diff options
Diffstat (limited to '43850-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43850-0.txt | 5169 |
1 files changed, 5169 insertions, 0 deletions
diff --git a/43850-0.txt b/43850-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e663ed9 --- /dev/null +++ b/43850-0.txt @@ -0,0 +1,5169 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43850 *** + +UUSIA KERTOMUKSIA ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ + +Kirj. + +Aina [Edith Forssman] + + +Suomentanut Teuvo Pakkala + + + +Helsingissä Söderström ja Kumpp. 1895. + + + + +SISÄLLYS: + +Koti. +Muistoruno. +Rakkaudesta. +Vanha Maija. +Taistelu olemassa olosta. +Isoäidin tanssikengät. +Liikalainen. +Tulevaisuuden eteen. + + + + +Koti. + +Joulukertomus. + + + _Tervehtii jo meitä + Joulu armainen --_ + +-- Pyydän anteeksi, hyvä rouva, minä en huomannut teitä heti tässä +tungoksessa, -- tohtori kumarsi ja ojensi nuorelle professorin rouvalle +kätensä tervehdykseksi. -- Täällä junalla on todella sellainen tungos, +kun kaikki ihmiset sulloutuvat matkalle aivan kuin hullut ja ihan kuin +koko pitkänä vuonna ei olisi muuta sopivaa matkustuspäivää kuin +joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä. + +-- Te laskette leikkiä, tohtori Nord. Onhan luonnollista, että kaikki +haluavat kotia joululle. + +-- Joilla nimittäin on koti, rouvani. Minä en satu olemaan niitä +valituita. + +-- Noo, minkävuoksi sitten olette meidän kanssamme täällä tungoksessa +tänään? -- nuori rouva kysyi ja katsoi tohtoriin lapsellisilla, +kirkkailla silmillään. + +-- Virkavelvollisuus vaatii, hyvä rouva. Minun pitää mennä tarkastamaan +ruumista, kun nimittäin muuan vanha juoppo ukontynkä on tavattu +hengettömänä hiekkakuopassa eivätkä asianomaiset ole voineet ymmärtää +kuoleman syytä. + +-- Uh, niin inhoittavaa! + +-- Niin, anteeksi suoravaisuuteni, tiedättehän entuudestaan, että olen +materialisti, joka otan elämän ja olot siltä kannalta. Mutta teillä +varmaan on miellyttävämpi matkan päämaali; minne on matka, jos saan +kysyä, lasten ja kukkasten kera? + +-- Me matkustamme kotia äitini luo, joululle lapsuuteni kotiin. Ja kun +mieheni ei joutanut aikaisemmin lähtemään, niin lykkäytyi matkamme täksi +päiväksi. Asemalta on vielä pitkä taival Koivuniemeen, joksi rakasta +kotitaloani sanotaan, vaan hevoset ovat meitä vastassa, niin että +kaikessa tapauksessa pääsemme perille joulukuusen sytytykselle! + +Hänen äänensä soi ihastusta ja silmistä ääretön, vaan salattu riemu +loisti. + +Tohtori oli istahtanut vaunun sohvan päädylle ja loi terävillä +silmillään tarkastavan katseen vastapäätä istuvan rouvan raikkaalle, +heleälle ja nuorekkaalle muodolle. + +-- Katsokaas! -- professorin rouva sanoi, joka samassa kääntyi katsomaan +ikkunasta. -- Tuollainen sankka lumisade. Maa pukeutuu juhlapukuun, ja +kautta koko maan siunataan erinomaista rekikeliä. Pehmoinen, puhdas lumi +on joulun runoutta, huurteisissä metsissä, joissa talvitaivaan tähdet +kimaltelevat lumikiteissä, niissä on tunnelmaa; reki liukuu liukkailla +teillä niinkuin satumaassa ja kulkusten helinä illan hiljaisuudessa on +kuin kaukaista laulua jouluilosta tuhansissa kaukaisissa kodeissa Suomen +syrjäisillä seuduilla. + +Tohtori katsoi häneen hymyillen: + +-- Tehän runoilette, hyvä rouva! + +-- En ensinkään, minä vain kerron, miltä tuntuu matkustaa kotia. Sitten +naimisiin tultuani en ole ollut joulua äitini luona -- kaikki muistoni +ovat kouluajoilta, kun tultiin kotia juhlille. On ollut aina mitä +estettä milloinkin joulumatkalle, etupäässä pienten lastemme hoito, vaan +kaiken aikaa olen ikävöinyt sinne, hyvänen aika miten olen kaihonnut! +Hän puristi kätensä yhteen ja katseli ohikiitäviä seutuja: -- Minusta +tuntuu, että juna menee niin hitaasti. -- Hän hymyili ja nyökytti +päätään professorille, joka istui sohvalla toisella puolen vaunua ja +huvitteli vanhinta lastansa -- vaaleaveristä, viisivuotiasta poikaa -- +näyttämällä ja selittämällä kuvia muutamasta joululehdestä. + +-- Miehenikin ikävöipi maalle -- sanoi nuori rouva hyväilevällä äänellä. +-- Hän tarvitsee lepoa ankaran työnsä jälkeen, ja siellä kotonani onkin +niin suloisen rauhallista. Te hymyilette minulle, herra tohtori. Teistä +on innostukseni naurettavaa ja käsittämätöntä, sen näen ivallisesta +katseestanne, vaan suokaa anteeksi, minä en tänään voi ajatella enkä +puhella muusta kuin yhdestä ainoasta asiasta! + +-- Enhän minä naura, rouvaseni, minä vain istun ihmetellen tuota +kummallista koti-ikävää; olisi todella hauska voida tutkia sitä +pienempiä osiansa myöten. + +-- Eikö teillä ole koskaan ollut kotia? + +-- Sanokaamme sitä suojapaikaksi, hyvä rouva, mitä eläimellinen olentoni +on pitänyt olinpaikkanansa. + +-- Koditon, oh Jumalani! -- hän otti kiihkoisesti syliinsä kaksivuotiaan +lapsensa, joka nojaili hänen syliään vasten, ja puristi lapsen +rinnoilleen, -- minä säälin teitä, herra tohtori, teiltä on puuttunut +paras, mitä maailmassa on! Nähkääs, hän, jolla on ollut hyvä koti -- +joutukoonpa sitte mihin maailman kolkkaan tahansa -- on aina sydämessään +säilyttävä tämän kodin muiston, hän aina ikävöipi sinne takaisin ja läpi +elämän surujen ja ilojen, vastusten ja pettyneiden toiveitten -- vielä +läpi epätoivon synkän yön kodin muisto loistaa kuin tähti, kun jo kaikki +muu on pimentynyt. + +-- Nyt te taas haaveilette, hyvä rouva! + +-- En lainkaan, se on puhdasta totta, minähän itse tiedän minkä arvoinen +sellainen koti on; sen ympärillä kiertävät puhtaimmat, kauniimmat +muistoni, muistot äidin vaalinnasta, isänrakkaudesta, siskoelämästä ja +lapsuuden riemuista. Minkä aurinko on kukalle, on hyvä koti pienelle +ihmistaimelle, joka ainoastaan kodin turvissa ja vaikutuksen alaisena +voi kehittyä siksi, mikä sen tarkoituksena on. + +-- Teidän ajatuksenne mukaan ei siis koditon ole täysin normaali? + +-- Niin pitkälle en mene -- vastasi rouva nauraen -- minä tahdoin +ainoastaan sanoa, että hän saa väärän suunnan ja että monet suuret +kyvyt hänessä jäävät kehittämättä, myöskin puuttuu häneltä edellytyksiä +-- esim. onnensa luomiseen! Hän on lapsuudessaan menettänyt kalliita +etuja, joiden takaisin saamiseen vaaditaan pitkää elämän taistelua, jos +saa takaisin silläkään. + +-- Uskotteko siis, että tuollainen koditon käenpoika välittääkään +koskaan todenteolla taistella tuon onnen saavuttamiseksi, jota +tarkoitatte -- kodin? -- tohtori kysyi pilkallisesti. + +-- Minä ajattelen, että kun alhaisimmatkin eläimet vaistomaisesti +rakentavat pesän itselleen, pitäisi saman tunteen olla kätkettynä +ihmiseenkin -- rouva vastasi yksinkertaisesti. + +Tohtori kumarsi: + +-- Minulla ei ole ituakaan tuota vaistoa, mitä sitten teette minulle, +rouva hyvä? + +-- Te erehdytte, tohtori Nord, se vaisto on, vaan se uinailee ja kun se +herää, niin kyllä tekin niinkuin muutkin koetatte pyrkiä hakemaan +itsellenne kodin. Maistakaahan vain onnenmaljasta, niin haluatte +mielellänne tyhjentää sen pohjaan -- hän sanoi iloisesti. -- Jaloimmat, +puhtaimmat tunteet ovat sanassa _koti_. Koti kasvattaa isänmaan +rakkauden -- ken kuolis ei maan eestä tän! Koti vahvistaa meitä elämän +taisteluun ja opettaa meitä tuntemaan perhesiteiden pyhyyden, ennen +kaikkea opettaa se meitä rakastamaan ja -- se kuvastaa meille +ijankaikkisen, taivaallisen kotimme perikuvan. + +Tohtori Nord puri viiksiään hymyillen ivallisesti: -- Minulla on elämän +periaatteena jokaisen olennon ehdoton vapaus, minä en tahdo tietää +mistään siteistä ja isänmaanrakkaus minusta ei ole monen pennin +arvoinen. Minä olen kosmopoliitti, rouvaseni, enkä pidä mitään kolkkaa +maanpallollamme niin rakkaana, että haluaisin vuodattaa yhtäkään +veripisaraa sen puolesta. Kun maailma ahdistaa minua, niin annan samalla +mitalla takaisin, ja tuosta perikodista, josta mainitsitte, rouvaseni -- +kysykää ruumismadoilta sitä asiaa -- maasta olet sinä tullut ja maaksi +pitää sinun jälleen tuleman. + +Nuori rouva istui liikahtamatta katse muuttumattomana aivan kuin hän ei +olisi huomannut tohtorin viimeistä karkeaa lausetta. Likinäköinen +professori istui nenä melkein kiinni sanomalehdessä kiintyneenä sitä +lukemaan, ja nuori John, joka huomasi joutuneensa unohduksiin, oli +hiljaa hiipinyt alas isän polvelta ja kiipeili nyt äidin vieressä +koettaen päästä katselemaan ulos ikkunasta: -- Äiti! -- Rouva vavahti +kuullessaan lapsen äänen: -- Äiti, olemmeko jo perillä, tuollahan on +hevosia? + +-- Emme ole poikaseni, se ei ole meidän asema, ja nuo hevoset eivät ole +isoäidin, vaan ne ovat ehkä jonkun toisen isoisän tahi isoäidin, jotka +myöskin ovat lähettäneet hevosella noutamaan rakkaita jouluvieraita. + +-- Äiti, kerro millaista on siellä perillä, vaan ensin hevosista. + +-- Mutta kultaseni, sinähän tiedät hevosista enemmän kuin minä. + +-- Niin niin, vaan kerro kuitenkin! + +-- No niin, ensiksi, kun tulemme asemalaiturille, niin näemme +Anderssonin, isoäidin luotetun ajajan, joka seisoo siinä ja hymyilee ja +ojentaa kätensä ottaen syliinsä pikku Gärdan, ja tavaramakasiinin luona +hirnuvat Polle ja Kipuna! Pollella on valkonen pilkka otsassa ja +Kipunalla kaunis vaaleankellertävä kihartava harja. + +-- Kipuna on Johnin hevonen ja Polle on Gärdan, se on niin lauhkea ja +sopii tytölle! + +-- Aivan oikein poikaseni, hevoset ovat maailman siivoimpia ja +kauniimpia eläimiä, siitä me olemme jo kauvan sitte sopineet, vaan nyt +ovat ne levottomia odottaessaan meitä; me kiiruhdamme rekeen; sinä, joka +olet iso poika, istut isän syliin ja Gärda äidin syliin, Andersson +hyppää keulaistuimelle ja sitte lähtevät hevoset kiitämään maantietä +niin, että lumi pölynä tupruaa ympärillämme, humistavat korvansa ja +syöksyvät sitä vauhtia, aivan kuin tietäisivät, että meillä on kiire. + +-- Kulkuset soivat! Me ajamme hiljaisten metsäin läpi, ohi asuttujen +kylien ja pienten köyhäin mökkien, joissa lapset iloitsevat palavien +kynttiläin ja takkavalkean ääressä, me ajamme, ajamme Unelan maille, +pienoiseni ja -- kun heräämme, ovat hevoset jo isoäidin talon pihalla, +me olemme kotona! + +-- Ja sitte äiti, entäs sitte -- pienokainen oli käärinyt pulleat +kätösensä äidin kaulaan ja tähysti odottavasti hänen kirkkaisiin +silmiinsä. + +-- Sitte, lapseni -- äiti loi poikaan haaveilevan katseen -- sinä näet, +John, tulia kaikissa ikkunoissa; ovet lentävät sepposelälleen ja +kynnyksellä seisoo iso-äiti itse, avosylin tervehtien meitä +tervetulleiksi! + +-- Ja entäs joulukuusi, äiti? + +-- Niin, joulukuusi, semmoinen suuri, kaunis kuusi on salissa ja sen +latvassa tähti -- Betlehemin tähti, niinkuin tiedät: ja niin paljon +kynttilöitä, ne kaikki sytytetään yhtä aikaa, samassa kun astumme +sisään, ja kuusen takana on sunnuntaikoulun oppilaita, jotka laulavat: + + Tervehtii jo meitä + Joulu armainen -- + +-- Vielä kerro, vielä, vielä -- -- + +-- Joulupukki turkeissa ja suurissa saappaissa tulla koluaa porstuassa +ja astuu sisään, suuret lumihiuteet kimaltelevat hänen karvalakissaan. +Gärda pelästyy ja piilottaa päänsä isän poveen, vaan sinä menet ja annat +kättä joulupukille. + +-- John ei koskaan pelkää! + +Äiti nyökäytti päätä myöntymykseksi: -- Se onkin kiltti pukki, hän tuo +lahjoja kaikille, hän ei unohda ketään, ei sokeata ruotiämmääkään, joka +istuu uuniloukossa ja hyräilee jouluvirttä särkyneellä väräjävällä +äänellään. Tuli uuneissa lieskaa ja räiskää iloisesti, kaikkialla on +niin kodikkaan lämpöistä ja huoneissa tuoksuu kuusen ja palaneen lakan +haju -- siellä sisällä on niin jouluinen ilma ja ulkona on niin +hiljaista. Joulun enkeli leyhyttelee hiljaa "rauhaa maahan" luonnon +uinuessa. + +-- Kas niin, nyt juna viheltää! Herää Gärda; John, katso näkyykö +Anderssonia. Hyvästi herra tohtori -- rouva kääntyi ja ojensi hänelle +kätensä, joka oli lauhkea kuin talvisen auringon säde -- jääkää hyvästi! + +Tohtori piti hänen kättään omassaan hetken aikaa ja katsoi häneen +omituisesti: -- Kiitoksia kertomastanne kauniita -- satuja! + +Rouva pudisti päätään: -- Eivät ne olleet satuja, tohtori Nord, minä +kerroin todellisuuden mukaan, ja pian saa poikani nähdä omin silmin +todeksi kaikki. Me olemme satoja kertoja kertoneet sen saman, vaan aina +se on meitä molempia yhtäpaljon huvittanut, siitä saatte olla varma. + +Tohtori hymyili epäilevästi: -- Pieniä asioita pienille lapsille! + +-- Oh, te parantumaton, jota ei voi mistään saada vakuutetuksi -- eivät +ne ole pieniä asioita, jotka koskevat elämän suurinta onnea. Mieheni +olisi pitänyt auttaa minua todistamisessa, minulla naisraukallahan on +vaan tunteeni, joihin vedota. Vaan se on kuitenkin totta, että sana koti +on kaunein sana, jota maailmassa on mainittu. + +Tohtori taas nauroi, vaan tällä kertaa hyvin ystävällisesti. -- +Tyrkyttäkää sitä tuohon pojan nastaan, hän ei ole vielä liian vanha +oppimaan sitä läksyä -- hän sanoi surunvoittoisesti. + +-- Vaan kuule, John -- tohtori otti pojan syliinsä -- en minä näe yhtään +ajajaa junalaiturilla enkä hevosia makasiinin luona, ajatteleppas jos +isoäiti olisikin unohtanut kaikkityyni, jos hän ei olekaan muistanut, +että nyt on jouluilta? + +Lapsi katseli hetkisen aikaa epäilijää päästä jalkoihin melkein +rajattomalla ylenkatseella, sitte kääntyi hän äitiin ja sanoi: + +-- Äiti, voi kun tuo on tyhmä, Johnkin tietää paremmin. + +-- Hiljaa, hiljaa poikaseni -- äiti pani kätensä pienen rupattajan +suulle. + +-- Elkää estäkö, rouvaseni, puhtaimman totuuden saa kuulla lapsen +huulilta -- tuo pienokainen onkin oikeassa! Kas John, tuolla onkin sinun +Anderssonisi ja hevosesi aidan luona, isoäidilläsi olikin hyvä muisti, +huomaan minä ja nyt sinulle tulee hauska joulu! + +-- Tietysti! Tulkaa tekin katsomaan -- John oli heti valmis sovintoon. + +-- Kiitos tarjoomastasi jouluiloasi "tyhmälle sedällekin" -- tohtori +vastasi hymyillen -- minä seuraan ajatuksillani teitä sinne kotia -- +hyvästi! + +Matkustajamme jäivät aseman laiturille, kun juna lähti edelleen +puhkuamaan, vaan tohtori Nord seisoi junan ikkunassa ja katseli heitä +niin kauan kuin voi; hänestä tuntui kuin talven hyinen ilma olisi äkkiä +tunkeutunut ulkoa vaunuun, jossa äsken oli niin lämpöistä ollut, ja hän +väristen kääreysi syvemmälle turkkiinsa. Olikohan se vain tuo ulkoinen +pakkasuho, joka kylmetti häntä, vai ehkä kaipuu jotakin lämpöistä ja +kaunista, mikä juuri oli kadonnut hänen läheisyydestään -- tuo lämmin +perheonni, joka oli luonut häneenkin yksinäiseen joitakin kirkkaita +säteitään. Hänen katseensa, joka oli mihinkään kiintymättä kulkenut +ohikiitävää seutua, kirkastui äkkiä ja kylmä ilme, joka oli melkein +asuttunut hänen huulilleen, katosi niiltä. Hän ajatteli kaikkea, mitä +tuo suloinen naisen ääni oli hänelle äsken kertonut, se oli +luonnollisesti kaikki mielikuvittelua, kauniita satuja, vaan kuitenkin +-- -- Hänen huulensa liikkuivat hiljaa: -- Minä tiedän, että olen hullu +-- hän mutisi -- vaan minä kadehdin heidän -- kotiaan! + + * * * * * + +Juna kiiti kiitämistään, aurinko laskeutui ja lyhyt talvinen päivä +peittyi hämärään tähtien syttyessä iltataivaalla valaisemaan +lumipeitteistä maantietä, jota reki liukui liukkaasti isoäidin hevosten +kiitäessä mielihalulla. + +Professori puheli uuraasti Anderssonin kanssa vuodentulosta ja +maanviljelysasioista, jotka olivat hänen filosofiastaan yhtä kaukana +kuin taivaan + tähdet maasta. Nuori rouva istui äänetönnä hänen vieressään +ja kiihkeästi odotellen katseli eteensä, hänen piti ennen muita huomata +tuikuttava tuli Koivuniemestä; hänen ensimmäisenä saada herättää +nukkuvat lapset riemuhuudolla: -- Nyt ollaan kotona! + +Se hetki tulikin vihdoin. Pieni Gärda katseli tajuamatta ympärilleen, +John sitävastoin hypähti heti pystöön ja huusi riemastuneena: -- John +näkee pienen oksan joulukuusesta tuolta salin ikkunasta. + +-- Mutta tuossa ensimmäisenä on sinulle isoäiti -- ah, äiti, äiti! -- +nuori rouva antoi hymyillen ja kyynelsilmin molemmat aarteensa hänen +syliinsä -- voi kun olen ikävöinyt sinua ja kotia. + +-- Niin, hän ei tahtonut oikein perehtyä uusiin oloihin -- sanoi +professori ystävällisesti -- minun kukkani oli liian syvään juurtunut +lapsuudenkodin maaperään, vaan suokoon Jumala, että meidän lapsemme +oppivat samalla tavalla rakastamaan kotiaan, kuin äitinsä, sillä +jalompaa, hellempää ja parempaa olentoa kuin sinä, pieni sydänkäpyseni, +ei ole maailmassa, sen minä uskon järkähtämättömästi -- + +-- Ja sekö kaikki on kodin ansiota? + +-- Niin minulla on täysi syy otaksua. + +-- Ehkä hyvästä tyttärestä tulee aina hyvä vaimo -- isoäiti veti +rakkaasti nuoren rouvan syliksi ja suuteli otsalle. Lapset syöksyivät +joulukuusen luo, joka loisti täydessä kirkkaudessaan ja näytti heille +riemuitsevan ja aivan kuin sanovan: nyt on joulu tullut. + +-- Onko sinulla joulupukkikin, mummo? -- kysyi John. + +-- Onpa vain, siitä saat olla varma, poikaseni -- ja sinä minun +kultakipeneeni -- iloista joulua, lapseni, oikein hauskaa joulua teille! +Tulkaa tänne joulukynttiläin valoon, tyttäreni, minun pitää katsella +sinua oikein tarkoin. Jumalan kiitos, sinähän olet aivan niinkuin +ennenkin. + +-- Ja sinä myöskin, äiti kulta. + +-- En ole aivan ennallaan, minulla on enemmän hopeahiuksia ja ryppyjä. + +-- Ne kuluttaa ja silittää pois lapsenlapset; et voi uskoa, miten +mieheni ja minä -- lapsista puhumattakaan -- olemme olleet iloissamme +tästä joulumatkasta, että saamme viettää joulua täällä sinun kanssasi +levossa ja rauhassa. On niin sanomattoman hauskaa olla kaikkien +rakkaittensa kanssa koolla vanhassa kodissa, jonka sinä, äitiseni, olet +tehnyt niin kalliiksi ja mieluisaksi lapsillesi. Kiitos siitä, Jumala +sinua siunatkoon! -- Nuori rouva syvästi liikutettuna suuteli äitinsä +käsiä, vaan vanhus silitti hyväilevästi hänen päätänsä: -- Elä kiitä +minua -- sanoi hän hiljaa -- hyvä koti on Jumalan lahja, paras, mitä +voimme maan päällä saavuttaa paitsi lupausta asunnoista tuolla ylhäällä. +Siellä, rakkaani, vasta siellä olemme kotona! + + + + +Muistoruno. + + +Vanhoja muistellessa esiintyy aina selvänä monien muiden kuvain joukossa +vanhan karjakon pitkä luiseva vartalo, leveä rokonarpinen muoto ja +rehelliset silmät. Kauniiksi ei häntä voinut sanoa, vaan perin +rehellinen näkönsä todisti, mikä hän oli -- uskotun palvelijan tyyppi +vanhoilta hyviltä ajoilta. + +Meidän päivinämme on harvassa sellaisia ihmisiä, sen vaikuttaa jo ajan +henki, mikä kaikkiin elämän oloihin on painanut levottomuuden leiman; +nyt ei ole enää aikaa kauvan viipyä yhdessä kohdin, levoton ihmismieli +haluaa vaihtelua ja taas vaihtelua ja niin muutetaan paikkoja +lakkaamatta, jota tekevät niin ylhäisemmät kuin alhaisemmatkin. + +Vanha karjakko palveli samassa herrastalossa "koko aikansa", eikä hän +koskaan ajatellutkaan muuttaa toiseen taloon. Hän oli emännän luotetuin +tuki suuren maatilan talouden hoidossa, oikein kansan sanaan "uskottu +henkilö", vaan tämän suosion takia oli hänellä paljon vihollisia +tovereissaan, jotka eivät voineet häntä suvaita sen luottamuksen takia, +jota osoitettiin hänelle. Hän kärsi kuitenkin tyyneesti tämän +kiusallisuuden eikä koskaan muitten palvelijain takia väistynyt +velvollisuuksien tieltä. + +Karjaa rakasti hän kuin äiti lapsiaan, hoiti niitä yöt kaiket -- kun +niin oli tarve -- niin tunnollisesti ettei vertaa. Rakkautensa niihin +saikin hänet tekemään pientä, viatonta petosta -- mutta se olikin ainoa +tekonsa sitä laatua. Hän näet sulloi jauhomitan täyteen +jauhonjakopäivinä. Siitä oli aina alituista kiistaa karjakon ja +rehumiehen välillä, joka karjakon mielestä sorti navettakarjaa hevosten +hyväksi, ja valituksia tehtiin molemmin puolin niin usein, että molemmat +lopulta joutuivat isäntäväen pilan ja naurun alaisiksi; sillä vaikka +karjakko muuten oli hiljainen ja sävyisä nainen, niin oli hän, kun +karjasta oli kysymys, tanakka puolestaan. + +Muuten hän oli rauhaisa ja lauhkea kuin lehti. Ei koskaan unohdeta +runsaita osia, joita hän jakoi lapsijoukolle, joka keräysi padan +ympärille hänen juoksuttaessa juustoa, ja sitä kärsivällisyyttä, jota +hän osoitti kertoessaan iltakaudet satuja kuunteleville pienokaisille. + +Talvi-iltain mieluisimpia huveja oli nimittäin, iltasta odottaessa ja +Nukku-Matin ahdistaessa, mennä piikain kamariin ja siellä karjakon +korkealla sängyllä istuessa kuulla hänen kansanmurteellaan kertovan +vanhoja ja moneen kertaan kerrotuita, vaan aina uutuuden viehätyksellä +kuultuja satuja, rukin vinhasti suristessa ja hienon langan muodostuessa +hänen vikkelissä sormissaan. + +Vaan vasta omalla alallaan liikkuessa oli karjakko täydessä +arvokkuudessaan, silloin kuin hän oli suuressa, raittiissa +maitokamarissa, jota hän piti erinomaisessa järjestyksessä ja +mallikelpoisen puhtaana. Tunsi todella nautintoa katsellessa kirkkaan +puhtaaksi pestyjä hyllyjä, joissa oli pitkät rivit lumivalkoisia +maitopyttyjä, maukkaita, kuivamaan pantuja juustoja ja suuria pyttyjä, +joissa oli kullankeltaista pappilan voita. Täällä hallitsi karjakko kuin +kuningatar epäämättömällä vallalla ja arvolla, ja itse oli aina +antamassa joka tipan maitoa, mikä tarvittiin talouteen, jotta ei kukaan +pääsisi tekemään epäjärjestystä siellä. Hän olikin ylpeä saadessaan +katsojille näytellä aarteitaan ja varustaa herrasväen pöytä herkuilla, +jotka olivat hänen hallussaan ja joita tarjoiltiin aina kaikinpuolin +maukkaasti laitettuna. + +Vaikka nykyaikaiset meijerit joka päivä parannettuine koneineen ovat +maitotalouden saaneet toiselle kannalle, niin muistelee kuitenkin +kaipauksella entisen ajan hauskoja maitokamareita, joissa valmistettiin +kaikki talon omiksi tarpeiksi, niin ettei ollut koskaan puutetta voista, +hyvästä kermasta ja verrattomasta viilistä. + +Minä tosiaan uskon, että tuo kunnioitettava vanha karjakko kääntyisi +haudassaan, jos näkisi, miten meidän päivinämme hoidetaan karjaa ja +miten aamulla joka ikinen maitotippa kulettaa koluutetaan +kylänmeijeriin, jollei sellaista laitosta ole itse talossa. Eukko +varmaan sanoisi niinkuin moni muukin: + +-- Talonpoika kokoaa rahaa, vaan työmies ei saa voimaa +kurnaali-maidosta. + +Kun sunnuntaina iltapäivällä sattui menemään maitokamarin ohi, niin +kuului sieltä tavallisesti yksitoikkoista, hiljaista muminaa. Kun +katsahti sisään, niin näki karjakon puhtaan palttinaisen verhon takana +istuvan lukemassa saarnaa vanhasta paksusta postillasta, joka oli hänen +oma kallisarvoinen omaisuutensa ja jolla arkipäivinä oli sijansa +hyllyllä kevätjuustojen yläpuolella. + +Hän ei ollut niitä, joka kristillisyyttään piteli esillä kuin +kaupankalua, vaan koko hänen elämänsä oli vaellusta Jumalan tahdon +jälkeen uskollisessa velvollisuuksien täyttämisessä, ja minä olen varma, +että hän luki postillaa yhtä paljon henkensä virkistämiseksi kuin +täyttääkseen pyhäpäivän velvollisuutta. + +Joka aamu, kun hän tuli navettaan -- varsinaiselle työkentälleen -- +rukoili hän nöyrästi Jumalan siunausta itselleen ja karjalle, joiden +menestys oli hänelle sydämenasiana, ja siunausta olikin hänen työssään. +Hänellä "onnistui" karja, sanottiin, vaan itse tiesi hän parhaiten, +mistä onni tuli. + +Karjakko oli tullut pappilaan nuorena, reippaana tyttösenä, oli +kuluttanut parhaat nuoruutensa voimat työhön isäntäväkensä hyödyksi, +joiden kunnioituksen ja ystävällisyyden hän oli saavuttanut, ja joita +kohtaan hän itse tunsi mitä lämpimintä mieltymystä. Nyt oli hän jo +aikoja sitten jättänyt parhaan ikänsä, ja kun kunnioitetun perheenisän +kuoleman takia pesä hajoitettiin, jossa hänelläkin, palvelijalla, oli +ollut kotinsa, niin ei hän enää vanhoilla päivillään tahtonut palvella +vieraita, vaan päätti pankkiin sijoitetuilla säästöillään rakentaa +itselleen oman tuvan vanhain päiväinsä varaksi. + +Tuumasta toimeen! Tupa, tuli valmiiksi, valkaistuine uunineen +ja perunakellarineen tuvan sillan alla, oikein sellainen pieni +ihannetupa hänen mielestään, ja sitte rakennettiin siihen vielä pieni +pyhäkamari eteiseen, jossa vanhan karjakon hyvin säilyneet ja kirjavat +karttuuni- ja villavaatteet, peitteet, silkkihuivit ja vahvaompeleiset +pieksut olivat järjestettyinä kaikessa kauneudessaan ja edullisemmassa +valossa kuin pappilan ullakon pimeässä sopukassa, jossa niitä lapset +olivat katselleet suureksi huvikseen. + +Hänellä oli siis pieni, rauhaisa soppi vanhoina päivinään, vaan lepo ja +vapautensa eivät liene koskaan haihduttaneet entisten aikain kaipausta, +pappilaa hän ei unohuttanut koskaan ja suurin ilonsa oli saada +vieraakseen matalaan majaansa entisen isäntäväkensä. Silloin pani hän +mielellään pannun tulelle, ja nuoret halulla söivät hänen herkkuisia +pannukakkujaan, vaikka jo aikoja sitten olivatkin vieraantuneet hänen +saduilleen. + +Nyt on jo monia vuosia sitte vanha karjakko levännyt hiljaisessa +hautuumaassa ja vaatimattomassa hautamerkissä on vanhan isäntäväkensä +panettamat sanat: -- Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähässä olet +ollut uskollinen, mene Herran iloon. + +Kunnia ja kiitos hyvälle, rehelliselle palvelijalle ja rauha hänen +muistolleen. + + + + +Rakkaudesta. + + +-- Sinä näytät niin rasittuneelta, Hilja, lepää nyt vähän, minä olen +levoton terveytesi takia! + +-- Ei ole hätää, hyvä täti. + +Hiljan äänessä oli rohkea sointu ja hän kohotti melkein kärsimättömällä +liikkeellä mustatukkaisen tytönpäänsä kirjoitustyöstä, jonka ääressä oli +ollut kumarruksissa useita tuntia. + +-- Sinulla varmaan on taas ylimääräistä työtä. Minä en ymmärrä mitä +sellainen merkitsee, kun sinulla kuitenkin on hyvä virka ja siitä +sellaiset tulot. + +Hiljan poskille punat nousivat, ja kiivas vastaus oli tulossa huulilla, +vaan hän pakotti itsensä vaikenemaan ja pisti kynän päättävästi taas +musteastiaan, jolloin kapteenin rouva Lind otti avainkimppunsa ja meni +ruokasaliin järjestämään teepöytää. + +Hiljan kynä ratisi taas kiireesti paperilla sivun loppuun, vaan sitte +ojentausi hän tuolissaan äkkiä selkäkenoon ja oikoi jäseniään. Kapteenin +rouva oli oikeassa, Hilja todellakin oli uupuneen ja rasittuneen +näköinen, ja silmissä -- jotka olivat suuret ja siniset -- oli raukea +tuijottava katse. Veltto ilme ilmestyi vaaleanpunasille huulille, kun +hän hetkeksi antautui lepäämään, vaan heti hän taas karkoitti rivakasti +uneliaisuuden ja tarttui työhön uudelleen. + +Kello ruokasalissa löi heleällä äänellä kahdeksaa, teekeittiö kirisi +iloisesti ja ovella seisoi pieni, kaunisvarsinen kapteenin rouva: -- +Tule nyt, tyttöseni, tee odottaa, ja herra Grönblad myöskin. + +Tällä nimellä tuntui olevan tenhoisa vaikutus Hiljaan, hän työnsi heti +paperit syrjään, silmäsi pikimmältään kuvastimeen sohvan päällä ja +riensi sitte kodikkaaseen, valoisaan ruokasaliin. + +-- Hyvää iltaa, Knuut! -- Hyvää iltaa, Hilja! -- Heidän silmänsä +kohtasivat toisiaan ymmärretyllä katseella. Heti istuttiin pöytään ja +iloisen emännän ja hänen kahden asuntovieraansa keskustelu sujui +vilkkaasti. + +Kapteenin rouva Lind oli vanhan meriurhon lapseton leski. Hän oli +varakas, niin että taloudellisessa suhteessa oli riippumaton mistään, +vaan reipas luonteensa ja taipumuksensa iloiseen seuraan -- varsinkin +nuorison seuraan -- saattoi hänet aina ottamaan hyvin varustettuun +pöytäänsä ja äidilliseen hoitoonsa vähintään kaksi asuntovierasta +kerrallaan. + +Neiti Hilja Ojanen ja ylioppilas Knuut Grönblad olivat asuneet hänen +luonaan enemmän kuin neljä vuotta ja sen vuoksi pidettiin heitä kuin +perheeseen kuuluvina -- johon kuului, paitse itse kapteenin rouvaa, myös +pikku Titti, vaaleankeltainen villakoira, yhtä pullakka ja pyöreä kuin +sen emäntäkin. Rouva Lind vakuutti joka päivä, että Hilja oli hänelle +kuin oma lapsi ja että Grönblad oli kiltein poika hänen +asuntovieraistaan, ja kun Hilja eräänä päivänä suurimpana salaisuutena +uskoi eukolle, että Knuut ja hän ovat salakihloissa, niin he olivat +kapteenin rouvan mielestä -- "niin sievä pari" ja hän antoi heille +hellän sydämensä siunauksen. + +Siitä oli jo kolme vuotta, ja tuon tuostakin eukko vilkutti +tuttavallisesti Hiljalle silmää, kun olivat kahden kesken, ja kysyi, +"milloin he julkaisevat kihlauksensa", vaan toinen aina vastasi vähän +punastuen, että Knuut oli vielä ainoastaan ylioppilas ja lukee +lääkäriksi, joka kestää niin kauan; he eivät olleet aikoneet julkaista +kihlaustaan ennenkuin Knuut pääsee kandidaatiksi. + +Kapteenin rouva oli avomielinen ja hänellä oli suuri vastenmielisyys +kaikkea salaperäisyyttä vastaan ja pitkälliset kihlaukset varsinkin +olivat hänelle mielenkiusaksi. Vaan nuorten asiain kanssa hänellä ei +ollut oikeastaan mitään tekemistä, sen vuoksi täytyi hänen malttaa +mielensä, niin vaikeata kuin olikin olla ääneti ja ilmaisematta +salaisuus kamreerin rouvalle, joka asui toisessa kerroksessa ja oli +hänen uskottunsa. Kolme vuotta oli rouva Lindistä pitkä aika, vaan +Hiljasta menivät ne kuin uni; onnellisena ei lue päiviä, ja nämä kolme +vuotta olivat olleet iloisinta aikaa hänen elämässään. + +Yleensä puhuen ei Hiljan elämässä juuri koskaan ollut ylenmäärin ollut +iloa tahi päiväpaistetta. Hiljan vanhempien koti oli köyhä ja ihan +varatonna joutui hän vanhempiensa kuoltua parinkymmenen vuotiaana +maailmaan ansaitsemaan leipänsä, miten parhaiten taisi. + +Onneksi oli hänellä hyvä käsiala ja oli nopea kirjoittamaan, joten hänen +onnistui aluksi hankkia kirjoitustyötä; sittemmin kävi hän +kirjanpitokurssin ja vihdoin saikin paikan muutamassa konttorissa. +Palkka oli hyvä ja iltapuhteet olivat vapaata aikaa. Tämä +riippumattomuus tuntui kyllä onnelliselta, vaikkakin hän -- niinkuin +moni muukin -- tunsi, että koko olonsa riippui hänen omasta +terveydestään ja työkyvystään, vaan Hiljan elämällä, kun hän +asuntovieraana muutti toisesta vieraasta kodista toiseen, oli +selittämätön autiuuden leima. Kaikkialla tunsi hän itsensä vieraaksi, +erittäinkin kun hän oli umpimielinen ja pysyi vieraana tuntemattomille. +Vasta kun hän oleusi rouva Lindin luo, tunsi hän mitä kodikkuus on. +Työssä ja yksinäisyydessä oli kulunut hänen nuoruutensa, tuo toivehikas +aika, jolle itsekukin asettaa tuhansia mahdollisuuksia seisoessaan sen +kynnyksellä, tuo aika, jolloin aavistellen katsoo tulevaisuutta. Hilja +oli täyttänyt kaksikymmentä kahdeksan vuotta muuttaessaan rouva Lindin +luo. + +Hän muisti selvästi sen päivän, eikä se varmaankaan koskaan unohtuisi +häneltä, sillä silloin näki hän ensikerran Knuutin. Tämä oli solakka, +kalpea, vähän etukumarainen, silmänsä olivat kauniit, siniset ja +käytöksensä vähän kömpelö, talonpoikaisylioppilas kun oli. + +Hilja tunsi heti myötätuntoisuutta häntä kohtaan, ehkä sen vuoksi, että +Knuut oli ujo ja seuraa karttava niinkuin hän itsekin, ja pian alkoi +Knuutin persoonallisuus vaikuttaa häneen tietämättään. Hilja rupesi +pilollaan opettamaan hänelle kaikkia pieniä sääntöjä sievää käytöstapaa +varten seurassa ja oli hyvin rohkea tuon itseään ujomman rinnalla. + +Pian hän myöskin huomasi, että ujossa ylioppilaassa piili tavattoman +runsaat lahjat; rahvaan lapsi, yksinkertaisissa oloissa kasvanut, vaan +oli ominneuvoinsa hankkinut itselleen kaikenlaatuista kirjallisuutta, +jota ei ollut ainoastaan lukenut, vaan muodostanut mielipiteitä +luetusta. Hän oli ajatellut ja miettinyt enemmän kuin useat hänen +ikäisensä nuoret miehet, jotka ovat sivistyneistä kodeista, ja hänen ja +Hiljan kesken kehittyi pitkät keskustelut päivällispöydässä ajan +kysymyksistä ja uudemmasta kirjallisuudesta. + +Nuori Grönblad, joka tähän saakka oli pysytellyt enimmäkseen kamarissaan +ja hyvin harvoin noudattanut rouva Lindin ystävällistä kutsua +"pistäytymään sisälle ja puhelemaan jonkun hetken iltapuhteiksi", rupesi +vähitellen kaiken joutoaikansa oleskelemaan naisten luona, missä ilta +kului vilkkaassa keskustelussa tahi hyvää kirjaa lukiessa. + +Niin tuttavuus jatkui ja Hilja huomasi, että elämänsä ei aina ollut +katoava varjoon, vaan vielä voi se tulla valoisaksikin. Varhaisin +nuoruus oli tosin jo ohi, vaan ei hän silti ollut vanha, vielä sydän +sykki lämpöisesti ja veri virtasi kiivaasti -- ei, hän ei ollut vanha, +vaan vielä tarpeeksi nuori ja jäntevä voidakseen sepittää onnensa, ja +tuhannet äänet sydämmessä soivat elämän sulon ylistystä! + +Kun vuosi oli kulunut, niin oli tämä ilo vähällä saada äkillisen lopun. +Knuut Grönblad alkoi näyttää huolestuneelta ja surulliselta, aivan kuin +auttamaton asia olisi häntä vaivannut. Vihdoin hän Hiljalle eräänä +päivänä, kun olivat yhdessä kävelemässä, uskoi huolensa, Hänellä oli +rahahuolia. Tähän saakka oli hän tullut toimeen ansaitsemalla +kotiopettajana kesäaikoina ja silloin tällöin saanut isältään kotoa -- +vaan nyt oli talo myyty velasta, hänen täytyi keskeyttää lukunsa tahi +ottaa laina voidakseen elää kaupungissa, vaan kenen puoleen hän +kääntyisi, hänellähän ei ollut sellaisia tuttavia. + +Hilja kuunteli tyyneesti loppuun, kulki sitte kauan ääneti ja +miettiväisenä, vaan lausui vihdoin vähän epäillen: -- Minulla on vähän +rahoja pankissa, joita olen palkastani säästänyt; ne ovat siellä nyt +käyttämättöminä, ottakaa ne ja maksakaa niistä minulle sama korko, minkä +pankki maksaa. Eihän tämä siis ole minun puolestani erityisempää +jalomielisyyttä, ottakaa vain ne -- lisäsi hän suostutellen -- minähän +saan tehdä niitten kanssa, mitä haluan, sillä ne ovat omaa ansiotani, +eikä teidän tarvitse hankkia takuita niille. + +Ylioppilas katsoi häneen pitkistään ennenkuin purkautui innokkaasti +ylistämään hänen suurta jalomielisyyttään, hyväsydämisyyttään, vaan +loppupäätös oli se, että hänen oli mahdoton vastaan ottaa sellaista +uhrausta. Hänen tutkinto-uransa oli pitkä ja ennenkuin voisi maksaa +velkansa, olisi Hilja ehkä uupunut odottamaan. Hän tarkoitti totta, +kukaan ei olisi voinut epäillä siitä tahi syyttää häntä, että hän +kevytmielisesti tarttui hyvään tarjoukseen saadakseen tarvittavat rahat. +Hilja itse ne todella työnsi hänelle ja niin "syntyi kaupat", kuten +Hilja ammattimaisesti lausui. Hilja nosti pankista puolet talletuksella +olevia rahojaan ja teki Knuutin velallisekseen. Seuraavana vuonna meni +toinen puoli ja tulvivalla kiitollisuudella vannoi ylioppilas hänelle +ikuiset valat, jos Hilja vain tahtoisi tulla hänen omakseen, sillä Hilja +oli hänen mielestään paras ihminen maailmassa, oikea ihanneihminen. + +Hilja luonnollisesti ei ottanut hänen liioiteltuja lauseitaan niin +sananmukaisesti, hän ei ollut niin hurmaantunut ja oli -- neljä vuotta +vanhempi. Vaan olihan Knuutin ihastus niin houkuttelevaa uskottamaan +Hiljalle, että hän on joksikin merkitykseksi toiselle, hänkin, joka niin +kauan oli tuntenut olevansa yksin, ja niin järki ei kauemmin voinut +puoltaan pitää. He kihlautuivat. + +Hiljan hurmaantunut sydän sykki lämpöisesti, hän ei rakastanut häntä +kiihkoisesti ja intohimoisesti, niinkuin rakastetaan nuoruuden vuosina, +vaan kypsyneen naisen syvällisellä, tyyneellä mieltymyksellä, joka tunne +vaatii niin vähän, se kuin alttiisti uhraa kaikki. + +Nyt oli Hiljalla elämässään jotakin, jonka vuoksi elää. Päivät päätynään +ajatteli hän Knuutiaan ja öisin uneksi hänestä. Säästörahat eivät enää +menneet pankkiin, Knuut tarvitsi ne