diff options
| -rw-r--r-- | 42244-0.txt | 1468 | ||||
| -rw-r--r-- | 42244-8.txt | 1857 | ||||
| -rw-r--r-- | 42244-8.zip | bin | 35037 -> 0 bytes |
3 files changed, 1468 insertions, 1857 deletions
diff --git a/42244-0.txt b/42244-0.txt new file mode 100644 index 0000000..009f667 --- /dev/null +++ b/42244-0.txt @@ -0,0 +1,1468 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42244 *** + +EINO LEINO LYYRIKKONA + +Kirj. + +Juhani Siljo + + + + + + +Otava, Helsinki, 1912. + + + + + Sankarin sopii + laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot, + miten kipinät syttyy + ja jälleen sammuu + ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki. + + Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu, + riemuja muita + ja murheita muita? + Taida en lukea tähtiä taivahan kannen + en kaloja meren, + en kukkia nurmen. + Laulan mä siis, mit' on ihmisen laulaa suotu. + + + + +I. + + +Nämä säkeet, jotka Eino Leino on pannut Väinämöisen suuhun, opastavat +meidät luullakseni oikeimpaan käsitykseen kaikista hänen runoutensa +pyrkimyksistä. Niissä on lausuttu mahdollisimman laaja ja perin +lyyrillinen runoilija-ohjelma, -- laajempi ja lyyrillisempi kuin +Ibsenin: »runoilla on: pitää käräjiä itseään vastaan». Eino Leino on +ainakin käytännössä osoittanut, että hänen ohjelmaansa sisältyy tuokin +suuren runoilijatuomarin vaatimus; mutta hän ei ole sallinut lain +syrjäyttää evankeliumia, eikä myöskään usko lain yksinään tehoavan +evankeliumina, niinkuin kai Ibsen uskoi. Eino Leinon käsitys runoudesta +ei ole yhtä persoonallisesti keskeistävä, mutta se on nuorekkaammin +positiivinen, inhimillisempi: se antaa vapauden ihmismielen kaikille +liikunnoille. Siten lyriikka muuttuu tilapäärunoudeksi sanan +persoonallisessa mielessä, kuten Goethen runous, ja voi sulkea +rajoihinsa inhimillisyyden kaikki vastakohtaisuudet. Milloin sellainen +runoilija käy käräjiin omassa sydämessään, on hänellä aina omat +välittömät todisteensa sekä myötä että vastaan, elettyjen hetkien +todisteet. + +Eino Leinon ohjelma oli alkujaan sama kuin J.H. Erkon, hänen jälkeensä +tuotteliaimman suomenkielisen lyyrikon, joka »tiesi siksi laulavansa, +kun sävelehet soivat rinnassansa». Kumpikaan heistä ei kauan pysynyt +tällä älyllisesti naiivin luonnonlaulajan kannalla: Erkko vahingokseen, +Eino Leino voitokseen. Kun Eino Leino runoili ylhäisen lakinsa +laulajalle, oli hän juuri kohoamassa siltä asteelta, jolle Erkko on +jättänyt parhaan osan omaa itseään, mieskohtaisemman runon asteelle. +Niinpä hänen ohjelmansakin on itsetietoisempi, rohkeampi, väkevämpää +elämäntarvetta todistava. Eino Leinon säkeisiin sisältyvät ikuisen, +rohkean nuoruuden lunnassanat, sen nuoruuden, joka voi olla +lapsenmielinen, olematta lapsellinen, joka uskaltaa heittäytyä elämän +aaltojen kannettavaksi ilman sovinnaisuuksien korkkivyötä, joka on joka +hetki valmis käymään tuomiolle oman itsensä kanssa. + +Tarkastakaamme, miten hän on toteuttanut ohjelmaansa runsastuotteisen +runoilijakehityksensä aikana, miten hänen lyriikassaan + + »vaihtuvi vuodet ja viikot + miten kipinät syttyy + ja jälleen sammuu + ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki». + + + + +II. + + +Eino Leinon runoudesta yleensä, mutta varsinkin hänen lapsuus- ja +nuoruusrunoistaan voi sanoa, että ne ovat karkausvuoden lapsia: hänen +ei koskaan ole tarvinnut kosia runotarta, runotar itse on tullut +kyllin usein hänen luokseen. Ja hänen ovensa on aina ollut avoin +niille käynneille. Harvoin hänellä nuoruusvuosina surun tahi ilon +tunne ehti tiivistyä mieskohtaiseksi tunnoksi »kuolon ja elämän +laeista», ennenkuin se jo lehahti lentimilleen. Nämä runot +»_Maaliskuun lauluista_» (1896) aina »_Kangastuksiin_» (1902) ja +»_Helkavirsiin_» (1903) asti, ovat ennenkaikkea sointuvia, +musikaalisia laulelmia, kuin tanssin tahdissa syntyneitä. Niillä ei +ole mitään päämäärää, muuta kuin helkkiä vain ja iloita itsekseen. +Tyypillisimmillä niistä ei ole mitään suhdetta paremmin tekijänsä kuin +lukijansakaan yksilöllisiin sieluntarpeisiin. Niissä vaihtuvat viikot +ja vuodet samassa, ajanpitkään sangen yksitoikkoisessa poljennossa, +kuvastaen virkeätä, mutta epäyksilöllistä nuoruutta. + +Mutta Eino Leinon inspiratsio on synnynnäinen, kuten Kiven, ei oman +kohtalon tunnon sytyttämä, kuten esim. Kramsun oli. Leinolla oli +verissä runsas sanamusiikki, joka ei tarvinnut syviä mielenliikutuksia, +helähtääkseen soimaan. Niin tyypillistä koulupoikarunoutta kuin ovatkin +sisällöltään, viehättävät esim. »Maaliskuun laulut» sanallisen +inspiratsionsa tuoreudella. Tuollaisia säkeitä kuin esim.: + + Yli metsän koitti jo päivän koi, + kun nurmella neitonen kulki, + kukat kukkivat auki jo umput loi + jotk' eilen illalla sulki, + +lukee vieläkin vain sanasoinnun takia. Seitsentoistavuotiaalle +runoilijalle oli onneksi, ettei hän pyrkinyt kätkemään mitään vakavia +ajatuksia keveisiin säkeihinsä. Korkeintaan hän lennättää jonkun +kärkevän komman -- tähdäten etupäässä lahjattomia Parnassolle +pyrkijöitä, kilpaveikkojaan --; ne, kuten myös hänen varhaisempi vaalea +ja haalea lemmenlyriikkansa suurelta osaltaan herättävät ajatuksen, +että Heinellä tuskin missään lienee ollut näppärämpää opetuslasta. +Runon lähtökohta sama kuin Heinellä: mielialan laulava poljento; +sielulliset tuntomerkit samat: vallan vaaraton kaihomielisyys, +leikinhalu, sekä teeskennelty varhaisvanhuus. -- Leinon esikoisteos on +varmaankin kosmopoliittisin hänen runokirjoistaan; vähän siinä on +suomalaista: tuskin muuta kuin puhdas kielituntu, läheinen -- vaikka +vielä ulkopuolinen -- suhde luontoon, jotkut Runebergin idyllejä ja +epigrammeja muistuttavat sirpaleet, joissa on hiukan kotoista sävyä. + +Seuraavassa kokoelmassa, »Tarina suuresta tammesta y.m. runoja» (s.v. +1896), ovat suomalaiset ja leinolaiset tuntomerkit jo vahvemmat. Paitsi +sitä ulkonaista seikkaa, että kalevalainen mitta on osittain +syrjäyttänyt tieltään esikoiskokoelman germaaniset mitat, huomaa näissä +runoissa jo rohkeampaa mielikuvitusta sekä näköalojen avartumista. Eikö +ole suomalaista fantasiaa esim. seuraavassa tunnelmakuvassa kansamme +nuoruudenajoilta: + + Kuuhut kulki taivahalla + kuusten lomitse kurkistain -- + kansa se kasvoi kuusten alla, + käköset oksilla kukkui vain. + +Pari onnistunutta »ajan-runoa» -- »Kun kello seisoo» ja »Vanhoille» -- +osoittaa runoilijan nuorekasta tarvetta käydä käsiksi ympäröivään +elämään, tuntea ajan mukana, tukea nuorten aatteitten lippuja, samalla +kuin niissä ilmenee kyky löytää sattuva kuva valaisemaan ajatusta. + +Kahden seuraavan vuoden vuolas tuotanto kuljettaa mukanaan samat +sävelet eri vivahduksina. Ilmaisukeinot ovat entistään vaivattomammin +hallitut, sana iskee paikalleen yhä nasevammin ja ajatus alkaa kiertää +päässä aina eloisammin, -- suuri osa Eino Leinon nuoruuslyriikkaa +kantaa nim. pikemmin leikkivän älyn kuin temperamentin leimaa. Näitä +satalauluisia sikermiä lukiessa ehtii kerrankin tuskastua siihen +turhanpäiväisyyteen, joka on kymmenien luritusten ainoa sisällys; mutta +sitten sinkoaa laulaja suustaan runon, joka on valmis ja pyöreä ja +puhdas kuin Hesperian kultainen omena -- ja mielemme herahtaa kohta +hyväksi. Tuollainen runo kuin: + + Hän kulkevi kuin yli kukkien, + hän käy kuni sävelten siivin, + niin norjana notkuvi varsi sen, + kun vastahan vaiti ma hiivin. + + Ja kunis mun voimani kukoistaa + ja soi minun soittoni täällä, + sinis laulujen laineilla käydä hän saa + ja kulkea kukkien päällä! + +-- se on jo aitoa leinolaista, se tempaa poljentonsa keväiseen nousuun +penseimmänkin sydämen, se harjoittaa hyväntekeväisyyttä tehokkaammin +kuin suuret yhdistykset. Samantapaista perhoslyriikkaa voisi poimia +»Yökehrääjästä», »Tuonelan joutsenesta», »Sadan ja yhden laulun» +lehdoista paljon: »Marjatan laulu», »Lepän lehdet», »Indiaani», +»Näkinkengät», -- ne ovat jo sellaisinaan sävellettyä sanaa. Ja +tavallisesti huomaa vielä -- ja pitkältä eteenkinpäin, -- että kuta +heleämpi sävel, sitä luotettavampi runoilijan sydämentunnustus; hän voi +kyllä olla olevinaan kuolemaan saakka onneton, mutta pian hän itsekin +siinä keksii vain »sydämen kepposen»: sydän tahtoo olla omaa kukitettua +hautaansa »ilolla imehtimässä». -- Ei oman kansankaan tulevaisuus, +josta Eino Leino, periaatteellinen individualisti, aina on +vilpittömällä rakkaudella laulanut, ja joka noina vuosina oli omiaan +herättämään yhä vakavampaa huolta, -- ei sekään paina mitään jäytävää +surua hänen sydämeensä. Hän on vielä liian nuorekas luonnonlapsi +osatakseen edes antaa oikeutusta epäilykselle, suven nouseva aurinko +heiastelee silmään liian heleästi, jotta runoilijan kansallinen +uskontunnustus voisi tulla vähääkään ankea tahi jylhä (»Legenda», +»Nuorten usko»), Milloin todellisuus irvistää rumana hänen edessään, +hän voi kyllä yltyä pistävään huumorinsekaiseen ivaan, kuten +poliittisia kiipeejiä vastaan »Kuvernöörin koirassa». + +Joskus sentään Eino Leinon runo jo tähän aikaan saa todellista +mielialaa vastaavan syvän, tumman värityksen, vaikka siitä silloinkin +puhuu yhtä voimakkaasti elämän hurma kuin suru. Silloin hän runoilee +muutamia nuoruutensa komeimpia mieskohtaisia ponsisäkeitä: + + Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin + tai taitun mä talvisäihin, + moni murtunut ompi jo ennemmin + ja jäätynyt elämän jäihin. + -- -- -- -- -- -- + Mitä siitä jos en minä sammukaan + kuin rauhainen, riutuva liesi, + jos sammun kuin sammuvat tähdet + vaan ja vaipuvi merillä miesi. + +Taikka hän luo sellaisen tunnelmakylläisen ballaadin kuin »Mieron +nuotioilla», ensimäisen mestarinäytteensä kuvailevan lyriikan alalla. +Se on läpikypsä runo, vaikka ennemmin nerokkaan, täysivaltaisen +inspiratsion kypsyttämä kuin elämänkokemusten. Sen varsin +arkipäiväiseen runomittaan kiinnitetyssä poljennossa, sen kuvakielessä, +sen mielialassa on jotakin jalostettua. Ja aluksi ja lopuksi se on +suomalaista kotitekoista runoutta, aineksiltaan niinkuin +elämäntunnoltaankin, ensimäisiä täysipätöisiä todisteita Eino Leinon +suomalaisuudesta. Kuinka kotoinen tuntu onkaan noissa kuvissa +kodittomien yötulilta: + + -- -- -- + Maantien varteen me yhdyimme yössä, + siinä oli toiset jo tulenteon työssä. + + Kohta me istuimme veljien lailla + ympäri valkean, huolia vailla. + + Sanaleikit lensit ja eväsviinat kulki, + toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki. + -- -- -- + Toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki, + Otava se kääntyi ja yön hetket kulki. + +Ja Otavan kääntyessä muuttuu vähitellen mielialakin: + + -- -- -- + Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan, + toinen suri syksyä sydämensä harmaan. + + Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa, + kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa. + + Ei ole apu suuri mieron nuotioista, + toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista. + +Koristeellisemmalta vaikuttaa »Tuonelan joutsenen» niin sanoen +metafyysillinen kaihomielisyys, vaikka siinäkin tapaa korvaa moni +puhdas sointu, joka palaa runoilijan myöhemmässä tuotannossa +voimakkaampana, -- voi verrata esim. Lemminkäisen säkeitä siv. 20 +»Tumman» (»Helkavirsissä») loppupuoleen, »Tuonen tytön laulua» s. 23 +»Niniven lapsiin», j.n.e. -- »Syystunnelma» (»Yökehrääjässä») on myös +täysi herkkää eleegistä mielialaa, vaikka sen ensi säkeistöä ei +tarvinne ottaa ylen vakavasti. + +Kun Eino Leino tilapäisesti tulkitsi ajan tunnelmia oikealla hetkellä, +voi hän saada kanteleeseensa voimakkaan äänen, jonka nuorekkuus vain +kaunisti asiaa. Mutta kun hän sitten asettui vartavasten kyhäämään +kokonaista runokirjaa kansan hereillä-pitämiseksi, tuli siitä vain +pateettisuudessaan yksitoikkoista kollektiivista ohjelmarunoutta, +joka kyllä ilmaisee laulajan lahjakkuuden, mutta ei hänen +yksilöllisyyttään. »Ajan aalloilla» on Leinon karuin ja sovinnaisin +runokirja; siellä täällä tuntuu voimakas suonentykintä, kuten esim. +muutamissa säkeistöissä »Nuorten laulua», mutta ajan tunteiden rytmiä +tuskin on muualla tavattu kuin runossa »Helsinki sumussa», jonka +ryhdikäs, raskaasti nouseva ja laskeva poljento todella virittää +alkavain pimeitten vuosien tunnelmaan. Kokoelman ohjelmasuomalaisuus on +väritöntä eikä siinä ole sitä kansallistunnon voimaa, joka tuollaisella +hetkellä olisi kansalle antanut yhteiset tunnussanat. + +Muutamista toisen kokoelman -- »Tarina suuresta tammesta y.m.r.» -- +runoista voi todeta, että Eino Leinon juuret jo silloin olivat syvällä +kansanrunoudessa. Teos teokselta huomaa tämän juonteen hänen +runoudessaan vahvenevan. Laulaessaan kansainvälisin mitoin hän on usein +perin yksitoikkoinen ja voimaton ja tuon tuostakin sattuu hänelle +kiireessä etsittävän loppusoinnun tai muun muodollisuuden takia hirveä +lapsus calami. Käytellessään kalevalaista muotoa tai tyylitellessään +muita kansanrunouden mittoja hän nähdäkseni sensijaan useimmiten +välttyy ikävyyksistä, tulee raikkaaksi ja eloisaksi taas. Silloin hän +vilkkaimmin elää itse sanoissaan. Pitkäveteisyyttä ei kyllä niistäkään +puutu, ja kuvakieli on usein kansanrunouden yhteisomaisuutta, jota +runoilijamme käyttelee vain onnellisena perillisenä; mutta hän +käyttelee sitä synnynnäisellä taidolla, hän saa siihen väriä ja +kärkevyyttäkin, ja harva se tämänlaatuisista runoista, missä joku +mielikuva ei yllättäisi alkuperäisen välittömän näkemyksen teholla. +Esim. »Ilmarisen vaellus» (»Yökehrääjässä») välähtelee humoristisia +kansansadunomaisia mielikuvia; se on itsessäänkin hauska runo ja +erityisesti huomattava tyylillisenä harjoitelmana »Helkavirsiin». +Sellainen yksinkertainen näkemys kuin seuraava (runosta »Tuijotin +tulehen kauvan»): + + »Vierin maita, vierin soita, + vierin suuria saloja, + _salossa savu sininen, + savun alla armas mökki_», + +sykäyttää mieltä nerokkuudellaan ja todistaa, kuinka välittömästi Eino +Leino antautuu intuitsiolleen. Eiköhän joku reflektiivinen runoilija +olisi tuohonkin maisemaan ensin ajatellut mökin ja sitten savun sen +päälle? + +On jo edellä viitattu Runebergin idylleihin ja epigrammeihin näistä +Leinon Kantelettaren-tapaisista laulelmista puhuttaessa. Runebergiin +verraten Leino on subjektiivisempi, puhuu enemmän omissa nimissään +näissä idylleissään ja epigrammeissaan, joista läpi hänen koko +tuotantonsa löytää monta aitoa runohelmeä. Runebergilla on varmempi +artistinen taituruus, ja mainittuunkin sikermään kuuluu muutamia +laatukuvia, joiden kantavuutta Leinon vastaavat runot eivät saavuta. +Sensijaan Leino tehoo jo näinä vuosina väkevämmin tummakuteisella +arkaistisella fantasiallaan, joka luo esim. sellaisen perisuomalaisen +pikku ballaadin kuin »Kuoleman renkinä» (»Hiihtäjän virsissä»). + +Sanonnan juureva kansanomaisuus näyttää näinä vuosina saavan yhä +vapaamman pääsyn Eino Leinon runouteen, eikä yksinomaan kansanrunouden +vaikutuksen kautta. »Yökehrääjässä», »Hiihtäjän virsissä», »Pyhässä +keväässä» tapaa korva tuon tuostakin vereksen kansanomaisen +sanakäänteen tai runoon kätevästi pyöristetyn sananlaskun. + +Aina »Helkavirsiin» saakka on siten Eino Leinon runoudessa huomattavana +vastakohtaisuus ilmaisukeinoissa, alkuperäisten kotoisten ainesten ja +vierasten muotokaavojen vastakohtaisuus. Onhan tietysti yksi ja toinen +runoaihe, joka sointuu täsmällisesti kansainvälisiin mittoihin, jonka +verhona ulkolaistyylinen puku istuu kuin valettu; mutta verrattain +harvoin aihe, ainekset ja muoto sulavat Leinon tähänastisessa +runoilussa täydellisesti yhteen. Lukemattomia esimerkkejä tällaisesta +tyylittömyydestä voisi poimia, alkaen esim. »Kevätkantaatista» ja +»Suuren tammen tarinasta». Puku valuu höllänä, luomatta mitään ryhtiä +runolle, jonka rakenne kokonaan häviää näkyvistä verhon satunnaisten +laskosten epäjärjestykseen. Tällaiset sepitelmät, olipa niissä ajatus +kuinka »kansallinen» tahansa, eivät kuvasta mitään suomalaisen luonteen +tyypillisyyttä, niinkuin kyllä muodoltaan kosmopoliittinenkin runo voi +kuvastaa, -- siitä on todistuksia myös Leinon runoudessa, varsinkin +myöhemmässä, kun kielelliset ainekset ovat täydellisesti sulatetut +rytmiin ja runomitta noudattaa kiinteästi ja ilmehikkäänä mielialan +sisäistä poljentoa. + +Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta huomaa Eino Leinon tähänastisten +runojen lähteneen laulavasta rytmistä. Sointu on vielä säkeen +varsinainen teho, ei kuva. Ajatuksen kuvaperäisyyden voi kyllä usein +selvästi todeta, mutta kuva tule säkeeseen ikäänkuin ohimennen, usein +vain alkusoinnun t.m. kielellisen tyylikeinon armosta, -- +kansanrunouden herättävästä vaikutuksesta Leinon