initial commit of ebook 44687HEADmain

2 files changed, 6418 insertions, 0 deletions

diff --git a/old/44687-8.txt b/old/44687-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..5be9e49
--- /dev/null
+++ b/old/44687-8.txt
@@ -0,0 +1,6418 @@
+The Project Gutenberg EBook of Sorretun voitto, by Eva Ljungberg
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
+
+
+Title: Sorretun voitto
+       Historiallinen kertomus
+
+Author: Eva Ljungberg
+
+Release Date: January 17, 2014 [EBook #44687]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SORRETUN VOITTO ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SORRETUN VOITTO
+
+Historiallinen kertomus
+
+
+Kirj.
+
+EVA LJUNGBERG [nimim. Draba Verna]
+
+
+Suom. --mp--
+
+
+
+G. W. Edlund, Helsinki, 1889.
+Hufvudstadsblad'in kirjapainossa, Fabianink. 6.
+
+
+
+
+
+
+"Sorretun voitto" perustuu todellisuuteen; ja tämän kertomuksen
+sankaritar lienee vasta muutamia vuosia sitte jättänyt maailman,
+vietettyänsä viimeiset vuosikymmenensä tavattoman vaihettelevasta ja
+pitkästä elämästänsä hiljaisessa yksinäisyydessä meren ympäröimällä
+Ahvenanmaalla. Ainakin tahtoo kansantaru yhdistää samaksi henkilöksi
+puheena-olevan vanhusvainajan ja nuoruutensa aikana romantillisista
+elämänsä vaiheista tunnetun ahvenanmaalaisen naisen, neiti Mörckin,
+jonka elämäntapaukset peruspiirteissään ovat jo kauan olleet muistoon
+kirjoitetut, vaikka arkamaisuus on tähän saakka estänyt niiden
+pukemista romanin muotoon.
+
+Neiti Mörckin nuoruus sattui samaan aikaan kuin v. 1808-1809 sota, ja
+vaiherikkain osa hänen elämästänsä oli se aika, jonka tämä ihana
+tyttönen vietti tavallansa pakollisessa vankeudessa ankaran venäläisen
+kenraalin Demidoffin talossa Turussa, missä tämä äsken päättyneessä
+sodassa pahaksi tunnettu sotilas oli erään Suomeen sijoitetun
+venäläisen jalkaväki-osaston päällikkönä. Vaikka kirjallisia lähteitä
+samalta ajalta ei enää liene tallella, jotka voisivat todistaa
+kertomuksen sanat tosiksi, ulottuvat kumminkin muistoonpanot nuoren
+suomalaisen naisen elämän vaiheista niin kauaksi takaisin ajassa, ettei
+ole epäilemistä niiden todenperäisyydestä.
+
+Tämän taruna säilyneen kertomuksen perustuksella on kirjantekijä Draba
+Verna laatinut novellinsa, joka nyt nimellä "Sorretun Voitto" jätetään
+yleisölle.
+
+Suomentaja.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Oli kaunis elokuun ilta v. 1810. Jyrkkänä vastakohtana edellisten
+sotavuosien kauhuille ja hävityksille, jotka eivät olleet säästäneet
+Ahvenanmaan saaristoakaan, vallitsi siellä nyt rauha ja hiljaisuus.
+Petollista ja pintapuolista oli kumminkin tämä tyyneys, sillä tänne
+majoitetut venäläiset sotajoukot muistuttivat yhä menneitä tapauksia ja
+olivat sekä epäluulon että pelon aiheena, kuten voittajat ainakin
+kukistamansa kansan mielessä.
+
+Syyskuun 17 päivänä 1809 oli tosin rauha solmittu Venäjän ja Ruotsin
+välillä, mutta vuosikymmeniä oli vierivä ennenkuin Suomi, joka vuoti
+tuhansista haavoistaan, oli jälleen toipuva uutteraan työhön ja
+vapaasen kehitykseen. Kauppa ja elinkeinot olivat sorretut, vainiot
+tannertuneet vihollisen jaloissa, ja katkeralta ja tuskalliselta tuntui
+Suomen ero emämaasta, Ruotsista, joskin silloinen jalo ruhtinas
+Aleksander I lempeillä toimillaan ryhtyi työskentelemään maan
+parhaaksi, pitäen arvossa kansan oikeudet, joita harvoin voitetulle
+kansalle suodaan.
+
+Mutta kuten sanottiin, vuoti vielä kotkan kynnen raastama haava. Suomen
+kansalla oli kumminkin kallis perintö, jota se oli säilyttänyt sodan,
+sorron ja puutteen päivinä, ja joka sukupolvesta sukupolveen
+vähentymättömällä voimalla on tullut näkyviin. Se oli sen suora
+uskollisuuden tunto. Tällä uskollisuudella taistelivat Suomen pojat
+1808-1809 vuodenkin sodassa vihollisen ylivoimaa vastaan ja vuodattivat
+verensä isänmaan edestä. Runoilija onkin pystyttänyt ihanimman
+muistopatsaan näille sankareille laulaessani:
+
+    "Ma kansan näin mi kunnian
+    Edestä kaikki koitti,
+    Nälissään palellessahan
+    Kumminkin vielä voitti."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lumoavan ihanana välkkyi mainittuna iltana Kastelholman vanhoja
+linnanraunioita ympäröivä lahti. Sen tyynellä vedenkalvolla, johon
+illan tuulahdus väliin synnytti vireitä, kuvastui laskevan auringon
+valossa vesikaaren lukuisat värit. Milloin oli se helakansininen kuni
+taivaskin, milloin purppurassa ja kullassa, milloin taas tummemmissa
+väreissä, ja ihanassa, joskin jylhässä kauneudessaan väikkyivät sen
+kuvastimessa graniittikallioiden punaisenruskeat harjat rannoilta.
+
+Runsaasti on luonto tuhlannut lahjojaan Ahvenanmaan saaristolle ja
+erittäinkin näille luonnonkauneudestaan rikkaille seuduille. Jaloja
+puulajeja kasvavat kunnaat ja laaksot, lainehtivat viljavainiot ja
+viheriät niityt viehättävät kauneudellaan.
+
+Pähkinäpensasten ympäröimällä kummulla seisoi nuori tyttö, katsellen
+ihastuksella tätä kaunista maisemaa. Hän oli noin neljäntoista vuoden
+iässä, vaikka näyttikin ulkomuodoltaan vanhemmalta, sillä hänen
+ruumiinsa oli tavattoman aikaiseen kehittynyt. Sitä paitsi oli hän
+erinomaisen kaunis: otsa korkea ja valkoinen, nenä suora ja
+säännöllinen, suu kaunis ja siro, silmät tummat, palavat.
+
+Ajan tavan mukaan oli hän puettu lyhyeen, ruumiinmukaiseen,
+valkoraitaan pumpulihameesen. Päässä oli hänellä leveä olkihattu ja
+ristissä poikki rinnan valkea musliiniliina.
+
+Viivyttyään hetkisen jatkoi tyttö kulkuaan. Keveästi kuin naarashirvi
+hyppeli hän kivien ja muiden eteensä sattuvien vastuksien ylitse,
+kunnes polku kävi tasaisemmaksi. Suloista olikin astuskella tuota
+kaitaa metsätietä pitkin. Puitten tuuhean lehdistön läpi virtasi vielä
+auringon valoa, synnyttäen valoisia ja tummia kohtia sammaleiseen
+maahan, ja viileä ja tyyni oli ilma.
+
+Vihdoin loppui polku. Mahtavina seisoivat siinä Kastelholman vanhan
+linnan rauniot, jossa uljaat ritarit ja korkeasukuiset rouvat ja neidot
+olivat ennen asuneet, ja jonka suuret salit olivat kaikuneet
+kilpataisteluista ja juomasarvien kalskeesta. Mutta vihollisen ryöstöt
+ja tulipalot olivat hävittäneet linnan raunioiksi, ja ainoastaan naakat
+ja harakat kirkuivat nyt siellä, rakennettuaan pesänsä muurien
+komeroihin.
+
+Tarkoin tuntien paikan astui tuo nuori tyttö sorakasojen ylitse ja läpi
+tiheän pensaston ensin linnan ulkopihalle ja katseltuaan haeskellen
+ympärilleen, kiiruhti hän sisempään pihaan. Täällä istui entisen
+linnankaivon luona keski-ikäinen talonpoikaisvaimo kutoen sukkaa.
+Nähdessään hänet pääsi tytöltä hiljainen huuto.
+
+"Et siis pettänytkään minua, Briitta muori!" sanoi hän iloisesti.
+"Tuskin luulin tulevan loihtukeinoistasi mitään tänä iltana, kun en
+löytänyt sinua linnan ulkopihalta, missä olimme päättäneet yhtyä."
+
+"Loihtukeinoistako!" -- vaimo näytti hiukan loukatulta -- "niin ei
+tulisi teidän sanoa, Anna. Onhan isänne opettanut meille, että
+semmoiset ovat syntiä ja saatanan vehkeitä, mutta jos luonnon antamilla
+välikappaleilla tiedustamme mikä meille on hyödyllistä, ei se ole
+väärin."
+
+Tyttö heittäysi nurmelle vaimon jalkoihin ja katseli korkeudessa
+hohtavia pilviä. "Ja missä on tuo hiuksen hienoinen raja?" hän virkkoi.
+"Luonto ympärillämme on totinen ja puhdas, totinen niinkuin se
+perikuva, jonka kädestä se kerran on lähtenyt, eikä ole siis pidettävä
+taikauskon välikappaleena, ja kumminkin pyrkii ihminen kohoittamaan
+sitä salaperäistä huntua, jolla kaikkivaltias Jumala on verhonnut
+salaisuudet."
+
+Briitta muori taukosi neulomasta ja katsoi miettiväisenä ylös. Nuo
+sanat oli hän joskus ennen kuullut tuolla hiljaisessa kodissa mieheltä,
+jota hän kaikkein enimmän kunnioitti. Silloin tuntuivat ne
+käsittämättömiltä, nyt palasivat ne lapsen sydämestä selkeinä ja
+elävinä.
+
+Mutta taikausko, joka niin syvään oli juurtunut Briitan koko
+ajatuskantaan, ei ollut ensi tempauksella hävitettävissä. Hän ei
+sentähden enempää puuttunutkaan tytön sanoihin, vaan vastasi hymyillen:
+
+"Älä pidä asiaa niin ankarana, lapsi; eihän tämä koske elämää eikä
+kuolemaa, se koskee vaan -- kadonnutta lammasta."
+
+Puhuteltu ei kuitenkaan vastannut, vaan näkyi kokonaan vajonneen
+katselemaan riemuitsevia pääskysiä, jotka nopeasti lentelivät
+tummansinisellä iltataivaalla. Briitta muori alkoi siis jälleen neuloa
+äänetönnä sukkaansa.
+
+Nämä kaksi naista oli jyrkkänä vastakohtana toisilleen. Toisen
+hentoisessa, kauniissa olennossa yhdistyi klassillinen arvokkuus ja
+lapsellinen sulo, toinen taas näytti kokeneen, mitä elämän taistelut
+ovat. Suuri ja roteva oli Briitta vartaloltaan, eikä hänen ihonsa
+suinkaan ollut hienointa laatua; suu oli leveä ja otsa matala. Mutta
+rumaksi ei häntä oikeastaan voinut sanoa. Hänen valkoisten hampaittensa
+tähden unhoittui helposti tuo suuri suu, ja hänen vaaleissa silmissään
+asui sama hyväntahtoisuus kuin koko hänen olennossaan.
+
+Briitta muorilla oli yllään suuriruusuinen karttuuni hame ja valkoinen
+suuri etuliina, johon oli ommeltu puoli kyynärää korkea reunus
+punaisesta, viheriästä, keltaisesta ja sinisestä. Tämä värien sekoitus
+oli kumminkin täydellisesti niiden kuosikasten mallien mukainen, joita
+turmeltumattoman, yksinkertaisen luonnonaistin ilmauksia myöhempi aika
+on ruvennut käyttämään, Otsikko ja myssy, sen ajan tavallisin ja
+mieluisin päähine, oli hänellä päässä. Otsikko, korttelia leveä
+kaistale valkeaa Rauman pitsiä, oli röyhelty ja somasti laskettu
+vaalealle, sileäksi kammatulle tukalle ja ulottui korviin asti; pieni
+punasinervästä silkkisarssista tehty myssy ruusuineen oli takaraivalla
+päätä.
+
+Nuori tyttö, johon Briitta muori usein hellästi katsahti, oli Sundin
+seurakunnan silloisen arvossa pidetyn sielunpaimenen ainoa lapsi,
+nimeltä Anna Mörck. Luonteeltaan vakaa isä oli muuttunut yhä
+umpimielisemmäksi, kun hänen nuori vaimonsa, synnytettyään tyttären,
+kuoli, ja vainajalle osoitettu rakkaus ja suosio tuli nyt Annan osaksi,
+joka oli isän ylpeys ja ilo. Tämä ylpeys olikin oikeutettu, sillä
+lapsen mielenlaatu näytti olevan sopusoinnussa luonnon lahjoittaman
+ulkonaisen kauneuden kanssa. Haaveksiva sielu, selkeä ymmärrys, syvä
+tunteellisuus ja sydämen hyvyys olivat Annan huomattavimmat
+ominaisuudet. Kasvettuaan hovin läheisyydessä, jonka suuruus ja
+lakkaamatta vaihtelevat näköalat aina olivat häntä miellyttäneet, oli
+Annan sielu saavuttanut semmoisen lennon, että sen oli vaikea viihtyä
+elämän jokapäiväisissä oloissa.
+
+Kun isän monet virkatoimet eivät sallineet hänen oleksia mielensä
+mukaan Annan parissa, olisi tyttären lapsuus käynyt hyvinkin
+yksinäiseksi, joll'ei hänen imettäjänsä ja uskollinen holhojansa,
+Briitta muori, olisi hellimmällä tavalla pitänyt äidittömästä
+pienosesta huolta. Raskaimpia päiviä tuon kelpo vaimon elämässä olikin
+se, jona pastori Mörck Ahvenanmaan säätyhenkilöiden tavoin vei
+tyttärensä erääsen Tukholman kuuluisaan tyttökouluun. Jo vuoden perästä
+keskeytti kumminkin silloin syttyvä sota Annan koulunkäynnin ja
+palautti hänet takaisin kotiin, Briitta muorin mielestä kyllin
+taitavana ja oppineena.
+
+Tuskin tarvinnee mainita, että tämä luulo oli puolueellinen, mutta
+nekin opinnot ja oleminen vieraassa paikassa olivat kehittäneet Annan
+ymmärrystä ja luonnetta.
+
+Palatkaamme nyt, tehtyämme tämän poikkeuksen kertomuksestamme, jälleen
+tuohon luvun alussa mainittuun kauniisen elokuun iltaan, jolloin
+tapasimme Briitta muorin ja Annan Kastelholman riutuneilta
+linnanraunioilta.
+
+"Älkää ihmetelkö, lapsi", jatkoi ensinmainittu äskeistä puhettaan,
+"että lampaan katoaminen vaivaa mieltäni --"
+
+"Sitä en teekään", keskeytti tyttö hänet hilpeästi, laskien
+hyväileväisesti kätensä hänen polvelleen, "olettehan aina katsonut
+talon parasta, Briitta muori."
+
+Täysin leppyneenä silitteli tämä nyt suosikkinsa tummaa, kiiltävää
+tukkaa ja jatkoi: "Ohi ovat nyt Jumalan kiitos, nuo vääryyden ja vihan
+kovat ajat, jolloin vihollinen riisti leivän suustamme ja teurasti
+karjamme, katsoen ne omikseen, mutta hitaasti saapuu varallisuus meidän
+taloomme, sillä aulis isäntämme näkisi kernaasti itse nälkää,
+voidakseen jakaa leipänsä tarvitsevaisille -- antaisipa ainoan
+takkinsakin ensimmäiselle, joka sitä pyytäisi. Ja kumminkin on hänen
+vaatteensa hankkiminen minun toimenani." Briitta muori kohensihe
+ylpeästi. "Kankaan kutominen onkin aina ollut iloni, kehrättyäni pitkät
+talviset illat, mutta kuinka pyörii rukin kehrä, koska ovat tyhjinä
+villavakat ullakossa ja lammasten lukua tuskin on ensinkään? Kaiketi on
+joku pahansuopa siepannut tämänkin tuuhea- ja hienovillaisen lampaan,
+josta minä toivoin niin paljon, ja kärsit sinä nyt, pikku karitsani,
+sekä nälkää että janoa!"
+
+"Hyvä Briitta", rukoili Anna, "älä vaan epäile ketäkään viatonta!"
+
+"En epäilekään", vastasi tämä, "ja siksipä koetan nyt tavalla, jota
+kotipitäjässäni käytettiin, saada tietää, kuka syyllinen on. Mutta jo
+pitenevät varjot. Älkäämme siis laiminlyökö sitä silmänräpäystä,
+jolloin viimeinen säde auringon kultaisesta kiekosta näkyy merenpinnan
+yli, sillä silloin on loihtimisen hetki käsissä. Rientäkäämme
+ulkopuoliselle linnanpihalle, sillä sen läntiseltä, sortuneelta
+muurilta tulee teidän, Anna, antaa tieto, koska sammuu päivän tähti."
+
+Tätä sanoessaan oli Briitta muori noussut seisoalle. Hän oli
+nuoruudessaan sairastanut lannetautia, josta syystä käynti oli vähän
+ontuvaa, olipa hänen hiukan vaikeaakin seurata nuorta kumppaliaan,
+mutta kävi se sentään helpommaksi, kun tämä ystävällisellä huolella
+raivaili edelläpäin polkua.
+
+Briitta muori ryhtyi nyt salaperäisiin valmistuksiin, ja Anna kiipesi
+eräälle kanuunaportille, joita entisen mahtavuuden muistomerkkiä oli
+siellä täällä muurissa, ja siitä saattoi hän vapaasti nähdä yli seudun.
+
+"Mitä näette, tyttö?" kuului Briitta muori kysyvän.
+
+"Mitäkö minä näen? Oi, minä näen taivasta ja merta, maata ja vettä!
+Rannalla laskevat kalastajat verkkojaan, laulaen iltavirttä. Korkeat
+metsäiset kunnaat kuvastuvat tummina vasten taivaan äärtä, ja vuorien
+kukkulat punoittavat vielä. Sinun, Briitta muori, pitäisi nähdä kaikki
+tuo, sitä kelpaa todellakin katsella."
+
+"Älkää puhuko tämän paikkakunnan luonnonkauneudesta minulle, joka olen
+kotoisin viljavalta Kokemäeltä, missä maa on tasainen ja sileä kuin
+kammarin lattia ja missä silmä koko kantamansa näkee ainoastaan peltoja
+ja niittyjä, joiden halki tuo lohi- ja siikarikas joki virtaa pitkin
+välkkyvää tietään. Se ansaitsee katsomista!"
+
+Tuskin huomasi Anna Briitta muorin puhetta, vaan jatkoi haaveksien:
+
+"Kuinka kaunis on valkoinen vaahto tuolla kaukana ryhmyisen kallion
+liepeellä, ikäänkuin vanhuksen päässä harmaa tukka! Ja ylhäällä
+liitelevät tuulessa suuret valoisat pilvet, kuni komeat joutsenet
+levittävät ne valkeat hohtavat siipensä ja kiiruhtavat kauas
+etäisyyteen. Ken saisi seurata heitä! -- Vaan nyt on taivas kuin
+tulessa, Briitta muori, ja minun on siis aika tulla alas."
+
+Kohta seisoikin hän holhojansa vieressä, uteliaisuus ja salainen ilo
+kasvoissa, sillä vaikk'ei hän uskonutkaan Briitta muorin taikatemppuja,
+vaikuttivat ne kumminkin hänen lapselliseen mielikuvitukseensa.
+
+Tasaiselle kivelle oli Briitta muori asettanut seulan laidalleen
+pystöön, ja sen sisässä oli hänen äitivainaajansa vanha virsikirja ja
+hänen oma vihkisormuksensa. Syyllisen nimeä mainittaessa piti seulan
+salaisilla voimilla kääntyä.
+
+Tämä salaperäinen toimitus keskeytyi kumminkin, kun torven toitotus
+yht'äkkiä kajahti läpi tyynen ilman, ja ohikulkevan sotamiesjoukon
+säännöllinen astuminen alkoi kuulua.
+
+Hämmästyksissään päästi Briitta muori seulan käsistään, virsikirja
+putosi maahan, sormus vieri johonkin rakoon, ja sikseen jäivät koko
+loihtimismenot, eikä koskaan tullut ilmi, mihin tuo kadonnut lammas oli
+joutunut.
+
+Vielä toisen kerran tänä iltana kiipesi Anna muurille ja katseli
+uteliaasti, joskin hiukan vastenmielisesti, venäläisiä sotureita, jotka
+olivat Ahvenanmaalle majoitettua sotaväkeä ja kulkivat nyt Sundin
+kirkonkylään.
+
+Joukon etupäässä ratsasti päällikkö valkealla hevosella. Pitkältä
+välimatkalta ei Anna voinut eroittaa hänen kasvojaan, mutta hänen
+vartalonsa oli ylevä ja ryhdikäs ja liikkeet uljaat ja miellyttävät,
+hänen ohjatessaan tulista ratsuaan.
+
+Jos sotamiesten harmaat sinellit olivatkin kolkon ja yksinkertaisen
+näköiset, oli heidän päällikkönsä univormu sitä vastoin loistavampaa
+laatua, ja miekanolus, kullalla siroiteltu takinkaulus ja olkapoletit
+osoittivat sekä hänen ylhäistä sukuaan että korkeaa asemaansa
+armeijassa.
+
+Anna pyyhkäsi kädellään otsaansa. Tuommoiseksi oli hän unelmissaan
+kuvaillut todellisen ritarin. Vihdoin katosi joukko metsän taa. Kotia
+kohden läksivät Briitta muori ja Annakin äänettöminä astumaan ja
+iloisiksi kävivätkin, kun alkoi punaiseksi maalattu pappila valkeine
+ikkunaluukkuineen pilkoittaa heille puiden välistä.
+
+Pastori Mörck istui avoimen akkunan ääressä, joka antoi metsäiselle
+kirkkomaalle päin, missä seisoi valkea risti hänen vaimonsa haudalla.
+Hänellä oli edessään pöydällä avattu raamattu, ja vaikk'ei hän pimeän
+tähden enää nähnyt lukea, oli hän vielä kumarruksissaan yli kirjan,
+mietiskellen syvissä ajatuksissa tuota pyhää sanaa, jonka tulkki hän
+oli. Nähdessään Annan palajavan nousi hän ja meni häntä vastaan
+ulkopuoliseen huoneesen. Hän tervehti häntä hajamielisesti hymyillen ja
+sanoi:
+
+"Oletpa viipynyt kauan kävelylläsi, lapseni. Ei ole hyvä kuljeksia
+myöhään ulkona näinä aikoina, kun venäläisiä sotamiehiä kihisee
+seudulla. Taaskin ovat uudet majokkaat saapuneet kylään ja mekin olemme
+saaneet määrätyn osamme", jatkoi hän. "Olen käskenyt järjestää itäisen
+vinnikamarin muukalaista varten, ja vaikka vielä äsken olimmekin
+vihollisia, tulee meidän osoittaa vieraanvaraisuutta hänelle."
+
+Aavistuksensekaisella hämmästyksellä kuunteli Anna isänsä sanoja ja
+aikoi juuri kysyä jotakin odotetusta vieraasta, kun Briitta muori astui
+kiiruusti sisään, kantaen kahta sytytettyä kynttilää.
+
+"Uusi majokas, herra pastori", kuiskasi hän nopeasti.
+
+Samassa kuuluikin jo kannusten helske ja ovella seisoi kapteeni
+Vladimir Mustofin. Hänen ylevästä vartalostaan tunsi Anna hänet heti
+saman joukon päälliköksi, jonka hän äsken oli nähnyt kulkevan
+Kastelholman raunioiden ohitse.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Arvokkaasti meni pastori Mörck vierasta vastaan, ja ojentaessaan
+hänelle kätensä lausui hän kohteliaasti: "Terve tultuanne talooni,
+kapteeni Mustofin!"
+
+Papin käytöksestä tajusi tämä hänen sanainsa merkityksen ja puristaen
+kunnioituksella ojennettua kättä vastasi hän sulavasti venäjänkielellä:
+"Kiitän teitä, pastori Mörck, ja pyydän anteeksi, että minun täytyy
+käyttää hyväkseni vieraanvaraisuuttanne."
+
+Mutta kun hän pastori Mörckin päänpudistuksesta huomasi, ett'ei tämä
+ymmärtänyt venäjänkieltä, joutui hän neuvotonna katselemaan
+ympärillensä ja huomasi silloin Annan. Hän kumarsi syvään tuolle
+kainosti punehtuvalle tytölle, ja ihastuksen huudahtus oli vähällä
+päästä hänen huuliltaan.
+
+Nyt vasta muisti pastori Mörck tyttärensä olevan saapuvilla ja
+esitettyään hänet vieraalle sanoi hän:
+
+"Lapseni, kenties nuo vähäiset, Tukholman tyttökoulussa oppimasi tiedot
+saksankielessä ovat meille hyödyksi. Puhuttele vierastamme tällä
+kielellä; hänen ulkonäöstään ja käytöksestään voin päättää, että hän on
+sivistynyt mies, ja ehkäpä sinun kauttasi voimme puhella keskenämme."
+
+Vaikka lapsellinen kainous ja hämmennys taistelivat Annassa, kiiruhti
+hän heti täyttämään isänsä pyytöä, mutta tuskin oli hän lausunut
+ensimmäiset sanat, kun Mustofin, ilosta loistavin silmin äkkiä
+huudahti:
+
+"Äitini kieltä! Sen sointu on minulle tuttu ja rakas, vaikka onkin
+siitä kauan -- kauan kun sitä kuulin."
+
+Nuoren soturin kasvoissa kuvastui hänen tätä sanoessaan syvä
+surumielisyys, mutta pian voitti hän mielenliikutuksensa ja jatkoi
+iloisesti:
+
+"Kiitetty olkoon pyhä Nikolaus, kaikkein uskovaisten venäläisten
+suojelija! En tarvitse siis oleksia täällä yksinäni ja mykkänä, sillä
+rupeattehan te, neiti Mörck, tulkikseni?
+
+"Kernaasti kapteeni Mustofin", vastasi Anna ystävällisesti, saatuaan
+ensin isältään myöntäväisen silmänluonnin.
+
+Heti rupesikin nyt pastori Mörck puhelemaan vieraansa kanssa, niin että
+Anna jo paikalla sai täyttää lupaustaan niin hyvin kuin taisi.
+
+Toimelias Briitta oli tällä aikaa laatinut illallisen ruokasaliin, ja
+yksinkertaiselta, melkein puutteelliselta näytti tuo avara matala
+huone, johon pastori ja hänen tyttärensä nyt saattoivat vieraansa,
+mutta niin siistiä ja puhdasta oli siellä kaikki, että ylellisyydessä
+kasvanutta Mustofiniäkin se oikein miellytti ja hartaasti teki hän
+ristinmerkin kuunnellen tajuamatta lyhyttä rukousta, jonka isäntä
+aterian alussa vakavasti lausui. Yksinkertainen oli Briitan laitoskin,
+mutta ei suinkaan ylenkatsottava. Olihan siinä Ahvenanmaan kuuluisaa
+juustoa, kullankeltaista voita, mehevää maitoa ja kypsiä, maukkaita
+vattuja.
+
+Ei kellään näyttänyt kumminkaan olevan oikeaa ruokahalua, eikä
+mielialakaan ollut juuri vilkas, sillä vaikka vieraan kohtelias ja
+hieno käytös miellyttikin pastoria ja vaikk'ei hän hetkeksikään
+unohtanut isännän velvollisuuksia, kangistivat hänen povessaan
+taistelevat ristiriitaiset tunteet tavallista jäykemmäksi hänen vakavan
+olentonsa. Annaa taas rasitti liiaksi nuoruuden kainous, tottumaton kun
+oli seuraelämään, eikä hän omasta puolestaan rohennut sanoa mitään
+vieressään istuvalle nuorelle soturille, joka väliin ihannellen
+katsahti häneen.
+
+Ilta olikin jo käynyt myöhäksi, ja kohta aterian jälkeen kysyi
+sentähden pastori, eikö kapteeni Mustofin, joka päivän vaivaloisesta
+matkasta oli väsyksissä, halunnut päästä levolle. "Rauhallinen uni",
+sanoi hän, "on meille suotu tuudittamaan sielumme lepoon ja
+virkistämään väsyneet jäsenemme."
+
+Kernaasti seurasi Mustofin isäntänsä ystävällistä kehoitusta ja
+toivotettuaan hänelle hyvää yötä, suuteli hän Annan pienoista kättä,
+joka suosionosoitus, niin tavallinen kuin se tähän aikaan olikin, nosti
+hienon punan neidon kasvoille.
+
+Kun kapteeni sitten lähti huoneesensa, johon Briitta pieni lamppu
+kädessä häntä saattoi, kohtasi hän portailla uskollisen palvelijansa
+Feodorin.
+
+Feodorissa oli tuota melkein orjallista uskollisuutta, joka on
+omituista venäläisissä palvelijoissa. Herransa edestä oli hän valmis
+menemään vaikka tuleen, kärsimään nälkää, vilua, mitä tahansa; eikä se
+kumminkaan ollut matelevaa nöyryyttä, ei, se oli vapaata todellisesta
+rakkaudesta versovaa uskollisuutta.
+
+Vaan eipä ollut hänen herransakaan kuten moni muu tirannin julmuudella
+koskaan ruoskinut maaorjiaan ja palvelijoitaan, vaan aina kohdellut
+heitä oikeudella ja hyvyydellä. Ei ollut siis ihme, jos alustalaiset
+hänen laajoilla tiluksillaan pitivätkin häntä korkeampana olentona ja
+melkein jumaloitsivat häntä.
+
+"Feodor", sanoi hän nytkin suopealla äänellä; "sinä olet saanut kauan
+odottaa ja olet kaiketi väsynyt. Ota eukolta lamppu ja seuraa minua
+kamariin, niin saat sitten mennä."
+
+Kapteenille annettu kamari oli yhtä yksinkertainen kuin muutkin
+pappilan huoneet, mutta pienine mukavuuksineen, joille kenttäelämään
+tottunut Mustofin tiesi antaa arvon, tuntui se hänestä varsin
+miellyttävältä ja hauskalta. Oli siellä kimppu tuoreita ruusujakin
+asetettuna lasiin pöydälle, ja ne saivat hänen sydämensä kovemmin
+tykkimään, kun hän vertaili niitä mielessään tuohon suloiseen kukkaan
+ihmishahmossa, jonka hän oli löytänyt täältä maansydämmen
+yksinäisyydestä.
+
+Palvelijan poistuttua, sammutti Mustofin kynttilän ja avasi akkunan.
+Kaukaa kuului meren aaltojen hiljainen kohina, kun ne tyrskyivät
+kallioita vasten. Lehdet värisivät korkeissa puissa kartanon ympärillä,
+ja koko luonto oli peittynyt yön tummaan, salaperäiseen verhoon, jonka
+läpitse pilkoittivat tuikkivat tähdet sinertävältä taivaalta.
+
+Jos milloin niin tuommoisessa tilaisuudessa vaipuu mieli unelmiin ja
+syviin ajatuksiin, ja niinpä istui Mustofinkin kauan nauttien yön
+ihmeellistä suloa.
+
+Hän oli rikkaan ja mahtavan ylimyksen poika ja oli saanut hyvän
+kasvatuksen. Mieleltään ylevä ja ritarillinen oli hän ulkomuodoltaankin
+miehekäs ja uljas. Jo aikaisin oli nuori Vladimir antautunut
+sotilaan uralle, jonka hän katsoi miehelle ihanimmaksi, vaikkei se
+ollut vastannutkaan hänen idealista käsitystään. Sotilaanvirka
+hillittömyyksineen ja julmuuksineen ei ollut toki saastuttanut hänen
+luonnettaan, vaan oli hän kaikkialla lempeällä käytöksellään voittanut
+puoleensa kunnioitusta ja luottamusta. Kun sodan vaihtelevat tapahtumat
+nyt olivat siirtäneet hänet tähän rauhaiseen pappilaan Ahvenanmaalla,
+näki hän äkkiä uuden sivun elämänsä kirjasta aukenevan eteensä.
+
+Hän ei huomannut miten tuuli lempeästi jähdytti hänen päätään,
+ajatukset ne vaan liitelivät ja mielessä kuvastui kuluneen illan
+tapaukset, tuon kunnian-arvoisen papin valoisa ja hiljainen koti, johon
+hän oli saapunut kuni laiva myrskyiseltä retkeltä tyyneen satamaan, ja
+ennen kaikkea hänen hempeä, kaunis tyttärensä, joka niin ihalasti oli
+koskettanut hänen mieltään.
+
+Tavallista myöhempään oli Annakin tänä iltana valveilla. "Mustofin on
+kaiketi hyvä ja jalo nuorukainen", oli hänen isänsä sanonut eikä
+Annakaan tuntenut laisinkaan pelkäävänsä häntä, kuten ennen niitä
+upseereja, joita hän oli sodan aikana nähnyt. Hän luki hartaasti
+iltarukouksensa ja luotuaan silmänsä taivaalle, josta hänen äitinsä
+tähti lempeästi säteili hänelle akkunan läpitse, heittäytyi hän
+vuoteelle ja vaipui pian nuoruuden rauhalliseen, huolettomaan uneen.
+
+Nuoren soturin tulo teki tavattoman muutoksen pappilan hiljaisessa
+elämässä, eikä se suinkaan ollut vaikuttamatta Annan herkkään,
+haaveksivaan mieleen. Mitä useimmin hän oli kapteenin parissa, sitä
+lujemmin rupesi hän uskomaan, että Mustofin oli ritarillinen mies ja
+tässä uskossaan oli hän onnellinen.
+
+Hilpeällä ja reippaalla mielellä asteli Anna eräänä lokakuun iltana
+meren rannalle. Vaikka kauniit kesäpäivät jo olivat menneet menojaan,
+oli luonto vielä miellyttävä ja suloinen. Syksyn loistavissa väreissä
+koreili metsä ja humisi vienosti, mutta tyynenä lepäsi meri kuni
+äitinsä rinnoille nukkunut lapsi.
+
+Nojautuen vihantaa leppää vasten katseli Anna ulapalle, odotellen
+palajavaksi purtta, jolla hänen isänsä aamupäivällä oli lähtenyt
+virkatoimelle, kun laulun ja kanteleen säveleitä alkoi kuulua. Vaikka
+sanat olivat hämäriä ja outoja, kuvastui sävelissä kuitenkin selvästi
+haikea synkkämielisyys ja tuommoinen vaikeroiva tuska, joka on
+omituinen venäläisissä kansanlauluissa. Huoli ja kodinkaipausko siinä
+sitten lieneekään niin helkähdellyt.
+
+Anna kuulteli kuultelemistaan, hänen silmänsä kostuivat kyyneleistä,
+huulet vavahtelivat ja koko hänen hilpeytensä haihtui.
+
+Heti oli hän tuntenut kapteeni Mustofinin syvän äänen ja taidokkaan
+soiton. Vaikk'ei Anna ollut saanut kehittää musiikillista taipumustaan,
+ymmärsi hän kumminkin ja rakasti lämpimästi laulua ja soittoa, joiden
+mukaan hänen sielunsa taipui kuni savi taiteilijan kädessä. Siksi kävi
+hän nytkin alakuloiseksi, kuullessaan tuota synkkämielistä laulua, ja
+tämä tunne kuvastui hänen kasvoissaan vielä silloinkin, kun hän
+palattuaan kotiin portailla kohtasi Mustofinin. Kapteenilla oli vielä
+kantele kädessä, vaan eipä hän näyttänyt surulliselta, päinvastoin
+loisti hänen silmistään ja koko olennostaan semmoinen huoleton ilo,
+kuin ei hän koskaan olisi tuntenut murhetta ja tuskia.
+
+Huomattuaan Annan alakuloisuuden, kysyi hän kohteliaalla, lempeällä
+tavallaan syytä siihen.
+
+"Muistanettehan", sanoi Anna suoraan ja teeskentelemättä kuin lapsi,
+"tuon vanhan kreikkalaisen tarun Orfeuksesta, miten hän laulullaan ja
+soitollaan ihastutti ja hurmasi Manalankin henget? Samalla tavalla
+hurmasitte tekin äsken minut. Olisin vaan toivonut, että olisitte
+valinnut iloisemman laulun."
+
+"Miksi niin, neitini?" kysyi Mustofin uteliaasti.
+
+"Siksi -- siksi", sammalsi Anna hämillään, "että laulun tulee ilmaista
+niitä tunteita, jotka mielessä liikkuvat."
+
+"Teitä ei siis nämä tunteet miellyttäneet?" Mustofin loi hellän,
+tutkivaisen katseen häneen, mutta kun Anna käänsi päänsä toisaalle eikä
+vastannut, sanoi hän:
+
+"Tahdon sitten laulaa toisen laulun, joka on tekevä teidät iloiseksi."
+
+Hän istuutui rappusten penkille. Sormet luikuivat taitavasti kanteleen
+kielillä, ja hän lauloi erään romansin, niin vilkkaan ja tulisen, että
+heti saattoi tuntea sen olevan kotoisin eteläisemmiltä mailta.
+
+"Niin, eikö säveleillä ole ihmeellinen voima vetää puoleensa meidän
+ajatuksemme ja koko olemuksemme?" sanoi hän sitten lopetettuaan
+laulunsa ja saatuaan Anjalta palkinnoksi iloisen silmäyksen. "Minä näen
+kasvoistanne", jatkoi hän, "että olette samaa mieltä. Emmekö siis
+yhdisty soitolla lyhentämään noita pitkiä syys- ja talvi-iltoja, jotka
+uhkaavat meitä kuin sadussa lohikäärme onnetonta kaupunkia?"
+
+"Ja te tahtoisitte opettaa minun soittamaan kannelta?" kysyi Anna
+iloisesti.
+
+"Kernaasti", vastasi Mustofin. "Isänne suostumus ja oma halunne ovat
+ainoat kohdat, puhuakseni sotilaankieltä, jotka koko linjalla ovat
+voitettavat."
+
+"Toinen kohta on helposti voitettu", vakuutti Anna leikillisesti, "ja
+isäni suostumuksen hankin jo tänä iltana; toivon hänen siihen
+myöntyvän."
+
+"Samaa toivon minäkin", sanoi Mustofin sydämellisesti, "vaan koska
+iltaan on vielä pitkä aika, niin kenties suvaitsette nyt, neitini,
+täyttää tuon toisen lupauksenne ja laulaa minulle jotakin."
+
+He astuivat sisään. Anna istuutui kursastelematta klaverin ääreen, ja
+lyötyään muutamia alkusointuja lauloi hän erään ballaadin niin
+tuntehikkaasti ja suloisesti, että hänen vastainen musiikin-opettajansa
+oli täysin tyytyväinen. Laulu oli hyvin vanha. Se kertoi nuoresta
+ritarista ja ihanasta immestä, jotka rakastivat toisiaan. Heidän täytyi
+erota, sillä kauas pyhään maahan oli ritarin lähdettävä sotaan, mutta
+erotessaan otti hän morsiameltaan ankaran valan. Taivaan nimessä lupasi
+neito olla kuolemaan asti ritarilleen uskollinen, vaan jos ei hän
+lupaustaan pitäisi, saisi ritarin haamu hänet morsiamenaan Manalaan
+temmata. Niin vannoi itkien impi ja kauas vieraille maille läksi
+ritari. Ei ehtinyt kumminkaan vielä vuosi loppuun vieriä, kun jo neito
+unhoitti lupauksensa ja kullan ja rikkauksien sokaisemana antoi kätensä
+toiselle. Parhaillaan vietetään häitä ja riemu on korkeimmillaan,
+silloin astuu hääsaliin puoliyön hetkenä kutsumaton vieras,
+rauta-asussa, kiireestä kantapäähän, ja istuutuu äänetönnä morsiamen
+viereen. Ilo lakkaa, kauhusta kalpenevat vieraat, ja vavisten kehoittaa
+vihdoin morsian tulijaa ottamaan kypärin päästään. Vaan voi hirmua!
+Hänen eteensä paljastuu matojen kalvama pääkallo, hänen entisen
+ritarinsa haamu. "Muista valaasi, petturi!" lausuu se kolkosti, kietoo
+käsivartensa morsiamen ympärille ja riistää hänet armotta kanssaan
+Manalaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pastori Mörckillä ei ollut mitään sitä vastaan, että Mustofin opettaisi
+hänen tytärtään soittamaan kanteletta.
+
+"Kirkko-isämme Lutheruskin", sanoi hän laskien kätensä hellästi
+tyttärensä pään päälle, "piti musiikin suuressa arvossa, mieltä ja
+sydäntä ylentävänä; luulipa sen voivan karkoittaa perkeleenkin
+tyköämme. -- Elä sävelissä, lapseni, niin vältät monta maailman
+eksytystä, ja säilytä sydämesi puhtaana, sillä siitä lähtee elämä!"
+
+Musiikinopetus pääsi siten alkuun, mutta sävelistä ei ollut ainoastaan
+nautintoa ja huvia, ne herättivät pian ihmeellisellä voimallaan nuorten
+sydämissä tähän saakka nukkuneita tunteita, joissa asui ensi lemmen
+koko lämpö ja puhtaus.
+
+Anna oli tavallista enemmän saanut olla Mustofinin parissa, koska hän
+oli ainoa perheessä, joka taisi saksankieltä ja sillä saattoi välittää
+puhetta, ja tästä seurustelusta syntyikin vähitellen harras ystävyys
+heidän välillään. Laveamman seuraelämän puute, yhdenikäisyys ja
+luonteitten sopusointu vetivät sitä paitsi heitä yhä lähemmäksi
+toisiaan.
+
+Oli muudan kylmä, tuiskuinen päivä sydäntalvella. Kirjoihinsa
+vajonneena istui pastori työhuoneessaan, mutta pappilan hauskassa
+arkiohuoneessa opetti kapteeni Annaa soittamaan erästä uutta
+kappaletta. "Ei, tämä ei käy päinsä, ei koskaan", sanoi oppilas
+hymyillen, kosketeltuaan useita kertoja väärin kanteleen kieliä. "Tällä
+tavoin kyllästytte te kaiketi minuun."
+
+"Teihinkö?" Mustofinin äänessä oli omituinen kaiku. "Teihinkö?" toisti
+hän ja opetti jälleen verrattomalla kärsivällisyydellä Annalle sitä
+kohtaa, vaan ei se sittenkään ottanut sujuaksensa. Nuoren soturin
+olennossa oli jotakin, joka teki hänen ystävänsä rauhattomaksi. Vihdoin
+asetti kapteeni kanteleen pöydälle, otti Annaa molemmista käsistä
+kiinni ja lausui hellästi: "Lopettakaamme täksi päiväksi, hyvä neiti.
+Haluaisin puhua teille jotakin. Sallittehan?"
+
+Anna nyökäytti myöntäväisesti päätään ja kapseeni jatkoi:
+
+"Oli kerran ritari. Hän oli rikas ja mahtava, sadat palvelijat
+tottelivat hänen käskyjään, ja kumminkin oli hän köyhä, rakkautta
+vailla. Jäätyään nuorena orvoksi päätti hän etsiä kunniaa
+sotatantereilta ja ylhäisten saleista. Niin lähti hän kauas ja
+löysikin mitä etsi, mutta oli yhtä köyhä kuin ennenkin.
+
+"Eräänä iltana hän sitten saapui tyyneen laaksoon ja raikkaan lähteen
+partaalta löysi hän sieltä niin ihmeen kauniin ja suloisen kukan,
+ett'ei hän sen vertaista koskaan ollut nähnyt."
+
+Mustofin vaikeni tuokioksi. "Ja ritari oppi pian", jatkoi hän sitten,
+"kaikesta sydämestään rakastamaan kukkaa. Hänen köyhyytensä katosi ja
+ensi kerran tunsi hän itsensä rikkaaksi, rikkaaksi rakkaudessaan.
+Oletteko ymmärtänyt minua, Anna?"
+
+Kainouden punastus hehkui neidon kasvoissa.
+
+"Anna", sanoi Mustofin jälleen, "voiko kukka vastata tätä rakkautta,
+tahtooko se vaipua vasten hänen sydäntään ja tulla hänen elämänsä
+rikkaudeksi ja valoksi hänen synkälle tielleen?"
+
+Ensi kerran kohoitti nyt Anna häneen katseensa, vavahtelevat huulet
+aukenivat hitaasti ja ojentaen kättään kuiskasi hän: "Vladimir!"
+
+Tuossa yhdessä sanassa oli kyllin; heille molemmille oli koittanut se
+onnellinen hetki, jota elämä täydessä kukoistuksessaan ja jalossa
+kauneudessaan joskus tarjoo.
+
+"Anna", sanoi Mustofin, kun tunteitten ensimmäinen kuohu oli tyyntynyt,
+"onhan tämä liitto, johon olemme käyneet, sitova koko elämämme ajaksi."
+Hän painoi kalliin sormuksen Annan sormeen ja jatkoi juhlallisesti:
+"äitini pyhän muiston, isäni tomun ja oman rakkauteni nimessä vannon
+minä rakastavani sinua ja olevani sinulle uskollinen siihen päivään
+asti, jona käteni ja sydämeni kuolemassa kylmenee. Oletko valmis
+tekemään saman valan?"
+
+"Uskollinen kuolemaan asti", kuiskasi Anna.
+
+Ikäänkuin vahvistaen tätä valaa raivosi tuuli vinkuen ulkona ja
+irroitti erään akkunanluukun, niin että se jyrähtäen putosi maahan.
+Ulkona luonnossa vallitsi myrsky, pakkanen ja talvi, mutta kahden
+nuoren sydämissä oli lämpöinen kesä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Vielä samana iltana piti Annan menemän ilmoittamaan isällensä ne
+tunteet, jotka hän ja Mustofin olivat toisilleen ilmaisseet, ja
+huomenna -- niin päättivät he -- oli kapteenin mentävä pyytämään
+pastorilta hänen tyttärensä kättä.
+
+Sykkivin sydämin lähestyi hän isänsä huonetta, mutta pysähtyi kainona
+ja peloissaan hetkeksi ovelle. Talikynttilän himmeässä valossa istui
+pastori kirjoittamassa. Tuontuostakin katsahti hän eteensä avattuun
+kirjaan ja mutisi puoliääneen sanoja, ennenkuin hän niitä kirjoitti.
+Kirjoituspöydän yläpuolella riippui lempeän naisen kuva katsellen
+hellästi tuohon vakavaan työskentelevään mieheen, ja näyttipä oikein
+rauha ja suopeus heijastuvan siitä pastorin kasvoille, niin että
+Annakin rohkeni keveämmällä mielellä lähestyä häntä.
+
+"Sinäkö se olet, lapseni?" sanoi hän ja veti tytön polvelleen.
+"Kuuletko", jatkoi hän, "mimmoinen myrsky nyt on. Onnellinen se, joka
+tänä iltana saa istua kotona lämpimässä huoneessaan. -- Vaan mikä sinua
+vaivaa, lapsi? Poskesi ovat niin tuliset ja silmäsi hehkuvat."
+
+"Minulla on sinulle kahden kesken puhuttavaa", sanoi Anna ja painoi
+päänsä hänen rintaansa vasten.
+
+"Isä", kuiskasi hän sitten, "Vladimir Mustofin rakastaa minua ja aikoo
+huomenna pyytää sinulta minua vaimoksensa."
+
+Ei mikään maailmassa olisi voinut enemmän hämmästyttää vanhusta, kuin
+nuo lapsellisella rakkaudella ja luottamuksella lausutut sanat, sillä
+hän ei ollut koskaan ajatellut mahdolliseksi tuommoista suhdetta
+tyttärensä ja Mustofinin välillä, joka oli sekä kansallisuudeltaan että
+uskonnoltaan muukalainen. Äkillisen vihan vimmassa sysäsi hän Annan
+tylysti luotaan ja rupesi tuimasti astumaan edes takaisin huoneessa.
+
+Vihdoin tyyntyi hänen mielensä, ja toivon säde silmässä pysähtyi hän
+tyttärensä eteen.
+
+"Sanot että Mustofin rakastaa sinua, lapseni", virkkoi hän; "toivon
+kuitenkin ettei tämä tunne ole molemminpuoleista ja ett'et ole tehnyt
+hänelle mitään lupausta?"