kaikkityyni, jopa ajan ollen menot +lisääntyivät niin, että Hilja rupesi ottamaan ylimääräisiä kotitöitä, +minkä teki puoleksi salaa. Knuutin täytyi nyt tutkimustensa vuoksi usein +olla poissa iltasin, niin Hiljanhan sopi hyvästi silloin työskennellä -- +Knuutin ei tarvinnut aavistaakaan, että hän uurasti ja ponnisteli hänen +tähtensä, sillä se juuri oli Hiljasta suloista, että sai hiljaisuudessa +tasoittaa Knuutin tietä hänen korkeaan päämaaliinsa. Niin, Knuutista oli +tuleva erinomainen lääkäri, muotilääkäri, jonka luona kaikki juoksevat, +varsinkin naiset. Olisikohan hän mustasukkainen? Eikö mitä -- Hilja +naurahti -- ei, ei, ei koskaan, hän oli Knuutista yhtä varma kuin +itsestään. Ja vilkkaassa mielikuvituksessaan loi hän sulhasestaan mitä +ihanteellisimpia kuvia, niinkuin jokainen rakastunut nainen tekee. Knuut +oli hänen nuori sankarinsa eikä hän huomannut hänessä koskaan pieniäkään +heikkouksia, eikä hänestä ollut mitään syytä moittia sitä, että Knuut +nyt niin helposti voi ottaa hänen säästörahojaan, kun alku kerran oli +tehty; hänestä oli niin luonnollista, että Knuut oli nyt ottavan +sijalla, tulevaisuudessa oli Hiljan mielestä asemat yhtä helposti +vaihdetut. + +Nuori lääketieteen oppilas oli todella hyvin lahjakas ja teki työtä +kunnioitusta herättävästi, vaan ei ollut niin ihanneltava, kuin +morsiamensa häntä piti, ja hänestä iloinen toveriseura oli joskus +mieluisampi kuin kahdenolo Hiljan kanssa -- mistä Knuut ei juuri +todenteolla välittänyt. Ihminen on ihminen ja yksilöllisen vapautensa +hävittäminenhän olisi luonnotonta. Kun Hiljalle siitä oli iloa, että sai +lainata hänelle rahaa, niin mitäpä hän miehekkään ylpeytensä takia +kieltäisi häneltä tätä iloa, ja kyllähän hän tilaisuuden tultua maksaa +Hiljalle kaikki oikein korkoa korolle. Knuut ajatteli vähän väliä näin +rauhoittaakseen itseään, vaan joka vuosi tuntui hänestä että tulevaisuus +eteni etenemistään sen sijaan kuin sen olisi pitänyt lähetä. Mitä varten +ajattelikin tulevaisuutta, kun nykyisyydessä oli niin hauska elää. +Hänellä sitäpaitsi ei ollut aikaa uneksimisiin. Hilja uneksi sen sijaan +heidän molempain edestä, kun hän istui iltasin lampun ääressä ja neuloi +kauniita nimikirjaimia pöytäliinoihin ja servietteihin, joita hän oli +hiljaisuudessa vähitellen hankkinut varustuksekseen. + +Seuraavana kesänä tarjosi Knuutille muuan hänen rikas toverinsa vapaan +matkan Ruotsiin ja Norjaan, ja hän matkusti keveällä sydämellä ja +huvitteli huoletta. Hilja kulki kaupungin pölyisiä katuja ja joka päivä +laski, paljonko hän voisi ensi syyslukukaudeksi säästää Knuutille; paljo +se maksoi opin hankkiminen, vaan sittepä oppi onkin tuottava pääoma, kun +on oppivuotensa jaksanut. + + * * * * * + +Muutamana elokuun päivänä tuli rouva Lind läähättäen Hiljaa vastaan +etehisessä, kun Hilja tuli kotia. + +-- Minulla on sinulle uutinen kerrottavana -- huusi eukko hyvänen +innokkaana -- suuri uutinen, sen saat uskoa. Me saamme uuden +asuntovieraan syyskuun alussa, veljeni nuori tytär Sortavalasta tulee +tänne. Muistathan sinä, olenhan puhunut veljestäni, joka on +kruununvoutina siellä? Tyttö on ainoastaan seitsemäntoistavuotias, oikea +lapsi ja tulee tänne veistokurssiin ja Jumala tiesi mitä kaikkia +opintoja varten. Luonnollisesti hän tulee vanhan tätinsä luo asumaan, +joka ei ole nähnyt häntä kuin piennäpahaisna; minä muutan yhden +lepotuolin sänkykamariin, niin se on sillä hyvä, sillä Esteri on yhtä +kiltti ja vaatimaton kuin isänsä oli nuorena, siitä olen varma. + +Rouva hengitti jo helpommin saatuaan ilmoitetuksi uutisensa, ja Hilja +koetti ottaa niin ystävällisesti kuin suinkin osaa hänen iloonsa ja +rouvan kanssa suunnitella, miten kaikki järjestettäisiin, jotta uudella +tulokkaalla olisi hauska ja mukava. + +Syyskuun tultua, joka tavallisesti tuo mukanaan elämää ja liikettä +pääkaupunkiin ja kouluihin tulvivan nuorison, saapui rouva Lindinkin +vieras, ujo, nuori tyttö, ruskeasilmäinen impi, jolla hampaat olivat +kimaltelevan kirkkaat ja poskissa pienet sievät kuopat kun hän veti +suutaan puoleksi ujoon puoleksi veitikkamaiseen nauruun. + +Hilja otti hänet heti sisarelliseen huostaansa, rouva Lindillä oli +hänelle joka päivä uusia lempinimiä, ja vanha Titti unohutti ärtyisen +mielensä, kun Esteri hyväili häntä pehmoisella kädellä, sanalla sanoen +nuoresta tytöstä tuli pian koko talon kultasilmä. Hänen tarvitsi vain +panna päänsä kallelleen ja katsoa herttaisesti, niin hän sai kaikki +toiveensa täytetyiksi. Onnen myyrä. + +Hilja katseli joskus surullisena, vaan kadehtimatta nuorta tyttöä, joka +oli kuin perhonen, minkä elämää eivät surut olleet vielä varjostaneet. +Hän oli rikkaitten vanhempain ainoa, jumaloitu lapsi, jolle koko maailma +hymyili, ja sen vuoksi itsekin aina iloinen kuin auringon säde. +Iloisuudellaan, avonaisuudellaan ja nuoruuden sulollaan viehätti hän +kaikkia, joiden seurassa oli. -- + +Esteri herätti uutta elämää rouva Lindin piirissä, jossa viime aikoina +se oli alkanut olla hiljaista, ja kun Knuut tuli kotia matkaltaan, niin +hänkin -- joka muuten ei ollut mikään naisseuran mies -- mielellään +puheli tahi laski leikkiä nuoren tytön kanssa, joka niin helposti +punastui ja nauroi niin lapsellisen viehättävästi. + +Oli oikein hauska syksy heillä ollut, arveli Hilja ja piti sitä Esterin +ansiona, ja Knuut vapautui usein iltasin töistään mennäkseen heidän +kanssaan huveihin, sillä Esterin piti luonnollisesti saada huvitella +jonkun verran ja nähdä vähän maailmaa ympärillään, Hilja turvanaan, kun +tätinsä ei liikkunut missään iltasin. + +Jouluksi meni Esteri kotia, vaan tuli taas takaisin uudeksi vuodeksi, +hän viihtyi niin hyvästi erinomaisen tätinsä luona, sanoi hän; kaikki +olivat hänelle täällä niin hyviä, jopa vanha Tittikin, joka muuten oli +taipuisa murisemaan vieraille. + +Hilja väsymättä korjaili Esterin hameenhelmuksia ja piti huolta hänen +hansikkaistaan, ja maisteri -- Esteri sanoi jo maisteriksi, kun Grönblad +juuri suoritteli tutkintojaan -- jopa maisterikin tuhlaili kallista +aikaansa valmistaen Esteriä noihin ikäviin oppitunteihin, joita Esterin +välttämättä piti äitinsä tahdon mukaan ottaa. + +Nämä opinnot olivat todella Esterin ainoa loukkauskivi tässä maailmassa, +sillä tuo sievä pää oli hiukan kovanlainen, johon hän ei saanut +pystymään oppia yhtävähän kuin hän voi estää poskiaan punastumasta aina, +kun Knuut katsahti häneen. Ja Knuutin katse harhailikin usein "lapsen" +sievällä muodolla, samalla kun hän puoleksi tietämättään alkoi huomata, +että Hilja näytti vähän vanhentuneelta. + +Hiljasta taas hänen Knuutinsa alkoi kehittyä siksi, minkä hän mielessään +oli hänestä kuvaillut tulevankin. Hänestä oli tullut leveäharteinen, +pystypäinen, näytti terveeltä ja voimakkaalta ja pienet mustat viikset +somistivat häntä erinomaisesti. Sitä paitse oli hän, ennen niin +arkaileva ja ujo, nyt iloinen ja seurasta huvitettu; käytöksensä oli +vapaata ja hän hymyili kohteliaasti, jolloin näkyivät tasaiset valkeat +hampaansa -- ainoat, mikä oli enää sukuperintöä hänellä. Hilja sanoi +usein piloillaan, että Knuutin hymy oli oikein ammattihymyä, jota hän +harjoittelee vastaista tarvetta varten. + +Hiljasta oli mieluista nähdä Knuut vilkkaalla ja puheliaalla tuulella, +silloin vasta hänen mielestään Knuutin lahjakkaisuus tuli täysin +näkyviin, vaan kun Knuut laski leikkiä Esterin kanssa, niin oli Hilja +joskus hyvin surullinen, kun tunsi olevansa heidän rinnallaan niin +vanha, kuin olisi kuulunut jo eri sukupolveen. Esterille ei oltu koskaan +uskottu Hiljan ja Knuutin välisiä suhteita, eikä hän ollut mikään +sieluntuntija, harvoin huomasi asioita pintaa syvemmälle ja otti ihmiset +heidän sanainsa ja näkönsä mukaan. Keväällähän he aikoivat julkaista +kihlauksensa, kun Knuut oli saanut tutkintonsa, joita varten hän teki +työtä "aivan hurjasti" -- niinkuin itse sanoi -- ainoa keino +osoittaakseen Hiljalle kiitollisuuttaan oli se, että hän oli ahkera. +Vaan niin kovin ankarasti hän ei työskennellyt kuitenkaan, koskapahan +joka päivä jouti hukkaamaan tunnin tai pari Esterin kanssa +Esplanaatikadulla. + +Hilja, joka ei koskaan valinnut kävelyajakseen puolispäivän tunteja, +niin kuin muotiin kuului, mutta oli konttorista ruokatunneille +tullessaan pakotettu kulkemaan Esplanaatin läpi, näki heidät usein +kävelemässä iloisina ja ylhäisinä väen tungoksessa ja innokkaasti +keskustellen, niin etteivät havanneet Hiljaa, joka huomaamattomana tuli +näkyviin ja taas katosi ihmisjoukkoon. He näyttivät Hiljasta niin +vierailta kuleksiessaan hitaasti päivänpaisteisella kadulla. Ja aina +tämä uudistuva näky viilsi ehdottomasti hänen sydäntään. Ei ollut +niinkuin olisi pitänyt olla; hänen olisi pitänyt olla Esterin sijalla +siinä kävelemässä ja vielä käsikädessä Knuutin kanssa, niin että koko +maailma olisi saanut nähdä, että he kaksi kuuluivat toisilleen. Vaan kun +hän ajatteli itseään iloisessa, loistavassa joukossa vanhassa +palttoossaan, joka ompeleista oli jo vaalennut, ja huokeassa hatussaan, +niin täytyi hänen tunnustaa, että Ester ihkauudessa muodinmukaisessa +kevätpuvussa sopi joukkoon paremmin ja tuotti Knuutille suurempaa +kunniaa. Ehkäpä Knuut olisikin häpeillyt hänen puutteellisen ulkonäön +vuoksi, ajatteli Milja katkeralla mielellä -- hän ei voinut ostaa mitään +uutta kevätpukua, sillä Knuut tarvitsi palttoon, ja herrain vaatteet +ovat niin äärettömän kalliita. + +Noo, samapa se! Onhan vielä tohtorinnalla varaa pukeutua niin, että +hänen miehensä, etevän lääkärin, ei tarvitse häpeillä hänen seuraansa. + +Minkä vuoksi hänen silmiinsä tuli kyyneliä ja minkä vuoksi tunsi +sydämessään ahdistusta tulevaisuutta ajatellessaan? Hän ei itsekään sitä +tiennyt, hän tiesi vain sen, että hän ei enää voinut koskaan +tulevaisuutta ajatella tuskaa tuntematta siitä, että tulevaisuus peittyi +häneltä pilveen ja varjoihin. + +Hilja raukka, hän ei tahtonut itselleen myöntää, että epäluulon siemen +hänen tahtomattaan oli istuutunut hänen sydämeensä, missä se nyt iti ja +kasvoi. Ja tietämättään oli hänen mielensä päivät päästään jännityksessä +huomioita tehdessään, mikä sai hänen poskensa kalpeiksi ja poisti unen +hänen kosteista silmistään, kun hän illalla laski päänsä patjoille. + +Niin kului tuskallisia viikkoja, kunnes muutamana toukokuun kirkkaana +päivänä Knuut tuli kotia ja päivällispöydässä hyvin välinpitämättömästi +kertoi, että "nyt hän on maisteri". + +Hiljasta tuntui, että sydämensä lakkasi sykkimästä. Nyt vihdoin olivat +he siis perillä, niin kauan odotetussa ja ikävöidyssä päämaalissa; vaan +että Knuut ilmaisi tämän suuren ja tärkeän uutisen niin arkipäiväisellä +tavalla pöydässä iloitsematta siitä ensiksi hänen kanssaan kahden +kesken, sitä hänen ei ollut helppo anteeksi antaa Knuutille. Hiljallehan +oli tämä tutkinto melkein kuin koko elämän onni, sen eteen oli hän +uhrannut kaikki nämä pitkät raskaat työvuodet; miehet ottavat +sydämenasiat aivan toisella tavoin kuin naiset, ajatteli hän katkerasti, +kohottaessaan niinkuin muutkin lasinsa ja juodessaan Knuutin onneksi +rouva Lindin karviaismarjaviiniä, jota aina ilmestyi silmänräpäyksessä +satunnaisina juhlatilaisuuksina. + +-- Onneksesi, Knuut! -- sanoi Hilja vapisevin huulin. + +-- Kiitos! -- vastasi hän katsomatta Hiljaa. + +Illalla seisoi Hilja yksinään ikkunassa. Esteri oli kutsuttu nuorison +tanssipitoihin, ja rouva Lind oli mennyt uskottunsa, kamreerin rouva +Vesterin luo. Hilja seisoi ja muisteli, miten suureksi ilokseen oli +odottanut juuri tätä päivää, miten ihanana ja valoisana se oli hänen +toiveittensa takaa näkynyt ja nyt todellisuudessa oli niin kurja, niin +pimeä ja surullinen -- silloin kuului äkkiä Knuutin oven käynti. Knuut +tuli eteiseen ja otti kauniin, vaalean kevätpalttoonsa naulasta. + +Hilja oli nähnyt hänen menevän ulos heti päivällisen jälkeen, eikä +tiennyt, että hän oli tullut sitte takaisin. + +-- Menetkö ulos tänä iltana, Knuut? -- kysyi hän ja lisäsi puolittain +epäileväisesti -- minun mielestäni meillä olisi niin paljon puhelemista +juuri tänä iltana! + +Knuut mutisi jotakin, että hänellä oli sovittu kokous muutamien toverien +kanssa, vaan pani kuitenkin palttoonsa naulaan ja tuli Hiljan luo. + +-- Muistatko, miten halulla ennen kuvailimme yhdessä sitä päivää, +jolloin olet saanut tutkintosi suoritetuksi? -- sanoi hän vienosti ja +ojensi hänelle kätensä. + +-- Luonnollisesti minä muistan -- sanoi Knuut katsellen kadulle ja hänen +silmissään oli omituinen kalsea ja vieras ilme. + +-- Minä tässä seisoin ja ajattelin tulevaisuuttamme, Knuut -- jatkoi +Hilja -- se on kuluneina vuosina pilkoittanut kuin kirkas vaan kaukainen +tähti taivaallamme; nyt voimme saada sen käsiimme, tulevaisuus on ihan +jalkaimme juuressa! Vaihdetaanko jo huomenna sormuksia, sano? -- Hiljan +ääni muuttui tuskalliseksi kuiskaukseksi, ja katseensa oli kiinnitetty +Knuutin jäykästi kokoonnipistettyihin huuliin. Oli kuin Knuutin +ajatukset olisivat oleskelleet kaukana poissa ja Hilja nyt +kysymyksillään pakoittanut ne takaisin. + +-- Miksikäs ei tänään yhtä hyvin kuin huomennakin -- vastasi hän. + +Hilja tuijotti häneen hetkisen kädet suonenvetoisesti puristettuina +rintaan, sitte syöksähti esiin tuo kysymys, joka niin kauan oli +poltellut hänen haavoitettua sydäntään: -- Knuut, Knuut, sinä et enää +minua rakasta, minä näen, että välimme on loppunut? + +Knuut huudahti kiihkeästi: -- Minä en koskaan ole ajatellut rikkoa +sanaani, Hilja, sen vannon. + +-- Minä ymmärrän, sinä olet kylmennyt -- Hilja taivutti päätään aivan +kuin musertavan iskun kohdatessa. + +-- Niin, valheeseen perustuessa olisi tulevaisuutemme huonolla +perustuksella -- sanoi Knuut vähän kärsimättömästi -- tunteilleen ei +voi, näet, mitään, vaan rehellisenä miehenä pidän lupaukseni! + +Hilja hymyili surullisesti: -- Kiitos siitä -- minä nyt vapautan sinut +lupauksestasi; rakas Knuut, minä olen liian vaativa enkä tahdo perustaa +avioliittoani muuhun kuin molemmin puoliseen rakkauteen. Kiitos +entisistä hauskoista hetkistä, Knuut, minä olin hyvin onnellinen +silloin, vaikka kaikki oli ainoastaan unelmaa. + +Yksinäinen suuri kyynel vieri hiljalleen kalpeaa poskea pitkin, jota +Hilja ei pyyhkinyt pois. Knuut katseli sitä ja yhtäkkiä sulasi tuo +kyynel hänen sydämensä ympärille kylmettyneen kuoren; muistaen +tulvehtivan hellyyden, jota tämä nainen oli monet vuodet hänelle +osoittanut, tarttui hän Hiljan molempiin käsiin ja suuteli niitä +kiihkoisesti ja purkautui tuskissaan ja katumuksissaan intohimoisiin +sanoihin. + +Hilja seisoi liikkumatta ja antoi tämän myrskyn raivota ylitsensä, vaan +kuta enemmän Knuut puhui lämmeten ja kiihottaen tunteitaan kunnes +kauniissa silmissä loisti kyyneleitä, sitä kivettyneemmäksi tunsi Hilja +itsensä. Lopuksi hän ei voinut muuta kuin veti pois kätensä ja viittasi +Knuutia menemään: -- Jo riittää, Knuut, minä olen väsynyt -- sanoi hän +heikosti. -- Sinun ei tarvitse puolustaa syyttömäksi itseäsi mistään, +jota et ole tehnyt. Sinä et ole ollut uskoton minulle, sillä nyt näen, +että se mitä minä pidin rakkautena olikin vaan kiitollisuutta. Elä puhu +"minun hukatuista rahoistani", nehän voit vastaisuudessa maksaa, vaan +kuule, Knuut, -- hän tarttui lujasti Knuutin käsivarteen -- minä en voi +suvaita, että maksat velkasi minulle millään muulla kuin omilla +ansaitsemillasi rahoilla, ei millään muulla, muista se. + +Hänen mieleensä oli äkkiä syöksähtänyt ajatus, että olisi ääretöntä +ivaa, jos Knuut maksaisi hänen uhraukset -- rikkaan vaimon häälahjalla. +Välistä ehtii silmänräpäyksessä seurata pitkän ajatussarjan. + +-- Hyvästi, Knuut, nyt sinun täytyy mennä! + +Kun ovi sulkeutui Knuutin jälkeen, piiloittihe Hilja akkunaverhojen taa +ja katseli Knuuttia, kun hän meni alaspäin katua, astuen reippaasti ja +notkeasti. Ah, hän ei ollut erehtynyt, hän tunsi, että Knuut meni +keventyneellä sydämellä, kun vaikea hetki oli ohi. + +Hilja painoi sormensa polttaville silmilleen ja ajatteli miten hartaasti +hän vielä kerran olisi tahtonut pyyhkiä syrjään hänen kiharaisen +tukkansa ja suudella kaunista, korkeaa otsaa. Hiljan rakkaudessa oli +melkein äidillistä hellyyttä -- vaan nyt oli kaikki ohi, ja hän oli taas +yksin, niin yksin ei hän elämässään ollut vielä koskaan tuntenut +olevansa. + +Tuolla kirjoituspöydällä oli suuri pino kirjoitustöitä odottamassa, vaan +eihän nyt enää ollut mitään, minkä eteen työskennellä, ainoastaan omasta +itsestään huoli, kaikki hänen uhrauksensa oli ollut turhaa. + +Vaan oliko se todellakin ollut niin arvotonta? Hän jäi sitä hetkeksi +miettimään. + +Jos Knuutista tulee, niin kuin hän oli hänestä toivonut, etevä, kyvykäs +lääkäri, niin olihan siitä ihmiskunnalle sama hyöty, vaikka hän ei +saisikaan olla osakkaana Knuutin menestykseen. Pitkien vuosien aikana +hiljaisessa, uskollisessa kieltäymyksessä oli hänen rakkaudestaan +puhdistunut itsekkäisyyden kuona, ja tuona hetkenä, kun hän seisoi +yksinänsä ja pettyneenä, puhkesi sen kaunein kukka. Kuumia kyyneliä +vieri silmistä lieventäen ahdistetun sydämen tuskaa ja kun hän illalla +pani maata, nukkui hän pitkistä ajoista rauhallisesti kuin lapsi. + +Hän heräsi, kun Esteri muutamia tunteja myöhemmin tuli kotiin. Pieni +olento hiipi varovasti varpaillaan ja pelkäsi kovasti, että jos hän +häiritsee Hiljaa ja herättää hänet, niin että Hiljan kävi häntä +sääliksi. Esteri näytti niin kauniilta, kun hän kuvastimen edessä suki +tuuheaa tukkaansa. Hilja ehdottomasti sivellytti kädellään +leikkotukkaansa. Knuut ei kärsinyt lyhyttä tukkaa naisella, vaan Hilja +oli leikkauttanut tukkansa, että sen laittelemisessa ei aamuilla kuluisi +aika. + +Hänellä ei ollut niinkuin "lapsella" aikaa pukeutua ja kuleksia puolille +päivin pitseillä ja silkkinauhoilla koristetussa aamunutussa, vaan eipä +hän näyttänytkään sitte niin hienohipeäiseltä ja hoidetulta kuin Esteri, +jolla oli verrattoman kaunis iho, helmikirkkaat hampaat ja +ruusunpunaiset sormenpäät. + +Hilja huokasi ja käänsi päänsä pois. + +-- Oh, oletko hereilläsi, Hilja -- sanoi Esteri -- minä paha tyttö kun +olin asettanut lampun niin, että valottaa sinua suoraan silmiin, anna +anteeksi! + +-- Ei haittaa ollenkaan, hyvä ystävä, oliko sinulla hauska? + +-- Ihmeen hauska, saanko istua vähän aikaa sänkysi laidalle ja kertoa +ennenkuin menen tädin luo? + +Hilja ei voinut sitä estellä, kukaan ei voinut kieltää, mitä tuo +purppurahuuli pyysi, ja kun hän hyvää yötä toivottaen kääri kätensä +Hiljan kaulaan, puristi Hilja häntä rintaansa vasten. Jumalan kiitos, +Hiljan sydämessä ei ollut mitään katkeruutta parempiosaisia kohtaan. + +Pian sen jälkeen kun Esteri lukukauden lopussa oli lähtenyt +pääkaupungista kotia, katosi myöskin maisteri Grönblad, ja viikkoa +myöhemmin sai kapteenin rouva lipun, jossa heidän yhteen kiedottujen +nimiensä alla oli merkitsevä sana "kihloissa". + +Eukko ihan hämmästyi: -- No, mutta, Hilja -- huudahti hän -- mitä tämä +merkitsee, sinunhan piti saada hänet? + +-- Ei, täti hyvä, meidän kihlauksemme oli vain unelma -- sanoi Hilja +matalalla äänellä -- nyt se on todellisuus -- ja kun rouva Lind +kirjoitti onnentoivotuskirjeen "veljelleni kruununvoudille", niin +kirjoitti Hilja Esterille nämä rivit: + +"Ole onnellinen, pieni ystävä, ja hyvin hyvä hänelle". + +-- Eikös ole omituinen lause -- sanoi "lapsi", joka morsianten +tavallisella välinpitämättömyydellä entisiä ystäviään kohtaan näytti +kirjeen sulhaselleen -- hyvä sinulle, Knuut. Olenko minä sitte ilkeä +noita, koska hänen pitää kehottaa minua rupeamaan kiltiksi? -- Knuut +näytti vähän hämmästyneeltä eikä hän nähtävästi tahtonut osata vastata +mitään. + +-- Näet, rakkaani, Hilja on erinomaisen hyvä nainen -- alkoi hän. + +-- Niin, niin, minä sen tiedän, että hän on hyvyyden jumalatar -- +vastasi Esteri nenäkkäästi -- vaan eikö hän sinustakin ole väliin turhan +tarkka vanhan kotiopettajattaren tapaan? Äiti sanoo, että vanhat tytöt +muuttuvat aina enemmän tahi vähemmän omituisiksi, ja sitte -- eikö +sinustakin, Knuut, hänellä ole niin samakka iho? + +Esteri kohotti hienohipeäiset kasvonsa niin viekottelevasti Knuutin +nähtäväksi, että Knuutin täytyi myöntää ja vakuuttaa todeksi sanansa +vähintään puolella kymmenellä suukkosella maailman hienoimmalle "sametti +ruusuhipeälle". + +Vaan pääkaupungissa kulki Hilja uuvuttavia katuja. Hän teki työtä yhtä +ahkerasti kuin ennenkin, vaan ei kuitenkaan itseään varten. Kun itse on +saanut kokea kovuutta, niin aukeavat silmät näkemään muidenkin surua ja +hätää. Hän piti arvokkuudella päänsä pystyssä eikä kukaan, joka hänet +tapasi, voinut huomata, että myrsky aivan äskettäin oli tuhonnut hänen +maallisen onnensa. Ja tämä ulkonainen tyyneys ei ollut ainoastaan +näennäistä, hän todellakin tunsi itsensä voimakkaaksi ja olevansa +varustettu elämän taisteluun, saattamaan sen hyvään loppuun. + +Hänen itsekkäisyydestä vapaa rakkautensa antoi hänelle voimia, tämä +rakkaus, joka kärsii kaikki ja kestää kaikki, sillä se on jumalallista +alkuperää. + + + + +Vanha Maija. + + +Yleensä minä varsin vähän tiedän vanhasta Maijasta. Kun minä hänet näin, +oli hän ryppyinen eukko, jonka ääni vapisi; ja hänen entisyydestään +tiedän ainoastaan, että hän henkisessä suhteessa oli nuoruudesta pitäen +ollut heikko -- sitä suurempi kirous sille, joka sellaisen raukan +saattoi turmioon ja jätti sitte hänet yksin elämäntaisteluun nimettömän +lapsen kanssa. Vanhan Maijan elämä oli nähtävästi läpeensä nöyryytystä, +viheliäisyyttä ja taistelua leivän eteen, ja tehtävänään oli ollut +huonoimmat työt taloissa -- sillä parempaan hän ei pystynyt. Niin +kuluivat vuodet. + +Poika kasvoi, sai leipänsä vieraissa ihmisissä kahdeksan vuoden vanhasta +ja oli nyt miehenä koonnut varoja rakentaakseen oman tuvan, suojan +itselleen ja lukuisalle perheelleen. Siellä oli myöskin isoäidille +sopiva soppi ja särvintä myöskin, milloin sitä talonväelle oli -- leivän +sai hän köyhäinhoidolta. + +Ja niin alkoivat vanhan Maijan huolet taas uudelleen, vaan toisessa +muodossa -- huoli lapsenlapsista ja niiden hoidosta, kun miniä kulki +töillä taloissa. + +Lapsia oli paljo ja kätkyen piti keinua alinomaa; vanhat käsivarret +mielivät väliin uupumaan nuorinta poikaa kannellessa ja korvat väsyä +lasten kirkumisista ahtaassa tuvassa, vaan isoäidillä ei ollut mihin +muualle mennä. Päivät päästään peuhtoivat lapset hänen ympärillään ja +öisin sai hän kaksi tahi kolme toverikseen kapeaan seinäsänkyynsä. Puute +oli makuusijoista ja niukalta oli ruokaakin -- maitoa ei riittänyt +useinkaan kuin pienimmän velliksi -- ja isoäiti tuli aina viimeiseksi +jaetuille aterioille, hän oli miniän mielestä liika laukku reessä. + +Vanhan Maijan ilonhetket olivat siis tässä maailmassa aniharvat, vaan +jolla vähän on muistettavaa, niin hän uskollisesti haravoipi joka murun, +kokoaa jonkun valoisamman pisteen ympärille kaiken rakkauden, kaikki +ajatuksensa -- niin vanha Maijakin. + +Hänellä oli suuri muisto nuoruutensa ajoilta, alentumisensa tila, jota +hän säilytti kuin arvokkainta aarrettaan, ja ken vähän osoitti +ystävyyttä lapselliselle eukolle, hän sai vähällä kuulla kertomuksen +vanhan Maijan ylpeydestä. + +Se oli siihen aikaan nimittäin kun Iisakki raukka tuli maailmaan, ja +Maija itki päivät kaiket ja ihmiset katselivat häneen syrjäkareisesti +hänen häpeänsä vuoksi. Hän tiesi ennen olleensa vähäpätönen ja halpanen, +vaan nyt häntä halveksittiin, mitään oikeutta ei hänelle tahdottu +myöntää, kun hän oli käyttäytynyt niin huonosti. Poika piti kuitenkin +viedä ristille ja äidin piti mennä rovastin luo kirkoteltavaksi, sillä +kuuluihan hän kaikessa tapauksessa seurakuntaan. Hän luuli, ettei hän +koskaan jaksaisi kävellä pitkää matkaa kirkolle, sillä jalkansa +horjuivat, niin pelkäsi hän sitä tuomiota, jonka rovasti oli antava +hänelle suurelle syntiselle, joka oli tehnyt niin pahoin Jumalaa ja +ihmisiä vastaan. Pääsi hän kuin pääsikin perille, ja hyvissä ajoin ennen +jumalanpalveluksen alkua. Rovasti oli sakastissa ja lukkari käski hänen +tulla sinne. Vavisten kuin rikoksentekijä astui Maija sakastiin eikä +uskaltanut nostaa katsettaan suureen ja arvoisaan sielunpaimeneeseen, +joka ikkunan luona seisoi vakavana papillisessa komeudessaan. + +Lukkari esitti Maijan asian ja vetäytyi sitte syrjään, vaan rovasti +astui esiin ja alkoi heti yksinkertaisen toimituksen. Maija kuuli sanat, +vaan ei käsittänyt tarkoitusta, hyvä Jumala, mikä kurja olento hän oli! + +-- Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle +ijankaikkisen rauhan -- lausui rovasti täyteläisellä äänellään. Maija +uskalsi vähän kohottaa päätään, ja rovasti rupesi hänelle nyt puhumaan +vakavasti ja lempeästi; mitä rovasti oli sanonut, siitä hän ei enään +muistanut muuta kuin: Nouse ylös eläkä enää syntiä tee -- ja rovasti +ojensi hänelle kätensä. Niin, rovasti itse, joka oli niin ylevä ja +arvokas, hän ei pitänyt itseään liian hyvänä antaakseen kättä syntiin +langenneelle raukalle, kaikki muut hyleksivät häntä, vaan ei rovasti, +jonka suusta hän oli odottanut ankarimman tuomionsa -- se oli niin +suuremmoista, niin käsittämätöntä, että Maijan sydän täyttyi. + +Sellaista sunnuntaita hän ei ollut ennen elänyt, ja vaikka hän ei +ymmärtänytkään kaunista saarnaa, niin oli hänelle kuitenkin +virkistykseksi tietää, että tuo tuolla saarnatuolissa oli rovasti, ja +rovasti oli hänestä sillä kertaa Herran enkeli, joka oli lähetetty +suoraan taivaasta lohduttamaan ja ojentamaan häntä. Ja hän oli oikeassa, +sillä mikäs muu oikea sielunpaimen itse asiassa on kuin juuri Jumalan +sanansaattaja, ja kun hän on kutsumuksensa oikein käsittänyt, niin voi +hän apostolin kanssa sanoa: Me olemme kaikki lähettiläitä Kristuksen +sijassa. + +Tuosta sunnuntaista oli kulunut jo enemmän kuin neljäkymmentä vuotta, +kurjuuden kovia vuosia, jotka olivat saattaneet ryppyisiksi Maijan ennen +pyöreät posket ja harmaiksi hänen hiuksensa; paljon oli haihtunut +vanhuksen mielestä, vaan rovastin ihmisystävällinen käytös oli +muistossa, lakastumatonna kuin ikuisuuden kukka. + +Tylsistynyt katse sai eloa, ja ääni kirkastui, kun hän siitä kertoi, tuo +käden antaminen ei ollut koskaan kadottanut merkitystään elähyttävänä +tekona, se oli ja pysyi hänen köyhän elämänsä ainoana suurena muistona. + +Vanha Maija on nyt kuollut, väsyneenä vuosistaan ja vaivoistaan laski +hän päänsä lepoon, ja lapsi ja lapsenlapset jakoivat hänen vähät +tavaransa mielihyvällä; kukaan ei surrut isoäidin tyhjäksijättämää +sijaa, sillä lasten muisti on lyhyt ja miniä oli hyvillään kun tuvassa +oli nyt enemmän tilaa; se oli vanha luonnon laki -- ikäkulu jouti pois +jättääkseen tilaa nuorelle elämälle. Ei ole ristiä ei patsasta +hiljaisella haudalla, jossa vanhan Maijan tomu odottaa ylösnousemisen +aamua, vaan me uskomme, että Kristuksen annolla on hänen sielunsa +löytänyt alkulähteensä ja autuaitten parissa saanut nähdä hänet, joka +täällä alhaalla seurasi Mestarinsa esimerkkiä rakkaudessa langennutta +kohtaan. Me uskomme, että uskollinen sielunpaimen on kohdannut eksyneen +lampaansa ijankaikkisessa autuudessa ja että, jos valittujen onnea voi +lisätä, kiitollisuuden huokaus vapautetun huulilta on kalliimpia helmiä +hänen kruunussaan. + +-- Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen olette +tehneet myös minulle. + + + + +Taistelu olemassa olosta. + + +Vastarakennettu koulutalo paistoi kirkkaana petäjämetsää vasten. Seutu +oli erämaan näköistä niinkuin koko U-niemen pitäjäkin, joka oli kaukana +valtateistä. Se oli noita köyhiä seutuja, joita Suomessa on niin paljo, +joissa halla joka vuosi panee maanmiehen kylvökset. Vaan kaikesta +huolimatta maanmies asuu niissä kiintyneenä turpeeseensa synnynnäisellä +uperuudella. + +Koulu oli saatu töintuskin valmiiksi syyslukukauden alkuun, niin että +uusi opettajatar neiti Paulina Vinter pääsi sinne asumaan. Seinähirret +olivat vielä tuoreet ja sammal varauksissa haisi ummehtuneelta, vaan +sitä ei ajatellut tuo tiedon nuori kylväjätär, joka ensimmäisenä tuli +levittämään "valoa kansalle" U-niemen erämaissa. Hän tuli niin +toivehikkaana kuin voi olla ainoastaan elämän keväällä, ja valmiina +taisteluun olemassa olosta, sillä nyt oli menneet vaivat kestetty ja +tulevaisuus oli viitotettuna ja selvänä hänen edessään. + +Oma koti, josta ei tarvinnut maksaa vuokraa, ja palkkaa kuusisataa +markkaa puhdasta rahaa. -- Paulinastakin oli melkein niinkuin U-niemen +ukoistakin se suuremmoista, nyt kykeni hän huoletta elämään sokean +isoäidin ja pienen siskonsa Mian kanssa. Heillä ei ollut maailmassa +ketään muuta, johon turvata ja olivat odottaneet sitä päivää kuin +parahinta, jolloin heidän seminarilaisensa saisi opettajapaikan. + +Nyt olivat he vihdoin pitkän ja vaivaloisen matkan tultuaan täällä ja +vaikkakin näytti erämaalta seutu, vaikka seinät olivat kosteat ja uunit +savusivat, niin oli heistä kaikista kolmesta tämä yksinkertainen +koulurakennus kuin maailman upein palatsi. + +Paulina oli innoissaan saadakseen alkaa uuden vaikutuksensa ja +uutterasti teki hän työtä pienten raakalaisten ja usein taitamattomien +oppilastensa kanssa, hänestä oli syksyinen päivä niin lyhyt pitkine +puhteineenkin, ja koulutyön lopetettuaan kirjoitti hän päiväkirjojaan ja +tarkasti vihkoja niin omantunnonmukaisesti kuin kukaan. + +Hän teki työtä niinkuin monetkin ennen häntä ja niinkuin monet nuoret +miehet ja naiset näinäkin päivinä Suomen syrjäisissä seuduissa, +hiljaisesti, tarmokkaasti ja kärsivällisesti. Hän toivoi ja pani koko +nuoren sydämensä rakkauden työhönsä, joka tarkoitti totuuden ja tiedon +kultaisen siemenen kylvämistä lasten mieleen ja niin vaihtui huomaamatta +syksy talveksi ja talvi kevääksi -- ja päättyi Paulinan ensimmäinen +opettajavuosi. Paljon kokemusta, katkeraa ja suloista, oli se hänelle +antanut, ja rohkeana, niinkuin ennenkin oli hän taas uutta lukuvuotta +alkamassa. + +Niin kului aika ja ajan kuluessa sai nuori opettajatar kokea, +mitä sadat ovat hänen sijallaan kokeneet. Hän sai kokea kylmää +välinpitämättömyyttä, hyyteistä epäluuloa toiveissaan; hänen lämpimimmät +harrastuksensa otettiin vastaan nurjamielisesti, hänen parhaimpia +tarkoituksiaan pidettiin paljaana itsekkäisyytenä. Pitkin aikoja +taistellessa yritteli puuttumaan rohkeus ja luottamus siihen määrin, +että hän arveli, jotta U-niemi olisi ollut onnellisempi ilman häntä, +vaan sitte tuli taas aikoja, jolloin auringon säteitä tunki pilvien +ravoista ja yksi tai toinen taimi kohosi karusta maasta. + +Ei ilmestynyt sitä runsasta satoa, jonka hän nuoruuden unelmissa oli +kuvaillut nousevaksi ja saavansa korjata, vaan ainoastaan muutamia +vaaleita kukkasia ja puolinaisia hedelmiä, mutta hän oli jo oppinut +tyytymään vähään ja vaatimaan vähän siitä mitä antoi. Jollei ensimmäisen +ihastuksen liekit nousseetkaan enään pilviin, niin leimusivat ne hänessä +leppoisemmin melkein kuin pyhä tuli, sillä taisteluissa ja vaivoissa oli +hänessä kasvanut rakkaus työhön. + +Niin hänelle viimein koitti ilon päivä, jolloin sai laskea koulusta +ensimäiset oppilaat, nuo pienet taimet, jotka hänen hoidossaan olivat +puhkaisseet lehtensä, pienokaiset, jotka vakavassa työssä ja hilpeissä +leikeissä olivat lapsen lämpöisellä myötätuntoisuudella kiintyneet +opettajaansa. Ja kun uusia oppilaita nyt tulvasi kouluun, niin +kohtasivat he, opettaja ja oppilaat, toisiaan toisella mielellä, he +alkoivat ymmärtää toisiaan. + +Ja niinkuin lasten sydämissä erämaa muuttui vähitellen kaiken hyvän +kylvymaaksi, oli metsäkin kansakoulun ympärillä saanut väistyä +viljelijän vaivojen edestä. + +Nuoria koivuja ja pihlajia oli kasvamassa kartanon laiteilla ja ikkunan +alle oli Paulina laittanut herne- ja papukylvöjä sekä kukkaispenkkejä, +joista tuoksu nousi ja aaltoili ikkunasta sisään isoäidin ihastukseksi, +joka istui kärsivällisesti keinutuolissa odottaen aikaa, jolloin hänen +näkönsä kirkastuisi ijankaikkisessa valossa. + +Vaan kyökissä puuhasi pieni Mia ja lauleli kuin leivo iloisena. Hän +opetti koulussa laulua ja ensimäinen luokka oli hänen hoidossaan. Joka +vuosi perehtyi hän yhä enemmän koulun elämään ja työhön ja sisar oli +iloissaan saada kasvattaa tämä nuori voima samaan tehtävään, jonka hän +itsekin oli valinnut ja huolellisesti säästi hän joka pennin sen ajan +varalle, "kun Mia menee seminariin". Mikään ei hänestä ollut raskasta +uhrata tuolle rakkaalle työlle, vaan hän ei koskaan mitannut eikä +laskenut sitä, minkä hän antoi, olihan satoja tovereita, jotka olivat +auliita tekemään niinkuin hänkin; hän oli vain ylpeä siitä, että +nöyryydessä sai olla "muuan rivissä". Oli niin suloista saada panna +kaikki voimansa työhön, niin kauan kun voimia vielä oli. Vaan ajan +kuluessa uupumus alkoi hiipiä nuoren opettajattaren voimia painamaan. +Hän koetti pudistaa sen pois, hän sanoi itseään hempoiseksi ja moitti +ankarasti heikkouttaan, vaan pitkän taistelun perästä piti Paulinan +antaa jälkeen ja tunnustaa, ettei hän ollut enään terve ja niin voimakas +kuin ennen. + +Paitse huolta koulusta oli muitakin seikkoja. Vanha isoäiti joutui +sairaaksi pitkäksi aikaa ja hänen hoitonsa kysyi aikaa ja terveyttä. +Minkä Paulinassa oli tarmoa, se tuli käytetyksi kaikki tarkalleen ja kun +isoäiti pitkien kärsimysten perästä oli kuollut, tunsi Paulina +velvollisuudekseen itseään kohtaan kysyä jonkun pääkaupungissa olevan +taitavan lääkärin neuvoa terveydestään, ennenkuin alkaa uuden +lukukauden. Matka oli tosin kallis eikä hän ollut tottunut ajattelemaan +itseään, vaan asiaa ei voinut enään välttää. + +Niin lähti hän pitkälle matkalle levottomana ja huolien alaisena. Ujona +ja peloissaan hän astui eräänä päivänä muutaman tunnetun lääkärin luo. + +Tuo kuuluisa mies oli hyvin ystävällinen häntä kohtaan, antoi hänen +kertoa elämäkertansa, jota kuunteli myötätuntoisuudella ja tästä +kertomuksesta voi hän paremmin kuin pitkistä selityksistä päättää, mikä +nuoren opettajattaren vaivana oli. Hän tutki sitte kauan ja tarkkaan ja +loppupäätös oli, että opettajatar tarvitsi täyttä lepoa ja valikoitua +ruokaa ja että parasta olisi hänen oleskella jossakin yksityisessä +sairaskodissa ja saada huolellista lääkärinhoitoa. + +Eikö hän millään muulla tavoin voisi saada terveyttään takaisin? +Paulinan kirkkaat silmät olivat rukoilevasti kiinnitettynä lääkäriin, +jonka määräykset olivat hänelle ihan mahdottomia noudattaa. Lääkäri +katsoi ystävällisesti häneen: Kun hienot koneiston osat ovat paljosta +käyttämisestä kuluneet, niin pitää kone seisauttaa joksikin aikaa, jotta +saadaan panna siihen uudet osat -- sanoi hän. Niin ei varsin voi tehdä +ihmisruumiin kanssa, ei voi laittaa esim. uusia hermoja, vaan voi +vahvistaa entisiä ja lisätä verta -- ymmärrättehän? + +Paulina hymyili: Minä ymmärrän, että jos en voi noudattaa määräyksiänne, +niin en voi saada voimia palautumaan. + +Lääkäri nyökäytti päätään, hän ei voinut kieltää häntä työnteosta, vaan +kirjoitti vahvistavia lääkkeitä, ja niin erosivat he. Masentuneena +laskeusi nuori opettajatar portaita komeassa käytävässä, hän oli +alakuloinen vaan kuitenkin nuoressa mielessä välkähteli pieni