kuvalliseen +inspiratsioon on jo huomautettu. Luullakseni tästä runon +voittopuolisesta taipumuksesta vapaaseen, helkkkyvään rytmiin johtuu se +sanonnan sovinnaisuus, joka on silmiinpistävä suuressa osassa Leinon +nuoruusrunoutta. Sointuva poljento ei aina vaadi sanonnan +yksilöistämistä, sanallisten ilmaisukeinojen tarkistamista siihen +määrään kuin kuvin puhuva tyyli, varsinkaan niin musikaalisessa +kielessä kuin meidän. -- Havainnollisen esimerkin siitä, kuinka vähän +luonteenomainen Leinolle on yhtä keskeistä kuvaa vaativa runomuoto, +antavat hänen n.s. sonettinsa, joissa sonettia ei ole muuta kuin +säkeitten luku. Ylimyksellisyys niistä on perin vähissä. Rytmi voi olla +tällainen: + + Minä katselen illan taivasta + ja muistelen tyttölasta. + Minä tahtoisin, tyttö, sun temmata + pois turhasta maailmasta. + +Ei mikään kuva kokoa näissä »soneteissa» runon neljäätoista säettä +orgaaniseksi kokonaisuudeksi; säkeitä voisi olla yhtähyvin viisi +vähemmän tai enemmän. Leinon kuvallinen inspiratsio, milloin se saa +puhua, tarvitsee tilaa aina kunkin hetken tarpeen mukaan, enkä huomaa +vielä sattuneen, että se olisi tarkalleen sopeutunut neljäntoista +jambisäkeen aristokraattisesti suljettuun tilaan. + + + + +III. + + +Uuden sataluvun alkuvuosina huomaa Eino Leinon runouden vähitellen +muuttavan luonnetta. Aika alkaa olla ankarampi, se herättää jo +väkevämpää elämäntuntoa juuri miehenikään ehtineessä runoilijassa. Sekä +yhä voimistuva osanotto oman kansan kohtaloon että nähtävästi myös +mieskohtaiset elämykset luovat pohjan todellisemmille tunteille, +niinhyvin tummamieliselle murheelle kuin voimantunnon haltioittamalle +riemulle. »Lapsi laulavainen» hän edelleenkin on, mutta laulu saa jo +silloin tällöin herooisen, suuriin luonteenviivoihin nojautuvan ryhdin. +Runoilija alkaa katsoa yli aaltojen, tuntea synteettisesti elämää: +»Hautalaulu» ja »Laulu onnesta» (»Hiihtäjän virsissä») ovat vienompia +alkusäveliä siitä komeasta sinfoniasta, jonka osia ovat »Virta venhettä +vie» ja »Hymni tulelle» (»Pyhässä keväässä») sekä »Väinämöisen laulu», +»Jumalien keinu», »La tricoteuse» (»Kangastuksissa».) Niissä on katse +avartunut metafyysillisiin näkyihin, niissä on suurta kosmillista +kaihomieltä ja mieskohtaista elämän intohimoa, jollaista Leinon +runoudessa ei ennen tapaa. »Väinämöisen laulun» ja »Jumalien keinun» +kaikuvat poljennot sekä korkeat, yksinkertaiset ääriviivat, joihin +säkeiden äänteellinen yhdenmukaisuus hyvin sointuu; »La tricoteusen» +tummasti hehkuva verenpalo; muodollisesti aivan keskeneräisenäkin +suggestiivisen »Virta venhettä vie»-runon kaihomieliyys -- kaikki se on +uutta. Näiden runojen kautta Eino Leino ikäänkuin kirkastaa itsestään +esiin uusia sielullisia arvoja, jotka hän vähän senjälkeen liittää +uusiin, täysin omaperäisiin aineksiin muodostamaan »Helkavirsien» +sankarirunoutta; + +Että runoilijan mielen pohjalla pesiytyvät jo ankaramman laulun +ennuslinnut, sitä todistavat myös seuraavat kalevalaiset säkeet: + + Toista on soitella somasti + kesken viinin viljelysten + alla täyden päiväntähden. + Toista laulella runoja, + pystyttää pyhätulia, + kesken kiljuvain kinosten, + maassa hallan harmajassa. + -- Tuuman jos sulatit täällä, + vaaksan pakkanen pakasti. + +Ja runoista »Lapin kesä» sekä »Tahtoisin nähdä mä Kartagon naisen» +talven ja kangistumisen kauhu puhuu kauniina paatoksena. + +Kiihkeä sisäinen liikunta alkaa vaatia yhä vapaampia ja samalla +sisäisesti kiinteämpiä rytmejä. Runoilija alkaa myös yhä +itsetietoisemmin tehostaa säkeitänsä kuvallisin ilmaisukeinoin. Tosin +hän vieläkin vain erittäin onnellisina hetkinä saavuttaa kuvakielen +loogillisen yhdenmukaisuuden, mutta runolla on kuitenkin selvä +taipumus entistään täsmällisempiin ääriviivoihin, monumentaaliseen +esineellisyyteen. Hänelle alkaa »kangastella» vallan uusia, syntymässä +olevia kuvamaailmoita. + + + + +IV. + + +Huomattava enteellinen seikka »Kangastuksissa» on ballaadien runsaus. +Useimmat, kuten laaja sikermä »Perman taru», ovat tosin köyhällä +mielikuvituksella luodut sekä tyylillisesti perin väljiä. Mutta +joukossa on muutamia runoja, jotka todistavat kuvakielen kasvavaa +voimaa: paitsi »La Tricoteuseä», varsinkin kaksi plastillisella +näkemyskyvyllä suoritettua runotarinaa: »Kimmon kosto» ja »Luojan +leipä». Ne ovat jo verrattomasti itsetietoisempaa taidetta kuin Eino +Leinon aikaisemmat taruaiheiset sepitelmät. Niitä hallitsevat lujat +ääriviivat, jotka eivät salli mielikuvituksen leiskahdella satunnaisten +sana-assosiatsioitten mukaan. »Kimmon kosto» on hiukan koristeellinen +tyyliharjoitelma ja sellaisena, varsinkin draamallisen jäntevyytensä +takia, sangen onnistunut. Sanonnaltaan yhtä täsmällinen, mutta +sävyltään omintakeisempi sekä täydempi sisäistä elämää on »Luojan +leipä»; siinä on samaa seesteistä legendan-hohdetta kuin Edelfeltin +taulussa »Kristus ja Mataleena». -- »Kimmon kosto» on ikäänkuin siltana +siihen eristettyyn maailmaan, johon jälkimäinen ballaadi täydellä +oikeudella jo kuuluu: »Helkavirsien» legenda- ja tarumaailmaan. + +Rohkeampaa yritystä ei yhdenkään suomalaisen lyyrikon mielikuvitus ole +suorittanut kuin Eino Leinon hänen »Helkavirsissään» (1903). Luoda niin +vegetatiivisen rehevän mielikuvamaailman kuin kalevalaisen naapuruuteen +kerrassaan uusi, ennen olematon mikrokosmos; herättää edellisestä eloon +nimettömiä henkilötyyppejä, selkeennyttää niitä sisäisesti ja +tyylitellä ulkonaisesti sekä siirtää ne uuteen ilmapiiriin, korkeamman +ja kuulaamman taivaan alle -- siinä teko, joka edellytti sellaista +kalevalaisten laulajien nykyaikaista jälkeläistä kuin Eino Leino on. +Niinkuin nuorallatanssijan täytyy korkealla teräslangallaan vakauttaa +mieleensä värähtämätön tyyneys, jotta ei suistu turmioonsa, niin tuntuu +Eino Leinokin suorittaneen tämän tekonsa yhtenäisellä ja tyynellä +luomistahdon jännityksellä. Ero hänen ja nuorallatanssijan teon välillä +on vain se, että runoilija teki sen kylläisellä sydämellä eikä +näyttääkseen taituruuttaan jumalien leikissä. + +Vaarallisin teko houkuttaa voimakasta väkevimmin. Nämä oudot, syvältä +rotumme mystillisimmästä menneisyydestä kumpuilevat näyt avasivat +parhaaseen voimaansa ehtineelle runoilijalle maailman, jonka +valloittamiseen hänen kannatti koota koko henkinen mahtinsa, ei +ainoastaan synnynnäinen alkusuomalainen mielikuvituksensa vaan myös +runsas, elämysten ja runoilijaintuitsion kautta voitettu +elämänviisautensa. Siinä hänelle tarjoutui riemu, joka ei tule monen +runoilijan osaksi: koettaa oman rodun ja omien mieskohtaisten elämysten +läpi avata perspektiivi koko yleisinhimilliseen elämään sekä noita +elämyksiä selvittämään kehittää perinnäisrunouden pohjalta kuvakieli, +joka on sekä omintakeinen että nykyaikaisen taiteellisen viljelyksen +tasalla. + +Ja runoilija suoriutui erittäin onnellisesti suuresta yrityksestään. +»Helkavirret» ovat pätevin todiste siihen, että aivan kotoisista +aineksista ja kotona viljeltyihin muotoihin voidaan luoda ei ainoastaan +omintakeisinta, vaan myös persoonallisesti kehittyneintä runoutta. +»Helkavirret» ovat homogeenisimmin suomalaista lyriikkaa, ja samalla +niiden kantavuus nykyaikaiseen henkiseen elämään on voimakkaampi kuin +minkään muun suomalaisen runokokoelman. »Helkavirsillä» on +klassillisuuden tuntomerkit. + + * * * * * + +Eino Leinon ei tarvinnut huolia ajan ja paikan määrittelemisestä, +saadakseen runokertoelmiinsa varman muinaisajan tunnun. Kaksi +luotettavaa opasta teki sen hänelle mahdolliseksi: hänen +mielikuvituksensa alkuperäinen suomalaisuus, joka oli vuosi vuodelta +vahventunut, sekä hänen historiallinen vaistonsa. »Helkavirret» eivät +ole nimenomaan historiallista runoutta, mutta niillä on vuosisatain +henkisen viljelyksen sävy ja niiden sisällyksenä ovat vuosisatain +elämykset, ikäänkuin atavistisesti runoilijallemme periytyneinä. Niiden +takana seisovat menneitten sukupolvien taajat rivit. Harvoin lienee +koko maailman runoudessa niin individualistinen runoilija niin täydellä +antaumuksella joutunut tulkitsemaan kokonaisen rodun kohtaloita. + +»Helkavirsissä» Eino Leino -- tai hänen henkilönsä -- eivät nim. puhu +vain omasta puolestaan: heillä on epäilemättä harmaasta muinaisuudesta +nykypäiviin saakka ollut lukemattomia veljiä ja siskoja, joiden +kohtalot, onni ja murhe ovat olleet samat kuin heidän. + +Ehkä kauimmas taaksepäin ulottuvat »Tumman» perspektiivit. Siinä on +suomalaisen luonteen elämäntuska ja tyyntymys runoiltu syvemmällä +ymmärtämyksellä kuin ehkä missään muualla. + + »Tuo oli tumma maammon marja + syntymässä säikähtänyt, + näki kauhut kaikkialla, + haltiat pahat havaitsi, + ei hyviä ensinkänä.» + +Mahtavalla kuvausvoimalla runoilija kertoo elämää vierastavan pojan +pelonalaisuudesta, mikä ei antanut hänelle rauhaa ei työhön, ei kisaan. +Hänet pannaan paimeneen, mutta hän palaa pian takaisin »outona», +haastellen metsän kauhuista: + + »Lempo seisoi suo selällä, + Hiidet hirnui kankahalla, + Juuttahat jälestä juoksi, + maasta maahinen kohosi.» + +Kylän kisoilta hän pakenee yhtä säikähtäneenä: + + »Kolkkoja kotona näin mä, + kamalampia kylässä! + Veräjällä Vento seisoi, + Vennon poika portahalla, + loukossa Vahinko vaani, + Kouko kohtasi ovella.» + +Tämä ei ole kauhu-vaikutusten tavoittelemista, vaan mieskohtaisten +elämysten herättämiä symboolisia mielikuvia. -- Ahdistuksessaan tahtoo +poika »piillä Tuonelan pihoille», eikä äitikään muuta vapahdusta keksi, +vaan neuvoo häntä menemään: + + »tuvan taakse taaton saaman, + lempeän lepotiloille, + missä seisoo puut pyhäiset, + hongat himmeät puhuvat + ollehista, mennehistä, + murehessa yön ikuisen.» + +Mutta silloin havaa taatto haudassaan, neuvoakseen eksyvää lastaan. +»Säikkyivät isätkin ennen, toki aikansa elivät.» Luonto on lahjoilla +lepytettävä tai kahlittava rohkealla voimalla. Ahdistuksesta ei Manalla +pääse, ellei siitä ole päässyt elämässä. + + »Pirtit on pienet Tuonelassa, + maan alla kaitaiset kamarit. + Kuu ei loista, päiv' ei paista, + yksin istut, yksin astut, + toukka seuloo seinähirttä, + itse seulot itseäsi + ikävässä ainaisessa, + haikeassa, vaikeassa.» + +Hiljaisena miehenä palaa poika tuttuhun tupahan. Nyt hän osaa jo +tyynellä mielellä toimitella talon töitä: + + »meni merelle, metsähänkin, + vei verkon, asetti ansan, + niin eli ikänsä kaiken, + ei iloiten eikä surren, + pannen päivät päälletyksin, + niin paremmat kuin pahemmat; + päällimmäiseksi paremmat.» + +Tuollaisessa resignatsiossa on jotakin perin suomalaista uskollisuutta +elämää kohtaan: ei mitään kuohahtamista tuhmiin sanoihin tai tekoihin, +jollaisiin esim. germaanilainen luonne helpommin joutuu; ei myöskään +slaavilaisen alennuksessaan hekumoivaa murjotusta; mistään +vaikertelemisesta puhumattakaan. -- + +Suuri melankolia liittää »Tuuri»-runon läheisesti »Tummaan», vaikka +molemmat ovatkin sävyltään erilaisia. Tuuri on älyllisesti täysin +kehittynyt mies, sankari, jolla on selvät suhteet kohtalonvaltoihin. +Hän luulee voivansa hyvällä luottamuksella turvautua jumalien suosioon, +jotka ovat hänen ystäviään; mutta hän ei vielä tiedä, ettei hän kestä +juhlan huumausta niinkuin jumalat. Hän »talonpoika taidollinen», juopuu +kesken juhlien, ja hänen nukuttuaan yli kalliin armonajan, odottaa +Tuoni ankarana hänen ovensa edessä. Tuurin juhlallisesta lähtölaulusta +ennen kaikkea voi luullakseni päätellä runoilijamme läheistä +mieskohtaista suhdetta henkilöihinsä, siksi ehdottomalla äänenpainolla +näissä säkeissä on julkilausuttu eletty kokemus: + + Ȁlköhöt sinä ikänä, + älköhöt juhliko jumalat + kera kansan kuolevaisen! + Jumalill' on juhlat pitkät, + ikä kerkeä inehmon, + nopsa niinkuin pyörän kehrä. + Päivät kultaiset kuluvi, + aika armas lankeavi, + köyrtyvi urohon selkä + noissa pitkissä pidoissa, + jumalaisten juomingeissa.» + +Runo päättyy erinomaisen jylhään tunnelmakuvaan, kun Tuuri + + »istui Kuolon korjasehen, + kuului kulkusten helinä + hämärässä talvi-aamun; + kuului vielä viittatieltä, + jäälle järvien hävisi.» + +Hämärä viittatie yli laajan järven jään -- siinä suomalainen +Tuonen-tie! + +Tuurissa on jotakin länsisuomalaista selväpiirteistä aateluutta. -- +Aatelismiehen raju suvereniteetin-vaatimus on Ylermissä, »ylpeässä +isännässä», tullut lihaksi ja vereksi. + +Nerokkainta tässä ballaadissa on ehkä sen loistava tyylitaide. Tuskin +koskaan on suomenkieltä niin teräksisellä energialla puserrettu +tiukoiksi, draamallisiksi säkeiksi, joissa kukin sana putoaa kuin +vasaranisku naulanpäähän: + + »Ylermi ylpeä isäntä + ajoi orhin akkunasta + messurahvahan rakohon; + tulta tuiski orhin turpa, + valoi silmät valkeata, + enemmän ylpeän isännän, + satulassa seisovaisen. + Täss' on mies tämänsukuinen, + ei anele armahdusta, + itse raudalla rakasti.» + +Ja tuskin koskaan on kirkkaammin leikattu runokuvaa materian järeään +alkukallioon: + + »Ylermi ylpeä isäntä + tunsi lattian lahovan, + näki lieskan leimahtavan, + veti miekkansa verisen, + heitti kintahan kivehen + käden kanssa poikki lyödyn. + _Kannusti oritta, liekit + löi yli kultaisen kypärän_. + -- Vielä on kivessä kinnas.» + +Mutta olisi alentavaa sanoa, että tällainen runo on vain -- tai +etupäässä -- tyylinäyte. Sen kiihkeä sisäinen intensiteetti on muuta +kuin koristeellista tekouhmaa. Eino Leinon sielullinen asteikko on +laajempi kuin ainoankaan suomalaisen lyyrikon; senvuoksi hän voi yhtä +täydellä mieskohtaisella tietoisuudella omaksua itselleen niin +erilaisia kohtaloita kuin Tumman ja Ylermin. Hän voi molemman kautta +puhua jotakin omasta itsestään. + +»Helkavirsistä» kohoaa kolme suurta sankarihaahmoa, jotka olemuksensa +perusjuonteiden vetäminä joutuvat Manalle: Ylermi, Kouta ja Pyhä +Yrjänä. Tuuri on kyllä samoja veljeksiä, mutta hän on passiivisempi +eleskelijä kuin nämä. Hänen elämäntuntonsa on yhtä syvä ja +sankarillinen kuin toistenkin, mutta hänellä ei ole määrättyä +lähetystehtävää elämässä, kuten Ylermillä -- täysikäisyyden vaatimus -- +Koudalla -- intohimoinen elämänselitys -- sekä Pyhällä Yrjänällä -- +uskonsankarin ja uhripapin tehtävä. + +Yhtä valtavalla näkemysvoimalla kuin Kalevala Antero Vipusensa, on Eino +Leino runoillut Koudan, suurimman Lapin tietäjistä. Vertailu näiden +kahden tietäjä-kuvan välillä valaisee hyvin Eino Leinon suhdetta +runoutemme peruskirjaan. Kalevala kuvaa Antero Vipusta näin (17:s r., +v. v. 57-67): + + »Haapa kasvoi hartioilla, + koivu kulmilla yleni, + leppä leukaluun nenässä, + pajupehko parran päällä, + otsalla oravikuusi.» + +Eino Leinon Kouta-kuva on myös alkuperäinen näky; se ei ole +jäljittelyä, vaan tyylittelyä. Se liittyy koko »Helkavirsien» tummaan +perussävyyn. Kalevalan fantasia on idyllisempi, leppeämpi kuin Leinon +jylhä näkemys: + + »Kyyt viherti katsehesta, + suusta lenti yölepakot, + jalan alta ahmat nousi, + käden päällä kärpät juoksi, + korppi koikkui päälaella, + haaskalinnut hartioilla». + +Samalta kalevalaiselta maapohjalta, mutta toiselta tasolta ja oman +mieskohtaisen mielialan valaistuksessa on nähty myös Koudan +etsintäretki. Sellaiset fantasiat kuin: + + »parahti Lapissa lapset, + kovin koirat vingahteli, + meni viima usta myöten, + hiilos himmeni kodassa;» + +ja yhä suurempi mielikuvituksen tehostaminen kauempana: + + »tähdet tippui taivahilta, + maan alla vainajat vapisi, + oli tuska Tuonelassa, + pelko pirteissä jumalten», + +säestävät voimakkaasti tietäjä-titaanin intohimoista kilvoittelua. Ja +kun kilvoittelu tällä puolen Rutimon rotkon on lauennut Ajattaren +kovaan julistukseen, että vain manalla tutkitaan menneen elämän +tarkoitus, silloin rajusti kuohuvat kuvat vaihtuvat toisiin, +juhlallisen verkkaisiin, ja säkeitten poljento laantuu pitkiksi +mainingeiksi: + + »Tuo oli Kouta, kolkko miesi, + tunsi kaikki tietävänsä, + astui rotkohon Rutimon, + kulki kuolon porraspuita, + niinkuin pitkän pilven lonka, + niinkuin jäisen kosken kopru; + ei hän taakse katsahtanut, + katsoi kohden kalman usta, + ei hän kilvan kiirehtänyt, + astui askel askeleelta, + kun oli tuima Tuonen kulku, + elo kuoloa kovempi.» 