutakan alle toisinaan, sillä heillä ei ollut hevoista, -puut olivat Suomettaren kannettavat; vaan siitä ei mitään pitänyt, -hänellä oli metsässä ainoa huvituksensa. Hän meni siellä käydessänsä -aina lähteelle, jonka ympärillä oli sankka metsä, istuihen kivelle ja -ajatteli siskojansa ja sanoi itselleen: 'missähän lienet tänäkin -iltana, jota etsimään läksimme, löytänenkö sinua koskaan?' Ja silloin -puhkesivat hänen silmänsä vettä vieremään, ja kyyneleet juoksivat -hänen kasvoillensa, mut muuttuivat maahan päästyänsä simpsukoiksi. -Vaan hänen mielensä keveni, ja keveämmältä tuntui takkakin hänen -kotiin mennessänsä. Sillä kerralla sattui se vaimo, emäntä, porstuan -portahilla seisomaan, ja näki tytön itkeneet silmät. 'Missä olet näin -kauan viipynyt, mikä sinulla on siellä metsässä itkettävä, kuin aina -tulet vesissä silmin kotiin? Se ei käy laatuun, ja varokin, ett'en -täst'edes kovemmin senkaltaista uppiniskaisuutta rankaise! Mene -sukkelasti kotaan!' Tyttö meni, vaan kyynel vierähti nytkin hänen -kasvoilleen, ja katosi simpsukkana ruuhkiin. -- 'Mut joudu, joudu, -kertova kieli, suihka silmäni, sukkelahan! Elkäte viikkoa viipykö -siinä, mitä onnen tummista maista nyt tulee! Onniko liet sinä, tullut -kohtaus, onniko liet, vai onnettomuus? Riemuko jalkasi askeleista -Suomettarelle, vaiko kyyneleitä kylvellet vaan?'" - -Näin äänteli tarinoijani tässä kohdin, ja ääntelemisestänsä tunsin, -että hänen teki mieli laulamaan, sillä se ei ollut niinkuin tavallinen -puhe, joka hänen suussansa juoksi selvästi ja kirkkaalla äänellä, -mutta hyminä, hyrähteleminen ja ikäänkuin runomittaan pyrkiminen. -Tästä päätin, että ne tapaukset, joista tuli kertomaan, olivat hänen -mieltänsä liikuttaneet, ja toivoinkin hänen oikein suorastaan -laulamaan rupeavan. Vaan sitä ei tehnyt, lieneekö pelännyt talon -rahvasta unesta herättävänsä. Vähän aikaa mietteissänsä istuttuaan -huokasi raskaasti, ja alkoi uudelleen. - -"Näin Suometar tämän lännestä tulleen vaimon kanssa eli, ehkä -monestikin kesä tuntui varimmalle, vaikeammalle, ja talvi kylmemmälle, -kolkommalle, ehkä kadonnut ystävänsä juontui hänelle mieleen useammin -kuin ennen itsekseen eläessään. Eräsnä talvisena aamuna istuivat -kumminkin molemmat kodassa, sangen vierekkäin, sillä vanhempi vaimo -opetti Suometarta helmiä rihmalle pujottelemaan. Tähdet olivat -sammumaisillaan, taivas ruskotti kauniisti, niinkuin talvisella -aamutaivaalla toisinaan on tapana, ja ruskosta näytti jo eräitä -säteitäkin sinistä kantta kohden säihkyävän. Kuka ei tiedä, että -kirkas tulija on silloin läsnä? Tuvan uunissa roihusi elelevä tuli, ja -savu nousi lakeisesta jollotti taivaalle, niinkuin lakehen pyrkivä -patsas korkeassa kirkossa. - -"Silloin aukesi tuvan uksi, huurun perästä tuli vaimoinen ihminen -sisään. Sillä oli harmaa hame päällä, päässä pitkä, punainen vaipan -kaltainen huivi, joka peitti yläpuolen kokonansa, muuta ei avonaiseksi -jättäen, kuin näön ja vähän kaulaa, josta keltainen helmirihma -kiilahti. Vaimon muoto oli mustanpuhuva, kaita ja laiha, nenä näytti -terävältä. Näistä merkistä olisi joku meikäläinen ihminen sanonut: se -on mustalaisakka! Vaan Suomettaren emäntä sitä ei sanonut, katsahti -vaan tulijata, ehkä näkönsä nähtävästi vaaleni, niin että Suometar -luuli hänen hämmästyneen. Näin emäntänsä mielialaa kummeksiessaan, -sävähti tytön itsensäkin sydän. Tullutta tunnusteli jo ennenkin -nähneensä, mutta missä? Viimein juohtui hänelle mieleen, että tämä oli -sama ihminen, jonka niin useasti oli lähdematkoillansa, joista edellä -lausuin, nähnyt ympärillä olevassa metsässä puiden takaa -kurkistelevan. Silloin ei se kumminkaan ollut yrittänytkään -lähemmäksi. Vaan mikä kumma hänet nyt tänne toi? - -"Meillä kuin kysytään tulleelta vieraalta: mitä kuuluu? niin vastaa se -aina: eipä muuta kuin rauhaa! Mut emännän samalla kysymyksellä tätä -mustamuotoista vaimoa kohdattua, se ei vastannut mitään, eikä -istunutkaan, vaikka käskettiin. Tämä tuntui kummalta. 