toivon +säde kotimatkalla. + +Lääkäri seisoi kauan aikaa ikkunassa ja seurasi katseellaan tuota nuorta +vierasta, joka meni ihmistungoksessa kadulla. Hän katsoi surullisesti, +hän tiesi että tuon nuoren naisen tuomio oli kirjoitettu -- joko kuolema +tahi parantumaton tylsyys, joista edellinen oli edullisin ja +jälkimäiseen verrattuna onni. Hänen taudilleen ei ole parannuskeinoa, +vaan huolellisella hoidolla olisi voinut siirtää ratkaisevan hetken +tuonnemmaksi tahi lieventää kauheutta. Hänen täytyi, asiain näin ollen, +antaa hänen mitään aavistamatta mennä välttämätöntä kohtaloaan kohden, +hänellä ei ollut rohkeutta sanoa hänelle totuus kokonaisuudessaan ja +kaikessa kauheudessaan, ja niin oli epäilemättä paras sairaalle +itselleenkin. + +Huoaten raskaasti ajatteli lääkäri, että tuokin nuori nainen oli muuan +niitä satoja, jotka ovat kuluttaneet voimansa maan raivaamisessa tiedon +kylvöille samalla kun ovat taistelleet oman ja omaistensa olemassaolon +puolesta, jotka ovat kylmettyneet kylmissä, uhoisissa kouluhuoneissa ja +katkeroittaneet koulujohtokuntain nurjuuden ja kylmäkiskoisen kohtelun +takia. Monet monituiset nuorukaiset, joilla oli painunut rinta ja +hehkuva puna poskilla, monet opettajattaret, joilla on ollut hermosto +pilalla ja sisällisiä kipuja, ovat hakeneet hänen apuaan. Koko sydämensä +hellällä myötätuntoisuudella, jota hän tunsi kaikkia kärsiviä kohtaan, +ajatteli hän noita korven raivaajia, jotka erämaissa usein ypö +yksikseen, ilman sivistynyttä seuraa ja hyvän kirjallisuuden ja muun +henkisen nautinnon puutteessa, iloisina uhraavat terveytensä ja +elämänvoimansa kansanvalistukselle, jolle ovat antautuneet nuoruuden +lämpöisellä innolla. Hän ajatteli heitä kaikkia, tuttuja ja +tuntemattomia, ja kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole koskaan +ottaneet ajatellakseen tuota uskollista -- monasti kiittämätöntä -- +työtä, jota tehdään hiljaisuudessa, lausui hän hiljaisen, syvän, +kunnioittavan kiitoksen. + + * * * * * + +Paulina Marttila on taas alottanut koulun, jolle omistaa kaiken aikansa, +kaikki ajatuksensa ja kaikki voimansa. Hän tuntee olevansa nuori ja +elinvoimainen silloin, kun hiipivä tauti ei muistuta olemassa oloaan, ja +miksi hän ei tekisi työtä viimeiseen hetkeen saakka... + + Jos velvollisuutehen sorrunkin, + Sep' ois ihanaa! + Se päänalus lämpimin, pehmoisin, + Se yön unelma. + +Kun tuon rohkean opettajattaren voimat ovat katkenneet ja kesän kukkaset +samoin kuin talven luminietokset peittävät hänen yksinäisen hautansa, +niin itävät ehkä ne tiedon siemenet, joita hän kylvi ja U-niemen +kansakoulussa kasvaa laiho Herran kunniaksi. Mikä rakkaudessa tehdään, +sen Jumalan rakkaus aina siunaa. + + + + +Isoäidin tanssikengät. + + +-- Niin soma kenkä, ja tässä on toinen -- nepä ovat kummannäköiset, kuka +noita on voinut pitää? -- Nuori tyttö, joka oli kumarruksissaan vanhan +rautakiskoisen kirstun yli, sai sieltä käsiinsä valkoiset atlassikengät, +jotka olivat koristeltu hyvin somasti. + +-- Kenenkähän ne tosiaan ovat olleet -- sanoi sisar -- ota ne tänne +kaikessa tapauksessa, Enni, niitä voidaan käyttää ehkä kuvannossa; ja +nyt meillä on kaikki mitä tarvitsemme! -- Hän katseli tyytyväisenä +vaatekasaa käsivarrellaan; silkkihameita, vanhoja hännystakkeja, +suunnattoman suuria hattuja j.n.e., kaikki tuolta suuresta kirstusta. + +-- Nyt menemme alas, Enni, täällä vintissä ei näe näiden väriä oikein. +-- Ja pian kapsivat kepeät askeleet portaita ja suoraan isoäidin +kamariin, joka oli liitonjäsenten salainen kokouspaikka. Liittokunnalla +oli tarkoituksena hämmästyttää isää hänen syntymäpäivänään kuvannoilla +ja elävillä kuvilla. + +-- Mummo, mummo, katsokaa mitä olemme löytäneet! -- Tytöt innoissaan +levittelivät aarteensa, kääntelivät ja muovailivat niitä tuhannellakin +tavalla; viimeksi otti Enni kengät: -- Katsohan mummo tuommoisia +kummallisia pieniä kenkiä, ne olivat kirstun pohjalla. + +-- Lapset, ne ovat minun kenkäni, vanhat tanssikenkäni, jotka minulla +oli, ollessani seitsentoista vuotiaana ja ensi kerran aikaisten parissa, +muutamissa suurissa sukulaishäissä. Anna ne minulle, Enni. -- Isoäiti +tempasi ne käsiinsä ja melkein hyväillen pujotteli kuihtuneet sormensa +kellastuneen silkin alle. -- Vanhat rakkaat kengät -- sanoi hän -- ne +herättävät koko pitkän sarjan muistoja eloon. + +-- Vai niin! -- Enni painoi poskensa isoäidin tuolin selkään ja katsoi +rakkaita, kalpeita kasvoja, joissa nyt oli heikko punastus -- +seitsentoista vuotias, siitä on, mummo, kauan kun sinä olit niin nuori? + +-- On lapseni, viisikymmentä yhdeksän vuotta, se on pitkä aika. + +-- Ja sinulla on ollut niin pienet jalat? + +-- Niin sanottiin silloin -- hymyili vanhus veitikkamaisesti -- vaan +tuskinpa sinullakaan on suuremmat, koetahan. + +Nuori tyttö istui pikkutuolille isoäidin vierelle ja koetteli noita +kummallisia kenkiä oikein vakavalla todella. Omituista, ne olivat ihan +parahiksi, niinkuin tehty tuohon pieneen pehmoiseen jalkaan, joka aivan +vapaasti liikkui paksun silkkivaatteen sisässä. Nuo vanhat kengät olivat +vielä sievät ja niiden muodossa oli jotakin kokettia, mikä kiinnitti +tytön huomion: -- Minä pidän näistä hän sanoi lopuksi. + +-- Piti niistä isoisäsikin lapseni -- isoäiti hymyili taas -- isoisä +piti paljo näistä kengistä, luulenpa että nämä kaikkein ensiksi +kiinnittivät hänen katseensa minuun. + +-- Ah isoisä! -- Niin, Enni, niihin aikoihin ei pyöritty tanssissa +niinkuin nyt, kulettiin vain hyvin sievästi varpaillaan ja leninkiä +kannatettiin sivuilta -- kaikkihan näkivät silloin miten jalkojaan +liikuttaa, tanssiko huonosti vai hyvästi. -- Ennin mieli kiintyi, +hänellä oli satoja kysymyksiä kielellä, vaan samassa tuli äiti ja kaikki +serkut, Juhani ja Eeva ja Sofia ja Otto, ja ruvettiin neuvottelemaan, +mikä usein keskeytyi naurunrähäkkään, jota koetettiin sihittämällä +hillitä, vaan mikä vain antoi uutta aihetta. + +Vaan mitä oli Enni esittävä taulukuvana? Oli jo tehty monia esityksiä, +vaan hän ei voinut päättää. Äiti sanoi sitte lopuksi: Minäpä tiedän, +mikä isää huvittaa ehkä enin kuin mikään muu. Ennistä tehdään mummon +valokuva, mummo tässä kukikkaassa silkkihameessa, tukkaan vain vähän +puuteria, että se näyttää vaaleammalta sillä mummollahan oli hyvin +vaalea tukka? + +-- Niin oli, ja Enni panee minun tanssikenkäni ja helminauhan, jossa on +punatimanttilukko, niin on kuva valmis -- sanoi vanhus. + +-- Isän mielestä on Enni enemmän kuin me muut mummon näköinen -- sanoi +Elise, "kaunotar", joksi Juhani serkku aina leikillään sanoi häntä. + +Mummo katsoi tutkivasti nuorta tyttöä. -- Isä on ehkä oikeassa, vaan +minkä näköinen olin seitsentoista vuotiaana, sen voitte nähdä pienestä +kuvasta, joka on isoisän metaljongissa. -- Sen mukaan on Enni laiteltava +-- sanoi Elise päättävästi -- vaan nyt meidän itsekunkin pitää ryhtyä +työhön osaltaan. Sinä Juhani laitat kehyksen, se ei suinkaan ole suuri +vaatimus tulevalle arkkitehdille? + +-- Kaunottaren hyväksyvä silmäys on oleva työn palkka -- lausui +parantumaton Juhani. + +-- Joutavia! -- Ei sanaakaan leikkiä enään -- lausui Elise mahtavimmalla +käskyäänellä. -- Otto, sinä menet laittamaan itsellesi peruukin, +ymmärrätkö? + +-- Ymmärrän herra kapteeni! + +-- Peruukin, mikä hänestä sitte on tuleva? kysyi isoäiti. + +-- Aksel Oxenstjerna, jota isä niin ihailee. -- + +-- Vaan jos Otto kuvaisi isoisää? + +-- Voi niin, isoisää -- huudahtivat kaikki samalla kertaa -- siitä tulee +mainio taulu. -- Kun muut kuvat on näytelty, niin sitte näytetään +perhekuvia, isoäiti ja isoisä, se on mainiota! + +-- Mummo se aina huomaa parhaite -- huudahti Elise ja painoi poskilleen +mummon ryppyiset kädet, sekä suuteli niitä. + +Kaikki vakuuttivat, että tulee hauskaa ja mainiota. Enni vain oli vaiti, +sillä Otto serkun katse tapaili niinkuin usein teki, hänen katsettaan +omituisella tavalla, joka ajoi Ennin poskille punat. -- Oivallista! -- +sanoi Ottokin. -- No kaikki on hyvin! -- sanoi Elise. Nyt oli siis +kaikki selvillä eikä saanut viivytellä valmistusten kanssa, sillä +huomenna jo oli tuo suuri päivä. Nuoret erosivat siis ja äiti lähti +taloustoimiinsa; kiltti äiti, joka satojen huoliensakin lomissa ehti +iloitsemaan lastensa kanssa, varsinkin kun oli kysymyksessä hämmästyttää +isä. + +Enni jäi isoäidin kamariin viimeksi ja istui pienellä tuolilla mummon +jalkain juuressa riisuen jalastaan nuo vanhat kengät. -- Tässä sinulle +nämä, mummo! + +-- Kiitos -- vanhus piteli niitä hetken käsissään. -- Voi kun olin +onnellinen, kun minulla nämä oli ensi kerran -- sanoi hän -- tuokoot ne +onnea sinullekin, lapseni -- tule ottamaan ne huomenna; minä pidän ne +täällä siihen saakka ja annan niiden kertoa muutaman vanhan kertomuksen. + +Enni meni, ja isoäiti pani kengät vierekkää ikkunalle, jossa ne +näyttivät niin nuorekkaan reippailta ja aivan kuin olisivat sanoneet: -- +katsele nyt meitä sydämmesi halulla, kyllä ansaitsee. -- Vanhus hymyili, +hän näki niin selvästi kauas nuoruuden aikoihin, näki itsensä nuorena, +sirona tyttönä, jolla oli vaalea tukka ylöskammattuna, ja ruusukasta +silkkiä lenninki pönkkähameella; punatimanttilukkoinen helminauha +kaulassa ja jalassa silkkisukat ja ihkauudet kengät, jotka olivat hienon +hienot, valkoista atlassia hopeakoruompeleilla. + +Hän oli niin mieltynyt niihin, ei elämässään hänestä ollut mitään niin +kaunista ollut, jonka lisäksi nämä kengät olivat niin kepeät, että +tuntui kuin jalassa ei olisi ollut mitään. Hänen oli pitänyt tanssia +salissa kuvastimen edessä vähää ennenkuin he menivät. -- Ensi kertaa oli +hän matkassa vanhempiensa kanssa; oli suuret perhejuhlat, sukulaishäät +joissa ei muita vieraita ihmisiä ollut kuin sulhasen veli, muuan nuori +upseeri jolla oli kaunis sinikeltainen univormu, ja hän oli uljain mies +minkä oli nähnyt. + +Oivallisen puolisen jälkeen tanssittiin ja nuori upseeri tuli +kumartamaan hänelle pyytäen tanssiin, joka oli menuetti, ja hän oli yhtä +ylpeä kuin olisi kuningas tarjonnut hänelle käden. Paljoa ei puheltu, +sillä piti tarkoin pitää huolta askeleista ja että kumarruksensa teki +kohteliaasti, vaan joka kerta kun hän katsoi ylös, niin näki hän kauniin +soturin katseen, ja hänen sydämensä löi kiivaasti tuon katseen +vaikutuksesta. + +Monet tanssit he sitte yhdessä tanssivat, vaan miten ollakaan, niin +muutamassa tanssissa lähti jalasta pieni atlassikenkä. Tietysti neiti +punastui ja kalpeni tuosta kauheasta tapauksesta, vaan uljas upseeri +lankesi polvilleen, suuteli kenkää -- maailman pienintä ja sievintä +kenkää, sanoi hän -- ja pisti sen hyvin nopsasti neidin jalkaan, ennen +kuin kukaan osasi edes aavistaakaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hetkeä +eivät he milloinkaan unohuttaneet. + +Kyynel vierähti isoäidin silmästä. Hän otti toisen kengän ja tutki sitä +tarkoin. Ei se ollut tämä vaan tuo toinen! Kas siihen oli miehen +käsialalla kirjoitettu valkoiselle säämiskänahkaiselle sisäpohjalle: +"Sinä pieni naistohveli hallitset usein suurta maailmaa -- mitä sitten +pientä maailmaa: miehen sydäntä". + +Hän kumartui ja suuteli hellästi pientä hopealankakiehkuraa; siihen +juuri oli tuon uljaan upseerinkin huulet painaneet suudelman, tuon +rakastetun, josta sitten tuli hänen puolisonsa ja elämän kumppaninsa, +jonka kanssa vietti onnellisia vuosia, joskin elämän polku kulki väliin +synkkiä laaksojakin myöten. Paljon olivat he kokeneet yhdessä -- oli +muistoja "taistelujemme, voittojemme päiviltä", tuolta ajalta, kun +isoisä meni sotaan ja isoäiti istui kotona, nuorena puolisona ja äitinä. + +Paljon, niin paljon olivat he kokeneet, valoa ja varjoa vaihteli, vaan +aina oli valopuoli voitolla, sillä se tuli rakkauden ijäisesti +raikkaasta lähteestä. + +Vanhuus oli jo aikoja sitte tavannut ja uupuneena elämään oli isoisä +mennyt lepoon, vaan täällä istui isoäiti yksinään -- eihän tosin +yksinään sillä hänen ympärillään oli hellästi rakastavia lapsia ja +lastenlapsia, vaan kuitenkin muistoissaan yksin, joista ei kukaan voinut +olla osallinen hänen kanssaan. + +-- Rakkaat, rakkaat pienet kengät -- hän hiveli niitä hiljaa kädellään, +kiitos kertomuksestanne, nyt tulee teidän kuiskia minulle vähän +tulevaisuuttakin. Meidän vanhain elämässä on parasta se, kun saamme elää +lasten ja lastenlasten elämässä uudelleen oman elämämme. -- Pienet +kengät, tuokaa onnea pienelle Ennilleni, joka on minun elämäni illan +kirkkain säde. + + * * * * * + +Juhlapäivä oli käsissä. Aamulla herätettiin isä laululla ja lahjaksi hän +sai kauniin nojatuolin. Sehän oli jotakin erinomaista ja odottamatonta, +sanoi päivän sankari, jolla ei ollut vihiäkään muista puuhista. +Huviteltiin -- isän kunniaksi -- laulaen ja leikkien niin että juhla +juhlalle tuntui. Tuli sitte ilta ja pimeä. Nuoret katosivat toinen +toisensa jälkeen ja salissa, jossa nuoret olivat remunneet, syntyi +odottamatta hiljaisuus. Ruvettiin jotakin odottamaan, maalaistavan +mukaan oli nimittäin sukulaisia ja tuttavia kokoontunut onnittelemaan +isäntää, ja kaikki -- paitse päivän sankari -- alkoivat aavistaa että +"jotakin oli tekeillä". + +Vaan "kulissien välissä", joina oli tyttöjen huone ja ruokasali, missä +esitysten piti tapahtua, oli rauhaton ja kiire elämä. Kaikki huusivat ja +puhelivat toisistaan maskeraadipukujen, värilyhtyjen, töyhtöhattujen, +taulukehyksien ja paperikoristusten kirjavassa sekamelskassa. + +-- Kuule, Elise, olenko minä nyt keskiajan ritarin näköinen, mitä? -- +Sitä ei ole niin helppo sanoa! -- Enni, missä on Maria Antoinetten +kaulanauha? -- Juhani, sinä, elä polta hänen ylhäisyytensä peruukkia -- +Sofia, sinä olet niin pelottavan juhlallisen näköinen! -- Sellaista +kuului lakkaamatta näyttämön takana ja väliin naurun rähäkkää, ja kaiken +yli kuului Elisen ääni, milloin varoittavana, milloin uhkaavana, milloin +nauravana, hän oli kaiken ilon sielu. Sillä välin laittoi renki Kalle, +nuorten herrain määräysten mukaan, näyttämökoristeita ja sitä hän teki +suu auki ja ihmetellen: -- Kun herrasväki oli aivan kuin komendantteja! + +Vihdoin rupesi sekavuus selviämään, ensimmäinen kuvanto järjesteltiin +Elisen ankaran komannon mukaan: + +-- Vähän oikealle, sillä tavoin -- Juhani, sinä näytät paremmalta kun +olet sivuttain, hattu kallelleen, jotta töyhtö näkyy oikein, nyt on +kaikki hyvin, nyt saa esirippu nousta. -- Kuvanto oli hyvin onnistunut, +kaikki yleensä olivat onnistuneita, sanoi suosiollinen yleisö salissa, +ja isä istuen uudessa nojatuolissaan, kunniapaikalla, taputti käsiään +kaikin voimin ja huusi: "hyvä, hyvä", niin että seinät raikui. Hänelle +oli hyvin kiitollista näytellä, sillä hän piti suuressa arvossa kaikkea, +niin historiallisia kuin laatukuvia, ja piti yhtä paljo molemmista. + +Ennen viime kuvantoa oli pitkä väliaika; tarjoiltiin teetä ja miesten +kesken lausuttiin arvosteluja, varsin viattomia, vaan sulettujen ovien +takana laitettiin polempia perhekuvia mitä suurimmalla huolella. + +Elise oli pukenut Ennin aivan metaljongissa olevan kuvan mukaan, ei oltu +unohdettu yhtä hiuskiehkuraakaan; silkkilenninki oli laitettu +nelikulmaisesti avoinaiseksi rinnasta, ja Ennin kaulassa oli +rubinilukkoinen helminauha. Hän oli todella oikein hurmaava, tuo pieni +ilmiö menneiltä ajoilta, kun hän pienissä korkeakantaisissa kengissä +astua kipitti ruokasaliin. Vaan kuka se oli, joka tuli häntä vastaan? Ei +Otto serkku, ei, vaan sittekin oli se Otto, vaikka häntä ei tahtonut +tuntea sinikeltaisessa univormussa, miekka vyöllä ja kaikki niin kuin +olla piti; Enni tunsi ainoastaan kauniit silmät, niissä näki hän taas +omituisen katseen, kun Otto otti hänen kädestään kiini ja vei hänet +näyttämölle sekä sanoi: Pieni rakas isoäiti, sinä olet niin sievä ja +noin pienen pienet jalat! + +-- Elävä kuvaelma ilman kehyksiä -- kuiskasi Juhani heidän takanaan ja +nyökytti päätään Eliselle, sitte huusi hän reippaasti: -- Joutukaa nyt +kehyksiin te kuvat menneiltä ajoilta! -- He tottelivat leikillistä +kehotusta, vaan Oton silmät olivat vastahakoiset kauan aikaa, ne +tahtoivat aina vain kääntyä kaunista puoliskoaan kohden eikä yleisöön. + +-- Olkaa valmiina, esirippu ylös. + +Katselijat vaikenivat eikä taputettu käsiä, ei huudettu suositusta -- +jokainen käänsi katseensa noista kultaisten kehysten sisällä olevista +kuvista vanhaan rouvaan, joka nyt istui isän nojatuolissa kädet ristissä +ja kyyneleet silmissä, ja oli aivan kuin kukaan ei olisi uskaltanut +häiritä hetken juhlallisuutta, kun vanhus katseli omaa nuoruuttaan +elävinä kuvina esiin loihdittuna. + +Vanhuksen ympärille oli poikansa kietonut hellästi kätensä, ja lapset ja +lasten lapset olivat kokoontuneet hänen ympärilleen, silloin kuvat +irtausivat kehyksistään; nuori isoisä tarttui nuoren isoäidin käteen ja +vei hänet vanhuksen luo, ja silloin puhkesi riemumyrsky, iloinen, +myrskyävä onnentoivotusjyminä kauniille kuvannolle ja sydämmellisiä +kiitoksia satoi kaikilta tahoilta; vaan koko ajan oli Enni +kumarruksissaan isoäidin nojatuolin yli ja näytti siltä kuin hän ei +olisi vielä oikein päässyt todellisuuteen. + +-- Pieni tyttöseni -- sanoi isä sydämellisesti ja kääri kätensä hänen +vartalonsa ympäri -- te olitte säästäneet parhaan viimeiseksi. Kaikki +oli kaunista ja hauskaa vaan isoäidin kuva oli kuitenkin minulle +mieluisin. -- Hänellä tuli kyyneleet silmiin, hän veti tytön luokseen ja +suuteli hänen avonaista otsaansa hellästi: -- minä olen aina sanonut, +että Enni muistuttaa isoäitiä, vaan en olisi uskonut, että hän on niin +tuon kuvan näköinen, joka on isoäidistä seitsemäntoista vuotiaana. + +-- Hän oli aivan kuin oikea kuva -- sanoi muuan vanha setä, ja Enni, +luullen olevan kohteliasta, niiasi hänelle kiitokseksi. + +-- Jumalan kiitos, ettei hän ole kuva -- kuiskasi Otto isoäidin korvaan +-- vaan eloisa, viehättävä tyttö, niin kuin sinä olit, isoäiti, kun +isoisä kosi sinua ja sai -- myöntävän vastauksen -- hän onnellinen. + +Isoäiti hymyili. -- Tee sinä samoin, Ottokulta -- sanoi isoäiti +hymyillen veitikkamaisesti -- jota hymyä Enni ei ollut perinyt, vaan oli +jäänyt isoäidin omaiseksi. Nuorten ilo oli rajaton sinä iltana ja +isoäiti oli jo aikoja sitte vetäytynyt huoneeseensa, kun viimeiset +vieraat sydämellisiä kiitoksia lausuen olivat menneet. + +Varhain seuraavana aamuna -- isoäiti oli aina varhain hereillään -- +hiipi pieni valkopukuinen olento kamariin ja polvistui hänen sänkynsä +ääreen: -- Mummo, mummo, minä olen niin onnellinen -- kuiskasi Enni -- +minä, minä -- me tulimme kihloihin eilen, Otto ja minä! Kaikki on kuin +kaunista unta, ja minä en ole uskaltanut nukkua koko yönä peläten +herääväni. -- Pieni hupakko ja kuitenkin -- isoäiti nousi vuoteessaan ja +painoi kauniin pään rintaansa vasten -- ah, lapseni, lapsikultani, +onnellisinta maailmassa on rakastaa ja olla rakastettu eikä mikään +unelma ole kauniimpi kuin tämä todellisuus. Jumalalle olkoon kiitos +tästä siunatusta lahjasta, joka muuttaa itse pimeyden valkeudeksi ja +köyhyyden rikkaudeksi. -- Nyt olet, pieni Ennini, saanut kokea, mitä +minä tunsin sinä päivänä, jolloin minulla ensi kertaa oli pienet +rakkaat, valkoiset kenkäni. -- Niin, rakas mummo, kuulehan -- eilen +kuvannon jälkeen unohtui minulla ne kengät jalkaani ja ne minulla oli +koko illan -- ja onni tuli. + + + + +Liikalainen. + + +Tohtori Lindfältin koti oli pääkaupungin komeimpia, täynnä kauniita +huonekaluja, kalliita taideteoksia ja kaikkea sitä komeutta, jota +rikkaus ja hienostunut aisti ajaa kokoon. + +Rouva Alice Lindfält noudatti jokaista muodin oikkua niin puvussa kuin +kodin kaunistamisessa, sillä hänen mukanaan oli rikkaus taloon tullut ja +hänen hienosti sivistynyt, esteettinen miehensä kanteli häntä käsissään, +sanottiin heidän seurustelupiirissään, joka oli laaja. + +Heidän luonaan tapasi henkilöitä melkeinpä kaikista +yhteiskuntapiireistä, aristokraateista, yhteiskuntakermaväestä alkaen. +Siellä näki tunnetuimmat ja etevimmät soittotaiteilijat sekä +taidemaalareita, näyttelijöitä, paitse tavallista, yksinkertaista väkeä, +jotka eivät mitenkään erityisesti olleet mainehikkaita, vaan kaikki +viihtyivät hyvin, jonka vaikutti emännän viehättävä iloisuus ja hyvä +käytös; sekä isännän henkinen etevyys. + +Kun talvi-iltoina kokoonnuttiin valoisaan ja kukkain tuoksua lemuavaan +asuntoon, jossa talon rouva leijaili ympäriinsä kuin tenhotar +taikavalossa, jota purppuranväriset lamput levittivät ympäriinsä, niin +unohtui pyry ja pakkanen ulkona, ja myrskyn vingunta nietoksisilla +kaduilla suli täällä sävelten sointuun avonaisesta flyygelistä, jonka +ääreen istui toinen taiteilija toisen siitä noustua. + +-- Täältä ei puutu mitään, hauskuus voidaan saada aivan täydelliseksi -- +niin oli tässä kodissa lausuttu jo monet kerrat. Varsin oli hyvä olla +tohtorinnan punaisessa huoneessa, jota hän nimitti "uinailusopekseen". +Siellä puhelu sujui erinomaisen hyvin istuttaessa kaminin ympärillä, ja +oli niin kodikasta ja hauskaa spriikeittiössä kiehuvan kahven hajun +levitessä ympäriinsä hyasinttein tuoksun seassa. + +Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että mitään ei puuttunut tästä +viehättävästä kodista, mutta olipa muuan pieni, ujo maalaisrouva, joka +muutamana iltana oli niin rohkea, että uskalsi lausua täällä kaivattavan +-- lapsenlurittelua. + +Rouva parka! Semmoista suunnatonta tulee lausumaan! Vaan hänhän olikin +maalta ja päälle päätteeksi papin rouva. Sitä säkissä on, mitä säkkiin +pannaan, minkä hänessäkin miehensä vanhantestamentin aikuisia aatteita. + +Emäntä itse hymyili säälivästi, kun kerrottiin hänelle mitä rouva oli +sanonut. Serkkunsa Anna, raukka, ei ymmärtänyt paremmin, hän itse vietti +enimmän aikansa lastenkamarissa eikä tiennyt siitä, mitä on elää -- elää +täydellisesti ja rikkaasti -- niinkuin hän, rouva Alice. Ei ollut mitään +huvia, jossa hän ei olisi ollut ensimmäisenä, ei ollut sitä +muotiurheilua, jota hän ei olisi kiihkoisella innolla harjoittanut. +Tädit pudistivat päätä ja sanoivat, että hän on ylimielinen ja koketti, +vaan nuorten mielestä hän oli kadehdittava, ja hänen pukunsa olivat +ihastuttavia. Hänen miehensä taas piti häntä naisten ihanteena, eikä +mikään voinut kukistaa häntä siltä sijalta, joka hänellä oli miehensä +sydämessä; he olivat niin tyytyväisiä toisiinsa kuin mahdollista, ja +yleensä pidettiin heitä onnellisimpana pariskuntana maailmassa. Heillä +oli varoja rakennuttaa huvila italialaista mallia, joka sai seistä +tyhjänä ja vuokraamattomana, kun rouva Alicella pisti päähän ruveta +kaipaamaan jonku kylpylaitoksen kesäelämää. Joskus matkustivat he +ulkomaille ja kuluttivat muutamia kuukausia Roomassa tahi maailman +pääkaupungissa Pariisissa tahi muualla; mikäs heitä esti mistään. +Tohtori Lindfält oli antautunut kirjallisiin toimiin, ja hänen vaimoaan +ei pidättänyt kotona -- niinkuin lappalaisnaista sadussa taikavoima -- +lapsen kapalovyönauha. + +Hän oli usein tyttönä lausunut: -- Kun minä menen naimisiin, niin en +tahdo lapsia, ne ovat kaikkein proosallisinta ja epäsointuisinta +avioliitossa. He olivat olleet naimisissa kuusi vuotta ja näytti siltä +kuin rouvan toivo olisi toteutunutkin. Ja heidän onnensa näytti +täydelliseltä, ei kukaan kaivannut papin rouvan naurettavaa +"lapsenlurittelua", vaan aika toi sen mukanaan. + +Se ei ollut mikään ilahduttava asia. Rouva Lindfält oli kärsimätön jo +ajatellessaan sitä, niin että hän useampia kuukausia ennen katkeroitti +koko ympäristönsä elämän ja sai kärsivällisen Robertinsa melkein +vihaamaan tuota viatonta, joka oli syynä tähän perheelliseen ikävyyteen. + +Nuori rouva, joka muuten kaikissa satunnaisissakin sairauksissa oli +hyvin kärsimätön, piti nykyistä tilaansa kovana kohtalona, mitä +mustimpana vääryytenä, joka antoi hänelle aihetta olemaan kiukkuinen +kaikille ihmisille. Kaikilta puolin siis tätä tapausta -- pienen +kansalaisen ilmaantumista -- jota useimmissa kodeissa ilolla odotetaan, +täällä tervehdittiin kylmyydellä ja tyytymättömyydellä. + + * * * * * + +Salamoi ja jyrisi, kuurosadetta ja rakeita, oikea merkillinen myrskyilma +oli sinä päivänä, kun tuo pieni kansalainen, joka ei ollut tervetullut, +tuli maailmaan; itse luontokin näytti uhkaavalla tavalla ottavan hänet +vastaan, ja pilvet itkivät, että vesi virtana valui, itkivät hänen +syntymistään. + +Pieni raukka, kukaan ei hellin mielin katsonut häntä. Äiti käänsi päänsä +pois -- lapsihan hänelle oli tuottanut ne kärsimykset ja tuskat, joita +hänellä juuri oli ollut ja joista hän oli nyt niin väsynyt, että tuntui +siltä, ettei enään koskaan tule terveeksi eikä pääse voimiinsa -- mitä +elämä sitte on! + +Tohtori taas, joka oli tullut häirityksi tyyneessä henkisessä +elämässään, loi puoleksi suuttuneen, puoleksi välinpitämättömän katseen +tuohon rauhanhäiritsijään, kun se ensikerran hänelle esitettiin. Jos +olisi ollut edes poika, vaan tytöntynkä... Hän muuten piti kaikkia +pieniä ihmislapsia alhaisempina eläimiä, nämä kun ensi silmänräpäyksessä +syntymisen jälkeen itse voivat pitää huolen itsestään. Olisi melkein +luullut, että äskensyntynyt jonku salaisen vaiston kautta oli huomannut, +miten vastenmielisesti hänet oli otettu vastaan ja sen vuoksi niin vähän +kuin mahdollista muistutti olemassa olostaan. Hän oli mitä hiljaisin +kapalolapsi, nukkui enimmäkseen ja kun oli hereillään, niin oli ääneti, +katseli ympärilleen suurilla sinisillä silmillään, jotka olivat hyvin +kysyvännäköiset. Luonnollisesti hänen ristijäisiään ei pidetty mitenkään +juhlallisemmin, vaan hyvin hiljaisesti ja yksinkertaisesti. Ne isälle ja +äidille eivät merkinneet muuta kuin, että pieni Margy nyt ei ollut +maailmassa nimetönnä. + +Hän sai imettäjän, oikein muhkean, jolla oli musliinilakki ja +pitsireunavyöliina, ja joka oli niin luotettava että tohtorinna, +terveeksi tultuaan, voi huoleti palautua entisiin elämäntapoihinsa. +Lapsenkamari oli kaukana koridorin päässä, sieltä lapsen huuto ei voinut +kuulua sänkykamariin, vielä vähemmin Margyn hiljainen kirinä ruuan +puutteessa, kun imettäjä istui pitkään herkullisessa ruokapöydässä tahi +puheli jonkun "pulskan pojan" kanssa kyökissä. + +Kun oli muutamia kuukausia kulunut ja pieni pullukka alkoi selvitä +unisesta olostaan, niin makaili hän tuntikausia ja katseli pieniä +käsiään tahi ruusunpunaisia varpaitaan, jotka niin mielellään pyrkivät +pois kapalosta. Jo seuraavalla kehitysasteella istui hän pystössä +korivaunussaan, hypistellen gummirengasta, jota kuletteli hapuilevin +sormin suuhunsa. Syrjäinen kamari oli koko hänen maailmansa, hän ei +tiennyt, että oli komeat huoneet ja niissä seuraelämä kulki entisiä +raiteitaan ja keskiytyi rakastettavan emännän ympärille. Siellä oli +kaikki niin entistään, että kerrassaan unohutettiin pieni vieras, joka +oli tullut myrskyilmalla. Kukaan ei siitä kysellyt paitse vanha +Kaarinatäti, tohtorinnan isän sisar, jolla oli vähät varat ja sentähden +tohtori kutsui häntä usein taloonsa. Hän oli "hyvin ikävä", vaan oli +velvollisuus osoittaa hänelle vieraanvaraisuutta, sanoi tohtorinna. + +Kaarinatäti pistäysi aina talossa käydessään katsomassa tuota "pientä +liikalaista", joksi hän mielellään kutsui tuota uutta perheenjäsentä, +mutta hän piti omina tietoinaan huomionsa lapsenkamarista, sillä hän +tiesi varmaan, etteivät ne tiedot miellyttäisi isäntäväkeä eikä +vieraita. Hänellä oli myöskin tapana auringon paistaessa ystävällisesti +ehdottaa imettäjälle, joka edelleen hoiti tyttöä, että veisi lapsen +auringonpaisteeseen, sillä hän luotti suuresti siihen, että aurinko +tuottaisi terveyttä ja väriä noille pienille ihmisolennoille samoinkuin +kukkasillekin, ja jos neiti Tilda, joka oli mahtava, sattui olemaan +sillä tuulella, niin sai Margy päällensä kävelykapan, jonka hihat olivat +ahtaat ja parisilaisen päähineen, joka varjosti nuot uteliaat +lapsensilmät. Ja he kulkivat komeimpia katuja; sillä pääasia oli että +nähtiin, ja sentähden piti kaiken olla muodikasta ja hienoa, viihtyminen +ja mukavuus saivat jäädä toiselle sialle. + +Kun Margy kasvoi siksi että pystyi tassuttamaan omilla pienillä +jaloillaan, niin talutettiin häntä kädestä jonnekin puistoon, jossa hän +sai leikkiä hiekkakäytävällä, samalla kun hoitaja virkkasi pitsiä omiksi +varustuksikseen, sillä hänellä nyt oli varmat toiveet saada viettää +häänsä vuoden tai parin kuluttua. + +Margy istuskeli niin tyytyväisenä kaivellen hiekkaa vanhalla +puulusikalla ja pisti silloin tällöin suunsa täyteen, jotta narskui +uusien kirkkaiden hampaiden välissä. Joskus tuli myöskin sulhanen +puhelemaan Tildan kanssa, jolloin pieni "liikalainen" jäi kokonaan +katsomatta ja vyöryi ja hoiperteli tietä ja oli joutua polkupyörällä +ajajain ja muiden kävelijäin jalkoihin, jotka kiireissään eivät +huomanneet tuollaista pientä kääryä, Rohkea se oli tuo pieni viaton +olento, eikä ensinkään ujo. Hän ojensi pienen kätensä kenelle hyvänsä ja +katseli niin luottavaisesti jokaista vierasta, ettei kukaan voinut olla +katsahtamatta häneen ystävällisesti. Hän oli herttasin pieni tyllerö +maailmassa ja niin luottavainen, kuin voi ainoastaan tuolla suloisella +ijällä olla, jolloin sydän vielä ei aavista, että synti ja pahuus +asustavat maan päällä. + +Eräänä päivänä kulki hieno, erinomaisen hyvinpuettu herra pitkin +puistokäytävää; hän käveli kädet selän takana, hieno kävelykeppi kädessä +ja tähysteli pilviä, niin ettei huomannut pientä tyttöstä, joka istui +tiepuolessa. Tyttö äännähti kun kulkijan jalka sattui häneen. Herra oli +tohtori Lindfält, tytön oma isä. Hän oli kulkenut vaipuneena miettimään +kirjoitusta huomispäivän lehteen Ibsenin uusimmasta teoksesta. Hän +säikähtyi lapsen äännähtämisestä ja kun huomasi kaatuneen lapsen +potkivan pienillä jaloillaan. Hän nosti tytön ylös, joka voimakkaasti +ponnisteli päästäkseen jaloilleen jälleen. Tohtori pudisti +ruohonsirpaleet hänen pitkistä keltaisista kiharoistaan ja asetti +tottumattomasti tuon sopimattoman päähineen suoraan: -- Sinähän olet +kiltti, kun et ruvennut itkemään -- sanoi hän -- kenenkään tyttö sinäkin +mahtanet olla? + +Lapsi seisoi pieni likainen sormi suussa ja katseli lakkaamatta +pelastajaansa, mutta äkkiä kirkastui hänen kasvonsa ja suu sopersi aivan +selvään: -- isä! + +Tohtori säpsähti ja katseli tarkempaan likinäköisillä silmillään +tyttöstä; nyt hän sen tunsi, sehän oli pieni "liikalainen" kotoa, mutta +miten oli hän yksinään, eksyksissä? Hän katseli ympärilleen kaikille +puolin, mutta hoitajaa ei näkynyt missään: -- Missä on Tilda? -- hän +tunsi itsensä nyt ainakin yhtä avuttomaksi kuin Margy äsken, mutta lapsi +pelasti hänet tästä ojentaen sormellaan lähimmäiseen pensasaitaan ja +huudahti: -- Tuolla! + +Tohtori tarttui heti hänen käteensä, huolimatta että pienet sormet +tahrasivat hänen hienot vaaleat hansikkaansa, ja astui päättävästi +osoitettuun suuntaan, josta hän tapasikin neiti Tildan istumassa ja +virkkaamassa, huomaamatta isäntäänsä ennenkuin tämä ärjäsi hänelle. + +Tietysti oli hoitajalla tuhannetkin selitykset, mutta tohtori ei ollut +nyt sillä tuulella, että olisi niitä kuunnellut, vaan varoitti häntä +tästä lähtein vartioimaan paremmin tyttöstä; senjälkeen aikoi hän mennä, +mutta kääntyi vielä, joko siitä syystä, ettei Tildan vihainen muoto +ennustanut hyvää Margy paralle tai ehkä siitä syystä, että tytön +rukoileva katse oli vaikuttanut isään, ja tohtori Lindfält otti pientä +tyttöään kädestä ja mutisi: Onhan kohta päivällisaika, ja minä menen +suoraan kotiin, niin voin sentähden ottaa lapsen mukaani. + +-- Muistaako hän nyt vihdoinkin, että hänellä on lapsi -- mutisi +vihastunut palvelija niin kovaa, että isäntä kuuli selvään sanat ja ne +antoivat hänelle paljon ajattelemisen aihetta, kun hän kulki tietään +koettaen astua Margyn askelien mukaan. + +Kuinka usein olikaan tuo pienokainen jätetty yksikseen niinkuin tänään +ja ollut lukemattomille onnettomuuksille alttiina kenenkään sitä +aavistamatta. Hän katsoi tuohon hentoon olentoon vieressään, kuinka +turvaton on tuollainen pieni kääry, kun ei suojaava käsi ole sen +liikkeitä turvaamassa. Häntä suututti epäluotettava palvelija, jota he +olivat niin uskoneet, missä oli hänen velvollisuudentuntonsa -- huusi +hänen sisässään ääni kovasti, mutta samassa kaikuivat hänen korviinsa +nuot pilkalla lausutut sanat: -- Muistaako hän nyt vihdoinkin, että +hänellä on lapsi -- ja kovasti häveten täytyi hänen tunnustaa, että +vanhempien laiminlyöminen oli ollut huonona esimerkkinä lapsen +hoitajalle. + +-- Isä -- kuiskasi rukoileva ääni -- isä, Margy ei jaksa. -- +Pienokaisparka -- hän nosti pienokaisen käsivarrelleen ja pujotteli +syrjäkatuja kotiinsa, vähän häpeissään, että hänet nähtiin näin +tavattomassa toimessa. + +Vaimolleen ei hän maininnut sanaakaan tästä seikkaillusta, suurimmaksi +osaksi siitä syystä, ettei Tilda saisi lisää nuhteita; hän oli tullut +melkoisesti lievemmäksi häntä kohtaan huomattuaan oman syyllisyytensä. + +Seuraavana päivänä meni Margy taas ulos hoitajansa kanssa ja vielä +muinakin päivinä, eikä tohtori käynyt katsomassa täytettiinkö hänen +käskynsä; näytti aivan siltä kuin hän olisi välittänyt pienestä +tyttösestään yhtä vähän kuin ennenkin, mutta kun hän istui +kirjoituspöytänsä ääressä vaipuneena johonkin miellyttävään +taidearvosteluun tai nerokkaaseen kirjoitukseen, jotka olivat saattaneet +hänen nimensä kuuluisaksi, niin ajatukset kiitivät joskus aivan äkkiä +taaksepäin kirkkaaseen puolipäivähetkeen, jolloin hän käveli kotiapäin +kullankiharapää rinnoillaan ja pienet pehmeät kätöset tuottavasti +kiedottuna kaulansa ympäri, ja monet kerrat unohtui hän kuuntelemaan +lapsen äänensorinaa eteisestä. + +Vähitellen hän alkoi varttoa milloin Margy lähtisi ulos, saadakseen +puoliavoisesta ovesta nähdä, miten häntä eteisessä puettiin, ja +toisinaan hän tuli uloskin, leikki lapsen kanssa ja kysyi Tildalta tytön +vointia j.n.e. sekä miksi hänen piti kulkea noin kummallisessa lakissa, +mutta kun kuuli, että se oli aivan muodikasta ja että tohtorinna itse +oli sen tilannut, niin hän meni aivan hiljaa takaisin kamariinsa. +Muutamia päiviä sen jälkeen ilmestyi hän kuitenkin aivan äkkiarvaamatta +Margyn kamariin mukanaan pussillinen appelsiinejä Margylle -- ne ovat +niin terveellisiä -- vakuutti hän; senjälkeen tuli hänelle tavaksi +pistäytyä tänne väliin ilman makeisiakin, vaan oli aina yhtä tervetullut +ja tervehdittiin samalla ihastuksella. + +Tilda oli kerrassaan kummastuksissaan tästä, mutta kun hän eräänä +päivänä näki tohtorin polvillaan nurkassa "kilttinä vanhana heppana" +kuten Margy selitti, niin ei hänen hämmästyksellään enää ollut rajoja. + +Alice rouva, joka oli ollut Pietarissa ostamassa itselleen uudet turkit, +kummastui suuresti nähdessään kotiintultuaan Margyn olevan korkealla +lasten tuolilla päivällispöydässä ja isänsä tarjoilevan. Isä näytti +jotensakin tottuneelta lapsenhoitoon. + +-- Näetkös, Alice, minusta tuntui tyhjältä mentyäsi ja minun täytyi +saada itselleni pöytätoveri pienestä tyttösestämme -- sanoi hän melkein +kuin puolustuksekseen. + +Rouva pudisti päätään tyytymättömän näköisenä: -- Minä