diff options
Diffstat (limited to '40632-0.txt')
| -rw-r--r-- | 40632-0.txt | 4269 |
1 files changed, 4269 insertions, 0 deletions
diff --git a/40632-0.txt b/40632-0.txt new file mode 100644 index 0000000..a681c66 --- /dev/null +++ b/40632-0.txt @@ -0,0 +1,4269 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40632 *** + +KELTARUUSU + +Kertomus Unkarin tasangolta + +Kirj. + +MAURI JÓKAI + +Suomennos ["Sárga rózsa"] Niilo E. Wainio + + + + + + + +Otava, Helsinki, 1911. + + + + +MAURI JÓKAI + + +Mauri Jókai eli _Jókai Mór_ (s. 1825, k. 1904) on Petöfin rinnalla +Unkarin suosituin kirjailija ja samalla etevin ja tuotteliain. Hänen +kynästään on lähtenyt kaksikymmentäviisi laajempaa romaania, seitsemän +näytelmää ja enemmän kuin kolmesataa novellia. Hämmästyttävän +kirjailijatoimintansa ohella hän, ollen mainio puhuja, on +valtiopäivämiehenä ottanut huomattavalla tavalla osaa valtiolliseenkin +elämään. + +Jókain teosten suuri ansio on, että ne ovat todella unkarilaisia. +Useimpien romaaniensa ja novelliensa aiheet hän on ottanut Unkarin +yhteiskunnallisesta elämästä tai historiasta, ja jo senkin tähden niitä +tulevaisuudessakin aina luetaan Unkarissa. Muita ansioita ovat hänen +verrattoman rikas mielikuvituksensa, jossa suhteessa häntä ei voita +kukaan unkarilainen kirjailija, sekä hänen kertomatapansa +taiteellisuus. Niin keveästi, niin monin kääntein, sukkeluuksin, sillä +huumorilla ja lumoavalla tunnelmallisuudella kuin hän ei kukaan muu +osaa kertoa. Tässä kohden maailmankirjallisuudessakin harva kertoja +pystyy kilpailemaan hänen kanssaan. + +Hänen toimintansa suurisuuntaisuus on verraton Unkarin +kirjallisuudessa. Hänen kuvitusvoimansa on ehtymätön; hänen +myöhäisemmissäkin, vanhoilla päivillään kirjoittamissaan romaaneissa on +hyvin eteviä, kuten esim. "Keltaruusu" (_Sárga rózsa_, 1893) ja "Yrjö +Munkki" (_Fráter György_, 1893), hänen ehkä paras historiallinen +romaaninsa. + +Jókai on ulkomaillakin hyvin tunnettu. Saksaksi ovat kaikki hänen +teoksensa käännetyt, ja monta hänen romaaneistaan on sitäpaitsi +ilmestynyt englannin, ranskan, italian, suomen (esim. "Unkarilainen +nábob", "Zoltán Kárpáthy", "Uusi tilanhaltija"), puolan, tshekin, +venäjän, slovakin, kroatian, serbian, ruotsin, tanskan, hollannin, +rumenian, kreikan ja turkin kielellä. Hän on yksi niitä, jotka +tuottavat ulkomailla enimmin kunniaa Unkarin kansalle. + + + + +I. + + +Siihen aikaan ei vielä rautatie viiltänyt Hortobágyin seutua; ei ollut +rautatietä koko Unkarin Alamaalla. Eikä Hortobágyin jokeakaan oltu +perattu; vanhanaikainen vesimylly hauskasti käydä huristeli pienessä +joessa, ja ruoikossa kelpasi saukon elää. + +Aamulla varhain päivän sarastaessa nuori ratsumies nelistää pitkin +Zámin tasankoa eli pustaa, joka on tuolla puolen Hortobágyin jokea, jos +näet ottaa Debreczenin kaupungin maailman keskipisteeksi. Mistä mies +tulee? Minne on matka? Sitä ei voi tietää. Pustalla ei ole tietä eikä +polkua; rattaiden ja hevosten jäljet pian umpeen peittää kasvava ruoho. +Silmänkantamiin ei näy muuta kuin ruohoa; ei puuta, ei edes kaivonvipua +tai paimenmajaa ole häiritsemässä tämän viheriän erämaan yksitoikkoista +majesteetillisuutta. Hevonen juoksee vaistoansa noudattaen. Ratsastaja +näyttää nukkuvan, koska pää nyökkyy hervottomasti, ja vartalokin +heilahtelee satulassa, mutta kuitenkin mies selässä pysyy, niin kauan +kuin jalustimet eivät petä. + +Hän mahtaa olla karjapaimen, koska paidan hihansuut ovat rannetta +myöten: avonaiset hihat näet olisivat haitalliset sarvikarjaa +paimentaessa. Liivi on sininen, housut mustat, samoin päällysviittakin, +joka on silkkilanka-kukkasilla koristeltu; edestä suurella solkiha'alla +kiinnitettynä riippuu se levällään hartioilla. Vasemmassa kädessä +höllälle päästetyt ohjat, oikean käden ranteelle kierrettynä +ratsupiiska, satulannupissa pitkä, lyijypäinen palikka. + +Väljän pystölierisen hatun reunaan on pistetty keltainen ruusu. + +Kun hevonen rupeaa nostelemaan päätänsä ja ravistelee hetuleista +satulavaippaa, niin nukkuva ratsastaja hetkeksi herää horroksestaan. +Ensimmäiseksi hän tarttuu hattuunsa koetellen onko ruusu vielä +tallella. Sitten hän ottaa hatun päästä, ruveten erittäin halukkaasti +haistelemaan tuota keltaista ruusua (vaikkei siinä olekkaan +minkäänlaista tuoksua), sitten nostaa hän taas hatun päähänsä toiselle +korvalliselle, kaula mahtavasti kenossa. Melkein näyttää siltä, kuin +mies luulisi voivansa vielä nähdä ruusun päässään olevan hatun +reunalta. + +Nyt hän alkaa hyräillä lempilauluansa; ehkäpä paremmin valveilla siten +pysyykin. + + "Kun ei näin likellä tuo krouvi oisi! + Sen viini huonompaakin olla voisi. + Kultaa kannu kaunokainen, + siksi viivyin, ihanainen + enkelini, luonas myöhään." + +Mutta pian painuu pää taas alas ja mies torkkuu kuten äskenkin. + +Kovemmasta nytkähdyksestä kerran taas toinnuttuaan huomasi hän +pelästyen, että keltainen ruusu olikin kadonnut hatun reunasta. + +Ei muuta neuvoksi kuin kääntää hevonen ja samaa tietä takaisin etsimään +sitä ruohikosta. Mutta paljon siinä nyt kasvaa kaikenlaisia keltaisia +kukkia, vastikään on auennut hanhikki, laukka ja vesililjat. Kuitenkin +löytää hän viimein niidenkin seasta pudonneen ruusunsa, jonka jälleen +asettaa hatun reunaan, ruveten uudelleen laulamaan äskeistä nuottiansa: + + "Puutarhass' omenapuu kukoistaapi, + sen taajat kukat aivan varjostaapi + kauniin pikku neilikkaisen. + Mistä löydän armahaisen? + Häntä vainen, häntä vainen etsin." + +Taasenkin hän nukkuu ja pudottaa ruusunsa toisen kerran. Nyt samoin +kuin äsken etsimään kadonnutta. Tällä kertaa hän sen löysi rehevästi +kukoistavan ohdakeryhmän punaisten kukkaterttujen keskeltä. Äkeissään +hän saappaankoroilla ihan mäsäksi tahtoi tallata nuo ohdakkeet! Kaikki +ne vielä uskaltavatkin hänen ruusuansa hyväillä! + +Sitten hän taasen astuu satulaan. + +Jos mies olisi taikauskoinen, niin ei hän enää kolmatta kertaa +hattuunsa pistäisi tuota keltaista ruusua. Jos hän osaisi lintujen +kieltä, niin hän ymmärtäisi, mitä nuo sadat leivoset visertävät, jotka +auringon nousua tervehtien liitelevät tuolla ylhäällä ilmassa melkein +silmin näkemättömissä. Nekin sanoisivat hänelle: "Älä pistä, älä pistä +sinne keltaruusuasi." -- Mutta Hortobágyin mies on paksupäinen; ei hän +ole arkaileva eikä taikauskoinen. + +Mutta hän oli jo kuhnaillut liian kauan -- ruusua etsiessään; -- ehkäpä +kauemmin ruusua ansaitessaan. Hänen pitäisi olla perillä Zámin pustan +paimenmajalla siksi, kun karjaa juotetaan ensimmäistä kertaa, Taikka +rupeaa isäntä kiroilemaan. + +Mutta kiroilkoon. Jolla kerran on tällainen keltainen ruusu hatun +reunassa, hän ei pelkää isäntääkään. + +Hevosen hirnunta hänet jo sai aivan hereilleen. Laukki oli havainnut +toisen ratsastajan tulevan vastaan. Tuo ruuni oli sen vanhoja tuttavia; +sitä se jo kaukaa tervehti. + +Ruunilla ratsastaja on hevospaimen. Sen näkee jo noista avaroista, +liehuvista paidanhihoista, tulppaaninkukilla koristetusta valkoisesta +päällysviitasta ja olalla riippuvasta suopungista, mutta eritoten +siitä, ettei satula ole vatsavyöllä hevoseen kiinnitetty, vaan on pantu +irralleen selkään. + +Samoin kuin hevoset niin ratsastajatkin tuntevat jo kaukaa toinen +toisensa; kumpikin jouduttaa hevosensa juoksua, kun vastatuksin +tullaan. + +Molemmilla on oikeat perimagyarilaiset kasvoinpiirteet, vaikka +toisiinsa verraten hyvinkin erilaiset. Tuon näköisiä mahtoivat olla +muinaiset magyarit samotessaan tänne Aasiasta. + +Karjapaimen on hartiakas, vanttera, paksuniskainen, tanakka mies, +kasvot pulleat, posket punaiset; vartalo, suu ja silmät osoittavat +uljuutta, pienet viikset ovat pystössä päin, kastanjanruskea tukka +pyöreäksi leikattu, silmät ruskeat, ensi katsannolta melkein viheriään +vivahtavat. + +Hevospaimen taasen on solakkavartaloinen, hartiat ja kupeet hyvin +kehittyneet, rintakehä mahtavan pyöreä; kasvot väriltään melkein +kullatun pronssin karvaiset, soikeat; tummat viikset ylöspäin +kierretyt; sysimusta tukka valuu luonnollisissa suortuvissa hartioille. + +Hevoset tervehtivät toisiansa hirnaisten. Hevospaimen ensin tervehtii +kumppaniansa. + +-- Hyvää päivää, toveri. Varhainpa oletkin herännyt! Ehket olekkaan +nukkunut? + +-- Jumal' antakoon, kumppani. Olipa nukuttaja ja herättäjäkin. + +-- Mistä päin nyt ollaan tulossa? + +-- Tuolta Mátan pustalta päin, kävin hevostohtorissa. + +-- Hevostohtorissako? Tapa pois sitten laukkisi. + +-- Minkätähden hänet tappaisin? + +-- Sentähden, että on päästänyt hevostohtorin kaakin edellensä: puoli +tuntia sitten näin hevostohtorin kiesseissään mennä lönkkäävän Mátan +paimenmajaa kohden. + +-- Älä sinä siitä huoli. Lampurin harmaa aasikin sinun ruunisi helposti +voittaa. + +-- Kas vaan, mikä kaunis keltaruusu sinulla onkin hatussasi. + +-- Onpa sillä ansaitsijansakin. + +-- No, älköön vain kauppaansa katuko se, joka sen on ansainnut. + +Näin sanoen hevospaimen nosti uhkaavasti nyrkkiä, jotta avara +paidanhiha luisui olkapäähän asti paljastaen päivänpaahtaman jäntevän +käsivarren. + +Kumpikin kannusti hevostansa ja karahutti tiehensä. + + + + +II. + + +Karjapaimen suuntasi kulkunsa majaa kohden. Zámin kummut ja sen pieni +akaasiametsä alkoivat häämöttää taivaanrannalta ja niiden välistä tuo +tuttu kaivonvipu. Mutta sinne on vieläkin hyvä matka. Paimen otti +hatustansa tuon petollisen ruusun, kääri sen huolellisesti punaiseen +nenäliinaansa sekä pisti mytyn viitan hihaan, jonka suu oli umpeen +sidottu. + +Hevospaimen taasen muutti suuntaa, ohjaten ratsuansa sinne, missä +avaralla tasaisella pustalla maata myöten hiipivä kuulakka usva osoitti +Hortobágyin joen kulkua; hän riensi hakemaan sitä pensasta, missä tuo +keltaruusu oli kasvanut. + +Koko Hortobágyissa oli näet vain yksi keltaruusupensas, ja se oli +majatalon isännän puutarhassa. Jonkun vieraan sanottiin tuoneen sen +sinne Belgiasta. Se oli ihmeellinen pensas, kukki kaiken kesää, alkoi +helluntain aikana ja oli nuppuja täynnä vielä adventtiin asti. Ruusut +ihan kullankellertävät, lemu enemmän muskatelliviinin kuin ruusunlemun +kaltainen. Voi, kuinka monen päähän on mennyt tuo lemu, kun on sitä +ruusua haistelemaan ruvennut! + +Siitä sai "Keltaruusun" nimen se tyttökin, joka tuosta pensaasta kukkia +poimi, -- ei toki aina itselleen. + +Ei ole tietoa, mistä vanha krouvari oli tuon tytönkin saanut; ei +hänellä ainakaan ollut koskaan vaimoa ollut. Joku oli kai hänet sinne +unohtanut. Pidettiin hyvänä ja elätettiin, niin kasvoi lapsesta kaunis +ja sorea ruusunen. Kasvot eivät olleet punaiset, kuten toisten +tyttöjen, vaan läpikuultavan kellertävät. Ei se kuitenkaan ollut +kivulloisuuden väriä, sillä sen alta hohti ilmi elämä, ja hänen +hymyillessään näytti melkein siltä, kuin olisi se lieskaa ottanut. Ja +tuo nauruun luotu suu hymyävine ja veitikkamaisine pielineen sopi +vallan mainiosti noihin suuriin tummansinisiin silmiin, joiden väriä +oli oikeastaan mahdoton ratkaista, olivatko ne mustat tai siniset, +sillä niihin katsoessaan unohti aivan olemassaolonkin. Hiukset olivat +myöskin mustat, palmikoidut keltaisen nauhan kanssa yhteen suureen +palmikkoon. Itsestään ne olivat kiharaiset, ei niitä tarvinnut +keinotekoisesti kuitteniomenain nesteellä kiharoida, kuten toiset tytöt +tekevät. + +[Kuittenipensas (_Cydonia vulgaris_) kasvaa yleisesti Etelä-Euroopassa. +Siementen farmakologinen nimi: _semina cydonicae_. Suom.] + +Voi, kuinka monta laulua hän osasi! Ja niin kauniisti hän osasi laulaa, +kun vain tahtoi. Ollen hyvillä mielin hän lauleli, pahoillansakin +ollessaan hän hyräili; eri laulun eri tilaisuuksiin. Maalaistyttö ei +tule laulamatta aikaan: hyräillessä sujuu työ helpommin, kuluu aika, +lyhenee tie. + +Jo aikaisin päivän koittaessa kuuluu laulun liverrys hänen kitkiessään +rikkaruohoja puutarhassa. + +Ukko krouvari ei enää piittaa anniskelusta. Vierasten palveleminen on +uskottu kokonaan tytölle; hän se antaa viiniä, laittaa ruokaa ja pitää +huolta laskuista. Ukko vain vartioitsee mehiläisiä; niillä on nyt juuri +parveilemisen aika. + +Jo kuuluu kavioitten töminää pihalta, koirat haukkuvat, mutta niiden +äänestä päättäen on tuttu tulossa taloon, haukunnallaan vain häntä +tervehtivät. + +-- Klaara! Meneppäs! Etkö kuule? Koirat haukkuvat, tulee vieraita. +Palvele heitä säntillisesti. + +Tyttö päästää kitkiessä ylös kurotun kirjavan hameensa, ottaa kengät +jalkaan, pesee kätensä puutarhakannussa, kuivaa ne päällimmäiseen +esiliinaan, jonka riisuu yltänsä, sillä sen alla on puhdas +kaksikaistainen esiliina, jonka vyössä riippuvat talousavaimet. +Kirjavan huivin hän otti päästään, nuolaisi kämmentään ja silitti sillä +ohimoille hiuksia, ja vielä taittoi hän yhden ruusun tuosta +ikikukkijasta pensaasta sekä pisti sen rintaansa. + +-- Joko taas tuota ruusupensasta revit? Entä jos se onkin vain joku +poliisi? + +Mitä tietää tuo sana "vain"? -- Eiköhän poliisinkin virkalakkiin ruusu +sovi? Vai eikö olisi sitä ansainnut? Poliisipa kullaksi kelpaisi! + +Mutta ei se ollutkaan mikään poliisimies, jonka neito tapasi +vierashuoneen pitkän pöydän päässä istumassa, vaan hevospaimenista +sorjin: Santeri Decsi. + +Hevospaimen jymäyttää pöydällä olevan tyhjän pullon pohjalla kovasti +pöytään ja huudahtaa äreän juhlallisesti tytölle: "Tuo viiniä!" + +-- Santeri Decsi! Kotiako tullut? Santeri. Rakas. Kulta. + +-- Tuo viiniä, kuten sanoin! -- ärähtää mies ja poispäin kääntyen nojaa +päätään nyrkkien varaan. + +-- Niinkö sinä sanot hyvää huomenta, näin pitkän ajan perästä? + +Nyt mies havahtaa. Osaa hän olla kohteliaskin, ottaa hatun päästänsä ja +lausuu laskien sen pöydälle: + +-- Hyvää huomenta, neiti! + +-- Vai niin! -- virkahtaa tyttö, pistäen punaista kielenpäätä suustaan, +ja poistuu ynseästi olkapäitä kohauttaen viinikammioon laskemaan +viiniä, jonka hän heti tuo miehen eteen. Sitten hän lisää heltyneenä: + +-- Miksi sanoit minua neidiksi? + +-- Sentähden että olet neiti. + +-- Niin olin ennenkin, mutta et ole niin sanonut. + +-- Se oli silloin, -- se oli toista. + +-- No, tuossa on viinisi. Pitääkö vielä mitä? + +-- Kiitoksia. Ehkä sitten. + +Neito harmissaan maiskahutti kieltä ja istui hänen viereensä penkin +päähän. + +Mies nosti suulleen täysinäisen pullon eikä laskenut sitä luotaan, +ennenkuin oli juonut pohjaan. Sen tehtyään hän viskasi pullon huoneen +tiilikiviseen lattiaan, jotta se meni tuhansiksi palasiksi. + +-- Miksi särjit pullon? -- kysyi neito sävyisästi. + +-- Sentähden ettei toinen saisi juoda siitä minun jälkeeni. + +Näin sanoen hän löi mahtavasti pöytään kolme "koirankieltä", joiksi +kansa nimittää kymmenen kreutserin paperirahaa. -- Kaksi viinistä, yksi +pullosta. + +Tyttö rupesi nöyrästi luudalla lakaisemaan lattialta lasinsirpaleita. +Sen tehtyään hän, tietäen tavat, nouti viinikammiosta toisen pullon ja +asetti sen vieraan eteen. + +Taasen hän istuutui miehen viereen koettaen katsoa häntä silmiin. + +Itsepintaisesti vieras vain veti hattua silmilleen. + +Nytpä tyttö äkkiä sieppasi hatun miehen päästä ja alkoi sovitella tuota +keltaruusua, jonka irroitti hiuksistansa, hatun silkkinauhan taakse. + +Mies huomasi sen ja tempasi heti hattunsa neidon kädestä. + +-- Säästä vain ruususi ansiollisemmalle! + +-- Santeri! Tahdotko kiusata minua itkemään? + +-- Sekin olisi viekkautta sinulta. Samoin kuin hyväilysikin. -- Eikö +Laczan Franssi jo tänä aamuna vienyt hatussaan ruusuasi? + +Neito ei punastunut, kasvot kävivät vain kelmeämmiksi. + +-- Santeri! Kautta Jumalan nimen vannon, etten... + +Mies ei antanut hänen jatkaa, vaan painoi äkisti kätensä neidon suulle. + +-- Älä höpise Herran nimeä vääryyteen! Entä mistä ovat nuo kultarenkaat +korviisi tulleet? + +Neito purskahti nauruun. + +-- Sinä paksupää! Nämähän ovat sinun itse tuomasi hopeiset +korvarenkaat; annoin vain kultasepän Ujvárosissa ne kullata. + +Nyt mies tarttui neidon kumpaankin käteen ja lausui hänelle lempeästi +ja vakaasti: + +-- Rakas Klaara! En sano enää sinua neidiksi. Pyydän vain kauniisti: +älä valehtele minulle. En inhoa mitään niinkuin valhetta. Sanotaan, +että koira pettää. Mutta koira ei valehtele. Toisin se haukkuu, kun +varas nurkissa hiipii, toisin isännän tullessa; se vonkuu aavistaessaan +vaaraa, mutta koskaan se ei hauku petollisella mielellä. Koira on +rehellinen. Mutta ihminen osaa valehdella. Sitä voisi sanoa +haukunnaksi. Minä en ole siihen milloinkaan mieltynyt. Ei minun kieleni +käänny valheeseen. Ja kuinka sellainen puhe sitten sopisi miehen +viiksille! Ilkeätä on kuulla partasuun uroon valetta laskettelevan +poikajunkkarin lailla, joka pelkää selkänahkaansa. Kun menneenä syksynä +täällä oli asevelvollisten kutsunta, niin piti meidänkin sinne +pustalta. Kaupunkilaiset tahtoivat pitää meidät paimenet karjojansa ja +hevosiansa hoitamassa, meikäläisillä kun on vaikea työ, jottei saisi +miehiä vähentää. Jo ennakolta oli kutsuntatoimiston jäsenten kämmeniä +rasvattu. Välskärit kuiskailivat meidän korviimme, että koettaisimme +keksiä joitakin ruumiinvikoja, jotta julistettaisiin kelpaamattomaksi, +"kruununraakiksi", näetsen. Laczan Franssikin ryhtyi juoneen. Valehteli +olevansa niin kuuro kuin musta maa, ei muka kuullut ollenkaan torven +ääntä. Häpeän silmät täyteen hänen tähtensä. Mies päästettiin kotia, +vaikka hänellä on niin hyvä kuulo, että hän yön pimeässä kuulee +elukkain ammumisesta, onko vieras eläin tullut karjaan vai kaipaako +lehmä kadonnutta vasikkaansa. Mutta osasipa junkkari valehdella! -- Kun +sitten tuli minun vuoroni ja välskäri minua tutki ja tarkasti, niin oli +hän saavinaan selville, että sydämeni sykki epätasaisesti. -- "No, jos +se ei syki tasaisesti", sanoin, "niin se ei ole sydämen vika, vaan tuon +keltaisen ruusuni Hortobágyin krouvin luona!" -- Herrat vain +väittelivät, että asia on niinkuin tohtori sanoo: minulla on +sydämenväljennys. -- "Mutta ei minun sydämeni ole väljä! Ei sinne mahdu +muuta kuin yksi ainokainen pikku tyttönen! Ei minussa ole ikinä mitään +vikaa eikä virhettä." -- Minä kelpasin kuin kelpasinkin sotamieheksi. +-- Mutta siksipä pidettiinkin miestä arvossa, ei leikattu edes +tukkaani; lähetettiin Mezöhegyesin tammakartanoon sotahevosten +paimeneksi. -- Puolen vuoden päästä arvoisat kaupungin isät maksoivat +puolestani tuhannen floriinin lunnaat, jotta saivat minut takaisin +omaan tammakartanoon, missä minua kovasti kaivattiin. Nuo tuhat +floriinia minä pian korvaan palveluksellani, eikä ole tarvinnut valheen +kengillä kulkea kuten tuon toisen. + +Tyttö koetti vetää ja irroittaa kättänsä miehen kourista sekä kääntää +leikiksi koko asian. + +-- Oletpa, Santeri kulta, oppinut oikein koreasti saarnaamaan tuolla +keisarin leivässä. Tuollaisella puheenlahjalla kelpaa vaikka papiksi +Balmaz-Ujvárosiin. + +-- Älä ilveile! Kyllä minä tiedän, mitä sinulla on mielessä. Nainen on +heikko olento, ei hänellä ole muuta asetta kuin viekkaus. Muuten hän +pian joutuisi kiikkiin. Jäniksellä on nopsat sääret, linnulla siivet, +mutta naisella ei muuta kuin viekas kieli. -- Mutta näethän, että minä +en koskaan tahdo tehdä heikommalle pahaa. Minun puolestani saa jänis +jäädä pensaaseensa rauhaan, lintu pesäänsä; en minä heitä säikäytä. En +myöskään loukkaa naista, joka puhuu totta, pahalla sanalla, en kierolla +katseellakaan. Mutta jos sinä rupeat minulle valehtelemaan, niin minä +arvostelen sinua aivan kuin olisit nuo puhtaat, kauniit kalpeat poskesi +maalannut wieniläisillä roska-aineilla. -- Katsoppas tuota ruusua +kädessäsi. Se ei ole vielä oikein auennutkaan, mutta jos minä sitä alan +kuumalla henkäykselläni lämmittää, niin aukeaa lehti toisen perästä. +Ole sinä minun keltaruusuni, avaa sielusi ja sydämesi minulle! Vaikka +mitä minulle tunnustaisit, en suutu sinulle, joskin kohta sydämeni +pakahtuisi. + +-- Ja mitä minulle siitä antaisit? + +-- Mitä sydämestäni jäljelle jäisi. + +Tyttö tunsi tavat; aamuisin haukkaa aron paimen viinin päälle +pippurilla höystettyä silavaa vehnäsen kera. Hän asetti sentähden +vieraalle syötävää. Ja kylläpä se kelpasikin. Saapasvarrestansa mies +sieppasi kirkkaan, terävän puukon, sillä leikkasi hän viipaleen +vehnäleipää ja silavaa sekä rupesi eineelle. + +Avoimesta ovesta tuli talon halli sisään ja lähestyi vinhasti häntää +heiluttaen vierasta, hieroi ensin päätänsä miehen polvia vasten, +asettui sitten maahan hänen eteensä katsoen häntä silmiin, haukahti +kerran ja päästi sitten suuren, ystävällisen haukotuksen. + +-- Bodrikin sinut tuntee. + +-- Koira onkin uskollinen, mutta tyttö unohtaa. + +-- Voi Santeri, Santeri, kuinka pahoin teit, kun et voinut tuota pientä +valhetta sanoa, niin ei sinua olisi viety sotahevosten paimeneksi +Mezöhegyesiin! Ei ole hyvä jättää tyttöä yksin; ei ole hyvä antaa +seljapensaan kasvaa yli aidan, kun se kukkii, taikka iskevät vieraat +siihen silmänsä ja vievät sen kukkia. + +Jo jäi vieraan suusta pala puolitiehen hänen tämän kuullessaan. Hän +heitti sen koiralle; sille kelpasi. + +-- Oikeinpa sanoit. + +-- Tunnethan tuon laulun: "Neitosta jos sade uhkaa kuuroillansa, poika +peittämään on valmis turkillansa." + +-- Osaanpa siihen lisääkin: "Neito hiljallensa hiipi pojan luoksi; +sydän sinne veti korjan turkin vuoksi." -- Pois, koira! Sinäkin siinä +heilutat häntääsi jokaiselle, jonka näet silavaa syövän. + +Hevonen alkoi ulkona hirnahdella. Neito poistui ulos, mutta palasi +hetkisen kuluttua jälleen. + +-- Missä kävit? + +-- Vein hevosesi talliin. + +-- Kuka sinun sitä käski? + +-- Niinhän olen aina ennenkin tehnyt. + +-- Mutta nyt ovat toiset tavat. Lähden tästä pian. + +-- Etkö enää haukkaa? Eikö maistu silava ja vehnäleipä? Vai oletko +keisarin muonalla tottunut parempaan? Odotappas. Kohta tuon toista. + +Nyt tyttö avasi seinäkaapin oven ja otti sieltä esille kananpaistia. +Tiesi sen olevan paimenpoikain lempiruokia, tuollaisen kylmän +kananpaistin. + +-- Kenen jätteitä lie tuokin? -- kysäisi mies ivallisesti. + +-- Turhia kyselet; ole järkevä nyt. Majatalossa käy vieraita. Sille +laitan kananpaistia, joka vain maksaa. + +-- Täällä on siis käynyt herroja viime yönä? + +-- Niin kävi; kaksi herraa Wienistä, kaksi Debreczenistä. Istuivat +ylhäällä pari tuntia yli puoliyön; sitten menivät matkoihinsa. Jollet +usko, niin täällä on vierastenkirja, siellä heidän nimensä seisoo. + +-- Kyllä uskon. + +Paimen rupesi syömään mieliruokaansa. + +Talon iso harmaja kissa oli tähän asti nuoleskellut itseänsä uunin +pankolla, mutta nyt kai tuli jotain mieleen, koska se nousi seisomaan, +ojentelihe selkä kaaressa, hyppäsi sitten alas ja meni vieraan luo, +mitteli hetken etukäpälillään pitkin saapasvartta, paksultako tulee +lunta ensi talvena, viimein hyppäsi syliin, hieroi päätänsä vieraan +käsiä vasten ja rupesi nuolemaan