'Ei suinkaan se -oikealla asialla nyt ole', sanoi vanhempi kodan asujoista, ja nyt -muistui hänen mieleensä, että tämä akka oli jo ennenkin hänelle vastaan -tullut, että siitä yhdynnästä oli paljo onnettomuutta seurannut, -että ... ja nyt alkoi päivä mustua hänen silmissänsä. Kuitenkin oli -hänellä vielä siksi neroa, että kysyi häneltä, mitä asioitsi. - -"'Tytärtäni läksin käymään', vastasi kysytty ilkeästi nauraen. - -"Tytärtäsikö? kuka sinun tyttäresi on? huusi sekä vaimo että Suometar -yhden ajoin. - -"'Sinä!' vastasi hän, Suomettareen katsoen ja silmänsä niin lempeiksi -pakottaen, kuin ikään voi. - -"Minä? Et sinä minun äitini ole, minulla on äitini kotona. - -"'Missäs se kotisi on!' - -"Se on täältä kaukana, sinä et voi ymmärtääkään, kuinka kaukana se on. - -"'Oliko se lammin lahdessa, kahden kummun keskessä?' - -"Oli, oli. - -"'Oliko siinä pieni puro, joka juosta lirisi koditsenne, jonka -kirkkaassa vedessä te monesti jalkojanne huuhdoitte, jonka...?' - -"Oli, oli, ja sen puron reunoilla kasvoi pieniä kukkia, ja sen -ympärillä oli suuri, sankka metsä, josta vuohet aina tulivat purosta -juomaan; ja me hyväilimme niitä, ja juoksimme ... voi, voi sitä riemua! -Oletko käynyt meillä, sieltäkö nyt tulet, koska kaikki niin tarkoin -tiedät, elääkö äitini vielä? -- sano, sano! - -"'Käynyt olen ja en ole käynyt, sen saat ymmärtää, kummin tahdot. Vaan -montako sisarta teitä oli?' - -"Viisi. - -"'Ne sisaresi elävät nyt minun kodissani, taikka ovat ikäänkuin töitä -auttamassa, vaan ei niillä elämä vaikea ole: riihen puintaa, kasken -polttamista ja muita semmoisia kevyempiä töitä, mitä talossa -löytyy --' - -"Mitkä työt ne sitten ovat raskaimpia, koska näitä meidänkin emännän -vaikeimpia askareita kevyiksi sanoo, ajatteli Suometar itselleen, -vaikka ei mitään virkkanut. - -"'Äitisi lähetti minun sinua hakemaan, ja sentähden sanoin itseänikin -äitiksesi, josta et pahastune. Se alkoi vanheta, talon toimet -juoksivat hitaasti; jonka tähden hän viimein köyhtyikin ja hävisi -kokonansa, ja antoi talonsa minulle, itse ruotihin meille ruveten. Ja -kuin nyt lapsensa kaikki tapasi meillä, niin eli tyytyväisesti, mutta -mielensä alkoi sinuakin tehdä. Sentähden sanoikin eräsnä päivänä -minulle: minusta tuntuu, ett'en enää kauan elä; jos siis, hyvä emäntä, -kuulustaisitte, missä nuorin lapseni Suometar on, se, joka minulle -niin rakas oli, niin minä haluaisin häntä vielä kerran halata; paljo, -sangen paljo on jo aikaa kulunut siitä, kuin oli eronnut sisaristansa, -jotka tässä teidän armoissanne elävät, ja sitten eivät hekään ole -hänestä mitään kuulleet. Niin sanoi äitisi minulle. Lähdetkö? Älä -usko, että armoissa tulet elämään, joten äitisi, horiseva eukon -hattara, sisaristasi virkki minulle, minä tahdoin vaan hänen sanansa -uskollisesti kertoa. Ei, meillä on toisenlainen elämä.' - -"Suometar ajatteli itsellensä: sisareni ja äiti tämän tykönä! jonka -joukkoon minä en läksisi, vaikka henkenikin otettakoon! Tämän luona! -Mikä onnettomuus niille raukoille olisi tullut? Joko siskoni olisivat -yhteisen etsittävämme unhottaneet? - -"Entä Vap...? kysyi hän, mutta sanat sammuivat hänen huulillensa, kuin -katsahti vaimon päälle. Tämän muoto oli vielä enemmän mustennut, -silmät kalahtelivat niin erinomaisesti, ja valkeat hampaat paistoivat -sen suusta niin sanomattomasti, että Suometar säikähti ja katsoi -anovilla silmillä emäntäänsä, joka kaiken aikaa oli äänettä ollut. -Tämä yritti jotain sanoa, vaan toinen joka näki Suometarta ei hyvällä -saavansa, töytäsi emännän päälle, ja... - -"Siitä on sitten suuri tora ja kamppaus noussut, jossa ne kaksi mökissä -elävää yhtä puolta pitivät, ja se musta, idästä tullut näitä kahta -yksinänsä hakkasi. Viimein kävi niin, että se vanhempi, tytön emäntä, -pääsi oven puolelle ja pakeni siitä, pakeni rantaan, pääsi -venheellensä, työnti sen lahden aalloille ja -- meni iäksi matkaansa. -Kiireessään ei muistanut tavaroitaankaan, ne jäivät kaikki mökkiin. - -"Mutta itseksensä jäänyt tyttörukka näki nyt sangen hyvästi omin -voiminsa