diff options
| -rw-r--r-- | 43564-0.txt | 5627 | ||||
| -rw-r--r-- | 43564-8.txt | 6013 | ||||
| -rw-r--r-- | 43564-8.zip | bin | 132970 -> 0 bytes |
3 files changed, 5627 insertions, 6013 deletions
diff --git a/43564-0.txt b/43564-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5802e9b --- /dev/null +++ b/43564-0.txt @@ -0,0 +1,5627 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43564 *** + +"KANSALAISEMME" + +Kirj. + +Jac. Ahrenberg + + +Pohjalaisen suomentama. + + +Werner Söderström, Porvoo, 1898. + + + + + + +I. + + +Talvi oli ollut paljoluminen, ja sitä seurasi lämmin kevät, joka sai +lumen nopeasti sulamaan ja kevätpurot tanssien kiitämään alas laaksojen +pohjia kohti. Alhaalla laaksoissa paisuivat kaikki joet ja visvat +reunojensa yli ja kiiruhtivat purkamaan yltäkylläisyytensä kaikki +nielevään mereen. Merijoki, joka tavallisesti juoksi niin hiljaisena ja +tyynenä matalan pohjoisen ja jyrkän eteläisen rantansa välissä, virtasi +nyt kohisten ja voimakkaita pyörteitä muodostaen uomaansa eteenpäin. + +Kuovit, jotka ikivanhoista ajoista saakka olivat pesineet ja asustaneet +rämeillä, jonka läpi joki osittain virtasi, kasvavien leppäpensaiden +välissä olevassa sarakossa, kahilikossa ja ruovostossa, olivat +suurimmassa levottomuudessa. Niiden pajujen ja leppien väliin +piiloitetut, tavallisesti hyvin suojatut pesät olivat nyt alttiina +jokaiselle, joka veneellä tuli alas Merijokea. Myös käyttivät ne vanhaa +sotajuontaan, äänekkäästi valittamista, matalalla lentämistä ja +pienien, varmojen ja sirojen käänteiden tekemistä kaukana todellisista +pesimäpaikoistaan, ainoastaan eksyttääkseen metsästäjää harhaan. + +Mutta se joka ei antanut kuovien pettää itseään, oli nuori Karl +Aleksander, hän oli jo vuosikausia tuntenut niiden pesimäpaikat ja +tahtoi nyt käyttää virran tulvimista hyödykseen -- Karl Aleksander +tunsikin tämän virran paremmin kuin tuskin kukaan muu. -- Täällä sen +partaalla oli hän syntynyt, sen aalloissa uinut, pitkin sen rantoja +metsästellyt, pyydystellyt rapuja ja kaloja. Täällä souteli hän +pienellä veneellään tai ajelehti siinä alas virtaa ja katseli +haaveillen taivaan sineä ja pilvien vaihtelevia valovivahduksia, +katseli leppien tummaa vehreyttä, katseli rämeen haihtuvien +usvien liidäntää silmiensä ohi. Hän oppi virran pyörteistä ja +kirkaspintaisesta juoksusta huomaamaan hietamatalikot ja karit, hän +oppi ruovoston jäykän vihreästä vehreydestä, lumpeen lehdistä, raateen +valkeasta kukasta päättämään, oliko siinä kohden sora-, savi- tai +liejupohja. Syksyisin vaaniskeli hän sinisorsan poikuuksia kahilikossa, +otti selvän saukon kulkupaikoista jokirannalla ja viritti pyydyksiä sen +pienille leikkisille pojille. + +Mutta etupäässä oli Karl Aleksanderin huvina, mielihaluna ja ainoana +työnä lohikalastus, jota harjoitettiin tuolla ylempänä koskella vanhan +hovin luona, jossa hän oli äitineen asunut, niin kauan kuin muisti. +Siellä kosken partaalla, sen sulkujen, lohikuoppien ja tokeitten +ääressä vietti hän suurimman osan päiväänsä. Siellä oppi hän +käytännölliseksi, oppi pienillä halvoilla, saatavissa olevilla ja +helposti hankittavilla apuneuvoilla tulemaan toimeen ikuisessa +taistelussa virtaa ja kevättulvaa vastaan, oppi korjaamaan patoja ja +tokeita, pyytämään lohia ja siikoja, oppi, niin lapsi kuin olikin -- +hän oli ainoastaan kaksitoistavuotias -- antamaan tehokasta apua +talouden hoidossa äidilleen, joka oli niin kehnosti varattu elämän +ankaraa taistelua vastaan, ja mahtavan arvostelevalle ja +tyytymättömälle tädilleen. + +Nyt oli Karl Aleksander lähtenyt kuovin pyyntiin. Se oli pyyntiä, joka +menestyi vaan harvoin, ainoastaan silloin, kun virta kevätkesällä oli +vielä äyräittensä yli paisuneena. Veneen pohjalla oli hänellä pieni +kori täynnä harvinaisia munia. Hän oli ampunut pari noista viekkaista +linnuista ja keinuili nyt alas virtaa Haksalan lauttaustuvalle päin, +hän tahtoi nähdä kuinka lautta ja myllypadot olivat kestäneet virran +voiman. + +Alhaalla Haksalassa oli suuri hälinä: lautta oli poissa, myllypato +samoin. Virta oli vienyt muassaan kaikki veneet, ja mikä oli pahinta, +seisoivat tuolla lauttamiehen asunnon luona maaherran vaunut lukuisan +joutilaan ihmisjoukon ympäröimänä, joka oli syventynyt hiljaiseen ja +pitkäveteiseen tuumailuun siitä, miten korkea herra sellaisissa +olosuhteissa pääsisi Merijoen yli. + +Karl Aleksander, joka jo kaukaa voi nähdä että jotain tavatontako oli +tekeillä, ohjasi veneensä muutamien leppien väliin, jotka olivat aivan +vedessä, kiinnitti sen hyvin, kätki saaliinsa veneen perään ja lähti +sitten matalaa, liejuista rantaäyrästä ylös. + +Lauttamiehen majan rappusilla seisoi pitkä, komea siviilipukuinen mies +sotilastakki päässä. Hän näytti sillä hetkellä neuvottomalta ja +alakuloiselta. Hän keskusteli lauttamiehen kanssa, mitä olisi tehtävä. +Keskustelusta, jonka Karl Aleksander hyvin voi kuulla, kävi selville, +ettei raskasta lauttaa voitu soutaa paikoilleen ennenkuin seuraavana +päivänä. Ja kun laiturit olivat veden alla, ei asia olisi tullut +korjatuksi, vaikka lautta olisikin ollut saatavissa; ja koska sillä +hetkellä ei ollut yhtään venettä, niin tekisi armollinen herra maaherra +paraiten, jos odottaisi. Ja ikäänkuin tämän johtopäätöksensä +vahvistukseksi sylkäsi lauttamies maahan hyvin kerkeästi ja suurella +painolla. Kaikki hänen puheensa tavallisesti loppuivat tällaisella +toimituksella, jokainen tiesi, että se oli sama kuin allekirjoitus, +sinetti tuomioistuimen päätöksissä. + +Karl Aleksanderin olivat maalaiselämän yksinäisyydessä kasvattaneet +hemmoitteleva täti ja vielä hemmoittelevampi äitinsä; hän oli tuskin +nähnyt muita ihmisiä kuin papin ja henkikirjurin, hän oli sentähden +ujo. Ujous pakoitti hänet pysymään syrjässä, liiatenkin kun hän +vaistomaisesti tunsi, ettei hänen pukunsa ollut oikein sopiva +esiintyessä korkean maaherran edessä. Toiselta puolen hän kyllä +huomasi, minkälaisen suuren palveluksen hän voisi tehdä maaherralle, +jos hän nyt astuisi esiin ja sanoisi: "Herra maaherra, minä vien teidät +yli toiselle rannalle." Kuitenkin tuntui hänestä noiden muutamien, +yksinkertaisten sanojen lausuminen mahdottomalta. Kun hän vihdoin oli +rohkaissut itsensä ja päättänyt astua maaherran eteen, kääntyi tämä +pahatuulisena ympäri ja meni majaan, ja tuossa seisoi nuori miehemme +epätietoisena ja epävarmana siitä, mitä tekisi. Vasta kun Karl +Aleksander näki, että hevosia valjastettiin jälleen vaunujen eteen, ja +kuuli että maaherra palaisi takaisin samaa tietä, jota oli tullut, +rohkaisi hän itsensä, astui ylös mataloita rappusia, ja meni +lauttamiehen tupaan ja sanoi tapaillen: + +"Minä vien herra maaherran virran yli. Minulla on oma vene tässä +läheisyydessä." + +Maaherran kasvot kirkastuivat. -- "Onko sinulla vene, tunnetko sinä +Merijoen, onko sinussa miestä soutamaan virran yli?" + +"Minä tunnen Merijoen. Monet kesät olen minä soutanut sen yli kaikista +mahdollisista paikoista." + +Ja nyt, kun hän kerran oli päässyt alkuun, hävisi hänen ujoutensa +maaherran ystävällisien silmäyksien tähden ja hän lisäsi rohkeasti: +"Jos herra maaherra nyt menee yli ja odottaa vastaisella rannalla +olevassa kievarissa, saavat lauttamiehet kyllä aamuksi lautan +paikoilleen, ja silloin voidaan herra maaherran vaunutkin..." + +"Sinä olet viisas ja käytännöllinen poika. Minä teen niinkuin sinä +sanot, nouda vene tänne!" + +Maaherra kutsui Nyströmiään, joka lauttamiehen kanssa sai kantaa +tavarat veneeseen. Lyhyemmän ajan kuin neljännestunnin kuluttua istui +maaherra Karl Aleksanderin veneen peräsimessä, palvelija sai hoitaa +airoja, ja yleisen tyytyväisyyden vallitessa kuljettiin virran yli. + +Oli ihana, auringon valoinen, lämmin toukokuun päivä. Koivut olivat +mitä tuoreimmassa, hienoimmassa kevätvihreydessä. Alava, valoisa niitty +toisella ja jyrkänne tummine leppineen toisella rannalla olivat kauniin +virtamaiseman kehyksinä. Virta itse loisti ja säteili toukokuu-auringon +valossa ja kiiruhti pienine, nopeine, kohisevine aaltoineen ja +pyörteineen merta kohden. Valkoisia vaahtopalloja ui virran +väreilevällä pinnalla, sattui ruokoihin ja ajopuihin, kiviin ja +leppiin, meni rikki, pääsi niistä irti ja yhtyi taas yhteen matkallaan +mereen. Virran yli lenti pääskysiä milloin korkealla taivaan alla, +milloin pitkin veden pintaa niin alhaalla, että siivet viistivät vettä, +pyörähtivät äkkiä ympäri, niin että valkoiset vatsahöyhenet näkyivät, +ja katosivat riemusta viserrellen sinne ylhäällä päin, jossa kosket +kohisivat kevätlaulujaan syvimmällä bassoäänellä. Se oli päivä, muisto, +kuva, joka täydellisesti painui Karl Aleksanderin mieleen, kun hän +ylpeänä ja arvonsa tunnossa seisoi keulassa ja komensi eteenpäin, +oikealle, vasemmalle. + +"Mutta missä tahdot sinä meitä laskemaan maalle," kysyi maaherra. + +"Missä ranta on jyrkin, sillä siellä on virta syvin," vastasi poika. + +"Sinä tunnut todellakin tuntevan nämät rannat, poikani." Ja nyt vasta +tarkastellen nuorta venemiestään, kysyi hän: + +"Mikä sinun nimesi on, poikani?" + +"Karl Aleksander Segerberg." + +"Onko sinun nimesi Segerberg," sanoi maaherra kummastuneena, "ei kai +isäsi kumminkaan ollut majuri Karl Segerberg?" + +"Kyllä, isä oli majuri." + +"Sitten on sinun äitisi nimi Adelaide?" + +"On, se myös, mutta tavallisesti kutsutaan häntä Mariaksi. Isä ei +kärsinyt sitä toista nimeä." + +Maaherra katseli suurimmalla tarkkuudella poikaa. "Niin, minä muistan +sen, isäsi ei kärsinyt koskaan sitä nimeä." Ja itsekseen lisäsi: "Niin +sitä Adelaide Olbersin, rikkaan Olbersin ainoan tyttären nimeä oli +lausunut lukematon joukko kaartin upseereja ja neljä ylioppilaspolvea, +se oli jo monia vuosia sitten kulunut ja haihtunut koko nykyiseltä +Helsingiltä. Sen ajan runosepät olivat sepittäneet lauluja, joita sen +ajan laulajat lauloivat Adelaiden kunniaksi. Ja laulu ja puheet, runot +ja soitto, juorut, jutut, panettelu ja halpa pienikaupunkimainen kateus +olivat liittyneet siihen nimeen ja loanneet sen; voi hyvin ymmärtää, +että hurja majuri, kuten Karl Segerbergiä kutsuttiin, piti Adelaide +nimeä häväistynä ja risti vaimonsa Mariaksi. Niin, niin, se nainen on +onnellisin, jolla ei ole minkäänlaista historiaa, se on kyllä varma +ja..." mutta tässä keskeytyi hänen muistonsa ja asettui ajatukset, +sillä vene jysähti rantaan ja nyt oli kysymyksessä maalle nousu ja +sitten jyrkkää rantaa kievariin meno. Maaherralla oli siitä enempi +vaivaa kuin mihin hän pitkään aikaan oli tottunut. Karl Aleksander +kantoi maaherran matkalaukkua ja kulki taakkansa alla käyränä kuin +luokka ylös rantaäyrästä. Kun maaherra oli ehtinyt sisälle kievariin, +käski hän Karl Aleksanderin luoksensa, sulki oven ja nyt alkoi hän +hyväntahtoisella; ystävällisellä tavallaan pojan kanssa pääkuulustelun. + +"Äitisi elää ja on kivuloinen, eikö totta? Missä te asutte? Tiedätkö +poikani," lisäsi hän nähdessään, kuinka Karl Aleksander punastui, "minä +voin tehdä nämä kysymykset, sillä minä olin kadettitoveri isäsi kanssa; +minä tunsin äitisi jo silloin kun hän oli pieni, yhtä pieni kuin sinä +nyt, me olimme siihen aikaan hyviä ystäviä, hän ei ole kyllä unohtanut +minua. Nimeni on Jakob Kruse, parooni Kruse, maaherra tässä läänissä." + +"Me asumme tässä lähistössä Karttulan hovissa," vastasi poika. +"Äiti on enimmäkseen sairaana, täti hoitaa taloutta, ja ... ja..." +herkkätuntoisen pojan silmät täyttyivät kyynelillä. + +"Karttula, sinnehän minäkin olen matkalla tuon ijankaikkisen +riita-asian tähden uittoväylästä ja lohikalastuksesta. Mene, poikani, +ja käske kievarin laittamaan hevoset ja kärryt valmiiksi Karttulan +hoviin lähtemään. Kuuleppas Karl Aleksander, voinko minä olla +Karttulassa yötä?" + +Poika epäili muutamia silmänräpäyksiä ja kielsi sitten päättävästi. + +"Onko asiat niin kehnosti, Adèle Olbers parka," ja parooni Kruse vaipui +syviin ajatuksiin. Niin, ne Olbersit, ne olivat ihmeellisiä ihmisiä. +Arveltiin, että heidän suonissaan juoksi mustalaisverta. + +Kauniita, lahjakkaita, lämminverisiä, kunnianhimoisia ja, kun oli +kysymys niin kutsutusta kunniasta, vähemmän tarkkoja välikappaleiden +valinnassa, mutta kauniita, niin, kauniita. Ja parooni Kruse, kohta +kuusikymmenvuotias, muisti vielä liikutuksella ja lämmöllä erästä +maaliskuun päivää hangella Helsingin ympärillä olevilla mäillä. Mikä +suloinen päivä loistavine aurinkoineen, maidonvaaleine pilvineen +sinisellä taivaalla, väräjävine, vilpoisine, sinineen ja sinipunervaan +vivahtavine varjoineen haapain ja koivujen huurteisten oksien alla. +Aavistus lähestyvästä keväästä humisi aamutuulessa honkien latvoissa +pudisti miljoonittain hienoja lumisileitä alas pajujen norkoista. Tämän +neitseellisen kevään helmassa näki hän hänet, Adèle Olbersin ensi +kerran, nuorena kuin kevät ja yhtä loistavana. + +Ja sitten tuo kesäkuun päivä, kukkivien omenapuiden alla. -- Niin, jos +hän vaan olisi pitänyt kaikki, mitä lupasi, silloin olisi elämä kyllä +ollut toisellaista heille molemmille. Mutta hän oli häälyvä kuin tuuli, +hänen lupauksensa heikkoja kuin omenapuun kukat. Ja niin oli se +alkanut, elämä huveissa, joka oli turmellut hänen sydämensä ja +luonteensa, musertanut senkin vähän eheyden, jota hänessä oli. Sitten +oli Segerberg, hulluttelija, tullut, ja hän, hurja majuri, niin, hän +oli kyllä kostanut kaiken sen, mitä hän vuosien kuluessa oli leikkinyt +muiden kanssa. + +Parooni Krusen muistot keskeytti Karl Aleksander, joka ilmoitti, että +hevoset olivat valjastetut. Tuntia myöhemmin ajoi parooni Kruse +Karttulan vanhan hovin rappeutuneesta portista sisään. + +Aina siitä asti kuin vanha vapaaherratar Marie Louise Stjernstedt +neljäkymmenluvulla kuoli, oli historiallinen hovi ollut rappiolla. +Kymmenvuotisten riitain jälkeen perillisten kesken, joilla oli toiset +nimet ja toisia harrastuksia kuin vanhalla kustavilaisella rouvalla, +oli se kulkenut kädestä käteen. Sitä oli paloiteltu ja jälleen +yhdistetty, sen metsät olivat hävitetyt, sen pellot kedossa, sen +kauniit puutarhat ja puistot muinoin ihanine lehmuksineen olivat +metsittyneet. Päärakennus oli vuosikausia ollut asumatonna, kosteus ja +koit hallitsivat sen sisässä. Vielä kahdenkymmenen vuoden perästä +olivat laatikot, vanhoine perhekuvineen, jotka kreivinna Lindencrona +muinoin oli Karttulan hoviin lähettänyt, avaamatta. Jollei Karttulan +hovin kantatilaan olisi kuulunut kruunun lohikalastus, olisi kyllä sen +viimeinen omistaja, eräs kenraalimajuri Olbers, jota kukaan ei tällä +seudulla ollut koskaan nähnyt, kyllä aikaa sitten menettänyt tilan. +Paitsi lohikalastusta, oli hänellä vielä toinenkin syy pitää tilaa +hallussaan. Majurin rouva Segerberg, hänen serkkunsa, oli natonsa +kanssa asunut siinä aina naimisestaan saakka hänen muinaisen toverinsa, +hurjan majurin kanssa. Hän ei voinut säädyllisesti ajaa noita nyt jo +vanhoja ihmisiä maantielle, sillä mitään muuta kotia, paitsi tuota +rapistunutta puutarharakennusta Karttulan hovissa, ei kummallakaan +naisella ollut. Täällä elelivät he vapaasti vuoden toisensa perään, +käyttivät hyväkseen, mitä saivat metsästä ja maasta jättivät +lohivuokran koskematta kenraalimajurille. + +Parooni Kruse ajoi ruohoa kasvavaan pihaan, pysähtyi rapistuneen, +narisevalattiaisen verannan eteen, astui sisälle pieneen eteiseen, joka +sai kaiken valonsa kirjavalasisista ovista. Karl Aleksander riensi +sisälle, ja siitä kiireisestä siivoamisesta, joka kuului huoneista, +ymmärsi parooni Kruse, minkälaista levottomuutta hänen käyntinsä sai +aikaan talossa. Parooni astui vierashuoneeseen, joka oli tyhjä, ja +istui vanhanaikuiseen nojatuoliin. Hän odotti kärsivällisesti tässä +hiljaisessa huoneessa, jossa nytkin, jolloin luonnon kevät tuolla +ulkona kuohui, oli niin hiljaista, että tuntui, jottei yksikään ajatus +kapinoinut eikä väsyttänyt itseään väkivaltaisissa ponnistuksissa +näiden valkoisten seinien, tuon valkoisen katon ja lattian +sisäpuolella; tänne olivat rauha ja uni suljetut. + +Kaikella huoneessa oli köyhän, halvan nykyisyyden leima loistavan +menneisyyden pohjalla. Huone oli matalakattoinen, vaillinaisesti +kalustettu yksinkertaisen Louis XVI:sta tyyliin sinisen harmajaan. Eräs +otsikko keltaisine kentaurineen valkoisella pohjalla ja erään vanhojen +parooni Stjernstedtien kuva, joka synkeästi katseli alas nykyisiin +asukkaisiin, ikäänkuin he olisivat olleet kuokkavieraita hänen +talossaan, muistuttivat, että paikka oli nähnyt parempiakin päiviä. +Kevätaurinko muodosti lattialle irvikuvan akkunasta. Eräs ruusu levitti +hienoa tuoksuaan. Kaikki oli äänetöntä ja hiljaista, niin hiljaista, +että kuului kärpästen surina, kun ne tanssivat katrilliaan +kynttiläkruunun ympärillä. + +Vihdoin aukeni ovi ja sisään astui majurin rouva Segerberg, +välinpitämättömänä, ei iloisena eikä pahatuulisenakaan meni hän +tervehtien parooni Krusea vastaan. + +Tuosta muinoin kauniista Adèle Olbersista ei ollut mitään jäljellä, ei +edes nimeäkään: hänen nimensä oli nyt, kuten mainittiin, Maria. Krusen +edessä seisoi lihava, turpea, ennen aikaansa vanhentunut nainen. Kun +tuo nainen nuoruutensa päivinä oli etupäässä ja yksinomaan kiintynyt +kieltämättömän moniin suloihinsa, joita hänen omassa vienossa +olennossaan silloin oli, huomasi hän vanhuutensa päivinä, jolloin nuo +sulot olivat häipyneet pois, itsensä täydellisen välinpitämättömäksi +elämässä ja elämään. Kun hurja majuri sai hänen myönnytyksensä, ymmärsi +hän kyllä, että hän sai sen viimeisenä apukeinona. Tieto siitä teki +hänet vielä raaemmaksi ja välinpitämättömämmäksi, kuin hän luonnostaan +oli, ja hänen kovassa koulussaan laskeusivat Mariassa viimeisetkin +sirut hänen vähän kehittyneestä henkisestä elämästään pohjalle. Se +tapahtui samaan aikaan kuin majuri Segerberg hävitti viimeisenkin, mitä +hänellä vielä oli jäljellä vanhan Olbersin rikkauksista. Maria +Segerbergistä oli tullut tylsä, välinpitämätön ihminen, joka ei enään +kärsinyt köyhyydestään, nurjasta asemastaan elämässä; hän oli tyhjä +kuin puhallettu muna, hänen puheensa oli vanhojen opittujen +lausetapojen koneellista toistamista. + +Parooni Krusea vaivasi tämä kohtaus enempi kuin hän oli kuvitellutkaan. +Tuo oli siis Adèle, se kaunis Adèle, joka kerran oli herättänyt eloon +hänessä hienoimmat tunteet, rakkaimmat ja vienoimmat unelmat, saattanut +hänet säädyttömän pojan itsekkäistä harrastuksista jalompaan, +hienotunteisempaan ja rikkaampaan henkiseen piiriin. Tuolla istui hän +nyt, panematta vähintäkään arvoa menneisyydelle, ja valitteli elämän +suuria ja pieniä kurjuuksia. Poroporvarillisesti häpeemättä esitti hän +köyhyytensä, osoitti riippuvan asemansa, aavistamatta, että etupäässä +hän itse oli syynä suurimpaan osaan kaikesta tuosta. + +Paroonista tuntui sentähden todelliselta helpotukselta, kun vihdoin +vanha neiti Sandra Segerberg tuli sisään ja alkoi suurella +taitavuudella esittää riitakysymystä uittoväylästä virrassa. Hänellä +oli kuten kaikilla Segerbergeillä hyvä pää ja paljon toimintahalua. Jos +hän Karttulassa olisi ollut omalla pohjallaan, jos hänellä olisi ollut +omat harrastukset valvottavina, niin olisi hän epäilemättä kohentanut +tilan jälleen kuntoon; mutta paitsi sitä että hän tunsi halveksimisen +sekaista sääliä kälyänsä kohtaan ja inhosi koko hänen sukuansa, oli +hänessä suuressa määrässä tuota luukovaa vanhan neidin itsekkäisyyttä, +jota niin usein tapaa vanhemmissa naimattomissa naisissa, ja se sai +hänet, huolimatta kurjuudesta, niin, itsekohtaisista eduista, antamaan +kaiken mennä menoaan -- -- se ei koskenut häneen, Karttula ei ollut +hänen. Ainoastaan yhdessä suhteessa olivat he yksimielisiä kälynsä +kanssa, hän rakasti Karl Aleksanderia, niin, joskus tuntui, enempi +kuin hänen äitinsä. Tuskin oli hän aavistanut parooni Krusen +myötätuntoisuuden poikaa kohtaan, ennenkuin hän koko pontevuudellaan +ryhtyi Karl Aleksanderin etua ajamaan, ja matkalla koskelle ja +uittoväylälle pakoitti hän maaherran "tekemään," kuten hänen sanansa +kuuluivat, "enemmän kuin herra parooni voi pojan hyväksi." + +Kun toimitus Karttulan hovissa oli lopetettu, matkusti parooni Kruse +helpotuksen tunnolla pois vanhasta aatelishovista. Tuo köyhyys ilman +arvokkaisuutta oli hänestä tuskallista, ja hän ajatteli itsekseen, eikä +ilman ahdistusta, millaiseksi hänen elämänsä olisi muodostunut, jos +Adèle Olbers olisi tullut hänen osalleen. Nyt matkusti parooni Karl +Aleksanderin seuraamana Haksalan kievariin, ja kun hänen joka +tapauksessa tulisi viipyä koko ilta siellä päätti hän heti ryhtyä +kysymykseen Aleksanderin tulevaisuudesta. + +Jälleen kuulusteli hän poikaa, sai tietää, että hän oli käynyt koulua +Porissa, että, kun tarkoitus aina oli ollut että hänestä tulisi +kadetti, hän oli hankkinut jommoisetkin tiedot venäjän kielessä. Ottaen +huomioon nämät seikat, kirjoitti hän vanhalle Andrei Ivanovitsch +Olbersille Pietariin. Hänen kirjeensä ilmaisi suuttumusta ja samalla +kertaa sääliä tuota naista kohtaan, joka kerran oli ollut häntä niin +lähellä, hän rukoilemalla rukoili Andrei Ivanovitschia pitämään huolta +nuoresta sukulaisestaan ja lupasi auttaa häntä koettaessa saada poikaa +kunnollisesti kasvatetuksi. + +Parooni Krusen kirje saapui Andrei Ivanovitschille, juuri kun hän hyvän +päivällisen jälkeen monine viineineen ja likööreineen istui suuressa, +autiossa, kehnosti lakaistussa ja tomutetussa poikamiesasunnossaan +Pietarissa. Lämpö ja voima paroonin kirjeessä vaikutti vanhaan +itsekkääseen niin että hän varomattomana silmänräpäyksenä, totellen +ensimäistä vaikutusta, sähkötti paroonille: "Lähettäkää poika tänne, +minä teen, mitä voin hänen hyväksensä." + +Siten lähetettiin Karl Aleksander raikkaasta vilkkaasta elämästä +Merijoella ensin Pietariin ja sieltä erään koulunopettajan perheeseen +Staraja Russassa, jotta hän kesän aikana täydentäisi tietojaan venäjän +kielessä. Kun Olbers oli kenraali ja hänellä oli taistelujen jälkeen +Kaukaasiassa Yrjön risti, ei hänellä ollut mitään vaikeuksia saada +sukulaistaan Karl Aleksander Segerbergiä, köyhän sotilaslesken +poikaa paassikouluun. Vielä vähemmän vaivaa oli hänelle saada +ministerivaltiosihteerin luona aikaan, että Karl Aleksanderin +kasvatuskulut suoritettiin keisarin suomalaisesta käsirahastosta. + + + + +II. + + +Eräänä sunnuntaina iltapuolella elokuun lopussa saapui Karl Aleksander +väsyneenä matkastaan pienestä venäläisestä maakaupungista kenraali +Olbersin kanssa Pietariin. Kenraali Olbersille oli koko toimi Karl +Aleksanderin hyväksi, johon hän niin kevytmielisesti oli ryhtynyt +ruumiillisen hyvinvoinnin puuskassa, jo aikaa sitten muuttunut +työlääksi. Päästäkseen jälleen vapaaksi ja niin pian kuin mahdollista +saadakseen palata takaisin maalle oli hän jo edeltäpäin sopinut +lääkärin, johtajan, maaherran ja vahtimestarin kanssa siinä ylhäisessä +sotilaskoulussa, johon Karl Aleksander oli otettu, että poika jo +vuorokautta ennemmin kuin asetukset sääsivät pääsisi laitokseen. + +"Laitoksessa," niin kutsuttiin jokapäiväisessä puheessa muinaisten +Maltalaisritarien palatsia, joka keisari Paavalin kuoleman jälkeen oli +luovutettu paassien asunnoksi, otti Karl Aleksanderin ystävällisesti +vastaan vanha, monilla rahoilla ja kunniamerkeillä koristettu +sotilasvanhus. Vanha puhelijas mies kantoi Karl Aleksanderin vähät +kapineet yhteen niistä suurista makuusaleista, joissa ilma +kesäkorjausten jälkeen haisi kalkilta ja vernissalta. Karl Aleksander +ei ymmärtänyt monta sanaa siitä, mitä vanhus puhui, mutta oli kumminkin +hyvin kiitollinen ystävällisestä äänenpainosta. Pelolla ajatteli hän, +että hän vanhuksen mentyä jäisi yksin, aivan yksin tähän autioon +asuntoon. Ja kun sotilasvanhus oli poistunut, heittäytyi hän +hillitsemättä yhdelle noista monista vuoteista ja itki niin, ettei hän +moniin vuosiin ollut siten itkenyt. Hän itki ikävästä viheriöiviin +metsiin, virralle loistavine heijastuksineen, mahtavine kohinoineen, +joka kiihoitti päivällä ja vaivutti lepoon illalla, itki ikävästä +tuohon matalaan, köyhään kotiin, jossa hän oli saanut osakseen niin +paljon rakkautta ja huolenpitoa. Hän itki pelosta. Elämä kauhistutti +häntä. Hän tunsi itsensä turvattomaksi tuon kammottavan jonkun edessä, +tuon tulevaisuuden edessä äärettömine vaatimuksineen ja suurine +edesvastuineen. Lopuksi itki hän itsensä nukuksiin. + +Hän ei tietänyt kuinka kauan hän oli nukkunut, kun hän äkkiä heräsi +ankarasta räjähdyksestä, joka tärisytti koko rakennusta. Unen +huumauksissa nousi hän ylös vuoteellaan ja katseli suurien verhottomien +akkunain läpi, voimatta ensin käsittää, missä oli. Ulkona oli pimeä, +synkät pilvet kulkivat taivaalla. Jalavat palatsin puutarhassa +puistivat kiukkuisesti oksiaan. Ukkosen jyrinä ja pauhina kaduilla +täytti mahtavalla kohinallaan pitkät käytävät ja kaikui tyhjissä +saleissa. Lasit isoissa akkunoissa rämisivät, ikäänkuin huoneen hampaat +olisivat tärisseet pelosta. Yksinään, säikähtyneenä, kauhistuneena +seisoi Karl Aleksander ja kuunteli, mitä hän koskaan ennen ei ollut +kuullut, kuinka sade räiskyi rautalevyjä vasten, kuinka ukkonen jyrisi +korkeain, kummallakin puolella maailmankaupungin katuja olevain muurien +välissä, ja vavisten painoi hän kätensä silmilleen, jotta ei näkisi, ei +huikaistuisi salaman valosta. Hänet, joka ukkosen ilmalla oli istunut +veneessä, maannut niittyladoissa, kuljeksinut metsissä tuntematta +pelkoa, hänet valtasi täällä kun hän tunsi itsensä sisään suljetuksi, +sanomaton kauhu, ja kun se oli hänelle melkein uusi tunne, pelkäsi hän +lopuksi itse pelkoakin. Äkkiä herätti hänen huomionsa syvä huokaus, +joka keskellä luonnon raivoa kuului jostain hänen läheisyydestään. Hän +katseli ympärilleen hämyisessä huoneessa, voimatta kumminkaan eroittaa +mitään, ja nyt kohosi hänen pelkonsa korkeimmilleen. Hän oli juuri +valmis kauhun valtaamana juoksemaan ulos huoneesta, kun hän salaman +valossa näki itsensä ikäisen pojan seisovan kolmannessa ikkunassa +hänestä päin. Hän hengitti helpotuksesta, hän ei ollutkaan yksin, +hyljättynä tässä kirotussa huoneessa. Hänen levottomuutensa tyyntyi +jonkun verran, epäillen meni hän toista vastaan, joka puolestaan tuli +häntä kohden. + +Vieras puhutteli häntä jollain ihmeellisellä kurkkukielellä. Kun Karl +Aleksander ei vastannut mitään, sanoi hän hiljaisella äänellä: "Ja +bajuss" (minä pelkään), ja nuot kaksi yksinäistä lasta istuivat liki +toisiaan ja katselivat vavisten taivasta, jossa synkät pilvet ajelivat +toisiaan. Ja kun joku ratiseva salama viilsi taivaan kahteen +puoliskoon, painautuivat he toisiaan vastaan ja odottivat sykkivin +sydämin jyrisevää räjähdystä. Hyljättyinä, unhotettuina etsivät he +turvaa toisistaan ja vielä kauan sittenkin, kuin sade oli lakannut ja +salamat sammuneet, istuivat he äänettöminä kylki kyljessä. + +"Mikä sinun nimesi on?" kysyi toinen murteellisella venäjän kielellä. + +"Karl Aleksander Segerberg! -- Ja sinun?" + +"Dodo Davidovitsch Sasdanadsche, Abchasian ja Psamenikin ruhtinas. + +"Minä kutsun sinua Karl Aleksandrovitschiksi, se toinen nimi on niin +vaikea," sanoi kaukaasialainen ja katseli tummilla elävillä silmillään +toveria. Ja siitä päivästä oli Karlella lisänimi Aleksandrovitsch niin +kauan kuin hän eli. + +Niinä pelon ja levottomuuden hetkinä liittyivät molemmat pojat +toisiinsa ja siitä ukkosenilmaillasta lukivat he ystävyytensä alun. +Dodo selvitti, kuinka hänet oli lähetetty Kaukaasiasta laitokseen ja +kuinka hän kaikille ja kaikkeen outona oli saanut luvan samana iltana +asua makuuhuoneessa, vaikka koulu ei ollut vielä alkanut. + +Ja nämät edustajat, toinen siitä kansanheimosta, jonka Venäjä ensiksi +oli kukistanut, toinen Kaukaasian vasta hiljakkoin rauhoitetuista +maista, nämät muodostettaisiin täällä niiksi välikappaleiksi, jotka +sitkeinä vaikka nuorteina, voimakkaina vaikka taipuvina pitävät koossa +tuota monien ei ainoastaan eri kansojen, vaan myös eri kansanrotujen +asumaa valtakuntaa. Kaikilla, mitä keisarikunnassa on ylhäistä ja +hienoa, kaikilla, mitä siinä on aatelia, rotua ja arvoa, ja niilläkin +ainoastaan, jos ovat saavuttaneet korkeimpia arvoja sotajoukossa tai +siviiliuralla, on oikeus koettaa saada pojilleen pääsöä tähän +malliakatemiaan. Täällä sivistettäisiin ja kasvatettaisiin sinisemmän +veren, le double extrait, valtaistuimen ja alttarin puollustajiksi, +vapaana ajan kansanvaltaisuudesta, sosialismista ja nihilismistä. +Täällä oli nuorukaisia, joilla oli Ruotsin vanhimpia aatelisnimiä, +nimiä, joita ristiretkien aikoina olivat kantaneet saksalaisen +ritarikunnan suurmestarit, Puolan ja Liettuan paanit, Orenburgin +hallitsijakaanit ja Kaukaasian klaanipäälliköt. Ne olivat kalliin ja +harvinaisen kasvin taimia, jotka olivat reväistyt kotoisesta +maaperästään, viedyt pois, kauas pois vieraan maan ansariin, että he +sitten, kaiken tuon yhdenmukaisen kasvatuksen, ystävyyden siteiden, +virkapuvun loiston ja tuon yhteistunteen avulla, joka on ominaista +beati possidentes'eille muodostaisivat yhdenmukaisen, täysin sopivan +joukon seisomaan asemillaan milloin ja missä tarvittaisiin. Ne olivat +ikäänkuin ääniä suurissa uruissa, ne antoivat sen säveleen ja soinnun, +jota tuon mahtavan soittokoneen soittaja piti soinnullisimpana. + +Ja ilta kului ja yö tuli. Kukaan ei näyttänyt huolehtivan molemmista +pojista. Se vahtimestari, joka oli luvannut pitää huolta heistä, oli +unhottanut heidät. Ja siellä saivat he istua yksinäisinä ja nälkäisinä. +Puutteellisella kielellään puhelivat he toisensa kanssa rakkaimmista +muistoistaan, ja kun he nyt olivat pakoitetut mitä tarkimmin +muistelemaan noita vieraskielisiä sanoja, joita he vasta hiljakkoin +olivat oppineet, ihmettelivät he kumpikin, kuinka paljon tuosta +vieraasta kielestä oli kumminkin tarttunut heidän päähänsä. Kun Dodo +Davidovitsch kertoi fasaanin pyynnistä Psamenekin vuorilaaksoissa ja +vuorikauriin ajosta pyökkimetsissä, sotaretkistä persialaisia ja +kurdilaisia vastaan, silloin loistivat hänen mustat silmänsä, ja hänen +pyöreisiin, lihaviin kasvoihinsa ilmestyi vilkkautta. Hänen pehmeissä, +hennoissa piirteissään oli enemmän ilmettä kuin tavallisesti huomaa +nuorissa itämaalaisissa, ja kaunismuotoinen suu tummanpunaisine +huulineen hymyili viehättävän lapsellisesti. Karl Aleksander taas +kertoi metsänotkoista, elämästä virralla, jäänlähdön loistosta ja +kauneudesta. Kielen yksinkertaisimmilla sanoilla, tapaillen kertoivat +he ikävästään noille rakkaille seuduille ja tulevaisuuden pelostaan. + +Poikien kesken puhutaan vielä vähemmän, kuin miesten, ystävyydestä, +mutta missä olot saattavat kaksi nuorukaista yhteen, missä +myötätuntoisuutta ja jaloutta löytyy, missä elämä saa heidät +ajattelemaan, kärsimään ja toimimaan yhdessä, siinä syntyy uskollisuus +ja ystävyys, niin syvä ja lämmin, että se kestää elämän kaikissa +vaiheissa. Sellaista ystävyyttä vastaan murtuu panettelu, se kestää +taistelussa kateutta ja kunnianhimoa vastaan, se ei raukea, ei ajalla +eikä tapauksilla ole voimaa sen yli. Näiden kahden, niin erilaisesta +kansanheimosta, niin erilaisista maista olevan pojan välillä oli +edellytyksiä sellaisen ystävyyden syntymiseen ja varttumiseen. + +Kun he illan hiljaisuudessa olivat puhuneet kaikesta, ei siitä, mistä +olisivat tahtoneet, vaan mistä voivat, tyhjentäneet koko venäläisen +sanavarastonsa, riisuutuivat he vihdoin, menivät kumpikin sänkyynsä, +nukkuivat ja näkivät unta kodista, vuoresta, virrasta. + +Seuraavana päivänä täyttyi käytävät ja huoneet sadoista pojista ja +nuorukaisista. Entiset etsivät vanhat paikkansa, vastatulleet joutuivat +lääkärin käsiteltäviksi, heidät punnittiin, mitattiin, leikattiin +hiukset ja puettiin virkapukuihin sekä numeroitiin. Heidät oli otettu +tuohon suureen koneistoon, jossa he nyt olivat tuskin huomattavia +voimia, kolmekymmentä vuotta myöhemmin etsittäisiin tuosta rajusta +parvesta suuret käynti- ja jarrurattaat. + + + + +III. + + +Kaikilla noilla pojilla oli laitoksen ulkopuolella joku, joka heitä +ajatteli, helli, joku, jonka luo he voivat mennä. + +Karl Aleksander ja ruhtinas Dodo olivat ainoat, joista kukaan ei +välittänyt. Maailmaan heitettyinä tuntuivat he olevan kaikkien +unhottamia. Sen huomasi paraiten, kun joku suurista juhlista läheni. Jo +paljoa ennen noita merkillisiä päiviä kokoontuivat paassit yhteen, +keskusteltiin siitä, miten vapaapäivä vietettäisiin. Vanhemmat, ne, +jotka sinä vuonna päättäisivät oppimääränsä, suunnittelivat retkiä +saariin, käyntejä teaatterissa ja näyttelyissä, mutta etupäässä niissä +ylhäisissä perheissä, joiden ovet olivat avoinna heille. Sillä +salongeissa tehtiin tuttavuuksia päivän merkillisimpäin henkilöiden +kanssa, jotka voivat auttaa, antaa tarpeellisia selityksiä ja raivata +tietä noille nuorille kokelaille sotilasuralla. Nuoremmat tekivät, +vaikka tietämättään, samoin kuin vanhemmat; myöskin heistä olivat +puoltolauseet päivän kysymyksiä. Noille kahdelle nuorukaiselle olivat +nuot neuvottelut alituisena nöyryytyksien lähteenä -- he eivät +tunteneet ketään tuosta loistavasta piiristä, jonka korskeimpia nimiä +he kuulivat lueteltavan -- ja ikävä oli ainoa voitto, joka heillä oli +lupapäivistä. Kun sentähden juhla läheni, etsivät he enempi kuin +muutoin toistensa seuraa ja koettivat, niin hyvin kuin voivat, kuluttaa +aikaa laitoksessa. Se oli vaikeaa kyllä, varsinkin pääsiäisen monina +juhlapäivinä. + +Sellaiset päivät olivat heidän kirjeiden kirjoittamispäiviään. Karl +Aleksander kirjoitti ensi alussa ahkerasti äidilleen, kun niihin +tavallisesti vastasi täti, rupesi hän huomaamatta osoittamaan kirjeensä +tälle. Oli luonnollista, että hänen kirjeensä ensi vuotena olivat +täynnä kysymyksiä kodista, täynnä koti-ikävän ilmauksia, ja että ne +vähitellen, kuta hauraammaksi siteet hänen ja kodin välillä tulivat, +muuttuivat lyhyviksi selityksiksi siitä, mitä hän teki ja missä hän oli +ollut viime aikoina. + +Ruhtinas Dodoa ei miellyttänyt lukeminen. Hänestä, lukutaidottomien +vanhempien pojasta, oli kirja missä muodossa tahansa kuin vihollinen. +Kotimaassaan oli hän kuullut sadun kertojien katukulmissa kertovan +ihmeellisiä seikkailuja sulttaaneista, prinsseistä, prinsessoista, +lohikäärmeistä ja noidista, ruusunpunaisista järvistä, joissa ui +mustia, kultasilmäisiä kaloja, jotka jonkun loihtutaitoisen prinssin +manauksesta muuttuivat etiopialaisiksi, ihanista puutarhoista ja +toimettomasta haaremielämästä. Cooperin intiaanikirjain, madame +Guizot'in Bibliothèque rose'n tai Robinson Crusoen lukeminen tuntui +hänestä halpa-arvoiselta, kurjalta, typerältä ja hullunkuriselta. Karl +Aleksanderkaan ei kuulunut niihin, jotka rakastivat lukemista, siihen +määrin oli hänen elämänsä nuoruuden vuosina saanut lujan aineellisen, +hyötyä tarkoittavan, suunnan. He huvittelivat sentähden kävelemällä +laitoksen puutarhassa, domino- tai sakkipelillä. Tai hauskuuttivat he +aikaansa niinkuin ensimäisenä yönäkin puhumalla toistensa kanssa +kodistaan Kaukaasiassa ja Suomessa, tuosta kodista, jota he rakastivat +niin lämpimästi, ja jonka he nyt nuoruutensa vuosina olivat jättäneet. +He kuvailivat itselleen ruusuista ja loistavaa tulevaisuutta. Kerran +tulevaisuudessa palaisivat he takaisin, voitettuaan vieraissa maissa +kaikki onnen lahjat. Ja tuon kotinsa tekisivät he arvokkkaammaksi ja +ehommaksi entistään. + +Tuollaisina hetkinä sulivat heidän sydämensä, ja he tunsivat, että he +olisivat vielä onnettomampia, jos heidät eroitettaisiin. Mutta sitä he +eivät ajatelleetkaan. Kun kumpikin osasi venäjää yhtä huonosti, kun +kummallakin oli vaikea seurata koulussa, niin saivat he istua siinä, +missä istuivat viimeisinä luokalla, toistensa vieressä. Kehno +edistyminen oli ruhtinas Dodosta kerrassaan yhdentekevää; mutta niin ei +ollut Karl Aleksanderin laita, jossa sotilaskasvatus, joka tähtää +kunniantunnon ja kunnianhimon herättämiseen nuorissa, tuli varhain +huomattavaksi. Hänestä ei ollut Dodo Davidovitschin ystävyys kylliksi. +Tuo alkuperäinen ja sivistymätön sielu lohdutti häntä yksinäisyyden ja +ikävän hetkinä, mutta se henkinen ravinto, mitä hän kykeni tarjoomaan, +oli kaikissa tapauksissa liijan vähäistä ja halpaa. Hän tunsi itsensä +yksinäiseksi, hyljätyksi, syrjäytetyksi ja huonosti ymmärretyksi. +Silloin kun hän ei puhellut Dodon kanssa, sulkeusi hän itseensä, kasvoi +kuin taimi pimeässä. Jo kotona oli Karttulan hovin kunniakas menneisyys +vastakohtana sen surkealle rappeutumiselle Olbersin hoidossa, tädin +alituinen arvostelu ja epäluuloisuus herättäneet hänessä kunnioituksen +tunteen elämässä korotettuja, onnen suosikkeja kohtaan; täällä muuttui +tuo tunne vähitellen elämän ohjeeksi, jumaloimiseksi. Ja siitä +hetkestä, jolloin hän alkoi määritellä tarkoitusperää itselleen ja +tulevaisuudelleen, oli niinmuodoin jotenkin luonnollista, että +korkeimmaksi päämääräksi tulisi edistyminen -- tuo suuresti +itsekkäitten päämäärä. Ja minkäpä muun päämäärän hän löytäisikään +täällä, maassa, jossa kieli, uskonto ja lait olivat vieraita hänelle, +jossa sanat isänmaa ja keisari olivat vaihtaneet paikkojaan, jossa +yksilö, persoonallisuus eivät merkinneet mitään, jossa kaikki vaikutus +lähti virkakunnista, kaikki alkuunpano mahtavista. + +Hän huomasi niinmuodoin pian kyllä, ei niin paljon heräävän +arvostelukyvyn kuin epäselvän, hämärän tunteen avulla, joka opettaa +mukaantumaan elämässä, joka opettaa välttämättömyyden karttaa sellaista +josta on vastusta, vahinkoa, ja etsiä sellaista, joka hyödyttää, auttaa +oikeaan ja vie eteenpäin. Mutta samalla kertaa kutistui hänen sydämensä +ainiaaksi. Nuorena ja avomielisenä oli se kohdannut maailmaa +myötätuntoisuudella ja luottamuksella, nyt jo oli hän oppinut sulkemaan +sen, jottei se loukkaantunut. Hänen elämänsä oli tullut sidotuksi +torveen, hänen piti panna maata, nousta ylös, syödä, huvitella torven +mukaan, ja tuo nuorisolle terveellinen ruumiillinen kuri, joka aina on +raskasta lapsen mielestä, tuli hänelle, joka oli kasvanut vapaana kuin +villi metsissä, niin suureksi vaivaksi, että se sysäsi syrjälle hänen +sielunsa levottomuuden. + +Kun hän sitten varttui sekä ruumiillisesti että henkisesti ja alkoi +katsella ympärilleen, tuntui hänestä, että hänenkin olisi hankkiminen +ystäviä, löydettävä helliä ja voimakkaita käsivarsia, jotka kerran +olisivat halukkaita johtamaan häntä elämässä, kuljettamaan hänet +puoltolauseiden aalloilla kaikkien vaikeuksien yli. Mutta miten ja +milloin se tapahtuisi? + +Kuitenkin sanotaan, että onni tulee maatessamme, ja äkkiä tuli se +hänellekin ikäänkuin etelän kevät loistavana, lämpöisenä. + +Senjälkeen kun hän jätti kotinsa, ei hän ollut kiintynyt keneenkään +muuhun henkilöön kuin ruhtinas Dodoon. Myöskin tälle oli hän osottanut +laimeaa ystävyyttä, mutta kaikissa tapauksissa oli se tämä ystävyys, +jonka avulla hän ensi kerran sai esiintyä siinä elämässä, pääsi siihen +piiriin, josta hänen toverinsa alituisesti puhuivat. + +Kun Karl Aleksander oli ollut nelisen vuotta laitoksessa ja oli jo +jotenkin perehtynyt venäjän kieleen, alkoi hänelle luonnistaa paremmin. +Hän ei ollut enää ruhtinas Dodon vierustoveri, vaan istui jo keskellä +luokkaa, ruhtinaan pysyessä paikoillaan viimeisenä. Dodo Davidovitsch +oli jonkun ajan ollut tavattoman synkkämielisenä ja äänetönnä. Nuo +ennen niin lapselliset kasvot olivat muuttaneet ilmeensä, niin, +osittain muotonsakin. Dodo, etelän lapsi, oli kehittynyt aikaisin; hän +alkoi olla täysikasvuinen ja oman maansa lakien mukaan oli hän, siihen +viittasi hän usein, nyt laillisessa ijässä. Eräänä päivänä hämmästytti +hän ympäristöään ja opettajiaan selityksellä, että hän tahtoi tulla +kastetuksi. + +Syvimpiä, sisäisiä, salaisia syitä tuohon askeleeseen ei kukaan saanut +koskaan tietää. Siinä suhteessa vaiteliaana ja umpimielisenä kuten +kaikki hänen heimossaan, säilytti hän syynsä itselleen. Sillä välin +syntyi laitoksessa suuri hälinä tuon Dodo Davidovitschin tunnustuksen +johdosta. + +Muutamia päiviä senjälkeen ilmestyi Dodo Davidovitschin isän setä -- +Dodon lähin sukulainen -- laitoksen keskusteluhuoneeseen. Hän oli +vanha, laiha kenraali suurine alasriippuvine mongolilaisine viiksineen, +kaikkia kammottavine kasvoineen. Tuo vanha heimonvanhin ja rosvo, jolla +oli ollut ruhtinaskunta jossain lähellä Persian rajoja, oli +kaksikymmentä vuotta käynyt loistavaa sissisotaa venäläisiä vastaan, +mutta vihdoin oli hän, pakoitettuna kunnialliseen antaumiseen, luopunut +vallastaan ratsuväen kenraalin arvoa ja Abchasian ja Psamenikin +ruhtinaan nimeä sekä säällistä ruhtinaallista eläkettä vastaan. +Muhamettilaisen uskontonsa oli hän kumminkin säilyttänyt ja valvonut +ankarasti, että suku ei luopuisi tunnustuksesta "Jumala on suuri ja +Muhamed on hänen profeettansa." Kun vanhus nyt sai kuulla, että nuorin +hänen suvustaan tahtoi luopua isiensä uskosta, joutui hän pelottavan +vihan valtaan. Dodo Davidovitschiä ei uskallettu jättää yksin hänen +seuraansa, maaherra, luokanjohtaja ja pappi jäivät vastalauseistaan +huolimatta huoneeseen. + +Hän ahdisti Dodoa vieraskielisellä sanatulvalla, jota ei muut kuin tämä +ymmärtäneet. Hän uhkasi, rukoili, kirosi poikaa, julisti hänet +perinnöttömäksi ja lopuksi meni tiehensä ottamatta jäähyväisiä, yhtä +raivokkaana kuin oli tullutkin. + +Dodo Davidovitschin tulevaisuudelle oli kumminkin tuo isosedän hurja +esiintyminen suuresta merkityksestä. Dodo oli kadottanut perheensä +turvan ja omaisuutensa Kristuksen tähden. No niin, hän saisi uuden +perheen, uuden omaisuuden. Yksi suuriruhtinoista olisi hänellä kummina, +ja Lüneburgin suuriherttuatar toimittaisi ristiäidin tehtävät. Viimeksi +mainittu, syntyään saksalainen, oli kiivas oikeauskoinen ja nautti sen +ja korkean ikänsä tähden yleistä kunnioitusta hovipiireissä. Tämän +lisäksi sai Dodo vielä melkoisen tuottavan maatilan. Asia oli selvä, ja +kastetoimitus tapahtuisi herttuattaren Nevan rannalla olevan palatsin +kappelissa. + +Ainoastaan muutamia kutsuttiin tähän omituiseen juhlatilaisuuteen. +Näiden joukossa oli kaksi paasia -- Dodon paraimpia ystäviä -- ja +toinen niistä oli Karl Aleksander. Molempien paasien tulisi auttaa +Dodoa, joka oli, kuten kaikki itämaalaiset, tarkka vaatetuksen suhteen, +ennen kastamista riisuutumaan ja sen jälkeen pukeutumaan. + +Kappeli, 17:sta vuosisadan venäläisen tyylin taideluoma oli kukilla ja +vihreällä koristettu. Lippuja, ristiinnaulitun- ja pyhimystenkuvia +loisti sen kauniin holvin alla kullassa ja väreissä. Kuvien pyhimykset +kultaisella pohjalla katselivat syvämielisinä ja uskonintoisina +loistaviin virkapukuihin puetuita ylimyksiä, valkopukuisia naisia ja +keisarillisia punaiseen ja kullanväriin puettuja kirkkolaulajia. +Auringon valo tunki kupoolin akkunoista leveänä, tyynenä ja valoisana +virtana uhkeaan pyhäkköön ja sulatti kaikki nuo värit ja valot, tehden +ne mitä loistavimmiksi, miellyttäväksi sopusoinnuksi, hurmaavaksi +kuvaksi hengellisestä hartaudesta, pyhästä voittoriemusta. Kuoripoikien +metallin heleät äänet kohosivat suitsutusastioista nousevan sinertävän +savun kanssa kirkon holvia kohden, täyttivät huoneen viattomalla +soinnullaan ja kuolivat värisevinä huokauksina kupoolin mosaikkien +alla. Molemmat paasit auttoivat erään verhon takana Dodoa riisuutumaan +ja pukeutumaan pitkään valkoiseen kastepaitaan. Ja kun Dodo tuossa +ihanassa puvussa tummine hehkuvine silmineen, nuoruuden lämpö +katseessa, niin arvokkailla, niin tyynillä, niin suhdallisilla +liikkeillä, kuin ainoastaan itämaalaiset voivat, astui kaikkien +pyhimmän ovelle ja laskeusi nuo kolme porrasta, kuului kokoontuneitten +suusta ihastunut "ah"! Hän näytti noiden pyhimysten ja marttyyrien +alkukuvalta, jotka kaikki kuvista tunsivat. + +Kaikkien pyhimmän ovet aukaistiin, papit astuivat ulos ristineen ja +pyhine vesineen, laulu taukosi ja suitsutussavu suikerteli sinisissä +kiemuroissa korkeuteen. Karl Aleksander auttoi Dodoa, kun tämä astui +suureen, vettä täynnä olevaan sammioon, joka oli alttariportaitten +vieressä. Dodo voideltiin pyhällä öljyllä, hänen tuli kolme kertaa +painaa päänsä veden pinnan alle, ja kun hän nousi pois kasteammeesta, +ei hän enää ollut Dodo; hän oli Aleksander; hän ei enää ollut Muhamedin +kiihkosa oppilas, hän oli kristittyjen taivaaseen pelastettu sielu. + +Eräs varjostin kannettiin esiin, ja sen takana auttoi Karl Aleksander +ystäväänsä ja ristiveljeään pukeutumaan uuteen paassipukuun. + +Kastetoimituksen jälkeen oli palatsin suuressa ruokasalissa +päivälliset, joissa vastakastettu istui kummiensa keskellä, paassien +heitä palvellessa. Puolipäivälliset olivat jäykät, hienot, juhlalliset +ja lyhyet. Päivällisiä tärkeämpi, niin, itse kastettakin tärkeämpi oli +Aleksander Davidovitschille ja Karl Aleksanderille se, että tästä +päivästä saakka Lüneburgin suurherttuattaren ovet olivat heille +avoinna. Jokaisena vapaapäivänä, jolloin he eivät tienneet, miten +poistaisivat ikävänsä, väsymyksensä ja vapaudenhalunsa, oli heillä +vapaus tulla tähän palatsiin, kulkea näissä saleissa, pelata täällä +biljaardia, selailla kirjaston aarteita. Tästä päivästä lähtien +voisivat hekin lausua tuon suuren sanan "suosio". Tuo taikasana tuli +heidän Sesam'ikseen, siksi tunnussanaksi, joka vaikutti, että heidät +otettiin vertaisina muiden joukkoon, ja joka sai heidän arvosanansa +hitaasti, alussa huomaamattoman hitaasti paranemaan. Karl Aleksander +oli saavuttanut ensimäisen suunnitelmansa tiellä edistymisen ja onnen +temppeliin. + +Kun molemmat pojat kävivät Lüneburgilaisessa palatsissa, näkivät he +harvoin omistajatarta; hän oli alituisesti kiinni milloin yhdessä, +milloin toisessa. Pian tapahtui kumminkin seikka, joka saattoi heidät +likemmäksi hänen persoonaansa. Kesä lähestyi. Jokainen paaseista +hankkiutui lähtemään kotiinsa eri osiin maata. Aleksander +Davidovitschin oli kuitenkin vaikea palata kaukaasialaisiin +vuorilaaksoihin. Matkan pituus, hänen nuoruutensa, vielä vakaantumaton +uskonsa ja vanhan Abchasian ruhtinaan uhkaukset tekivät hänen +lähimmille ystävilleen välttämättömäksi pitää huolta hänestä. +Lüneburgin suuriherttuatar, tuo lämminsydäminen ja alituisesti innokas +sielu, tarjosi sentähden hänelle kodin kesän ajaksi, ja ettei hän +liijan pitkästyisi aikaansa, sai Karl Aleksander seurata muassa. + +Suuriherttuatar asui Tsarskoje Selon lähellä jyrkällä rantavierteellä +olevassa niinkutsutussa erakkolinnassa, josta oli leppien latvojen yli +ihana näköala Suomenlahdelle. Kertomuksen mukaan olisi Jakob +Pontuksenpoika de la Gardien pitänyt rakennuttaa talo tänne +Saarismerelle, sillä niin kutsuttiin muinoin keisarillista aluetta. +Rakennuksessa oli sitten asunut Pietari Suuri ja vielä keisarinna +Elisabetkin, kun hän valvoi Tsarskoje Selon huolimattomasti rakennetun, +kehnosti sisustetun, mutta äärettömän loistavan huvilinnan +rakentamista. Viimemainitun keisarinnan kuoleman jälkeen oli +erakkolinna ainoastaan uuden linnan lisäkkeenä, jossa asui milloin +yksi, milloin toinen ruhtinas tai ylimys. Suuriruhtinatar oli asunut +siinä tultuaan leskeksi lähes ihmisikä taaksepäin. Hän oli suurentanut +sitä useilla huoneilla ja lisärakennuksilla, kemiallisella +laboratooriumilla, kasvihuoneella ja nyt viimeksi akvariumilla, jossa +oli kaikkea sellaista mikä nykyisin häntä enimmän innostutti. Hänen +asemansa hovipiirissä oli kerrassaan intoilijan. Hän antautui kaikkeen +samalla lämmöllä: taiteeseen, hyväntekeväisyyteen, kasvioppiin, +musiikkiin, mihin tahansa hän ryhtyi. Niin luonnollinen oli tuo hänen +asemansa, että hänen, jotta ei pettäisi lähimmäistensä odotuksia, nyt +vanhuuden päivinä piti itsensä puhaltaa tuleen, itsensä vireillä pitää +sitä lämpöä ja innostusta, jota vuodet olivat laimentaneet, mutta eivät +sammuttaneet. Puhuessaan siitä, mikä milloinkin oli hänen kiihkonaan, +hymyili hän hienoa, samalla hyväntahtoista ja pistelijästä hymyään, +joka sanoi: "minä tiedän, että tämä menee liiallisuuteen, että te +nauratte minulla, mutta mitä te tahtoisitte tehtävän, kun on +yksinäinen, kun on maaton herttuatar; kukin huvittelee niin hyvin kuin +voi." Ja tuo hymy, tuo sydämen yltäkylläinen hyvyys riisui aseet +kaikilta, arvostelevimmiltakin. + +Nykyään oli hän innostunut kalanviljelemiseen. Ja jo ensimäisenä +päivänä, jolloin Karl Aleksander ja ruhtinas muuttivat erakkolinnan +pieneen ylihoitajan rakennukseen, vei hän heidät laboratoriumiinsa, +kuten hän sitä kutsui. Siinä oli uhkea talvipuisto, joka +oli erakkolinnan ruokasalista eroitettu kaksinkertaisella +marmorinsekopylvästöllä ja leveillä portailla. Suuret palmut huojuvine +latvoineen levittivät oksiaan korkean lasikaton alla. Kukkivat +magnoliat varjostivat tuuheilla lehvillään araliain ja saniaisten +valonarkoja lehtiä. Lemuavat Bovardiat levittivät ulkomaista, +voimakasta tuoksuaan keinotekoiseen puistoon. Ilma sisällä oli suloisen +epäterveellistä, lämmintä, raskasta ja veltostuttavaa. Keskellä +puutarhaa oli suuri, porsliinilla päällystetty vesiallas; suuret +majollikka- ja pronssisammakot, puoleksi piilossa punaisten liljain ja +valkeain oljanderein seassa, joivat vettä altaan laidoilta. + +Altaan pohja oli kullatuista levyistä, ja sen kristallikirkkaassa +vedessä ui joitakin tarumaisia kaloja, Jaapanin Mikadon lahjoja, +piikkisiä, kummallisia, yhteenkasvettuneita kaloja, toisilla yksi pää +ja kaksi pyrstöä, toisilla päinvastoin, äärimmäisen idän salaperäisen +halun tuotteita, halun tehdä pilaa luonnon kanssa, viekoitella tuo +ikuisesti säännöllinen harhateille. + +Eräässä toisessa altaan osassa, joka oli eroitettu edellisestä +matalalla karstakivivallilla, oli kovimmassa veden kuohussa parvia +pieniä taimenia ja vasta haudottuja lohia, jotka pysyivät aivan +liikkumattomina virrassa. Loistavia sateenkaaritaimenia, piikkisiä +pieniä sampia ui sikin sokin kirkkaassa vedessä. Kaikellaisten +kalalajien mätiä astioissa, kouruissa ja purkeissa oli kaikkialla tässä +loistavassa salissa, jonka pienen pinta-alan sisälle oli suljettu +kappale kuumien maiden luontoa. + +Kaikkea tuota loistoa hallitsi laiha, kuihtunut saksalainen, suurine +silmälaseineen, valtioneuvoksen nimineen ja monine ritarimerkkeineen. +Suuriherttuatar kertoi suurella innolla niistä parannuksista +venäläisessä lohikalastuksessa, joita hän aikoi saada aikaan. +Taimenen- ja lohenmätiä oli lähetetty virtoihin, jotka jo kauan olivat +olleet kalattomia. Joukoittain amerikkalaisia ja itämaisia kalalajeja +oli istutettu Volgaan ja Nevaan, ja tuolla salavihkaisella hymyllä, +joka loisti hänen kuihtuneilla kasvoillaan ja todisti hänen innostaan +tuohon työhön ja epäilystään sen menestymisestä, puhui hän niistä +rikkauksista, joita hän siten siroitteli ympärilleen tulevien +sukupolvien hyödyksi. + +Aleksander Davidovitsch kuunteli kaikkea tuota suurimmalla tyyneydellä; +ylipäänsä ei mikään tuntunut voivan herättää hänen ihmettelyään, mutta +Karl Aleksander oli saanut nähdä kerrassaan jotain, joka huvitti häntä. +Hän rupesi juurta jaksain kyselemään lohta koskevia yksityiskohtia; +kertoi kaikki, mitä itse tiesi siitä, sen pyytämisestä Merijoessa, sen +vaelluksista Suomen virroissa, ja tunnin kuluessa oli hän tuolla +todelliseen asiantuntemiseen perustavalla innollaan saavuttanut +suuriherttuattaren ja hänen saksalaisen valtioneuvoksensa erinomaisen +suosion. Koko kesän ajan oli hän laboratooriumissa todellisena +apulaisena. Ja ei siinä kyllin; myös sittenkin kun suuriherttuatar oli +kyllästynyt kasvi- ja eläintieteeseen, olivat Karl Aleksander ja nuori +ruhtinas itseoikeutettuja vieraita pienessä rakennuksessa, joka kuului +erakkolinnaan. + + * * * * * + +Karl Aleksander oli aikaa myöten kasvanut kauniiksi nuorukaiseksi, +hänen silmänsä olivat vaaleat, silmäterät hyvin pienet, josta hänen +katseensa sai vaaleansinisissä silmissä harvoin tavattavan terävyyden. +Aaltoilevat, ruskeat hiukset sopivat hyvin yhteen keltaisen ihon kanssa +ja tuo, ei vielä täysin kehittynyt, kaareva nenä, oli isä sanonut -- +antoi jonkullaisen arvokkaan leiman hänen kasvoilleen. Hänen liikkeensä +olivat sujuvia, käyntinsä varovaista liukumista, kuten niillä, jotka +alituisesti käyvät kiiltävällä parketilla, liukkaalla lattialla. Hänen +puheensa oli pehmeää ja samalla miehekästä. + +Häntä veti vastustamattomasti puoleensa ne, jotka olivat muita +rikkaampia ja mahtavampia. Lopuksi kehitti hän itsessään erityisen +yksilöllisen kyvyn löytää sellaisia ihmisiä, käyttää niiden +yhteiskunnallista asemaa hyväkseen. Tämä oli hänelle niin selvänä, +että hänen ei tarvinnut miettiä ja tehdä suunnitelmia, milloin +ja miten hän lähestyisi toista tai toista heistä, jotka kuuluivat +"kymmeneentuhanteen ylimmäiseen", se oli hänen veressään, hän läheni +heitä kohteliaasti vetäytymällä erilleen toisista. Tarkoilla +tuntosarvillaan, terävällä aistillaan tunsi hän, kuka oli hänen +miehiään, ja kuinka hän hänet saavuttaisi, ja ennen tai myöhemmin oli +hän päämäärässä, usein yhtäsuureksi omaksi, kuin ympäristönsä +kummastukseksi. Hän oli myös oppinut toisenkin noista muista suurista +menettelytavoista sellaisilta, jotka ajavat menestystä elämässä takaa, +nimittäin, että kaikki riippuu siitä asemasta, jonka osaa ottaa, ja +että täytyy osata vaatia oikeutena sitä, jonka oikeastaan pitäisi olla +suosionosoituksen. + + + + +IV. + + +Karl Aleksanderin kymmenvuotisesta paassiajasta ei ylipäänsä ole paljon +sanottavaa, tahdomme tässä alempana piirtää muutamia pieniä kuvia, +jotka yleisin piirtein osoittavat hänen kehityksensä kuluneina vuosina. + +Suurin vaikeus Karl Aleksanderille oli kielestä; täydellisesti +perehtyäkseen siihen täytyi hänen viettää kesät Venäjällä. Kun hän +lukukauden aikana ei saanut jättää oppilaitosta, eikä kenraali +Olbersia, hänen ainoaa sukulaistaan saatu lupa-aikoina antamaan hänelle +matkarahoja kotiin, oli siitä seurauksena, ettei hän moniin vuosiin +ollut tilaisuudessa käydä maassansa, ja kodissansa. Yhden kesän, +ensimäisen, täytyi hänen olla kenraalin luona Pietarissa. Se oli +hänelle, joka oli tottunut elämään ulkona luonnossa, kova koetus. +Päivät päästään kuljeskeli hän ympäriinsä, katseli, kuinka lastiveneet +kulkivat ylös ja alas Nevaa, kävi puistoissa ja puutarhoissa ja joskus, +jos tahtoi oikein hauskaa, Nevan suussa olevilla hietasärkillä. Siellä +nautti hän aaltojen vapaasta leikistä, laajasta näköalasta, ja +sellaisten retkien perästä tuli hän kotiin luonnottoman kiihoitettuna, +tykyttävin ohimoin ja mieli kapinoitsevana muistaessa lapsuuden +vapauden aikaa. + +Eräänä päivänä meni hän tuon uhkean portin kautta, joka on pienen, +keisari Aleksander II:n murhayrityksestä pelastuksen muistoksi +rakennetun marmorikappelin vieressä, Kesäpuistoon, tuohon puutarhaan, +jonka pitäisi olla kallis kivi puistojen joukossa, mikä se voisikin +olla. Keskellä maailman kaupunkia, uhkeain, vaikka huonosti +rakennettujen talojen ja kauniiden kanavien ympäröimänä on sillä kaikki +edellytykset voidakseen kilpailla Parc Monceaun, Hyde Parkin osien ja +Tukholman julkisten istutusten kanssa, sen pahempi, ei se sitä tee. +Mutta ei pietarilainen kehno hoitokaan ollut voinut sitä tykkänään +turmella. Sellaisenaan on se kaikissa tapauksissa pakopaikkana +tuhansille hervostuneille pääkaupunkilaisille, joille ei ole suotu +onnea saada viettää pohjolan lyhyttä, ihanaa kesää luonnon helmassa. + +Pitkin leveitä käytäviä, jotka kiertelevät nurmikkojen ja pensastojen +välissä, näkee alituisesti kävelijöitä. Penkeillä istuu äitejä ja +lasten hoitajattaria ja katselee, miten lapset kaivavat hiekkaa, +hyppäävät köyden yli ja leikkivät puiden runkojen välissä. Kryloffin +ruma, kaikkien satujen eläimien ja hirviöiden kannattama rintakuva +kohoaa eräällä ilotulituksen tapaan loistavalla georgiinipenkerellä. + +Äärettömän suuret jalavat, pyöreälatvaiset kuin lehtikupoolit, +jättiläispihlajat, taidokkaasti mutkisteltuine runkoineen, ja +palsamipoppelit, nuo Pietarin puut par excellense muodostavat ihanan +näköalan ruohikkojen yli. Puiden runkojen välitse näkyy rivi marmorisia +rintakuvia ja kuvapatsaita vihertävän kosteuden vallassa ja raa'an +roskaväen väkivaltaisesti raiskaamina, jonka taide saa ainoastaan +ilkivaltaisuuksiin. Suurilla, elottomilla silmillään katselevat ne +tuota joukkoa, joka kulkee heidän ohitsensa, väliäpitämättä heidän +marmoristen jäsentensä komeudesta, heidän antiikkisista piirteistään ja +klassillisista muodoistaan. Oikeastaan ovat ne muukalaisia Nevan +kosteilla rannoilla, jotka ovat sinne tuodut Varsovasta, Vaasain, +Sobieskin ja Saksilaisten kaupungista. + +Naakat lentelevät laverrellen ja pakinoiden jalavasta jalavaan, +pihlajasta pihlajaan. Kyyhkyset istuvat kynien itseään suurien +porfyyrimaljakkojen reunoilla, jotka Karl XIV Johan kerran antoi +lahjaksi keisarilliselle liittolaiselleen, ja varpuset kylpevät +viimeisen sateen jälkeisissä vesilätäköissä. Melu maailman kaupungin +kaduilta kuuluu tänne ikäänkuin kaukaisen kosken kohinana tai pohjolan +hongikkojen huminana. + +Tässä puistossa eli Karl Aleksander koko kesän. Kun kenraali Olbers ei +välittänyt hänestä enempää kuin koirasta, joka vetelehti hänen +työhuoneensa leposohvan patjoilla, oli hänellä vapaus jonkun -- usein +hyvin sopimattoman -- kirjan kanssa oleskella puistossa päivät +päästään. Siellä tutustui hän eräänä päivänä pieneen, vilkkaaseen ja +kauniiseen lapseen, seitsenvuotiseen tyttöön. Heidän tuttavuutensa +syntyi siten, että kun hän lukemiseen vaipuneena ei huomannut erästä +kenraalia, pienokainen juoksi hänen tykönsä huutaen: "Tee kunniaa, tee +kunniaa!" Siitä päivästä olivat he ystäviä, hän puolestaan etevällä +tietoisuudella ijästään ja arvostaan paassiasemassa, pienoinen +salaisella miellyttämishalulla aikaisin kehittyneissä kauniissa +lapsissa, jotka kaipaavat suosimista, hemmoittelemista. Hänen niin +rakkaudettomassa lapsuudessaan tuli tuo pieni tyttö, joka pyysi hänen +ystävyyttään kuin pieni säikähtynyt eläin, muistoksi, jota hän ei +koskaan unohtanut, ja tämän lämmin ystävyys tuli haihtumattomaksi +sivutapaukseksi hänen elämässään. Tyttö rakasti häntä kuten lapsi +rakastaa hoitajaansa, tuolla suloisella, hyväilevällä rakkaudella, joka +tekee lapsen itsensä niin viehättäväksi ja hoitajan niin hyväksi. Vielä +monta vuotta jälkeenpäin, kun tyttö jo oli kadonnut hänen silmistään, +muisti hän tätä suloisella mielihyvällä kuni kaunista unta, muisti +hänen vaaleaa, hienoa muotoaan puiston vanhojen puiden ryhmyisten +runkojen rinnalla, hänen keltaisia hiuksiaan ja sinisiä silmiään, kun +hän koetti nähdä varpusten poikia jalavan oksilla, hänen veitikkamaista +nauruaan, kun hän juoksi hänen luoksensa huutaen: "tee kunniaa, tee +kunniaa, Karluscha!" Lapsen hoitajattarelta, hyväntahtoiselta +venäläiseltä talonpoikaisnaiselta koreassa vähävenäläisessä puvussa, +sai hän tietää, että pienokainen, jonka nimi oli Vera, oli kaartin +kapteeni Popoffin tyttö. + +Kun hänen ystävyytensä Dodo Davidovitschin kanssa oli hyvin harras, +kutsuttiin Karl Aleksander Tsarskoje Seloon, ja siellä Lüneburgin +suuriherttuattaren linnan eräässä sivurakennuksessa asuivat molemmat +pojat sittemmin joka kesä, niin kauan kuin he olivat paasseja. +Hienoina, harjattuina, aina juhlapukuisina ja valkeissa hansikkaissa +viettivät he päivät tuossa peninkulmia laajassa puistossa. Eivät +koskaan nähneet he todellista metsää, eivät koskaan maalaisväkeä +työssä. He eivät tienneet, mitä keto, niitty oli, heidän pienet, soreat +olentonsa ja heidän tunteensa paassiarvosta olivat täydessä +sopusoinnussa puistoluonnon kanssa, jossa he elivät. Kaikki oli +siistittyä, turhan täsmällistä, soman soreaa, ei missään kohden +pistänyt luonto näkyviin. Aina keisarinna Elisabetin ajoista saakka +pitää tarun makaan Tsarskoje Selon linnaan kuulua "etiopialainen". +Hänen tulee olla seitsemän jalkaa pitkän ja mustan kuin ebenholzin. +Hänet puetaan tulipunaiseen kultaiseen burnusiin, pannaan valkoinen +turpaani hänen villaiseen päähänsä, ja keväällä, jolloin vanha linna +avataan, pistäy hän esiin kuin tulpaani maasta, yhtä koreana ja +koristettuna kuin sekin, ja oleskelee päivät linnan ulkopuolella +olevalla perongilla, kävellen edestakaisin Herkuleen, Theseuksen ja +Jasonin kultaisten patsaiden välillä ja pitää huolta pengermuurilla +olevasta kaukoputkesta. Sillä penkereellä tai perongilla, josta, ollen +paljoa ylempänä merta näkee leppien ja poppelien latvojen välitse +Suomenlahden veden ja etäällä välkkyvänä sinertävänä juovana Suomen +maan, siellä viettivät molemmat paassit enimmäkseen päivänsä, niin että +lopuksi pidettiinkin heitä virantoimituksessa olevina, kuten +etiopialaista, ja sallittiin vapaasti kulkea ympäriinsä huoneissa ja +seurata niitä tuhansia matkustajia, joita kesät läpeensä kävi linnassa. +Kaukaasialainen, etiopialainen ja suomalainen vetelehtivät täällä tämän +venäläisen linnan jotenkin törkeän ja raa'an, mutta äärettömän rikkaan +ylellisyyden loistossa. + +Eräänä päivänä, kun pojat nojasivat pengermuuria vasten ja katselivat, +kuinka vesi suurissa putouksissa juoksi ja kimalteli suihkulähteen +kullattuja pobjalevyjä vasten, tuli sinne eräs korkeakasvuinen kenraali +valtiaan ryhdillä ja keisarillisilla kasvonpiirteillä, se oli +suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsch vanhempi. Hän katseli yli puiston, +kuin merta vaaniva kotka, kääntyi sitten ympäri nuorukaisten puoleen +hymyllä, joka valaisi hänen ankarat kasvonsa, kuten aurinko valaisee +kasken. Hän nipisti Karl Aleksanderia poskesta ja sanoi: + +"Nimesi, paassi?" + +"Karl Aleksander Segerberg, Teidän Keisarillinen Korkeutenne". + +"Suomalainen?" + +"Niin". + +"Saatana perkele, finski poika. Sinusta tulee kyllä kelpo upseeri". Ne +olivat Suuriruhtinaan tunnetut suomalaiset sanat. + +"Teidän Keisarillisen Korkeutenne johdolla se kenties onnistuu +minulle", sanoi Karl Aleksander tapaillen ja punastuen. Se oli hänen +ensimäinen kokeensa liehakoivasti vastata, hovimiestapaisesti puhua. + +Suuriruhtinas hymyili jälleen ja lähti. + +Tämä ja tällaiset pienet sivukohtaukset suuriruhtinasten, +suuriruhtinatarten sekä muiden maiden hallitsevien henkilöiden kanssa +olivat suuria tapauksia molempien paassien elämässä, he keskustelivat +niistä äärettömiin saakka, ja ne olivat lukukausien aikana vakituisena +puheenaineena toverien kesken. + + * * * * * + +Tällaisissa olosuhteissa oli kaikki Karl Aleksanderille ollut kylläkin +onnellista, mutta kumminkin löytyi yksi "mutta" -- oleskeleminen hovin +sananmukaisesti "kultaisessa kartanossa" -- sillä oli oltu aistittomia +tykkänään kultaamaan seinät ja katot eräässä rakennuksen osassa, -- +käyskenteleminen saksanpähkinä-, norsun- ja kilpikonnanluu-lattioilla, +itsellä olematta mitään, jota voisi omaksi sanoa, tuntui katkeralta. +Päällä olevasta paidasta nenäliinaan ja lyijykynään saakka, jotka +hänellä olivat taskussa, oli kaikki kruunun. Joka ainoan rahan, jonka +hän sai, antoivat vieraat ihmiset ei palkkioksi, vaan lahjaksi. +Riippuvan asemansa tunteminen tuollaisen ylellisyyden helmassa ei ollut +ainoastaan tuskallista, se oli turmiollistakin. Lopuksi tuntui Karl +Aleksanderista valtio, kruunu, keisari Jumalan suurelta almujen +jakajalta maanpäällä, joiden puoleen ilman mitään voi ja tuli kääntyä. +Ei ollut vaikeaa ottaa silloin tällöin vastaan rahaa vanhalta +hyväsydämiseltä suuriherttuattarelta, joka osasi niin jalolla, niin +hienolla tavalla antaa, tuntui vaan, että tekee hänelle palveluksen +sillä; jonkullaisessa kommunistisessa tasavallassa Dodo Davidovitschin +kanssa eläminen kävi myös päinsä, mutta vanhan itsekkään, herkkusuun +kenraali Olbersin kanssa toimeentuleminen lupa-aikoina oli hänestä +mahdotonta. Ja yksistään siitä syystä ikävöitsi Karl Aleksander suurta +vapautuksen päivää, jolloin hänestä tulisi upseeri, jolloin hän vihdoin +saisi palkan työstään, pääsisi itsenäiseksi mieheksi. Lukemattomia +kertoja oli hän mielikuvituksensa vilkkailla väreillä kuvaillut sitä +päivää, jolloin hän kaartilaispuvussa kävisi ensi kerran kotimaassaan, +näkisi jälleen äitinsä, tätinsä, näkisi jälleen nuo rakkaat kauniit +tasangot, joille hän niin usein oli ikävöinyt, niin usein itkenyt, että +hänestä tuntui nykyään, kuin hän olisi kadottanut kyvyn ikävöidä niitä +enää. + +Vihdoin kymmenen pitkän vuoden perästä koitti se päivä. Mutta se tuli +vähän toisellaiseksi, kuin Karl Aleksander oli ajatellut. Hän oli, +Jumala tiesi mistä syystä, luullut itsensä ja Dodo Davidovitschin +saavan sellaiset arvosanat tutkinnossa, että heillä olisi oikeus hakea +kaartin rykmenttiin. Viime mainitusta oli se kyllä nykyään aivan +yhdentekevää. Hän oli tutustunut erääseen semiittiläissukuiseen +hansikkaiden myyjättäreen, jonka mustat silmät, kaarevat kulmakarvat ja +köyry nenä olivat kerrassaan vallanneet hänen sielunsa ja mielensä. +Koko tutkintoajan haaveksi hän kerran Abchasian kansan hallitsijana, +vievänsä hänet sinne haaremiinsa lempisulttaanittareksi, sillä vaikka +hän olikin kääntynyt kristinuskoon, oli hän kumminkin siinä suhteessa +puhdas muhamettilainen. Tutkinnossa saivat kumminkin molemmat yhtä +ääntä liijan vähän. Se oli katkera pettymys Karl Aleksanderille. Mutta +ei ainoastaan hänelle. Suuriherttuatarkin oli tulokseen hyvin +tyytymätön, ja seikka, joka enimmän ihmetytti Karl Aleksanderia, oli, +että vanha kenraali Olbers, joka ei koskaan ollut kysellyt hänen +arvosanojaan, piti tapausta melkein loukkauksena rakkaan sukulaisensa +puolelta. Hän oli samana päivänä syönyt lujaksi "batvinjaansa" ja +tuoreita kurkkuja ja oli niinmuodoin kykenemättömämpi kuin tavallisesti +itseänsä hillitsemään. Hän otti tiedon siitä vastaan todellisella +törkeydellä, kiroili, löi nyrkkiä pöytään, sanoi Karl Aleksanderia +kiittämättömäksi, velvollisuutensa unhottaneeksi ihmiseksi, mutta +samassa henkäyksessä vakuutti, ettei hän koskaan ollut muuta +odottanutkaan häneltä, Molemmat paassit sijoitettiin kuitenkin +tavalliseen jalkaväkirykmenttiin. Eräs onnellinen sattuma pelasti +heidät kumminkin. Abchasian kansa oli noussut kapinaan, he vaativat +itselleen ruhtinasta vanhasta arvokkaasta Sasdanadschein suvusta; +ulkomaaministeristön itämainen osasto kiinnitti nyt silmänsä Dodo +Davidovitschiin, joka ollen erittäin sopiva ehdokkaaksi sille +vasalli-istuimelle, enempiä toimenpiteitä odottamatta heti määrättiin +kaartin rykmenttiin, ja kun hän innolla puolusti toverinsa Karl +Aleksanderin etuja, sai tämäkin seurata muassa, erittäinkin kun +suuriherttuatar ja kenraali Olbers myös tekivät, mitä voivat. Siten +tapahtui, että Karl Aleksander eräänä kauniina päivänä myöhään syksyllä +oli monien ja pitkien "jos ja mutta'in" perästä aliluutnanttina eräässä +Pietarin arvokkaimmista kaartin rykmenteistä. Niin, sen lisäksi oli +hänellä vielä onni nähdä eräässä Helsingfors Dagbladin numerossa, jota +sanomalehteä ukko Olbers vanhasta tottumuksesta vielä piti, +otsakirjoituksen alla "_Kansalaisemme_" Karl Aleksander Segerberg +on aliluutnanttina sijoitettu ---- kaartin rykmenttiin Pietarissa. Nyt +tuntui hänestä olevan aika käsissä käydä kotimaassa. + + + + +V. + + +Ohi oli pohjolan lyhyt kesä, tuo ihana aika, jolloin muutamien +pakenevien kuukausien kuluessa ilmenee niin paljon elämää, niin paljon +kuohuvaa, luovaa voimaa, niin paljon työtä, niin monia toiveita ja +unelmia, aika, joka etelämaissa venyy puoleksi vuodeksi. Ne olivat +sammuneet nuo loistavan kirkkaat päivät ja nuo valoisat, salaperäiset +yöt, nuo yöt, joina laulurunous ja laulu, pohjolan kotoperäiset +taidelajit, versovat suloisina, tuoksuvina ja piiloutuneina kuten +vanamot, värittöminä, melkein muodottomina, mutta lempeinä ja +sydämellisinä kuten nekin. Syksy oli alkanut raivota rajuna, raskaana +ja synkkänä tuoden muassaan jyrkkiä värejä taivaalle, kirjavuutta +metsiin, aavemaisia usvia ja hahmoja, kuten pohjolan vanhat sadut, nyt +oli ensimäinen pakkanen tullut, saaden lepoa ja rauhaa luontoon. Tähdet +vilkkuivat tummentuneella taivaalla, metsä seisoi korkeana ja +äänettömänä ja vartioitsi Karttulan vanhaa unhotettua hovia. +Matalana, melkein alaspainettuna näytti ikivanha asumaton rakennus +vanhanaikuisine kulmakattoineen etsivän turvaa ja suojaa vanhoilta +lehmuksilta, jotka sitä ympäröitsivät. + +Puutarhan puoleisesta sivurakennuksesta, jossa majurin rouva Segerberg +asui natonsa kanssa, pilkoitti valo heikosti ryhmyisten, lehdettömien +oksien välitse ja valaisi lumista pihamaata. + +Sisällä suuressa, matalassa arkihuoneessa istui neiti Sandra Segerberg +tuiman näköisen amiraalin, parooni Karl Stjernstedtin tummuneen kuvan +alla olevassa vanhanaikuisessa sohvassa ja tuijotti synkkämielisenä +eteensä hämärässä, yhden ainoan kynttilän valaisemassa huoneessa. Hän +naputti silloin tällöin hermostuneesti pöytää, otti käsityönsä, erään +karkean ompeluksen, heitti sen taas pois kiivasluontoisella liikkeellä, +haki pitkän väliajan perästä erään kirjeen ja asetettuaan luukehäiset +nenälasit silmilleen luki hän: + + Rakas täti! + + Viimen kaiki selvänä. Minä olen gardin upseri. Matkustan melken + yhtä aika tämä kirje kansa. Ilahutta nähdä äiti ja rakas täti + ja Kartula, minu vanha koti. Toivon tavata kaiki tervenä. Ei asia + kirjotta enempi tälä kerta, sentähden piiren tervehtykselä tätin + + _Karl Aleksander_. + +Sellaista oli se äidinkieli, jota Karl Aleksander puhui ja kirjoitti +oleskeltuaan kymmenen vuotta maan rajojen ulkopuolella. Sandra +Segerberg laski huoaten kirjeen kädestään. Niin, jos hän olisikin +tullut niin varmasti kirjeen kanssa yhtä-aikaa, mutta nyt oli neljä +päivää jo mennyt, eikä häntä kuulunut vielä, ja tuolla sisällä makasi +hän. Maria Segerberg hänen äitinsä, ja oli kuolemaisillaan, hän voi +kuolla milloin tahansa, niin heikko, niin voimaton kun hän oli ollut jo +useita viikkoja. Kun vanha Sandra neiti istui tuossa lekuttavan +kynttilän ääressä ja odotti, toisen tulevan jälleen takaisin ja toisen +lähtevän sinne, josta ei enää palata, niin harhailivat hänen +ajatuksensa etemmäksi. Niin, käly! Häntä oli sitten onnistanut joka +suhteessa kehnosti tässä maailmassa, liijan aikaisin oli hän joutunut +Helsingin elämän pyörteisiin, liijan myöhään mennyt naimisiin. Eikä hän +näyttänyt luodulta äidiksikään, sillä hänen tunteensa poikaa kohtaan +olivat, kuten päältäpäin näytti, jotenkin kylmät. Hän tuli leskeksi +silloin, kun perheen talous olisi tarvinnut miehistä tukea, ja nyt, +jolloin pojasta oli tullut mies, nyt juuri kuin hänen olisi pitänyt +jälleen ruveta elämään, joutui hän kuolemaan sopimattomaan aikaan. Ja +Sandra neiti naputti jälleen kiivasluontoisesti pöytää, mieli tuntui +katkeralta häntä kohtaan, joka makasi viimeisillään. + +Ja kuitenkin muistellessaan kuluneita vuosia, sitä aikaa, jolloin Adèle +Olbers oli rikas ja mainio, se Adèle, joka neljäkymmentä vuotta sitten +oli kauneutensa kukoistuksessa, ikäänkuin sulouden, nuoruuden ja +loiston sädekehän ympäröimänä, silloin kirkastui hänen katseensa. Hänen +elämänsä oli kumminkin ollut kuin pohjolan lyhyt, pakeneva kesä, +kauneuden ja onnen yhtyminen. Hän oli kenties tuntenut noina lyhyinä +vuosina kaiken sen, mitä me muut tunnemme pitkän elämän kestäessä, +nauttinut ja uneksinut, antanut paraan osan itsestään, loistanut kuin +kesäinen aurinko, ilahduttanut kaikkia, jotka häntä ympäröivät, +herättänyt unelmia onnesta ja kauneudesta ympäristössänsä, ja kun +hänellä ei enää ollut mitään antamista, oli hän henkisesti kuollut. Ja +silloin oli hän joutunut Sandra neidin veljen, hurjan majurin, käsiin, +joka tuli syysmyrskyksi hänen elämäänsä. Niin, me Segerbergit olemme +nyt kerran ankaraa ja itsekästä sukua, sanoi hän itsekseen, ja tuosta +itsetunnustuksesta pehmeni hänen mielensä. Niin, menipä hän niinkin +kauas, jotta myönsi, että, jos Adèle Olbers, tuo rikas, kaunis ja +pohjaltaan hyväsydäminen Adèle Olbers olisi joutunut toisiin +olosuhteisiin, jos tuo loistava jalokivi olisi saanut toisellaisen +kehyksen ... silloin olisi hän ehkä ... mutta voi, kaikki tuo oli nyt +myöhäistä, ei mitään voitu tehdä sen hyväksi, korkeintaan voisi hän +mennä kuolevan luokse ja puhua hänelle tuosta, pyytää häneltä anteeksi +kaikki se kovuus, jota hän niin usein oli osoittanut hänelle. Ja hän +nousi hitaasti ylös, niisti kynttilän, asetti sen syrjään, meni +epätietoisena ovea kohden, pysähtyi käsi lukossa. Menisikö hän, vai +eikö menisi? Toiselta puolelta ei se merkinnyt mitään, toiselta taas +oli nyt kerran sellainen tapa -- sehän kuului suorastaan hyvään +käytökseen -- kun on köyhä, täytyy kaikissa tapauksissa noudattaa +käytännössä olevia tapoja, ja neiti Segerberg työnsi päättävästi oven +auki, hän tahtoi, hänen tulisi tunnustaa, että Segerbergit olivat +jäykkää sukua, etemmäksi, omaa kovasydämisyyttään myönnyttämään ei hän +luullut tarvitsevansa mennä. + +Hiljaa meni hän köyhän näköisen vuoteen luo, jossa majurin rouva +Segerberg makasi. + +"Adèle," sanoi hän hiljaa, eikä Maria, sillä sairas tahtoi, että häntä +kutsuttiin sillä nimellä, joka hänellä oli nuoruudessa ollut ... +"Adèle, minä tahdon pyytää sinulta, pyytää sinulta -- voitko sinä +kuunnella minua, Adèle?" + +Mutta Adèle ei kuullut enää. Adèle oli kuollut. Hän makasi kuolleena +sängyssään, todellisessa köyhän sängyssä, sellaisessa, joka alkuaan on +tehty miljoonan omistajalle, mutta sitten joutunut köyhäinhuoneeseen. +Hän oli kuollut sopimattomaan aikaan, ennenkuin hän oli ehtinyt nähdä +Sandra Segerbergin voittoa itsestään, kuulla hänen synnintunnustustaan. +Nyt makasi hän tuossa, tuo kerran niin uhkea nainen, pienenä ja +kutistuneena -- niin pienenä, että vanha neiti Segerberg kummastuneena +kysyi itseltään, milloin tuo muutos oli tapahtunut. Koko tuosta +kauneudesta, joka kerran oli hurmannut hänen nuoruutensa aikuiset, ei +ollut enää mitään jälellä, ei edes tuon muinoin niin kaunismuotoisen +pään haamuakaan, sekin oli kohtalon kovien iskujen alla kutistunut ja +muuttunut. + +Liikutettuna lähti neiti Segerberg pois huoneesta ja istui jälleen +vanhanaikuiselle sohvalle odottamaan, nyt oli toinen lähtenyt, mennyt +tuntemattomaan maahan, toinen voi tulla milloin tahansa. Siinä istui +hän tunnin toisensa jälkeen ja vartioitsi ruumista. Tuli paloi heikosti +ja savuten, tähdet alkoivat vaaleta taivaalla, ja pakkanen, ensimäinen +talvipakkanen paukkui nurkissa, kun hän vihdoin nousi ylös mennäkseen +huoneeseensa. + +Sandra neiti oli odottanut neljä päivää turhaan. Tuon kaikkinielevän +turhan odotuksen jännitys oli hänestä, joka ei ollut tottunut +sellaisiin mielenliikutuksiin, niin sietämätöntä, että koko hänen +olemuksensa nousi jonkullaiseen luontoperäiseen kapinaan tuolla tavalla +kärsiessä kiittämättömän tai ainakin säädyttömän herran ja veljenpojan +tähden. Hautaus oli toimitettu, nyt kulki hän ja piti huolta kuolleen +jälkeensä jättäneestä vähäisestä omaisuudesta ja ajatteli katkeruudella +Karl Aleksanderia, hän ei ollut tyhjän takia hurjan majurin sisar, "kun +hän saapuu, niin kyllä minä läksytän hänet," tuumi hän itsekseen, +samalla repien kärsimättömyyden ja vihan puuskassa pieniksi palasiksi +hänen viimeisen kirjeensä. + +Noin pari päivää hautauksen jälkeen istuu hän taas ompeluksineen +vanhalla paikallaan sohvassa, yhden ainoan pöydällä palavan +talikynttilän valossa, hänen vieressään makaa vanha harmajan kirjava +kissa, joka monet vuodet on ollut hänen hupitoverinaan, silloin kuulee +hän äkkiä, että joku ajaa kovaksi jäätyneeseen pihaan. Nyt pysähtyy +ajoneuvot, nyt tuolla ulkona raplataan ovea, se on monet vuodet ollut +epäkunnossa, kuuluu ääniä eteisestä. Hän nousee ylös, nojaa +puristuneella kädellään pöytään ja odottaa. Kissa istuu sohvalla ja +aavistaa vieraiden tuloa. Sisään astuu pitkä, komea mies upseerin +puvussa. + +"Hyvää iltaa", sanoo Karl Aleksander, sillä hän se on, ja katselee +melkein hämmästyneenä ympärilleen matalassa, hämärässä huoneessa. + +"Sinä tulet myöhään, Karl Aleksander", vastaa täti luonnottoman kovalla +ja tylyllä äänellä. + +Karl Aleksander riisuu ääneti päällysvaatteensa, lähenee tätiään +tervehtiäkseen häntä. Tämä silmäilee häntä, tuntee vähitellen jälleen +nuo kauniit kasvonpiirteet, hänen vihansa, hänen katkeruutensa, hänen +levottomuutensa haihtuvat, hän on unohtanut kaiken, mitä on aikonut +sanoa hänelle, kaiken, mitä hän on valmiiksi miettinyt. Sandra +Segerberg, tuo tyly vanha neiti, jonka kukaan ei vielä ole nähnyt +kadottavan rohkeuttaan, hän kiertää kätensä nuoren miehen kaulaan ja +purskahtaa itkuun. + +"Jumalani, kuinka yhdennäköinen sinä olet kauniin äitisi kanssa," ovat +ainoat sanat, jotka hän nyyhkytyksien välissä saa suustaan pitkään +aikaan. Kissa hyppää alas sohvalta, köyristää selkänsä ja hankaa +itseään Karl Aleksanderin korkeaa saapasta vastaan. + +Täti ja veljenpoika istuvat sohvalle, lamppu tuodaan sisään, ja vihdoin +sanoo Karl Aleksander syvästi liikutettuna: "Minä tiedän, että äiti on +kuollut, kaksi päivää olen minä odottanut Haksalan lauttauspaikalla, +syystulvat ja jäät olivat vieneet muassaan lautan. Siellä vanhan +lauttamiehen luona, joka heti tunsi minut, kuulin minä äidin kuolemasta +ja hautauksesta." + +Nyt vasta huomaa täti, kuinka kehnosti hän puhuu äidinkieltään, ja +arvaa heti, minkälainen sisäinen, minkälainen henkinen muutos hänessä +noina kymmenenä vuotena oli tapahtunut. Hän huomasi sen surulla, sillä +hänessä oli elävä ja lämmin tunto, tunto, jota ei vuosien paino, eikä +elämän pienet jokapäiväiset huolet olleet voineet tukehduttaa eikä +jäähdyttää. Häneen voitiin täydellisesti ja syystäkin sovittaa sanat, +"jos loistoon meitä saatettais vaikk' kultapilvihin, ois tähän köyhään +kotihin halumme kuitenkin." Kun hän sen tähden oli muistellut kuollutta +kälyään sen verran, kuin oli tarpeellista, alkoi hän Karl +Aleksanderille selittää hänen velvollisuuksiaan tätä maata kohtaan, +joka oli nähnyt hänen syntyvän, joka oli hankkinut hänelle niin +kalliskustannuksisen kasvatuksen ulkomaalla. Hänen tulisi, niin vaati +hän, hakea Suomen kaartiin, sillä siinä olivat Segerbergit, vanha +porvarillinen upseerisuku, palvelleet useiden sukupolvien kuluessa. +Vieläpä oli yksi heistä ollut Suomen kaartissa Kustaa IV:nenkin aikana. +Täällä ylenisi hän, täällä olisi hänen äidinsukunsa, siitä suvusta ei +nyt sen enempää, vaikka se aina oli ollut rikas. Täällä Suomessa menisi +hän naimisiin. Niin oli hänen isänsäkin tehnyt ennen häntä. Ne vuodet, +jotka hän oli palvellut Virossa ja Liivinmaalla, eivät olleet monet, +suomalainen majuri hän oli. + +Kun hän huomasi, että hänen esityksensä olivat vastenmielisiä, niin toi +hän esiin vielä yhden, yhden, joka tuntui olevan hänen sydämellään. +Karl Aleksander ostaisi Karttulanhovin. Innolla ja asian tuntemisella +alkoi hän selittää, kuinka hyvin se kauppa kannattaisi. Tilalla oli +oivallista maata, hyvä asema ja kaikki ehdot, jotta sen pienelläkin +pääomalla saisi entiselleen. + +Mutta Karl Aleksander katseli kauhistuneena ympärilleen, katseli tätä +köyhää kotia, näitä mataloita huoneita, ja tahdostaan tai tahtomattaan +tuli hän ajatelleeksi suuriherttuattaren uhkeaa erakkolinnaa, jossa hän +oli niin monet kesät ollut. Häntä pöyristytti, ajatellessaan äitiä, +ajatellessaan rakastavaa tätiä, jotka olivat eläneet täällä +vuosikymmeniä. Mikä mahti, mikä voima se oli, joka oli pitänyt heitä +yllä tässä kurjassa asunnossa, sillä aikaa kun hän eli "kultapilvissä". +Sitäpaitsi ei voinut olla puhettakaan siitä, että hän jättäisi +sotilassäädyn juuri nyt, jolloin hän oli saavuttanut varman aseman +siinä, jolloin hänellä olisi kaunis tulevaisuus edessään. + +Kun neiti Segerberg huomasi, kuinka vähän hänen sanansa vaikuttivat, +tunsi hän vastenmielistä liikutusta ja alakuloisuutta. Hän nousi ylös, +alkoi askaroida illallispuuhissa, ja kesken toimiaan pysähtyi hän +sohvan eteen ja puheli, puoleksi hymyillen, puoleksi vakavasti +katsellen nuorta miestä, joka tuossa loikoen ja ääneti poltti +sikariaan. + +"Niin, sen sanon minä sinulle rakas veljenpoikani, jos sinä haluat +sinne, niin mene sitten. Sinä saat unohtaa isäsi, äitisi, tätisi, +mutta yhtä et sinä saa unohtaa, Rajajokea". Hän koetti nauraa +sukkeluudelleen, mutta tuntui siltä, kuin olisi jotain tarttunut +kurkkuun. "Muista, poikani, että olet 'kansalaisemme', missä tahansa +oletkin", ja hän lähti liikutettuna kiireesti kyökkiin. + +Sitten istuivat he tunnin, tunnin perästä ja puhuivat ajoista, jotka +olivat menneet ja jotka koittivat. Tuli jo myöhäinen ja Karl Aleksander +toivotti hyvää yötä sekä meni siihen huoneeseen, jonka täti oli +laittanut kuntoon häntä varten. Huone, jota kutsuttiin vapaaherratar +Stjernstedtin huoneeksi, oli muutoin aina asumaton ja oli sellaisena +ollut jo kohta puolivuosisataa. Kansan luulon mukaan kummitteli siellä. +Vanhan ylpeän vapaaherrattaren sanottiin ilmaantuvan, jos joku ottaisi +haltuunsa hänen muinaisen lempihuoneensa. Sitäpaitsi oli huone ainoa +puutarhanpuoleisessa