sormenpäitä, sitten laskeutui syliin +maata ja alkoi kehrätä. + +-- Näetkös? Kissakin sinua hyväilee. + +-- Enhän minä kysy kissalta, kenen sylissä hän eilen kehräsi? -- Mutta +mitä maksaa nyt tämä herkku? + +-- Sinulle ei mitään. Sen on jo toinen maksanut. Mutta minne nyt niin +kova kiire? + +-- Pitää viedä kirje Mátan pustalle tohtorille. + +-- Häntä et ainakaan tapaa kotoa, sillä aamulla jo kolmen aikana hän +meni tästä ohi kysellen vieraita herroja. Saatuansa tietää, että ne jo +olivat menneet, lähti hän hyssyttämään perästä kiesseillänsä Zámin +pustalle. Wienin herrat olivat tulleet karjaa ostamaan Debreczenin +herroilta. Toinen oli erään mähriläisen kreivin isännöitsijä, joka +aikoo sinne viedä meidän Alamaan karjarotua levitettäväksi; toinen oli +jokin saksalainen kuvamaalari. Minutkin hän piirsi kirjaansa ja samoin +karjapaimenen. + +-- Siis on karjapaimenkin käynyt täällä? + +-- Tietysti. Hän oli saattamassa herroja Hortobágyin pustan kautta +Zámin paimenmajalle. + +-- Mutta sepä kumma, että karjapaimen läksi täältä tuntia myöhemmin +kuin nuo herrat, joita hänen piti neuvoa Zámin paimenmajalle. + +-- No-no! Osaatpa tutkia kuin tuomari! Hän tuli sanomaan minulle +jäähyväiset. Hän näet lähtee ainaiseksi näiltä seuduilta, tuskin täällä +ikinä enää hänen silmiänsä nähdään. + +Tämän lauseen todenperäisyyttä todisti kirkas kyynelpisara neidon +silmässä, vaikka hän kyllä koetti sitä salata. + +Eikä paimen suuttunut tuosta kyynelestä. Olihan se ainakin vilpitön. +Käänsi vain päänsä toisaalle, jottei olisi näkemässä, miten neito +kuivasi silmiään. Pisti sitten suuhun pienen piippunysänsä. Piippu +suussa tietää suukkojen kieltoa. + +-- Minne kauas tuo karjapaimen sitten on lähdössä? + +-- Hänet viedään Mähriin isäntäpaimeneksi sille karjalle, joka tänään +sinne valitaan Zámin pustalla. Siellä hän saa kuusisataa floriinia +palkkaa, asunnon kivitalossa sekä muonan. Siellä hän elää herroiksi. +Arvonsa nousee varmaan, sillä unkarilaista karjaa ei osaa hoitaa muu +kuin unkarilainen paimen. + +-- Etkö sinä mene Franssille isäntäpaimenen emännäksi? + +-- Tiedäthän sinä häijy sen, etten mene. Menisin, jollen olisi sidottu +tähän pustaan -- ja sinuun. Tiedät sinä sen, että vain sinua oikein +rakastan. Olen sinun orjasi. + +-- Se ei ole niinkään, vaikka niin sanot. Sinä tiedät myös sen, että +palajaa se mies, jonka sinun silmäsi ovat saaneet hullaantumaan, vaikka +valtamerten takaa. Sinä olet antanut hänelle jotain, jotta hänen täytyy +sinua muistella. Olet ommellut hänen paitaansa yhden hiuskarvasi; siitä +sinä häntä vedät puoleesi, vaikka hän olisi tähtien tuolla puolen. +Niinpä teit minullekin! Kun ammuit silmistäsi nuolen minun silmiini, +niin tulin tähtesi hulluksi. + +-- Enkö minä sitten ole ollut kylliksi hullu sinun perääsi? Kysyinkö +minä, mitä minusta tulee? Kutsuinko minä sinua tinaa valamaan +jouluaattona? Enkö säilyttänyt sinun silkkihuiviasi, vaikket edes +sanonut, oliko se kihlahuivi? Hännystelinkö minä perässäsi, kun sinä +Ujvárosin markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa, kun hakkailit +kiemailevia nuorikkoja? + +-- Kun vain et olisi tuota keltaista ruusua pistänyt hänen hattuunsa! + +-- Onhan tässä toinen samanmoinen; kun vain annat tänne hattusi, niin +se on heti siinä. + +-- Ei! Tahdon sen ruusun, jonka annoit karjapaimenelle. Enkä ennen +herkeä, ennenkuin sen käsiini saan. + +Neito laski kätensä ristiin ja rupesi pyytelemään: + +-- Santeri! Kultani! Älä puhu noin. Minä en tahtoisi, että te +joutuisitte kahakkaan minun tähteni! Minun tähteni! Yhden keltaruusun +tähden! + +-- Sitä ei voi välttää, jos kerran yhteen tullaan. Joko hän minut, +taikka minä hänet. Toinen tai toinen kaatuu. + +-- Puhutko nyt täyttä totta? Etkö sanonut jo, ettet ole minulle +suuttunut. + +-- En sinulle. Nainen ei voi sille mitään, että hänellä on huono +muisti, mutta miehellä pitää olla parempi. + +-- Niin totta kuin Jumala on, en ole sinua koskaan unhottanut. + +-- Niin kai, kuten lauletaankin: "Toisen istuin sylissä, toinen oli +mielessä." Mutta sinun ei pidä sanoa, että olen paha mies. En tullut +sinua torumaan. Tulin vain sanomaan, että vielä elän enkä ole kuollut. +Kai iloitsisit, jos olisin kuollut. + +-- Santeri, tahdotko että vien ruokaneuvot pois? + +-- Ruokaneuvot? Te naiset ette pysy koskaan asiassa. Kun joudutte +kiikkiin, niin ostatte vehnästä juutalaiselta, kastelette sitä kuumaan +kahviin ja syötte. + +-- Nytpä muistui jotain mieleeni! Kun ensi kerran sinut tapasin, niin +me leikittiin "kaivoon pudonnutta". -- "Kuka saa nostaa ylös?" -- +"Santeri Decsi." Silloinhan sinä tulit minua vetämään. + +-- Jospa olisin silloin tiennyt, etten saanutkaan vetää sinua +itselleni! Voi, se oli silloin! Ei silloin vielä laulettu edes +"Dorozsman myllyn" laulua. + +-- Onko sinulla uusia lauluja? kysäisi nyt neito. Hän istui hyvin +likelle miestä penkille. -- Laulappas nyt minulle, että minäkin +oppisin. + +Silloin jo ollaan puolitiessä sovintoon, kun saa pojan laulamaan uutta +laulua. + +Santeri nojautui seinään, nosti toisen käden hatun reunaan ja toisen +laski pöydälle sekä alkoi surunvoittoisella nuotilla, joka hyvin +sopikin laulun sisältöön, seuraavasti: + + "Eipä tunnu tuuli; seisoo Dorozsman nyt myllynen. + Minne menit, kunne kuljit, armas, rakas kultanen? + Uskotonna, uskotonna toisen kanssa maailmaan; -- + senpätähden, senpätähden jäi se mylly seisomaan." + +Tämä on yksi noita pustalla syntyneitä lauluja, joita tuuli kuljettaa +seudusta seutuun kuten vuohensilmän terälehtiä. + +Tyttö koetti laulaa perässä samaa säveltä. Pian hän sen korviinsa +saikin; ja missä kävi väärään, siinä poika auttoi. Koetettiin vielä +toinenkin kerta; sitten laulettiin yhdessä, kunnes kävi virheettömästi. +Kun tästä oli suoriuduttu, niin suudeltiin; se oli päätös. + +Mutta nyt pisti Santeri taas suuhun tuon savinysänsä, juuri kun Klaara +vielä lauloi loppusäveltä. + +-- Mitä sinä taas tuolla rumalla piipulla teet suussasi? -- kysäisi +tyttö nyreissään. + +-- Itsekin olen niin ruma. + +-- Se onkin totta. Ruma, kauhean ruma olet. Tuollainen mies ei kelpaisi +värttinäksikään, tuskin pönkäksi oven taa. + +Ja tyttö kädellään tuuppasi häntä kylkeen. + +-- Mitäs siinä sitten häärit ympärilläni? + +-- Minäkö? Mitä minä sinusta? Semmoisia olisi kaupan vaikka +tusinoittain, mutta minä en huoli. Hullu olin, sokea olin, kun sinuun +miellyin. Sellaisia miehiä kuin sinä saan minä joka sormelleni kaksi. + +Neito väitteli niin vilkkaasti, että sai jo Bodrinkin väärään luuloon. +Halli luuli emäntänsä olevan todenteolla suuttunut tuolle pahalle +miehelle, hyppäsi pystyyn ja rupesi äreästi haukkumaan. + +Tästäpä neito remahti hillittömään nauruun. + +Mutta mieheltä ei tullut naurua itseltä eikä se liioin tytöstä häneen +tarttunut. Istui vain siinä vakavana, hampaissa olevaa piippua +imeskellen. Mutta savua ei tullut. Ei siinä ollut tupakkaakaan. + +Mutta nyt rupesi tyttö häntä hyväilemään. + +-- Noin! Noin! Armahaiseni! Tiedätkö, kuinka olet kaunis? Millään +muotoa et saakkaan kauneuttasi turmella nauruun remahtamalla. Nuo +kirkkaat silmäsi vain menisivät sirriin, punahuulesi kävisivät +levälleen, jos rupeaisit nauramaan; siihen sinun kauneutesi katoaisi. + +-- En minä kauneuden tähden Debreczenistä palkkaa nosta. + +-- Mutta minulle se kelpaa. Enkö ole hyvin maksanut? Vai tahdotko +enemmän? + +-- Siinä on jo niin paljon, että on riittänyt toisellekin. + +-- Joko taas tuolla nuotilla? Yhden keltaruusun tähden. Viitsitkin +kadehtia kumppaniasi. Leipätoveria. Ei hän parka ole syyllinen. Kun +kaupungin herrain rupeaa mieli tekemään ruusuja, niin he saavat +valikoidakkin; heille taritaan valkoisia, punaisia, keltaisia, +ihonvärisiä ja monen muun värisiä ruusuja. Tunnethan tuon laulun: +"Talonpojan tautia vain talontyttö parantaa." + +-- Ja vielä pidät hänen puoltansa? + +-- Kumman on syy? Neitonen hyräilee ja poika ymmärtää sen. + +-- Vielä otat syyn päällesi? + +-- Lupasithan antaa anteeksi. + +-- Sanani pidän. + +-- Siis rakastat. + +-- Sitten. + +-- Tuo "sitten" tietää paljon. -- Nytkin sinua rakastan. + +-- Niinkö lemmit kuten näytät? + +Nyt mies nousi pöydän takaa seisoalle ja pisti piippunsa hatun leveän +nauhan taa. Sitten hän kiersi kätensä neidon kaulaan ja alkoi puhua, +katsoen häntä silmiin. + +-- Tiedäthän, lintuseni, että vilustumista on kahta lajia: sitä seuraa +joko kuume tai viluttaminen. Kuumetauti on tuimempi, vilutauti +pitkällisempi. Kahta lajia on rakkauskin. Se kuuma on kiihkeämpi, se +kylmä kestävämpi. Toinen haihtuu, toinen palajaa ja pysyy. -- Mutta en +puhu korulauseita, vaan sanon suoraan. Minä olen syyllinen. Jollen minä +olisi hengittänyt keltaruusun päälle, niin sen nuppu ei olisi auennut, +eikä toinen myöskään olisi saanut sen tuoksua haistaa, eivätkä +ampiaiset ja toukat olisi sitä keksineet. Nyt alan rakastaa sinua +toisella lailla, käyn luonasi uskollisesti kuin kolmipäiväinen horkka. +Ja kun kerran pääsen isäntäpaimeneksi, niin mennään yhdessä pappilaan. +Ja sitten eletään yhdessä uskollisesti. Mutta jos sitä ennen tapaan +jonkun toisen sinua mielittelemässä, niin minä, jumal'auta, lyön sen +pääkallon mäsäksi, vaikka hän olisi oman isäni lempipoika. Tässä +käteni. + +Santeri ojensi kätensä tytölle. Tämä vastasi siten, että riisui +korvistansa nuo kultarenkaat ja pisti ne pojan kouraan. + +-- Pidä vain; sanoithan niiden olevan minun ostamani hopeiset, jotka +olet antanut kullata. Uskon sanasi. + +Tyttö ripusti renkaat taas korviinsa, ja niiden keralla palasi sydämeen +takaisin mikä siellä oli asunutkin. + +Hänelle ei ollut mieleen tuollainen kolmipäiväisen horkan lailla +ilmenevä lempi. Hän oli tottunut kuumempaan. + +Pisti jotain päähän. Riisui viitan pojan selästä ja vei sen +viinikammioon, kuten on tapana ottaa pantti sellaisilta, joilla ei ole +millä maksaa. + +-- Älä pidä kiirettä. Ehditään sitä vielä. Ei tohtori kerkiä kotia +ennenkuin puolenpäivän aikana, sillä hänen pitää siellä ensin tarkastaa +myydyt elukat ja kirjoittaa niille terveyspassit. Tapaisit vain vanhan +emännöitsijän siellä kotona. Olethan täällä hyvässä säilyssä, ei sinun +täällä vilu tule. Ei liioin sade vaivaa, eikä kullan kyyneleet. Katso, +kuinka sait minut puheillasi hyvälle tuulelle. Sitä riittää nyt koko +päiväksi. + +-- Ja jotta huomaisit, miten kauan olen miettinyt, mitä nyt olen +sinulle puhunut, niin toin sinulle lahjan. Siellä se on viitan hihassa; +mene ja hae sieltä. + +Siinä viitanhihassa oli monenmoista: tulukset, taulaa, tupakkamassi, +rahakukkaro; vihdoin löysi tyttö sieltä muutakin. Se oli kääritty +silkkipaperiin. Avattuansa käärön keksi hän hiuskamman, oikein +keltaisesta kilpikonnankuoresta tehdyn. + +Tytön kasvot ilosta sädehtivät, kun hän tämän näki. + +-- Minulleko tämän toit? + +-- Kellekäs muulle? + +Kun maalaistyttö käärii palmikkonsa kammalle, niin se tietää, että +hänellä on sulhanen eikä hän ole enää "jokaisen hyvä". Sille ei enää +sovi laulun lause: "enpä tiedä, kenen kulta lienen". + +Hän astui peilin eteen ja kääri hiuksensa nutturaan, kampa siteeksi. + +Näin hän oli vain vielä kauniimpi. + +-- Etkö nytkään tule suutelemaan? + +Itse jo tarjosi suukkoa, ojensipa käsivartensakin. Poika viittasi vain +kieltävästi. + +-- Sitten vasta, kun tulee lämmin. Nyt minun on vilu. + +Tytön silmäkulmat kävivät kurttuun. Tuo kielto hävetti. Sydän kiehahti. + +Hän koetti olla miellyttävän ja lempeän näköinen, vaikka kiukku ja +lempi yhä kiivaammin alkoivat sydämessä kiehua. Kiukku lemmen tähden. + +-- Laulelenko lempilauluasi sillä aikaa kuin paistan kalaa? + +-- En piittaa. + +Tyttö poistui tulisijan ääreen. Kala-astiasta hän otti yhden noita +Hortobágyin aimo kouria, perkasi sen, viilti puukolla viiluja selkään, +ripotti päälle vähän suolaa ja pippuria, pisti sitten kalan +rautahaarukkaan hiilille paistumaan. Tätä tehdessään hän alkoi laulaa +heleällä äänellä: + + "Emäntä! Nyt kalaa meille paistakaa! + Viiniänne pöytään oitis laittakaa! + Piikojanne kutsukaatte passaamaan! + Santarmin jos näätte, tulkaa sanomaan!" + +Tämäkin on yksi noita omituisia, viehättäviä pustan lauluja, joiden +säveltä kuullessaan melkein on näkevinään edessänsä tuon äärettömän +tasangon kangastuksineen. Siitä on kuulevinansa paimenhuilun kaihoisia +säveliä ja luikun ääniä. + +"Santarmin jos näätte, tulkaa sanomaan!"... + +Tämä on betyári-elämän runollisuutta. + +[Betyáriksi (lue: betjaar) sanoo unkarilainen pustilla kuljeksivia +varkaan- ja rosvonsekaisia irtolaisia. Suom.] + +Kun kala oli kypsynyt, toi tyttö sen vieraalleen. + +Ei sitä ollut tapana lautaselta syödä. Haarukka käteen ja +linkkuveitsellä leikkaamaan kalaa siitä. Niin se maistuu. + +Ja parhain tyttö varmaan osoittaa vilpitöntä rakkauttaan, kun paistaa +kalaa kullallensa. + +Ihastuneena neito katselee, kuinka halulla vieraansa haukkaa hänen +paistamaansa kalaa, sormiansa nuollen. + +Sitten hän laulaa hänen korvaansa toisenkin värsyn laulusta: + + "Peljästynyt piika syöksyy sisähän: + Santarmitten aseet näin jo välkkyvän. -- + Silloin betyárveikko karkaa ratsulleen, + karahuttaa avaralle pustalleen." + +Kerran ennen oli poika yhdessä tytön kanssa laulanut tätä laulua ja +silloin lausuessaan sanoja: "karahuttaa avaralle pustalleen" heittänyt +lakkinsa kattoon ja nyrkillä pöytään lyönyt. Nyt hän ei ollut +millänsäkään. + +-- No -- joko halveksit lempilauluasikin? Eikö sekään enää kelpaa? + +-- Vielä mitä? En minä ole mikään betyári. Ei minulla ole mitään +tekemistä varkaitten kanssa. Santarmit ovat kelpo miehiä. Tekevät +velvollisuutensa. Betyáriveikko komentelee piikoja passailemaan +itseänsä, mutta kun näkee santarmin hatuntöyhdön häämöttävän, niin +pois, pois! Pitää jättää kalat, uunit, emännät siihen paikkaan; onpa +siinä ylvästelemistä, kun pitää avaralle pustalle karkuun lähteä. Kurja +roisto! + +-- Voi, miten olet muuttunut, sittenkuin pääsit keisarin leipään! + +-- En minä ole muuttunut, säät ne muuttuvat. Eivät turkitkaan siltä +muutu, vaikka ne nurin kääntää. "Turkit turkkeina pysyy." + +-- Mutta kuulehan nyt, voiko kukaan kultastansa pahemmin loukata kuin +sinä tuolla iänikuisella sananlaskullasi: "turkit turkkeina pysyy". + +-- Kun en osaa parempaa. Ehkäpä nuo Debreczenin herrat ja mähriläiset, +jotka täällä viime yönä mellastivat, osasivat sinua hauskuuttaa +paremmilla. + +-- Osasivat niinkin! Ne eivät istua jöröttäneet kuten sinä, niinkuin +mikä pyhäinkuva. Eritoten se maalari oli aika veitikka. Olisi vain +saanut olla rahtusta pitempi mieheksi. Ulottui vain minun olkapäihini. + +-- Joko te mittasilla olitte? + +-- Oltiin! Opetin häntä myöskin csárdásta tanssimaan. Hyppeli kuin +kahden kuukauden vuona kedolla. + +-- Entäs karjapaimen! -- Katseliko hän vain, miten saksalainen maalari +hyppeli sinun kanssasi? Kun ei taittanut niskaasi. + +-- Kaikkia vielä. Joivat keskenänsä veljenmaljan. + +-- Mitä minä huolin. Tuo viiniä! Mutta parempaa kuin tämä karvas. +Täytyy vielä päästää yksi vanha kulunut sananlasku: "Kala on kirottu +kolmannessa vedessä." + +-- Tämä oli jo hävyttömyyttä! Onko minun viinini -- vettä? + +-- Anna tänne pullo, jossa on sinetti korkin päällä! + +Santeri Decsille oli turmioksi, kun sinetti-pulloa pyysi. Tuollaista +kaupungista tuotua pulloa, jossa on espanjalainen sinetti, kyljessä +sinipunainen, kultakirjaimilla varustettu paperi. Herroille sellaisia. +Ei suinkaan niitä siellä keisarin ruuassa... + +Klaaran sydän kovasti sykähteli, kun hän meni alas kellariin hakemaan +tuota herroja varten pidettyä viiniä. + +Muistui mieleen, miten kerran talossa oli käynyt vanha +kortteihin-katsoja mustalaisakka, jolle hän oli antanut muutamia +vaaterepaleita ennustuksen palkkioksi. Kiitollisuuttaan osoittaakseen +tämä silloin oli antanut hänelle ystävällisen neuvon: + +"Jos kultasi sydän joskus alkaa kylmetä, jos tahdot saada sen taas +tuleen syttymään, niin sinun ei tarvitse muuta, kuin annat vain hänelle +sitruunaviiniä, mihin liotat juurta, jota sanotaan 'peukalopojaksi'. +Siitä hänen rakkautensa on kiihtyvä niin, että hän tulee luoksesi +vaikka läpi seinän." + +Tytön johtui mieleen, että tuota sopisi nyt koettaa. "Peukalopoika" on +kätkettynä tuonne piirongin laatikkoon. + +Se on ihan ihmisen näköinen tuo juuri, iso pää, runko, raajat, kaikki +mustat väriltänsä. + +Ennen muinoin kulki monta satua tuosta juuresta. + +Luultiin, että tuo juuri, kun sitä maasta vedetään, nostaa sellaisen +porun, jotta ihminen kuolee siihen, jonkatähden annettiin koirain +kiskoa sitä ylös, kasvi näet sidottiin koiran häntään kiinni. Sanotaan +Kirken tällä juurella hurmanneen Odysseuksen miehet turmiolliseen +lempeen. + +Tuota "peukalopoikaa" nimittävät apteekkarit, jotka sitä valmistavat +lääkettä, nimellä: _atropa mandragora_ (velhojuuri). + +Mistä tyttö saattoi tietää, että se olikin myrkkyä? + + + + +III. + + +Varhain aamulla läksivät Hortobágyin majatalossa yötä olleet vieraat +herrat matkaan. + +Hortobágyin majatalo ei ole, vaikka sitä krouviksi sanotaan, mikään +olkikattoinen huuhkajanpesä, kuten maalari oli luullut, vaan +sievännäköinen rakennus tiilikivestä, pärekatto, sisässä mukavia +vieraskamareita, oikea herraskeittiö ja kellari. Olisi kelvannut mihin +kaupunkiin hyvänsä. Kukkivan puutarhan alapuolella juoksi hiljoillensa +Hortobágyin joki, rannat kaislalla ja pajuilla reunustetut. Maantie +kulkee läheltä yli joen, mihin on rakennettu mahtava, yhdeksän +kiviarkun päällä lepäävä silta. Debreczenin kaupunkilaiset väittävät, +että silta on tullut niin vankka sentähden, että rakennukseen +käytettyyn saviruukkiin on sekoitettu maitoa; mutta heidän vihamiehensä +taas tietävät, että ruukkiin on sekoitettu Debreczenin huonoista +rypäleistä tehtyä viiniä, siitä se muka on niin sitkeästi pitäväksi +tullut. + +Varhaiseen matkaanlähtöön oli sekä ihanteellinen että käytöllinen syy. +Tuosta ensinmainitusta maalari iloitsi jo ennakolta, toivoi näet +saavansa nähdä auringon nousun pustalla, josta näystä oudolla, joka +sitä ei ennen ole saanut silmin nähdä, ei ole aavistustakaan. +Käytöllinen syy oli se, että ostettavat lehmät saattoi vain varhain +aamulla erottaa laumasta. Sopii muistaa, että Mátan paimenmajan +seutuvilla on noin tuhatviisisataa elukkaa yhdessä laumassa. Näin +kevätkesästä useimmilla lehmillä vielä on vasikka. Jos paimenet aamulla +varhain, ennenkuin vasikat ovat käyneet imemässä, menevät laumasta +ottamaan pois valittujen lehmien vasikat ja vievät ne erilleen, niin +näiden emät seuraavat perässä itsestänsä. Vieraan ja väkivaltaisen +paimenen nuo puolivillit elukat varmaan puskisivat kuoliaaksi, ne kun +eivät koskaan näe muita ihmisiä kuin omat paimenensa. Näihin ne taas +ovat tottuneet. + +Istuen keveillä rattailla läksivät siis vieraat herrat Hortobágyin +pustan äärimmäisille, tuntemattomille tienoille, missä pustan asujatkin +tarvitsevat usein opasta. Molemmat Debreczenistä kotoisin olevat +ajomiehet sentään tunsivat seudun ilman opastakin. Karjapaimenen, joka +oli sitä varten lähetetty heitä vastaan, he jättivät majataloon +huvittelemaan. Hän lupasi saavuttaa heidät, kun paimenmajalle päästään. + +Tuo saksalainen oli kuuluisa maisemamaalari Wienistä, paljon maailmaa +nähnyt mies; toinen herroista taasen oli erään mähriläisen +suurviljelijän, kreivi Engelshortin tallimestari. Olisi tosin ollut +järkevämpää lähettää tallimestarin sijasta jokin taloudenhoitaja, joka +olisi ymmärtänyt jotain sarvikarjasta, sillä hevosmiehet ajattelevat +vain hevosia, mutta tämä mies oli sentähden toisia kreivin virkamiehiä +soveliaampi tälle matkalle, että hän osasi unkarinkieltä. +Rakuunaluutnanttina ollessaan oli hän paljon majaillut Unkarissa; +siellä unkarittarilta hän oli näiden kieltä oppinut. Seuralaisikseen +oli hän nyt saanut kaksi ajajaa herraltansa, vantteria poikia, kumpikin +revolverilla varustettuna. + +Debreczenin herroista oli toinen kaupungin komisarjus, toinen eräs sen +arvoisia porvareita, jonka karjasta nyt piti valittaman nuo +neljäkolmatta siitoslehmää ynnä aimo sonni. + +Matkaan lähdettäissä kumotti vielä puolikuu taivaalla ja kiilsivät +kirkkaammat tähdet; idän kulmalla näkyi jo sentään pieni päivän +kajastus. + +Debreczenin porvari selitteli maalarille, että tuota tähteä tuolla +ylhäällä sanotaan "pakolaisten tähdeksi"; "köyhäin poikain" eli +betyárien on tapa katsoa sen puoleen, kun huokaavat: "Jumal' +auttakoon", niin eivät joudu kiinni karjanvarkaudesta. + +Maalari oli haltioissaan selityksestä: "Oikea Shakespearen ajatus!" + +Vielä mahtavamman vaikutuksen teki häneen tuon äärettömän pustan näky, +kun puolen tunnin päästä rattailla ajaen sinne tultiin, missä ei näe +muuta kuin taivaan ja ruohomeren. Ei linnun lento, ei haikaran asunto +häiritse tätä majesteetillista yksitoikkoisuutta. + +-- Mikä tunnelma! Mikä väriyhteys! Mikä jalo vastakohtien sopusointu! +-- ihanteli taiteen edustaja. + +-- Vielä nyt kelpaa, -- tuumi porvari, -- kun eivät ole paarmat eivätkä +hyttyset liikkeellä. + +-- Tuota raitista nurmikkoa ja noita keitaita! + +-- Lätäköiksi niitä meidän puolessa sanotaan. + +Nyt alkoi kuulua ilmasta leivosen ihanaa liverrystä. + +-- Suurenmoista! Mainiota! Voi noita leivosia! + +-- Ne ovat vielä laihoja, mutta annas kun tulee leikkuun aika. + +Vähitellen alkaa päivä kajastaa. Taivas on ensin ruusunpunainen, mutta +muuttuu vähitellen kullankellertäväksi: taivaanrannalta tuikkaa vielä +päivän edelläkävijä, kointähti; kasteisessa ruohikossa näkyy häilyvä +taivaankaaren värinen loiste ja ihmisten varjot. Nelivaljakot kiitävät +nopeasti pitkin ääretöntä ruohotasankoa vetäen kaksia kevyitä rattaita. +Taivaanrannalta alkaa häämöttää jotakin tummaa; se on istutettua +metsää, ensimmäinen akaasiametsän alue puuttomalla pustalla, ja nyt +näkyy jo kaukaa yksinäisiä kumpujakin. + +-- Nuo tuolla ovat Zámin tataarilaiskumpuja, -- selitti Debreczenin +porvari.