ei mitään voivansa, olletikin kuin toisella paitse tavallista -luonnollista voimaa, oli vielä sekin, että vyöllänsä olevasta -kukkarosta aina otti vähän väliä hienoja jauhoja, murahti niihin, -samoin kuin tietäjät meillä suoloihin lukevat, viskasi sitten ilmaan, -ja katso! jok'ainoasta jauhon kipenestä syntyi yhtäkkiä isoja -pyöreitä perhoja, joiden siivet ja runko kiiltivät melkeen samalla -tavalla kuin meidän hopearuplaiset. Niistä perhoista täytyi ilma niin -mahdottomasti, että hengittäminen oli äkkinäiselle vaikea, ja tytön -täytyi pihalle paeta. Täällä istuihen kannolle, ja ajatteli oloansa. -Tulleen naisen ensimäiset sanat olivat, vanhemman vaimon paettua, -hänelle vakuuttaneet, että tulija ei ollut säästävä, sillä se oli -sanonut Suomettaren jättävänsä tähän entiseen mökkiinsä asumaan (äitin -ja siskojen luokse menentäkin oli siis hänen omia valheitansa), vaan -itse joka päivä luvannut käydä häntä katsomassa, ja sitä paitse -alituisen vartijan kotoansa uhannut lähettää, jonka heti piti -Suometarta kovilla aseilla kurittaman, ell'ei totteleisi, ja katsoman, -ett'ei päivällisestä työstä mitään tekemättä jäänyt. Selvästi näki -poloinen, että jos ennen, toisen vallassa, oli vaikea ollut kadonnutta -ystävätänsä etsiskelemässä käydä, niin muuttui se nyt aivan -mahdottomaksi, ja mahdotointa oli, häntä edes ajatellakaan. Kuta -enemmin tulevata aikaansa ajatteli, sitä raskaammalta tuntui se vaan, -pimeyttä ja huolta edessä, takana, molemmilla puolillansa, niin että -viimein ei enää jaksanutkaan pitäytyä, kyynelten salvat olivat heikot, -ja vedet alkoivat hiljaa, vaan kuumasti lähteistään kiehua, -norahtelivat immen poskille, joilta kirkkaina helminä maahan -tipahtelivat. Silloin alkoi kuulua hiljainen, ihana kantelon soitto, -niinkuin kaukaa metsässä olisi hellästi helissyt, ja ääniä joiden -suloisuutta Suomettaren korvat eivät vielä olleet kuullunna. Ne -lauloivat: - - "Älä itke, armas impi, - Älä, vaivainen, valita! - Mi apu itkusta sulle - Mikä kyynelten kylystä! - Silmäsi kovin sulavi, - Kerät kultaiset kuluvat, - Sammuvi säteihen säihkyt, - Tähtituikut tummenevat. - Siitä tulvien tulosta, - Siitä murehen menosta! - Rintasip' on raukenevi, - Syän surkea sujuvi, - Povesi pakahtunevi, - Ja mieli menehtynen, - Niistä pilvistä polojen, - Niistä huolen hattaroista! - Paljon kestit, paljon kärsit, - Kärsit paljoa poloa, - Paljon kestit, kestä vielä, - Kestä kylmiä kylyjä, - Kestä kuormasi kovuutta, - Kanna kaihoa katala, - Sieä suuren survimista, - Suuren niskan nakkeloa, - Sieä syytönkin sysintä, - Lykkelö kovan kovakin. -- - Näetkö, kuten tulevi, - Kutenka kohotteleksen - Kultaisen ruson kipunat, - Säihkyvät säesärämät, - Nep' e'ellä ääntelevät, - Eelläpä helähtelevät - Tietä kirkkahan tulijan, - Matkoa ison jumalan; - Se sun auttavi akasta, - Päästävi pahan parista; - Sill' on ankarat aseensa, - Väkevät varustimensa, - Tappara tuliteräinen, - Kalpa kaiken kunnollinen, - Se on toivoa tukiva, - Taivosista tänne tullut, - Se on Luojan lähettämä, - Valon valvova isäntä, - Kahleihen kolistelija, - Koston kultainen kuningas! - Siitäp' on apu sinulle, - Turva kaiketi tukeva. - Älä itke, armas impi, - Älä, vaivainen, valita, - Mi lepo itkusta sulle, - Mikä kyynelten kylystä! - -"Tämä laulu vaikutti Suomettaressa kummallisesti, ja lohdutuksen -virvoittavan nesteen tunsi siitä sydämmehensä valuvan. Kyyneleet -pyyhkäsi pois kasvoiltansa, hänen silmänsä paloivat kirkkaammin, -posket helottivat hellemmällä ruskolla, koko hänen luontonsa oli -kuulakampi; ja niinhän tuota sanotaankin, että kyynelten -sydämmessä-kiehunta on yhtä katkera mielelle, kuin ukon raskaat pilvet -ovat ilman iloa tympeyttävät, ja että mieli, niiden tulveiltua, -kevenee ja kirkastuu samoin kuin ukon sadettua leivo taas kevyillä -soutimilla päivän aalloilla luikertelee. Yksi ainoa asia vielä -huolestutti Suometarta. Laulu ja soittelo olivat hänestä niin tutut, -ne äänet, joiden hyminä nyt oli metsästä kuulunut, oli hän jo ennenkin -kuullut, varmaan