30 33. + +Mielikuvituksen vahva arkaistisuus liittää Pyhän Yrjänän ballaadin +Kouta-runoon. Mutta edellisen kuvatyyli on freskomaisempaa ja sen +rakenne tiukemmin draamallinen, kuten »Ylermin». Jo runon lähtö on +draamallisen ponteva, niinkuin jousen viskaaman nuolen. Elementtien +liikkeet on tiivistetty lyhyiden säkeitten rajoihin, siirtyminen +tuokiotilasta toiseen käy nopeasti. Syvä uskonnollinen tunto kohottaa +tämän omituisen, monta assosiatsiota sisältävän legendan erittäin +korkealle. + +Niinkuin »Pyhä Yrjänä» liittyy laajaan kansainväliseen tarusarjaan +täysin omintakeisesti uuteen suuntaan kehitettynä muunnoksena, niin +herättää Katrinaisen legenda (»Sininen risti») mielleyhtymän toisesta +maailmanhistoriallisesta sankaritarinasta: Jeanne d'Arcin. Eroitustahan +on runsaasti: Katrinaisella ei ole ranskalaisen sisarensa isänmaallista +paatosta, hänellä on vain uskonnollinen lähetystehtävänsä; hän on +rauhan ja rakkauden hengen apostoli, Jeanne d'Arc sodan. Mutta tämä +eroitus on ulkonainen. Jeanne d'Arc'kin oli varsinaisesti uskonnollinen +sankari. Molemman neidon ainoa voima on sama: uskonhartaus, kuuliaisuus +näkymätöntä käskijää kohtaan. Kumpikin herää pyhään tehtäväänsä samoin: +mystillisten luonnonnäkyjen kautta. Molemman vaellus muuttuu +vastustamattomaksi voittokuluksi, ja kumpikin pelastuu ihmeellisesti +riettaiden seuralaistensa puolelta uhkaavasta turmiosta, vaikka +suomalaisessa legendassa se kohta tulee päämomentiksi. + +Sekä »Pyhän Yrjänän» että »Sinisen ristin» fantastiset näyt viittaavat +itäisemmille alueille kuin »Tuuri» ja »Ylermi». Samoin tuntuvat Pyhä +Yrjänä ja Katrinainen luonteensävynsä puolesta kuuluvan itäisempiin +heimoihin. Sekin vahventaa, varsinkin jälkimäisessä ballaadissa, +kuvauksen väkevää keskiaikaista tunnelmaa. -- Kuten Kouta-runossa, +noudattaa ympäristönkuvaus »Sinisessä ristissäkin» tehokkaasti +kertomuksensisäistä kehitystä. Esim. Katrinaisen lähtö oudonlumoavalle +matkalleen: + + »Kulki, kulki korpimaita, + puut piteni, koti eteni, + pyhät kasvoi pylvähistöt, + kaartui kappelit hämärät, + kuului kaunis kuorolaulu, + kellot kultaiset kilisi + Katrinaisen kulkiessa, + hyvän marjan matkatessa.» + +Melkein groteskimainen on kuvaus Katrinaisen saapumisesta +luostarisaarelle, ja hänen alettuaan vaarallisen unissakävijänretkensä +pimitettyjä periä kohti, äskeinen rauhallinen maisema vaihtuu +hillittömien intohimojen näyttämöksi: + + »Salot sakeni, kosket kiihtyi, + virrat vuoltui, maat yleni, + jylhistyivät jyrkät vaarat, + kolkostuivat korpilaaksot, + kontiot kovin möräsi.» + +Viimeisten säkeiden kuulas näky virittää taas kirkkaan, lempeän +loppuakordin. + +Yksi idylli on »Helkavirsissä»: Kristus-legenda »Tyyrin tytti». Yhtä +tuoksuva ja valoisa on jumalihmisen kuva siinä kuin »Luojan leivässä». +Nämä Kristus-miniatyyrit, niin vaatimattomat kuin ne ovatkin, ovat +alkuperäisen runoutemme ainoita onnellisesti syntyneitä Kristuksen +luonnekuvia. Molemmassa ballaadissa on hänen rinnalleen asetettu mitä +herkimmällä kädellä piirretty tytönkuva. Toisessa runossa Mestari +esiintyy nöyryyden esikuvana ja sydämen lempeyden palkitsijana, +toisessa hyljätyn ilona. Ei ole mitään teennäistä näissä kuvauksissa; +ne ovat syntyneet synnynnäisen lyyrikon lyyrillisimmillä hetkillä. + +Lyyrillisessä mielialassa, ajatuksessa, tarinassa on aina oma +mystiikkansa: näkyväisten asiain ja sisäisten tuntojen salainen +yhteys. Edellisten legendain mystiikka on sydämen välittömällä +ymmärtämyksellä omaksuttavaa. Hämärämpiä tiehyeitä saa ajatus kulkea +»Ihalempi»-runossa, joka taas on Neitsyt Maaria-legenda, uudesta +maanäärestä keksittynä. Siinä kyllä sykäyttää voimakkaasti sydäntä +hyvän Jumalan julistus metsän viemälle immelle: + + »Kun lie pilvi kulkenunna, + olet tytti pilven tytti, + kun lie kaste langennunna, + olet siunattu kaponen, + kun lie pudonnut tähti, + olet tähden synnyttävä, + sankarin sotasukuisen, + miehen suuren, miekkalemmen.» + +Mutta tämä ballaadi jää sittenkin kauniiksi saduksi: pilvi, +kaste, tähti ovat _vain_ pilvi, kaste, tähti, ne eivät kohoa +symbooleiksi, jotka antaisivat kiinnekohtia syvemmälle psykoloogiselle +ymmärrykselle. Ei käy selville, mitä todellista yhteyttä pilvellä, +kasteella, tähdellä on immen sisäiseen tilaan; on kuin runon +rakenteesta puuttuisi joitakuita soluja. Sen vaikutus jää satumystiikan +varaan, -- tai korkeintaan reflektiivisen ajatuksen, joka tähden ja +kastepisaran heiastuksista kutoo hennon sillan sadun ja toden välille. + +Samanlainen taipumus liian suppeaan, viittauksittain etenevään +kertomatyyliin on jättänyt »Orjan poika»-ballaadin keskeneräiseksi. +Siinä tämä oraakkelimaisuus on sitä valitettavampaa, kun runo on aivan +loppupuolelle saakka erittäin voimakkaasti ja kirkkaalla inspiratsiolla +kirjoitettu; aihe olisi ollut täydellisen työn arvoinen. Runo tehoaa +kyllä yksityisillä, mahtavilla eepillisillä näyillä, kuten seuraavalla +vainoajan kuvalla: + + »Lappi laajalti savusi, + kylät jäivät kylmillensä, + poikaset porossa itki, + koirat vuorilla vaelti.» + +Ja siinä on ripeä tempo, joka laantuu lyyrilliseen väreilyyn orjan +pojan heleässä unennäyssä: + + »Puikoivat punaiset pulkat + punaisilla kukkuloilla, + siukoivat siniset petrat + sinisillä virransuilla, + jolui joutsenet hopeiset, + käet kukkui kultahiset, + käet kukkui, linnut lauloi, + vihannoivat viidat kaikki + Lapin suuressa suvessa + yössä päivän paistamassa.» + +Mutta seuraavat säkeet eivät jatka edellä punottuja psykoloogisia +säikeitä, vaan jättävät perspektiivin eteenpäin hämäräksi. Kertomuksen +selvä draamallinen kehitys katkeaa lyyrilliseen tunnelmakuvaan, sillä +loppusäkeissä ei ole sitä impressionistista välähdystä, joka niihin on +koetettu saada. + +Pieni, perustunnoltaan hyvin nykyaikainen keskusteludraama +»Merenkylpijä-neidot» on taas luotu yhtenäisellä intuitsiolla. +»Helkavirsissä» on monta kantavampaa runoa, mutta ei monta, jossa niin +muinaisaikainen fantasia herättäisi niin herkästi nykyaikaisen +mielialan; ei myöskään monta niin vähin elein suoritettua draamaa. -- +Lippo linnustaja on vanginnut kauneimman öisin kylpevistä +Hiiden-neidoista, varastamalla tämän siivet. Lunnaiksi niistä hän +vaatii hätääntyneeltä immeltä suunantoa. Impi kieltää ja rukoilee, ja +sitä mukaa kuin päivä nousee vuorten takaa, sitä mukaa jännitys kasvaa. +Päivän kohoittaessa päätään neito vihdoin taipuu. Mutta idylli päättyy +syvään traagilliseen tuntoon: + + »Sai pukunsa peilikylki, + antoi suuta sulhoselle + linnunluisella nokalla, + veen suulla verettömällä: + hymy hyytyi, silmä sammui, + pois kulki kultainen elämä, + muuttui mieli miehen nuoren. + -- Neiti lentohon lehahti + noustessa kesäisen päivän.» + +Tämä allegoria on rakennettu välittömistä havainnoista ja elämyksistä; +asioilla ja henkilöillä on vain symbooliset nimet. + +Sekä rakenteeseensa että mielikuvituksensa voimaan nähden alemmalla +asteella on toinen lemmentragedia, »Impi ja pajarin poika». Siitä +puuttuu tiivistys ja sen tyyli on karumpaa, sisäisistä näyistä +köyhempää kuin useimpain »Helkavirsien». Lopussa sen tunnelma kuitenkin +kohoaa sangen voimakkaaksi. + +»Oterma» ja »Katerma» on »Helkavirsistä» ainoa, missä eroottiset +intohimot varsinaisesti johtavat elämänsuhteet väkivaltaiseen +taitteeseen. Se on ehkä pikemmin taitavasti sepitetty näytelmä kuin +sydämen syvimmästä puhjennut runo, mutta se on täysivaltaisella +näkemysvoimalla luotu. Luonnonvaistojen herääminen sekä asteettainen +selkeentyminen mieskohtaiseksi intohimoksi veljeksissä on ainakin +erittäin kehittyneellä dramaattisella keksintäkyvyllä esitetty. Ja +varsinkin Oterman manaus herättää ehdottoman draamallisen +päätöstunnelman: + + »Mik' on verta veljessäni, + painu paatena merehen, + mikä nuorta naisessani, + nouse siipenä kajavan, + etteivät toistansa tavanne, + eivät syyllistä syliä! -- --» + +Näiden eroottisten »virsien» ryhmään kuuluu vielä ballaadi +Kaleva-kuninkaasta. Tässä runossa on vähimmän sydäntä-sykähdyttäviä +momentteja, vähimmän tunteen nousua ja laskua. Sitäpaitsi se on +»Helkavirsien» ainoa sepitelmä, joka aiheeltaan tuntuu olevan selvästi +riippuvainen vieraasta esikuvasta. Tarkoitan »Tannhäuser»-tarua +(T. Venus-vuoressa). Sekä saksalaisen että suomalaisen tarinan sankari +joutuu vuoren haltijattaren viettelemänä rikollisuuteen, jota katuen +lähtee vihdoin sovitusretkelle pyhään paikkaan. Mutta Eino Leino on +käsitellyt tarinaa -- niinkuin tuntuu -- vähällä inspiratsiolla: hänen +runonsa on aivan suoraviivainen juoneltaan, ja se päättyy siihen, mistä +Tannhäuser-tarun sisäinen kohoaminen oikein alkaa (paavin ankaruus T:ia +kohtaan, näkymättömän voiman ihmetyö). + +On vielä mainitsematta kaksi kuvausta, joissa inhimillinen ympäristö +elää välittömästi kertomuksen kulun mukana: »Räikkö Räähkä» ja »Mantsin +laulu». Ne ovat molemmat vainoajan-kuvia, kuten »Orjan poika». Joskaan +eivät aatteelliselta kantavuudeltaan, niin kuitenkin elämäntuntonsa ja +kuvauksensa täyteläisyyden takia ne kuuluvat »Helkavirsistä» +voimakkaimpiin. Ne tulvehtivat lyyrillistä paatosta, eepillisiä näkyjä, +niissä draamallinen tunne kohoaa ja kirkastuu väkevästi loppua kohti. + +Kuinka inhimillisesti liikuttava onkaan Räikön, kavaltajan, +sielundraama! + + »Tuo turilas, Räikkö räähkä, + neuvoi tien viholliselle + kahden kallion lomasta, + syksy-yönä hiljaisena; + teki sen henkensä hädässä.» + +Kylään palattuaan hän jo kalpenee oman työnsä seurauksia: hän näkee +vanhan vaimon etsivän suitsevista raunioista kullaista kotiaan; +naapurin katselevan veristä veistä: »liekö veikon, liekö langon»; +poikansa itkevän orhia iloista; tyttärensä murehtivan miestä kaunoista, +»syytä syntymättömänsä». Alkaa sisiliskona sihistä salainen kuiske, +epäluulo Räikköä kohtaan; eikä kavaltajan »valkea vaimo» jaksa kauan +salata kalvavaa tietoaan, vaan sanoo julki miehensä teon: + + »Räikkö röyhkeä ärähti: + 'Sen varsin valehtelitkin! + Vai onko näkijä ollut?' + + Vaimo valkea todisti: + 'On ollut näkijät vankat: + tähdet katsoi, kuuhut kuuli'.» + +Se riittää todistukseksi Räikölle: hänen sydämessään on vielä arasti +tunteva kohta. Hänessä herää ihminen. + + »Vaimo, anna anteheksi, + kun sen tein, sinua muistin!» + +Mutta itse hän ei nyt voi itselleen anteeksi antaa. Hän on itse oma +tuomarinsa ja tuomionsa toimeenpanija. + +Mikä traagillisen tunnon kuulaus siirtyykään tästä tarinasta tuohon +syyskesän maisemaan, joka on pattoisen miehen viimeinen näky ihmisten +asuinsijoilta: + + »Näki hän kullaisen kotinsa, + kuuli hän kesäiset äänet, + savun saunasta sinisen, + karjankellojen kilinän, + kaivonvintin vingahduksen, + tuvan uksen aukeavan, + emon aittahan menevän.» + +Tätä maisemaa vastaan nähtynä Räikön kohtalo kohoaa suuripiirteiseksi +murhenäytelmäksi: + + »Sydän kiertyi synkän miehen, + elo kaunis kangastihe, + askar autuas inehmon + maan kovalla kannikalla; + seisoi hetken, katsoi kaksi, + metsän korpehen katosi.» + +Räikön räähkän elämä on syvästi kohtalokas: hänellä oli verissään tuo +ihmiselämän autuain näky ja sen häikäisemänä (ei luonteen alhaisuuden +vetämänä) hän teki tihua työtä. Samat kohtalon vallat, jotka antoivat +lämpöä ja sadetta hänen pellolleen, lähettivät vainon monine +kauhuineen, monine ansoineen hänen maahansa, ja tuo pohjaltaan +rehellinen rauhan mies lankesi niiden salatuimpaan ansaan... + +»Mantsin laulu» on eräässä suhteessa erikoisasemassa muihin +»Helkavirsiin» nähden: sen tapahtuma on ajallisesti määritelty. Siinä +nim. kerrotaan Simo Hurtan turmelleen erään nuoren neidon. Sitä +tapausta Mantsi valittaen laulaa, vielä voimakkaammin valittaen, ettei +koko urhojen parvessa ole ollut yhtä kostajaa. -- »Mantsin laulu» on +pateettisempi kuin edellinen ballaadi, ja sen draamallisuus on kuin +vyöryvä virta. Se asteettainen nousu, jonka tuntee Mantsin laulussa +tapahtuvan noiden kysymyssarjojen välityksellä: + + »Hukkako sorean sorti? + Karhuko kaunihin kadotti? + -- -- -- -- -- -- + Sotako sorti suuret sulhot? + Ruttoko väkevät ruhtoi. + Merikö nieli meidän miehet?» + +ja joka vaikuttaa valtavasti miehiin »pirtissä helisevässä», se on sama +teknillinen keino, jolla »Kouta»-runossa kohotetaan draamallista +mielialaa. Ja se impressionistinen teho, jota »Orjan pojan» viime +säkeissä on tavoiteltu, on loistavasti saavutettu »Mantsin laulun» +kirkkaissa loppusäkeissä: + + »itki sankarit väkevät, + impyet enemmän itki, + tytöt tyrski Karjalassa; + helkähtivät miesten miekat, + vainovalkeat välähti.» + + * * * * * + +»Helkavirsiä» lukiessa selviää, että nämä runot ovat lähtöisin samasia +näkyjen sarjasta. Ne liittyvät toisiinsa monia mielikuvituksen +tiehyeitä myöten. Ja sama elämäntunnon paatos kannattaa niiden +vaihtelevia mielialoja, eri runoissa eri ääniasteelle viritettynä, +mutta useimmiten täyteläisenä ja puhtaana. + +Mutta »Helkavirret» kiinnittävät erikoisesti mieltä Eino Leinon +runoudessa, eivät ainoastaan rikkaan ja homogeenisen sisältönsä takia, +vaan myös rohkeana tyylillisenä yrityksenä. Siltäkin puolelta yritys on +kuten nähty, oivallisesti onnistunut. Sanallisen tyylin realistinen +havainnollisuus liittää »Helkavirret» tyylillisestikin elimelliseksi +kokonaisuudeksi. Ja runomuoto on inspiratsion kovan paineen alla +tiivistynyt ja tullut notkeudessaan voimakkaaksi. Eivätkä nämä runot +anna aihetta valittamaan kalevalaisen mitan yksitoikkoisuutta. +»Tumman», »Sinisen ristin», »Orjan pojan» lyyrillinen väreily on toista +kuin »Ylermin» tai »Pyhän Yrjänän» säkeitten kovanloistava tarmo; +»Merenkylpijä-neitojen» draamallinen suppeus toista kuin »Koudan» +majesteetillinen säevyöryntä tai Tuurin joutsenlaulun ja Mantsin virren +paatos. + + * * * * * + +Se tyylikoe, johon Eino Leino antautui »Helkavirsien» jälkeen +historiallisessa ballaadisarjassaan Simo Hurtasta, ei ollut yhtä uusi +eikä yhtä laajakantoinenkaan kuin edellinen. »Simo Hurtan» tasainen, +riimillinen trokee on aivan eepillinen runomitta, ja näissä säkeissä on +runsaasti niitä heikkouksia, joista »Helkavirret» ovat melkein vapaat: +yksitoikkoisuutta ja sanonnan sovinnaisuutta. Myöskin puuttuu aiheiden +käsittelytavasta tiivistystä. + +Mutta »Simo Hurtastakin» huomaa, miten vahva suomalainen väritys, +kotoinen tuntu -- varsinkin ajempiin, »kansallisiin» sepitelmiin +verraten -- Eino Leinon tämänaikaisessa runoudessa on. Kielellinen +kansanvaltaisuus on »Simo Hurtassa» kehitetty kenties pitemmälle kuin +missään muussa hänen teoksessaan. Nämä runotarinat eivät ole +intuitsioltaan rikkaita, mutta ne ovat enimmäkseen realistisesti +tukevia, kielitunnultaan niinkuin kertomatavaltaankin. Erittäin +huomattava on se luontevuus, millä sananlaskut ja kansanomaiset +lausetavat pyöristyvät riimirunoon. Ja jos vertaa »Simo Hurttaa» +yleissävyltään »Helkavirsiin», -- vaikka edellinen ei pääasioissa +mitenkään siedä vertailua -- niin se vaikuttaa jonkun verran +leppoisammalta kuin jälkimäinen runoteos: »Simo Hurtassa» on siellä +täällä välähdys huumoria (esim. Erkki Pehrsson, Hovilan pirtti, y.m.). + +Parhaita lukuja tässä sarjassa ovat edellisten lisäksi kuvaukset +Hovilan häistä sekä Hurtan matkustuksesta; »Vornan virteen» kuitenkin +kaikki tämän teoksen avut ikäänkuin kokoutuvat yhteistyöhön ja luovat +ballaadin, joka on »Helkavirsien» veroinen. Sitä lukuunottamatta voikin +sanoa »Simo Hurtasta», että se on vähemmän mieskohtaisen inspiratsion +ahjossa tiivistettyä runoutta kuin historiallista ajankuvausta, +kehittyneellä eepillisellä tyylillä suoritettua. + + + + +V. + + +»Helkavirsien» jälkeen Eino Leinon runoilijamahti ei ole kohonnut yhtä +korkeisiin saavutuksiin. Hänen lyyrillinen tuotantonsa on sen jälkeen +ollut yhtä moninaista, vaikka ei läheskään yhtä vuolasta kuin sitä +ennen. + +Hän on yhäkin ollut runoutemme harhaileva tuhlaajapoika, usein +kevytmielinen, -- mutta myös syyllisyytensä tunteva. Hän on laulanut +»talviyöstä», mutta talviyö ei ole jäätänyt hänen sydämensä punaista +verta, hän on tunnustellut »hallan» tuloa, mutta halla ei ole pannut +hänen mielikuvituksensa tanhuainkukkeutta. Hänellä on edelleenkin ollut +varaa tuhlata, -- tuhlata rikkaita elämyksiä heikkojen säkeitten +kaaokseen, nerokkaita runonäkemyksiä sekavien ajatusten peitteeksi. + +Mutta ehkäpä on niin, että Eino Leinon täytyy aina olla runoilemisen +vauhdissa, voidakseen yleensä jotakin luoda. Tuntuu melkein siltä kuin +häneltä syntyisi hyvä runo ikäänkuin varkain, -- muiden muassa. Huonot +runot voivat hänen mielessään herättää hyviä assosiatsioita. Ehkäpä +hänen ei ole otollista mennä patoamaan tulvehtivaa runovirtaansa: +hyväkin runo voi musertaa niskansa outoja aituuksia vasten... Eino +Leino on kerta kaikkiaan vuolaan inspiratsion mies, eikä harkitseva, +»taiteellisesti hillitty» runoilija. + +Joka tapauksessa meidän sopii olla hänelle kiitollisia siitä, mitä hän +on meille hyvää antanut viimeiselläkin kehityskaudellaan. -- Esim. +»Talviyöstä» huomaa, että hänen asemansa on edellisen nousukauden +aikana paljon varmentunut sillä mieskohtaisen runon asteella, jolle hän +»Pyhässä keväässä» ja »Kangastuksissa» oli kohoamassa. Äänenpaino on +täyteläinen, miehinen, poljento ja väritys