sivurakennuksessa, joka oli säilytetty sellaisena, +kuin se oli ollut vuosisadan alussa. Siellä oli vielä jälellä vanha +fajanssiuuni messinkisten jalkojensa päällä ja vanhat taftiverhot +olivat ainoat huonekalut. Kullan värisiksi maalatut seinät ja katon +yhdisti toisiinsa koristus, jossa oli viheriöitä ja vaaleita tähtiä +sekä kyyhkysiä. + +Kaikki tuo herätti Karl Aleksanderissa tuhansia muistoja hänen +varhaisemman lapsuutensa ajoilta, muistoja, jotka tunkivat hänen +mieleensä sellaisella voimalla, että hän kauan makasi valveilla +ahtaassa ja lyhyessä vanhanaikuisessa sängyssä. Vihdoin nukkui hän ja +näki unta äidistään, tädistään ja suuriherttuattaresta, jotka kaikki +keskustelivat hänen tulevaisuudestaan. Lopuksi tuntui hänestä, että +vanha vapaaherratar Stjernstedt tuli hänen vuoteensa ääreen ja +mahtavana käski hänen nousta ylös ja jättää sänky, se ei ollut hänen. + +Hän heräsi, ja siinä seisoi täti Sandra hänen edessään kahvetarjottimen +kanssa ja arveli, että oli jo aika nousta ylös, sillä kello oli kohta +kahdeksan. + +Viikon päivät viipyi Karl Aleksander Karttulan hovissa, järjesteli +asioitaan, allekirjoitti asia- ja valtakirjoja, väitteli Sandra tädin +kanssa Karttulan hovin suuremmasta tai pienemmästä arvosta, sillä täti +ei vieläkään ollut luopunut tilan ostokysymyksestä. Sitten lähti hän +matkoihinsa aikomatta enää koskaan käydä vanhassa hovissa. Hän lähti +hyvin rasitettuna ja alakuloisena. Oli ensi kerta, jolloin joku oli +selittänyt hänelle, että omalla maallakin oli vaatimuksia hänen +suhteensa, että ylipäänsä hänelle otaksuttiin suurempia, yleisempiä +velvollisuuksia kuin hän oli osannut ajatellakaan. Hän oli oppinut +yhden velvollisuuden tottelemaan ja uskollisesti suorittamaan sen, mitä +muut olivat miettineet ja tehtäväksi määränneet, nyt oli kysymyksessä +itse miettiä, tutkia, valita paras ja saattaa se perille. Ei, siihen +oli hän vielä liijan vasta päässyt ulos sisäoppilaitoksesta, ja vielä +sellaisesta laitoksesta! + +Yhden oli hän kumminkin jälleen saavuttanut, tätinsä täydellisen +rakkauden ja ihmettelyn, se olikin nykyään ainoa side, joka yhdisti +hänet maahansa. Hänen viimeinen käyntinsä tapahtui äitinsä haudalla. + + * * * * * + +Kun Karl Aleksander viikkoa myöhemmin käveli uudessa soreassa +virkapuvussaan Nevskin kadulla Pietarissa, tuntui hänestä koko +kotimatka ikävältä, tuskalliselta unelta. Hänen mieleensä muistui +pakkaset ja usvat; matala, köyhä talo, kurja huone yksine ainoine +talikynttilöineen, tuo vanha, kurttuinen täti ja hänen kissansa. "Ei +niin pian kuin mahdollista unohduksiin kaikki nuot", sanoi hän +itsekseen seisoessaan katukäytävällä Suuren Tallihovin kadun kulmassa +ja katseli mahtavaa näkymöä edessään, tuolla alhaalla Nevalla päin +amiraalikunnan rakennuksen kullattua tornia, joka loisti syysauringon +valossa, ja tuolla ylhäällä usvaisessa kaukaisuudessa Nikolain +asemarakennuksen etusivua ja huippua. Hänen ympärillään kohisi elämä +tuhansissa eri muodoissa. + +Oli suuren maailman kävelytunti. Korskuvia valjakkoja kiiti hänen +ohitsensa tuimimmassa juoksussa, ajajat istuivat leveinä ja varmoina +korkeilla istuimillaan, vaunuissa istuu kalpeita miehiä, nenälasit +ohuilla korkeilla nenillä, ja naisia moitteettomissa puvuissa. Tuolla +tulee eräs kauppakeinottelija -- hevonen, valjaat, ajaja, kaikki +englantilaistyylisiä. Troskia, raskaita englantilaisia landooita, +rämiseviä mustia raitiotievaunuja kulkee alituisesti samaa vauhtia +toistensa jälessä, ja äkkiä kiitää niiden ohi nopea puna- tai +valkokirjava unkarilainen juoksija, joka petoeläimen nopeudella rientää +eteenpäin kaikkien noiden ajoneuvojen seassa. Upseeri-, porvari- ja +ylimysjoukkojen keskitse rientää se mutkistellen, ja sen vetämien +ajoneuvojen huojuvilla vietereillä lepää tyynyjen keskellä nuori nainen +pieni sievä vinttikoira sylissä. Kopealla välinpitämättömyydellä +katselee hän vilisevää joukkoa. Kun hän kulkee Morskajan kadun kulman +ohi, kallistuvat siniset, punaiset ja valkeat husaari- ja rakuunalakit +yhteen, kuiskaillaan ja hymyillään. "Tänään on hänellä heliotrooppi +vaatteissaan, minä en kärsi heliotrooppia," kuiskaa yksi upseereista. + +Keskellä tuota tuhansien vaunujen synnyttämää jyrinää, jota kumminkin +hiukan heikonti puukadut, kuuluu äkkiä rumpujen ja huilujen ääniä, +silloin pysähtyy joukko, vaunut ajetaan syrjään ja komppania +hovikrenatierejä marssii ohi korkeine nahkalakkeineen, jotka ovat +muistoja Napoleon I:sen ajalta, tuon eriskummaisen soiton kaikuessa, +joka väräjää ilmassa kauan vielä sittenkin, kun sotilaat ovat kadonneet +joukkoon. Karl Aleksander seisoo tunnin, tunnin perästä ja katselee +kadun ja suurkaupunkielämän kuvia, jotka alituisesti muuttavat muotoaan +ja väriään. Ja silloin hymyilee hän itsekseen hiukan ivallisesti +ajatellessaan Sandra tätiä, joka tosissaan oli esittänyt että hän +asettuisi asumaan sinne Karttulan hoviin. + +Päivällisellä kohtasi hän setä Olbersin ja esitti hänelle niin +vaikuttavasti vanhan Karttulan hovin rappiotilan -- ei edes vanha +kirjavan harmaja kissakaan unohtunut -- että ukko Olbers hymyili +imelästi ja sanoi syödessään lihavaa "rastegaita" voisulan kanssa: +"Minä olenkin ajatellut myydä koko hoidon. Kun äitisi on kuollut, en +minä enää paikkaa tarvitse." + +"Kenelle sitten"? kysyi Karl Aleksander ihmeissään. + +"Vanhalle neiti Sandra Segerbergille, hän on jo aikaa sitten +kirjoittanut minulle asiasta". + +Karl Aleksander näytti kysymysmerkiltä. Hänessä oli vallalla kaksi +rinnakkaista tunnetta, toinen sai hänet kuvaamaan tilan huonommaksi +kuin se olikaan, saadakseen ukko Olbersin myymään sen niin halvasta +kuin mahdollista, toinen johti hänet ajattelemaan, että jos täti +ostaisi tilan, järjestäisi ja hoitaisi sitä, voisi siitä mahdollisesti +aikanaan tulla hänelle sievä lahja. Sinne muuttaminen ei tulisi +kysymykseenkään, vaan sen voisi myydä. Hän lopetti lauseella, "täti on +tyhmä, jos suostuu siihen kauppaan." Neljätoista päivää senjälkeen oli +Olbers myynyt Karttulan hovin, kaikkien asianymmärtäväisten mielestä +oli hän tehnyt hyvän kaupan. + +Karl Aleksanderille seurasi nyt työn ja huvitusten aika, hän piti +huolta kummastakin saksalaisella säännöllisyydellä, kuten toverit +sanoivat. Hänen palkkansa ei luonnollisesti riittänyt pitkälle, mutta +elämä meni kyllä mukiinsa lisäkkeiden avulla Hänen Majesteettinsa +Keisarin käsikassasta, yhden ja toisen lahjan avulla suuriherttuattaren +yksityislippaasta ja Dodo Davidovitschin anteliaisuuden kautta, vanhaan +Olbersiin ei hän koskaan uskaltanut luottaa. Kyllähän ajatus omasta +varattomuudesta ja Dodon yltäkylläisyydestä sai useammin kuin kerran +hänen sydämensä kateudesta paisumaan, kyllähän hän toisinaan tunsi +tuskallisen, melkein sietämättömän asemansa, mutta hän oli nuori, hän +voi unhoittaa. + +Kaikki kävi kumminkin hyvin, kunnes rykmentti muutamana päivänä sai +päällikökseen erään suuriruhtinaan. Silloin tulivat velvollisuudet +esiintyä hienosti, vaatimukset aliluutnantinkin elämän suhteen niin +paljon korkeammiksi, että Karl Aleksander päätti hakea armeijaan +myrskyisen keskustelun ja selvityksen jälkeen setä Olbersin kanssa. +Asian ratkaisi eräs pelijuttu muutamassa hienoimmista, vaikka ei +paraimmista klubeista, johon hänkin sekoitettiin, ja josta hän voi +sanoa: tout est perdu fors l'honneur. Samana päivänä, jona hän sai +taapikapteenin valtakirjan, haki hän lupaa siirtoon ja siirrettiinkin +maaseuturykmenttiin, joka oli sijoitettu erääseen pieneen Volgan +rannalla olevaan kaupunkiin. Suuriherttuattaren, tänä hänelle niin +kovana aikana, tekemien arvaamattomien palveluksien avulla tapahtui +muutto mitä onnellisimmilla enteillä. + + + + +VI. + + +Tämän maailman mahtajat eivät valitse uskottujaan, lähisimpiään +niiden joukosta, jotka ovat "en vue", siihen ovat he itse liijan +alttiina suuren yleisön katseille, he etsivät niitä toisen arvoluokan +sielujen keskuudesta, sielujen, jotka elävät heijastuksessa, +vaitelijaista, lämminsydämisistä henkilöistä, jotka ovat vapaita +kaikesta itselöllisestä vallanhimosta, kaikesta itselöllisestä +turhamielisyydestä, sellaisista, joita Shakespeare on pukenut +ruumiilliseen muotoon Horatiossansa. Vapaina maailman tarpeista etsivät +he näiltä sitä sydämen hellyyttä ja osanottavaisuutta, jota jokainen, +elämässä itsenäisinkin, kaipaa. Sellainen henkilö oli vanha neiti +Natalia Feodorovna v. Hübner ollut keisari Nikolain perheessä. +Kansallisuudeltaan tuntemattomana, hänen sanottiin olevan belgialaisen, +ilman kotimaata, ilman lähempiä sukulaisuussiteitä, oli hän kohtalon +vaihteiden kautta saanut kuolleen keisarin aikana hovissa isänmaansa, +kotinsa niin uskontonsakin. Nyt oli hän jo monet vuodet elänyt pienessä +kaupungissa Volgan varrella, jossa hän erään kaukaisen sukulaisen +perintönä oli saanut vähäisen, vanhanaikuisen, mutta hyvin varustetun +talon erään kaupungin etevimmän kadun varrella. Hänellä oli kelpo +eläke ja sai hovin merkkipäivinä kirjeitä, kukkia, lahjoja, +suosionosoituksia, joista hän, henkisesti puhuen, eli. Jos niitä ei +olisi tullut, olisi hän epäilemättä kadottanut sielunsa pontevuuden ja +elämänhalunsa. Nuo todistukset siitä, ettei häntä oltu unhotettu, +olivat ikäänkuin uutta raikasta verta, ne antoivat hänelle uusia +voimia, ne olivat hänelle ainoina kiihoittimina elämään, ilman niitä +olisi kaikki ollut varjoa, tyhjyyttä. Tuon hovin suosion avulla oli +hänellä kaupungissa hyvin huomattu asema, ja hänen ansiokseen on +luettava se, että hän oli tuonut useihin piireihin pienessä +maaseutukaupungissa jotain siitä paraasta, joka seuraa hovielämää, joka +on sen loistona, sen voimana, sen etuna, siistin käytöstavan ja hienon, +varovan hyväntekeväisyyden. + +Neiti v. Hübner oli pieni vaaleahiuksinen henkilö, kasvot vielä tuoreet +ja punakat. Vuodet eivät näyttäneet rasittavan häntä, ei kukaan, joka +näki hänen aikaisin aamuilla hoitavan kukkiaan ja järjestelevän +kotiaan, olisi luullut hänen kohta täyttävän kahdeksaakymmentään. + +Eräänä syysiltana seitsenkymmenluvulla oli hän innokkaassa puuhassa +järjestäessään etevällä aistillaan empiretyyliin koristettua asuntoaan. +Tänään olisi hänen pieni perjantai-iltamansa taas jotain erinomaista, +jotain, joka eroaisi kaikista muista piireistä tässä pikku kaupungissa, +ei edes rykmentin päällikköäkään eikä prokuraatoria tarvinnut pois +lukea. Tuo käytöstavan määrääminen, tuo että sai aikaan jotain +itselöllistä, jotain, jota ei kukaan muu kuin hän voinut, oli vanhan +neidin pienenä heikkoutena -- hänen, joka niin monta vuotta oli ollut +ainoastaan toisten kaikuna. Tänä iltana oli hän varma asiastaan. Kun +sentähden vanhanaikuiset korkeiden, kullattujen pylväiden päällä olevat +lamput olivat sytytetyt, visakehyksiset keisari Nikolai I:n ja hänen +perheensä kuvat järjestetyt ja puhdistetut jo kymmenennenkin kerran, +sytytti hän kuumennetun luodin päällä hiukan benzoëta ja hajupihkaa ja +oli nyt valmis vielä suuremmalla varmuudella, ja miellyttäväisyydellä +kuin tavallisesti ottamaan vastaan vieraitaan. + +Neiti von Hübnerin vieraat olivat aina, kuinka vähälukuisia sitten +olivatkin, "puoleksi juhlapuvussa", kuten vanha rakastettava neiti +kutsui sitä, herrat ritarimerkkeineen, naiset vaaleassa puvussa. Hänen +vieraisiinsa kuului etupäässä rykmentin päällikkö, eversti Popoff, +vanha huolimaton herra, joka kotona oleskeli melkein koko päivän +puoleksi pukeutuneena ja antoi vielä nuoren ja kauniin vaimonsa talossa +tehdä "les honneurs". Rouva, Anna Paulovna oli enimmäkseen pukeutunut +tavalla, joka ei ollut vailla noita venäläisille naisille ominaisia +koristuksia. Hän oli nainen, jolla oli täyteläinen vartalo, hyvin +muodostuneet kasvonpiirteet, siniset raukeat silmät ja tuollainen +helposti tunnettava venäläinen, punainen ja vaalea, jotenkin pehmoinen, +hieno, ihokarvainen hipiä, joka säilyttää kauemmin kuin muilla naisilla +nuorekkaan, melkein lapsellisen kasvojen värin. Nuo niin erilaiset +puolisot saapuivat ensimäisinä, täsmälleen kellon lyönnillä. + +"Terve tulemaan, herra eversti", -- neiti von Hübner käytti aina +eurooppalaiseen tapaan arvonimiä, puhutellessaan herroja -- "terve +tulemaan, Anna Paulovna, aina yhtä nuori ja verevä. No, herra eversti, +kuinka se on, saammeko me sotaa tai emme? Saavatko turkkilaiset +teurastaa slaavilaisia veljiämme. Kuuleeko hallitus kansan ääntä, onko +Gladstone ... mutta kas, tuollahan on prokuraattori. Missä teidän +rakastettava rouvanne on, terve tulemaan herra kapteeni, ja kapteeni, +uusi kapteenimme, jonka te varmasti lupasitte tuoda muassanne...?" + +Siten kyseli neiti von Hübner ollenkaan odottamatta vastausta +vierailtaan, kun nämät kulkivat sen paikan sivu, joka hänellä aina oli +näissä perjantai-iltamissa. + +"Mikä hänen nimensä on oikeastaan, tuon uuden taapikapteenin?" kysyi +prokuraattori. + +"Karl Aleksandrovitsch Segerberg". + +"Saksalainen siis", sanoi kapteeni Pomerantzoff hienolla ivalla. +"Sjägerberr, niillä on nimiä..." Silloin sattui hän katsahtamaan neiti +von Hübneriä, ja se, mitä hän aikoi sanoa, jäi sanomatta. + +"Kapteeni on suomenmaalainen, vanhaa ruotsalaista aatelia", sanoi neiti +lyhyesti. Sanoja: "vanhaa ruotsalaista aatelia" seuraa Venäjällä aina +aivan erikoinen arvo, vanhaan ruotsalaiseen aateliin lukevat muun +muassa itsensä ne ruhtinaalliset suvut, jotka luulevat polveutuvansa +Rurikin ja hänen seuralaistensa ajoilta, ne niin kutsutut +rurikovitschit. + +"Niin, hän ei ole mikään 'tusinakapteeni,'" lisäsi Anna Paulovna ja +katseli hiukan tirkistäen -- sillä hän oli jotenkin likinäköinen -- +sille suunnalle, josta prokuraattorin ääni kuului. "Hän on käynyt +paassikoulun. Tuli sieltä ---- kaartiin ja siirrettiin armeijaan. Hän +on hyvin viehättävä nuori mies, tänään kävi hän vieraissa mieheni ja +minun luona". + +Neiti von Hübner näytti levottomalta; tietäisivätköhän he jo kaikki, +olisikohan hänen pieni salaisuutensa, jonka hän tahtoi säästää +illemmaksi, siis mennyt hukkaan, ja nyt jo niin vastenmielistä kuin se +olikin, täytyi hänen tuoda esiin se, mitä hänellä oli sydämellään. + +"Karl Aleksandrovitsch Segerberg on erinomainen nuori mies. Te herra +kapteeni voitte pitää itseänne onnellisena saadessanne hänet +rykmenttiinne. Hänen setänsä on kenraali Olbers, isänsä maata omistava +aatelismies, hän on käynyt paassikoulun läpi, seurustelee paraimmissa +piireissä Pietarissa, nauttii korkeain henkilöin suosiota." Hän +pysähtyi hetkeksi ja lisäsi sitten painolla: "Minä olen tänään saanut +kirjeen Lüneburgin suuriherttuattarelta, joka kirjoitti minulle ja +pyysi minua pitämään huolta nuoresta miehestä". + +Tuskin oli seura ehtinyt ajatella: hän on kirjevaihdossa myös +suuriherttuattaren kanssa, ennenkuin ovi aukeni, kukikkaat oviverhot +sysättiin syrjään ja sisään astui Karl Aleksander melkein liijan +vapaasti ja rohkeasti. Hänellä oli päällään uuden rykmenttinsä puku, +jonka Pietarin etevin räätäli oli neulonut ja neulonut siten, että se +oli sääntöjen mukainen, mutta kumminkin joillakin pienillä somilla +lisäyksillä kaunistettu, joita oli vaikea perehtymättömälle huomauttaa, +vaan jotka kuitenkin olivat huomattavia. Hän kävi esiin, suuteli neiti +von Hübneriä kädelle, tervehti rykmentin päällikköä ja pataljoonan +päällikköä, eversti Ivanoffia, esitettiin naisille ja etsi sitten +itselleen vaatimattoman paikan. + +Vaikka kaikki seurassa olivat uteliaita kuulemaan nuoren miehen +puhelua, kuulemaan uutisia Pietarista, ehkäpä hovistakin, ei kumminkaan +ikäänkuin sopimuksen mukaan mitään kysytty. Maakaupunkilaisen kateus +pääkaupunkilaista kohtaan, hänen halunsa sellaisenkin rinnalla esiintyä +arvokkaana, olla tietävinään asioista yhtä paljon, kuin jossain +muuallakin maailmassa, vaikka eletäänkin kaukana Pietarista, vaikutti +sen, että oltiin muka kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun, vaikka +samalla mitä suurimmalla huomiolla kuunneltiin, mitä vastatulleella +mahdollisesti olisi kerrottavaa. Se oli Anna Paulovna, joka vihdoin +vapautti aseman. "No, miten luistavat valtain neuvottelut +Konstanttinoopolissa", lausui hän ja katsoi Karl Aleksanderia. + +Tämä ei ehtinyt vastata, sillä prokuraattori Andrei Ivanovitsch Volgin, +suuri slavofiili ja politikoitsija, tarttui näpiästi kysymykseen, kuten +poika palloon. "Ne valtain neuvottelut Konstanttinoopolissa ovat +kurjinta hutiloimista, mitä meidän vuosisatamme on nähnyt, loistavin, +selvin todistus siitä, kuinka ei-slaavilainen Eurooppa on jäänyt +jälkeen, kylmennyt, vaipunut uneen, mennyt horroksiin, kaikki nuo +vanhuuden merkkejä. Sillä aikaa kun Venäjä ja kaikki slaavilaiset +kansat ovat täynnä intoa ja lämpöä Serbian, Bulgaarian asiaan, istuu +tuo kylmäverinen Disraeli ja asettelee oikeutta väkivaltaa vastaan, +itsevaltaisia arveluja kansan kansallisia uudesta syntymispyrintöjä +vastaan. Innostus on kallis lahja, se on nuorison perintöosa, minä olen +ylpeä siitä, että kuulun nuoriin kansoihin. Innostus on elämän +ensimäinen ehto. Vaikkapa kansa ei voikaan elää pelkästään +innostuksesta, on se kaikissa tapauksissa mahtava voima, kaasu, joka +kohottaa meidät tähtiin tai räjäyttää ilmaan. Arvostelu, se on kuolema. +Mitä ylipäänsä ei voida arvostella, kaikkialla on tahroja. Ymmärrys +suunnattuna, kuten Euroopan kansoilla nyt, negatiiviseen työhön, +hävittää ne. Me, venäläiset olemme jo ennen vapauttaneet Kreikan, +Rumaanian, Montenegron ja Serbian -- antaa heidän neuvotella -- kun +hetki on tullut, paljastaa Venäjä miekkansa ja... Ylipäänsä", lisäsi +hän, kääntyen Karl Aleksanderin puoleen, "ollaan liijan ymmärtäväisiä +siellä Pietarissa. Katsokaapas innokasta, uskonintoista Moskovaa, +seuratkaa Moskovan sanomalehtiä ja te näette, minkälainen on eroitus". + +Karl Aleksander tarttui hansikkaaseen, ja kääntyen emännän puoleen +vastasi hän tyynesti. "Jos te, Andrei Ivanovitsch Pietarilla +tarkoitatte hallitusta, niin ei se kaipaa minun puollustustani, +riippumatta minusta, teistä ja sanomalehdistöstä tekee se sen, mikä on +parasta, mutta mitä erittäin tulee Moskovan sanomalehdistöön, tuntuu se +minusta, minun mielestäni, ryhtyneen vaaralliseen leikkiin". + +"Kuinka niin, minkätähden niin?" + +"No, noille sanomalehtiin kirjoittajille siitä ei ole mitään vahinkoa, +päinvastoin, innostuneina oleminen, suuren isänmaallisen rummun +lyöminen tuottaa heille monet ruplat, mutta toiset ne ovat, jotka +uskaltavat elämänsä, sielunsa asian hyväksi. Kuinka moni +bulgaarialainen ja serbialainen on luottaen noihin suuriin puheisiin +pannut kaikki alttiiksi. Jos kreivi Ignatieff voi selvittää tuon +vyyhdin muistutuksilla, asiakirjoilla ja lupauksilla, niin on se +parasta meille kaikille, jollei, niin tapahtuuhan sekin kyllä aikanaan. +Venäjä on kyllin voimakas ja valmis kaikkeen". + +"Aikanaan!" ja nyt tulistui prokuraattori todella. Koko Venäjä oli +silloin jakautuneena kahteen puolueeseen: Kansa, yleinen mielipide, +joka halusi sotaa ja hallitus, joka vastusti sitä, keisari etupäässä. + +Neiti von Hübner, joka tiesi hyvin, että valta on pääomaa, jota on +varovasti pideltävä, antoi Andrei Ivanovitschin aluksi purkaa sisuaan, +mutta ryhtyi ensimäisessä mahdollisessa seisahduksessa asiaan. "Te +olette molemmat oikeassa, herrani, ylipäänsä löytyy ainoastaan yksi, +joka ymmärtää paremmin kuin sanomalehdistö, kuin kaikki muut tämän +asian, ja hänen huomaansa, keisarin huomaan", -- ja hänen kasvoilleen +ilmestyi rauhallinen, kirkastunut ilme, lausuessaan tuon pyhän nimen -- +"jätämme me asian turvallisina. Kas niin, hyvät herrat, ei enää mitään +kiistaa, kortit odottavat", neiti von Hübner oli harras kortinpelaaja. +"Te, Karl Aleksandrovitsch, voitte sillä aikaa huvitella Anna +Paulovnaa, jota kortit eivät miellytä." + +Tehtiin niinkuin neiti von Hübner oli käskenyt. Karl Aleksander asettui +Anna Paulovnan viereen ja sai tältä palkinnoksi katseen, joka upotti +hänet hyväntahtoisuuteensa, hymyn, joka synnytti pieniä kuoppia noille +vielä tuoreille ja lapsellisen pyöreille poskille. Pitkään aikaan ei +kuulunut muuta kuin korttien kahinaa ja Anna Paulovnan tyyntä, +miellyttävää ääntä, kun hän puoliääneen puheli sankarimme kanssa. +Sitäpaitsi oli hänellä iloisen luonteen vaihtelevaisuus. Hän puhui +elämän kurjuudesta pienissä kaupungeissa, kuten syntyperäinen +pietarilainen, sillä se hän oli, kertoi kaikki kaupungin juorut, +höystäen niitä mestaruudella ja kyvyllä. Toisin sanoen hänellä oli +suurimmassa määrässä tuo kaikille venäläisille synnynnäinen lahja +keskustella, jutella, joka on jo itse kielessäkin lukemattomien +synonyymien, sana-, ja taivutusmuotojen rikkauden tähden. Kun Anna +Paulovna sanoi jotain, jota hän itse piti hauskana, ilmestyi hänen +huulillaan hymyä, joka somasti valaisi ja kaunisti hänen kasvonsa. Karl +Aleksander ihmetteli sitä, hymyiliköhän siten kaikille, vai +keikailikohan hän hänelle, vastatulleelle ... + +"Siis saatte te meidän luona ottaa huomioon kaikki mitä meillä ei ole, +mitä emme saa, emme näe. Meillä ei ole minkäänlaista teaatteria, ei +kirjallista piiriä, ei laulajaisia, ei edes paikallissanomalehteäkään, +te ette saa nähdä uusia pukuja ettekä kauniita naisia..." + +"Mutta nythän te olette liijan ankara, saanhan minä luottaa teidän +hyväntahtoisuuteenne ja nähdä teitä." Hän lausui tuon miellyttelevällä +äänellä, hymyillen ja vakavalla äänenpainolla. Anna Paulovna kiitti +sellaisella katseella, joka tunkeutuu miesten sydämeen. Mutta ikäänkuin +hän olisi huomannut sen vaikutuksen, nousi hän nopeasti ylös ja meni +emännän luo, joka juuri oli lopettanut pelin, ja silloin alkoi lyhyt ja +innokas keskustelu heidän välillään. Anna Paulovna pyyti neiti von +Hübneriä, että tämä myöhemmin esittäisi hänen miehelleen Karl +Aleksanderia rykmentin ajutantiksi, johon toinen ilolla suostuikin. + +Siitä hetkestä alkaen, kun molemmat naiset suunnittelivat juonensa, sai +ilta heidän mielestään enemmän sisältöä, se kohotti heidän +itsetuntoaan, antoi toiselle henkistä jäntevyyttä, jollaista hän oli +tuntenut neljä-, viisikymmentä vuotta takaperin, toiselle +tarkoitusperän hänen toimettomalle, jokapäiväiselle elämälleen, +tarkoitusperän, joka itsessään tuntui hänestä tavoittamisen arvoiselta, +ja joka sen lisäksi näytti aikaan saavan, Jumala tiesi, minkälaisia +selkkauksia. + +Emännän ja Anna Paulovnan pontevuus ja vilkkaus vaikutti ympäristöön +kuin sähkö, ja tuo hauska iltama neiti von Hübnerin luona tuli +muistorikkaaksi illaksi pienen kaupungin aikakirjoissa. Kun useimmat +vieraista eivät tienneet, eivät tunteneet syytä tuohon tavattomaan +vilkkauteen heidän muutoin niin yksitoikkoisissa, nukuttavissa +iltakokouksissaan, niin luettiin se Karl Aleksanderin ansioksi. Ja kun +oli pakistu ja juteltu, puheltu kaikkea joutavaa, jota "on meidän +hengessämme niinkuin tomua huoneissamme", erottiin vihdoin myöhään, ja +kaikkien mielestä oli nuori mies sekä "comme il faut" että hauska, +niin, vieläpä prokuraattorikin myönsi hänen olevan tavattoman +miellyttävän saksalaisen, sillä hänen mielestään oli hän ja pysyi +saksalaisena. + +Kun Karl Aleksander oli suudellut neiti von Hübnerin kättä, varovasti +ja melkein hellästi kietonut samettikapan Anna Paulovnan ympärille, +sanonut jäähyväiset herroille, oli kysymyksessä kotiin meno tässä +hänelle tykkänään oudossa kaupungissa. + +Oli lämmin, pimeä elokuun yö. Päivällä oli ollut ukkosen ilma ja sade, +joka oli lioittanut kaikki kadut. Salamat valaisivat silloin tällöin +taivaan rantaa, ja huolimatta vasta tapahtuneesta sähkönpurkauksesta, +tuntui ilma vielä kostealta ja painostavalta. Likaviemärit purkivat +tauteja synnyttävää vettään lämpöisenä yönä, ja kun Karl Aleksander +kulki kapakkain ja portterimyymäläin ovien ohi, löyhkäsi niistä +voimakas sipulin ja alkohoolin haju, joka Karl Aleksanderista tuntui +tahtovan tukahduttaa hänet. Hän kulki kehnosti lankutettua katukäytävää +ja katseli turhaan ajuria, joka veisi hänet hotelliin. Raskas, kostea +lämpö, humalaiset miehet ja naiset, joita hän kohtasi, ja lokaiset +kadut karkoittivat sen hyvän tuulen, joka hänellä oli lähtiessään neiti +von Hübnerin luota. Vihdoin saapui hän hotellin luo, joka kuitenkin oli +kadun toisella puolen. Oli mahdoton mennä kadun yli, katu-ojat +virtasivat kuin kevätpurot, keskikatu oli täynnä lokaa ainakin jalan +paksuudelta. Karl Aleksander huusi kadun yli hotelliin, hän tahtoi +pyytää ovenvartijaa hankkimaan ajoneuvoja, mutta sellaista ei kuulunut. +Juuri kuin hän oli valmis kahlaamaan loan yli, juoksi esiin eräs +juutalainen, päällä pitkä lastinkitakki ja hiukset pitkät ja rasvaiset, +ja tarjoutui kymmenestä kopeekasta kantamaan hänet kadun yli. Silloin +muisti Karl Aleksander jonkun toverinsa kertoneen, että Vilnassa ja +muissa länsi-Venäjän kaupungeissa syysloan aikana kuljettiin sillä +tavalla katujen yli. Niin vastenmielistä kuin se olikin, päätti hän +käyttää sitä tapaa, asettui juutalaisen selkään ja kannatti itsensä +hotellin portille. Siellä ei ollut ketään, ja iloisena siitä että oli +päässyt perille, iloisena siitä, ettei kukaan ollut nähnyt hänen +ratsastustaan kadun yli, maksoi hän juutalaiselle ja meni huoneeseensa. +Kaupungissa oli suuremmat markkinat; useimmat hotellin huoneista olivat +kiinni. Karl Aleksanderin oli täytynyt tyytyä sellaiseen, jossa ei +ollut minkäänlaisia mukavuuksia, siellä piti hänen panna maata +epäilyttävän näköiseen sänkyyn, jossa varmasti jo edeltäpäin tiesi +olevan kaikellaisia syöpäläisiä. Laitatettuaan vuoteen omista +sänkyvaatteistaan, joita ilman ei juuri mielellään Venäjällä +matkusteta, laskeusi hän vihdoin levolle ja sammutti lampun. Pienen +pyhimyskuvan edessä olevan lampun ja salamien valossa makasi hän kauan +valveilla, ja muistellessaan illallisia pieniä voittojaan, oli hän +tyytyväinen, hykersi käsiään ja hymyili hiljaisesta ilosta, menestyksen +ilosta, sellaisen miehen itsekkäästä ilosta, jota on onnistanut. Sitten +näki hän edessään Anna Paulovnan siniset silmät ja kauniin suun. "Hän +on kuin Volga sininen, loistava, mutta vähemmän syvä, pehmyt, helposti +johdettava ja tyyni", tuumi hän itsekseen ja hymyili taas, hymyili +mairitellusta turhamielisyydestä, tyydytetystä oman arvon tunnosta, +sitten nukkui hän ja uneksi sinisistä silmistä ja punaisista huulista. + +Seuraavana päivänä puhalsi navakka tuuli pitkin Volgan leveää pintaa, +aurinko paistoi kirkkaasti, lämmin ilma ja tuuli kuivasivat hyvin +lyhyessä ajassa kadut pienessä yhteiskunnassa. Karl Aleksander hankki +ajoneuvot -- vanhanaikuiset surkeat resut -- ja alkoi kauniina aamuna +tehdä vierailujaan. Rykmentin lääkärin luona kuuli hän paitsi pitkiä +valtiollisia mietteitä, vielä että rykmentti oli huonosti sijoitettu, +osittain pieneen kaupunkiin, osittain seitsemän kilomeetrin päässä +olevaan kylään. Uusien kasarmirakennusten suunnitelma kyllä oli tehty +ja pääasiassa vahvistettu, mutta joen toisella rannalla olevaa asemaa +pidettiin epäterveellisenä, sentähden oli yritys viipynyt ja kulki nyt +edestakaisin suuressa paperikoneessa, ministeristön eri toimistoissa ja +virkakunnissa. + +Everstiluutnantin luona piti hänen astua sisään odottamaan; +odottaessaan ihaili hän vierashuoneen ikkunasta hurmaavaa näköalaa +Volgalle. Leveänä, loistavana ja sinisenä virtasi se rantojensa +välissä, joista pohjoinen oli autio ja kasvoi harmaanvehreitä pensaita, +ja eteläinen jyrkkä lehtimetsää kasvava. Likempänä näki hän joitakin +vanhoja, vehreitä vallituksia, etempänä hedelmiä täynnä olevien +omena- ja päärynäpuiden välissä punaisia kattoja ja pieniä kupooleja. +Kun hän oli noin tunnin odottanut ja ehtinyt tarkastella huoneen +puutteellisia koristuksia, tuli sotamies, palvelija, ja ilmoitti +näennäisesti hämillään, että herransa oli mennyt ulos. Samaten kävi +vielä parissa muussakin paikassa. Karl Aleksander alkoi tulla +vastenmielisesti liikutetuksi ja hänen mielensä synketä. + +Vanhimman luutnantin luona otettiin hän vastaan väkinäisellä +avosydämisyydellä. Hänen, luutnantin vuoro oli kaksi kertaa ollut tulla +koroitetuksi rykmentissä, mutta kummallakin kerralla oli koroitus +jäänyt siirrettyjen kaartin upseerien tähden. "Te ymmärrätte, +sellaisissa olosuhteissa veltostuu palvelustoimien suhteen." Niin, hän +puolestaan toivoi sotaa, sillä hänestä oli päivän selvä, että sota oli +tulossa, ja siellä näyttäisi hän, mihin hän kelpaa. Melkein samaa, +vaikka eri muodoissa, kuuli Karl Aleksander useammassa kuin yhdessä +paikassa. Se tuntui hänestä yhä enemmän ja enemmän vastenmieliseltä +Lopuksi oli kaikki liijan tuskallista, hän lähetti pois ajoneuvonsa ja +lähti alakuloisena kaupungin puistoon. Sinne oli muutamien vallitusten +ja muurien jäännöksille istutettu akasiapuita ja poppeleita, jotka sen +jälkeen hoidon puutteessa olivat kasvaneet, niin hyvin kuin olivat +voineet. Hän istui erään, pienen kaupungin historiassa muistettavan +henkilön tai tapauksen muistoksi pystytetyn, rautaan valetun ja +aistittoman muistomerkin vieressä olevalle kehnolle penkille ja vaipui +synkkiin ajatuksiinsa. + +Aina, kun hän oli synkkämielisenä, alakuloisena ja surullisena, +ajatteli hän kotia, Suomea. Miksi oli hän laitattanut itsensä tänne +kaikkien noiden vieraiden joukkoon? Miksi ei hän ollut palannut +isänmaahansa, kotiinsa. Täällä katsottiin häntä karsaasti ja +kadehdittiin. Sydämensä pohjassa tunsi hän tuskallista kateutta kaikkia +niitä tovereitansa kohtaan, joiden onni oli sallinut elää +pääkaupungissa, elää siellä, missä mahtajat ja arvokkaat olivat, elää +siellä, missä voi nähdä ja itse tulla nähdyksi, missä voi saavuttaa +onnen, kuten tuo Dodo Davidovitsch-pöllökin. Sitten hänen mielentilansa +muuttui taas kuin maisema auringon piiloutuessa pilven taa. Kateuden +tunne muuttui surumielisyydeksi. Eihän se ollut hänen syynsä, että +hänet oli lähetetty tähän likaiseen, yksinäiseen kaupunkiin, hän oli +kyllä ponnistellut vastaan, mutta köyhyys, köyhyys, sinä voit olla +raskas tölleissä, mutta et koskaan niin katkera ja kova kuin... + +"Mais voilà c'est pourtant vous", kuuli hän samassa soinnukkaalla +äänellä, hän kääntyi nopeasti ympäri ja näki edessään Anna Paulovnan +ystävälliset kasvot. Hän nousi sukkelasti ylös ja tervehti, +harmistuneena siitä, että oli tavattu synkkämielisyyden ja +levottomuuden puuskassa. Anna Paulovna huomasi hänen hämmästyksensä ja +epäili hetken, pysähtyisikö hän vai menisikö edelleen, kumminkin istui +hän penkille. "Istukaa, Karl Aleksandrovitsch", sanoi hän +ystävällisesti. "Vai niin, tekin olette löytäneet tämän paikan. Minä +kävelen usein täällä. Te ymmärrätte, täytyy hoitaa itseään, jottei +ennenaikaansa vanhenisi." Tuosta vanhaksi tulemisesta oli hänellä +paljon huolta ja kauhua. + +"No, miten se on? Ollaan surullisia, synkkämielisiä, tahdotteko uskoa +huolenne minulle", ja hän katsoi ystävällisesti, melkein hellästi Karl +Aleksanderiin. Hän oli viisas nainen, jonka sielu oli järjestetty, +kuten ranskalainen puutarha, jossa jokainen tie, jokainen käytävä vei +suoraan päämäärään. "No hyvä", sanoi hän, kun toinen oli vaiti, "minä +tiedän, mikä teitä vaivaa, teitä ei ole otettu vastaan..." + +Silloin purki Karl Aleksander kaiken sen pilkan ja harmin, jota hän oli +kärsinyt, kaiken sen alakuloisuuden, kateuden ja kaikki ne surun +tunteet, joita hän oli kestänyt, tuolle tuntemattomalle naiselle. Tuon +purkauksen alkuperäisyys, se lämpö, jota välittömyys sille antoi, +vaikutti suuresti Anna Paulovnaan. Niinpian kuin Karl Aleksander +huomasi sanojensa vaikutuksen, muuttui hänen harminsa. Pysyen +vilkkaana, kiihkoisana ja omaan sisäiseen elämäänsä kiintyneenä, alkoi +hän, huomattuaan hänen lämpimän mielihartautensa, samalla asetella +sanojaan, ohjata puhettaan varmassa tarkoituksessa; hän tahtoi voittaa +Anna Paulovnan. Missä määrin, sitä hän ei vielä tiennyt, ei edes, +minkätähden, mutta hänestä oli tuleva hänelle se Archimedeen piste, +josta koko tuo maailma, joka nyt otti niin vihamielisesti hänet +vastaan, pantaisiin liikkeelle, muutettaisiin ja mukaannutettaisiin +niin, että se tulisi hänelle sopivaksi. Ja kun hänen tunteensa olivat +niin taipuvia, että ne tottelivat sitä, mitä hänen hyötynsä vaati, +suuntasivat ne myrskyn lakattua sinne päin, joka oli hänelle paras ja +sopivin. Hänen kauniit, tummat viiksensä vapisivat liikutuksesta, hänen +silmänsä loistivat harmista ja lämmöstä, kun hän sanoi, ettei hän ollut +tahtonut tulla kenenkään tielle, että hän oli tehnyt kaikki +välttääkseen maanpakoa tähän kurjaan kylään, mutta että hän oli +sotamies ja oli ennen kaikkea oppinut tottelemaan, että sadat, jopa +tuhannetkin olivat tehneet kuin hänkin, ilman että olivat tulleet +loukatuiksi, ilman että... + +Anna Paulovna oli hyvin liikutettu. Kaikki hänen äidilliset vaistonsa +heräsivät, hän puhui lohdutuksen sanoja ja vaati häntä tyyntymään, ja +nyt sai asia heille molemmille odottamattoman käänteen, kun he +lupasivat toisilleen ystävyyttä ja luottamusta, meni sitten asiat miten +päin tahansa. Karl Aleksander suuteli hänen kättään, pientä valkoista, +pehmeää kättään, suuteli sitä kauan ja tulisesti. + +Anna Paulovna oli viisas ja varovainen, hän ei unohtanut koskaan +silloinkaan kuin oli liikutettu ja kiihkoutunut -- niinkuin hän nyt oli +-- asemaansa, hän katsoi kelloa ja sanoi: "Meitä ei saa nähdä kukaan +täällä, juorut tällaisessa pienessä kaupungissa ovat pelättäviä. Tulkaa +meille tänään kello puoli kuusi niin saamme puhella, me syömme silloin +puolista. Au revoir. Vielä eräs seikka", ja hän katsoi muistellen +eteensä. "Jos te tahdotte tehdä koko rykmentin, meidät kaikki +kiitollisiksi, niin ajakaat erästä asiaa, nimittäin uusien +kasarmirakennustemme. Teillä on siksi tuttavuuksia, takokaa kun rauta +on kuumaa. Ja jos te voitte saada sen läpi, niin olette saavuttaneet +kaikkien meidän kiitollisuuden. Au revoir". + +Anna Paulovna lähti nopein askelin liikutettuna ja mieli kuohuksissa +käytävää pitkin, vähän jälkeenpäin lähti Karl Aleksanderkin samaa +tietä, nyt tyynenä ja hillittynä, pukeutumaan päivällisille. + +Vaikka Anna Paulovna oli ainakin kymmentä vuotta vanhempi ja monessa +suhteessa paljon enempi kokenut elämässä kuin Karl Aleksander, ei hän +kumminkaan osannut arvostella miestä, ei erittäinkään nuorta miestä. +Hänestä Karl Aleksander etupäässä oli lämminsydäminen henkilö, joka +kärsi ansaitsemattomasti ikävän asemansa tähden, henkilö, joka ei +ymmärtänyt pitää huolta omista eduistaan, ja hän lupasi itsekseen pitää +huolta hänestä neiti von Hübnerin avulla. Karl Aleksander taas näki +paljoa selvemmin. Hän piti Anna Paulovnaa lämminsydämisenä naisena, +joka voi olla käytännöllinen, viisas, varova, mutta jossakin suhteessa +äärettömän lapsellinen. Ja tuota lapsellisuutta hän käyttäisi +hyväkseen. Ei niin, että hän tekisi sen tarkan mietiskelyn mukaan, ei, +vaan että hänestä tuntui siltä, ja että hän ylipäänsä käytti omien +etujensa ajamiseen omia ja muiden vikoja. + + + + +VII. + + +Eversti Nikolai Nikolajevitsch Popoff asui kaupungin virralle päin +äärimäisessä talossa. Se oli vanha suuri puurakennus, sellainen, joita +näkee ainoastaan Venäjällä, ilman kivijalkaa, lattia maan tasalla, +rakennettu Palladiotyyliin, joka Katarina II:sen aikana tuli muodin +mukaiseksi Venäjällä; kuitenkin; oli tyyliä venäläistytetty ja +rakennusaineena oli puu. Purjepalttinalla päällystetyt, maalatut +lautapylväät, laudan palasista tehdyt kaarrelmat, kipsiset kauluskivet, +siinä tuon rakennusmuodon kaunistukset. + +Rakennukseen kuului puutarha, joka oli ---- kaupungin hallituksen +kiusana, sen oli nimittäin joku itsevaltainen komentaja noin +kaksikymmentä vuotta sitten laajentanut aina virtaan asti, joten se nyt +esti kaikki laiturien, satamien, teitten rakennuspuuhat, kaupungin +kaupan ja vaurastumisen edistyttämispyrinnöt. Puutarha oli alkuaan +laitettu ranskalaisen tyylin mukaiseksi, suorine käytävineen +penkereineen, kaikki luonnollisesti sopusointuun huoneen rakennustavan +kanssa. Niinpä oli aitakin sahattu ohuista laudoista ja öljyvärillä +maalattu, kepit, jotka kannattivat humalia ja viiniköynnöksiä, olivat +kuorimattomasta koivusta. Samaa säästäväisyyden ja loiston henkeä +ilmeni kaikkialla. Estetiikka ja ekonomiia olivat liittyneet täällä +yhteen kummankaan siitä hyötymättä. Poppelirivien välissä, jossa +ruohokenttien olisi tullut levittää samettiaan silmän miellyttämiseksi, +kasvoi kaalia ja sipulia. Ruusupensaitten asemasta oli karviais- ja +viinimarjapensaita. Ainoastaan öljyvärillä maalattujen lautajalustain +päällä olevien kuvapatsaiden paikkoja ei oltu voitu täyttää. Muutoin +oli puutarha hoidettu niin hyvin kuin puutarhoja Venäjällä hoidetaan, +ei juuri silmän, vaan suun iloksi. + +Mutta kahta seikkaa ei ollut varojen eikä kauneuden aistin puute voinut +hävittää tästä vanhasta puutarhasta, nimittäin helposti hoidettavan +maan runsasta kasvullisuutta ja näköalaa virran rannalla olevalta +penkereeltä. Levein ja suoraan rakennuksesta lähtevä käytävä vei tälle +penkereelle. Se oli neljä-, viisikymmentä jalkaa ylempänä virran +pintaa, Volgan eteläisellä, niin kutsutulla vuorirannalla, joka oli +keveää, keltaista kiveä, välissä aina pehmeämpiä sora- ja +hiekkakerroksia. Tuohon luonnon muodostamaan muuriin olivat sadat +törmäpääskyset kaivaneet pesänsä. Kun keväisin omena-, sireeni- ja +päärynäpuut penkereellä kukkivat, kun virta kiiti eteenpäin pajuisten, +tammien ja poppelien varjostamien rantojensa välissä, kun tuhansittain +pääskysiä pyrähteli pesistään ja lenteli Volgan mahtavan pinnan +yläpuolella, silloin lämmitti jokaista sydäntä näköalan suurenmoisuus, +surumielisyys ja kolkkous. Tämä penger oli rykmentin päälliköille ollut +kaikki kaikessa ja nyt enemmän kuin koskaan ennen, sillä Anna +Paulovnalla oli luonnon kauneudelle tavattoman avoin silmä, lämmin ja +pohjaltaan runollinen mielenlaatu; hänelle oli penger A:na ja O:na +pienessä kaupungissa. Hänet nähtiin siellä varhaisesta keväästä myöhään +syksyyn saakka. + +Eräässä puutarhan kaukaisimmassa kulmassa oli alkuaan suuremmoinen +kasvihuone. Nykyään se oli jotenkin rappiolla, mutta osaa siitä +käytettiin viinihuoneena, ja yhteen huoneeseen oli Anna Paulovna +laitattanut itselleen palmupuiston, kuten hän sitä kutsui. Se oli +pieni, nelikulmainen, kupoolikattoinen huone, ja siellä oleskeli hän +aika-ajoin, kun syksy tai kevät oli liijan pitkä ja kylmä. + +Jos astui sisälle rakennukseen, niin huomasi, että se oli rikkaan +venäläisen talon perikuva, sellaisena kuin se ilmenee suurissa +hoveissa. + +Tarkkuus ja säännöllisyys ovat aina ja jokapaikassa kauneuden ja +loiston ensimäiset ja välttämättömät palvelijat, ja jos niitä ei ole, +niin ovat kaikki kaunistuttamiskokeet mahdottomia ja hyödyttömiä. +"Laajalle levinneessä venäläisessä hengessä", kuten venäläiset sanovat, +ei kummallakaan noilla palvelijoilla ole paljon tekemistä, venäläinen +koti ei sentähden teekään, vaikkapa olisi hyvinkin hoidettu, niin +täydellistä vaikutusta, kuin se voisi. Everstin eteisessä ja salissa +liikkui taitamattomia kehnosti, vieläpä repaleisestikin puetuita +palvelijoita juuri kaksi kertaa niin monta kuin olisi tarvittu. + +Mutta venäläisen talon, samaten kuin venäläisen maisemankaan, +miellyttäväisyytenä ei ole se, mitä näkee vaan se mitä kuulee. Kun +kuulee kesäisen tuulen huminaa ja lintujen laulua Venäjän metsissä ja +virroilla, kun kuulee talvisten myrskyjen ulvontaa sen äärettömillä +lakeuksilla, kun kuulee kalastajan kesäiltana laulelevan veneessään, +joka hiljoilleen keinuu eteenpäin mahtavalla virralla, kun kuulee +sotamiesten soittelevan "balalaikkaansa" ja laulelevan suruvoittoisia +laulujaan, joita alituisesti toistellaan, silloin unohtaa, että maa +kokonaisuudessaan katsoen on vähimmän luonnonkauniita koko Euroopassa. +Venäläisessä salissa unohtuu ympäristössä huomattava jäljittely, +unohtuu väärin käsitetyt ranskalaiset ja itaalialaiset kuosit, mielen +tenhoaa puheen ystävällinen sointu, ihmisten melkein klassillinen +yksinkertaisuus, yksinkertaisuus, joka meitä viehättää heidän +kirjallisuudessaan, tuo juurtunut halu ja huomattava kyky +sielutieteelliseen tutkimiseen, joka tuntuu olevan jokaiselle +venäläiselle synnynnäinen. Kaiken tuon lisäksi tulee vielä +ujostelematon vierasvaraisuus, jolla ainoastaan Ruotsissa on +vertaistaan, vierasvaraisuus, joka kyllä ei ole niin isoista ja uhkeaa, +kuin Ruotsissa, mutta kumminkin yhtä lämmintä. + +Tässä talossa oli Karl Aleksander jokapäiväinen vieras. Hän oli se +monestakin syystä. Ensiksikin koska everstillä oli kaksi heikkoutta, +hän oli intohimoinen metsästäjä, ja kun pyhällä Venäjän maalla ei ollut +muuta rauhoitettua metsän elävää kuin metsähärkä, oli hänellä +lukemattomia tilaisuuksia tyydyttää himoaan; sitte oli hän vielä +todellinen professori stukolkan ja muiden korttipelien pelauksessa. Kun +Venäjällä löytyy useampia taitavia kortinpelaajia, kuin missään muualla +maapallollamme, niin sai hän harjoittamalla sitä urheilua monia pysyviä +ystäviä. Sillä aikaa kun rykmentin päällikkö metsästi ja pelasi +kaupungin ja kunnan etevimpien kanssa, saivat upseerit tehdä mitä +tahtoivat. Karl Aleksander oli kaikkina aikoina ollut naisten +suosiossa, joten useimmin onkin itsekkäiden ihmisten laita, sillä +tuntien oman arvonsa ja haluten päästä eteenpäin, vaikuttavat he +helpoimmin kuin muut sukumme hennompaan puoleen. Oli siis melkein +selvää, että kauniista ja solakasta upseerista, joka niin hiljakkoin +oli seurustellut pääkaupungin ylhäisimmissä piireissä, tulisi, jos +kenestään, Anna Paulovnan kavaljeeri, sitä suuremmasta syystä kun hän +ei nytkään, samaten kuin paassikoulussakaan, saavuttanut toverien +joukossa mitään erikoista myötätuntoisuutta. + +Anna Paulovna oli hyvin puhelias. Kun hän istui virran rannalla olevan +penkereen rajamuurilla, joka oli maalattu marmorin väriseksi, ja +leikitteli hienolla, valkoisella, hiukan lihavalla kädellään kukkien +kanssa, katseli virran kirkasta pintaa, katseli kiitäviä pilviä, +silloin harhailivat hänen ajatuksensa laajalle. Hän kertoi paljon +itsestään, miehestään, tyttärestään Verasta, joka nykyään oli Rigasta +olevan neiti Bilderlingin kanssa Sveitsissä, sekä suunnitelmistaan +tyttären tulevaisuutta varten. + +Eräänä päivänä huomasi hän tällaisen tuttavallisen keskustelun +aikana, että Karl Aleksander oli hyvin kaunis nuori mies. Hän huomasi +vielä, että tuo havainto herätti hänessä sellaisia tunteita ja +mielenliikutuksia, jollaisia hän ennen maailmassa nuorena ja +tuntehikkaana oli kokenut ja tuntenut, ja siitä taas oli seurauksena, +että hän tunsi alkavansa vanheta. Sitä hän kyllä oli jo kauankin +hautonut mielessään. Pelolla oli hän tuntenut, kuinka vuodet kuluivat, +päivät pakenivat. Ja kun hän joskus, usein ainoastaan sattumalta, +muisti nuoruuden aikojaan, katsoi hän lapsen pelolla tulevaisuuden +lähestyvään hämärään. Olisikohan tuo, joka jo epäselvänä häämöitti +vanhuutta, rumaa vanhuutta, joka lakastuttaa elämän ruusut. Olisikohan +tämä jokapäiväinen elämä, jota hän oli elänyt vuoden toisensa jälkeen, +kaikki, olisikohan se hänen osansa, koko hänen kohtalonsa. Missä olivat +ne ruusuiset, ihanat unelmat, joita hän oli uinaillut seitsentoista +vuotiaana... Ja hänet valtasi suru ajatellessaan, ettei hän tämän +lyhyen elämän aikana ollut koettanut mitään, kokenut mitään, nauttinut +mitään. Mutta vielä se ei ollut myöhäistä, vielä eli hän ja oli kaunis. + +Muutamana päivänä, kun hän Karl Aleksanderin kanssa istui penkereellä +ja leikki viiniköynnöksellä, taittoi hän erään kukan, heitti sen +virtaan ja katseli, kuinka se hiljoilleen kulki aaltojen muassa +alaspäin. Se ehtii kyllä kauas, kauas maailmaan, ennenkuin kuolee, +ajatteli hän itsekseen ja seurasi sen kulkua levottomuudella. "Ah", +huudahti hän äkkiä, kukka oli tarttunut erään kukkineen lumpeen +siemenkotaan, joka jäykkänä kohosi aalloista lähellä penkereen jalkaa. + +"No, mitä siellä on?" kysyi Karl Aleksander ja katseli ihaillen hänen +pieniä, hyvin muodostuneita jalkojaan, koko tuota soreaa, täyteläistä, +täysin kehkeytynyttä naista, kun hän tuossa erittäin nuorteassa +asennossa kumartui syvään kaidepuun yli. + +"Ei mitään", sanoi hän hajamielisenä, nousi ylös ja alkoi ajatuksissaan +käydä kotoaan kohden. Hän kulki georgiinein ja koiransilmäin ohi, jotka +loistivat kaikilla mahdollisilla väreillä, hänen sydämensä tuntui +raskaalta, hän näki kukissa syksyn ja syksyssä kuvan itsestään. Karl +Aleksander kulki noin puoli askelta häntä jälempänä ja ihmetteli, mitä +hän ajattelee, mikä hänelle niin äkkiä lienee tullut, mistä tuo +synkkämielisyys, tuollainen viehättävä synkkämielisyys joka on syksyn +kaunistuksena. + +"Hyvästi", sanoi Anna Paulovna kääntymättä ja näyttämättä kasvojaan, ja +ojensi kätensä. Hän suuteli hänen ruusuisia sormenpäitään ja lähti +sisältä noutamaan miekkaansa. + +Juuri kun hän eteisessä sitoi miekan vyölleen ja oli valmis lähtemään, +huusi Anna Paulovna salista: "Illalla penkereellä". Hän kumarsi +vastaukseksi, nosti lakkiaan ja lähti. + +Anna Paulovna meni miettien huoneeseensa ja istuutui vienon +surumielisyyden vallassa ikkunan eteen sekä katseli syyskesän kauniin, +vaalean valon valaisemia punaisia ruusuja, kullankeltaisia georgiineja, +loistavia, isoja jalopeurankitoja, kaiken värisiä koiransilmiä. Ja kun +hän katseli tuota vaalakkaa valoa, tuota loistavimpien värien +sopusointua, puhkesi hän rajuihin nyyhkytyksiin, ja eräs ajatus +vapisutti hänen sieluaan, ajatus, joka hänen sekavassa, kauniissa +päässään ei ollut aivan selvänä, mutta joka kävi siihen suuntaan, että +ainoastaan kevään ja kesän kukat tuoksuvat, ainoastaan ne ovat luovan, +elämän nesteitä uhkuvan luonnon suloisia lapsia, kaikki nuo muut syksyn +kukat ovat loistostaan huolimatta vaivatun, yli-ikäisen poven hedelmiä. + +Ja tuo katkera ajatus mielessä otti hän pienen käsikuvastimen ja heitti +aran silmäyksen sen tottapuhuvaan lasiin. Punaiset, täytöiset huulet, +siniset, lempeät silmät, kauniit piirteet, ne olivat ikäänkuin +syyskukkien loistoa, ei ollut kieltämistä, loppu läheni. Ja hän pani +kuvastimen varovasti pois ja itki katkerasti. Silloin tällöin kohotti +hän päätään ja katseli suurilla silmillään taivasta; "ah, liijan +myöhään", sanoi hän, purskahtaen kovaan itkuun. + +Kyyneleet huojensivat hänen suruaan. Hän tuli taas vienon +surumieliseksi, ja silloin johtuivat muistot hänen kahdeksanneltatoista +vuodeltaan mieleen, johtui mieleen onnellisin aika hänen elämässään, +jolloin hän oli oppilaana Pietarin musiikkiopistossa. Ne toivat +mukanaan nuo muistot kevätkukkien tuoksua, silkin kahinaa huimaavassa +tanssissa; ne toivat mukanaan laulua haaveellisina kuutamo-öinä; ne +toivat mukanaan ensimäisen rakkauden lumivalkean loiston; ne olivat +suloisia kuin liljain ja orvokkien tuoksu. Mutta voi, pian yhtyivät +eilisen ja tämän päivän muistot yhteen, ja jälleen näki hän +koiransilmiä, ruusuja, jalopeurankitoja, jotka tuhansissa +värivivahduksissa kulkivat hänen väsyneitten silmiensä ohi. Hän näki +kultaisia nauhoja, näki punaisia, vaaleita, sinipunervia vaihtelevan +toinen toisensa perään, suikertelevan aaltoilevissa kiemuroissa, näki +kultaisia välkkyviä värejä, näki muuttelevia ympyrän ja ellipsin +muotoja, kunnes ajatuksiensa, kyyneltensä ja levottomuutensa +uuvuttamana vaipui uneen. + +Hän oli nukkunut hyvinkin tunnin, kun kamarineiti tuli häntä +herättämään päivällisille. Hän nousi kummastuneena ylös, pyhki otsaansa +ja meni peilin luo, nähdessään kuvansa pysähtyi hän sekä kauhistuneena +että kummastuneena. Silmäluomet olivat turvoksissa, valkuaiset +tulehtuneet, iho ulkopuolisessa silmäkulmassa oli lukemattomissa +pienissä rypyissä; oi, kuinka hän oli vanhentunut! + +"Lenotschka", huusi hän kamarineidille, "sano everstille, että minä en +tahdo päivällistä, tuo minulle tänne hiukan jälkiruokaa, teetä ja +paperosseja". + +Lenotschkan poistuttua meni hän piirongilleen, otti sieltä ison +kotelon, vei sen vaatetuspöydälle ja istui senjälkeen peilin eteen. Hän +aukasi kotelon, se oli keikailemisen ja kauneuden asesäiliö. Siellä oli +kaikenlaisia ja muotoisia kapineita, pieniä ebenholsi- ja +uushopeavartisia atuimia, pieniä viiloja ja veitsiä, joutsenen +untuvista tehtyjä töyhtöjä, Boucherin ja Vatteaun hienoimpia +pastellivärejä, kauneuden-nesteitä sisältäviä pulloja, ruusun öljyä, +pulveria sormenpäiden maalaamista varten, nesteitä, joilla saa +korvalehdet ruusunpunaisiksi, poudre de riz'ta ja eau de lys'ta. Anna +Paulovna käsitteli ennen taitavasti ja aistilla noita apuneuvoja ajan +hammasta vastaan, nyt olivat ne, kun hän oli tullut maaseudulle, olleet +piilossa jo useita vuosia; hän ei ollut tarvinnut niitä, mutta tänään, +tänään täytyi hänen taas turvata niihin. Tottunein käsin piteli hän +noita kapineita ja värejä, ja lopetettuaan vihdoin toimensa, pani hän +kotelon jälleen laatikkonsa pohjalle. Hyvin tyytyväisenä katseli hän +kuvaansa peilissä. Ja täytyykin myöntää, ettei paras näyttelijäkään +olisi tehnyt parempaa työtä kuin hän. + +"Lenotschka", sanoi hän kamarineidille, joka toi hänelle päivällistä, +"käherrä minun hiukseni niskasta". + +Lenotschka totteli, ja polttaessaan ja kammatessaan emäntänsä hiuksia, +imarteli hän häntä, sanoi häntä kauniiksi ja nuoreksi kuin +kaksikymmenvuotista tyttöä. + +"Minne rouva menee illalla?" kysyi hän. + +"En minnekään". Samassa näki Anna Paulovna peilistä tytön hymyilevän +epäluuloisesti, silloin suuttui hän ja punastui; "ai, sinä poltat +minua, sinä revit minua", sanoi hän ja nousi kärsimättömästi ylös +salatakseen hämillä oloaan. + +Mutta tyttö poistui huoneesta viekkaan näköisenä, ikäänkuin hän olisi +tahtonut sanoa, ei tee mitään, minä annan anteeksi rouvalle, minä +tiedän kyllä, kuinka kiusallista joskus on. + +Anna Paulovna lähti suutuksissa huoneestaan, "tuosta hävittömästä +ihmisestä vapautan minä pian itseni," tuumi hän itsekseen. +Vierashuoneen läpi mennessään katsoi hän peiliin ja tuli iloiseksi, +salin läpi kulkiessaan ja nähdessään itsensä taas peilissä, loisti hän +kerrassaan mielihyvästä, meni sitten ruokasaliin, jossa hänen miehensä, +lääkäri ja pari korkeampaa upseeria teetä juoden ja tupakkia poltellen +väittelivät innokkaasti Turkin ja Englannin, Bulgaarian ja Abchasian +valtioseikoista, ne olivatkin nykyään ainoat keskustelu-aineet, jotka +voivat viehättää sivistynyttä venäläistä. + +He nousivat seisoalleen. Lääkäri katseli tutkivasti häntä. "Minä kun +luulin, että te kutsuisitte minua sairaskäynnille, ja te näytätte itse +terveydeltä." Hän käänsi selkänsä ikkunaa vasten, jottei olisi liijan +alttiina lääkärin teräville katseille. Kaikki tuo imartelu, nuo +ihailevat silmäykset tekivät häneen suloisen vaikutuksen, loivat +jälleen rohkeutta ja itseluottamusta hänen rintaansa. "Syksy on vielä +kaukana", ajatteli hän itsekseen ja hymyili kohteliaasti. + +"Lähtevätkö herrat penkereelle polttamaan, näyttää olevan kaunis ilta", +kysyi hän -- hän kysyi sitä jonkullaisella ulkokultaisuudella, tietäen +edeltäkäsin jo, että he vastaisivat kaikilla äänilajeilla miehen +jyrkästä "ei" lääkärin kaikilla mahdollisilla höysteillä sekoitettuun +"mahdotonta". Hänen miehensä ja lääkäri olivat nyt pahimmassa +kortinpeluuinnossaan, tuskin voivat valtioseikat heitä hillitä. +Omenajuhlan, neitsyt Marian taivaaseen astumispäivän tienoissa olisi +kaikki ohi, silloin olivat viklat täydessä höyhenessä, teerenpojat +lennossa, silloin taukoaisi kortinlyönti ja metsästys alkaisi yhtä +suurella innolla. Hän laskikin tavallisesti leikkiä heidän +vuorottaisesta metsästys- tai korttikuumeestaan. + +"Minä menen sitten yksin", sanoi hän keveästi huoaten ja otti +ilomielisenä pelipöydältä muodon vuoksi kirjan mukaansa. + +Herrat alkoivat pelinsä, Anna Paulovna lähti penkereelle avopäin, kuten +venäläiset naiset tavallisesti. Hän kulki hitaasti, epäröiden käytävää +pitkin, taittoi silloin tällöin jonkun kukan, hänestä tuntui, että +rakennus hänen takanaan katseli monilla ikkunoillaan hänen jälkeensä. +Kuta etemmäksi hän ehti käytävää, sitä vapaammalta hänestä tuntui, +kokonainen virta ajatuksia ja tunteita, sellaisia, joita hän ei ollut +tuntenut moniin vuosiin, virtasi koko hänen olentonsa läpi; "ah, se on +nuoruus, minä kuulen sen tanssivat askeleet, minä tunnen sen suloisen +henkäyksen, kun se palaa jälleen". Kerran ajatteli hän palata takaisin, +eräs rastas lenti nauraen hänen ohitsensa muutamasta kirsikkapuusta, +hän säikähti kovasti, taika-uskoinen kun oli. "Ah, sinä olet oikeassa +nauraessasi minulle. Minä en ole tehnyt mitään pahaa, ei yksikään +ihminen voi syyttää minua, joutavia". Ja suuremmalla luottamuksella +kulki hän pengertä kohden. + +Hän istui kauan yksin, hänen mielensä oli ihmeellisessä hellyyden, +tunteellisuuden ja uhkamielisyyden tilassa. Hänellä oli kirja avattuna +edessään, vaikka hän ei sitä lukenut. Sivu sen valkeain lehtien katseli +hän virran kiiltävää pintaa. Äkkiä näki hän veneen keinuilevan hitaasti +alas virtaa, siinä istui upseeri, se oli hän. Hän ohjasi veneen +vanhojen pajujen oksien alle, nousi maalle ja alkoi kavuta ylös jyrkkää +polkua. Anna Paulovna punastui hiuksia myöten, mutta mitä hän ajatteli, +kuinka hän voi ... hän oli hämillään. Sykkivin sydämin istui hän ja +odotti, silloin pistäysi hänen nuori, kaunis päänsä esiin humalien +seasta, hän oli palavissaan, punainen ja niin hengästynyt, että tuskin +voi mitään sanoa. + +Anna Paulovna ei uskalla kysyä, minkätähden hän tulee sitä tietä. "No, +istukaa alas ja levätkää, te järjetön ihminen", sanoo hän hymyillen. +Hän istuu hänen viereensä. + +Oli kaunis pyhäilta elokuun loppupuolella. Kaupungiltapäin kuului +sotilaiden ja satamatyömiesten laulua ja soittoa, äänien räikeyden ja +karkeuden laimensi matkan pituus. Tänne penkereelle kuuluivat säveleet +sopusointuisina niiden erilaisten äänien kanssa, jotka kaupungista, +virralta ja sen rannoilta kohosivat korkeuteen. He kuuntelivat +mielihyvällä slaavilaisen musiikin poljennoltaan iloisia, +väritykseltään valoisia, sisällykseltään surumielisiä säveleitä ja +katselivat äärettömiä tasangoita ja ihmeellisiä pilvimuodostuksia, +jotka mahtavina, tornimaisina kohosivat taivaan lakea kohden pitkiltä, +vaakasuorilta pilvivuoteiltaan, katselivat, miten auringon säteet +tunkeusivat niiden tummiin usviin ja saivat ne erivärisiksi hehkuvan +punaisesta vaalean keltaiseen asti, kutoen noihin väreihin kaikkia eri +vivahduksia voimakkaasta indigosinisestä heikoimpaan turkoosisiniseen, +mitä silmä voi käsittää. He nojaavat äänettöminä kaiteen yli, +katselevat illan hämärässä kaupunkia Volgan kiiltävän pinnan toisella +puolen, katselevat miten ne kolme isoa kaarrosta, jotka Volga tekee, +loistavat tasangon takaa taivaan värisinä. + +Heidät valtaa kokonaan edessään olevan näköalan mahtavuus, ja hän sanoo +hiljaa: "Teillä on Nadsonin runot mukananne, lukekaa niistä joku +kappale". Anna Paulovna aukaisee kirjan summassa ja lukee kauniin +runon. + +"Niin lyhyt elo on, vaan paljon sentään. Mä nuorra toivoin, +unelmoin -- -- --!" + +Tuo runo, joka hurmasi 70-luvun Venäjän ja on vieläkin kauan herättävä +vastakaikua kaikissa hellissä sydämissä, liikutti häntä nyt niin että +hänen äänensä vapisi. Hän osasi nuo kauniit värsyt ulkoa, pani kirjan +kiinni ja lausui ne hiljaisella äänellä ja eteensä katsoen. + +Pimenevän maan pinnalla näkyi pieniä järviä ja lammikoita, jotka +kimaltelevat kuni suuret vesipisarat, välkkyvät kaikilla särmiön +väreillä, ja sitten yksi toisensa jälkeen himmenevät, sammuvat, +häipyvät pimeää, joka voittajana levittäytyy yli avaruuksien. Ja +aurinko sammuu kesäyön valoon, joka ei ole valoisaa eikä pimeääkään. + + + + +VIII. + + +Anna Paulovna oli puoleksi makaavassa asennossa leposohvallaan +palmuhuoneensa syrjäisimmässä osassa. Hän oli puettu avonaiseen, +vaaleaan kaukaasialaiseen surrah'iin, joka oli melkein kesäpuku, vaikka +syksyä oli jo kappale kulunut. Laveat hihat olivat tulipunaisella +ruususolmulla kiinnitetyt olkatilkkuun. Hänen edessään lattialla oli +hajallaan nuottilehtiä. Sohvalla hänen vieressään oli joitakin +ranskalaisia ja venäläisiä romaaneja ja aikakauskirjoja, viimeksi +tulleet enimmäkseen vielä aukileikkaamattomina. Hän luki Murgerin +"Scène de la vie de Bohême", jonka tunteellisuus, aistillinen hehku ja +hieno sukkeluus oli suuresti viehättänyt häntä. On oikeastaan väärin +sanottu, että hän luki, sillä, löyhytellessään suurella jaapanilaisella +viuhkallaan, oli hänen katseensa ainoastaan harvoin kiintyneenä kirjan +lehtiin, enimmäkseen katseli hän kaukaisuuteen, ei siihen, joka +kangasti palmujen, draceenain ja araliain lehtien välistä, vaan toiseen +ainoastaan hänelle yksinään näkyvään. + +Syksy oli jo kelpolailla edistynyt, se oli sammuttanut viimeistenkin +kukkien loiston ja viimeisten lehtien värin. Ainoastaan synkkämieliset +luonteet tuntevat alakuloisuuden tunnetta syksyn lähestyessä, vilkkaat +luonteet taas virkistyvät syksyllä, kaikki ne lukuisat vaikutukset, +joita kesä heihin on tehnyt, muuttuvat silloin ajatuksiksi. Syksy tuo +tullessaan suuria muutoksia, ja se vaikuttaa uusia herätyksiä, antaa +aihetta monille mielikuvituksille ja vilkkaalle henkiselle elämälle. +Anna Paulovna oli alkujaan hyvin vilkasverinen. Hänestä oli, ja oli +aina ollut, syksy se vuoden aika, jolloin hän oli sekä ruumiillisesti +että henkisesti nuorteimmillaan. Kauniimpana kuin koskaan ennen loikoi +hän nyt tuossa suloisiin unelmiin vaipuneena ja odotti Karl +Aleksanderia. + +Syntyneenä rikkaassa pietarilaisessa kauppamieskodissa, joka oli +eurooppalainen eikä venäläinen, ja ollen nuorin monista sisaruksista, +oli koko talonväki hemmoitellut hänet pilalle. Tuskin vielä +täysikasvuisena oli hänet naitettu viittätoista vuotta vanhemman +sukulaisensa, kapteeni Nikolai Nikolajevitsch Popoffin kanssa, jota +kohtaan hän ei tuntenut minkäänlaista taipumusta. Hänen sydämensä oli +kumminkin rauhoittunut esiintyessään kauniina nuorena rouvana, jonka +mies odotti nopeaa ylennystä. Kodissa, jossa pieni suloinen tyttö +hauskuutti loruillaan hänen yksinäisiä hetkiään, kävi kaikki +säännöllistä kulkuaan. Kaikki nuo taivaan hyvät lahjat otti hän vastaan +ikäänkuin ne olisivat olleet hänen nuoruudelleen ja kauneudelleen +kuuluvaa veroa. + +Mutta sitten tuli pieneen maaseutukaupunkiin muutto. Se oli hänen +elämänsä suuri suru ja koetus. Täällä, vasta täällä avautuivat hänen +silmänsä näkemään elämänsä tyhjyyden, toimettomuus vaivasi häntä, +varsinkin sen jälkeen kuin tyttö lähetettiin ranskalaiseen +kasvatuskouluun. Hän alkoi pelätä lähestyviä vuosia, lähestyviä päiviä. +Juuri silloin näinä epätoivon ja levottomuuden vuosina kohtasi hän Karl +Aleksanderin. Hänestä tuntui silloin, että elämä, joka oli näyttänyt jo +herpoutuvan, oli leimahtanut uuteen liekkiin hänessä, ja hän antautui +tuon hänelle uuden tunteen valtaan yhtä paljon intohimosta kuin +turmiollisen lukemisen kautta heränneestä kunnioituksesta tuota suurta +sanaa, "rakkaus", kohtaan, jota kaikki hänen runoilijansa par +préférence olivat ylistäneet. Hän odotti nyt Karl Aleksanderia, joka +oli luvannut tulla, tosin kyllä ainoastaan sillä ehdolla, että hän +pääsee toimiltaan. Hän ei tullut, ja ensi kerran tunsi hän katkeruutta +siitä, että oli odottanut turhaan, tunsi suuttumisen, surun, +alakuloisuuden ja häpeän tuskallista tunnetta. + +Yhden asian oli Anna Paulovna kumminkin oppinut tällä lyhyellä ajalla. +Hän osasi taidokkaasti salata heikkoutensa pienessä juoruisessa +kaupungissa. Ei yksikään ihminen, ei edes viekas kamarineitikään, joka +epäili kaikkea, tiennyt mitään. Lääkäri kummasteli kyllä sitä +voitoniloista, nuoruudenomaista loistetta, joka toisinaan valaisi koko +hänen olentoaan, mutta juuri siihen aikaan tuli osa pohjolan +muuttolinnuista matkalla etelään päin pitkin Volgaa, ja pyynti ei +antanut hänelle enempää aikaa huomioitten tekemiseen. + +Ainoastaan yksi henkilö, neiti von Hübner, joka oli nähnyt niin paljon +ja joka muisti, mitä oli nähnyt, arvasi kaiken totuuden. Hän arvasi sen +taikasauvan avulla, jonka elämä antaa jokaiselle, joka vaan tahtoo +käyttää sitä, nimittäin kokemuksen. Naisella on omituinen vaisto +rakkausseikkojen suhteen, vaisto, joka vuosien kuluessa vaan teroittuu, +kun sitävastoin sama vaisto miehillä vanhetessa heikkonee ja katoaa. +Hän huomasi, vaikka ei puhunut siitä mitään, että Anna Paulovnan +elämässä nyt oli rakkausseikkoja, hän huomasi sen siitä uudesta tavasta +ja ylellisyydestä, jolla Anna Paulovna pukeutui. Hän pukeusi +huolellisemmin kuin ennen, käyttäen vaaleita värejä, jotka hyvin +sopivat yhteen hänen ihonsa kanssa, hän käherti hiuksensa siten, että +hänen kasvojensa leveys salautui niin paljon kuin mahdollista. Sen +lisäksi kiintyi neiti von Hübnerin huomio reippaaseen rohkeuteen ja +varmuuteen hänen esiintymistavassaan, ja siihen, että hän, joka ennen +oli ollut niin puhtaan hyväntahtoinen, ainoastaan säälivän +hyväntahtoinen niitä elämän säännöttömyyksiä kohtaan, joista +pikkukaupungin juorut kertoivat, nyt puolusti noita samoja +säännöttömyyksiä vapaudella, joka tuntui vanhasta, Nikolai I:sen +ankarassa hovissa kasvatetusta neidistä melkein sopimattomalta. Anna +Paulovna katseli kaikkia asioita nyt pelkäämättä ja arvosteli kaikkia +epäilevällä hyväntahtoisuudella. Itse hellyyskin hänen olennossaan, +itse hyväntahtoisuus, hyvyys oli muuttanut luonnettaan, saanut +jonkullaisen aistillisen muodon. Neiti von Hübnerille ei ollut vaikeaa +myöskään tuon taikasauvansa avulla arvata, kuka tuohon muutokseen oli +syynä. + +Anna Paulovnan yksinkertainen, luonnollinen ja kaikkia kohtaan +hyväntahtoinen käytös oli niinä iltoina, jolloin hän neiti von Hübnerin +luona kohtasi Karl Aleksanderin, muuttunut siinä suhteessa, että hän +häntä kohtaan käytti tavallista kohteliaisuutta, kohteliaisuutta joka +oli täysin moitteetonta, mutta joka itse asiassa ei ollut hänen suoran +vakavan ja nuoria miehiä kohtaan jotenkin äidillisen tapansa mukaista. + +Olisi varmaan väärin sanoa, että Karl Aleksander ihastuneena meni tai +lähti kohtauksistaan Anna Paulovnan kanssa. Hän oli löytänyt kauniin +loistavan kukan, joka yksinäisenä oli hänen tiellään, hän taittoi sen, +vähintään ajattelematta varovasti muuttaa, istuttaa, hoitaa ja rakastaa +sitä. Rakkaus oli hänelle kirja, jonka lehtiä hän tuskin oli +käännellyt. Hänen harrastuksensa etupäässä yhä vaan tarkoittivat häntä +itseään ja omia etujaan. Hän ei ollut vielä kokenut suurta rakkautta, +joka tulikatseellaan sulattaa sielut yhteen, vaikuttaa yksilön elämään +muodostavasti ja uudistavasti, jalostavasti tai turmelevasti, aina +laatunsa mukaan. Eikä sitäpaitsi ole sanottukaan, että kaikki oppivat +sitä tuntemaan. Löytyy sellaisia luonteita, jotka eivät ole koskaan +oppineet antamaan, vaan ainoastaan ottamaan vastaan, ottamaan vastaan +kaikki luonnollisena asiana, myös sydämenkin kalliimmat uhrit, +itsekkäitä, joille jossain suhteessa on anteeksi annettava, sillä he +ovat, kuten lapset, itse tietämättömiä itsekkäisyydestään. Ennenkuin +ihmisissä herää jonkullainen lämmin tietoisuus kieltäytymisen suuresta +hyveestä, ennen on siinä tuskin mahdollisuutta rakkaudellekaan. + +Suurin lämpö, jota Karl Aleksander ilmaisi Anna Paulovnaa kohtaan, ei +ollut niissä onnen sanoissa, joita hän kuiskaili hänen hurmaantuneisiin +korviinsa, vaan niissä sanoissa, jotka kerran yksinäisellä hetkellä +pääsivät häneltä: Anna Paulovna parkani, on sääli häntä, ah, +minkätähden riippuu toisen ihmisen onni toisen onnettomuudesta. +Tuollaisen tunteen purkaukseen johtui hän huomatessaan, kuinka paljon +sydämellistä, syvää alttiutta oli hänen rakkaudessaan, ja kuinka paljon +hän uhrasi henkensä paraista voimista hänelle. Hän ei ollutkaan, kuten +Volga, loistava ja matala, päinvastoin huomasi hän, että hänen +sielussaan löytyi syvyyksiä, joihin hänen katseensa eivät olleet vielä +koskaan tunkeutuneet. Ja kun hän kerran sen huomasi, taistelivat +hänessä joka kerta kuin hän meni hänen luokseen, epäilykset, tunto +ja intohimot. Ja vielä myöhemminkin, jolloin tottumus jo oli +tylsistyttänyt hänen huomiokykyään, tunsi hän kuitenkin kehräävänsä +kehnoa monipuolista lankaa, ja, kuten petosta harjoittava pelaaja, +ihmetteli hän monta kertaa, kuinka kauan se onnistuisi ja minkälaisella +häväistysjutulla se päättyisi. + +Karl Aleksanderilta kului kesä ja syksy paremmin kuin hän oli rohjennut +uskoakaan silloin kun hän määrättiin tähän pieneen kaupunkiin. Vaikka +hän olikin tullut kutsumattomana, vaikka hänestä sellaisena tuntuikin +asema tukalalta, vaikka hän myös oli sellaisia ihmisiä, jotka eivät +ilman mitään voi saada ystäviä ja tovereita, niin kärsi hän toiselta +puolen vähemmän siitä, sillä ensiksikin oli hän yksi niistä, joiden +mielestä toverien puute ei merkitse niin paljoa, ja toiseksi eli hän +toivossa, että kaikki tasoittuisi, että lopuksikin tehtäisiin hänelle +oikeutta. + +Anna Paulovnan ja neiti von Hübnerin pontevan vaikutuksen avulla oli +hänestä tullut pataljoonan ajutantti, ja siinä toimessa oli hän +osoittanut todellisia ansioita harvinaisen säännöllisyytensä ja +ahkeruutensa kautta. Pataljoonassa oli kyllä huomattu hänen +kunnianhimonsa ja hänen turhamielisyytensä, mutta ei hänen +kelvollisuuttaan, ei kukaan hänessä huomannut käytännöllistä miestä, +joka hän itse asiassa oli. Ajutanttina oli hän heti ryhtynyt asiaan, +josta Anna Paulovna oli huomauttanut, nimittäin saada rykmentille uusi +kasarmi. Hän oli löytänyt Volgan vuorirannalla paikan, jota hän piti +sopivana. Siellä ei ole vettä, muistuttivat lääkäri ja eversti sekä +hylkäsivät ehdotuksen. Karl Aleksander kirjoitti Pietariin, hankki +kustannusarvion ja piirustukset porakaivoa varten ja ajoi asiaansa niin +että sai rykmentin päällikön puoltolauseen ja allekirjoituksen. + +"Ei sentähden, että se mitään merkitsisi," oli viimemainittu sanonut +epäilevästi hymyillen, "kuusitoista vuotta on sitä asiaa pohdittu ja +siihen se jää, vaan teidän suomalaisen itsepäisyytenne tähden". + +Karl Aleksander ei hellittänyt. Hän kirjoitti Dodo Davidovitschille. +vanhalle Olbersille, suuriherttuattarelle, kaikille mahdollisille +henkilöille, joilla luuli olevan vaikutusvaltaa asian suhteen. Hän ajoi +sitä koko pontevuudellaan, voiteli kanslioissa niitä pieniä rattaita, +jotka käyttivät suurta raskasta konetta, ja kaikkien, eikä vähimmin +omaksi, kummastukseksi tuli eräänä päivänä loppupuolella syksyä +ilmoitus, että sotaministeristö on määrännyt rakennettavaksi uudet +kasarmit rykmentille. + +Se oli Karl Aleksanderin ansioksi luettava voitto, ja vielä niin +ilmeisesti, että hän voi hyvin vaatimattomasti selittää rykmentin +päällikölle tulevan kunnian hankkeen onnistumisesta. + +Vähän sen jälkeen sai hän kahden vanhemman kapteenin odottamattoman +eron kautta komppanian. Tätä hänelle iloista uutista katkeroitti +kumminkin se, että hän samasta virallisten lehtien numerosta, jossa +hänen korotuksensa mainittiin, näki, että Dodo Davidovitsch oli päässyt +hänen majesteettinsa keisarin sivuajutantiksi, ja että hänet oli +lähetetty erityistä tehtävää varten kotimaahansa, levottomaan +Abchasiaan, josta pitkin aikaa oli puhuttu milloin pienempien +melskeitten, milloin yrittelijäitten ja kunnianhimoisten +clanipäälliköiden tähden. Karl Aleksander ei voinut muuta kuin +katkeruudella ajatella, että, jos hänkin olisi saanut jäädä kaartiin, +hänen tulevaisuutensa olisi ollut turvattu, nyt homehtui hän täällä +maaseudulla ja pääsee everstiksi ehkä täytettyään viisikymmentä vuotta. + +Sillä aikaa kun Volgan varrella olevassa pikkukaupungissa pohdittiin +kaikellaisia pikkukysymyksiä, kärsittiin pieniä suruja, punottiin +pieniä juonia, sillä aikaa kehkeytyivät tapaukset suuressa maailmassa +alituisesti kiihtyvällä nopeudella. Kaikki ne, jotka olivat kukkuloilla +ja näkivät laajalti ympärilleen, aavistivat jo syksyllä vuonna 1876, +että sen palon liekit, jonka uskonkiihkoiset muhamettilaiset olivat +sytyttäneet Bulgaariassa ja Rumaaniassa, ennustivat koko maailman +liekkeihin syttymistä. Turhaan ne, joiden etupäässä oli vastattava +sodasta ja rauhasta, ponnistelivat sitä vastaan, jonka he näkivät +tulevan hitaasti, mutta väistämättömästi ja peljästyttävänä. Kenen +herra tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella, lienee rauhaa rakastava +keisari Aleksander II sanonut toivottomana, kun hän, kuultuaan Midhat +paschan vangituksi ja maanpakoon ajetuksi, näki mitä seuraisi. Ja nyt +jo loistivat Bulgaarian palavien kylien liekit jokaiseen pyhän Venäjän +maan soppeen. Jokaisessa kirkossa Venäjällä -- ja Venäjällä onkin +paljon kirkkoja -- soitettiin kelloja ja kutsuttiin ristinsotaan, +pyhään sotaan, joka alkuaan syntyikin yhtä todellisesta kuin +yksinkertaisesta ja syvästä liikutuksesta, huolimatta siitä, miksi +valtiotaito sen sittemmin muutti, millä tavalla valtioviisaat käyttivät +suurta kansallista innostusta. + +Toinen toisensa perään saapuivat nyt peljästyttävät sähkösanomat, ne +saapuivat kuni myrskylinnut nopein siivin yli ajan pauhuisen meren ja +ilmoittivat milloin neuvottelut Konstantinoopolissa lakkautetuiksi +tuloksitta, milloin Ignatieffin lähteneen pois sulttaanin kaupungista. +Sitten tuli maaliskuun 8 päivänä 1877 käsky muodostaa kahdeksan +venäläistä sotajoukko-osastoa. Sota oli syttynyt. Myöskin ne, jotka +olivat alhaalla laaksoissa, näkivät punaisten liekkien leimuavan ylös +ja nuoleksivan pilviä, näkivät savun pimittävän taivaanrantaa. +Venäjällä, jossa tuskin löytyi sitä perhettä, jonka miespuolista +sukulaista ei olisi ollut sotajoukossa, ei käsky liikuttanut ainoastaan +mieliä ja sieluja, sillä oli myös tuntuvat vaikutukset jokapäiväiseen +elämäänkin, perheiden ja yksityisten pienimpiin toimiinkin. + +Everstillä olivat levottomat ajat. Metsästysretket olivat +lakkautetut, kortinlyöntikin oli saanut vähentyä ja väistyä syrjään. +Päivällispöydässä puhuttiin hyvin isoäänisesti ja kiihkeästi sodasta. + +Eräs everstiluutnantti, joka vasta oli tullut Pietarista, tiesi kertoa, +että sodanjulistus oli valmiiksi kirjoitettu, sen sanottiin koskevan +sekä Turkkia että Englantia. + +"Riivaako se sitten piru hullua turkkilaista, eikö hän tiedä, että me +tukehdutamme hänet lakeillamme, ruhjomme hänet ja hänen kurjat +joukkonsa", huusi pieni verevä ja tuittupäinen majuri, suuri slavofiili +ja patriootti. + +"Ruhjomme hänet, tukahdutamme hänet! Ei, kuulkaapas hyvä majuri", +muistutti lääkäri murteellisella venäjällään, sillä hän oli saksalaista +syntyperää, "nuo ovat liijan suuria sanoja. Kuinka usein me olemme +ruhjoneet Turkin, ja se on virvonnut kuin ankerias uudelleen. Me +muserrimme sen Pruthin sopimuksessa 1711, Belgradin rauhassa 1739, +Kutjuk Kajnasdjessa 1774, Jassyssa 1772, Adrianopolissa 1829, +Pariisissa 1856 ja nyt olemme taas valmiit sitä musertamaan". + +"Niin mutta, herra historian professori", sanoi majuri suuttuneena, +"nyt on asia kokonaan toinen. Slaavilaisuuden aate ei ollut silloin +vielä levinnyt laajalle, ajatelkaa, kuinka paljon me olemme edistyneet" +ja hän veti voimakkaasti savuja sikaristaan, "ja sitäpaitsi ... +sitäpaitsi on Ignatieff sanonut, että siitä tulee ainoastaan sotaväen +huvikävely..." + +"No niin, vaan kuka sanoo teille", keskeytti lääkäri, "etteivät sen +ajan Ignatieffit ole sanoneet samaa sen ajan keisareille". + +"Se on sama minulle", huusi majuri vielä punaisempana ja kiihkeämpänä. +"minä tahdon taistella, taistella viimeiseen veripisaraan asti, kun +keisari käskee", ja hän pani madeiralasinsa niin voimakkaasti pöydälle, +että se särkyi. + +"Mutta siitä me olemme kaikki yksimielisiä", sanoo rykmentin päällikkö +hymyillen, "ei kukaan epäile..." samassa näki hän palvelijan, vanhan +Ivanan, tulevan sisään, tuoden sähkösanomaa, ja vaikeni. Ivana haki +ruokakaapin päältä tarjotinta antaakseen sillä sähkösanoman, johon +kaikkien silmät olivat kiintyneet. "Mitähän sanomaa tuo myrskylintu nyt +tuo", kysyi itsekukin levottomuudella mielessään. + +Anna Paulovna, jota kiivas keskustelu oli hyvin hermostuttanut, +katkaisi äänettömyyden ja sanoi: "Elä vitkastele Ivana, anna +sähkösanoma tarjottimetta". + +Vanha Ivana meni everstin luo sähkösanoman kanssa, hänen kätensä +vapisi, hänetkin oli saanut valtaansa yleinen jännitys. + +"Olkaa hyvä ja kirjoittakaa kuitti sähkösanomasta Karl +Aleksandrovitsch", ja eversti alkoi aukaista sitä jonkullaisella +hitaudella ja arvokkaisuudella. Kaikkien silmät olivat häneen +kiinnitetyt. Sitten nousi hän ylös ilmeisesti liikutettuna. "Hyvät +herrat", sanoi hän vakavana. + + "Kischineffissä 24 päivänä huhtikuuta. Keisari, joka saapui + tänne 20 päivänä huhtikuuta, on tänään julistanut sodan ja + käskenyt sotajoukon marssia rajan yli". + +Seurasi hetkisen äänettömyys. Anna Paulovnan silmät olivat täynnä +kyyneliä. + +"Hyvät herrat", ja eversti, tuo leväperäinen, itse asiassa vähäpätöinen +mies kasvoi sanojensa ja asemansa painosta, "eläköönhuuto hänen +majesteetilleen keisarille, venäläisten aseiden voitolle ja sille +pyhälle asialle, jonka puolesta ne taistelevat". Huudettiin eläköötä ja +riemuittiin, tyhjennettiin maljat, ja ylenmääräisessä innostuksessansa +paiskasi majuri tyhjän lasin lattiaan. "Vaelluksemme on Jumalan +huomassa", sanoi hän ja teki ristinmerkin, hänen silmänsä olivat +kyynelten kostuttamat. + +"Ja nyt", sanoi eversti, "nyt on aika, että tyttäremme tulee kotiin. Me +emme tiedä, millä hetkellä rykmentti kutsutaan sotanäyttämölle, sitä +ennen tahdon minä nähdä lapseni. Anna Paulovna, ole hyvä ja sähköitä +Lausanneen, että pieni tyttömme heti lähetetään kotiin". Etsittyään +silmillään Karl Aleksanderia, meni hän huoneeseensa kirjoittamaan +sähkösanomaa. + +Mutta Karl Aleksander oli mennyt mieli kuohuksissa ulos, hänen mielensä +kuohui sentähden, ettei hän nyt, jolloin kaikki muut olivat +innostuksissa, voinut innostua kuin he. Hän kysyi itseltään, "mitä +minussa on, joka tekee minut niin jääkylmäksi? Minkätähden minä en voi +kuulla venäläisen sydämen lyöntiä, tuntea sen suonien tykytystä, tuntea +sen kuuman veren kuohua suonissani? Olenko minä muukalainen kummassakin +maassa?" Hän ei ollut tottunut sellaisiin mielenliikutuksiin, hän tunsi +sentähden ensimäisen kerran moneen vuoteen olevansa hyvin onneton, +tunsi alentuneensa omissa silmissään. Yksin lähti hän kaupungin +puistoon, istui penkille, jolla hän usein oli istunut, katseli kevään, +varhaisen kevään ensimäisiä vaikutuksia aavalla tasangolla ja vaipui +synkkiin mietteisiin. + +Ja sitten alkoi ajatus vapautua, halu lähteä sotaan herätä hänessä. +Kaartit eivät olleet vielä määrätyt lähtemään, hänellä ei siis vielä +siellä ollut monta ystävistään, entisestä seurustelupiiristään, mutta +Dodo Davidovitsch, hänen vierustoverinsa ja ainoa varsinainen +ystävänsä, oli siellä. Kun hän oli tehnyt päätöksensä, meni hän +kotiinsa ja kirjoitti kirjeen Dodolle, jossa hän pyysi häntä tekemään +kaikki, mitä voi, saadakseen hänelle, Karl Aleksanderille, paikan +sotajoukossa. Kirjoittaessa heräsi hänessä sellainen epäselvä ajatus, +jota pidetään salassa, jota ei itsekään oikein ymmärretä, ennenkuin se +sisäisen levottomuuden ja itsekoettelemuksen hetkinä vedetään esille, +ja hän teki sen nyt. Hänen täytyi myöntää, ettei se ollut innostus +bulgaarein pyhään asiaan, ei myötätuntoisuus tätä uutta ristiretkeä +kohtaan, ei edes tavallinen nuorukaisen seikkailuhalu, joka sai hänet +lähtemään, hän tahtoi yksinkertaisesti vaan paeta, paeta Anna +Paulovnaa, päästä vapaaksi hänen itsensä uhraavasta, mutta väsyttävästä +rakkaudestaan. Hän oli väsynyt elämään luotolla, sillä henkisessäkin +suhteessa voi elää toisten luotolla. Hän tiesi että se hitunen lämpöä, +joka hänessä oli, pysyi vireillä ainoastaan Anna Paulovnan tulen +avulla. Ja tästä askeleesta ei hän maininnut sanaakaan kenellekään, ei +edes Anna Paulovnalle. + + + + +IX. + + +Se, joka eli Venäjällä keväällä vuonna 1877, ei unohda koskaan sitä +aikaa. Koko kansan oli vallannut tuskallinen levottomuus. Venäjä +sairasti kuumetta, sen veret olivat kuohuksissa. Huhtikuussa olivat +sotajoukot menneet rajan yli Rumäniaan, ja kesäkuussa ei vielä edes +oltu saavuttu vihollisen maahan. Oli ponnistettu voimia musertavan +iskun lyömiseen, ja lyötiinkin ilmaan; innostus, suuri kiihko oli +laimentumaisillaan ja kummastuneena kysyi kukin itseltään: mitä tämä +merkitsee? Levottomuuden tunne, salainen kauhu valtasi kaikki +kansalliset itserakkaat, kaikki ne, jotka olivat luottaneet taruun +sotaväen huvikävelystä, ja sellaisia oli paljon. + +Tuossa pienessä yhteiskunnassa, Volgan varrella olevassa +pikkukaupungissa, ja erittäinkin sen sotilaspiireissä, jotka +muodostivat koko sen elämän ja luonteen, oli sellaista levottomuutta +monella tavalla ilmestynyt. Valtiolliset ja sotaliikkeitä koskevat +keskustelut upseeriklubissa ja everstin luona olivat yhtä vilkkaita +kuin pitkiäkin. Pelipöydällä oli erityiskarttoja Tonavan maista, +erityisteoksia Diebitsch Sabalkanskin retkestä Balkanin yli, Moltken +teoksia Turkista ja ylipäänsä kaikkea, joka voi jossain suhteessa +valaista asemaa. Tuon yleisen levottomuuden vallitessa häipyi se +sydämen tuska, joka siihen aikaan vaivasi Anna Paulovnaa. Koko hänen +ympäristöstään huomasi sen ainoastaan vanha neiti von Hübner. + +Karl Aleksander ei ollut saapunut kohtaukseen: siitä ajasta alkoi hän +rohjeta katsoa asiaa sellaisena, kuin se oli, Karl Aleksanderista oli +rakkaus ajanhauskuutusta, hänestä nuorta, uutta elämää. Hän ei voinut +kieltää, että Karl Aleksander ei välittänyt hänestä, että hän tahtoi +päästä vapaaksi. Hän oli huomannut, että rakkaus oli Karl +Aleksanderille vieraskielinen kirja, jota hän luki, sillä hän tunsi +kirjaimet, hän itse taas tunsi hengen, syvän, sisäisen elämän ja +sisällön siinä kirjassa. Tuo herätti hänessä syvää surua, surua, joka +toisinaan teki hänelle mahdottomaksi esiintymisen maailmassa. Mitä se +hyödytti, kysyi hän itseltään, että oli kesänsä lopulla voittanut +sydämen, jos se sydän oli niin häipyvä, että se jo, kun tuskin vielä +oli vuotta kulunut, sulkeusi häneltä. Sillä hän tunsi, että hän oli +kadottanut Sesam-sanan, joka sen aukaisi hänelle. Mutta ei siinä vielä +kylliksi, kauneus, jota hän oli niin hellästi hoitanut, jonka hän piti +niin suuriarvoisena, se ei kestänyt nyt syysmyrskyjen aikana. Hän luuli +näkevänsä, miten se suli, juoksi pois niiden kyynelten mukana, joita +hän vuodatti sen himmenevän loiston tähden. Vanheneminen oli tullut +hänelle päähän pistäneeksi ajatukseksi, ja sellaisilla päähän +pistäneillä ajatuksilla on sama vaikutus sieluun kuin paranemattomalla, +pitkällisellä hivuttavalla taudilla ruumiiseen. Se ajatus myrkytti +hänen päivänsä, hävitti kaiken mehun, mitä elämä tarjosi. Kaiken tuon +sielun vaivan lisäksi tuli vielä pelko tyttären kotiintulosta. Sen, +että se toisi mukanaan uusia kärsimyksiä, uusia suruja, uutta +mielipahan aihetta aavisti hän teroittuneella naisen aistillaan, joka +ohjasi häntä oikeaan, kun oli kysymys sydämen asioista, yhtä varmasti +kuin kompassi osottaa magneetillisen navan. + +Kevät oli tänä vuonna tullut tavattoman aikaiseen. Jo toukokuun alussa +olivat Volgan rannat hohtavan vehreät, kirsikat ja tuomet täydessä +kukassa. Anna Paulovnalle, joka kärsimättömyydellä oli odottanut +kevättä, oli ollut paljon vaivaa saada nerokkaisuudellaan ja +naisellisella viekkaudellaan kohdata Karl Aleksanderia penkereellä. Hän +tahtoi välttämättömästi tavata häntä vielä kerran, ennenkuin tytär +tulisi kotiin, jota nyt odotettiin joka päivä. Kohtaus oli kumminkin +sattuneiden esteiden takia siirtynyt päivä päivältä, tänä iltana se +kumminkin tapahtuisi. Äkkiä, kuten pilvistä pudonneena ilmausi silloin +pieneen kaupunkiin tarkastusmatkoilla oleva kenraali, joka tuli asumaan +rykmentin päällikön luo, eikä Anna Paulovna huomannut mitään keinoa +päästä useihin päiviin vapaaksi kutsumattomasta vieraastaan. + + * * * * * + +Karl Aleksander istui kumminkin määrätyllä ajalla penkereellä. Hän +istui kaidepuun päällä, katseli, näkemättä maisemaa ja odotti +kärsivällisesti. Hänelle olivat nämät kohtaukset muuttuneet raskaaksi +kuormaksi, jota hän kesti ainoastaan tuskallisella, sellaisissa +ihmisissä tavattavalla uhkamielisyydellä, jotka eivät voi +vapautua kuormastaan, ja joiden sen lisäksi täytyy salata itse +uhkamielisyyttään. Hän odotti kärsivällisesti, hän tiesi tarkalleen, +kuinka hän laskeutuisi portaita alas arkaillen, tekisi romantillisen +liikkeen, ikäänkuin kuunnellen jotain, samalla tavalla kuin se kohta +aina esitetään "Nivan" palstoilla, hyppäisi alas hiukan lapsimaisella +tavalla ja koettaisi sitten kiihoittaa häntä loruillaan. Nuo +lorut ne olivat kaikista kauheimmat, ne muistuttivat samalla +kertaa lapsikamarikeskusteluja ja lainakirjaston tavallisimpia +rakkauslörpötyksiä. Karl Aleksander ei ollut vielä