kuullut, niin päätti hän, mutta missä, milloin, -unessako, ilmisissäänkö, sitä ei muistanut, jos ei kotonsa laaksoissa -ennen lasna ollessansa olisi...? Kuitenkin meni sangen toivovalla -mielellä takaisin kotaan, päättäen kaikkia nykyisen emäntänsä mieliä -palvella, kunne toivottunsa, kunne ikävöitynsä tulisi." - - * * * * * - -"Päivä oli eräsnä kevätkesän iltana lännen syliin vaipumaisillaan. -Rannan aallot olivat tyynet, ja metsän hongat olivat hohisennan -hetkeksi unhottaneet. Muuta ääntä ei kuulunut kuin käkösen -kukahteleminen tuolta lahden toiselta rannalta. Silloin oli Suometar -lähteellensä menemässä, sillä siellä vietti ainakin illan suloisuuden, -siellä iloitsi ja siellä itkikin. Tänä iltana oli hän erinomattain -kevyt mielessään, hänen viimeinen päätöksensä ja sammumatoin toivonsa -antoivat hänelle riemua. Lähemmäksi tultuansa keksi puiden keskitse -vieraan lähteellä istuvan. Se oli hoikka nuorukainen. Suometarta -hämmästytti vähän, ja hän sanoi itsellensä; kukahan se kuitenkin -lienee, tuo nuori mies, sen olen nähnyt niin usein näillä seuduin -astuelevan? Voisikohan tämäkin emäntäni lähettiläitä olla, niitä, -joita niin uhkasi tänne metsiin laittaa? Väjyisikö hän minua, -konehtisiko hän kukkiani anastaaksensa? Vaan -- sen silmä loistaa niin -lämpimästi, niin uskollisesti, ja häntä ennenkin nähdessäni on -mielestäni tuntunut, ikäänkuin jos se minulle hyvää toivoisi, vaikk'ei -koskaan ole puheille antautunut -- minä menen kuin menenkin, eihän -tuo mikään peto olle. Kiireesti astui nyt lopun matkaa, ja tuli -lähteelle. Vieras ei paennut, nousi vaan seisalleen ja tervehti, ja -kohta alkoivatkin hyvin hyvät ystävät olla, sillä seuraava puhe nousi -heidän välillänsä." - -_Nuorukainen_. Kuinka kirkas tämä lähde on, ja nämä kukat kuinka -kauniit! Onko nämä sinun? - -_Suometar_. Minä olen tottunut tässä käymään, lähteen kuvaste on -minusta niin suloinen, ja kukkia olen aina lempinyt, ne ovat parhaat -ystäväni. - -_Nuorukainen_. Niinpä olen sinun näissä metsissä kävellessäni -monesti havainnut tässä istuvan, ja toisinaan näin itkeväsikin. - -_Suometar_. Mutta mitäs sinä niin alinomaa täällä asioitset, -kuin aina olen suvis- ja länsipuolitse tämän paikkani nähnyt sinun -kävelevän; useasti on mieleni askeleistasi vavahtanut, kuin pelkäsin, -että olisit... Mutta nyt, nyt en enää pelkää sinua, vaan asiasi -kumminkin tärkeä lienee, kuin niin aina täällä oleksit, täällä meidän -korvissa, joita ei muut rakasta kuin...? - -_Nuorukainen_. Niin vaan minusta on korven humina hyvä kuulla. - -_Suometar_. Korvenko humina? eikös teidän puolella ole...? - -_Nuorukainen_. Ja korven kukka kaunis katsoani. - -_Suometar_. Meidän kukista ei ole paljon katsottavaa, nämä ovat -vaan sammalkukkia kaikki, lieneehän noita muualla paljon ihanampia. Muu -syy sinulla on, mikähän lieneekin, täällä käydä? - -_Nuorukainen_. Tämä lähde on minusta niin lemmittävä, että sen -kirkasta vettä juomaan olen tullut, ja sen reunalla rastaan yövirsiä -kuunnellut. - -_Suometar_. Silmistäsi näen, ett'et tarkkoja tosia sano; totta -puhuessasi et aina noin myhähteleisi, kuin nyt näen tekeväsi. Mut -salkkusi, mitä siinä on? - -_Nuorukainen_. Tässäkö? Siin' on monta kallista helmeä. - -_Suometar_. Mistäs ne olet saanut? - -_Nuorukainen_. Täältä metsästä olen niitä keräellyt, varsinkin -tämän lähteen kukkareunoilta, ja... - -_Suometar_. Kuka niitä on tänne saattanut, empähän minä ole yhtään -nähnyt? - -_Nuorukainen_. Omilta poskiltasi on jok'ainoa helmi heinikon -kätköön kadonnut, ja siitä kätköstä olen ne etsinyt. Tahdotko nähdä, -miltä ne näyttävät? (Aukaisee salkkunsa.) - -_Suometar_. Voi kuinka kaunis vyö, paljaista helmistä ja -simpsukoista kudottu! Mutta mitä sanoit -- nämä minun poskiltani...? -Mahdotontahan se on; minun poskiltani kyllä on toisinaan ... kyynel -maahan herahtanut, vaan helmiä, niistä en tiedä mitään! - -_Nuorukainen_. Ja ennenkuin tiesitkään, ne kyyneleet muuttuivat -näiksi kirkkaina loistaviksi pisaroiksi. - -_Suometar_. Sitä