+
+"Voi, hyvä isä", vastasi Anna vavisten ja onnellinen hymyily kirkasti
+hänen kauniita kasvojaan, "yhtä suuresti kuin Mustofin rakastaa minua,
+yhtä lämpimästi lemmin minäkin häntä ja olen luvannut -- -- --"
+
+"Vaiti, tyttö, vaiti! äläkä lausu sanaa, joka saattaa isäsi epätoivoon
+ja suruun, sillä minä en ole koskaan antava suostumustani teidän
+liitollenne."
+
+Kalpeana ja vavisten katsoi Anna isäänsä, mutta vaikka hän tunsikin
+hänen mielensä lujuuden, toivoi hän vielä voittavansa, sillä riippuihan
+siitä koko hänen elämänsä onni.
+
+"Isä", sanoi hän sentähden rohkeasti, vaikka lempeällä äänellä, "miksi
+närkästyt meidän rakkaudestamme? Olethan sinä itsekin rakastanut."
+
+Tämä entisiin, unohtumattomiin tunteihin vetoaminen liikutti vanhusta,
+ja kostein silmin katseli hän vaimonsa kuvaa. "Se oli luvallista
+rakkautta", sanoi hän vavahtelevalla äänellä.
+
+"Luvallista rakkautta", toisti tytär hitaasti ja miettiväisenä, "vaan
+miksi ei sitten Mustofinin rakkaus ole luvallista? Olethan itse, hyvä
+isä, sanonut, että hän on jalo ja vilpitön nuorukainen."
+
+"Se hän kyllä on", sanoi vanhus, "mutta minä en voi unohtaa, kuinka
+tuimasti meidän väkemme taisteli hänen kansaansa vastaan. Kaukaisista
+ajoista asti on meidän kansojemme kesken vallinnut vihollisuus, joka
+usein on syttynyt ilmituleen tuottaen kuolemaa ja hävitystä köyhälle
+maallemme. Sinä olit vielä lapsi, kun viimeinen sota syttyi, mutta
+tuskinpa lienet voinut unohtaa näitä kauhun ja surun aikoja. Täälläkin
+rauhaisilla saarillamme raivosi sota, sillä ei Ahvenanmaalainenkaan,
+meren vapaa poika tahtonut kumartua vieraan ikeen alle. Venäläisten
+röyhkeys sai talonpojat aseisin; nimismies Arénin ja erään ystäväni ja
+virkaveljeni Gummeruksen johdolla taistelivat he itselleen ihanan
+voiton, mutta kalliiksi se meille tuli, ja vielä tänäkin päivänä
+majailevat venäläiset sentähden seuduillamme. -- Kaikki tuo on jo syynä
+kieltooni."
+
+"Mutta olethan sinä, hyvä isä, opettanut meitä", sanoi Anna, "antamaan
+anteeksi vihollisillemme ja unhoittamaan kaikki pahat teot. Mitä viha
+vuosisatojen kuluessa on hajoittanut, rakentaa rakkaus jälleen, ja
+perustuskiven tähän rakennukseen on Vladimir ja tyttäresi laskeva."
+
+"Menneet tapahtumat unhoitan minä niinkuin kristityn tulee,
+mutta lutherilaisena ja lutherilaisena pappina en ole koskaan
+antava tytärtäni avioksi miehelle, joka kuten Mustofin kuuluu
+kreikkalais-venäläiseen kirkkoon", lausui pastori.
+
+"Isä", huudahti Anna rukoilevaisesti, "minun lupaukseni -- minun
+elämäni onni!"
+
+"Sielusi onnellisuus on minulle kalliimpi", sanoi pastori ankarasti.
+"Suurempaa epäkohtaa ei ole, kuin että mies ja vaimo ovat eri uskontoa.
+Kuinka voivat he kasvattaa lapsensa, miten yhdistyä Korkeimmalta apua
+anomaan?"
+
+"Samalla armiaalla Isällä", rohkeni Anna vielä muistuttaa, "joka on
+luonut niin venäläisen kuin suomalaisenkin ja heidän sydämeensä
+painannut hyvän ja totuuden tunnon, Hänellä on myös voima vetää heidät
+uskossa ja rakkaudessa tyköönsä."
+
+"Sinä olet oikeassa", sanoi pastori, "mutta sitä päivää en ole iässäni
+näkevä, jona minun tyttäreni Ruotsin kuningattaren Kristiinan tavoin
+unhoittaisi isäinsä uskon ja kumartaisi pyhäinkuvia. Mene, tyttäreni,
+miettimään eikö isäsi ole oikeassa ja rukoile Jumalan auttamaan itseäsi
+erhetyksestäsi, niin oletpa kerran, opittuasi unhoittamaan, vielä
+kiittävä minua tästä vaikeasta hetkestä."
+
+"Minä en voi koskaan unhoittaa", nyyhkytti tytär.
+
+"Sinun täytyy", sanoi vanhus ankarasti. "Nyt luulet sinä elämää
+Mustofinin rinnalla suurimmaksi onneksi, mutta se on haihtuva kuni
+ihana kangastus. Jätä nyt minut; sinä tiedät tahtoni, mukaannu sen
+jälkeen."
+
+"Onko se viimeinen sanasi, isä?"
+
+"On", vastasi hän.
+
+Horjuvin askelin poistui Anna ja pastori jäi yksin. Mutta silloin
+haihtui tuo näennäinen ankaruus, jolla hän oli kohdellut tytärtään, ja
+masennettuna huokasi hän "lapseni, miksi saatoit minulle tämän!"
+
+Annan valjut kasvot, tuo surullinen toivoton katse, ne viilsivät
+kuin keihäs hänen sydäntään. Hän ei tosin voinut hyväksyä tyttärensä
+tekoa, mutta olihan tämä semmoisella rohkeudella puolustanut
+rakkauttaan, tuonut ilmi niin lempeää arvokkuutta ja ylevämielisyyttä
+ajatuskannassaan, ett'ei isä ollut koskaan ennen tuntenut itseään
+ylpeämmäksi tyttärestään kuin nyt.
+
+Ankarasti taistelivat ristiriitaiset tunteet pastorin povessa. Hetki
+kului hetken perästä. Vanhus ei ollut seurannut Brigitan kutsua
+ilta-aterialle; hän ei tiennyt, että jo oli yö, ennen kuin hän
+hämmästyen katsoi kelloonsa. "Minä en voi nukkua, ennenkuin olen nähnyt
+tyttäreni", mutisi hän ja otti kynttilän käteensä.
+
+Palattuansa isänsä luota oli Annalla ensin aikomus kirjoittaa
+Mustofinille miten oli käynyt, mutta hänessä kyti vielä toivo, että
+kenties onnistuisi kapteeni itse paremmin, eikä hän sentähden
+kirjoittanutkaan. Brigitalle oli tyttö parka sitten ilmoittanut
+sydämensä huolet, ja tämä lohdutteli häntä niin hyvin kuin taisi,
+vakuuttaen, että ehkäpä isä vielä muuttaisi mielensä.
+
+Mielenliikutuksista väsyneenä oli Anna hiljan nukkunut, kun pastori
+astui hänen kamariinsa. Tytön pitkät tummat silmänripset olivat vielä
+kosteat kyyneleistä, hymy oli kadonnut huulilta, ja häntä näkyivät
+ahdistavan tuskalliset unet.
+
+"Isä", virkkoi Anna rukoilevaisesti unissaan, "isä -- armahda
+-- -- --!" Mutta sitte näkyi hänen mielikuvituksensa kääntyneen
+toisaalle. "Vladimir!" kuiskasi hän ja onnellinen hymy väikkyi hänen
+huulillaan.
+
+Pastori säpsähti, otti kynttilän ja riensi pois. Tämä nimi oli ajanut
+hänet pakoon ja karaissut hänen tunteensa.
+
+Iloisilla toiveilla pyysi Mustofin seuraavana aamuna päästä pastorin
+puheille. Hän ei ollut tavannut Annaa eikä siis tiennyt miten asiat
+olivat.
+
+Seurustellen joka päivä yhdessä olivat pastori ja kapteeni jo niin
+paljon oppineet tajuamaan toistensa puhetta, ett'eivät enää tarvinneet
+Annaa tulkikseen.
+
+"Te tahtoisitte siis viedä tyttäreni Venäjälle ja eroittaa hänet
+isänmaastaan ja ystävistään?" lausui pastori vakavasti nuorukaiselle.
+
+"Niin, minä olisin hänen paras ystävänsä ja minun kotoni hänen
+isänmaansa", virkkoi Mustofin.
+
+"Minä vastaan teille, kapteeni, samoin kuin tyttärellenikin", lausui
+vanhus, "ett'en ole _koskaan_ suostuva teidän avioliittoonne."
+
+Mustofin peräytyi askeleen. "Ja syy tähän kieltoonne?" sammalsi hän.
+
+Loukkaamatta venäläisen nuorukaisen kansallistuntoa koetti nyt pastori
+lyhyesti tuoda ilmi perusaatteensa, vaan eihän ne tyydyttäneet
+kapteenia, sillä nuoruuden hehkuva rakkaus tahtoo voittaa kaikki
+esteet. Oikein rukoillen anoi Mustofin järkähtämättömältä isältä hänen
+tytärtään. Lopulta saapui Annakin sinne hänen avuksensa, vaan kaikki
+oli turhaa.
+
+Pettyneine toiveineen täytyi nuorten isän läsnä erota toisistaan.
+Itkien poistui Anna ja kapteenin oli ryhtyminen lähdönpuuhiin, sillä
+pastori oli jo tänä aamuna hankkinut hänelle päällikkökunnalta
+muuttokäskyn ja antoi sen nyt hänelle. --
+
+Ajatellen Vladimiriä istui Anna hänen lähdettyään kaiket päivät
+kamarissaan soitellen kannelta, jonka hän erotessa oli saanut
+muistoksi. Soitosta sai hän lohdutusta, sillä silloin muistui hänen
+mieleensä selvemmin Vladimirin silmäykset ja puheet, siitä alkaen, kun
+olivat tutustuneet keskenään eronhetkeen asti.
+
+Tuskallisen hitaasti kului siten joitakuita päiviä. Tapansa mukaan
+istui Anna eräänä iltana kamarissaan unelmiinsa vaipuneena, katsellen
+miten talvinen päivä jo yhä kävi hämärämmäksi; taivaalla vaan vielä
+kajasti illan kellertävä rusko. Jotakin nakattiin ikkunaa vasten, ja
+kun Anna kiiruhti katsomaan, näki hän Mustofinin ulkona viittovan
+hänelle. Tuokiossa sai hän huivin olkapäilleen ja riensi hänen
+luokseen.
+
+Ihastuksissaan suuteli kapteeni monet kerrat hänen käsiään ja puristi
+niitä vuoroin vasten sydäntänsä, eikä Anna mielenliikutukseltaan voinut
+vastata sanaakaan hänen kysymyksiinsä.
+
+"Anna", sanoi Mustofin hellästi, "minä näen valjuista kasvoistasi ja
+kyynelisistä silmistäsi, ett'et ole voinut olla onnellinen näinä
+päivinä, joina olemme olleet eroitetut toisistamme. Minullekin on tämä
+aika ollut kauhea ijäisyys; ja kumminkin on minun joukkoni saanut
+käskyn lähteä Ahvenanmaalta Turkuun; meidän täytyy, armaani, erota
+iäksi."
+
+"Vladimir", vaikeroitsi tyttö, "älä heitä minua!"
+
+"Lapsi parka", sanoi Mustofin vapisevalla äänellä, "lähde kanssani
+Turkuun!" Tämä tuuma oli yht'äkkiä juolahtanut hänen mieleensä.
+
+"Lähdenkö kanssasi, Vladimir!" sammalsi Anna hämmästyen.
+
+"Niin, Anna; sitä naista, jota olen vannonut rakastavani ja
+suojelevani, en minä voi hyljätä ja heittää", sanoi kapteeni. "Lähde
+kanssani", jatkoi hän hellästi rukoillen, "Turussa vihkii meidät pappi
+ja sitten muutamme tulevaan kotiimme vanhojen lehmusten suojaan elämään
+onnellisina rakkaudessamme."
+
+Lapsekas, kokematon Anna kuunteli kapteenin ehdoitusta, mutta vaikka se
+näyttikin lupaavan lopettaa heidän surunsa ja kärsimisensä, saattoi se
+hänet kuitenkin levottomaksi. "Se olisi ihanaa", huudahti hän, "vaan
+mitähän isäni sanoisi?"
+
+"Isäsi", sanoi Mustofin, "antaisi meille anteeksi, nähtyään että
+rakkaus voittaa kaikki. Hän tyytyisi sallimukseen ja vielä kerran
+siunaisi liittoamme."
+
+"Voi, jospa se hetki ei olisi kaukana, Vladimir!" huoahti Anna.
+
+Huokeasti olivatkin Annan epäilykset poistetut. Ainoa ehto, jonka hän
+teki, oli että Briitta muori otettaisiin mukaan, ja siihenhän kapteeni
+kernaasti suostui.
+
+He päättivät siis lähteä Ahvenanmaalta seuraavana iltana, sitten kun
+Mustofin ensin oli seurannut joukkoaan ensimmäiselle levähdyspaikalle
+ja ehtinyt palata sieltä takaisin. Luvattuaan vielä kerran toisilleen
+uskollisuutta erosivat he iloisilla toiveilla toisistaan.
+
+Samoin kuin linnunpoika turvautuu emänsä siipien suojaan, niin kiiruhti
+Annakin Brigitan syliin, kertomaan hänelle, mitä hän ja Mustofin olivat
+päättäneet.
+
+"Hyvä lapsi, mitä olette luvannut!" huudahti Briitta muori kauhistuen.
+"Vaikka isänne käytös onkin kova ja ankara", jatkoi hän, "tulee minun
+kumminkin varoittaa teitä. Tällä hetkellä tunnen minä olevani teille
+äidin sijassa, ja sentähden rukoilen minä teitä, lapseni, luopumaan
+hurjasta yrityksestänne."
+
+"Te sanotte rakastavanne minua kuin äiti", sanoi Anna ja talutti
+Brigitan akkunan luo, josta pimeä talvi-ilta kolkosti häämöitti sisään,
+"vaan äiti ei koskaan murtaisi lapsensa sydäntä. Jos minun täytyy erota
+Mustofinistä, haen minä kuolemaa avannosta, joka on tuolla jäällä. Minä
+jään kotiin, jos niin tahdotte -- --"
+
+"Jumala siitä minua varjelkoon!" virkkoi Briitta-muori
+peljästyksissään, sillä hän ei laisinkaan epäillyt, että vimmastunut
+tyttö täyttäisi uhkauksensa. "Rauhoittukaa, lapseni!" sanoi hän
+hellästi. "Minua ette voi moittia ankaraksi ja kovaksi, sillä ainakin
+minä tahdon siunata Mustofinin ja teidän rakkauttanne ja uskollisesti
+seurata teitä."
+
+Tyytyväisenä katseli pastori seuraavana päivänä, miten Sundin pitäjään
+majoitettu osasto venäläistä sotaväkeä musiikin soittaessa marssi
+tiehensä. "Jumalalle olkoon kiitos!" huoahti hän kevenneellä mielellä.
+"Nyt palajaa rauha sekä Annalle että minulle, ja kunhan vaan ensi
+tuskat haihtuvat, on isällinen rakkauteni jälleen vuotava tyttäreni
+sydämeen, niinkuin virkistävä aamusade lankee maahan."
+
+Päivä kului, ilta lähestyi ja käsissä oli hetki, jota Mustofin ja Anna
+olivat vavisten odottaneet.
+
+Brigitta ja hänen nuori emäntänsä olivat valmiit lähtemään. Anna avasi
+jo oven, mutta lukemattomat muistot heräsivät silloin hänessä, oli kuin
+sadat kädet olisivat pidättäneet häntä lapsuuden kodin kynnyksellä.
+
+"Kiiruhtakaa, lapseni, kapteeni odottaa", muistutti Briitta.
+
+Ääneti hiipivät he porstuan läpitse, ja kun olivat tulleet pihalle,
+katsahti Anna katuvaisena, ikäänkuin anteeksi anoen, isänsä ikkunaan,
+mutta se oli pimeä. Kynttilä oli jo sammutettu yöksi.
+
+Lupauksensa mukaan oli Mustofin portilla heitä vastassa. Hervotonna
+nojautui Anna hänen käsivarteensa ja ääneti kulkivat he eteenpäin illan
+pimeässä. Kappaleen matkaa kartanosta oli uskollinen Feodor kuomire'en
+luona odottamassa heitä. Kuiskaten lohduttavaisia sanoja Annalle nosti
+Mustofin hänet Briitta muorin rinnalle, istahti itse keveästi
+kuskilaudalle ja tarttui ohjaksiin.
+
+"Ei mitään pelkoa", sanoi hän, "ulapat ja salmet ovat vahvassa jäässä
+ja oppaamme on luotettava."
+
+Ja tuulen nopeudella kiidettiin sitten suorinta tietä Turkua kohden.
+Ohimennessä näki Anna vilahdukselta ristin äitinsä haudalta, mutta
+katsoessaan taivaalle oli hänen äitinsä tähti peittynyt synkkään
+pilveen. Hän painoi päänsä Brigitan olkapäähän ja itkeä nyyhkytti.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Muutaman päivän perästä saapuivat matkustajamme vihdoin eräänä aamuna
+Turkuun. Loitolle kuului jo kirkonkellojen kumea ääni. Talvisen
+auringon säteet valaisivat vanhan tuomiokirkon korkeaa tornia, jonka
+huipussa kultainen kukko ja risti, valppauden ja uskon vertauskuvat,
+kimmelsivät. Ryhmyiset vuorenrinteet molemmin puolin kaupunkia ja
+vanha linna, jonka valkeat muurit suurenmoisina seisoivat tuolla
+muistomerkkinä niiltä ajoilta, kun ruotsalainen sivistys istutettiin
+maahamme, kaikki nuo olivat omiaan vetämään puoleensa Mustofinin ja
+Annan huomiota.
+
+Mustofin, jolla ei ollut tietoa maan laeista ja asetuksista, vei heti
+kaupunkiin tultua morsiamensa venäläisen papin luo, aikoen pyytää tämän
+vihkimään heidät. Tuo hengellinen mies, jonka asuntoon he menivät, oli
+jo vanhuuden iässä. Harmaansekainen keritsemätön tukka ja pitkä
+vaalimaton parta riippuivat olkapäillä ja rinnoilla, ja tuuheain
+kulmakarvain alta pilkoitti pienet viekkaat silmät. Hänen pitkää,
+laihaa, kymärää vartaloansa verhosi likainen, kulunut kauhtana, joka
+ennen oli ollut virkapukuna kirkollisissa toimissa, mutta nyt
+käytettiin aamutakin asemasta.
+
+Lueskellen evankeliumikirjaansa oli hän hiljan torkahtanut uneen, josta
+palvelija hänet nyt herätti. Tuo rasvainen kirja kädessä astui hän
+hämillään tulijoita vastaan.
+
+"Kunnioitetut vieraat...", mutisi hän, "en tunne..."
+
+"Nimeni on Vladimir Mustofin", keskeytti kapteeni hänet ylpeästi. Häntä
+oikein iljetti tuo pappi kotioloissaan ja jokapäiväisessä puvussaan,
+verratessaan häntä jaloon, älykkääsen pastori Mörckiin.
+
+"Siis kenraali Demidoffin sukulaisia?" kysyi pappi syvään kumartaen.
+
+"Niin."
+
+"Entä tämä nuori nainen?" kysyi pappi jälleen. "Jumala siunatkoon
+teitä, tyttäreni, tultuanne halpaan kotiini!"
+
+Hän katseli uteliaasti Annan solevaa vartaloa ja koetti hänen
+silmiharsonsa läpitse nähdä hänen kasvojaan, raivallessaan hänelle
+sijaa sohvaan, jossa oli kaikenlaista rojua kuin juutalaisen puodissa.
+
+"Arvoisa isä", sanoi Mustofin kärsimättömästi, "me emme ole tulleet
+tänne teidän kyseltäviksenne, vaan pyytämään että hyväntahtoisesti
+vihkisitte meidät."
+
+Vaikka kapteenin ylevä ja vakaa käytös vaikutti kunnioitusta papissa,
+ei hän kuitenkaan voinut hillitä uteliaisuuttaan.
+
+"Neidin nimi?" kysyi hän.
+
+"Morsiameni nimi on Anna Mörck. Tahdotteko tietää jotakin muuta?"
+
+"Hän on siis Lutherin uskoa?"
+
+"Niin on", sanoi Mustofin, "vaan eihän se liene esteenä?"
+
+"Ei suinkaan", vastasi pappi miettiväisesti, "jos vaan te, jalo herra,
+voitte todistaa, että kuulutus on kolmesti tapahtunut, kuten tämän maan
+lait määräävät, sekä että lutherilainen pappi on teidät ensin vihkinyt,
+sillä sitä ennen ei minulla ole oikeutta siunata teidän liittoanne."
+
+"Oikeutta! teidän täytyy, arvoisa isä!" huudahti Mustofin mielettömänä
+tästä esteestä.
+
+"Pyhät varjelkoot minua tekemästä sitä", sanoi pappi ja teki
+ristinmerkin, "sillä silloin menettäisin kunniani, ainakin virkani."
+
+"Puhutteko täyttä totta?" kysyi Mustofin.
+
+"Puhun, poikani", vastasi pappi kumartaen.
+
+Vaikka Anna ei paljon ymmärtänyt heidän puhettaan, arvasi hän
+kumminkin, mihin päätökseen oltiin tultu. "Vladimir", kuiskasi hän
+liikutettuna, "mitä teemme?"
+
+Lohdutettuaan hellin sanoin Annaa kertoi Mustofin sitten lyhyesti
+papille mimmoinen asiain laita oli.
+
+"Jalo herra", sanoi pappi ja hänen muotonsa irvistyi itserakkaasen
+hymyyn, "jos suvaitsette kuulla halvan palvelijanne neuvoa, niin
+kehoitan teidän kääntymään kaupungin pastorin, tuomiorovasti Gadolinin
+puoleen. Hän kuuluu olevan paljon lukenut ja oppinut mies ja tietää
+parhaiten, miten on tehtävä."
+
+"Kiitän teitä, arvoisa isä, ja tahdon seurata neuvoanne", sanoi
+Mustofin, tarttui Annan käteen ja kiiruhti pois kumartelevan papin
+luota.
+
+Mustofin oli toivonut saavansa viedä Annan vaimonaan
+sotilaskortteeriinsa, mutta sen tuuman olivat aavistamattomat esteet
+tehneet tyhjäksi, ja hänen ensimmäisenä huolenaan oli nyt asunnon
+hankkiminen Annalle ja Briitta muorille.
+
+"Aja poliisimestari Reisin luokse", sanoi hän ajurille ja istahti Annan
+kanssa rekeen.
+
+Tähän aikaan ei Turussa paljon venäjänkieltä taidettu. Mainittu Reis
+oli ainoa, joka sitä osasi, ja häntä pidettiin sentähden virallisena
+tulkkina. Mustofinkin oli joskus käyttänyt hyväkseen hänen
+kielitaitoaan ja siten tutustunut tuon arvossa pidetyn porvarin
+perheesen. Helposti onnistui hänen nyt saada Annalle ja hänen
+palvelijalleen asunto näiden kelpo ihmisten luona, ja syötyään itsekin
+siellä päivällisensä läksi hän Annan kanssa iltapäivällä tuomiorovasti
+Gadolinin luokse, jolta he toivoivat saavansa lohdullisempia tietoja
+kuin venäläiseltä papilta. Iloisesti astuivat he rinnatusten huolimatta
+äskeisestä vastoinkäymisestä ja olivat onnelliset tietäessään pian
+pääsevänsä eroittamattomasti toistensa omiksi.
+
+"Rientäkäämme, armas tyttöni", sanoi Mustofin, "joka hetki on meille
+kallis, sillä se vie meidät lähemmäksi määräämme. -- Kuinka nopeasti
+tunnit ovat kuluneet! Jo soipi iltakello ja päivä on pian lopussa.
+Toivon kumminkin arvoisan rovastin ottavan meitä vielä tänä päivänä
+puheilleen."
+
+Akkunanluukut olivat jo suljetut tuomiorovastin talossa, kun he
+saapuivat sinne, mutta eräältä palvelustytöltä saivat he tietää, että
+isännän oli tapa ottaa vastaan tulijoita mihin aikaan vuorokautta
+hyvänsä.
+
+Heidät saatettiin suureen, yksinkertaisesti sisustettuun, kolkkoon
+huoneesen, joka oli enemmän nykyajan sakastin kuin tuomiorovastin
+muhkean asunnon kaltainen. Valkeiksi kalkituilla seinillä riippui
+useiden Suomen kirkon miehien kuvia, piispa Agricolasta alkaen. Ympäri
+huonetta oli pitkä jono mustalla nahkalla päällystettyjä tuoleja
+korkeine selkälautoineen, ja keskellä seisoi avara mustalla veralla
+katettu pöytä, täynnä kirjoja ja papereja.
+
+Tämän ääressä istui neljänkymmenen vuoden vanha mies, tuomiorovasti
+Kustaa Gadolin, selaillen ahkerasti isoa kirjaa, jonka hän hiljan oli
+tuottanut tuomiokirkon arkistosta. Hän oli keskikokoinen ja jykevä
+vartaloltaan. Tummanvärinen tukka oli su'ittu taapäin korkealta
+otsalta, silmät olivat kirkkaat ja verevissä kasvoissa kuvastui lujuus
+ja vakavuus. Palattuaan vastikään virkatoimelta oli hänellä vielä
+valkeat liperit kaulassa ja yllään musta poimuinen kauhtana, jonka
+napinlävestä näkyi Vladimirin ritarikunnan nauha.
+
+Vierasten astuessa sisään nousi hän seisoalleen ja katsoi hämmästyen
+heihin. Pöydällä palavien kynttiläin kirkkaassa valossa näyttikin
+ylevävartaloinen Mustofin loistavassa sotilaanpuvussaan oikein
+ruhtinaalliselta, ja tuo hentoinen nainen esiintyi hänen rinnallaan
+täydessä kauneudessaan.
+
+Kohteliaasti pyysi tuomiorovasti heitä istumaan ja kuunteli sitten
+tarkkaavaisesti heidän asiaansa, mutta mikäli hän sitä kuunteli, sikäli
+rypistyi hänen otsansa ja silmät alkoivat säkenöidä.
+
+"Te olette siis", lausui hän tuimasti, luoden Annaan terävän
+silmäyksen, "unhoittanut lapsen velvollisuudet isäänsä kohtaan
+lähteäksenne muukalaisen kanssa epätietoiselle elämänuralle?"
+
+Kenties käsitti nyt Anna vasta täydellisesti, mitä hän oli rikkonut
+sitä kohtaan, jolla oli ensimmäinen ja pyhin oikeus häneen, ja
+surullisena vaivutti hän päänsä alas, mutta syvän rakkautensa
+voittamana kohoitti hän tuokiossa puhtaan, viattoman katseensa ja
+virkkoi:
+
+"Tiedän tehneeni pahoin ... mutta minä olin antanut Mustofinille
+lupauksen, jota en voinut rikkoa ... minä rakastin häntä niin
+suuresti..." Hänen vieno sointuisa äänensä vavahteli. "Toivon myös
+isäni antavan meille anteeksi, kun me kerran aviomiehenä ja aviovaimona
+lankeemme hänen jalkoihinsa."
+
+"Niin", sanoi Mustofin, "onhan pastori Mörck ylevämielinen mies.
+Älkääkä te, kunnianarvoinen herra, vihastuko tähän nuoreen tyttöön,
+sillä minä olen syypää, vaan ei hän."
+
+Tuomiorovasti Gadolinistä kerrotaan, että kun hän kerran yritti
+pitämään puhetta morsiusparille, ei hän saanut muuta sanotuksi kuin:
+"asian-omaiset -- -- -- asian-omaiset ja -- asian-omaiset." Tämä
+kankeakielisyyskö lienee nytkin ollut syynä, sitä ei tiedetä, vaan
+varmaa on, että ankarat nuhteet, joita hän aikoi lausua, takertuivat
+hänen kurkkuunsa, tuimuus haihtui kasvoista, silmät kostuivat ja
+laskien kätensä Annan päähän, virkkoi hän lempeästi:
+
+"Lapsi parka!"
+
+Hitaasti asteli hän sitten miettiväisen näköisenä edes takaisin
+huoneessa, kunnes jälleen pysähtyi Annan eteen ja kysyi hänen ikäänsä.
+
+"Täytin hiljan viisitoista vuotta", vastasi tyttö kainosti.
+
+"Olette kaiketi päästetty Herran Ehtoolliselle?" kysyi tuomiorovasti
+jälleen.
+
+Anna vaaleni ja hänen huulensa vapisivat. "En vielä, kunnianarvoisa
+herra", sai hän vaivoin sanotuksi.
+
+"Ette!" Tuomiorovasti peräytyi askeleen ja hämmästys ja sääli kuvastui
+hänen kasvoissaan. "Kapteeni Mustofin", sanoi hän, "teidän kihlattu
+morsiamenne on vielä lapsi eikä ole vastuunalainen töistään.
+Avioliittonne ei voi tapahtua, ennenkuin hän on päästetty Herran
+Ehtoolliselle'."
+
+"Taivaan armot!" huudahti Mustofin liikutettuna. "Tämä tyttö on minulle
+kalliin kaikkea maailmassa, hänen onnestaan riippuu minunkin
+onnellisuuteni... Ja kumminkin olen minä voimaton, -- toiveeni ovat
+julmasti pettyneet!"
+
+"Ihmisen maallisille toiveille käy kuni kukoistavalle virranlaaksolle",
+sanoi tuomiorovasti ylevästi. "Kaikki rehoittaa ihanimmillaan ja sato
+näyttää lupaavalta, mutta silloin tulee rankkasade, virta paisuu yli
+äyräittensä, mutaiset aallot vierivät hymyilevään laaksoon, ja
+niiden alle vajoovat parhaatkin toiveet. Onnellinen se, joka ei
+vastoinkäymisessä kukistu, vaan asettaa toivonsa korkeammalle!"
+
+"Kiitän teitä, kunnianarvoinen herra, niistä sanoista", sanoi Mustofin,
+"enkä olekaan väsyvä, vaikka tuhansia esteitä syntyisi tielleni. En
+vaan tiedä, mitä meidän nyt on tekeminen."
+
+"Ensiksi", sanoi tuomiorovasti lempeästi, säälien heidän tukalaa
+tilaansa, "tulee tämän nuoren tytön käydä rippikoulu päästäksensä
+osalliseksi siitä armosta jota jokaiselle täysikasvuiselle seurakunnan
+jäsenelle pyhässä sakramentissa tarjotaan."
+
+"Ja kuinka pitkä aika vaaditaan siihen?" kysyi Mustofin.
+
+"Tämän seurakunnan nuoret kristityt, joille näinä päivinä alkaa
+koetus-aika lutherin-opin pääkappaleissa, uudistavat tavallisesti
+kasteensa liiton kolminaisuudensunnuntaina, toukokuun lopulla."
+
+"Siihen on siis lähes kolme kuukautta!" huudahti Mustofin
+maltittomasti, "eikö tätä aikaa voi lyhentää?"
+
+"Kapteeni", sanoi tuomiorovasti ankarasti, "asia, joka usein määrää
+koko elämämme ajatustavan, ei ole punnittava yhtä välinpitämättömästi
+kuin moni muu."
+
+"Te olette oikeassa, kunnianarvoinen herra", sanoi Mustofin, "minä en
+tahdokaan olla esteenä tämän tytön henkiselle menestykselle, vaan
+odotan aikaa, jolloin voin vaatia hänet omakseni."
+
+"Sitä vastaan ei minulla mitään ole", sanoi tuomiorovasti, "kun
+morsiamenne on päästetty ripille, vihin minä teidät, jos itse sitä
+silloin vielä haluatte, mutta sillä ehdolla, että pastori Mörck siihen
+antaa suostumuksensa, sillä minä pidän arvossa isän oikeuden ja
+virkaveljeni mielipiteet."
+
+"Lapseni", jatkoi hän Annalle, "kääntykää isänne puoleen -- oma
+sydämenne on parhaiten kuiskaava teille, mitä teidän tulee sanoa --
+rukoilkaa hänen hyvyyttään ja rakkauttaan, ja hän antaa teille
+anteeksi, hän siunaa teitä, sillä ilman isän siunausta on elämämme
+erämaa. Painakoon Jumala sieluunne ne pyhät opetukset, joita teille
+kohta jaetaan, ja tehkööt ne teidät onnelliseksi sekä tässä että
+tulevassa elämässä. Amen!"
+
+Isällisesti siunaten ojensi tuomiorovasti Gadolin kätensä näiden
+nuorten ylitse. Kunnioituksella suutelivat he sitä ja läksivät sitten
+pois.
+
+He olivat pettyneet toiveissaan; elämän koettelemukset painoivat
+tutkaimensa heidän sydämiinsä.
+
+"Älä sentään huolestu", sanoi Mustofin Annalle jättäessään hänet
+Brigitan hoitoon ja lähteissään omaan kortteeriinsa, "minun rakkauteni
+on voimallinen, se on suojeleva sinua myötä- ja vastoinkäymisessä."
+
+
+
+
+V.
+
+
+Seuraten tuomiorovasti Gadolinin neuvoa aloitti Anna rippikoulunsa,
+mutta vaikka hän tänä hiljaisen tutkistelemisen ja miettimisen aikana
+tunsikin itsensä sikäläisessä olossaan onnelliseksi, ikävöitsi hän
+kuitenkin päivä päivältä yhä enemmän sovintoa isänsä kanssa. Tämä halu
+kävi vihdoin vastustamattomaksi ja vapisevalla kädellä kirjoitti hän
+sentähden isälleen kirjeen, täynnä lapsellista rakkautta ja
+avomielisyyttä. Alusta alkain kertoi hän, kuinka vaikealla mielellä hän
+oli paennut ja miten koti nyt mahtoi tuntua isästä yksiöiseltä ja
+kolkolta, kun hän oli poissa. Vaan eihän hän voinut toisin tehdä, sillä
+hänen ja Vladimirin rakkaus oli eroittamaton; heitä ei mikään
+ihmisellinen voima saattaisi vieroittaa toisistaan. Näin olivat he
+saapuneet Turkuun, mutta heidän toiveensa päästä heti avioliittoon
+oli rauennut tyhjään; piti odottaa, kunnes hän ehtisi päättää
+rippikoulunsa. -- -- -- "Armollisen Jumalan nimessä rukoilen minä
+Sinua", näin lopetti hän kirjeensä, "älä tuomitse minua, äläkä sulje
+korvaasi tyttäresi rukouksilta, sillä minun sieluni halajaa Sinun
+anteeksi-antamistasi, niinkuin pimeyteen suljettu vanki ikävöitsee
+taivaan valoa.
+
+"Isä! -- Isä! ethän Sinä voi vaatia minun rikkomaan Mustofinille
+tekemää valaani! Salli minun seurata sydämeni taipumusta äläkä kiellä
+minulta siunaustasi avioliittoon, johon Vladimirin kanssa pian käyn.
+Ethän tahdo kovuudellasi verhota suruhuntuun hääpäiväämme ja onneamme,
+etkä ainiaaksi haavoittaa tyttäresi sydäntä ja tehdä häntä
+rauhattomaksi?! -- Jos olisit täällä, kerjäisin polvillani Sinulta
+armoa -- nyt voin ainoastaan jokaisella rivillä, jokaisella sanalla
+huutaa Sinulle: anna minulle anteeksi, siunaa minua, Isä!"
+
+Kuumia kyyneleitä vuodattaen sulki ja lähetti Anna tämän kirjeen ja
+odotti sitten rauhallisemmalla mielellä isänsä vastausta, ja Mustofin
+koetti taas puolestaan kaikin tavoin rohkaista ja lohduttaa tällä
+ajalla nuorta morsiantaan ja armastelijan kekseliäisyydellä tehdä hänen
+elämänsä niin hauskaksi kuin mahdollisia.
+
+Vaikka yöt vielä olivat kylmät, oli talven valta jo ohitse ja kevät
+käsissä. Auringon lämpimistä säteistä sulivat lumikinokset ja jäät
+kävivät hauraan näköisiksi; jo palasivat joutsenetkin loistavissa
+parvissa Pohjolaan ja metsissä kuhersivat teeret.
+
+Eräänä päivänä istui Anna akkunan luona ja katseli kadulla
+ohitsekulkevaa hääjoukkoa. Yht'äkkiä kiintyi hänen huomionsa vanhaan
+mieheen, joka hitaasti, ikäänkuin etsien jotakin, asteli eteenpäin.
+Kädessä oli tulijalla rautakärkinen sauva ja olalla luistimet,
+saattoipa jo hänen puvustaankin nähdä, että hän oli kulkenut pitkän
+vaivaloisen matkan.
+
+Anna hypähti ylös, hänen polvensa vapisivat ja painaen kätensä vasten
+poveaan koki hän hillitä tykkivää sydäntään. Tuokiossa aukeni ovi ja
+huoneesen astui hänen isänsä. Vaan kuinka muuttunut hän oli! Kasvot
+olivat valjut ja kuihtuneet kuin pitkällisen ja kovan taudin perästä,
+tukkaankin oli näinä muutamina viikkoina ilmestynyt harmaita hiuksia,
+ja koko hänen ulkomuodostaan näki että hän oli paljon kärsinyt;
+silmissä vaan asui entinen syvä ja loistava katse.
+
+Hän sulki syliinsä rakkaan lapsensa. "Isäni!" -- "Tyttäreni!" --
+kajahti tuossa hiljaisessa huoneessa, ja kaikki oli sillä hetkellä
+unhoitettu.
+
+"Annathan sinä minulle anteeksi, rakas isä!" sanoi Anna itkien. "Muuten
+et olisi lähtenyt minua etsimään, kuin paimen eksynyttä lammasta. --
+Kuinka väsynyt sinä mahdat ollakaan, isä! Tiedänhän minä, mitä
+vastuksia tähän vuoden aikaan tuommoisella pitkällisellä matkalla on
+tarjona, miten petollisesti jää keinuu ja halkeilee, kuinka monet
+vaarat siellä uhkaavat joka askeleella. Ja kaikkeen tähän olet sinä
+heittäytynyt alttiiksi minun tähteni, hyvä isä!"
+
+"Älä puhu siitä, lapseni", sanoi pastori lempeästi. "Ainoastaan sinua
+olen ajatellut. Kirjallisesti en voinut vastata sinulle -- minun täytyi
+saada nähdä sinut, -- minä tahdoin itse tulla."
+
+"Isä, kuinka hyvä sinä olet!" sanoi Anna ja syleili hänen polviaan.
+"Anna anteeksi minulle ja Mustofinillekin!"
+
+Pastori nosti tyttärensä ylös tuosta rukoilevasta asennosta.
+Nuhtelematta häntä sanallakaan lausui hän juhlallisesti: "Mitä te
+kumpikin lapsellisessa ymmärtämättömyydessänne olette rikkoneet, annan
+minä kernaasti kaikesta sydämestäni anteeksi. -- Tule, tyttäreni, lähde
+täältä ja palaja kanssani entiseen paikkaasi kotilieden ääreen."
+
+Näissä sanoissa, joissa isänrakkaus koko valtaavassa suuruudessaan tuli
+näkyviin, oli vetovoimaa. Ne sattuivat syvästi Annaan, eikä hän osannut
+vastata sanallakaan.
+
+"Pian seisoo taas metsä, jota sinä niin suuresti rakastat, keväimen
+kukoistuksessa", jatkoi isä, "meren hyrskyvät aallot ja raikkaat tuulet
+viehättävät jälleen mieltäsi -- ja kaikki on oleva entisellään. Tule,
+tyttäreni, rientäkäämme! Kodin ovet ovat avoinna sinulle."
+
+Pastorin silmät loistivat ja hän tarttui tyttärensä käteen, mutta tämä
+veti kätensä hitaasti pois. "Minä en voi, isä", nyyhkytti tyttö.
+
+"Lapsi parka, ethän ole voinut antaa minun tulla tätä pitkää matkaa
+palatakseni yksin takaisin", sanoi isä; hän puhui lempeästi ja
+vakuuttavaisesti niinkuin sairaalle, jota turhaan pakoitetaan
+nauttimaan parantavaa lääkettä.
+
+"Tyttäreni, ruusut lakastuvat kotona akkunallasi, ne kaipaavat sinun
+hoitoasi, varpusetkaan eivät enää visertele räystään alla, kaikki
+kuihtuu ja menehtyy, kun sinä olet poissa. Tule, rakas lapsi, tule!"
+
+"Minä en voi palata", sanoi Anna, "sillä minä olen luvannut itseni
+Mustofinille vaimoksi. -- Olet antanut minulle anteeksi, isä, oi, --
+älä siis kiellä minulta siunaustasikaan!"
+
+"Minun mielipiteeni avioliitostasi on sama kuin ennenkin, eikä sitä voi
+mikään muuttaa", sanoi isä ankarasti. "Voisinko sitten siunata teitä,
+en, se on mahdotonta! Tyttäreni", jatkoi hän lempeämmin, "Mustofinistä
+eroitettuna olet sinä pian unohtava hänet ja löydät rauhan täyttäessäsi
+velvollisuutesi. -- Minä lähden itse puhuttelemaan kapteenia, että hän
+vapauttaa sinut noista valoista, joita sinulla, ala-ikäisellä lapsella,
+ei ollut oikeus tehdä."
+
+"Älä mene, isä", rukoili Anna hartaasti, "älä mene, sillä vaikka minun
+lupaukseni eivät olekaan sitovat maallisen lain edessä, ovat ne
+kumminkin pyhät sen lain nojalla, jonka Jumala on kirjoittanut
+sydämeeni."
+
+"Hyvä Jumala, mikä mielenhäiriö!" huudahti isä. "Näinkö minä olen
+opettanut tyttäreni vaeltamaan oikeuden tietä? Perustuen isälliseen
+valtaani vaadin minä sinun tottelemaan!"
+
+"Isä", sanoi Anna, "en tahtoisi saattaa sinulle surua -- rakastanhan
+minä sinua niin suuresti! Oi, ole nytkin niinkuin muinen minulle lempeä
+ja hyvä isä, äläkä tee minua onnettomaksi, sillä ilman Vladimiriä on
+elämäni murtuva kuin santarae matkamiehen jalan alla."
+
+Pastorin sydän heltyi jälleen ja hän puhui lempeästi tyttärelleen,
+nimitteli häntä suloisimmilla nimillä ja pyysi hänen olemaan hyvä ja
+tottelevainen lapsi. Onneton tyttö kimmurteli kuin kuolemantuskissa;
+hänen sielunsa taisteli lapsellisen kuuliaisuuden ja Mustofinin
+rakkauden välillä, mutta tälläkin kertaa voitti jälkimmäinen.
+
+"Minä olen pannut kohtaloni Mustofinin käteen", sanoi Anna vihdoin
+lempeästi mutta päättäväisesti, "enkä voi toisin tehdä, tulkoon sitten
+onni tahi onnettomuus."
+
+"Mikä uppiniskaisuus!" huudahti pastori. "Neljäs käsky, jonka jo
+pienenä sopertavana lapsena opit katekismuksestasi, on siis ollutkin
+tyhjää ulkolukua!" Tuo muutoin niin rauhallinen ja hiljainen mies oli
+kauheasti raivoissaan, hänen silmänsä säihkyivät ja huulensa vapisivat
+surusta ja vihasta.
+
+"Katuvaiselle lapselle", jatkoi hän, "olisin mielelläni antanut
+anteeksi, mutta nurjalle ja niskoittelevalle en -- minä -- voi -- --
+minun täytyy -- kirota häntä -- -- --"
+
+"Oi, isä, ole armollinen!"
+
+"Sinä olet itse näin tahtonut", sanoi pastori. "Oli minullakin kerran
+lapsi", jatkoi hän katkerasti, "mutta nyt ei ole enään. Mene, onneton,
+ja nauti vääryydellä saatua onneasi Mustofinin kanssa, mutta tiedä,
+että isäsi kirous seuraa sinua ja sinun avioliittoasi ja muista, että
+Herra sinun Jumalasi on ankara kostaja, joka etsii isäin pahat teot
+lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen!"
+
+Pastori oli lausunut nämä sanat katsomatta tyttäreensä, eikä hän
+nytkään poistuessaan huoneesta suonut hänelle silmäystäkään
+jäähyväisiksi. Kenties olisikin isän sydän vielä kerran heltynyt, kun
+hän olisi nähnyt tyttärensä epätoivossaan rukoillen ojentavan käsiään.
+-- Anna tahtoi sanoa jotain, mutta kieli ei täyttänyt tehtäväänsä, ja
+hän vaipui tainnuksiin.
+
+Eteisestä kuului poistuvan miehen voihahdus ja hänen väsynyt, hidas
+käyntinsä. Ovi sysättiin tuimasti kiinni ja isän ja tyttären välillä
+oli kirous.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Rauhattomilla askeleilla mitteli kapteeni Mustofin huoneensa lattiaa
+koettaen tukehduttaa mielessään liikkuvia tuskallisia ajatuksia. Tuo
+iloinen huolettomuuskin, joka tavallisesti asui hänen kasvoissaan, oli
+tällä kertaa haihtunut, ja tuon-tuostakin kohotti hän kätensä kuumalle
+otsalle hillitäkseen veren raivoisaa tykytystä suonissa. Väliin
+pysähtyi hän kirjoituspöydän ääreen ja silmäili erästä paperia, jonka
+sisällys ei kuitenkaan näyttänyt rauhoittavan häntä, vaan päinvastoin
+kiihoitti hänen tavatonta mielenliikutustaan. Se oli keisarin
+allekirjoittama ukaasi Suomeen majoitetun venäläisen jalkaväen
+päällikölle, kenraali Demidoffille, jossa hänen käskettiin lähettämään
+Venäjälle kaikki ne joukot, joita Suomessa ei välttämättömästi
+tarvittu.
+
+Europan valtiollinen tila oli tähän aikaan suurien muutoksien alaisena,
+ruhtinoita karkoitettiin ja valtaistuimia kukistui. Sisällisten
+mullistusten perästä Ranskassa oli Napoleon I siellä noussut
+hallitsijaksi aikoen luoda kansalleen uusia voittoja ja uutta kunniaa.
+Melkein kaikissa Europan valtioissa oli hän synnyttänyt sodan ja
+vartosi sitten kuin taitava kemisti työhuoneessaan, mitä tuosta monien
+ainesten sekoituksesta vihdoin oli tuleva.
+
+Napoleonin tavaton onni ja sotapäällikönkyky oli pakoittanut kaikki
+alistumaan hänen tahtonsa mukaan ja Venäjän keisarikin, Aleksanteri I,
+oli sovussa hänen kanssaan, olipa vielä yhtynyt mannerkunnan
+liittoonkin, jolla Englanti piti kukistettaman. Kun Venäjä ei
+kumminkaan kaikessa voinut noudattaa Ranskan politiikkiä, niin ei ollut
+epäilemistä, että taistelu oli pian heidänkin välillään syntyvä, eikä
+kulunutkaan kauan aikaa, kun Ranskan sotajoukot jo alkoivat virtailla
+kohden Venäjän rajaa.
+
+Tämän johdosta oli kenraali Demidoff saanut mainitun keisarillisen
+ukaasin, ja Mustofinille, jonka komppania myöskin oli noita Venäjälle
+komennettuja joukkoja, oli tämä käsky aivan odottamaton ja herätti
+hänessä sekä hämmästystä että huolta, sillä sotilaan ja ihmisen
+velvollisuudet joutuivat täten arveluttavaan ristiriitaan.
+
+Tuskallista oli ajatella, miten eroaminen lisäisi surua Annalle, jota
+isän kirouskin jo raskaasti painoi, ja kumminkin oli niin tapahtuva,
+sillä kysymyksessä oli isänmaan puolustus, johon jokaisen mutta
+erittäinkin soturin tulee olla altis. Jos hän olisi voinut viedä Annan
+vaimonaan kanssaan, olisi lähtö ollut hänelle mieluinen, mutta nyt, kun
+avioliitto Annan rippikoulun tähden saattoi tapahtua vasta muutaman
+viikon kuluttua, kärsi hän kovaa tuskaa, jota moni muukin hänen
+sijassaan olisi tuntenut. Vihdoin soitti hän Feodorin luokseen ja
+käski satuloida hevosensa. Hänestä tuntui kuin olisi hän ollut
+tukehtumaisillaan ja halusi sentähden ratsastaa, ennenkuin hän lähtisi
+kenraali Demidoffin luokse, jonne häntä vielä samana päivänä oli
+kutsuttu tulemaan.
+
+Kohta sen jälkeen ratsastikin hän hyvää vauhtia kaupungista pitkin
+autioa metsätietä, tietämättä edes matkansa määrää, kunnes jalo ratsu,
+jonka seljässä hän istui, vihdoin päristellen herätti hänen huomionsa.