oppinut, ei +huomannut sitä, että tyhjänpäiväiset rakkauslorut ovat aivan +samanlaisia, kaikuivatpa mistä päin tahansa, se on ainoastaan ääni, +joka ne tekee toisellaiseksi, ainoastaan suut, jotka lausuvat noita +tavallisia sanoja, ovat toisellaisia. Sitten oli hän huomaavinaan hänen +silmissään samallaisia nuhteita, joita hän teki itselleen. Hän näki, +hän tunsi, että Anna Paulovna oli oppinut tuntemaan hänet, huomannut +hänen jo aikaa kyllästyneen tähän romaaniin. Hän odotti joka päivä +purkausta, jolloin hän sanoisi, että hän oli petollinen ja uskoton, ja +kaikkea muutakin, jota oli lainakirjastoromaaneissa, sitäkin. Hetkisen +ajatteli hän jouduttaa ratkaisevaa iskua, vallankumousta, ja sen +jälkeen päästä vapaaksi; mutta mitä se hyödyttäisi? Pianhan tulisi +tieto Dodo Davidovitschilta, parempi on erota riidatta. Ja jos häntä ei +muutettaisikaan sotajoukkoon ja rikkoisi välinsä tykkänään hänen +kanssaan, mitä tekisi hän sitten tässä kurjassa pesässä, miten hänen +elämänsä sitten kuluisi? Hänkin ehkä kostaisi, saattaisi hänet neiti +von Hübnerin, ehkäpä suuriherttuattarenkin epäsuosioon. Ei, hän oli nyt +kahleissa, jotka hän itse oli itselleen takonut, ja joita hänen oli +kärsiminen, vaikka ne tulivat päivä päivältä raskaammiksi. + +Mutta sepä ihmettä, missä hän viipyy tänään, hän, joka tavallisesti on +niin sietämättömän täsmällinen? Mitähän jos minä lähtisin pois! Mutta +Karl Aleksander ei uskaltanut lähteä. Hän odotti, kuljeskeli +edestakaisin penkereellä, katseli, miten päivän vaaleat liekit +sammuivat, katseli, kuinka korkealla taivaan sinessä kiiti eräs +pyyntimatkoilleen myöhästynyt tornihaukka nuolen nopeudella kohden +kotoaan, kuunteli pääskysten liverryksiä, kun ne, kuten taitamattomat +lapset, jotka ovat laitetut makaamaan, nukkumisen sijaan huvittivat +itseään naurulla ja pakinalla. "Ah, jos minä saisin lähteä kotiin, +kuten tornihaukka, ah, jos minä saisin seurata pääskysiä," huokasi hän +itsekseen. + +Kevätilta levitti hienon vaalean vaippansa puutarhan ja sen kukkivien +omenapuiden yli. Oli niin äänetöntä ja hiljaista, että voi kuulla yhden +ja toisen valvovan hyönteisen surisemisen, kun se kukkaistuoksun +hurmaamana lenteli puiden oksien välissä. Harhailevassa lennossaan +sattui tuo pieni yökulkijain pahki kukkien terälehtiin, jotka +putoilivat maahan hitaasti ja ladellen kuni perhoset. Silloin tällöin +puhalsi virralta tuulen henkäys, tunkeusi kukista vaaleana olevien +oksien väliin, puisti niistä alas joukottain valkeita lehtiä ja +siemenpölyä ja heti tyyntyi pensaisiin. Suloisia höyryjä kohosi +kuohkeasta maasta ja liiteli kepeänä usvana kukkien päällä. Oli +kevätkesän pyhä, ihana aika, jolloin elämä jälleen virkoaa, jolloin +tunteet nuortuvat ja väsyneet sydämet riemastuvat. Ei edes Karl +Aleksander, niin synkkämielisenä kuin olikin, voinut olla +hurmaantumatta. Äkkiä heräsi hän unelmistaan siitä, että joku käveli +etempänä käytävällä. Siellä hän on, ajatteli hän, niin hän se on, ja +raskas huokaus nousi hänen rinnastaan. Nyt lähenee hän, hänellä on uusi +puku, niin hienon värinen, vaalean sinipunerva ja keltainen; nyt +seisahtuu hän, katselee ympärilleen, mutta miten suloisesti, nyt hyppää +hän alas korkealta portaalta niin viehättävän kauniisti, ei, se ei ole +hän, vaan ovathan ne hänen silmänsä, hänen punainen suunsa ja ... mutta +kaikki kauniimpana, nuorena, hienompana ja sielukkaampana. Onko se hän +tahi eikö? kysyy hän itseltään, onko hän nukuksissa, uneksiiko hän? Nyt +hymyilee hän hänelle, "no, mutta tehkäähän nyt kunniaa, Karluscha," +sanoo hän äkkiä ja nauraa hiukan ilkamoiden, hiukan hämillään, hiukan +tuttavallisesti, hyvin ystävällisesti ja suloisesti. + +"Vera, Vera Nikolajevna, oletteko te todella -- Te? Milloin te tulitte, +kuinka voitte tuntea minut?" Ja Vera nauroi, nauroi aivan kuin Anna +Paulovna paraimmalla tuulellaan. "Minä tulin tänään kenraalin kanssa. +En minä tuntenut teitä, mutta minä olen eläissäni ollut tuttu +ainoastaan yhden Karl Aleksandrovitschin kanssa, ainoastaan yhden +kanssa, jolla on ollut saksalainen nimi Karl, ja kun äiti kirjeissään +kuvasi teidät ja puhui Karl Aleksandrovitschistä joka sivulla, muistin +minä häntä, ja sitten uskoin aina, että se olisitte juuri te, te ja ei +kukaan muu." + +"Vera", -- ja hän ojensi molemmat kätensä häntä kohden -- Vera epäili +hetken ja sitten tarttui niihin. Ja siinä tuli sellainen "muistatteko +te sitä ja sitä, muistatteko te häntä", että pääskyset heräsivät +pesissään, ja satakieli, joka juuri oli aloittanut liverryksensä, +vaikeni. Anna Paulovna, jota tänne asti olivat viivyttäneet +vieraat ja emännän velvollisuudet, ja joka nyt pelokkaana ja +sipsutellen tuli kohtauspaikalle, kuuli jo kaukaa tuon: "muistatteko +sitä ja sitä". Kuulusti ikäänkuin siellä olisi ollut kaksi visertelevää +"inseparables", noita viehättäviä lintuja, jotka istuvat toisiinsa +painautuneina ja kuolevat, jos heidät eroitetaan. Anna Paulovna ensin +tyrmistyi, sitten hämmästyi hän edessänsä olevan ryhmän kauneudesta. +Lopuksi tuli hän surulliseksi, toivottomaksi hänen äänensä soinnun +tähden, äänen, jota hän rakasti niin suuresti, ja jonka pienimmänkin +väreen hän luuli tuntevansa niin hyvin, vaan jossa nyt ilmeni hänelle +uusia väreitä, joita hän ei ollut koskaan kuullut ennen. Surun +valtaamana pakeni hän äänettömästi huoneeseensa, ja ikäänkuin peläten, +että joku seuraisi häntä, lukitsi hän oven. + +Ulkona penkereellä oli puhelu todella päässyt irralleen. + +"Kuinka te tunsitte minut?" kysyi Vera. + +"Minä en tuntenut teitä, mutta teidän sananne, 'tehkää kunniaa' +muistutti minulle yksinäisten lapsivuosieni suloisimpia hetkiä". + +Äkkiä kysyi Vera: "Mitä teette te täällä, minkätähden ette tulleet +sisälle luoksemme?" Karl Aleksanderin tuli vastata. Ensi kerran +elämässään joutui hän siinä suhteessa ahdinkoon. + +"Ei, mutta kuulkaahan, te hän näytätte ikäänkuin teidät olisi pahan +teosta tavattu, myöntäkää. että te -- --". + +Mutta nyt oli Karl Aleksander ehtinyt tointua. "Minä tulin +harjoituksista, olin väsynyt ja tahdoin levätä tänä suloisena yönä +teidän penkereellänne, vanhempanne ovat antaneet minulle luvan, vieläpä +kutsuneet minua tänne. Kauneus on houkutellut minut tänne ja +vanginnut," lisäsi hän liehakoivasti, "pitemmäksi aikaa kuin olisi +saanut". Hän nousi ylös sanoakseen jäähyväiset ja lähteäkseen, "mutta +mitä tietä", kysyi hän itseltään. Uusi hämmennys. He kulkivat käytävää +pitkin rakennuksen etusivulle päin. "Hyvää yötä", sanoo Vera ja ojentaa +hänelle kätensä, "ajatelkaa, kuinka äiti hämmästyy tästä kohtauksesta". + +"Niin, kyllä kai", vastaa hän hermostuneesti, ja menee pitkin vasempaan +päin johtavaa käytävää. + +"No, ei sinne, tännepäin, kuinka te olette hajamielinen", huutaa Vera, +"porttihan on toisella puolella". + +"Kah, se on totta", hän tekee kokokäännöksen ja käy eteenpäin, hän ei +ole koskaan kulkenut tätä tietä eikä tiedä, missä portti on. Suuri +kartanokoira alkaa haukkua vimmatusti, ovella seisova sotamies tekee +kunniaa, portinvahti ja kyökkipiika tervehtävät ja katselevat häntä +hyvin kummissaan. -- "Sepäs oli saakelia, minä luulen, että koko talo +on liikkeessä", tuumaa Karl Aleksander; hän huokaa helpotuksesta +päästyään kadulle ja kiiruhtaa kotiinsa. + +Kun Anna Paulovna tuli huoneeseensa, oli hän vallan mielettömänä. Oliko +mahdollista, että se oli totta, mitä hän oli nähnyt? Hänen oma +tyttärensä ja tuo kauhea Karl Aleksander, jonka onnettomuus itse oli +tuonut hänen tielleen, yhdessä! Muistatteko te sitä ja sitä, olivat he +sanoneet, missä olivat he sitten kohdanneet toisensa, miksi oli Vera +sen salannut? Kun hänellä itsellään oli salattavaa, epäili hän kaikkea +ja kaikkia. Jos hän menisi Veran luo ja kysyisi? Mutta ei, nykyisessä +mielentilassa, oli se mahdotonta, hän ilmaisisi itsensä. Minne tahansa +hän katsoi, kohtasi hän vaikeuksia joka taholla, lisäksi tulivat nyt +vielä mustasukkaisuuden tuskat. Niin, se vielä puuttuisi, että hän +alkaisi ... hän oli huutaa tuskasta sitä ajatellessaan, hän veti syvään +henkeään, hän luuli tukehtuvansa, meni ikkunan luo ja avasi sen hiljaa. +Pehmyt, suloinen yöilma teki hänelle hyvää. Istuissaan siinä näki hän +hänet ja tyttärensä tulevan käytävää ylös, kuuli hänen sanovan, "kyllä +kai", luuli niissä sanoissa olevan jonkun sivumerkityksen, ja +katkeruudesta sekä häpeästä mielettömänä purskahti kiihkeään itkuun. +Silloin koputettiin hänen ovelleen. "Äiti kulta, saanko minä tulla +sisään. Äiti kulta, se on sinun Verotschasi, päästä minua sisään!" Hän +koetti tointua, ponnistaen kaikki henkiset ja ruumiilliset voimansa +sanoi hän tyynesti, "Mene huoneeseesi pikku Vera, ja pane maata, minä +tulen kyllä sanomaan sinulle hyvää yötä hiukan myöhemmin, juuri nyt en +voi oikein hyvin". + +"Kyllä teen sen, äiti kuita, mutta tule kaikin mokomin, minulla on +jotain hauskaa kerrottavaa sinulle, Ja eihän meillä vielä ole ollut +ollenkaan aikaa puhella toistemme kanssa". + +Ääni, jolla nuo sanat lausuttiin, tuntui vapisevan ilosta ja lämmöstä +ja vaikutti kuin neulan pisto Anna Paulovnaan. Hän riisuutui +kamarineidin avutta ja kiiruhti sänkyynsä. + +Silloin vasta muisti hän, ettei hän ollut sanonut jäähyväisiä +kenraalille. Hän tiesi, että miehensä, vaikka olikin muutoin +välinpitämätön ja huolimaton, tuskin antaisi anteeksi sitä, mutta koska +suurien surujen siunauksena on, että ne saavat pienet unohduksiin, niin +hän tuskin ajattelikaan tuota muutoin niin tärkeää asiaa. Hän makasi +valveilla aamupuoleen yötä, ja vaipui vihdoin raskaaseen horrostilaan. + +Seuraavana päivänä oli Anna Paulovna kipeä, hänessä oli kuume. Hän +kutsutti Veran luokseen, hänen täytyi päästä selvyyteen. Ennenkuin Vera +ehti tulla, tuli hänen miehensä huoneeseen. Hän kysyi hänen vointiaan, +lähetti hakemaan lääkäriä, mutta teki kaiken tuon konemaisesti, niin +kuin sellaisen jota tulee ja pitää tehdä, osoittamatta huolenpidossaan +vähintään lämpöä tai tunnetta. Anna Paulovna, joka pitemmästä kuin +kahdenkymmenen vuoden tottumuksesta tunsi hänet, huomasi, että hänen +ajatuksensa olivat kiintyneet johonkin asiaan. Ollen säikähdyksissään +ja peloissaan noista odottamattomista tapauksista, vaivasi se häntä +suuresti. Tulkoon, mitä tuleekin, hänen täytyi saada tietää se. + +"No, Nikolai Nikolajevitsch, mitä sinä ajattelet?" sanoi hän, kun näki +hänen aikovan lähteä uskomatta hänelle mitään. + +Eversti katsoi häneen. "Vai niin, sinä olet huomannut sen minusta, no +niin, minä ajattelen tänään paraatin jälkeen nimittää Karl +Aleksandrovitschin ajutantikseni". + +"Minkätähden?" sanoi hän ja tunsi henkeänsä ahdistavan. + +"Minkätähden ... niin, oikeastaan minun olisi pitänyt se tehdä jo aikaa +sitten, hän on kelpo upseeri, kenraali piti hänestä paljon eilen, +hänellä on kyllä tulevaisuutta. Ja sitten hän ... hän ... on suoraan +sanoen tässä kaupungissa ainoa sulhaseksi kelpaava Veralle, joka jo on +yli kahdenkymmenen. Ajutanttina tulee hän päivittäin oleskelemaan +talossa", ja niin selvitti hän laajaperäisesti suunnitelmiaan. "Mutta +sinä et sano mitään? Mitä arvelet sinä asiasta?" + +Anna Paulovnalle tuotti miehen puhe tuskaa, joka kasvoi joka minuutti +ja uhkasi lopuksi tukahduttaa hänet. Vihdoin kohosi hän vaivaloisesti +ylös vuoteeltaan, katsoi häneen kuumeesta hehkuvilla silmillään, ja +niissä näkyi kovuuden ja vihan ilmettä, kun hän äänellä, jota hän ei +voinut kauemmin hillitä, huudahti: "Se ei saa koskaan tapahtua, +kuuletko sinä, ei koskaan!" Hän vaipui jälleen alas vuoteelleen. +Nikolai Nikolajevitsch sekä hämmästyi että suuttui hänelle niin +harvinaisesta purkauksesta. + +Hetkisen oli hän tietämättään totuutta lähellä, kun hän pilkallisesti +hymyillen sanoi: "Ethän sinä vaan ole mustasukkainen?" ja jatkoi sitten +syittensä ja todistuksiensa luettelemista. + +Hänen vaimonsa ei sanonut mitään, mutta hän tunsi, että hänessä oli +jotain järkähtämätöntä, taipumatonta, jotain naisten itsepäisyydestä, +jota mikään ei voi taivuttaa, tuskin murtaakaan. Lopuksi lähti hän +suuttuneena pois, sanoen: "Tässä olen minä, se joka toimin niin, kuin +edullisimmaksi luulen", ja paiskasi oven lujasti kiinni. Hänen +käyntinsä, kasvonsa juonteet, kiihtynyt mielentila eivät ennustaneet +mitään hyvää tämän päivän paraatista. "Itsepäisyys, niin, siinä on +naisten voima", jupisi hän itsekseen. + +Anna Paulovna makasi melkein tainnuksissa iskusta, joka uhkasi häntä, +niin ettei hän huomannut Veran sisään tuloa, ennenkuin tämä hyvin +hiljaa istui hänen vuoteensa viereen. + +Kun äiti vihdoin huomasi hänet, kysyi hän äkkiä ja tylysti: + +"Mitä teit sinä eilen puutarhassa?" Vera katsoi kummastuneena häneen. + +"Minäkö, en mitään", vastasi hän tyynesti, "uudistin vaan tuttavuuden +Karl Aleksanderin kanssa". + +"Milloin tutustuit sinä häneen?" kysyi Anna Paulovna, hilliten +ääntänsä. + +"Muistatko sinä, että minä kahdeksan vuotiaana, jolloin me olimme +Pietarissa, tutustuin erääseen paassiin, jota minä kutsuin +sulhasekseni, muistatko, että vanha kotiopettajattareni vielä +vuosikausia jälkeenpäin meillä käydessään kysyi, oliko sulhaseni +Karluscha kirjoittanut minulle? No, niin, Karluscha on juuri Karl +Aleksandrovitsch. Senjälkeen en minä ole nähnyt häntä ennenkuin nyt, +hän on suuressa määrin säilyttänyt lapsuutensa ajan ulkonäön". + +Vihdoinkin rauhoittava sana. Anna Paulovna miettii, mitä hän sanoisi. +"Minä en pidä Karl Aleksandrovitschista, hän on..." + +"No, mutta kirjeistäsihän saa aivan vastakkaisen käsityksen..." + +Silloin menetti Anna Paulovna itsehillitsemiskykynsä. "Kirjeeni, +kirjeeni ... mutta minä kiellän sinua..." Etemmäksi hän ei ehtinyt, +sillä vaikea hermokohtaus teki hänet kyvyttömäksi enempää puhumaan ja +säikäytti Veran, joka ennen ei ollut mitään sellaista nähnyt. Koko talo +tuli liikkeelle, lääkäri saapui ja selitti, että tapaus oli hyvin +arveluttava. + +Vera oli hyvin levoton. "Neuvokaa minulle tohtori, mitä minun pitää +tehdä, isä on pyytänyt minua suurilla vaunuilla menemään Natalia +Feodorovnaa, neiti von Hübneriä, noutamaan paraatia katsomaan". + +"Minä olen ruiskuttanut äitiinne morfiinia, niin että te voitte huoleti +olla poissa muutamia tunteja". + +Vera rauhottui lääkärin sanoista ja lähti neiti von Hübnerin luo. +Hän ja vanha neiti olivat hyviä ystäviä. Vera ihaili hänessä +maailmannaista, sitä hovi-ilman sädekehää, joka häntä ympäröi, ja hänen +sydämellistä, kaikki-ymmärtävää, kaikki-anteeksiantavaa olentoaan. +Neiti von Hübner rakasti Veraa yksinkertaisesti sentähden, että tämä +oli nuori, kaunis ja hyvinkasvatettu, ja sentähden, että hänen +sydämensä ylipäänsä oli taipuisa rakastamaan. Vanha neiti ihastui hyvin +Nikolai Nikolajevitschin huomaavaisuudesta. Lämmin auringonpaisteinen +kevätilma, komeoissa vaunuissa ajeleminen, kaikki sai hänet hyvälle +tuulelle, niin että hän alussa ei erittäin pannut huomiota Anna +Paulovnan sairaudelle. Molemmat naiset ajoivat harjoituskentälle, joka +oli muutamia kilomeetterejä kaupungin ulkopuolella, lähellä uutta +rakennettavana olevaa kasarmia. + +Kentällä kohtasivat he Karl Aleksanderin, joka ratsasti kauniilla +mustalla venäläisrotuisella hevosella heitä vastaan. Hän näytti +kauniilta uudessa kiiltävässä asussaan, hän tervehti samalla sekä +tuttavallisesti että lämpimällä äänellä, joka heti herätti neiti von +Hübnerin huomion. Vera Nikolajevnakin näytti hyvin ihastuneen +näköiseltä. "Onko asian, laita niin", tuumi vanha kokenut nainen +itsekseen. + +"Nikolai Nikolajevitsch, isänne, pyytää teitä ajamaan ylös kummulle +halavan alle, sieltä näette te paraiten juhlamarssin ja kuulette +soiton. Sanokaa minulle, Vera Nikolajevna", ja hän kääntyi tenhoavasti, +levottomasti ja ihastuneena hymyillen hänen puoleensa, "mitä teillä on +tapahtunut? Isänne on, luvallanne sanoen, aivan vimmassa, häntä ei +tunne entiseksi". + +Vera ei osannut vastata muuta kuin että äiti oli kipeä. + +"Minä en uskalla viipyä kauemmin", sanoi Karl Aleksander, "au revoir". +Hän laukkuutti pois, niin että näki, miten kiiltäväksi kuluneet kengät +hänen hevosensa jaloissa välkkyivät pölyn seasta. Vaunut ajettiin +kummulle, johon oli kokoontunut suuri joukko kaupunkilaisia ja +maakansaa katsomaan kevätparaatia. Vera hämmästytti koko joukkoa +aukaisemalla suuren, punaisen päivänvarjostimen, sillä sellaista ei +oltu ennen nähty näillä seuduilla. Päivänvarjostimen ja halavan +harvojen oksien alla istuivat molemmat naiset odottaen paraatin alkua. +Neiti von Hübner katseli tutkivasti nuorta ystäväänsä, jonka nuorille +kasvoille päivänvarjostimen punainen valo loi sellaista loistoa ja +terveyttä, että hän näytti huikaisevan kauniilta. "Sinä olet +yhdennäköinen äitisi kanssa, tuollaiselta hän lienee näyttänyt +ykdeksäntoista, kahdenkymmenen seuduilla", ja vertaillessa sekä +arvostellessa yhtäläisyyksiä kuluivat tunnit sotilasnäytelmää +odottaessa. + +Oli kirjava elämä peninkulmia laajalla tasangolla. Sotamiehet seisoivat +komppanijoittain, upseerit ryhmissä rintaman edessä, korkeampi +päällystö, osa esikuntaupseereja ja ajutantteja oli ratsuin selässä +keskellä tasankoa. Silloin tällöin ratsasti joku ajutanteista täyttä +laukkaa milloin yhden, milloin toisen pataljoonan luo, vieden käskyjä +ja määräyksiä. Joka taholla ja kaikilla ilmansuunnilla loisti ja +kimalteli, punankellervä tomu nousi ylös pilven tapaisena ja osaltaan +koroitti suuren ja liikkuvan kuvan kauneutta. + +Silloin lähti Nikolai Nikolajevitsch esikuntansa seuraamana liikkeelle +tasangon yli, rummut rämisivät ja torvet räikyivat, sotamiehet +tervehtivät päällikköään tavallisen kaavan mukaan: ahkeruus on ilomme +ja Jumala varjelkoon herra everstiä, aseet loistivat ja välkkyivät +kevätauringon paisteessa, kaikki ennusti hyvää, odotettiin paraatia +iloisella luottamuksella. Hyvälaatuisen everstin suhteen ei voitu muuta +luullakkaan. Ja kumminkin kävi kaikki alusta alkaen päinvastoin. +Eversti oli pahalla tuulella, ei mikään ollut hänen mieleistään. Rivit +eivät koskaan olleet kyllin suoria. Yhtäkkiä kysyy hän: "Missä on +kapteeni Baronin?" -- "Kapteeni Baronin", huudetaan joka taholla, mutta +kapteenia ei kuulu, "Kapteeni Baronin", vastataan esikunnasta, "on +tasangon toisella puolella olevassa viitakossa". + +"Mitä pirua hän siellä tekee", kirkui eversti, "täällä hänen paikkansa +on nyt. No, voi tuota sotamiestä, tuota tuolla toisessa rivissä, mitä +herran nimessä kapteeni ajattelee, onko tuo nyt paraatipuku? Mitä! +Repaleita nuo ovat!" + +Kapteeni katseli kummissaan everstiään, sellaisena ei hän ollut häntä +koskaan nähnyt. Hän painoi sormet lakkinsa reunukseen ja vastasi +ajattelemattomasti kyllä: + +"Herra eversti on sallinut, on itse..." + +Mutta silloin suuttui Nikolai Nikolajevitsch todella. "Minä, minä +sallisin mitään sellaista, minä en salli mitään muuta, kuin mitä +säännöt määräävät. Kuuletteko sen, kapteeni!" Ja hän mellasti kuin +entisaikuiset katsastusherrat. + +Sotilaat olivat pelästyneitä, vääpelit pyörivät kuin ampijaiset +paperipussissa. Luutnantit arvelivat, että piru oli riivannut heidän +everstinsä. Oli tulla jo häpeäjuttu, kun hän kaikkien läsnäollessa +haukkui ajutanttiaan erään laiminlyömisen takia, josta hän tavallisissa +oloissa olisi saanut ainoastaan pienen muistutuksen. Ainoa, jota +onnisti "suuressa kevätpesussa", kuten sotamiehet kutsuivat surullista +paraatia, oli Kari Aleksander. Hän seisoi hyvin kalpeana ja +kylmäverisenä, odottaen pahinta, hänellä oli syynsä luulla, että +eversti hänen tähtensä oli sellaisella tuulella. Hän sentähden hyvin +kummastui, kun eversti hänen komppanijaa tarkastaessa lauhtui, niin, +vieläpä esitti hänen, kuten sanat kuuluivat "saksalaista +säännöllisyyttään" muillekin seurattavaksi esimerkiksi. + +Turhaan ponnisti Karl Aleksander terävänäköisyyttään, päästäkseen +selville, mitä se merkitsisi. + +Niin kumminkin päästiin tarkastuksesta sivu, ja paraatia jatkettiin. +Nikolai Nikolajevitsch ratsasti täyttä juoksua kummulle, tervehti +totisena, melkein synkkänä tytärtään ja neiti von Hübneriä, sekä +asettausi mahtavimpaan sotapäällikköasentoonsa; käsi lanteille, ruumis +taaksepäin nojollaan, ohjakset lujalla; kannukset kutkuttivat silloin +tällöin oriin kupeita, joka silloin polki maata ja raapi pölyä hyvin +muodostuneilla etujaloillaan. Rykmentin soittokunta oli häntä +vastapäätä niin etäällä, että komppania mahtui väliin. Pieni +juutalainen kapellimestari seisoi tahtipuikko kohotettuna ja silmät +puoleksi päästä ulkona katsoen vihastunutta ylipäällikköään, valmiina +tämän silmäniskusta aloittamaan tyrttaiolaisen soittonsa. + +Silloin annettiin merkki ja rykmentin juhlamarssin raikuessa -- se oli +alkuaan huonosti valittu, irstas operetti, mutta sittemmin pyhitetty +veristen taistelu-muistojen kautta Puolassa ja Turkestanissa -- +marssivat sotilaat komppanijoittain, pataljoonittain, viimeksi +rykmenttinä tarkastusherran ohi käyden, juosten ja juhlamarssissa. +Eversti ei tuhlannut kiitoksiaan, Karl Aleksanderin komppania sai +enimmät niistä osakseen, joka kerta vastasivat sotilaat lyhyellä +hurraahuudolla. + +Vera Nikolajevna istui vaunuissa hyvin ihastuneena näytelmään. + +"Isä kiittää Karl Aleksandrovitschin komppanijaa", lausuu hän iloisena +ja lyö sotilassoiton tahtia. "Mitään näin kaunista emme me koskaan +saaneet nähdä Sveitsissä. Täällä tasangolla voi hengittää. Sveitsissä +näki ainoastaan pieniä ahtaita laaksoja, joissa vuori oli aivan nenän +edessä. Joskus minä pelkäsin, että joku paha jättiläinen tulisi ja +kallion lohkareella peittäisi koko laakson. Kun satoi ja pilvet +laskeusivat alas aina pienten kirkontornien ukkosenjohdattimiin saakka, +tuntui alhaalla laaksojen pohjilla hyvin tukalalta. Ei, täällä avaralla +Venäjällä, täällä voi hengittää", ja hän hengitti mielihyvällä punervan +keltaisen tomun ja venäläisen nahan hajun sekaista ilmaa. + +Vanha neiti von Hübner istui vaunuissa ja alkoi asetella B:tä A:n +jälkeen. Vera tuli kotiin eilen. Eversti on entisestään kokonaan +erilainen. Anna Paulovna on kipeä. Karl Aleksandrovitsch ja Vera +näyttävät hyvin ihastuneilta toisiinsa. He tuntevat toisensa jo +ennestään. Tässä on joku vika. "Vera parka", ajatteli hän itsekseen, +"sinä kärsit kyllä enin sen asian suhteen, mutta jotta tappiot +tulisivat niin huokeiksi kuin mahdollista, on jotain tehtävä, ennenkuin +se on myöhäistä." + +Onneton paraati oli vihdoin lopussa. Eversti kiitti joukkoja +vajanaisilla sanoilla ja ratsasti rykmentin etupäässä takaisin +kaupunkiin. + +Vaunut ajettiin kiivasta juoksua samaa tietä suoraan everstin +asunnolle, neiti von Hübner tahtoi puhella Anna Paulovnan kanssa. + +Hämärässä, lämpymässä huoneessa makasi Anna Paulovna, levottomasti +käännellen itseään vuoteellaan. Neiti von Hübner astui sisään, tervehti +lämpymästi ja ystävällisesti, suuteli häntä poskille ja kuiskasi hiljaa +hänen korvaansa. + +"Anna Paulovna parkani, nyt tarvitaan rohkeutta ja järkeä, olihan se, +mitä nyt on tapahtunut, kyllä ennemmin tai myöhemmin tuleva". + +Anna Paulovna katseli häneen silmänräpäyksen, ainoastaan +silmänräpäyksen, peitti sitten kasvonsa patjoihin ja itki, itki siten, +ettei hän moniin vuosiin ollut niin itkenyt. Neiti von Hübner antoi +hänen itkeä tarpeeksi. Sittenkuin hän oli jossain määrin tyyntynyt, +kysyi vanha neiti: + +"Mitä te aijotte nyt tehdä, Anna Paulovna?" + +"Voi, minä en tiedä, kaikki on tapahtunut niin äkkiä, minä olen +kokonaan pyörällä, neuvokaa minua, auttakaa minua, elkää hyljätkö +minua. Minä tahdon ripittää itseni teille. Olkaa armelijas, elkää +jättäkö minua yksin, muutoin" -- ja hän tuijotti synkkänä eteensä -- +"en minä tiedä, mitä teen". + +"No niin, Anna Paulovna parka, minä en tahdo tietää mitään, en tarvitse +teidän tunnustustanne, sen perusteella, mitä minä luulen ymmärtäväni, +annan minä teille neuvon -- ja teidän pitää sitä seurata. Karl +Aleksanderin tulee jättää kaupunki, minä olen nähnyt tänään kylläksi +ymmärtääkseni, että jollei hän matkusta pois, rakas Veramme tulee yhtä +onnettomaksi, vaikka ei yhtä rikolliseksi kuin te, ystäväparkani. Häntä +täytyy säästää." + +"Voi, te olette oikeassa, te olette oikeassa, mutta kuka saa Karl +Aleksanderin siihen?" + +"Antakaa sen jäädä minun huolekseni. Teidän tulee pitää huolta +ainoastaan itsestänne. Olkaa ankara, olkaa oikeudenmukainen, myöntäkää, +että olette huomanneet käytöksenne vääräksi. Tunnustakaa se paha, jota +olette tehneet. Alistukaa nöyryydellä sen ansaitsemanne rangaistuksen +alaiseksi, ja olkaa varma, että suurin katkeruus on se, että kenties +toinen saa kärsiä teidän tähtenne. Se on nykyään kaikki, mitä me voimme +tehdä. Kääntykää sen puoleen, joka voi auttaa ja tukea teitä. Te +tiedätte kyllä, ketä tarkoitan. Elkäät kaunistelko, voittakaa itsenne, +ja te pääsette siitä vapaaksi, mikä teidän asemassa olevalle naiselle +on enempi kuin erehdys -- häpeästä. Muistakaa, että tyttärenne tähden +on uhrattava kaikki, mitä tehdä voi, hänet täytyy pelastaa +pienimmästäkin surusta, tuskasta ja levottomuudesta." + +Maailmaa kokeneena ja lämminsydämisenä, moittimatta ja rangaistuksella +peloittamatta puheli hän Anna Paulovnalle. Hänen mielestään oli eroitus +hyvän ja pahan välillä ihmisessä vähemmän siinä, mitä he tuntevat, kuin +siinä, mitä he tekevät, vähemmän omassatunnossa kuin teoissa. Muoto oli +hänestä pää-asia. Hän oli kyllin ankara paheksuakseen ja moittiakseen +vikaa mutta myöskin kyllin hyvin tunsi ihmisluonnon heikkoudet, +heittääkseen sen nuhtelematta. Arkana korkeampien luokkien arvosta, +hoviaikanaan tottuneena ottamaan vaarin itsestään, oli hän paras +neuvonantaja Anna Paulovnalle. Kauan puheli hän hänen kanssaan, itki, +lohdutti ja hoiti häntä, kunnes hän oli jokseenkin levollinen ja +rauhoittunut. + +Silloin koputti joku ovelle, se oli lääkäri. Hän kummastui nähdessään +sairaansa niin paljon tointuneen. Lääkärin ja neiti von Hübnerin +istuessa sairaan luona, tulee sinne Nikolai Nikolajevitsch, kiihkoisena +ja sähkösanoma kädessä. + +"Tämä on kaunista, tämä," sanoo hän. Sairas kavahtaa säikähdyksestä. +"Mikä?" kysyy hän ja painaa kätensä sydämelleen. + +"Juuri kuin olen nimittänyt Karl Aleksanderin ajutantikseni, saan +minä näin kuuluvan sähkösanoman: Kapteeni Segerberg käsketään +sotanäyttämölle, kenraali Krüdenerin esikuntaan. Hänen on matkustettava +kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa". + +"Jumalan kiitos", sanoo Anna Paulovna. + +"Jumalan kiitos, sanot sinä! Piru ymmärtäköön naisia," huudahtaa +eversti vihaisena. "Päivät päästään on täällä kaikunut: oiva mies tuo +Karl Aleksandrovitsch, ja nyt, kun hänet määrätään sotaan -- ainoastaan +sotaan -- niin, silloin sanotaan Jumalan kiitos. Pahinta kaikista on, +että sähkösanoma", ja hän käänteli sitä käsissään, "on ainakin +kahdenkymmenenneljän tunnin vanha. Karl Aleksandrovitschin on +matkustettava iltajunassa". + +Anna Paulovna makasi kasvot tyynyssä, hänen ruumistaan tärisytti +silloin tällöin nyyhkytykset. Neiti von Hübner kumartui hänen ylitsensä +ja kuiskasi ranskaksi: "Nyt vaaditaan rohkeutta, lääkäri katselee +teitä. Säilyttäkää salaisuutenne". + +Anna Paulovna hillitsi itsensä. "Jättäkäät minut yksin, rakkaat +ystävät", sanoi hän tyynesti. + +Kaikki menevät ulos, ja Anna Paulovna saa vihdoinkin laskea surunsa ja +kyyneleensä valloilleen, hän ei enää koskaan näkisi Karl Aleksanderia. + +Salissa oli Karl Aleksander, hän oli tullut sanomaan jäähyväisiä. Hän +suutelee Vera Nikolajevnan kättä. "Antakaa minulle muistoksi lapsuuden +ystävältäni tuo pieni muistoraha, joka teillä on kaulassa", sanoo hän. + +Vera punastuu ja epäilee: "Oletteko nähneet kirjoituksen, joka siinä +on?" kysyy hän. + +"Olen". + +Hitaasti avaa hän vitjat. Se oli ainoastaan pieni, mitätön hopearaha, +vaikka kirjoitus siinä oli sisältörikas; "Je sais attendre". Samassa +tulee neiti von Hübner sisään, eikä yksikään espanjalainen duenna ole +ankarammin vartioinut nuorta sennoraansa, kuin muutoin niin hyvä neiti +von Hübner nyt vartioitsi Vera Nikolajevnaa. Hän seuraa häntä eteiseen. +Silloin tulevat eversti ja lääkäri sekä talon palvelijat sanomaan +jäähyväisiä, sillä tieto kapteeni Segerbergin sotaan lähdöstä oli +levinnyt kuin kulovalkea. + +Karl Aleksander kumartaa, pyytää tervehtimään Anna Paulovnaa. Eversti +syleilee ja rauhoittaa häntä. Jumala olkoon kanssanne, onnea vaan, +kurittakaa turkkilaisia, kuuluu silloin. Kaikki seuraavat häntä ulos. +Portailla painaa Vera Nikolajevna muitten huomaamatta muistorahan hänen +käteensä. Jälleen toistetaan: Jumala olkoon kanssanne, hankkikaa +kunniaa rykmentillemme, hyvästi, palatkaa kenraalina. Vera ei sano +sanaakaan, hän seisoo suuren portin takana, itkee katkerasti ja kuiskaa +itsekseen: "Je sais attendre". + +"No niin, tyttöseni, nyt mennään Anna Paulovnan luo", sanoo neiti von +Hübner ja viettää Veralla itsensä sisälle. + +Karl Aleksander huokaa helpotuksesta; "Jumalan kiitos, minä olen vapaa +taas". Hän rientää asuntoonsa, laittaa vähät tavaransa kokoon matkaa +varten. Asemalle on upseerikunta kokoontunut sanomaan jäähyväisiä +hänelle, rykmentin marssin raikuessa lähtee hän taas maailmalle, uusia +kohtaloita kohden. + + + + +X. + + +Niin pääsi Karl Aleksander onnellisen sattuman avulla ikävästä +asemastaan. Jäähyväisittä, huomiota herättämättä, sähkösanoman +nojalla ehdottomine sanoineen: "matkustettava kahdenkymmenenneljän +tunnin kuluessa", oli hän vapaa kaikista velvollisuuksista. +Toverien voimakkaiden eläköönhuutojen kaikuessa nousee hän +ensimäiseen, paraaseen vaunuun, joka on täynnä rakuunaupseereja ja +intedenttitoimistojen virkamiehiä, ja niin kiiti hän läpi yön uusiin +toimiin, uusia tarkoitusperiä kohden. Hän oli viime aikoina niin +rasittunut, hänen mielessään olivat niin monellaiset tunteet +temmeltäneet, että hän väsyneenä ja henkisesti runneltuneena nukkui, +huolensa unohtaen ja nukkuikin hyvin kovalla tilallaan. + +Aamun koitteessa kulki hän Brailan, rumaanialaisen rajakaupungin ohi. +Puolipäivän aikaan kiiti juna läpi Bukarestin, juhlivan Bukarestin, +jonne sodan pauhu kuului vaan kaukaisena, jossa tanssittiin, rulettia +pelattiin, jossa viheriät pöydät olivat kultaa tulvillaan, jossa elämä +kuohui mahtavin aalloin. + +Bukarestiin voi sovittaa slaavilaisen laulajan Jan Nerudanin rohkean +vertauksen: "ihminen syntyy rakastamaan ja taistelemaan, Herra itse on +asettanut maan Venuksen ja Marsin väliin". + +Äkkiä pysähtyi juna lähellä Fratescia, keskellä rataa, etäällä +asemahuoneesta. Rata oli tukossa, mahdotonta oli päästä eteenpäin. +Karl Aleksander ja rakuuna-upseerit lähtivät vaunusta, huomatessaan, +ettei ollut muuta neuvoa, kuin jalkaisin tai ratsastamalla päästä +Simnitzaan. Hänen täytyi siis hankkia hevonen, jonka hän saikin erään +rakuunaupseerin avulla muutamalta juutalaiselta, ja oli puoli tuntia +myöhemmin jo matkalla. + +Oli kuljettava ratapengertä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. +Ajokalujoukkoja, suuria kuormastovaunuja, isompia ja pienempiä tykkejä, +ampumatarvevaunuja kulki yhtenä jonona, niin pitkältä kuin silmä +eroitti, ratapengertä ja syöpynyttä, pölyistä tietä myöten. Kaikkien +noitten ajoneuvojen seassa ajoivat meluavat rumaanialaiset paimenet +suurta teuraseläinkarjaa sotatantereelle. Eräs iso tykki oli joutunut +epäkuntoon ja sulkenut koko tien. + +Aurinko paistoi polttavan kuumasti ja ilma oli täynnä pölyä. Auringon +valossa sinipunervilta näyttävien tomupilvien keskeltä kuului sekaisin +eläinten tuskan mylvinää, paimenten huutoja ja kirkumisia, raakoja +kiroussanoja kaikilla itämaan kielillä, hevosten hirnuntaa, ajajien +kiihoitushuutoja, kanuunatelojen kitinää ja ruoskan läimähdyksiä. Jos +ahdingossa sattui särkymään silat, hevonen kompastumaan, tai nuori +härkä irti pääsemään, tuli meteli vielä hurjemmaksi. Sotamiehet +juoksivat auttamaan, upseerit huusivat ja jakelivat määräyksiään, melu +ja kiroukset kiihtyivät kuin myrskytuuli. Tuntui melkein, että +kiroussanat halkaisisivat huutajien kurkut. Ja ikäänkuin jättiläisen +tahdinlyöntinä kuului säännöllisesti silloin tällöin kanuunain jyskettä +kaukaisesta Simnitzasta ja Sistovasta. + +Karl Aleksander koetti päästä ratapenkereeltä eteläänpäin, mutta siellä +oli hänellä vastuksena Tonavan rämeikkörannat. Pohjoispuolella tietä +oli alituiset markkinat, siellä myytiin teetä, paloviinaa ja hedelmiä, +vähän etempänä sotamiehet keittivät ruokaansa avonaisissa kattiloissa, +tai tattarit nylkivät kaatuneita, vahingoittuneita ja tapettuja +hevosia, ja niiden takana taas oli aitoja, liejumaata ja +vesilammikkoja. Vaikka oli vasta kesäkuu käsissä, paistoi aurinko +sietämättömän kuumasti. Kaikki kevätkesän kasvullisuus, jota ei vielä +oltu poljettu lokaan, oli kuivettunutta ja pölyn peittämää. + +Matka tuntui ratsastajistamme äärettömän pitkältä. Pölypilvien +keskellä näkivät he tunnittain edessään Simnitzan tornien kohoavan +kuparinvärisinä taivasta kohden, mutta vasta sitten kuin taivaan kansi +oli himmentynyt ja tähdet alkaneet vilkkua, lähestyivät he kaupunkia, +ja oli jo keski-yö, kun he ratsastivat linnoituksen portista sisään. + +Simnitza, jonka sanottiin olevan sorakasana, on Tonavan varrella. +Hävitettyine rakennuksineen ja puistoineen, tyhjine katuineen oli se +ikäänkuin pahasti haavoittunut ja kuumetta sairastava. Siellä täällä +sen kaduilla ja seinissä oli veritahroja. Rikkiammutuista, kehnoista +sairaaloista ja haavain sitomispaikoilta kuului milloin hiljaista +valitusta, milloin kovaäänistä voivottelemista. Ainoastaan +sairashoitoon kuuluvia sotilaita, kantajia, laupeudensisaria ja pappeja +näkyi suloisena kesäyönä liikkuvan kaduilla. Joka paikassa tuntui +tulikiven ja karbolin hajua. + +Tuskin oli Karl Aleksander ehtinyt nukkua kurjalla vuoteellaan, kun hän +päivän koitossa heräsi jälleen kanuunain paukkeesta. + +Turkkilaisten pattereista alituisesti kuuluva jumina, tulikiven +hajuiset, tupruavat savupilvet, alasputoovat luodit, jotka milloin +särkivät kirkon, yksityisrakennuksen, moskeen, milloin tappoivat +valjakkoparin tai joukon ihmisiä, merkkisoitot, jotka aamuvarhaisella +kuuluivat kukon kiekuraiselta, kaikki ilmoitti hänelle, että hän oli +suuren sodan taistelutantereella. + +Ihmeellistä, hänkin, joka oli asettunut niin epäilevälle kannalle tuon +vapautustyön suhteen, hän, joka ei vihannut turkkilaisia, eikä millään +tavalla voinut tuntea innostusta bulgaarialaisia kohtaan, hänkin +tunsi joutuneensa hermostuneeseen kiihkotilaan, tunsi jotain +selittämättömästä, kuumeenomaisesta nautinnosta, jota olo elämän ja +kuoleman vaiheella, taistelu, tuottaa, josta hänen vanhemmat toverinsa +olivat niin usein puhuneet. Sellaisessa mielentilassa sai vaara hänet +uhkarohkeaksi, veti häntä puoleensa, kuten koski, kuten syvänne imee +vettä. + +Hän lähti valleille, jossa suuret kanuunat paukkuivat, nousi +vallinharjalle ja unohtui sinne, luonnon suuremmoisuuden ja aamun +kauneuden hurmaamana. Tonava kimalteli nousevan auringon valossa +vehreiden halavien takaa, rumaanialaisen rannan puolella huikaisevan +valkeana, veripunaisena ja sinisenä, kuni suuri venäläinen lippu. +Sinisessä ja punaisessa, veripunaisessa ja vaaleassa värissä väikkyi +erilaisia vivahduksia ja sai virran kiiltävään pintaan hohtavan +keltaisia värijuovia. Silloin tällöin putosi alas sähisevä pommi, +rikkoen virran pinnan ja räiskyttäen liejua, vettä ja vaahtoa ylös +pilviä kohden. + +Vastapäinen ranta oli vielä sumuverhon peitossa, jonka läpi ei näkynyt +muuta kuin uljas muoto ja selvät piirteet taivasta vasten kuvastuvasta +linnoituksesta, mutta äkkiä, ikäänkuin kanuunan ammunnan karkoittamana, +alkoi sumuverho liidellä alas virtaa keveinä savumaisina höytäleinä, +ja silloin alkoi Karl Aleksander eroittaa vastapäistä rantaa. +Se tuli vähitellen yhä selvemmäksi. Se näytti auringon puolelta +kellanpunaiselta, varjossa siniseltä. Hän näki erään sotaväenosaston +laskeutuvan alas kukkulalta ja tuntikausiksi katoavan näkyvistä maan +epätasaisuuden ja yksinäisten puiden tähden. Hänen seisoessaan siinä +ja ihmetellessään näköalan kauneutta, alkoi vieressä oleva suuri +kanuuna hankkiutua keskusteluun. Sotamiehet kantoivat uutterasti +ampumatarpeita. Hyvin nuori luutnantti, punaposkinen kahdeksantoista +vuotias nuorukainen, jolla oli pehmeitä, vaaleita haituvia leuassa ja +poskilla, komensi miehistöä vakavuudella, joka samalla oli liikuttavaa +ja naurettavaa. Karl Aleksander astui alas vallinharjalta ja kysyi, +tiesikö hän, missä 18:nen divisioonan 1:nen prikaatti oli. + +Luutnantti punastui ja vastasi: "en, mutta kapteeni, joka on tuolla +vallimajassa, tietää sen kyllä". Karl Aleksander meni kapteenin luo, +tervehti häntä, esitti itsensä ja sai hätäisen, melkein äreän +vastauksen kysymykseensä; kapteeni oli kovassa puuhassa raporttiensa +kanssa. Kahdeksastoista divisioona oli noin neljä virstaa itäänpäin +virran rannalla, luuli hän, mutta ei ollut varma siitä. Äärettömän +paljon joukkoja oli kokoontunut pitkin Tonavan rantoja, toivossa, että +kaikki olisi valmiina ylimenoa varten, ja nyt oltiin täällä läjässä +kuin kalat parvessa, pääsemättä eteen tai taaksepäin. Jos hän tahtoisi +jatkaa matkaansa, olisi parasta ratsastaa Fratesciin ja sieltä sitten +edelleen eteläänpäin, oli sellainen sekasorto ja epäjärjestys, +että -- -- ja hiukan kumartaen katosi kapteeni jälleen vallimajaan. + +Ratsastaa Fratesciin, tehdä kahdeksan kilomeetrin mutka, ei, ennen +vaikka miten muuten. Hän mietiskeli itsekseen ja teki vihdoin rohkean +päätöksen. Hän jätti hevosensa ravintolaan, pysyi yhdessä kohden koko +päivän ja lepäsi useita tunteja matkan vaivojen perästä. Sitten +neuvotteli hän kauan ravintolan isännän kanssa, sai häneltä airoparin +ja saattajan. Hämärtäessä lähti hän pölyistä tietä pitkin, joka seuraa +erästä pientä, Simnitzan luona Tonavaan laskevaa virtaa. Sen rannalta +hän löysi joukon korkeaan ruovostoon kätketyitä Simnitzan asukkaiden +veneitä, valitsi paraan niistä, työnsi sen vesille, astui siihen ja +antoi virran kulettaa sitä ensin Tonavalle ja sitten sitä alaspäin. + +Niin kauan kuin hän oli Simnitzan ja Sistovan, rumaanialaisen ja +turkkilaisen linnoituksen ampumalinjalla, oli hänen matkansa enemmän +kun uhkarohkeaa. Pommit ja kranaatit muodostivat suuria kaaria yli +virran, tuhoa tuottavalla matkallaan toiselta rannalta toiselle. Yksi +ja toinen pommi putosi heitä lähelle rannan liejuun ja pärskytti sitä +satoja meetrejä etäälle ympäriinsä. + +Mutta Karl Aleksander ei näyttänyt huomaavan mitään kaikesta tuosta, +hän oli ihmeellisen juhlallisella tuulella. Sinä hetkenä, jolloin hän +alkoi kahlata ruovostossa, oli hänessä herännyt eloon jotain kauan +sitten unohdettua. Kostea ilma, veden loiske, iltatuulen suhina, niin, +vieläpä ruovostossa elävän yöperhosen tympeä hajukin saivat hänen +muistoonsa ajan kaksikymmentä vuotta takaperin. Ja kanuunain paukkuessa +ympärillä valtasivat hänet menneisyyden muistot. Hän muisteli +lapsuutensa lyhyitä aikoja, muisti silloisia onnen hetkiä, muisteli +miten hän poikana antoi veneensä keinua Merijokea alas, kuuli veden +kohisevan sen keulan edessä, näki sen paksuna ja kiiltävänä, kuin +öljyn, kiemurtelevan perässä, kuuli sorsan kaakottavan ja kuirin +valittavan ruovostossa, kuuli hauin porskahtelevan ja lauttamiesten +laulavan yksitoikkoisia laulujaan. Kuinka monet vuodet siitä olivat +kuluneet, kuinka paljon hän oli senjälkeen nähnyt ja kärsinyt. Sitten +muisteli hän tukkipoikia, heidän hauskoja kepposiaan, hurjaa elämäänsä +ja iloisia lauluja. Ja syysiltoja tuulastustulien ääressä lampien +rantojen syvissä, tyynissä pohjukoissa. Voi, kuinka paljon +muistoja, muistoja, jotka hänestä olivat jo kauan sitten tuntuneet +unhoittuneilta, herättivät nyt Tonavan kohisevat aallot hänen +sielussaan. Minkätähden hänen, juuri hänen oli täytynyt jättää +kotiliesi? Ja taivas kaareutui korkeampana hänen päällään ja syvempänä +hänen allaan. Tähtiä alkoi näkyä tummansinisellä pohjalla, vilkkua +ylhäällä ja alhaalla. + +Virralle näkyivät palavan Sistovan punaiset liekit. Simnitza ja Sistova +tuntui hänestä kahdelta kaksintaistelussa olevalta mahtavalta +jättiläiseltä, jotka salamoivin silmin katselivat toisiaan virran +mustan syvyyden yli. Leiritulia loisti joukottain siellä täällä pitkin +virran rantaa ja kuvasteli virtaavasta vedestä, mutta Karl Aleksander +oli niin muistojensa maailmaan vaipunut, että hän tuskin huomasi, missä +oli, ja minne oli matka. + +Hiljaisista unelmistaan, muistoistaan huolimatta, tiesi hän kumminkin, +kokemuksensa avulla Merijoelta ja poikavuosiensa jokimatkoilta, +jokseenkin hyvin, kuinka pitkälti hän voi ehtiä hiljaisella soudulla +kovaa virtaa alas. Hän katsoi kelloaan, neljä kilomeetriä oli upseeri +sanonut, se on sitten näillä paikoin, sitä suuremmallakin syyllä, koska +koko ryhmä pieniä tulia loistaa venäläisellä rannalla. + +Tässä täytyy siis ruveta etsimään maallenousupaikkaa. + +Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Tonavan pohjoinen ranta on sen +vahvin varustus --, vahvempi kuin Simnitza ja Sistova, Ruschuk ja +Giurgevo. Sen heteikössä, hyllyvässä liejussa, petollisessa kaislikossa +on aina Katariina II:sen ajoista saakka moni urhollinen Venäjän sotilas +saanut tuskallisen kuolemansa. Tunnittain koettivat Karl Aleksander ja +hänen soutumiehensä ohjata venettään ruohostoon, tunnittain koettivat +he päästä kovalle maalle, likaisina, väsyneinä, nälkäisinä ja märkinä +täytyi heidän kerta toisensa perään palata jälleen veneeseensä. + +Kanuunat olivat jo vaienneet, tähdet alkoivat vaaleta taivaalla, uusi +päivä jo koitti, venäläisestä leiristä kuului merkkisoittoja, ja yhä +vaan hapuilivat he kaislikossa ja ruovostossa, silloin kuulivat heidän +väsyneet korvansa äkkiä rannalta ammovaa tai mölisevää ääntä. + +Rumaanialainen alkoi kuunnella, ja kielellään, joka on +puoleksi Ranskan, puoleksi Itaalian kielen tapaista, oli hänellä +paljon kerrottavaa Karl Aleksanderille, soutaessaan mätäs- ja +kahilikkosokkeloissa. Hetken perästä kuului mylviminen paljoa +kovemmalta. Rumaanialainen nyökkäsi päätään tyytyväisenä, ja silloin +ymmärsi Karl Aleksander hänet, kapea virtaava puro tuli näkyviin. He +ohjasivat veneen siihen, ja pitkin sen vartta olivat puhvelihärät +polkeneet tien, joka, niin huono kuin olikin, kumminkin oli tie, jota +myöten he vihdoinkin pääsivät ikävästä asemastaan kovalle maalle. Sinne +piiloitti Karl Aleksander veneensä. Puoli tuntia käytyään, saapuivat he +rantapenkereelle, ja neljännestunti senjälkeen olivat he vihdoinkin +leirissä. + +Simnitzassa oli vallalla tavaton levottomuus ja kiihko, joka oli +tarttunut ympäristöönkin, täällä elettiin levollisina kuin rauhan +aikana. Harmaat rivit olivat päästetyt hajalleen, ja osa sotamiehistä +kantoi puita ja risuja, iloisesti jutellen; toiset virittivät valkeaa +kattilain alle, toiset taas istuivat puoli-alastomina ja paikkasivat +paitojaan, takkejaan tai saappaitaan, useimmat istuivat piirissä +teekeittiön ja höyryävien patojen ympärillä, kärsimättöminä odottaen +aamuruokaansa. + +Sotaravintoloitsijan väliaikaisen teltan luona tungeskeli sotamiehiä +viinanassakan ympärillä, he ottivat ryypyn, huuhtoivat suutaan +viinalla, pyhkivät huulensa ja viiksensä huolellisesti hihoihin ja +lähtivät, venytellen ja haukotellen, toimiinsa. Vähän etempänä +ruokkosivat sotilaat omia ja upseerien hevosia. Kaikki oli yhtäläistä +kuin Krasnoje Selon kenttäharjoituksissa kuumana, kirkkaana +kesä-aamuna, lisäksi sellaisena aamuna, jolloin ei odotettu kovaa +päivää. Jota korkeammalle Karl Aleksander ehti rantapengertä, sitä +selvemmin hän huomasi, kuinka äärettömän paljon joukkoja oli tälle +tasangolle leiriytynyt. Niin pitkälti kuin silmä näki, loisti valkeita +telttoja aamuvalossa; mutta siellä täällä tiheäin metsä-sarekkeiden +kohdalla katkesivat telttarivit, etempänä taas yhtyäkseen +säännöllisiksi. + +Karl Aleksander hankki itselleen ja rumaanialaiselleen sotamiesten +keittiöstä yksinkertaisen aamiaisen, joka maistui hänestä paremmalta, +kuin milloinkaan Cubatin ja Dononin ravintoloissa Pietarissa ja lähti +etsimään ruhtinas Sasdanadschea ja päämajaa, lähetettyään ensin +rumaanialaisen noutamaan hevostaan Simnitzasta. Oli jo iltapuoli +käsissä ennenkuin hänen onnistui löytää ruhtinaan teltta, tai oikeammin +sanoen, soturin maja ja teltta yhdessä lukemattomien muiden joukosta +matalalta kummulta, josta näki yli koko leiripaikan. Teltassa oli +ainoastaan ruhtinaan palvelija, joka kiilloitti teekeittiötä +ylösalaisin käännetyn laatikon päällä, ja ruhtinaan koira. Palvelija +pyysi Karl Aleksanderia istumaan, ruhtinas tulisi kyllä pian. "Istua, +ei, maata", vastasi Karl Aleksander, "sillä minä en ole nukkunut +kolmeenkymmeneenkuuteen tuntiin", ja hän heittäysi ruhtinaan vuoteelle +ja vaipui melkein silmänräpäyksessä raskaaseen uneen. + + + + +XI. + + +Hämärtäessä heräsi Karl Aleksander kiihkeästä, vaikka matala-äänisestä +keskustelusta. Hän katsoi tirkistäen ympärilleen. Kaikki oli hänestä +outoa, ensin hän ei voinut muistaa, missä oli, eikä miten hän oli +tullut sinne, jossa oli. Pahanpäiväisen lampun valossa näki hän +edessään niin saippuaiset kasvot, ettei hän tuntenut niitä. Etempänä +oli kai vielä toinenkin henkilö, sillä hän kuuli miellyttävän äänen +puhtahimmalla ranskan kielellä selittävän jotain, jota Karl Aleksander +piti itsepuolustuksena, eikä syyttäkään. + +"Meitä syytetään suotta. Me olemme käyttäneet Tonavan kartoittamiseen +paljon pontevaa työtä. Ei ole meidän syymme, että Tonavan kartat siitä +huolimatta ovat väärät. Tonava on oikullinen impi. Uskokaa minua, tai +älkää, mutta se muuttaa joka vuosi sijaansa. Milloin muodostaa se +hietamatalikkoja, milloin kaivaa syvänteitä, se on oikukas, kuin veden +neidot. Kaikissa tapauksissa on teidän myönnettävä, että vaikkapa +kartat eivät olekaan oikeita, ei se ole syynä siihen, että me 24 +päivästä asti huhtikuuta, jolloin sota julistettiin, emme vielä ole +ehtineet vihollisen maahan. Jos työ olisi toimitettu paremmassa +järjestyksessä, paremman harkinnan mukaan, niin..." + +Sillä välin oli saipuoitu partaveitsellä poistanut vahdon, ja +vähitellen alkoi Karl Aleksander nähdä miehen kasvoja, se oli ruhtinas +Sasdanadsche, Aleksander Davidovitsch omassa olennossaan. +Mutta miten muuttuneena! Skandinaavialaisilla, anglosakseilla, +germaaneilla muuttuvat lapsuudenajan kasvot, niiden ilmeet vuosien +kuluessa huomattavassa määrässä, kumminkin voi niissä kansoissa +kahdenkymmenenviiden vuotisessa henkilössä huomata paljon piirteitä ja +paljon ilmettä, jotka tuntuvasti muistuttavat samaa henkilöä +kahdentoista vanhana; mutta itämaisissa kansoissa vaikuttaa kaksitoista +vuotta niin paljon, että -- voi sanoa -- ei ole kysymys muuttumisesta, +vaan muutoksesta. Kuka ei ole nähnyt sirojäsenisestä, ihmeen kauniista +juutalaistytöstä kehkeytyvän rumavartaloisen, lyhyen, vantteran ja +pitkänenäisen neidin. Äänestä Karl Aleksander ensin tunsikin jälleen +entisen toverinsa ja lapsuuden ystävänsä keltaiset kasvot korkean +kaarevine silmäkulmineen, silmäänpistävän nenän, tummat, syvät ja +pieniteräiset silmät sekä kirsikanpunaiset, mehevät huulet. + +Syvällä äänellään ja verkkaisella, tyynellä tavallaan vastasi ruhtinas, +katsoen kuvastimeen ja huolellisesti sivellen kasvojaan cold creamilla, +ihojauheella ja eau de colognella: + +"Minä myönnän sen, mitä sanot. Pääasia kaikissa tapauksissa on, ettei +meillä ole yhtään ainoaa oikeaa karttaa Tonavasta, emmekä tunne sen +kareja, emme syvyyttä, emmekä virrannopeutta. Se, joka tuntisi +jonkunkaanlaisen mahdollisen tien alas virtaa, joka voisi sanoa, tästä +voi mennä yli, tässä on virta niin ja niin syvä, ja ennen kaikkea, +tuonpuoleinen ranta sen tai sen tapainen, hän olisi mies, jota me +tarvitsemme. Mutta se on nyt asia, joka ei liikuta minua. Petruscha", +huusi hän palvelijalleen, "laita kuntoon, mitä minä tarvitsen kolmena +tai neljänä päivänä -- kuulehan Josefo-ystäväni", ja ääneen tuli +toisellainen sointu, puheeseen toisellainen tahti, "minä kai saan, +kuten ennenkin, olla sinun luonasi Murgescon palatsissa Bukarestissa?" + +"Paras ystäväni, sinä olet äärettömän tervetullut luokseni. Koko talo +on käytettävänäsi. Mutta mitä perhanaa sinulla on toimittamista +pääkaupungissamme, tai koskeeko se ainoastaan Rositaa Alcazarissa?" + +"Rositaa Alcazarissa", sanoi Karl Davidovitsch, pikemmin ikäänkuin +itsekseen, ja hän siveli hienoilla, valkeisilla sormillaan käherrettyjä +viiksiään, ja lempeä sekä haaveileva ilme tuli hänen silmiinsä, +"Rositaa en minä saane nähdä. Minkäkö tähden minä matkustan +Bukarestiin? Kirotut insinöörit ja meriupseerit, jotka nuhjustelevat +Tonavan siltain kanssa, keksivät kaikkia mahdollisia syitä +hitaudelleen, milloin ovat kartat vääriä, milloin on Tonavan vesi liian +korkealla; nyt tahtovat he tietää virran nopeutta, ja sen selville +saamiseksi tarvitaan pieni kone, undulaattori, lasiputki, joka +koneellisesti mittaa sen heille. Sitä konetta pitää minun etsiä +Bukarestista." + +Toinen nauroi hienon säädyllisesti: "Niin totta kuin minä olen Josef +Murgesco, majuri Rumaanian kuninkaan palveluksessa, on matkasi turha. +Etsi Bukarestista maailman paraita multasieniä, etsi viiniä, laulajia +ja laulajattaria, etsi samettisilmäisiä ja -ihoisia naisia, ja sinä +löydät kaikkea, mitä sinä siinä suhteessa voit vaatia, mutta älä mene +vaatimaan tiedettä, taidetta, tarkan matemaatisen työn tuloksia." + +"Sitäpaitsi saa sen koneen helpoimmin Wienistä". + +"Niin, jos minä en saa sitä Bukarestista, sähköitän minä Pietariin +Maantieteelliselle seuralle, siten on se minulla kuudessa päivässä; +minä en tunne ketään Wienissä". + +Silloin kääntyi keskustelu, ruhtinaan täyttäessä matkareppua, päivän +kysymyksiin. Majuri Murgesco puhui päämajasta Plojetschissa, keisarin +lempeydestä ja suuresta vaatimattomuudesta, rumaanialaisesta kenraali +Maunista, ministereistä ja marsalkeista. Ruhtinas taas kyseli ja antoi +vastauksia ylipäälliköistä, kenraali Gurkosta, parooni Krüdeneristä, +yli-esikuntapäällikkö Nepokoischitzkista, kaikki nimiä, jotka elivät +senaikalaisten huulilla, nimiä, jotka olivat muodostamaisillaan uusia +ja kunniakkaita lehtiä maailman historiaan. + +Kun Karl Aleksander kuuli kaikki nuo nimet ja puheesta ymmärsi, että +kumpikin keskustelija oli ikäänkuin äänettömänä jäsenenä suurella +maailman näyttämöllä, kuohahti hänen mielensä kateudesta, niin +voimakkaasta, että veri nousi hänen päähänsä. Tuo yksinkertainen +Aleksander Davidovitsch, jolla oli ollut sellainen vaiva oppia +selvimpiäkin asioita, lekotteli täällä vallan loistossa, oli mukana +kaikessa suuressa, jota nyt tapahtui, ja epäilemättä loistavasti +edistyisi, sillä aikaa kun hän itse melkein vuosikausiksi unohdettuna +oli viettänyt armeijaupseerin halpaa elämää. Nyt oli hän kyllä kutsuttu +tänne suurien hyökyaaltojen keskeen, jotka voisivat nostaa hänet +korkealle, viedä kauas eteenpäin, mutta epäilemätöntä on, että hänet +täällä pantaisiin sellaisiin toimiin, asetettaisiin sellaisiin +paikkoihin, ettei häntä paljon nähtäisi eikä kuultaisi. Ja ensi kerran +elämässään tunsi hän, ei tosin vihaa, vaan jotain sen tapaista kaikkia +sellaisia kohtaan, jotka olivat onnen helma-lapsia ainoastaan sentähden +että olivat syntyneet yhteiskunnan suurien keskuudessa. Samalla +leimahti kunnianhimo hänessä suureen liekkiin, joka valaisi jokaisen +hänen kuluneen elämänsä hetken ja osotti hänelle, miten hän onnellisten +tapausten avulla oli melkein tyhjästä noussut siihen asemaan, joka +hänellä nyt oli; sen liekki ei tästä päivästä alkaen antanut hänelle +mitään lepoa, vaan pakoitti hänet ponnistelemaan ylöspäin, korkeammalle +ja korkeammalle, niin korkealle, että hän voisi nähdä lukemattomia +sellaisia, kun hän itse nyt oli, ponnistelevan alhaalla. + +Siinä keskeytti hänen mietteensä Aleksander Davidovitsch, joka polttaen +paperossiaan ja pannen nappeja kiinni, sanoi kovasti majuri +Murgescolle: "Minun täytyy kai herättää ystäväni, kapteeni, sanoakseni +hänelle, mitä hänen on tehtävä poissaollessani". + +"Ei tarvitse", vastasi Karl Aleksander ja nousi reippaasti ylös. "Minä +olen maannut puolivalveilla ja vieläpä kuullut osan keskustelustanne". +Ystävykset syleilivät ja suutelivat toisiansa sydämellisesti kaksi +kertaa, kuten Venäjällä on tapa. Sitten vasta seurasi esittely. +Esikuntakapteeni Karl Aleksander Segerberg ja majuri Murgesco, parooni +Krüdenerin rumaanialainen ajutantti. Sitäpaitsi Matschinin sankari, +hän, joka luutnantti Dubassoffin kanssa räjäytti turkkilaisen +monitoorin, Chiwai Rachman ilmaan. + +Majuri Murgesco, josta tuntui, kuten kaikista hienosti sivistyneistä +ihmisistä, vastenmieliseltä tekojensa ylisteleminen, punastui hieman, +joka vielä lisäsi hänen hienojen kasvojensa miellyttäväisyyttä. Hän oli +uhkea latinalaisen suvun edustaja: silmäkulmat kaarevat, kasvot sivulta +katsoen kauniit ja sen lisäksi vielä miellyttävä ääni. Majuri Murgesco +lausui muutamia ystävällisiä sanoja ja sanoi tuttavallisesti +jäähyväiset, hän ei tahtonut häiritä ystävyksien kohtausta. + +Ja silloin alkoi tulvia kysymyksiä, ja vastauksia, vastauksia ja +kysymyksiä, kuului huudahduksia, lyhyitä, hermostuneita naurahduksia ja +lämpimän, ikuisen ystävyyden vakuutuksia. Aleksander Davidovitschista +oli Karl Aleksander kaunistunut, niin että hän oli tosi-kaunis upseeri. +Lopuksi tultiin asian ydinkohtaan. + +"Mikä minun kohtalokseni tulee täällä"? kysyi Karl Aleksander. + +"Sinä olet parooni Krüdenerin esikuntapäällikön alainen, kuten minäkin +ja Murgesco". + +"Hyvä, ja sitten?" + +"Sitten, no niin", ja Aleksander Davidovitsch puhui vielä verkkasemmin +kuin tavallisesti, "no niin, ensinnäkin on sinun muistaminen, että sinä +kirjoitit haluavasi tänne minkälaiseen toimeen tahansa..." + +"Niin kyllä!" + +"No niin", ja ruhtinas puhui kiusallisen hitaasti, "viikko sitten +valitti esikuntapäällikkö minun kuulten sitä vastusta, jota hänellä oli +intendenteistä. Hän oli luullut, että me pääsisimme Tonavan yli paljon +pikemmin, mutta kun niin ei käynyt kumminkaan, on tänne kokoontunut +ääretön paljous elintarpeita, muun muassa oikein pataljoonittain +teuraseläimiä. Elukat ovat meille todellisena maanvaivana. Kanuunain +paukkeesta peloissaan ovat ne melkein villiytyneet. Niitä pääsee aina +karkuun, uppoaa Tonavan liejuun, tai varastavat niitä juutalaiset ja +kreikkalaiset. Pari sotilasta on menettänyt henkensä taistellessaan +härkiä vastaan. Lopuksi kyllästyi kenraali alituiseen puuhaan. Hän +pyysi minun esittämään kunnollista ja pontevaa henkilöä". + +"Härkäin päälliköksi", sanoi Karl Aleksander, vasten tahtoaan +punastuen. + +"Niin, älä nyt loukkaudu", Aleksander Davidovitsch punastui vuorostaan. +"Kirjeesi oli kiihkeä, ja toimi, vaikkakin halpa, on tärkeä-arvoinen. +Sinä et voi arvata sen tärkeyttä. Sen lisäksi on sinun pitäminen +silmällä kaikkia tavaranhankkijoita. Se sinään, pyyntösi päästä sotaan, +tulla tänne määrätyksi, olivat asianomaiset saaneet niin sanoakseni +samalla hetkellä, kuin parooni Krüdener oli päättänyt pyytää apua tuon +asian tähden ja siten... Sitäpaitsi minä tulen takaisin kolmen tai +neljän päivän perästä, sitten saamme lähemmin puhua asiasta". + +Aleksander Davidovitsch oli tahtonut tehdä palveluksen ystävälleen ja +toverilleen, nyt loukkautui hän Karl Aleksanderin äänettömyydestä, +joka, paremmin kuin sanat, ilmaisi hänen tyytymättömyytensä toimen +suhteen, johon hänet oli kutsuttu. Hän sentähden joudutti eroa niin +paljon kun voi. "Nyt minun täytyy kuitenkin lähteä ratsastamaan, +joutuakseni junaan Festetitschissa. Sinä asut majassani, se on selvää. +Petruscha, pidä huolta Karl Aleksandrovitschistä, kun minä olen poissa. +Hyvästi, kaikki käy vielä hyvin, olehan vaan kärsivällinen. Vielä eräs +asia, esikuntapäällikkömme sairastaa, makaa kenttäsairashuoneessa, +muuan pöllö everstiluutnantti hoitaa toistaiseksi hänen tehtäviään. +Sinä voit odottaa, kunnes minä tulen takaisin, hän ei tiedä mitään +siitä, että sinä olet määrätty tänne". Ja ruhtinas lähti majasta, +pudistettuaan Karl Aleksanderin kättä. Heti senjälkeen kuului hänen +hevosensa jalkain kapse tieltä. + +Karl Aleksander oli suuttunut, perin suuttunut. Hän, vanha paassi, +"härkävartioston" päällikkönä, kuten sitä komppanijaa kutsuttiin, joka +oli saanut tuon häväisevän vartioitsemisen toimekseen. Hän käveli +edestakaisin majassa, sitten aukaisi hän oven saadakseen raitista +ilmaa. Tuskin hän oli sen tehnyt, kun kuu täytti huoneen +valovirrallaan. Hän nojasi oven pieltä vasten ja seisoi siinä kauan +liikkumattomana kuin kuvapatsas, katseli taivasta, jossa tähdet +kimaltelivat kirkkaimpina kuin hän koskaan ennen oli nähnyt. Hänen +edessään oli orapihlaja-aita, jonka toinen puoli oli pimeä, toinen +valoisa, etempänä taivaan rannalla välkkyi mahtava Tonava +hopeavärisenä; Tonavan ja puron välillä loisti ja savusi sadottain +leiritulia. + +Seisoessaan kukkulalla ja katsellessaan leiriä, kuuli Karl Aleksander +pauhinaa, taukoomatonta, kumeaa, mahtavaa tohinaa, johon jokainen +yksityinen ääni katosi, niinkuin pienet väreet meren aaltoihin. Tohina +väliin koveni, väliin heikkeni, tuntui ikäänkuin sadattuhannet miehet, +jotka täällä elivät ja liikkuivat öisen tähtitaivaan, telttojen +liinakattojen alla, olisivat muuttuneet tarumaiseksi jättiläiseksi, +joka oli nukkunut ikuisesti kohisevan Tonavan rannalle, ja jonka +hengitys nyt kevätkesän yön hiljaisuudessa kuului. + +Taivaan korkeus, yötuulen viileys ja yksitoikkoinen kohina saivat +vihdoin Karl Aleksanderin sydämen ja mielen jonkinlaiseen tasapainoon. +Viha ja katkeruus muuttuivat alakuloisuudeksi. Minkätähden juuri hän +jäisi kuormaväkeen, jäisi jälkeen kun kaikki hänen kanssaan +yhdenikäiset olivat kohonneet ylöspäin maailmassa. Hän oli +surumielinen ja sääli itseään, mutta samalla hän ymmärsi, että hänen +päätarkoituksensa, saadakseen olla mukana suurissa tapauksissa oli +löydetty. Sama se, ajatteli hän, tämän lyhyen sodan ajalla -- sillä +kaikki luulivat sodan alussa, että se loppuisi lyhyeen, olisi +ainoastaan paraatimarssi Konstanttinoopoliin -- menisi hän eteenpäin. +Hän näyttäisi heille, kuinka väärin he olivat häntä kohdelleet. Ja hän +teki itsekseen lupauksen, ettei antaisi mitään tilaisuutta, tehdä +itseään huomatuksi, mennä ohi. Samassa lenti tähti, tehden pitkän, +loistavan juovan tummalle taivaalle. Toivotus tai lupaus, silloin kuin +tähti lentää, ennustaa hyvää, tuumi hän itsekseen, nousi ylös ja päätti +mennä sotaravintolaan. + +Päämajan sotaravintolaa piti eräs eversti Lidoff ja sen hoitajana oli +ranskalainen kokki François, sillä oli haaraosastoja kaikkialla, minne +suurempia joukkoja oli kokoontunut. Täällä Simnitzan läheisyydessä oli +ravintolaksi laitettu sotilasmaja, jota oli jatkettu pituudelleen +milloin teltoilla, milloin toisilla majoilla. Sen kehnoihin suojiin +kokoontui kaikellaatuisia upseereja. Kun Karl Aleksander astui sisään, +oli se täynnä viimeiseen sijaan asti. Siellä näki kirjavan joukon +ihmisiä eri roduista ja kansoista. Leveänenäisen, karkealeukaisen ja +kelta-ihoisen, puhtaasti venäläisen tyypin rinnalla näki vaaleaverisiä, +korkeakasvuisia ruotsalaisten ja saksalaisten esi-isien jälkeläisiä. +Etempänä istui seurue rumaanialaisia. Heidän soikeat kasvonsa, tummat, +öljyn keltaiset ihonsa, hienot piirteensä osoittivat, että heidän +sukuperänsä, samoin kuin kielensäkin juontui Byzanzista ja Roomasta. +Säihkyväsilmäisiä, suuri- ja käyränenäisiä kreikkalaisia, pitkä-, +mongolilaisviiksisiä, herkulesmaisia tjerkessejä, kulmikkakasvoisia +suomalaistyyppejä, sanalla sanoen, näytteitä kaikista niistä kansoista +ja roduista, joita lavea valtakunta voi näyttää. Naurun ja puheen +sorina, lasien kilinä, pauhina ja laulu täytti kehnon huoneuston. +Vaikka ikkunat ja ovet olivat auki, oli sisällä kuitenkin todellisia +pilviä ruoan käryä ja tupakin savua. Hikoilevien vieraiden välissä +juoksi rasvaisia ja hengästyneitä palvelijoita. Kaikkea tuota +valaisivat kitkuavat öljylamput säännöttömällä, väräjävällä valollaan, +sillä liekki milloin suureni milloin pieneni, aina sen mukaan kävikö +voimakkaampi vai heikompi tuulen henki huoneessa. + +Karl Aleksander katseli kauan tyhjää sijaa, vihdoin huomasi etäällä +pöydän, jossa näytti olevan vielä sijaa muutamalle henkilölle. Kun hän +monen anteeksipyynnön perästä ehti pöydän luo, huomasi hän +vastenmielisellä hämmästyksellä, että kaikki pöydän ympärillä istujat +olivat siviilipukuisia. Hän ei olisi tahtonut mielellään ensi kertaa +ravintolassa käydessään esiintyä sellaisten seurassa, jotka eivät +olleet upseereja, mutta muu ei nyt auttanut. Kolme siviilipukuista +herraa näytti tuskin huomaavankaan häntä. Yksi heistä kirjoitti +uutterasti taskupaperille, toiset kaksi puhuivat innokkaasti ja +puoli-ääneen keskenänsä. Karl Aleksanderin harmia lisäsi vielä se, +ettei hänen merkeistä ja huudoista huolimatta onnistunut saada käsiinsä +yhtään palvelijaa. + +Toinen siviilipukuisista herroista, paksu ja verevä herra, poskiparta +sellainen, jota leikillä kutsutaan karitsan kyljykseksi, kääntyi +silloin Karl Aleksanderin puoleen, esitti itsensä sotakirjeen +vaihtajana, herra von Lichtensteininä, ja kysyi saksaksi, saisiko hän +auttaa. Minä olen vanha vieras täällä ja minua heti totellaan. +Ennenkuin Karl Aleksander ehti vastata, vihelsi hän lyhyeen ja +kimakasti, ja ikäänkuin taikavoimalla ilmaantui palvelija pöydän +ääreen. + +Sanoakseen jotain naapurilleen, kysyi Karl Aleksander jotenkin +välinpitämättömästi: "Mitä sanomalehteä te edustatte, herrani?" + +"Neue Freie Presseä Wienissä, herra kapteeni". + +"Karl Aleksander Segerberg, esikuntakapteeni. Te tunnette siis Wienin?" +ja hänen mielensä leimahti tuota kysyessä, hän tunsi, että hän oli +löytänyt lähtöpisteen, alun päästäkseen huomatuksi. + +"Bin Wienerkind, hab'r Wieneblut, olen syntynyt Pyhän Stefanin luona, +-- minä olen triple extrait de fine fleur de Vienne", vastasi toinen +hymyillen. + +"No, sepä sattui", ja Karl Aleksanderin pahatuuli ja alakuloisuus +hävisi. Silmänräpäyksessä oli hän unhottanut vihansa, tappionsa, ja nyt +tuli esiin toinen puoli hänen luonnettaan: kiihkeä toimintahalu, ja +sitä seurasi hänessä aina levollisuuden tila, sisäinen tyydytys, joka +etukäteen rauhoitti hänet kaiken ja kaikkien suhteen. "Tahtoisitteko ja +voisitteko tehdä minulle palveluksen? Minä tarvitsisin" -- jatkoi hän +innolla -- "koneen, jota sanotaan undulaattoriksi, Tonavan virran +nopeuden koneellista mittausta varten. Jos sellaisen voi saada +Wienistä, niin voitteko sanoa minulle, kuinka pian sen voi saada +tänne?" + +Herra von Lichtenstein mieltyi asiaan, "gewiss, gewiss", vastasi hän. +"katsotaanpas. Jos minä vielä tänään ratsastan Festetitschin asemalle, +sillä täällä ei minulta oteta sähkösanomaa, sähköitän toimitukselle ja +pyydän ensi postissa saada koneen, jonka te tahdotte, niin ehtii se +tänne kolmessa vuorokaudessa. Minä teen teille tuon palveluksen, eikä +se maksa teille penniäkään, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla". + +"Ja se on?" + +"Että te, milloin voitte; autatte minua kirjeenvaihtajana +tiedoillanne". + +Karl Aleksander lupasi, tarjosi kirjeenvaihtajalle pullon olutta, ja +mainittuaan, että hän asuu sivuajutantti ruhtinas Sasdanadschen +teltassa, poistui iloisena pienestä tempustaan, ja riemastuneempana +kuin hän pitkään aikaan oli ollut. + +Odottaessaan Dodo Davidovitschia, tarkasteli hän asemaa ja oloja. +Ensin haki hän päämajan. Se oli kukkulalla, keskellä jotain +puutarhantapaista. Pientä, jokseenkin rapistunutta rakennusta, jota +kutsuttiin linnaksi, ympäröi pohjoispuolelta todellinen, lukemattomista +kuormavaunuista ja kanuunan lavoista muodostunut vallitus, joiden +väliin oli sidottu hevosia. Tonavan puoleisella sivulla linnaa oli +aukea, ruohoa kasvava kenttä, jota varjosti rivi vanhoja jalavia. +Kentän yli, jota vartioitsi kasakkavartiosto, nähtiin silloin tällöin +rientävän ajutantteja sisään ja ulos linnasta. Toisinaan näkyi +ylipäällikön korkea vartalo, kauniitten esikunta-upseeriryhmien +ympäröimänä, seisovan kaukoputken edessä, joka oli asetettu puutarhaan; +hän näytti tutkivasti katselevan vastapäistä rantaa ja Sistovan +muureja. Etempänä idässäpäin, suurien jalavien alla näkyi +jonilaistyylisen temppelin muotoinen huvila. Sen otsikossa oli ollut +kirjoitus, rakkauden ja rakkaudenjumalan ylistys, jota kumminkin +nykyisissä olosuhteissa oli pidetty sopimattomana, ja sentähden +poistettu. Vielä voi epäselvästi eroittaa kirjaimet. Huvila oli +määrätty keisarin asunnoksi. + +Karl Aleksander suuntasi askeleensa viheriälle kentälle, sen +alapuolella soitteli rykmentin soittokunta. Ympärille oli kerääntynyt +tiheä piiri sotamiehiä, aliupseereja, rumaanialaisia ja bulgaarialaisia +talonpoikia ja naisia. Sistovasta ja Simnitzasta karkoitettuja +porvareja ja muutamia armeijaupseereja. Viime mainitut näyttivät +enemmän katselevan ympärilleen, kuin kuuntelevan soittoa. Enemmän +viehätti joukkoa, samoin kuin Karl Aleksanderiakin ryhmä upseereja, +jotka kävelivät linnan edessä olevalla ruohikolla tai seisovat +plastillisissa asennoissa suurien, pehmeälehtisten jalavain alla. + +Kesäinen aurinko vuodatti kultaista hohdettaan kauniille taululle, ja +sai hohtavan punaisen, vaalean ja sinisen, pukujen kullan ja hopean +näyttämään suurelta loistokasvilta, ruohokenttien tasaista, vehreää +taustaa vasten. Karl Aleksander oli samoin kuin ajutantit ja +esikunta-upseerit pukeutunut huolellisesti. Hän ei tahtonut, että hänet +ilman mitään sekoitettaisiin armeija-jalkaväkeen. Erittäinkin piti hän +huolta, että pieni maltalaisristi, joka osoitti hänen olleen paassina, +oli näkyvissä. Esikuntaupseerien joukossa näki hän useita tuttavia. +Ajutantin, joka hyvin tärkeän näköisenä meni juuri tervehtimättä hänen +ohitsensa, tunsi hän myös. Niin, muistipa hän vielä, että tämä oli +hänelle kolme ruplaa velkaa. Tuolla on tuo kaunis rumaanialainen majuri +Murgesco, "mitähän, jos menisin sinne, tervehtisin häntä ja sanoisin, +että olen tilannut koneen Wienistä", mutta Karl Aleksander ei mennyt. +Paitsi sitä, että häntä hävetti koko asia, oli hänellä vielä toinenkin +syy. Hän itse oli palvellut arvokkaammassa rykmentissä, hän muisti, +miten hän kohteli yksinkertaista jalkaväkiupseeria. Ajatella, etteivät +he vastaisi hänen tervehdykseensä tai jos -- sitä voi tuskin +otaksuakaan kumminkaan -- vastaisivatkin -- mutta jatkaisivat toimiaan, +keskusteluaan ja kävelyään, väliäpitämättä hänestä. Ei, olkoot nuo +ylimysystävät rauhassa -- jonain päivänä hänkin ... ja hän lähti pois +suorana, ylpeänä nopein askelin, jotta "ylimysystävät", nuo +"maffit", kuten heitä armeijassa kutsuttiin, eivät näkisi häntä +utelijaan alhaison kirjavassa joukossa, Hän tiesi kyllä, että nuo +saavuttamattomat, isoiset, jotka nyt olivat täällä vallan ja loiston +välittömässä läheisyydessä, olivat paraimpia ja rakastettavimpia +ihmisiä maailmassa, jos heidät kohtasi vähemmän julkisella paikalla. +Täällä esti heidät siitä ainoastaan turhamaisuus, halpa intohimo, joka +tuntuu olevan aikamme vika. Sillä vaikkapa se onkin ollut kaikkina +aikoina paheena, vikana, niin on se vasta meidän päivinämme päässyt +valtijaaksi. + +Heinäkuun aurinko paistoi kuumasti. Karl Aleksander lähti sentähden +kilomeetriä etempänä, virran rannalla olevalle kukkulalle, jossa ryhmä +suuria jalavia ja kastanjoita näytti tarjoovan hänelle lepoa, varjoa ja +viileyttä. Ehdittyään kukkulalle, huomasi hän siellä erään kastanjan +juurella vanhan majurin, joka istui puun rungon ympärille laitetulla +penkillä. Vanhus istui kirja kädessä. Karl Aleksander oli nyreissään, +sillä hän oli toivonut saada olla yksinään ajatuksineen. Kun hän katsoi +tarkemmin majuria, näki hän, että tämä nukkui. Hän tarkasteli nukkuvaa +ja huomasi, että tämän leppeissä, puhtaasti venäläisissä kasvoissa +kaikesta karkeudesta huolimatta ilmeni niin paljon suopeutta ja +hyväntahtoisuutta, että hän kuitenkin päätti istua penkille saman puun +alle. + +Karl Aleksander oli kasvanut jokiseudussa, hän rakasti näkö-aloja +viheriärantaisiin ja leppoisalehtoisiin jokilaaksoihin, hän oli nähnyt +Merijoen, Nevan ja Volgan rannat kaikellaisessa valaistuksessa, mutta +mitään kauniimpaa, kuin näköalan Tonavalle, jonka hän nyt näki täältä +kastanjain tummien latvojen alta huikaisevan valoisena kesäisen +auringon paisteessa, ei hän luullut koskaan nähneensä. Hän näki, miten +Tonava etäällä, silmänkantaman päässä, virtasi matalain, sinivehreäin +kumpujen välissä, tuli näkyviin kauniina kaarena Sistovan ja Simnitzan +muurien välistä, loisti ja välkkyi kesäpäivän kirkkaudessa ja häipyi +näkyvistä kaukana lännessä satalukuisen, matalan ja vihreän saaririvin +väliin, joka oli sen kirkkaalla pinnalla ikäänkuin malakiittinen +helminauha suurella kristallilevyllä. Etelässäpäin oleva tasanko +kimalteli kaikilla vivahduksilla vehreän ja sinipunervan välillä. +Leiristä kohosivat valtavina, pehmeinä "An der schönen blauen Donaun" +säveleet, jota rykmentin soittokunta soitti. Kaikki oli niin rauhaisaa, +hiljaista ettei olisi voinut luulla tuolla alhaalla olevan +kahtasataatuhatta taisteluun valmista miestä, ja että ainoastaan +kymmenen päivää myöhemmin sadat, jopa tuhannetkin urhoolliset sydämet +olivat lakanneet sykkimästä, löytäneet hautansa viheriällä tasangolla, +jossa hirssi- ja vehnävainiot nyt huojuivat tuulessa ja näyttivät +vehreiltä kuin smaragdit. + +Karl Aleksander istui penkillä ja muisteli Volgan rannalla olevaa +pikkukaupunkia, kaunista Anna Paulovnaa ja hurmaavaa pikku Veraa. +Menneisyyden muistot saivat hänet uinailemaan tulevaisuudesta; hän +alkoi kuvitella mielessään tulevaisuuttaan. Hän olisi ponteva, +maltillinen ja loistavan urhoollinen, hän olisi ensimäisenä vihollisen +varustuksissa, saisi Yrjönristin ja korotettaisiin majuriksi. Paljon +tovereita kaatuisi ja useita avonaisia paikkoja ilmaantuisi; +epäilemättä hän ylenisi ennen sodan loppua everstiksi -- "ja silloin", +tuumi hän, "silloin otan minä hänet, Veran, otan hänet aivan +yksinkertaisesti, haen kaartiin, Suomen kaartiin, sillä noitten maffien +en minä anna enää ylvästellä itselleni." + +Sistovan ja Tonavan rannalla olevan Abdul Kerimin valleilta alkoi +kuulua pauketta. Kanuunat olivat jälleen alkaneet soittaa jymeää +baasiaan, kiväärintuli rätisi. Parvittain raakkuvia variksia ja +kirkuvia naakkoja kohosi pilviin ja tuskallisesti parkuen pakeni +kalalokki pitkin virran pintaa. Karl Aleksander hypähti ylös ja majuri +herasi. "Mitä nyt, mitä se merkitsee?" kysyi edellinen muitta mutkitta. + +"Oh, se on kai joku torpedoveneistämme, joka on tehnyt turkkilaisille +taas jonkun kepposen", sanoi majuri. Samassa näkivät he erään noista +pienistä aluksista, jotka tekivät turkkilaisille niin paljon vahinkoa, +äärettömän kiivaasti kiitävän virtaa alas. Se tuli muutamasta Tonavan +pienestä sivujoesta ja pyrki Dobrudschaan, jossa Venäjän muu laivasto +oli ankkurissa. + +"Ah noita kunnon poikia;" sanoi majuri. "Herra varjelkoon heitä. +Tiedättekö, nuori ystäväni, että tuntuu turvalliselta ja mieltä +ylentävältä nähdä poikamme taistelussa. Silloin saa lohdullisen +vakuutuksen siitä, että se voima ja kunto, jota kansassamme on, on +voittamaton. Kaikki, mitä he tekevät, nuo harmaat pojat, sujuu niin +yksinkertaisesti, keveästi ja luontevasti, että on vakuutettu heidän +voivan tehdä satoja kertoja enempi, vieläpä kaiken, jos niin tarvitaan. +Kun näkee heidät tuossa pähkinänkuoren kokoisessa aluksessa, ymmärtää, +ettei se ole tuollaista itse kunkin tuntemaa pikkumaisuutta, +turhamielisyyttä, hetkellistä kuoleman uhmaa, joka saa heidät siihen, +mitä he tekevät, vaan toisellaista tunnetta, paljoa voimakkaampaa, joka +on muodostunut niin eheäksi, että, vaikka he ovatkin paljoa alttiimpana +kuolemalle kuin me muut, tuntevat itsensä turvallisiksi ja varmoiksi +Jumalan huomassa. Ja millaisia vaivoja he kestävät, yövahtia ja ikävää +oleskelua liassa ja siivottomuudessa. Se ei ole kunniamerkkien toivo, +tai mainioksi tulemisen halu, eikä ne myöskään ole uhkaukset, jotka +saavat heidät tuohon. Siihen vaaditaan kokonaan toista, voimakkaampia +vaikuttimia, ylevämpää tunnetta. Sellainen tunne on jokaisen venäläisen +povessa, mutta hän kätkee sen sydämensä pohjalle. Se ilmenee ainoastaan +harvoin, sillä he eivät halua sillä komeilla. Se on rakkaus isänmaahan. + +"En koskaan minä ole huomannut sitä niin selvästi esitettynä kuin +tässä, paraan venäläisistä, kreivi Leo Tolstoin kirjassa, ne ovat hänen +sanojaan, joita minä ajatuksina olen kertonut. + +"Ja katsokaappas," jatkoi hän, "ranskalainen, englantilainen, +saksalainen on urhoollinen vakaumuksestaan, hän on aprikoimalla siksi +tullut, hän ymmärtää. sen välttämättömyyden; mutta venäläinen, hän on +liian luonnollinen ja alkuperäinen senkeltaiseen urhouteen, hän on +tunteensa tähden urhoollinen, hänessä se lähtee sydämestä, hän +taistelee ja kuolee siinä, mihin hänet on asetettu, sillä hän ei voi +muuta. + +"Mutta suokaa anteeksi, minä en ole esittänyt itseäni, nimeni on Ilja +Iljitsch Agafonoff, majuri Woroneschin rykmentissä, olen hakenut +armeijaan saadakseni olla sodassa." + +Karl Aleksander sanoi nimensä ja, että hänkin oli hakenut armeijaan +saadakseen olla sodassa. + +"No, sen minä sanon," huudahti Ilja Iljitsch, "ei mikään todista +paremmin, kuinka pyhä tämä sota on, kuinka puhdas se tunne, joka on +pakoittanut kansamme tähän sotaan, kuin se, että minä, vanha mies, olen +jättänyt kodin, vaimon ja lapset kurittaakseni noita murhaajia ja että +tekin, vaikka olette toista rotua, toista verta, olette tehneet samoin. +Me kohtaamme toisemme taistelussa saman jalon ja pyhän asian edestä. Me +taistelemme sydämen halusta suuren tarkoitusperän tähden, emmekä +turhamaisuudesta. Herra on kanssamme." + +"Kuka on teidän ylipäällikkönne?" kysyi Karl Aleksander. + +"Parooni Nikolai Loginovitsch Krüdener III." + +"No, sitten me tavataan kyllä usein, minäkin tulen lähinnä olemaan +hänen esikuntapäällikkönsä alaisena. Mutta lienee jo aika lähteä +leiriin." + +He lähtivät yhdessä leiriin, katselivat miten sotamiehet huvittelivat +itseään. Toiset soittivat harmonikkaa, muiden tanssiessa rumanialaisten +talonpoikaisnaisten kanssa. "Ohoi," haukotteli eräs nuori sotilas, +loikoessaan nurmikolla, "oltaispahan vaan toisella puolella." -- "Veli +kulta, voit olla varma siitä, että me pääsemme yli toiselle puolelle; +mutta pääsemmekö takaisin tälle puolelle, tietää ainoastaan armollinen +Jumala," vastasi vanha aliupseeri, istuen turvallisena tavaralaatikon +päällä ja tupakoiden, sekä syljeskellen ympärilleen. + + + + +XII. + + +Karl Aleksander odotti hyvin levottomana herra von Lichtensteiniä. +Hänestä tuntui hyvin vastenmieliseltä ja harmilliselta, jos tämä +saapuisi liijan myöhään, se tahtoo sanoa, sittenkuin Dodo Davidovitsch +olisi palannut Bukarestista. Toista olisi, jos Karl Aleksander saisi +haluamansa koneen useita päiviä ennen Dodon palaamista. Siinä +tapauksessa ei hän voisi sota-aikana, jolloin jokainen hetki oli +kallis, olla jättämättä sitä päällikölle, jos se kerran vaan olisi +hänen käsissään. Jo oli kolme päivää kulunut, ja Karl Aleksanderin +levottomuus yhä suureni, sillä senkaltaista tilaisuutta ei kyllä heti +olisi tarjolla; sitä paitsi oli hänestä vastenmielistä olla leirissä +ilmoittamatta itseään asianomaisille. + +Voi sentähden ymmärtää hänen ilonsa, kun neljäntenä päivänä heti +puolipäivän jälkeen herra von Lichtenstein ratsastaa leiriin, tuoden +suurta, siroa koteloa. Uuttera sotakirjeenvaihtaja oli mennyt +puoliväliin unkarilaista rajaa, ollakseen varma koneen saamisesta. +Leirissä oli melkein mahdotonta saada hyvissä ajoissa, mitä postissa +oli tullut, niin äärettömän suuri oli kirjeiden ja pakettien tulva. + +Vielä samana päivänä lähti Karl Aleksander pukeuduttuaan huolellisesti, +päämajaan. Ruohoisella kentällä soitteli taas rykmentin soittokunta, +vetelehti upseereja, oli joukoittain sotamiehiä ja rumaanialaista +rahvasta, ja keskellä kenttää seisoskeli "ylimyksiä, maffeja", +käveleskeli arvokkaina ja katseli Karl Aleksanderia ylpeästi. Tänään +hänellä oli asiaa, tärkeä toimi, tänään astui hän rohkeasti linnan +edessä olevan puoliympyrän sisään, jonne tuhannet olisivat halunneet, +ja meni suoraan majuri Murgescon luo, joka seisoi linnan portailla ja +poltteli tupakkia. Tämä hymyili ystävällisen tuttavasti hänelle, vei +hänet linnan eteiseen, hyvin korkeaan ja viileään huoneeseen, josta +portaat nousivat yläkertaan. Valoa pääsi niukasti sisään korkealla +katonrajassa olevista ikkunoista. Sen takia koko huone näytti +taiteilijan työhuoneelta. Yhtäläisyys tuli vielä suuremmaksi siitä, +että eteinen oli täynnä mitä erilaisimpia esineitä. Satuloita, +kaikellaisia koneita ja aseita oli hajallaan pöydillä ja tuoleilla. +Oven suussa seisoi lähettiläitä odottamassa; etempänä huoneessa näki +Karl Aleksander viisi, kuusi nuorta upseeria, jotka, toiset seisoen, +toiset istuen pöydän ääressä, joivat teetä, polttivat tupakkia ja +puhelivat keskenään puoliääneen. Yksi heistä, pitkä, kalpea mies oli +luultavasti lausunut jotain hyvin sukkelaa, sillä pari toisista oli +naurusta pakahtua. Kun he huomasivat Karl Aleksanderin, vaikenivat he +äkkiä ja koettivat näyttää arvokkailta ja totisilta. Näytti siltä, +ikäänkuin he olisivat tahtoneet sanoa: kaikella muotoa, virkatoimia +varten me kyllä olemme valmiita, mutta joukkoomme emme ota muita, kuin +tahdomme. + +Yksi upseereista, se pitkä ja kalpea, jolla oli veltot suupielet, meni +vastatulleita vastaan, tervehti lyhyesti Karl Aleksanderia, puhuessaan +Murgescon kanssa, hetken päästä katosivat he molemmat linnan +sisä-osiin. Karl Aleksanderia suututti nuorten miesten käytös, hän +kääntyi heistä poispäin ja rupesi katselemaan suurta Tonavan karttaa +Simnitzan seuduista, joka riippui toiseen kerrokseen vievien portaiden +käsipuista. Hän tarkasteli kartalla sitä tietä, jota hän oli tullut +Simnitzasta leiriin. Hajamielisenä katsellessaan karttaa, kuuli hän +päänsä päältä iloista viserrystä. Tänne kaikkien sotasuunnitelmien +polttopisteeseen, tänne, josta annettiin käskyjä ja määräyksiä +taistelusta ja kuolemasta, oli pari pääskystä laatineet pesänsä +kattoreunuksen rococokoristuksiin. Keisari itse oli käskenyt ottaa pois +yhden lasin ikkunasta, että pienet livertelijät saisivat vapaasti asua +tämän sodan ja vallan voimien anastaman linnan turvissa. + +Pitkä upseeri ja Murgesco palasivat takaisin; kenraali Krüdener oli +ollut linnassa, mutta oli juuri ehtinyt mennä huvilaan, hän olisi +siellä tavattavissa vielä muutamia -- ja pitkä upseeri katsoi kelloansa +-- ehkäpä kymmenenkin minuuttia, senjälkeen tulisi kenraali tänne +neuvottelemaan ylipäällikön kanssa. "Asianne on kai hyvin tärkeä", +lisäsi hän jonkun verran pisteliäästi. + +"On", vastasi Karl Aleksander lyhyesti. + +"No niin, mennään sitten huvilaan", sanoi Murgesco kohteliaasti. +Huvilassa, joka oli, kuten on mainittu, muinaisaikuisen temppelin +tapaan rakennettu, oleskeli keisari mieluimmin leirillä ollessaan; +nykyään hän oli Galatzissa. Hän asui silloin tavallisesti itse +temppelikammiossa, jossa vanhanajan jumalanpalvelusmenojen mukaan +jumalan kuva oli. Temppelihuoneessa pidettiin sotaneuvottelut, esihuone +oli odotus- ja vastaanottohuoneena. Huvilaa vartioitsivat keisarin +henkivartijakasakit, jotka seisoivat liikkumattomina kuin kuvapatsaat +ulkopuolisessa pylvässuojamassa. Karl Aleksander astui majuri Murgescon +kanssa sisään. Etuhuoneessa istui vanha laiha kenraali paperien yli +kumartuneena, joihin hän näytti tekevän muistiinpanoja. Hän oli +kenraali Krüdener. "Mitäs nyt?" kysyi hän ylös katsomatta. + +Majuri Murgesco sanoi asiansa ja meni ulos. Kenraali jatkoi työtään +antamatta odottajan häiritä itseään. Hetken perästä nousi hän ylös, +meni Karl Aleksanderiin päin ja tarkasteli häntä todellisella haukan +katseella. + +"Nimenne, kapteeni?" + +"Segerberg". + +"Isän nimeltä?" + +"Karl Aleksandrovitsch". + +"Ah", vanhuksen katse kirkastui huomattavasti, näytti, ikäänkuin hän +olisi muistanut jotain, jotain suloista menneiltä ajoilta. + +"Suomenmaalainen?" + +"Niin". + +"Asianne?" + +Karl Aleksander selitti asiansa; hän oli tahtonut, millä ehdolla +tahansa, ottaa osaa sotaan, hänen ystävänsä ruhtinas Sasdanadsche oli +maininnut hänelle, että kenraali oli aikonut asettaa hänet esimieheksi, +vartijaksi, päälliköksi, -- hän etsi sopivaa sanaa -- elävälle +muonavarastolle. Hän olisi valmis kaikkeen. + +Kenraali katsoi häneen hajamielisesti: "Niin, niin, puhukaa +esikuntapäällikköni kanssa, hän antaa teille ohjeet, ja sitten...?" + +"Teidän ylhäisyytenne on halunnut konetta Tonavan virran nopeuden +määräämiseksi. Minä voin antaa sellaisen teille", ja hän laski kotelon +koneineen