en ymmärrä, mutta kaunis, sangen kaunis on tämä -vyö; kuka sen on tehnyt? - -_Nuorukainen_. Sen teentä ei isoa aikaa ottanut; helmien yhteen -kutominen on minun tekemäni. - -_Suometar_. Kirkas on kulta, joilla sen olet kirjaellut, ja helmet -välähtelevät niin kummalla säihkyllä. Katsos näitä sinisiä, jotka olet -asetellut ikäänkuin pohjaksi, kuinka niiden loisto on armas! Ja noita -valkeoita, jotka niiden keskestä niin kuulakasti tuikkaen paistavat, -ja noita kellertäviä, jotka reunoilta säihkyävät! Tiedätkös, minä -kutsuisin noita sinisiä taivaaksi, näitä valkeita tähdiksi, ja noita -reunoilla olevia, keltaan vivahtavia, revontuliksi; eikös se kävisi -laatuun? - -_Nuorukainen_. Hyvin kyllä; vaan vielä paremmin sopii se, kuin se -vyö on itselläsi. Sinä hämmästyt. Vaan vähemmin kummastunut, jos -muistat, että niiden helmien, joista se tehty on, sanoin sinun omiasi -olevan. Sitä epäilet, mutta katsahda minuun, voisinko leikkiä niin -vakavassa asiassa puhua. Ota siis, kirkassilmäinen impi, tämä omaksesi, -muuta palkintoa en sinulta ansaitse, kuin sen, että omin käsin saan sen -vyötäisellesi kiinnittää. (Äänetöintä aikaa, jolla hän solmitsee vyön -hämmästyneen ja silmänsä maahan luoneen neiden ympärille, ja sitä -tehdessään, melkeen tietämättänsä, tyttöä hellästi halaa.) - -_Suometar_. (Katsahtaa häneen ujostellen, vaan kiittävillä -silmillä.) Mutta mitäs se mustaposkinen vaimo virkkaa, kuin näkee tämän -vyölläni? Varmaan kiskaisee heti sen minulta pois? - -_Nuorukainen_. Sitä et tarvitsee pelätä, siitä vyöstä on sinulle -vaan suuri turva. Näetkö, se sinun emäntäsi ei ole yhtä sukua kuin me. -Luoja kuin loi maailmaa, niin tuli paha mies (ymmärtänetkö, kuka se -on?) hänen eteensä, kumarsi ja sanoi: soisitko, herra, minulle pienen, -seipään mentävän kolon maata, niin saisin minäkin uuteen maailmaasi -eräitä eläviä tehdä! Ja kuin sai vastineeksi: voit saada! niin pisti -hän tuuralla reiän maahan, ja siitä alkoi tulla kaikenlaisia eläimiä, -joiden työ täällä ei ole muu, kuin ilkeyden matkaan saatanta; vihdoin -viimeiseksi mietti paha mies: annas minäkin koettelen ihmistä kuvata, -enkö saisi yhtä hyvää, kuin ukko itsekin! ja katso, kolosta tuli -mustanpuhuva, tulisilmäinen ihminen, ja sen sukua on sinunkin -emäntäsi. Vaan estääkseen näiden pahan miehen luomien liian suurta -ilkeyttä antoi Luoja ihmiselle eräitä välikappaleita, joita lähelle ne -eivät uskalla tulla, ja senkaltaisista on tämä uusi vyösikin tehty. - -_Suometar_. No eikö emäntä sitten saata enää koskaan niin lähelle -minua tulla, että voisi...? - -_Nuorukainen_. Ei milloinkaan, niin kauan kuin se kalu ympärilläsi -on. Kuin sinä tulet tupaan, niin pakenee hän perisoppeen, vaan kuin -perään menet, niin lymyää hän oven suuhun. - -_Suometar_. Suuri ja sanomatoin on velkani sinulle, enkä arvaa, -millä konsanaan voisin sinua kostaa, sinä suihkusilmäinen nuorukainen, -vaan... - -_Nuorukainen_. Niistä elä huoli huolimaan. Vielä tääll' on -laukussani enemmänkin helmiä, jotka tänäpänä poimin. Niistä teen -sinulle toisia kaluja, ja ne valmiiksi saatuani, tapaamme taas toinen -toisemme tässä lähteellä, näiden kukkien hienohajuissa. Jää hyvästi -siksi! - -_Suometar_. Hyvästi, hyvästi! - -(Kirkas lähde ja uskolliset kuuset, älkää, älkää ilmaisko sitä -kaunista tulta, jonka näiden silmistä, toisestansa erotessaan, näitte -säihkyävän!) - -Tässä taukosi tarinoijani. Haastaessaan oli hän aina vähän väliä -äänettä ollut, jolla ajalla minä panin paperille hänen kertomansa -tapaukset, mutta paljoa lyhemmästi kuin hän kertoi, sillä aivan -mahdotoin oli joka sanaa muistaa, ja vielä mahdottomampi olisi ollut -niitä yhtenä yönä kirjaan saada, niin lavealta, niin tarkoin kertoi -hän jok'ainoan pienimmänkin asian. Mutta minä päätin, itsensä sadun -luonnon lyhemmästäkin kirjoituslaadusta ei hälvenevän, ehkä sen kyllä -luonani tunsin, että kielelle olisi iso voitto ollut, jos sen hänen -sanoillansa olisin sinullenkin voinut kertoa. - -Täänkaltaisen hengähdysajan luulin ukon nytkin