+
+"Suo anteeksi, uskollinen kumppani, että sinun tarpeettomasti pakoitan
+juoksemaan kuin juopunut ajaisi koniaan", sanoi kapteeni ja hellitti
+ratsastimet, johon hevonen iloisesti hirnahtaen vastasi.
+
+Raikas ilma, jota Mustofin halukkaasti hengitti, jähdytti hänen päätään
+ja selvitti ajatukset, samalla kun luonnon ihmeellinen hiljaisuus
+rauhoitti hänen mieltään. Paikoin oli vielä lunta metsässä, vaan muuten
+oli aurinko jo sulattanut jäätikköä, ja siellä täällä juosta lirisi
+pieniä puroja mätästen välitse. Ihmeeksensä havaitsi Mustofin
+viheriällä sammalmättäällä sinisiä kukkia. Hän ei ollut ennen nähnyt
+näitä pohjolan kevätesikkoja ja ne oikein liikuttivat häntä kenties
+juuri sentähden, että niistä johtui hänelle mieleen oma armas Annansa,
+jonka katseessa päilyi samanlainen syvyys ja puhtaus.
+
+Keveästi hypähti Mustofin alas hevosen seljästä, poimi kukat ja
+kiinnitettyään ne takkinsa napinläpeen, ratsasti hän sitten keveämmällä
+mielellä takaisin kaupunkiin.
+
+Hänen aikomuksensa oli nyt mennä kenraali Demidoffin luokse, mutta
+ajaessaan poliisimestari Reisin talon ohitse ja nähdessään Annan
+kainosti punastuen tervehtivän häntä ikkunasta, päätti hän poiketa
+sisään ja kertoa hänelle kaikki.
+
+"Näetkö, kuinka kauniita kukkia tuon sinulle", sanoi hän Annalle, kun
+oli ensin tervehtinyt häntä. "Miten hyvin ne sopisivat sinun tummaan
+tukkaasi, armas tyttö; odota, niin asetan ne sinne."
+
+"Kuinka hyvä sinä olet, kun tuot minulle lempikukkiani", vastasi Anna,
+"mutta, Vladimir, pian ne siellä kuihtuisivat. Salli minun pikemmin
+asettaa ne veteen, ne muistuttavat minulle kotia, jonka lehdoista niitä
+ennen mielelläni etsin. Oi sitä aikaa", lisäsi hän haaveksien, "jolloin
+käki kukkui, meri aukeni ja vuokot kukkivat!"
+
+Annan silmiin valahti kyyneliä ja hän käänsi nopeasti päänsä toisaalle.
+
+"Tyttö parka, sinä kärsit, kärsit minun tähteni", sanoi Mustofin
+hellästi.
+
+"Älä sano sitä", virkkoi Anna ja koetti hymyillä, "en tahdo mitään
+kaikesta tuosta takaisin, sillä kun sinut omaan, on minulla kevät, on
+kukkia, on kaikkia."
+
+"Mutta jos kadottaisit minutkin", sanoi Mustofin vavahtelevalla
+äänellä, "ja meidän täytyisi erota?"
+
+"Erotako?! mikä julma sana!" huudahti Anna. "Vaan näytäthän sinä niin
+totiselta! Mitä on tapahtunut, sano!"
+
+Niin hellästi ja varovasti kuin oli mahdollista kertoi nyt Mustofin
+kokien tekeytyä rauhallisen näköiseksi morsiamelleen tuon käskyn, joka
+vaati hänen viipymättä lähtemään kotimaahan.
+
+"Tuomiorovasti Gadolin sanoi minun elämäni ilman isäni siunausta
+muuttuvan erämaaksi", virkkoi Anna huoahtaen, kun Mustofin oli
+vaiennut, -- "hän oli oikeassa, minä tunnen jo hietikkötuulen polttavan
+ja myrkyllisen hengähdyksen kasvoissani."
+
+"Mutta sen puhdistaa raikas viileys, joka liehtoo rakkauteni
+vihannoivalta kosteikolta", sanoi Mustofin lämpimästi.
+
+"Ei, Vladimir, se on mahdotonta", valitti tyttö parka suruissaan.
+
+"Sinä epäilet siis lempeni voimaa?" Mustofin kietoi hellästi kätensä
+hänen ympärilleen ja painoi hänen päänsä vasten olkapäätään, ja Anna
+itki ensin katkerasti, mutta virkkoi sitten liikuttavalla äänellä: "Älä
+ole pahoillasi, Vladimir; en tahdo turhilla valituksilla enää tehdä
+eron tuskia raskaammiksi, vaan olen nöyrtyvä sallimuksen alle. Sinun
+rakkautesi on vahvistava minua ja se on Jumalan avulla yhdistävä meidät
+jälleen."
+
+"Kiitos, ystäväni", sanoi Mustofin, "ja kun tuo uhkaava sota on ohitse,
+olen minä jälleen sinun omasi -- sitten ei mikään voi eroittaa meitä
+toisistamme. Siksi aikaa toimitan sinulle kodin kenraali Demidoffin
+luona, joka, kuten tiedät, on äitini velipuoli. Tosin tunnen häntä
+varsin vähän, sillä me emme ole olleet paljon yksissä, mutta hän on
+aina osoittanut minulle erinomaista hyväntahtoisuutta ja on kaiketi
+auttava minua tästä pulasta."
+
+"Salli minun olla täällä Reisinmatamin luona", virkkoi Anna, "hän on
+minulle hyvä ja hellä kuin äiti."
+
+"Se on totta", sanoi Mustofin, "mutta tämä ei ole sovelias paikka
+jalosukuisen miehen morsiamelle. Ylhäisessä asemassaan voi kenraali
+Demidoff sitävastoin parhaiten suojella ja hoitaa sinua. Etkö ole
+tyytyväinen ehdoitukseeni, armaani?"
+
+"Minä tyydyn kaikkeen", vastasi Anna hiljaa ja laski hänen käteensä
+omansa, "tiedänhän minä, että sinä tarkoitat parastani."
+
+Emme tahdo pitemmältä kertoa tätä keskustelua, jossa kaipaus, suru ja
+toiveet tulevaisesta onnesta vaihtelivat, vaan seuratkaamme Mustofiniä
+hänen sukulaisensa, kenraali Demidoffin luokse, jolla oli oleva niin
+tärkeä osa Anna Mörckin elämän vaiheissa. Hän oli jo iäkäs mies,
+vaikk'eivät vuodet eikä heikkous vielä olleet masentaneet hänen urheaa,
+taisteluissa jännistynyttä vartaloaan. Silmänsä olivat harmaat ja
+tuikeat ja kasvoissa, joissa ei ollut kauneuden jälkiäkään, kuvastui
+ankara julmuus ja hekkumallinen aistillisuus. Nämä luonteensa osoitteet
+ymmärsi kenraali Demidoff kuitenkin mestarillisesti salata,
+teeskennellen kohteliaisuutta ja ystävyyttä, ja vaikka hän 1808-1809
+vuoden sodassa oli joutunut pahaan maineesen Vaasan kaupungin ryöstön
+ja muitten samanlaisten urostöittensä kautta, oli hän rikkaudellaan ja
+mahtavuudellaan saavuttanut itselleen ylhäisen aseman.
+
+Kenraali oli jo käynyt maltittomaksi Mustofinin pitkästä viipymisestä,
+mutta tuli nyt kumminkin varsin ystävällisesti häntä vastaan.
+
+"Terve tultuasi, sisaren poika!" sanoi hän, "olen halunnut tietää, mitä
+sinä pidät tuosta keisarillisesta käskystä."
+
+"Se oli todellakin aavistamatonta", vastasi Mustofin.
+
+"Hm", virkkoi kenraali, "se aika on ohitse, jolloin Napoleon lahjoitti
+armollisimmalle keisarillemme Suomen. Sittemmin ovat asiat muuttuneet,
+ystäväni; Ranska näyttää nyt toista puolta kilvestään, ja sen johdosta
+kokoaa Venäjä kiiruusti sotajoukkojaan Vilnaan, josta ensimmäinen
+ryntäys tehtänee."
+
+"Asia näyttää vakaiselta", sanoi Mustofin. -- "Milloin tulee sotaväen
+lähteä Turusta?"
+
+"Viimeistään ylihuomenna -- vaan kuules, sisaren poika, mitä sanoo
+morsiamesi, kun pitää lähteä kotimaasta?"
+
+"Hän ei lähdekään kanssani", vastasi Mustofin.
+
+"Eikö?" kummasteli kenraali, "joko teidän kyyhkyskuherruksenne on
+lakannut? Vaan niinhän ne tunteet tavallisesti kylmenevät, kuten kaikki
+muukin pohjan perillä."
+
+"Meidän tunteemme, eno, eivät kylmene koskaan", vakuutti Mustofin
+lämpimästi, "mutta kun Anna Mörck niiden esteitten tähden, joista olen
+teille ennen puhunut, ei vielä voi ruveta vaimokseni, täytyy hänen
+jäädä tänne."
+
+"Etkö ole esittänyt hänelle vastakkaista ehdoitusta?"
+
+"En, taivahan nimessä!" huudahti Mustofin. "Siten olisin solvannut
+itseäni sekä häntä, joka on minulle pyhä kuin oma äiti!"
+
+Tajuamatta nuorukaisen yleviä tunteita kääntyi kenraali äkkiä toisaalle
+päin salatakseen ivallista hymyään. "Sodan aikana", sanoi hän, "ei
+tarvitse niin tyystin kaikkia lainkäskyjä noudattaa; avioliitto saattaa
+silloin tämmöisissäkin suhteissa huokeasti tapahtua."
+
+"Olkoon niin", vastasi Mustofin, "mutta minä olen luvannut olla
+häiritsemättä morsiameni rippikouluopetusta ja tahdon pysyä
+lupauksessani."
+
+Kenraalin suupielet värähtelivät ja hän oli vähällä purskahtaa
+nauramaan mokomille epäilyksille, mutta hän tahtoi olla hyvässä sovussa
+sisaren pojan kanssa, ja hilliten mieltään virkkoi hän:
+
+"Huhu tietää kertoa että morsiamesi on kaunis."
+
+"Kaunis, ihana ja hyvä kuin enkeli", sanoi Mustofin innokkaasti.
+
+"Sitä vaikeampi on sitten jättää häntä."
+
+"Sen tunnen kyllä syvästi", vastasi Mustofin, "ja sentähden
+olenkin päättänyt kääntyä teihin, eno, pyynnöllä, jota en monelle
+tekisi -- -- --"
+
+"Ja se kuuluu?" keskeytti hänet kenraali.
+
+"Että te soisitte kotoa ja suojaa Annalleni, kunnes minä palajan, ja
+siten lievittäisitte surua, joka ahdistaa sydäntäni ajatellessani hänen
+turvatonta tilaansa."
+
+"Jos ei se sen enempää ollut", sanoi kenraali ystävällisesti, "niin
+otan mielelläni toimittaakseni tämän tosin vähän arkaluontoisen
+tehtävän. Kiitos luottamuksestasi, sisaren poika, ja ole varma siitä,
+ettei neiti Mörckiltä ole minun talossani puuttuva isällistä suojelusta
+eikä hellää hoitoa. Tässä on käteni."
+
+He löivät lujasti kättä ja Vladimir kiitti hartaasti kenraalia hänen
+ystävyydestään.
+
+"Nyt olet siis valmis lähtemään", sanoi tämä.
+
+"Olen kyllä; tulee vaan ensin tehdä testamenttini, ja sitten olen
+rauhallisella mielellä ryhtyvä täyttämään velvollisuuttani."
+
+"Testamenttisi", toisti kenraali kummeksien, "ethän kait aikone asettaa
+rintaasi maaliksi vihollisen luodille?"
+
+"Kukapa sitä tietää", sanoi Mustofin synkästi, "elämä ja kuolema
+eivät ole omassa kädessämme; meidän tulee olla valmiit kaikkeen.
+Testamentillani tahdon turvata Annan tulevaisuuden, jos itse sodassa
+kaatuisin."
+
+"Sinä olet viisas ja ajatteleva", sanoi kenraali, "morsiamesi saa
+ruhtinaallisen omaisuuden."
+
+"Ei siitä niin paljon tule kuin luulette, eno, vaikka tosin Annalle
+tarpeeksi. Aikomukseni on nimittäin vapauttaa orjani ja sitä paitsi
+lankeaa osa kirkolle ja kunnan vaivaisille."
+
+Kenraali pusersi kättään lujasti pöytää vasten, mutta hän hillitsi
+kuohuvan verensä ja sanoi:
+
+"Oikein onkin järjestää ajoissa maalliset asiat. -- Kirjurini Kurzoff,
+joka on taitava lakimies, kirjoittakoon testamentin ja sinulla on
+kaiketi joitakuita ystäviä, joita haluat siihen todistajiksi."
+
+"On", sanoi Mustofin, kenraalin hyväntahtoisuudesta mielessään,
+"kapteenit Kamenski ja Gregorjeff eivät varmaan kieltäne minulta tätä
+palvelusta."
+
+"En minäkään sitä luule", sanoi kenraali tarttuessaan kellonnuoraan ja
+käski sisään-astuvan palvelijan kutsumaan mainittuja henkilöitä.
+
+Tuommoisessa toiminnassa, jossa niin sanoaksemme elämä tekee tiliä
+kuoleman kanssa, on jotakin liikuttavaa, ja juhlallinen hiljaisuus
+vallitsikin hetken perästä kenraalin huoneessa. Selkä kenossa istui
+kenraali nojatuolissaan eikä näyttänyt näkevän eli kuulevan, mitä hänen
+ympärillään tapahtui, sillä aikaa kun Mustofin kalpeana mutta vakavana
+matalalla äänellä toi ilmi viimeisen tahtonsa; väliin keskeytti hänet
+kirjuri kehittäen hänen lauseitaan sattuvampaan lakitieteelliseen
+muotoon. Etupuolella seisoi taas nuo kaksi upseeria valmiina antamaan
+tarvittaessa nimikirjoituksensa.
+
+Hitaasti kului aika -- oli niin monta eri kohtaa huomioon otettavat --
+mutta vihdoinkin loppui tuo vaikea työ, nimet piirrettiin alle, ja
+todistajat sekä kirjuri poistuivat vakavina huoneesta.
+
+"Pyydän vielä saada jättää tämän testamentin teidän huostaanne, eno",
+sanoi Mustofin kenraalille. "Teillä ei suinkaan liene mitään sitä
+vastaan?"
+
+"Ei suinkaan", vastasi tämä, "minun luonani on se hyvässä tallessa,
+sisaren poika."
+
+Kenraalin ääni kuului heikolta. Oliko siihen syynä ruumiillinen
+väsymys, vai se saatanallinen juoni, joka hänessä oli herännyt?
+Mustofin uskoi edellistä. "Antakaa anteeksi, hyvä eno", sanoi hän
+rauhattomasti, "että olen väsyttänyt teidät kokonaan." Mutta
+ystävällisin sanoin epäsi kenraali hänen anteeksipyyntönsä ja lämpimät
+kiitoksensa, jonka jälkeen he erosivat.
+
+Kuoleman kalpeus peitti nyt kenraalin kasvot ja hänen täytyi tukea
+itseään seinää vasten. Vihdoin huomasi hän pöydällä viinipullon, josta
+hän oli tarjonnut äskeisille vierailleen. Vapisevalla kädellä täytti
+hän siitä lasin äärilleen ja tyhjensi sen yhdellä hengähdyksellä. Se
+antoi voimaa. Kuumeen tapaisella kiihkeydellä avasi hän Mustofinin
+testamentin, luki sen tarkoin pykälästä pykälään monet kerrat ja
+katkera ivallinen hymy värähteli hänen huulillaan.
+
+"Tuota 'hyvää enoa' ei ole siis muistettu kopekallakaan! Haa, sisaren
+poikaa! morsian, orjat perivät siis kaiken!" huudahti hän vihdoin ja
+rutisti paperin kouraansa. "Odota, niin saamme nähdä!"
+
+Hän meni uunin luokse, jossa kytevät hiilet väliin loimahtivat
+ilmituleen. Tuokiossa oli testamentti siellä, jaloine lämpimine
+tarkoituksineen hiiltyi se tuhaksi.
+
+"Jos Mustofin kaatuu sodassa", mutisi kenraali, "niin ei testamenttia
+koskaan kaivata, sillä hänen ystävänsä menevät hänen kanssaan, muussa
+tapauksessa se taas on kadonnut; siitä asiasta on kyllin aikaa pitää
+huolta. -- Muutama tuhat sielua ei ole vähäpätöinen asia, niiden tähden
+sopii jo uskaltaakin jotakin."
+
+Hän palasi pöydän luokse ja tyhjensi pullosta viinin viimeiseen
+pisaraan.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Raskaalla mielellä otti Anna seuraavana iltana jäähyväiset
+poliisimestari Reisin perheeltä ja läksi Mustofinin ja uskollisen
+Brigitan seurassa uuteen kotiinsa. Hän oli juuri astumaisillaan
+kenraali Demidoffin asunnon rapulle, kun Brigitta kauhistuen pidätti
+häntä.
+
+"Onneton lapsi", sanoi hän, "mitä onkaan teille tapahtuva tässä
+talossa! Ettekö näe tätä tuhoa ennustavaa merkkiä?"
+
+Hän osoitti kädellään maahan, missä kaksi oljenkortta oli poikittain
+ristissä, ja jota yleisesti pidettiin pahana enteenä.
+
+"Ristin tie", sanoi Anna hiljaa, "ilman ristiä ei ole ruunuakaan.
+Turvautukaamme Jumalan suojelukseen."
+
+Annan sanoissa oli tyyntä uskallusta ja kumminkin likistihe hän
+lähemmäksi Mustofiniä, kun talon vanha hovimestari Ivan, jolla oli
+kierot silmät ja naama kuin verikoiralla, avasi porstuan oven.
+
+Oli pyhä-ilta ja vaikka aurinko ei vielä ollut laskenut, paloi kaksi
+paksua vahakynttilää suuren pyhänkuvan edessä tampurin oven vastapäätä.
+Kuva oli oikein mestariteos, koristettu kullalla ja kalliilla kivillä,
+jotka kaiketi olivat hyvinkin arvokkaita.
+
+Kumarrettuaan ja tehtyään ristinmerkin kuvan edessä, tervehti Mustofin
+erästä naista, joka ylpeällä katsannolla odotti heitä.
+
+Kauneus oli jo kadonnut tuosta naisesta, kasvot kuopistuneet, iho
+kellastunut ja koko vartalo menettänyt norjuutensa ja sulonsa;
+ainoastaan silmissä oli vielä loistoa ja kauneutta, mutta niiden
+kauneus poltti, niiden loisto oli kylmää.
+
+Katinka Petrovna oli hänen nimensä, ja kenraali Demidoff,
+ollen poikamies, oli ottanut hänet taloutensa hoitajaksi ja
+emännöitsijäksensä. Itsevaltaisesti hallitsi hän valtakunnassaan
+palvelijain kesken eikä suinkaan lempeimmällä tavalla, sillä hänen
+olennostaan ja käytöksestään näki jo, että hän oli tottunut käskemään
+ja vaatimaan kuuliaisuutta. Yhtä helposti saattoi myös nähdä, että hän
+ainoastaan totteli isäntänsä käskyä eikä omaa tahtoaan osoittaessaan
+kohteliaisuutta tälle nuorelle tytölle, jonka hän ehkä pelkäsi jakavan
+täst'edes vallan kenraalin talossa. Hänellä oli nimittäin kädessään
+hopeaisella lautasella suolaa ja leipää, jota hän venäläisen tavan
+mukaan kumartaen tarjosi lausuen:
+
+"Onnea ja menestystä!"
+
+Liikutettuna maistoi Anna tarjousta ja vastasi sitten sekavalla
+venäjänkielellä Mustofinin neuvon mukaan: "Suuri kiitos leivästä ja
+suolasta! Onnea ja menestystä ei suinkaan ole sieltä puuttuva missä
+niin ystävällisesti otetaan vastaan."
+
+"Ja minäkin kiitän teitä, Katinka Petrovna", sanoi Mustofin lämpimästi,
+"ja pyydän ettei tämä ystävyyden osoitus morsiamelleni olisi ainoa
+teidän puoleltanne, sillä aikaa kuin olen poissa."
+
+Nainen kohotti ylpeästi päätään ja hänen silmänsä välähtivät. "Me pyhän
+Venäjän lapset", sanoi hän, "emme unohda mitä olemme vieraillemme
+velkapäät. -- Isäntäni, kenraali Demidoff, on valmis ottamaan teitä
+vastaan. Ja teidän, eukkoseni", jatkoi hän Brigitalle, jota peloitti
+hetkeksikin jättää turvattiaan ja sentähden aikoi juuri seurata Annaa,
+"teidän sopii mennä tätä tietä neidillenne määrättyyn asuntoon, eikä
+kenraalin huoneiden läpitse."
+
+Hän osoitti käskeväisesti erästä ovea ja antoi Ivanille muutamia
+ohjeita, josta seurasi että tämä jotenkin raa'asti otti Brigittaa
+käsipuolesta ja kuljetti häntä hämäräin käytävien läpitse Annalle
+määrättyihin huoneisin.
+
+Himmeänä pääsi päivänvalo silkkisien purppuraväristen akkunan-uutimien
+läpitse tuohon avaraan, loistavasti sisustettuun saliin, jossa
+kenraali, Mustofin ja Anna olivat. Hienolla aistilla ja tuhlaavaisella
+kädellä oli siinä koetettu peittää asunnon vajavuuksia ja puutteita,
+sillä vaikka talo oli yksityisten parhaita Turussa, osoitti se
+kumminkin selvästi, että maa oli köyhä ja että kauneuden vaatimukset
+olivat sen mukaan.
+
+Anna tunsi tämän komeuden ja ylellisyyden, johon hän oli tottumaton,
+ahdistavan mieltään, mutta hän koetti tekeytyä tyyneksi ja vastasi
+kenraalin kohteliaisiin puheisin ja ystävällisiin imarruksiin lempeällä
+ja kainolla arvokkuudella.
+
+"Teidän käsiinne, eno", sanoi Mustofin, "jätän minä nyt mitä minulla
+kalliinta on."
+
+"Ja saat ollakin varma siitä", vastasi kenraali, "että minä olen
+vartioiva aarrettasi kuin vanha lohikäärme. Mutta, hyvät lapset, älkää
+katkeroittako eron hetkeä ylen juhlallisella vakavuudella. Muutaman
+kuukauden perästähän sinä taas olet luonamme, Vladimir, ja sillä aikaa
+koetan minä huvitella neiti Mörckiä niin hyvin kuin voin."
+
+"Kiitän teitä, kenraali", sanoi Anna teeskentelemättä, "mutta minä olen
+maalla kasvanut ja huvituksiin tottumaton enkä minä niitä kaipaa."
+
+"Suruja ja kaipausta haihduttamaan ovat nekin hyvät", virkkoi kenraali
+ystävällisesti, -- "niin usein kuin haluatte, saatte ajella
+vaunuillani. Se ainakin virkistää sekä ruumista että sielua."
+
+"Niin, Anna, ja kun sitten kuljet viheriän metsän halki, kuunnellen
+puitten huminaa ja lintujen laulua, niin oletpa jälleen tuleva
+iloiseksi kuin ennenkin ja muistava ystävääsi, joka, vaikka onkin
+kaukana, ajatuksissaan kumminkin vaeltaa rinnallasi", kuiskasi Mustofin
+hymyillen Annalle.
+
+Nuoruuden onnellista taikavoimaa! Eroaminen, suru ja kaipaus, kaikki
+oli unohdettu! -- -- --
+
+Katinka Petrovna astui sisään luoden palavat silmänsä huoneessa
+olijoihin. Kateellisella, katkeralla mielellä havaitsi hän miten
+kenraali, samoin kuin otustaan tähtäilevä kissa, katseli noita nuoria,
+jotka nähdessään toisensa olivat unohtaneet kaikki ympärillään.
+"Kiehuva samovari odottaa meitä", sanoi hän lopettaen sointuisalla
+äänellään hiljaisuuden.
+
+Kenraali nousi ja häntä seurasivat Anna ja Vladimir ruokasaliin, missä
+Katinka Petrovna jo seisoi kirkkaan hopeaisen teekyökin ääressä
+valmiina jakamaan höyryävää teetä, venäläisten lempijuomaa.
+
+Kalliissa kiinalaisissa posliini- ja hopea-astioissa oli monenkaltaisia
+laitoksia, jotka todistivat venäläisen kokin taitoa ja herkkusuun
+isännän aistia.
+
+Kellään ei kuitenkaan näkynyt olevan halua osoittaa aterialle kunniaa,
+eikä puhekaan enää sujunut yhtä vilkkaasti kuin ennen. Kenraali vaan
+yksin joi lasin toisen perästä teetä, muut tyytyivät vähempään.
+
+Vihdoin oli eron hetki käsissä. Lausuttuaan Brigitalle ystävälliset
+jäähyväiset, jäi Mustofin kahden kesken Annan kanssa.
+
+Hän otti esiin pienen, taitavasti tehdyn kultaisen ristin, asetti sen
+vitjoineen neidon kaulaan ja sanoi:
+
+"Tämän amuletin antoi äitini kuollessaan minulle suojellakseen minua
+onnettomuuksista, suruista ja vaaroista. Siitä päivin olen sitä
+sydämelläni kantanut ja äitini sekä minun siunausteni voimalla on se
+poistava isäsi kirouksen ja oleva sinulle, Annani, onnea tuottava
+taikakalu." Vladimirin puhe oli vakavaa ja hellää. "Täst'edes on suurin
+ilomme oleva kirjoittaa toisillemme. Kenraali Demidoff on luvannut
+toimittaa sinun kirjeesi tarkoilleen minulle, ja minulla taas on
+mahtavia ystäviä, jotka siinä kohden auttavat minua. Ole luja ja uljas,
+Annani, kuten sotilaan morsiamen tulee. Elä toivossa, voi hyvin!"
+
+Lämmin, värisevä suutelo, viimeinen kädenpuristus, ja Vladimir oli
+poissa.
+
+Viidentoista vuoden iällä itkee nuori sydän surunsa ja niin teki
+Annakin. Koko yön istui hän akkunan luona, mietiskeli ja itki. Silloin
+tuntui hänestä yht'äkkiä kuin olisi hänen isänsä haamu lähestynyt häntä
+ojentaen hänelle kättään, mutta kun hän koetti tarttua siihen,
+hapuroitsi hän vaan tyhjää ilmaa.
+
+Ja kumminkin oli hän kuulevinaan isän puhetta, kertomusta, jota tämä
+joskus iltavalkean ääressä oli jutellut.
+
+"Käsi kädessä vaeltaa elämän läpitse kaksi sisarta", niin se tarina
+alkoi. "Toinen heistä on kuin pohjolan keväinen ilta, jolloin päivän ja
+yön väreet sulautuvat yhteen ja salaperäinen valju ilma vipisee niin
+surullisesti. Kalpeana ja vakavana, kyyneleet silmissä, kulkee hän
+hitaasti eteenpäin ja kolkuttaa kaikkialla ovelle, kunnes hänet
+päästetään sisään.
+
+"Toinen sisar on taas iloinen ja loistava kuin toukokuun aamu, kun
+leivonen liverrellen lentelee pilvissä, vuokot lehdossa kukkivat ja
+rannan vihannat koivut katselevat kuvaansa järven sinertävästä
+helmasta. Hänen silmänsä ovat kirkkaat ja säteilevät, suu hymyilee ja
+sydän tykkii hilpeästi. Kaikkialla otetaan hän kernaasti vastaan. Jos
+hänen vanhempi sisarensa viipyy jossakin, odottaa hän, kunnes tämä on
+täyttänyt tehtävänsä ja liitelee sitten vasta sisään, tahi jos hänellä
+on kiirut, heittää hän vaan kukkasen avonaisesta akkunasta huoneesen ja
+rientää eteenpäin.
+
+"Toisen sisaren nimi on Suru, toisen Ilo. Vanhempi heistä tuli
+maailmaan silloin, kun ensimmäinen ihmispari lankesi syntiin; kun
+sitten Jumala antoi sovinnon lupauksen, syntyi toivo ja sen kanssa Ilo.
+Usein seuraa Suru kuolon enkeliä; itkien seisoo hän haudoilla ja
+sairasvuodetten ääressä ja missä puute, synti ja pimeys vallitsee.
+Hänen sydämensä tykkii säälistä kaikkia kohtaan, kädellään osoittaa hän
+uskon ristiä ja katsoo taaksensa, eikö hänen sisarensa Ilo jo saapuisi.
+Ja tämä tuleekin toivon loistava hengetär rinnallaan; usein on se
+'ijäisyyden toivo', mutta sitä parempi.
+
+"Harras rakkaus yhdistää nuo kaksi sisarta, Surun ja Ilon toisiinsa,
+eivätkä ne koskaan eroa niin kauan kun yksikin kilvoitteleva sielu
+löytyy maan päällä. Ne ovat lähteneet samasta kädestä ja niiden ylevä
+tarkoitus on johdattaa heikkoa, sotivaa ja eksynyttä ihmishenkeä
+Jumalan tykö."
+
+Anna itkeä nyyhkytti. Silloin alkoi kaukaa kuulua sotamusiikin
+säveleitä ja etenevää tahdinmukaista astuntaa. Hän tiesi mitä se
+merkitsi, venäläiset joukot lähtivät nyt päivän noustessa kotimaahansa.
+
+Anna katsoa tuijotti torille päin, jonne sotamiehet lähtöä varten
+olivat kokoontuneet, mutta siinä oli vastapäätä kadun toisella puolella
+kivikartano, eikä hän muuta nähnyt kuin auringon vipisevän säteen
+valkealla muurilla ja kappaleen sinistä taivasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä aikaa, kun Anna rauhassa sai lopettaa rippikoulunsa, kävi Katinka
+Petrovnan asema kenraali Demidoffin talossa yhä horjuvammaksi. Hän ei
+itse varmasti tiennyt, miten asia oli, mutta hän tunsi, että ilmassa
+oli myrskyn enteitä, sillä hänen isäntänsä ei ollut ennen koskaan
+osoittanut hänelle niin silminnähtävää välinpitämättömyyttä ja
+kärsimättömyyttä, ei koskaan ennen sillä tavoin tehnyt pilkkaa hänen
+tunteistaan ja halveksinut hänen toiveitansa. Kuinka iloiseksi hän
+sentähden tulikaan, kun Ivan eräänä iltana ilmoitti hänelle, että
+kenraali tahtoi häntä yksityisesti puheilleen; se oli harvoin viime
+aikoina tullut enää kysymykseen. Sentähden tahtoikin hän nyt pukeutua
+oikein huolellisesti, ja siitä saivat hänen orjapiikansa kyllin työtä,
+jotka rauhattomina häärivät hänen ympärillään, peljäten jollakin
+suututtavansa hirmuvaltaista, kärsimätöntä hallitsijatartaan.
+
+Häijyllä tuulella olikin Katinka Petrovna, istuessaan tuossa pieni
+koira sylissä ja jakaen runsaasti käskyjä ja toria.
+
+"Älä raasta viimeisiä hiuskarvoja päästäni, Masha! Äläkä sinä, Sassa,
+liikuta puuteritöyhtöä niin raskaalla kädellä, kuin pesisit lattiaa!
+Aiotko sinä, Tatjana, varastaa kalliita kiviäni, vai mitä puurrat niin
+kauan juvelilippaassani?" sinkui hän uhkaavalla äänellä vuoroin
+kullekin.
+
+"Minä en ole koskaan varastanut enkä aio sitä tehdä; luulkaa minusta
+mitä tahanne", vastasi viimeksimainittu, jonka säännölliset
+kasvonpiirteet ja kukoistava iho todistivat hänen tserkessiläistä
+syntyperäänsä.
+
+Kiukustuneena kohoitti Katinka Petrovna kätensä lyödäkseen tyttöä,
+mutta ketterästi vältti tämä lyönnin eikä voinut olla hymyilemättä
+onnistumattomalle yritykselle. Se suututti tietysti yhä enemmän
+Katinkaa, mutta hän hillitsi vihansa ja lausui kylmästi:
+
+"Näkyypä olevan aika nöyristää sinun sisusi, Tatjana. Minä käsken
+hovimestarin annettamaan sinulle viisitoista hosumaa, tahi odotapas:
+Suomi on rikas koivuista, viisikolmatta lyöntiä norjalla vitsalla on
+lempeä rangaistus. Toivon että olet tyytyväinen lempeyteeni!"
+
+Kimeä nauru pääsi Katinkan huulilta.
+
+"Tyytyväinenkö? en toki", vastasi Tatjana sukunsa koko ylpeydellä,
+"sillä tietäkää, hallitsiatar, ett'en minä koskaan antau teidän raakain
+kättenne suomittavaksi. Kylläksi kauan olemme me kärsineet teidän
+julmuuttanne, mutta pian lieneekin meidän vuoromme nauraa teille,
+Katinka Petrovna, sillä meidän silmämme ovat huomanneet enemmän, kuin
+voitte aavistaakaan -- teidän tähtenne on sammumaisillaan. Minun
+ylitseni on valtanne lopussa. Kyynelilläni ja rukouksillani olen minä,
+näette, saanut vapauskirjan kenraali Demidoffilta, joka teihin
+verrattuna on enkeli, ja minulla on oikeus mennä mihin tahdon. Hyvästi,
+Katinka Petrovna, minä lähden kotimaani vuorille!"
+
+Jok'ikinen verenpisara oli kadonnut Katinkan poskilta, ja hänen
+silmänsä säkenöitsivät tserkessiläiselle tytölle, joka pää pystyssä
+kumartaen läksi tiehensä.
+
+Kauhistuneina riensivät toiset palvelijat antamaan hallitsijattarelleen
+kultaisen sienirasian ja kostuttamaan vedellä hänen otsaansa.
+Kostonhimo saikin hänen pian toipumaan ja hän antoi pukea itsensä mitä
+suurimmalla kiirulla.
+
+Vähitellen rauhoittui hän ja oli vihdoin valmiiksi puettu, mutta
+katsoessaan suureen Venetsian peiliin, ei hän tuntenut itseään
+tyytyväiseksi. Sininen silkkipuku ei näet soveltunut laisinkaan hänen
+kalpealle iholleen, lyhyet hihat paljastivat liiaksi hänen laihoja
+käsivarsiaan, eikä ylhäälle kiedottu tukkakaan ollut sopusuhteessa
+hänen pienen päänsä kanssa. Se ei kelvannut, piti valita toinen puku,
+yksinkertaisempi ja hänen muodolleen sopivampi!
+
+Toinen puku toisensa perästä tuotiin esille ja hyljättiin, kunnes
+Katinka vihdoin päätti pukeutua samalla tavalla kuin silloin, kun
+kenraali Demidoff ensi kerran oli hänet nähnyt ja ihastunut hänen
+kauneuteensa, ja niin tehtiinkin. Mielihyvällä katseli hän nyt itseään
+peilistä ja hänen mielestään sopikin venäläinen kansallispuku hänelle
+vielä varsin mainiosti. Hän hymyili omalle kuvalleen, unohti äskeisen
+harminsa ja kiiruhti iloisena kenraalin luokse siinä toivossa, että
+hänen valtansa olisi vielä yhtä suuri ja vastustamaton kuin ennenkin.
+
+"Pyhän Nikolain parran nimessä, olethan sinä koristeltu kuin aikoisit
+naamiohuveihin eli Novgorodin markkinoille!" vastasi kenraali Katinkan
+tervehdykseen. "Luulet kaiketi olevasi yhtä nuori ja kaunis kuin
+silloin, kun tuo aatelismies myi sinut minulle, ylisteltyään Moskovan
+sanomissa kauneuttasi ja ansioitasi. Puuteri ja poskimaali eivät voi
+koskaan palkita, mitä vuosikymmenet ovat kuluttaneet."
+
+Masentuneena kuunteli Katinka näitä pilkallisia sanoja. Oliko Tatjana
+sittenkin ollut oikeassa, oliko hänen tähtensä sammumaisillaan!
+
+"Minä en ymmärrä", sanoi hän vältellen, "minkätähden muistutatte
+minulle noita menneitä aikoja?"
+
+"Minkäkötähden!" huudahti kenraali, "sentähden että muistaisit mikä
+sinä olet ollut ja olisit tulevasta kohtalostasi kiitollinen. Sinä olet
+nauttinut kyllin kunniaa ja arvoa talossani, mutta nyt on kaikki
+ohitse, Katinka Petrovna."
+
+"Mitä puhutte, kenraali", sanoi Katinka väännellen kyyneleet silmissä
+käsiään, "tahdotteko karkoittaa minut pois, uhrattuani nuoruuteni
+voimat ja sydämeni parhaimmat tunteet luonanne? -- Boris, sanokaa
+laskevanne leikkiä!"
+
+"Ei, Kasanin Rouvan nimessä, sitä en tee. -- Katinka, sinä olet
+auttamattomasti vanha ja heikko, sillä minä en ole koskaan ennen nähnyt
+sinun itkevän, ja sinä kumminkin tiedät minun vihaavan naisen kyyneliä.
+Et voi pitää minua muuna kuin lempeänä", jatkoi kenraali, "kun sallin
+sinun pitää kaikki pukusi ja sitäpaitsi lahjoitan sinulle Aleksei
+Pauloffin mieheksi."
+
+"Aleksei Pauloffin, tuon köyhän alio-upseerin!"
+
+"Niin, Katinka, nuori haukka on pian vievä kanssaan valkoisen joutsenen
+puolisonaan", sanoi kenraali pilkallisesti nauraen. "Älä näytä noin
+säikähtyneeltä, Katinka, onhan Aleksei Pauloff oleva rikas omistaessaan
+sinut. Hän onkin valmis kaikkeen ja suostuu jo huomenna viettämään
+häänsä; sitten matkustatte te heti Pietariin, mihin valittusi on
+määrätty virantekoon. -- Enkö ole isällisesti pitänyt sinusta huolta?"
+
+"Ja sen olette ainoastaan tehnyt voidaksenne huomiota herättämättä
+poistaa minut. Älkää luulko, -- Boris Demidoff, ett'en oivalla teitä;
+olenhan minä tottunut lukemaan jok'ikisen ajatuksen teidän sielustanne
+jonka pohjattomista kuiluista minäkin rukoilisin pyhäin varjelemaan
+itseäni!" huudahti Katinka raivoissaan ja loi kenraaliin vihaisen
+katseen.
+
+"Riittää jo, vaimo", sanoi kenraali ankarasti ja sysäsi hänet kädellään
+ulos ovesta, "älä suututa minua äläkä koettele kärsivällisyyttäni,
+sillä sinuakin varten voi löytyä ruoska."
+
+Katinka Petrovnan täytyi siten tyytyä kohtaloonsa, vaikka hänen sisunsa
+kyllä kuohui. Suurinta nöyryytystä sai hän kumminkin vielä kerran
+tuntea, kun hän suitsutuksilla täytetyssä kirkossa väkijoukon seasta
+huomasi Tatjanan, joka sysimustilla silmillään ilkkuen katseli häntä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+    Miss' on rauhan satama,
+    Syömen tyyni onnela?
+    Missä määrä kaukainen
+    Kytevien toiveiden?
+
+"Herrani, kenraali Demidoff, lähettää nämä lahjat teille, ihana neiti,
+kunnioituksensa ja ihailunsa todisteeksi", virkkoi Ivan eräänä päivänä
+Annalle astuttuaan hänen huoneesensa. Ystävällisesti päätään
+nyökäyttäen otti tämä kumartelevalta palvelijalta kääryn ja avasi sen
+tyynesti. Hän näki siinä ihmeekseen kaksi varsin kallista silkkipukua,
+toisen hopeankarvaisen, toisen ruusunpunaisen. Kaksi kullankirjaeltua
+vyöhyttä ja hohtokivinen koriste oli siinä myöskin.
+
+Hymysuin ja loistavin silmin katseli Anna tuota viehättävää komeutta,
+levitteli lapsellisella ihastuksella pukuja ja käänteli auringon
+valossa hohtavaa juvelikoristetta.
+
+"Ei kuningattarella Lovisa Ulriikallakaan, jonka hovissa isoäitini
+aikoinaan oli hanhenpaimenena, ole voinut olla kauniimpia ja komeampia
+pukuja kuin nämä", huudahti Brigitta, joka oli yhtä ihastunut kuin
+Annakin. "Katsokaa, mikä ihmeellinen loisto tällä kankaalla on, kuinka
+se on paksu ja kuitenkin niin pehmoinen kudonnaltaan! Ja tämä
+kaulakoriste, miten se säkenöi ja välkkyy! Teidän, Anna, tulee
+todellakin olla kiitollinen kenraalin ystävällisyydestä."
+
+Anna katsoi vuoroin Brigitan hiettaisiin silmiin, hovimestarin nöyrästi
+kumarrettuun selkään ja noihin komeoihin lahjoihin, ja vuoroin hän
+punehtui ja vaaleni; ja värisevä kyynel, jota ei muut huomanneet,
+kostutti hänen pitkiä silmänripsiään.
+
+"Briitta muori", sanoi hän vihdoin ja asetti kaikki takaisin kääryyn,
+"isäni varoitti minua usein maailman turhuudesta ja kiillosta, joka
+kietoo ja lumoo meidän sydämemme ja minä tahdon koettaa muistella hänen
+opetuksiaan. -- Ivan", jatkoi hän hovimestarille, "tervehdi isäntääsi
+ja sano että olen kiitollinen hänen hyvyydestään, vaan ett'en voi enkä
+tahdo vastaanottaa hänen lahjojaan, koska ne eivät sovellu lapsuudesta
+totuttuun yksinkertaisuuteeni."
+
+"Kuten käskette, ihana neiti", vastasi hämmästynyt Ivan, "mutta minun
+luullakseni olisi paras, ett'ette kieltäytyisi ottamasta vastaan
+kenraali Demidoffin lahjoja, sillä hän on ylpeä, kovin ylpeä, eikä
+suvaitse koskaan kieltoa."
+
+"Mutta minä toivon hänen ylpeytensä olevan jaloa laatua ja että hän
+antaa minulle anteeksi. Tehkää kuten pyysin, hyvä Ivan!" Hovimestari
+kumarsi syvään ja lähti huoneesta.
+
+Oliko Anna tehnyt oikein hyljätessään miehen lahjat, joka oli
+osoittanut hänelle niin paljon hyvyyttä ja hellätuntoista huomiota,
+joka oli hänen suojelijansa ja joka ehkä tuntisi itsensä syvästi
+loukatuksi. Olisiko hänen isänsä, olisiko Vladimir hyväksynyt hänen
+käytöksensä?
+
+Moiset ajatukset liitelivät Annan päässä; hän tunsi itsensä niin
+yksinäiseksi, niin hyljätyksi, hänen täytyi tehdä niinkuin hänen
+sydämensä ja omatuntonsa häntä kehoitti.
+
+"Lapsi", sanoi Brigitta hellästi nuhtelevalla äänellä, "minä en oivalla
+teitä. Kotona Ahvenanmaalla voitte te iloita pumpulihameesta, jonka
+minä yksinkertaisen aistini mukaan olin raidoittanut ja kutonut, ja nyt
+lähetätte te takaisin puvut, joista moni tyttö teitä kadehtisi."
+
+Vienosti hymyillen kuunteli Anna Brigitan puhetta ja virkkoi: "Ennen
+veljeltä vetosta kuin olutta vierahalta -- --"
+
+"Niin, te arvelette että: ehdon valta ahvenella ottaa onkeen, jos
+tahtoo", liitti Brigitta, mutta miettiväisenä jatkoi Anna:
+
+"Sitäpaitsi -- vaikka kenraali on pyytänyt minun pitämään taloansa
+kotinani ja kohtelee minua suurimmalla ystävyydellä, tuntuu minusta
+joskus kumminkin kuin olisin kanarialintu, jolla on kaikki tarpeensa,
+mutta joka sittenkin räpyttää pieniä siipiään kullattua häkkiä vasten,
+tietäen olevansa vanki." -- -- --
+
+Malttamattomasti oli kenraali Demidoff tällä aikaa odottanut Ivania
+palajavaksi Annan luota. Hänen ei johtunut vähääkään mieleensä, että
+Anna lähettäisi lahjat takaisin, ja sentähden olikin hänen
+pettymyksensä kaksinkertainen, kun hän odottaessaan lämpimiä
+tervehdyksiä ja kiitoksia saikin kieltävän vastauksen.
+
+"Jos olisit laatinut sanasi paremmin, niin olenpa varma siitä, ett'ei
+neiti Mörck olisi kieltäytynyt vastaanottamasta lahjoja", sanoi hän ja
+polki jalkaansa lattiaan. "Joll'et olisi Ivan, niin saisi hemmoiteltu
+selkäsi tuntea kymmenkunnan vitsanlyömää. Mene, jätä minut yksin."
+
+Palvelija totteli silmänräpäyksessä käskyä ja poistui ääneti peljäten
+häiritsevänsä isäntäänsä, jonka povessa viha ja intohimot riehuivat.
+
+"Minun täytyy saada hänet omakseni millä hinnalla hyvänsä!" sanoi
+kenraali itsekseen. "Hän on satujen prinsessaa ihanampi, ja Boris
+Demidoff ei ole kyllin tyhmä heittääkseen luotaan puhtaan helmen.
+Naisen sydän voitetaan lahjoilla, enkä minä luule Anna Mörckin olevan
+erilaisen muita. Ennen kutsuttiin minua vastustamattomaksi; tahdon
+vielä tänä päivänä koettaa voimaani ja viedä itse lahjat takaisin
+kaunottarelleni, mutta varovasti, varovasti -- -- --"
+
+Kenraali hymyili tyytyväisenä ja varmana voitosta, ja kun hänen
+mielensä sitten oli tyyntynyt, antoi hän ilmoittaa tulonsa
+suosikilleen.
+
+Aavistamatta mitä hänen nuoruutensa ja loistava kauneutensa oli
+vaikuttanut vanhassa kenraalissa otti Anna hänet ystävällisellä
+kohteliaisuudella vastaan ja hänen käytöksessään ilmestyi niin harrasta
+luottamusta, että se olisi liikuttanut jokaista paitsi tätä miestä,
+jonka asianhaarat olivat panneet hänen ainoaksi suojelijaksensa.
+
+Hienolla tavallaan tarttui kenraali tervehtiessään Annan käteen ja
+nosti sen huulilleen, mutta tyttö veti äkkiä, säikähtyen kätensä pois.
+
+"Eihän teidän, vanhan miehen, sovi suudella nuoren tytön kättä", sanoi
+hän arvokkaasti. "Olen jo ennen pyytänyt teidän säästämään minua tästä
+kohteliaasta tavasta, joka ei laisinkaan sovellu minulle."
+
+"Vanhan miehen!" kenraalin sisu kuohahti. IImaisihan Anna liian
+selvästi että heidän välillä oli ylipääsemätön juopa.
+
+"Te unohdatte, neiti Mörck", sanoi kenraali hilliten itseään,
+"ett'ette enään ole lapsi, vaan on teillä täysi oikeus vaatia sitä
+kohteliaisuutta, jota osoitetaan teidän ihanalle sukupuolellenne. Mutta
+minä olenkin tullut ojentamaan teitä ylpeydestänne, jolla olette
+hyljännyt vähäpätöiset lahjani."
+
+"Vähäpätöiset!" huudahti Anna vilkkaasti, "älkää sanoko niin, kenraali,
+ne olivat päinvastoin liian kalliit minulle."
+
+"Teille ei ole mikään liian kallista, liian hyvää", sanoi kenraali, "ja
+minä olen suoraan sanoen pahoilla mielin teidän käytöksestänne."
+
+"Oi, sitä en olisi tahtonut", sanoi Anna lämpimästi, "minä, joka joka
+päivä rukoilen Jumalan siunaamaan teitä hyvyydestänne minua kohtaan.
+Mutta minä pelkään turmeltuvani", jatkoi hän vakavasti, "sillä
+katsellessani näitä huoneita ja kaikkia teidän antamia kauniita lahjoja
+ja pukuja pelkään minä tulevani ylpeäksi ja herjaksi."
+
+"Te ette siis huoli lahjoistani" sanoi kenraali, "te kiellätte minulta
+tämän suosion, josta minulle olisi suuri ilo!"
+
+"Jos sillä voin tehdä teille iloa", sanoi Anna peljäten suututtavansa
+kenraalin, "niin suostun pyyntöönne ja kiitän tuhansin kerroin."
+
+"Ette saa luulla minua kiittämättömäksi, kenraali", jatkoi hän
+surumielisesti, "mutta suurimmassa arvossa pitäisin kuitenkin ainoankin
+rivin Mustofiniltä. Eikö vielä ole kirjettä saapunut?"