-- Siellä on muinoin maailmassa ollut kylä, jonka tataarit ovat +hävittäneet. Kirkon rauniot vielä näkyvät ruohikosta. Paljon ihmisluita +kaivavat koirat ilmi noista kummuista myyriä etsiskellessään. + +-- Entä mikäs Golgata tuolla on? + +-- Ei se mikään Golgata ole, vaan vinttikaivon vipu sieltä näkyy. +Ollaan jo lähellä paimenmajaa. + +Akaasiametsän laidassa levähdettiin. Välipuheen mukaan piti tässä +tavattaman eläinlääkäri, joka omalla hevosellansa oli tulossa Mátan +pustalta päin. + +Sillä aikaa maalari piirteli luonnoksia albumiinsa, joutuen yhdestä +innostuksesta toiseen. "Mitä teemoja! Mitä motiiveja!" + +Matkakumppani tavantakaa kieltelee häntä kuvaamasta noita kirottuja +ohdakkeita; ennemmin toki edes tuon sorean akaasiapuun. + +Vihdoin näkyivät tohtorin kiessit sivultapäin. + +Tohtori ei edes astu alas, vaan huutaa istualta herroille hyvää +huomenta, lisäten: "Joudutaan, joudutaan, ennenkuin aurinko nousee!" + +Hetken vielä hyvää kyytiä kuljettuaan saapuu seurue "suuren karjan" +luo. + +Tämä on Hortobágyin pustan kuuluisuuksia. + +Tuhatviisisataa lehmää yhdessä laumassa ja sen lisäksi vastaava määrä +sonneja. + +Koko leiri on vielä makuulla. Nukutaanko? Ei tiedä; sillä ummessa +silmin, pää maahan painuneena lepäävää nautaa ei vielä ole nähty. + +-- Tämä vasta on suurenmoista! -- huudahti maalari ihastuksissaan. -- +Kokonainen sarvimetsä. Keskellä on yksin seisomassa vanha härkä, +nokipäinen, kyrmyniskanen. Makuupaikka on sysimusta, ympärillä vihanta +nurmi niin kauas kuin silmä kantaa, taustana kuulakka usva, josta +pilkottaa himmeä nuotiotuli etäältä. Tämä pitää ikuistuttaa. + +Maalari astuu alas rattailta. + +-- Menkää vain toisten mukana, näen jo paimenmajan, löydän sinne sitten +yksinkin. + +Heti hän laittaa kuntoon telttatuolinsa, ottaa maalauskapineet esille +ja alkaa harjoitelmakirjaansa, polvia vasten sen asettaen, kuvata +edessään olevaa näkyä ja sen eri värejä. Rattaat vierivät matkoihinsa. + +Mutta jo havaitsivat karjaa vartioivat kaksi hallikoiraa tuon oudon +olennon keskellä pustaa ja riensivät kovasti haukkuen häntä kohden. + +Maalari ei ollut arkaluontoinen. Nuo koirat sopivatkin vallan mainiosti +väritunnelmaan: valkoinen turkki, musta otsa. + +Eikä koira liioin rauhallisesti istuvalle ihmiselle pahaa tee. +Päästyänsä aivan likelle seisahtuivat hallit katsomaan, mikä kumma tuo +oli. Istahtavat aivan eteen ja kurkistelevat uteliaasti albumiin +ikäänkuin tuumaillen: mitä tuo siinä oikein tekee? + +Maalaripa nyt teki niille kepposen: maalasi toisen koiran posket +vihreiksi, toisen punaisiksi. Koirat vain tuosta olivat mielissään, +luulivat näet sen olevan paljasta hyväilyä. Mutta kun katsahtivat +toisiinsa ja huomasivat poskien loistavan vihreinä ja punaisina, niin +jo luuli kumpainenkin olevansa tekemisissä vieraan koiran kanssa, ja +nytkös isketään yhteen ja tapellaan oikein riivatusti. + +Kaikeksi onneksi joutuu paikalle "kärripoika". Näin nimitetään +nuorempia karjapaimenen alkuja, joiden työnä on käsikärryillä koota ja +vetää kuivettunutta elukansontaa ja turpeita, jotka pustalla ovat +polttoaineina. Sellaisen turvevalkean savu on suloista hajua sekä +ihmisten että eläinten nenään. + +Kärripoika syöksyy ase kourassa temmeltävien koirien väliin, jotta ne +irtaantuvat toisistaan, ja ajaa ne matkoihinsa, kärryt aseena. Ei +paimenkoira keppiä pelkää, mutta käsikärryjä se kammoo kovasti. + +Kärripoika on pulska nuorukainen, sininen paita yllä ja valkoiset +roimahousut, punaisella langalla koristetut. Toimittaa asiansa +reippaasti. Herrat ovat näet lähettäneet hänet sanomaan, että herra +maalari kiiruhtaisi majalle; siellä on paljon kuvattavia kohtia. + +Mutta tuon intresantin laumankuvan luonnos ei ole vielä oikein valmis. + +-- Voisitko lykkiä minua noilla kärryilläsi majapaikalle, niin saisit +kaksikymmentä kreutseria hopearahaa? + +-- Kyllä, herra. Olen minä kuljettanut näillä kärryillä suurempiakin +mullikoita kuin te. Olkaa hyvä ja istukaa vain. + +Tällä lystikkäällä keinolla voitti maalari yhtähaavaa kaksi etua. Pääsi +helposti majalle ja sai sillä aikaa kärryissä istuen päättää +luonnoksensa. + +Sillä välin olivat toiset herrat jo ehtineet astua alas rattailta ja +esitellä nuo wieniläiset ostajat isäntäpaimenelle. + +Isäntäpaimen on mainittava henkilö pustalla asuvien unkarilaisten +kesken. Pulskan näköinen mies, hiukset jo harmahtavat, ja tuuheat, +kiehkuraiset viikset. Kasvot ovat vaskenruskeat, monessa säässä +paahtuneet, kulmakarvat tuuheat paljosta aurinkoon tuijottamisesta. + +Paimenmajalla ymmärretään pustalla oikeastaan kaikkia rakenteita, joita +on laitettu ihmisiä ja eläimiä varten suojaksi tuulta ja myrskyä +vastaan. Tuuli onkin ainoa vihollinen: ei paimen piittaa sateesta, +kylmästä eikä varista, kääntää vain turkkinsa nurin ja hattu +tiukemmasti päähän, niin kyllä kestää. Mutta tuulta vastaan tarvitaan +suojaa, sillä se on ankara herra pustalla. Jos vihuri tapaa karjan +laitumella, eikä saada sitä johdetuksi tuulensuojaan, niin se ajaa sitä +mukanansa aina Tisza-virtaan asti, jollei metsää ennen tule vastaan. +Tuulen suojana on laudoista tehty kolmikulmainen aitaus, jonka varjoon +karja vetäytyy myrskysäällä. + +Itse paimenmaja on puusta salvettu pieni hökkeli. Ei se ole aiottukaan +makuuhuoneeksi, ei sinne mahtuisikaan maata. Siellä pidetään vain +vaatteita sekä "unkarilainen kassa", joka on umpeen ommeltu +pikkuvasikan nahka koipinensa, pään puolessa lukko. Siinä säilytetään +tupakka, pippurit ja asiakirjat. Kunkin turkit siellä majassa riippuvat +seinällä naulassaan. Kesällä on viitta, talvella turkit verhona. Yöt +maataan paljaan taivaan alla. Ainoastaan isäntäpaimen makaa majan +katosta ulos pistäytyvän lakan alla, lautapenkki vuoteen alustana; pään +kohdalla on ylempänä seinässä hylly, jolla on paksuja limppuja sekä +puuvateja, joissa on viikon ruokavarat. Näitä tuo emäntä kaupungista +sunnuntaisin iltapäivällä. Isäntäpaimenen vaimo näet asuu kaupungissa. + +Majan edustalla on keittiö, ympyriäinen kota, ruo'osta yhteen sidottu, +sisässä tiilistä tehty avonainen tulisija, kattoa ei ole ollenkaan. +Täällä keitetään koukussa riippuvassa padassa lempiruokaa, gulyáslihaa, +sekä jauhopuuroa. Kärripojan tehtävänä on ruuan laittaminen. Suuria +tinalusikoita näkee rivissä keittiön ruokaseinään pistettyinä. + +-- Minne paimenen jätitte, herrat? -- kysyy isäntä tulijoilta. + +-- Hänellä oli vähän keskinäisiä asioita krouvarin tytön kanssa, +vastasi porvari, jonka nimi oli Sajgató. + +-- No, sitten se betyári ei ehdi kotia siksi, kun tulee elukkain +juottamisen aika! + +-- Betyári? -- puuttui maalari puheeseen, hänestä kun tuo sana kuului +omituiselta. -- Onko tuo paimen "betyári"? + +-- Minä vain piloillani annoin hänelle tuon nimen, -- selitti +isäntäpaimen. + +-- Mutta minä tahtoisin saada albumiini oikean betyárin. + +-- Täältä ette ainakaan semmoista löydä. Varkaita me emme suosi; jos +joku tänne hairahtuu, niin me annamme hänelle keppiä selkään. + +-- Eikö siis Hortobágyin pustalla noita betyáreja olekkaan? + +-- Sitä ei voi kieltää. Lampurien joukossa on kyllä varkaita, +sikopaimenista voi tulla rosvoja; saattaapa käydä niinkin, että +hevospaimen tulee hulluksi ja rupeaa betyárina maata kiertämään. Mutta +sitä ei ole tapahtunut miesmuistiin, että karjapaimenesta olisi tullut +varas. + +-- Kuinka se on mahdollista? + +-- Siitä syystä, että karjapaimen on yhtäpäätä tekemisissä järkeväin, +tasaisten elukkain kanssa. Ei hän mene koskaan edes juominkiin lampurin +taikka sikopaimenen kanssa. + +Tallimestarikin puuttui puheeseen: + +-- Siis on karjapaimen pustan aristokratiaa. + +-- Ymmärrän tuonkin sanan. Niin on asia. Kuten jalosukuisissa herroissa +on paroneja ja kreivejä, niin paimentenkin kesken on hevos- ja +karjapaimenet. + +-- Ei siis pustallakaan vallitse yhdenvertaisuus? + +-- Ei tule vallitsemaankaan, niin kauan kuin ihmisiä on maan päällä. +Joka kerran on aatelismieheksi syntynyt, hän semmoisena pysyy +talonpoikaisviitassakin. Ei hän mene toisen elukkaa eikä hevosta +varastamaan, vaikka löytäisi sen eksyneenäkin, vaan tuo sen +omistajalleen, jos suinkin voi. Mutta sitä en mene takaamaan, ettei +karjapaimen voi kaupassa panna omiansa sille, joka antaa itsensä +pettää. + +-- Onpa sekin yksi aristokraattinen piirre. Hevoskaupoissa ainakin on +herrojenkin tapana toisiansa jutkauttaa. + +-- Vielä enemmän karjamarkkinoilla. Ei teidän toki tarvitse pelätä +tuota harmia niin kauan kuin täällä meidän parissa olette, mutta kun +kerran olette elukat täältä vieneet, niin minä en enää niistä vastaa. + +-- Kiitämme huomautuksesta. + +Tohtori keskeytti nyt keskustelun: + +-- Herrat! Tulkaa pois sieltä keittiöstä! Nyt näette auringon nousevan. + +Maalari syöksyi esiin kapineinensa uutta kuvaa suunnittelemaan, mutta +joutui ihan ymmälle. + +-- Tämähän on kamalaa! Mikä tunnelma! Punasinervää usvaa +taivaanrannalla, maa tummansininen, taivas usvan yläpuolella +kellertävä, ja vielä pitkä pilvenlonka loistaa ruusunkarvaisena +taivaanlaelta. -- Tuollainen purppuran värinen loistokehä päivän nousua +ennustamassa! Hehkuva tulikumpu kohoaa selvän näköpiirin yli. Ei se +ensinkään sädehdi; ihan on tulikuuman raudan näköinen. Siihen saattaa +suoraan katsoa avoimin silmin. Katsokaa, hyvät herrat! Nouseva aurinko +näyttää melkein viisikulmaiselta. Mutta korkeammalle noustuaan se +näyttää taas ikäänkuin munansoikealta. Nyt se kapenee alhaalta ja +levenee yläpuolelta; ihan se on ahosienen muotoinen. No, no! Kas nyt +siitä tuli roomalainen uurna! Omituista! Eihän tuota saata kuvata. +Ahaa! Nyt tuli pilvensuikale eteen. Ihan kuin Amor, silmät huivilla +sidottuina. No, nyt jo taas aivan kuin tuuheapartainen holhoojasetä. -- +Ei! Jos minä kuvaan kankaalle tuollaisen kulmikkaan ja parrakkaan +auringon, niin joudun hulluinhuoneeseen. + +Maalari viskasi kapineensa maahan. + +-- Noilla magyareilla pitää kaikki olla niin ekstra eriskummallista. +Tuossakin nyt näyttävät meille auringonnousua, jonka pitäisi olla +todellista, mutta kuitenkin on ihan mahdotonta! Ei tuo sovi! + +Tohtori alkoi selitellä, että tämä muka on samankaltainen optillinen +ihme kuin kangastuskin, sen mukaan kuin eri ilmakerrokset taittavat +auringonsäteet. + +-- Se on sittenkin mahdotonta. En usko enää omia silmiäni! + +Mutta nouseva aurinko ei enää antaudukkaan töllisteltäväksi. Äskeinen +näky oli vain ilmapiirin synnyttämä harhakuva, mutta kun se todenteolla +rupesi säteitään valamaan, ei siihen saattanut enää kuolevaisen silmä +katsoa rangaistusta saamatta. Ja nyt muuttui äsken ruusunkarvaisena +komeileva taivaankansi kullankellertäväksi ja taivaanrannan rajapiiri +epäselvemmäksi. + +Ja nämä auringon ensi säteet nostattivat nyt koko lepäävän leirin; tuo +tuhannenviidensadan lehmän sarvista muodostunut metsä alkoi liikkua. +Kellokashärkä ravisteli kaulassaan riippuvaa suurta kelloa, ja sen +äänestä alkoi pustan kuorolaulu; tuhatviisisataa nautaa alkoi ammua. + +-- Suurenmoista! Jumalaista! -- äännähteli taiteilija ihastuneena. -- +Tämäpä vasta on oikea wagnerilainen kuoro! Hoboijain, torvien, +bombardonien kilpailu! Mikä uvertyyri! Mikä alkusoitto! Oikea +Götterdämmerungin finaali! + +-- Niin kai, -- selitti hänelle herra Sajgató. -- Ne lähtevät nyt +kaivolle. Lehmät kutsuilevat vasikoitansa, sen tähden ne niin ammuvat. + +Kolme paimenta lähtee juoksujalassa isolle kaivolle, jonka kehä on +sangen taidokkaasti salvettu, ja nyt laskeutuu kolme vipua yhtaikaa ja +näin ammennetaan vettä suureen ruuheen. Tämä on kovaa työtä, joka tulee +tehtäväksi kolmasti päivässä. + +-- Eikö tuota työtä saattaisi toimittaa koneella ja hevosvoimalla? -- +kysyi wieniläinen isäntäpaimenelta. + +-- Kyllä meillä on koneitakin, kunnioitettava herra; mutta ennen +karjapaimen kiskoo omilla kourillansa kuin koneen edessä hevosta +kiusaa. + +Neljännen paimenen toimena on juottamisen aikana etsiä karjasta ne +lehmät, jotka herra Sajgató omistaa. Hän vie joukosta pois näiden +vasikat ja taluttaa ne majan luo. Lehmät silloin itse seuraavat +perässä, ja siten voidaan ne saada suljetuksi erityisen aitauksen +sisälle. + +-- Nämä ovat minun lehmiäni, -- virkkaa herra Sajgató wieniläisille. + +-- Mutta mistähän tuo paimen teidän elukkanne tunsi tuhatmääräisestä +karjasta? -- kysyi tallimestari. -- Kuinka hän voi tietää, kenen mikin +on? + +Isäntäpaimen loi sääliväisen ja halveksivan katseen kysyjään. + +-- Oletteko sitten nähnyt maailmassa kahta yhtäläistä nautaa? + +-- Minun nähdäkseni ne ovat kaikki yhtäläisiä. + +-- Mutta karjapaimenien silmissä ei niinkään. + +Muuten oli tallimestari sangen tyytyväinen näihin valittuihin +elukkoihin. + +Kärripoika tuli sanomaan, että tähystyspuusta näkee paimenen olevan +tulossa. Sieltä se läheni hyvää vauhtia nelistäen. + +-- Turmelee vielä hevosen, junkkari! -- murahti isäntäpaimen. -- +Tuleppas vain silmieni eteen, niin kyllä minä sinut opetan. + +-- Eihän isäntä vain lyö häntä? -- kyseli tallimestari. + +-- En toki. Joka karjapaimenta lyö, sen hän saa tappaa, eikä se muuten +kävisikään. Ja hän on minun paras mieheni. Itse olen hänet kasvattanut. +Se hunsvotti on minun kummipoikani. + +-- Ja kuitenkin annatte hänen mennä. Päästätte hänet näiden lehmien +keralla Mähriin. + +-- Juuri sentähden, että pidän hänestä enimmin. Minulle ei ole oikein +mieleen pojan kohtalo. On näet joutunut tuon keltanaamaisen tytön +juoniin tuolla Hortobágyin krouvissa. Siitä ei synny hyvää. Tytöllä on +jo vanhempi sulhasmies, muuan hevospaimen. Se on nyt sotaväessä. Mutta +kun se pääsee sieltä vapaaksi, niin nuo kaksi miestä varmaan vielä +ottavat yhteen tuon tytön tähden kuten kaksi kieropäistä sonnia. +Menköön vain pois täältä hyvin kauas; siellä voi hän piankin rakastua +johonkin pulskaan Annaan ja unhottaa koko keltaruusunsa. + +Tällä välin eläinlääkäri tutki nuo valitut elukat järjestään ja +kirjoitti lailliset passit. Kärripoika piirsi sitten sinuuperivärillä +elukkojen lanteille ostajan nimimerkin. Karjapaimenet ovat näet kaikki +kirjoitustaitoisia. + +Jo kuului hevosen kavioiden töminää. Mies saapui paikalle. Aamutuuli +oli puhaltanut humalan päästä, ja nopea ratsastus oli karkoittanut +unisuuden. Reippaasti hän hyppäsi alas hevosen selästä vähän loitompana +majasta ja talutti ohjista ratsunsa perille. + +Isäntäpaimen astui vastaan majan edustalla. + +-- No, sinä kylänkulkuri -- yölepakko! Toipa sinut lempo viimein kotia! + +Paimen ei puhunut sanaakaan, riisui vain satulan hevosen selästä ja +suitset päästä. Hevonen oli ihan valkoisena vaahdosta lautasilta; hän +hieroi nyt turkin liepeellä vaahdon pois, pyyhki hevosen joka paikasta +ja pani sitten riimun päähän. + +-- Missä olet tähän asti mässännyt? Senkin kuvainen! Tulee koko tuntia +myöhemmin kuin herrat, joita olisi pitänyt saattaa tänne. Maankulkuri! + +Mies ei vastannut sanaakaan. Hääräili vain hevosensa kanssa. Asetteli +satulaa ja ajoneuvoja nauloihinsa. + +Isäntä ärjyi vielä kovempaa, ihan veripunaisina kasvot hohtivat. + +-- Etkö vastaakkaan puheeseeni? Vai pitääkö aukaista korviasi? + +Nyt paimen virkahti: + +-- Tiedäthän, että minä noille puheille olen kuuro. + +-- Senkin hirtehinen! En ole tässä sinun pilkattavanasi. Etkö näe, että +on jo selvä päivä? + +-- Onko sekin minun syyni, että aurinko on noussut? + +Herrat alkoivat nauraa. Isännän vain yltyi kiukku. + +-- Kuules, laiskuri! Älä sinä virnistele, taikka tartun niskaasi ja +mankeloitsen sinut kuten vanhan rievun. + +-- Siihen on minullakin jotain sanomista. + +-- Ei ikänä mitään, vintiö, -- isäntäkin jo remahti nauruun. -- +Puhukoon tuon kanssa ihmisten lailla joka taitaa! + +Tallimestari luuli osaavansa puhua miehen kanssa ihmisten lailla. + +-- Tehän olette aika hevosmies. Kumma, kun ei teitä viety husaariksi. +Mikä mahtoi olla vikana, kun ei teitä kutsunnassa hyväksytty. + +Paimen loi kysyjään karsaan katseen. Ei talonpoikaiset pidä +tuollaisista utelemisista. + +-- En kelvannut sotamieheksi --kun nenässäni on kaksi reikää. + +-- Puhumaan tuolle järkeä! -- murahti isäntä. -- Laita itsesi, +junkkari, juottamaan! Vaan ei! Mitä sanonkaan? Etkö tiedä työtäsi? +Oletko vieläkin pöhnässä? Etkö näe, että lehmät jo ovat karsinassa? +Kukas tuo sonnin? + +Ei sonnia tuo karjasta mikä nahjus hyvänsä, miestä siihen tarvitaan. +Laczan Franssi on siihen koko mestari. Silitellen ja mairitellen hän +houkuttelee laumasta mukaansa tuon valitun sonnin, joka kuuluu herra +Sajgatón karjaan, niin koreasti kuin pienen karitsan ja asettaa sen +herrojen eteen. Pulska on elukka, järeä pää, ulospäin kaareutuvat +sarvet, mustat renkaat suurten silmien ympärillä. Sävyisästi se antaa +paimenen raappia pörheätä otsaansa, karkealla kielellään hänen käsiänsä +nuollen. + +-- Eläin on vasta kolmastalvinen, -- vakuutti isäntäpaimen. + +Maalari käytti tilaisuutta hyväkseen; piirsi taas luonnoksen +sarvipäästä ja sen paimenesta. Noin piti seistä, näin pitää kättä +sarvien kohdalla, komensi hän miestä. Tämä taas el ensinkään ollut +tottunut mallina seisomaan. Se koski hänen kunniaansa. + +Kun malli käy kärsimättömäksi, niin on tottuneen maalarin tapa huvittaa +häntä hauskoilla kaskuilla. -- Herrat menivät sillä aikaa katsomaan +karjalaumaa. + +-- Sanokaapas, ystäväni, herra paimen, onko totta mitä olen kuullut, +että paimenet osaavat pettää ostajia karjakaupoissa? + +-- On se. Nytkin isäntäpaimen herroja peijasi. Sanoi sonnin olevan +kolmas talvisen, mutta nähkääs, herra maalari, eihän sillä ole enää +etuhampaitakaan yläleuassa. + +Näin sanoen hän aukaisi sonnin suun näyttääkseen, että puheessa oli +perää. + +Maalari taukosi heti piirtelemästä luonnoskirjaansa. + +Oikeudentunto on väkevämpi taiteilijan innostustakin. + +Hän sulki heti albuminsa, sanoen työn olevan valmiin, ja läksi hakemaan +matkatoveriansa, joka aitauksen luona katseli toisten herrain kanssa +myytäviksi valituita lehmiä. Tälle hän ilmaisi tuon keksimänsä +salaisuuden. + +Tuosta jo tallimestarikin kauhistui. Hän avasi kolmen neljän lehmän +suuta. + +-- Kuulkaa! Isäntä! Itse huomautitte, että karjapaimenet mielellään +kaupoissa vähän ostajaa pettävät. Minä en anna itseäni pettää. Nämä +valitsemanne elukat ovat kaikki niin vanhoja, ettei yhdelläkään enää +ole yläleuassa etuhampaita. + +-- Tuon kaskun kyllä ymmärrän, hyvä herra. Sen luin muutamasta +menneenvuotisesta kalenterista. Narrasivat ranskalais-saksalaisessa +sodassa erästä kenraalia, joka ei tiennyt, että sarvikarjalla ei ole +etuhampaita yläleuassa. + +-- Eikö? -- tokaisi tallimestari kovasti kummastellen, ja kun +tohtorikin vielä vakuutti asian niin olevan, niin tuopa vasta hänestä +oli ihmeellistä. + +-- Mistäs minä tiedän minkälainen hammasrivi naudalla on? En minä ole +mikään härkäin hammaslääkäri. Hevosten kanssa olen kaiken ikäni +otellut. + +Mutta jollekin piti hänen purkaa sappeansa, kun näin oli joutunut +kiikkiin. Ärjäisi maalarille, miksi hän oli tehnyt hänelle tämmöisen +kepposen. Sellaisesta hän pyysi päästä. + +Maalari puolestaan oli siksi hienotunteinen, ettei ilmoittanut, miten +paimen oli häntä itseä pettänyt. + +Sanelemisesta teki lopun kärripojan kunnioittava ilmoitus, että +aamiainen oli valmis. + +Kärripoika on paimenten kokki. Tällä välin oli hän valmistanut +pustalaisten aamiaisen, jauhovelliä. Keittiöstä hän kantoi suuren +vellipadan ulos ja asetti sen kolmijalkaiselle penkille. Herrat +asettuivat ympärille, kukin sai käteensä ison tinalusikan, jolla sai +padasta pistää suuhunsa. Hyväksi kehuivat keittoa. Kun herrat saivat +kyllänsä, tuli isännän ja paimenten vuoro, jotka hyvästi pataa +tyhjensivät. Mitä pohjaan jäi, sen sai poika. + +Herra Sajgató sillä aikaa keittiössä valmisti "unkarilaista kahvia". +Sitä on jokainen saanut maistaa, joka on pustalla käynyt. Unkarilainen +kahvi on kuumennettua viiniä, johon pannaan ruskeata sokeria, kanelia +ja ryytineilikoita mausteeksi. Se maistuu mainiosti tuollaisen +varhaisen retkeilyn jälkeen pustalla. + +Poika sitten tyhjensi padan, pani siihen jälleen vettä ja asetti +tulelle. + +Kun herrat palaavat kävelyltä, niin on gulyáskeitto valmis. + +Se vasta on herkkua se. + +Franssi on seurueen oppaana näyttämässä herroille pustan +merkillisyyksiä: tuulensuojaa ja aidalla varustettua elukkain +hautuumaata. + +-- Nähkääs, kun ennen vanhaan hyvään aikaan elukka kuoli, niin se +jätettiin siihen paikkaan; korpit pian tulivat joukoittain pitämään +raadosta hellää huolta, mutta nyt, kun järjestys vallitsee maassa, on +laki sellainen, että elukan kuolema pitää ilmoittaa tohtorille, joka +tulee sitä tarkastamaan; hän panee kirjaan, mihin tautiin se on +kuollut, ja käskee, että raato on haudattava kaikkinensa maahan. Mutta +meikäläiset pitävät tuhlaamisena panna kuoppaan niin paljon kaunista +lihaa; sentähden me usein viillämme kauniita reisikappaleita niistä, +paloitamme ne pieniksi, kiehautamme vähäsen ja levitämme ne sitten +liinaselle kuivumaan majankatolle auringonpaisteeseen. Sitten kootaan +ne säkkiin. Kun keitetään gulyáslihaa, niin ottaa joka mies kourallisen +tuota kuivattua, paloiteltua lihaa ja heittää yhteiseen pataan. + +Maalari katsoi suurin silmin paimeneen ja kääntyi sitten isännän +puoleen. + +-- Kuulkaas, isäntä! Onko tuon teidän paimenenne tapana puhua joskus +tottakin? + +-- Sangenpa harvoin. Mutta tällä kertaa hän puhui kirkkaan totuuden. + +-- Siinä tapauksessa sanon suuret kiitokset teidän liharuuallenne. + +-- Ei teidän ollenkaan tarvitse sitä pelätä. Ei siinä ole mitään vikaa. +Tapa on ollut tämmöinen siitä asti, kuin Jumala on tämän Hortobágyin +näin tasaiseksi luonut. Katsokaas noita miehiä! Jok'ainoa on terve ja +voimakas poika. Ja he ovat kaikki raadonlihalla kasvatetut. Herrat +tiedemiehet puhukoot mitä tahansa. Ei magyari niistä piittaa. + +Tämän selityksen kuultuaan tallimestari kielsi mähriläisiä ajomiehiänsä +syömästä paimenten lihakeittoa. + +-- Mutta kenties tuo veitikka on keksinyt jutun vain pelottaakseen +meitä ruuan äärestä ja saadakseen sitten makeasti nauraa meille. Pianpa +nähdään, syökö tohtori tuota. Hän kai tuntee asian oikean laidan, +puheli maalari toverillensa. + +Nyt alkoi taivaan laidassa näkyä kangastus. + +Ihanneunelmat toteutuneina! + +Taivaanrannalle ilmestyy meri, korkealle kohoavat laineet kiitävät +nopeasti idästä länteen, kummut muodostuvat saariksi, kitukasvuiset +akaasiapuut suuriksi metsiksi. Etäämpänä näkyy jono laitumella käyviä +härkiä. Mereltä näkyy lähenevän haaksia, mutta kun ne saapuvat rantaan, +niin ne muuttuvat hevosiksi. Idän kulmalla on näin auringon noustua +kangastus mahtavinta. Kokonaiset kaupungit ja kylät (Nádudvar, +Nagy-Iván) ilmestyvät ylös ilmaan niin lähelle, että kaukoputkella +saattaa erottaa kadulla rattaat ja hevoset; talojen ja katujen rivit +kuvastuvat ylösalaisin lainehtivassa satumeressä, vaikka nuo paikat +epäselvällä ilmalla ovat alapuolella näköpiiriä. + +-- Matkikoon tuota saksalainen, jos taitaa! -- ylvästeli herra Sajgató +ihmettelevälle seurueelle. + +Maalari kynsi epätoivoisena tukkaansa. + +-- Tuollaista pitää nähdä! Jota ei voi kankaalle kuvata! Mitä tuo on? +-- kyselee hän jokaiselta järjestään. + +Isäntäpaimen selittää sen olevan kangastusta. + +-- Mitä on tuo "kangastus"? + +-- Se on Hortobágyin pustan kangastusta. + +Frans Lacza osaa selittää paremmin kuin isäntä. + +-- Kangastus on Jumalan ilme, jonka annetaan näkyä sentähden, ettei +paimenten tulisi ikävä päiväkausia pustalla elellessään. + +Viimein kääntyi maalari tohtorin puoleen pyytäen, että tämä selittäisi +kangastuksen synnyn. + +-- Minä tunnen vielä vähemmin tuota ilmiötä. Olen sentään lukenut +Flammarionin teoksen