itsellensä ottaneen, -panin, viimeiset sanat kirjoitettuani, kynän pöydälle ja odotin, -odotin. Mikä kumma ukolle on tullut, kuin ei virka mitään! arvelin -itselläni, ja viimein jo rohkesin kysyäkin: näinkö poikkinainen tämä -onkin satusi, vastahan minä luulin sen alulla olevan? Ukko ei -vastannut, ennenkuin vähän ajan perästä: "jo se loppui; voisi kyllä -häneen lisätäkin, vaan taatto vainaaja ei sanonut enemmältä, enkä min' -ole häntä muiltakaan kuullut tät' etemmä." - -No, vaan eihän tässä vielä ole muista kuin Suomettaresta puhuttu, eikä -sitäkään kunnolla loppuun, ja toisista sisarista emme tiedä mitään. -Kumminkin sanoit alusta tätä viiden tytön tarinaksi? Sopivampi olisi -ollut: poikkinainen satu Suomettaresta. - -"Ka pane nimi, miksi katsot, siitä vähä huolta, vaan enempätä min' en -osaa sitä; ehkä muilta sattuisit lisän saamaan," vastasi ukko ja -panihen tilalleen. Kuin kernaasti vielä olisinkin kirjoittanut satua, -niin ei se kumminkaan käynyt laatuun, kuin kirjoituksen aine loppui. -Minun täytyi siis häntä seurata. - -Päre oli jo, pala toisensa perästä, pitkinä hiilen kokareina -lattialle pudota risahdellut, ja viimein lyheni niin, että tuli tuli -rautaan asti, leimahti siinä vielä eräitä kertoja ja -- sammui. - -Vaan minun ajatukseni eivät sammuneet. Se poikkinainen satu, jonka nyt -olin kuullut, oli johduttanut minut ennen tuntemattomiin tienoihin. -Mieleeni astui sadun alussa mainittu tyttöjen koto, jonka ukko paljon -paremmin kuvaeli kuin tässä on voituna sanoa, ne viisi sisarta ja -niiden äiti. Siitä ajattelin sitä kummallista nuorukaista, jota tytöt -läksivät etsimään. Kunne olisi tämä heidän rakkaansa saanut, kunne -joutunut, kuin eivät sanaakaan enää olleet hänestä kuulleet? Olisiko -hän mihin vaivaloisiin eli onnettomiin kohtauksiin joutunut, niihin -iäti hukkunut? En tiedä, mikä siihen lienee syynä ollut, vaan tät' en -voinut uskoa. Tarinoija sanoi häntä jaloksi nuorukaiseksi, uljaaksi -sankariksi, sentähden luulin hänen vaaroistakin voineen selvittäyä. -Vaan jos nyt elossa olisi, oliko tyttölöille mahdollista häntä -koskaan tavata, ja milloin olisi se tapahtuva? Jos mieleni silmät -sitten Suomettareen yksinänsä loin, niin ei siitäkään tullut -suurta lohdutusta. Hän oli nähnyt suurta kurjuutta ensimäisen -holhoajattarensa aikana, ja nyt oli jäänyt toisen käsiin, vielä -pahemman, paljoa kovemman, tuskin ihmiseksi verrattavan noita-akan. -Kuinka olisi tästä pääsevä, kuka hänet siitä orjuudesta pelastava? - -Täänkaltaisia kysymyksiä kokoutui mieleeni toinen toisensa päälle, ja -ne valvottivat minua, niin että levotoinna heittelihen tilallani. -Viimeinkin levähytti tervetullut Unonen kuitenkin siipensä minunkin -päälleni, silmäni vaipuivat kiinni ja minä nukuin. - -Vaan ilmisolon ja unen välillä ei sanota sen suurempaa eroitusta -olevan kuin se, että edellisessä mainitaan ruumiin olevan valtavamman, -jälkimäisessä mielen. Niin kaiketi se minusta näyttää, kuin jälestä -päin arvelen, mitä minulle sinä yönä tapahtui. Nukunta ei estänyt -ajatuksiani samaa juonta juoksemasta, jota valvoessani olivat -rakastuneet kulkemaan. Minä olin Suomettaren nykyisessä kodissa -olevinani. Sen mustamuotoisen akan, jonka satu sanoi Suomettarelta -kodan vallanneen, muistan vielä ja ainakin hyvin selvästi, minkälainen -se oli. Pitkänsolakka ja keski-ikäisen näköinen oli hän, hänellä oli -musta, leveillä punaisilla rannuilla juoviteltu hame päällä, ja -tulipunainen korkea säpsä päässä. Vaan kaikkein kummin oli se, että -milloin tyttöön taikka minuun katsahti, niin silloin löyhähti aina -suusta ja sieramista savu, jonka tulikivelle haiseva katku oli niin -katkera, että äkkinäinen oli pakahtua. Ja tuon joukossa on Suometar -rukan täytynyt niin iso aika ikäänsä viettää! ajattelin minä itselleni -ja luulen, että kyynel herahti silmääni. - -Ikään olin jäähyväiset ottaa, sillä jos tytön tila kyllä liikutti -mieltäni, niin näin itsekseni akkaa vastaan ei olevan yrittämistäkään, -ikään olin siis pois lähtemässä kumppalia