en ole koskaan +voinut kärsiä lapsia pöydässä, ne syövät kuin pienet porsaat. + +-- Oh, meidän pieni Margymme käyttäytyy jo kuin ymmärtäväinen neiti -- +vakuutti tohtori, joka oli päättänyt kaikin tavoin koettaa estää pienen +naapurinsa joutumista takaisin kamariinsa. + +Hänen vaimonsa, joka ensikerran kuuli miehensä sanovan vastaan, koetti +kaikin tavoin näyttää tyytyväiseltä, vakuutettuna siitä, että Robert nyt +kuten ennenkin täyttäisi hänen toivomuksensa. Kuitenkin pysyi tohtori +päätöksessään ja tämän jupakan aikana sai talon pieni tytär yhä +varmemman aseman isänsä vieressä, johon hän turvautui koko pienen +yksinäisen sydämensä lämpimällä myötätuntoisuudella. Hänhän oli janonnut +hellyyttä kuin kukka auringonvaloa, ja nyt säihkyi onni hänen iloisilla +kasvoillaan päivät päästään. + +Äiti katseli väliin ihmetellen isää ja tytärtä, jotka iloisina +lurittelivat keskenään ja näyttivät niin hyvin viihtyvän yhdessä, hän +tunsi sydämessään silloin omituisen tuskallista yksinäisyydentunnetta ja +hän vakuutti kärtyisesti, että -- Robert oli aivan liiaksi kiintynyt +lapseen. + +-- Miksikäs ei hän olisi kiintynyt kauniiseen tyttäreensä -- arveli +Kaarinatäti, joka oli käymässä siellä -- etkö näe kuinka kirkkaat silmät +Margyllä on ja tuollainen kaunis valkoinen kiharatukka, ja muuten on hän +kiltein olento, minkä koskaan olen nähnyt. + +-- Minusta on Margy aina ruma -- sanoi Alice rouva äreästi -- hänen +silmänsä ovat liian pyöreät ja kehumaasi valkotukkaa pidän minä +ehdottomasti pellavaperuukkina. Sano vain mitä sanot, vaan minua +tuskastuttaa nähdä kun Robert pilaa tytön ja tahtoo, että koko talon +pitää taipua tytön mukaan, pian kai minun punainen kamarinikin muuttuu +lapsenkamariksi. + +-- Ai ai, Alice, tuo vivahtaa mustasukkaisuuteen, vastasi täti hymyillen +-- sinä olet tottunut olemaan kieltämättä ensimmäinen kodissasi ja +vallitsemaan miehesi sydäntä, nyt pelkäät kilpailijaa, vaan älä ole +huolissasi, kyllä hän rakastaa sinua yhtäpaljon kuin ennenkin, vaikka +hän koettaa korvata sen, mitä te molemmat olette laiminlyöneet pienen +"liikalaisen" suhteen. + +-- Niin, no se on sellaista ruikusta, sanoi tohtorinna tehden ylpeän +liikkeen päällään, vaan hänellä oli kyynelet silmissä, ja Kaarina, joka +kaikessa hiljaisuudessaan oli tarkkasilmäinen, käydessään joka päivä +talossa huomasi, miten rouva Alice levottomin silmin katseli miehensä ja +lapsensa keskinäistä suhdetta. + +Tapahtuipa kerran niinkin, että rouva eräänä päivänä puolispöydässä +kumartui Margyyn solmetakseen serviettiä hänelle; -- Enkö minä saa +auttaa lasta, Robert? + +-- Aivan kernaasti, hyvä ystävä, vaan minä luulen, että Margy on +tottunut minuun. -- Ja niin olikin. Aina kuin äiti rupesi auttelemaan +häntä, niin tyttö meni isän luo ja painoi päänsä hänen rintaansa vasten; +isässä oli hänen turvansa eikä hän muuta tahtonut. + +Tohtori siveli hiljaa hänen kiharansa otsalta, nosti hänet syliinsä. + +-- Sinä näytät niin tuntehikkaalta, Robert -- Alicerouva koetti tehdä +ivaa, vaan itku oli kurkussa. Minä en tahdo houkutella Margya luotasi, +sillä minä näen selvään, että sinä olet mustasukkainen hänestä. + +Tohtori ei vastannut mitään, vaan tarttui äänettömänä sanomalehteensä, +sillä hän aavisti, että tässä katkeruuden purkauksessa piili kauvan +uinailevan äidinrakkauden heräämisen merkki, ja hän tunsi, että kun tämä +tunne on herännyt vaimonsa sydämessä, niin hän ihailisi sitte häntä +enemmän kuin koskaan. + +Tyytyväisenä ja toivehikkaana meni hän sinä iltana lapsenkamariin, sillä +Margy oli tottunut siihen, ettei hän nukkunut illoilla ennenkuin isä +tuli sanomaan hyvääyötä ja oli kuullut hänen iltarukouksensa. + +Margy istui jo vuoteessaan kädet ristissä ja kun tohtori tuli, niin hän +rukoili vanhan yksinkertaisen rukouksen, joka tuhansien lasten huulilta +on kohonnut korkeuteen: + + Mä nostan silmäni taivaaseen + Ja sormeni ristiin liitän, + O Herra, ystävä lapsien + Mä armostas sua kiitän. + +Tohtorikin oli pannut kätensä ristiin niinkuin Margy oli häntä opettanut +ja tuo maailmanmies, jolle rukous aikoja sitte oli ollut vierasta +kieltä, kuunteli nyt hartaasti pienen tyttönsä lurittavaa ääntä. + +-- Hyvää yötä Margy, hyvää yötä rakkaani -- Tohtori kumartui suutelemaan +tyttöä otsalle -- mutta miten olet niin kuuma? Tilda, onko hänellä +kuume, minusta Margy on ollut vähän nolo koko päivän? Oletko kipeä, +pikku ystäväni? + +-- Pikkusen väsynyt. + +-- Noo, nuku sitte ja lepää pienokaiseni, ja herää aamulla virkeänä -- +hän silitti hellästi tytön punasta poskea ja meni, vaan kun tyttö oli +nukkunut, niin tohtori tuli takaisin ja kuunteli levottomana hänen +heikkoa ryintää, joka teki hänen unensa rauhattomaksi. Tilda vakuutti +että se oli vain tavallista katarria, ja hänhän ymmärsi tämmöiset asiat. +Mutta kuitenkaan tohtori ei voinut olla hiipimättä vielä yölläkin +lapsenkamarin oven taa kuuntelemaan. Unissaankin tunsi hän useat kerrat +jonkunmoista tuskaa ja kun vihdoin aamupuoleen joku äkkiä avasi oven, +niin hän hypähti säikähtyneenä ylös: -- Mikä on, Tilda? -- Margy on +kipeänä -- kuiskasi hoitaja -- hänen kurkkunsa korisee ja vinkuu niin +kummallisesti. -- Silmänräpäyksessä oli tohtori pukeutunut ja riensi +lapsen luo; joka makasi vuoteellaan posket kuumeen punaisina ja kovain +yskänkohtauksien aikana kuului kurkusta omituinen hinkuva ääni: -- +Mitähän se mahtaa olla, se kuulustaa niin kauhealta? + +-- Valtioneuvoksen pieni poika, jota minä hoidin Margya ennen, kuoli +kuristustautiin, ja hänellä myös vinkui kurkku tuolla tavoin -- sanoi +Tilda vavisten. + +-- Pitää heti mennä hakemaan professoria, käykää sanomassa siitä +kyökissä -- tohtori vaipui polvilleen Margyn vuoteen ääreen. Vaimonsa +nukkui vielä, ja tohtori ajatteli, että hänet pitäisi herättää, vaan +jalkansa olivat kuin lainauksissa, ettei hän päässyt lapsen vuoteen +äärestä. + +Kun professori tuli, niin hän vakuutti todeksi sen mitä oli pelätty, +Margy oli saanut kuristustaudin, tuon salaa hiipivän lasten vihollisen, +eikä tohtori voinut kieltää, että tila oli vaarallinen. + +Alice rouvakin oli herännyt oudoksuen vilkasta liikettä talossa näin +varhain aamulla, ja hän soitti saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut. +Tohtori meni hänen luo, ja miehensä näöstä voi rouva jo päättää, että +Margylle oli tapahtunut jotain. + +-- Onko tyttö kipeä vai -- ehkä kuollut? + +-- Kipeä on, vaan ei, Jumalan kiitos, kuollut, ja missä on elämää, siinä +on myöskin toivoa -- vastasi tohtori. + +-- Kuka on nyt hänen luonaan? + +-- Kaarinatäti, joka tuli heti alas, kun kuuli tavattoman varhain +puhetta Margyn kamarista; niinkuin tiedät, on tädin makuuhuone juuri +Margyn kamarin päällä. Pieni Margy raukka, hänellä on vähänväliä +ankaroita tuskia, että sydäntä särkee nähdä; jos sinun on vaikea nähdä, +niin voit olla varma, että täti kyllä hoitaa häntä hellästi, ja Tilda on +myöskin aulis. + +Nuori rouva kääntyi vastaamatta sanaakaan, vaan ennenkö tohtori ehti +sairashuoneeseen, niin rouvakin oli siellä, ja sanaa lausumatta nousi +Kaarinatäti ja jätti äidille paikkansa lapsen ääressä. + +Kolme päivää kesti kamala taistelu, jonka aikana oli silloin tällöin +joku lieveämpi hetki. Tohtori oli aivan suunniltaan ja epätoivoissaan, +jotta hän oli aivan sopimaton sairaanhoitajaksi, vaan sitä +väsymättömämpi oli hänen vaimonsa. Tuskin minuutiksikaan hän lähti +sairasvuoteen luota ja hän tarkoin täytti professorin määräykset pienen +sairaan hoidossa. Hän ei näyttänyt ajattelevan itseään ollenkaan, ei +muistanut ruokaa eikä unta, herkeämättä tarkasti pienimpiäkin muutoksia +taudin kulussa ja aivan kuin vaistomaisesti näytti hän ymmärtävän, mikä +oli milloinkin hyvä lapsen tuskien huojentamiseksi. Äiti tiesi selvään, +että pienen Margyn katse, kun se oli tajullaan, etsi isää tahi +Kaarinatätiä eikä koskaan ikävöinyt häntä. + +Tohtori näki miten sanomaton tuska tunti tunnilta ilmeni aina selvemmin +vaimonsa kauniilla muodolla, jolla tähän asti ei ollut näkynyt surua +eikä kärsimyksiä, ja miten hänen kyynelettömät silmänsä ilmaisivat +tuskaa, jota sanoilla ei kyennyt lausumaan. + +Professori oli kolmannen päivän illalla sanonut taudin tekevän käänteen. +Isä ja äiti olivat äänettöminä istuneet vuoteen ääressä ja katselleet +pientä, rakasta muotoa, joka vähitellen aivan kuin jäykistyi samalla +kuin sinisenkuultava kalpeus levisi sille. Hengitys korisi ja näytti +olevan vaivaloista ja melkein särkynyt katse ei ollut pitkiin aikoihin +kiintynyt kenenkään. Äiti nousi yhtäkkiä ja meni allapäin huoneesta; +tohtori katseli hetken hänen jälkeensä ja seurasi sitten häntä. Hän sai +kauan etsiä vaimoaan ja löysi lopuksi hänet punasessa huoneessa, jossa +ennen näytti niin hauskalle, vaan nyt tuntui kylmälle ja synkälle. Rouva +makasi lattialla ja koko ruumiinsa vapisi. + +-- Rakas Alice, jaetaan suru, onhan se meille yhteinen -- ei vastausta +-- itke minulle, niin on helpompi. -- Tohtori istui sohvaan ja koetti +nostaa vaimonsa päätä ja kun hän siinä katsoi hänen silmiinsä, niin ne +olivat kuivat. + +-- Robert, puhutaan helvetin tuskista, minä tunnen niitä -- sanoi rouva +vapisevin huulin -- sinä olet rakastanut lasta, sinä olet ymmärtänyt +voittaa hänen rakkautensa, kun vielä oli siihen tilaisuus -- minä sen +laiminlöin -- nyt on myöhäistä. Jumala ottaa hänet pois ja se on +oikeutettu rangaistus äidille, joka ei ollut lapsen arvoinen -- hän +kätki taas kasvonsa; hiljaisessa huoneessa kuului äkkiä kiireelliset +askeleet; tultiin kutsumaan sairashuoneeseen ja vanhemmat riensivät +sinne käsikädessä nähdäkseen lapsensa viimeisen särkyneen katseen, vaan +vuoteen ääressä istui uskollinen Kaarinatäti ja hymyili lempeästi. + +-- Pieni Margymme nukkuu nyt tyyneesti -- sanoi hän -- hengensalpaus on +poissa ja taudin käänne on kestetty. + +-- Alice, Alice, rakkaamme parantuu! -- huudahti tohtori riemuissaan -- +Jumala, jonka olemme unhottaneet onnemme päivinä on kuitenkin antanut +armonsa paistaa meille surumme hetkenä ja pelastanut lapsemme -- hänen +vaimonsa ei vastannut, vaan polvistui vuoteen ääreen painaen otsansa +lapsen kuihtunutta kättä vasten, ja ilokyyneleet virtasivat hänen +kalpeita poskiaan pitkin. + +-- Minä olen niin kiitollinen Robert siitä, että Margy saa elää -- +kuiskasi hän vihdoin -- sano minulle vain, mitä tulee minun tehdä +voittaakseni lapsen sydämen? + +-- Sinun tulee rakastaa häntä -- sanoi tohtori hiljaa. + +-- Ah Robert, minä olen jo kauan häntä rakastanut! + +Aamulla heräsi Margy eikä hänellä ollut tuskia, ja katse oli kirkas. +Äiti polvistui taas sängyn viereen, isä seisoi jalkapäässä ja +Kaarinatäti istui vanhalla paikallaan päänpohjukassa. Lapsen katse +liikkui hitaasti ja vakavasti toisesta toiseen, lopuksi pysähtyi äitiin +ja aivan kuin äidin kalpeilla kasvoilla rukoileva ilme olisi koskettanut +jotakin näkymätöntä, tähän asti äänetöntä kieltä lapsen sydämessä, +ojensi hän kätensä äitiä kohden ja sanoi hiljaa: -- Äiti, ota Margy +syliisi! + +Eikä äitiä tarvinnut kahta kertaa pyytää, äänettömällä hellyydellä +painoi hän tyttärensä sydämelleen ja suuteli kiihkoisesti lapsen +kasvoja. + +Isä katseli hellästi heitä ja Kaarinatäti sanoi hiljaa: Jumalalle +kiitos, nyt on pieni "liikalainen" tervetullut uuteen elämään, jonka hän +tänä päivänä alkaa. + + + + +Tulevaisuuden eteen. + + +I. + +Paikkakunnalle oli tuleva uusi kansakoulun opettajatar, edellinen kun +oli hakenut ja saanut paikan syntymäseudullaan; onneksi oli hakijoita +tusinoittain, niin että ei ollut niistä puutetta, arveli +kunnallislautakunnan esimies, turpea, suuriääninen rusthollari, joka +virallisella äänellä johti puhetta kunnan kokouksissa. Hän oli vanhan +sukupolven miehiä, joka viimeiseen saakka oli vastustanut kansakoulun +perustamista kuntaan. Ja sitten kun koulu päätettiin perustaa, niin +"rikas Isolainen", joksi häntä yleisesti kutsuttiin, vastusti +johdonmukaisesti kaikkia, mikä kouluun kuului. Niinpä hän aina oli +sotakannalla opettajaa ja opettajatarta vastaan, eikä ollut ainoatakaan +tilaisuutta, jossa Isolainen ei olisi pannut jyrkkää vastalausettaan +kunnankokouksissa näiden esityksiä vastaan. + +Entinen opettajatar, neiti Frisk, oli monta kertaa itkenyt ja viettänyt +unettomia öitä, sillä hän oli heikko, rasittunut ja hermostunut olento. +Opettaja, herra Rautio, oli aivan toista. Hänen voimakkaassa +luonteessaan oli jotakin teräskovaa. Hän oli rikkaan talollisen poika, +hyvin kasvatettu ja lapsuudesta saakka karaistunut, yksinkertaisiin +elämäntapoihin tottunut. Hänessä ei ollut maailmanmiehen hienoutta, vaan +kun näki hänen jättiläismäisen vartalonsa, niin ajatteli ehdottomasti +nuorta, hyötyisää petäjää, joka on tunkenut juurensa syvälle kankaan +kamaraan, kohottaa rohkeasti latvansa korkeuteen valmiina vastustamaan +talvimyrskyjen ryntäyksiä, Hänen muotonsa ei ollut kaunis, vaan siinä +rautainen luonne kuvastihe; vaalea sakea tukka valui leveälle otsalle, +jossa oli ajattelijan piirteitä. Silmissä oli terävä, viisas katse, joka +oli myös sopuisan ja hyväntahtoisen näköinen, ja koko miehen olossa oli +jotakin tyyntä ja luottamusta herättävää. + +Oppilaansa häntä melkein jumaloivat, vaan kunnan vanhoilliset eivät +hänestä pitäneet. Heistä tuolla ahkeralla opettajalla oli niin paljo +uusia ajatuksia, uusia puuhia, ja heistä kaikki uusi oli hylättävää. He +olivat haudanneet monet monituiset Raution tekemät ehdotukset. Paljon +katkeruutta ja penseyttä hän oli osakseen saanut, ja kokenut että se +tie, jonka hän oli valinnut, oli okainen. Vaan hän oli vielä nuori ja +hänen rohkeutensa oli murtumaton. Hänen luonteessaan oli joku määrä +hitaisuutta, josta voi päättää, että sitte kun nuoruuden innostus on +laimentunut, niin miehuuden voima oli täydentävä työn. Mikään +haaveellinen mielijohde ei ollut häntä saattanut opintielle, vaan +sisäinen, lämmin rakkaudentunne siihen kansaan, jonka riveistä hän itse +oli. Sen vuoksi eivät ivallisimmatkaan vastustukset voineet häiritä +hänen tyyneyttään. Hän tiesi työlääksi saada murretuksi vanhaa, isiltä +perittyä katsantokantaa, jollei vain ollut varma uuden paremmuudesta. +Mitä suurimmalla tunnollisuudella hän koetti välttää kaikkia törmäyksiä, +mitkä olisivat voineet vahingoittaa sitä suurta asiaa, jolle hän oli +omistanut kaikki voimansa. Neiti Frisk ei voinut käsittää, miten Rautio +voi olla niin tyyni vastustajiaan kohtaan. Hän itse tulistui ja remahti +liekkeihin vähimmästäkin hyökkäyksestä, joka tehtiin rakasta koulua +vastaan -- hänen keppihevosensa, jonka hän tietämättään vei taisteluun +sekä sopivassa että sopimattomassa tilaisuudessa. + +Herra Rautio antoi virkatoverilleen täyden kunnioituksen hänen tiukan ja +kiivaan harrastuksensa takia, vaikka se useasti tuottikin heille +kaikenlaisia ikävyyksiä eikä suinkaan parantanut sitä asiaa, jota neiti +Frisk niin kiihkoisesti puolusti. Kaipuun tunteilla oli Rautio kuitenkin +sanonut hänelle hyvästit. Neiti Frisk oli kaikissa tapauksissa ollut +rehellinen ja uskollinen toveri, ja kuka sen tiesi, millainen hänen +jälkeläisensä on. + +Olot Honkalassa olivat hyvin riitaiset. Pitäjä oli jakautunut +puolueihin, toinen koulun puolesta, toinen sitä vastaan; oli +puolueettomia, velttoon välinpitämättömyyteen vaipuneita, jotka +mieluummin antoivat maailman elää, miten halusi. + +Muutamat herrasmiehet -- nuoremmat tilanomistajat -- esiintyivät tosin +koulun puolustajina, missä se tuli kysymykseen, vaan koulunjohtokunnassa +istui vain talonpoikia, ja vanhat, rikkaat maanviljelijät eivät +välittäneet sen vertaa kansanvalistuksesta, jotta olisivat halunneet +kiertävää opettajaakaan alamaistensa lapsille, piintyneitä kun olivat +vanhaan ennakkoluuloon, että koulu kasvattaa rahvaan lapsista herroja ja +neitejä. + +Niin olivat asiat Honkalassa, joka oli hyvästi toimeentuleva pitäjä +sisämaassa, mistä oli useampien tuntien matka lähimmälle +rautatienasemalle ja höyrylaivaliikettä tunnettiin ainoastaan nimeksi. +Rovasti oli vanha ja sängyn omana halvauksen alainen; apulaisenaan oli +vasta papiksi päässyt nuori, ujo mies, joka koetti perehtyä oloonsa. +Kappalainen oli ratkaisevasti vanhoillisten puolella ja näytti +katselevan karsaasti Rautiota, jolla oli niin valtava vaikutus +oppilaisiinsa. + +Opettaja sitävastoin esiintyi hyvin maltillisesti papistoa koskevissa +kysymyksissä, kun hän jo lapsuudestaan oli oppinut kunnioittamaan +pappeja. Hänen kotiseudullaan olikin onneksi ollut sielunpaimen, joka +innokkaasti edisti seurakuntansa edistystä maallisissakin asioissa. +Hänen kanssaan oli Rautiolla ollut monet kerrat pitkät keskustelut +koulukysymyksistä, ja tuon nuoren miehen hiljaisena tulevaisuuden +toiveena oli saada kerran opettajana vaikuttaa kotiseudullaan. +Toistaiseksi koetti hän nyt vaikuttaa vointinsa mukaan nykyisen +paikkansa hyödyksi ja tyyneesti murtaa ennakkoluulojen sulkuja siellä. + +Seisoessaan höyläpenkkinsä ääressä -- hän näet oli hyvin kätevä -- +sahaamassa tai höyläämässä, ja siinä pienien, ohkaisten höylälastujen +sihistessä hänen ympärilleen, ajatuksensa kiitivät lapsuutensa kotiin +Kalliossa, jossa äiti asui ja oli hyötyisän ja varakkaan Rautjärven +tilan isäntänä ja emäntänä. Tila oli kulkenut perintönä isältä pojalle +jo monet polvet. Kaikki olivat he olleet rehellisiä, toimekkaita +talonpoikia, jotka viisaasti viljelivät maatansa. Heille oli uskottu +erityisiä pitäjän luottamusvirkoja, joita olivat huolellisesti ja +kelvollisesti hoitaneet. Kaarlo oli ensimmäinen, joka rikkoi vanhat +tavat antautumalla lukutielle. Tämä tapahtui osaksi pojan omasta jo +varhain syntyneestä lukuhalusta, osaksi isänsä kehoituksesta, jolla ei +ollut koskaan mitään taipumusta ollut maanviljelykseen, ja oli heikko ja +kivuloinen. + +Tuollaisena mietiskelevänä, itseensä sulkeutuneena luonteena, joka +olojen pakosta ei ole voinut päästä selville kutsumuksestaan tahi +antautua siihen mihin olisi ollut lahjoja, isänsä oli elänyt elämäänsä +itseensä tyytymättömänä ja olentona, jota ympäristönsä ei ymmärtänyt. +Haluttomasti oli hän ottanut vastaan isäin tilan ja työskentelikin siinä +kymmenkunta vuotta tunnollisesti, mutta ilman harrastusta. Silloin +ratkesi äkkiä tuon tuskin nelikymmenvuotiaan miehen terveys. +Kolotustauti muutti hänet elinpäivikseen avuttomaksi rammaksi. Hän ei +enää voinut taloa hoitaa, mikä tästälähtien siirtyi hänen vaimolleen, +joka oli toimelias, tarmokas ja tarkkaälyinen nainen. Hänen hoidollaan +tilan tulot kohosivat pian kahtavertaa suuremmiksi. + +Raihnainen, vuoteen omana oleva mies käytti aikansa kirjojen ja +sanomalehtien lukemiseen. Kun hänellä oli selvä arvostelukyky ja terävä +ymmärrys, niin selvisi hänelle pian, ettei hän maanviljelijänä koskaan +ole ollut oikealla paikallaan. Sitä oli myöhäistä surra nyt, kun hän +makasi tuossa saamattomana ja riutuneena. Mutta hän tunsi, että henkisen +valon saanti lievensi ruumiin kärsimyksiä ja sen vuoksi hän oli erittäin +mielissään kun ystävällinen kirkkoherra lupasi hankkia hänelle hyvää +lukemista. + +Tähän aikaan hänessä syntyi luja päätös, että ainoan poikansa Kaarlon, +joka nähtävästi oli häneltä perinyt lukuhalun, tulee saada tyydyttää +halunsa, ja äiti, joka syvästi ihaili miehensä henkistä etevyyttä, oli +kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan. Ja niin se tuli Kaarlo +koulu-uralle. + +Äiti ehkä hiljaisesti toivoi saavansa jonakin päivänä nähdä poikansa +saarnatuolissa -- mikä on talonpoikaisnaisen korkein toivo pojasta, joka +on etevä lukemaan. Mutta sitä mukaa kuin Kaarlo kasvoi, kävi aina +selvemmäksi, ettei hänellä ollut mitään papiksi kutsumusta; ja sitä +enemmän ilmaisi hän palavan halunsa päästä seminariin, jolla toteutti +isänsä hartaimman toiveen. + +-- Hänestä tulee se, mikä minusta ei tullut -- ajatteli sairas, ja koko +hänen raihnaisen olentonsa läpi kävi syvä sisäinen liikutus -- hän on +tekevä tien valoisaksi monille, jotka kuten hänen isänsäkin, ovat +hapuilleet sumussa pääsemättä selville elämäntyöstään. Oppi ei paina +paljon, mutta minä tiedän että kaikki, mitä olen toimittanut täällä +maailmassa, olisi tullut kahta vertaa paremmin tehdyksi, jos olisin +tietänyt vähän enemmän. + +Tämän ja paljo muuta oli isä hiljaisina hetkinä sairashuoneessa uskonut +Kaarlolle. Ja hänestä tuntui sitte, että hän nyt mielellään tahtoisi +kuolla, kun hän kuitenkin voisi kuin uudestaan elää pojassa, joka +valaistun tietonsa avulla seisoi niin paljon häntä korkeammalla ja sen +vuoksi voi tehdä hyötyä niin paljoa enemmän. + +Jo parisen vuotta oli tuo kärsinyt mies maannut maan povessa, ja hänen +toimelias leskensä hoiti edelleen tilaa, joka nykyään kuului hänelle ja +pojalle yhteisesti. Kaarlon ei niinmuodoin tarvinnut katkaista +luku-uraansa, mille hän niin innokkaasti oli antautunut. + +Hänen pienessä, yksinkertaisessa kodissaan Honkalassa suuri kirjasto, +sanomalehtien ja aikakauskirjain peittämä pöytä todisti hänen +tutkimishaluaan. Toinen huone oli hänen käsityöhuoneensa, jossa hän +seisoi usein ajatuksiinsa vaipuneena, samalla antaen höylän liikkua +kunnes koko lattia oli täynnä lastuja, suureksi mieliharmiksi vanhalle +Katrinalle, hänen palvelijalleen, joka oli luonteeltaan itse +säännöllisyys. Muutoin Katrina ihaili sanomattomasti nuorta isäntäänsä, +jonka hän oli nähnyt kasvavasta lapsesta; hän piti häntä kerrassaan +säädyllisen nuorenmiehen esikuvana, jota vanhus ylpeänä usein vakuutti +muille. Kaarlon vastustajakaan, Isola, ei voinut, vaikka mielellään +olisi halunnut, panna tätä arvostelua vastaan. + + +II. + +Honkalan koulutalo oli jotensakin yksinäinen. Se muistutti melkein +uutisasuntoa, se kun oli rakennettu keskelle kuusikkoa, mikä tätä +tarkoitusta varten oli raivattu. Tänne sen johtavat henkilöt tuhansien +kiistojen jälkeen onnistuivat sijoittamaan. Näytti siltä kun ei olisi +pantu vähintäkään huomiota sen asemaan siinä suhteessa oliko se vai ei +sopivalla paikalla koulussakävijöille. Paremminkin tuntui se olevan +rakennettu tänne, jotta se olisi -- niin syrjässä kuin suinkin ja poissa +näkyvistä. Vaikka tämä salainen ajatus olisikin piillyt pohjalla, niin +se ei toteutunut, sillä lasten koulunkäynti-into todisti kyllin, että +nouseva polvi oli toista mieltä tiedon suhteen kuin vanhempi kansa, ja +myöskin aina yhä useammat isät ja äidit katselivat Honkalaa suopeammin, +kun heidän lapsensa kertoivat heille innolla ja ihastuksella koulusta ja +opettajastaan. + +Tuo suuri punaseksimaalattu rakennus valkeine ikkunalautoineen näytti +somalle kuusiston tummaa pohjaa vasten. Sen ympäristössä oli kuitenkin +vähän synkkää, varsinkin sille, joka tuli viljavalta tasangolta, missä +oli lakeuksia ja lehtoja. + +Oli elokuun viimeisiä päiviä. Taivas oli jo aamusta ollut harmaiden +pilvien peitossa ja jälkeenpuolisten alkoi tiheästi sataa tuhuuttaa +raskaista pilvistä. Rautio seisoi ja nikarteli omassa työhuoneessaan +ikkuna auki, josta näkyi suuri tasainen pihamaa. Siitä hän poikain +avulla oli raivannut kivet ja kannot. Ulompana näkyi metsä, jonka rantaa +tie kiemurteli. Se näytti vielä näin kesäaikana, kun se oli ruohistunut, +uudelta raiviotieltä. Opettajan silmä kiiti pikaisesti sinne, kun pienen +kallion ohi ajoi kärryt. Kaksi henkeä istui vaapperoissa kärryissä -- +naishenkilö gummisadetakissa ajajan vieressä epämukavalla etuistuimella. +Raution katse tarkistui tulijoihin. Pari päivää sitte oli asemalta tuotu +huonekaluja uudelle opettajattarelle. Tuo tulija oli kai siis +opettajatar neiti Vinter itse. + +Kärryt rymistivät edelleen läpi portin ja ympäri ruohokentän, mihin +opettaja oli istuttanut kauniita pensaikkoja, aivan porrasten eteen +saakka. Rautio vetäytyi ikkunasta syrjempään ja katseli uutimien takaa. + +Kyyditsijä tiukensi ohjaksia ja hevonen seisahtui. Hevosparka oli aivan +märkänä sateesta ja korvat luupollaan. Kyytimies harmaassa takissa +kyyristi päänsä olkapäiden väliin, kun sadevesi lakkaamatta valui takin +kauluksen alle. Nainen piti yllään vaaleata sateensuojaa, jonka +liepeestä nopahteli kirkkaita pisaria. Sadetakin päähineen hän oli +vetänyt ylös, niin ettei Rautio voinut nähdä hänen kasvojansa, ja hänen +kärryistä laskeuttua näki vain, että hän oli pieni, siro ja +vilkasliikkeinen olento. + +Rouva Andersson -- mies oli ammatiltaan rakennusmestari, ja vaimo oli +tarkka arvostaan -- ilmausi tassuttavin askelin pihalle. Hän asui +kyökissä opettajattaren puolella ja oli hoitanut neiti Friskin taloutta. +Hänen punasilla kasvoillaan oli lempeä ja kirkas ilme. Hän niijaili +myötäänsä ja toivotti matkustajaa tervetulleeksi. Hän koetti olla +kohtelias ja makea kuin sokeri toivossa, että saa jäädä uuden +opettajattaren luo. Hyvin toimekkaana esiintyi hän ottaessaan vastaan +matkakapineita, joita kyytimies anteli hänelle -- hienotekoisen, +maalatun matkakirstun, kapsäkin, pari kaunista koria ja kirjaillun +matkavaipan. Kaikki näyttivät hienoilta ja muodikkailta, aivan +toisenlaisilta kuin neiti Friskin matkakapineet. + +Rautio tarkasteli uteliaana tuota pientä näpsää olentoa, joka alimmalta +portaalta komensi sekä rouvaa että poikaa. Vihdoin oli kaikki kannettu +sisään. Vieras viittasi ajajan luokseen ja luki kyytirahat hänen +kouraansa. Varmaankin sai kyytimies tavallista enemmän, sillä lakki +kohosi ylös, ja tylsähkö kasvojen ilme kirkastui. -- Kiitos kun ajoit +niin kiltisti ja hyvästi -- kuuli Rautio uutimien takana raikkaan, +sointuisan tyttömäisen äänen. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli tuo +nuori nainen kadonnut oman ovensa taakse. Rautio veti ikkunan kiinni ja +tarttui taas höyläänsä, mutta tasoittaessaan ja silittäessään +laudanpalasta hänen ajatuksensa liikkuivat yhä tulokkaassa tuolla +toisella puolen. Minkä näköinen hän oikeastaan on ja minkähänlainen +hänestä mahtanee tulla työtoveri? mietiskeli hän. Hänen tähänastinen +käsityksensä kansakoulunopettajattarista yleensä rajoittui siihen, mitä +hän oli oppinut heitä tuntemaan ollessaan yhdessä ainoastaan jonku +aniharvan kanssa, joita oli sattunut tapaamaan. Ja niistä useimmat +tuntuivat olevan ymmärtäväisiä, päättäväisiä naisia, kansakoulun +hartaita ystäviä, muutamat vähän hermostuneita -- esimerkiksi neiti +Frisk -- kaikki enemmän tai vähemmän itsenäisiä, tottuneita kulkemaan +omaa tietänsä ja useimmiten vähän pikaisia käytöksessään "luomisen +herroja" kohtaan. Hän muisti samassa erään pienen tapauksen pappilan +verannassa, kun pastori Ståhle -- nuori apulainen -- kohteliaasti riensi +neiti Friskin luo päällysvaatetta auttamaan hänelle, vaan neiti Frisk +karkoitti hänet sanomalla karskisti: "Kiitos, minä autan kernaimmin itse +itseäni". Tämäkin seikka hänestä todisti seminaarilaisten vahvaa +itsenäisyystunnetta ja hän ajatteli kuinka luonnolliselta hänestä oli +tuntunut seurustella toverillisesti neiti Friskin ja naapuripitäjän +opettajattaren kanssa, jonka leikkotukka ja silmälasit aina muistuttivat +hänelle luokkatoveria koulussa. Oikeastaan kuitenkin yhteiset +harrastukset olivat saattaneet heidät yhteen ja tehnyt heidän seuransa +teeskentelemättömäksi. Muutoin ei hän juuri paljon ymmärtänyt, miten oli +seurusteltava naisten kanssa, sillä hänelle ei ollut monesti sattunut +tilaisuutta siihen muiden sivistyneiden naisten kanssa kuin +opettajattarien. Pappilassa, missä hän oli suosittu vieras, oli +ainoastaan vanha ystävällinen rovastinna -- hänen monet tyttärensä +olivat naimisissa ja lentäneet pesästään jo aikoja sitten. + +Huoneessa alkoi hämärtää. Rautio istui kirjoituspöytänsä ääreen +kirjoittaakseen vielä kirjeen. Mutta hänen täytyi pian sytyttää lamppu. +Ja laskiessaan uudinta näki hän kummastuksekseen Katrinan kartanolla +vilkkaasti keskustelevan rouva Anderssonin kanssa. + +Näiden kahden välillä jonkummoinen kylmyys vallitsi. Katrina oli +järkähtämättä kaikkia naimisia vastaan, ja erittäinkin Anderssonska, +joka usein oli tohvelin alla, kun hänen rakennusmestarinsa tuli kotia +pikku liehkassa, oli Katrinalla malkana silmässä. Naisella pitäisi olla +sen verran ylpeyttä, ettei sallisi sellaisen miesrääpiskön tulla +tyrkkimään itseään, arveli hän. Katrina halveksi äärettömästi myöskin +vastustajansa järjestyksen pitoa ja milloin vain voi, niin sanoi häntä +mielellään "akan hutilukseksi", koko semmoista rouvaa. + +Ihmeellistä siis ei ollut, jos opettaja kummastuikin noiden kahden eukon +tuttavallisuutta tänä iltana. Vaan hän ymmärsi pian asian. Hyvä Katrina, +niin tyly kuin olikin naapuriaan kohtaan, ei voinut aina kuitenkaan +vastustaa naisellista uteliaisuuttaan. Hän liikkui harvoin muuanne kuin +kirkkoon, vaan sitävastoin rouva Andersson oli oikea juorulaukku, joka +kokosi kaikki kylän uutiset. Katrina olisi ennemmin purrut kielensäkin +kuin tunnustanut uteliaisuutensa ja vaikka aina oli vastahakoinen +rouvalle, niin hän kuitenkin houkuttausi aina joskus kuuntelemaan rouva +Anderssonin kertomuksia, joita sitte pala palalta kertoi isännälleen, +kun tämä oli sillä tuulella, että rupesi puheisiin. + +Myöskin tänä iltana teki eukko itselleen asiaa sisälle saadakseen +puhella, ja luonnollisesti kaikki tiedonantonsa olivat opettajattaresta. +Andersonska, joka aina löpisi suuntäydeltä, tiesi jo enemmän tuosta +nuoresta neidestä kuin hänen oma äitinsä koskaan voi tietää, vakuutti +Katrina. -- Uh, ettei edes hävetäkään tuolla tavoin udella heti ensi +päivänä! Neiti Vinter tulee suoraan Helsingistä, missä hänellä on koti +sukulaisten luona. Hän on hieno kuin prinsessa, aivan toista kuin neiti +Frisk, jolla ei ollut kelvollista riepuakaan päälle pannakseen. Ja +kuinka iloinen hän sitten on, ihan kuin leivonen, oli Andersonska +kertonut. Heti oli neiti puhunut Andersonskalle taloudenhoidosta ja +sanonut, että hän ei ymmärrä siitä enemmän kuin taivaan lintunen -- +kyllä hän onkin todella hieno neiti, sen Andersonska olisi voinut vaikka +valalleen ottaa. Niin puheli Katrina, kunnes hänen nuori herransa nousi +ruokapöydästä ryhtyäkseen uudelleen kirjoitukseensa. Kun hän tuntia +myöhemmin reippaalla kynänvedolla oli pistänyt nimensä kirjeen alle, +niin nousi hän mennäkseen nukkumaan. Oli hiljaista koko talossa, mutta +sadepisarat putoilivat yhä ja yötuuli huhahteli nurkissa. Avara eteinen +eroitti molemmat koulusalit; tänne ripustivat lapset päällysvaatteensa +ja sen leveitä portaita joka päivä, lukukauden aikana, iloinen +lapsiliuta riensi leikkikentälle. Rautio muisti että yksi eteisen ikkuna +oli ollut auki päivällä ja kun alkoi tuulla, niin meni hän sulkemaan +sen. Palatessaan hän kuuli kepeitä askelia tyhjässä koulusalissa +toisella puolen ja seuraavassa silmänräpäyksessä kaikui italialaisen +laulun iloiset, riemuitsevat sävelet myöhäisen illan hiljaisuudessa. -- +"In questa sera tutta stellata", -- liritti tuo leikkivä ääni sisällä -- +"Dal verde monte pieno di fior" -- Vieraan kielen hyväilevä sointu +kaikui omituisesti Raution korvissa. + +"Iloinen kuin leivonen" oli Anderssonska sanonut. Niin hän näkyi todella +olevankin, tuo nuori vieras. Neiti Friskin laiha, hermostunut varjo ei +siis enää kulekaan täällä, samapa se. Mutta käsittiköhän tämä vieras +laululintunen myöskin työnsä painon ja syvän vakavuuden. Siihen ei +leikkimällä pääse -- eikä kasvateta kansanlapsia italialaisilla +venhelauluilla. + + +III. + +Seuraavana aamuna oli auvertava kirkas ilma. Rautio, joka aina nousi +varhain ylös, oli mennyt uimaan läheiselle järvelle. Sinne kulki tie +läpi metsän, kapea mutkitteleva, havunneulainen polku, molemmin puolin +oli naavaisia kuusia, joiden välitse näkyi sammaleinen maa. Tämä oli +opettajan lempipaikkoja. Hänestä oli mieluista tuo hiljaisuus puiden +alla, joiden lehvät muodostivat katoksen polun ylitse. Kun metsä sitten +harveni, niin lepäsi tuo pieni lampi täällä tummana ja hiljaisena, ja +surunvoittoinen väre levisi sen ylitse, mikä on omituista maamme +tuhansille pienille, kätkössä oleville sisäjärville. + +Hänen oma kotiseutunsa oli vesirikas, ja kentiesi juuri se tekikin tämän +paikan mieluisaksi. Tämä olikin melkein ainoa kaunis paikka jotakuinkin +autiossa ja rumassa Honkalassa. Kun hän raittiin aamukylvyn virkistämänä +palasi kotiansa, niin näki hän keskellä pihaa naisolennon räpyttelevien +ja kujertavien kyyhkysien ympäröimänä. + +Se oli uusi opettajatar, joka huvittelihe Raution kesykeillä, joiden +antoi noukkia herneitä käsistään. Hän nauroi kuin lapsi joka kerta kun +kyyhkyset innossaan nokallaan koskettivat hänen hienoa ihoaan, ja koko +hänen olennossaan, kun hän seisoi tuossa aamun kirkkaassa valossa, +kuvastui jotain lapsellista, suloista ja viehättävää. + +Hänellä oli lyhyt ruskea tukka, ruskeat silmät ja pyöreässä leuvassa oli +pieni kolo, joka antoi veitikkamaisen ilmeen hänen muodolleen. Hän oli +puettu yksinkertaiseen mustaan villaleninkiin, jossa edullisesti +esiintyi hänen nuortea, hieno vartalonsa. + +Opettaja, joka yhdellä ainoalla silmäyksellä oli huomannut tämän ja +kaikki pienimmätkin seikat, vaikka hän kuitenkin vasta jälestäpäin ne +muisti, jolloin ihmetteli, että ne niin selvästi olivat painuneet hänen +mieleensä, pysähtyi hetkiseksi esitelläkseen itsensä, -- minkä piti +velvollisuutenaan. Hän teki sen aivan lyhyesti, mutta tunsi samassa, +ettei hänen kumarruksensa ollut koskaan ollut kömpelömpi eikä hänen +äänensä jäykempi kuin tuon nuoren naisen kiinnittäessä kirkkaan +katseensa kylmän tarkkaavasti häneen. + +Tuon naisen käytös tuntui Rautiosta sitävastoin luontevalta, vieläpä +hiukan huolettomaltakin, kun hän ojensi kätensä ja sanoi nimensä +soinnukkaalla äänellään, mikä eilispäiväseltä vielä kaikui Raution +korvissa. Opettajatar teki muutamia huomautuksia seudusta ja kauniista +aamusta ja ryhtyi sitten uudelleen puuhaamaan kyyhkysien kanssa, jolloin +tuo kylmä ilme hänen elävillä kasvoillaan vaihtui lempeäksi hymyksi. + +Rautio seisoi hetken hänen vieressään lausumatta sanaakaan, kumarsi +sitten ja meni omalle puolelleen ajatellen kömpelöä käytöstään. + +Jälkeen puolisten meni Anderssonska kylään ja tilasi hevosen +opettajattarelle, joka aikoi käydä pappilassa. Rautio näki hänen ajavan +veräjästä, ja kun kärryt olivat kadonneet harjanteen taakse, niin +hänestä tuntui hetken aikaa, että koko kartano oli aivan autio. Hän ei +voinut ymmärtää tätä tunnetta, sillä hänhän oli vielä eilen ollut yksin +haltijana täällä, siitä asti kun hän oli palannut kesälomalta kotia, +eikä hän ollut tuntenut mitään tällaista tyhjyyttä. Kaikessa tapauksessa +tuntui hiljaiselta sen vuoksi, kun ei nyt kuullut tuota iloista, +raikasta ääntä, jonka soinnukasta hyräilyä oli kuullut koko päivän +huoneessa toisella puolella -- kun neiti Vinter oli, kuten itse sanoi, +koettanut huoneen kaikua. Opettaja oli jälkeenpuolisten hiljaa mutissut +tuota "alituista laulantoa", mutta nyt hän sitä kaipasi. Hän koetti +saada selville sen vaikutuksen, minkä uusi opettajatar oli häneen +tehnyt, mutta hän ei sitä voinut. Hän tunsi jonkunmoista +tyytymättömyyttä, kai siitä syystä, että hän nyt ollessaan ensikerran +hienosti kasvatetun nuoren naisen edessä, joka oli aivan eri piiristä, +niin kaukana siitä, missä hän oli kasvanut, ja hän näki oman ulkonaisen +ihmisensä uudessa muodossa, näki kaikki nuo pienet kulmikkaisuudet ja +puutteet tavoissaan, joita harvoin voi karsia muutoin kuin huolellisella +kasvatuksella aina lapsuudesta asti. + +Hän ei hävennyt sukuperäänsä eikä myöskään ollut taipuvainen nurkumaan +kohtaloaan, ettei ollut saanut kasvaa toisissa olosuhteissa, vaan +hänestä tuntui, puoleksi tietämättä, pahalle ja oli samalla kertaa +vihassa huomatessaan itserakkauden juurien niin syvästi juurtuneen +itseensä. + +Pitkä kävelylläolo metsässä illalla tasoitti kuitenkin täydellisesti +hänen mielialansa; ihminen, jolla on suuri päämaali, minkä eteen alati +työskentelee, harvoin antaa pikkuseikkain itseänsä kauan huvittaa tai +suututtaa. Tietysti voi jonkun asian puolesta intoilla mielettömästi; +mutta kuitenkin on jokainen pyrintö, johon koko tahtonsa tarmolla +antautuu, terästykseksi pahan voimaa vastaan, kohotukseksi ainakin +siveellisessä suhteessa. + +Neiti Vinter ei tullut illaksikaan kotia, hänet oli ystävällinen +rovastinna pyytänyt jäämään yöksi; hän aina niin äidillisesti otti +vastaan kaikki nuoret, etenkin jos ne olivat yksinäisiä ja +ystävällisyyden tarpeessa. Rautio näki neitiä vasta huomenna kirkossa. +Neiti istui rovastinnan vieressä. Hän istui pää rohkeasti pystyssä, ja +soma huopahattu lisäsi tuota rohkeaa ryhtiä. + +Kappalainen, pastori Virolin, saarnasi. Hän oli huonolahjainen puhuja, +mutta kuitenkin itsepintaisesti puhui valmistamatta, josta oli +seurauksena, että hänen saarnansa olivat tavallisesti samain sanain +kertomista tai tuttujen raamatunlauseiden latelemista. Opettaja, joka +oli tottunut katselemaan kunnioituksella sekä kirkkoa, että pappeja, +kävi ahkerasti jumalanpalveluksissa, ja kun pastori Virolin aina +esiintyi hänen vastustajanansa melkein kaikilla aloilla, niin oli Rautio +vasite päättänyt häntä kohtaan osoittaa niin suurta myötätuntoisuutta +kuin mahdollista, jonka vuoksi hän ei ollut poissa kirkosta, kun +kappalainen saarnasi, niin vähän kuin hän muutoin pitikin hänen +saarnoistaan. + +Tänään tuntui hänen saarnansa hänestä kuitenkin jokapäiväisemmälle kuin +koskaan ennen. Pastori muistutti sitäpaitsi erityisellä painolla +maailmallisen opin turhuutta, joka ainoastaan viettelee ihmisiä syntiin +ja hullutuksiin ja vie heidät pois ainoalta oikealta tieltä. + +Yksi ja toinen seurakuntalaisista heitti syrjäsilmäyksiä opettajan +penkkiin; harvat tunsivat vielä uutta opettajatarta, mutta Rautio kun +katsoi sinne, niin huomasi hän, että tämä ikäänkuin uhkamielisenä +kohotti päätään ja ylpeästi katseli ympärilleen. Hän on vielä nuori ja +vieras paikkakunnalla, ajatteli opettaja, hän ei tunne kaikkia niitä +riitaisuuksia, joita täällä on; täällä ei voita ylvästelevällä muodolla +-- tuskimpa sävyisyydellä ja kärsivällisyydelläkään. + +Kirkkotarhassa jumalanpalveluksen jälkeen viittasi rovastinna +ystävällisesti Raution luokseen. -- Minä en voi saada nuorta neitiämme +kääntymään kanssani pappilaan, sanoi tuo ystävällinen nainen. -- Hän +sanoo tahtovansa valmistautua huomispäivän lukuja varten; tehän menette +metsän läpi kuten tavallista, rakas Rautio, pitäkää nyt huoli neiti +Vinteristä, ettei hän eksy. + +Opettaja kumarsi. + +-- Tulkaa nyt pian käymään pappilassa, kehotti hän ystävällisesti ja +nousi sitten kärryihin, nyökäytti jäähyväisiksi noille kahdelle +nuorelle, jotka pian tomuiselta maantieltä riensivät viileään, +varjokkaaseen metsään. Täällä oli hiljaista ja tyyntä, ainoastaan +heikosti kantausi tieltä kärryjen jyrinä heidän kuuluviin; katajapensaat +raappivat neulasilla oksillaan heitä ja ilma tuoksui pihkalle kuumassa +puolipäivän auringon paahteessa ja kukkivat kanervat punottivat kauniina +metsässä. Neiti Vinter kumartui ja poimi muutamia. + +"Kanervallakin on kauneutensa, ja elämänsä on erämaallakin", sanoi hän. + +Rautio katsoi äkkiä ylös ja kohtasi tuon vilkkaan ja tunteellisen +katseen hänen kirkkaissa silmissään, ja samalla tunsi hän irtautuneensa +pakosta, mikä heti oli tarttunut häneen, kun hän joutui kahden kesken +tuon nuoren tytön kanssa -- hän muuttui aivan avomieliseksi ja +puheliaaksi. + +-- Tämä taitaa olla kummallinen paikka, tämä Honkala, sanoi Elli Vinter +nauraen. -- Rovastinna on kertonut minulle yhtä ja toista teidän +riidoistanne. + +-- Vai niin! + +-- Niin, ja tänäänhän sanottiin julkisesti saarnatuolista mitä olimme, +eikö totta? + +-- Kylläkai se oli tarkoituksena, sanoi Rautio hymyillen, minä olen +kuitenkin, paha kyllä, karaistu tuollaisia nuolia vastaan. + +-- Se oli suoraan sanoen hävytöntä! huudahti opettajatar säihkyvin +silmin. -- Silläkö tavoin sitä koetetaan hankkia kansakoululle ja sen +työmiehille kansan kunnioitusta ja luottamusta. Tuo samanen pappismies +olikin muutoin mitä saarnaan tulee oikea änkkääjä. Minä istuin koko ajan +ja olin vihoissani hänen määkivälle äänelleen, se oli juuri tuota +oikeata vanhaa saarnanuottia. + +-- Sitte ei neidellä ollut paljon hyötyä kirkossakäynnistään, pelkään +minä? + +-- Luuletteko sitte tosiaan, että tuollainen kaunopuheliaisuus on +kellekään ihmiselle rakennukseksi? + +-- Kyllä akat pitävät paljon pastori Virolinista. + +-- Pyh, sellaisista hurskaista sieluista en minä anna äyriäkään, he +eivät mene kirkkoon kunnioittaakseen Jumalaa, vaan kallella päin +huokailemaan papin edessä! + +Raution täytyi nauraa, siinä oli jotain niin vastustamattoman +leikillistä tuossa jyrkässä lausunnossa, ja opettajattaren avomielisyys +sai Raution ihan tuttavalliseksi hänen seurassaan. + +-- Minä en mene enää koskaan kuulemaan tuota Viroliniä, hän oli liian +tuskastuttava, selitti opettajatar ja työnsi säälimättömästi tieltään +kuivettuneen kuusen oksan hienolla kenkänsä kärjellä. + +Rautio kävi äkkiä vakavaksi. -- Pastori Virolinilla on kuitenkin +ihmisenä monta hyvää puolta, sanoi hän, ja minä tiedän, että hän on +myöskin tunnollinen sielunpaimen. -- + +-- Eikö hän ole teidän vastustajanne? On harvinaisen jalomielistä, että +vastustaja puolustaa vastustajaansa! + +-- Me taistelemme asian puolesta, emmekä henkilöitä vastaan, vastasi +hän. Sitäpaitsi pitää aina niin paljon kuin mahdollista katsella +asiaakin vastustajan näkökannalta. Pastori on hyväätarkoittava vaikkakin +hiukan ahdasmielinen kristitty ja pelkää kaikkea, mikä voi harhateille +johtaa sen lauman, jonka hän on saanut kaitseakseen, ja harhaan vieviksi +hän etupäässä lukee maailmalliset tiedot. Onko siis ihmeellistä, jos hän +vastustaakin meitä, joita tietysti syystä voi nimittää sen tiedon +lipunkantajiksi kansan seassa. + +-- Mutta eivätkö useimmat papit ole kansansivistämistä vastaan? -- niin +minä uskoisin. + +-- Ei läheskään, neiti, minä olen puhunut monen valistuneen pappismiehen +kanssa ja heissä huomannut lämmintä, elävää harrastusta +kansanvalistusasiaan. Se perustus, millä totisen kansansivistyksen pitää +levätä, onkin oikea. Me opetamme lapsia, jotta heidän silmäyksensä +laajenisi näkemään isänmaataan oman tuvan kynnystä ulommaksi, me +koetamme herättää heissä rakkautta siihen, rakkautta, mikä ilmenee +uskollisessa velvollisuutensa täyttämisessä sillä paikalla, mihin Jumala +on asettanut hänet. Ja ulkopuolella omaa maata avautuu näköaloja suureen +avaraan maailmaan, täynnä Jumalan ihmetöitä, joiden tunteminen tuottaa +iloa. Historia näyttää heille kaikessa jälkiä kaikkivaltiaan teistä ja +tuomioista, hänen lahjomattomasta oikeudesta ja kostavasta +rangaistuksesta; luonnontieteet taas hänen valtaansa aineen ylitse, +hänen viisauttaan pienimmänkin madon ja ruohonkorren ihmeellisessä +rakennossa -- tällaisen tiedonhan pitäisi juuri hyödyttää. Mutta voi +sitä opettajaa, joka ei, avatessaan oppilaansa silmiä huomaamaan +luomisen töitä, salli hänen löytää Luojaa. -- + +Neiti Vinter tähysteli hämmästyneenä opettajaa, jonka äänessä helähti +teräs, ja tuo näennäisesti kulmikas olento näytti kuin kasvaneen. Neiti +Vinter ei ollut uskonut, että tuo talonpoika olisi ollut niin hyvä +puhuja ja hänen lämmin, puhdas innostuksensa tuntui hänestä oman +penseytensä nuhtelemiselle. + +-- Tässä olemme jo koulun edessä, kaikui nyt Raution syvä ääni, me +olemme kirkolta tänne asti kulkeneet melkein yhtä suoraan, linnun tietä. +On oikaistu paljo! + +-- On todellakin -- opettajatar nyökäytti hyvästiksi ystävällisesti vaan +ojentamatta kättä hänelle, ja kiiruhti ylös rappusia. Tumma verivirta +syöksyi hetkiseksi nuoren miehen auringon paahtamille kasvoille; hän +tunsi kuin neulanpistoksen tuossa huomaamattomuudessa, jota neiti +osoitti hyvästiä jättäessään. Neiti Frisk oli tosin usein eronnut +hänestä ainoastaan toverillisesti nyökäyttäen, ja Rautiosta tuntui se +silloin aivan luonnolliselta, mutta kuitenkin tuntui toiselta uuden +opettajattaren nyökäys; tälle hienolle nuorelle naiselle oli hän +ainoastaan pelkkä talonpoika, henkilö, jonka tähden ei ensinkään +tarvinnut olla orjuutettu. Voi, kun hän ymmärtää hyvin, paljoa paremmin +kuin neiti koskaan voisi aavistaakaan! ajatteli Rautio astuessaan +huoneeseensa huulet yhteenpurtuina. Myöhemmin häpesi hän kuitenkin +tunteitaan, jotka olivat hänen mielestään "talonpoikaisturhamaisuutta". +Neiti Vinterhän oli ihan oikeassa, arveli Rautio ajatellen itsestään, +että hän on jäykkä ja kömpelö, eikä kuulunut siihen piiriin, mistä neiti +Vinter oli kotoisin, eikä luultavasti milloinkaan parhaalla +tahdollaankaan voisi olla hieno seuramies. + +Tämä oli lopputulos hänen hiljaisista mietteistään tänä +sunnuntainjälkeenpuolisena. Mutta eteisen toisella puolen istui uusi +opettajatar innokkaasti kirjoittaen kirjeitä kuvatakseen sukulaisilleen +ja ystävilleen tuloansa Honkalaan ja uuden kotinsa ensi vaikutusta. +Viimeinen kirje oli vanhalle rakkaalle asuintoverille internaatista, +Tekla Vikille, joka kaikessa oli Ellin täydellinen vastakohta, mutta +josta kuitenkin tuli hänen läheisin ystävänsä koko seminariajaksi. Nyt +oli Tekla saanut paikan pohjoisessa ja nuo kaksi toverusta olivat +päättäneet jatkaa yhteyttä toistensa kanssa vilkkaan kirjevaihdon +avulla. + +"Täällä on jotakuinkin hauska huoneustoon y.m. nähden", kirjoitti neiti +Vinter, "minä lähetän sinulle pienen pohjapiirroksen, niin saat +selvemmän käsityksen, miten minä olen sen järjestänyt. Naapurini, +kansakoulunopettajan kanssa luulen sopivani aika hyvin. Hän tuntuu +olevan kansakoulunharrastaja kiireestä kantapäähän; on vahinko, rakkahin +Tekla, että sinä ja minä emme voi vaihtaa paikkoja, sillä sinä olisit +herra Rautiosta löytänyt todellisen henkiheimolaisesi, kun minä +sitävastoin olen kerrassaan liian välinpitämätön oikein arvostelemaan +niin ylevää luonnetta. Mielessäni kuvittelen minä aivan selvään, kuinka +te olisitte keskustelleet mieliaineistanne, ja minä olen ihan varma, +että ihanin yksimielisyys olisi ruvennut vallitsemaan teidän välillänne +täällä taisteluhaluisessa Honkalassa." + + +IV. + +Nuori opettajatar avasi ikkunansa saadakseen raitista aamuilmaa. Syyskuu +oli jo kulunut lopulleen, mutta ilma oli vielä leuto ja kirkas, ja +auringon säteet kimaltelivat ensimmäisten yökylmästen kirjailemilla +puiden lehdillä. + +Takapihalla vallitsi hilpeä elämä; siellä oli vanha Katrina lyhyessä +hameessa, puolikengissä ja sinisissä sukissa ja sirotteli murusia +opettajan lukuisille siipieläimille, jotka kaakottaen ja kiikaten olivat +keräytyneet hänen ympärilleen, samalla kuin lumivalkoinen kyyhkynen +noukki herneitä eukon ryppyisestä kädestä. Lihava kellankirjava kissa +katseli kiihkeällä halulla tätä ruokkimista korkealta paikaltaan +portinpylvään nenässä, ja pörrökarvainen koira, jonka ainoana +kaunistuksena oli vilkkaat silmät, venytteli tyytyväisenä oven edessä. + +Rautio mahtoi olla suuri eläinten ystävä, ajatteli opettajatar, kun hän +on koonnut tuollaisen eläinkokoelman ympärilleen; kyyhkyset olivat kyllä +kauniita ja oli hupaista nähdä ne noin kesyinä, kissoja sitävastoin hän +ei ollut koskaan voinut kärsiä, ja jos hän valitsisi itselleen koiran, +niin olisi sen ulkonäköön pantava ainakin jonkun verran huomiota. Mitä +taas kanoihin tuli, niin olivat ne kerrassaan sietämättömiä +kiikaamisineen, kun herättivät hänet säännöllisesti joka aamu vähintäin +kaksi tuntia liian aikasin. + +Siitä oli kuitenkin ollut se hyöty, että neiti Elli oli ehtinyt ennen +aamiaista käydä vähän kävelemässä joka virkisti ja toi hyvän ruokahalun +ja antoi voimaa kouluajaksi. Työ kävi nyt säännöllistä menoaan, ja hän +oli tähän jo jotakuinkin oleutunut, vaikka hän tietysti oli hieman +tottumaton alussa, kun hän oli ensimmäistä lukukautta opettajattarena. + +Anderssonska hoiti jotakuinkin säännöllisesti hänen mielestään pientä +taloutta, ja jos hänen ruuanlaitossaan olikin paljon paranemisen sijaa, +niin Elli oli tästä jotensakin välinpitämätön. Hän ei välittänyt siitä, +mitä söi, ja piti taloudellisia toimia kovin arkipäiväisinä. Hupaisampaa +oli järjestellä tuo pieni koti niin somaksi kuin mahdollista, ja tähän +Ellillä olikin lahjoja. Hän pienillä kapineilla teki kerrassaan +urotöitä. Hänen huonekalustonsa oli yksinkertainen, mutta aistikas; +sohvan takana pienessä kamarissa oli hänellä italialainen kalastajapoika +kipsistä -- puuttui ainoastaan muutamia viheriöitä kasveja, jotta tuo +kaunis kuva oikein esiintyisi. Ikkunain välissä kiikkui kapea +antiikkinen kuvastin tummissa kehyksissä. Kauniita valokuviaan hän ei +vielä ollut saanut ripustetuksi, sillä vaikka Anderssonska oli pitkältä +ja leveältä puhunut että "Andersson on niin taitava tällaisessa", niin +ei neiti Vinter vielä tähän asti ollut onnistunut saamaan häntä +ryhtymään tähän työhön. + +Pöydällä sohvan edessä oli albumi ja hyvin nidottuja kirjoja ja etaseeri +oli täynnä koreita pikkuesineitä, mitkä antoivat huoneelle soman näön. +Makuuhuoneessa oli mukava kirjoituspöytä päätyikkunain edessä ja toisen +ikkunan edessä pieni soma neulomapöytä, missä Ellin oli tapana istua +kauniine käsitöineen ja katsella leikkikentälle. Aistikkaasti asetettuja +kukkaiskortteja ja vihkoja -- muistoja ystäviltä ja tovereilta -- ja +korko-ompeleinen peite pienellä ruokapöydällä vieressä osoitti hänen +järjestysaistiaan. Niin, hän ei pitänyt rumasta ja yksinkertaisesta, ja +siinä hän oli todellakin hiukan liiallinen, mutta tärkeä seikkahan +olikin saada koti niin miellyttäväksi kuin mahdollista asuessa autiolla +seudulla. + +Vielä hiukan raitista ilmaa ja ikkuna vedettiin kiinni. Elli oli +edellisenä päivänä ollut rovastinnan luona -- lapsilla oli ollut lupa +huoneiden siivoamisen tähden -- ja oli jäänyt muutamia vihkoja +korjaamatta, joka työ oli nyt tehtävä ennen koulutunnin alkua ja piti +siis jättää aamukävelylle meno sikseen; sen sijaan päätti hän +jälkeenpuolisten tehdä oikein perinpohjaisen kävelyretken metsään, sillä +näytti tulevan kaunis päivä. Eteisessä kaikui jo ensimmäiset askelet, +siellä oli kaksi pientä puhdistajaa tämän viikon ajaksi, joiden piti +aina saapua tuntia ennen tovereitaan lakaisemaan koulusalia ja talvella +sytyttämään tulet uuneihin. Hänen täytyi avata ovensa ja nyökäyttää +hyvää huomenta noille pienille myyrille, jotka olivat niin toimessa ja +touhussa. Pian saapui oppilas toisensa jälkeen, koulu alkoi, ja työ +sujui vilkkaasti, kunnes päivällistunti tuli. + +Kun Elli kiiruulla oli syönyt Anderssonskan perunasallaattia ja paksua +mannaryynivelliä, niin hän laittausi heti kävelyretkelleen. Hän ei ollut +koskaan pitänyt pitkistä laahustimista, niin ettei hänen nytkään +tarvinnut kohottaa helmojaan, mutta kävelykengät olivat nyt tarpeesen ja +hattu hyväsesti otsalla ja pieni juurivasu käsivarrellaan lähti hän +hyräellen matkaan. + +Ilma oli tänään omituisen keveä ja miellyttävän raikas, kuten +tavallisesti syyskuussa, ja sinertävä usva kietoi pehmoisen vaipan taa +etäisemmät seudut. Elli kulki kaitasta polkua, mikä meni alas +lammenrannalle, mutta hän poikkesi sitte pian oikealle metsään, jossa +hänen kepeät jalkansa jättivät tuskin huomattavia jälkiä pehmoiseen, +kosteaan sudensammaleesen. Hän käveli ja lauleli edelleen ja tunsi +sydämensä niin keveäksi; oli kumminkin somaa olla noin vain kaikessa oma +herransa. Voi lähteä ja tulla oman mielensä mukaan, ei kukaan pyytänyt +häntä tulemaan pian takaisin eikä ihmetellyt, että hän viipyi kauan +poissa; tässä vapauden ja riippumattomuuden tunteessa oli kuitenkin +jotain yksinäistä, mietti tuo nuori tyttö. Jos nyt esimerkiksi jotain +tapahtuisi hänelle, kun hän kuleksi täällä metsässä yksin, niin ei ollut +ketään kotona, joka levottomuuden pakottamana kiiruhtaisi etsimään ja +auttamaan häntä. Mutta mitään ei tietenkään voinut tapahtua. Honkala oli +tyynein, rauhallisin kolkka maailmassa, ei voinut toivoa mitään +mielikuvituksellista ryövärihistoriaa eikä mitään romantillista +seikkailua jonkun äärettömän kauniin muukalaisen kanssa tapahtuvaksi. +Hänen serkkunsa olivat usein pilkanneet kuinka hauskaksi hänelle tulisi +asua saman katon alla nuoren naimattoman miehen kanssa, jolla oli samat +harrastukset kuin hänellä itselläänkin; Ellin täytyi hymyillä tälle +ajatukselle. Ah, jospa he näkisivät herra Raution kotikutoisessa +takissa, jonka kylän paras räätäli oli tehnyt, ja rumassa vanhassa +hatussa. Kyllähän hän on nuori mies, vaan aivan mahdotonta oli Ellille +asettaa Rautio samaan luokkaan niiden nuorten herrain kanssa, jotka +liehakoivat hänen ympärillään pääkaupungissa. Siellä hän tunsi sydämensä +tykyttävän kovemmin, kun huomasi jonku silmäin seuraavan itseään, vaan +eipäs täällä, vaikka oli varma, että Raution huomio oli kiinnitettynä +häneen. Elli ei tuntenut itsessään vähintäkään halua tekeytymään +miellyttäväksi. + +Rautio hymyili usein tälle hänen välinpitämättömyydelleen, +minkä sisimmän syyn hän niin hyvin ymmärsi -- hymyili hieman +surunvoittoisesti. + +Ajatuksiinsa kiintyneenä oli Elli painautunut yhä kauemmaksi metsään; +hän ei nähnyt noita kapeita juovia taivaalla päänsä päällä eikä +edessäänkään, sillä hän kulki ja kaiveli kivien ja kantojen välistä +erivärisiä jäkäliä ja sammalia, joista hän aikoi valmistaa kehyksen +äitivainajansa valokuvaan. Jokainen pieni kaunis sammaltukko kohosi +koriin hänen käsivarrellaan, ja niin kulkeusi hän yhä edemmäksi, kunnes +hän äkkiä huomasi seisovansa keskellä rimpeä ja tunsi maan vaipuvan +jalkainsa alla. Hän hypähti pienelle mättäälle, mikä antoi hänelle +tilapäistä tukea, ja jalat tiukasti yhteenpuserrettuina katsoi Elli +tästä ympärilleen. + +Rimpi oli heteikköä, jossa siellä täällä lahonnut puunrunko limaisen +sammalen peittämänä pisti esiin liejuisesta pohjasta, ja muuten se oli +yltä yleensä sakean, lakastuneen ja kellastuneen saran peitossa. Tämä +rimpiaavikko, joita usein yhtäkkiä tapaa metsässä, näytti synkälle ja +ikävälle, ja nuori tyttö katseli hyvin epäilevänä matkaa mättäältä +kiinteälle maalle. Ei ollut ensinkään miellyttävää tuntea vielä maan +hyllyvän allaan. Onneksi löysi hän vanhan puunjuurakon, mikä +kummallisissa koukeroissa kurottautui häntä kohden; hän asetti varpaansa +kärjen tuolle heikolle tuelle, mikä heilui ja vaipui joka askeleella, +syöksyi nopsasti eteenpäin ja pääsi metsänreunaan. + +Hän ei ollut tuntenut pelkoa eikä levottomuutta, mutta kun hän nyt +katseli taaksensa ja huomasi, kuinka mutainen musta vesi täytti hänen +kepeiden askeltensa jäljet, niin pääsi häneltä helpotuksen huokaus, että +oli toki onnellisesti yli tullut. + +Samassa ratisivat kuivat oksat nopeiden askelten alla ja metsän puolelta +lähestyi herra Rautio kuin tuulen puuska, uskollisen, takkuisen Rulle +koiransa seuraamana, jonka punainen kieli lerppui pitkällä suusta. + +-- No, Jumalan kiitos, täällähän te olettekin aivan terveenä, huudahti +hän ja veti syvään henkeä. + +-- Oliko teillä sitte syytä epäillä sitä? + +-- Oli tietysti, kun minä sattumalta kuulin Anderssonskalta, että neiti +oli yksinään lähtenyt poimimaan sammalia, niin ajattelin heti, että +annatte houkutella itsenne tuolle pettävälle rimmelle, missä mättäät +ovat mitä rehevimmän sammalen peitossa, ja minä tiedän, mitä se on, +sillä olen kerran itse ollut tarttumaisillani rimpeen, josta pääsin +vasta ponnistettuani kaikin voimin. Sinä sen kyllä muistat, vanha Rulle, +joka koko ajan seisoit rannalla ja ulvoit valittavasti. -- Hän silitti +ystävällisesti eläimen pörröistä päätä. Löytyi siis kuitenkin joku, joka +oli ajatellut Elliä levottomuudella tänään ja tahtonut rientää hänelle +avuksi. + +-- No, koska olette niin läheltä koskettanut totuutta, niin täytyy minun +myöntää, että olen todellakin kokenut pienen samallaisen seikkailun, +selitti opettajatar nauraen ja kuvasi sitten lyhyesti, miten kaikki on +tapahtunut. + +-- Silloin oli minulla mitä kutsutaan aavistukseksi, arveli Rautio, +minun täytyi välttämättä lähteä tänne katsomaan. + +-- Sehän oli ystävällistä. + +Rautio ei vastannut. Kun Elli siinä nyt seisoi lyhyessä hameessa ja vasu +käsivarrella, niin näytti hän aivan sankarittarelta sadussa: "Lapset +metsässä"; opettaja olisi tahtonut sanoa, että Elli hänen silmissään oli +pieni keijukaistyttö, jonka tähden pitäisi olla peloissaan ja pitää +vaaria, etenkin täällä, missä hän oli yksinään, kaukana omaisistaan, +vaan hän oli vaiti kuitenkin. + +Elli oli sillävälin alkanut kulkea kotiapäin ja Rautio seurasi häntä. + +-- Minä kulin juuri ajatellen, kuinka kummallista on olla niin +riippumaton toisista, kuin minä nyt olen, sanoi hän, ei kukaan pidätä +minua eikä kysy kun tulen taikka menen. + +-- Mutta onhan teillä sukulaisia? + +-- Tosin on minulla täti, jonka luona olen asunut ainoastaan +loma-aikoina, ja muutamia iloisia serkkuja, mutta minä tarkoitan, ettei +ole täällä; ne siellä pääkaupungissa eivät huoli siitä, mitä minulla +pistää päähän yksinäisyydessä. + +-- Niin, mutta ajatelkaas, jos olisitte vaipunut hetteesen? + +-- Aivan kuin Ingrid Andersenin sadussa. Oh, tytöt olisivat pitäneet +sitä hyvin tragillisena kuolemana, vastasi hän suruttomasti. + +Lapsiparka, hän oli todellakin yksin, ajatteli Rautio, ja taas silitti +ajatuksiin vaipuneena Rullen päätä. + +-- Tuohan on oikea loistonäyte koirasta, tuo teidän Rullenne, herra +Rautio. + +-- Minä ymmärrän, mitä neiti tarkoittaa, niin, Rulle paralla ei ole +mitään ulkonaista kauneutta, vaan uskollinen sydän. + +-- Jos minä joskus rupeisin pitämään koirasta, niin pitäisi se olla +kaunis ja hyvää rotua. + +-- Niin, minä luulen, ettei Rullessa olekaan mitään rotua, sanoi +opettaja hymyillen, enkä minä ole sitä juuri valinnutkaan oman tahtoni +mukaan, pikemmin voisin sanoa, että Rulle on valinnut minut. + +-- Miten niin? + +-- Minä löysin sen pienenä pentuna puolikuoliaaksi polettuna N:n kadulta +ja näin sen vaivan, että otin kotiini hoitaakseni sitä hieman. Siitä +saakka on se ollut eroamaton minusta, etenkin lukukauden ajalla; minä en +ole viitsinyt viedä sitä mukanani kotia kesälomalle koiravaunuissa, +sillä se tekee kerrassaan onnettomaksi vapautta rakastavan Rulle parkani. + +-- Kiitollisuus tietysti jossain määrin somentaa elukkaa minun +silmissäni, hymyili hän. + +He kulkivat edelleen ja tuo nuori tyttö oli tavattoman puhelias, +kentiesi sentähden, että hän oli saanut olla vaiti tarpeeksi kauvan +yksin ollessaan. Vähitellen joutuivat he koulukysymyksen piirin. Rautio +tuli eloisaksi, mutta hillitsi itsensä kysyen äkkiä: -- Tämä ei +kentiesi miellytä teitä? + +-- Miellyttäähän sen pitäisi, vastasi hän, mutta tavallaan olette +oikeassa, minä en ole innostunut kouluasiasta niinkuin te! + +-- Miksikä sitte olette antautunut koulun palvelukseen, anteeksi, mutta +tämä kysymys on jo kauvan asunut mielessäni? + +-- Niin, no minun nyt oli ryhdyttävä johonkin, sanoi hän +välinpitämättömästi. Vanhempani kuolivat, kun minä vielä olin lapsi, ja +holhojani -- vanha koulumies -- tahtoi välttämättä nähdä minut +opettajattarena; no, minä olin vaikutuksen alainen ja tein hänelle +mieliksi, mutta koska minulla oli vapaus valita, niin halusin minä +mieluummin opettaa kansan lapsia. Minä olin hieman ihmisystävällinen, +nähkääs, niinkuin useimmat nuoruudessaan. Pieni pääomani riitti +hädintuskin minulle seminarissa, missä minä koetin painautua +kouluaatteesen ja antaa toverien innostuttaa itseäni, jotka ihan +hehkuivat suuren asian puolesta, mutta minä jäin kuin jäinkin haaleaksi. +Minulla on hyvä tahto täyttää opettajatarvelvollisuuksiani, ja minä +pidän kilteistä tyttösistäni -- mutta siinä onkin kaikki. -- Hän huokasi +keveästi. + +Rautio ajatteli, että tuo huokaus tarkoitti loma-aikoja pääkaupungissa, +koko hänen entistä elämäänsä siellä iloisten serkkujen seassa; +tuollainen pieni kaunis perhonen sopikin paremmin liipoittelemaan +seuraelämän paisteessa kuin kaivautumaan kansakoulunopettajattarena +maalaismaahan. -- Kunhan teille vain ei tulisi sietämättömän ikävä +täällä? sanoi hän ehdottomasti. + +-- Oh ei, sitä en luule, minulla on niin onnellinen luonne, että viihdyn +kaikkialla, minne kohtalo minut heittää. Minulla on jo ollut niin monta +kotia, ja voihan sitä loma-aikoina matkustella ja koota vereksiä +vaikuttimia. Katsokaas, kuinka kaunista, harmaata jäkälää tuossa! + +Elli poimi innokkaasti ja opettaja auttoi häntä auliisti, niin että tuo +pieni vasu oli kukkurallaan, kun he hämärtäessä tulivat takaisin +koulutalolle. + + +V. + +Seuraavana jälkeenpuolisena istui neiti Vinter portailla sammalvasuineen +sitomassa kehyksiä. Rautio tuli juuri kylältä, missä hän oli ollut +katsomassa muuatta sairasta oppilastaan, ja pysähtyi nyt neiti Vinterin +luo. + +-- Luuletteko neiti, että tuosta tulee kestävä? kysyi hän. + +Elli piti ylhäällä pientä köynnöstä ja tarkasteli sitä tutkivin katsein. +-- Ettekö luule? + +-- Minä vain ajattelin, että teräslankakappale sitä tukisi, vastasi hän, +minulla on sitä kotona, haluatteko koettaa? Ja odottamatta vastausta oli +hän poissa sekä melkein yhtä pian takaisin teräslankoineen, minkä hän +tuotapikaa hyvin kätevästi muodosti soikeaksi ja niin suureksi renkaaksi +kuin Elli määräsi. + +-- Kiitosta paljo, tämän päälle on tosiaankin hyvä sitoa -- te olette +käytännöllinen, herra Rautio! + +-- Äitini on hyvin kätevä ja tarkkasilmäinen näkemään, miten mikin on +tehtävä. Ehkä olen perinyt jotain hänen kätevyydestään, vastasi hän. +Rautio tunsi, että nyt pitäisi hänen poistua, eihän hänellä tässä enää +ollut mitään tekemistä, mutta kuitenkin viipyi hän paikallaan, niin +vieläpä istuikin portaille opettajatarta vastapäätä ja katseli kuin +lumottuna, kuinka nuot hienot sormet pujottivat harmaan jäkälän mitä +somimmaksi seppeleeksi. + +-- Siitäpä tulee kaunis -- Rautio ei voinut pidättää ihmetystään. + +-- Niin, luulen tosiaankin siitä tulevan kerrassaan hyvän, kun nyt vain +tuo siunattu Andersson joskuskaan tulisi vehkeineen, että voisin saada +ripustetuksi nämät sekä kaikki kauniit valokuvani, ja kotini vihdoinkin +järjestykseen. + +-- Jos sallitte, niin olen minä erittäin mielelläni avuksenne tässä +suhteessa, liitti Rautio innokkaasti, minulla on sekä nauloja että +vasara. + +-- Ellei siitä vain tule liiaksi vaivaa, niin olisin todella teille +kiitollinen; kas niin, nyt on työni valmis, onko teillä ehkä aikaa +auttaa minua jo tänään? + +-- Kyllä minulla on! -- Hän riensi nopeasti pois noutamaan työkalujansa +ja astui sitten sykyttävin sydämin opettajattaren kynnyksen yli. Kuinka +monta kertaa hän olikaan täällä ollut ennen ja keskustellut neiti +Friskin kanssa koulu-asioista. Hänellä oli vielä tuoreessa muistossa +sorvatut puutuolit, joilla aina oli taipumuksena tipauttaa istuja +lattialle, vaappera pöytä, missä hänellä oli tarpeelliset +kirjoituskojeensa, ja punaseksi maalattu piironki, minkä Anderssonska +oli lainannut hänelle. Neiti Frisk oli kelpo tyttö ja hyvä opettajatar, +mutta häneltä puuttui tykkänään kykyä järjestää mukavasti; hänen luonaan +tuntui aina jossain määrin kylmälle ja autiolle, aivan kuin +kestikievarissa. Nyt oli Rautio melkein valmis peräytymään +hämmästyksestä, niin hienolta, somalta ja kodikkaanlämpöiseltä tuntui +tuo pieni huone nyt. + +-- Miten sievää täällä on! huudahti hän ehdottomasti. + +-- Onko teistäkin, no se on hyvä; te olette ensimmäinen vieras, mikä on +astunut kynnykseni yli, mutta katsokaahan nyt tänne, eikö tämä uusi +kehys näytä hyvältä täällä nurkassa? + +-- Aivan erinomaiselta, ehkä saan heti käyttää vasaraani? + +-- Kiitos, jos tahdotte, se on äitini valokuva, otettu öljymaalauksesta, +mikä on tädillä. Hän kuoli keuhkotautiin. + +-- Sen voi aavistaa, hän näyttää niin kärsivältä. + +Rautio katseli kunnioituksella noita hienoja riutuneita kasvoja. + +-- Tänne pitkälle seinälle ajattelin asettaa tämän suuren valokuvan +Edelfeltin taulusta "Merellä" ja sen molemmin puolin nämät +Munsterhjelmin ja Lindholmin tauluista. Tämän pienen akvarellin on +serkkuni maalannut, tässä ovat hänen alkukirjaimensa V.M.: Viktor +Mellgren -- hän on taiteilijan alku, nähkääs, me taidamme ripustaa sen +toisten alapuolelle -- niin, näin tulee hyvä. + +Opettaja ei tiennyt miksi, mutta hän ei pitänyt akvarellista, se oli +aivan liian räikeä. + +-- Vielä tämä pieni muistomerkki, Thorvaldsenin enkelit, niin on minun +koko tauluvarastoni asetettu ja te ansainneet suuren kiitoksen, herra +Rautio. Ei, mutta katsokaas, kuinka hauskalle ne näyttävät, kaikki minun +rakkaat, vanhat ystäväni -- ja hän löi kädet yhteen ihastuneena kuin +lapsi. -- Olisipa minulla vain muutamia kauniita, viheriöitä kasveja +pohjaksi kalastajapojalleni, niin silloin olisi kaikki hyvin. + +Rautio katseli tarkkaavasti tuota luonnollista veistosta. Niin, seinä +oli tosiaankin liian vaalea. -- Miltähän mahtaisi näyttää pari +pyramiidin muotoista katajaa tuolta nurkasta? tuumi hän -- täällä löytyy +muutamia aika muhkeita aivan lähellä. + +-- Se oli erinomainen ajatus! huudahti Elli vilkkaasti; tehän olette +kerrassaan erinomainen keksimään, ei, ei, älkää menkö vielä, jatkoi hän, +kun Rautio kokoili työkalujaan ja aikoi sanoa jäähyväisiä, Anderssonska +aikoo tarjota meille kupin teetä, tämä on ihan ensimmäinen kerta +elämässäni, kun olen emäntänä. + +Rautio kumarsi; hän viipyi hyvin mielellään ja alkoi Ellin kehoituksesta +selailla albumia ja katsella kortteja, joita oli pienet somat korit +täynnä. Näin monta muistoa ystäviltä ja tuttavilta hänellä oli, ja +albumi oli aivan täynnä valokuvia, enimmäkseen nuoria naisia ja hienoja +nuoria herroja, ihan varmaan hänen entinen seurapiirinsä, missä hänestä +epäilemättä oli pidetty ja häntä ihailtu. + +Hän katsoi äkisti tuohon pieneen siroon olentoon, joka puuhaili +teepöydän ääressä, noin somaa nuorta emäntää katselee mielellään. -- Nyt +on tee valmista, helisi samassa hänen äänensä. Tässä istuivat he +toisiaan vastapäätä pienen pyöreän pöydän ääressä, ja lakkaamatta täytyi +Raution seurata noita pieniä, pyöreitä käsiä, jotka taittoivat leipää ja +panivat sokeria kuppeihin; jokainen liikunto oli täynnä naisellista +suloa, sitä ei voinut kieltää, ja koko ajan puheli hän lakkaamatta. +Raution oli mahdoton muistaa jälestäpäin, mitä Elli kertoi, mutta +puheensa kaikui kuitenkin pehmoisena kuin linnun liverrys hänen +korvissaan. + +Kun hän sitten illalla istui yksinäisessä kamarissaan, niin oli tämä +pieni taulu hänen edessään kuin miellyttävä uni, ja häntä vaivasi äkisti +selittämätön yksinäisyyden tunne. Vanha "Mippa", keltainen kissa, istui +kyllä tapansa mukaan kehräten kirjoituspöydällä hänen edessään, ja Rulle +oli kyyristynyt hänen jalkoihinsa, mutta tämä seura ei tänä iltana +tahtonut häntä tyydyttää. + +Miettivänä katseli hän ympärilleen, huone oli puhdas ja järjestyksessä +ja täysinäinen kirjakaappi todisti hänen harrastustaan, vaan ei mikään +sievä korukalu, ei mikään hieno pikkuesine antanut huoneelle +minkäänlaista taiteellista leimaa. Tähän asti ei hän ollut huomannut +tätä puutetta tai havainnut että mitään puuttui; nyt oli toisin, nyt +ymmärsi hän samalla, että tämän salaperäisen jonkun, mikä tuotti kodille +suurinta viehätystä, täytyi olla syntyisin hienontunut aisti, mikä oli +kentiesi peritty sivistyneiltä esi-isiltä ja sitähän ei siis hän, +talonpoikaissukuinen, koskaan voisi saada. Hän ajatteli +lapsuutensakotia, suuria, valoisia, siististi paperoittuja huoneita +maalattuine kaappeineen ja korkeine sänkyineen, kaikki oli niin +säännöllistä ja hyvin säilynyttä, mutta kaunista se ei ollut, nyt vasta +tiesi hän, mitä siitä puuttui -- kauneusaistia. Oli kuin runouden leveä, +kultainen joki äkkiä olisi levittänyt hohtoisan pintansa hänen eteensä +huikastakseen hetkiseksi hänen silmänsä ja sitten antaakseen +todellisuuden hänen ympärillään näkyä entistä alastomampana. + +Huone oli pimeä ennenkuin Rautio tuli sytyttäneeksi lampun, hänellä ei +ollut muuten tapana noin uneksia hukkaan aikaansa; nyt tunsikin hän +itsensä jotakuinkin tyytymättömäksi. Hän oli sitäpaitsi nyreissään ja +ilman mitään todellista syytä. Hän tempasi kasan sinikantisia vihkoja +pöydältä; silloin sattui hänen silmäyksensä rikkonaisella sinetillä +varustettuun kirjeeseen. Se oli tullut postilaukussa samana päivänä, ja +suuret selvät kirjaimet päällekirjoituksessa olivat äidin vahvan, hieman +raskaan käden piirtämät. + +Hän otti kuoren ja katseli kauan sitä, sitten vei hän sen +kunnioituksella huulilleen; samalla kuin kirkas kyynel hänen +miehekkäistä silmistään vieri paperille. Siinä oli hänen mielestään +jotain selittämättömän liikuttavaa noissa lapsellisen suurissa +kirjaimissa, sillä ne antoivat hänelle joka kerta, kun hän ne näki, +uuden todisteen hänen äitinsä suuresta rakkaudesta ainoaan lapseensa. +Kuinka paljon vaivaa olikaan ollut työn jäykentämillä sormilla opetella +kirjoitustaidon salaisuutta, mutta kuinka kärsivällisesti ja kestävästi +oli tuo hyvä eukko kuitenkin istunut kirjoitustaulun ääressä ja +piirustellut ja piirustellut, kunnes koko kirjainarmeija oli marssinut +hänen muistoonsa, samalla kun käsi hitaasti muodosteli niitä +kivikynällä. Hän ei ollut voinut sietää ajatusta, että vieraan pitäisi +kirjoittaa hänen puolestaan pojalleen, sitten kun isä, joka aina oli +välittänyt kirjevaihtoa heidän välillään, oli poissa. Ja sentähden oli +hän tarmolla ryhtynyt tuohon suureen työhön pojan johdolla, kun tämä oli +kotona loma-aikana. Luonteenlujuutta ja päättäväisyyttä ei häneltä siis +puuttunut. Nyt kirjoitti hän ihan täysin luettavaa, vaikkakin hieman +omituista käsialaa, ja oli tämän lisäksi hyvin huvitettu pistelemään +ajatuksiaan paperille. Mitä rakastava äiti voipikaan, kun on kysymys +hänen lapsestaan, ajatteli Rautio, ja syvän kiitollisuuden tunne täytti +tänä hetkenä hänen sydämensä, karkoittaen pakosalle kaikki levottomat ja +tyytymättömät ajatukset. Yöllä uneksi hän sitävastoin lakkaamatta +kauniista katajista, jotka hän seuraavana päivänä hakkaisi ja asettaisi +neiti Vinterin kamariin. + + +VI. + +Lukukausi oli kulunut säännöllistä menoaan pimeiden syyskuukausien ajat, +ja joulu oli ovella. Rautiolla ja opettajattarella oli ollut monta +pitkää keskustelua joulujuhlan johdosta lapsille. Koulun johtokunta ei +juuri sanottavasti välittänyt tästä, ja vasta sitte, kun opettaja +hiljaisella tavallaan kauan oli valmistellut sitä, uhrattiin pieni +summa, joka hädin tuskin riitti pääkaupungissa ilmestyvän ja erityisesti +kansakoulun oppilaille aijotun joululehden tilaukseen ja kynttilöiden +ostoon; muusta saisivat opettajat itse pitää huolen, "jos +välttämättömästi tahtoivat tehdä koulusta leikkituvan", kuten Isolan +rusthollari sanoi. + +Hänellä ei ollut itsellään lapsia, ja häntä eivät uskaltaneet muut ukot +vastustaa, vaikka olivat vähän taipusampia ajatellessaan jotakin pientä +Kallea tai Lottaa, joka siellä kotona jo viikkokausia oli iloinnut +jouluhuvin toivossa. Joka vuosi oli Rautio taistellut jotenkin samoilla +tuloksilla; useimmiten oli juhla ollut vain kahvikesti, minkä hän itse +kustansi ja jolloin lapset saivat leikkiä ja temmeltää muutamia tunteja +koulun salissa. Hän ei koskaan ollut antanut vastustuksen masentaa +harrastustaan saada lapsille hauskuutusta, ei silloinkaan kuin neiti +Frisk arkana luopui taistelusta; nyt sitävastoin oli hänellä uudessa +opettajattaressa reipas liittolainen, valmis auttamaan neuvoilla ja +teoilla. Aina hyväntahtoinen rovastinna oli luvannut leipoa vehnäpullia +koko joukolle, opettaja ja neiti Vinter ottivat huolehtiakseen kahvin +muine tarpeineen, sekä makeiset joulukuuseen. + +Aina tuon suuren juhlapäivän aamuhetkestä asti oltiin innokkaasti +puuhassa koulusaleissa; toisessa kohosi kuusi, jättiläispuu, minkä +Rautio ja hänen oppilaansa olivat kaataneet pappilan metsästä ja sitten +riemusaatossa kotiin tuoneet. Nyt oli kuusi koristettava oikein +kauniiksi ja tässä osoittautui opettajatar kerrassaan mestariksi. +Kirjavasta silkkipaperista valmisteli hän mitä somimpia koristeita. +Raution mielestä hän oli kerrassaan ihmeteltävä. + +Toiseen koulusaliin taas oli kahvipöytä katettava, minkä neiti Vinter +Katrinan avulla sai tehtäväkseen, samalla kun opettaja asetti +kynttilöitä ovenpieluksiin ja ikkunoihin tilapäisiin kynttiläjalkoihin. + +Vihdoin oli kaikki järjestyksessä; näytti niin juhlalliselta, että +Katrinakin, joka harvoin hämmästyi mitään, tunnusti, nähdessään +kimaltavan joulukuusen, ettei hän koskaan ollut nähnyt mitään niin +kaunista. + +Nyt alkoivat vieraatkin saapua, ensiksi rovastinna, vasullinen +talviomenia mukanaan ja pastori Ståhle seurassaan; molemmat tahtoivat +mielellään katsella lasten iloa ja Rautio oli sitäpaitsi myöskin +pyytänyt pastoria avaamaan juhlan lyhyellä joulurukouksella. + +Apulainen Ståhle oli pitkä, hyvin hoikka herra, näytti paljoa +nuoremmalta kuin hän itse asiassa oli, sentähden että osasi sopivissa ja +sopimattomissa tilaisuuksissa muuttaa väriään; hänen ihonsa oli heleä +kuin seitsentoista vuotiaan immen. Kun häntä ujostutti, niin tahtoivat +myöskin sanat takertua kurkkuun ja hänen täytyi olla hyvin varuillaan, +erittäinkin neiti Vinterin läsnä ollessa, sillä tällä oli vastustamaton +halu ajaa ruskopilviä apulaisen poskille ja iloita salaa hänen +hämmingilleen. + +Apulainen oli hyvä ja tunnollinen nuori mies, joka ei rakastanut +vanhanaikaisia epätapoja. Hänellä oli tavattoman kaunis messuääni, ja +yleensä voi toivoa, että hänestä tulee hyvä pappi. Kaikissa +koulukysymyksissä oli hän ehdottomasti opettajan puolella, vaikka hän +vielä oli liian vieras Honkalassa ja myöskin liian arka uskaltaakseen +esiintyä aivan päättävästi. + +Kello oli juuri neljä, lapset tulvivat iloa välkkyvin silmin sisään, +pastori nousi kateederille ja puhui muutamia yksinkertaisia sanoja +heille, minkä jälkeen Rautio voimakkaalla bassoäänellään alkoi +jouluvirren, ja lapset säestivät sitä, jotta sali kajahteli. + +Toisena numerona ohjelmassa oli kahvin tarjoilu, jolloin oli hauska +katsella, miten nopsaan rovastinnan pyylevät pullot katosivat loistavan +valkoisten hampaiden taakse, ja tämän jälkeen seurasi tanssi kuusen +ympärillä ja vuoroon leikkejä, missä Rautio oli väsymätön johtaja. +"Meill' on nyt paikka kullakin", "Jänö istui maassa", "Kas mylläri +salvan aukaisee" y.m. lauleltiin yhä uudelleen, ei kenenkään ääni +sortunut ja väsymystä ei joutanut ajattelemaan; se oli verraton +joulujuhla. Keskellä nuorten joukkoa kohosi kuin korkea petäjä nuoressa +metsässä Raution kookas vartalo. Hän oli keskuspylväs, minkä ympärille +kokoontui tuo pieni kansa, jonka ajatukset ja mielialan hän niin hyvin +ymmärsi ja joka myöskin niin luottavaisena näkyi liittäytyvän häneen. + +Kun ilta vihdoin oli käsissä ja lähdön piti tapahtua, kokosi hän kaikki +lapset ympärilleen ja puhui heille joulun merkityksestä, samalla kuin +pyysi heitä ajattelemaan, mikä verraton lahja Jesuksen syntymisen +kautta, on annettu ihmiskunnalle ja kuinka jokaisen sydämensä pohjasta +pitäisi iloita jouluilmoituksesta ja riemuiten yhtyä enkelien +ylistysvirteen: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha, +ihmisille hyvä tahto. -- Ja hänen puhuessa levisi hiljainen vakavuus +nuorille kasvoille ja monet silmät, jotka olivat kiintyneinä opettajaan, +olivat kostuneet. + +Rovastinna ja pastori riensivät sanomaan jäähyväisiä, sydämellisesti +kiittäen hauskasta illasta, ja lapset lähtivät pois niiaten ja kumartaen +opettajalle ja opettajattarelle. Tuli hiljaisuus suuressa salissa, +kynttilät olivat jo loppuun palaneet, ja ainoastaan joulupuussa lieskasi +vielä muutamia sammuvia tulia. Rautio oli saattanut viimeisiä pieniä +vieraitaan eteiseen ja nähnyt heidän kaikkien hiljaa ja sovussa +lähtevän; hän oli aina ankara järjestyksen suhteen, ja, niin hyvä kuin +hän olikin, tiesi jokainen oppilas, ettei käynyt päinsä hutiloida hänen +kanssaan tällaisissa asioissa. + +Kun hän palasi sisään, seisoi Elli Vinter ajatuksiinsa vaipuneena +paljastetun joulukuusen vieressä, -- Juhlammehan oli oikein onnistunut +ja hupainen. -- Rautio lähestyi iloisena tuota nuorta tyttöä. + +-- Niin oli, vastasi hän hajamielisenä. + +-- Lapset olivat niin ihastuneita, ei mikään ilo ole puhtaampaa ja +korkeampaa kuin heidän ja etenkin ilmenee se paraiten joulujuhlassa! + +-- Luuletteko sitte lasten käsittävän joulun varsinaista ilonainetta? + +-- Monesti ehkä paremmin kuin täysikasvuiset, vastasi hän. + +-- Kentiesi, jo silloin kadehdin minä heitä niinkuin kadehdin teitäkin, +herra Rautio, kun seisoitte tuossa keskellä lapsiliutaa ja ilmoititte +joulun iloisen sanoman heille. + +Rautio katsoi kummastuneena häneen: -- Luulen, etten ymmärrä neitiä nyt? + +-- Minä tarkoitan, että sellainen vahva vakuutus, minkä tunsin olevan +teidän sanojenne pohjana tänään, tuntui minusta hyvin kadehtivalta, +vastasi hän. -- Kun minä vielä olin pieni tyttönen, niin äitini kertoi +minulle tuon vanhan jouluhistorian Betlehemistä, ja minä otin sen +vastaan lapsentavoin ja kätkin sen myöskin muistooni, mutta siitä on jo +monet vuodet, ja aika ja olosuhteet ovat himmentäneet tämän muiston; +minä olen kuin juureton taimi, minä harhailen ympäri henkisten +virtauksien aavikkoja ja etsin turhaan tukea. Toisinaan laskeutuu se +tunne aivan vaivaavana päälleni uskontotunneilla koulussa, minä pelkään, +että hyvä tahtoni ei ole kylliksi heille, sentähden kadehdin minä teitä +tuon yksinkertaisen lapsenuskon tähden. -- + +-- Jos te olette etsivä henki, niin silloin, neiti, on raamatussa sana +vasite teitä varten, sanoi Rautio hiljaa; se kuuluu: "Jokainen, joka +etsii, hän löytää." + +Neiti Vinter seisoi kauvan hiljaa, sitten sanoi hän hieman karskisti: -- +Enhän minä ole köyhempi kuin tuhannet muutkaan, hyvää yötä, herra +Rautio. + +-- Hyvää yötä, vastasi hän! Itsekseen ajatteli Rautio, kuinka vähän +toisten köyhyys tai rikkaus henkisessä suhteessa parantaa sielua, joka +kaipailee valoa! Kristus yksin on maailman valkeus ja johtaa ihmiset +siihen, mutta sitä ei ymmärtänyt tämä nuori olento vielä. + +Seuraavana päivänä kulkivat he yhdessä rautatienasemalle ja matkustivat +myöskin junalla muutamia aseman väliä yhdessä. Rautio ei voinut olla +ajattelematta edellisen illan keskustelua, mutta Elli oli iloinen ja +vilkas kuten tavallisesti. + +-- Te olette onnellinen, kun saatte viettää juhlanne maalla, sanoi hän, +kun he lähenivät sitä asemaa, missä Raution oli astuttava junasta. Ei +ole juuri mistään kotoisin viettää joulua kaupungissa. + +-- Minä ajattelen kuitenkin, että neiti huomaisi joulumme kotona +Rautjärvellä puutteelliseksi, vastasi hän hymyillen, kotinihan on, kuten +tiedätte, talonpoikaistalo, ja siellä on juhlanvietto enimmäkseen hyviä +kestiä ja vapaus mennä kirkkoon joka jumalanpalvelukseen. Minulle ovat +kuitenkin kaikki nuot vanhat tavat ja tottumukset erityisiä juhlia, +sillä niissä heijastuu lapsuudenmuistot. Minä en voi koskaan unohtaa +iloani, jota tunsin paksusta kolmihaaraisesta talikynttilästä, minkä +äitini joka jouluksi kastoi minulle, joululahjoista minä en tiennytkään. +Mutta suurin iloni oli saada seurata mukana joulusaarnaan, minne isäni +herätti koko talonväen neljän aikaan aamulla, jotta emme myöhäistyisi +kirkosta. Yleensä eivät vanhempani pitäneet mistään juoksusta +"jaloimpana juhlana", kuten sitä kutsuttiin, he olivat hyvin vakavia, +etenkin vanha isoäiti, joka oli lähemmäs yhdeksättäkymmentä, ja piti +suurimpana nautintonaan lukea ja tutkia Jumalan sanaa. + +-- Ettekö te pienenä poikana väsynyt ja kyllästynyt siihen? + +-- En, omituista kyllä, mutta ehkä se tuli siitä, etteivät vanhempani +koskaan pakottaneet minua kirjaan; sitäpaitsi lienen minä ollut +hiljainen, umpimielinen lapsi, josta oli hauska kuunnella noiden +vanhojen selityksiä raamatusta. + +-- Siis voi teidän uskonnollisesta vakuutuksestanne puhuttaessa puhua +auktoriteettiuskosta, sanoi neiti Vinter hieman ivalla. + +-- Ei, vastasi Rautio vakavasti. -- Kun tulin vanhemmaksi, niin tuli +minullekin aika, jolloin oli kysymys uskoako -- vaiko ei uskoa -- +suurimpiin uskontotuuksiin nähden. Ei kukaan ajatteleva ihminen voi, +minun luullakseni, välttää jonkun kerran joutumasta epäilemään itseään, +taivasta ja helvettiä, mutta sitten riippuu kaikki siitä, jääpikö hän +edelleen pimeyteen vai antaako Jumalan armon paistaa itsensä aivan +kirkkaaksi. + +-- Se kuulustaa niin vakuuttavalta, sanoi neiti miettien. + +Rautio katsoi ystävällisesti ja luottavasti häneen: -- Me vain emme saa +olla Herraa vastaan, sanoi hän hiljaa. + +Junan vihellys kuului ja kulku hiljeni, Rautio tarttui matkalaukkuunsa +ja ojensi sydämellisesti kätensä neiti Vinterille: "Hyvästi neiti, ja +iloista joulua!" + +-- Kiitos, samoin -- hän hymyili ystävällisesti, mutta jo Raution +mennessä vaunun ikkunan ohitse, jonka vieressä hän istui, oli hän +kiintynyt lukemiseensa. + +Kentiesi oli neiti Vinter ylipäänsä hyvin tyytyväinen päästessään +hänestä. Raution sydämeen pisti vähän tätä ajatellessa, sitä aprikoimaan +hän ei kuitenkaan joutanut, sillä tuossa seisoi jo vanha Taavetti sieltä +kotoa ja Rusko uuden reen edessä. Hän löi harmaahapsiselle, uskolliselle +palvelijalle voimakkaasti kättä, heilautti laukun reenpohjalle ja +tarttui ohjaksiin. Rusko kääntyi ympäri ja kohosi pystöön ylpeästi +kaikkien ympärillä olevien ihmeeksi, sitten paneusi se rivakkaan +juoksuun. -- "Muhkea poikaseni", nyökäytti nuori isäntä ja kietoi +pehmeän, lämpöisen vällyn ympärilleen; kaikki lapsuuden muistot tulvivat +vilkkaasti hänen mieleensä, ja kevein sydämin ja vakavalla kädellä +ohjasi hän tulista juoksijaansa talvi-illan hämyssä kotia kohden. + + +VII. + +Rautio palasi kouluun uusilla, raittiilla voimilla. Hän kertoi neiti +Vinterille, kuinka hänen kotiseudullaan oli taaskin perustettu kaksi +uutta kansakoulua ja kuinka ajatus kansanopiston perustamisesta oli +melkein jokaisessa vallalla; ei säästettäisi uhrauksia eikä vaivoja sen +toteuttamiseksi mitä pikimmin, ja kansakoulunopettajat koko ympäristöllä +valmistivat innokkaasti oppilaitansa tähän. + +-- Kun saisi olla mukana siellä! hän joskus huudahti. Täällä Honkalassa +tuntee usein itsensä kuin vangiksi, sidotuksi käsistä ja jaloista. +Kuitenkin on minun innokkain ponnistukseni oleva saada aikaan täällä +toinen koulu; kyllä minä tiedän, että suuret vaikeudet kohtaavat tätä +ehdotusta, mutta minä olen kuitenkin kauan valmistellut asiaa. Kerranhan +kuitenkin täytyy täällä uuden ajan voimakkaan tuulen lakaista +ennakkoluulojen vastustuksen, kovertaahan pisarakin kiven, ja +kärsivällisyydellä voitamme kaikki. + +-- Minä luulen todellakin tuon viimeksimainitun olevan mielilauseenne, +herra Rautio, sanoi opettajatar hymyillen. + +-- Minä olen aina ollut hellittämätön, vastasi hän; lapsuuteni aikana +tahdoin kerran kaivaa padon puroon, mikä virtasi puutarhamme vieritse. +Kaksitoista kertaa vieri maa, mutta kolmannellatoista kerralla se pysyi. + +Elli nauroi. -- Se oli sitä suomalaista itsepintaisuutta. + +-- Niin, äitini oli kyllä siitä tunnettu. -- Rautio hymyili myöskin. -- +Hän väitti, että minä ehdottomasti löisin pääni seinään ja oikein +aikalailla, ennenkuin luopuisin aikeestani, mutta elämäntyöni suhteen +tunnen minä, että ennemmin saataisiin repiä minut kappaleiksikin kuin +vakuutetuksi, että olen harrastanut jotakin väärää. + +-- Näyttää siltä, ettette säikähdä taistelua uuden koulun puolesta. + +-- En ollenkaan, onhan vastustajillekin päivän selvä asia, että yksi +koulu kunnassa, jossa on asukkaita useampia tuhansia, ei riitä, +varsinkin kun se on sijoitettu toiseen päähän pitäjää. Useat isät ja +äidit ovat minulle valittaneet tätä seikkaa ja puhuneet lastensa +lukuhalusta, vaan eihän voi vaatia, että oppilaat kulkisivat monia +penikulmia kouluun. Isola tietysti on niin kuin tavallisestikin pahin +vastustajani, vaan hänellä on jalka kipeä eikä ehkä pääse liikkeelle +siihen, kun on kokous asiasta. + +-- Pienet syyt, suuret seuraukset. + +-- Niin, siltä näyttää. + +He opettajattaren luona istuen puhelivat vilkkaasti kirkkaan keväisen +päivän puhteella; nyt näet tapahtui usein niin, että neiti Vinter kysyi +Rautiolta jotakin neuvoa tahi pyysi apua ja tavallisesti pidätti hänet +sitte istumaan ja puhelemaan. Hän oli huomannut, että "tuosta +talonpojasta", niinkuin oli kirjoittanut serkuilleen, oli hauskaa +seuraa. + +Rautio puolestaan otti äärettömän mielellään vastaan hänen kutsunsa ja +keskustelun sujuessa aivan keveästi ja liukkaasti heidän välillään, +katseli hän huvikseen, kun opettajatar teki milloin mitäkin hienoa +käsityötä, missä hän oli erittäin taitava, tai katseli hän tuota nuorta +työntekijää itseään, jolla oli sievä muoto; kauniit silmäluomet, suora +nenä ja mehevät huulet. Koko hänen olennossaan tukasta lähtien oli +jotain uljasta ja rohkeaa; hän oli aina hyvin yksinkertaisesti puettu +eikä Rautio ymmärtänytkään vähintäkään naisvaatetuksesta, mutta sen hän +tiesi, että mitä Elli Vinterillä oli päällä, se oli aina jotain hienoa +ja maukasta, mikä aivan erityisellä tavalla hyväili hänen näköhermojaan. + +Hänelle, yksinkertaisella miehelle, joka oli kasvanut jokapäiväisissä, +ihan tavallisissa olosuhteissa, oli tämä nuori tyttö äkkiä kuin hänen +tielleen sattunut ilmestys tuntemattomasta maailmasta, minne hän oli +saanut luoda ainoastaan pikaisen katseen. + +Hänestä tuntui, ettei talvi koskaan ollut niin nopeasti rientänyt +matkaansa, ettei aurinko koskaan palannut niin aikaisin tuoden mukanaan +valoa ja toiveita, kuin tänä vuonna, ja läpi hänen vakavan elämäntiensä +puhkesi nyt joka päivä joku uusi kultainen säije. Koskaan ei ollut +työnsä ollut hänestä rakkaampaa; joka aamu, kun hän nousi, tunsi hän +läpitsensä virtaavan selittämättömän elämän virkeyttä, hän oli +onnellinen, mutta tietämättä ja kysymättä itseltään, minkätähden hän +oli. + +Eräänä edeltäpuolisena, välitunnin ajalla, tuli opettajatar Raution luo, +kun tämä katseli poikain leikkiä. + +-- Nyt olen minäkin saanut tuntea vanhoillaolijain vääryyttä meitä +kouluväkeä kohtaan, sanoi hän pilkallisesti. Voitteko ajatella, ne ovat +aivan äkkiarvaamatta eräässä tilapäisessä kuntakokouksessa päättäneet +pidättää sen rahasumman, mikä koulunjohtokunnan päätöksen mukaan tulee +opettajattarelle täällä Honkalassa korvaukseksi heinistä, olista y.m. +Minä en välittäisi noista muutamista markoista, ilman niitäkin voin +kyllä elää, mutta heidän kavala menettelynsä suututtaa minua; +luonnollisesti en minä saa palkkaani luonnossakaan, ukot sitävastoin +ovat päässeet yhdestä menopuolesta ja se, nähkääs, on asian ydin. + +-- Ovatko he todellakin rohjenneet sellaista? -- Opettaja kävi +tummanpunaseksi ja suonet hänen ohimoillaan alkoivat paisua -- meidän +täytyy heti ryhtyä toimeen saattaaksemme heitä edesvastaukseen! + +-- Otatteko asian niin vakavasti? + +-- Niin, niin teen; joka kysymyksessä olen minä järkähtämättömästi +oikeuden puolella, ja tässä on epäilemättä laittomuus, josta meidän on +otettava selvä, sanoi hän pontevasti. Koko kouluajalla hän ei voinut +saada ajatuksiaan tästä irralleen, ja kuta enemmän hän mietti, sitä +katkerammaksi tunsi hän käyvänsä. Jos se olisi koskenut häntä itseään, +niin olisi hän luultavasti ottanut asian tyyneemmästi, mutta että he +tahtoivat riistää opettajattarelta, turvattomalta naiselta, osan hänen +pienestä ja hyvinansaitusta palkastaan, se sai liikkeelle hänen +tunteensa "heikompien puolustukseksi". Heti kun tunnit olivat loppuneet, +riensi hän erään lähellä asuvan koulujohtokunnan jäsenen luo, ja tältä +sai taitavasti asetettujen kysymysten kautta selvän tiedon siitä +myyräntyöstä, jonka olivat tehneet neiti Vinterille, sekä myöskin +varmuuden siitä, että se kokous, missä kysymys oli nostettu, oli ollut +laiton: Tässä oli siis heti yksi koukku mihin voi tarttua. + +Palattuaan retkeltään koputti hän opettajattaren puolelle, kertoakseen +hänelle uutisensa: -- Kun heitä nyt on varoitettu, arveli hän, niin +saatte luultavasti jonain päivänä luoksenne ukot monilla +anteeksipyynnöillä ja selityksillä, mutta minä neuvoisin olemaan +suostumatta mihinkään välipuheisiin heidän kanssaan. Annetaan kaiken +mennä laillista tietään. Meidän oikeutemme on varustautua kaikilla +luvallisilla keinoilla vääryyden hyökkäyksiä vastaan. + +Rautio ennusti totta, neiti Vinterin luo todellakin tuli useita +talonpoikia, mutta hän oli varuillansa; he huomasivat nyt menetelleensä +kerrassaan ajattelemattomasti, ja olisivat mielellään myöntyneet +korvaamaan parhaansa mukaan. Nyt oli se kuitenkin liian myöhäistä, ja +Raution ryhtymisellä asiaan, tämä pieni sotku päättyi pian +opettajattaren eduksi. + +Isola, joka oli yrityksen päänä, suuttui aivan sydämettömästi, ja varmaa +oli, että Rautio asiaan ryhtymisensä kautta oli yllyttänyt sekä hänen +että muiden vastustajainsa nurjaa mieltä. Neiti Vinter taas oli saanut +nähdä, että opettajan tyyneen pinnan alla oli tulta, mistä hänellä tähän +asti oli ollut vain heikko aavistus. Muutamia ystäviä oli tuo pieni +jupakka kuitenkin saattanut koululle ja opettajille, oltiin suuttuneita +vääryyden teosta, mikä kiihotti lämpimämmin suosimaan vainottua asiaa. + +-- "Elämä on taistelua", arveli nuori opettajatar nauraen. -- Jokaisen +pienen uuden kahakan jälkeen tunnen itseni vain innokkaammaksi +taisteluun. + +-- Niin, jos vain onnistuisimme pysymään tyyneinä ja maltillisina, +muussa tapauksessa saamme ainoastaan tuskaa ja katumusta, ja minun +käsitykseni mukaan vaikuttavat tällaiset riidat aina haitallisesti +koulun työhön. Missä kaksi puoluetta seisoo toisiaan vastassa ja +valmiina vähimmästäkin syystä hyökkäämään toistensa kimppuun, niin ei +ole menestystä, eikä koskaan Jumalan siunausta ole riidassa ja +eripuraisuudessa. Taistelua pahaa vastaan maailmassa aina on käytävä, +jos mieli raittiin henkisen elämän kasvaa ja antaa todisteita olemassa +olostaan, mutta tällä taistelulla on aivan erityinen merkitys. + +Opettajatar vastaamatta katseli Rautiota, joka seisoi ikkunassa ja +silmäili metsään päin. Opettajatar tunsi, että Raution katse ylettyi +korkeammalle ja tunki syvemmälle kuin hänen, ja tietämättään heräsi +hänessä hiljainen kunnioituksentunne tuota yksinkertaista talonpoikaa +kohtaan. + +-- Minä saan monta hyödyllistä opetusta teiltä, herra Rautio, sanoi hän +ja pani kätensä helmaansa -- te ette opeta ainoastaan poikianne! + +-- En, minä pelkään koulumestaria tarttuneen minuun, niin että esiinnyn +sellaisena muulloinkin kuin tunneilla, sanoi hän hymyillen. + +-- Sitä en tarkoittanut -- Elli katsoi yhä tarkkaavaisesti häneen -- +sellaiseen ihmiseen kuin minä, joka aina on elänyt piireissä, missä ei +koskaan suosita mitään vakavia ajatuksia, tuskimpa mitään muitakaan +haluja kuin syödä, juoda tai huvitella, täytyy vaikuttaa herättävästi jo +tuon jyrkän vastakohdan, mikä ilmenee sellaisen ihmisen kanssa +seurustellessa, joka on omistanut koko elämänsä suuren maalin +saavuttamiseksi. Jos jotain hyvää tarttuu minun keveään mieleeni, niin +ihan varmaan on minun kiittäminen teitä siitä! + +Rautio kääntyi äkkiä ympäri ja katsoi häneen; oliko todellakin +mahdollista, että hän oli voinut vaikuttaa häneen? Ilon tunne virtasi +äkkiä hänen mieleensä ja sydämensä tykytti rajusti. + +-- Elämän kuluessa tapaavat toisensa ihmiset, joilla ei ennen ole ollut +aavistustakaan toistensa olemassa olosta ja etsimättä toisiaan, +huomaamatta koskettavat kahden kohtalonpyörän hammasrattaat toisiaan, +sitä ei tunne eikä ymmärrä, mutta vaikutukset kuitenkin kerran tulevat +ilmi, lausui Rautio. + +-- Vaivaa ja vastusta on kosketus minuun tuottanut teille etenkin nyt +äsken, sanoi Kili iloisesti; minä luulen, ettei minun varovainen +serkkuni, Viktor, olisi pannut alttiiksi itseään ikävyyksille, vaikka +siitä olisi etuakin ollut minulle. + +Rautio kumarsi; tuon tuntemattoman nimen mainitseminen vaikutti aina +kummallisen jäähdyttävästi häneen; hän myöskin samalla muisti tekemättä +jääneet työt ja sanoi äkkiä jäähyväiset. Mutta kun hän sitten istui +kirjoituspöytänsä ääressä, niin hän ei voinut työskennellä eikä +ajatellakaan, sillä viereisestä koulusalista helisi lakkaamatta iloinen +tyttöääni raikkaana ja lumoavana hänen puolelleen: In questa luna tutta +stellata -- kun Elli oli oikein iloinen ja keveällä mielellä, niin +lauloi hän aina tuota laulua. + +Ja vaikka hän olisi tahtonut tukkia korvansa, niin olisi hän kuitenkin +kuullut nuot riemuitsevat sävelet hänen kauniilta punaisilta huuliltaan, +ja vieläpä silmäin kiinni ollessa näki hän aina uudelleen tuon pienen +solakan olennon pystyine päineen ja vilkkaine ruskeine silmineen, joiden +syvyydessä ihan varmaan oli kätkettynä elämän onni -- ketä varten? + + +VIII. + +Kunnanhuoneen suuri sali oli täpötäynnä, aurinko paahtoi sisään +seitsemästä suuresta ikkunasta ja ukot pyyhkivät tavan takaa hikeä +otsaltaan punasella pumpulinenäliinalla. Kokouksen puheenjohtaja, nuori, +jotensakin lihava talollinen, esitteli reippaasti käsiteltävät +kysymykset; muutoin ei ollut ketään muita herrasmiehiä saapuvilla kuin +pastori Ståhle ja koulunopettaja, mutta perällä ikkunan luona istui +neiti Vinter ja puheenjohtajan vilkas, nuori rouva, joka vilkkaalle +innolla seurasi kaikkia miehensä toimia. + +Keskusteltiin ehdotuksesta, mikä koski pappilan navetankaton korjausta, +tutkittiin valiokunnan lausuntoa ja lykättiin kysymys ajanmukaisemmasta +köyhäinhoidosta "ensikokoukseen". Keskustelu vei aikaa, talonpojat +tekivät miettien vastaväitteitään, etenkin rahakysymyksissä, ja Isola, +lautakunnan puheenjohtaja, istui kipeine jalkoineen leveänä ja pöyhkeänä +pöydän päässä, valmiina puolustamaan oikeuttansa jokaista vastaan, joka +tahtoi tehdä vastarintaa hänelle. Tuli yhä kuumempi, neiti Vinter katsoi +virkaveljeensä; tänään nimittäin oli ratkaistava hänen uuden koulunsa +oleminen taikka olemattomuus. Hän istui tyyneen näköisenä, mutta +tarkkaavainen tutkija voi kuitenkin nähdä, että hän mielenkiinnolla +odotti, mitä oli tuleva. Vihdoin otettiin esille koulukysymys. +Puheenjohtaja alusti sen muutamilla hyvin valituilla sanoilla koulun +hyödystä, ja välttämättömyydestä y.m. osoittaen oman kantansa asiassa. + +Nyt nousi Rautio ja puhui täyteläisellä, syvällä äänellä. + +Hän tunsi, sanoi hän, tarkoin kaikki ne riidat, mitkä ensimmäisellä +koululla täällä on ollut kestettävänä olemassa olonsa puolesta; se oli +jotain niin uutta siihen aikaan, ja ollaan tavallisesti arkoja uudelle, +koska se ei aina tuo mukanaan hyvää. Muinoin ei myöskään ollut tapana, +että rahvaan lapsille opetettiin mitään muuta tietoja kuin kristinoppia; +polvi polvelta oli eletty ja kuoltu ymmärtämättä ja kaipaamatta mitään +enempää oppia, kuitenkin löytyi poikkeuksia jo silloinkin. Yksi ja +toinen valpas sielu käänsi kyllä halukkaasti silmäyksensä tiedon +kukkulaa kohti, mutta hänellä ei ollut mitään keinoa sen +saavuttamiseksi. Silloin tuli uusi aika ja toi pelastuksen sanoman +näille etsiville sieluille, ja samassa oli kuin raitis elämäntuulahdus +olisi koskettanut nuorisoa nousevaa, kansaa kasvavaa. Kaikkialla +alettiin pyrkiä valoa kohden, kaikkialla kaikui huuto: Valoa kansalle! + +Siellä täällä kouluhuone kohosi kooten saleihinsa näitä kansan, tietoa +janoovia lapsia, jotta ne täällä hellästi ja viisaasti opastettaisiin +tiedon rikkaille lähteille. Tämä kaikki oli kuitenkin kerrassaan uutta +vanhoille, jotka olivat kasvaneet toisen ajan hengessä ja perineet sen +ajatukset ja katsantotavat. He pelkäsivät näitä uusia aatteita, he +olivat peloissaan, että koulu erottaisi lapset vanhemmistaan ja että +lapset ylpeinä opistaan alkaisivat halveksia isää ja äitiä. + +Oli aivan luonnollista, että he noin ajattelivat ja noin luulivat; +koulunystävät ymmärsivät heitä hyvin ja menettelivät sentähden +sävyisästi ja ystävällisesti saadakseen heidät vähitellen vakuutetuiksi +asiansa oikeudesta, siitä että tieto on suurempi rikkaus kuin kaikki +maailman kulta ja hopea. + +Minä tiedän, että on ottanut kovalle, sanoi hän, sillä olenhan minä +itsekin vanhaa talonpoikaissukua ja voin siis paremmin kuin moni +herrasmies ymmärtää, mitä koulukysymys merkitsi talonpojalle, mutta minä +tiedän myöskin, että hänen vastustuksensa vähitellen heltiää, kun +hänelle käy selville kaikki, mitä koulu antaa nousevalle polvelle. + +Täällä Honkalassa on vastustus ollut sitkeää kyllä. Me tiedämme sen +kaikki, että kunnan johtavien henkilöiden ja meidän opettajain kesken on +vallinnut suhde, mikä on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. + +Minä puolestani olen syvästi tuntenut sen painon, minä olen odottanut ja +toivonut, että tämä vastustus vihdoin voitettaisiin, toivonut myöskin, +että meidän, hiljainen, uskollinen työmme pitäjän lapsien keskuudessa +vaikuttaisi sopua puolueiden kesken. Aina jonkun todistuksen olen tästä +saanutkin, monta isää ja äitiä on nimittäin juuri lapsiensa takia tullut +koulun ystäväksi ja -- minä sanon sen vapaasti ja iloiten -- myöskin +antanut opettajalle tunnustuksensa. He ovat huomanneet opetuksen +hedelmät ja edut, joita nuoriso on saanut, ja alituisesti lisääntyvä +oppilasmäärä todistaa voimakkaasti, mitä nouseva polvi itse tuntee tästä +kysymyksestä. Näistä ja muista tarkoin harkituista syistä vaadin minä +nyt sentähden kiivaasti toisen kansakoulun perustamista kuntaan. + +Rautio oli puhunut ja istui alas, samalla kuin innostuksen tuli, mikä +oli elähdyttänyt häntä koko ajan, vielä loisti hänen voimakkaista +kasvoistaan. + +Yksityisiä ääniä kuului osaksi puolesta, osaksi vastaan: olihan se kyllä +tosi, että lapsilla kylän toisesta päästä oli liian pitkä matka kouluun, +sanottiin. + +Toiset taas huomauttivat, että kiertokoulut tuottavat saman hyödyn +paljon pienemmillä kustannuksilla. Isola antoi pörröisen lakkinsa solua +edestakaisin peukaloittensa välissä, hän tiesi kyllä, että kunhan hän +vain pudottaa sanansa vaa'alle, niin kaikki liittyvät häneen kuin yksi +mies, ja kun hän vihdoin nousi, niin jokainen tunsi, että nyt rippui +koulun kohtalo hiuskarvasta. + +-- Täällä on nyt puhuttu paljon jos koreastikin, sanoi tuo mahtava mies +ja katsahti tarkoituksella opettajaan, minulla ei ole sellaisia sanoja +oppimattomalla kielelläni, sillä minä en koskaan ole juonut siitä tiedon +lähteestä, josta koulunopettaja puhui. -- Kuului hyväksymisiä ja +virnisteltiin kämmenien suojassa! + +-- Minä vain tiedän, että se lyö kirveensä kiveen, joka väittää, että +koulu ei tee lapsista ylpeitä. Vai eikö se ole ylpeyttä, kun jokainen +torpanpenikka, joka on käynyt koulua, pitää itsensä liian hyvänä +palvelemaan piikana ja kun pojat ynseilevät käydä auran jälessä +kunniallisena renkinä. Isä, isoisä ja ne, jotka elivät ennen meitä, +elivät rauhassa tässä pitäjässä, he hoitivat oman työnsä, ja rengit ja +piiat hoitivat omansa, mutta kukaan ei huolestuttanut heitä kouluilla +eikä opinpuheilla, se oli hyvää aikaa! -- Isola katseli mahtavasti +ympärilleen aivan kuin tullakseen vakuutukseen oliko kenelläkään väittää +vastaan, mutta mitään syytä levottomuuteen ei näkynyt. -- Minä en ole +huomannut mitään erityistä, mitä koulu olisi täällä toiminut. Kyllä +meillä on ulostekoja tarpeeksi muutoinkin, sentähden äänestän minä, että +kysymys uudesta koulusta hyljättäisiin. + +-- Niin, niin, niin -- pauhasi myöntymysmyrsky hänen ympärillään. Rautio +nousi äkisti: Minä rohkenin todellakin toivoa, että rusthollari olisi +tullut toisiin ajatuksiin, sanoi hän jotakuinkin kiivaasti. + +-- Mies pysyy aina sanassaan, luulen minä! + +-- Niin, mutta mies voi myöskin järjellisten syiden nojalla tulla +vakuutetuksi, että hän on ollut väärässä. + +-- Ei, nähkääs, minä olen itsepintainen kuin synti, ja samoin +opettajakin, ja kun me tulemme yhteen, niin tartumme toisiamme parrasta, +he, he, he! -- Uusi myöntymysmyrsky. Rautio kiihtyi, Isola antoi +uudelleen vastauksia puheeseen, ja muutaman minuutin kuluttua olivat +nuot kaksi tasaväkistä vastustajaa "vetämässä tukkanuottaa" kuten +sanotaan. + +Vanha puolusti asemaansa varmalla paremmuudella, mikä oli äärettömän +suututtava, mutta Rautio hehkuvalla kaunopuheliaisuudella, joka vaikutti +innostavasti hänen puoluelaisiinsa; puheenjohtaja herra Timgren, ei +irrottanut katsettaan hänestä, vieläpä pastori Ståhlekin nousi rohkeasti +ylös, ja Elli Vinterin posket punottivat kuin purppura. + +Kun taistelevat vihdoinkin vaikenivat, kuului siellä täällä hajanaisia +ääniä ukkojen joukosta: Minä olen samaa mieltä kuin Isola. -- Niin, +niin, kyllä Isola on oikeassa, meillä on jo yksi koulu liikaa, liitti +toinen ivallisesti. + +-- Minun lapsiani ei opeteta herrastelemaan, arveli kolmas. + +-- Maailmallinen viisaus voi kyllä olla hyvä, mutta se estää tietoa +ainoasta välttämättömästä, sanoi kirkkoväärti hurskaasti. Paavali sanoo: +Elkää antako itseänne kääntää monilla ja vierailla opeilla. + +-- Apostoli Paavali oli oppinut mies, niin siihen määrään viisas, että +me kiistelijät kentiesi teemme viisaimmin jättäessämme hänen sanainsa +selityksen ja sovelluttamisen papeille ja kirjanoppineille, sanoi Rautio +suuttuneena. + +Kirkkoväärti istuutui ja heitti julmia silmäyksiä tuohon rohkeaan +nuoreen opettajaan. + +Nyt alkoi kuitenkin äänestys, ja usean äänen enemmistöllä raukeni +ehdotus uudesta koulusta. Isola ja puoluelaisensa voivat tuskin salata +riemuaan; Rautio taas oli käynyt kalpeaksi; hän nousi ylös ja pyysi +vielä kerran puheenvuoroa. + +-- Se ehdotus, jota minä pitkät ajat olen lämpimästi ajanut, on nyt +juuri hyljätty, alkoi hän vähän väräjävällä äänellä. Olisi minusta paha, +jos jossain suhteessa minun persoonani on vaikuttanut tämän tappion. +Aivan alusta pitäen ovat asianomaiset täällä Honkalassa kohdelleet minua +epäsuopeasti ja vastaanottaneet kaikki, mitä minä kunnan omaksi eduksi +olen tahtonut toimittaa, epäillen ja nurjamielisinä. Isät ovat +esimerkiksi kieltäneet poikkiansa yhtymästä siihen raittiusyhdistykseen, +jonka perustin, vaikka jokaisen järkevän isän pitäisi päinvastoin +kehottaa poikaansa ottamaan tämä askel; sanalla sanoen, huolimatta +kaikesta rakkaudesta koulua ja oppilaitani kohtaan, kaikesta +myötätuntoisuudesta heidän tulevaisuutensa puolesta, näen minä, että en +voi mitään toimittaa, en mitään vaikuttaa. Minä aijon sentähden +johtokunnalta pyytää eroani siinä toivossa, että joku toinen minun, +paikallani paremmin onnistuu sovittamaan kunnan vanhimmat +kouluharrastuksen kanssa. Meitä on lukuisa joukko; kun joku väistyy, +niin on sille heti seuraaja mikä yhtä rohkeasti tarttuu työhön käsiksi, +pääasia on, että työ ei koskaan lepää, vaan lakkaamatta edistyy ja -- +niin tapahtuukin. Rakkaus on rakentanut kansakoulun, ja sellainen +peruste antaa laitokselle tukea ikuisiksi ajoiksi. + +Pystypäisenä astui Rautio takaisin. Kokous päättyi nyt, ja mutistiin +kovasti vastustajien joukossa, jotka olivat kokoontuneet tiheään +ryhmään. Herra Timgren taas, sekä pastori ja muutamia ystävällismielisiä +talonpoikia oli kokoontunut opettajan ympärille ja kehoittivat +innokkaasti häntä luopumaan päätöksestään, mutta Rautio seisoi hiljaa ja +huulet lujasti yhteen puristettuina; näki, että hän oli katkeralla +mielellä ja tuskin taipuvainen heidän pyyntöönsä. Hän riensi myöskin +niin pian kuin mahdollista sanomaan jäähyväisiä ja poistui nopein +askelin. + +Kun neiti Vinter jälkeen puolisten palasi pappilasta, missä hän +rovastinnan ja apulaisen kanssa oli perusteellisesti keskustellut +aamupäivän tapauksista, niin hän kohtasi opettajan pienellä oikotiellä +metsässä. Hän käveli hitaasti alla päin. Neiti Vinter tunsi sydämensä +lyövän osaaottavaisuudesta. Kun he lähestyivät toisiaan, niin ojensi hän +opettajalle sentähden heti kätensä ja sanoi sydämellisesti: -- Minulla +on niin paha mieli teidän puolestanne, herra Rautio, teillä on ollut +kuuma päivä. + +Hän katsoi ylös, ja Elli kummastui tyyneyttä, joka hänen kasvoillaan +kuvastui, ainoastaan hetkisen ajan niissä oli ilme, jota hän ei oikein +ymmärtänyt: Kiitän teitä sydämellisestä myötätuntoisuudesta, sanoi hän. + +Opettajatar hymyili: -- Ne sietämättömät ukot, minä olisin niin +mielelläni antanut tuolle mahtavalle Isolalle napsauksen leveälle +nenälleen; mutta teitä minä onnittelen niin loistavasta puolustuksesta +asianne hyväksi. + +Rautio laski taas päänsä ja kulki hiljaa edelleen opettajattaren +vieressä. + +-- Minä olen ollut niin pahoillani, aloitti Elli taas vilkkaalla +tavallaan, että teidän auttavaisuutenne minua kohtaan tuossa viime +palkkakysymyksessä varmaankin suuressa määrin on vaikuttanut teidän +tappioonne tänään. Teidän vihollisenne tahtoivat kostaa. + +-- Älkää olko millännekään siitä, neiti, tosinhan oli ikävä, että +kouluehdotusta ei hyväksytty, mutta -- se tulee kyllä toiste esille; ei +tämä häviö, vaan muu seikka on tänään syvästi nöyryyttänyt minua! + +Elli katsoi kysyvästi häneen. + +-- Se, etten kyennyt voittamaan itseäni, vastasi hän hiljaa. Olen +kuleksinut täällä metsässä ja taipunut yhä syvemmälle totuuden terävän +tuomion alle. Ajatelkaa, antaa vihastumisen sillä tavalla eksyttää +itsensä, ajatelkaa, mikä osoitus noille miehille sen voiman +vähäisyydestä, joka sivistyksellä on luonnon alhaisuutta vastaan, jota +juuri kasvatuksen pitäisi hillitä. Niin paljon kuin pyrinkin pääsemään +kiivaan luonteeni hallitsijaksi, saan minä vain yhä useammin tuta, että +ponnistukseni on turhaa. Täytyy tosin tehdä joka päivä sama työ itseään +varten läpi elämän, sen tiedän, mutta kuitenkin voi sellainen hetki kuin +se, minkä tänään olen elänyt, saattaa ihmisen kerrassaan +toivottomuuteen! + +Elli katsoi häntä hämmästyneenä. Olikohan