kiinteä. Runoilija haastaa +omista mieskohtaisista elämyksistään suggestiivisemmalla voimalla kuin +entisessä runoudessaan. + + »Joikuu joutsen jäästä saatu, + rantaan kuohut kolkot lyö. + Ankara on laulun laatu, + tuima talven tähtiyö. + -- -- -- + Vierii virsi tammikuinen, + kuulee mykkä metsä, maa. + Turhaan riennät, tuiretuinen, + rientos talvi taltuttaa, + antaa aika jäätä järkeen, + loihdut synkät sydämeen, + kuolon kirjat miekan kärkeen, + haudan hankeen siniseen.» + + (»Talviyö».) + +Runoilija on huomannut elämän ympärillään alkavan autioitua; hän on +joutunut omille taipaleilleen, jotka eivät ole samat kuin ystävien. Hän +huomaa käyvänsä kohti suurta yksinäisyyttä. Mutta koruttomalla +alistuvaisuudella hän tyytyy välttämättömyyteen: + + »Astun nyt asehetonna + eteesi, elämän Talvi; + muuta ei suojusta minulla, + sydämeni sylke yksin: + muill' on kansa, ei minulla, + muilla maa, minulla korpi, + muilla ystävät ylimmät, + mulla pitkä umpipolku...» + +Suurin tuska hänelle ei kuitenkaan ole tämä yksinäistyminen. Suurempi +on toinen kohtalon julmuus: sydämen ikuinen, turha rauhattomuus. Hänen +sydämensä on tuulikannel, joka on tuomittu ikuisesti, hyödyttömästi +helkkymään: + + -- -- -- + »se yössä, päivässä yksinään + soi ilmahan iäti väräjävään. + -- -- -- + Ja tuulet taivahan soittelee! + Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee, + sukukunnat kulkevat Tuonelaan, + jää kantelo jälkehen kaikumaan. + + Kas, pohjoinen, kuinka se myrskyää! + Taas läntinen lempeä leyhyttää, + itä ankara itkuja pitkiä tuo, + ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.» + +Näissä säkeissä on oikeastaan runoilijan oma luonnemääritelmä. Hän +tuntee herkemmin kuin muut ilmavirtojen kulun, ja hänen elämänsä on +soida taivaan tuulten mukaan. Tai toisin kuvin lausuttuna: hän on +suuren, läikkyvän meren laine. Hän on tahtonut taistella + + »kuin metsäkoski + yksin halki tiettömän tienoon;» + +hän on tahtonut sammua + + »kuin tähdenlento, + tien viitaten erämaan lampeen.» + +Mutta syvimmällä on tunto: + + »Ah, en voi, en saata! + Ma elämään tulin, + nyt täytyy mun elon laine olla.» + +Mutta »tuulikanteleen» kipein tragedia on, että se soi turhaan. Ne, +jotka ovat sen kuulleet soivan lempeän länsituulen mukana, vaativat +siltä »uskollisuutta»: sen pitää aina soida läntisen säveleitä heille. +Mutta he kuulevat kohta tuulikanteleen itkevän itätuulessa: + + »ah, tuulikantele on se vain, + ei sielua sillä, ei tuntoa -- -- --.» + +Mutta tarkkaava, altis korva olisi pitkin matkaa kuullut säveleitä, +joissa on sielua ja tuntoa. Esim. muutamat Eino Leinon vv. 1904-5 +kirjoittamista ajan-lauluista ovat teholtaan Kaarlo Kramsun väkevimpien +samanluontoisten runojen veroisia. Kuinka terveellistä sanan +rieskaa onkaan vielä tänäpänä miestä palleaa myöten pudisteleva +uudenvuodenvirsi »Tottumus» (v:lta 1904), -- jonka runoilija, +sivumennen sanoen, ihmeellisesti on unhoittanut pois »Runokirjastaan», +ottaessaan siihen joukon mitättömiäkin sepitelmiä! Ja miten +leinolaisilta kaikuvatkaan nuo teräksennotkeat rytmit: + + »Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, + jos latva sen leikattu on, ja irti on juuret. + Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää, + kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. + Sen tottumus tekee. + + Oli uskomme väärä. Ei jyristen suistuta suolla, + vaan vitkaan mennään, meltona taipuvi rauta. + Jumaliste! Tunkiolla ei turhasta kuolla, + ja ainahan nauraa voi, kun itku ei auta. + Sen tottumus tekee. + + Nyt uskon mä, että elää voisimme, vaikka + kyynpihdissä, pitelijällekin anteheks suoden. + Miss' ihminen lahoo, lieron on leikkimäpaikka, + ja viikon kun leikkinyt on, niin leikkivi vuoden. + Sen tottumus tekee. + +Ja kun myrskyjen aika kohta saapuu, tervehtii runoilija sitä rohkein, +jäntevin säkein, joissa on kohtalostaan tietoisen nuoruuden koko +uskallus: + + »Hyvästi, haaveet ja kukkaset, + terve, aika karu! + Hyvästi nuoret toivehet, + runous ja taru! + Terve, taistelo tasapää! + Pimeys meidät saarti. + Yöstä Pohjolan välkähtää + kuolon kamala kaarti.» + + (»Sekasorto», v:lta 1905.) + +Sellaisissa säkeissä ei ole »talviyötä», vaan täyteläisen syksyn +elämäntuska ja -hurmio. Ja kuitenkin: sama jylhä uskallus molemmassa +runossa, »Talviyössä» niinkuin »Sekasorrossa». Talviöinen, jäänhelisevä +yksinäisyys sekä raakojen alkuvoimien myrsky, -- vain karaistu veri +ottaa ne omalle osalleen! + +Nimestään huolimatta »Talviyö»-kokoelma on Eino Leinon heleimmin +kukkivia kirjoja. Siinä runoilija ikäänkuin tahtoo antaa itselleenkin +todistuksen siitä veren hehkusta, jonka turvin hän uskaltaa käydä +koditonta talvea kohti. Siinä on suven koko tunneasteikko: riemukasta +aistihurmiota (»Niniven lapset», »Bajadeerit», »Atlantica»), tuoksuvan +kesäyön tunnelmaherkkyyttä (»Nocturne»), kesäaamun seesteisyyttä +(»Erotessa», »Kesäaamu»). Talven kovat tunnot ovat sulaneet, +musikaaliset poljennot ottavat taas vallan; kielellinen autosuggestio +nousee usein korkeimmilleen, -- kuvakielen logiikan kustannuksellakin +siellä täällä, --; väritys on tuore ja elävä. + +Runoilija elää hetken riemua; hänellä ei ole enää ensimäisen +nuoruutensa kaukolentoista, idyllistä, epämääräistä uskoa tulevaan +»pyhään kevääseen»; mutta hänen hurmiossaan on syvempi väri. »Morituri» +laulavat: + + »On laulanta meille kuin illalle rusko + me suitsuamme yössä, vaikka sammui jo usko.» + +Ja jos suuri usko onkin mennyt, on kuitenkin jäänyt ylpeä tietoisuus +ihmisen menneisyydestä: + + »Aution maan + antoi Herra meille, + me teimme sen viinitarhoiksi. + + Myrskyisän meren + antoi Herra meille, + me aallot laivoin lannistimme. + + Hehkuvat himot + antoi Herra meille, + me valjastimme ne valon varsoiksi.» + +Ja elämän suruttomin karkelonilo laukeaa väkevästi keinuviin +poljentoihin »Niniven lapsissa 1 ja 3», »Bajadeereissa», +»Atlanticassa», »Keijukaisten laulussa», jotka kuuluvat muodoltaan +notkeimpiin kaikista Leinon runoista. Ne vaikuttavat suorastaan +fyysillisesti nostattaen, niinkuin luonteva tanssinäytös. Joskus sattuu +kyllä ikävä onnettomuus; esim. heleässä »Atlantica» runossa on erään +säkeen viime sana »huudat» houkutellut seuraavaan hirvittävät +»tulipuna-horsmien luudat»! + +Neutraalisempia runoja ovat koristeellisen kaunis »Karavaanikuoro», +poljennoltaan aito-leinolainen: + + »Kukka on kasvanut erämaan sannassa, + punaraakku auennut aavikon rannassa. + Erälaivat soutaa, + ihanansa Intian prinssi nyt noutaa»; + +sekä ihastuttava, kuulas »Kesäaamu», joka on Runebergin parasten +idyllien veroinen. -- Samassa sikermässä »Punainen neilikka», johon +edellinen kuuluu, on pari palaa, joissa on persoonallista tuntua: +»Tuulinen sija» näyttää O. Mannisen »Orvokki»-runon hauraammalta +kaksoissisarelta; sikermän n:o 7 (»Menevät, murehtisinko»), on +runoilijan silloisen pohjimmaisen elämäntunnon tyyntyneimpiä ilmauksia: + + »Tule tuuli, pohjatuuli, + tunnen keitahan keväisen, + luo lunta polulle, talvi, + tunnen palmun päivälatvan, + messua jumalan myrsky, + kuulen kukkuvan käkösen.» + +Enemmän talvea on Eino Leinon viimeisessä runokokoelmassa »Halla». +Mutta ei kuollutta talvea sekään. Esim. sellaisessa rakenteeltaan +mahdollisimman yksinkertaisessa jääkukassa kuin runo »Hangen lapsia», +on kuolematon tunteen kipinä. Siinä elää kokonaisia ihmiskohtaloita: + + »Päämme päällä + taivahan uhka; + laulun lippaassa + tunteen tuhka. + + Yössä, hangella + yhtyi tiemme. + Hangen lapsia + Lapista liemme.» + +Tyylin yksinkertaisuus on kehittyneen ylimyksellisyyden tuntomerkkejä. +»Halla» on siihen suuntaan kauimmas kehittynyt tekijänsä riimillisistä +runoteoksista. Sen edustavimmat saavutukset ovat sanonnaltaan melkein +matemaattisen täsmällisiä, säästeliäitä, kuulaita. Niiden rytmeissä on +jotakin ylimyksellistä eleegisyyttä, -- ei liika-kultuurin tuomaa +ikävää, vaan miehen syvää kaihomieltä --, ja niiden musikaalisuus ei +ole enää sanasointujen hurmioista leikkiä, vaan ajatuksen hiljaista +yksinpuhelua. + +»Hangen lapsia» on puhtaimpia tämän uuden tyylin luomia jalohelmiä. +Toinen on »Talvilaulu»; sen herkistyneiden sointujen kirkkaus voisi +tyydyttää itse Paul Verlaineä: + + »On aurinko astunut meren, + meren kattanut jäykkä jää, + syys siirtynyt sankarin vereen, + pian talvikin hallapää. + + Ja voittanut on epäusko, + sydän särkynyt heikosti lyö, + on sammunut viimeinen rusko, + ja pitkä on Pohjolan yö. + + Tule vitkaan talvinen huura + yli maan, yli puun, yli veen, + sada hiljaa kuoleman kuura + yli urhon uinahtaneen.» + +Musikaalisuus ja runonäyn selkeys yhtyvät onnellisesti myös +tunnelmakuvassa »Meren maininki». »Punahilkka», vaikka muuten +epätasainen, miellyttää jonkunlaisella tasaisen poljentonsa +monotoonisuudella, johon kolmas, riimitön säe tuo vaihtelua. Tämä +runomitta vaikuttaa erittäin hienostuneelta. -- »Luonnon luotteissa» +taas juhlii Eino Leinon sanamusikaalinen inspiratsio täydellä +vapaudella; tämä runosarja, jossa on paikottain vaikuttavaakin +paatosta, on koristeellisena kuva- ja sointumaalailuna vähempiarvoinen +kokoelman puhtaasti mieskohtaisten runojen rinnalla. + +»Halla» onkin ehkä subjektiivisesti mieskohtaisin runoilijan teoksista. +Lukuunottamatta eräitä sangen perifeerisiä kuvailevia tai järkeileviä +runosarjoja (»Lepaan neiti», »Lex», »Meren kaupunki», »Luonnon +luotteita»), sen sisällys on runoilijan tilintekoa omasta elämästään. +Ja sangen totista tilintekoa usein. Liian paljon siinä kyllä on +sepitelmiä, jotka tuntuvat pelkästään tyylikokeiluilta tai hämärältä +sanaleikiltä. Mutta Eino Leinoon nähden on luullakseni parasta asettua +positiiviselle kannalle, t.s. olla liikoja huolimatta siitä, mitä hän +on arvotonta jättänyt jälelleen, ja antaa arvo sille, mikä on hyvää. +Olisi liian suuri -- ja turha -- työ selostella perinpohjin hänen +heikkojen tuotteidensa kaikki heikkoudet, sillä ne ovat ainakin +enimmäkseen satunnaisuuksia, runoilijaoikkuja: niistä ei saisi +systeemiä... + +On jo edellä esitetty muutamia »Hallan» uustyylisiä runoja, joihin +todella kannattaa luoda huomionsa. -- Runoilijan itsetutkisteluista +herää entistään kipeämpi kohtalontunto, joka rohkeimpana hetkenä +kiteytyy vähäsanaiseksi, tarmokkaaksi päätökseksi murtautua läpi talven +jäiden, kuten yksinäinen laiva yössä (»Railo jäässä»). Ja runoilijan +nähdään yhä uskollisena tälle päätökselleen murtavan jäätä edestään. + +Toisina hetkinä hän selittää menneen elämänsä kohtalokkuutta. Hänellä +ei ole ollut »vaalin valtaa», jos muilla liekin ollut; hän kulki tiensä +niinkuin hänen täytyi. Hänen työnsä oli vain totella itseään, vaikka +tulos olikin vain pivo tuhkaa, -- »parhaan laulun», oman elämän tulos: + + »Pankaa patsas haudalleni, + kiveen tämä kirjoitus: + 'Synkkä niinkuin sydämeni + oli mulle sallimus. + Itse iskin piistä tulta, + sytyin, hehkuin tuokion, + paloi paras laulu multa, + tässä tuhka tumma on'.» + +Tämä kohtalontietoisuus, tämä murhe kaikuu kauimmas »Elegian» +teräskirkkaista säkeistä: + + »Haihtuvi nuoruus, niinkuin vierivä virta. + Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta. + Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini: + riemua ei suo rattoisa seura, ei viini. + -- -- -- -- -- + Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. + Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat. + Kaikkeni annoin, hetken mä heilua jaksoin + haavehen kullat mieleni murheella maksoin. + -- -- -- -- -- + Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan! + Kaikuvi kannel, lohduta laulu ei lastaan. + Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. + Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.» + +Suuremmalla nöyryydellä, suuremmalla ylpeydellä ei moni runoniekka +taida puhua itsestään. + + + + +VI. + + +On jo edellä viitattu siihen positiiviseen katsantokantaan, jolle tässä +esityksessä on koetettu asettua Eino Leinon lyriikkaan nähden. On +koetettu antaa välitön luonnekuvaus runoilijasta sellaisena kuin hän +esiintyy luomistyönsä parhaina hetkinä. Ei ole etupäässä pyritty +vertaileviin kirjallishistoriallisiin määrityksiin eikä ulkoisista +vaikutteista tai esikuvista -- joita epäilemättä on enempi kuin mitä +tässä on ollut syytä esittää -- huomautettu muuta kuin toisarvoisena +seikkana, sivumennen siellä täällä. Eino Leino on luonnonkyky, jolla +kyllä on ollut kulttuuri-ihmisen erinomainen alttius vaikutuksille, +mutta joka kuitenkin ratkaisevina hetkinä on pudistanut päältään sen, +mitä hänen luontonsa ei ole sulattanut itseensä. Ulkoiset vaikutteet +ovat aina olleet satunnaisuuksia hänen runoudessaan, ne eivät kule +siinä minkään periaatteen johtavana lankana. Ainoat läpikäyvät +vaikutteet ovat kansanrunoutemme, mutta ne eivät ole ulkoiset, vaan +sisäiset: ne liittyvät jo syntyperin runoilijan olemuksen elinehtoihin. +-- Ei ole myöskään ollut tarkoituksena selitellä Eino Leinon vaikutusta +muihin, joka vaikutus on ollut laajempi kuin kenenkään toisen +suomenkielisen lyyrikon, ja näyttää tapahtuneen etupäässä hänen +runouteemme tuomiensa uusien rytmien voimalla. + +Synnynnäiset rytmitaipumukset ennen muuta liittävät Eino Leinon Aleksis +Kiveen, jonka lähin runoilijasukulainen hän on. Heille yhteisiä +luonteenpiirteitä on myös laaja inhimillisyys, liikuntavapaus, joka ei +muissa runoilijoissamme ole ilmestynyt niin voimakkaana. Kramsukin on +enemmän paikallaan pysyvä, omia subjektiivisia tuntojaan hautova. Yli +kaiken ratsionalismin tulvehtiva lyyrillisyys eroittaa Eino Leinon +runouden edullisesti J.H. Erkon myöhemmästä mietiskelevästä sekä +Kasimir Leinon kuivahkon artistisesta tuotannosta. Eräät viime aikojen +runoilijoista voivat vaikuttaa syvemmällä intiimisyydellä, ovat +keskitetympiä kuin Eino Leino, mutta yhdenkään runoudessa ei läiky se +elämän intohimo, joka hänen. + +Nuorekkaisuus on hänen runoutensa pääperiaate: hän on usein käynyt +siinä tilille elämänsä kanssa, mutta ei koskaan tehnyt sellaista +tilinpäätöstä, joka rajoittaisi hänen liikuntavapauttaan. »Eespäin, +vaikka kuolon kautta!» on hänen viimeisiä ponsilauseitaan. Hän +jaksaa tarpoa umpipolkuja, ei koskaan jää umpikujaan. Hänen +elämänkatsomuksensa on -- Goethen sanoilla määritellen -- »oft +geründet, nie geschlossen» --, usein pyöristelty, ei koskaan päätetty. +Se pysyy aina elimellisessä yhteydessä elämän kanssa, se on aina valmis +sulattamaan itseensä uudet, loppumattomat elämykset. -- Mutta jos +tahtoo merkitä luonteenomaisimman piirteen tästä elämänkatsomuksesta, +sikäli kuin se kuvastuu hänen runoudessaan, niin se on: yksilöllisyyden +vapauttaminen ja tehostaminen. Senkin vuoksi Eino Leino on nuorison +runoilija sanan parhaassa merkityksessä, -- sen nuorison, jossa ovat +idulla inhimillisyyden kaikki todelliset tarpeet. Hän ei päästä meitä +kaikista sisäisistä pulmista, mutta hän voi vapauttaa meidät +elämän pienuuden ahdistuksesta. -- Eino Leino tulee likemmäs +maailmankirjallisuuden suuria runoilijatyyppejä kuin kukaan Kiven +jälkeisistä runoilijoistamme. + +»Au destin!» -- salliman varaan --, Napoleonin kilpilause, voisi olla +Eino Leinonkin tunnus. Hänen sallimansa, johon hän onnellisimpina +hetkinään on osannut turvata, on hänen suomalainen runoilijavaistonsa. +Hänen mielikuvituksensa on imenyt ydinvoimansa kotoisesta maaperästä, +hänen runoutensa varsinaiset psykoloogiset tuntomerkit ovat +suomalaiset, hänen kaikkivaltias sanainen mahtinsa on kotiperua. Tämä +vaisto on ohjannut häntä hänen moniin kestäviin saavutuksiinsa läpi +niiden vaikutusten ja houkutusten, joita hänen vuolas lyyrillinen +inspiratsionsa on tuonut mukanaan. + +Yksi perin suomalainen ominaisuus kuultaa vain heikosti Eino Leinon +runoudessa: huumori. Taipumuksia siihenkin suuntaan runoilijalta ei +suinkaan puutu, mutta niiden kärjistyminen etupäässä satiiriksi johtuu +kai siitä, että hän on luonut parhaan osan runouttaan sangen nuorella +iällä. Alituisten, monien virtausten ristiaallokossa hänen mieleensä on +jäänyt jonkunlainen ankaran kilvoittelun jännitys, jonkunlainen oman +individualiteetin tehostamisen paatos, josta puuttuu eepillisen +elämäntarkastelijan hymy. Ehkäpä sentään sekin tulee aikanaan. + +Mutta Eino Leinolla on sitä, jota J.L. Runebergilla on sanottu olevan +ja josta hänenkin suomalaisuutensa on saanut oikean maun ja värityksen: +»rautaa veressä». + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42244 *** diff --git a/42244-8.txt b/42244-8.txt deleted file mode 100644 index e632c34..0000000 --- a/42244-8.txt +++ /dev/null @@ -1,1857 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Eino Leino lyyrikkona, by Juhani Siljo - - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - - - - -Title: Eino Leino lyyrikkona - - -Author: Juhani Siljo - - - -Release Date: March 2, 2013 [eBook #42244] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK EINO LEINO LYYRIKKONA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -EINO LEINO LYYRIKKONA - -Kirj. - -Juhani Siljo - - - - - - -Otava, Helsinki, 1912. - - - - - Sankarin sopii - laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot, - miten kipinät syttyy - ja jälleen sammuu - ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki. - - Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu, - riemuja muita - ja murheita muita? - Taida en lukea tähtiä taivahan kannen - en kaloja meren, - en kukkia nurmen. - Laulan mä siis, mit' on ihmisen laulaa suotu. - - - - -I. - - -Nämä säkeet, jotka Eino Leino on pannut Väinämöisen suuhun, opastavat -meidät luullakseni oikeimpaan käsitykseen kaikista hänen runoutensa -pyrkimyksistä. Niissä on lausuttu mahdollisimman laaja ja perin -lyyrillinen runoilija-ohjelma, -- laajempi ja lyyrillisempi kuin -Ibsenin: »runoilla on: pitää käräjiä itseään vastaan». Eino Leino on -ainakin käytännössä osoittanut, että hänen ohjelmaansa sisältyy tuokin -suuren runoilijatuomarin vaatimus; mutta hän ei ole sallinut lain -syrjäyttää evankeliumia, eikä myöskään usko lain yksinään tehoavan -evankeliumina, niinkuin kai Ibsen uskoi. Eino Leinon käsitys runoudesta -ei ole yhtä persoonallisesti keskeistävä, mutta se on nuorekkaammin -positiivinen, inhimillisempi: se antaa vapauden ihmismielen kaikille -liikunnoille. Siten lyriikka muuttuu tilapäärunoudeksi sanan -persoonallisessa mielessä, kuten Goethen runous, ja voi sulkea -rajoihinsa inhimillisyyden kaikki vastakohtaisuudet. Milloin sellainen -runoilija käy käräjiin omassa sydämessään, on hänellä aina omat -välittömät todisteensa sekä myötä että vastaan, elettyjen hetkien -todisteet. - -Eino Leinon ohjelma oli alkujaan sama kuin J.H. Erkon, hänen jälkeensä -tuotteliaimman suomenkielisen lyyrikon, joka »tiesi siksi laulavansa, -kun sävelehet soivat rinnassansa». Kumpikaan heistä ei kauan pysynyt -tällä älyllisesti naiivin luonnonlaulajan kannalla: Erkko vahingokseen, -Eino Leino voitokseen. Kun Eino Leino runoili ylhäisen lakinsa -laulajalle, oli hän juuri kohoamassa siltä asteelta, jolle Erkko on -jättänyt parhaan osan omaa itseään, mieskohtaisemman runon asteelle. -Niinpä hänen ohjelmansakin on itsetietoisempi, rohkeampi, väkevämpää -elämäntarvetta todistava. Eino Leinon säkeisiin sisältyvät ikuisen, -rohkean nuoruuden lunnassanat, sen nuoruuden, joka voi olla -lapsenmielinen, olematta lapsellinen, joka uskaltaa heittäytyä elämän -aaltojen kannettavaksi ilman sovinnaisuuksien korkkivyötä, joka on joka -hetki valmis käymään tuomiolle oman itsensä kanssa. - -Tarkastakaamme, miten hän on toteuttanut ohjelmaansa runsastuotteisen -runoilijakehityksensä aikana, miten hänen lyriikassaan - - »vaihtuvi vuodet ja viikot - miten kipinät syttyy - ja jälleen sammuu - ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki». - - - - -II. - - -Eino Leinon runoudesta yleensä, mutta varsinkin hänen lapsuus- ja -nuoruusrunoistaan voi sanoa, että ne ovat karkausvuoden lapsia: hänen -ei koskaan ole tarvinnut kosia runotarta, runotar itse on tullut -kyllin usein hänen luokseen. Ja hänen ovensa on aina ollut avoin -niille käynneille. Harvoin hänellä nuoruusvuosina surun tahi ilon -tunne ehti tiivistyä mieskohtaiseksi tunnoksi »kuolon ja elämän -laeista», ennenkuin se jo lehahti lentimilleen. Nämä runot -»_Maaliskuun lauluista_» (1896) aina »_Kangastuksiin_» (1902) ja -»_Helkavirsiin_» (1903) asti, ovat ennenkaikkea sointuvia, -musikaalisia laulelmia, kuin tanssin tahdissa syntyneitä. Niillä ei -ole mitään päämäärää, muuta kuin helkkiä vain ja iloita itsekseen. -Tyypillisimmillä niistä ei ole mitään suhdetta paremmin tekijänsä kuin -lukijansakaan yksilöllisiin sieluntarpeisiin. Niissä vaihtuvat viikot -ja vuodet samassa, ajanpitkään sangen yksitoikkoisessa poljennossa, -kuvastaen virkeätä, mutta epäyksilöllistä nuoruutta. - -Mutta Eino Leinon inspiratsio on synnynnäinen, kuten Kiven, ei oman -kohtalon tunnon sytyttämä, kuten esim. Kramsun oli. Leinolla oli -verissä runsas sanamusiikki, joka ei tarvinnut syviä mielenliikutuksia, -helähtääkseen soimaan. Niin tyypillistä koulupoikarunoutta kuin ovatkin -sisällöltään, viehättävät esim. »Maaliskuun laulut» sanallisen -inspiratsionsa tuoreudella. Tuollaisia säkeitä kuin esim.: - - Yli metsän koitti jo päivän koi, - kun nurmella neitonen kulki, - kukat kukkivat auki jo umput loi - jotk' eilen illalla sulki, - -lukee vieläkin vain sanasoinnun takia. Seitsentoistavuotiaalle -runoilijalle oli onneksi, ettei hän pyrkinyt kätkemään mitään vakavia -ajatuksia keveisiin säkeihinsä. Korkeintaan hän lennättää jonkun -kärkevän komman -- tähdäten etupäässä lahjattomia Parnassolle -pyrkijöitä, kilpaveikkojaan --; ne, kuten myös hänen varhaisempi vaalea -ja haalea lemmenlyriikkansa suurelta osaltaan herättävät ajatuksen, -että Heinellä tuskin missään lienee ollut näppärämpää opetuslasta. -Runon lähtökohta sama kuin Heinellä: mielialan laulava poljento; -sielulliset tuntomerkit samat: vallan vaaraton kaihomielisyys, -leikinhalu, sekä teeskennelty varhaisvanhuus. -- Leinon esikoisteos on -varmaankin kosmopoliittisin hänen runokirjoistaan; vähän siinä on -suomalaista: tuskin muuta kuin puhdas kielituntu, läheinen -- vaikka -vielä ulkopuolinen -- suhde luontoon, jotkut Runebergin idyllejä ja -epigrammeja muistuttavat sirpaleet, joissa on hiukan kotoista sävyä. - -Seuraavassa kokoelmassa, »Tarina suuresta tammesta y.m. runoja» (s.v. -1896), ovat suomalaiset ja leinolaiset tuntomerkit jo vahvemmat. Paitsi -sitä ulkonaista seikkaa, että kalevalainen mitta on osittain -syrjäyttänyt tieltään esikoiskokoelman germaaniset mitat, huomaa näissä -runoissa jo rohkeampaa mielikuvitusta sekä näköalojen avartumista. Eikö -ole suomalaista fantasiaa esim. seuraavassa tunnelmakuvassa kansamme -nuoruudenajoilta: - - Kuuhut kulki taivahalla - kuusten lomitse kurkistain -- - kansa se kasvoi kuusten alla, - käköset oksilla kukkui vain. - -Pari onnistunutta »ajan-runoa» -- »Kun kello seisoo» ja »Vanhoille» -- -osoittaa runoilijan nuorekasta tarvetta käydä käsiksi ympäröivään -elämään, tuntea ajan mukana, tukea nuorten aatteitten lippuja, samalla -kuin niissä ilmenee kyky löytää sattuva kuva valaisemaan ajatusta. - -Kahden seuraavan vuoden vuolas tuotanto kuljettaa mukanaan samat -sävelet eri vivahduksina. Ilmaisukeinot ovat entistään vaivattomammin -hallitut, sana iskee paikalleen yhä nasevammin ja ajatus alkaa kiertää -päässä aina eloisammin, -- suuri osa Eino Leinon nuoruuslyriikkaa -kantaa nim. pikemmin leikkivän älyn kuin temperamentin leimaa. Näitä -satalauluisia sikermiä lukiessa ehtii kerrankin tuskastua siihen -turhanpäiväisyyteen, joka on kymmenien luritusten ainoa sisällys; mutta -sitten sinkoaa laulaja suustaan runon, joka on valmis ja pyöreä ja -puhdas kuin Hesperian kultainen omena -- ja mielemme herahtaa kohta -hyväksi. Tuollainen runo kuin: - - Hän kulkevi kuin yli kukkien, - hän käy kuni sävelten siivin, - niin norjana notkuvi varsi sen, - kun vastahan vaiti ma hiivin. - - Ja kunis mun voimani kukoistaa - ja soi minun soittoni täällä, - sinis laulujen laineilla käydä hän saa - ja kulkea kukkien päällä! - --- se on jo aitoa leinolaista, se tempaa poljentonsa keväiseen nousuun -penseimmänkin sydämen, se harjoittaa hyväntekeväisyyttä tehokkaammin -kuin suuret yhdistykset. Samantapaista perhoslyriikkaa voisi poimia -»Yökehrääjästä», »Tuonelan joutsenesta», »Sadan ja yhden laulun» -lehdoista paljon: »Marjatan laulu», »Lepän lehdet», »Indiaani», -»Näkinkengät», -- ne ovat jo sellaisinaan sävellettyä sanaa. Ja -tavallisesti huomaa vielä -- ja pitkältä eteenkinpäin, -- että kuta -heleämpi sävel, sitä luotettavampi runoilijan sydämentunnustus; hän voi -kyllä olla olevinaan kuolemaan saakka onneton, mutta pian hän itsekin -siinä keksii vain »sydämen kepposen»: sydän tahtoo olla omaa kukitettua -hautaansa »ilolla imehtimässä». -- Ei oman kansankaan tulevaisuus, -josta Eino Leino, periaatteellinen individualisti, aina on -vilpittömällä rakkaudella laulanut, ja joka noina vuosina oli omiaan -herättämään yhä vakavampaa huolta, -- ei sekään paina mitään jäytävää -surua hänen sydämeensä. Hän on vielä liian nuorekas luonnonlapsi -osatakseen edes antaa oikeutusta epäilykselle, suven nouseva aurinko -heiastelee silmään liian heleästi, jotta runoilijan kansallinen -uskontunnustus voisi tulla vähääkään ankea tahi jylhä (»Legenda», -»Nuorten usko»), Milloin todellisuus irvistää rumana hänen edessään, -hän voi kyllä yltyä pistävään huumorinsekaiseen ivaan, kuten -poliittisia kiipeejiä vastaan »Kuvernöörin koirassa». - -Joskus sentään Eino Leinon runo jo tähän aikaan saa todellista -mielialaa vastaavan syvän, tumman värityksen, vaikka siitä silloinkin -puhuu yhtä voimakkaasti elämän hurma kuin suru. Silloin hän runoilee -muutamia nuoruutensa komeimpia mieskohtaisia ponsisäkeitä: - - Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin - tai taitun mä talvisäihin, - moni murtunut ompi jo ennemmin - ja jäätynyt elämän jäihin. - -- -- -- -- -- -- - Mitä siitä jos en minä sammukaan - kuin rauhainen, riutuva liesi, - jos sammun kuin sammuvat tähdet - vaan ja vaipuvi merillä miesi. - -Taikka hän luo sellaisen tunnelmakylläisen ballaadin kuin »Mieron -nuotioilla», ensimäisen mestarinäytteensä kuvailevan lyriikan alalla. -Se on läpikypsä runo, vaikka ennemmin nerokkaan, täysivaltaisen -inspiratsion kypsyttämä kuin elämänkokemusten. Sen varsin -arkipäiväiseen runomittaan kiinnitetyssä poljennossa, sen kuvakielessä, -sen mielialassa on jotakin jalostettua. Ja aluksi ja lopuksi se on -suomalaista kotitekoista runoutta, aineksiltaan niinkuin -elämäntunnoltaankin, ensimäisiä täysipätöisiä todisteita Eino Leinon -suomalaisuudesta. Kuinka kotoinen tuntu onkaan noissa kuvissa -kodittomien yötulilta: - - -- -- -- - Maantien varteen me yhdyimme yössä, - siinä oli toiset jo tulenteon työssä. - - Kohta me istuimme veljien lailla - ympäri valkean, huolia vailla. - - Sanaleikit lensit ja eväsviinat kulki, - toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki. - -- -- -- - Toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki, - Otava se kääntyi ja yön hetket kulki. - -Ja Otavan kääntyessä muuttuu vähitellen mielialakin: - - -- -- -- - Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan, - toinen suri syksyä sydämensä harmaan. - - Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa, - kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa. - - Ei ole apu suuri mieron nuotioista, - toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista. - -Koristeellisemmalta vaikuttaa »Tuonelan joutsenen» niin sanoen -metafyysillinen kaihomielisyys, vaikka siinäkin tapaa korvaa moni -puhdas sointu, joka palaa runoilijan myöhemmässä tuotannossa -voimakkaampana, -- voi verrata esim. Lemminkäisen säkeitä siv. 20 -»Tumman» (»Helkavirsissä») loppupuoleen, »Tuonen tytön laulua» s. 23 -»Niniven lapsiin», j.n.e. -- »Syystunnelma» (»Yökehrääjässä») on myös -täysi herkkää eleegistä mielialaa, vaikka sen ensi säkeistöä ei -tarvinne ottaa ylen vakavasti. - -Kun Eino Leino tilapäisesti tulkitsi ajan tunnelmia oikealla hetkellä, -voi hän saada kanteleeseensa voimakkaan äänen, jonka nuorekkuus vain -kaunisti asiaa. Mutta kun hän sitten asettui vartavasten kyhäämään -kokonaista runokirjaa kansan hereillä-pitämiseksi, tuli siitä vain -pateettisuudessaan yksitoikkoista kollektiivista ohjelmarunoutta, -joka kyllä ilmaisee laulajan lahjakkuuden, mutta ei hänen -yksilöllisyyttään. »Ajan aalloilla» on Leinon karuin ja sovinnaisin -runokirja; siellä täällä tuntuu voimakas suonentykintä, kuten esim. -muutamissa säkeistöissä »Nuorten laulua», mutta ajan tunteiden rytmiä -tuskin on muualla tavattu kuin runossa »Helsinki sumussa», jonka -ryhdikäs, raskaasti nouseva ja laskeva poljento todella virittää -alkavain pimeitten vuosien tunnelmaan. Kokoelman ohjelmasuomalaisuus on -väritöntä eikä siinä ole sitä kansallistunnon voimaa, joka tuollaisella -hetkellä olisi kansalle antanut yhteiset tunnussanat. - -Muutamista toisen kokoelman -- »Tarina suuresta tammesta y.m.r.» -- -runoista voi todeta, että Eino Leinon juuret jo silloin olivat syvällä -kansanrunoudessa. Teos teokselta huomaa tämän juonteen hänen -runoudessaan vahvenevan. Laulaessaan kansainvälisin mitoin hän on usein -perin yksitoikkoinen ja voimaton ja tuon tuostakin sattuu hänelle -kiireessä etsittävän loppusoinnun tai muun muodollisuuden takia hirveä -lapsus calami. Käytellessään kalevalaista muotoa tai tyylitellessään -muita kansanrunouden mittoja hän nähdäkseni sensijaan useimmiten -välttyy ikävyyksistä, tulee raikkaaksi ja eloisaksi taas. Silloin hän -vilkkaimmin elää itse sanoissaan. Pitkäveteisyyttä ei kyllä niistäkään -puutu, ja kuvakieli on usein kansanrunouden yhteisomaisuutta, jota -runoilijamme käyttelee vain onnellisena perillisenä; mutta hän -käyttelee sitä synnynnäisellä taidolla, hän saa siihen väriä ja -kärkevyyttäkin, ja harva se tämänlaatuisista runoista, missä joku -mielikuva ei yllättäisi alkuperäisen välittömän näkemyksen teholla. -Esim. »Ilmarisen vaellus» (»Yökehrääjässä») välähtelee humoristisia -kansansadunomaisia mielikuvia; se on itsessäänkin hauska runo ja -erityisesti huomattava tyylillisenä harjoitelmana »Helkavirsiin». -Sellainen yksinkertainen näkemys kuin seuraava (runosta »Tuijotin -tulehen kauvan»): - - »Vierin maita, vierin soita, - vierin suuria saloja, - _salossa savu sininen, - savun alla armas mökki_», - -sykäyttää mieltä nerokkuudellaan ja todistaa, kuinka välittömästi Eino -Leino antautuu intuitsiolleen. Eiköhän joku reflektiivinen runoilija -olisi tuohonkin maisemaan ensin ajatellut mökin ja sitten savun sen -päälle? - -On jo edellä viitattu Runebergin idylleihin ja epigrammeihin näistä -Leinon Kantelettaren-tapaisista laulelmista puhuttaessa. Runebergiin -verraten Leino on subjektiivisempi, puhuu enemmän omissa nimissään -näissä idylleissään ja epigrammeissaan, joista läpi hänen koko -tuotantonsa löytää monta aitoa runohelmeä. Runebergilla on varmempi -artistinen taituruus, ja mainittuunkin sikermään kuuluu muutamia -laatukuvia, joiden kantavuutta Leinon vastaavat runot eivät saavuta. -Sensijaan Leino tehoo jo näinä vuosina väkevämmin tummakuteisella -arkaistisella fantasiallaan, joka luo esim. sellaisen perisuomalaisen -pikku ballaadin kuin »Kuoleman renkinä» (»Hiihtäjän virsissä»). - -Sanonnan juureva kansanomaisuus näyttää näinä vuosina saavan yhä -vapaamman pääsyn Eino Leinon runouteen, eikä yksinomaan kansanrunouden -vaikutuksen kautta. »Yökehrääjässä», »Hiihtäjän virsissä», »Pyhässä -keväässä» tapaa korva tuon tuostakin vereksen kansanomaisen -sanakäänteen tai runoon kätevästi pyöristetyn sananlaskun. - -Aina »Helkavirsiin» saakka on siten Eino Leinon runoudessa huomattavana -vastakohtaisuus ilmaisukeinoissa, alkuperäisten kotoisten ainesten ja -vierasten muotokaavojen vastakohtaisuus. Onhan tietysti yksi ja toinen -runoaihe, joka sointuu täsmällisesti kansainvälisiin mittoihin, jonka -verhona ulkolaistyylinen puku istuu kuin valettu; mutta verrattain -harvoin aihe, ainekset ja muoto sulavat Leinon tähänastisessa -runoilussa täydellisesti yhteen. Lukemattomia esimerkkejä tällaisesta -tyylittömyydestä voisi poimia, alkaen esim. »Kevätkantaatista» ja -»Suuren tammen tarinasta». Puku valuu höllänä, luomatta mitään ryhtiä -runolle, jonka rakenne kokonaan häviää näkyvistä verhon satunnaisten -laskosten epäjärjestykseen. Tällaiset sepitelmät, olipa niissä ajatus -kuinka »kansallinen» tahansa, eivät kuvasta mitään suomalaisen luonteen -tyypillisyyttä, niinkuin kyllä muodoltaan kosmopoliittinenkin runo voi -kuvastaa, -- siitä on todistuksia myös Leinon runoudessa, varsinkin -myöhemmässä, kun kielelliset ainekset ovat täydellisesti sulatetut -rytmiin ja runomitta noudattaa kiinteästi ja ilmehikkäänä mielialan -sisäistä poljentoa. - -Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta huomaa Eino Leinon tähänastisten -runojen lähteneen laulavasta rytmistä. Sointu on vielä säkeen -varsinainen teho, ei kuva. Ajatuksen kuvaperäisyyden voi kyllä usein -selvästi todeta, mutta kuva tule säkeeseen ikäänkuin ohimennen, usein -vain alkusoinnun t.m. kielellisen tyylikeinon armosta, -- -kansanrunouden herättävästä vaikutuksesta Leinon kuvalliseen -inspiratsioon on jo huomautettu. Luullakseni tästä runon -voittopuolisesta taipumuksesta