pöydälle. "Se on minun omani", lisäsi hän epäillen, "olisi +hauska, jos sitä käytettäisiin". + +"Epäilemättä", vastasi kenraali, katsellen tarkasti Karl Aleksanderia. +"Lähetetään se henkilölle, joka tuntee Tonavan ja koneen. Onko vielä +jotain?" + +Nyt tai ei koskaan, ajatteli Karl Aleksander. "Minä tunnen Tonavan +näiltä seuduin ja osaan käyttää konetta". Ja hän kertoi matkastaan +Simnitzasta leiriin, miten hän oli tullut veneellä pitkin Tonavaa, +löytänyt rannalta ruohikosta tien, sekä lisäsi, että hän oli kasvanut +suuren virran rannalla, jonka pohjoinen ranta oli soinen ja eteläinen +äkkijyrkkä, kuten tämänkin. + +Silloin näytti kenraali kiintyvän asiaan. "Mennäänpä linnaan, siellä on +Tonavan kartta, teidän on siinä osoitettava tie, jota tulitte". Ja +reippaasti kuin nuori mies, nousi kenraali ylös lähteäkseen linnaan. +Eteisessä syntyi liikettä, kun kenraali Karl Aleksanderin kanssa astui +sisään. Keskustelu taukosi, lähettiläät ojentautuivat, nuoret miehet +seisoivat kuin talikynttilät. Karl Aleksander meni suoraan kartalle ja +osoitti varmana, mitä tietä hän oli tullut Simnitzasta ja merkitsi +tien, jonka puhvelihärät olivat polkeneet rannan liejuun. + +Kenraali seurasi tarkkaavaisesti, äkkiä kääntyi hän ja sanoi: +"Minkätähden kutsutte te itseänne Karl Aleksandrovitschiksi. Isänne +nimihän oli Ferdinand. Hän palveli 1854 Taurian krenatierirykmentissä". + +"Minä sain Aleksandrovitsch-nimen paassikoulussa, teidän korkeutenne, +senjälkeen on se seurannut minua. Isäni nimi oli todella Ferdinand, +mutta, kuten teidän korkeutenne tietää, venäjän kielessä ei ole..." + +"Minä tiedän sen", sanoo kenraali tyytyväisesti hymyillen. Hänen +ylpeytenään oli muistaa nimiä, olla unhoittamatta niitä, joiden kanssa +oli ollut tekemisissä, voi olla varma siitä, että hän, osoittaessaan -- +kuten nytkin loistavalla tavalla -- muistinsa tarkkuutta, oli +hyvällä tuulella. Hän tuli vielä tyytyväisemmäksi, huomatessaan ne +hyvin teeskennellyn kummastuksen katseet ja kuiskaukset, joita +esikunta-upseerit vaihtoivat keskenään. + +"Te olette käyneet paassikoulun, Karl Feodorovitsch, no niin, niin +kauan kuin ruhtinas Sasdanadsche on poissa, seuraatte te minua +ordonanssina, sittenkuin ruhtinas on tullut takaisin, saamme me +lähemmin puhua asiasta. Sillävälin te otatte kymmenen miestä mukaanne, +viitoitatte tien virralle ja määräätte Tonavan virran nopeuden. Te +voitte asian suhteen kääntyä -- teidän puoleenne, hyvät herrat" -- ja +hän kääntyi upseereihin kumartaen, sekä lähti kevein, nuortein askelin +portaita ylös toiseen kerrokseen. + +Mielihyvällä ja vahingonilolla huomasi Karl Aleksander muutoksen, joka +heti tapahtui nuorien upseerien käytöstavassa häntä kohtaan, ennen se +oli jäätävän välinpitämätöntä, nyt miellyttävän palvelushaluista. Niin, +nyt he muistivat, että he olivat olleet yhtä-aikaa paasseina, tunsivat +toisensa, olivat ystäviä ja tuttavia. Ainoa, jossa ei tapahtunut tuota +Karl Aleksanderille niin suotuisaa muutosta, oli majuri Murgesco. Hän +näytti melkein kylmenevän, kuta enempi toiset lämpesivät, oikein +sulkeutuvan klassilliseen, ylevään kauneuteensa. Tuo kylmyys, tehty +kohteliaisuus sekä suretti että loukkasi Karl Aleksanderia. Hän oli +suuresti mieltynyt tuohon meidän aikamme sankarin perikuvaan, hän oli +toivonut, että jotain siitä tuttavallisuudesta, jota oli muukalaisen ja +Dodo Davidovitschin välillä, tulisi hänenkin osakseen, mutta hän +huomasi nyt, että heidän välillään oli kuilu, jota mikään ei voinut +täyttää. + +Kumminkaan ei Karl Aleksanderilla ollut aikaa enempää huomioitten +tekemiseen, sillä kaikki huomasivat, että jotain erinomaista, jotain +tärkeää oli tapahtunut. Ylhäällä linnan saleissa paukkuivat ovet, +kuljettiin kiirein askelin, ja, juuri kuin pitkä ajutantti aikoi lähteä +ulos kuulemaan, mitä oli tapahtunut, kuului leiristä tuhansien äänien +pauhuisa kaiku, johon sekoittuivat kokoontumismerkit ja eläköönhuudot. +Kaikki upseerit juoksivat portaille, luullen, että keisari tulisi, +siellä kaikui riemunhuuto: "Meikäläiset ovat menneet Tonavan yli!" Koko +leiri oli liikkeessä. Upseerit nurmikolla ja ajutantit portaalla olivat +tuskallisessa tilassa, koko armeija näytti tietävän jotain, joka heille +oli verestä. + +Jälleen aukenivat linnan ovet, nyt voimalla ja vauhdilla. Portaalla +olevat ajutantit väistyivät syrjään, kuten sivuhenkilöt näyttämöllä, +kun suuret kohtaukset lähenevät huippuaan, ja ylipäällikkö Nikolai +Nikolajevitsch tuli seurueineen ulos. Hänen käskevät, ankarat kasvonsa +loistivat tyytyväisyydestä, hän silmäili joukkoa katseella, joka sopi +hänelle niin hyvin ja oli perintö ankaralta isältä, hänen seurueensa +näytti myös riemastuneelta ja iloiselta. + +"Hyvät herrat", sanoi hän. kääntymättä keneenkään erityisesti, "meidän +urhoolliset poikamme ovat keisarin läsnäollessa menneet Tonavan yli +Galatzin tyköä. Budschaka vihollisen maassa on meikäläisten vallassa. +Kenraali Zimmermannille tulee kunnia urotyöstä, luutnantti Elsner oli +ensimäinen, joka astui turkkilaiselle maalle". Ja tuhatäänisen riemun +raikuessa lähti ylipäällikkö seurueineen huvilaan. Iloista uutista, +jonka sähkölennätin ja nopea huhu melkein samaan aikaan olivat tuoneet +leiriin, vietettiin jumalanpalveluksella ja sotilaallisella komeudella. + +Tästä päivästä alkoivat tapaukset sotanäkymöllä rientää eteenpäin. +Sodan hirviö oli viikkoja, kuukausia ollut alallaan historian virrassa, +jonka vaihtelevista aalloista niin moni kansa ja valta oli taistellut. +Se oli hypellyt itsensä väsyksiin sen lietteisillä rannoilla, nyt oli +se jälleen noussut ylös, se pieksi sivujaan, nuoli verisiä haavojaan, +ärjyi vihasta ja valmistausi ratkaisevaan hyppäykseen, syöksyäkseen, +kuten Apokalypsenin hirviö Babylonin virtain äärellä, vihollisen +maahan, vyöryäkseen sen yli, toimittaakseen tehtävänsä vuosisatojen +vääryyksien ja väkivallan rankaisijana ja kostajana. + +Tästä alkaen oli suuri levottomuus vallalla sotajoukon ylimmissä +piireissä. Alituiset tiedonannot, äänekkäät keskustelut +sotaravintolassa, alituisesti ratsastavat, tulevat ja lähtevät +ajutantit levittivät levottomuutta ja kiihtymystä laajoihin piireihin +sotajoukossa, Kahdeksankymmentätuhatta miestä odotti jotain +tapahtuvaksi. Tunsi että voimakas käsi veti monimutkaista +lyömälaitosta, että pian, kenties ensimäisellä tempauksella, suuri +vauhtiratas lähtisi liikkeelle, tarttuisi hampaillaan suuren +kiertokulun pieniin rattaisiin ja panisi ne liikkeelle. Ja sitten -- +sitten ei mikään saisi estetyksi sen käyntiä, se löisi järkähtämättömän +varmasti lyöntejään, kunnes ajan täyttyessä painot olisivat +laskeutuneet tai vieterit hervonneet ja koneisto tehnyt suuren +tehtävänsä, mutta silloin olisi kymmenentuhatta, ehkäpä satatuhatta +urhoollista miestä uhrannut elämänsä. Ja varmuus, että niin kävisi, +antoi kaikelle, mitä näinä päivinä tehtiin ja sanottiin leirissä, +vähäpätöisimmällekin, suuruuden leiman, sai vireille ylevän +mielentilan, joka lämmitti sekä päällystön että miehistön mieltä ja +sielua. + +Tuskin oli Karl Aleksander ehtinyt viitoittaa tien, jota hän viikko +takaperin oli saapunut leiriin, kun vallinkaivajat tulivat täyttämään +ja levittämään sitä lapioineen, vasuineen ja risukimppuineen. +Seuraavana päivänä tuli, ei kukaan tiennyt mistä, kymmenkunta suurta +ponttoonia virtaa alas. Ne olivat monien Tonavan rannalle johtavien +polkujen luona kuni tummat hirviöt, äänettöminä ja ruohostoon ja +kahilihkoon kätkeytyneinä. Yöt läpeensä työskenteli Krüdenerin miehiä +alusten luona. Suurella vaivalla kuletettiin joukko keveämpiä +kanuunoita niihin, kaikki tapahtui hiljaa ja äänettömästi, jotta ei +herätettäisi vihollisen huomiota ja lisättäisi maallenousun vaikeuksia. +Rannalle rakennettiin mörssäripatteri auttamaan korkealle lentävillä ja +luotisuoraan maahan putoavilla kuulillaan maallenousevia joukkoja +vaikeassa vastaisen rannan valloituksessa, Varhain aamulla, niin +varhain, että voi vielä eroittaa tähtiä vaalenevalla, savunkarvaisella +taivaalla, oli kaikki valmiina, ponttoonit alkoivat osaksi airojen +avulla, osaksi pienen höyryaluksen hinaamina pyrkiä virralle, joka +tältä kohdalta oli noin neljäsataa meetriä leveä. Oli pyrittävänä +vasten virtaa noin kolmenkymmenen asteisessa kulmassa, ja sitten virran +avulla nopeasti, ennenkuin vihollinen huomaisi, laskettava joukot +maalle. + +Niin suuresti oli Karl Aleksander kiintynyt ylimenopuuhaan, että hän +oli unohtanut kaiken, mitä hän viime aikoina oli mielessään hautonut, +Anna Paulovna oli tykkänään jäänyt unholaan, Vera Nikolajevna oli +himmennyt kuten aamutähdet taivaalla, kaivertava ajatus siitä, mitä +Dodo Davidovitsch sanoisi ja mitä Murgesco ajattelisi, oli hävinnyt. +Istuessaan ponttoonilla ja aamuhämärässä katsellessaan vaalenevaa +virtaa, nautti hän, nautti kuten muinoin, kuten kauan, kauan sitten, +jolloin hän keväisin lähti ensimäisille metsästysretkille. "Tämä on +sotaa", tuumi hän itsekseen ja veti avosuin kesä-aamun viileyttä, +virran raikkautta ja ruohoston ja kahilikon sekä laajain niittyjen +tuoksua keuhkoihinsa. -- Tarkastellen katseli hän virralle, voisiko jo +saalista eroittaa, mutta mikään ei osoittanut, että turkkilaiset +olisivat huomanneet, mitä oli tekeillä. Oli jo ehditty virran +puoliväliin, ja laskettiin virtaa alas viistoon rantaa kohden, kun +äkkiä alkoivat turkkilaiset merkkisoitot, kuni aamuvartioissa kiekuvat +kukot, nopeasti ilmoittaa toisilleen vaarasta. Himmeässä +aamunsarastuksessa näkyi pitkin rantapengertä tuoksahtavan pieniä, +harmaanvaaleita pilviä ja leimahtelevan heikkoja välähdyksiä ja heti +sen jälkeen kuului luotien putoamista johonkin ponttoonien +läheisyyteen, ikäänkuin haulisade olisi ropissut virran pinnalle. + +Yhä vinhemmin kiitivät ponttoonit alas virtaa. Juuri jännittävimpänä +hetkenä, jolloin turkkilaiset, jotka tähän asti olivat ampuneet liijan +alas, alkoivat täydellisesti käsittää, mitä oli tekeillä, mitä +tapahtui, juuri silloin kun he rupesivat paremmin näkemään ponttoonit +ja niissä olevat miehet, nousi aurinko ylös ja valaisi, ikäänkuin +taikakeinolla, koko seudun. Siitä hetkestä alkaen oli Karl Aleksander +kuin kuumeen houreissa, hän ei tietänyt, kestikö tapahtumat minuutteja +vai tunteja. Hän näki yhden ponttooneista tarttuvan karille, näki +toisen vielä tölmäävän siihen pahki, kuuli paukkeen venäläisistä +mörssäripattereista, näki erään turkkilaiselta puolelta ammutun luodin +räjäyttävän yhden ponttoonin kappaleiksi, joita virta vei vajoavan +miehistön kanssa eteenpäin, hän ei nähnyt yksityisseikkoja, näki vaan +vaihtelevien välitapausten pääkohdat, kaikki tuntui tapahtuvan niin +etäällä, ettei hän osannut edes olla peloissaan. Hän kummasteli +itsekin sitä kylmäverisyyttä, jolla hän katseli kaikkea tuota, +kummasteli, että hän keskellä kanuunain jyrinää ja virran pauhua voi +kuulla kenraali Krüdenerin puoliääneen lausumat sanat: "Kaikki käy +hyvin, he eivät olleet ollenkaan varuillaan". Niin kävikin. +Turkkilaiset olivat keränneet melkein kaikki puolustusvoimansa +Nikopolin luo, sillä sieltä odotettiin ylitulo-yritystä. He kokonaan +hämmästyivät, kun se tapahtuikin Simnitzan luona. Paitsi muutamia +varustuksia rannalla oli virtaa puolustamassa pienilukuinen joukko +nuoren, mutta urhoollisen ja päättäväisen upseerin johdolla. + +Lähestyttiin rantaa, kaksi ponttoonia oli jo kiinnitetty siihen, Karl +Aleksander, joka seisoi keulassa, ponttoonin matalalla partaalla, +huomasi rannalla pienen, sataman tapaisen mutkan. Innokkaasti huomautti +hän kenraali Krüdeneriä siitä, juoksi alusta ohjaavien sotamiesten +luo ja suuntasi voimakkaalla, taitavalla käänteellä, jonka hän +poikavuosinaan oli oppinut, raskaan ponttoonin pientä satamaa kohti, +juoksi jälleen, ketterästi kuin poikanen, ponttoonin parrasta takaisin +keulaan. Samassa jysähti se pohjaan, sellaisella vauhdilla, että Karl +Aleksander, horjahtaneena paikaltaan, hyppäsi veteen ja juoksi +paljastettu miekka kädessä ensimäisenä maalle. + +Innostuneilla eläköönhuudoilla seurasivat sotilaat ja upseerit häntä. +Hänen mielenliikutuksensa oli niin suuri, ettei hän kuullut niitä +laukauksia, joita turkkilainen jalkaväki ampui törmältä. Pitkäksi +ketjuksi hajaantuneina alkoivat sotamiehet pensaiden ja maan +epätasaisuuksien turvin hyökätä ylös törmää. Kun turkkilaisia oli vaan +vähän rannan puolustuksessa, ja venäläiset hyökkäsivät ylivoimaisina ja +paria kilomeetriä pitkänä linjana, tuli taistelu rantavarustuksista +lyhyeksi. Peläten tulevansa Sistovasta katkaistuksi vetäytyivät +vähälukuiset turkkilaisjoukot takaisin linnoitukseen. Siellä oli +levottomuudella huomattu ylikulku, ja, ollen kahden tulen välissä, +Simnitzan kanuunain ja hyökkäävien venäläisten, laimistui rohkeus ja +vielä samana päivänä vetäytyi varustusväki Nikopoliin. + +Venäläisten miestappio supistui pää-asiassa niihin miehiin, jotka +olivat hukkuneet, kun ponttooni ammuttiin upoksiin. + +Samana päivänä myöhään illalla tuli keisari leiriin, ja seuraavana +aamuna, kirkkaana, lämpöisenä heinäkuun päivänä, astui hän itse +lehdillä koristettuun ponttooniin, mennäkseen yli Bulgaariaan. +Merilaivaston miehiä oli soutamassa, nuori meriupseeri Poltavtzeff piti +perää. Keskellä ponttoonia seisoi seurueensa ja vartijaväkensä +ympäröimänä keisari itse, hänen kasvonsa, jotka olivat paljon +vanhenneet viime vuosina, olivat lempeät ja surumieliset, kuten +kaikkien paljon nähneiden, paljon kokeneiden, vuosien ja työn +rasittamien. Sen lisäksi huomasi niissä majesteetillisuutta, jota hänen +vastuunalaisuutensa ja asemansa suuruus juuri tänä hetkenä vuodatti +koko hänen ylevään olemukseensa. Hän katsoi kauan miettiväisenä virtaa +ylös, kostea kiilto loisti hänen silmistään. Kun hän sitten huomasi, +että häneltä odotettiin lähtömerkkiä, katsoi hän sotilaisiin, viittasi +hansikkaisella kädellään; "Jumalan nimeen, lapset, toimeen, hyvät +herrat", sanoi hän pehmeällä, miellyttävällä äänellään. + +Köydet irroitettiin silmänräpäyksessä, lyhyt, raivoisa, yltäkylläisten +sydänten syvyydestä lähtenyt eläköönhuuto kohosi ilmoille, ja hitaasti +alkoi ponttooni liikkua eteenpäin. + +Taivas oli korkea ja valoisa, valkoisia kevätpilviä ajalehti siellä +kimaltelevaa sineä vasten. Virta loisti ja säteili auringon valossa ja +riensi eteenpäin nopein, kohisevin pyörtein, jotka muuttivat joka hetki +väriään ja muotoaan. Valkoisia vahtojoukkoja ui värähdellen sen +pinnalla, räiskyi tummia ponttooneita vasten, yhtyi jälleen ja katosi +äkkiä, ikäänkuin syvyyden nieleminä. Valoisat niityt, toisen, rannan +vehreät ruohostot, toisen korkeat, auringon paisteiset kukkulat +ympäröitsivät valoisaa väririkasta taulua, jonka keskellä mustat +ponttoonit pyrkivät virtaa ylös, täynnä aseellisia miehiä, jotka +ulkomuodoltaan tyyneinä, sisällisesti kiihottuneina riensivät +peloittavaan päivätoimeensa. + +Karl Aleksanderin oli Krüdener lähettänyt keisarille viemään sanaa +onnellisesta ylipääsöstä. Keisari oli ottanut hänet vastaan suurimmalla +hyväntahtoisuudella ja käskenyt hänen seuraamaan seuruettaan keisarin +omaan ponttooniin. Vapisevin sydämin seisoessaan ponttoonin keulassa, +muistui hänen mieleensä salaman nopeudella eräs tapaus. Hän muisti +kevätpäivän yhtä valoisan, kuin tämänkin päivän, jolloin hän poikana +oli vienyt parooni Krusen Merijoen yli. Se päivä oli tuonut mukanaan +kaiken sen, mitä hän näki ja kuuli, siitä oli tullut käännekohta hänen +elämässään, se oli saattanut hänet keisarin palvelukseen. Keisari -- ja +ensi kertaa elämässään tunsi hän innostuksen pyhää tulta, ja sitä oman +itsensä unhottamista, joka sitä seuraa. Poikana oli hän kasvanut +muukalaisten seurassa, vaivalla oli hän oppinut vieraan kielen, vielä +nytkin huomasi sen hänen puheestaan; vierasta oli hänelle maan uskonto +ja sivistys, milloin ja minkätähden hän olisi tuntenut innostusta? +Mutta nyt, ennen suurta tekoa, johon he kaikki menivät, ennen +maailmanhistoriallista tapausta, tämän ihanan, laajan ja suuremmoisen +luonnon keskellä ja hänen kanssa, keisarin, joka juuri nyt, näytti +siltä, katseli häntä lempeän surullisella katseellaan, nyt tunsi hän +innostusta, tunsi sen pyhää hurmiota, tunsi, että hän voisi tehdä +ihmeitä urhoudellaan, niin, ilolla antaa nuoren elämänsä asian edestä, +jonka puolesta keisari taisteli. + +Karl Aleksander, joka seisoi keulassa ponttoonin matalalla partaalla, +oli jonkullaisena luotsina, se oli tukala toimi niin vaikeasti +ohjattavassa aluksessa, kuin tämä ponttooni. Vastapäistä rantaa +lähestyttäessä huusi hän kiihkeästi luutnantti Poltavtzeffille: "Ei +oikeaan, alemmaksi, alemmaksi, missä ranta on jyrkin, siellä on virta +syvin!" Jälestäpäin muisti hän, että ne olivat juuri samat sanat, jotka +häneltä pääsivät monia vuosia sitten, kun hän kotiseudullaan vei +parooni Krusen virran yli, ja melkein samat sanat, jotka maaherra +silloin lausui vastaukseksi, nytkin kohtasivat hänen korviaan keisarin +puoliääneen ranskaksi lausuessa: + +"Voilà un de nos officiers qui connait le fleuve à fond". (Kas tuossa +yksi upseereistamme joka tuntee virran pohjaa myöten.) + +Päästiin sitten maalle; kun keisarin vartalo näkyi korkealla +rantatöyräällä, ottivat innostuneet sotamiehet hänet vastaan +eläköönhuudoilla, jotka eivät tahtoneet koskaan lakata. Riemuhuudot +kuuluivat Tonavan toiselle rannalle ja kaikuivat sieltä monikertaisina +takaisin. Oltiin innostuksen hurmeissa, jota ei voi kuvata, sillä nyt +oli otettu keisarin silmien edessä, kuukautisen odotuksen jälkeen, +ensimäinen askel, vaikein, se, jota oli enin pelätty. + +Ponttooneja soudettiin edestakaisin virran yli, kuljetettiin yhä +useampia pataljoonia, rykmenttejä ja kanuunia toiselle rannalle. Joukot +marssivat Sistovaan, valmiina, jos niin vaadittaisiin heti tekemään +hyökkäyksen linnoitusta vastaan. Sitä ei tarvittu tehdä, turkkilaiset +olivat sen jättäneet. + +Jälkeen puolisten tuli keisari kaupunkiin. Se oli, kuten Sistovakin, +pöly- ja savikasana, tyhjänä ja hyljättynä. Sistovassa jakoi keisari +kunniamerkkejä, kolme Yrjönristiä joka pataljoonalle. Sotamiehet +saisivat itse ratkaista, kuka oli ollut urhoollisin. "Mutta yksi +risteistä", sanoi hän, "on annettava sille nuorelle upseerille, joka +Krüdenerin ponttoonista ensimäisenä hyppäsi maalle ja joka toi minulle +sanan eilispäivän voitosta." Karl Aleksanderin haaveet kukkulalla +kastanjan alla loistavasta tulevaisuudesta alkoivat toteentua. Hän oli +saanut Yrjönristin. + + + + +XIII. + + +Samana iltana palasi keisari takaisin rumaanialaiselle rannalle, jossa +pidettiin Te deum onnistuneen ylimenon johdosta. Kenraali Krüdener +asetti päämajansa hävitettyyn Sistovaan. Siellä tapasi Karl Aleksander +kenraalin esikunnan, ja siellä sai hän suureksi surukseen tietää, että +hänen ainakin aluksi oli palattava Rumaaniaan järjestämään ja pitämään +huolta elävien elintarpeiden kuljetuksesta. Alakuloisena kävellessään +kadulla, joten sitä Sistovassa kutsuttiin, kohtasi hän majuri +Agafonoffin ja liittyi hänen seuraansa. Hän kohtasi myös majuri +Murgescon ja herra von Lichtensteinin. Edellinen katsahti häneen niin +vihaisesti, että se Karl Aleksanderista tuntui melkein solvaukselta. + +Kaikki hänen, mieheksi tultuaan hartaimmat, toiveensa olivat +toteutuneet. Hän oli saanut ottaa osaa sotaan, oli hänen +majesteettinsa omien silmien edessä ollut tilaisuudessa kunnostamaan +itsensä; hän oli päässyt urhoollisen Krüdenerin ordonanssiksi, oli +saanut kunniamerkin, jota tuhannet halusivat, ainoan, jota upseeri +oikeastaan pitää arvossa. Hän oli koko päivän ollut juhlatuulella, +jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut; nyt tarvittiin yksi ainoa, +tuon muukalaisen myrkyllinen katse haihduttamaan kaikki pois. +Minkätähden? Hän kysyi sitä itseltään. Ja vastaus kuului: koska hän +toisen silmissä huomasi samoja moitteita, joita hän teki itselleen. +Äänettömänä kulki hän vanhan majurin sivulla, joka koko ajan jutteli, +fllosofeerasi, niin, saarnasi, sillä huomasi selvään, että hän oli +"papittomien" lahkoon kuuluva raskolnikki, joilla opin suhteen on +paljon yhtäläisyyttä reformeeristen metodistien kanssa. Karl Aleksander +tuskin kuuli hänen puhettaan, niin kiintynyt hän oli omiin +ajatuksiinsa. + +Molemmat upseerit astuivat rappiolla olevaan rakennukseen, jossa ei +ollut melkein muuta, kuin kellari ja ullakko. Majurin väki oli siellä +"siistinyt heitä varten", kuten he sanoivat. Ystävämme keitättivät +teetä itselleen ja heittäytyivät päivän taisteluista ja monellaisista +mielenliikutuksista uupuneina kumpikin olkikuvolleen. Kun majuri oli +ulkoa lausunut yhden Davidin psalmeista, jotka ovat papittomien +hartauskirjana, nukkui hän heti. + +Karl Aleksander makasi kauan valveilla. Kehnon katon, lautojen ja +tiilien välistä näki hän tähtien alkavan tuikkia. Milloin näki hän +halkeimesta punertavalta loistavan kiintonaistähden, milloin kokonaisia +maailmajoukkoja, jotka välkkyivät viheriältä, niin etäällä, että +kammotti ajatella, eikä ollut sanoja sitä ilmaista. Kaikki nuo maailmat +pimenivät silloin tällöin, kun joku räpyttelevä yölepakko lenti aukon +sivu, pyytäessään yöperhosia ja hyttysiä. + +Karl Aleksander tahtoi olla onnellinen tänään. Hän tahtoi nauttia +menneisyys-runollisuutta, antaa ajatuksensa ja sydämensä hurmaantua +hänen muistosta, jonka hän äsken harhanäöissään oli nähnyt niin elävänä +edessään kastanjain alla, mutta se oli hänelle mahdotonta, hän ei +voinut eroittaa toisistaan molempia kasvoja, milloin ne olivat äidin, +milloin tytön, niin yhtäläisinä ja kumminkin niin erilaisina. +Sitten vaihtuivat ne majuri Murgescon klassillisiin, hienoihin +kasvonpiirteisiin, joilla oli äsken huomaamansa halveksumisen ilme. Hän +tiesi kyllä minkätähden. Se oli Dodo Davidovitschin. Vaaraa, jota ei +voi välttää, pitää miehuullisesti kohdata, ja Karl Aleksander alkoi +ensi kerran tutkia hänen ja Dodo Davidovitschin ystävyyden luonnetta. +Hän huomasi, että se ei ollut kiinteää, yhtä tasaista, lujaa +graniittia, vaan haurasta rapakiveä. Se yhteensulaumistoiminta, joka +kerran olisi heidän ystävyytensä ensi aikoina hävittänyt kaiken, mikä +voisi heidät eroittaa, oli liijan aikaisin jähtynyt, keskeytynyt. Se +tapahtui silloin, kun Karl Aleksander, enemmän tai vähemmän tietoisena, +alkoi käyttää ystävyys-suhdetta hyödykseen, kun hän rupesi käyttämään +ulkonaisen edistymisensä välikappaleena sitä, jonka itsessään tulisi +olla ehyttä, puhdasta ja pyhää. Ja hänen täytyi myöntää, että hänelle +oli ollut hyvin suurta hyötyä ja etua Dodo Davidovitschin ystävyydestä. +Paljon oli hän saanut häneltä, vähän itse antanut, paljon oli hän myös +yksinkertaisesti vaan ja itsekkäästi ottanut. Hyvinkin tunnin +kiusattuaan itseään noilla mietteillä, irroitti hän vihastuneena +mielensä niistä sanoen: "Kullakin on oma itsensä lähinnä. Kuka sanoo, +ettei Dodo olisi tehnyt samaten, jos hän olisi ollut minun asemassani". +Päättäen tuolla yksinkertaisella lohdutuksella katumuksensa, nukkui hän +vihdoin, herätäkseen merkkisoitoista seuraavana aamuna uusiin toimiin. + +Ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan seurata Karl Aleksanderin +elämää sodan vaihtelevissa ja kumminkin niin samankaltaisissa +vaiheissa. Hänet oli siirretty Krüdenerin rykmenttiin, mutta sai +kumminkin olla viikkoja ja kuukausia vähemmin kunniakkaassa toimessaan. +Hän ei saanut olla mukana Nikopolin valloituksessa, ei myöskään +ensimäisessä tappiossa Plevnan luona, jossa kansalaisemme Rosenbom sai +niin kauhean kuoleman. Hän ei saanut olla mukana ennenkuin suuret +hyökkäykset Plevnaa vastaan suunniteltiin. Kun hän vihdoin tuli +armeijaan oli hän majuri. + +Äärettömän vaivaloisen ratsastuksen perästä tuli Karl Aleksander +kymmenentenä päivänä syyskuuta myöhään jälkeenpuolisten sinne, jota +yhteisellä nimellä kutsuttiin Plevnaksi. Koko matkan haisi ruuti ja +muutamissa paikoissa, joissa ei tuullut, mätänevät ruumiit. + +Kyselemällä alituisesti milloin ylhäisemmiltä, milloin alhaisemmilta +upseereilta, löysi hän vihdoin hämärässä 9 osaston, kenraali +Krüdenerin; se oli erään harjanteen rinteellä Plevnasta eteläänpäin. +Täällä oli armeija ollut heinäkuun onnettomista päivistä asti. Kun +hänen piti ratsastaa melkein koko turkkilaisten aseman ympäri, +päästäkseen rykmenttinsä luo, sai hän nähdä eri puolilta tuon +peljättävän leirin, tuon Plevnan. + +Ratsastaessaan harjannetta huomautti eräs vihaisempi upseeri hänelle +yksinäistä miestä, joka istui kenttätuolilla pienessä tammistossa. Se +oli keisari. Siinä hän oli istunut päivittäin, melkein aina yksin, +viisi tai kuusi tuntia yhtämittaa, kaukoputki suunnattuna Grivitzan +varustuksiin. Karl Aleksander teki kierroksen, jottei häiritsisi +hallitsijaa, ja saapui tunnin ratsastuksen perästä osastoonsa. + +Hän oli tullut oikeaan aikaan, sillä seuraavana päivänä oli keisarin +nimipäivä, silloin Plevna valloitettaisiin, tuumittiin sotamiesten +keskuudessa, Grivitzan varustukset anastettaisiin millä hinnalla +tahansa, arvelivat upseerit. Ja kun nyt vihdoinkin oli huomattu, että +Osman pascha oli, jollei muuta, niin ainakin alkuperäinen voima, niin +tiedettiin, että huomenna oli kysymyksessä taistelu elämästä ja +kuolemasta. Kun majuri Segerberg oli ilmoittautunut asianomaisessa +paikassa, meni hän lähimmän esimiehensä everstiluutnantin luo, se oli +vanha Agafonoff. Iloisena ja lämminsydämisenä istui tämä majassaan, +joka oli puolittain maahan kaivettu kuoppa, peitettynä laudoilla, +oljilla, turpeilla ja muilla, mitä satunnaisesti oli käsiin saatu, +suojaksi syyssadetta vastaan. Vanhus istui tyhjän tavaralaatikon +päällä. Hänen edessään maassa istui muutamia sotamiehiä, hänen +uskonveljiään, kaikki "papittomiin" kuuluvia, hän selitti heille +oppejaan patriarkkaalisella ja hartaalla tavalla, nyökkäsi +ystävällisesti Karl Aleksanderille ja viittasi häntä istumaan, jatkaen: +"Herra tukee minua. En minä pelkää kymmentätuhatta kansoista, jotka +minua piirittävät, sillä sinä lyöt kaikkia minun vihollisiani poskelle, +sinä murennat jumalattomain hampaat. Herran tykönä apu löydetään, +sinun kansas päälle tulkoon siunaukses, Sela. Ja nyt, hyvät ystävät; +menkäät kukin levolle, minusta tuntuu, että Herra huomenna ottaa +sielumme paratiisiinsa". Sotilaat suutelivat everstiluutnantin kättä ja +menivät äänettöminä ulos, turvallisen ja nöyrän näköisinä, joka tuntui +Karl Aleksanderista täällä verisessä Plevnassa hämmästyttävältä. + +"Nuori ystäväni", jatkoi everstiluutnantti, "minulla ei oikeastaan ole +mitään määräyksiä annettavana. Me olemme täällä, turkkilaiset tuolla +Grivitzan kummuilla; huomenna olemme me siellä ja turkkilaiset +voitettuina. Vahvistakaa ruumistanne levolla ja sieluanne rukouksella +elämänne vaikeinta hetkeä varten. Teillä ei ole telttaa, no niin, jos +tyydytte makaamaan täällä yön, on se tahdossanne. Timofei", huusi +everstiluutnantti, "valmista teetä ja vuode majurille. Puolen tunnin +kuluttua pitää kaikki olla valmiina lepoa varten". + +Karl Aleksander meni ulos, Timofein siivotessa, kuten sanottiin. +Aurinko oli laskeutunut, vaaleat, punaiset juovat, ikäänkuin verellä +tahratut tiet, jotka kaikki yhtyivät Grivitzan kummun päällä, +valaisivat pilvien alaosaa. Läntinen taivas pimeni, ja syystuuli suhisi +raskaasti huoaten tammien latvoissa. Taivaan rantaa vasten näkyivät +Grivitzan ja Plevnan epäselvät haahmot. Tuhannet pienet tulet +osoittivat, että niiden urhoolliset puolustajat valvoivat juoksu- ja +ampumahaudoissa. Leirissä vallitsi vakava, melkeinpä kolkko mielentila. +Yhdeksän aikaan alkoi hiljaisesti sataa, kaikki, jotka voivat, menivät +telttoihinsa ja majoihinsa ja laskeutuivat levolle. + +Varhain aamulla herätti Karl Aleksanderin merkinanto "valmiit", jota +toistettiin komppaniasta komppaniaan, ja joka muistutti kukkojen +laulua, kun ne vastaavat toistensa aamukiekumisiin. Nopeasti laitti hän +itsensä valmiiksi, everstiluutnantti oli jo mennyt ulos, koko leiri oli +liikkeellä. Sieltä täältä kuului merkkisoittoja ja ratisevia +toitotuksia, joiden innostuttamat säveleet tuntuivat kiihoittavan +varsinkin hevosia, sillä joka kerta hirnuivat ne kaikilla tahoilla. + +Siltä kummulta, jossa Karl Aleksander seisoi, näki hän edessään +pohjoisessa Plevnan, oikealla Plevnasta Bielaan menevän, suuren +viertotien, joka on osittain tehty jo roomalaisena aikana. Viertotien +pohjoispuolella näkyi korkea harjanne, jonka itäinen pää jyrkkänä +päättyi Plevnan laaksoon, eräs harjanteen haara oli jyrkempi ja +suhteellisesti yksinäisempi, se oli Grivitza. Siitä, mitä hän täältä +näki ja mitä hän edellisenä päivänä oli nähnyt, voi hän päättää, että +turkkilaisten varustukset olivat hevosen kengän muodossa, jonka kupera +puoli oli itäänpäin, Plevnan kaupunki oli melkein keskellä asemaa. +Venäläiset olivat ympäröineet tuon hevosenkengän, mutta jättäneet +aseman avonaiseksi. Huomenna oli hyökättävä varustuksien kimppuun +suoraan edestäpäin. Grivitza oli hevosenkengän ulkonevassa osassa, ja +hän seisoi nyt sitä vastapäätä venäläis-rumaanialaisessa keskustassa. +Etempänä, eteläänpäin viertotiestä liikkui lippukeihäinen +ratsuväkikolonna harjanteen vihertävää rintaa ylös. Kaukoputkella voi +Karl Aleksander nähdä, kuinka rumaanialaiset, jotka olivat Grivitzan +edessä, hänestä oikeaanpäin, kaivoivat juoksuhautoja. Äkkiä peitti +näkymön paksu sumu, joka laskeusi yli laakson. Sumu muuttui pian +vihmasateeksi. Melkein samassa alkoivat kanuunat äänekkään, jymeän +keskustelunsa. Silloin tuli everstiluutnantti. Hän oli tavattoman +kiihkeänä. + +"Kas niin, lapseni", sanoi hän, syökäät aamiainen niin nopeasti kuin +mahdollista. "Hyvät herrat," ja hän esitti Karl Aleksanderin lähimmille +upseereilleen, "minun ei tarvitse selittää teille järjestystä, se on +melkein sama, kuin eilisen ja sitä edellisen päivän taisteluissa. +Rumaanialaiset ovat lähinnä, sitten Krüdener, s.o. me; meidän takana +Zotoff neljännen osaston kanssa, senjälkeen Imeritinski, äärimäisenä +vasemmalla hän, te tiedätte, jonka nimeä minä en tahdo lausua" -- +kaikki tiesivät, että hän tarkoitti Skobeleffia, jota hän inhosi, koska +tämä, kuten everstiluutnantti sanoi, ei pitänyt kylliksi arvossa +venäläistä verta. -- "Sitä paitsi, te kuulette, on alettu". + +Rinteen alapuolella näkyi joukkoja, jotka kulkivat Grivitzaa kohden, ne +tulivat pimeästä, näyttivät varjoilta ja katosivat hämärään. Toisinaan +lakkasi äkkiä kanuunan jyrinä. Hiljaisuudessa kuului silloin sieltä +täältä joku komennushuuto, yksinäisiä kiväärinlaukauksia ja +merkkisoittoja, sitten alkoi taas epäsäännöllinen jyrinä uudestaan ja +turkkilaiset vastasivat siihen melkein tahdikkaalla ammunnalla. Eräs +ajutantti kiiti ohitse. + +"Mutta, eversti, teidän pitää ehtiä viertotielle puolessa tunnissa". Ja +ajutantti katosi sumuun. Hän oli Dodo Davidovitsch ja oli hyvin kalpea; +Karl Aleksander katseli häntä lämpimin silmin, olihan hän hänen ainoa +ystävänsä maailmassa. + +"Kas niin, Jumalan nimessä, lapseni", ja everstiluutnantti paljasti +miekkansa. Karl Aleksanderia värisytti; "nyt on aika käsissä," tuumi +hän itsekseen. On vaikea sanoa, oliko väristys ruumiillisen luonnon +vero hermoille, vai kostean, kylmän ilman seuraus. Hän näki, miten +monet sotilaat tekivät ristinmerkkejä ja katsoivat taivaaseen +liikutetuin katsein. Se oli pikainen, mutta sydämen sisimmästä +syvyydestä noussut rukous. Äänettöminä laskeusivat sotilaat rinnettä +alas. Karl Aleksander tarkasti hermostuneesti miekkansa terää, tutki +revolverejaan, kaikki oli kunnossa. "Puolen tunnin kuluttua", sanoi hän +itsekseen, "tapan ja haavoitan minä näillä aseilla ihmisiä, näen, miten +ne kärsivät ja kaatuvat edessäni". + +Tahdikkaasti, kuten kone, eteni rykmentti sumussa. Puolen tunnin +kuluttua oli se alhaalla viertotiellä. Silloin alkoi maa loivasti +yletä. Sumu oheni, voi jo nähdä parisataa meetriä eteensä. Liikkuminen +raittiissa ilmassa ja seestyvä taivas sai sotilaat luottavammiksi, +kuuli silloin tällöin leikin laskuakin. + +Yht'äkkiä nähtiin joukon sairashoitosotilaita, kantaen suuria paareja, +kiitävän juosten rykmentin ohi. Silloin tunsi kukin lähestyvänsä +näkymätöntä rajaa, joka eroittaa olevan suuresta tuntemattomasta -- sen +takana, kammottava paikka, jossa elämän ja kuoleman leikki alkaa. Karl +Aleksander kuuli nuoren sotilaan sanovan vanhemmalle toverilleen +tuskalliset sanat, "Minua peloittaa". -- "Kohtalomme on Jumalan +huomassa", vastasi toinen vapisevalla äänellä. + +Kanuunain jyrinä ja pyssyn pauke tuli niin kovaksi, että maa vapisi +sotilaiden jalkojen alla. Niin vilkasta oli ampuminen, että +yhteislaukaukset toisinaan kuuluivat mahtavalta rummuttamiselta. Karl +Aleksander kuuli hurjan eläköönhuudon, ja ikäänkuin raivon villitseminä +hyökkäsivät sotilaat eteenpäin, syöksyen turkkilaisten varustuksiin. +Turkkilaisten ampumahaudoista laukaistiin yhteislaukaus. + +Ensimäinen kolonna horjui hetkisen. Karl Aleksander näki, miten jotkut +miehet ensi rivissä tarttuivat päähänsä tai painoivat rintaansa ja +kaatuivat. Heidän viimeiset huokauksensa häipyivät kiväärien +paukkeeseen ja kanuunain jyrinään. Kaatuneiden sivulla olevat +sotamiehet koettivat olla heihin katsomatta. Uusi äänekäs eläköönhuuto +lopetti hetkellisen epätietoisuuden; juoksumarssissa, laukeillen ja +jälleen nousten nopeasti ylös, hyökkäsivät venäläiset vihollista +vastaan loistavalla, hurjalla urhoollisuudella. + +Nyt, kun Karl Aleksander kerran oli päässyt ensimäisestä kammostaan, +oli kaikki pelko ohi. Eteenpäin oli ainoa ajatus, joka hänellä oli +mielessä, se ajatus oli hänet hypnotiseerannut, ja hän tunsi nyt sitä +selittämätöntä nautintoa, jota tuntee taistellessa elämän ja kuoleman +uhalla, ja josta hänen vanhemmat toverinsa olivat usein puhuneet. Sitä +nautintoa, jota on metsästyselämän iloissa, jota roomalaiset pitivät +vireillä arenamiekkailuillaan, jota gladiaattorit tunsivat henkensä +uhalla taistellessaan. Tuota himoa, tuota nautintoa, jota vuosisatojen +sivistys ei ole voinut poistaa. Se on eläimellisen elinvoiman +riemuvoittoa, tunnetta ruumiillisen minuuden ylivallasta, minun +oikeuttani ennen kaikkia muita. + +Niin, nyt sai hän, huolimatta hurjasta taistelusta ympärillään ja +vasemmalta päin kuuluvasta kovasta eläköönhuudosta, alkaa hengähtää ja +katsoa ympärilleen, katsoa ja ihmetellä majuri Murgescoa, kun tämä, +kauniina kuin sodan jumala itse, hyökkäsi miekka kohotettuna Grivitzan +kumpua ylös rumaanialaistensa etupäässä, jotka tänä päivänä saavuttivat +tavatonta kunniaa. Rynnäkkötikapuut olalla ryntäsivät he eteenpäin, +palaamatta takaisin, he kaatuivat kaikki poikkeuksetta, sekä miehistö +että upseerit. + +Linnoituksen juurelta kuului everstiluutnantti Agafonoffin jymeä ääni. +"Eteenpäin, pojat. Herra on hurskaitten suoja. Sela". Mutta ei +minkäänlainen urhoollisuus, ei liha ja veri, ei mikään voima maan +päällä voinut vastustaa sitä tulihelvettiä, jota turkkilaisten +berdanikiväärit syöksivät jyrkkien varustuksien yli. Venäläisten +hyökkäysrivit ensin murtuvat ja sitten peräytyvät. Neljä kertaa +uudistivat venäläiset hyökkäyksen, neljä kertaa heidän voimansa +raukesi. + +Jo toisessa päällekarkauksessa kaatui urhoollinen Agafonoff, juuri kuin +hän ensimäisenä hyökkäsi etuvarustuksiin. Hänen kuolemansa sai hänen +sotilaansa raivoon. Mutta turhaan he hyökkäsivät peljättäviä +varustuksia vastaan, heidät syöstiin takaisin verisin päin. + +Karl Aleksander ei ollut säästänyt taistelussa itseään, hän oli jo +toisessa hyökkäyksessä saanut muutamia pienempiä haavoja, yksi niistä +vaivasi häntä alituisella verenjuoksullaan. Muudan vanha aliupseeri, +joka huomasi sen, pyysi häntä poistumaan ampumalinjalta, hän tahtoisi +sitoa hänen haavansa. Karl Aleksander seurasi hänen neuvoaan ja meni +noin kivenheiton verran syrjään, siellä istui hän muutamien +alasrevittyjen vallikoppien suojaan ja paljasti käsivartensa. + +Aliupseerin nopeasti sitoessa häntä, kuului kova jyrähdys, maa heidän +allaan vapisi, ikäänkuin ruutisuoni olisi räjähtänyt, yhteislaukaus +ammuttiin, aliupseeri kaatui kuolleena hänen päällensä. Hän tahtoi +nousta ylös, mutta hän oli kuin tainnuksissa, vähitellen tointui hän. + +"Minä olen kai haavoitettu", tuumi hän, "mutta mistä kohden?" Silloin +tunsi hän sietämätöntä tuskaa jalassaan. Hän työnsi kiivaasti ruumiin +pois päältään ja koetti päästä pois, mutta se oli hänelle mahdotonta. +Luotien vingunta, kanuunain kumea jyrinä sai hänet, ruumiitten ja +haavoittuneitten keskellä kun hän oli -- ja sen huomasi hän oikeastaan +vasta nyt -- kauhistumaan. Kauhu lisääntyi, kun hän näki, että taivas +alkoi seestyä, silloin ei hänellä olisi suojaa sumustakaan. Jännityksen +tunne, sodan nautinto, jota hän vasta oli tuntenut, katosi, ikäänkuin +se olisi virrannut pois hänen verensä kanssa. + +Hän näki venäläisten peräytyvän, huusi luokseen muutamia sotamiehiä, +mutta yleisessä pauhussa hänen äänensä ei kuulunut. Hän päätti ryömiä +alaspäin niin kauan kuin hänellä oli voimia, päästäkseen niin etäälle +kuin mahdollista vihollisen varustuksista ja taistelun jälkeen +ryöstävistä turkkilaisista. + +Puhutaan kuoleman elonniitosta. Kuten kuhilaita vastaleikatulla +pellolla, makasi täällä kuolleita ja pahoin haavoittuneita kasoissa. +Ne, jotka voivat, koettivat, kuten Karl Aleksanderkin, ryömiä pois +paikalta, joka haisi ruudin savusta ja eilisessä taistelussa +kaatuneista ruumiista. Kammottava ja surkea oli tie; piti ryömiä +ruumisten välitse kylmää, veristä maata. Jano alkoi vaivata häntä, hän +vaikeroi tuskasta, silloin kääntyivät eräästä ruumiskasasta nuoret, +kalpeat kasvot häneen päin. Sammuvilla silmillään katseli kuoleva +avuttomana häntä. "Vettä", kuiskasi hän. Kyyneleet nousivat Karl +Aleksanderin silmiin. + +"Rakas ystävä", sanoi hän, "mistä minä otan vettä?" Silloin valtaa +hänet ääretön sääli itseänsä, häntä, joka tuossa makasi, kaikkia noita +kohtaan, jotka olivat kaatuneet miehuutensa paraassa kukoistuksessa. + +"Herra Jumala, taivaallinen isä", kuiskasi hän, ne olivat ensimäiset +sanat, jotka hän moniin vuosiin oli lausunut äidinkielellään, mistä ne +tulivat; muistona kuluneilta vuosilta, aikaa sitten menneiltä ajoilta. +Ja Herra auttoi häntä. Luonto oli armelijas, hän vaipui tiedottomana +nuorien, kalpeitten kasvojen viereen. + + + + +XIV. + + +Kun Karl Aleksander tointui, oli yö, pimeä, kylmä, myrskyinen ja +sateinen syysyö. Hän ei voinut alussa muistaa muuta, kuin +ruudinsavuisia, kiihottuneita kasvoja, hikisiä, kiiruhtavia sotamiehiä, +jotka riensivät eteenpäin, alituisesti eteenpäin, kuin kiusanhenkien +ajamina; huutoja, kirouksia, kauhun-, rohkeuden- ja uhkamielisyyden +huudahduksia. Mutta minkätähden ja missä kaikki tuo oli tapahtunut, tai +tapahtui, ei hän muistanut. Turhaan ponnistelivat hänen sairaloiset +aivonsa, saadakseen selville peloittavien kuvien yhteyden. Häntä +värisytti. + +Yhtäkkiä kuulee hän läheisyydessään ihmeellistä kurkkuäänistä puhetta, +hän kuulee raakaa naurua, näkee etäältä pienen sarvilyhdyn valon. +Silloin muistaa hän, käsittää hän kaiken. Hän on haavoitettuna lähellä +Grivitzan varustuksia, ja tuolla, tuolla tulevat turkkilaiset ruumiiden +ryöstäjät. Kamala asema saa häneen rohkeutta ja mielenmalttia, hän +etsii revolverinsa, siinä on kolme luotia jäljellä, yksi kummallekin +kahdesta rosvosta; jos ne eivät sattuisi, sitten yksi itselle. Mutta +hänen ei tarvitse käyttää asetta. Molemmat sotarosvot etenevät. + +Karl Aleksander alkaa taas ryömiä rinnettä alaspäin, hänen oikea +jalkansa on haavoitettu, se tuntuu raskaalta ja kuolleelta, ja +kumminkin tuntee hän siinä tuskaa. Alhaalta laaksosta näkee hän lyhdyn +tulia, nuotiovalkeita. Ah, jos, hän voisi huutaa jotakuta tuolta +alhaalta avuksi, mutta sinne alas, sinne on pitkältä, niin pitkältä. +Silloin sattui hän pimeässä pahki erääseen kaatuneeseen toveriin, oli +onni, että hän sai käsiinsä erään pussin, suurella vaivalla avasi hän +sen ja löysi pienen pullon paloviinaa. Hän tyhjensi pullon yhdellä +siemauksella. Se antoi hänelle voimia ja luottamusta. Taas alkoi hän +ryömiä alaspäin. Kuinka kauan hän ryömi, ei hän tietänyt... + +Aamulla löydettiin hänet tiedottomana eräästä notkelmasta. Kaksi +korppia istui lähellä kalliolla ja odotti hänen elämänsä sammumista. +Korppien tyytyväinen, hiljainen raakkuminen oli ilmoittanut kahdelle +rumaanialaiselle sotilaalle kuolleen eli kuolevan olevan läheisyydessä. +He ottivat hänet huostaansa ja kantoivat leiriin, eräs välskäri sitoi +hänet väliaikaisesti ja hänet asetettiin muiden haavoittuneitten kanssa +turkin vehnäkuhilaiden suojaan. Kun häntä näytti vilustavan, heitti +eräs sotilaista takkinsa hänelle peitoksi. He istuivat täällä +tunnittain, he istuivat pitkissä riveissä, kaikki ne, joita +sairashoitosotilaat eivät olleet ennättäneet korjata, ja niitä oli +paljon, sillä oli menetetty yli kaksitoistatuhatta sotamiestä ja +kolmesataa upseeria. Eräs pappi, vanha mies, tuli Karl Aleksanderin luo +ja kysyi, tahtoiko hän ehtoollista. "En", vastasi hän, "minä olen +luteerilainen, mutta antakaa minulle kuumaa teetä, teetä Jumalan +tähden, minulla on kylmä". Pappi alkoi heti keittää teetä hänelle. + +Odotettuaan koko päivän, tuli vihdoin myöhään illalla hänen vuoronsa +päästä kenttäsairaalaan. Siellä taas makasi haavoittuneita pitkissä +riveissä paarit paarien vieressä ja odotti. Ei mitään erotusta miehien +suhteen, oli määrätty, mutta kumminkin oli Karl Aleksander huomaavinaan +että sotilaat vanhasta tottumuksesta veivät upseerit ennen sotamiehiä. +Sairaalana oli suuri huone, jota valaisivat katkuavat lamput. Lääkärit +kulkivat väsyneinä ja välinpitämättöminä ympäriinsä. He olivat olleet +työssä koko päivän, eikä työ näyttänyt vielä loppuvan. Oven hengessä +häälyvän kynttilän valossa istui yksi heistä ja kirjoitti päiväkirjaa. + +"Sotamies Ivan Nikolajevitsch Morlavsky, Krüdenerin rykmentistä, +moritur (kuolee)", huusi eräs lääkäri salin päästä. + +"Majuri Ilja Iljitsch Stolipin, Krüdenerin rykmentistä, fractura +capitis, moritur," lisäsi hän hiljempaa. + +"Sotamies -- -- -- Krüdenerin rykmentistä, perforatio pectoris (rinta +lävistetty)..." + +Siten mentiin, mies mieheltä, tuskanhuutojen, kuolevien korahduksien ja +sairashoitosotilaiden puhkumisen kestäessä, kun he pitelivät kiinni +sellaisia, jotka väkivaltaisesti liikkuivat leikkausten aikana. "Minä +luulen, että koko Krüdenerin rykmentti on ollut leikattavanamme", tuumi +eräs vanha lääkäri. + +Karl Aleksander pantiin pöydälle, joka oli niin vasta tullut +joutilaaksi, että välskäri vielä kuivasi sitä. Sairashoitosotilaan +leikatessa auki hänen saapastaan, istui veriin tahraantunut lääkäri +tuolilla ja ryyppi konjakkia pienissä erin sekä pureskeli kiirehtien +voileipää, jota hän varovasti piteli sormillaan. Karl Aleksander tunsi +suurta helpotusta, kun saapas irtausi jalasta. + +"Pidä kynttilää", käski lääkäri lyhyesti. + +Kaksi sairashoitosotilasta tarttui ruuvipenkin voimalla hänen +sääreensä. Samassa tunsi hän sietämätöntä tuskaa. + +"Mitä te teette? Ei saa sahata, ei kuuletteko te?" + +Hän kuuli huutoa, huokauksia, kirouksia, valitusta ja itkua, kuuli +lääkärin huutavan: "Majuri Karl Aleksandrovitsch Segerberg, Krüdenerin +rykmentistä, perforatio..." sitten meni hän taidottomaksi pöydällä. + +Hänet vietiin sairaalaan ja hän heräsi kovaäänisistä sanoista: +"Seuraava, seuraava, kiiruhtakaa!" + +Taas ryhtyivät sairashoitosotilaat häneen. Hän vietiin toiseen majaan, +jossa tyyneet ja maltilliset laupeudensisaret ottivat hänet vastaan. +Haavoittuneita oli kaikkialla, sängyissä, lattialla, käytävillä. + +"Ei yhtään ainoaa muuta enää, kuin tämä", sanoi yksi +sairaanhoitajattarista, "kuuletteko! Minä menen heti keisarin luo +valittamaan, kuuletteko, ei ainoaakaan enää!" + +Karl Aleksander makasi majan eteisessä lattialla, hän ei ollut syönyt +mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin; hän sai lasin portviiniä ja +pisketin, ja kylmän, näljän ja sielun sekä ruumiinvaivojen sijaan, +joita hän oli kokenut, tunsi hän nyt hyvinvointia, jota ei voinut +poistaa karboolinhajukaan eikä vieressä makaavien onnettomuustoverien +kuumehoureet. + +"Tämä on siis sotaa", mietti hän ja vaipui uneen. + + * * * * * + +Aamulla, kun Karl Aleksander heräsi, oli maja siivottu, yöllä kuolleet +olivat kannetut pois, ja niitä lienee ollut paljon, sillä Karl +Aleksander sai nyt paikan sängyssä. Hän sai myöskin tietää, että hänen +säärensä oli pahoin haavoittunut, samoin kuin jalkansakin, että sahaus +luultavasti tulisi välttämättömäksi, että hänellä sitäpaitsi oli haava +käsivarressa. Keisari oli laupeudensisarien käskenyt ilmoittaa kaikille +Krüdenerin rykmenttiläisille, jotka olivat olleet kuumimmassa +taistelussa, että yhden Grivitzan varustuksista oli myöhään illalla +valloittanut kunniakas Arkhangelilainen rykmentti. + +Kahdentoista seuduissa syntyi majassa suurta liikettä. Lääkärit tulivat +sisään, hourailevat nukutettiin, kauheasti silvotut peitettiin +hienoilla lakanoilla, maja tuullutettiin huolellisesti. Pian senjälkeen +astui keisari sisään. + +Keisari, marttyyri -- niin voi häntä kutsua sotanäyttämöllä -- jaloin, +sivistynein ihminen koko laajalla Venäjän maalla, oli pakoitettu tähän +sotaan. Hänet, joka rakasti rauhaa, oli suurpolitiikka, niin, pelkkä +ihmisyys pakoittanut siihen, mitä nyt tapahtui hänen silmiensä edessä. +Kuka lukee ne synkät ajatukset, jotka liikkuivat hänen sielussaan, kun +hän yksinään istui tunnin, tunnin perästä metsikön tammien alla +Rachovajan ylängöillä ja näki sotilaittensa tuhatlukuisina kaatuvan +kukistamattoman Grivitzan muurien juurella. + +"Joka on tapahtuva, se tapahtuu", kuuluu hän sanoneen vapisevalla +äänellä, kun ruhtinas Dschingis-Khan toi hänelle sanan niin monen urhon +kaatumisesta. Hän oli kuin mies kestänyt Plevnan tappiot, ja kuin mies +otti hän vastaan tekojensa seuraukset. Hän kulki joka päivä +haavoittuneiden luona, levitti heidän elämäänsä sen verran lohdutusta +ja toivoa kuin voi. Hän teki sitä marttyyrin tyyneydellä. Hän kulki +Piragoffin ja Bergmannin seuraamina -- josta viimemainitusta sitten +tuli keisari Fredrik III:nen lääkäri -- vuoteelta vuoteelle; hän istui +sairaitten luona tuntikausia, puhui heille, lohdutti heitä ja jakoi +palkintoja. + +"Karl Aleksandrovitsch Segerberg", kuiskasi eräs laupeuden sisar, +"herätkää, avatkaa silmänne, keisari on täällä, keisari tahtoo puhella +kanssanne". Karl Aleksander heräsi, keisari istui hänen sivullaan. +Hänen kasvonsa näyttivät hyvin liikutetuilta. Silloin tällöin vapisivat +hänen kasvolihaksensa, lempeät, hyvät silmät olivat kyynelissä. + +"Kiitos, urhoollinen suomalainen. Sinä" -- Ja keisari muisteli -- +"sinähän olit Tonavalla minun ponttoonissani. Voinko minä tehdä mitään +hyväksesi, vanhempaisi, sisariesi, morsiamesi hyväksi?" + +Karl Aleksander vastasi vapisevalla äänellä: "Minä olen yksin +maailmassa, vanha tätini on ainoa, joka kaipaa minua". Nuo sanat, tällä +hetkellä lausuttuina, saivat hänen itsensäkin tuntemaan kuinka yksin +hän oli. + +"Poika parka", vastasi keisari. "Ruhtinas Dschingis-Khan", sanoi hän, +"kirjoittakaa sähkösanoma minulta, keisarilta, vanhalle naiselle, +kirjoittakaa, että hänen veljensä poika on Grivitzan luona ollut +kunniaksi itselleen ja maalleen, että hän on pahoin haavoitettu, mutta +voitanee Jumalan avulla pelastaa". + +"Teidän majesteettinne... Minä kiitän. Suokaa anteeksi, teidän +majesteettinne, yksi kysymys. Elääkö sivusajutantti, ruhtinas +Aleksander Davidovitsch Sasdanadsche, hänelle tahtoisin minä saada +tiedon?" + +Keisari katsoi epätietoisena seuruettaan. + +Eräs nuori upseeri, käsi siteessä, astui esiin. + +"Ruhtinas Sasdanadsche", sanoi hän, "kaatui Skobeleffin sivulla viime +hyökkäyksessä". + +Silloin valtasi Karl Aleksanderin niin syvä suru, että hän kätki +kasvonsa tyynyyn ja kovasti nyyhkien sanoi: "Hän oli ainoa ystäväni, +kaikille muille minä olin muukalainen; minä olen tehnyt väärin +hänelle", lisäsi hän kuiskaten. + +"Ystävänne, eversti ja sivusajutantti ruhtinas Sasdanadsche on kuollut, +muistoksi hänestä ottakaat vastaan hänen paikkansa ja arvonsa. Eversti +Segerberg on tästä päivästä lähtien minun sivusajutanttinani. Ruhtinas +Dschingis-Khan, lisätkää se sähkösanomaan". + +Karl Aleksander suuteli keisarin kättä ja kasteli sitä kyyneleillään. + +"Tänä vakavana hetkenä" lisäsi keisari, "sanon minä sinulle ja sinun +kauttasi: ei koskaan ole suomalainen kansani millään teolla heikontanut +sitä luottamusta, joka minulla sen uskollisuuteen on aina ollut ja +tulee olemaan". + +Ja keisari suuteli voipuneen sairaan kiheräisiä ohimohiuksia ja lähti +kulkemaan edelleen, sanoen: "hyvästi huomiseen asti!" lääkärien, +pappien ja seurueensa saattamana, jatkoi hän matkaansa via +dolorosallaan miehen rohkeudella, hallitsijan suuruudella ja lämpimän +sydämen vuotavalla hyvyydellä. + + + + +XV. + + +Kun Karl Aleksander oli senverran toipunut, että hänet voitiin siirtää +pois sairashuoneesta, lähetettiin hän monien muiden paranevien kanssa +Cotrocenin sairashuoneeseen Rumaaniassa. Suurissa sairasvaunuissa, +kasakkivartioston suojaamina ja muutamien lääkärien sekä +laupeudensisarien seuraamina kuljettiin pohjoista kohti. Hitaasti +päästiin eteenpäin, tiet Bulgaariassa olivat pohjattomia; eteenpäin +pääsyä varten piti korjata milloin teitä ja siltoja, milloin +ajoneuvoja. Välistä saatiin tunnittain odottaa, kun joku suurempi +joukko tai muonavara-osasto tuli vastaan. + +Viikon vaivaloisen matkan perästä päästiin Tonavalle. Sen yli oli nyt +rakennettu silta. Kun sairasvartiojoukko saapui pääsillalle, täytyi sen +taas pysähtyä, sillä silta oli sotamiesten hallussa, komppanija +komppanijan perästä kulki sitä myöten etelään Plevnaa kohden. Karl +Aleksander kumartui vaunusta, nähdäkseen, mikä pataljoona se oli. + +Samassa kuuli hän, loikoessaan vaunun oljilla, uhmallisen, hurmaavan +marssin säveleet. "Pojat kansan urhokkaan" kaikui yli Tonavan pauhun, +tuhansien miesten jalkojen töminän jotka menivät etelään Plevnan +hurjiin taisteluihin. Kiihoittava marssi vaikutti Karl Aleksanderiin, +joka oli heikkona kuumeen ja sairautensa tähden, vaikutti niin hänen +sydämeensä, että hän purskahti itkuun. Nehän olivat hänen kotimaansa +säveliä, joita hän poikasena usein oli itse laulanut. Ja hän tunsi +myötätuntoisuutta, niin sydämellistä, niin lämmintä, heitä kohtaan, +jotka olivat kuten hänkin lähteneet sotaan. Hänen sydämensä oli täynnä +osanottavaisuutta, nehän olivat hänen omia kansalaisiaan, hänen omaa +kansaansa, ja hän kohosi ylös niin paljon kun voi, paljasti päänsä, +heilutti laihaa kättään ja huusi mitä keuhkoista lähti: "Jumala +varjelkoon teitä, Suomen pojat!" sitten vaipui hän alas oljille, +tunteittensa ja ponnistustensa uuvuttamana. + +Hänen vieressään vaunujen oljilla makasi iloinen husaariupseeri. Kun +hän näki, kuinka liikutettu Karl Aleksander oli, tuli hänkin vakavaksi. +"Tunnetteko venäläistä sananpartta: 'Jeremias, Jeremias, lapseni, jää +kotiin, jää kotiin ja kehrää lankaasi!?'" kysyi hän, "minä muistan sen, +kun näen niin loistavan reippaan osaston, kuin tuon tuolla, menevän +kirottuun työhön Plevnan muurien luo". + +"Pojat kansan urhokkaan" kaikui etäältä. Loftschan, Plevnan ja Teliksen +luota kuuluvat kanuunain laukaukset säestivät uhkeaa marssia. Silta oli +taas vapaa. Sairasvaunut voivat kulkea edelleen pohjoista kohden. + + * * * * * + +Lüneburgin suuriherttuatar oli kyllästynyt entiseen tuumaansa; hän oli +saanut uuden. Kaikki lohen ja taimenen pojat oli hän päästänyt +lähimmäisiin puroihin; kultakalat ja Jaapanin ihmeet oli hän +lahjoitellut oikealle ja vasemmalleen. Saksalainen valtioneuvos oli +lähetetty takaisin Pommeriin, josta hän oli kotoisin. Palmut, +jättiläissaniaiset, magnoliapuut oli siirretty eteiseen, jossa +ne olivat lakastuneet pimeyden, kylmyyden ja hoidonpuutteen +takia. Suuriin huoneisiin oli tuotu kaksisataa sänkyä, hohtavan +valkoisine lakanoineen, haahkan-untuvatyynyineen ja pehmoisine, +lämpöisine peitteineen. Palatsista oli tehty sairaala. Suuret +marmorinsekoseinäiset salit oli muutettu sairashuoneiksi, pienissä +loistavissa suojissa asui nyt lääkäreitä, apteekkareja ja +laupeudensisaria. Venäläistä ja luteerilaista pappia, vieläpä +mollah'iakin oli pyydetty pitämään huolta sairaitten sielunhoidosta. +Kun kaikki oli valmiina, pyysi suuriherttuatar saada sinne kaksisataa +haavoittunutta, urhoollisista urhoollisimpia. Hän tahtoi uhrata kaiken +aikansa, elämänsä loppupäivät, pelastaakseen isänmaalle niin useita sen +paraista pojista kuin voi. Niiden joukkoon luki hän erittäin: +"Kummipoikani Aleksander Davidovitschin, ruhtinas Sasdanadschen, jos +hän vielä elää, ja hänen ystävänsä Karl Aleksander Segerbergin". Hänen +pyyntöönsä suostuttiin korkeimmassa paikassa. + +Suuriherttuattaren juna oli puolipäivän aikaan lähtenyt Bukarestista. +Niiden satojen joukossa, joita paareilla kannettiin junaan, joita +varovasti ja kumminkin huokausten sekä tuskanhuutojen kuuluessa +asetettiin vaunujen sohville, oli myös Aleksander Segerberg; hänen +nuoruuden ystävänsä, ruhtinas Sasdanadsche ei ollut siellä, hän lepäsi +juoksuhaudoissa Plevnan ulkopuolella. + +Juna kiitää huokaillen ja puhkuen pohjaa kohden. Se on tuskien juna. +Ulkona ulvoo pohjoistuuli ja ajaa lumia ikkunaa vasten. Sisällä virtaa +kuumeinen veri sairaiden suonissa ja saa heidän jäntereensä tuskasta +vapisemaan. Pimeä lisääntyy ja tähdet alkavat kiilua. Pakkanen jäätää +kaiken veden, viluisena peittäytyy maa valkeaan talvivaippaansa, +suojellakseen mullassa piilevää voimaa. Sisällä lekuttaa yölamppu ja +heittää väräjäviä varjoja seinille ja kattoon. Laupeudensisaret +kulkevat vaunusta vaunuun, lohduttaen ja kuivaten tuskanhikeä kärsivien +otsilta. Lääkärit kehoittavat lepoon ja toivoon, ja huokaillen, puhkuen +kiitää kauhujen, tuskien juna pohjoista kohden. + +Karl Aleksander makaa hiljaisena ja koettaa nukkua, mutta säännöllinen +melu ja ratasten kolina tekee sen hänelle mahdottomaksi. Hänestä tuntuu +ikäänkuin kolina alituisesti toistaisi suomalaisen marssin ensi +säveliä, jotka hän kuuli sairasvaunun mennessä Tonavan yli: "Pojat +kansan urhokkaan", milloin hitaammin, milloin kiivaammin, mutta +alituisesti samaa: "Pojat kansan urhokkaan". + +Vastapäätä Karl Aleksanderia on pahoin haavoitettu upseeri peitteitten +ja tyynyjen keskessä. Hän ei ole puhunut sanaakaan koko päivänä, ei +vastannut ainoaankaan kysymykseen. Voisi luulla häntä kuolleeksi, +jollei aika-ajoin kuuluisi pidätetty huokaus hänen vuoteeltaan, jollei +katse hänen suurista ja tummista silmistään ikäänkuin tuskallisesti +etsien ja kysellen harhailisi ympäriinsä. Tarkastelleneeko hän kohta +loppuvaa elämäänsä, sillä hän tietää, että kuolema lähestyy? Hänen +tarkat, äärimäisiin asti jännittyneet hermonsa ovat eroittaneet +lääkärin kuiskauksen papille "Olkaat valmiina puoliyön aikaan". Hetket +kuluvat, sietämättömän hitaasti toisen mielestä, peloittavan nopeasti +toisen. Pienellä asemalla, jossa juna seisoo puoli minuuttia, tulee +sisään hoikka, kaunis, mustiinpuettu nainen. Melkein näkee hänen +yli-inhimillisen taistelunsa koettaessaan olla tyyni, kun hän astuu +haavoitetun luo. Hiljaa vaipuu hän polvilleen sairaan luo, suutelee +hänen vahankeltaista kättään. Huulet vapisevat; leuka tärisee, mutta +itke hän ei, ei sano sanaakaan. Taukoamatta, ikäänkuin sielunsa olisi +silmissään, katselee hän sairasta. + +"Monsieur", kuiskaa sairas hiljaa, "quelle heure est-il?" + +Karl Aleksander vavahtaa, tietämättä koskiko kysymys häntä tai oliko se +sairaan houriota. Jälleen kuulee hän saman kysymyksen. Vaivalla etsii +hän kellonsa. + +"Minuit, monsieur". + +"Veulliez bien sonner qu'on vienne avec le prêtre -- je vais mourir", +kuuluu hiljaa, melkein äänettömästi hänen vuoteeltaan. Ennenkuin Karl +Aleksander ehtii painaa soittokellonnastaa on pappi saapuvilla, +suurikasvuinen, hyvinvoipa, melkein sirosti puettu katoolinen pappi. +Junan kulkiessa eteenpäin, täristessä ja heiluessa valmistautuu pappi +antamaan kuolevalle viimeistä voitelusta. Hän ottaa povestaan kultaisen +astian, avaa sen varovasti, kastaa hopeaisen puikon pyhässä öljyssä: +"Per istam sanctam unctionem, et suam piissimam misericordiam", mumisee +hän kuolevan korvaan. Hiljaa, mutta katkerasti itkien kätkee hän, joka +vasta on tullut sisään, kasvonsa. -- "Indulgeat tibi Dominus quidquid +deliquisti..." Ja pappi pudottaa tipan pyhää öljyä kuolevan otsalle. +---- "Christi exaudi nos", kuiskaavat laupeudensisaret. + +"Amen", lausuu sairas heikkonevalla äänellä. + +"Sancta dei Genetrix" -- -- -- + +Veturi viheltää pitkään. Vaunut ratisevat ja järisevät, ikäänkuin nekin +kärsisivät tuskaa, ja huumaavaan meluun häipyvät kaikki rukoukset ja +siunaukset. Kun juna vihdoin pysähtyy, on kaikki ohi. + +"Nous sommes chez nous", huutaa mustapukuinen nainen ja heittäytyy +kovasti itkien kuolleen yli. Pappi kutsuu sairaanhoitajattaria; kaksi +lääkäriä vie mustapukuisen naisen pois; ruumis pannaan paareille ja +kannetaan ulos. Ulkoa kuuluu puolankielistä puhetta; tarjotaan +puolalaisia sanomalehtiä, puolalaisia virsikirjoja ja testamentteja. + +"Kuka kuollut oli?" kysyi Karl Aleksander. + +"Viimeinen markiisi Vielopolski", vastaa pappi, "ja nainen, joka +rukoili hänen vuoteensa vieressä, oli hänen sisarensa". + +Taasen viheltää veturi; vaunut nytkähtelevät, ja pyörivä sairaala, joka +vie mukanaan niin paljon tuskaa ja kärsimystä, vierii pohjoista kohden, +yhä etemmäksi sodasta, verestä ja kuolemasta, läpi yön, joka tuntuu +äärettömän pitkältä niistä, jotka kärsivät, jotka valvovat, ja jotka +tuskallisina kyselevät itseltään vieläkö he näkevät päivän, vaikkapa +pohjolan lyhyen talvipäivän koittavan idästä. + +Juna jätti Brestin ja kiiti Puolaa kohden halki kenttien ja soiden, +läpi synkkien metsien, joissa tuuli kahisutti kuivia lehtiä, joita oli +vielä tammissa. + +Karl Aleksander heittelee itseään vuoteellaan. Puoliyön aikana, juuri +kuin hänestä tuntuu, että armelijas uni sulkee hänen silmänsä, +herätetään hän. Hänen luokseen tuodaan toista haavoitettua. Hiljaa, +melkein nöyrästi pyytää vastatullut anteeksi vastuksen, jota hänestä +on, mutta hänen hyttitoverinsa oli kuollut ja hänestä oli +vastenmielistä maata kahden kesken ruumiin kanssa. Aamupuoleen, +likaisen-harmaana, himmeänä talviaamuna tekee lääkäri taas +kierroksensa. Kun hän huomaa Karl Aleksanderin vielä olevan valveilla, +ruiskuttaa hän armeliaisuudesta häneen morfiinia, ja vihdoin vaipuu hän +raskaaseen uneen ja uneksii varhaisimmista lapsuutensa ajoista, +tuskallista unta, joka jälleen herättää eloon lapsuudenaikaiset vaaran +hetket, joita hän oli kokenut. Milloin tuntui hänestä, että hän oli +pudonnut Merijokeen ja oli hukkumaisillaan, milloin, että koski oli +nielemäisillään hänet ikuiseen kuohuunsa, tai että hän oli joutunut +käynnissä olevan viskuukoneen alle Karttulan hovissa, kunnes +huumausaine pääsee täydellisesti vaikuttamaan ja hän vihdoin makaa +paremmin taidottomana, kuin nukkuen. + +Karl Aleksander herää vasta myöhään jälkeen puolenpäivän, pää raskaana, +kuin kehnon viinin juomisesta. + +Päivä oli harmaa, synkkä ja pitkä, niin pitkä, että yö peloittaa. +Kuinka kauhea siitä tulee karboolin ja öljyn tuoksuineen, kuolleitten +ulostuksineen ja haavojen hajuineen, pimeyksineen, vaivaavine, +tuskallisine ajatuksineen, toivottomuuksineen ja levottomuuksineen. +Voi, sitä yötä; juna tuntui kiitävän kilpaa kuoleman kanssa, milloin +voittaa toinen, milloin toinen kilpailijoista. Varmaa on, ettei kukaan, +joka oli sillä matkalla, unohda tätä kauhun yötä tuskien junassa. + +Seuraavan päivän illalla, kun kaikki ovat tuskien, kuumeen, vaunujen +tärisemisen ja jysähdysten uuvuttamia, näkyy vihdoinkin sinertävää +valoa taivaan rannalta. Se näyttää revontulilta, mutta ei räisky, ei +liekehdi. Pietarin miljoonat lyhdyt ne ovat, jotka loistavat yöllä ja +joiden valo heijastuu pilvistä; vihdoinkin siis lepoa ja rauhaa. Kohta +ollaan perillä ja päästään erilleen ruumiista, joita kuljetetaan +mukana, kaikesta vaivasta. Ja juna rientää sinertävää valoa kohden, +joka muodostaa ikäänkuin sädekehän keisarin kaupungin päälle. Ja +silloin kaikuu höyrypillin ennen niin sietämättömältä kuuluva vihellys, +ikäänkuin riemukkaana alkusoittona, sillä se ilmoittaa kaikille noille +onnettomille, että vapautuksen hetki on koittanut, Kymmenen minuuttia +myöhemmin pysähdytään Tsarskoje Selossa. + +Sukulaisia ja ystäviä, lääkäreitä, pappeja, hoviylimyksiä, tuhansia +utelijaita on asemalla, Tervehditään, itketään, puristetaan toistensa +käsiä, kiitetään Jumalaa ja tehdään hartaina ristinmerkkejä. Yli +nyyhkytysten ja itkun kaikuu kirkkoveisuu, jolla parikymmentä nuorta +poikaa tervehtii heitä tervetulleiksi. Hovivaunuissa viedään sairaat +herttuattaren palatsiin. Itse seisoo hän eteisessä ja toivottaa +vieraita tervetulleiksi. Ei koskaan ole hänellä ollut loistavissa +saleissaan sellaista vierasjoukkoa: niitä tulee paareissa ja +pyörätuoleissa; niitä tulee sauvojen avulla ja laupeudensisarien sekä +sairashoitosotilaiden taluttamina. Ovet avattiin seljälleen, ja yli +kynnyksien, joista oli astunut silkkikenkiä ja kannuksellisia +saappaita, horjuili nyt sairaita ja kuoleman kanssa kamppailevia. Kukin +vieraista saa vuoteensa, ja niin monituntisten tuskien ja +levottomuuden, hermostuttavan jyrinän, ahdingon ja tukalan ilman +perästä vaipuivat he mielihyvän tunteella pehmeille, puhtaille +vuoteille puhdasilmaisissa viileissä huoneissa, joissa hiljaisuutta +ainoastaan häiritsee yhden ja toisen hiljainen nyyhkytys, joka +onnellisena rohjetessaan jälleen toivoa, onnellisena tuntiessaan +olevansa ikäänkuin kotona, kyynelillä keventää tuskallista hätäänsä, +hermojensa luonnotonta jännitystä. + +Suuriherttuatar itse seurasi Karl Aleksanderia hänen vuoteelleen, piti +itse huolta hänen ensimäisestä hoidostaan, suuteli häntä otsalle, teki +ristinmerkin ja lähti. Ensi kerran pitkään aikaan nukkui Karl +Aleksander morfiinitta, nukkui samallaisella suloisen väsymyksen +tunteella, jota hän poikasena oli tuntenut palattuaan kuirien ja +vesilintujen pyynnistä Merijoen rannoilta. + +Aamulla hän heräsi kiihkeään, vaikka hiljaiseen keskusteluun. +"Sairaani", sanoo joku, "ovat pahoin haavoittuneita kaikki. Sadasta, +jotka lähtivät Bukarestista, on kaksikymmentä kuollut; ja monet, monet +me vielä kadotamme. Hänkin tuolla, Karl Aleksandrovitsch Segerberg, on +heikko, hyvin sairas; me pelkäämme kylmän vihoja". + +Silloin heräsi Karl Aleksander täydellisesti ja katseli ympärilleen. +Hämäränä talviaamuna näki hän suuriherttuattaren, joka osoitteli +lääkäri- ja kenraalijoukolle sairaitaan. Kulkue meni vuoteelta +vuoteelle, ja lääkärit keskustelivat hiljaa tieteellisillä sanoilla +joka tapauksesta. + +Yksi toisensa jälkeen vietiin sairaita, sen mukaan kuin he heräsivät, +leikkaushuoneeseen. Vihdoin tuli Karl Aleksanderinkin vuoro. "Hyvät +herrat", sanoo hän, "minä en salli sahausta; minä kuolen mieluummin +kuin vetelehdin rampana elämäni läpi. Luoti on jalkarinnassa, jos te +voitte ottaa sen pois, niin ottakaa, mutta ei sahausta". + +Välinpitämätön lääkäri, paperossi suupielessä ja kädet kyynärpäihin +asti veressä, pesee itseään ja vastustaa kiivaasti. Mutta Karl +Aleksander vastaa tyynesti: "Tapahtuu, kuten sanoin, minulla on oikeus +kuolla". Hän ei tahdo tulla nukutetuksi ja tyytyy kuin mies +kohtaloonsa. Siitä päivästä ei hän muista mitään, ei tahdo muistaa eikä +puhua kenellekään. Enemmän kuolleena kuin elävänä viedään hän takaisin +vuoteelleen, ja nyt alkaa hänelle uusi kärsimysten aika. Hän muistaa +pitkiä synkkiä päiviä ja vielä pitempiä unettomia öitä, sekä kuumeen +että vilun tähden tuskallisia, mutta alituisesti, päivin ja öin, näkee +hän edessään parin ystävällisiä, vaaleanruskeita silmiä ja vanhat +kurttuiset, lempeästi hymyilevät kasvot sekä hopeanvaaleat hiukset. +Suuriherttuatar hoitaa itse häntä, etupäässä häntä. Eräänä päivänä, kun +häntä pidettiin jo paranevana, kirjoituttaa suuriherttuatar hänellä +erään paperin alle; hän kysyy, mitä asiaa paperi koskee, mutta +suuriherttuatar vastaa vaan hymyillen: "Ei saa olla utelias". + +Sitten kuluu taas viikkoja, ja eräänä kauniina päivänä sanoo lääkäri +hänelle, että kaikki vaara on ohi. Suuriherttuattarelta saa hän +lahjaksi pari hienosti kiillotettua ebenholsista kainalosauvaa +lohdullisilla sanoilla, ettei hänen tarvitse käyttää niitä kauemmin +kuin korkeintaan puoli vuotta. Samalla tahtoo suuriherttuatar häntä +ystävällisesti hämmästyttää ja antaa hänelle tukun suomenkielisiä +sanomalehtiä. Hän kiittää liikutettuna, ottaa ne vastaan ja katsottuaan +niitä sanoo hymyillen: "Ne ovat suomenkielisiä -- niitä minä tuskin +ymmärrän". + +"Vai niin", ja suuriherttuatarkin hymyilee, "hankitaan sitten +ruotsalainen sanomalehti". Ja viikkoa myöhemmin lukee hän ensi kertaa +moneen vuoteen kotimaansa sanomalehteä, se on Helsingfors Dagblad. Hän +avaa lehden, lukee palasen, vielä toisenkin, mutta ei ymmärrä siitä +enempää, kuin jostain hänelle aivan outokielisestä kirjasta. Hän +innostuu; alkaa uudelleen; mahdotonta, hänestä tuntuu, että hän +ymmärtää kyllä jokaisen sanan erikseen, mutta ajatusta, sisältöä hän ei +ymmärrä. "Voiko olla mahdollista, että siihen määrin voi unohtaa +äidinkielensä?" kysyy hän itseltään, levottomana päättää hän käyttää +muutamia tunteja joka päivä sen lukemiseen, jotta oppisi jälleen +kielen, joka kerran oli hänen lapsuudenaikansa kieli. + +Pieni uutinen, ensimäinen, jonka hän lukee, kuuluu: + +"Kansalaisemme everstiluutnantti Karl Aleksander Segerberg, joka +sodassa palveli ---- Krüdenerin rykmentissä, joka otti osaa sotaretkeen +Tonavan ylimenosta Plevnan tappeluun asti, on nimitetty hänen +majesteettinsa keisarin sivusajutantiksi. Segerberg sai Yrjönristin +urhoollisuudestaan Tonavan yli mentäessä". + + + + +Jälkilause. + + +Kun talvi lähestyi loppuaan, oli Karl Aleksander siihen määrään +parantunut, että hän voi muuttaa Pietariin. Ensimäisenä kävi hän +kenraali Olbersin luona. Vanhus, jota viime vuodet olivat paljon +vanhentaneet, istui eineellä ja söi "kolubjäkin'iä", jota hän huuhtoi +alas muutamalla lasilla pihlajanmarjapaloviinaa. Ilman minkäänlaista +aihetta alkoi hän pauhata sukulaiselleen. + +"Niin, se oli kaunis kauppa, johon sinä minut houkuttelit". + +"Mikä kauppa?" + +"Mikä? No, se, että sait minut myymään Karttulan hovin Sandra tädille. +Etkö muista, millaiseksi sinä kuvasit paikan. Rappeutuneeksi, kehnosti +hoidetuksi ja huonoksi. Minä kävin siellä viime kesänä. Se oli +paratiisi. Paratiisi se oli. Ruoka vaan kerrassaan kirottua. Ei viiniä, +olutta eikä paloviinaa koko talossa. Juotiin piimää, hyi perhanaa". +Ukko unohti harminsa kaupasta ja sensijaan alkoi parjata suomalaista +keittiötä -- kieltämättä kehnointa maailmassa. Mellastaen ja kiroillen +kulki hän hetken edestakaisin, kunnes taas muisti kaupan. "Niin, se oli +sievä kauppa. Eukko elää siellä pulskasti. On ripustanut kaikki vanhat +parooni Stjernstedtit seinille. Hänellä on suuri meijeri, myö voinsa +Englantiin, Jumala varjelkoon. Puisto on kuin Tsarskoje Selossa. Sinua +on minun siitä kaupasta kiittäminen. Sinä kai saat lopuksi kaikki +periä. Kiittämättömyys on maailman palkinto". + +Hän oli vihassaan niin naurettava, että Karl Aleksander ei voinut muuta +kuin hymyillä, varsinkin kun hän vanhastaan tiesi, ettei maksanut +vaivaa väitellä hänen kanssaan. Sitten alkoi ukko lähemmin tarkastella +häntä. + +"Nenä kalpea. Ei kelpaa enää rintamaan, luulen. Yrjönristi, +sivusajutantti! Kyllä vain. Menee kai Karttulaan. Grand seigneur, +suomalainen tilanomistaja. Sopiihan se. Saan kai vanhuuden päivien +turvan luonasi. Ilmaiseksi. Mitä!" + +"Ei, olkaa rauhassa, rakas setä. Minä en mene Karttulaan. Minulle on +luvattu paikka ulko-asiain ministeristössä, minä voin päästä +pääkonsuliksi, lähettiläskunnan sihteeriksi, aikaa myöten miksi +tahansa. On ollut siitäkin kysymys, että minut nimitettäisiin +sotilaslähetiksi Tukholmaan, sentähden että minä osaan ruotsia, jonka +minä kumminkin olen unohtanut". + +"No, onnea vaan sitten, ja hyvää yötä, sillä minä otan nyt eineen +päälle pikkulinnun unen. Minkälaista ruokaa te saitte Turkissa? Hyvää +yötä, ja kiitos kaupasta!" + +Kun Karl Aleksander kauniissa sivusajutantin puvussa esiintyi +Yrjönristeineen Pietarin kaduilla, herätti hän jonkullaista huomiota. +Kulkiessaan kauniina ja kalpeana kainalosauvojensa avulla hiljalleen +eteenpäin, väistyivät ihmiset kunnioittavasti hänen tieltään, hän oli +yksi noista urhoista, noista sankareista sodasta, joka nyt viimeinkin +alkoi näyttää sotilaskävelyltä Konstantinoopoliin, josta niin paljon +oli puhuttu. + +Ylipäänsä olikin Karl Aleksanderin liikuttava enempi kuin hän oli +luullut tarvitsevansa. Alussa hän oli nimittäin pitänyt totena +kohtelijaat lupaukset milloin mistäkin paikasta. Mutta kun tosi tuli +eteen, huomattiinkin, että paikka ulkoasiain ministeristössä oli +luvattu kreivi L:lle, pääkonsulin virka ruhtinas Y:lle. Kaikki +haavoittuneita, kaikki maan vanhimmista suvuista, kaikilla +puoltolauseita sillä ja siltä ja siltä. Surkuteltiin, mutta toivottiin, +että eversti itse huomaisi, että tällä kertaa... + +Karl Aleksanderista alkoi näyttää synkältä. Hän oli kuukausia +kuluttanut sotaministeristön portaita. Kaikki, mitä hänelle tarjottiin, +oli opettajan paikka eräässä sotaopistossa, jonka johtajana oli eräs +hänestä vastenmielinen kenraali. + +Toiselta puolen taas hän ymmärsi, että mitä kauemmin hän odottaisi, +sitä vaikeampaa olisi paikan saanti, sillä sairashuoneista laskettiin +joka päivä joukottain pyrkijöitä. + +Eräänä päivänä istui hän täysissä juhlatamineissa, sillä hän oli taas +ollut kumartelemassa koko päivän, mieli synkkänä Cubatin ravintolassa. +Hän oli syönyt päivällisen yksinään, nyt istui hän tupakkia poltellen +ja ajatteli levottomuudella tulevaisuuttaan. Hän oli miehuuden paraassa +ijässä ja tunsi vielä vastustamatonta halua tehdä työtä, toimittaa, +vaikuttaa jotain. Hän tunsi myöskin, että hänellä olisi voimaa ja +kykyä, ja nyt, nyt täytyisi hänen kruunun eläkettä nauttien jossain +syrjäisessä paikassa maaseudulla -- ehkä Karttulan hovissa -- +yksinäisenä vanhentua ja tulla, kuten setä Olbers, vanhaksi itsekkääksi +herraksi, jota piti ohjaksissa ainoastaan emännöitsijä ja omat huonot +tavat. Siellä alhaalla odotti Vera Nikolajevna häntä -- je sais +attendre-han oli hänen mielilauseensa. Hän poltti kolmannen sikaarin, +joi kolmannen kupin kahvia, myrkky hermostutti häntä yhä enemmän. + +"Ei, setä Olbersin kaltaiseksi minä en rupea -- je ne sais pas attendre +-- täytyy tehdä jotain, täytyy saada asia toimeen. Hätätilassa -- +vaikkapa Suomeenkin". + +Hän nousi ylös kärsimättömänä ja lähti sauvoihinsa nojaten ulos. Ah, +mutta minne? Yhtäkkiä muisti hän, että hoviministeri oli lähettänyt +hänelle pääsylipun keisarilliseen oopperaan. Hermostuneena tuumittuaan: +mennäkö tai ei, päätti hän lopuksi mennä. + +Kun hän saapui oopperahuoneelle, ihmetteli hän, että sitä vartioitsivat +poliisit. Kaikki lyhdyt eteisessä ja rappusilla paloivat. Kun hän +nousi erään santarmin avulla ajoneuvoista, tervehdittiin häntä +eläköönhuudoilla ja käsientaputuksilla. Eteisessä seisoi paasseja, +jotka ensin tekivät hänelle kunniaa ja sitten tarjoutuivat auttamaan +häntä rappusia ylös noustessa. + +"Ketä varten tänään on juhlanäytäntö, kuka keisarillisista on +oopperassa?" + +"Ei kukaan", vastasi paassi hymyillen, "näytellään teitä varten, herra +eversti". + +Karl Aleksander ei ollut tänään leikinlaskutuulella, hän rypisti +silmäkulmansa ja aikoi muistuttaa nuorta miestä, kun tämä, jo +täydellisenä hovimiehenä, lisäsi, -- "ja kaikkia kunniakkaita sankareja +varten, jotka ovat haavoittuneet Plevnassa. Me paassit olemme pyytäneet +saada tarjota apuamme teille tänä iltana". + +Karl Aleksander katsoi silloin ympärilleen ja näki rappusten ja +käytävien vilisevän haavottuneita, kaikenarvoisia upseereja. Kun +invaliidit astuivat alas portaita parterrille, otettiin heidät vastaan +käsientaputuksilla. Yleisö nousi seisoalleen. Herrat ja naiset +tervehtivät, monet viimemainituista kuivasivat silmiään, aljettiin +soittaa keisarihymniä, sitten taas taputettiin käsiä, puhallettiin +fanfaareja, huudettiin eläköötä melkein loppumatta. Orkesteripaikan +kaidepuuta vasten nojasi sotilas- ja siviilipukuisia herroja hyvin +avorintaisissa liiveissä, timanttinapit pullistavissa paidan rinnoissa. +Katsellaan monocleilla, binocleilla ja kaukoputkilla looseja, joissa +istuu naisia upeoissa, vaikka ei, hetken vakavuuden takia, hyvin +loistavissa puvuissa. He istuvat kalpeina ja ihastuneina, koristettuina +timanteilla ja helmillä, mutta ei kukilla. Loosirivit muodostavat +ikäänkuin kauniiden kasvojen ja pehmoisten olkapäiden ansarin, jotka +kohoavat kaidepuun kultauksien ja sametin yli ikäänkuin harvinaiset ja +tuoksuavat kukat kasvitarhojen kosteassa tuoksuisessa ilmassa. + +Karl Aleksander seisoi kauniina ja uhkeana kansallishymniä +soitettaissa. + +"Asseyez-vous, mon général, vous devez être bien fatigué", sanoo nuori +vaaleaverinen, ruskea- ja viisassilmäinen nainen hänelle. + +Hän on todella väsynyt, ja liehakoivasti sanoo hän mahdollisimman +sujuvimmalla ranskallaan -- sillä hän puhuu huonoa ranskaa -- "Merci, +mademoiselle, je suis colonel, pas général". + +Silloin alkaa nainen kuiskailla vieressään seisovan vanhemman naisen +kanssa, joka nähtävästi on hänen äitinsä, sillä vaikka hän on ruma, +melkeinpä yksinkertainen, huomaa kumminkin hänen ja kauniin nuoren +naisen välillä paljon yhtäläisyyttä. + +"Niin kaunis upseeri, on sääli häntä", sanoo nuorempi ruotsiksi ja +katsoo ystävällisesti Karl Aleksanderiin. + +Karl Aleksander hymyilee ja kumartaa. Nainen punastuu korvia myöten. +Vähentääkseen kiusallisuutta sanoo Karl Aleksander: + +"Minä ymmärrän ruotsia hyvin hyvästi, vaikka puhun sitä hyvin +kehnosti". + +Silloin ryntää järeämpi tykistö esiin, vanha nainen esittää itsensä, +kauppaneuvoksen rouva Sjöholm Porista ja tyttärensä Gertrud. Karl +Aleksander antaa nimikorttinsa, ja yleisen puhelun ja sorinan +vallitessa alkusoittoa odottaessa alkaa rouva Sjöholm vilkkaan +keskustelun. Karl Aleksander saa tietää, että Gertrud on +kasvatettu Lausannessa, että hän on käynyt kaksi vuotta Pariisin +musiikkiopistossa, jossa hän on harjoittanut opintoja itse Ambroise +Thomasin johdolla. + +Karl Aleksander yrittää vastaamaan ruotsiksi, mutta se käy hyvin +kankeasti. "Eikö neiti puhu venäjää?" kysyy hän. + +"E-en", vastaa neiti varmasti ja vakuutuksella, "sitä minä en puhu". + +"Niin mutta neidin pitäisi oppia. Ajatelkaas, jos te joutuisitte +naimisiin venäläisen upseerin kanssa", sanoo hän hänen varman äänensä +kiusoittamana. + +Silloin tuli neiti vakavaksi. "Minä naimisiin venäläisen upseerin +kanssa, mitä luulisitte tuttavieni sanovan..." + +Silloin koputtaa soitonjohtaja, sorina vaikenee, uvertyyri alkaa, se on +Carmen. + +Neiti on hyvin perehtynyt musiikkiin, hän tuntee joka nuotin +oopperassa. "Tämä, näettekö, on ranskalainen, oikea ranskalainen +korukappale, terävä ja sievä, tuo on espanjalainen, andalusialaisine +taruineen araapialaisten historiasta. Sovitus on tässä, samoin kuin +muutamissa muissakin paikoissa oopperaa wagnerilaista, näettekös, +Bizet on, lähinnä Berlioz'ta ainoa kaikkialla yleinen, ainoa +yleismaailmallinen Ranskassa, sentähden pidetäänkin häntä niin paljoa +suuremmassa arvossa ulkomailla..." Karl Aleksander kuuntelee +mielihyvällä hänen matala- ja suloäänisiä sanojaan, ja samalla hän +nauttii soitosta, nauttii niin, että hän tuntee kylmiä väreitä +ruumiissaan ja hänen silmänsä kyyneltyvät. Mutta Carmen itse ei ole +tyytyväinen, hän saa kyllä esiin pirullisuuden luonteessa, mutta ei +viehättäväisyyttä, Miehelän hempeys muuttuu jokapäiväiseksi, +herkkätuntoisuudeksi, sehän kyllä on osittain Bizet'n oma syy. + +Sellaista tyttöä ei hän ollut koskaan tavannut Venäjällä. Hänelle hän +oli täydellinen uutuus, ikäänkuin harvinaisen kasvin kukka, ei +ulkomaalaisen, vaan semmoisen joka on kasvanut jossain korkealla +raittiissa ja viileässä vuoriseudussa, kesäisen valon ja keskiyön +auringon loisteessa ja vanamon sekä havumetsän tuoksussa. Karl +Aleksanderia huvittaa todella ensi kerran soitannollinen kappale. + +Väliajalla tarjoaa rouva Sjöholm, joka on antelijaita maalaisrouvia, +teetä. Gertrud ohjaa Karl Aleksanderia häikäilemättä ensimäisen rivin +lämpiöön. Karl Aleksanderin mieli on sekä liikutettu että lämmin. Hän +huomaakin hänet ei ainoastaan alkuperäiseksi, vaan myöskin suuressa +määrin miellyttäväksi. Veri on vettä sakeampaa, tuumii hän. + +Teetä juodessa sanoo Gertrud: "Teidän, herra eversti, pitäisi tulla +takaisin Suomeen. Kuinka voi, kun on suomalainen, unohtaa kielensä ja +maansa, ja elää vuosikausia vieraassa maassa?" + +"Niin", sanoo rouva Sjöholm, "nyt juuri on hyvä paikka avoinna, +tullilaitoksen päätirehtööri on vasta kuollut. Siihen paikkaan teidän +tulisi hakea". + +"Ken tiesi", sanoo hän ajatuksissaan ja katsoo lämpimästi neiti +Gertrudiin, joka seisoo hänen rinnallaan. + +Kun ooppera on lopussa, tarjoo kauppaneuvoksen rouva Karl +Aleksanderille paikan vaunuissaan, lähdetään ravintolaan illalliselle. +Pietarissa on ainoastaan viidennen ja kuudennen luokan kahviloita. +Neiti Gertrud, joka on oleskellut Tukholmassa ja Pariisissa, pitää +kaikkea jotenkin kohtalaisena, Helsinkiinkin verrattuna. + +"Tarkoitatteko totta sanoessanne, että tässä, tai ylipäänsä missään +suhteessa Helsinki on edellä Pietarista?" kysyy Karl Aleksander +kummissaan. + +"Arvelematta", sanoo neiti hämmästyttävällä varmuudella, ja hän alkaa +arvostella oikein murhaavasti Pietarin katuja, ajureita, puistoja y.m. + +Karl Aleksander, jonka mielestä Pietari on maailman keskipiste, +kuuntelee epäilevällä hyväntahtoisuudella ja ajattelee Karttulaa ja +täti Sandraa talikynttilöineen... Toiselta puolen taas, viisaan ja +maailmaa-kokeneen tytön täytynee kumminkin jossain määrin osata +arvostella sitä seikkaa. Erotaan monikertaisilla vakuutuksilla +hauskasta illasta. Karl Aleksander lähtee asuntoonsa. Nyt hän on +päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä on hän hyvissä ajoissa täydessä juhlapuvussa, nyt +tarkoittaa hänen käyntinsä Suomen ministerivaltiosihteeriä. Ijäkäs +kreivi ottaa hänet vastaan vanhanaikuisella ylenpalttisella ja +loistavalla kohteliaisuudella. Suurissa, pulleoissa loistavissa +silmissä näkee Karl Aleksander mitä suopeinta hyväntahtoisuutta. Hän +tuntee Karl Aleksanderin nimen, hänen menestyksensä, hän on iloinen +nähdessään kansalaisen, "kansalaisemme", joka on niin kauniilla tavalla +saavuttanut kunniaa Suomen nimelle. Karl Aleksander esittää asiansa, +kysyy, onko hänellä mitään toivoa tulla huomioon otetuksi +tullipäällikön paikkaa täytettäessä. + +Kreivi katsoo ihmeissään häntä. Tullipäällikkö! "Mutta herra +eversti, teille kai ovat ne asiat aivan tuntemattomia, luulen minä". +Sitäpaitsi, hän ottaa erään paksun kirjan, "katsotaanpas tätä kirjaa? +'Vapaakaupasta ja suojelustulleista', sen on kirjoittanut eräs vanha +tullilaitoksessa ansiokas mies. Senaatti on yksimielisesti puoltanut +häntä kysymyksen alaiseen paikkaan, ja minä olen täydellisesti yhtä +mieltä senaatin kanssa, minä en voi siis tässä asiassa tehdä mitään +herra everstin hyväksi. Mutta mielihyvällä minä vasta -- ja piankin, +muutamien kuukausien kuluttua puollan teitä..." + +Karl Aleksander nousee ylös, hän tuntee koko tuon rämsyn, on +kuullut samat lauseet monta kertaa viime viikoilla, hermostuneena ja +tautinsa väsyttämänä on hän loukkaamaisillaan, sanomaisillaan +epäkohteliaisuuden, mutta nielee sen alas, sanoo lyhyesti jäähyväiset +ja ajaa suoraan suuriherttuattaren luo, käy sitten vielä ruhtinas +Dschingis-Khanin luona ja lopuksi sotaministeristössä. Kun suomalainen +kreivi viikkoa myöhemmin saapuu esittämään tullipäällikköään paperit +valmiina salkussa, kuulee hän odottamatta: "Eversti Segerberg on +nimitetty suuriruhtinaskunnan tullilaitoksen päätirehtööriksi". +Neljäätoista päivää myöhemmin matkustaa Karl Aleksander +raskasmielisenä, melkein katumoissaan elämänuransa valitsemisesta +Suomeen. Hän jättää upseeriklubin, Pietarin palatsit, jättää Vera +Nikolajevnan, nuor untensa monet muistot ja harvalukuiset ystävät, hän +vaihtaa kaikki ne tullimiehiin, publikaaneihin ja syntisiin köyhässä +Suomessa. + +Loppu. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of 'Kansalaisemme', by Jacob Ahrenberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43564 *** diff --git a/43564-8.txt b/43564-8.txt deleted file mode 100644 index ca39b82..0000000 --- a/43564-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6013 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of 'Kansalaisemme', by Jacob Ahrenberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: 'Kansalaisemme' - -Author: Jacob Ahrenberg - -Release Date: August 26, 2013 [EBook #43564] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 'KANSALAISEMME' *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -"KANSALAISEMME" - -Kirj. - -Jac. Ahrenberg - - -Pohjalaisen suomentama. - - -Werner Söderström, Porvoo, 1898. - - - - - - -I. - - -Talvi oli ollut paljoluminen, ja sitä seurasi lämmin kevät, joka sai -lumen nopeasti sulamaan ja kevätpurot tanssien kiitämään alas laaksojen -pohjia kohti. Alhaalla laaksoissa paisuivat kaikki joet ja visvat -reunojensa yli ja kiiruhtivat purkamaan yltäkylläisyytensä kaikki -nielevään mereen. Merijoki, joka tavallisesti juoksi niin hiljaisena ja -tyynenä matalan pohjoisen ja jyrkän eteläisen rantansa välissä, virtasi -nyt kohisten ja voimakkaita pyörteitä muodostaen uomaansa eteenpäin. - -Kuovit, jotka ikivanhoista ajoista saakka olivat pesineet ja asustaneet -rämeillä, jonka läpi joki osittain virtasi, kasvavien leppäpensaiden -välissä olevassa sarakossa, kahilikossa ja ruovostossa, olivat -suurimmassa levottomuudessa. Niiden pajujen ja leppien väliin -piiloitetut, tavallisesti hyvin suojatut pesät olivat nyt alttiina -jokaiselle, joka veneellä tuli alas Merijokea. Myös käyttivät ne vanhaa -sotajuontaan, äänekkäästi valittamista, matalalla lentämistä ja -pienien, varmojen ja sirojen käänteiden tekemistä kaukana todellisista -pesimäpaikoistaan, ainoastaan eksyttääkseen metsästäjää harhaan. - -Mutta se joka ei antanut kuovien pettää itseään, oli nuori Karl -Aleksander, hän oli jo vuosikausia tuntenut niiden pesimäpaikat ja -tahtoi nyt käyttää virran tulvimista hyödykseen -- Karl Aleksander -tunsikin tämän virran paremmin kuin tuskin kukaan muu. -- Täällä sen -partaalla oli hän syntynyt, sen aalloissa uinut, pitkin sen rantoja -metsästellyt, pyydystellyt rapuja ja kaloja. Täällä souteli hän -pienellä veneellään tai ajelehti siinä alas virtaa ja katseli -haaveillen taivaan sineä ja pilvien vaihtelevia valovivahduksia, -katseli leppien tummaa vehreyttä, katseli rämeen haihtuvien -usvien liidäntää silmiensä ohi. Hän oppi virran pyörteistä ja -kirkaspintaisesta juoksusta huomaamaan hietamatalikot ja karit, hän -oppi ruovoston jäykän vihreästä vehreydestä, lumpeen lehdistä, raateen -valkeasta kukasta päättämään, oliko siinä kohden sora-, savi- tai -liejupohja. Syksyisin vaaniskeli hän sinisorsan poikuuksia kahilikossa, -otti selvän saukon kulkupaikoista jokirannalla ja viritti pyydyksiä sen -pienille leikkisille pojille. - -Mutta etupäässä oli Karl Aleksanderin huvina, mielihaluna ja ainoana -työnä lohikalastus, jota harjoitettiin tuolla ylempänä koskella vanhan -hovin luona, jossa hän oli äitineen asunut, niin kauan kuin muisti. -Siellä kosken partaalla, sen sulkujen, lohikuoppien ja tokeitten -ääressä vietti hän suurimman osan päiväänsä. Siellä oppi hän -käytännölliseksi, oppi pienillä halvoilla, saatavissa olevilla ja -helposti hankittavilla apuneuvoilla tulemaan toimeen ikuisessa -taistelussa virtaa ja kevättulvaa vastaan, oppi korjaamaan patoja ja -tokeita, pyytämään lohia ja siikoja, oppi, niin lapsi kuin olikin -- -hän oli ainoastaan kaksitoistavuotias -- antamaan tehokasta apua -talouden hoidossa äidilleen, joka oli niin kehnosti varattu elämän -ankaraa taistelua vastaan, ja mahtavan arvostelevalle ja -tyytymättömälle tädilleen. - -Nyt oli Karl Aleksander lähtenyt kuovin pyyntiin. Se oli pyyntiä, joka -menestyi vaan harvoin, ainoastaan silloin, kun virta kevätkesällä oli -vielä äyräittensä yli paisuneena. Veneen pohjalla oli hänellä pieni -kori täynnä harvinaisia munia. Hän oli ampunut pari noista viekkaista -linnuista ja keinuili nyt alas virtaa Haksalan lauttaustuvalle päin, -hän tahtoi nähdä kuinka lautta ja myllypadot olivat kestäneet virran -voiman. - -Alhaalla Haksalassa oli suuri hälinä: lautta oli poissa, myllypato -samoin. Virta oli vienyt muassaan kaikki veneet, ja mikä oli pahinta, -seisoivat tuolla lauttamiehen asunnon luona maaherran vaunut lukuisan -joutilaan ihmisjoukon ympäröimänä, joka oli syventynyt hiljaiseen ja -pitkäveteiseen tuumailuun siitä, miten korkea herra sellaisissa -olosuhteissa pääsisi Merijoen yli. - -Karl Aleksander, joka jo kaukaa voi nähdä että jotain tavatontako oli -tekeillä, ohjasi veneensä muutamien leppien väliin, jotka olivat aivan -vedessä, kiinnitti sen hyvin, kätki saaliinsa veneen perään ja lähti -sitten matalaa, liejuista rantaäyrästä ylös. - -Lauttamiehen majan rappusilla seisoi pitkä, komea siviilipukuinen mies -sotilastakki päässä. Hän näytti sillä hetkellä neuvottomalta ja -alakuloiselta. Hän keskusteli lauttamiehen kanssa, mitä olisi tehtävä. -Keskustelusta, jonka Karl Aleksander hyvin voi kuulla, kävi selville, -ettei raskasta lauttaa voitu soutaa paikoilleen ennenkuin seuraavana -päivänä. Ja kun laiturit olivat veden alla, ei asia olisi tullut -korjatuksi, vaikka lautta olisikin ollut saatavissa; ja koska sillä -hetkellä ei ollut yhtään venettä, niin tekisi armollinen herra maaherra -paraiten, jos odottaisi. Ja ikäänkuin tämän johtopäätöksensä -vahvistukseksi sylkäsi lauttamies maahan hyvin kerkeästi ja suurella -painolla. Kaikki hänen puheensa tavallisesti loppuivat tällaisella -toimituksella, jokainen tiesi, että se oli sama kuin allekirjoitus, -sinetti tuomioistuimen päätöksissä. - -Karl Aleksanderin olivat maalaiselämän yksinäisyydessä kasvattaneet -hemmoitteleva täti ja vielä hemmoittelevampi äitinsä; hän oli tuskin -nähnyt muita ihmisiä kuin papin ja henkikirjurin, hän oli sentähden -ujo. Ujous pakoitti hänet pysymään syrjässä, liiatenkin kun hän -vaistomaisesti tunsi, ettei hänen pukunsa ollut oikein sopiva -esiintyessä korkean maaherran edessä. Toiselta puolen hän kyllä -huomasi, minkälaisen suuren palveluksen hän voisi tehdä maaherralle, -jos hän nyt astuisi esiin ja sanoisi: "Herra maaherra, minä vien teidät -yli toiselle rannalle." Kuitenkin tuntui hänestä noiden muutamien, -yksinkertaisten sanojen lausuminen mahdottomalta. Kun hän vihdoin oli -rohkaissut itsensä ja päättänyt astua maaherran eteen, kääntyi tämä -pahatuulisena ympäri ja meni majaan, ja tuossa seisoi nuori miehemme -epätietoisena ja epävarmana siitä, mitä tekisi. Vasta kun Karl -Aleksander näki, että hevosia valjastettiin jälleen vaunujen eteen, ja -kuuli että maaherra palaisi takaisin samaa tietä, jota oli tullut, -rohkaisi hän itsensä, astui ylös mataloita rappusia, ja meni -lauttamiehen tupaan ja sanoi tapaillen: - -"Minä vien herra maaherran virran yli. Minulla on oma vene tässä -läheisyydessä." - -Maaherran kasvot kirkastuivat. -- "Onko sinulla vene, tunnetko sinä -Merijoen, onko sinussa miestä soutamaan virran yli?" - -"Minä tunnen Merijoen. Monet kesät olen minä soutanut sen yli kaikista -mahdollisista paikoista." - -Ja nyt, kun hän kerran oli päässyt alkuun, hävisi hänen ujoutensa -maaherran ystävällisien silmäyksien tähden ja hän lisäsi rohkeasti: -"Jos herra maaherra nyt menee yli ja odottaa vastaisella rannalla -olevassa kievarissa, saavat lauttamiehet kyllä aamuksi lautan -paikoilleen, ja silloin voidaan herra maaherran vaunutkin..." - -"Sinä olet viisas ja käytännöllinen poika. Minä teen niinkuin sinä -sanot, nouda vene tänne!" - -Maaherra kutsui Nyströmiään, joka lauttamiehen kanssa sai kantaa -tavarat veneeseen. Lyhyemmän ajan kuin neljännestunnin kuluttua istui -maaherra Karl Aleksanderin veneen peräsimessä, palvelija sai hoitaa -airoja, ja yleisen tyytyväisyyden vallitessa kuljettiin virran yli. - -Oli ihana, auringon valoinen, lämmin toukokuun päivä. Koivut olivat -mitä tuoreimmassa, hienoimmassa kevätvihreydessä. Alava, valoisa niitty -toisella ja jyrkänne tummine leppineen toisella rannalla olivat kauniin -virtamaiseman kehyksinä. Virta itse loisti ja säteili toukokuu-auringon -valossa ja kiiruhti pienine, nopeine, kohisevine aaltoineen ja -pyörteineen merta kohden. Valkoisia vaahtopalloja ui virran -väreilevällä pinnalla, sattui ruokoihin ja ajopuihin, kiviin ja -leppiin, meni rikki, pääsi niistä irti ja yhtyi taas yhteen matkallaan -mereen. Virran yli lenti pääskysiä milloin korkealla taivaan alla, -milloin pitkin veden pintaa niin alhaalla, että siivet viistivät vettä, -pyörähtivät äkkiä ympäri, niin että valkoiset vatsahöyhenet näkyivät, -ja katosivat riemusta viserrellen sinne ylhäällä päin, jossa kosket -kohisivat kevätlaulujaan syvimmällä bassoäänellä. Se oli päivä, muisto, -kuva, joka täydellisesti painui Karl Aleksanderin mieleen, kun hän -ylpeänä ja arvonsa tunnossa seisoi keulassa ja komensi eteenpäin, -oikealle, vasemmalle. - -"Mutta missä tahdot sinä meitä laskemaan maalle," kysyi maaherra. - -"Missä ranta on jyrkin, sillä siellä on virta syvin," vastasi poika. - -"Sinä tunnut todellakin tuntevan nämät rannat, poikani." Ja nyt vasta -tarkastellen nuorta venemiestään, kysyi hän: - -"Mikä sinun nimesi on, poikani?" - -"Karl Aleksander Segerberg." - -"Onko sinun nimesi Segerberg," sanoi maaherra kummastuneena, "ei kai -isäsi kumminkaan ollut majuri Karl Segerberg?" - -"Kyllä, isä oli majuri." - -"Sitten on sinun äitisi nimi Adelaide?" - -"On, se myös, mutta tavallisesti kutsutaan häntä Mariaksi. Isä ei -kärsinyt sitä toista nimeä." - -Maaherra katseli suurimmalla tarkkuudella poikaa. "Niin, minä muistan -sen, isäsi ei kärsinyt koskaan sitä nimeä." Ja itsekseen lisäsi: "Niin -sitä Adelaide Olbersin, rikkaan Olbersin ainoan tyttären nimeä oli -lausunut lukematon joukko kaartin upseereja ja neljä ylioppilaspolvea, -se oli jo monia vuosia sitten kulunut ja haihtunut koko nykyiseltä -Helsingiltä. Sen ajan runosepät olivat sepittäneet lauluja, joita sen -ajan laulajat lauloivat Adelaiden kunniaksi. Ja laulu ja puheet, runot -ja soitto, juorut, jutut, panettelu ja halpa pienikaupunkimainen kateus -olivat liittyneet siihen nimeen ja loanneet sen; voi hyvin ymmärtää, -että hurja majuri, kuten Karl Segerbergiä kutsuttiin, piti Adelaide -nimeä häväistynä ja risti vaimonsa Mariaksi. Niin, niin, se nainen on -onnellisin, jolla ei ole minkäänlaista historiaa, se on kyllä varma -ja..." mutta tässä keskeytyi hänen muistonsa ja asettui ajatukset, -sillä vene jysähti rantaan ja nyt oli kysymyksessä maalle nousu ja -sitten jyrkkää rantaa kievariin meno. Maaherralla oli siitä enempi -vaivaa kuin mihin hän pitkään aikaan oli tottunut. Karl Aleksander -kantoi maaherran matkalaukkua ja kulki taakkansa alla käyränä kuin -luokka ylös rantaäyrästä. Kun maaherra oli ehtinyt sisälle kievariin, -käski hän Karl Aleksanderin luoksensa, sulki oven ja nyt alkoi hän -hyväntahtoisella; ystävällisellä tavallaan pojan kanssa pääkuulustelun. - -"Äitisi elää ja on kivuloinen, eikö totta? Missä te asutte? Tiedätkö -poikani," lisäsi hän nähdessään, kuinka Karl Aleksander punastui, "minä -voin tehdä nämä kysymykset, sillä minä olin kadettitoveri isäsi kanssa; -minä tunsin äitisi jo silloin kun hän oli pieni, yhtä pieni kuin sinä -nyt, me olimme siihen aikaan hyviä ystäviä, hän ei ole kyllä unohtanut -minua. Nimeni on Jakob Kruse, parooni Kruse, maaherra tässä läänissä." - -"Me asumme tässä lähistössä Karttulan hovissa," vastasi poika. -"Äiti on enimmäkseen sairaana, täti hoitaa taloutta, ja ... ja..." -herkkätuntoisen pojan silmät täyttyivät kyynelillä. - -"Karttula, sinnehän minäkin olen matkalla tuon ijankaikkisen -riita-asian tähden uittoväylästä ja lohikalastuksesta. Mene, poikani, -ja käske kievarin laittamaan hevoset ja kärryt valmiiksi Karttulan -hoviin lähtemään. Kuuleppas Karl Aleksander, voinko minä olla -Karttulassa yötä?" - -Poika epäili muutamia silmänräpäyksiä ja kielsi sitten päättävästi. - -"Onko asiat niin kehnosti, Adèle Olbers parka," ja parooni Kruse vaipui -syviin ajatuksiin. Niin, ne Olbersit, ne olivat ihmeellisiä ihmisiä. -Arveltiin, että heidän suonissaan juoksi mustalaisverta. - -Kauniita, lahjakkaita, lämminverisiä, kunnianhimoisia ja, kun oli -kysymys niin kutsutusta kunniasta, vähemmän tarkkoja välikappaleiden -valinnassa, mutta kauniita, niin, kauniita. Ja parooni Kruse, kohta -kuusikymmenvuotias, muisti vielä liikutuksella ja lämmöllä erästä -maaliskuun päivää hangella Helsingin ympärillä olevilla mäillä. Mikä -suloinen päivä loistavine aurinkoineen, maidonvaaleine pilvineen -sinisellä taivaalla, väräjävine, vilpoisine, sinineen ja sinipunervaan -vivahtavine varjoineen haapain ja koivujen huurteisten oksien alla. -Aavistus lähestyvästä keväästä humisi aamutuulessa honkien latvoissa -pudisti miljoonittain hienoja lumisileitä alas pajujen norkoista. Tämän -neitseellisen kevään helmassa näki hän hänet, Adèle Olbersin ensi -kerran, nuorena kuin kevät ja yhtä loistavana. - -Ja sitten tuo kesäkuun päivä, kukkivien omenapuiden alla. -- Niin, jos -hän vaan olisi pitänyt kaikki, mitä lupasi, silloin olisi elämä kyllä -ollut toisellaista heille molemmille. Mutta hän oli häälyvä kuin tuuli, -hänen lupauksensa heikkoja kuin omenapuun kukat. Ja niin oli se -alkanut, elämä huveissa, joka oli turmellut hänen sydämensä ja -luonteensa, musertanut senkin vähän eheyden, jota hänessä oli. Sitten -oli Segerberg, hulluttelija, tullut, ja hän, hurja majuri, niin, hän -oli kyllä kostanut kaiken sen, mitä hän vuosien kuluessa oli leikkinyt -muiden kanssa. - -Parooni Krusen muistot keskeytti Karl Aleksander, joka ilmoitti, että -hevoset olivat valjastetut. Tuntia myöhemmin ajoi parooni Kruse -Karttulan vanhan hovin rappeutuneesta portista sisään. - -Aina siitä asti kuin vanha vapaaherratar Marie Louise Stjernstedt -neljäkymmenluvulla kuoli, oli historiallinen hovi ollut rappiolla. -Kymmenvuotisten riitain jälkeen perillisten kesken, joilla oli toiset -nimet ja toisia harrastuksia kuin vanhalla kustavilaisella rouvalla, -oli se kulkenut kädestä käteen. Sitä oli paloiteltu ja jälleen -yhdistetty, sen metsät olivat hävitetyt, sen pellot kedossa, sen -kauniit puutarhat ja puistot muinoin ihanine lehmuksineen olivat -metsittyneet. Päärakennus oli vuosikausia ollut asumatonna, kosteus ja -koit hallitsivat sen sisässä. Vielä kahdenkymmenen vuoden perästä -olivat laatikot, vanhoine perhekuvineen, jotka kreivinna Lindencrona -muinoin oli Karttulan hoviin lähettänyt, avaamatta. Jollei Karttulan -hovin kantatilaan olisi kuulunut kruunun lohikalastus, olisi kyllä sen -viimeinen omistaja, eräs kenraalimajuri Olbers, jota kukaan ei tällä -seudulla ollut koskaan nähnyt, kyllä aikaa sitten menettänyt tilan. -Paitsi lohikalastusta, oli hänellä vielä toinenkin syy pitää tilaa -hallussaan. Majurin rouva Segerberg, hänen serkkunsa, oli natonsa -kanssa asunut siinä aina naimisestaan saakka hänen muinaisen toverinsa, -hurjan majurin kanssa. Hän ei voinut säädyllisesti ajaa noita nyt jo -vanhoja ihmisiä maantielle, sillä mitään muuta kotia, paitsi tuota -rapistunutta puutarharakennusta Karttulan hovissa, ei kummallakaan -naisella ollut. Täällä elelivät he vapaasti vuoden toisensa perään, -käyttivät hyväkseen, mitä saivat metsästä ja maasta jättivät -lohivuokran koskematta kenraalimajurille. - -Parooni Kruse ajoi ruohoa kasvavaan pihaan, pysähtyi rapistuneen, -narisevalattiaisen verannan eteen, astui sisälle pieneen eteiseen, joka -sai kaiken valonsa kirjavalasisista ovista. Karl Aleksander riensi -sisälle, ja siitä kiireisestä siivoamisesta, joka kuului huoneista, -ymmärsi parooni Kruse, minkälaista levottomuutta hänen käyntinsä sai -aikaan talossa. Parooni astui vierashuoneeseen, joka oli tyhjä, ja -istui vanhanaikuiseen nojatuoliin. Hän odotti kärsivällisesti tässä -hiljaisessa huoneessa, jossa nytkin, jolloin luonnon kevät tuolla -ulkona kuohui, oli niin hiljaista, että tuntui, jottei yksikään ajatus -kapinoinut eikä väsyttänyt itseään väkivaltaisissa ponnistuksissa -näiden valkoisten seinien, tuon valkoisen katon ja lattian -sisäpuolella; tänne olivat rauha ja uni suljetut. - -Kaikella huoneessa oli köyhän, halvan nykyisyyden leima loistavan -menneisyyden pohjalla. Huone oli matalakattoinen, vaillinaisesti -kalustettu yksinkertaisen Louis XVI:sta tyyliin sinisen harmajaan. Eräs -otsikko keltaisine kentaurineen valkoisella pohjalla ja erään vanhojen -parooni Stjernstedtien kuva, joka synkeästi katseli alas nykyisiin -asukkaisiin, ikäänkuin he olisivat olleet kuokkavieraita hänen -talossaan, muistuttivat, että paikka oli nähnyt parempiakin päiviä. -Kevätaurinko muodosti lattialle irvikuvan akkunasta. Eräs ruusu levitti -hienoa tuoksuaan. Kaikki oli äänetöntä ja hiljaista, niin hiljaista, -että kuului kärpästen surina, kun ne tanssivat katrilliaan -kynttiläkruunun ympärillä. - -Vihdoin aukeni ovi ja sisään astui majurin rouva Segerberg, -välinpitämättömänä, ei iloisena eikä pahatuulisenakaan meni hän -tervehtien parooni Krusea vastaan. - -Tuosta muinoin kauniista Adèle Olbersista ei ollut mitään jäljellä, ei -edes nimeäkään: hänen nimensä oli nyt, kuten mainittiin, Maria. Krusen -edessä seisoi lihava, turpea, ennen aikaansa vanhentunut nainen. Kun -tuo nainen nuoruutensa päivinä oli etupäässä ja yksinomaan kiintynyt -kieltämättömän moniin suloihinsa, joita hänen omassa vienossa -olennossaan silloin oli, huomasi hän vanhuutensa päivinä, jolloin nuo -sulot olivat häipyneet pois, itsensä täydellisen välinpitämättömäksi -elämässä ja elämään. Kun hurja majuri sai hänen myönnytyksensä, ymmärsi -hän kyllä, että hän sai sen viimeisenä apukeinona. Tieto siitä teki -hänet vielä raaemmaksi ja välinpitämättömämmäksi, kuin hän luonnostaan -oli, ja hänen kovassa koulussaan laskeusivat Mariassa viimeisetkin -sirut hänen vähän kehittyneestä henkisestä elämästään pohjalle. Se -tapahtui samaan aikaan kuin majuri Segerberg hävitti viimeisenkin, mitä -hänellä vielä oli jäljellä vanhan Olbersin rikkauksista. Maria -Segerbergistä oli tullut tylsä, välinpitämätön ihminen, joka ei enään -kärsinyt köyhyydestään, nurjasta asemastaan elämässä; hän oli tyhjä -kuin puhallettu muna, hänen puheensa oli vanhojen opittujen -lausetapojen koneellista toistamista. - -Parooni Krusea vaivasi tämä kohtaus enempi kuin hän oli kuvitellutkaan. -Tuo oli siis Adèle, se kaunis Adèle, joka kerran oli herättänyt eloon -hänessä hienoimmat tunteet, rakkaimmat ja vienoimmat unelmat, saattanut -hänet säädyttömän pojan itsekkäistä harrastuksista jalompaan, -hienotunteisempaan ja rikkaampaan henkiseen piiriin. Tuolla istui hän -nyt, panematta vähintäkään arvoa menneisyydelle, ja valitteli elämän -suuria ja pieniä kurjuuksia. Poroporvarillisesti häpeemättä esitti hän -köyhyytensä, osoitti riippuvan asemansa, aavistamatta, että etupäässä -hän itse oli syynä suurimpaan osaan kaikesta tuosta. - -Paroonista tuntui sentähden todelliselta helpotukselta, kun vihdoin -vanha neiti Sandra Segerberg tuli sisään ja alkoi suurella -taitavuudella esittää riitakysymystä uittoväylästä virrassa. Hänellä -oli kuten kaikilla Segerbergeillä hyvä pää ja paljon toimintahalua. Jos -hän Karttulassa olisi ollut omalla pohjallaan, jos hänellä olisi ollut -omat harrastukset valvottavina, niin olisi hän epäilemättä kohentanut -tilan jälleen kuntoon; mutta paitsi sitä että hän tunsi halveksimisen -sekaista sääliä kälyänsä kohtaan ja inhosi koko hänen sukuansa, oli -hänessä suuressa määrässä tuota luukovaa vanhan neidin itsekkäisyyttä, -jota niin usein tapaa vanhemmissa naimattomissa naisissa, ja se sai -hänet, huolimatta kurjuudesta, niin, itsekohtaisista eduista, antamaan -kaiken mennä menoaan -- -- se ei koskenut häneen, Karttula ei ollut -hänen. Ainoastaan yhdessä suhteessa olivat he yksimielisiä kälynsä -kanssa, hän rakasti Karl Aleksanderia, niin, joskus tuntui, enempi -kuin hänen äitinsä. Tuskin oli hän aavistanut parooni Krusen -myötätuntoisuuden poikaa kohtaan, ennenkuin hän koko pontevuudellaan -ryhtyi Karl Aleksanderin etua ajamaan, ja matkalla koskelle ja -uittoväylälle pakoitti hän maaherran "tekemään," kuten hänen sanansa -kuuluivat, "enemmän kuin herra parooni voi pojan hyväksi." - -Kun toimitus Karttulan hovissa oli lopetettu, matkusti parooni Kruse -helpotuksen tunnolla pois vanhasta aatelishovista. Tuo köyhyys ilman -arvokkaisuutta oli hänestä tuskallista, ja hän ajatteli itsekseen, eikä -ilman ahdistusta, millaiseksi hänen elämänsä olisi muodostunut, jos -Adèle Olbers olisi tullut hänen osalleen. Nyt matkusti parooni Karl -Aleksanderin seuraamana Haksalan kievariin, ja kun hänen joka -tapauksessa tulisi viipyä koko ilta siellä päätti hän heti ryhtyä -kysymykseen Aleksanderin tulevaisuudesta. - -Jälleen kuulusteli hän poikaa, sai tietää, että hän oli käynyt koulua -Porissa, että, kun tarkoitus aina oli ollut että hänestä tulisi -kadetti, hän oli hankkinut jommoisetkin tiedot venäjän kielessä. Ottaen -huomioon nämät seikat, kirjoitti hän vanhalle Andrei Ivanovitsch -Olbersille Pietariin. Hänen kirjeensä ilmaisi suuttumusta ja samalla -kertaa sääliä tuota naista kohtaan, joka kerran oli ollut häntä niin -lähellä, hän rukoilemalla rukoili Andrei Ivanovitschia pitämään huolta -nuoresta sukulaisestaan ja lupasi auttaa häntä koettaessa saada poikaa -kunnollisesti kasvatetuksi. - -Parooni Krusen kirje saapui Andrei Ivanovitschille, juuri kun hän hyvän -päivällisen jälkeen monine viineineen ja likööreineen istui suuressa, -autiossa, kehnosti lakaistussa ja tomutetussa poikamiesasunnossaan -Pietarissa. Lämpö ja voima paroonin kirjeessä vaikutti vanhaan -itsekkääseen niin että hän varomattomana silmänräpäyksenä, totellen -ensimäistä vaikutusta, sähkötti paroonille: "Lähettäkää poika tänne, -minä teen, mitä voin hänen hyväksensä." - -Siten lähetettiin Karl Aleksander raikkaasta vilkkaasta elämästä -Merijoella ensin Pietariin ja sieltä erään koulunopettajan perheeseen -Staraja Russassa, jotta hän kesän aikana täydentäisi tietojaan venäjän -kielessä. Kun Olbers oli kenraali ja hänellä oli taistelujen jälkeen -Kaukaasiassa Yrjön risti, ei hänellä ollut mitään vaikeuksia saada -sukulaistaan Karl Aleksander Segerbergiä, köyhän sotilaslesken -poikaa paassikouluun. Vielä vähemmän vaivaa oli hänelle saada -ministerivaltiosihteerin luona aikaan, että Karl Aleksanderin -kasvatuskulut suoritettiin keisarin suomalaisesta käsirahastosta. - - - - -II. - - -Eräänä sunnuntaina iltapuolella elokuun lopussa saapui Karl Aleksander -väsyneenä matkastaan pienestä venäläisestä maakaupungista kenraali -Olbersin kanssa Pietariin. Kenraali Olbersille oli koko toimi Karl -Aleksanderin hyväksi, johon hän niin kevytmielisesti oli ryhtynyt -ruumiillisen hyvinvoinnin puuskassa, jo aikaa sitten muuttunut -työlääksi. Päästäkseen jälleen vapaaksi ja niin pian kuin mahdollista -saadakseen palata takaisin maalle oli hän jo edeltäpäin sopinut -lääkärin, johtajan, maaherran ja vahtimestarin kanssa siinä ylhäisessä -sotilaskoulussa, johon Karl Aleksander oli otettu, että poika jo -vuorokautta ennemmin kuin asetukset sääsivät pääsisi laitokseen. - -"Laitoksessa," niin kutsuttiin jokapäiväisessä puheessa muinaisten -Maltalaisritarien palatsia, joka keisari Paavalin kuoleman jälkeen oli -luovutettu paassien asunnoksi, otti Karl Aleksanderin ystävällisesti -vastaan vanha, monilla rahoilla ja kunniamerkeillä koristettu -sotilasvanhus. Vanha puhelijas mies kantoi Karl Aleksanderin vähät -kapineet yhteen niistä suurista makuusaleista, joissa ilma -kesäkorjausten jälkeen haisi kalkilta ja vernissalta. Karl Aleksander -ei ymmärtänyt monta sanaa siitä, mitä vanhus puhui, mutta oli kumminkin -hyvin kiitollinen ystävällisestä äänenpainosta. Pelolla ajatteli hän, -että hän vanhuksen mentyä jäisi yksin, aivan yksin tähän autioon -asuntoon. Ja kun sotilasvanhus oli poistunut, heittäytyi hän -hillitsemättä yhdelle noista monista vuoteista ja itki niin, ettei hän -moniin vuosiin ollut siten itkenyt. Hän itki ikävästä viheriöiviin -metsiin, virralle loistavine heijastuksineen, mahtavine kohinoineen, -joka kiihoitti päivällä ja vaivutti lepoon illalla, itki ikävästä -tuohon matalaan, köyhään kotiin, jossa hän oli saanut osakseen niin -paljon rakkautta ja huolenpitoa. Hän itki pelosta. Elämä kauhistutti -häntä. Hän tunsi itsensä turvattomaksi tuon kammottavan jonkun edessä, -tuon tulevaisuuden edessä äärettömine vaatimuksineen ja suurine -edesvastuineen. Lopuksi itki hän itsensä nukuksiin. - -Hän ei tietänyt kuinka kauan hän oli nukkunut, kun hän äkkiä heräsi -ankarasta räjähdyksestä, joka tärisytti koko rakennusta. Unen -huumauksissa nousi hän ylös vuoteellaan ja katseli suurien verhottomien -akkunain läpi, voimatta ensin käsittää, missä oli. Ulkona oli pimeä, -synkät pilvet kulkivat taivaalla. Jalavat palatsin puutarhassa -puistivat kiukkuisesti oksiaan. Ukkosen jyrinä ja pauhina kaduilla -täytti mahtavalla kohinallaan pitkät käytävät ja kaikui tyhjissä -saleissa. Lasit isoissa akkunoissa rämisivät, ikäänkuin huoneen hampaat -olisivat tärisseet pelosta. Yksinään, säikähtyneenä, kauhistuneena -seisoi Karl Aleksander ja kuunteli, mitä hän koskaan ennen ei ollut -kuullut, kuinka sade räiskyi rautalevyjä vasten, kuinka ukkonen jyrisi -korkeain, kummallakin puolella maailmankaupungin katuja olevain muurien -välissä, ja vavisten painoi hän kätensä silmilleen, jotta ei näkisi, ei -huikaistuisi salaman valosta. Hänet, joka ukkosen ilmalla oli istunut -veneessä, maannut niittyladoissa, kuljeksinut metsissä tuntematta -pelkoa, hänet valtasi täällä kun hän tunsi itsensä sisään suljetuksi, -sanomaton kauhu, ja kun se oli hänelle melkein uusi tunne, pelkäsi hän -lopuksi itse pelkoakin. Äkkiä herätti hänen huomionsa syvä huokaus, -joka keskellä luonnon raivoa kuului jostain hänen läheisyydestään. Hän -katseli ympärilleen hämyisessä huoneessa, voimatta kumminkaan eroittaa -mitään, ja nyt kohosi hänen pelkonsa korkeimmilleen. Hän oli juuri -valmis kauhun valtaamana juoksemaan ulos huoneesta, kun hän salaman -valossa näki itsensä ikäisen pojan seisovan kolmannessa ikkunassa -hänestä päin. Hän hengitti helpotuksesta, hän ei ollutkaan yksin, -hyljättynä tässä kirotussa huoneessa. Hänen levottomuutensa tyyntyi -jonkun verran, epäillen meni hän toista vastaan, joka puolestaan tuli -häntä kohden. - -Vieras puhutteli häntä jollain ihmeellisellä kurkkukielellä. Kun Karl -Aleksander ei vastannut mitään, sanoi hän hiljaisella äänellä: "Ja -bajuss" (minä pelkään), ja nuot kaksi yksinäistä lasta istuivat liki -toisiaan ja katselivat vavisten taivasta, jossa synkät pilvet ajelivat -toisiaan. Ja kun joku ratiseva salama viilsi taivaan kahteen -puoliskoon, painautuivat he toisiaan vastaan ja odottivat sykkivin -sydämin jyrisevää räjähdystä. Hyljättyinä, unhotettuina etsivät he -turvaa toisistaan ja vielä kauan sittenkin, kuin sade oli lakannut ja -salamat sammuneet, istuivat he äänettöminä kylki kyljessä. - -"Mikä sinun nimesi on?" kysyi toinen murteellisella venäjän kielellä. - -"Karl Aleksander Segerberg! -- Ja sinun?" - -"Dodo Davidovitsch Sasdanadsche, Abchasian ja Psamenikin ruhtinas. - -"Minä kutsun sinua Karl Aleksandrovitschiksi, se toinen nimi on niin -vaikea," sanoi kaukaasialainen ja katseli tummilla elävillä silmillään -toveria. Ja siitä päivästä oli Karlella lisänimi Aleksandrovitsch niin -kauan kuin hän eli. - -Niinä pelon ja levottomuuden hetkinä liittyivät molemmat pojat -toisiinsa ja siitä ukkosenilmaillasta lukivat he ystävyytensä alun. -Dodo selvitti, kuinka hänet oli lähetetty Kaukaasiasta laitokseen ja -kuinka hän kaikille ja kaikkeen outona oli saanut luvan samana iltana -asua makuuhuoneessa, vaikka koulu ei ollut vielä alkanut. - -Ja nämät edustajat, toinen siitä kansanheimosta, jonka Venäjä ensiksi -oli kukistanut, toinen Kaukaasian vasta hiljakkoin rauhoitetuista -maista, nämät muodostettaisiin täällä niiksi välikappaleiksi, jotka -sitkeinä vaikka nuorteina, voimakkaina vaikka taipuvina pitävät koossa -tuota monien ei ainoastaan eri kansojen, vaan myös eri kansanrotujen -asumaa valtakuntaa. Kaikilla, mitä keisarikunnassa on ylhäistä ja -hienoa, kaikilla, mitä siinä on aatelia, rotua ja arvoa, ja niilläkin -ainoastaan, jos ovat saavuttaneet korkeimpia arvoja sotajoukossa tai -siviiliuralla, on oikeus koettaa saada pojilleen pääsöä tähän -malliakatemiaan. Täällä sivistettäisiin ja kasvatettaisiin sinisemmän -veren, le double extrait, valtaistuimen ja alttarin puollustajiksi, -vapaana ajan kansanvaltaisuudesta, sosialismista ja nihilismistä. -Täällä oli nuorukaisia, joilla oli Ruotsin vanhimpia aatelisnimiä, -nimiä, joita ristiretkien aikoina olivat kantaneet saksalaisen -ritarikunnan suurmestarit, Puolan ja Liettuan paanit, Orenburgin -hallitsijakaanit ja Kaukaasian klaanipäälliköt. Ne olivat kalliin ja -harvinaisen kasvin taimia, jotka olivat reväistyt kotoisesta -maaperästään, viedyt pois, kauas pois vieraan maan ansariin, että he -sitten, kaiken tuon yhdenmukaisen kasvatuksen, ystävyyden siteiden, -virkapuvun loiston ja tuon yhteistunteen avulla, joka on ominaista -beati possidentes'eille muodostaisivat yhdenmukaisen, täysin sopivan -joukon seisomaan asemillaan milloin ja missä tarvittaisiin. Ne olivat -ikäänkuin ääniä suurissa uruissa, ne antoivat sen säveleen ja soinnun, -jota tuon mahtavan soittokoneen soittaja piti soinnullisimpana. - -Ja ilta kului ja yö tuli. Kukaan ei näyttänyt huolehtivan molemmista -pojista. Se vahtimestari, joka oli luvannut pitää huolta heistä, oli -unhottanut heidät. Ja siellä saivat he istua yksinäisinä ja nälkäisinä. -Puutteellisella kielellään puhelivat he toisensa kanssa rakkaimmista -muistoistaan, ja kun he nyt olivat pakoitetut mitä tarkimmin -muistelemaan noita vieraskielisiä sanoja, joita he vasta hiljakkoin -olivat oppineet, ihmettelivät he kumpikin, kuinka paljon tuosta -vieraasta kielestä oli kumminkin tarttunut heidän päähänsä. Kun Dodo -Davidovitsch kertoi fasaanin pyynnistä Psamenekin vuorilaaksoissa ja -vuorikauriin ajosta pyökkimetsissä, sotaretkistä persialaisia ja -kurdilaisia vastaan, silloin loistivat hänen mustat silmänsä, ja hänen -pyöreisiin, lihaviin kasvoihinsa ilmestyi vilkkautta. Hänen pehmeissä, -hennoissa piirteissään oli enemmän ilmettä kuin tavallisesti huomaa -nuorissa itämaalaisissa, ja kaunismuotoinen suu tummanpunaisine -huulineen hymyili viehättävän lapsellisesti. Karl Aleksander taas -kertoi metsänotkoista, elämästä virralla, jäänlähdön loistosta ja -kauneudesta. Kielen yksinkertaisimmilla sanoilla, tapaillen kertoivat -he ikävästään noille rakkaille seuduille ja tulevaisuuden pelostaan. - -Poikien kesken puhutaan vielä vähemmän, kuin miesten, ystävyydestä, -mutta missä olot saattavat kaksi nuorukaista yhteen, missä -myötätuntoisuutta ja jaloutta löytyy, missä elämä saa heidät -ajattelemaan, kärsimään ja toimimaan yhdessä, siinä syntyy uskollisuus -ja ystävyys, niin syvä ja lämmin, että se kestää elämän kaikissa -vaiheissa. Sellaista ystävyyttä vastaan murtuu panettelu, se kestää -taistelussa kateutta ja kunnianhimoa vastaan, se ei raukea, ei ajalla -eikä tapauksilla ole voimaa sen yli. Näiden kahden, niin erilaisesta -kansanheimosta, niin erilaisista maista olevan pojan välillä oli -edellytyksiä sellaisen ystävyyden syntymiseen ja varttumiseen. - -Kun he illan hiljaisuudessa olivat puhuneet kaikesta, ei siitä, mistä -olisivat tahtoneet, vaan mistä voivat, tyhjentäneet koko venäläisen -sanavarastonsa, riisuutuivat he vihdoin, menivät kumpikin sänkyynsä, -nukkuivat ja näkivät unta kodista, vuoresta, virrasta. - -Seuraavana päivänä täyttyi käytävät ja huoneet sadoista pojista ja -nuorukaisista. Entiset etsivät vanhat paikkansa, vastatulleet joutuivat -lääkärin käsiteltäviksi, heidät punnittiin, mitattiin, leikattiin -hiukset ja puettiin virkapukuihin sekä numeroitiin. Heidät oli otettu -tuohon suureen koneistoon, jossa he nyt olivat tuskin huomattavia -voimia, kolmekymmentä vuotta myöhemmin etsittäisiin tuosta rajusta -parvesta suuret käynti- ja jarrurattaat. - - - - -III. - - -Kaikilla noilla pojilla oli laitoksen ulkopuolella joku, joka heitä -ajatteli, helli, joku, jonka luo he voivat mennä. - -Karl Aleksander ja ruhtinas Dodo olivat ainoat, joista kukaan ei -välittänyt. Maailmaan heitettyinä tuntuivat he olevan kaikkien -unhottamia. Sen huomasi paraiten, kun joku suurista juhlista läheni. Jo -paljoa ennen noita merkillisiä päiviä kokoontuivat paassit yhteen, -keskusteltiin siitä, miten vapaapäivä vietettäisiin. Vanhemmat, ne, -jotka sinä vuonna päättäisivät oppimääränsä, suunnittelivat retkiä -saariin, käyntejä teaatterissa ja näyttelyissä, mutta etupäässä niissä -ylhäisissä perheissä, joiden ovet olivat avoinna heille. Sillä -salongeissa tehtiin tuttavuuksia päivän merkillisimpäin henkilöiden -kanssa, jotka voivat auttaa, antaa tarpeellisia selityksiä ja raivata -tietä noille nuorille kokelaille sotilasuralla. Nuoremmat tekivät, -vaikka tietämättään, samoin kuin vanhemmat; myöskin heistä olivat -puoltolauseet päivän kysymyksiä. Noille kahdelle nuorukaiselle olivat -nuot neuvottelut alituisena nöyryytyksien lähteenä -- he eivät -tunteneet ketään tuosta loistavasta piiristä, jonka korskeimpia nimiä -he kuulivat lueteltavan -- ja ikävä oli ainoa voitto, joka heillä oli -lupapäivistä. Kun sentähden juhla läheni, etsivät he enempi kuin -muutoin toistensa seuraa ja koettivat, niin hyvin kuin voivat, kuluttaa -aikaa laitoksessa. Se oli vaikeaa kyllä, varsinkin pääsiäisen monina -juhlapäivinä. - -Sellaiset päivät olivat heidän kirjeiden kirjoittamispäiviään. Karl -Aleksander kirjoitti ensi alussa ahkerasti äidilleen, kun niihin -tavallisesti vastasi täti, rupesi hän huomaamatta osoittamaan kirjeensä -tälle. Oli luonnollista, että hänen kirjeensä ensi vuotena olivat -täynnä kysymyksiä kodista, täynnä koti-ikävän ilmauksia, ja että ne -vähitellen, kuta hauraammaksi siteet hänen ja kodin välillä tulivat, -muuttuivat lyhyviksi selityksiksi siitä, mitä hän teki ja missä hän oli -ollut viime aikoina. - -Ruhtinas Dodoa ei miellyttänyt lukeminen. Hänestä, lukutaidottomien -vanhempien pojasta, oli kirja missä muodossa tahansa kuin vihollinen. -Kotimaassaan oli hän kuullut sadun kertojien katukulmissa kertovan -ihmeellisiä seikkailuja sulttaaneista, prinsseistä, prinsessoista, -lohikäärmeistä ja noidista, ruusunpunaisista järvistä, joissa ui -mustia, kultasilmäisiä kaloja, jotka jonkun loihtutaitoisen prinssin -manauksesta muuttuivat etiopialaisiksi, ihanista puutarhoista ja -toimettomasta haaremielämästä. Cooperin intiaanikirjain, madame -Guizot'in Bibliothèque rose'n tai Robinson Crusoen lukeminen tuntui -hänestä halpa-arvoiselta, kurjalta, typerältä ja hullunkuriselta. Karl -Aleksanderkaan ei kuulunut niihin, jotka rakastivat lukemista, siihen -määrin oli hänen elämänsä nuoruuden vuosina saanut lujan aineellisen, -hyötyä tarkoittavan, suunnan. He huvittelivat sentähden kävelemällä -laitoksen puutarhassa, domino- tai sakkipelillä. Tai hauskuuttivat he -aikaansa niinkuin ensimäisenä yönäkin puhumalla toistensa kanssa -kodistaan Kaukaasiassa ja Suomessa, tuosta kodista, jota he rakastivat -niin lämpimästi, ja jonka he nyt nuoruutensa vuosina olivat jättäneet. -He kuvailivat itselleen ruusuista ja loistavaa tulevaisuutta. Kerran -tulevaisuudessa palaisivat he takaisin, voitettuaan vieraissa maissa -kaikki onnen lahjat. Ja tuon kotinsa tekisivät he arvokkkaammaksi ja -ehommaksi entistään. - -Tuollaisina hetkinä sulivat heidän sydämensä, ja he tunsivat, että he -olisivat vielä onnettomampia, jos heidät eroitettaisiin. Mutta sitä he -eivät ajatelleetkaan. Kun kumpikin osasi venäjää yhtä huonosti, kun -kummallakin oli vaikea seurata koulussa, niin saivat he istua siinä, -missä istuivat viimeisinä luokalla, toistensa vieressä. Kehno -edistyminen oli ruhtinas Dodosta kerrassaan yhdentekevää; mutta niin ei -ollut Karl Aleksanderin laita, jossa sotilaskasvatus, joka tähtää -kunniantunnon ja kunnianhimon herättämiseen nuorissa, tuli varhain -huomattavaksi. Hänestä ei ollut Dodo Davidovitschin ystävyys kylliksi. -Tuo alkuperäinen ja sivistymätön sielu lohdutti häntä yksinäisyyden ja -ikävän hetkinä, mutta se henkinen ravinto, mitä hän kykeni tarjoomaan, -oli kaikissa tapauksissa liijan vähäistä ja halpaa. Hän tunsi itsensä -yksinäiseksi, hyljätyksi, syrjäytetyksi ja huonosti ymmärretyksi. -Silloin kun hän ei puhellut Dodon kanssa, sulkeusi hän itseensä, kasvoi -kuin taimi pimeässä. Jo kotona oli Karttulan hovin kunniakas menneisyys -vastakohtana sen surkealle rappeutumiselle Olbersin hoidossa, tädin -alituinen arvostelu ja epäluuloisuus herättäneet hänessä kunnioituksen -tunteen elämässä korotettuja, onnen suosikkeja kohtaan; täällä muuttui -tuo tunne vähitellen elämän ohjeeksi, jumaloimiseksi. Ja siitä -hetkestä, jolloin hän alkoi määritellä tarkoitusperää itselleen ja -tulevaisuudelleen, oli niinmuodoin jotenkin luonnollista, että -korkeimmaksi päämääräksi tulisi edistyminen -- tuo suuresti -itsekkäitten päämäärä. Ja minkäpä muun päämäärän hän löytäisikään -täällä, maassa, jossa kieli, uskonto ja lait olivat vieraita hänelle, -jossa sanat isänmaa ja keisari olivat vaihtaneet paikkojaan, jossa -yksilö, persoonallisuus eivät merkinneet mitään, jossa kaikki vaikutus -lähti virkakunnista, kaikki alkuunpano mahtavista. - -Hän huomasi niinmuodoin pian kyllä, ei niin paljon heräävän -arvostelukyvyn kuin epäselvän, hämärän tunteen avulla, joka opettaa -mukaantumaan elämässä, joka opettaa välttämättömyyden karttaa sellaista -josta on vastusta, vahinkoa, ja etsiä sellaista, joka hyödyttää, auttaa -oikeaan ja vie eteenpäin. Mutta samalla kertaa kutistui hänen sydämensä -ainiaaksi. Nuorena ja avomielisenä oli se kohdannut maailmaa -myötätuntoisuudella ja luottamuksella, nyt jo oli hän oppinut sulkemaan -sen, jottei se loukkaantunut. Hänen elämänsä oli tullut sidotuksi -torveen, hänen piti panna maata, nousta ylös, syödä, huvitella torven -mukaan, ja tuo nuorisolle terveellinen ruumiillinen kuri, joka aina on -raskasta lapsen mielestä, tuli hänelle, joka oli kasvanut vapaana kuin -villi metsissä, niin suureksi vaivaksi, että se sysäsi syrjälle hänen -sielunsa levottomuuden. - -Kun hän sitten varttui sekä ruumiillisesti että henkisesti ja alkoi -katsella ympärilleen, tuntui hänestä, että hänenkin olisi hankkiminen -ystäviä, löydettävä helliä ja voimakkaita käsivarsia, jotka kerran -olisivat halukkaita johtamaan häntä elämässä, kuljettamaan hänet -puoltolauseiden aalloilla kaikkien vaikeuksien yli. Mutta miten ja -milloin se tapahtuisi? - -Kuitenkin sanotaan, että onni tulee maatessamme, ja äkkiä tuli se -hänellekin ikäänkuin etelän kevät loistavana, lämpöisenä. - -Senjälkeen kun hän jätti kotinsa, ei hän ollut kiintynyt keneenkään -muuhun henkilöön kuin ruhtinas Dodoon. Myöskin tälle oli hän osottanut -laimeaa ystävyyttä, mutta kaikissa tapauksissa oli se tämä ystävyys, -jonka avulla hän ensi kerran sai esiintyä siinä elämässä, pääsi siihen -piiriin, josta hänen toverinsa alituisesti puhuivat. - -Kun Karl Aleksander oli ollut nelisen vuotta laitoksessa ja oli jo -jotenkin perehtynyt venäjän kieleen, alkoi hänelle luonnistaa paremmin. -Hän ei ollut enää ruhtinas Dodon vierustoveri, vaan istui jo keskellä -luokkaa, ruhtinaan pysyessä paikoillaan viimeisenä. Dodo Davidovitsch -oli jonkun ajan ollut tavattoman synkkämielisenä ja äänetönnä. Nuo -ennen niin lapselliset kasvot olivat muuttaneet ilmeensä, niin, -osittain muotonsakin. Dodo, etelän lapsi, oli kehittynyt aikaisin; hän -alkoi olla täysikasvuinen ja oman maansa lakien mukaan oli hän, siihen -viittasi hän usein, nyt laillisessa ijässä. Eräänä päivänä hämmästytti -hän ympäristöään ja opettajiaan selityksellä, että hän tahtoi tulla -kastetuksi. - -Syvimpiä, sisäisiä, salaisia syitä tuohon askeleeseen ei kukaan saanut -koskaan tietää. Siinä suhteessa vaiteliaana ja umpimielisenä kuten -kaikki hänen heimossaan, säilytti hän syynsä itselleen. Sillä välin -syntyi laitoksessa suuri hälinä tuon Dodo Davidovitschin tunnustuksen -johdosta. - -Muutamia päiviä senjälkeen ilmestyi Dodo Davidovitschin isän setä -- -Dodon lähin sukulainen -- laitoksen keskusteluhuoneeseen. Hän oli -vanha, laiha kenraali suurine alasriippuvine mongolilaisine viiksineen, -kaikkia kammottavine kasvoineen. Tuo vanha heimonvanhin ja rosvo, jolla -oli ollut ruhtinaskunta jossain lähellä Persian rajoja, oli -kaksikymmentä vuotta käynyt loistavaa sissisotaa venäläisiä vastaan, -mutta vihdoin oli hän, pakoitettuna kunnialliseen antaumiseen, luopunut -vallastaan ratsuväen kenraalin arvoa ja Abchasian ja Psamenikin -ruhtinaan nimeä sekä säällistä ruhtinaallista eläkettä vastaan. -Muhamettilaisen uskontonsa oli hän kumminkin säilyttänyt ja valvonut -ankarasti, että suku ei luopuisi tunnustuksesta "Jumala on suuri ja -Muhamed on hänen profeettansa." Kun vanhus nyt sai kuulla, että nuorin -hänen suvustaan tahtoi luopua isiensä uskosta, joutui hän pelottavan -vihan valtaan. Dodo Davidovitschiä ei uskallettu jättää yksin hänen -seuraansa, maaherra, luokanjohtaja ja pappi jäivät vastalauseistaan -huolimatta huoneeseen. - -Hän ahdisti Dodoa vieraskielisellä sanatulvalla, jota ei muut kuin tämä -ymmärtäneet. Hän uhkasi, rukoili, kirosi poikaa, julisti hänet -perinnöttömäksi ja lopuksi meni tiehensä ottamatta jäähyväisiä, yhtä -raivokkaana kuin oli tullutkin. - -Dodo Davidovitschin tulevaisuudelle oli kumminkin tuo isosedän hurja -esiintyminen suuresta merkityksestä. Dodo oli kadottanut perheensä -turvan ja omaisuutensa Kristuksen tähden. No niin, hän saisi uuden -perheen, uuden omaisuuden. Yksi suuriruhtinoista olisi hänellä kummina, -ja Lüneburgin suuriherttuatar toimittaisi ristiäidin tehtävät. Viimeksi -mainittu, syntyään saksalainen, oli kiivas oikeauskoinen ja nautti sen -ja korkean ikänsä tähden yleistä kunnioitusta hovipiireissä. Tämän -lisäksi sai Dodo vielä melkoisen tuottavan maatilan. Asia oli selvä, ja -kastetoimitus tapahtuisi herttuattaren Nevan rannalla olevan palatsin -kappelissa. - -Ainoastaan muutamia kutsuttiin tähän omituiseen juhlatilaisuuteen. -Näiden joukossa oli kaksi paasia -- Dodon paraimpia ystäviä -- ja -toinen niistä oli Karl Aleksander. Molempien paasien tulisi auttaa -Dodoa, joka oli, kuten kaikki itämaalaiset, tarkka vaatetuksen suhteen, -ennen kastamista riisuutumaan ja sen jälkeen pukeutumaan. - -Kappeli, 17:sta vuosisadan venäläisen tyylin taideluoma oli kukilla ja -vihreällä koristettu. Lippuja, ristiinnaulitun- ja pyhimystenkuvia -loisti sen kauniin holvin alla kullassa ja väreissä. Kuvien pyhimykset -kultaisella pohjalla katselivat syvämielisinä ja uskonintoisina -loistaviin virkapukuihin puetuita ylimyksiä, valkopukuisia naisia ja -keisarillisia punaiseen ja kullanväriin puettuja kirkkolaulajia. -Auringon valo tunki kupoolin akkunoista leveänä, tyynenä ja valoisana -virtana uhkeaan pyhäkköön ja sulatti kaikki nuo värit ja valot, tehden -ne mitä loistavimmiksi, miellyttäväksi sopusoinnuksi, hurmaavaksi -kuvaksi hengellisestä hartaudesta, pyhästä voittoriemusta. Kuoripoikien -metallin heleät äänet kohosivat suitsutusastioista nousevan sinertävän -savun kanssa kirkon holvia kohden, täyttivät huoneen viattomalla -soinnullaan ja kuolivat värisevinä huokauksina kupoolin mosaikkien -alla. Molemmat paasit auttoivat erään verhon takana Dodoa riisuutumaan -ja pukeutumaan pitkään valkoiseen kastepaitaan. Ja kun Dodo tuossa -ihanassa puvussa tummine hehkuvine silmineen, nuoruuden lämpö -katseessa, niin arvokkailla, niin tyynillä, niin suhdallisilla -liikkeillä, kuin ainoastaan itämaalaiset voivat, astui kaikkien -pyhimmän ovelle ja laskeusi nuo kolme porrasta, kuului kokoontuneitten -suusta ihastunut "ah"! Hän näytti noiden pyhimysten ja marttyyrien -alkukuvalta, jotka kaikki kuvista tunsivat. - -Kaikkien pyhimmän ovet aukaistiin, papit astuivat ulos ristineen ja -pyhine vesineen, laulu taukosi ja suitsutussavu suikerteli sinisissä -kiemuroissa korkeuteen. Karl Aleksander auttoi Dodoa, kun tämä astui -suureen, vettä täynnä olevaan sammioon, joka oli alttariportaitten -vieressä. Dodo voideltiin pyhällä öljyllä, hänen tuli kolme kertaa -painaa päänsä veden pinnan alle, ja kun hän nousi pois kasteammeesta, -ei hän enää ollut Dodo; hän oli Aleksander; hän ei enää ollut Muhamedin -kiihkosa oppilas, hän oli kristittyjen taivaaseen pelastettu sielu. - -Eräs varjostin kannettiin esiin, ja sen takana auttoi Karl Aleksander -ystäväänsä ja ristiveljeään pukeutumaan uuteen paassipukuun. - -Kastetoimituksen jälkeen oli palatsin suuressa ruokasalissa -päivälliset, joissa vastakastettu istui kummiensa keskellä, paassien -heitä palvellessa. Puolipäivälliset olivat jäykät, hienot, juhlalliset -ja lyhyet. Päivällisiä tärkeämpi, niin, itse kastettakin tärkeämpi oli -Aleksander Davidovitschille ja Karl Aleksanderille se, että tästä -päivästä saakka Lüneburgin suurherttuattaren ovet olivat heille -avoinna. Jokaisena vapaapäivänä, jolloin he eivät tienneet, miten -poistaisivat ikävänsä, väsymyksensä ja vapaudenhalunsa, oli heillä -vapaus tulla tähän palatsiin, kulkea näissä saleissa, pelata täällä -biljaardia, selailla kirjaston aarteita. Tästä päivästä lähtien -voisivat hekin lausua tuon suuren sanan "suosio". Tuo taikasana tuli -heidän Sesam'ikseen, siksi tunnussanaksi, joka vaikutti, että heidät -otettiin vertaisina muiden joukkoon, ja joka sai heidän arvosanansa -hitaasti, alussa huomaamattoman hitaasti paranemaan. Karl Aleksander -oli saavuttanut ensimäisen suunnitelmansa tiellä edistymisen ja onnen -temppeliin. - -Kun molemmat pojat kävivät Lüneburgilaisessa palatsissa, näkivät he -harvoin omistajatarta; hän oli alituisesti kiinni milloin yhdessä, -milloin toisessa. Pian tapahtui kumminkin seikka, joka saattoi heidät -likemmäksi hänen persoonaansa. Kesä lähestyi. Jokainen paaseista -hankkiutui lähtemään kotiinsa eri osiin maata. Aleksander -Davidovitschin oli kuitenkin vaikea palata kaukaasialaisiin -vuorilaaksoihin. Matkan pituus, hänen nuoruutensa, vielä vakaantumaton -uskonsa ja vanhan Abchasian ruhtinaan uhkaukset tekivät hänen -lähimmille ystävilleen välttämättömäksi pitää huolta hänestä. -Lüneburgin suuriherttuatar, tuo lämminsydäminen ja alituisesti innokas -sielu, tarjosi sentähden hänelle kodin kesän ajaksi, ja ettei hän -liijan pitkästyisi aikaansa, sai Karl Aleksander seurata muassa. - -Suuriherttuatar asui Tsarskoje Selon lähellä jyrkällä rantavierteellä -olevassa niinkutsutussa erakkolinnassa, josta oli leppien latvojen yli -ihana näköala Suomenlahdelle. Kertomuksen mukaan olisi Jakob -Pontuksenpoika de la Gardien pitänyt rakennuttaa talo tänne -Saarismerelle, sillä niin kutsuttiin muinoin keisarillista aluetta. -Rakennuksessa oli sitten asunut Pietari Suuri ja vielä keisarinna -Elisabetkin, kun hän valvoi Tsarskoje Selon huolimattomasti rakennetun, -kehnosti sisustetun, mutta äärettömän loistavan huvilinnan -rakentamista. Viimemainitun keisarinnan kuoleman jälkeen oli -erakkolinna ainoastaan uuden linnan lisäkkeenä, jossa asui milloin -yksi, milloin toinen ruhtinas tai ylimys. Suuriruhtinatar oli asunut -siinä tultuaan leskeksi lähes ihmisikä taaksepäin. Hän oli suurentanut -sitä useilla huoneilla ja lisärakennuksilla, kemiallisella -laboratooriumilla, kasvihuoneella ja nyt viimeksi akvariumilla, jossa -oli kaikkea sellaista mikä nykyisin häntä enimmän innostutti. Hänen -asemansa hovipiirissä oli kerrassaan intoilijan. Hän antautui kaikkeen -samalla lämmöllä: taiteeseen, hyväntekeväisyyteen, kasvioppiin, -musiikkiin, mihin tahansa hän ryhtyi. Niin luonnollinen oli tuo hänen -asemansa, että hänen, jotta ei pettäisi lähimmäistensä odotuksia, nyt -vanhuuden päivinä piti itsensä puhaltaa tuleen, itsensä vireillä pitää -sitä lämpöä ja innostusta, jota vuodet olivat laimentaneet, mutta eivät -sammuttaneet. Puhuessaan siitä, mikä milloinkin oli hänen kiihkonaan, -hymyili hän hienoa, samalla hyväntahtoista ja pistelijästä hymyään, -joka sanoi: "minä tiedän, että tämä menee liiallisuuteen, että te -nauratte minulla, mutta mitä te tahtoisitte tehtävän, kun on -yksinäinen, kun on maaton herttuatar; kukin huvittelee niin hyvin kuin -voi." Ja tuo hymy, tuo sydämen yltäkylläinen hyvyys riisui aseet -kaikilta, arvostelevimmiltakin. - -Nykyään oli hän innostunut kalanviljelemiseen. Ja jo ensimäisenä -päivänä, jolloin Karl Aleksander ja ruhtinas muuttivat erakkolinnan -pieneen ylihoitajan rakennukseen, vei hän heidät laboratoriumiinsa, -kuten hän sitä kutsui. Siinä oli uhkea talvipuisto, joka -oli erakkolinnan ruokasalista eroitettu kaksinkertaisella -marmorinsekopylvästöllä ja leveillä portailla. Suuret palmut huojuvine -latvoineen levittivät oksiaan korkean lasikaton alla. Kukkivat -magnoliat varjostivat tuuheilla lehvillään araliain ja saniaisten -valonarkoja lehtiä. Lemuavat Bovardiat levittivät ulkomaista, -voimakasta tuoksuaan keinotekoiseen puistoon. Ilma sisällä oli suloisen -epäterveellistä, lämmintä, raskasta ja veltostuttavaa. Keskellä -puutarhaa oli suuri, porsliinilla päällystetty vesiallas; suuret -majollikka- ja pronssisammakot, puoleksi piilossa punaisten liljain ja -valkeain oljanderein seassa, joivat vettä altaan laidoilta. - -Altaan pohja oli kullatuista levyistä, ja sen kristallikirkkaassa -vedessä ui joitakin tarumaisia kaloja, Jaapanin Mikadon lahjoja, -piikkisiä, kummallisia, yhteenkasvettuneita kaloja, toisilla yksi pää -ja kaksi pyrstöä, toisilla päinvastoin, äärimmäisen idän salaperäisen -halun tuotteita, halun tehdä pilaa luonnon kanssa, viekoitella tuo -ikuisesti säännöllinen harhateille. - -Eräässä toisessa altaan osassa, joka oli eroitettu edellisestä -matalalla karstakivivallilla, oli kovimmassa veden kuohussa parvia -pieniä taimenia ja vasta haudottuja lohia, jotka pysyivät aivan -liikkumattomina virrassa. Loistavia sateenkaaritaimenia, piikkisiä -pieniä sampia ui sikin sokin kirkkaassa vedessä. Kaikellaisten -kalalajien mätiä astioissa, kouruissa ja purkeissa oli kaikkialla tässä -loistavassa salissa, jonka pienen pinta-alan sisälle oli suljettu -kappale kuumien maiden luontoa. - -Kaikkea tuota loistoa hallitsi laiha, kuihtunut saksalainen, suurine -silmälaseineen, valtioneuvoksen nimineen ja monine ritarimerkkeineen. -Suuriherttuatar kertoi suurella innolla niistä parannuksista -venäläisessä lohikalastuksessa, joita hän aikoi saada aikaan. -Taimenen- ja lohenmätiä oli lähetetty virtoihin, jotka jo kauan olivat -olleet kalattomia. Joukoittain amerikkalaisia ja itämaisia kalalajeja -oli istutettu Volgaan ja Nevaan, ja tuolla salavihkaisella hymyllä, -joka loisti hänen kuihtuneilla kasvoillaan ja todisti hänen innostaan -tuohon työhön ja epäilystään sen menestymisestä, puhui hän niistä -rikkauksista, joita hän siten siroitteli ympärilleen tulevien -sukupolvien hyödyksi. - -Aleksander Davidovitsch kuunteli kaikkea tuota suurimmalla tyyneydellä; -ylipäänsä ei mikään tuntunut voivan herättää hänen ihmettelyään, mutta -Karl Aleksander oli saanut nähdä kerrassaan jotain, joka huvitti häntä. -Hän rupesi juurta jaksain kyselemään lohta koskevia yksityiskohtia; -kertoi kaikki, mitä itse tiesi siitä, sen pyytämisestä Merijoessa, sen -vaelluksista Suomen virroissa, ja tunnin kuluessa oli hän tuolla -todelliseen asiantuntemiseen perustavalla innollaan saavuttanut -suuriherttuattaren ja hänen saksalaisen valtioneuvoksensa erinomaisen -suosion. Koko kesän ajan oli hän laboratooriumissa todellisena -apulaisena. Ja ei siinä kyllin; myös sittenkin kun suuriherttuatar oli -kyllästynyt kasvi- ja eläintieteeseen, olivat Karl Aleksander ja nuori -ruhtinas itseoikeutettuja vieraita pienessä rakennuksessa, joka kuului -erakkolinnaan. - - * * * * * - -Karl Aleksander oli aikaa myöten kasvanut kauniiksi nuorukaiseksi, -hänen silmänsä olivat vaaleat, silmäterät hyvin pienet, josta hänen -katseensa sai vaaleansinisissä silmissä harvoin tavattavan terävyyden. -Aaltoilevat, ruskeat hiukset sopivat hyvin yhteen keltaisen ihon kanssa -ja tuo, ei vielä täysin kehittynyt, kaareva nenä, oli isä sanonut -- -antoi jonkullaisen arvokkaan leiman hänen kasvoilleen. Hänen liikkeensä -olivat sujuvia, käyntinsä varovaista liukumista, kuten niillä, jotka -alituisesti käyvät kiiltävällä parketilla, liukkaalla lattialla. Hänen -puheensa oli pehmeää ja samalla miehekästä. - -Häntä veti vastustamattomasti puoleensa ne, jotka olivat muita -rikkaampia ja mahtavampia. Lopuksi kehitti hän itsessään erityisen -yksilöllisen kyvyn löytää sellaisia ihmisiä, käyttää niiden -yhteiskunnallista asemaa hyväkseen. Tämä oli hänelle niin selvänä, -että hänen ei tarvinnut miettiä ja tehdä suunnitelmia, milloin -ja miten hän lähestyisi toista tai toista heistä, jotka kuuluivat -"kymmeneentuhanteen ylimmäiseen", se oli hänen veressään, hän läheni -heitä kohteliaasti vetäytymällä erilleen toisista. Tarkoilla -tuntosarvillaan, terävällä aistillaan tunsi hän, kuka oli hänen -miehiään, ja kuinka hän hänet saavuttaisi, ja ennen tai myöhemmin oli -hän päämäärässä, usein yhtäsuureksi omaksi, kuin ympäristönsä -kummastukseksi. Hän oli myös oppinut toisenkin noista muista suurista -menettelytavoista sellaisilta, jotka ajavat menestystä elämässä takaa, -nimittäin, että kaikki riippuu siitä asemasta, jonka osaa ottaa, ja -että täytyy osata vaatia oikeutena sitä, jonka oikeastaan pitäisi olla -suosionosoituksen. - - - - -IV. - - -Karl Aleksanderin kymmenvuotisesta paassiajasta ei ylipäänsä ole paljon -sanottavaa, tahdomme tässä alempana piirtää muutamia pieniä kuvia, -jotka yleisin piirtein osoittavat hänen kehityksensä kuluneina vuosina. - -Suurin vaikeus Karl Aleksanderille oli kielestä; täydellisesti -perehtyäkseen siihen täytyi hänen viettää kesät Venäjällä. Kun hän -lukukauden aikana ei saanut jättää oppilaitosta, eikä kenraali -Olbersia, hänen ainoaa sukulaistaan saatu lupa-aikoina antamaan hänelle -matkarahoja kotiin, oli siitä seurauksena, ettei hän moniin vuosiin -ollut tilaisuudessa käydä maassansa, ja kodissansa. Yhden kesän, -ensimäisen, täytyi hänen olla kenraalin luona Pietarissa. Se oli -hänelle, joka oli tottunut elämään ulkona luonnossa, kova koetus. -Päivät päästään kuljeskeli hän ympäriinsä, katseli, kuinka lastiveneet -kulkivat ylös ja alas Nevaa, kävi puistoissa ja puutarhoissa ja joskus, -jos tahtoi oikein hauskaa, Nevan suussa olevilla hietasärkillä. Siellä -nautti hän aaltojen vapaasta leikistä, laajasta näköalasta, ja -sellaisten retkien perästä tuli hän kotiin luonnottoman kiihoitettuna, -tykyttävin ohimoin ja mieli kapinoitsevana muistaessa lapsuuden -vapauden aikaa. - -Eräänä päivänä meni hän tuon uhkean portin kautta, joka on pienen, -keisari Aleksander II:n murhayrityksestä pelastuksen muistoksi -rakennetun marmorikappelin vieressä, Kesäpuistoon, tuohon puutarhaan, -jonka pitäisi olla kallis kivi puistojen joukossa, mikä se voisikin -olla. Keskellä maailman kaupunkia, uhkeain, vaikka huonosti -rakennettujen talojen ja kauniiden kanavien ympäröimänä on sillä kaikki -edellytykset voidakseen kilpailla Parc Monceaun, Hyde Parkin osien ja -Tukholman julkisten istutusten kanssa, sen pahempi, ei se sitä tee. -Mutta ei pietarilainen kehno hoitokaan ollut voinut sitä tykkänään -turmella. Sellaisenaan on se kaikissa tapauksissa pakopaikkana -tuhansille hervostuneille pääkaupunkilaisille, joille ei ole suotu -onnea saada viettää pohjolan lyhyttä, ihanaa kesää luonnon helmassa. - -Pitkin leveitä käytäviä, jotka kiertelevät nurmikkojen ja pensastojen -välissä, näkee alituisesti kävelijöitä. Penkeillä istuu äitejä ja -lasten hoitajattaria ja katselee, miten lapset kaivavat hiekkaa, -hyppäävät köyden yli ja leikkivät puiden runkojen välissä. Kryloffin -ruma, kaikkien satujen eläimien ja hirviöiden kannattama rintakuva -kohoaa eräällä ilotulituksen tapaan loistavalla georgiinipenkerellä. - -Äärettömän suuret jalavat, pyöreälatvaiset kuin lehtikupoolit, -jättiläispihlajat, taidokkaasti mutkisteltuine runkoineen, ja -palsamipoppelit, nuo Pietarin puut par excellense muodostavat ihanan -näköalan ruohikkojen yli. Puiden runkojen välitse näkyy rivi marmorisia -rintakuvia ja kuvapatsaita vihertävän kosteuden vallassa ja raa'an -roskaväen väkivaltaisesti raiskaamina, jonka taide saa ainoastaan -ilkivaltaisuuksiin. Suurilla, elottomilla silmillään katselevat ne -tuota joukkoa, joka kulkee heidän ohitsensa, väliäpitämättä heidän -marmoristen jäsentensä komeudesta, heidän antiikkisista piirteistään ja -klassillisista muodoistaan. Oikeastaan ovat ne muukalaisia Nevan -kosteilla rannoilla, jotka ovat sinne tuodut Varsovasta, Vaasain, -Sobieskin ja Saksilaisten kaupungista. - -Naakat lentelevät laverrellen ja pakinoiden jalavasta jalavaan, -pihlajasta pihlajaan. Kyyhkyset istuvat kynien itseään suurien -porfyyrimaljakkojen reunoilla, jotka Karl XIV Johan kerran antoi -lahjaksi keisarilliselle liittolaiselleen, ja varpuset kylpevät -viimeisen sateen jälkeisissä vesilätäköissä. Melu maailman kaupungin -kaduilta kuuluu tänne ikäänkuin kaukaisen kosken kohinana tai pohjolan -hongikkojen huminana. - -Tässä puistossa eli Karl Aleksander koko kesän. Kun kenraali Olbers ei -välittänyt hänestä enempää kuin koirasta, joka vetelehti hänen -työhuoneensa leposohvan patjoilla, oli hänellä vapaus jonkun -- usein -hyvin sopimattoman -- kirjan kanssa oleskella puistossa päivät -päästään. Siellä tutustui hän eräänä päivänä pieneen, vilkkaaseen ja -kauniiseen lapseen, seitsenvuotiseen tyttöön. Heidän tuttavuutensa -syntyi siten, että kun hän lukemiseen vaipuneena ei huomannut erästä -kenraalia, pienokainen juoksi hänen tykönsä huutaen: "Tee kunniaa, tee -kunniaa!" Siitä päivästä olivat he ystäviä, hän puolestaan etevällä -tietoisuudella ijästään ja arvostaan paassiasemassa, pienoinen -salaisella miellyttämishalulla aikaisin kehittyneissä kauniissa -lapsissa, jotka kaipaavat suosimista, hemmoittelemista. Hänen niin -rakkaudettomassa lapsuudessaan tuli tuo pieni tyttö, joka pyysi hänen -ystävyyttään kuin pieni säikähtynyt eläin, muistoksi, jota hän ei -koskaan unohtanut, ja tämän lämmin ystävyys tuli haihtumattomaksi -sivutapaukseksi hänen elämässään. Tyttö rakasti häntä kuten lapsi -rakastaa hoitajaansa, tuolla suloisella, hyväilevällä rakkaudella, joka -tekee lapsen itsensä niin viehättäväksi ja hoitajan niin hyväksi. Vielä -monta vuotta jälkeenpäin, kun tyttö jo oli kadonnut hänen silmistään, -muisti hän tätä suloisella mielihyvällä kuni kaunista unta, muisti -hänen vaaleaa, hienoa muotoaan puiston vanhojen puiden ryhmyisten -runkojen rinnalla, hänen keltaisia hiuksiaan ja sinisiä silmiään, kun -hän koetti nähdä varpusten poikia jalavan oksilla, hänen veitikkamaista -nauruaan, kun hän juoksi hänen luoksensa huutaen: "tee kunniaa, tee -kunniaa, Karluscha!" Lapsen hoitajattarelta, hyväntahtoiselta -venäläiseltä talonpoikaisnaiselta koreassa vähävenäläisessä puvussa, -sai hän tietää, että pienokainen, jonka nimi oli Vera, oli kaartin -kapteeni Popoffin tyttö. - -Kun hänen ystävyytensä Dodo Davidovitschin kanssa oli hyvin harras, -kutsuttiin Karl Aleksander Tsarskoje Seloon, ja siellä Lüneburgin -suuriherttuattaren linnan eräässä sivurakennuksessa asuivat molemmat -pojat sittemmin joka kesä, niin kauan kuin he olivat paasseja. -Hienoina, harjattuina, aina juhlapukuisina ja valkeissa hansikkaissa -viettivät he päivät tuossa peninkulmia laajassa puistossa. Eivät -koskaan nähneet he todellista metsää, eivät koskaan maalaisväkeä -työssä. He eivät tienneet, mitä keto, niitty oli, heidän pienet, soreat -olentonsa ja heidän tunteensa paassiarvosta olivat täydessä -sopusoinnussa puistoluonnon kanssa, jossa he elivät. Kaikki oli -siistittyä, turhan täsmällistä, soman soreaa, ei missään kohden -pistänyt luonto näkyviin. Aina keisarinna Elisabetin ajoista saakka -pitää tarun makaan Tsarskoje Selon linnaan kuulua "etiopialainen". -Hänen tulee olla seitsemän jalkaa pitkän ja mustan kuin ebenholzin. -Hänet puetaan tulipunaiseen kultaiseen burnusiin, pannaan valkoinen -turpaani hänen villaiseen päähänsä, ja keväällä, jolloin vanha linna -avataan, pistäy hän esiin kuin tulpaani maasta, yhtä koreana ja -koristettuna kuin sekin, ja oleskelee päivät linnan ulkopuolella -olevalla perongilla, kävellen edestakaisin Herkuleen, Theseuksen ja -Jasonin kultaisten patsaiden välillä ja pitää huolta pengermuurilla -olevasta kaukoputkesta. Sillä penkereellä tai perongilla, josta, ollen -paljoa ylempänä merta näkee leppien ja poppelien latvojen välitse -Suomenlahden veden ja etäällä välkkyvänä sinertävänä juovana Suomen -maan, siellä viettivät molemmat paassit enimmäkseen päivänsä, niin että -lopuksi pidettiinkin heitä virantoimituksessa olevina, kuten -etiopialaista, ja sallittiin vapaasti kulkea ympäriinsä huoneissa ja -seurata niitä tuhansia matkustajia, joita kesät läpeensä kävi linnassa. -Kaukaasialainen, etiopialainen ja suomalainen vetelehtivät täällä tämän -venäläisen linnan jotenkin törkeän ja raa'an, mutta äärettömän rikkaan -ylellisyyden loistossa. - -Eräänä päivänä, kun pojat nojasivat pengermuuria vasten ja katselivat, -kuinka vesi suurissa putouksissa juoksi ja kimalteli suihkulähteen -kullattuja pobjalevyjä vasten, tuli sinne eräs korkeakasvuinen kenraali -valtiaan ryhdillä ja keisarillisilla kasvonpiirteillä, se oli -suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsch vanhempi. Hän katseli yli puiston, -kuin merta vaaniva kotka, kääntyi sitten ympäri nuorukaisten puoleen -hymyllä, joka valaisi hänen ankarat kasvonsa, kuten aurinko valaisee -kasken. Hän nipisti Karl Aleksanderia poskesta ja sanoi: - -"Nimesi, paassi?" - -"Karl Aleksander Segerberg, Teidän Keisarillinen Korkeutenne". - -"Suomalainen?" - -"Niin". - -"Saatana perkele, finski poika. Sinusta tulee kyllä kelpo upseeri". Ne -olivat Suuriruhtinaan tunnetut suomalaiset sanat. - -"Teidän Keisarillisen Korkeutenne johdolla se kenties onnistuu -minulle", sanoi Karl Aleksander tapaillen ja punastuen. Se oli hänen -ensimäinen kokeensa liehakoivasti vastata, hovimiestapaisesti puhua. - -Suuriruhtinas hymyili jälleen ja lähti. - -Tämä ja tällaiset pienet sivukohtaukset suuriruhtinasten, -suuriruhtinatarten sekä muiden maiden hallitsevien henkilöiden kanssa -olivat suuria tapauksia molempien paassien elämässä, he keskustelivat -niistä äärettömiin saakka, ja ne olivat lukukausien aikana vakituisena -puheenaineena toverien kesken. - - * * * * * - -Tällaisissa olosuhteissa oli kaikki Karl Aleksanderille ollut kylläkin -onnellista, mutta kumminkin löytyi yksi "mutta" -- oleskeleminen hovin -sananmukaisesti "kultaisessa kartanossa" -- sillä oli oltu aistittomia -tykkänään kultaamaan seinät ja katot eräässä rakennuksen osassa, -- -käyskenteleminen saksanpähkinä-, norsun- ja kilpikonnanluu-lattioilla, -itsellä olematta mitään, jota voisi omaksi sanoa, tuntui katkeralta. -Päällä olevasta paidasta nenäliinaan ja lyijykynään saakka, jotka -hänellä olivat taskussa, oli kaikki kruunun. Joka ainoan rahan, jonka -hän sai, antoivat vieraat ihmiset ei palkkioksi, vaan lahjaksi. -Riippuvan asemansa tunteminen tuollaisen ylellisyyden helmassa ei ollut -ainoastaan tuskallista, se oli turmiollistakin. Lopuksi tuntui Karl -Aleksanderista valtio, kruunu, keisari Jumalan suurelta almujen -jakajalta maanpäällä, joiden puoleen ilman mitään voi ja tuli kääntyä. -Ei ollut vaikeaa ottaa silloin tällöin vastaan rahaa vanhalta -hyväsydämiseltä suuriherttuattarelta, joka osasi niin jalolla, niin -hienolla tavalla antaa, tuntui vaan, että tekee hänelle palveluksen -sillä; jonkullaisessa kommunistisessa tasavallassa Dodo Davidovitschin -kanssa eläminen kävi myös päinsä, mutta vanhan itsekkään, herkkusuun -kenraali Olbersin kanssa toimeentuleminen lupa-aikoina oli hänestä -mahdotonta. Ja yksistään siitä syystä ikävöitsi Karl Aleksander suurta -vapautuksen päivää, jolloin hänestä tulisi upseeri, jolloin hän vihdoin -saisi palkan työstään, pääsisi itsenäiseksi mieheksi. Lukemattomia -kertoja oli hän mielikuvituksensa vilkkailla väreillä kuvaillut sitä -päivää, jolloin hän kaartilaispuvussa kävisi ensi kerran kotimaassaan, -näkisi jälleen äitinsä, tätinsä, näkisi jälleen nuo rakkaat kauniit -tasangot, joille hän niin usein oli ikävöinyt, niin usein itkenyt, että -hänestä tuntui nykyään, kuin hän olisi kadottanut kyvyn ikävöidä niitä -enää. - -Vihdoin kymmenen pitkän vuoden perästä koitti se päivä. Mutta se tuli -vähän toisellaiseksi, kuin Karl Aleksander oli ajatellut. Hän oli, -Jumala tiesi mistä syystä, luullut itsensä ja Dodo Davidovitschin -saavan sellaiset arvosanat tutkinnossa, että heillä olisi oikeus hakea -kaartin rykmenttiin. Viime mainitusta oli se kyllä nykyään aivan -yhdentekevää. Hän oli tutustunut erääseen semiittiläissukuiseen -hansikkaiden myyjättäreen, jonka mustat silmät, kaarevat kulmakarvat ja -köyry nenä olivat kerrassaan vallanneet hänen sielunsa ja mielensä. -Koko tutkintoajan haaveksi hän kerran Abchasian kansan hallitsijana, -vievänsä hänet sinne haaremiinsa lempisulttaanittareksi, sillä vaikka -hän olikin kääntynyt kristinuskoon, oli hän kumminkin siinä suhteessa -puhdas muhamettilainen. Tutkinnossa saivat kumminkin molemmat yhtä -ääntä liijan vähän. Se oli katkera pettymys Karl Aleksanderille. Mutta -ei ainoastaan hänelle. Suuriherttuatarkin oli tulokseen hyvin -tyytymätön, ja seikka, joka enimmän ihmetytti Karl Aleksanderia, oli, -että vanha kenraali Olbers, joka ei koskaan ollut kysellyt hänen -arvosanojaan, piti tapausta melkein loukkauksena rakkaan sukulaisensa -puolelta. Hän oli samana päivänä syönyt lujaksi "batvinjaansa" ja -tuoreita kurkkuja ja oli niinmuodoin kykenemättömämpi kuin tavallisesti -itseänsä hillitsemään. Hän otti tiedon siitä vastaan todellisella -törkeydellä, kiroili, löi nyrkkiä pöytään, sanoi Karl Aleksanderia -kiittämättömäksi, velvollisuutensa unhottaneeksi ihmiseksi, mutta -samassa henkäyksessä vakuutti, ettei hän koskaan ollut muuta -odottanutkaan häneltä, Molemmat paassit sijoitettiin kuitenkin -tavalliseen jalkaväkirykmenttiin. Eräs onnellinen sattuma pelasti -heidät kumminkin. Abchasian kansa oli noussut kapinaan, he vaativat -itselleen ruhtinasta vanhasta arvokkaasta Sasdanadschein suvusta; -ulkomaaministeristön itämainen osasto kiinnitti nyt silmänsä Dodo -Davidovitschiin, joka ollen erittäin sopiva ehdokkaaksi sille -vasalli-istuimelle, enempiä toimenpiteitä odottamatta heti määrättiin -kaartin rykmenttiin, ja kun hän innolla puolusti toverinsa Karl -Aleksanderin etuja, sai tämäkin seurata muassa, erittäinkin kun -suuriherttuatar ja kenraali Olbers myös tekivät, mitä voivat. Siten -tapahtui, että Karl Aleksander eräänä kauniina päivänä myöhään syksyllä -oli monien ja pitkien "jos ja mutta'in" perästä aliluutnanttina eräässä -Pietarin arvokkaimmista kaartin rykmenteistä. Niin, sen lisäksi oli -hänellä vielä onni nähdä eräässä Helsingfors Dagbladin numerossa, jota -sanomalehteä ukko Olbers vanhasta tottumuksesta vielä piti, -otsakirjoituksen alla "_Kansalaisemme_" Karl Aleksander Segerberg -on aliluutnanttina sijoitettu ---- kaartin rykmenttiin Pietarissa. Nyt -tuntui hänestä olevan aika käsissä käydä kotimaassa. - - - - -V. - - -Ohi oli pohjolan lyhyt kesä, tuo ihana aika, jolloin muutamien -pakenevien kuukausien kuluessa ilmenee niin paljon elämää, niin paljon -kuohuvaa, luovaa voimaa, niin paljon työtä, niin monia toiveita ja -unelmia, aika, joka etelämaissa venyy puoleksi vuodeksi. Ne olivat -sammuneet nuo loistavan kirkkaat päivät ja nuo valoisat, salaperäiset -yöt, nuo yöt, joina laulurunous ja laulu, pohjolan kotoperäiset -taidelajit, versovat suloisina, tuoksuvina ja piiloutuneina kuten -vanamot, värittöminä, melkein muodottomina, mutta lempeinä ja -sydämellisinä kuten nekin. Syksy oli alkanut raivota rajuna, raskaana -ja synkkänä tuoden muassaan jyrkkiä värejä taivaalle, kirjavuutta -metsiin, aavemaisia usvia ja hahmoja, kuten pohjolan vanhat sadut, nyt -oli ensimäinen pakkanen tullut, saaden lepoa ja rauhaa luontoon. Tähdet -vilkkuivat tummentuneella taivaalla, metsä seisoi korkeana ja -äänettömänä ja vartioitsi Karttulan vanhaa unhotettua hovia. -Matalana, melkein alaspainettuna näytti ikivanha asumaton rakennus -vanhanaikuisine kulmakattoineen etsivän turvaa ja suojaa vanhoilta -lehmuksilta, jotka sitä ympäröitsivät. - -Puutarhan puoleisesta sivurakennuksesta, jossa majurin rouva Segerberg -asui natonsa kanssa, pilkoitti valo heikosti ryhmyisten, lehdettömien -oksien välitse ja valaisi lumista pihamaata. - -Sisällä suuressa, matalassa arkihuoneessa istui neiti Sandra Segerberg -tuiman näköisen amiraalin, parooni Karl Stjernstedtin tummuneen kuvan -alla olevassa vanhanaikuisessa sohvassa ja tuijotti synkkämielisenä -eteensä hämärässä, yhden ainoan kynttilän valaisemassa huoneessa. Hän -naputti silloin tällöin hermostuneesti pöytää, otti käsityönsä, erään -karkean ompeluksen, heitti sen taas pois kiivasluontoisella liikkeellä, -haki pitkän väliajan perästä erään kirjeen ja asetettuaan luukehäiset -nenälasit silmilleen luki hän: - - Rakas täti! - - Viimen kaiki selvänä. Minä olen gardin upseri. Matkustan melken - yhtä aika tämä kirje kansa. Ilahutta nähdä äiti ja rakas täti - ja Kartula, minu vanha koti. Toivon tavata kaiki tervenä. Ei asia - kirjotta enempi tälä kerta, sentähden piiren tervehtykselä tätin - - _Karl Aleksander_. - -Sellaista oli se äidinkieli, jota Karl Aleksander puhui ja kirjoitti -oleskeltuaan kymmenen vuotta maan rajojen ulkopuolella. Sandra -Segerberg laski huoaten kirjeen kädestään. Niin, jos hän olisikin -tullut niin varmasti kirjeen kanssa yhtä-aikaa, mutta nyt oli neljä -päivää jo mennyt, eikä häntä kuulunut vielä, ja tuolla sisällä makasi -hän. Maria Segerberg hänen äitinsä, ja oli kuolemaisillaan, hän voi -kuolla milloin tahansa, niin heikko, niin voimaton kun hän oli ollut jo -useita viikkoja. Kun vanha Sandra neiti istui tuossa lekuttavan -kynttilän ääressä ja odotti, toisen tulevan jälleen takaisin ja toisen -lähtevän sinne, josta ei enää palata, niin harhailivat hänen -ajatuksensa etemmäksi. Niin, käly! Häntä oli sitten onnistanut joka -suhteessa kehnosti tässä maailmassa, liijan aikaisin oli hän joutunut -Helsingin elämän pyörteisiin, liijan myöhään mennyt naimisiin. Eikä hän -näyttänyt luodulta äidiksikään, sillä hänen tunteensa poikaa kohtaan -olivat, kuten päältäpäin näytti, jotenkin kylmät. Hän tuli leskeksi -silloin, kun perheen talous olisi tarvinnut miehistä tukea, ja nyt, -jolloin pojasta oli tullut mies, nyt juuri kuin hänen olisi pitänyt -jälleen ruveta elämään, joutui hän kuolemaan sopimattomaan aikaan. Ja -Sandra neiti naputti jälleen kiivasluontoisesti pöytää, mieli tuntui -katkeralta häntä kohtaan, joka makasi viimeisillään. - -Ja kuitenkin muistellessaan kuluneita vuosia, sitä aikaa, jolloin Adèle -Olbers oli rikas ja mainio, se Adèle, joka neljäkymmentä vuotta sitten -oli kauneutensa kukoistuksessa, ikäänkuin sulouden, nuoruuden ja -loiston sädekehän ympäröimänä, silloin kirkastui hänen katseensa. Hänen -elämänsä oli kumminkin ollut kuin pohjolan lyhyt, pakeneva kesä, -kauneuden ja onnen yhtyminen. Hän oli kenties tuntenut noina lyhyinä -vuosina kaiken sen, mitä me muut tunnemme pitkän elämän kestäessä, -nauttinut ja uneksinut, antanut paraan osan itsestään, loistanut kuin -kesäinen aurinko, ilahduttanut kaikkia, jotka häntä ympäröivät, -herättänyt unelmia onnesta ja kauneudesta ympäristössänsä, ja kun -hänellä ei enää ollut mitään antamista, oli hän henkisesti kuollut. Ja -silloin oli hän joutunut Sandra neidin veljen, hurjan majurin, käsiin, -joka tuli syysmyrskyksi hänen elämäänsä. Niin, me Segerbergit olemme -nyt kerran ankaraa ja itsekästä sukua, sanoi hän itsekseen, ja tuosta -itsetunnustuksesta pehmeni hänen mielensä. Niin, menipä hän niinkin -kauas, jotta myönsi, että, jos Adèle Olbers, tuo rikas, kaunis ja -pohjaltaan hyväsydäminen Adèle Olbers olisi joutunut toisiin -olosuhteisiin, jos tuo loistava jalokivi olisi saanut toisellaisen -kehyksen ... silloin olisi hän ehkä ... mutta voi, kaikki tuo oli nyt -myöhäistä, ei mitään voitu tehdä sen hyväksi, korkeintaan voisi hän -mennä kuolevan luokse ja puhua hänelle tuosta, pyytää häneltä anteeksi -kaikki se kovuus, jota hän niin usein oli osoittanut hänelle. Ja hän -nousi hitaasti ylös, niisti kynttilän, asetti sen syrjään, meni -epätietoisena ovea kohden, pysähtyi käsi lukossa. Menisikö hän, vai -eikö menisi? Toiselta puolelta ei se merkinnyt mitään, toiselta taas -oli nyt kerran sellainen tapa -- sehän kuului suorastaan hyvään -käytökseen -- kun on köyhä, täytyy kaikissa tapauksissa noudattaa -käytännössä olevia tapoja, ja neiti Segerberg työnsi päättävästi oven -auki, hän tahtoi, hänen tulisi tunnustaa, että Segerbergit olivat -jäykkää sukua, etemmäksi, omaa kovasydämisyyttään myönnyttämään ei hän -luullut tarvitsevansa mennä. - -Hiljaa meni hän köyhän näköisen vuoteen luo, jossa majurin rouva -Segerberg makasi. - -"Adèle," sanoi hän hiljaa, eikä Maria, sillä sairas tahtoi, että häntä -kutsuttiin sillä nimellä, joka hänellä oli nuoruudessa ollut ... -"Adèle, minä tahdon pyytää sinulta, pyytää sinulta -- voitko sinä -kuunnella minua, Adèle?" - -Mutta Adèle ei kuullut enää. Adèle oli kuollut. Hän makasi kuolleena -sängyssään, todellisessa köyhän sängyssä, sellaisessa, joka alkuaan on -tehty miljoonan omistajalle, mutta sitten joutunut köyhäinhuoneeseen. -Hän oli kuollut sopimattomaan aikaan, ennenkuin hän oli ehtinyt nähdä -Sandra Segerbergin voittoa itsestään, kuulla hänen synnintunnustustaan. -Nyt makasi hän tuossa, tuo kerran niin uhkea nainen, pienenä ja -kutistuneena -- niin pienenä, että vanha neiti Segerberg kummastuneena -kysyi itseltään, milloin tuo muutos oli tapahtunut. Koko tuosta -kauneudesta, joka kerran oli hurmannut hänen nuoruutensa aikuiset, ei -ollut enää mitään jälellä, ei edes tuon muinoin niin kaunismuotoisen -pään haamuakaan, sekin oli kohtalon kovien iskujen alla kutistunut ja -muuttunut. - -Liikutettuna lähti neiti Segerberg pois huoneesta ja istui jälleen -vanhanaikuiselle sohvalle odottamaan, nyt oli toinen lähtenyt, mennyt -tuntemattomaan maahan, toinen voi tulla milloin tahansa. Siinä istui -hän tunnin toisensa jälkeen ja vartioitsi ruumista. Tuli paloi heikosti -ja savuten, tähdet alkoivat vaaleta taivaalla, ja pakkanen, ensimäinen -talvipakkanen paukkui nurkissa, kun hän vihdoin nousi ylös mennäkseen -huoneeseensa. - -Sandra neiti oli odottanut neljä päivää turhaan. Tuon kaikkinielevän -turhan odotuksen jännitys oli hänestä, joka ei ollut tottunut -sellaisiin mielenliikutuksiin, niin sietämätöntä, että koko hänen -olemuksensa nousi jonkullaiseen luontoperäiseen kapinaan tuolla tavalla -kärsiessä kiittämättömän tai ainakin säädyttömän herran ja veljenpojan -tähden. Hautaus oli toimitettu, nyt kulki hän ja piti huolta kuolleen -jälkeensä jättäneestä vähäisestä omaisuudesta ja ajatteli katkeruudella -Karl Aleksanderia, hän ei ollut tyhjän takia hurjan majurin sisar, "kun -hän saapuu, niin kyllä minä läksytän hänet," tuumi hän itsekseen, -samalla repien kärsimättömyyden ja vihan puuskassa pieniksi palasiksi -hänen viimeisen kirjeensä. - -Noin pari päivää hautauksen jälkeen istuu hän taas ompeluksineen -vanhalla paikallaan sohvassa, yhden ainoan pöydällä palavan -talikynttilän valossa, hänen vieressään makaa vanha harmajan kirjava -kissa, joka monet vuodet on ollut hänen hupitoverinaan, silloin kuulee -hän äkkiä, että joku ajaa kovaksi jäätyneeseen pihaan. Nyt pysähtyy -ajoneuvot, nyt tuolla ulkona raplataan ovea, se on monet vuodet ollut -epäkunnossa, kuuluu ääniä eteisestä. Hän nousee ylös, nojaa -puristuneella kädellään pöytään ja odottaa. Kissa istuu sohvalla ja -aavistaa vieraiden tuloa. Sisään astuu pitkä, komea mies upseerin -puvussa. - -"Hyvää iltaa", sanoo Karl Aleksander, sillä hän se on, ja katselee -melkein hämmästyneenä ympärilleen matalassa, hämärässä huoneessa. - -"Sinä tulet myöhään, Karl Aleksander", vastaa täti luonnottoman kovalla -ja tylyllä äänellä. - -Karl Aleksander riisuu ääneti päällysvaatteensa, lähenee tätiään -tervehtiäkseen häntä. Tämä silmäilee häntä, tuntee vähitellen jälleen -nuo kauniit kasvonpiirteet, hänen vihansa, hänen katkeruutensa, hänen -levottomuutensa haihtuvat, hän on unohtanut kaiken, mitä on aikonut -sanoa hänelle, kaiken, mitä hän on valmiiksi miettinyt. Sandra -Segerberg, tuo tyly vanha neiti, jonka kukaan ei vielä ole nähnyt -kadottavan rohkeuttaan, hän kiertää kätensä nuoren miehen kaulaan ja -purskahtaa itkuun. - -"Jumalani, kuinka yhdennäköinen sinä olet kauniin äitisi kanssa," ovat -ainoat sanat, jotka hän nyyhkytyksien välissä saa suustaan pitkään -aikaan. Kissa hyppää alas sohvalta, köyristää selkänsä ja hankaa -itseään Karl Aleksanderin korkeaa saapasta vastaan. - -Täti ja veljenpoika istuvat sohvalle, lamppu tuodaan sisään, ja vihdoin -sanoo Karl Aleksander syvästi liikutettuna: "Minä tiedän, että äiti on -kuollut, kaksi päivää olen minä odottanut Haksalan lauttauspaikalla, -syystulvat ja jäät olivat vieneet muassaan lautan. Siellä vanhan -lauttamiehen luona, joka heti tunsi minut, kuulin minä äidin kuolemasta -ja hautauksesta." - -Nyt vasta huomaa täti, kuinka kehnosti hän puhuu äidinkieltään, ja -arvaa heti, minkälainen sisäinen, minkälainen henkinen muutos hänessä -noina kymmenenä vuotena oli tapahtunut. Hän huomasi sen surulla, sillä -hänessä oli elävä ja lämmin tunto, tunto, jota ei vuosien paino, eikä -elämän pienet jokapäiväiset huolet olleet voineet tukehduttaa eikä -jäähdyttää. Häneen voitiin täydellisesti ja syystäkin sovittaa sanat, -"jos loistoon meitä saatettais vaikk' kultapilvihin, ois tähän köyhään -kotihin halumme kuitenkin." Kun hän sen tähden oli muistellut kuollutta -kälyään sen verran, kuin oli tarpeellista, alkoi hän Karl -Aleksanderille selittää hänen velvollisuuksiaan tätä maata kohtaan, -joka oli nähnyt hänen syntyvän, joka oli hankkinut hänelle niin -kalliskustannuksisen kasvatuksen ulkomaalla. Hänen tulisi, niin vaati -hän, hakea Suomen kaartiin, sillä siinä olivat Segerbergit, vanha -porvarillinen upseerisuku, palvelleet useiden sukupolvien kuluessa. -Vieläpä oli yksi heistä ollut Suomen kaartissa Kustaa IV:nenkin aikana. -Täällä ylenisi hän, täällä olisi hänen äidinsukunsa, siitä suvusta ei -nyt sen enempää, vaikka se aina oli ollut rikas. Täällä Suomessa menisi -hän naimisiin. Niin oli hänen isänsäkin tehnyt ennen häntä. Ne vuodet, -jotka hän oli palvellut Virossa ja Liivinmaalla, eivät olleet monet, -suomalainen majuri hän oli. - -Kun hän huomasi, että hänen esityksensä olivat vastenmielisiä, niin toi -hän esiin vielä yhden, yhden, joka tuntui olevan hänen sydämellään. -Karl Aleksander ostaisi Karttulanhovin. Innolla ja asian tuntemisella -alkoi hän selittää, kuinka hyvin se kauppa kannattaisi. Tilalla oli -oivallista maata, hyvä asema ja kaikki ehdot, jotta sen pienelläkin -pääomalla saisi entiselleen. - -Mutta Karl Aleksander katseli kauhistuneena ympärilleen, katseli tätä -köyhää kotia, näitä mataloita huoneita, ja tahdostaan tai tahtomattaan -tuli hän ajatelleeksi suuriherttuattaren uhkeaa erakkolinnaa, jossa hän -oli niin monet kesät ollut. Häntä pöyristytti, ajatellessaan äitiä, -ajatellessaan rakastavaa tätiä, jotka olivat eläneet täällä -vuosikymmeniä. Mikä mahti, mikä voima se oli, joka oli pitänyt heitä -yllä tässä kurjassa asunnossa, sillä aikaa kun hän eli "kultapilvissä". -Sitäpaitsi ei voinut olla puhettakaan siitä, että hän jättäisi -sotilassäädyn juuri nyt, jolloin hän oli saavuttanut varman aseman -siinä, jolloin hänellä olisi kaunis tulevaisuus edessään. - -Kun neiti Segerberg huomasi, kuinka vähän hänen sanansa vaikuttivat, -tunsi hän vastenmielistä liikutusta ja alakuloisuutta. Hän nousi ylös, -alkoi askaroida illallispuuhissa, ja kesken toimiaan pysähtyi hän -sohvan eteen ja puheli, puoleksi hymyillen, puoleksi vakavasti -katsellen nuorta miestä, joka tuossa loikoen ja ääneti poltti -sikariaan. - -"Niin, sen sanon minä sinulle rakas veljenpoikani, jos sinä haluat -sinne, niin mene sitten. Sinä saat unohtaa isäsi, äitisi, tätisi, -mutta yhtä et sinä saa unohtaa, Rajajokea". Hän koetti nauraa -sukkeluudelleen, mutta tuntui siltä, kuin olisi jotain tarttunut -kurkkuun. "Muista, poikani, että olet 'kansalaisemme', missä tahansa -oletkin", ja hän lähti liikutettuna kiireesti kyökkiin. - -Sitten istuivat he tunnin, tunnin perästä ja puhuivat ajoista, jotka -olivat menneet ja jotka koittivat. Tuli jo myöhäinen ja Karl Aleksander -toivotti hyvää yötä sekä meni siihen huoneeseen, jonka täti oli -laittanut kuntoon häntä varten. Huone, jota kutsuttiin vapaaherratar -Stjernstedtin huoneeksi, oli muutoin aina asumaton ja oli sellaisena -ollut jo kohta puolivuosisataa. Kansan luulon mukaan kummitteli siellä. -Vanhan ylpeän vapaaherrattaren sanottiin ilmaantuvan, jos joku ottaisi -haltuunsa hänen muinaisen lempihuoneensa. Sitäpaitsi oli huone ainoa -puutarhanpuoleisessa sivurakennuksessa, joka oli säilytetty sellaisena, -kuin se oli ollut vuosisadan alussa. Siellä