ilmakehästä; siinä hän myöskin selittää +kangastuksen eli "fata morgana" ilmiön, joka esiintyy Afrikan +hiekka-aavikoilla, Jäämeren rannikolla, Orinokon seuduilla ja +Sisiliassa. Olen myöskin lukenut Humboldtin kuvauksen fata morganasta, +mutta Hortobágyin kangastuksesta ei tiedemiehillä ole aavistustakaan. +Ja kuitenkin näkee sen täällä jokaisena kuumana ja selkeänä kesäpäivänä +aamusta iltaan. Unkarin suurenmoisia luonnonilmiöitäkin tiedemiehet +halveksivat. + +Tohtori tuli hyvälle tuulelle, kun sai tilaisuuden purkaa +katkeruuttansa vierasten kuullen. Mutta hänellä ei ollut enää aikaa +ihannella luonnonilmiöitä, hänen kun oli kiiruhtaminen takaisin Mátan +kylään, missä oli eläinsairaala ja apteekki. Hän lausui jäähyväiset +herroille, nousi kiesseihinsä ja lähti kotimatkalle. + +Karjalauma oli vetäytynyt kauas pustalle; paimenet ajoivat sitä yhä +edemmäs. Lähempänä oli tosin ruoho rehevämpää, mutta juuri sentähden +täytyi keväästä ensin syöttää kaukaisemmat, alunaperäiset laitumet, +sillä kun kesällä päivä polttaa siellä nurmen, niin jää multapohjainen, +parempi laidun karjalle. Lauman ja myytäväksi erotetun karjan välillä +olivat jäähyväiset sangen sydämelliset. + +"Aivan kuin druidien ja valkyyriain kuoro!" + +Tallimestari suoritti nyt asian rahallisen puolen ja teki suunnitelman +paluumatkaa varten. Herra Sajgató sai hinnan myymästään karjasta ihka +uusissa seteleissä, jotka hän muitta mutkitta pisti takkinsa +povitaskuun. Vieras herra katsoi sentään kohtuulliseksi huomauttaa, +että olisi ehkä täällä pustalla parasta varoa rahojansa. Siihen vastasi +porvari oikealla debreczeniläisten hitaisuudella: + +-- Hyvä herra! Minua on tosin jonkun kerran eläissäni petetty ja on +minulta joskus varastettu, mutta ei minulta vielä ole varas vienyt eikä +lurjukset ole minua pettäneet, vaan ne ovat olleet kunniallisia +ihmisiä, jotka ovat osanneet pettää ja varastaa. + +Ostaja antoi isäntäpaimenelle myöskin juomarahaa. + +-- Vielä pari sanaa, kunnioitettava herra, -- lausui nyt isäntä. -- Jos +toiste joskus joudutte lehmiä ostamaan, niin ottakaa mukaan vasikatkin. +Tämä on minun ystävällinen neuvoni. + +-- En minä huoli noista huutavista vaivaisista! Pitäisikö vielä +vuokrata rattaat noita varten. + +-- Kyllä ne omin neuvoin kulkevat. + +-- Mutta viivyttävät kulkua. Joka askeleella seisottavat lehmiä, kun +tahtovat imeä. Ja pääasia tiedänmä onkin, että herttua ei olekkaan tätä +karjaa ostanut tehdäkseen kokeita puhtaalla unkarilaisella rodulla, +vaan sekoittaakseen sitä espanjalaisen rodun kanssa. + +-- Se on toinen asia. + +Ei siis ollut muuta, kuin lähteä ostettua karjaa viemään uutta kotoa +kohden. Kauppakirja tehtiin ja allekirjoitettiin, komisarius antoi +myötä seuraavalle paimenelle passin. Tämä pisti asiapaperit +eläinlääkärin antamien todistusten kanssa yhteen povitaskuunsa; härän +kaulaan hän ripusti kellon, sitten hän kääri viittansa myttyyn ja sitoi +sen härän sarvien väliin, satuloitsi hevosensa ja astui selkään +sanottuansa jäähyväiset toisille tovereillensa. + +Isäntäpaimen antoi hänelle eväspussin, jossa oli silavaa, vehnäleipää +ja sipulia koko viikoksi. Aina Miskolcziin pitäisi riittää. Sitten hän +antoi neuvoja matkalle. Ei ole hyvä kulkea Csegeen päin, sillä siellä +on näin kevätvesien aikana paljon rapaa. Matkalla sopii levähtää tuon +pienen metsikön laidassa. Tisza-virran yli tulee mentäväksi lautalla; +jos vesi on korkealla, on parempi odotella lauttamiehen tuvalla ja +antaa elukoille heiniä kuin joutua niiden kanssa vaaraan. + +Sitten hän kehotti kummipoikaa kunnostamaan itseänsä vieraalla maalla. +Ei saa tuottaa Debreczenin kaupungille häpeätä; totella tulee +isäntäväkeä, ei esiintyä ylpeänä, ei unhottaa unkarinkieltä eikä +hyljätä uskoansa; käydä ripillä suurina juhlina, säästää kokoon mitä +ansaitsee; jos menee naimaan, niin pitää vaimoansa hyvänä, antaa +lapsille unkarilaiset nimet, ja kun aika myöten antaa, niin kirjoittaa +muutama rivi kummisedälle, kyllä hän maksaa postirahan. + +Täten antaen lähtösiunauksen laski isäntäpaimen kummipoikansa menemään. + +Molemmat mähriläiset miehet saivat toimekseen ajaa aitauksesta +päästettyä karjaa matkalle aiottuun suuntaan. + +Heti vankeudesta päästyään jok'ikinen elukka luonnollisesti juoksemaan +mikä minnekin, ja kun mähriläiset koettivat niitä kepillä ohjata +oikealle suunnalle, niin ne asettuivat vastarintaan, uhaten puskea; +sitten ne kaikki taas tahtoivat palata takaisin aitaukseen jääneiden +vasikkojensa luo. + +-- Mene ja auta noita muukalaisia, -- puhui isäntä paimenelle. + +-- Läiskäyttäkää niiden joukkoon tuolla piiskallanne! -- kehotti +maalari. + +-- Mitä hittoa! -- murahti paimen; -- siitähän koko karja karkaisi +hujan hajan. Ei ne hevosia ole! + +-- Enkö sanonut, että lehmät pitää sitoa parittain sarvista toisiinsa, +-- huuteli tallimestari. + +-- Hyvä on, antakaa vain minun haltuuni asia. + +Paimen vihelsi kerran, niin jo hyppäsi esille majan takaa pieni +paimenkoira ja rupesi kovasti haukkuen kiertämään hajaantunutta laumaa, +ajoi tuotapikaa taas kokoon erilleen menneet lehmät, vastahakoisia +sääriin puraisten. Ei aikaakaan, niin oli lauma taas koossa ja läksi +hyvässä järjestyksessä liikkeelle kellokkaan perässä. Nyt paimenkin +karahutti karjan perään, kehotellen lehmiä menemään kutakin nimeltänsä +mainitsemalla: "Kultaruusu hei! Kirjo hei! Koriapää hei!" Hän tunsi +kaikki neljäkolmatta nimeltä, ja ne kuuntelivat hänen ääntänsä. Sonnin +nimi oli "Ylpeä". + +Näin komennettuna kulki karja tasaisesti edelleen pitkin tasankoa. +Herrat katselivat kauan sen kulkua, kunnes joukkio saapui tuon +lainehtivan satumeren rannalle. Siellä elukat yhtäkkiä kasvoivat +jättiläissuuriksi; ne eivät näyttäneet enää lehmiltä, vaan +jonkinlaisilta mammut-eläimiltä; väri kävi mustaksi, jalat venyivät +kauhean pitkiksi, ja pian ilmestyi kunkin kohdalle ylösalaisin +käännetty lehmänkuva, joka varjona seurasi mukana. Vähitellen +etummaiset lehmät alkoivat hälvetä näkyvistä, ja vihdoin katosivat ne +kaikki, vain nuo ylösalaisin olevat varjokuvat vielä näkyivät, jalat +liikkuen päin taivasta. Paimen, mähriläiset miehet ja koira samoin +näkyivät kulkevan mukana, pää alaspäin. Maalari makasi pitkällänsä, +sätkien käsillään ja jaloillaan. + +-- No jos minä tuota rupean kertomaan Wienin taiteilijaklubissa, niin +ne heittävät minut ulos ovesta. + +-- Se oli huono merkki. Mutta onpa rahat jo minulla taskussa. + +-- Mutta karja ei vielä perillä, murahti isäntäpaimen. + +-- Kumma kun ei kukaan kekseliäs mies ole yrittänyt vuokrata tuota +teatteria, -- tuumi tallimestari. + +-- Me emme antaisi! -- vakuutti herra Sajgató tuimasti. -- Veisivät +kyllä Wieniin, jos kävisi laatuun, mutta Debreczenin kaupunki kun ei +anna. + + + + +IV. + + +Eläinlääkärin kiessit kulkivat hyvää vauhtia pitkin pustaa. Ei tarvittu +käskyjä eikä piiskaa hevoselle; se osasi jo läksynsä ulkoa. Tohtori +otti esille muistiinpanovihkosensa ja rupesi siihen kirjoittelemaan ja +laskujansa tekemään. + +Mutta katsahtaessaan taas kerran eteensä havaitsi hän muutaman +hevospaimenen tulevan täyttä laukkaa ratsastaen vastaansa. + +Se oli niin vimmattua juoksua, kuin olisi ollut hulluna sekä mies että +hevonen. Äkkiä käänsi ratsu juoksunsa häntä kohden, mutta sitten se +kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi taas syrjään toiselle suunnalle. +Ratsastaja istui selässä, pää takakenossa, selkä kaaressa, pitäen +ohjista kaksin käsin. Hevonen puisteli päätä ja hirnahteli aivan kuin +peloissaan. + +Tohtori tarttui heti ohjiin ja piiskaan, koettaen saavuttaa +ratsastajaa. + +Päästyänsä lähemmäksi hän tunsi hevosmiehen. Se oli Santeri Decsi. + +Tämä näytti tuntevan hänet, koska höllitti ohjia ja päästi hevosensa +juoksemaan tohtoria kohden. + +Viisas eläin tuli huohottaen ja pärskyen suoraan tohtorin hevosta +kohden ja saavuttuaan viereen se seisahti itse. Se vavahteli ja +hirnahteli, ikäänkuin olisi tahtonut saada jotain puhutuksi. + +Mies vain istui yhä selkä kaaressa, kasvot taivasta kohden; kädet eivät +enää olleet suitsissa, mutta jalat pusersivat tiukasti hevosen kylkiä. + +-- Santeri! Kuules, Santeri! -- huusi tohtori. + +Mies ei näyttänyt kuulevan puhuttelua, taikka jos kuuli, niin ei +saattanut puhua. + +Tohtori hyppäsi alas rattailtaan, meni hevosen luo, tarttui miehen +vyötäisiin ja nosti hänet alas satulasta. + +-- Mikä sinua vaivaa, Santeri? + +Mies ei vastannut. Suu oli tiukasti kiinni, pää taakse vääntyneenä, +rinta huokui nopeasti, ruumis oli taaksepäin kaaressa. Silmät +tuijottivat kamalasti selkiselällään, niistä näkyi jonkinlainen +hullaantuneen loiste, joka oli sitä kamalampi, kun silmäterät olivat +auenneet luonnottomasti suuriksi. + +Lääkäri laski miehen nurmelle maata ja rupesi häntä tutkimaan. + +-- Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu, silmäterät +ovat väljenneet, leuat ovat suonenvedosta lukossa, vartalo +jäykistyneenä. Tämä mies on saanut myrkkyä. Kasvimyrkytystä tämä on. + +Hortobágyin majatalon ja Mátan kylän välisellä lakeudella tohtori +tapasi hevospaimenen. Luultavasti oli tämä matkalla kylään, mutta +myrkky oli ruvennut tiellä vaikuttamaan. Niin kauan kuin hän vielä +tajusi, koetti hän kaiketi kiiruhtaa kylään, mutta kun häntä rupesi +kouristamaan, niin tuimat tuskat ihan tekivät hänet tajuttomaksi, jotta +hän ei tiennyt mitä teki, vaan käsiensä liikkeillä saattoi hevosenkin +hullaantumaan. Siltäkin jo vaahto suusta valui. + +Tohtori yritti nostaa hevospaimenta rattaillensa. Mutta mies oli liian +raskas, hän ei jaksanut nostaa häntä niin korkealle. + +Mutta häntä ei liioin voinut jättää tänne pustalle, sillä ennenkuin +tohtori ehtisi tuomaan apua, olisivat kotkat ja korpit jo voineet +raadella miehen. + +Hevonen katsoi viisaasti tohtoriin; puheen ahjaa vain puuttui. Painoi +päänsä aivan lähelle isäntäänsä ja päästi lyhyen, katkonaisen +hirnahduksen. + +-- No, auta sinäkin! -- äännähti tohtori. + +Miksei hevonen olisi tuota ymmärtänyt? Pustan ori! Sillähän oli kolme +neljännestä ihmisen sielua! -- Nähdessään tohtorin yrittävän saada +isäntää nostetuksi ylös tarttui se hampaillaan hänen liiviinsä ja nosti +hänet kauniisti maasta. Siten saatiin sairas yhteisin voimin rattaille. + +Tohtori sitoi ratsun marhaminnalla kiinni rattaiden perään ja lähti +ajamaan kylää kohden. + +Siellä on sairaala ja apteekkikin. Tosin vain hevosia ja lehmikarjaa +varten. Ja tohtori oli itsekin vain eläinlääkäri. + +Mutta tällaisessa tapauksessa tulee jokaisen auttaa ken vain taitaa. + +Se juuri tässä on kysymys, taitaako hän. + +Ensiksi olisi selko saatava, mikä myrkky on tehnyt työtään, strykniini +vaiko belladonna. + +Väkevä kahvi ei ainakaan ole vahingoksi. + +Heti perille päästyään huusi tohtori renkiänsä ja emännöitsijäänsä. + +Kahvi oli valmista; tarvittiin vain ihmisapua, jotta saataisiin sitä +sairaan sisään. Leuat olivat niin lujasti lukossa, jotta puupalikalla +piti avata hampaita sen verran, että sai kahvin kaadetuksi kurkkuun. + +-- Pään ympäri kylmiä kääreitä ja vatsalle sinappilaastaria, -- +määräili tohtori, ja kun hänellä ei ollut ketään, joka olisi näitä +määräyksiä toimeenpannut, niin hän teki nekin itse. Sillä välin hän +jakeli käskyjä palvelijalleen sekä kirjoitti myöskin kirjettä pöydän +ääressä. + +-- Kuuleppas! Ota nyt tarkasti vaarin, mitä sanon. -- Ota kiessit ja +aja joutuin Hortobágyin krouville ja anna tämä kirje sen isännälle. Jos +häntä ei sattuisi itseä olemaan kotona, niin sano suusanallisesti hänen +kuskillensa, että minä käsken hänen heti paikalla valjastaa hevoset +parasten ajopelien eteen ja niin joutuin kuin mahdollista rientää +viemään tätä sinetillä varustettua kirjettä kaupunkiin. Siellä hänen +pitää mennä piirilääkärin luo ja tuoda hänet tänne kylään. Minä olen +näet vain eläinlääkäri, eikä minun ole lupa parantaa muita +luontokappaleita kuin järjettömiä. Kohtaus kaipaa joutuisaa apua. +Tohtori tuo lääkkeetkin mukanansa. Käske myöskin krouvarin tytön antaa +sinulle mukaan kaikki paahdettu kahvi, mitä siellä talossa on. -- Sillä +aikaa, kunnes kaupungista lääkäri ehtii tänne, pitää antaa sairaalle +väkevää kahvia. Koeta nyt vain joutua ja tule pian takaisin. + +Renki käsitti asian ja rupesi tekemään lähtöä. Väsynyt kimo ei edes +huoahtaa saanut, kun jo taas piti lähteä lönkkäämään majatalolle. + +Neiti oli paraikaa kuistin edustalla viiniköynnöksiä kastelemassa, kun +renki ajoi krouvin eteen. + +-- Mikä sinut moisella kiireellä tänne tuopi, Tahvo? -- kysäisi tyttö. + +-- Minulla olisi kirje isännälle. + +-- Häntä nyt tuskin saa puhutella, sillä hän on paraikaa ajamassa takaa +mehiläisparvea uuteen pesään. + +-- Mutta se sisältää käskyn tohtorilta, että pitäisi heti valjastaa +hevoset ja lähteä noutamaan piirilääkäriä kaupungista. + +-- Onko sairaita talossa? Kuka siellä on vilustunut? + +-- Ei se ole meidän väkeä; tohtori sen tapasi pustalla. Se on +hevospaimen Santeri Decsi. + +Tyttö kiljahti kovasti, ja vesikannu putosi kädestä. + +-- Santeri? Hänkö sairaana? + +-- On niin sairaana, että tahtoo vain kiivetä seiniä ylös ja pureskelee +tuskissaan vuodettansa. Hänet on joku myrkyttänyt. + +Tyttö piti ovesta kiinni kaksin käsin, jottei olisi kaatunut maahan. + +-- Meidän tohtori ei oikein tiedä, mikä paimenen on tullut, sentähden +käski hän hakea tohtorin kaupungista häntä tutkimaan. + +Tyttö höpisi jotakin, josta ei voinut saada selkoa. + +-- Päästäkää nyt edes sisään, älkää siinä olko oven suussa, jotta +pääsen isännän puheille. + +-- Ettekö tiedä, mikä häntä vaivaa? -- änkytti tyttö. + +-- Teille tohtori käski sanoa, että antaisitte minulle kaiken paahdetun +kahvin, mitä teillä talossa on; hän lupasi antaa sitä Santerille sillä +aikaa, kunnes lääkäri saapuu rohtojen kanssa, sillä ei ole oikein +tietoa, minkälaista myrkkyä miesparka on saanut. + +Renki riensi hakemaan isäntää. + +-- Ei ole tietoa mitä myrkkyä on saanut, -- kuiskasi tyttö itseksensä. +-- Minäpä tiedän! -- Entä jos se olisi hänen surmansa? -- Minä voisin +ilmoittaa sen tohtorille, niin hän heti tietäisi mitä sairaalle pitäisi +antaa. + +Hän juoksi kamariinsa, avasi piirongin laatikon ja otti sen pohjalta +esille tuon velhojuuren, joka on ihan ihmisen näköinen. Sen hän pisti +taskuunsa. + +Kirottu olkoon, joka antoi tuon huonon neuvon! Kirottu olkoon sekin, +joka sen otti vastaan! + +Sitten hän rupesi joutuin paahtamaan kahvia. Kun renki palasi +puutarhasta, missä hänen ensin oli täytynyt auttaa isäntää +mehiläisparven kiinniottamisessa, niin oli tytöllä jo läkkirasia täynnä +paahdettua ja jauhettua kahvia. + +-- Antakaa nyt tänne tuo kahvirasianne! + +-- Minä tulen mukaasi. + +Renki oli viisas mies, äkkäsi asian laidan. + +-- Älkää tulko sinne; teidän ei olisi hyvä nähdä Santeri Decsiä +sellaisessa tilassa. Oikein hirvittää nähdä hänen tuskiansa. Eikä +tohtori teitä hänen luoksensa päästäisikään. + +-- Tahdon vain puhua tohtorin kanssa. + +-- Kukas sillä aikaa on täällä vieraita vastaan ottamassa? + +-- Onpa täällä piika ja juoksupoika. Pitäkööt siitä huolen sillä aikaa! + +-- Mutta pyytäkää ainakin lupaa arvoisalta isännältä. + +-- En pyydäkkään. -- Hän ei kumminkaan päästäisi. -- Pois tieltä nyt +siitä! + +Näin sanoen tuuppasi hän syrjään ällistelevän rengin ja syöksyi +pihalle; yhdellä hyppäyksellä hän nousi kiesseihin, tarttui ohjiin ja +piiskaan, läjähytti kerran selkään kimoa, joka lähti juoksemaan niin +kovaa kuin vain jaksoi. + +Jäljelle jäänyt renki huuteli läähättäen hänen peräänsä: + +-- Neiti! Klaara! Pysähtykää! Älkää hullutelko! + +Ja renki juoksemaan perässä, minkä jaksoi. Vasta sillalla hän saavutti +hevosen, kun tämä väsyneenä vastamaassa hiljenti juoksunsa käynniksi; +siinä hän pääsi nousemaan rattaille. + +Kimoparan selkä ei ollut moneen herran aikaan saanut tuntea niin monta +piiskaniskua kuin tällä matkalla. Saavuttuansa kylän kumpujen luo se ei +enää jaksanut muuta kuin kävellä. + +Tyttö jo malttamatonna hyppäsi alas rattailta ja riensi juosten, +kahvirasia kädessä, apilapellon poikki tohtorin asunnolle. + +Läähättäen, hengästyneenä hän saapui perille. + +Ikkunasta huomasi tohtori tytön tulevan ja meni häntä vastaan. +Etehisessä hän tapasi hänet. + +-- No-no, Klaara! Kuinka te itse tänne? + +-- Miten Santeri jaksaa? -- ehätti tyttö kysymään. + +-- Santerin on asiat huonosti. + +Läpi suljetun oven saattoi tyttö itsekin kuulla sairaan vaikerruksen ja +ähkynän. + +-- Mitä on tapahtunut? + +-- En tiedä itsekään. En tohdi ruveta häneen. + +-- Mutta minä tiedän, mikä häntä vaivaa. Hänelle on annettu juoda +jotain. Eräs häijy tyttö on antanut. Tiedän kuka se olikin. Jotta mies +paremmin häneen rakastuisi, sekoitti hän erästä ainetta hänen +viiniinsä; siitä se kipu tuli. Minä tiedän kuka sen työn teki, tiedänpä +senkin, mitä ainetta se oli. + +-- Neiti! Älkää puhuko pahaa! Se on raskas syytös. Se pitää myöskin +näyttää toteen. + +-- Täss' on todistus. + +Nyt veti tyttö taskustaan esille myrkkyjuuren ja ojensi sen tohtorin +eteen. + +-- Ai-ai! -- tohtori kauhistui. -- Tämä on "atropa mandragora". Sehän +on kuolettavaa myrkkyä. + +Tyttö nosti molemmat kädet kasvoilleen. + +-- Enhän minä tiennyt, että se oli myrkkyä! + +-- Klaara! Älä peljätä minua taikka hyppään ulos ikkunasta. Ethän vain +itse ole myrkyttänyt Santeria? + +Tyttö nyökkäsi myöntäen. + +-- Mitä hittoa sillä tarkoitit? + +-- Hän oli niin armoton minua kohtaan; ja eräs mustalaisakka oli +uskotellut minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun liotan tätä +hänelle viiniin. + +-- Kas niin vaan! Senkin vietävät naiset! Kuka teidän käskee +seurustella mustalaisakkojen kanssa? Ette käy koulua, niissä opettaja +teitä opettaisi tuntemaan myrkyllisiä kasveja, vaan mustalaisakkojen +opissa te käytte. Nyt olet tehnyt poikasi koreasti myöntyväiseksi! + +Kiukuissaan hän sinutteli tyttöä. + +-- Kuoleeko se! kysäisi Klaara rukoilevin katsein. + +-- Se kyllä olisi omiansa sinulle, että hän kuolisi! Mutta ei se henki +hänestä sentään niin vähällä mene. + +-- Hän virkoo siis? -- Tämän lohduttavan sanan kuullessaan tyttö +lankesi tohtorin jalkoihin ja tarttuen hänen käteensä rupesi sitä +innokkaasti suutelemaan. + +-- Älä minun kättäni suutele; se on vielä aivan sinappitaikinassa, +huulesi vain paisuvat. + +Nyt hän rupesi suutelemaan hänen jalkojansa. Ja kun ei tohtori sallinut +sitäkään, niin hän suuteli hänen askeleittensa jälkiä, noilla +kaunoisilla punahuulillaan suuteli lokaisia jälkiä kivilattialla. + +-- Nouskaahan nyt seisomaan ja olkaa järkevästi. Toitteko kahvia? Onko +se paahdettu? Entäs jauhettu? Hyvä on. Siksi kunnes tohtori saapuu, +pitää antaa sitä sairaalle. Olipa hyvä että sanoitte, minkälaista +myrkkyä mies on saanut. Tiedän mikä on siihen lääke. Mutta sen sanon +myöskin teille, senkin hyväinen, että on paras pötkiä paikalla ulos +avaraan maailmaan ja kadota näiltä seuduilta kuulumattomiin, sillä tuo +teidän tekonne on kuolemanrikos. Piirilääkäri antaa asian ilmi, ja sen +tulee varmaan oikeus tutkimaan. Paetkaa siis joutuin tiehenne, ettette +joudu kiinni. + +-- Enkä mene! -- vastasi neito, esiliinalla silmiänsä pyyhkien. -- +Tässä kaulani, sen saavat katkaista; muuta he eivät voi tehdä. Olen +rikkonut, siitä rangaistakoon, kuten on laki ja oikeus. Mutta täältä en +lähde. Tuo vaikerrus tuolla oven takana sitoo minut tänne lujemmin kuin +mitkään jalkaraudat. Sallikaa, herra tohtori, minä pyydän Jumalan +tähden, sallikaa minun mennä hänen luoksensa hoitamaan häntä, +kastelemaan hänen päätänsä, laittamaan hänen vuodettansa, kuivaamaan +hänen hikoavaa otsaansa. + +-- Mitä ajattelettekaan? Ihan minä joutuisin suoraa päätä +hulluinhuoneeseen, jos uskoisin myrkytetyn hoitamisen itse +myrkyttäjälle. + +Tytön kasvoihin kuvastui näistä armottomista sanoista ääretön +sisällinen tuska. + +-- Siis luulee tohtorikin minut pahaksi ihmiseksi? + +Hän katsahti näin sanoessaan syrjään ja havaittuansa ikkunalaudalla +tuon tuomansa myrkkyjuuren, sieppasi sen äkkiä käteensä sekä pisti +pääpuolen suuhunsa, ennenkuin tohtori ehti estämään. + +-- No-no, Klaara! Älkää leikitelkö tuolla velhojuurella! Älkää purko +sitä! Heti pois suusta! Antakaa tänne! Ennemmin toki annan teille luvan +mennä sairaan luo. Mutta se on teille kova paikka, sen sanon +edeltäkäsin. Sellaista tuskaa ei saata katsoa heikkohermoiset ihmiset. + +-- Kyllä tiedän. Renki kertoi jo matkalla kaikki. Sairasta tuskin +enää muodosta tuntee, siihen määrään on hän muuttunut. Terveisiin +kasvoihin kuuluu olevan ilmestynyt mustelmia; kaunis otsa käynyt +kalmankarvaiseksi, kasvoissa kylmää hikeä; silmät seisovat selällään ja +tuijottavat lasimaisesti kiiltäen, suu on tiukasti kiinni, ja kun sitä +aukaisee, niin tulee ulos vaahtoa, ja sitäpaitsi hän ähkyy ja valittaa, +kiristelee hampaitaan, huitoo käsillään, selkä on aivan jäykkänä +kaaressa, jotta sitä on surkea nähdä ja kuulla. Mutta se olkoon +rangaistuksena minulle! Hänen ähkyntänsä ja valituksensa saavat veitsen +lailla sydäntäni leikata. Jollen saa häntä silmin nähdä ja kuulla häntä +korvillani, niin näen hänet ja kuulen kumminkin aivan kuin seisoisin +hänen ääressänsä. + +-- No -- hyvä. Koettakaa siis! Saa nähdä, oletteko kyllin luja. +Kahvineuvot annan nyt teidän haltuunne; saatte keittää väkevää kahvia +minkä ennätätte. Mutta jos rupeatte itkemään, niin lykkään teidät ulos +ovesta. + +Näin sanoen tohtori aukaisi oven ja päästi tytön sisään. + +Luotuansa katseen vuoteella makaavaan lemmittyynsä tunsi tyttö maailman +mustenevan silmissään. Minkä näköiseksi olikaan tullut pulska mies niin +vähässä ajassa, sen jälkeen kuin hänestä erkani! Sitä oli kauhea nähdä. +Ja kahta kauheampi oli sitä näkyä kestää. + +Tohtori kutsui sisään renginkin. + +Kahvia laittaessaan tyttö koetti tukahuttaa itkua, ja kun kerran pääsi +nyyhkytys, niin jo tohtori katsahti häneen nuhtelevasti: ei saanut +nyyhkyttää. + +Miehet rupesivat levittämään sinappitaikinaa sairaan pohkeille. + +-- Tuokaa nyt sitä kahvianne. Pitää kaataa suuhun. + +Oli siinä tekemistä. Kaikin voimin saivat miehet pitää kiinni sairaan +käsistä, jottei hän saanut niillä huitoa ympärilleen. + +-- No! Klaara! Avatkaa nyt hänen suunsa. Voi, ei se niin vähällä käy! +Pitää pistää tuo taltta hampaitten väliin ja sillä aukaista suuta. +Älkää peljätkö, ei se teitä syö. Taltta on hänen hampaissaan lujasti +kuin hohtimissa. + +Tyttö teki niinkuin käskettiin. + +-- Kaatakaa nyt kauniisti kahvia suuhun. Kas vaan. Olette +taitava tyttö. Saan suositella teitä armeliaisuussisareksi tai +sairaanhoitajattareksi. + +Tytön kasvoista näkyi hymy; mutta sydän oli pakahtua. + +-- Kun hän vain ei tuijottaisi noin kamalasti silmillänsä minuun. + +-- Sekö pahimmin koskee? Silmätkö kauhistuttavat? Sen arvaan kyllä +itsekin. + +Sairas sai nyt vähän helpotusta, ehkä auttoi lääke. Tuskallinen ähkynä +hiljeni, ja suonenveto jäsenistä alkoi tauota. Mutta otsa oli tulisen +kuuma vieläkin. + +Tohtori neuvoi tyttöä, miten pitää kylmään veteen kastettua liinaa +asettaa sairaan pään ympäri, kuinka kauan saa sen antaa olla ja kuinka +usein sitä pitää muuttaa. Tyttö käsitti neuvot ja totteli. + +-- Nyt näen, että teillä on vahva luonto. + +Ja seurasipa palkintokin. + +Sairas näet jo sulki silmänsä ja herkesi tuijottamasta häneen noilla +suurilla, peljättäväisillä, jäykillä silmillään. + +Sitten hän jo avasi itse suunsakin; ei tarvinnut enää väkisin sitä +aukaista. + +Ehkä auttoivat nämä joutuin annetut lääkkeet. Tai ehkei myrkkyannos +ollut aivan suuri. Ainakin oli tuska tullut jo paljon helpommaksi, kun +piirilääkäri ehti paikalle. Eläinlääkäri ja piirilääkäri puhuivat +keskenänsä latinaa; tyttö ei heidän keskusteluansa ymmärtänyt, sen vain +vaistomaisesti aavisti, että hänestäkin oli puhetta. + +Piirilääkäri määräili yhtä ja toista, kirjoitti sitten reseptin ja +astui heti jälleen rattaille sekä palasi kaupunkiin. + +Tullessaan toi hän mukanansa santarmin, joka jäi, kun tohtori läksi. + +Heti piirilääkärin mentyä ajoivat pihaan toisetkin rattaat. Näillä tuli +Hortobágyin majatalon isäntä. Kyseli tohtorilta tyttöänsä. + +-- Hiljempaa nyt ääntä, arvoisa isäntä. Neiti on viety +tutkimusvankeuteen. Näettekö tuota santarmia? + +-- Sen olen aina sanonut, että hulluja ovat tytöt, kun heiltä kerran +järki menee. -- Nyt ei minulla ole mitään tekemistä tästedes hänen +kanssaan. + +Näin tuumien hän ajoi takaisin jäykkänä kuten oli tullutkin. + + + + +V. + + +Koko yön valvoi Klaara sairaan luona. Ketään ei hän päästänyt sijaansa +vuoteen ääreen. + +Ja hän oli jo valvonut edellisenkin yön. + +Mutta ei näin!... + +Tämä oli nyt rangaistukseksi... + +Tuolilla istuen hän kovan unen rasittamana joskus vähän nukahti, mutta +sairaan ähkyntä sai hänet heti taas hereille. Joka kerta kun hän muutti +kylmää käärettä sairaan päähän, valeli hän myös omat kasvonsa, jotta +pysyisi valveilla. + +Kukon ensi kertaa laulaessa sairas nukkui virkistävään uneen. Ruumis +ojentui suoraksi, ja alkoi kuulua selvää kuorsaamista. + +Ensimmältä luuli tyttö tämän olevan kuolemanmerkkejä ja pelästyi +kovasti, mutta pian hän tajusi asian oikean laidan, ja mieli muuttui +hyväksi. Tuohan oli oikeaa, reipasta kuorsaamista. Vain terve ihminen +kuorsailee tuolla tapaa. Ja tällä kuorsaamisella on sekin etu, että hän +pysyy paremmin valveilla. + +Kun kukko kiekui toista kertaa, oli hän jo nukkunut hyvän aikaa. + +Sairas havahti ja päästi kovan haukotuksen. + +Jumalan kiitos! Taitaa jo haukotellakin. + +Kouristukset olivat loppuneet. Kaikki, jotka ovat saaneet kärsiä +kouristuskohtauksia, tietävät miten tekee hyvää, kun saa niiden +tauottua oikein sydämen pohjasta haukotella. + +Tyttö aikoi antaa sairaalle vieläkin kahvia, mutta tämä käänsi päänsä +poispäin ja äännähti: "vettä". + +Tyttö koputti ovelle herättäen tohtorin, joka makasi viereisessä +huoneessa, kysyäkseen saako sairaalle antaa vettä, kun se sitä pyytää. + +Tohtori nousi ja astui sisään, yönuttu yllä ja tohvelit jalassa, +tahtoen itse nähdä sairasta. + +Hän oli tyytyväinen hänen tilaansa. + +-- Hyvin ovat asiat. On hyvä merkki, että hänen jo on jano. Saatte +antaa hänen juoda niin paljon kuin hän vain tahtoo. + +Sairas joi melkein koko karahviinin. Sen jälkeen hän nukkui aivan +hiljaa. + +-- Nukkuu vanhurskasten unta, -- virkkoi tohtori. -- Nyt saatte, +Klaara, mennä itsekin maata; siellä emännöitsijän kamarissa on valmis +vuode. Minä jätän oven tänne auki ja pidän vaaria sairaasta. + +Tyttö taas nöyrästi rukoilemaan: + +-- Antakaa minun jäädä tänne. Painan pääni pöytää vasten ja nukahdan +siten hetkiseksi. + +Hän saikin jäädä. + +Kun tyttö heräsi, oli jo kirkas päivä ja varpuset tirskuttelivat +ikkunan alla. + +Sairas jo nukkuessaan näki untakin. + +Suu oli auki, huulet liikahtivat. Hän naurahti unissaan. + +Silmiänsäkin koetti raottaa, mutta se tuntui vielä vaikealta, koska ne +taasen sulkeutuivat. Mutta huulet tuntuivat kuivilta, näytti +janottavan. + +-- Annanko vettä? -- kuiskasi tyttö. + +-- Anna, -- ehätti sairas, silmät ummessa. + +Hän vei hänelle vesiastian. + +Mutta ei ollut vielä voimia käsissä sen vertaa, että olisi itse +saattanut nostaa astiata huulillensa, vaan piti juottaa ja nostaa vielä +päätäkin koholle. + +Hän oli puolittin nukuksissa koko tämänkin ajan. + +Kun pää taas vaipui vuoteelle, alkoi hän hyräillä -- ehkä se oli vain +jatkoa sille nuotille, minkä hän oli jo unissaan alkanut. Se oli +vallaton laulu: + + "Ihana on maailma, + magyarien neidot ruusunkukkia..." + + + + +VI. + + +Parin päivän kuluttua oli sairas jo jalkeilla. Tuollainen pustalla +kasvanut "rautajätkä" ei kauan sairastele, kun kerran oli taudin +voittanut. Hän kammoo vuodetta. Jo kolmantena päivänä Santeri ilmoitti +tohtorille aikovansa palata tammakartanoon, missä oli palveluksessa. + +-- Odotappas hiukkasen, Santeri. Täällä on vielä yksi, jolla olisi +sinulle asiata. + +Tämä yksi on tutkijatuomari. + +Kolmantena päivänä ilmoituksen tekemisestä tuli virkamies notariuksen +ja santarmin kanssa Mátan kylään laillista tutkimusta toimittamaan. + +Syytteenalaista tyttöä oli jo kuulusteltu. Hän oli kertonut suoraan +kaikki, kuten on tapahtunut, ei kieltänyt mitään eikä tuonut esiin +puolustuksekseen muuta kuin sen, että hän rakasti niin paljon Santeria +ja tahtoi, että tämäkin häntä rakastaisi. + +Tämä kaikki oli jo pöytäkirjaan merkitty ja allekirjoitettu. Vielä oli +tekemättä myrkynpanijan kuulustaminen yhdessä uhrinsa kanssa, mikä oli +toimitettava heti kun tämä sen verran tointui, että jaloillensa kykeni. + +Hevospaimen ei ollut koko sairautensa aikana kertaakaan tohtorin +kuullen maininnut tytön nimeä. Ei ollut tietävinänsäkään, että hän oli +ollut häntä hoitamassa. Ja kun sairas tuli tajuihinsa jälleen, niin ei +tyttö liioin enää näyttäytynyt hänelle. + +Vastakuulustelun aluksi tuomari luki julki tytön oman tunnustuksen, +minkä hän uudestaan todisti oikeaksi siitä mitään muuttamatta. + +Nyt käskettiin Santeri sisään. + +Saliin astuttuaan rupesi hevospaimen näyttelemään kummaa osaa. + +Esiintyi niin veijarimaisesti kuin olisi ollut näyttelijän opissa +teatterissa. Kun piirituomari kysyi hänen nimeänsä, niin hän viskasi +vastauksen yli olkansa: + +-- Santeri Decsi on kunniallinen nimeni. En ole kellekään pahaa tehnyt. +En ole varkaissa käynyt, jotta tarvitsisi santarmeilla tuoda. Enkä minä +kuulukkaan siviilioikeuteen, sillä olen keisarin sotilaita. Jos +jollakin on tekemistä kanssani ja syytöstä vastaani, niin asetettakoon +minut sotatuomarin eteen, hänelle vastaan. + +Tuomari kylmästi käski miestä asettumaan. + +-- Hiljaa vain, nuori mies. Ei teitä ole mistään syytetty. Tahdomme +saada tietoja erään teitä koskevan asian valaisemiseksi, sitä +tarkoittaa tämä tutkimus. Sanokaa, milloin olitte viimeksi Hortobágyin +majatalon vierashuoneissa? + +-- Sen saatan sanoa ihan täsmälleen, mitäs siinä olisi salaamista? +Mutta ensin pitäisi tuon santarmin poistua selkäni takaa, sillä jos hän +sattuu koskemaan minuun, niin minä kun olen kovin kutiavainen, +saattaisin antaa hänelle päin suuta, jotta... + +-- No-no-no! Hiljaa, nuorukainen. Ei santarmi ole teitä vartioimassa. +Sanokaa vain, milloin kävitte viimeksi Klaara neitiä tervehtimässä, +jolloin hän antoi teille viiniä? + +-- Siihen kyllä saatan vastata, jahka saan muistini suunnillensa. +Viimeisen kerran kävin Hortobágyin krouvissa mennä vuonna Demetriuksen +päivänä, kun lampureita pestataan; silloin minut vietiin sotamieheksi, +enkä ole sittemmin niillä seuduilla ollut. + +-- Santeri! -- huudahti puheeseen tyttö. + +-- Santeri olen. Siksi olen ristitty. + +Tuomari kysyi: + +-- Ettekö kolme päivää sitten ollut Hortobágyin majatalossa, jolloin +isännän tyttö antoi teille viiniä, johon oli liuotettu mandragoraa, +josta te kovasti sairastuitte? + +-- En ollut Hortobágyin majatalossa, en ole nähnyt Klaara neitiä, -- +siitä on puoli vuotta, kun olen hänen viiniänsä juonut. + +-- Santeri! -- Sinä valehtelet. -- Ja minunko tähteni? -- äännähti +tyttö. + +Tuomari suuttui. + +-- Älkää koettako eksyttää oikeutta kieltämisellänne. Tyttö jo on +tunnustanut koko asian, että hän on antanut teidän juoda mandragoran +juurella myrkytettyä viiniä. + +-- Silloin on se tyttö valehdellut. + +-- Mutta mitähän syytä hänellä olisi ottaa päällensä tuollaista +rikosta, josta seuraa mitä ankarin rangaistus? + +-- Mitäkö syytä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee sille päälle, +niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu aivan omiansa. Siitä Klaara neiti +on vain pahoillansa minuun, että silmämme eivät oikein iske yhteen. +Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseänsä, jotta minä häntä säälien +tunnustaisin, kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani +turmelemassa, sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun +juoda tuota huumaavaa juomaa. Sen sanon, jos tahdon, mutta jollen +tahdo, niin voin olla sanomattakin. Se häntä harmittaa, etten ollut +hänen luonansa, etten käynyt sinnepäinkään sotaväestä päästyäni. + +Tuosta puheesta tyttö vasta vimmastui. + +-- Santeri! Et ole koskaan ennen eläissäsi valehdellut. Mikä sinua nyt +vaivaa? Kun yhdellä ainoalla valheella, jota valmiina sinulle +tyrkytettiin, olisit voinut päästä sotaväestä, niin silloin et osannut +sitä sanoa. Mutta nyt kiellät käyneesi luonani kolme päivää sitten! +Entä kukas toi minulle tämän kamman, joka minulla nytkin on päässäni? + +Hevospaimen virkahti pilkallisesti nauraen: + +-- Neiti itse parhaiten tietää, mikä ja kuka on syynä siihen, että +hiuksenne ovat kammalle kierretyt. + +-- Santeri! Se ei ole totta! Minä en huoli, vaikka minut rikokseni +tähden pantaisiin kaakinpuuhun ja vaikka raippoja saisin. Tässä pääni; +hakattakoon poikki, en huoli. Mutta älä sano sitä, ettet koskaan ole +minusta pitänyt, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin +katkerampaa kuulla. + +Tuomari tuimistui. + +-- Tuhat tulimmaista! Lemmenriitanne saatte ratkaista kahdenkesken; +mutta minä tahdon tietää, missä tämä selvä myrkytys on tapahtunut ja +kuka sen työn on tehnyt. + +-- Vastaa siihen! -- huudahti tyttö, kasvot leimuavina. -- Anna siihen +vastaus! + +-- No, kun niin tiukasti tutkitaan, niin menneeks' olkoon puuristiin! +Voinhan tuon sanoa. Ohatin pustalla tapasin kuljeksivan +mustalaisjoukon. Ihmeen kaunis, hehkusilmä tyttö seisoi teltan +edustalla. Puhutteli minua ja kutsuipa sisäänkin. Siellä paraikaa +paistettiin porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän +viiniänsä. Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo +maku. Mutta mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muun +kaiken unohdin. + +-- Valhe! Valhe! Valhe! -- huuteli tyttö. -- Nyt olet tuon jutun omasta +päästäsi keksinyt! + +Paimen nauroi hurjasti. Nosti oikean käden takaraivolleen, viittaili +ilmaan vasemmalla ja alkoi hyräillä tätä lauluansa: + + "Maailma on ihana, + mustalaisten tytöt ruusunkukkia!" + +Ei tuo juttu ollut nyt vasta keksittyä, vaan jo sinä tuskien yönä, +jolloin "Keltaruusu" oli häntä hoitamassa ja kastelemassa hänen kuumaa +päätänsä. Silloin hän kesken kipujansa ajatteli tätä keinoa uskottoman +lemmittynsä pelastamiseksi. + +Tuomari löi suuttuneena nyrkkiä pöytään. + +-- Älkää täällä kujeilko! + +Nyt paimen kävi vakavan näköiseksi. + +-- Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan kautta +vannon, että se on kaikki totta, mitä olen puhunut. + +Näin lausuen hän nosti pystyyn kolme sormea. + +-- Ei! Ei! Älä vanno! -- huusi tyttö. -- Älä saata sieluasi +kadotukseen! + +-- Hitto teidät vieköön! Hulluja olette kumpainenkin. -- Tuomari +muodosteli päätöslauselmansa: -- Merkitkää, herra notarius, +pöytäkirjaan paimenen tunnustus mustalaistytöstä, joka siis tulee +syytettäväksi myrkytysrikoksesta. Poliisiviraston toimeksi jääköön +hänen etsintänsä. Te saatte mennä. Kun teitä tarvitaan, niin annetaan +käsky. + +Ensin päästettiin tyttö vapaaksi; vähän isällistä nuhdetta hän +tarvitsi, ja sen hän saikin. + +Hevospaimenen piti jäädä sisään vielä kuulemaan tunnustuksensa johdosta +laadittua tutkimuspöytäkirjaa sekä sitä allekirjoittamaan. + +Tyttö odotti häntä etehisessä. Santerin hevonen seisoi valmiina pihalla +akaasiapuuhun sidottuna. + +Paimen meni ulos päästyänsä ensin tohtorin luo kiittämään hyvästä ja +uskollisesta hoidosta. + +Tohtori oli myöskin ollut tutkimustilaisuudessa läsnä virallisena +todistajana ja siis kuullut kaikki. + +-- No, Santeri! -- virkkoi hän miehelle, kun tämä oli saanut +kiitoksensa sanotuksi; -- olen minä nähnyt teatterissa montakin +näyttelijää, mutta ei yksikään ole betyária näytellyt niin hyvin kuin +sinä. + +-- Eikö käynyt mainiosti? -- kysäisi mies vakavana. + +-- Sinä olet kunnon poika, Santeri. Hyvin teit. Sano tytölle joskus +hyvä sana, kun hänet tapaat. Hän raukka ei tiennyt pahoin tehneensä. + +-- Minä en ole hänelle suuttunut. Jumala siunatkoon teitä, herra +tohtori, kaikesta osoittamastanne hyvyydestä. + +Hänen astuessaan ulos rappusille asettui tyttö hänen eteensä ja tarttui +hänen käteensä. + +-- Santeri! Mitä teitkään itsellesi? Annoit sielusi kadotukseen! Väärin +vannoit, väärän jutun keksit minut vapauttaaksesi. Kielsit minua +milloinkaan rakastaneesi, vain sentähden että minä pääsisin saamasta +raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä? + +-- Se on minun asiani. Sen vain sanon sinulle, että tästä päivästä +lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta. Älä itke. Et sinä +ole se toinen. Minä en enää saata katsoa sinua silmiin, sillä näen +niissä itseni. En ole enää edes tuon sangattoman napin arvoinen, joka +putosi tuossa äsken liivistäni. + +Näin sanoen hän hyppäsi hevosen selkään, irroitti sen puusta ja ajaa +karahutti pustalle. + +Tyttö katsoi kauan hänen jälkeensä, kunnes silmät kyynelistä ihan +sumenivat. Sitten hän haki maasta tuon pudonneen sangattoman napin ja +pisti sen poveensa talteen. + + + + +VII. + + +Niinpä kävi kuin isäntäpaimen oli arvellut; kun lehmäkarja saapui +Polgárin ylimenopaikalle, niin se ei päässytkään tulvaveden tähden +toiselle rannalle. Tisza-, Sajó- ja Hernád-virrat tulvivat yhtaikaa. +Niin korkealla oli vesi, että jo sillankannen peitti. Lautta oli +vedetty maalle ja sidottu rannalla kasvavaan piilipuuhun kiinni. Samea +tulvavesi kuljetteli mukanaan juurinensa irti revityitä puita. Sorsia, +kuikkia ja telkkiä uiskenteli parvittain tulvavedessä; ne näet eivät +silloin pelkää pyssymiestä. + +Sangen harmillista oli, että liike näin tuli seisautetuksi. Herttuan +lehmistä puhumattakaan oli se ikävä asia markkinamiehille, jotka olivat +Debreczenistä ja Ujvárosista matkalla Onodin markkinoille ja joiden +rattaat seisoivat siellä paljaan taivaan alla vesiallikossa, kun miehet +loikoilivat lauttaajan tuvassa. + +Frans Lacza tuli heiniä ostamaan karjallensa, osti koko suovan. + +-- Täällä saadaan kyyristellä ainakin kolme päivää! + +Onni oli onnettomuudessa, että markkinaväen joukossa oli vaimo, joka +rupesi ruokaa valmistamaan. Hänellä oli mukana aimo pata ja tuoretta +sianlihaa. Heti hän rupesi tekemään kauppaa tavarallansa; tilapäinen +keittiö kyhättiin kokoon maissin oljista. Polttopuita ei tarvinnut +ostaa, niitä toi Tisza-virta. Viiniä oli lauttaajalla myydä; +kehnonlaista se oli, mutta meni paremman puutteessa mukiin. Muuten +unkarilainen aina ottaa matkaan lähtiessään mukaan taskumatin ja +ruokapussin. + +Kuluipa aika tätenkin tehtäessä tuttavuuksia toisten kanssa. + +Debreczeniläinen suutari ja Balmaz-Ujvárosin nahkuri ovat tuttuja +entisestään. Räätäliä joka ihminen muutenkin sanoo "kummisedäksi"; +piparkakkujen myyjä vain istuu eri pöydässä, luulee näet olevansa muita +parempi, kun hänellä on punakauluksinen röijy yllä, mutta kuitenkin +sekaantuu hän yhteiseen keskusteluun. Myöhemmin saapui sinne muuan +hevoskauppias, mutta hän sai jäädä seisomaan, kun oli niin juutalaisen +näköinen. Mutta kun karjapaimen astui sisään, niin heti koetettiin +saada hänelle sijaa pöydän ääreen, karjapaimen on näet arvossapidetty +mies kaupunkilaistenkin kesken. Molemmat mähriläiset saivat jäädä ulos +karjaa vartioimaan. + +Keskustelu oli tasaista ja hiljaista, kun Pundorin matami ei vielä +ollut saapunut. Mutta kun hän ehtii paikalle, niin ei enää toiset taida +saada sananvuoroa. Hänen rattaansa olivat näet tarttuneet kiinni +liejuiseen tiehen, hän kun matkusti yhdessä lankonsa, puusepän kanssa. +Tämä vei koreiksi maalattuja arkkuja Onodin markkinoille, Pundorin +matami taasen piti yleisön varalla saippuaa ja talikynttilöitä. +Karjapaimenen astuessa tupaan oli se jo niin täynnä tupakansavua, että +tuskin eteensä saattoi nähdä. + +-- Kertokaapas, -- jatkoi puhetta suutari kääntyen nahkurin puoleen, -- +te kun siellä Ujvárosissa olette lähempänä Hortobágyin majataloa kuin +me, miten se krouvarin tyttö sille hevospaimenelle sai myrkkyä +annetuksi. + +Karjapaimenesta tuntui, kuin olisi sydämeen pistoksen saanut. + +-- Niin se oli, että kaunis Klaara höysti ketunleivällä lampaanpaistin, +jota hän laittoi Santeri Decsille. + +Leivoksien myyjä puuttui puheeseen: + +-- Mutta minä olen taas kuullut, että hän antoi Santerille simaan +jotain huumaavaa velhonmyrkkyä. + +-- Totta tuo herra sen asian paremmin tietää. Kultavitjatkin on +kellossa! Sieltä Ujvárosista haettiin rykmentin välskäri avaamaan +kuolleen hevospaimenen ruumista, ja hän oli löytänyt sen sisälmyksistä +ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne tuodaan todisteiksi. + +-- Jopa se herra sai hevospaimenelta hengenkin. Mutta eihän se +kuollutkaan myrkystä, vaan tuli hulluksi, jotta täytyi viedä mies +Budaan. Siellä saavat otella hänen päänsä kanssa, myrkyn voima näet +meni kovasti päähän. + +-- Mitä vielä! Vai vietiin Budaan! Hautaan mies vietiin kuin +vietiinkin. Minun vaimoni kuuli sen itseltä tekokukkien laittajalta, +joka oli Santeri Decsin arkullekin kukkia valmistanut. Pyhäin pariin on +päässyt. + +-- No, täällä on Csikmákin rouva, meidän ruuanlaittajamme; hän on +lähtenyt Debreczenistä päivää myöhemmin kuin me. Kutsutaan hänet +sisään, hän varmaan tietää asianlaidan. + +Csikmákin rouva kerkesi vain ikkunan takaa lausumaan mielipiteensä; ei +näet uskaltanut jättää kiehuvaa kattilaansa. Hän tiesi, että tuo +myrkytetty hevospaimen jo oli haudattukin; Debreczenin kanttori oli +veisaamassa ja esipappi piti peijaispuheen. + +-- Entä miten tytön kävi? -- kuului yhtähaavaa monen suusta. + +-- Tyttö karkasi tiehensä. Pakeni kultansa, erään karjapaimenen kanssa, +jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt +paraikaa muodostavat rosvojoukkoa. + +Frans Lacza kuunteli tätä kaikkea tyynesti, olematta millänsäkään. + +-- Juoruja! Joutavia -- tiuskui leivoksien myyjä. -- Nyt ei Csikmákin +rouva tietänytkään oikein. Tyttö otettiin heti kiinni, pantiin +rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki +omin silmin, kun häntä vietiin kaupunginvankilaan. + +Karjapaimen kuunteli paikaltaan liikahtamatta. + +Nyt tuli sisään suurella töminällä joukon viimeinen, jo ennen mainittu +Pundorin matami. Ensin astui hän itse sisään, heti perässä ajaja ja +sitten lankomies, laahaten perässään suurta matka-arkkua. + +-- No, kertokaa nyt heti, matami, miten kävi krouvarin tytön, joka sen +hevospaimenen myrkytti? + +-- Kyllä kerron, ystävä-kullat, kun ensin vähän huoahdan. -- Hän +istahti lankonsa suurelle arkulle, ja paras paikka se olikin, sillä +penkit ja tuolit olisivat saattaneet särkyä hänen suunnattoman +ruumiinsa alla. + +-- Saatiinko kaunis Klaara kiinni vai pääsikö pakoon? + +-- Voi ystäväiseni! Jo hän on saanut tuomionsakin. Kuolemantuomion; +ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedistä; +hänelle on saatu asunto "Valkoratsun" ravintolasta, mutta "Härkösessä" +ei hänelle tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria, ja se on niin +totta, kuin minä tässä istun. Kuulin sen itse vanginvartijalta, joka +käy luonani kynttilöitä ostamassa. + +-- Minkälaisella kuolemalla hänet lopetettaneen? + +-- Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltettavaksi, ja jos vielä +olisi vanha laki, niin kyllä se tehtaisiinkin, mutta nyt vain hakataan +pää poikki. Ja tyttö on sentään vapaata sukua, hänen isänsä ei ole +maaorjana ollut. Sellaisia vain mestataan. + +-- Älkäähän nyt, hyvä matami! -- väitteli leivoksien kauppias. -- Eihän +vapaa sukuperä nyt enää meidän päivinä mitään maksa. Kun minä ennen +1848 otin ylleni hopeanappisen päällysviittani, niin minua pidettiin +aivan vapaasyntyisenä, eikä Pestin sillalla koskaan vaadittu minulta +siltarahaa; mutta jos nyt otan ylleni tuon hopeanappisen, niin... + +-- Älkää siinä nyt ruikuttako hopeanappistanne! -- puuttui räätäli +hänen puheeseensa. -- Antaa matamin kertoa mitä tietää: mikä oli syynä, +että nuori tyttö meni tuollaista murhaa tekemään? + +-- Ai! Sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha. +Tuonnoin kävi täällä muuan rikas karjakauppias Mährinmaasta lehmiä +ostamassa. Hänellä oli paljon rahaa mukana. Kaunis Klaara ja hänen +henttunsa, tuo karjapaimen näetsen, yksissä neuvoin murhasivat sen +karjanostajan ja heittivät ruumiin Hortobágyin jokeen. Hevospaimen, +joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. +Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, +mutta myrkyttivät hänet sitten tehdäkseen hänet vaarattomaksi. + +-- Eikö tuota karjapaimenta olekkaan otettu kiinni? -- kysäisi suutari +ällistyen. + +-- Otettaisiin, jos saataisiin. Mutta se on kadonnut tietymättömiin. +Santarmit ovat liikkeellä häntä pustalta etsimässä. Häntä on jo +julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi +ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan +palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin. +Minä kyllä miehen tuntisin! + +Jos Frans Laczan sijassa tässä nyt olisi istunut Santeri Decsi, niin +olisi tästä voinut syntyä aika himphamppu. Olihan ihan tarjolla mainio +teatteritemppu. Ei muuta kuin lyödä mäjähyttää lyijypäisellä kepillä +pöytään, työntää tuoli takaa kumoon ja karjaista joukkoon: "Minä olen +sama mies, jonka peräänkuulutetaan! Kuka haluaa nyt ansaita sata +taalaria?" + +Koko seura olisi pötkäissyt pakoon, kuka kellariin, kuka uuniin. + +Mutta karjapaimenella ei ole sitä luontoa. Hän on tottunut lapsuudesta +järkevään, maltilliseen menettelyyn. Sarvikarjasta hän sen on oppinut. + +Kysäisi vain kyynäspää pöydän nojassa matamilta: + +-- Tuntisiko matami todellakin tuon virallisen kuulutuksen johdolla sen +karjapaimenen? + +-- Jottako tuntisinko