vapaaseen, helkkkyvään rytmiin johtuu se -sanonnan sovinnaisuus, joka on silmiinpistävä suuressa osassa Leinon -nuoruusrunoutta. Sointuva poljento ei aina vaadi sanonnan -yksilöistämistä, sanallisten ilmaisukeinojen tarkistamista siihen -määrään kuin kuvin puhuva tyyli, varsinkaan niin musikaalisessa -kielessä kuin meidän. -- Havainnollisen esimerkin siitä, kuinka vähän -luonteenomainen Leinolle on yhtä keskeistä kuvaa vaativa runomuoto, -antavat hänen n.s. sonettinsa, joissa sonettia ei ole muuta kuin -säkeitten luku. Ylimyksellisyys niistä on perin vähissä. Rytmi voi olla -tällainen: - - Minä katselen illan taivasta - ja muistelen tyttölasta. - Minä tahtoisin, tyttö, sun temmata - pois turhasta maailmasta. - -Ei mikään kuva kokoa näissä »soneteissa» runon neljäätoista säettä -orgaaniseksi kokonaisuudeksi; säkeitä voisi olla yhtähyvin viisi -vähemmän tai enemmän. Leinon kuvallinen inspiratsio, milloin se saa -puhua, tarvitsee tilaa aina kunkin hetken tarpeen mukaan, enkä huomaa -vielä sattuneen, että se olisi tarkalleen sopeutunut neljäntoista -jambisäkeen aristokraattisesti suljettuun tilaan. - - - - -III. - - -Uuden sataluvun alkuvuosina huomaa Eino Leinon runouden vähitellen -muuttavan luonnetta. Aika alkaa olla ankarampi, se herättää jo -väkevämpää elämäntuntoa juuri miehenikään ehtineessä runoilijassa. Sekä -yhä voimistuva osanotto oman kansan kohtaloon että nähtävästi myös -mieskohtaiset elämykset luovat pohjan todellisemmille tunteille, -niinhyvin tummamieliselle murheelle kuin voimantunnon haltioittamalle -riemulle. »Lapsi laulavainen» hän edelleenkin on, mutta laulu saa jo -silloin tällöin herooisen, suuriin luonteenviivoihin nojautuvan ryhdin. -Runoilija alkaa katsoa yli aaltojen, tuntea synteettisesti elämää: -»Hautalaulu» ja »Laulu onnesta» (»Hiihtäjän virsissä») ovat vienompia -alkusäveliä siitä komeasta sinfoniasta, jonka osia ovat »Virta venhettä -vie» ja »Hymni tulelle» (»Pyhässä keväässä») sekä »Väinämöisen laulu», -»Jumalien keinu», »La tricoteuse» (»Kangastuksissa».) Niissä on katse -avartunut metafyysillisiin näkyihin, niissä on suurta kosmillista -kaihomieltä ja mieskohtaista elämän intohimoa, jollaista Leinon -runoudessa ei ennen tapaa. »Väinämöisen laulun» ja »Jumalien keinun» -kaikuvat poljennot sekä korkeat, yksinkertaiset ääriviivat, joihin -säkeiden äänteellinen yhdenmukaisuus hyvin sointuu; »La tricoteusen» -tummasti hehkuva verenpalo; muodollisesti aivan keskeneräisenäkin -suggestiivisen »Virta venhettä vie»-runon kaihomieliyys -- kaikki se on -uutta. Näiden runojen kautta Eino Leino ikäänkuin kirkastaa itsestään -esiin uusia sielullisia arvoja, jotka hän vähän senjälkeen liittää -uusiin, täysin omaperäisiin aineksiin muodostamaan »Helkavirsien» -sankarirunoutta; - -Että runoilijan mielen pohjalla pesiytyvät jo ankaramman laulun -ennuslinnut, sitä todistavat myös seuraavat kalevalaiset säkeet: - - Toista on soitella somasti - kesken viinin viljelysten - alla täyden päiväntähden. - Toista laulella runoja, - pystyttää pyhätulia, - kesken kiljuvain kinosten, - maassa hallan harmajassa. - -- Tuuman jos sulatit täällä, - vaaksan pakkanen pakasti. - -Ja runoista »Lapin kesä» sekä »Tahtoisin nähdä mä Kartagon naisen» -talven ja kangistumisen kauhu puhuu kauniina paatoksena. - -Kiihkeä sisäinen liikunta alkaa vaatia yhä vapaampia ja samalla -sisäisesti kiinteämpiä rytmejä. Runoilija alkaa myös yhä -itsetietoisemmin tehostaa säkeitänsä kuvallisin ilmaisukeinoin. Tosin -hän vieläkin vain erittäin onnellisina hetkinä saavuttaa kuvakielen -loogillisen yhdenmukaisuuden, mutta runolla on kuitenkin selvä -taipumus entistään täsmällisempiin ääriviivoihin, monumentaaliseen -esineellisyyteen. Hänelle alkaa »kangastella» vallan uusia, syntymässä -olevia kuvamaailmoita. - - - - -IV. - - -Huomattava enteellinen seikka »Kangastuksissa» on ballaadien runsaus. -Useimmat, kuten laaja sikermä »Perman taru», ovat tosin köyhällä -mielikuvituksella luodut sekä tyylillisesti perin väljiä. Mutta -joukossa on muutamia runoja, jotka todistavat kuvakielen kasvavaa -voimaa: paitsi »La Tricoteuseä», varsinkin kaksi plastillisella -näkemyskyvyllä suoritettua runotarinaa: »Kimmon kosto» ja »Luojan -leipä». Ne ovat jo verrattomasti itsetietoisempaa taidetta kuin Eino -Leinon aikaisemmat taruaiheiset sepitelmät. Niitä hallitsevat lujat -ääriviivat, jotka eivät salli mielikuvituksen leiskahdella satunnaisten -sana-assosiatsioitten mukaan. »Kimmon kosto» on hiukan koristeellinen -tyyliharjoitelma ja sellaisena, varsinkin draamallisen jäntevyytensä -takia, sangen onnistunut. Sanonnaltaan yhtä täsmällinen, mutta -sävyltään omintakeisempi sekä täydempi sisäistä elämää on »Luojan -leipä»; siinä on samaa seesteistä legendan-hohdetta kuin Edelfeltin -taulussa »Kristus ja Mataleena». -- »Kimmon kosto» on ikäänkuin siltana -siihen eristettyyn maailmaan, johon jälkimäinen ballaadi täydellä -oikeudella jo kuuluu: »Helkavirsien» legenda- ja tarumaailmaan. - -Rohkeampaa yritystä ei yhdenkään suomalaisen lyyrikon mielikuvitus ole -suorittanut kuin Eino Leinon hänen »Helkavirsissään» (1903). Luoda niin -vegetatiivisen rehevän mielikuvamaailman kuin kalevalaisen naapuruuteen -kerrassaan uusi, ennen olematon mikrokosmos; herättää edellisestä eloon -nimettömiä henkilötyyppejä, selkeennyttää niitä sisäisesti ja -tyylitellä ulkonaisesti sekä siirtää ne uuteen ilmapiiriin, korkeamman -ja kuulaamman taivaan alle -- siinä teko, joka edellytti sellaista -kalevalaisten laulajien nykyaikaista jälkeläistä kuin Eino Leino on. -Niinkuin nuorallatanssijan täytyy korkealla teräslangallaan vakauttaa -mieleensä värähtämätön tyyneys, jotta ei suistu turmioonsa, niin tuntuu -Eino Leinokin suorittaneen tämän tekonsa yhtenäisellä ja tyynellä -luomistahdon jännityksellä. Ero hänen ja nuorallatanssijan teon välillä -on vain se, että runoilija teki sen kylläisellä sydämellä eikä -näyttääkseen taituruuttaan jumalien leikissä. - -Vaarallisin teko houkuttaa voimakasta väkevimmin. Nämä oudot, syvältä -rotumme mystillisimmästä menneisyydestä kumpuilevat näyt avasivat -parhaaseen voimaansa ehtineelle runoilijalle maailman, jonka -valloittamiseen hänen kannatti koota koko henkinen mahtinsa, ei -ainoastaan synnynnäinen alkusuomalainen mielikuvituksensa vaan myös -runsas, elämysten ja runoilijaintuitsion kautta voitettu -elämänviisautensa. Siinä hänelle tarjoutui riemu, joka ei tule monen -runoilijan osaksi: koettaa oman rodun ja omien mieskohtaisten elämysten -läpi avata perspektiivi koko yleisinhimilliseen elämään sekä noita -elämyksiä selvittämään kehittää perinnäisrunouden pohjalta kuvakieli, -joka on sekä omintakeinen että nykyaikaisen taiteellisen viljelyksen -tasalla. - -Ja runoilija suoriutui erittäin onnellisesti suuresta yrityksestään. -»Helkavirret» ovat pätevin todiste siihen, että aivan kotoisista -aineksista ja kotona viljeltyihin muotoihin voidaan luoda ei ainoastaan -omintakeisinta, vaan myös persoonallisesti kehittyneintä runoutta. -»Helkavirret» ovat homogeenisimmin suomalaista lyriikkaa, ja samalla -niiden kantavuus nykyaikaiseen henkiseen elämään on voimakkaampi kuin -minkään muun suomalaisen runokokoelman. »Helkavirsillä» on -klassillisuuden tuntomerkit. - - * * * * * - -Eino Leinon ei tarvinnut huolia ajan ja paikan määrittelemisestä, -saadakseen runokertoelmiinsa varman muinaisajan tunnun. Kaksi -luotettavaa opasta teki sen hänelle mahdolliseksi: hänen -mielikuvituksensa alkuperäinen suomalaisuus, joka oli vuosi vuodelta -vahventunut, sekä hänen historiallinen vaistonsa. »Helkavirret» eivät -ole nimenomaan historiallista runoutta, mutta niillä on vuosisatain -henkisen viljelyksen sävy ja niiden sisällyksenä ovat vuosisatain -elämykset, ikäänkuin atavistisesti runoilijallemme periytyneinä. Niiden -takana seisovat menneitten sukupolvien taajat rivit. Harvoin lienee -koko maailman runoudessa niin individualistinen runoilija niin täydellä -antaumuksella joutunut tulkitsemaan kokonaisen rodun kohtaloita. - -»Helkavirsissä» Eino Leino -- tai hänen henkilönsä -- eivät nim. puhu -vain omasta puolestaan: heillä on epäilemättä harmaasta muinaisuudesta -nykypäiviin saakka ollut lukemattomia veljiä ja siskoja, joiden -kohtalot, onni ja murhe ovat olleet samat kuin heidän. - -Ehkä kauimmas taaksepäin ulottuvat »Tumman» perspektiivit. Siinä on -suomalaisen luonteen elämäntuska ja tyyntymys runoiltu syvemmällä -ymmärtämyksellä kuin ehkä missään muualla. - - »Tuo oli tumma maammon marja - syntymässä säikähtänyt, - näki kauhut kaikkialla, - haltiat pahat havaitsi, - ei hyviä ensinkänä.» - -Mahtavalla kuvausvoimalla runoilija kertoo elämää vierastavan pojan -pelonalaisuudesta, mikä ei antanut hänelle rauhaa ei työhön, ei kisaan. -Hänet pannaan paimeneen, mutta hän palaa pian takaisin »outona», -haastellen metsän kauhuista: - - »Lempo seisoi suo selällä, - Hiidet hirnui kankahalla, - Juuttahat jälestä juoksi, - maasta maahinen kohosi.» - -Kylän kisoilta hän pakenee yhtä säikähtäneenä: - - »Kolkkoja kotona näin mä, - kamalampia kylässä! - Veräjällä Vento seisoi, - Vennon poika portahalla, - loukossa Vahinko vaani, - Kouko kohtasi ovella.» - -Tämä ei ole kauhu-vaikutusten tavoittelemista, vaan mieskohtaisten -elämysten herättämiä symboolisia mielikuvia. -- Ahdistuksessaan tahtoo -poika »piillä Tuonelan pihoille», eikä äitikään muuta vapahdusta keksi, -vaan neuvoo häntä menemään: - - »tuvan taakse taaton saaman, - lempeän lepotiloille, - missä seisoo puut pyhäiset, - hongat himmeät puhuvat - ollehista, mennehistä, - murehessa yön ikuisen.» - -Mutta silloin havaa taatto haudassaan, neuvoakseen eksyvää lastaan. -»Säikkyivät isätkin ennen, toki aikansa elivät.» Luonto on lahjoilla -lepytettävä tai kahlittava rohkealla voimalla. Ahdistuksesta ei Manalla -pääse, ellei siitä ole päässyt elämässä. - - »Pirtit on pienet Tuonelassa, - maan alla kaitaiset kamarit. - Kuu ei loista, päiv' ei paista, - yksin istut, yksin astut, - toukka seuloo seinähirttä, - itse seulot itseäsi - ikävässä ainaisessa, - haikeassa, vaikeassa.» - -Hiljaisena miehenä palaa poika tuttuhun tupahan. Nyt hän osaa jo -tyynellä mielellä toimitella talon töitä: - - »meni merelle, metsähänkin, - vei verkon, asetti ansan, - niin eli ikänsä kaiken, - ei iloiten eikä surren, - pannen päivät päälletyksin, - niin paremmat kuin pahemmat; - päällimmäiseksi paremmat.» - -Tuollaisessa resignatsiossa on jotakin perin suomalaista uskollisuutta -elämää kohtaan: ei mitään kuohahtamista tuhmiin sanoihin tai tekoihin, -jollaisiin esim. germaanilainen luonne helpommin joutuu; ei myöskään -slaavilaisen alennuksessaan hekumoivaa murjotusta; mistään -vaikertelemisesta puhumattakaan. -- - -Suuri melankolia liittää »Tuuri»-runon läheisesti »Tummaan», vaikka -molemmat ovatkin sävyltään erilaisia. Tuuri on älyllisesti täysin -kehittynyt mies, sankari, jolla on selvät suhteet kohtalonvaltoihin. -Hän luulee voivansa hyvällä luottamuksella turvautua jumalien suosioon, -jotka ovat hänen ystäviään; mutta hän ei vielä tiedä, ettei hän kestä -juhlan huumausta niinkuin jumalat. Hän »talonpoika taidollinen», juopuu -kesken juhlien, ja hänen nukuttuaan yli kalliin armonajan, odottaa -Tuoni ankarana hänen ovensa edessä. Tuurin juhlallisesta lähtölaulusta -ennen kaikkea voi luullakseni päätellä runoilijamme läheistä -mieskohtaista suhdetta henkilöihinsä, siksi ehdottomalla äänenpainolla -näissä säkeissä on julkilausuttu eletty kokemus: - - »Älköhöt sinä ikänä, - älköhöt juhliko jumalat - kera kansan kuolevaisen! - Jumalill' on juhlat pitkät, - ikä kerkeä inehmon, - nopsa niinkuin pyörän kehrä. - Päivät kultaiset kuluvi, - aika armas lankeavi, - köyrtyvi urohon selkä - noissa pitkissä pidoissa, - jumalaisten juomingeissa.» - -Runo päättyy erinomaisen jylhään tunnelmakuvaan, kun Tuuri - - »istui Kuolon korjasehen, - kuului kulkusten helinä - hämärässä talvi-aamun; - kuului vielä viittatieltä, - jäälle järvien hävisi.» - -Hämärä viittatie yli laajan järven jään -- siinä suomalainen -Tuonen-tie! - -Tuurissa on jotakin länsisuomalaista selväpiirteistä aateluutta. -- -Aatelismiehen raju suvereniteetin-vaatimus on Ylermissä, »ylpeässä -isännässä», tullut lihaksi ja vereksi. - -Nerokkainta tässä ballaadissa on ehkä sen loistava tyylitaide. Tuskin -koskaan on suomenkieltä niin teräksisellä energialla puserrettu -tiukoiksi, draamallisiksi säkeiksi, joissa kukin sana putoaa kuin -vasaranisku naulanpäähän: - - »Ylermi ylpeä isäntä - ajoi orhin akkunasta - messurahvahan rakohon; - tulta tuiski orhin turpa, - valoi silmät valkeata, - enemmän ylpeän isännän, - satulassa seisovaisen. - Täss' on mies tämänsukuinen, - ei anele armahdusta, - itse raudalla rakasti.» - -Ja tuskin koskaan on kirkkaammin leikattu runokuvaa materian järeään -alkukallioon: - - »Ylermi ylpeä isäntä - tunsi lattian lahovan, - näki lieskan leimahtavan, - veti miekkansa verisen, - heitti kintahan kivehen - käden kanssa poikki lyödyn. - _Kannusti oritta, liekit - löi yli kultaisen kypärän_. - -- Vielä on kivessä kinnas.» - -Mutta olisi alentavaa sanoa, että tällainen runo on vain -- tai -etupäässä -- tyylinäyte. Sen kiihkeä sisäinen intensiteetti on muuta -kuin koristeellista tekouhmaa. Eino Leinon sielullinen asteikko on -laajempi kuin ainoankaan suomalaisen lyyrikon; senvuoksi hän voi yhtä -täydellä mieskohtaisella tietoisuudella omaksua itselleen niin -erilaisia kohtaloita kuin Tumman ja Ylermin. Hän voi molemman kautta -puhua jotakin omasta itsestään. - -»Helkavirsistä» kohoaa kolme suurta sankarihaahmoa, jotka olemuksensa -perusjuonteiden vetäminä joutuvat Manalle: Ylermi, Kouta ja Pyhä -Yrjänä. Tuuri on kyllä samoja veljeksiä, mutta hän on passiivisempi -eleskelijä kuin nämä. Hänen elämäntuntonsa on yhtä syvä ja -sankarillinen kuin toistenkin, mutta hänellä ei ole määrättyä -lähetystehtävää elämässä, kuten Ylermillä -- täysikäisyyden vaatimus -- -Koudalla -- intohimoinen elämänselitys -- sekä Pyhällä Yrjänällä -- -uskonsankarin ja uhripapin tehtävä. - -Yhtä valtavalla näkemysvoimalla kuin Kalevala Antero Vipusensa, on Eino -Leino runoillut Koudan, suurimman Lapin tietäjistä. Vertailu näiden -kahden tietäjä-kuvan välillä valaisee hyvin Eino Leinon suhdetta -runoutemme peruskirjaan. Kalevala kuvaa Antero Vipusta näin (17:s r., -v. v. 57-67): - - »Haapa kasvoi hartioilla, - koivu kulmilla yleni, - leppä leukaluun nenässä, - pajupehko parran päällä, - otsalla oravikuusi.» - -Eino Leinon Kouta-kuva on myös alkuperäinen näky; se ei ole -jäljittelyä, vaan tyylittelyä. Se liittyy koko »Helkavirsien» tummaan -perussävyyn. Kalevalan fantasia on idyllisempi, leppeämpi kuin Leinon -jylhä näkemys: - - »Kyyt viherti katsehesta, - suusta lenti yölepakot, - jalan alta ahmat nousi, - käden päällä kärpät juoksi, - korppi koikkui päälaella, - haaskalinnut hartioilla». - -Samalta kalevalaiselta maapohjalta, mutta toiselta tasolta ja oman -mieskohtaisen mielialan valaistuksessa on nähty myös Koudan -etsintäretki. Sellaiset fantasiat kuin: - - »parahti Lapissa lapset, - kovin koirat vingahteli, - meni viima usta myöten, - hiilos himmeni kodassa;» - -ja yhä suurempi mielikuvituksen tehostaminen kauempana: - - »tähdet tippui taivahilta, - maan alla vainajat vapisi, - oli tuska Tuonelassa, - pelko pirteissä jumalten», - -säestävät voimakkaasti tietäjä-titaanin intohimoista kilvoittelua. Ja -kun kilvoittelu tällä puolen Rutimon rotkon on lauennut Ajattaren -kovaan julistukseen, että vain manalla tutkitaan menneen elämän -tarkoitus, silloin rajusti kuohuvat kuvat vaihtuvat toisiin, -juhlallisen verkkaisiin, ja säkeitten poljento laantuu pitkiksi -mainingeiksi: - - »Tuo oli Kouta, kolkko miesi, - tunsi kaikki tietävänsä, - astui rotkohon Rutimon, - kulki kuolon porraspuita, - niinkuin pitkän pilven lonka, - niinkuin jäisen kosken kopru; - ei hän taakse katsahtanut, - katsoi kohden kalman usta, - ei hän kilvan kiirehtänyt, - astui askel askeleelta, - kun oli tuima Tuonen kulku, - elo kuoloa kovempi.» 