oli vielä jälellä vanha -fajanssiuuni messinkisten jalkojensa päällä ja vanhat taftiverhot -olivat ainoat huonekalut. Kullan värisiksi maalatut seinät ja katon -yhdisti toisiinsa koristus, jossa oli viheriöitä ja vaaleita tähtiä -sekä kyyhkysiä. - -Kaikki tuo herätti Karl Aleksanderissa tuhansia muistoja hänen -varhaisemman lapsuutensa ajoilta, muistoja, jotka tunkivat hänen -mieleensä sellaisella voimalla, että hän kauan makasi valveilla -ahtaassa ja lyhyessä vanhanaikuisessa sängyssä. Vihdoin nukkui hän ja -näki unta äidistään, tädistään ja suuriherttuattaresta, jotka kaikki -keskustelivat hänen tulevaisuudestaan. Lopuksi tuntui hänestä, että -vanha vapaaherratar Stjernstedt tuli hänen vuoteensa ääreen ja -mahtavana käski hänen nousta ylös ja jättää sänky, se ei ollut hänen. - -Hän heräsi, ja siinä seisoi täti Sandra hänen edessään kahvetarjottimen -kanssa ja arveli, että oli jo aika nousta ylös, sillä kello oli kohta -kahdeksan. - -Viikon päivät viipyi Karl Aleksander Karttulan hovissa, järjesteli -asioitaan, allekirjoitti asia- ja valtakirjoja, väitteli Sandra tädin -kanssa Karttulan hovin suuremmasta tai pienemmästä arvosta, sillä täti -ei vieläkään ollut luopunut tilan ostokysymyksestä. Sitten lähti hän -matkoihinsa aikomatta enää koskaan käydä vanhassa hovissa. Hän lähti -hyvin rasitettuna ja alakuloisena. Oli ensi kerta, jolloin joku oli -selittänyt hänelle, että omalla maallakin oli vaatimuksia hänen -suhteensa, että ylipäänsä hänelle otaksuttiin suurempia, yleisempiä -velvollisuuksia kuin hän oli osannut ajatellakaan. Hän oli oppinut -yhden velvollisuuden tottelemaan ja uskollisesti suorittamaan sen, mitä -muut olivat miettineet ja tehtäväksi määränneet, nyt oli kysymyksessä -itse miettiä, tutkia, valita paras ja saattaa se perille. Ei, siihen -oli hän vielä liijan vasta päässyt ulos sisäoppilaitoksesta, ja vielä -sellaisesta laitoksesta! - -Yhden oli hän kumminkin jälleen saavuttanut, tätinsä täydellisen -rakkauden ja ihmettelyn, se olikin nykyään ainoa side, joka yhdisti -hänet maahansa. Hänen viimeinen käyntinsä tapahtui äitinsä haudalla. - - * * * * * - -Kun Karl Aleksander viikkoa myöhemmin käveli uudessa soreassa -virkapuvussaan Nevskin kadulla Pietarissa, tuntui hänestä koko -kotimatka ikävältä, tuskalliselta unelta. Hänen mieleensä muistui -pakkaset ja usvat; matala, köyhä talo, kurja huone yksine ainoine -talikynttilöineen, tuo vanha, kurttuinen täti ja hänen kissansa. "Ei -niin pian kuin mahdollista unohduksiin kaikki nuot", sanoi hän -itsekseen seisoessaan katukäytävällä Suuren Tallihovin kadun kulmassa -ja katseli mahtavaa näkymöä edessään, tuolla alhaalla Nevalla päin -amiraalikunnan rakennuksen kullattua tornia, joka loisti syysauringon -valossa, ja tuolla ylhäällä usvaisessa kaukaisuudessa Nikolain -asemarakennuksen etusivua ja huippua. Hänen ympärillään kohisi elämä -tuhansissa eri muodoissa. - -Oli suuren maailman kävelytunti. Korskuvia valjakkoja kiiti hänen -ohitsensa tuimimmassa juoksussa, ajajat istuivat leveinä ja varmoina -korkeilla istuimillaan, vaunuissa istuu kalpeita miehiä, nenälasit -ohuilla korkeilla nenillä, ja naisia moitteettomissa puvuissa. Tuolla -tulee eräs kauppakeinottelija -- hevonen, valjaat, ajaja, kaikki -englantilaistyylisiä. Troskia, raskaita englantilaisia landooita, -rämiseviä mustia raitiotievaunuja kulkee alituisesti samaa vauhtia -toistensa jälessä, ja äkkiä kiitää niiden ohi nopea puna- tai -valkokirjava unkarilainen juoksija, joka petoeläimen nopeudella rientää -eteenpäin kaikkien noiden ajoneuvojen seassa. Upseeri-, porvari- ja -ylimysjoukkojen keskitse rientää se mutkistellen, ja sen vetämien -ajoneuvojen huojuvilla vietereillä lepää tyynyjen keskellä nuori nainen -pieni sievä vinttikoira sylissä. Kopealla välinpitämättömyydellä -katselee hän vilisevää joukkoa. Kun hän kulkee Morskajan kadun kulman -ohi, kallistuvat siniset, punaiset ja valkeat husaari- ja rakuunalakit -yhteen, kuiskaillaan ja hymyillään. "Tänään on hänellä heliotrooppi -vaatteissaan, minä en kärsi heliotrooppia," kuiskaa yksi upseereista. - -Keskellä tuota tuhansien vaunujen synnyttämää jyrinää, jota kumminkin -hiukan heikonti puukadut, kuuluu äkkiä rumpujen ja huilujen ääniä, -silloin pysähtyy joukko, vaunut ajetaan syrjään ja komppania -hovikrenatierejä marssii ohi korkeine nahkalakkeineen, jotka ovat -muistoja Napoleon I:sen ajalta, tuon eriskummaisen soiton kaikuessa, -joka väräjää ilmassa kauan vielä sittenkin, kun sotilaat ovat kadonneet -joukkoon. Karl Aleksander seisoo tunnin, tunnin perästä ja katselee -kadun ja suurkaupunkielämän kuvia, jotka alituisesti muuttavat muotoaan -ja väriään. Ja silloin hymyilee hän itsekseen hiukan ivallisesti -ajatellessaan Sandra tätiä, joka tosissaan oli esittänyt että hän -asettuisi asumaan sinne Karttulan hoviin. - -Päivällisellä kohtasi hän setä Olbersin ja esitti hänelle niin -vaikuttavasti vanhan Karttulan hovin rappiotilan -- ei edes vanha -kirjavan harmaja kissakaan unohtunut -- että ukko Olbers hymyili -imelästi ja sanoi syödessään lihavaa "rastegaita" voisulan kanssa: -"Minä olenkin ajatellut myydä koko hoidon. Kun äitisi on kuollut, en -minä enää paikkaa tarvitse." - -"Kenelle sitten"? kysyi Karl Aleksander ihmeissään. - -"Vanhalle neiti Sandra Segerbergille, hän on jo aikaa sitten -kirjoittanut minulle asiasta". - -Karl Aleksander näytti kysymysmerkiltä. Hänessä oli vallalla kaksi -rinnakkaista tunnetta, toinen sai hänet kuvaamaan tilan huonommaksi -kuin se olikaan, saadakseen ukko Olbersin myymään sen niin halvasta -kuin mahdollista, toinen johti hänet ajattelemaan, että jos täti -ostaisi tilan, järjestäisi ja hoitaisi sitä, voisi siitä mahdollisesti -aikanaan tulla hänelle sievä lahja. Sinne muuttaminen ei tulisi -kysymykseenkään, vaan sen voisi myydä. Hän lopetti lauseella, "täti on -tyhmä, jos suostuu siihen kauppaan." Neljätoista päivää senjälkeen oli -Olbers myynyt Karttulan hovin, kaikkien asianymmärtäväisten mielestä -oli hän tehnyt hyvän kaupan. - -Karl Aleksanderille seurasi nyt työn ja huvitusten aika, hän piti -huolta kummastakin saksalaisella säännöllisyydellä, kuten toverit -sanoivat. Hänen palkkansa ei luonnollisesti riittänyt pitkälle, mutta -elämä meni kyllä mukiinsa lisäkkeiden avulla Hänen Majesteettinsa -Keisarin käsikassasta, yhden ja toisen lahjan avulla suuriherttuattaren -yksityislippaasta ja Dodo Davidovitschin anteliaisuuden kautta, vanhaan -Olbersiin ei hän koskaan uskaltanut luottaa. Kyllähän ajatus omasta -varattomuudesta ja Dodon yltäkylläisyydestä sai useammin kuin kerran -hänen sydämensä kateudesta paisumaan, kyllähän hän toisinaan tunsi -tuskallisen, melkein sietämättömän asemansa, mutta hän oli nuori, hän -voi unhoittaa. - -Kaikki kävi kumminkin hyvin, kunnes rykmentti muutamana päivänä sai -päällikökseen erään suuriruhtinaan. Silloin tulivat velvollisuudet -esiintyä hienosti, vaatimukset aliluutnantinkin elämän suhteen niin -paljon korkeammiksi, että Karl Aleksander päätti hakea armeijaan -myrskyisen keskustelun ja selvityksen jälkeen setä Olbersin kanssa. -Asian ratkaisi eräs pelijuttu muutamassa hienoimmista, vaikka ei -paraimmista klubeista, johon hänkin sekoitettiin, ja josta hän voi -sanoa: tout est perdu fors l'honneur. Samana päivänä, jona hän sai -taapikapteenin valtakirjan, haki hän lupaa siirtoon ja siirrettiinkin -maaseuturykmenttiin, joka oli sijoitettu erääseen pieneen Volgan -rannalla olevaan kaupunkiin. Suuriherttuattaren, tänä hänelle niin -kovana aikana, tekemien arvaamattomien palveluksien avulla tapahtui -muutto mitä onnellisimmilla enteillä. - - - - -VI. - - -Tämän maailman mahtajat eivät valitse uskottujaan, lähisimpiään -niiden joukosta, jotka ovat "en vue", siihen ovat he itse liijan -alttiina suuren yleisön katseille, he etsivät niitä toisen arvoluokan -sielujen keskuudesta, sielujen, jotka elävät heijastuksessa, -vaitelijaista, lämminsydämisistä henkilöistä, jotka ovat vapaita -kaikesta itselöllisestä vallanhimosta, kaikesta itselöllisestä -turhamielisyydestä, sellaisista, joita Shakespeare on pukenut -ruumiilliseen muotoon Horatiossansa. Vapaina maailman tarpeista etsivät -he näiltä sitä sydämen hellyyttä ja osanottavaisuutta, jota jokainen, -elämässä itsenäisinkin, kaipaa. Sellainen henkilö oli vanha neiti -Natalia Feodorovna v. Hübner ollut keisari Nikolain perheessä. -Kansallisuudeltaan tuntemattomana, hänen sanottiin olevan belgialaisen, -ilman kotimaata, ilman lähempiä sukulaisuussiteitä, oli hän kohtalon -vaihteiden kautta saanut kuolleen keisarin aikana hovissa isänmaansa, -kotinsa niin uskontonsakin. Nyt oli hän jo monet vuodet elänyt pienessä -kaupungissa Volgan varrella, jossa hän erään kaukaisen sukulaisen -perintönä oli saanut vähäisen, vanhanaikuisen, mutta hyvin varustetun -talon erään kaupungin etevimmän kadun varrella. Hänellä oli kelpo -eläke ja sai hovin merkkipäivinä kirjeitä, kukkia, lahjoja, -suosionosoituksia, joista hän, henkisesti puhuen, eli. Jos niitä ei -olisi tullut, olisi hän epäilemättä kadottanut sielunsa pontevuuden ja -elämänhalunsa. Nuo todistukset siitä, ettei häntä oltu unhotettu, -olivat ikäänkuin uutta raikasta verta, ne antoivat hänelle uusia -voimia, ne olivat hänelle ainoina kiihoittimina elämään, ilman niitä -olisi kaikki ollut varjoa, tyhjyyttä. Tuon hovin suosion avulla oli -hänellä kaupungissa hyvin huomattu asema, ja hänen ansiokseen on -luettava se, että hän oli tuonut useihin piireihin pienessä -maaseutukaupungissa jotain siitä paraasta, joka seuraa hovielämää, joka -on sen loistona, sen voimana, sen etuna, siistin käytöstavan ja hienon, -varovan hyväntekeväisyyden. - -Neiti v. Hübner oli pieni vaaleahiuksinen henkilö, kasvot vielä tuoreet -ja punakat. Vuodet eivät näyttäneet rasittavan häntä, ei kukaan, joka -näki hänen aikaisin aamuilla hoitavan kukkiaan ja järjestelevän -kotiaan, olisi luullut hänen kohta täyttävän kahdeksaakymmentään. - -Eräänä syysiltana seitsenkymmenluvulla oli hän innokkaassa puuhassa -järjestäessään etevällä aistillaan empiretyyliin koristettua asuntoaan. -Tänään olisi hänen pieni perjantai-iltamansa taas jotain erinomaista, -jotain, joka eroaisi kaikista muista piireistä tässä pikku kaupungissa, -ei edes rykmentin päällikköäkään eikä prokuraatoria tarvinnut pois -lukea. Tuo käytöstavan määrääminen, tuo että sai aikaan jotain -itselöllistä, jotain, jota ei kukaan muu kuin hän voinut, oli vanhan -neidin pienenä heikkoutena -- hänen, joka niin monta vuotta oli ollut -ainoastaan toisten kaikuna. Tänä iltana oli hän varma asiastaan. Kun -sentähden vanhanaikuiset korkeiden, kullattujen pylväiden päällä olevat -lamput olivat sytytetyt, visakehyksiset keisari Nikolai I:n ja hänen -perheensä kuvat järjestetyt ja puhdistetut jo kymmenennenkin kerran, -sytytti hän kuumennetun luodin päällä hiukan benzoëta ja hajupihkaa ja -oli nyt valmis vielä suuremmalla varmuudella, ja miellyttäväisyydellä -kuin tavallisesti ottamaan vastaan vieraitaan. - -Neiti von Hübnerin vieraat olivat aina, kuinka vähälukuisia sitten -olivatkin, "puoleksi juhlapuvussa", kuten vanha rakastettava neiti -kutsui sitä, herrat ritarimerkkeineen, naiset vaaleassa puvussa. Hänen -vieraisiinsa kuului etupäässä rykmentin päällikkö, eversti Popoff, -vanha huolimaton herra, joka kotona oleskeli melkein koko päivän -puoleksi pukeutuneena ja antoi vielä nuoren ja kauniin vaimonsa talossa -tehdä "les honneurs". Rouva, Anna Paulovna oli enimmäkseen pukeutunut -tavalla, joka ei ollut vailla noita venäläisille naisille ominaisia -koristuksia. Hän oli nainen, jolla oli täyteläinen vartalo, hyvin -muodostuneet kasvonpiirteet, siniset raukeat silmät ja tuollainen -helposti tunnettava venäläinen, punainen ja vaalea, jotenkin pehmoinen, -hieno, ihokarvainen hipiä, joka säilyttää kauemmin kuin muilla naisilla -nuorekkaan, melkein lapsellisen kasvojen värin. Nuo niin erilaiset -puolisot saapuivat ensimäisinä, täsmälleen kellon lyönnillä. - -"Terve tulemaan, herra eversti", -- neiti von Hübner käytti aina -eurooppalaiseen tapaan arvonimiä, puhutellessaan herroja -- "terve -tulemaan, Anna Paulovna, aina yhtä nuori ja verevä. No, herra eversti, -kuinka se on, saammeko me sotaa tai emme? Saavatko turkkilaiset -teurastaa slaavilaisia veljiämme. Kuuleeko hallitus kansan ääntä, onko -Gladstone ... mutta kas, tuollahan on prokuraattori. Missä teidän -rakastettava rouvanne on, terve tulemaan herra kapteeni, ja kapteeni, -uusi kapteenimme, jonka te varmasti lupasitte tuoda muassanne...?" - -Siten kyseli neiti von Hübner ollenkaan odottamatta vastausta -vierailtaan, kun nämät kulkivat sen paikan sivu, joka hänellä aina oli -näissä perjantai-iltamissa. - -"Mikä hänen nimensä on oikeastaan, tuon uuden taapikapteenin?" kysyi -prokuraattori. - -"Karl Aleksandrovitsch Segerberg". - -"Saksalainen siis", sanoi kapteeni Pomerantzoff hienolla ivalla. -"Sjägerberr, niillä on nimiä..." Silloin sattui hän katsahtamaan neiti -von Hübneriä, ja se, mitä hän aikoi sanoa, jäi sanomatta. - -"Kapteeni on suomenmaalainen, vanhaa ruotsalaista aatelia", sanoi neiti -lyhyesti. Sanoja: "vanhaa ruotsalaista aatelia" seuraa Venäjällä aina -aivan erikoinen arvo, vanhaan ruotsalaiseen aateliin lukevat muun -muassa itsensä ne ruhtinaalliset suvut, jotka luulevat polveutuvansa -Rurikin ja hänen seuralaistensa ajoilta, ne niin kutsutut -rurikovitschit. - -"Niin, hän ei ole mikään 'tusinakapteeni,'" lisäsi Anna Paulovna ja -katseli hiukan tirkistäen -- sillä hän oli jotenkin likinäköinen -- -sille suunnalle, josta prokuraattorin ääni kuului. "Hän on käynyt -paassikoulun. Tuli sieltä ---- kaartiin ja siirrettiin armeijaan. Hän -on hyvin viehättävä nuori mies, tänään kävi hän vieraissa mieheni ja -minun luona". - -Neiti von Hübner näytti levottomalta; tietäisivätköhän he jo kaikki, -olisikohan hänen pieni salaisuutensa, jonka hän tahtoi säästää -illemmaksi, siis mennyt hukkaan, ja nyt jo niin vastenmielistä kuin se -olikin, täytyi hänen tuoda esiin se, mitä hänellä oli sydämellään. - -"Karl Aleksandrovitsch Segerberg on erinomainen nuori mies. Te herra -kapteeni voitte pitää itseänne onnellisena saadessanne hänet -rykmenttiinne. Hänen setänsä on kenraali Olbers, isänsä maata omistava -aatelismies, hän on käynyt paassikoulun läpi, seurustelee paraimmissa -piireissä Pietarissa, nauttii korkeain henkilöin suosiota." Hän -pysähtyi hetkeksi ja lisäsi sitten painolla: "Minä olen tänään saanut -kirjeen Lüneburgin suuriherttuattarelta, joka kirjoitti minulle ja -pyysi minua pitämään huolta nuoresta miehestä". - -Tuskin oli seura ehtinyt ajatella: hän on kirjevaihdossa myös -suuriherttuattaren kanssa, ennenkuin ovi aukeni, kukikkaat oviverhot -sysättiin syrjään ja sisään astui Karl Aleksander melkein liijan -vapaasti ja rohkeasti. Hänellä oli päällään uuden rykmenttinsä puku, -jonka Pietarin etevin räätäli oli neulonut ja neulonut siten, että se -oli sääntöjen mukainen, mutta kumminkin joillakin pienillä somilla -lisäyksillä kaunistettu, joita oli vaikea perehtymättömälle huomauttaa, -vaan jotka kuitenkin olivat huomattavia. Hän kävi esiin, suuteli neiti -von Hübneriä kädelle, tervehti rykmentin päällikköä ja pataljoonan -päällikköä, eversti Ivanoffia, esitettiin naisille ja etsi sitten -itselleen vaatimattoman paikan. - -Vaikka kaikki seurassa olivat uteliaita kuulemaan nuoren miehen -puhelua, kuulemaan uutisia Pietarista, ehkäpä hovistakin, ei kumminkaan -ikäänkuin sopimuksen mukaan mitään kysytty. Maakaupunkilaisen kateus -pääkaupunkilaista kohtaan, hänen halunsa sellaisenkin rinnalla esiintyä -arvokkaana, olla tietävinään asioista yhtä paljon, kuin jossain -muuallakin maailmassa, vaikka eletäänkin kaukana Pietarista, vaikutti -sen, että oltiin muka kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun, vaikka -samalla mitä suurimmalla huomiolla kuunneltiin, mitä vastatulleella -mahdollisesti olisi kerrottavaa. Se oli Anna Paulovna, joka vihdoin -vapautti aseman. "No, miten luistavat valtain neuvottelut -Konstanttinoopolissa", lausui hän ja katsoi Karl Aleksanderia. - -Tämä ei ehtinyt vastata, sillä prokuraattori Andrei Ivanovitsch Volgin, -suuri slavofiili ja politikoitsija, tarttui näpiästi kysymykseen, kuten -poika palloon. "Ne valtain neuvottelut Konstanttinoopolissa ovat -kurjinta hutiloimista, mitä meidän vuosisatamme on nähnyt, loistavin, -selvin todistus siitä, kuinka ei-slaavilainen Eurooppa on jäänyt -jälkeen, kylmennyt, vaipunut uneen, mennyt horroksiin, kaikki nuo -vanhuuden merkkejä. Sillä aikaa kun Venäjä ja kaikki slaavilaiset -kansat ovat täynnä intoa ja lämpöä Serbian, Bulgaarian asiaan, istuu -tuo kylmäverinen Disraeli ja asettelee oikeutta väkivaltaa vastaan, -itsevaltaisia arveluja kansan kansallisia uudesta syntymispyrintöjä -vastaan. Innostus on kallis lahja, se on nuorison perintöosa, minä olen -ylpeä siitä, että kuulun nuoriin kansoihin. Innostus on elämän -ensimäinen ehto. Vaikkapa kansa ei voikaan elää pelkästään -innostuksesta, on se kaikissa tapauksissa mahtava voima, kaasu, joka -kohottaa meidät tähtiin tai räjäyttää ilmaan. Arvostelu, se on kuolema. -Mitä ylipäänsä ei voida arvostella, kaikkialla on tahroja. Ymmärrys -suunnattuna, kuten Euroopan kansoilla nyt, negatiiviseen työhön, -hävittää ne. Me, venäläiset olemme jo ennen vapauttaneet Kreikan, -Rumaanian, Montenegron ja Serbian -- antaa heidän neuvotella -- kun -hetki on tullut, paljastaa Venäjä miekkansa ja... Ylipäänsä", lisäsi -hän, kääntyen Karl Aleksanderin puoleen, "ollaan liijan ymmärtäväisiä -siellä Pietarissa. Katsokaapas innokasta, uskonintoista Moskovaa, -seuratkaa Moskovan sanomalehtiä ja te näette, minkälainen on eroitus". - -Karl Aleksander tarttui hansikkaaseen, ja kääntyen emännän puoleen -vastasi hän tyynesti. "Jos te, Andrei Ivanovitsch Pietarilla -tarkoitatte hallitusta, niin ei se kaipaa minun puollustustani, -riippumatta minusta, teistä ja sanomalehdistöstä tekee se sen, mikä on -parasta, mutta mitä erittäin tulee Moskovan sanomalehdistöön, tuntuu se -minusta, minun mielestäni, ryhtyneen vaaralliseen leikkiin". - -"Kuinka niin, minkätähden niin?" - -"No, noille sanomalehtiin kirjoittajille siitä ei ole mitään vahinkoa, -päinvastoin, innostuneina oleminen, suuren isänmaallisen rummun -lyöminen tuottaa heille monet ruplat, mutta toiset ne ovat, jotka -uskaltavat elämänsä, sielunsa asian hyväksi. Kuinka moni -bulgaarialainen ja serbialainen on luottaen noihin suuriin puheisiin -pannut kaikki alttiiksi. Jos kreivi Ignatieff voi selvittää tuon -vyyhdin muistutuksilla, asiakirjoilla ja lupauksilla, niin on se -parasta meille kaikille, jollei, niin tapahtuuhan sekin kyllä aikanaan. -Venäjä on kyllin voimakas ja valmis kaikkeen". - -"Aikanaan!" ja nyt tulistui prokuraattori todella. Koko Venäjä oli -silloin jakautuneena kahteen puolueeseen: Kansa, yleinen mielipide, -joka halusi sotaa ja hallitus, joka vastusti sitä, keisari etupäässä. - -Neiti von Hübner, joka tiesi hyvin, että valta on pääomaa, jota on -varovasti pideltävä, antoi Andrei Ivanovitschin aluksi purkaa sisuaan, -mutta ryhtyi ensimäisessä mahdollisessa seisahduksessa asiaan. "Te -olette molemmat oikeassa, herrani, ylipäänsä löytyy ainoastaan yksi, -joka ymmärtää paremmin kuin sanomalehdistö, kuin kaikki muut tämän -asian, ja hänen huomaansa, keisarin huomaan", -- ja hänen kasvoilleen -ilmestyi rauhallinen, kirkastunut ilme, lausuessaan tuon pyhän nimen -- -"jätämme me asian turvallisina. Kas niin, hyvät herrat, ei enää mitään -kiistaa, kortit odottavat", neiti von Hübner oli harras kortinpelaaja. -"Te, Karl Aleksandrovitsch, voitte sillä aikaa huvitella Anna -Paulovnaa, jota kortit eivät miellytä." - -Tehtiin niinkuin neiti von Hübner oli käskenyt. Karl Aleksander asettui -Anna Paulovnan viereen ja sai tältä palkinnoksi katseen, joka upotti -hänet hyväntahtoisuuteensa, hymyn, joka synnytti pieniä kuoppia noille -vielä tuoreille ja lapsellisen pyöreille poskille. Pitkään aikaan ei -kuulunut muuta kuin korttien kahinaa ja Anna Paulovnan tyyntä, -miellyttävää ääntä, kun hän puoliääneen puheli sankarimme kanssa. -Sitäpaitsi oli hänellä iloisen luonteen vaihtelevaisuus. Hän puhui -elämän kurjuudesta pienissä kaupungeissa, kuten syntyperäinen -pietarilainen, sillä se hän oli, kertoi kaikki kaupungin juorut, -höystäen niitä mestaruudella ja kyvyllä. Toisin sanoen hänellä oli -suurimmassa määrässä tuo kaikille venäläisille synnynnäinen lahja -keskustella, jutella, joka on jo itse kielessäkin lukemattomien -synonyymien, sana-, ja taivutusmuotojen rikkauden tähden. Kun Anna -Paulovna sanoi jotain, jota hän itse piti hauskana, ilmestyi hänen -huulillaan hymyä, joka somasti valaisi ja kaunisti hänen kasvonsa. Karl -Aleksander ihmetteli sitä, hymyiliköhän siten kaikille, vai -keikailikohan hän hänelle, vastatulleelle ... - -"Siis saatte te meidän luona ottaa huomioon kaikki mitä meillä ei ole, -mitä emme saa, emme näe. Meillä ei ole minkäänlaista teaatteria, ei -kirjallista piiriä, ei laulajaisia, ei edes paikallissanomalehteäkään, -te ette saa nähdä uusia pukuja ettekä kauniita naisia..." - -"Mutta nythän te olette liijan ankara, saanhan minä luottaa teidän -hyväntahtoisuuteenne ja nähdä teitä." Hän lausui tuon miellyttelevällä -äänellä, hymyillen ja vakavalla äänenpainolla. Anna Paulovna kiitti -sellaisella katseella, joka tunkeutuu miesten sydämeen. Mutta ikäänkuin -hän olisi huomannut sen vaikutuksen, nousi hän nopeasti ylös ja meni -emännän luo, joka juuri oli lopettanut pelin, ja silloin alkoi lyhyt ja -innokas keskustelu heidän välillään. Anna Paulovna pyyti neiti von -Hübneriä, että tämä myöhemmin esittäisi hänen miehelleen Karl -Aleksanderia rykmentin ajutantiksi, johon toinen ilolla suostuikin. - -Siitä hetkestä alkaen, kun molemmat naiset suunnittelivat juonensa, sai -ilta heidän mielestään enemmän sisältöä, se kohotti heidän -itsetuntoaan, antoi toiselle henkistä jäntevyyttä, jollaista hän oli -tuntenut neljä-, viisikymmentä vuotta takaperin, toiselle -tarkoitusperän hänen toimettomalle, jokapäiväiselle elämälleen, -tarkoitusperän, joka itsessään tuntui hänestä tavoittamisen arvoiselta, -ja joka sen lisäksi näytti aikaan saavan, Jumala tiesi, minkälaisia -selkkauksia. - -Emännän ja Anna Paulovnan pontevuus ja vilkkaus vaikutti ympäristöön -kuin sähkö, ja tuo hauska iltama neiti von Hübnerin luona tuli -muistorikkaaksi illaksi pienen kaupungin aikakirjoissa. Kun useimmat -vieraista eivät tienneet, eivät tunteneet syytä tuohon tavattomaan -vilkkauteen heidän muutoin niin yksitoikkoisissa, nukuttavissa -iltakokouksissaan, niin luettiin se Karl Aleksanderin ansioksi. Ja kun -oli pakistu ja juteltu, puheltu kaikkea joutavaa, jota "on meidän -hengessämme niinkuin tomua huoneissamme", erottiin vihdoin myöhään, ja -kaikkien mielestä oli nuori mies sekä "comme il faut" että hauska, -niin, vieläpä prokuraattorikin myönsi hänen olevan tavattoman -miellyttävän saksalaisen, sillä hänen mielestään oli hän ja pysyi -saksalaisena. - -Kun Karl Aleksander oli suudellut neiti von Hübnerin kättä, varovasti -ja melkein hellästi kietonut samettikapan Anna Paulovnan ympärille, -sanonut jäähyväiset herroille, oli kysymyksessä kotiin meno tässä -hänelle tykkänään oudossa kaupungissa. - -Oli lämmin, pimeä elokuun yö. Päivällä oli ollut ukkosen ilma ja sade, -joka oli lioittanut kaikki kadut. Salamat valaisivat silloin tällöin -taivaan rantaa, ja huolimatta vasta tapahtuneesta sähkönpurkauksesta, -tuntui ilma vielä kostealta ja painostavalta. Likaviemärit purkivat -tauteja synnyttävää vettään lämpöisenä yönä, ja kun Karl Aleksander -kulki kapakkain ja portterimyymäläin ovien ohi, löyhkäsi niistä -voimakas sipulin ja alkohoolin haju, joka Karl Aleksanderista tuntui -tahtovan tukahduttaa hänet. Hän kulki kehnosti lankutettua katukäytävää -ja katseli turhaan ajuria, joka veisi hänet hotelliin. Raskas, kostea -lämpö, humalaiset miehet ja naiset, joita hän kohtasi, ja lokaiset -kadut karkoittivat sen hyvän tuulen, joka hänellä oli lähtiessään neiti -von Hübnerin luota. Vihdoin saapui hän hotellin luo, joka kuitenkin oli -kadun toisella puolen. Oli mahdoton mennä kadun yli, katu-ojat -virtasivat kuin kevätpurot, keskikatu oli täynnä lokaa ainakin jalan -paksuudelta. Karl Aleksander huusi kadun yli hotelliin, hän tahtoi -pyytää ovenvartijaa hankkimaan ajoneuvoja, mutta sellaista ei kuulunut. -Juuri kuin hän oli valmis kahlaamaan loan yli, juoksi esiin eräs -juutalainen, päällä pitkä lastinkitakki ja hiukset pitkät ja rasvaiset, -ja tarjoutui kymmenestä kopeekasta kantamaan hänet kadun yli. Silloin -muisti Karl Aleksander jonkun toverinsa kertoneen, että Vilnassa ja -muissa länsi-Venäjän kaupungeissa syysloan aikana kuljettiin sillä -tavalla katujen yli. Niin vastenmielistä kuin se olikin, päätti hän -käyttää sitä tapaa, asettui juutalaisen selkään ja kannatti itsensä -hotellin portille. Siellä ei ollut ketään, ja iloisena siitä että oli -päässyt perille, iloisena siitä, ettei kukaan ollut nähnyt hänen -ratsastustaan kadun yli, maksoi hän juutalaiselle ja meni huoneeseensa. -Kaupungissa oli suuremmat markkinat; useimmat hotellin huoneista olivat -kiinni. Karl Aleksanderin oli täytynyt tyytyä sellaiseen, jossa ei -ollut minkäänlaisia mukavuuksia, siellä piti hänen panna maata -epäilyttävän näköiseen sänkyyn, jossa varmasti jo edeltäpäin tiesi -olevan kaikellaisia syöpäläisiä. Laitatettuaan vuoteen omista -sänkyvaatteistaan, joita ilman ei juuri mielellään Venäjällä -matkusteta, laskeusi hän vihdoin levolle ja sammutti lampun. Pienen -pyhimyskuvan edessä olevan lampun ja salamien valossa makasi hän kauan -valveilla, ja muistellessaan illallisia pieniä voittojaan, oli hän -tyytyväinen, hykersi käsiään ja hymyili hiljaisesta ilosta, menestyksen -ilosta, sellaisen miehen itsekkäästä ilosta, jota on onnistanut. Sitten -näki hän edessään Anna Paulovnan siniset silmät ja kauniin suun. "Hän -on kuin Volga sininen, loistava, mutta vähemmän syvä, pehmyt, helposti -johdettava ja tyyni", tuumi hän itsekseen ja hymyili taas, hymyili -mairitellusta turhamielisyydestä, tyydytetystä oman arvon tunnosta, -sitten nukkui hän ja uneksi sinisistä silmistä ja punaisista huulista. - -Seuraavana päivänä puhalsi navakka tuuli pitkin Volgan leveää pintaa, -aurinko paistoi kirkkaasti, lämmin ilma ja tuuli kuivasivat hyvin -lyhyessä ajassa kadut pienessä yhteiskunnassa. Karl Aleksander hankki -ajoneuvot -- vanhanaikuiset surkeat resut -- ja alkoi kauniina aamuna -tehdä vierailujaan. Rykmentin lääkärin luona kuuli hän paitsi pitkiä -valtiollisia mietteitä, vielä että rykmentti oli huonosti sijoitettu, -osittain pieneen kaupunkiin, osittain seitsemän kilomeetrin päässä -olevaan kylään. Uusien kasarmirakennusten suunnitelma kyllä oli tehty -ja pääasiassa vahvistettu, mutta joen toisella rannalla olevaa asemaa -pidettiin epäterveellisenä, sentähden oli yritys viipynyt ja kulki nyt -edestakaisin suuressa paperikoneessa, ministeristön eri toimistoissa ja -virkakunnissa. - -Everstiluutnantin luona piti hänen astua sisään odottamaan; -odottaessaan ihaili hän vierashuoneen ikkunasta hurmaavaa näköalaa -Volgalle. Leveänä, loistavana ja sinisenä virtasi se rantojensa -välissä, joista pohjoinen oli autio ja kasvoi harmaanvehreitä pensaita, -ja eteläinen jyrkkä lehtimetsää kasvava. Likempänä näki hän joitakin -vanhoja, vehreitä vallituksia, etempänä hedelmiä täynnä olevien -omena- ja päärynäpuiden välissä punaisia kattoja ja pieniä kupooleja. -Kun hän oli noin tunnin odottanut ja ehtinyt tarkastella huoneen -puutteellisia koristuksia, tuli sotamies, palvelija, ja ilmoitti -näennäisesti hämillään, että herransa oli mennyt ulos. Samaten kävi -vielä parissa muussakin paikassa. Karl Aleksander alkoi tulla -vastenmielisesti liikutetuksi ja hänen mielensä synketä. - -Vanhimman luutnantin luona otettiin hän vastaan väkinäisellä -avosydämisyydellä. Hänen, luutnantin vuoro oli kaksi kertaa ollut tulla -koroitetuksi rykmentissä, mutta kummallakin kerralla oli koroitus -jäänyt siirrettyjen kaartin upseerien tähden. "Te ymmärrätte, -sellaisissa olosuhteissa veltostuu palvelustoimien suhteen." Niin, hän -puolestaan toivoi sotaa, sillä hänestä oli päivän selvä, että sota oli -tulossa, ja siellä näyttäisi hän, mihin hän kelpaa. Melkein samaa, -vaikka eri muodoissa, kuuli Karl Aleksander useammassa kuin yhdessä -paikassa. Se tuntui hänestä yhä enemmän ja enemmän vastenmieliseltä -Lopuksi oli kaikki liijan tuskallista, hän lähetti pois ajoneuvonsa ja -lähti alakuloisena kaupungin puistoon. Sinne oli muutamien vallitusten -ja muurien jäännöksille istutettu akasiapuita ja poppeleita, jotka sen -jälkeen hoidon puutteessa olivat kasvaneet, niin hyvin kuin olivat -voineet. Hän istui erään, pienen kaupungin historiassa muistettavan -henkilön tai tapauksen muistoksi pystytetyn, rautaan valetun ja -aistittoman muistomerkin vieressä olevalle kehnolle penkille ja vaipui -synkkiin ajatuksiinsa. - -Aina, kun hän oli synkkämielisenä, alakuloisena ja surullisena, -ajatteli hän kotia, Suomea. Miksi oli hän laitattanut itsensä tänne -kaikkien noiden vieraiden joukkoon? Miksi ei hän ollut palannut -isänmaahansa, kotiinsa. Täällä katsottiin häntä karsaasti ja -kadehdittiin. Sydämensä pohjassa tunsi hän tuskallista kateutta kaikkia -niitä tovereitansa kohtaan, joiden onni oli sallinut elää -pääkaupungissa, elää siellä, missä mahtajat ja arvokkaat olivat, elää -siellä, missä voi nähdä ja itse tulla nähdyksi, missä voi saavuttaa -onnen, kuten tuo Dodo Davidovitsch-pöllökin. Sitten hänen mielentilansa -muuttui taas kuin maisema auringon piiloutuessa pilven taa. Kateuden -tunne muuttui surumielisyydeksi. Eihän se ollut hänen syynsä, että -hänet oli lähetetty tähän likaiseen, yksinäiseen kaupunkiin, hän oli -kyllä ponnistellut vastaan, mutta köyhyys, köyhyys, sinä voit olla -raskas tölleissä, mutta et koskaan niin katkera ja kova kuin... - -"Mais voilà c'est pourtant vous", kuuli hän samassa soinnukkaalla -äänellä, hän kääntyi nopeasti ympäri ja näki edessään Anna Paulovnan -ystävälliset kasvot. Hän nousi sukkelasti ylös ja tervehti, -harmistuneena siitä, että oli tavattu synkkämielisyyden ja -levottomuuden puuskassa. Anna Paulovna huomasi hänen hämmästyksensä ja -epäili hetken, pysähtyisikö hän vai menisikö edelleen, kumminkin istui -hän penkille. "Istukaa, Karl Aleksandrovitsch", sanoi hän -ystävällisesti. "Vai niin, tekin olette löytäneet tämän paikan. Minä -kävelen usein täällä. Te ymmärrätte, täytyy hoitaa itseään, jottei -ennenaikaansa vanhenisi." Tuosta vanhaksi tulemisesta oli hänellä -paljon huolta ja kauhua. - -"No, miten se on? Ollaan surullisia, synkkämielisiä, tahdotteko uskoa -huolenne minulle", ja hän katsoi ystävällisesti, melkein hellästi Karl -Aleksanderiin. Hän oli viisas nainen, jonka sielu oli järjestetty, -kuten ranskalainen puutarha, jossa jokainen tie, jokainen käytävä vei -suoraan päämäärään. "No hyvä", sanoi hän, kun toinen oli vaiti, "minä -tiedän, mikä teitä vaivaa, teitä ei ole otettu vastaan..." - -Silloin purki Karl Aleksander kaiken sen pilkan ja harmin, jota hän oli -kärsinyt, kaiken sen alakuloisuuden, kateuden ja kaikki ne surun -tunteet, joita hän oli kestänyt, tuolle tuntemattomalle naiselle. Tuon -purkauksen alkuperäisyys, se lämpö, jota välittömyys sille antoi, -vaikutti suuresti Anna Paulovnaan. Niinpian kuin Karl Aleksander -huomasi sanojensa vaikutuksen, muuttui hänen harminsa. Pysyen -vilkkaana, kiihkoisana ja omaan sisäiseen elämäänsä kiintyneenä, alkoi -hän, huomattuaan hänen lämpimän mielihartautensa, samalla asetella -sanojaan, ohjata puhettaan varmassa tarkoituksessa; hän tahtoi voittaa -Anna Paulovnan. Missä määrin, sitä hän ei vielä tiennyt, ei edes, -minkätähden, mutta hänestä oli tuleva hänelle se Archimedeen piste, -josta koko tuo maailma, joka nyt otti niin vihamielisesti hänet -vastaan, pantaisiin liikkeelle, muutettaisiin ja mukaannutettaisiin -niin, että se tulisi hänelle sopivaksi. Ja kun hänen tunteensa olivat -niin taipuvia, että ne tottelivat sitä, mitä hänen hyötynsä vaati, -suuntasivat ne myrskyn lakattua sinne päin, joka oli hänelle paras ja -sopivin. Hänen kauniit, tummat viiksensä vapisivat liikutuksesta, hänen -silmänsä loistivat harmista ja lämmöstä, kun hän sanoi, ettei hän ollut -tahtonut tulla kenenkään tielle, että hän oli tehnyt kaikki -välttääkseen maanpakoa tähän kurjaan kylään, mutta että hän oli -sotamies ja oli ennen kaikkea oppinut tottelemaan, että sadat, jopa -tuhannetkin olivat tehneet kuin hänkin, ilman että olivat tulleet -loukatuiksi, ilman että... - -Anna Paulovna oli hyvin liikutettu. Kaikki hänen äidilliset vaistonsa -heräsivät, hän puhui lohdutuksen sanoja ja vaati häntä tyyntymään, ja -nyt sai asia heille molemmille odottamattoman käänteen, kun he -lupasivat toisilleen ystävyyttä ja luottamusta, meni sitten asiat miten -päin tahansa. Karl Aleksander suuteli hänen kättään, pientä valkoista, -pehmeää kättään, suuteli sitä kauan ja tulisesti. - -Anna Paulovna oli viisas ja varovainen, hän ei unohtanut koskaan -silloinkaan kuin oli liikutettu ja kiihkoutunut -- niinkuin hän nyt oli --- asemaansa, hän katsoi kelloa ja sanoi: "Meitä ei saa nähdä kukaan -täällä, juorut tällaisessa pienessä kaupungissa ovat pelättäviä. Tulkaa -meille tänään kello puoli kuusi niin saamme puhella, me syömme silloin -puolista. Au revoir. Vielä eräs seikka", ja hän katsoi muistellen -eteensä. "Jos te tahdotte tehdä koko rykmentin, meidät kaikki -kiitollisiksi, niin ajakaat erästä asiaa, nimittäin uusien -kasarmirakennustemme. Teillä on siksi tuttavuuksia, takokaa kun rauta -on kuumaa. Ja jos te voitte saada sen läpi, niin olette saavuttaneet -kaikkien meidän kiitollisuuden. Au revoir". - -Anna Paulovna lähti nopein askelin liikutettuna ja mieli kuohuksissa -käytävää pitkin, vähän jälkeenpäin lähti Karl Aleksanderkin samaa -tietä, nyt tyynenä ja hillittynä, pukeutumaan päivällisille. - -Vaikka Anna Paulovna oli ainakin kymmentä vuotta vanhempi ja monessa -suhteessa paljon enempi kokenut elämässä kuin Karl Aleksander, ei hän -kumminkaan osannut arvostella miestä, ei erittäinkään nuorta miestä. -Hänestä Karl Aleksander etupäässä oli lämminsydäminen henkilö, joka -kärsi ansaitsemattomasti ikävän asemansa tähden, henkilö, joka ei -ymmärtänyt pitää huolta omista eduistaan, ja hän lupasi itsekseen pitää -huolta hänestä neiti von Hübnerin avulla. Karl Aleksander taas näki -paljoa selvemmin. Hän piti Anna Paulovnaa lämminsydämisenä naisena, -joka voi olla käytännöllinen, viisas, varova, mutta jossakin suhteessa -äärettömän lapsellinen. Ja tuota lapsellisuutta hän käyttäisi -hyväkseen. Ei niin, että hän tekisi sen tarkan mietiskelyn mukaan, ei, -vaan että hänestä tuntui siltä, ja että hän ylipäänsä käytti omien -etujensa ajamiseen omia ja muiden vikoja. - - - - -VII. - - -Eversti Nikolai Nikolajevitsch Popoff asui kaupungin virralle päin -äärimäisessä talossa. Se oli vanha suuri puurakennus, sellainen, joita -näkee ainoastaan Venäjällä, ilman kivijalkaa, lattia maan tasalla, -rakennettu Palladiotyyliin, joka Katarina II:sen aikana tuli muodin -mukaiseksi Venäjällä; kuitenkin; oli tyyliä venäläistytetty ja -rakennusaineena oli puu. Purjepalttinalla päällystetyt, maalatut -lautapylväät, laudan palasista tehdyt kaarrelmat, kipsiset kauluskivet, -siinä tuon rakennusmuodon kaunistukset. - -Rakennukseen kuului puutarha, joka oli ---- kaupungin hallituksen -kiusana, sen oli nimittäin joku itsevaltainen komentaja noin -kaksikymmentä vuotta sitten laajentanut aina virtaan asti, joten se nyt -esti kaikki laiturien, satamien, teitten rakennuspuuhat, kaupungin -kaupan ja vaurastumisen edistyttämispyrinnöt. Puutarha oli alkuaan -laitettu ranskalaisen tyylin mukaiseksi, suorine käytävineen -penkereineen, kaikki luonnollisesti sopusointuun huoneen rakennustavan -kanssa. Niinpä oli aitakin sahattu ohuista laudoista ja öljyvärillä -maalattu, kepit, jotka kannattivat humalia ja viiniköynnöksiä, olivat -kuorimattomasta koivusta. Samaa säästäväisyyden ja loiston henkeä -ilmeni kaikkialla. Estetiikka ja ekonomiia olivat liittyneet täällä -yhteen kummankaan siitä hyötymättä. Poppelirivien välissä, jossa -ruohokenttien olisi tullut levittää samettiaan silmän miellyttämiseksi, -kasvoi kaalia ja sipulia. Ruusupensaitten asemasta oli karviais- ja -viinimarjapensaita. Ainoastaan öljyvärillä maalattujen lautajalustain -päällä olevien kuvapatsaiden paikkoja ei oltu voitu täyttää. Muutoin -oli puutarha hoidettu niin hyvin kuin puutarhoja Venäjällä hoidetaan, -ei juuri silmän, vaan suun iloksi. - -Mutta kahta seikkaa ei ollut varojen eikä kauneuden aistin puute voinut -hävittää tästä vanhasta puutarhasta, nimittäin helposti hoidettavan -maan runsasta kasvullisuutta ja näköalaa virran rannalla olevalta -penkereeltä. Levein ja suoraan rakennuksesta lähtevä käytävä vei tälle -penkereelle. Se oli neljä-, viisikymmentä jalkaa ylempänä virran -pintaa, Volgan eteläisellä, niin kutsutulla vuorirannalla, joka oli -keveää, keltaista kiveä, välissä aina pehmeämpiä sora- ja -hiekkakerroksia. Tuohon luonnon muodostamaan muuriin olivat sadat -törmäpääskyset kaivaneet pesänsä. Kun keväisin omena-, sireeni- ja -päärynäpuut penkereellä kukkivat, kun virta kiiti eteenpäin pajuisten, -tammien ja poppelien varjostamien rantojensa välissä, kun tuhansittain -pääskysiä pyrähteli pesistään ja lenteli Volgan mahtavan pinnan -yläpuolella, silloin lämmitti jokaista sydäntä näköalan suurenmoisuus, -surumielisyys ja kolkkous. Tämä penger oli rykmentin päälliköille ollut -kaikki kaikessa ja nyt enemmän kuin koskaan ennen, sillä Anna -Paulovnalla oli luonnon kauneudelle tavattoman avoin silmä, lämmin ja -pohjaltaan runollinen mielenlaatu; hänelle oli penger A:na ja O:na -pienessä kaupungissa. Hänet nähtiin siellä varhaisesta keväästä myöhään -syksyyn saakka. - -Eräässä puutarhan kaukaisimmassa kulmassa oli alkuaan suuremmoinen -kasvihuone. Nykyään se oli jotenkin rappiolla, mutta osaa siitä -käytettiin viinihuoneena, ja yhteen huoneeseen oli Anna Paulovna -laitattanut itselleen palmupuiston, kuten hän sitä kutsui. Se oli -pieni, nelikulmainen, kupoolikattoinen huone, ja siellä oleskeli hän -aika-ajoin, kun syksy tai kevät oli liijan pitkä ja kylmä. - -Jos astui sisälle rakennukseen, niin huomasi, että se oli rikkaan -venäläisen talon perikuva, sellaisena kuin se ilmenee suurissa -hoveissa. - -Tarkkuus ja säännöllisyys ovat aina ja jokapaikassa kauneuden ja -loiston ensimäiset ja välttämättömät palvelijat, ja jos niitä ei ole, -niin ovat kaikki kaunistuttamiskokeet mahdottomia ja hyödyttömiä. -"Laajalle levinneessä venäläisessä hengessä", kuten venäläiset sanovat, -ei kummallakaan noilla palvelijoilla ole paljon tekemistä, venäläinen -koti ei sentähden teekään, vaikkapa olisi hyvinkin hoidettu, niin -täydellistä vaikutusta, kuin se voisi. Everstin eteisessä ja salissa -liikkui taitamattomia kehnosti, vieläpä repaleisestikin puetuita -palvelijoita juuri kaksi kertaa niin monta kuin olisi tarvittu. - -Mutta venäläisen talon, samaten kuin venäläisen maisemankaan, -miellyttäväisyytenä ei ole se, mitä näkee vaan se mitä kuulee. Kun -kuulee kesäisen tuulen huminaa ja lintujen laulua Venäjän metsissä ja -virroilla, kun kuulee talvisten myrskyjen ulvontaa sen äärettömillä -lakeuksilla, kun kuulee kalastajan kesäiltana laulelevan veneessään, -joka hiljoilleen keinuu eteenpäin mahtavalla virralla, kun kuulee -sotamiesten soittelevan "balalaikkaansa" ja laulelevan suruvoittoisia -laulujaan, joita alituisesti toistellaan, silloin unohtaa, että maa -kokonaisuudessaan katsoen on vähimmän luonnonkauniita koko Euroopassa. -Venäläisessä salissa unohtuu ympäristössä huomattava jäljittely, -unohtuu väärin käsitetyt ranskalaiset ja itaalialaiset kuosit, mielen -tenhoaa puheen ystävällinen sointu, ihmisten melkein klassillinen -yksinkertaisuus, yksinkertaisuus, joka meitä viehättää heidän -kirjallisuudessaan, tuo juurtunut halu ja huomattava kyky -sielutieteelliseen tutkimiseen, joka tuntuu olevan jokaiselle -venäläiselle synnynnäinen. Kaiken tuon lisäksi tulee vielä -ujostelematon vierasvaraisuus, jolla ainoastaan Ruotsissa on -vertaistaan, vierasvaraisuus, joka kyllä ei ole niin isoista ja uhkeaa, -kuin Ruotsissa, mutta kumminkin yhtä lämmintä. - -Tässä talossa oli Karl Aleksander jokapäiväinen vieras. Hän oli se -monestakin syystä. Ensiksikin koska everstillä oli kaksi heikkoutta, -hän oli intohimoinen metsästäjä, ja kun pyhällä Venäjän maalla ei ollut -muuta rauhoitettua metsän elävää kuin metsähärkä, oli hänellä -lukemattomia tilaisuuksia tyydyttää himoaan; sitte oli hän vielä -todellinen professori stukolkan ja muiden korttipelien pelauksessa. Kun -Venäjällä löytyy useampia taitavia kortinpelaajia, kuin missään muualla -maapallollamme, niin sai hän harjoittamalla sitä urheilua monia pysyviä -ystäviä. Sillä aikaa kun rykmentin päällikkö metsästi ja pelasi -kaupungin ja kunnan etevimpien kanssa, saivat upseerit tehdä mitä -tahtoivat. Karl Aleksander oli kaikkina aikoina ollut naisten -suosiossa, joten useimmin onkin itsekkäiden ihmisten laita, sillä -tuntien oman arvonsa ja haluten päästä eteenpäin, vaikuttavat he -helpoimmin kuin muut sukumme hennompaan puoleen. Oli siis melkein -selvää, että kauniista ja solakasta upseerista, joka niin hiljakkoin -oli seurustellut pääkaupungin ylhäisimmissä piireissä, tulisi, jos -kenestään, Anna Paulovnan kavaljeeri, sitä suuremmasta syystä kun hän -ei nytkään, samaten kuin paassikoulussakaan, saavuttanut toverien -joukossa mitään erikoista myötätuntoisuutta. - -Anna Paulovna oli hyvin puhelias. Kun hän istui virran rannalla olevan -penkereen rajamuurilla, joka oli maalattu marmorin väriseksi, ja -leikitteli hienolla, valkoisella, hiukan lihavalla kädellään kukkien -kanssa, katseli virran kirkasta pintaa, katseli kiitäviä pilviä, -silloin harhailivat hänen ajatuksensa laajalle. Hän kertoi paljon -itsestään, miehestään, tyttärestään Verasta, joka nykyään oli Rigasta -olevan neiti Bilderlingin kanssa Sveitsissä, sekä suunnitelmistaan -tyttären tulevaisuutta varten. - -Eräänä päivänä huomasi hän tällaisen tuttavallisen keskustelun -aikana, että Karl Aleksander oli hyvin kaunis nuori mies. Hän huomasi -vielä, että tuo havainto herätti hänessä sellaisia tunteita ja -mielenliikutuksia, jollaisia hän ennen maailmassa nuorena ja -tuntehikkaana oli kokenut ja tuntenut, ja siitä taas oli seurauksena, -että hän tunsi alkavansa vanheta. Sitä hän kyllä oli jo kauankin -hautonut mielessään. Pelolla oli hän tuntenut, kuinka vuodet kuluivat, -päivät pakenivat. Ja kun hän joskus, usein ainoastaan sattumalta, -muisti nuoruuden aikojaan, katsoi hän lapsen pelolla tulevaisuuden -lähestyvään hämärään. Olisikohan tuo, joka jo epäselvänä häämöitti -vanhuutta, rumaa vanhuutta, joka lakastuttaa elämän ruusut. Olisikohan -tämä jokapäiväinen elämä, jota hän oli elänyt vuoden toisensa jälkeen, -kaikki, olisikohan se hänen osansa, koko hänen kohtalonsa. Missä olivat -ne ruusuiset, ihanat unelmat, joita hän oli uinaillut seitsentoista -vuotiaana... Ja hänet valtasi suru ajatellessaan, ettei hän tämän -lyhyen elämän aikana ollut koettanut mitään, kokenut mitään, nauttinut -mitään. Mutta vielä se ei ollut myöhäistä, vielä eli hän ja oli kaunis. - -Muutamana päivänä, kun hän Karl Aleksanderin kanssa istui penkereellä -ja leikki viiniköynnöksellä, taittoi hän erään kukan, heitti sen -virtaan ja katseli, kuinka se hiljoilleen kulki aaltojen muassa -alaspäin. Se ehtii kyllä kauas, kauas maailmaan, ennenkuin kuolee, -ajatteli hän itsekseen ja seurasi sen kulkua levottomuudella. "Ah", -huudahti hän äkkiä, kukka oli tarttunut erään kukkineen lumpeen -siemenkotaan, joka jäykkänä kohosi aalloista lähellä penkereen jalkaa. - -"No, mitä siellä on?" kysyi Karl Aleksander ja katseli ihaillen hänen -pieniä, hyvin muodostuneita jalkojaan, koko tuota soreaa, täyteläistä, -täysin kehkeytynyttä naista, kun hän tuossa erittäin nuorteassa -asennossa kumartui syvään kaidepuun yli. - -"Ei mitään", sanoi hän hajamielisenä, nousi ylös ja alkoi ajatuksissaan -käydä kotoaan kohden. Hän kulki georgiinein ja koiransilmäin ohi, jotka -loistivat kaikilla mahdollisilla väreillä, hänen sydämensä tuntui -raskaalta, hän näki kukissa syksyn ja syksyssä kuvan itsestään. Karl -Aleksander kulki noin puoli askelta häntä jälempänä ja ihmetteli, mitä -hän ajattelee, mikä hänelle niin äkkiä lienee tullut, mistä tuo -synkkämielisyys, tuollainen viehättävä synkkämielisyys joka on syksyn -kaunistuksena. - -"Hyvästi", sanoi Anna Paulovna kääntymättä ja näyttämättä kasvojaan, ja -ojensi kätensä. Hän suuteli hänen ruusuisia sormenpäitään ja lähti -sisältä noutamaan miekkaansa. - -Juuri kun hän eteisessä sitoi miekan vyölleen ja oli valmis lähtemään, -huusi Anna Paulovna salista: "Illalla penkereellä". Hän kumarsi -vastaukseksi, nosti lakkiaan ja lähti. - -Anna Paulovna meni miettien huoneeseensa ja istuutui vienon -surumielisyyden vallassa ikkunan eteen sekä katseli syyskesän kauniin, -vaalean valon valaisemia punaisia ruusuja, kullankeltaisia georgiineja, -loistavia, isoja jalopeurankitoja, kaiken värisiä koiransilmiä. Ja kun -hän katseli tuota vaalakkaa valoa, tuota loistavimpien värien -sopusointua, puhkesi hän rajuihin nyyhkytyksiin, ja eräs ajatus -vapisutti hänen sieluaan, ajatus, joka hänen sekavassa, kauniissa -päässään ei ollut aivan selvänä, mutta joka kävi siihen suuntaan, että -ainoastaan kevään ja kesän kukat tuoksuvat, ainoastaan ne ovat luovan, -elämän nesteitä uhkuvan luonnon suloisia lapsia, kaikki nuo muut syksyn -kukat ovat loistostaan huolimatta vaivatun, yli-ikäisen poven hedelmiä. - -Ja tuo katkera ajatus mielessä otti hän pienen käsikuvastimen ja heitti -aran silmäyksen sen tottapuhuvaan lasiin. Punaiset, täytöiset huulet, -siniset, lempeät silmät, kauniit piirteet, ne olivat ikäänkuin -syyskukkien loistoa, ei ollut kieltämistä, loppu läheni. Ja hän pani -kuvastimen varovasti pois ja itki katkerasti. Silloin tällöin kohotti -hän päätään ja katseli suurilla silmillään taivasta; "ah, liijan -myöhään", sanoi hän, purskahtaen kovaan itkuun. - -Kyyneleet huojensivat hänen suruaan. Hän tuli taas vienon -surumieliseksi, ja silloin johtuivat muistot hänen kahdeksanneltatoista -vuodeltaan mieleen, johtui mieleen onnellisin aika hänen elämässään, -jolloin hän oli oppilaana Pietarin musiikkiopistossa. Ne toivat -mukanaan nuo muistot kevätkukkien tuoksua, silkin kahinaa huimaavassa -tanssissa; ne toivat mukanaan laulua haaveellisina kuutamo-öinä; ne -toivat mukanaan ensimäisen rakkauden lumivalkean loiston; ne olivat -suloisia kuin liljain ja orvokkien tuoksu. Mutta voi, pian yhtyivät -eilisen ja tämän päivän muistot yhteen, ja jälleen näki hän -koiransilmiä, ruusuja, jalopeurankitoja, jotka tuhansissa -värivivahduksissa kulkivat hänen väsyneitten silmiensä ohi. Hän näki -kultaisia nauhoja, näki punaisia, vaaleita, sinipunervia vaihtelevan -toinen toisensa perään, suikertelevan aaltoilevissa kiemuroissa, näki -kultaisia välkkyviä värejä, näki muuttelevia ympyrän ja ellipsin -muotoja, kunnes ajatuksiensa, kyyneltensä ja levottomuutensa -uuvuttamana vaipui uneen. - -Hän oli nukkunut hyvinkin tunnin, kun kamarineiti tuli häntä -herättämään päivällisille. Hän nousi kummastuneena ylös, pyhki otsaansa -ja meni peilin luo, nähdessään kuvansa pysähtyi hän sekä kauhistuneena -että kummastuneena. Silmäluomet olivat turvoksissa, valkuaiset -tulehtuneet, iho ulkopuolisessa silmäkulmassa oli lukemattomissa -pienissä rypyissä; oi, kuinka hän oli vanhentunut! - -"Lenotschka", huusi hän kamarineidille, "sano everstille, että minä en -tahdo päivällistä, tuo minulle tänne hiukan jälkiruokaa, teetä ja -paperosseja". - -Lenotschkan poistuttua meni hän piirongilleen, otti sieltä ison -kotelon, vei sen vaatetuspöydälle ja istui senjälkeen peilin eteen. Hän -aukasi kotelon, se oli keikailemisen ja kauneuden asesäiliö. Siellä oli -kaikenlaisia ja muotoisia kapineita, pieniä ebenholsi- ja -uushopeavartisia atuimia, pieniä viiloja ja veitsiä, joutsenen -untuvista tehtyjä töyhtöjä, Boucherin ja Vatteaun hienoimpia -pastellivärejä, kauneuden-nesteitä sisältäviä pulloja, ruusun öljyä, -pulveria sormenpäiden maalaamista varten, nesteitä, joilla saa -korvalehdet ruusunpunaisiksi, poudre de riz'ta ja eau de lys'ta. Anna -Paulovna käsitteli ennen taitavasti ja aistilla noita apuneuvoja ajan -hammasta vastaan, nyt olivat ne, kun hän oli tullut maaseudulle, olleet -piilossa jo useita vuosia; hän ei ollut tarvinnut niitä, mutta tänään, -tänään täytyi hänen taas turvata niihin. Tottunein käsin piteli hän -noita kapineita ja värejä, ja lopetettuaan vihdoin toimensa, pani hän -kotelon jälleen laatikkonsa pohjalle. Hyvin tyytyväisenä katseli hän -kuvaansa peilissä. Ja täytyykin myöntää, ettei paras näyttelijäkään -olisi tehnyt parempaa työtä kuin hän. - -"Lenotschka", sanoi hän kamarineidille, joka toi hänelle päivällistä, -"käherrä minun hiukseni niskasta". - -Lenotschka totteli, ja polttaessaan ja kammatessaan emäntänsä hiuksia, -imarteli hän häntä, sanoi häntä kauniiksi ja nuoreksi kuin -kaksikymmenvuotista tyttöä. - -"Minne rouva menee illalla?" kysyi hän. - -"En minnekään". Samassa näki Anna Paulovna peilistä tytön hymyilevän -epäluuloisesti, silloin suuttui hän ja punastui; "ai, sinä poltat -minua, sinä revit minua", sanoi hän ja nousi kärsimättömästi ylös -salatakseen hämillä oloaan. - -Mutta tyttö poistui huoneesta viekkaan näköisenä, ikäänkuin hän olisi -tahtonut sanoa, ei tee mitään, minä annan anteeksi rouvalle, minä -tiedän kyllä, kuinka kiusallista joskus on. - -Anna Paulovna lähti suutuksissa huoneestaan, "tuosta hävittömästä -ihmisestä vapautan minä pian itseni," tuumi hän itsekseen. -Vierashuoneen läpi mennessään katsoi hän peiliin ja tuli iloiseksi, -salin läpi kulkiessaan ja nähdessään itsensä taas peilissä, loisti hän -kerrassaan mielihyvästä, meni sitten ruokasaliin, jossa hänen miehensä, -lääkäri ja pari korkeampaa upseeria teetä juoden ja tupakkia poltellen -väittelivät innokkaasti Turkin ja Englannin, Bulgaarian ja Abchasian -valtioseikoista, ne olivatkin nykyään ainoat keskustelu-aineet, jotka -voivat viehättää sivistynyttä venäläistä. - -He nousivat seisoalleen. Lääkäri katseli tutkivasti häntä. "Minä kun -luulin, että te kutsuisitte minua sairaskäynnille, ja te näytätte itse -terveydeltä." Hän käänsi selkänsä ikkunaa vasten, jottei olisi liijan -alttiina lääkärin teräville katseille. Kaikki tuo imartelu, nuo -ihailevat silmäykset tekivät häneen suloisen vaikutuksen, loivat -jälleen rohkeutta ja itseluottamusta hänen rintaansa. "Syksy on vielä -kaukana", ajatteli hän itsekseen ja hymyili kohteliaasti. - -"Lähtevätkö herrat penkereelle polttamaan, näyttää olevan kaunis ilta", -kysyi hän -- hän kysyi sitä jonkullaisella ulkokultaisuudella, tietäen -edeltäkäsin jo, että he vastaisivat kaikilla äänilajeilla miehen -jyrkästä "ei" lääkärin kaikilla mahdollisilla höysteillä sekoitettuun -"mahdotonta". Hänen miehensä ja lääkäri olivat nyt pahimmassa -kortinpeluuinnossaan, tuskin voivat valtioseikat heitä hillitä. -Omenajuhlan, neitsyt Marian taivaaseen astumispäivän tienoissa olisi -kaikki ohi, silloin olivat viklat täydessä höyhenessä, teerenpojat -lennossa, silloin taukoaisi kortinlyönti ja metsästys alkaisi yhtä -suurella innolla. Hän laskikin tavallisesti leikkiä heidän -vuorottaisesta metsästys- tai korttikuumeestaan. - -"Minä menen sitten yksin", sanoi hän keveästi huoaten ja otti -ilomielisenä pelipöydältä muodon vuoksi kirjan mukaansa. - -Herrat alkoivat pelinsä, Anna Paulovna lähti penkereelle avopäin, kuten -venäläiset naiset tavallisesti. Hän kulki hitaasti, epäröiden käytävää -pitkin, taittoi silloin tällöin jonkun kukan, hänestä tuntui, että -rakennus hänen takanaan katseli monilla ikkunoillaan hänen jälkeensä. -Kuta etemmäksi hän ehti käytävää, sitä vapaammalta hänestä tuntui, -kokonainen virta ajatuksia ja tunteita, sellaisia, joita hän ei ollut -tuntenut moniin vuosiin, virtasi koko hänen olentonsa läpi; "ah, se on -nuoruus, minä kuulen sen tanssivat askeleet, minä tunnen sen suloisen -henkäyksen, kun se palaa jälleen". Kerran ajatteli hän palata takaisin, -eräs rastas lenti nauraen hänen ohitsensa muutamasta kirsikkapuusta, -hän säikähti kovasti, taika-uskoinen kun oli. "Ah, sinä olet oikeassa -nauraessasi minulle. Minä en ole tehnyt mitään pahaa, ei yksikään -ihminen voi syyttää minua, joutavia". Ja suuremmalla luottamuksella -kulki hän pengertä kohden. - -Hän istui kauan yksin, hänen mielensä oli ihmeellisessä hellyyden, -tunteellisuuden ja uhkamielisyyden tilassa. Hänellä oli kirja avattuna -edessään, vaikka hän ei sitä lukenut. Sivu sen valkeain lehtien katseli -hän virran kiiltävää pintaa. Äkkiä näki hän veneen keinuilevan hitaasti -alas virtaa, siinä istui upseeri, se oli hän. Hän ohjasi veneen -vanhojen pajujen oksien alle, nousi maalle ja alkoi kavuta ylös jyrkkää -polkua. Anna Paulovna punastui hiuksia myöten, mutta mitä hän ajatteli, -kuinka hän voi ... hän oli hämillään. Sykkivin sydämin istui hän ja -odotti, silloin pistäysi hänen nuori, kaunis päänsä esiin humalien -seasta, hän oli palavissaan, punainen ja niin hengästynyt, että tuskin -voi mitään sanoa. - -Anna Paulovna ei uskalla kysyä, minkätähden hän tulee sitä tietä. "No, -istukaa alas ja levätkää, te järjetön ihminen", sanoo hän hymyillen. -Hän istuu hänen viereensä. - -Oli kaunis pyhäilta elokuun loppupuolella. Kaupungiltapäin kuului -sotilaiden ja satamatyömiesten laulua ja soittoa, äänien räikeyden ja -karkeuden laimensi matkan pituus. Tänne penkereelle kuuluivat säveleet -sopusointuisina niiden erilaisten äänien kanssa, jotka kaupungista, -virralta ja sen rannoilta kohosivat korkeuteen. He kuuntelivat -mielihyvällä slaavilaisen musiikin poljennoltaan iloisia, -väritykseltään valoisia, sisällykseltään surumielisiä säveleitä ja -katselivat äärettömiä tasangoita ja ihmeellisiä pilvimuodostuksia, -jotka mahtavina, tornimaisina kohosivat taivaan lakea kohden pitkiltä, -vaakasuorilta pilvivuoteiltaan, katselivat, miten auringon säteet -tunkeusivat niiden tummiin usviin ja saivat ne erivärisiksi hehkuvan -punaisesta vaalean keltaiseen asti, kutoen noihin väreihin kaikkia eri -vivahduksia voimakkaasta indigosinisestä heikoimpaan turkoosisiniseen, -mitä silmä voi käsittää. He nojaavat äänettöminä kaiteen yli, -katselevat illan hämärässä kaupunkia Volgan kiiltävän pinnan toisella -puolen, katselevat miten ne kolme isoa kaarrosta, jotka Volga tekee, -loistavat tasangon takaa taivaan värisinä. - -Heidät valtaa kokonaan edessään olevan näköalan mahtavuus, ja hän sanoo -hiljaa: "Teillä on Nadsonin runot mukananne, lukekaa niistä joku -kappale". Anna Paulovna aukaisee kirjan summassa ja lukee kauniin -runon. - -"Niin lyhyt elo on, vaan paljon sentään. Mä nuorra toivoin, -unelmoin -- -- --!" - -Tuo runo, joka hurmasi 70-luvun Venäjän ja on vieläkin kauan herättävä -vastakaikua kaikissa hellissä sydämissä, liikutti häntä nyt niin että -hänen äänensä vapisi. Hän osasi nuo kauniit värsyt ulkoa, pani kirjan -kiinni ja lausui ne hiljaisella äänellä ja eteensä katsoen. - -Pimenevän maan pinnalla näkyi pieniä järviä ja lammikoita, jotka -kimaltelevat kuni suuret vesipisarat, välkkyvät kaikilla särmiön -väreillä, ja sitten yksi toisensa jälkeen himmenevät, sammuvat, -häipyvät pimeää, joka voittajana levittäytyy yli avaruuksien. Ja -aurinko sammuu kesäyön valoon, joka ei ole valoisaa eikä pimeääkään. - - - - -VIII. - - -Anna Paulovna oli puoleksi makaavassa asennossa leposohvallaan -palmuhuoneensa syrjäisimmässä osassa. Hän oli puettu avonaiseen, -vaaleaan kaukaasialaiseen surrah'iin, joka oli melkein kesäpuku, vaikka -syksyä oli jo kappale kulunut. Laveat hihat olivat tulipunaisella -ruususolmulla kiinnitetyt olkatilkkuun. Hänen edessään lattialla oli -hajallaan nuottilehtiä. Sohvalla hänen vieressään oli joitakin -ranskalaisia ja venäläisiä romaaneja ja aikakauskirjoja, viimeksi -tulleet enimmäkseen vielä aukileikkaamattomina. Hän luki Murgerin -"Scène de la vie de Bohême", jonka tunteellisuus, aistillinen hehku ja -hieno sukkeluus oli suuresti viehättänyt häntä. On oikeastaan väärin -sanottu, että hän luki, sillä, löyhytellessään suurella jaapanilaisella -viuhkallaan, oli hänen katseensa ainoastaan harvoin kiintyneenä kirjan -lehtiin, enimmäkseen katseli hän kaukaisuuteen, ei siihen, joka -kangasti palmujen, draceenain ja araliain lehtien välistä, vaan toiseen -ainoastaan hänelle yksinään näkyvään. - -Syksy oli jo kelpolailla edistynyt, se oli sammuttanut viimeistenkin -kukkien loiston ja viimeisten lehtien värin. Ainoastaan synkkämieliset -luonteet tuntevat alakuloisuuden tunnetta syksyn lähestyessä, vilkkaat -luonteet taas virkistyvät syksyllä, kaikki ne lukuisat vaikutukset, -joita kesä heihin on tehnyt, muuttuvat silloin ajatuksiksi. Syksy tuo -tullessaan suuria muutoksia, ja se vaikuttaa uusia herätyksiä, antaa -aihetta monille mielikuvituksille ja vilkkaalle henkiselle elämälle. -Anna Paulovna oli alkujaan hyvin vilkasverinen. Hänestä oli, ja oli -aina ollut, syksy se vuoden aika, jolloin hän oli sekä ruumiillisesti -että henkisesti nuorteimmillaan. Kauniimpana kuin koskaan ennen loikoi -hän nyt tuossa suloisiin unelmiin vaipuneena ja odotti Karl -Aleksanderia. - -Syntyneenä rikkaassa pietarilaisessa kauppamieskodissa, joka oli -eurooppalainen eikä venäläinen, ja ollen nuorin monista sisaruksista, -oli koko talonväki hemmoitellut hänet pilalle. Tuskin vielä -täysikasvuisena oli hänet naitettu viittätoista vuotta vanhemman -sukulaisensa, kapteeni Nikolai Nikolajevitsch Popoffin kanssa, jota -kohtaan hän ei tuntenut minkäänlaista taipumusta. Hänen sydämensä oli -kumminkin rauhoittunut esiintyessään kauniina nuorena rouvana, jonka -mies odotti nopeaa ylennystä. Kodissa, jossa pieni suloinen tyttö -hauskuutti loruillaan hänen yksinäisiä hetkiään, kävi kaikki -säännöllistä kulkuaan. Kaikki nuo taivaan hyvät lahjat otti hän vastaan -ikäänkuin ne olisivat olleet hänen nuoruudelleen ja kauneudelleen -kuuluvaa veroa. - -Mutta sitten tuli pieneen maaseutukaupunkiin muutto. Se oli hänen -elämänsä suuri suru ja koetus. Täällä, vasta täällä avautuivat hänen -silmänsä näkemään elämänsä tyhjyyden, toimettomuus vaivasi häntä, -varsinkin sen jälkeen kuin tyttö lähetettiin ranskalaiseen -kasvatuskouluun. Hän alkoi pelätä lähestyviä vuosia, lähestyviä päiviä. -Juuri silloin näinä epätoivon ja levottomuuden vuosina kohtasi hän Karl -Aleksanderin. Hänestä tuntui silloin, että elämä, joka oli näyttänyt jo -herpoutuvan, oli leimahtanut uuteen liekkiin hänessä, ja hän antautui -tuon hänelle uuden tunteen valtaan yhtä paljon intohimosta kuin -turmiollisen lukemisen kautta heränneestä kunnioituksesta tuota suurta -sanaa, "rakkaus", kohtaan, jota kaikki hänen runoilijansa par -préférence olivat ylistäneet. Hän odotti nyt Karl Aleksanderia, joka -oli luvannut tulla, tosin kyllä ainoastaan sillä ehdolla, että hän -pääsee toimiltaan. Hän ei tullut, ja ensi kerran tunsi hän katkeruutta -siitä, että oli odottanut turhaan, tunsi suuttumisen, surun, -alakuloisuuden ja häpeän tuskallista tunnetta. - -Yhden asian oli Anna Paulovna kumminkin oppinut tällä lyhyellä ajalla. -Hän osasi taidokkaasti salata heikkoutensa pienessä juoruisessa -kaupungissa. Ei yksikään ihminen, ei edes viekas kamarineitikään, joka -epäili kaikkea, tiennyt mitään. Lääkäri kummasteli kyllä sitä -voitoniloista, nuoruudenomaista loistetta, joka toisinaan valaisi koko -hänen olentoaan, mutta juuri siihen aikaan tuli osa pohjolan -muuttolinnuista matkalla etelään päin pitkin Volgaa, ja pyynti ei -antanut hänelle enempää aikaa huomioitten tekemiseen. - -Ainoastaan yksi henkilö, neiti von Hübner, joka oli nähnyt niin paljon -ja joka muisti, mitä oli nähnyt, arvasi kaiken totuuden. Hän arvasi sen -taikasauvan avulla, jonka elämä antaa jokaiselle, joka vaan tahtoo -käyttää sitä, nimittäin kokemuksen. Naisella on omituinen vaisto -rakkausseikkojen suhteen, vaisto, joka vuosien kuluessa vaan teroittuu, -kun sitävastoin sama vaisto miehillä vanhetessa heikkonee ja katoaa. -Hän huomasi, vaikka ei puhunut siitä mitään, että Anna Paulovnan -elämässä nyt oli rakkausseikkoja, hän huomasi sen siitä uudesta tavasta -ja ylellisyydestä, jolla Anna Paulovna pukeutui. Hän pukeusi -huolellisemmin kuin ennen, käyttäen vaaleita värejä, jotka hyvin -sopivat yhteen hänen ihonsa kanssa, hän käherti hiuksensa siten, että -hänen kasvojensa leveys salautui niin paljon kuin mahdollista. Sen -lisäksi kiintyi neiti von Hübnerin huomio reippaaseen rohkeuteen ja -varmuuteen hänen esiintymistavassaan, ja siihen, että hän, joka ennen -oli ollut niin puhtaan hyväntahtoinen, ainoastaan säälivän -hyväntahtoinen niitä elämän säännöttömyyksiä kohtaan, joista -pikkukaupungin juorut kertoivat, nyt puolusti noita samoja -säännöttömyyksiä vapaudella, joka tuntui vanhasta, Nikolai I:sen -ankarassa hovissa kasvatetusta neidistä melkein sopimattomalta. Anna -Paulovna katseli kaikkia asioita nyt pelkäämättä ja arvosteli kaikkia -epäilevällä hyväntahtoisuudella. Itse hellyyskin hänen olennossaan, -itse hyväntahtoisuus, hyvyys oli muuttanut luonnettaan, saanut -jonkullaisen aistillisen muodon. Neiti von Hübnerille ei ollut vaikeaa -myöskään tuon taikasauvansa avulla arvata, kuka tuohon muutokseen oli -syynä. - -Anna Paulovnan yksinkertainen, luonnollinen ja kaikkia kohtaan -hyväntahtoinen käytös oli niinä iltoina, jolloin hän neiti von Hübnerin -luona kohtasi Karl Aleksanderin, muuttunut siinä suhteessa, että hän -häntä kohtaan käytti tavallista kohteliaisuutta, kohteliaisuutta joka -oli täysin moitteetonta, mutta joka itse asiassa ei ollut hänen suoran -vakavan ja nuoria miehiä kohtaan jotenkin äidillisen tapansa mukaista. - -Olisi varmaan väärin sanoa, että Karl Aleksander ihastuneena meni tai -lähti kohtauksistaan Anna Paulovnan kanssa. Hän oli löytänyt kauniin -loistavan kukan, joka yksinäisenä oli hänen tiellään, hän taittoi sen, -vähintään ajattelematta varovasti muuttaa, istuttaa, hoitaa ja rakastaa -sitä. Rakkaus oli hänelle kirja, jonka lehtiä hän tuskin oli -käännellyt. Hänen harrastuksensa etupäässä yhä vaan tarkoittivat häntä -itseään ja omia etujaan. Hän ei ollut vielä kokenut suurta rakkautta, -joka tulikatseellaan sulattaa sielut yhteen, vaikuttaa yksilön elämään -muodostavasti ja uudistavasti, jalostavasti tai turmelevasti, aina -laatunsa mukaan. Eikä sitäpaitsi ole sanottukaan, että kaikki oppivat -sitä tuntemaan. Löytyy sellaisia luonteita, jotka eivät ole koskaan -oppineet antamaan, vaan ainoastaan ottamaan vastaan, ottamaan vastaan -kaikki luonnollisena asiana, myös sydämenkin kalliimmat uhrit, -itsekkäitä, joille jossain suhteessa on anteeksi annettava, sillä he -ovat, kuten lapset, itse tietämättömiä itsekkäisyydestään. Ennenkuin -ihmisissä herää jonkullainen lämmin tietoisuus kieltäytymisen suuresta -hyveestä, ennen on siinä tuskin mahdollisuutta rakkaudellekaan. - -Suurin lämpö, jota Karl Aleksander ilmaisi Anna Paulovnaa kohtaan, ei -ollut niissä onnen sanoissa, joita hän kuiskaili hänen hurmaantuneisiin -korviinsa, vaan niissä sanoissa, jotka kerran yksinäisellä hetkellä -pääsivät häneltä: Anna Paulovna parkani, on sääli häntä, ah, -minkätähden riippuu toisen ihmisen onni toisen onnettomuudesta. -Tuollaisen tunteen purkaukseen johtui hän huomatessaan, kuinka paljon -sydämellistä, syvää alttiutta oli hänen rakkaudessaan, ja kuinka paljon -hän uhrasi henkensä paraista voimista hänelle. Hän ei ollutkaan, kuten -Volga, loistava ja matala, päinvastoin huomasi hän, että hänen -sielussaan löytyi syvyyksiä, joihin hänen katseensa eivät olleet vielä -koskaan tunkeutuneet. Ja kun hän kerran sen huomasi, taistelivat -hänessä joka kerta kuin hän meni hänen luokseen, epäilykset, tunto -ja intohimot. Ja vielä myöhemminkin, jolloin tottumus jo oli -tylsistyttänyt hänen huomiokykyään, tunsi hän kuitenkin kehräävänsä -kehnoa monipuolista lankaa, ja, kuten petosta harjoittava pelaaja, -ihmetteli hän monta kertaa, kuinka kauan se onnistuisi ja minkälaisella -häväistysjutulla se päättyisi. - -Karl Aleksanderilta kului kesä ja syksy paremmin kuin hän oli rohjennut -uskoakaan silloin kun hän määrättiin tähän pieneen kaupunkiin. Vaikka -hän olikin tullut kutsumattomana, vaikka hänestä sellaisena tuntuikin -asema tukalalta, vaikka hän myös oli sellaisia ihmisiä, jotka eivät -ilman mitään voi saada ystäviä ja tovereita, niin kärsi hän toiselta -puolen vähemmän siitä, sillä ensiksikin oli hän yksi niistä, joiden -mielestä toverien puute ei merkitse niin paljoa, ja toiseksi eli hän -toivossa, että kaikki tasoittuisi, että lopuksikin tehtäisiin hänelle -oikeutta. - -Anna Paulovnan ja neiti von Hübnerin pontevan vaikutuksen avulla oli -hänestä tullut pataljoonan ajutantti, ja siinä toimessa oli hän -osoittanut todellisia ansioita harvinaisen säännöllisyytensä ja -ahkeruutensa kautta. Pataljoonassa oli kyllä huomattu hänen -kunnianhimonsa ja hänen turhamielisyytensä, mutta ei hänen -kelvollisuuttaan, ei kukaan hänessä huomannut käytännöllistä miestä, -joka hän itse asiassa oli. Ajutanttina oli hän heti ryhtynyt asiaan, -josta Anna Paulovna oli huomauttanut, nimittäin saada rykmentille uusi -kasarmi. Hän oli löytänyt Volgan vuorirannalla paikan, jota hän piti -sopivana. Siellä ei ole vettä, muistuttivat lääkäri ja eversti sekä -hylkäsivät ehdotuksen. Karl Aleksander kirjoitti Pietariin, hankki -kustannusarvion ja piirustukset porakaivoa varten ja ajoi asiaansa niin -että sai rykmentin päällikön puoltolauseen ja allekirjoituksen. - -"Ei sentähden, että se mitään merkitsisi," oli viimemainittu sanonut -epäilevästi hymyillen, "kuusitoista vuotta on sitä asiaa pohdittu ja -siihen se jää, vaan teidän suomalaisen itsepäisyytenne tähden". - -Karl Aleksander ei hellittänyt. Hän kirjoitti Dodo Davidovitschille. -vanhalle Olbersille, suuriherttuattarelle, kaikille mahdollisille -henkilöille, joilla luuli olevan vaikutusvaltaa asian suhteen. Hän ajoi -sitä koko pontevuudellaan, voiteli kanslioissa niitä pieniä rattaita, -jotka käyttivät suurta raskasta konetta, ja kaikkien, eikä vähimmin -omaksi, kummastukseksi tuli eräänä päivänä loppupuolella syksyä -ilmoitus, että sotaministeristö on määrännyt rakennettavaksi uudet -kasarmit rykmentille. - -Se oli Karl Aleksanderin ansioksi luettava voitto, ja vielä niin -ilmeisesti, että hän voi hyvin vaatimattomasti selittää rykmentin -päällikölle tulevan kunnian hankkeen onnistumisesta. - -Vähän sen jälkeen sai hän kahden vanhemman kapteenin odottamattoman -eron kautta komppanian. Tätä hänelle iloista uutista katkeroitti -kumminkin se, että hän samasta virallisten lehtien numerosta, jossa -hänen korotuksensa mainittiin, näki, että Dodo Davidovitsch oli päässyt -hänen majesteettinsa keisarin sivuajutantiksi, ja että hänet oli -lähetetty erityistä tehtävää varten kotimaahansa, levottomaan -Abchasiaan, josta pitkin aikaa oli puhuttu milloin pienempien -melskeitten, milloin yrittelijäitten ja kunnianhimoisten -clanipäälliköiden tähden. Karl Aleksander ei voinut muuta kuin -katkeruudella ajatella, että, jos hänkin olisi saanut jäädä kaartiin, -hänen tulevaisuutensa olisi ollut turvattu, nyt homehtui hän täällä -maaseudulla ja pääsee everstiksi ehkä täytettyään viisikymmentä vuotta. - -Sillä aikaa kun Volgan varrella olevassa pikkukaupungissa pohdittiin -kaikellaisia pikkukysymyksiä, kärsittiin pieniä suruja, punottiin -pieniä juonia, sillä aikaa kehkeytyivät tapaukset suuressa maailmassa -alituisesti kiihtyvällä nopeudella. Kaikki ne, jotka olivat kukkuloilla -ja näkivät laajalti ympärilleen, aavistivat jo syksyllä vuonna 1876, -että sen palon liekit, jonka uskonkiihkoiset muhamettilaiset olivat -sytyttäneet Bulgaariassa ja Rumaaniassa, ennustivat koko maailman -liekkeihin syttymistä. Turhaan ne, joiden etupäässä oli vastattava -sodasta ja rauhasta, ponnistelivat sitä vastaan, jonka he näkivät -tulevan hitaasti, mutta väistämättömästi ja peljästyttävänä. Kenen -herra tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella, lienee rauhaa rakastava -keisari Aleksander II sanonut toivottomana, kun hän, kuultuaan Midhat -paschan vangituksi ja maanpakoon ajetuksi, näki mitä seuraisi. Ja nyt -jo loistivat Bulgaarian palavien kylien liekit jokaiseen pyhän Venäjän -maan soppeen. Jokaisessa kirkossa Venäjällä -- ja Venäjällä onkin -paljon kirkkoja -- soitettiin kelloja ja kutsuttiin ristinsotaan, -pyhään sotaan, joka alkuaan syntyikin yhtä todellisesta kuin -yksinkertaisesta ja syvästä liikutuksesta, huolimatta siitä, miksi -valtiotaito sen sittemmin muutti, millä tavalla valtioviisaat käyttivät -suurta kansallista innostusta. - -Toinen toisensa perään saapuivat nyt peljästyttävät sähkösanomat, ne -saapuivat kuni myrskylinnut nopein siivin yli ajan pauhuisen meren ja -ilmoittivat milloin neuvottelut Konstantinoopolissa lakkautetuiksi -tuloksitta, milloin Ignatieffin lähteneen pois sulttaanin kaupungista. -Sitten tuli maaliskuun 8 päivänä 1877 käsky muodostaa kahdeksan -venäläistä sotajoukko-osastoa. Sota oli syttynyt. Myöskin ne, jotka -olivat alhaalla laaksoissa, näkivät punaisten liekkien leimuavan ylös -ja nuoleksivan pilviä, näkivät savun pimittävän taivaanrantaa. -Venäjällä, jossa tuskin löytyi sitä perhettä, jonka miespuolista -sukulaista ei olisi ollut sotajoukossa, ei käsky liikuttanut ainoastaan -mieliä ja sieluja, sillä oli myös tuntuvat vaikutukset jokapäiväiseen -elämäänkin, perheiden ja yksityisten pienimpiin toimiinkin. - -Everstillä olivat levottomat ajat. Metsästysretket olivat -lakkautetut, kortinlyöntikin oli saanut vähentyä ja väistyä syrjään. -Päivällispöydässä puhuttiin hyvin isoäänisesti ja kiihkeästi sodasta. - -Eräs everstiluutnantti, joka vasta oli tullut Pietarista, tiesi kertoa, -että sodanjulistus oli valmiiksi kirjoitettu, sen sanottiin koskevan -sekä Turkkia että Englantia. - -"Riivaako se sitten piru hullua turkkilaista, eikö hän tiedä, että me -tukehdutamme hänet lakeillamme, ruhjomme hänet ja hänen kurjat -joukkonsa", huusi pieni verevä ja tuittupäinen majuri, suuri slavofiili -ja patriootti. - -"Ruhjomme hänet, tukahdutamme hänet! Ei, kuulkaapas hyvä majuri", -muistutti lääkäri murteellisella venäjällään, sillä hän oli saksalaista -syntyperää, "nuo ovat liijan suuria sanoja. Kuinka usein me olemme -ruhjoneet Turkin, ja se on virvonnut kuin ankerias uudelleen. Me -muserrimme sen Pruthin sopimuksessa 1711, Belgradin rauhassa 1739, -Kutjuk Kajnasdjessa 1774, Jassyssa 1772, Adrianopolissa 1829, -Pariisissa 1856 ja nyt olemme taas valmiit sitä musertamaan". - -"Niin mutta, herra historian professori", sanoi majuri suuttuneena, -"nyt on asia kokonaan toinen. Slaavilaisuuden aate ei ollut silloin -vielä levinnyt laajalle, ajatelkaa, kuinka paljon me olemme edistyneet" -ja hän veti voimakkaasti savuja sikaristaan, "ja sitäpaitsi ... -sitäpaitsi on Ignatieff sanonut, että siitä tulee ainoastaan sotaväen -huvikävely..." - -"No niin, vaan kuka sanoo teille", keskeytti lääkäri, "etteivät sen -ajan Ignatieffit ole sanoneet samaa sen ajan keisareille". - -"Se on sama minulle", huusi majuri vielä punaisempana ja kiihkeämpänä. -"minä tahdon taistella, taistella viimeiseen veripisaraan asti, kun -keisari käskee", ja hän pani madeiralasinsa niin voimakkaasti pöydälle, -että se särkyi. - -"Mutta siitä me olemme kaikki yksimielisiä", sanoo rykmentin päällikkö -hymyillen, "ei kukaan epäile..." samassa näki hän palvelijan, vanhan -Ivanan, tulevan sisään, tuoden sähkösanomaa, ja vaikeni. Ivana haki -ruokakaapin päältä tarjotinta antaakseen sillä sähkösanoman, johon -kaikkien silmät olivat kiintyneet. "Mitähän sanomaa tuo myrskylintu nyt -tuo", kysyi itsekukin levottomuudella mielessään. - -Anna Paulovna, jota kiivas keskustelu oli hyvin hermostuttanut, -katkaisi äänettömyyden ja sanoi: "Elä vitkastele Ivana, anna -sähkösanoma tarjottimetta". - -Vanha Ivana meni everstin luo sähkösanoman kanssa, hänen kätensä -vapisi, hänetkin oli saanut valtaansa yleinen jännitys. - -"Olkaa hyvä ja kirjoittakaa kuitti sähkösanomasta Karl -Aleksandrovitsch", ja eversti alkoi aukaista sitä jonkullaisella -hitaudella ja arvokkaisuudella. Kaikkien silmät olivat häneen -kiinnitetyt. Sitten nousi hän ylös ilmeisesti liikutettuna. "Hyvät -herrat", sanoi hän vakavana. - - "Kischineffissä 24 päivänä huhtikuuta. Keisari, joka saapui - tänne 20 päivänä huhtikuuta, on tänään julistanut sodan ja - käskenyt sotajoukon marssia rajan yli". - -Seurasi hetkisen äänettömyys. Anna Paulovnan silmät olivat täynnä -kyyneliä. - -"Hyvät herrat", ja eversti, tuo leväperäinen, itse asiassa vähäpätöinen -mies kasvoi sanojensa ja asemansa painosta, "eläköönhuuto hänen -majesteetilleen keisarille, venäläisten aseiden voitolle ja sille -pyhälle asialle, jonka puolesta ne taistelevat". Huudettiin eläköötä ja -riemuittiin, tyhjennettiin maljat, ja ylenmääräisessä innostuksessansa -paiskasi majuri tyhjän lasin lattiaan. "Vaelluksemme on Jumalan -huomassa", sanoi hän ja teki ristinmerkin, hänen silmänsä olivat -kyynelten kostuttamat. - -"Ja nyt", sanoi eversti, "nyt on aika, että tyttäremme tulee kotiin. Me -emme tiedä, millä hetkellä rykmentti kutsutaan sotanäyttämölle, sitä -ennen tahdon minä nähdä lapseni. Anna Paulovna, ole hyvä ja sähköitä -Lausanneen, että pieni tyttömme heti lähetetään kotiin". Etsittyään -silmillään Karl Aleksanderia, meni hän huoneeseensa kirjoittamaan -sähkösanomaa. - -Mutta Karl Aleksander oli mennyt mieli kuohuksissa ulos, hänen mielensä -kuohui sentähden, ettei hän nyt, jolloin kaikki muut olivat -innostuksissa, voinut innostua kuin he. Hän kysyi itseltään, "mitä -minussa on, joka tekee minut niin jääkylmäksi? Minkätähden minä en voi -kuulla venäläisen sydämen lyöntiä, tuntea sen suonien tykytystä, tuntea -sen kuuman veren kuohua suonissani? Olenko minä muukalainen kummassakin -maassa?" Hän ei ollut tottunut sellaisiin mielenliikutuksiin, hän tunsi -sentähden ensimäisen kerran moneen vuoteen olevansa hyvin onneton, -tunsi alentuneensa omissa silmissään. Yksin lähti hän kaupungin -puistoon, istui penkille, jolla hän usein oli istunut, katseli kevään, -varhaisen kevään ensimäisiä vaikutuksia aavalla tasangolla ja vaipui -synkkiin mietteisiin. - -Ja sitten alkoi ajatus vapautua, halu lähteä sotaan herätä hänessä. -Kaartit eivät olleet vielä määrätyt lähtemään, hänellä ei siis vielä -siellä ollut monta ystävistään, entisestä seurustelupiiristään, mutta -Dodo Davidovitsch, hänen vierustoverinsa ja ainoa varsinainen -ystävänsä, oli siellä. Kun hän oli tehnyt päätöksensä, meni hän -kotiinsa ja kirjoitti kirjeen Dodolle, jossa hän pyysi häntä tekemään -kaikki, mitä voi, saadakseen hänelle, Karl Aleksanderille, paikan -sotajoukossa. Kirjoittaessa heräsi hänessä sellainen epäselvä ajatus, -jota pidetään salassa, jota ei itsekään oikein ymmärretä, ennenkuin se -sisäisen levottomuuden ja itsekoettelemuksen hetkinä vedetään esille, -ja hän teki sen nyt. Hänen täytyi myöntää, ettei se ollut innostus -bulgaarein pyhään asiaan, ei myötätuntoisuus tätä uutta ristiretkeä -kohtaan, ei edes tavallinen nuorukaisen seikkailuhalu, joka sai hänet -lähtemään, hän tahtoi yksinkertaisesti vaan paeta, paeta Anna -Paulovnaa, päästä vapaaksi hänen itsensä uhraavasta, mutta väsyttävästä -rakkaudestaan. Hän oli väsynyt elämään luotolla, sillä henkisessäkin -suhteessa voi elää toisten luotolla. Hän tiesi että se hitunen lämpöä, -joka hänessä oli, pysyi vireillä ainoastaan Anna Paulovnan tulen -avulla. Ja tästä askeleesta ei hän maininnut sanaakaan kenellekään, ei -edes Anna Paulovnalle. - - - - -IX. - - -Se, joka eli Venäjällä keväällä vuonna 1877, ei unohda koskaan sitä -aikaa. Koko kansan oli vallannut tuskallinen levottomuus. Venäjä -sairasti kuumetta, sen veret olivat kuohuksissa. Huhtikuussa olivat -sotajoukot menneet rajan yli Rumäniaan, ja kesäkuussa ei vielä edes -oltu saavuttu vihollisen maahan. Oli ponnistettu voimia musertavan -iskun lyömiseen, ja lyötiinkin ilmaan; innostus, suuri kiihko oli -laimentumaisillaan ja kummastuneena kysyi kukin itseltään: mitä tämä -merkitsee? Levottomuuden tunne, salainen kauhu valtasi kaikki -kansalliset itserakkaat, kaikki ne, jotka olivat luottaneet taruun -sotaväen huvikävelystä, ja sellaisia oli paljon. - -Tuossa pienessä yhteiskunnassa, Volgan varrella olevassa -pikkukaupungissa, ja erittäinkin sen sotilaspiireissä, jotka -muodostivat koko sen elämän ja luonteen, oli sellaista levottomuutta -monella tavalla ilmestynyt. Valtiolliset ja sotaliikkeitä koskevat -keskustelut upseeriklubissa ja everstin luona olivat yhtä vilkkaita -kuin pitkiäkin. Pelipöydällä oli erityiskarttoja Tonavan maista, -erityisteoksia Diebitsch Sabalkanskin retkestä Balkanin yli, Moltken -teoksia Turkista ja ylipäänsä kaikkea, joka voi jossain suhteessa -valaista asemaa. Tuon yleisen levottomuuden vallitessa häipyi se -sydämen tuska, joka siihen aikaan vaivasi Anna Paulovnaa. Koko hänen -ympäristöstään huomasi sen ainoastaan vanha neiti von Hübner. - -Karl Aleksander ei ollut saapunut kohtaukseen: siitä ajasta alkoi hän -rohjeta katsoa asiaa sellaisena, kuin se oli, Karl Aleksanderista oli -rakkaus ajanhauskuutusta, hänestä nuorta, uutta elämää. Hän ei voinut -kieltää, että Karl Aleksander ei välittänyt hänestä, että hän tahtoi -päästä vapaaksi. Hän oli huomannut, että rakkaus oli Karl -Aleksanderille vieraskielinen kirja, jota hän luki, sillä hän tunsi -kirjaimet, hän itse taas tunsi hengen, syvän, sisäisen elämän ja -sisällön siinä kirjassa. Tuo herätti hänessä syvää surua, surua, joka -toisinaan teki hänelle mahdottomaksi esiintymisen maailmassa. Mitä se -hyödytti, kysyi hän itseltään, että oli kesänsä lopulla voittanut -sydämen, jos se sydän oli niin häipyvä, että se jo, kun tuskin vielä -oli vuotta kulunut, sulkeusi häneltä. Sillä hän tunsi, että hän oli -kadottanut Sesam-sanan, joka sen aukaisi hänelle. Mutta ei siinä vielä -kylliksi, kauneus, jota hän oli niin hellästi hoitanut, jonka hän piti -niin suuriarvoisena, se ei kestänyt nyt syysmyrskyjen aikana. Hän luuli -näkevänsä, miten se suli, juoksi pois niiden kyynelten mukana, joita -hän vuodatti sen himmenevän loiston tähden. Vanheneminen oli tullut -hänelle päähän pistäneeksi ajatukseksi, ja sellaisilla päähän -pistäneillä ajatuksilla on sama vaikutus sieluun kuin paranemattomalla, -pitkällisellä hivuttavalla taudilla ruumiiseen. Se ajatus myrkytti -hänen päivänsä, hävitti kaiken mehun, mitä elämä tarjosi. Kaiken tuon -sielun vaivan lisäksi tuli vielä pelko tyttären kotiintulosta. Sen, -että se toisi mukanaan uusia kärsimyksiä, uusia suruja, uutta -mielipahan aihetta aavisti hän teroittuneella naisen aistillaan, joka -ohjasi häntä oikeaan, kun oli kysymys sydämen asioista, yhtä varmasti -kuin kompassi osottaa magneetillisen navan. - -Kevät oli tänä vuonna tullut tavattoman aikaiseen. Jo toukokuun alussa -olivat Volgan rannat hohtavan vehreät, kirsikat ja tuomet täydessä -kukassa. Anna Paulovnalle, joka kärsimättömyydellä oli odottanut -kevättä, oli ollut paljon vaivaa saada nerokkaisuudellaan ja -naisellisella viekkaudellaan kohdata Karl Aleksanderia penkereellä. Hän -tahtoi välttämättömästi tavata häntä vielä kerran, ennenkuin tytär -tulisi kotiin, jota nyt odotettiin joka päivä. Kohtaus oli kumminkin -sattuneiden esteiden takia siirtynyt päivä päivältä, tänä iltana se -kumminkin tapahtuisi. Äkkiä, kuten pilvistä pudonneena ilmausi silloin -pieneen kaupunkiin tarkastusmatkoilla oleva kenraali, joka tuli asumaan -rykmentin päällikön luo, eikä Anna Paulovna huomannut mitään keinoa -päästä useihin päiviin vapaaksi kutsumattomasta vieraastaan. - - * * * * * - -Karl Aleksander istui kumminkin määrätyllä ajalla penkereellä. Hän -istui kaidepuun päällä, katseli, näkemättä maisemaa ja odotti -kärsivällisesti. Hänelle olivat nämät kohtaukset muuttuneet raskaaksi -kuormaksi, jota hän kesti ainoastaan tuskallisella, sellaisissa -ihmisissä tavattavalla uhkamielisyydellä, jotka eivät voi -vapautua kuormastaan, ja joiden sen lisäksi täytyy salata itse -uhkamielisyyttään. Hän odotti kärsivällisesti, hän tiesi tarkalleen, -kuinka hän laskeutuisi portaita alas arkaillen, tekisi romantillisen -liikkeen, ikäänkuin kuunnellen jotain, samalla tavalla kuin se kohta -aina esitetään "Nivan" palstoilla, hyppäisi alas hiukan lapsimaisella -tavalla ja koettaisi sitten kiihoittaa häntä loruillaan. Nuo -lorut ne olivat kaikista kauheimmat, ne muistuttivat samalla -kertaa lapsikamarikeskusteluja ja lainakirjaston tavallisimpia -rakkauslörpötyksiä. Karl Aleksander ei ollut vielä oppinut, ei -huomannut sitä, että tyhjänpäiväiset rakkauslorut ovat aivan -samanlaisia, kaikuivatpa mistä