+
+"Aina sama kysymys, lapseni, ja aina täytyy minun antaa teille kieltävä
+vastaus."
+
+"Minkä luulette olevan syynä tähän äänettömyyteen?" kysyi Anna.
+"Lupasihan Vladimir, että kirjeet varmasti tulisivat käsiini."
+
+"Sitä ei voi niin tarkoin tietää", sanoi kenraali; "nuoriin miehiinkään
+ei ole paljon luottamista. Kauniit silmät panevat helposti heidän
+päänsä pyörälle ja saavat heidän unohtamaan entiset mieltymiset, --
+toinen tuulen puuska tuo toisia tunteita."
+
+"Mutta Vladimir on luvannut minulle uskollisuutta, hän ei ole pettävä
+eikä unohtava minua!" huudahti Anna ja hänen silmistään säteili hellyys
+ja iloinen luottamus.
+
+"Rauhoittukaa, lapseni", lohdutti kenraali, "minä hankin sekä
+yksityistä että virkatietä luotettavia tietoja sisareni pojasta. Ajat
+ovat hankalat, kirjeet saattavat ehkä joutua muiden käsiin -- ja paljon
+voi tapahtua tuolla kaukana, josta meillä täällä ei ole aavistustakaan.
+Älkää vaan hätäilkö, sillä kalvava levottomuus tekee pian ihmisen
+rumaksi ja vanhaksi, ja teidänhän tulee säilyttää kauneuttanne
+Vladimirin tähden." Tätä sanoessaan puristi kenraali Annan kättä
+jäähyväisiksi ja lähti pois, entistä enemmän ihastuneena tuohon
+suloiseen tyttöön ja lujasti päättäen uskaltaa kaikki voittaakseen
+hänet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rakastuneet, jotka meidän päivinämme tuskittelevat, joll'ei
+säännöllinen posti tuo heille vähintään kerta viikkoon kirjeitä ja
+joilla pahimmassa tapauksessa on sananlennätin ja telefooni
+käytettävänä he ainakin voivat käsittää Anna Mörckin syvää kaipausta,
+kun hän kuukausittain turhaan odotti tietoja Mustofiniltä. Kenraali
+Demidoff ei saanut horjumaan tuon jalon tytön luottamusta armaasensa,
+vaikka hän usein koettikin herättää hänen mielessään epäluuloja.
+
+Eräänä päivänä tuli kenraali Annan huoneesen avattu kirje kädessä.
+
+"Kirje Vladimirilta!" huudahti Anna huomaamatta miten kalpealta ja
+riutuneelta kenraali näytti. "Mitä kirjoittaa hän, kuinka hän voi?!"
+
+Äänetönnä ojensi kenraali Annalle kirjeen, mutta tämä pudisti päätään,
+sillä se oli kirjoitettu venäjän kielellä.
+
+"Malttakaa mielenne neiti Mörck", sanoi kenraali sääliväisesti, "ja
+olkaa valmis kuulemaan pahinta."
+
+"Pahinta!"
+
+"Kirjeessä luetaan", jatkoi kenraali armottomalla kiiruulla, "että
+Vladimir Mustofin eräässä kahakassa vihollisen etujoukon kanssa miekka
+kädessä on saavuttanut soturin kunniarikkaan kuoleman. Hänen kohtalonsa
+on ihana ja kadehdittava, jos ei vaan suru ja kaipaus olisi jäljellä.
+-- Itkekää, lapseni, kyyneleistä ... sanotaan lähtevän huojennusta."
+
+Mutta Anna ei itkenyt, eikä syvä tuska puhkeakaan koskaan kaikuviin
+valituksiin. Hän ei tajunnut kenraalin sanoista muuta kuin että
+Vladimir, jonka tähden hän oli uhrannut isänrakkauden, kodin, kaikki,
+oli kuollut. Loisto oli sammunut hänen suurista silmistään, niissä asui
+tuijottava, milt'ei tunnoton katse.
+
+"Kuollut", sanoi hän vihdoin heikolla, murtuneella äänellä, "kuollut --
+oi Vladimir!" ja särjetyn sydämen sanomaton tuska tuli tässä
+huudahduksessa ilmi.
+
+"Kuinka suuresti minä säälin teitä, Anna", virkkoi kenraali
+mielittelevällä ystävyydellä ja pani hyväillen kätensä tytön
+käsivarrelle, mutta tämä hypähti ylös kuin salaman kohtaamana.
+
+"Jättäkää minut, kenraali", sanoi hän, "minä tahdon kernaimmin olla
+yksin."
+
+"Minä menen", sanoi tämä lempeästi, vaikka uhkaava pilvi kohosikin
+hänen otsalleen, "mutta minä tulen pian takaisin, sillä teidän onnenne
+on sydämelleni liian kallis voidakseni jättää teidät myötätuntoisen
+ystävän lohdutusta vaille. Naisen ruikutus", jatkoi hän poistuttuaan
+näkyvistä, "ei lakkaa yht'äkkiä, ja kumminkin täytyy minun ihmetellä
+miten tyynellä mielellä tyttö otti vastaan sanoman armaansa kuolemasta,
+ei hän parkunut eikä pyörtynyt, niinkuin olen muiden naisten nähnyt
+tekevän."
+
+Surusta menehtyneenä istui kuitenkin Anna ja ajatteli kuollutta
+sulhoaan. Hän näki hänen säihkyvin silmin syöksyvän vihollista vastaan
+ja ihmeteltävällä urhollisuudella jakelevan iskuja ympärilleen -- mutta
+tuossa tuli luoti -- hän horjui satulassa ja huokasi raskaasti -- se
+oli sattunut hänen rintaansa. Kirkas verivirta pulppusi hänen
+rikkiammutuista vaatteistaan. Silmät lakastuivat ja sinisenkalpeaksi
+muuttui hänen äsken vielä niin verevä ja vilkas muotonsa. Kankeana ja
+kylmänä pantiin hän arkkuun, maa sai velkansa -- madot ruokansa.
+
+Vähitellen saivat hänen ajatuksensa toisen suunnan. Ristinuskon pyhin
+lohdutus laskeutui nöyryyttävänä ja sulattavana hänen raivoavalle
+sydämelleen niinkuin rauhan kyyhkynen myrskyiselle merelle, ja
+muistaessaan Vladimirin rakkautta ja hellyyttä kuiskasi hän, hymyillen
+kyynelten läpitse:
+
+"Me emme ole eroitetut, Vladimir, -- rakkautemme yhdistää meidät."
+
+Sydämen on kumminkin taisteltava monta kovaa sotaa, ennenkuin se
+taivaan tähden voi uhrata maalliset tunteet. Annankin koko olennossa
+näkyi riutumusta ja toivottomuutta, kun kenraali toistamiseen tuli
+hänen luoksensa.
+
+"Minä kunnioitan teidän suruanne", sanoi hän ystävällisesti, "mutta
+älkää liioin antautuko sen valtaan, sillä teidän elämässänne on vielä
+monta rikasta ilon lähdettä."
+
+"Sitä en voi uskoa", sanoi Anna, "minun täytyy sanoa teille tänä
+päivänä jäähyväiseni ja kiittää kaikesta hyvästä, jota olen luonanne
+nauttinut."
+
+"Te tahdotte jättää minut ikävään! Anna, te olette julma, mutta sitä en
+minä voi sallia", sanoi kenraali salaamatta intohimoaan ja katsellen
+palavasti arastelevaa tyttöä.
+
+"Minä rukoilen teitä, kenraali, älkää laskeko leikkiä tämmöisellä
+hetkellä. Asianhaarat ovat pakoittaneet minun viipymään liian kauan
+talossanne, ja pitkällinen vieras voi käydä haitalliseksi. Te olette
+täyttänyt lupauksenne Mustofinille, meidän tiemme eroavat siis."
+
+"Erehdytte, neitini", sanoi kenraali, "te jäätte ainiaaksi luokseni,
+kotini on teidän, hevoseni, vaununi, palvelijani -- kaikki on kuten
+tähänkin asti käytettävänänne. Te olette vielä tuleva onnelliseksi."
+
+"Minä en voi koskaan enää tulla onnelliseksi maan päällä", vastasi
+Anna. "Säälikää onnettomuuttani ja sallikaa minun rauhassa lähteä
+pois."
+
+"En koskaan!" sanoi kenraali Demidoff kärsimättömästi, "en koskaan.
+Jos Mustofin olisi tullut vaatimaan teitä takaisin, ei minulla
+luonnollisesti olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta hän on kuollut ja
+minä tahdon edelleen pitää teistä huolta. Eihän teillä ole ketään johon
+turvaisitte, menetettyänne isänne rakkauden."
+
+Tämä soimaus sattui kuin myrkyllinen nuoli onnettoman tytön sydämeen.
+Tukehuttaen itkuaan peitti hän käsillään kasvonsa ja toisti hiljaa isän
+kirouksen.
+
+Riemuitsevan näköisenä jätti kenraali hänet, mutta pitkä aika kului,
+ennenkuin uni tänä iltana soi hänelle lepoa, jota viattoman omantunnon
+harvoin tarvitsee kauan odottaa. Viimein soitti hän Ivanin luokseen.
+
+"Tuo minulle pullo puhdasta Tokaijan viiniä, jommoista ainoastaan vanha
+Unkari ja lähes satavuotinen kellari voivat tarjota!" käski hän.
+
+Ivan toi mitä pyydettiin, mutta vaikka tuo tomuuntunut pullo pian oli
+tyhjennetty, ei sen sisällys kumminkaan vaikuttanut kenraalin toivon
+mukaan, sillä joka kerta kun hänen viinin raskauttamat silmänluomensa
+vaipuivat kiinni, alkoi hänen omantuntonsa taikakattila kiehua. Hän oli
+näkevinään Vladimirin silvotun pään hopeatarjottimella sänkynsä
+vieressä. Hyytynyt veri valui hitaasti tyhjään lasiin, jota
+näkymättömät kädet tarjosivat hänelle, ja kaksi kirjenippua hänen
+salalaatikossaan rupesi yhtäkkiä elämään. Jokainen kirjain niissä
+muuttui pieniksi mustiksi peikoiksi, jotka ulvoen tanssivat ja
+kiusasivat häntä.
+
+Koira haukkui yössä -- kenraali heräsi. Kylmä hiki oli hänen otsallaan,
+vaikka veri poltti suonissa kuin tuli.
+
+"Senkötähden minua näin julmasti kidutetaan, ett'en ole kahtena
+viimeisenä perjantaina paastonnut", ähki hän. "Kun saan aikaa, olen
+minä ensi työkseni lepyttävä nuo pahat vallat, jotka sekoittavat sappea
+elämänjuomaani. Jos ei muu auta, niin pakenen, pyhän Barbaran nimessä,
+Solovetskin luostariin; siellä ainakin olen löytävä levon!"
+
+Kenraali nukkui jälleen. Samat hirmunäytelmät, samat kauheat
+unet -- -- --
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kannel kädessä lauloi Anna Mörck erästä hymniä. Laulu oli vakava,
+synkkämielinen ja haikean ihana niinkuin tuo valju, surullinen
+laulajatar itsekin. Jokainen sointu kanteleen vapisevilta kieliltä,
+jokainen sävel hänen huuliltaan kuvastui hänen kasvoissaan haaveksivana
+innostuksena. Niissä heijastui maallisista siteistä vapautuneen hengen
+jalo ja ylevä nautinto.
+
+Jonkun matkan päässä istui Brigitta kumarruksissaan kuunnellen laulua.
+Pian huomasi hänen vilkkaat silmänsä kenraali Demidoffin, joka seisoi
+puoleksi-avonaisella ovella ja katseli nuorta tyttöä melkein samalla
+ihastuksella kuin innostunut maalari silmäilee kaunista mallia.
+Harmissaan tästä mietti palvelija, miten hän salaa ilmoittaisi Annalle
+kenraalin läsnäolon. Hänen kekseliäisyytensä tuli hänelle nytkin pian
+avuksi, ja hän alkoi rykiä niin räikeästi ja kolkosti, että olisi sen
+luullut tulevan keuhkotautisen rinnasta.
+
+Vihaisin katsein kääntyi kenraali ympäri ja Anna hypähti niin tulisesti
+ylös, että hänen kanteleensa sai vaarallisen täräyksen, ja yksi
+kielistä katkesi.
+
+Tyytyväisenä onnistuneesta juonestaan nousi Brigitta ja jätti kenraalin
+ja hänen turvattinsa kahden kesken.
+
+"Kuinka kauniisti te laulatte, neitini", sanoi kenraali ystävällisesti,
+"toivoisin vaan että laulunne pian saisi iloisemman kaiun. Ettekö
+tahtoisi koettaa laulaa vielä kerran duurissa ettekä aina mollissa, ei
+virsiä eikä kotimaanne valittelevia ruikutuksia, vaan jonkun iloisen
+vilkkaan operetin."
+
+"Siihen ei taitoni riitä", vastasi Anna, "sillä minä en osaa niitä
+monta. Mitä taas kansaani tulee, on sillä kaksikin ilmausta laulussaan,
+ilon ja surun, -- mutta iloiset laulut ovat haihtuneet muistostani ja
+surulliset säästän kernaimmin itselleni."
+
+Annan käytöksessä oli ylpeää, kylmää arvokkuutta vastoin hänen entistä
+lapsellista avomielisyyttään, mutta hän olikin lyhyessä ajassa oppinut
+hillitsemään tunteensa tämän miehen läsnäollessa ja havainnut, että
+syynä, jonkatähden häntä ei laskettu talosta lähtemään, oli muukin kuin
+huolenpito hänen onnestaan.
+
+"Te näytte olevan isänmaanrakastaja", sanoi kenraali leikillisesti, "ja
+pidätte etupäässä siitä, jota teillä itsellänne on. Paimentytön laulua,
+laakson kaikua ja yksinäisen hongan huminaa, mitä muuta teillä
+olisikaan tarjottavaa? Verratkaa sitä toisen maan rikkaampiin
+musiikkivaroihin, ja se on kuin sarkatakki silkkipuvun rinnalla."
+
+"Te unhoitatte, kenraali, että taide on luonteeltaan
+kosmopoliitillinen; se mitä nyt halveksitte, voi vielä eräänä päivänä
+kohota arvoon", sanoi Anna haaveksien, "sillä kaikki tajuavat sitä,
+joka luonnosta lähtee, se tulee sydämestä ja menee sydämeen."
+
+Kenraali hymyili. "Te naiset", sanoi hän. "Rasitatte kaikkea tunteella,
+ja kumminkin voitte te olla niin kylmät ja tunnottomat, milloin vaan
+tahdotte."
+
+"Minä en ymmärrä tarkoitustanne", sammalsi Anna.
+
+"Ette, sentähden ettette tahdo ymmärtää minua", sanoi kenraali
+tulisesti. "Sentähden ett'ette tahdo ymmärtää ettekä tajuta '_vanhan
+miehen_' rakkautta."
+
+"Oi kenraali Demidoff!" huudahti Anna tuskallisesti.
+
+"Sydämeni", jatkoi kenraali, "ei ole vielä niin hiiltynyt kuin kenties
+luulette; se voi vielä lempiä yhtä lämpimästi ja ehkäpä syvemmästikin
+kuin nuorukaisen. Minkätähden luulettekaan minun tuhlanneen
+lukemattomia suosionosoituksia teille, jos ei minussa asuisi muu tunne
+kuin mikä suojelijalla on turvattiaan kohtaan?!"
+
+"Minä en voi koskaan rakastaa ketään muuta kuin Mustofinia. -- Hänen
+muistonsa on minulle pyhä, eikä mikään vieras kuva saa sitä
+saastuttaa", sanoi Anna surumielisesti.
+
+"Ja kuolleen tähden tahdotte te uhrata onnen elävän kanssa, joka voi
+antaa teille kaikkea mitä hyvänsä haluatte", puhkesi kenraali
+innokkaasti sanomaan. "Anna, minä, joka olen niin ylpeä kaikille
+muille, tahdon orjana totella pienintä viittaustanne, maata
+jaloissanne, jos sitä tahdotte."
+
+"Totinen rakkaus ei vaadi orjanpalvelusta", sanoi Anna. Häntä
+suojelivat viattomuuden ja puhtauden ystävälliset vallat tuolta
+intohimoiselta mieheltä.
+
+"Ja mimmoiseksi ajattelette te oikeastaan rakkauden, neitini?"
+
+"Suurimmaksi ja pyhimmäksi tunteeksi", sanoi Anna kainosti, mutta
+vakavasti, "jonka Jumala on painanut ihmisen sydämeen, ja joka, vaikka
+se keskeytyykin täällä maan päällä, on puhdistettuna ja vapautettuna
+kestävä yli ajan."
+
+Anna ajatteli Vladimiria ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä.
+
+"Te puhutte kauniisti", sanoi kenraali nauraen, "ja kumminkin erhetytte
+te päättäessänne, että rakkauden tulee olla ikuisen. Ei, Anna, sitä
+voidaan toistella äärettömiin asti -- ja se tulee _teidänkin_ oppia
+minua kohtaan."
+
+"Vaiti, kenraali, vaiti!" sanoi Anna, silmät harmista säihkyen.
+"Jokainen sana, jonka puhutte minulle rakkaudesta, on suurin loukkaus."
+
+"Ahvenanmaan ihana kukka, kuinka kaunis olettekaan vihassanne",
+huudahti kenraali.
+
+"Ystävänkin imarrus on iljettävä", sanoi Anna kylmästi, "vihamiehen
+kaksinkertaisesti inhoittava."
+
+"Älkäämme kiivastuko toisiimme", sanoi kenraali tyynen ja ystävällisen
+näköisenä. "Te olette kovin liikutettu, Anna, kävely vaikuttaisi
+kenties hyvää ja jähdyttäisi tulista vertanne. Jos suvaitsette, niin
+annan siitä käskyn teitä seuraaville palvelijoille."
+
+"Kiitän, jos olette niin hyvä", sanoi Anna ja huokasi kevenneellä
+mielellä nähdessään pääsevänsä ikävästä tilasta.
+
+"Pelasta minut, taivaan tähden tuolta mieheltä!" huudahti Anna
+kenraalin poistuttua ja syöksyi kauhistuneena Brigitan luokse läheiseen
+huoneesen. "Sinä et saa lähteä luotani kun hän tulee, vaan täytyy sinun
+aina seistä rinnallani ja estää hänen likenemistään."
+
+"En ole muistanut kertoa", sanoi huolestunut Brigitta, "miten kenraali
+eilen viimeksi nimitti minua vanhaksi lohikäärmeeksi ja pyysi, ett'en
+minä seisoisi kuuntelemassa, kun hänellä on jotain teille puhuttavaa,
+ikäänkuin minä hänen renkutustaan ymmärtäisin! Jos en tottele, niin
+pelkään suututtavani hänet siihen määrään, että hän eroittaa minut
+teistä, ja se olisi nykyisessä tilassamme kaikkein pahinta. -- Mitä on
+tapahtunut, puhukaa? Vapisettehan te, lapsi parka, koko ruumiiltanne
+kuin haavanlehti!"
+
+"Oi Brigitta, mitä minun on täytynyt kuulla", sanoi Anna. "Kenraali on
+tänään puhunut minulle suoraan rakkaudesta tavalla, joka saa sydämeni
+kauhusta kangistumaan. -- Mutta tule, Briitta muori, kenraali on
+ehdoittanut minulle kävelymatkan, ja meidän tulee kiiruhtaa, ettei joku
+oikku ennättäisi tehdä sitä tyhjäksi."
+
+Anna heittäytyi entisen holhojansa syliin ja piiloitti päänsä hänen
+poveensa.
+
+"Sinä olet oikeassa", jatkoi hän, "meidän tulee olla varovat, ett'ei
+kenraali näkisi hyväksi eroittaa meitä. -- Yksin on minun ponnisteltava
+vasten elämäni vuolasta virtaa. Hyvä Jumala, jos voimani loppuisivat ja
+veden vaahtoisa pyörre tempaisi minut mukanaan synkkään syvyyteen!"
+
+Ystävällisin sanoin rauhoitti Brigitta epätoivoista tyttöä, sitten
+pukeusivat he nopeasti päällysvaatteisin ja lähtivät.
+
+"Ihana kuin Venus ja siveä kuin nunna", ajatteli kenraali itsekseen
+palattuaan huoneesensa. "Linna ei olekaan niin helposti valloitettu
+kuin luulin. Lahjoihin ei hän pane suurta arvoa ja ystävyyttäni alkaa
+hän epäillä. Minun täytyy käyttää toista menetystapaa, rynnäkköä, ja --
+voitto on minun! -- Ihmeellinen, lumottu tunne, joka tekee minut
+narriksi ja valtaa koko sieluni, -- vaan tuossahan hän tulee, ihanin
+naisista, -- mikä ryhti, mikä sulous!"
+
+Tällä hetkellä kulki Anna todellakin Brigitan seurassa akkunan ohitse.
+Heidän jäljessään astui kaksi palvelijaa loistavassa liveripuvussa
+turvallisuudenvahtina; se oli kokonaan tarpeeton varokeino niin
+rauhallisessa kaupungissa kuin Turussa, mutta luulokas ja
+mustasukkainen kenraali oli katsonut sen tarpeelliseksi, kenties
+estääkseen siten Annaa vaihtamasta puhetta kenenkään kanssa.
+
+"Briitta muori", sanoi Anna, kuinka raikkaalta ja suloiselta tuntuu
+ilma, kun tulee noista kuumista saleista, jotka kaikessa loistossaan
+ovat minusta kuin Venedigin lyijykamarit onnettomasta vangista. Kuinka
+keveää on täällä hengittää! Toivoisin voivani lintuna lentää kauas,
+kauas siitä hirmusta, joka täällä minua uhkaa."
+
+"Ja mihin pakenisitte te, lapsi parka" kuiskasi Brigitta.
+
+"Sinä puhut ikäänkuin minun pakoni joskus voisi toteutua, hyvä
+Brigitta", vastasi Anna, "mutta jos niin olisikin, niin tiedän kyllä
+avarassa Suomessa löytyvän jonkun piilopaikan sen onnettomalle
+tyttärelle, jos ei muuallakaan, niin synkässä sydänmaassa, jonka petoja
+minä en niinkään paljon pelkäisi kuin kenraali Demidoffia!"
+
+He olivat Annan puhuessa saapuneet eräälle kauppapuodille, johon he
+päättivät mennä ostoksille.
+
+Huoneen peräpuolella istui viheriäksi maalatun korkean pulpetin ääressä
+nuori mies lukien uutterasti kirjaa. Annan ja Brigitan astuessa sisään
+katsahti hän kumminkin hajamielisen näköisenä ylös, järjesteli rajiaan,
+silitti kädellään valkoista tukkaansa ja kiersi vaksittuja viiksiään,
+jotka varjosivat hänen ylähuultaan.
+
+Tämä kaikki oli nopeasti tehty, mutta eräs vanhempi kumppani oli jo
+ehtinyt ennen häntä palvelemaan tulijoita, ja hänen täytyi sentähden
+vetäytyä takaisin toimettomana, mutta varsin mieltyneenä katselijana.
+Hänen edessään seisoi nimittäin ihan elävänä semmoinen kaunotar, joista
+hän oli lukenut lempiromaaneissaan, ja joita hän tähän saakka ei ollut
+luullut löytyvän muualla kuin novellinkirjoittajan mielikuvituksessa;
+erittäinkin liikutti hänen mieltään noissa säännöllisissä, armaissa
+kasvoissa ilmenevä surullinen, kärsivä katse.
+
+Tavattoman tulisesti kysyikin hän vierasten poistuttua kumppaniltaan,
+kuka tuo nuori tyttö oli.
+
+"Berndt Wilhelm", vastasi kumppani nauraen, "täytyy todellakin olla
+sinunmoisesi voidakseen olla tietämättä kuka hän on! Etkö sitten
+koskaan ole kuullut puhuttavan kenraali Demidoffista?"
+
+"Olen kyllä, hänhän on venäläisten joukkojen päällikkö täällä."
+
+"No sitten tietänet myöskin, että tämä nuori nainen on: kenraali
+Demidoffin neiti!"
+
+"Kenraali Demidoffin neiti! mikä nimitys!"
+
+"Niin, enempää en minä asiasta tiedä. Hänen asemansa tuon ylellisen
+venäläisen talossa ei liene liioin kadehdittava. Jos tahdot ottaa siitä
+lähemmin selkoa, niin: onnea vaan! minuun se ei koske."
+
+Näin virkkoi kumppani hymyillen, kiepahti kenkänsä korolla ympäri ja
+jätti meidän kyynäräritarimme hänen unelmiinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitä Anna jo alussa oli aavistanut, oli käynyt toteen, hän oli tuon
+venäläisen kenraalin luona vankina. Silloin ei hän ollut tietänyt,
+minkätähden hänen vapaudellensa taottiin kahleita, nyt tiesi hän sen
+ylen hyvin, ja ajatellessaan sitä hän kauhistui, mutta siitä varttui
+hänelle mielenlujuutta, jota hän vaaran lähestyessä tarvitsikin.
+Nöyränä taipui hän katkerain koetusten alaiseksi; oma järkähtämättömyys
+ja luottamus Jumalaan olivat hänen ainoana toivonaan tuota hillitöntä
+miestä vastaan, jonka käsiin hän oli joutunut.
+
+"Te kohtelette minua, Anna, niinkuin olisin minä pyövelinne enkä
+hyväntekijänne", sanoi kenraali eräänä päivänä hänelle. "Te olette niin
+kalsea ja tunnoton minua kohtaan, ettekä tuommoinen hento ruusu, joksi
+teitä kerran luulin."
+
+"Piikit on ruusullakin, ei vaan yksin orjantappuralla", vastasi Anna.
+
+"Ja hyvästi pistävätkin kun tahtovat", sanoi kenraali hymyillen.
+
+"Muulla tavoin ei voi ollakaan", virkkoi Anna.
+
+"Mutta sen täytyy", lausui kenraali. "Vihasta rakkauteen sanotaan vaan
+olevan yksi askel, ja niin toivon olevankin, Annaseni."
+
+"Minä en vihaa ketään, mutta minä inhoan teitä kenraali. Kuinka jalo te
+sitävastoin olisitte, jos tekisitte oikeutta onnettomalle tytölle,
+ettekä kietoisi sieluanne itsekkäisyyden mustaan verhoon."
+
+"Totta kyllä", sanoi kenraali, "jos ei minulla olisi niin mahtavaa
+yllykettä."
+
+"Mahtavaa yllykettä, mitä!"
+
+"Rakkautta, Anna, rakkautta!" huudahti kenraali. "Ihana tyttö, antakaa
+minulle vaikka kuinka pieni osa siitä vastineeksi, ja minä olen oleva
+onnellisin kuolevaisista."
+
+"Olenhan jo kerran teille julki sanonut, ett'en voi rakastaa ketään
+muuta kuin Mustofinia, ja siitä tulee teidän ymmärtää, etten rupea
+mihinkään yhteyteen teidän kanssanne."
+
+"Se ei ole ollut koskaan tarkoitukseni", sanoi kenraali nauraen, "jos
+sillä tarkoitatte avioliittoa, joka minulle olisi sama kuin rotanloukku
+kotkalle. Ei! vapaasti kuin sekin tahdon mä liidellä, nauttia, elää ja
+rakastaa -- rakastaa _teitäkin_ ainoastaan -- -- --"
+
+Kenraali kumartui ja kuiskasi Annan korvaan kaksi sanaa, jotka
+täyttivät hänet suurimmalla kauhulla. "Isä parka", sanoi hän, "kuinka
+syvälle on tyttäresi vajonnut, kun hänen täytyy kuunnella tuommoista!
+Minä en ymmärrä, kenraali", jatkoi hän, "mimmoisten naisten kanssa te
+olette ollut yhteydessä voidessanne puhutella minua näin häpeällisellä
+tavalla. Mutta tietäkää, ett'en minä koskaan rupea teidän himonne
+uhriksi, jota te koetatte peitellä kauniilla sanoilla. -- Menkää,
+kenraali Demidoff, älkääkä kiihoittako minua viimeiseen asti."
+
+"Mitä en hyvällä saa koetan hankkia väkivallalla", sanoi kenraali,
+"minä opetan teidät taipumaan tahtoni mukaan."
+
+"Taipumaan tahtonne mukaan!" toisti Anna, "taipumaan -- mihin? --
+häpeään! Laupias Jumala!"
+
+"Te pauhaatte turhaan, ihana tyttö, sillä kukaan ei auta teitä eikä
+pidä lukua mitä näiden seinäin sisällä tapahtuu. Uhoitelkaa, repikää
+taivas ja maa, te niskoittelija, ja kumminkaan ette pääse minusta, yhtä
+vähän kuin hiiri kissan kynsistä."
+
+Suonet paisuivat kenraalin otsalla ja pahat himot väänsivät hänen
+kasvojaan, kun hän lähestyi tyttöä.
+
+"Älkää tulko liki", sanoi Anna. "Näinkö ritarillisuus ja kunnia
+käskevät teidän kohtelemaan turvatonta? Näinkö te, uskoton kenraali,
+pidätte Mustofinille -- kuolleelle -- antamanne lupauksen?!"
+
+Nämä nuhteet ja vetoaminen vainajaan sytyttivät kenraalissa niin
+sanomatonta vihaa tyttöä vastaan, joka rohkeni vastustaa ja suututtaa
+häntä, että hän unhoitti kaiken muun. Leimuavin silmin ja hammasta
+purren tarttui hän Annan pitkään tukkaan, kietoi sen kätensä ympäri ja
+heitti hänet huoneen nurkkaan, jonka jälkeen hän poistui iskien ovea
+niin kovasti kiinni, että seinät tärähtivät.
+
+Kovasta sysäyksestä tointuneena, otsa veressä ja jäsenet ruhjottuna,
+makasi Anna liikkumattomana lattialla, kun Brigitta tuli sisään. Itkien
+nosti hän tytön sohvalle, asetti kylmiä kääreitä hänen päänsä ympärille
+ja kävi iloiseksi nähdessään hänen virkoavan. Vaikka Anna tunsikin
+olevansa niin väsynyt ja heikko, pyysi hän kumminkin ennen kaikkea,
+että Brigitta lukisi hänelle.
+
+"Mitä minun pitää lukea, rakas lapseni?" kysyi Brigitta.
+
+"Kuningas Davidin 139:s salmi, hyvä Briitta muori", sanoi Anna
+matalalla mutta selvällä äänellä, osoittaen kädellään raamattua
+pöydältä.
+
+Brigitta otti pyhän kirjan, istuutui lähelle sohvaa ja katsahdettuaan
+vielä kerran rauhattomasti sairaan suuriin, ihmeellisesti loistaviin
+silmiin alkoi hän lukea, ensin tosin vapisevalla äänellä, mutta mitä
+kauemmin hän luki, sitä enemmän voimaa saivat nuo juhlalliset sanat.
+Kun hän tuli tähän paikkaan: "_Jos minä astuisin ylös taivaasen, niin
+Sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, Sinä
+myös siellä olet. Jos minä ottaisin aamuruskon siivet ja asuisin meren
+äärissä, niin Sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja Sinun oikia
+kätes pitäis minun_", silloin kirkastuivat Annan kalpeat kasvot ja hän
+hymyili autuaallisesti. Vakavasti kertoi hän sitten salmin kaksi
+viimeistä värssyä: "_Tutki minua Jumala ja koettele minun sydämeni:
+kiusaa minua ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen. Ja katsos, jos minä
+pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle_."
+
+Tuskin oli Briitta muori ehtinyt tauota, kun ovi avattiin ja kenraali
+jälleen astui sisään.
+
+Käskevällä silmäyksellä pakoitti hän vastahakoisen palvelijan
+poistumaan ja lähestyi sitten Annaa, joka vaivoin nousi ylös.
+
+"Vanha venäläinen sananlasku sanoo: kussa on viha, siellä on myös
+hyväntahtoisuus ja anteeksiantamus", virkkoi hän. "Oi Anna, voiko tämä
+toteutua teistäkin? Sanokaa että niin on, sillä muutoin tulen minä
+hulluksi! -- Minä puolestani olen antanut anteeksi _teille_, suloinen
+enkeli! -- antakaa tekin minulle!"
+
+"Minä koetan", sanoi Anna, "jos lupaatte olla uudistamatta äskeistä
+kohtausta, sillä ette uhkauksilla ettekä houkutuksilla ole saava minua
+luopumaan siitä, mitä pidän oikeana."
+
+"Väkivallalla en teitä enää pakoitakaan rakastamaan minua, mutta
+lahjoittakaa minulle edes murunen lämpimän sydämenne tunnetta -- ja
+ruvetkaa omakseni."
+
+Tuo ylpeä mies heittäytyi lattialle, suuteli innokkaasti nuoren tytön
+jalkoja, ja hellimmät sanat, tulisimmat rukoukset virtailivat hänen
+huuliltaan. Kohtaus oli sekä surkuteltava että naurettava ja olisi
+entisinä päivinä saanut kenties Annankin hymyilemään, mutta nyt oli hän
+rauhaton ja pahoilla mielin, ja sentähden herätti se hänessä vaan syvää
+inhoa ja kauhistusta. "Nouskaa, kenraali, älkääkä alentako itseänne",
+sanoi hän. "Hillittömien himojenne vallassa unohdatte te, miesparka,
+mitä ihmisarvo käskee, Minä surkuttelen teitä syvästi."
+
+"Surkuttelette minua!" Kenraali hypähti ylös. Loukattu ylpeys hehkui
+hänen silmissään ja viha oli pääsemäisillään hänessä voitolle, mutta
+hänen uhrinsa kärsivä näkö masensi hänet, hänen voimakas vartalonsa
+horjui ja jälleen pyysi hän houkuttelevimmalla tavalla anteeksi, johon
+Anna vihdoin jalomielisesti suostuikin.
+
+"Näyttääksenne, että olette täydellisesti antanut minulle anteeksi",
+sanoi kenraali ottaen esiin kultaisen rasian, jota koristi keisari
+Aleksander I:n timanteilla reunustettu kuva, "ottakaa tämä rasia, joka
+minulle on äärettömän arvokas, ollen arvollinen muisto ruhtinaaltani,
+ja pitäkää se muistona mieheltä, jonka täytyy ihmetellä teitä yhtä
+suuresti, kuin hän teitä rakastaakin."
+
+Jalosti kieltäytyi Anna ottamasta vastaan tuota kallista lahjaa, mutta
+lopuksi täytyi hänen kumminkin ottaa se ja antaa perää kenraalin
+hartaalle pyynnölle.
+
+Näin päättyi tämä päivä, jota valitettavasti seurasi monta samanmoista.
+
+Myöhään yöhön istui Anna painaen käsillään polttavia ohimoitaan ja
+katseli ulos talven pimeyteen, mutta se selkeni, kun hän sanomattomaksi
+ilokseen löysi äitinsä kadonneen tähden. Hänen sielunsa pysyi kiinni
+niissä lohduttavissa lupauksissa, joita Brigitta äsken oli lukenut
+raamatusta ja tästä taivaallisesta lähteestä sai se lepoa ja rauhaa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Siirtykäämme lukijan suosiollisella luvalla tuosta pienestä kaupungista
+Aurajoen rannalta venäläisten leiriin Borodinon luo. Niin pitkälle oli
+sota Venäjän ja Ranskan välillä edistynyt, että ratkaiseva taistelu oli
+odotettavissa. Uskollisesti olivat Venäläiset noudattaneet
+puolustusjärjestelmäänsä, jonka tarkoituksena oli houkutella viholliset
+sisämaahan, mutta Ranskalaisten saapuessa yhä lähemmäksi Moskovaa,
+nousi Venäläisten kansallistunto tämmöistä menettelemistä vastaan.
+Tämän tyytymättömyyden johdosta yhdisti keisari Aleksander
+sotajoukkonsa iäkkään kenraalin Kutusovin komennon alle, joka muutamaa
+kuukautta tätä ennen päätetyssä Turkin sodassa oli erittäin kunnostanut
+itsensä ja nyt kansan toiveiden mukaan tahtoi uskaltaa ruveta
+taisteluun vähäisen Borodinon kylän luona, kolmenkymmenen virstan
+päässä tsaarien kuuden sadanvuotisesta ruunauskaupungista.
+
+Suuri oli riemu tästä päätöksestä, mutta se koskikin kodin, perheen,
+isänmaan ja kunnian puolustusta.
+
+Oli syyskuun kuudennen päivän ilta 1812. Punaisen vuoren kukkulalla,
+joka kohosi yli seudun, oli Venäläisten suurin patteri, nimeltä
+Rajevskin patteri, eli, kuten Ranskalaiset sitä kutsuivat, Suuri
+patteri. Sen molemmilla puolilla oli pienempiä tykistöjä,
+saartokaivantoja ja valleja, vasemmalla solatie, joka eroitti
+Ranskalaisten ja Venäläisten etuvartijat toisistaan.
+
+Tätä tietä myöten astui muuan nuori mies nopein, kevein askelin. Hän
+palasi vakoilemasta ja ohjasi kulkuaan Venäläisten leiriin. Hän oli
+puettu pitkään, avaraan sotilaanviittaan, joka täydellisesti peitti
+hänen korkean ja solevan vartalonsa, niin ett'ei häntä ollut helppo
+pimeässä tuntea, varsinkin kun tilapäinen, omituisen näköinen päähine
+osaksi varjosi hänen muotonsa. Tämä mies oli kapteeni Mustofin, joka
+sodan aikana oli kohonnut evestiluutnantiksi, mutta jota me vanhan
+tuttavuuden vuoksi kernaammin kutsumme entisellä arvonimellään.
+
+Luottamustoimi, jonka hän hiljan oli päättänyt, oli houkutellut hänet
+niin lähelle Ranskalaisten etuvartijoita, että hän vaivoin pääsi eheänä
+vinkuvasta luotisateesta, mutta tämä voitettu vaara näkyi enemmän
+virkistävän kuin masentavan hänen pelotonta mieltään. Rohkeita,
+tutkivia silmäyksiä loi hän vuorenrotkoihin molemmille puolille tietä,
+joissa pahojen valtain sanottiin asustavan ja ilvehtivän ja joita
+vanhan tarinan mukaan ei muu lepyttäisi kuin niin mahtava virta
+ihmisverta, että se Punaisen vuoren juurelta ulottuisi kaukaiseen
+Moskovan jokeen.
+
+Vaikk'ei Mustofin ollut herkkäuskoinen eikä taikaluuloinen, tuntui
+hänestä kumminkin tämä tarina olevan kuni synkkä ennustus huomispäivän
+taistelulle ja hänen jäseniänsä karsi ajatellessaan veljenverta, joka
+ikivanhoista ajoista saastuttaa syynalaista maata. Voiko valta ja
+kunnia, nuo inhimilliset himot, jotka niin usein ovat yllyttäneet
+kansoja aseisin toisiansa vastaan, vastata kaikkia sodan uhreja,
+leskien ja orpojen kyyneliä ja huokauksia!
+
+Surkutellessaan näitä ihmiskunnan kärsimyksiä kävi hän vakavalle,
+surulliselle mielelle, johon ympäröivä luontokin vaikutti. Varjot
+olivat yhdistyneet pimeydeksi, taivas oli pilvessä ja taaja, kostea
+sumu kohosi maasta.
+
+Mustofin kompastui. Hän luuli ensin siinä olevan paulan, mutta huomasi
+pian, että se oli vaan viaton myyrä, joka oli rohennut nousta
+maanalaisesta piilostaan. Tämä vähäinen seisahdus sai hänen
+hymyilemään, haihdutti hänen synkkämielisyytensä ja samalla heijastui
+Anna Mörckin jalo ja viehättävä kuva hänen sielussaan. Loistavan
+kauniina oli se valkoisessa puvussa lähestyvinään häntä, tarttuvinaan
+hänen käteensä ja kuiskaavinaan hänen korvaansa uskollisuuden ja
+kuolemaan asti sitovan rakkaudenlupauksen.
+
+Suloisia olivat nuo mielikuvitukset, sitä suloisempia, kun todellisuus
+oli niin katkera. Jätettyään Annan enonsa, kenraali Demidoffin luo, ei
+näet Mustofin ollut saanut mitään tietoa häneltä. Jokaisessa
+kirjeessään oli hän tehnyt hänelle satoja kysymyksiä, joihin hän ei
+kumminkaan kokkaan saanut vastausta.
+
+Voimatta kauemmin hillitä rauhatonta ikäväänsä oli hän sodan syttyessä
+alkupuolella kesää lähettänyt erään uskollisen orjansa Suomeen ottamaan
+selkoa morsiamensa kohtalosta. Vaikka siitä oli jo kaksi kuukautta
+kulunut, ei lähettilästä vielä ollut kuulunut takaisin. Mutta yhtä
+vähän kuin Anna oli epäillyt Mustofinin uskollisuutta, yhtä vähän oli
+tämäkään ajatellut sitä mahdolliseksi, että morsiamensa hänet
+unohtaisi. Hänen mielensä ei ollut koskaan hehkunut palavammin isänmaan
+rakkaudesta, eikä hän koskaan ollut alttiimpi uhraamaan elämäänsä ja
+vertansa sen edestä kuin juuri tänä iltana, ja kumminkin -- kuka kertoo
+ihmissydämen taistelut? -- ja kumminkin vapisi hän, niinkuin ei koskaan
+ennen ajatellessaan, että kuolema murhaavana luotina kenties piankin
+eroittaisi hänet Annasta ja jättäisi tämän yksin maailman suruihin ja
+vaaroihin.
+
+Tällä aikaa oli Mustofin jättänyt solatien taakseen, vaihettanut illan
+tunnussanan: "Jumala ja tsaari!" viimeisen vahtimiehen kanssa, ja oli
+Venäläisten leirissä. Korkeat patterit ja vallit häämöittivät aaveen
+näköisinä öistä taivasta vasten, ja sieltä täältä vilahti nuotiotulia
+sumusta. Jyrkkänä vastakohtana voitosta varmojen Ranskalaisten
+iloitsemiselle, vallitsi täällä syvä, juhlallinen hiljaisuus. Valkeissa
+vaatteissa riensi kansa tunnustamaan syntinsä papeille saadakseen
+synninpäästön ja pyhän Ehtoollisen. Selvästi näki että Venäjän
+sotajoukko valmistihe kuolon juhlaan.
+
+Mustofinillä ei ollut kumminkaan aikaa katsella, mitä hänen ympärillään
+tapahtui. Hän meni ruhtinas Bagrationin luo, jonka osakuntaan hänen
+joukkonsa kuului, ja annettuaan ilmoituksen sai hän vihdoin vetäytyä
+omaan majaansa. Siellä odotti uskollinen Feodor herraansa kuumalle
+teelle, joka maistoikin tästä varsin hyvälle vaivaloisen kävelyn
+perästä.
+
+Vahvistettuaan itsensä tällä tuoksuvalla juomalla otti Mustofin esille
+erään kartan ja rupesi uutterasti tekemään sodanjohdollisia laskuja,
+joita Feodor useamman kerran yskimisellään turhaan koetti keskeyttää.
+
+Vihdoin katsahti Mustofin ylös. "Mitä tahdot, Feodor?" sanoi hän
+hymyillen.
+
+"Isä Vasili on tullut", kuului lakoninen vastaus.
+
+"Isä Vasili! Mitä sanot?" Vladimir hypähti seisoalle. "Sanantuojani
+Suomesta! -- Jumalalle olkoon kiitos! -- riennä -- kutsu hänet sisään!"
+
+Kauan ei viipynytkään, ennenkuin Vasili, pieni, mielevä, partasuu ukko
+astui majaan.
+
+"Tervetultuasi vihdoinkin, isä Vasili", tervehti häntä kapteeni
+iloisesti, "minkä tiedon sinä tuot?"
+
+Isä Vasili ei vastannut sanaakaan.
+
+"Oletko menettänyt kielesi käytön matkalla?" hymyili Mustofin.
+"Muistaakseni oli sinulla ennen aina sana suussasi."
+
+"Jalo herra", vastasi viimein Vasili, "ikävää uutista on aina vaikea
+ilmoittaa."
+
+Mustofin kalpeni. "Sinä et siis tavannutkaan kenraali Demidoffia?"
+sanoi hän.
+
+"Tapasin kyllä, ja paitsi kirjettä on minulla suullisia terveisiä
+jalolta kenraalilta; hän pyytää sanomaan, ett'ette kovin raskaasti
+laskisi mielellenne koettelemusta, jonka taivas on päällenne pannut. --
+Muuten on matkani, kiitos olkoon pyhille, onnistunut hyvin. Kenraali
+Demidoff oli kyllin hyväntahtoinen ja antelias, mutta niin ankara,
+ett'en saanut pistää nenääni oven ulkopuolelle, sitä vähemmän puhutella
+ketään. Niin pian kuin mahdollista lähetti hän minut jälleen tielle,
+ettei teidän liian kauan olisi tarvinnut odottaa tuloani."
+
+Vasili oli saanut tavallisen puheliaisuutensa takaisin, ja sanat
+virtailivat täten hänen huuliltaan, mutta Mustofin ei kauemmin niitä
+kuunnellut; hän mursi kenraali Demidoffin suurta sinettiä kirjeestä.
+
+Johtavien alkulauseitten perästä kirjoitti kenraali seuraavaa:
+
+"Kallis sisarenpoika, mieleni on raskaampi Siperian marraskuuniltaa,
+kun minun nyt _täytyy_ ilmoittaa Sinulle se, jota niin kauan kuin
+mahdollista olen Sinulta salannut säästääkseni Sinulta suurta surua.
+Anna Mörck, jonka lähtiessäsi jätit minun turviini, ei ole enää
+elävitten joukossa maan päällä. Vietettyään useita kuukausia synkässä
+raskasmielisyydessä, joutui hänen surusta riutunut ruumiinsa täällä
+liikkuvan rokkotaudin uhriksi, ja hän nukkui kuoleman uneen niin
+rauhallisesti, kuin lapsi päätettyään iltarukouksensa. Usein puhui hän
+Sinusta ja toivoi lujasti näkevänsä Sinut jälleen haudan toisella
+puolella.
+
+"Vaikk'ei tämä nuori tyttö kuulunut meidän pyhään kirkkoomme,
+olen minä luettanut messuja hänen sielunsa edestä ja hartauslaitoksiin
+maksanut suuria summia hänen muistokseen. Kanna surusi kuin mies
+ja elä niitä suuria tehtäviä varten, joita elämäsi Sinulle vielä
+tarjoo -- -- --"
+
+Mustofin luki kirjeen monet kerrat läpi. Pelko, jota hän aina oli
+koettanut karkoittaa itsestään, mutta joka usein oli palannut takaisin,
+oli siis toteutunut -- Anna Mörck oli kuollut.
+
+Hän viittasi Feodoria ja Vasilia poistumaan ja jäi yksin. Lähtiessään
+vähän myöhemmin majasta näytti hän tyyneltä, melkein onnellisen
+näköiseltä; ainoastaan hänen tunteellisesta katseestaan ja
+kuolonkalpeista kasvoistaan huomasi, että taistelu oli ollut hirveä.
+Ikäänkuin unissa pysähtyi hän hetkeksi eräälle nuotiotulelle, jonka
+ympärille joukko kasakoita, aron solevia poikia, oli asettunut.
+Mukavassa, huolettomassa asennossa istuivat he suruttomina ja nauttivat
+viinaa, jota kenraali Kutusov oli antanut jakaa heille, ja muistelivat
+kotiaan Donin rannalla ja rakkaita arojaan.
+
+Oikein kaunopuheliaasti kertoi muuan vanhempi mies uteliaille
+nuoremmille kumppanilleen, miten raivoava lumipyry Vjuga kietoo
+hirmuisella nopeudella kesäisen auringon paahtaman maan jäiseen
+verhoon, mutta miten kevään aurinko sitten jälleen sulattaa routaisen
+maan mustaksi liejuksi, valmistaen siten maan laadun suloiselle
+toukokuulle, joka lyhyessä ajassa kaunistaa aron välkkyvällä
+ruohovaipalla, kutoen siihen ihanimpia kukkia.
+
+"Sinä puhut niinkuin pappi lukee kirjastaan", huudahti eräs nuori
+mustatukkainen mies säihkyvin silmin, "ja melkein yhtä somasti kuin
+meidän vanha atamaanimme, johon arvoon pyhä Neitsyt meitä kaikkia
+auttakoon!"
+
+"Niin, siihen auttakoon meitä pyhä Neitsyt!" huudettiin yhdestä suusta.
+
+"Ei ole aika ajatella omaa kunniaa!" kajahti samassa mahtava ääni ja
+puolipäihtyneen kasakkajoukon edessä seisoi heidän oma päällikkönsä,
+joka käveli ympäri pitäen väkeänsä järjestyksessä.