siinä tosiaan kaikki, mitä +Rautio tunsi aamupäivän taistelun jälkeen, ainoastaan katumus muutamien +vihasien sanojen takia, jotka Ellin mielestä olivat aivan paikallaan; ei +hituakaan näkynyt pahoilemista pettymyksen ja toivonsa raukenemisen +takia, vaikka tuo toivo oli kajastanut kirkkaana hänelle koko vuoden. + +-- Te olette haaveilija, herra Rautio! sanoi hän ehdottomasti. + +Hän pudisti päätään: -- Minussa oleva paha ei ainakaan ole mitään +haaveilua, vaan surullinen todellisuus, vastasi hän. + +-- Noo, sitten olette sellainen ihminen, jolla on mitä arin omatunto, +sanoi hän, jos samanlainen vastoinkäyminen olisi kohdannut minua, niin +olisin riehunut kuin raivotar! + +-- Omanarvontunteen säilyessä? + +Elli nauroi sydämellisesti: -- Teillä pitäisi olla minun omatuntoni, +herra Rautio, mutta palatakseni aineeseeni; te olette siis täydellä +todella päättänyt erota? + +-- Niin, minä luulen siten menetteleväni oikeimmin, vastasi hän huoaten, +pitää aina koettaa välttää riitaa ja kiistaa, missä vain voi. + +-- Oh, eihän ole teidän syynne nämät riidat, arveli opettajatar, +vanhoilliset olisivat ihan varmaan samoilla epäluuloilla kohdelleet ketä +hyvänsä, joka ryhtyi opettajan toimeen täällä Honkalassa. + +-- Kentiesi minä kuitenkin olen osoittanut liian suurta intoa ja liian +vähän malttia; ei voi olla tarpeeksi varovainen, kun on kysymyksessä +uuden maa-alan valloittaminen koululle. Kaikessa tapauksessa käy minulle +vaikeaksi jättää Honkala; kun on taistellut tuuma tuumalta päästäkseen +eteenpäin, niin tulee paikka rakkaaksi. + +-- Niin, näettäkös, ehkä te kuitenkin lopuksi hyväksytte minun +mielilauseeni: elämä on taistelua! + +Hänen täytyi hymyillä Ellin hilpeydelle ja lämmin osanotto, mikä säteili +noissa kauniissa ruskeissa silmissä, karkoitti myöskin kerrassaan hänen +alakuloisuutensa; kun he saapuivat kotiin, niin oli hänen mielestään +kuin kaikki pilvet, mitkä äsken pimensivät hänen taivaansa, kerrassaan +olisivat häipyneet. + + +IX. + +Mainingit tuon kunnanhuoneella olleen myrskyisen kokouksen jäleltä +tuntuivat vielä. Muutamia päiviä myöhemmin saapui näet Raution luo +muutamia koulujohtokunnan jäseniä, jotka pyysivät, ettei hän kuitenkaan +niin äkkiä jättäisi aikomaansa erohakemusta; he myönsivät, että oli +vähän kiivastuttu ja esittivät jonkunmoisen anteeksipyynnön. Rautio +pysyi tyyneenä, hän tiesi nimittäin, ettei mikään heissä herännyt +myötätuntoisuus hänen persoonansa ollut syynä siihen, että he pyysivät +häntä jäämään, vaan aivan erityinen vaikutin, mikä oli alkujaan +itsestään ukko Isolasta. Tällä oli nimittäin sisarenpoika, joka vastoin +enon kieltoa oli mennyt seminaariin; hän pääsi nyt jonku vuoden päästä +sieltä ja tuo viekas rusthollari oli jo aikaa sitten valinnut hänet +Raution seuraajaksi Honkalaan mistä oli kaksinkertainen hyöty, +ensiksikin että sisarenpoika heti saisi tuottavan paikan ja varman +aseman, ja toiseksi johtavat henkilöt hänestä virkamiehen, jota voisi +taivuttaa halunsa ja tahtonsa mukaan. + +Kaikki tämä oli opettajalle selvillä ja lähetyskunnan uudistettuun +pyyntöön vastasi hän, että hän miettii asiaa, ennen kuin antaa +vastauksensa. + +Kauan hän sitte mietti sitä; hetkellinen suuttumus ei ollut saattanut +häntä puhumaan erostaan; päinvastoin oli hän jo aikaisemmin itsekseen +ajatellut tätä, mutta, kuten hän äsken oli sanonut neiti Vinterille, oli +hän kaikessa tapauksessa taipuisa jäämään Honkalaan ainakin yhdeksi +vuodeksi -- kauemminhan ei haluttukaan hänen viipyvän. Vuosi, ainoastaan +yksi ainoa lyhyt vuosi, kun hän sen ajatuksen sai selväksi, niin tunsi +hän samassa niiden siteiden voiman, jotka pitivät häntä täällä +ihmeellisellä tenhovoimallaan, jonka alkua hän ei ymmärtänyt. Ja +ukkosten toivo toteutui, jotka olivat sydämestään tyytyväisiä, että niin +helposti olivat päässeet toiveittensa perille. Pääsyy oli kuitenkin ehkä +siinä, että Rautio syvästi kärsi siitä, että oli loukannut Isolaa, +miestä, joka oli siksi vanha, että olisi voinut olla hänen isänsä, ja +vaikka hän ei persoonallisesti, vaan lähettiläiden kautta oli lausunut +toivomuksensa, että opettaja jäisi paikoilleen, niin tahtoi tämä +kuitenkin taipuvaisuudellaan tässä asiassa osoittaa katuvansa sitä +kiivastusta, mihin hän oli tehnyt itsensä syylliseksi. + +Tuo raju tuulispää tyyntyi täten vähitellen täydellisesti, kaikki riidat +loppuivat, ja vieläpä itse Isolakin pudisti kirkkomäellä opettajan kättä +aivan kuin vasta saavutetun sovinnon merkiksi taikka, kuten Rautio sen +käsitti, "ilosta, että pääsee hänestä." + +Kevät oli sillä välin kulunut pitkälle, mäet kuulsivat jo hieman +vihertäville, puiden urvut pullottivat ruskeina, ja vuokot kohottivat +siniset silmänsä huikaisevassa auringon valossa. + +-- Emmeköhän panisi toimeen yhteisen retken kaikkien lasten kanssa +toukokuun ensi päivänä? Rautio ehdotti eräänä päivänä, kun hän +tavallisuuden mukaan oli keskustelemassa opettajattaren luona. Minun +mielestäni ovat lapset olleet niin ahkeria koko lukukauden, että +huvittelu nyt voisi olla tarpeen. + +-- Niin minunkin mielestäni, sanoi neiti Vinter, mutta te, joka olette +enemmän kotiutunut seudulla, valitsette juhlapaikan. + +-- Hyvin mielelläni, minä olen jo ajatellut kaunista kenttää tuolla +metsässä lammen toisella puolen, joka on varsin sopiva leikkipaikaksi ja +rannalla voisi keittää kahvia. + +-- Siellä tulee hauska! + +Lapset ottivat ehdotuksen tietysti myrskyisellä myöntymyksellä vastaan, +ja kun toukokuun ensi päivä tuli ja taivas oli selkeä ja aurinko paistoi +kirkkaasti, niin sykki moni lapsensydän riemusta ajatellessa huvimatkaa. +Kello kymmenen oli koulupihalla iloa ja eloisuutta, kun siellä seisoi +nyt seitsemänkymmentä lasta, poikia ja tyttöjä, asetettuina riviin, ja +vilkkaasti puhellen, mutta aivan mallikelpoisessa järjestyksessä lähti +joukko opettajan ja opettajattaren jälessä metsää kohden. + +Vahvimmat pojat ja suurimmat tytöt kantoivat kahta suurta, kirkasta +kahvipannua ja aika suuria koria täynnä vehnäsiä; tarvittiinhan sitä +melko paljo muonaa sellaiselle ruuanhaluiselle nuorelle joukolle. +Puolen tunnin kävelyn jälkeen oltiin perillä, valitulla juhlapaikalla; +kaikki korit ja pannut kannettiin rantaan, missä opettajatar muutamien +valittujen apulaisten kanssa ryhtyi kahvinkeittoon, samalla kuin +opettaja järjesti leikkejä toisille ja johti heitä. + +Pian kajahteli iloiset huudot ja naururemahdukset kauas ympäristöön, +leikittiin "haukkaa ja kyyhkystä" ja juostiin "leskisillä" ja +tanssittiin piiritanssia toisella mäenrinteellä, ja sillä aikaa nousi +savu kahvitulista auvertaen lauhkeaan kevätilmaan. Pannut porisivat ja +kiehuivat niin somasti, ja kun väsyttiin leikkiin ja tahdottiin +hengähtää hetkinen, niin oli kahvikin valmiiksi laitettu. + +Palavissaan ja punottaen istuutui nuori opettajatar kivelle vähän +ylemmäs lapsista ja katseli ilolla, kuinka heille kestitys maistui. +Rautio tuli ja heittäysi maahan hänen jalkojensa juureen. + +-- Oli mainio ajatus tämä retki, sanoi Elli, lapset näyttävät niin +ilosilta ja tyytyväisiltä; minä luulen varmaan, että heillä on ollut +äärettömän hauska, etenkin kun heidän opettajansa on itse johtanut +leikkiä? Ettekö te ole aivan väsynyt, herra Rautio? + +-- En vähintäkään, mutta kuinka on teidän laitanne, neiti, ei ole hauska +seisoa ja paahtua nuotion ääressä? + +-- Oo, tytöt olivat myöskin niin huomaavia ja auttavia, että minulla ei +ollut mitään vaivaa, sanoi Elli, mutta katsokaahan nyt kaunista taulua +edessämme! + +Rautio seurasi hänen ojennetun kätensä suuntaa. Siellä tasaisella +mäenrinteellä istui hajallisissa ryhmissä koko lapsiliuta iloisesti +soristen; useat pojista olivat heittäneet takit päältään palavissaan, ja +heidän valkoiset paidan hihansa ja tyttöjen koreat huivit näyttivät niin +sievältä tummaa kuusikkoa vasten. Mäen alla oli lampi, jonka pinnalla +kevättuuli ajeli väreitä. Sen ympärillä oli lehtipuita, jotka +neitsyeellisesti kietoutuivat vaaleanviheriään vaippaansa. + +-- Tämä on ihanaa! kuiskasi Rautio ja veti syvään henkeänsä. Kaikkialla +ilmassa heidän ympärillään näytti lepäävän täydellisyys ja voipumus, +mikä herätti halun sulkeutua itseensä; Rautio pani kätensä päänsä alle +ja seurasi pääskysten lentoa tuonne äärettömään, siniseen korkeuteen, +korkealle heidän päänsä päälle, sitten käänsi hän hitaasti katseensa +vieressään olevan nuoren tytön ihanille, raikkaille kasvoille. Hän tunsi +itsensä niin sanomattoman onnelliseksi, sydämensä niin ihmeellisen +keveäksi aivan kuin vapautetuksi, hän olisi tahtonut ojentaa kätensä ja +syleillä koko maailmaa suuressa, hiljaisessa ihastuksessaan. + +Koko ympäristössä ei myöskään ollut mitään, mikä häiritsi hänen +mielialaansa; lasten iloinen sorina kuului hieman hiljemmin tänne ylös +ja linnun liverrys metsässä muistutti että oli kevät -- valon ja +toiveiden lupauksista rikas aika. + +Opettajatar istui hiljaisena, vaan hänen kirkkaissa silmissään ei ollut +mitään merkkiä haaveilun suloisesta unelmasta; hän kyllä tunsi kevään +ihastusta, vaan ei mikään tunne hänessä antanut vastinetta sen hienoille +soinnuille, hänen vilkas mielensä eli koko ajan todellisuudessa, ja tuo +kaunis silmäys seurasi lakkaamatta lapsiliutaa heidän edessään. + +Niin voivat sydämet sykkiä toisiaan lähellä ja kuitenkin oikeastaan +kaukana erillään, mutta sitä Rautio ei tiennyt, sillä tänä hetkenä oli +kaikki hänestä kaunista ja täysin sopusointuista. + +Muutaman minuutin kuluttua olivat nuoret taas leikin touhussa ja +opettaja myös. Tuo suloinen hetki oli häneltä ohitse, mutta hän tiesi, +ettei hän koskaan voisi sitä unhoittaa, että hän kätkisi tämän +kevätjuhlan metsässä suloisimpien muistojensa joukkoon. + +Kun aurinko hitaasti alkoi laskeutua länteen, niin lähdettiin +paluumatkalle, ja jotakuinkin väsyneinä tanssista ja leikistä. +Koulupihalla erosivat lapset ujoilla kiitoksilla ja yksimielisillä +vakuutuksella, että kaikki olivat viettäneet hauskan toukokuun +ensimmäisen päivän. Seuraavana päivänä ryhtyivät taas sekä opettajat +että oppilaat raittiin voimin työhönsä, täytyihän nytkin olla uuttera, +sillä tutkinto lähestyi kiirein askelin. Tuskin kaksi viikkoa sen +jälkeen piti koulun laskea nuot pienet linnut lentämään vapauteensa, +kesälomalle. + +Rautiosta tuntui, että viime päivät olivat häipyneet kuin uni. Hänellä +oli paljon työtä, mutta kaikki kävi niin helposti, tutkintokin meni +kerrassaan oivallisesti. Pojat olivat aina tähän asti vieneet voiton +tytöiltä, mutta tänä vuonna suoriutuivatkin tytöt loistavasti. Neiti +Frisk, joka itse oli kärsinyt tutkintokuumetta, oli tavallisesti myöskin +tartuttanut jotain omasta hermostuneesta pelostaan oppilaisiinsa; Elli +Vinter sitävastoin ei tiennyt mitä ujostelu olikaan, hän seisoi iloisena +rintaman edessä "kuin kenraali", sanoivat ukot, ja naisien mielestä oli +hän "niin vaalea ja iloinen". Iloisella luonteellaan ja vilkkaalla +esitystavallaan oli hän valloittanut koko pitäjän väkirynnäköllä. + +-- Ansaitsematon voitto, arveli hän itse. + +-- Oh, sanoi Rautio, teillä on kyky voittaa kaikkien sydämet. + +Elli hymyili. -- Niin, mutta ajatelkaa, että Isolakin tuli tutkinnossa +laulun jälkeen ja löi minua olalle: "Olemmepa saaneet kerrassaan oivan +kouluneiden, kun voi laulaa sekä koko- että puolinuotit", sanoi hän. + +Seuraavana aamuna matkusti Rautio; opettajatar oli luvannut viipyä +viikon rovastinnan luona. -- Hyvästi neiti, eikö meillä ole ollut hyvä +lukukausi ja ihana kevät? sanoi opettaja hyvästellessään. + +-- Te siis olette jo unhottanut kaikki vastoinkäymisenne? kysyi hän. + +-- Tuntuu aivan siltä, vastasi hän hymyillen. Neiti on iloisella +luonteellaan valaissut koko koulutalon ja minun huoleni myöskin, siitä +täytyy minun saada teitä kiittää. -- Hän otti Elliä kädestä hellästi ja +piti sitä hetken omassaan, samalla kun hänen katseensa etsi Ellin +katsetta. + +-- Toivotan hauskaa kesää! sanoi Elli. + +-- Niin, ja hauskaa jälleennäkemistä! vastasi Rautio antaen samalla +käden hiljaa pudota. Reippaasti keikautti hän itsensä kärryihin -- +hyvästi, hyvästi! -- Hän heilutti hattuaan ja Elli liehutti nenäliinaa +-- niin erosivat he. + +Rautio ei voinut selittää sitä mielen tilaa, mikä viime aikoina oli +vallannut hänet, ainoastaan sen tiesi hän, ettei koskaan ollut tuntenut +itseään niin rohkeaksi kuin nyt. Kaikki tuntui hänestä hauskalle +kotimatkalla, kärryntärinä asemalle mennessä ja matka rautatievaunuissa, +jotka olivat täynnä koululapsia, ja sitten matka kotiapäin valoisana +kesäiltana lemmikillään Ruskolla keveissä kärryissä ja takaistuimella +vanha Taavetti, joka kerroskeli asioita kotiseudulta. + +Miten rauhaisalle ja ystävälliselle näytti kartano tuolla mäellä, Sydän +tykytti aina kovemmin, kun hän ajoi tuota tuttua tietä vanhojen jalavien +alla, jotka seisoivat molemmin puolin tietä. Keltaiseksi maalatun +rakennuksen alapuolella leveni puutarha hedelmäpuineen ja +marjapensaineen aina äidin vaatteenvalkasupaikalle puron reunalla, jossa +keväällä aina oli oivaa palttinaa pitkän pitkiä kaistaleita, toisella +puolen taloa olivat kedot, niityt ja pellot täydessä kunnossa. Täällä ei +ollut suuremmoista luonto eikä ihania näköalat, vaan näytti hauskalle +joka lisäsi talon varakkaalta ja komealta näyttävää ulkoasua, mikä teki +vastustamattoman hyvän vaikutuksen. Oras pelloissa näytti viheriälle ja +lupaavalle, ohkanen vaalea sumu nousi puron-uomasta kaukana niityillä, +ja metsästä tuli raitis koivun tuoksu, kuin ensimmäisenä tervehdyksenä +kotiin tulevalle. Hän ajoi veräjän läpi ja aina porrasten eteen. Täällä +seisoi äiti ja nyökkäsi hyvää iltaa hänelle. Hän oli isokasvuinen kuten +poikansakin ja lihavahko, tavattoman komea, leveäharteinen nainen, +aikaisten huolten rypistämät kasvot, älykkäät silmät, jotain hilpeää +koko olennossaan. + +Ensi tervehdyksessä äidin ja pojan välillä näkyi, kansantavan mukaan, +ainoastaan hyvin vähän sitä hellyyttä, jota molemmilla oli toisiaan +kohtaan, mutta heille oli luonnollista näin hallita tunteitaan. +Kuitenkin voi, niin tyyni kuin äiti olikin, huomata että hän oli täynnä +iloa nähdessään taas poikansa, ja jokainen pikkuesine talossa todisti +jollain tavoin, kuinka kaikki oli valmistettu hänen palaamakseen. + +-- Tule nyt sisään haukkaamaan kipene, sinä taidatkin olla nälissäsi +matkan jälkeen, sanoi äiti, ja sisällä eteiskamarissa oli kaikki pojan +mieliruuat pöydällä, hienoaleipää, tuoretta voita ja viiliä sekä +vaahtoavaa kotiteko-olutta paksussa, kirkkaaksi hangatussa tinatuopissa, +jota isä ja isoisä olivat käyttäneet. Rautio vei mielihyvällä tuon +vanhanaikuisen kannun huulilleen ja joi aika siemauksia: -- Kiitos äiti, +tällaista juomaa ei saa koskaan maistaa muualla kuin kotona, sanoi hän. + +-- Niin, Liisa teki sitä juuri eilen, vastasi äiti, enkä minä käskenyt +hänen säästämään maltaita. + +Huone suuren salin takana oli aina siitä asti, kuin hän tuli +täysikasvuiseksi, ollut hänen; se oli nyt uudestaan maalattu ja kirjavat +matot, jotka äiti itse oli kutonut, olivat ristissä kikavalkoisella +lattialla. Rautjärven emäntä teki aina parastaan saadakseen lattiat +valkeiksi; suuressa kyökissäkin loisti lattia puhtaana kuin +vierashuoneessa. Hän oli ankara järjestyksen ihminen, jonka vuoksi +palvelija, joka ei mukautunut tähän, oli harvoin kauan talossa. + +Rautio avasi makuuhuoneensa ikkunan ja silmäili uinuvaa luontoa; oli +niin hiljaista ja tyyntä kaikkialla tänä vilpoisena kevätyönä, aivan +kuin koti olisi pyytänyt poikaansa lepäämään häiritsemättä helmassaan. + +-- On suuri siunaus, että on hyvä koti, ajatteli tuo nuori mies, ja +hänen kostea katseensa etsi hiljaisella kiitollisuudella taivaanlakea +päänsä päällä. + +Aikaisin seuraavana aamuna oli hän jo ylhäällä ja liikkeellä; hänellä +oli niin paljon uutta katseltavaa, niin monta tervehdittävää ja niin +monen kanssa puhuttava. Kalustohuoneessa teki vanha Taavetti puuastioita +talon tarpeiksi, sinne piti Raution mennä kiittelemään tuota vanhaa, +vaan vielä vikkelää tekijää. Kaksi nuorempaa renkiä meni pellolle +työhevosten kanssa; toinen hevospari oli ostettu sitten kun opettaja +viimeksi oli kotonaan. Hevoset näyttivät vahvoilta ja komeilta, ja +tuolla karjapiiat tulivat kiiltävine maitosaaveineen matkalla meijeriin +puron varrelle. + +Hänellä oli vielä hyvästi aikaa ennen aamiaista kiertääkseen pienen +mutkan ja katsellakseen kasvuja. Aamuilma tuulahteli raittiina ja +elähdyttävänä hänen ympärillään, tuolla kyntivät jo miehet täydessä +touhussa ruskeaa maata, joka näytti niin voimakkaalle ja myöhkeälle. +Hanhet kulkivat niin ylevinä allikkoon aamukylvylle, pääskyset +lentelivät vilkkaasti edestakaisin etsien ruokaa; kaikkialla näkyi +päivän valpastunut elämä heränneen ja tuntui raittiilta täällä luonnon +helmassa. Punaseksi maalattujen riihien ohitse, joista hän lapsena niin +usein oli kuullut varstain tahdikkaan äänen, hän kulki lehtoon, jossa +vaaleanviheriät koivut välkkyivät valkeine runkoineen. Se oli sievä +pieni luonnonpuisto, jossa tie kiemurteli viheriäisen katoksen alla ja +aukeni ylhäällä mäellä, missä aurinko paistoi kirkkaana uutisasunnon +yli. Siinä työ lepäsi tänään, soma salvos oli keskitekoisena puiden +seassa. Se oli äidin tuleva pieni pakopaikka, josta hän joulunaikana oli +puhunut, että rakennuttaisi sen keväällä; on aina hyvä olla valmiina +vastaisen varalle, arveli hän. + +-- Minä en ole enää nuori, oli hän sanonut, minä voin väsyä +maanviljelykseen, silloin muutan minä pieneen uuteen tupaan, ja sinä +saat ottaa talon ja hankkia tänne nuoren reippaan emännän. + +Kun hän nyt täällä ylhäällä muisti nämät sanat, niin värähytti se hänen +mieltään -- nuoren emännän -- hänen täytyi painaa käsi sydämelle! Oli +ainoastaan yksi kuva -- nyt tunsi hän sen selvästi, -- jonka hän voi +asettaa yhteyteen vaimokäsitteen kanssa. Hän nojautui uuden rakennuksen +nurkkaa vasten, pani kädet ristiin rinnalleen ja vaipui tulevaisuuden +unelmiin, jollaisia jokainen nuori mies on uneksinut ainakin jonkun +kerran elämässään, samalla kun varhainen päivä levitti välkkyilevää +valoaan ympäröivän seudun yli. Onnellinen uneksija! + + +X. + +Syksy oli tullut, ja Rautio oli palannut Honkalaan muutamia päiviä ennen +lukukauden alkua. Neiti Vinter oli täällä jo ennen häntä aivan +entisellään, "terve kuin omenankukka", sanoi vanha Katrina, joka nyt +alkoi kohdella nuorta neitiä erityisellä hyväntahtoisuudella. Oli kaunis +aamu, ja kaikki luonnossa näytti vielä aivan kesäiseltä. Rautio oli +karsimassa nuorta, koulunpiirin sisällä olevaa metsää ja heitti tätä +tehdessään tavantakaa syrjäsilmäyksiä kouluhuoneen avonaiseen ikkunaan, +missä Elli Vinter istui ikkunalaudalla ja hyräili työssään. Rautio näki +hänet ainoastaan sivulta, sillä hän istui puolittain poiskääntyneenä +hänestä, mutta aamuaurinko kimalteli kuin kulta hänen lyhyessä ruskeassa +tukassaan ja hyväili kaunista niskaa; hän näytti Rautiosta taululle, +minkä kehyksenä oli ikkunan puitteet, koristettuina runsailla +konvolvulusköynnöksillä, jotka pyrkivät aina kattoon saakka. Äkkiä näki +Rautio hänen säpsähtävän ja kuuli iloisen huudahduksen; kolme askelta +ikkunasta seisoi äkkiä nuori mies somassa matkapuvussa ja lauloi kädet +ojennettuina tuota nuorta tyttöä kohden: "Sua tervehdin, sua tervehdin!" + +-- Oh Viktor, kaikui Ellin iloinen ääni, hyi, kuinka sinä säikäytit +minua, kun tulet tuolla tavoin aivan kuin pilvistä pudoten, ajatteles, +jos minä olisin pyörtynyt! + +-- Ei mitään vaaraa, urhoollinen serkkuni, saanko tulla sisään? + +-- Tietysti, mutta et ikkunan kautta, sillä silloin pitää Anderssonska +sinua ryövärinä; tämä nyt oli kuitenkin kerrassaan ihastuttava +hämmästys! + +Raikkaat nuorukaisäänet tunkeutuivat selvänä Raution korviin; hän seisoi +siinä melkein kivettyneenä; mikä tuuli oli nyt näin odottamatta ajanut +tuon serkun näyttämölle? Hänellä oli aina ollut vastenmielisyyttä tuota +tuntematonta nuorta miestä kohtaan, mutta ei ollut voinut selittää tätä +salaperäistä suhdetta, Nyt tiesi hän yht'äkkiä syyn, hän oli +mustasukkainen! Yhä edelleen viipyi hän työssään -- mitäpähän oli +hänellä muutakaan tehtävää -- mutta kirveen iskuissa ei ollut mitään +tarmoa; koko ajan kuunteli hän tietämättään ääniä ja katse kiiti sinne, +missä hän tiesi kahden serkun nyt hilpeinä iloitsevan yhdessä. + +Tuolla tuli Anderssonska läähättäen rappuja ylös ja riensi Katrinan luo, +joka huuhtoi perunoita kaivon luona; tietysti tahtoi hän tuoretta +kahvi-kermaa ja kentiesi pari kananpoikaakin päivälliseksi +odottamattomalle vieraalle. Vähän aikaa myöhemmin tuli Elli serkkunsa +kanssa kartanolle; hänellä oli päässä kukikas pitsihattu, kaunein +naispäähine, mitä Rautio voi mielessään kuvitella. Elli puheli ja +viittoi innokkaasti. Äkkiä huomasi hän opettajan, ja molemmat tulivat +reippaasti hänen luo. + +-- Tässä saan esitellä teille serkkuni, insinöörin, sanoi hän, hän on +virkamatkalla ja oli niin ystävällinen, että ohikulkiessaan pistäysi +katsomaan minua täällä yksinäisyydessäni. Nyt aion näyttää hänelle +ympäristöä sillä aikaa kuin Anderssonska laittaa päivällistä. + +Elli nyökäytti päätään, Rautio kumarsi kankeasti vieraalle; tuo hienosti +puettu nuori herra katseli silmälasiensa läpi jotensakin hävyttömästi +hänen yksinkertaista palttinatakkiaan ja karkeatekoista olkihattuaan. +Kun he sitten kääntyivät ympäri kulkeakseen edemmäs, niin opettaja aivan +selvään tunsi, kuinka vieras huolettomasti olkapäitään kohauttaen +surkutteli serkkuaan, jolla oli näin hauskaa seuraa. + +Rautiossa kihisi ja kuohui, mustasukkaisuus liittyi +talonpoikaisylpeyteen, jota oli hänellä veressä, hän ei tahtonut antaa +nöyryyttää itseään; onko rehellinen työmies yksinkertaisen pukunsa +tähden huonompi kuin pääkaupungin heikari, jonka veltot piirteet +selvästi ilmaisevat huonoja tapoja? Hän syöksyi näiden myrskyisäin +ajatustensa valtaamana niin rajusti mäntyjen kimppuun, jotta oksat +sinkoilivat hänen ympärillään. Auringonpaisteessa tuli viimein hänelle +niin kuuma, että hän heitti kirveen olalleen ja meni sisään. + +Katrina hyvin innoissaan puheli hänelle. -- Ajatelkaa, sanoi hän, +millainen vetelys tuo Anderssonska on, ei voinkipenettä ole heillä +talossa pöytään tuolle hienolle vieraalle herralle. Minä olen juuri +kirnunnut ja minä ajattelin: minä vien nokareen voita neidin tähden, +ellei herralla ole mitään sitä vastaan, ja sitten on meillä kerrassaan +muhkea kermajuusto? + +-- Tee kuin tahdot, Katrina, se on minulle yhden tekevä. Rautio veti +oven kiinni niin synkän näköisenä, että muori aivan hämmästyneenä katsoi +hänen jälkeensä, mutta sisällä istuutui Rautio kuin hämmähäkki +tähystämään ja odotti kunnes nuori pari nauraen ja puhellen palasi +metsästä. Elli juoksi kyökkiin ja palasi heti kourallinen herneitä +mukanaan, jotka hän anteliaasti jakoi aina nälkäiselle kyyhkysparvelle. +-- Eikös tämä ole mukavaa? huusi hän serkulleen, joka seisoi portailla. + +-- Mainiota! -- huudahti tämä taputtaen kovasti käsiään, niin että nuot +räpyttelevät linnut karkoittuivat pakosalle. + +-- Hyi, kun niin taitamattomasti menettelet -- Elli teki tyytymättömän +liikkeen. Sinä unohdit, ettet ollut nyt teatterissa! + +-- Anteeksi, mutta kuva oli täydellinen, vakuutti hän innokkaasti; +sitten menivät he molemmat hymyillen käsikädessä huoneeseen. + +Rautio nousi, hänelle tuli äkkiä melkein vastustamaton halu kerrassaan +antaa valta taisteleville tunteilleen, jotka rajusti liikkuivat hänessä; +huone kävi hänelle tukalaksi, ja hattu syvälle painettuna riensi hän +ulos Rullen seuraamana, joka kuin ihmetellen katseli isäntänsä +tavattomaan kiihtyneisiin kasvoihin. + +Kiivas kävely lammenrannalle teki hänelle hyvää; sinne tultuansa +heittäytyi hän muutamain tuuheiden leppien alle ja pyyhkäsi lakin +päästään, jotta ilma vapaasti sai vilvoittaa hänen kuumaa otsaansa. +Kauan viipyi hän täällä Rulle jalkainsa juuressa, ja häntä ympäröivä +hiljaisuus palautti myöskin tyyneyden hänen mieleensä, samalla syvä +häpeäntunne siitä, että oli noin vähäisen syyn takia joutunut pois +tasapainostaan, täytti hänen sielunsa tuskalla. Kun hän muutamia tuntia +myöhemmin palasi kotia, niin ei hänen tyyneestä muodostaan olisi kukaan +voinut päättää, että kapina vastikään oli häirinnyt hänen rauhaansa. +Kartano näytti niin rauhalliselta ja hiljaiselta, vieras "myrskylintu", +joksi Rautiolla olisi ollut syytä häntä kutsua, oli poissa, ja Elli +istui yksin kiikkulaudalla ikkunan alla käsitöineen. + +-- Siinäpä tulette vihdoinkin, herra Rautio, huusi Elli hänelle, minä +olen etsinyt teitä kaikkialta pyytääkseni teitä syömään päivällistä +yhdessä serkkuni ja minun kanssa, mutta te olitte kadoksissa. + +-- Minä tein kerrassaan perinpohjaisen kävelyretken, sanoi hän, +teistähän oli ihastuttavaa, kun saitte sukulaisen vieraaksi. + +Elli hymyili. -- Niin serkkuni Viktor on aika iloinen kujeilija, mutta +tavallisesti me enimmäkseen kiistelemme, vaikka me nyt tänään +odottamattoman tapaamisen tähden pidimme aselepoa, sanoi Elli iloisesti. +Minä en voi kärsiä hänen keikaritapojaan, minua oikein inhottaa nähdä +miehen noin tarkoin seuraavan kaikkia muoteja. + +Rautio katsoi hämmästyneenä häneen. + +-- Viktorilla on aina tapana kertoa minulle hentuistaan, jatkoi hän, hän +väittää, että kaikki tytöt ovat ihastuneet häneen, mutta minä sanoin +hänelle viimeksi tänään, että ei kukaan muu kuin hupsu rakastu +tuollaiseen narriin. Nyt on lankani lopussa, ettekö mene sisään, herra +Rautio, saamaan jotain päivälliseksi? + +-- Niin, tuntuupas nyt ruoka maistuvan, vastasi hän omituisella +äänenpainolla; hänestä tuntui äkkiä kuin taakka, mikä tähän asti oli +painanut häntä, olisi nostettu, ja kevein askelin riensi hän sisään. +Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, oli kuin kuume hänessä, ja kun hän +seuraavana päivänä istui opettajattaren kanssa kiikkulaudalla, niin oli +hän niin kummallisen näköinen, että Elli ihmetellen katseli häntä. + +-- Teitä vaivaa joku, herra Rautio, sanoi hän ja purasi langan säikeen +pienillä valkoisilla hampaillaan, oletteko kipeä? + +Rautio loi katseensa alas hetkeksi ja kohotti sen sitten aivan kuin +olisi tehnyt järkähtämättömän päätöksen. -- Neiti Vinter, hänen äänensä +kaikui eriskummallisen kovalle ja karkealle. -- Neiti Vinter, minä +rakastan teitä, minä en voi kuleksia täällä kauemmin päivästä päivään +saamatta puhua ajatukseni, tahdotteko tulla vaimokseni? + +Hän tunsi, ettei mikään rakkauden tunnustus romaaneissa eikä +todellisuudessa voinut olla tuollainen, vaan hän ei kuolemakseenkaan +olisi voinut pukea tunteitaan muihin sanoihin. + +Elli katsoi ylös, ja hänen katseessaan kuvastui niin pohjaton, niin +sanomaton kummastus, että siinä ei ollut sijaa millekään muulle. Sitten +alkoi hän äkkiä nauraa, nauraa niin hillitsemättömästi, että työ putosi +hänen käsistään ja kirkkaat kyyneleet kimaltelivat hänen silmissään. +Rautio säpsähti; mitä tahansa hän oli odottanutkin häneltä vastaukseksi +kosintaansa, niin ei hän koskaan ollut kuvaillut, että hän kohtelisi +tällä tavoin; hän tuijotti melkein säikähtäneenä häneen ja kysyi +soinnuttomasti: -- Miten on minun tämä käsitettävä? + +-- Ah, sehän on niin naurettavaa! huudahti hän ja pyyhki kyyneleet +silmistään. + +Se pisti Raution sydämeen: -- Onko todellakin jotain naurettavaa siinä, +että mies avonaisesti tunnustaa naiselle rakkautensa? kysyi hän hiljaa. + +-- Ei, ei, ei yleensä, hän tukahdutti vaivoin uuden naurun purkauksensa. + +-- Vai niin, ei yleensä, toisti Rautio, siis ainoastaan kun on kysymys +minusta? -- Niin minä tunnen itsekin, kuinka hirveän kömpelölle +rakkauden tunnustukseni mahtoi tuntua, mutta minä uskon, että kun sydän +on liian täysi, niin ei löydy sanoja ilmaisemaan tunteitaan. + +-- Minä en tiedä, oli vaan jotain niin uskomatonta, niin aavistamatonta +ja lystillistä siinä ajatuksessa, että te olette kuleksinut täällä +rakastuneena minuun, minä en tahdo voida käsittää sitä! + +-- Pitääkö minun sitten ehkä uudistaa sanani, jotta neiti oikein voisi +ymmärtää, mitä minä tarkoitan? sanoi Rautio, ja hänen äänensä sointu +kuului niin vakavalle, että Elli äkkiä tuli hieman hämilleen. + +-- Ei, ei! vastasi hän äkkiä, + +-- Tahdotteko ajatella, mitä olen sanonut? -- hänen äänensä värähteli +tukahdutetusta liikutuksesta, ja äkkiä, aivan kuin sulut, mitkä kauan +olivat pidättäneet virtaa, olisivat särkyneet, tarttui hän +intohimoisesti hänen käsiinsä ja kuiskasi: -- Jos sinä tietäisit, kuinka +kallis sinä olet minulle. Minä olen rakastanut sinua ensi hetkestä, kuin +näin sinut! + +-- Siitä ei minulla ole ollut mitään aavistustakaan, vastasi tuo nuori +tyttö vähän kiivaasti ja veti kätensä pois. Oli miten tahansa, niin +minua surettaa, että tämä keskustelu on tapahtunut meidän välillämme, +koska -- koska minä en voi vastata teidän tunteitanne. Anteeksi, mutta +nyt minä menen, ei ole hyödyksi jatkaa tätä hyvin ikävää yhdessäoloa. + +Hän nousi ylös, kokosi työkalunsa ja meni. Se oli hirveä silmänräpäys +Rautiolle! + +Tajutonna, kuin olisi häntä kova isku kohdannut, istui hän liikkumatta +samalla paikalla, kuinka kauan ei hän tiennyt itse; kun hän taas tuli +tuntoihinsa ja koneentapaisesti nousi mennäkseen sisään, niin näki hän +veräjän luona miehen hevosineen kärryineen. Se oli eräs talonpoika, joka +tuli tuomaan kuivia puita, joita oli ostettu koulun käsityötarpeiksi. +Opettaja meni hänen kanssaan katsomaan lautoja ja auttoi sitten saamaan +ne katon alle. Kun ilta tuli, niin hän istui kauan kirjoituspöytänsä +ääressä pää raskaasti käteen nojaten, sitten sytytti hän lamppunsa ja +otti esiin postipaperia ja kynän. + +"Te kummastutte varmaankin näistä riveistä, neiti Vinter", kirjoitti hän +vahvalla, selvällä käsialallaan, "minä pyydän kuitenkin teitä olemaan +vakuutettuna siitä, että minä en suinkaan aijo uudistaa, mitä minä +aikaisemmin tänään olen lausunut, en myöskään tahdo teitä kiusata enkä +vaivata. Syy, miksi kirjoitan on se, että minä täten helpommin voin +vakuuttaa teille, että minun luja päätökseni on kaikessa, mikä minusta +riippuu, säilyttää suhdetta välillämme sellaisena kuin se tähän asti on +ollut, ja että rehellinen toiveeni on saada palvella teitä kaikessa, +missä voin ja kykenen. Jos sanani tänään ovat solvaisseet tai loukanneet +teitä, niin pyydän minä sydämestäni anteeksi ja toivon, että aika +haihduttaa ne teidän muistostanne. Vasta nyt tyyneen harkinnan hetkenä +huomaan minä itsekin, että oli rohkeaa pyytää teidän kättänne; löytyy +muuri meidän välillämme, yhteiskuntasuhteiden, säätyrajoituksen muuri, +jonka yli te ette tahdo nousta, ja sentähden oli kerrassaan uhkarohkeaa +koettaa sitä rikkoa." + +Hän pani kirjeen kiinni ja pisti sen erään kirjan sisään, jonka hän +juuri ennen oli lainannut Elliltä ja lukenut, sekä antoi Katrinan vielä +samana iltana viedä sen opettajattarelle. Kauan senjälkeen istui hän +hiljaa paikallaan kirjoituspöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena; hän +tunsi nyt selvästi, että nyt hän oli kuin kääntänyt uuden lehden +elämänkirjassaan, että nuoruuden aika valoisine toiveineen tästä +päivästä oli ohi, ja että hän oli melkoista vanhempi. + +Ja täten olivat siis nuot kultaiset säikeet hänen elämänsä +kertomuksestaan äkkiä kaikki yhdellä kertaa katkenneet. + + +XI. + +Aika kului tasaista kulkuaan ja tunnit koulussa menivät säännöllistä +menoaan; työ oli Raution ilo, ja hän siunasi sitä nyt enemmän kuin +koskaan ennen, kun ajatuksensa tarvitsivat tasaista toimintaa, jotta ei +eksyisi unelmoimaan, mikä ei sopinut hänen luonteelleen eikä hänen +elämänsuuntaansa. Hän ei ollut mikään toimeton luonne, jonka sydämen +suru, katkerakaan, voisi tehdä toimettomaksi; päinvastoin ryhtyi hän nyt +innokkaammin kuin ennen opetukseen ja jakoi opetusta myöskin koulun +ulkopuolella kooten ympärilleen vapaahetkinä poikia, lukeakseen jotain +hyödyllistä heille, sitten keskustellakseen luetun johdosta ja siten +kehittääkseen heidän ajatus- ja arvostelukykyään. + +Hän pelkäsi tosin, että myöskin tässä saisi kokea vanhojen vastustusta, +mutta nämät näkyivät nyt väsyneen riitelemiseen; sen sijaan sai hän +sisälliseksi ilokseen nyt tunnustustakin niiltä, joilta hän vähimmin oli +sitä odottanut. Yhdellä hänen itsepintaisimmista vastustajistaan oli +poika, joka oli koko seudun tunnettu ilkimys, kerrassaan rosvonalku, +jolle raa'in omavaltaisuus oli kuin jokapäiväinen leipä. Poika oli +rikkaiden vanhempien ainoa lapsi ja oli kaikessa saanut seurata omia +halujaan, joten ei ollut ihmettelemistäkään niitä hedelmiä, joita +sellainen veltto kasvatus kantoi. Alussa katseli isäkin sormiensa läpi +pojan vehkeitä, olipa vielä ylpeäkin hänen reippaudestaan ja +rohkeudestaan, viat kyllä karisevat vuosien mukana, arveli hän. + +Niin ei kuitenkaan käynyt, pojan käytös tuli pian kuuluksi kylällä ja +tuotti häpeää tuolle talonpoikaisylpeälle isälle. Juuri tämä mies oli +nyt kuitenkin opettajan vastustajista innokkaimpia; missä hän voi, +koetti hän tehdä vastoin Raution pyrintöjä ja kohteli häntä röyhkeästi +ja ylpeästi. Hän pani pojan kouluun, ei vakuutettuna koulun +kasvattavasta vaikutuksesta, vaan pikemmin rangaistakseen opettajaa +panemalla hänen niskoilleen pahantapaisen lapsen, jota hän itse ei enää +kyennyt hillitsemään, sekä todistaakseen ettei koulunkäynti enemmän kuin +mikään muukaan pystynyt parantamaan häntä. + +Rautio huomasi asian hyvin arveluttavaksi. Lautamies Vikström oli +pitäjän etevimpiä ja vaikuttavimpia isäntiä, oli vaikeaa rohkeasti +kieltäytyä ottamasta poikaa; oma sydämensä kehotti häntä myöskin +vastaanottamaan tuon pahankurisen lapsen, jotta hän kärsivällisyydellä +ja rohkeudella koettaisi jalostuttaa tuota pientä "villisorsaparkaa", +mutta toiselta puolen tuntui opettajasta kuin rikokselle muita oppilaita +kohtaan, että heidän keskuuteensa tuotiin ilkiö, joka kentiesi +esimerkillään turmelisi koko hengen koulussa. Hän neuvotteli +koulujohtokunnan kanssa, kaikki tunsivat pojan paheet, mutta kukaan ei +tahtonut loukata arvossa pidettyä lautamiestä. + +Vihdoin tarkan harkitsemisen jälkeen päätti Rautio koetteeksi ottaa +vastaan uuden oppilaan, minkä tarkan vartioimisen hän teki itselleen +kalliiksi velvollisuudeksi. Tulos tästä kaikesta oli vastoin kaikkea +luuloa mitä parahin. + +Millä keinoin opettaja onnistui herättämään pojan kunnian tunteen oli ja +jäi arvoitukseksi kaikille, jotka eivät innokkaan nuoren opettajan +tavoin olleet ottaneet tehtäväkseen tutkia poikaluonteen juovikasta +liitosta. Siinä kylliksi, Anton Vikströmistä tuli ajan ollen koulun +siivoin oppilas, joka oli jo opettajaansa lujasti kiintynyt. + +Tämä pojan täydellinen muuttuminen tuntui isästä alussa ihan +uskottomalta, niin ettei hän siihen luottanut, mutta kun aika kului +edelleen, niin huomasi lautamies, että se ainakin oli totta. Hän oli +jäykkä mies, jonka oli vaikea luopua juurtuneesta vakuutuksesta, mutta +hänen luonteensa oli kuitenkin pohjaltaan rehellinen ja oli jalokin; +viipyi kauan, ennenkuin hän voi tunnustaa vääryytensä, jota hän oli +tehnyt opettajaa