avuksi etsiskelemään, kuin -porstuasta kuului iso hälinä ja jalan polku, ja tytön koko ruumis kävi -vapisemaan. Tulijat ei olleet siis hänelle toivottuja, kuin niin -pelkäsi heitä, jonka tähden minäkin päätin katsoa, mitä ne olisivat. - -Kuka voi hämmästykseni selittää, kuin näin, kunkalaisia tulijat -olivat! Pieniä, kuin kirkonväen sanotaan olevan, mustia, kuin -kattilan kylki, aseilla ja pienellä pussilla varustettuja -miesikö-, poikako-nalikoita tuli tuvallinen. "No, saittenko jo sen -uppiniskaisen voitetuksi?" kysyi emäntä, joka hyvin iloisilla silmillä -tulevia apulaisiansa katsoi. Kysymystä vastaamaan tunkeutui eräs vähän -pitempi, joka päämieheltä näytti, heidän joukostansa, ja sanoi: -"näittä suoloittasi, joita joka miehellä on kaulassa pussi, en tiedä -kuinka olisi käynyt. Me aloimme jo väsyä, naisen väki alkoi olla -voiton päällä, silloin ärjäsin: 'pussista, pojat, solkkovoita -tuuleen!' Tuuli oli meidän puolella ja vei kaiken tämän kirkkaan -tuhkan toisten silmille, josta eivät tietäneet, mitä tekivät, alkoivat -vaan hurjentuneina toisiansa leikata. Siitä ei ollut meidän vaikea -mennä heidän sivuitsensa tyttöä kohden, ja nyt odottaa se tuolla ulkona -sinun tuomiotasi, korkea ruhtinatar." "Hyvä! vaan ennenkuin levolle -pääsette, voitte tätäkin vähän korjaella, sanoi hän ja katsoi -Suomettareen, se on kaiken teidän poisolo-ajan niin tottelematon -ollut." Minä vapisin, millä tavalla olisi tämä korjaus tapahtuva? --- Kuin jouselta ammuttu nuoli töytäsi nyt koko näiden menninkäisten -joukko, päämiehen viitattua, tytön päälle, eräs kapusi jo hänen -olkapäilleen, eräät... - -Mut silloin kuului ulkoa hirmuinen pamahdus, ja sen päälle jalo -hohisenta, niinkuin suuri tuuli olisi noussut, tupa oli savua täynnä, -eikä hiiskaustakaan kuulunut, vaikka noita-akan apulaiset ikään olivat -semmoista rähinää pitäneet. Minä kiirehdin ulos. - -Nyt muuttui koko oloni yht'äkkiä, Minä olin olevinani suurella -summattomalla aavalla lakealla, jonka kahden puolen oli isot synkät -tammimetsät. Koko lakea, niin kauas kuin silmä kantoi, oli rahvasta -täynnä, niin että minusta tuntui kaiken maailman kansa tähän -kokoutuneen. Kaikki olivat juhlapukuihinsa vaatetetut, miehet -sinisillä kauhtanoilla, vaimot valkeilla esiliinoilla. Ja vaikka -puolipäivän säteet kuumasti paahtoivat, niin ei heitä kumminkaan -näyttänyt väsyttävän, näkyivät ikäänkuin jotakin ereskummallista ja -juhlallista odottavan. - -Mutta rahvasjoukon keskessä oli yksi kohta tyhjä. Sille paikalle oli -istuin valkeasta kivestä rakennettu, ja kaikin puolin kullalla ja -hopealla huoliteltu. Vaan itse istuin oli kallisarvoisella -samettipeitteellä katettu, ja sen sametin reunat välkkävillä helmillä -päärmetyt. Istuin oli tyhjä, vaan siihen sanottiin kohta istujia -tulevan, ja rahvaan niitä odottavan. Sen juurella istui neljä -valkeaveristä, taivaankaunista impeä, kaksi kummallakin puolen. Ne -olivat lumivalkeissa vaatteissa, kalleilla sinisillä vöillä vyötetyt. -Heitä näkyi sama odottava, sama toivova mieli ilahduttavan kuin -rahvastakin. - -Yht'äkkiä nousi rahvaassa suuri humina, ja kaikki huusivat, itäpuolista -metsää osottaen: tuolla! tuolla! Minäkin kääntäydyin sinne päin, ja -sanomatoin on se mieliala, johon jouduin, kuin havaitsin että sama -noita, jonka vasta olin nähnyt Suometarta kiusaavan, metsän reunasta -liikkui apulaisineen rahvasta kohdin. Minä ajattelin: sitäkö vasten -tämä rahvas on kokoutunut, sitäkö vasten tässä nyt juhlaa pidetään? -Vaan kohta kuulin jyrähdyksen, ehkä taivas oli aivan selkeä, ja -ukonnuoli kiisi akkaa kohden, räsähti, noita katosi -- mutta siltä -paikalta alkoi pieni savu pöllytä, rahvas siunasi: Jumalalle kiitos! ja -nyt arvasin, kuinka noidan oli käynyt. - -Nyt loi rahvas silmänsä toiselle puolelle. Hiljainen soitto alkoi -kuulua; kaikki paljastivat päänsä, ja soittelon ääni vaikutti niin -jalosti, että tässä summattomassa joukossa olisi kyyneleenkin -tipahduksen kuullut, niin hiljaa olivat kaikki. Kuitenkin uskalsin -eräältä