30 33. - -Mielikuvituksen vahva arkaistisuus liittää Pyhän Yrjänän ballaadin -Kouta-runoon. Mutta edellisen kuvatyyli on freskomaisempaa ja sen -rakenne tiukemmin draamallinen, kuten »Ylermin». Jo runon lähtö on -draamallisen ponteva, niinkuin jousen viskaaman nuolen. Elementtien -liikkeet on tiivistetty lyhyiden säkeitten rajoihin, siirtyminen -tuokiotilasta toiseen käy nopeasti. Syvä uskonnollinen tunto kohottaa -tämän omituisen, monta assosiatsiota sisältävän legendan erittäin -korkealle. - -Niinkuin »Pyhä Yrjänä» liittyy laajaan kansainväliseen tarusarjaan -täysin omintakeisesti uuteen suuntaan kehitettynä muunnoksena, niin -herättää Katrinaisen legenda (»Sininen risti») mielleyhtymän toisesta -maailmanhistoriallisesta sankaritarinasta: Jeanne d'Arcin. Eroitustahan -on runsaasti: Katrinaisella ei ole ranskalaisen sisarensa isänmaallista -paatosta, hänellä on vain uskonnollinen lähetystehtävänsä; hän on -rauhan ja rakkauden hengen apostoli, Jeanne d'Arc sodan. Mutta tämä -eroitus on ulkonainen. Jeanne d'Arc'kin oli varsinaisesti uskonnollinen -sankari. Molemman neidon ainoa voima on sama: uskonhartaus, kuuliaisuus -näkymätöntä käskijää kohtaan. Kumpikin herää pyhään tehtäväänsä samoin: -mystillisten luonnonnäkyjen kautta. Molemman vaellus muuttuu -vastustamattomaksi voittokuluksi, ja kumpikin pelastuu ihmeellisesti -riettaiden seuralaistensa puolelta uhkaavasta turmiosta, vaikka -suomalaisessa legendassa se kohta tulee päämomentiksi. - -Sekä »Pyhän Yrjänän» että »Sinisen ristin» fantastiset näyt viittaavat -itäisemmille alueille kuin »Tuuri» ja »Ylermi». Samoin tuntuvat Pyhä -Yrjänä ja Katrinainen luonteensävynsä puolesta kuuluvan itäisempiin -heimoihin. Sekin vahventaa, varsinkin jälkimäisessä ballaadissa, -kuvauksen väkevää keskiaikaista tunnelmaa. -- Kuten Kouta-runossa, -noudattaa ympäristönkuvaus »Sinisessä ristissäkin» tehokkaasti -kertomuksensisäistä kehitystä. Esim. Katrinaisen lähtö oudonlumoavalle -matkalleen: - - »Kulki, kulki korpimaita, - puut piteni, koti eteni, - pyhät kasvoi pylvähistöt, - kaartui kappelit hämärät, - kuului kaunis kuorolaulu, - kellot kultaiset kilisi - Katrinaisen kulkiessa, - hyvän marjan matkatessa.» - -Melkein groteskimainen on kuvaus Katrinaisen saapumisesta -luostarisaarelle, ja hänen alettuaan vaarallisen unissakävijänretkensä -pimitettyjä periä kohti, äskeinen rauhallinen maisema vaihtuu -hillittömien intohimojen näyttämöksi: - - »Salot sakeni, kosket kiihtyi, - virrat vuoltui, maat yleni, - jylhistyivät jyrkät vaarat, - kolkostuivat korpilaaksot, - kontiot kovin möräsi.» - -Viimeisten säkeiden kuulas näky virittää taas kirkkaan, lempeän -loppuakordin. - -Yksi idylli on »Helkavirsissä»: Kristus-legenda »Tyyrin tytti». Yhtä -tuoksuva ja valoisa on jumalihmisen kuva siinä kuin »Luojan leivässä». -Nämä Kristus-miniatyyrit, niin vaatimattomat kuin ne ovatkin, ovat -alkuperäisen runoutemme ainoita onnellisesti syntyneitä Kristuksen -luonnekuvia. Molemmassa ballaadissa on hänen rinnalleen asetettu mitä -herkimmällä kädellä piirretty tytönkuva. Toisessa runossa Mestari -esiintyy nöyryyden esikuvana ja sydämen lempeyden palkitsijana, -toisessa hyljätyn ilona. Ei ole mitään teennäistä näissä kuvauksissa; -ne ovat syntyneet synnynnäisen lyyrikon lyyrillisimmillä hetkillä. - -Lyyrillisessä mielialassa, ajatuksessa, tarinassa on aina oma -mystiikkansa: näkyväisten asiain ja sisäisten tuntojen salainen -yhteys. Edellisten legendain mystiikka on sydämen välittömällä -ymmärtämyksellä omaksuttavaa. Hämärämpiä tiehyeitä saa ajatus kulkea -»Ihalempi»-runossa, joka taas on Neitsyt Maaria-legenda, uudesta -maanäärestä keksittynä. Siinä kyllä sykäyttää voimakkaasti sydäntä -hyvän Jumalan julistus metsän viemälle immelle: - - »Kun lie pilvi kulkenunna, - olet tytti pilven tytti, - kun lie kaste langennunna, - olet siunattu kaponen, - kun lie pudonnut tähti, - olet tähden synnyttävä, - sankarin sotasukuisen, - miehen suuren, miekkalemmen.» - -Mutta tämä ballaadi jää sittenkin kauniiksi saduksi: pilvi, -kaste, tähti ovat _vain_ pilvi, kaste, tähti, ne eivät kohoa -symbooleiksi, jotka antaisivat kiinnekohtia syvemmälle psykoloogiselle -ymmärrykselle. Ei käy selville, mitä todellista yhteyttä pilvellä, -kasteella, tähdellä on immen sisäiseen tilaan; on kuin runon -rakenteesta puuttuisi joitakuita soluja. Sen vaikutus jää satumystiikan -varaan, -- tai korkeintaan reflektiivisen ajatuksen, joka tähden ja -kastepisaran heiastuksista kutoo hennon sillan sadun ja toden välille. - -Samanlainen taipumus liian suppeaan, viittauksittain etenevään -kertomatyyliin on jättänyt »Orjan poika»-ballaadin keskeneräiseksi. -Siinä tämä oraakkelimaisuus on sitä valitettavampaa, kun runo on aivan -loppupuolelle saakka erittäin voimakkaasti ja kirkkaalla inspiratsiolla -kirjoitettu; aihe olisi ollut täydellisen työn arvoinen. Runo tehoaa -kyllä yksityisillä, mahtavilla eepillisillä näyillä, kuten seuraavalla -vainoajan kuvalla: - - »Lappi laajalti savusi, - kylät jäivät kylmillensä, - poikaset porossa itki, - koirat vuorilla vaelti.» - -Ja siinä on ripeä tempo, joka laantuu lyyrilliseen väreilyyn orjan -pojan heleässä unennäyssä: - - »Puikoivat punaiset pulkat - punaisilla kukkuloilla, - siukoivat siniset petrat - sinisillä virransuilla, - jolui joutsenet hopeiset, - käet kukkui kultahiset, - käet kukkui, linnut lauloi, - vihannoivat viidat kaikki - Lapin suuressa suvessa - yössä päivän paistamassa.» - -Mutta seuraavat säkeet eivät jatka edellä punottuja psykoloogisia -säikeitä, vaan jättävät perspektiivin eteenpäin hämäräksi. Kertomuksen -selvä draamallinen kehitys katkeaa lyyrilliseen tunnelmakuvaan, sillä -loppusäkeissä ei ole sitä impressionistista välähdystä, joka niihin on -koetettu saada. - -Pieni, perustunnoltaan hyvin nykyaikainen keskusteludraama -»Merenkylpijä-neidot» on taas luotu yhtenäisellä intuitsiolla. -»Helkavirsissä» on monta kantavampaa runoa, mutta ei monta, jossa niin -muinaisaikainen fantasia herättäisi niin herkästi nykyaikaisen -mielialan; ei myöskään monta niin vähin elein suoritettua draamaa. -- -Lippo linnustaja on vanginnut kauneimman öisin kylpevistä -Hiiden-neidoista, varastamalla tämän siivet. Lunnaiksi niistä hän -vaatii hätääntyneeltä immeltä suunantoa. Impi kieltää ja rukoilee, ja -sitä mukaa kuin päivä nousee vuorten takaa, sitä mukaa jännitys kasvaa. -Päivän kohoittaessa päätään neito vihdoin taipuu. Mutta idylli päättyy -syvään traagilliseen tuntoon: - - »Sai pukunsa peilikylki, - antoi suuta sulhoselle - linnunluisella nokalla, - veen suulla verettömällä: - hymy hyytyi, silmä sammui, - pois kulki kultainen elämä, - muuttui mieli miehen nuoren. - -- Neiti lentohon lehahti - noustessa kesäisen päivän.» - -Tämä allegoria on rakennettu välittömistä havainnoista ja elämyksistä; -asioilla ja henkilöillä on vain symbooliset nimet. - -Sekä rakenteeseensa että mielikuvituksensa voimaan nähden alemmalla -asteella on toinen lemmentragedia, »Impi ja pajarin poika». Siitä -puuttuu tiivistys ja sen tyyli on karumpaa, sisäisistä näyistä -köyhempää kuin useimpain »Helkavirsien». Lopussa sen tunnelma kuitenkin -kohoaa sangen voimakkaaksi. - -»Oterma» ja »Katerma» on »Helkavirsistä» ainoa, missä eroottiset -intohimot varsinaisesti johtavat elämänsuhteet väkivaltaiseen -taitteeseen. Se on ehkä pikemmin taitavasti sepitetty näytelmä kuin -sydämen syvimmästä puhjennut runo, mutta se on täysivaltaisella -näkemysvoimalla luotu. Luonnonvaistojen herääminen sekä asteettainen -selkeentyminen mieskohtaiseksi intohimoksi veljeksissä on ainakin -erittäin kehittyneellä dramaattisella keksintäkyvyllä esitetty. Ja -varsinkin Oterman manaus herättää ehdottoman draamallisen -päätöstunnelman: - - »Mik' on verta veljessäni, - painu paatena merehen, - mikä nuorta naisessani, - nouse siipenä kajavan, - etteivät toistansa tavanne, - eivät syyllistä syliä! -- --» - -Näiden eroottisten »virsien» ryhmään kuuluu vielä ballaadi -Kaleva-kuninkaasta. Tässä runossa on vähimmän sydäntä-sykähdyttäviä -momentteja, vähimmän tunteen nousua ja laskua. Sitäpaitsi se on -»Helkavirsien» ainoa sepitelmä, joka aiheeltaan tuntuu olevan selvästi -riippuvainen vieraasta esikuvasta. Tarkoitan »Tannhäuser»-tarua -(T. Venus-vuoressa). Sekä saksalaisen että suomalaisen tarinan sankari -joutuu vuoren haltijattaren viettelemänä rikollisuuteen, jota katuen -lähtee vihdoin sovitusretkelle pyhään paikkaan. Mutta Eino Leino on -käsitellyt tarinaa -- niinkuin tuntuu -- vähällä inspiratsiolla: hänen -runonsa on aivan suoraviivainen juoneltaan, ja se päättyy siihen, mistä -Tannhäuser-tarun sisäinen kohoaminen oikein alkaa (paavin ankaruus T:ia -kohtaan, näkymättömän voiman ihmetyö). - -On vielä mainitsematta kaksi kuvausta, joissa inhimillinen ympäristö -elää välittömästi kertomuksen kulun mukana: »Räikkö Räähkä» ja »Mantsin -laulu». Ne ovat molemmat vainoajan-kuvia, kuten »Orjan poika». Joskaan -eivät aatteelliselta kantavuudeltaan, niin kuitenkin elämäntuntonsa ja -kuvauksensa täyteläisyyden takia ne kuuluvat »Helkavirsistä» -voimakkaimpiin. Ne tulvehtivat lyyrillistä paatosta, eepillisiä näkyjä, -niissä draamallinen tunne kohoaa ja kirkastuu väkevästi loppua kohti. - -Kuinka inhimillisesti liikuttava onkaan Räikön, kavaltajan, -sielundraama! - - »Tuo turilas, Räikkö räähkä, - neuvoi tien viholliselle - kahden kallion lomasta, - syksy-yönä hiljaisena; - teki sen henkensä hädässä.» - -Kylään palattuaan hän jo kalpenee oman työnsä seurauksia: hän näkee -vanhan vaimon etsivän suitsevista raunioista kullaista kotiaan; -naapurin katselevan veristä veistä: »liekö veikon, liekö langon»; -poikansa itkevän orhia iloista; tyttärensä murehtivan miestä kaunoista, -»syytä syntymättömänsä». Alkaa sisiliskona sihistä salainen kuiske, -epäluulo Räikköä kohtaan; eikä kavaltajan »valkea vaimo» jaksa kauan -salata kalvavaa tietoaan, vaan sanoo julki miehensä teon: - - »Räikkö röyhkeä ärähti: - 'Sen varsin valehtelitkin! - Vai onko näkijä ollut?' - - Vaimo valkea todisti: - 'On ollut näkijät vankat: - tähdet katsoi, kuuhut kuuli'.» - -Se riittää todistukseksi Räikölle: hänen sydämessään on vielä arasti -tunteva kohta. Hänessä herää ihminen. - - »Vaimo, anna anteheksi, - kun sen tein, sinua muistin!» - -Mutta itse hän ei nyt voi itselleen anteeksi antaa. Hän on itse oma -tuomarinsa ja tuomionsa toimeenpanija. - -Mikä traagillisen tunnon kuulaus siirtyykään tästä tarinasta tuohon -syyskesän maisemaan, joka on pattoisen miehen viimeinen näky ihmisten -asuinsijoilta: - - »Näki hän kullaisen kotinsa, - kuuli hän kesäiset äänet, - savun saunasta sinisen, - karjankellojen kilinän, - kaivonvintin vingahduksen, - tuvan uksen aukeavan, - emon aittahan menevän.» - -Tätä maisemaa vastaan nähtynä Räikön kohtalo kohoaa suuripiirteiseksi -murhenäytelmäksi: - - »Sydän kiertyi synkän miehen, - elo kaunis kangastihe, - askar autuas inehmon - maan kovalla kannikalla; - seisoi hetken, katsoi kaksi, - metsän korpehen katosi.» - -Räikön räähkän elämä on syvästi kohtalokas: hänellä oli verissään tuo -ihmiselämän autuain näky ja sen häikäisemänä (ei luonteen alhaisuuden -vetämänä) hän teki tihua työtä. Samat kohtalon vallat, jotka antoivat -lämpöä ja sadetta hänen pellolleen, lähettivät vainon monine -kauhuineen, monine ansoineen hänen maahansa, ja tuo pohjaltaan -rehellinen rauhan mies lankesi niiden salatuimpaan ansaan... - -»Mantsin laulu» on eräässä suhteessa erikoisasemassa muihin -»Helkavirsiin» nähden: sen tapahtuma on ajallisesti määritelty. Siinä -nim. kerrotaan Simo Hurtan turmelleen erään nuoren neidon. Sitä -tapausta Mantsi valittaen laulaa, vielä voimakkaammin valittaen, ettei -koko urhojen parvessa ole ollut yhtä kostajaa. -- »Mantsin laulu» on -pateettisempi kuin edellinen ballaadi, ja sen draamallisuus on kuin -vyöryvä virta. Se asteettainen nousu, jonka tuntee Mantsin laulussa -tapahtuvan noiden kysymyssarjojen välityksellä: - - »Hukkako sorean sorti? - Karhuko kaunihin kadotti? - -- -- -- -- -- -- - Sotako sorti suuret sulhot? - Ruttoko väkevät ruhtoi. - Merikö nieli meidän miehet?» - -ja joka vaikuttaa valtavasti miehiin »pirtissä helisevässä», se on sama -teknillinen keino, jolla »Kouta»-runossa kohotetaan draamallista -mielialaa. Ja se impressionistinen teho, jota »Orjan pojan» viime -säkeissä on tavoiteltu, on loistavasti saavutettu »Mantsin laulun» -kirkkaissa loppusäkeissä: - - »itki sankarit väkevät, - impyet enemmän itki, - tytöt tyrski Karjalassa; - helkähtivät miesten miekat, - vainovalkeat välähti.» - - * * * * * - -»Helkavirsiä» lukiessa selviää, että nämä runot ovat lähtöisin samasia -näkyjen sarjasta. Ne liittyvät toisiinsa monia mielikuvituksen -tiehyeitä myöten. Ja sama elämäntunnon paatos kannattaa niiden -vaihtelevia mielialoja, eri runoissa eri ääniasteelle viritettynä, -mutta useimmiten täyteläisenä ja puhtaana. - -Mutta »Helkavirret» kiinnittävät erikoisesti mieltä Eino Leinon -runoudessa, eivät ainoastaan rikkaan ja homogeenisen sisältönsä takia, -vaan myös rohkeana tyylillisenä yrityksenä. Siltäkin puolelta yritys on -kuten nähty, oivallisesti onnistunut. Sanallisen tyylin realistinen -havainnollisuus liittää »Helkavirret» tyylillisestikin elimelliseksi -kokonaisuudeksi. Ja runomuoto on inspiratsion kovan paineen alla -tiivistynyt ja tullut notkeudessaan voimakkaaksi. Eivätkä nämä runot -anna aihetta valittamaan kalevalaisen mitan yksitoikkoisuutta. -»Tumman», »Sinisen ristin», »Orjan pojan» lyyrillinen väreily on toista -kuin »Ylermin» tai »Pyhän Yrjänän» säkeitten kovanloistava tarmo; -»Merenkylpijä-neitojen» draamallinen suppeus toista kuin »Koudan» -majesteetillinen säevyöryntä tai Tuurin joutsenlaulun ja Mantsin virren -paatos. - - * * * * * - -Se tyylikoe, johon Eino Leino antautui »Helkavirsien» jälkeen -historiallisessa ballaadisarjassaan Simo Hurtasta, ei ollut yhtä uusi -eikä yhtä laajakantoinenkaan kuin edellinen. »Simo Hurtan» tasainen, -riimillinen trokee on aivan eepillinen runomitta, ja näissä säkeissä on -runsaasti niitä heikkouksia, joista »Helkavirret» ovat melkein vapaat: -yksitoikkoisuutta ja sanonnan sovinnaisuutta. Myöskin puuttuu aiheiden -käsittelytavasta tiivistystä. - -Mutta »Simo Hurtastakin» huomaa, miten vahva suomalainen väritys, -kotoinen tuntu -- varsinkin ajempiin, »kansallisiin» sepitelmiin -verraten -- Eino Leinon tämänaikaisessa runoudessa on. Kielellinen -kansanvaltaisuus on »Simo Hurtassa» kehitetty kenties pitemmälle kuin -missään muussa hänen teoksessaan. Nämä runotarinat eivät ole -intuitsioltaan rikkaita, mutta ne ovat enimmäkseen realistisesti -tukevia, kielitunnultaan niinkuin kertomatavaltaankin. Erittäin -huomattava on se luontevuus, millä sananlaskut ja kansanomaiset -lausetavat pyöristyvät riimirunoon. Ja jos vertaa »Simo Hurttaa» -yleissävyltään »Helkavirsiin», -- vaikka edellinen ei pääasioissa -mitenkään siedä vertailua -- niin se vaikuttaa jonkun verran -leppoisammalta kuin jälkimäinen runoteos: »Simo Hurtassa» on siellä -täällä välähdys huumoria (esim. Erkki Pehrsson, Hovilan pirtti, y.m.). - -Parhaita lukuja tässä sarjassa ovat edellisten lisäksi kuvaukset -Hovilan häistä sekä Hurtan matkustuksesta; »Vornan virteen» kuitenkin -kaikki tämän teoksen avut ikäänkuin kokoutuvat yhteistyöhön ja luovat -ballaadin, joka on »Helkavirsien» veroinen. Sitä lukuunottamatta voikin -sanoa »Simo Hurtasta», että se on vähemmän mieskohtaisen inspiratsion -ahjossa tiivistettyä runoutta kuin historiallista ajankuvausta, -kehittyneellä eepillisellä tyylillä suoritettua. - - - - -V. - - -»Helkavirsien» jälkeen Eino Leinon runoilijamahti ei ole kohonnut yhtä -korkeisiin saavutuksiin. Hänen lyyrillinen tuotantonsa on sen jälkeen -ollut yhtä moninaista, vaikka ei läheskään yhtä vuolasta kuin sitä -ennen. - -Hän on yhäkin ollut runoutemme harhaileva tuhlaajapoika, usein -kevytmielinen, -- mutta myös syyllisyytensä tunteva. Hän on laulanut -»talviyöstä», mutta talviyö ei ole jäätänyt hänen sydämensä punaista -verta, hän on tunnustellut »hallan» tuloa, mutta halla ei ole pannut -hänen mielikuvituksensa tanhuainkukkeutta. Hänellä on edelleenkin ollut -varaa tuhlata, -- tuhlata rikkaita elämyksiä heikkojen säkeitten -kaaokseen, nerokkaita runonäkemyksiä sekavien ajatusten peitteeksi. - -Mutta ehkäpä on niin, että Eino Leinon täytyy aina olla runoilemisen -vauhdissa, voidakseen yleensä jotakin luoda. Tuntuu melkein siltä kuin -häneltä syntyisi hyvä runo ikäänkuin varkain, -- muiden muassa. Huonot -runot voivat hänen mielessään herättää hyviä assosiatsioita. Ehkäpä -hänen ei ole otollista mennä patoamaan tulvehtivaa runovirtaansa: -hyväkin runo voi musertaa niskansa outoja aituuksia vasten... Eino -Leino on kerta kaikkiaan vuolaan inspiratsion mies, eikä harkitseva, -»taiteellisesti hillitty» runoilija. - -Joka tapauksessa meidän sopii olla hänelle kiitollisia siitä, mitä hän -on meille hyvää antanut viimeiselläkin kehityskaudellaan. -- Esim. -»Talviyöstä» huomaa, että hänen asemansa on edellisen nousukauden -aikana paljon varmentunut sillä mieskohtaisen runon asteella, jolle hän -»Pyhässä keväässä» ja »Kangastuksissa» oli kohoamassa. Äänenpaino on -täyteläinen, miehinen, poljento ja väritys kiinteä. Runoilija haastaa -omista mieskohtaisista elämyksistään suggestiivisemmalla voimalla kuin -entisessä