+
+Tämä näky palautti Mustofinin itseensä, innostuksen loisto hehkui hänen
+silmissään, ja hän riensi sotamiestensä luokse katsomaan olivatko
+kaikki valmiit taisteluun. Kuolemalle ei hän enää vavissut, päinvastoin
+päätti hän etsiä sitä, tullakseen yhdistetyksi Annansa kanssa, jonka
+kuva, ei enään kuolevaisessa, vaan kirkastetussa muodossa näytti
+viittaavan häntä luokseen.
+
+Nopeasti kuluivat yön hetket. Pilkkoisessa pimeässä kulki haaveellinen
+joukko leirin läpi. Papit avaroissa, hulmuavissa kaapuissa ja
+kuoripojat tulisoihdut käsissä kantoivat ihmeitä tekevää neitsyt Marian
+kuvaa rivistä riviin sotajoukon edessä, jonka ohessa luettiin seuraava,
+kenraali Kutusovin julistus:
+
+"Veljet! Tässä kuvassa näette te hartautemme esineen, joka rukoilee
+taivasta yhtymään ihmisten kanssa tätä tirannia vastaan. Miljoonia
+ihmisiä hävittää tämä pääkapinoitsija, tunkeutuu miekka kädessä meidän
+pyhyyksiimme vastoin inhimillisiä ja jumalallisia lakeja, saastuttaa
+verellä ja kukistaa alttarimme ja panee Herran arkin, josta pyhä
+esikuva meidän kirkkomme on, alttiiksi tapausten, elementtien ja
+jumalattomain käsien häväistykselle. Älkää sentähden peljätkö, ett'ei
+Jumala, jonka alttarit tämä mato näin on saastuttanut, olisi teidän
+puolellanne; älkää peljätkö, ettei hän tahtoisi ojentaa kilpeänsä
+teidän rivienne eteen ja taistella vihollistansa vastaan Pyhän Mikaelin
+miekalla!"
+
+"Pyhän Mikaelin miekalla! Niin, vyöttäkäämme sillä itsemme ja
+voittakaamme tahi kuolkaamme!"
+
+Joka silmässä paloi raivon ja uskonvimman tuli. Satatuhatta miestä
+lankesi polvilleen, otti siunauksen ja pirskoitettiin pyhällä vedellä.
+Se oli suurenmoinen näky, sitä enemmän liikuttava, kun syysaamun
+rusoittava koitto samassa loi siihen ihanan hohteen läpi haihtuvan
+sumun. Iäkäs kenraali Kutusov nousi hevosen selkään, paljasti harmaan
+päänsä, kuni mahtava laviinivyöryke kaikuivat hurraahuudot ja
+hätärummut pärryttivät.
+
+Sillä aikaa kuin tämä tapahtui Venäläisten leirissä, tervehtivät
+Ranskalaiset nousevaa aurinkoa suurimmalla ilolla. Tästä onnellisesta
+enteestä riemuissaan lausui Napoleon nuo tunnetut sanat: "Tämä on
+Austerlitzin aurinko!" Hänen julistuksensa kansallensa kuului:
+
+"Sotamiehet! Kas tässä se tappelu, jota te niin suuresti olette
+ikävöineet! Voitto riippuu teistä. Se tuottaa meille runsaasti
+ruokavaroja, hyvät talvimajat ja pikaisen paluumatkan isänmaahan.
+Käyttäytykää kuin Austerlitzin, Friedlandin, Vitebskin ja Smolenskin
+luona ja jälkimaailma on ylistävä teidän urhoollisuuttanne tässä
+sodassa, ja teistä sanotaan: Hän oli siinä suuressa tappelussa Moskovan
+muurien edustalla."
+
+Harvalukuiset mutta voimalliset olivat nuo sanat ja muistutus entisistä
+voitoista ei ollut tekemättä vaikutustaan. Innostus oli suuri.
+
+Kello puoli kuusi alkoi tappelu kuuden sadan kanuunan tulella
+molemmilta puolin. Kokonaisia kolonnia kaatui, ja aseiden kalske kuului
+kolmenkymmenen virstan päähän. Neljää tuntia myöhemmin onnistui
+Ranskalaisten, huolimatta Venäläisten erinomaisesta urhoollisuudesta,
+tunkeutua edellä mainitun solatien läpitse ja valloittaa patterit.
+Voitto oli heidän, mutta he eivät huolineet käyttää sitä hyväkseen,
+jonkatähden Venäläiset saivat aikaa kootakseen uusia voimia, ja
+taistelu syttyi uudelleen entistään hirvittävämpänä.
+
+Vasta yön tullessa lakkasi tämä, sen ajan verisin tappelu. Ranskalaiset
+olivat voittaneet, mutta voitto oli kalliilla ostettu.
+
+Borodinon tappelutanner oli kauhea katsella; sitä peitti ruumiit ja
+verilammikot. Erittäinkin oli Isolla patterilla ja sen ympäristöllä
+hirveä näky; kuolevia ja kuolleita oli siellä monta kerrosta
+päällekkäin, huokauksia ja valituksia kuului kaikkialta.
+
+Vaan hiljaa, tuolta lähestyy yksinäinen mies lyhty kädessä! Joka
+askeleelle kumartuu hän ikäänkuin hakien jotain ja kyynel kimmeltää
+hänen tuimassa silmässään.
+
+Se on Feodor. Hän etsii herraansa, jonka hän aina oli nähnyt joukkonsa
+etupäässä siellä, missä vaara oli suurin. Kauan olikin näyttänyt siltä
+kuin vihollisen luodit olisivat välttäneet kapteeni Mustofinia, kunnes
+vihdoin hänen liehuva höyhentöyhtönsä äkkiä oli kadonnut näkyvistä
+vähän ennen taistelun loppua.
+
+Raskas oli uskollisen palvelijan kulku, mutta tuo jalo ajatus, että hän
+pelastaisi herransa joko elävänä tahi kuolleena, piti häntä pystyssä
+tänä kauheana yönä, jolloin tähdetkin ikäänkuin vavisten ihmisten
+väkivaltaisille töille piiloittivat tuikkavan valonsa pilvien verhoon.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Se aika oli ohitse, jolloin vastenmielisyys ja inho kenraali Demidoffia
+kohtaan hänen julman käytöksensä johdosta Vaasan kaupungin ryöstössä
+oli yleisössä niin hereillä, että eräistä tanssiaisista Turussa koko
+seurue hänen saapuessaan poistui. Mutta ajat olivat muuttuneet, ja
+kenraalin loistava ja vieraanvarainen talo oli saanut vetovoiman, jota
+ei kuka hyvänsä voinut vastustaa. Isäntä oli harras musiikinystävä,
+soitti mestarillisesti viulua ja kokosi kernaasti ympärilleen
+henkilöitä, joilla oli samaa taipumusta. Hänen soitannollisissa
+iltamissaan olikin lukuisasti vieraita; siellä oli puhelu niin iloista
+ja vilkasta, siellä seurusteleminen niin kohteliasta ja leikillistä.
+
+Näin oli laita eräänä maaliskuun iltanakin 1813, jolloin kenraalin
+kirkkaasti valaistujen akkunain ulkopuolelle kokoontunut utelias
+ihmisjoukko unhoitti lumipyryn ja vinhan tuulen saadakseen kuulla ja
+nähdä edes vähänkin, mitä tuossa paljon puhutussa asunnossa tapahtui.
+
+"Hauskaa kait mahtaa taas olla tänä iltana venäläisen kenraalin luona",
+virkkoi muudan lihava karvari. "Kirottu olkoon se hetki, jona nuo
+moskovalaiset roistot pääsivät meidän herroiksemme, sillä oma nahka ei
+enään mene kaupaksi, sitten kun Venäjän vuodat tulivat käytäntöön. Hyi!
+niiden pahaa hajua!"
+
+"Karvari vaari", nauroi eräs kalpea ja laiha räätäli, "enpä todellakaan
+luule sinun nenäsi olevan liioin turmeltuneen. Mitä taas sinun _omaan
+nahkaasi_ tulee, niin ei liene syytä sitä myytäväksi tarjota, pikemmin
+voisi silloin silavankaupalla onnistua."
+
+Yleinen nauru palkitsi sukkeluuden, jota seurasi tuima sanasota.
+Karvari syytti räätälin vääritelleen sanainsa merkityksen ja räätäli
+taas puolusti innokkaasti itseänsä.
+
+"Älkäät toki, hyvät ystävät", sanoi muudan pienenläntä porvari
+välittäen, "paavin parrasta ei ansaitse riidellä, sillä jos luonto on
+varustanut Nuutti karvarin hienommalla nenällä ja vähemmän terävällä
+kielellä kuin Lauri räätälin, niin tulee kuitenkin elää rauhassa
+toistensa kanssa."
+
+"Siinä kohden olette oikeassa", vastasi räätäli sukkelasti. --
+"Muutetaan sentähden puheaine. Luuletteko kenraalin mamselin olevan
+mukana tuossa hienossa seurassa tänä iltana?"
+
+"Sitä en usko", vastasi joukosta eräs vaimo, jolla oli yleensä paremmat
+tiedot kuin muilla, "tyttö parka, kaiket päivät kuuluu hän istuvan
+huoneessaan surren kadotettua sulhaistaan."
+
+"No, lohduttaahan kenraali häntä kyllin", sanoi joku.
+
+"Lohduttaa! Kaunista lohdutusta todellakin, hän joka ei salli hänen
+mennä Jumalan huoneesenkaan ilman vartijoitta."
+
+"Mutta välimmiten kohtelee hän häntä kuin kuningatarta", väitti joku
+toinen.
+
+"Sano ennemmin kuin kurjinta orjaansa", virkkoi eräs nuori tyttö
+innokkaasti, "ja kaikki tämä sentähden ett'ei hän myönny kenraalin
+inhoittaviin toiveisin."
+
+"Kuinka tänä iltana on kylmä!" sanoi muudan vanha rouva,
+maustenkauppias, "jokainen tuulenpuuska käy oikein läpi ruumiin."
+
+"Ja kumminkin täytyy teidänkin seistä täällä ulkona niinkuin kaikkien
+muittenkin", puuttui eräs turkkuri puheesen, "vaan niinhän se on,
+muoriseni, ajat ovat köyhät uutisista siitä päivin kun keisari
+Aleksander viime vuonna kävi meitä tervehtimässä, -- mutta kas, kas,
+nyt tulee kenraali keskelle lattiaa ja puhuu -- vieraat asettuvat
+riveihin ympärille lasit käsissä -- kenraali kohoittaa omaansa. Saas
+tästä! -- Kuinka halukkaasti kaikki maistelevat juomaa! -- -- kenraalin
+viinikellari kuuluu olevan hyvä -- hohoi, kellä olisi se!"
+
+Kenraali Demidoff piti todellakin puheen. Erään hiljan lopetetun
+musiikkikappaleen johdosta esitti hän maljan musiikille ja erittäin sen
+harjoittajille tässä kokoontuneessa piirissä. Hän puhui tulisesti ja
+sattuvasti ja jakeli runsaasti hienoja imarruksia, joita ei kukaan
+voinut erittäin omistaa itselleen, mutta tavallaan koskettivat ne
+kumminkin jokaista.
+
+Puheen jälkeen otti hän cremonalaisen viulunsa ja viritettyään sen hän
+aloitti. Yhä korkeimmissa ja avarammissa piireissä virtailivat sävelten
+aallot ristiriitaisina, vuoroin raivoavina, vuoroin vaikeroivina.
+Kenraali käytti joustaan hurmaavan hyvästi, hänen soittonsa ihastutti
+ja valtasi vieraat, jokainen hermo oli jännitetty. Vähitellen
+muuttuivat kuitenkin säveleet pitkäveteisemmiksi, vienoiksi,
+suloisiksi. Tuntui kuin olisi hän soitossaan tahtonut kertoa elämänsä
+sadun, lapsuuden huolettomat iloiset päivät, jotka olivat vierineet
+kuin hiljainen kevätpuro, kunnes elon pauhaava meri ja himojen ja
+eksytysten kuohut olivat raivonneet ja haudanneet sydämen rauhan ja
+lapsuuden onnen.
+
+Samoin kuin halpa paimenpoika muinen harppunsa soitolla lievitti
+onnettoman kuninkaan tuskia, samoin oli musiikilla joskus ihmeellinen
+voima sytyttää valoa kenraalin synkkään sieluun, valoa, jota joka
+ihminen, vaikka olisi miten langennut, joskus tuntee, kun viattomuuden
+muisto ja salainen halu jonkin paremman, aatteellisemman perään valtaa
+hänet.
+
+Tämä harvinainen, lohduttava tunne sai kenraalin unohtamaan kaikki
+miellyttämisen tuumat, mutta kun kappale oli lopussa, oli samassa
+kaikki tuo hyväkin paennut.
+
+Veikisteleväisesti antoi hän jousen vielä hetken levätä viulun
+kielillä, sitten katsahti hän äkkiä ylös, ikäänkuin olisi hän tahtonut
+huudahtaa kuin Augustus: "taputtakaa käsiänne!"
+
+Moinen huudahdus olisi kumminkin ollut kokonaan tarpeeton, sillä
+ihastus hänen ympärillään oli kyllin suuri tyydyttääkseen hänen
+kevytmielisyyttään.
+
+"Kuinka herttainen isäntä meillä on", sanoi eräs nuori tyttö toiselle,
+tarttuen hänen käsivarteensa ja vieden hänet syvään akkunankomeroon,
+jonka tiheät uutimet kätkivät heidät kaikkien silmäyksiltä.
+
+"Niin luulevat useammat", vastasi puhuteltu, "ja oikein on hauska nähdä
+miten kaikki ovat nöyriä ja kohteliaita, mutta, Maria, kaikkea tätä
+täytyy minun melkein halveksia tietäessäni mimmoinen kenraali Demidoff
+on tuon hienon kohteliaan naamarin takana, jolla hän peittää halpaa
+mieltään."
+
+"Etkä sinäkään, Kristiina, ole laimiinlyönyt kunnioittaa häntä
+läsnäolollasi", virkkoi Maria Renkrona hiukan ivallisesti.
+
+"Se on ensimmäinen kerta, kun olen antanut naisellisen uteliaisuuteni
+vietellä itseni tähän tekoon, mutta se on oleva myöskin viimeinen. Minä
+toivoin näet saavani tänä iltana nähdä sen nuoren tytön, joka on
+kenraalin talossa, mutta minä olen erehtynyt."
+
+"Hän ei ole tavallisesti koskaan näkyvissä, niin hyvin kuin minä
+tiedän. Demidoffilla, joka on mustasukkainen kuin Othello, ei olisi
+suinkaan rauhaa, jos hän soisi hänelle tuon huvituksen, -- mutta minua
+ihmetyttää että sinuakin, Kristiina, huvittaa tämä salaperäinen olento,
+jota kaikki niin mielellään tahtoisivat, mutta harvoin saavat nähdä."
+
+"Mitäpä meillä naisilla muuta onkaan työnä kuin ihmetellä, kieliä ja
+laverrella kuin papukaijat, kun vähänkin on aihetta", vastasi Kristiina
+Lagerhjelm katkerasti. -- "Vaan jos olisin mies, tempaisisin minä hänet
+kiusaajansa kynsistä!"
+
+"Isäni sanoo", virkkoi neiti Renkrona, "että moni muu haluaisi tehdä
+samoin, mutta että semmoinen askel olisi ylen vaarallinen, kun
+valloittajamme katselevat meitä vielä epäluulolla. Yritys erästä maamme
+korkeimpia sotilaspäällikköjä vastaan voisi sentähden helposti saada
+arveluttavan selityksen."
+
+"Pelkkää arkuutta ja tyhjänpelkoa", keskeytti hänet Kristiina
+vilkkaasti. "Sanon vielä kerran: jos minä olisin mies!"
+
+"Jos sinä, romantisuuden edustaja, olisit mies", huokasi neiti Renkrona
+hymyillen, "kadehtisin minä todellakin tuota tuntematonta kaunotarta."
+
+"Sopimatonta pilaa, Maria! -- Mutta tule", sanoi hän, "tule! Tämä
+piilopaikka ei ole sinua varten, joka odotat tulevasi pyydetyksi
+tanssiin."
+
+Molemmat naiset lopettivat hiljaisen puheensa, lähtivät pois, ja pian
+sen jälkeen liitelivät he kumpikin soreassa minuettitanssissa. -- -- --
+"Mitä arvelette te maan asemasta?" kysyi muudan herra, jonka sanottiin
+salaisuudessa lämpimästi kannattaneen Anjalanliittoa, eräältä
+hovioikeuden-jäseneltä.
+
+Tämä käänsihe säikähtäen ympäri.
+
+"Vaiti, vaiti", kuiskasi hän, "seinillä on korvat! Minun sydämeni on
+kiinnettynyt Ruotsiin, ja surulla ajattelen minä nuorta vesaamme
+Suomea, joka vieraasen maanlaatuun istutettuna pian on sortuva, kun sen
+juuret väkivaltaisesti temmaistiin emämaasta irti."
+
+"Suomi ei ole konsaan sortuva", sanoi toinen luottamuksella. "Onhan
+meillä oma uskonto, omat perustusla'it, joihin turvaamme. Jos emäjuuri
+ei ole turmeltunut, ei vesa istutuksesta pode, päin vastoin kasvaa se
+joskus paremmin ja voimakkaammin ja pian versoo siitä uusia juuria,
+jotka yksimielisen isänmaanrakkauden elvyttäminä luovat puulle entistä
+jalomman kauneuden."
+
+"Haaveksija, älköön uskonne joutuko häpeään! -- mutta -- kenraali
+Demidoff soittaa taas!"
+
+Näin huvittelihe seura vuoroin puhelemisella, tanssilla ja soitolla,
+sillä aikaa kun rahvas ulkopuolella teki huomioitaan ja laski
+kokkapuheita, jotka kumminkin ajan pitkään kävivät ikäviksi. Siltä
+tuntui se ainakin Berndt Wilhelm Tåklinistä, tuosta nuoresta miehestä,
+jonka lukija hätäisesti oppi tuntemaan kauppapuodissa, jossa Anna Mörck
+palvelijansa kanssa kerran kävi. Hän poistui sentähden hitaasti ja
+ohjasi kulkunsa niin kutsutulle "postikonttorinkadulle", jolle Annan
+akkuna antoi, ja syvissä ajatuksissa käveli hän siellä kauan edes
+takaisin.
+
+Hänen haaveksiva luonteensa ja kiihoittunut mielikuvituksensa eivät
+juuri soveltuneet siihen käytännölliseen toimeen, johon hän enemmän
+pakosta kuin taipumuksesta oli antautunut. Kun köyhillä vanhemmilla ei
+ollut varoja kustantaa poikaa lukutielle, oli hänen täytynyt hankkia
+leipänsä vanhemman veljensä apulaisena, joka monien vastuksien perästä
+oli onnistunut kohoamaan porvarin ja kauppiaan arvoon ja kunniaan
+kaupungissa.
+
+Vaikka veli oli karsea ja luja mies, oli hän erinomaisen kärsivällinen
+Berndt Wilhelmin suhteen, salli hänen käydä omaa tietään ja tyydyttää
+lukuhaluaan. Tämän lempirunoilija oli Creutz, jonka "Atis ja Camilla"
+nimisen runoelman hän taisi ulkoa. --  Ei ollut kumma että Anna Mörckin
+onneton kohtalo vaikutti syvästi hänen mielikuvitukseensa, joka
+nuuskanelikkojen, kapakalan ja pippurin vaiheella liiteli ympäröivästä
+todellisuudesta niin suuresti eriävällä alalla, semminkin kun tytön
+ulkomuoto erittäin liikutti häntä, kuten kaikkia muitakin, jotka hänet
+näkivät.
+
+Niin vähän kuin Anna itse tahtoikin tulla tunnetuksi, niin vähän kuin
+kenraali Demidoff sitä tarkoitti, oli juuri vankeus, jossa hän häntä
+piti, omiaan kiinnittämään huomiota häneen. Yleisesti puhuttiin miten
+kenraali toisella kertaa antoi hänelle ylen kyllin kalliita lahjoja ja
+makasi hänen jalkainsa juuressa ja miten hän taas toisen kerran
+rääkkäsi häntä hurjemmin kuin itämainen hirmuvaltias saadakseen hänet
+uskottomasti luopumaan rakkaudestaan. Yleisesti siitä puhuttiin, ja
+ainoastaan pelko esti säälin muuttumasta toiminnaksi.
+
+Tätä onnetonta asian laitaa ajatteli Tåklin ajattelemistaan
+kävellessään pimeällä kadulla.
+
+"Onko siveellinen pelkurimaisuus todellakin niin suuri, ettei kukaan
+tohdi nostaa kättään oikean asian puolesta!" sanoi hän itsekseen.
+
+Äkkiä seisahti hän. Uusi aate heräsi hänessä salaman nopeudella. Eikö
+hänessä sitten ollut miestä ruveta tuon yksinäisen, turvattoman tytön
+suojelijaksi, eikö hän voisi tehdä mitä muut eivät tohtineet, riistää
+tirannilta hänen uhrinsa? Hänen täytyi ja hän tahtoi koettaa, vaikka
+taivas ja maa nousisivat vastaan, -- mutta salaisuudessa, huomiota
+herättämättä piti sen tapahtua voidakseen onnistua.
+
+Hän mitteli katseellaan välimatkaa Annan akkunasta maahan. Kenties
+saattaisi helposti hinata itsensä nuoraa myöten noin vähäpätöisestä
+korkeudesta alas; olihan hän ennenkin kuullut semmoisesta puhuttavan.
+Toinen ehdoitus toisen perästä syntyi hänen aivoissaan, mutta vihdoin
+selkeni hänelle kaikki siihen määrään, ett'ei hän aluksi voisi muuta
+tehdä kuin odottaa sopivaa tilaisuutta päästäkseen yhteyteen neiti
+Mörckin kanssa, voittaakseen hänen luottamuksensa ja saadaksensa hänen
+suostumuksensa aikeellensa. Täytyisiköhän tuota tilaisuutta odottaa
+kauankin? Hänessä paloi jalo innostus. Haaveksivaisesta puotisankarista
+oli tullut toiminnan mies.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Heleänkirkkaalta taivaalta paistoi aurinko ihmisjoukkoihin, jotka
+jalkaisin ja hevosilla läheltä ja kaukaa virtailivat Turkuun
+tavanmukaisille kesämarkkinoille, kesäkuun 18 päivänä. Ajan ja muiston
+virtaan olivat katolinopin kanssa vajonneet ne suurenmoiset
+juhlallisuudet, joita keskiajalla tänä päivänä oli vietetty muistoksi
+Henrik piispan luiden siirtämisestä Nousiaisista Suomen kirkollisessa
+suhteessa etevimpään kaupunkiin, vähittäin olivat ne muuttuneet
+maalliseksi, iloiseksi kansanjuhlaksi, jonka ohessa harjoitettiin
+vilkasta kauppaa. Vaikka voitonhalu jo aikaisin oli päässyt
+vallalle noissa entisissä uskonnollisissa juhlissa, oli kumminkin
+vakaamielisyyttä katumuksen tekijöissä, jotka kaikilta puolin maata
+riensivät palvelemaan suojeluspyhänsä maallisia jäännöksiä ja saamaan
+synninpäästön. Kun nyt sitävastoin ainoastaan aineellinen voitto ja
+nautinnontoivo olivat pääsyynä näihin kansankokouksiin, vallitsi niissä
+tietysti kokonaan erilainen henki.
+
+Edellisenä päivänä oli jo rahvasta alkanut kokoontua ja yhä edelleen
+olivat tiet täpötäynnä ihmisiä, jotka pyrkivät samaan päämäärään.
+Hevonen, joskus mainiota Hämeen tahi Karjalan rotua, juosta karitteli
+kirjavien rattaiden edessä, joilla varakas talollisenpoika istui nainen
+sylissä ja kohoitti ylpeästi piiskaa kädessään, toiset köyhemmät
+antoivat taas laihojen kaakkiensa kulkea omaa menoaan. Tosin ei mikään
+höyrylaiva vielä muutamaan vuosikymmeneen ollut kuljettava
+kaupanhaluisia markkinamiehiä, mutta sen sijaan näkyi sumppuveneitä ja
+kaikenmoisia aluksia liitelevän Aurajoen harmaankeltaisella veden
+pinnalla, joita sitten kiinnitettiin matalaan rantaan. Sekä veneiden
+luona, että tuomiokirkontorilla kävi kauppa täydellä vauhdilla, ja
+viimeksimainitusta paikasta kuului hälinä selvästi Anna Mörckinkin
+huoneisin, kenraali Demidoffin asunnossa.
+
+Tämä hälinä oli Briitta muorista erittäin viehättävää; tuontuostakin
+lakkasi hän lukemasta "Hengellisiä kyyhkysääniä" miettiäkseen mitä se
+ja se tavara maksaisi ja katsoakseen ulos akkunasta.
+
+Vihdoin pani hän kirjan pois luotaan ja virkkoi:
+
+"On synti ja häpeä lukea semmoisen hurskaan miehen kirjaa, kun
+ajatukset kumminkin lentävät kuin sukkula kankaassa ympäri markkinoita.
+Sielun vihollisen juonia se on, ei muuta. Jumala paratkoon! tahi
+saattaa minulle käydä niinkuin ylpeälle kartanonherralle ennen
+Kokemäellä -- -- --"
+
+Brigitta keskeytti puheensa. "Kuinkas hänelle kävi?" sanoi Anna
+ystävällisesti kehoittaen.
+
+"Näinhän se kävi", vastasi Brigitta, joka oli lempiaineessaan, "että
+kun hän kerran matkusti komeissa vaunuissaan sen vanhan ladon ohitse,
+jossa pyhän Henrikin sanotaan saarnanneen kristinoppia Suomalaisille,
+käski hän pysäyttää hevoset, astuttuaan alas vaunuista potkaisi hän
+jalallaan lahonneita hirsiä, noitui ja kiroili rahvaan uskoa, joka ei
+sallinut hänen hävittää tiluksiltaan tuota rappeutunutta hökkeliä. Niin
+hän teki, mutta siitä hetkestä rampeutui jumalattoman miehen jalat koko
+hänen elinajaksensa."
+
+"Näyttää siltä", sanoi Anna hymyillen, "kuin et sinä oikein hyvin
+viihtyisi tänä päivänä minun kanssani, kuuntelethan sinä niin
+rauhattomasti jokaista ääntä, joka markkinoiden hälinästä ja räyhystä
+tunkee tänne sisään."
+
+Brigitta myönsi mielellään haluavansa tietää, kuinka paljon mikin
+maksaisi. Hän tiesi sitä paitsi siellä olevan paljon nähtävää ja
+kuultavaa, josta hän ei tahtoisi jäädä osattomaksi.
+
+"Brigitta parka", huudahti Anna sääliväisesti, "sinä olet ruvennut
+vangiksi minun tähteni! Kumminkin voin ilahduttaa sinua sillä tiedolla,
+että kenraali eilen kysyi haluttiko minua mennä tänään markkinoille."
+
+"Ja te vastasitte?" kysyi Brigitta uteliaasti.
+
+"Minä vastasin tahtovani ajatella asiaa."
+
+"Olette kenties kumminkin päättänyt mennä?"
+
+"En ole päättänyt mitään, kaikki tuntuu minusta niin yhdentekevältä.
+Älä kuitenkaan, hyvä Briitta, näytä noin alakuloiselta, sillä jos se
+todellakin sinua haluttaa, tulen minä mielelläni. Anna vaan tieto
+vahdille, niin lähdetään."
+
+Nuo viimeiset sanat, jotka herättivät niin katkeria muistoja, saivat
+uskollisen palvelijan miettimään.
+
+"Älkää huoliko vanhan eukon hupatuksista, Anna, eihän minulla
+oikeastaan ole markkinoilla mitään tekemistä", sanoi hän ja avasi
+jälleen vanhan Kolmodinin hartauskirjan huomaamatta kumminkaan, että se
+oli ylös alaisin hänen kädessään.
+
+Anna ei kumminkaan jäänyt jalomielisyydessä ystävästään jäljelle, vaan
+alkoi suostutella häntä, sillä onnellisella seurauksella, että Brigitta
+pian jälleen reipastui ja riensi valmistamaan lähtöä.
+
+Tultuaan pihalle näkivät Anna ja Brigitta turvallisuusvahtinsa
+lisätyksi kahdella kasakalla, jotka piikit paljastettuina äreän
+näköisinä valmistihevat astumaan tuon pienen matkueen etupäässä
+"raivatakseen tietä väentungoksen läpitse", kuten sanottiin. Kalpeana
+ja hämmästyneenä katsoi Anna Brigittaan, joka katuen ja kyyneleet
+silmissä hiljaa rukoili häntä kääntymään takaisin eikä tarpeettomasti
+panemaan itseään alttiiksi tuolle uudelle kujeelle. Mutta tyttö oli jo
+vivahdukselta nähnyt kenraalin väijyvän katseen akkunassa, ja hänessä
+paisui uhka. Hänelle ei hän koskaan tahtonut osoittaa nöyrtyvänsä!
+Kohoittaen ylpeästi päätään antoi hän kasakoille merkin, että
+lähtisivät ja seurasi sitten perässä enemmän mestauspaikalle vietävän
+vangin kuin huvitteleimaan lähtevän kaunottaren näköisenä.
+
+Brigitan tähden oli hän päättänyt lähteä markkinoille, mutta pian
+miellyttivät ne häntä itseäänkin.
+
+Tuolla näkyivät Säkylän talonpojat valkeissa mekoissaan kaupittelevan
+paikkakunnan kuuluja myllynkiviä, tuolla tasaisia seutujaan ja jokeaan
+kehuva Kokemäen-mies lohi- ja siikapönttönsä vieressä. Täällä seisoi
+köyhä Kankaanpään ukko pitkien häkkikärryjensä vieressä kärsivällisesti
+odotellen ostajaa ruojuillensa ja pieksuillensa, täällä myös
+valkotukkainen, jörö Hämeen mies ylistellen viimekesäisiä pellaviaan.
+Viipurin rinkeliä Porista -- kuten vilpittömästi ilmoitettiin -- sekä
+muita leipomataidon tuotteita loisti sinisissä ja punaisissa arkuissa.
+Siellä täällä oli taidokkaasti tehtyjä puuastioita Uudenkaupungin
+tienoilta. Naantalin hupaisat eukot kävelivät ympäri myyden omia sekä
+miestensä kutomia sukkia, eikä Rauman pitsinnypeltäjätkään lyöneet
+laimiin luetella pitsiensä nimiä ja kertoa, miten heidän taitonsa luki
+alkunsa luostarin ajoilta.
+
+Anna seisahtui katselemaan pitsejä, jotka olivat todellakin hienoja.
+Vaikk'ei hän ymmärtänyt arvostella niitä niin korkealle kuin hänen
+niihin ihastunut palvelijansa, käsitti hän kumminkin voivansa antaa
+tälle mieluisen markkinalahjan; pitihän Brigitta niin paljon kauniista
+otsikoista. Hän osti niitä sentähden muutaman hänelle ja mittautti
+sitten itselleen useampia kyynäriä kapeampaa pitsiä, maksoi ne
+runsaasti ja oli iloinen voidessaan tehdä jollekulle palveluksen.
+
+Anna oli juuri sulkenut kukkaronsa ja aikoi lähteä eteenpäin, kun
+ympärillä seisovien kauhea huuto houkutteli hänet kääntymään. Hän näki
+silloin kaksi ihmisolentoa, jotka punaisissa housuissa ja takeissa,
+kulkusilla ja kultasilla nauhoilla koristettuna, kävelivät korkeilla
+puujaloilla rahvaan päitten yläpuolella. Väliin pysähtyivät he katoille
+lepäämään ja tekivät siellä kaikenmoisia hyppäyksiä. Keveine
+liikkeineen ja tavattomine pukuineen näyttivät he tuossa ylhäisessä
+asemassaan haaveellisilta ja säikyttivät kokemattomia maalaisia. Ei
+kukaan tiennyt niiden olevan erästä nuorallatanssija-seuraa, joka
+edellisestä päivästä alkaen oli vieraillut Turussa ja Luostarinmäen
+suuressa puistossa näytteli temppujaan.
+
+Kellojen vaihto keskeytyi, maalaiset soittoniekat lakkasivat
+vinguttamasta sirmaskoitaan, ja tuon tuostakin huudettiin:
+
+"Se on itse pahalainen eikä kukaan muu! Pahalainen ja hänen muorinsa!
+Voi näitä aikoja!"
+
+"Mikä yksinkertaisuus!" huusi perin viisaan näköisenä muudan punakka,
+harteva kaupusakka kädet puuskassa. "Kylläpä näkyy, ett'ette te,
+maalaisserkut, ole paljon nähnyt maailmata, kun ette osaa eroittaa
+manalan asukkaita komeljanteista. Olisi todellakin häpeä minulle sekä
+muille kaupunkilaisille, jos olisimme yhtä tuhmia kuin te."
+
+Hänen sanoillaan oli vaikutus. Pelko muuttui riemuksi ja ilo levisi
+pian ympäri.
+
+Briitta muori sylkäisi salaa eteensä, ettei mikään paha tarttuisi
+häneen ja Annaan, mutta hän pelkäsi kumminkin seisoa niin lähellä noita
+"ulkomaan narreja", jonkatähden hän pyysi että jatkettaisiin
+kävelemistä. Annakin oli samaa mieltä ja molemmat naiset ohjasivat nyt
+kulkunsa Uudelle torille, joka siihen aikaan erosi paljon siitä, mikä
+se meidän päivinämme on.
+
+Se oli pieni ja kaita ja molemmin puolin ympäröivät sitä
+kaksinkertaiset varastohuoneet ja kasakkain tallit. Keskellä seisoi
+häpeäpaalu, jossa rikolliset saivat kärsiä rangaistustaan, ja vähän
+matkan päässä siitä oli kookas, rautasatulalla varustettu puuhevonen.
+Tätäkin käytettiin huokeammissa rikosasioissa, ja rikoksen suuruuden
+mukaan täytyi syytetyn silloin istua tunti tahi useampikin tuossa
+sangen epämukavassa asennossa. Nytkin istui muudan päihtynyt mies
+puristettuna mainittuun rautasatulaan. Turhaan koetti hän käsin ja
+jaloin päästäytyä irti, naurunhohotuksella palkitsi vaan rahvas hänen
+ponnistuksiaan ja vartioitseva poliisimies piiskanlyönnillä.
+
+Tämä inhoittava näky oli arvollinen vastakohta hevosmarkkinoille, joita
+tällä torilla kaikkine raakuuksineen vietettiin. Nuo jalot eläimet,
+jotka melkein kaikissa ilmanaloissa ovat tulleet ihmisen
+välttämättömimmiksi seuraajiksi, saivat näet täällä kärsiä
+omavaltaisten isäntäinsä suurinta julmuutta. Ihmisyyttä ja
+osanottavaisuutta ei riittänyt näille olennoille, joiden huokauksille
+niin harva kuroittaa korvaansa.
+
+Brigitta oli usein käynyt markkinoilla ja oli tottunut niin hyvin
+yhteen kuin toiseenkin, mutta Annaa liikutti kovasti tuo julmuus, jota
+hänen täytyi nähdä.
+
+"Miksi olet tuonut minut tänne, Briitta muori?" sanoi hän. "Palatkaamme
+kaikin mokomin takaisin! Vanhurskas taivas, kaikkialla vaan väkevämpi
+sortaa heikompaa! -- Lähtekäämme kotiin, _kotiin_", toisti hän
+katkerasti, "vankeuteemme!"
+
+Brigitta ei ollut hidas seuraamaan rakkaansa tahtoa. "Tehdään niin",
+sanoi hän, "jos teitä se haluttaa. En luullut teitä, rakas lapsi, niin
+heikoksi, te, joka aina olette niin luja ja urhoollinen."
+
+"Luja ja urhoollinen silloin, kun minun on taisteltava kunniani
+puolesta", vastasi Anna, "mutta muuten heikko kuin horjuva lapsi, joka
+astuu ensimmäisiä askeleitaan ilman äidin johdattavaa kättä."
+
+"Te ajattelette turhia, Anna", sanoi Brigitta lohduttaen. "Te ette ole
+voitettu, vaan olette vielä kerran voittava."
+
+"Lakkaamaton sota heikontaa voimat, ja vilheä pimeys, joka peittää
+tulevaisuuden, tekee elämän toivottomaksi. -- Katsos Brigitta, tuolta
+kaukaa näkyy Turun linna. Kuinka erilaisia muistoja se säilyttää! Usein
+muistelen tuota onnetonta Erik kuningasta, jonka veljen viha sulki
+tornikamariin. Eroitettuna kaikesta, mikä hänellä oli kallista
+maailmassa, vietti hän täällä lakkaamattomissa omantunnonvaivoissa
+synkkää elämää ja sai väkivaltaisen kuoleman -- ja kumminkin saattaa
+löytyä kovempi kohtalo kuin hänen, jotakin vielä hirveämpää kuin moinen
+kuolo."
+
+Hehkuva puna poltti Annan kasvoja ja hänen kauas siintävälle
+taivaanrannalle tuijottavassa katseessaan asui katkera tuska ja
+riuduttava kaipaus.
+
+Brigitta koetti kuten ainakin lohdutella, mutta se ei näyttänyt tällä
+kertaa pystyvän Annaan, jonkatähden puheleminen vähitellen lakkasi.
+Äänettöminä toistensa rinnalla saapuivat he vihdoin linnan kadun päähän
+ja tulivat kapealle sillalle, joka vei Aurajoen ylitse. Mutta kun tämä
+oli ainoa kohta, joka välitti liikettä kaupungin molempain osain
+välillä, oli siinä suuri väentungos; kukaan ei päässyt edes eikä
+takaisin.
+
+Äkkiä tunsi Anna jonkun tarttuvan käteensä ja sievittävän siihen hiljaa
+kirjelapun, samassa poistui tuntematon mies hänen luotaan, tehden
+hänelle silmillään salaisen merkin.
+
+Vavistus kävi Annan hentoisen olennon läpitse, mutta hänessä oli kyllin
+mielenlujuutta kätkeäkseen kirjeensä hameen poimuihin, samalla kun hän
+loi vahtimiehiin aran katseen. Nämä eivät olleet kuitenkaan huomanneet
+mitään. Kasakat raivasivat tietä piikeillään, ja molemmat palvelijat
+auttoivat heitä kovalla huudolla, josta seurasi, että Anna pian eheänä
+pääsi tuomiokirkon torille.
+
+Hän palasi kotiin ja tuo pieni kirjelappu, joka oli hänelle kuin kallis
+odottamaton tervehdys ulkomaailmasta, lepäsi huolellisesti salattuna
+liki hänen rauhattomasti kyselevää sydäntään.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+"Teillä on ollut hauska kävelyretki, pitkästä viipymisestä päättäen?"
+virkkoi kenraali Demidoff Annalle, varrottuaan häntä pienessä somassa
+kapinetissa, joka oli Annan kamarin vieressä.
+
+"Varsin hauska, herra kenraali'" vastasi tyttö ja kiiruhti kumartaen
+hänen ohitsensa, mutta kenraali laski kätensä hänen käsivarrelleen:
+
+"Ei mitään hätää, kaunokaiseni, joku silmänräpäys tulee teidän
+lahjoittaa minullekin palkitaksenne siten minulle tämän huvituksen,
+jonka teille olin valmistanut."
+
+"En tiedä miten voisin teille tehdä palvelusta, kun taitoni on niin
+vähäinen", vastasi Anna.
+
+"Vähäinen!" huudahti kenraali halveksivaisesti hymyillen. "Ainoastaan
+teeskenteleväisen naisen huulet voivat lausua tuommoista."
+
+"Teeskentelystä ei teidän pitäisi minua syyttää, sillä minä en ole
+koskaan sanonut muuta, kuin mitä todellakin ajattelen -- -- --"
+
+"No, no, kaunis viholliseni", keskeytti kenraali hänet vilkkaasti,
+"tehkää minulle kerrankin hiukan oikeutta, ja minä unohdan, mikä
+uppiniskainen pikku olento te olette ollut. Voitteko uskoa, Annushka,
+että minä eilen lahjoitin tuhat vahakynttilää pyhälle Vladimirin
+madonnalle teidän tähtenne!"
+
+"Minun tähteni", toisti tyttö.
+
+"Niin, ja minun nimenomaisen tahtoni mukaan", jatkoi kenraali, "pitää
+nämä kynttilät poltettaman kaksittain yöt päivät tuon ihmeitä tekevän
+edestärukoilijan loistavan pään yläpuolella. Hänen suosioonsa luottaen
+olen minä rukoillut, että hän pehmittäisi teidän kivikovan sydämenne
+minun rakkaudelleni."
+
+"Älkää herjatko, kenraali!" sanoi Anna ankarasti, "sillä kun
+synnilliselle, saastaiselle himolle rukoillaan taivaan apua, saadaan
+rangaistus vaan ei rukouksen kuulemista."
+
+"Pyhän Nikolain parran nimessä, te näytätte niin totisen naaman kuin
+luostarin abbedissa! Katsokaas, ystäväni, jos ei madonna mielisikään
+kuulla rukouksiani, olen minä mies puolestani, enkä tarvitse häntä.
+Ymmärrättehän?"
+
+Kenraali nauroi pilkallisesti.
+
+"Te ette vastaa, kaunokaiseni!" sanoi hän uhkaavalla, käheällä äänellä.
+"Näinkö orja tottelee herraansa?"
+
+"Minulla ei ole mitään vastaamista", sanoi Anna hiljaisesti. "En voi
+vastata siihen, jonka tiedätte niin syvästi loukkaavan minua. Muuten
+olen vapaa, enkä mikään orja -- -- --"
+
+"Näinkö te rohkenette vastata minulle, näinkö kiitollisuus puhkee
+ilmi!"
+
+Ja hän löi häntä tuimasti korvalle, kerran, kahdesti, kolmesti niin,
+että hieno iho leimahti purppuralle. Annan silmät iskivät tulta ja
+hänen korvansa soivat ja humisivat. Vaivoin saattoi hän hillitä sitä
+häpeää ja mielenkiihkoa, jota hän tästä ansaitsemattomasta kohtelusta
+tunsi; hän peräytyi askeleen ja virkkoi hengähtämättä: "Kenraali, jo
+riittää täksi kertaa!" Kenraalin kohoitettu käsi vaipui alas.
+
+Oli omituista, mikä voima tuolla heikolla tytöllä oli tämän väkevän
+intohimoisen miehen ylitse, joka juuri hänen vastahakoisuutensa tähden
+väsymättä koetti voittaa hänen suosiotaan. Salatakseen katumuksen
+tunnetta, joka hiipi hänen sydämeensä, sanoi hän törkeästi:
+
+"Vähää kanteleen liritystä, niin on kaikki jälleen hyvin välillämme.
+Olkaa niin hyvä, Anna, ja noutakaa soitin -- tahi odottakaa! Ivan voi
+pyytää sen palvelijaltanne."
+
+Kenraali soitti ja hovimestari riensi täyttämään hänen käskyään. Se oli
+sama kantele, jonka Mustofin kerran oli Annalle lahjoittanut ja
+edesmenneen ystävänsä kalliina muistona oli tämä sitä huolellisesti
+säilyttänyt. Ainoastaan sininen silkkinauha, joka siihen oli
+kiinnitetty ja johon oli hopealla kirjailtu sana "_Rakkaudesta_" oli
+valjennut ja tahraantunut kyynelistä. Annan silmät kääntyivät siihen
+ottaessaan kanteletta Ivanin kädestä ja hänen sydämensä heltyi.
+
+"Älkää pakoittako minua soittamaan tänä päivänä", sanoi hän rukoellen
+kenraalille, "minä en luule voivani sitä nyt tehdä."
+
+Nähdessään hänen mielenliikutuksensa, heräsi kenraalin mustasukkaisuus,
+hän tempaisi kanteleen tytöltä, paiskasi sen lattiaan ja polki
+jaloillaan sen muruiksi.
+
+Surren raa'an kohtelun alaiseksi joutunutta rakasta kantelettaan,
+rohkeni Anna uhalla lähteä huoneesensa, jossa hän tuokioksi antautui
+hillitsemättömien tuskien valtaan. Hamletin kauheat sanat:
+
+    "Tyynesti kestää kurja kohtalonsa
+    Se jalompaako ois, tai asehella
+    Vastustaa tuskain myrskyävää merta
+    Ja lopettaa ne kerrassaan?"
+
+muistuivat jälleen hänen mieleensä ja tyttö paran huulilta pääsi
+raskaita huokauksia.
+
+"Pakanallinen murhenäytelmä on oikeutettu päättymään itsemurhalla", oli
+hänen isänsä kerran lausunut, "mutta ei kristillinen, sillä pakana haki
+luonnollisesti kuolemaa jouduttuaan vastoinkäymisiin, mutta kristityn
+tulee elää todistaakseen siveydellään ja uskollaan, mitä ne maailmassa
+saavat aikaan."
+
+Lapsena ollessaan ei Anna ollut tätä ymmärtänyt, vaikka se olikin
+kiintynyt hänen muistoonsa; nyt ajatteli hän sitä ja hengitti
+huokeammin, sillä lapsuudenmuistojen valoisat enkelit karkoittivat
+pakoon epäuskon ja toivottomuuden pimeät henget.
+
+Kun Brigitta, jolla ei ollut aavistusta siitä mitä oli tapahtunut, tuli
+huoneesen, oli hänen lemmikkinsä innokkaasti lukemassa kirjettä, jonka
+hän markkinapäivänä niin salaperäisellä tavalla oli saanut ja joka
+sisällöltään oli seuraava:
+
+    "Siveä Neito N. N.!
+
+    Säälien Teidän nuoruuttanne ja turvatonta tilaanne, sekä
+    liikutettuna kovasta kohtelusta, jonka alaiseksi olette joutunut,
+    rohkenen näillä rivillä kysyä, saisinko koettaa vapauttaa Teitä.
+    Jos vastauksenne on myöntävä, pyydän Teidän hyväntahtoisesti
+    antamaan siitä minulle tiedon huomisaamuna klo 6, jolloin tulen
+    akkunanne alle postikonttorin kadulle.
+
+    Outo mutta nöyrä palvelijanne
+
+                                          Berndt Wilhelm Tåklin,
+                                                kauppias."
+
+Kamarissa oli niin hiljaista että lesiäisen nakutus kuului
+ovenlaudoituksesta yhtä selvästi kuin vasaran kalske pajassa. Anna ei
+tahtonut voida käsittää, että kukaan ajatteli häntä, että kukaan sääli
+hänen onnettomuuttaan. Hän luki kirjeen toistamiseen, mutta ei voinut
+toiseksi selittää sen tarkoitusta.
+
+"Iloitse, Briitta muori!" huudahti hän puristaen uskollisen palvelijan
+käsiä, "iloitse, eräs tuntematon, mutta jalosydäminen mies tarjoutuu
+pelastamaan minua tästä tuskan ja sorron tilasta. Mitä sanot sinä hänen
+ehdoituksestaan?"
+
+Mutta Brigittaa arvelutti. Hän oli liian usein saanut kärsiä
+herkkäuskoisuudestaan ja tahtoi nyt vakaasti ajatella asiaa. Lopuksi
+sanoi hän:
+
+"Ei suuret sanat suuta repäise! Kuka tietää, jos olette joutunut
+narrin käsiin, joka houkuttelee teitä vielä pahempaan paulaan kuin
+tämä -- -- --"
+
+"Pahempaan! älä puhu niin", keskeytti hänet tyttö. "Voidakseni elää
+tulee minun uskoa hyvää ihmisistä. -- Kenraali Demidoff on tosin
+myrkyttänyt minun elämäni, mutta kaikki eivät voi teeskennellä ja
+pettää kuin hän. Tätäkään vierasta en minä saata epäillä, sillä hänen
+kirjeensä on niin yksinkertainen, ettei siihen ole antanut aihetta muu
+kuin todellinen myötätuntoisuus, se on liian sydämellinen voidaksensa
+sisältää petosta."
+
+"Säilyttäkää hyvä uskonne, lapseni, ja auttakoon teitä Jumala", sanoi
+Brigitta ja kuivasi etuliinannurkalla silmänsä.
+
+Iloissaan tästä joskin ei aivan suoranaisesta myönnytyksestä kirjoitti
+Anna vastauksensa Tåklinille:
+
+    "Hyvä Herra!