päin tahansa, se on ainoastaan ääni, -joka ne tekee toisellaiseksi, ainoastaan suut, jotka lausuvat noita -tavallisia sanoja, ovat toisellaisia. Sitten oli hän huomaavinaan hänen -silmissään samallaisia nuhteita, joita hän teki itselleen. Hän näki, -hän tunsi, että Anna Paulovna oli oppinut tuntemaan hänet, huomannut -hänen jo aikaa kyllästyneen tähän romaaniin. Hän odotti joka päivä -purkausta, jolloin hän sanoisi, että hän oli petollinen ja uskoton, ja -kaikkea muutakin, jota oli lainakirjastoromaaneissa, sitäkin. Hetkisen -ajatteli hän jouduttaa ratkaisevaa iskua, vallankumousta, ja sen -jälkeen päästä vapaaksi; mutta mitä se hyödyttäisi? Pianhan tulisi -tieto Dodo Davidovitschilta, parempi on erota riidatta. Ja jos häntä ei -muutettaisikaan sotajoukkoon ja rikkoisi välinsä tykkänään hänen -kanssaan, mitä tekisi hän sitten tässä kurjassa pesässä, miten hänen -elämänsä sitten kuluisi? Hänkin ehkä kostaisi, saattaisi hänet neiti -von Hübnerin, ehkäpä suuriherttuattarenkin epäsuosioon. Ei, hän oli nyt -kahleissa, jotka hän itse oli itselleen takonut, ja joita hänen oli -kärsiminen, vaikka ne tulivat päivä päivältä raskaammiksi. - -Mutta sepä ihmettä, missä hän viipyy tänään, hän, joka tavallisesti on -niin sietämättömän täsmällinen? Mitähän jos minä lähtisin pois! Mutta -Karl Aleksander ei uskaltanut lähteä. Hän odotti, kuljeskeli -edestakaisin penkereellä, katseli, miten päivän vaaleat liekit -sammuivat, katseli, kuinka korkealla taivaan sinessä kiiti eräs -pyyntimatkoilleen myöhästynyt tornihaukka nuolen nopeudella kohden -kotoaan, kuunteli pääskysten liverryksiä, kun ne, kuten taitamattomat -lapset, jotka ovat laitetut makaamaan, nukkumisen sijaan huvittivat -itseään naurulla ja pakinalla. "Ah, jos minä saisin lähteä kotiin, -kuten tornihaukka, ah, jos minä saisin seurata pääskysiä," huokasi hän -itsekseen. - -Kevätilta levitti hienon vaalean vaippansa puutarhan ja sen kukkivien -omenapuiden yli. Oli niin äänetöntä ja hiljaista, että voi kuulla yhden -ja toisen valvovan hyönteisen surisemisen, kun se kukkaistuoksun -hurmaamana lenteli puiden oksien välissä. Harhailevassa lennossaan -sattui tuo pieni yökulkijain pahki kukkien terälehtiin, jotka -putoilivat maahan hitaasti ja ladellen kuni perhoset. Silloin tällöin -puhalsi virralta tuulen henkäys, tunkeusi kukista vaaleana olevien -oksien väliin, puisti niistä alas joukottain valkeita lehtiä ja -siemenpölyä ja heti tyyntyi pensaisiin. Suloisia höyryjä kohosi -kuohkeasta maasta ja liiteli kepeänä usvana kukkien päällä. Oli -kevätkesän pyhä, ihana aika, jolloin elämä jälleen virkoaa, jolloin -tunteet nuortuvat ja väsyneet sydämet riemastuvat. Ei edes Karl -Aleksander, niin synkkämielisenä kuin olikin, voinut olla -hurmaantumatta. Äkkiä heräsi hän unelmistaan siitä, että joku käveli -etempänä käytävällä. Siellä hän on, ajatteli hän, niin hän se on, ja -raskas huokaus nousi hänen rinnastaan. Nyt lähenee hän, hänellä on uusi -puku, niin hienon värinen, vaalean sinipunerva ja keltainen; nyt -seisahtuu hän, katselee ympärilleen, mutta miten suloisesti, nyt hyppää -hän alas korkealta portaalta niin viehättävän kauniisti, ei, se ei ole -hän, vaan ovathan ne hänen silmänsä, hänen punainen suunsa ja ... mutta -kaikki kauniimpana, nuorena, hienompana ja sielukkaampana. Onko se hän -tahi eikö? kysyy hän itseltään, onko hän nukuksissa, uneksiiko hän? Nyt -hymyilee hän hänelle, "no, mutta tehkäähän nyt kunniaa, Karluscha," -sanoo hän äkkiä ja nauraa hiukan ilkamoiden, hiukan hämillään, hiukan -tuttavallisesti, hyvin ystävällisesti ja suloisesti. - -"Vera, Vera Nikolajevna, oletteko te todella -- Te? Milloin te tulitte, -kuinka voitte tuntea minut?" Ja Vera nauroi, nauroi aivan kuin Anna -Paulovna paraimmalla tuulellaan. "Minä tulin tänään kenraalin kanssa. -En minä tuntenut teitä, mutta minä olen eläissäni ollut tuttu -ainoastaan yhden Karl Aleksandrovitschin kanssa, ainoastaan yhden -kanssa, jolla on ollut saksalainen nimi Karl, ja kun äiti kirjeissään -kuvasi teidät ja puhui Karl Aleksandrovitschistä joka sivulla, muistin -minä häntä, ja sitten uskoin aina, että se olisitte juuri te, te ja ei -kukaan muu." - -"Vera", -- ja hän ojensi molemmat kätensä häntä kohden -- Vera epäili -hetken ja sitten tarttui niihin. Ja siinä tuli sellainen "muistatteko -te sitä ja sitä, muistatteko te häntä", että pääskyset heräsivät -pesissään, ja satakieli, joka juuri oli aloittanut liverryksensä, -vaikeni. Anna Paulovna, jota tänne asti olivat viivyttäneet -vieraat ja emännän velvollisuudet, ja joka nyt pelokkaana ja -sipsutellen tuli kohtauspaikalle, kuuli jo kaukaa tuon: "muistatteko -sitä ja sitä". Kuulusti ikäänkuin siellä olisi ollut kaksi visertelevää -"inseparables", noita viehättäviä lintuja, jotka istuvat toisiinsa -painautuneina ja kuolevat, jos heidät eroitetaan. Anna Paulovna ensin -tyrmistyi, sitten hämmästyi hän edessänsä olevan ryhmän kauneudesta. -Lopuksi tuli hän surulliseksi, toivottomaksi hänen äänensä soinnun -tähden, äänen, jota hän rakasti niin suuresti, ja jonka pienimmänkin -väreen hän luuli tuntevansa niin hyvin, vaan jossa nyt ilmeni hänelle -uusia väreitä, joita hän ei ollut koskaan kuullut ennen. Surun -valtaamana pakeni hän äänettömästi huoneeseensa, ja ikäänkuin peläten, -että joku seuraisi häntä, lukitsi hän oven. - -Ulkona penkereellä oli puhelu todella päässyt irralleen. - -"Kuinka te tunsitte minut?" kysyi Vera. - -"Minä en tuntenut teitä, mutta teidän sananne, 'tehkää kunniaa' -muistutti minulle yksinäisten lapsivuosieni suloisimpia hetkiä". - -Äkkiä kysyi Vera: "Mitä teette te täällä, minkätähden ette tulleet -sisälle luoksemme?" Karl Aleksanderin tuli vastata. Ensi kerran -elämässään joutui hän siinä suhteessa ahdinkoon. - -"Ei, mutta kuulkaahan, te hän näytätte ikäänkuin teidät olisi pahan -teosta tavattu, myöntäkää. että te -- --". - -Mutta nyt oli Karl Aleksander ehtinyt tointua. "Minä tulin -harjoituksista, olin väsynyt ja tahdoin levätä tänä suloisena yönä -teidän penkereellänne, vanhempanne ovat antaneet minulle luvan, vieläpä -kutsuneet minua tänne. Kauneus on houkutellut minut tänne ja -vanginnut," lisäsi hän liehakoivasti, "pitemmäksi aikaa kuin olisi -saanut". Hän nousi ylös sanoakseen jäähyväiset ja lähteäkseen, "mutta -mitä tietä", kysyi hän itseltään. Uusi hämmennys. He kulkivat käytävää -pitkin rakennuksen etusivulle päin. "Hyvää yötä", sanoo Vera ja ojentaa -hänelle kätensä, "ajatelkaa, kuinka äiti hämmästyy tästä kohtauksesta". - -"Niin, kyllä kai", vastaa hän hermostuneesti, ja menee pitkin vasempaan -päin johtavaa käytävää. - -"No, ei sinne, tännepäin, kuinka te olette hajamielinen", huutaa Vera, -"porttihan on toisella puolella". - -"Kah, se on totta", hän tekee kokokäännöksen ja käy eteenpäin, hän ei -ole koskaan kulkenut tätä tietä eikä tiedä, missä portti on. Suuri -kartanokoira alkaa haukkua vimmatusti, ovella seisova sotamies tekee -kunniaa, portinvahti ja kyökkipiika tervehtävät ja katselevat häntä -hyvin kummissaan. -- "Sepäs oli saakelia, minä luulen, että koko talo -on liikkeessä", tuumaa Karl Aleksander; hän huokaa helpotuksesta -päästyään kadulle ja kiiruhtaa kotiinsa. - -Kun Anna Paulovna tuli huoneeseensa, oli hän vallan mielettömänä. Oliko -mahdollista, että se oli totta, mitä hän oli nähnyt? Hänen oma -tyttärensä ja tuo kauhea Karl Aleksander, jonka onnettomuus itse oli -tuonut hänen tielleen, yhdessä! Muistatteko te sitä ja sitä, olivat he -sanoneet, missä olivat he sitten kohdanneet toisensa, miksi oli Vera -sen salannut? Kun hänellä itsellään oli salattavaa, epäili hän kaikkea -ja kaikkia. Jos hän menisi Veran luo ja kysyisi? Mutta ei, nykyisessä -mielentilassa, oli se mahdotonta, hän ilmaisisi itsensä. Minne tahansa -hän katsoi, kohtasi hän vaikeuksia joka taholla, lisäksi tulivat nyt -vielä mustasukkaisuuden tuskat. Niin, se vielä puuttuisi, että hän -alkaisi ... hän oli huutaa tuskasta sitä ajatellessaan, hän veti syvään -henkeään, hän luuli tukehtuvansa, meni ikkunan luo ja avasi sen hiljaa. -Pehmyt, suloinen yöilma teki hänelle hyvää. Istuissaan siinä näki hän -hänet ja tyttärensä tulevan käytävää ylös, kuuli hänen sanovan, "kyllä -kai", luuli niissä sanoissa olevan jonkun sivumerkityksen, ja -katkeruudesta sekä häpeästä mielettömänä purskahti kiihkeään itkuun. -Silloin koputettiin hänen ovelleen. "Äiti kulta, saanko minä tulla -sisään. Äiti kulta, se on sinun Verotschasi, päästä minua sisään!" Hän -koetti tointua, ponnistaen kaikki henkiset ja ruumiilliset voimansa -sanoi hän tyynesti, "Mene huoneeseesi pikku Vera, ja pane maata, minä -tulen kyllä sanomaan sinulle hyvää yötä hiukan myöhemmin, juuri nyt en -voi oikein hyvin". - -"Kyllä teen sen, äiti kuita, mutta tule kaikin mokomin, minulla on -jotain hauskaa kerrottavaa sinulle, Ja eihän meillä vielä ole ollut -ollenkaan aikaa puhella toistemme kanssa". - -Ääni, jolla nuo sanat lausuttiin, tuntui vapisevan ilosta ja lämmöstä -ja vaikutti kuin neulan pisto Anna Paulovnaan. Hän riisuutui -kamarineidin avutta ja kiiruhti sänkyynsä. - -Silloin vasta muisti hän, ettei hän ollut sanonut jäähyväisiä -kenraalille. Hän tiesi, että miehensä, vaikka olikin muutoin -välinpitämätön ja huolimaton, tuskin antaisi anteeksi sitä, mutta koska -suurien surujen siunauksena on, että ne saavat pienet unohduksiin, niin -hän tuskin ajattelikaan tuota muutoin niin tärkeää asiaa. Hän makasi -valveilla aamupuoleen yötä, ja vaipui vihdoin raskaaseen horrostilaan. - -Seuraavana päivänä oli Anna Paulovna kipeä, hänessä oli kuume. Hän -kutsutti Veran luokseen, hänen täytyi päästä selvyyteen. Ennenkuin Vera -ehti tulla, tuli hänen miehensä huoneeseen. Hän kysyi hänen vointiaan, -lähetti hakemaan lääkäriä, mutta teki kaiken tuon konemaisesti, niin -kuin sellaisen jota tulee ja pitää tehdä, osoittamatta huolenpidossaan -vähintään lämpöä tai tunnetta. Anna Paulovna, joka pitemmästä kuin -kahdenkymmenen vuoden tottumuksesta tunsi hänet, huomasi, että hänen -ajatuksensa olivat kiintyneet johonkin asiaan. Ollen säikähdyksissään -ja peloissaan noista odottamattomista tapauksista, vaivasi se häntä -suuresti. Tulkoon, mitä tuleekin, hänen täytyi saada tietää se. - -"No, Nikolai Nikolajevitsch, mitä sinä ajattelet?" sanoi hän, kun näki -hänen aikovan lähteä uskomatta hänelle mitään. - -Eversti katsoi häneen. "Vai niin, sinä olet huomannut sen minusta, no -niin, minä ajattelen tänään paraatin jälkeen nimittää Karl -Aleksandrovitschin ajutantikseni". - -"Minkätähden?" sanoi hän ja tunsi henkeänsä ahdistavan. - -"Minkätähden ... niin, oikeastaan minun olisi pitänyt se tehdä jo aikaa -sitten, hän on kelpo upseeri, kenraali piti hänestä paljon eilen, -hänellä on kyllä tulevaisuutta. Ja sitten hän ... hän ... on suoraan -sanoen tässä kaupungissa ainoa sulhaseksi kelpaava Veralle, joka jo on -yli kahdenkymmenen. Ajutanttina tulee hän päivittäin oleskelemaan -talossa", ja niin selvitti hän laajaperäisesti suunnitelmiaan. "Mutta -sinä et sano mitään? Mitä arvelet sinä asiasta?" - -Anna Paulovnalle tuotti miehen puhe tuskaa, joka kasvoi joka minuutti -ja uhkasi lopuksi tukahduttaa hänet. Vihdoin kohosi hän vaivaloisesti -ylös vuoteeltaan, katsoi häneen kuumeesta hehkuvilla silmillään, ja -niissä näkyi kovuuden ja vihan ilmettä, kun hän äänellä, jota hän ei -voinut kauemmin hillitä, huudahti: "Se ei saa koskaan tapahtua, -kuuletko sinä, ei koskaan!" Hän vaipui jälleen alas vuoteelleen. -Nikolai Nikolajevitsch sekä hämmästyi että suuttui hänelle niin -harvinaisesta purkauksesta. - -Hetkisen oli hän tietämättään totuutta lähellä, kun hän pilkallisesti -hymyillen sanoi: "Ethän sinä vaan ole mustasukkainen?" ja jatkoi sitten -syittensä ja todistuksiensa luettelemista. - -Hänen vaimonsa ei sanonut mitään, mutta hän tunsi, että hänessä oli -jotain järkähtämätöntä, taipumatonta, jotain naisten itsepäisyydestä, -jota mikään ei voi taivuttaa, tuskin murtaakaan. Lopuksi lähti hän -suuttuneena pois, sanoen: "Tässä olen minä, se joka toimin niin, kuin -edullisimmaksi luulen", ja paiskasi oven lujasti kiinni. Hänen -käyntinsä, kasvonsa juonteet, kiihtynyt mielentila eivät ennustaneet -mitään hyvää tämän päivän paraatista. "Itsepäisyys, niin, siinä on -naisten voima", jupisi hän itsekseen. - -Anna Paulovna makasi melkein tainnuksissa iskusta, joka uhkasi häntä, -niin ettei hän huomannut Veran sisään tuloa, ennenkuin tämä hyvin -hiljaa istui hänen vuoteensa viereen. - -Kun äiti vihdoin huomasi hänet, kysyi hän äkkiä ja tylysti: - -"Mitä teit sinä eilen puutarhassa?" Vera katsoi kummastuneena häneen. - -"Minäkö, en mitään", vastasi hän tyynesti, "uudistin vaan tuttavuuden -Karl Aleksanderin kanssa". - -"Milloin tutustuit sinä häneen?" kysyi Anna Paulovna, hilliten -ääntänsä. - -"Muistatko sinä, että minä kahdeksan vuotiaana, jolloin me olimme -Pietarissa, tutustuin erääseen paassiin, jota minä kutsuin -sulhasekseni, muistatko, että vanha kotiopettajattareni vielä -vuosikausia jälkeenpäin meillä käydessään kysyi, oliko sulhaseni -Karluscha kirjoittanut minulle? No, niin, Karluscha on juuri Karl -Aleksandrovitsch. Senjälkeen en minä ole nähnyt häntä ennenkuin nyt, -hän on suuressa määrin säilyttänyt lapsuutensa ajan ulkonäön". - -Vihdoinkin rauhoittava sana. Anna Paulovna miettii, mitä hän sanoisi. -"Minä en pidä Karl Aleksandrovitschista, hän on..." - -"No, mutta kirjeistäsihän saa aivan vastakkaisen käsityksen..." - -Silloin menetti Anna Paulovna itsehillitsemiskykynsä. "Kirjeeni, -kirjeeni ... mutta minä kiellän sinua..." Etemmäksi hän ei ehtinyt, -sillä vaikea hermokohtaus teki hänet kyvyttömäksi enempää puhumaan ja -säikäytti Veran, joka ennen ei ollut mitään sellaista nähnyt. Koko talo -tuli liikkeelle, lääkäri saapui ja selitti, että tapaus oli hyvin -arveluttava. - -Vera oli hyvin levoton. "Neuvokaa minulle tohtori, mitä minun pitää -tehdä, isä on pyytänyt minua suurilla vaunuilla menemään Natalia -Feodorovnaa, neiti von Hübneriä, noutamaan paraatia katsomaan". - -"Minä olen ruiskuttanut äitiinne morfiinia, niin että te voitte huoleti -olla poissa muutamia tunteja". - -Vera rauhottui lääkärin sanoista ja lähti neiti von Hübnerin luo. -Hän ja vanha neiti olivat hyviä ystäviä. Vera ihaili hänessä -maailmannaista, sitä hovi-ilman sädekehää, joka häntä ympäröi, ja hänen -sydämellistä, kaikki-ymmärtävää, kaikki-anteeksiantavaa olentoaan. -Neiti von Hübner rakasti Veraa yksinkertaisesti sentähden, että tämä -oli nuori, kaunis ja hyvinkasvatettu, ja sentähden, että hänen -sydämensä ylipäänsä oli taipuisa rakastamaan. Vanha neiti ihastui hyvin -Nikolai Nikolajevitschin huomaavaisuudesta. Lämmin auringonpaisteinen -kevätilma, komeoissa vaunuissa ajeleminen, kaikki sai hänet hyvälle -tuulelle, niin että hän alussa ei erittäin pannut huomiota Anna -Paulovnan sairaudelle. Molemmat naiset ajoivat harjoituskentälle, joka -oli muutamia kilomeetterejä kaupungin ulkopuolella, lähellä uutta -rakennettavana olevaa kasarmia. - -Kentällä kohtasivat he Karl Aleksanderin, joka ratsasti kauniilla -mustalla venäläisrotuisella hevosella heitä vastaan. Hän näytti -kauniilta uudessa kiiltävässä asussaan, hän tervehti samalla sekä -tuttavallisesti että lämpimällä äänellä, joka heti herätti neiti von -Hübnerin huomion. Vera Nikolajevnakin näytti hyvin ihastuneen -näköiseltä. "Onko asian, laita niin", tuumi vanha kokenut nainen -itsekseen. - -"Nikolai Nikolajevitsch, isänne, pyytää teitä ajamaan ylös kummulle -halavan alle, sieltä näette te paraiten juhlamarssin ja kuulette -soiton. Sanokaa minulle, Vera Nikolajevna", ja hän kääntyi tenhoavasti, -levottomasti ja ihastuneena hymyillen hänen puoleensa, "mitä teillä on -tapahtunut? Isänne on, luvallanne sanoen, aivan vimmassa, häntä ei -tunne entiseksi". - -Vera ei osannut vastata muuta kuin että äiti oli kipeä. - -"Minä en uskalla viipyä kauemmin", sanoi Karl Aleksander, "au revoir". -Hän laukkuutti pois, niin että näki, miten kiiltäväksi kuluneet kengät -hänen hevosensa jaloissa välkkyivät pölyn seasta. Vaunut ajettiin -kummulle, johon oli kokoontunut suuri joukko kaupunkilaisia ja -maakansaa katsomaan kevätparaatia. Vera hämmästytti koko joukkoa -aukaisemalla suuren, punaisen päivänvarjostimen, sillä sellaista ei -oltu ennen nähty näillä seuduilla. Päivänvarjostimen ja halavan -harvojen oksien alla istuivat molemmat naiset odottaen paraatin alkua. -Neiti von Hübner katseli tutkivasti nuorta ystäväänsä, jonka nuorille -kasvoille päivänvarjostimen punainen valo loi sellaista loistoa ja -terveyttä, että hän näytti huikaisevan kauniilta. "Sinä olet -yhdennäköinen äitisi kanssa, tuollaiselta hän lienee näyttänyt -ykdeksäntoista, kahdenkymmenen seuduilla", ja vertaillessa sekä -arvostellessa yhtäläisyyksiä kuluivat tunnit sotilasnäytelmää -odottaessa. - -Oli kirjava elämä peninkulmia laajalla tasangolla. Sotamiehet seisoivat -komppanijoittain, upseerit ryhmissä rintaman edessä, korkeampi -päällystö, osa esikuntaupseereja ja ajutantteja oli ratsuin selässä -keskellä tasankoa. Silloin tällöin ratsasti joku ajutanteista täyttä -laukkaa milloin yhden, milloin toisen pataljoonan luo, vieden käskyjä -ja määräyksiä. Joka taholla ja kaikilla ilmansuunnilla loisti ja -kimalteli, punankellervä tomu nousi ylös pilven tapaisena ja osaltaan -koroitti suuren ja liikkuvan kuvan kauneutta. - -Silloin lähti Nikolai Nikolajevitsch esikuntansa seuraamana liikkeelle -tasangon yli, rummut rämisivät ja torvet räikyivat, sotamiehet -tervehtivät päällikköään tavallisen kaavan mukaan: ahkeruus on ilomme -ja Jumala varjelkoon herra everstiä, aseet loistivat ja välkkyivät -kevätauringon paisteessa, kaikki ennusti hyvää, odotettiin paraatia -iloisella luottamuksella. Hyvälaatuisen everstin suhteen ei voitu muuta -luullakkaan. Ja kumminkin kävi kaikki alusta alkaen päinvastoin. -Eversti oli pahalla tuulella, ei mikään ollut hänen mieleistään. Rivit -eivät koskaan olleet kyllin suoria. Yhtäkkiä kysyy hän: "Missä on -kapteeni Baronin?" -- "Kapteeni Baronin", huudetaan joka taholla, mutta -kapteenia ei kuulu, "Kapteeni Baronin", vastataan esikunnasta, "on -tasangon toisella puolella olevassa viitakossa". - -"Mitä pirua hän siellä tekee", kirkui eversti, "täällä hänen paikkansa -on nyt. No, voi tuota sotamiestä, tuota tuolla toisessa rivissä, mitä -herran nimessä kapteeni ajattelee, onko tuo nyt paraatipuku? Mitä! -Repaleita nuo ovat!" - -Kapteeni katseli kummissaan everstiään, sellaisena ei hän ollut häntä -koskaan nähnyt. Hän painoi sormet lakkinsa reunukseen ja vastasi -ajattelemattomasti kyllä: - -"Herra eversti on sallinut, on itse..." - -Mutta silloin suuttui Nikolai Nikolajevitsch todella. "Minä, minä -sallisin mitään sellaista, minä en salli mitään muuta, kuin mitä -säännöt määräävät. Kuuletteko sen, kapteeni!" Ja hän mellasti kuin -entisaikuiset katsastusherrat. - -Sotilaat olivat pelästyneitä, vääpelit pyörivät kuin ampijaiset -paperipussissa. Luutnantit arvelivat, että piru oli riivannut heidän -everstinsä. Oli tulla jo häpeäjuttu, kun hän kaikkien läsnäollessa -haukkui ajutanttiaan erään laiminlyömisen takia, josta hän tavallisissa -oloissa olisi saanut ainoastaan pienen muistutuksen. Ainoa, jota -onnisti "suuressa kevätpesussa", kuten sotamiehet kutsuivat surullista -paraatia, oli Kari Aleksander. Hän seisoi hyvin kalpeana ja -kylmäverisenä, odottaen pahinta, hänellä oli syynsä luulla, että -eversti hänen tähtensä oli sellaisella tuulella. Hän sentähden hyvin -kummastui, kun eversti hänen komppanijaa tarkastaessa lauhtui, niin, -vieläpä esitti hänen, kuten sanat kuuluivat "saksalaista -säännöllisyyttään" muillekin seurattavaksi esimerkiksi. - -Turhaan ponnisti Karl Aleksander terävänäköisyyttään, päästäkseen -selville, mitä se merkitsisi. - -Niin kumminkin päästiin tarkastuksesta sivu, ja paraatia jatkettiin. -Nikolai Nikolajevitsch ratsasti täyttä juoksua kummulle, tervehti -totisena, melkein synkkänä tytärtään ja neiti von Hübneriä, sekä -asettausi mahtavimpaan sotapäällikköasentoonsa; käsi lanteille, ruumis -taaksepäin nojollaan, ohjakset lujalla; kannukset kutkuttivat silloin -tällöin oriin kupeita, joka silloin polki maata ja raapi pölyä hyvin -muodostuneilla etujaloillaan. Rykmentin soittokunta oli häntä -vastapäätä niin etäällä, että komppania mahtui väliin. Pieni -juutalainen kapellimestari seisoi tahtipuikko kohotettuna ja silmät -puoleksi päästä ulkona katsoen vihastunutta ylipäällikköään, valmiina -tämän silmäniskusta aloittamaan tyrttaiolaisen soittonsa. - -Silloin annettiin merkki ja rykmentin juhlamarssin raikuessa -- se oli -alkuaan huonosti valittu, irstas operetti, mutta sittemmin pyhitetty -veristen taistelu-muistojen kautta Puolassa ja Turkestanissa -- -marssivat sotilaat komppanijoittain, pataljoonittain, viimeksi -rykmenttinä tarkastusherran ohi käyden, juosten ja juhlamarssissa. -Eversti ei tuhlannut kiitoksiaan, Karl Aleksanderin komppania sai -enimmät niistä osakseen, joka kerta vastasivat sotilaat lyhyellä -hurraahuudolla. - -Vera Nikolajevna istui vaunuissa hyvin ihastuneena näytelmään. - -"Isä kiittää Karl Aleksandrovitschin komppanijaa", lausuu hän iloisena -ja lyö sotilassoiton tahtia. "Mitään näin kaunista emme me koskaan -saaneet nähdä Sveitsissä. Täällä tasangolla voi hengittää. Sveitsissä -näki ainoastaan pieniä ahtaita laaksoja, joissa vuori oli aivan nenän -edessä. Joskus minä pelkäsin, että joku paha jättiläinen tulisi ja -kallion lohkareella peittäisi koko laakson. Kun satoi ja pilvet -laskeusivat alas aina pienten kirkontornien ukkosenjohdattimiin saakka, -tuntui alhaalla laaksojen pohjilla hyvin tukalalta. Ei, täällä avaralla -Venäjällä, täällä voi hengittää", ja hän hengitti mielihyvällä punervan -keltaisen tomun ja venäläisen nahan hajun sekaista ilmaa. - -Vanha neiti von Hübner istui vaunuissa ja alkoi asetella B:tä A:n -jälkeen. Vera tuli kotiin eilen. Eversti on entisestään kokonaan -erilainen. Anna Paulovna on kipeä. Karl Aleksandrovitsch ja Vera -näyttävät hyvin ihastuneilta toisiinsa. He tuntevat toisensa jo -ennestään. Tässä on joku vika. "Vera parka", ajatteli hän itsekseen, -"sinä kärsit kyllä enin sen asian suhteen, mutta jotta tappiot -tulisivat niin huokeiksi kuin mahdollista, on jotain tehtävä, ennenkuin -se on myöhäistä." - -Onneton paraati oli vihdoin lopussa. Eversti kiitti joukkoja -vajanaisilla sanoilla ja ratsasti rykmentin etupäässä takaisin -kaupunkiin. - -Vaunut ajettiin kiivasta juoksua samaa tietä suoraan everstin -asunnolle, neiti von Hübner tahtoi puhella Anna Paulovnan kanssa. - -Hämärässä, lämpymässä huoneessa makasi Anna Paulovna, levottomasti -käännellen itseään vuoteellaan. Neiti von Hübner astui sisään, tervehti -lämpymästi ja ystävällisesti, suuteli häntä poskille ja kuiskasi hiljaa -hänen korvaansa. - -"Anna Paulovna parkani, nyt tarvitaan rohkeutta ja järkeä, olihan se, -mitä nyt on tapahtunut, kyllä ennemmin tai myöhemmin tuleva". - -Anna Paulovna katseli häneen silmänräpäyksen, ainoastaan -silmänräpäyksen, peitti sitten kasvonsa patjoihin ja itki, itki siten, -ettei hän moniin vuosiin ollut niin itkenyt. Neiti von Hübner antoi -hänen itkeä tarpeeksi. Sittenkuin hän oli jossain määrin tyyntynyt, -kysyi vanha neiti: - -"Mitä te aijotte nyt tehdä, Anna Paulovna?" - -"Voi, minä en tiedä, kaikki on tapahtunut niin äkkiä, minä olen -kokonaan pyörällä, neuvokaa minua, auttakaa minua, elkää hyljätkö -minua. Minä tahdon ripittää itseni teille. Olkaa armelijas, elkää -jättäkö minua yksin, muutoin" -- ja hän tuijotti synkkänä eteensä -- -"en minä tiedä, mitä teen". - -"No niin, Anna Paulovna parka, minä en tahdo tietää mitään, en tarvitse -teidän tunnustustanne, sen perusteella, mitä minä luulen ymmärtäväni, -annan minä teille neuvon -- ja teidän pitää sitä seurata. Karl -Aleksanderin tulee jättää kaupunki, minä olen nähnyt tänään kylläksi -ymmärtääkseni, että jollei hän matkusta pois, rakas Veramme tulee yhtä -onnettomaksi, vaikka ei yhtä rikolliseksi kuin te, ystäväparkani. Häntä -täytyy säästää." - -"Voi, te olette oikeassa, te olette oikeassa, mutta kuka saa Karl -Aleksanderin siihen?" - -"Antakaa sen jäädä minun huolekseni. Teidän tulee pitää huolta -ainoastaan itsestänne. Olkaa ankara, olkaa oikeudenmukainen, myöntäkää, -että olette huomanneet käytöksenne vääräksi. Tunnustakaa se paha, jota -olette tehneet. Alistukaa nöyryydellä sen ansaitsemanne rangaistuksen -alaiseksi, ja olkaa varma, että suurin katkeruus on se, että kenties -toinen saa kärsiä teidän tähtenne. Se on nykyään kaikki, mitä me voimme -tehdä. Kääntykää sen puoleen, joka voi auttaa ja tukea teitä. Te -tiedätte kyllä, ketä tarkoitan. Elkäät kaunistelko, voittakaa itsenne, -ja te pääsette siitä vapaaksi, mikä teidän asemassa olevalle naiselle -on enempi kuin erehdys -- häpeästä. Muistakaa, että tyttärenne tähden -on uhrattava kaikki, mitä tehdä voi, hänet täytyy pelastaa -pienimmästäkin surusta, tuskasta ja levottomuudesta." - -Maailmaa kokeneena ja lämminsydämisenä, moittimatta ja rangaistuksella -peloittamatta puheli hän Anna Paulovnalle. Hänen mielestään oli eroitus -hyvän ja pahan välillä ihmisessä vähemmän siinä, mitä he tuntevat, kuin -siinä, mitä he tekevät, vähemmän omassatunnossa kuin teoissa. Muoto oli -hänestä pää-asia. Hän oli kyllin ankara paheksuakseen ja moittiakseen -vikaa mutta myöskin kyllin hyvin tunsi ihmisluonnon heikkoudet, -heittääkseen sen nuhtelematta. Arkana korkeampien luokkien arvosta, -hoviaikanaan tottuneena ottamaan vaarin itsestään, oli hän paras -neuvonantaja Anna Paulovnalle. Kauan puheli hän hänen kanssaan, itki, -lohdutti ja hoiti häntä, kunnes hän oli jokseenkin levollinen ja -rauhoittunut. - -Silloin koputti joku ovelle, se oli lääkäri. Hän kummastui nähdessään -sairaansa niin paljon tointuneen. Lääkärin ja neiti von Hübnerin -istuessa sairaan luona, tulee sinne Nikolai Nikolajevitsch, kiihkoisena -ja sähkösanoma kädessä. - -"Tämä on kaunista, tämä," sanoo hän. Sairas kavahtaa säikähdyksestä. -"Mikä?" kysyy hän ja painaa kätensä sydämelleen. - -"Juuri kuin olen nimittänyt Karl Aleksanderin ajutantikseni, saan -minä näin kuuluvan sähkösanoman: Kapteeni Segerberg käsketään -sotanäyttämölle, kenraali Krüdenerin esikuntaan. Hänen on matkustettava -kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa". - -"Jumalan kiitos", sanoo Anna Paulovna. - -"Jumalan kiitos, sanot sinä! Piru ymmärtäköön naisia," huudahtaa -eversti vihaisena. "Päivät päästään on täällä kaikunut: oiva mies tuo -Karl Aleksandrovitsch, ja nyt, kun hänet määrätään sotaan -- ainoastaan -sotaan -- niin, silloin sanotaan Jumalan kiitos. Pahinta kaikista on, -että sähkösanoma", ja hän käänteli sitä käsissään, "on ainakin -kahdenkymmenenneljän tunnin vanha. Karl Aleksandrovitschin on -matkustettava iltajunassa". - -Anna Paulovna makasi kasvot tyynyssä, hänen ruumistaan tärisytti -silloin tällöin nyyhkytykset. Neiti von Hübner kumartui hänen ylitsensä -ja kuiskasi ranskaksi: "Nyt vaaditaan rohkeutta, lääkäri katselee -teitä. Säilyttäkää salaisuutenne". - -Anna Paulovna hillitsi itsensä. "Jättäkäät minut yksin, rakkaat -ystävät", sanoi hän tyynesti. - -Kaikki menevät ulos, ja Anna Paulovna saa vihdoinkin laskea surunsa ja -kyyneleensä valloilleen, hän ei enää koskaan näkisi Karl Aleksanderia. - -Salissa oli Karl Aleksander, hän oli tullut sanomaan jäähyväisiä. Hän -suutelee Vera Nikolajevnan kättä. "Antakaa minulle muistoksi lapsuuden -ystävältäni tuo pieni muistoraha, joka teillä on kaulassa", sanoo hän. - -Vera punastuu ja epäilee: "Oletteko nähneet kirjoituksen, joka siinä -on?" kysyy hän. - -"Olen". - -Hitaasti avaa hän vitjat. Se oli ainoastaan pieni, mitätön hopearaha, -vaikka kirjoitus siinä oli sisältörikas; "Je sais attendre". Samassa -tulee neiti von Hübner sisään, eikä yksikään espanjalainen duenna ole -ankarammin vartioinut nuorta sennoraansa, kuin muutoin niin hyvä neiti -von Hübner nyt vartioitsi Vera Nikolajevnaa. Hän seuraa häntä eteiseen. -Silloin tulevat eversti ja lääkäri sekä talon palvelijat sanomaan -jäähyväisiä, sillä tieto kapteeni Segerbergin sotaan lähdöstä oli -levinnyt kuin kulovalkea. - -Karl Aleksander kumartaa, pyytää tervehtimään Anna Paulovnaa. Eversti -syleilee ja rauhoittaa häntä. Jumala olkoon kanssanne, onnea vaan, -kurittakaa turkkilaisia, kuuluu silloin. Kaikki seuraavat häntä ulos. -Portailla painaa Vera Nikolajevna muitten huomaamatta muistorahan hänen -käteensä. Jälleen toistetaan: Jumala olkoon kanssanne, hankkikaa -kunniaa rykmentillemme, hyvästi, palatkaa kenraalina. Vera ei sano -sanaakaan, hän seisoo suuren portin takana, itkee katkerasti ja kuiskaa -itsekseen: "Je sais attendre". - -"No niin, tyttöseni, nyt mennään Anna Paulovnan luo", sanoo neiti von -Hübner ja viettää Veralla itsensä sisälle. - -Karl Aleksander huokaa helpotuksesta; "Jumalan kiitos, minä olen vapaa -taas". Hän rientää asuntoonsa, laittaa vähät tavaransa kokoon matkaa -varten. Asemalle on upseerikunta kokoontunut sanomaan jäähyväisiä -hänelle, rykmentin marssin raikuessa lähtee hän taas maailmalle, uusia -kohtaloita kohden. - - - - -X. - - -Niin pääsi Karl Aleksander onnellisen sattuman avulla ikävästä -asemastaan. Jäähyväisittä, huomiota herättämättä, sähkösanoman -nojalla ehdottomine sanoineen: "matkustettava kahdenkymmenenneljän -tunnin kuluessa", oli hän vapaa kaikista velvollisuuksista. -Toverien voimakkaiden eläköönhuutojen kaikuessa nousee hän -ensimäiseen, paraaseen vaunuun, joka on täynnä rakuunaupseereja ja -intedenttitoimistojen virkamiehiä, ja niin kiiti hän läpi yön uusiin -toimiin, uusia tarkoitusperiä kohden. Hän oli viime aikoina niin -rasittunut, hänen mielessään olivat niin monellaiset tunteet -temmeltäneet, että hän väsyneenä ja henkisesti runneltuneena nukkui, -huolensa unohtaen ja nukkuikin hyvin kovalla tilallaan. - -Aamun koitteessa kulki hän Brailan, rumaanialaisen rajakaupungin ohi. -Puolipäivän aikaan kiiti juna läpi Bukarestin, juhlivan Bukarestin, -jonne sodan pauhu kuului vaan kaukaisena, jossa tanssittiin, rulettia -pelattiin, jossa viheriät pöydät olivat kultaa tulvillaan, jossa elämä -kuohui mahtavin aalloin. - -Bukarestiin voi sovittaa slaavilaisen laulajan Jan Nerudanin rohkean -vertauksen: "ihminen syntyy rakastamaan ja taistelemaan, Herra itse on -asettanut maan Venuksen ja Marsin väliin". - -Äkkiä pysähtyi juna lähellä Fratescia, keskellä rataa, etäällä -asemahuoneesta. Rata oli tukossa, mahdotonta oli päästä eteenpäin. -Karl Aleksander ja rakuuna-upseerit lähtivät vaunusta, huomatessaan, -ettei ollut muuta neuvoa, kuin jalkaisin tai ratsastamalla päästä -Simnitzaan. Hänen täytyi siis hankkia hevonen, jonka hän saikin erään -rakuunaupseerin avulla muutamalta juutalaiselta, ja oli puoli tuntia -myöhemmin jo matkalla. - -Oli kuljettava ratapengertä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. -Ajokalujoukkoja, suuria kuormastovaunuja, isompia ja pienempiä tykkejä, -ampumatarvevaunuja kulki yhtenä jonona, niin pitkältä kuin silmä -eroitti, ratapengertä ja syöpynyttä, pölyistä tietä myöten. Kaikkien -noitten ajoneuvojen seassa ajoivat meluavat rumaanialaiset paimenet -suurta teuraseläinkarjaa sotatantereelle. Eräs iso tykki oli joutunut -epäkuntoon ja sulkenut koko tien. - -Aurinko paistoi polttavan kuumasti ja ilma oli täynnä pölyä. Auringon -valossa sinipunervilta näyttävien tomupilvien keskeltä kuului sekaisin -eläinten tuskan mylvinää, paimenten huutoja ja kirkumisia, raakoja -kiroussanoja kaikilla itämaan kielillä, hevosten hirnuntaa, ajajien -kiihoitushuutoja, kanuunatelojen kitinää ja ruoskan läimähdyksiä. Jos -ahdingossa sattui särkymään silat, hevonen kompastumaan, tai nuori -härkä irti pääsemään, tuli meteli vielä hurjemmaksi. Sotamiehet -juoksivat auttamaan, upseerit huusivat ja jakelivat määräyksiään, melu -ja kiroukset kiihtyivät kuin myrskytuuli. Tuntui melkein, että -kiroussanat halkaisisivat huutajien kurkut. Ja ikäänkuin jättiläisen -tahdinlyöntinä kuului säännöllisesti silloin tällöin kanuunain jyskettä -kaukaisesta Simnitzasta ja Sistovasta. - -Karl Aleksander koetti päästä ratapenkereeltä eteläänpäin, mutta siellä -oli hänellä vastuksena Tonavan rämeikkörannat. Pohjoispuolella tietä -oli alituiset markkinat, siellä myytiin teetä, paloviinaa ja hedelmiä, -vähän etempänä sotamiehet keittivät ruokaansa avonaisissa kattiloissa, -tai tattarit nylkivät kaatuneita, vahingoittuneita ja tapettuja -hevosia, ja niiden takana taas oli aitoja, liejumaata ja -vesilammikkoja. Vaikka oli vasta kesäkuu käsissä, paistoi aurinko -sietämättömän kuumasti. Kaikki kevätkesän kasvullisuus, jota ei vielä -oltu poljettu lokaan, oli kuivettunutta ja pölyn peittämää. - -Matka tuntui ratsastajistamme äärettömän pitkältä. Pölypilvien -keskellä näkivät he tunnittain edessään Simnitzan tornien kohoavan -kuparinvärisinä taivasta kohden, mutta vasta sitten kuin taivaan kansi -oli himmentynyt ja tähdet alkaneet vilkkua, lähestyivät he kaupunkia, -ja oli jo keski-yö, kun he ratsastivat linnoituksen portista sisään. - -Simnitza, jonka sanottiin olevan sorakasana, on Tonavan varrella. -Hävitettyine rakennuksineen ja puistoineen, tyhjine katuineen oli se -ikäänkuin pahasti haavoittunut ja kuumetta sairastava. Siellä täällä -sen kaduilla ja seinissä oli veritahroja. Rikkiammutuista, kehnoista -sairaaloista ja haavain sitomispaikoilta kuului milloin hiljaista -valitusta, milloin kovaäänistä voivottelemista. Ainoastaan -sairashoitoon kuuluvia sotilaita, kantajia, laupeudensisaria ja pappeja -näkyi suloisena kesäyönä liikkuvan kaduilla. Joka paikassa tuntui -tulikiven ja karbolin hajua. - -Tuskin oli Karl Aleksander ehtinyt nukkua kurjalla vuoteellaan, kun hän -päivän koitossa heräsi jälleen kanuunain paukkeesta. - -Turkkilaisten pattereista alituisesti kuuluva jumina, tulikiven -hajuiset, tupruavat savupilvet, alasputoovat luodit, jotka milloin -särkivät kirkon, yksityisrakennuksen, moskeen, milloin tappoivat -valjakkoparin tai joukon ihmisiä, merkkisoitot, jotka aamuvarhaisella -kuuluivat kukon kiekuraiselta, kaikki ilmoitti hänelle, että hän oli -suuren sodan taistelutantereella. - -Ihmeellistä, hänkin, joka oli asettunut niin epäilevälle kannalle tuon -vapautustyön suhteen, hän, joka ei vihannut turkkilaisia, eikä millään -tavalla voinut tuntea innostusta bulgaarialaisia kohtaan, hänkin -tunsi joutuneensa hermostuneeseen kiihkotilaan, tunsi jotain -selittämättömästä, kuumeenomaisesta nautinnosta, jota olo elämän ja -kuoleman vaiheella, taistelu, tuottaa, josta hänen vanhemmat toverinsa -olivat niin usein puhuneet. Sellaisessa mielentilassa sai vaara hänet -uhkarohkeaksi, veti häntä puoleensa, kuten koski, kuten syvänne imee -vettä. - -Hän lähti valleille, jossa suuret kanuunat paukkuivat, nousi -vallinharjalle ja unohtui sinne, luonnon suuremmoisuuden ja aamun -kauneuden hurmaamana. Tonava kimalteli nousevan auringon valossa -vehreiden halavien takaa, rumaanialaisen rannan puolella huikaisevan -valkeana, veripunaisena ja sinisenä, kuni suuri venäläinen lippu. -Sinisessä ja punaisessa, veripunaisessa ja vaaleassa värissä väikkyi -erilaisia vivahduksia ja sai virran kiiltävään pintaan hohtavan -keltaisia värijuovia. Silloin tällöin putosi alas sähisevä pommi, -rikkoen virran pinnan ja räiskyttäen liejua, vettä ja vaahtoa ylös -pilviä kohden. - -Vastapäinen ranta oli vielä sumuverhon peitossa, jonka läpi ei näkynyt -muuta kuin uljas muoto ja selvät piirteet taivasta vasten kuvastuvasta -linnoituksesta, mutta äkkiä, ikäänkuin kanuunan ammunnan karkoittamana, -alkoi sumuverho liidellä alas virtaa keveinä savumaisina höytäleinä, -ja silloin alkoi Karl Aleksander eroittaa vastapäistä rantaa. -Se tuli vähitellen yhä selvemmäksi. Se näytti auringon puolelta -kellanpunaiselta, varjossa siniseltä. Hän näki erään sotaväenosaston -laskeutuvan alas kukkulalta ja tuntikausiksi katoavan näkyvistä maan -epätasaisuuden ja yksinäisten puiden tähden. Hänen seisoessaan siinä -ja ihmetellessään näköalan kauneutta, alkoi vieressä oleva suuri -kanuuna hankkiutua keskusteluun. Sotamiehet kantoivat uutterasti -ampumatarpeita. Hyvin nuori luutnantti, punaposkinen kahdeksantoista -vuotias nuorukainen, jolla oli pehmeitä, vaaleita haituvia leuassa ja -poskilla, komensi miehistöä vakavuudella, joka samalla oli liikuttavaa -ja naurettavaa. Karl Aleksander astui alas vallinharjalta ja kysyi, -tiesikö hän, missä 18:nen divisioonan 1:nen prikaatti oli. - -Luutnantti punastui ja vastasi: "en, mutta kapteeni, joka on tuolla -vallimajassa, tietää sen kyllä". Karl Aleksander meni kapteenin luo, -tervehti häntä, esitti itsensä ja sai hätäisen, melkein äreän -vastauksen kysymykseensä; kapteeni oli kovassa puuhassa raporttiensa -kanssa. Kahdeksastoista divisioona oli noin neljä virstaa itäänpäin -virran rannalla, luuli hän, mutta ei ollut varma siitä. Äärettömän -paljon joukkoja oli kokoontunut pitkin Tonavan rantoja, toivossa, että -kaikki olisi valmiina ylimenoa varten, ja nyt oltiin täällä läjässä -kuin kalat parvessa, pääsemättä eteen tai taaksepäin. Jos hän tahtoisi -jatkaa matkaansa, olisi parasta ratsastaa Fratesciin ja sieltä sitten -edelleen eteläänpäin, oli sellainen sekasorto ja epäjärjestys, -että -- -- ja hiukan kumartaen katosi kapteeni jälleen vallimajaan. - -Ratsastaa Fratesciin, tehdä kahdeksan kilomeetrin mutka, ei, ennen -vaikka miten muuten. Hän mietiskeli itsekseen ja teki vihdoin rohkean -päätöksen. Hän jätti hevosensa ravintolaan, pysyi yhdessä kohden koko -päivän ja lepäsi useita tunteja matkan vaivojen perästä. Sitten -neuvotteli hän kauan ravintolan isännän kanssa, sai häneltä airoparin -ja saattajan. Hämärtäessä lähti hän pölyistä tietä pitkin, joka seuraa -erästä pientä, Simnitzan luona Tonavaan laskevaa virtaa. Sen rannalta -hän löysi joukon korkeaan ruovostoon kätketyitä Simnitzan asukkaiden -veneitä, valitsi paraan niistä, työnsi sen vesille, astui siihen ja -antoi virran kulettaa sitä ensin Tonavalle ja sitten sitä alaspäin. - -Niin kauan kuin hän oli Simnitzan ja Sistovan, rumaanialaisen ja -turkkilaisen linnoituksen ampumalinjalla, oli hänen matkansa enemmän -kun uhkarohkeaa. Pommit ja kranaatit muodostivat suuria kaaria yli -virran, tuhoa tuottavalla matkallaan toiselta rannalta toiselle. Yksi -ja toinen pommi putosi heitä lähelle rannan liejuun ja pärskytti sitä -satoja meetrejä etäälle ympäriinsä. - -Mutta Karl Aleksander ei näyttänyt huomaavan mitään kaikesta tuosta, -hän oli ihmeellisen juhlallisella tuulella. Sinä hetkenä, jolloin hän -alkoi kahlata ruovostossa, oli hänessä herännyt eloon jotain kauan -sitten unohdettua. Kostea ilma, veden loiske, iltatuulen suhina, niin, -vieläpä ruovostossa elävän yöperhosen tympeä hajukin saivat hänen -muistoonsa ajan kaksikymmentä vuotta takaperin. Ja kanuunain paukkuessa -ympärillä valtasivat hänet menneisyyden muistot. Hän muisteli -lapsuutensa lyhyitä aikoja, muisti silloisia onnen hetkiä, muisteli -miten hän poikana antoi veneensä keinua Merijokea alas, kuuli veden -kohisevan sen keulan edessä, näki sen paksuna ja kiiltävänä, kuin -öljyn, kiemurtelevan perässä, kuuli sorsan kaakottavan ja kuirin -valittavan ruovostossa, kuuli hauin porskahtelevan ja lauttamiesten -laulavan yksitoikkoisia laulujaan. Kuinka monet vuodet siitä olivat -kuluneet, kuinka paljon hän oli senjälkeen nähnyt ja kärsinyt. Sitten -muisteli hän tukkipoikia, heidän hauskoja kepposiaan, hurjaa elämäänsä -ja iloisia lauluja. Ja syysiltoja tuulastustulien ääressä lampien -rantojen syvissä, tyynissä pohjukoissa. Voi, kuinka paljon -muistoja, muistoja, jotka hänestä olivat jo kauan sitten tuntuneet -unhoittuneilta, herättivät nyt Tonavan kohisevat aallot hänen -sielussaan. Minkätähden hänen, juuri hänen oli täytynyt jättää -kotiliesi? Ja taivas kaareutui korkeampana hänen päällään ja syvempänä -hänen allaan. Tähtiä alkoi näkyä tummansinisellä pohjalla, vilkkua -ylhäällä ja alhaalla. - -Virralle näkyivät palavan Sistovan punaiset liekit. Simnitza ja Sistova -tuntui hänestä kahdelta kaksintaistelussa olevalta mahtavalta -jättiläiseltä, jotka salamoivin silmin katselivat toisiaan virran -mustan syvyyden yli. Leiritulia loisti joukottain siellä täällä pitkin -virran rantaa ja kuvasteli virtaavasta vedestä, mutta Karl Aleksander -oli niin muistojensa maailmaan vaipunut, että hän tuskin huomasi, missä -oli, ja minne oli matka. - -Hiljaisista unelmistaan, muistoistaan huolimatta, tiesi hän kumminkin, -kokemuksensa avulla Merijoelta ja poikavuosiensa jokimatkoilta, -jokseenkin hyvin, kuinka pitkälti hän voi ehtiä hiljaisella soudulla -kovaa virtaa alas. Hän katsoi kelloaan, neljä kilomeetriä oli upseeri -sanonut, se on sitten näillä paikoin, sitä suuremmallakin syyllä, koska -koko ryhmä pieniä tulia loistaa venäläisellä rannalla. - -Tässä täytyy siis ruveta etsimään maallenousupaikkaa. - -Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Tonavan pohjoinen ranta on sen -vahvin varustus --, vahvempi kuin Simnitza ja Sistova, Ruschuk ja -Giurgevo. Sen heteikössä, hyllyvässä liejussa, petollisessa kaislikossa -on aina Katariina II:sen ajoista saakka moni urhollinen Venäjän sotilas -saanut tuskallisen kuolemansa. Tunnittain koettivat Karl Aleksander ja -hänen soutumiehensä ohjata venettään ruohostoon, tunnittain koettivat -he päästä kovalle maalle, likaisina, väsyneinä, nälkäisinä ja märkinä -täytyi heidän kerta toisensa perään palata jälleen veneeseensä. - -Kanuunat olivat jo vaienneet, tähdet alkoivat vaaleta taivaalla, uusi -päivä jo koitti, venäläisestä leiristä kuului merkkisoittoja, ja yhä -vaan hapuilivat he kaislikossa ja ruovostossa, silloin kuulivat heidän -väsyneet korvansa äkkiä rannalta ammovaa tai mölisevää ääntä. - -Rumaanialainen alkoi kuunnella, ja kielellään, joka on -puoleksi Ranskan, puoleksi Itaalian kielen tapaista, oli hänellä -paljon kerrottavaa Karl Aleksanderille, soutaessaan mätäs- ja -kahilikkosokkeloissa. Hetken perästä kuului mylviminen paljoa -kovemmalta. Rumaanialainen nyökkäsi päätään tyytyväisenä, ja silloin -ymmärsi Karl Aleksander hänet, kapea virtaava puro tuli näkyviin. He -ohjasivat veneen siihen, ja pitkin sen vartta olivat puhvelihärät -polkeneet tien, joka, niin huono kuin olikin, kumminkin oli tie, jota -myöten he vihdoinkin pääsivät ikävästä asemastaan kovalle maalle. Sinne -piiloitti Karl Aleksander veneensä. Puoli tuntia käytyään, saapuivat he -rantapenkereelle, ja neljännestunti senjälkeen olivat he vihdoinkin -leirissä. - -Simnitzassa oli vallalla tavaton levottomuus ja kiihko, joka oli -tarttunut ympäristöönkin, täällä elettiin levollisina kuin rauhan -aikana. Harmaat rivit olivat päästetyt hajalleen, ja osa sotamiehistä -kantoi puita ja risuja, iloisesti jutellen; toiset virittivät valkeaa -kattilain alle, toiset taas istuivat puoli-alastomina ja paikkasivat -paitojaan, takkejaan tai saappaitaan, useimmat istuivat piirissä -teekeittiön ja höyryävien patojen ympärillä, kärsimättöminä odottaen -aamuruokaansa. - -Sotaravintoloitsijan väliaikaisen teltan luona tungeskeli sotamiehiä -viinanassakan ympärillä, he ottivat ryypyn, huuhtoivat suutaan -viinalla, pyhkivät huulensa ja viiksensä huolellisesti hihoihin ja -lähtivät, venytellen ja haukotellen, toimiinsa. Vähän etempänä -ruokkosivat sotilaat omia ja upseerien hevosia. Kaikki oli yhtäläistä -kuin Krasnoje Selon kenttäharjoituksissa kuumana, kirkkaana -kesä-aamuna, lisäksi sellaisena aamuna, jolloin ei odotettu kovaa -päivää. Jota korkeammalle Karl Aleksander ehti rantapengertä, sitä -selvemmin hän huomasi, kuinka äärettömän paljon joukkoja oli tälle -tasangolle leiriytynyt. Niin pitkälti kuin silmä näki, loisti valkeita -telttoja aamuvalossa; mutta siellä täällä tiheäin metsä-sarekkeiden -kohdalla katkesivat telttarivit, etempänä taas yhtyäkseen -säännöllisiksi. - -Karl Aleksander hankki itselleen ja rumaanialaiselleen sotamiesten -keittiöstä yksinkertaisen aamiaisen, joka maistui hänestä paremmalta, -kuin milloinkaan Cubatin ja Dononin ravintoloissa Pietarissa ja lähti -etsimään ruhtinas Sasdanadschea ja päämajaa, lähetettyään ensin -rumaanialaisen noutamaan hevostaan Simnitzasta. Oli jo iltapuoli -käsissä ennenkuin hänen onnistui löytää ruhtinaan teltta, tai oikeammin -sanoen, soturin maja ja teltta yhdessä lukemattomien muiden joukosta -matalalta kummulta, josta näki yli koko leiripaikan. Teltassa oli -ainoastaan ruhtinaan palvelija, joka kiilloitti teekeittiötä -ylösalaisin käännetyn laatikon päällä, ja ruhtinaan koira. Palvelija -pyysi Karl Aleksanderia istumaan, ruhtinas tulisi kyllä pian. "Istua, -ei, maata", vastasi Karl Aleksander, "sillä minä en ole nukkunut -kolmeenkymmeneenkuuteen tuntiin", ja hän heittäysi ruhtinaan vuoteelle -ja vaipui melkein silmänräpäyksessä raskaaseen uneen. - - - - -XI. - - -Hämärtäessä heräsi Karl Aleksander kiihkeästä, vaikka matala-äänisestä -keskustelusta. Hän katsoi tirkistäen ympärilleen. Kaikki oli hänestä -outoa, ensin hän ei voinut muistaa, missä oli, eikä miten hän oli -tullut sinne, jossa oli. Pahanpäiväisen lampun valossa näki hän -edessään niin saippuaiset kasvot, ettei hän tuntenut niitä. Etempänä -oli kai vielä toinenkin henkilö, sillä hän kuuli miellyttävän äänen -puhtahimmalla ranskan kielellä selittävän jotain, jota Karl Aleksander -piti itsepuolustuksena, eikä syyttäkään. - -"Meitä syytetään suotta. Me olemme käyttäneet Tonavan kartoittamiseen -paljon pontevaa työtä. Ei ole meidän syymme, että Tonavan kartat siitä -huolimatta ovat väärät. Tonava on oikullinen impi. Uskokaa minua, tai -älkää, mutta se muuttaa joka vuosi sijaansa. Milloin muodostaa se -hietamatalikkoja, milloin kaivaa syvänteitä, se on oikukas, kuin veden -neidot. Kaikissa tapauksissa on teidän myönnettävä, että vaikkapa -kartat eivät olekaan oikeita, ei se ole syynä siihen, että me 24 -päivästä asti huhtikuuta, jolloin sota julistettiin, emme vielä ole -ehtineet vihollisen maahan. Jos työ olisi toimitettu paremmassa -järjestyksessä, paremman harkinnan mukaan, niin..." - -Sillä välin oli saipuoitu partaveitsellä poistanut vahdon, ja -vähitellen alkoi Karl Aleksander nähdä miehen kasvoja, se oli ruhtinas -Sasdanadsche, Aleksander Davidovitsch omassa olennossaan. -Mutta miten muuttuneena! Skandinaavialaisilla, anglosakseilla, -germaaneilla muuttuvat lapsuudenajan kasvot, niiden ilmeet vuosien -kuluessa huomattavassa määrässä, kumminkin voi niissä kansoissa -kahdenkymmenenviiden vuotisessa henkilössä huomata paljon piirteitä ja -paljon ilmettä, jotka tuntuvasti muistuttavat samaa henkilöä -kahdentoista vanhana; mutta itämaisissa kansoissa vaikuttaa kaksitoista -vuotta niin paljon, että -- voi sanoa -- ei ole kysymys muuttumisesta, -vaan muutoksesta. Kuka ei ole nähnyt sirojäsenisestä, ihmeen kauniista -juutalaistytöstä kehkeytyvän rumavartaloisen, lyhyen, vantteran ja -pitkänenäisen neidin. Äänestä Karl Aleksander ensin tunsikin jälleen -entisen toverinsa ja lapsuuden ystävänsä keltaiset kasvot korkean -kaarevine silmäkulmineen, silmäänpistävän nenän, tummat, syvät ja -pieniteräiset silmät sekä kirsikanpunaiset, mehevät huulet. - -Syvällä äänellään ja verkkaisella, tyynellä tavallaan vastasi ruhtinas, -katsoen kuvastimeen ja huolellisesti sivellen kasvojaan cold creamilla, -ihojauheella ja eau de colognella: - -"Minä myönnän sen, mitä sanot. Pääasia kaikissa tapauksissa on, ettei -meillä ole yhtään ainoaa oikeaa karttaa Tonavasta, emmekä tunne sen -kareja, emme syvyyttä, emmekä virrannopeutta. Se, joka tuntisi -jonkunkaanlaisen mahdollisen tien alas virtaa, joka voisi sanoa, tästä -voi mennä yli, tässä on virta niin ja niin syvä, ja ennen kaikkea, -tuonpuoleinen ranta sen tai sen tapainen, hän olisi mies, jota me -tarvitsemme. Mutta se on nyt asia, joka ei liikuta minua. Petruscha", -huusi hän palvelijalleen, "laita kuntoon, mitä minä tarvitsen kolmena -tai neljänä päivänä -- kuulehan Josefo-ystäväni", ja ääneen tuli -toisellainen sointu, puheeseen toisellainen tahti, "minä kai saan, -kuten ennenkin, olla sinun luonasi Murgescon palatsissa Bukarestissa?" - -"Paras ystäväni, sinä olet äärettömän tervetullut luokseni. Koko talo -on käytettävänäsi. Mutta mitä perhanaa sinulla on toimittamista -pääkaupungissamme, tai koskeeko se ainoastaan Rositaa Alcazarissa?" - -"Rositaa Alcazarissa", sanoi Karl Davidovitsch, pikemmin ikäänkuin -itsekseen, ja hän siveli hienoilla, valkeisilla sormillaan käherrettyjä -viiksiään, ja lempeä sekä haaveileva ilme tuli hänen silmiinsä, -"Rositaa en minä saane nähdä. Minkäkö tähden minä matkustan -Bukarestiin? Kirotut insinöörit ja meriupseerit, jotka nuhjustelevat -Tonavan siltain kanssa, keksivät kaikkia mahdollisia syitä -hitaudelleen, milloin ovat kartat vääriä, milloin on Tonavan vesi liian -korkealla; nyt tahtovat he tietää virran nopeutta, ja sen selville -saamiseksi tarvitaan pieni kone, undulaattori, lasiputki, joka -koneellisesti mittaa sen heille. Sitä konetta pitää minun etsiä -Bukarestista." - -Toinen nauroi hienon säädyllisesti: "Niin totta kuin minä olen Josef -Murgesco, majuri Rumaanian kuninkaan palveluksessa, on matkasi turha. -Etsi Bukarestista maailman paraita multasieniä, etsi viiniä, laulajia -ja laulajattaria, etsi samettisilmäisiä ja -ihoisia naisia, ja sinä -löydät kaikkea, mitä sinä siinä suhteessa voit vaatia, mutta älä mene -vaatimaan tiedettä, taidetta, tarkan matemaatisen työn tuloksia." - -"Sitäpaitsi saa sen koneen helpoimmin Wienistä". - -"Niin, jos minä en saa sitä Bukarestista, sähköitän minä Pietariin -Maantieteelliselle seuralle, siten on se minulla kuudessa päivässä; -minä en tunne ketään Wienissä". - -Silloin kääntyi keskustelu, ruhtinaan täyttäessä matkareppua, päivän -kysymyksiin. Majuri Murgesco puhui päämajasta Plojetschissa, keisarin -lempeydestä ja suuresta vaatimattomuudesta, rumaanialaisesta kenraali -Maunista, ministereistä ja marsalkeista. Ruhtinas taas kyseli ja antoi -vastauksia ylipäälliköistä, kenraali Gurkosta, parooni Krüdeneristä, -yli-esikuntapäällikkö Nepokoischitzkista, kaikki nimiä, jotka elivät -senaikalaisten huulilla, nimiä, jotka olivat muodostamaisillaan uusia -ja kunniakkaita lehtiä maailman historiaan. - -Kun Karl Aleksander kuuli kaikki nuo nimet ja puheesta ymmärsi, että -kumpikin keskustelija oli ikäänkuin äänettömänä jäsenenä suurella -maailman näyttämöllä, kuohahti hänen mielensä kateudesta, niin -voimakkaasta, että veri nousi hänen päähänsä. Tuo yksinkertainen -Aleksander Davidovitsch, jolla oli ollut sellainen vaiva oppia -selvimpiäkin asioita, lekotteli täällä vallan loistossa, oli mukana -kaikessa suuressa, jota nyt tapahtui, ja epäilemättä loistavasti -edistyisi, sillä aikaa kun hän itse melkein vuosikausiksi unohdettuna -oli viettänyt armeijaupseerin halpaa elämää. Nyt oli hän kyllä kutsuttu -tänne suurien hyökyaaltojen keskeen, jotka voisivat nostaa hänet -korkealle, viedä kauas eteenpäin, mutta epäilemätöntä on, että hänet -täällä pantaisiin sellaisiin toimiin, asetettaisiin sellaisiin -paikkoihin, ettei häntä paljon nähtäisi eikä kuultaisi. Ja ensi kerran -elämässään tunsi hän, ei tosin vihaa, vaan jotain sen tapaista kaikkia -sellaisia kohtaan, jotka olivat onnen helma-lapsia ainoastaan sentähden -että olivat syntyneet yhteiskunnan suurien keskuudessa. Samalla -leimahti kunnianhimo hänessä suureen liekkiin, joka valaisi jokaisen -hänen kuluneen elämänsä hetken ja osotti hänelle, miten hän onnellisten -tapausten avulla oli melkein tyhjästä noussut siihen asemaan, joka -hänellä nyt oli; sen liekki ei tästä päivästä alkaen antanut hänelle -mitään lepoa, vaan pakoitti hänet ponnistelemaan ylöspäin, korkeammalle -ja korkeammalle, niin korkealle, että hän voisi nähdä lukemattomia -sellaisia, kun hän itse nyt oli, ponnistelevan alhaalla. - -Siinä keskeytti hänen mietteensä Aleksander Davidovitsch, joka polttaen -paperossiaan ja pannen nappeja kiinni, sanoi kovasti majuri -Murgescolle: "Minun täytyy kai herättää ystäväni, kapteeni, sanoakseni -hänelle, mitä hänen on tehtävä poissaollessani". - -"Ei tarvitse", vastasi Karl Aleksander ja nousi reippaasti ylös. "Minä -olen maannut puolivalveilla ja vieläpä kuullut osan keskustelustanne". -Ystävykset syleilivät ja suutelivat toisiansa sydämellisesti kaksi -kertaa, kuten Venäjällä on tapa. Sitten vasta seurasi esittely. -Esikuntakapteeni Karl Aleksander Segerberg ja majuri Murgesco, parooni -Krüdenerin rumaanialainen ajutantti. Sitäpaitsi Matschinin sankari, -hän, joka luutnantti Dubassoffin kanssa räjäytti turkkilaisen -monitoorin, Chiwai Rachman ilmaan. - -Majuri Murgesco, josta tuntui, kuten kaikista hienosti sivistyneistä -ihmisistä, vastenmieliseltä tekojensa ylisteleminen, punastui hieman, -joka vielä lisäsi hänen hienojen kasvojensa miellyttäväisyyttä. Hän oli -uhkea latinalaisen suvun edustaja: silmäkulmat kaarevat, kasvot sivulta -katsoen kauniit ja sen lisäksi vielä miellyttävä ääni. Majuri Murgesco -lausui muutamia ystävällisiä sanoja ja sanoi tuttavallisesti -jäähyväiset, hän ei tahtonut häiritä ystävyksien kohtausta. - -Ja silloin alkoi tulvia kysymyksiä, ja vastauksia, vastauksia ja -kysymyksiä, kuului huudahduksia, lyhyitä, hermostuneita naurahduksia ja -lämpimän, ikuisen ystävyyden vakuutuksia. Aleksander Davidovitschista -oli Karl Aleksander kaunistunut, niin että hän oli tosi-kaunis upseeri. -Lopuksi tultiin asian ydinkohtaan. - -"Mikä minun kohtalokseni tulee täällä"? kysyi Karl Aleksander. - -"Sinä olet parooni Krüdenerin esikuntapäällikön alainen, kuten minäkin -ja Murgesco". - -"Hyvä, ja sitten?" - -"Sitten, no niin", ja Aleksander Davidovitsch puhui vielä verkkasemmin -kuin tavallisesti, "no niin, ensinnäkin on sinun muistaminen, että sinä -kirjoitit haluavasi tänne minkälaiseen toimeen tahansa..." - -"Niin kyllä!" - -"No niin", ja ruhtinas puhui kiusallisen hitaasti, "viikko sitten -valitti esikuntapäällikkö minun kuulten sitä vastusta, jota hänellä oli -intendenteistä. Hän oli luullut, että me pääsisimme Tonavan yli paljon -pikemmin, mutta kun niin ei käynyt kumminkaan, on tänne kokoontunut -ääretön paljous elintarpeita, muun muassa oikein pataljoonittain -teuraseläimiä. Elukat ovat meille todellisena maanvaivana. Kanuunain -paukkeesta peloissaan ovat ne melkein villiytyneet. Niitä pääsee aina -karkuun, uppoaa Tonavan liejuun, tai varastavat niitä juutalaiset ja -kreikkalaiset. Pari sotilasta on menettänyt henkensä taistellessaan -härkiä vastaan. Lopuksi kyllästyi kenraali alituiseen puuhaan. Hän -pyysi minun esittämään kunnollista ja pontevaa henkilöä". - -"Härkäin päälliköksi", sanoi Karl Aleksander, vasten tahtoaan -punastuen. - -"Niin, älä nyt loukkaudu", Aleksander Davidovitsch punastui vuorostaan. -"Kirjeesi oli kiihkeä, ja toimi, vaikkakin halpa, on tärkeä-arvoinen. -Sinä et voi arvata sen tärkeyttä. Sen lisäksi on sinun pitäminen -silmällä kaikkia tavaranhankkijoita. Se sinään, pyyntösi päästä sotaan, -tulla tänne määrätyksi, olivat asianomaiset saaneet niin sanoakseni -samalla hetkellä, kuin parooni Krüdener oli päättänyt pyytää apua tuon -asian tähden ja siten... Sitäpaitsi minä tulen takaisin kolmen tai -neljän päivän perästä, sitten saamme lähemmin puhua asiasta". - -Aleksander Davidovitsch oli tahtonut tehdä palveluksen ystävälleen ja -toverilleen, nyt loukkautui hän Karl Aleksanderin äänettömyydestä, -joka, paremmin kuin sanat, ilmaisi hänen tyytymättömyytensä toimen -suhteen, johon hänet oli kutsuttu. Hän sentähden joudutti eroa niin -paljon kun voi. "Nyt minun täytyy kuitenkin lähteä ratsastamaan, -joutuakseni junaan Festetitschissa. Sinä asut majassani, se on selvää. -Petruscha, pidä huolta Karl Aleksandrovitschistä, kun minä olen poissa. -Hyvästi, kaikki käy vielä hyvin, olehan vaan kärsivällinen. Vielä eräs -asia, esikuntapäällikkömme sairastaa, makaa kenttäsairashuoneessa, -muuan pöllö everstiluutnantti hoitaa toistaiseksi hänen tehtäviään. -Sinä voit odottaa, kunnes minä tulen takaisin, hän ei tiedä mitään -siitä, että sinä olet määrätty tänne". Ja ruhtinas lähti majasta, -pudistettuaan Karl Aleksanderin kättä. Heti senjälkeen kuului hänen -hevosensa jalkain kapse tieltä. - -Karl Aleksander oli suuttunut, perin suuttunut. Hän, vanha paassi, -"härkävartioston" päällikkönä, kuten sitä komppanijaa kutsuttiin, joka -oli saanut tuon häväisevän vartioitsemisen toimekseen. Hän käveli -edestakaisin majassa, sitten aukaisi hän oven saadakseen raitista -ilmaa. Tuskin hän oli sen tehnyt, kun kuu täytti huoneen -valovirrallaan. Hän nojasi oven pieltä vasten ja seisoi siinä kauan -liikkumattomana kuin kuvapatsas, katseli taivasta, jossa tähdet -kimaltelivat kirkkaimpina kuin hän koskaan ennen oli nähnyt. Hänen -edessään oli orapihlaja-aita, jonka toinen puoli oli pimeä, toinen -valoisa, etempänä taivaan rannalla välkkyi mahtava Tonava -hopeavärisenä; Tonavan ja puron välillä loisti ja savusi sadottain -leiritulia. - -Seisoessaan kukkulalla ja katsellessaan leiriä, kuuli Karl Aleksander -pauhinaa, taukoomatonta, kumeaa, mahtavaa tohinaa, johon jokainen -yksityinen ääni katosi, niinkuin pienet väreet meren aaltoihin. Tohina -väliin koveni, väliin heikkeni, tuntui ikäänkuin sadattuhannet miehet, -jotka täällä elivät ja liikkuivat öisen tähtitaivaan, telttojen -liinakattojen alla, olisivat muuttuneet tarumaiseksi jättiläiseksi, -joka oli nukkunut ikuisesti kohisevan Tonavan rannalle, ja jonka -hengitys nyt kevätkesän yön hiljaisuudessa kuului. - -Taivaan korkeus, yötuulen viileys ja yksitoikkoinen kohina saivat -vihdoin Karl Aleksanderin sydämen ja mielen jonkinlaiseen tasapainoon. -Viha ja katkeruus muuttuivat alakuloisuudeksi. Minkätähden juuri hän -jäisi kuormaväkeen, jäisi jälkeen kun kaikki hänen kanssaan -yhdenikäiset olivat kohonneet ylöspäin maailmassa. Hän oli -surumielinen ja sääli itseään, mutta samalla hän ymmärsi, että hänen -päätarkoituksensa, saadakseen olla mukana suurissa tapauksissa oli -löydetty. Sama se, ajatteli hän, tämän lyhyen sodan ajalla -- sillä -kaikki luulivat sodan alussa, että se loppuisi lyhyeen, olisi -ainoastaan paraatimarssi Konstanttinoopoliin -- menisi hän eteenpäin. -Hän näyttäisi heille, kuinka väärin he olivat häntä kohdelleet. Ja hän -teki itsekseen lupauksen, ettei antaisi mitään tilaisuutta, tehdä -itseään huomatuksi, mennä ohi. Samassa lenti tähti, tehden pitkän, -loistavan juovan tummalle taivaalle. Toivotus tai lupaus, silloin kuin -tähti lentää, ennustaa hyvää, tuumi hän itsekseen, nousi ylös ja päätti -mennä sotaravintolaan. - -Päämajan sotaravintolaa piti eräs eversti Lidoff ja sen hoitajana oli -ranskalainen kokki François, sillä oli haaraosastoja kaikkialla, minne -suurempia joukkoja oli kokoontunut. Täällä Simnitzan läheisyydessä oli -ravintolaksi laitettu sotilasmaja, jota oli jatkettu pituudelleen -milloin teltoilla, milloin toisilla majoilla. Sen kehnoihin suojiin -kokoontui kaikellaatuisia upseereja. Kun Karl Aleksander astui sisään, -oli se täynnä viimeiseen sijaan asti. Siellä näki kirjavan joukon -ihmisiä eri roduista ja kansoista. Leveänenäisen, karkealeukaisen ja -kelta-ihoisen, puhtaasti venäläisen tyypin rinnalla näki vaaleaverisiä, -korkeakasvuisia ruotsalaisten ja saksalaisten esi-isien jälkeläisiä. -Etempänä istui seurue rumaanialaisia. Heidän soikeat kasvonsa, tummat, -öljyn keltaiset ihonsa, hienot piirteensä osoittivat, että heidän -sukuperänsä, samoin kuin kielensäkin juontui Byzanzista ja Roomasta. -Säihkyväsilmäisiä, suuri- ja käyränenäisiä kreikkalaisia, pitkä-, -mongolilaisviiksisiä, herkulesmaisia tjerkessejä, kulmikkakasvoisia -suomalaistyyppejä, sanalla sanoen, näytteitä kaikista niistä kansoista -ja roduista, joita lavea valtakunta voi näyttää. Naurun ja puheen -sorina, lasien kilinä, pauhina ja laulu täytti kehnon huoneuston. -Vaikka ikkunat ja ovet olivat auki, oli sisällä kuitenkin todellisia -pilviä ruoan käryä ja tupakin savua. Hikoilevien vieraiden välissä -juoksi rasvaisia ja hengästyneitä palvelijoita. Kaikkea tuota -valaisivat kitkuavat öljylamput säännöttömällä, väräjävällä valollaan, -sillä liekki milloin suureni milloin pieneni, aina sen mukaan kävikö -voimakkaampi vai heikompi tuulen henki huoneessa. - -Karl Aleksander katseli kauan tyhjää sijaa, vihdoin huomasi etäällä -pöydän, jossa näytti olevan vielä sijaa muutamalle henkilölle. Kun hän -monen anteeksipyynnön perästä ehti pöydän luo, huomasi hän -vastenmielisellä hämmästyksellä, että kaikki pöydän ympärillä istujat -olivat siviilipukuisia. Hän ei olisi tahtonut mielellään ensi kertaa -ravintolassa käydessään esiintyä sellaisten seurassa, jotka eivät -olleet upseereja, mutta muu ei nyt auttanut. Kolme siviilipukuista -herraa näytti tuskin huomaavankaan häntä. Yksi heistä kirjoitti -uutterasti taskupaperille, toiset kaksi puhuivat innokkaasti ja -puoli-ääneen keskenänsä. Karl Aleksanderin harmia lisäsi vielä se, -ettei hänen merkeistä ja huudoista huolimatta onnistunut saada käsiinsä -yhtään palvelijaa. - -Toinen siviilipukuisista herroista, paksu ja verevä herra, poskiparta -sellainen, jota leikillä kutsutaan karitsan kyljykseksi, kääntyi -silloin Karl Aleksanderin puoleen, esitti itsensä sotakirjeen -vaihtajana, herra von Lichtensteininä, ja kysyi saksaksi, saisiko hän -auttaa. Minä olen vanha vieras täällä ja minua heti totellaan. -Ennenkuin Karl Aleksander ehti vastata, vihelsi hän lyhyeen ja -kimakasti, ja ikäänkuin taikavoimalla ilmaantui palvelija pöydän -ääreen. - -Sanoakseen jotain naapurilleen, kysyi Karl Aleksander jotenkin -välinpitämättömästi: "Mitä sanomalehteä te edustatte, herrani?" - -"Neue Freie Presseä Wienissä, herra kapteeni". - -"Karl Aleksander Segerberg, esikuntakapteeni. Te tunnette siis Wienin?" -ja hänen mielensä leimahti tuota kysyessä, hän tunsi, että hän oli -löytänyt lähtöpisteen, alun päästäkseen huomatuksi. - -"Bin Wienerkind, hab'r Wieneblut, olen syntynyt Pyhän Stefanin luona, --- minä olen triple extrait de fine fleur de Vienne", vastasi toinen -hymyillen. - -"No, sepä sattui", ja Karl Aleksanderin pahatuuli ja alakuloisuus -hävisi. Silmänräpäyksessä oli hän unhottanut vihansa, tappionsa, ja nyt -tuli esiin toinen puoli hänen luonnettaan: kiihkeä toimintahalu, ja -sitä seurasi hänessä aina levollisuuden tila, sisäinen tyydytys, joka -etukäteen rauhoitti hänet kaiken ja kaikkien suhteen. "Tahtoisitteko ja -voisitteko tehdä minulle palveluksen? Minä tarvitsisin" -- jatkoi hän -innolla -- "koneen, jota sanotaan undulaattoriksi, Tonavan virran -nopeuden koneellista mittausta varten. Jos sellaisen voi saada -Wienistä, niin voitteko sanoa minulle, kuinka pian sen voi saada -tänne?" - -Herra von Lichtenstein mieltyi asiaan, "gewiss, gewiss", vastasi hän. -"katsotaanpas. Jos minä vielä tänään ratsastan Festetitschin asemalle, -sillä täällä ei minulta oteta sähkösanomaa, sähköitän toimitukselle ja -pyydän ensi postissa saada koneen, jonka te tahdotte, niin ehtii se -tänne kolmessa vuorokaudessa. Minä teen teille tuon palveluksen, eikä -se maksa teille penniäkään, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla". - -"Ja se on?" - -"Että te, milloin voitte; autatte minua kirjeenvaihtajana -tiedoillanne". - -Karl Aleksander lupasi, tarjosi kirjeenvaihtajalle pullon olutta, ja -mainittuaan, että hän asuu sivuajutantti ruhtinas Sasdanadschen -teltassa, poistui iloisena pienestä tempustaan, ja riemastuneempana -kuin hän pitkään aikaan oli ollut. - -Odottaessaan Dodo Davidovitschia, tarkasteli hän asemaa ja oloja. -Ensin haki hän päämajan. Se oli kukkulalla, keskellä jotain -puutarhantapaista. Pientä, jokseenkin rapistunutta rakennusta, jota -kutsuttiin linnaksi, ympäröi pohjoispuolelta todellinen, lukemattomista -kuormavaunuista ja kanuunan lavoista muodostunut vallitus, joiden -väliin oli sidottu hevosia. Tonavan puoleisella sivulla linnaa oli -aukea, ruohoa kasvava kenttä, jota varjosti rivi vanhoja jalavia. -Kentän yli, jota vartioitsi kasakkavartiosto, nähtiin silloin tällöin -rientävän ajutantteja sisään ja ulos linnasta. Toisinaan näkyi -ylipäällikön korkea vartalo, kauniitten esikunta-upseeriryhmien -ympäröimänä, seisovan kaukoputken edessä, joka oli asetettu puutarhaan; -hän näytti tutkivasti katselevan vastapäistä rantaa ja Sistovan -muureja. Etempänä idässäpäin, suurien jalavien alla näkyi -jonilaistyylisen temppelin muotoinen huvila. Sen otsikossa oli ollut -kirjoitus, rakkauden ja rakkaudenjumalan ylistys, jota kumminkin -nykyisissä olosuhteissa oli pidetty sopimattomana, ja sentähden -poistettu. Vielä voi epäselvästi eroittaa kirjaimet. Huvila oli -määrätty keisarin asunnoksi. - -Karl Aleksander suuntasi askeleensa viheriälle kentälle, sen -alapuolella soitteli rykmentin soittokunta. Ympärille oli kerääntynyt -tiheä piiri sotamiehiä, aliupseereja, rumaanialaisia ja bulgaarialaisia -talonpoikia ja naisia. Sistovasta ja Simnitzasta karkoitettuja -porvareja ja muutamia armeijaupseereja. Viime mainitut näyttivät -enemmän katselevan ympärilleen, kuin kuuntelevan soittoa. Enemmän -viehätti joukkoa, samoin kuin Karl Aleksanderiakin ryhmä upseereja, -jotka kävelivät linnan edessä olevalla ruohikolla tai seisovat -plastillisissa asennoissa suurien, pehmeälehtisten jalavain alla. - -Kesäinen aurinko vuodatti kultaista hohdettaan kauniille taululle, ja -sai hohtavan punaisen, vaalean ja sinisen, pukujen kullan ja hopean -näyttämään suurelta loistokasvilta, ruohokenttien tasaista, vehreää -taustaa vasten. Karl Aleksander oli samoin kuin ajutantit ja -esikunta-upseerit pukeutunut huolellisesti. Hän ei tahtonut, että hänet -ilman mitään sekoitettaisiin armeija-jalkaväkeen. Erittäinkin piti hän -huolta, että pieni maltalaisristi, joka osoitti hänen olleen paassina, -oli näkyvissä. Esikuntaupseerien joukossa näki hän useita tuttavia. -Ajutantin, joka hyvin tärkeän näköisenä meni juuri tervehtimättä hänen -ohitsensa, tunsi hän myös. Niin, muistipa hän vielä, että tämä oli -hänelle kolme ruplaa velkaa. Tuolla on tuo kaunis rumaanialainen majuri -Murgesco, "mitähän, jos menisin sinne, tervehtisin häntä ja sanoisin, -että olen tilannut koneen Wienistä", mutta Karl Aleksander ei mennyt. -Paitsi sitä, että häntä hävetti koko asia, oli hänellä vielä toinenkin -syy. Hän itse oli palvellut arvokkaammassa rykmentissä, hän muisti, -miten hän kohteli yksinkertaista jalkaväkiupseeria. Ajatella, etteivät -he vastaisi hänen tervehdykseensä tai jos -- sitä voi tuskin -otaksuakaan kumminkaan -- vastaisivatkin -- mutta jatkaisivat toimiaan, -keskusteluaan ja kävelyään, väliäpitämättä hänestä. Ei, olkoot nuo -ylimysystävät rauhassa -- jonain päivänä hänkin ... ja hän lähti pois -suorana, ylpeänä nopein askelin, jotta "ylimysystävät", nuo -"maffit", kuten heitä armeijassa kutsuttiin, eivät näkisi häntä -utelijaan alhaison kirjavassa joukossa, Hän tiesi kyllä, että nuo -saavuttamattomat, isoiset, jotka nyt olivat täällä vallan ja loiston -välittömässä läheisyydessä, olivat paraimpia ja rakastettavimpia -ihmisiä maailmassa, jos heidät kohtasi vähemmän julkisella paikalla. -Täällä esti heidät siitä ainoastaan turhamaisuus, halpa intohimo, joka -tuntuu olevan aikamme vika. Sillä vaikkapa se onkin ollut kaikkina -aikoina paheena, vikana, niin on se vasta meidän päivinämme päässyt -valtijaaksi. - -Heinäkuun aurinko paistoi kuumasti. Karl Aleksander lähti sentähden -kilomeetriä etempänä, virran rannalla olevalle kukkulalle, jossa ryhmä -suuria jalavia ja kastanjoita näytti tarjoovan hänelle lepoa, varjoa ja -viileyttä. Ehdittyään kukkulalle, huomasi hän siellä erään kastanjan -juurella vanhan majurin, joka istui puun rungon ympärille laitetulla -penkillä. Vanhus istui kirja kädessä. Karl Aleksander oli nyreissään, -sillä hän oli toivonut saada olla yksinään ajatuksineen. Kun hän katsoi -tarkemmin majuria, näki hän, että tämä nukkui. Hän tarkasteli nukkuvaa -ja huomasi, että tämän leppeissä, puhtaasti venäläisissä kasvoissa -kaikesta karkeudesta huolimatta ilmeni niin paljon suopeutta ja -hyväntahtoisuutta, että hän kuitenkin päätti istua penkille saman puun -alle. - -Karl Aleksander oli kasvanut jokiseudussa, hän rakasti näkö-aloja -viheriärantaisiin ja leppoisalehtoisiin jokilaaksoihin, hän oli nähnyt -Merijoen, Nevan ja Volgan rannat kaikellaisessa valaistuksessa, mutta -mitään kauniimpaa, kuin näköalan Tonavalle, jonka hän nyt näki täältä -kastanjain tummien latvojen alta huikaisevan valoisena kesäisen -auringon paisteessa, ei hän luullut koskaan nähneensä. Hän näki, miten -Tonava etäällä, silmänkantaman päässä, virtasi matalain, sinivehreäin -kumpujen välissä, tuli näkyviin kauniina kaarena Sistovan ja Simnitzan -muurien välistä, loisti ja välkkyi kesäpäivän kirkkaudessa ja häipyi -näkyvistä kaukana lännessä satalukuisen, matalan ja vihreän saaririvin -väliin, joka oli sen kirkkaalla pinnalla ikäänkuin malakiittinen -helminauha suurella kristallilevyllä. Etelässäpäin oleva tasanko -kimalteli kaikilla vivahduksilla vehreän ja sinipunervan välillä. -Leiristä kohosivat valtavina, pehmeinä "An der schönen blauen Donaun" -säveleet, jota rykmentin soittokunta soitti. Kaikki oli niin rauhaisaa, -hiljaista ettei olisi voinut luulla tuolla alhaalla olevan -kahtasataatuhatta taisteluun valmista miestä, ja että ainoastaan -kymmenen päivää myöhemmin sadat, jopa tuhannetkin urhoolliset sydämet -olivat lakanneet sykkimästä, löytäneet hautansa viheriällä tasangolla, -jossa hirssi- ja vehnävainiot nyt huojuivat tuulessa ja näyttivät -vehreiltä kuin smaragdit. - -Karl Aleksander istui penkillä ja muisteli Volgan rannalla olevaa -pikkukaupunkia, kaunista Anna Paulovnaa ja hurmaavaa pikku Veraa. -Menneisyyden muistot saivat hänet uinailemaan tulevaisuudesta; hän -alkoi kuvitella mielessään tulevaisuuttaan. Hän olisi ponteva, -maltillinen ja loistavan urhoollinen, hän olisi ensimäisenä vihollisen -varustuksissa, saisi Yrjönristin ja korotettaisiin majuriksi. Paljon -tovereita kaatuisi ja useita avonaisia paikkoja ilmaantuisi; -epäilemättä hän ylenisi ennen sodan loppua everstiksi -- "ja silloin", -tuumi hän, "silloin otan minä hänet, Veran, otan hänet aivan -yksinkertaisesti, haen kaartiin, Suomen kaartiin, sillä noitten maffien -en minä anna enää ylvästellä itselleni." - -Sistovan ja Tonavan rannalla olevan Abdul Kerimin valleilta alkoi -kuulua pauketta. Kanuunat olivat jälleen alkaneet soittaa jymeää -baasiaan, kiväärintuli rätisi. Parvittain raakkuvia variksia ja -kirkuvia naakkoja kohosi pilviin ja tuskallisesti parkuen pakeni -kalalokki pitkin virran pintaa. Karl Aleksander hypähti ylös ja majuri -herasi. "Mitä nyt, mitä se merkitsee?" kysyi edellinen muitta mutkitta. - -"Oh, se on kai joku torpedoveneistämme, joka on tehnyt turkkilaisille -taas jonkun kepposen", sanoi majuri. Samassa näkivät he erään noista -pienistä aluksista, jotka tekivät turkkilaisille niin paljon vahinkoa, -äärettömän kiivaasti kiitävän virtaa alas. Se tuli muutamasta Tonavan -pienestä sivujoesta ja pyrki Dobrudschaan, jossa Venäjän muu laivasto -oli ankkurissa. - -"Ah noita kunnon poikia;" sanoi majuri. "Herra varjelkoon heitä. -Tiedättekö, nuori ystäväni, että tuntuu turvalliselta ja mieltä -ylentävältä nähdä poikamme taistelussa. Silloin saa lohdullisen -vakuutuksen siitä, että se voima ja kunto, jota kansassamme on, on -voittamaton. Kaikki, mitä he tekevät, nuo harmaat pojat, sujuu niin -yksinkertaisesti, keveästi ja luontevasti, että on vakuutettu heidän -voivan tehdä satoja kertoja enempi, vieläpä kaiken, jos niin tarvitaan. -Kun näkee heidät tuossa pähkinänkuoren kokoisessa aluksessa, ymmärtää, -ettei se ole tuollaista itse kunkin tuntemaa pikkumaisuutta, -turhamielisyyttä, hetkellistä kuoleman uhmaa, joka saa heidät siihen, -mitä he tekevät, vaan toisellaista tunnetta, paljoa voimakkaampaa, joka -on muodostunut niin eheäksi, että, vaikka he ovatkin paljoa alttiimpana -kuolemalle kuin me muut, tuntevat itsensä turvallisiksi ja varmoiksi -Jumalan huomassa. Ja millaisia vaivoja he kestävät, yövahtia ja ikävää -oleskelua liassa ja siivottomuudessa. Se ei ole kunniamerkkien toivo, -tai mainioksi tulemisen halu, eikä ne myöskään ole uhkaukset, jotka -saavat heidät tuohon. Siihen vaaditaan kokonaan toista, voimakkaampia -vaikuttimia, ylevämpää tunnetta. Sellainen tunne on jokaisen venäläisen -povessa, mutta hän kätkee sen sydämensä pohjalle. Se ilmenee ainoastaan -harvoin, sillä he eivät halua sillä komeilla. Se on rakkaus isänmaahan. - -"En koskaan minä ole huomannut sitä niin selvästi esitettynä kuin -tässä, paraan venäläisistä, kreivi Leo Tolstoin kirjassa, ne ovat hänen -sanojaan, joita minä ajatuksina olen kertonut. - -"Ja katsokaappas," jatkoi hän, "ranskalainen, englantilainen, -saksalainen on urhoollinen vakaumuksestaan, hän on aprikoimalla siksi -tullut, hän ymmärtää. sen välttämättömyyden; mutta venäläinen, hän on -liian luonnollinen ja alkuperäinen senkeltaiseen urhouteen, hän on -tunteensa tähden urhoollinen, hänessä se lähtee sydämestä, hän -taistelee ja kuolee siinä, mihin hänet on asetettu, sillä hän ei voi -muuta. - -"Mutta suokaa anteeksi, minä en ole esittänyt itseäni, nimeni on Ilja -Iljitsch Agafonoff, majuri Woroneschin rykmentissä, olen hakenut -armeijaan saadakseni olla sodassa." - -Karl Aleksander sanoi nimensä ja, että hänkin oli hakenut armeijaan -saadakseen olla sodassa. - -"No, sen minä sanon," huudahti Ilja Iljitsch, "ei mikään todista -paremmin, kuinka pyhä tämä sota on, kuinka puhdas se tunne, joka on -pakoittanut kansamme tähän sotaan, kuin se, että minä, vanha mies, olen -jättänyt kodin, vaimon ja lapset kurittaakseni noita murhaajia ja että -tekin, vaikka olette toista rotua, toista verta, olette tehneet samoin. -Me kohtaamme toisemme taistelussa saman jalon ja pyhän asian edestä. Me -taistelemme sydämen halusta suuren tarkoitusperän tähden, emmekä -turhamaisuudesta. Herra on kanssamme." - -"Kuka on teidän ylipäällikkönne?" kysyi Karl Aleksander. - -"Parooni Nikolai Loginovitsch Krüdener III." - -"No, sitten me tavataan kyllä usein, minäkin tulen lähinnä olemaan -hänen esikuntapäällikkönsä alaisena. Mutta lienee jo aika lähteä -leiriin." - -He lähtivät yhdessä leiriin, katselivat miten sotamiehet huvittelivat -itseään. Toiset soittivat harmonikkaa, muiden tanssiessa rumanialaisten -talonpoikaisnaisten kanssa. "Ohoi," haukotteli eräs nuori sotilas, -loikoessaan nurmikolla, "oltaispahan vaan toisella puolella." -- "Veli -kulta, voit olla varma siitä, että me pääsemme yli toiselle puolelle; -mutta pääsemmekö takaisin tälle puolelle, tietää ainoastaan armollinen -Jumala," vastasi vanha aliupseeri, istuen turvallisena tavaralaatikon -päällä ja tupakoiden, sekä syljeskellen ympärilleen. - - - - -XII. - - -Karl Aleksander odotti hyvin levottomana herra von Lichtensteiniä. -Hänestä tuntui hyvin vastenmieliseltä ja harmilliselta, jos tämä -saapuisi liijan myöhään, se tahtoo sanoa, sittenkuin Dodo Davidovitsch -olisi palannut Bukarestista. Toista olisi, jos Karl Aleksander saisi -haluamansa koneen useita päiviä ennen Dodon palaamista. Siinä -tapauksessa ei hän voisi sota-aikana, jolloin jokainen hetki oli -kallis, olla jättämättä sitä päällikölle, jos se kerran vaan olisi -hänen käsissään. Jo oli kolme päivää kulunut, ja Karl Aleksanderin -levottomuus yhä suureni, sillä senkaltaista tilaisuutta ei kyllä heti -olisi tarjolla; sitä paitsi oli hänestä vastenmielistä olla leirissä -ilmoittamatta itseään asianomaisille. - -Voi sentähden ymmärtää hänen ilonsa, kun neljäntenä päivänä heti -puolipäivän jälkeen herra von Lichtenstein ratsastaa leiriin, tuoden -suurta, siroa koteloa. Uuttera sotakirjeenvaihtaja oli mennyt -puoliväliin unkarilaista rajaa, ollakseen varma koneen saamisesta. -Leirissä oli melkein mahdotonta saada hyvissä ajoissa, mitä postissa -oli tullut, niin äärettömän suuri oli kirjeiden ja pakettien tulva. - -Vielä samana päivänä lähti Karl Aleksander pukeuduttuaan huolellisesti, -päämajaan. Ruohoisella kentällä soitteli taas rykmentin soittokunta, -vetelehti upseereja, oli joukoittain sotamiehiä ja rumaanialaista -rahvasta, ja keskellä kenttää seisoskeli "ylimyksiä, maffeja", -käveleskeli arvokkaina ja katseli Karl Aleksanderia ylpeästi. Tänään -hänellä oli asiaa, tärkeä toimi, tänään astui hän rohkeasti linnan -edessä olevan puoliympyrän sisään, jonne tuhannet olisivat halunneet, -ja meni suoraan majuri Murgescon luo, joka seisoi linnan portailla ja -poltteli tupakkia. Tämä hymyili ystävällisen tuttavasti hänelle, vei -hänet linnan eteiseen, hyvin korkeaan ja viileään huoneeseen, josta -portaat nousivat yläkertaan. Valoa pääsi niukasti sisään korkealla -katonrajassa olevista ikkunoista. Sen takia koko huone näytti -taiteilijan työhuoneelta. Yhtäläisyys tuli vielä suuremmaksi siitä, -että eteinen oli täynnä mitä erilaisimpia esineitä. Satuloita, -kaikellaisia koneita ja aseita oli hajallaan pöydillä ja tuoleilla. -Oven suussa seisoi lähettiläitä odottamassa; etempänä huoneessa näki -Karl Aleksander viisi, kuusi nuorta upseeria, jotka, toiset seisoen, -toiset istuen pöydän ääressä, joivat teetä, polttivat tupakkia ja -puhelivat keskenään puoliääneen. Yksi heistä, pitkä, kalpea mies oli -luultavasti lausunut jotain hyvin sukkelaa, sillä pari toisista oli -naurusta pakahtua. Kun he huomasivat Karl Aleksanderin, vaikenivat he -äkkiä ja koettivat näyttää arvokkailta ja totisilta. Näytti siltä, -ikäänkuin he olisivat tahtoneet sanoa: kaikella muotoa, virkatoimia -varten me kyllä olemme valmiita, mutta joukkoomme emme ota muita, kuin -tahdomme. - -Yksi upseereista, se pitkä ja kalpea, jolla oli veltot suupielet, meni -vastatulleita vastaan, tervehti lyhyesti Karl Aleksanderia, puhuessaan -Murgescon kanssa, hetken päästä katosivat he molemmat linnan -sisä-osiin. Karl Aleksanderia suututti nuorten miesten käytös, hän -kääntyi heistä poispäin ja rupesi katselemaan suurta Tonavan karttaa -Simnitzan seuduista, joka riippui toiseen kerrokseen vievien portaiden -käsipuista. Hän tarkasteli kartalla sitä tietä, jota hän oli tullut -Simnitzasta leiriin. Hajamielisenä katsellessaan karttaa, kuuli hän -päänsä päältä iloista viserrystä. Tänne kaikkien sotasuunnitelmien -polttopisteeseen, tänne, josta annettiin käskyjä ja määräyksiä -taistelusta ja kuolemasta, oli pari pääskystä laatineet pesänsä -kattoreunuksen rococokoristuksiin. Keisari itse oli käskenyt ottaa pois -yhden lasin ikkunasta, että pienet livertelijät saisivat vapaasti asua -tämän sodan ja vallan voimien anastaman linnan turvissa. - -Pitkä upseeri ja Murgesco palasivat takaisin; kenraali Krüdener oli -ollut linnassa, mutta oli juuri ehtinyt mennä huvilaan, hän olisi -siellä tavattavissa vielä muutamia -- ja pitkä upseeri katsoi kelloansa --- ehkäpä kymmenenkin minuuttia, senjälkeen tulisi kenraali tänne -neuvottelemaan ylipäällikön kanssa. "Asianne on kai hyvin tärkeä", -lisäsi hän jonkun verran pisteliäästi. - -"On", vastasi Karl Aleksander lyhyesti. - -"No niin, mennään sitten huvilaan", sanoi Murgesco kohteliaasti. -Huvilassa, joka oli, kuten on mainittu, muinaisaikuisen temppelin -tapaan rakennettu, oleskeli keisari mieluimmin leirillä ollessaan; -nykyään hän oli Galatzissa. Hän asui silloin tavallisesti itse -temppelikammiossa, jossa vanhanajan jumalanpalvelusmenojen mukaan -jumalan kuva oli. Temppelihuoneessa pidettiin sotaneuvottelut, esihuone -oli odotus- ja vastaanottohuoneena. Huvilaa vartioitsivat keisarin -henkivartijakasakit, jotka seisoivat liikkumattomina kuin kuvapatsaat -ulkopuolisessa pylvässuojamassa. Karl Aleksander astui majuri Murgescon -kanssa sisään. Etuhuoneessa istui vanha laiha kenraali paperien yli -kumartuneena, joihin hän näytti tekevän muistiinpanoja. Hän oli -kenraali Krüdener. "Mitäs nyt?" kysyi hän ylös katsomatta. - -Majuri Murgesco sanoi asiansa ja meni ulos. Kenraali jatkoi työtään -antamatta odottajan häiritä itseään. Hetken perästä nousi hän ylös, -meni Karl Aleksanderiin päin ja tarkasteli häntä todellisella haukan -katseella. - -"Nimenne, kapteeni?" - -"Segerberg". - -"Isän nimeltä?" - -"Karl Aleksandrovitsch". - -"Ah", vanhuksen katse kirkastui huomattavasti, näytti, ikäänkuin hän -olisi muistanut jotain, jotain suloista menneiltä ajoilta. - -"Suomenmaalainen?" - -"Niin". - -"Asianne?" - -Karl Aleksander selitti asiansa; hän oli tahtonut, millä ehdolla -tahansa, ottaa osaa sotaan, hänen ystävänsä ruhtinas Sasdanadsche oli -maininnut hänelle, että kenraali oli aikonut asettaa hänet esimieheksi, -vartijaksi, päälliköksi, -- hän etsi sopivaa sanaa -- elävälle -muonavarastolle. Hän olisi valmis kaikkeen. - -Kenraali katsoi häneen hajamielisesti: "Niin, niin, puhukaa -esikuntapäällikköni kanssa, hän antaa teille ohjeet, ja sitten...?" - -"Teidän ylhäisyytenne on halunnut konetta Tonavan virran nopeuden -määräämiseksi. Minä voin antaa sellaisen teille", ja hän laski kotelon -koneineen pöydälle. "Se on minun omani", lisäsi hän epäillen, "olisi -hauska, jos sitä