runoudessaan. - - »Joikuu joutsen jäästä saatu, - rantaan kuohut kolkot lyö. - Ankara on laulun laatu, - tuima talven tähtiyö. - -- -- -- - Vierii virsi tammikuinen, - kuulee mykkä metsä, maa. - Turhaan riennät, tuiretuinen, - rientos talvi taltuttaa, - antaa aika jäätä järkeen, - loihdut synkät sydämeen, - kuolon kirjat miekan kärkeen, - haudan hankeen siniseen.» - - (»Talviyö».) - -Runoilija on huomannut elämän ympärillään alkavan autioitua; hän on -joutunut omille taipaleilleen, jotka eivät ole samat kuin ystävien. Hän -huomaa käyvänsä kohti suurta yksinäisyyttä. Mutta koruttomalla -alistuvaisuudella hän tyytyy välttämättömyyteen: - - »Astun nyt asehetonna - eteesi, elämän Talvi; - muuta ei suojusta minulla, - sydämeni sylke yksin: - muill' on kansa, ei minulla, - muilla maa, minulla korpi, - muilla ystävät ylimmät, - mulla pitkä umpipolku...» - -Suurin tuska hänelle ei kuitenkaan ole tämä yksinäistyminen. Suurempi -on toinen kohtalon julmuus: sydämen ikuinen, turha rauhattomuus. Hänen -sydämensä on tuulikannel, joka on tuomittu ikuisesti, hyödyttömästi -helkkymään: - - -- -- -- - »se yössä, päivässä yksinään - soi ilmahan iäti väräjävään. - -- -- -- - Ja tuulet taivahan soittelee! - Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee, - sukukunnat kulkevat Tuonelaan, - jää kantelo jälkehen kaikumaan. - - Kas, pohjoinen, kuinka se myrskyää! - Taas läntinen lempeä leyhyttää, - itä ankara itkuja pitkiä tuo, - ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.» - -Näissä säkeissä on oikeastaan runoilijan oma luonnemääritelmä. Hän -tuntee herkemmin kuin muut ilmavirtojen kulun, ja hänen elämänsä on -soida taivaan tuulten mukaan. Tai toisin kuvin lausuttuna: hän on -suuren, läikkyvän meren laine. Hän on tahtonut taistella - - »kuin metsäkoski - yksin halki tiettömän tienoon;» - -hän on tahtonut sammua - - »kuin tähdenlento, - tien viitaten erämaan lampeen.» - -Mutta syvimmällä on tunto: - - »Ah, en voi, en saata! - Ma elämään tulin, - nyt täytyy mun elon laine olla.» - -Mutta »tuulikanteleen» kipein tragedia on, että se soi turhaan. Ne, -jotka ovat sen kuulleet soivan lempeän länsituulen mukana, vaativat -siltä »uskollisuutta»: sen pitää aina soida läntisen säveleitä heille. -Mutta he kuulevat kohta tuulikanteleen itkevän itätuulessa: - - »ah, tuulikantele on se vain, - ei sielua sillä, ei tuntoa -- -- --.» - -Mutta tarkkaava, altis korva olisi pitkin matkaa kuullut säveleitä, -joissa on sielua ja tuntoa. Esim. muutamat Eino Leinon vv. 1904-5 -kirjoittamista ajan-lauluista ovat teholtaan Kaarlo Kramsun väkevimpien -samanluontoisten runojen veroisia. Kuinka terveellistä sanan -rieskaa onkaan vielä tänäpänä miestä palleaa myöten pudisteleva -uudenvuodenvirsi »Tottumus» (v:lta 1904), -- jonka runoilija, -sivumennen sanoen, ihmeellisesti on unhoittanut pois »Runokirjastaan», -ottaessaan siihen joukon mitättömiäkin sepitelmiä! Ja miten -leinolaisilta kaikuvatkaan nuo teräksennotkeat rytmit: - - »Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, - jos latva sen leikattu on, ja irti on juuret. - Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää, - kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. - Sen tottumus tekee. - - Oli uskomme väärä. Ei jyristen suistuta suolla, - vaan vitkaan mennään, meltona taipuvi rauta. - Jumaliste! Tunkiolla ei turhasta kuolla, - ja ainahan nauraa voi, kun itku ei auta. - Sen tottumus tekee. - - Nyt uskon mä, että elää voisimme, vaikka - kyynpihdissä, pitelijällekin anteheks suoden. - Miss' ihminen lahoo, lieron on leikkimäpaikka, - ja viikon kun leikkinyt on, niin leikkivi vuoden. - Sen tottumus tekee. - -Ja kun myrskyjen aika kohta saapuu, tervehtii runoilija sitä rohkein, -jäntevin säkein, joissa on kohtalostaan tietoisen nuoruuden koko -uskallus: - - »Hyvästi, haaveet ja kukkaset, - terve, aika karu! - Hyvästi nuoret toivehet, - runous ja taru! - Terve, taistelo tasapää! - Pimeys meidät saarti. - Yöstä Pohjolan välkähtää - kuolon kamala kaarti.» - - (»Sekasorto», v:lta 1905.) - -Sellaisissa säkeissä ei ole »talviyötä», vaan täyteläisen syksyn -elämäntuska ja -hurmio. Ja kuitenkin: sama jylhä uskallus molemmassa -runossa, »Talviyössä» niinkuin »Sekasorrossa». Talviöinen, jäänhelisevä -yksinäisyys sekä raakojen alkuvoimien myrsky, -- vain karaistu veri -ottaa ne omalle osalleen! - -Nimestään huolimatta »Talviyö»-kokoelma on Eino Leinon heleimmin -kukkivia kirjoja. Siinä runoilija ikäänkuin tahtoo antaa itselleenkin -todistuksen siitä veren hehkusta, jonka turvin hän uskaltaa käydä -koditonta talvea kohti. Siinä on suven koko tunneasteikko: riemukasta -aistihurmiota (»Niniven lapset», »Bajadeerit», »Atlantica»), tuoksuvan -kesäyön tunnelmaherkkyyttä (»Nocturne»), kesäaamun seesteisyyttä -(»Erotessa», »Kesäaamu»). Talven kovat tunnot ovat sulaneet, -musikaaliset poljennot ottavat taas vallan; kielellinen autosuggestio -nousee usein korkeimmilleen, -- kuvakielen logiikan kustannuksellakin -siellä täällä, --; väritys on tuore ja elävä. - -Runoilija elää hetken riemua; hänellä ei ole enää ensimäisen -nuoruutensa kaukolentoista, idyllistä, epämääräistä uskoa tulevaan -»pyhään kevääseen»; mutta hänen hurmiossaan on syvempi väri. »Morituri» -laulavat: - - »On laulanta meille kuin illalle rusko - me suitsuamme yössä, vaikka sammui jo usko.» - -Ja jos suuri usko onkin mennyt, on kuitenkin jäänyt ylpeä tietoisuus -ihmisen menneisyydestä: - - »Aution maan - antoi Herra meille, - me teimme sen viinitarhoiksi. - - Myrskyisän meren - antoi Herra meille, - me aallot laivoin lannistimme. - - Hehkuvat himot - antoi Herra meille, - me valjastimme ne valon varsoiksi.» - -Ja elämän suruttomin karkelonilo laukeaa väkevästi keinuviin -poljentoihin »Niniven lapsissa 1 ja 3», »Bajadeereissa», -»Atlanticassa», »Keijukaisten laulussa», jotka kuuluvat muodoltaan -notkeimpiin kaikista Leinon runoista. Ne vaikuttavat suorastaan -fyysillisesti nostattaen, niinkuin luonteva tanssinäytös. Joskus sattuu -kyllä ikävä onnettomuus; esim. heleässä »Atlantica» runossa on erään -säkeen viime sana »huudat» houkutellut seuraavaan hirvittävät -»tulipuna-horsmien luudat»! - -Neutraalisempia runoja ovat koristeellisen kaunis »Karavaanikuoro», -poljennoltaan aito-leinolainen: - - »Kukka on kasvanut erämaan sannassa, - punaraakku auennut aavikon rannassa. - Erälaivat soutaa, - ihanansa Intian prinssi nyt noutaa»; - -sekä ihastuttava, kuulas »Kesäaamu», joka on Runebergin parasten -idyllien veroinen. -- Samassa sikermässä »Punainen neilikka», johon -edellinen kuuluu, on pari palaa, joissa on persoonallista tuntua: -»Tuulinen sija» näyttää O. Mannisen »Orvokki»-runon hauraammalta -kaksoissisarelta; sikermän n:o 7 (»Menevät, murehtisinko»), on -runoilijan silloisen pohjimmaisen elämäntunnon tyyntyneimpiä ilmauksia: - - »Tule tuuli, pohjatuuli, - tunnen keitahan keväisen, - luo lunta polulle, talvi, - tunnen palmun päivälatvan, - messua jumalan myrsky, - kuulen kukkuvan käkösen.» - -Enemmän talvea on Eino Leinon viimeisessä runokokoelmassa »Halla». -Mutta ei kuollutta talvea sekään. Esim. sellaisessa rakenteeltaan -mahdollisimman yksinkertaisessa jääkukassa kuin runo »Hangen lapsia», -on kuolematon tunteen kipinä. Siinä elää kokonaisia ihmiskohtaloita: - - »Päämme päällä - taivahan uhka; - laulun lippaassa - tunteen tuhka. - - Yössä, hangella - yhtyi tiemme. - Hangen lapsia - Lapista liemme.» - -Tyylin yksinkertaisuus on kehittyneen ylimyksellisyyden tuntomerkkejä. -»Halla» on siihen suuntaan kauimmas kehittynyt tekijänsä riimillisistä -runoteoksista. Sen edustavimmat saavutukset ovat sanonnaltaan melkein -matemaattisen täsmällisiä, säästeliäitä, kuulaita. Niiden rytmeissä on -jotakin ylimyksellistä eleegisyyttä, -- ei liika-kultuurin tuomaa -ikävää, vaan miehen syvää kaihomieltä --, ja niiden musikaalisuus ei -ole enää sanasointujen hurmioista leikkiä, vaan ajatuksen hiljaista -yksinpuhelua. - -»Hangen lapsia» on puhtaimpia tämän uuden tyylin luomia jalohelmiä. -Toinen on »Talvilaulu»; sen herkistyneiden sointujen kirkkaus voisi -tyydyttää itse Paul Verlaineä: - - »On aurinko astunut meren, - meren kattanut jäykkä jää, - syys siirtynyt sankarin vereen, - pian talvikin hallapää. - - Ja voittanut on epäusko, - sydän särkynyt heikosti lyö, - on sammunut viimeinen rusko, - ja pitkä on Pohjolan yö. - - Tule vitkaan talvinen huura - yli maan, yli puun, yli veen, - sada hiljaa kuoleman kuura - yli urhon uinahtaneen.» - -Musikaalisuus ja runonäyn selkeys yhtyvät onnellisesti myös -tunnelmakuvassa »Meren maininki». »Punahilkka», vaikka muuten -epätasainen, miellyttää jonkunlaisella tasaisen poljentonsa -monotoonisuudella, johon kolmas, riimitön säe tuo vaihtelua. Tämä -runomitta vaikuttaa erittäin hienostuneelta. -- »Luonnon luotteissa» -taas juhlii Eino Leinon sanamusikaalinen inspiratsio täydellä -vapaudella; tämä runosarja, jossa on paikottain vaikuttavaakin -paatosta, on koristeellisena kuva- ja sointumaalailuna vähempiarvoinen -kokoelman puhtaasti mieskohtaisten runojen rinnalla. - -»Halla» onkin ehkä subjektiivisesti mieskohtaisin runoilijan teoksista. -Lukuunottamatta eräitä sangen perifeerisiä kuvailevia tai järkeileviä -runosarjoja (»Lepaan neiti», »Lex», »Meren kaupunki», »Luonnon -luotteita»), sen sisällys on runoilijan tilintekoa omasta elämästään. -Ja sangen totista tilintekoa usein. Liian paljon siinä kyllä on -sepitelmiä, jotka tuntuvat pelkästään tyylikokeiluilta tai hämärältä -sanaleikiltä. Mutta Eino Leinoon nähden on luullakseni parasta asettua -positiiviselle kannalle, t.s. olla liikoja huolimatta siitä, mitä hän -on arvotonta jättänyt jälelleen, ja antaa arvo sille, mikä on hyvää. -Olisi liian suuri -- ja turha -- työ selostella perinpohjin hänen -heikkojen tuotteidensa kaikki heikkoudet, sillä ne ovat ainakin -enimmäkseen satunnaisuuksia, runoilijaoikkuja: niistä ei saisi -systeemiä... - -On jo edellä esitetty muutamia »Hallan» uustyylisiä runoja, joihin -todella kannattaa luoda huomionsa. -- Runoilijan itsetutkisteluista -herää entistään kipeämpi kohtalontunto, joka rohkeimpana hetkenä -kiteytyy vähäsanaiseksi, tarmokkaaksi päätökseksi murtautua läpi talven -jäiden, kuten yksinäinen laiva yössä (»Railo jäässä»). Ja runoilijan -nähdään yhä uskollisena tälle päätökselleen murtavan jäätä edestään. - -Toisina hetkinä hän selittää menneen elämänsä kohtalokkuutta. Hänellä -ei ole ollut »vaalin valtaa», jos muilla liekin ollut; hän kulki tiensä -niinkuin hänen täytyi. Hänen työnsä oli vain totella itseään, vaikka -tulos olikin vain pivo tuhkaa, -- »parhaan laulun», oman elämän tulos: - - »Pankaa patsas haudalleni, - kiveen tämä kirjoitus: - 'Synkkä niinkuin sydämeni - oli mulle sallimus. - Itse iskin piistä tulta, - sytyin, hehkuin tuokion, - paloi paras laulu multa, - tässä tuhka tumma on'.» - -Tämä kohtalontietoisuus, tämä murhe kaikuu kauimmas »Elegian» -teräskirkkaista säkeistä: - - »Haihtuvi nuoruus, niinkuin vierivä virta. - Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta. - Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini: - riemua ei suo rattoisa seura, ei viini. - -- -- -- -- -- - Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. - Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat. - Kaikkeni annoin, hetken mä heilua jaksoin - haavehen kullat mieleni murheella maksoin. - -- -- -- -- -- - Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan! - Kaikuvi kannel, lohduta laulu ei lastaan. - Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. - Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.» - -Suuremmalla nöyryydellä, suuremmalla ylpeydellä ei moni runoniekka -taida puhua itsestään. - - - - -VI. - - -On jo edellä viitattu siihen positiiviseen katsantokantaan, jolle tässä -esityksessä on koetettu asettua Eino Leinon lyriikkaan nähden. On -koetettu antaa välitön luonnekuvaus runoilijasta sellaisena kuin hän -esiintyy luomistyönsä parhaina hetkinä. Ei ole etupäässä pyritty -vertaileviin kirjallishistoriallisiin määrityksiin eikä ulkoisista -vaikutteista tai esikuvista -- joita epäilemättä on enempi kuin mitä -tässä on ollut syytä esittää -- huomautettu muuta kuin toisarvoisena -seikkana, sivumennen siellä täällä. Eino Leino on luonnonkyky, jolla -kyllä on ollut kulttuuri-ihmisen erinomainen alttius vaikutuksille, -mutta joka kuitenkin ratkaisevina hetkinä on pudistanut päältään sen, -mitä hänen luontonsa ei ole sulattanut itseensä. Ulkoiset vaikutteet -ovat aina olleet satunnaisuuksia hänen runoudessaan, ne eivät kule -siinä minkään periaatteen johtavana lankana. Ainoat läpikäyvät -vaikutteet ovat kansanrunoutemme, mutta ne eivät ole ulkoiset, vaan -sisäiset: ne liittyvät jo syntyperin runoilijan olemuksen elinehtoihin. --- Ei ole myöskään ollut tarkoituksena selitellä Eino Leinon vaikutusta -muihin, joka vaikutus on ollut laajempi kuin kenenkään toisen -suomenkielisen lyyrikon, ja näyttää tapahtuneen etupäässä hänen -runouteemme tuomiensa uusien rytmien voimalla. - -Synnynnäiset rytmitaipumukset ennen muuta liittävät Eino Leinon Aleksis -Kiveen, jonka lähin runoilijasukulainen hän on. Heille yhteisiä -luonteenpiirteitä on myös laaja inhimillisyys, liikuntavapaus, joka ei -muissa runoilijoissamme ole ilmestynyt niin voimakkaana. Kramsukin on -enemmän paikallaan pysyvä, omia subjektiivisia tuntojaan hautova. Yli -kaiken ratsionalismin tulvehtiva lyyrillisyys eroittaa Eino Leinon -runouden edullisesti J.H. Erkon myöhemmästä mietiskelevästä sekä -Kasimir Leinon kuivahkon artistisesta tuotannosta. Eräät viime aikojen -runoilijoista voivat vaikuttaa syvemmällä intiimisyydellä, ovat -keskitetympiä kuin Eino Leino, mutta yhdenkään runoudessa ei läiky se -elämän intohimo, joka hänen. - -Nuorekkaisuus on hänen runoutensa pääperiaate: hän on usein käynyt -siinä tilille elämänsä kanssa, mutta ei koskaan tehnyt sellaista -tilinpäätöstä, joka rajoittaisi hänen liikuntavapauttaan. »Eespäin, -vaikka kuolon kautta!» on hänen viimeisiä ponsilauseitaan. Hän -jaksaa tarpoa umpipolkuja, ei koskaan jää umpikujaan. Hänen -elämänkatsomuksensa on -- Goethen sanoilla määritellen -- »oft -geründet, nie geschlossen» --, usein pyöristelty, ei koskaan päätetty. -Se pysyy aina elimellisessä yhteydessä elämän kanssa, se on aina valmis -sulattamaan itseensä uudet, loppumattomat elämykset. -- Mutta jos -tahtoo merkitä luonteenomaisimman piirteen tästä elämänkatsomuksesta, -sikäli kuin se kuvastuu hänen runoudessaan, niin se on: yksilöllisyyden -vapauttaminen ja tehostaminen. Senkin vuoksi Eino Leino on nuorison -runoilija sanan parhaassa merkityksessä, -- sen nuorison, jossa ovat -idulla inhimillisyyden kaikki todelliset tarpeet. Hän ei päästä meitä -kaikista sisäisistä pulmista, mutta hän voi vapauttaa meidät -elämän pienuuden ahdistuksesta. -- Eino Leino tulee likemmäs -maailmankirjallisuuden suuria runoilijatyyppejä kuin kukaan Kiven -jälkeisistä runoilijoistamme. - -»Au destin!» -- salliman varaan --, Napoleonin kilpilause, voisi olla -Eino Leinonkin tunnus. Hänen sallimansa, johon hän onnellisimpina -hetkinään on osannut turvata, on hänen suomalainen runoilijavaistonsa. -Hänen mielikuvituksensa on imenyt ydinvoimansa kotoisesta maaperästä, -hänen runoutensa varsinaiset psykoloogiset tuntomerkit ovat -suomalaiset, hänen kaikkivaltias sanainen mahtinsa on kotiperua. Tämä -vaisto on ohjannut häntä hänen moniin kestäviin saavutuksiinsa läpi -niiden vaikutusten ja houkutusten, joita hänen vuolas lyyrillinen -inspiratsionsa on tuonut mukanaan. - -Yksi perin suomalainen ominaisuus kuultaa vain heikosti Eino Leinon -runoudessa: huumori. Taipumuksia siihenkin suuntaan runoilijalta ei -suinkaan puutu, mutta niiden kärjistyminen etupäässä satiiriksi johtuu -kai siitä, että hän on luonut parhaan osan runouttaan sangen nuorella -iällä. Alituisten, monien virtausten ristiaallokossa hänen mieleensä on -jäänyt jonkunlainen ankaran kilvoittelun jännitys, jonkunlainen oman -individualiteetin tehostamisen paatos, josta puuttuu eepillisen -elämäntarkastelijan hymy. Ehkäpä sentään sekin tulee aikanaan. - -Mutta Eino Leinolla on sitä, jota J.L. Runebergilla on sanottu olevan -ja josta hänenkin suomalaisuutensa on saanut oikean maun ja värityksen: -»rautaa veressä». - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK EINO LEINO LYYRIKKONA*** - - -******* This file should be named 42244-8.txt or 42244-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/4/2/2/4/42244 - - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/42244-8.zip b/42244-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cea9835..0000000 --- a/42244-8.zip +++ /dev/null |