+
+    Kirjeenne olen minä vastaanottanut ja lukenut kummastuksella
+    ja kiitollisuudella; kummastuksella, sillä minä en ole tohtinut
+    odottaa, että kukaan pitäisi lukua semmoisesta olennosta,
+    jonka elämä kaiketi näyttää epäiltävältä ja eriskummaiselta;
+    kiitollisuudella taas, koska siten tarjotaan minulle mahdollisuus
+    pelastua. Minä pidän kiinni siitä ajatuksesta kuin hukkunut
+    oljenkorresta, sillä kenraali Demidoffin talossa on asemani
+    todellakin semmoinen, että toivon millä hinnalla hyvänsä päästä
+    vapaaksi, ja vaikka Teidän sekä nimenne että persoonanne ovat
+    minulle oudot, uskon kuitenkin mielelläni Teitä kunnialliseksi
+    mieheksi, joka ainoastaan osanottavaisuudesta tahdotte ryhtyä
+    vapauttamaan minua. Luottaen täydellisesti kunniaanne tahdon siis
+    panna kohtaloni Teidän käteenne ja olen valmis suostumaan
+    jokaiseen yritykseen, josta voi olla menestymisen toivo.
+
+    Edistäköön Herra teidän tuumaanne ja siunatkoon jaloa yritystänne,
+    jota onneton tyttö aina on säilyttävä kiitollisessa muistossa.
+
+                                                   Anna Mörck."
+
+Monet kerrat kirjoitti Anna uudestaan tämän kirjeen, väliin tuntui se
+hänestä liian lavealta, väliin taas liian lyhyeltä ja puutteelliselta.
+Viimein antoi hän sen kelvata ei juuri sentähden, että Brigitta piti
+sen erinomaisena kirjoituslaadun puolesta, vaan enemmän siitä syystä,
+ettei hän luullut itsellään olevan muuta lisättävää.
+
+"Teidän vastauksenne on mainiosti laadittu, Anna", sanoi palvelija
+päättäväisesti. "Varmaankin olisi kuulunut kauniimmalta, jos olisitte
+verrannut itsenne prinsessaan, joka noidutussa linnassa julman
+verenhimoisen lohikäärmeen vartioimana odottaa pelastavaa ritaria."
+
+Samassa kuului kenraalin kolkutus ovelta. Hän tuli pyytämään anteeksi
+ja toi muassaan kullalla ja simpukankuorella koristetun kanteleen, jota
+hän pyysi Annan ottamaan vastaan. Hänen käytöksensä oli teeskenneltyä,
+kohteliasta, melkein matelevaa ja vaivoin saattoi se peittää hänessä
+vielä raivoavaa suuttumusta ja kiihkoa. Vaikka siitä mahdollisesti
+olisi voinut ratketa uusi riita, ei Anna kumminkaan voinut taipua
+ottamaan vastaan lahjaa, sillä hän aavisti kenraalin otaksuvan sen
+myönnytykseksi, että muka Mustofiniltä saatu muisto oli palkittu.
+
+"Herra kenraali", virkkoi hän, "antakaa tuo kaunis soitin jollekulle
+muulle, joka paremmin kuin minä ymmärtää käsittää sen arvon. Minulle ei
+se sovi, yhtä vähän kuin minua haluttaa koskaan kutsua sitä omakseni."
+
+Kenraalin silmät leimahtivat kuullessaan tämän ylpeän, hylkivän
+vastauksen, ja hän poistui heti luomatta tyttöön silmäystäkään.
+
+Hitaasti kului seuraava yö. Tuontuostakin katsahti Anna komeaan,
+hopeaiseen pöytäkelloon, eikö jo aika olisi käsissä, jolloin Tåklin
+tulisi noutamaan hänen vastaustaan.
+
+Vihdoin löi kello kuusi. Anna avasi hiljaa akkunan ja kurkisti kadulle,
+mutta ketään ei vielä näkynyt. Entä jos joku olisi huviksensa ilvehtinyt
+hänelle! Hän hengitti raskaasti ja kävi yhä rauhattomammaksi.
+
+Hän oli sitonut kirjeen rihmaan, jonka hän nyt antoi liukua ulos
+akkunasta. Sitten pyysi hän palvelijan tulemaan tähystäjäksi, sillä
+itse oli hän liian rauhaton ja liikutettu.
+
+"Näetkö kenenkään tulevan, Brigitta?" sanoi hän, "tämä odotus on
+julmaa."
+
+"En vielä kenenkään", vastasi puhuteltu -- "mutta malttakaa, tuolta
+lähestyy eräs mies. Kertomuksenne mukaan on hän saman miehen näköinen,
+jonka näitte sillalla, vereltään vaalea ja kukoistava. Miten arasti
+hän katselee ympärilleen! Nyt lähestyy hän nopeasti, -- hän on
+huomannut kirjeen -- saanut sen käsiinsä. Hän lukee sitä ja näyttää
+tyytyväiseltä, repäisee lehden muistokirjastaan -- kirjoittaa siihen
+jotain ja ripustaa sen jälleen rihmaan -- hän poistuu. -- Ihmettelenpä
+mitä hän kirjoittaa."
+
+Samaa ihmetteli Annakin sydämessään ja kiiruhti saamaan siitä varmaa
+tietoa. Lehdellä olivat vaan nämä rivit:
+
+    "Kahden tunnin kuluttua olen samaa tietä, jota sain vastauksenne,
+    ilmoittava Teille enemmän.
+
+                                                     B.W.T."
+
+Kolme pitkää kuukautta oli Tåklin turhaan odottanut soveliasta
+tilaisuutta lähestyäkseen Annaa. Hän ajatteli ainoastaan tätä
+kutsumusta, jota täyttämään hän luuli olevansa määrätty, ja muuttui yhä
+enemmän hajamieliseksi ja harvapuheiseksi. Tämän huomasivat hänen
+iloiset kumppaninsakin ja miettivät ja kummastelivat oliko hän
+rakastunut, tahi miettikö hän jotakin valtiomullistusta, joka muuttaisi
+Euroopan olot, mutta Berndt Wilhelm Tåklin ei asettunut, ennenkuin
+hänellä oli Annan suostumus kädessään, ja silloin alkoi hän semmoisella
+ravakkuudella, jota hänessä tuskin olisi luullut löytyvän, tehdä
+tarpeellisia valmistuksia.
+
+Siinä kirjeessä, jonka Anna kello kahdeksan löysi rihmassa riippumasta,
+kirjoitti hän kiitettyään ensin hänelle osoitetusta luottamuksesta,
+että ainoa mahdollisuus Annan päästä kenraalin hirmuvallasta hänen
+luulonsa mukaan oli pako, johon hän kaikin tavoin tahtoi antaa apuaan.
+Hän kehoitti Annaa ottamaan myötään kaikki kenraalilta saadut
+rahalahjat ja kalleudet, koska ne olisivat tarpeelliset hänen
+vastaiselle toimeentulollensa, ja vaikka hänen ylpeytensä ja kestetyt
+kärsimyksensä vastustivat sitä ajatusta, että hänen olisi kenraalia
+mistään kiittäminen, näki hän vihdoin viisaammaksi suostua siihen.
+
+Monta pikku kirjettä vaihdettiin sittemmin Annan ja Tåklinin välillä.
+Pako määrättiin tapahtuvaksi tulevana sunnuntaina, jolloin Anna
+palvelijansa kanssa lähtisi kirkkoon, ja siten sovittiin tarpeen mukaan
+kaikesta.
+
+Toivoen pian saavansa kutsua itsensä vapaaksi kesti Anna enkelin
+kärsivällisyydellä kaikki oikut ja loukkaukset, joilla hänen sortajansa
+näinä päivinä tavallista enemmän ahdisti häntä, sekä oli luja ja
+turvallinen viimeiseen yöhön saakka ennen pakoa, mutta silloin esti
+sanomaton levottomuus hänen saamasta pitkään aikaan unta silmäänsä.
+
+"Koettakaa nukkua, hyvä lapsi", sanoi Brigitta hellästi istuutuen hänen
+sänkynsä viereen. "Ette tarvitse peljätä mitään, sillä minä valvon
+teidän luonanne, kunnes on aika valmistautua kirkkoon."
+
+Niinkuin äiti, joka ei suo itselleen yhtään lepoa pitääksensä aran
+lapsensa kättä omassaan ja siten karkoittaaksensa sen mielikuvituksessa
+syntyvät kummitukset, niin istui uskollinen palvelija läpi yön Annan
+luona.
+
+"Kas, miten hän hymyilee!" sanoi Brigitta itsekseen, kun tytön
+silmänluomet vihdoin vaipuivat kiinni. "Joko hän on olevinaan isänsä
+luona tahi käyskentelevinään Mustofinin kanssa ihanissa seuduissa,
+joista hän väliin uneksii -- mutta minkätähden muuttuvat hänen
+kasvonjuonteensa, rinta kohoilee rauhattomasti, ja hän vaikeroi! Miten
+on laita, hyvä lapsi, sanokaa?"
+
+Anna hypähti kiivaasti ylös ja katseli sekaisesti ympärillensä.
+
+"Minä uneksin", virkkoi hän, "kävelleeni Mustofinin kanssa pitkin
+yksinäistä metsäpolkua. Oi, kuinka suloista se oli! Kuulin lintujen
+laulavan ja metsän humisevan kuni muinen, ja me molemmat, mekin
+lauloimme. Mutta silloin pimeni äkkiä kaikilla puolilla, enkä minä
+muuta tuntenut, kuin että olin yksinäni syvyyden partaalla ja että
+kenraali Demidoff riensi perässäni ottaakseen minut kiinni. Tahdoin
+paeta, mutta jalkani horjahti ja minä putosin hirvittävään syvyyteen.
+Korvissani kaikuu vielä kenraalin pilkkanauru -- -- --!"
+
+"Se oli tukala uni", sanoi Brigitta pudistaen päätään, "mutta ehkäpä se
+ei kumminkaan ennusta mitään pahaa. -- Minä luen teille, lapseni, tuon
+kauniin psalmin 'Jumalan suojeluksesta', josta te niin paljon pidätte,
+niin varmaankin rauhoitutte jälleen."
+
+Anna nyökäytti myöntäväisesti päätään ja Briitta muori otti raamatun ja
+luki valoisassa kesäyössä, kunnes tasainen, säännöllinen hengitys
+vakuutti hänelle, että hänen herttainen lapsensa, joksi hän Annaa
+nimitti, oli jälleen nukkunut. Se oli suloista uinumista, jota ei pahat
+unet häirinneet. Kerran vaan hän avasi vielä silmänsä, loi Brigittaan
+kirkkaan, lempeän katseen ja sanoi:
+
+"Mene levolle, hyvä ystävä, sillä minä en enää tunne levottomuutta enkä
+pelkoa. Ovathan minun allani nuo 'ikuiset kädet.' -- -- Hyvää yötä!"
+
+Mutta Briitta muori ei lähtenyt levolle. Hän pysyi kuin kelpo sotamies
+paikallaan, ja vaikka hän joskus torkahtikin, ei se estänyt häntä rivi
+riviltä seuraamasta "Hengellisiä kyyhkyisääniään", joita hän lueskeli
+kunnes aamurusko loi loistavan hohteensa taivaankannelle.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Pyhäaamun rauhallisuus vallitsi seudussa. Eivät ainoastaan uutterat
+ihmiset levänneet töistään, vaan koko luonnossa oli sapatintyyneys,
+sopusoinnussa Luojan tälle päivälle määräämän tarkoituksen kanssa. Ilma
+oli lempeä, täynnä kukkivien sireenien ja pihlajain tuoksua ja hiljaa
+humisivat lehmukset vanhassa yliopiston puutarhassa.
+
+Soitettiin jumalanpalvelukseen, ja metallin mahtavassa äänessä
+kaikuivat ikäänkuin nuo kiitos- ja kehoitussanat, jotka olivat
+piirretyt tuomiokirkon suuren kelloon: "Kunnia olkoon Jumalalle
+korkeudessa" ja "Pyhittäkäät Herra Jumala teidän sydämissänne!"
+
+Juhlallisesti kajahtelivat kellot tänä tyynenä aamuna, virittäen
+ihmissydämessä hartautta ja rauhaa. Vaikka nyt soitettiin ensimmäistä
+kertaa, riensivät jo rahvas ja pikku porvarit kirkkoon ennen rikkaitten
+ja ylhäisten tuloa ennättääkseen hankkia itselleen niin hyviä sijoja
+kuin heidän säätynsä salli. Sinisissä hännystakeissa, mustakantiset
+virsikirjat kainalossa käydä tassuttelivat jälkimmäiset arvokasten
+emäntäinsä kanssa, jotka kotikutoisissa, valkeissa hameissaan ja
+tykkimyssyissään näyttivät varsin somilta.
+
+Avoimen akkunan luona istui Anna Mörck ja hengitti mielihyvällä lempeää
+kesä-ilmaa. Hän oli hyvin kalpea ja hänen yhteenpuserretut kätensä
+vapisivat kovasti, mutta sittenkin näytti hän tyyneltä, melkein
+iloiselta, eikä hänen tummissa, kirkkaissa silmissään näkynyt
+vivahdustakaan edellisen yön levottomuudesta ja tuskasta.
+
+Briitta muori, joka tietysti myöskin otti osaa pakenemiseen, käveli
+vielä ympäri järjestellen sitä ja tätä. Häntä harmitti, kun ei voinut
+ottaa myötään kaikkia niitä kauniita ja oivallisia vaatteita, jotka hän
+oli saanut Mustofiniltä ja Annalta; vaikka hänen kunniaksensa onkin
+sanottava, ettei lahjain menettäminen niin paljon koskenut hänen
+sydämeensä, kuin se seikka, että hän oli saanut ne noilta kahdelta,
+joille hän oli lahjoittanut uskollisen rakkautensa.
+
+"Katsokaa, lapseni", sanoi hän Annalle, "veistä kiitetään teränsä
+tähden, ihmistä järkensä vuoksi, ja niin tuleekin katsoa etuaan,
+milloin voi, ja ajatella tulevaa aikaa. Tämän neuvon on Tåklin teille
+antanut ja sen otan minäkin varteen. Sitä paitsi on hyvä ottaa teidän
+varallenne saali tahi jokin muu; onhan teillä kumminkin kyllin
+kantamista niissä kalliissa kivissä ja rahoissa, jotka ovat ommellut
+hameenne taskuun."
+
+"Niin", sanoi Anna huoaten, "ne tuntuvat raskailta, kovin raskailta,
+nuo lahjat, kun niihin on yhdistynyt niin paljon katkeraa -- -- --"
+
+"Vaiti, tyttöni, vaiti" keskeytti hänet Brigitta hilpeästi, "älkäämme
+nyt sitä ajatelko. Muistelkaa ennemmin, mihin teitä kehoitti
+jalavanlehti, joka oli Tåklinin viimeisessä kirjeessä. Kuinka se taas
+olikaan, Anna?"
+
+"Itämaisen kukkaiskielen mukaan merkitsee jalavanlehti: Ole huoletta!"
+
+"Aivan niin", sanoi Brigitta luoden tyytyväisen katseen Annaan, jonka
+taitoa hän suuresti ihmetteli. "Minä en vaan ymmärrä, kuinka te
+muistatte kaikkien kukkain merkityksen."
+
+"Nuoret panevat mielellään semmoista muistoonsa", virkkoi Anna
+hymyillen.
+
+"_Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa_!" soittivat jälleen
+kirkonkellot.
+
+Anna säpsähti. "Eikö meidän ole jo aika lähteä, Briitta muori?" kysyi
+hän.
+
+"Olkaa rauhassa, lapseni; vielä hetkinen kärsivällisyyttä. Mitä
+sanoisitte, jos kenraalin olisi pistänyt päähän kieltää teitä tänä
+päivänä menemästä kirkkoon?"
+
+"Jumala varjelkoon!" sanoi Anna. "En tiedä mitä silloin tekisin."
+Ankara väristys vapisutti hänen olentoaan ja veret vuoroin nousivat
+vuoroin haihtuivat hänen kasvoillaan.
+
+Tuokion istuivat he ääneti ajatuksiin vaipuneina. Vihdoin sanoi
+Brigitta:
+
+"Luulen pian soitettavan yhteen, Anna. Käärikää saali olkapäillenne ja
+lähtekäämme. -- Palvelijat odottavat jo rapulla."
+
+Anna nousi nopeasti sijaltaan ja poistui huoneesta katsomatta edes
+ympärilleen. Salissa kohtasi hän kenraalin, joka seisoi ja risti
+itsiään uuden kullalle hohtavan jumalankuvan edessä kumartaen
+masennetun, katuvaisen syntisen tavoin päätänsä syvään ja höpisten
+huulillaan rukouksia. Anna pysähtyi, peljäten häiritsevänsä hänen
+hartauttansa, epätietoisena pitikö hänen mennä eteenpäin vai takaisin.
+Mutta tuskin oli kenraali kuullut hänen keveät askeleensa, ennenkuin
+hän äkkiä kääntyi ympäri.
+
+"Ah, kesäaamu ruumiillisessa muodossa!" huudahti hän irstaasti
+hymyillen, "mutta Annushka, Annushka, kesä rakastaa valoisia värejä, ja
+te taas kannatte tuota ikuista mustaa samettipukua, jota minä olen
+oppinut kammoksumaan. Teidän tulee, kaunokaiseni, ottaa huomioon, mikä
+teille soveltuu. Koristavathan kaikki nuoret tytöt mielellään itsensä
+ainakin kirkkoon lähtiessänsä."
+
+"Kenraali Demidoff", sanoi Anna vakavasti, mutta lempeällä äänellä,
+"kun sielu aikoo lähestyä Korkeinta, silloin saavat ajatukset vähimmän
+työskennellä oman itsiön kanssa."
+
+"Tauotkaa, pikku siveyden saarnustaja", sanoi kenraali ja hänen
+ryppyinen otsansa punehtui, "kullakin asialla on aikansa! Luulenpa
+teidän tuomitsevan minua siitä, ett'en äsken hartaudessani ollut kyllin
+hupsu unohtaakseni maallisen ihanan immen puitteisin ja lasin ta'a
+suljetun pyhäinkuvan tähden."
+
+"Minä en voinut aavistaa teidän ajatuksianne, herra kenraali, yhtä
+vähän kuin tahdon tuomitakaan ketään", kuului vastaus.
+
+"No, oikeinpa olettekin armollinen", sanoi kenraali ivallisesti. "Olkaa
+palattuannekin samoin. Tahdotteko luvata sen, Anna?"
+
+"Minä en lupaa mitään", vastasi tämä, "mutta saanenhan lähteä, herra
+kenraali?"
+
+"Täytynee teidän saada", virkkoi kenraali äreästi. "Teillä on hyvin
+taipuisa herra. Hyvästi!"
+
+Anna kumarsi ja lähti. Raivoisat tunteet riehuivat hänessä. Kerran
+ennenkin oli hän salaperäisellä tavalla lähtenyt tiehensä, mutta
+silloin omasta kodistaan, oman armaan isän helmasta!
+
+Nyt soitettiin yhteen. "_Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa! Kunnia
+olkoon Jumalalle korkeudessa_!" Linnut lauloivat, Aurajoen vesi
+kimelteli, ja kirkkaassa päivänpaisteessa virtasivat ihmiset
+tuomiokirkkoon, joka korkeana ja vakavana seisoi Unikankarilla.
+
+Se on vanhaa göötiläistä rakennustapaa, yksinkertainen, mutta mahtavan
+kaunis ja ansaitsee olla Suomen suurin ja kalliin muistomerkki.
+
+Kahtatoista jalkaa korkean, harmaasta kivestä ja tiilistä rakennetun
+muurin sijaan Unikankarin ympärille oli muutama vuosi sitten tehty uusi
+aitaus silitetystä graniitista rautaisine kaidetankoineen. Entiseen
+nähden oli tämä muuri varsin komean näköinen ja sitä enemmän silmiin
+pistävä, kun tuomiokirkon ympärillä oli tiheässä ryhmässä vanhoja
+rappeutuneita kivikartanoita. Kaakkoisen portin luona kohosi näet
+kaksinkertainen yliopistonrakennus luentosaleineen, entinen
+dominikaaniluostari ja niin kutsuttu "vanha koulu." Länsipuolella
+seisoi taas katedraalikoulu ja kirjasto, ja aivan kirkkoaidan sisässä
+itäpuolella oli luuhuone.
+
+Unikankaria, jolla nykyään tuuheat jalavat humisevat hautavirsiään
+viheriään nurmen alla lepääville, ei voinut mainitun muurin tähden
+kadulta nähdä. Kuni yksinäinen saari pauhaavassa virrassa seisoi tämä
+rauhoitettu paikka keskellä kaupungin hälinää ja liikettä.
+
+Siellä lentää lipattelivat loistavat perhoset, joita ei enää musta
+kotero kahlehtinut, kauniina vertauskuvana, miten sielu vapautuu
+aineesta.
+
+Tätä ajatteli Anna lähtiessään Brigitan ja vartioivain palvelijain
+kanssa kirkkomaalta ja noustessaan Gotlannin santakivestä rakennettuja
+rappuja ylös, jotka eteläpuolelta veivät tuon vanhan tuomiokirkon
+neljälle ovelle.
+
+    "Nyt lintu äänell' koriall'
+    Taas laulaa taitavast',
+    Enk' me siis mahtais' Luojall'
+    Tääll' veisat' iloisest'?
+    Mun sielun Herraa kiittää
+    Nyt riemu-laululla,
+    Kuin iloittaa ja täyttää
+    Meit' laupiaill' lahjoilla"
+
+kaikui heitä vastaan juhlallinen virrenveisuu jymiseväin urkujen
+säestämänä.
+
+Tapansa mukaan pysähtyivät venäläiset palvelijat porstuaan, ja molemmat
+naiset astuivat yksinään pyhään huoneesen, jonka nöyryyttävä, ylävä
+kauneus oli omansa rauhoittamaan heidän liikutettuja mieliään. Monet
+tulipalot ja onnettomuudet, joiden alaiseksi kirkko oli joutunut,
+olivat suureksi osaksi hävittäneet katolinajan rikkautta ja komeutta,
+jolloin ihmiset edistäissään lahjoilla ja testamenteilla pyhiä
+tarkoituksia luulivat pääsevänsä taivaasen. Mutta vaikka paljon olikin
+hävitetty ja turmeltu, oli kuitenkin vielä kyllin jäljellä, joka
+saattoi hurmata katsojaa. Siellä oli korkeita holveja ja suippokaaria,
+hoikkia pilareja ja keveitä portaaleja, kaikkia, millä göötiläinen
+temppelin-rakennustapa niin ihmeellisesti kohoittaa sielun
+äärettömyyteen.
+
+Anna ja Brigitta pysähtyivät hetkeksi Stålhandsken suvun komeaan
+hautakammioon, jossa lepää eräs suuren Kustaa II Adolfin mainioimpia
+sankareja kolmenkymmenenvuotisen sodan ajoilta, nimittäin Torsten
+Torstensson Stålhandske. Molemmat naiset kumartuivat rukoilemaan,
+Brigitta hieman uteliaana ja hajamielisenä, Anna huutaen kaikesta
+sydämestä avukseen korkeimman armoa ja apua. Sitten kulkivat he
+sykkivin sydämin eteenpäin, mutta hitaasti, etteivät herättäisi
+kenenkään huomiota, ja menivät ulos toisesta niistä kahdesta ovesta,
+jotka pohjaispuolelta veivät tuomiokirkkoon. Porstuassa, jossa vielä
+löytyy jäännöksiä katolisesta vihkivesi-astiasta, oli Tåklin heitä
+vastassa. Hän katsahti myötätuntoisuudella Annaan ja tervehtien häntä
+kunnioituksella ja ystävyydellä sanoi hän:
+
+"Neiti Mörck, olen iloinen, että tuumamme on ainakin tähän saakka
+onnistunut. Oletteko valmis seuraamaan minua?"
+
+"Olen", kuiskasi Anna hätäisesti ja heleä puna kohosi hänen
+kasvoihinsa. "Oi, rientäkäämme, herrani."
+
+Enempää ei puhuttu. Seinäkomerosta otti Tåklin esiin avaran viitan,
+jommoisia porvarintyttäret pitivät, ja kietoi sen neidon ympärille
+salatakseen hänen kallista pukuaan ja tehdäkseen hänet tuntemattomaksi,
+ja tarjottuaan hänelle käsivartensa, vei hän hänet ja Brigitan ulos.
+
+Kaduilla oli hiljaista ja rauhaisaa. Useammat olivat joko kirkossa
+tahi istuivat siivosti kotonaan lueskellen hartaasti saarnoja
+Luteruksen postillasta. Pakenijat kohtasivat sentähden varsin harvaan
+ihmisiä, erittäinkin kun he pysyttelihevät kapeimmilla ja autioimmilla
+kaduilla.
+
+"Kaikki näkyy käyvän hyvin", virkkoi Tåklin matkakumppaneillensa.
+"Meidän tulee vaan mitä pikemmin koettaa joutua Uudenmaan tullille."
+
+Siellä seisoivat keveät matkavaunut, joihin he istuivat. Ajuri lyödä
+sivalsi hevosia ja matka kohden epätietoista päämaalia alkoi. Anna ei
+itkenyt, kuten hän oli tehnyt rakkaasta kodista lähtiessään, mutta kun
+hän yht'äkkiä ojensi silmänräpäykseksi kätensä Tåklinille, näytti hän
+erittäin liikutetulta.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+"Pitkäksi käypi odottavalla aika", sanoi Petter haukoitellen
+toverilleen Paavolle, tuolla kun istuivat tuomiokirkon porstuassa
+vartoen jumalanpalveluksen loppumista.
+
+"Niin todellakin, Petrushka", vastasi puhuteltu ja oikaisi hiljan
+suomittua ruumistaan kapealla rahilla. "Kellä edes olisi tuoppi kaljaa,
+niin kärsisi -- -- --"
+
+"Ja hapankaalia ja kurkkuja, mustaa leipää ja teetä, unohtamatta
+braagaa (kotitekoista olutta) ja viinaa", lisäsi toinen ja lakutti
+kieltään, ikäänkuin hänellä olisi jo ollut kaikki nuo herkut nähtävinä.
+"Se olisi jotakin, mutta me emme saa unhoittaa, että on taas
+paastonaika ja silloin on synti ajatella semmoista. -- Pyhä Barbara,
+auta meidän tyhjiä vatsojamme!"
+
+"Pyhä Barbara, auta meitä!" mutisi Petterkin tehden kumppaninsa tavoin
+ristinmerkin, "erittäinkin minun kurjia jäseniäni, voi, voi!"
+
+Petter nauroi. "Ohjaa kielesi paremmin toisella kertaa, niin ei
+kenraalin tarvitse rangaista sinua!" sanoi hän.
+
+"Tapahtukoon armollisen herramme tahto, hän tietää parhaiten mitä minä
+tarvitsen", virkkoi Paavo nöyrästi.
+
+"Etpä puhunut tuolla äänellä, silloin kun armollinen herramme otti
+sinut kanssaan tänne pitkälle matkalle ja eroitti sinut kauniista
+Sassastasi."
+
+"Kaunis Sassani!" Rakkauden ja surun hohde lennähti Paavon
+tylsistyneille, mutta kauniille kasvoille ja hänen pienet tummat
+silmänsä kostuivat kyyneleistä. "Kaunis Sassani!" toisti hän
+omituisella hellällä painolla. "Hän oli muhkein tyttö sekä itä- että
+länsipuolella Uralia. Kelpo vaimo hänestä olisi tullut. -- Onnellinen
+sinä, Petrushka, joka et jättänyt ketään suremaan jälkeesi -- mutta
+luulenpa puhuvani kuuroille, sillä sinä näytät nukkuvalta -- -- --"
+
+Täällä vallitseva suloinen viileys ja hiljaisuus ja tuo yksitoikkoinen
+odotus eivät olleet painostavaisesti vaikuttamatta molempain
+palvelijain mieliin. Petterin uni ei ollut teeskenneltyä ja kohta vei
+suloinen unotar Paavonkin hänen rakkaan Sassansa luo, eikä tämä uni
+häiriytynyt ennenkuin väki tuli ulos kirkosta. Kauhistuen hypähtivät
+puoliuniset palvelijat pystyyn, pitäen tarkasti vaarilla eikö noita
+kahta naista jo näkyisi. Vaan kun ei heitä kuulunut, arvelivat
+palvelijat heidän jääneen osoittamaan harttauttaan jollekin suositulle
+pyhimyksen kuvalle, ja istuutuivat jälleen tyynesti paikoilleen.
+
+Ajan kuluksi rupesivat he vertailemaan Turun tuomiokirkkoa pyhän
+kaupunkinsa Moskovan moniin pyhyyksiin, tietysti jälkimmäisten eduksi,
+joiden kullattuja, hopeoituja ja monivärisiä kupukattoja he väsymättä
+ylistelivät. Soitettiin suomalaiseen iltamessuun, ja ihmiset
+menivät sinne ja palasivat sieltä ja muutamaa tuntia myöhemmin
+ruotsalaiseenkin, mutta yhä istuivat venäläiset palvelijat
+kärsivällisesti odottamassa, niinkuin heidän oli käsketty; he olivat
+oppineet tottelemaan ja sitäpaitsi oli heissä runsas määrä
+yksinkertaisuutta.
+
+Eräs kymäräselkäinen kirkonvartija lähestyi heitä ja lyöden sauvallaan
+niin kovasti laattiaan, että holvit kajahtivat, sanoi hän semmoisella
+venäjänkielellä, jota ei taitavinkaan kielenkääntäjä ottaisi
+selittääkseen, että jollei herroja haluttanut jäädä sinne pitämään
+kirkon rotille seuraa, niin oli heidän aika laittautua tiehensä, sillä
+hän aikoi lukita temppelin ovet ja siten hankkia itselleen vapautta
+viikoksi.
+
+Ällistyneinä katsoivat "herrat" toisiinsa ja vaikkeivät he ymmärtäneet
+miehen puhetta, alkoivat he kumminkin tajuta hänen kaunopuheliaista
+liikkeistään, että heidän oli aika lähteä.
+
+Mutta missä olivat neiti Mörck ja eukko? Olivatko ne palvelijain
+virkistäessä itseään unella lähteneet ilman heitä pois?
+
+Mitä sanoi kenraali Demidoff?
+
+Näitä kyselivät Petter ja Paavo toisiltaan ja enemmän juosten kuin
+käyden tulivat he kotiin. Turhaksi kävi heidän salainen toivonsa, että
+muka naiset jo olisivat saapuneet, sillä ei kukaan tiennyt heistä
+mitään. Totuus piti siis ilmi. Neuvoiteltuaan keskenään päättivät he
+Ivanin välityksellä, jonka he ymmärsivät voittaa puolellensa, pyytää
+pääsöä peljätyn isäntänsä luokse. Olihan tämä kummallinen tapaus
+ennemmin tahi myöhemmin hänelle kumminkin ilmoitettava.
+
+Kenraali oli istumassa taidokkaasti tehdyn, viheriällä veralla
+päällystetyn pelipöydän ääressä, pitkä turkkilainen piippu suussa, kun
+hovimestari astui sisään. Peljäten häiritsevänsä herraansa seisoi hän
+pitkän aikaa ääneti odotellen.
+
+"Jalo herra", virkkoi hän lopuksi. Kenraali, joka näkyi olevan erittäin
+mielistynyt peliin, katsahti ylös.
+
+"Mitä tahdot, Ivan?" sanoi hän.
+
+"Nöyrät palvelijanne Petter ja Paavo pyytävät alamaisimmasti päästä
+puheillenne, herra kenraali."
+
+"Ei minulla ole aikaa heidän kanssaan -- -- --!" Kenraali rupesi
+maltittomasti valitsemaan uusia kortteja pakasta.
+
+"Niillä on tärkeitä asioita ilmoitettavana", rohkeni hovimestari
+muistuttaa, mutta otti kumminkin varovaisesti askeleen takaperin.
+
+"Tärkeitä asioita!" huudahti kenraali halveksivaisesti. "Arvelen heidän
+voivan levätä vaikka tulevaan vuoteen asti. Älä tule täst'edes
+häiritsemään minua, Ivan, tahi -- -- --"
+
+Keskonainen lause päättyi valalla, mutta eipä Ivan nytkään poistunut,
+sillä hän tiesi, ett'ei hänen isäntänsä koskaan antaisi hänelle
+anteeksi, jos hän ei heti ilmoittaisi kaikkia tuon kauniin suomalaisen
+tytön suhteen.
+
+"Mahtava herra", sanoi hän, "se koskee neiti Annushkaa ja hänen
+palvelijaansa."
+
+Kenraali hypähti ylös ja survasi niin ankarasti pöytää, että kaikki
+kortit putosivat sinne tänne ympäri laattiaa.
+
+"Koira, miksi et sanonut heti sitä minulle! -- Kutsu tänne palvelijat."
+
+Pian senjälkeen seisoivat palvelijat kenraalin edessä. Petter oli
+koonnut kaiken rohkeutensa ja katsoi lujasti eteensä antaessaan
+ilmoituksensa, Paavo sitävastoin oli viheliäisempi kuin metsästäjäin
+ahdistama jänes.
+
+Vaikka alussa kylmä ja tyyni, ei kenraali kauan voinut hillitä
+vihaansa, hän oli vähällä kadottaa järkensä ajatellessaan, että Anna
+kenties oli päässyt hänen käsistään. Mitä julmimmalla tavalla solvasi
+hän häntä ja noita onnettomia palvelijoita, joille hän uhkasi
+neljäkymmentä paria raippavitsoja joka päivä, kunnes he oppisivat
+käyttämään silmiään.
+
+Mutta ensin tuli hänen hankkia varma todistus siitä, oliko Anna
+todellakin rohennut paeta hänen vallastaan. Sentähden syöksi hän hänen
+huoneesensa. Täällä oli kumminkin kaikki kuten tavallisesti, ei mikään
+osoittanut äkillistä pakoa, kaikki oli järjestyksessä paikallaan.
+
+Tuo suuri kivikartano vastapäätä kapean kadun toisella puolella loi
+omituisen synkän varjon huoneesen ja teki sen kolkoksi kuin
+hautakammion. Kun akkunat olivat koko päivän olleet suljetut, tuntui
+ilmakin ummehtuneelta ja raskaalta ainakin kenraalista, joka juopuneen
+tavoin hoiperrellen turhaan haki silmillään tuota armasta olentoa.
+
+Kuinka usein olikaan Anna pelkäämättä syössyt hänet luotaan, mutta
+kuinka kaunis ja viehättävä, unohtamatta koskaan naisellista
+arvokkuuttansa, oli hän kumminkin aina ollut. Ylevillä perusaatteillaan
+ja jalolla mielellään oli hän voittanut, oikeuden valta oli tullut
+vahvistetuksi ja se oli kostanut hänelle itselleen. Sanomattoman
+katkeraa oli tuntea itsensä eroitetuksi puhtaan sydämen ja hyvän
+omantunnon luomasta onnelasta, ja tähän yhdistynyt loukattu rakkaus ja
+mustasukkaisuus täyttivät äärettömillä tuskilla kenraalin sielun ja
+masensivat tuon voimakkaan miehen.
+
+Hänen muotonsa oli käynyt rumaksi ja sinisenkalpeaksi, harmaansekainen
+tukka seista törötti hurjasti pystyssä ja silmänsä olivat veristyneet
+ja kankeat. "Oikeuden jumalatar!" ähki hän. "Oikeuden jumalatar!"
+Tuontuostakin huuteli hän Vapahtajaa, neitsyt Mariaa ja pyhää Nikolaita
+avukseen, risti itsensä karkoittaaksensa luotaan Manalan henkiä, jotka
+näyttivät ajelehtivan hänen ohitsensa, mutta eivätpä nämäkään keinot
+auttaneet, kunnes uusi mahtava tunne valtasi edelliset -- ja tämä tuoni
+oli koston.
+
+Kuni mielipuoli juoksi kenraali ympäri, toivoen saavansa jotain tietoa
+Annan katoamisesta. Tämä onnistuikin hänelle, sillä avattuaan erään
+pöytälaatikon löysi hän sieltä kaikki Tåklinin kirjeet, jotka Anna
+varomattomasti oli unohtanut sinne. Tyytyväisenä väänteli hän
+viiksiään, mutta hänen täytyi hillitä maltittomuuttansa, sillä hän
+ymmärsi ruotsinkieltä varsin vähän.
+
+Sattumus asetti niin, että se henkilö, joka kutsuttiin selittämään
+kirjeiden sisältöä, oli poliisimestari Reis. Siitä saakka kuin Anna oli
+asunut hänen perheessään, oli hän aina lämpimällä myötätuntoisuudella
+ajatellut häntä, ja hänen sydämensä vuoti verta kun hänen nyt täytyi
+lausua sanoja, jotka eivät ainoastaan ilmaisseet hänen pakoaan, vaan
+muutoinkin olivat hänelle harmillisia.
+
+Tuiki suuttuneena sai tämä nyt tietää, että huolimatta hänen
+valppaudestansa oli onnistuttu päästä yhteyteen hänen holhottinsa
+kanssa. Reis, joka oli raivoissaan, kun ei edeltäpäin tiennyt mitä
+häneltä tahdottiin, ryästeli ja punehtui kovin joutuessaan siihen
+kohtaan Tåklinin kirjeessä, jossa tämä tyystin kertoi koko
+pakotuuman ja ehdoitti että Ruotsi, joka oli ulkopuolella kenraalin
+vaikutuspiiriä, olisi soveliain maa suojelemaan heitä. Hän ei ollut
+myöskään jättänyt mainitsematta, kuinka hänestä näytti sopivammalta
+maantietä myöten pyrkiä Ruotsin rajalle, kuin luottautua epävarmaan
+petolliseen mereen, ja kuinka heidän olisi tehtävä pieni kaarros,
+ennenkuin he suuntaisivat matkansa pohjoiseen.
+
+Reis vaikeni ja hänen tilansa muuttui yhä tukalammaksi. Täytyisikö
+hänen antaa ilmi tuo lapsi, joka kerran oli hänelle uskottu?
+
+"Eteenpäin!" käski kenraali jyrisevällä äänellä. "Eteenpäin!
+Eteenpäin!"
+
+Reisin täytyi siis tyytyä kohtaloonsa ja ilmoittaa kaikki. Tåklinin
+kehoitus, että Anna ottaisi myötään kaikki sortajaltaan saamansa
+lahjat, pani tämän uuteen raivoon.
+
+Huutaen avuksensa taivasta ja helvettiä kirosi hän tyttö parkaa,
+nimitti häntä varkaaksi ja vannoi kauheaa kostoa.
+
+Alakuloisena ja murheellisena poistui Reis, mutta kenraali haki kaikki
+Annan kätköt ja nähtyään, että hän oli seurannut uuden suojelijansa
+neuvoa, ryhtyi hän tarpeellisiin toimiin pakolaisten takaa-ajamista
+varten.
+
+Pian senjälkeen syntyi rauhallisessa Turussa semmoinen melu ja hälinä,
+jonka vertaista siellä tuskin lienee ollut äskeisen sodan aikana.
+Hämmästyneiden kaupunkilaisten ihmeeksi nähtiin kasakkain ratsastavan
+täyttä laukkaa sinne tänne kaduilla. Useista taloista kyseltiin ja
+haettiin ja kaikki mökit kaupungin läheisyydessä tutkittiin tarkoin.
+
+Saatuaan kaikki alimmaisensa liikkeelle, riensi kenraali Demidoff niin
+pian kuin mahdollista everstiluutnantti Otto Loden luokse, joka oli
+virkaa tekevänä maaherrana, esittääksensä hänelle asiansa. Lode oli
+aatelismies kantapäästä kiireesen asti, tosin hiukan kiivas ja
+äkkipikainen, mutta hyväsydäminen ja jalomielinen. Kaikella
+kohteliaisuudella, jota sekä tämä aika että hänen yhteiskunnallinen
+asemansa vaativat, otti hän vieraansa vastaan.
+
+"Pyydän anteeksi, että olen valinnut sopimattoman ajan käynnilleni",
+sanoi kenraali.
+
+"Teidän käyntinne ovat aina minulle mieluisat, herra kenraali", vastasi
+puhuteltu, kohteliaasti pyytäen vierasta istumaan.
+
+Kenraali Demidoff oli kumminkin liian rauhaton seuratakseen tätä
+kehoitusta. "Kiitän", sanoi hän hätäisesti hymyillen, "mutta minulla ei
+ole aikaa. -- Syynä, jonkatähden olen pakoitettu vaivaamaan teitä,
+herra maaherra", lisäsi hän kiihtyvällä mielenliikutuksella, "on eräs
+luonani tapahtunut, varsin ikävä seikka -- -- -- Mutta minun on
+aloitettava kertomukseni alusta, että saisitte siitä oikean käsityksen.
+
+"No niin, kaksi vuotta on minulla talossani ollut muudan nuori tyttö,
+jonka sisareni poika morsiamenaan jätti minun hoitooni, kun hänen
+joukkonsa päällikkönä oli lähdettävä tuohon, vielä päättymättömään
+sotaan armollisimman keisarimme ja Ranskanmaan välillä. --  Koko
+maailma tietää isänmaani menestyksen -- mutta yhtä onnellisesti ei
+käynyt -- sisareni pojalle", -- kamala vaaleus levisi kenraalin
+kasvoille, -- "sillä hän luetaan nyt kaatuneitten joukkoon. -- Minä
+olin luvannut olla isänä hänen morsiamellensa ja neitonen jäi luokseni.
+Hän oli nuori, ja varsin kaunis, mutta ylpeä, oikullinen ja kovin
+itsepäinen, mutta näitä vikojahan on useimmilla, jotka kuuluvat tuohon
+muutoin kauniimpaan sukupuoleen -- -- --"
+
+Kenraali nauroi väkinäisesti ja maaherra näytti olevan vähän hämillään
+odottaessaan, mitä tuleman piti.
+
+"Hänen ja erittäinkin sisareni pojan tähden", pitkitti kenraali,
+"kohtelin minä häntä aina suurimmalla hyvyydellä ja kunnioituksella --
+mutta, herrani, voitteko arvata, miten hän palkitsi minut?"
+
+"Tahdonpa sanoa sen teille", -- kenraali lähestyi isäntäänsä ja näytti
+kovin vihastuneelta -- "_Hän on varastama minua ja paennut siten saadun
+omaisuuden kanssa_!"
+
+Maaherra Lode säpsähti.
+
+"Varastanut! se on ankara syytös, kenraali! Koska on tämä tapahtunut?"
+
+"Tänä päivänä, kun tuo nuori nainen palvelijansa kanssa lähti kirkkoon,
+jonka porstuassa käskyläiseni turhaan odottivat heitä tuntikausin."
+
+"Onko hän yksinään rikollinen, vai luullaanko hänellä olevan ketään
+liittolaista?" kysyi maaherra.
+
+"Eräs Tåklin, joka tuntemattomalla tavalla on päässyt hänen
+yhteyteensä, näkyy olevan hänen rikostoverinsa. -- Pyhä Barbara! kelpo
+lajilla ovat he minua varastaneet, ja vahinko on sitä tuntuvampi, kuin
+juvelien seassa oli keisarini armollisia lahjoja."
+
+Maaherra näytti hämmästyneeltä ja vakavalta. Vaikk'ei hän epäillytkään
+kertomuksen todellisuutta tuosta suuresta kotivarkaudesta, tuntui
+hänestä kumminkin uskomattomalta, että Anna Mörck olisi siten käyttänyt
+tilaisuutta hyväkseen, sillä hänellekään eivät olleet mielipiteet ja
+tarinat Annan ja kenraalin keskinäisestä suhteesta oudot, joskin ei
+hän, niinkuin ei moni muukaan, tiennyt mitä oikein uskoisi.
+
+"Hävytön kiittämättömyys", sanoi hän, "te olette saanut kokea ikäviä,
+kenraali!"
+
+"Olen todellakin, ja sentähden vaadin ei ainoastaan omaisuuttani
+takaisin, vaan myöskin, että rikolliset saatettaisiin asianmukaiseen
+rangaistukseen. -- Toivon teidän apuanne, herra maaherra!"
+
+"En ole laimiinlyövä, mitä vaan virkani velvoittaa minun tekemään",
+vastasi puhuteltu.
+
+"Ja rangaistus kotivarkaudesta?" kysyi kenraali kavalan näköisenä.
+
+"On kaksi kertaa suurempi kuin muutoin", lopetti maaherra.
+
+Kenraali Demidoff kääntyi poispäin salatakseen silmissään loistavaa
+voittoriemua. Kostonhimoisessa sielussaan näki hän jo tuon ylpeän ja
+ihanan Anna Mörckin nöyryytettynä, häväistynä ja kunniansa menettäneenä
+jalkainsa juuressa. Mikä riemu saada kerran nähdä hänet armoa
+anovaisena!
+
+Ottaessaan tarkan selon varastetun omaisuuden arvosta harmitti
+maaherraa yhä enemmän tuo halpamielinen käytös semmoisen henkilön
+puolelta, joka kenraalin oman vakuutuksen mukaan oli hänen tykönään
+nauttinut niin paljon hyvyyttä ja ystävällisyyttä. Tunnetulla
+pontevuudellaan ryhtyi hän nopeasti tehokkaisin toimiin karkulaisten
+kiinniottamista varten. Täydellinen tuntomerkkien luettelo laadittiin
+jokaisesta noista kolmesta. Kenraali seisoi itse kirjurin rinnalla ja
+antoi ilmoituksensa Annasta. Hänen luettelonsa kuului:
+
+"Nuori seitsentoista vuotias, keskikokoinen solevavartaloinen tyttö.
+Iho lumivalkea, silmät suuret ja tummat, suu pienoinen, nenä suora.
+Tukka mustankiiltävä ja tavattoman tuuhea, kahtena palmikkona kiedottu
+pään ympärille. Puku mustasta sametista ilman koristuksitta, valkea
+huntu olkapäillä, valkea samettihattu päässä ja samankarvainen harso
+kasvoilla."
+
+Kenraalia ihmetytti itseäänkin, että hän muisti kaikki nuo pienet
+erikoiskohdat, mutta Briitta muoria ei ollut yhtä helppo kuvailla ja
+useoita kenraalin palvelijoita täytyi kutsua saapuville. Kaikki olivat
+kumminkin siinä yhtä mieltä, että hän oli ontuva ja puki kernaasti
+itsensä kaikkiin vesikaaren väreihin.
+
+Mitä taas Tåkliniin tulee, täytyi hänen oman veljensä harmiksensa
+kertoa hänen ulkomuotonsa ja pukunsa.
+
+Sitäpaitsi toimitettiin peräänkuulutuksia kirkoissa luettaviksi ja
+käskyjä ruununvoudeille ja nimismiehille ajella innokkaimmasti
+rikoksellisia takaa. Vielä saman sunnuntain iltapuolella lähetettiin
+viestit kaikille suunnille viemään näitä papereita asianomaisille ja
+kehoittamaan sekä tunnettuja että tuntemattomia pakolaisten
+vangitsemiseen.
+
+Sillä aikaa kun maaherra rauhattomana ja huolissaan odotti vastausta
+toimenpiteistään, ei kenraali Demidoffinkaan tila ollut kadehdittavin.
+Milloin oli hän tulisimman rakkauden ja mustasukkaisuuden uhrina,
+milloin valtasi hänet viha ja kosto. Ei kukaan osannut tehdä hänen
+mielikseen. Hänen palvelijoillansa oli selkäsaunat melkein
+jokapäiväisenä leipänä ja yksin hänen suosikkinsa Ivankin pelkäsi
+häntä. Eivätkä nuo tuliset viinitkään, joita hän särpi sisäänsä,
+jäähdyttäneet häntä.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Yöt ja päivät jatkoivat pakolaiset matkaansa. Aavistamatta niitä
+petollisia pauloja, jotka kietoivat yhä ahtaammalle heidän kunniansa ja
+vapautensa, toivoivat he nuoruuden iloisella luottamuksella voivansa
+välttää kaikki tiedustelemiset. Rauhattomuus ja ahdistus alkoivat
+haihtua ja he rohkenivat antautua matkan suloihin.
+
+Suurin nautinto oli siitä Annalla. Synkkien metsäin juhlallinen, tyyni,
+kauneus, raikkaat vihannat niityt ja lehdot ja valoisat yöt, kaikki nuo
+viehättivät hänen kauneudelle altista mieltään.
+
+Vältettyään onnellisesti jonkun vaaran eli suuren onnettomuuden,
+saavuttaa sielu usein omituisen tyyneyden ja rauhan. Se ei ole tuo
+raukaiseva, tylsyttävä tunne, joka väliin syntyy jokapäiväisen elämän
+vastoinkäymisistä ja huolista, vaan mahtava, selvä Jumalan
+ylläpitäväisen läsnä-olon tajuaminen.
+
+Tätä tunsi Annakin ja hänen sydämensä paisui kiitollisuudesta. Paljon
+ei hän puhellut, vaan hymyili suloisesti. Hänen kalpeat kasvonsa
+punehtuivat ja silmänsä säteilivät.
+
+Briitta muori oli parhaimmalla tuulella. Hän jutteli kyytimiesten
+kanssa ilmasta, vuodentulosta, karjasta ja kaikesta, jota vailla hänen
+oli täytynyt olla eläessään suljettuna kenraalin talossa.