häntä? Miksen tuntisi? Monta kertaa on hän käynyt +luonani saippuata ostamassa. + +Nyt katsoi hevoskauppiaskin parhaaksi puhua tietonsa + +-- Mutta kuulkaas, matami hyvä, mitä karjapaimen saippualla tekee? +Heillähän on kaikilla siniset paidat ja housut, jotka eivät saippuata +kaipaa, vaan rasvassa ne pojat liinavaatteensa keittävät. + +-- No olipa tuokin jotain olevinaan! Kaikkia pitää kuulla! Eikö +saippuaa käytetäkkään muuhun kuin pesuun, vai kuinka? Vai eivätkö +karjapaimenet ajakkaan partaansa? Pitääkö karjapaimen sellaista pitkää +partaa kuin mikäkin juutalainen kaupustelija? + +Koko seura remahti nauramaan nolatulle viisastelijalle. + +-- Minuako tarkoititte? -- ärähteli hevosmies. + +Karjapaimen kysäisi taas tyynellä äänellä saippuamatamilta: + +-- Tiedättekö tuon rikollisen paimenen nimeä? + +-- Miksen tietäisi. Mutta kun ei tule nyt kielelleni. Tiedän sen yhtä +hyvin kuin oman sikiöni. Nimi on juuri kielen päässä, mutta... + +-- Eikös se ole Laczan Franssi? + +-- Niin, niin on! Laczan Franssi se on, hitto vieköön! Nyt jo muistan. +Ehkä tekin tunnette miehen? + +Mutta paimen ei nytkään ilmoittanut, että tunsi tuon miehen yhtä hyvin +kuin oman isänsä ainokaisen pojan, vaan kopisti levollisena piippunsa +perät kouraan, pani pesään uutta tupakkaa, nousi seisomaan, laskien +tukevan keppinsä tuolin nojalle merkiksi, että se on häntä varten, +jottei kenkään muu menisi siihen istumaan, ja astui sytytettyään +piippunsa pöydällä palavasta ainoasta kynttilästä ulos vierastuvasta. + +Sisään jääneet rupesivat tuomaan julki hänestä tekemiänsä havaintoja. + +-- Tuota miestä näkyi jokin raskas kuorma painavan. + +-- Ei hänen katsantonsa minuakaan miellyttänyt. + +-- Ehkäpä tiesi mies jotain hevospaimenen murhaamisesta. + +Hevoskauppias taasenkin onnettomuudekseen puuttui toisten keskusteluun: + +-- Arvoisat herrat ja naiset! Tahdon vain nöyrimmästi julkilausua itse +tekemiäni havaintoja. Eilen iltapäivällä kävin Ohatin pustalla hevosia +ostamassa ja näin siellä tuon kuolleeksi ja myrkytetyksi mainitun +Santeri Decsin niin raittiina ja terveenä kuin eheä omena; itse hän oli +suopungilla ottamassa kiinni myytäviä hevosia laumasta. Se on niin +totta kuin elän. + +-- Katsoppas sitäkin sen vietävää! Aikoo tässä vielä meitä eksyttää +valheillaan, -- murisi suuttuneena koko seura. Mutta kyllä hän siitä +saikin. Ei muuta kuin niskasta kiinni ja hyvää kyytiä ulos tuvasta. + +Näin ulos heitettynä tämä matkamies pihalla rähjääntynyttä hattuansa +laitellen mökötteli itsekseen, tehden tapauksesta johtopäätöksiä: + +-- Miksi minulle tämä? Mitä juutalainen totuudella? + +Karjapaimen taasen meni laumansa luo ja käski mähriläisten miesten +vuorostansa mennä juomatupaan ottamaan myöskin viinilasin. Siellä on +hänen tuolinsa vapaana, se jonka nojassa hänen keppinsä on; sillä aikaa +lupasi hän vartioida karjaa. + +Tällä välin otti hän kedolta palan "orvonturvetta" ja kätki sen +päällysviittansa hihaan. + +Mitä hän sillä tarkoitti? + + + + +VIII. + + +Hyvä on, ettei kukaan tiedä -- paitsi hortobágyilaiset -- mitä se +"orvonturve" oikeastaan on, jota kedolta kootaan. -- Se vain on varmaa, +ettei se mikään kukkanen ole. -- Se on pustan paimenten ainoa +polttoaine. + +Mieleen tässä johtuu kertomus, miten muuan unkarilainen tilanhaltija, +kun oli pakko vapaussodan jälkeen paeta ulkomaille, valitsi +piilopaikakseen vapaan Sveitsin, mutta kun hän ei voinut tottua noihin +suunnattoman korkeihin vuoriin, niin hän usein kesällä sulkeutui +huoneeseensa, otti esille palan tuota orvonturvetta, jota hän oli +koonnut karjalaitumelta, sekä sytytti sen tulisijassa palamaan. Silloin +hän silmät ummessa sen hajua tunnustellen oli mielikuvituksissaan +olevinansa Unkarin Alamaan tasangolla karjalaumojen ja kellokkaiden +keskellä uneksien sitä, mitä hänen sielunsa himosi... + +Kun "orvonturpeen" savulla oli niin hurmaava vaikutus sellaiseen +hienonenäiseen ihmiseen, niin sitä uskottavampi on se tapaus, jonka +pian tulen kertomaan. + +Kaksi päivää olivat matkustajat jo saaneet viipyä Polgárin +ylimenopaikalla; mutta kolmannen vastaisena yönä noin puoliyön +tienoissa lauttaaja toi sen ilosanoman odottaville, joilta oli jo +lopussa sekä kärsivällisyys että elintarpeet, että virta oli hyvästi +laskenut. Huomisaamuna varmaan pääsee ylitse, lauttaa pannaan jo +kuntoon. + +Kiireimmiten riensivät ne, jotka kulkivat rattailla, työntämään +ajoneuvojansa lautalle, ihan toistensa viereen; sitten vasta +talutettiin hevoset. + +Sen jälkeen tuli sarvikarjan vuoro. Nekin mahtuivat, kun hyvin +ahtaaseen pantiin. + +Viimeiseksi talutettiin lautalle sonni, yleisö kun sitä pelkäsi. +Jäljellä oli vain karjapaimen hevosensa kanssa. + +Molemmat mähriläiset saivat sijan rattaiden ja lehmien välissä. + +Mutta ei vielä varsin päästy matkaan, sillä virran yli pingotettu +vetotouvi oli liian kireällä, niin että siihen tuskin ulottui; piti +odottaa kunnes se auringonpaisteessa vähän kuivuisi ja höllentyisi. +Kovasti se jo ainakin höyrysi. + +Jotta odotusaika paremmin kuluisi, hyväksyttiin karjapaimenen esitys, +että laitettaisiin kalakeittoa. Ei ollut enää ihmisillä muuta syötävää. +Olihan pata lautalla, ja kaloja oli kyllin. Lapioilla toivat +lauttamiehet käsin kiduksista kiinni ottamiansa kaloja lätäköistä, +minne tulvavesi oli niitä jättänyt, lihavia toutaimia, monnia ja +lohenmullojakin. Pian ne perattiin, leikeltiin palasiksi ja pistettiin +pataan kiehumaan. + +Tähän asti meni kaikki mukiin, mutta nyt oli kysymys, kellä oli vielä +jäljellä "turkinpippuria". + +Näitähän on jokaisella kunnon unkarilaisella aina mukana eväspussissa, +mutta kun on tässä kolme päivää oltu odotuksissa, niin ei ole ihme, jos +pippurit ovat kaikilta loppuun kuluneet. Eikä ilman niitä kalakeitto +maistu miltään! + +-- No minulla on, -- vastasi karjapaimen ja otti viittansa hihasta +esiin puurasian. Näyttääpä olevan varovainen ja tarkka mies, on +säästänyt pippurinsa viimeiseen tarpeeseen ja saattaa nyt tehdä hyvän +työn koko matkustavalle yleisölle. + +Mutta pata oli tulella lautan toisessa päässä. Karjapaimenen täytyi +sentähden astua pitkin lautan parrasta päästäkseen sen luo, elukat kun +olivat välissä. Eikä kukaan liioin mielellänsä anna pippurirasiataan +toisten käsiin. + +Sillä aikaa kuin lauttaaja-isäntä höysteli padassa kiehuvia kaloja +noilla pippurilla -- joita muutamat tiedemiehet sanovat myrkyllisiksi, +vaikka on olemassa niinkin karskia kansoja, jotka niitä saattavat +syödä, -- paimen salaa pisti "orvonturvetta" tuleen padan alle. + +-- Kuinka tuo kalakeitto tuntuukin käryiseltä ja pohjaanpalaneelta! -- +huomautti suutari hetken perästä. + +-- Se ei enää tunnu vain, se jo haisee siltä! -- oikaisi räätäli. + +Mutta vielä enemmän turpeen väkevä savu meni elukkain nenään. Ensin +sonni alkoi käydä levottomaksi. Turpa pystyssä se ravisteli kaulassaan +riippuvaa kelloa ja ammahteli ehtimiseen; sitten se painoi päänsä alas, +häntä nousi ilmaan, ja elukka rupesi kauheasti mylvimään. Ja nyt +lehmätkin, aivan kun kiiliäistä pakoon, levottomasti hyppelemään ja +ammumaan toistensa selkään yritellen; kaikki pyrkivät ne lautan +laidalle. + +-- Jeesus Maaria! Pyhä Anna! Me hukumme! -- äännähteli lihava +saippuamatami. + +-- Istukaa vain te matami lautan toiselle partaalle, niin se kyllä +tulee tasapainoon! -- pilaili suutari. + +Mutta pila pois! Miesten oli lujasti tarttuminen vetotouviin voidakseen +pitää lauttaa tasapainossa, sen toinen parras kun arveluttavasti läheni +veden pintaa. + +Nyt sonni mylvähti kerran tuimasti ja hyppäsi aika harppauksella +lautalta veteen. Eikä aikaakaan, niin hyppelivät kaikki neljäkolmatta +lehmää perässä virtaan. + +Lautta kulki silloin jo keskivirrassa. + +Elukat uivat takaisin rannalle, mistä oli tultukin. + +Molemmat mähriläiset huutelivat lauttamiehille, että pitää palata +takaisin heti paikalla karanneita elukoita hakemaan. + +-- Mitä hittoa! Ei takaisin! -- huutelivat markkinamiehet. -- Meidän +pitää päästä ylitse. Muutenkin jo markkinoilta myöhästytään. + +-- Älkää yhtään haikailko, pojat, -- virkkoi aivan tyynenä karjapaimen. +-- Kyllä minä pian eläimet palautan. + +Näin sanoen hän hyppäsi ratsunsa selkään, kannusti sitä kerran ja antoi +sen hypätä laidan yli virtaan. + +-- Pian paimen ne saavuttaa! Ei pidä yhtään pelätä! lohdutteli suutari +epätoivoisia Mährin miehiä. + +Mutta toista mieltä oli rannalle jäänyt hevoskauppias, jolla ei enää +ollut hevosille tilaa lautalla ja joka ei itsekään tahtonut antaa niitä +vaaraan toisten elukkojen joukkoon. + +-- Te ette ikinä enää tuota karjaa saa nähdä! Kyllä se nyt on mennyttä! +-- huuteli hän rannalta lautalla meneville. + +-- Mitä se Pilatuksen pyöveli siellä taas puhuu? -- Suutari ihan +suuttui. -- Olisi tässä siansääri, niin heittäisin sillä niskaan. + +Karja ui viistoon suuntaan Hortobágyin puoleista rantaa kohden ja nousi +matalalle päästyänsä kauniisti maalle. Paimen jäi jälkipuoleen. +Sarvikarja pääsee vedessä eteenpäin paremmin kuin hevonen. + +Saavuttuansa rannalle paimen irroitti kaulastaan pitkän piiskansa ja +läimäytti sillä kovasti muutamia kertoja. + +-- Ahaa! Jo se rupeaa niitä palauttamaan! -- puhelivat nyt +markkinamiehet mähriläisiä lohduttaen. + +Mutta piiskan läimäykset vain pelottavat sarvikarjan nopeampaan +juoksuun. + +Tämä lehmien lautalla tekemä kepponen antoi matkustajille aihetta +laajaan ajatustenvaihtoon. Lauttamiehet vakuuttivat, ettei tämä +suinkaan ollut ensimmäistä kertaa. Usein Hortobágyista tuodut elukat +saavat sen sisun, että tuntiessaan lautan liikkuvan vedessä yhtäkkiä +hullaantuvat, hyppäävät veteen, uivat rannalle ja karkaavat takaisin +pustalle. + +-- Ihmisessäkin on isänmaanrakkautta, -- vakuutteli vehnästenmyyjä, +joka oli lukenut paljon kirjoja ja tullut niistä tuon taudin tuntemaan. + +-- Niin kai! -- selitti saippuakauppias, -- lehmät karkasivat kotia, +kun heidän vasikkansa jäivät sinne. Siinä tehtiin väärin, kun vietiin +emät pois vasikoittensa luota. + +-- Toista minä tuumaan, -- virkkoi suutari, joka jo virkansakin +puolesta oli epäileväinen. -- Olen usein kuullut, että viekkaat +betyárit tahtoessaan hajoittaa laumaa pistävät rasvaa piippuunsa +tupakan sekaan. Kun nauta tuntee nenässään tuon hajun, niin se +villiintyy ja lähtee karkaamaan tiehensä. Paimen junkkari silloin +helposti saattaa siepata laumasta jonkun hiehon tai mullikan. Olin +äsken juuri tuollaista hajua tuntevinani. + +-- Ettekä kuitenkaan lähtenyt karkuun. -- Tälle sanallekos vasta +naurettiin. + +-- Varroppas, räätäli! Kunhan vain tästä päästään rantaan. + +Mutta nuo molemmat mähriläiset eivät pitäneet tuota karjan kepposen +selittelemistä ensinkään naurun asiana, vaan nostivat sellaisen ulinan +ja vaikerruksen kuin tappiolle joutunut mustalainen. + +Vanha lauttaaja osasi vähän slovakin kieltä ja lohdutteli heitä. + +-- Ei pidä ulista, vieraat. Nje stjekát! Ei karjapaimen teidän +lehmiänne varasta. Se on rehellinen mies. Onhan hänellä hatussa iso +messinkilevy, johon on piirretty kirjaimet D.V., ja ne eivät merkitse +sanoja "Dugd el, Vedd el", pistä piiloon, vie pois, vaan nimeä +"Debreczen Városa", Debreczenin kaupunki. Ei se tohdi lehminensä pakoon +karata. Kun me palajamme takaisin, niin on jo koko karja koossa +rannalla odottamassa. Kyllä paimen ne palauttaa. Menihän koiransakin +mukaan pois lautalta. Kun toisen kerran elukat tuodaan lautalle, niin +pitää vain sitoa lehmät parittain sarvista yhteen ja kytkeä sonni +kiinni tuohon rautarenkaaseen, niin kyllä tästä ylitse päästään. +Lauttaraha vain pitää suorittaa toiseen kertaan. + +... Kului hyvinkin puolitoista tuntia, ennenkuin lautta pääsi toiseen +rantaan ja ennenkuin se tyhjeni, taasen täyttyi ja ehti takaisin +toiselle puolelle. + +Mähriläiset juoksivat heti kummulla sijaitsevan lauttaajatalon luo +laumaa etsimään. + +Mutta sitä ei näkynyt missään. + +Hevoskauppias tiesi sanoa, että nuo villit eläimet olivat täyttä +laukkaa juosseet tuonne arolle päin, perässä paimen sekä hänen +koiransa, ja pian kadonneet tuonne piilipuiden taa. Ne eivät olleet +kulkeneet maantietä, vaan juosseet myötätuuleen, sarvet päin maata ja +häntä ilmassa, ihan kuin kiiliäistä pakoon. + +Muuan myöhästynyt savenvalaja, joka kuorminensa tuli Ujvárosin +puolesta, tiesi kertoa tavanneensa Hortobágyin tuolla puolen +sarvikarjalauman, joka mylvien juoksi Zámin kumpuja kohden, perässä +ratsumies koirinensa. Hortobágyin joki kun tuli vastaan, niin ne +syöksyivät veteen, ja sitten katosivat näkyvistä korkeaan kaislikkoon +sekä karja että ratsumies. + +Lauttaaja-isäntä kääntyi mähriläisten puoleen, jotka suu auki miestä +kuuntelivat, sanoen: -- Nyt on ulisemisen syytä, miehet! + + + + +IX. + + +Ohatin pusta on "koreiden tammojen" laidunmaa. Paimenmajalta pustan +keskeltä katsoen taivaanrantaan asti näkee vain hevosia syömässä +laitumella. Siellä niitä on kaiken värisiä, joita mainita saattaa, +ruskeita, harmaita, mustia, laukkia, voikkoja, kimoja, päistärikköjä, +raudikkoja, suotia, jopa valkoisiakin, jonka värisiä nuoret hevoset +harvoin ovat. Kai tuon monivärisyyden tähden juuri näitä hevosia +sanottiin "koreaksi tammastoksi". + +Kaikki Debreczenin kaupungin tammat täällä ovat yhdessä varsoinensa. +Niitä ei pidetä koskaan tallissa, ei talvellakaan; lauman +lisääntymisestä vain isäntäpaimen tekee vuosittain tiliä. + +Täältä ovat kotoisin ne hyvät arohevoset, joita tullaan kaukaakin +ostamaan. Kaikki hevoset näet eivät kelpaa hiekkaisille aroteille; +vuorihevonen seisahtuu, kun pitää alamaan maanteitä kulkea. + +Hevoset ovat laitumella eri ryhmissä, kukin johtajaoriinsa ympärillä, +ahkerasti syöden. Hevonen syö aina. Oppineet miehet sanovat Jupiterin +kironneen hevosen, kun Minerva oli sen luonut, että sen pitää aina +syömän eikä ikinä ravituksi tuleman. + +Neljä viisi paimenta hoitaa ratsunsa selästä tuota satakuntaa hevosta, +pitkäsiimaisella piiskalla palauttaen niitä, jotka tahtovat pyrkiä +erilleen. + +Täällä on muuten kaikki samalla tavalla laitettu kuin sarvikarjan +paimentenkin luona, samanlainen paimenmaja, keittiö, tuulensuoja ja +vipukaivo. Mutta täällä ei tarvita kärripoikaa, ei orvonturvetta eikä +paimenkoiria, sillä hevonen ei kärsi koiransukua lähellään, ei sutta +eikä hallia, vaan potkii sen kuoliaaksi, kun likelle tulee. + +Puolenpäivän aikana alkavat eri tahoilla syövät hevoset vetääntyä +suuren kaivon läheisyyteen. + +Kahdet rattaat näkyvät lähenevän paimenmajaa tuolta Hortobágyin +sillalta päin. + +Isäntäpaimen, tanakka, hartiakas ja luiseva ukko, katseli tulijoita, +kädet silmillä päivänvarjostimina, tunsi tulokkaat jo kaukaa heidän -- +hevosistaan. + +-- Se on herra Mikael Kádár, ja toinen on hevoskauppias Pelikán. -- +Heti kun kalenteriini katsahdin, niin arvasin, että he tänään tulevat. + +-- Vai seisoo se teidän kalenterissanne? -- kysäisi Santeri paimen +kiusoitellen. + +-- Seisoo se. Siinä Csáthyn kalenterissa seisoo kaikki. Ensi pyhästä +alkavat Onodin eläinmarkkinat; sinne pitää Pelikánin saada hevosia. + +Tämähän oli selvä asia. Tultiin siis hevosia ostamaan. Herra Mikael +Kádár on myyjä, Samuel Pelikán on ostaja. + +Herra Mikael Kádárin me varmaankin jokainen tunnemme. Pyöreäkasvoinen +pulska mies, sievät viikset, suu aina hymyssä ja keskiruumis erittäin +pullea; tavallisesti on hänellä aina yllä nyöritakki, kannukset +saappaissa, pyöreä, pystyreunainen hattu päässä, hoikka keppi kädessä, +nuppina puusta leikattu linnunpää. Hänen hevosiansa on tuo ryhmä tuolla +lätäkön reunalla, ruskea ori etummaisena. + +Samuel Pelikán taasen on laihakasvuinen mies, kauhean käyrä nenä, +pitkät viikset ja parta, selkä ja sääret hiukan koukussa alinomaisesta +hevosten tarkastelemisesta. Suuri leveälierinen huopahattu, kurjensulka +kyljessä, on hänellä päässään, kirjava liivi ja lyhyt takki yllä ja +housut saapasvarsiin pistettyinä, iso sikarikotelo takin sivutaskussa, +ja kädessä pitkä ratsupiiska. + +Astuttuaan alas rattailta tulivat herrat kävellen paimenmajalle, missä +isäntäpaimen oli heitä vastaanottamassa. Kun oli hänen kanssaan muutama +sana vaihdettu, antoi hän miehillensä tarpeelliset käskyt, ja sitten +lähdettiin hevosia katsomaan. + +Kaksi paimenta ajoi ratsain edellään mahtavilla piiskan läimäyksillä +sitä hevoslaumaa, jonka seassa herra Kádárinkin omat olivat. Siinä oli +noin pari sataa hurjaa hevosta, joihin ei vielä ikinä ollut ihmiskäsi +koskenut. + +Kun paimenet pitkässä kaareutuvassa rivissä ajoivat edellänsä +hevosparvea herrojen nähtäväksi, niin kauppias huomautti maassa +seisovalle kolmannelle paimenelle yhtä nelistävää ruskeata, joka häntä +miellytti. + +-- Tuosta minä pidän. + +Nyt Santeri Decsi heitti yltään viitan ja takin, otti käteensä valmiin +suopungin, vasemman käden ympäri sen pään kiertäen, ja meni täyttä +laukkaa kohti tulevaa hevoslaumaa vastaan. Salaman nopeudella hän +heitti suoraksi suopungin valittua hevosta kohden, rengas osui +täsmälleen eläimen kaulaan, jotta se alkoi sitä kuristaa. Hirnuen +kiitivät toiset hevoset edelleen, mutta kiinni saadun täytyi jäädä. Se +pärskyi, nousi pystyyn, pyrki pakoon, mutta turhaan. Mies seisoi kuin +olisi ollut vaskesta valettuna, pitäen kiinni suopungin päästä. Avarat +paidanhihat luisuivat ylös olkapäihin, käsivarret olivat tukevat kuin +muinaiskreikkalaisten ja -roomalaisten sirkustaiteilijain. Molemmin +käsin hän veti yhä lähemmäksi vastaan pinnistävää hurjaa hevosta, ei +auttanut mikään, ihan viereen piti sen tulla. Silmät jo olivat +pulleina, sieraimet selällään, hengitys raskaasti ähkyvä. Nyt kiersi +paimen kätensä hellästi hevosen kaulaan, kuiski jotain sen korvaan, +otti suopungin silmukan pois kaulasta, ja nyt tuo hurja eläin muuttui +lauhkeaksi kuin lammas, helposti sai jo panna päitset päähän. Heti +sidottiin se marhaminnalla hevoskauppiaan rattaisiin: suolaisella +leivällä tämä kiiruhti kestitsemään uhriansa. + +Tämä voimannäyte uudistettiin kolmasti; Santeri ei heittänyt harhaan +kertaakaan. Vasta neljännellä kerralla kävi niin, että silmus oli liian +avara ja siitä syystä meni aivan kiinni otetun tamman rinnuksiin asti, +jotta se, kuin ei tuntenut kuristusta, ei antautunutkaan aivan vähällä, +vaan rupesi hyppelemään ja vastaan vintturoimaan, vetäen suopungissa +paimenta perässään hyvän matkan. Mutta sai hän kuitenkin siitä viimein +voiton ja talutti kiinni otetun hevosen herrojen luo. + +-- Tämäpäs on hauskempaa kuin karambol-peli kapakassa! -- virkkoi +Samuel Pelikán kääntyen herra Kádáriin. + +-- Ei hänellä muuta työtä olekkaan, -- vastasi kunnon porvari. + +Hevoskauppias otti taskusta sikarikotelonsa ja tarjosi paimenellekin. + +Santeri otti sikarin, iski tuluksilla tulta ja tuprutteli pian mahtavia +savuja. + +Nuo neljä hevosta sidottiin ostajan rattaisiin. Kaksi perään, kolmas +istuimen kohdalle ja neljäs valjaissa olevan oheen. + +-- Te olette vasta väkevä mies, -- jatkoi vielä herra Pelikán, +sytyttäen sikariansa Santerin sikarista. + +-- Mitä, kun juuri on sairastamasta päässyt ... murahti vanha +isäntäpaimen. + +-- En minä ole sairastanut! -- väitti Santeri, pää ynseästi pystyssä. + +-- Lempoko sinua sitten vaivasi? -- Kolme vuorokautta mies makasi +tuolla Mátan lasareetissa. + +-- Ei olekkaan mies lasareetissa maannut! Sehän on vain hevosia varten. + +-- Mitä siellä sitten teit? + +-- Pätkässä olin, jotta piisasi, jos tietää tahdotte. + +Isäntäukko siveli viiksiänsä ja murahti tyytyväisenä pahoitellen: + +-- Tuollaisia veitikoita ne ovat! Milloinkaan eivät ilmaise, miten +hullusti heidän on käynyt. + +Nyt tuli maksun suoritus. + +Kahdeksansataa floriinia sovittiin hinnaksi noista neljästä hevosesta. + +Herra Pelikán otti esiin povitaskusta ison nahkalompakon, josta hän +paperitukun seasta otti esille yhden. Ei siellä ollut ainoatakaan +seteliä, vaan paljaita sileitä vekseleitä, sekä tyhjiä että täytettyjä. + +-- Minä en koskaan kuljeta mukanani rahaa, vaan vekseleitä, puhui +kauppias. Näitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, varas vain joutuisi +pahaan pulaan. Näillä minä maksan. + +-- Ja minä hyväksyn, -- vastasi herra Kádár. -- Herra Pelikánin vekseli +on puhdasta rahaa. + +Hänellä oli kirjoitusneuvotkin mukana. Housuntaskussa ruuvikantinen +tolppo ja saapasvarressa kynänvarsi. + +-- Pian saadaan tästä kirjoituspöytäkin, -- virkkoi Pelikán. -- Tuokaa, +paimen, tänne hevosenne, olkaa niin hyvä. + +Santerin hevosen satulan päällä saattoi helposti täyttää vekselin +tyhjät kohdat. Paimen katseli tarkasti herrain työtä. + +Eikä vain paimen tullut katsomaan, vaan hevosetkin. Nuo samat hurjat +hevoset, joita oli neljästi takaa ajettu ja joiden joukosta oli +suopungilla neljä otettu kiinni, kerääntyivät kuin uteliaat lapset +ilman vähintäkään pelkoa miesten ympärille. Muuan raudikko laski päänsä +ihan hevoskauppiaan hartialle, hänen hommiansa kummastellen. Ei kukaan +noista tietysti ollut ennen nähnyt vekseliä tehtävän. + +Toiset katsojat olivat vaiti, mutta Santeri Decsi rohkeni tehdä yhden +kysymyksen. + +-- Minkätähden kirjoitettiin tuohon paperiin kahdeksansataa kaksitoista +floriinia ja 18 kreutseriä, kun hevosten hinta oli tasan +kahdeksansataa? + +-- Se on nähkääs sillä tapaa, että minä olen velkapää suorittamaan +summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra Kádár nimensä vekselin +takapuolelle ja vie sen huomenna heti pankkiin. Siellä maksetaan +hänelle siitä kahdeksansataa floriinia, kun ensin vedetään pois korko +12 fl. 18 kr.; vasta kolmen kuukauden perästä minä suoritan summan +pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan. + +-- Mutta jollette maksakkaan silloin pankkiin! + +-- Silloin ottaa herra Kádár minulta rahat lain voimalla. Ja minulla on +luottoa. + +-- Nyt ymmärrän. Sellainen siis on se vekseli. + +-- Ettekö koskaan ole ennen vekseliä nähnyt? + +Santeri päästi aika naurun. Puhdas hammasrivi kiilsi veitikkamaisesti +hänen nauraessaan. + +-- Mitä hevospaimen vekselillä! + +-- Mutta totta puhuen: teidän toverinne Frans Lacza on enemmän +herrastapoja oppinut; hän tietää, mihin vekseli kelpaa, vaikka onkin +vain karjapaimen. Minun hallussani on täällä paraikaa yksi sellainen +pitkä paperi häneltä; otan sen esille nähdä, jos tahdotte. + +Hevoskauppias etsi sen paperiensa joukosta ja ojensi sen Santerin +silmien eteen, antoipa käteenkin. Kymmenen floriinin vekseli se oli. +Paimen kysäisi ällistyen: + +-- Miten te, herra Pelikán, olette karjapaimenen tullut tuntemaan? +Eihän hän lehmänkauppoja tee. + +-- En minä olekkaan tätä saanut, vaan vaimoni. Minun vaimollani on +näetsen pieni kultasepänliike, jota hän hoitaa omin päinsä ja johon +minä en juuri ollenkaan puutu. Pari kuukautta sitten tuli hänen +luokseen arvoisa Frans Lacza tuoden kullattavaksi pari hopeaista +korvarengasta perineen; hyvin olikin määrä kullata. + +Nämä sanat olivat Santerille kuin ampiaisen pistos. + +-- Hopeaiset korvarenkaat? + +-- Aivan niin. Kaunista filigraanityötä. Kymmenen floriinia oli määrä +maksaa kultauksesta. Hän saikin ne kullattuina takaisin. Ei varmaankaan +itse niitä käytä. Rahaa miehellä ei ollut, mutta tämän vekselin antoi; +Demetriuksen päiväksi on määrä maksaa. + +-- Tuo vekselikö? + +Oudosti tuijottivat Santerin silmät, sieraimet värähtelivät; kasvot +vääntyivät niin kummallisen näköisiksi, että olisi luullut hänen +nauravan, mutta vekseli hänen kädessään vapisi. Eikä hän antanut sitä +takaisin; lujasti piti hän sitä kädessänsä. + +-- Koska tuo vekseli teitä niin miellyttää, niin minä annan sen teille +juomarahan sijaan, -- puhui herra Pelikán saaden jalomielisen +päähänpiston. + +-- Mutta hyvä herra! Tämä on liian paljon juomarahaksi. Kymmenen +floriinia. + +-- Tietysti on kymmenen floriinia teille iso summa. Enkä minä liioin +ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä floriineja +juomarahaksi joka hevoskaupassa, mutta totta puhuen haluan jollain +lailla päästä tuosta vekselistä, kuten muinainen suutari +viinitarhastansa. + +-- Olisiko siinä jotain petoskauppaa? + +-- Ei siinä mitään petosta ole. Asia on aivan täyttä totta. Antakaas, +minä selitän; olkaa hyvä, katsokaa tänne. Tuossa seisoo: Herra Frans +Lacza. Alla seisoo hänen asuinpaikkansa ja sitten "maksettava". -- +Kumpaankin kohtaan olisi pitänyt kirjoittaa: Debreczenissä. -- +Mutta minun vaimoni, se tuhma akka, onkin kirjoittanut siihen: +"Hortobágyissa". -- Tämä kyllä on totta. -- Herra Frans Lacza asuu +Hortobágyissa. Mutta olisi akka edes kirjoittanut Hortobágyin +majatalon, tiedän missä se on, mutta nyt pitäisi minun, tämä vekseli +kädessä, kulkea häntä Hortobágyista etsimässä kukatiesi kuinka monella +paimenmajalla ja voisivat koirat vielä repiä housunikin. -- Voi kuinka +paljon riitaa on tästä asiasta syntynyt minun ja vaimoni välillä! Nyt +voin ainakin sanoa myyneeni vekselin sadan prosentin voitolla eikä +meidän enää tarvitse sen tähden kiistellä. Ottakaa pois vaan. Te kyllä +osaatte karjapaimenelta ottaa nuo kymmenen floriinia, sillä tehän ette +pelkää häntä itseään ettekä hänen koiraansa. + +-- Kiitoksia, herra. Paljon kiitoksia. + +Paimen taittoi vekselin kaksinkerroin ja pisti sen povitaskuunsa. + +-- Hän on oleva suuresti kiitollinen tuon kymmenen floriinin juomarahan +tähden, -- kuiskasi Mikael Kádár isäntäpaimenelle. -- Jalomielinen teko +kantaa hyviä hedelmiä. + +Herra Mikael Kádár viljeli paljon sanomalehtiä, hänelle tuli _Vasárnapi +Ujság_ ja _Politikai Ujdonságok_, ja siksi hän puhui niin valituin +sanoin. + +-- Ei se ilo lähde varsin siitäkään, -- murahti isäntäpaimen. -- +Santeri kyllä tietää, että Frans Lacza on edullisen paikan saatuaan +muuttanut Mähriin viime perjantaina; ei hän ikinä enää näe miestä eikä +noita kymmentä floriinia. Siitä hän vain on hyvillään, että on selvillä +noiden korvarenkaiden asiassa. Tässä jutussa on näet tytönpuolikin. + +Herra Kádár nosti keppinsä linnunpään suulleen. + +-- Hoo! Tämä on aivan toinen asia. + +-- Tuo poika on, tiedättekös, minun kummipoikani. Minä pidän hänestä +paljon. Ei kukaan niin hyvin hoida hevosia kuin tuo poika. Kaikin +mokomin minä tahdoinkin saada hänet vapaaksi sotaväestä. Tuo toinen, +Franssi näetten, on taasen lankoni, karjapaimenen kummipoika. Sekin +olisi kelpo mies. Molemmat voisivat olla hyviä tovereita, jollei +lempo tai joku muu pahahenki olisi pannut heidän väliinsä tuota +keltanaamaista tyttöä. Nyt ne tuon hetaleen tähden toisensa vaikka +elävältä söisivät. Hyväksi onneksi keksi lankomies sen keinon, että +lähetti Franssin Mährinmaalle isäntäpaimeneksi eräälle herttualle. +Siten voipi rauha taas palata Hortobágyiin. + +-- No sepä oli sukkelampi keino kuin Kolumbuksen munan kirvoittaminen +Ariadnen langasta. + +Santeri huomasi tästä hiljaisesta keskustelusta, että hänestä oli puhe. +Toisten puheiden kuunteleminen ei ole magyarilaisen luonteen mukaista. +Hän astui sentähden syrjään. Rupesi ajamaan hevosia juottopaikalle, +minne jo oli muutamia joukkioita kokoontunut. Siellä oli kyllä +tekemistä. Viisi oli paimenta, kolme kaivonvipua, tuhatviisikymmentä +hevosta. Kunkin paimenen piti painaa kaksisataakymmenen kertaa vipu +alas, täyttää sanko, nostaa se ylös ja kaataa ruuheen. Tämä on heille +jokapäiväistä leikkiä -- ja tapahtuu se kolmasti päivässä. Ei heidän +tarvitse liikkumisen puutetta valittaa. + +Ei Santerin muodosta voinut ensinkään havaita mitä hänellä oli +mielessä. Oli vain hyvällä tuulella, jopa tavallista paremmalla. +Vihelteli ja lauleli kaiken päivää. Avara pusta kaikui hänen +lempilaulustansa: + + "Rahaa ei oo miekkosella, + kulkee kuudella orhisella; + joka hepo hempeäinen, + vaikk' on poika äpäräinen." + +Jo lauleli toinen ja kolmaskin paimen hänen perässänsä samaa nuottia; +se kaikui yli koko Ohatin pustan. Seuraavana päivänä oli hän yhtä +hyvällä tuulella aamusta iltaan, niin että häneen soveltui sananlasku: +On niin hyvällä päällä, kuin tuntisi tuhon tulevan. + +Auringon laskiessa johdettiin hevoset yösijoillensa kaikki majan +läheisyyteen, missä ne pysyvät yhdessä aamuun asti. + +Renkipoika sillä aikaa toi selässään ison kantamuksen kuivia ruo'on +pillejä lähellä olevasta ruoikosta. Niistä hevospaimenet tekevät +iltaisin nuotion, jonka ääressä lämmittävät iltaruokaansa. +Hevospaimenten illallinen on aivan toista lajia kuin karjapaimenten. Ei +puhettakaan eksyneestä porsaasta tai lampaasta, joista teattereissa +puhutaan; sikalaumat ja lammasjoukot paimennetaan kaukana täältä +tuolla puolen Hortobágyin jokea, niin että hevospaimenella olisi +päivän matka käydessään sieltä puhaltamassa porsaan tai lampaan. Eikä +täällä viljellä raadonlihaa, josta karjapaimen tuonnoin mainitsi. +Isäntäpaimenen emäntä kaupungista laittaa tänne ruuan koko viikoksi. Se +on aimo ruokaa, sen ääreen kelpaa kenen hyvänsä istua: Silavaa etikan +kanssa, -- Velliä, -- Verimakkaraa, -- Kaalia, -- Likkiötä. Kaikki +viisi paimenta syövät yhdessä isännän kanssa, eikä renkipoikakaan jää +osattomaksi. + +Hevonen ei menettele auringon laskettua sarvikarjan tavalla, joka +illalla juotettua laskeutuu taajoissa ryhmissä maata ja rupee +märehtimään. Hevonen ei ole niin tyyniluontoinen, vaan se syö yölläkin, +kun vain on kuutamo; ruoho kelpaa silloinkin sille. + +Santeri on vieläkin mainion hyvällä tuulella. Illallisella nuotion +ääressä oltaessa hän kysyy isännältä: + +-- Sanokaapas, hyvä kummisetä, mikä on syynä siihen, että hevonen +saattaa syödä kaiken päivää eikä herkeä yölläkään. Vaikka koko kenttä +olisi hedelmäleivoksia täynnä, niin ei minua haluttaisi olla aina +syömisen touhussa. + +Isäntäukko nakkasi vielä ruokoja sammuvaan tuleen. + +-- Kerron teille siitä tarinan, mutta älkää vain naurako. Se on +vanha asia. Kerrottiin niihin aikoihin, jolloin teinit kävivät +kolmikulmaisissa hatuissa. Eräältä sellaiselta mustekouralta minä sen +kuulin; hänen sielunsa saa siitä kärsiä, jos hän ei puhunut totta. -- +Eli näet kerran kuuluisa pyhimys, jonka nimi oli Martti, -- elää hän +vieläkin, vaikkei käy Hortobágyissa.-- Sitten oli juuri täällä +Hortobágyissa kuningas, jota sanottiin Hevos-Marotiksi. Tämän nimen hän +peri siitä, että sai viekkaudella anastetuksi Pyhältä Martilta sen +ihmehevosen, jolla tämä kulki ympäri maailmaa. Kerran näet tuli pyhä +Martti hänelle vieraaksi, ja tuo hevonen vietiin kuninkaan talliin. -- +Kun Pyhä Martti sitten tahtoi lähteä aikaisin aamulla matkaan, niin hän +sanoi kuninkaalle: "Anna tänne hevoseni, minun pitää lähteä." Kuningas +vastasi: "Ei nyt sovi, hevonen paraikaa syö." -- Pyhä Martti odotti +puoleenpäivään, sitten vaati hän taas hevostansa. -- "Nyt ette ainakaan +voi lähteä", puhui kuningas, "sillä hevonen syö juuri nyt". -- Pyhä +Martti odotti päivän laskuun ja rupesi taas kuninkaalta vaatimaan +hevostansa. "En tosiaankaan voi nyt sitä laskea, hevosenne syö nytkin", +vastasi kuningas. -- Silloin suuttui Pyhä Martti, heitti kirjansa +maahan ja kirosi sekä kuninkaan että hevosensa. "Sinun nimeesi hevonen +tarttukoon älköönkä siitä ikinä irti pääskö, ja hevonen olkoon kirottu, +syököön kaiken päivää, mutta älköön koskaan kylläänsä saako." Siitä +asti hevonen ei koskaan saa kylläänsä syödäkseen, vaikka on laitumella +päiväkaudet. -- Minulle on sanottu, että joka ei usko, olkoon +uskomatta. + +Paimenet kiittivät isäntää sadun kerronnasta. Sitten meni kukin +etsimään hevostansa ja poistui hiljaiseen tähtiyöhön, jokainen oman +laumansa luokse. + + + + +X. + + +Oli ihana ja lämmin kevätpäivän ilta; taivaalta ei tahtonut iltarusko +malttaa lähteä, ennenkuin yö sen verhosi hienoiseen usvapeitteeseen, +joka nousi ja levisi taivaanrannalle. + +Uusikuu näkyi jo tuolta Zámin kummun kohdalta, ja sen yläpuolella +säteili lempiväisten tähti, tuo varhain nouseva, myöhään laskeva +kointähti. + +Hevospaimen katsoi itselleen laumansa lähellä yösijan, riisui ratsunsa +selästä satulan loiminensa, otti suitset päästä ja asetti ne maahan +pystyyn asetetun kepin nenään. Loimi pantiin satulan päälle, siitä tuli +päänalus, ja viitta peitoksi, niin oli makuusija valmis. + +Mutta ennenkuin hän meni maata, lohkoili hän illallisesta jääneen +leivän palasiksi ja antoi ne kädestänsä hevoselleen. + +-- Nyt saat sinäkin mennä haukkaamaan ruohoa, Ilo heponi. Sinäpä et +pidäkkään päiväkausia syömisen virkaa kuten toiset hevoset. Sinä saat +aina olla satula selässä. Ja herrat vielä tahtoisivat, että sinun +kaiken päivää liikkeellä oltuasi pitäisi joutua koneen eteen nostamaan +kaivosta vettä! Sitä saavat odottaa. Luulevatko he hevostakin ihmisen +kaltaiseksi koiraksi? + +Hän pyyhki liehuvalla paidanhihalla hellästi hevosensa silmät. + +-- No, mene nyt etsimään hyvää ruohoa syödäksesi, mutta älä joudu liian +kauas; kun kuu laskee ja tuo kirkas tähti katoaa, niin saat tulla +takaisin. Katsos, minä en sido sinua liekaan, kuten karjapaimen, en +kytke sinua kuten moukat. Siinä on kyllä, kun huudan aamulla: "hoi, Ilo +heponi!" niin sinä heti olet paikalla. + +Ymmärsikö eläin? Miksei olisi ymmärtänyt. Päästyänsä vapaaksi satulasta +ja suitsista teki hevonen aimo hyppäyksen, ojenteli sitten +takaraajojansa, rupesi piehtaroimaan, kääntyen selällään ainakin +kolmasti koivet päin taivasta; sitten se nousi nopeaan taasen +jaloillensa, pudisteli, hirnahteli ja rupesi halukkaasti haukkaamaan +rehevää ruohoa, pitkällä hännällään yöhyönteisiä luotansa karkoitellen. + +Hevospaimen loikoili pitkällään siinä makuusijallansa viheriällä +nurmella. + +Mikä mainio vuode! Patjana koko laaja pusta ja telttana tähtitaivaan +kansi. + +On jo yö. Mutta maa ei pahan lapsen lailla tahdo vielä nukkua. Eikä se +unta saisikaan. Kuuluu kaikenlaisia ääniä vielä. Kaikki on niin +salaperäistä. Ei tänne kuulu kirkonkellojen ääni kaupungista eikä +koirain haukunta karjapaimenten majan luota, sieltä on tänne siksi +pitkä matka. Läheisessä ruoikossa rääkyy ruo'onpäristäjä ihan kuin joku +aavehenki; soiden satakieli, suovarpunen tirskuttaa, ja tuhannet +sammakot säestävät; Hortobágyin myllyn yksitoikkoinen kalkutus +kuuluu sekaan. Ylhäältä ilmasta huokuu hiljaista hyminää, +jäähyväisvaikerrusta, hanhet ja kurjet siellä lentävät säännöllisissä +parvissa; niitä töintuskin näkee, vaikka onkin kirkas tähtitaivas. +Taaja hyttysparvi vielä survoo edestakaisin ilmassa, senkin ääni tuntuu +kaukaiselta aavesoitolta. Välistä kuuluu myöskin hevosen hirnuntaa. + +Ennen sinun on tullut hyvin uni, paimen parka; kun pääsi satulaan +varaan laskit, niin heti nukuit; mutta miksi nyt valvot tummansinistä +taivasta katsellen ja puhutellen tähtösiä, kuten kummisetäsi on sinua +opettanut? Tuolla keskellä taivaan kantta on "Pohjantähti", joka ei +milloinkaan liiku paikaltaan; tuolla on "Paimenpari", tuo väriään +vaihteleva on "Orvonsilmä". Tämä kirkas tähti taivaanrannalla on +"Viikatetähti", ja tuo kirkkaampi taasen "Pakolaisen lamppu". Nuo kolme +tuolla ovat "Kolmen kuninkaan tähdet", -- yhdessä sarjassa on +"Seitsentähtinen", ja tuo, joka pian katoaa usvan taa, on "Taivaan +ikkuna". + +Mitä tähtien katseleminen häntä auttaa, kun ei kumminkaan taida niiden +kanssa puhella? Outo, raskas taakka painaa hänen sydäntänsä; hänen +sielussaan tuntuu olevan kamala, verta vuotava haava! Ehkä helpottaisi, +jos voisi jollekin ilmaista sydänsurunsa ja valitella vaivaansa. Mutta +tämä pusta on yhtä tyhjä kuin se on suurikin. + +Tuo kirkas tähti laski, kuu oli myöskin jo katoamassa, hevonen heitti +syöntinsä ja palasi isäntänsä luo. Tuli hiljaa astellen, ikäänkuin +peläten hänet herättävänsä, ja kaulaa ojentaen tutki, pää alhaalla, +nukkuiko isäntä vai eikö. + +-- Tule vain, heponi. En nuku vielä. + +Nyt hevonen hirnahti iloisesti ja laskeutui itsekin nurmelle ihan +isäntänsä viereen. + +Paimen nousi vuoteeltaan istualle, laskien kasvonsa kätten varaan. + +Hänellä oli siis olento, jonka kanssa voi puhella. Älykäs eläin + +-- Katsos, rakas Ilo heponi. Sellainen on tyttö. Päältä kultaa, sisältä +hopeaa. Totta puhuessaan on puoli valhetta, valheessaan taasen puoli +totta... Ei sitä opi kukaan oikein käsittämään... Sinä tiedät, kuinka +paljon rakastin häntä... Monta kertaa kannustin kylkiäsi verille asti, +jotta pikemmin hänen luoksensa pääsisin... Monta kertaa jätin sinut +seisomaan hänen porttinsa edustalle, lumituiskuun, lokaan, tuimaan +säähän tai paahtavaan auringonpaisteeseen, niin, sinut juuri, rakas, +hyvä heponi. En sinua silloin muistanut, vaan yksin häntä. + +Hevonen näytti sangen älykkäältä ja miettiväiseltä. -- Miksei hän tuota +muistaisi? Niinhän se oli. + +-- Tiedät senkin, kuinka suuresti hän rakasti minua... Asetteli ruusuja +korviesi taa, palmikoi nauhoilla harjasi, syötteli kädestänsä sinua +sokerileivoksilla... Monta kertaa hän vedätti meidät takaisin +syleilyllään, kun minä jo istuin satulassa. Usein hän halaili sinunkin +kaulaasi, jotta vain saisi meidät jäämään. + +Hevonen äännähteli vastaukseksi hiljaa: hhmm... Kyllä hän niin teki. + +-- Mutta sitten se kirottu veitikka tuli sinne ja varasti puolen hänen +sydämestänsä. Olisi edes vienyt sen kokonaan! Olisi pitänyt sen sitten +myöskin! Jospa olisi vienyt hänet mukanaan kauas maailmaan, niin ei hän +olisi jäänyt tänne puolittain onneksi, puolittain kiroukseksi. + +Hevonen varmaan koetti häntä lohduttaa, koska laski päänsä isännän +polvelle. Suruissaan paimen murahti: + +-- Taivaan kirouksen saakoon ilkityöstä, joka toisen ruusun itsellensä +ryöstää! Sillä jos mä itse häntä lyömään lähden, varmaan äitinsäkin +itkee työnsä tähden. + +Hevonen alkoi piestä vihaisesti hännällänsä maata; isännän kiukku +tarttui häneen. + +-- Mutta mitenkä minä häntä voisin lyömään lähteä? Onhan mies paennut +muille maille. Et ole sinäkään noidanratsu, jotta kautta maiden voisit +minua ruveta lennättelemään, pysyt vain koreasti täällä lohduttamassa +minua sydänsurussani. + +Ei hevonen voinut tätä asiaa muuksi muuttaa. Tyytymystänsä kovaan +kohtaloon se osoitti siten, että laskeutui ihan pitkälleen nurmikolle +kaula ojossa. + +Paimen ei antanut hevosen vielä ruveta nukkumaan, hänellä oli vielä +puhumista. + +Maiskaus huulilla, ihan suukon kaltainen, sai pian hevosen pystyyn. + +-- Älä nuku... En nuku minäkään... Tulee vielä sekin aika, jolloin +maata saadaan... Ollaan yhdessä niin kauan... Sinä et saa koskaan enää +jättää isäntääsi... Enkä minä luopuisi sinusta, vaikka saisin sinun +suuruisesi ko'on kultaa hinnaksesi... Sinä yksin olet omani, olet +uskollinen... Kyllä minä tiedän, miten sinä autoit tohtoria nostamaan +minua maasta tarttuen hampaillasi liivini rinnuksiin, kun makasin +pustalla kuoleman kielissä ja korpit jo ympärilläni liitelivät. -- +Muistatko sitä? Näin tartuit liiviini!... Aimo elukkani... Älä pelkää, +että enää mennään yli Hortobágyin sillan, ei enää poiketa Hortobágyin +krouviin!... Vannon tässä kautta tähtitaivaan, etten ikinä, sinä +ilmoisna ikänä astu yli sen talon kynnyksen, missä tuo tyttö asuu!... +Älkööt nuo tähdet enää minulle tuikkiko, jos sanani syön... + +Tämän valan kuullessaan hevonenkin nousi etujaloilleen, istui maassa +kuten koirain on tapana. + +-- Älä sentään pelkää, että me tänne jäädään vanhenemaan, -- jatkoi +paimen. -- Emme jää ainaiseksi tätä tasankoa astelemaan... Pienenä +poikasena näin kauniitten kolmiväristen lippujen liehuvan -- niiden +perässä pulskeita husaareja... Kadehdin keitä... Näin sitten noiden +husaarien kaatuvan maahan haavoitettuina ja kauniitten lippujen +joutuvan lokaan kaikkien tallattaviksi... Ei noin saa asiat jäädä!... +Vielä tulee päivä, jolloin vanhat liput otetaan kätköstään ja me +nuoret, reippaat pojat marssimme perässä antamaan selkään noille +häijyille kasakoille... Silloin sinä tulet mukaan, hyvä heponi, kun +kuullaan sotatorven ääni. + +Hevonen karkasi pystyyn, ikäänkuin olisi jo kuullut sotatorven äänen, +ja rupesi etujaloillaan kuopimaan maata, harja vinhasti nousten ja pää +pystyssä sekä kovasti hirnuen hiljaiseen yöhön. Toiset hevoset heti +vastasivat sen hirnuntaan. + +-- Siellä sitten saadaan tämä asia päätteeseen!... Siellä paranee +surumme, ei se itkulla ainakaan tule paremmaksi. Ei minun henkeni saa +mennä uskottoman tytön myrkkyjuoman eikä vielä myrkyllisempäin +suukkojen kautta, vaan kunnon vihollisen miekan terään. Ja kun minä +makaan verissäni sotatantereella, niin sinä jäät luokseni vartioimaan +minua, kunnes tullaan hautaan viemään. + +Ja ikäänkuin aikoen koetella hevosensa uskollisuutta oli paimen nyt +kuolevinaan, heittäytyi pitkälleen maahan oikaisten jäykästi +käsivartensa pitkin nurmea. Hevonen katsoi häntä hetkisen, mutta +nähdessään, ettei isäntä liikahtanutkaan, astui se korvat luisussa +hänen luokseen alkaen turvallaan koskettaa häntä olkapäähän. Mutta kun +ei paimen sittenkään antanut elonmerkkiä, alkoi hevonen juosta tömistää +yltympäri. Mutta kun ei hän kavioiden töminäänkään herännyt, rupesi +hevonen nostamaan häntä viitan kauluksesta hampaillaan ylös istumaan, +kunnes paimen lopettaen leikin aukaisi silmänsä ja syleili molemmin +käsin hevosensa kaulaa. + +-- Sinä olet ainoa uskollinen ystäväni. + +Ja hevonen ihan nauramaan rupesi; ylähuuli nousi, jotta kiiltävä +hammasrivi näkyi, ja sitten se alkoi iloansa osoittaen hypellä ja +koikkelehtaa pikkuvarsan lailla, kun koko kuolemantapaus olikin vain +leikkiä. Viimein se itsekin laskeutui pitkälleen maahan. Nyt oli sen +vuoro jatkaa leikkiä, nyt se oli kuolevinaan. + +Paimen alkoi puhutella sitä, maiskahuttaa huulillaan, mutta hevonen ei +liikahtanut. + +Paimen laski päänsä hevosen kaulalle, se oli hänelle hyvänä tyynynä. +Ratsu kohotti päätään, havaitsi isäntänsä nukkuvan ja oli hiljaa. +Siihen jäivätkin molemmat lepäämään... + +Hevonen alkoi kuulla pustalta kaukaisia ääniä, mutta ei vieläkään +liikahtanut. + +Kaikuvalla hirnunnalla herätti se ensin isäntänsä. + +Paimen kavahti pystyyn leposijaltaan. Sitten nousi hevonenkin. + +Aamu alkoi jo sarastaa, taivaanranta kellerti idän kulmalta. + +Kaukaa usvasta häämötti kohti juoksevan hevosen haamu. Sen selässä ei +ollut ratsastajaa. Paimenen hevonenkin sen huomasi. + +Se on jokin karkulainen. Päässyt irti joltakin paimenmajalta. Keväisin +niiden tulee ikävä aina yksin elää siellä lehmien ja härkien +valtakunnassa, jonkatähden ne vapaaksi lieasta päästyään vaistonsa +johdolla karkaavat lähimpään tammastoon. Siellä ne joutuvat kahakkaan +tammojansa pelkääväin oriitten kanssa, jotka kahakat useimmiten +päättyvät jälkimmäisten tappioksi, nämä kun eivät ole kengässä. + +Hevospaimenen pitää sentähden saada kiinni tuo karkulainen ori. + +Äkkiä satula hevosen selkään, suopunki valmiiksi käsivarrelle ja nyt +vastaanottamaan vierasta tulokasta. + +Mutta ei sen kiinniottamiseen tällä kertaa suopunkia tarvittu. +Saavuttuaan lähemmäksi se suuntasi kulkunsa suoraan hevospaimenta +kohden ja päästi iloisen hirnahduksen, johon paimenen ori samaten +vastasi. Ne olivat vanhoja tuttuja. + +-- Mitä kummia tämä on? -- murahti paimen. -- Ihan tuo on samannäköinen +kuin Franssin laukki. Kuinka on hänen Mährinmatkansa laita? + +Vielä enemmän hän kummasteli, kun hevoset yhteen tultuansa kohtelivat +toisiansa niin ystävällisesti kuin suinkin ja rupesivat toistensa +kaulaa hyväilemään. + +Tuo on tosiaankin Franssin laukki. Onhan sen lanteella nimimerkki F.L. +Ja vielä paremmaksi vakuudeksi vieressä vanha, toisen hevosen potkusta +syntynyt arpi. + +Hevosen mukana laahasi liekaköysi ja sen päässä maasta irtaantunut +palikka. + +-- Kuinka sinä laukki olet Hortobágyiin tullut? + +Hevonen antoi helposti ottaa itsensä lieasta kiinni. + +-- Kuinka olet päässyt takaisin? Missä on isäntäsi? -- puheli +hevospaimen. + +Mutta ori ei puuttunut puheisiin hänen kanssaan, ei ymmärtänyt häntä. +Mitäpä tuollainen hevonen ihmisen puheesta ymmärsikään, kun nautojen +seurassa oli kaiken ikänsä ollut? + +Hevospaimen talutti kiinni ottamansa ratsun lähellä olevaan aitaukseen +ja sulki veräjän. + +Sitten hän meni ilmoittamaan asiasta isäntäpaimenelle. + +Päivän noustessa taivaalle saatiin selvä tästä salaisuudesta. + +Zámin pustalta tuli juosten, läähättäen kärripoika. Ei ollut edes +lakkia päässä, ilman oli lähtenyt juoksemaan. + +Jo kaukaa hän tunsi Santeri Decsin ja kiiruhti suoraan hänen luoksensa. + +-- ... huomenta, Santeri setä! Eikö laukkia ole täällä nähty? + +-- On kyllä. Kuinka sen olette irti päästäneet? + +-- Ihan se oli kierona. Hirnuili kaiken päivää. Kun minun piti sitä +sukia, niin se pieksi minua silmiin hännällänsä; yöllä se sai liekansa +irti, ja siitä asti olen minä saanut juosta sen perässä. + +-- Entä minne sen isäntä on joutunut? + +-- Se nukkuu vielä; kovin oli väsynyt kiivaasta ajosta. + +-- Minkälaisesta ajosta? + +-- Niin, se tapahtui kolme päivää sitten. Eikö Santeri setä ole sitä +vielä kuullut? Polgárin lautalla hullaantuivat lehmät, jotka se Mährin +herra oli ostanut; kaiketi näkivät jonkun aaveen, pelästyivät ja +hyppäsivät jok'ikinen veteen lautalta ja karkasivat suoraa päätä kotia +Zámin majalle; paimen ei kyennyt niitä enää palauttamaan, vaan tuli +itsekin niiden kanssa takaisin. + +-- Frans Lacza on siis nyt kotona? + +-- Mutta vähällä oli, ettei isäntäpaimen lyönyt häntä kuoliaaksi. En +ole vielä ikinä kuullut isännän niin koreasti kiroilevan kuin silloin +karjalauman illan suussa majalle saapuessa, perässä Franssi setä. +Vaahto vain valui hänen hevosestansa. Ja sonnin sieraimista tuli veri. +Siinäkös saatiin kuulla hirtehisistä ja lurjuksista! Kolmasti isäntä jo +kohotti keppiäkin, mutta ilmassa se vain suhahti, ei sentään ruvennut +sillä lyömään. + +-- Entä mitä Franssi siihen sanoi? + +-- Ei muuta kuin että hän ei voinut sille