käytettäisiin". - -"Epäilemättä", vastasi kenraali, katsellen tarkasti Karl Aleksanderia. -"Lähetetään se henkilölle, joka tuntee Tonavan ja koneen. Onko vielä -jotain?" - -Nyt tai ei koskaan, ajatteli Karl Aleksander. "Minä tunnen Tonavan -näiltä seuduin ja osaan käyttää konetta". Ja hän kertoi matkastaan -Simnitzasta leiriin, miten hän oli tullut veneellä pitkin Tonavaa, -löytänyt rannalta ruohikosta tien, sekä lisäsi, että hän oli kasvanut -suuren virran rannalla, jonka pohjoinen ranta oli soinen ja eteläinen -äkkijyrkkä, kuten tämänkin. - -Silloin näytti kenraali kiintyvän asiaan. "Mennäänpä linnaan, siellä on -Tonavan kartta, teidän on siinä osoitettava tie, jota tulitte". Ja -reippaasti kuin nuori mies, nousi kenraali ylös lähteäkseen linnaan. -Eteisessä syntyi liikettä, kun kenraali Karl Aleksanderin kanssa astui -sisään. Keskustelu taukosi, lähettiläät ojentautuivat, nuoret miehet -seisoivat kuin talikynttilät. Karl Aleksander meni suoraan kartalle ja -osoitti varmana, mitä tietä hän oli tullut Simnitzasta ja merkitsi -tien, jonka puhvelihärät olivat polkeneet rannan liejuun. - -Kenraali seurasi tarkkaavaisesti, äkkiä kääntyi hän ja sanoi: -"Minkätähden kutsutte te itseänne Karl Aleksandrovitschiksi. Isänne -nimihän oli Ferdinand. Hän palveli 1854 Taurian krenatierirykmentissä". - -"Minä sain Aleksandrovitsch-nimen paassikoulussa, teidän korkeutenne, -senjälkeen on se seurannut minua. Isäni nimi oli todella Ferdinand, -mutta, kuten teidän korkeutenne tietää, venäjän kielessä ei ole..." - -"Minä tiedän sen", sanoo kenraali tyytyväisesti hymyillen. Hänen -ylpeytenään oli muistaa nimiä, olla unhoittamatta niitä, joiden kanssa -oli ollut tekemisissä, voi olla varma siitä, että hän, osoittaessaan -- -kuten nytkin loistavalla tavalla -- muistinsa tarkkuutta, oli -hyvällä tuulella. Hän tuli vielä tyytyväisemmäksi, huomatessaan ne -hyvin teeskennellyn kummastuksen katseet ja kuiskaukset, joita -esikunta-upseerit vaihtoivat keskenään. - -"Te olette käyneet paassikoulun, Karl Feodorovitsch, no niin, niin -kauan kuin ruhtinas Sasdanadsche on poissa, seuraatte te minua -ordonanssina, sittenkuin ruhtinas on tullut takaisin, saamme me -lähemmin puhua asiasta. Sillävälin te otatte kymmenen miestä mukaanne, -viitoitatte tien virralle ja määräätte Tonavan virran nopeuden. Te -voitte asian suhteen kääntyä -- teidän puoleenne, hyvät herrat" -- ja -hän kääntyi upseereihin kumartaen, sekä lähti kevein, nuortein askelin -portaita ylös toiseen kerrokseen. - -Mielihyvällä ja vahingonilolla huomasi Karl Aleksander muutoksen, joka -heti tapahtui nuorien upseerien käytöstavassa häntä kohtaan, ennen se -oli jäätävän välinpitämätöntä, nyt miellyttävän palvelushaluista. Niin, -nyt he muistivat, että he olivat olleet yhtä-aikaa paasseina, tunsivat -toisensa, olivat ystäviä ja tuttavia. Ainoa, jossa ei tapahtunut tuota -Karl Aleksanderille niin suotuisaa muutosta, oli majuri Murgesco. Hän -näytti melkein kylmenevän, kuta enempi toiset lämpesivät, oikein -sulkeutuvan klassilliseen, ylevään kauneuteensa. Tuo kylmyys, tehty -kohteliaisuus sekä suretti että loukkasi Karl Aleksanderia. Hän oli -suuresti mieltynyt tuohon meidän aikamme sankarin perikuvaan, hän oli -toivonut, että jotain siitä tuttavallisuudesta, jota oli muukalaisen ja -Dodo Davidovitschin välillä, tulisi hänenkin osakseen, mutta hän -huomasi nyt, että heidän välillään oli kuilu, jota mikään ei voinut -täyttää. - -Kumminkaan ei Karl Aleksanderilla ollut aikaa enempää huomioitten -tekemiseen, sillä kaikki huomasivat, että jotain erinomaista, jotain -tärkeää oli tapahtunut. Ylhäällä linnan saleissa paukkuivat ovet, -kuljettiin kiirein askelin, ja, juuri kuin pitkä ajutantti aikoi lähteä -ulos kuulemaan, mitä oli tapahtunut, kuului leiristä tuhansien äänien -pauhuisa kaiku, johon sekoittuivat kokoontumismerkit ja eläköönhuudot. -Kaikki upseerit juoksivat portaille, luullen, että keisari tulisi, -siellä kaikui riemunhuuto: "Meikäläiset ovat menneet Tonavan yli!" Koko -leiri oli liikkeessä. Upseerit nurmikolla ja ajutantit portaalla olivat -tuskallisessa tilassa, koko armeija näytti tietävän jotain, joka heille -oli verestä. - -Jälleen aukenivat linnan ovet, nyt voimalla ja vauhdilla. Portaalla -olevat ajutantit väistyivät syrjään, kuten sivuhenkilöt näyttämöllä, -kun suuret kohtaukset lähenevät huippuaan, ja ylipäällikkö Nikolai -Nikolajevitsch tuli seurueineen ulos. Hänen käskevät, ankarat kasvonsa -loistivat tyytyväisyydestä, hän silmäili joukkoa katseella, joka sopi -hänelle niin hyvin ja oli perintö ankaralta isältä, hänen seurueensa -näytti myös riemastuneelta ja iloiselta. - -"Hyvät herrat", sanoi hän. kääntymättä keneenkään erityisesti, "meidän -urhoolliset poikamme ovat keisarin läsnäollessa menneet Tonavan yli -Galatzin tyköä. Budschaka vihollisen maassa on meikäläisten vallassa. -Kenraali Zimmermannille tulee kunnia urotyöstä, luutnantti Elsner oli -ensimäinen, joka astui turkkilaiselle maalle". Ja tuhatäänisen riemun -raikuessa lähti ylipäällikkö seurueineen huvilaan. Iloista uutista, -jonka sähkölennätin ja nopea huhu melkein samaan aikaan olivat tuoneet -leiriin, vietettiin jumalanpalveluksella ja sotilaallisella komeudella. - -Tästä päivästä alkoivat tapaukset sotanäkymöllä rientää eteenpäin. -Sodan hirviö oli viikkoja, kuukausia ollut alallaan historian virrassa, -jonka vaihtelevista aalloista niin moni kansa ja valta oli taistellut. -Se oli hypellyt itsensä väsyksiin sen lietteisillä rannoilla, nyt oli -se jälleen noussut ylös, se pieksi sivujaan, nuoli verisiä haavojaan, -ärjyi vihasta ja valmistausi ratkaisevaan hyppäykseen, syöksyäkseen, -kuten Apokalypsenin hirviö Babylonin virtain äärellä, vihollisen -maahan, vyöryäkseen sen yli, toimittaakseen tehtävänsä vuosisatojen -vääryyksien ja väkivallan rankaisijana ja kostajana. - -Tästä alkaen oli suuri levottomuus vallalla sotajoukon ylimmissä -piireissä. Alituiset tiedonannot, äänekkäät keskustelut -sotaravintolassa, alituisesti ratsastavat, tulevat ja lähtevät -ajutantit levittivät levottomuutta ja kiihtymystä laajoihin piireihin -sotajoukossa, Kahdeksankymmentätuhatta miestä odotti jotain -tapahtuvaksi. Tunsi että voimakas käsi veti monimutkaista -lyömälaitosta, että pian, kenties ensimäisellä tempauksella, suuri -vauhtiratas lähtisi liikkeelle, tarttuisi hampaillaan suuren -kiertokulun pieniin rattaisiin ja panisi ne liikkeelle. Ja sitten -- -sitten ei mikään saisi estetyksi sen käyntiä, se löisi järkähtämättömän -varmasti lyöntejään, kunnes ajan täyttyessä painot olisivat -laskeutuneet tai vieterit hervonneet ja koneisto tehnyt suuren -tehtävänsä, mutta silloin olisi kymmenentuhatta, ehkäpä satatuhatta -urhoollista miestä uhrannut elämänsä. Ja varmuus, että niin kävisi, -antoi kaikelle, mitä näinä päivinä tehtiin ja sanottiin leirissä, -vähäpätöisimmällekin, suuruuden leiman, sai vireille ylevän -mielentilan, joka lämmitti sekä päällystön että miehistön mieltä ja -sielua. - -Tuskin oli Karl Aleksander ehtinyt viitoittaa tien, jota hän viikko -takaperin oli saapunut leiriin, kun vallinkaivajat tulivat täyttämään -ja levittämään sitä lapioineen, vasuineen ja risukimppuineen. -Seuraavana päivänä tuli, ei kukaan tiennyt mistä, kymmenkunta suurta -ponttoonia virtaa alas. Ne olivat monien Tonavan rannalle johtavien -polkujen luona kuni tummat hirviöt, äänettöminä ja ruohostoon ja -kahilihkoon kätkeytyneinä. Yöt läpeensä työskenteli Krüdenerin miehiä -alusten luona. Suurella vaivalla kuletettiin joukko keveämpiä -kanuunoita niihin, kaikki tapahtui hiljaa ja äänettömästi, jotta ei -herätettäisi vihollisen huomiota ja lisättäisi maallenousun vaikeuksia. -Rannalle rakennettiin mörssäripatteri auttamaan korkealle lentävillä ja -luotisuoraan maahan putoavilla kuulillaan maallenousevia joukkoja -vaikeassa vastaisen rannan valloituksessa, Varhain aamulla, niin -varhain, että voi vielä eroittaa tähtiä vaalenevalla, savunkarvaisella -taivaalla, oli kaikki valmiina, ponttoonit alkoivat osaksi airojen -avulla, osaksi pienen höyryaluksen hinaamina pyrkiä virralle, joka -tältä kohdalta oli noin neljäsataa meetriä leveä. Oli pyrittävänä -vasten virtaa noin kolmenkymmenen asteisessa kulmassa, ja sitten virran -avulla nopeasti, ennenkuin vihollinen huomaisi, laskettava joukot -maalle. - -Niin suuresti oli Karl Aleksander kiintynyt ylimenopuuhaan, että hän -oli unohtanut kaiken, mitä hän viime aikoina oli mielessään hautonut, -Anna Paulovna oli tykkänään jäänyt unholaan, Vera Nikolajevna oli -himmennyt kuten aamutähdet taivaalla, kaivertava ajatus siitä, mitä -Dodo Davidovitsch sanoisi ja mitä Murgesco ajattelisi, oli hävinnyt. -Istuessaan ponttoonilla ja aamuhämärässä katsellessaan vaalenevaa -virtaa, nautti hän, nautti kuten muinoin, kuten kauan, kauan sitten, -jolloin hän keväisin lähti ensimäisille metsästysretkille. "Tämä on -sotaa", tuumi hän itsekseen ja veti avosuin kesä-aamun viileyttä, -virran raikkautta ja ruohoston ja kahilikon sekä laajain niittyjen -tuoksua keuhkoihinsa. -- Tarkastellen katseli hän virralle, voisiko jo -saalista eroittaa, mutta mikään ei osoittanut, että turkkilaiset -olisivat huomanneet, mitä oli tekeillä. Oli jo ehditty virran -puoliväliin, ja laskettiin virtaa alas viistoon rantaa kohden, kun -äkkiä alkoivat turkkilaiset merkkisoitot, kuni aamuvartioissa kiekuvat -kukot, nopeasti ilmoittaa toisilleen vaarasta. Himmeässä -aamunsarastuksessa näkyi pitkin rantapengertä tuoksahtavan pieniä, -harmaanvaaleita pilviä ja leimahtelevan heikkoja välähdyksiä ja heti -sen jälkeen kuului luotien putoamista johonkin ponttoonien -läheisyyteen, ikäänkuin haulisade olisi ropissut virran pinnalle. - -Yhä vinhemmin kiitivät ponttoonit alas virtaa. Juuri jännittävimpänä -hetkenä, jolloin turkkilaiset, jotka tähän asti olivat ampuneet liijan -alas, alkoivat täydellisesti käsittää, mitä oli tekeillä, mitä -tapahtui, juuri silloin kun he rupesivat paremmin näkemään ponttoonit -ja niissä olevat miehet, nousi aurinko ylös ja valaisi, ikäänkuin -taikakeinolla, koko seudun. Siitä hetkestä alkaen oli Karl Aleksander -kuin kuumeen houreissa, hän ei tietänyt, kestikö tapahtumat minuutteja -vai tunteja. Hän näki yhden ponttooneista tarttuvan karille, näki -toisen vielä tölmäävän siihen pahki, kuuli paukkeen venäläisistä -mörssäripattereista, näki erään turkkilaiselta puolelta ammutun luodin -räjäyttävän yhden ponttoonin kappaleiksi, joita virta vei vajoavan -miehistön kanssa eteenpäin, hän ei nähnyt yksityisseikkoja, näki vaan -vaihtelevien välitapausten pääkohdat, kaikki tuntui tapahtuvan niin -etäällä, ettei hän osannut edes olla peloissaan. Hän kummasteli -itsekin sitä kylmäverisyyttä, jolla hän katseli kaikkea tuota, -kummasteli, että hän keskellä kanuunain jyrinää ja virran pauhua voi -kuulla kenraali Krüdenerin puoliääneen lausumat sanat: "Kaikki käy -hyvin, he eivät olleet ollenkaan varuillaan". Niin kävikin. -Turkkilaiset olivat keränneet melkein kaikki puolustusvoimansa -Nikopolin luo, sillä sieltä odotettiin ylitulo-yritystä. He kokonaan -hämmästyivät, kun se tapahtuikin Simnitzan luona. Paitsi muutamia -varustuksia rannalla oli virtaa puolustamassa pienilukuinen joukko -nuoren, mutta urhoollisen ja päättäväisen upseerin johdolla. - -Lähestyttiin rantaa, kaksi ponttoonia oli jo kiinnitetty siihen, Karl -Aleksander, joka seisoi keulassa, ponttoonin matalalla partaalla, -huomasi rannalla pienen, sataman tapaisen mutkan. Innokkaasti huomautti -hän kenraali Krüdeneriä siitä, juoksi alusta ohjaavien sotamiesten -luo ja suuntasi voimakkaalla, taitavalla käänteellä, jonka hän -poikavuosinaan oli oppinut, raskaan ponttoonin pientä satamaa kohti, -juoksi jälleen, ketterästi kuin poikanen, ponttoonin parrasta takaisin -keulaan. Samassa jysähti se pohjaan, sellaisella vauhdilla, että Karl -Aleksander, horjahtaneena paikaltaan, hyppäsi veteen ja juoksi -paljastettu miekka kädessä ensimäisenä maalle. - -Innostuneilla eläköönhuudoilla seurasivat sotilaat ja upseerit häntä. -Hänen mielenliikutuksensa oli niin suuri, ettei hän kuullut niitä -laukauksia, joita turkkilainen jalkaväki ampui törmältä. Pitkäksi -ketjuksi hajaantuneina alkoivat sotamiehet pensaiden ja maan -epätasaisuuksien turvin hyökätä ylös törmää. Kun turkkilaisia oli vaan -vähän rannan puolustuksessa, ja venäläiset hyökkäsivät ylivoimaisina ja -paria kilomeetriä pitkänä linjana, tuli taistelu rantavarustuksista -lyhyeksi. Peläten tulevansa Sistovasta katkaistuksi vetäytyivät -vähälukuiset turkkilaisjoukot takaisin linnoitukseen. Siellä oli -levottomuudella huomattu ylikulku, ja, ollen kahden tulen välissä, -Simnitzan kanuunain ja hyökkäävien venäläisten, laimistui rohkeus ja -vielä samana päivänä vetäytyi varustusväki Nikopoliin. - -Venäläisten miestappio supistui pää-asiassa niihin miehiin, jotka -olivat hukkuneet, kun ponttooni ammuttiin upoksiin. - -Samana päivänä myöhään illalla tuli keisari leiriin, ja seuraavana -aamuna, kirkkaana, lämpöisenä heinäkuun päivänä, astui hän itse -lehdillä koristettuun ponttooniin, mennäkseen yli Bulgaariaan. -Merilaivaston miehiä oli soutamassa, nuori meriupseeri Poltavtzeff piti -perää. Keskellä ponttoonia seisoi seurueensa ja vartijaväkensä -ympäröimänä keisari itse, hänen kasvonsa, jotka olivat paljon -vanhenneet viime vuosina, olivat lempeät ja surumieliset, kuten -kaikkien paljon nähneiden, paljon kokeneiden, vuosien ja työn -rasittamien. Sen lisäksi huomasi niissä majesteetillisuutta, jota hänen -vastuunalaisuutensa ja asemansa suuruus juuri tänä hetkenä vuodatti -koko hänen ylevään olemukseensa. Hän katsoi kauan miettiväisenä virtaa -ylös, kostea kiilto loisti hänen silmistään. Kun hän sitten huomasi, -että häneltä odotettiin lähtömerkkiä, katsoi hän sotilaisiin, viittasi -hansikkaisella kädellään; "Jumalan nimeen, lapset, toimeen, hyvät -herrat", sanoi hän pehmeällä, miellyttävällä äänellään. - -Köydet irroitettiin silmänräpäyksessä, lyhyt, raivoisa, yltäkylläisten -sydänten syvyydestä lähtenyt eläköönhuuto kohosi ilmoille, ja hitaasti -alkoi ponttooni liikkua eteenpäin. - -Taivas oli korkea ja valoisa, valkoisia kevätpilviä ajalehti siellä -kimaltelevaa sineä vasten. Virta loisti ja säteili auringon valossa ja -riensi eteenpäin nopein, kohisevin pyörtein, jotka muuttivat joka hetki -väriään ja muotoaan. Valkoisia vahtojoukkoja ui värähdellen sen -pinnalla, räiskyi tummia ponttooneita vasten, yhtyi jälleen ja katosi -äkkiä, ikäänkuin syvyyden nieleminä. Valoisat niityt, toisen, rannan -vehreät ruohostot, toisen korkeat, auringon paisteiset kukkulat -ympäröitsivät valoisaa väririkasta taulua, jonka keskellä mustat -ponttoonit pyrkivät virtaa ylös, täynnä aseellisia miehiä, jotka -ulkomuodoltaan tyyneinä, sisällisesti kiihottuneina riensivät -peloittavaan päivätoimeensa. - -Karl Aleksanderin oli Krüdener lähettänyt keisarille viemään sanaa -onnellisesta ylipääsöstä. Keisari oli ottanut hänet vastaan suurimmalla -hyväntahtoisuudella ja käskenyt hänen seuraamaan seuruettaan keisarin -omaan ponttooniin. Vapisevin sydämin seisoessaan ponttoonin keulassa, -muistui hänen mieleensä salaman nopeudella eräs tapaus. Hän muisti -kevätpäivän yhtä valoisan, kuin tämänkin päivän, jolloin hän poikana -oli vienyt parooni Krusen Merijoen yli. Se päivä oli tuonut mukanaan -kaiken sen, mitä hän näki ja kuuli, siitä oli tullut käännekohta hänen -elämässään, se oli saattanut hänet keisarin palvelukseen. Keisari -- ja -ensi kertaa elämässään tunsi hän innostuksen pyhää tulta, ja sitä oman -itsensä unhottamista, joka sitä seuraa. Poikana oli hän kasvanut -muukalaisten seurassa, vaivalla oli hän oppinut vieraan kielen, vielä -nytkin huomasi sen hänen puheestaan; vierasta oli hänelle maan uskonto -ja sivistys, milloin ja minkätähden hän olisi tuntenut innostusta? -Mutta nyt, ennen suurta tekoa, johon he kaikki menivät, ennen -maailmanhistoriallista tapausta, tämän ihanan, laajan ja suuremmoisen -luonnon keskellä ja hänen kanssa, keisarin, joka juuri nyt, näytti -siltä, katseli häntä lempeän surullisella katseellaan, nyt tunsi hän -innostusta, tunsi sen pyhää hurmiota, tunsi, että hän voisi tehdä -ihmeitä urhoudellaan, niin, ilolla antaa nuoren elämänsä asian edestä, -jonka puolesta keisari taisteli. - -Karl Aleksander, joka seisoi keulassa ponttoonin matalalla partaalla, -oli jonkullaisena luotsina, se oli tukala toimi niin vaikeasti -ohjattavassa aluksessa, kuin tämä ponttooni. Vastapäistä rantaa -lähestyttäessä huusi hän kiihkeästi luutnantti Poltavtzeffille: "Ei -oikeaan, alemmaksi, alemmaksi, missä ranta on jyrkin, siellä on virta -syvin!" Jälestäpäin muisti hän, että ne olivat juuri samat sanat, jotka -häneltä pääsivät monia vuosia sitten, kun hän kotiseudullaan vei -parooni Krusen virran yli, ja melkein samat sanat, jotka maaherra -silloin lausui vastaukseksi, nytkin kohtasivat hänen korviaan keisarin -puoliääneen ranskaksi lausuessa: - -"Voilà un de nos officiers qui connait le fleuve à fond". (Kas tuossa -yksi upseereistamme joka tuntee virran pohjaa myöten.) - -Päästiin sitten maalle; kun keisarin vartalo näkyi korkealla -rantatöyräällä, ottivat innostuneet sotamiehet hänet vastaan -eläköönhuudoilla, jotka eivät tahtoneet koskaan lakata. Riemuhuudot -kuuluivat Tonavan toiselle rannalle ja kaikuivat sieltä monikertaisina -takaisin. Oltiin innostuksen hurmeissa, jota ei voi kuvata, sillä nyt -oli otettu keisarin silmien edessä, kuukautisen odotuksen jälkeen, -ensimäinen askel, vaikein, se, jota oli enin pelätty. - -Ponttooneja soudettiin edestakaisin virran yli, kuljetettiin yhä -useampia pataljoonia, rykmenttejä ja kanuunia toiselle rannalle. Joukot -marssivat Sistovaan, valmiina, jos niin vaadittaisiin heti tekemään -hyökkäyksen linnoitusta vastaan. Sitä ei tarvittu tehdä, turkkilaiset -olivat sen jättäneet. - -Jälkeen puolisten tuli keisari kaupunkiin. Se oli, kuten Sistovakin, -pöly- ja savikasana, tyhjänä ja hyljättynä. Sistovassa jakoi keisari -kunniamerkkejä, kolme Yrjönristiä joka pataljoonalle. Sotamiehet -saisivat itse ratkaista, kuka oli ollut urhoollisin. "Mutta yksi -risteistä", sanoi hän, "on annettava sille nuorelle upseerille, joka -Krüdenerin ponttoonista ensimäisenä hyppäsi maalle ja joka toi minulle -sanan eilispäivän voitosta." Karl Aleksanderin haaveet kukkulalla -kastanjan alla loistavasta tulevaisuudesta alkoivat toteentua. Hän oli -saanut Yrjönristin. - - - - -XIII. - - -Samana iltana palasi keisari takaisin rumaanialaiselle rannalle, jossa -pidettiin Te deum onnistuneen ylimenon johdosta. Kenraali Krüdener -asetti päämajansa hävitettyyn Sistovaan. Siellä tapasi Karl Aleksander -kenraalin esikunnan, ja siellä sai hän suureksi surukseen tietää, että -hänen ainakin aluksi oli palattava Rumaaniaan järjestämään ja pitämään -huolta elävien elintarpeiden kuljetuksesta. Alakuloisena kävellessään -kadulla, joten sitä Sistovassa kutsuttiin, kohtasi hän majuri -Agafonoffin ja liittyi hänen seuraansa. Hän kohtasi myös majuri -Murgescon ja herra von Lichtensteinin. Edellinen katsahti häneen niin -vihaisesti, että se Karl Aleksanderista tuntui melkein solvaukselta. - -Kaikki hänen, mieheksi tultuaan hartaimmat, toiveensa olivat -toteutuneet. Hän oli saanut ottaa osaa sotaan, oli hänen -majesteettinsa omien silmien edessä ollut tilaisuudessa kunnostamaan -itsensä; hän oli päässyt urhoollisen Krüdenerin ordonanssiksi, oli -saanut kunniamerkin, jota tuhannet halusivat, ainoan, jota upseeri -oikeastaan pitää arvossa. Hän oli koko päivän ollut juhlatuulella, -jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut; nyt tarvittiin yksi ainoa, -tuon muukalaisen myrkyllinen katse haihduttamaan kaikki pois. -Minkätähden? Hän kysyi sitä itseltään. Ja vastaus kuului: koska hän -toisen silmissä huomasi samoja moitteita, joita hän teki itselleen. -Äänettömänä kulki hän vanhan majurin sivulla, joka koko ajan jutteli, -fllosofeerasi, niin, saarnasi, sillä huomasi selvään, että hän oli -"papittomien" lahkoon kuuluva raskolnikki, joilla opin suhteen on -paljon yhtäläisyyttä reformeeristen metodistien kanssa. Karl Aleksander -tuskin kuuli hänen puhettaan, niin kiintynyt hän oli omiin -ajatuksiinsa. - -Molemmat upseerit astuivat rappiolla olevaan rakennukseen, jossa ei -ollut melkein muuta, kuin kellari ja ullakko. Majurin väki oli siellä -"siistinyt heitä varten", kuten he sanoivat. Ystävämme keitättivät -teetä itselleen ja heittäytyivät päivän taisteluista ja monellaisista -mielenliikutuksista uupuneina kumpikin olkikuvolleen. Kun majuri oli -ulkoa lausunut yhden Davidin psalmeista, jotka ovat papittomien -hartauskirjana, nukkui hän heti. - -Karl Aleksander makasi kauan valveilla. Kehnon katon, lautojen ja -tiilien välistä näki hän tähtien alkavan tuikkia. Milloin näki hän -halkeimesta punertavalta loistavan kiintonaistähden, milloin kokonaisia -maailmajoukkoja, jotka välkkyivät viheriältä, niin etäällä, että -kammotti ajatella, eikä ollut sanoja sitä ilmaista. Kaikki nuo maailmat -pimenivät silloin tällöin, kun joku räpyttelevä yölepakko lenti aukon -sivu, pyytäessään yöperhosia ja hyttysiä. - -Karl Aleksander tahtoi olla onnellinen tänään. Hän tahtoi nauttia -menneisyys-runollisuutta, antaa ajatuksensa ja sydämensä hurmaantua -hänen muistosta, jonka hän äsken harhanäöissään oli nähnyt niin elävänä -edessään kastanjain alla, mutta se oli hänelle mahdotonta, hän ei -voinut eroittaa toisistaan molempia kasvoja, milloin ne olivat äidin, -milloin tytön, niin yhtäläisinä ja kumminkin niin erilaisina. -Sitten vaihtuivat ne majuri Murgescon klassillisiin, hienoihin -kasvonpiirteisiin, joilla oli äsken huomaamansa halveksumisen ilme. Hän -tiesi kyllä minkätähden. Se oli Dodo Davidovitschin. Vaaraa, jota ei -voi välttää, pitää miehuullisesti kohdata, ja Karl Aleksander alkoi -ensi kerran tutkia hänen ja Dodo Davidovitschin ystävyyden luonnetta. -Hän huomasi, että se ei ollut kiinteää, yhtä tasaista, lujaa -graniittia, vaan haurasta rapakiveä. Se yhteensulaumistoiminta, joka -kerran olisi heidän ystävyytensä ensi aikoina hävittänyt kaiken, mikä -voisi heidät eroittaa, oli liijan aikaisin jähtynyt, keskeytynyt. Se -tapahtui silloin, kun Karl Aleksander, enemmän tai vähemmän tietoisena, -alkoi käyttää ystävyys-suhdetta hyödykseen, kun hän rupesi käyttämään -ulkonaisen edistymisensä välikappaleena sitä, jonka itsessään tulisi -olla ehyttä, puhdasta ja pyhää. Ja hänen täytyi myöntää, että hänelle -oli ollut hyvin suurta hyötyä ja etua Dodo Davidovitschin ystävyydestä. -Paljon oli hän saanut häneltä, vähän itse antanut, paljon oli hän myös -yksinkertaisesti vaan ja itsekkäästi ottanut. Hyvinkin tunnin -kiusattuaan itseään noilla mietteillä, irroitti hän vihastuneena -mielensä niistä sanoen: "Kullakin on oma itsensä lähinnä. Kuka sanoo, -ettei Dodo olisi tehnyt samaten, jos hän olisi ollut minun asemassani". -Päättäen tuolla yksinkertaisella lohdutuksella katumuksensa, nukkui hän -vihdoin, herätäkseen merkkisoitoista seuraavana aamuna uusiin toimiin. - -Ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan seurata Karl Aleksanderin -elämää sodan vaihtelevissa ja kumminkin niin samankaltaisissa -vaiheissa. Hänet oli siirretty Krüdenerin rykmenttiin, mutta sai -kumminkin olla viikkoja ja kuukausia vähemmin kunniakkaassa toimessaan. -Hän ei saanut olla mukana Nikopolin valloituksessa, ei myöskään -ensimäisessä tappiossa Plevnan luona, jossa kansalaisemme Rosenbom sai -niin kauhean kuoleman. Hän ei saanut olla mukana ennenkuin suuret -hyökkäykset Plevnaa vastaan suunniteltiin. Kun hän vihdoin tuli -armeijaan oli hän majuri. - -Äärettömän vaivaloisen ratsastuksen perästä tuli Karl Aleksander -kymmenentenä päivänä syyskuuta myöhään jälkeenpuolisten sinne, jota -yhteisellä nimellä kutsuttiin Plevnaksi. Koko matkan haisi ruuti ja -muutamissa paikoissa, joissa ei tuullut, mätänevät ruumiit. - -Kyselemällä alituisesti milloin ylhäisemmiltä, milloin alhaisemmilta -upseereilta, löysi hän vihdoin hämärässä 9 osaston, kenraali -Krüdenerin; se oli erään harjanteen rinteellä Plevnasta eteläänpäin. -Täällä oli armeija ollut heinäkuun onnettomista päivistä asti. Kun -hänen piti ratsastaa melkein koko turkkilaisten aseman ympäri, -päästäkseen rykmenttinsä luo, sai hän nähdä eri puolilta tuon -peljättävän leirin, tuon Plevnan. - -Ratsastaessaan harjannetta huomautti eräs vihaisempi upseeri hänelle -yksinäistä miestä, joka istui kenttätuolilla pienessä tammistossa. Se -oli keisari. Siinä hän oli istunut päivittäin, melkein aina yksin, -viisi tai kuusi tuntia yhtämittaa, kaukoputki suunnattuna Grivitzan -varustuksiin. Karl Aleksander teki kierroksen, jottei häiritsisi -hallitsijaa, ja saapui tunnin ratsastuksen perästä osastoonsa. - -Hän oli tullut oikeaan aikaan, sillä seuraavana päivänä oli keisarin -nimipäivä, silloin Plevna valloitettaisiin, tuumittiin sotamiesten -keskuudessa, Grivitzan varustukset anastettaisiin millä hinnalla -tahansa, arvelivat upseerit. Ja kun nyt vihdoinkin oli huomattu, että -Osman pascha oli, jollei muuta, niin ainakin alkuperäinen voima, niin -tiedettiin, että huomenna oli kysymyksessä taistelu elämästä ja -kuolemasta. Kun majuri Segerberg oli ilmoittautunut asianomaisessa -paikassa, meni hän lähimmän esimiehensä everstiluutnantin luo, se oli -vanha Agafonoff. Iloisena ja lämminsydämisenä istui tämä majassaan, -joka oli puolittain maahan kaivettu kuoppa, peitettynä laudoilla, -oljilla, turpeilla ja muilla, mitä satunnaisesti oli käsiin saatu, -suojaksi syyssadetta vastaan. Vanhus istui tyhjän tavaralaatikon -päällä. Hänen edessään maassa istui muutamia sotamiehiä, hänen -uskonveljiään, kaikki "papittomiin" kuuluvia, hän selitti heille -oppejaan patriarkkaalisella ja hartaalla tavalla, nyökkäsi -ystävällisesti Karl Aleksanderille ja viittasi häntä istumaan, jatkaen: -"Herra tukee minua. En minä pelkää kymmentätuhatta kansoista, jotka -minua piirittävät, sillä sinä lyöt kaikkia minun vihollisiani poskelle, -sinä murennat jumalattomain hampaat. Herran tykönä apu löydetään, -sinun kansas päälle tulkoon siunaukses, Sela. Ja nyt, hyvät ystävät; -menkäät kukin levolle, minusta tuntuu, että Herra huomenna ottaa -sielumme paratiisiinsa". Sotilaat suutelivat everstiluutnantin kättä ja -menivät äänettöminä ulos, turvallisen ja nöyrän näköisinä, joka tuntui -Karl Aleksanderista täällä verisessä Plevnassa hämmästyttävältä. - -"Nuori ystäväni", jatkoi everstiluutnantti, "minulla ei oikeastaan ole -mitään määräyksiä annettavana. Me olemme täällä, turkkilaiset tuolla -Grivitzan kummuilla; huomenna olemme me siellä ja turkkilaiset -voitettuina. Vahvistakaa ruumistanne levolla ja sieluanne rukouksella -elämänne vaikeinta hetkeä varten. Teillä ei ole telttaa, no niin, jos -tyydytte makaamaan täällä yön, on se tahdossanne. Timofei", huusi -everstiluutnantti, "valmista teetä ja vuode majurille. Puolen tunnin -kuluttua pitää kaikki olla valmiina lepoa varten". - -Karl Aleksander meni ulos, Timofein siivotessa, kuten sanottiin. -Aurinko oli laskeutunut, vaaleat, punaiset juovat, ikäänkuin verellä -tahratut tiet, jotka kaikki yhtyivät Grivitzan kummun päällä, -valaisivat pilvien alaosaa. Läntinen taivas pimeni, ja syystuuli suhisi -raskaasti huoaten tammien latvoissa. Taivaan rantaa vasten näkyivät -Grivitzan ja Plevnan epäselvät haahmot. Tuhannet pienet tulet -osoittivat, että niiden urhoolliset puolustajat valvoivat juoksu- ja -ampumahaudoissa. Leirissä vallitsi vakava, melkeinpä kolkko mielentila. -Yhdeksän aikaan alkoi hiljaisesti sataa, kaikki, jotka voivat, menivät -telttoihinsa ja majoihinsa ja laskeutuivat levolle. - -Varhain aamulla herätti Karl Aleksanderin merkinanto "valmiit", jota -toistettiin komppaniasta komppaniaan, ja joka muistutti kukkojen -laulua, kun ne vastaavat toistensa aamukiekumisiin. Nopeasti laitti hän -itsensä valmiiksi, everstiluutnantti oli jo mennyt ulos, koko leiri oli -liikkeellä. Sieltä täältä kuului merkkisoittoja ja ratisevia -toitotuksia, joiden innostuttamat säveleet tuntuivat kiihoittavan -varsinkin hevosia, sillä joka kerta hirnuivat ne kaikilla tahoilla. - -Siltä kummulta, jossa Karl Aleksander seisoi, näki hän edessään -pohjoisessa Plevnan, oikealla Plevnasta Bielaan menevän, suuren -viertotien, joka on osittain tehty jo roomalaisena aikana. Viertotien -pohjoispuolella näkyi korkea harjanne, jonka itäinen pää jyrkkänä -päättyi Plevnan laaksoon, eräs harjanteen haara oli jyrkempi ja -suhteellisesti yksinäisempi, se oli Grivitza. Siitä, mitä hän täältä -näki ja mitä hän edellisenä päivänä oli nähnyt, voi hän päättää, että -turkkilaisten varustukset olivat hevosen kengän muodossa, jonka kupera -puoli oli itäänpäin, Plevnan kaupunki oli melkein keskellä asemaa. -Venäläiset olivat ympäröineet tuon hevosenkengän, mutta jättäneet -aseman avonaiseksi. Huomenna oli hyökättävä varustuksien kimppuun -suoraan edestäpäin. Grivitza oli hevosenkengän ulkonevassa osassa, ja -hän seisoi nyt sitä vastapäätä venäläis-rumaanialaisessa keskustassa. -Etempänä, eteläänpäin viertotiestä liikkui lippukeihäinen -ratsuväkikolonna harjanteen vihertävää rintaa ylös. Kaukoputkella voi -Karl Aleksander nähdä, kuinka rumaanialaiset, jotka olivat Grivitzan -edessä, hänestä oikeaanpäin, kaivoivat juoksuhautoja. Äkkiä peitti -näkymön paksu sumu, joka laskeusi yli laakson. Sumu muuttui pian -vihmasateeksi. Melkein samassa alkoivat kanuunat äänekkään, jymeän -keskustelunsa. Silloin tuli everstiluutnantti. Hän oli tavattoman -kiihkeänä. - -"Kas niin, lapseni", sanoi hän, syökäät aamiainen niin nopeasti kuin -mahdollista. "Hyvät herrat," ja hän esitti Karl Aleksanderin lähimmille -upseereilleen, "minun ei tarvitse selittää teille järjestystä, se on -melkein sama, kuin eilisen ja sitä edellisen päivän taisteluissa. -Rumaanialaiset ovat lähinnä, sitten Krüdener, s.o. me; meidän takana -Zotoff neljännen osaston kanssa, senjälkeen Imeritinski, äärimäisenä -vasemmalla hän, te tiedätte, jonka nimeä minä en tahdo lausua" -- -kaikki tiesivät, että hän tarkoitti Skobeleffia, jota hän inhosi, koska -tämä, kuten everstiluutnantti sanoi, ei pitänyt kylliksi arvossa -venäläistä verta. -- "Sitä paitsi, te kuulette, on alettu". - -Rinteen alapuolella näkyi joukkoja, jotka kulkivat Grivitzaa kohden, ne -tulivat pimeästä, näyttivät varjoilta ja katosivat hämärään. Toisinaan -lakkasi äkkiä kanuunan jyrinä. Hiljaisuudessa kuului silloin sieltä -täältä joku komennushuuto, yksinäisiä kiväärinlaukauksia ja -merkkisoittoja, sitten alkoi taas epäsäännöllinen jyrinä uudestaan ja -turkkilaiset vastasivat siihen melkein tahdikkaalla ammunnalla. Eräs -ajutantti kiiti ohitse. - -"Mutta, eversti, teidän pitää ehtiä viertotielle puolessa tunnissa". Ja -ajutantti katosi sumuun. Hän oli Dodo Davidovitsch ja oli hyvin kalpea; -Karl Aleksander katseli häntä lämpimin silmin, olihan hän hänen ainoa -ystävänsä maailmassa. - -"Kas niin, Jumalan nimessä, lapseni", ja everstiluutnantti paljasti -miekkansa. Karl Aleksanderia värisytti; "nyt on aika käsissä," tuumi -hän itsekseen. On vaikea sanoa, oliko väristys ruumiillisen luonnon -vero hermoille, vai kostean, kylmän ilman seuraus. Hän näki, miten -monet sotilaat tekivät ristinmerkkejä ja katsoivat taivaaseen -liikutetuin katsein. Se oli pikainen, mutta sydämen sisimmästä -syvyydestä noussut rukous. Äänettöminä laskeusivat sotilaat rinnettä -alas. Karl Aleksander tarkasti hermostuneesti miekkansa terää, tutki -revolverejaan, kaikki oli kunnossa. "Puolen tunnin kuluttua", sanoi hän -itsekseen, "tapan ja haavoitan minä näillä aseilla ihmisiä, näen, miten -ne kärsivät ja kaatuvat edessäni". - -Tahdikkaasti, kuten kone, eteni rykmentti sumussa. Puolen tunnin -kuluttua oli se alhaalla viertotiellä. Silloin alkoi maa loivasti -yletä. Sumu oheni, voi jo nähdä parisataa meetriä eteensä. Liikkuminen -raittiissa ilmassa ja seestyvä taivas sai sotilaat luottavammiksi, -kuuli silloin tällöin leikin laskuakin. - -Yht'äkkiä nähtiin joukon sairashoitosotilaita, kantaen suuria paareja, -kiitävän juosten rykmentin ohi. Silloin tunsi kukin lähestyvänsä -näkymätöntä rajaa, joka eroittaa olevan suuresta tuntemattomasta -- sen -takana, kammottava paikka, jossa elämän ja kuoleman leikki alkaa. Karl -Aleksander kuuli nuoren sotilaan sanovan vanhemmalle toverilleen -tuskalliset sanat, "Minua peloittaa". -- "Kohtalomme on Jumalan -huomassa", vastasi toinen vapisevalla äänellä. - -Kanuunain jyrinä ja pyssyn pauke tuli niin kovaksi, että maa vapisi -sotilaiden jalkojen alla. Niin vilkasta oli ampuminen, että -yhteislaukaukset toisinaan kuuluivat mahtavalta rummuttamiselta. Karl -Aleksander kuuli hurjan eläköönhuudon, ja ikäänkuin raivon villitseminä -hyökkäsivät sotilaat eteenpäin, syöksyen turkkilaisten varustuksiin. -Turkkilaisten ampumahaudoista laukaistiin yhteislaukaus. - -Ensimäinen kolonna horjui hetkisen. Karl Aleksander näki, miten jotkut -miehet ensi rivissä tarttuivat päähänsä tai painoivat rintaansa ja -kaatuivat. Heidän viimeiset huokauksensa häipyivät kiväärien -paukkeeseen ja kanuunain jyrinään. Kaatuneiden sivulla olevat -sotamiehet koettivat olla heihin katsomatta. Uusi äänekäs eläköönhuuto -lopetti hetkellisen epätietoisuuden; juoksumarssissa, laukeillen ja -jälleen nousten nopeasti ylös, hyökkäsivät venäläiset vihollista -vastaan loistavalla, hurjalla urhoollisuudella. - -Nyt, kun Karl Aleksander kerran oli päässyt ensimäisestä kammostaan, -oli kaikki pelko ohi. Eteenpäin oli ainoa ajatus, joka hänellä oli -mielessä, se ajatus oli hänet hypnotiseerannut, ja hän tunsi nyt sitä -selittämätöntä nautintoa, jota tuntee taistellessa elämän ja kuoleman -uhalla, ja josta hänen vanhemmat toverinsa olivat usein puhuneet. Sitä -nautintoa, jota on metsästyselämän iloissa, jota roomalaiset pitivät -vireillä arenamiekkailuillaan, jota gladiaattorit tunsivat henkensä -uhalla taistellessaan. Tuota himoa, tuota nautintoa, jota vuosisatojen -sivistys ei ole voinut poistaa. Se on eläimellisen elinvoiman -riemuvoittoa, tunnetta ruumiillisen minuuden ylivallasta, minun -oikeuttani ennen kaikkia muita. - -Niin, nyt sai hän, huolimatta hurjasta taistelusta ympärillään ja -vasemmalta päin kuuluvasta kovasta eläköönhuudosta, alkaa hengähtää ja -katsoa ympärilleen, katsoa ja ihmetellä majuri Murgescoa, kun tämä, -kauniina kuin sodan jumala itse, hyökkäsi miekka kohotettuna Grivitzan -kumpua ylös rumaanialaistensa etupäässä, jotka tänä päivänä saavuttivat -tavatonta kunniaa. Rynnäkkötikapuut olalla ryntäsivät he eteenpäin, -palaamatta takaisin, he kaatuivat kaikki poikkeuksetta, sekä miehistö -että upseerit. - -Linnoituksen juurelta kuului everstiluutnantti Agafonoffin jymeä ääni. -"Eteenpäin, pojat. Herra on hurskaitten suoja. Sela". Mutta ei -minkäänlainen urhoollisuus, ei liha ja veri, ei mikään voima maan -päällä voinut vastustaa sitä tulihelvettiä, jota turkkilaisten -berdanikiväärit syöksivät jyrkkien varustuksien yli. Venäläisten -hyökkäysrivit ensin murtuvat ja sitten peräytyvät. Neljä kertaa -uudistivat venäläiset hyökkäyksen, neljä kertaa heidän voimansa -raukesi. - -Jo toisessa päällekarkauksessa kaatui urhoollinen Agafonoff, juuri kuin -hän ensimäisenä hyökkäsi etuvarustuksiin. Hänen kuolemansa sai hänen -sotilaansa raivoon. Mutta turhaan he hyökkäsivät peljättäviä -varustuksia vastaan, heidät syöstiin takaisin verisin päin. - -Karl Aleksander ei ollut säästänyt taistelussa itseään, hän oli jo -toisessa hyökkäyksessä saanut muutamia pienempiä haavoja, yksi niistä -vaivasi häntä alituisella verenjuoksullaan. Muudan vanha aliupseeri, -joka huomasi sen, pyysi häntä poistumaan ampumalinjalta, hän tahtoisi -sitoa hänen haavansa. Karl Aleksander seurasi hänen neuvoaan ja meni -noin kivenheiton verran syrjään, siellä istui hän muutamien -alasrevittyjen vallikoppien suojaan ja paljasti käsivartensa. - -Aliupseerin nopeasti sitoessa häntä, kuului kova jyrähdys, maa heidän -allaan vapisi, ikäänkuin ruutisuoni olisi räjähtänyt, yhteislaukaus -ammuttiin, aliupseeri kaatui kuolleena hänen päällensä. Hän tahtoi -nousta ylös, mutta hän oli kuin tainnuksissa, vähitellen tointui hän. - -"Minä olen kai haavoitettu", tuumi hän, "mutta mistä kohden?" Silloin -tunsi hän sietämätöntä tuskaa jalassaan. Hän työnsi kiivaasti ruumiin -pois päältään ja koetti päästä pois, mutta se oli hänelle mahdotonta. -Luotien vingunta, kanuunain kumea jyrinä sai hänet, ruumiitten ja -haavoittuneitten keskellä kun hän oli -- ja sen huomasi hän oikeastaan -vasta nyt -- kauhistumaan. Kauhu lisääntyi, kun hän näki, että taivas -alkoi seestyä, silloin ei hänellä olisi suojaa sumustakaan. Jännityksen -tunne, sodan nautinto, jota hän vasta oli tuntenut, katosi, ikäänkuin -se olisi virrannut pois hänen verensä kanssa. - -Hän näki venäläisten peräytyvän, huusi luokseen muutamia sotamiehiä, -mutta yleisessä pauhussa hänen äänensä ei kuulunut. Hän päätti ryömiä -alaspäin niin kauan kuin hänellä oli voimia, päästäkseen niin etäälle -kuin mahdollista vihollisen varustuksista ja taistelun jälkeen -ryöstävistä turkkilaisista. - -Puhutaan kuoleman elonniitosta. Kuten kuhilaita vastaleikatulla -pellolla, makasi täällä kuolleita ja pahoin haavoittuneita kasoissa. -Ne, jotka voivat, koettivat, kuten Karl Aleksanderkin, ryömiä pois -paikalta, joka haisi ruudin savusta ja eilisessä taistelussa -kaatuneista ruumiista. Kammottava ja surkea oli tie; piti ryömiä -ruumisten välitse kylmää, veristä maata. Jano alkoi vaivata häntä, hän -vaikeroi tuskasta, silloin kääntyivät eräästä ruumiskasasta nuoret, -kalpeat kasvot häneen päin. Sammuvilla silmillään katseli kuoleva -avuttomana häntä. "Vettä", kuiskasi hän. Kyyneleet nousivat Karl -Aleksanderin silmiin. - -"Rakas ystävä", sanoi hän, "mistä minä otan vettä?" Silloin valtaa -hänet ääretön sääli itseänsä, häntä, joka tuossa makasi, kaikkia noita -kohtaan, jotka olivat kaatuneet miehuutensa paraassa kukoistuksessa. - -"Herra Jumala, taivaallinen isä", kuiskasi hän, ne olivat ensimäiset -sanat, jotka hän moniin vuosiin oli lausunut äidinkielellään, mistä ne -tulivat; muistona kuluneilta vuosilta, aikaa sitten menneiltä ajoilta. -Ja Herra auttoi häntä. Luonto oli armelijas, hän vaipui tiedottomana -nuorien, kalpeitten kasvojen viereen. - - - - -XIV. - - -Kun Karl Aleksander tointui, oli yö, pimeä, kylmä, myrskyinen ja -sateinen syysyö. Hän ei voinut alussa muistaa muuta, kuin -ruudinsavuisia, kiihottuneita kasvoja, hikisiä, kiiruhtavia sotamiehiä, -jotka riensivät eteenpäin, alituisesti eteenpäin, kuin kiusanhenkien -ajamina; huutoja, kirouksia, kauhun-, rohkeuden- ja uhkamielisyyden -huudahduksia. Mutta minkätähden ja missä kaikki tuo oli tapahtunut, tai -tapahtui, ei hän muistanut. Turhaan ponnistelivat hänen sairaloiset -aivonsa, saadakseen selville peloittavien kuvien yhteyden. Häntä -värisytti. - -Yhtäkkiä kuulee hän läheisyydessään ihmeellistä kurkkuäänistä puhetta, -hän kuulee raakaa naurua, näkee etäältä pienen sarvilyhdyn valon. -Silloin muistaa hän, käsittää hän kaiken. Hän on haavoitettuna lähellä -Grivitzan varustuksia, ja tuolla, tuolla tulevat turkkilaiset ruumiiden -ryöstäjät. Kamala asema saa häneen rohkeutta ja mielenmalttia, hän -etsii revolverinsa, siinä on kolme luotia jäljellä, yksi kummallekin -kahdesta rosvosta; jos ne eivät sattuisi, sitten yksi itselle. Mutta -hänen ei tarvitse käyttää asetta. Molemmat sotarosvot etenevät. - -Karl Aleksander alkaa taas ryömiä rinnettä alaspäin, hänen oikea -jalkansa on haavoitettu, se tuntuu raskaalta ja kuolleelta, ja -kumminkin tuntee hän siinä tuskaa. Alhaalta laaksosta näkee hän lyhdyn -tulia, nuotiovalkeita. Ah, jos, hän voisi huutaa jotakuta tuolta -alhaalta avuksi, mutta sinne alas, sinne on pitkältä, niin pitkältä. -Silloin sattui hän pimeässä pahki erääseen kaatuneeseen toveriin, oli -onni, että hän sai käsiinsä erään pussin, suurella vaivalla avasi hän -sen ja löysi pienen pullon paloviinaa. Hän tyhjensi pullon yhdellä -siemauksella. Se antoi hänelle voimia ja luottamusta. Taas alkoi hän -ryömiä alaspäin. Kuinka kauan hän ryömi, ei hän tietänyt... - -Aamulla löydettiin hänet tiedottomana eräästä notkelmasta. Kaksi -korppia istui lähellä kalliolla ja odotti hänen elämänsä sammumista. -Korppien tyytyväinen, hiljainen raakkuminen oli ilmoittanut kahdelle -rumaanialaiselle sotilaalle kuolleen eli kuolevan olevan läheisyydessä. -He ottivat hänet huostaansa ja kantoivat leiriin, eräs välskäri sitoi -hänet väliaikaisesti ja hänet asetettiin muiden haavoittuneitten kanssa -turkin vehnäkuhilaiden suojaan. Kun häntä näytti vilustavan, heitti -eräs sotilaista takkinsa hänelle peitoksi. He istuivat täällä -tunnittain, he istuivat pitkissä riveissä, kaikki ne, joita -sairashoitosotilaat eivät olleet ennättäneet korjata, ja niitä oli -paljon, sillä oli menetetty yli kaksitoistatuhatta sotamiestä ja -kolmesataa upseeria. Eräs pappi, vanha mies, tuli Karl Aleksanderin luo -ja kysyi, tahtoiko hän ehtoollista. "En", vastasi hän, "minä olen -luteerilainen, mutta antakaa minulle kuumaa teetä, teetä Jumalan -tähden, minulla on kylmä". Pappi alkoi heti keittää teetä hänelle. - -Odotettuaan koko päivän, tuli vihdoin myöhään illalla hänen vuoronsa -päästä kenttäsairaalaan. Siellä taas makasi haavoittuneita pitkissä -riveissä paarit paarien vieressä ja odotti. Ei mitään erotusta miehien -suhteen, oli määrätty, mutta kumminkin oli Karl Aleksander huomaavinaan -että sotilaat vanhasta tottumuksesta veivät upseerit ennen sotamiehiä. -Sairaalana oli suuri huone, jota valaisivat katkuavat lamput. Lääkärit -kulkivat väsyneinä ja välinpitämättöminä ympäriinsä. He olivat olleet -työssä koko päivän, eikä työ näyttänyt vielä loppuvan. Oven hengessä -häälyvän kynttilän valossa istui yksi heistä ja kirjoitti päiväkirjaa. - -"Sotamies Ivan Nikolajevitsch Morlavsky, Krüdenerin rykmentistä, -moritur (kuolee)", huusi eräs lääkäri salin päästä. - -"Majuri Ilja Iljitsch Stolipin, Krüdenerin rykmentistä, fractura -capitis, moritur," lisäsi hän hiljempaa. - -"Sotamies -- -- -- Krüdenerin rykmentistä, perforatio pectoris (rinta -lävistetty)..." - -Siten mentiin, mies mieheltä, tuskanhuutojen, kuolevien korahduksien ja -sairashoitosotilaiden puhkumisen kestäessä, kun he pitelivät kiinni -sellaisia, jotka väkivaltaisesti liikkuivat leikkausten aikana. "Minä -luulen, että koko Krüdenerin rykmentti on ollut leikattavanamme", tuumi -eräs vanha lääkäri. - -Karl Aleksander pantiin pöydälle, joka oli niin vasta tullut -joutilaaksi, että välskäri vielä kuivasi sitä. Sairashoitosotilaan -leikatessa auki hänen saapastaan, istui veriin tahraantunut lääkäri -tuolilla ja ryyppi konjakkia pienissä erin sekä pureskeli kiirehtien -voileipää, jota hän varovasti piteli sormillaan. Karl Aleksander tunsi -suurta helpotusta, kun saapas irtausi jalasta. - -"Pidä kynttilää", käski lääkäri lyhyesti. - -Kaksi sairashoitosotilasta tarttui ruuvipenkin voimalla hänen -sääreensä. Samassa tunsi hän sietämätöntä tuskaa. - -"Mitä te teette? Ei saa sahata, ei kuuletteko te?" - -Hän kuuli huutoa, huokauksia, kirouksia, valitusta ja itkua, kuuli -lääkärin huutavan: "Majuri Karl Aleksandrovitsch Segerberg, Krüdenerin -rykmentistä, perforatio..." sitten meni hän taidottomaksi pöydällä. - -Hänet vietiin sairaalaan ja hän heräsi kovaäänisistä sanoista: -"Seuraava, seuraava, kiiruhtakaa!" - -Taas ryhtyivät sairashoitosotilaat häneen. Hän vietiin toiseen majaan, -jossa tyyneet ja maltilliset laupeudensisaret ottivat hänet vastaan. -Haavoittuneita oli kaikkialla, sängyissä, lattialla, käytävillä. - -"Ei yhtään ainoaa muuta enää, kuin tämä", sanoi yksi -sairaanhoitajattarista, "kuuletteko! Minä menen heti keisarin luo -valittamaan, kuuletteko, ei ainoaakaan enää!" - -Karl Aleksander makasi majan eteisessä lattialla, hän ei ollut syönyt -mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin; hän sai lasin portviiniä ja -pisketin, ja kylmän, näljän ja sielun sekä ruumiinvaivojen sijaan, -joita hän oli kokenut, tunsi hän nyt hyvinvointia, jota ei voinut -poistaa karboolinhajukaan eikä vieressä makaavien onnettomuustoverien -kuumehoureet. - -"Tämä on siis sotaa", mietti hän ja vaipui uneen. - - * * * * * - -Aamulla, kun Karl Aleksander heräsi, oli maja siivottu, yöllä kuolleet -olivat kannetut pois, ja niitä lienee ollut paljon, sillä Karl -Aleksander sai nyt paikan sängyssä. Hän sai myöskin tietää, että hänen -säärensä oli pahoin haavoittunut, samoin kuin jalkansakin, että sahaus -luultavasti tulisi välttämättömäksi, että hänellä sitäpaitsi oli haava -käsivarressa. Keisari oli laupeudensisarien käskenyt ilmoittaa kaikille -Krüdenerin rykmenttiläisille, jotka olivat olleet kuumimmassa -taistelussa, että yhden Grivitzan varustuksista oli myöhään illalla -valloittanut kunniakas Arkhangelilainen rykmentti. - -Kahdentoista seuduissa syntyi majassa suurta liikettä. Lääkärit tulivat -sisään, hourailevat nukutettiin, kauheasti silvotut peitettiin -hienoilla lakanoilla, maja tuullutettiin huolellisesti. Pian senjälkeen -astui keisari sisään. - -Keisari, marttyyri -- niin voi häntä kutsua sotanäyttämöllä -- jaloin, -sivistynein ihminen koko laajalla Venäjän maalla, oli pakoitettu tähän -sotaan. Hänet, joka rakasti rauhaa, oli suurpolitiikka, niin, pelkkä -ihmisyys pakoittanut siihen, mitä nyt tapahtui hänen silmiensä edessä. -Kuka lukee ne synkät ajatukset, jotka liikkuivat hänen sielussaan, kun -hän yksinään istui tunnin, tunnin perästä metsikön tammien alla -Rachovajan ylängöillä ja näki sotilaittensa tuhatlukuisina kaatuvan -kukistamattoman Grivitzan muurien juurella. - -"Joka on tapahtuva, se tapahtuu", kuuluu hän sanoneen vapisevalla -äänellä, kun ruhtinas Dschingis-Khan toi hänelle sanan niin monen urhon -kaatumisesta. Hän oli kuin mies kestänyt Plevnan tappiot, ja kuin mies -otti hän vastaan tekojensa seuraukset. Hän kulki joka päivä -haavoittuneiden luona, levitti heidän elämäänsä sen verran lohdutusta -ja toivoa kuin voi. Hän teki sitä marttyyrin tyyneydellä. Hän kulki -Piragoffin ja Bergmannin seuraamina -- josta viimemainitusta sitten -tuli keisari Fredrik III:nen lääkäri -- vuoteelta vuoteelle; hän istui -sairaitten luona tuntikausia, puhui heille, lohdutti heitä ja jakoi -palkintoja. - -"Karl Aleksandrovitsch Segerberg", kuiskasi eräs laupeuden sisar, -"herätkää, avatkaa silmänne, keisari on täällä, keisari tahtoo puhella -kanssanne". Karl Aleksander heräsi, keisari istui hänen sivullaan. -Hänen kasvonsa näyttivät hyvin liikutetuilta. Silloin tällöin vapisivat -hänen kasvolihaksensa, lempeät, hyvät silmät olivat kyynelissä. - -"Kiitos, urhoollinen suomalainen. Sinä" -- Ja keisari muisteli -- -"sinähän olit Tonavalla minun ponttoonissani. Voinko minä tehdä mitään -hyväksesi, vanhempaisi, sisariesi, morsiamesi hyväksi?" - -Karl Aleksander vastasi vapisevalla äänellä: "Minä olen yksin -maailmassa, vanha tätini on ainoa, joka kaipaa minua". Nuo sanat, tällä -hetkellä lausuttuina, saivat hänen itsensäkin tuntemaan kuinka yksin -hän oli. - -"Poika parka", vastasi keisari. "Ruhtinas Dschingis-Khan", sanoi hän, -"kirjoittakaa sähkösanoma minulta, keisarilta, vanhalle naiselle, -kirjoittakaa, että hänen veljensä poika on Grivitzan luona ollut -kunniaksi itselleen ja maalleen, että hän on pahoin haavoitettu, mutta -voitanee Jumalan avulla pelastaa". - -"Teidän majesteettinne... Minä kiitän. Suokaa anteeksi, teidän -majesteettinne, yksi kysymys. Elääkö sivusajutantti, ruhtinas -Aleksander Davidovitsch Sasdanadsche, hänelle tahtoisin minä saada -tiedon?" - -Keisari katsoi epätietoisena seuruettaan. - -Eräs nuori upseeri, käsi siteessä, astui esiin. - -"Ruhtinas Sasdanadsche", sanoi hän, "kaatui Skobeleffin sivulla viime -hyökkäyksessä". - -Silloin valtasi Karl Aleksanderin niin syvä suru, että hän kätki -kasvonsa tyynyyn ja kovasti nyyhkien sanoi: "Hän oli ainoa ystäväni, -kaikille muille minä olin muukalainen; minä olen tehnyt väärin -hänelle", lisäsi hän kuiskaten. - -"Ystävänne, eversti ja sivusajutantti ruhtinas Sasdanadsche on kuollut, -muistoksi hänestä ottakaat vastaan hänen paikkansa ja arvonsa. Eversti -Segerberg on tästä päivästä lähtien minun sivusajutanttinani. Ruhtinas -Dschingis-Khan, lisätkää se sähkösanomaan". - -Karl Aleksander suuteli keisarin kättä ja kasteli sitä kyyneleillään. - -"Tänä vakavana hetkenä" lisäsi keisari, "sanon minä sinulle ja sinun -kauttasi: ei koskaan ole suomalainen kansani millään teolla heikontanut -sitä luottamusta, joka minulla sen uskollisuuteen on aina ollut ja -tulee olemaan". - -Ja keisari suuteli voipuneen sairaan kiheräisiä ohimohiuksia ja lähti -kulkemaan edelleen, sanoen: "hyvästi huomiseen asti!" lääkärien, -pappien ja seurueensa saattamana, jatkoi hän matkaansa via -dolorosallaan miehen rohkeudella, hallitsijan suuruudella ja lämpimän -sydämen vuotavalla hyvyydellä. - - - - -XV. - - -Kun Karl Aleksander oli senverran toipunut, että hänet voitiin siirtää -pois sairashuoneesta, lähetettiin hän monien muiden paranevien kanssa -Cotrocenin sairashuoneeseen Rumaaniassa. Suurissa sairasvaunuissa, -kasakkivartioston suojaamina ja muutamien lääkärien sekä -laupeudensisarien seuraamina kuljettiin pohjoista kohti. Hitaasti -päästiin eteenpäin, tiet Bulgaariassa olivat pohjattomia; eteenpäin -pääsyä varten piti korjata milloin teitä ja siltoja, milloin -ajoneuvoja. Välistä saatiin tunnittain odottaa, kun joku suurempi -joukko tai muonavara-osasto tuli vastaan. - -Viikon vaivaloisen matkan perästä päästiin Tonavalle. Sen yli oli nyt -rakennettu silta. Kun sairasvartiojoukko saapui pääsillalle, täytyi sen -taas pysähtyä, sillä silta oli sotamiesten hallussa, komppanija -komppanijan perästä kulki sitä myöten etelään Plevnaa kohden. Karl -Aleksander kumartui vaunusta, nähdäkseen, mikä pataljoona se oli. - -Samassa kuuli hän, loikoessaan vaunun oljilla, uhmallisen, hurmaavan -marssin säveleet. "Pojat kansan urhokkaan" kaikui yli Tonavan pauhun, -tuhansien miesten jalkojen töminän jotka menivät etelään Plevnan -hurjiin taisteluihin. Kiihoittava marssi vaikutti Karl Aleksanderiin, -joka oli heikkona kuumeen ja sairautensa tähden, vaikutti niin hänen -sydämeensä, että hän purskahti itkuun. Nehän olivat hänen kotimaansa -säveliä, joita hän poikasena usein oli itse laulanut. Ja hän tunsi -myötätuntoisuutta, niin sydämellistä, niin lämmintä, heitä kohtaan, -jotka olivat kuten hänkin lähteneet sotaan. Hänen sydämensä oli täynnä -osanottavaisuutta, nehän olivat hänen omia kansalaisiaan, hänen omaa -kansaansa, ja hän kohosi ylös niin paljon kun voi, paljasti päänsä, -heilutti laihaa kättään ja huusi mitä keuhkoista lähti: "Jumala -varjelkoon teitä, Suomen pojat!" sitten vaipui hän alas oljille, -tunteittensa ja ponnistustensa uuvuttamana. - -Hänen vieressään vaunujen oljilla makasi iloinen husaariupseeri. Kun -hän näki, kuinka liikutettu Karl Aleksander oli, tuli hänkin vakavaksi. -"Tunnetteko venäläistä sananpartta: 'Jeremias, Jeremias, lapseni, jää -kotiin, jää kotiin ja kehrää lankaasi!?'" kysyi hän, "minä muistan sen, -kun näen niin loistavan reippaan osaston, kuin tuon tuolla, menevän -kirottuun työhön Plevnan muurien luo". - -"Pojat kansan urhokkaan" kaikui etäältä. Loftschan, Plevnan ja Teliksen -luota kuuluvat kanuunain laukaukset säestivät uhkeaa marssia. Silta oli -taas vapaa. Sairasvaunut voivat kulkea edelleen pohjoista kohden. - - * * * * * - -Lüneburgin suuriherttuatar oli kyllästynyt entiseen tuumaansa; hän oli -saanut uuden. Kaikki lohen ja taimenen pojat oli hän päästänyt -lähimmäisiin puroihin; kultakalat ja Jaapanin ihmeet oli hän -lahjoitellut oikealle ja vasemmalleen. Saksalainen valtioneuvos oli -lähetetty takaisin Pommeriin, josta hän oli kotoisin. Palmut, -jättiläissaniaiset, magnoliapuut oli siirretty eteiseen, jossa -ne olivat lakastuneet pimeyden, kylmyyden ja hoidonpuutteen -takia. Suuriin huoneisiin oli tuotu kaksisataa sänkyä, hohtavan -valkoisine lakanoineen, haahkan-untuvatyynyineen ja pehmoisine, -lämpöisine peitteineen. Palatsista oli tehty sairaala. Suuret -marmorinsekoseinäiset salit oli muutettu sairashuoneiksi, pienissä -loistavissa suojissa asui nyt lääkäreitä, apteekkareja ja -laupeudensisaria. Venäläistä ja luteerilaista pappia, vieläpä -mollah'iakin oli pyydetty pitämään huolta sairaitten sielunhoidosta. -Kun kaikki oli valmiina, pyysi suuriherttuatar saada sinne kaksisataa -haavoittunutta, urhoollisista urhoollisimpia. Hän tahtoi uhrata kaiken -aikansa, elämänsä loppupäivät, pelastaakseen isänmaalle niin useita sen -paraista pojista kuin voi. Niiden joukkoon luki hän erittäin: -"Kummipoikani Aleksander Davidovitschin, ruhtinas Sasdanadschen, jos -hän vielä elää, ja hänen ystävänsä Karl Aleksander Segerbergin". Hänen -pyyntöönsä suostuttiin korkeimmassa paikassa. - -Suuriherttuattaren juna oli puolipäivän aikaan lähtenyt Bukarestista. -Niiden satojen joukossa, joita paareilla kannettiin junaan, joita -varovasti ja kumminkin huokausten sekä tuskanhuutojen kuuluessa -asetettiin vaunujen sohville, oli myös Aleksander Segerberg; hänen -nuoruuden ystävänsä, ruhtinas Sasdanadsche ei ollut siellä, hän lepäsi -juoksuhaudoissa Plevnan ulkopuolella. - -Juna kiitää huokaillen ja puhkuen pohjaa kohden. Se on tuskien juna. -Ulkona ulvoo pohjoistuuli ja ajaa lumia ikkunaa vasten. Sisällä virtaa -kuumeinen veri sairaiden suonissa ja saa heidän jäntereensä tuskasta -vapisemaan. Pimeä lisääntyy ja tähdet alkavat kiilua. Pakkanen jäätää -kaiken veden, viluisena peittäytyy maa valkeaan talvivaippaansa, -suojellakseen mullassa piilevää voimaa. Sisällä lekuttaa yölamppu ja -heittää väräjäviä varjoja seinille ja kattoon. Laupeudensisaret -kulkevat vaunusta vaunuun, lohduttaen ja kuivaten tuskanhikeä kärsivien -otsilta. Lääkärit kehoittavat lepoon ja toivoon, ja huokaillen, puhkuen -kiitää kauhujen, tuskien juna pohjoista kohden. - -Karl Aleksander makaa hiljaisena ja koettaa nukkua, mutta säännöllinen -melu ja ratasten kolina tekee sen hänelle mahdottomaksi. Hänestä tuntuu -ikäänkuin kolina alituisesti toistaisi suomalaisen marssin ensi -säveliä, jotka hän kuuli sairasvaunun mennessä Tonavan yli: "Pojat -kansan urhokkaan", milloin hitaammin, milloin kiivaammin, mutta -alituisesti samaa: "Pojat kansan urhokkaan". - -Vastapäätä Karl Aleksanderia on pahoin haavoitettu upseeri peitteitten -ja tyynyjen keskessä. Hän ei ole puhunut sanaakaan koko päivänä, ei -vastannut ainoaankaan kysymykseen. Voisi luulla häntä kuolleeksi, -jollei aika-ajoin kuuluisi pidätetty huokaus hänen vuoteeltaan, jollei -katse hänen suurista ja tummista silmistään ikäänkuin tuskallisesti -etsien ja kysellen harhailisi ympäriinsä. Tarkastelleneeko hän kohta -loppuvaa elämäänsä, sillä hän tietää, että kuolema lähestyy? Hänen -tarkat, äärimäisiin asti jännittyneet hermonsa ovat eroittaneet -lääkärin kuiskauksen papille "Olkaat valmiina puoliyön aikaan". Hetket -kuluvat, sietämättömän hitaasti toisen mielestä, peloittavan nopeasti -toisen. Pienellä asemalla, jossa juna seisoo puoli minuuttia, tulee -sisään hoikka, kaunis, mustiinpuettu nainen. Melkein näkee hänen -yli-inhimillisen taistelunsa koettaessaan olla tyyni, kun hän astuu -haavoitetun luo. Hiljaa vaipuu hän polvilleen sairaan luo, suutelee -hänen vahankeltaista kättään. Huulet vapisevat; leuka tärisee, mutta -itke hän ei, ei sano sanaakaan. Taukoamatta, ikäänkuin sielunsa olisi -silmissään, katselee hän sairasta. - -"Monsieur", kuiskaa sairas hiljaa, "quelle heure est-il?" - -Karl Aleksander vavahtaa, tietämättä koskiko kysymys häntä tai oliko se -sairaan houriota. Jälleen kuulee hän saman kysymyksen. Vaivalla etsii -hän kellonsa. - -"Minuit, monsieur". - -"Veulliez bien sonner qu'on vienne avec le prêtre -- je vais mourir", -kuuluu hiljaa, melkein äänettömästi hänen vuoteeltaan. Ennenkuin Karl -Aleksander ehtii painaa soittokellonnastaa on pappi saapuvilla, -suurikasvuinen, hyvinvoipa, melkein sirosti puettu katoolinen pappi. -Junan kulkiessa eteenpäin, täristessä ja heiluessa valmistautuu pappi -antamaan kuolevalle viimeistä voitelusta. Hän ottaa povestaan kultaisen -astian, avaa sen varovasti, kastaa hopeaisen puikon pyhässä öljyssä: -"Per istam sanctam unctionem, et suam piissimam misericordiam", mumisee -hän kuolevan korvaan. Hiljaa, mutta katkerasti itkien kätkee hän, joka -vasta on tullut sisään, kasvonsa. -- "Indulgeat tibi Dominus quidquid -deliquisti..." Ja pappi pudottaa tipan pyhää öljyä kuolevan otsalle. ----- "Christi exaudi nos", kuiskaavat laupeudensisaret. - -"Amen", lausuu sairas heikkonevalla äänellä. - -"Sancta dei Genetrix" -- -- -- - -Veturi viheltää pitkään. Vaunut ratisevat ja järisevät, ikäänkuin nekin -kärsisivät tuskaa, ja huumaavaan meluun häipyvät kaikki rukoukset ja -siunaukset. Kun juna vihdoin pysähtyy, on kaikki ohi. - -"Nous sommes chez nous", huutaa mustapukuinen nainen ja heittäytyy -kovasti itkien kuolleen yli. Pappi kutsuu sairaanhoitajattaria; kaksi -lääkäriä vie mustapukuisen naisen pois; ruumis pannaan paareille ja -kannetaan ulos. Ulkoa kuuluu puolankielistä puhetta; tarjotaan -puolalaisia sanomalehtiä, puolalaisia virsikirjoja ja testamentteja. - -"Kuka kuollut oli?" kysyi Karl Aleksander. - -"Viimeinen markiisi Vielopolski", vastaa pappi, "ja nainen, joka -rukoili hänen vuoteensa vieressä, oli hänen sisarensa". - -Taasen viheltää veturi; vaunut nytkähtelevät, ja pyörivä sairaala, joka -vie mukanaan niin paljon tuskaa ja kärsimystä, vierii pohjoista kohden, -yhä etemmäksi sodasta, verestä ja kuolemasta, läpi yön, joka tuntuu -äärettömän pitkältä niistä, jotka kärsivät, jotka valvovat, ja jotka -tuskallisina kyselevät itseltään vieläkö he näkevät päivän, vaikkapa -pohjolan lyhyen talvipäivän koittavan idästä. - -Juna jätti Brestin ja kiiti Puolaa kohden halki kenttien ja soiden, -läpi synkkien metsien, joissa tuuli kahisutti kuivia lehtiä, joita oli -vielä tammissa. - -Karl Aleksander heittelee itseään vuoteellaan. Puoliyön aikana, juuri -kuin hänestä tuntuu, että armelijas uni sulkee hänen silmänsä, -herätetään hän. Hänen luokseen tuodaan toista haavoitettua. Hiljaa, -melkein nöyrästi pyytää vastatullut anteeksi vastuksen, jota hänestä -on, mutta hänen hyttitoverinsa oli kuollut ja hänestä oli -vastenmielistä maata kahden kesken ruumiin kanssa. Aamupuoleen, -likaisen-harmaana, himmeänä talviaamuna tekee lääkäri taas -kierroksensa. Kun hän huomaa Karl Aleksanderin vielä olevan valveilla, -ruiskuttaa hän armeliaisuudesta häneen morfiinia, ja vihdoin vaipuu hän -raskaaseen uneen ja uneksii varhaisimmista lapsuutensa ajoista, -tuskallista unta, joka jälleen herättää eloon lapsuudenaikaiset vaaran -hetket, joita hän oli kokenut. Milloin tuntui hänestä, että hän oli -pudonnut Merijokeen ja oli hukkumaisillaan, milloin, että koski oli -nielemäisillään hänet ikuiseen kuohuunsa, tai että hän oli joutunut -käynnissä olevan viskuukoneen alle Karttulan hovissa, kunnes -huumausaine pääsee täydellisesti vaikuttamaan ja hän vihdoin makaa -paremmin taidottomana, kuin nukkuen. - -Karl Aleksander herää vasta myöhään jälkeen puolenpäivän, pää raskaana, -kuin kehnon viinin juomisesta. - -Päivä oli harmaa, synkkä ja pitkä, niin pitkä, että yö peloittaa. -Kuinka kauhea siitä tulee karboolin ja öljyn tuoksuineen, kuolleitten -ulostuksineen ja haavojen hajuineen, pimeyksineen, vaivaavine, -tuskallisine ajatuksineen, toivottomuuksineen ja levottomuuksineen. -Voi, sitä yötä; juna tuntui kiitävän kilpaa kuoleman kanssa, milloin -voittaa toinen, milloin toinen kilpailijoista. Varmaa on, ettei kukaan, -joka oli sillä matkalla, unohda tätä kauhun yötä tuskien junassa. - -Seuraavan päivän illalla, kun kaikki ovat tuskien, kuumeen, vaunujen -tärisemisen ja jysähdysten uuvuttamia, näkyy vihdoinkin sinertävää -valoa taivaan rannalta. Se näyttää revontulilta, mutta ei räisky, ei -liekehdi. Pietarin miljoonat lyhdyt ne ovat, jotka loistavat yöllä ja -joiden valo heijastuu pilvistä; vihdoinkin siis lepoa ja rauhaa. Kohta -ollaan perillä ja päästään erilleen ruumiista, joita kuljetetaan -mukana, kaikesta vaivasta. Ja juna rientää sinertävää valoa kohden, -joka muodostaa ikäänkuin sädekehän keisarin kaupungin päälle. Ja -silloin kaikuu höyrypillin ennen niin sietämättömältä kuuluva vihellys, -ikäänkuin riemukkaana alkusoittona, sillä se ilmoittaa kaikille noille -onnettomille, että vapautuksen hetki on koittanut, Kymmenen minuuttia -myöhemmin pysähdytään Tsarskoje Selossa. - -Sukulaisia ja ystäviä, lääkäreitä, pappeja, hoviylimyksiä, tuhansia -utelijaita on asemalla, Tervehditään, itketään, puristetaan toistensa -käsiä, kiitetään Jumalaa ja tehdään hartaina ristinmerkkejä. Yli -nyyhkytysten ja itkun kaikuu kirkkoveisuu, jolla parikymmentä nuorta -poikaa tervehtii heitä tervetulleiksi. Hovivaunuissa viedään sairaat -herttuattaren palatsiin. Itse seisoo hän eteisessä ja toivottaa -vieraita tervetulleiksi. Ei koskaan ole hänellä ollut loistavissa -saleissaan sellaista vierasjoukkoa: niitä tulee paareissa ja -pyörätuoleissa; niitä tulee sauvojen avulla ja laupeudensisarien sekä -sairashoitosotilaiden taluttamina. Ovet avattiin seljälleen, ja yli -kynnyksien, joista oli astunut silkkikenkiä ja kannuksellisia -saappaita, horjuili nyt sairaita ja kuoleman kanssa kamppailevia. Kukin -vieraista saa vuoteensa, ja niin monituntisten tuskien ja -levottomuuden, hermostuttavan jyrinän, ahdingon ja tukalan ilman -perästä vaipuivat he mielihyvän tunteella pehmeille, puhtaille -vuoteille puhdasilmaisissa viileissä huoneissa, joissa hiljaisuutta -ainoastaan häiritsee yhden ja toisen hiljainen nyyhkytys, joka -onnellisena rohjetessaan jälleen toivoa, onnellisena tuntiessaan -olevansa ikäänkuin kotona, kyynelillä keventää tuskallista hätäänsä, -hermojensa luonnotonta jännitystä. - -Suuriherttuatar itse seurasi Karl Aleksanderia hänen vuoteelleen, piti -itse huolta hänen ensimäisestä hoidostaan, suuteli häntä otsalle, teki -ristinmerkin ja lähti. Ensi kerran pitkään aikaan nukkui Karl -Aleksander morfiinitta, nukkui samallaisella suloisen väsymyksen -tunteella, jota hän poikasena oli tuntenut palattuaan kuirien ja -vesilintujen pyynnistä Merijoen rannoilta. - -Aamulla hän heräsi kiihkeään, vaikka hiljaiseen keskusteluun. -"Sairaani", sanoo joku, "ovat pahoin haavoittuneita kaikki. Sadasta, -jotka lähtivät Bukarestista, on kaksikymmentä kuollut; ja monet, monet -me vielä kadotamme. Hänkin tuolla, Karl Aleksandrovitsch Segerberg, on -heikko, hyvin sairas; me pelkäämme kylmän vihoja". - -Silloin heräsi Karl Aleksander täydellisesti ja katseli ympärilleen. -Hämäränä talviaamuna näki hän suuriherttuattaren, joka osoitteli -lääkäri- ja kenraalijoukolle sairaitaan. Kulkue meni vuoteelta -vuoteelle, ja lääkärit keskustelivat hiljaa tieteellisillä sanoilla -joka tapauksesta. - -Yksi toisensa jälkeen vietiin sairaita, sen mukaan kuin he heräsivät, -leikkaushuoneeseen. Vihdoin tuli Karl Aleksanderinkin vuoro. "Hyvät -herrat", sanoo hän, "minä en salli sahausta; minä kuolen mieluummin -kuin vetelehdin rampana elämäni läpi. Luoti on jalkarinnassa, jos te -voitte ottaa sen pois, niin ottakaa, mutta ei sahausta". - -Välinpitämätön lääkäri, paperossi suupielessä ja kädet kyynärpäihin -asti veressä, pesee itseään ja vastustaa kiivaasti. Mutta Karl -Aleksander vastaa tyynesti: "Tapahtuu, kuten sanoin, minulla on oikeus -kuolla". Hän ei tahdo tulla nukutetuksi ja tyytyy kuin mies -kohtaloonsa. Siitä päivästä ei hän muista mitään, ei tahdo muistaa eikä -puhua kenellekään. Enemmän kuolleena kuin elävänä viedään hän takaisin -vuoteelleen, ja nyt alkaa hänelle uusi kärsimysten aika. Hän muistaa -pitkiä synkkiä päiviä ja vielä pitempiä unettomia öitä, sekä kuumeen -että vilun tähden tuskallisia, mutta alituisesti, päivin ja öin, näkee -hän edessään parin ystävällisiä, vaaleanruskeita silmiä ja vanhat -kurttuiset, lempeästi hymyilevät kasvot sekä hopeanvaaleat hiukset. -Suuriherttuatar hoitaa itse häntä, etupäässä häntä. Eräänä päivänä, kun -häntä pidettiin jo paranevana, kirjoituttaa suuriherttuatar hänellä -erään paperin alle; hän kysyy, mitä asiaa paperi koskee, mutta -suuriherttuatar vastaa vaan hymyillen: "Ei saa olla utelias". - -Sitten kuluu taas viikkoja, ja eräänä kauniina päivänä sanoo lääkäri -hänelle, että kaikki vaara on ohi. Suuriherttuattarelta saa hän -lahjaksi pari hienosti kiillotettua ebenholsista kainalosauvaa -lohdullisilla sanoilla, ettei hänen tarvitse käyttää niitä kauemmin -kuin korkeintaan puoli vuotta. Samalla tahtoo suuriherttuatar häntä -ystävällisesti hämmästyttää ja antaa hänelle tukun suomenkielisiä -sanomalehtiä. Hän kiittää liikutettuna, ottaa ne vastaan ja katsottuaan -niitä sanoo hymyillen: "Ne ovat suomenkielisiä -- niitä minä tuskin -ymmärrän". - -"Vai niin", ja suuriherttuatarkin hymyilee, "hankitaan sitten -ruotsalainen sanomalehti". Ja viikkoa myöhemmin lukee hän ensi kertaa -moneen vuoteen kotimaansa sanomalehteä, se on Helsingfors Dagblad. Hän -avaa lehden, lukee palasen, vielä toisenkin, mutta ei ymmärrä siitä -enempää, kuin jostain hänelle aivan outokielisestä kirjasta. Hän -innostuu; alkaa uudelleen; mahdotonta, hänestä tuntuu, että hän -ymmärtää kyllä jokaisen sanan erikseen, mutta ajatusta, sisältöä hän ei -ymmärrä. "Voiko olla mahdollista, että siihen määrin voi unohtaa -äidinkielensä?" kysyy hän itseltään, levottomana päättää hän käyttää -muutamia tunteja joka päivä sen lukemiseen, jotta oppisi jälleen -kielen, joka kerran oli hänen lapsuudenaikansa kieli. - -Pieni uutinen, ensimäinen, jonka hän lukee, kuuluu: - -"Kansalaisemme everstiluutnantti Karl Aleksander Segerberg, joka -sodassa palveli ---- Krüdenerin rykmentissä, joka otti osaa sotaretkeen -Tonavan ylimenosta Plevnan tappeluun asti, on nimitetty hänen -majesteettinsa keisarin sivusajutantiksi. Segerberg sai Yrjönristin -urhoollisuudestaan Tonavan yli mentäessä". - - - - -Jälkilause. - - -Kun talvi lähestyi loppuaan, oli Karl Aleksander siihen määrään -parantunut, että hän voi muuttaa Pietariin. Ensimäisenä kävi hän -kenraali Olbersin luona. Vanhus, jota viime vuodet olivat paljon -vanhentaneet, istui eineellä ja söi "kolubjäkin'iä", jota hän huuhtoi -alas muutamalla lasilla pihlajanmarjapaloviinaa. Ilman minkäänlaista -aihetta alkoi hän pauhata sukulaiselleen. - -"Niin, se oli kaunis kauppa, johon sinä minut houkuttelit". - -"Mikä kauppa?" - -"Mikä? No, se, että sait minut myymään Karttulan hovin Sandra tädille. -Etkö muista, millaiseksi sinä kuvasit paikan. Rappeutuneeksi, kehnosti -hoidetuksi ja huonoksi. Minä kävin siellä viime kesänä. Se oli -paratiisi. Paratiisi se oli. Ruoka vaan kerrassaan kirottua. Ei viiniä, -olutta eikä paloviinaa koko talossa. Juotiin piimää, hyi perhanaa". -Ukko unohti harminsa kaupasta ja sensijaan alkoi parjata suomalaista -keittiötä -- kieltämättä kehnointa maailmassa. Mellastaen ja kiroillen -kulki hän hetken edestakaisin, kunnes taas muisti kaupan. "Niin, se oli -sievä kauppa. Eukko elää siellä pulskasti. On ripustanut kaikki vanhat -parooni Stjernstedtit seinille. Hänellä on suuri meijeri, myö voinsa -Englantiin, Jumala varjelkoon. Puisto on kuin Tsarskoje Selossa. Sinua -on minun siitä kaupasta kiittäminen. Sinä kai saat lopuksi kaikki -periä. Kiittämättömyys on maailman palkinto". - -Hän oli vihassaan niin naurettava, että Karl Aleksander ei voinut muuta -kuin hymyillä, varsinkin kun hän vanhastaan tiesi, ettei maksanut -vaivaa väitellä hänen kanssaan. Sitten alkoi ukko lähemmin tarkastella -häntä. - -"Nenä kalpea. Ei kelpaa enää rintamaan, luulen. Yrjönristi, -sivusajutantti! Kyllä vain. Menee kai Karttulaan. Grand seigneur, -suomalainen tilanomistaja. Sopiihan se. Saan kai vanhuuden päivien -turvan luonasi. Ilmaiseksi. Mitä!" - -"Ei, olkaa rauhassa, rakas setä. Minä en mene Karttulaan. Minulle on -luvattu paikka ulko-asiain ministeristössä, minä voin päästä -pääkonsuliksi, lähettiläskunnan sihteeriksi, aikaa myöten miksi -tahansa. On ollut siitäkin kysymys, että minut nimitettäisiin -sotilaslähetiksi Tukholmaan, sentähden että minä osaan ruotsia, jonka -minä kumminkin olen unohtanut". - -"No, onnea vaan sitten, ja hyvää yötä, sillä minä otan nyt eineen -päälle pikkulinnun unen. Minkälaista ruokaa te saitte Turkissa? Hyvää -yötä, ja kiitos kaupasta!" - -Kun Karl Aleksander kauniissa sivusajutantin puvussa esiintyi -Yrjönristeineen Pietarin kaduilla, herätti hän jonkullaista huomiota. -Kulkiessaan kauniina ja kalpeana kainalosauvojensa avulla hiljalleen -eteenpäin, väistyivät ihmiset kunnioittavasti hänen tieltään, hän oli -yksi noista urhoista, noista sankareista sodasta, joka nyt viimeinkin -alkoi näyttää sotilaskävelyltä Konstantinoopoliin, josta niin paljon -oli puhuttu. - -Ylipäänsä olikin Karl Aleksanderin liikuttava enempi kuin hän oli -luullut tarvitsevansa. Alussa hän oli nimittäin pitänyt totena -kohtelijaat lupaukset milloin mistäkin paikasta. Mutta kun tosi tuli -eteen, huomattiinkin, että paikka ulkoasiain ministeristössä oli -luvattu kreivi L:lle, pääkonsulin virka ruhtinas Y:lle. Kaikki -haavoittuneita, kaikki maan vanhimmista suvuista, kaikilla -puoltolauseita sillä ja siltä ja siltä. Surkuteltiin, mutta toivottiin, -että eversti itse huomaisi, että tällä kertaa... - -Karl Aleksanderista alkoi näyttää synkältä. Hän oli kuukausia -kuluttanut sotaministeristön portaita. Kaikki, mitä hänelle tarjottiin, -oli opettajan paikka eräässä sotaopistossa, jonka johtajana oli eräs -hänestä vastenmielinen kenraali. - -Toiselta puolen taas hän ymmärsi, että mitä kauemmin hän odottaisi, -sitä vaikeampaa olisi paikan saanti, sillä sairashuoneista laskettiin -joka päivä joukottain pyrkijöitä. - -Eräänä päivänä istui hän täysissä juhlatamineissa, sillä hän oli taas -ollut kumartelemassa koko päivän, mieli synkkänä Cubatin ravintolassa. -Hän oli syönyt päivällisen yksinään, nyt istui hän tupakkia poltellen -ja ajatteli levottomuudella tulevaisuuttaan. Hän oli miehuuden paraassa -ijässä ja tunsi vielä vastustamatonta halua tehdä työtä, toimittaa, -vaikuttaa jotain. Hän tunsi myöskin, että hänellä olisi voimaa ja -kykyä, ja nyt, nyt täytyisi hänen kruunun eläkettä nauttien jossain -syrjäisessä paikassa maaseudulla -- ehkä Karttulan hovissa -- -yksinäisenä vanhentua ja tulla, kuten setä Olbers, vanhaksi itsekkääksi -herraksi, jota piti ohjaksissa ainoastaan emännöitsijä ja omat huonot -tavat. Siellä alhaalla odotti Vera Nikolajevna häntä -- je sais -attendre-han oli hänen mielilauseensa. Hän poltti kolmannen sikaarin, -joi kolmannen kupin kahvia, myrkky hermostutti häntä yhä enemmän. - -"Ei, setä Olbersin kaltaiseksi minä en rupea -- je ne sais pas attendre --- täytyy tehdä jotain, täytyy saada asia toimeen. Hätätilassa -- -vaikkapa Suomeenkin". - -Hän nousi ylös kärsimättömänä ja lähti sauvoihinsa nojaten ulos. Ah, -mutta minne? Yhtäkkiä muisti hän, että hoviministeri oli lähettänyt -hänelle pääsylipun keisarilliseen oopperaan. Hermostuneena tuumittuaan: -mennäkö tai ei, päätti hän lopuksi mennä. - -Kun hän saapui oopperahuoneelle, ihmetteli hän, että sitä vartioitsivat -poliisit. Kaikki lyhdyt eteisessä ja rappusilla paloivat. Kun hän -nousi erään santarmin avulla ajoneuvoista, tervehdittiin häntä -eläköönhuudoilla ja käsientaputuksilla. Eteisessä seisoi paasseja, -jotka ensin tekivät hänelle kunniaa ja sitten tarjoutuivat auttamaan -häntä rappusia ylös noustessa. - -"Ketä varten tänään on juhlanäytäntö, kuka keisarillisista on -oopperassa?" - -"Ei kukaan", vastasi paassi hymyillen, "näytellään teitä varten, herra -eversti". - -Karl Aleksander ei ollut tänään leikinlaskutuulella, hän rypisti -silmäkulmansa ja aikoi muistuttaa nuorta miestä, kun tämä, jo -täydellisenä hovimiehenä, lisäsi, -- "ja kaikkia kunniakkaita sankareja -varten, jotka ovat haavoittuneet Plevnassa. Me paassit olemme pyytäneet -saada tarjota apuamme teille tänä iltana". - -Karl Aleksander katsoi silloin ympärilleen ja näki rappusten ja -käytävien vilisevän haavottuneita, kaikenarvoisia upseereja. Kun -invaliidit astuivat alas portaita parterrille, otettiin heidät vastaan -käsientaputuksilla. Yleisö nousi seisoalleen. Herrat ja naiset -tervehtivät, monet viimemainituista kuivasivat silmiään, aljettiin -soittaa keisarihymniä, sitten taas taputettiin käsiä, puhallettiin -fanfaareja, huudettiin eläköötä melkein loppumatta. Orkesteripaikan -kaidepuuta vasten nojasi sotilas- ja siviilipukuisia herroja hyvin -avorintaisissa liiveissä, timanttinapit pullistavissa paidan rinnoissa. -Katsellaan monocleilla, binocleilla ja kaukoputkilla looseja, joissa -istuu naisia upeoissa, vaikka ei, hetken vakavuuden takia, hyvin -loistavissa puvuissa. He istuvat kalpeina ja ihastuneina, koristettuina -timanteilla ja helmillä, mutta ei kukilla. Loosirivit muodostavat -ikäänkuin kauniiden kasvojen ja pehmoisten olkapäiden ansarin, jotka -kohoavat kaidepuun kultauksien ja sametin yli ikäänkuin harvinaiset ja -tuoksuavat kukat kasvitarhojen kosteassa tuoksuisessa ilmassa. - -Karl Aleksander seisoi kauniina ja uhkeana kansallishymniä -soitettaissa. - -"Asseyez-vous, mon général, vous devez être bien fatigué", sanoo nuori -vaaleaverinen, ruskea- ja viisassilmäinen nainen hänelle. - -Hän on todella väsynyt, ja liehakoivasti sanoo hän mahdollisimman -sujuvimmalla ranskallaan -- sillä hän puhuu huonoa ranskaa -- "Merci, -mademoiselle, je suis colonel, pas général". - -Silloin alkaa nainen kuiskailla vieressään seisovan vanhemman naisen -kanssa, joka nähtävästi on hänen äitinsä, sillä vaikka hän on ruma, -melkeinpä yksinkertainen, huomaa kumminkin hänen ja kauniin nuoren -naisen välillä paljon yhtäläisyyttä. - -"Niin kaunis upseeri, on sääli häntä", sanoo nuorempi ruotsiksi ja -katsoo ystävällisesti Karl Aleksanderiin. - -Karl Aleksander hymyilee ja kumartaa. Nainen punastuu korvia myöten. -Vähentääkseen kiusallisuutta sanoo Karl Aleksander: - -"Minä ymmärrän ruotsia hyvin hyvästi, vaikka puhun sitä hyvin -kehnosti". - -Silloin ryntää järeämpi tykistö esiin, vanha nainen esittää itsensä, -kauppaneuvoksen rouva Sjöholm Porista ja tyttärensä Gertrud. Karl -Aleksander antaa nimikorttinsa, ja yleisen puhelun ja sorinan -vallitessa alkusoittoa odottaessa alkaa rouva Sjöholm vilkkaan -keskustelun. Karl Aleksander saa tietää, että Gertrud on -kasvatettu Lausannessa, että hän on käynyt kaksi vuotta Pariisin -musiikkiopistossa, jossa hän on harjoittanut opintoja itse Ambroise -Thomasin johdolla. - -Karl Aleksander yrittää vastaamaan ruotsiksi, mutta se käy hyvin -kankeasti. "Eikö neiti puhu venäjää?" kysyy hän. - -"E-en", vastaa neiti varmasti ja vakuutuksella, "sitä minä en puhu". - -"Niin mutta neidin pitäisi oppia. Ajatelkaas, jos te joutuisitte -naimisiin venäläisen upseerin kanssa", sanoo hän hänen varman äänensä -kiusoittamana. - -Silloin tuli neiti vakavaksi. "Minä naimisiin venäläisen upseerin -kanssa, mitä luulisitte tuttavieni sanovan..." - -Silloin koputtaa soitonjohtaja, sorina vaikenee, uvertyyri alkaa, se on -Carmen. - -Neiti on hyvin perehtynyt musiikkiin, hän tuntee joka nuotin -oopperassa. "Tämä, näettekö, on ranskalainen, oikea ranskalainen -korukappale, terävä ja sievä, tuo on espanjalainen, andalusialaisine -taruineen araapialaisten historiasta. Sovitus on tässä, samoin kuin -muutamissa muissakin paikoissa oopperaa wagnerilaista, näettekös, -Bizet on, lähinnä Berlioz'ta ainoa kaikkialla yleinen, ainoa -yleismaailmallinen Ranskassa, sentähden pidetäänkin häntä niin paljoa -suuremmassa arvossa ulkomailla..." Karl Aleksander kuuntelee -mielihyvällä hänen matala- ja suloäänisiä sanojaan, ja samalla hän -nauttii soitosta, nauttii niin, että hän tuntee kylmiä väreitä -ruumiissaan ja hänen silmänsä kyyneltyvät. Mutta Carmen itse ei ole -tyytyväinen, hän saa kyllä esiin pirullisuuden luonteessa, mutta ei -viehättäväisyyttä, Miehelän hempeys muuttuu jokapäiväiseksi, -herkkätuntoisuudeksi, sehän kyllä on osittain Bizet'n oma syy. - -Sellaista tyttöä ei hän ollut koskaan tavannut Venäjällä. Hänelle hän -oli täydellinen uutuus, ikäänkuin harvinaisen kasvin kukka, ei -ulkomaalaisen, vaan semmoisen joka on kasvanut jossain korkealla -raittiissa ja viileässä vuoriseudussa, kesäisen valon ja keskiyön -auringon loisteessa ja vanamon sekä havumetsän tuoksussa. Karl -Aleksanderia huvittaa todella ensi kerran soitannollinen kappale. - -Väliajalla tarjoaa rouva Sjöholm, joka on antelijaita maalaisrouvia, -teetä. Gertrud ohjaa Karl Aleksanderia häikäilemättä ensimäisen rivin -lämpiöön. Karl Aleksanderin mieli on sekä liikutettu että lämmin. Hän -huomaakin hänet ei ainoastaan alkuperäiseksi, vaan myöskin suuressa -määrin miellyttäväksi. Veri on vettä sakeampaa, tuumii hän. - -Teetä juodessa sanoo Gertrud: "Teidän, herra eversti, pitäisi tulla -takaisin Suomeen. Kuinka voi, kun on suomalainen, unohtaa kielensä ja -maansa, ja elää vuosikausia vieraassa maassa?" - -"Niin", sanoo rouva Sjöholm, "nyt juuri on hyvä paikka avoinna, -tullilaitoksen päätirehtööri on vasta kuollut. Siihen paikkaan teidän -tulisi hakea". - -"Ken tiesi", sanoo hän ajatuksissaan ja katsoo lämpimästi neiti -Gertrudiin, joka seisoo hänen rinnallaan. - -Kun ooppera on lopussa, tarjoo kauppaneuvoksen rouva Karl -Aleksanderille paikan vaunuissaan, lähdetään ravintolaan illalliselle. -Pietarissa on ainoastaan viidennen ja kuudennen luokan kahviloita. -Neiti Gertrud, joka on oleskellut Tukholmassa ja Pariisissa, pitää -kaikkea jotenkin kohtalaisena, Helsinkiinkin verrattuna. - -"Tarkoitatteko totta sanoessanne, että tässä, tai ylipäänsä missään -suhteessa Helsinki on edellä Pietarista?" kysyy Karl Aleksander -kummissaan. - -"Arvelematta", sanoo neiti hämmästyttävällä varmuudella, ja hän alkaa -arvostella oikein murhaavasti Pietarin katuja, ajureita, puistoja y.m. - -Karl Aleksander, jonka mielestä Pietari on maailman keskipiste, -kuuntelee epäilevällä hyväntahtoisuudella ja ajattelee Karttulaa ja -täti Sandraa talikynttilöineen... Toiselta puolen taas, viisaan ja -maailmaa-kokeneen tytön täytynee kumminkin jossain määrin osata -arvostella sitä seikkaa. Erotaan monikertaisilla vakuutuksilla -hauskasta illasta. Karl Aleksander lähtee asuntoonsa. Nyt hän on -päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä on hän hyvissä ajoissa täydessä juhlapuvussa, nyt -tarkoittaa hänen käyntinsä Suomen ministerivaltiosihteeriä. Ijäkäs -kreivi ottaa hänet vastaan vanhanaikuisella ylenpalttisella ja -loistavalla kohteliaisuudella. Suurissa, pulleoissa loistavissa -silmissä näkee Karl Aleksander mitä suopeinta hyväntahtoisuutta. Hän -tuntee Karl Aleksanderin nimen, hänen menestyksensä, hän on iloinen -nähdessään kansalaisen, "kansalaisemme", joka on niin kauniilla tavalla -saavuttanut kunniaa Suomen nimelle. Karl Aleksander esittää asiansa, -kysyy, onko hänellä mitään toivoa tulla huomioon otetuksi -tullipäällikön paikkaa täytettäessä. - -Kreivi katsoo ihmeissään häntä. Tullipäällikkö! "Mutta herra -eversti, teille kai ovat ne asiat aivan tuntemattomia, luulen minä". -Sitäpaitsi, hän ottaa erään paksun kirjan, "katsotaanpas tätä kirjaa? -'Vapaakaupasta ja suojelustulleista', sen on kirjoittanut eräs vanha -tullilaitoksessa ansiokas mies. Senaatti on yksimielisesti puoltanut -häntä kysymyksen alaiseen paikkaan, ja minä olen täydellisesti yhtä -mieltä senaatin kanssa, minä en voi siis tässä asiassa tehdä mitään -herra everstin hyväksi. Mutta mielihyvällä minä vasta -- ja piankin, -muutamien kuukausien kuluttua puollan teitä..." - -Karl Aleksander nousee ylös, hän tuntee koko tuon rämsyn, on -kuullut samat lauseet monta kertaa viime viikoilla, hermostuneena ja -tautinsa väsyttämänä on hän loukkaamaisillaan, sanomaisillaan -epäkohteliaisuuden, mutta nielee sen alas, sanoo lyhyesti jäähyväiset -ja ajaa suoraan suuriherttuattaren luo, käy sitten vielä ruhtinas -Dschingis-Khanin luona ja lopuksi sotaministeristössä. Kun suomalainen -kreivi viikkoa myöhemmin saapuu esittämään tullipäällikköään paperit -valmiina salkussa, kuulee hän odottamatta: "Eversti Segerberg on -nimitetty suuriruhtinaskunnan tullilaitoksen päätirehtööriksi". -Neljäätoista päivää myöhemmin matkustaa Karl Aleksander -raskasmielisenä, melkein katumoissaan elämänuransa valitsemisesta -Suomeen. Hän jättää upseeriklubin, Pietarin palatsit, jättää Vera -Nikolajevnan, nuor untensa monet muistot ja harvalukuiset ystävät, hän -vaihtaa kaikki ne tullimiehiin, publikaaneihin ja syntisiin köyhässä -Suomessa. - -Loppu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of 'Kansalaisemme', by Jacob Ahrenberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 'KANSALAISEMME' *** - -***** This file should be named 43564-8.txt or 43564-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/5/6/43564/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/43564-8.zip b/43564-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 7477965..0000000 --- a/43564-8.zip +++ /dev/null |