kohtaan, mutta kun hän sen kerran huomasi, niin vaati +myöskin hänen oikeudentuntonsa, että hän tekisi tämän anteeksipyynnön ja +niin sitten tuo ylpeä suurtalollinen -- muuan noita vapaan +maanviljelijän muhkeita perikuvia -- meni eräänä päivänä Raution luo ja +lausui muutamin yksinkertaisin sanoin kiitollisuutensa sekä +katumuksensa. Se oli suuri tunnustus, suurempi kuin opettaja koskaan oli +voinut odottaakaan, ja sovinnollisella avomielisyydellä ojensi Rautio +entiselle vastustajalleen kätensä. Tästä hetkestä, sen tiesi hän, oli +lautamies Vikström koulun ystävä. Monet kerrat sitten istuivat he +kahden, vakaasti keskustellen ja samalla kuin Rautio kunnioituksella +kuunteli, kun isäntä vapaasti jutteli mielipiteistään, peritystä +vanhoilisuudestaan, niin antoi hän tyyneellä, helpostikäsitettävällä +tavalla toiselle selvän kuvan uusista ihmisystävällisistä aatteista, +joilla monessa tapauksessa oli kasvattava merkitys. Kumpainenkin oppi +paremmin arvostelemaan ja ymmärtämään toisiaan ja Rautio sai +tietämättään lautamiehestä ihailijan ja ystävän elinajakseen, samalla +kun hän puolestaan antoi tälle koko kunnioituksensa. Tämä suhde +samoinkuin hänen työskentelynsä nuorten kesken, vaikutti hyvittävästi +hänen mieleensä. + +Jos Elli Vinter luuli Rautiossa näkevänsä vastaamattoman tai +väärinymmärretyn rakkauden ihmishaamussa, niin pettyi hän ihan +täydellisesti. Hänen ei myöskään tarvinnut pelätä niiden tunteiden +uudistumista, jotka Rautio kerran oli ilmaissut hänelle, mitä hyvänsä +Rautio ajattelikin, niin näytti se olevan kuin haudattuna syvälle hänen +rintaansa ja koko hänen käytöksessä neiti Vieteriä kohtaan oli sama +hyväntahtoisuus kuin ennenkin. Vaikka hän ei enää etsinyt hänen +seuraansa, niin ei hän sitä karttanutkaan, ja ainoastaan omalla +tarkkanäköisyydellään ja hienotunteisuudellaan Elli voi aavistaa, että +löytyi juopa heidän välillään, mikä laajeni päivä päivältä. + +Syyskuu oli tavattoman lauhkea tänä syksynä, oli kiduttavan kuiva ja +tukalan painava ilma, ja vanhat ennustivat kauhistuttavaa loppua. + +-- Tulee varmaan ukkonen, arveli nuori opettajatar eräänä lauvantaina, +kun Rautio ja hän yhdessä katselivat poikien voimistelunäytteitä, +minulla on sellainen kauhu ukkosesta, että tulen aivan kipeäksi! + +-- Näyttää hieman uhkaavalle, vastasi Rautio ja katseli tutkien noita +omituisia pilvimuodostuksia läntisellä taivaalla. Helle ja pitkällinen +kuivuus hyvin usein päättyvät luonnon mylläkällä, mutta toivokaamme, +että purkaus ei tule kovin raju. + +Sunnuntai valkeni raskaana ja harmaan pilvisenä. Rautio oli aikonut +kirkkoon, mutta Katrina makasi kuumeessa, eikä hän tahtonut jättää +eukkoa yksin kotiin. Anderssonska taas oli jo edellisenä päivänä +lähtenyt naapurikylään sukulaisiinsa ja odotettiin takaisin vasta +sunnuntai-iltana. + +Ellin piti ensi kerran olla kyökissä taloudenhoitajana ja kaikkena, ja +hänestä olikin hauskaa saada yksinään puuhata. Puuhatessaan päivällistä +ei hän muistanut ensinkään uhkaavaa ilmaa, joka aikaiseen aamulla oli +häntä pelottanut, mutta kun hän oli syönyt ja korjannut pois +päivällistarpeet sekä ajatteli lähteä pienelle kävelyretkelle metsään +haihduttaakseen kyökinhöyryä pienestä hienosta nenästään, niin säikähtyi +hän nähdessään uhkaavan näköisen taivaan ja kääntyi aivan raskaalla +mielin takaisin huoneeseensa. + +Hän otti kirjan ja koetti lukea, mutta ajatukset eivät tahtoneet seurata +sanoja; sitäpaitsi tuli aikaisin hämärä huoneeseen ja hänen päätänsä +alkoi särkeä. Hän ei ollut pelkuri; tänään valtasi kuitenkin +yksinäisyyden tunne aivan ehdottomasti hänet, ja hän nyt kaipasi +Anderssonskan raskaita askeleita kyökissä, jotka muutoin usein +vaivasivat häntä. Vähitellen sulivat kirjaimet yhteen epäselväksi +vilinäksi. Hänen täytyi panna pois kirja, ja meni istumaan ikkunan +ääreen. Ulkona näytti synkälle, pilvet olivat kasaantuneet röykkiöihin +päälletysten, ja niiden reunat olivat kuparin värisissä juovissa. Äkkiä +jakaantuivat ne kuin taikavoimalla, salama valaisi taivaanlaen, ja heti +tämän jälkeen tärisi talo ukkosen jyrinästä. + +Elli ponnahti ylös. Nyt oli pahin kaikista, ukonilma, ja hän oli yksin +kotona! Muutamia minuttia myöhemmin välähti uusi salama vielä ja jyrisi +kovemmin, sen jälkeen yhä uusia. Elli väänteli käsiään, tuntui kuin ilma +huoneessa olisi tukehduttamaisillaan hänet, ja puolipyörryksissä syöksyi +hän koulusaliin ja sysäsi auki ikkunan, mutta samassa silmänräpäyksessä +tuli raju tuulispää, viskasi ikkunan hänen käsistään ja heitti sen +seinää vastaan, niin että lasisirpaleet helisten sattuivat kivijalkaan +maahan pudotessaan. + +Silloin kuului nopeita askelia eteisestä, ovi aukeni ja Rautio seisoi +kynnyksellä: -- Mitä on täällä tapahtunut? Hänen kysymyksensä jäi +vastauksetta, Elli oli nojautunut ikkunapieltä vasten ja painanut kädet +silmilleen, mutta yhdellä silmäyksellä käsitti Rautio asian, otti +lujasti kiinni rikkoutuneesta ikkunasta ja sulki sen. Samassa +purppuralle ja kullalle kimalteleva salama kirkkaasti valaisi huoneen ja +ukkosen jyminä, mahtavampi ja majesteetillisempi edellisiä, kajahti läpi +suuren tyhjän koulusalin. + +-- Auttakaa, auttakaa! huusi Elli epätoivoisena ja tarttui +suonenvetoisesti kiinni Raution kädestä; senjälkeen nojasi hän, täynnä +kauhua, päänsä hänen rintaansa vasten. + +Tänä hetkenä ei hänessä ollut hiukkaakaan oikeaa tajuntaa, pelko oli +täydellisesti riistänyt häneltä tavallisen rohkeuden, ja vavisten +painautui hän Rautioon; tietäen sen vain, että siinä oli inhimillinen +olento, jonka luona hän voi löytää pakopaikan. + +Ja Rautio seisoikin tässä raivoavassa myrskyssä kuin korkea honka, jonka +suojassa pieni lintunen turvattuna voi piilottaa päänsä siipensä alle; +ystävällisesti tukien pani hän kätensä hänen ympärilleen ja kuiskasi +rauhoittaen hänen korvaansa, kun suojattinsa vapisten ja rukoillen +turvaa, lepäsi hänen sydämellään. Että tämä sydän hehkui nyt +lämpöisempänä hänelle kuin ennen, se ei vaikuttanut mitään asiaan; tänä +hetkenä oli Elli hänelle yhteiskäsite kaikesta heikosta ja turvattomasta +maan päällä, joita vahvemman oikeus ja velvollisuus on suojella ja +hoitaa. + +Tuli hämärämpi huoneessa, ukkonen jymisi vähitellen yhä kauempana, ja +rajuilma oli purkanut väkivaltansa. Rautio katsoi alas tuon nuoren tytön +tavattoman kalpeihin kasvoihin, jotka olivat häntä niin lähellä, että +jokainen henkäys kevyesti kosketti hänen poskeaan, se oli kummallinen +asema, ja tuhannet risteilevät tunteet liikkuivat yht'aikaa hänessä; +sitten otti hän hiljaa hänen kätensä ja sanoi: -- Nyt, neiti Elli, on +rajuilma ohi, sade on rauhallista tuolla ulkona, ja varmaan tulee tyyni +yö. Minä sytytän lampun teille, niin tulee valoisa tuolla sisällä, +olettehan levollisempi nyt, eikö niin? + +Hän ei vastannut, mutta ei myöskään vastustanut, kun Rautio +ystävällisesti vei hänet pieneen kamariin ja pani hänet mukavasti +nojalleen sohvan nurkkaan. Pian paloi lamppu pöydällä, Rautio laski +uutimet ja teki kaikki niin hauskaksi kuin mahdollista. + +Samassa ratisi kyökin avain lukossa ja Anderssonska syöksyi +lääpästyksissään ja sateesta aivan likomärkänä sisään: -- Jumala +armahda, sellainen ilma! huudahti hän tapansa mukaan hartaasti, minä +olin juuri kotimatkalla, ja keskellä pimeää metsää alkoi ukkonen jymistä +ympärilläni. Minä luulin kerrassaan, ett tuomiopasuunat soivat, ja +korvat meni kerrassa lummeeseen minulta, sitten alkoi sataa, minulla ei +ole kuivaa räpälettä päälläni, ja kun minä näin valkean täältä koululta, +niin ajattelin langeta polvilleni ja ylistää luojaani, että vihdoinkin +olin kotona sievän, oman ryökkynäni luona -- -- -- + +Anderssonska teki sievän niiauksen sohvaan päin, missä Elli vielä istui +liikkumatonna, mutta hänen sunnuntaihameensa helmasta valui samassa +kerrassaan pieni lampi sadevettä hänen ympärilleen. + +-- On todellakin ollut kamala ilta, sanoi opettaja, mutta nyt on kaikki +vaara tietysti ohi, ja sade putoilee siunausta tuottavana kuivalle +maalle. Hakekaa nyt itsellenne kuivat vaateet ja keittäkää vähä lämmintä +teetä, se tekee sekä neidille, että teille hyvää, luulen minä. + +Hän heitti vielä yhden silmäyksen Elliin, joka oli nojannut päänsä +sohvanreunaa vasten ja sulkenut silmänsä, hän näytti väsyneeltä, mutta +tyyneeltä; senjälkeen riensi hän pois katsomaan Katrinaa, joka oli +maannut hyvin rajuilman ajan ja oli nyt melkoista parempi. Tänään oli +hän todellisuudessa käynyt samariittikurssiin osoittaessaan laupeuttaan +lähimmäisiään kohtaan. + +Oli jo myöhäinen, Rautio meni huoneeseensa ja avasi ikkunan; ulkona +sateli yhä hiljaa ja tyyneesti, mutta raikas tuuli kuljetti kuitenkin +hitaasti pilviä ja kaukaa lännestä pilkoitti ehtootähti sinisellä +taivaalla. Tähti, se vei ajatukset talven pakkasöihin ja välkkyvään +taivaaseen! Niin, kesää olikin kestänyt kauan tänä vuonna, tuo vasta +kestetty rajuilma teki varmaankin käänteen uuteen vuodenaikaan ja raikas +ilma tuntui ennustavan, että syksy oli tullut, syksy myrskyineen, +pimeineen hävittämään kaikki koristukset luonnosta. + +Ennen oli Rautio aina iloinnut ajatellessaan tulevia työpäiviä, nyt tänä +hetkenä, kun hän seisoi ja katseli tuonne yksinäiseen tähteen, niin +näytti tulevaisuus niin viehkeän harmaalle ja valjulle hänen edessään. +Minkätähden tuli tämä nyt niin äkkiä? Olihan hän jo kestänyt suuret +taistelunsa, taistelun sydäntään vastaan, ja opettanut tyytymättömän +mielensä etsimään onnea ei rakkauden armaudessa, vaan uutterassa työssä +ja uskollisessa velvollisuuksiensa täyttämisessä, sillä eihän täällä +eletä vain itseään, vaan suurta päämäärää varten -- palvellakseen +Jumalaa veljissään. + +Tuo käytännöllinen mies, tuo innokas työntekijä, joka aina näki niin +selväksi tiensä eikä koskaan tuhlannut aikaa tyhjiin haaveiluihin, +antautui tänä iltahetkenä ehdottomasti tunteiden haltuun, yksin +sentähden, että yksi muisto lakkaamatta vainosi häntä, muisto siitä +hetkestä, kun hento tyttönen kuin vapiseva linnunpoika etsi suojaa hänen +rinnoillaan ja kun hänellä oli oikeus suojella häntä. Hän tunsi vielä +niin elävästi hänen hätäisien hengenvetojensa keveän hengähdyksen +hyväilevän poskiaan ja näki noiden rakkaiden kalpeiden kasvojen +luottavaisina hiipivän luokseen. Aina valpas järki torui tosin ja kutsui +häntä hulluksi, mutta oli kuitenkin niin suloista saada kerrassaan +vaipua tähän unimaailmaan, hän ei voinut sitä vastustaa. + +-- Ainoastaan nämät muutamat lyhyet silmänräpäykset, lausui hänessä +rukoileva ääni; sitten, sitten tahdon taas rohkeasti ottaa elämäntyöni +enkä enää koskaan uneksia. + + +XII. + +Rautio oli tavallisuuden mukaan viettänyt joululomaa kotonaan, vaan ei +palannut heti sen jälkeen kouluun. Hänen äitinsä oli nimittäin sattunut +loukkaamaan jalkansa ja oli määrätty pysymään yhdessä kohden; sairaus +palvelijoiden joukossa oli sitäpaitse vähentänyt työvoimia, ja teki +nuoren isännän läsnäolon aivan välttämättömäksi. Onneksi oli hän saanut +vanhemman, sattumalta virasta vapaan toverinsa olemaan sijallansa, ja +vanha Katrina oli uskollisesti paikallaan. + +Eukon ja nuoren opettajattaren välillä oli tällä aikaa syntynyt hyvin +hyvä suhde, etenkin kun Anderssonskan täytyi ottaa eronsa palveluksesta, +kun odottamatta tuli heillä muutto toiseen seutuun; täytyihän vaimon +seurata miestään elämässä ja kuolemassa, huvissa ja hädässä, vakuutti +Anderssonska hartaasti, samalla kun pitkältä ja leveältä vakuutteli +kaipauksella jättävänsä "kalliin ryökkinänsä." Elli otti kuitenkin eron +hyvin tyyneesti, Katrina oli jo kauan sitten avannut hänen silmänsä +Anderssonskan pienille juonille ja yrityksille, hänen teeskennelty ja +ryömivä olentonsa ei sitäpaitsi koskaan ollut miellyttänyt nuorta +emäntää. + +Katrinan neuvosta otti hän nyt keskenkasvuisen koulutytön, joka oli +ihastunut päästessään neiden "passaajaksi", ja hyvällä tahdolla sekä +Ellin että hänen pienen palvelijansa puolelta, sekä eukko Katrinan +viisaiden neuvojen avulla, sujui taloudenhoito pian hyvästi. Nuori +opettajatar oli lisäksi aivan viime aikoina suuresti mieltynyt +taloustehtäviin ja karkeampiin käsitöihin; olihan häpeä, ettei osannut, +mitä yksinkertaisin talonpoikaisnainen piti vähäpätöisenä asiana, arveli +hän; myöskin piti Katrinan luoda kangas hänelle, ja mielessään kuvaili +hän, että ensi lukukaudella piti rukkien surista kilpaa tyttöjen +käsityötunneilla koulussa. + +Vasta huhtikuun lopulla palasi Rautio; hän tahtoi, pitkän poissa olonsa +jälkeen vielä kerran nähdä poikiaan kokoontuneina ympärilleen ja pitää +erotutkinnon heidän kansaan. + +Elli istui kangastuolissaan, kun hän ajoi kartanoon, eikä Elli tiennyt, +mistä se johtui, mutta hänen sydämensä alkoi äkkiä tykyttää aivan +rajusti, samalla kun sukkula pysähtyi kädessä ja hän innoissaan kumartui +eteenpäin nähdäkseen vilahdukselta matkustajan. Ehdottomasti lensi +Raution katse nyt kuten usein ennenkin opettajattaren ikkunaan, ja kun +Rautio näki hänet siellä, niin nosti hän lakkiaan ja tervehti +ystävällisesti, mutta Elli vetäytyi syvästi punastuen takaisin, hieman +vihoissaan uteliaisuudestaan. Olihan hän nähnyt Raution niin monta +kertaa ennen, jotta hänen pitäisi muistaa, miltä hän näytti! + +Seuraavana päivänä välitunnilla tuli Rautio tervehtimään häntä, jolloin +sattui niin omituisesti, että kaikki ujous ja kömpelyys, aivan +päinvastoin kuin ennen, nyt oli muuttunut Elliin. Opettaja näytti +vahvalta ja voimakkaalta, ja hänen kätensä olivat kovettuneet raskaasta +työstä; hän oli tänä talvena täydellä todella kokenut maamiehen uurasta +elämää. Nyt oli äiti parantunut, palvelijat myöskin jo kauan sitten +terveinä, ja kesäksi mietti hän ulkomaamatkaa käydäkseen suuressa +norjalaisessa koulukokouksessa; täytyi oppia ja koota uusia näköaloja, +ainoastaan siten voi ihmisen oma toimeliaisuus tulla hyödyttäväksi. -- +Hän kertoi tämän kaiken tyyneellä, ystävällisellä tavallaan, kyseli +myöskin koulusuhteista viime lukukauden aikana ynnä muusta, ja hänen +tavassaan ei ilmestynyt mitään kankeutta. Sitä, mikä kerran oli ollut, +ei voinut enää kaivaa ylös, se oli kadonnut kuin menneen talven lumi. + +Elli puolestaan ei sitävastoin voinut tuntea itseään vapaaksi Raution +läsnä ollessa, hän moitti itseään siitä, mutta sittekin tunsi hän että +Raution olo täällä nyt kiihoitti hänen hermojansa. Hän ei laulanut enää +koskaan, eikä hän myöskään mennyt enää kävelemään peläten, että joutuisi +hänen kanssaan kahden kesken, mutta ikkunastaan seurasi hän usein salaa +hänen reippaita, notkeita liikkeitään poikain voimisteluharjoituksissa +tai johtaessa heidän leikkejään. + +Hän näytti tässä toimessaan Ellin mielestä niin tyytyväiseltä, +iloiselta, ja mieheltä, joka toivehikkaana ja tyyneesti katseli +tulevaisuuteen. Ajattelikohan hän enää koskaan, mitä oli tapahtunut +heidän välillään, tuumi Elli, ajattelikohan häntä? Ei tuntunut siltä, ja +tämä ajatus painoi päivä päivältä yhä syvemmälle hänen sydämeensä pienen +pistävän okaan. + +Näin kuluivat kevätpäivät nopeaan kuin uni, ja lukukauden loppu tärkeine +tutkintopäivineen oli käsissä. Kevät oli tavattoman joutunut tänä +vuonna, niin että oli runsaasti vihantaa ja kukkia. Lapset olivat +sentähden koristaneet koulusalit paraalla tavalla, ja etenkin olivat +pojat innokkaita puolestaan myöskin tällätavoin kunnioittamaan +rakastettua, nyt eroavaa opettajaansa. Suurimman ilon valmistivat he +kuitenkin hänelle reippailla, hyvin mietityillä vastauksillaan +tutkinnossa, mikä todisti, että hänen työnsä heidän keskuudessaan ei +ollut hedelmätön. Kun hän vihdoin, kun tutkinto oli loppunut, nousi +kateederille ja lausui muutamia sydämellisiä erosanoja, niin näkyi +kyyneleitä useain nuorten silmissä, ja myöskin vanhemmat tulivat +liikutetuiksi. + +-- Aikoessani jättää paikan, missä olen kuusi vuotta työskennellyt, +sanoi Rautio syvällä, selvällä äänellään, tunnen halun lausumaan +muutamia sanoja jäähyväisiksi koululle ja Honkalan kunnalle. Ensiksi +kiitos teille, nykyiset ja entiset oppilaani, siitä lämmöstä, millä +olette kohdelleet opettajaanne aina koulun alusta, kiitos siitä +nöyryydestä, millä te aina olette täyttäneet toivoni ja mikä on tehnyt +työni kepeäksi ja, kuten varmasti toivon, myöskin hedelmää tuottavaksi. +Kun olen seisonut keskellä teidän piiriänne ja nähnyt kaikkein katseet +suunnatuiksi itseeni, niin siiloin olen tuntenut itseni iloiseksi, mutta +samalla olen myöskin huomannut opettajakutsumuksen tärkeyden ja +vastuunalaisuuden ollessani asetettuna nuorten esikuvaksi ja ohjaajaksi. + +-- Jumala, joka tutkii ihmisten sydämet, Hän on myöskin nähnyt minun +sydämeeni, on nähnyt sen ilon, mikä minulla on ollut kutsumuksestani, +mutta myöskin sen pelon, mitä usein olen tuntenut ajatellessani omaa +puutteellisuuttani sen käyttämisessä. Tahto on ollut hyvä -- minä luulen +että te rakkaat pojat, olette tunteneet sen -- silloinkin kun voimat +joskus eivät ole riittäneet, mutta vaikka minä en ole voinutkaan viedä +teitä kauemmas kuin tiedon etutarhoihin, niin olen minä työhön teidän +hyväksenne kuitenkin pannut koko sieluni, minä olen lahjoittanut teille +rakkauteni -- Jumala tietää sen, ja enempää ei voi antaa! + +-- Toiseksi tahdon minä kiittää niitä vanhempia ja holhoojia, jotka ovat +lähettäneet lapsensa luokseni, sekä niitä kuntalaisia, jotka ovat +osoittaneet koululle hyväntahtoisuutta, minä kiitän heitä sydämestäni +siitä luottamuksesta, mitä ovat osoittaneet minulle, luottamuksesta, +joka on välttämätön pitämään opettajaa paikallaan ja virkistämään häntä +vastuunalaisessa, vaikkakin iloa tuottavassa työssään. + +-- Lopuksi täytyy minun myöskin, sisällisen kehoituksen pakottamana, +uudistaa vastustajilleni täällä Honkalassa, niille, jotka ehkä +huolimatta kaikista minun sovintokokeistani vieläkin ovat vihoissaan +minulle ja iloitsevat lähdöstäni paikkakunnalta, että minä puolestani en +koskaan ole tahtonut heille muuta kuin hyvää, samalla pyydän heitä +unohtamaan ja antamaan anteeksi kaikki kiivastumiset heitä vastaan. +Muistooni, erotessani täältä, en kätke mitään katkeraa. Te olette +taistelleet minua vastaan, joka olen koettanut raivata alaa sille, mitä +uusi aika tarjoaa kansalle -- tiedolle ja valistukselle, ja nähkääs, +minä väistyn, mutta työ ei pysähdy; se sujuu yhä edelleen siinä asuvan +oman salaperäisen voimansa pakottamana. Valo ei voi sammua, Jumala itse +on sen sytyttänyt maailmaan! Hän on antanut luvan ihmiselle Hänen +lakiansa nöyrästi kunnioittaen tutkia ja miettiä, ja missä koulu +perustaa työnsä ainoalle oikealle perusteelle, siellä on Herran siunaus +suojaava opettajan kylvön, niin että se kerran kantaa kultaisen sadon. +-- + +Tuli hetken hiljaisuus täysinäisessä salissa, kun Raution miehekäs ääni +oli laannut kaikumasta; senjälkeen tunkeutuivat kaikki sekä oppilaat +että vanhemmat hänen ympärilleen puristaakseen hänen käsiään ja +kyynelsilmin lausuakseen kiitoksensa, jopa itse Isolakin astui esiin ja +arveli että vihdoin viimeinkin olivat he ymmärtäneet, että opettaja +tarkoitti heidän hyväänsä kaikessa tapauksessa. + +Tämän viime hetkellä tehdyn tunnustuksen Rautio käsitti hyvin, kun hän +tunsi itsepintaisen Isolan sydämen toivon hänen poistumisestaan ja uuden +opettajan saamisesta. Syvemmin liikutti häntä, kun lautamies Vikström +kostein silmin lausui: -- Olisipa vain opettaja täällä viipynyt vuoden +vielä, niin olisin minä kyllä ollut miestä siihen, että uusi koulu olisi +tullut perustetuksi. + +-- Kiitos siitä, lautamies, sanoi Rautio sydämellisesti, mutta jos +olette minun ystäväni ja koulukysymyksen puoltaja, niin asettukaa riviin +hyvän asian puolesta täällä Honkalassa, silloin tunnen minä, ettei +tuttavuutemme ole ollut turha. + +-- Kas tässä käteni, että pidän sanani! + +Molemmat pudistivat lujasti toistensa käsiä ja Rautio tiesi, että hän +Honkalassa oli saanut uuden koulun liittolaisen, jolla oli sekä valtaa +että hyvää tahtoa taistella sen puolesta. Lautamiehessä oli täällä mies, +joka pysyi sanassaan. + +Kaikkein viimeisenä tuli nuori opettajatar mutta ei hilpeänä niinkuin +ennen, vaan kyynelet kirkkaissa, ruskeissa silmissä. -- Sallikaa +minunkin kiittää teitä tänään, sanoi hän väräjävällä äänellä, ei +ainoastaan siitä, mitä olette täällä vaikuttanut, vaan siitä, mitä te +olette tehnyt minulle erittäin, sillä teidän tulee tietää, että minä +olen velassa teille. Kun tulin tänne, niin otin työni keveästi, otin sen +ilman mitään varsinaista vakavuutta; minä en tuntenut sen painoa enkä +ryhtynyt koko sielullani opetukseen, sanalla sanoen, minä en nähnyt +päämäärää, mihin jokaisen totisen kansakoulun ystävän ja opettajan on +pyrittävä. Te, herra Rautio, olette osoittanut minulle sen, te olette +lämpimällä innostuksellanne karkoittanut minun penseyteni ja avannut +silmäni, jotta minä nyt näen tien selvänä edessäni. Että minä olen +oppinut rakastamaan työtä työn merkityksen vuoksi, se on teidän +vaikutustanne! + +-- Tieto tästä on seuraava minua kirkkaana muistona, vastasi Rautio +sydämellisesti ja puristi kovasti hänen ojennettua kättänsä, me toverit +koulun palveluksessa muodostamme yli koko maailman kansainvälisen liiton +ja meillä on molemminpuolinen velvollisuus keskenämme tukea ja virkistää +toisiamme työssä, mutta puhuessa jokaisesta erikseen, olemme ainoastaan +pieni hammas suuressa koneistossa, joiden täytyy pitää huoli itsestään, +että tekevät hyvin tehtävänsä, jokainoa paikallaan, niin että +kokonaisuus saa vaikuttaa häiritsemättömässä sopusoinnussa. Jumala +auttakoon meitä aina muistamaan pyhän velvollisuutemme! + +Amen, kuiskasi nuori tyttö syvästi ja totisena. + +Seuraavana aamuna piti Raution matkustaa. Elli oli tavattoman +hermostunut; hän ei ollut nukkunut koko yönä ja ryhtyi nyt rohkeudetta +työhön. Raapittiin ovea; tietysti oli se Rulle, joka tuli sisään +tervehtimään, kuten sillä oli ollut tapana koko talven; heistä olikin +tullut niin hyvät, uskolliset ystävykset, hänestä ja koirasta, isännän +poissa ollessa, eikä koskaan enää ajatellut Elli, että Rulle on ruma. +Rakas Rulle parka, sinä uskollisin ystävä, nyt tulit sinä viime kerran; +hän kumartui alas ja nojasi hienon poskensa koiran karheaa turkkia +vasten, ja samassa astui opettaja sisään sanomaan jäähyväisiä. Elli +katsoi arasti häneen, Rautio oli hyvin kalpea, mutta näytti tyyneeltä ja +päättäväiseltä. -- Hyvästi neiti Vinter, sanoi hän, ja ääni kaikui vähän +kovana, -- onnea! monen talven lumi saattaa pudota ennenkuin tiemme taas +sattuvat yhteen. + +Ellillä ei ollut yhtään sanaa vastaukseksi, hän ojensi vain kätensä, +mutta hänen elävissä silmissään kuvastui kuin anteeksipyyntö. + +Raution silmissä muuttui kaikki kirkkaammaksi. -- Kohdelkoon elämä +kepeästi teitä, sanoi hän hiljaa, Jumala olkoon kanssanne! Hän kumarsi, +kutsui Rullen ja meni. + +Nyt oli hän poissa, ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja muutamien +minuuttien kuluttua tunkeutui rattaiden ratina pihan hiekassa Ellin +kuuluviin, mutta yhä edelleen seisoi hän huulet yhteen puristettuina +siinä, mihin Rautio oli hänet jättänyt, ja vasta sitten kun kaikki +kolina ulkona oli tauonnut ja hänen ympärillään oli mitä syvin +hiljaisuus, peitti hän kasvot käsiinsä ja kuiskasi äänettömästi: Se on +vain kuvittelua, se ei voi olla todellisuutta, -- että minä... + +Selittäköön se, joka voi, tytönsydämen arvoituksen! + + +XIII. + +Elokuun aurinko virtaili kirkkaana ylitse seudun, jonka läpi juna juuri +kulki. Melkein tyhjässä kolmannen luokan vaunussa istui nainen ikkunan +luona kiintyneenä lukemaan jotain aikakauskirjaa; vaalea sadetakki +kietoutui notkeana hänen hienon vartalonsa ympärille, vaaleanharmaa +lakki peitti lyhyeksi leikatun tukan, ja niin hän itse kuin +matkakapineensakin olivat hienon ja soman näköisiä. + +Juna vihelsi, lähestyttiin asemaa ja konduktöörin yksitoikkoinen "K., +viisi minuuttia" kuului vaunuissa, kun hän nopeasti kulki läpi +tavallista kiertoaan. Muuan vanha herra eräässä nurkassa hypähti +säikähtyneenä pystyyn sanomalehtensä äärestä, kaksi eukkoa kamiinin +vieressä nuokkui vielä syvempään. Juna pysähtyi, ja nuori mies +kesäpalttoossa ja ylioppilaslakissa astui sisään, ja heitettyään +pikaisen katseen vähäväkiseen vaunuun, nosti matkalaukkunsa ovenpielessä +olevalle hyllylle sekä istui vastapäätä tuota nuorta naista. + +Nainen oli hetkeksi nostanut katseensa aikakauskirjastaan; sitten näytti +hän vielä syvemmin vaipuvan siihen, ja samalla kun hän äkkiä veti +hatunreunan otsalleen niin näytti hän ikäänkuin tahtovan piiloutua +aikakauskirjan lehtien taa. + +Ilma vaunuissa oli tukala, kun ulkona oli lämmin. Ylioppilaalla oli halu +avata ikkuna, ja kääntyen naiseen hän kohteliaasti kysyi: Sallitteko? + +Elli Vinter mutisi puoliääneen: kyllä, mutta samassa lensi +aikakauskirja, johon raitis tuulenhenkäys puhalsi ulkoa, hänen +kädestään, ja hän huomasi olevansa entisen virkaveljensä Kaarlo Raution +kanssa. + +Silmänräpäyksen tuntui kuin hämmästys olisi saattanut Rautionkin +tolkultaan, mutta sitten kumarsi hän hänelle ystävällisesti: Tämähän oli +hauskaa. Kuinka neiti voi? + +-- Kiitos, oikein hyvin, entä te itse? + +-- Kerrassaan mainiosti! Oletteko vielä Honkalassa? + +-- Olen, vielä tämän vuoden, sitten olen ajatellut etsiä paikkaa jossain +pääkaupungin kansakoulussa. + +-- Vai niin, no kuinka elellään nyt siellä hyvässä Honkalassa? + +Rautio istui taas vastapäätä neiti Vinteriä ja tyyneellä katseellaan +tutkisteli noita tuttuja tyttökasvoja, joilta kaksi välillä ollutta +vuotta ei ollut riistänyt mitään niiden heleästä terveydestä. + +-- Oh, minä luulen Honkalan olevan jotensakin entisellään, vastasi Elli, +joka ehdottomasti punastui hänen tutkivasta katseestaan, ainoastaan +rovasti kuoli jo viime vuonna ja rovastinna on muuttanut Hagaan, +pienelle leskentilalleen, kuten hän sitä kutsuu. + +-- Silloin kai pääsee Virolin kirkkoherraksi? kysyi Rautio. + +-- Ei, omituista kyllä, on seurakunta yksimielisesti kutsunut pastori +Ståhlen neljänneksi vaalisaarnaajaksi. + +-- Vai niin, silloin koittaa varmaankin uusi aika sielläkin? + +-- Niin luulen minäkin; pastori Ståhle on nykyään suurella innolla +ryhtynyt kouluasiaan ja hänellä on innokkaana auttajana lautamies +Vikström. + +-- Sepä on hauskaa, onko tuo kelpo Ståhle ehkä jo naimisissa? + +-- Ei, ei edes kihloissakaan, vastasi Elli ja punastui uudelleen; Rautio +ei voinut tietää, että hän, Elli itse, kauan oli ollut pastorin +hellimpien tunteiden esineenä, vaikka tämä oli saanut turhaan huokailla. + +-- Ja vanha Isola, miten hän jaksaa? kysyi Rautio taas. + +-- Niin, kyllä hän istuu yhtä mahtavana kuin ennenkin kuntakokouksissa, +sanoi Elli hymyillen, mutta sukulaisuussuhteet uuden opettajan kanssa +ovat saaneet hänen melkoisesti tasaantumaan; rähistään tosin vieläkin +kuten ennenkin muutamista koulukysymyksistä, mutta "elämä on taistelua", +te muistatte kai vanhan mielilauseeni? Kuollut tyyneys yksinään jättää +kaikki paikoilleen. + +Rautio hymyili. Elli oli entisensä, kun hän puhui ja innostui, aivan +sama kuin ennenkin. + +-- Mitä opettajaan, herra Karlssoniin tulee, jatkoi hän, niin hän on +rauhallisia, jotka mielipiteissään enemmän kuin puheillaan ja teoillaan +vaikuttavat kansakouluasian hyväksi; muutoin kuleksii hän nyt +naimisajatuksissa ja viettää häänsä syksyllä rovastinnan tyttären +kanssa, joka on ollut rovastinnan luona nämät vuodet. Nyt luulen +kertoneeni jotakuinkin tarkkaan henkilöistä ja asioista +Honkalassa; korvaukseksi saatte te kertoa minulle jotain vanhasta +Katrina-ystävästäni. + +-- Kiitos kysymästänne, eukko on jotensakin vöyre, vastasi hän, hän +hoitaa myöskin kotona kanakartanoa, ja on kerrassaan hauska katsella +häntä valtakunnassaan höyhenisten suosikkiensa ympäröimänä, jotka kaikki +tuntevat erityisen nimensä. + +-- Ja äitinne, onko hän vielä reipas? + +-- On, Jumalan kiitos! Vaikka hän on kuudenkymmenen viiden vuoden, niin +hänellä ei ole mitään vanhuuden vaivoja ja hän on vielä ohjaksissa, +kuten ennenkin. Minulla on ollut koululupaa nämät kaksi vuotta, olen +lueskellut, lisäsi hän matalammalla äänellä. + +-- Ah, sanoi Elli, minä aijon heti onnitella teitä lyyrystä ja +valkolakista, onko nyt teidän vakaa päätöksenne jättää meidät? + +-- Ei koskaan! huudahti hän lämpimästi, -- kansakoulunopettajan kutsumus +on minulle liian kallis, ja Jumalan avulla en koskaan petä lippuani; +mutta minä en luule, että tämä kahden vuoden luku on ollut ilman +hedelmiä elämäntyölleni; minä olen myöskin matkustellut ja tutkinut +kouluoloja muissa maissa, ikä on oppia ei elää! + +Elli nyökäytti myöntäen. + +-- Kotona, jatkoi Rautio, olemme äitini ja minä luovuttaneet maata +uudelle kansakoululle, sekä rakentamisessa avustaneet sitä; sinne tulen +syksystä opettajaksi, mutta ensi vuonna saamme kylässämme vihkiä kauan +puuhatun kansanopiston. Nuoriso on valmistettu siihen ja on ilolla +astuva sen oppisaleihin, ja me vanhemmat, jotka kärsivällisyydellä ja +luottamuksella olemme sitä auttaneet, me tervehdimme tätä uuden ajan +merkkiä sydämellisellä kiitollisuudella. Minun käsitykseni teidän +mielilauseestanne toteutuu myöskin meillä, lisäsi hän hieman hymyillen, +jokainen uusi valon pylväs seisookin aina kuin vastauksena pimeyden +voimaa vastaan, jota vastaan meidän on taisteleminen koko elämämme! + +Hän katsoi ikkunasta kauas etäisyyteen, aivan kuin hän katseellaan olisi +tahtonut syleillä koko kallista synnyinmaataan, jonka tulevaisuuden +hyväksi hän työskenteli, ja katsellessaan tuli hänen silmiinsä valoisa, +kaunis ilme, mikä melkein kirkasti nuot miehekkäät kasvot. + +Elli kääntyi pois ja katkera hymy pujahti hänen huulilleen. Niin, kyllä +mies voi täyttää elämänsä toimeliaisuudella, niin että ei ole mitään +tilaa kaipaukselle eikä ikävälle, ehkä ei myöskään millekään vanhalle +muistolle, joka kuitenkin kerran on saattanut sydämen sykkimään niin +rajusti. Toisin on naisten! Hänellä tuntui olevan itku tulossa, ja +väkisten teki kyyneliä. Ei, ne täytyi saada salatuksi, onhan vasta +niiden varalle monta hetkeä. + +Juna vihelsi taas asemalla, Rautio nousi. -- Pitiköhän heidän jo erota? +Ei, ei vielä; hän otti vain esille kirjan matkalaukustaan ja istui +lukemaan -- peläten häiritsevänsä Elliä jatkamalla puhetta, kun tämä +äkkiä oli herennyt äänettömäksi ja käynyt alakuloiseksi. Elli tarttui +taas aikakauskirjaansa, ei lukeakseen, vaan jotta sen suojasta sai +katsella miestä tuossa vastapäätä, "tuota talonpoikaa", josta eroamisen +tähden hänen sydämensä nyt vapisi. Täytyihän hänen saada selville, oliko +hän entisensä. + +Luonnollisesti oli hän vanhentunut, iho oli saanut vahvemman ruskean +värivivahduksen, ja parta oli pitempi ja tiheämpi, hänen leveällä +otsallaan näkyi myöskin jo joku hieno ryppy; ei voinut häntä sanoa juuri +kauniiksi mieheksi, mutta silmissä oli harvinaisen viisas ja ajatteleva +ilme ja koko tuossa suuressa olennossa oli kuten ennenkin jotain +miehekästä ja voimakasta, joka synnytti luottamusta ja kunnioitusta, +tahtoa ja luonteenlujuutta oli hänessä sormen neniin asti. Mutta kuinka +tyyneenä hän tuossa istui, eikö hän sitten ensinkään aavistanut, että +sydän aivan hänen vieressään sykki rakkautta ja kaihoa? Miten voi hän +kahden vuoden perästä olla noin tyyni tavatessaan! Tuli uusi tuulen +puuska ulkoa ja ravisti Ellin aikakauskirjan lehtiä. + +-- Kentiesi tuulee kuitenkin liiaksi? sanoi Rautio nousten sulkemaan +ikkunaa; Ellin katse sattui Raution kirjaan, jonka tämä oli pannut +sohvalle, ja kummallinen, selittämätön riemun tunne valtasi Ellin +sydämen: Rautio oli pitänyt kirjaa ylösalaisin! Siis hän ei kuitenkaan +ollut mikään kivikuva. + +Keveästi ja sanaakaan sanomatta pani Elli pienen hienon kätensä hänen +kätensä päälle ikkunan pielessä; sillä vähäisellä liikkeellä oli +kerrassaan kummallinen voima, sillä se pakotti heti Raution polvilleen +Ellin eteen. Vapisevin huulin kuiskasi hän: Elli, Elli sano minulle, +että se ei ole unelmaa! + +Nukkukaa nyt suloisesti te hyvät eukot siellä; ja yksinäinen, +vanhanuorimies paina pitkä, punainen nenäsi oikein syvään +sanomalehteesi, ja sinä, kunnianarvoisa konduktööri, viivy +kierroksellasi tällä kertaa, -- kaksi sydäntä, jotka ovat löytäneet +toisensa pysyäkseen ainiaaksi eroittamattomina, eivät tarvitse mitään +todistajia! + +Ja Rautio sai vastauksen kysymykseensä; se ei ollut mikään unelma, vaan +todellinen onni, että hän muutamia minuttia myöhemmin istui +matkatoverinsa vieressä ja kertoi hänelle, ettei hän koskaan ollut +lakannut rakastamasta, että Elli oli ollut ja pysyikin hänen +naisellisena ihanteenaan. + +Kuinka paljon heillä oli sanottavaa toisilleen! Miten onnelliselta +tuntui tulevaisuus. Pieni uutisasunto kummulla koivikossa, josta Rautio +kertoi, aivan kuin kutsui Elliä, joka tunsi, että hän, koditon, siellä +löytää rauhaisan turvallisen sataman ja hän ylisti äärettömästi Herraa, +että hän nyt oli oppinut rakastamaan ja palvelemaan. + +-- Sinä et usko, sanoi Elli katsoen innokkaasti sulhaseensa, miten +minusta on tullut oikein talouden ihminen, minä osaan sekä leipoa että +tehdä kaljaa, kehrätä ja kutoa, sinun ei tarvitse hävetä minun tähteni +äitisi edessä! + +-- Niin, työ ei pilaa ketään, minä vaan pelkään, että äitini liian +mielellään haluaa ottaa kaikki vaivat ja huolet sinun hartioiltasi, +lapseni, sanoi Rautio hymyillen; hän pitää sinua kerrassaan oikeana +"Peukaloliisana"; minä näen jo kuinka hän panee suuren vahvan kätensä +sinun pääsi päälle ja hymyilee onnellisena, kun hän on saanut noin +lapsekkaan pienen tyttären. + +-- Oh, minä olen jotensakin vahva, vastusti Elli ja nosti kuten ennenkin +rohkeasti päätään. + +-- Pieni, mutta reipas, niin, sinä olet oikeassa, mutta katso, nyt +olemme asemalla, minne minun täytyy pysähtyä, Tuolla seisoo jo vanha +Taavetti kärryineen; sinä tulet mukaan, ei mitään vastaväitteitä. +Lukukausihan alkaa vasta viiden päivän perästä, ja ennen sitä täytyy +sinun saada nähdä se vanha talo, missä minä olen syntynyt ja kasvanut, +äitini, Katrinan ja -- tulevan kotisi. Jumalan kiitos, eilen, kun kulin +tätä tietä, niin olin köyhä, tänään minä olen rikas kuin kuningas. Tule, +tule, rakkaani, ja anna minun näyttää sinulle se maanpalsta, missä me +Jumalan avulla ja Hänen siunauksellaan aijomme elää ja työskennellä +lähimmäistemme hyväksi. Tästä päivästä tulet minulle kumppaniksi +taistelussa valon puolesta ja yhdessä toteutamme sinun tunnussanasi +"elämä on taistelua", niin kuin minä olen sen käsittänyt. Ei taistelua +maallisilla aseilla ja voimalla, vaan hengen mahtavalla voimalla, mikä +Jumalaan turvaten tuottaa rauhan epäsovun, ja sopusoinnun hajanaisuuden +sijaan, mikäli se voi tapahtua täällä maassa, joka on täynnä puutteita, +sillä täällä jää kuitenkin jaloinkin elämäntyö vain puolinaiseksi, +ainoastaan lupaukseksi, mikä toteutuu ijankaikkisuudessa, missä elämä +vasta saavuttaa täydellisyytensä. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Uusia kertomuksia iltalampun ääressä, by +Edith Theodora Forssman + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43850 *** |