+
+Usein kääntyi hän puhuttelemaan Berndt Wilhelm Tåklinia, jota hän
+kohteli äidillisellä hyvyydellä palkitakseen ensimäiset epäluulonsa,
+mutta tämä oli harvapuheinen ja hiljainen, sillä hän ujosteli Annaa,
+eikä hän sitäpaitsi voinut, kuten molemmat naiset, antautua nauttimaan
+matkan suloja, sillä riippuihan hänestä koko heidän pakonsa menestys.
+
+Matkustettuaan enemmän asuttujen seutujen läpi, saapuivat he eräälle
+yksinäiselle talolle, jossa päättivät levähtää pitemmän aikaa. Se oli
+erittäin suloisella paikalla, sinertävän järven rannalla, ja sitä
+ympäröivät valkorunkoiset riippakoivut ja kukkivat pihlajat.
+
+Emäntä oli yksin kotona ja vähän hämmästyen otti hän vastaan nuo
+harvinaiset vieraat. "Jumala antakoon", vastasi hän ystävällisesti
+matkustavaisten "hyvään iltaan". "Mistä te tulette, hyvä herrasväki?
+-- Eipä moni", jatkoi hän, "osaakaan tänne, mutta sitä enemmän
+tervetulleet olette te. Onko teillä ollut pitkä tie, ja mihin
+matkustatte?"
+
+Pakolaiset katsoivat toisiinsa ja Täkliin kiiruhti vastaamaan: "Me
+tulemme Väinölästä ja matkustamme Hymylään. Jos sallitte, niin viivymme
+täällä muutaman tunnin."
+
+"Varsin kernaasti, sillä näyttepä olevan hauska herra", vastasi emäntä
+hymyillen leikilliselle vastaukselle. -- "Käykää sisään, hyvä
+herrasväki! Vierastupa on vielä korea ja siisti viimetalvisen
+lukukinkerin perästä. Ja jos ei minulla olekaan niin paljon tarjottavaa
+kuin silloin, niin onhan kumminkin nuorta kaljaa ja nisukorppuja."
+
+"Me tyydymme kyllä kaikkeen, erittäinkin, jos voitte toimittaa
+hevosillemmekin hyvän aterian", sanoi Tåklin. "Sen kyllä uskon",
+vastasi vieraanvarainen emäntä sulavasti, "sillä kasvaahan nurmi
+pihassamme yhtä pitkäksi kuin väkevä ruis kotipellossa ja kestää kyllä
+syötettää. -- Käykää vaan sisään, niin pidän huolen kaikesta! -- Kukaan
+ei ole sanova, että olisi minun huoneessani ketään kohdeltu yhtä pahoin
+kuin Henrik piispaa muinen Lallin talossa."
+
+Tätä sanoessaan nauroi emäntä niin, että valkeat hampaat näkyivät
+suusta ja astui edellä näyttäen tietä Brigitalle ja Annalle, jotka
+seurasivat häntä.
+
+Kylläpä huomasikin ummehtuneesta ilmasta ja hämähäkin verkoista, ettei
+vierastupaa ollut pitkään aikaan käytetty.
+
+Anna meni akkunan luokse katselemaan kaunista seutua, jota laskeva
+aurinko ihanasti valaisi, ja hänessä syttyi sanomaton halu nauttia taas
+jälleen luontoa ja tuntea välittömästi sen sydämen tykytystä.
+
+"Hyvä Briitta muori", sanoi hän, kun emäntä oli poistunut, "älkäämme
+istuko sisässä tämmöisenä iltana. Eikö sinua haluta vähän kävellä?
+Viheriä metsä houkuttelee minua ja samoin tuo kaunis järvi!"
+
+Vaikka Brigitta mielellään olisi kuunnellut emännän kertovan uudesta
+taidokkaasta kankaastaan, joka hänellä parhaillaan oli kangaspuilla,
+myöntyi hän kumminkin kernaasti Annan toiveesen.
+
+"Se on hyvä ehdoitus! Tulkaa, tyttöni", vastasi hän iloisesti.
+
+Kevein askelin riensi Anna muutamaa minuuttia myöhemmin halki viheriän
+opotan. "Vapaus, suloinen vapaus!" kuiskivat vakavat hongat, iloinen
+koivu ja hempeä paju.
+
+"Suloinen vapaus!" lorisi metsäpuro, sitä humisi tuuli, sitä järvi, ja
+jok'ikinen kukka.
+
+"Vapaus, oi suloinen vapaus!" riemuitsi Annan oma povikin. Hän suuteli
+koivun valkoista runkoa, hyppeli hohtavan sudenkorennon perästä,
+syleilipä vielä pistelevää katajapensastakin. Hän oli jälleen lapsi,
+joka on unohtanut kaikki tietäessään olevansa vapaa.
+
+"Oi, mikä taivaallinen hurmaus!" sanoi hän vanhalle ystävällensä. "Koko
+tämä ihana seutu ojentaa sylinsä minulle! -- Kas, miten ystävällisesti
+puut nyökkivät, miten aurinko leikillisesti pilkistelee lehtien lomitse
+etsien minua ja valaisten kasvojani!"
+
+Anna katsahti valoisiin pilviin, jotka siellä täällä parvittain
+verhosivat kesäistä taivasta, ja hän lauloi kuten Maria Stuart:
+
+    "Rientävät pilvet! Ilmojen purjeet!
+    Kenpä nyt kanssanne liidellä sais!
+    Tervehtikää kotimaatani te!"
+
+Raikkaasti kaikui hänen äänensä läpi metsän ja hän tunsi itsessään
+virtaavan nuoruuden hilpeyden ja voiman.
+
+Hän tarttui suopeasti Brigitan käsivarteen. Näin astuivat he pitkin
+vähäistä polkua ja pian levisi heidän silmäinsä eteen järven sininen,
+tyyni pinta. Muutamia rääkättäviä sorsia kohosi rannan kaislikosta,
+niin että vesi alkoi karehtia ja tuuditella valkoisia lummenkukkia.
+
+Anna lähestyi rantaa ja kumarruttuaan veden ylitse kostutti hän tuolla
+kirkkaalla nesteellä valkeaa otsaansa, kuumia poskiaan ja huuliaan.
+Kuinka viileältä ja elvyttävältä se tuntuikaan!
+
+Silloin kohahti metsä ja Annan korvissa kuului se surulliselta
+valitukselta. Aurinko oli jo laskenut. Siksikö lieneekään neitosesta
+tuntunut äkkiä niin kylmältä ja pimeältä? Hän vaivutti päänsä niinkuin
+aron kukka, kun ensimmäinen halla koskee sen lehtiin.
+
+Valittaen vaipui hän Brigitan viereen, piiloitti päänsä hänen helmaansa
+ja itki katkerasti. Eikä nuo iloiset juhannustuletkaan, joita siellä
+täällä vastakkaisella rannalla leimahti palamaan, voineet huvittaa
+häntä. Hän vaati, että palattaisi takaisin taloon ja sanoi vilustavan
+itseään.
+
+Molempain naisten poissa-ollessa oli Tåklin joutunut vilkkaisiin
+puheisin emännän kanssa, joka lateli hänelle elämäkertansa ja sanoi
+olevansa leski ja että hänellä oli kaksi lasta, poika ja tytär, jotka
+palvelusväen kanssa olivat menneet viettämään juhannuksen aattoa kylän
+nuorison pariin.
+
+"Me elelemme täällä niin hiljaisuudessa itseksemme", sanoi hän, "että
+kernaasti suonkin nuorille joskus vähän huvitusta."
+
+Tåklin nyökäytti myöntäväisesti päätään, kun samassa pörröinen
+kartanokoira alkoi kiivaasti haukkua ilmoittaen vieraan lähestymistä.
+Rapulta, jonne emäntä vieraansa kanssa oli istuutunut, näkivät he
+keski-ikäisen huonoihin ryysyihin puetun naisen lähestyvän väsynein
+askelin ja taluttavan kädestä pientä kauhean rumaa lasta. Vaimon näössä
+oli jotakin pahansuopaa, katkeraa, johon kenties oli yhtä paljon syynä
+hätä ja puute kuin luontoperäinen häijyys.
+
+Emäntä näytti tyytymättömältä. "Vastenmielisiä vieraita", sanoi hän
+hiljaa Tåklinille. "Mustalais-Zeffan kanssa ei, näette, ole hyvä olla
+tekemisissä, sillä hän saa rettelöitä aikaan mihin hän vaan tulee."
+
+"Hyvää iltaa, Zeffa", sanoi hän kuuluvasti. "Mistä nyt tuuli puhaltaa,
+kun niin pitkän ajan päästä saa nähdä teitä täällä?"
+
+"Ei tuule pohjoisesta eikä etelästä, ei idästä eikä lännestä, ja
+kumminkin olen minä tullut", vastasi vaimo äreästi. "Pelkäätte kaiketi
+vellitilkkaanne, emäntä?"
+
+"Minua ei ole koskaan pidetty ahneena", vastasi emäntä ylpeästi, "ja
+sanon teidät tervetulleeksi, Zeffa!"
+
+Tämä nauroi ylenkatseellisesti. "Ketä peljätään, sitä hyvitellään. Niin
+tekee leijonankesyttäjä ja niin tekin, mutta arvaanpa, että luulette
+minulla olevan häijyt silmät, joilla turmelen teidät eli teidän
+karjanne."
+
+Säikähtäen vilkaisi emäntä tarhaan, jossa hänen mieluisa karjansa
+rauhassa märehti. Mustalais-Zeffa päästi kolkon, käheän naurun ja
+tempoi hurjasti pitkää vanukkeista tukkaansa.
+
+"Niin kyllä, minua peljätään, vaikkapa ei tiedetäkään minkätähden",
+sanoi hän synkästi. "Minua peljätään yhtä paljon kuin perkelettä, joka
+väliin suuren harmaan koiran muodossa ajaa takaa niitä ihmisiä, joilla
+on paha omatunto. Tämä koira se minunkin vietteli varastamaan,
+tappaessani esikoiseni ilmestyi se minulle jälleen, ja senjälkeen monet
+kerrat, kunnes nyt olen -- kadotuksen partaalla. Haa, hauska leikki on
+syntyvä, kun minäkin syöksyn sinne!"
+
+"Vaiti, onneton vaimo, vaiti taivaan tähden!" sanoi emäntä kalpeana,
+"teidän sananne säikyttävät sekä minut että vieraani."
+
+Hän osoitti Tåkliniä, joka katseli mustalais-Zeffaa semmoisella
+vastenmielisyydellä, kuin katsellaan myrkyllistä petoa.
+
+"Saattaa kyllä olla mahdollista, sillä kun ollaan nuori ja hieno, niin
+ei uskotakaan voitavan vajota niin syvälle kuin minä", sanoi Zeffa,
+joka suuttuen huomasi nuorukaisen inhon.
+
+"Hän pitää itseänsä paljon parempana minua, tuo kaunis herra", jatkoi
+hän pilkaten, "mutta lopussa kunnia seisoo. -- Ihmettelenpä, miten hän
+on eksynyt tänne."
+
+"Se ei sinua liikuta", sanoi Tåklin kylmästi ja kääntyi pois hänen
+silmäiltäväntään.
+
+"Tuollahan on enemmän samaa lajia", lisäsi Zeffa, kun Anna ja
+Brigitta tulivat pihan portista sisään, "niin kaunis neiti ja
+-- -- -- ah -- -- --!"
+
+Zeffa tuijotti Brigittaan, joka kävelemisestä väsyneenä ontui
+tavallista enemmän, ja hänen silmänsä leimahtivat.
+
+"Emmekö lähde matkalle?" sanoi Anna Tåklinille.
+
+"Lähdetään, jos niin tahdotte, neiti Mörck", vastasi tämä
+kunnioittavaisesti, "mutta emännän toivo on, että söisimme illallista
+täällä ja lepäisimme muutaman tunnin hänen vieraanvaraisen kattonsa
+alla. -- Minä en luule meillä olevan mitään peljättävää tällä
+yksinäisellä paikalla", lisäsi hän kuiskaten.
+
+"Te olette ehkä oikeassa", sanoi Anna hiljaa, "mutta minä olen jälleen
+tullut kovin levottomaksi ja tahtoisin mieluimmin jatkaa matkaa,
+joll'ei teillä ole mitään sitä vastaan."
+
+"Ei suinkaan", virkkoi Tåklin ystävällisesti, "sillä teidän tahtonne on
+minun lakini. Lähden vaan sanomaan emännälle esteemme ja sitten
+matkustamme."
+
+Mutta emännän mielestä olisi vieraanvaraisuus tullut loukatuksi, jos he
+olisivat lähteneet syömättä edes yhtä ateriaa hänen talossaan,
+jonkatähden heidän täytyi myöntyä osoittamaan kunniaa hänen
+laitoksillensa. Mielihyvällä saivat he kuulla, että mustalais-Zeffa,
+saatuaan hänkin osansa, oli lähtenyt tiehensä.
+
+"Kiitos ystävällisyydestänne", sanoi Tåklin emännälle erotessa. "Tämä
+nuori nainen sanoo, että hän on usein muistava teidän hyvyyttänne."
+
+"Jumala teitä siunatkoon", sanoi emäntä puristaessaan Annan pienoista
+kättä, "olkaa vakuutettu, että minäkin olen muistava teitä."
+
+Mitä kauemmaksi pakolaiset joutuivat, sitä autiommaksi muuttui seutu.
+Pellot ja niityt olivat loppuneet, ja pieniä vaivaispetäjiä kasvava
+nummi ulottui synkässä yksitoikkoisuudessaan kaikille puolille. Mustat
+raskaat pilvet verhosivat tuon äsken vielä niin kirkkaan taivaan ja
+himmensivät valoisan kesäyön.
+
+"Hiljaa, mikä se on?" huudahti Brigitta vaaleten. "Eikö se ole
+kuolemanlinnun ääni, vai kuulenko väärin?"
+
+Kaikki kuuntelivat. Selvästi kuului semmoinen ääni, joka syntyy kun
+metallikiskolla lyödään lasin laitaan; se oli leppälinnun alakuloista,
+viatonta laulua, jonka rahvas luulee ennustavan onnettomuutta ja
+kuolemaa.
+
+Anna ja Tåklin katsahtivat toisiinsa eivätkä voineet olla hymyilemättä
+palvelijan taika-uskoisuudelle. Mutta jälleen kuului uusi omituinen
+ääni, niin että hevoset vavahtivat ja pysähtyivät. Tåklin oli noussut
+korkealle kuskipenkille vakoilemaan ja ymmärsi heti, ettei se ollut
+mikään viaton lintu, joka sai aikaan tuon omituisen äänen autiossa
+metsässä, mutta hän ei ilmaissut ajatustaan, vaan jätti ylhäisen
+paikkansa ja käski ajurin lyömään hevosia.
+
+Hyristen kiitävät vaunut eteenpäin, ja lähenemistään lähenee
+onnettomuus.
+
+"Hyvä Jumala, minä luulen meitä ajettavan takaa!" sanoi Anna hädissään
+Brigitalle, sillä hän tunsi äkillisen aavistuksen.
+
+Kapeaa karjanpolkua pitkin syöksikin parvi ratsumiehiä pakolaisia
+vastaan.
+
+"Oikeuden nimessä antautukaa!" ärjäsi karkea ääni.
+
+"Mitä tahdotte te meistä?" kysyi Tåklin maltillisesti. "Me olemme
+rauhallisia matkustajoita, joita teillä ei ole oikeus häiritä."
+
+"Älkää noin suurennelko, hyvä herra", sanoi joukon päämies, virkapukuun
+puettu nimismies, "sillä minä olen saanut käskyn vangita teidät
+syytettyinä varkaudesta."
+
+"Varkaudesta!" toisti Tåklin vaistomaisesti.
+
+"Ja siitä syystä", jatkoi nimismies ivallisesti, "täytyy teidän, hyvä
+herrasväki, tehdä pieni huviretki takaisin Turkuun, jossa
+aavistamattomat ilot odottavat teitä."
+
+Pilvet olivat haihtuneet ja lempeästi paistoi aurinko puiden latvoihin,
+mutta tuntematta aamun ihanuutta istui Anna synkässä epätoivossa
+vaunujen nurkassa.
+
+"Kaikki on kadotettu, tyttö parka", kuiskasi Tåklin hänelle, "mutta
+älkää peljätkö, sillä onhan meillä Jumala ja puhtaat omattuntomme
+puolellamme."
+
+Anna katsahti ylös ja koetti hymyillä, mutta se oli heikkoa, haikeaa
+myhäilyä, joka enemmän kuin mikään muu ilmaisi hänen sielunsa tilan.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Pian saapui Turkuun tieto, että pakolaiset, jotka eräs mustalaisvaimo
+oli antanut ilmi, olivat saadut kiinni, ja sinä iltana, jolloin heitä
+odotettiin tuleviksi, oli koko kaupunki liikkeellä kuni ruhtinaallisen
+henkilön saapuessa. Kukaan ei tahtonut jäädä näkemättä, miten kenraalin
+neitiä, tuota kauneudestaan niin paljon ihailtua ja paljon puhuttua
+Anna Mörckiä tuotaisiin halpana pahantekijänä takaisin. Suuria
+ihmisjoukkoja oli kokoontunut kaikkialle kaduille, ja mielet olivat
+kiihossa.
+
+Kaikki puhuivat tuosta rikoksesta; toiset panettelivat ja herjasivat
+säälimättä, toiset taas iloitsivat, että "moskovalainen tiranni" niin
+sukkelalla tavalla oli tullut petetyksi ja surkuttelivat vaan, että
+pako oli saanut niin huonon lopun, mutta kaikki olivat uteliaat
+näkemään, miten asia päättyisi, ja millä mielellä syynalaiset olisivat.
+
+Heitä odotettiin takaisin Anninkaisten puolelta, sillä Pohjanmaalle ja
+siis Ruotsiinkin vievä tie kävi sitä suuntaa. Todistukseksi kuinka
+halullisia oltiin näkemään syytettyjä, mainittakoon, että kaikki
+akkunat Anninkaisten kadun varrella olivat hyyrätyt ja maksettiin
+puhtaalla rahalla, jota tuskin ennemmin tahi myöhemmin lienee Turussa
+tapahtunut.
+
+"Ts, ts, tuolla ne tulevat!" kaikui väkijoukon läpitse. "Niin,
+tuollahan ne tulevat!" melusi rahvas, ja kukin survi armottomasti
+naapuriaan saadaksensa nähdä edes vähänkin.
+
+"Hiljaa, hiljaa!" huudettiin tuontuostakin, kunnes yht'äkkiä ilmestyi
+joukko aseellisia kasakoita ratsastaen juhlallisesti tulliportista
+sisään, ja silloin syntyi syvä hiljaisuus, niin syvä, että olisi voinut
+kuulla nuppineulan putoavan kadulle. Kasakkain jäljessä seurasi
+avovaunu, jonka kuskipenkillä istui eräs poliisimies ja sisässä Anna ja
+Brigitta, jälkimmäinen tukien hellästi lemmikkiään, joka melkein
+tunnotonna nojautui uskollisen palvelijan rintaa vasten.
+
+Syytös, joka oli koskenut Annaan kuin salama ja riistänyt häneltä
+vaivoin saadun vapauden, oli murtanut hänen voimansa, ja tuon kauhean,
+pitkällisen mielenjännityksen perästä oli hän vaipunut täydelliseen
+välinpitämättömyyteen.
+
+Vaunujen perässä ajoi Berndt Wilhelm Tåklin yksi-istuimisissa
+kääsyissä, joiden takapenkillä istui poliisimies. Tuo nuori kauppamies
+näytti huolettomalta eikä hän ollutkaan levoton muun kuin turvattinsa
+tähden, jota hän mielellään olisi tahtonut lohdutella ja rohkaista.
+
+Joukko kasakoita päätti matkueen. Kansantungoksen tähden kävi kulku
+hyvin hitaasti kaupungin läpi. Hälinä oli tauonnut, tuo äänetön
+hiljaisuus oli liikuttavaa, se ilmaisi selvästi useimmissa vallitsevaa
+myötätuntoisuutta kaunista neiti Mörckiä kohtaan. Nuoret tytöt eivät
+voineet pidättää kyyneleitään, vanhemmat naiset ajattelivat omia
+tyttäriänsä ja rukoilivat Jumalaa heidän puolestansa, ja moni utelias
+pää vetäytyi takaisin akkunoista.
+
+Vaunuihin, joissa Anna istui, heitettiin valkea ruusu, ja useampia
+seurasi sitä; muulla tavalla ei kansa tohtinut osoittaa tunteitaan
+vangille. Tämä ei kumminkaan itse huomannut sitä enemmän kuin mitään
+muutakaan, mutta Brigitta otti ruusut talteen ja säilytti ne monta
+vuotta virsikirjansa välissä, eikä hän koskaan voinut itkemättä katsoa
+niitä.
+
+Vihdoin saavuttiin maaherranviraston taloon Linnakadun varrella. Joelle
+päin antavassa kivikartanossa asui maaherra, kahdessa puisessa
+sivurakennuksessa olivat lääninkanslia ja siihen kuuluvat virkahuoneet.
+
+Ylimääräinen kansliatutkinto oli heti pantava toimeen, mutta ennenkuin
+se alkoi, vei eräs poliisimies Annan syrjäiseen huoneesen, jonne hänet
+jätettiin yksikseen eroitettuna ystävistänsä. Siellä vallitsi rasittava
+kuumuus, kärpäset pyrisivät rauhattomasti pienissä akkunoissa ja kaikki
+tuntui sanomattoman raskaalta ja surulliselta.
+
+Nääntyneenä vaipui Anna tuolille voimatta edes oikein ajatella
+tilaansa.
+
+Hän luuli kuulevansa kahleiden helskettä, näkevänsä rautahäkit
+akkunoissa, olkilyhteen laattialla, vesiruukun pöydällä aivan niinkuin
+vankeudessa tavallisesti on. Vaikka hänen omatuntonsa oli puhdas, ei
+hän kiihtyneessä mielentilassaan voinut olla tuntematta häväistystä,
+jolla hän luuli itsensä merkityksi.
+
+Väsyneenä kallisti hän päänsä seinää vasten ja hiljaa hiipi ja valtasi
+hänet raskas uni. Kauan ei hänelle kumminkaan suotu tätä tarpeellista
+lepoa, sillä kohta sen jälkeen istui hän syytettyjen penkillä
+oikeussalissa, jossa suuren mustalla veralla katetun tuomarinpöydän
+ympärillä istui vakavia kunnianarvoisia miehiä, oikeuden laatijoita ja
+edustajoita. Huoneen perällä seisoivat maaherra Lode ja kenraali
+Demidoff puhellen hiljaa keskenänsä. Uteliaina katselivat ympärilleen
+poliisivirkamiehet, kanslian kirjurit ja kuulijat, joita oli tiheissä
+parvissa niin paljon kuin tila myöten antoi.
+
+Lähellä Annaa nähtiin Berndt Wilhelm Tåklin, joka tietäen olevansa
+oikeassa oli tyyni ja vakava, vaikka hänen ja hänen turvattinsa asia
+maailman silmissä näyttikin kovin arveluttavalta. He olivat karanneet,
+ja toinen heistä oli kotivarkaudella ottanut isännältänsä noin 70,000
+ruplaa [pankin-osoituksia, Suomessa tähän aikaan käypää rahaa], heidät
+oli saatu kiinni pakotiellä, varastettu omaisuus oli löydetty heiltä ja
+oli nyt Tåklinin kirjeiden kera oikeuspöydällä todistamassa heitä
+vastaan. Heidän toiveensa olivat kaikin puolin synkät ja ainoastaan
+häpeä ja rangaistus odottivat heitä läheisessä tulevaisuudessa.
+
+Kun Anna enemmän sielussaan kuin ruumiillisilla silmillään tunsi
+kenraalin olevan läsnä, kyhertyi hän vavisten kokoon, veri jähmettyi
+hänen suonissaan ja silmät suurenivat kauhusta ja tuskasta. Julmasti
+hymyillen huomasi kenraali tämän vaikutuksen ja häntä näkyi huvittavan
+se ikäänkuin tiikeriä, joka leikittelee saaliinsa kanssa.
+
+"Onhan se selvä asia" sanoi kenraali maaherralle, "että nämä nuoret
+ovat varastaneet. Minä en sentähden tiedä, mihin kaikkia näitä
+verukkeita tarvitaan, ennenkuin rikolliset joutuvat rangaistuksen
+alaisiksi. Sallikaa ennemmin sen kohdata heitä paikalla kaikessa
+kovuudessaan. Se on minun tahtoni ja nykyisissä olosuhteissa on minun
+tahtoni lakina. Pahantekijöitä kun ovat, eivät he ansaitse säälimistä!"
+
+Kenraali Demidoff, joka oli kasvanut toisten lakien ja olojen
+vallitessa, luuli voivansa käyttää samaa oikeutta Tåkliniä ja Annaa
+kohtaan kuin omain palvelijainsa suhteen, eikä voinut käsittää eikä
+myöntää oikeaksi tuomioistuimen toimitusta.
+
+Maaherra Lode oli kumminkin toista mieltä.
+
+"Herra kenraali!" vastasi hän ja oikaisihe ylevällä arvokkuudella,
+"lailla täytyy olla oma käyntinsä ja meillä on se ei ainoastaan
+syyttäjää vaan myös syytettyä varten. -- Rikos rangaistaan -- olkaa
+siitä varma, -- mutta meidän tulee ensin kuulustella, mitä syytetyillä
+on lausuttavana puolustukseksensa, ettei tuomiomme näyttäisi väärältä
+ja ankaralta sekä nykyajassa että jälkimaailmassa."
+
+"Ja minun tahtoani, minun arvoani ei oteta laisinkaan huomioon?" jupisi
+kenraali pöyhkeästi.
+
+Maaherra Loden vilkas katse muuttui vakavaksi. "Tässä katoaa yksilö,
+kenraali", sanoi hän hiukan pilkallisesti, "ja laki mittelee
+arvelematta samalla mitalla kaikkia. En tahtoisi", jatkoi hän ja
+silmänsä hehkuivat tulisemmin, "olla päivääkään tässä rakkaassa
+isänmaassani, joll'ei laki turvaisi yhtä paljon halvimman ja köyhimmän
+henkeä ja omaisuutta kuin ylhäisen, ja rikkaan."
+
+"Sitten on paras alkaa tutkinto", sanoi kenraali kylmästi.
+
+Maaherra Lode kumarsi ja istuutui sijallensa tuomarinpöydän ääreen;
+tutkinto alkoi vakavalla juhlallisuudella.
+
+Anna Mörckiä huudettiin ja hän koetti nousta, mutta vaipui vavisten
+takaisin,
+
+"Syytetyn pitäisi nousta seisomaan", sanoi maaherra, jota neidon
+nuoruus ja kauneus liikutti, vaikka hän ankaruudella tahtoi salata
+sääliänsä. Hänen hyvä sydämensä pääsi kumminkin pian voitolle ja kun
+Anna uudelleen koetti nousta, lisäsi hän:
+
+"Ruumiilliseen heikkouteen nähden olisi se tällä kertaa tarpeeton
+kovuus. Syytetty saa sentähden istua paikallansa."
+
+Anna vaipui takaisin. Hänen ihmeellisen syvät silmänsä olivat kuin
+harsolla verhotut. Musta samettipuku lisäsi hänen kasvojensa vaaleutta,
+joihin surut ja kärsimykset olivat painaneet ylevän kuvan. Sitäpaitsi
+oli hänessä jotakin niin lapsellista, suloista ja lempeää, niin
+täydellisesti soveltuvaa hänen voimattomaan ja arkaan käytökseensä,
+että moni läsnä-olijoista alkoi itsekseen epäillä, että tokkohan hän
+olikaan niin syyllinen kuin oli luultu.
+
+"Onko syytetyn nimi Anna Mörck?" kysyi maaherra edelleen.
+
+"On", vastasi Anna tuskin kuuluvasti, kumartaen päätään.
+
+"Isän nimi ja sääty?" kuului jälleen tuomarin vakava ääni.
+
+Vastausta ei seurannut; maaherra toisti kysymyksensä. Silloin aukenivat
+syytetyn huulet, mutta sanat raukenivat tuskalliseen huokaukseen.
+Rakkaan isän muistuttaminen poisti tyttö paralta viimeisetkin voimat.
+Hiukan maltittomasti vetosi maaherra Tåkliniin, joka sai luvan vastata
+syytetyn puolesta, ja tutkintoa jatkettiin.
+
+"Teidän, neiti Mörck", sanoi maaherra, "on syytetty varastaneen
+suojelijaanne kenraali Demidoffia, ja minä kysyn teiltä nyt kunnian ja
+omantunnon nimessä, kuinka olette voinut tehdä niin häpeällisen ja
+rikoksellisen työn?"
+
+Anna katsoi hämillään ympärillensä, ja joka sydän tuossa avarassa
+oikeussalissa tykytti rauhattomasta odotuksesta. Mutta Tåklin kohoitti
+ylpeästi päänsä ja luoden tuomariin vilpittömän, vakavan katseen,
+vastasi hän harmistuneena:
+
+"Nojautuen korkean oikeuden minulle antamaan lupaukseen puolustaa tätä
+turvatonta neitoa lausun minä täten syytöksen varkaudesta olevan
+häpeällistä valhetta, sillä kaikki mitä neiti Mörck on vienyt mukaansa,
+on hänen yksityistä, laillista omaisuuttaan, jota vielä melkoinen osa
+löytyy jäljellä syyttäjän talossa."
+
+Hämmästynyt maaherra tulkitsi vastauksen kenraalille, jonka viha
+kuohahti äärilleen.
+
+"Kaikki mitä neiti Mörckillä on", puhkesi hän säihkyvin silmin
+sanomaan, "on hän saanut minulta. Minä olen sen antanut hänelle ja se
+on siis minun omaani."
+
+Tämä pikainen vastaus teki tutkinnossa käänteen. Luonteeltaan hilpeä ja
+tulinen maaherra unohti tuomarinarvonsa ja hypähti ylös sijaltansa.
+
+"Herra kenraali", sanoi hän, "maan voimassa olevien lakien mukaan on
+annettu lahja yksinomaisesti vastaanottajan oma eikä antajan. --
+Myöskin pyydän saada muistuttaa, että Suomen lait, jotka keisari
+Aleksander I on valallaan vahvistanut, turvaavat jokaisen rehellisen
+kansalaisen personaa ja omaisuutta. Mutta vastoin kaikkia lakeja olette
+te antanut kohdella näitä onnettomia kuin suurimpia pahantekijöitä.
+Mitä on teillä tätä vastaan sanomista?"
+
+Maaherra Lode oli puhunut lämpimästi, Hän oli halpamielisyyden ja
+ilkeyden luonnollinen vastustaja ja oli nyt yhtäpaljon suutuksissaan
+kenraali Demidoffin käytökseen, kuin vähää ennen Anna Mörckin.
+
+"Tarkoitus oli", sammalsi kenraali hämillään, "ettei minun lahjani niin
+täydellisesti olisi neiti Mörckin omat, että hän saisi niiden kanssa
+menetellä oman tahtonsa mukaan."
+
+"Kenraali", sanoi maaherra, "te pahennatte näillä sanoilla yhä enemmän
+asiaanne, sillä ne todistavat teidän rikkoneen kaksinkertaisesti."
+
+"Asia on menevä korkeampaan oikeuteen", jatkoi hän päättävällä äänellä,
+"ja jos lakia vielä käytetään, niin en minä vastaa, mimmoiset
+seuraukset teille ovat tulevat. -- Minun ensimmäinen velvollisuuteni on
+lausua syytetyt viattomiksi ja vapauttaa heidät. Teidän taas, kenraali,
+tulee heti käskeä pois heitä vartioitseva kasakkajoukko. -- Ja sitten,
+sitten riippuu se heistä itsestään, tahtovatko he teitä edesvastaukseen
+syyttömästä kärsimisestään ja siitä tahrasta, johon heidän nimensä
+teidän käytöksenne kautta on joutunut."
+
+Tämä esitys peljästytti kenraalia. Hän koetti väitellä vastaan, mutta
+hänen täytyi itselleenkin myöntää joutuneensa tappiolle.
+
+"Herra maaherra", sanoi hän nöyrästi hilliten tulista vihaansa, "minä
+olen, pyhä Nikolaus auttakoon, erehtynyt, outo kun olen täkäläisiin
+oloihin, mutta minä toivon sitä vielä voitavan korjata siten että
+pyydän anteeksi syytetyiltä."
+
+Nuo viimeiset sanat lausui kenraali ylpeällä huolimattomuudella, mutta
+heti sen jälkeen oli hän taas kohtelias hovimies.
+
+"Hyvä ystäväni", jatkoi hän maaherralle, "olkaa, hyvä ja sanokaa
+syytetyille, että he minun puolestani ovat vapaat."
+
+"Teidän tulee tietää, kenraali", vastasi maaherra kylmästi, "että
+minulla tuomarina ollessani aina on tämmöinen oikeus, oikeus, johon
+tässä tapauksessa panen suuren arvon."
+
+Hän lähestyi nyt Annaa lempeänä, kyynelsilmin, joka ei suinkaan ollut
+häpeäksi tuolle urhoolliselle 1808 vuoden sotilaalle, ja virkkoi:
+
+"Lapseni, asiat ovat kääntyneet aavistamatta teidän eduksenne. -- Te
+olette vapaa ja saatte lähteä pois. Kiittäkää siitä Jumalaa ja
+muistakaa mitä sanon, ettei nimittäin mitään maailmassa ole pidettävä
+suuremmassa arvossa kuin puhdasta sydäntä ja hyvää omaatuntoa. --
+Menkää lapseni! Tämä kaikin puolin kunniallinen nuorukainen, kauppias
+Berndt Wilhelm Tåklin, on myöskin vapaa ja saa seurata teitä!"
+
+Anna nousi, tosin heikkouttaan horjuen, mutta täydellisesti tunnossaan.
+Maaherran sanat olivat vaikuttaneet ihmeellisesti hänen; tarttuen
+tuohon käteen, joka ystävällisesti oli laskeutunut hänen päänsä päälle,
+suuteli hän sitä monet kerrat ja virtaavat kyyneleet lievensivät hänen
+rintaansa.
+
+"Kas niin, lapseni", sanoi hiukan tuikeasti maaherra, joka ei suvainnut
+pitkällistä tunteiden tulevaa, "pyyhkikää kyyneleenne ja menkää sitten,
+sillä oikeussali ei ole teille sovelias paikka. -- Herra Tåklin, tehkää
+velvollisuutenne tätä nuorta naista kohtaan!"
+
+Mutta Tåklin ei ottanut sitä siltä kannalta kuuloon. Vietyään Annan
+syytettyjen penkiltä hänelle arvollisempaan paikkaan lausui hän
+pelkäämättä kovalla äänellä:
+
+"Asia on päätetty. Niin luulee ainakin kanteentekijä, kenraali
+Demidoff, mutta se ei ole minun mielipiteeni, sillä minulla on muutamia
+valituskohtia esiintuotavana häntä vastaan. Kuulkaa niitä, hyvät
+herrat! Ensimmäinen kuuluu: minä, kunniallinen porvari, olen ilman
+vähintäkään syyttä otettu yleisellä maantiellä kiinni ja minua
+kohdeltiin kuin halvinta pahantekijää. Edelleen on neiti Mörckiä,
+Suomen kansalaista, vastoin hänen tahtoansa pidetty kenraali
+Demidoffiin talossa ja rääkätty sekä vihdoin minun kerallani koko
+kaupungin väestön nähden kohdeltu kuni rikoksellista. -- Minä olen
+ylpeä, että olen ottanut puolustaakseni sorrettua, ja vaadin sentähden
+kenraali Demidoffia edesvastaukseen."
+
+Kinnas oli heitetty. Tämmöinen puhe hämmästytti kaikkia, mutta enimmin
+kenraalia, joka yhä selvemmin käsitti, että asia saattoi tuottaa
+hänelle arveluttavia seurauksia.
+
+"Minun täytyy päästä huomiota herättämättä tästä suututtavasta
+rettelöstä", sanoi hän rauhattomasti maaherralle. "Olkaa hyvä ja
+välittäkää sovintoa minun ja syytettyjen kesken ja antakaa minun
+kuulla mitä he vaativat. Minä olen valmis mihin hyvänsä."
+
+Tuo muutoin niin pelkäämätön ja hirmuinen mies oli levoton ja
+myötenantava, mutta kun valta ja kunnia on vaarassa, kumartuu
+ylpeinkin.
+
+"Tyytyykö herra Tåklin sovintoon?" kysyi maaherra.
+
+Kauppias mietti. Kun ei häntä kumminkaan miellyttänyt sekaantua
+syvemmälle tuommoiseen riitaan ja kun hän kaikesta sydämestänsä toivoi
+asian päättymistä, sanoi hän olevansa valmis kuulemaan kenraalin
+ehtoja.
+
+"Tiedän kyllä", arveli hän, "ettei tahrattua nimeä osteta takaisin
+kullalla, mutta kun syytös on väärä ja viattomuus todistettu, luulen
+minä voivani suostua sovintoon. Kumminkin on minusta nähden
+luonnollista, että neiti Mörck saa pitää kaikki mitä hän on kenraalilta
+lahjana saanut. Tämmöistä sovintoa toivon minä nähdäkseni hänen
+tulevaisuutensa turvatuksi."
+
+Kenraali Demidoff suostui kernaasti kaikkeen mitä häneltä pyydettiin ja
+luopui kirjallisesti kaikesta holhojanoikeudesta, tunnustaen neiti
+Mörckin vapaaksi ja hänestä riippumattomaksi. Hänen ei enään tarvitsisi
+palata hänen taloonsa ja hän saisi pitää yksityisenä omaisuutenansa
+kaikki mitä hän häneltä oli saanut.
+
+Tähän aikoinaan kuuluisaan sovintoon liitti kenraali sitäpaitsi 120,000
+ruplaa [pankinosoituksia] palkkioksi hänen kärsimyksistään ja turhaan
+vastusti Anna tätä auliutta.
+
+Ensimmäisinä poistuivat Tåklin ja Anna, ja kaikki vastasivat
+kunnioittavaisesti heidän jäähyväistervehdykseensä ilmaisten
+myötätuntoisuuttansa ja iloansa.
+
+Väentungoksessa ovensuussa saavutti kenraali Demidoff heidät ja
+kuiskasi hiljaa Annan korvaan:
+
+"Ennenkuin me iäksi eroamme, Anna Mörck, niin älkää sanoko
+anteeksi-antavaista sanaa, mutta luvatkaa rukoilla pyhiä minun sieluni
+edestä."
+
+Anna aikoi ensin kiiruhtaa eteenpäin, mutta pysähti sitten äkkiä
+askeleensa.
+
+"Herra kenraali", kuiskasi hän sanomattoman lempeästi, ja jalo katse
+elähytti hänen silmänsä, "minä en ainoastaan anna teille anteeksi, vaan
+tahdon rukoillakin edestänne. -- Armahtakoon Kaikkivaltias meitä
+kaikkia!"
+
+Kenraalin pää vaipui alas.
+
+Kenties nämä sovinnon sanat veivät vielä kerran tuon kadotetun ja
+syynalaisen pojan takaisin taivaallisen Armahtajan jalkain juureen. Me
+lausumme tämän toivon sanoessamme nyt ainiaaksi kenraali Demidoffille
+jäähyväiset.
+
+Tuokion kuluttua oli Anna kadulla ilosta itkevän Brigitan sylissä, ja
+riemuiten kaikuivat kansan eläköön-huudot.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Hellästi irtautui Anna Brigitan sylistä, sillä riemuhuudot hänen
+ympärillään muistuttivat hänelle missä hän oli ja herättivät hänessä
+hartaan halun vetäytymään yksinäisyyteen kaikkien näkyvistä.
+
+"Kuinka te olette onnellinen, Anna", kuiskasi Briitta muori, "tuo
+uhkaava seikkailu on päättynyt aavistamattoman hyvin. Te olette vapaa
+ja rikas, ja voitte mennä mihin tahdotte."
+
+Vapaa ja rikas! Anna ei ollut koskaan niin syvästi tuntenut mimmoista
+on olla ilman koditta. Hänen päätänsä huimasi ja jalkansa horjuivat.
+Silloin lähestyi häntä Berndt Wilhelm Tåklin keski-ikäisen, säveän
+näköisen miehen seurassa.
+
+"Neiti Mörck", virkkoi hän, "tämä on veljeni, Gabriel Tåklin, oikea
+veljen esikuva. Hän tulee -- -- -- vaan puhukoon itse asiansa!"
+
+Kauppias Gabriel Tåklin kumarsi kömpelösti ja puristaen lujasti
+molemmin kourin Annan kättä sanoi hän:
+
+"Minä tulen tarjoomaan teille, neiti Mörck, kodin talossani; se on
+yksinkertainen ja halpa, mutta veijari se on, joka paremman antaa kuin
+itsellään on."
+
+"Sydämellisellä ilolla otan minä vastaan teidän tarjouksenne", vastasi
+Anna ja kiitollisuus loisti hänen silmistään.
+
+"No sitten on kaikki hyvin", sanoi vanhempi Tåklin. "Riennä sinä,
+Berndt Wilhelm, edellä sanomaan vaimolleni, että hän saa vieraan, jonka
+vertaista hän ei vielä koskaan ole nähnyt."
+
+Gabriel Tåklinin yksinkertaisessa olennossa oli jotakin sanomattoman
+rauhoittavaa, joka vaikutti terveellisesti Annassa, erittäinkin kun hän
+ei sanallakaan viitannut äskeisiin tapauksiin.
+
+"Nyt, neiti Mörck", virkkoi hän, kun he vihdoin olivat perillä ja
+astuivat hänen talonsa rapulle, "saan minä meidän kesken sanoa, että
+vaimoni on herttainen ihminen ja ettei teidän tarvitse peljätä häntä,
+vaikka hän on vakavanpuolinen ja jäykkä käytöksessään, mutta hän onkin
+syntyisin aatelisnainen." Hän kohensihe ylpeästi ja lisäsi: "Minä olen
+aina antanut hänelle kuni heikommalle astialle arvonsa, ja tiedän
+teidänkin tekevän samoin."
+
+Tuo "heikompi astia", ei kumminkaan näyttänyt vähääkään heikolta, kun
+hän heidän astuessa sisään nousi ylös nojatuoliltansa. Hän oli suuri ja
+roteva vartaloltaan, silmissä asui teeskennelty kylmyys ja suu oli
+tuikeasti rypyssä. Hän ei voinut koskaan unhoittaa, että hän oli
+häväissyt aateliskilpensä mennessään porvarin kanssa avioliittoon,
+mutta pitkään aikaan ei hän enää ollut muistanut, että tuo kunniallinen
+kelpo mies oli pelastanut hänet köyhyydestä ja puutteesta tarjotessaan
+hänelle kätensä.
+
+"Ystäväni", aloitti Gabriel Tåklin, "tässä on eräs nuori neito, jonka
+minä jätän sinun hoitoosi. Hän on kärsinyt paljon ja tarvitsee
+naissydämen hellää kohtelua."
+
+Ei yksikään juonne muuttunut rouvan kasvoissa. "Lanko Berndt
+Wilhelmillä ja sinulla on aina omat oikkunne", sanoi hän hitaasti.
+
+"Mitä sinä, armaani, pidät oikkuna", sanoi hänen miehensä, "on
+ainoastaan ritarillista vaatimusta, jolle sinä, syntyisin
+aatelisnainen, kyllin ymmärrät antaa arvon."
+
+Rouva näytti mielistyneeltä ja vastasi ystävällisemmin: "Gabriel, niin
+porvari kuin oletkin, tajuat sinä kumminkin joskus minua."
+
+"Neiti Mörck", jatkoi hän Annalle, "kulmakamari on teitä varten niin
+kauan kuin haluatte."
+
+Anna kiitti. "Jos ette mielellänne tahdo ottaa minua vastaan, hyvä
+rouva", sanoi hän, "tahi jos minä jollakin tavoin olen teille haitaksi,
+niin tahdon heti poistua."
+
+"Ei suinkaan", lausui rouva päättäväisesti, "kulmakamari on teidän
+käytettävänänne, kuten olen sanonut. Olkaa tervetullut!"
+
+Gabriel Tåklin riemuitsi, mutta oli kyllin viisas pitääksensä salassa,
+että oli voittanut tuon "heikomman astian."
+
+"Olenhan aina sanonut että sinä olet herttainen ihminen, eukkoseni",
+sanoi hän iloissaan.
+
+Eukkoseni! Mikä porvarinsana! Rouva näytti loukatulta ja sanoen
+tarvittavan itseänsä kyökissä poistui hän.
+
+"Rakas lapsi", sanoi Tåklin Annalle, kun he olivat jäänet yksin;
+"käykäämme nyt omaistamaan tuo siunattu kulmakamari, niin saatte levätä,
+sillä näytättehän kovin väsyneeltä."
+
+Rauhallisesti kuluivat päivät Tåklinin kodissa, ja se vaikutti hyvää
+Annan sekä ruumiille että sielulle. Hän mietiskeli paljon tähän aikaan
+istuessaan yksin tuossa "siunatussa kulmakamarissa" ja lopuksi
+turvautui hän aina raamattuunsa. Sillä välin tuli hänen mielensä yhä
+kuuliaisemmaksi ja sydämensä nöyremmäksi.
+
+Berndt Wilhelm ei ollut paljon näkyvissä. Hän oli jälleen ryhtynyt
+ammattiinsa veljensä puodissa, mutta jos eivät laskut ennenkään olleet
+pitäneet paikkaansa, pitivät ne nyt vielä vähemmän kutiaan.
+
+Hän alkoi taas sepustella runoja ja seisoi usein katsoa tuijottamassa
+erästä akkunaa yhtä itsepäisesti kuin hän kerran postikonttorin kadulla
+oli miettinyt Annan vapautustuumia. Kun hän tiesi Annan taitavan tuota
+siihen aikaan varsin tavallista itämaista kukkaiskieltä, rupesi hän
+sillä ilmoittamaan hänelle yhä lämpimämpiä tunteita ja lähetti hänelle
+eräänä päivänä Brigitan myötä vuohenkukan, joka merkitse: "Te tulette
+päivä päivältä minulle rakkaammaksi!"
+
+Milloin lähetti hän sikurinkorren, jonka Anna tiesi selittää: "Teidän
+kuvanne väikkyy aina edessäni", milloin taas orapihlajan kukan, joka
+ilmaisi: "ikuista rakkautta", ja vihdoin löysi Anna pöydältään
+kellokukan, lehmuksenlehden ja valkean lummekukan, joista kellokukka
+merkitsi: "Sydän tekee minut kaunopuheliaaksi ja rohkeaksi", lehmuksen
+lehti: "Etsinkö turhaan sinun rakkauttasi?" ja lummekukka: "Yhtykäämme,
+mutta missä?" Tämä pikku vihko oli kiedottu heinänkorrella, joka
+merkitsi: "Antakaa minulle vastaus!"
+
+Anna joutui kovaan pulaan, mutta muutamaa tuntia myöhemmin ojensi hän
+Brigitalle yönorvokin, jonka hän pyysi hänen antamaan Berndt
+Wilhelmille.
+
+Päättävä hetki oli tullut, sillä orvokissa oli vastaus: "Illan
+viileässä ma sua varron."
+
+Lehtimajassa Tåklinin puutarhassa kohtasivat nuoret toisensa määrätyllä
+ajalla, Berndt Wilhelm tulipunaisena, Anna vaaleana kuin lumi.
+
+Berndt Wilhelm ryästeli ja olisi aloittanut, mutta sanat takertuivat
+hänen kulkkuunsa. Minkätähden olikaan Anna käytöksessään aina niin
+tyyni ja vakava häntä kohtaan! Hämillään rupesi hän pureksimaan
+heinänkortta.
+
+"Herrani", virkkoi Anna suoraan ja teeskentelemättä, "te olette
+lähettämillänne lehdillä ja kukilla ilmaissut minulle aiheen tähän
+yhtymiseen."
+
+Riemunsäde välähti Tåklinin silmistä. "Armas tyttö", sanoi hän
+rukoilevaisesti, "ettehän te vihastu siitä minuun?"
+
+"Minä en unhoita, mitä olen velkaa miehelle, joka jalomielisesti uhrasi
+itsensä minun tähteni, ollessani onneton ja epätoivossa", vastasi Anna.
+
+"Ettekä te vihastu rakkaudestanikaan?"
+
+Anna peitti käsillään kasvonsa. "Minun sydämeni kuuluu ikuisesti ja
+yksinomaisesti kuolleelle", sanoi hän vapisevalla äänellä.
+
+"Teillä ei ole siis minulle mitään antamista?" virkkoi Tåklin
+surullisesti.
+
+"On, nimittäin sisaren harras uskollisuus ja suurin kunnioitukseni."
+
+Anna katsahti ylös ja ojensi hänelle kätensä.
+
+"Ja jos minä sanon olevani siihen tyytyväinen, jos minä en pyydäkään
+muuta kuin saada rakastaa ja armastella teitä, olla teidän tukenanne ja
+suojelijananne ja tarjota teille luonani tyynen kodin, jossa kaikkien
+myrskyjen perästä saatte lepoa ja rauhaa."
+
+Anna oli liikutettu. "Jättäkää minut hetkeksi!" pyysi hän.
+
+Kun Tåklin puolen tunnin päästä palasi, löysi hän hänet itkeneenä,
+mutta tyynenä ja ystävällisenä.
+
+"Todellista rakkautta", sanoi Anna, "en minä enään voi luvata teille,
+mutta jos olette tyytyväinen minun uskollisuuteeni ja kunnioitukseeni
+sekä kärsitte minun vikojani ja heikkouttani, niin tahdon yhdistää
+kohtaloni teidän kohtaloonne. Minä olen puhunut vilpittömästi. -- Älkää
+olko malttamaton, vaan miettikää tarkoin, voitteko tulevaisuudessa
+tuntea itsenne tyytyväiseksi."
+
+"Saada kutsua teitä, Anna, vaimokseni, on aina oleva korkein autuuteni.
+Enempää en pyydäkään."
+
+Berndt Wilhelm oli hurmaantunut rakkaudesta ja onnesta.
+
+"Siunatkoon sitten korkein meidän liittoamme", sanoi Anna, "ja
+antakoon minulle voimaa täyttääkseni teidän vaimonanne rehellisesti
+velvollisuuteni. -- Mutta yksi ehto on minulla -- -- --"
+
+"Mikä? Kaikki mitä te haluatte tahdon minä täyttää."
+
+"Että te sulhonani lähdette kanssani kotiini Ahvenanmaalle, sillä minä
+en voi sallia, että pappi yhdistää meidät, ennenkuin olen pyytänyt
+isältäni anteeksi."
+
+"Miten vähää te pyydättekään, armas tyttö", sanoi Tåklin hymyillen,
+"matkustakaamme vaikka jo huomenna."
+
+"Älä usko", sanoi Anna Brigitalle, joka sydämestään toivotti hänelle
+onnea, "että olen luvannut mennä naimisiin Tåklinin kanssa ainoastaan
+saadakseni kodin ja suojelijan. Ei, niin itsekäs en kuitenkaan ole!
+Ainoa syy siihen on, etten tahdo osoittaita kiittämättömäksi rehellistä
+miestä kohtaan, joka on tehnyt minun tähteni niin paljon ja joka
+rakastaa minua niin suuresti. -- Huomenna matkustamme me, muoriseni,
+Ahvenanmaalle. -- Vihdoinkin on minulla tilaisuus ja rohkeutta lähestyä
+sinua, kallis isä!"
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Kesäinen loisto ja kauneus vallitsi Ahvenanmaan saaristossa.
+Ilta-aurinko valaisi Kastelholman vanhoja riutuvia raunioita ja yhä
+kirkkaammin kimmelsi meren hopealle hohtava ääri. Kalastajat laskivat
+verkkojaan laulellen iltavirttä, kaukana kuului paimen huhuilevan
+karjallensa ja Sundin kirkontornista kajahteli juhlallisesti iltakello.
+
+Kaikki oli ulkoa nähden kuten muinenkin, mutta kuinka erilaiselta
+tuntui se nyt Annasta, hänen yksin astuessaan tuota tuttua polkua
+myöten, joka Kastelholman raunioilta vei pappilaan. Sulhasensa ja
+Briitta muorin oli hän jättänyt erääsen taloon odottamaan miten hänen
+yhtymisensä isän kanssa päättyisi. Yksin ja jalkaisin kuin kerjäläinen
+tahtoi hän saapua kotiinsa, kuni kerjäläinen poistuisikin hän sieltä,
+jos hänet hyljättäisiin.
+
+Kun hän tultuansa metsän rannalle näki ristin kirkontornista ja puiden
+lomitse pilkoittavan pappilan, vaipui hän mielenliikutuksissaan
+mättäälle. Entä jos hänen isänsä ei enää eläisikään, jos ei hän
+saisikaan nähdä häntä! Tämä ajatus oli murtaa hänet.
+
+Vihdoin nousi hän ja kiiruhti eteenpäin. Pihanportti narahti kun hän
+aukasi sen, ja ikäänkuin varas, joka säikähtää jokaista kolinaa,
+peljästyi hänkin ja veti sen perässään kiinni niin hiljaa kuin taisi.
+Hän astui poikki viheriän pihan rapulle, eteiseen ja suoraan isänsä
+ovelle, mutta siihen hän pysähtyi.
+
+Pastori Mörck istui kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli suuresti
+vanhentunut, tukka oli melkein valkea ja silmät olivat kuopallaan.
+Hänen vakavissa kasvoissaankaan ei asunut entinen tyyneys ja kirkkaus,
+päinvastoin ilmaisi jokainen ryppy taistelua, sotaa ja lakkaamatonta
+levottomuutta.
+
+Avattu raamattu lepäsi hänen edessänsä ja hänen katseensa oli
+järkähtämättömästi kiintynyt seuraavaisiin sanoihin: "_Lapsukaiseni,
+älkäämme rakastako sanalla ja kielellä, vaan työllä ja totuudella_."
+Tätä rakkauden käskyä oli hän usein miettinyt, selittänyt sitä
+seurakunnallensa ja koettanut noudattaa sitä. Mutta hän oli yhä
+enemmän alkanut ymmärtää olevansa valehtelija, sillä jos tuo kaikki
+anteeksi-antava rakkaus todellakin olisi asunut hänen sydämessään, ei
+hän olisi voinut kirota ainoata lastansa.
+
+"Isä!" kuului kuin aaveen kuiskaus läpi huoneen.
+
+Pastori Mörck oli usein ennen kuullut tämän äänen. Pimeässä yössä,
+kirkkaalla päivällä oli hänestä tuntunut kuin olisi Anna kutsunut
+häntä.
+
+"Rakas isä!" kaikui jälleen rukoileva ääni.
+
+Nyt kääntyi vanhus äkkiä ympäri.
+
+"Isä!" rukoili Anna nöyrästi kynnyksellä polvillaan. "Poista se kirous,
+joka eroittaa minut sinusta. -- Anna minulle anteeksi ja ota minut
+jälleen tyttäreksesi! -- Kun tuhlaajapoika palasi isänsä tykö, ei tämä
+häntä hyljännyt. Oi, ethän sinäkään ole minua hylkäävä!"
+
+Annan ääni tukahtui kyyneleihin. Pastori Mörck oli ollut suuri
+vihassaan ja kirouksessaan, mutta hän oli myös suuri rakkaudessaan, ja
+tekemättä mitään ehtoja riensi hän tyttärensä luokse, sulki hänet
+syliinsä, suuteli sanoin ja huulin kirouksen hänen otsaltaan ja antoi
+hänelle täydellisesti anteeksi, niinkuin ainoastaan rakastavan
+vanhemman sydän voi antaa.
+
+Kauan lepäsi Anna isänsä sylissä ja tuskallisella liikutuksella
+kuunteli tämä, kun hän kertoi kärsimyksistään, olostaan kenraalin
+talossa, pakenemisestaan, syytöksestä, jonka alaiseksi hän oli
+joutunut, vapautuksestansa ja lopuksi lupauksestaan ruveta Tåklinin
+vaimoksi. Ja kun hän kysyi tahtoisiko isä antaa suostumustaan ja
+siunaustaan heidän liitollensa, vastasi tämä:
+
+"Kernaasti minä ne annan, rakas lapsi, ja hyväksyn sinun päätöksesi.
+Minä olen jo vanhentunut sekä ruumiiltani että sielultani, ja kun
+työpäiväni lähenee loppuansa, on hyvä tietää, etten ole jättänyt sinua
+yksin, vaan että sinulla puolisossasi on ystävä ja suojelija, johon
+voit luottaa. Teidän kukoistavassa onnessanne olen minäkin tuleva
+onnelliseksi. Olkoon Jumala kanssasi nyt ja aina, rakas lapsi!"
+
+Oli yö. Keveät varjot alkoivat hälvetä ja idässä kajasti päivänkoitto,
+mutta yhä vielä istui Anna akkunan luona kamarissaan. Kaikki oli
+niinkuin ennenkin, ja Anna ei ollut pitkään aikaan tuntenut itseänsä
+niin onnelliseksi kuin nyt; niin rauhaisa ja hyvä oli taas olla tuossa
+rakkaassa kodissa. Aina oli isä hänen mielestään ollut suuri ja
+ihmeteltävä, mutta ei koskaan niin jalo ja ylevä kuin nyt.
+Ystävällisesti oli hän ottanut vastaan Tåklinin ja Brigitan, ja
+kiittäessään heitä kaikesta mitä he olivat tehneet hänen tyttärensä
+hyväksi, oli hän heltyä kyyneleihin asti. Ja tuommoisen isän luokse oli
+hän epäillyt lähteä!
+
+Anna ei voinut panna maata, ennenkuin hän sai nähdä hänet ja tietää
+varmasti olevansa todellakin lähellä häntä. Hiljaa hiipi hän
+varpaillaan isän kamariin.
+
+Pastori Mörck tahtoi mielellään yölläkin herätessään nähdä merta, jonka
+tähden akkunanuutimet eivät olleet lasketut alas, ja Anna saattoi siis
+selvästi nähdä hänet tuossa makaamassa iäkäs, ylevän kaunis, pää hiukan
+kallellaan. Silmät olivat ummessa, ja hän hengitti tasaisesti ja
+säännöllisesti.
+
+Kauan seisoi Anna katsellen isäänsä; sitten kumartui hän polvilleen
+sängyn viereen. Pastori aukasi silmänsä.
+
+"Sinäkö se olet, tyttäreni?" virkkoi hän tyynesti. "Kaikkina näinä
+vuosina, joina olet ollut poissa, ajoi sanomaton tuska minut joka yö
+sinun kamariisi. Minä aioin sinne tänäkin iltana, vaan kun tiesin sinun
+jälleen olevan kattoni alla, tunsin itseni niin rauhalliseksi, että
+vaivuin äkkiluulematta uneen kuin hyvä lapsi. Se oli oikein että tulit,
+tyttäreni."
+
+Pastori painoi Annan pään rintaansa vasten.
+
+"Siunaa minua vielä kerran, isä!" rukoili tytär.
+
+Vanhus nousi. "Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua", lausui hän
+juhlallisesti. "Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon
+sinulle ijankaikkisen rauhansa!"
+
+"Ijankaikkisen rauhansa", nyyhkytti Anna.
+
+Rusottavat pilvet kohosivat ylemmäksi taivaalle. Isä ja tytär erosivat.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Turussa Gabriel Tåklinin luona vietettiin Berndt Wilhelmin ja Annan
+häät. Pastori Mörck toimitti itse vihkimisen ja piti sen jälkeen
+liikutetulla sydämellä tavanmukaisen puheen noille nuorille. Hän puhui
+miehen ja vaimon velvollisuuksista, miten heidän tulee olla
+kärsivälliset toisillensa, ja neuvoi heitä kaikissa kohdissa, myötä- ja
+vastoinkäymisissä, surussa ja ilossa tuohon jumalalliseen rakkauteen,
+joka pysyy aina muuttumatta.
+
+Ilo oli yleinen, maljoja juotiin ja Gabriel Tåklinkin piti useampia
+puheita, toisen toista pöyhkeämmän. Ihastuksissaan sepitti hän
+ensimmäisen kerran elämässään runonkin, jota hän vielä häiden
+jälkeenkin usein lueskeli, kun hän ei enään saanut iloita veljensä ja
+hänen nuoren vaimonsa läsnä-olosta. Sillä kun Turku äskeisten tapausten
+perästä ei voinut olla heille mieluinen olopaikka, muuttivat he näet
+ensi tilassa Poriin, jonne Berndt Wilhelm asettui kauppamieheksi,
+päästyään rikkaaksi Annan omaisuudesta.
+
+Raskas oli molemmin puolin pastori Mörckin ja hänen tyttärensä ero. He
+lupasivat käydä usein toisissaan ja vielä useimmin kirjoittaa
+toisillensa, mutta parhainta, mitä Anna sai myötään, olivat hänen
+isänsä siunaukset ja esirukoukset.
+
+Sovittuaan isänsä kanssa tunsi Anna jälleen sovintoa elämässä ja
+nykyisessä asemassaan, vaikk'ei hän sydämessään ollutkaan onnellinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli syyskuun ilta. Hämärästi paloi lamppu, Anna istui rukin ääressä
+kehräämässä, ja nopeasti kiepua hyristi pyörä. Väliin katsahti hän
+rullaan, joko päivän urakka olisi täysi, ja aloitti jälleen uudella
+vauhdilla, laulaa hyräillen puoliääneen.
+
+Hän huokasi ja pyörä seisahti hetkeksi.
+
+Brigitta, joka ei ollut koskaan luvannut luopua Annasta, istui huoneen
+nurkassa kutoen sukkaa, ja pidettyään kauan silmällä lemmikkiään,
+lähestyi hän häntä ja sanoi:
+
+"Kas niin, lapseni, kyllä jo riittää täksi päiväksi! Te olette ollut
+ahkera kuin päiväläinen, ja kumminkin olette te rikas ja rouva
+talossa."
+
+"Kyllä jo riittää, sanon kerran vieläkin."
+
+Brigitta seisautti pyörän kädellään, mutta Anna väisti sen lempeästi
+pois ja vastasi:
+
+"En tahdo olla huonompi muita, Briitta muori. Työ on sekä emännän että
+palvelijan kunnia."
+
+"Mutta te ette ole tottunut", muistutti Brigitta, "raskaasen työhön
+aamusta iltaan saakka. Te ette malta enää koskaan piirrustella, tehdä
+koruompeluksia, vielä vähemmän soittaa kanteletta."
+
+Anna punehtui. "Minulla on tärkeämpiä velvollisuuksia täytettävänä",
+sanoi hän nopeasti. "Mieheni sanoo, ettei emäntä saa kuluttaa
+semmoisiin aikaansa, ja hän on ehkä oikeassa. Itsekin on hän lakannut
+runoilemasta."
+
+"Hyvä Jumala on luonut kunkin erilaiseksi", arveli Brigitta. "Rumalla
+hämähäkillä, muurahaisella, visertelevällä linnulla ja monivärisellä
+kukalla, kaikilla heillä on oma tarkoituksensa luonnossa. Niinpä
+ihmisilläkin. Mikä sopii minulle ja monelle muulle, se ei sovi teille,
+hentoinen lemmenkukkani."
+
+Brigitan ääni oli lempeä ja hellä, mutta Anna koetti tekeytyä vakavan
+näköiseksi.
+
+"Brigitta, sinä puhuttelet minua kuin hemmoiteltua lasta. Siunattu
+olkoon halvinkin työ; se ei tee ketään pahemmaksi. Minä olen porvarin
+vaimo, muista se, äläkä houkuttele minua pois velvollisuuksistani."
+
+Brigitta palasi ääneti nurkkaansa ja Anna kehräsi edelleen. Mutta
+vihdoin oli urakka täysi ja pyörä pysähtyi. Iloisesti hymyillen ja
+onnellisena kuin lapsi työnsi Anna rukin syrjään ja oli vapaa tekemään
+mitä itse tahtoi. Hän meni akkunan luo ja kohoitti hiljaa uutimia.
+Seutua valaisi mitä ihanin kuutamo ja houkutteli häntä ulos.
+
+Astuessaan ulos portista, näki hän valon miehensä akkunasta. "Aina niin
+ahkerassa työssä", huokasi hän. "Hänellä ei ole enää aikaa oleksia
+vaimonsakaan kanssa."
+
+Syksyinen leuto ilma leikitteli hänen kuumilla kasvoillaan. Hän astui
+nopeasti joen rannalle ja seurasi kauan sen tulista kulkua.
+
+Kuutamon lumoavassa valossa näyttivät kirkko ja sitä ympäröivät
+rakennukset suuremmilta ja kauniimmilta; puut korkeammilta ja
+tuuheammilta. Annasta tuntui kuin olisi hän kävellyt noidutussa
+puistossa. Hän pysähtyi erään jokeen pistävän kiven luokse, jota
+nimitettiin "neidon kiveksi." Tarina kertoo että eräs nuori tyttö,
+kaunis kuin prinsessa ja hyvä kuin enkeli, oli tässä lopettanut
+päivänsä syöksyen alas pimeään syvyyteen.
+
+Anna nousi neidon kivelle, johon hänen miehensä oli laittanut mukavan
+istumapaikan häntä varten. Ensimmäisinä aviovuosinaan olivat he näet
+usein tulleet tänne yhdessä lueskelemaan mainioita ruotsalaisia ja
+saksalaisia runoteoksia, joita koko maailma ylisti, mutta nämä
+miellyttävät jalon henkisen nautinnon hetket olivat äkkiä kadonneet
+palajamatta koskaan takaisin. Voitonhimo ja kauppapuuhat olivat piankin
+tehneet tuosta muinen haaveksivasta ja hajamielisestä Tåklinistä
+miehen, joka menettämättä mitään ymmärsi aineellisessa suhteessa
+voittaa kaikki ja jonka mielestä ei vaimo tehnyt koskaan tarpeeksi
+työtä.
+
+Sitä ajatteli Anna ja huokasi. "Oi kuinka keveä olisi velvollisuus, kun
+se perustuisi rakkauteen, mutta kuinka raskaalta se ilman sitä tuntuu!
+Kuitenkaan en vaadi elämältä paljoa, vaan tyydyn sallimukseeni",
+virkkoi hän.
+
+Anna silmäili virtaa, joka näytti entistään kolkommalta, kun pilvi
+hetkeksi peitti kuun.
+
+"Sallimus", jatkoi hän ajatuksissaan, "kuinka kylmältä ja toivottomalta
+se kuuluu! Vaan ei! Sallimus se ei ole, vaan Jumalan rakkaus, jota minä
+näen kaikkialla."
+
+Hän otti esiin Mustofiniltä saamansa ristin, jota hän aina kantoi
+kaulassaan ja katseli sitä vakavasti. Silloin heräsivät hänessä kaikki
+vanhat muistot ja tietämättään oli hän juuri itkusilmin nostamaisillaan
+tuon ristin huulillensa, kun eräs käsi pidätti häntä ja tempasi sen
+häneltä pois.
+
+Huudahtaen hypähti Anna ylös ja näki miehensä edessään. Kädet ristissä
+katseli tämä häntä ja synkän näköisenä virkkoi:
+
+"Luulenpa sinun ruvenneen palvelemaan kuvia! -- Milloinkahan sinä
+vihdoinkin unohdat kaikki entiset haaveet ja käsität ettei elämä enää
+ole mikään romaani?"
+
+"Voi, suo anteeksi heikkouteni", rukoili Anna. "Minä olen taistellut
+sitä vastaan, ja juuri kun luulen päässeeni voitolle, tunnen minä
+jälleen itseni voitetuksi. Mutta jos sinä, Berndt Wilhelm, tahtoisit
+olla kärsivällinen ja sallisit minun käydä omaa tietäni, niin muuttuisi
+kenties kaikki vielä hyväksi."
+
+"Vaimo ei saa käydä toista tietä kuin hänen miehensä", sanoi tämä. --
+"Sinä riemuitset menneissä muistoissasi, etkä pidä velvollisuutenasi
+karkoittaa väliltämme noita varjoja. Minä puolestani tahdon aluksi
+uhrata perheellisen onnemme edestä tämän ristin allamme kuohuvaan
+veteen." Vielä kerran välähti tuo pieni amuletti hänen kädessään ja
+katosi syvyyteen.
+
+Alla päin kävelivät puolisot ääneti kotia kohden. Kun Tåklinin mieli
+tyyntyi, rupesi hän käsittämään, että hän oli ollut kova ja kohtuuton
+Annalle, joka aina oli kohdellut häntä suurimmalla hyvyydellä ja
+kärsivällisyydellä. Katumus tuli, mutta hän oli liian ylpeä
+myöntääksensä sitä.
+
+Annan jalo sydän antoi hänelle pian anteeksi, sen näki siitä komeasta
+kukkaisvihosta, jonka mies seuraavana aamuna löysi kirjoituspöydältään.
+Liikutetulla sydämellä katseli hän vihkoa, johon oli pistetty
+aloenkukka, ja jonka hän tiesi merkitsevän: "Sinä loukkaat minua
+mustasukkaisuudellasi."
+
+"Niin, tosihan se on että olen mustasukkainen, vieläpä kuolleelle",
+huokasi hän. -- "Lapsi parka, minä en voi tehdä sinua onnelliseksi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Kun vanhat pohjolan viikingit hautasivat itsensä kumpuun", kirjoitti
+pastori Mörck tyttärellensä, "tapahtui se illalla auringon laskiessa.
+Tavallisesti asettuivat he kasvot länttä kohden voidaksensa seurata
+päivän viimeistä sädettä ja huokeammin eroittaa valon ja varjojen
+vaihtelua, josta he luulivat lukevansa kansansa ja maansa
+tulevaisuuden.
+
+"Minäkin olen kääntynyt länteen päin; aurinko laskee, varjot pitenevät,
+ja ajatellessani menneitä ja nykyisiä, kuvastuu tästä kaoksesta
+selvimmin sielussani: maani, äitisi ja sinä.
+
+"Olen nähnyt ensinmainitun veressä ja kyynelissä. Viljelemättä on
+isiltä peritty vainio ja tannertuu vihollisjoukon jaloissa. -- Mutta
+matalista mökeistä astuu esiin urhoollinen kansa vastustamaan
+vihollista. Mikä ihana näky! Sankarin voima ja nuoruuden into
+yhdistyvät puoltamaan kotia ja isänmaata.
+
+"Vihanta nurmi verhoo pian hurmeella kostutetun maan, tallattu vainio
+kynnetään, runottaret heräävät eloon, tiedemiehet palajavat uudella
+innolla Auran oppisaleihin ja kaikkialla pukeutuu salomaa kukkasiin. Ja
+tämä on rauhan siunaus. Vähäinen ja heikko on tosin tuo taimi, mutta
+tulevaisuudessa on siitä kasvava ihana puu. -- Niin, kasvaos kansasi
+rakkaudessa, kallis isänmaa, kasvaos Korkeimman turvissa valon ja
+totuuden palvelukseen.
+
+"Auringon säde paistaa tuohon valkoiseen ristiin, joka seisoo äitisi
+haudalla. Suloiset rauhan ja onnen päivät kulkevat ohitseni. -- Sitten
+näen taas äitisi lempeän haamun paarilla, ja surullisiin öihin
+vaihtuvat onnelliset päivät. Kuitenkin on Jumala armollinen: sinä,
+tyttäreni, tulit valonsäteeksi minun elämälleni.
+
+"Ja nyt jäähyväis-sanani sinulle, tyttäreni. Älä pelkää purjehtiessasi
+myrskyistä merta, sillä Korkein seisoo peräsimen luona. Sotien ja
+taistelujen kautta kulkee tie tyyneen satamaan ja siihen rauhaan, joka
+ei koskaan katoa -- -- --"
+
+Se oli pastori Mörckin viimeinen kirje hänen tyttärellensä. Tåklin oli
+tällä kertaa myöntyväinen ja salli vaimonsa matkustaa Ahvenanmaalle.
+Anna joutui ajoissa, ja hänen sylissään veti pastori Mörck viimeisen
+huokauksensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Berndt Wilhelm Tåklin istui papereilla täytetyn kirjoituspöytänsä
+ääressä. Hänen edessään oli suuri kasa laskuja, joita hän erittäin
+innokkaasti tarkasteli. Vihdoin pani hän tyytyväisen näköisenä kynän
+pois luotaan.
+
+"Tuntuupa kumminkin suloiselta olla rikkaana!" mutisi hän itsekseen ja
+ojensihe mukavassa nojatuolissaan. "Toista on istua jalat oman pöydän
+alla, kuin surra jokaista killinkiä ja palvella muita. -- Ja kumminkin
+oli tälläkin ajalla sulonsa, kun huoletonna kuin lintu sai antautua
+omiin huvituksiinsa."
+
+Rikkauksista siirtyivät hänen ajatuksensa Annaan, jonka näkeminen oli
+herättänyt hänen parhaat tunteensa. Silloin oli hän pitänyt elämänsä
+tehtävänä puolustaa viattomuutta ja taistella oikeuden ja totuuden
+edestä, mutta mihin olivat nämä jalot aatteet kadonneet? Sillä
+poissa ne olivat! Annaa ei hän voinut siitä syyttää, olihan se edelleen
+samanlainen, yhtä jalomielinen kuin ennenkin ja olihan se urhoollisesti
+ponnistellut, joskin turhaan, pelastaakseen häntä elämän
+ihanteellisille valloille.
+
+Eikä hän ollut koettanut tehdä onnelliseksi häntäkään, jota hän
+oli luvannut rakastaa ja suojella, vaan oli kiusannut häntä
+mustasukkaisuudellaan ja osoittanut hänelle niin vähän suopeutta ja
+hyvyyttä kuin mahdollista.
+
+Kuumeenväristys ravisti Tåklinin jäseniä ja sielun sekä ruumiin
+tuskissa väänteli hän itseään tuolissaan, voimatta nousta ylös. Hän oli
+näkevinään Annan läheisyydessänsä. Seisoen eräällä piedestaalilla
+osoitti se kädellään korkeuteen ja katseli häntä sääliväisesti ja
+hellästi. Hän tahtoi rientää hänen jalkainsa juureen, mutta oli kuin
+tuhannet pienet koukut olisivat pidättäneet häntä, ja voi, voi! kaikki
+nuo pistävät ja polttavat koukut olivat puhtaasta kullasta!
+
+Tuskissaan päästi hän hirveän, sydämestä lähtevän huudon.
+
+Kun hän avasi silmänsä, seisoi Anna hänen vieressään silellen
+jähdyttävällä kädellään hänen polttavaa otsaansa ja katsellen häntä
+sääliväisyydellä ja levottomuudella.
+
+"Mitä -- sinä -- tahdot?" läähätti Tåklin.
+
+"Ystäväni, sinä olet kaiketi sairas", vastasi Anna, "kätesi on kylmä ja
+kasvosi hehkuvat."
+
+"Luulen sinun olevan oikeassa", mutisi Tåklin. "Miten nuo kultaiset
+koukut vaivaavatkaan minua! -- Älä jätä minua, Anna, älä jätä minua!"
+
+"En koskaan", sanoi Anna liikutettuna, "en koskaan!"
+
+Ennenkuin tunti oli kulunut, makasi Tåklin julmimmissa
+kuumeenhoureissa. Ymmärtämättä hänen puheitaan hyväili Anna lempeästi
+hänen käsiään ja puhutteli häntä kuin pientä lasta.
+
+"Rouvani", sanoi lääkäri, joka oli kutsuttu paikalle, "minun luuloni
+mukaan tulee mieheenne rokko. Teidän täytyy olla varovainen ja niin
+vähän kuin suinkin oleksia tässä huoneessa."
+
+Anna vaaleni. "Rokko! Suuri Jumala!" huudahti hän. "Hyvä herra", lisäsi
+hän sitten ylevästi, "kelpo sotamies ei luovu koskaan paikaltaan. Minun
+paikkani on tässä, vaikka kaikki muut pakenisivatkin."
+
+Lääkäri oli arvannut oikein. Tuo kauhea tauti oli tavannut Tåklinin ja
+kahlehti hänet tulisilla raudoillaan.
+
+Tuskin silmänräpäykseksikään lähti Anna näinä pitkinä kärsimyksen
+päivinä sairaan luota. Yhdellä sanallaan saattoi hän rauhoittaa häntä
+julmimmissakin houreissa ja hänen lempeä äänensä vaikutti usein
+tehokkaammin kuin parhain lääke. Mutta hän ei pitänyt huolta ainoastaan
+hänen maallisesta tomustaan, vaan koetti myös ylentää hänen sieluansa
+taivaasen ja vuodattaa siihen toivoa ja uskoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaikka sairas nauttikin erinomaisen hellää hoitoa, kävi kuolon enkeli
+kumminkin Tåklinin kodissa ja Anna Mörck oli yhdenkolmatta vuoden iässä
+leski. Pian rehoitti nurmi hänen miehensä haudalla, mutta ne kauniit
+kukat, jotka siellä keväisin puhkesivat, todistivat ettei se ollut
+unhoitettu.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Muutamia vuosia miehensä kuoleman jälkeen tapaamme Annan purjehtimassa
+omalla laivallaan Kronstadtiin, josta matkasta hän toivoi sekä hyötyä
+että huvitusta ja jolle hän oli lähtenyt kauppa-asiainsa tähden. Moni
+oli kehoittanut häntä lopettamaan kauppaliikettään, mutta hän ei ollut
+seurannut tätä neuvoa, käsittäessään, että ahkera työ paremmin kuin
+mikään muu saattoi pelastaa hänet siitä alakuloisuudesta, johon hän
+usein pyrki vaipumaan.
+
+Ettei mikään mielenhaaveksiminen ollut hänessä saanut valtaa, näki koko
+hänen olennostaan, kun hän eräänä kesäkuun aamuna istui kuunari "Onnen"
+peräkannella hengittäen raitista meri-ilmaa, sillä vaikka hänen suunsa
+ympärillä väikkyikin vielä surumielinen juonne, oli hänessä voimaa ja
+elämänvirkeyttä, johon tuo häntä miellyttävä merielämä ei suinkaan
+ollut vähimpänä syynä. Hänen viime vuosina vaalistuneita kasvojaan
+peitti nyt helakka puna, ja nuo mustat, haaveksivaiset silmät olivat
+taas kirkkaat ja säteilevät. Hänen kauneutensa oli saanut uuden loiston
+menettämättä entistä ihanteellista luonnettaan.
+
+"Luulenpa tuulen kiihtyvän", sanoi Anna Brigitalle, joka myöskin oli
+hänen kanssaan matkalla Kronstadtiin. Sairastettuaan viime yön
+meritautia istui hänkin nyt laivan kannella vahvistaen itseään
+Kolmodinin "Hengellisillä Kyyhkyisäänillä", jotka kaikissa elämän
+vaiheissa olivat hänen lujat ystävänsä ja neuvonantajansa. Kirja putosi
+Brigitalta ja säikähtäen huudahti hän: "Uh! Luuletteko todellakin niin,
+lapsi?"
+
+"Ole varoillasi, Briitta muori", sanoi Anna hymyillen, "äläkä huuda
+noin. Minä pelkään että joudut merimiesten nauruksi."
+
+Hän laski kätensä vanhan ystävänsä kaulaan ja katsoi hellästi hänen
+silmiinsä, ja kuta kauemmin hän häntä katseli, sitä enemmän tuli hän
+liikutetuksi.
+
+"Tuo ryppy on minun tähteni", ajatteli hän, "ja niin on tuokin. --
+Uskollinen sydän, miten palkitsen minä sinut!"
+
+"Mitä te ajattelette?" kysyi Brigitta lempeästi.
+
+Anna veti pois kätensä. "Ajattelin", vastasi hän, "ettei meitä enää ole
+kuin kaksi, jotka riipumme toisissamme. Ajattelinpa myöskin, mitä sinä,
+Brigitta, olet minulle ollut."
+
+"Älkää siitä koskaan puhuko!" sanoi Brigitta torjuvaisesti, "ja
+luvatkaa ett'ette unhoita minua, jos vielä milloin saisitte hyvän
+ystävän, tahi että ainakin saan uskollisen koiran tavoin levätä teidän
+jaloissanne."
+
+"Kuinka sinä, Brigitta, puhutkaan! Semmoiselta kannaltako sinä minut
+tunnet? Ja minkäpä ystävän minä sitä paitsi enää voisin saada?"
+
+"Te olette vielä nuori, Anna, eikä sitä voi tietää, mitä tulevaisuus
+tuopi sylissään", sanoi Brigitta painavasti.
+
+"Älä aseta minun ennustuspeiliäni enää maallisia varten", sanoi Anna.
+
+Hymy katosi hänen huuliltaan, ajatuksiinsa vaipuneena nojasi hän päänsä
+kättänsä vasten ja näkyi vaan katselevan välkkyviä laineita, kunnes
+Brigitta päätti herättää hänet noista mietteistä ja alkoi kertoa
+ainakin jo sadannetta kertaa tuota kaunista kertomusta Joukahaisen
+nuoresta sisaresta, kauniista Ainosta, joka ennemmin rupesi sisareksi
+Siikasille kuin vaimoksi vanhalle Väinämöiselle.
+
+Näin kului nopeasti aika, ja pian alkoivat korkeat laivanmastot
+Kronstadtin sataman suulla kuvastua vasten selkeää taivaan rantaa.
+
+Merimatkan vaivaloisuudet unohtuivat ja tyytyväisyydestä säteilivät
+kaikkien silmät. Laivan kansi puhdistettiin ja liput järjestettiin,
+että oikein arvokkaalla tavalla tultaisi satamaan.
+
+Kun "Onni"-kuunari muutamaa tuntia myöhemmin lepäsi kiinnitettynä
+noiden lukuisien kauppalaivojen rivissä, jotka erihaaroilta olivat
+tulleet tänne välittämään maailmankauppaa, vallitsi laivalla sekä
+erinomainen somuus että iloinen mieliala, ikäänkuin eivät vastatuulet,
+sumut tahi vaarat koskaan olisi olleet kysymyksessä. Merimiehet saivat
+hetkisen levähtää, ja kokkikin kömpi nokisena ja tulipunaisena esiin
+laivakeittiöstä.
+
+Kiikari kädessä seisoi Anna korkean köysikiepun päällä. Lujasti
+linnoitettu kaupunki, kanuunoilla varustetut suuret sota-alukset,
+kauppalaivat liehuvine lippuineen, aaltoileva meri, tavattoman vilkas
+elämä, kaikki tuo yhdistyi kirkkaan auringon valossa niin ihanaksi
+näkyalaksi, ett'ei ollut ihmekään, jos Anna ei tahtonut kääntää siitä
+katsettaan pois. Brigitta, joka oli tyytynyt turvallisempaan paikkaan
+laivan kannella, oli hämmästyksissään kuin lapsi eikä tiennyt
+rohkenisiko hän lähemmin katsellakaan ympärilleen, sillä joka hetki
+pelkäsi hän, että nuo irvistelevät kanuunansuut tähdättäisiin juuri
+häntä kohden.
+
+Tämä hänen lapsellinen pelkonsa puhkesi ilmi, kun he tulivat
+kaupunkiinkin. Riippuen kiinni Annan vaatteissa ei hän tohtinut käydä
+askeltakaan ilman hänettä, ja suurimmalla kauhulla katseli hän jokaista
+rehellistä venäläistä, kuvaillen mielessään, että häntä varastettaisi
+tahi murhattaisi. Lukuisat sotilaat, tavattomat puvut ja vieraat kielet
+muistuttivat hänelle lakkaamatta täällä oudolla maalla, että hän oli
+jättänyt synnyinmaansa, ja "oma maa mansikka, muu maa mustikka" toisti
+hän tuontuostakin.
+
+Kun molemmat naiset eräänä päivänä palasivat kävelemästä ja aikoivat
+kääntyä asuntoonsa, näkivät he kaukaa erään miehen lähestyvän, joka
+herätti heissä erinäistä huomiota. Hän astui hitain, tasaisin askelin
+ja näytti olevan omiin ajatuksiinsa niin vaipuneena, että tuskin hän
+havaitsi, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hänen älykkäitä, kalpeita
+kasvojaan himmensi salaisen surun varjo, ja rypyt hänen korkealla
+otsallaan ilmaisivat tarkalle katsojalle, että hänen elämällään oli
+ollut vaivoja ja taisteluja.
+
+"Olen vaan nähnyt yhden ainoan", ajatteli Anna itsekseen, "jonka
+ulkomuoto on ollut kaikin puolin noin kaunis ja säännöllinen. --
+Todellakin, ainoastaan yhden olen nähnyt katselevan tuolla tavalla."
+Hän huokasi syvään.
+
+"Joll'en tietäisi kapteeni Mustofinin jo aikoja sitten lepäävän
+esi-isiensä luona", ajatteli puolestaan Brigitta, "niin luulisin
+näkeväni hänen tulevan vastaamme."
+
+Mutta Anna pysähtyi, nojautuen raskaasti Brigitan käsivarteen.
+
+"Taivaan armot", kuiskasi hän kauhistuneen näköisenä, "antaako hauta
+takaisin kuolleensa, vai onko tämä petollinen harhanäky, joka pian on
+katoava revittyään jälleen auki sydämeni haavat! Brigitta, hyvä
+Brigitta, sano minun erehtyvän, sano minun olevan houreissa, sillä minä
+en voi ymmärtää, että vielä täällä maailmassa saisin nähdä nuoruuteni
+sulhon, kaivatun Vladimirini."
+
+"Rauhoittukaa, lapseni", kuiskasi palvelija, "antakaamme hänen tulla
+lähemmäksi ja päättäkäämme sitten, kuka meillä on edessämme."
+
+Tulija pysähtyi nyt, pyyhkäsi kädellään silmiään ja katsoi sitten taas
+terävästi ja tutkivaisesti noita kahta naista. Mutta pian seisoi hän
+heidän luonaan. Brigitan ontuva käynti oli ensin vetänyt puoleensa
+hänen huomionsa, ja tunnettuaan hänet oli hänen katseensa kääntynyt
+Annaan, jota hän oli niin suuresti rakastanut eikä koskaan voinut
+unhoittaa.
+
+Vieras ei näet ollut kukaan muu kuin Vladimir Mustofin, jonka sattumus
+oli tuonut Kronstadtiin. Hän tarttui Annan jääkylmiin käsiin ja tuolla
+suloisella äänensoinnulla, jota tämä niin usein oli kuullut, virkkoi
+hän:
+
+"Anna Mörck, me näemme siis jälleen toisemme. Minä luulin sen
+tapahtuvan vasta paremmassa maailmassa, mutta kiitetyt olkoot pyhät,
+että se vielä tässä elämässä toteutui. Armas tyttö, puhu, sano että
+vielä minua muistat, että vielä tunnet minut."
+
+Myrskyisistä tunteista oli Mustofinin sydän pakahtua, hänen huulensa
+vapisivat ja silmänsä kostuivat kyyneleistä odottaessaan Annan
+vastausta, mutta tämä, joka miehuullisesti oli kestänyt niin monta
+surua, ei tahtonut voida käsittää tätä äkillistä iloa.
+
+Vihdoin aukenivat hänen huulensa, ja Mustofinin täytyi kumartua
+kuullakseen mitä hän sanoi.
+
+"Vladimir Mustofin", kuiskasi hän hiljaa ja katkonaisesti, "minä en ole
+voinut koskaan sinua unhoittaa -- enkä ole -- sitä milloinkaan --
+tekevä -- niin kauan kuin -- elän."
+
+Nämä sanat täyttivät Mustofinin suurimmalla ilolla, mutta hänellä ei
+ollut tilaisuutta pitempiin puheisin, sillä Brigitta, joka jo oli
+ehtinyt vuodattaa virroittain kyyneleitä osanottavaisuudesta ja
+riemusta, teki päätöksen asiassa, virkkoen:
+
+"Jos viivymme kauemmin täällä ulkona kadulla, niin kokoontuu pian
+Kronstadtin koko väestö ympärillemme. Välttääksemme tätä luulen minä
+parhaaksi että lähdemme mitä pikemmin siihen ravintolaan, jossa me
+asumme. Ettekö tekin ole samaa mieltä, lapset?"
+
+Mustofin hymyili myöntäväisesti ja vaikk'ei tuo käytännöllinen järki
+juuri ollut tässä kohden hänen mielestään tervetullut, katsoi hän
+kumminkin parhaaksi seurata Brigitan kehoitusta. Hän tarjosi sentähden
+käsivartensa Annalle, jonka jälkeen tuo pieni seurue lähti liikkeelle.
+
+Brigitta, joka yhä edelleen kauheasti pelkäsi varastettavan tahi
+murhattavan itseänsä, oli heidän päästyänsä perille kyllin tunnollinen
+jättääkseen nuo rakastavaiset kahden kesken, jotka moninaisten
+vaiheitten perästä vuosien kuluttua jälleen olivat löytäneet toisensa.
+
+"Katsoessani sinun armaisin kasvoihisi ja kuullessani äänesi sointua",
+sanoi Mustofin suudellen kunnioituksella Annan itkeentyneitä silmiä,
+"tuntuu minusta kuin kaikki menneet tapaukset olisivat olleet
+unennäköä."
+
+"Mutta julmaa, kauheaa unennäköä, Vladimir", sanoi Anna. "Oi, minä olen
+luvannut antaa anteeksi, mutta tällä hetkellä on se minulle vaikeaa."
+
+Anna värisytti. "Kelle on sinun vaikea antaa anteeksi?" sanoi Mustofin.
+
+"Kenraali Demidoffille!" sammalsi Anna.
+
+Mustofin säpsähti. "Enolleni! Eikö hän ollut sinulle kelvollinen
+suojelija?"
+
+"Ja sinä ehkä kirjoitit minulle usein?" sanoi Anna vastaamatta
+kysymykseen.
+
+"Niin usein kuin vaan voin, armaani, mutta minä en saanut sinulta
+koskaan riviäkään vastaukseksi, kunnes vihdoin tuo onneton kirje
+saapui."
+
+"Mikä kirje?"
+
+"Kirje, jonka sain illalla ennen Borodinon tappelua, ja jossa sanoma
+sinun kuolemastasi yhdellä iskulla mursi kaikki maallisen onneni
+toiveet. Kaikki näkyy kumminkin riippuneen selittämättömästä
+erhetyksestä -- mutta, Annani, miksi vapisee sinun kätesi, miksi ovat
+lempeät silmäsi kalman kankeat?"
+
+"Nyt ei ole minulle enään mikään hämärää ja selittämätöntä", huudahti
+Anna. "Löytyykö todellakin niin paljon ilkeyttä maailmassa! Sitä en
+olisi voinut uskoa. -- Niinpä kuule sitten, Vladimir: enosi ei ole
+ainoastaan salannut meidän kirjeemme, sillä ei sinultakaan ole tullut
+yhtäkään riviä minun käsiini, vaan on hän vielä lisännyt syntivelkaansa
+ilmoittaessaan meille kummallekin, että toinen oli kuollut."
+
+"Jopa vihdoin selkenee tuo konna minulle!" huudahti Mustofin
+vimmastuneena. "Otaksuin hänet rehelliseksi mieheksi jättäessäni sinut
+hänen haltuunsa, sen jälkeen olen minä häntä epäillyt ja sitten taas
+luottanut häneen. -- Vaan kerro, armaani, kaikki, äläkä salaa mitään."
+
+Eikä Anna salannutkaan häneltä mitään, vaan kertoi kaikki mitä oli
+tapahtunut siitä päivin, kun he olivat eronneet.
+
+"Pahin on vielä jäljellä", sanoi Anna lopuksi. "Voi, Vladimir, saatuasi
+kuulla sen, hyljäät sinä kenties minut etkä katso minun enään
+ansaitsevan sinun rakkauttasi; -- vaan käyköön miten tahansa, totuuden
+tahdon minä sanoa, tietäen tehneeni parhaan vakuutukseni mukaan."
+
+Anna seisoi kalpeana, mutta tyynenä Mustofinin edessä. "Vladimir",
+sanoi hän, "minulla ei ole enään nimenä Mörck -- -- --"
+
+Oli kuin Mustofin olisi saanut tikarin sydämeensä. "Älä laske leikkiä,
+Anna! Sinä olet naimisissa", läähätti hän. "Naiset uhraavat mielellään
+itsensä. Sinä menit kiitollisuudesta naimisiin pelastajasi kanssa!"
+
+"Niin, sinun johtopäätöksesi ovat oikeat, mutta hän on -- kuollut!"
+
+Mustofin hengähti keveämmin. "En tahdo iloita toisen kuolemalle", sanoi
+hän, "mutta minä en tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin tavannut sinut
+naimisissa toisen kanssa ilman rakkautta."
+
+Anna peitti käsillä kasvonsa. "Jumala on säästänyt meiltä tämän hirveän
+koetuksen", sanoi hän liikutettuna -- "mutta minä tahdon jatkaa."
+
+Paljon ei ollutkaan lisättävää. Lyhyesti mainitsi hän viimeisten
+vuosien vaiheet, ja sitten oli Mustofinin vuoro kertoa.
+
+"Saatuani tiedon", aloitti hän, "että sinä, Annani, olit kuollut,
+tunsin minä ääretöntä tuskaa ja toivottomuutta. Minusta tuntui kuin
+elämä olisi kadottanut kaiken arvonsa enkä minä kiihoittuneessa
+mielentilassani muusta tiennyt, kuin että halusin lopettaa elämäni.
+Eräs historian verisimpiä päiviä alkoi. Missä sota hurjimmin riehui,
+siellä olin minäkin. Kauan näyttikin siltä kuin vihollisen luodit
+olisivat välttäneet minua, kunnes illalla äkkiä tunsin kupeeni
+lävistetyksi ja kaaduin. En tiedä miten kauan lienen ollut tunnotonna,
+mutta kun heräsin, näin minä olevani eräässä huonossa korsussa,
+ympärilläni kaksi välskäriä ja uskollinen Feodorini, tuo kelpo poika,
+joka oli tulla ilosta hurjaksi, kun minä avasin silmäni. -- Tahdon
+jättää mainitsematta sitä seuraavan ajan. Usein napisin minä
+Sallimukselle, joka ei ollut antanut minun kuolla sotilaan
+mainehikkaalla kuolemalla, ja vasta vähitellen opin minä taipumaan
+Jumalan tahdon alle ja ymmärtämään, että joskus tarvitsemme suurempaa
+rohkeutta elääksemme kuin kuollaksemme.
+
+"Kun vihdoin tulin terveeksi, oli sota melkein loppunut. Minut
+nimitettiin evestiksi ja sain paljon kunniamerkkejä, mutta mikään ei
+minua enään huvittanut. Sentähden vetäysin minä takaisin tilalleni
+lähelle Pietaria, elääkseni alammaisteni hyväksi ja kohoittaakseni
+heitä henkisestä unteluudestansa. Siellä syrjäisessä sopessa olen minä
+koettanut tulla kelvolliseksi kohtaamaan kerran sinua, nuoruuteni
+morsianta, Anna!"
+
+Mustofin ojensi kätensä ja Anna lepäsi taas kuten muinoin vasten hänen
+sydäntään, vasten tuota uskollista, hellää sydäntä, joka ei koskaan
+ollut voinut unhoittaa ensimmäistä ja ainoata rakkauttaan.
+
+Kun Brigitta tuokion kuluttua astui sisään, asui noiden rakastavaisten
+kasvoissa vielä kirkas hohde. Katuen että olivat liian kauan ajatelleet
+itseään, riensivät he häntä vastaan, ja evestikin -- niin kertoi
+Brigitta sitten usein ylpeästi, -- syleili ja kiitti häntä siitä
+uskollisesta palveluksesta, jota hän oli tehnyt Annalle, heidän
+yhteiselle lemmikilleen.
+
+Mustofin ja Anna puhuivat yhdellä haavaa. He kertoivat hänelle iloaan,
+onneaan ja vastaisia tuumiaan.
+
+Brigitta sai tietää, että Mustofin lähtisi heidän kanssaan Suomeen, ja
+että Anna lopettaisi kauppaliikkeensä ja seuraisi Mustofinia hänen
+tilallensa Venäjänmaahan, sitten kun kirkko ensin oli yhdistänyt
+heidät.
+
+"Mitä sanot, Briitta muori", sanoi Anna, "jos iäksi lähtisit
+kotimaastasi ja edelleen saisit olla taskuvarkaiden ja murhamiesten
+parissa?"
+
+"Akka tieltä kesken kääntyy, mutt'ei mies sinä ikänä", kuului hetkisen
+perästä hänen järkevä vastauksensa. "Minä olen vaimo, mutta tahdon
+toimia kuin mies. -- Ilossa ja surussa olen minä seurannut teitä,
+lapsi, enkä pyydäkään korkeampaa kuin saada olla luonanne."
+
+Liikutuksella puristivat Mustofin ja Anna uskollisen palvelijan käsiä.
+Ulkona vallitsi lämpöinen kesä ja niinpä oli heidän kiitollisissa
+sydämissäänkin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Sorretun voitto, by Eva Ljungberg
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SORRETUN VOITTO ***
+
+***** This file should be named 44687-8.txt or 44687-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/4/4/6/8/44687/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/44687-8.zip b/old/44687-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..cadabdb
--- /dev/null
+++ b/old/44687-8.zip