mitään, että elukat +hullaantuivat. -- "Olit varmaan tehnyt jotain velhonvehkeitä, senkin +hirtehinen!" -- sanoi isäntä. "Mitä varten minä sellaisia olisin +tehnyt?" -- "Sitä varten, kun ensin itse hullaannuit; kaiketi on tuo +keltaruusu antanut sinullekin jotain taikajuomaa kuten Santeri +Decsillekin!" -- Sitten he rupesivat puhumaan teistä, Santeri setä, +mutta sitä en minä saanut kuulla, sillä minä sain korvapuustin ja minut +ajettiin pois kuuntelemasta. Sanottiin, ettei ne puheet olleet minua +varten. + +-- Vai puhuttiin minustakin? Ja keltaruususta? + +-- En minä tiedä, mikä kapine tuo keltaruusu on. Sen vain tiedän, että +kun viime perjantaina piti lähteä viemään noita lehmiä, niin Franssi +setä eväspussia majalta noutaessaan otti viittansa hihasta esille +kirjavan huivin, jossa oli säilyssä keltainen ruusu; sitä hän kauan +haisteli ja painoipa sitä suullensakin, luulin hänen jo aikovan sen +syödä. Sitten hän veti ulos hattunsa vuorin ja kätki sen keltaruusun +sinne sekä pani hatun taas päähänsä. Taisi olla jokin taikakapine. + +Hevospaimen sivalsi kepillään edessään olevaa tulikukkaa, niin että se +katkenneena lennähti kauas arolle. + +-- Mitä pahaa tuo kukka on teille tehnyt? + +-- Ei se isku sitä tarkoittanut... + +-- Mitenkäs sen asian nyt käy? -- kysäisi hevospaimen sitten +poikaselta. + +-- Mähriläiset miehet saapuivat eilen jalkapatikassa. Isännän kanssa +sitten asia selvitettiin. Nyt on aikomus viedä lehmät Tisza-Fürediin +päin, tällä kertaa mukana vasikatkin. Sillalta ne eivät ainakaan rupea +alas hyppimään. Sanotaan niiden karanneen kotia vasikoittensa tähden. +Mutta Laczan Franssi vain naurelee partaansa. + +-- Ja lähteekö Laczan Franssi vieläkin niiden mukaan? + +-- Kaiketi, koska isäntä siihen häntä yhtäpäätä kehottaa. Mutta +paimenelle ei tahdo lähdöstä mitään syntyä. Väittelee, että karjan +pitää saada joku päivä levätä ankaran juoksun perästä; itsekin hän +makaa kaiket päivät kuin puupölkky. Ei olekkaan leikintekoa ratsastaa +yhtämittaa sellaista kyytiä Polgárin lauttauspaikalta Zámin +paimenmajalle. Kaksi päivää antoi isäntä hänelle lepoaikaa. + +-- Kaksi? Vai kaksi? Se on liian paljon! + +-- En minä tiedä. + +-- Mutta minä tiedän. Siitä voi hänelle tulla pitempikin lepoaika. + +-- Voi, minun täytyy rientää, jotta laukki on kotona siksi, kun hän +nousee. Kun näet isäntä haukkuu paimenta, niin tämä vuorostaan sättii +minua. Mutta annappas, kun kerran itse pääsen paimeneksi, niin osaan +minäkin kärripojalle antaa selkään. Hyvästi, Santeri setä. + +-- Hyvästi on jo. + +Poikanen hyppäsi laukin selkään, tarttui liekanuoraan ja alkoi +paljailla kantapäillään potkia hevosen kylkiin. -- Mutta laukki ei +olisi millään ehdolla vielä tahtonut täältä lähteä, useat kerrat se +pyörähti takaisin, pyrkien aina vain toisten hevosten luo. Vihdoin tuli +paimen pojalle avuksi, otti pitkän piiskansa, sivalsi sillä kerran +hyvästi reisille ja läimäytti vielä perään pari kolme kertaa. Silloin +hevonen, pää rintaan painuneena, lähti laukkaaman pustalle suoraa päätä +eteenpäin; pojalla oli täysi työ pysyä selässä pitämällä lujasti +harjasta kiinni. + +Hevospaimen oli nyt selvillä tehtävästänsä. + +-- Ja vie myöskin Frans Laczalle terveisiä Santeri Decsiltä, -- huusi +hän pois kiitävälle pojalle, mutta tuskinpa tämä enää kuuli koko asiaa. + + + + +XI. + + +Seuraavana päivänä meni hevospaimen majalle ja sanoi isännälle: + +-- Minulla olisi vähän asioita, setä: pyytäisin täksi iltapuoleksi +vapautta. Illalla palajan takaisin. + +-- Saat mennä, mutta sillä ehdolla, ettet mene Hortobágyin krouviin. -- +Kai ymmärrät mitä tarkoitan? + +-- Kautta kunniani vakuutan, etten jalallani astu Hortobágyin krouviin. + +-- Tiedän, että sanassasi pysyt. + +Paimen jätti sanomatta sen mahdollisuuden, että voisi joutua sinne +"lakanassa". + +Oli paahtavan kuuma iltapäivä, kun hän läksi matkaan; taivas oli +juustonheran karvainen, ilma täynnä auerta. Kangastus oli erittäin +leikkisällä tuulella. Pikkulinnut olivat laskeutuneet maahan, ei +yksikään viserrellyt ilmassa. Sitä vilkkaampia olivat paarmat, kärpäset +ja muut herhiläiset. Hevonen asteli sangen haluttomasti, tavantakaa kun +piti joko takajaloilla taikka päällä heristellä luotansa noita +kiukkuisia hiiden lintuja. Kuitenkaan se ei eksynyt suunnalta, vaikka +ohjat olivatkin aivan höllällä miehen kädessä. Ihminenkin tunsi myrskyn +olevan tulossa. + +Jo saavuttiin Hortobágyin sillalle, tuolle maanmainiolle rakennukselle. + +-- Ohoo! -- havahti hevospaimen. -- Siitä ei mennä, heponi. Tiedäthän, +että olen tähtitaivaan kautta luvannut olla menemättä Hortobágyin +sillan yli. + +Mutta hän ei ollut luvannut olla menemättä yli Hortobágyin joen. + +Hän ohjasi sentähden hevosensa myllyn alapuolelle, missä vesi oli +matalampi, ja rupesi kahlaamaan ylitse. Vähän piti ratsun uidakin, +mutta mitäs siitä; pian liinaiset roimahousut kuivuvat paahtavassa +auringonpaisteessa. + +Hän antoi hevosensa juosta Hortobágyin majataloa kohden. + +Jopa ratsukin läksi nopeampaan juoksuun iloisesti hirnahtaen. + +Majatalon pihalta kuului vastaukseksi samanlainen hirnahdus. Siellä jo +seisoi akaasiapuuhun sidottuna toveri -- laukki näet. + +Oikeastaan ei pihaa voi ottaa lukuun Hortobágyin krouvista puhuessa, +sillä kedolla, joka on majatalon, tallin ja vaunuvajan edustalla, ei +ole minkäänlaista aitausta, vaikka sitä muuten pidetään pihamaana ja +siellä on puiden alla pöytä, sivulla pitkä penkki; sielläkin on +vieraiden tapana istuskella kurkkua kastelemassa. + +Hevospaimen hyppäsi alas ratsunsa selästä ja sitoi sen akaasiapuuhun -- +ei sentään samaan kuin mihin laukki oli sidottuna. + +Pari muutakin luppakorvaa ratsua seisoi syvissä mietteissä tuolla +puutarhan aitauksen varjossa, yritellen haukata aidan takana kasvavasta +pensaasta, johon eivät kuitenkaan ulottuneet. Miehet istuivat tuolla +akaasiapuun alla juomapöydässä, nytkin tässä paahtavassa helteessä yllä +nurin käännetyt turkit. Näin ne vain auringon säteiltä varjostavat. He +maistelivat halpaa hapanviiniä vihreistä laseista ja loilottelivat +jotain pitkäveteistä paimenlaulua, jossa ei ollut äärtä eikä päätä. +Lampureita olivat kumpainenkin. Aasi heillä oli ratsuna. + +Santeri istui penkin alapäähän laskien visaisen keppinsä pöydälle ja +katseli, miten nuo kirkkaat pilvet taivaalla paisuivat ja maa taasen +muuttui niiden kohdalta melkein tummansiniseksi. Eräässä kohden kohosi +keltainen patsas, se oli itse tuulispää. Lampurit laulelivat +yhtämittaa: + + "Kun ryypiskelee lampuri, + aasinsa harmaa sureepi; + jo heitä, aasi, surus tuo, + pian mennään jälleen lauman luo." + +Hevospaimen kyllästyi jo tuohon jokellukseen ja ärähti: + +-- Kyllä nyt, Tahvo, olisi paras jo heittää tuo +jerusalem-betlehem-nuotti ja nousta aasin selkään sekä lähteä +lönkkäämään lauman luo, muuten voivat turkkisi kastua pahoin. + +-- Kas, kuinka Santeri Decsi on tänään kierolla tuulella. + +-- Voinpa kiertää vielä nahkaasikin, jos siinä kauemmin mukiset! -- +tiuskaisi hevospaimen kiertäen paidanhihansa ylös. -- Nyt saa pian kuka +hyvänsä, joka vain tielle sattuu. + +Lampurit kuiskailivat jotain keskenään. He tiesivät pustan säännön, +että hevospaimenen istuessa pöytään sai lampuri vain lupaa pyydettyään +jäädä istua kyyräilemään, mutta kun sanottiin: "saat mennä", niin oli +paras poistua matkoihinsa. + +Toinen heistä koputti pullon pohjalla pöytään. + +-- Maksetaan pois! Tulee paha sää. + +Majatalosta riensi koputuksen kuultuaan ulos krouvarin tyttö. + +Ei ollut hevospaimenta ensin näkevinänsäkään, hääräili vain lampurien +kanssa, teki laskun viineistä, antoi "koirankielistä" takaisin muutamia +kuparirahoja sekä pyyhki vielä pöydältä paimenten kaatamat viinin +tähteet. + +Miehet astuivat aasiensa selkään ja alkoivat taasen, kun pääsivät niin +kauas, ettei enää ollut mitään vaaraa, laulaa äskeistä nuottia +uhkamielin loilotellen: + + "Kuus koiraa suden jäljissä, + kaks paimentani vieressä, + mä itse astun keskellä + ja aasi harmaa perässä." + +Vasta noiden lampurien mentyä puhutteli tyttö hevospaimenta. + +-- Ethän edes sano, että on pilvessä, kultaseni! + +-- Santeri Decsi minun on nimeni, -- murahti äreästi paimen. + +-- Hyvä on, armollinen herra. Pyydän anteeksi, jos loukkasin! Ettekö +suvaitse astua sisään vierashuoneeseen? + +-- Kiitoksia. Kelpaa täällä ulkonakin istua. + +-- Sisällähän olisi arvollenne sopivaa seuraakin. + +-- Tiedän. Näen sen hevosesta. Kyllä hän tulee pian tänne minun +puheilleni. + +-- Entä mitä suvaitsette käskeä? Tuonko viiniä? Punaista vai valkoista? + +-- En juo viiniä. Tuokaa tänne pullo-olutta. + +Pulloihin pantua olutta ei käy niinkään helposti myrkyttäminen, sillä +se kuohahtaa ulos, jos äkisti vetää suulta korkin. + +Tyttö ymmärsikin sen moitteeksi, mutta nieli katkeran mielensä. Ei +aikaakaan, niin hän palasi tuoden pullon olutta; sen hän asetti vieraan +eteen. + +Paimen tähän ärjäisi kopeasti: + +-- Olenko minä mikään räätälinsälli, että minulle tuot olutpulloja +yksitellen? + +-- No, älkäähän nyt! Älkää vain suuttuko, kunnianarvoisa herra. Kyllä +minä lisää tuon. + +Ja hän toikin koko taakan pulloja, asetti miehen eteen kuusi yhteen +riviin. + +-- Hyvä on nyt! + +-- Vedänkö korkit? + +-- Kiitos, osaan tehdä sen itsekin. + +Näin sanoen hän otti käteensä ensimmäisen pullon, löi sen kaulan pöydän +syrjää vastaan poikki sekä kaatoi kuohuvaa olutta suureen juomalasiin. + +Olut tulee tosin täten kalliimmaksi, kun pitää maksaa myöskin pullon +hinta, mutta "herra se on herra helvetissäkin". + +Kaula kenossa poistui tyttö, kengät keikailevasti ja korskasti +narisivat. Kultarenkaat korvissa heilahtelivat. Hiukset olivat taasen +irrallaan, kampaa ei näkynyt, palmikko niskassa heilui pitkine +nauhoineen. "Niin minä, koska sinäkin." + +Hevospaimen särpi olutta hiljalleen, yksikseen. Tyttö lauleli +portailta: "Jos mun tietoin tietäisit: kultani jos tuntisit, sinäkin jo +itkisit..." Neljäs säe joutui jo oven taa. + +Kun tyttö tuli ulos toisen kerran, oli pöydällä jo kolme tyhjää pulloa, +kaula katkaistuna. Hän kokosi ne ynnä lasinsirpaleet esiliinaansa. + +Ja juotuansa nuo kolme pulloa oli mies jo toisella tuulella. Kun tyttö +siinä hääräili hänen ympärillään, niin hän kietaisi käsivartensa hänen +vyötäisilleen. + +Tyttö ei tuosta turhia kainostellut. + +-- No? Jokohan uskaltaa sinutella? -- kysäisi hän mieheltä. + +-- Niin nyt kuin ennenkin. Mitäs siis aiot sanoa? + +-- Kysyitkö jotain? + +-- Miksi olet itkenein silmin? + +-- Se on pelkästä ilosta. Olen saanut kosijan. + +-- Kenen? + +-- Se on Vervölgyin vanha krouvari. Leskimies. Paljon sillä on rahaa. + +-- Ja hänelle menet? + +-- Miksen menisi, kun kerran kelpaan? Päästä minut! + +-- _Valehtelet, kotia karkaat; äidin syliin pyydät ja hänellekin +valehtelet._ + +Sitten hän päästi tytön menemään. + +-- Juotko vielä olutta? + +-- Juon kai. + +-- Tulet humalaan paljosta oluesta. + +-- Sitä minun juuri nyt onkin tarvis. Se sisäistä tultani heikentää. +Anna tuolle toiselle väkevää viiniä, jotta lämpiäisi. Siten tullaan +yhdenmukaisiksi. + +Tuolle toiselle ei tyttö varmaankaan ollut sanonut, että toinen on +täällä ulkona. + +Hevospaimen tuli hänelle avuksi. Alkoi laulella sitä pilkkalaulua, +jolla karjapaimenia suututetaan. + +Hänellä oli kaunis ja vahva ääni; sen tunsi koko Hortobágyin seutu. + + "Karjaa hoidan, haukkuu siksi + toiset sorkkakapteeniksi; + rengit siellä + rapatiellä, + minä sängyn herra vielä." + +Hyvin osattu! Ei vielä nuotin päähän ehtinyt, niin tuo toinen astui +ulos juomatuvasta ihan kuin käskettynä. Karjapaimenella oli toisessa +kädessä pullo punaista viiniä, lasi ylösalaisin sen kaulalla, ja +toisessa kädessä visainen palikkakeppinsä. Pullon hän asetti pöydän +toiseen päähän hevospaimenta vastapäätä, kepin toisen kepin viereen, ja +itse hän istui pöytään vastapäätä kumppaniansa. + +Kumpikaan ei puhunut luotua sanaa, ei siinä liioin tervehditty, +nyökättiin vain päätä; kumpikin ymmärsi asian. + +-- Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri? -- kysäisi hevospaimen. + +-- Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa. + +-- Lähdet siis Mähriin? + +-- Lähden, jos en tule toiselle päälle. + +Nyt otettiin siemaus. + +Hetken perästä kysyi taasen hevospaimen: + +-- Tällä kertaa kai viet vaimonkin sinne mukanasi? + +-- Mistä minä sen nyt ottaisin? + +-- Ota oma äitisi. + +-- Ei se heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin. + +Taas otettiin kulaus. + +-- Joko siis olet äidillesi sanonut jäähyväiset? + +-- Jo olen. + +-- Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut? + +-- Olen niinkin. + +-- Etkö ole kellekään enää velkaa? + +-- Kaikkia kummia sinä kyseletkin. En ole velkaa papillekaan! Mitä +sinun siihen tulee! + +Hevospaimen ravisti päätä ja katkaisi sitten taas yhdeltä olutpullolta +kaulan. Aikoi kaataa siitä kumppanillekin. Tämä laski kieltävästi +kätensä lasin suulle. + +-- Olueni ei siis kelpaa sinulle? + +-- Pidän kiinni vanhasta säännöstä: "Oluesta viinihin -- kelpaa +ainakin; viinist' oluehen vaan -- sit' ei milloinkaan." + +Hevospaimen tyhjensi itse pullonsa, jonka jälkeen hän rupesi +viisastelemaan; siihen oluenjuonti näet aina johtaa. + +-- Kuules, kumppani, ei mikään maailmassa ole niin rumaa kuin +valehteleminen. Kerran olen eläissäni valehdellut, enkä sitäkään tehnyt +omaksi edukseni. Ja vielä nytkin se painaa tunnollani. -- Lampurit +valehdelkoot, mutta ei se sovi hevosmiehille. Lampurien esi-isäkin +kulki valheen kengillä. Patriarkka Jaakob petti omaa appeansa +kirjavilla vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun +kintailla, valehteli siis hänellekin. Ei ihmekään, jos kaikki hänen +jälkeläisensä, jotka vain lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. +Lampurille se sopii, mutta ei karjapaimenelle. + +Kumppani remahti kaikuvaan nauruun. + +-- Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies! Osaat saarnata +kuin paavin legaatti Balmaz-Ujvárosissa helluntaina. + +-- Hm, veikko! Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin +tullut saarnamies, mutta paljoa pahempi seikka olisi sinulle, jos +minusta olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole +kellekään enää velkaa edes kreutserin arvoa. + +-- En niin kellekään. + +-- _Onko se täyttä totta?_ + +-- _On, täyttä totta._ + +-- Entä mitä tämä olisi? Katso tätä pitkää paperia! Tunnetko sitä? + +Näin sanoen hän veti esiin taskustansa tuonnoin saamansa vekselin ja +ojensi sen kumppaninsa eteen. + +Karjapaimenen kasvot lensivät äkkiä punaisiksi kiukusta ja häpeästä. + +-- Kuinka se on sinun käsiisi tullut? -- ärähti hän vihaisesti, hypäten +ylös sijaltansa. + +-- Aivan rehellisiä teitä. Istu vain rauhassa, veikko. Älä siinä +hyppele. -- En minä rupea tutkimaan, saarnaan vain. -- Se kunnon mies, +jolle olet antanut maksuksi tämän vekselin, kävi tuonnoin ostamassa +hevosia meidän laumasta ja maksoi niiden hinnan vekselillä. Minä +silloin kysäisin: mikä se vekseli on? Hän sen selitti, sanoi minulle, +kuten tiedät mitä vekselillä tehdään, ja näytti silloin minulle tätä +sinun kirjoittamaasi, valittaen siitä jotain puuttuvan: siinä näet ei +ollut mainittuna missä se oli maksettava tarkemmin kuin vain +Hortobágyissa, ja se on laaja pusta. Sentähden minä nyt asetan tämän +vekselin sinun eteesi, jotta korjaisit tuon puutteellisuuden. +Hevossaksa ei saa sanoa, että Hortobágyissa ovat hevosmiehet häntä +pettäneet! Kirjoita tuohon entisten sanojen: "maksettava Hortobágyissa" +lisäksi: "_Majatalon pihalla_"! + +Toveri puhui toiselle niin lempeästi, että tämä joutui ihan ymmälle. +Luuli jo, ettei olekkaan tässä muusta puhe kuin hevos- ja +karjapaimenten hyvästä luotosta. + +-- Hyvä! Sen kyllä voin tehdä, koska niin tahdot. + +Koputettiin pöytään, Klaara tuli ulos. Kurkisti ensin oven suusta. +Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun näki miesten verisen tappelun +sijasta rauhallisesti keskustelevan. "Tuokaa, hyvä Klaara, meille +mustetta ja kynä." + +Kaupunginkomisarjuksen huoneesta hän toi heille kirjoitusneuvot. + +Tyttö jäi katsomaan. -- Mitä ne miehet niillä tekevät? + +Hevospaimen osoitti sormellansa, mihin kohtaan kumppanin piti +kirjoittaa. + +-- "Maksettava Hortobágyissa." -- Tähän asti on oikein. "Majatalon +pihalla." Se pitää olla perään. + +-- Minkä tähden juuri pihalla? + +-- Sentähden, ettei se voi olla toisin. + +Sillä aikaa lähestyi rajuilma lähestymistään. Kiivaat tuulispäät +kävivät edellä peittäen maan ja taivaan paksuihin tomupilviin. +Kalatiirat lentelivät levottomina Hortobágyin joen kohdalla, pääskyset +ja varpusparvet riensivät katosten suojaan. Pustalta kuului kovaa +kohinaa. + +-- Ettekö astu sisään? -- kehotteli tyttö paimenia. + +-- Ei pääse. Meillä on täällä asioita, -- vastasi hevospaimen. + +Kun kumppani oli saanut kirjoituksensa valmiiksi, otti Santeri kynän +hänen kädestään, käänsi vekselin toisin puolin ja kirjoitti sen selkään +oman nimensä somilla säännöllisillä kirjaimilla. + +-- Mitä varten sinä sinne oman nimesi piirsit?-- kysäisi karjapaimen +uteliaana. + +-- Se on sitä varten, että kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin +minä suoritan nuo kymmenen floriinia, etkä sinä. + +-- Ja minkätähden sinä menisit ne maksamaan minun puolestani. + +-- Sen tähden, että se on _minun velkani_!-- vastasi hevospaimen +nousten seisoalle ja sysäten hatun takaraivolle. Silloin hänen silmänsä +iskivät tulta. + +Nyt karjapaimen kävi kalpeaksi. Nyt vasta hän tiesi mitä oli tulossa. + +Tyttö ei ymmärtänyt mitään koko kirjoittamisista eikä myöskään tästä +sananvaihdosta. + +Hän pudisti päätänsä. Kummia nuo miehet! -- Hänen korvissaan kilisivät +kullatut korvarenkaat perineen. -- "Niistä on puhe, Keltaruusu! Sinusta +juuri on puhe!" + +Hevospaimen taittoi kauniisti laskokselle vekselin ja antoi sen tytölle +sanoen vakavasti ja ystävällisesti: + +-- Pyydän, olkaa Klaara hyvä ja pankaa tämä vekseli talteenne. Kun +hevoskauppias Pelikán palajaa Onodin markkinoilta ja luultavasti +poikkeaa tänne syömään, niin antakaa se hänelle. Sanokaa, että me +molemmat sen lähetämme. Vanhat leipätoverit Frans Lacza ja Santeri +Decsi. Sanokaa hänelle puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on +aikanansa maksava. Kumpi maksaa, se saadaan pian nähdä. + +Tyttö kohautti olkapäätä. Kummia otuksia nuo! Eivät edes käy toistensa +tukkaan kiinni. Yhdessä vain kirjoittelevat nimiänsä. + +Hän otti kirjoituskapineet ja vei ne takaisin sinne, mistä oli ne +ottanutkin. + +Miehet jäivät pihalle kahdenkesken. + + + + +XII. + + +Levollisena hevospaimen kaatoi viimeisen oluen lasiinsa. Samaten +karjapaimen tyhjensi viinipullonsa lasiin. + +Miehet kilistelivät. + +"Maljasi!" -- Juotiin pois yhdellä siemauksella. + +Nyt alkoi hevospaimen puhua kyynäspäät pöydän varassa. + +-- Eiköhän tämä Hortobágyin pusta sentään ole sangen suuri, vai mitä +mietit, veikko? + +-- On se todellakin suuri pusta. + +-- Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten kierrellä +neljäkymmentä vuotta, taitanut olla tätä suurempi. + +-- Sinä sen parhaiten tiedät. Sinähän niitä raamatun kertomuksia +tutkit. + +-- Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin näin suuri, niin ei se +sentään ole niin avara, että _me molemmat siihen hyvin mahtuisimme!_ + +-- Sitä sanon minäkin. + +-- _No, laajennetaan sitä hieman!_ + +Nyt ottivat miehet pöydältä keppinsä. -- Molemmat hyvää nuorta tammea, +tyvipäässä aimo lyijyinen nuppi. + +Kumpikin poistui hevosensa luo. + +Ratsumiehet eivät tappele jalkaisin. + +Kun tyttö palasi takaisin talosta, niin molemmat miehet jo istuivat +satulassa. + +Ei kumpikaan nyt puhunut hänelle luotua sanaa, ääneti vain käänsivät +selkänsä toinen toiselleen ja poistuivat eri suuntaan aivan kuin +tulossa olevaa rajuilmaa pakoon. + +Mutta heidän poistuttuaan noin kaksisataa askelta toisistaan katsahti +kumpikin taaksensa ja pyöräytti yhtähaavaa hevosensa takaisin. + +Nyt palikka _toisesta päästä_ käteen ja molemmat miehet kannustamaan +ratsujansa, niin että nämä laukaten syöksyivät toisiaan vastaan. -- +Tämä oli kaksintaistelua pustalla. + +Se ei ole niinkään helppoa kuin päältä katsoen luulisi! Taitoa pitää +olla tappeluun hevosen selästä miekallakin, joka myöskin hyvin +osuessaan jakelee aimo haavoja; mutta kun on aseena lyijypäinen +palikka, niin pitää iskeä sangen taitavasti istuessaan vihamiestä +vastaan kiitävän hevosen selässä. Ei siinä väistellä eikä syrjään päätä +käännetä iskun edestä. Isku sinne, toinen tänne. Mies se, ken paremmin +osaa. + +Paimenet joutuessaan kepin kantamiin iskivät yhtäkkiä palikallaan +toinen toistansa päähän, ja samalla syöksyivät hevoset toistensa +ohitse. + +Santeri horjahti satulassa saamastansa iskusta, päätä huimasi; mutta +pian hän taas oli pystyssä päin ja asetti hattua entiselleen. +Varmaankaan ei palikan nuppi ollut oikein osunut takaraivoon, vaan oli +sivahtanut ohitse. + +Mutta hänen iskunsa oli osunut sitä paremmin. Palikan lyijypää oli +sattunut vastustajan pääkallon kylkeen; sivu edellä kaatui hän +satulasta pitkälleen maahan. + +Nyt käänsi voittaja hevosensa takaisin ja alkoi piestä kaatunutta +vastustajaansa minkä jaksoi. Näin oli maan tapa. + +Koska se on hyvitystä, niin annetaanpa sitten hyvin. + +Entä jos hienot herrasmiehet ottaisivat tuon kaksintaistelumuodon +tavakseen, niin kylläpä ne heidän ottelunsa hieman harvenisivat! + +Tämän tehtyään Santeri keppinsä nenällä nosti kaatuneen kilpailijansa +hatun maasta, tempasi irti vuorin ja löysi sieltä lakastuneen keltaisen +ruusun, jonka viskasi ilmaan ja löi sitten sitä kepillään, niin että +lehdet hajalle lentelivät kuten perhoset tuulen mukana. + +Krouvin ovelta katseli tyttö kaiken aikaa kaksintaistelua. + +Salama jo löi maahan tuolla myllyn luona. Rajuilma teki tuloa! Taivas +jyrähteli ja myrsky vonkui. + +-- Enkö minä sitä sanonut? -- huudahti hevospaimen ratsunsa selästä +tytölle, voittamaansa vastustajaan viitaten. -- Nyt saat viedä hänet +sisään ja hoitaa häntä! Nyt hän jäi sinulle! + +-- Huomaa, -- vastasi tyttö, -- jos hän olisi voittanut sinut, niin +minä olisin asettunut päällesi ja estänyt häntä lyömästä sinua. Olisit +tullut havaitsemaan, että minä rakastan todellisesti vain sinua. + +Hevospaimen kannusti vain ratsuansa ja lähti ajamaan vasten lähenevää +myrskyä. Tuli raju sadekuuro, rakeita seassa, salamat leimahtivat +tavantakaa. Tyttö katseli ratsastajaa, kunnes tämä katosi myrskyn +pimeyteen. Jokunen kerta, kun salaman leimaus rankkasadetta valaisi, +häämötti vielä hänen haamunsa, mutta vihdoin sekin ihan katosi +näkyvistä. + +Ehkä olikin tämä viimeinen kerta, kun hän sai sitä miestä nähdä. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40632 *** |