vieressäni seisovalta mieheltä kysyä: ketä tähän odotetaan? -Hän katsahti minuun kummeksien, kuin sitä kysyin, jonka kaikki mailma -tiesi. Kuitenkin suhahti korvaani: "tähän odotetaan Suometarta; nuo -neljä ovat sen sisaret, mutta se tulee sen nuorukaisen, heidän -lapsuutensa ystävän kanssa, jonka hän on löytänyt, jota kaikki -toivoivat." Nyt selvisi kaikki minulle. - -Kohta lehahtikin kirkas, säteiltä ympäröity vaunu, vedetty neljältä -valkeasiipiseltä hevoiselta, istuimen eteen, ja siitä astui -nuorukainen, jonka kasvot paistoi kuin aurinko. Se auttoi neitisen -vaunuistaan, jonka ilolla tunsin Suomettareksi. Hän oli vaatetettu -aivan samalla tavalla kuin odottavat sisarensa, sillä eroituksella -vaan, että hänellä oli helmistä loistava vyö vyöllään ja kirkas -seppele otsalla. - -Molemmat riensivät niitä neljää kohdin, vaan soittelo muutti vähän -luontoansa, se helisi niin, joten kielten ääntä ei ole kukaan tainnut -kuulla. - -Sisarekset ja nuorukainen halasivat kaikki toisiansa ikäänkuin yhdellä -sylellä, ja syvä, rajatoin ilo leimahteli heidän silmistänsä. - -Mutta rahvas itki ilosta, minäkin tunsin kyynelten lämpimän kasteen -kasvoillani ja -- havaitsin. - - - - -Viiteselitykset: - - -[1] Terve, ukko Suomalainen. - -[2] Syö hapankaalia. - -[3] En voi omistaa sitä kunniata (että nim. ottaisin teidät vieraina -vastaan). - -[4] Tämän laulun tekijä oli mainio runoilija _Khigas_, joka -laululla että työllä nerollisesti otti osaa Kreikkalaisten -vapautusyrityksissä menneen vuosisadan lopulla, vaan Itävallan -hallituksen kavaluudesta viimein joutui Turkkilaisten käsiin ja -elävältä sahattiin neljään kappaleesen. Palikariksi kutsuttiin niitä -Kreikanmaan asujia, jotka syystä eli toisesta pakosalla oleskellen -sen vuoristoissa elättivät henkeänsä Turkkilaisia ryöstämällä ja -olivat näiden katkerimmat vihoilliset. - -[5] 1:nen värsy on laulannon kanssa saatu ja kuuluu unohtuneesen -kansanlauluun. Katso Valituita Suomalaisia Kansanlauluja, 3:s vihko. - -[6] 1:nen värsy kansanlaulua. - -[7] Luettu ensi kerran juhlassa, joka Helsingin Yliopiston -juhlasalissa vietettiin 19:nä p. Marrask. v. 1859, jolloin Schillerin -syntymisestä 100 vuotta oli kulunut. - -[8] Se, mitä tässä kerrotaan Borckhusenista, tapahtui Lundin -tappelussa 5 p. Jouluk. v. 1676. Fryxell kertoo Kertomuksissansa -Ruotsin historiasta, 15 osan 126 sivulla, tämän tapauksen seuraavin -sanoin: "Epäjärjestys ja hämmekki pääsi pian vallan päälle koko tässä -puoliossa (Ruotsalaisten vasemmassa). Eräs joukko oli kuitenkin, -joka pysyi uljaana kuolemaan asti. Se oli eräs suomalainen -rakuunarykmentti, joka oli saanut sijansa vasemman puolion uloimmassa -päässä. Evestin nimi oli Borckhusen. Hän oli itse laittanut tämän -joukon ja valinnut siihen miehet, ja muut sen päälliköt olivat -enimmäkseen hänen poikiansa, sukulaisiansa ja naapurejansa. Turhaan -koettivat Tanskalaiset saada tätä urosjoukkoa liikutetuksi taikka -pakenemaan. Tanskan hevois-henkivartiorykmentti ja monta muuta -ratsujoukkoa ryntäsi sen päälle, mutta turhaan. Tanskalainen -jalka-henkivartiorykmentti urhoollisen evesti Bibaun käskyissä -koetteli myöskin aseitaan Borckhusenin päälle, vaan aina yhtä turhaan. -Nyt alkoi vihoillinen heittää kranaatteja sankarijoukkoon. Tämän rivit -eivät kuitenkaan murtuneet siitäkään; vaan rupesivat kuitenkin -vähitellen ohenemaan niin, että Tanskalaiset pian voivat tunkeutua -sisään. Borckhusen, hänen sukulaisensa ja rakuunansa kaatuivat nyt -kaikki ja heidän mustat lippunsa joutuivat vihoillisille -voittosaaliiksi. Jäännökset Ruotsalaisten vasenta puoliota, -vetäytyivät epäjärjestyksessä takaperin ja pyrkivät suojaan jalkaväen -taakse." - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of SÄKENIÄ, by August Ahlqvist - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SÄKENIÄ *** - -***** This file should be named 40007-8.txt or 40007-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/0/0/0/40007/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |