Add 46194 from ibiblio

3 files changed, 7002 insertions, 7386 deletions

diff --git a/46194-0.txt b/46194-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..60f7392
--- /dev/null
+++ b/46194-0.txt
@@ -0,0 +1,7002 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 46194 ***
+
+AVIOELÄMÄÄ II
+
+Kahdeksantoista aviojuttua
+
+
+Kirj.
+
+AUGUST STRINDBERG
+
+
+Suom. ["Giftas"] Joel Lehtonen.
+
+
+
+K. Kaatra, Tampere, 1907.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Johdanto.
+ Post-Scriptum.
+ Syksy.
+ Leivän puute.
+ Lapsi.
+ Rikollinen luonto.
+ Maksua vastaan.
+ Ilman vihkimistä ja vihittyinä.
+ Kaksintaistelu.
+ Paripuolet.
+ Ei riitä.
+ Eräs nukkekoti.
+ Vahvempi.
+ Kuten kyyhkyt.
+ Hänen runonsa.
+ Vanua, vanua!
+ Afääriä.
+ Taikauskoa.
+ Hänen piikansa eli debet ja kredit.
+ Perheen elättäjä.
+
+
+
+
+Johdanto.
+
+
+Rakastaa, se on: jatkaa elämää tulevassa sukupolvessa jonkun
+tois-sukupuolisen yksilön kanssa, näyttää olevan pelkästään miehen
+ominaisuus.
+
+Mies uhraa sentähden kaikki saadakseen elää sen naisen kanssa, jota hän
+rakastaa.
+
+Nainen rakastaa miehessä ainoastaan niitä etuja ja miestä ainoastaan
+niine etuineen, joita tämä hänelle tarjoo. Tätä miehen ominaisuutta on
+nainen aina käyttänyt hyväkseen ja miehestä tuli siten toden tosiaan
+orja, sillä se joka tekee työtä toisen hyväksi ilman korvausta, on
+orja.
+
+Kun nainen siis sanoo olevansa orjatar, niin hän valehtelee.
+
+Nainen on keksinyt ruveta ottamaan maksua lemmestään. Prostitutsionissa
+ottaa hän maksun kerralta, avioliitossa pitkäaikaisella kontrahdilla.
+Mutta maksun kaikessa tapauksessa. Teeskennellen vastustelevansa, on
+hän kiihoittanut miehen intohimoa ihan heikkopäisyyteen, joka ilmenee
+naisten jumaloimisessa ja eroottisessa runoudessa, ja jonka vuoksi mies
+aina meidän päiviimme saakka on elänyt itsepetoksen autuudessa
+tuntematta alennustilaansa ja naisen oikeaa olemusta ja hänen
+vallitsevaa asemaansa.
+
+Miksi ei minkään maan kirjallisuudessa löydy ainoaakaan naisen
+kirjoittamaa ylistyslaulua miehelle? Siksi että nainen halveksuu
+masentamaansa miestä.
+
+Kun nainen on laiskiintunut, on mies tehnyt työtä. Mies on kantanut
+koko kuorman, viljellyt maan, jalostanut raaka-aineet, hävittänyt
+taikauskon, tehnyt kaikki keksinnöt, suojellut hengellään kotia ja
+isänmaata, naisen ollessa rauhassa ja nauttiessa hedelmät miehen työstä
+ja vaivoista. Ja tästä hyödyllisestä yhteiskunnan jäsenestä on nyt
+tehty narri, tätä uhrautuvaa aviopuolisoa, joka on ahertanut voimansa
+loppuun vaimon ja lasten edestä, kohdellaan nyt kuin rikollista.
+
+Nainen valehtelee sanoessaan, että häntä on aina sorrettu ja ettei hän
+koskaan ole saanut toimia yhteiskunnallisissa töissä.
+
+Hän on kaikkina aikoina päässyt johtovirkoihin.
+
+Hän on ollut keisarinnana tuntematta maan lakeja, abbedissana käymättä
+korkeakouluja, ja hänellä, jonka tukena on ollut työtä tekevä ja huolta
+pitävä puoliso, on ollut mitä parhain aika antautua tieteelle ja
+taiteelle.
+
+Miksei ole antautunut?
+
+Hän on ollut laiska.
+
+Nainen valehtelee sanoessaan että lapset ja talous ovat vieneet hänen
+aikansa.
+
+Sillä hän on lykännyt työnsä 1:o kätilölle, joka on hänet päästänyt
+synnytyksissä, 2:o ämmälle, joka on imettänyt, 3:o koulumamselille,
+joka on kasvattanut, 4:o "köksälle", joka on valmistanut ruuan, 5:o
+sisäkölle, joka on siistinyt miehen huoneen, 6:o "huusalle", joka on
+korjannut miehen paidat ja ommellut nuo ylistetyt napit housuihin, 7:o
+taloudenhoitajattarelle, joka on hoitanut koko talouden.
+
+Mitäs sitten on nainen tehnyt?
+
+Hän on laiskotellut!
+
+Mitä yhteiskuntaan tulee, niin näyttää nainen sekautuneena siihen
+puuhaan rakentaneen koko tuon mainion vehkeen. Se on nimittäin
+rakennettu patriarkaatille eli isän velvollisuudelle elättää naisen
+synnyttämät lapset. Hyvin viekas keksintö, sillä isyyttä ei voida
+todistaa. Oikeudenmukaisimmin olisi yhteiskunta pitänyt rakentaa
+matriarkaatille, sillä ainoastaan äitiyden voi todistaa.
+
+Mutta matriarkaatissa olisi äidin pitänyt tehdä työtä -- ja se ei häntä
+huvittanut.
+
+Näin on tullut vallitsemaan se kummallinen vääryys, että mies yksin saa
+elättää naisen, joka on ollut osakkaana heidän yhteisessä huvissaan, ja
+kaikki naisen lapset. Eikä nainen ole hävennyt ottaa lahjaa vastaan.
+
+Mutta orjilla eläminen on aina turmellut ja alentanut orjain haltijaa.
+Siksi on nainen jäänyt takapajulle. Laiskuudesta ovat hänen ruumiinsa
+lihakset tulleet heikommiksi kuin miehen, ajattelun puutteesta on hänen
+älynsä jäänyt tylsemmäksi.
+
+Nainen saattaa taideratsastajana ja nuorallatanssijana, johon ammattiin
+yleisön suosio ja onni hänet viettelee, kehittää lihaksiaan, mutta ei
+koskaan sellaisiksi kuin mies.
+
+Nainen on säätänyt lakia, hallinnut, huseerannut, propageerannut
+uskontoja [Constantinus suuren vaimohan teki tuon oivan kristinopin
+Europan valtiouskonnoksi], politikoinut, sytyttänyt sotia, järjestänyt
+uskonvainoja kaikkina aikoina, mutta sentään useimmiten piilossa
+miesrukan selän takana, sillä nainen on aina ollut kavala pelkuri.
+
+Hän on ollut perustuslaillinen monarkki ja miehet vastuunalaisia
+ministereitä.
+
+Meidän päivinämme näyttää nainen heränneen ja nähneen kieron asemansa
+ja ruman tehtävänsä ja sen että valta luisuu hänen käsistään; sillä
+mies on myös herännyt ja alkanut huomata, että häntä on petetty.
+
+Sen kautta, että pelkuri ja laiska nainen on ajanut miehen yksin
+sotaan, on miesten luku vähentynyt.
+
+Myös sen kautta, että miehet ovat saaneet tehdä työtä yksinään yli
+voimain, on miesten sukupuoli pilattu työllä. Nyt kun miehet taas
+eivät tahdo antautua avioliittoon pelkiksi naisen hyödyttäjiksi, on
+paljon naisia jäänyt naimattomiksi, s.o. ilman miehiä, joita he
+orjuuttaisivat.
+
+Siitäpä johtuu naissukupuolen raivoisa kirkuna, joka muodostaa niin
+sanotun naiskysymyksen.
+
+Nyt nainen herää ja katuu. Katuu tuhmuuttaan, ei vikojaan. Nyt tahtoo
+hän ehtiä toisen edelle, viekkaudella ja petoksella.
+
+Sanoo tahtovansa tehdä työtä. Valehtelee: tahtoo valtaa ja omaisuutta.
+Ensin tahtoo hän n.s. Naidun Naisen Omistusoikeudella hommata
+poikkeuslain, joka täydellisesti vapauttaa hänet elättämästä lapsiaan.
+
+Miehen, joka on yksin luonut maan kaikki hyödykkeet, järjestänyt
+työmarkkinat, kaupan ja teollisuuden, tulisi oikeastaan olla kaiken
+omaisuuden omistaja. Ja jos oikeus vallitsisi, ei nainen saisi periä.
+Nyt on hänellä kuitenkin perintöoikeus ja, mikä vielä pahempi,
+naimaosakin.
+
+Avioliiton kautta on mies yksinään velvollinen elättämään vaimon ja
+hänen lapsensa, olivatpa lapset sitten miehen tai ei.
+
+Naisen perimä, tai työllä ansaitsema, omaisuus pitäisi nyt
+luonnollisesti käyttää kaikkien yhteiseen elantoon.
+
+Mutta nyt vaativat naiset saada huvitella omallaan. He puhuvat
+perinnöstä kuin omastaan. Kuka on työllään koonnut sen, mitä he perivät
+(isältä tai äidiltä)? Tietysti joku mies, (isä tai isoisä) ei nainen.
+On aivan kohtuullista, jos niitä vähiä murusia, joita vaimo joskus tuo
+myötäjäisinään avioliittoon, käytetään miehen velkoihin, mitkä oli
+tehty saavutetun työtaidon hankkimiseksi.
+
+Tapahtuu luonnoton vääryys, jos nekin muruset eroitetaan vaimolle niin
+että rikas vaimo usein voi antaa köyhän miehen elättää itseään.
+
+Jo nykyjään säätää Ruotsin laki, että avioehdon kautta naisen omaisuus
+(miehen kokooma) eroitetaan perheen ylläpidosta. Milloin pelastetaan
+miehen omaisuus (hänen tai muiden miesten kokooma) tuhlaavaisen,
+komeutta rakastavan naisen käyttövallasta? Naimakaaren 9:nen luvun 1 §
+säätää:
+
+Jos vaimo jotakin omalla työllään ansaitsee, saakoon hän myös sitä
+hallita.
+
+Mutta jos nainen työskentelee kodin ulkopuolella, on miehen palkattava
+palvelijat, jotka tekevät hänen tehtävänsä (?) kotona. Siten on mies
+Ruotsissa todenteolla naisen hyödyttäjäorja, ja sittenkin kirjoittavat
+miehet nimensä naisten omistusoikeusanomusten alle.
+
+Norjassa on mies täydellisesti naisen mielivallan alla. Siellä saavat
+merimiesten vaimot nostaa miehen palkan laivain isännistöltä, kun mies
+on matkoilla. Ja kun mies palaa kotiin, on perhe usein lisääntynyt
+ilman hänen myötävaikutustaan!
+
+Monet miehet eivät tahdo mennä naimisiin, koska heillä on saatavilla
+jos miten paljon huvinhaluisia naisia, jotka, maksua vastaan tietysti,
+(mies ei koskaan saa maksua) ovat taipuisia antautumaan vapaisiin
+suhteisiin.
+
+Täten ovat monet miehet pelastuneet avioliiton orjuudesta. Mutta nyt
+kiukkuavat nuo älykkäät naiset näille suhteille, jotka estävät
+avioliittojen syntymistä. Tämä on federatsioonin suuri salaisuus.
+Naiset näkevät, että miehet ovat olleet heitä viisaampia ja tahtovat
+nyt pakottaa miehiä laillistettuun prostitutsiooniin (= avioliittoon).
+
+Uusi surkea todistus naisen pilaantumisesta. He eivät tahdo synnyttää
+lapsia, sanovat naiset. Hyvä! Mutta naimisiin he kyllä tahtovat.
+Se on: tahtovat antaa miehen elättää itseään täyttämättä niitä
+velvollisuuksia, jotka heille tulee ottamalla vastaan elatusta. Tämä on
+petosta!
+
+Vielä tahtovat he äänioikeutta. Ilman velvollisuuksia luonnollisesti.
+Suorittamatta sotapalvelusta. Se on: he äänestävät miesten hengestä
+panematta omaansa vaaralle alttiiksi. He määräävät verot, säätävät
+lait, päättävät sodasta ja rauhasta. He määräävät kaiken, sillä he ovat
+enemmistönä.
+
+Olkaa varuillanne, miehet!
+
+M:me Adam, joka asetettiin ehdokkaaksi viime vaaleissa Ranskassa,
+kieltäytyi ehdokkuudesta kirjoitelmalla, jossa hän kehoitti naisia
+ajattelemaan velvollisuuksiaan ennenkun vaativat oikeuksia.
+
+Ajaakseen miehen avionuottaan, ovat naiset nyt onnistuneet saamaan
+kapakatkin kiinni. Miehen on seurusteltava "perheissä".
+
+Kyllä olemme paljon saaneet lukea nuorista miehistä, jotka käyvät
+tanssiaisissa ja matkustelevat kylpylaitoksiin onkimaan rikkaita
+perijättäriä. Lukekaamme nyt muutamia hyviä kertomuksia
+(objektiivisia!) hellistä äideistä, jotka kulettavat alastomia
+tyttäriään kylpypaikoille ja tanssiaisiin pauloakseen niille elättäjiä.
+
+Kun nyt nainen, levättyään hyvässä unessa 6,000 vuotta, tahtoo hädän
+pakottamana tunkeutua työmarkkinoille, jotka mies on järjestänyt, on
+hänet, etenkin kun hän tunkeilee julkeasti ja pilattuna, niiltä
+karkoitettava! Työmarkkinat on perheen elättäjän!
+
+Ulos kuhnurit!
+
+Mutta nainen ei tahdokaan työmarkkinoille, hän tahtoo virkoihin ja
+johtajan paikoille. Miksi tahtovat kaikki tytöt tulla lääkäreiksi?
+Tietysti siksi, että pappien suistuttua lääkärit ovat sallimana,
+velhomaisuutensa kautta, jota heidän virkansa vahvat etuoikeudet
+suojelevat.
+
+Kun Tukholman korkeakoulussa jaettiin miehisen matematiikan professorin
+palkka ja annettiin puolet naiselle, tehtiin rikos oikeutta vastaan.
+
+Ja siitä miehet riemuitsivat!
+
+Ja naiset ilkiävät valittaa, että heillä on huonommat palkat kuin
+miehillä. Ensinnäkin on se osaksi valetta. Niillä markkinoilla, jotka
+nainen itse on järjestänyt, on hänellä aina paremmat palkat. Paheen
+markkinoilla saa hän yksin palkkaa, mies ei mitään, ja voi miestä, jos
+tohtii pyytää! Näyttämöllä, jossa ruumiillisista sulouksista maksetaan,
+ei yksikään oopperalaulaja saa sellaisia honoräärejä kuin arvokas
+tanssijatar. Opettajattarena, johon virkaan nainen pääsee kohtalaisen
+tutkinnon suoritettuaan, saa nainen paremman palkan kuin mies, joka on
+suorittanut vaikean tutkinnon. Vuonna 1867 maksettiin gradueeratulle
+opettajalle 750 kruunua, mutta kansakoulunopettajattarille aina 1,800
+kruunuun. Ja opettajattarille annettiin stipendejä mennäkseen
+opintomatkoille ulkomaille.
+
+Ja jos nainen tunkeutuu perheen elättäjän (miehen) työalueelle, tekee
+hän murtovarkauden. Sitäpaitse on hänen työnsä huonompaa kuin miehen,
+sillä hän on heikompi ja laiskempi kuin mies; siksi on hänelle
+maksettava vähemmän palkkaa.
+
+Naisella on myös sentähden vähemmän palkkaa, ettei laki velvota häntä
+elättämään perhettä. Myös sentähden, että nainen elää vähemmällä. Miksi
+vähemmällä? Siksi, että mies kaikissa huvituksissa maksaa naisen
+puolesta. Lista-tanssiaisissa on pilettejä sekä herroja että naisia
+varten, mutta mies lunastaa molemmat. Aina on miehen kutsuttava. Nainen
+on ahnas. Hän ottaa maksun kaikesta, hamasta seurastaan hempeensä
+saakka. Onko koskaan maailmassa sisar "bjuudannut" veljeään? Mies saa
+maksaa kaiken, ne joululahjatkin, jotka nainen hänelle antaa.
+
+Nainen on useimmiten hutiloija ja kun hän on pankkiviroissa, täytyy
+miesten tarkastaa hänen tekemänsä työt. Maalla, tiesi muudan maamies
+kertoa, täytyy vahtia naisia kun ne on ulkotöissä, kitkemässä tai
+paimenessa, muuten ne kyykähtävät nurmelle lörpöttelemään. Humbuugia
+siis tuo naisen ahkeruus!
+
+Ensimäinen Ruotsissa ylioppilastutkinnon suorittanut nainen lunttasi
+tutkinnossa hullummin kuin koskaan pojat ennen. Hän antoi nitoa Raben
+kieliopin latinan sanakirjan lehtien väliin.
+
+Sai reput, muistaakseni, sillä kertaa; mutta pääsi vuoden päästä. Ja
+kun hän kuoli, juhlittiin häntä kyynelin kuten uranuurtajaa, sekä
+naisten että -- miesten!
+
+Voi niitä kilttiä miehiä!
+
+Nainen on säätänyt kaksi moraalilakia: toisen miehiä, toisen naisia
+varten. Jos mies ja nainen ovat yhteydessä keskenään, sanotaan naista
+marttyyriksi ("vietelty" tyttö parka) ja miestä raukaksi (sellainen
+roisto ja viettelijä).
+
+Miten tuollainen viettely nyt oikeastaan tapahtuu, sitä ei jokainen
+tiedä kokemuksestaan; mutta Perustuslaki (luultavasti naisten salaa
+säätämä) kieltää siitä puhumasta.
+
+Jos tulee lapsi. Heti esiintyy laki ja mies tuomitaan _yksinään_
+kustantamaan sen orpokotiin tai elättämään sitä. Miksei kumpaistakin?
+Molemmathan tuosta suloudesta nauttivat. Jos mies ei jaksa maksaa,
+pannaan hänet vankeuteen. Mutta nainen on vapaa! Tuo kurja viettelijä
+saa siten vastata yhteisestä viasta.
+
+Vielä: avioliitossa petetty aviomies on naurettava, petetty vaimo on
+traagillinen. Päin vastoin pitäisi olla, sillä uskoton mies ei hommaa
+perheeseen vierasta jäsentä, mutta vaimo kyllä usein hommaa. Ja
+sitäpaitse on vaimolla suurempi velvollisuus pysyä uskollisena kuin
+miehellä, sillä vaimo ottaa maksua mieheltä uskollisuudestaan; mutta
+mies ei!
+
+Naisella on siis kaksi moraalilakia.
+
+Vielä eräs seikka. Vietellylle tytölle ei tule mitään muuta vahinkoa
+kuin se että hän menettää naisväen kunnioituksen sentähden, että hän
+oli typerä. Miehet naivat sekä vieteltyjä tyttöjä ja leskiä että
+prostiteerattuja naisia. Ne eivät juonittele lainkaan niissä asioissa.
+Vain naiset ja Björnson nykyään vaativat puhtaita nuorukaisia.
+
+Nainen on kuten sanottu, aina kiskonut hyötyä pettämältään mieheltä ja
+kiihoittamalla ja tyydyttämällä hänen auttamatonta intohimoaan, pitänyt
+häntä rakkauden kahleissa.
+
+Nainen kutsuu itseään, tuossa ijänikuisessa itsemairittelussaan,
+nimellä Mykkä. Hän ei muka osaa puhua, ei vainkaan! Ja kuitenkin on
+naisväen kieli aina Sokrateen päiviltä saakka kuuluisa. Mykkä! Hyvä se
+että hän vaikenee seurakunnassa, sillä ken on valehdellut 6000 vuotta
+ja kauemmankin, hän ei voi eroittaa totuutta valeesta. Hän, joka ei
+koskaan ole ajatellut niin ainoaa hyödyllistä keksintöä eikä tehnyt
+työtä, hän on menettänyt sananvaltansa kunnes hän katuu, kääntyy ja
+tekee parannuksen.
+
+Hän ei ole koskaan välittänyt mistään muusta kuin itsestään, ei
+milloinkaan yleisasioista. Jos olisi tahtonut, olisi hän kauan sitten
+ymmärtänyt hyvin kaikki yhteiset asiat.
+
+Karakteristista muuten, miten nainen, joka sai valikoida kaikkia aloja,
+valitsi vain kehnoja: keisarinnana ja kuningattarena on hän ollut
+tyrannillinen, vähäpätöinen tai huono, abbedissana punonut konnan
+juonia pappien kanssa, näyttelijänä ja nuorallatanssijana näyttänyt
+ruumistaan, prostitueerattuna ja vaimona kaupannut hempeään.
+
+Mitenkähän sitten naisten jumaloiminen on oikeastaan syntynyt ja mitä
+se on? Minä arvelin ennen, että se oli pojan kunnioitusta äitiä
+kohtaan, mutta pelkäänpä erehtyneeni. Minä en usko enää että on
+erikoisen kunnioitettavaa "synnyttää eläviä sikiöitä." Mutta nainen lyö
+rahaksi kaikki: äitiyden on hän saanut julistetuksi pyhäksi. Raskauden
+aikana on hän irtautunut kaikista perheen emännän velvollisuuksista ja
+on paukannut visusti miehen päähän sen, että häntä täytyy hoidella mitä
+paraiten ja lellitellä mitä eniten. Hän on viekkaudella hankkinut
+itselleen oikeuden tehdä mitä tahtoo yhdeksänä kuukautena. Hänen täytyy
+loikoa sohvalla, lukea rauhallisia kirjoja, jotka eivät häntä säikytä
+(ei Nordauta eikä Schopenhaueria), saada paraita ruokia, ajella
+vaunuilla; ja mies ei saa inttää häntä vastaan, sillä siitä voisi
+koitua ikävyyksiä lapselle. Ja mies uskoo mokomaa, vaikka hän tietää
+alaluokan naisten synnyttävän helpoimmin sentähden, että he tekevät
+raskasta työtä, uskoo, vaikka tietää lääkärin määränneen jonkun ensi
+kertaa raskaana olevan naisen luuttuamaan lattioita. Hyvin käytetyn
+yhdeksän kuukauden päästä, kun mies on lopullisesti dreseerattu,
+tulevat muutaman tiiman kivut, huomatkaa, seuranaan mitä suurin ilo ja,
+sanokaamme suoraan, nautinto.
+
+Tämän parin tunnin kärsimyksen mies saa korvata elinkautisella
+vankeudella.
+
+Sitten on äidinrakkaus puhkeeva ihanina kukkina kuorestaan ja nainen,
+äiti, madonna loistossaan ilmestyvä.
+
+Äidinrakkaus ilmenee seuraavalla tavalla. Hankitaan imettäjä, joka
+täyttää äidin "armaimman" velvollisuuden. Äiti on liian heikko
+imettämään itse ja hänellä "ei ole antaa". Sitten jätetään äidinhuolet
+lapsenpiialle, sitten koulun opettajattarelle ja vihdoin miehelle.
+
+Äidinrakkaus on kuolemaa väkevämpi: kirjoittaa eräs herrasmies!
+
+Jumaliste niitä herrasmiehiä!
+
+Heti kun joku mies suurilla lahjoillaan saa vaikuttavan aseman,
+ilmestyy nainen kiskomaan hyötyä hänestä ja alentamaan häntä.
+
+Sokrateella oli vaimo, joka, kun ei voinut pakottaa miestään mairimaan
+naisia, häpäisi hänet.
+
+Kun Kristus tuli muotiin ja suurvallaksi, alkoivat naiset tuumia miten
+saisivat hänestä hyötyä tai hänet viralta.
+
+He eivät olisi hänestä hyötyneet, sillä hän oli naisvihaaja, siksi
+panivat he hänet viralta. Kun hänellä ei ollut vaimoa, eivät he voineet
+ylentää hänen vaimoaan miestä alentaakseen. Aprikoivat asiaa neljä
+sataa vuotta, ja jo keksivät. Ottivat ja tekaisivat hänen äitinsä,
+timmermannin vaimon, "Jumalan äidiksi." Kun kerran Jeesus oli Jumalan
+Poika, niin oli Jumalan äiti Jeesuksen mummo. Kylläpä vaati tällainen
+keksintö oikein naisen aivoja! Ei tämä tosin varsin viisasta ollut,
+paremminkin hölmöä, mutta kavalaa se oli, sillä määrään päästiin. Mies
+(Jeesus) oli pantu viralta ja nainen (madonna) nostettu valtaan.
+
+Lahjakkaan marttyyrin sijalle typerä nainen!
+
+Mutta sitten piti Jumalan äidin tietysti tulla äidiksi ilman
+epäpuhdasta yhteyttä miehen kanssa.
+
+Ja sitten tehtiin timmermanni Joosepista aisankannattaja ja sitten
+julistettiin Jeesus isättömänä syntyneeksi kuten Phylloxera ja
+mahoampiainen.
+
+Sitten sopi nainen asioista pappien kanssa ja sitten poltettiin ne,
+jotka eivät uskoneet tuohon ihanaan madonnaan.
+
+
+
+
+Post-Scriptum.
+
+
+Ylläolevan kirjoitettuani on eräs artikkeli Matriarkaatin historiasta,
+tämän vuoden Nouvelle Revuessa maalisk. 15 p:ltä, yhä vahvistanut
+epäilyksiäni siitä, että naisliike on palautumista naisvaltaan, joka
+muinoin on ollut olemassa ja jonka peruja ovat naisen jumaloiminen,
+madonnan palvelus, naidun naisen omistusoikeus y.m. Artikkelin tekijä,
+Paul Lafargue, lopettaa kirjoitelmansa seuraavasti:
+
+"Patriarkaalinen perhe on siis verrattain nuori yhteiskunnallinen muoto
+ja se vihittiin monen monilla rikoksilla, jotka kaikki ehkä
+tulevaisuudessakin uusiintuvat, jos yhteiskunnat koettavat jälleen
+muodostua matriarkaateiksi."
+
+Sitä koetetaan paraikaa, vaikka kavalasti hyökäten. Ja keinot ovat
+
+    _Naidun naisen omistusoikeus_
+
+               ja
+
+    _nainen työmarkkinoilla_,
+
+jos nimittäin mies yhä jää perheen elättäjäksi. Siis miehet, olkaa
+varuillanne!
+
+
+
+
+Syksy.
+
+
+He olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Onnellisinako? Mikäli olot
+sallivat. He olivat kiskoneet tasaväkisesti, tasaväkisesti, kuten kaksi
+yhtä vahvaa nautaa, jotka vetävät kukin köydenpäästään.
+
+Ensimäisenä vuotena haudattiin tietysti paljon kuvitteluja avioliiton
+absolutisesta autuudesta. Toisena vuonna tulivat lapset ja elämän
+ankara aherrus ei jättänyt paljon aikaa aprikoimiseen.
+
+Mies oli kotirakas, ehkä hyvinkin, ja perhe oli hänen pieni maailmansa,
+jonka keskipisteenä hän oli; lapset olivat säteitä ja vaimo koetti
+hänkin olla jonakin sisustan pisteenä, mutta ei keskellä ympyrää, sillä
+siinä oli mies, ja siksi lankesivat säteet joskus yhteen, joskus
+erilleen ja kokonaisuus särkyi.
+
+Nyt kymmenentenä vuonna nimitettiin mies vankilain tarkastuslaitoksen
+sihteeriksi ja hänen oli lähdettävä matkoille. Tämä uhkasi hänen
+kotoisia tapojaan ja hän oli melkein tyytymätön kun hänen kohta oli
+koko kuukaudeksi lähdettävä kodistaan. Hän ei oikein tiennyt, mitä hän
+tulisi enimmän kaipaamaan, vaimoa vaiko lapsia; ehkä kaikkea.
+
+Lähtöpäivän edellisenä iltana istuu hän sohvallaan ja katsoo kun vaimo
+latoo vaatteita hänen matkalaukkuunsa. Vaimo on polvillaan permannolla
+ja laittelee laukkuun liinavaatteita. Hän puhdistaa pölyn mustista
+vaatteista, kääntää ne huolekkaasti, jotta ne sopivat mahdollisimman
+pieneen tilaan; eihän mies sellaisia asioita ymmärrä. Vaimo ei ollut
+kodissa koskaan ruvennut palvelijan asemaan, tuskin hänen
+vaimokseenkaan. Hän oli äiti: lasten ja miehen. Hän ei koskaan
+nöyryytetyin mielin ryhtynyt parsimaan miehen sukkia, hän ei koskaan
+tarvinnut kiitoksia. Eikä hän koskaan arvellut miestä tällaisesta
+velalliseksi, sillä antoihan mies vastineeksi hänelle ja hänen
+lapsilleen sekä ehyitä sukkia että paljon muuta, jota hän olisi saanut
+hankkia raskaalla työllä maailmalla lasten täytyessä jäädä yksin
+kotiin.
+
+Mies istui sohvan nurkassa ja katseli vaimoaan. Nyt kun jäähyväisten
+hetket lähenivät, alkoivat jo pienet kaipauksen ennakkosuoritukset. Hän
+katseli naisen vartaloa. Lapaluut olivat jo vähän pönkällään, ja selkä
+oli koukistunut työstä kehdon, silityslaudan ja lieden luona. Miehenkin
+selkä oli kumarassa työstä kirjoituspöydän ääressä ja hänen oli
+täytynyt hankkia apulaiset silmilleen. Mutta nyt ei hän tosiaan
+ajatellut itseään. Hän huomasi, että naisen palmikot olivat ohuemmat
+kuin ennen ja että jakauksessa näki valkenemisen oireita. Hänenkö
+vuoksensa nainen oli kukoistuksensa kadottanut, hänenkö ainoastaan? Ei,
+koko sen pienen yhteiskunnan, jonka he kaikki muodostivat; sillä olihan
+vaimo tehnyt työtä itsensäkin puolesta. Ja miehenkin päälaella oli
+tukka ohennut taistelussa kaikkien edestä. Hän olisi ehkä ollut
+nuorekkaampi, ellei niin monta suuta olisi ollut odottamassa, jos hän
+olisi ollut yksin, mutta hän ei hetkeäkään toivonut, että hän olisi
+ollut yksin.
+
+-- Hyvää tekee, kun pääset vähän kotoa jaloittelemaan, sanoi vaimo,
+sinä oletkin istua kyköttänyt sisällä ihan liian paljon.
+
+-- Olet hyvilläsi kun pääset minusta, sanoi mies hiukan katkerana,
+mutta minulle tulee teitä ikävä.
+
+-- Sinä kaipaat kuin kotikissa lämmintä nurkkaa, vaan en minä luule,
+että sinä kaipaat minua kovinkaan hirveästi.
+
+-- No entäs lapsia?
+
+-- Niin, kun olet poissa, mutta kun olet kotona, niin kitiset niiden
+tähden, ei pahasti tietysti, mutta kuitenkin! Oo, ei, kyllähän sinä
+niistä pidät, uskonhan minä, en tahdo sinua väärin syyttää.
+
+Illallisella oli mies hyvin lauhkea ja tunsi mielensä alakuloiseksi.
+Hän ei lukenut iltalehtiä, mutta koetti vain päästä puheisiin vaimonsa
+kanssa; mutta tällä oli niin paljon huolehtimista, ettei hän ruvennut
+pitkiin tarinoihin ja sitäpaitse olivat hänen tunteensa ehtineet hyvin
+terästyä kymmenen vuoden ottelussa lasten kamarissa ja keittiössä.
+
+Mies oli kovin tuntehikas, vaikkei tahtonut sitä näyttää ja
+epäjärjestys hänen huoneessaan vei häneltä sielun rauhan. Hän näki
+jokapäiväisen elämänsä, olemassaolonsa kappaleita nakeltuina sinne
+tänne tuoleille ja piirongeille ja avonainen, musta matkalaukku ammotti
+hänestä kuin ruumiskirstu, jossa valkeat vaatteet olivat kääriliinoina
+mustien vaatteiden ympärillä, joissa näkyivät hänen polviensa ja
+kyynäspäittensä jälet ja hänestä oli kuin viruisi hän itse tuossa
+valkeassa tärkkipaidassa valmiina suletun kannen alla pois
+kannettavaksi.
+
+Huomisaamuna, elokuun aamuna, hyökkäsi hän ylös sängystä, pukeutui
+sydän kurkussa ja oli hyvin hermostunut. Hän meni lasten kamariin ja
+suuteli kaikkia lapsia, jotka hieroivat unta silmistään, ja syleiltyään
+vaimoaan hypähti hän ajurin rattaille lähteäkseen asemalle. Matka,
+esimiesten seurassa, hauskuutti häntä ja hänestä tuntui tosiaan hyvältä
+vähän virkisteleidä. Koti jäi taakse kuin tympeä sänkykamari ja hän oli
+oikein iloinen saapuessaan Lindköpingiin.
+
+Seuraava päivä vietettiin hienoilla vankilapäivällisillä suuressa
+hotellissa, jossa juotiin maaherran, mutta ei vankien menestykseksi,
+vaikka viimemainitun kuitenkin luulisi olleen matkan tarkoituksen.
+Mutta sitten tuli ilta ja olo yksinäisessä huoneessa. Sänky, kaksi
+tuolia, pöytä, komuuti ja yksi steariinikynttilä, joka levitti kehnoa
+valoa alastomille tapeteille. Sihteeri oli ihan hädissään. Ei ollut
+mitään: ei tohveleja, yönuttua, piippuhyllyä, kirjoituspöytää; ei noita
+pikkukapineita, jotka muodostivat ihan koko hänen elämänsä. Entä vaimo
+ja lapset? Mitenkähän ne nyt voivat? Olivatkohan terveitä? Sihteeri
+tuli rauhattomaksi ja synkeäksi. Kun hän aikoi vetää kelloaan, ei ollut
+kellonavainta. Se jäi kotiin kellotelineelle, jonka kerran hänen
+vaimonsa morsiamena ollessaan oli hänelle ommellut. Hän asettui
+makuulle ja sytytti sikarin. Mutta sitten täytyi hänen nousta
+ottaakseen erästä kirjaa matkalaukustaan. Kaikki oli siihen niin
+huolellisesti ladottu, että hän pelkäsi tekevänsä pahaa siivoa. Mutta
+kun hän siinä kaiveli, niin löysi tohvelit! No kaikkea se eukko ehtii
+ajatella! Ja sitten sai hän kirjan käsiinsä! Mutta ei tullut luvusta
+mitään. Siinä loikoessaan ajatteli hän menneitä päiviä, vaimoaan
+kymmenen vuotta sitten. Ja silloin ilmestyi kuva menneiltä ajoilta ja
+nykyinen haihtui sikarin sinisen ruskeihin sauhuihin, jotka kierrellen
+kohosivat sadeveden tahraamaan lakeen. Ja hän kaipasi rajattomasti.
+Jokainen lausuttu tyly sana viilsi hänen korvaansa ja hän katui vaimon
+jokaista karvasta hetkeä, joiden tuloon hän oli syypää. Viimein
+nukahti.
+
+Huomenna työtä ja uudet päivälliset ja maljat tirehtöörin, mutta ei
+vieläkään vankien menestykseksi. Ilta yksinäisyyttä, autiota, kolkkoa.
+Hän halusi puhella vaimolleen. Ja hän otti esiin paperia ja asettui
+kirjoituspöydän ääreen. Ensimäiseen kynänvetoon kirje töksähti. Mitä
+hän panisi? "Mamma hyvä", kirjoitti hän aina silloin kun lähetti kotiin
+kirjelapun, jossa ilmoitti syövänsä kaupungilla. Mutta nyt ei
+hän kirjoittanutkaan mammalle, vaan entiselle morsiamelle,
+rakastajattarelle. Ja sitten hän kirjoitti "Lilly, rakkaani", kuten
+muinoin. Kömpelösti se alussa kävi, sillä niin monta kaunista sanaa oli
+jokapäiväisen, arkipäiväisen elämän raskas, kuiva kieli unohduttanut;
+mutta pian hän lämpeni, ja nyt muistuivat ne jälleen mieleen kuin
+menneet säveleet; valssin tahtia ja romanssi-katkelmia; sireeniä ja
+pääskysiä, auringonlaskuisia iltoja peilikirkkailla ulapoilla; kaikki
+elämän kevätmuistot häilyivät esiin auringon pilvinä ja ympäröivät
+häntä. Sivun alimmaiseen laitaan laittoi hän tähden kuten rakastavaiset
+tavallisestikin ja kirjoitti sen viereen -- aivan kuin ennen --
+"Suutele tähän!" Kun hän oli kirjoittanut kirjeen ja luki sen läpi,
+tunsi hän poskiaan kuumentavan ja oli vähän kuin nolona. Miksi, sitä ei
+hän tarkoin tiennyt. Mutta hänestä tuntui kuin olisi hän uskonut
+salaisimmat tunteensa jollekin, joka ei ehkä niitä ymmärtänyt.
+
+Pani kuitenkin kirjeen postiin.
+
+Kesti pari päivää ennenkuin vastaus tuli. Odotellessaan kuleksi hän
+lapsellisen hämillään ja hermostuneena.
+
+Mutta sitten tuli vastaus: mies oli koskenut oikeaan kieleen ja
+keittiön kärystä ja lapsenkamarin melusta kuului laulu kirkas ja
+sointuisa, lämmin ja puhdas kuin ensimäinen rakkaus. Ja sitten alettiin
+lähetellä rakkauskirjeitä kahden puolen. Mies kirjoitti joka ilta ja
+saattoipa päivilläkin lähettää postikortin. Toverit kummastelivat
+häntä. Hän alkoi nimittäin pitää puvustaan ja ulkomuodostaan
+niin tarkkaa huolta, että alettiin epäillä hänen joutuneen
+rakastelusuhteisiin. Ja hän olikin rakastunut, uudelleen! Hän lähetti
+vaimolleen valokuvansa, ilman silmälasia, ja vaimo hänelle kiharan
+päästään. He kirjoittelivat lapsellisuuksia ja mies oli ostanut
+värillistä kirjepaperia, jossa oli kyyhkysten kuvia. Mutta eiväthän he
+vielä olleetkaan kuin keski-ikäisiä ihmisiä, eivät lähelläkään
+viittäkymmentä, vaikka olivat elämän taistelujen vuoksi ruvenneet
+tuntemaan itseään vanhoiksi. Mies oli viime vuonna lyönyt laimin
+vaimonsa avioliitossa, ei niin paljon kylmyydestä kuin kunnioituksesta,
+sillä vaimo oli hänelle etupäässä lasten äiti.
+
+Matka läheni loppuaan. Nyt alkoi hän tulla levottomaksi ajatellessaan
+kohtaamista. Hän oli vaihdellut kirjeitä lemmityn kanssa; tokkohan äiti
+ja perheen äiti hänelle riittäisikään? Hän pelkäsi pettyvänsä kotiin
+palatessaan? Hän ei tahtoisi nähdä vaimoaan kyökkiriepu käsissä eikä
+lapset helmoissa kun tämä lähestyisi häntä syleilläkseen. Heidän oli
+tavattava jossain muualla, kahden. Kutsuisiko hän hänet vastaansa
+kohtaukseen Vaxholmalle, ravintolaan, jossa he kihlausaikoinaan olivat
+viettäneet niin monta iloista hetkeä? Kas sepä oli hyvä keksintö!
+Sielläpä asuen sopisi parina päivänä palautella muistoon menneiden
+kevätpäivien ensimäistä iloaikoja, jotka eivät koskaan palaa.
+
+Hän istuutui tekemään ehdotustaan pitkällä, hehkuvalla kirjeellä, johon
+vaimo vastasi myöntävästi heti ensi postissa, onnellisena kun mies oli
+esittänyt ihan hänen tuumansa.
+
+Kahden päivän päästä oli mies Vaxholmalla ja laittoi huoneet
+ravintolassa kuntoon. Oli kaunis syyskuun päivä. Söi päivällisensä
+yksin suuressa salissa, joi lasin viiniä ja tunsi itsensä nuoreksi
+jälleen. Niin valoisaa ja ilmakasta täällä oli! Tuolla siniset
+vedenselät ja vain rantain koivut olivat väriä vaihtaneet. Puistossa
+kukkivat vielä upeimmillaan daliat, ja resedat tuoksuivat kukkapenkkien
+laiteilla. Joku mehiläinen pujahti vielä ehtyviin kupuihin, mutta
+palasi pettyneenä takaisin pesäänsä. Salmeen tulivat ja sieltä lähtivät
+purjehtijat heikossa tuulessa ja käännöksissä leputtivat purjeet ja
+piiskasivat jalusnuorat ja lokit lensivät pelästyksissään ja kirkuen
+silakan pyytäjäin luota, jotka istuivat ryypiskellen veneissään.
+
+Hän rupesi kahville verannalle ja odotteli höyrylaivaa, joka oli tuleva
+kello kuusi.
+
+Levottomana, kuin outoa kohtaloa odotellen, maleksi hän edestakaisin
+balkongilla, tähystellen tuonne selälle ja kaupungin puoleiselle
+salmelle nähdäkseen joko laiva tulee.
+
+Vihdoin kohosi savu Tenölandetin männiköiden takaa. Sydämensä alkoi
+hieman jyskyttää, hän joi lasin likööriä. Lähti sitten alas rantaan.
+Nyt näkyi savupiippu keskellä salmea ja pian näki hän keulatangon
+lipun. Tulikohan hän vai oliko sattunut esteitä? Ei muuta kuin jollekin
+lapselle jotain, ja hän ei olisi lähtenyt kotoa ja sittenhän olisi
+miehen oltava yötä yksin täällä hotellissa. Lapset, joita hän ei ollut
+muistellut viime viikkoina hyvin paljon, tuntuivat ilmestyvän nyt kuin
+jokin haitta vaimon ja hänen välilleen. Viimeisissä kirjeissään olivat
+he puhelleet hyvin vähän lapsista, kuten koettaen karkoittaa
+tunteistaan häiritseviä sivuseikkoja tai todistajia.
+
+Asteli pitkin laituria, joka narisi jalkain alla, kunnes pysähtyi
+seisomaan pollarin viereen ja tuijotteli laivaan, jonka runko suureni
+ja vanavesi virtaili sulavana kultana sinisellä, hieman värähtelevällä
+veden pinnalla. Nyt näki hän väkeä liikehtivän yläkannella ja
+matroosien puuhaavan keulassa touvien kimpussa.
+
+Ja sitten vilkkuu valkoista tuolla yläällä perämiehen kopin vieressä.
+Mies on yksin laiturilla, ei siis voitane juuri vilkuttaa muille kuin
+hänelle; eikä kukaan muu vilkuttane kuin vaimo. Mies ottaa nenäliinansa
+ja vastaa tervehdykseen. Mutta huomaa, ettei hänen nenäliinansa ole
+valkea, sillä jo kauan sitten alkoi hän käyttää värillisiä,
+säästeliäisyydestä. Höyrylaiva huutaa, singnaleerataan ja kone
+hiljentää, laiva lähenee nyt laituria ja mies tuntee vaimonsa.
+Tervehtivät silmillään, mutta eivät vielä voi puhua pitkän välimatkan
+vuoksi. Laiva tulee laituriin. Hän se on, eikä kuitenkaan hän. Kymmenen
+vuotta! Muoti on muuttunut, vaatteiden kuosi toinen. Ennen saarsi hänen
+hienoja, tummia kasvojaan kuin kehyksiin siihen aikaan käytetty
+bahytti, joka soi otsan paistaa avoinna; nyt hänen kasvojaan varjosti
+jonkinlainen miehen hattua ilkeästi apinoiva päähine; ennen kuulsi
+hänen sorea vartalonsa pienin, leikkivin piirtein kauniisti poimuilevan
+visiittikapan peitosta, joka veikistellen kätki ja ilmaisi olkapäiden
+pyöreyden ja käsivarsien liikkeet; nyt rumisti koko olentoa pitkä
+kuskitakki, joka kuvasti vaatteet, mutta ei vartaloa, ja kun vaimo
+astui laivan porraslaudalta, näki mies hänen pienen jalkansa, johon hän
+oli ihan rakastunut ennen, silloin kun se oli tiiviissä nappikengässä,
+virutettuna suippuiseen kiinalaistohveliin joka ei sallinut jalkaterän
+ponnahdella noissa tanssivissa rytmeissä, mitkä häntä ennen hurmasivat.
+
+Hän, eikä hän! Mies syleili häntä, suuteli. Kysyivät vointia ja mies
+lasten vointia. Ja lähtivät rannalta.
+
+Sanat kömpelöitä, kuivia, vastahakoisia. Kummallista! He ikäänkuin
+häpesivät toisiaan, kirjevaihtoonsa eivät vihjailleetkaan.
+
+Viimein rohkaisi mies mielensä.
+
+-- Lähdemmekö kävelemään ennenkuin aurinko laskee?
+
+-- Lähtään, mielelläni, vastasi vaimo ja luottautui miehen
+kyynäskoukkuun.
+
+Kulkivat katua pitkin pieneen kaupunkiin. Kaikki kesäiset huvipaikat
+oli sulettu luukuilla, puutarhoista oli kukoistus riistetty. Joku
+lehväin taakse piiloutunut omena oli niissä vielä, mutta kukkapenkeistä
+oli kukat viety. Verannat, joista oli telttamarkiisit poistettu,
+näyttivät luurangoilta ja äänetöntä oli nyt siellä, missä ennen iloinen
+nauru oli kajahdellut ja kasvot ilosta loistaneet.
+
+-- Näyttää niin syksyiseltä, sanoi vaimo.
+
+-- Niin, kolkkoa on nähdä kesäiloja tällaisina.
+
+Vaelsivat edelleen.
+
+-- Mennään katsomaan entisiä asumuksiamme, sanoi vaimo.
+
+-- Mennään, se on hauskaa.
+
+Ja he kulkivat kylpylaitoksen ohitse.
+
+Tuossa oli pienoinen tupa ahtaassa tilassa, puutarhurin ja
+luotsivanhimman asumusten välillä, punaisen säleaidan sisällä,
+verannoineen ja puutarhatilkkuineen.
+
+Muinaiset muistot havahtivat. Tuolla, tuossa kamarissa syntyi
+ensimäinen. Riemua, juhlaa! Laulua ja nuoruutta! Tuossahan oli heidän
+istuttamansa ruusupensas. Tuohon he laittoivat maamansikkalavan, mutta
+ei ollut sitä siinä enää, se oli nurmikoksi ruohottunut. Saarnipuissa
+oli keinun jälet, mutta keinua ei ollut.
+
+-- Kiitos kauniista kirjeistäsi, sanoi vaimo ja puristi miehen
+käsivartta.
+
+Mies punastui, ei vastannut. Sitten kääntyivät he kulkemaan hotellille
+päin, miehen kertoessa kaikellaista matkaltaan.
+
+Mies oli antanut laittaa aterian suureen saliin, heidän entiselle
+pöydälleen, jossa he muinoin olivat aterioineet. Ruokaluvuitta
+rupesivat syömään.
+
+Ja nyt olivat he kahden jälleen. Mies otti leipäkorin ja tarjosi
+vaimolleen. Tämä hymyili. Eipä mies ollut aivan tuonoon ollut niin
+kohtelias. Mutta oli nyt taas niin uutta ja hauskaa aterioida
+ravintolassa ja pian keskustelivat he lämmenneinä, kuten duettoa,
+toinen ehättäen jotain kertomaan toisen puhuessa, muistutellen sitä tai
+sitä mennyttä, ja he elivät muistoissa. Katseet loistivat ja kasvojen
+pienet rypyt tasoittuivat. Oi sitä kultaista, ruusunhohteista aikaa,
+joka on ihmisellä vain kerta, jos on, jota niin monilla, monilla ei ole
+ollenkaan. Herkkuihin päästyä kuiskasi mies jotain tarjoilijattarelle,
+joka pian toi pöytään pullon sampanjaa.
+
+-- Rakas Aksel, mitä sinä ajatteletkaan? sanoi rouva kuten nuhdellen.
+
+-- Kevättä, mikä meni, mutta mikä palaa. -- Mutta hän ei ajatellut
+oikeastaan sitä, sillä vaimon nuhteissa juolahti mieleen tummana
+hiipien kuin kissa, kuva lapsenkamarista ja jauhopuurosta.
+
+Mutta mieli selkeni jälleen, ja ruusunpunainen viini kosketti taas
+muistojen kieliin ja he antautuivat menneisyyden lumoisaan huumaukseen.
+
+Mies istui nyt kyynärpää pöytää vasten ja käsi silmillä kuten koettaen
+karttaa häiritsevää nykyhetkeä, nykyhetkeä, jota hän niin oli halunnut.
+
+Hetket kuluivat vireästi. Nousivat pöydästä ja menivät kahville saliin,
+jossa oli piano.
+
+-- Kuinkahan minun pienoiseni jaksavat, tuumi rouva, heräten nyt vasta
+huumauksesta.
+
+-- Istupas ja laula, sanoi mies ja avasi soittimen.
+
+-- Mitä minä laulan? Tiedäthän sinä, etten ole laulanut moniin
+aikoihin.
+
+Kyllä, hän tiesi kyllä, mutta nyt hän tahtoi laulua. Vaimo asettui
+pianon ääreen ja soitteli preludioita. Rämisevä kapakkapiano kalisi
+kuin irtohampaat.
+
+-- Sano mitä minä nyt laulan? kysyi vaimo ja kääntyi miehen puoleen.
+
+-- Sinä tiedät, Lilly, vastasi mies tohtimatta hänen silmiinsä
+katsahtaa.
+
+-- Sinun laulusi! Niin, kun minä sen vaan muistaisin!
+
+-- Ja sitten hän lauloi: "Maa kaukainen mikä se lienee, miss' armaani
+asustelee."
+
+Mutta oi, ääni oli ohut, terävä ja mielenliikutus sen teki
+epäpuhtaaksi, hetkin kuin huuto sielun sisimmästä, tunne keskipäivän
+katoamisesta ja illan lähenemisestä. Sormet, jotka olivat askaroineet
+raskaassa työssä, eivät helposti osuneet oikeihin tangentteihin ja
+soitin oli soitettu pilalle; vasaroista kangas kulunut ja vain puut
+napsahtelivat metallikieliin.
+
+Kun oli laulanut, ei vaimo pitkään aikaan tohtinut käännähtää
+istuimellaan, hän aivan kuin odotteli että mies tulisi hänen luokseen
+ja sanoisi jotain. Mutta hän ei tullut, ja äänetöntä oli huoneessa. Kun
+vaimo kääntyi tuolillaan, niin mies sohvalla itki. Vaimo halusi
+hypähtää hänen luokseen, puristaa hänen päätään käsiinsä ja suudella
+häntä kuten muinoin, mutta hän ei voinut nousta, istui liikkumatta,
+katseli lattiaan.
+
+Miehellä oli polttamaton sikari peukalon ja etusormen välissä. Kun hän
+kuuli laulun vaikenevan, purasi hän sikarista pään, raapaisi tulta.
+
+-- Kiitos, Lilly, sanoi mies sauhutellen. Tahdotko nyt kahvia?
+
+Joivat kahvia ja puhuivat ylimalkaisesti kesähuveista ja tuumivat missä
+asuisivat ensi suvena. Mutta keskustelu alkoi kuivua ja asiat toistua
+samoina.
+
+Vihdoin sanoi mies, tukauttelematta pitkää haukotustaan:
+
+-- Nyt minä menen makaamaan!
+
+-- Minä menen kanssa, sanoi rouva, nousten ylös. Mutta ensin menen
+vähän balkongille.
+
+Mies meni sänkykamariin. Rouva oli hetken ruokasalissa ja jutteli
+emännän kanssa sylttysipulista, jonka jälkeen he joutuivat tarinoimaan
+villavaatteiden pesusta. Tarinaa kesti puoli tuntia.
+
+Kun rouva palasi, pysähtyi hän sänkykamarin ovelle kuuntelemaan. Ei
+hiiskausta, kengät olivat oven edessä. Rouva naputti, mutta ei
+vastattu. Silloin avasi hän oven ja meni sisään. Mies makasi.
+
+Nukkui!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomisaamuna kahvipöydässä herran päätä kivisti ja rouva näytti
+levottomalta.
+
+-- Ush, minkälaista kahvia, sanoi herra irvistäen.
+
+-- Se on Brasilialaista, sanoi rouva.
+
+-- Mitäs me nyt tänään tehdään? sanoi herra ja kaivoi kellon
+taskustaan.
+
+-- Sinun pitää ottaa voileipä, tuumi rouva, eikä äkäillä kahville.
+
+-- Juu, sen minä teenkin, sanoi mies, ja pikku naukku. Se sampanja,
+brr!
+
+Herran eteen tuotiin voileipätarjotin ja viinapullo ja hän virkistyi.
+
+-- Nyt mennään Luotsivuorelle katsomaan näköalaa.
+
+He nousivat ja lähtivät. Ilma oli hurmaava ja kävely raikasta. Mutta
+vuorelle kapuaminen oli hidasta, rouvan henkeä ahdisti ja herran polvet
+olivat kangistuneet. Nykyisiä entisiin ei vertailtu.
+
+Sitten lähtivät lehtoihin.
+
+Niityt oli niitetty kauan sitten ja äpäre koluttu niin ettei kukkaa
+kuultanut. Istuivat parille kivelle.
+
+Mies alkoi jutella vankilain tarkastuksesta ja toimestaan, rouva
+lapsista.
+
+Kulkivat jälleen sanaa vaihtamatta vähän matkaa. Mies katsoi kelloaan.
+
+-- Vielä on kolme tuntia päivälliseen, sanoi hän. Ja ajatteli: mitähän
+ihmettä me teemme huomenna. Palasivat hotelliin. Mies haki sanomalehtiä
+lukeakseen. Rouva hymyili ja istui hiljaa hänen vieressään.
+
+Päivällisillä jotenkin hiljaista. Vihdoin alkoi rouva luvun piioista.
+
+-- No, mutta jumalan nimessä, älä nyt viitsi piioista, huudahti mies.
+
+-- Niin, emmehän tulleet tänne toraamaan, vastasi rouva.
+
+-- Olenko minä torannut?
+
+-- No, en suinkaan minäkään.
+
+Ja tuli hirvittävä paussi. Mies olisi halunnut, että jokin olisi sen
+lopettanut. Vaikka puhe lapsista! Tämä tête-à-tête alkoi käydä
+kiusalliseksi. Mutta sitten vihlaisi sydäntä, kun ajatteli eilispäivän
+kirkkaita hetkiä.
+
+-- Mennään Tammiston mäelle, sanoi rouva, poimimaan mansikoita.
+
+-- Ei näin myöhään ole mansikoita; nythän on syksy!
+
+-- Mennään kuitenkin!
+
+Ja he lähtivät. Mutta ei tullut puheesta. Mies katseli ja haki jotain
+esinettä, jotain paikkaa tien varrella josta sopisi puhua, mutta kaikki
+oli kuivaa, sanottua. Vaimo tunsi miehen kaikki ajatukset kaikista
+asioista, eikä hyväksynyt niistä läheskään kaikkia. Sitäpaitse, nyt
+tahtoi mies kotiin, lasten luo. Olihan ihan hullua maleksia täällä
+kummituksena ja pelätä joka hetki kinasteluja. Viimein pysähtyivät,
+sillä rouvaa väsytti. Mies istuutui tien viereen ja piirteli hietaan
+kepillään ja toivoi vain että rouva alkaisi jostain puhetta.
+
+-- Mitä sinä ajattelet, kysyi rouva viimein.
+
+-- Niin minä, vastasi mies kuin taakan alta päästen. -- Niin, sitähän
+minä, että me olemme jo vanhoja, mamma; me olemme leikit leikkineet ja
+saamme tyytyä siihen mikä on mennyttä. Ehkäpä sinä ajattelet niinkuin
+minäkin. -- Lähdetäänkö iltalaivalla kotiin. Vai?
+
+-- Sitähän minä olen ajatellut koko ajan, ukko kulta, mutta sinunhan
+piti saada pitää oma pääsi.
+
+-- No tule sitten, niin lähtään kotiin. Ei ole kesää enää. On syksy.
+
+-- Niin on!
+
+He kulkivat kevein askelin takaisin. Miestä vähän nolosti tällainen
+asiain yhtäkkinen proosalliseksi kääntyminen ja hänen teki mieli ruveta
+selittelemään sitä filosoofisesti.
+
+-- Katsos, mamma, sanoi hän, minun rak ... hm, (sana oli
+liian vahva) minun mieltymyksessäni sinuun on vuosien kuluessa
+tapahtunut evolutsiooni, kuten nykyään sanotaan. Se on kehittynyt,
+anplifieerautunut, niin sanoakseni, niin että kun se alussa kohdistui
+indiviidiin, on sen esineenä nyt perhe kollektiiviteettinä. Se ei
+kohdistu nyt sinuun persoonallisesti, ei lapsiin, vaan koko...
+
+-- Tai kuten eno aina sanoi, että lapset ne on ukkosenjohtoja!
+
+Filosoofisen selittelynsä jälkeen tuli mies taas entiselleen. Hauskaa
+oli nakata pois tämä juhlatakki yltään; ja tuntui kuin olisi hän taas
+pukeutunut yönuttuun.
+
+Ja kun he tulivat huoneisiinsa hotelliin, kävi rouva heti kapsäkkien
+kimppuun ja oli hyvällä päällä.
+
+Ja tultuaan laivaan, menivät he heti alas ruokasaliin. Häpeissään kun
+oli, kysyi mies sentään ensin, eivätkö he jäisi katselemaan auringon
+laskua, mutta ei rouva halunnut.
+
+Ja illallisella otti mies ruokaa ensin omalle lautaselleen ja rouva
+kyseli tarjoilijattarelta, missä hinnoissa hapanleipä on.
+
+Ja syötyään makonsa täyteen ja kohottaessaan portterilasia huulilleen,
+ei mies voinut olla virkkamatta ajatusta, jolle hän mielessään oli
+naureskellut jo pitkän aikaa:
+
+-- Vanha hupakko, häh! sanoi ja hymyili vaimolle, joka suu ruokaa
+täynnä sattui häneen katsahtamaan.
+
+Mutta vaimo ei suonut hymyä vastaukseksi tuolle säteilevälle
+lihavanaamalle, vaan hänen silmänsä välähtivät ja saivat niin
+musertavan arvokkaan ilmeen, että mies joutui ihan hämilleen.
+
+Lumous haihtui, viimeiset rakastajattaren sävyt katosivat; mies oli
+lasten äidin seurassa ja hän tunsi olevansa nolattu.
+
+-- Älähän halveksi minua sentään, jos olin hupakko jonkun
+silmänräpäyksen, sanoi rouva vakavasti. Mutta miesten mieltymys onkin
+suureksi osaksi halveksimista; se on merkillistä.
+
+-- Entäs naisten sitten?
+
+-- Vielä enemmän, se on totta! Mutta naisilla onkin suuremmat syynsä.
+
+-- Jumala ties! Taitavat olla yhtä suuret, vaikkei samat. Mutta
+luultavasti ovat molemmat väärässä. Sitä, jota on vaikea saada ja jota
+siis on ruvennut pitämään liian suuressa arvossa, alkaa pian halveksia.
+
+-- Miksi sitä sitten pitää liian suuressa arvossa?
+
+-- Miksikäs sitä on niin vaikea saada?
+
+Höyrypilli heidän päänsä päällä lopetti keskustelun.
+
+Tultiin perille.
+
+Kun he jälleen tulivat kotiin ja mies näki hänet keskellä lapsilaumaa,
+tunsi hän pian, että hänen "mieltymyksensä" häneen oli muuttunut ja
+että vaimon mieltymys oli miehestä siirretty lapsiin ja jaeltu noille
+huutaville piimäparroille. Ehkäpä mies oli ollut vain välikappaleena,
+silloin kun vaimo oli häneen mieltynyt. Miehen osahan tässä näytelmässä
+oli niin lyhyt, siksi tunsi hän itsensä syrjäytetyksi. Ellei häntä
+olisi tarvittu leivän hankkijaksi, olisi hänet luultavasti jo hylätty.
+
+Mies meni työhuoneeseensa, pani yönutun ylleen ja tohvelit jalkaan,
+pisti piippuun ja viihtyi taas kuin kotonaan.
+
+Akkunoita hakkasi sade ja tuuli ja takan torvessa vinkui.
+
+Päästyään lasten luota tuli vaimo sisään.
+
+-- Eipä ole mansikan poimimis-ilma, sanoi hän.
+
+-- Ei, muoriseni, kesä on mennyt ja syksy tullut.
+
+-- Niin, syksy on tullut, vastasi vaimo, mutta ei talvi vielä sentään,
+ja se lohduttaa.
+
+-- Lohduttaa! Huono lohdutus, kun ihmisellä ei ole monta elämää.
+
+-- On kaksi, kun on lapsia, kolme, kun saa nähdä lastensa lapset!
+
+-- Mutta siihen se loppuukin sitten.
+
+-- Loppuu, jos ei ole elämää tämän jälkeen.
+
+-- Siitä ei varmaa! Mutta mikäpä tietää? Minä kyllä uskon, mutta eihän
+minun uskoni todista mitään!
+
+-- Niin, mutta on niin hauskaa uskoa, uskotaan pois, uskotaan, että
+meillekin tulee vielä kerran kevät! Uskotaan nyt!
+
+-- Niin, uskotaan, sanoi mies ja kietoi kätensä vaimon vyötäisille.
+
+
+
+
+Leivän puute.
+
+
+Hän oli ylimääräisenä kauppakollegiumissa 1200 kruunun palkalla. Hän
+oli rakastanut nuorta tyttöä, jolla ei ollut myötäjäisiä; rakkaudesta,
+kuten hän itse selitti; päästäkseen juoksemasta tanssiaisissa ja
+kaduilla, sanoivat ystävät. Miten liekään ollut, parin yhdyselämä oli
+alussa onnellista.
+
+-- Ai kuinka huokeaa on elää naimisissa, -- huudahti hän kerran,
+häätouhut kestettyään. -- Sama summa, joka tuskin riitti ennen
+poikamiehelle, riittää nyt miehelle ja vaimolle. Se avioliitto, on se
+sentään mainio keksintö. Neljän seinän sisällä on miehellä mitä hän
+ikinä kaipaa: asunto, kellari, sveitseria -- kaikki. Eikä ruokalistoja,
+ei juomarahoja, ei uteliasta porttivahtia aamuisin kurkkimassa, kun
+lähtee kaupungille rouva käsikynkässä.
+
+Elämä hymyili hänelle, voimansa kasvoivat yhä ja hän teki työtä miehen
+lailla. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut elonvoiman niin itsessään
+tulvehtivan ja aamuisin hypähti hän sängystä kuin ponnahtaen ja
+mainiolla tuulella; hän oli kuin nuorentunut.
+
+Kahden kuukauden päästä, kun ikävystymistä ei vielä tuntunut, ilmaisi
+pikku rouva hänelle eräitä toiveita. Uutta iloa, uusia huolia, mutta
+niin ihania kantaa! Oli heti hommattava tulot suuremmiksi, jotta
+voitaisiin ottaa arvokkaasti vastaan tuota tuntematonta maailman
+mattia. Mies hankki käännöstyötä. Pieniä, somia vaattehuisia oli siellä
+täällä huonekalujen päällä, kehto se odotti porstuassa ja pieni tuli
+terveenä ja ehin nahoin surujen maailmaan.
+
+Isä oli hurmiossa; mutta kuitenkin tunkihe sieluun jonkinlainen
+pelko katsellessa tulevaisuutta kasvoista kasvoihin. Menot ja tulot
+eivät pysyneet tasapainossa. Täytyi kuroa kukkaron viilekkeitä
+toalettirasioissa. Bonjourin ompeleet alkoivat valeta, paidan rinnan
+kätki suuri lapiokravatti, housunlahkeisiin ilmestyi rimsuja, joiden
+tähden viraston vahtimestarit alkoivat häntä katsella halveksien.
+Sitäpaitsi täytyi hänen pitentää työpäiväänsä.
+
+-- Tässä pitää panna toppi piimäparroille, -- tuumi hän itsekseen. --
+Mutta millä tavalla?
+
+Sitä ei hän tiennyt.
+
+Kolmen kuukauden päästä valmisti hänen vaimonsa häntä valituin sanoin
+tietämään, että hänen isänilonsa tulisi suurentumaan kaksinkertaiseksi.
+Mies ei oikein ihastunut. Mutta eihän tässä tieltä kääntyä auttanut,
+vaikka avioliitto näkyikin olevan kaikkea muuta kuin huokea laitos.
+
+-- Mutta antaahan olla, tuumi hän ja rupesi iloisemmaksi, --
+nuorempihan perii vanhemman kapalorievut, vai mitä? Ne ei siis maksa
+mitään ja muuten, täytyyhän niiden elää niidenkin.
+
+Tuli isäksi toisen kerran.
+
+-- Sinä pusket täydellä höyryllä, -- ilmaisi aivoituksensa eräs toveri,
+joka oli nainut mies, mutta jolla ei ollut lapsia kuin yksi.
+
+-- Piru vie, mutta mitäs siinä tekee?
+
+-- Pitää olla järkevä!
+
+-- Järkevä? Kuulehan nyt, hyvä veli! Naimisiinhan sitä mennään sen
+tähden että -- -- minä tarkoitan, ei juuri vartavasten sitä varten,
+jotta, että -- -- mutta kuitenkin kaikessa tapauksessa myöskin
+sentähden jotta -- -- Hyvä! Me olemme naimisissa, sillä hyvä.
+
+-- Eipä ihan. Ja toinen asia, veli, jos toivot, että sinun kannattaisi
+käyttää puhdasta tärkkipaitaa ja olet taipuvainen huolimaan
+virkaylennystä, niin on absoluuttisesti välttämätöntä, ettei
+housunlahkeistasi roiku rimsuja eikä hattusi paista punaiselta.
+
+Ja tuo järkevä kuiskasi muutamia jären sanoja hänen korvaansa.
+
+Niin kävi nyt aviomiesrukan, joka tuumi päässeensä hyville päiville,
+sai elellä nälkäruuilla.
+
+Ja sitten alkoi mullin-mallistus.
+
+Ensin liiaksi kiihtyneet hermot, yöt unettomat ja päivän työ kehno; ja
+sitten lääkäri. Kolme kruunua joka resepti. Ja millaisia reseptejä,
+herra jumala! Hän ei voisi tehdä työtä. Hän oli tehnyt liiaksi työtä,
+aivot olivat liiaksi rasittuneet. Mutta työttömyys, se olisi heille
+kuolema! Ja työ se oli myös kuolema!
+
+Teki työtä!
+
+Eräänä päivänä kun hän istui virastohuoneessa köyristyneenä loputtomain
+numerokolummien yli, pyörtyi hän ja komahti lattialle.
+
+Uusi käynti lääkärin luona, joka oli spesialisti -- 18 kruunua. Uudet
+määräykset: virkaloma kivuloisuuden tähden, oiva ratsastusretki joka
+aamu, aamiaiseksi pihviä ja lasi hyvää portviiniä.
+
+Ratsuja ja portviiniä!
+
+Mutta vielä pahempaa oli se, että hän alkoi sielussaan tuntea
+kylmäkiskoisuutta tuota rakastettua vaimoa kohtaan -- ei tiennyt miksi.
+Miestä pelotti lähestyä häntä ja samalla hän himoitsi häntä; hän
+rakasti, rakasti yhä, mutta rakkaudessa oli jotain katkeraa.
+
+-- Sinähän laihdut, -- tokaisi eräs toveri.
+
+-- Niin, minä tosiaan luulen, että olen laihtunut, -- vastasi aviomies.
+
+-- En minä sitä tarkoittanut, -- peruutti toinen. -- Kieroa peliä,
+poika!
+
+-- En ymmärrä hölyn pölyä, mitä sinä tarkoitat!
+
+-- Puoli surussa, nainut mies! Älä sinä rupee, ystäväni.
+
+-- Hitto soi, en minä vaan ymmärrä!
+
+-- Ei auta puskea päin tuuleen! Ei, käännä purjetta sopivasti ja saat
+nähdä, ettei hätää mitään. Usko minua, kyllä minä nämä asiat ymmärrän.
+Kai älyät puolesta sanasta?
+
+Notari jätti hyvät neuvot silleen, hyvin tietäen, etteivät tulot
+lisäänny samassa suhteessa kuin lapsilauma, mutta jotensakin varmaan
+luullen tietävänsä myös sairautensa syyn.
+
+Kesä oli vähitellen tullut. Perhe oli muuttanut maalle. Eräänä kauniina
+iltana oli aviopari lähtenyt kävelemään kahden jyrkkää järvenäyrästä
+pitkin, jota äsken lehteen puhenneet lepät siimestivät. Mies oli
+pahoilla mielin, alakuloinen; synkät ajatukset liikkuivat pakottavissa
+aivoissa. Elämä oli hänestä pohjaton kuilu, joka avautui nielläkseen
+heidät, kaikki ne, joista hän niin paljon piti.
+
+He alkoivat ennehtiä, että hän kai kohta menettäisi paikkansa;
+päällikkö oli nimittäin pahastunut siitä, että hän taas anoi
+virkalomaa. Mies valitteli toverin tylyyttä, tunsi olevansa kaikkien
+hylkäämä ja kärsi tuskaa, kun ajatteli, että vaimo oli häneen
+kyllästynyt.
+
+Ei, ei toki, vaimo rakasti häntä yhä yhtä kiihkeästi kuin ennen
+onnenpäivinä, jolloin he olivat äsken kihlautuneet; voiko mies
+sellaista epäillä?
+
+Oi, ei, mutta hän oli kärsinyt niin paljon, hän ei voinut hallita omia
+ajatuksiaan. Ja hän painoi hehkuvan poskensa toisen poskea vasten,
+pujotti kätensä hänen uumilleen ja suuteli suutelemistaan kuumin huulin
+hänen silmiään.
+
+Hyttyset hyppivät ylös ja alas häätanssissaan koivun latvassa, ilman
+huolia niistä tuhansista pienoisista, jotka heidän luvallinen
+huvituksensa saattaisi elämään; hauet kutivat kaislikossa huolettomasti
+hyläten miljoonat vaimosensa; pääskyset suutelivat lennossa keskellä
+selvää päivää, eivätkä olleet hiukkaistakaan levottomia säännöttömäin
+rakkaussuhteidensa seurauksista.
+
+Yhtäkkiä kavahti mies ylös ja venyttelihe kuten pahoista unista heräten
+ja hengitti täysin keuhkoin hempeää ilmaa.
+
+-- Mikä sinulla on? -- kuiskasi vaimo ja punehtui.
+
+-- En tiedä. Mutta sen tiedän, että minä elän, että hengitän jälleen!
+
+Ja säteilevän iloisena, kirkkain kasvoin ja kiiltoisin silmin, kurotti
+hän vahvat kätensä vaimon puoleen, nosti hänet syliinsä kuin lapsen ja
+suuteli rajusti hänen otsaansa. Pohkeidensa lihakset paisuivat kuin
+antiikisen jumalan, selkä suoristui joustavaksi kuin viidan puun, ja
+onnen ja elinvoiman huimaamana kantoi hän rakkaan taakkansa polulle,
+jossa laski hänet maahan.
+
+-- Sinä uuvutat itsesi, rakkaani -- sanoi vaimo häädellen, turhaan
+koettaen irtautua hänen syleilystään.
+
+-- Oh, en! Minä voin kantaa sinua maailman ääriin ja minä kannan
+kaikkia teitä, miten monta lieneekään, tai -- lisäsi hän -- miten monta
+tulleekaan!
+
+Ja riemua hehkuen astelivat he kotiin käsi kädessä.
+
+-- Miten lieneekään, rakkaani, täytyy tunnustaa, että on jotenkin
+hauskaa hypähtää sen kuilun yli, joka eroittaa sielun ja ruumiin.
+
+-- Mitä sinä puhut!
+
+-- Jospa vain sen olisin tiennyt, olisin säästynyt paljolta
+onnettomuudelta. Voi idealisteja.
+
+Ja he menivät huoneeseensa.
+
+Vanha hyvä aika alkaa jälleen ja uusi, parempi näyttää luontuvan. Herra
+toimii taas virastossa ja eletään uudelleen rakkauden keväässä.
+
+Ei tohtoria tarvita ja mieli on mitä parhain.
+
+Kolmansien ristiäisten jälkeen alkaa miestä arveluttaa jälleen ja
+hän rupee taas kieroon peliin ja seuraukset on tutut. Lääkäri,
+virkavapautta, ratsastamista, portviiniä! Tämä täytyy lopettaa! Joka
+kerta teki vaurion budgettiin.
+
+Ihan uuvuksissa, koko hermokoneisto sijoiltaan, täytyi hänen päästää
+luonto valtoihinsa. Ja menot kasvoi ja tulot väheni heti.
+
+Ei hän tosiaan ollut rikas, mutta ei köyhäkään.
+
+-- Toden totta, muija kulta, tästä tulee taas ihan entinen peli, sanoi
+mies.
+
+-- Määrättyyn hetkeen saakka, ystäväni, -- vastasi naisparka, jolla
+paitse äidin velvollisuuksia oli myös kaikki palvelijan tehtävät
+täytettävänä.
+
+Neljännen lapsivuoteen jälkeen ei vaimo enää jaksanut ja täytyi ihan
+pakosta hankkia lapsentyttö.
+
+-- Nyt riittää! -- ilmaisi lohduton aviomies. -- Nyt pannaan piste.
+
+Köyhyys irvisti ja kodin perusta horjui.
+
+Ja kolmenkymmenen vuoden ikäisinä, tuona hedelmällisenä aikana, jolloin
+kaikki kukat saavat vaatia hedelmöitymistään, täytyi nuorten
+aviopuolisojen turvautua inhottavaan, häpeälliseen celibaattiin. Mies
+oli ärtyisä, hipiä tuhkan harmaa ja silmät sammuneet. Vaimon upea
+kauneus lakastui, voimakas povi litistyi ja hän sai sietää äidin koko
+kärsimyksen nähdessään lapsensa verettöminä ja huonoissa vaatteissa.
+
+Eräänä päivänä paistoi hän hellalla silliä, kun eräs naapurin rouva
+tuli sisään vähän tarinoimaan.
+
+-- Mitenkäs nyt rouva jaksaa? -- alkoi vieras.
+
+-- Kiitos, siinä menee! Entä itse?
+
+-- Voi, minä olen niin heikko! Eipä se naimisissa olo ole paljonkaan
+arvoinen, kun aina täytyy vahtia!
+
+-- Luuletteko olevanne yksinänne siinä kohtalossa...?
+
+-- Ah -- --? -- -- --
+
+-- Tietkääs rouva, mitä se sanoi. Täytyy säästää juhtaa, sanoi. Ja minä
+kärsin, sen rouva arvaa! Onhan tosiaan erinomaista olla naimisissa!
+Toinen tai toinen saa sitä kokea. Jompi kumpi.
+
+-- Tai molemmat! --
+
+-- Ei taida mikään siinä auttaa.
+
+-- Entä oppineet, ajavat hottiinsa ruunun ruokaa? --
+
+-- Niin, oppineet, niillä on niin paljon parempaa ajateltavaa, ja onhan
+sopimatonta kirjoittaa tällaisista asioista; niitä ei voisi lukea
+ääneen.
+
+-- Mikä on pääasia.
+
+Jonka jälkeen nuo kaksi naista alkoivat kertoa toisilleen kovia
+kokemuksiaan.
+
+Seuraavana kesänä täytyi asua kaupungissa kellarikerroksessa kaidan
+kujan varrella ja tyytyä näköalana katuojaan, joka löyhki niin, ettei
+akkunoita voitu avata.
+
+Vaimo ompelee samassa huoneessa, jossa lapset leikkivät; mies, jonka on
+täytynyt erota virastaan, kun ei ollut siistiä pukua, kirjoittaa
+puhtaaksi vierushuoneessa ja murisee pienoisten meluamista. Väliovesta
+kohdellaan toisiaan tylyin sanoin.
+
+On helluntai, iltapäivä. Mies venyy repaleisella nahkasohvalla ja
+tarkastelee ruudusta kujan toisella puolella näkyvää akkunaa. Siellä
+hoksaa hän tytön, jonka mainittiin viettävän huonoa elämää,
+koristeleivan iltakävelylleen. Toalettipeilin vieressä on hänellä
+syreenikimppu ja kaksi appelsiinia. Välittämättä uteliaista katseista,
+kiskoo hän kureliivit kiinni tanakoille povilleen.
+
+Eipä nuo vietä niinkään huonoa elämää, tuumi celibaattiin tuomittu
+itsekseen, yhtäkkiä leimahtaen liekkiin. -- Tässä maailmassa saa elää
+vain kerran ja elettävä on, vieköön se sitten vaikka mihin.
+
+Vaimo, joka juuri tulee huoneeseen, hoksaa hänen katseittensa esineen.
+Silmänsä leimahtavat; loppuun palavan rakkauden viimeinen kipenä
+tuikkii tuhkan alta ja sytyttää hetkellisen mustasukkaisuuden.
+
+-- Eiköhän lähdetä lasten kanssa Eläintarhaan? kysyi vaimo.
+
+-- Näyttelemään viheliäisyyttä? -- vai? Kiitos kunniasta!
+
+-- Mutta täällä on niin kuuma. Minä lasken uutimet alas.
+
+-- Avaisit paremminkin akkunan!
+
+Mies arvaa vaimon ajatukset ja nousee itse avaamaan akkunaa. Ulkona
+istuu hänen neljä pienokaistaan katukäytävän laidalla lähellä
+likaviemärin suuta. Ne tallustelevat kuivassa katuojassa ja leikkivät
+appelsiinin kuorilla, jotka ovat löytäneet kadulta roskien seasta.
+Miehen sydäntä kalvaa ja itku tuli kurkkuun; mutta köyhyys oli
+tylsistänyt hänet niin että hän vain seisoi toimetonna kädet ristissä.
+
+Yhtäkkiä pullahti kaksi liejuvirtaa likaviemärin torvesta, täytti
+tulvallaan katuojan ja kasteli lasten jalat, ne alkoivat huutaa
+tukehtumaisillaan löyhkään.
+
+-- Pane lasten päälle, että pääsevät ulos, mutta joutuin! -- huusi mies
+aivan lohdutonna tuosta sydäntä vihlovasta näystä.
+
+Isä lykkäsi korivaunua, jossa pienin oli, ja äiti talutteli toisia. He
+tulivat Klaran hautausmaalle, tavalliseen käyntipaikkaansa
+tummarunkoisten lehmusten lehväkatoksen alle, joka oli vihreä ja
+rehevä, kuten maa olisi lannoitettu ruumiilla, jotka tänne oli
+haudattu. Soitettiin iltakirkkoon. Köyhiä mummoja kulki ryhmittäin
+kirkkoon istumaan niille paikoille, jotka olivat jääneet tyhjiksi
+rikkailta penkinomistajilta, mitkä olivat virkistäneet sieluaan
+puolipäiväsaarnalla ja nyt hyllyivät vaunuissaan kuninkaallisessa
+Eläintarhassa. Lapset kiipeilivät latteilla hautakivillä, jotka oli
+koristettu vaakunoilla ja muistokirjoituksilla.
+
+Aviopuolisot istuivat penkille lähellä lapsen vaunua, jossa pienin
+kellotti imien maitopulloaan. Kaksi koiraa, läheisen haudan ruohikosta
+liikehtien, antautui kevättunnelmiinsa pyhäin kellojen soidessa.
+
+Nuori, elegantti aviopari, taluttaen silkkipitseihin ja samettiin
+puettua tyttöstään, asteli ohi. Puhtaaksikirjoittaja-rukka
+katseli nuorta keikaria ja tunsi hänen olevan entisen toverinsa
+Kauppakollegiosta; mutta eipä tämä viitsinyt tervehtiä. Katkera
+kateuden tunne kalvoi kirjurin mieltä niin kovin, että hän tunsi tämän
+n.s. epäjalon tunteen nöyryyttävän itseään pahemmin kuin surkean
+kohtalonsa. Kantoiko hän kaunaa tuolle toiselle sen vuoksi, että tämä
+nyt oli saanut toimen, jota hän itse muinoin oli tavoitellut? Ei. Mutta
+saattoihan kateus olla hänen oikeudentuntonsa toinen puoli ja hänen
+kärsimyksensä sitä suurempi, kun tunsi kokonaisen kansanluokan
+tuomituksi aivan perinnöllisesti samaan kurjuuteen. Hän oli vakuutettu
+siitä, että nuo yhteiskunnallisen hyväntekeväisyyden ikeellä kytketyt
+vaivaishoitolais mummo-rukat kadehtivat hänen vaimoaan, ja oli ihan
+varma, että monet näistä jalosyntyisistä vainajista, jotka lepäsivät
+täällä vaakunaisissa hautaholveissaan, olisivat kadehtineet häntä hänen
+lastensa vuoksi, kun heidän itsensä oli täytynyt erota elämästä ilman
+sukukartanonsa perijää. Tosin on elämä aina vajanaista, mutta miksi
+pitää lihavain palain joutua niille, joilla ennestään on mukava olla ja
+mistä se johtuu, että voitto aina lankee suurarpajaisten järjestäjille?
+Ne jotka eivät jätä jälkeensä perintöjä, saavat tyytyä messuun,
+iltakirkossa nimittäin (heidän noudatettavakseen ovat luodut se moraali
+ja ne hyveet, joita halveksivat muut, joille taivaan portit aukeavat
+kultaa kilistämällä). Mutta hyvä, vanhurskas Jumala, miten on hän
+jakanut onnen lahjat niin väärin? Parempi olisi tosiaan ollut elää
+hyviä päiviä ilman huonoa jumalaa, joka vielä on ollut kyllin
+rehellinen ilmoittamaan, että "tuuli puhaltaa kusta hän (tuuli) tahtoo"
+ja tunnustamaan, ettei hän puutu meidän asioihimme. Mutta ilman kirkkoa
+ei ole lohdutusta nykyisissä olosuhteissa! Mutta pitääkö sitten olla
+lohdutusta? Parempihan on laittautua siihen kuntoon, ettei ole pakko
+turvautua lohdutukseen. Vai mitä?
+
+Nämä hänen mietteensä keskeytti vanhin tytär pyytäen lehmuksen oksaa
+päivänvarjoksi nukelleen. Isä tuskin ehti nousta penkiltä sitä
+taittaakseen, kun jo poliisikonstaapeli huomautti tivakasti, ettei
+puihin saa koskea. Uusi nöyryytys! Ja samalla käski konstaapeli hänen
+pitämään huolta, etteivät lapset nouse hautakiville, sillä oli olemassa
+asetus, joka sen kielsi.
+
+-- Parasta on kun mennään kotiin -- huudahti kirjuri sortuneena. --
+Hyvää pidetään huolta kuolleista, huonoa elävistä!
+
+He vaelsivat kotiin.
+
+Mies ryhtyi taas työhönsä. Hänen oli kirjoitettava manuskriptien
+jälkeen puhtaaksi akateeminen väitöskirja "Liika-asutuksesta".
+
+Hän ei voinut olla tutkimatta vähän sisältöä ja hän alkoi siis lukea
+vihkoa.
+
+Nuori kirjoittaja, joka oli n.s. eetillistä eli naissuuntaa, saarnasi
+paheellisuutta vastaan.
+
+-- Mitä paheellisuutta? kysyi kirjuri itsekseen. -- Sitä, jonka
+voimasta olemme tähän maailmaan tulleet; sitä, jota pappi vihkiessään
+käskee harjoittamaan sanoilla: "lisääntykäät ja täyttäkäät maa!"
+
+Ja nuori kirjailija kirjoitti: Suvun lisääminen avioliiton ulkopuolella
+olisi tuhoatuottava pahe, sen surullisen kohtalon takia, johon ne
+lapset joutuvat, joilta on riistetty tarvittava hoito. Avioliitossa
+sitä vastoin oli velvollisuus päästää halunsa valloilleen. Tätä
+todistaa muun muassa se seikka, että laki turvaa naisen muniakin, ja
+hyvällä syyllä.
+
+-- On siis olemassa, ajatteli kirjuri, -- hyvä sallima aviolapsilla,
+mutta ei äpärillä. Mokomaa nuorta filosoofia! Ja kappas lakia, kun
+turvaa munia! Millä oikeudella irtautuvat siis nämä mikroskooppisen
+pienet oliot joka kerta, kun kuu muuttaa muotoaan? Olisipa sietänyt
+panna poliisi vartioimaan pyhiä munia.
+
+Tällaisia apinamaisuuksia täytyi hänen kirjoittaa puhtaaksi niin
+kauniilla käsialalla kuin ikinä osasi.
+
+Mikä moraalin tulva, eikä niin valistavaa sanaa!
+
+Koko pakinoimisen moraalinen tai oikeammin sanoen epämoraalinen ajatus
+oli: on olemassa jumala, joka elättää ja vaatehtii kaikki aviossa
+syntyneet lapset; kai taivaassa; mutta entäs maassa? Täytyypä miettiä!
+Tosin lienee hän kerran astunut alas taivaasta nauluuttaakseen itsensä
+ristiin, kun ei ollut voinut, vaikka miten yritti, saada selviksi
+ihmisten sotkuisia afäärejä. Hän ei mahtanut niille mitään.
+
+Lopuksi kirkui nuori filosoofi kurkkunsa käheäksi, että vehnän suuri
+menekki on epäämätön todistus siitä, ettei liika-asutus meitä uhkaa ja
+että uusmalthusianismin teoria oli väärä ja sitäpaitse rikoksellinen,
+sekä porvarillisen lain että moraalin kannalta.
+
+Ja tämä perheenisä-raukka, joka ei pariin vuoteen ollut pistänyt
+suuhunsa niin vehnäsen palaa, nousi paikaltaan ja meni houkuttelemaan
+lapsia nielemään sitä ruisjauhopuuroa ja sinertävää maitoa, jota he
+ajoivat makoonsa tuntematta itseään kylläisiksi.
+
+Synkeää oli, ei vesipuuro pahinta, mutta entinen raisu mieli, tuo
+lumoava haltijatar, joka osasi muuttaa mustan rukiin kultaiseksi
+vehnäksi, tuo kaikkivaltias rakkaus runsauden sarvineen oli kadonnut;
+se oli haihtunut sumuksi, pisara pisaralta. Lapsista oli tullut pelkkä
+taakka ja rakastettu vaimo oli nyt kätketty vihollinen, salaisesti
+halveksiva, halveksittu.
+
+Entä syy kaikkiin näihin onnettomuuksiin? Leivän puute! Ja samalla aikaa
+tuhoutuvat Uuden maailman suuret kauppahuoneet liian paljon viljasadon
+paineesta! Kyllä on maailmassa ristiriitoja! Kyllä siis lie
+puutteellisuutta siinä tavassa, jolla leipä jaetaan?
+
+Tiede, joka on tullut uskonnon jälkeläiseksi, ei tähän kysymykseen
+vastaa, se vain konstateeraa faktoja ja antaa lasten kuolla nälkään ja
+vanhempien janoon.
+
+
+
+
+Lapsi.
+
+
+Hänen isänsä kuoli varhain ja sitten jäi hän äidin, kahden sisaren ja
+joidenkuiden tätien hoitoon. Veljiä ei ollut. He elivät maatilallaan
+Södermanlannin sisämaassa eikä heillä ollut juuri naapureita, joissa
+olisi "voinut" käydä. Seitsenvuotiaana tuli hänelle ja sisarille
+guvernantti ja naisserkku, jonka aika kului taloustoimiin.
+
+Hän nukkui sisarten kanssa samassa huoneessa, leikki heidän leikkejään,
+kylpi heidän kanssaan yhdessä eikä kenenkään päähän pistänyt ajatella,
+että hän oli eri sukupuolta kuin siskot. Vanhemmat sisaret rupesivatkin
+pian häntä hoitelemaan ja heistä tuli hänen koulumestarinsa ja
+tyranninsa.
+
+Hän oli aika vankka poika, mutta, niin monien hellyyden esine kun oli,
+lelliteltiin hänet vähitellen pilalle ja avuttomaksi.
+
+Kerran livahti hän vapauteen muonalaisten poikain kanssa. He menivät
+metsään ja reittivät puihin, särkivät linnunpesiä ja kivittelivät
+oravia. Fritiof oli onnellinen kuin vankilasta päässyt ja ei tullut
+kotiin päivälliselle. Pojat poimivat mustikoita ja uivat järvessä. Ensi
+kerran eläissään oli hänellä hauska päivä. Kun hän iltapuoleen tuli
+kotiin, niin sielläkös oli hätä. Äiti oli levoton ja murheissaan ja
+purki suoraan iloaan, kun sai hänet kotiin jälleen, mutta naimaton täti
+Agata, rouvan vanhempi sisar, joka talossa valtikoi, kiehui kiukusta.
+Oli rikos, ettei poikaa kuriteta. Fritiof ei käsittänyt, mikä tässä
+oikeastaan oli rikos, mutta täti Agata sanoi, että tottelemattomuus oli
+rikos. Fritiof väitti vastaan ja sanoi, ettei häntä koskaan oltu
+kielletty leikkimästä muonalaisten lasten kanssa, eikä sitä oltukaan,
+sillä olihan itsestään selvää, ettei sitä sallittaisi. Mutta täti piti
+päänsä ja äidin näkyvissä raahasi hän pojan huoneeseensa antaakseen
+hänelle vitsaa. Hän oli kahdeksan vuoden ikäinen ja aika
+rohkeakasvuinen.
+
+Kun täti työnsi kätensä hänen pöksyn kaulukseensa avatakseen pöksyt,
+värisi pojan ruumis kuin vilutaudissa; kurkkua tukeutti ja sydän
+jyskytti. Hän ei huutanut, mutta tuijotti kuin älytön tuohon vanhaan
+eukkoon, joka melkein mairitellen pyysi häntä tottelemaan eikä
+vastustelemaan. Mutta kun nainen paljasti hänen ruumiinsa, kuohahti hän
+häpeästä ja raivosta ja hyppäsi sohvalle, josta huimi sokeasti
+ympärilleen. Hän tunsi jotakin saastaista, hämäräperäistä, ilettävää
+lehahtavan tuosta naisesta ja hänen sukupuolihäveliäisyytensä nousi
+vastarintaan.
+
+Mutta täti karkasi vihan vimmassa hänen kimppuunsa, kaatoi hänet
+tuolille, raastoi paidan auki ja pieksi häntä. Ensin hän huusi, huusi
+kiukusta, sillä kipua ei tuntunut, potki kuin puistutuksissa
+päästäkseen irti; sitten hän yhtäkkiä oli ihan liikkumatta ja vaiti.
+
+Kun kääkkä oli työnsä tehnyt, ei poika noussut, vaan virui maassa
+pitkällään.
+
+-- Nouse ylös, sanoi täti apealla, särkyneellä äänellä.
+
+Poika nousi ja katsahti häneen. Naisen toinen poski oli kalpea, toinen
+punainen. Silmissä kiilui outo liekki ja joka jäsenensä vapisi. Poika
+katsoi häntä kuin ilkeää elukkaa ja ylimielisesti hymyillen, kuten
+tietäen tätin sytyttämässä halveksumisentunteessaan itsensä tuota
+naista paremmaksi, säväytti hän hänelle päin silmiä vain tuon ainoan,
+ylpeän ja halveksivan: "Perkele!", jonka oli äsken oppinut muonalaisten
+lapsilta. Sitten vetäisi hän vaatteet ylleen ja juoksi pois; äidin luo,
+joka istui ruokasalissa ja itki.
+
+Hän tahtoi kaivata vääryyttä äidilleen, mutta äiti ei uskaltanut häntä
+lohduttaa. Silloin meni hän kyökkiin, jossa piiat antoivat hänelle
+rusinoita kaapista.
+
+Tästä lähtien ei hän saanut nukkua siskojen huoneessa, vaan muutettiin
+hänet äidin sänkykamariin. Hänestä siellä oli kuumaa ja ikävää ja kun
+äiti hellyydessään monta kertaa yössä tuli käärimään peittoa hänen
+ympärilleen, häiriytyi hänen unensa ja hän vastaili äkäisesti äidin
+kysellessä oliko hänellä hyvä olla.
+
+Hän ei kertaakaan saanut lähteä ulos jonkun olematta pukemassa hänen
+päälleen ja hänellä oli niin monta villaista kaulahuivia, ettei hän
+tiennyt minkä niistä oikeastaan käärisi kaulaansa. Jos hän pujahti
+varkain ulos, niin heti kiruttiin akkunoista häntä tulemaan ja saamaan
+jotain ylleen.
+
+Sisarten leikit alkoivat häntä tuskastuttaa. Höyhenpallon hypittäminen
+ei enää tyydyttänyt hänen vahvoja käsivarsiaan, jotka tahtoivat
+nakella kiviä; ja seisoskeleminen tyhjää hinaillen turhantarkassa
+krokettipelissä, johon ei tarvittu lihasten ponnistelua eikä älyä,
+ärsytti hänen hermojaan.
+
+Ja sitten vielä aina hännässä se guvernantti, joka puhui hänelle
+ranskaa hänen vastatessaan ruotsiksi. Samea viha koko olemassa oloa ja
+ympäristöä vastaan alkoi hänessä kyteä.
+
+Hän huomasi myös pian itseään halveksittavan, kun hänen läheisyydessään
+käyttäydyttiin niin kursailematta ja häntä kyllästytti pian kaikki.
+Ainoa häntä kohtaan hienotuntoinen oli äiti, joka oli antanut aidata
+hänen sänkynsä isolla sermillä.
+
+Hänen pakopaikkanaan oli vihdoin kyökkikamari, jossa hänellä toki oli
+puoltajia. Joskus sai hän siellä sentään kuulla juttuja, joiden olisi
+luullut ärsyttävän pojan uteliaisuutta, mutta hän ei tiennyt
+mysterioita olevankaan. Niinpä oli hän kerran sattumalta tullut
+uimapaikalle tyttöjen uidessa. Guvernantti oli kiljaissut, mutta hän ei
+ymmärtänyt minkätähden, vaan rupesi juttelemaan tyttöjen kanssa, jotka
+seisoivat tai kellottivat vedessä ihan alasti. Tuosta ei poika ollut
+milläänkään.
+
+Kasvoi nuorukaiseksi. Nyt täytyi hankkia pehtori, joka opettaisi
+hänelle maanviljelystä, sillä hänethän oli määrätty kerran ottamaan
+kartanon hoitoonsa. Hankittiin vanha, mielenlaadultaan uskonnollinen
+mies. Eipä siis nuorukaiselle kovinkaan virkistävää seuraa, mutta toki
+parempaa kuin entinen. Hän oppi näkemään asioita uudella silmällä ja
+pääsi toimimaan. Mutta pehtori sai alituiseen niin paljon ohjeita
+naisväeltä, että hän lopulta muuttui pelkäksi puhetorveksi.
+
+Fritiof sai kuudentoista-vuotiaana Kristuksen ruumista ja kultakellon
+ja luvan ratsastaa, mutta mennä pyssy olalla metsään, jota hän
+unelmissaan haaveksi, ei hän saanut. Hänen ei tosin tarvinnut pelätä
+verivihollisensa selkäsaunaa, mutta äidin kyyneleitä. Häntä pidettiin
+aina vain lapsena, ja muiden mielihalujen ehdoton kunnioitus oli hänen
+päähänsä pänttäytynyt.
+
+Ja kasvoi ja täytti kaksikymmentä vuotta. Eräänä päivänä seisoskeli hän
+kyökissä katsellen kun kyökkipiika suomusteli ahvenia. Nuori, sievä,
+hienohipiäinen tyttö. Fritiof rupesi leikittelemään hänen kanssaan,
+pujotti kätensä leningin kauluksen väliin hänen selkäänsä.
+
+-- Fritiof-herran pitää olla kiltti, sanoi tyttö.
+
+-- Kilttihän minä olenkin, vastasi hän ja alkoi lähennellä.
+
+-- Ai, Jessus sentään, jos rouva tulisi.
+
+-- Noo, no -- -- --.
+
+Rouva kulki samassa avoimen kyökin oven ohi, mutta kääntyi heti pois ja
+meni pihalle.
+
+Fritiofista tuntui tukalalta ja hän pujahti huoneeseensa.
+
+Heille oli tullut uusi puutarhuri. Naisväki viisaudessaan oli
+hankkinut siihen toimeen naineen miehen, päästäkseen kyökin ovissa
+juoksentelemisista. Mutta kova onni, puutarhuri oli ollut naineena
+miehenä niin kauan, että hänen avioliittonsa hedelmä oli ehtinyt kypsyä
+hempeäksi neitoseksi.
+
+Eipä Fritiof-herra kauan ollut hoksaamatta tuota ihanaista kukkaista
+tarhan muiden ruusujen joukosta. Koko hänen säästetty suopeutensa
+toista ihmissuvun puolta kohtaan, jota puolta hän itse ei osunut
+olemaan, alkoi nyt ilmetä ja kohdistui tuohon nuoreen tyttöön, joka
+oloihinsa nähden oli kasvultaan kaunis ja joka oli vähän saanut
+sivistystäkin.
+
+Fritiof alkoi maleksia puutarhassa ja seisoskeli pitkät ajat jutellen
+hänen kanssaan tytön kyykkiessä lavoilla tai kitkiessä kukkia. Mutta
+tyttö hakasteli ja siitä pojan mieltymys kasvoi.
+
+Eräänä päivänä ratsasti hän metsässä ja näki siihen aikaan sielussaan
+ainaisina hourekuvina tytön, joka oli hänestä kaiken täydellisyyden
+ilmaus. Hänen mielensä oli ihan sairas kaivatessaan saada olla yksin
+tämän läheisyydessä ilman vahteja ja pelkoa siitä, että joku
+pahastuisi. Hänen kiihtynyt mielikuvituksensa oli suurennellut tuon
+kaivatun onnen niin äärettömäksi, että hän ei enää tuntenut voivansa
+elää ilman tyttöä.
+
+Hevonen kulki käymäjalkaa ohjat höllällään yli polun ja metsästäjä
+myykätti hajamielisenä selässä. Yht'äkkiä näki hän jotain vaaleaa
+vilkkuvan puiden välissä ja sieltä tuli puutarhurin tytär. Herra
+Fritiof laskeutui satulasta ja tervehti. Sitten kulkivat he tietä
+pitkin puhellen keskenään ja hevonen käveli heidän jälestään. Fritiof
+puhui hämärin sanoin rakkaudestaan, mutta tyttö hylki tarjouksia.
+
+-- Mitäs haastelemme mahdottomia, sanoi tyttö.
+
+-- Mitä mahdottomia? huudahti toinen.
+
+-- Mitenkäs minä, tyttö rukka, rikkaan ja hienon herran rouvaksi.
+
+Huomautus oli oikea ja herra Fritiofin oli peräytyminen. Rakkautensa
+oli rajaton, mutta hän tiesi, että hänen oli mahdoton viedä tyttöä sen
+hurttaparven läpi, joka vartioi kotia ja kontua ja joka varmaan repisi
+hänen hirvi-rukkansa kappaleiksi.
+
+Tämän keskustelun jälkeen vaipui hän hiljaiseen, synkeään
+toivottomuuteen.
+
+Syksyllä muutti puutarhuri tuntemattomasta syystä pois. Herra Fritiof
+suri lohduttomasti kuusi viikkoa, sillä hänen ensimäinen ja ainoa
+rakkautensa oli mennyt, koskaan ei hän enää muka rakastaisi. Ja niin
+meni syksy.
+
+Joulunaikaan vihittiin uusi piirilääkäri lähistöllä virkaansa. Hänellä
+oli täysikäisiä lapsia, ja kun tätit aina olivat sairaina, alettiin
+seurustella. Lääkärin täysikäisissä lapsissa oli myös yksi täysikäinen
+tyttö. Eipä kestänyt pitkää aikaa kun jo Fritiof rakastui häneen
+kuolettavasti. Hän häpesi ensin uskottomuuttaan edellisen muistolle ja
+äkkiä alkoi hän arvella, että rakkaus lienee kai jotain persoonatonta,
+koska se kohdistuu milloin siihen, milloin tähän; omistajalle asetettu
+valtuutus.
+
+Heti kun vahtiväki oli saanut hajua tästä taipumuksesta, pyysi äiti
+poikaansa kahden kesken puheille:
+
+-- Sinä olet nyt siinä ijässä, alkoi emä, jolloin alkaa katsella
+vaimoa.
+
+-- Se on jo katsottu, rakas mamma, sanoi poika.
+
+-- Minä pelkään, että olet kiirehtinyt liikaa, sanoi äiti. Sillä
+tytöllä, jonka sinä sanot valinneesi, ei ole sellaiset moraaliset
+periaatteet, joita sivistyneellä miehellä on oikeus vaatia.
+
+-- Häh. Amelien moraaliset periaatteet! Ken tohtii niitä moittia!
+
+-- Soo-o! En minä moiti häntä, mutta tiedäthän sinä, hänen isänsähän on
+vapaa-ajattelija...
+
+-- Minä olen hyvilläni, jos saan sellaisen miehen sukulaiseksi, joka
+ajattelee vapaasti, intresseistä välittämättä.
+
+-- No ei nyt hänestä: mutta, Fritiof, sinulla on aikaisempia suhteita.
+
+-- Mitä? Olisiko...
+
+-- Niin, sinä olet leikitellyt Liisun sydämellä -- --
+
+-- Serkun?
+
+-- Niin! Ettekö ole hamasta lapsuudesta pitäneet toisianne tulevana
+parina ja etkö sinä luule, että hän on jättänyt toivonsa ja
+tulevaisuutensa sinun varaasi.
+
+-- Minä en ole leikkinyt, vaan te, te olette meillä leikkineet ja
+usuttaneet yhteen! vastasi poika.
+
+-- Mutta ajattele nyt vanhaa äitiäsi ja sisariasi, Fritiof. Voitko sinä
+tuoda tähän kotiin, joka aina on ollut meidän kaikkein koti, vennon
+vieraan naisen, jolla on oikeus käskeä ja vallita meitä.
+
+-- Jassoo, siitäkö kohden puristaa. Liisu on siis valittu
+hallitsijattareksi.
+
+-- Ei ketään ole valittu, mutta äidillä on oikeus katsoa pojalleen
+vaimoa ja kukaan ei paremmin siihen pysty kuin hän. Epäiletkö sinä
+minun aikeitani, sano, voitko sinä luulla oman äitisi tarkoittavan
+sinulle pahaa?
+
+No eihän herra Fritiof sitä voinut, mutta -- hän ei rakastanut Liisua;
+hän piti hänestä kuin sisaresta, kyllä, mutta... -- Ei rakastanut? Voi,
+rakkaus oli niin häilyväinen vehe! Sen varaan ei saisi rakentaa, sillä
+se oli katoavaista, mutta ystävyys, yhdenkaltaisuus mielipiteissä ja
+tavoissa, yhteiset intressit, toistensa luonteiden täydellinen
+tuntemus, kas siinä paraat takeet avio-onnesta. Liisu oli kelpo tyttö,
+rakasti taloutta ja järjestystä, ja hän tekisi Fritiofin kodin niin
+onnelliseksi kuin Fritiof ikinä voi toivoa.
+
+Fritiof ei keksinyt muuta keinoa puheista päästäkseen kuin pyytää
+mietintöaikaa.
+
+Mutta sillävälin olivat naiset tulleet terveiksi uskomattoman nopeasti
+ja lääkärin oli tarpeetonta käydä talossa. Lääkäri tuli kuitenkin
+kerran vieraisiin, mutta hänet otettiin vastaan kuin murtovaras, joka
+tuli tutkimaan lukkoja ja salpoja. Hän oli tarkkasilmäinen ja tajusi
+heti asiain tilan. Fritiof lähti vastavierailulle, mutta hänet otettiin
+vastaan kuin ilmiantaja, ja seurustelu loppui.
+
+Fritiof pääsi täysikäiseksi.
+
+Nyt alkoi väkirynnäkkö. Tätit matelivat uuden hallitsijan edessä,
+kohtelemalla häntä kuten älytöntä ja koettivat hänelle todistaa, ettei
+hän mitenkään tulisi ilman heitä toimeen. Siskot olivat äidillisempiä
+kuin koskaan ennen, ja Liisu rupesi pitämään vahvaa huolta
+toaletistaan. Hän puristi uumilleen kureliivit ja pörrötti tukkaansa.
+Ei ollut ruma tyttö, pois se, mutta katseensa oli kylmä ja suu livakka.
+
+Fritiof ei häntä kuitenkaan ajatellut sen kummemmin kuin jotain
+suvutonta otusta, koska ei hän ollut huomannut hänessä tyttöä.
+
+Nyt äidin tiedonannon jälkeen alkoi serkun läheisyydessä-olo häntä
+vaivata, etenkin kun serkku alkoi oleilla limaskaisesti. Joka paikassa
+se oli vastassa: portailla, puutarhassa, tallissakin. Eräänä aamuna
+tuli serkku hänen huoneeseensa kun hän vielä oli makuulla ja pyysi
+lainata nuppineulasia. Yllään kampuujakku, oli olevinaan niin kaino.
+
+Hän alkoi ilettää Fritiofia, ja kuitenkin hän häntä ajatteli.
+
+Ja äiti uudisti taas keskustelunsa pojan kanssa ja tätit ja siskot
+vihjailivat väsymättä odotettuja häitä.
+
+Elämä kävi nuorelle miehelle sietämättömäksi. Ei niin repeämää nähnyt
+hän tässä verkossa. Liisusta oli tosin tullut hänelle jotain muuta kuin
+sisar ja toveri, mutta ei hän ollut häntä ruvennut rakastamaan; mutta
+mahdollista avioliiton yhtymää ajatellen, rupesi hän viimein
+Fritiofista tuntumaan naiselta, ehkä vastenmieliseltä kyllä, mutta
+kuitenkin naiselta. Naimakauppa kaikessa tapauksessa muuttaisi hänen
+asemansa toisellaiseksi, ehkäpä pelastaisi hänet orjuudesta. Hän ei
+nähnyt niin vilausta naisesta koko pitäjässä; miksipä ei siis Liisu,
+paremman puutteessa.
+
+Vihdoin meni hän äidin luo ja esitti ehtonsa kauppaan Liisun kanssa:
+oma talous sivurakennuksessa ja oma ruoka; ja vielä se, että äidin oli
+kosittava hänen puolestaan, sillä sitä hän ei itse mitenkään tulisi
+tehneeksi.
+
+Kompromissi hyväksyttiin ja Liisu talutettiin saamaan Fritiofin
+halailua ja hyvin kainoa suudelmaa. He itkivät molemmat, miksi, sitä
+eivät tienneet, mutta sitten häpesivät he toisiaan koko päivän iltaan
+saakka.
+
+Sitten oli heidän välinsä aivan ennallaan, mutta tätien ja siskojen
+äidillisyydellä ei enää ollut rajoja. He sisustivat sivurakennuksen ja
+järjestelivät huonekalut paikoilleen, jakoivat huoneet tuleville
+puolisoille ja määräilivät kaikessa. Fritiofin mieltä ei kysytty. Ja
+sitten ruvettiin hääpuuhiin. Vanhat sukulaiset nuuskittiin maaseutujen
+kätköistä virkapalvelukseen, todistajiksi. Ja sitten oli häät.
+
+Häiden jälkeisenä aamuna oli herra Fritiof jalkeilla jo hämärässä. Hän
+lähti sänkykamarista niin pian kuin mahdollista, sanoi olevan tärkeitä
+peltotöitä. Liisu, joka oli unissaan, ei väittänyt vastaan, mutta juuri
+kun Fritiof oli ovessa, sanoi hän:
+
+-- Et tietysti unohda, että aamiainen syödään kello yksitoista. Kuin
+käskemällä.
+
+Fritiof meni huoneeseensa, veti jalkaan varsisaappaat, pani päälleen
+metsästystäkin ja otti pyssyn piilosta kaapista ja lähti metsälle.
+
+Kaunis, kuurainen lokakuun aamu. Hän astui kiivaasti kuten peläten,
+että hänet kutsuttaisiin takaisin tai kuten olisi hän paennut jotain.
+Metsä-ilma oli kuin raikas kylpy. Hän tunsi olevansa vapaa, ja ensi
+kertaa eläissään lähti hän vapauttaan käyttäen pyssyn kanssa metsään.
+Mutta hän tunsi ruumiillisen vapautensa vain tilapäiseksi. Tähän saakka
+oli hänellä ollut oma makuuhuone; hänen päivänsä ajatukset ja yön unet
+olivat olleet hänen omiaan. Ei enää nyt. Etenkin makuuhuone kiusasi
+häntä kuin jokin iletys. Vähinkin häveliäisyys riisutaan kuin naamari,
+hienotuntoisuus halveksittuna, kaikki kuvittelut ihmisen korkeasta
+alkuperästä luhistuvat, totta vain eläin; sitä ei sietänyt hän,
+idealistien kasvatti. Koskaan ei hän ollut aavistanut yhdyselämän
+ulkokultaisuutta näin suureksi ja uskonut, että vain seurausten pelko
+oli tuon niin sanotun "lausumattoman naisellisen" ytimenä. Mutta jospa
+olisi ollut lääkärin tai puutarhurin tytär? Luultavasti olisi kahden
+olo heidän kanssaan ollut autuutta, jota vastoin se nyt oli painostavaa
+ja rumaa; silloin olisi kaikki verhoutunut hämyyn ja uteliaisuuden ja
+tarpeen tyydyttämisen raaka himo olisi häipynyt huumaukseen, mikä tarve
+kuten huumauskin oli enemmän sielullista kuin ruumiillista.
+
+Hän vaelteli metsän helmaan ilman määrää, tietämättä mihin tähdätä,
+mutta häntä oudosti himotti kuulla pyssyn pamahtavan ja eläimen
+kaatuvan, mutta otusta ei ollut. Linnut olivat muuttaneet muille maille
+tai toisille seuduille. Vain orava näkyi hyppelehtivän männyn rungolla
+ja pilkistelevän häneen pullosilmillään. Hän nosti pyssyn ja laukaisi,
+mutta vikkelä eläin ehti rungon toiselle puolen ennenkuin haulit
+rämähtivät puuhun. Mutta pamaus virkisti hänen hermojaan. Hän poikkesi
+polulta ja lähti viidakkoon. Kun näki sienen, potkasi rikki. Hän oli
+tuhoavalla tuulella. Ja hän toivoi tapaavansa käärmeen, että saisi
+polkea ja ampua.
+
+Mutta sitten muistui hänen mieleensä, että hänenhän oli mentävä kotiin;
+ja että nyt oli hänen hääaamunsa. Tuumiessaan, mitenkä hän sietäisi
+kaikki häneen tähdätyt hävyttömät katseet, tuntui hänestä, kuin
+aiottaisiin häntä häväistä jostain rikoksesta, siveyttä, jopa
+luontoakin vastaan tehdystä. Hän olisi halunnut paeta maailman ääriin,
+mutta mitenkä kotona tekisi.
+
+Viimein tylsistyivät ajatukset aina samaa latua laahattuaan tai ehkä
+vain siksi, että hänelle tuli nälkä. Hän lähti siis kotiin aamiaiselle.
+
+Kun hän tuli pihalle, olivat kaikki talossa öitsineet häävieraat
+latautuneet etehisen portaille seisomaan ja tervehtivät häntä
+leikillisillä hurraahuudoilla. Horjuvin askelin kulki hän pihan poikki
+ja huonosti tunteensa salaten kuuli hän vieraidensa leikilliset
+kuulustelut hänen terveytensä tilasta. Hän riuhtautui heidän kimpustaan
+ja meni kiireesti sisään huomaamatta, että vaimo oli joukossa odotellen
+hänen tervehdystään.
+
+Aamiaispöydässä kesti hän kidutuksen, jota ei ikänään unohtanut,
+vieraiden pilasanain pistellessä ja vaimon hyväilyjen paahtaessa. Hänen
+ilopäivänsä oli inhottavin koko elämässä.
+
+Parin kuukauden päästä oli nuori rouva asettunut talon valtijaksi,
+apulaisina tätit ja sisaret. Fritiof oli yhä nuorin ja älyttömin.
+Häneltä kysyttiin neuvoa, mutta ei koskaan noudatettu sitä, ja häntä
+vaivattiin samalla huolenpidolla kuin ennenkin. Aterioimiset vaimon
+kanssa kahden nähtiin pian mahdottomiksi sillä mies itsepäisesti pysyi
+mykkänä, mitä Liisu ei jaksanut sietää, vaan hankki ukonjohdattimekseen
+yhden sisaristaan, joka muutti sivurakennukseen. Fritiof teki useita
+emancipationi-yrityksiä, mutta kukistui aina ylivoiman alle; niitä oli
+liian monta ja ne papattivat kunnes hän meni metsään.
+
+Illat häntä nykyjään kauhistivat. Hän vihasi sänkykamaria ja meni sinne
+kuin mestauslavalle. Hän tuli araksi ja kulki enimmäkseen yksin omissa
+ajatuksissaan. He olivat olleet naimisissa kaksi vuotta, silloin äiti
+eräänä päivänä käytti jotain tilaisuutta hyväkseen ja puheli poikansa
+kanssa kahden.
+
+-- Etkö sinä olisi hyvilläsi, kun saisit pojan esimerkiksi, sanoi emo.
+
+-- Olisin, -- sanoi toinen.
+
+-- Sinä et ole kohtelias vaimollesi, sanoi äiti niin lauhealla äänellä
+kuin mahdollista.
+
+Mies kuohahti.
+
+-- Mitä? Mitä te sanotte? Onko jotain valittamista? Tullaanko
+hokistelemaan päivätyö-velvollisuuksia? Hm! Liisu onkin ihan toista
+kuin mitä he luulivat! Mutta mitä se muihin kuuluu? Tehkää kannekirja,
+kyllä minä vastaan.
+
+Ei, eihän toki äiti sitä! Fritiof huomasi nyt yksinäisyydessään, että
+pehtori oli nuori mies, joka mielellään joi ja löi korttia. Hän
+lyöttäytyi hänen seuraansa ja vietti ikävät iltansa hänen huoneessaan;
+tuli myöhään kotiin, niin myöhään kuin mahdollista. Eräänä iltana
+valvoi vaimo vuoteellaan ja odotteli häntä.
+
+-- Missä sinä olit? kysyi hän tivakasti ja varmasti.
+
+-- Se ei kuulu sinuun, vastattiin.
+
+-- Sellaisilla ehdoilla on hyvä olla naimisissa, sanoi vaimo. -- Kun
+olisi edes lapsi.
+
+-- No se ei ole minun syyni, sanoi mies.
+
+-- Ei minunkaan, sanoi vaimo.
+
+Ja nyt sukeutui kiista siitä, kenen oli syy, ja kiistaa kesti kaksi
+vuotta.
+
+Liisu koetteli kaikki keinot. Hän koketeerasi miehelle, mutta mies
+inhosi; ärsytti miehen ylpeyttä, mutta tuli yhä vastenmielisemmäksi.
+
+Kun ei kumpikaan tahtonut selvyyttä yksinkertaisimmalla tavalla,
+turvautumalla asiantuntijaan, lääkäriin, oli seuraus tavanmukainen;
+herra tuli naurettavaksi, rouva traagilliseksi. Lapseton rouva on pyhä,
+sillä "Jumalan" kirous lepää hänen päällään, tuntemattomista syistä. Ei
+ollut kenenkään mieleen edes pälkähtänyt, että "Jumala" alentuisi
+miehen päällä lepuuttamaan kiroustaan.
+
+Mutta Fritiof herra tunsi hyvin, että kirous lepäsi hänen elämänsä
+päällä, sillä se oli synkeää, sairaloista. Luonto oli luonut kaksi
+sukupuolta, jotka joidenkuiden olosuhteiden vallitessa ovat keskenään
+ystäviä, toisten vallitessa vihollisia. Ja Fritiof oli saanut
+vihollisen, ylivoimaisen vihollisen.
+
+Eräänä päivänä kysyi eräs sisarista ompeluksensa äärestä sattumalta,
+kuten näytti, Fritiofilta, mitä "kapuuni" merkitsi.
+
+Fritiof ei vastannut, mutta tarkasti tuikeasti sisarta ja näki, ettei
+tämä sitä tiennyt, vaan oli luultavasti kuullut sen muilta ja tullut
+uteliaaksi.
+
+Nyt tuli myrkyksi elämänsä. Hän oli naurettava. Ja tuli epäluuloiseksi.
+Mitä ikinä hän kuuli ja näki, piti hän pistoksena. Mutta kiukun
+puuskassa kerran meni hän ja vietteli yhden palvelustytöistään,
+toivotulla tuloksella. Hän oli tullut isäksi! Liisusta tuli marttyyri
+ja Fritiofista kurjimus. Viimemainitusta arvostelusta ei hän piitannut,
+sillä hänen kunniansa oli pelastettu, sillä pidettiin tervekasvuisuutta
+kunniana eikä onnena.
+
+Mutta tämä tapaus sai Liisun mustasukkaiseksi ja, kumma kyllä,
+jonkunlainen rakkaus mieheen alkoi herätä. Rakkaus, joka oli hyvin
+kiusallista laatua, sillä se ilmeni etupäässä hermostuneena, alati
+valvovana vahtimisena ja samalla äidillisenä suopeutena, joka ei
+tiennyt rajojaan. Liisu tietysti aina tarkasti oliko pyssy latingissa,
+ja rukoili polvillaan häntä pukemaan lujasti päälleen, jos mies oli
+ulos lähdössä j.n.e. Kotona oli vaimo pedanttinen; siivosi ja pyyhki
+pölyä lakkaamatta. Mullisteli puhdistuksilla miehen huonetta, pesetti
+lattian joka lauantai, pieksi matot ja tuuleutti vaatteet. Mies ei enää
+saanut koskaan olla omillaan, ei koskaan ollut varma siitä, saisiko
+olla rauhassa huoneessaan.
+
+Työhön ei häneltä aikaa vähääkään kulunut, sillä naisväki hoiti taloa.
+Hän alkoi itsekseen lueksia maanviljelysoppia ja tahtoi tehdä joitakin
+parannuksia tilalla, mutta hänet estettiin. Kun hän koetti päästä
+yksinvaltaan, rettelöitiin hänet toimettomuuteen.
+
+Viimein hän väsyi. Kauan sitten oli hän jo herennyt puhumasta, sillä
+hän oli varma, että aina vängättäisiin vastaan. Samoin ajattelevain
+seuraa ja onnettomuustovereita kun puuttui, tylseni hänen järkensä;
+hermostonsa oli pilalla ja hän ei piitannut ulkoasustaan ja alkoi
+juoda. Oli ani harvoin kotona enää. Löydettiin joskus humalassa
+majatalosta tai talonpoikain luota. Hän joi kenen kanssa tahansa,
+lakkaamatta. Hänestä tuntui helpommalta silloin kun sai alkohoolin
+avulla aivonsa toimimaan, ja silloin hän joskus puhelikin. Vaikea
+arvata, joiko saadakseen vain puhella jonkun vastaan vänkäämättömän
+kanssa, tai pelkästään juodakseenko.
+
+Saadakseen rahaa möi hän salaa talonpojille etuuksia tai viljaa, sillä
+kassa oli naisten hallussa. Viimein teki hän murtovarkauden: särki oman
+kassakirstunsa, varasti.
+
+Nyt täytyi aina pitää talossa mielenlaadultaan uskonnollista pehtoria,
+sillä äskeinen oli täytynyt eroittaa palveluksesta juoppouden tähden.
+Kun viimein oli papin avulla saatu väkijuomain tarjoilu majatalossa
+lopetetuksi, alkoi Fritiof-herra ryyppiä renkiensä kanssa. Skandaali
+toisensa perästä.
+
+Fritiof-herrasta tuli patajuoppo, joka sai kaatuvan taudin kohtauksen
+ellei vähään aikaan saanut väkeviä.
+
+Viimein täytyi hänet viedä juoppolaitokseen, jonne jäi
+parantumattomana.
+
+Joinakin selkenemishetkinä kun hän saattoi ajatella koko elämäänsä,
+säälittivät häntä kovasti nuoret tytöt, mitkä naitetaan miehille, joita
+he eivät rakasta, ja säälinsä oli sitä syvempi, kun häneen itseensä oli
+kohdistunut koko ankaruudessaan väkivallalla kohdellun luonnon kirous,
+ja hänhän oli kuitenkin vain mies.
+
+Mutta hän piti onnettomuutensa syynä myös perhettä ekonoomisena
+laitoksena, joka kahlii lapsia pääsemästä oikeaan aikaan itsenäiseen
+yksilön elämään. Vaimoaan ei hän syyttänyt koskaan, sillä olihan vaimo
+yhtä onneton kuin hän itsekin ja kuten hänkin niiden epäkohtain uhri,
+joita kunnioitettiin nimellä: laki.
+
+
+
+
+Rikollinen luonto.
+
+
+Kutteri kulki hiljaisessa tuulessa viimeisten saarten lomitse ja meri
+avautui iltapäivävalaistuksessa.
+
+Tohtori haeskeli sanoja ilmaistakseen hurmautumistaan, sillä hän oli
+syntynyt kaukana maan sydämessä ja oli nähnyt merta ainoastaan
+höyrylaivan kannelta pari kertaa.
+
+Kun luutnantti oli kääntänyt ruoria ja suunnannut Landsortin majakkaa
+kohti, komensi hän pöytään punssia ja sikareja.
+
+Yksinäisyys, hiljaisuus, katsetta kiinnittäväin esineiden olemattomuus
+viritti mielet herkkäpuheisiksi ja vaikka nuo kaksi nuoruuden toveria
+oli jo kolme vuorokautta tarinoinut paljon vanhaa ja uutta, ilmestyi
+yhä uusia puheenaiheita.
+
+-- Mahtaa olla ihanaa elää merellä, sanoi tohtori ja katseensa liukui
+ilman rannan piiriä pitkin.
+
+-- Niin tällä tavoin, hyvässä seurassa ja omana herranaan, sanoi
+luutnantti. Mutta laivalla palveluksessa, Jumala varjelkoon! Ensiksi on
+siellä kuin vankina; laiva on koppi, kuvittelepas, ja horisontti, kun
+on tottunut sitä näkemään, se kutistuu, se siniviiva, jonka takana
+nuorena uneksin jotain ääretöntä, muuttuu harmaaksi kiviseinäksi.
+Kuvittelepas: kopissa muurien sisällä keskellä vankilan pihaa. Ja
+sitten; jos on vihamies laivalla, niin tiedätpä mitä maksaa.
+
+-- Mutta se on sittenkin tervettä elämää.
+
+-- Tervettä. Niin luulisi, mutta ajatukset eivät tule terveiksi, kun
+aivot eivät saa vaikutteita ulkoapäin ja kun tuijottaa kauan tyhjään,
+niin tylsistyy. Mutta on niitä vielä muita varjopuolia merimiehen
+elämässä, muita, ei ollenkaan terveitä.
+
+Luutnantin kasvot synkkenivät ja hän katsahti ensin olivatko miehet
+kyllin etäällä etteivät voisi kuunnella.
+
+-- Huomaa, että se on munkin ja vangin toisesta sukupuolesta eristettyä
+elämää.
+
+-- Ah, kyllä te olette kauniisti eristettyjä kun pääsette maihin,
+keskeytti tohtori.
+
+-- Niin, mutta ennen kun pääsemme maihin! Kuukausi, parikin merellä!
+Tuskin nimeksi tointa. Ajatukset kulkevat omia teitään, tahto omaa
+päätään, vuotaa yli oikeudentunnon, loikkii yli moraalin, kunnian
+käsitteiden ja muun sellaisen. Paljon merkillistä sitä on nähty
+merillä.
+
+-- Olenhan kuullut, että miehistö oli hyvin hurjistelevaa, sanoi
+tohtori.
+
+-- Sääli naineita, sillä, katsos, nuo runoelmat merimiehen vaimosta,
+joka istuu surren akkunansa ääressä, ne ovat runoja vain, ei muuta!
+Mutta mies, nainut mies, hän noin vain menee remuilemaan kun tullaan
+maihin, joten kyllä hän saa rahoillaan hauskaa!
+
+Tavallisinta on, että vaimon suru on lohdutettu jo kauan ennenkun mies
+tulee kotiin! Mutta, katsopas, on vielä toisia puolia, yöpuolia kuten
+sanotaan, sellaisia kostavan luonnon purkauksia, jotka meistä tuntuvat
+niin kamalilta sentähden, kun emme voi niitä ensi tarkastuksella
+selittää, ja kun niiden vuoksi yksilöä pidetään rangaistuksen
+ansaitsevana, vaikka hän on ainoastaan uhri.
+
+-- Jaha, vai on sitäkin laivoilla. Siitä saa yleensä niin vähän kuulla,
+vaikka se on ajan merkittävimpiä ilmiöitä ja sitä on ollut kaikkina
+aikoina.
+
+-- Sinä et siis pidä sitä rikoksena, kysyi luutnantti merkillisen
+innokkaasti ja imi sikariaan.
+
+-- Rikoksenako? Mikä sitten on rikos? Se, josta nostetaan kanne ja
+joudutaan tuomarin eteen. Luonto kyllä rikkoo silloin, kun sukupuoli
+jää pitkäksi aikaa syntymisen jälkeen määräämättömäksi, kuten huomaa
+noista nimenmuutto-ilmoituksista, joita joskus näkee.
+
+Luonto oikkuilee paljon ja kulttuuri lisää oikkuja, mutta ihmiset
+voisivat olla nykyaikaan jo niin valistuneita, etteivät rankaisisi
+synnyntävammoista.
+
+-- Vai niin, oletko sitä mieltä? Hauska kuulla älyn sanoja yleisessä
+kirkunassa.
+
+-- Oh, minä tiedän varmaan, Ranskassa on jo kamareissa ehdotettu
+poistettavaksi niitä lakipykäliä, jotka käsittelevät tätä luuloteltua
+rikosta.
+
+-- Ihanko totta! Ja täällä ne kulkevat kuin spitaaliset ja palavat
+tuhkaksi yhä kalvavassa rauhattomuudessaan, että heitä epäiltäisiin tai
+heidät älyttäisiin. Minä kerron tapauksen, jonka näin omin silmin, niin
+saat päättää onko se pahetta, pilaantumista tai mitään muuta kuin
+ilmiö, jonka syitä emme tunne.
+
+-- Minusta on samantekevää, miksi sitä sanotaan, se on moukkien ja
+merimiesten ammattisairautta; ilmiö on yhtä intressantti kuin se että
+luonto tekee ihmisen sikiölle vasikan pään tai kolme kättä.
+
+-- Vähän kummallisempi sentään lienee, etenkin kun se ilmenee
+psyykillisenä, kaikkine miehen ja naisen välisine, viattomasta
+lemmenhaaveilusta johtuvine symptoomeineen.
+
+-- Viattomasta? Hm!
+
+-- Ihan niin, viattomasta, tarttui luutnantti. Minä tiedän, että
+sellainen suhde voi olla viaton.
+
+-- Niin, jonkun aikaa! Minä en saa ja nainen ei tohdi! Kyllä se
+tiedetään! Mutta puhupa pakinasi.
+
+He imaisivat punssia ja sytyttivät uudet sikarit.
+
+-- Tiedätkö sinä, mikä mies fregatin kapteeni on? alotti luutnantti ja
+asetti ruoritangon parraspuuhun. Se on porsliinijumala. Laivalla, mutta
+ei näyttäydy. Hän ei ole ylin päällikkö, sillä se on sekondi, mutta hän
+on ylimmän päällikön yläpuolella. Mereläiset sanovat tavallisesti
+päällikköä "ukoksi", aivan kuten talonpojat puhuvat "ukon" ilmasta.
+Sekondi on "ukko" sotalaivalla; päälliköllä ei ole nimeäkään. Hän istuu
+ovi lukossa salongissaan, ei puhele muille kuin sekondille; syö yksin,
+paitsi yhtenä päivänä viikossa, jolloin hän kutsuu päällystön pöytäänsä
+ja toisena päivänä, jolloin päällystö on hänet pyytänyt luokseen. Hän
+ei oikaise virheitä koskaan, ei palkitse koskaan; ei komenna koskaan.
+Vain sekondi tietää, mitä ukko tekee. Jos hän tulee kannelle, ei hän
+koskaan mene peräpurjetta keulemmalle.
+
+Laiva on täydellisin kaikista yhteiskunnista ja on rakenteeltaan tuhat
+vuotta ajastaan jälellä! Se olisi epätäydellinen, jos siellä olisi
+naisia.
+
+No niin. Minä tein ensimäisen kadettimatkani Thor-fregatilla.
+
+Elämä ei ollut sellaista, miksi oli sen koulupoikana uneksinut
+nähdessään merikadetin koketin takin ja tikarin. Se oli ihan toista!
+hyvin raakaa, hyvin rumaa! ennen kaikkea hyvin epärunollista.
+
+Eräänä päivänä olin vahtivuorossa, perärattaalla, hyvin
+vastuunalaisella paikalla; tuijotin keulaan taklauksen ja touvien läpi,
+miehistön yli, koettaen pitää ajatuksiani koossa, ainoastaan ajatellen
+suuntaa. Mutta osaksi rauhattomana tärkeästä toimestani, kun minulla
+oli koko aluksen miehistö tunnolla, osaksi hermostuneena, kun tunsin
+jonkun itseäni tarkastavan, unohdin tehtäväni. Talja vinkui, kokkakara
+jiirasi ja ajopurje alkoi lepattaa, kun apukapteeni ilmestyi viereeni
+ja huusi:
+
+-- Seis siinä!
+
+Ja minä tunsin rattaan rajusti riipaistavan käsistäni ja samassa sain
+tuustin niin että lensin pitkin kantta.
+
+Minä kierin ilmassa kuin kinnas ja seisoin suureksi hämmästyksekseni
+en enemmän enkä vähemmän kuin itsensä päällikön edessä. Näin
+kellanharmahtavat kasvot, kuten rikkaan suurkauppiaan. Suu oli
+teräväpiirteinen, pielissä pari vääristynyttä juonnetta, jotka tekivät
+sen ilkeän näköiseksi, mutta tätä vaikutusta lievensivät vaaleat
+pulisongit. Näytti kuin olisi hän halunnut paiskata minut mereen, mutta
+hän vaikeni, kuten olisi hän ollut kahdella päällä, alentuisiko
+puhuttelemaan vai ei moista kurjimusta.
+
+Vihdoin lauhtuivat ankarat piirteet ja hän katseli minua kuin pientä
+lasta.
+
+-- Mikä on nimesi, kadetti? kysyi hän.
+
+Sanoin.
+
+-- Ja isäsi?
+
+-- Kuollut, vastasin minä. Mutta hän olikin everstiluutnantti
+mekaanisessa osastossa.
+
+-- Niinkö? Minä tunsin kyllä sinun isäsi; me olimme nuoruuden ystäviä
+ja minä kunnioitin häntä suuresti. Mene takaisin paikallesi ja pidä
+ajatuksesi koossa.
+
+Minä menin jälleen perärattaalle ja koetin kaikin voimin olla
+tarkkaavainen. Mutta päällikkö käveli kannella edestakaisin ja minä
+tunsin, että hän katseli minua.
+
+Kun vahtivuoro päättyi ja minä tulin alas kadettimessiin, kokoontuivat
+toverit ympärilleni ja kyselivät mitä päällikkö oli sanonut.
+
+Kun he saivat kuulla, että hän oli tuntenut minun isäni, katsoivat
+nuoremmat kuten kunnioittaen minua, mutta vanhemmat näyttivät pahasti
+virnuvan, en ymmärtänyt miksi.
+
+Eräänä päivänä tämän jälkeen istuimme, pari toveria ja minä,
+peräkannella ja plitsasimme touvia. Puhelimme sitä ja tätä, mutta minä,
+joka olen aina ollut temperamentilta hyvin hermostunut, herkkätuntoinen
+kuin kompassineula, tulin jollakin tavoin levottomaksi, kuten olisi
+joku tarkastellut minua. Katsoin monta kertaa ympärilleni, kenen silmät
+ne niin itsepäisesti ja sitkeästi tähystelivät minua. Vihdoin sattui
+silmäni pieneen, pyöreään akkunaan, joka oli päällikön ulkokajutan
+seinässä, ja minä näin vain kaksi vääristynyttä juonnetta suupielissä;
+silmät olivat ennättäneet piiloon uutimen taa. Tulin levottomaksi, en
+tiennyt minkä tähden.
+
+Kaksi kuukautta tämän jälkeen illalla lähetettiin minua kutsumaan
+päällikön salonkiin. Se oli komeasti sisustettu huone, kirjahyllyjä,
+tauluja, valokuvia ja urkuharmoonia. Sekondi oli päällikön luona.
+Hänellä oli hattu kädessä ja hän näytti olevan hämillään.
+
+-- Komentajakapteeni, alkoi päällikkö puhua luonnottoman keveällä
+äänellä, tämä nuori mies on erään jo kuolleen lapsuuden ystäväni poika,
+joka kerran auttoi minua suurista vaikeuksista. Tunnen olevani velkapää
+tuolle jalolle miehelle ja minä tahdon ottaa hoitooni tämän pojan.
+Tahdon ohjata hänen kasvatustaan niin kauan kun hän on täällä
+laivallani. -- Tahdotko tulla koulittavakseni? lisäsi hän kääntyen
+minun puoleeni.
+
+Kiihtyneenä noista suurista eduista, joita isävainaani ystävä tarjosi,
+en kyennyt muuta kuin änkyttämään joitakin käsittämättömiä sanoja
+kiitollisuudestani.
+
+Päällikkö pyysi minua sitten istumaan ja sekondi sai merkin, että
+audienssi oli lopussa.
+
+Olimme kahden. En tiennyt mikä hänessä minua pelotti. Ei se päällikkö,
+epäjumalan kuva, vaan jokin muu. Hän käyttäytyi arkaillen ja puhui
+sujuvan kiusallisesti.
+
+Ensin ei hän katsonut minua silmiin.
+
+-- Onko sinulla taipumuksia matematiikkaan, poikani? alkoi hän.
+
+-- Eipä juuri, vastasin.
+
+-- Osaat kai ratkaista toisen asteen ekvationeja?
+
+-- Kyllä, aika hyvästi.
+
+-- No, sitten rupeemme logaritmeihin. Katsos (sanoi hän) merimies ilman
+logaritmeja on kuin laiva ilman kompassia.
+
+Hän nousi ylös ja otti hyllyltä logaritmitaulut. Toi tuolin pöydän
+ääreen ja otti kynän ja paperia.
+
+Puhuttuaan jonkun aikaa niitä näitä karakteristiikasta ja mantissasta,
+jotka hän, kuten sitten jälestä huomasin, sotki, pani hän kynänsä
+pöydälle.
+
+-- Noo, keskeytti hän, mitenkä sinä viihdyt täällä laivalla?
+
+-- Hyvin, herra amiraali, vastasin minä.
+
+-- Entä toverit?
+
+-- Ei puhuta, lensi sanat suustani ennenkun ehdin huomata, miten
+moittivia ne olivat.
+
+-- Oikein, poikani, sanoi hän ja katsoi minuun kuten ijäkkäät
+nuorempiin, kun sallivat heidän uljailla.
+
+-- Tahdotko lasin punssia? kysyi hän, täällä on vähän kosteaa.
+
+Mahdoton oli kieltää, kun en ollut raittiusmies. Mutta samalla minä
+sielussani säikähdin: jospa joku tulisi sisään ja näkisi päällikön
+juomassa kadetin kanssa! Hetki oli tukala. Oletko koskaan tuntenut
+häpeäväsi ja olevasi hämillä toisen puolesta! Minä pelkäsin hänen
+tähtensä!
+
+Hän avasi jonkin klaffin ja otti esiin lasit ja karafiinin ja vei ne
+hyttiinsä.
+
+-- Käy sisään, sanoi hän.
+
+Tulin yhä levottomammaksi; koko menettely tuntui niin kierolta;
+epäjumala suistui ehdottomasti korkeudestaan.
+
+Hytissä istuutui hän minua vastapäätä ja katseli minua kuin
+jättiläinen, joka aikoo syödä peukaloisen.
+
+-- Sinä olet kelpo poika, sanoi hän tyhjentäen lasinsa (toki
+kilistämättä!) ja ulkonäkösi takaa menestystä urallesi. Tiedätkö, että
+olet kaunis poika?
+
+Minä tunsin, että punastuin, enkä tiennyt, mitä hän oikein aikoi.
+Huomasin vain hänen kasvoissaan uuden, merkillisen ilmeen ja hänen
+silmänsä lekuttivat kuin kaasuliekit.
+
+-- Oletko sinä jo ollut rakkausseikkailuissa? kysyi hän taas ja hänen
+silmänsä alkoivat hehkua.
+
+En tiennyt mitä vastata, sillä minua arasteli isän ystävä.
+
+Hän nousi paikaltaan ja käveli edestakaisin.
+
+-- Jospa olisit minun poikani, sanoi hän viimein, jospa olisit!
+
+Hän ei ollut nainut mies, sen tiesin ja luulin ymmärtäväni vanhan
+poikamiehen yksinäistunteen purkauksen.
+
+Kuului ruokatoitotus ja minun piti lähteä.
+
+-- Huomisiltana samaan aikaan! sanoi päällikkö.
+
+Tein kunniaa ja läksin.
+
+Iltaopetusta kesti sitten pitkän aikaa. Hän tuli yhä sydämellisemmäksi.
+Tämä vaivasi minua joskus kovasti. Jos tahallani tunnilta myöhästyin,
+näytti hän olevan murheissaan.
+
+-- Sinä olet kyllästynyt minuun, sanoi. Minä olen niin vanha ja ikävä
+mies.
+
+Ja silloin minua alkoi tuo erakkoparka säälittää, hän ei voinut korkean
+arvonsa vuoksi seurustella muiden kanssa.
+
+Saavuimme viimein Havannaan, ja minä sain loman mennä maihin, mutta
+minun täytyi luvata päällikölle, etten menisi toverien kanssa pahoihin
+paikkoihin. Hän suorastaan vaati lupaukseni. Kun palasin laivalle,
+kysyi hän minulta, olinko ollut tyttöjen luona. Vastasin ei, mikä
+olikin totta.
+
+-- Oikein, poikani, sanoi hän. Varo sinä naisia! Varo aina naisia,
+poikani!
+
+Ja taas lähdimme merelle.
+
+Eräänä iltana, en unohda sitä koskaan, Madeiran kohdalla, ilma kuuma
+kuin ansarissa ja me oleksimme paitasillamme ja housuillamme ja tyyntä
+oli ollut neljä päivää.
+
+Tulin kello kahdeksan aikaan kapteenin hyttiin, täydessä puvussa. Hän
+oli hyvin kiihdyksissään. Tuskin voi puhua.
+
+-- Hirveän kuuma, huokasi hän, ota takki pois. No, se oli minulle
+mieleen, vaikka loukkasikin mitä pahimmin ohjesääntöjä ja hyvää tapaa.
+
+Hän istuutui viereeni, melkein taakseni. Minä tunsin hänen kuuman
+henkensä käyvän niskaani ja aloin sanomattomasti pelätä, minua alkoi
+ahdistaa.
+
+Luimme trigonometriaa ja minä olin kumarassa paperieni ääressä. Päässä
+tuntui raskaalta ja virkistääkseni itseäni oikaisin vartaloani ja
+nakkasin päätäni taaksepäin. Samassa osui katseeni peiliin, joka oli
+vastapäätä. Näkö peilissä kauhisti minua niinkuin olisin yhtäkkiä
+nähnyt luonnon kiertyvän nurin narin ja näyttävän nureansa. Kuin
+aurinko olisi ollut sininen ja taivas keltainen, puut punaiset tai
+kuusta kimmonnut salamoita. Hänen kasvonsa olivat olkapääni kohdalla ja
+hän ahmi silmillään paitani sisustaa. Minä taisin kiljaista ja aioin
+hypähtää ylös, mutta hän piti minua kiinni ja suuteli minua suulle,
+kuin härän karkealla kielellä ja kasvoillani kävi läähätys kuten olisi
+hyle minua nuoleskellut.
+
+Elämä, luonto, kaikki kaamotti mustana. Olin nähnyt ilkeyden
+ilmestyksen, vilauksen itse pahasta.
+
+-- Ja siihen se tuttavuus loppui! sanoi tohtori kylmästi ja joi
+lasistaan.
+
+-- Ei vielä kokonaan. Arvaapas, mitä se sitten teki? Se kirjoitti
+kirjeitä minulle. Minä luin ainoastaan yhden. Se oli oikea rakkauden
+kirje. Hän rakasti minua.
+
+-- Kuten Sokrates Alkibiadesta! Luuletko tällä jotain uutta keksineesi!
+Ja luuletko, että nuo ilmiöt syntyvät vain eristetyissä oloissa tai
+liiaksi kehittyneestä kulttuurista. Niitä on villeissä kansanheimoissa,
+jopa eläimissäkin. Minun mielestäni pitäisi ummistaa silmänsä
+sellaisilta luonnon oikuilta tahi ei ainakaan rangaista viattomia,
+niinkuin äsken sanoinkin. Haluatko kuulla toisen samanlaatuisen jutun
+niin kerron.
+
+-- Kyllä, mutta mennään puraisemaan voileipää ensin; näkyy pöytä olevan
+katettu tuolla sisällä.
+
+Luutnantti huusi laivamiehen pitämään huolta ruorista ja he menivät
+salonkiin.
+
+Koettelivat puhella muista asioista, mutta miten lie ollut, aina
+osuivat he tähän seikkaan.
+
+-- Muistatko, alkoi tohtori jutella, miten koulussa ollessa oltiin
+ystävyyssuhteissa samanikäisten kanssa? Aina lähdettiin yhdessä
+koulusta, aina oltiin toistensa luona loma-ajoilla, aina oltiin yhtä
+poikaa, rahatkin tasattiin. Melkeinpä saattoi olla mustasukkainen
+ystävästään, jos hän oleksi toisten kanssa liiaksi. Eikö niin?
+
+-- Juu, mutta se oli ystävyyttä?
+
+-- Tietysti, sitä oli! Mutta samalla tavallahan alkaa rakkaus eri
+sukupuolten välillä. Ystävyys on jo hyvin pitkällä, ennenkun jompikumpi
+sallii tai edes kaipaa toisen ruumiin kosketusta suudelmana tai
+hyväilynä. Tytöt sitävastoin ilmaisevat tätä ystävyyttä syleilemällä ja
+suutelemalla. Ihan viatonta se on, en sitä sano, mutta merkit ovat
+hyvin yhtäläiset kuin niin sanotulla rakkaudella. Se on yhtä viatonta
+kuin sekin tunne, joka pakottaa vanhemmat ottamaan syliin ja
+suutelemaan lapsiaan. Mikä sen tietää, mikä on puhdasta tai rumaa,
+ruumiillista tai henkistä? Sitä on vaikea sanoa, sillä vanhempain
+rakkaus lapsiin vaatii välttämättä ruumiillista kosketusta ja eihän
+sitä kuitenkaan mitenkään käy epäileminen aistilliseksi. Mutta annappas
+jos asuu köyhä perhe, kaikki yhdessä huoneessa, isä ja tyttäret
+nukkuvat yhdessä, tytöt kasvavat isoiksi, kas silloin _voivat_ nuo
+tunteet luonteeltaan muuttua. Ulkonaiset seikat siinä ovat
+vaikuttimina, kuten esimerkiksi bestialiteettia tiedetään olevan
+etupäässä paimenissa ja ratsuväessä. Ei tarvitse luulla, että tässä
+ilmenee jokin uusi, luonnoton elementti, se on samaa luontoa vain,
+vaikka se silloin kun purkautumistiet suletaan, avaa omat uransa, aivan
+kuin ruumiin kudokset avautuvat paiseeksi kun jokin sairaus tukkii
+eristystiehyet.
+
+No niin, nyt sen juttuni.
+
+Eräs poika oli pienikasvuinen ja vähäpätöinen ja tytöt eivät
+pienenäkään hänestä välittäneet, kun eivät tunteneet hänestä koituvan
+ei rakastajaa eikä suojelijaa. Sen vuoksi alkoi hän epäillä itseään ja
+karttaa toista sukupuolta. Kun hän sitten tuli vanhemmaksi ja rupesi
+tytöstämään, hoksasi hän sen, mitä me muut pidimme ihan luonnollisena
+seikkana, että naiset ottivat maksua. Se loukkasi häntä. Miksi vain
+toinen sai maksua, eikä toinen, vaikka molemmat nauttivat? Sitten
+rupesi hän pieniin suhteisiin erään ompelijattaren kanssa. Se piti
+hänestä ja ei ottanut maksua. Mutta tytöltä alkoivat pian viedä rauhan
+kummalliset unet, jotka tekivät pojankin levottomaksi. Joskus näki
+tyttö unta, että poika vei hänet teatteriin, joskus että hän lahjoitti
+hänelle hansikkaat, viimein, että poika maksoi hänen vuokransa. No
+ystäväni ei ollut taitava unien selittäjä, sillä hän oli köyhä, ja
+tytön unet eivät käyneet toteen. Ystäväni ajatteli, että hänpä se oli
+maksanut kaikki illalliset, mutta toinen ei yhtään; vaan näistä
+tuumistaan ei hän puhunut tytölle. Mutta vähitellen kyllästyi
+tyttö elämään unissa ja hän lahjoitti pian rakkautensa eräälle
+konttoristille, jolla oli varoja toteuttaa hänen unensa. Ystäväni
+katkeroitui naisille, jotka olivat moisia materialisteja eivätkä
+osanneet rakastaa vain rakastaakseen. Sitten pitemmän ajan jälkeen hän
+rakastui. Kun tuli kysymys naimisista, meni hän isän luo, joka tietysti
+kysyi, oliko hänellä varoja. "Jaha, vai on täälläkin maksettava", tuumi
+hän. Maksettava joka paikassa! Mutta hän oli rakastunut ja hän päätti
+tehdä kaupat. Hän oli voimistelun ja uimisen opettaja. Joko alat
+ymmärtää. Nai. Näki ensimäisen lapsen tultua, että vaimolla oli
+taipumuksia "korkeampiin tarkoituksiin" ja ettei tämä tahtonut lisää
+lapsia. Myrsky ja myllerrys! Ja sitten vähän tyyntä. Joskus tuntui
+miehestä kohtuuttomalta maksaa tyhjästä, mutta mikä oli tehty, oli
+tehty. Sitä kesti viisitoista vuotta, celibaattia ja vaimo vältteli
+reippaasti hyökkäykset selvittäen suhdetta. "Minä olen sinun lapsesi
+äiti, jona minulla on oikeus olla talossa". Mutta eipäs, hän ei
+ollutkaan lapsensa äiti, sillä hän puuhaili raamatunselityksiä ja
+muitakin korkeampia tarkoituksia valistuksen tukeuttamiseksi, mutta
+unohti olevansa aviopuoliso. No! Viidentoista vuoden päästä, pamaus
+uimakoululla! Ystäväni oli ryhtynyt johonkin sellaiseen, jota Darwin
+olisi sanonut generationin vaihtamiseksi. Viidentoista vuoden
+celibaattielämän analyyseistä voit laittaa kokonaisen venäläisen
+romaanin; en moskaa viitsi! Seurauksena oli salainen poliisitutkinta.
+Vapautus -- ja uusi lapsi avioliitosta. Ja hyvä taas. Tässä oli kaksi
+vaikutinta: ammattisairaus eli hyvä tilaisuus toisella ja puute
+toisella puolen.
+
+-- Ja myös kolmas, keskeytti luutnantti.
+
+-- Mikä niin?
+
+-- Puute nuorena.
+
+-- No sitten neljäskin!
+
+-- Mikä?
+
+-- Liian korkea työpalkka.
+
+-- Ei, lähtään nyt jo kannelle, sanoi luutnantti, rupeaa tuntumaan
+liian "märältä" kun näin syventyy.
+
+-- Juu, mutta aikansa kullakin. Tiedätkö, että Dijonin yliopisto viime
+vuonna määräsi 10,000 frangin palkinnon sille, joka voisi tyydyttävästi
+vastata kysymykseen: miksi ei saa kirjoittaa niinkuin ajattelee?
+
+-- No, kuka sai?
+
+-- Muudan Växiön sonni. Sanoi syyksi, että jos kirjoittaisi kuten
+ajattelisi, joutuisi LÃ¥ngholmiin.
+
+-- Sinulla on ne juttusi!
+
+-- Kas, kuutarkin jo näyttäikse, huudahti tohtori kun tulivat kannelle.
+
+-- Sanotko kuutar, eikös kuu ole "miehinen".
+
+-- Niin, jospa vaikka. Mutta eipäs ennen, Kreikassa!
+
+-- No, kreikkalaiset eivät pitäneetkään sukupuolia kovin selvillä.
+Tiedätkö miksei?
+
+-- Kai uskonnollisesta vakaumuksesta. Zeus piti Ganymedeestä! Ja he
+olivat suurta, sivistynyttä kansaa, joka kunnioitti uskonnollisia
+vakaumuksia!
+
+
+
+
+Maksua vastaan.
+
+
+Tytön isä oli kenraali ja äiti aikaisin kuollut. Sen jälkeen kävi
+heillä etupäässä herroja. Ja isä kasvatti häntä itse.
+
+Tyttö sai ratsastella isän kanssa, nähdä manööverejä,
+voimistelunäytöksiä, tarkastuksia.
+
+-- Kun isä oli seurapiirissään korkea-arvoisin, kunnioittivat häntä
+kaikki aina enemmän kuin toisiaan yhdenvertaiset koskaan. Ja koska
+tyttö oli kenraalin tytär, kunnioitettiin häntä yhtä suuresti kuin
+isää. Hän oli arvoltaan kenraali ja sen hän tiesi.
+
+Eteisessä istui alati lähetti, joka kavahti jalkeille hirveällä
+räminällä kun tyttö meni ulos tai tuli sisään. Tanssiaisissa pyysi
+häntä aina majuri; kapteeneja piti hän alemman asteen ihmisinä ja
+luutnantit olivat vain pahankurisia poikasia.
+
+Täten oppi hän arvioimaan ihmisiä arvo-asteiden mukaan. Siviilit olivat
+nahkiaisia; kohtalaisesti puetut moskaa ja köyhät roskaa.
+
+Mutta naiset olivat arvoasteikon yläpuolella. Isä, jonka alapuolella
+kaikki miehet olivat ja jota tervehdittiin kunnianosoituksin minne hän
+vain tuli, ei koskaan toki ollut nousematta istualtaan naisen edessä,
+oli se sitten nuori tai vanha, suutelematta kädelle tutumpia ja
+juoksentelematta joka kaunottaren pikku asioilla, minkä vain tapasi.
+
+Täten sai hän varhain käsitteen naispyhyydestä ja -paremmuudesta ja
+oppi pitämään miehiä joinakin halvempina olentoina.
+
+Kun hän lähti ratsastelemaan, oli aina ratsupalvelija muassa. Kun hän
+suvaitsi pysähtyä katsellakseen maisemaa, pysähtyi palvelija. Se
+seurasi häntä kuin varjo. Mutta minkä näköinen se oli, vanhako vai
+nuori, ei neiti tiennyt. Jos ken olisi kysynyt, mitä sukupuolta se oli,
+ei neiti olisi osannut vastata, sillä koskaan ei hän ollut ajatellut,
+että varjo voisi olla jotain sukupuolta, ja kun hän satulasta
+laskeutuessaan astui pikku kenkänsä palvelijan kämmenelle, astui hän
+kuin mille puulle tai kivelle tahansa, ja jos hän silloin sattui
+kohottelemaan helmojaan vähän liian korkealle, ei hän siitä sävähtänyt
+sen kummemmin kuin jos ei ketään olisi ollut läsnä.
+
+Nämä synnynnäiset arvoaste-katsantokannat ilmenivät kaikkialla hänen
+elämässään. Hän ei koskaan voinut tulla majurin tai kapteenin tyttärien
+hyväksi tuttavaksi, sillä heidän isänsä olivat arvoltaan alempia kuin
+hänen. Eräissä tanssiaisissa oli eräs aliluutnantti tohtinut pyytää
+häntä tanssiin. Rangaistakseen tomppelia, ei hän vastannut, kun
+kavaljeeri tanssien välillä halusi jutella. Kun hän sitten sai tietää,
+että aliluutnantti oli prinssi, kävi hän ihan lohduttomaksi. Hän, joka
+tiesi mikä eroitus oli rykmentin upseereilla ja subalterneilla, joka
+osasi ulkoa kaikki tähdet ja tittelit, hän ei tuntenut prinssiä.
+Kauheaa!
+
+Hän oli kaunis, mutta ylpeys jäykisti piirteensä niin etteivät
+ihastelijat tohtineet lähetä. Naimisiin menoa ei hän koskaan ollut
+ajatellut. Nuoret eivät olleet kylliksi kvalificeerattuja ja
+virka-arvoiset vanhat olivat liian vanhoja. Jos hän olisi mennyt
+naimisiin jonkun kapteenin kanssa, olisi hänen pitänyt istua pöydässä
+alempana majurien rouvia, hänen, kenraalin tyttären. Sehän olisi
+alennusta. Ja sitäpaitse ei hän ollenkaan halunnut joutua miksikään
+lisäkkeeksi tai salonkikoristeeksi miehelle. Hän oli tottunut käskemään
+ja toteltavaksi, hän ei voinut ketään totella. Vapaa, miesmäinen
+oleksiminen miesten joukossa oli sitäpaitse tehnyt kaikki naisten
+toimet hänestä aivan vastenmielisiksi.
+
+Myöhään heräsi sukupuolielämänsä. Kun hän oli vanhaa sukua, joka isissä
+oli tuhlannut voimansa hengettömiin sotilastoimiin, yövalvontaan ja
+juopotteluun, ja äideissä tukeuttanut hedelmällisyyden estääkseen
+perintötilain jakoja, näytti luonto kovin epäröineen miksi sukupuoleksi
+hänet tekisi -- tai ehkei se hänessä huomannut kylliksi voimia, jotta
+olisi voinut päättää jatkaako rotua vai ei. Hänen olemuksestaan puuttui
+naisellisuus, terveen luonnon tarkoituksiinsa kehittämä, eikä hän
+yrittänyt keinotekoisesti vajavaisuuttaan täyttää.
+
+Hänen vähät naistoverinsa tiesivät hänet kylmäksi, välinpitämättömäksi
+kaikissa sukupuolten välisissä asioissa. Itse hän lausui halveksivansa
+moisia seikkoja, piti niitä saastaisina ja ei voinut ymmärtää, miten
+nainen voi heittäytyä miehelle.
+
+Luonto oli likaista ja puhtaus oli sama kuin puhtaat paidat, kovetetut
+hameet ja paikattomat sukat. Köyhyys, likaisuus ja paheellisuus oli
+hänestä sama asia.
+
+Kesäisin asui hän isänsä kanssa maatilallaan.
+
+Maaseudusta ei hän pitänyt. Luonnossa hän pieneni, metsä oli
+hirvittävä, järvi pöyristi, niityn vihreässä ruohossa piili vaaroja.
+Talonpojat olivat hänestä kavaloita, ilkeitä elukoita; ja likaisia.
+Sitäpaitse oli heillä paljon lapsia ja pojat ja tytöt paheellisia.
+Suurina juhlina, kuten juhannuksena ja kenraalin syntymäpäivinä,
+kutsuttiin moukat sentään hoviin olemaan köörinä oopperassa ja
+huutamaan hurraata ja tanssimaan taulun kuvioina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kevät jälleen. Helène oli lähtenyt ratsastelemaan yksinään
+rotutammallaan ja joutui kauas maantielle. Väsyi ja laskeutui
+satulasta; sitoi hevosen läheisen haan aitaan. Meni sitten poimimaan
+ojan reunalta kämmekkään kukkia. Ilma oli lämmin ja koivikoista,
+nurmikoista nousi huuru. Sammakot pulahtelivat ojassa.
+
+Yhtäkkiä hirnahti tamma ja Helène näki notkean eläimen kurottavan
+kaulaansa aidan yli ja sieramet litteinä kiskovan sisäänsä ilmaa.
+
+Alice, tyttö, huusi hän, ole hiljaa! Ja hän jatkoi työtään punoen
+kimppua noista kainoista kukista, jotka niin huolellisesti kätkevät
+salaisuutensa suloisten, somien uudintensa taa, mitkä ovat kuin
+koneella painettua karttuunia.
+
+Mutta taas hirnahti tamma. Kaukaa haasta pähkinäpensaiden takaa vastasi
+toinen hirnunta, mutta väkevämpi, syvempi. Helteeseen nääntyvä haan
+tanner jymisi, kivet räiskivät valtavista kavion iskuista ja viidakosta
+ravasi musta orhi. Pää voimakas, kaula jäntevä ja lihakset paisuivat
+suonteina välkkyvän nahan alla. Oriin silmät leimusivat kun se näki
+tamman. Ori seisahtui ensin ja kurotti kaulaansa kuten haukotellen,
+virnisti ylähuulensa koholle ja näytti hampaansa. Sitten alkoi se
+laukata ruohikolla ja läheni aitaa.
+
+Helène kapaisi hameensa ja juoksi päästäkseen suitsiin kiinni; mutta
+tamma oli jo riuhtoutunut irti ja hyppäsi aidan yli. Sitten alkoi
+kosinta.
+
+Helène houkutteli aidan takaa, mutta villi eläin ei kuullut.
+Aituuksessa lyötiin volttia vimmatulla vauhdilla ja situatsiooni alkoi
+käydä helläksi. Ori korskutti valkeaa vaahtoa, joka suitsui sieramista
+kuin savu.
+
+Helène tahtoi paeta, sillä näky oli kauhistava. Hän ei ollut koskaan
+nähnyt luonnon voimain riehuvan elävissä ruumiissa ja hän oli
+ylenmäärin kuohuksissa tästä peittelemättömästä purkauksesta.
+
+Hän tahtoi juosta aituukseen ja tuoda tammansa pois, mutta ei tohtinut
+hurjistuneen oriin vuoksi. Tahtoi juosta hakemaan apua, mutta silloinpa
+olisi hän vain hankkinut todistajia. Kotiin ei voinut mennä, matka oli
+pitkä. Hän kääntyi selin temmellykseen ja päätti odottaa.
+
+Kuului kavion kopinaa maantieltä. Tuli vaunut.
+
+Helène ei voinut paeta, vaikka hävetti tähänkin jäädä. Nyt olikin liian
+myöhäistä, sillä kuski oli hiljentänyt vauhtia ja seisahtui hänen
+eteensä.
+
+-- Niin, mutta se on kaunista, sanoi toinen vaunuissa istuva nainen,
+joka oli ottanut esiin kultalornettinsa tarkastaakseen luonnon
+näytelmää, mikä nyt oli täydessä käynnissä.
+
+-- Mutta miksi pysäyttää, herran nimessä, huusi toinen nainen. Anna
+mennä!
+
+-- Eikö se ole kaunista! vastasi vanhempi nainen.
+
+Kuski hymyili paksuun partaansa ja nykäsi hevoset liikkeelle.
+
+-- Mikä letus sinä olet, rakas Amelie, kuului edellinen ääni, minulle
+se on kuin katselisin ukonilmaa tai myrskyävää järveä kun...
+
+Muuta ei kuulunut, Helène oli ihan lamassa kiukusta, häpeästä ja
+kauhusta.
+
+Tuli tuolla joku renkimies. Helène kiiruhti häntä vastaan estääkseen
+häntä näkemästä ja samalla saadakseen apua, mutta ei ehtinyt.
+
+-- Aa, taitaa olla myllärin musta liikkeellä, tuumi renki vakavasti.
+Kyllä se on parasta odotella kunneka ne joutuu, sillä ei siihen ole
+hyvä tuppautua. Jos fröökynä menee kotiin, niin minä tuon tamman
+jälestä.
+
+Ja hyvillään kun pääsi erilleen, meni Helène matkaansa.
+
+Kun pääsi kotiin, tuli kipeäksi. Tammaa ei tahtonut nähdäkään enää. Se
+oli epäpuhdas.
+
+Tämä vähäpätöinen tapaus vaikutti arvaamattomasti Helènen
+sielunelämään. Luonnonvietin raaka purkautuminen, jonka
+peittelemättömyydestä ihmistä rangaistaan vankeudella, vaivasi häntä
+kuin mestauksen muisto. Se häiritsi hänen ajatuksiaan päivällä ja
+uniaan yöllä. Se sai hänet yhä enemmän kammomaan luontoa ja hän heitti
+entisen amatsoonielämänsä. Sulkeutui kamariinsa ja alkoi lueskella.
+
+Herrastalossa oli kirjasto. Mutta pahaksi onneksi oli sen kasvu
+keskeytynyt kenraalin isän kuoltua. Kaikki kirjat olivat siis
+miehenijän liian vanhoja ja Helène sai niistä eltaantuneita ihanteita.
+M:me Staëlin Corinne sattui ensin käsiinsä. Se oli kylellään hyllyllä,
+kuten tarjottuna käytettäväksi, ja sitähän se olikin. Nidottuna vihreän
+ja kullan kirjaviin kansiin, imperiaalityyliä, kuluneena ja piirrettynä
+täyteen äitivainajan huomautuksia ja pyyhkeitä, tuli se henkiseksi
+seurusteluksi kuolleen kanssa, johon nyt tyttö jälleen täysikäisenä
+tutustui. Siihen oli lyijykynällä kuvattu kokonainen ihmissielu.
+Tyytymättömyys elämän arkisuuteen, luonnon raakuuteen kiihoitti
+mielikuvitusta luomaan unelmain maailmaa, jossa sielut elävät ilman
+ruumiita. Se maailma oli aristokraatinen, sillä täytyy olla
+taloudellisesti riippumattomassa asemassa voidakseen ajatella vain
+sielua. Se oli rikkaiden evankeliumi, tuo aivotulehdus, jota sanotaan
+romantiikaksi ja joka tulee naurettavaksi surkeuksineen kun se tarttuu
+alaluokkaan.
+
+Corinnesta tuli Helènelle nyt ihanne: runoilijatar, joka sai
+vaikutuksensa ylhäältä, joka kuten keskiajan nunnat teki siveyden
+lupauksen elääkseen puhtaana ja joka tietysti loistavan parvensa
+ihailemana oli muita pieniä arkipäiväisiä kuolevaisia korkeammalla!
+Vain muunnos kenraali-ihannetta! Kunniaa; kiväärikomennuksia!
+Etumaiseksi! Sitä, että m:me Staël itse kehittyi Corinne-ihanteestaan
+ja vasta todellisuutta noudattaen nousi arvoonsa, ei Helène saanut
+koskaan tietää. Hyläten kaiken toiminnan ulkomaailmassa, vetäytyi hän
+kuoreensa ja mietiskeli omaa itseään. Perintö, jonka hän oli saanut
+äidiltä noissa jälkeenjääneissä nooteissa, alkoi itää. Hän henkilöi
+itsensä Corinneksi ja äidiksi ja hän tuhlasi paljon aikaa kutsumuksensa
+tuumiskelemiseen. Hylkäsi sen, että hänen kutsumuksensa oli elää suvun
+hyväksi, hänen velvollisuutensa auttaa itämään ja kasvamaan niitä
+siemeniä, jotka luonto oli hänen ruumiiseensa kätkenyt. Hänen
+kutsumuksensa oli näyttää, mitä madame Staëlin Corinne oli ajatellut
+viisikymmentä vuotta sitten, mutta hän kuvitteli nyt, että ne olivat
+hänen omia ajatuksiaan, jotka hänen sielussaan kärsivät ja pyrkivät
+kuohahtamaan näkyviin.
+
+Hän rupesi kirjoittelemaan. Eräänä päivänä runoja. Luonnistivat. Rivit
+yhtä pitkiä ja loput rimmasi. Silloinkos hän hoksasi: hän oli luotu
+runoilijaksi. Puuttui vain ajatuksia, ja ne hän sai valmiina
+Corinnesta. Ja niin sikisi paljon runoja. Mutta nyt oli maailmankin ne
+saatava, ja mitenkäs muuten kuin lehdissä. Hän lähetti kerran tekeleen
+nimeltä "Sapho" johonkin kuvalehteen nimimerkillä Corinne. Jyskivin
+sydämin vei hän kyhäyksen postiin ja pannessaan sitä laatikkoon,
+lähetti hiljaisen rukouksen "Jumalalle". Seuraavat kahden viikon päivät
+olivat hirvittäviä. Hän ei syönyt, tuskin nukahti, karttoi seuraa.
+Ensimäisenä lauantaina, jona lehti ilmestyi, tärisi hän kuin horkassa
+ja luhistui sitten ihan kokoon, kun ei nähnyt runoaan painettuna, eikä
+edes selittelyä "kirjevaihto"-osastossa. Seuraavana lauantaina oli hän
+varma ainakin vastauksen ilmestymisestä ja vei lehden avaamattomana
+mukaansa metsään. Siellä, pensaikon perukassa, veti hän lehden salaa
+esiin ja vilkasi ympärilleen oliko kukaan väijyksissä, aukoi lehteä ja
+tähysteli palstan toisensa jälkeen. Siellä oli vain yksi ainoa runo,
+nimeltä Bellmanin päivä. Mutta sitten "kirjevaihtoa". Noiden pikku
+rivien ensimäisellä vilkaisulla rutistui lehti hänen sormiensa
+rutaisusta, hän hykersi sen palloksi ja nakkasi pensaikkoon. Ensi
+kertaa eläissään oli häntä solvattu. Hän olikin oikein satulasta
+suistettu. Se tuntematon sanomalehti-kirjoittelija oli tohtinut tehdä
+pahempaa kuin kukaan muu, se oli lausunut epäkohteliaisuuden. Helène
+oli lähtenyt varustustensa sisältä tantereelle, jossa virka-arvot eivät
+paljoa painaneet, jossa voiton sai se luonnonvoima, jonka nimi oli
+kyky, ja jonka edessä oikeudeton mahtikin nöyrtyi, kun ei sitä enää
+voinut kieltää. Mutta myös naisena oli tuntematon häntä loukannut. Näin
+oli hän tohtinut kirjoittaa: "Vuoden 1807 _Corinne_ olisi laittanut
+ruokaa ja tuudittanut lapsia, jos hän olisi elänyt vuonna 1870. Mutta
+ettehän te ole mikään Corinne!"
+
+Siinä kohtasi häntä ensi kertaa _se_ vihollinen, perivihollinen, mies.
+Vai ruokaa laittaa ja tuudittaa kehtoa! Senpähän näkisi!
+
+Helène lähti kotiin päin. Koko ruumiinsa oli rusennuksissa ja lihakset
+tuskin tottelivat heikkoja hermoja. Mutta kulettuaan vähän matkaa,
+kääntyi hän yhtäkkiä takaisin. Sillä voisihan joku löytää lehden! Hänen
+tuumansa paljastuisi. Hän meni takaisin, otti kepakon ja veti sillä
+lehden pensaikosta. Sitten kohotti hän maasta sammalturvetta, piiloitti
+lehden sen alle ja vieritti kiven päälle. Niin haudattiin siinä toive,
+mutta myös todiste. Rikoksestako? Niin, siltä hänestä tuntui! Kuten hän
+olisi tehnyt jotakin väärää. Kuten hän olisi paljastanut itsensä
+toiselle sukupuolelle!
+
+Sen päivän perästä alkoi uusi sisällinen taistelu. Kunnianhimo ja
+julkisuuden pelko kamppailivat; tulosta ei mitään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana syksynä kuoli isä. Kun oli kuluttanut öitään kortin peluussa
+ja tapannut, jäi häneltä maksamattomia velkoja. Mutta koska hän oli
+kenraali, ei se asia ollut kovin vaarallista. Helènen ei tarvinnut
+mennä tupakkapuotiin, mutta hänet otti hoitoonsa muudan tähän saakka
+näkymättömänä pysytelleinyt täti.
+
+Mutta isän kuolemasta tuli mullistava muutos hänen elämäänsä.
+Kiväärikomennukset vaikenivat itsestään; rykmentin upseerit rupesivat
+nyökkäämään päätään sedällisesti ja luutnantit tohtivat tulla
+pyytämään tanssiin. Nyt huomasi hän, että hänen ylhäisyytensä ei
+johtunutkaan hänen persoonallisesta arvostaan, vaan oli se lainattua.
+Hän tunsi kuin olisi hänet arvossa alennettu ja hänessä heräsi kiihkeä
+myötätuntoisuus kaikkia subalterneja kohtaan, tunsipa hän mielessään
+oikein rakastavansa niitä, jotka nyt nauttivat hänen entisestä
+arvo-asteestaan. Siten kasvoi myös persoonallisen tunnustuksen tunne,
+arvo-asteen, joka oli kaikkia muita korkeampi, vaikkei sitä ollut
+arvolistoissa.
+
+Hän halusi kunnostautua, raivata tiensä, ja, miksipä ei, hallita.
+Hänellä oli kykyjä, joita hän oli tohtinut harjoittaa, vaikkeivät ne
+vielä olleet kohonneet eikä kohottaneet häntä keskinkertaista
+korkeammalle; hän soitti pianoa. Nyt alkoi hän tutkia sointu-oppia ja
+puhui G-molli-sonaatista ja Fiss-duuri-symfoniasta kuten olisi itse ne
+sepittänyt. Ja alkoi holhoilla säveltaiteilijoita.
+
+Puoli vuotta isän kuoleman jälkeen tarjottiin hänelle paikka
+hovinaisena. Ja hän meni. Siten palasivat hänen elämäänsä rummun
+pärinät ja kiväärikomennukset ja Helènen myötätuntoisuus subalterneja
+kohtaan laimeni. Mutta ihminen on häilyvä kuin onni ja Helène sai uusia
+ajatuksia uusien kokemusten keralla.
+
+Hän hoksasi nimittäin pian olevansa palvelija. Herttuatar ja hän
+istuivat Logårdenissa. Herttuatar virkkasi.
+
+-- Minun mielestäni ovat nämä sinisukat tuhmia.
+
+Helène lensi tuhkanharmaaksi ja katsoi tivakasti herttuattareen sekä
+vastasi:
+
+-- Ei minun mielestäni.
+
+-- Minä en ole tahtonut tietää mikä on Teidän mielipiteenne, vastasi
+herttuatar ja pudotti keränsä kierimään pitkin hietakäytävää.
+
+Helènen jalat vapisivat, hän näki tulevaisuuden ja tulojen suhahtavan
+luotaan tuossa tuokiossa. Nousi noutamaan kerää. Natisi leningin
+vyötäre kumartuessa maahan ja hän oli leimuvan punainen antaessaan
+kerän herttuattarelle, kiitosta saamatta.
+
+-- Oletteko vihainen? kysyi herttuatar ja katsoi nenäkkäästi uhriinsa.
+
+-- En, teidän kuninkaallinen korkeutenne, valehteli Helène.
+
+-- On väitetty, että Te olette sinisukka, jatkoi herttuatar. Onko se
+totta?
+
+Helènestä tuntui kuin olisi hänet riisuttu alasti, hän ei vastannut.
+
+Kerä putosi jälleen. Helène ei ollut näkevinään ja puri huultaan
+pidättääkseen kiukun kyyneliä.
+
+-- Olkaa hyvä, antakaa kerä, sanoi herttuatar. Helène röyhisti
+rintaansa, katsoi despoottia silmästä silmään ja sanoi:
+
+-- En, minä en anna!
+
+Ja lähti. Hieta kirisi anturan alla ja laahustin tupsutti pilvinä
+tomua. Hän melkein juoksi ylös portaita ja katosi holvikäytävään.
+
+Siihen päättyi hoviura. Mutta muudan oas siitä jäi; Helène sai nyt
+tuta, mitä on olla epäsuosiossa ja vielä selvemmin sai hän tajuta, mitä
+seuraa paikastaan lähdöstä. Yhteiskunta ei pidä siitä, että paikkoja
+muutellaan, ja kukaan ei voinut käsittää, kuinka hän omasta tahdostaan
+oli voinut hylätä hovin päiväpaisteen. Hänet oli tietysti "potkittu
+pois". Juuri tuolla lauseella. Potkittu! Tämä oli suurin nöyryytys mitä
+hän oli kärsinyt, se oli häväistys. Hänet oli yläluokasta alennettu ja
+hän näki sukulaisten vetäytyvän pakoon luotaan, kuin peläten häneen
+kohdistuneen epäsuosion heihinkin tarttuvan. Hän näki ylhäisten
+ystävättäriensä kylmenevän ja supistavan tervehdyksensä mitä
+vähimpään, mutta keskiluokan väki se otti hänet vastaan liikuttavan
+tuttavallisesti kun näki hänen lähenevän heitä lankeemuksensa
+kukkulalta. Heidän ystävällisyytensä kaiveli häntä ensin enemmän kuin
+noiden toisten kylmyys, mutta sitten valitsi hän osansa ja pitäen
+parempana olla ensimäisenä alhaalla kuin viimeisenä ylhäällä,
+heittäytyi hän siviilivirkamiesten ja akademian opettajain
+seurapiiriin, jossa hänet otettiin avosylin vastaan. Keskiluokassa
+vallitsee taikauskoinen kunnioitus linnaa kohtaan, hän tuli heti
+ihailluksi. Hän itse rupesi kenraaliksi ja kiiruhti järjestämään
+joukkoja ympärilleen. Lauma nuoria oppineita pestautui heti ja hän
+alkoi puuhata luennoita naisille. Vanhaa, akateemista roskaa koottiin,
+pölyytettiin ja jaettiin yleisölle uutena. Platoa ja Aristotelesta
+luennoitiin tyhjäksi raivatussa ruokasalissa kuuntelijajoukolle, jolla
+tietysti ei ollut avaimia näihin viisauden pyhimysarkkuihin. Helène
+tunsi nousseensa tietämättömän aristokratian yläpuolelle tietämällä
+nämä vapaamuurarisalaisuudet. Tämä kuviteltu nousemus sai hänet lujasti
+tuntemaan etevämmyytensä ja esiintymään varmuudella, joka imponeerasi.
+Miehet palvelivat häntä hänen kauneutensa ja antautumattomuutensa
+vuoksi, mutta miesten lähentely ei tehnyt häntä levottomaksi. Heidän
+nöyryytensä otti hän vastaan kuin naiselle tulevan veron ainakin ja ei
+oppinut hän kunnioittamaan noita pikenttipoikia, jotka hyppivät
+paikaltaan ja rupesivat jaloihin asentoihin joka kerta kun hän kulki
+ohi.
+
+Mutta hänen asemansa naimattomana ei kauan tuntunut tyydyttävältä ja
+katein ajatteli hän rouvain vapautta. Ne voivat kuleksia irtaimina
+kaduilla, jutella kenen miehen kanssa tahansa, viipyä poissa kotoa
+iltasilla miten myöhään tahtoivat ja aina oli pikentti, mies, valmiina
+heitä noutamaan. Sitä paitse: rouvalla oli suurempi arvo, suurempi
+vaikutusvalta. Kuinka ylempiarvoisesti kohtelivat naidut matroonat
+kaikkia nuoria tyttöjä! Mutta naimisiin menoa ajatellessa tuli mieleen
+taas se tammajuttu, ja häntä alkoi kauhistaa niin että hän tuli
+kipeäksi.
+
+Mutta toisen työvuoden alkupuolella ilmestyi Helènen seurapiiriin
+muudan professorin rouva Upsalasta, jolla paitsi asemaansa oli myös
+ruumiin suloudet. Helènen tähti himmeni ja hänen henkiset ihailijansa
+luopuivat hänestä ja rupesivat palvelemaan uutta aurinkoa. Kun
+Helènellä ei ollut entistä yhteiskunnallista arvoa tukena ja hovin ja
+armeijan tuoksu oli haihtunut kuin hajuvesi nenäliinasta, oli hän
+ehdottomasti tappiolla. Ainoa hänelle enää uskollinen oli etiikan
+dosentti, joka ennen ei ollut tohtinut tungeksia hänen läheisyyteensä.
+Nyt koitti dosentin päivä. Hänen huomaavaisuuttaan alettiin pitää
+arvossa ja hänen ankara etiikkansa herätti rajatonta luottamusta. Hänen
+ahkerat kunniatervehdyksensä alkoivat sentään aiheuttaa juoruja,
+kunnioituksella sanoen tietysti, mutta niistä ei Helène välittänyt. Hän
+oli niitä ylempänä.
+
+Eräänä iltana istuivat he rottinkituoleillaan tuossa tyhjäksi
+raivatussa ruokasalissa, kun professori vapaan matkan ja pienen
+kädenpuristuksen maksulla oli pitänyt esitelmän "eetillisestä
+momentista avioliitollisessa rakkaudessa eli avioliitosta absoluuttisen
+identiteetin manifestatsioonina."
+
+-- Teidän mielipiteenne on siis se, jatkoi Helène, että avioliitto on
+koexistensi-suhde kahden identisen minän välillä.
+
+-- Mielipiteeni on, kuten minulla jo esitelmässäni on ollut kunnia
+esittää, vastasi dosentti, että oleminen ainoastaan kahden kongruentin
+identiteetin relatsionisuhteessa voi konflueerata tulemisen
+korkeammassa potensissa.
+
+-- Minä tulemisen? kysyi Helène ja punastui.
+
+-- Se on kahden vitaliteetin postexistensi uudessa minässä.
+
+-- Kuinka? Onko teidän mielipiteenne se, että se minän kontinenteetti,
+jonka kahden analogisen olemisen kohabitatsionin kautta välttämättä
+täytyy inkorporeerautua tulemiseksi paikassa...
+
+-- Ei, neitiseni, minä tarkoitin ainoastaan että, käyttääkseni
+profaania kieltä, avioliitto ainoastaan sielujen kompatibiliteetin
+ehdolla, muodostaa reciprocitin kautta uuden henkisen minän, jota ei
+voida differencieerata sexuksena. Minä tarkoitin, että sen uuden olion,
+joka syntyy avioliitossa, tulee olla miehen ja naisen konglomeraatti,
+uusi olento, johon molemmat ovat antaneet persoonallisuutensa, ykseys
+moninaisuudessa, tulee olla, käyttääkseni erästä tunnettua
+ilmaisumuotoa, hommefemme. Miehen tulee lakata olemasta mies ja naisen
+olemasta nainen.
+
+-- Sielujen yhteyttä! huudahti Helène hyvillään kun oli saanut
+luovituksi tuon pahan salakarin ohi.
+
+-- Sielujen harmoniaa, josta Plato puhuu. Se on totista avioliittoa,
+sellaista, jollaisesta minä olen unelmoinut, mutta jota minä,
+valitettavasti, hm, en koskaan tässä existenssimuodossa uskalla toivoa
+näkeväni realiseerattuna. Hm!
+
+Helène katseli kruunukoukkuun ja jatkoi kuiskien:
+
+-- Miksipä ei sellainen eliittihenki kuin Te näkisi sitä unelmaa
+realiseerattuna?
+
+-- Siksi, että se, joka minun sieluani atraheeraa, ei usko, hm,
+rakkauteen.
+
+-- Ei ole niinkään varma, ettei hän usko?
+
+-- Jos hän uskoisikin, vaivaisi häntä aina epäilys sellaisen tunteen
+totisuuden olemassa olosta. Muuten, ei ole ainoaakaan naista, joka
+tahtoisi minua rakastaa. Ei ainoaakaan!
+
+-- On, sanoi Helène ja katsoi dosentin emaljisilmään (hänen toinen
+silmänsä oli hyvin taitavasti emaljista valmistettu).
+
+-- Tiedättekö varmaan?
+
+-- Ihan varmaan! sanoi Helène. Sillä Te ette ole samallainen kuin muut
+miehet; Te ymmärrätte, mikä sielujen rakkaus on! Sielujen!
+
+-- Jos se nainen olisi olemassa, en koskaan tahtoisi avioliittoa hänen
+kanssaan.
+
+-- Miksette?
+
+-- Asua samassa huoneessa!
+
+-- Ei ole tarpeen! Madame Staël asui vain samassa kerroksessa miehensä
+kanssa.
+
+-- Ihanko!
+
+-- Mihinkäs mieltäkiinnittäviin keskusteluihin herrasväki on
+syventynyt? kysyi professorin rouva tullen salista.
+
+-- Puhelimme Laokoonista, vastasi Helène, jota professorin rouvan
+mahtaileva sävy kiukutti, ja nousi paikaltaan. Hän oli tehnyt
+päätöksensä.
+
+Viikko sen jälkeen ilmoitettiin dosentin ja Helènen kihlaus, ja he
+aikoivat mennä naimisiin samana syksynä ja asettua asumaan Upsalaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli "Seurassa" pidetty jymisevät poikamiesseksat etiikan professorille.
+Oli juotu hirveästi, ja kaupungin ainoa taideniekka, Katedraalikoulun
+piirustuksen opettaja, oli mahtavissa tauluissa historiallisesti
+kuvaillut uhrin entistä sukupuolikehitystä. Se oli juhlan loistonumero.
+Etiikka on opetusaine ja leipäammatti kuten monet muut, mutta
+yhteiskuntaan ja yksityiselämään ei sitä liioin sovelleta. Dosentti ei
+ollut suinkaan elänyt kuin pyhimys, vaan kokenut kuten kaikki muutkin
+seikkailunsa, jotka yleisesti tunnettiin, kun hänellä ei ollut koskaan
+syytä niitä salata. Vilpittömästi hymyillen hän siis katseli niitä, kun
+ne isossa koossa, hiilellä ja värillä kuvattuina availtiin hänen
+humalaisten silmäinsä eteen hupaisia riimiä lausuttaessa. Mutta kun
+esitettiin hän tulevan autuutensa viimeinen apoteoosi yksinkertaisin,
+mutta voimakkain kädenvedoin, silloin tuli hän kovin noloilleen ja
+aivoissaan välähti kuin salama: mitähän jos Helène näkisi.
+
+Seksan jälkeen, joilla hän oli vanhaa hyvää tapaa kunnioittaen
+kallistanut kahdeksan naukkua, tuli hän huomattavasti humalaan ja hänen
+pelkonsa puhkesi tuttavallisiksi tiedonannoiksi. Kemujen hommaajana oli
+muun muassa eräs nainut mies ja hänen puoleensa kääntyi tuo kuritettava
+saadakseen neuvoja ja opastusta. Humalassa kun olivat, valitsivat he
+salaiseksi neuvottelupaikakseen tuolit keskellä lattiaa kruunun alla,
+joten heitä pian ympäröikin iso kuuntelijalauma.
+
+-- Kuules! Sinä kun olet nainut mies, alkoi dosentti huutaen minkä
+ikinä jaksoi, etteivät ympärillä olevat kuulisi. -- Kuules! Sinun pitää
+sanoa minulle sana, mutta ainoastaan yksi ainoa sana, sillä minä olen
+tänä iltana niin saakelin hienotunteinen tässä asiassa etenkin.
+
+-- Minä sanon sinulle, veljeni, sanan, ainoastaan yhden ainoan sanan!
+huusi ystävä ja pani kätensä toisen kaulaan aikoen kuiskata jotain
+hänen korvaansa. Ja jatkoi täyttä kurkkua huutaen:
+
+-- Jokainen toiminta, hoc est joka actus, jakautuu kolmeen kokonaiseen
+momenttiin, veli, progressus, culmen et regressus. Progressus, siitä
+minä nyt sinulle puhun, culmenista ei yleensä puhuta. Katsos nyt!
+Initsiatiivi, niin sanoakseni, se on mies, se olet sinä! Sinun on siis
+ryhdyttävä initsiatiiviin, sinun on pantava alkuun, ymmärrätkös.
+
+-- Niin, mutta jos toinen puoli ei pidä initsiatiivia asiaan kuuluvana?
+
+Ystävä katsoi hämillään noviisiin; sitten nousi hän paikaltaan ja
+käänsi halveksien selkänsä.
+
+-- Hölmö! sanoi hän.
+
+-- Kiitoksia! ehti vastaamaan kiitollinen oppilas, joka nyt ymmärsi
+yskän.
+
+Seuraavana päivänä lekkui tuli hänen ruumiissaan eilen hotkimainsa
+väkijuomain vaikutuksesta, ja hän lähti lämpöiseen kylpyyn, sillä
+huomenna oli hänen mentävä naimisiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Häävieraat olivat lähteneet, palvelijat riisuneet pöydän; he olivat
+kahden.
+
+Helène pysyttelihe verrattain levollisena, mutta mies oli aika lailla
+hermostunut. Heidän kihlausaikansa oli kulunut kaikellaisissa
+keskusteluissa ja he eivät olleet koskaan muuta kuin kihlattu pari; he
+eivät olleet syleilleet, suudelleet toisiaan. Helènen kylmä katse hääsi
+dosentin yrittämästäkään lähennellä. Mutta dosentti rakasti häntä kuten
+mies ainakin naista, sekä ruumiillaan että sielullaan.
+
+He kulkivat edestaas pitkin salin mattoa ja koettivat keskustella
+jostakin. Mutta ei aihetta tavattu. Kruunun kynttilät olivat palaneet
+tynkiinsä ja steariini herui pitkinä iskoksina manseteille. Huoneessa
+lemusivat ruuan ja viinin höyryt ja peilipöydällä oli Helènen
+kukkavihko, josta kävi neilikan ja heliotroopin huumaava tuoksu.
+
+Viimein kääntyi dosentti Helènen eteen, ojensi häntä kohti kätensä ja
+sanoi väkinäisen keveästi:
+
+-- Ja viimein olet sinä vaimoni!
+
+-- Mitä sinä sillä tarkoitat? vastasi Helène töykeästi.
+
+Dosentti perin masentui ja kätensä vaipuivat. Mutta sitten suisti hän
+arkuutensa ja sanoi hirtehisesti:
+
+-- Minä tarkoitan, että me olemme mies ja vaimo.
+
+Helène katsoi häntä kuin humalaista ja vastasi: -- Selitä!
+
+Mutta sitäpä ei dosentti osannutkaan. Kaikki filosofian ja etiikan
+sillat hävitettiin edestä ja hän oli tekemisissä kylmän, hyvin ilkeän
+todellisuuden kanssa.
+
+Hän on kaino, -- ajatteli dosentti, -- siihen hänellä on oikeus, mutta
+minun täytyy panna alkuun ja täyttää velvollisuuteni.
+
+-- Oletko sinä ymmärtänyt minut väärin? kysyi Helène ja äänensä alkoi
+epäröidä.
+
+-- Ei, enhän toki, mutta ... pikku ystäväni, hm, me, hm...
+
+-- Ja miten suvaitset ruveta puhuttelemaan? Pikku ystäväni? Minä sinä
+minua oikein pidät? Ja mitä sinä tahdot? Albert, Albert? jatkoi hän
+odottamatta vastausta, jota ei halunnut. -- Ole sinä suuri, ole sinä
+jalo ja opi näkemään naisessa jotain naista korkeampaakin! Tee niin ja
+tulet onnelliseksi ja suureksi!
+
+Albert oli masennettu! Avutonna häpeästä ja kiukusta väärälle
+ystävälle, joka oli huonosti häntä neuvonut, lankesi hän Helènen eteen
+polvilleen ja änkytti:
+
+-- Anteeksi, Helène; sinä olet ylevämpi kuin minä, puhtaampi, parempi,
+sinä olet jalompi luonne kuin minä ja sinun tulee nostaa minua silloin
+kun minä rupeen vaipumaan materiaan!
+
+-- Nouse ylös ja ole vahva, Albert, sanoi Helène profeetallisella
+äänellä, mene rauhaan ja näytä maailmalle, ettei rakkaus ole alhaisia,
+eläimellisiä himoja. Hyvää yötä.
+
+Albert nousi ylös ja katsoi miten vaimo meni huoneeseensa ja lukitsi
+oven.
+
+Puhtaiden tunteiden ja jalojen aikeiden vallassa meni Albertkin
+huoneeseensa. Hän riisui hännystakin ja sytytti sikarin. Ihan
+poikamiehen huoneen oli hän itselleen sisustanut. Makuusohva,
+kirjoituspöytä, kirjahyllyjä ja pesukaappi.
+
+Riisuuduttuaan hauteli hän ruumistaan kylmässä vedessä kastetulla
+pyyhkeellä. Heittäytyi sohvaan ja avasi Dagligt Allehandan, jota alkoi
+lueskella poltellen sikariaan. Luki pätkän suojelustulleista. Sitten,
+kuten olisi ajatuksensa palannut jälleen normaaliuralle, laski hän
+lehden käsistään ja alkoi mietiskellä asemaansa.
+
+Oliko hän nainut vai poikamies? Poikamies, kuten ennenkin; vain se
+eroitus, että hänellä oli nyt naispuolinen täyshoitolainen, joka ei
+maksanut hoidostaan. Julma ajatus, perin tosi. Kyökkipiika hoitaisi
+talouden ja sisäkkö siistisi huoneet. Mitäs sitten Helène? Kehittäisi
+itseään. Eikös roskaa, ajatteli hän, sehän on hassua, ja hän tunsi
+olevansa naurettava. Jospa ystävä oli oikeassa, ajatteli hän, jospa
+Helène vain letusteli naisten tapaan. Eihän Helène voinut tulla hänen
+luokseen, siis oli hänen kai mentävä Helènen luo. Ellei hän menisi,
+voisi Helène ehkä vielä hänelle huomenna nauraa, ehkäpä olla
+loukkaantunutkin. Niin niin, naisväki on kummallista, täytyy yrittää.
+
+Hän kavahti ylös, vetäisi yötakin ylleen ja meni saliin. Kuunteli
+polvet tutisten tokko Helènen huoneesta mitään kuului.
+
+Ei kuulunut! Rohkaisi mielensä ja meni ovelle, naputti. Silmissään
+siniset salamat huiskivat.
+
+Ei vastausta. Ruumiinsa tärisi kuin horkassa ja hiki valui otsaltaan.
+
+Naputti vielä kerran ja lausui niin piipattavalla äänellä kuin kuivalla
+suullaan suinkin voi:
+
+-- Minä se vain olen!
+
+Ei vastausta! Silloin joutui hän taas häpeilleen ja puikki huoneeseensa
+nolona ja jäähdytettynä.
+
+Totta se siis oli!
+
+Hän kömpi sänkyynsä ja alkoi taas katsella lehteä. Mutta vain vähän
+aikaa hän ehti lukea, kun kuuli liikuttavan alaalla kadulla. Askeleet
+kopisivat sitten hiljaa ja viimein niitä ei kuulunut. Mutta sen sijaan
+heikkoja musikaalisia äänen tapailuja ja nyt alkoi kaksinkertainen
+kvartetti:
+
+Integer vitse scelerisque purus...
+
+Dosentti heltyi! Miten kaunista. Purus! Hän tunsi itsensä niin
+materiasta kohotetuksi. Ajan henkeä se oli, se, että vaadittiin
+korkeampia tarkoitusperiä avioliitolta; nuorison oli vallannut ajassa
+kuohuva eetillinen virtaus.
+
+Nec venenatis... Onni, ettei Helène päästänyt. Hän nyykkäsi hiljaa
+tahtia päällään ja tunsi olevansa aivan niin suuri, niin jalo kuin
+Helène oli tahtonut.
+
+Fusce pharetra! Avaisikohan akkunan ja kiittäisi opiskelevaa nuorisoa
+puolison puolesta? Nousi ylös!
+
+Nelinkertainen, räjähtelevä pilkkanauru kajahteli akkunaan kun hän
+tavoitti rullauudinten nauhaa.
+
+Juu, tässä sitä nyt oltiin! Ne nauroivat. Raivoissaan hyppelehti hän
+huoneen perälle ja törmäsi kirjoituspöytää vastaan. Hän oli naurettava!
+Alkoi kyteä hiljainen viha tämän nöyryytyksen aikaansaajaa kohtaan
+mutta rakkaudesta leppyi hän Helèneen, ja nyt tunsi hän kiukkunsa
+iskeytyvän noihin kujeileviin kelmeihin, jotka hän toimittaisi
+konsistorion eteen. Mutta alati palasivat ajatuksensa häneen itseensä
+ja hän oli vimmoissaan, kun oli antanut kujeilla itsellään.
+
+Hän käveli lattialla edestaas aamupuoleen yötä, kunnes viimein retkahti
+sänkyynsä ja nukkui katkerana ja suruissaan hääpäivänsä lopusta,
+elämänsä ihanimman päivän, joka oli oleva autuain.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomenna kahvipöydässä tapasi hän Helènen. Tämä oli kylmä ja ylhäinen
+kuten tavallisesti. Albert ei tietysti ollut serenaadista niin
+tietävinään. Helène puheli suurista tulevaisuuden tuumistaan,
+erittäinkin prostitutsionin lakkauttamisesta. Albert oli suosiollinen
+ja lupasi toimia asian hyväksi miten parhaiten voi. Ihmisten tuli olla
+puhtaita, sillä vain eläimethän eivät olleet puhtaita.
+
+Sitten lähti hän luennolle. Epäluuloisena luuli hän huomaavansa
+auditoriossa eleitä viimeöisestä tapauksesta, ja toverit onnittelivat
+häntä erityisellä tavalla, joka häntä loukkasi.
+
+Suuri, lihava, elämänhaluinen apulainen tukkesi hänen tiensä keskellä
+Carolinan eteistä, tarttui häntä rinnuksiin ja kysäisi naama
+mahdottomassa naurun virnistyksessä:
+
+-- Noo?
+
+-- Häpeä! vastasi äskennainut, kiskoutui toisen käsistä ja kiiruhti
+portaita pitkin alas.
+
+Kun hän tuli kotiin, oli se täynnä ystävättäriä. Albert pujahti
+piiloon, sotkien koipensa hameisiin, nojatuoliin leninkien taa.
+
+-- No, teillähän oli serenaadikin eilen, sanoi professorin rouva.
+
+Albert kalpeni, mutta Helène sanoi:
+
+-- No sehän ei ollut liikaa se. Mutta olisivat voineet olla edes
+selviä. Tuo opiskelevan nuorison juopottelu on nykyään ihan kauheaa.
+
+-- Mitä ne sitten lauloivat? jatkoi professorin rouva.
+
+-- Sitä tavallista "On eloni aalto" ja muuta sellaista, sanoi Helène.
+
+Albert katseli kummastuen Helèneä ja ihaili häntä. Päivä kului kuivissa
+jutuissa ja väittelyissä. Albertia alkoi jo väsyttää. Hauskaa kyllä oli
+yleensä tarinoida naisväen kanssa pari tuntia illalla työpäivän päälle,
+mutta tämä tuntui jo liialta. Ja täytyi vastailla kaikkeen myönnellen.
+Jos yritti vastustella, heti nolattiin.
+
+Tuli ilta ja oli mentävä levolle. Sanoivat hyvää yötä kädestä ja
+kumpikin lähti omaan huoneeseensa.
+
+Taas alkoi epäilys ja levottomuus dosenttia ahdistaa. Hän luuli
+huomanneensa Helènen katsahtaneen häneen kerran hellästi ja muistelipa
+Helènen melkein puristaneen hänen kättänsäkin. Sytytti sikaarin ja
+lueksi lehteä. Joka kerta kun ajatus palstoja tirkistäessä vilahti
+todellisuuteen, tunsi hän silmiensä aukeavan.
+
+-- Hö, höhähti hän itsekseen ja heitti lehden luotaan. Hölmö!
+
+Ja pukeutui yötakkiin ja meni saliin. Kuuli Helènen huoneessa
+liikuttavan. Sitten naputti.
+
+-- Loviisako se on? kuului ääni sisältä.
+
+-- Ei, se olen ainoastaan minä, kuiski hän sydän kurkussa.
+
+-- Mitä sinulla on asiana? Mitä sinä minusta?
+
+-- Minä haluaisin puhella sinun kanssasi, vastasi hän melkein
+tajuiltaan.
+
+Avain kiertyi lukossa. Albert ei ollut uskoa silmiään. Ovi avattiin.
+
+Helène oli siinä pukimissaan vielä.
+
+-- Mitä sinä tahdot? kysyi hän. Samassa huomasi Helène, että mies oli
+riisuutunut ja että hänen silmänsä kiiluivat kummallisesti.
+
+Rajusti lykkäsi hän miehen ulos ja paiskasi oven kiinni.
+
+Dosentti kuuli sisällä permannon jysähtävän ja sitten rajua itkua.
+
+Raivoissaan ja häpeissään palasi hän kamariinsa. Ihanko täyttä totta!
+Mutta sehän ei voinut olla normaalia!
+
+Seurasi uneton yö ja ajatusten hautominen, ja aamulla sai hän juoda
+kahvin yksinään.
+
+Kun hän tuli kotiin päivälliselle, otti Helène hänet vastaan
+tuskallisin ja nöyrin kasvonilmein ja lausui:
+
+-- Miksis teit minulle tämän?
+
+Mies pyysi anteeksi, mutta jotenkin nyreästi. Ja lamautui sitä
+katuessaan.
+
+Niin eleli hän naineena puolen vuotta. Alati kytkyessä, epäillen,
+kiukutellen, rakastaen.
+
+Kasvonsa kävivät harmaiksi, silmänsä samenivat. Tuuli epävakainen ja
+aina kiehui samea raivo kylmän kuoren kätkössä.
+
+Helêne väitti hänen muuttuneen, tulleen despoottiseksi, kun hän alkoi
+vastustella ja hylkiä yhteisiä kokouksia hakeakseen seuraansa
+kaupungilta.
+
+Ja kas, eräänä päivänä kehotettiin häntä hakemaan professuuria. Kun
+piti kilpailijoitaan ansiokkaampina, ei hän olisi yrittänytkään, mutta
+Helène ahdisti häntä kunnes hän näki parhaaksi suorittaa kokeet.
+Seuraus: nimitettiin. Ei tiennyt mitä varten, mutta Helène tiesi.
+
+Samaan menoon oli valittava valtiopäivämiehet. Uusi professori, joka ei
+koskaan ollut uneksinut sekautuvansa yleisiin asioihin, ihan hämmästyi
+nähdessään nimensä ehdokaslistalla ja vielä enemmän, kun hänet
+valittiin. Hän tuumi kieltäytyä, mutta Helène kuvaili ja kuvaili
+hänelle miten mieluista on muuttaa täältä maakylästä pääkaupunkiin, ja
+hän myöntyi.
+
+Ja sitten he matkustivat Tukholmaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sillä välin oli uusi valtiopäivämies ja professori seurustellessa
+poikamiesmaailmassa puolen vuotta, sattunut tutustumaan niihin uusiin
+ajatuksiin, jotka Englannista olivat tulleet uudistamaan mantereen
+vanhaa yhteiskunta- ja moraalioppia ja hän aavisti hetken lähenevän,
+jolloin hänen ja hänen "täyshoitolaisensa" tuumat törmäisivät
+vastakkain. Tukholmassa, jossa uudet henget rohkaisivat häntä
+tunnustamaan näitä jo sielussaan vironneita oppeja, alkoi hänelle uusi
+elämä.
+
+Helène sitä vastoin, joka oli tuntenut valtiomahdin pitävän maukkaina
+kaikkia vanhoillis-evankeelisia kloakkilöyhkiä, vainusi "konjunktuuria
+vanavedessä" ja rupesi uskovaiseksi. Mutta silloin väli hajosi ja
+Albert kiimastui. Rakkautensa oli jäähtynyt ja hän kävi "muualla",
+sillä hän ei katsonut olevansa vaimolleen uskoton, kun vaimo ei ollut
+koskaan pyytänyt häneltä uskollisuutta tässä heidän olemattomassa
+suhteessaan.
+
+Toisen sukupuolen kosketuksissa heräsi hänen miehuutensa tunne ja pian
+hän huomasi missä alennustilassa hän oli.
+
+Helène näki miehen etenevän luotaan. Yhdyselämä tuli kärtyiseksi ja
+koska tahansa voi tulla tuho.
+
+Lähenivät valtiopäiväin avajaiset. Helène näytti levottomalta ja
+muuttaneen mieltään miehen suhteen. Puheli lempeämmin kuin ennen ja
+huolehti tarkoin siitä, että miehellä oli hyvä olla. Niinpä näkyi
+paimentavan palvelustyttöjä toimittamaan tehtävänsä täsmällisesti ja
+ruuan ajoissa pöytään.
+
+Mies tuli epäluuloiseksi ja ihmetteli, tarkkaili ja odotteli: jotain
+oli mielessä!
+
+Eräänä aamuna kahvilla näytti Helène olevan tavallista avuttomampi.
+Nypli liinaa ja ryähteli kuivasti vähän väliä. Viimein otti ja uskalsi
+sanoa:
+
+-- Albert, alkoi Helène, sinähän tahdot tehdä palveluksen minulle ja
+sille asialle, jota minä ajan.
+
+-- Mikä asia se on? kysyi mies lyhyesti ja kuivasti, sillä nyt oli
+valtit hänen kourassaan.
+
+-- Tahdothan sinä toki toimia sorretun naisen hyväksi? Tahdothan!
+
+-- Mikä se on se sorrettu nainen?
+
+-- Mikäkö? Oletko sinä kieltänyt suuren asiamme? Sinä olet luopunut
+meistä!
+
+-- Minkä asian?
+
+-- Naisasian!
+
+-- En tiedä mikä se on.
+
+-- Et tiedä, mikä se on? Et tiedä! Voi! Eikö kansan nainen ole mitä
+hylätyimmässä asemassa?
+
+-- Ei, minä en voi tietää hänen olevan yhtään sorretumman kuin kansan
+miehenkään. Mies on vapautettavaa lypsylehmän asemasta niin hänen
+naisensakin vapautuu.
+
+-- Mutta nuo onnettomat, joiden täytyy myydä itsensä ... ja kurjat
+miehet...
+
+-- Jotka ovat niin kurjat, että maksavat! Oletko kuullut miehen ottavan
+maksua huvista, josta molemmat nauttivat?
+
+-- Ei ole kysymys siitä: mutta siitä, että laki on väärä, kun rankaisee
+yhtä, vaan ei toista.
+
+-- Siinä se ei tee vääryyttä. Toinen on alentunut tartunnan lähteeksi
+myymällä itseään: valtio kohtelee häntä kuin vesikauhuista koiraa. Jos
+tapaat miehen, joka alentuu niin syvälle, niin pane hänet poliisin
+huollettavaksi! Kas teitä, mokomat puhtaat enkelit, halveksitte miestä
+kuin hän olisi teitä likaisempi eläin! Mitä sinä minulta tahdot? Miksi
+sinä minua tahdot?
+
+Albert näki, että Helènellä oli kädessä puhtaaksi kirjoitettu vihko,
+jonka hän oli tuonut kaapista. Odottamatta vastausta, otti hän
+kirjoituksen Helèneltä ja luki.
+
+-- Esitys valtiopäiville! Minun siis pitäisi ruveta bulvaaniksi ja
+esittää tämä! Mokomaa moraalia? Onko se sinun mielestäsi, ankarasti
+ajatellen, kunniallista?
+
+Helène nousi paikaltaan, mutta purskahti itkuun ja heittäytyi sohvalle.
+
+Albert nousi myös ja meni vaimon luo. Albert tarttui hänen käteensä
+koetellakseen pulssia; oliko taudin kohtaus. Helène takertui
+suonenvetoisesti hänen käteensä ja pusersi sitä rintaansa vasten.
+
+-- Älä lähde luotani, nyyhkytti hän, älä hylkää minua, jää ja anna
+minun luottaa sinuun.
+
+Ensi kerran näki mies nyt hänen purkavan tunteitaan. Voi toki elää
+tuokin hieno ruumis, jota hän niin oli ihaillut ja rakastanut! Hänenkin
+suonissaan oli lämmin veri, joka eritti kyyneleitä. Mies silitti hänen
+otsaansa.
+
+-- Oi, sanoi Helène, tuntuu niin hyvältä, kun sinä hyväilet minua noin.
+Oi Albert, kun meidän olisi aina näin!
+
+-- Niin, sanoi mies, miksei ole? Miksei?
+
+Helène käänsi katseensa maahan ja toisti ainoastaan:
+
+-- Miksei?
+
+Helènen käsi lepäsi hänen kädessään ja hän tunsi ihanan lämmön leviävän
+ruumiiseensa tuosta pehmeästä, sametin lauhkeasta jäsenestä, jota hän
+puristi, ja hänen entiset tunteensa Helèneä kohtaan leimahtivat tuleen,
+mutta nyt toivorikkaina.
+
+Viimein Helène nousi.
+
+-- Älä halveksi minua, sanoi hän, kuule, älä halveksi minua.
+
+Ja Helène meni huoneeseensa.
+
+-- Mitäs se nyt oli? ihmetteli Albert itsekseen mennessään kaupungille.
+Tuliko käänne? Aikoiko hänen elämänsä naisena nyt vasta.
+
+Mies oli kaupungilla koko päivän. Meni teatteriin illalla. Esitettiin
+Ikävää seuraa. Suuttuiko hän, kun näki platoonista rakkautta, sielujen
+yhteyttä, ja sen semmoista noin paljastettavan, loukattavan? Ei, ei
+yhtään. Oli kuin olisi hienokutoinen valeiden suomus otettu hänen hyvän
+älynsä silmiltä; hän hymyili tuolle rakastettavalle eläimelle, joka
+tosissaan pisti päänsä esiin teatterienkelien paperisiipien alta; hän
+nauroi melkein vesissä silmin pitkälle, pitkälle itsensä pettämiselle
+ja ilkkui omaa hulluuttaan. Mikä helvetin mädännäisyys olikaan tämän
+valheellisen moraalin perustana tässä heikkopäisessä raivossa pyrkiä
+emansipeerautumaan terveestä luonnosta, idealismin ja kristillisyyden
+kieltäymysteoriiain sovelluttamisessa yhdeksänteentoista vuosisataan!
+
+Ja hän häpesi niin hitosti! Petettynä niin kauan! Tullessaan kotiin,
+näki hän valoa Helènen huoneesta. Hän kulki oven ohi niin hiljaa kuin
+mahdollista. Kuului Helènen kamarista ryintää.
+
+Hän meni huoneeseensa ja rupesi levolle. Luki lehteään ja sytytti
+sikaarin. Tutki hetken asevelvollisuusasiaa, kun yhtäkkiä kuuli Helènen
+kamarin oven aukeavan ja salista askeleita ja kiljaisun. Hän hypähti
+ylös katsomaan mikä hätänä, oliko tuli irti.
+
+Salissa seisoi Helène yöpuvussa. Kun hän näki miehensä, kiljahti hän ja
+pakeni huoneeseensa, josta kurotteli päätään oven raosta:
+
+-- Anteeksi, Albert, sinäkö se olit. En tiennyt sinun olevan ulkona,
+luulin tulleen varkaita. Anteeksi.
+
+Ja ovi sulettiin.
+
+Mitä tämä oli? Rakastiko Helène häntä?
+
+Hän meni huoneeseensa ja seisahtui peilin eteen. Voiko nainen rakastaa
+häntä? Hänhän oli ruma. Mutta sieluthan rakastavat toisiaan ja monet
+rumat miehet olivat saaneet kauniita naisia. Mutta silloin olivatkin
+miehet melkein aina rikkaita tai mahtavia!
+
+Olisikohan Helène huomannut kieroilevansa! Tai olisiko hän huomannut
+miehen loittonevan ja tahtoi nyt kietoa hänen pauloihinsa? Mies ei
+ymmärtänyt mikä Helènellä oli.
+
+Huomenna kahvipöydässä oli Helène hyvin lauhkea. Professori huomasi,
+että hänellä oli yllä uusi, pitsikoruinen aamukauhtana, joka somisti
+häntä entistä kauniimmaksi.
+
+Kun mies tavoitti sokeria, sattuivat heidän kätensä yhteen.
+
+-- Anteeksi, rakas, sanoi Helène kasvoillaan ilme, jota mies ei koskaan
+ennen ollut nähnyt; kuin nuoren tytön.
+
+Puhelivat joutavanpäiväistä.
+
+Aamupäivällä avattiin valtiopäivät.
+
+Helène oli yhä myöntelevämpi ja tuli päivä päivältä yhä
+tunteellisemmaksi ja tunteellisemmaksi.
+
+Esitysaika läheni loppuaan.
+
+Professori palasi eräänä iltana hyvin iloisella päällä kotiin oltuaan
+klubilla. Hän meni levolle kuten tavallista ja luki lehteään ja
+poltteli sikaria. Hetken päästä kuuli hän Helènen avaavan oveaan.
+Sitten hetki ihan hiljaista. Viimein naputettiin hänen oveensa.
+
+-- Kuka se? huusi hän.
+
+-- Minä se vain, Albert! Pane päällesi ja tule tänne, sillä minun
+täytyy saada puhella sinun kanssasi.
+
+Hän pukeutui ja meni saliin. Helène oli sytyttänyt lampun ja istui
+sohvassa pitsi-peignoiri yllä.
+
+-- Anteeksi, mutta en voinut nukkua. Päässäni tuntuu niin
+kummalliselta. Tule tänne puhumaan minun kanssani.
+
+-- Sinä olet hermostunut, ystäväni, sanoi Albert ja tarttui häneen
+käteensä, sinun pitää saada lasi viiniä.
+
+Hän meni ruokasaliin ja toi viinikarahvin ja kaksi lasia.
+
+-- Onneksi, rakkaani, sanoi Albert.
+
+Helène joi, hänen poskensa alkoivat liekehtiä.
+
+-- Mikä sinulla on? kysyi mies ja pani kätensä hänen vyötäisilleen ...
+Etkö ole oikein sopusoinnussa?
+
+-- En! Minä en ole onnellinen.
+
+Miehestä tuntuivat kyllä sanat kuivilta ja haetuilta, mutta intohimonsa
+oli herännyt ja kaikki kävi täydestä.
+
+-- Tiedätkö, miksi et ole onnellinen? kysyi Albert.
+
+-- Ei, en ymmärrä itseäni. Mutta sen tiedän: minä rakastan sinua.
+
+Albert veti hänet syliinsä, rutisti häntä rintaansa vasten ja suuteli
+hänen kasvojaan.
+
+-- Oletko minun vaimoni vai etkö? kuiskasi hän.
+
+-- Olen vaimosi, henkäisi Helène, jonka ruumis lamautui kuten kaikki
+hänen hermonsa olisivat katkeilleet.
+
+-- Kokonaan? kuiskasi Albert hervottaen häntä suudelmillaan.
+
+-- Kokonaan, läähätti Helène ja hänen ruumiinsa vääntelehtii hiljaa
+kuin tiedottomana puistatuksissa, kuten olisi hän unissaan koettanut
+torjua jotain vaaraa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Albert seuraavana aamuna heräsi, heräsi hän selvänä, kyllin
+nukkuneena ja täysin tietoisena. Ajatuksensa olivat vahvat ja selkeät
+kuin hyvän, oikean unen jälkeen. Eilisen tapauksen muisti hän elävästi
+mielessään. Totuus ilmeni tinkimättömänä, suorana, varmana.
+
+Helène oli myynyt itsensä!
+
+Kello kolme aamulla oli mies huumattuna, hellänä, hulluna, luvannut
+lukea Helènen esityksen kamarissa.
+
+Entä palkinto! Levollisena, kylmänä, liikkumattomana oli Helène ottanut
+hänet.
+
+Mikä nainen ensinnä keksi, että hempeä voi myydä? Ja kuka, että mies on
+hyvä ostaja? Hän oli avioliiton ja prostitutsionin perustaja. Ja
+väitettiin sitten, että avioliiton oli asettanut Jumala.
+
+Albert näki omansa ja Helènen alennustilan! Helène tahtoi ylpeillä
+voitolla ystävättäriensä silmissä, ollen ensimäisenä vaikuttamassa
+lainsäädäntöön, ja voiton oli hän päättänyt ostaa.
+
+Mutta mies päätti kiskoa verhot hänen yltään. Hän näyttäisi Helènelle,
+mikä tämä oikeastaan oli! Hän sanoisi tälle, ettei prostitutsioonia
+koskaan maailmassa voitaisi poistaa, ellei nainen luopuisi pyytämästä
+etujaan myymällä itseään.
+
+Näillä päätöksillä hän pukeutui.
+
+Tultuaan ruokasaliin, sai hän hetken odottaa vaimoaan. Mies tuumiskeli
+mitä pian tapahtuisi ja miehistihe kohtaamaan Helèneä.
+
+Ja sitten hän tuli! Levollisena, hymyillen, voitonriemuisena, mutta
+kauniimpana kuin koskaan ennen.
+
+Tumma tuli silmissä; ja mies, joka oli luullut hänet näkevänsä alas
+luoduin luomin, punastui kuin vastanainut, masentui perin pohjin.
+Nainen se nyt oli voitollinen viettelijä ja mies kaino vietelty.
+
+Mietityt sanat eivät miehen huulilta tulleet; hän nousi ylös,
+voitettuna, meni nöyrästi häntä vastaan ja suuteli hänen kättään.
+
+Helène keskusteli kuten tavallisesti, sanallakaan osottamatta käänteen
+elämässään tapahtuneen.
+
+Kun mies sitten vei Helènen kirjoitelman valtiopäivätalolle, riehui
+raivo hänen sielussaan, mutta tulevan autuuden toivo rauhoitti hänet.
+
+Iltasella, kun hän aivan uskaliaasti naputti Helènen ovelle, oli se
+lukossa.
+
+Se oli lukossa kolme viikkoa. Albert ryömi kuin koira vaimon helmoissa,
+totteli hänen pienintäkin vihjaustaan, täytti kaikki mitä hän tahtoi;
+turhaan.
+
+Silloin puhkesi kiukku valloilleen ja hän sanoi Helènelle päin kasvoja
+kaikki. Helène vastasi rajusti, mutta kun vaimo huomasi olleensa liian
+luja ja miehen hioneen poikki kahleensa, niin hän antautui!
+
+Ja mies oli taas kahleissa. Hän puri, repi niitä, mutta ne pitivät.
+
+Helène oppi pian tietämään minkä verran mies sieti ja kun pula uhkasi
+tulla, niin hän antoi myötä.
+
+Mies alkoi fanaattisesti kaivata nähdä häntä äitinä. Se ehkä tekisi
+hänestä naisen, ajatteli hän, se houkuttelisi terveen luonnon hänessä
+eloon. Mutta hän ei tullut äidiksi.
+
+Oliko kunnianhimo, yksilön itsekäs tuli, ehdyttänyt koko elämän
+lähteen! Sitä ei mies tiennyt.
+
+Eräänä päivänä ilmoitti Helène miehelle, että hänen täytyy matkustaa
+pariksi päiväksi sukulaistensa luo.
+
+Kun Albert tuli Helènen lähdettyä illalla kotiin, jonka näki tyhjänä,
+valtasi hänet hirveä tyhjyyden ja kaipuun tunne. Nyt huomasi hän, miten
+koko hänen olentonsa oli pelkkää rakkautta tuohon naiseen. Asumus oli
+kolkko kuin hautajaisten jälkeen.
+
+Helènen paikka pöydässä tyhjä, Albert ei syönyt paljon mitään.
+
+Illallisen jälkeen pani hän tulen salin kruunuun. Istuutui Helènen
+paikalle sohvaan, hyväili hänen siihen jättämäänsä käsityötä -- lapsen
+mekkoa, jonnekin tuntemattomaan, vasta perustettuun lasten seimeen
+aiottua. Neula oli vielä ompeluksessa. Albert pisti sillä sormeensa
+kuten koetellakseen kivun suloutta.
+
+Sytytti sitten kynttilän ja meni Helènen makuuhuoneeseen. Hän säpsähti
+sinne astuessaan kuten olisi tehnyt rikoksen. Mutta huone ei ollut
+mikään naisen huone. Yhdenmaattava sänky ilman verhoja. Shiffonieri,
+kirjahylly, yöpöytä ja sohva. Aivan kuin miehenkin huone. Ei toalettia,
+vain pieni seinäpeili.
+
+Tuossa oli Helénen leninki. Hän näki miten paksuun, kirjailtuun
+läikesilkkiin olivat painuneet hänen ruumiinsa muodot. Hän silitti
+kädellään kangasta ja painoi kasvonsa kaularöyhelöön; kiersi kätensä
+vyötäisten ympäri, mutta hame kutistui tyhjäksi ja ontoksi kuin haamu.
+
+-- Ja sanotaanpa sitten, että sielu on henki, tuumi hän. Mutta siinä
+tapauksessa se on ruumiikas henki.
+
+Hän kulki vuoteen luo kuten odottaen näkevänsä näyn. Hän kosketteli
+joka paikkaa, hypisteli kaikkea.
+
+Vihdoin, kuten olisi hän etsinyt jotain, vastausta johonkin
+arvoitukseen, alkoi hän nykiä shiffonierilaatikkoja; mutta laatikot oli
+kaikki lukossa. Sattui silloin vetäisemään auki yöpöydän laatikon.
+Mutta samassa paiskasi hän sen kiinni, paraiksi ehdittyään lukea erään
+kiertokirjeen nimen ja aavistaa siellä olevain outojen kapistusten
+tarkoituksen.
+
+Sitä se oli! Fakultatiivinen Steriliteetti! Siitä, jonka olisi tullut
+olla tilapäisenä köyhyydestä pelastumisen keinona, hetken hyvänä työnä
+alaluokalle, miltä oli ryöstetty elämisen välineet, siitä oli tullut
+egoismin, idealismin selvän seurauksen välikappale. Oliko yläluokka
+degeneroitunut, koska se ei enää tahtonut lisääntyä, vai oliko se
+moraalisesti mädännyt? Kai molempaa, koskapa sen mielestä oli
+epämoraalista synnyttää lapsia ilman vihkimistä ja halpaa synnyttää
+niitä vihittynä.
+
+Mutta mies tahtoi välttämättä lasta! Hänellä oli elämisen välineet ja
+hän piti velvollisuutenaan ja oikeutettuna nautintonaan tuntea
+olemuksensa jatkuvan uutena olemuksena. Se oli todellisen, terveen
+egoismin tie altruismiin. Mutta Helène, hän kulki muita polkuja ja hän
+neuloi kolttuja vieraille lapsille. Oliko se kauniimpaa? Ehkä puusta
+katsoen. Mutta Helène vain pelkäsi äitiyden kiusaloisuuksia ja
+huokeampaa ja helpompaa oli neuloa kolttua salin divaanilla kuin elää
+lapsenkamarin vaivaloisissa puuhissa.
+
+Oli alettu hävetä olla äiti, suvullinen olento, muistaa olevansa
+naaras.
+
+Se oli tarkoitus: tehdä työtä taivaan, korkeampain intressien,
+ihmisyyden hyväksi, sanottiin; mutta turhamaisuuden itsekkyyden,
+julkisuuden tähden tehtiin.
+
+Ja mies oli vielä surkutellut Helèneä, surrut, kun oli mielestään
+kohdellut häntä tylysti hänen hedelmättömyytensä vuoksi. Ja ollut
+monien "hyväin ja oikeinajattelevain" ihmisten halveksumisen esineenä
+kun ei ollut puhunut velvollisesti kunnioittaen onnettomuudesta ja
+hedelmättömistä naisista, jotka ovat "pyhiä" sentähden, että heitä on
+kohdannut kaikkein suurin onnettomuus, mikä naista voi kohdata.
+
+Ja minkä puolesta tämä nainen teki työtä? Edistymisen; ihmiskunnan
+pelastumisenko?
+
+Ei! Edistymistä, vapautta, valistusta vastaan! Hän oli äskettäin
+suunnitellut uutta esitystä uskonnonvapauden supistamiseksi.
+Kirjoittanut lentokirjasen palvelusväen kurittomuudesta! Työskenteli
+sotalakien koventamiseksi! Tuki agitatsioonia tyttöjen pilaamiseksi
+samalla kurjalla kasvatuksella, jolla nyt pojat pilataan.
+
+Mies vihasi hänen sieluaan, sillä hän vihasi hänen ajatuksiaan! Ja
+kuitenkin rakasti hän häntä. Mitä hän siis hänessä rakasti?
+
+-- Luultavasti, vastasi hän itselleen ja vaipui ehdoin tahdoin
+filosofisiin mietiskelyihin, -- sitä uuden olennon siementä, jota vaimo
+kantoi, mutta jonka vaimo myös tahtoi tukehuttamalla tappaa.
+
+Mitäpä muuta?
+
+Mutta mitä rakasti vaimo miehessä? Hänen arvonimeään, asemaansa ja
+valtaansa.
+
+Ja tällaisten vanhain kanssa oli työskenneltävä uuden yhteiskunnan
+rakentamiseksi.
+
+Hän olisi tahtonut puhua suunsa puhtaaksi vaimolle, kun tämä tulee
+kotiin; mutta tiesi, ettei puhuisi. Hän tiesi, että hän ryömisi Helènen
+helmoissa ja kerjäisi hänen suosiotaan, että pysyisi yhä hänen orjanaan
+ja möisi kerta toisensa jälkeen sielunsa kuten tuo nainen möi
+ruumiinsa. Hän tiesi sen tekevänsä, sillä hän rakasti!
+
+
+
+
+Ilman vihkimistä ja vihittyinä.
+
+
+Raastuvanoikeuden notaari meni kauniina kevätiltana kävelylle vanhaan
+Humlegärdiin. Hän kuuli laulua ja soittoa Rotundalta ja näki valon
+virtailevan suurista akkunoista ja heijastavan hohdettaan
+äskenpuhenneiden lehmusten varjoon.
+
+Meni sisään ja istuutui yksityisen pöydän ääreen lähelle lavaa ja
+tilasi totia.
+
+Ensin lauloi joku koomikko surullisen laulun Kuolleesta rotasta. Sitten
+ilmestyi lavalle nuori tyttö ruusunpunaisissa vaatteissa ja esitti: "Og
+intet er saa deiligt som en maanskinstur". Hän näytti verrattain
+viattomalta ja omisti laulunsa viattomalle notaarillemme. Sellaisesta
+mainiosta kunnioituksesta ihastuneena alkoi notaari sarjan välipuheita
+pullolla oikeaa Liljeholmia, ja sovittelut päättyivät kahteen
+kalustettuun huoneeseen ja keittiöön tarpeellisine mukavuuksineen
+Ladugàrdslandetissa. Nuoren miehen tunteiden analyysi ei kuulu tämän
+jutun suunnitteluihin, ei myös huonekaluston ja välttämättömäin
+ulkohuoneiden kuvaaminen.
+
+Sanon vain että he olivat hyviä ystäviä.
+
+Mutta ajan sosialististen virtausten yllättämänä ja kaivaten aina nähdä
+onnensa silmäinsä edessä, päätti notaari itse muuttaa huoneustoon ja
+ottaa ystävättärensä taloudenhoitajakseen, johon tämä mielellään
+suostui.
+
+Mutta nuorella miehellä oli perhekin; se on, hänen perheensä piti häntä
+jäsenenään ja koska hänen katsottiin loukanneen yleistä moraalia ja
+siten pilanneen perheen kunniaa, kutsuttiin hänet vanhempain ja
+sisarusten eteen varoituksille. Mutta kun hän piti itseään liian
+vanhana kuunnellakseen mokomaa loppuun, katkesivat sovittelut ja välit.
+
+Se sitoi hänet yhä lujemmin omaan kotiin, ja hänestä tuli hyvin
+kotirakas avio-, ei, anteeksi, -- avioton mies. He olivat ikiautuaita,
+sillä he pitivät toisistaan eivätkä kytkyet heitä rasittaneet. He
+olivat alati iloisen levottomia, peläten kadottavansa toisensa ja
+koettivat siksi kaikin keinoin säilyttää toisiaan. He kaksi olivat
+yksi, mutta heidän elämästään puuttui jotain: seurapiiriä. Yhteiskunta
+ei huolinut heistä eikä notaaria kutsuttu suuren maailman keskuuteen.
+
+Oli joulunaaton aatto, karvas päivä niille, joilla on perhe. Notaari
+sai aamukahvilleen kirjeen. Eräs sisarista pyysi niin sydäntä
+särkevästi häntä tulemaan aattoillaksi kotiin. Vanhain tunteiden kielet
+alkoivat väreillä ja notaarin tuli ikävä. Voisiko hän antaa
+ystävättären, vaimon jäädä yksin kotiin tuoksi illaksi? Ei! Tulisiko
+notaarin paikka olla tyhjänä kotoisessa joulupöydässä, missä hän ennen
+oli ollut? Hm! Näitä aprikoi hän työhön mennessään.
+
+Aamiaistunnilla tuli muudan toveri hänen luokseen ja kysyi niin
+varovaisesti kuin mahdollista:
+
+-- Vietätkö sinä jouluaattoa perheessä?
+
+Notaari kuohahti. Olikohan tuo kutsujain juonessa? Vai mitä se
+tarkoitti?
+
+Toinen tunsi polaisseensa liikavarpaalle, joten jatkoi vastausta
+odottamatta.
+
+-- Tuota, näes, jos olet yksin, niin tuumin että ehkä tahtoisit tulla
+minun, hm, meidän luo. Sinä ehkä tiedät, hm, minä olen sellaisissa
+pienissä suhteissa, hm, katsos, se on niin siivo ja kunnon tyttö, hm...
+
+Tuo oli hyvää ja notaari oli valmis suostumaan ehdotukseen, jos he
+molemmat saisivat tulla. Tietysti; ja siten oli jouluaatto- ja
+seurustelukysymys ratkaistu.
+
+He tulivat ystävän luo kello kuuden tienoissa, ja "ukot" istuivat
+porhoina ja joivat portviiniä ja rouvat puuhailivat keittiössä.
+
+Ja sitten he kaikki neljä kattoivat toisiaan autellen pöydän ja ukot
+levittivät pöydän laajimmilleen ja kyykkivät permannolla kiiloineen ja
+pienoineen, ja rouvat olivat keskenään niin hyviä ystäviä, sillä heitä
+yhdisti toisiinsa tuo yhteinen, jotensakin näkyvä side, jota suurin
+nimin sanotaan maailman tuomioksi. Ja he kunnioittivat toisiaan ja
+olivat niin hienotunteisia ja osanottavaisia kuin vain heidän laisensa
+voivat olla. Ja he karttoivat tuota epäilyttävää kuhertelua, jolla
+aviopuolisot tavallisesti huvittelevat keskenään, ollessaan
+näkymättömissä lapsilta, kuten tahtoen sanoa: nythän saamme!
+
+Torttujen tultua puhui notaari omalle kodille, jonne me pakenemme
+maailmalta ja ihmisiltä ja jossa me vietämme paraat hetkemme
+tosiystäväimme seurassa.
+
+Silloin pillahti Marie-Louise itkuun ja kun notaari kysyi häneltä,
+oliko hän pahoillaan, eikö ollut onnellinen, nyyhkytti hän kyllä
+näkevänsä, että notaari kaipasi siskojaan ja äitiään.
+
+Notaari vastasi, ettei hän yhtään heitä kaivannut ja että Marie-Louise
+varmaan toivoisi heidät niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, jos joutuisi
+heidän läheisyyteensä.
+
+-- Niin, mutta miksi he eivät voineet mennä naimisiin?
+
+-- Eivätkö he sitten olleet naimisissa?
+
+-- Juu, mutta oikein!
+
+-- Niin pipit ja papitko? Notaari ei uskonut pappien olevan muita kuin
+läksyissä hyväksyttyjä ylioppilaita ja heidän noitalukunsa ovat vain
+pakanallisia satuja.
+
+Sitä ei Marie-Louise ymmärtänyt, mutta sen hän tiesi, ettei näin ollut
+oikein hyvä olla, ja asuntopaikan väki osoitteli häntä sormellaan.
+
+-- No osoitelkoot!
+
+Nyt huomautti Sophie kyllä tietävänsä etteivät he olleet kyllin hienoja
+miestensä sukulaisille, mutta hän siitä viis. Kukin pysyy paikallaan,
+omillaan, ja on tyytyväinen.
+
+Mutta seuraliitto oli solmittu ja sovussa elettiin, mikä on harvinaista
+perheiden kesken. Oli aina olemassa tuo yhdysside ja toiselta puolen
+taas ei ollut tuota toista sidettä. Ja puolisot olivat yhä keskenään
+kuin rakastavaiset, joutumatta avioliiton pahoille tavoille, kuten
+esimerkiksi epäkohteliaiksi toisilleen ja sen silleen.
+
+Mutta muutamien vuosien kuluttua näki notaari yhdyselämänsä siunautuvan
+pojalla. Rakastajatar oli niin kohotettu arvossa hänen lapsensa äidiksi
+ja menneet oli menneitä. Kärsimysten ja huolten kautta tuon
+äskensyntyneen hyväksi oli Marie-Louise jättänyt vanhat, itsekkäät
+tapansa olla aina miellyttävä ja saavuttaa ainoastaan miehensä
+rakkautta.
+
+Marie-Louisessa huomasi oireita sellaisia kuin olisi hän nyt ruvennut
+tuntemaan itseään ystävätärtä ylemmäksi ja alkanut kohdella entistä
+varmemmin miestään.
+
+Eräänä päivänä palasi mies kotiin ilosta säteillen ja ilmoitti suuren
+uutisen. Oli tavannut vanhimman sisaren kadulla ja hän tietysti tiesi
+jo kaikki. Hän tahtoi niin välttämättä nähdä veljenpoikaansa ja halusi
+viimeinkin tulla heille vieraisille.
+
+Marie-Louise kauhistui ja alkoi siivota ja pölyyttää ja notarin täytyi
+vihdoinkin hankkia hänelle uusi leninki. Ja sitten odoteltiin viikon
+päivät. Uutimet pestiin, kakluunien messinkiluukut kiilloitettiin,
+huonekaluja hangattiin, sillä sisaren piti nähdä, että järjestystä
+rakastavan ihmisen pariin se hänen veljensä oli joutunut.
+
+Ja sitten keitettiin kahvi kello yhdeksitoista päivällä, jolloin siskon
+piti tulla.
+
+Hän tuli, suorana kuin seiväs ja antoi kättä kuin kalikkaa. Hän
+tarkasteli sänkykamarin kalustoa, ei huolinut kahvia, ei katsonut kälyä
+kasvoihin. Mutta äsken syntynyt häntä sentään vähän intresseerasi ja --
+sitten hän lähti.
+
+Mutta Marie-Louise oli mitannut hänen kappansa, arvioinut hänen
+leninkinsä kankaan hinnan ja keksinyt uuden kampauskuosin hänen
+tukastaan. Hän ei ollut toivonut paljon sydämellisyyttä vieraissa
+kävijältä. Käynti riitti hänelle sinään, ja talossa tiedettiin kohta,
+että käly oli heillä käynyt.
+
+Mutta lapsi kasvoi ja pian tuli vielä lisää tyttö.
+
+Nyt alkoi Marie-Louise olla hellästi huolissaan lasten tulevaisuudesta
+ja vakuutti notaarille yhä ja yhä, että vain vihkiminen voi ne
+pelastaa.
+
+Lisäksi tulivat siskon vihjailut mahdollisesta sovinnosta vanhusten
+kanssa, jos notaari vain olisi oikeissa naimisissa.
+
+Kahden vuoden kamppailun päästä, öin, päivin ajatellen lasten
+tulevaisuutta, päätti notaari vihdoin antautua noihin mytologisiin
+seremonioihin.
+
+Mutta ketä kutsuisi häihin? Marie-Louise tahtoi häät pidettäviksi
+kirkossa. Mutta sinne ei Sophien passaisi tulla. Ei toki! Sellainen
+tyttö! Marie-Louise osasi jo lausua sanan "tyttö" erityisen
+moraalisesti ja painavasti. Notaari muistutti, että Sophie oli ollut
+heidän ystävättärensä ja ettei pitäisi olla kiittämätön. Marie-Louise
+muistutti, että lasten vuoksi täytyy luopua henkilökohtaisista
+mieltymyksistä, ja Marie-Louisen tahto voitti.
+
+Häät oli. Ja häät meni. Ei kutsuja vanhuksilta. Järetön kirje
+Sophielta, ja väli särkyi ijäksi.
+
+Nyt oli Marie-Louise rouva. Yksin, yksinäisempänä kuin ennen.
+Pettymyksestään karvaana, varmana miehestään, joka nyt oli siteissä,
+rupesi hän omavaltaiseksi aviovaimon oikeuksien mukaan. Mikä ennen
+annettiin hyvästä tahdosta, ilman rescontraa, se otettiin nyt vastaan
+verona verovelvolliselta. Rouva valliutui kunnianimensä varuksiin,
+miehen lasten äidiksi, ja sieltä teki hän hyökkäyksiään. Typeränä kuin
+muutkin naisten kasvattamat petetyt miehet, ei notaari koskaan ennen
+ollut tullut tuumineeksi, mikä siinä niin pyhää oli, jos vaimo oli
+_hänen_ lastensa äiti. Jonkunhan piti olla isänä, eikä notaari lainkaan
+käsittänyt minkä vuoksi hänen lapsensa olisivat merkillisempiä kuin
+muiden lapset ja hän itse.
+
+Rauhoittuneena kuitenkin siitä, että hänen lapsensa nyt tosiaan olivat
+saaneet lakimääräisen äidin, alkoi hän pujahdella pienille huviretkille
+kotoa katsellakseen maailmaa, jonka hän oli jo vähin unohtanut
+rakkautensa ensimäisessä huumeessa ja josta ei ollut sitten pitänyt
+huolta, kun oli jollakin tavoin pelännyt jättää lapsia ja vaimoa yksin.
+
+Miehen vapaa liikuskelu ei rouvaa miellyttänyt ja kun hänen ei nyt
+tarvinnut kursailla ja kun hän oli suora luonne, puhui hän suunsa
+puhtaaksi muitta mutkitta.
+
+Notaari, joka oli nuuskinut kaikki juridiikan sokkelot, antoi sanan
+sanalta.
+
+-- Onko sinusta sopivaa jättää lastesi äiti näin ja istua itse
+kapakassa?
+
+-- Minä, muori, en luullut, että sinä minua kaipaat, vastasi notaari
+varustautuen.
+
+-- Kaipaan? Kyllä sitä kaipaa paljonkin, kun mies juopottelee
+kaupungilla talousrahat.
+
+-- Ensiksikin, minä en juopottele, sillä minä syön vain murun ruokaa ja
+juon niukan kahvia päälle; toiseksi, minä en juo talousrahoja, sillä ne
+ovat sinulla lukon takana; minulla on nimittäin muita rahoja, jotka
+minä "juopottelen".
+
+Paha kyllä, eivät naiset pidä huumorista ja leikillä huiskutettu
+suopunki nakattiin heti notaarin omaan kaulaan.
+
+-- Jaha, sinä siis tunnustat, että sinä juopottelet?
+
+-- Minäkö? Ei, minä toistin leikillä vain sinun sanojasi.
+
+-- Leikillä. Vai leikitellään sitä nyt vaimolla. Eipäs ennen niin.
+
+-- Itsehän sinä tuota mytologiaa toivoit. Miksemme me ole nyt kuin
+ennen? Siinä sen näet!
+
+-- Siksi tietysti, että olemme naimisissa.
+
+-- Kai siksi; mutta myös siksi, että huumauksen tapa on haihtua ja
+hävitä.
+
+-- Vai niin, se olikin siis vain huumausta sinun puoleltasi.
+
+-- Ei ainoastaan minun; sinun myös, kuten muillakin. Vähemmän tai
+kauemman kestävää, näes!
+
+-- Vai niin, miehille on rakkaus siis vain huumausta.
+
+-- Ei heille, mutta kaikille!
+
+-- Mutta huumausta sentään?
+
+-- Niin, niin! Mutta ollaan nyt siltä ystävät.
+
+-- Mutta silloin ei tarvitsisi mennä naimisiin.
+
+-- Ei, samaa mieltä olin minäkin.
+
+-- Sinäkö? Etkö juuri sinä tahtonut, että annettaisiin vihkiä itsemme?
+
+-- Juu, kun sinä olit tahtonut sitä yötä päivää kolme vuotta.
+
+-- Niin, mutta sittenkin tahdoit sinä!
+
+-- Niin, kun sinä tahdoit. Kiitä minua hyvästä tahdostani.
+
+-- Kiittääkö siitä, että jätät lastesi äidin yksin kotiin lasten kanssa
+ja asut kapakassa.
+
+-- Ei siitä, mutta siitä, että annoin vihkiä itseni sinun kanssasi.
+
+-- Mutta kiitollinen pitää vain olla?
+
+-- Aivan niin, kuten jokaisen säädyllisen joka saa tahtonsa täytetyksi.
+
+-- On tämä ihanaa naimisissa oloa? Kuin mikäkin muu hemppu, eikä miehen
+sukulaisetkaan anna arvoa.
+
+-- Mitä sinulla on minun sukulaisteni kanssa tekemistä? Enhän minäkään
+ole mennyt naimisiin sinun sukulaistesi kanssa.
+
+-- Siksi kun ne eivät ole kyllin hienoja, Jumala paratkoon!
+
+-- Mutta minunpa olivat kyllin hienoja sinusta. Jos olisin ollut
+suutarin perheestä, niin tokkopa olisit ollut niin taipuvainen?
+
+-- Suutarin perheestä? Mikä vika niillä? Ihmisiähän ne on kai
+suutaritkin.
+
+-- Juu, kyllä minusta, mutta enpä luule, että sinä heidän jälestään
+hyppisit.
+
+-- Hyppisin? Minä en ole kenenkään jälestä hypännyt.
+
+-- No hyvä kun et, hyvä.
+
+Mutta ei ollut hyvä eikä hyväksi tullutkaan. Mistä lie johtunut,
+vihkimisestä vai mistä, mutta Marie-Louisesta oli kuitenkin ennen ollut
+parempi; oli ollut "lystikkäämpää", kuten hän sanoi.
+
+Mutta notaari ei pitänyt syynä juuri yksinomaan vihkimistä, sillä hän
+oli nähnyt juonikkaita siviliavioliittojakin. Ja mikä pahinta, hän joka
+ennen oli salaisesti ihaillut vanhaa toveriaan ja Sophieta, sai kerran
+nähdä miten "sekin loppui", eivätkä he olleet vihittyjä eikä mitään.
+Joten ei sekään juuri ollut syynä, ei juuri sekään!
+
+
+
+
+Kaksintaistelu.
+
+
+Hän oli ruma, siksi eivät hänestä välittäneet raa'at nuoret miehet,
+jotka eivät osanneet pitää arvossa ruman pinnan alle kätkettyä kaunista
+sielua. Mutta hän oli rikas ja hän tiesi, että miehet kärkkyvät naisten
+rahoja, vaikkei selitellyt itselleen, mistä syystä, siitäkö, että rahat
+ovat pelkästään miesten työllä koottuja, joten kaikki omaisuus miesten
+mielestä kuuluu heidän sukupuolelleen, vaiko siksi, että laki on väärin
+tuominnut miehet yksin tekemään työtä toisen sukupuolen ja sen
+jälkeläisten hyväksi, -- vai muistako enemmän tai vähemmän
+perustelluista syistä! Kun oli rikas, opetettiin hänelle yhtä ja toista
+ja kun hän suuresti epäili ja halveksi miehiä, pidettiin häntä
+lahjakkaana naisena.
+
+Oli päässyt kahdenkymmenen vuoden ikään. Äiti eli ja tytär ei halunnut
+enää odottaa viittä vuotta päästäkseen omaisuutensa haltijaksi. Siksi
+yllätti hän ystävättärensä eräänä päivänä kihlauskortilla.
+
+-- Se menee naimisiin saadakseen miehen, sanoivat jotkut.
+
+-- Saadakseen pikentin ja päästäkseen vapaaksi, sanoivat toiset.
+
+-- Hullu kun menee naimisiin, sanoivat muutamat; ei tiedä, että hän
+sitten vasta oikein joutuu holhuunalaiseksi. -- Elkää pelätkö, tuumivat
+toiset, kyllä se pääsee valtoihinsa vaikka menee naimisiinkin!
+Minkänäköinen oli sulhanen? Kuka se oli? Miten tyttö oli sen saanut
+käsiinsä?
+
+Nuori asianajaja hän oli, naisellinen näöltään, leveälanteinen ja
+kainotapainen. Hän oli ainoa poika, äidin ja jonkun tädin kasvatti. Hän
+oli aina kammonut nuoria tyttöjä ja vihannut luutnantteja, ne kun
+olivat niin miehekkäitä ja aina anastivat etusijat tanssiaisissa ja
+illatsuissa. Semmoinen hän oli.
+
+He kohtasivat toisensa tanssiaisissa runnilla. Asianajaja oli tullut
+liian myöhään ja naista ei enää hänelle ollut. Nuoret tytöt vastasivat
+tavallisuuden mukaan voitonriemuisesti "ei", kun hän tuli heitä
+pyytämään, ja he viuhuttelivat ohjelmillaan häneen kuten karkoitellen
+tungettelevaa kärpästä luotaan.
+
+Solvattuna, nöyryytettynä meni hän yksin ulos ja istuutui verannalle
+tupakoimaan. Kuu paistoi puiston lehmuksien ylitse ja resedat
+tuoksuivat lavallaan. Hän näki miten parit yhä huiskahtelivat
+akkunain ohi tanssisalissa ja valssin hekumallinen tahti sai hänet
+värisemään lamatun olennon voimattomain kiihkojen epämääräisestä
+mustasukkaisuudesta.
+
+-- Vai täällä se tuomari haaveilee? virkkoi joku hänelle. Eikä tanssi?
+
+-- Miksette, neiti, sitten itse tanssi? kysyi hän katsoen puhujaan.
+
+-- Siksi, kun olen niin ruma eikä kukaan minusta piittaa, vastasi
+toinen.
+
+Asianajaja katseli neitiä. He olivat vanhoja tuttuja, mutta asianajaja
+ei ollut ennen ajatellut minkä näköinen hän oli. Tytön puku oli
+aistikas. Hänellä oli silmissään tällä hetkellä sellainen tuska,
+epätoivon ja voimattoman vihan tuska luonnon vääryyttä vastaan, niin
+että asianajaja heltyi hänelle myötätuntoiseksi.
+
+-- Ei kukaan huoli minuakaan, sanoi mies. Mutta luutnanttien
+puolellahan on oikeus. Luonnollisessa valinnassa on tietysti
+väkevämmillä ja koreammilla oikeus. Katsokaas olkapäitä ja
+epoletteja...
+
+-- Hyi mitä Te puhutte!
+
+-- Suokaa anteeksi! Mutta sitä tulee niin karvaaksi epäsuhtaisessa
+taistelussa! Tahtoisitteko tanssia minun kanssani?
+
+-- Säälistäkö?
+
+-- Niin, säälistä itseeni. Ja hän heitti pois sikarinsa.
+
+-- Oletteko koskaan tunteneet olevanne kohtalon potkima, ajama,
+oletteko tunteneet mitä on joutua aina viimeiseksi? jatkoi asianajaja
+lämmeten.
+
+-- Olenko tuntenut? Mutta tällaisissa tilaisuuksissa eivät aina
+viimeiset joudu viimeisiksi, lisäsi neiti painavasti. On arvoa
+muillakin ominaisuuksilla kuin kauneudella tässä maailmassa.
+
+-- Mitä ominaisuuksia siis pidätte miehessä arvokkaimpina?
+
+-- Hyvyyttä, vastasi tyttö varmasti. Sillä sitä ei ole monella
+miehellä.
+
+-- Hyvyys ja heikkoushan ovat veljeksiä, ja naiset rakastavat voimaa.
+
+-- Minkälaiset naiset? Raaka voima on jo aikansa vallinnut ja tulisihan
+meidän, kun olemme näin pitkällä sivistyksessä, toki älytä pitää hyvää
+sydäntä arvokkaampana kuin lihasten voimaa ja raakuutta.
+
+-- Tulisi! Ja, kuitenkin! Katsokaapas kohtauksia tuolla sisällä.
+
+-- Tosimiehuus minusta on tunteen aateluudessa ja sydämen
+intelligensissä.
+
+-- Te siis pitäisitte miestä, jota koko maailma sanoo heikoksi,
+nahjukseksi...
+
+-- Mitä minä maailmasta! Sen sanoista!
+
+-- Mutta kuulkaas, Tehän olette tavaton nainen! tuumi tuomari yhä
+mieltyneempänä.
+
+-- En yhtään tavaton! Mutta te miehet olette tottuneet pitämään meitä
+naisia jonkinlaisina huvinukkina --
+
+-- Minkälaiset miehet? Minä, neiti, olen lapsuudestani saakka
+kunnioittanut naista jonakin ihmisen korkeampana ilmestysmuotona ja
+aina siitä hetkestä saakka, jona joku nainen minua rakastaisi ja minä
+häntä, olisin minä hänen orjansa.
+
+Adèle katsoi häneen kauan ja syvään. Sitten sanoi hän:
+
+-- Tehän olette tavaton mies.
+
+Sitten kun he lähemmin olivat sanoneet toisiaan kehnon ihmissuvun
+tavattomiksi lajeiksi, ja purkaneet sappeaan tanssihuvin koreilun
+haluisille ja aprikoineet kuun melankolisuutta, menivät he sisään ja
+etsivät vis-à-vis'n franseesiin.
+
+Adèle tanssi erinomaisesti ja tuomari valtasi täysin hänen sydämensä,
+sillä tuomari tanssi kuin "viaton tyttö".
+
+Franseesin jälkeen istuivat he taas verannalle.
+
+-- Mitä on rakkaus? kysyi Adèle ja katseli kuuhun kuten tahtoen
+taivaasta vastausta,
+
+-- Se on sielujen sympatiaa, kuiskasi tuomari niin hiljaa kuin tuulosen
+lehahdus.
+
+-- Mutta sympatia voi helposti muuttua antipatiaksi, sitä kyllä
+tapahtuu, jatkoi Adèle.
+
+-- Silloin se ei ole oikeaa sympatiaa. On materialisteja, jotka
+sanovat, ettei rakkautta olisi olemassa ellei olisi kahta eri
+sukupuolta, ja he tohtivat väittää, että aistillinen rakkaus kestää
+kauemmin kuin muu. Huu miten alhaista, eläimellistä, nähdä
+rakastetussaan pelkkä toinen sukupuoli.
+
+-- Älkää nyt materialisteista!
+
+-- Juu, minun täytyy niistä puhua, että te voisitte ymmärtää, miten
+korkeana minä pidän rakkauttani naiseen, jos joskus tulisin jotain
+naista rakastamaan. Ei hänen tarvitsisi olla kaunis; kauneus katoo. Hän
+olisi minun hyvä toverini, ystäväni. Minä en häpeisi häntä koskaan
+kuten jotain tyttöä. Minä menisin suoraan hänen luokseen kuten teidän
+nyt, sanoisin hänelle: tahdotko tulla minun ystäväkseni, elinijäksi! Ja
+sen sanoisin olematta hämillä kuten kosijat tulkitessaan tunteita
+rakastamilleen, hämillä sen tähden, etteivät heidän tunteensa ole
+puhtaat.
+
+Adèle katsoi ihastuneena nuoreen mieheen, joka oli tarttunut hänen
+käteensä.
+
+-- Te olette ihanteellinen luonne, sanoi Adèle, ja Te olette puhunut
+kuin minun sydämestäni. Te olette pyytänyt minun ystävyyttäni, ellen
+käsitä väärin. Te saattekin, mutta ensin koe. Tahdotteko näyttää
+voivanne sietää nöyryytystä ja pilkkaa hänen tähtensä, josta Te sanotte
+pitävänne.
+
+-- Tahdonko! Käskekää, minä tottelen!
+
+Adèle avasi takokultaisen kaulanauhansa, jossa riippui medaljonki.
+
+-- Kantakaa tätä kaulassa ystävyytemme merkkinä.
+
+-- Minä kannan, vastasi tuomari hiukan arkaillen; mutta ehkä rupeevat
+sanomaan, että me nyt olemme kihloissa.
+
+-- Ja sitäkö Te pelkäätte?
+
+-- En, jos sinä haluat sitä. Haluatko sitä?
+
+-- Kyllä, Axel! Haluan sitä; sillä maailma ei salli mitään
+ystävyyssiteitä miehen ja naisen välillä; maailma on niin kurja ettei
+se usko puhtaaseen suhteeseen kahden eri sukupuolta olevan henkilön
+välillä.
+
+Ja hän kantoi kahlettaan. Maailma, joka on hyvin materialistinen kahden
+kesken, sanoi kuten ystävättäret: -- Tyttö nai päästäkseen naimisiin ja
+mies: saadakseen hänet. Se teki myös muutamia rumia viittauksia siihen,
+että Axel otti tytön rahojen tähden, koska hän itse selitti, ettei
+heidän välillään ollut mitään niin alhaista kuin rakkaus, ja ystävyys
+ei pakota ketään käyttämään samaa sänkykamaria, kuten naineilla on
+tapana.
+
+He menivät naimisiin. Maailma oli saanut vihjeen, että he tulisivat
+elämään kuten sisarukset, ja maailma asettui ilkeästi virnistäen
+odottamaan tulosta siitä suuresta uudistuksesta, joka olisi muodostava
+avioliiton uudestaan.
+
+Vastanaineet matkustivat ulkomaille. Vastanaineet palasivat kotiin.
+Rouva oli kalpea ja huonolla tuulella. Hän alkoi heti ottaa
+ratsastustunteja. Maailma höristi korviaan ja odotti jotain. Tuomari
+näytti siltä kuin olisi tehnyt jotain rumaa ja käyskentelisi
+häpeissään. Ja niin todettiin:
+
+-- Nuo ovat nukkuneet sisarussängyssä, sanoi maailma.
+
+-- Siitä tulee kai sisaruslapsia, sanoivat ystävättäret.
+
+-- Ja ilman rakkautta? Mutta sehän on! Niin, mitä se on?
+
+-- Se on henkinen avioliitto, tai sukurutsausta, sanoi eräs anarkisti.
+
+Tosiasia pysyi, mutta sielujen sympatia alkoi ehtyä. Halveksittu
+todellisuus murtautui esiin kostaakseen.
+
+Tuomari harjoitti ammattiaan, ja rouva antoi imettäjän ja piian
+harjoittaa omaansa. Siksi hänellä ei ollut mitään puuhaa. Toimettomuus
+antoi hänen ajatuksilleen tilaisuuden kehittyä, ja hän alkoi pohtia
+asemaansa. Sen havaitsi hän vähemmän tyydyttäväksi. Oliko lahjakkaan
+ihmisen toimena olla tekemättä mitään? Tuomari rohkeni kerran
+huomauttaa, ettei hänen tarvinnut, ettei ollut pakko olla tekemättä
+mitään. Mutta sitä hän ei rohjennut enää koskaan uudelleen.
+
+-- Hänellä ei ollut mitään toimitettavaa.
+
+-- Ei, olla puuhailematta mitään ei ollut toimi. Miksi hän ei
+imettänyt?
+
+-- Imettää? Hän halusi jotain, jolla voisi ansaita rahaa.
+
+-- Oliko hän siis ahne? Hänellähän oli enemmän kuin he kuluttivat;
+miksi hänen pitäisi siis ansaita rahaa?
+
+-- Tullakseen miehen kanssa tasa-arvoiseksi.
+
+-- Tasa-arvoisia heistä ei voisi koskaan tulla, sillä hänellä olisi
+aina asema, jota mies ei voisi koskaan saavuttaa. Luonto oli laittanut
+niin, että naisesta tulisi äiti, mutta miehestä ei.
+
+-- Sepä oli tyhmää se.
+
+-- Se olisi voinut olla myös päinvastoin, mutta asia olisi joka
+tapauksessa ollut yhtä raivostuttava.
+
+-- Niin, mutta tästä elämästä tuli sietämätöntä. Hän ei voinut elää
+vain perheelleen, hän halusi elää myös muille.
+
+-- Silloin voisi hän kuitenkin aloittaa perheestään, muita voisi sitten
+alkaa ajatella myöhemmin.
+
+Keskustelua olisi voinut jatkua iäisyyteen, mutta se kesti melkoisen
+ajan kuitenkin.
+
+Tuomari oli luonnollisesti useimmiten asiakaskäynneillä kaiket päivät,
+ja kun hän tuli kotiin, oli hänellä vastaanotto. Silloin oli Adèle
+epätoivoinen. Hän näki miehensä sulkeutuvan sisään toisten naisten
+kanssa ja ottavan vastaan näiden luottamusasioita, joita tämä ei voinut
+ilmoittaa hänelle. Heidän välissään oli aina salaisuuksia, ja hänestä
+tuntui siltä, että mies oli hänen yläpuolellaan.
+
+Kalvava viha alkoi kasvaa hänen sisässään; viha epäoikeudenmukaisuutta
+kohtaan tässä suhteessa, ja hän etsi nyt keinoa saada mies alennetuksi.
+Miehen täytyi alentua, jotta tasa-arvoisuus astuisi voimaan.
+
+Eräänä päivänä tekee Adèle esityksen sairaskodin perustamisesta. Mies
+ei aluksi kannattanut, koska hänellä oli kylliksi praktiikkansa
+hoitamisessa. Mutta sitten mies ajatteli, että olisi hyvä hänen saada
+jotain toimitettavaa, joka rauhoittaisi hieman tilannetta.
+
+Adèle sai sairaskotinsa, ja mies meni hänen kanssaan mukaan
+johtokuntaan. Adèle istui nyt johtokunnassa ja hallitsi. Hallittuaan
+puoli vuotta tunsi hän itsensä niin perehtyneensä lääkärintaitoon, että
+hän alkoi antaa neuvoja ja ohjeita omin päin.
+
+-- Se ei ollut mikään konsti, tuumi hän.
+
+Erään kerran sattui Adèle havaitsemaan virheen, jonka sairaskodin
+lääkäri oli tehnyt, ja sen jälkeen hänellä ei enää ollut mitään
+luottamusta tätä kohtaan. Seurauksena oli, että hän eräänä päivänä
+luonnollisessa ylemmyyden tunteessaan lääkärin poissa ollessa otti ja
+kirjoitti reseptin. Resepti onnistui menemään läpi, ja potilaskin
+nautti sen kuoleman tuottavin tuloksin.
+
+Täytyi heti muuttaa toiseen kaupunkiin. Mutta näin oli tasapaino
+häiriintynyt, ja se häiriytyi vielä enemmän uuden perillisen
+ilmestymisestä maailmaan. Huhu kuolemantapauksesta oli myöskin
+levinnyt.
+
+Puolisoiden välinen suhde oli surullinen ja ankea, sillä siinähän ei
+ollut koskaan ollut rakkautta; terveen ja voimakkaan luonnonvietin
+heijastumaton perusta puuttui, ja se oli vain surkea egoistisen
+ystävyyden löysiin laskelmiin perustuva yhteiselo.
+
+Mitä tapahtui hänen palavassa päässään kuviteltua ylempää etsiessään
+tehdyn erehdyksen havaitsemisen jälkeen, siitä hän ei puhunut, mutta
+mies sai kokea sen.
+
+Hänen terveytensä alkoi olla hauras, hän menetti ruokahalunsa eikä
+tahtonut koskaan lähteä ulos. Hän laihtui ja alkoi yskiä. Mies antoi
+tutkia hänet kerta toisensa jälkeen, mutta lääkäri ei voinut löytää
+sairauden syytä. Lopuksi mies tottui niin jatkuvaan valitteluun, ettei
+hän enää kiinnittänyt siihen huomiota.
+
+-- On ikävää omata sairas vaimo, sanoi hän.
+
+Hän tunnusti sisimmässään, ettei se ollut mikään ilo, mutta jos hän
+olisi rakastanut vaimoaan, ei hän olisi koskaan tuntenut tai
+tunnustanut mitään sellaista.
+
+Adèle kuihtui huomattavasti, ja hänen täytyi lopulta mukautua tukemaan
+tämän päätöstä matkustaa kuuluisan professorin vastaanotolle.
+
+Adèle matkusti professorin luo.
+
+-- Kuinka kauan olette ollut sairas? kysyi tämä.
+
+-- En ole koskaan ollut terve sen jälkeen, kun tulin maalta, jossa olen
+kasvanut.
+
+-- Ette siis viihdy kaupungissa?
+
+-- Viihdy? Kuka välittäisi siitä, viihdynkö minä vai en, vastasi hän
+marttyyrin ilmein.
+
+-- Luuletteko, että maalaisilma tekisi teille hyvää? kysyi professori.
+
+-- Luulen, että se on ainoa, mikä voisi pelastaa minut, jos saan sanoa
+suoraan.
+
+-- No, asettukaa siis asumaan maalle.
+
+-- Mutta mieheni uraa ei kai voida keskeyttää minun tähteni?
+
+-- Oo, mutta hänhän on rikkaissa naimisissa ja asianajajia meillä on
+aivan tarpeeksi.
+
+-- Professori on siis sitä mieltä, että meidän pitää muuttaa maalle?
+
+-- Kyllä, jos luulette, että se hyödyttää teitä. En näe muuta sairautta
+kuin niin kutsutun hermostuneisuuden ja luulen, että tekisi teille
+hyvää.
+
+Adèle tuli kotiin murtuneena... No? -- Professori oli tuominnut hänet
+kuolemaan, jos hän jatkaisi kaupungissa asumista.
+
+Tuomari meni aivan pois tolaltaan, mutta kun hän ei voinut salata
+itseltään, että tämä johtui pääasiassa pakosta hylätä praktiikkansa,
+sai hän täydelliset todisteet siitä, ettei hän välittänyt vähääkään
+vaimonsa hengestä.
+
+Hänkö ei uskonut, että oli kyseessä tämän elämä? Uskoiko hän sitten,
+että professori ymmärsi tämän paremmin kuin hän? Tahtoiko hän vaimon
+kuolemaa? Ei tosiaan tahtonut ja sentähden ostettiin maatila. Sitä
+hoitaisi pehtori. Koska maalla oli nimismies ja kruununvouti, joutui
+tuomari nyt toimettomaksi. Päivät viruivat loputtomiksi, elämänsä oli
+tukalaa. Kun hänellä ei enää ollut tuloja, täytyi hänen elää vaimonsa
+koroilla. Ensimäisenä vuonna hän lueksi ja pelasi Fortuna-peliä.
+Toisena vuonna herkesi hän lukemasta, kun ei tiennyt mitä tarkoitusta
+varten luki. Kolmantena rupesi hän brodeeraamaan.
+
+Mutta vaimo heittäytyi heti maanviljelyspuuhiin ja tallusteli itse
+karjakartanolla hameet kintuissa ja tuli huoneisiin likaisena ja löyhki
+lehmältä. Hän voi niin hyvin ja komenteli väkeä niin että oikein, sillä
+hän oli maalla kasvanut ja ymmärsi nämä asiat.
+
+Kun tuomari valitteli toimettomuuttaan, vastasi vaimo: rupee jotain
+tekemään. Kyllä talossa aina työtä löytyy.
+
+Hän tuumi esittää rupeevansa ulkohommiin, mutta varoipas!
+
+Hän söi, makasi, käveli. Jos meni luhalle tai navetalle, oli hän aina
+tiellä ja muija torui.
+
+Kun hän eräänä päivänä oli valitellut tavallista enemmän ja piiat eivät
+olleet pitäneet vaaria lapsista, sanoi vaimo tinkimättä: Kaitse lapsia,
+siinähän sitä on työtä.
+
+Mies katsoi vaimoonsa: tarkoittikohan tuo totta: -- No, eikö hän voisi
+muka katsoa omia lapsiaan? Oliko tämä nyt niin merkillistä?
+
+Mies tuumiskeli tyystin ja hoksasi, ettei se tosiaan ollut niin
+merkillistä.
+
+Nyt kulki hän säännöllisesti joka päivä lasten kanssa kävelemässä.
+
+Eräänä aamuna kun heidän piti lähteä, ei oltu pantu lasten päälle.
+Tuomari suuttui ja meni rouvan luo, sillä piikoja hän pelkäsi.
+
+-- Miksei ole pantu lasten päälle?
+
+-- Siksi, että Marilla on muuta hommaa! Pane sinä niiden päälle, ei
+sinulla ole muutakaan tekemistä. Ei suinkaan ole mikään häpeä pukea
+omia lapsiaan?
+
+Mies tuumiskeli hetken ja huomasi, ettei se ollut mikään häpeä. Sitten
+hän puki.
+
+Eräänä aamuna huvitti häntä lähteä ulkosalle yksin pyssy mukana,
+vaikkei hän koskaan ampunut.
+
+Kotiin tullessa oli rouva vastassa.
+
+-- Miksi sinä et ole tänään ollut lasten kanssa kävelemässä? sanoi hän
+tuiman nuhtelevalla äänellä.
+
+-- Siksi, ettei se minua tänään huvittanut!
+
+-- Huvittanut! Kai minua sitten huvittaa teuhata töryssä ja pölyssä
+kaiken päivää? Ei näy huvittavan tehdä mitään hyödyllistä edestäsi.
+
+-- Edestäni? Ruokaniko edestä? kai tarkoitat.
+
+-- Minkä tahansa, tarkoitan vain. Ja minusta tosiaan sellainen vanha
+mies kuin sinä voisit hävetä loikomasta joutilaana sohvalla.
+
+Mies häpesi tosiaan ja sitten oli hän vakituisena lapsenpiikana.
+Täsmällensä työnsä teki. Ei hän tässä mitään väärää huomannut, mutta
+kärsi kuitenkin. Jokin oli hänestä nurin narin, mutta vaimo kyllä aina
+osasi asiat oikein päin kääntää.
+
+Vaimo istui konttorissa ja hänen luonaan kävivät pehtorit, rättärit;
+vaimo seisoskeli aitassa ja mittaili jyvät alusväelle. Ken ikinä tuli
+taloon, haki vain rouvaa, kukaan ei herraa,
+
+Kerran kävelymatkalla sattui herra menemään niitylle jossa oli
+nautakarjaa. Hän tahtoi näyttää lapsille lehmiä ja talutteli heitä
+varovasti syövän karjan ohitse. Yhtäkkiä kohosi musta pää toisten
+eläinten selkäin takaa ja katseli vieraita hiljaa mörähdellen.
+
+Tuomari kopaisi lapset syliinsä ja juoksi minkä jaksoi takaisin aidan
+luo. Sinne päästyään nakkasi hän lapset miten sattui aidan yli ja
+yritti hypätä itsekin, mutta takertui aidakseen. Näki naisia haassa ja
+alkoi huutaa minkä jaksoi:
+
+-- Sonni, sonni!
+
+Mutta naiset nauroivat ja auttoivat pahoin ryvettyneet lapset ojasta.
+
+-- Ettekö näe, sonni! huusi tuomari.
+
+-- Eihän sitä sonnia olekaan, sanoi vanha akka. Se lahattiin kaksi
+viikkoa sitten!
+
+Herra tuli kotiin nolona ja kiukuissaan. Kaipaili vaimolle väen päälle.
+Vaimo vain nauroi. Iltapäivällä olivat he kahden salissa. Oveen
+noputettiin.
+
+-- Sisään! huusi rouva.
+
+Muudan eukko, joka oli ollut sonniseikkailussa, tuli sisään kädessään
+tuomarin kaulanauha.
+
+-- Tämä on kai rouvan, sanoi hän epäröiden. Adèle katsoi ensin naiseen,
+sitten mieheen, joka silmät selällään tuijotti kytkyeeseensä.
+
+-- Ei, se on herran! vastasi rouva ja otti nauhan naiselta. Kiitokset,
+hyvä ystävä. Herra maksaa sinulle löytäjäisiä.
+
+Herra istui kalpeana ja liikkumatta.
+
+-- Ei minulla ole rahaa, pyytäkää rouvalta, sanoi tuomari hypiskellen
+kaulapantaansa.
+
+Rouva otti kruunun kukkarostaan ja antoi naiselle, joka lähti,
+nähtävästi juonta ymmärtämättä.
+
+-- Olisit voinut jättää tämän minulle tekemättä! sanoi herra
+tuskallisesti.
+
+-- Eikö sinussa ole miestä pitämään sanaasi ja vastaamaan teoistasi.
+Häpeätkö kantaa yhtä minun lahjaani, kun minä kannan sinun lahjojasi?
+Oletpa vainenkin pelkuri! Ja olet olevinasi mies!
+
+Siitä lähin ei tuomarilla ollut sielun rauhaa. Mihinkä hän menikin,
+näki hän itselleen virnisteltävän ja piiat ja rengit saattoivat koska
+tahansa huutaa nurkan takaa: sonni! sonni! aina kun hän kulki ohi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rouvan piti matkustaa huutokauppaan ja viipyä poissa viikon päivät.
+Sillä aikaa oli herran pidettävä väkeä silmällä.
+
+Ensimäisenä päivänä tuli kyökkipiika pyytämään rahaa sokeriin ja
+kahviin. Hän antoi minkä pyydettiin. Kolmen päivän päästä tuli
+kyökkipiika taas pyytämään rahaa samaan tarkoitukseen. Herra ihmetteli
+sitä, että edelliset olivat loppuneet.
+
+-- En minä niitä yksinäni hotki, sanoi piika. Ja rouva ei milloinkaan
+ole mitään muistuttanut.
+
+Hän antoi rahat. Mutta haluten uteliaasti tietää, oliko väärässä, avasi
+hän talouskirjan ja alkoi laskea.
+
+Ihme summa tuli noista kahdesta menoerästä. Kun hän laski yhteen
+kuukauden ajan naulat, tuli leivisköitä. Hän jatkoi tarkastustaan ja
+kaikkialla samat tulokset. Siirtyi pääkirjaan ja näki paitse
+kohtuuttomia summia myös mitä järettömimpiä yhteenlaskuvirheitä.
+Loppuhuomioksi tuli, ettei rouva osannut ei laatu- eikä desimaalilukuja
+ja että alustalaiset mitä julkeimmin petkuttaen vievät taloa
+perikatoon.
+
+Rouva tuli kotiin. Tuomarin täytyi kuunnella huutokauppakertomukset
+loppuun. Sitten kakistelihe mies ja aikoi alkaa, mutta rouva itse
+tarttui langan päähän:
+
+-- No, mitenkäs sinä, ukko paha, tulit toimeen piikain kanssa?
+
+-- Ooja, kyllähän minä niiden kanssa, mutta ne eivät varmaankaan ole
+rehellisiä.
+
+-- Eivät rehellisiä?
+
+-- Ei, menoerät kahviin ja sokeriin esimerkiksi ovat liian suuret.
+
+-- Mistä sinä sen tiedät?
+
+-- Katsoin talouskirjasta.
+
+-- Jaha, vai nuuskit sinä minun kirjojani?
+
+-- Nuuskin! En, mutta minun teki mieli tarkastaa.
+
+-- Mitä sinulla niissä on tekemistä...
+
+-- Ja huomasin, että sinä pidät kirjaa etkä osaa laatu- etkä
+murtolukuja.
+
+-- Minäkö? En osaa?
+
+-- Et, sinä et osaa; ja siksi uhkaa taloutta tuho. Pikku humbuugia
+olet, muori paha. Usko pois!
+
+-- Mitä se kehenkään, mitä minun kirjoissani on?
+
+-- Kyllä, näes laki voi panna, luultavasti minut, vankeuteen väärästä
+kirjanpidosta,
+
+-- Laki? Pyh! Minä vähät laista!
+
+-- Sen kyllä uskon, mutta sittenkin se pitää meidät kurissa, se on
+varma. Ja siksi pidän minä itse tästä lähin kirjaa.
+
+-- Otetaan kirjanpitäjä!
+
+-- Ei tarvita! Minulla ei ole muuta tekemistä. Ja päätetty.
+
+Mutta kun tuomari asettui pulpetin ääreen ja väki tuli hänen eteensä,
+alkoi rouvan maanviljelys- ja karjanhoitoharrastus kadota.
+
+Tuli raju reaktsioni ja rouva ei pian piitannut ei lehmistä eikä
+vasikoista, vaan istui sisällä. Ja siellä hän istua kykki ja hautoi
+uusia tuumia.
+
+Tuomari virkeni uuteen eloon. Hän yhtyi maanviljelyspuuhiin ja piti
+talonväen aisoissa. Nyt oli hänellä ylivalta. Hän hallitsi ja järjesti
+ja määräsi menot ja tarkasti tulot.
+
+Eräänä päivänä tuli rouva konttoriin ja pyysi tuhat kruunua uutta
+pianoa varten.
+
+-- Mitä sinä oikein ajattelet? sanoi mies. Juuri kun navetta on
+korjattava. Ei meillä ole varaa.
+
+-- Mitä ihmettä? vastasi rouva. Eikö meillä ole varaa? Eikö minun
+rahani riitä?
+
+-- Sinun rahasi?
+
+-- Minun tietysti, myötäjäiseni?
+
+-- Ne tulivat perheen rahoiksi naimakaupassa.
+
+-- Siis sinun rahoiksesi.
+
+-- Ei, ystäväni, vaan perheen. Perhe on kommuuni, ainoa, jossa
+omaisuuden yhteisyys on suvaittu, hoitajana mies, tavallisesti.
+
+-- Miksi hän, eikä nainen?
+
+-- Siksi, että hänellä on enemmän aikaa, kun hänen ei tarvitse
+synnyttää lapsia.
+
+-- Mikseivät molemmat voi olla hoitajina?
+
+-- Samasta syystä, josta yhtiölläkin on vain yksi johtaja. Jos myös
+nainen olisi hoitajana, olisivat lapsetkin, sillä omaisuus on heidän.
+
+-- Pelkkiä advokaattijuonia. Mutta kyllä minusta on kovaa se, että
+minun täytyy pyytää lupaa saada ostaa itselleni pianoa omilla
+rahoillani.
+
+-- Ne eivät ole nyt enää sinun rahojasi.
+
+-- No sinunko ne sitten on?
+
+-- Ei, ei minunkaan, ne on perheen, ja kuules vielä. Älä luikuilekaan
+pyytämällä minulta lupaa; jos olet viisas, niin kysyt vain hoitajalta
+käykö päinsä perheen raha-asiain tällään ollessa menettää niin paljon
+ylellisyyteen.
+
+-- Onko piano sitten ylellisyyttä?
+
+-- Uusi piano silloin kun vanha vielä on olemassa, voi olla
+ylellisyyttä. Nyt ovat raha-asiat huonot, siksi _ne_ eivät salli sinun
+ostaa uutta pianoa, vaikka _minä_ en tietysti voi enkä tahdo sinua
+vastustaa.
+
+-- Eihän nyt tuhat kruunua vie konkurssiin.
+
+-- Kyllä, turhanaikaisella tuhannen kruunun velalla voi aiheuttaa
+luisumisen konkurssiin.
+
+-- Sinä siis et anna minun ostaa uutta pianoa.
+
+-- Ei ollenkaan siis. Tilan epävarmat raha asiat...
+
+-- Milloin, milloin koittaa se päivä, jolloin nainen saa hoitaa itse
+omaisuuttaan eikä tarvitse kerjätä mieheltä?
+
+-- Silloin, kun hän itse tekee työtä. Mieshän, sinun isäsi, on koonnut
+työllään sinun omaisuutesi. Miehethän ovat työllään koonneet kaiken
+omaisuuden, siksi, näes, on ollut oikeudenmukaista, että sisar sai
+periä vähemmän kuin veli, etenkin kun veli jo syntyessään tuli
+velvolliseksi elättämään vaimonsa, mutta sisar ei ollut velvollinen
+elättämään miestään. Ymmärrätkös?
+
+-- Niin, se on muka oikeutta se, että jaetaan epätasaisesti. Onko
+oikeudenmukaista jakaa epätasaisesti? Luulisi sinulla olevan niin
+paljon älyä, ettet sitä voi väittää! Tasanhan aina olisi jaettava.
+
+-- Eipä, ei aina. On jaettava suhteellisesti ansioiden mukaan.
+Laiskuri, joka köllöttelee nurmella, katsoa töllöttelee kun muurari
+rakentaa, on saapa vähemmän kuin muurari, joka rakentaa.
+
+-- Jaha, minä olen siis laiska.
+
+-- Hm! Parasta on olla virkkamatta mitään. Mutta kun minä makasin
+sohvalla ja lueksin, pidit sinä minua hyvin laiskana ja muistanpa sinun
+jotain sinnepäin vihjailleenkin; jotenkin selvästi.
+
+-- No mitä minun sitten on tehtävä?
+
+-- Mene kävelemään lasten kanssa.
+
+-- Minä en ole sopiva lapsille.
+
+-- Mutta pitipäs minun olla sopiva lapsille. Kuulepas, ystäväni:
+nainen, joka sanoo, ettei hän ole sopiva lapsille, ei ole mikään
+nainen. Eikä hän ole mieskään? Mikä hän sitten on?
+
+-- Hui, hui kuinka voitkaan puhua lastesi äidistä!
+
+-- Mitä sanotaan miehestä, joka ei välitä naisista? Kai jotain varsin
+kaunista?
+
+-- Oh, en viitsi kuunnella enää.
+
+Ja siksi meni rouva huoneesta ja sulkeutui omaansa. Tuli kipeäksi.
+Lääkäri, tuo kaikkivaltias, joka oli anastanut ruumiit sitten kun pappi
+oli menettänyt sielut, selitti maaseutu-ilman ja yksinäisyyden rouvalle
+epäterveelliseksi ja nyt oli muutettava kaupunkiin, jotta rouva
+saataisiin lääkärin hoitoon.
+
+Kaupunki vaikutti erinomaisen edullisesti rouvan terveyden tilaan ja
+katuviemärien ilma loihti hänen poskilleen uuden raikkauden.
+
+Tuomari antautui praktiikkaansa ja puolisojen eripuraisilla luonteilla
+oli taas ukonjohdattimensa.
+
+Eräänä päivänä julistivat lehdet, että teatteri oli ottanut
+näyteltäväkseen erään teatterikappaleen, jonka rouva oli sepittänyt,
+
+-- Näetkös nyt, sanoi rouva miehelleen, että nainenkin voi elää
+korkeampia tarkoitusperiä kuin lapsen hoitoa ja ruuan laittoa varten.
+
+Ja mies tunnusti ja pyysi anteeksi.
+
+Kappale näyteltiin. Mies istui etuaitiossa kuin kylmän suihkun alla ja
+näytelmän päälle sai hän olla isäntänä seksalla.
+
+Rouvaa saarsivat ihailijat, joille mies sai kaataa naukkuja ja niistää
+sikareja.
+
+Sitten pidettiin puheita. Mies seisoi vahtimestarin vieressä ja piti
+huolta sampanjapullojen kunniapamauksista kun juotiin malja naiselle ja
+suurista tulevan ajan toiveista puhui nuori runoseppä, joka uskoi
+naiseen.
+
+Muudan näyttelijä tuli ja taputti tuomaria olalle ja pyysi hänen
+tuomaan sisään Garte Blanchea tuon kehnon Roederin asemesta; kyypparit
+juoksentelivat kyselemässä rouvan miestä; ja rouva kehoitti lakkaamatta
+miestä pitämään huolta siitä, että arvostelijat saivat juomaa.
+
+Nyt oli mies alakynnessä ja se tuntui hänestä hyvin pahalta. Kun he
+illalla palasivat kotiin, säteili rouva riemusta.
+
+Sielunsa oli laajentunut ja tulvehti joka soluun, jännitti joka hermoa.
+Menestys oli nostanut painot rinnalta ja hän hengitti vapaasti ja
+korkeasti; hän oli puhunut ja häntä oli kuultu; hän oli ollut mykkä ja
+saanut puhelahjansa. Hän haaveili tulevaisuuttaan, uusia suunnitelmia,
+uusia voittoja.
+
+Mies mökötti hiljaa kuin märkä puupukki eikä hänestä kosketellessa
+tullut vastakaikua. Mikäli nainen nousi, sikäli mies vaipui.
+
+-- Olet kateellinen, sanoi rouva keskeyttäen hehkuvan puheensa.
+
+-- Ellen olisi miehesi, en olisi kateellinen. Minä iloitsen
+menestyksestäsi, mutta se työntää minua syrjään. Olet oikeassa, mutta
+minä myös. Avioliitto on ihmissyömistä. Ellen minä syö sinua, syöt sinä
+minut. Nyt söit sinä minut. Minä en voi sinua rakastaa enää.
+
+-- Oletko sinä minua koskaan rakastanutkaan.
+
+-- Ei, en tosiaan, me rakensimme aviomme ilman rakkautta, siksi se ei
+menestynyt. Minusta tuntuu kaikessa tapauksessa siltä kuin avioliitto
+olisi saman kohtaloinen kuin monarkia. Monarkia voi olla olemassa vain
+itsevaltiutena. Avioliitto oli monarkinen hallitusmuoto, ja siksi
+täytyy sen hävitä.
+
+-- Mitäs sijaan tulee?
+
+-- Tasavalta tietysti! vastasi mies ja meni makaamaan.
+
+
+
+
+Paripuolet.
+
+
+Minä tapasin heitä kolmena vuotena tavallisesti joka päivällisaikaan
+mennessäni kotiin kirjastosta.
+
+Ensimäisenä vuonna oli mies ryhdikäs ja notkea kuin luutnantti, joka
+hän olikin. Vaimo kulki tanssien hänen sivullaan ja kallisti päänsä
+vinoon nähdäkseen miehen silmiin. Mies kalpeni, mutta vaimo rusoitti
+yhä.
+
+Toisena vuonna kulkivat he vielä käsikynkässä, mutta katsoivat suoraan
+eteensä ja vaimo ei koskaan kallistanut päätään vinoon nähdäkseen
+miehen kuoppaisiin silmiin.
+
+Kolmantena vuonna tuli mies yksin. Kaulansa näytti venyneen ja leuka
+oli pitkällä. Poskinahkat kuten liimattuina tiivisti leukapieliin ja
+silmät mustissa puitteissa. Kun hän oli uniformussa, roikkui sapelin
+nauhakset alaalla vatsan puolella ja keltaiset yleis-esikunnan riväärit
+lepattivat laihoilla koivilla. Vaimo tuli joskus yksin. Käyntinsä oli
+keveä ja hypähtelevä kuin ennenkin; mutta kasvoilla tyytymätön, kova
+ilme. Sieraimet pörhöttivät auki kuin saalista vainuten ja silmät
+vilkuivat toiselle katukäytävälle kuin pälyen tyydytystä. Neljäntenä
+vuonna ei mies tullut.
+
+-- Oletteko kuullut, että kapteeni X on kuollut? kysyi eräänä päivänä
+muudan ystävä.
+
+-- En, minä en tunne kapteeni X:ää.
+
+-- Vai ette, nuori, lahjakas mies, suuri tulevaisuus. Kyllä te varmaan
+olette nähneet hänet, sillä hän asui saman kadun varrella kuin tekin.
+
+-- Aa, jaa, oli yleis-esikunnassa, ja nuori, kaunis vaimo?
+
+-- Ihan sama!
+
+-- No, mikä sen tappoi?
+
+-- Niin, mikä? Oletteko nähneet Erotaan pois?
+
+-- En.
+
+-- Lukekaa se sitten!
+
+-- Puhuuko se aviopuolisoista?
+
+-- Ei, paripuoliskoista!
+
+
+
+
+Ei riitä.
+
+
+Madame St. Briellä on perhepensioni Passyssa. Hän on leski,
+kahdeksan viidettä ijältään, hänellä on kolme poikaa. Yksi
+kahdeksannellakolmatta, nainut. Toinen kuusikolmatta, nainut. Kolmas
+neljäkolmatta, naimaton ja taiteilija. Mies oli lääkäri ja kuoli,
+dekoreerattuna, kaksi vuotta sitten.
+
+Hänellä on vähäiset korot, joilla hän voi tulla yksinään toimeen, mutta
+pojan, joka on maalari, täytyy saada modelleja, väriä, siveltimiä,
+kangasta, ateljeeri ja absenttiä. Siksi on hänellä pensioni, mutta myös
+siksi, että hän rakastaa ihmisseuraa.
+
+Vanhemmat pojat eivät käy kotona koskaan. Miniät ovat vieroittaneet
+heidät tykkänään äidistä. Äiti on uhrannut koko elämänsä lasten
+hyväksi, ilman mitään muita harrastuksia. Nyt ovat muut pesästä
+lentäneet, äiti on yksin nuorimman kanssa, joka ei ole koskaan kotona.
+Äidillä lienee ikää vielä pari kolmekymmentä vuotta, mutta hänellä ei
+ole ketään kenen hyväksi elää ja itsensä hyväksi ei hän voi elää, sillä
+hän oli syntynyt ja kasvatettu äidiksi eli elämään muiden hyväksi.
+
+Charles, taiteilija, on kiristänyt häneltä paljon rahaa nyt
+huhtikuussa, sillä hänen täytyy salonkiin nyt ensi kertaa ja paraikaa
+odotellaan vastausta jurylta.
+
+Tänä aamuna tuli Charles-herra aamiaispöytään. Naama kelmeän
+keltaisena, silmäin alukset mustan puhuvina, silmät kuin vihreällä
+koneöljyllä rasvatut. Kylmä hiki asuskeli hiusrajassa ja henki löyhki
+saastaiselta.
+
+-- Missä sinä olit eilen, pikku Charles? kysyy äiti ja latoo kuusi
+osteria vadille hänen eteensä.
+
+-- Mitä se sinuun kuuluu? vastaa Charles ja haistelee ostereita.
+Portugalilaisia! Hyi!
+
+-- Ja minä kun olin tuovinani sinulle oikein makuruokaa, sanoo äiti.
+
+-- Älä sinä pidä minusta yhtään huolta, sanoo Charles-herra. Sinä
+kiusaat minut hengiltä ja piru vieköön, minä muutan matkaani, jos yhä
+pidetään tätä peliä.
+
+Äiti kääntyy erään hoitolaisensa puoleen, nuoren rouvan, kaksi pientä
+poikaa helmoissaan.
+
+-- Ompa sitä lapsistaan iloa, kaksi lensi pesästä ikipäiviksi ja tämä
+on viimeinen. Onko hän kiltti äidilleen.
+
+-- Eipä liiaksi, vastaa hoitolainen.
+
+Charles-herra nousee ylös, punaisena, niin punaisena kuin vetelä
+verensä sallii, ja karjaisee:
+
+-- Hyvästi! Minä lähetän hakemaan tavarani aamiaisen jälkeen.
+
+Pariovet paukkuvat ja Charles-herra menee.
+
+Äiti purskahtaa itkuun.
+
+Aamiaisen jälkeen tulee toimitsija hakemaan tavaroita.
+
+Äiti kokoilee itkien Charlesin piirustusvehkeet, tyhjentää piirongin
+laatikot ja panee liinavaatteet kapsäkkiin. Ottaa taulut seiniltä ja
+käskee piian pölyyttämään vaatteet. Ja sitten on huone tyhjä.
+
+Pojat pois lentäneet ja pesä on hylätty. Mitä varten hän nyt eläisi,
+kenen hyväksi hän nyt nokittaisi rintaansa ehkä kolmekymmentä vuotta,
+koko miespolven ijän?
+
+-- Sellainen on luonnon sääntö, rouva St. Brie-parka, sanoo
+hoitolainen. Ja ei meidän ole kasvatettava lapsia itseämme varten.
+Kuten itse lensimme vanhempain luota, niin lentävät lapset meidän
+luotamme. Vaadimme liikaa elämältä, joka antaa niin vähän.
+
+-- Mutta mitä sitä sitten tekee, kun kaikki ovat lähteneet pois?
+väittää hylätty äiti.
+
+-- Työtä itselleen, kaiketi, vastaa hoitolainen.
+
+-- Ei se riitä. Minä en voi elää yksin, minulla täytyy, täytyy olla
+joku.
+
+Ja nyt on leski yksinään ja suree. Mutta koko hyvyytensä tuhlaa hän nyt
+hoitolaisen pikku pojille. Hän leikkii heidän kanssaan, lukee ja
+luettaa, pelaa dominoa heidän kanssaan ja hoitelee heitä, kun he ovat
+kipeinä. Ja hänellä on joku, jolle elää, koko kuukauden ajan.
+
+Mutta kun kuukausi loppuu, matkustavat he pois. Hän seisoo portailla
+kun he nousevat vaunuihin ja kun ajoneuvot vierivät avenyelle päin,
+katsoo hän kauan, kauan heidän jälkeensä, kuten he veisivät mukanaan
+taas palasen hänen sydämestään. Mutta se sydän on kuin Prometheuksen
+maksa. Se kasvaa sikäli kuin kotka nokkii.
+
+Ja sitten tulee uusi hoitolainen, mikä lie, matkustelee maita
+mantereita suurta surua pois löyhytellen. Ja sitten tapaa hän sen
+nokitun äidin sydämen. Ja sitten saa hän palasen hänkin kun vuorostaan
+nokkii, ja ottaa ajurin ja ajaa tiehensä aikansa tultua ja antaa
+piioille kullekin lois-dorin tuon kalvamansa sydämen edestä. Mutta
+leskelle hän ei anna mitään, se ei ole soveliasta. Ei, mutta, avasihan
+hän rintansa ja antoi äidille souvenirin, palasen suruaan, ja toinen
+otti sen vastaan ja kätki säästöjensä joukkoon.
+
+Mutta miten tuhmaa onkaan elää toisten hyväksi, ei se riitä, ei riitä.
+
+
+
+
+Eräs Nukkekoti.
+
+
+He olivat olleet naimisissa kuusi vuotta, mutta he olivat yhä kuin
+äsken kihlautuneet. Mies oli kapteeni sotalaivastossa ja oli
+harjoitusretkillä pari kuukautta joka kesä ja kaksi kertaa oli hän
+ollut suurella retkellä. Ne olivat niin terveellisiä nuo pikku matkat;
+jos aviosuhde oli ruvennut tuntumaan ummehtuneelta yhdellä paikoin
+ollessa talvella, niin raikasti sen jälleen kesämatka. Ensimäisenä
+kesänä kirjoitteli hän vaimolleen ihan rakkauskirjeitä ja hän ei voinut
+antaa yhdenkään purjeen kulkea ohi merellä signaleeraamatta postia! Ja
+kun vihdoin Ruotsin saaristo näkyi, paloi hän kiihkosta päästä mitä
+pikimmin näkemään vaimoaan. Mutta sen tiesi vaimo. Landsortissa
+tullessaan sai mies sähkösanoman: se tulee häntä vastaan Dalaröhön. Ja
+kun ankkuri laskettiin Jutholmenin edustalla ja mies näki sinisen
+nenäliinan liehuvan kievarin verannalla, tiesi hän, että vaimo se
+siellä oli. Mutta laivalla oli niin paljon puuhaa ja ilta ehti,
+ennenkun hän sai lähteä maihin. Mutta kun hän sitten tuli laivaveneellä
+ja plihthukari puski laituriin ja hän näki vaimon sillalla, yhtä
+nuorena, yhtä kauniina, yhtä terveenä kuin ennen, oli ilo kuin
+ensimäisinä hääaikoina. Ja kun he tulivat kestikievariin, niin kas
+miten nätit illalliset vaimo oli älynnyt hommata noihin kahteen pieneen
+huoneeseen, jotka oli tilannut! Ja säihkyi viini ja läiskyivät
+suudelmat ja nyt pärähti iltasoitto ulkoa virralta. Mutta se ei häntä
+liikuttanut, hän lähtisi vasta kello yksi. Mitä? Oliko hänen
+lähdettävä?
+
+-- Oli, hänen piti nukkua laivalla, mutta jos hän ehtisi vain
+aamuhuutoon, niin ei mitään hätää!
+
+-- Mihin aikaan aamuhuuto?
+
+-- Kello viisi!
+
+-- Hyi miten aikaiseen!
+
+-- Mutta missäs sinä asut tämän yön?
+
+-- Sitäpä ei sanota!
+
+Sen mies arvasi ja sitten tahtoi hän nähdä missä vaimo asui. Mutta
+vaimo asettui oven eteen! Toinen suuteli häntä, ja avasi oven.
+
+-- Hui miten iso sänky! Sehän oli kuin suuri parkassi! Mistä se sen oli
+saanut?
+
+Herra Jumala, miten toinen punastui. Mutta hänhän oli miehen kirjeistä
+saanut sen käsityksen, että he "asuisivat" täällä kievarissa.
+
+-- Niin, tietysti he asuvat, vaikka miehen piti ehtiä laivalle
+aamuhuutoon, tuohon vietävän aamurukoukseen, josta tuhannen viis!
+
+Hui miten hän puhui!
+
+-- Nyt kahvia ja tulta uuniin, lakanat tuntuvat kosteilta! -- Sellainen
+pieni älykäs vekkuli, hankkinut niin ison sängyn! Mistä hän sen oli
+saanut?
+
+-- Ei hän sitä ollut saanut.
+
+-- Vai ei, kyllähän sen uskoi! Tietenkin sen uskoi!
+
+-- Hän oli niin tuhma, niin!
+
+-- Tuhma? -- Mies kaapaisi vaimoa vyötäreiltä.
+
+-- Ei, oli pysyttävä siivolla!
+
+-- Siivolla; helppo sanoa!
+
+-- Tyttö, halkoja!
+
+Kun kello löi kaksi ja aamu alkoi leimuta saarien takana ja vetten
+päällä, istuivat he avoimen akkunan ääressä. Tuntui näet ihan kuin
+vaimo olisi ollut hänen rakastajattarensa ja hän rakastaja. Eikö
+tuntunut? Ja nyt täytyisi hänen lähteä vaimon luota! Mutta hän palaisi
+kello kymmenen aamiaiselle ja sitten lähtisivät he purjehtimaan. Ja
+sitten pani mies kahvin kiehumaan matkakeittiöönsä ja he joivat kahvia
+auringon noustessa ja lokkien kirkuessa. Tuolla virralla oli
+kanuunavene ja mies näki keulavahdin hukarin välähtävän silloin
+tällöin. Vaikea oli erota, mutta hupaista tietää että pian taas
+tavattaisiin. Ja sitten suuteli hän vaimoa viimeisen kerran, sitoi
+sapelin vyölleen ja meni. Ja kun mies tuli sillalle ja huusi "vene
+hoi", piiloittautui rouva uudinten taa ihan kuin häveten. Mutta mies
+heitteli lentomuiskuja molemmin käsin yhä ja yhä kunnes matruusit
+veneineen tulivat. Ja sitten viimein "hyvää unta, uneksi minusta" ja
+kun mies kääntyi keskellä virtaa katsomaan taakseen ja asetti
+kaukoputken silmälleen, niin näki hän vielä pienen, mustatukkaisen
+olennon tuolla majatalon kamarissa ja aurinko paistoi hänen paidalleen
+ja paljaihin olkapäihinsä ja hän oli kuin vedenneito!
+
+Ja sitten meni aamuhuuto! Signaalitorven pitkät sävelet kiirivät
+vihreiden saarien välitse kauas kimaltaville vesille ja palasivat
+jälleen toisia teitä mäntymetsäin taitse. Ja sitten kaikki pojat
+kannelle ja "Isä meidän" ja "Jesus suo mun aina alkaa". Dalarön pieni
+kellotapuli vastasi lyhyellä soitolla, sillä oli sunnuntaiaamu. Ja nyt
+liiteli kuttereita aamutuulessa ja liput liehuivat, laukauksia pamahti,
+vaaleita kesäpukuja vilkkui tullisillalta. Vedenrajasta punaiseksi
+maalattu höyry tuli Utöstä, kalastajat nostivat verkkojaan ja aurinko
+paistoi yli virehtiväin, sinisten vetten ja vihreän maan.
+
+Kello kymmenen lähdettiin veneellä laivasta ja kuusi paria airoja sousi
+maata kohti. Ja nyt olivat he jälleen toistensa luona. Ja kun he olivat
+aamiaisella suuressa ruokasalissa, kuiskasivat toiset vieraat
+keskenään: onko se hänen vaimonsa? Mies puheli hiljaisesti kuin
+rakastaja ja vaimo katsoi vähä väliä alas kuten hämillään ja hymyili
+tai läimäsi miestä servetillä sormille.
+
+Pursi odotti laiturin kylessä ja vaimon oli käytävä ruoriin. Mies hoiti
+keulapurjetta. Mutta mies ei malttanut olla katselematta yhä vain
+vaimoa, kesäpukuista, vaaleaa olemusta, korkeaa, kiinteää povea,
+suppuista, päättäväistä suuta ja tiukkaa katsetta, joka tähtäsi tuuleen
+hirvennahkahansikkaisen käden pidellessä suurjalustaa. Mies ei tahtonut
+voida olla loruamatta ja kuhni usein käänteissä. Silloin häntä
+toruttiin kuten laivapoikaa ja sekös hänestä oli hauskaa.
+
+-- Mikset ottanut pikkuista mukaan? -- ärsytteli mies.
+
+-- Mihinkä minä sen olisin pannut?
+
+-- Siihen isoon parkassiin tietysti!
+
+Ja vaimo hymyili ja miehestä oli niin hauskaa nähdä hänen hymyilevän
+noin!
+
+-- No mitäs tuumi emäntä aamulla? -- jatkoi mies.
+
+-- Mitäs se tuumi?
+
+-- Sanoiko nukkuneensa hyvin viime yönä?
+
+-- Miksei olisi nukkunut?
+
+-- Noo, enpä tiedä, olisivathan rotat voineet rapista lattian raoissa
+tai vanha ullakkoluukku narista; mistäs sen tietää, mikä vanhan
+mamselin suloista unta häiritsee.
+
+-- Jos et sinä nyt pidä suutasi, niin panen kiinni jalusnuoran ja
+kaadan sinut mereen!
+
+Ja he laskivat pienen saaren poukamaan ja puraisivat murkinapalaa
+pienestä koristaan; ja sitten ampuivat he pilkkaan revolverilla. Sitten
+rupesivat he ongelle ja olivat onkivinaan, mutta ei syönyt, ja he
+lähtivät taas purjehtimaan. Selille, joilla telkät lentelivät, lahteen,
+jossa hauki kaislikossa polskahti, ja taas selille; eikä mies väsynyt
+juttelemasta, katselemasta häntä, suutelemasta kun käsiksi pääsi.
+
+Niin tapasivat he toisiaan Dalarössä kuutena kesänä ja aina olivat he
+yhtä nuoria, aina yhtä huimia ja onnellisia. Ja talvisin olivat he
+Skeppsholmenilla pienissä "kajuutoissaan". Ja silloin taklasi mies
+laivoja pojille tai huvitti heitä Kiinan ja Etelämeren saarten
+seikkailuilla ja rouva kuunteli ja hänen täytyi nauraa miehen hulluille
+jutuille. Ja heilläkös oli ihastuttava huone, jota ei ollut muilla.
+Siellä oli japanilaisia päivävarjoja ja sota-asuja, itäintialaisia
+pienoispagoodeja, australialaisia jousia ja keihäitä, neekerien rumpuja
+ja kuivattuja lentokaloja, sokeriruokoja ja opiumipiippuja. Ja pappa,
+jonka pää alkoi tulla jo kaljuksi, ei viihtynyt poissa kotoaan. Joskus
+läiskäsi hän lautaa sotatuomarin kanssa ja joskus pikku viiraa ja
+tehtiin kohtuullinen kroki. Rouva oli ennen pelannut hänkin, mutta
+sitten kun heille oli tullut neljä lasta, ei hänellä ollut aikaa, mutta
+hän istui mielellään hetkisen miesten luona ja kurkisteli kortteihin ja
+kun hän tuli papan tuolin luo, otti pappa häntä vyötäreiltä ja kysyi:
+hassaisikohan noilla lapuilla.
+
+Korvetin oli lähdettävä merelle kuudeksi kuukaudeksi. Kapteenista
+tuntui meno kauhealta, sillä lapset olivat jo suuria ja mamman oli
+vähän vaikea hoidella laajaa piirikuntaansa. Ja kapteeni ei ollut enää
+niin nuori ja riehakas kuin ennen, mutta -- ei auttanut. Ja hän lähti.
+Jo Kronborgissa pisti hän postiin ensimäisen kirjeen ja se oli
+seuraavanlainen:
+
+    "Pieni rakas huippuheili!
+
+    Tuuli heikko S.S.O. t. O + 10° C, 6 las. vapaavahdissa. Minä en
+    voi kirjoittaa, miltä tuntuu olla täällä matkalla, erossa
+    sinusta! Kun me kiskoimme varppiankkurin Kastelholman edustalla
+    (6 ja 30 i.p. vahvalla N.O.T.N.) oli kuin olisi ajettu palli
+    rintaristikoihin ja tuntui ihan akuraatisti siltä kuin olisi
+    ajettu kettinki molemmista korvaklyyseistä. Sanotaan, että
+    merimiehet tuntevat aavistuksen ennen kun onnettomuus tulee.
+    Minä en tiedä sitä, mutta ennen kun saan sinulta ensimäisen
+    kirjelapun, olen ganz unruhig! Mitään kummempaa täällä ei ole
+    tapahtunut, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei täällä saa
+    mitään tapahtua. Mitenkä Te voitte siellä kotona? Joko Popi sai
+    uudet saappaansa? Käykö ne hyvin jalkaan? Minä olen huono
+    kirjeentekijä ja sen sinä tiedät ja minä lopetan nyt tähän!
+    Suurella pusulla juuri tähän kryssiin x!
+
+                                            Sinun vanha Pall.
+
+    P. S. Hanki nyt itsellesi jotain seuraa, lapsukainen,
+    (naisväkeä, tietysti!) Ja muistapa sanoa Dalröna mamselille,
+    että hän korjauttaa sen ison parkassin siksi kun minä tulen
+    kotiin! (Tuuli lisääntyy, kääntyy yöksi Pohjoiseen!)"
+
+Portsmouthin luona sai kapteeni vaimoltaan seuraavan kirjeen:
+
+    "Rakas vanha Pall.
+
+    Täällä on niin kolkkoa kun sinä olet poissa, sen sinä arvaat!
+    Ja tukalaahan se nyt on ollut, kun Alicekin on nyt saanut
+    hampaansa. Tohtori sanoi, että tämä oli harvinaisen aikaista,
+    ja se taitaa merkitä, että (sitäpä en sanokaan!). Popin saappaat
+    kävivät oikein mainiosti ja Popi on niistä niin ylpeää poikaa.
+    -- Sinä sanoit kirjeessäsi että minun pitäisi hankkia itselleni
+    jotain naisseuraa. Nyt minä jo olen hankkinut, tai oikeastaan,
+    tuli hän itse minun toverikseni. Hänen nimensä on Ottilia Sandegren
+    ja hän on käynyt seminaaria. Hän on hyvin vakava, ei Pallin siis
+    pidä pelätä, että hän johdattaa hänen huippuheilinsä harhapoluille.
+    Ja vielä on hän uskonnollinen. Juu, juu, kyllä meidän jokaisen
+    pitäisi vähän ajatella vakavammin myöskin uskonasioita. Hän on
+    erinomaisen kunnon nainen. Ja nyt lopetan minä tällä kertaa, sillä
+    Ottilia tulee minua hakemaan. Hän tuli nyt juuri ja pyytää sanomaan
+    tuntemattomana terveisensä.
+
+                                             Sinun oma Gurlisi."
+
+Kapteeni ei ollut kirjeeseen oikein tyytyväinen! Se oli liian lyhyt
+eikä niin iloinen kuin tavallisesti. -- Seminaari, uskonnollinen,
+vakavaluontoinen. Ja Ottilia, kaksi kertaa Ottilia! Ja entä Gurli.
+Miksei Kultu kuten ennen. Hm! -- Viikon päästä sai hän Bordeaux'in
+luona uuden kirjeen, jota seurasi ristisiteessä kirja. "Rakas Wilhelm!"
+-- Hm! Wilhelm! Ei enää Pall! -- "Elämä on taistelua hamas..." Mitä
+piruja? Mitä meillä on elämän kanssa tekemistä! "hamasta alusta loppuun
+saakka! Levollisena kuin puro Kidronissa..." Kidron! Sehän on
+raamattua! -- "on meidän elämämme kulkenut edelleen. Me olemme kuin
+unissakulkijat kävelleet kuilujen yli niitä näkemättä!" -- Seminaari,
+seminaari! -- "Mutta sitten vaativat sijaa eetilliset" -- Eetilliset!
+Ablativus ai ai! Hm, hm! -- "kysymykset korkeimmissa potenseissa!" --
+Potenseissa? -- "Ja kun minä nyt herään meidän pitkästä unestamme ja
+kysyn itseltäni: onko meidän avioliittomme ollut sitä totista
+avioliittoa? niin täytyy minun katumuksella ja häpeällä vastata, että
+se ei ole sitä ollut! Rakkaus on taivaallista alkuperää (Math. XI: 22
+ja seuraavat v.)" Kapteenin täytyi nousta paikaltaan ja ryypätä lasi
+rommivettä ennenkun jaksoi jatkaa. -- "Miten maailmallinen, miten
+konkreettinen meidän on ollut. Ovatko meidän sielumme eläneet siinä
+harmoniassa, josta Plato puhuu (Phaidon, VI kirja, II. 9 §.)? Ei, pitää
+meidän vastata! Mitä olen minä ollut sinulle? Taloudenhoitaja ja -- voi
+häpeää! -- rakastajatar! Ovatko meidän sielumme ymmärtäneet toinen
+toistaan? Ei, pitää meidän vastata!" -- Pirkeleen pirkele, kaikki
+Ottiliat ja saatanan seminaarit! Onko hän ollut minun huushollerskani?
+Vaimoni ja lasteni äiti on hän ollut! -- "Lue tämä kirja, jonka minä
+sinulle lähetän. Se antaa sinulle vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Se
+lausuu julki sen, mikä on piillyt koko naissuvun sydämissä vuosisatain
+aikana! Lue sinä se, ja sano sitten, tokko meidän avioliittomme on
+ollut oikeaa avioliittoa! Polvillaan rukoillen, sinun oma Gurlisi."
+
+Tämän pahan kapteeni oli aavistanut. Hän oli joutua järiltään, hän ei
+voinut ymmärtää, mikä hänen vaimoaan riivasi! Tämähän oli pahempaa kuin
+körttiläisyys!
+
+Hän repi auki ristisiteen ja näki nidotun kirjan ja sen kannessa:
+Henrik Ibsen, Nukkekoti. Nukkekoti! Niin. Juuri niin! Hänen kotinsa oli
+ollut kuten pieni, hieno nukketalo, ja hänen pikku vaimonsa oli ollut
+hänen pikku nukkensa ja hän oli ollut vaimon iso nukke. He olivat
+leikitellen kulkeneet elämänsä särmäisillä muserokivillä ja he olivat
+olleet onnellisia! Mitä heiltä siis puuttui? Mitä pahaa he olivat
+tehneet? Hänen oli otettava siitä selko, koskapa sen sai tästä kirjasta
+tietää.
+
+Kolmessa tiimassa hän sen lukaisi! Mutta järki seisoi. Mitä tämä kuului
+häneen ja hänen vaimoonsa! Ei hölyn pölyä! Olivatko he väärentäneet
+vekseleitä? Vai eivätkö olleet rakastaneet toisiaan? Juu! -- Kapteeni
+sulkeutui kajuuttaansa ja luki kirjan uudelleen ja merkkaili sitä
+sinisillä ja punaisilla viivoilla ja kun alkoi tulla aamupuoli, ryhtyi
+hän tekemään kirjettä vaimolleen. Ja hän kirjoitti:
+
+"Hyvää tarkoittava, pieni Ablativus ai ai näytelmävehkeilystä
+Nukkekoti, kyhäillyt vanha Pall Vanadiksella Atlantin valtamerellä
+Bordeaux'in edustalla (lat. 45° long 160)."
+
+§ 1. Likka oli mennyt miehen kanssa naimisiin sentähden, että mies
+rakasti likkaa, ja siinä teki tyttö hiton hyvästi, sillä jos hän olisi
+ruvennut odottamaan sitä, jota hän itse rakasti, olisi voinut tapahtua,
+ettei se toinen häntä rakastanutkaan, ja silloin olisi hän tavannut
+pirun rustirenkaassa. Sillä ylen harvoin sattuu että molemmat ovat
+hullautuneet toisiinsa.
+
+§ 2. Hän väärentää vekselin. Tuhmuus se on, mutta älköön hän sanokokaan
+sitä tehneensä vain miehen vuoksi, sillä eihän hän ole koskaan
+rakastanut miestään; jos hän olisi sanonut, että hän sen teki heidän
+molempain ja lasten vuoksi, puhuisi hän totta! Selväkö?
+
+§ 3. Jos mies tanssiaisten jälkeen pitää vaimosta, todistaa vain että
+hän rakastaa vaimoaan eikä se ole vika miehessä; mutta tällaisen
+esittäminen teatterissa on vika. Il y a des choses qui se font mais qui
+ne se disent point, lausuu muistaakseni muudan ranskalainen. Muuten
+olisi kirjailija, jos hän olisi oikeudenmukainen, voinut esittää
+vastakkaisen tapauksen: la petite chienne veut, mais le grand chien ne
+veut pas, sanoo Ollendorff. (Vert. Dalarön parkassia!)
+
+§ 4. Se että vaimo tahtoo sitten kun näkee, että mies on emä nahjus --
+jota mies onkin, koskapa antaa vaimolleen anteeksi sentähden, ettei
+petkutus tullut ilmi -- lähteä lastensa luota, kun "ei ole arvokas
+niitä kasvattamaan", on hyvin älytöntä koketteriaa. Jos vaimo oli nauta
+(sillä ei suinkaan seminaarissa opeteta, että on luvallista väärentää
+vekseleitä) ja mies härkä, niin piti heidän kelvata hyvin aisakkaiksi.
+Missään tapauksessa ei hänen sopisi jättää lapsiaan sellaisen hölmön
+kasvatettaviksi, jota hän halveksii.
+
+§ 5. Noralla on siis sitä suurempi syy jäädä lastensa luo, kun huomaa
+miehensä elukaksi.
+
+§ 6. Se ettei mies ollut huomannut hänen oikeaa arvoaan ennen, ei ole
+miehen syy, sillä oikeaan arvoonsahan Nora joutui vasta kalabaliikin
+jälkeen.
+
+§ 7. Nora oli jo ennen höpsö, sitä ei hän itsekään kiellä.
+
+§ 8. Löytyy kaikki takeet siitä, että he tästä lähin kiskoisivat
+kuormaansa tasaisemmin: mies on katunut syntejään ja tahtoo tehdä
+parannuksen, vaimo myös! Bon! Käpälää päälle, nyt aletaan uudestaan! Ei
+pata kattilaa soimaa. Velka velasta. Sinä olit nauta ja minä olin
+härkä! Sinä, pikku Nora, olit huonosti kasvatettu; minä, pässinpää, en
+ollut parempaa oppinut. Surkutelkaa meitä molempia! Nakelkaa
+mädänneillä munilla meidän kasvattajiamme, mutta älkää pommittako
+niillä vain minun pääkupuani. Minä olen, vaikka mies olenkin, yhtä
+viaton kuin sinäkin! Ehkä hiukan viattomampikin, sillä minä menin
+naimisiin rakkaudesta, vaan sinä rahain vuoksi! Olkaamme siis ystäviä
+ja opettakaamme yhdessä lapsillemme elämämme kalliita kokemuksia.
+
+"Selvä? All right! -- Tämän on Pall kapteeni jäykillä sormillaan ja
+hitaalla älyllään kirjoittanut.
+
+"Ja nyt, pieni, rakastettu nukkeni, nyt olen minä lukenut sinun kirjasi
+ja lausunut siitä ajatukseni. Mutta mitä se meihin kuuluu? Emmekö ole
+rakastaneet toisiamme? Emmekö vieläkin rakasta? Emmekö ole kasvattaneet
+kumpikin itseämme ja höylänneet kulmat pyöreiksi, sillä muistathan,
+että kyllä niitä oli alussa oksia ja känsiäkin! Mitä hullutuksia tämä
+on! H----tiin kaikki Ottiliat ja seminaarit! -- Ruotaisen kirjan sinä
+lähetit. Huonosti merkitty kulkuväylä, jossa voi ajaa milloin tahansa
+karille. Mutta minä otin mittavehkeet, minä ja merkitsin karttaan ja
+pääsin tyvenelle vedelle. Mutta empä tee sitä enää toista kertaa. Piru
+halaiskoon pähkinöitä, jotka on mustat sisältä, kun on kerran niihin
+reiän saanut. Ja nyt toivotan minä sinulle rauhaa ja onnea ja entistä
+hyvää järkeä. Miten minun piskuiseni jaksavat? Unohdit kirjoittaa
+niistä! Kai olivat esteenä huolet Noran siunatuista mukuloista (joita
+ei löydy muualla kuin tuossa näytelmäkirjassa!) Itkeekö poju, soittaako
+sirkku, laulaako satakieli, tanssiiko pikku nukke? Aina hän tanssikoon,
+sillä siitä on Pall-vanha hyvillään. Ja nyt Jumala sinua siunatkoon
+älköönkä salliko pahoja ajatuksia välillemme. Olen niin pahoillani,
+etten voi sanoa! Ja pitää sitten istua ja kirjoitella arvostelevia
+artikkeleita teatterikappaleista! Jumala holhotkoon sinua ja pienoisia,
+pusi heitä suulle vanhan, uskollisen Pallin puolesta."
+
+Kun kapteeni oli saanut kirjeensä valmiiksi, meni hän alas ruokasaliin
+ja hankki krokinsa. -- Lääkäri oli siellä myös. -- Höi, yökkäsi
+kapteeni, -- tiedätkö miltä haisee vanhat mustanhousun hapanneet. Höi,
+Surabaja! Piru hissais kattauspylppyrällä keulan huippuun ja tuulettais
+pohjaan reivatulla N.V.T.N. -- Mutta lääkäri ei ymmärtänyt hölyn pölyä!
+Ottilia, Ottilia helv...! Kingottimella se kuranssia sietäisi! Viedä
+vietävän harmaa hapan kanssikoppiin ja usuttaa toinen ruokakunta päälle
+ja reikäluukut tukkoon!
+
+Kyllä hän tiesi, mitä vanha kääkkä siesi. -- Mutta hittoko sinulla on,
+Pall-paha? kysyi lääkäri. -- Plato, Plato! Hyi hitto, Plato! Niin! Kun
+on merillä kuusi kuukautta, silloin se tulee se Plato! Ja eetillinen!
+Eetillinen! Höi. Piikkipultti sisarhakaisiin, saisipa Ottilia
+lämpyisensä niin tokko olisi suussa sen Plato, Plato. -- Mutta mitäs
+sinä tarkoitat? -- Ooh, ei mitään. Kuule, sinä kun olet lääkäri,
+mitenkäs se oikeastaan on naisten? Hä? Eikö ole vaarallista olla kauan
+naimattomina? Tulee hiukan noin kukkelikui, yhdestä hangasta? Hä? --
+Lääkäri laati lausuntonsa, joka päättyi valituksella siitä, etteivät
+kaikki naaraat saata tulla hedelmöitetyiksi. Luonnossa, jossa koiraat
+enimmäkseen olivat polygameja -- hyvällä syyllä, sillä pojille oli
+ruokaa, (paitsi petoeläimillä), -- ei ollut moisia abnormiteetteja kuin
+naimattomat naaraat. Mutta kulttuurioloissa, joissa vain onnenpotkusta
+sai riittävästi leipää, oli se tavallista, etenkin kun naisia on
+enemmän kuin miehiä. Tulisi siis olla kiltti vanhoille piioille, sillä
+heidän kohtalonsa on surkea! -- Jaa, kiltti! Helppo sanoa, mutta eivät
+itse voi olla kilttejä! -- Ja nyt tarinoi kapteeni kaikki, senkin, että
+hän oli kirjoittanut arvostelun teatterikappaleesta! -- Osh, ne
+kirjoittavat niin paljon roskaa, -- sanoi lääkäri ja sulki totikannun
+kannen. -- Tiede se vain pystyy suuria kysymyksiä ratkaisemaan! Tiede!
+
+Kun kapteeni kuuden kuukauden poissa olon ja ikävän
+kirjevaihdon jälkeen, jossa vaimo oli pahoin pöllyyttänyt hänen
+teatterikritiikkiään, viimein astui maihin Dalarössä, oli häntä
+vastaanottamassa vaimo, kaikki lapset, kaksi piikaa ja Ottilia. Vaimo
+oli hellä, mutta ei sydämellinen. Hän kurotti otsansa suudeltavaksi.
+Ottilia oli pitkä kuin harus ja hän oli kulinut tukkansa lyhyeksi niin
+että niska oli kuin köysiluuta. Illalliset ikävät teevesineen. Parkassi
+lastattiin lapsilla ja kapteeni pantiin vinnikamariin. Voi miten kaikki
+oli muuttunut! Pall-pahainen näytti niin vanhalta ja nolo oli hän myös.
+Tämähän nyt oli ihan helvettiä, tuumi hän; naimisissa, eikä vaimoa!
+
+Huomisaamuna tahtoi hän viedä rouvansa purjehtimaan. Mutta Ottilia ei
+sietänyt merta. Hän oli voinut niin pahoin matkustaessaan tänne
+Baggensfjärdistä. Ja sitäpaitsi oli sunnuntai. Sunnuntai? Sepä se!
+Mutta he voisivat lähteä kävelemään sen sijaan. Heillä olisi kyllä
+paljon puheltavaa. Niin mutta mistä olisi heillä puheltavaa. Vaan
+Ottilia ei saisi tulla mukaan!
+
+He lähtivät käsikoukkua. Mutta he eivät puhelleet paljoa; ja mitä
+puhuivat, puhelivat paremminkin sanoja, joilla tahdottiin salata
+ajatuksia, kuin ajatuksia, joita ilmaistiin sanoilla. Kulkivat pienen
+koleraisten hautausmaan ohi ja kääntyivät Schweizer-laaksoon. Heikko
+tuuli hengähteli kuusikossa ja tummain havujen lomitse loisti vihreä
+veden selkä. Istuivat kivelle. Mies vaimon jalkoihin. Pian paukahtaa,
+tuumi mies. Ja paukahti!
+
+-- Oletko sinä ajatellut sitä meidän avioliittoamme? alkoi rouva.
+
+-- En, -- vastasi mies, niinkuin olisi juonensa valmistanut, -- minä
+olen sitä vain tuntenut! Minä luulen nimittäin, että rakkaus on tunteen
+asia; purjehditaan rannikon mukaan, mutta jos turvaudutaan kompassiin
+ja merikorttiin, niin ajetaan karille.
+
+-- Juu, mutta meidän avioliittomme on ollut vain Nukkekotia.
+
+-- Valetta, suvaitkaa. Et sinä ole väärentänyt vekseleitä, et näytellyt
+sukkiasi syfiliittiselle tohtorille, et tahtonut lainata häneltä rahoja
+vastineella in natura; et ole koskaan ollut niin romantisen hölmö, että
+olisit ajatellut miehesi menevän ilmaisemaan itsensä rikoksesta, jonka
+vaimo oli tyhmyyksissään tehnyt ja josta ei tullut edes rikosta, kun ei
+syyttäjää ollut; et sinä ole koskaan minulle valehdellut! Minä olen
+kohdellut sinua yhtä kunnollisesti kuin Helmer vaimoaan, kun hän teki
+hänet paraaksi uskotukseen, salli hänen jutella pankin asioista,
+virkain täyttämisestä "and so on"! Me olemme siis olleet täydellisesti
+mies ja vaimo, sekä vanhain että uusmuotisten käsitteiden mukaan.
+
+-- Niin, mutta minä olen ollut sinun taloudenhoitajasi!
+
+-- Valetta, ellet pahastu! sinä et ole milloinkaan syönyt keittiössä,
+et ollut palkalla, et koskaan tarvinnut tehdä tiliä rahoista, et
+koskaan saanut toria, jos jokin ei mennyt kuten piti! Ja pidätkö minun
+ammattiani; hilata ja ponnistaa, laskea ja viskata touvia ja kirkua:
+kunniaa! ja -- lukea silliä ja mittailla ryyppyjä, pidätkö sitä
+kunniakkaampana kuin vahtia piikoja, käydä torilla, synnyttää lapsia ja
+kasvattaa niitä!
+
+-- En, mutta sinä saat palkan työstäsi; sinä olet oma isäntäsi, sinä
+olet mies, sinä vallitset.
+
+-- Mutta pikku ystäväni! Tahdotko sinä minulta palkkaa? Tahdotko sinä
+oikein ruveta huushollerskakseni? On vain sattuma, että olen mies,
+sillä vasta kuudentena kuuna se asia ratkaistanee! Se on ikävää, sillä
+nykyjään on rikos olla mies, mutta eihän se ole meidän syy. Ja piru
+vieköön hänet, joka on ärsyttänyt ihmiskunnan eri sukupuolet taisteluun
+keskenään! Sen on paljosta vastattava. Minäkö vallitsen? Emmekö
+vallitse molemmat? Ryhdynkö minä mihinkään merkittävään tehtävään
+kysymättä neuvoa sinulta. Häh? Mutta sinä, sinä kasvatat lapsesi oman
+mielesi mukaan! Muistatkos, kun minä tahdoin lakkauttaa tuudittamisen,
+jota pidin rikoksena, kun sillä huumataan lasta. Silloin sait sinä
+vallita. Vuorotellen sinä ja minä! Tultiin kuitenkin hyvin toimeen
+tähän saakka. Sinä olet hylännyt minut Ottilian vuoksi!
+
+-- Ottilian! Aina Ottilia! itsehän sinä minulle hänet toimitit!
+
+-- En juuri häntä! Mutta nyt hän sittenkin vallitsee.
+
+-- Kaikesta mistä minä pidän, tahdot sinä minut erottaa!
+
+-- Onko Ottilia "kaikki"? Siltä näyttää!
+
+-- Mutta minä en voi häntä lähettää pois nyt kun olen ottanut hänet
+kotiopettajaksi, lukemaan tyttöjen kanssa kasvatusoppia ja latinaa.
+
+-- Latinaa! Ablativus ai ai! Herra Jeesus, pitääkö heidätkin nyt
+turmella!
+
+-- Jaa, heidän tulee tietää yhtä paljon kuin miehenkin naimisiin
+mennessään, että avioliitosta tulisi oikea avioliitto.
+
+-- Mutta, rakas ihminen, eiväthän kaikki aviomiehet osaa latinaa! Minä
+en osaa kuin yhden ainoan sanan latinaa ja se on Ablativus ja ai ai, ja
+me olemme kuitenkin onnellisia! Ja sitäpaitse aiotaan juuri lakkauttaa
+latina hyödyttömänä miesten opetuksessa. Pitääkö teidän nyt kokeilla
+samaa kirousta! Ettekö nyt voi varoa esimerkkiä! Eikö se riitä että
+miessukupuoli on pilattu; pitääkö vielä naisetkin pilata! Ottilia,
+Ottilia, minkäs minulle tehnyt olet!
+
+-- En viitsi enää keskustella tästä asiasta! Mutta meidän rakkautemme,
+Vilhelm, ei ole ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla! Se on
+ollut aistillista!
+
+-- Rakas kulta, mitenkä meillä olisi voinut olla lapsia, jos se ei
+olisi ollut -- myöskin aistillista? Mutta se ei ole ollut ainoastaan
+aistillista.
+
+-- Mikä voi olla samallaikaa mustaa ja valkeaa! Kysyn vain? Vastaappas!
+
+-- Kyllä, päivänvarjosi on päältä musta ja sisästä valkea!
+
+-- Sofisti!
+
+-- Kuule, hyvä ystävä, puhupa omalla kielelläsi ja omalla sydämelläsi,
+äläkä Ottilian kirjoilla! Pidä älysi aisoissa ja ole vain omaa itseäsi,
+minun oma, rakas vaimokultani!
+
+-- _Sinun, sinun oma_, sinun omaisuutesi, jonka sinä ostat sillä, minkä
+_sinä_ ansaitset työllä, _omalla_ työlläsi!
+
+-- Aivan samoin kuin, ota vaari, _minä_ olen _sinun_ miehesi, sinun
+_oma_ miehesi, jota yksikään muu nainen ei saa vilaistakaan, jos aikoo
+säilyttää silmänsä, ja jonka sinä _sait lahjaksi_, ei, korvaukseksi
+siitä, että hän sai sinut! Eikö tämä ole partie égale!
+
+-- Mutta olemmehan eläneet aina kuin leikillä? Eihän meillä ole ollut
+mitään korkeampia intressejä, Vilhelm!
+
+-- Kyllä. Meillä on ollut korkeampia intressejä, Gurli; me emme ole
+eläneet aina kuin leikillä, meillä on ollut vakaviakin hetkiä! Meillä
+on ollut kaikkein korkeimmat intressit mitä löytyy; sillä me olemme
+antaneet elämän tulevalle sukupolvelle, olemme otelleet ja ahertaneet
+aika uljaasti noiden pienten puolesta, joista tulee kerran suuria, etkä
+sinä suinkaan ole otellut vähemmän kuin minä. Olet ollut kuoleman
+kielissä neljä kertaa heidän tähtensä! Olet halveksinut yön lepoa niitä
+tuudittaessa, päivän iloja niitä hoidellessa; olisihan meillä voinut
+olla kuusi huonetta ja keittiö Kuningattaren kadun varrelta ja lakeija
+eikä meidän olisi tarvinnut asua Långaradenissa, ellei meillä olisi
+ollut noita pienokaisia: olisihan Kultu voinut käydä silkissä ja
+sametissa ja vanha Pall housun polvet harakanpesittä, jos olisimme
+tahtoneet olla ilman lapsia! Olemmeko siis nukkeja? Olemmeko niin
+itsekkäitä kuten vanhat kääkät väittävät, jotka usein hylkivät miehiä,
+kun eivät niitä saa? Otapa selkoa, miksi on niin paljon naimattomia
+tyttöjä! Kaikki ne osaavat kehua kosijoillaan, ja kuitenkin ovat ne
+niin mielellään marttyyrejä! Korkeammat intressit! Latinaa! "Pukeutua"
+puolialastomaksi hyväntekeviin tarkoituksiin ja antaa lasten virua ja
+tärveltyä märissä rievuissa! Luulenpa että minulla on korkeammat
+intressit kuin Ottilialla: tahdon vahvoja, iloisia lapsia, jotka voivat
+kerran elämässä suorittaa sen, jota me emme ennättäneet suorittaa!
+Mutta latinan avulla sitä ei suoriteta! Hyvästi, Gurli! Menen vartioon!
+Seuraatko sinäkin?
+
+Vaimo ei noussut paikaltaan, ei vastannut. Mies meni, raskain askelin,
+kovin raskain. Ja sininen ulappa synkeni ja päivä ei hänelle enää
+paistanut. -- Pall, Pall, mihin mennään, mihin mennään, huokasi hän
+itsekseen kun hän kapusi hautausmaan aidan portaita; makaisinpa tuolla
+päreristikoiden alla, tuolla puun juurten seassa; mutta en varmaan
+saisi rauhaa jos makaisin yksinäni.
+
+Gurli, Gurli!
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Nyt on asiat huut hiiteen, anoppi, -- sanoi kapteeni eräänä päivänä
+kun tuli mummon luo Sturenkadun varrelle.
+
+-- Miten niin, rakas Ville.
+
+-- Eilen ne olivat meillä. Toissa päivänä olivat prinsessan luona. Ja
+pikku Alice tuli niin huonoksi. Sattui vain tulemaan kipeäksi,
+tietysti, ja minä en uskaltanut lähettää hakemaan Gurlia, sillä hän
+olisi tietysti luullut minun joutavillani sanovan Alicen olevan
+sairaana. Ooh! Kun keskinäinen luottamus on hävinnyt, niin... Kävin
+tässä äskettäin sotakomissarion luona ja kysyin onko meillä Ruotsin
+lain mukaan oikeutta savustaa kuoliaaksi vaimon ystävättäriä! Ei muka
+ollut. Ja jos olisi, ei uskaltaisi, sillä silloin loppuisi tyyten
+kaikki. Hitto, paljon parempi kun olisi rakastaja; ottaisi niskasta ja
+nakkaisi ulos. Mitä minä nyt teen?
+
+-- Jaa, jaa, paha tämä nyt on, Ville, mutta täytyy keksiä jotain. Ethän
+sinä, iso mies, voi olla näin naimattomana.
+
+-- En, sitäpä minä juuri!
+
+-- Minä sanoinkin sille ihan tärkilleen tässä, että jos hän ei ole
+siivolla, niin miehensä lähtee tyttöjen luo tuossa paikassa!
+
+-- No, entäs se?
+
+-- No hän että: menköön, että jokainen on ruumiinsa herra!
+
+-- Hän kanssa, tietysti! Koreita teoriioja. Harmaat hapset minulle
+tulee, anoppi!
+
+-- Vanha hyvä temppu, jolla hänet saa mustasukkaiseksi. Tavallinen
+radikaalikuuri, rakkaus tulee kuorestaan, jos sitä on!
+
+-- On sitä!
+
+-- On tietysti! Sillä rakkaus ei kuole vain noin napauttamalla;
+vuosikaudet sitä täytyy kaluta, jos sekään auttaa. Rupeeppas
+kurtiseeraamaan Ottiliaa, niin saa nähdä!
+
+-- Kurtiseeraamaan! Ottiliaa!
+
+-- Koetas! Etkös tunne jotain alaa, mikä häntä intresseeraa?
+
+-- Juu, antaapas! Nyt niillä on se statistiikkansa! Langenneet naiset,
+tarttuvat taudit, hyi! Jospa johtaisi sen matematiikkaan! Sitä minä
+ainakin osaan!
+
+-- No kas niin! Ala matematiikalla, jatka saalin tuonnilla ja kengän
+auttamisella. Saata kotiin iltasella. Juo sinun-maljat hänen kanssaan
+ja suutele häntä Gurlin nokan edessä. Jos tarvitaan, niin lähentele.
+Ooh, ei hän suutu, elä luulekaan! Ja matematiikkaa, paljon, niin
+paljon, että Gurli saa kuunnella tuppisuuna. Tule viikon päästä ja
+kerro!
+
+Kapteeni meni kotiin ja luki läpi viimeiset lentokirjaset
+epäsiveellisyydestä ja ryhtyi toimeen.
+
+Viikon päästä istui hän iloisena ja tyytyväisenä anoppinsa luona ja
+ryyppäsi aika lasin sherryä. Oikein iloisena.
+
+-- No kerro, kerrohan nyt, -- sanoi mummo ja lykkäsi silmälasit
+otsalleen.
+
+-- Niin, tuota, ensimmäinen päivä otti kovalle, se epäili minua. Luuli
+minun kujeilevan. Mutta sitten mainitsin minä, miten ääretön vaikutus
+probabiliteettikalkyylillä oli Amerikassa siveellisyyskysymykseen. Se
+oli sanalla sanoen ollut epookin tekevä. Vai niin, sitä hän ei
+tiennytkään; se ärsytti häntä. Minä sujautin esimerkin ja todistelin
+numeroilla ja kirjaimilla, että voitiin jotenkin tarkasti laskea
+lankeavain naisten luku. Tämä häntä hämmästytti. Nyt näin, että hän oli
+utelias ja halukas hankkimaan itselleen valtin ensi kokoustaan varten.
+Gurli oli hyvillään kun näki että meistä voi tulla ystäviä ja hän
+oikein meitä tyrkytteli toisillemme. Tunki meidät minun huoneeseeni ja
+sulki oven; ja me istuimme ja laskimme koko iltapäivän. Kääkkä se oli
+onnellinen, sillä se arveli minusta tiedoissa hyötyvänsä, ja parissa
+kolmessa tunnissa olimme me ystäviä. Illallisella tuumi Gurli, että
+minä ja Ottilia hänen mielestänsä olimme olleet niin kauvan tuttuja,
+että voisimme ruveta sinuiksi. Minä avasin pullon vanhaa hyvää
+sherryäni juhlatapauksen kunniaksi. Ja sitten suutelin Ottiliaa
+keskelle suuta, Jumala syntejäni siunatkoon! Gurli näytti olevan hieman
+hämillään, mutta ei närkästynyt. Ottilia, sulaa onnea. Sherry vahvaa,
+Ottilia heikko. Autoin kapan hänen päälleen ja saatoin hänet kotiin.
+Puristin hänen käsivarttaan Skeppsholmin sillalla ja selitin koko
+taivaan tähtikannen. Ah! Hän oli hurmaantunut. Aina rakastanut tähtiä,
+mutta ei ollut saanut oppia niiden nimiä. Naisrukathan ei saa mitään
+oppia. Haaveili oikein kuntoon ja me erosimme parhaina ystävinä, jotka
+olivat ymmärtäneet toisiaan väärin niin kauan, kauan! Ja lisää
+matematiikkaa. Olimme yhdessä aina illalliseen saakka. Gurli pistäytyi
+huoneeseen pari kertaa ja nyykäytti meille päätään. Mutta illallisella
+oli puhe pelkästään matematiikasta ja tähdistä ja Gurli istui vaiti ja
+kuunteli. Sitten saatoin hänet kotiin. Mutta rantasillalla tapasin
+kapteeni Björnin. Puikittiin Grand Hotelliin ottamaan pari lasia
+punssia. Tulin kotiin kello yksi.
+
+-- Gurli valvoi pukeissaan. "Missä sinä olet ollut näin kauvan,
+Vilhelm?" sanoi.
+
+Silloin meni piru minulle sisään ja minä vastasin: käveltiin ja
+juteltiin Holmbrolla niin kauan että ihan unohdin mitä kello oli. Se
+naula veti.
+
+"Minun mielestäni ei ole oikein sopivaa kävellä kaupungilla yöllä
+nuoren naisen kanssa", sanoi.
+
+-- Minä olin olevinani hämilläni ja änkyttelin, että kun on niin paljon
+puhumista, niin ei aina muista, mikä on sopivaa, mikä sopimatonta.
+
+"Mistä te sitten puhuitte?" sanoi Gurli ja nyrpisti suutaan.
+
+-- Enhän minä sitä voi muistaa.
+
+-- Hyvää menoa, poika, hyvin ajettu, -- sanoi mummo. -- Entäs sitten?
+
+-- Kolmantena päivänä, -- jatkoi kapteeni, -- tuli Gurli huoneeseeni
+käsitöineen ja oli siellä aina matematiikan loppuun. Illallisateria ei
+ollut varsin iloinen, mutta sitä astronoomisempi. Autoin päällyskengät
+kääkän koipiin, mikä teki Gurliin syvän vaikutuksen, joten hän antoi
+vain poskensa Ottilian suudeltavaksi, kun hän lähti. Puristin hänen
+käsivarttaan Holmbrolla ja puhuin sielujen sympatiasta ja tähdistä,
+sielujen kodista. Join punssia Grand Hotellissa ja tulin kotiin kello
+kaksi. Gurli valvoi pukimissaan; näin sen, pujahdin suoraan huoneeseni,
+olin poikamies nyt, ja Gurli ei ilennyt tulla jälestäni kyselemään.
+Seuraavana päivänä astronomiaa, Gurli sanoi, että hän hyvin mielellään
+tutkiskelisi meidän kanssamme, mutta Ottilia sanoi, että me olimme jo
+liiaksi syventyneet aineeseen ja että hän sitten selittäisi Gurlille
+ensimäiset alkeet. Gurli närkästyi, lähti huoneesta. Paljon sherryä
+illallisella. Kun Ottilia kiitti ruuasta, kopaisin häntä vyötäreiltä ja
+suutelin häntä.
+
+Gurli kalpeni. Kun panin Ottilialle päällyskenkiä jalkaan, kopaisin
+vähän kädelläni, noin hm...
+
+-- Älä kursaile, Ville, -- sanoi mummo, -- minä olen vanha jo!
+
+-- ... noin, pohkioista. Ei muuten kehnot lainkaan! Hm! Ei kehnot
+lainkaan! Höi! Mutta kun minun piti panna palttoo ylleni, niin: hast du
+mir gesehen! siinä seisoo Liina, saattaakseen fröökinää kotiin. Ja
+Gurli pyyteli anteeksi minun puolestani; minä olin vilustunut tänä
+iltana; pelkäsi yöilman minua vahingoittavan. Ottilia nolona; ei
+suudellut Gurlia lähtiessään. Huomenna piti minun näytellä Ottilialle
+tähtitieteellisiä koneita siellä koululla kello kaksitoista. Hän tuli
+kyllä, mutta oli pahoillaan. Oli juuri tullut Gurlin luota, joka oli
+ollut hänelle epäystävällinen. Ei voinut ymmärtää miksi. Kun minä tulin
+kotiin päivälliselle, oli Gurli merkillisesti muuttunut. Kylmä ja mykkä
+kuin kala. Hän kärsi. Mutta veitsi sydämeen vaan.
+
+Mitä sinä sanoit Ottilialle, kun hän oli niin pahoillaan? -- aloin.
+
+"Mitäkö? Sen sanoin, että Ottilia on koketti. Sen sanoin."
+
+-- Kuinka sinä voit, sanoin. Et suinkaan sinä vain ole mustasukkainen!
+
+"Minä, mustasukkainen, tuolle!" huudahti hän.
+
+-- Se olisikin ihmettä! sillä eihän noin intelligentti ja älykäs nainen
+toki voi lähennellä toisen miestä!
+
+"Ei (nyt se tuli!), mutta toisen mies voi käyttäytyä tuhmasti toista
+naista kohtaan." -- Huhuhuu! Itku pitkästä ilosta. Minä puolustin
+Ottiliaa kunnes Gurli sanoi häntä kääkäksi ja minä yhä jatkoin
+puolusteluitani. Ja iltapäivällä ei Ottilia tullut. Hän kirjoitti
+haalean kirjeen ja pyyteli anteeksi, mutta sanoi huomanneensa olevansa
+"viidentenä pyöränä." Minä protesteerasin ja tahdoin mennä häntä
+hakemaan. Mutta silloin Gurli ihan hurjistui. Hän näki muka, että minä
+olin rakastunut tuohon Ottiliaan, ettei hän (Gurli) ollut minusta
+minkään arvoinen; hän tiesi, että hän oli hupelo, joka ei tainnut
+mitään, ei kelvannut mihinkään ja että hänelle, huhuhuu, matematiikka
+on ihan mahdotonta! Minä lähetin hakemaan komiskat ja me ajoimme
+Lindingöbrohon. Siellä joimme lämmitettyä viiniä ja söimme jumalattoman
+seksan ja meillä oli taas kuin häät ja sitten me ajoimme kotiin!
+
+-- Entä sitten? -- kysyi mummo ja tirkisteli silmälasiensa ylitse.
+
+-- Sitten! Hm! Jumala syntejäni siunatkoon! Minä viettelin hänet! Hitto
+vie, omassa poikamiehen sängyssäni, ja ne oli häitä ne! -- Mitäs
+tuumit, mummo?
+
+-- Hyvin teit! Ja sitten?
+
+-- Ooh, sitten! Sitten, jaa sitten oli kaikki all right, ja nyt me
+puhelemme lasten kasvatuksesta ja naisten vapauttamisesta vanhasta
+taikauskosta ja kääkistä ja romantiikasta ja perhanasta ja hänen
+ablatiiveistaan, mutta me puhelemme nyt kahden kesken. Ja sitenhän
+ymmärtää toisiaan paraiten. Eikö niin, mummo?
+
+-- Juu, pulska poju, ja pian minä tulen Teitä taas katsomaan.
+
+-- No tule! Ja saat nähdä miten nuket tanssivat ja leivoset ja
+käenpiiat laulavat ja visertävät ja meillä taas ilo kattoa kohottaa,
+sillä katsos, siellä ei kukaan odottele kummituksia, joita ei ole
+muualla kuin satukirjoissa! Katsos, siellä saat nähdä sen oikean
+nukkekodin!
+
+
+
+
+Vahvempi.
+
+
+Genevessä asuu muudan rouva X., joka julkaisee lehteä nimeltä
+Europan Yhdysvallat. Eurooppalaisen liittotasavallan aate periytyy
+Saint-Simonisteista, ja Europan yhdysvaltoja suunnitteli mielessään jo
+Napoleon III:s, joka oli sosialisti ennen kun tuli keisariksi. Naituaan
+Eugènie Maria de Montijon, joka oli vahvempi kuin hän, muutti hän
+ohjelmaansa.
+
+Rouva X ei muuta. Hän oli ollut naimisissa vanhan Saint-Simonistin
+kanssa. Avioliitto oli lapseton. Rouva X:stä, joka oli idealisti, oli
+alentavaa hoidella taloutta. Mies, joka hänkin oli lukenut, laittoi
+ruuan ja siisti huoneet. Hänestä se ei ollut lainkaan alentavaa. Mutta
+hän joutui naurettavaksi.
+
+Eihän siinä naurettavaa ollut, jos hän teki naisväen töitä, mutta se
+oli naurettavaa, että hän teki ne yksin. Jos molemmat olisivat tehneet,
+ei kumpikaan olisi ollut naurettava.
+
+Nyt kuuluu hän toisten kertoman mukaan kuolleen, toisten taas olevan
+Amerikassa. Tuntuu siis siltä kuin tuo avioliitto ei olisi ollut oikea
+avioliitto, eikähän se ollutkaan, kun heillä ei ollut lapsia.
+
+Hyvän aiheen vapaasti sommiteltuun novelliin saisi heidän vähän
+tunnetusta elämän tarinastaan ja kaikki puoluenäkökannat siitä voisivat
+saada kannatusta. Minä olen hartaasti koettanut hankkia enempiä
+tietoja, vaan turhaan.
+
+Naurettavuuteensako mies suistui? Pitikö hän asemaansa sietämättömänä?
+Oliko rouvasta halventavaa olla miehen elättinä?
+
+Herra ties!
+
+Victor Hugon hautajaisissa odottivat yksinäiset ajoneuvot
+Porte-Maillotin kohdalla valmiina lähtemään kulkueeseen. Ne olivat
+yhden hevosen vedettävät, yksinkertaiset, köyhyyttä todistavat,
+sellaiset, joilla humalaista tai kadulla sairastunutta saatetaan
+talteen. Kuskipukille oli laitettu jokin obeliskintapainen, verhottu
+mustalla kankaalla ja koristettu kuusenhavuista ja kukkasista tehdyllä
+seppeleellä, jonka keskelle oli kyhätty säkeitä Victor Hugolle.
+
+Ajoneuvoissa istui kaksi vanhanpuoleista naista ja mies, viimemainittu
+taka-istuimella. Naisilla oli iso lippu, jonka he levittivät tuulen
+liehuteltavaksi. Siihen oli maalattu taulu, jokin maisema, jossa
+seisoivat maailman kaikkien kansakuntain edustajat ojentaen toisilleen
+kättä. Yläällä oli kultakirjaimilla: La République Universelle ja sen
+alla eräät Victor Hugon Maailman Tasavallalle omistamat säkeet.
+
+Kaikki ohikulkijat, sekä pusero- että takkiniekat, dekoreeratut
+ja dekoreeraamattomat, niin naiset kuin miehet, seisahtuivat
+velvollisimmasti nauramaan kuvatukselle. Ja ne, jotka eivät tahtoneet
+nauraa, nauroivat pakosta, kunnian ja intelligensinsä säilyttämiseksi.
+
+Mutta nuo kaksi naista kohottivat uljaasti lippua, lausuen silloin
+tällöin selityksiään, vakavasti, ystävällisesti, vihatta ja kiihkotta.
+
+Eivätkö ne nähneet, miten heille naurettiin? Tietysti, se on selvä.
+Mutta he kai eivät olleet muuta odottaneetkaan, ja siksi he eivät
+hämmästyneet, eivät suuttuneet. He kyllä kaipasivat tulevan ajan
+ihanteellisuutta, mutta nykyajalta eivät he näyttäneet kaipaavan
+kerrassaan mitään.
+
+Mutta peräistuimella olija, mies, hän huomasi naurun kyllä ja siksi
+kääntelehti hän levottomana kuin syntipukki tuomiolla. Minkätähden oli
+hän niin arka?
+
+Tulin ajatelleeksi rouva X:ää. Hänkö se siinä piti lippua ja koetteliko
+mies piiloitella?
+
+Ja sitten ajattelin Napoleon III:tta. Mitähän hän olisi tuuminut, jos
+olisi nähnyt nuoruutensa utopian lipussa liehumassa, Napoleon pienen
+kirjoittajan ruumissaatossa. Ja Eugènie Marie de Montijo olisi tullut
+Avenue de la Grande Arméelta ja tavannut rouva X:n täällä ajopeleissä
+istumassa (jos se nyt oli rouva X.)
+
+-- Ka, päivää, olisi hän sanonut, vai sinä varastit minun Ludvigini
+aatteen!
+
+Ja rouva X vastaisi:
+
+-- Eihän hän sitä uskalla tunnustaa, vätys, ei uskalla sinun vuoksesi,
+ja siksi minä sitä julistan. Katsopas tuota raukkaa miestä, joka istuu
+tuossa pukilla ja vapisee. Ne on sankareja, ne! Ja puhuvatpa sitten
+vielä heikosta sukupuolesta.
+
+-- Siitä ei Ludvig koskaan puhunut. Hän kyllä tiesi, että historiassa
+pitäisi olla: Eugènie I 1853-1870 siinä missä on Napoleon III
+1852-1870.
+
+-- Ja ei tahdota meille antaa äänioikeutta?
+
+-- Mitä me äänioikeudella, kun on kerran absoluuttinen veto-oikeus?
+Keisari oli vähäpätöisin koko keisarikunnassa; sillä hänellä ei ollut
+ääni- eikä veto-oikeutta. Minulla oli ainakin viimeinen.
+
+-- Niin. Oli paha tällä kertaa, että se teillä oli.
+
+-- Hyvä tai paha, mies tai nainen, vahvempi vallitsee kaikessa
+tapauksessa.
+
+-- Ja tällä kertaa olen vahvempi minä, sanoo rouva X ja liehuttaa
+lippua.
+
+Ja poliisi huutaa luetellessaan: La République Universelle, antaa
+mennä!
+
+Ja maailman tasavalta ajaa erään soutuklubin ja lauluseuran välissä,
+urheiluosastoon merkittynä.
+
+Mutta keisarinnaa ei huudeta, sillä hän on Chiselhurstissa ja ottaa
+vierailuille bonapartisteja, jotka agiteeraavat kolmannen keisarikunnan
+hyväksi.
+
+
+
+
+Kuten kyyhkyt.
+
+
+He rakastivat toisiaan, se on varma, ja rakastivat totisesti, terveen
+nuorison harkitsemattomin, naivin tuntein, jotka eivät eksy aprikoimaan
+yhteisiä määriä samoin ajatteluita.
+
+Rakastivat vuoden, mies sai halvauksen. Hän oli soittotaiteilija,
+toinen oli laulajatar.
+
+Ja sitten oli heidän matkustettava Lysekiliin, jossa miehen oli
+ruvettava kylpemään.
+
+He asuivat seurahuoneella. Vaimo kävi kävelemässä sairaan kanssa
+päivällä. Hän marssi hitaasti kuin vanha mummo toverinsa vieressä.
+Hänestä tuli toisen kainalosauva. Ja hän oli nuori ja veri kiehui. Hän
+näki miten nuoret leikkivät, kuuli kuinka he soittivat, tanssivat.
+
+Kaksi vuotta eli hän kuin sairaanhoitajatar ainakin. Maailma surkutteli
+häntä, mutta kukaan ei tahtonut auttaa.
+
+Kolmantena vuonna tulivat he jälleen Lysekiliin. Eräänä iltana
+istuessaan sairaan huoneessa ja nähdessään akkunasta, miten tulet
+loistivat seurahuoneen salista, jossa meriupseerit tanssivat nuorten
+tyttöjen ja rouvien kanssa, ja kuullessaan pianon viettelevät sävelet,
+syttyi hänessä hehkuva halu päästä mukaan. Nuoruutensa nousi kiihkeään
+kapinaan sairashuonetta, kahletta vastaan. Hän nousi ylös ja sanoi:
+
+-- Anna minun mennä vähän tanssimaan, yksi tanssi vain. Ei suinkaan
+sinulla mitään sitä vastaan ole?
+
+-- En minä siitä hyvillänikään ole, mutta sinun pitää päästä.
+
+Ja hän meni.
+
+Sairas jäi yksin, ei saanut unta. Lakanat polttivat ruumista ja hän
+tahtoi nousta ylös ja lähteä tanssipaikalla, vaan ei voinut.
+
+Aamulla palasi vaimo, rusoittavana, säkenöivän iloisena.
+
+Mies iloitsi nähdessään häntä sellaisena ja samalla se häntä loukkasi.
+
+Seuraavana ehtoona illallisen jälkeen jäi nainen seurapiiriinsä kun
+mies lähti levolle. Mies valvoi vuoteellaan ja kuuli hänen laulavan
+muille heidän laulujaan.
+
+Seuraavana iltana jäi mieskin toisten luo, sillä hän luuli saavansa
+hauskaa. Mutta seurustelu kävikin äänettömäksi, jäykäksi. Häntä nukutti
+hirveästi, mutta hän ei tahtonut lähteä. Viimein ei auttanut muu. Hän
+nousi ja sanoi hyvät-yöt. Kääntyi sitten vaimonsa puoleen.
+
+-- Minä olen luvannut laulaa tänä iltana, sanoi vaimo.
+
+Mies ei ilennyt pyytää vaimoa lähtemään. Ja lähti yksin.
+
+Päästyään huoneeseensa, kuuli hän pianon soivan valssia ja näki
+akkunasta vieraan herran syleilevän vaimoaan rinta rintaan
+puserrettuna, pää herran olkapäätä vasten, ohi liihoitellen.
+
+No ihmeppäs nyt tämä? Hän oli tanssinut erään herran kanssa. Niin,
+mutta hänhän oli sanonut laulavansa?
+
+Viikko tämän jälkeen näki mies kaksi tummaa olentoa puutarhassa
+jasmiinipensaikon takana. Ja tiesi ken oli toinen, sillä hän tunsi
+jokikisen hienon piirteen vaimonsa ruumiista. Ja he syleilivät, kuten
+tanssiessakin, ja he suutelivat. No ihmepäs tämä nyt oli? Jos
+suutelivat. Mutta vaimo oli luvannut suudella vain miestään. Miksi
+pitää mennä lupailemaan sellaista, jota ei voi pitää!
+
+Mies kuoli kohta tämän jälkeen; ja maailma rupesi istumaan oikeutta.
+Vainaja vapautettiin, mutta eloon jäänyt tuomittiin syylliseksi.
+
+Paha kyllä langetettiin tuomio ilman tutkimusta. Paha kyllä ei olisi
+tutkia voitukaan, kun toinen asianomainen oli kuollut.
+
+Siksi pitäisi tuomitseminen yleensä jättää valistuneen tulevaisuuden
+tehtäväksi.
+
+Se, joka ei niin kauan jaksa odottaa, voi tutkia mitä kirjoitettu on.
+Satu Tobiaasta ei ole niinkään typerä, vaikka onkin apokryyfinen; laulu
+Asrasta on siitä vialla, että se on runoutta. Ja "Erään nuoruuden
+ystävän varoitus" on liian moraalinen.
+
+
+
+
+Ihanteellisuuden tavoittelu.
+
+
+Meidän realistisena aikanamme näyttävät elämän ihanteellisuuden
+vaatimukset suunnattomasti suurenevan. Luonnollisesti sentähden, että
+usko toiseen elämään on vähenemässä, joten halutaan elää tässä ainoassa
+elämässä niin mukavasti kuin mahdollista.
+
+Niinpä eräs nuori, kahdenkymmenen korvissa oleva tyttö selitti, ettei
+hän aio mennä naimisiin, sillä hänen maansa laki sallii pulmallisessa
+synnytyksessä surmata äidin, jos siten voidaan pelastaa lapsi. Voisi
+kirjoittaa pari postillaa saarnoja tästä pääjuonesta. Ensin laista,
+vanhasta kristillisestä laista, joka puolustaa sukua yksilöä vastaan;
+toiseksi tytöstä, tuosta ateistisesta, darwinistisesta tytöstä, joka
+pitää yksilöä sukua arvokkaampana.
+
+Kun Gamahut, kuuluisa murhamies, viime talvena mestattiin Pariisissa,
+selitti muudan ateistinen lehti tehtävän väärin, kun otetaan nuoren,
+voimakkaan miehen elämä korvaukseksi ikäkulun mummon hengestä.
+
+Ateistit eivät siis vielä ole muutelleet moraaliaan filosofiansa
+mukaiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onko välttämätöntä synnyttää lapsia? kysyvät ateistit-malthusiaanit.
+
+Luonnolle se ei ole lainkaan välttämätöntä, sillä kuuden ihmislajin
+sukupuuttoon kuoleminen on sille ihan yhden tekevää kuin muinaisten
+5,000:n ammoniittalajin sukupuutto-surma. Mutta ateisti-naisen elämän
+ilolle on synnyttäminen välttämätöntä, sillä se on sekä terveellistä
+että hauskaa.
+
+Se, että lapsivuoteeseen _saattaa_ kuolla, ei mitenkään jäävää
+avioliittoa. Tuollainen suru on yhtä joutavaa kuin entisten
+kortinpelaajain, jotka keskeyttivät pelinsä ruvetakseen itkemään
+Homeron kuolemaa. Ja yhtä hengenvaarallista on kävellä kadullakin,
+kattotiilet voivat koska tahansa romahtaa niskaan.
+
+Kattotiilejä ei laki vielä ole kieltänyt, vaikka ne ovatkin
+hengenvaarallisia, kuten myös savupiiput, pillastuneet hevoset, järven
+rannat, purjealukset ja etenkin lokomotiivit ja tuliaseet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muudan aviopari sai kaksi lasta. Lapset kuolivat lavantautiin. Sitten
+ei heille enää tullut lapsia, mutta rouva hankki kaksi rakkia niiden
+sijaan. Hän eli sitten niiden ja kodin hyväksi, mies siihen luettuna.
+Hän ei koskaan toivonut, että lapset olisivat olleet syntymättä, vaikka
+niistä oli tullut hänelle surua, sillä niistä oli myös aikansa ollut
+iloa. Ja hän ei suosittele hankkimaan rakkikoiria lasten asemasta,
+sillä hän tietää, että myös rakit kuolevat jonkun vuoden päästä.
+
+Tämä nainen on kristitty ja idealisti, mutta hänen ihanteellisuuden
+tarpeensa ovat pienemmät kuin realistien.
+
+
+
+
+Hänen runonsa.
+
+
+Hän oleksii mieluimmin poikamiesten parissa, sillä hänellä on häjy
+vaimo.
+
+Pieni, ruma, häjy, toraava tyranni, joka nauttii lain väärää suojelusta
+naista kohtaan.
+
+Kuullapa miehen puhetta öisin tai aamupuoleen kun viini laskee
+rullakaihteet peittäen nykyisyyden ja antaa menneisyyden valojen
+loistaa! Varsin ominaista.
+
+Tässä äskettäin istui hän sängyn laidalla erään ystävän, näyttelijän,
+luona ja puhui vaimostaan. Otti muinaisuudesta taulun toisensa jälkeen,
+kultaisilta kihlausajoilta, ensimäisiltä aviovuosilta. Ja nykyisyys ja
+mennyt sulautuivat yhteen. Hänellä oli luomakunnan kaunein nainen,
+hellin, älykkäin, kunnokkain. Oikea mestariteos. Mies tunnusti
+tehneeksi usein vääryyttä hänelle, olleensa ilkeä, arvoton vaimolleen.
+
+Pantuaan palttoon päälleen ja tyhjennettyään viimeisen lasin, kävi hän
+yhtäkkiä vakavaksi.
+
+-- Yksi vika vain on hänellä kuin muillakin, sillä kukaan ei ole
+virheetön, sanoi mies. Hän ei pidä siitä, että olen poissa kotoa öillä.
+
+-- Miksi olet sitten poissa kotoa öillä? tokaisi joku poikamies.
+
+-- Miksikö? Miksikö poissa öillä?
+
+Rullakaihteet kohosivat ja päivän valo paljasti koko surkeuden.
+
+Ja me huomasimme hänen suupieltensä kankeista lihaksista ja silmäinsä
+ryppyisistä palteista, että liian kauan oli hän jo tuijottanut Gorgonin
+kilpeen.
+
+-- Mutta hän on hyvä sittenkin, lopetti hän ja kompuroi ulos.
+
+Sittenkin!
+
+-- Nordau sanoo naista humalaisen miehen runoelmaksi, sanoi poikamies.
+Milloinka kuulemme naisen sepittävän ylistyslaulun miehelle?
+
+-- Sitten kun nainen voi rakastaa miestä! vastasi toinen, joka näytti
+hyvin raihnaalta. Mutta sitäpä saa odottaa. Rakastaa on miehinen
+ominaisuus; olla rakastettu naisellinen etuus.
+
+-- Mies antaa ja nainen ottaa. Autuaampaa on antaa kuin ottaa. Mutta
+tuhmempaa.
+
+-- Tuo hölmö, äskeinen, se yhä tekee runoelmaansa, mutta päivällä,
+selvänä ollessa, se ei suju. Tulee paljasta proosaa. Ymmärrättekö nyt,
+miksi hän on öillä poissa kotoa?
+
+
+
+
+Vanua, vanua!
+
+
+Kun kala alkoi kutea ja lintu olla soitimella, läksivät ihmisten lapset
+kisapaikoilleen parittelemaan. Äidit hepentelivat nuoria narttujaan
+houkuttelemaan koiraita; ompelijattaret panivat vanua leningin
+lanteille ja räätälit täytteitä saketteihin ja bonjoureihin. Ja sitten
+lähdettiin luonnon helmaan valitsemaan sopivaa keskustaa tälle
+luonnolliselle toimitukselle, jota nyt valmisteltiin. Merenranta se
+oli. Sinne tuli tukkukauppias rouvineen ja tyttärineen ja sinne tuli
+luutnantti univormuineen ja velkoineen.
+
+Ja eräänä iltana kun itikat tanssivat ja kissat naukuivat, tanssivat
+tytöt seurahuoneen salissa ja he olivat leikanneet ison lapun pois
+leninkinsä yläpuolesta ja vedättäneet alas rullakaihtimet jotta heidät
+valossa paremmin huomattaisiin. Ja luutnantti nojailihe akkunakomerossa
+tukkukauppiaan tyttäreen ja kysyi silmillään:
+
+-- Maksatko sinä minun velkani? Mutta huulet sanoivat: Lupaatko
+rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä?
+
+Ja tukkukauppiaan tytär vastasi silmillään: lupaan, jos sinä teet
+minusta kreivinnan ja viet minut hienoon seurapiiriini, jos annat papan
+pelata korttia kenraaliesi kanssa ja jos mamma saa sinutella
+kreivinnojasi, jos elätät minua kuolemaani asti ja annat minun aina
+vain huvitella.
+
+Luutnantti lupasi ja kauppa oli tehty.
+
+Kaksi vuotta oli mennyt. He istuivat tylsinä ja ikävissään aamunutut
+yllä ja puhuivat pari totuuden yksinkertaista sanaa.
+
+-- Vanua! sanoi mies ja osoitti rouvan leninkiä, joka pullistelihe
+tuolin seluksella.
+
+-- Vanua! vastasi rouva ja osoitti tohvelillaan herran sortuuttia, joka
+roikkui pyyhintelineellä.
+
+Herra kiersi yötakin ympärilleen eikä vastannut mitään.
+
+Kahden vuoden päästä sattui tukkukauppias tekemään konkurssin. Siten
+tuli mahdottomaksi enempi kortin peluu noiden luvattujen kenraalien
+kanssa ja kreivinnat lakkasivat seurustelemasta mummon kanssa. Tytär ei
+ollut toivottu vieras ja luutnantista alkoi mennä mukiin yksityiselämä
+kotona, etenkin kun apen apurahat loppuivat. Eräänä päivänä kun
+luutnantti oli ollut hyvin totuutta rakastava kreivinnalleen, näki tämä
+syytä olevan ruveta puhumaan yksityiskohdittain.
+
+-- Etpä ole enää liian kohtelias minulle, kun tulin köyhäksi, sanoi
+rouva.
+
+-- En ole ollut ennenkään, vastasi mies, joten ei siis köyhyys
+yksinomaan...
+
+-- Niin, mutta sinä olit kohteliaampi ennen papalle.
+
+-- Niin, kun hänen ainoa ansionsa oli se että hän oli rikas. Nyt kun
+hän on kadottanut tämän kunnioitettavan ominaisuuden, en tiedä syytä,
+miksi häntä liiallisesti kunnioittaisin.
+
+-- Tunnustat siis suoraan, että nait pelkän rahan vuoksi?
+
+-- Tietysti! Onhan kaunista tunnustaa -- hm -- ominaisuuksiaan.
+
+-- Etkö häpeä tätä sanoa?
+
+-- Juu, kyllä häpeen, mutta et suinkaan sinä voi kuvitella itsellesi,
+että otit minut -- miksi sitä sanotaankaan? -- rakkaudesta? Minä olen
+taipuisa olemaan vakuutettu siitä, että sinä maksoit nuo minun
+vaivaiset kymmenen tuhannen velkani kreivinnan tittelin vastineeksi. Se
+ei ollut kallis. Dickson sai maksaa pari sataa tuhatta päästäkseen
+yksinkertaiseksi aatelismieheksi ja L.O. Smith maksoi kuusikymmentä
+tuhatta Vaasan ritarimerkistä! Minä en ole petkuttanut sinua, sillä
+sinä olet kreivinna, mutta sinä petkutit minua, sillä sinä tarjosit
+rikasta appea ja tässä sitä nyt ollaan köyhänä vävynä! Vanua, vanua!
+Alusta loppuun!
+
+-- Niin, mutta minäpä en mennytkään naimisiin rahain vuoksi.
+
+-- Et, mutta tittelin, ja -- mutta se nyt on yhdentekevää.
+
+-- Sano suoraan vain! Se, joka tohtii hävittää köyhän naisen rahat ...
+voi tohtia mitä tahansa.
+
+-- Kuule nyt, puluseni.
+
+-- Minä en ole mikään pulu!
+
+-- Noo! Myötäjäisiäsi oli kymmenen tuhatta. Tiedätkö, miten paljon
+minulta on kulunut neljänä vuonna? Neljäkymmentä tuhatta! Isäsi karisti
+lisää viisi. Miten paljon olet siis sinä hävittänyt tuon köyhän
+luutnantin rahoja?
+
+-- Ettet häpeä! Vaimon kai tässä nyt olisi mieskin elätettävä?
+
+-- Ei! Mutta ei saa sanoa, että mies on hävittänyt vaimon rahat, kun he
+yhdessä ovat ne kuluttaneet, ja muuten, vaimonko rahat? Mistä ne rahat
+tulivat? Vaimoko ne kokosi työllä? Älkää _te_ tulko puhumaan rahoista,
+jotka kaikki menette naimisiin rahain vuoksi!
+
+-- Ja tällä sinä tahdot ilmaista, että sinä pidät minua kuin jotain
+muuta naista?
+
+-- Minä en tahdo mitään ilmaista, koskapa sinä sen huomaat itsekin.
+Kuitenkin: hyvä niinkuin on, sillä jos nyt tahdot kuulla koko totuuden:
+meidän täytyy muuttaa elintapaa kun näin kävi. Etkö haluaisi käyttää
+tilaisuutta hyväksesi ja vapautua, emansipeerautua syömästä armoleipää?
+
+-- Tietysti, se on selvä se.
+
+-- Vapaudu siis! Tee työtä!
+
+-- En minä ole oppinut mitään.
+
+-- Tee mitä voit! Hoida kotiasi!
+
+-- Eihän se ole työtä.
+
+-- Se on totta, se. Siksi täytyy vain jatkaa tyhjän tekemistä.
+Yhteiskunta on määrännyt sinulle sen osan.
+
+-- Hieno osa!
+
+-- Huomaat nyt!
+
+-- Kyllä. Olen tuomittu kuolinpäiviini syömään miehen leipää. Kun ei
+isäni enää voinut minua elättää, vei äiti minut markkinoille
+keksiäkseen jonkun, joka voi minut elättää.
+
+-- Ja keksi minut. Siten kohosi isäsi luotto ja minä olen luultavasti
+monin kerroin hankkinut hänelle takaisin sen, mitä hän kulutti minun
+vuokseni. Niin on asiat ja minkäs mielestäsi niille tekee?
+
+-- Ei mitään!
+
+-- Ei. En minäkään tiedä minkä tekee. Sellaista se on: onteloa,
+täytettyä. Vanua! Silkkaa vanua!
+
+Luutnantti tuli kärtyiseksi ja rouva onnettomaksi. Kahden vuoden päästä
+olivat he eronneet. Luutnantti tuomittiin maksamaan rouvalle
+elinkautinen eläke.
+
+-- Ne on vähän kalliita peliä nuo tuollaiset, tuumi kapteeni
+päivällisillä kellarilla kerran.
+
+-- Hyvä tavara, vahva hinta, sanoi luutnantti, mutta kun se on niin
+kallista, niin pitäisi edes saada koetella ensin.
+
+
+
+
+Afääriä.
+
+
+Mikäs sen tietää, rakastiko tyttö häntä, sillä poika se kosi ja tyttö
+tahtoi mielellään naimisiin. Mutta poika oli rakastunut tyttöön. Ei
+tiennyt, tytön kauneuden, hyveiden, pikku vikain vai hänen
+älykkäisyytensäkö vuoksi, tiesi vain, että rakasti. Sitten alkoi hän
+käydä iltaisin tytön kotona. Ja sitten valmistautuivat he tulevaan
+yhdyselämään käymällä teatterissa, konserteissa ja tanssiaisissa.
+
+Eräänä iltana kun he olivat päässeet perähuoneen sohvaan ja tyttö
+nojaili niskatukkaansa hänen englantilaiseen paidanrintaansa, sanoi
+tyttö:
+
+-- Robert, rakastatko sinä minua?
+
+-- No kysytkin nyt sitä!
+
+-- Sitten et suutu, jos pyydän sinulta jotain.
+
+-- Suutu! Ah!
+
+-- Tiedätkö sinä, että minulla on myötäjäisiä?
+
+-- En.
+
+-- On, neljätuhatta kruunua korkoja, puolet Pekan nuppineulatehtaassa,
+puolet Paavon sinkkikaivoksissa.
+
+-- Vähät niistä! Minä en ole ottanut sinua rahain vuoksi, sillä minä en
+tiennyt, että sinulla on rahoja.
+
+-- Niin, sinä olet sellainen, Robert, mutta kaikki miehet eivät ole
+sellaisia.
+
+-- No mitä sinä nyt oikein tahdot?
+
+-- Niin, näes, minä olen jäsenenä Yhdistyksessä Naidun naisen
+omistusoikeuden hankkimiseksi ja minä tahtoisin näyttää esimerkkiä
+maailmalle. Tehdään sentähden sellainen sopimus, että minä saan pitää
+korkoni. Eihän tiedä, mitä voi tapahtua. Etkö sinäkin tahdo tulla
+yhdistykseen?
+
+-- En, ystäväiseni, vastasi Robert, en ollenkaan, sillä oikean
+avioliiton tulee perustua samoille oikeuksille, samoille
+velvollisuuksille. Jos naidulla naisella tulee olla omistusoikeus,
+tulee myös naineella miehellä olla. Tämän on laki jo oivaltanut ja
+siksi on säädetty asetus avioehdosta.
+
+-- Mikä se on?
+
+-- Pitäisihän sinun se toki tietää, ennenkun haluat ruveta lakia
+uudestaan säätelemään! Kas, se on sellainen pieni laki, jonka nojalla
+kukin saa pitää omaisuutensa!
+
+-- Niin, mutta sehän on juuri naidun naisen omistusoikeus!
+
+-- Aivan niin. Mutta se on samalla naineen miehen omistusoikeus.
+Tahdotko, että laadimme avioehtokirjat?
+
+-- Hm! Sitä en ole tullut ajatelleeksi.
+
+-- Ei, mutta, pikku ystäväni, täytyyhän toki vähän ajatella ennenkun
+ryhtyy tällaiseen. Minä pidän omat ja sinä omat korkosi! Kumpikin
+omillaan! Sehän on oikeutta? Vai mitä!
+
+-- On, on!
+
+Ja sitten he menivät naimisiin avioehdolla. Herrasta oli vähän
+arkipäiväistä se että morsian puhui afääreistä, kun hän itse ei ollut
+koskaan ottanut niitä puheeksi. Mutta oli hyvillään kuitenkin ajaessaan
+maatilalleen ja viedessään nuorta rouvaansa kotiin.
+
+Vuosi kului, tuli pienokainen. Robert-herran tila oli kyllin suuri
+elättämään vaimon ja lapsen, mutta siitä ei herunut palmuhuoneisiin ja
+berliniläisiin. Mutta lapsivuoteen jälkeen oli rouva tullut huonoksi
+eikä voinut lähteä ulkosalle. Rockelstan paroonilla oli palmuhuone,
+jossa paronitar kävi kävelemässä. Robert-herralle vihjattiin, että
+hänen olisi myös rakennettava palmuhuone. Ei sitä kannattanut, sillä se
+maksoi kuusituhatta kruunua, tilan koko vuositulot. Viimein täytyi
+hänen se rakentaa, sillä tohtori oli määrännyt. Robert-herra noitui
+tohtoria, uutta kotityrannia, ja tuumi että miksei hän yhdellä tiellä
+määrännyt matkaa Afrikaan tai hovilinnaa tai jotain Meissonierin
+taulua. Mutta vain itsekseen, samoin kuin teki senkin huomion, ettei
+talon budgetti ollut mitenkään vaurastunut rouvan koroista. Vain
+itsekseen.
+
+Ja rouva sai palmuhuoneensa, mutta se maksoi tosin vain kolmetuhatta
+kruunua. Palmut eivät kuitenkaan olleet kelvollisia ja rouvan päätä
+alkoi syksyllä kivistellä. Tohtori selitti, ettei maaseutuilma sopinut
+rouvalle ja että heidän oli asuttava kaupungissa talvella.
+
+Mies ei voisi asua kaupungissa, sillä tila menisi hunningolle, eikä
+hänellä ollut varaa pitää huoneustoa kaupungissa.
+
+-- Eikö ollut varaa?
+
+-- Ei ollut! Mutta rouvalla pitäisi olla, hän kokosi korkoja.
+
+-- Jaaha, mies tahtoi käsiksi hänen vähiin rahoihinsa!
+
+-- Eipäs. Hän ei tahtonut rouvaa rakentamaan itselleen palmuhuonetta,
+hän ei tahtonut rouvaa pitämään miehelle eri huoneustoa, mutta hän ei
+jaksanut käsittää...
+
+-- Mitä ei käsittää.
+
+-- No, se nyt on samantekevää!
+
+-- Aha, vai samantekevää! Mies tahtoi käsiksi hänen rahoihinsa.
+
+-- Ei, mutta rouva tahtoi miehen, sillä vielä ei ollut mies nähnyt niin
+vilausta rouvan rahoista, vaikka he olivat toimineet rouvan pään mukaan
+ja jakaneet.
+
+-- Jaha, rouvanko siis piti elättää miestään.
+
+-- Eikä. Miehen mielestä he vain kustantaisivat taloa molemmat. Siten
+ei rouvasta olisi vaikeaa olla miehen elättinä ja sitähän rouva oli
+tahtonutkin!
+
+-- Ehkäpä! Niin, ihan niin: mies oli oikeassa! Rouva kirjoittaisi
+papalle ja tahtoisi korkoja!
+
+Hän kirjoitti papalle, joka pitkän kirjevaihdon päälle valitteli, että
+tytär oli mennyt raukalle, joka ei kyennyt elättämään itse vaimoaan ja
+lastaan, vaan hävittää vaimon rahat. Viimein tipautti hän kolme tuhatta
+kruunua. Tehdasafäärit olivat huonolla kannalla, ja osakkeet eivät
+olleet antaneet hyvin osinkoa.
+
+Nyt täytyi heidän lähteä Tukholmaan, sillä rouva se nyt kustansi. Tätä
+eivät Robert-herran kassakirjat voineet hyväksyä. Sillä talous maalla
+maksoi kuusituhatta kruunua, josta rouvan olisi pitänyt ottaa osalleen
+puolet. Mutta mitäs sillä nyt väliä!
+
+Seuraavana vuonna ei tullut korkoja lainkaan, sillä tehdasafäärit eivät
+käyneet lainkaan. Nyt oli rouva pakotettu syömään toisen leipää.
+Katkeraa, katkeraa! Mies ei koskaan sanaa kurahtanut, mutta rouva sitä
+enemmän. Hän valitteli aamusta iltaan, että hän kostuttaa nöyryytyksen
+kyyneleillä kovaa leipäänsä. Mutta kyynel on tavattoman joutuisa
+kuivamaan ja rouva tuli pian jälleen iloiseksi eikä tullut paljoa
+sittenkään pahoilleen kun seuraavana vuonna sai kuulla, että yhtiöt
+molemmat olivat menneet nurin.
+
+Ja he lähtivät talveksi Tukholmaan ja siellä pyhittiin poskilta pois
+viimeiset kyynelten merkit.
+
+Keväällä Robert-herra sairastui ja kuoli, kuoli paljon joutuummin kuin
+romaanin lopuksi sopisi kuolla. Ja uskotut miehet tulivat ja tekivät
+kalunkirjoituksen ja sen tehtyään tulivat he siihen johtopäätökseen,
+ettei rouva, kiitos ja kunnia avioehdon, saisi niin äyriä periä; talo
+myytiin ja myös huonekalut; varat pantiin holhouskamariin ja rouva sai
+laputtaa papan luo kotiin.
+
+-- Mutta pappakos oli sapessaan! Vihovietävän ideat, sanoi!
+
+-- Onpas, tuumi rouva, lainsäädännössä vika sittenkin; sitähän minä
+aina sanoin! Ei, kyllä naidun naisen omistusoikeus on paljoa parempi.
+
+Tämän kaskun kertoja tuumi, että kyllä naineen miehen omistusoikeus on
+vielä sitäkin parempi, mutta kertojahan oli mies ja viis siis hänen
+sanoistaan.
+
+
+
+
+Taikauskoa.
+
+
+Naisten ihanteellisuuden vaatimukset miehen suhteen eivät tosiaan ole
+pienet. He eivät vaadi muun muassa enempää eikä vähempää kuin että
+miehen on "uskottava naiseen". Miten ylevästi harmissaan huudahti tässä
+äskettäin muudan vallasnainen, joka ei käsittänyt Villisorsaa: "Hän ei
+usko naiseen enää!"
+
+Se on: siis on hän kuollut, kuollut ihmisenä ja kirjailijana.
+
+Mitä sitten nyt oikein on tuo: uskoa naiseen?
+
+Kai jotain ihka erityistä. Sanotaan että uskotaan Jumalaan tai ei
+uskota Jumalaan, elämään tämän jälkeen, hyveen voittoon tai muuhun
+sellaiseen. Mutta uskoa naiseen? Uskoa mieheen, sitä käsitettä ei ole
+olemassa. Uskoa naisväkeen ei myöskään merkitse mitään. Uskoa naisiin,
+-- ei, uskoa naiseen se pitää olla. Ei myös kelpaa, jos sanoo uskovansa
+naisesta jotain hyvää tai pahaa; pitää sanoa uskovansa naiseen.
+
+Analogisesti tämä olisi sama kuin sanoa: uskon että nainen on olemassa,
+kuten Jumala on olemassa; ja: uskon että hänessä yhdistyvät kaikki
+hyvät ominaisuudet, pahoja ei ole.
+
+Mutta tämähän ei ole mitään muuta kuin vanhaa satua enkelistä,
+sinisestä linnusta, immistä ja lemmestä ja sen sellaista.
+
+Uskoa naiseen!
+
+Ajanlaskumme alussa yritettiin suuremmoisesti luoda uskoa mieheen,
+nikkarin poikaan. Yritys sujui hyvin parisen sataa vuotta. Mutta vuonna
+323 teki Fausta (naimisissa Constantinus Suurella) kristinopin
+valtiouskonnoksi. Siitä alkaen väheni Kristuksen palveleminen ja
+Maria-kultti alkoi. Äiti oli pojan edellä ja poika saa väistyä
+taemmaksi. Mutta entäs isä? Mies? Timmermanni? Hänet jätettiin silleen!
+Muitta mutkitta. Ja keskiaikana on mies polvillaan naisen edessä,
+äidin, naaraan.
+
+Äly hoi!
+
+Nainen erehtyi, kun teki miehen perheen edusmieheksi ja sitten myös
+valtion. Siksi tuntuu nyt miehestä niin raskaalta joutua viralta.
+
+"Luomakunnan herroiksi" sanovat naiset miehiä vain leikillä, mutta
+maljat naiselle, ne ovat totta ne.
+
+Naisen ylivalta on pysynyt vankkana ja henkii taiteessa, symboliikassa.
+Michel Angelo tekee Kristuksen Viimeisessä tuomiossaan naiseksi ja
+Pietàssa panee hän täysikäisen miehen äidin polville kuin sylivauvan.
+Tasavalta kuvataan aina naiseksi, sekä Sveitsissä että Ranskassa.
+
+Heinäkuun muistopylväässä on vapaus nainen, samoin myös Bavaria
+Müchenin edustalla ja Svea Davidssonin talolla.
+
+Naisen väittää eräs uudenaikainen, mutta hyvin alakuloinen
+koiraskirjailija olevan korkeammalla siveysasteella kuin miehen. Se on
+pötyä! Petetyn koiraan veren pakkautumista! Naiset ovat ihan yhtä
+suuria kaljahousuja kuin mieskin, ellei mies ole korkeammalla. Nainen
+on keksinyt hemmen myymisen, keksinyt prostitutsioonin, keksinyt
+avioliiton. Avioliitto on naiselle elinkorko, jonka jälkeen hän usein
+vielä saa eläkkeen, nainen nimittäin; sillä mies ei saa eläkettä naisen
+kuoltua.
+
+Ei myöskään ylioppilas, jos tahtoisi naida naisprofessorin, saa
+professorin titteliä.
+
+Rohkeus on hyve, sanotaan. Mutta siinä hyveessä on nainen kehnompi kuin
+mies, sillä hän menee piiloon, kun mies lähtee sotaan. Blenda ja Jeanne
+d'Arc ovat pari kärpästä, jotka eivät kesää tee ja Blendan
+taistelutapaa pitäisi sitä paitse mies alhaisena.
+
+Miehen alamaisuudesta se johtuu, että nainen voi olla julkeampi
+arkielämässä. Syyttäköön vain nainen sitä, ettei häntä ole laskettu
+sotaan; ei auta, hän on aina saanut mitä on tahtonut. Hän heitti miehen
+niskoille sodan käynnin "raakaa" voimaa vastaan; itse hän päätti käydä
+sotaa älyllä, kavaluudella ja viimein, kuten nykyään, valeella, kun hän
+uskottelee olevansa orjatar ja jumalaisolento samalla kertaa.
+
+Puhutaan niin paljon vietellyistä tytöistä. Onhan niitäkin, en vastaan
+väitä, mutta minäpä kerron vietellyistä pojista, näyttääkseni, että on
+_niitäkin_, en väittääkseni, että kaikki pojat ovat vieteltyjä ja
+etteivät tytöt ole koskaan viettelijöitä. Tahdon sillä myös osoittaa,
+että on vaarallista nuorten poikien "uskoa naiseen" kuten johonkin
+mallikelpoisuuteen, puhtaaseen, virheettömään olentoon tai sen
+semmoiseen. Ja samalla huomauttaa, että miehen "aistillinen" rakkaus on
+puhtaampaa kuin naisen, sillä siinä ei ole tavallisesti taloudellisten
+etujen syrjävaikuttimia, jotka ovat naisen, yhteiskuntaolojen kautta,
+paha kyllä, saastuttaneet.
+
+Äitinä olo, se on kunnia, mutta äidiksi tullessa tietysti tapahtuu
+viettely. Hierokaamme siis tuosta rumasta "viettelijä" sanasta pois
+edes joku siihen väärin räiskytetty tahra.
+
+Mies, joka on hyvässä taloudellisessa asemassa ja takaa vaimolleen
+elinkoron, voi saada "vietellä" minkä tytön tahansa, ja laillistuttaa
+tekonsa, vieläpä kirkon siunauksellakin.
+
+Äidithän haalaavat sitä tarkoitusta varten tyttäriään kylpylaitoksiin
+ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevaa "viettelijää" halutaan ihan
+avoimin sylin.
+
+Viettelijä on vain se, joka lähtee matkaansa maksamatta. Yksikään
+nainen ei ole vielä poistuessaan maksanut. Avioliiton tulee perustua
+hartaaseen rakkauteen, joka ei tee laskelmia, sanoo mies. Kyllä! Mutta
+se perustuukin etupäässä miehen maksulle. Muuten se ei ole totista
+avioliittoa lain ja Jumalan edessä!
+
+Nainenhan antaa lapselle elon, sanotaan puolustellen; se on totta,
+mutta mies antaa sekä vaimolle että lapselle elot.
+
+Mutta tokkohan naisesta, joka ei synnytä lapsia miehelle, joka ei tahdo
+tai ei voi synnyttää lapsia, tuntuu vastenmieliseltä ottaa elatuksensa
+(maksua) mieheltä aviohemmestä? Eipä siltä näytä. Ikävä kyllä, näyttää
+paremminkin olevan syytä pelätä, että naiset itse ovat tahtoneet
+itselleen juuri tällaisia oloja, muuten ne eivät olisi sellaiset. On
+hyvä, jos he niistä pyrkivät pois, mutta heidän asemansa voi muuttua
+ainoastaan siten, että he valtaavat olemassa olon keinot itselleen ja
+valtaus käy joko taistelulla tai kompromissilla.
+
+Emansipatsioni tahtoo riistää mieheltä olemassa olon keinot, sosialismi
+tahtoo ne jakaa miesten ja naisten välillä! Kumpi on parempaa?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Barbisonissa, taiteilijasiirtolassa, oli nuori englantilainen maalari,
+haaveilija, viaton, kokematon. Hän oli aina uskonut naiseen ja ajatteli
+suuria hänestä.
+
+Hän rakastui kylän porttoon ja ilmaisi tälle rakkautensa. Nainen
+suostui häneen kun mies lupasi naida hänet.
+
+Menivät kihloihin.
+
+Toverit pitivät velvollisuutenaan huomauttaa pojalle, mikä nainen
+oikeastaan luontoaan ja ammattiaan oli. Hän vastasi että nuo puheet
+olivat panetteluja ja että hän tiesi naisensa viattomaksi.
+
+Toverit todistivat hänen erehtyneen. Hän vastasi, että he valehtelivat,
+olivat kyynillisiä ja muuta jos jotain, ja hän vakuutti, etteivät he
+voineet järkyttää hänen uskoaan naiseen.
+
+Oli sitten kansanjuhlat ja tanssit kylässä.
+
+Englantilainen oli tansseissa morsiamineen. Julmaa nähdä! Nainen
+koreillen kuin kummitus, silmänalukset ruskeat; vanha, yövalvonnasta
+pilautunut; liukuili entisiin ostajiinsa: sulhanen onnellisena,
+ylpeänä, viattomana, talonpoikain ivan esineenä.
+
+Mutta sulhanen ei huomannut mitään, ei nähnyt mitään muuta kuin
+naisensa. Sillä hän rakasti häntä. Jos hän olisi tavannut tytön jonkun
+miehen kanssa vaikkapa itse työssä, olisi hän keksinyt verukkeita tytön
+puolustukseksi tai ei olisi uskonut silmiään.
+
+Kas se on miehen rakkautta se. Hän rakastaa. Miksi? Siksi että
+rakastaa. Motiivit? Vain rakastaa. Pyyteet? Että vain rakastaa.
+
+Toverit surkuttelevat häntä ja sanovat syyksi hänen kokemattomuutensa.
+
+-- Hyveen palkka, sanovat toverit vaikkeivät ole lukeneet Avioelämän
+ensimäistä osaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toinen poika, josta minun piti puhua, oli ollut mallikelpoinen aina
+kolmenkymmenen ikäiseksi. Oli hyvästä perheestä; sisar hänellä oli
+naimisissa erään loistorykmentin upseerin kanssa ja itse oli hän
+virassa, minkä merkkinä oli kolmikulmainen hattu ja kalunat.
+
+Hän oli varhain vakaa mies. Hänellä oli koira, hän nuuskasi, käytti
+Spanjan ruokoista keppiä ja vanhan miehen vaatteita.
+
+Ja ottipa sitten kerran ja rakastui yleiseen naiseen. No meidän
+idealistirouvamme eivät tosin vaadi, että miehen on uskottava
+yleiseenkin naiseen, mutta hän, ystävämme, hän uskoi. Hän tiesi
+tietysti koko tuon naisen elämän, mutta sittenkin hän häntä rakasti.
+Hän rakasti niin, että rikkoi yhteiskunnalliset lait tyydyttääkseen
+hänen loistonhimoaan, seurauksena se, että eroitettiin virasta. Hän
+matkusti naisen kanssa Amerikaan ja meni naimisiin. Sitten en heistä
+tiedä.
+
+Eräästä naisesta, jolle minä tämän tarinan kerroin, teki nainen
+komeasti, kun lähti miehen kanssa. Oli vain luonnollista hänestä se,
+että mies naista rakasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tulliportin kadun varrella asui vanha hutka, joka oli vetäytynyt
+yksityiselämään afääristään ja oli nyt noin neljänkymmenen viiden
+korvissa. Hänellä oli kolme märkäsilmäistä King-Charles koiraa. Hänellä
+oli harmaansekainen tukka ja hän käytti aina surupukua.
+
+Kaunismuotoinen ja aatelissukuinen aliluutnantti rakastui häneen. Hänen
+rakkautensa todisteeksi vaati nainen, että aliluutnantti kävelisi hänen
+kanssaan käsikynkkää keskellä päivää Kuningattaren kadulla.
+
+Hän käveli; sai potkut virasta ja katosi. Sitten tuli notaari. Nuori,
+komea ja hyvin kokenut rakkauden praktiikassa. Rakastui hänkin, ehkä
+tosissaan ensi kertaa eläessään. He menivät naimisiin.
+
+Vähääkään pelkäämättä tulevansa naurettavaksi meni hän kadulle
+lohduttelemaan noita kolmea märkäsilmäistä koirarakkia.
+
+Sitten kuoli nainen ja notaari suri häntä kauheasti. Minä näin hänen
+monta aikaa sen jälkeen kulkevan noiden kolmen koirarakin kanssa
+Uudelle kirkkomaalle. Sitä että hän päätti päivänsä nimen väärentäjänä
+vankeudessa, ei minun pitäisi kertoa, sillä se kai ei johtunut hänen
+rakkaudestaan eikä kuulune asiaan. Kuulune!
+
+Otapas ja tiedä?
+
+Sommittelunovellissa olisi tietysti kirjailijan velvollisuus ollut
+antaa kaikkien näiden seikkain määrätä kokonaistuloksen. Lopuksi olisi
+silloin tietysti tullut: hän teki velkoja hankkiakseen vasikkakotlettia
+rakeille ja siksi piti hänen väärentää nimiä.
+
+Mutta tämä ei liene todenmukaista. Mutta totta on, että hän uskoi
+naiseen!
+
+
+
+
+Hänen piikansa eli debet ja kredit.
+
+
+Mr Blackwood oli veistämön päällikkönä Brooklynissä ja oli nainut miss
+Danckwardin, joka toi myötäjäisinä moderneja katsantokantoja. Ettei
+tarvitsisi nähdä rakastettua vaimoaan piikana, oli mr Blackwood
+asettunut vaimoineen täyshoitoon erääseen boarding-houseen.
+
+Rouva, jolla ei ollut mitään tekemistä, kulutti päivänsä musiikilla ja
+biljardipelillä sekä puolet öitään krokilla ja keskusteluilla
+naisasiasta.
+
+Miehellä oli 5,000 dollarin palkka, jonka hän säännöllisesti jätti
+vaimon hallinnolliseen käyttöön. Rouvalla oli 500 dollaria taskurahoja,
+joita hän sai käyttää mihin huvitti.
+
+Sitten tuli lapsi. Hankittiin lapsenpiika, joka 100 dollarilla otti
+kalliit äidin huolet sydämelleen.
+
+Kaksi lasta lisää. Ja katso, lapset kasvoivat ja kaksi vanhinta alkoi
+käydä koulua. Mutta rouvalla oli ikävä eikä kuitenkaan mitään
+tekemistä.
+
+Eräänä päivänä tuli hän humalassa aamiaiselle.
+
+Mies tohti johdattaa hänen mieleensä, ettei moinen ollut soveliasta.
+Rouva sai hermotäristyksen ja hänet kannettiin sänkyyn ja kaikki
+perheen ystävättäret kävivät hänen luonaan kukkaistervehdyksillä.
+
+-- Minkätähden sinä juot, ystäväni? kysyi mies niin hellästi kuin
+suinkin. Suretko jotakin?
+
+-- Miksen surisi minä, jonka elämä on mennyt hukkaan?
+
+-- Mennyt hukkaan? Sinä olet synnyttänyt kolme lasta ja voisit käyttää
+aikasi heitä kasvattaaksesi.
+
+-- Minä en sovellu lapsille.
+
+-- Hm, hm! Sinä et sovellu lapsille. Mutta sinun tulisi koettaa
+sovelluttaa itseäsi lapsille; se on työtä yhteiskunnan hyväksi ja
+kunniakas elämäntehtävä, kunniakkaampi kuin veistämönpäällikön virka.
+
+-- Niin, jos olisin vapaa.
+
+-- Sinä olet vapaampi kuin minä. Minä olen sinun hallintosi alla. Sinä
+määräät minun tulojeni käytön. Sinulla on 500 dollaria taskurahoja
+käytettävänä mielin määrin, mutta minulla ei ole taskurahoja yhtään.
+Minun täytyy kerjätä kassasta, se on sinulta, kun tahdon tupakkarahoja.
+Etkö olekin vapaampi kuin minä?
+
+Rouva ei vastannut, mutta koetteli ajatella. Tuloksena oli se että he
+päättivät ruveta pitämään omaa taloutta. Ja rupesivat.
+
+"Kallis ystäväni", kirjoitti rouva Blackwood joku aika sen jälkeen
+eräälle ystävättärelleen, "minä kärsin ja olen kuolon väsynyt. Mutta
+minä tahdon kärsiä loppuun saakka, sillä ei elämässä ole mitään enää
+onnettomalle naiselle, jolla ei ole mitään minkä hyväksi elää. Minä
+tahdon näyttää maailmalle, että minä en voi alistua syömään miehen
+armoleipää, ja siksi tahdon minä tappaa itseni -- työllä..."
+
+Hän nousi ylös ensimäisenä aamuna kello 9 ja siivosi miehen huoneen.
+Sitten eroitti hän kyökkipiian palveluksesta ja meni ostoksille
+kello 11.
+
+Kun mies tuli kello 1 kotiin aamiaiselle, ei ruoka ollut kelvollista.
+Piian vika.
+
+Rouva oli hirveän väsynyt ja itki. Mies ei hennonut valittaa. Ja hän
+söi kärventyneen kotletin ja lähti toimeensa. Mutta virkkoi
+lähtiessään: -- Älähän vain liiaksi vaivaa itseäsi, ystäväni! --
+
+Illalla oli rouva niin väsynyt että hänen täytyi jättää yksi partiia
+pelaamatta ja hän meni levolle kello 10. Seuraavana aamuna kun mr.
+Blackwood meni hyvää huomenta sanomaan, hämmästyi hän kun rouva näytti
+niin terveeltä.
+
+-- Olet nukkunut hyvin, ystäväni? kysyi hän.
+
+-- Miten niin? vastasi rouva.
+
+-- Kun sinä näytät niin terveeltä.
+
+-- Näy-tänkö -- minä -- terveeltä?
+
+-- Näytät. Pieni puuha tekee sinulle hyvää.
+
+-- Pieni? Onko tämä pientä? Mikähän sinusta sitten olisi kylliksi!
+
+-- No, no, no, en minä tarkoittanut pahaa.
+
+-- Et, sinä tarkoitit, että minä teen työtä liian vähän. Vaikka minä
+olen kuin piika siivonnut sinun huoneesi ja paahtunut hellan ääressä.
+Etkä sinä tietysti sitä tunnusta, että minä olen sinun piikasi.
+
+Mennessään sanoi mies piialle:
+
+-- Teidän on noustava ylös kello 7 siistimään minun huonettani. Rouvan
+ei tarvitse toimittaa teidän tehtäviänne.
+
+Illalla tuli mr. Blackwood kotiin hyvin iloissaan; mutta rouva oli
+vihoissaan.
+
+-- Miksen saa siivota sinun huonettasi? kysyi hän.
+
+-- Siksi, että minä en tahdo, että sinä olet minun piikani.
+
+-- Ja mikset sinä sitä tahdo?
+
+-- Siksi että se vaivaa minua!
+
+-- Mutta ei vaivaa se, että minä laitan sinun ruokasi ja hoidan sinun
+lapsiasi?
+
+Nyt kävi mies miettiväiseksi. Ajaessaan tramwaylla Brooklyniin, mietti
+hän miten olla kuin eleä.
+
+Kun hän palasi kotiin illalla, oli hän mietteissään päässyt aika
+pitkälle.
+
+-- Kuules nyt, ystäväni, sanoi hän; minä olen ajatellut paljon sinun
+asemaasi kodissa ja minä en tietysti tahdo, että sinä olet minun
+piikani. Minä olen senvuoksi tuumiskellut, että tehtäisiin näin. Minä
+rupeen sinulle täyshoitoon ja maksan asunnostani. Silloin olet sinä
+herrana talossa ja minä käyn täällä syömässä maksulla.
+
+-- Mitä sinä tarkoitat? kysyi rouva vähän levottomana.
+
+-- Sitä, mitä sanonkin. Me siis oletamme että sinulla on boarding-house
+ja minä olen siinä täyshoidolla. Me oletamme vain.
+
+-- No, anna tulla; mitä sinä maksat?
+
+-- Minä maksan tietysti niin paljon, ettei sinun tarvitse ajatella,
+että minä jään velkaa sinulle. Minun asemani tulee myös siten
+mukavammaksi, sillä niin en joudu saamaan mitään armosta.
+
+-- Armosta?
+
+-- Niin, sinä paiskaat eteeni puoliraakoja ruokia ja jankutat
+alituisesti, että olet minun piikani, ja että teet minulle työtä
+ilmaiseksi.
+
+-- No mitä sinä oikein haluat sanoa?
+
+-- Onko mielestäsi 3 dollaria päivässä kyllä minun täyshoidostani?
+Boarding-housessa saan sen 2 dollarilla.
+
+-- Kyllä siinä 3 dollarissa on kyllin.
+
+-- No hyvä. Siitä tulee tasaluvuissa 1,000 dollaria. Ja tästä saat ne
+etukäteen!
+
+Hän asetti pöydälle laskun.
+
+-- Kas tässä jaoittelu, sanoi.
+
+    Vuokraan ................. 500 dollaria
+    Lapsenpiian palkka ....... 100    "
+    Keittäjättären palkka .... 150    "
+    Vaimon vivre ............. 500    "
+    Vaimon puetus ............ 500    "
+    Lapsenpiian vivre ........ 300    "
+    Keittäjättären vivre ..... 300    "
+    Lasten vivre ............. 700    "
+    S:n puetus ............... 500    "
+    Lämpö, valo, apuun ....... 500    "
+                             4,050 dollaria
+
+-- Ja'a nyt tämä 2:lla, koska me ositamme tasan, ja jäännös on 2,025
+dollaria. Vähennä minun l,000:teni ja anna minulle 1,025 dollaria. Jos
+sattuu olemaan mukanasi, sitä parempi.
+
+-- Ositamme tasan! änkytti rouva. -- Pitääkö minun maksaa sinulle?
+
+-- Tietysti, jos ollaan suhteellisia. Minä maksan puolet sinun
+vivrestäsi, puolet lasten. Vai tahdotko, että minä maksan kaikki,
+4,050. No hyvä, minä maksan sitten 4,050 dollaria + 1,000 dollaria
+täyshoidostani. Mutta minä maksan erityisesti vuokran, ruoka-aineet,
+valon, lämmön, serviisit. Mitä minä siis saan täyshoitomaksullani?
+Ruuan laitetuksi 4,050 dollarilla.
+
+Jos minä nyt tästä tosiaan vähennän puolet, sen mitä olen velvollinen
+maksamaan, 2,025 dollaria, niin jää 2,025 dollaria ruuan laitatukseen.
+Mutta koska minä maksan erityisesti kyökkipiialle ruuan laittamisesta,
+miten voin minä siis joutua maksamaan 2,025 dollaria ruuan
+laittamisesta ja kuitenkin vielä lisäksi 1,000 dollaria.
+
+-- En minä ymmärrä!
+
+-- En minäkään. Mutta sen minä tiedän, etten minä ole sinulle velkaa
+mitään, kun minä elätän sinut, kaikki sinun lapsesi, kaikki piikasi,
+jotka tekevät sinun työsi, jota sinä pidät minun työni veroisena tai
+sitä suurempana. Vaikka työsi olisikin enemmän arvoista, niin saathan
+sinä 500 dollaria erityisesti siitä, eristettynä talousmenoista, jota
+vastoin minä en eristä itselleni mitään.
+
+-- Johan minä sanoin, etten minä ymmärrä sinun laskelmiasi.
+
+-- Enkä minäkään. Ehkä siis jätämme tuon täyshoitopuuhan. Taitaa olla
+parasta. Ja selvitämme vain talouden tulot ja menot. Mutta ehkäpä
+tahdot nähdä konttosi, katsos tätä.
+
+An rouva Blackwood kotiavusta rouva Blackwoodin kyökkipiialle ja
+lapsenpiialle:
+
+    Vivre & vuokra ............ 1,000 dollaria
+    Puetus ....................   500    "
+    Huvit .....................   100    "
+    Käteistä taskurahaa .......   500    "
+    Hänen lastensa vivre ...... 1,200    "
+    Ja kasvatus ...............   600    "
+    Piiat, jotka toimittavat
+      hänen kotiaskareensa ....   850    "
+                                4,750 dollaria.
+
+                    Maksettu: m:r Blackwood
+                      Veistämön päällikkö.
+
+-- On hävytöntä tuoda laskuja vaimolleen.
+
+-- Vastalaskuja, ystäväni. Eikä sinun tarvitse niitäkään maksaa, sillä
+minä maksan laskut kaikki.
+
+Rouva mytisteli paperin ruttuun.
+
+-- Pitääkö minun maksaa sinun lastesikin kasvatus.
+
+-- Ei, se on minun maksettava ja sen minä maksan ja maksanpa vielä
+sinunkin lastesi kasvatuksen. Minä, yksinäni! Mutta sinä et maksa niin
+sentin pyöreää minun lapsistani. Onko tämä tasapuolista? Mutta minä
+vähennän pois minun lasteni ja minun piikojeni elatuksen: ja sinä saat
+vielä 2,100 dollaria minun piioilleni antamastasi kotiavusta. Vieläkö
+tahdot laskelmia?
+
+Rouva ei tahtonut, ei milloinkaan enää!
+
+
+
+
+Perheen elättäjä.
+
+
+Hän herää aamulla nähtyään pahoja unia langenneista vekseleistä ja
+painoon ehtimättömistä käsikirjoituksista. Tuskan hiki tukassa, posket
+tärisevät pukeutuessa. Mutta hän kuulee lasten livertelevän viereisessä
+huoneessa, ja hän huuhtoo kylmää päätään kylmässä vedessä, juo
+kahvinsa, jonka keittää itse ettei tarvitsisi näin aikaisin, kello
+puoli kahdeksan herättää lapsenpiika-parkaa. Sitten korjaa hän
+vuoteensa, harjaa vaatteensa ja istuutuu kirjoittamaan.
+
+Kuume nousee, kuume, joka luo hourekuvia paikoista, joita hän ei ole
+koskaan nähnyt, seuduista, joita ei milloinkaan ole ollut, ihmisistä,
+joita et löydä osoitekalenterista. Kirjoitusten ääressä on kuoleman
+kauhu. Ajatusten tulee olla selviä, sanain korrekteja ja maalaavia,
+tyyli kelvollista, toiminnan pitää olla vilkas, mielenkiinto ei saa
+laimeta, kuvailun pitää käydä repäisevästi, repliikit säkenöiviä. Ja
+hänelle irvistelevät yleisön automaatit, joiden aivot hänen tulee vetää
+vireeseen, arvostelijat kateuden kakkulat nenällä, jotka hänen täytyy
+pakottaa suopeiksi; kustantajan nyreä naama, joka hänen täytyy
+kirkastaa. Hän ehkä näkee jurymiesten istuvan mustan pöydän ympärillä
+raamattu keskessä, hän kuulee hiljaa narahtavan vankilan portin, jossa
+vapaa-ajattelijat saavat sovittaa sen rikoksen, että ovat ajatelleet
+laiskojen hyväksi. Kuulee hotellin isännän sipsuttavia askeleita, sillä
+se tuo kahta laskua. Ja kuume se polttaa, ja kynä syöksyy paperia
+pitkin, suoraan, epäröimättä hetkeäkään kustantajien ja jurymiesten
+näköä, ja sen jälet ovat punaisia viiruja, kuten hyytynyttä verta,
+jotka sitten kuivuvat, mustuvat. Kun hän kahden tiiman päästä nousee
+paikaltaan, jaksaa hän toki paraiksi laahustaa sänkynsä luo ja
+heittäytyä siihen. Siinä makaa hän kuin kuoleman kourissa. Se ei ole
+virkistävää unta, ei horrosta; se on kauan kestävää pyörtymystä, mutta
+ei tiedotonta, hän tuntee kauhulla voimainsa loppuneen, hermot ovat
+hervottomina, sydän onttona.
+
+Soi pensionin kello. Voilà le facteur! Posti tuli.
+
+Hän syöksyy säpsähtäen ylös ja menee hoippuen eteiseen. Saa käärön.
+Korehtuuria, luettava heti. Eräs nuori kirjailija lähettää kirjeen,
+pyytää arvostelua; polemiikkia eräässä lehdessä, vastattava; kirje,
+jossa pyydetään antamaan avustusta erääseen kalenteriin ja varoittava
+kirje kustantajalta. Kaikkiin puututtava, voimia vailla. Lapsenpiika on
+nyt noussut ylös, pukenut lapset, juonut kahvia hunajan ja voileipäin
+kanssa, jotka on valmistettu ja laitettu hotellissa. Sitten lähtee
+lapsenpiika kävelylle luonnon helmaan.
+
+Kello yksi soitetaan déjeuner'lle. Vieraat kokoontuvat ruokapöydän
+ympärille, mies asettuu toveritta syömään.
+
+-- Missä rouva on? kysellään.
+
+-- En tiedä, on vastaus.
+
+Miten raaka! kuiskivat naiset, juuri aamunuttuihin pukeutuneina.
+
+Sitten tulee rouva. Tarjoileminen keskeytetään hänen tähtensä ja nuo
+nälkäiset, jotka olivat tulleet ajoissa ruualle, saavat odotella toista
+ruokalajia.
+
+Naiset kysyvät nyt miten rouva jaksaa, oliko nukkunut hyvin, eikö ole
+hermostunut. Mutta kukaan ei kysele miten mies jaksaa. Sillä senhän he
+tietävät ilmankin.
+
+-- Se on kuin haudankaivajalta karannut, sanoo yksi nainen.
+
+Sen näköinen hän onkin.
+
+-- Se elää kai hyvin huonosti, sanoo toinen nainen. Mutta hän ei elä
+huonosti.
+
+Hän ei puhele pöydässä, sillä hänellä ei ole mitään sanottavaa näille
+naisille. Mutta hänen rouvansa kyllä puhuu.
+
+Ja mies nieleksii ruokaansa kuunnellen kai varsin iloissaan kaikkea
+kehnoa ylistettävän ja hyvää soimattavan.
+
+Pöydästä noustua pyytää mies saada vähän puhella rouvan kanssa.
+
+-- Ystäväni, sanoo hän, voisitkohan olla hyvä ja lähettää Loviisan
+viemään räätäliin minun takkiani, siitä on ompeleet ratkenneet, enkä
+itse joudu menemään.
+
+Rouva ei vastaa paljon sitä eikä tätä, mutta ei lähetä Loviisaa, vaan
+ottaa itse takin käsivarrelleen ja lähtee menemään kylään, jossa
+räätäli on.
+
+Puutarhassa tapaa hän pari "vapautettua" naista, jotka kysyvät minne
+rouva on menossa.
+
+Hän vastaa niin rehellisesti kuin mahdollista menevänsä räätäliin
+miehensä tähden.
+
+-- Ja räätäliin se lähettää hänet! Ja hän antaa kohdella itseään kuin
+piikaa!
+
+-- Ja itse makaa ruokalevolla, nuori mies. On sekin puoliso!
+
+Hän makaa tosiaan päivälevolla, sillä hän kärsii verenpuutetta. Ja
+sitten soittaa postin tuoja kello kolme ja nyt on hänen kirjoitettava
+yksi vastaus Berliniin saksaksi, toinen Parisiin ranskaksi ja kolmas
+Lontooseen engelskaksi.
+
+Sitten kysyy rouva, joka on tullut räätälistä ja ehtinyt juoda yhden
+konjakkia, eikö miestä haluttaisi lähteä nuorten kanssa huviretkelle.
+Mutta miehellä on niin paljon kirjoitettavaa.
+
+Kun hän on saanut kirjeet valmiiksi, nousee hän lähteäkseen kävelylle
+ennen päivällistä. Häntä haluttaisi saada jutella jonkun kanssa. Mutta
+hän on yksin. Hän menee lasten luo.
+
+Lihava piika istuu puutarhasohvalla ja lukee Oikeita naisia, jonka
+rouva on antanut hänelle lainaksi. Lapsilla on ikävä, ne tahtovat
+uuteen paikkaan ja liikuskella.
+
+-- Miksei Loviisa kävele lasten kanssa? kysyy mies.
+
+-- Rouva sanoi, että nyt on liian kuuma.
+
+Rouva sanoi!
+
+Herra ottaa lapset mukaansa, lähtee kulkemaan tuonne maantietä pitkin,
+mutta huomaakin, että lapsia ei ole pesty, niiden kengät ovat
+rikkonaiset. Hän kääntyy takaisin.
+
+-- Miksi on lapsilla rikkonaiset kengät? kysyy hän Loviisalta.
+
+-- Rouva sanoi...
+
+Rouva sanoi!
+
+Hän lähtee kävelylle yksin.
+
+Tulee murkina-aika, kello on seitsemän. Nuoret eivät ole vielä
+palanneet. Kun on tarjoiltu kaksi ensimäistä ruokalajia, silloin ne
+tulevat. Tulevat remuten, nauraen, punaisina hehkuen.
+
+Rouva ja hänen ystävättärensä ovat etenkin riemuissaan ja löyhkävät
+konjakilta.
+
+-- Mitäs hauskaa ukko on sillaikaa saanut? sanoo rouva miehelle.
+
+-- Kävin kävelemässä lasten kanssa, sanoo mies...
+
+-- Eikö Loviisa ollut kotona?
+
+-- Juu, mutta hän ei joutanut.
+
+-- Ei minusta ole yhtään liikaa jos mieskin vähän hoitelee lapsiaan,
+sanoo ystävätär.
+
+-- Ei minustakaan, vastaa mies. Ja siksi huomautin minä Loviisalle,
+ettei hän saa antaa lasten kulkea likaisina ja repaleissa.
+
+-- Aina hävyttömyyksiä, kun tulee kotiin, sanoo rouva. Ei koskaan
+huvitella ilman ettei solvaista. -- Ja hyvin pingotettu kyynel
+tunkeutuu punottavasta silmästä.
+
+Ystävätär ja muut naiset katsovat mieheen raivoissaan.
+
+Valmistetaan hyökkäystä ja ystävätär hioo kieltään.
+
+-- Onko herrasväki lukenut Lutherin pöytäpuhetta vaimojen oikeudesta?
+alkaa hän.
+
+-- Mistä oikeudesta? kysyy vaimo.
+
+-- Hankkia itselleen toinen mies, jos nykyinen ei ole sovelias.
+
+Paussi.
+
+-- Vaarallinen oppi rouville, sanoo mies. Sillä siitä johdutaan miehen
+oikeuteen hankkia itselleen toinen vaimo, jos nykyinen ei ole sovelias,
+mikä viimemainittu on paljon tavallisempaa.
+
+-- En ymmärrä, sanoo rouva.
+
+-- Se ei kai ole Lutherin eikä minun syyni, vastaa mies. Yhtä vähä kuin
+sekään välttämättä aina on miehen syy, ettei hän sovellu vaimolle. Hän
+voi nimittäin soveltua jollekin toiselle aivan erinomaisesti.
+
+Kuolon hiljaisuus pöydästä noustaessa. Mies menee huoneeseensa. Rouva
+ja ystävätär asettuvat paviljonkiin.
+
+-- Miten brutaali! sanoo ystävätär. Ja sinä hienotunteinen,
+intelligentti nainen voit olla tuon egoistin piikana.
+
+-- Hän ei ole minua milloinkaan ymmärtänyt, huokaa rouva.
+
+Saadessaan lausua nämä musertavat sanat tuntee hän niin suurta
+itsetyydytystä, ettei mitenkään voi muistaa miehen niin monasti
+toistamaa vastausta: "Oletko sinä, ystäväni, niin syvä, etten minä,
+joka olen jotenkin hyvä-älyinen, voisi sinua ymmärtää? Etkö ole
+koskaan tullut ajatelleeksi, että mahdollisesti sinun pintapuolisuutesi
+estää sinua ymmärtämästä minua!"
+
+Mutta huoneessaan istuu mies, yksin.
+
+Hän suree; kärsii kuten olisi äitiään lyönyt. Mutta vaimohan oli lyönyt
+häntä kauan, lyönyt julkisesti, vuosikausia, ja hän ei ollut iskenyt
+koskaan takaisin ennenkun nyt.
+
+Tuo raaka, sydämetön, kyynillinen nainen, jota hän oli jumaloinut,
+jolle oli tahtonut antaa koko sielunsa, ajatuksensa, kaikki hienot
+tunteensa, tuo oli havainnut hänen valtiutensa ja siksi oli se häntä
+pilkannut ja alentanut ja laahannut loassa, ja raastanut hiuksista ja
+häväissyt. Oliko mies siis suuresti rikkonut, jos oli viimein kerran
+lyönyt takaisin, kun häntä oli julkisesti pilkattu. Oli, hän tunsi
+itsensä sittenkin niin rikolliseksi kuin olisi surmannut paraan
+ystävänsä.
+
+Lämmin kesä-ilta lankee hämärtäen ja kuu nousee.
+
+Kuuluu laulua salista. Mies lähtee puutarhaan ja istuutuu pähkinäpuun
+varjoon. Yksin! Pianon soinnutukset sulautuvat lauluun:
+
+    Usein, kun yö tuli harmaan
+    maailman melskeesen, vaivaan,
+    huokasi aalto ja puu,
+    sain syliss' uinua armaan; --
+    ääriltä tähtisen taivaan
+    katseli onneemme hiljainen kuu.
+    Nyt saan itkeä salaa
+    kaipauksen kyyneleen.
+    Ah, se ei konsana palaa
+    rakkauden kevääni kukkasineen!
+
+Hän nousi kävelemään pitkin puutarhan käytävää ja katsoi akkunaan.
+Siellä hän oli, hänen runoelmansa, jonka hän oli itselleen runoillut.
+Ja vaimo lauloi kyyneleisin äänin. Naiset sohvilla katselivat
+merkitsevästi toisiinsa. Mutta laakeripensaiden takana puutarhasohvalla
+tarinoi melkein supatellen kaksi herraa, sikaria sauhutellen. Hän
+kuunteli:
+
+-- Pelkkää konjakkia.
+
+-- Niin, se taitaa juoda.
+
+-- Ja siitä syyttävät miestä.
+
+-- Hävytöntä. Se rupesi juomaan jo Julianin ateljeerissä. Tiedäthän,
+että se aikoi maalariksi, vaan ei kyennyt. Ja kun hänet hylättiin
+näyttelyistä, kävi hän tuon poloisen kimppuun ja korvasi tappionsa
+naimakaupalla.
+
+-- Niin, olenhan minä kuullut. Ja sitten piinasi toista, niin että
+toinen on kun luuranko. Pitivät ensin omaa taloutta, ja vaikka sillä
+oli Parisissa kaksi piikaa, väitti olevansa miehen piika. Itse määräili
+kaikesta, väitti olevansa orjatar. Hoiti kehnosti kotia, jota piiat
+kavalsivat, ja toisen täytyi ristissä käsin katsoa miten mentiin
+perikatoon. Kun mies esitti pelastuksen keinoa, vastusti rouva; esitti
+mustaa, rouva tahtoi valkeaa. Niin se tuhosi miehen tahdonvoiman ja
+hävitti hänen intelligensinsä. Sitten muuttivat he pensioniin että
+rouva pääsisi vapaaksi taloudesta ja saisi antautua taiteelleen. Nyt
+kun hänellä ei ole ruuanlaittoa eikä muuta hommaa, ei hän niin hipaise
+pensseliä, huvittelee vain ystävättärensä kanssa. Hän halusi karkoittaa
+miehen työstäkin ja häväistä hänet juopottelulla, mutta eipäs
+onnistunut. Siksi vihaa hän miestä kuten moraalisesti valtiaampaansa
+ainakin, ja sitähän mies onkin.
+
+-- Niin, mutta raukkapa on mies, vastasi toinen.
+
+-- Niin siinä suhteessa, mutta sitähän olemme kaikki -- siinä
+suhteessa. Hän on yhä vaimoaan rakastanut, ja kaksitoista vuotta on
+kulunut. Mutta pahinta on se, että hän, joka ennen oli niin vahva,
+jonka sanaa pelättiin kamarissa ja lehdissä, alkaa lamautua. Minä
+puhelin hänen kanssaan aamupäivällä ja hän on kainoimmin sanoen sairas.
+
+-- Kertovat, että vaimo tahtoisi häntä hullujen huoneeseen ja että
+ystävätär auttaa häntä aikeissa.
+
+-- Oh, hyi hitto! Ja siinä se viitsii olla mokoman huvilentun orjana!
+
+-- Vaan tiedätkö, minkätähden se halveksii miestään enimmin? Siksi kun
+ei toinen voi elättää häntä hänen mielensä mukaan. Mies, joka ei voi
+elättää vaimoaan, ce n'est pas grand' chose, sanoi hän tässä eräänä
+päivänä päivällisillä. Ja minulla on vahvat syyni uskoa, että se
+muinoin tuumi, että mies kynällään toitottaisi hänet maalariksi.
+Onneksi ei toinen voinut poliittisten mielipiteittensä vuoksi ryhtyä
+mihinkään tekemisiin valtalehtien kanssa, ja sitten kartti hän
+taiteilijamaailmaa päämäärilleen vieraana.
+
+-- Vaimo siis tahtoi hyötyä miehellään, mutta kun mies ei kelvannut,
+niin hänet kaseerattiin. Kelpaapas toki vielä perheen elättäjäksi.
+
+    "Nyt saan itkeä salaa
+    kaipauksen kyyneleen," kuului salista.
+
+-- Pam! napsahti lyhyesti pähkinäpuun takaa. Joku oksa rusahti poikki,
+hieta rasahti.
+
+Herrat hypähtivät paikaltaan.
+
+Ruumis hienossa puvussa oli hietakäytävällä, pää penkin jalkaa vasten.
+
+Laulu vaikeni, naiset juosta puhalsivat ulos.
+
+Ystävätär hajuvesipulloineen rupesi pirskoittamaan kuollutta.
+
+-- Hyi, kuollut, huudahti hän ja hypähti taapäin ja tukki nenäänsä kun
+näki ettei se ollutkaan pyörtynyt.
+
+Vanhempi herroista, joka kumartui kuuntelemaan kuolleen rintaa, kohotti
+päätään, sanoi:
+
+-- Hiljaa, naiset!
+
+-- Miten brutaali! sanoi ystävätär.
+
+Vaimo pyörtyi ystävättärensä syliin ja naiset huolehtivat hellästi
+hänestä.
+
+-- Heti hakemaan lääkäriä, huusi vanhempi herra. Juoskaa!
+
+Ei kukaan liikahtanutkaan, kaikki tungeksivat vain pyörtyneen vaimon
+ympärillä.
+
+-- Minkä surun teki vaimolleen! Mikä mies, mikä mies! vaikeroi
+ystävätär!
+
+-- Ette pane niin tikkua ristiin kuolevan tähden, mutta kyllä
+pyörtyneen. Ajakaa siihen konjakkia, niin kyllä selviää!
+
+-- Oh! Oh! Kurja mies, hän ansaitsi kohtalonsa! selitti ystävätär.
+
+-- Ei, hän ei olisi tosiaan ansainnut niin kurjaa kohtaloa kuin joutua
+elävänä teidän käsiinne! Tietäkää huutia naiset, kunniaa perheen
+elättäjälle!
+
+Hän nousi ylös ja hellitti kuolleen käden.
+
+-- Loppu tuli, sanoi hän.
+
+Ja se tuli.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Avioelämää II, by August Strindberg
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 46194 ***
diff --git a/46194/46194-8.txt b/46194/46194-8.txt
deleted file mode 100644
index 9ae5b80..0000000
--- a/46194/46194-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7386 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Avioelämää II, by August Strindberg

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

-with this eBook or online at www.gutenberg.org

-

-

-Title: Avioelämää II

-       Kahdeksantoista aviojuttua

-

-Author: August Strindberg

-

-Translator: Joel Lehtonen

-

-Release Date: July 5, 2014 [EBook #46194]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOELÄMÄÄ II ***

-

-

-

-

-Produced by Tapio Riikonen

-

-

-

-

-

-

-AVIOELÄMÄÄ II

-

-Kahdeksantoista aviojuttua

-

-

-Kirj.

-

-AUGUST STRINDBERG

-

-

-Suom. ["Giftas"] Joel Lehtonen.

-

-

-

-K. Kaatra, Tampere, 1907.

-

-

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

- Johdanto.

- Post-Scriptum.

- Syksy.

- Leivän puute.

- Lapsi.

- Rikollinen luonto.

- Maksua vastaan.

- Ilman vihkimistä ja vihittyinä.

- Kaksintaistelu.

- Paripuolet.

- Ei riitä.

- Eräs nukkekoti.

- Vahvempi.

- Kuten kyyhkyt.

- Hänen runonsa.

- Vanua, vanua!

- Afääriä.

- Taikauskoa.

- Hänen piikansa eli debet ja kredit.

- Perheen elättäjä.

-

-

-

-

-Johdanto.

-

-

-Rakastaa, se on: jatkaa elämää tulevassa sukupolvessa jonkun

-tois-sukupuolisen yksilön kanssa, näyttää olevan pelkästään miehen

-ominaisuus.

-

-Mies uhraa sentähden kaikki saadakseen elää sen naisen kanssa, jota hän

-rakastaa.

-

-Nainen rakastaa miehessä ainoastaan niitä etuja ja miestä ainoastaan

-niine etuineen, joita tämä hänelle tarjoo. Tätä miehen ominaisuutta on

-nainen aina käyttänyt hyväkseen ja miehestä tuli siten toden tosiaan

-orja, sillä se joka tekee työtä toisen hyväksi ilman korvausta, on

-orja.

-

-Kun nainen siis sanoo olevansa orjatar, niin hän valehtelee.

-

-Nainen on keksinyt ruveta ottamaan maksua lemmestään. Prostitutsionissa

-ottaa hän maksun kerralta, avioliitossa pitkäaikaisella kontrahdilla.

-Mutta maksun kaikessa tapauksessa. Teeskennellen vastustelevansa, on

-hän kiihoittanut miehen intohimoa ihan heikkopäisyyteen, joka ilmenee

-naisten jumaloimisessa ja eroottisessa runoudessa, ja jonka vuoksi mies

-aina meidän päiviimme saakka on elänyt itsepetoksen autuudessa

-tuntematta alennustilaansa ja naisen oikeaa olemusta ja hänen

-vallitsevaa asemaansa.

-

-Miksi ei minkään maan kirjallisuudessa löydy ainoaakaan naisen

-kirjoittamaa ylistyslaulua miehelle? Siksi että nainen halveksuu

-masentamaansa miestä.

-

-Kun nainen on laiskiintunut, on mies tehnyt työtä. Mies on kantanut

-koko kuorman, viljellyt maan, jalostanut raaka-aineet, hävittänyt

-taikauskon, tehnyt kaikki keksinnöt, suojellut hengellään kotia ja

-isänmaata, naisen ollessa rauhassa ja nauttiessa hedelmät miehen työstä

-ja vaivoista. Ja tästä hyödyllisestä yhteiskunnan jäsenestä on nyt

-tehty narri, tätä uhrautuvaa aviopuolisoa, joka on ahertanut voimansa

-loppuun vaimon ja lasten edestä, kohdellaan nyt kuin rikollista.

-

-Nainen valehtelee sanoessaan, että häntä on aina sorrettu ja ettei hän

-koskaan ole saanut toimia yhteiskunnallisissa töissä.

-

-Hän on kaikkina aikoina päässyt johtovirkoihin.

-

-Hän on ollut keisarinnana tuntematta maan lakeja, abbedissana käymättä

-korkeakouluja, ja hänellä, jonka tukena on ollut työtä tekevä ja huolta

-pitävä puoliso, on ollut mitä parhain aika antautua tieteelle ja

-taiteelle.

-

-Miksei ole antautunut?

-

-Hän on ollut laiska.

-

-Nainen valehtelee sanoessaan että lapset ja talous ovat vieneet hänen

-aikansa.

-

-Sillä hän on lykännyt työnsä 1:o kätilölle, joka on hänet päästänyt

-synnytyksissä, 2:o ämmälle, joka on imettänyt, 3:o koulumamselille,

-joka on kasvattanut, 4:o "köksälle", joka on valmistanut ruuan, 5:o

-sisäkölle, joka on siistinyt miehen huoneen, 6:o "huusalle", joka on

-korjannut miehen paidat ja ommellut nuo ylistetyt napit housuihin, 7:o

-taloudenhoitajattarelle, joka on hoitanut koko talouden.

-

-Mitäs sitten on nainen tehnyt?

-

-Hän on laiskotellut!

-

-Mitä yhteiskuntaan tulee, niin näyttää nainen sekautuneena siihen

-puuhaan rakentaneen koko tuon mainion vehkeen. Se on nimittäin

-rakennettu patriarkaatille eli isän velvollisuudelle elättää naisen

-synnyttämät lapset. Hyvin viekas keksintö, sillä isyyttä ei voida

-todistaa. Oikeudenmukaisimmin olisi yhteiskunta pitänyt rakentaa

-matriarkaatille, sillä ainoastaan äitiyden voi todistaa.

-

-Mutta matriarkaatissa olisi äidin pitänyt tehdä työtä -- ja se ei häntä

-huvittanut.

-

-Näin on tullut vallitsemaan se kummallinen vääryys, että mies yksin saa

-elättää naisen, joka on ollut osakkaana heidän yhteisessä huvissaan, ja

-kaikki naisen lapset. Eikä nainen ole hävennyt ottaa lahjaa vastaan.

-

-Mutta orjilla eläminen on aina turmellut ja alentanut orjain haltijaa.

-Siksi on nainen jäänyt takapajulle. Laiskuudesta ovat hänen ruumiinsa

-lihakset tulleet heikommiksi kuin miehen, ajattelun puutteesta on hänen

-älynsä jäänyt tylsemmäksi.

-

-Nainen saattaa taideratsastajana ja nuorallatanssijana, johon ammattiin

-yleisön suosio ja onni hänet viettelee, kehittää lihaksiaan, mutta ei

-koskaan sellaisiksi kuin mies.

-

-Nainen on säätänyt lakia, hallinnut, huseerannut, propageerannut

-uskontoja [Constantinus suuren vaimohan teki tuon oivan kristinopin

-Europan valtiouskonnoksi], politikoinut, sytyttänyt sotia, järjestänyt

-uskonvainoja kaikkina aikoina, mutta sentään useimmiten piilossa

-miesrukan selän takana, sillä nainen on aina ollut kavala pelkuri.

-

-Hän on ollut perustuslaillinen monarkki ja miehet vastuunalaisia

-ministereitä.

-

-Meidän päivinämme näyttää nainen heränneen ja nähneen kieron asemansa

-ja ruman tehtävänsä ja sen että valta luisuu hänen käsistään; sillä

-mies on myös herännyt ja alkanut huomata, että häntä on petetty.

-

-Sen kautta, että pelkuri ja laiska nainen on ajanut miehen yksin

-sotaan, on miesten luku vähentynyt.

-

-Myös sen kautta, että miehet ovat saaneet tehdä työtä yksinään yli

-voimain, on miesten sukupuoli pilattu työllä. Nyt kun miehet taas

-eivät tahdo antautua avioliittoon pelkiksi naisen hyödyttäjiksi, on

-paljon naisia jäänyt naimattomiksi, s.o. ilman miehiä, joita he

-orjuuttaisivat.

-

-Siitäpä johtuu naissukupuolen raivoisa kirkuna, joka muodostaa niin

-sanotun naiskysymyksen.

-

-Nyt nainen herää ja katuu. Katuu tuhmuuttaan, ei vikojaan. Nyt tahtoo

-hän ehtiä toisen edelle, viekkaudella ja petoksella.

-

-Sanoo tahtovansa tehdä työtä. Valehtelee: tahtoo valtaa ja omaisuutta.

-Ensin tahtoo hän n.s. Naidun Naisen Omistusoikeudella hommata

-poikkeuslain, joka täydellisesti vapauttaa hänet elättämästä lapsiaan.

-

-Miehen, joka on yksin luonut maan kaikki hyödykkeet, järjestänyt

-työmarkkinat, kaupan ja teollisuuden, tulisi oikeastaan olla kaiken

-omaisuuden omistaja. Ja jos oikeus vallitsisi, ei nainen saisi periä.

-Nyt on hänellä kuitenkin perintöoikeus ja, mikä vielä pahempi,

-naimaosakin.

-

-Avioliiton kautta on mies yksinään velvollinen elättämään vaimon ja

-hänen lapsensa, olivatpa lapset sitten miehen tai ei.

-

-Naisen perimä, tai työllä ansaitsema, omaisuus pitäisi nyt

-luonnollisesti käyttää kaikkien yhteiseen elantoon.

-

-Mutta nyt vaativat naiset saada huvitella omallaan. He puhuvat

-perinnöstä kuin omastaan. Kuka on työllään koonnut sen, mitä he perivät

-(isältä tai äidiltä)? Tietysti joku mies, (isä tai isoisä) ei nainen.

-On aivan kohtuullista, jos niitä vähiä murusia, joita vaimo joskus tuo

-myötäjäisinään avioliittoon, käytetään miehen velkoihin, mitkä oli

-tehty saavutetun työtaidon hankkimiseksi.

-

-Tapahtuu luonnoton vääryys, jos nekin muruset eroitetaan vaimolle niin

-että rikas vaimo usein voi antaa köyhän miehen elättää itseään.

-

-Jo nykyjään säätää Ruotsin laki, että avioehdon kautta naisen omaisuus

-(miehen kokooma) eroitetaan perheen ylläpidosta. Milloin pelastetaan

-miehen omaisuus (hänen tai muiden miesten kokooma) tuhlaavaisen,

-komeutta rakastavan naisen käyttövallasta? Naimakaaren 9:nen luvun 1 §

-säätää:

-

-Jos vaimo jotakin omalla työllään ansaitsee, saakoon hän myös sitä

-hallita.

-

-Mutta jos nainen työskentelee kodin ulkopuolella, on miehen palkattava

-palvelijat, jotka tekevät hänen tehtävänsä (?) kotona. Siten on mies

-Ruotsissa todenteolla naisen hyödyttäjäorja, ja sittenkin kirjoittavat

-miehet nimensä naisten omistusoikeusanomusten alle.

-

-Norjassa on mies täydellisesti naisen mielivallan alla. Siellä saavat

-merimiesten vaimot nostaa miehen palkan laivain isännistöltä, kun mies

-on matkoilla. Ja kun mies palaa kotiin, on perhe usein lisääntynyt

-ilman hänen myötävaikutustaan!

-

-Monet miehet eivät tahdo mennä naimisiin, koska heillä on saatavilla

-jos miten paljon huvinhaluisia naisia, jotka, maksua vastaan tietysti,

-(mies ei koskaan saa maksua) ovat taipuisia antautumaan vapaisiin

-suhteisiin.

-

-Täten ovat monet miehet pelastuneet avioliiton orjuudesta. Mutta nyt

-kiukkuavat nuo älykkäät naiset näille suhteille, jotka estävät

-avioliittojen syntymistä. Tämä on federatsioonin suuri salaisuus.

-Naiset näkevät, että miehet ovat olleet heitä viisaampia ja tahtovat

-nyt pakottaa miehiä laillistettuun prostitutsiooniin (= avioliittoon).

-

-Uusi surkea todistus naisen pilaantumisesta. He eivät tahdo synnyttää

-lapsia, sanovat naiset. Hyvä! Mutta naimisiin he kyllä tahtovat.

-Se on: tahtovat antaa miehen elättää itseään täyttämättä niitä

-velvollisuuksia, jotka heille tulee ottamalla vastaan elatusta. Tämä on

-petosta!

-

-Vielä tahtovat he äänioikeutta. Ilman velvollisuuksia luonnollisesti.

-Suorittamatta sotapalvelusta. Se on: he äänestävät miesten hengestä

-panematta omaansa vaaralle alttiiksi. He määräävät verot, säätävät

-lait, päättävät sodasta ja rauhasta. He määräävät kaiken, sillä he ovat

-enemmistönä.

-

-Olkaa varuillanne, miehet!

-

-M:me Adam, joka asetettiin ehdokkaaksi viime vaaleissa Ranskassa,

-kieltäytyi ehdokkuudesta kirjoitelmalla, jossa hän kehoitti naisia

-ajattelemaan velvollisuuksiaan ennenkun vaativat oikeuksia.

-

-Ajaakseen miehen avionuottaan, ovat naiset nyt onnistuneet saamaan

-kapakatkin kiinni. Miehen on seurusteltava "perheissä".

-

-Kyllä olemme paljon saaneet lukea nuorista miehistä, jotka käyvät

-tanssiaisissa ja matkustelevat kylpylaitoksiin onkimaan rikkaita

-perijättäriä. Lukekaamme nyt muutamia hyviä kertomuksia

-(objektiivisia!) hellistä äideistä, jotka kulettavat alastomia

-tyttäriään kylpypaikoille ja tanssiaisiin pauloakseen niille elättäjiä.

-

-Kun nyt nainen, levättyään hyvässä unessa 6,000 vuotta, tahtoo hädän

-pakottamana tunkeutua työmarkkinoille, jotka mies on järjestänyt, on

-hänet, etenkin kun hän tunkeilee julkeasti ja pilattuna, niiltä

-karkoitettava! Työmarkkinat on perheen elättäjän!

-

-Ulos kuhnurit!

-

-Mutta nainen ei tahdokaan työmarkkinoille, hän tahtoo virkoihin ja

-johtajan paikoille. Miksi tahtovat kaikki tytöt tulla lääkäreiksi?

-Tietysti siksi, että pappien suistuttua lääkärit ovat sallimana,

-velhomaisuutensa kautta, jota heidän virkansa vahvat etuoikeudet

-suojelevat.

-

-Kun Tukholman korkeakoulussa jaettiin miehisen matematiikan professorin

-palkka ja annettiin puolet naiselle, tehtiin rikos oikeutta vastaan.

-

-Ja siitä miehet riemuitsivat!

-

-Ja naiset ilkiävät valittaa, että heillä on huonommat palkat kuin

-miehillä. Ensinnäkin on se osaksi valetta. Niillä markkinoilla, jotka

-nainen itse on järjestänyt, on hänellä aina paremmat palkat. Paheen

-markkinoilla saa hän yksin palkkaa, mies ei mitään, ja voi miestä, jos

-tohtii pyytää! Näyttämöllä, jossa ruumiillisista sulouksista maksetaan,

-ei yksikään oopperalaulaja saa sellaisia honoräärejä kuin arvokas

-tanssijatar. Opettajattarena, johon virkaan nainen pääsee kohtalaisen

-tutkinnon suoritettuaan, saa nainen paremman palkan kuin mies, joka on

-suorittanut vaikean tutkinnon. Vuonna 1867 maksettiin gradueeratulle

-opettajalle 750 kruunua, mutta kansakoulunopettajattarille aina 1,800

-kruunuun. Ja opettajattarille annettiin stipendejä mennäkseen

-opintomatkoille ulkomaille.

-

-Ja jos nainen tunkeutuu perheen elättäjän (miehen) työalueelle, tekee

-hän murtovarkauden. Sitäpaitse on hänen työnsä huonompaa kuin miehen,

-sillä hän on heikompi ja laiskempi kuin mies; siksi on hänelle

-maksettava vähemmän palkkaa.

-

-Naisella on myös sentähden vähemmän palkkaa, ettei laki velvota häntä

-elättämään perhettä. Myös sentähden, että nainen elää vähemmällä. Miksi

-vähemmällä? Siksi, että mies kaikissa huvituksissa maksaa naisen

-puolesta. Lista-tanssiaisissa on pilettejä sekä herroja että naisia

-varten, mutta mies lunastaa molemmat. Aina on miehen kutsuttava. Nainen

-on ahnas. Hän ottaa maksun kaikesta, hamasta seurastaan hempeensä

-saakka. Onko koskaan maailmassa sisar "bjuudannut" veljeään? Mies saa

-maksaa kaiken, ne joululahjatkin, jotka nainen hänelle antaa.

-

-Nainen on useimmiten hutiloija ja kun hän on pankkiviroissa, täytyy

-miesten tarkastaa hänen tekemänsä työt. Maalla, tiesi muudan maamies

-kertoa, täytyy vahtia naisia kun ne on ulkotöissä, kitkemässä tai

-paimenessa, muuten ne kyykähtävät nurmelle lörpöttelemään. Humbuugia

-siis tuo naisen ahkeruus!

-

-Ensimäinen Ruotsissa ylioppilastutkinnon suorittanut nainen lunttasi

-tutkinnossa hullummin kuin koskaan pojat ennen. Hän antoi nitoa Raben

-kieliopin latinan sanakirjan lehtien väliin.

-

-Sai reput, muistaakseni, sillä kertaa; mutta pääsi vuoden päästä. Ja

-kun hän kuoli, juhlittiin häntä kyynelin kuten uranuurtajaa, sekä

-naisten että -- miesten!

-

-Voi niitä kilttiä miehiä!

-

-Nainen on säätänyt kaksi moraalilakia: toisen miehiä, toisen naisia

-varten. Jos mies ja nainen ovat yhteydessä keskenään, sanotaan naista

-marttyyriksi ("vietelty" tyttö parka) ja miestä raukaksi (sellainen

-roisto ja viettelijä).

-

-Miten tuollainen viettely nyt oikeastaan tapahtuu, sitä ei jokainen

-tiedä kokemuksestaan; mutta Perustuslaki (luultavasti naisten salaa

-säätämä) kieltää siitä puhumasta.

-

-Jos tulee lapsi. Heti esiintyy laki ja mies tuomitaan _yksinään_

-kustantamaan sen orpokotiin tai elättämään sitä. Miksei kumpaistakin?

-Molemmathan tuosta suloudesta nauttivat. Jos mies ei jaksa maksaa,

-pannaan hänet vankeuteen. Mutta nainen on vapaa! Tuo kurja viettelijä

-saa siten vastata yhteisestä viasta.

-

-Vielä: avioliitossa petetty aviomies on naurettava, petetty vaimo on

-traagillinen. Päin vastoin pitäisi olla, sillä uskoton mies ei hommaa

-perheeseen vierasta jäsentä, mutta vaimo kyllä usein hommaa. Ja

-sitäpaitse on vaimolla suurempi velvollisuus pysyä uskollisena kuin

-miehellä, sillä vaimo ottaa maksua mieheltä uskollisuudestaan; mutta

-mies ei!

-

-Naisella on siis kaksi moraalilakia.

-

-Vielä eräs seikka. Vietellylle tytölle ei tule mitään muuta vahinkoa

-kuin se että hän menettää naisväen kunnioituksen sentähden, että hän

-oli typerä. Miehet naivat sekä vieteltyjä tyttöjä ja leskiä että

-prostiteerattuja naisia. Ne eivät juonittele lainkaan niissä asioissa.

-Vain naiset ja Björnson nykyään vaativat puhtaita nuorukaisia.

-

-Nainen on kuten sanottu, aina kiskonut hyötyä pettämältään mieheltä ja

-kiihoittamalla ja tyydyttämällä hänen auttamatonta intohimoaan, pitänyt

-häntä rakkauden kahleissa.

-

-Nainen kutsuu itseään, tuossa ijänikuisessa itsemairittelussaan,

-nimellä Mykkä. Hän ei muka osaa puhua, ei vainkaan! Ja kuitenkin on

-naisväen kieli aina Sokrateen päiviltä saakka kuuluisa. Mykkä! Hyvä se

-että hän vaikenee seurakunnassa, sillä ken on valehdellut 6000 vuotta

-ja kauemmankin, hän ei voi eroittaa totuutta valeesta. Hän, joka ei

-koskaan ole ajatellut niin ainoaa hyödyllistä keksintöä eikä tehnyt

-työtä, hän on menettänyt sananvaltansa kunnes hän katuu, kääntyy ja

-tekee parannuksen.

-

-Hän ei ole koskaan välittänyt mistään muusta kuin itsestään, ei

-milloinkaan yleisasioista. Jos olisi tahtonut, olisi hän kauan sitten

-ymmärtänyt hyvin kaikki yhteiset asiat.

-

-Karakteristista muuten, miten nainen, joka sai valikoida kaikkia aloja,

-valitsi vain kehnoja: keisarinnana ja kuningattarena on hän ollut

-tyrannillinen, vähäpätöinen tai huono, abbedissana punonut konnan

-juonia pappien kanssa, näyttelijänä ja nuorallatanssijana näyttänyt

-ruumistaan, prostitueerattuna ja vaimona kaupannut hempeään.

-

-Mitenkähän sitten naisten jumaloiminen on oikeastaan syntynyt ja mitä

-se on? Minä arvelin ennen, että se oli pojan kunnioitusta äitiä

-kohtaan, mutta pelkäänpä erehtyneeni. Minä en usko enää että on

-erikoisen kunnioitettavaa "synnyttää eläviä sikiöitä." Mutta nainen lyö

-rahaksi kaikki: äitiyden on hän saanut julistetuksi pyhäksi. Raskauden

-aikana on hän irtautunut kaikista perheen emännän velvollisuuksista ja

-on paukannut visusti miehen päähän sen, että häntä täytyy hoidella mitä

-paraiten ja lellitellä mitä eniten. Hän on viekkaudella hankkinut

-itselleen oikeuden tehdä mitä tahtoo yhdeksänä kuukautena. Hänen täytyy

-loikoa sohvalla, lukea rauhallisia kirjoja, jotka eivät häntä säikytä

-(ei Nordauta eikä Schopenhaueria), saada paraita ruokia, ajella

-vaunuilla; ja mies ei saa inttää häntä vastaan, sillä siitä voisi

-koitua ikävyyksiä lapselle. Ja mies uskoo mokomaa, vaikka hän tietää

-alaluokan naisten synnyttävän helpoimmin sentähden, että he tekevät

-raskasta työtä, uskoo, vaikka tietää lääkärin määränneen jonkun ensi

-kertaa raskaana olevan naisen luuttuamaan lattioita. Hyvin käytetyn

-yhdeksän kuukauden päästä, kun mies on lopullisesti dreseerattu,

-tulevat muutaman tiiman kivut, huomatkaa, seuranaan mitä suurin ilo ja,

-sanokaamme suoraan, nautinto.

-

-Tämän parin tunnin kärsimyksen mies saa korvata elinkautisella

-vankeudella.

-

-Sitten on äidinrakkaus puhkeeva ihanina kukkina kuorestaan ja nainen,

-äiti, madonna loistossaan ilmestyvä.

-

-Äidinrakkaus ilmenee seuraavalla tavalla. Hankitaan imettäjä, joka

-täyttää äidin "armaimman" velvollisuuden. Äiti on liian heikko

-imettämään itse ja hänellä "ei ole antaa". Sitten jätetään äidinhuolet

-lapsenpiialle, sitten koulun opettajattarelle ja vihdoin miehelle.

-

-Äidinrakkaus on kuolemaa väkevämpi: kirjoittaa eräs herrasmies!

-

-Jumaliste niitä herrasmiehiä!

-

-Heti kun joku mies suurilla lahjoillaan saa vaikuttavan aseman,

-ilmestyy nainen kiskomaan hyötyä hänestä ja alentamaan häntä.

-

-Sokrateella oli vaimo, joka, kun ei voinut pakottaa miestään mairimaan

-naisia, häpäisi hänet.

-

-Kun Kristus tuli muotiin ja suurvallaksi, alkoivat naiset tuumia miten

-saisivat hänestä hyötyä tai hänet viralta.

-

-He eivät olisi hänestä hyötyneet, sillä hän oli naisvihaaja, siksi

-panivat he hänet viralta. Kun hänellä ei ollut vaimoa, eivät he voineet

-ylentää hänen vaimoaan miestä alentaakseen. Aprikoivat asiaa neljä

-sataa vuotta, ja jo keksivät. Ottivat ja tekaisivat hänen äitinsä,

-timmermannin vaimon, "Jumalan äidiksi." Kun kerran Jeesus oli Jumalan

-Poika, niin oli Jumalan äiti Jeesuksen mummo. Kylläpä vaati tällainen

-keksintö oikein naisen aivoja! Ei tämä tosin varsin viisasta ollut,

-paremminkin hölmöä, mutta kavalaa se oli, sillä määrään päästiin. Mies

-(Jeesus) oli pantu viralta ja nainen (madonna) nostettu valtaan.

-

-Lahjakkaan marttyyrin sijalle typerä nainen!

-

-Mutta sitten piti Jumalan äidin tietysti tulla äidiksi ilman

-epäpuhdasta yhteyttä miehen kanssa.

-

-Ja sitten tehtiin timmermanni Joosepista aisankannattaja ja sitten

-julistettiin Jeesus isättömänä syntyneeksi kuten Phylloxera ja

-mahoampiainen.

-

-Sitten sopi nainen asioista pappien kanssa ja sitten poltettiin ne,

-jotka eivät uskoneet tuohon ihanaan madonnaan.

-

-

-

-

-Post-Scriptum.

-

-

-Ylläolevan kirjoitettuani on eräs artikkeli Matriarkaatin historiasta,

-tämän vuoden Nouvelle Revuessa maalisk. 15 p:ltä, yhä vahvistanut

-epäilyksiäni siitä, että naisliike on palautumista naisvaltaan, joka

-muinoin on ollut olemassa ja jonka peruja ovat naisen jumaloiminen,

-madonnan palvelus, naidun naisen omistusoikeus y.m. Artikkelin tekijä,

-Paul Lafargue, lopettaa kirjoitelmansa seuraavasti:

-

-"Patriarkaalinen perhe on siis verrattain nuori yhteiskunnallinen muoto

-ja se vihittiin monen monilla rikoksilla, jotka kaikki ehkä

-tulevaisuudessakin uusiintuvat, jos yhteiskunnat koettavat jälleen

-muodostua matriarkaateiksi."

-

-Sitä koetetaan paraikaa, vaikka kavalasti hyökäten. Ja keinot ovat

-

-    _Naidun naisen omistusoikeus_

-

-               ja

-

-    _nainen työmarkkinoilla_,

-

-jos nimittäin mies yhä jää perheen elättäjäksi. Siis miehet, olkaa

-varuillanne!

-

-

-

-

-Syksy.

-

-

-He olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Onnellisinako? Mikäli olot

-sallivat. He olivat kiskoneet tasaväkisesti, tasaväkisesti, kuten kaksi

-yhtä vahvaa nautaa, jotka vetävät kukin köydenpäästään.

-

-Ensimäisenä vuotena haudattiin tietysti paljon kuvitteluja avioliiton

-absolutisesta autuudesta. Toisena vuonna tulivat lapset ja elämän

-ankara aherrus ei jättänyt paljon aikaa aprikoimiseen.

-

-Mies oli kotirakas, ehkä hyvinkin, ja perhe oli hänen pieni maailmansa,

-jonka keskipisteenä hän oli; lapset olivat säteitä ja vaimo koetti

-hänkin olla jonakin sisustan pisteenä, mutta ei keskellä ympyrää, sillä

-siinä oli mies, ja siksi lankesivat säteet joskus yhteen, joskus

-erilleen ja kokonaisuus särkyi.

-

-Nyt kymmenentenä vuonna nimitettiin mies vankilain tarkastuslaitoksen

-sihteeriksi ja hänen oli lähdettävä matkoille. Tämä uhkasi hänen

-kotoisia tapojaan ja hän oli melkein tyytymätön kun hänen kohta oli

-koko kuukaudeksi lähdettävä kodistaan. Hän ei oikein tiennyt, mitä hän

-tulisi enimmän kaipaamaan, vaimoa vaiko lapsia; ehkä kaikkea.

-

-Lähtöpäivän edellisenä iltana istuu hän sohvallaan ja katsoo kun vaimo

-latoo vaatteita hänen matkalaukkuunsa. Vaimo on polvillaan permannolla

-ja laittelee laukkuun liinavaatteita. Hän puhdistaa pölyn mustista

-vaatteista, kääntää ne huolekkaasti, jotta ne sopivat mahdollisimman

-pieneen tilaan; eihän mies sellaisia asioita ymmärrä. Vaimo ei ollut

-kodissa koskaan ruvennut palvelijan asemaan, tuskin hänen

-vaimokseenkaan. Hän oli äiti: lasten ja miehen. Hän ei koskaan

-nöyryytetyin mielin ryhtynyt parsimaan miehen sukkia, hän ei koskaan

-tarvinnut kiitoksia. Eikä hän koskaan arvellut miestä tällaisesta

-velalliseksi, sillä antoihan mies vastineeksi hänelle ja hänen

-lapsilleen sekä ehyitä sukkia että paljon muuta, jota hän olisi saanut

-hankkia raskaalla työllä maailmalla lasten täytyessä jäädä yksin

-kotiin.

-

-Mies istui sohvan nurkassa ja katseli vaimoaan. Nyt kun jäähyväisten

-hetket lähenivät, alkoivat jo pienet kaipauksen ennakkosuoritukset. Hän

-katseli naisen vartaloa. Lapaluut olivat jo vähän pönkällään, ja selkä

-oli koukistunut työstä kehdon, silityslaudan ja lieden luona. Miehenkin

-selkä oli kumarassa työstä kirjoituspöydän ääressä ja hänen oli

-täytynyt hankkia apulaiset silmilleen. Mutta nyt ei hän tosiaan

-ajatellut itseään. Hän huomasi, että naisen palmikot olivat ohuemmat

-kuin ennen ja että jakauksessa näki valkenemisen oireita. Hänenkö

-vuoksensa nainen oli kukoistuksensa kadottanut, hänenkö ainoastaan? Ei,

-koko sen pienen yhteiskunnan, jonka he kaikki muodostivat; sillä olihan

-vaimo tehnyt työtä itsensäkin puolesta. Ja miehenkin päälaella oli

-tukka ohennut taistelussa kaikkien edestä. Hän olisi ehkä ollut

-nuorekkaampi, ellei niin monta suuta olisi ollut odottamassa, jos hän

-olisi ollut yksin, mutta hän ei hetkeäkään toivonut, että hän olisi

-ollut yksin.

-

--- Hyvää tekee, kun pääset vähän kotoa jaloittelemaan, sanoi vaimo,

-sinä oletkin istua kyköttänyt sisällä ihan liian paljon.

-

--- Olet hyvilläsi kun pääset minusta, sanoi mies hiukan katkerana,

-mutta minulle tulee teitä ikävä.

-

--- Sinä kaipaat kuin kotikissa lämmintä nurkkaa, vaan en minä luule,

-että sinä kaipaat minua kovinkaan hirveästi.

-

--- No entäs lapsia?

-

--- Niin, kun olet poissa, mutta kun olet kotona, niin kitiset niiden

-tähden, ei pahasti tietysti, mutta kuitenkin! Oo, ei, kyllähän sinä

-niistä pidät, uskonhan minä, en tahdo sinua väärin syyttää.

-

-Illallisella oli mies hyvin lauhkea ja tunsi mielensä alakuloiseksi.

-Hän ei lukenut iltalehtiä, mutta koetti vain päästä puheisiin vaimonsa

-kanssa; mutta tällä oli niin paljon huolehtimista, ettei hän ruvennut

-pitkiin tarinoihin ja sitäpaitse olivat hänen tunteensa ehtineet hyvin

-terästyä kymmenen vuoden ottelussa lasten kamarissa ja keittiössä.

-

-Mies oli kovin tuntehikas, vaikkei tahtonut sitä näyttää ja

-epäjärjestys hänen huoneessaan vei häneltä sielun rauhan. Hän näki

-jokapäiväisen elämänsä, olemassaolonsa kappaleita nakeltuina sinne

-tänne tuoleille ja piirongeille ja avonainen, musta matkalaukku ammotti

-hänestä kuin ruumiskirstu, jossa valkeat vaatteet olivat kääriliinoina

-mustien vaatteiden ympärillä, joissa näkyivät hänen polviensa ja

-kyynäspäittensä jälet ja hänestä oli kuin viruisi hän itse tuossa

-valkeassa tärkkipaidassa valmiina suletun kannen alla pois

-kannettavaksi.

-

-Huomisaamuna, elokuun aamuna, hyökkäsi hän ylös sängystä, pukeutui

-sydän kurkussa ja oli hyvin hermostunut. Hän meni lasten kamariin ja

-suuteli kaikkia lapsia, jotka hieroivat unta silmistään, ja syleiltyään

-vaimoaan hypähti hän ajurin rattaille lähteäkseen asemalle. Matka,

-esimiesten seurassa, hauskuutti häntä ja hänestä tuntui tosiaan hyvältä

-vähän virkisteleidä. Koti jäi taakse kuin tympeä sänkykamari ja hän oli

-oikein iloinen saapuessaan Lindköpingiin.

-

-Seuraava päivä vietettiin hienoilla vankilapäivällisillä suuressa

-hotellissa, jossa juotiin maaherran, mutta ei vankien menestykseksi,

-vaikka viimemainitun kuitenkin luulisi olleen matkan tarkoituksen.

-Mutta sitten tuli ilta ja olo yksinäisessä huoneessa. Sänky, kaksi

-tuolia, pöytä, komuuti ja yksi steariinikynttilä, joka levitti kehnoa

-valoa alastomille tapeteille. Sihteeri oli ihan hädissään. Ei ollut

-mitään: ei tohveleja, yönuttua, piippuhyllyä, kirjoituspöytää; ei noita

-pikkukapineita, jotka muodostivat ihan koko hänen elämänsä. Entä vaimo

-ja lapset? Mitenkähän ne nyt voivat? Olivatkohan terveitä? Sihteeri

-tuli rauhattomaksi ja synkeäksi. Kun hän aikoi vetää kelloaan, ei ollut

-kellonavainta. Se jäi kotiin kellotelineelle, jonka kerran hänen

-vaimonsa morsiamena ollessaan oli hänelle ommellut. Hän asettui

-makuulle ja sytytti sikarin. Mutta sitten täytyi hänen nousta

-ottaakseen erästä kirjaa matkalaukustaan. Kaikki oli siihen niin

-huolellisesti ladottu, että hän pelkäsi tekevänsä pahaa siivoa. Mutta

-kun hän siinä kaiveli, niin löysi tohvelit! No kaikkea se eukko ehtii

-ajatella! Ja sitten sai hän kirjan käsiinsä! Mutta ei tullut luvusta

-mitään. Siinä loikoessaan ajatteli hän menneitä päiviä, vaimoaan

-kymmenen vuotta sitten. Ja silloin ilmestyi kuva menneiltä ajoilta ja

-nykyinen haihtui sikarin sinisen ruskeihin sauhuihin, jotka kierrellen

-kohosivat sadeveden tahraamaan lakeen. Ja hän kaipasi rajattomasti.

-Jokainen lausuttu tyly sana viilsi hänen korvaansa ja hän katui vaimon

-jokaista karvasta hetkeä, joiden tuloon hän oli syypää. Viimein

-nukahti.

-

-Huomenna työtä ja uudet päivälliset ja maljat tirehtöörin, mutta ei

-vieläkään vankien menestykseksi. Ilta yksinäisyyttä, autiota, kolkkoa.

-Hän halusi puhella vaimolleen. Ja hän otti esiin paperia ja asettui

-kirjoituspöydän ääreen. Ensimäiseen kynänvetoon kirje töksähti. Mitä

-hän panisi? "Mamma hyvä", kirjoitti hän aina silloin kun lähetti kotiin

-kirjelapun, jossa ilmoitti syövänsä kaupungilla. Mutta nyt ei

-hän kirjoittanutkaan mammalle, vaan entiselle morsiamelle,

-rakastajattarelle. Ja sitten hän kirjoitti "Lilly, rakkaani", kuten

-muinoin. Kömpelösti se alussa kävi, sillä niin monta kaunista sanaa oli

-jokapäiväisen, arkipäiväisen elämän raskas, kuiva kieli unohduttanut;

-mutta pian hän lämpeni, ja nyt muistuivat ne jälleen mieleen kuin

-menneet säveleet; valssin tahtia ja romanssi-katkelmia; sireeniä ja

-pääskysiä, auringonlaskuisia iltoja peilikirkkailla ulapoilla; kaikki

-elämän kevätmuistot häilyivät esiin auringon pilvinä ja ympäröivät

-häntä. Sivun alimmaiseen laitaan laittoi hän tähden kuten rakastavaiset

-tavallisestikin ja kirjoitti sen viereen -- aivan kuin ennen --

-"Suutele tähän!" Kun hän oli kirjoittanut kirjeen ja luki sen läpi,

-tunsi hän poskiaan kuumentavan ja oli vähän kuin nolona. Miksi, sitä ei

-hän tarkoin tiennyt. Mutta hänestä tuntui kuin olisi hän uskonut

-salaisimmat tunteensa jollekin, joka ei ehkä niitä ymmärtänyt.

-

-Pani kuitenkin kirjeen postiin.

-

-Kesti pari päivää ennenkuin vastaus tuli. Odotellessaan kuleksi hän

-lapsellisen hämillään ja hermostuneena.

-

-Mutta sitten tuli vastaus: mies oli koskenut oikeaan kieleen ja

-keittiön kärystä ja lapsenkamarin melusta kuului laulu kirkas ja

-sointuisa, lämmin ja puhdas kuin ensimäinen rakkaus. Ja sitten alettiin

-lähetellä rakkauskirjeitä kahden puolen. Mies kirjoitti joka ilta ja

-saattoipa päivilläkin lähettää postikortin. Toverit kummastelivat

-häntä. Hän alkoi nimittäin pitää puvustaan ja ulkomuodostaan

-niin tarkkaa huolta, että alettiin epäillä hänen joutuneen

-rakastelusuhteisiin. Ja hän olikin rakastunut, uudelleen! Hän lähetti

-vaimolleen valokuvansa, ilman silmälasia, ja vaimo hänelle kiharan

-päästään. He kirjoittelivat lapsellisuuksia ja mies oli ostanut

-värillistä kirjepaperia, jossa oli kyyhkysten kuvia. Mutta eiväthän he

-vielä olleetkaan kuin keski-ikäisiä ihmisiä, eivät lähelläkään

-viittäkymmentä, vaikka olivat elämän taistelujen vuoksi ruvenneet

-tuntemaan itseään vanhoiksi. Mies oli viime vuonna lyönyt laimin

-vaimonsa avioliitossa, ei niin paljon kylmyydestä kuin kunnioituksesta,

-sillä vaimo oli hänelle etupäässä lasten äiti.

-

-Matka läheni loppuaan. Nyt alkoi hän tulla levottomaksi ajatellessaan

-kohtaamista. Hän oli vaihdellut kirjeitä lemmityn kanssa; tokkohan äiti

-ja perheen äiti hänelle riittäisikään? Hän pelkäsi pettyvänsä kotiin

-palatessaan? Hän ei tahtoisi nähdä vaimoaan kyökkiriepu käsissä eikä

-lapset helmoissa kun tämä lähestyisi häntä syleilläkseen. Heidän oli

-tavattava jossain muualla, kahden. Kutsuisiko hän hänet vastaansa

-kohtaukseen Vaxholmalle, ravintolaan, jossa he kihlausaikoinaan olivat

-viettäneet niin monta iloista hetkeä? Kas sepä oli hyvä keksintö!

-Sielläpä asuen sopisi parina päivänä palautella muistoon menneiden

-kevätpäivien ensimäistä iloaikoja, jotka eivät koskaan palaa.

-

-Hän istuutui tekemään ehdotustaan pitkällä, hehkuvalla kirjeellä, johon

-vaimo vastasi myöntävästi heti ensi postissa, onnellisena kun mies oli

-esittänyt ihan hänen tuumansa.

-

-Kahden päivän päästä oli mies Vaxholmalla ja laittoi huoneet

-ravintolassa kuntoon. Oli kaunis syyskuun päivä. Söi päivällisensä

-yksin suuressa salissa, joi lasin viiniä ja tunsi itsensä nuoreksi

-jälleen. Niin valoisaa ja ilmakasta täällä oli! Tuolla siniset

-vedenselät ja vain rantain koivut olivat väriä vaihtaneet. Puistossa

-kukkivat vielä upeimmillaan daliat, ja resedat tuoksuivat kukkapenkkien

-laiteilla. Joku mehiläinen pujahti vielä ehtyviin kupuihin, mutta

-palasi pettyneenä takaisin pesäänsä. Salmeen tulivat ja sieltä lähtivät

-purjehtijat heikossa tuulessa ja käännöksissä leputtivat purjeet ja

-piiskasivat jalusnuorat ja lokit lensivät pelästyksissään ja kirkuen

-silakan pyytäjäin luota, jotka istuivat ryypiskellen veneissään.

-

-Hän rupesi kahville verannalle ja odotteli höyrylaivaa, joka oli tuleva

-kello kuusi.

-

-Levottomana, kuin outoa kohtaloa odotellen, maleksi hän edestakaisin

-balkongilla, tähystellen tuonne selälle ja kaupungin puoleiselle

-salmelle nähdäkseen joko laiva tulee.

-

-Vihdoin kohosi savu Tenölandetin männiköiden takaa. Sydämensä alkoi

-hieman jyskyttää, hän joi lasin likööriä. Lähti sitten alas rantaan.

-Nyt näkyi savupiippu keskellä salmea ja pian näki hän keulatangon

-lipun. Tulikohan hän vai oliko sattunut esteitä? Ei muuta kuin jollekin

-lapselle jotain, ja hän ei olisi lähtenyt kotoa ja sittenhän olisi

-miehen oltava yötä yksin täällä hotellissa. Lapset, joita hän ei ollut

-muistellut viime viikkoina hyvin paljon, tuntuivat ilmestyvän nyt kuin

-jokin haitta vaimon ja hänen välilleen. Viimeisissä kirjeissään olivat

-he puhelleet hyvin vähän lapsista, kuten koettaen karkoittaa

-tunteistaan häiritseviä sivuseikkoja tai todistajia.

-

-Asteli pitkin laituria, joka narisi jalkain alla, kunnes pysähtyi

-seisomaan pollarin viereen ja tuijotteli laivaan, jonka runko suureni

-ja vanavesi virtaili sulavana kultana sinisellä, hieman värähtelevällä

-veden pinnalla. Nyt näki hän väkeä liikehtivän yläkannella ja

-matroosien puuhaavan keulassa touvien kimpussa.

-

-Ja sitten vilkkuu valkoista tuolla yläällä perämiehen kopin vieressä.

-Mies on yksin laiturilla, ei siis voitane juuri vilkuttaa muille kuin

-hänelle; eikä kukaan muu vilkuttane kuin vaimo. Mies ottaa nenäliinansa

-ja vastaa tervehdykseen. Mutta huomaa, ettei hänen nenäliinansa ole

-valkea, sillä jo kauan sitten alkoi hän käyttää värillisiä,

-säästeliäisyydestä. Höyrylaiva huutaa, singnaleerataan ja kone

-hiljentää, laiva lähenee nyt laituria ja mies tuntee vaimonsa.

-Tervehtivät silmillään, mutta eivät vielä voi puhua pitkän välimatkan

-vuoksi. Laiva tulee laituriin. Hän se on, eikä kuitenkaan hän. Kymmenen

-vuotta! Muoti on muuttunut, vaatteiden kuosi toinen. Ennen saarsi hänen

-hienoja, tummia kasvojaan kuin kehyksiin siihen aikaan käytetty

-bahytti, joka soi otsan paistaa avoinna; nyt hänen kasvojaan varjosti

-jonkinlainen miehen hattua ilkeästi apinoiva päähine; ennen kuulsi

-hänen sorea vartalonsa pienin, leikkivin piirtein kauniisti poimuilevan

-visiittikapan peitosta, joka veikistellen kätki ja ilmaisi olkapäiden

-pyöreyden ja käsivarsien liikkeet; nyt rumisti koko olentoa pitkä

-kuskitakki, joka kuvasti vaatteet, mutta ei vartaloa, ja kun vaimo

-astui laivan porraslaudalta, näki mies hänen pienen jalkansa, johon hän

-oli ihan rakastunut ennen, silloin kun se oli tiiviissä nappikengässä,

-virutettuna suippuiseen kiinalaistohveliin joka ei sallinut jalkaterän

-ponnahdella noissa tanssivissa rytmeissä, mitkä häntä ennen hurmasivat.

-

-Hän, eikä hän! Mies syleili häntä, suuteli. Kysyivät vointia ja mies

-lasten vointia. Ja lähtivät rannalta.

-

-Sanat kömpelöitä, kuivia, vastahakoisia. Kummallista! He ikäänkuin

-häpesivät toisiaan, kirjevaihtoonsa eivät vihjailleetkaan.

-

-Viimein rohkaisi mies mielensä.

-

--- Lähdemmekö kävelemään ennenkuin aurinko laskee?

-

--- Lähtään, mielelläni, vastasi vaimo ja luottautui miehen

-kyynäskoukkuun.

-

-Kulkivat katua pitkin pieneen kaupunkiin. Kaikki kesäiset huvipaikat

-oli sulettu luukuilla, puutarhoista oli kukoistus riistetty. Joku

-lehväin taakse piiloutunut omena oli niissä vielä, mutta kukkapenkeistä

-oli kukat viety. Verannat, joista oli telttamarkiisit poistettu,

-näyttivät luurangoilta ja äänetöntä oli nyt siellä, missä ennen iloinen

-nauru oli kajahdellut ja kasvot ilosta loistaneet.

-

--- Näyttää niin syksyiseltä, sanoi vaimo.

-

--- Niin, kolkkoa on nähdä kesäiloja tällaisina.

-

-Vaelsivat edelleen.

-

--- Mennään katsomaan entisiä asumuksiamme, sanoi vaimo.

-

--- Mennään, se on hauskaa.

-

-Ja he kulkivat kylpylaitoksen ohitse.

-

-Tuossa oli pienoinen tupa ahtaassa tilassa, puutarhurin ja

-luotsivanhimman asumusten välillä, punaisen säleaidan sisällä,

-verannoineen ja puutarhatilkkuineen.

-

-Muinaiset muistot havahtivat. Tuolla, tuossa kamarissa syntyi

-ensimäinen. Riemua, juhlaa! Laulua ja nuoruutta! Tuossahan oli heidän

-istuttamansa ruusupensas. Tuohon he laittoivat maamansikkalavan, mutta

-ei ollut sitä siinä enää, se oli nurmikoksi ruohottunut. Saarnipuissa

-oli keinun jälet, mutta keinua ei ollut.

-

--- Kiitos kauniista kirjeistäsi, sanoi vaimo ja puristi miehen

-käsivartta.

-

-Mies punastui, ei vastannut. Sitten kääntyivät he kulkemaan hotellille

-päin, miehen kertoessa kaikellaista matkaltaan.

-

-Mies oli antanut laittaa aterian suureen saliin, heidän entiselle

-pöydälleen, jossa he muinoin olivat aterioineet. Ruokaluvuitta

-rupesivat syömään.

-

-Ja nyt olivat he kahden jälleen. Mies otti leipäkorin ja tarjosi

-vaimolleen. Tämä hymyili. Eipä mies ollut aivan tuonoon ollut niin

-kohtelias. Mutta oli nyt taas niin uutta ja hauskaa aterioida

-ravintolassa ja pian keskustelivat he lämmenneinä, kuten duettoa,

-toinen ehättäen jotain kertomaan toisen puhuessa, muistutellen sitä tai

-sitä mennyttä, ja he elivät muistoissa. Katseet loistivat ja kasvojen

-pienet rypyt tasoittuivat. Oi sitä kultaista, ruusunhohteista aikaa,

-joka on ihmisellä vain kerta, jos on, jota niin monilla, monilla ei ole

-ollenkaan. Herkkuihin päästyä kuiskasi mies jotain tarjoilijattarelle,

-joka pian toi pöytään pullon sampanjaa.

-

--- Rakas Aksel, mitä sinä ajatteletkaan? sanoi rouva kuten nuhdellen.

-

--- Kevättä, mikä meni, mutta mikä palaa. -- Mutta hän ei ajatellut

-oikeastaan sitä, sillä vaimon nuhteissa juolahti mieleen tummana

-hiipien kuin kissa, kuva lapsenkamarista ja jauhopuurosta.

-

-Mutta mieli selkeni jälleen, ja ruusunpunainen viini kosketti taas

-muistojen kieliin ja he antautuivat menneisyyden lumoisaan huumaukseen.

-

-Mies istui nyt kyynärpää pöytää vasten ja käsi silmillä kuten koettaen

-karttaa häiritsevää nykyhetkeä, nykyhetkeä, jota hän niin oli halunnut.

-

-Hetket kuluivat vireästi. Nousivat pöydästä ja menivät kahville saliin,

-jossa oli piano.

-

--- Kuinkahan minun pienoiseni jaksavat, tuumi rouva, heräten nyt vasta

-huumauksesta.

-

--- Istupas ja laula, sanoi mies ja avasi soittimen.

-

--- Mitä minä laulan? Tiedäthän sinä, etten ole laulanut moniin

-aikoihin.

-

-Kyllä, hän tiesi kyllä, mutta nyt hän tahtoi laulua. Vaimo asettui

-pianon ääreen ja soitteli preludioita. Rämisevä kapakkapiano kalisi

-kuin irtohampaat.

-

--- Sano mitä minä nyt laulan? kysyi vaimo ja kääntyi miehen puoleen.

-

--- Sinä tiedät, Lilly, vastasi mies tohtimatta hänen silmiinsä

-katsahtaa.

-

--- Sinun laulusi! Niin, kun minä sen vaan muistaisin!

-

--- Ja sitten hän lauloi: "Maa kaukainen mikä se lienee, miss' armaani

-asustelee."

-

-Mutta oi, ääni oli ohut, terävä ja mielenliikutus sen teki

-epäpuhtaaksi, hetkin kuin huuto sielun sisimmästä, tunne keskipäivän

-katoamisesta ja illan lähenemisestä. Sormet, jotka olivat askaroineet

-raskaassa työssä, eivät helposti osuneet oikeihin tangentteihin ja

-soitin oli soitettu pilalle; vasaroista kangas kulunut ja vain puut

-napsahtelivat metallikieliin.

-

-Kun oli laulanut, ei vaimo pitkään aikaan tohtinut käännähtää

-istuimellaan, hän aivan kuin odotteli että mies tulisi hänen luokseen

-ja sanoisi jotain. Mutta hän ei tullut, ja äänetöntä oli huoneessa. Kun

-vaimo kääntyi tuolillaan, niin mies sohvalla itki. Vaimo halusi

-hypähtää hänen luokseen, puristaa hänen päätään käsiinsä ja suudella

-häntä kuten muinoin, mutta hän ei voinut nousta, istui liikkumatta,

-katseli lattiaan.

-

-Miehellä oli polttamaton sikari peukalon ja etusormen välissä. Kun hän

-kuuli laulun vaikenevan, purasi hän sikarista pään, raapaisi tulta.

-

--- Kiitos, Lilly, sanoi mies sauhutellen. Tahdotko nyt kahvia?

-

-Joivat kahvia ja puhuivat ylimalkaisesti kesähuveista ja tuumivat missä

-asuisivat ensi suvena. Mutta keskustelu alkoi kuivua ja asiat toistua

-samoina.

-

-Vihdoin sanoi mies, tukauttelematta pitkää haukotustaan:

-

--- Nyt minä menen makaamaan!

-

--- Minä menen kanssa, sanoi rouva, nousten ylös. Mutta ensin menen

-vähän balkongille.

-

-Mies meni sänkykamariin. Rouva oli hetken ruokasalissa ja jutteli

-emännän kanssa sylttysipulista, jonka jälkeen he joutuivat tarinoimaan

-villavaatteiden pesusta. Tarinaa kesti puoli tuntia.

-

-Kun rouva palasi, pysähtyi hän sänkykamarin ovelle kuuntelemaan. Ei

-hiiskausta, kengät olivat oven edessä. Rouva naputti, mutta ei

-vastattu. Silloin avasi hän oven ja meni sisään. Mies makasi.

-

-Nukkui!

-

-       *       *       *       *       *

-

-Huomisaamuna kahvipöydässä herran päätä kivisti ja rouva näytti

-levottomalta.

-

--- Ush, minkälaista kahvia, sanoi herra irvistäen.

-

--- Se on Brasilialaista, sanoi rouva.

-

--- Mitäs me nyt tänään tehdään? sanoi herra ja kaivoi kellon

-taskustaan.

-

--- Sinun pitää ottaa voileipä, tuumi rouva, eikä äkäillä kahville.

-

--- Juu, sen minä teenkin, sanoi mies, ja pikku naukku. Se sampanja,

-brr!

-

-Herran eteen tuotiin voileipätarjotin ja viinapullo ja hän virkistyi.

-

--- Nyt mennään Luotsivuorelle katsomaan näköalaa.

-

-He nousivat ja lähtivät. Ilma oli hurmaava ja kävely raikasta. Mutta

-vuorelle kapuaminen oli hidasta, rouvan henkeä ahdisti ja herran polvet

-olivat kangistuneet. Nykyisiä entisiin ei vertailtu.

-

-Sitten lähtivät lehtoihin.

-

-Niityt oli niitetty kauan sitten ja äpäre koluttu niin ettei kukkaa

-kuultanut. Istuivat parille kivelle.

-

-Mies alkoi jutella vankilain tarkastuksesta ja toimestaan, rouva

-lapsista.

-

-Kulkivat jälleen sanaa vaihtamatta vähän matkaa. Mies katsoi kelloaan.

-

--- Vielä on kolme tuntia päivälliseen, sanoi hän. Ja ajatteli: mitähän

-ihmettä me teemme huomenna. Palasivat hotelliin. Mies haki sanomalehtiä

-lukeakseen. Rouva hymyili ja istui hiljaa hänen vieressään.

-

-Päivällisillä jotenkin hiljaista. Vihdoin alkoi rouva luvun piioista.

-

--- No, mutta jumalan nimessä, älä nyt viitsi piioista, huudahti mies.

-

--- Niin, emmehän tulleet tänne toraamaan, vastasi rouva.

-

--- Olenko minä torannut?

-

--- No, en suinkaan minäkään.

-

-Ja tuli hirvittävä paussi. Mies olisi halunnut, että jokin olisi sen

-lopettanut. Vaikka puhe lapsista! Tämä tête-à-tête alkoi käydä

-kiusalliseksi. Mutta sitten vihlaisi sydäntä, kun ajatteli eilispäivän

-kirkkaita hetkiä.

-

--- Mennään Tammiston mäelle, sanoi rouva, poimimaan mansikoita.

-

--- Ei näin myöhään ole mansikoita; nythän on syksy!

-

--- Mennään kuitenkin!

-

-Ja he lähtivät. Mutta ei tullut puheesta. Mies katseli ja haki jotain

-esinettä, jotain paikkaa tien varrella josta sopisi puhua, mutta kaikki

-oli kuivaa, sanottua. Vaimo tunsi miehen kaikki ajatukset kaikista

-asioista, eikä hyväksynyt niistä läheskään kaikkia. Sitäpaitse, nyt

-tahtoi mies kotiin, lasten luo. Olihan ihan hullua maleksia täällä

-kummituksena ja pelätä joka hetki kinasteluja. Viimein pysähtyivät,

-sillä rouvaa väsytti. Mies istuutui tien viereen ja piirteli hietaan

-kepillään ja toivoi vain että rouva alkaisi jostain puhetta.

-

--- Mitä sinä ajattelet, kysyi rouva viimein.

-

--- Niin minä, vastasi mies kuin taakan alta päästen. -- Niin, sitähän

-minä, että me olemme jo vanhoja, mamma; me olemme leikit leikkineet ja

-saamme tyytyä siihen mikä on mennyttä. Ehkäpä sinä ajattelet niinkuin

-minäkin. -- Lähdetäänkö iltalaivalla kotiin. Vai?

-

--- Sitähän minä olen ajatellut koko ajan, ukko kulta, mutta sinunhan

-piti saada pitää oma pääsi.

-

--- No tule sitten, niin lähtään kotiin. Ei ole kesää enää. On syksy.

-

--- Niin on!

-

-He kulkivat kevein askelin takaisin. Miestä vähän nolosti tällainen

-asiain yhtäkkinen proosalliseksi kääntyminen ja hänen teki mieli ruveta

-selittelemään sitä filosoofisesti.

-

--- Katsos, mamma, sanoi hän, minun rak ... hm, (sana oli

-liian vahva) minun mieltymyksessäni sinuun on vuosien kuluessa

-tapahtunut evolutsiooni, kuten nykyään sanotaan. Se on kehittynyt,

-anplifieerautunut, niin sanoakseni, niin että kun se alussa kohdistui

-indiviidiin, on sen esineenä nyt perhe kollektiiviteettinä. Se ei

-kohdistu nyt sinuun persoonallisesti, ei lapsiin, vaan koko...

-

--- Tai kuten eno aina sanoi, että lapset ne on ukkosenjohtoja!

-

-Filosoofisen selittelynsä jälkeen tuli mies taas entiselleen. Hauskaa

-oli nakata pois tämä juhlatakki yltään; ja tuntui kuin olisi hän taas

-pukeutunut yönuttuun.

-

-Ja kun he tulivat huoneisiinsa hotelliin, kävi rouva heti kapsäkkien

-kimppuun ja oli hyvällä päällä.

-

-Ja tultuaan laivaan, menivät he heti alas ruokasaliin. Häpeissään kun

-oli, kysyi mies sentään ensin, eivätkö he jäisi katselemaan auringon

-laskua, mutta ei rouva halunnut.

-

-Ja illallisella otti mies ruokaa ensin omalle lautaselleen ja rouva

-kyseli tarjoilijattarelta, missä hinnoissa hapanleipä on.

-

-Ja syötyään makonsa täyteen ja kohottaessaan portterilasia huulilleen,

-ei mies voinut olla virkkamatta ajatusta, jolle hän mielessään oli

-naureskellut jo pitkän aikaa:

-

--- Vanha hupakko, häh! sanoi ja hymyili vaimolle, joka suu ruokaa

-täynnä sattui häneen katsahtamaan.

-

-Mutta vaimo ei suonut hymyä vastaukseksi tuolle säteilevälle

-lihavanaamalle, vaan hänen silmänsä välähtivät ja saivat niin

-musertavan arvokkaan ilmeen, että mies joutui ihan hämilleen.

-

-Lumous haihtui, viimeiset rakastajattaren sävyt katosivat; mies oli

-lasten äidin seurassa ja hän tunsi olevansa nolattu.

-

--- Älähän halveksi minua sentään, jos olin hupakko jonkun

-silmänräpäyksen, sanoi rouva vakavasti. Mutta miesten mieltymys onkin

-suureksi osaksi halveksimista; se on merkillistä.

-

--- Entäs naisten sitten?

-

--- Vielä enemmän, se on totta! Mutta naisilla onkin suuremmat syynsä.

-

--- Jumala ties! Taitavat olla yhtä suuret, vaikkei samat. Mutta

-luultavasti ovat molemmat väärässä. Sitä, jota on vaikea saada ja jota

-siis on ruvennut pitämään liian suuressa arvossa, alkaa pian halveksia.

-

--- Miksi sitä sitten pitää liian suuressa arvossa?

-

--- Miksikäs sitä on niin vaikea saada?

-

-Höyrypilli heidän päänsä päällä lopetti keskustelun.

-

-Tultiin perille.

-

-Kun he jälleen tulivat kotiin ja mies näki hänet keskellä lapsilaumaa,

-tunsi hän pian, että hänen "mieltymyksensä" häneen oli muuttunut ja

-että vaimon mieltymys oli miehestä siirretty lapsiin ja jaeltu noille

-huutaville piimäparroille. Ehkäpä mies oli ollut vain välikappaleena,

-silloin kun vaimo oli häneen mieltynyt. Miehen osahan tässä näytelmässä

-oli niin lyhyt, siksi tunsi hän itsensä syrjäytetyksi. Ellei häntä

-olisi tarvittu leivän hankkijaksi, olisi hänet luultavasti jo hylätty.

-

-Mies meni työhuoneeseensa, pani yönutun ylleen ja tohvelit jalkaan,

-pisti piippuun ja viihtyi taas kuin kotonaan.

-

-Akkunoita hakkasi sade ja tuuli ja takan torvessa vinkui.

-

-Päästyään lasten luota tuli vaimo sisään.

-

--- Eipä ole mansikan poimimis-ilma, sanoi hän.

-

--- Ei, muoriseni, kesä on mennyt ja syksy tullut.

-

--- Niin, syksy on tullut, vastasi vaimo, mutta ei talvi vielä sentään,

-ja se lohduttaa.

-

--- Lohduttaa! Huono lohdutus, kun ihmisellä ei ole monta elämää.

-

--- On kaksi, kun on lapsia, kolme, kun saa nähdä lastensa lapset!

-

--- Mutta siihen se loppuukin sitten.

-

--- Loppuu, jos ei ole elämää tämän jälkeen.

-

--- Siitä ei varmaa! Mutta mikäpä tietää? Minä kyllä uskon, mutta eihän

-minun uskoni todista mitään!

-

--- Niin, mutta on niin hauskaa uskoa, uskotaan pois, uskotaan, että

-meillekin tulee vielä kerran kevät! Uskotaan nyt!

-

--- Niin, uskotaan, sanoi mies ja kietoi kätensä vaimon vyötäisille.

-

-

-

-

-Leivän puute.

-

-

-Hän oli ylimääräisenä kauppakollegiumissa 1200 kruunun palkalla. Hän

-oli rakastanut nuorta tyttöä, jolla ei ollut myötäjäisiä; rakkaudesta,

-kuten hän itse selitti; päästäkseen juoksemasta tanssiaisissa ja

-kaduilla, sanoivat ystävät. Miten liekään ollut, parin yhdyselämä oli

-alussa onnellista.

-

--- Ai kuinka huokeaa on elää naimisissa, -- huudahti hän kerran,

-häätouhut kestettyään. -- Sama summa, joka tuskin riitti ennen

-poikamiehelle, riittää nyt miehelle ja vaimolle. Se avioliitto, on se

-sentään mainio keksintö. Neljän seinän sisällä on miehellä mitä hän

-ikinä kaipaa: asunto, kellari, sveitseria -- kaikki. Eikä ruokalistoja,

-ei juomarahoja, ei uteliasta porttivahtia aamuisin kurkkimassa, kun

-lähtee kaupungille rouva käsikynkässä.

-

-Elämä hymyili hänelle, voimansa kasvoivat yhä ja hän teki työtä miehen

-lailla. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut elonvoiman niin itsessään

-tulvehtivan ja aamuisin hypähti hän sängystä kuin ponnahtaen ja

-mainiolla tuulella; hän oli kuin nuorentunut.

-

-Kahden kuukauden päästä, kun ikävystymistä ei vielä tuntunut, ilmaisi

-pikku rouva hänelle eräitä toiveita. Uutta iloa, uusia huolia, mutta

-niin ihania kantaa! Oli heti hommattava tulot suuremmiksi, jotta

-voitaisiin ottaa arvokkaasti vastaan tuota tuntematonta maailman

-mattia. Mies hankki käännöstyötä. Pieniä, somia vaattehuisia oli siellä

-täällä huonekalujen päällä, kehto se odotti porstuassa ja pieni tuli

-terveenä ja ehin nahoin surujen maailmaan.

-

-Isä oli hurmiossa; mutta kuitenkin tunkihe sieluun jonkinlainen

-pelko katsellessa tulevaisuutta kasvoista kasvoihin. Menot ja tulot

-eivät pysyneet tasapainossa. Täytyi kuroa kukkaron viilekkeitä

-toalettirasioissa. Bonjourin ompeleet alkoivat valeta, paidan rinnan

-kätki suuri lapiokravatti, housunlahkeisiin ilmestyi rimsuja, joiden

-tähden viraston vahtimestarit alkoivat häntä katsella halveksien.

-Sitäpaitsi täytyi hänen pitentää työpäiväänsä.

-

--- Tässä pitää panna toppi piimäparroille, -- tuumi hän itsekseen. --

-Mutta millä tavalla?

-

-Sitä ei hän tiennyt.

-

-Kolmen kuukauden päästä valmisti hänen vaimonsa häntä valituin sanoin

-tietämään, että hänen isänilonsa tulisi suurentumaan kaksinkertaiseksi.

-Mies ei oikein ihastunut. Mutta eihän tässä tieltä kääntyä auttanut,

-vaikka avioliitto näkyikin olevan kaikkea muuta kuin huokea laitos.

-

--- Mutta antaahan olla, tuumi hän ja rupesi iloisemmaksi, --

-nuorempihan perii vanhemman kapalorievut, vai mitä? Ne ei siis maksa

-mitään ja muuten, täytyyhän niiden elää niidenkin.

-

-Tuli isäksi toisen kerran.

-

--- Sinä pusket täydellä höyryllä, -- ilmaisi aivoituksensa eräs toveri,

-joka oli nainut mies, mutta jolla ei ollut lapsia kuin yksi.

-

--- Piru vie, mutta mitäs siinä tekee?

-

--- Pitää olla järkevä!

-

--- Järkevä? Kuulehan nyt, hyvä veli! Naimisiinhan sitä mennään sen

-tähden että -- -- minä tarkoitan, ei juuri vartavasten sitä varten,

-jotta, että -- -- mutta kuitenkin kaikessa tapauksessa myöskin

-sentähden jotta -- -- Hyvä! Me olemme naimisissa, sillä hyvä.

-

--- Eipä ihan. Ja toinen asia, veli, jos toivot, että sinun kannattaisi

-käyttää puhdasta tärkkipaitaa ja olet taipuvainen huolimaan

-virkaylennystä, niin on absoluuttisesti välttämätöntä, ettei

-housunlahkeistasi roiku rimsuja eikä hattusi paista punaiselta.

-

-Ja tuo järkevä kuiskasi muutamia jären sanoja hänen korvaansa.

-

-Niin kävi nyt aviomiesrukan, joka tuumi päässeensä hyville päiville,

-sai elellä nälkäruuilla.

-

-Ja sitten alkoi mullin-mallistus.

-

-Ensin liiaksi kiihtyneet hermot, yöt unettomat ja päivän työ kehno; ja

-sitten lääkäri. Kolme kruunua joka resepti. Ja millaisia reseptejä,

-herra jumala! Hän ei voisi tehdä työtä. Hän oli tehnyt liiaksi työtä,

-aivot olivat liiaksi rasittuneet. Mutta työttömyys, se olisi heille

-kuolema! Ja työ se oli myös kuolema!

-

-Teki työtä!

-

-Eräänä päivänä kun hän istui virastohuoneessa köyristyneenä loputtomain

-numerokolummien yli, pyörtyi hän ja komahti lattialle.

-

-Uusi käynti lääkärin luona, joka oli spesialisti -- 18 kruunua. Uudet

-määräykset: virkaloma kivuloisuuden tähden, oiva ratsastusretki joka

-aamu, aamiaiseksi pihviä ja lasi hyvää portviiniä.

-

-Ratsuja ja portviiniä!

-

-Mutta vielä pahempaa oli se, että hän alkoi sielussaan tuntea

-kylmäkiskoisuutta tuota rakastettua vaimoa kohtaan -- ei tiennyt miksi.

-Miestä pelotti lähestyä häntä ja samalla hän himoitsi häntä; hän

-rakasti, rakasti yhä, mutta rakkaudessa oli jotain katkeraa.

-

--- Sinähän laihdut, -- tokaisi eräs toveri.

-

--- Niin, minä tosiaan luulen, että olen laihtunut, -- vastasi aviomies.

-

--- En minä sitä tarkoittanut, -- peruutti toinen. -- Kieroa peliä,

-poika!

-

--- En ymmärrä hölyn pölyä, mitä sinä tarkoitat!

-

--- Puoli surussa, nainut mies! Älä sinä rupee, ystäväni.

-

--- Hitto soi, en minä vaan ymmärrä!

-

--- Ei auta puskea päin tuuleen! Ei, käännä purjetta sopivasti ja saat

-nähdä, ettei hätää mitään. Usko minua, kyllä minä nämä asiat ymmärrän.

-Kai älyät puolesta sanasta?

-

-Notari jätti hyvät neuvot silleen, hyvin tietäen, etteivät tulot

-lisäänny samassa suhteessa kuin lapsilauma, mutta jotensakin varmaan

-luullen tietävänsä myös sairautensa syyn.

-

-Kesä oli vähitellen tullut. Perhe oli muuttanut maalle. Eräänä kauniina

-iltana oli aviopari lähtenyt kävelemään kahden jyrkkää järvenäyrästä

-pitkin, jota äsken lehteen puhenneet lepät siimestivät. Mies oli

-pahoilla mielin, alakuloinen; synkät ajatukset liikkuivat pakottavissa

-aivoissa. Elämä oli hänestä pohjaton kuilu, joka avautui nielläkseen

-heidät, kaikki ne, joista hän niin paljon piti.

-

-He alkoivat ennehtiä, että hän kai kohta menettäisi paikkansa;

-päällikkö oli nimittäin pahastunut siitä, että hän taas anoi

-virkalomaa. Mies valitteli toverin tylyyttä, tunsi olevansa kaikkien

-hylkäämä ja kärsi tuskaa, kun ajatteli, että vaimo oli häneen

-kyllästynyt.

-

-Ei, ei toki, vaimo rakasti häntä yhä yhtä kiihkeästi kuin ennen

-onnenpäivinä, jolloin he olivat äsken kihlautuneet; voiko mies

-sellaista epäillä?

-

-Oi, ei, mutta hän oli kärsinyt niin paljon, hän ei voinut hallita omia

-ajatuksiaan. Ja hän painoi hehkuvan poskensa toisen poskea vasten,

-pujotti kätensä hänen uumilleen ja suuteli suutelemistaan kuumin huulin

-hänen silmiään.

-

-Hyttyset hyppivät ylös ja alas häätanssissaan koivun latvassa, ilman

-huolia niistä tuhansista pienoisista, jotka heidän luvallinen

-huvituksensa saattaisi elämään; hauet kutivat kaislikossa huolettomasti

-hyläten miljoonat vaimosensa; pääskyset suutelivat lennossa keskellä

-selvää päivää, eivätkä olleet hiukkaistakaan levottomia säännöttömäin

-rakkaussuhteidensa seurauksista.

-

-Yhtäkkiä kavahti mies ylös ja venyttelihe kuten pahoista unista heräten

-ja hengitti täysin keuhkoin hempeää ilmaa.

-

--- Mikä sinulla on? -- kuiskasi vaimo ja punehtui.

-

--- En tiedä. Mutta sen tiedän, että minä elän, että hengitän jälleen!

-

-Ja säteilevän iloisena, kirkkain kasvoin ja kiiltoisin silmin, kurotti

-hän vahvat kätensä vaimon puoleen, nosti hänet syliinsä kuin lapsen ja

-suuteli rajusti hänen otsaansa. Pohkeidensa lihakset paisuivat kuin

-antiikisen jumalan, selkä suoristui joustavaksi kuin viidan puun, ja

-onnen ja elinvoiman huimaamana kantoi hän rakkaan taakkansa polulle,

-jossa laski hänet maahan.

-

--- Sinä uuvutat itsesi, rakkaani -- sanoi vaimo häädellen, turhaan

-koettaen irtautua hänen syleilystään.

-

--- Oh, en! Minä voin kantaa sinua maailman ääriin ja minä kannan

-kaikkia teitä, miten monta lieneekään, tai -- lisäsi hän -- miten monta

-tulleekaan!

-

-Ja riemua hehkuen astelivat he kotiin käsi kädessä.

-

--- Miten lieneekään, rakkaani, täytyy tunnustaa, että on jotenkin

-hauskaa hypähtää sen kuilun yli, joka eroittaa sielun ja ruumiin.

-

--- Mitä sinä puhut!

-

--- Jospa vain sen olisin tiennyt, olisin säästynyt paljolta

-onnettomuudelta. Voi idealisteja.

-

-Ja he menivät huoneeseensa.

-

-Vanha hyvä aika alkaa jälleen ja uusi, parempi näyttää luontuvan. Herra

-toimii taas virastossa ja eletään uudelleen rakkauden keväässä.

-

-Ei tohtoria tarvita ja mieli on mitä parhain.

-

-Kolmansien ristiäisten jälkeen alkaa miestä arveluttaa jälleen ja

-hän rupee taas kieroon peliin ja seuraukset on tutut. Lääkäri,

-virkavapautta, ratsastamista, portviiniä! Tämä täytyy lopettaa! Joka

-kerta teki vaurion budgettiin.

-

-Ihan uuvuksissa, koko hermokoneisto sijoiltaan, täytyi hänen päästää

-luonto valtoihinsa. Ja menot kasvoi ja tulot väheni heti.

-

-Ei hän tosiaan ollut rikas, mutta ei köyhäkään.

-

--- Toden totta, muija kulta, tästä tulee taas ihan entinen peli, sanoi

-mies.

-

--- Määrättyyn hetkeen saakka, ystäväni, -- vastasi naisparka, jolla

-paitse äidin velvollisuuksia oli myös kaikki palvelijan tehtävät

-täytettävänä.

-

-Neljännen lapsivuoteen jälkeen ei vaimo enää jaksanut ja täytyi ihan

-pakosta hankkia lapsentyttö.

-

--- Nyt riittää! -- ilmaisi lohduton aviomies. -- Nyt pannaan piste.

-

-Köyhyys irvisti ja kodin perusta horjui.

-

-Ja kolmenkymmenen vuoden ikäisinä, tuona hedelmällisenä aikana, jolloin

-kaikki kukat saavat vaatia hedelmöitymistään, täytyi nuorten

-aviopuolisojen turvautua inhottavaan, häpeälliseen celibaattiin. Mies

-oli ärtyisä, hipiä tuhkan harmaa ja silmät sammuneet. Vaimon upea

-kauneus lakastui, voimakas povi litistyi ja hän sai sietää äidin koko

-kärsimyksen nähdessään lapsensa verettöminä ja huonoissa vaatteissa.

-

-Eräänä päivänä paistoi hän hellalla silliä, kun eräs naapurin rouva

-tuli sisään vähän tarinoimaan.

-

--- Mitenkäs nyt rouva jaksaa? -- alkoi vieras.

-

--- Kiitos, siinä menee! Entä itse?

-

--- Voi, minä olen niin heikko! Eipä se naimisissa olo ole paljonkaan

-arvoinen, kun aina täytyy vahtia!

-

--- Luuletteko olevanne yksinänne siinä kohtalossa...?

-

--- Ah -- --? -- -- --

-

--- Tietkääs rouva, mitä se sanoi. Täytyy säästää juhtaa, sanoi. Ja minä

-kärsin, sen rouva arvaa! Onhan tosiaan erinomaista olla naimisissa!

-Toinen tai toinen saa sitä kokea. Jompi kumpi.

-

--- Tai molemmat! --

-

--- Ei taida mikään siinä auttaa.

-

--- Entä oppineet, ajavat hottiinsa ruunun ruokaa? --

-

--- Niin, oppineet, niillä on niin paljon parempaa ajateltavaa, ja onhan

-sopimatonta kirjoittaa tällaisista asioista; niitä ei voisi lukea

-ääneen.

-

--- Mikä on pääasia.

-

-Jonka jälkeen nuo kaksi naista alkoivat kertoa toisilleen kovia

-kokemuksiaan.

-

-Seuraavana kesänä täytyi asua kaupungissa kellarikerroksessa kaidan

-kujan varrella ja tyytyä näköalana katuojaan, joka löyhki niin, ettei

-akkunoita voitu avata.

-

-Vaimo ompelee samassa huoneessa, jossa lapset leikkivät; mies, jonka on

-täytynyt erota virastaan, kun ei ollut siistiä pukua, kirjoittaa

-puhtaaksi vierushuoneessa ja murisee pienoisten meluamista. Väliovesta

-kohdellaan toisiaan tylyin sanoin.

-

-On helluntai, iltapäivä. Mies venyy repaleisella nahkasohvalla ja

-tarkastelee ruudusta kujan toisella puolella näkyvää akkunaa. Siellä

-hoksaa hän tytön, jonka mainittiin viettävän huonoa elämää,

-koristeleivan iltakävelylleen. Toalettipeilin vieressä on hänellä

-syreenikimppu ja kaksi appelsiinia. Välittämättä uteliaista katseista,

-kiskoo hän kureliivit kiinni tanakoille povilleen.

-

-Eipä nuo vietä niinkään huonoa elämää, tuumi celibaattiin tuomittu

-itsekseen, yhtäkkiä leimahtaen liekkiin. -- Tässä maailmassa saa elää

-vain kerran ja elettävä on, vieköön se sitten vaikka mihin.

-

-Vaimo, joka juuri tulee huoneeseen, hoksaa hänen katseittensa esineen.

-Silmänsä leimahtavat; loppuun palavan rakkauden viimeinen kipenä

-tuikkii tuhkan alta ja sytyttää hetkellisen mustasukkaisuuden.

-

--- Eiköhän lähdetä lasten kanssa Eläintarhaan? kysyi vaimo.

-

--- Näyttelemään viheliäisyyttä? -- vai? Kiitos kunniasta!

-

--- Mutta täällä on niin kuuma. Minä lasken uutimet alas.

-

--- Avaisit paremminkin akkunan!

-

-Mies arvaa vaimon ajatukset ja nousee itse avaamaan akkunaa. Ulkona

-istuu hänen neljä pienokaistaan katukäytävän laidalla lähellä

-likaviemärin suuta. Ne tallustelevat kuivassa katuojassa ja leikkivät

-appelsiinin kuorilla, jotka ovat löytäneet kadulta roskien seasta.

-Miehen sydäntä kalvaa ja itku tuli kurkkuun; mutta köyhyys oli

-tylsistänyt hänet niin että hän vain seisoi toimetonna kädet ristissä.

-

-Yhtäkkiä pullahti kaksi liejuvirtaa likaviemärin torvesta, täytti

-tulvallaan katuojan ja kasteli lasten jalat, ne alkoivat huutaa

-tukehtumaisillaan löyhkään.

-

--- Pane lasten päälle, että pääsevät ulos, mutta joutuin! -- huusi mies

-aivan lohdutonna tuosta sydäntä vihlovasta näystä.

-

-Isä lykkäsi korivaunua, jossa pienin oli, ja äiti talutteli toisia. He

-tulivat Klaran hautausmaalle, tavalliseen käyntipaikkaansa

-tummarunkoisten lehmusten lehväkatoksen alle, joka oli vihreä ja

-rehevä, kuten maa olisi lannoitettu ruumiilla, jotka tänne oli

-haudattu. Soitettiin iltakirkkoon. Köyhiä mummoja kulki ryhmittäin

-kirkkoon istumaan niille paikoille, jotka olivat jääneet tyhjiksi

-rikkailta penkinomistajilta, mitkä olivat virkistäneet sieluaan

-puolipäiväsaarnalla ja nyt hyllyivät vaunuissaan kuninkaallisessa

-Eläintarhassa. Lapset kiipeilivät latteilla hautakivillä, jotka oli

-koristettu vaakunoilla ja muistokirjoituksilla.

-

-Aviopuolisot istuivat penkille lähellä lapsen vaunua, jossa pienin

-kellotti imien maitopulloaan. Kaksi koiraa, läheisen haudan ruohikosta

-liikehtien, antautui kevättunnelmiinsa pyhäin kellojen soidessa.

-

-Nuori, elegantti aviopari, taluttaen silkkipitseihin ja samettiin

-puettua tyttöstään, asteli ohi. Puhtaaksikirjoittaja-rukka

-katseli nuorta keikaria ja tunsi hänen olevan entisen toverinsa

-Kauppakollegiosta; mutta eipä tämä viitsinyt tervehtiä. Katkera

-kateuden tunne kalvoi kirjurin mieltä niin kovin, että hän tunsi tämän

-n.s. epäjalon tunteen nöyryyttävän itseään pahemmin kuin surkean

-kohtalonsa. Kantoiko hän kaunaa tuolle toiselle sen vuoksi, että tämä

-nyt oli saanut toimen, jota hän itse muinoin oli tavoitellut? Ei. Mutta

-saattoihan kateus olla hänen oikeudentuntonsa toinen puoli ja hänen

-kärsimyksensä sitä suurempi, kun tunsi kokonaisen kansanluokan

-tuomituksi aivan perinnöllisesti samaan kurjuuteen. Hän oli vakuutettu

-siitä, että nuo yhteiskunnallisen hyväntekeväisyyden ikeellä kytketyt

-vaivaishoitolais mummo-rukat kadehtivat hänen vaimoaan, ja oli ihan

-varma, että monet näistä jalosyntyisistä vainajista, jotka lepäsivät

-täällä vaakunaisissa hautaholveissaan, olisivat kadehtineet häntä hänen

-lastensa vuoksi, kun heidän itsensä oli täytynyt erota elämästä ilman

-sukukartanonsa perijää. Tosin on elämä aina vajanaista, mutta miksi

-pitää lihavain palain joutua niille, joilla ennestään on mukava olla ja

-mistä se johtuu, että voitto aina lankee suurarpajaisten järjestäjille?

-Ne jotka eivät jätä jälkeensä perintöjä, saavat tyytyä messuun,

-iltakirkossa nimittäin (heidän noudatettavakseen ovat luodut se moraali

-ja ne hyveet, joita halveksivat muut, joille taivaan portit aukeavat

-kultaa kilistämällä). Mutta hyvä, vanhurskas Jumala, miten on hän

-jakanut onnen lahjat niin väärin? Parempi olisi tosiaan ollut elää

-hyviä päiviä ilman huonoa jumalaa, joka vielä on ollut kyllin

-rehellinen ilmoittamaan, että "tuuli puhaltaa kusta hän (tuuli) tahtoo"

-ja tunnustamaan, ettei hän puutu meidän asioihimme. Mutta ilman kirkkoa

-ei ole lohdutusta nykyisissä olosuhteissa! Mutta pitääkö sitten olla

-lohdutusta? Parempihan on laittautua siihen kuntoon, ettei ole pakko

-turvautua lohdutukseen. Vai mitä?

-

-Nämä hänen mietteensä keskeytti vanhin tytär pyytäen lehmuksen oksaa

-päivänvarjoksi nukelleen. Isä tuskin ehti nousta penkiltä sitä

-taittaakseen, kun jo poliisikonstaapeli huomautti tivakasti, ettei

-puihin saa koskea. Uusi nöyryytys! Ja samalla käski konstaapeli hänen

-pitämään huolta, etteivät lapset nouse hautakiville, sillä oli olemassa

-asetus, joka sen kielsi.

-

--- Parasta on kun mennään kotiin -- huudahti kirjuri sortuneena. --

-Hyvää pidetään huolta kuolleista, huonoa elävistä!

-

-He vaelsivat kotiin.

-

-Mies ryhtyi taas työhönsä. Hänen oli kirjoitettava manuskriptien

-jälkeen puhtaaksi akateeminen väitöskirja "Liika-asutuksesta".

-

-Hän ei voinut olla tutkimatta vähän sisältöä ja hän alkoi siis lukea

-vihkoa.

-

-Nuori kirjoittaja, joka oli n.s. eetillistä eli naissuuntaa, saarnasi

-paheellisuutta vastaan.

-

--- Mitä paheellisuutta? kysyi kirjuri itsekseen. -- Sitä, jonka

-voimasta olemme tähän maailmaan tulleet; sitä, jota pappi vihkiessään

-käskee harjoittamaan sanoilla: "lisääntykäät ja täyttäkäät maa!"

-

-Ja nuori kirjailija kirjoitti: Suvun lisääminen avioliiton ulkopuolella

-olisi tuhoatuottava pahe, sen surullisen kohtalon takia, johon ne

-lapset joutuvat, joilta on riistetty tarvittava hoito. Avioliitossa

-sitä vastoin oli velvollisuus päästää halunsa valloilleen. Tätä

-todistaa muun muassa se seikka, että laki turvaa naisen muniakin, ja

-hyvällä syyllä.

-

--- On siis olemassa, ajatteli kirjuri, -- hyvä sallima aviolapsilla,

-mutta ei äpärillä. Mokomaa nuorta filosoofia! Ja kappas lakia, kun

-turvaa munia! Millä oikeudella irtautuvat siis nämä mikroskooppisen

-pienet oliot joka kerta, kun kuu muuttaa muotoaan? Olisipa sietänyt

-panna poliisi vartioimaan pyhiä munia.

-

-Tällaisia apinamaisuuksia täytyi hänen kirjoittaa puhtaaksi niin

-kauniilla käsialalla kuin ikinä osasi.

-

-Mikä moraalin tulva, eikä niin valistavaa sanaa!

-

-Koko pakinoimisen moraalinen tai oikeammin sanoen epämoraalinen ajatus

-oli: on olemassa jumala, joka elättää ja vaatehtii kaikki aviossa

-syntyneet lapset; kai taivaassa; mutta entäs maassa? Täytyypä miettiä!

-Tosin lienee hän kerran astunut alas taivaasta nauluuttaakseen itsensä

-ristiin, kun ei ollut voinut, vaikka miten yritti, saada selviksi

-ihmisten sotkuisia afäärejä. Hän ei mahtanut niille mitään.

-

-Lopuksi kirkui nuori filosoofi kurkkunsa käheäksi, että vehnän suuri

-menekki on epäämätön todistus siitä, ettei liika-asutus meitä uhkaa ja

-että uusmalthusianismin teoria oli väärä ja sitäpaitse rikoksellinen,

-sekä porvarillisen lain että moraalin kannalta.

-

-Ja tämä perheenisä-raukka, joka ei pariin vuoteen ollut pistänyt

-suuhunsa niin vehnäsen palaa, nousi paikaltaan ja meni houkuttelemaan

-lapsia nielemään sitä ruisjauhopuuroa ja sinertävää maitoa, jota he

-ajoivat makoonsa tuntematta itseään kylläisiksi.

-

-Synkeää oli, ei vesipuuro pahinta, mutta entinen raisu mieli, tuo

-lumoava haltijatar, joka osasi muuttaa mustan rukiin kultaiseksi

-vehnäksi, tuo kaikkivaltias rakkaus runsauden sarvineen oli kadonnut;

-se oli haihtunut sumuksi, pisara pisaralta. Lapsista oli tullut pelkkä

-taakka ja rakastettu vaimo oli nyt kätketty vihollinen, salaisesti

-halveksiva, halveksittu.

-

-Entä syy kaikkiin näihin onnettomuuksiin? Leivän puute! Ja samalla aikaa

-tuhoutuvat Uuden maailman suuret kauppahuoneet liian paljon viljasadon

-paineesta! Kyllä on maailmassa ristiriitoja! Kyllä siis lie

-puutteellisuutta siinä tavassa, jolla leipä jaetaan?

-

-Tiede, joka on tullut uskonnon jälkeläiseksi, ei tähän kysymykseen

-vastaa, se vain konstateeraa faktoja ja antaa lasten kuolla nälkään ja

-vanhempien janoon.

-

-

-

-

-Lapsi.

-

-

-Hänen isänsä kuoli varhain ja sitten jäi hän äidin, kahden sisaren ja

-joidenkuiden tätien hoitoon. Veljiä ei ollut. He elivät maatilallaan

-Södermanlannin sisämaassa eikä heillä ollut juuri naapureita, joissa

-olisi "voinut" käydä. Seitsenvuotiaana tuli hänelle ja sisarille

-guvernantti ja naisserkku, jonka aika kului taloustoimiin.

-

-Hän nukkui sisarten kanssa samassa huoneessa, leikki heidän leikkejään,

-kylpi heidän kanssaan yhdessä eikä kenenkään päähän pistänyt ajatella,

-että hän oli eri sukupuolta kuin siskot. Vanhemmat sisaret rupesivatkin

-pian häntä hoitelemaan ja heistä tuli hänen koulumestarinsa ja

-tyranninsa.

-

-Hän oli aika vankka poika, mutta, niin monien hellyyden esine kun oli,

-lelliteltiin hänet vähitellen pilalle ja avuttomaksi.

-

-Kerran livahti hän vapauteen muonalaisten poikain kanssa. He menivät

-metsään ja reittivät puihin, särkivät linnunpesiä ja kivittelivät

-oravia. Fritiof oli onnellinen kuin vankilasta päässyt ja ei tullut

-kotiin päivälliselle. Pojat poimivat mustikoita ja uivat järvessä. Ensi

-kerran eläissään oli hänellä hauska päivä. Kun hän iltapuoleen tuli

-kotiin, niin sielläkös oli hätä. Äiti oli levoton ja murheissaan ja

-purki suoraan iloaan, kun sai hänet kotiin jälleen, mutta naimaton täti

-Agata, rouvan vanhempi sisar, joka talossa valtikoi, kiehui kiukusta.

-Oli rikos, ettei poikaa kuriteta. Fritiof ei käsittänyt, mikä tässä

-oikeastaan oli rikos, mutta täti Agata sanoi, että tottelemattomuus oli

-rikos. Fritiof väitti vastaan ja sanoi, ettei häntä koskaan oltu

-kielletty leikkimästä muonalaisten lasten kanssa, eikä sitä oltukaan,

-sillä olihan itsestään selvää, ettei sitä sallittaisi. Mutta täti piti

-päänsä ja äidin näkyvissä raahasi hän pojan huoneeseensa antaakseen

-hänelle vitsaa. Hän oli kahdeksan vuoden ikäinen ja aika

-rohkeakasvuinen.

-

-Kun täti työnsi kätensä hänen pöksyn kaulukseensa avatakseen pöksyt,

-värisi pojan ruumis kuin vilutaudissa; kurkkua tukeutti ja sydän

-jyskytti. Hän ei huutanut, mutta tuijotti kuin älytön tuohon vanhaan

-eukkoon, joka melkein mairitellen pyysi häntä tottelemaan eikä

-vastustelemaan. Mutta kun nainen paljasti hänen ruumiinsa, kuohahti hän

-häpeästä ja raivosta ja hyppäsi sohvalle, josta huimi sokeasti

-ympärilleen. Hän tunsi jotakin saastaista, hämäräperäistä, ilettävää

-lehahtavan tuosta naisesta ja hänen sukupuolihäveliäisyytensä nousi

-vastarintaan.

-

-Mutta täti karkasi vihan vimmassa hänen kimppuunsa, kaatoi hänet

-tuolille, raastoi paidan auki ja pieksi häntä. Ensin hän huusi, huusi

-kiukusta, sillä kipua ei tuntunut, potki kuin puistutuksissa

-päästäkseen irti; sitten hän yhtäkkiä oli ihan liikkumatta ja vaiti.

-

-Kun kääkkä oli työnsä tehnyt, ei poika noussut, vaan virui maassa

-pitkällään.

-

--- Nouse ylös, sanoi täti apealla, särkyneellä äänellä.

-

-Poika nousi ja katsahti häneen. Naisen toinen poski oli kalpea, toinen

-punainen. Silmissä kiilui outo liekki ja joka jäsenensä vapisi. Poika

-katsoi häntä kuin ilkeää elukkaa ja ylimielisesti hymyillen, kuten

-tietäen tätin sytyttämässä halveksumisentunteessaan itsensä tuota

-naista paremmaksi, säväytti hän hänelle päin silmiä vain tuon ainoan,

-ylpeän ja halveksivan: "Perkele!", jonka oli äsken oppinut muonalaisten

-lapsilta. Sitten vetäisi hän vaatteet ylleen ja juoksi pois; äidin luo,

-joka istui ruokasalissa ja itki.

-

-Hän tahtoi kaivata vääryyttä äidilleen, mutta äiti ei uskaltanut häntä

-lohduttaa. Silloin meni hän kyökkiin, jossa piiat antoivat hänelle

-rusinoita kaapista.

-

-Tästä lähtien ei hän saanut nukkua siskojen huoneessa, vaan muutettiin

-hänet äidin sänkykamariin. Hänestä siellä oli kuumaa ja ikävää ja kun

-äiti hellyydessään monta kertaa yössä tuli käärimään peittoa hänen

-ympärilleen, häiriytyi hänen unensa ja hän vastaili äkäisesti äidin

-kysellessä oliko hänellä hyvä olla.

-

-Hän ei kertaakaan saanut lähteä ulos jonkun olematta pukemassa hänen

-päälleen ja hänellä oli niin monta villaista kaulahuivia, ettei hän

-tiennyt minkä niistä oikeastaan käärisi kaulaansa. Jos hän pujahti

-varkain ulos, niin heti kiruttiin akkunoista häntä tulemaan ja saamaan

-jotain ylleen.

-

-Sisarten leikit alkoivat häntä tuskastuttaa. Höyhenpallon hypittäminen

-ei enää tyydyttänyt hänen vahvoja käsivarsiaan, jotka tahtoivat

-nakella kiviä; ja seisoskeleminen tyhjää hinaillen turhantarkassa

-krokettipelissä, johon ei tarvittu lihasten ponnistelua eikä älyä,

-ärsytti hänen hermojaan.

-

-Ja sitten vielä aina hännässä se guvernantti, joka puhui hänelle

-ranskaa hänen vastatessaan ruotsiksi. Samea viha koko olemassa oloa ja

-ympäristöä vastaan alkoi hänessä kyteä.

-

-Hän huomasi myös pian itseään halveksittavan, kun hänen läheisyydessään

-käyttäydyttiin niin kursailematta ja häntä kyllästytti pian kaikki.

-Ainoa häntä kohtaan hienotuntoinen oli äiti, joka oli antanut aidata

-hänen sänkynsä isolla sermillä.

-

-Hänen pakopaikkanaan oli vihdoin kyökkikamari, jossa hänellä toki oli

-puoltajia. Joskus sai hän siellä sentään kuulla juttuja, joiden olisi

-luullut ärsyttävän pojan uteliaisuutta, mutta hän ei tiennyt

-mysterioita olevankaan. Niinpä oli hän kerran sattumalta tullut

-uimapaikalle tyttöjen uidessa. Guvernantti oli kiljaissut, mutta hän ei

-ymmärtänyt minkätähden, vaan rupesi juttelemaan tyttöjen kanssa, jotka

-seisoivat tai kellottivat vedessä ihan alasti. Tuosta ei poika ollut

-milläänkään.

-

-Kasvoi nuorukaiseksi. Nyt täytyi hankkia pehtori, joka opettaisi

-hänelle maanviljelystä, sillä hänethän oli määrätty kerran ottamaan

-kartanon hoitoonsa. Hankittiin vanha, mielenlaadultaan uskonnollinen

-mies. Eipä siis nuorukaiselle kovinkaan virkistävää seuraa, mutta toki

-parempaa kuin entinen. Hän oppi näkemään asioita uudella silmällä ja

-pääsi toimimaan. Mutta pehtori sai alituiseen niin paljon ohjeita

-naisväeltä, että hän lopulta muuttui pelkäksi puhetorveksi.

-

-Fritiof sai kuudentoista-vuotiaana Kristuksen ruumista ja kultakellon

-ja luvan ratsastaa, mutta mennä pyssy olalla metsään, jota hän

-unelmissaan haaveksi, ei hän saanut. Hänen ei tosin tarvinnut pelätä

-verivihollisensa selkäsaunaa, mutta äidin kyyneleitä. Häntä pidettiin

-aina vain lapsena, ja muiden mielihalujen ehdoton kunnioitus oli hänen

-päähänsä pänttäytynyt.

-

-Ja kasvoi ja täytti kaksikymmentä vuotta. Eräänä päivänä seisoskeli hän

-kyökissä katsellen kun kyökkipiika suomusteli ahvenia. Nuori, sievä,

-hienohipiäinen tyttö. Fritiof rupesi leikittelemään hänen kanssaan,

-pujotti kätensä leningin kauluksen väliin hänen selkäänsä.

-

--- Fritiof-herran pitää olla kiltti, sanoi tyttö.

-

--- Kilttihän minä olenkin, vastasi hän ja alkoi lähennellä.

-

--- Ai, Jessus sentään, jos rouva tulisi.

-

--- Noo, no -- -- --.

-

-Rouva kulki samassa avoimen kyökin oven ohi, mutta kääntyi heti pois ja

-meni pihalle.

-

-Fritiofista tuntui tukalalta ja hän pujahti huoneeseensa.

-

-Heille oli tullut uusi puutarhuri. Naisväki viisaudessaan oli

-hankkinut siihen toimeen naineen miehen, päästäkseen kyökin ovissa

-juoksentelemisista. Mutta kova onni, puutarhuri oli ollut naineena

-miehenä niin kauan, että hänen avioliittonsa hedelmä oli ehtinyt kypsyä

-hempeäksi neitoseksi.

-

-Eipä Fritiof-herra kauan ollut hoksaamatta tuota ihanaista kukkaista

-tarhan muiden ruusujen joukosta. Koko hänen säästetty suopeutensa

-toista ihmissuvun puolta kohtaan, jota puolta hän itse ei osunut

-olemaan, alkoi nyt ilmetä ja kohdistui tuohon nuoreen tyttöön, joka

-oloihinsa nähden oli kasvultaan kaunis ja joka oli vähän saanut

-sivistystäkin.

-

-Fritiof alkoi maleksia puutarhassa ja seisoskeli pitkät ajat jutellen

-hänen kanssaan tytön kyykkiessä lavoilla tai kitkiessä kukkia. Mutta

-tyttö hakasteli ja siitä pojan mieltymys kasvoi.

-

-Eräänä päivänä ratsasti hän metsässä ja näki siihen aikaan sielussaan

-ainaisina hourekuvina tytön, joka oli hänestä kaiken täydellisyyden

-ilmaus. Hänen mielensä oli ihan sairas kaivatessaan saada olla yksin

-tämän läheisyydessä ilman vahteja ja pelkoa siitä, että joku

-pahastuisi. Hänen kiihtynyt mielikuvituksensa oli suurennellut tuon

-kaivatun onnen niin äärettömäksi, että hän ei enää tuntenut voivansa

-elää ilman tyttöä.

-

-Hevonen kulki käymäjalkaa ohjat höllällään yli polun ja metsästäjä

-myykätti hajamielisenä selässä. Yht'äkkiä näki hän jotain vaaleaa

-vilkkuvan puiden välissä ja sieltä tuli puutarhurin tytär. Herra

-Fritiof laskeutui satulasta ja tervehti. Sitten kulkivat he tietä

-pitkin puhellen keskenään ja hevonen käveli heidän jälestään. Fritiof

-puhui hämärin sanoin rakkaudestaan, mutta tyttö hylki tarjouksia.

-

--- Mitäs haastelemme mahdottomia, sanoi tyttö.

-

--- Mitä mahdottomia? huudahti toinen.

-

--- Mitenkäs minä, tyttö rukka, rikkaan ja hienon herran rouvaksi.

-

-Huomautus oli oikea ja herra Fritiofin oli peräytyminen. Rakkautensa

-oli rajaton, mutta hän tiesi, että hänen oli mahdoton viedä tyttöä sen

-hurttaparven läpi, joka vartioi kotia ja kontua ja joka varmaan repisi

-hänen hirvi-rukkansa kappaleiksi.

-

-Tämän keskustelun jälkeen vaipui hän hiljaiseen, synkeään

-toivottomuuteen.

-

-Syksyllä muutti puutarhuri tuntemattomasta syystä pois. Herra Fritiof

-suri lohduttomasti kuusi viikkoa, sillä hänen ensimäinen ja ainoa

-rakkautensa oli mennyt, koskaan ei hän enää muka rakastaisi. Ja niin

-meni syksy.

-

-Joulunaikaan vihittiin uusi piirilääkäri lähistöllä virkaansa. Hänellä

-oli täysikäisiä lapsia, ja kun tätit aina olivat sairaina, alettiin

-seurustella. Lääkärin täysikäisissä lapsissa oli myös yksi täysikäinen

-tyttö. Eipä kestänyt pitkää aikaa kun jo Fritiof rakastui häneen

-kuolettavasti. Hän häpesi ensin uskottomuuttaan edellisen muistolle ja

-äkkiä alkoi hän arvella, että rakkaus lienee kai jotain persoonatonta,

-koska se kohdistuu milloin siihen, milloin tähän; omistajalle asetettu

-valtuutus.

-

-Heti kun vahtiväki oli saanut hajua tästä taipumuksesta, pyysi äiti

-poikaansa kahden kesken puheille:

-

--- Sinä olet nyt siinä ijässä, alkoi emä, jolloin alkaa katsella

-vaimoa.

-

--- Se on jo katsottu, rakas mamma, sanoi poika.

-

--- Minä pelkään, että olet kiirehtinyt liikaa, sanoi äiti. Sillä

-tytöllä, jonka sinä sanot valinneesi, ei ole sellaiset moraaliset

-periaatteet, joita sivistyneellä miehellä on oikeus vaatia.

-

--- Häh. Amelien moraaliset periaatteet! Ken tohtii niitä moittia!

-

--- Soo-o! En minä moiti häntä, mutta tiedäthän sinä, hänen isänsähän on

-vapaa-ajattelija...

-

--- Minä olen hyvilläni, jos saan sellaisen miehen sukulaiseksi, joka

-ajattelee vapaasti, intresseistä välittämättä.

-

--- No ei nyt hänestä: mutta, Fritiof, sinulla on aikaisempia suhteita.

-

--- Mitä? Olisiko...

-

--- Niin, sinä olet leikitellyt Liisun sydämellä -- --

-

--- Serkun?

-

--- Niin! Ettekö ole hamasta lapsuudesta pitäneet toisianne tulevana

-parina ja etkö sinä luule, että hän on jättänyt toivonsa ja

-tulevaisuutensa sinun varaasi.

-

--- Minä en ole leikkinyt, vaan te, te olette meillä leikkineet ja

-usuttaneet yhteen! vastasi poika.

-

--- Mutta ajattele nyt vanhaa äitiäsi ja sisariasi, Fritiof. Voitko sinä

-tuoda tähän kotiin, joka aina on ollut meidän kaikkein koti, vennon

-vieraan naisen, jolla on oikeus käskeä ja vallita meitä.

-

--- Jassoo, siitäkö kohden puristaa. Liisu on siis valittu

-hallitsijattareksi.

-

--- Ei ketään ole valittu, mutta äidillä on oikeus katsoa pojalleen

-vaimoa ja kukaan ei paremmin siihen pysty kuin hän. Epäiletkö sinä

-minun aikeitani, sano, voitko sinä luulla oman äitisi tarkoittavan

-sinulle pahaa?

-

-No eihän herra Fritiof sitä voinut, mutta -- hän ei rakastanut Liisua;

-hän piti hänestä kuin sisaresta, kyllä, mutta... -- Ei rakastanut? Voi,

-rakkaus oli niin häilyväinen vehe! Sen varaan ei saisi rakentaa, sillä

-se oli katoavaista, mutta ystävyys, yhdenkaltaisuus mielipiteissä ja

-tavoissa, yhteiset intressit, toistensa luonteiden täydellinen

-tuntemus, kas siinä paraat takeet avio-onnesta. Liisu oli kelpo tyttö,

-rakasti taloutta ja järjestystä, ja hän tekisi Fritiofin kodin niin

-onnelliseksi kuin Fritiof ikinä voi toivoa.

-

-Fritiof ei keksinyt muuta keinoa puheista päästäkseen kuin pyytää

-mietintöaikaa.

-

-Mutta sillävälin olivat naiset tulleet terveiksi uskomattoman nopeasti

-ja lääkärin oli tarpeetonta käydä talossa. Lääkäri tuli kuitenkin

-kerran vieraisiin, mutta hänet otettiin vastaan kuin murtovaras, joka

-tuli tutkimaan lukkoja ja salpoja. Hän oli tarkkasilmäinen ja tajusi

-heti asiain tilan. Fritiof lähti vastavierailulle, mutta hänet otettiin

-vastaan kuin ilmiantaja, ja seurustelu loppui.

-

-Fritiof pääsi täysikäiseksi.

-

-Nyt alkoi väkirynnäkkö. Tätit matelivat uuden hallitsijan edessä,

-kohtelemalla häntä kuten älytöntä ja koettivat hänelle todistaa, ettei

-hän mitenkään tulisi ilman heitä toimeen. Siskot olivat äidillisempiä

-kuin koskaan ennen, ja Liisu rupesi pitämään vahvaa huolta

-toaletistaan. Hän puristi uumilleen kureliivit ja pörrötti tukkaansa.

-Ei ollut ruma tyttö, pois se, mutta katseensa oli kylmä ja suu livakka.

-

-Fritiof ei häntä kuitenkaan ajatellut sen kummemmin kuin jotain

-suvutonta otusta, koska ei hän ollut huomannut hänessä tyttöä.

-

-Nyt äidin tiedonannon jälkeen alkoi serkun läheisyydessä-olo häntä

-vaivata, etenkin kun serkku alkoi oleilla limaskaisesti. Joka paikassa

-se oli vastassa: portailla, puutarhassa, tallissakin. Eräänä aamuna

-tuli serkku hänen huoneeseensa kun hän vielä oli makuulla ja pyysi

-lainata nuppineulasia. Yllään kampuujakku, oli olevinaan niin kaino.

-

-Hän alkoi ilettää Fritiofia, ja kuitenkin hän häntä ajatteli.

-

-Ja äiti uudisti taas keskustelunsa pojan kanssa ja tätit ja siskot

-vihjailivat väsymättä odotettuja häitä.

-

-Elämä kävi nuorelle miehelle sietämättömäksi. Ei niin repeämää nähnyt

-hän tässä verkossa. Liisusta oli tosin tullut hänelle jotain muuta kuin

-sisar ja toveri, mutta ei hän ollut häntä ruvennut rakastamaan; mutta

-mahdollista avioliiton yhtymää ajatellen, rupesi hän viimein

-Fritiofista tuntumaan naiselta, ehkä vastenmieliseltä kyllä, mutta

-kuitenkin naiselta. Naimakauppa kaikessa tapauksessa muuttaisi hänen

-asemansa toisellaiseksi, ehkäpä pelastaisi hänet orjuudesta. Hän ei

-nähnyt niin vilausta naisesta koko pitäjässä; miksipä ei siis Liisu,

-paremman puutteessa.

-

-Vihdoin meni hän äidin luo ja esitti ehtonsa kauppaan Liisun kanssa:

-oma talous sivurakennuksessa ja oma ruoka; ja vielä se, että äidin oli

-kosittava hänen puolestaan, sillä sitä hän ei itse mitenkään tulisi

-tehneeksi.

-

-Kompromissi hyväksyttiin ja Liisu talutettiin saamaan Fritiofin

-halailua ja hyvin kainoa suudelmaa. He itkivät molemmat, miksi, sitä

-eivät tienneet, mutta sitten häpesivät he toisiaan koko päivän iltaan

-saakka.

-

-Sitten oli heidän välinsä aivan ennallaan, mutta tätien ja siskojen

-äidillisyydellä ei enää ollut rajoja. He sisustivat sivurakennuksen ja

-järjestelivät huonekalut paikoilleen, jakoivat huoneet tuleville

-puolisoille ja määräilivät kaikessa. Fritiofin mieltä ei kysytty. Ja

-sitten ruvettiin hääpuuhiin. Vanhat sukulaiset nuuskittiin maaseutujen

-kätköistä virkapalvelukseen, todistajiksi. Ja sitten oli häät.

-

-Häiden jälkeisenä aamuna oli herra Fritiof jalkeilla jo hämärässä. Hän

-lähti sänkykamarista niin pian kuin mahdollista, sanoi olevan tärkeitä

-peltotöitä. Liisu, joka oli unissaan, ei väittänyt vastaan, mutta juuri

-kun Fritiof oli ovessa, sanoi hän:

-

--- Et tietysti unohda, että aamiainen syödään kello yksitoista. Kuin

-käskemällä.

-

-Fritiof meni huoneeseensa, veti jalkaan varsisaappaat, pani päälleen

-metsästystäkin ja otti pyssyn piilosta kaapista ja lähti metsälle.

-

-Kaunis, kuurainen lokakuun aamu. Hän astui kiivaasti kuten peläten,

-että hänet kutsuttaisiin takaisin tai kuten olisi hän paennut jotain.

-Metsä-ilma oli kuin raikas kylpy. Hän tunsi olevansa vapaa, ja ensi

-kertaa eläissään lähti hän vapauttaan käyttäen pyssyn kanssa metsään.

-Mutta hän tunsi ruumiillisen vapautensa vain tilapäiseksi. Tähän saakka

-oli hänellä ollut oma makuuhuone; hänen päivänsä ajatukset ja yön unet

-olivat olleet hänen omiaan. Ei enää nyt. Etenkin makuuhuone kiusasi

-häntä kuin jokin iletys. Vähinkin häveliäisyys riisutaan kuin naamari,

-hienotuntoisuus halveksittuna, kaikki kuvittelut ihmisen korkeasta

-alkuperästä luhistuvat, totta vain eläin; sitä ei sietänyt hän,

-idealistien kasvatti. Koskaan ei hän ollut aavistanut yhdyselämän

-ulkokultaisuutta näin suureksi ja uskonut, että vain seurausten pelko

-oli tuon niin sanotun "lausumattoman naisellisen" ytimenä. Mutta jospa

-olisi ollut lääkärin tai puutarhurin tytär? Luultavasti olisi kahden

-olo heidän kanssaan ollut autuutta, jota vastoin se nyt oli painostavaa

-ja rumaa; silloin olisi kaikki verhoutunut hämyyn ja uteliaisuuden ja

-tarpeen tyydyttämisen raaka himo olisi häipynyt huumaukseen, mikä tarve

-kuten huumauskin oli enemmän sielullista kuin ruumiillista.

-

-Hän vaelteli metsän helmaan ilman määrää, tietämättä mihin tähdätä,

-mutta häntä oudosti himotti kuulla pyssyn pamahtavan ja eläimen

-kaatuvan, mutta otusta ei ollut. Linnut olivat muuttaneet muille maille

-tai toisille seuduille. Vain orava näkyi hyppelehtivän männyn rungolla

-ja pilkistelevän häneen pullosilmillään. Hän nosti pyssyn ja laukaisi,

-mutta vikkelä eläin ehti rungon toiselle puolen ennenkuin haulit

-rämähtivät puuhun. Mutta pamaus virkisti hänen hermojaan. Hän poikkesi

-polulta ja lähti viidakkoon. Kun näki sienen, potkasi rikki. Hän oli

-tuhoavalla tuulella. Ja hän toivoi tapaavansa käärmeen, että saisi

-polkea ja ampua.

-

-Mutta sitten muistui hänen mieleensä, että hänenhän oli mentävä kotiin;

-ja että nyt oli hänen hääaamunsa. Tuumiessaan, mitenkä hän sietäisi

-kaikki häneen tähdätyt hävyttömät katseet, tuntui hänestä, kuin

-aiottaisiin häntä häväistä jostain rikoksesta, siveyttä, jopa

-luontoakin vastaan tehdystä. Hän olisi halunnut paeta maailman ääriin,

-mutta mitenkä kotona tekisi.

-

-Viimein tylsistyivät ajatukset aina samaa latua laahattuaan tai ehkä

-vain siksi, että hänelle tuli nälkä. Hän lähti siis kotiin aamiaiselle.

-

-Kun hän tuli pihalle, olivat kaikki talossa öitsineet häävieraat

-latautuneet etehisen portaille seisomaan ja tervehtivät häntä

-leikillisillä hurraahuudoilla. Horjuvin askelin kulki hän pihan poikki

-ja huonosti tunteensa salaten kuuli hän vieraidensa leikilliset

-kuulustelut hänen terveytensä tilasta. Hän riuhtautui heidän kimpustaan

-ja meni kiireesti sisään huomaamatta, että vaimo oli joukossa odotellen

-hänen tervehdystään.

-

-Aamiaispöydässä kesti hän kidutuksen, jota ei ikänään unohtanut,

-vieraiden pilasanain pistellessä ja vaimon hyväilyjen paahtaessa. Hänen

-ilopäivänsä oli inhottavin koko elämässä.

-

-Parin kuukauden päästä oli nuori rouva asettunut talon valtijaksi,

-apulaisina tätit ja sisaret. Fritiof oli yhä nuorin ja älyttömin.

-Häneltä kysyttiin neuvoa, mutta ei koskaan noudatettu sitä, ja häntä

-vaivattiin samalla huolenpidolla kuin ennenkin. Aterioimiset vaimon

-kanssa kahden nähtiin pian mahdottomiksi sillä mies itsepäisesti pysyi

-mykkänä, mitä Liisu ei jaksanut sietää, vaan hankki ukonjohdattimekseen

-yhden sisaristaan, joka muutti sivurakennukseen. Fritiof teki useita

-emancipationi-yrityksiä, mutta kukistui aina ylivoiman alle; niitä oli

-liian monta ja ne papattivat kunnes hän meni metsään.

-

-Illat häntä nykyjään kauhistivat. Hän vihasi sänkykamaria ja meni sinne

-kuin mestauslavalle. Hän tuli araksi ja kulki enimmäkseen yksin omissa

-ajatuksissaan. He olivat olleet naimisissa kaksi vuotta, silloin äiti

-eräänä päivänä käytti jotain tilaisuutta hyväkseen ja puheli poikansa

-kanssa kahden.

-

--- Etkö sinä olisi hyvilläsi, kun saisit pojan esimerkiksi, sanoi emo.

-

--- Olisin, -- sanoi toinen.

-

--- Sinä et ole kohtelias vaimollesi, sanoi äiti niin lauhealla äänellä

-kuin mahdollista.

-

-Mies kuohahti.

-

--- Mitä? Mitä te sanotte? Onko jotain valittamista? Tullaanko

-hokistelemaan päivätyö-velvollisuuksia? Hm! Liisu onkin ihan toista

-kuin mitä he luulivat! Mutta mitä se muihin kuuluu? Tehkää kannekirja,

-kyllä minä vastaan.

-

-Ei, eihän toki äiti sitä! Fritiof huomasi nyt yksinäisyydessään, että

-pehtori oli nuori mies, joka mielellään joi ja löi korttia. Hän

-lyöttäytyi hänen seuraansa ja vietti ikävät iltansa hänen huoneessaan;

-tuli myöhään kotiin, niin myöhään kuin mahdollista. Eräänä iltana

-valvoi vaimo vuoteellaan ja odotteli häntä.

-

--- Missä sinä olit? kysyi hän tivakasti ja varmasti.

-

--- Se ei kuulu sinuun, vastattiin.

-

--- Sellaisilla ehdoilla on hyvä olla naimisissa, sanoi vaimo. -- Kun

-olisi edes lapsi.

-

--- No se ei ole minun syyni, sanoi mies.

-

--- Ei minunkaan, sanoi vaimo.

-

-Ja nyt sukeutui kiista siitä, kenen oli syy, ja kiistaa kesti kaksi

-vuotta.

-

-Liisu koetteli kaikki keinot. Hän koketeerasi miehelle, mutta mies

-inhosi; ärsytti miehen ylpeyttä, mutta tuli yhä vastenmielisemmäksi.

-

-Kun ei kumpikaan tahtonut selvyyttä yksinkertaisimmalla tavalla,

-turvautumalla asiantuntijaan, lääkäriin, oli seuraus tavanmukainen;

-herra tuli naurettavaksi, rouva traagilliseksi. Lapseton rouva on pyhä,

-sillä "Jumalan" kirous lepää hänen päällään, tuntemattomista syistä. Ei

-ollut kenenkään mieleen edes pälkähtänyt, että "Jumala" alentuisi

-miehen päällä lepuuttamaan kiroustaan.

-

-Mutta Fritiof herra tunsi hyvin, että kirous lepäsi hänen elämänsä

-päällä, sillä se oli synkeää, sairaloista. Luonto oli luonut kaksi

-sukupuolta, jotka joidenkuiden olosuhteiden vallitessa ovat keskenään

-ystäviä, toisten vallitessa vihollisia. Ja Fritiof oli saanut

-vihollisen, ylivoimaisen vihollisen.

-

-Eräänä päivänä kysyi eräs sisarista ompeluksensa äärestä sattumalta,

-kuten näytti, Fritiofilta, mitä "kapuuni" merkitsi.

-

-Fritiof ei vastannut, mutta tarkasti tuikeasti sisarta ja näki, ettei

-tämä sitä tiennyt, vaan oli luultavasti kuullut sen muilta ja tullut

-uteliaaksi.

-

-Nyt tuli myrkyksi elämänsä. Hän oli naurettava. Ja tuli epäluuloiseksi.

-Mitä ikinä hän kuuli ja näki, piti hän pistoksena. Mutta kiukun

-puuskassa kerran meni hän ja vietteli yhden palvelustytöistään,

-toivotulla tuloksella. Hän oli tullut isäksi! Liisusta tuli marttyyri

-ja Fritiofista kurjimus. Viimemainitusta arvostelusta ei hän piitannut,

-sillä hänen kunniansa oli pelastettu, sillä pidettiin tervekasvuisuutta

-kunniana eikä onnena.

-

-Mutta tämä tapaus sai Liisun mustasukkaiseksi ja, kumma kyllä,

-jonkunlainen rakkaus mieheen alkoi herätä. Rakkaus, joka oli hyvin

-kiusallista laatua, sillä se ilmeni etupäässä hermostuneena, alati

-valvovana vahtimisena ja samalla äidillisenä suopeutena, joka ei

-tiennyt rajojaan. Liisu tietysti aina tarkasti oliko pyssy latingissa,

-ja rukoili polvillaan häntä pukemaan lujasti päälleen, jos mies oli

-ulos lähdössä j.n.e. Kotona oli vaimo pedanttinen; siivosi ja pyyhki

-pölyä lakkaamatta. Mullisteli puhdistuksilla miehen huonetta, pesetti

-lattian joka lauantai, pieksi matot ja tuuleutti vaatteet. Mies ei enää

-saanut koskaan olla omillaan, ei koskaan ollut varma siitä, saisiko

-olla rauhassa huoneessaan.

-

-Työhön ei häneltä aikaa vähääkään kulunut, sillä naisväki hoiti taloa.

-Hän alkoi itsekseen lueksia maanviljelysoppia ja tahtoi tehdä joitakin

-parannuksia tilalla, mutta hänet estettiin. Kun hän koetti päästä

-yksinvaltaan, rettelöitiin hänet toimettomuuteen.

-

-Viimein hän väsyi. Kauan sitten oli hän jo herennyt puhumasta, sillä

-hän oli varma, että aina vängättäisiin vastaan. Samoin ajattelevain

-seuraa ja onnettomuustovereita kun puuttui, tylseni hänen järkensä;

-hermostonsa oli pilalla ja hän ei piitannut ulkoasustaan ja alkoi

-juoda. Oli ani harvoin kotona enää. Löydettiin joskus humalassa

-majatalosta tai talonpoikain luota. Hän joi kenen kanssa tahansa,

-lakkaamatta. Hänestä tuntui helpommalta silloin kun sai alkohoolin

-avulla aivonsa toimimaan, ja silloin hän joskus puhelikin. Vaikea

-arvata, joiko saadakseen vain puhella jonkun vastaan vänkäämättömän

-kanssa, tai pelkästään juodakseenko.

-

-Saadakseen rahaa möi hän salaa talonpojille etuuksia tai viljaa, sillä

-kassa oli naisten hallussa. Viimein teki hän murtovarkauden: särki oman

-kassakirstunsa, varasti.

-

-Nyt täytyi aina pitää talossa mielenlaadultaan uskonnollista pehtoria,

-sillä äskeinen oli täytynyt eroittaa palveluksesta juoppouden tähden.

-Kun viimein oli papin avulla saatu väkijuomain tarjoilu majatalossa

-lopetetuksi, alkoi Fritiof-herra ryyppiä renkiensä kanssa. Skandaali

-toisensa perästä.

-

-Fritiof-herrasta tuli patajuoppo, joka sai kaatuvan taudin kohtauksen

-ellei vähään aikaan saanut väkeviä.

-

-Viimein täytyi hänet viedä juoppolaitokseen, jonne jäi

-parantumattomana.

-

-Joinakin selkenemishetkinä kun hän saattoi ajatella koko elämäänsä,

-säälittivät häntä kovasti nuoret tytöt, mitkä naitetaan miehille, joita

-he eivät rakasta, ja säälinsä oli sitä syvempi, kun häneen itseensä oli

-kohdistunut koko ankaruudessaan väkivallalla kohdellun luonnon kirous,

-ja hänhän oli kuitenkin vain mies.

-

-Mutta hän piti onnettomuutensa syynä myös perhettä ekonoomisena

-laitoksena, joka kahlii lapsia pääsemästä oikeaan aikaan itsenäiseen

-yksilön elämään. Vaimoaan ei hän syyttänyt koskaan, sillä olihan vaimo

-yhtä onneton kuin hän itsekin ja kuten hänkin niiden epäkohtain uhri,

-joita kunnioitettiin nimellä: laki.

-

-

-

-

-Rikollinen luonto.

-

-

-Kutteri kulki hiljaisessa tuulessa viimeisten saarten lomitse ja meri

-avautui iltapäivävalaistuksessa.

-

-Tohtori haeskeli sanoja ilmaistakseen hurmautumistaan, sillä hän oli

-syntynyt kaukana maan sydämessä ja oli nähnyt merta ainoastaan

-höyrylaivan kannelta pari kertaa.

-

-Kun luutnantti oli kääntänyt ruoria ja suunnannut Landsortin majakkaa

-kohti, komensi hän pöytään punssia ja sikareja.

-

-Yksinäisyys, hiljaisuus, katsetta kiinnittäväin esineiden olemattomuus

-viritti mielet herkkäpuheisiksi ja vaikka nuo kaksi nuoruuden toveria

-oli jo kolme vuorokautta tarinoinut paljon vanhaa ja uutta, ilmestyi

-yhä uusia puheenaiheita.

-

--- Mahtaa olla ihanaa elää merellä, sanoi tohtori ja katseensa liukui

-ilman rannan piiriä pitkin.

-

--- Niin tällä tavoin, hyvässä seurassa ja omana herranaan, sanoi

-luutnantti. Mutta laivalla palveluksessa, Jumala varjelkoon! Ensiksi on

-siellä kuin vankina; laiva on koppi, kuvittelepas, ja horisontti, kun

-on tottunut sitä näkemään, se kutistuu, se siniviiva, jonka takana

-nuorena uneksin jotain ääretöntä, muuttuu harmaaksi kiviseinäksi.

-Kuvittelepas: kopissa muurien sisällä keskellä vankilan pihaa. Ja

-sitten; jos on vihamies laivalla, niin tiedätpä mitä maksaa.

-

--- Mutta se on sittenkin tervettä elämää.

-

--- Tervettä. Niin luulisi, mutta ajatukset eivät tule terveiksi, kun

-aivot eivät saa vaikutteita ulkoapäin ja kun tuijottaa kauan tyhjään,

-niin tylsistyy. Mutta on niitä vielä muita varjopuolia merimiehen

-elämässä, muita, ei ollenkaan terveitä.

-

-Luutnantin kasvot synkkenivät ja hän katsahti ensin olivatko miehet

-kyllin etäällä etteivät voisi kuunnella.

-

--- Huomaa, että se on munkin ja vangin toisesta sukupuolesta eristettyä

-elämää.

-

--- Ah, kyllä te olette kauniisti eristettyjä kun pääsette maihin,

-keskeytti tohtori.

-

--- Niin, mutta ennen kun pääsemme maihin! Kuukausi, parikin merellä!

-Tuskin nimeksi tointa. Ajatukset kulkevat omia teitään, tahto omaa

-päätään, vuotaa yli oikeudentunnon, loikkii yli moraalin, kunnian

-käsitteiden ja muun sellaisen. Paljon merkillistä sitä on nähty

-merillä.

-

--- Olenhan kuullut, että miehistö oli hyvin hurjistelevaa, sanoi

-tohtori.

-

--- Sääli naineita, sillä, katsos, nuo runoelmat merimiehen vaimosta,

-joka istuu surren akkunansa ääressä, ne ovat runoja vain, ei muuta!

-Mutta mies, nainut mies, hän noin vain menee remuilemaan kun tullaan

-maihin, joten kyllä hän saa rahoillaan hauskaa!

-

-Tavallisinta on, että vaimon suru on lohdutettu jo kauan ennenkun mies

-tulee kotiin! Mutta, katsopas, on vielä toisia puolia, yöpuolia kuten

-sanotaan, sellaisia kostavan luonnon purkauksia, jotka meistä tuntuvat

-niin kamalilta sentähden, kun emme voi niitä ensi tarkastuksella

-selittää, ja kun niiden vuoksi yksilöä pidetään rangaistuksen

-ansaitsevana, vaikka hän on ainoastaan uhri.

-

--- Jaha, vai on sitäkin laivoilla. Siitä saa yleensä niin vähän kuulla,

-vaikka se on ajan merkittävimpiä ilmiöitä ja sitä on ollut kaikkina

-aikoina.

-

--- Sinä et siis pidä sitä rikoksena, kysyi luutnantti merkillisen

-innokkaasti ja imi sikariaan.

-

--- Rikoksenako? Mikä sitten on rikos? Se, josta nostetaan kanne ja

-joudutaan tuomarin eteen. Luonto kyllä rikkoo silloin, kun sukupuoli

-jää pitkäksi aikaa syntymisen jälkeen määräämättömäksi, kuten huomaa

-noista nimenmuutto-ilmoituksista, joita joskus näkee.

-

-Luonto oikkuilee paljon ja kulttuuri lisää oikkuja, mutta ihmiset

-voisivat olla nykyaikaan jo niin valistuneita, etteivät rankaisisi

-synnyntävammoista.

-

--- Vai niin, oletko sitä mieltä? Hauska kuulla älyn sanoja yleisessä

-kirkunassa.

-

--- Oh, minä tiedän varmaan, Ranskassa on jo kamareissa ehdotettu

-poistettavaksi niitä lakipykäliä, jotka käsittelevät tätä luuloteltua

-rikosta.

-

--- Ihanko totta! Ja täällä ne kulkevat kuin spitaaliset ja palavat

-tuhkaksi yhä kalvavassa rauhattomuudessaan, että heitä epäiltäisiin tai

-heidät älyttäisiin. Minä kerron tapauksen, jonka näin omin silmin, niin

-saat päättää onko se pahetta, pilaantumista tai mitään muuta kuin

-ilmiö, jonka syitä emme tunne.

-

--- Minusta on samantekevää, miksi sitä sanotaan, se on moukkien ja

-merimiesten ammattisairautta; ilmiö on yhtä intressantti kuin se että

-luonto tekee ihmisen sikiölle vasikan pään tai kolme kättä.

-

--- Vähän kummallisempi sentään lienee, etenkin kun se ilmenee

-psyykillisenä, kaikkine miehen ja naisen välisine, viattomasta

-lemmenhaaveilusta johtuvine symptoomeineen.

-

--- Viattomasta? Hm!

-

--- Ihan niin, viattomasta, tarttui luutnantti. Minä tiedän, että

-sellainen suhde voi olla viaton.

-

--- Niin, jonkun aikaa! Minä en saa ja nainen ei tohdi! Kyllä se

-tiedetään! Mutta puhupa pakinasi.

-

-He imaisivat punssia ja sytyttivät uudet sikarit.

-

--- Tiedätkö sinä, mikä mies fregatin kapteeni on? alotti luutnantti ja

-asetti ruoritangon parraspuuhun. Se on porsliinijumala. Laivalla, mutta

-ei näyttäydy. Hän ei ole ylin päällikkö, sillä se on sekondi, mutta hän

-on ylimmän päällikön yläpuolella. Mereläiset sanovat tavallisesti

-päällikköä "ukoksi", aivan kuten talonpojat puhuvat "ukon" ilmasta.

-Sekondi on "ukko" sotalaivalla; päälliköllä ei ole nimeäkään. Hän istuu

-ovi lukossa salongissaan, ei puhele muille kuin sekondille; syö yksin,

-paitsi yhtenä päivänä viikossa, jolloin hän kutsuu päällystön pöytäänsä

-ja toisena päivänä, jolloin päällystö on hänet pyytänyt luokseen. Hän

-ei oikaise virheitä koskaan, ei palkitse koskaan; ei komenna koskaan.

-Vain sekondi tietää, mitä ukko tekee. Jos hän tulee kannelle, ei hän

-koskaan mene peräpurjetta keulemmalle.

-

-Laiva on täydellisin kaikista yhteiskunnista ja on rakenteeltaan tuhat

-vuotta ajastaan jälellä! Se olisi epätäydellinen, jos siellä olisi

-naisia.

-

-No niin. Minä tein ensimäisen kadettimatkani Thor-fregatilla.

-

-Elämä ei ollut sellaista, miksi oli sen koulupoikana uneksinut

-nähdessään merikadetin koketin takin ja tikarin. Se oli ihan toista!

-hyvin raakaa, hyvin rumaa! ennen kaikkea hyvin epärunollista.

-

-Eräänä päivänä olin vahtivuorossa, perärattaalla, hyvin

-vastuunalaisella paikalla; tuijotin keulaan taklauksen ja touvien läpi,

-miehistön yli, koettaen pitää ajatuksiani koossa, ainoastaan ajatellen

-suuntaa. Mutta osaksi rauhattomana tärkeästä toimestani, kun minulla

-oli koko aluksen miehistö tunnolla, osaksi hermostuneena, kun tunsin

-jonkun itseäni tarkastavan, unohdin tehtäväni. Talja vinkui, kokkakara

-jiirasi ja ajopurje alkoi lepattaa, kun apukapteeni ilmestyi viereeni

-ja huusi:

-

--- Seis siinä!

-

-Ja minä tunsin rattaan rajusti riipaistavan käsistäni ja samassa sain

-tuustin niin että lensin pitkin kantta.

-

-Minä kierin ilmassa kuin kinnas ja seisoin suureksi hämmästyksekseni

-en enemmän enkä vähemmän kuin itsensä päällikön edessä. Näin

-kellanharmahtavat kasvot, kuten rikkaan suurkauppiaan. Suu oli

-teräväpiirteinen, pielissä pari vääristynyttä juonnetta, jotka tekivät

-sen ilkeän näköiseksi, mutta tätä vaikutusta lievensivät vaaleat

-pulisongit. Näytti kuin olisi hän halunnut paiskata minut mereen, mutta

-hän vaikeni, kuten olisi hän ollut kahdella päällä, alentuisiko

-puhuttelemaan vai ei moista kurjimusta.

-

-Vihdoin lauhtuivat ankarat piirteet ja hän katseli minua kuin pientä

-lasta.

-

--- Mikä on nimesi, kadetti? kysyi hän.

-

-Sanoin.

-

--- Ja isäsi?

-

--- Kuollut, vastasin minä. Mutta hän olikin everstiluutnantti

-mekaanisessa osastossa.

-

--- Niinkö? Minä tunsin kyllä sinun isäsi; me olimme nuoruuden ystäviä

-ja minä kunnioitin häntä suuresti. Mene takaisin paikallesi ja pidä

-ajatuksesi koossa.

-

-Minä menin jälleen perärattaalle ja koetin kaikin voimin olla

-tarkkaavainen. Mutta päällikkö käveli kannella edestakaisin ja minä

-tunsin, että hän katseli minua.

-

-Kun vahtivuoro päättyi ja minä tulin alas kadettimessiin, kokoontuivat

-toverit ympärilleni ja kyselivät mitä päällikkö oli sanonut.

-

-Kun he saivat kuulla, että hän oli tuntenut minun isäni, katsoivat

-nuoremmat kuten kunnioittaen minua, mutta vanhemmat näyttivät pahasti

-virnuvan, en ymmärtänyt miksi.

-

-Eräänä päivänä tämän jälkeen istuimme, pari toveria ja minä,

-peräkannella ja plitsasimme touvia. Puhelimme sitä ja tätä, mutta minä,

-joka olen aina ollut temperamentilta hyvin hermostunut, herkkätuntoinen

-kuin kompassineula, tulin jollakin tavoin levottomaksi, kuten olisi

-joku tarkastellut minua. Katsoin monta kertaa ympärilleni, kenen silmät

-ne niin itsepäisesti ja sitkeästi tähystelivät minua. Vihdoin sattui

-silmäni pieneen, pyöreään akkunaan, joka oli päällikön ulkokajutan

-seinässä, ja minä näin vain kaksi vääristynyttä juonnetta suupielissä;

-silmät olivat ennättäneet piiloon uutimen taa. Tulin levottomaksi, en

-tiennyt minkä tähden.

-

-Kaksi kuukautta tämän jälkeen illalla lähetettiin minua kutsumaan

-päällikön salonkiin. Se oli komeasti sisustettu huone, kirjahyllyjä,

-tauluja, valokuvia ja urkuharmoonia. Sekondi oli päällikön luona.

-Hänellä oli hattu kädessä ja hän näytti olevan hämillään.

-

--- Komentajakapteeni, alkoi päällikkö puhua luonnottoman keveällä

-äänellä, tämä nuori mies on erään jo kuolleen lapsuuden ystäväni poika,

-joka kerran auttoi minua suurista vaikeuksista. Tunnen olevani velkapää

-tuolle jalolle miehelle ja minä tahdon ottaa hoitooni tämän pojan.

-Tahdon ohjata hänen kasvatustaan niin kauan kun hän on täällä

-laivallani. -- Tahdotko tulla koulittavakseni? lisäsi hän kääntyen

-minun puoleeni.

-

-Kiihtyneenä noista suurista eduista, joita isävainaani ystävä tarjosi,

-en kyennyt muuta kuin änkyttämään joitakin käsittämättömiä sanoja

-kiitollisuudestani.

-

-Päällikkö pyysi minua sitten istumaan ja sekondi sai merkin, että

-audienssi oli lopussa.

-

-Olimme kahden. En tiennyt mikä hänessä minua pelotti. Ei se päällikkö,

-epäjumalan kuva, vaan jokin muu. Hän käyttäytyi arkaillen ja puhui

-sujuvan kiusallisesti.

-

-Ensin ei hän katsonut minua silmiin.

-

--- Onko sinulla taipumuksia matematiikkaan, poikani? alkoi hän.

-

--- Eipä juuri, vastasin.

-

--- Osaat kai ratkaista toisen asteen ekvationeja?

-

--- Kyllä, aika hyvästi.

-

--- No, sitten rupeemme logaritmeihin. Katsos (sanoi hän) merimies ilman

-logaritmeja on kuin laiva ilman kompassia.

-

-Hän nousi ylös ja otti hyllyltä logaritmitaulut. Toi tuolin pöydän

-ääreen ja otti kynän ja paperia.

-

-Puhuttuaan jonkun aikaa niitä näitä karakteristiikasta ja mantissasta,

-jotka hän, kuten sitten jälestä huomasin, sotki, pani hän kynänsä

-pöydälle.

-

--- Noo, keskeytti hän, mitenkä sinä viihdyt täällä laivalla?

-

--- Hyvin, herra amiraali, vastasin minä.

-

--- Entä toverit?

-

--- Ei puhuta, lensi sanat suustani ennenkun ehdin huomata, miten

-moittivia ne olivat.

-

--- Oikein, poikani, sanoi hän ja katsoi minuun kuten ijäkkäät

-nuorempiin, kun sallivat heidän uljailla.

-

--- Tahdotko lasin punssia? kysyi hän, täällä on vähän kosteaa.

-

-Mahdoton oli kieltää, kun en ollut raittiusmies. Mutta samalla minä

-sielussani säikähdin: jospa joku tulisi sisään ja näkisi päällikön

-juomassa kadetin kanssa! Hetki oli tukala. Oletko koskaan tuntenut

-häpeäväsi ja olevasi hämillä toisen puolesta! Minä pelkäsin hänen

-tähtensä!

-

-Hän avasi jonkin klaffin ja otti esiin lasit ja karafiinin ja vei ne

-hyttiinsä.

-

--- Käy sisään, sanoi hän.

-

-Tulin yhä levottomammaksi; koko menettely tuntui niin kierolta;

-epäjumala suistui ehdottomasti korkeudestaan.

-

-Hytissä istuutui hän minua vastapäätä ja katseli minua kuin

-jättiläinen, joka aikoo syödä peukaloisen.

-

--- Sinä olet kelpo poika, sanoi hän tyhjentäen lasinsa (toki

-kilistämättä!) ja ulkonäkösi takaa menestystä urallesi. Tiedätkö, että

-olet kaunis poika?

-

-Minä tunsin, että punastuin, enkä tiennyt, mitä hän oikein aikoi.

-Huomasin vain hänen kasvoissaan uuden, merkillisen ilmeen ja hänen

-silmänsä lekuttivat kuin kaasuliekit.

-

--- Oletko sinä jo ollut rakkausseikkailuissa? kysyi hän taas ja hänen

-silmänsä alkoivat hehkua.

-

-En tiennyt mitä vastata, sillä minua arasteli isän ystävä.

-

-Hän nousi paikaltaan ja käveli edestakaisin.

-

--- Jospa olisit minun poikani, sanoi hän viimein, jospa olisit!

-

-Hän ei ollut nainut mies, sen tiesin ja luulin ymmärtäväni vanhan

-poikamiehen yksinäistunteen purkauksen.

-

-Kuului ruokatoitotus ja minun piti lähteä.

-

--- Huomisiltana samaan aikaan! sanoi päällikkö.

-

-Tein kunniaa ja läksin.

-

-Iltaopetusta kesti sitten pitkän aikaa. Hän tuli yhä sydämellisemmäksi.

-Tämä vaivasi minua joskus kovasti. Jos tahallani tunnilta myöhästyin,

-näytti hän olevan murheissaan.

-

--- Sinä olet kyllästynyt minuun, sanoi. Minä olen niin vanha ja ikävä

-mies.

-

-Ja silloin minua alkoi tuo erakkoparka säälittää, hän ei voinut korkean

-arvonsa vuoksi seurustella muiden kanssa.

-

-Saavuimme viimein Havannaan, ja minä sain loman mennä maihin, mutta

-minun täytyi luvata päällikölle, etten menisi toverien kanssa pahoihin

-paikkoihin. Hän suorastaan vaati lupaukseni. Kun palasin laivalle,

-kysyi hän minulta, olinko ollut tyttöjen luona. Vastasin ei, mikä

-olikin totta.

-

--- Oikein, poikani, sanoi hän. Varo sinä naisia! Varo aina naisia,

-poikani!

-

-Ja taas lähdimme merelle.

-

-Eräänä iltana, en unohda sitä koskaan, Madeiran kohdalla, ilma kuuma

-kuin ansarissa ja me oleksimme paitasillamme ja housuillamme ja tyyntä

-oli ollut neljä päivää.

-

-Tulin kello kahdeksan aikaan kapteenin hyttiin, täydessä puvussa. Hän

-oli hyvin kiihdyksissään. Tuskin voi puhua.

-

--- Hirveän kuuma, huokasi hän, ota takki pois. No, se oli minulle

-mieleen, vaikka loukkasikin mitä pahimmin ohjesääntöjä ja hyvää tapaa.

-

-Hän istuutui viereeni, melkein taakseni. Minä tunsin hänen kuuman

-henkensä käyvän niskaani ja aloin sanomattomasti pelätä, minua alkoi

-ahdistaa.

-

-Luimme trigonometriaa ja minä olin kumarassa paperieni ääressä. Päässä

-tuntui raskaalta ja virkistääkseni itseäni oikaisin vartaloani ja

-nakkasin päätäni taaksepäin. Samassa osui katseeni peiliin, joka oli

-vastapäätä. Näkö peilissä kauhisti minua niinkuin olisin yhtäkkiä

-nähnyt luonnon kiertyvän nurin narin ja näyttävän nureansa. Kuin

-aurinko olisi ollut sininen ja taivas keltainen, puut punaiset tai

-kuusta kimmonnut salamoita. Hänen kasvonsa olivat olkapääni kohdalla ja

-hän ahmi silmillään paitani sisustaa. Minä taisin kiljaista ja aioin

-hypähtää ylös, mutta hän piti minua kiinni ja suuteli minua suulle,

-kuin härän karkealla kielellä ja kasvoillani kävi läähätys kuten olisi

-hyle minua nuoleskellut.

-

-Elämä, luonto, kaikki kaamotti mustana. Olin nähnyt ilkeyden

-ilmestyksen, vilauksen itse pahasta.

-

--- Ja siihen se tuttavuus loppui! sanoi tohtori kylmästi ja joi

-lasistaan.

-

--- Ei vielä kokonaan. Arvaapas, mitä se sitten teki? Se kirjoitti

-kirjeitä minulle. Minä luin ainoastaan yhden. Se oli oikea rakkauden

-kirje. Hän rakasti minua.

-

--- Kuten Sokrates Alkibiadesta! Luuletko tällä jotain uutta keksineesi!

-Ja luuletko, että nuo ilmiöt syntyvät vain eristetyissä oloissa tai

-liiaksi kehittyneestä kulttuurista. Niitä on villeissä kansanheimoissa,

-jopa eläimissäkin. Minun mielestäni pitäisi ummistaa silmänsä

-sellaisilta luonnon oikuilta tahi ei ainakaan rangaista viattomia,

-niinkuin äsken sanoinkin. Haluatko kuulla toisen samanlaatuisen jutun

-niin kerron.

-

--- Kyllä, mutta mennään puraisemaan voileipää ensin; näkyy pöytä olevan

-katettu tuolla sisällä.

-

-Luutnantti huusi laivamiehen pitämään huolta ruorista ja he menivät

-salonkiin.

-

-Koettelivat puhella muista asioista, mutta miten lie ollut, aina

-osuivat he tähän seikkaan.

-

--- Muistatko, alkoi tohtori jutella, miten koulussa ollessa oltiin

-ystävyyssuhteissa samanikäisten kanssa? Aina lähdettiin yhdessä

-koulusta, aina oltiin toistensa luona loma-ajoilla, aina oltiin yhtä

-poikaa, rahatkin tasattiin. Melkeinpä saattoi olla mustasukkainen

-ystävästään, jos hän oleksi toisten kanssa liiaksi. Eikö niin?

-

--- Juu, mutta se oli ystävyyttä?

-

--- Tietysti, sitä oli! Mutta samalla tavallahan alkaa rakkaus eri

-sukupuolten välillä. Ystävyys on jo hyvin pitkällä, ennenkun jompikumpi

-sallii tai edes kaipaa toisen ruumiin kosketusta suudelmana tai

-hyväilynä. Tytöt sitävastoin ilmaisevat tätä ystävyyttä syleilemällä ja

-suutelemalla. Ihan viatonta se on, en sitä sano, mutta merkit ovat

-hyvin yhtäläiset kuin niin sanotulla rakkaudella. Se on yhtä viatonta

-kuin sekin tunne, joka pakottaa vanhemmat ottamaan syliin ja

-suutelemaan lapsiaan. Mikä sen tietää, mikä on puhdasta tai rumaa,

-ruumiillista tai henkistä? Sitä on vaikea sanoa, sillä vanhempain

-rakkaus lapsiin vaatii välttämättä ruumiillista kosketusta ja eihän

-sitä kuitenkaan mitenkään käy epäileminen aistilliseksi. Mutta annappas

-jos asuu köyhä perhe, kaikki yhdessä huoneessa, isä ja tyttäret

-nukkuvat yhdessä, tytöt kasvavat isoiksi, kas silloin _voivat_ nuo

-tunteet luonteeltaan muuttua. Ulkonaiset seikat siinä ovat

-vaikuttimina, kuten esimerkiksi bestialiteettia tiedetään olevan

-etupäässä paimenissa ja ratsuväessä. Ei tarvitse luulla, että tässä

-ilmenee jokin uusi, luonnoton elementti, se on samaa luontoa vain,

-vaikka se silloin kun purkautumistiet suletaan, avaa omat uransa, aivan

-kuin ruumiin kudokset avautuvat paiseeksi kun jokin sairaus tukkii

-eristystiehyet.

-

-No niin, nyt sen juttuni.

-

-Eräs poika oli pienikasvuinen ja vähäpätöinen ja tytöt eivät

-pienenäkään hänestä välittäneet, kun eivät tunteneet hänestä koituvan

-ei rakastajaa eikä suojelijaa. Sen vuoksi alkoi hän epäillä itseään ja

-karttaa toista sukupuolta. Kun hän sitten tuli vanhemmaksi ja rupesi

-tytöstämään, hoksasi hän sen, mitä me muut pidimme ihan luonnollisena

-seikkana, että naiset ottivat maksua. Se loukkasi häntä. Miksi vain

-toinen sai maksua, eikä toinen, vaikka molemmat nauttivat? Sitten

-rupesi hän pieniin suhteisiin erään ompelijattaren kanssa. Se piti

-hänestä ja ei ottanut maksua. Mutta tytöltä alkoivat pian viedä rauhan

-kummalliset unet, jotka tekivät pojankin levottomaksi. Joskus näki

-tyttö unta, että poika vei hänet teatteriin, joskus että hän lahjoitti

-hänelle hansikkaat, viimein, että poika maksoi hänen vuokransa. No

-ystäväni ei ollut taitava unien selittäjä, sillä hän oli köyhä, ja

-tytön unet eivät käyneet toteen. Ystäväni ajatteli, että hänpä se oli

-maksanut kaikki illalliset, mutta toinen ei yhtään; vaan näistä

-tuumistaan ei hän puhunut tytölle. Mutta vähitellen kyllästyi

-tyttö elämään unissa ja hän lahjoitti pian rakkautensa eräälle

-konttoristille, jolla oli varoja toteuttaa hänen unensa. Ystäväni

-katkeroitui naisille, jotka olivat moisia materialisteja eivätkä

-osanneet rakastaa vain rakastaakseen. Sitten pitemmän ajan jälkeen hän

-rakastui. Kun tuli kysymys naimisista, meni hän isän luo, joka tietysti

-kysyi, oliko hänellä varoja. "Jaha, vai on täälläkin maksettava", tuumi

-hän. Maksettava joka paikassa! Mutta hän oli rakastunut ja hän päätti

-tehdä kaupat. Hän oli voimistelun ja uimisen opettaja. Joko alat

-ymmärtää. Nai. Näki ensimäisen lapsen tultua, että vaimolla oli

-taipumuksia "korkeampiin tarkoituksiin" ja ettei tämä tahtonut lisää

-lapsia. Myrsky ja myllerrys! Ja sitten vähän tyyntä. Joskus tuntui

-miehestä kohtuuttomalta maksaa tyhjästä, mutta mikä oli tehty, oli

-tehty. Sitä kesti viisitoista vuotta, celibaattia ja vaimo vältteli

-reippaasti hyökkäykset selvittäen suhdetta. "Minä olen sinun lapsesi

-äiti, jona minulla on oikeus olla talossa". Mutta eipäs, hän ei

-ollutkaan lapsensa äiti, sillä hän puuhaili raamatunselityksiä ja

-muitakin korkeampia tarkoituksia valistuksen tukeuttamiseksi, mutta

-unohti olevansa aviopuoliso. No! Viidentoista vuoden päästä, pamaus

-uimakoululla! Ystäväni oli ryhtynyt johonkin sellaiseen, jota Darwin

-olisi sanonut generationin vaihtamiseksi. Viidentoista vuoden

-celibaattielämän analyyseistä voit laittaa kokonaisen venäläisen

-romaanin; en moskaa viitsi! Seurauksena oli salainen poliisitutkinta.

-Vapautus -- ja uusi lapsi avioliitosta. Ja hyvä taas. Tässä oli kaksi

-vaikutinta: ammattisairaus eli hyvä tilaisuus toisella ja puute

-toisella puolen.

-

--- Ja myös kolmas, keskeytti luutnantti.

-

--- Mikä niin?

-

--- Puute nuorena.

-

--- No sitten neljäskin!

-

--- Mikä?

-

--- Liian korkea työpalkka.

-

--- Ei, lähtään nyt jo kannelle, sanoi luutnantti, rupeaa tuntumaan

-liian "märältä" kun näin syventyy.

-

--- Juu, mutta aikansa kullakin. Tiedätkö, että Dijonin yliopisto viime

-vuonna määräsi 10,000 frangin palkinnon sille, joka voisi tyydyttävästi

-vastata kysymykseen: miksi ei saa kirjoittaa niinkuin ajattelee?

-

--- No, kuka sai?

-

--- Muudan Växiön sonni. Sanoi syyksi, että jos kirjoittaisi kuten

-ajattelisi, joutuisi Långholmiin.

-

--- Sinulla on ne juttusi!

-

--- Kas, kuutarkin jo näyttäikse, huudahti tohtori kun tulivat kannelle.

-

--- Sanotko kuutar, eikös kuu ole "miehinen".

-

--- Niin, jospa vaikka. Mutta eipäs ennen, Kreikassa!

-

--- No, kreikkalaiset eivät pitäneetkään sukupuolia kovin selvillä.

-Tiedätkö miksei?

-

--- Kai uskonnollisesta vakaumuksesta. Zeus piti Ganymedeestä! Ja he

-olivat suurta, sivistynyttä kansaa, joka kunnioitti uskonnollisia

-vakaumuksia!

-

-

-

-

-Maksua vastaan.

-

-

-Tytön isä oli kenraali ja äiti aikaisin kuollut. Sen jälkeen kävi

-heillä etupäässä herroja. Ja isä kasvatti häntä itse.

-

-Tyttö sai ratsastella isän kanssa, nähdä manööverejä,

-voimistelunäytöksiä, tarkastuksia.

-

--- Kun isä oli seurapiirissään korkea-arvoisin, kunnioittivat häntä

-kaikki aina enemmän kuin toisiaan yhdenvertaiset koskaan. Ja koska

-tyttö oli kenraalin tytär, kunnioitettiin häntä yhtä suuresti kuin

-isää. Hän oli arvoltaan kenraali ja sen hän tiesi.

-

-Eteisessä istui alati lähetti, joka kavahti jalkeille hirveällä

-räminällä kun tyttö meni ulos tai tuli sisään. Tanssiaisissa pyysi

-häntä aina majuri; kapteeneja piti hän alemman asteen ihmisinä ja

-luutnantit olivat vain pahankurisia poikasia.

-

-Täten oppi hän arvioimaan ihmisiä arvo-asteiden mukaan. Siviilit olivat

-nahkiaisia; kohtalaisesti puetut moskaa ja köyhät roskaa.

-

-Mutta naiset olivat arvoasteikon yläpuolella. Isä, jonka alapuolella

-kaikki miehet olivat ja jota tervehdittiin kunnianosoituksin minne hän

-vain tuli, ei koskaan toki ollut nousematta istualtaan naisen edessä,

-oli se sitten nuori tai vanha, suutelematta kädelle tutumpia ja

-juoksentelematta joka kaunottaren pikku asioilla, minkä vain tapasi.

-

-Täten sai hän varhain käsitteen naispyhyydestä ja -paremmuudesta ja

-oppi pitämään miehiä joinakin halvempina olentoina.

-

-Kun hän lähti ratsastelemaan, oli aina ratsupalvelija muassa. Kun hän

-suvaitsi pysähtyä katsellakseen maisemaa, pysähtyi palvelija. Se

-seurasi häntä kuin varjo. Mutta minkä näköinen se oli, vanhako vai

-nuori, ei neiti tiennyt. Jos ken olisi kysynyt, mitä sukupuolta se oli,

-ei neiti olisi osannut vastata, sillä koskaan ei hän ollut ajatellut,

-että varjo voisi olla jotain sukupuolta, ja kun hän satulasta

-laskeutuessaan astui pikku kenkänsä palvelijan kämmenelle, astui hän

-kuin mille puulle tai kivelle tahansa, ja jos hän silloin sattui

-kohottelemaan helmojaan vähän liian korkealle, ei hän siitä sävähtänyt

-sen kummemmin kuin jos ei ketään olisi ollut läsnä.

-

-Nämä synnynnäiset arvoaste-katsantokannat ilmenivät kaikkialla hänen

-elämässään. Hän ei koskaan voinut tulla majurin tai kapteenin tyttärien

-hyväksi tuttavaksi, sillä heidän isänsä olivat arvoltaan alempia kuin

-hänen. Eräissä tanssiaisissa oli eräs aliluutnantti tohtinut pyytää

-häntä tanssiin. Rangaistakseen tomppelia, ei hän vastannut, kun

-kavaljeeri tanssien välillä halusi jutella. Kun hän sitten sai tietää,

-että aliluutnantti oli prinssi, kävi hän ihan lohduttomaksi. Hän, joka

-tiesi mikä eroitus oli rykmentin upseereilla ja subalterneilla, joka

-osasi ulkoa kaikki tähdet ja tittelit, hän ei tuntenut prinssiä.

-Kauheaa!

-

-Hän oli kaunis, mutta ylpeys jäykisti piirteensä niin etteivät

-ihastelijat tohtineet lähetä. Naimisiin menoa ei hän koskaan ollut

-ajatellut. Nuoret eivät olleet kylliksi kvalificeerattuja ja

-virka-arvoiset vanhat olivat liian vanhoja. Jos hän olisi mennyt

-naimisiin jonkun kapteenin kanssa, olisi hänen pitänyt istua pöydässä

-alempana majurien rouvia, hänen, kenraalin tyttären. Sehän olisi

-alennusta. Ja sitäpaitse ei hän ollenkaan halunnut joutua miksikään

-lisäkkeeksi tai salonkikoristeeksi miehelle. Hän oli tottunut käskemään

-ja toteltavaksi, hän ei voinut ketään totella. Vapaa, miesmäinen

-oleksiminen miesten joukossa oli sitäpaitse tehnyt kaikki naisten

-toimet hänestä aivan vastenmielisiksi.

-

-Myöhään heräsi sukupuolielämänsä. Kun hän oli vanhaa sukua, joka isissä

-oli tuhlannut voimansa hengettömiin sotilastoimiin, yövalvontaan ja

-juopotteluun, ja äideissä tukeuttanut hedelmällisyyden estääkseen

-perintötilain jakoja, näytti luonto kovin epäröineen miksi sukupuoleksi

-hänet tekisi -- tai ehkei se hänessä huomannut kylliksi voimia, jotta

-olisi voinut päättää jatkaako rotua vai ei. Hänen olemuksestaan puuttui

-naisellisuus, terveen luonnon tarkoituksiinsa kehittämä, eikä hän

-yrittänyt keinotekoisesti vajavaisuuttaan täyttää.

-

-Hänen vähät naistoverinsa tiesivät hänet kylmäksi, välinpitämättömäksi

-kaikissa sukupuolten välisissä asioissa. Itse hän lausui halveksivansa

-moisia seikkoja, piti niitä saastaisina ja ei voinut ymmärtää, miten

-nainen voi heittäytyä miehelle.

-

-Luonto oli likaista ja puhtaus oli sama kuin puhtaat paidat, kovetetut

-hameet ja paikattomat sukat. Köyhyys, likaisuus ja paheellisuus oli

-hänestä sama asia.

-

-Kesäisin asui hän isänsä kanssa maatilallaan.

-

-Maaseudusta ei hän pitänyt. Luonnossa hän pieneni, metsä oli

-hirvittävä, järvi pöyristi, niityn vihreässä ruohossa piili vaaroja.

-Talonpojat olivat hänestä kavaloita, ilkeitä elukoita; ja likaisia.

-Sitäpaitse oli heillä paljon lapsia ja pojat ja tytöt paheellisia.

-Suurina juhlina, kuten juhannuksena ja kenraalin syntymäpäivinä,

-kutsuttiin moukat sentään hoviin olemaan köörinä oopperassa ja

-huutamaan hurraata ja tanssimaan taulun kuvioina.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Oli kevät jälleen. Helène oli lähtenyt ratsastelemaan yksinään

-rotutammallaan ja joutui kauas maantielle. Väsyi ja laskeutui

-satulasta; sitoi hevosen läheisen haan aitaan. Meni sitten poimimaan

-ojan reunalta kämmekkään kukkia. Ilma oli lämmin ja koivikoista,

-nurmikoista nousi huuru. Sammakot pulahtelivat ojassa.

-

-Yhtäkkiä hirnahti tamma ja Helène näki notkean eläimen kurottavan

-kaulaansa aidan yli ja sieramet litteinä kiskovan sisäänsä ilmaa.

-

-Alice, tyttö, huusi hän, ole hiljaa! Ja hän jatkoi työtään punoen

-kimppua noista kainoista kukista, jotka niin huolellisesti kätkevät

-salaisuutensa suloisten, somien uudintensa taa, mitkä ovat kuin

-koneella painettua karttuunia.

-

-Mutta taas hirnahti tamma. Kaukaa haasta pähkinäpensaiden takaa vastasi

-toinen hirnunta, mutta väkevämpi, syvempi. Helteeseen nääntyvä haan

-tanner jymisi, kivet räiskivät valtavista kavion iskuista ja viidakosta

-ravasi musta orhi. Pää voimakas, kaula jäntevä ja lihakset paisuivat

-suonteina välkkyvän nahan alla. Oriin silmät leimusivat kun se näki

-tamman. Ori seisahtui ensin ja kurotti kaulaansa kuten haukotellen,

-virnisti ylähuulensa koholle ja näytti hampaansa. Sitten alkoi se

-laukata ruohikolla ja läheni aitaa.

-

-Helène kapaisi hameensa ja juoksi päästäkseen suitsiin kiinni; mutta

-tamma oli jo riuhtoutunut irti ja hyppäsi aidan yli. Sitten alkoi

-kosinta.

-

-Helène houkutteli aidan takaa, mutta villi eläin ei kuullut.

-Aituuksessa lyötiin volttia vimmatulla vauhdilla ja situatsiooni alkoi

-käydä helläksi. Ori korskutti valkeaa vaahtoa, joka suitsui sieramista

-kuin savu.

-

-Helène tahtoi paeta, sillä näky oli kauhistava. Hän ei ollut koskaan

-nähnyt luonnon voimain riehuvan elävissä ruumiissa ja hän oli

-ylenmäärin kuohuksissa tästä peittelemättömästä purkauksesta.

-

-Hän tahtoi juosta aituukseen ja tuoda tammansa pois, mutta ei tohtinut

-hurjistuneen oriin vuoksi. Tahtoi juosta hakemaan apua, mutta silloinpa

-olisi hän vain hankkinut todistajia. Kotiin ei voinut mennä, matka oli

-pitkä. Hän kääntyi selin temmellykseen ja päätti odottaa.

-

-Kuului kavion kopinaa maantieltä. Tuli vaunut.

-

-Helène ei voinut paeta, vaikka hävetti tähänkin jäädä. Nyt olikin liian

-myöhäistä, sillä kuski oli hiljentänyt vauhtia ja seisahtui hänen

-eteensä.

-

--- Niin, mutta se on kaunista, sanoi toinen vaunuissa istuva nainen,

-joka oli ottanut esiin kultalornettinsa tarkastaakseen luonnon

-näytelmää, mikä nyt oli täydessä käynnissä.

-

--- Mutta miksi pysäyttää, herran nimessä, huusi toinen nainen. Anna

-mennä!

-

--- Eikö se ole kaunista! vastasi vanhempi nainen.

-

-Kuski hymyili paksuun partaansa ja nykäsi hevoset liikkeelle.

-

--- Mikä letus sinä olet, rakas Amelie, kuului edellinen ääni, minulle

-se on kuin katselisin ukonilmaa tai myrskyävää järveä kun...

-

-Muuta ei kuulunut, Helène oli ihan lamassa kiukusta, häpeästä ja

-kauhusta.

-

-Tuli tuolla joku renkimies. Helène kiiruhti häntä vastaan estääkseen

-häntä näkemästä ja samalla saadakseen apua, mutta ei ehtinyt.

-

--- Aa, taitaa olla myllärin musta liikkeellä, tuumi renki vakavasti.

-Kyllä se on parasta odotella kunneka ne joutuu, sillä ei siihen ole

-hyvä tuppautua. Jos fröökynä menee kotiin, niin minä tuon tamman

-jälestä.

-

-Ja hyvillään kun pääsi erilleen, meni Helène matkaansa.

-

-Kun pääsi kotiin, tuli kipeäksi. Tammaa ei tahtonut nähdäkään enää. Se

-oli epäpuhdas.

-

-Tämä vähäpätöinen tapaus vaikutti arvaamattomasti Helènen

-sielunelämään. Luonnonvietin raaka purkautuminen, jonka

-peittelemättömyydestä ihmistä rangaistaan vankeudella, vaivasi häntä

-kuin mestauksen muisto. Se häiritsi hänen ajatuksiaan päivällä ja

-uniaan yöllä. Se sai hänet yhä enemmän kammomaan luontoa ja hän heitti

-entisen amatsoonielämänsä. Sulkeutui kamariinsa ja alkoi lueskella.

-

-Herrastalossa oli kirjasto. Mutta pahaksi onneksi oli sen kasvu

-keskeytynyt kenraalin isän kuoltua. Kaikki kirjat olivat siis

-miehenijän liian vanhoja ja Helène sai niistä eltaantuneita ihanteita.

-M:me Staëlin Corinne sattui ensin käsiinsä. Se oli kylellään hyllyllä,

-kuten tarjottuna käytettäväksi, ja sitähän se olikin. Nidottuna vihreän

-ja kullan kirjaviin kansiin, imperiaalityyliä, kuluneena ja piirrettynä

-täyteen äitivainajan huomautuksia ja pyyhkeitä, tuli se henkiseksi

-seurusteluksi kuolleen kanssa, johon nyt tyttö jälleen täysikäisenä

-tutustui. Siihen oli lyijykynällä kuvattu kokonainen ihmissielu.

-Tyytymättömyys elämän arkisuuteen, luonnon raakuuteen kiihoitti

-mielikuvitusta luomaan unelmain maailmaa, jossa sielut elävät ilman

-ruumiita. Se maailma oli aristokraatinen, sillä täytyy olla

-taloudellisesti riippumattomassa asemassa voidakseen ajatella vain

-sielua. Se oli rikkaiden evankeliumi, tuo aivotulehdus, jota sanotaan

-romantiikaksi ja joka tulee naurettavaksi surkeuksineen kun se tarttuu

-alaluokkaan.

-

-Corinnesta tuli Helènelle nyt ihanne: runoilijatar, joka sai

-vaikutuksensa ylhäältä, joka kuten keskiajan nunnat teki siveyden

-lupauksen elääkseen puhtaana ja joka tietysti loistavan parvensa

-ihailemana oli muita pieniä arkipäiväisiä kuolevaisia korkeammalla!

-Vain muunnos kenraali-ihannetta! Kunniaa; kiväärikomennuksia!

-Etumaiseksi! Sitä, että m:me Staël itse kehittyi Corinne-ihanteestaan

-ja vasta todellisuutta noudattaen nousi arvoonsa, ei Helène saanut

-koskaan tietää. Hyläten kaiken toiminnan ulkomaailmassa, vetäytyi hän

-kuoreensa ja mietiskeli omaa itseään. Perintö, jonka hän oli saanut

-äidiltä noissa jälkeenjääneissä nooteissa, alkoi itää. Hän henkilöi

-itsensä Corinneksi ja äidiksi ja hän tuhlasi paljon aikaa kutsumuksensa

-tuumiskelemiseen. Hylkäsi sen, että hänen kutsumuksensa oli elää suvun

-hyväksi, hänen velvollisuutensa auttaa itämään ja kasvamaan niitä

-siemeniä, jotka luonto oli hänen ruumiiseensa kätkenyt. Hänen

-kutsumuksensa oli näyttää, mitä madame Staëlin Corinne oli ajatellut

-viisikymmentä vuotta sitten, mutta hän kuvitteli nyt, että ne olivat

-hänen omia ajatuksiaan, jotka hänen sielussaan kärsivät ja pyrkivät

-kuohahtamaan näkyviin.

-

-Hän rupesi kirjoittelemaan. Eräänä päivänä runoja. Luonnistivat. Rivit

-yhtä pitkiä ja loput rimmasi. Silloinkos hän hoksasi: hän oli luotu

-runoilijaksi. Puuttui vain ajatuksia, ja ne hän sai valmiina

-Corinnesta. Ja niin sikisi paljon runoja. Mutta nyt oli maailmankin ne

-saatava, ja mitenkäs muuten kuin lehdissä. Hän lähetti kerran tekeleen

-nimeltä "Sapho" johonkin kuvalehteen nimimerkillä Corinne. Jyskivin

-sydämin vei hän kyhäyksen postiin ja pannessaan sitä laatikkoon,

-lähetti hiljaisen rukouksen "Jumalalle". Seuraavat kahden viikon päivät

-olivat hirvittäviä. Hän ei syönyt, tuskin nukahti, karttoi seuraa.

-Ensimäisenä lauantaina, jona lehti ilmestyi, tärisi hän kuin horkassa

-ja luhistui sitten ihan kokoon, kun ei nähnyt runoaan painettuna, eikä

-edes selittelyä "kirjevaihto"-osastossa. Seuraavana lauantaina oli hän

-varma ainakin vastauksen ilmestymisestä ja vei lehden avaamattomana

-mukaansa metsään. Siellä, pensaikon perukassa, veti hän lehden salaa

-esiin ja vilkasi ympärilleen oliko kukaan väijyksissä, aukoi lehteä ja

-tähysteli palstan toisensa jälkeen. Siellä oli vain yksi ainoa runo,

-nimeltä Bellmanin päivä. Mutta sitten "kirjevaihtoa". Noiden pikku

-rivien ensimäisellä vilkaisulla rutistui lehti hänen sormiensa

-rutaisusta, hän hykersi sen palloksi ja nakkasi pensaikkoon. Ensi

-kertaa eläissään oli häntä solvattu. Hän olikin oikein satulasta

-suistettu. Se tuntematon sanomalehti-kirjoittelija oli tohtinut tehdä

-pahempaa kuin kukaan muu, se oli lausunut epäkohteliaisuuden. Helène

-oli lähtenyt varustustensa sisältä tantereelle, jossa virka-arvot eivät

-paljoa painaneet, jossa voiton sai se luonnonvoima, jonka nimi oli

-kyky, ja jonka edessä oikeudeton mahtikin nöyrtyi, kun ei sitä enää

-voinut kieltää. Mutta myös naisena oli tuntematon häntä loukannut. Näin

-oli hän tohtinut kirjoittaa: "Vuoden 1807 _Corinne_ olisi laittanut

-ruokaa ja tuudittanut lapsia, jos hän olisi elänyt vuonna 1870. Mutta

-ettehän te ole mikään Corinne!"

-

-Siinä kohtasi häntä ensi kertaa _se_ vihollinen, perivihollinen, mies.

-Vai ruokaa laittaa ja tuudittaa kehtoa! Senpähän näkisi!

-

-Helène lähti kotiin päin. Koko ruumiinsa oli rusennuksissa ja lihakset

-tuskin tottelivat heikkoja hermoja. Mutta kulettuaan vähän matkaa,

-kääntyi hän yhtäkkiä takaisin. Sillä voisihan joku löytää lehden! Hänen

-tuumansa paljastuisi. Hän meni takaisin, otti kepakon ja veti sillä

-lehden pensaikosta. Sitten kohotti hän maasta sammalturvetta, piiloitti

-lehden sen alle ja vieritti kiven päälle. Niin haudattiin siinä toive,

-mutta myös todiste. Rikoksestako? Niin, siltä hänestä tuntui! Kuten hän

-olisi tehnyt jotakin väärää. Kuten hän olisi paljastanut itsensä

-toiselle sukupuolelle!

-

-Sen päivän perästä alkoi uusi sisällinen taistelu. Kunnianhimo ja

-julkisuuden pelko kamppailivat; tulosta ei mitään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana syksynä kuoli isä. Kun oli kuluttanut öitään kortin peluussa

-ja tapannut, jäi häneltä maksamattomia velkoja. Mutta koska hän oli

-kenraali, ei se asia ollut kovin vaarallista. Helènen ei tarvinnut

-mennä tupakkapuotiin, mutta hänet otti hoitoonsa muudan tähän saakka

-näkymättömänä pysytelleinyt täti.

-

-Mutta isän kuolemasta tuli mullistava muutos hänen elämäänsä.

-Kiväärikomennukset vaikenivat itsestään; rykmentin upseerit rupesivat

-nyökkäämään päätään sedällisesti ja luutnantit tohtivat tulla

-pyytämään tanssiin. Nyt huomasi hän, että hänen ylhäisyytensä ei

-johtunutkaan hänen persoonallisesta arvostaan, vaan oli se lainattua.

-Hän tunsi kuin olisi hänet arvossa alennettu ja hänessä heräsi kiihkeä

-myötätuntoisuus kaikkia subalterneja kohtaan, tunsipa hän mielessään

-oikein rakastavansa niitä, jotka nyt nauttivat hänen entisestä

-arvo-asteestaan. Siten kasvoi myös persoonallisen tunnustuksen tunne,

-arvo-asteen, joka oli kaikkia muita korkeampi, vaikkei sitä ollut

-arvolistoissa.

-

-Hän halusi kunnostautua, raivata tiensä, ja, miksipä ei, hallita.

-Hänellä oli kykyjä, joita hän oli tohtinut harjoittaa, vaikkeivät ne

-vielä olleet kohonneet eikä kohottaneet häntä keskinkertaista

-korkeammalle; hän soitti pianoa. Nyt alkoi hän tutkia sointu-oppia ja

-puhui G-molli-sonaatista ja Fiss-duuri-symfoniasta kuten olisi itse ne

-sepittänyt. Ja alkoi holhoilla säveltaiteilijoita.

-

-Puoli vuotta isän kuoleman jälkeen tarjottiin hänelle paikka

-hovinaisena. Ja hän meni. Siten palasivat hänen elämäänsä rummun

-pärinät ja kiväärikomennukset ja Helènen myötätuntoisuus subalterneja

-kohtaan laimeni. Mutta ihminen on häilyvä kuin onni ja Helène sai uusia

-ajatuksia uusien kokemusten keralla.

-

-Hän hoksasi nimittäin pian olevansa palvelija. Herttuatar ja hän

-istuivat Logårdenissa. Herttuatar virkkasi.

-

--- Minun mielestäni ovat nämä sinisukat tuhmia.

-

-Helène lensi tuhkanharmaaksi ja katsoi tivakasti herttuattareen sekä

-vastasi:

-

--- Ei minun mielestäni.

-

--- Minä en ole tahtonut tietää mikä on Teidän mielipiteenne, vastasi

-herttuatar ja pudotti keränsä kierimään pitkin hietakäytävää.

-

-Helènen jalat vapisivat, hän näki tulevaisuuden ja tulojen suhahtavan

-luotaan tuossa tuokiossa. Nousi noutamaan kerää. Natisi leningin

-vyötäre kumartuessa maahan ja hän oli leimuvan punainen antaessaan

-kerän herttuattarelle, kiitosta saamatta.

-

--- Oletteko vihainen? kysyi herttuatar ja katsoi nenäkkäästi uhriinsa.

-

--- En, teidän kuninkaallinen korkeutenne, valehteli Helène.

-

--- On väitetty, että Te olette sinisukka, jatkoi herttuatar. Onko se

-totta?

-

-Helènestä tuntui kuin olisi hänet riisuttu alasti, hän ei vastannut.

-

-Kerä putosi jälleen. Helène ei ollut näkevinään ja puri huultaan

-pidättääkseen kiukun kyyneliä.

-

--- Olkaa hyvä, antakaa kerä, sanoi herttuatar. Helène röyhisti

-rintaansa, katsoi despoottia silmästä silmään ja sanoi:

-

--- En, minä en anna!

-

-Ja lähti. Hieta kirisi anturan alla ja laahustin tupsutti pilvinä

-tomua. Hän melkein juoksi ylös portaita ja katosi holvikäytävään.

-

-Siihen päättyi hoviura. Mutta muudan oas siitä jäi; Helène sai nyt

-tuta, mitä on olla epäsuosiossa ja vielä selvemmin sai hän tajuta, mitä

-seuraa paikastaan lähdöstä. Yhteiskunta ei pidä siitä, että paikkoja

-muutellaan, ja kukaan ei voinut käsittää, kuinka hän omasta tahdostaan

-oli voinut hylätä hovin päiväpaisteen. Hänet oli tietysti "potkittu

-pois". Juuri tuolla lauseella. Potkittu! Tämä oli suurin nöyryytys mitä

-hän oli kärsinyt, se oli häväistys. Hänet oli yläluokasta alennettu ja

-hän näki sukulaisten vetäytyvän pakoon luotaan, kuin peläten häneen

-kohdistuneen epäsuosion heihinkin tarttuvan. Hän näki ylhäisten

-ystävättäriensä kylmenevän ja supistavan tervehdyksensä mitä

-vähimpään, mutta keskiluokan väki se otti hänet vastaan liikuttavan

-tuttavallisesti kun näki hänen lähenevän heitä lankeemuksensa

-kukkulalta. Heidän ystävällisyytensä kaiveli häntä ensin enemmän kuin

-noiden toisten kylmyys, mutta sitten valitsi hän osansa ja pitäen

-parempana olla ensimäisenä alhaalla kuin viimeisenä ylhäällä,

-heittäytyi hän siviilivirkamiesten ja akademian opettajain

-seurapiiriin, jossa hänet otettiin avosylin vastaan. Keskiluokassa

-vallitsee taikauskoinen kunnioitus linnaa kohtaan, hän tuli heti

-ihailluksi. Hän itse rupesi kenraaliksi ja kiiruhti järjestämään

-joukkoja ympärilleen. Lauma nuoria oppineita pestautui heti ja hän

-alkoi puuhata luennoita naisille. Vanhaa, akateemista roskaa koottiin,

-pölyytettiin ja jaettiin yleisölle uutena. Platoa ja Aristotelesta

-luennoitiin tyhjäksi raivatussa ruokasalissa kuuntelijajoukolle, jolla

-tietysti ei ollut avaimia näihin viisauden pyhimysarkkuihin. Helène

-tunsi nousseensa tietämättömän aristokratian yläpuolelle tietämällä

-nämä vapaamuurarisalaisuudet. Tämä kuviteltu nousemus sai hänet lujasti

-tuntemaan etevämmyytensä ja esiintymään varmuudella, joka imponeerasi.

-Miehet palvelivat häntä hänen kauneutensa ja antautumattomuutensa

-vuoksi, mutta miesten lähentely ei tehnyt häntä levottomaksi. Heidän

-nöyryytensä otti hän vastaan kuin naiselle tulevan veron ainakin ja ei

-oppinut hän kunnioittamaan noita pikenttipoikia, jotka hyppivät

-paikaltaan ja rupesivat jaloihin asentoihin joka kerta kun hän kulki

-ohi.

-

-Mutta hänen asemansa naimattomana ei kauan tuntunut tyydyttävältä ja

-katein ajatteli hän rouvain vapautta. Ne voivat kuleksia irtaimina

-kaduilla, jutella kenen miehen kanssa tahansa, viipyä poissa kotoa

-iltasilla miten myöhään tahtoivat ja aina oli pikentti, mies, valmiina

-heitä noutamaan. Sitä paitse: rouvalla oli suurempi arvo, suurempi

-vaikutusvalta. Kuinka ylempiarvoisesti kohtelivat naidut matroonat

-kaikkia nuoria tyttöjä! Mutta naimisiin menoa ajatellessa tuli mieleen

-taas se tammajuttu, ja häntä alkoi kauhistaa niin että hän tuli

-kipeäksi.

-

-Mutta toisen työvuoden alkupuolella ilmestyi Helènen seurapiiriin

-muudan professorin rouva Upsalasta, jolla paitsi asemaansa oli myös

-ruumiin suloudet. Helènen tähti himmeni ja hänen henkiset ihailijansa

-luopuivat hänestä ja rupesivat palvelemaan uutta aurinkoa. Kun

-Helènellä ei ollut entistä yhteiskunnallista arvoa tukena ja hovin ja

-armeijan tuoksu oli haihtunut kuin hajuvesi nenäliinasta, oli hän

-ehdottomasti tappiolla. Ainoa hänelle enää uskollinen oli etiikan

-dosentti, joka ennen ei ollut tohtinut tungeksia hänen läheisyyteensä.

-Nyt koitti dosentin päivä. Hänen huomaavaisuuttaan alettiin pitää

-arvossa ja hänen ankara etiikkansa herätti rajatonta luottamusta. Hänen

-ahkerat kunniatervehdyksensä alkoivat sentään aiheuttaa juoruja,

-kunnioituksella sanoen tietysti, mutta niistä ei Helène välittänyt. Hän

-oli niitä ylempänä.

-

-Eräänä iltana istuivat he rottinkituoleillaan tuossa tyhjäksi

-raivatussa ruokasalissa, kun professori vapaan matkan ja pienen

-kädenpuristuksen maksulla oli pitänyt esitelmän "eetillisestä

-momentista avioliitollisessa rakkaudessa eli avioliitosta absoluuttisen

-identiteetin manifestatsioonina."

-

--- Teidän mielipiteenne on siis se, jatkoi Helène, että avioliitto on

-koexistensi-suhde kahden identisen minän välillä.

-

--- Mielipiteeni on, kuten minulla jo esitelmässäni on ollut kunnia

-esittää, vastasi dosentti, että oleminen ainoastaan kahden kongruentin

-identiteetin relatsionisuhteessa voi konflueerata tulemisen

-korkeammassa potensissa.

-

--- Minä tulemisen? kysyi Helène ja punastui.

-

--- Se on kahden vitaliteetin postexistensi uudessa minässä.

-

--- Kuinka? Onko teidän mielipiteenne se, että se minän kontinenteetti,

-jonka kahden analogisen olemisen kohabitatsionin kautta välttämättä

-täytyy inkorporeerautua tulemiseksi paikassa...

-

--- Ei, neitiseni, minä tarkoitin ainoastaan että, käyttääkseni

-profaania kieltä, avioliitto ainoastaan sielujen kompatibiliteetin

-ehdolla, muodostaa reciprocitin kautta uuden henkisen minän, jota ei

-voida differencieerata sexuksena. Minä tarkoitin, että sen uuden olion,

-joka syntyy avioliitossa, tulee olla miehen ja naisen konglomeraatti,

-uusi olento, johon molemmat ovat antaneet persoonallisuutensa, ykseys

-moninaisuudessa, tulee olla, käyttääkseni erästä tunnettua

-ilmaisumuotoa, hommefemme. Miehen tulee lakata olemasta mies ja naisen

-olemasta nainen.

-

--- Sielujen yhteyttä! huudahti Helène hyvillään kun oli saanut

-luovituksi tuon pahan salakarin ohi.

-

--- Sielujen harmoniaa, josta Plato puhuu. Se on totista avioliittoa,

-sellaista, jollaisesta minä olen unelmoinut, mutta jota minä,

-valitettavasti, hm, en koskaan tässä existenssimuodossa uskalla toivoa

-näkeväni realiseerattuna. Hm!

-

-Helène katseli kruunukoukkuun ja jatkoi kuiskien:

-

--- Miksipä ei sellainen eliittihenki kuin Te näkisi sitä unelmaa

-realiseerattuna?

-

--- Siksi, että se, joka minun sieluani atraheeraa, ei usko, hm,

-rakkauteen.

-

--- Ei ole niinkään varma, ettei hän usko?

-

--- Jos hän uskoisikin, vaivaisi häntä aina epäilys sellaisen tunteen

-totisuuden olemassa olosta. Muuten, ei ole ainoaakaan naista, joka

-tahtoisi minua rakastaa. Ei ainoaakaan!

-

--- On, sanoi Helène ja katsoi dosentin emaljisilmään (hänen toinen

-silmänsä oli hyvin taitavasti emaljista valmistettu).

-

--- Tiedättekö varmaan?

-

--- Ihan varmaan! sanoi Helène. Sillä Te ette ole samallainen kuin muut

-miehet; Te ymmärrätte, mikä sielujen rakkaus on! Sielujen!

-

--- Jos se nainen olisi olemassa, en koskaan tahtoisi avioliittoa hänen

-kanssaan.

-

--- Miksette?

-

--- Asua samassa huoneessa!

-

--- Ei ole tarpeen! Madame Staël asui vain samassa kerroksessa miehensä

-kanssa.

-

--- Ihanko!

-

--- Mihinkäs mieltäkiinnittäviin keskusteluihin herrasväki on

-syventynyt? kysyi professorin rouva tullen salista.

-

--- Puhelimme Laokoonista, vastasi Helène, jota professorin rouvan

-mahtaileva sävy kiukutti, ja nousi paikaltaan. Hän oli tehnyt

-päätöksensä.

-

-Viikko sen jälkeen ilmoitettiin dosentin ja Helènen kihlaus, ja he

-aikoivat mennä naimisiin samana syksynä ja asettua asumaan Upsalaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Oli "Seurassa" pidetty jymisevät poikamiesseksat etiikan professorille.

-Oli juotu hirveästi, ja kaupungin ainoa taideniekka, Katedraalikoulun

-piirustuksen opettaja, oli mahtavissa tauluissa historiallisesti

-kuvaillut uhrin entistä sukupuolikehitystä. Se oli juhlan loistonumero.

-Etiikka on opetusaine ja leipäammatti kuten monet muut, mutta

-yhteiskuntaan ja yksityiselämään ei sitä liioin sovelleta. Dosentti ei

-ollut suinkaan elänyt kuin pyhimys, vaan kokenut kuten kaikki muutkin

-seikkailunsa, jotka yleisesti tunnettiin, kun hänellä ei ollut koskaan

-syytä niitä salata. Vilpittömästi hymyillen hän siis katseli niitä, kun

-ne isossa koossa, hiilellä ja värillä kuvattuina availtiin hänen

-humalaisten silmäinsä eteen hupaisia riimiä lausuttaessa. Mutta kun

-esitettiin hän tulevan autuutensa viimeinen apoteoosi yksinkertaisin,

-mutta voimakkain kädenvedoin, silloin tuli hän kovin noloilleen ja

-aivoissaan välähti kuin salama: mitähän jos Helène näkisi.

-

-Seksan jälkeen, joilla hän oli vanhaa hyvää tapaa kunnioittaen

-kallistanut kahdeksan naukkua, tuli hän huomattavasti humalaan ja hänen

-pelkonsa puhkesi tuttavallisiksi tiedonannoiksi. Kemujen hommaajana oli

-muun muassa eräs nainut mies ja hänen puoleensa kääntyi tuo kuritettava

-saadakseen neuvoja ja opastusta. Humalassa kun olivat, valitsivat he

-salaiseksi neuvottelupaikakseen tuolit keskellä lattiaa kruunun alla,

-joten heitä pian ympäröikin iso kuuntelijalauma.

-

--- Kuules! Sinä kun olet nainut mies, alkoi dosentti huutaen minkä

-ikinä jaksoi, etteivät ympärillä olevat kuulisi. -- Kuules! Sinun pitää

-sanoa minulle sana, mutta ainoastaan yksi ainoa sana, sillä minä olen

-tänä iltana niin saakelin hienotunteinen tässä asiassa etenkin.

-

--- Minä sanon sinulle, veljeni, sanan, ainoastaan yhden ainoan sanan!

-huusi ystävä ja pani kätensä toisen kaulaan aikoen kuiskata jotain

-hänen korvaansa. Ja jatkoi täyttä kurkkua huutaen:

-

--- Jokainen toiminta, hoc est joka actus, jakautuu kolmeen kokonaiseen

-momenttiin, veli, progressus, culmen et regressus. Progressus, siitä

-minä nyt sinulle puhun, culmenista ei yleensä puhuta. Katsos nyt!

-Initsiatiivi, niin sanoakseni, se on mies, se olet sinä! Sinun on siis

-ryhdyttävä initsiatiiviin, sinun on pantava alkuun, ymmärrätkös.

-

--- Niin, mutta jos toinen puoli ei pidä initsiatiivia asiaan kuuluvana?

-

-Ystävä katsoi hämillään noviisiin; sitten nousi hän paikaltaan ja

-käänsi halveksien selkänsä.

-

--- Hölmö! sanoi hän.

-

--- Kiitoksia! ehti vastaamaan kiitollinen oppilas, joka nyt ymmärsi

-yskän.

-

-Seuraavana päivänä lekkui tuli hänen ruumiissaan eilen hotkimainsa

-väkijuomain vaikutuksesta, ja hän lähti lämpöiseen kylpyyn, sillä

-huomenna oli hänen mentävä naimisiin.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Häävieraat olivat lähteneet, palvelijat riisuneet pöydän; he olivat

-kahden.

-

-Helène pysyttelihe verrattain levollisena, mutta mies oli aika lailla

-hermostunut. Heidän kihlausaikansa oli kulunut kaikellaisissa

-keskusteluissa ja he eivät olleet koskaan muuta kuin kihlattu pari; he

-eivät olleet syleilleet, suudelleet toisiaan. Helènen kylmä katse hääsi

-dosentin yrittämästäkään lähennellä. Mutta dosentti rakasti häntä kuten

-mies ainakin naista, sekä ruumiillaan että sielullaan.

-

-He kulkivat edestaas pitkin salin mattoa ja koettivat keskustella

-jostakin. Mutta ei aihetta tavattu. Kruunun kynttilät olivat palaneet

-tynkiinsä ja steariini herui pitkinä iskoksina manseteille. Huoneessa

-lemusivat ruuan ja viinin höyryt ja peilipöydällä oli Helènen

-kukkavihko, josta kävi neilikan ja heliotroopin huumaava tuoksu.

-

-Viimein kääntyi dosentti Helènen eteen, ojensi häntä kohti kätensä ja

-sanoi väkinäisen keveästi:

-

--- Ja viimein olet sinä vaimoni!

-

--- Mitä sinä sillä tarkoitat? vastasi Helène töykeästi.

-

-Dosentti perin masentui ja kätensä vaipuivat. Mutta sitten suisti hän

-arkuutensa ja sanoi hirtehisesti:

-

--- Minä tarkoitan, että me olemme mies ja vaimo.

-

-Helène katsoi häntä kuin humalaista ja vastasi: -- Selitä!

-

-Mutta sitäpä ei dosentti osannutkaan. Kaikki filosofian ja etiikan

-sillat hävitettiin edestä ja hän oli tekemisissä kylmän, hyvin ilkeän

-todellisuuden kanssa.

-

-Hän on kaino, -- ajatteli dosentti, -- siihen hänellä on oikeus, mutta

-minun täytyy panna alkuun ja täyttää velvollisuuteni.

-

--- Oletko sinä ymmärtänyt minut väärin? kysyi Helène ja äänensä alkoi

-epäröidä.

-

--- Ei, enhän toki, mutta ... pikku ystäväni, hm, me, hm...

-

--- Ja miten suvaitset ruveta puhuttelemaan? Pikku ystäväni? Minä sinä

-minua oikein pidät? Ja mitä sinä tahdot? Albert, Albert? jatkoi hän

-odottamatta vastausta, jota ei halunnut. -- Ole sinä suuri, ole sinä

-jalo ja opi näkemään naisessa jotain naista korkeampaakin! Tee niin ja

-tulet onnelliseksi ja suureksi!

-

-Albert oli masennettu! Avutonna häpeästä ja kiukusta väärälle

-ystävälle, joka oli huonosti häntä neuvonut, lankesi hän Helènen eteen

-polvilleen ja änkytti:

-

--- Anteeksi, Helène; sinä olet ylevämpi kuin minä, puhtaampi, parempi,

-sinä olet jalompi luonne kuin minä ja sinun tulee nostaa minua silloin

-kun minä rupeen vaipumaan materiaan!

-

--- Nouse ylös ja ole vahva, Albert, sanoi Helène profeetallisella

-äänellä, mene rauhaan ja näytä maailmalle, ettei rakkaus ole alhaisia,

-eläimellisiä himoja. Hyvää yötä.

-

-Albert nousi ylös ja katsoi miten vaimo meni huoneeseensa ja lukitsi

-oven.

-

-Puhtaiden tunteiden ja jalojen aikeiden vallassa meni Albertkin

-huoneeseensa. Hän riisui hännystakin ja sytytti sikarin. Ihan

-poikamiehen huoneen oli hän itselleen sisustanut. Makuusohva,

-kirjoituspöytä, kirjahyllyjä ja pesukaappi.

-

-Riisuuduttuaan hauteli hän ruumistaan kylmässä vedessä kastetulla

-pyyhkeellä. Heittäytyi sohvaan ja avasi Dagligt Allehandan, jota alkoi

-lueskella poltellen sikariaan. Luki pätkän suojelustulleista. Sitten,

-kuten olisi ajatuksensa palannut jälleen normaaliuralle, laski hän

-lehden käsistään ja alkoi mietiskellä asemaansa.

-

-Oliko hän nainut vai poikamies? Poikamies, kuten ennenkin; vain se

-eroitus, että hänellä oli nyt naispuolinen täyshoitolainen, joka ei

-maksanut hoidostaan. Julma ajatus, perin tosi. Kyökkipiika hoitaisi

-talouden ja sisäkkö siistisi huoneet. Mitäs sitten Helène? Kehittäisi

-itseään. Eikös roskaa, ajatteli hän, sehän on hassua, ja hän tunsi

-olevansa naurettava. Jospa ystävä oli oikeassa, ajatteli hän, jospa

-Helène vain letusteli naisten tapaan. Eihän Helène voinut tulla hänen

-luokseen, siis oli hänen kai mentävä Helènen luo. Ellei hän menisi,

-voisi Helène ehkä vielä hänelle huomenna nauraa, ehkäpä olla

-loukkaantunutkin. Niin niin, naisväki on kummallista, täytyy yrittää.

-

-Hän kavahti ylös, vetäisi yötakin ylleen ja meni saliin. Kuunteli

-polvet tutisten tokko Helènen huoneesta mitään kuului.

-

-Ei kuulunut! Rohkaisi mielensä ja meni ovelle, naputti. Silmissään

-siniset salamat huiskivat.

-

-Ei vastausta. Ruumiinsa tärisi kuin horkassa ja hiki valui otsaltaan.

-

-Naputti vielä kerran ja lausui niin piipattavalla äänellä kuin kuivalla

-suullaan suinkin voi:

-

--- Minä se vain olen!

-

-Ei vastausta! Silloin joutui hän taas häpeilleen ja puikki huoneeseensa

-nolona ja jäähdytettynä.

-

-Totta se siis oli!

-

-Hän kömpi sänkyynsä ja alkoi taas katsella lehteä. Mutta vain vähän

-aikaa hän ehti lukea, kun kuuli liikuttavan alaalla kadulla. Askeleet

-kopisivat sitten hiljaa ja viimein niitä ei kuulunut. Mutta sen sijaan

-heikkoja musikaalisia äänen tapailuja ja nyt alkoi kaksinkertainen

-kvartetti:

-

-Integer vitse scelerisque purus...

-

-Dosentti heltyi! Miten kaunista. Purus! Hän tunsi itsensä niin

-materiasta kohotetuksi. Ajan henkeä se oli, se, että vaadittiin

-korkeampia tarkoitusperiä avioliitolta; nuorison oli vallannut ajassa

-kuohuva eetillinen virtaus.

-

-Nec venenatis... Onni, ettei Helène päästänyt. Hän nyykkäsi hiljaa

-tahtia päällään ja tunsi olevansa aivan niin suuri, niin jalo kuin

-Helène oli tahtonut.

-

-Fusce pharetra! Avaisikohan akkunan ja kiittäisi opiskelevaa nuorisoa

-puolison puolesta? Nousi ylös!

-

-Nelinkertainen, räjähtelevä pilkkanauru kajahteli akkunaan kun hän

-tavoitti rullauudinten nauhaa.

-

-Juu, tässä sitä nyt oltiin! Ne nauroivat. Raivoissaan hyppelehti hän

-huoneen perälle ja törmäsi kirjoituspöytää vastaan. Hän oli naurettava!

-Alkoi kyteä hiljainen viha tämän nöyryytyksen aikaansaajaa kohtaan

-mutta rakkaudesta leppyi hän Helèneen, ja nyt tunsi hän kiukkunsa

-iskeytyvän noihin kujeileviin kelmeihin, jotka hän toimittaisi

-konsistorion eteen. Mutta alati palasivat ajatuksensa häneen itseensä

-ja hän oli vimmoissaan, kun oli antanut kujeilla itsellään.

-

-Hän käveli lattialla edestaas aamupuoleen yötä, kunnes viimein retkahti

-sänkyynsä ja nukkui katkerana ja suruissaan hääpäivänsä lopusta,

-elämänsä ihanimman päivän, joka oli oleva autuain.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Huomenna kahvipöydässä tapasi hän Helènen. Tämä oli kylmä ja ylhäinen

-kuten tavallisesti. Albert ei tietysti ollut serenaadista niin

-tietävinään. Helène puheli suurista tulevaisuuden tuumistaan,

-erittäinkin prostitutsionin lakkauttamisesta. Albert oli suosiollinen

-ja lupasi toimia asian hyväksi miten parhaiten voi. Ihmisten tuli olla

-puhtaita, sillä vain eläimethän eivät olleet puhtaita.

-

-Sitten lähti hän luennolle. Epäluuloisena luuli hän huomaavansa

-auditoriossa eleitä viimeöisestä tapauksesta, ja toverit onnittelivat

-häntä erityisellä tavalla, joka häntä loukkasi.

-

-Suuri, lihava, elämänhaluinen apulainen tukkesi hänen tiensä keskellä

-Carolinan eteistä, tarttui häntä rinnuksiin ja kysäisi naama

-mahdottomassa naurun virnistyksessä:

-

--- Noo?

-

--- Häpeä! vastasi äskennainut, kiskoutui toisen käsistä ja kiiruhti

-portaita pitkin alas.

-

-Kun hän tuli kotiin, oli se täynnä ystävättäriä. Albert pujahti

-piiloon, sotkien koipensa hameisiin, nojatuoliin leninkien taa.

-

--- No, teillähän oli serenaadikin eilen, sanoi professorin rouva.

-

-Albert kalpeni, mutta Helène sanoi:

-

--- No sehän ei ollut liikaa se. Mutta olisivat voineet olla edes

-selviä. Tuo opiskelevan nuorison juopottelu on nykyään ihan kauheaa.

-

--- Mitä ne sitten lauloivat? jatkoi professorin rouva.

-

--- Sitä tavallista "On eloni aalto" ja muuta sellaista, sanoi Helène.

-

-Albert katseli kummastuen Helèneä ja ihaili häntä. Päivä kului kuivissa

-jutuissa ja väittelyissä. Albertia alkoi jo väsyttää. Hauskaa kyllä oli

-yleensä tarinoida naisväen kanssa pari tuntia illalla työpäivän päälle,

-mutta tämä tuntui jo liialta. Ja täytyi vastailla kaikkeen myönnellen.

-Jos yritti vastustella, heti nolattiin.

-

-Tuli ilta ja oli mentävä levolle. Sanoivat hyvää yötä kädestä ja

-kumpikin lähti omaan huoneeseensa.

-

-Taas alkoi epäilys ja levottomuus dosenttia ahdistaa. Hän luuli

-huomanneensa Helènen katsahtaneen häneen kerran hellästi ja muistelipa

-Helènen melkein puristaneen hänen kättänsäkin. Sytytti sikaarin ja

-lueksi lehteä. Joka kerta kun ajatus palstoja tirkistäessä vilahti

-todellisuuteen, tunsi hän silmiensä aukeavan.

-

--- Hö, höhähti hän itsekseen ja heitti lehden luotaan. Hölmö!

-

-Ja pukeutui yötakkiin ja meni saliin. Kuuli Helènen huoneessa

-liikuttavan. Sitten naputti.

-

--- Loviisako se on? kuului ääni sisältä.

-

--- Ei, se olen ainoastaan minä, kuiski hän sydän kurkussa.

-

--- Mitä sinulla on asiana? Mitä sinä minusta?

-

--- Minä haluaisin puhella sinun kanssasi, vastasi hän melkein

-tajuiltaan.

-

-Avain kiertyi lukossa. Albert ei ollut uskoa silmiään. Ovi avattiin.

-

-Helène oli siinä pukimissaan vielä.

-

--- Mitä sinä tahdot? kysyi hän. Samassa huomasi Helène, että mies oli

-riisuutunut ja että hänen silmänsä kiiluivat kummallisesti.

-

-Rajusti lykkäsi hän miehen ulos ja paiskasi oven kiinni.

-

-Dosentti kuuli sisällä permannon jysähtävän ja sitten rajua itkua.

-

-Raivoissaan ja häpeissään palasi hän kamariinsa. Ihanko täyttä totta!

-Mutta sehän ei voinut olla normaalia!

-

-Seurasi uneton yö ja ajatusten hautominen, ja aamulla sai hän juoda

-kahvin yksinään.

-

-Kun hän tuli kotiin päivälliselle, otti Helène hänet vastaan

-tuskallisin ja nöyrin kasvonilmein ja lausui:

-

--- Miksis teit minulle tämän?

-

-Mies pyysi anteeksi, mutta jotenkin nyreästi. Ja lamautui sitä

-katuessaan.

-

-Niin eleli hän naineena puolen vuotta. Alati kytkyessä, epäillen,

-kiukutellen, rakastaen.

-

-Kasvonsa kävivät harmaiksi, silmänsä samenivat. Tuuli epävakainen ja

-aina kiehui samea raivo kylmän kuoren kätkössä.

-

-Helêne väitti hänen muuttuneen, tulleen despoottiseksi, kun hän alkoi

-vastustella ja hylkiä yhteisiä kokouksia hakeakseen seuraansa

-kaupungilta.

-

-Ja kas, eräänä päivänä kehotettiin häntä hakemaan professuuria. Kun

-piti kilpailijoitaan ansiokkaampina, ei hän olisi yrittänytkään, mutta

-Helène ahdisti häntä kunnes hän näki parhaaksi suorittaa kokeet.

-Seuraus: nimitettiin. Ei tiennyt mitä varten, mutta Helène tiesi.

-

-Samaan menoon oli valittava valtiopäivämiehet. Uusi professori, joka ei

-koskaan ollut uneksinut sekautuvansa yleisiin asioihin, ihan hämmästyi

-nähdessään nimensä ehdokaslistalla ja vielä enemmän, kun hänet

-valittiin. Hän tuumi kieltäytyä, mutta Helène kuvaili ja kuvaili

-hänelle miten mieluista on muuttaa täältä maakylästä pääkaupunkiin, ja

-hän myöntyi.

-

-Ja sitten he matkustivat Tukholmaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Mutta sillä välin oli uusi valtiopäivämies ja professori seurustellessa

-poikamiesmaailmassa puolen vuotta, sattunut tutustumaan niihin uusiin

-ajatuksiin, jotka Englannista olivat tulleet uudistamaan mantereen

-vanhaa yhteiskunta- ja moraalioppia ja hän aavisti hetken lähenevän,

-jolloin hänen ja hänen "täyshoitolaisensa" tuumat törmäisivät

-vastakkain. Tukholmassa, jossa uudet henget rohkaisivat häntä

-tunnustamaan näitä jo sielussaan vironneita oppeja, alkoi hänelle uusi

-elämä.

-

-Helène sitä vastoin, joka oli tuntenut valtiomahdin pitävän maukkaina

-kaikkia vanhoillis-evankeelisia kloakkilöyhkiä, vainusi "konjunktuuria

-vanavedessä" ja rupesi uskovaiseksi. Mutta silloin väli hajosi ja

-Albert kiimastui. Rakkautensa oli jäähtynyt ja hän kävi "muualla",

-sillä hän ei katsonut olevansa vaimolleen uskoton, kun vaimo ei ollut

-koskaan pyytänyt häneltä uskollisuutta tässä heidän olemattomassa

-suhteessaan.

-

-Toisen sukupuolen kosketuksissa heräsi hänen miehuutensa tunne ja pian

-hän huomasi missä alennustilassa hän oli.

-

-Helène näki miehen etenevän luotaan. Yhdyselämä tuli kärtyiseksi ja

-koska tahansa voi tulla tuho.

-

-Lähenivät valtiopäiväin avajaiset. Helène näytti levottomalta ja

-muuttaneen mieltään miehen suhteen. Puheli lempeämmin kuin ennen ja

-huolehti tarkoin siitä, että miehellä oli hyvä olla. Niinpä näkyi

-paimentavan palvelustyttöjä toimittamaan tehtävänsä täsmällisesti ja

-ruuan ajoissa pöytään.

-

-Mies tuli epäluuloiseksi ja ihmetteli, tarkkaili ja odotteli: jotain

-oli mielessä!

-

-Eräänä aamuna kahvilla näytti Helène olevan tavallista avuttomampi.

-Nypli liinaa ja ryähteli kuivasti vähän väliä. Viimein otti ja uskalsi

-sanoa:

-

--- Albert, alkoi Helène, sinähän tahdot tehdä palveluksen minulle ja

-sille asialle, jota minä ajan.

-

--- Mikä asia se on? kysyi mies lyhyesti ja kuivasti, sillä nyt oli

-valtit hänen kourassaan.

-

--- Tahdothan sinä toki toimia sorretun naisen hyväksi? Tahdothan!

-

--- Mikä se on se sorrettu nainen?

-

--- Mikäkö? Oletko sinä kieltänyt suuren asiamme? Sinä olet luopunut

-meistä!

-

--- Minkä asian?

-

--- Naisasian!

-

--- En tiedä mikä se on.

-

--- Et tiedä, mikä se on? Et tiedä! Voi! Eikö kansan nainen ole mitä

-hylätyimmässä asemassa?

-

--- Ei, minä en voi tietää hänen olevan yhtään sorretumman kuin kansan

-miehenkään. Mies on vapautettavaa lypsylehmän asemasta niin hänen

-naisensakin vapautuu.

-

--- Mutta nuo onnettomat, joiden täytyy myydä itsensä ... ja kurjat

-miehet...

-

--- Jotka ovat niin kurjat, että maksavat! Oletko kuullut miehen ottavan

-maksua huvista, josta molemmat nauttivat?

-

--- Ei ole kysymys siitä: mutta siitä, että laki on väärä, kun rankaisee

-yhtä, vaan ei toista.

-

--- Siinä se ei tee vääryyttä. Toinen on alentunut tartunnan lähteeksi

-myymällä itseään: valtio kohtelee häntä kuin vesikauhuista koiraa. Jos

-tapaat miehen, joka alentuu niin syvälle, niin pane hänet poliisin

-huollettavaksi! Kas teitä, mokomat puhtaat enkelit, halveksitte miestä

-kuin hän olisi teitä likaisempi eläin! Mitä sinä minulta tahdot? Miksi

-sinä minua tahdot?

-

-Albert näki, että Helènellä oli kädessä puhtaaksi kirjoitettu vihko,

-jonka hän oli tuonut kaapista. Odottamatta vastausta, otti hän

-kirjoituksen Helèneltä ja luki.

-

--- Esitys valtiopäiville! Minun siis pitäisi ruveta bulvaaniksi ja

-esittää tämä! Mokomaa moraalia? Onko se sinun mielestäsi, ankarasti

-ajatellen, kunniallista?

-

-Helène nousi paikaltaan, mutta purskahti itkuun ja heittäytyi sohvalle.

-

-Albert nousi myös ja meni vaimon luo. Albert tarttui hänen käteensä

-koetellakseen pulssia; oliko taudin kohtaus. Helène takertui

-suonenvetoisesti hänen käteensä ja pusersi sitä rintaansa vasten.

-

--- Älä lähde luotani, nyyhkytti hän, älä hylkää minua, jää ja anna

-minun luottaa sinuun.

-

-Ensi kerran näki mies nyt hänen purkavan tunteitaan. Voi toki elää

-tuokin hieno ruumis, jota hän niin oli ihaillut ja rakastanut! Hänenkin

-suonissaan oli lämmin veri, joka eritti kyyneleitä. Mies silitti hänen

-otsaansa.

-

--- Oi, sanoi Helène, tuntuu niin hyvältä, kun sinä hyväilet minua noin.

-Oi Albert, kun meidän olisi aina näin!

-

--- Niin, sanoi mies, miksei ole? Miksei?

-

-Helène käänsi katseensa maahan ja toisti ainoastaan:

-

--- Miksei?

-

-Helènen käsi lepäsi hänen kädessään ja hän tunsi ihanan lämmön leviävän

-ruumiiseensa tuosta pehmeästä, sametin lauhkeasta jäsenestä, jota hän

-puristi, ja hänen entiset tunteensa Helèneä kohtaan leimahtivat tuleen,

-mutta nyt toivorikkaina.

-

-Viimein Helène nousi.

-

--- Älä halveksi minua, sanoi hän, kuule, älä halveksi minua.

-

-Ja Helène meni huoneeseensa.

-

--- Mitäs se nyt oli? ihmetteli Albert itsekseen mennessään kaupungille.

-Tuliko käänne? Aikoiko hänen elämänsä naisena nyt vasta.

-

-Mies oli kaupungilla koko päivän. Meni teatteriin illalla. Esitettiin

-Ikävää seuraa. Suuttuiko hän, kun näki platoonista rakkautta, sielujen

-yhteyttä, ja sen semmoista noin paljastettavan, loukattavan? Ei, ei

-yhtään. Oli kuin olisi hienokutoinen valeiden suomus otettu hänen hyvän

-älynsä silmiltä; hän hymyili tuolle rakastettavalle eläimelle, joka

-tosissaan pisti päänsä esiin teatterienkelien paperisiipien alta; hän

-nauroi melkein vesissä silmin pitkälle, pitkälle itsensä pettämiselle

-ja ilkkui omaa hulluuttaan. Mikä helvetin mädännäisyys olikaan tämän

-valheellisen moraalin perustana tässä heikkopäisessä raivossa pyrkiä

-emansipeerautumaan terveestä luonnosta, idealismin ja kristillisyyden

-kieltäymysteoriiain sovelluttamisessa yhdeksänteentoista vuosisataan!

-

-Ja hän häpesi niin hitosti! Petettynä niin kauan! Tullessaan kotiin,

-näki hän valoa Helènen huoneesta. Hän kulki oven ohi niin hiljaa kuin

-mahdollista. Kuului Helènen kamarista ryintää.

-

-Hän meni huoneeseensa ja rupesi levolle. Luki lehteään ja sytytti

-sikaarin. Tutki hetken asevelvollisuusasiaa, kun yhtäkkiä kuuli Helènen

-kamarin oven aukeavan ja salista askeleita ja kiljaisun. Hän hypähti

-ylös katsomaan mikä hätänä, oliko tuli irti.

-

-Salissa seisoi Helène yöpuvussa. Kun hän näki miehensä, kiljahti hän ja

-pakeni huoneeseensa, josta kurotteli päätään oven raosta:

-

--- Anteeksi, Albert, sinäkö se olit. En tiennyt sinun olevan ulkona,

-luulin tulleen varkaita. Anteeksi.

-

-Ja ovi sulettiin.

-

-Mitä tämä oli? Rakastiko Helène häntä?

-

-Hän meni huoneeseensa ja seisahtui peilin eteen. Voiko nainen rakastaa

-häntä? Hänhän oli ruma. Mutta sieluthan rakastavat toisiaan ja monet

-rumat miehet olivat saaneet kauniita naisia. Mutta silloin olivatkin

-miehet melkein aina rikkaita tai mahtavia!

-

-Olisikohan Helène huomannut kieroilevansa! Tai olisiko hän huomannut

-miehen loittonevan ja tahtoi nyt kietoa hänen pauloihinsa? Mies ei

-ymmärtänyt mikä Helènellä oli.

-

-Huomenna kahvipöydässä oli Helène hyvin lauhkea. Professori huomasi,

-että hänellä oli yllä uusi, pitsikoruinen aamukauhtana, joka somisti

-häntä entistä kauniimmaksi.

-

-Kun mies tavoitti sokeria, sattuivat heidän kätensä yhteen.

-

--- Anteeksi, rakas, sanoi Helène kasvoillaan ilme, jota mies ei koskaan

-ennen ollut nähnyt; kuin nuoren tytön.

-

-Puhelivat joutavanpäiväistä.

-

-Aamupäivällä avattiin valtiopäivät.

-

-Helène oli yhä myöntelevämpi ja tuli päivä päivältä yhä

-tunteellisemmaksi ja tunteellisemmaksi.

-

-Esitysaika läheni loppuaan.

-

-Professori palasi eräänä iltana hyvin iloisella päällä kotiin oltuaan

-klubilla. Hän meni levolle kuten tavallista ja luki lehteään ja

-poltteli sikaria. Hetken päästä kuuli hän Helènen avaavan oveaan.

-Sitten hetki ihan hiljaista. Viimein naputettiin hänen oveensa.

-

--- Kuka se? huusi hän.

-

--- Minä se vain, Albert! Pane päällesi ja tule tänne, sillä minun

-täytyy saada puhella sinun kanssasi.

-

-Hän pukeutui ja meni saliin. Helène oli sytyttänyt lampun ja istui

-sohvassa pitsi-peignoiri yllä.

-

--- Anteeksi, mutta en voinut nukkua. Päässäni tuntuu niin

-kummalliselta. Tule tänne puhumaan minun kanssani.

-

--- Sinä olet hermostunut, ystäväni, sanoi Albert ja tarttui häneen

-käteensä, sinun pitää saada lasi viiniä.

-

-Hän meni ruokasaliin ja toi viinikarahvin ja kaksi lasia.

-

--- Onneksi, rakkaani, sanoi Albert.

-

-Helène joi, hänen poskensa alkoivat liekehtiä.

-

--- Mikä sinulla on? kysyi mies ja pani kätensä hänen vyötäisilleen ...

-Etkö ole oikein sopusoinnussa?

-

--- En! Minä en ole onnellinen.

-

-Miehestä tuntuivat kyllä sanat kuivilta ja haetuilta, mutta intohimonsa

-oli herännyt ja kaikki kävi täydestä.

-

--- Tiedätkö, miksi et ole onnellinen? kysyi Albert.

-

--- Ei, en ymmärrä itseäni. Mutta sen tiedän: minä rakastan sinua.

-

-Albert veti hänet syliinsä, rutisti häntä rintaansa vasten ja suuteli

-hänen kasvojaan.

-

--- Oletko minun vaimoni vai etkö? kuiskasi hän.

-

--- Olen vaimosi, henkäisi Helène, jonka ruumis lamautui kuten kaikki

-hänen hermonsa olisivat katkeilleet.

-

--- Kokonaan? kuiskasi Albert hervottaen häntä suudelmillaan.

-

--- Kokonaan, läähätti Helène ja hänen ruumiinsa vääntelehtii hiljaa

-kuin tiedottomana puistatuksissa, kuten olisi hän unissaan koettanut

-torjua jotain vaaraa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kun Albert seuraavana aamuna heräsi, heräsi hän selvänä, kyllin

-nukkuneena ja täysin tietoisena. Ajatuksensa olivat vahvat ja selkeät

-kuin hyvän, oikean unen jälkeen. Eilisen tapauksen muisti hän elävästi

-mielessään. Totuus ilmeni tinkimättömänä, suorana, varmana.

-

-Helène oli myynyt itsensä!

-

-Kello kolme aamulla oli mies huumattuna, hellänä, hulluna, luvannut

-lukea Helènen esityksen kamarissa.

-

-Entä palkinto! Levollisena, kylmänä, liikkumattomana oli Helène ottanut

-hänet.

-

-Mikä nainen ensinnä keksi, että hempeä voi myydä? Ja kuka, että mies on

-hyvä ostaja? Hän oli avioliiton ja prostitutsionin perustaja. Ja

-väitettiin sitten, että avioliiton oli asettanut Jumala.

-

-Albert näki omansa ja Helènen alennustilan! Helène tahtoi ylpeillä

-voitolla ystävättäriensä silmissä, ollen ensimäisenä vaikuttamassa

-lainsäädäntöön, ja voiton oli hän päättänyt ostaa.

-

-Mutta mies päätti kiskoa verhot hänen yltään. Hän näyttäisi Helènelle,

-mikä tämä oikeastaan oli! Hän sanoisi tälle, ettei prostitutsioonia

-koskaan maailmassa voitaisi poistaa, ellei nainen luopuisi pyytämästä

-etujaan myymällä itseään.

-

-Näillä päätöksillä hän pukeutui.

-

-Tultuaan ruokasaliin, sai hän hetken odottaa vaimoaan. Mies tuumiskeli

-mitä pian tapahtuisi ja miehistihe kohtaamaan Helèneä.

-

-Ja sitten hän tuli! Levollisena, hymyillen, voitonriemuisena, mutta

-kauniimpana kuin koskaan ennen.

-

-Tumma tuli silmissä; ja mies, joka oli luullut hänet näkevänsä alas

-luoduin luomin, punastui kuin vastanainut, masentui perin pohjin.

-Nainen se nyt oli voitollinen viettelijä ja mies kaino vietelty.

-

-Mietityt sanat eivät miehen huulilta tulleet; hän nousi ylös,

-voitettuna, meni nöyrästi häntä vastaan ja suuteli hänen kättään.

-

-Helène keskusteli kuten tavallisesti, sanallakaan osottamatta käänteen

-elämässään tapahtuneen.

-

-Kun mies sitten vei Helènen kirjoitelman valtiopäivätalolle, riehui

-raivo hänen sielussaan, mutta tulevan autuuden toivo rauhoitti hänet.

-

-Iltasella, kun hän aivan uskaliaasti naputti Helènen ovelle, oli se

-lukossa.

-

-Se oli lukossa kolme viikkoa. Albert ryömi kuin koira vaimon helmoissa,

-totteli hänen pienintäkin vihjaustaan, täytti kaikki mitä hän tahtoi;

-turhaan.

-

-Silloin puhkesi kiukku valloilleen ja hän sanoi Helènelle päin kasvoja

-kaikki. Helène vastasi rajusti, mutta kun vaimo huomasi olleensa liian

-luja ja miehen hioneen poikki kahleensa, niin hän antautui!

-

-Ja mies oli taas kahleissa. Hän puri, repi niitä, mutta ne pitivät.

-

-Helène oppi pian tietämään minkä verran mies sieti ja kun pula uhkasi

-tulla, niin hän antoi myötä.

-

-Mies alkoi fanaattisesti kaivata nähdä häntä äitinä. Se ehkä tekisi

-hänestä naisen, ajatteli hän, se houkuttelisi terveen luonnon hänessä

-eloon. Mutta hän ei tullut äidiksi.

-

-Oliko kunnianhimo, yksilön itsekäs tuli, ehdyttänyt koko elämän

-lähteen! Sitä ei mies tiennyt.

-

-Eräänä päivänä ilmoitti Helène miehelle, että hänen täytyy matkustaa

-pariksi päiväksi sukulaistensa luo.

-

-Kun Albert tuli Helènen lähdettyä illalla kotiin, jonka näki tyhjänä,

-valtasi hänet hirveä tyhjyyden ja kaipuun tunne. Nyt huomasi hän, miten

-koko hänen olentonsa oli pelkkää rakkautta tuohon naiseen. Asumus oli

-kolkko kuin hautajaisten jälkeen.

-

-Helènen paikka pöydässä tyhjä, Albert ei syönyt paljon mitään.

-

-Illallisen jälkeen pani hän tulen salin kruunuun. Istuutui Helènen

-paikalle sohvaan, hyväili hänen siihen jättämäänsä käsityötä -- lapsen

-mekkoa, jonnekin tuntemattomaan, vasta perustettuun lasten seimeen

-aiottua. Neula oli vielä ompeluksessa. Albert pisti sillä sormeensa

-kuten koetellakseen kivun suloutta.

-

-Sytytti sitten kynttilän ja meni Helènen makuuhuoneeseen. Hän säpsähti

-sinne astuessaan kuten olisi tehnyt rikoksen. Mutta huone ei ollut

-mikään naisen huone. Yhdenmaattava sänky ilman verhoja. Shiffonieri,

-kirjahylly, yöpöytä ja sohva. Aivan kuin miehenkin huone. Ei toalettia,

-vain pieni seinäpeili.

-

-Tuossa oli Helénen leninki. Hän näki miten paksuun, kirjailtuun

-läikesilkkiin olivat painuneet hänen ruumiinsa muodot. Hän silitti

-kädellään kangasta ja painoi kasvonsa kaularöyhelöön; kiersi kätensä

-vyötäisten ympäri, mutta hame kutistui tyhjäksi ja ontoksi kuin haamu.

-

--- Ja sanotaanpa sitten, että sielu on henki, tuumi hän. Mutta siinä

-tapauksessa se on ruumiikas henki.

-

-Hän kulki vuoteen luo kuten odottaen näkevänsä näyn. Hän kosketteli

-joka paikkaa, hypisteli kaikkea.

-

-Vihdoin, kuten olisi hän etsinyt jotain, vastausta johonkin

-arvoitukseen, alkoi hän nykiä shiffonierilaatikkoja; mutta laatikot oli

-kaikki lukossa. Sattui silloin vetäisemään auki yöpöydän laatikon.

-Mutta samassa paiskasi hän sen kiinni, paraiksi ehdittyään lukea erään

-kiertokirjeen nimen ja aavistaa siellä olevain outojen kapistusten

-tarkoituksen.

-

-Sitä se oli! Fakultatiivinen Steriliteetti! Siitä, jonka olisi tullut

-olla tilapäisenä köyhyydestä pelastumisen keinona, hetken hyvänä työnä

-alaluokalle, miltä oli ryöstetty elämisen välineet, siitä oli tullut

-egoismin, idealismin selvän seurauksen välikappale. Oliko yläluokka

-degeneroitunut, koska se ei enää tahtonut lisääntyä, vai oliko se

-moraalisesti mädännyt? Kai molempaa, koskapa sen mielestä oli

-epämoraalista synnyttää lapsia ilman vihkimistä ja halpaa synnyttää

-niitä vihittynä.

-

-Mutta mies tahtoi välttämättä lasta! Hänellä oli elämisen välineet ja

-hän piti velvollisuutenaan ja oikeutettuna nautintonaan tuntea

-olemuksensa jatkuvan uutena olemuksena. Se oli todellisen, terveen

-egoismin tie altruismiin. Mutta Helène, hän kulki muita polkuja ja hän

-neuloi kolttuja vieraille lapsille. Oliko se kauniimpaa? Ehkä puusta

-katsoen. Mutta Helène vain pelkäsi äitiyden kiusaloisuuksia ja

-huokeampaa ja helpompaa oli neuloa kolttua salin divaanilla kuin elää

-lapsenkamarin vaivaloisissa puuhissa.

-

-Oli alettu hävetä olla äiti, suvullinen olento, muistaa olevansa

-naaras.

-

-Se oli tarkoitus: tehdä työtä taivaan, korkeampain intressien,

-ihmisyyden hyväksi, sanottiin; mutta turhamaisuuden itsekkyyden,

-julkisuuden tähden tehtiin.

-

-Ja mies oli vielä surkutellut Helèneä, surrut, kun oli mielestään

-kohdellut häntä tylysti hänen hedelmättömyytensä vuoksi. Ja ollut

-monien "hyväin ja oikeinajattelevain" ihmisten halveksumisen esineenä

-kun ei ollut puhunut velvollisesti kunnioittaen onnettomuudesta ja

-hedelmättömistä naisista, jotka ovat "pyhiä" sentähden, että heitä on

-kohdannut kaikkein suurin onnettomuus, mikä naista voi kohdata.

-

-Ja minkä puolesta tämä nainen teki työtä? Edistymisen; ihmiskunnan

-pelastumisenko?

-

-Ei! Edistymistä, vapautta, valistusta vastaan! Hän oli äskettäin

-suunnitellut uutta esitystä uskonnonvapauden supistamiseksi.

-Kirjoittanut lentokirjasen palvelusväen kurittomuudesta! Työskenteli

-sotalakien koventamiseksi! Tuki agitatsioonia tyttöjen pilaamiseksi

-samalla kurjalla kasvatuksella, jolla nyt pojat pilataan.

-

-Mies vihasi hänen sieluaan, sillä hän vihasi hänen ajatuksiaan! Ja

-kuitenkin rakasti hän häntä. Mitä hän siis hänessä rakasti?

-

--- Luultavasti, vastasi hän itselleen ja vaipui ehdoin tahdoin

-filosofisiin mietiskelyihin, -- sitä uuden olennon siementä, jota vaimo

-kantoi, mutta jonka vaimo myös tahtoi tukehuttamalla tappaa.

-

-Mitäpä muuta?

-

-Mutta mitä rakasti vaimo miehessä? Hänen arvonimeään, asemaansa ja

-valtaansa.

-

-Ja tällaisten vanhain kanssa oli työskenneltävä uuden yhteiskunnan

-rakentamiseksi.

-

-Hän olisi tahtonut puhua suunsa puhtaaksi vaimolle, kun tämä tulee

-kotiin; mutta tiesi, ettei puhuisi. Hän tiesi, että hän ryömisi Helènen

-helmoissa ja kerjäisi hänen suosiotaan, että pysyisi yhä hänen orjanaan

-ja möisi kerta toisensa jälkeen sielunsa kuten tuo nainen möi

-ruumiinsa. Hän tiesi sen tekevänsä, sillä hän rakasti!

-

-

-

-

-Ilman vihkimistä ja vihittyinä.

-

-

-Raastuvanoikeuden notaari meni kauniina kevätiltana kävelylle vanhaan

-Humlegärdiin. Hän kuuli laulua ja soittoa Rotundalta ja näki valon

-virtailevan suurista akkunoista ja heijastavan hohdettaan

-äskenpuhenneiden lehmusten varjoon.

-

-Meni sisään ja istuutui yksityisen pöydän ääreen lähelle lavaa ja

-tilasi totia.

-

-Ensin lauloi joku koomikko surullisen laulun Kuolleesta rotasta. Sitten

-ilmestyi lavalle nuori tyttö ruusunpunaisissa vaatteissa ja esitti: "Og

-intet er saa deiligt som en maanskinstur". Hän näytti verrattain

-viattomalta ja omisti laulunsa viattomalle notaarillemme. Sellaisesta

-mainiosta kunnioituksesta ihastuneena alkoi notaari sarjan välipuheita

-pullolla oikeaa Liljeholmia, ja sovittelut päättyivät kahteen

-kalustettuun huoneeseen ja keittiöön tarpeellisine mukavuuksineen

-Ladugàrdslandetissa. Nuoren miehen tunteiden analyysi ei kuulu tämän

-jutun suunnitteluihin, ei myös huonekaluston ja välttämättömäin

-ulkohuoneiden kuvaaminen.

-

-Sanon vain että he olivat hyviä ystäviä.

-

-Mutta ajan sosialististen virtausten yllättämänä ja kaivaten aina nähdä

-onnensa silmäinsä edessä, päätti notaari itse muuttaa huoneustoon ja

-ottaa ystävättärensä taloudenhoitajakseen, johon tämä mielellään

-suostui.

-

-Mutta nuorella miehellä oli perhekin; se on, hänen perheensä piti häntä

-jäsenenään ja koska hänen katsottiin loukanneen yleistä moraalia ja

-siten pilanneen perheen kunniaa, kutsuttiin hänet vanhempain ja

-sisarusten eteen varoituksille. Mutta kun hän piti itseään liian

-vanhana kuunnellakseen mokomaa loppuun, katkesivat sovittelut ja välit.

-

-Se sitoi hänet yhä lujemmin omaan kotiin, ja hänestä tuli hyvin

-kotirakas avio-, ei, anteeksi, -- avioton mies. He olivat ikiautuaita,

-sillä he pitivät toisistaan eivätkä kytkyet heitä rasittaneet. He

-olivat alati iloisen levottomia, peläten kadottavansa toisensa ja

-koettivat siksi kaikin keinoin säilyttää toisiaan. He kaksi olivat

-yksi, mutta heidän elämästään puuttui jotain: seurapiiriä. Yhteiskunta

-ei huolinut heistä eikä notaaria kutsuttu suuren maailman keskuuteen.

-

-Oli joulunaaton aatto, karvas päivä niille, joilla on perhe. Notaari

-sai aamukahvilleen kirjeen. Eräs sisarista pyysi niin sydäntä

-särkevästi häntä tulemaan aattoillaksi kotiin. Vanhain tunteiden kielet

-alkoivat väreillä ja notaarin tuli ikävä. Voisiko hän antaa

-ystävättären, vaimon jäädä yksin kotiin tuoksi illaksi? Ei! Tulisiko

-notaarin paikka olla tyhjänä kotoisessa joulupöydässä, missä hän ennen

-oli ollut? Hm! Näitä aprikoi hän työhön mennessään.

-

-Aamiaistunnilla tuli muudan toveri hänen luokseen ja kysyi niin

-varovaisesti kuin mahdollista:

-

--- Vietätkö sinä jouluaattoa perheessä?

-

-Notaari kuohahti. Olikohan tuo kutsujain juonessa? Vai mitä se

-tarkoitti?

-

-Toinen tunsi polaisseensa liikavarpaalle, joten jatkoi vastausta

-odottamatta.

-

--- Tuota, näes, jos olet yksin, niin tuumin että ehkä tahtoisit tulla

-minun, hm, meidän luo. Sinä ehkä tiedät, hm, minä olen sellaisissa

-pienissä suhteissa, hm, katsos, se on niin siivo ja kunnon tyttö, hm...

-

-Tuo oli hyvää ja notaari oli valmis suostumaan ehdotukseen, jos he

-molemmat saisivat tulla. Tietysti; ja siten oli jouluaatto- ja

-seurustelukysymys ratkaistu.

-

-He tulivat ystävän luo kello kuuden tienoissa, ja "ukot" istuivat

-porhoina ja joivat portviiniä ja rouvat puuhailivat keittiössä.

-

-Ja sitten he kaikki neljä kattoivat toisiaan autellen pöydän ja ukot

-levittivät pöydän laajimmilleen ja kyykkivät permannolla kiiloineen ja

-pienoineen, ja rouvat olivat keskenään niin hyviä ystäviä, sillä heitä

-yhdisti toisiinsa tuo yhteinen, jotensakin näkyvä side, jota suurin

-nimin sanotaan maailman tuomioksi. Ja he kunnioittivat toisiaan ja

-olivat niin hienotunteisia ja osanottavaisia kuin vain heidän laisensa

-voivat olla. Ja he karttoivat tuota epäilyttävää kuhertelua, jolla

-aviopuolisot tavallisesti huvittelevat keskenään, ollessaan

-näkymättömissä lapsilta, kuten tahtoen sanoa: nythän saamme!

-

-Torttujen tultua puhui notaari omalle kodille, jonne me pakenemme

-maailmalta ja ihmisiltä ja jossa me vietämme paraat hetkemme

-tosiystäväimme seurassa.

-

-Silloin pillahti Marie-Louise itkuun ja kun notaari kysyi häneltä,

-oliko hän pahoillaan, eikö ollut onnellinen, nyyhkytti hän kyllä

-näkevänsä, että notaari kaipasi siskojaan ja äitiään.

-

-Notaari vastasi, ettei hän yhtään heitä kaivannut ja että Marie-Louise

-varmaan toivoisi heidät niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, jos joutuisi

-heidän läheisyyteensä.

-

--- Niin, mutta miksi he eivät voineet mennä naimisiin?

-

--- Eivätkö he sitten olleet naimisissa?

-

--- Juu, mutta oikein!

-

--- Niin pipit ja papitko? Notaari ei uskonut pappien olevan muita kuin

-läksyissä hyväksyttyjä ylioppilaita ja heidän noitalukunsa ovat vain

-pakanallisia satuja.

-

-Sitä ei Marie-Louise ymmärtänyt, mutta sen hän tiesi, ettei näin ollut

-oikein hyvä olla, ja asuntopaikan väki osoitteli häntä sormellaan.

-

--- No osoitelkoot!

-

-Nyt huomautti Sophie kyllä tietävänsä etteivät he olleet kyllin hienoja

-miestensä sukulaisille, mutta hän siitä viis. Kukin pysyy paikallaan,

-omillaan, ja on tyytyväinen.

-

-Mutta seuraliitto oli solmittu ja sovussa elettiin, mikä on harvinaista

-perheiden kesken. Oli aina olemassa tuo yhdysside ja toiselta puolen

-taas ei ollut tuota toista sidettä. Ja puolisot olivat yhä keskenään

-kuin rakastavaiset, joutumatta avioliiton pahoille tavoille, kuten

-esimerkiksi epäkohteliaiksi toisilleen ja sen silleen.

-

-Mutta muutamien vuosien kuluttua näki notaari yhdyselämänsä siunautuvan

-pojalla. Rakastajatar oli niin kohotettu arvossa hänen lapsensa äidiksi

-ja menneet oli menneitä. Kärsimysten ja huolten kautta tuon

-äskensyntyneen hyväksi oli Marie-Louise jättänyt vanhat, itsekkäät

-tapansa olla aina miellyttävä ja saavuttaa ainoastaan miehensä

-rakkautta.

-

-Marie-Louisessa huomasi oireita sellaisia kuin olisi hän nyt ruvennut

-tuntemaan itseään ystävätärtä ylemmäksi ja alkanut kohdella entistä

-varmemmin miestään.

-

-Eräänä päivänä palasi mies kotiin ilosta säteillen ja ilmoitti suuren

-uutisen. Oli tavannut vanhimman sisaren kadulla ja hän tietysti tiesi

-jo kaikki. Hän tahtoi niin välttämättä nähdä veljenpoikaansa ja halusi

-viimeinkin tulla heille vieraisille.

-

-Marie-Louise kauhistui ja alkoi siivota ja pölyyttää ja notarin täytyi

-vihdoinkin hankkia hänelle uusi leninki. Ja sitten odoteltiin viikon

-päivät. Uutimet pestiin, kakluunien messinkiluukut kiilloitettiin,

-huonekaluja hangattiin, sillä sisaren piti nähdä, että järjestystä

-rakastavan ihmisen pariin se hänen veljensä oli joutunut.

-

-Ja sitten keitettiin kahvi kello yhdeksitoista päivällä, jolloin siskon

-piti tulla.

-

-Hän tuli, suorana kuin seiväs ja antoi kättä kuin kalikkaa. Hän

-tarkasteli sänkykamarin kalustoa, ei huolinut kahvia, ei katsonut kälyä

-kasvoihin. Mutta äsken syntynyt häntä sentään vähän intresseerasi ja --

-sitten hän lähti.

-

-Mutta Marie-Louise oli mitannut hänen kappansa, arvioinut hänen

-leninkinsä kankaan hinnan ja keksinyt uuden kampauskuosin hänen

-tukastaan. Hän ei ollut toivonut paljon sydämellisyyttä vieraissa

-kävijältä. Käynti riitti hänelle sinään, ja talossa tiedettiin kohta,

-että käly oli heillä käynyt.

-

-Mutta lapsi kasvoi ja pian tuli vielä lisää tyttö.

-

-Nyt alkoi Marie-Louise olla hellästi huolissaan lasten tulevaisuudesta

-ja vakuutti notaarille yhä ja yhä, että vain vihkiminen voi ne

-pelastaa.

-

-Lisäksi tulivat siskon vihjailut mahdollisesta sovinnosta vanhusten

-kanssa, jos notaari vain olisi oikeissa naimisissa.

-

-Kahden vuoden kamppailun päästä, öin, päivin ajatellen lasten

-tulevaisuutta, päätti notaari vihdoin antautua noihin mytologisiin

-seremonioihin.

-

-Mutta ketä kutsuisi häihin? Marie-Louise tahtoi häät pidettäviksi

-kirkossa. Mutta sinne ei Sophien passaisi tulla. Ei toki! Sellainen

-tyttö! Marie-Louise osasi jo lausua sanan "tyttö" erityisen

-moraalisesti ja painavasti. Notaari muistutti, että Sophie oli ollut

-heidän ystävättärensä ja ettei pitäisi olla kiittämätön. Marie-Louise

-muistutti, että lasten vuoksi täytyy luopua henkilökohtaisista

-mieltymyksistä, ja Marie-Louisen tahto voitti.

-

-Häät oli. Ja häät meni. Ei kutsuja vanhuksilta. Järetön kirje

-Sophielta, ja väli särkyi ijäksi.

-

-Nyt oli Marie-Louise rouva. Yksin, yksinäisempänä kuin ennen.

-Pettymyksestään karvaana, varmana miehestään, joka nyt oli siteissä,

-rupesi hän omavaltaiseksi aviovaimon oikeuksien mukaan. Mikä ennen

-annettiin hyvästä tahdosta, ilman rescontraa, se otettiin nyt vastaan

-verona verovelvolliselta. Rouva valliutui kunnianimensä varuksiin,

-miehen lasten äidiksi, ja sieltä teki hän hyökkäyksiään. Typeränä kuin

-muutkin naisten kasvattamat petetyt miehet, ei notaari koskaan ennen

-ollut tullut tuumineeksi, mikä siinä niin pyhää oli, jos vaimo oli

-_hänen_ lastensa äiti. Jonkunhan piti olla isänä, eikä notaari lainkaan

-käsittänyt minkä vuoksi hänen lapsensa olisivat merkillisempiä kuin

-muiden lapset ja hän itse.

-

-Rauhoittuneena kuitenkin siitä, että hänen lapsensa nyt tosiaan olivat

-saaneet lakimääräisen äidin, alkoi hän pujahdella pienille huviretkille

-kotoa katsellakseen maailmaa, jonka hän oli jo vähin unohtanut

-rakkautensa ensimäisessä huumeessa ja josta ei ollut sitten pitänyt

-huolta, kun oli jollakin tavoin pelännyt jättää lapsia ja vaimoa yksin.

-

-Miehen vapaa liikuskelu ei rouvaa miellyttänyt ja kun hänen ei nyt

-tarvinnut kursailla ja kun hän oli suora luonne, puhui hän suunsa

-puhtaaksi muitta mutkitta.

-

-Notaari, joka oli nuuskinut kaikki juridiikan sokkelot, antoi sanan

-sanalta.

-

--- Onko sinusta sopivaa jättää lastesi äiti näin ja istua itse

-kapakassa?

-

--- Minä, muori, en luullut, että sinä minua kaipaat, vastasi notaari

-varustautuen.

-

--- Kaipaan? Kyllä sitä kaipaa paljonkin, kun mies juopottelee

-kaupungilla talousrahat.

-

--- Ensiksikin, minä en juopottele, sillä minä syön vain murun ruokaa ja

-juon niukan kahvia päälle; toiseksi, minä en juo talousrahoja, sillä ne

-ovat sinulla lukon takana; minulla on nimittäin muita rahoja, jotka

-minä "juopottelen".

-

-Paha kyllä, eivät naiset pidä huumorista ja leikillä huiskutettu

-suopunki nakattiin heti notaarin omaan kaulaan.

-

--- Jaha, sinä siis tunnustat, että sinä juopottelet?

-

--- Minäkö? Ei, minä toistin leikillä vain sinun sanojasi.

-

--- Leikillä. Vai leikitellään sitä nyt vaimolla. Eipäs ennen niin.

-

--- Itsehän sinä tuota mytologiaa toivoit. Miksemme me ole nyt kuin

-ennen? Siinä sen näet!

-

--- Siksi tietysti, että olemme naimisissa.

-

--- Kai siksi; mutta myös siksi, että huumauksen tapa on haihtua ja

-hävitä.

-

--- Vai niin, se olikin siis vain huumausta sinun puoleltasi.

-

--- Ei ainoastaan minun; sinun myös, kuten muillakin. Vähemmän tai

-kauemman kestävää, näes!

-

--- Vai niin, miehille on rakkaus siis vain huumausta.

-

--- Ei heille, mutta kaikille!

-

--- Mutta huumausta sentään?

-

--- Niin, niin! Mutta ollaan nyt siltä ystävät.

-

--- Mutta silloin ei tarvitsisi mennä naimisiin.

-

--- Ei, samaa mieltä olin minäkin.

-

--- Sinäkö? Etkö juuri sinä tahtonut, että annettaisiin vihkiä itsemme?

-

--- Juu, kun sinä olit tahtonut sitä yötä päivää kolme vuotta.

-

--- Niin, mutta sittenkin tahdoit sinä!

-

--- Niin, kun sinä tahdoit. Kiitä minua hyvästä tahdostani.

-

--- Kiittääkö siitä, että jätät lastesi äidin yksin kotiin lasten kanssa

-ja asut kapakassa.

-

--- Ei siitä, mutta siitä, että annoin vihkiä itseni sinun kanssasi.

-

--- Mutta kiitollinen pitää vain olla?

-

--- Aivan niin, kuten jokaisen säädyllisen joka saa tahtonsa täytetyksi.

-

--- On tämä ihanaa naimisissa oloa? Kuin mikäkin muu hemppu, eikä miehen

-sukulaisetkaan anna arvoa.

-

--- Mitä sinulla on minun sukulaisteni kanssa tekemistä? Enhän minäkään

-ole mennyt naimisiin sinun sukulaistesi kanssa.

-

--- Siksi kun ne eivät ole kyllin hienoja, Jumala paratkoon!

-

--- Mutta minunpa olivat kyllin hienoja sinusta. Jos olisin ollut

-suutarin perheestä, niin tokkopa olisit ollut niin taipuvainen?

-

--- Suutarin perheestä? Mikä vika niillä? Ihmisiähän ne on kai

-suutaritkin.

-

--- Juu, kyllä minusta, mutta enpä luule, että sinä heidän jälestään

-hyppisit.

-

--- Hyppisin? Minä en ole kenenkään jälestä hypännyt.

-

--- No hyvä kun et, hyvä.

-

-Mutta ei ollut hyvä eikä hyväksi tullutkaan. Mistä lie johtunut,

-vihkimisestä vai mistä, mutta Marie-Louisesta oli kuitenkin ennen ollut

-parempi; oli ollut "lystikkäämpää", kuten hän sanoi.

-

-Mutta notaari ei pitänyt syynä juuri yksinomaan vihkimistä, sillä hän

-oli nähnyt juonikkaita siviliavioliittojakin. Ja mikä pahinta, hän joka

-ennen oli salaisesti ihaillut vanhaa toveriaan ja Sophieta, sai kerran

-nähdä miten "sekin loppui", eivätkä he olleet vihittyjä eikä mitään.

-Joten ei sekään juuri ollut syynä, ei juuri sekään!

-

-

-

-

-Kaksintaistelu.

-

-

-Hän oli ruma, siksi eivät hänestä välittäneet raa'at nuoret miehet,

-jotka eivät osanneet pitää arvossa ruman pinnan alle kätkettyä kaunista

-sielua. Mutta hän oli rikas ja hän tiesi, että miehet kärkkyvät naisten

-rahoja, vaikkei selitellyt itselleen, mistä syystä, siitäkö, että rahat

-ovat pelkästään miesten työllä koottuja, joten kaikki omaisuus miesten

-mielestä kuuluu heidän sukupuolelleen, vaiko siksi, että laki on väärin

-tuominnut miehet yksin tekemään työtä toisen sukupuolen ja sen

-jälkeläisten hyväksi, -- vai muistako enemmän tai vähemmän

-perustelluista syistä! Kun oli rikas, opetettiin hänelle yhtä ja toista

-ja kun hän suuresti epäili ja halveksi miehiä, pidettiin häntä

-lahjakkaana naisena.

-

-Oli päässyt kahdenkymmenen vuoden ikään. Äiti eli ja tytär ei halunnut

-enää odottaa viittä vuotta päästäkseen omaisuutensa haltijaksi. Siksi

-yllätti hän ystävättärensä eräänä päivänä kihlauskortilla.

-

--- Se menee naimisiin saadakseen miehen, sanoivat jotkut.

-

--- Saadakseen pikentin ja päästäkseen vapaaksi, sanoivat toiset.

-

--- Hullu kun menee naimisiin, sanoivat muutamat; ei tiedä, että hän

-sitten vasta oikein joutuu holhuunalaiseksi. -- Elkää pelätkö, tuumivat

-toiset, kyllä se pääsee valtoihinsa vaikka menee naimisiinkin!

-Minkänäköinen oli sulhanen? Kuka se oli? Miten tyttö oli sen saanut

-käsiinsä?

-

-Nuori asianajaja hän oli, naisellinen näöltään, leveälanteinen ja

-kainotapainen. Hän oli ainoa poika, äidin ja jonkun tädin kasvatti. Hän

-oli aina kammonut nuoria tyttöjä ja vihannut luutnantteja, ne kun

-olivat niin miehekkäitä ja aina anastivat etusijat tanssiaisissa ja

-illatsuissa. Semmoinen hän oli.

-

-He kohtasivat toisensa tanssiaisissa runnilla. Asianajaja oli tullut

-liian myöhään ja naista ei enää hänelle ollut. Nuoret tytöt vastasivat

-tavallisuuden mukaan voitonriemuisesti "ei", kun hän tuli heitä

-pyytämään, ja he viuhuttelivat ohjelmillaan häneen kuten karkoitellen

-tungettelevaa kärpästä luotaan.

-

-Solvattuna, nöyryytettynä meni hän yksin ulos ja istuutui verannalle

-tupakoimaan. Kuu paistoi puiston lehmuksien ylitse ja resedat

-tuoksuivat lavallaan. Hän näki miten parit yhä huiskahtelivat

-akkunain ohi tanssisalissa ja valssin hekumallinen tahti sai hänet

-värisemään lamatun olennon voimattomain kiihkojen epämääräisestä

-mustasukkaisuudesta.

-

--- Vai täällä se tuomari haaveilee? virkkoi joku hänelle. Eikä tanssi?

-

--- Miksette, neiti, sitten itse tanssi? kysyi hän katsoen puhujaan.

-

--- Siksi, kun olen niin ruma eikä kukaan minusta piittaa, vastasi

-toinen.

-

-Asianajaja katseli neitiä. He olivat vanhoja tuttuja, mutta asianajaja

-ei ollut ennen ajatellut minkä näköinen hän oli. Tytön puku oli

-aistikas. Hänellä oli silmissään tällä hetkellä sellainen tuska,

-epätoivon ja voimattoman vihan tuska luonnon vääryyttä vastaan, niin

-että asianajaja heltyi hänelle myötätuntoiseksi.

-

--- Ei kukaan huoli minuakaan, sanoi mies. Mutta luutnanttien

-puolellahan on oikeus. Luonnollisessa valinnassa on tietysti

-väkevämmillä ja koreammilla oikeus. Katsokaas olkapäitä ja

-epoletteja...

-

--- Hyi mitä Te puhutte!

-

--- Suokaa anteeksi! Mutta sitä tulee niin karvaaksi epäsuhtaisessa

-taistelussa! Tahtoisitteko tanssia minun kanssani?

-

--- Säälistäkö?

-

--- Niin, säälistä itseeni. Ja hän heitti pois sikarinsa.

-

--- Oletteko koskaan tunteneet olevanne kohtalon potkima, ajama,

-oletteko tunteneet mitä on joutua aina viimeiseksi? jatkoi asianajaja

-lämmeten.

-

--- Olenko tuntenut? Mutta tällaisissa tilaisuuksissa eivät aina

-viimeiset joudu viimeisiksi, lisäsi neiti painavasti. On arvoa

-muillakin ominaisuuksilla kuin kauneudella tässä maailmassa.

-

--- Mitä ominaisuuksia siis pidätte miehessä arvokkaimpina?

-

--- Hyvyyttä, vastasi tyttö varmasti. Sillä sitä ei ole monella

-miehellä.

-

--- Hyvyys ja heikkoushan ovat veljeksiä, ja naiset rakastavat voimaa.

-

--- Minkälaiset naiset? Raaka voima on jo aikansa vallinnut ja tulisihan

-meidän, kun olemme näin pitkällä sivistyksessä, toki älytä pitää hyvää

-sydäntä arvokkaampana kuin lihasten voimaa ja raakuutta.

-

--- Tulisi! Ja, kuitenkin! Katsokaapas kohtauksia tuolla sisällä.

-

--- Tosimiehuus minusta on tunteen aateluudessa ja sydämen

-intelligensissä.

-

--- Te siis pitäisitte miestä, jota koko maailma sanoo heikoksi,

-nahjukseksi...

-

--- Mitä minä maailmasta! Sen sanoista!

-

--- Mutta kuulkaas, Tehän olette tavaton nainen! tuumi tuomari yhä

-mieltyneempänä.

-

--- En yhtään tavaton! Mutta te miehet olette tottuneet pitämään meitä

-naisia jonkinlaisina huvinukkina --

-

--- Minkälaiset miehet? Minä, neiti, olen lapsuudestani saakka

-kunnioittanut naista jonakin ihmisen korkeampana ilmestysmuotona ja

-aina siitä hetkestä saakka, jona joku nainen minua rakastaisi ja minä

-häntä, olisin minä hänen orjansa.

-

-Adèle katsoi häneen kauan ja syvään. Sitten sanoi hän:

-

--- Tehän olette tavaton mies.

-

-Sitten kun he lähemmin olivat sanoneet toisiaan kehnon ihmissuvun

-tavattomiksi lajeiksi, ja purkaneet sappeaan tanssihuvin koreilun

-haluisille ja aprikoineet kuun melankolisuutta, menivät he sisään ja

-etsivät vis-à-vis'n franseesiin.

-

-Adèle tanssi erinomaisesti ja tuomari valtasi täysin hänen sydämensä,

-sillä tuomari tanssi kuin "viaton tyttö".

-

-Franseesin jälkeen istuivat he taas verannalle.

-

--- Mitä on rakkaus? kysyi Adèle ja katseli kuuhun kuten tahtoen

-taivaasta vastausta,

-

--- Se on sielujen sympatiaa, kuiskasi tuomari niin hiljaa kuin tuulosen

-lehahdus.

-

--- Mutta sympatia voi helposti muuttua antipatiaksi, sitä kyllä

-tapahtuu, jatkoi Adèle.

-

--- Silloin se ei ole oikeaa sympatiaa. On materialisteja, jotka

-sanovat, ettei rakkautta olisi olemassa ellei olisi kahta eri

-sukupuolta, ja he tohtivat väittää, että aistillinen rakkaus kestää

-kauemmin kuin muu. Huu miten alhaista, eläimellistä, nähdä

-rakastetussaan pelkkä toinen sukupuoli.

-

--- Älkää nyt materialisteista!

-

--- Juu, minun täytyy niistä puhua, että te voisitte ymmärtää, miten

-korkeana minä pidän rakkauttani naiseen, jos joskus tulisin jotain

-naista rakastamaan. Ei hänen tarvitsisi olla kaunis; kauneus katoo. Hän

-olisi minun hyvä toverini, ystäväni. Minä en häpeisi häntä koskaan

-kuten jotain tyttöä. Minä menisin suoraan hänen luokseen kuten teidän

-nyt, sanoisin hänelle: tahdotko tulla minun ystäväkseni, elinijäksi! Ja

-sen sanoisin olematta hämillä kuten kosijat tulkitessaan tunteita

-rakastamilleen, hämillä sen tähden, etteivät heidän tunteensa ole

-puhtaat.

-

-Adèle katsoi ihastuneena nuoreen mieheen, joka oli tarttunut hänen

-käteensä.

-

--- Te olette ihanteellinen luonne, sanoi Adèle, ja Te olette puhunut

-kuin minun sydämestäni. Te olette pyytänyt minun ystävyyttäni, ellen

-käsitä väärin. Te saattekin, mutta ensin koe. Tahdotteko näyttää

-voivanne sietää nöyryytystä ja pilkkaa hänen tähtensä, josta Te sanotte

-pitävänne.

-

--- Tahdonko! Käskekää, minä tottelen!

-

-Adèle avasi takokultaisen kaulanauhansa, jossa riippui medaljonki.

-

--- Kantakaa tätä kaulassa ystävyytemme merkkinä.

-

--- Minä kannan, vastasi tuomari hiukan arkaillen; mutta ehkä rupeevat

-sanomaan, että me nyt olemme kihloissa.

-

--- Ja sitäkö Te pelkäätte?

-

--- En, jos sinä haluat sitä. Haluatko sitä?

-

--- Kyllä, Axel! Haluan sitä; sillä maailma ei salli mitään

-ystävyyssiteitä miehen ja naisen välillä; maailma on niin kurja ettei

-se usko puhtaaseen suhteeseen kahden eri sukupuolta olevan henkilön

-välillä.

-

-Ja hän kantoi kahlettaan. Maailma, joka on hyvin materialistinen kahden

-kesken, sanoi kuten ystävättäret: -- Tyttö nai päästäkseen naimisiin ja

-mies: saadakseen hänet. Se teki myös muutamia rumia viittauksia siihen,

-että Axel otti tytön rahojen tähden, koska hän itse selitti, ettei

-heidän välillään ollut mitään niin alhaista kuin rakkaus, ja ystävyys

-ei pakota ketään käyttämään samaa sänkykamaria, kuten naineilla on

-tapana.

-

-He menivät naimisiin. Maailma oli saanut vihjeen, että he tulisivat

-elämään kuten sisarukset, ja maailma asettui ilkeästi virnistäen

-odottamaan tulosta siitä suuresta uudistuksesta, joka olisi muodostava

-avioliiton uudestaan.

-

-Vastanaineet matkustivat ulkomaille. Vastanaineet palasivat kotiin.

-Rouva oli kalpea ja huonolla tuulella. Hän alkoi heti ottaa

-ratsastustunteja. Maailma höristi korviaan ja odotti jotain. Tuomari

-näytti siltä kuin olisi tehnyt jotain rumaa ja käyskentelisi

-häpeissään. Ja niin todettiin:

-

--- Nuo ovat nukkuneet sisarussängyssä, sanoi maailma.

-

--- Siitä tulee kai sisaruslapsia, sanoivat ystävättäret.

-

--- Ja ilman rakkautta? Mutta sehän on! Niin, mitä se on?

-

--- Se on henkinen avioliitto, tai sukurutsausta, sanoi eräs anarkisti.

-

-Tosiasia pysyi, mutta sielujen sympatia alkoi ehtyä. Halveksittu

-todellisuus murtautui esiin kostaakseen.

-

-Tuomari harjoitti ammattiaan, ja rouva antoi imettäjän ja piian

-harjoittaa omaansa. Siksi hänellä ei ollut mitään puuhaa. Toimettomuus

-antoi hänen ajatuksilleen tilaisuuden kehittyä, ja hän alkoi pohtia

-asemaansa. Sen havaitsi hän vähemmän tyydyttäväksi. Oliko lahjakkaan

-ihmisen toimena olla tekemättä mitään? Tuomari rohkeni kerran

-huomauttaa, ettei hänen tarvinnut, ettei ollut pakko olla tekemättä

-mitään. Mutta sitä hän ei rohjennut enää koskaan uudelleen.

-

--- Hänellä ei ollut mitään toimitettavaa.

-

--- Ei, olla puuhailematta mitään ei ollut toimi. Miksi hän ei

-imettänyt?

-

--- Imettää? Hän halusi jotain, jolla voisi ansaita rahaa.

-

--- Oliko hän siis ahne? Hänellähän oli enemmän kuin he kuluttivat;

-miksi hänen pitäisi siis ansaita rahaa?

-

--- Tullakseen miehen kanssa tasa-arvoiseksi.

-

--- Tasa-arvoisia heistä ei voisi koskaan tulla, sillä hänellä olisi

-aina asema, jota mies ei voisi koskaan saavuttaa. Luonto oli laittanut

-niin, että naisesta tulisi äiti, mutta miehestä ei.

-

--- Sepä oli tyhmää se.

-

--- Se olisi voinut olla myös päinvastoin, mutta asia olisi joka

-tapauksessa ollut yhtä raivostuttava.

-

--- Niin, mutta tästä elämästä tuli sietämätöntä. Hän ei voinut elää

-vain perheelleen, hän halusi elää myös muille.

-

--- Silloin voisi hän kuitenkin aloittaa perheestään, muita voisi sitten

-alkaa ajatella myöhemmin.

-

-Keskustelua olisi voinut jatkua iäisyyteen, mutta se kesti melkoisen

-ajan kuitenkin.

-

-Tuomari oli luonnollisesti useimmiten asiakaskäynneillä kaiket päivät,

-ja kun hän tuli kotiin, oli hänellä vastaanotto. Silloin oli Adèle

-epätoivoinen. Hän näki miehensä sulkeutuvan sisään toisten naisten

-kanssa ja ottavan vastaan näiden luottamusasioita, joita tämä ei voinut

-ilmoittaa hänelle. Heidän välissään oli aina salaisuuksia, ja hänestä

-tuntui siltä, että mies oli hänen yläpuolellaan.

-

-Kalvava viha alkoi kasvaa hänen sisässään; viha epäoikeudenmukaisuutta

-kohtaan tässä suhteessa, ja hän etsi nyt keinoa saada mies alennetuksi.

-Miehen täytyi alentua, jotta tasa-arvoisuus astuisi voimaan.

-

-Eräänä päivänä tekee Adèle esityksen sairaskodin perustamisesta. Mies

-ei aluksi kannattanut, koska hänellä oli kylliksi praktiikkansa

-hoitamisessa. Mutta sitten mies ajatteli, että olisi hyvä hänen saada

-jotain toimitettavaa, joka rauhoittaisi hieman tilannetta.

-

-Adèle sai sairaskotinsa, ja mies meni hänen kanssaan mukaan

-johtokuntaan. Adèle istui nyt johtokunnassa ja hallitsi. Hallittuaan

-puoli vuotta tunsi hän itsensä niin perehtyneensä lääkärintaitoon, että

-hän alkoi antaa neuvoja ja ohjeita omin päin.

-

--- Se ei ollut mikään konsti, tuumi hän.

-

-Erään kerran sattui Adèle havaitsemaan virheen, jonka sairaskodin

-lääkäri oli tehnyt, ja sen jälkeen hänellä ei enää ollut mitään

-luottamusta tätä kohtaan. Seurauksena oli, että hän eräänä päivänä

-luonnollisessa ylemmyyden tunteessaan lääkärin poissa ollessa otti ja

-kirjoitti reseptin. Resepti onnistui menemään läpi, ja potilaskin

-nautti sen kuoleman tuottavin tuloksin.

-

-Täytyi heti muuttaa toiseen kaupunkiin. Mutta näin oli tasapaino

-häiriintynyt, ja se häiriytyi vielä enemmän uuden perillisen

-ilmestymisestä maailmaan. Huhu kuolemantapauksesta oli myöskin

-levinnyt.

-

-Puolisoiden välinen suhde oli surullinen ja ankea, sillä siinähän ei

-ollut koskaan ollut rakkautta; terveen ja voimakkaan luonnonvietin

-heijastumaton perusta puuttui, ja se oli vain surkea egoistisen

-ystävyyden löysiin laskelmiin perustuva yhteiselo.

-

-Mitä tapahtui hänen palavassa päässään kuviteltua ylempää etsiessään

-tehdyn erehdyksen havaitsemisen jälkeen, siitä hän ei puhunut, mutta

-mies sai kokea sen.

-

-Hänen terveytensä alkoi olla hauras, hän menetti ruokahalunsa eikä

-tahtonut koskaan lähteä ulos. Hän laihtui ja alkoi yskiä. Mies antoi

-tutkia hänet kerta toisensa jälkeen, mutta lääkäri ei voinut löytää

-sairauden syytä. Lopuksi mies tottui niin jatkuvaan valitteluun, ettei

-hän enää kiinnittänyt siihen huomiota.

-

--- On ikävää omata sairas vaimo, sanoi hän.

-

-Hän tunnusti sisimmässään, ettei se ollut mikään ilo, mutta jos hän

-olisi rakastanut vaimoaan, ei hän olisi koskaan tuntenut tai

-tunnustanut mitään sellaista.

-

-Adèle kuihtui huomattavasti, ja hänen täytyi lopulta mukautua tukemaan

-tämän päätöstä matkustaa kuuluisan professorin vastaanotolle.

-

-Adèle matkusti professorin luo.

-

--- Kuinka kauan olette ollut sairas? kysyi tämä.

-

--- En ole koskaan ollut terve sen jälkeen, kun tulin maalta, jossa olen

-kasvanut.

-

--- Ette siis viihdy kaupungissa?

-

--- Viihdy? Kuka välittäisi siitä, viihdynkö minä vai en, vastasi hän

-marttyyrin ilmein.

-

--- Luuletteko, että maalaisilma tekisi teille hyvää? kysyi professori.

-

--- Luulen, että se on ainoa, mikä voisi pelastaa minut, jos saan sanoa

-suoraan.

-

--- No, asettukaa siis asumaan maalle.

-

--- Mutta mieheni uraa ei kai voida keskeyttää minun tähteni?

-

--- Oo, mutta hänhän on rikkaissa naimisissa ja asianajajia meillä on

-aivan tarpeeksi.

-

--- Professori on siis sitä mieltä, että meidän pitää muuttaa maalle?

-

--- Kyllä, jos luulette, että se hyödyttää teitä. En näe muuta sairautta

-kuin niin kutsutun hermostuneisuuden ja luulen, että tekisi teille

-hyvää.

-

-Adèle tuli kotiin murtuneena... No? -- Professori oli tuominnut hänet

-kuolemaan, jos hän jatkaisi kaupungissa asumista.

-

-Tuomari meni aivan pois tolaltaan, mutta kun hän ei voinut salata

-itseltään, että tämä johtui pääasiassa pakosta hylätä praktiikkansa,

-sai hän täydelliset todisteet siitä, ettei hän välittänyt vähääkään

-vaimonsa hengestä.

-

-Hänkö ei uskonut, että oli kyseessä tämän elämä? Uskoiko hän sitten,

-että professori ymmärsi tämän paremmin kuin hän? Tahtoiko hän vaimon

-kuolemaa? Ei tosiaan tahtonut ja sentähden ostettiin maatila. Sitä

-hoitaisi pehtori. Koska maalla oli nimismies ja kruununvouti, joutui

-tuomari nyt toimettomaksi. Päivät viruivat loputtomiksi, elämänsä oli

-tukalaa. Kun hänellä ei enää ollut tuloja, täytyi hänen elää vaimonsa

-koroilla. Ensimäisenä vuonna hän lueksi ja pelasi Fortuna-peliä.

-Toisena vuonna herkesi hän lukemasta, kun ei tiennyt mitä tarkoitusta

-varten luki. Kolmantena rupesi hän brodeeraamaan.

-

-Mutta vaimo heittäytyi heti maanviljelyspuuhiin ja tallusteli itse

-karjakartanolla hameet kintuissa ja tuli huoneisiin likaisena ja löyhki

-lehmältä. Hän voi niin hyvin ja komenteli väkeä niin että oikein, sillä

-hän oli maalla kasvanut ja ymmärsi nämä asiat.

-

-Kun tuomari valitteli toimettomuuttaan, vastasi vaimo: rupee jotain

-tekemään. Kyllä talossa aina työtä löytyy.

-

-Hän tuumi esittää rupeevansa ulkohommiin, mutta varoipas!

-

-Hän söi, makasi, käveli. Jos meni luhalle tai navetalle, oli hän aina

-tiellä ja muija torui.

-

-Kun hän eräänä päivänä oli valitellut tavallista enemmän ja piiat eivät

-olleet pitäneet vaaria lapsista, sanoi vaimo tinkimättä: Kaitse lapsia,

-siinähän sitä on työtä.

-

-Mies katsoi vaimoonsa: tarkoittikohan tuo totta: -- No, eikö hän voisi

-muka katsoa omia lapsiaan? Oliko tämä nyt niin merkillistä?

-

-Mies tuumiskeli tyystin ja hoksasi, ettei se tosiaan ollut niin

-merkillistä.

-

-Nyt kulki hän säännöllisesti joka päivä lasten kanssa kävelemässä.

-

-Eräänä aamuna kun heidän piti lähteä, ei oltu pantu lasten päälle.

-Tuomari suuttui ja meni rouvan luo, sillä piikoja hän pelkäsi.

-

--- Miksei ole pantu lasten päälle?

-

--- Siksi, että Marilla on muuta hommaa! Pane sinä niiden päälle, ei

-sinulla ole muutakaan tekemistä. Ei suinkaan ole mikään häpeä pukea

-omia lapsiaan?

-

-Mies tuumiskeli hetken ja huomasi, ettei se ollut mikään häpeä. Sitten

-hän puki.

-

-Eräänä aamuna huvitti häntä lähteä ulkosalle yksin pyssy mukana,

-vaikkei hän koskaan ampunut.

-

-Kotiin tullessa oli rouva vastassa.

-

--- Miksi sinä et ole tänään ollut lasten kanssa kävelemässä? sanoi hän

-tuiman nuhtelevalla äänellä.

-

--- Siksi, ettei se minua tänään huvittanut!

-

--- Huvittanut! Kai minua sitten huvittaa teuhata töryssä ja pölyssä

-kaiken päivää? Ei näy huvittavan tehdä mitään hyödyllistä edestäsi.

-

--- Edestäni? Ruokaniko edestä? kai tarkoitat.

-

--- Minkä tahansa, tarkoitan vain. Ja minusta tosiaan sellainen vanha

-mies kuin sinä voisit hävetä loikomasta joutilaana sohvalla.

-

-Mies häpesi tosiaan ja sitten oli hän vakituisena lapsenpiikana.

-Täsmällensä työnsä teki. Ei hän tässä mitään väärää huomannut, mutta

-kärsi kuitenkin. Jokin oli hänestä nurin narin, mutta vaimo kyllä aina

-osasi asiat oikein päin kääntää.

-

-Vaimo istui konttorissa ja hänen luonaan kävivät pehtorit, rättärit;

-vaimo seisoskeli aitassa ja mittaili jyvät alusväelle. Ken ikinä tuli

-taloon, haki vain rouvaa, kukaan ei herraa,

-

-Kerran kävelymatkalla sattui herra menemään niitylle jossa oli

-nautakarjaa. Hän tahtoi näyttää lapsille lehmiä ja talutteli heitä

-varovasti syövän karjan ohitse. Yhtäkkiä kohosi musta pää toisten

-eläinten selkäin takaa ja katseli vieraita hiljaa mörähdellen.

-

-Tuomari kopaisi lapset syliinsä ja juoksi minkä jaksoi takaisin aidan

-luo. Sinne päästyään nakkasi hän lapset miten sattui aidan yli ja

-yritti hypätä itsekin, mutta takertui aidakseen. Näki naisia haassa ja

-alkoi huutaa minkä jaksoi:

-

--- Sonni, sonni!

-

-Mutta naiset nauroivat ja auttoivat pahoin ryvettyneet lapset ojasta.

-

--- Ettekö näe, sonni! huusi tuomari.

-

--- Eihän sitä sonnia olekaan, sanoi vanha akka. Se lahattiin kaksi

-viikkoa sitten!

-

-Herra tuli kotiin nolona ja kiukuissaan. Kaipaili vaimolle väen päälle.

-Vaimo vain nauroi. Iltapäivällä olivat he kahden salissa. Oveen

-noputettiin.

-

--- Sisään! huusi rouva.

-

-Muudan eukko, joka oli ollut sonniseikkailussa, tuli sisään kädessään

-tuomarin kaulanauha.

-

--- Tämä on kai rouvan, sanoi hän epäröiden. Adèle katsoi ensin naiseen,

-sitten mieheen, joka silmät selällään tuijotti kytkyeeseensä.

-

--- Ei, se on herran! vastasi rouva ja otti nauhan naiselta. Kiitokset,

-hyvä ystävä. Herra maksaa sinulle löytäjäisiä.

-

-Herra istui kalpeana ja liikkumatta.

-

--- Ei minulla ole rahaa, pyytäkää rouvalta, sanoi tuomari hypiskellen

-kaulapantaansa.

-

-Rouva otti kruunun kukkarostaan ja antoi naiselle, joka lähti,

-nähtävästi juonta ymmärtämättä.

-

--- Olisit voinut jättää tämän minulle tekemättä! sanoi herra

-tuskallisesti.

-

--- Eikö sinussa ole miestä pitämään sanaasi ja vastaamaan teoistasi.

-Häpeätkö kantaa yhtä minun lahjaani, kun minä kannan sinun lahjojasi?

-Oletpa vainenkin pelkuri! Ja olet olevinasi mies!

-

-Siitä lähin ei tuomarilla ollut sielun rauhaa. Mihinkä hän menikin,

-näki hän itselleen virnisteltävän ja piiat ja rengit saattoivat koska

-tahansa huutaa nurkan takaa: sonni! sonni! aina kun hän kulki ohi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Rouvan piti matkustaa huutokauppaan ja viipyä poissa viikon päivät.

-Sillä aikaa oli herran pidettävä väkeä silmällä.

-

-Ensimäisenä päivänä tuli kyökkipiika pyytämään rahaa sokeriin ja

-kahviin. Hän antoi minkä pyydettiin. Kolmen päivän päästä tuli

-kyökkipiika taas pyytämään rahaa samaan tarkoitukseen. Herra ihmetteli

-sitä, että edelliset olivat loppuneet.

-

--- En minä niitä yksinäni hotki, sanoi piika. Ja rouva ei milloinkaan

-ole mitään muistuttanut.

-

-Hän antoi rahat. Mutta haluten uteliaasti tietää, oliko väärässä, avasi

-hän talouskirjan ja alkoi laskea.

-

-Ihme summa tuli noista kahdesta menoerästä. Kun hän laski yhteen

-kuukauden ajan naulat, tuli leivisköitä. Hän jatkoi tarkastustaan ja

-kaikkialla samat tulokset. Siirtyi pääkirjaan ja näki paitse

-kohtuuttomia summia myös mitä järettömimpiä yhteenlaskuvirheitä.

-Loppuhuomioksi tuli, ettei rouva osannut ei laatu- eikä desimaalilukuja

-ja että alustalaiset mitä julkeimmin petkuttaen vievät taloa

-perikatoon.

-

-Rouva tuli kotiin. Tuomarin täytyi kuunnella huutokauppakertomukset

-loppuun. Sitten kakistelihe mies ja aikoi alkaa, mutta rouva itse

-tarttui langan päähän:

-

--- No, mitenkäs sinä, ukko paha, tulit toimeen piikain kanssa?

-

--- Ooja, kyllähän minä niiden kanssa, mutta ne eivät varmaankaan ole

-rehellisiä.

-

--- Eivät rehellisiä?

-

--- Ei, menoerät kahviin ja sokeriin esimerkiksi ovat liian suuret.

-

--- Mistä sinä sen tiedät?

-

--- Katsoin talouskirjasta.

-

--- Jaha, vai nuuskit sinä minun kirjojani?

-

--- Nuuskin! En, mutta minun teki mieli tarkastaa.

-

--- Mitä sinulla niissä on tekemistä...

-

--- Ja huomasin, että sinä pidät kirjaa etkä osaa laatu- etkä

-murtolukuja.

-

--- Minäkö? En osaa?

-

--- Et, sinä et osaa; ja siksi uhkaa taloutta tuho. Pikku humbuugia

-olet, muori paha. Usko pois!

-

--- Mitä se kehenkään, mitä minun kirjoissani on?

-

--- Kyllä, näes laki voi panna, luultavasti minut, vankeuteen väärästä

-kirjanpidosta,

-

--- Laki? Pyh! Minä vähät laista!

-

--- Sen kyllä uskon, mutta sittenkin se pitää meidät kurissa, se on

-varma. Ja siksi pidän minä itse tästä lähin kirjaa.

-

--- Otetaan kirjanpitäjä!

-

--- Ei tarvita! Minulla ei ole muuta tekemistä. Ja päätetty.

-

-Mutta kun tuomari asettui pulpetin ääreen ja väki tuli hänen eteensä,

-alkoi rouvan maanviljelys- ja karjanhoitoharrastus kadota.

-

-Tuli raju reaktsioni ja rouva ei pian piitannut ei lehmistä eikä

-vasikoista, vaan istui sisällä. Ja siellä hän istua kykki ja hautoi

-uusia tuumia.

-

-Tuomari virkeni uuteen eloon. Hän yhtyi maanviljelyspuuhiin ja piti

-talonväen aisoissa. Nyt oli hänellä ylivalta. Hän hallitsi ja järjesti

-ja määräsi menot ja tarkasti tulot.

-

-Eräänä päivänä tuli rouva konttoriin ja pyysi tuhat kruunua uutta

-pianoa varten.

-

--- Mitä sinä oikein ajattelet? sanoi mies. Juuri kun navetta on

-korjattava. Ei meillä ole varaa.

-

--- Mitä ihmettä? vastasi rouva. Eikö meillä ole varaa? Eikö minun

-rahani riitä?

-

--- Sinun rahasi?

-

--- Minun tietysti, myötäjäiseni?

-

--- Ne tulivat perheen rahoiksi naimakaupassa.

-

--- Siis sinun rahoiksesi.

-

--- Ei, ystäväni, vaan perheen. Perhe on kommuuni, ainoa, jossa

-omaisuuden yhteisyys on suvaittu, hoitajana mies, tavallisesti.

-

--- Miksi hän, eikä nainen?

-

--- Siksi, että hänellä on enemmän aikaa, kun hänen ei tarvitse

-synnyttää lapsia.

-

--- Mikseivät molemmat voi olla hoitajina?

-

--- Samasta syystä, josta yhtiölläkin on vain yksi johtaja. Jos myös

-nainen olisi hoitajana, olisivat lapsetkin, sillä omaisuus on heidän.

-

--- Pelkkiä advokaattijuonia. Mutta kyllä minusta on kovaa se, että

-minun täytyy pyytää lupaa saada ostaa itselleni pianoa omilla

-rahoillani.

-

--- Ne eivät ole nyt enää sinun rahojasi.

-

--- No sinunko ne sitten on?

-

--- Ei, ei minunkaan, ne on perheen, ja kuules vielä. Älä luikuilekaan

-pyytämällä minulta lupaa; jos olet viisas, niin kysyt vain hoitajalta

-käykö päinsä perheen raha-asiain tällään ollessa menettää niin paljon

-ylellisyyteen.

-

--- Onko piano sitten ylellisyyttä?

-

--- Uusi piano silloin kun vanha vielä on olemassa, voi olla

-ylellisyyttä. Nyt ovat raha-asiat huonot, siksi _ne_ eivät salli sinun

-ostaa uutta pianoa, vaikka _minä_ en tietysti voi enkä tahdo sinua

-vastustaa.

-

--- Eihän nyt tuhat kruunua vie konkurssiin.

-

--- Kyllä, turhanaikaisella tuhannen kruunun velalla voi aiheuttaa

-luisumisen konkurssiin.

-

--- Sinä siis et anna minun ostaa uutta pianoa.

-

--- Ei ollenkaan siis. Tilan epävarmat raha asiat...

-

--- Milloin, milloin koittaa se päivä, jolloin nainen saa hoitaa itse

-omaisuuttaan eikä tarvitse kerjätä mieheltä?

-

--- Silloin, kun hän itse tekee työtä. Mieshän, sinun isäsi, on koonnut

-työllään sinun omaisuutesi. Miehethän ovat työllään koonneet kaiken

-omaisuuden, siksi, näes, on ollut oikeudenmukaista, että sisar sai

-periä vähemmän kuin veli, etenkin kun veli jo syntyessään tuli

-velvolliseksi elättämään vaimonsa, mutta sisar ei ollut velvollinen

-elättämään miestään. Ymmärrätkös?

-

--- Niin, se on muka oikeutta se, että jaetaan epätasaisesti. Onko

-oikeudenmukaista jakaa epätasaisesti? Luulisi sinulla olevan niin

-paljon älyä, ettet sitä voi väittää! Tasanhan aina olisi jaettava.

-

--- Eipä, ei aina. On jaettava suhteellisesti ansioiden mukaan.

-Laiskuri, joka köllöttelee nurmella, katsoa töllöttelee kun muurari

-rakentaa, on saapa vähemmän kuin muurari, joka rakentaa.

-

--- Jaha, minä olen siis laiska.

-

--- Hm! Parasta on olla virkkamatta mitään. Mutta kun minä makasin

-sohvalla ja lueksin, pidit sinä minua hyvin laiskana ja muistanpa sinun

-jotain sinnepäin vihjailleenkin; jotenkin selvästi.

-

--- No mitä minun sitten on tehtävä?

-

--- Mene kävelemään lasten kanssa.

-

--- Minä en ole sopiva lapsille.

-

--- Mutta pitipäs minun olla sopiva lapsille. Kuulepas, ystäväni:

-nainen, joka sanoo, ettei hän ole sopiva lapsille, ei ole mikään

-nainen. Eikä hän ole mieskään? Mikä hän sitten on?

-

--- Hui, hui kuinka voitkaan puhua lastesi äidistä!

-

--- Mitä sanotaan miehestä, joka ei välitä naisista? Kai jotain varsin

-kaunista?

-

--- Oh, en viitsi kuunnella enää.

-

-Ja siksi meni rouva huoneesta ja sulkeutui omaansa. Tuli kipeäksi.

-Lääkäri, tuo kaikkivaltias, joka oli anastanut ruumiit sitten kun pappi

-oli menettänyt sielut, selitti maaseutu-ilman ja yksinäisyyden rouvalle

-epäterveelliseksi ja nyt oli muutettava kaupunkiin, jotta rouva

-saataisiin lääkärin hoitoon.

-

-Kaupunki vaikutti erinomaisen edullisesti rouvan terveyden tilaan ja

-katuviemärien ilma loihti hänen poskilleen uuden raikkauden.

-

-Tuomari antautui praktiikkaansa ja puolisojen eripuraisilla luonteilla

-oli taas ukonjohdattimensa.

-

-Eräänä päivänä julistivat lehdet, että teatteri oli ottanut

-näyteltäväkseen erään teatterikappaleen, jonka rouva oli sepittänyt,

-

--- Näetkös nyt, sanoi rouva miehelleen, että nainenkin voi elää

-korkeampia tarkoitusperiä kuin lapsen hoitoa ja ruuan laittoa varten.

-

-Ja mies tunnusti ja pyysi anteeksi.

-

-Kappale näyteltiin. Mies istui etuaitiossa kuin kylmän suihkun alla ja

-näytelmän päälle sai hän olla isäntänä seksalla.

-

-Rouvaa saarsivat ihailijat, joille mies sai kaataa naukkuja ja niistää

-sikareja.

-

-Sitten pidettiin puheita. Mies seisoi vahtimestarin vieressä ja piti

-huolta sampanjapullojen kunniapamauksista kun juotiin malja naiselle ja

-suurista tulevan ajan toiveista puhui nuori runoseppä, joka uskoi

-naiseen.

-

-Muudan näyttelijä tuli ja taputti tuomaria olalle ja pyysi hänen

-tuomaan sisään Garte Blanchea tuon kehnon Roederin asemesta; kyypparit

-juoksentelivat kyselemässä rouvan miestä; ja rouva kehoitti lakkaamatta

-miestä pitämään huolta siitä, että arvostelijat saivat juomaa.

-

-Nyt oli mies alakynnessä ja se tuntui hänestä hyvin pahalta. Kun he

-illalla palasivat kotiin, säteili rouva riemusta.

-

-Sielunsa oli laajentunut ja tulvehti joka soluun, jännitti joka hermoa.

-Menestys oli nostanut painot rinnalta ja hän hengitti vapaasti ja

-korkeasti; hän oli puhunut ja häntä oli kuultu; hän oli ollut mykkä ja

-saanut puhelahjansa. Hän haaveili tulevaisuuttaan, uusia suunnitelmia,

-uusia voittoja.

-

-Mies mökötti hiljaa kuin märkä puupukki eikä hänestä kosketellessa

-tullut vastakaikua. Mikäli nainen nousi, sikäli mies vaipui.

-

--- Olet kateellinen, sanoi rouva keskeyttäen hehkuvan puheensa.

-

--- Ellen olisi miehesi, en olisi kateellinen. Minä iloitsen

-menestyksestäsi, mutta se työntää minua syrjään. Olet oikeassa, mutta

-minä myös. Avioliitto on ihmissyömistä. Ellen minä syö sinua, syöt sinä

-minut. Nyt söit sinä minut. Minä en voi sinua rakastaa enää.

-

--- Oletko sinä minua koskaan rakastanutkaan.

-

--- Ei, en tosiaan, me rakensimme aviomme ilman rakkautta, siksi se ei

-menestynyt. Minusta tuntuu kaikessa tapauksessa siltä kuin avioliitto

-olisi saman kohtaloinen kuin monarkia. Monarkia voi olla olemassa vain

-itsevaltiutena. Avioliitto oli monarkinen hallitusmuoto, ja siksi

-täytyy sen hävitä.

-

--- Mitäs sijaan tulee?

-

--- Tasavalta tietysti! vastasi mies ja meni makaamaan.

-

-

-

-

-Paripuolet.

-

-

-Minä tapasin heitä kolmena vuotena tavallisesti joka päivällisaikaan

-mennessäni kotiin kirjastosta.

-

-Ensimäisenä vuonna oli mies ryhdikäs ja notkea kuin luutnantti, joka

-hän olikin. Vaimo kulki tanssien hänen sivullaan ja kallisti päänsä

-vinoon nähdäkseen miehen silmiin. Mies kalpeni, mutta vaimo rusoitti

-yhä.

-

-Toisena vuonna kulkivat he vielä käsikynkässä, mutta katsoivat suoraan

-eteensä ja vaimo ei koskaan kallistanut päätään vinoon nähdäkseen

-miehen kuoppaisiin silmiin.

-

-Kolmantena vuonna tuli mies yksin. Kaulansa näytti venyneen ja leuka

-oli pitkällä. Poskinahkat kuten liimattuina tiivisti leukapieliin ja

-silmät mustissa puitteissa. Kun hän oli uniformussa, roikkui sapelin

-nauhakset alaalla vatsan puolella ja keltaiset yleis-esikunnan riväärit

-lepattivat laihoilla koivilla. Vaimo tuli joskus yksin. Käyntinsä oli

-keveä ja hypähtelevä kuin ennenkin; mutta kasvoilla tyytymätön, kova

-ilme. Sieraimet pörhöttivät auki kuin saalista vainuten ja silmät

-vilkuivat toiselle katukäytävälle kuin pälyen tyydytystä. Neljäntenä

-vuonna ei mies tullut.

-

--- Oletteko kuullut, että kapteeni X on kuollut? kysyi eräänä päivänä

-muudan ystävä.

-

--- En, minä en tunne kapteeni X:ää.

-

--- Vai ette, nuori, lahjakas mies, suuri tulevaisuus. Kyllä te varmaan

-olette nähneet hänet, sillä hän asui saman kadun varrella kuin tekin.

-

--- Aa, jaa, oli yleis-esikunnassa, ja nuori, kaunis vaimo?

-

--- Ihan sama!

-

--- No, mikä sen tappoi?

-

--- Niin, mikä? Oletteko nähneet Erotaan pois?

-

--- En.

-

--- Lukekaa se sitten!

-

--- Puhuuko se aviopuolisoista?

-

--- Ei, paripuoliskoista!

-

-

-

-

-Ei riitä.

-

-

-Madame St. Briellä on perhepensioni Passyssa. Hän on leski,

-kahdeksan viidettä ijältään, hänellä on kolme poikaa. Yksi

-kahdeksannellakolmatta, nainut. Toinen kuusikolmatta, nainut. Kolmas

-neljäkolmatta, naimaton ja taiteilija. Mies oli lääkäri ja kuoli,

-dekoreerattuna, kaksi vuotta sitten.

-

-Hänellä on vähäiset korot, joilla hän voi tulla yksinään toimeen, mutta

-pojan, joka on maalari, täytyy saada modelleja, väriä, siveltimiä,

-kangasta, ateljeeri ja absenttiä. Siksi on hänellä pensioni, mutta myös

-siksi, että hän rakastaa ihmisseuraa.

-

-Vanhemmat pojat eivät käy kotona koskaan. Miniät ovat vieroittaneet

-heidät tykkänään äidistä. Äiti on uhrannut koko elämänsä lasten

-hyväksi, ilman mitään muita harrastuksia. Nyt ovat muut pesästä

-lentäneet, äiti on yksin nuorimman kanssa, joka ei ole koskaan kotona.

-Äidillä lienee ikää vielä pari kolmekymmentä vuotta, mutta hänellä ei

-ole ketään kenen hyväksi elää ja itsensä hyväksi ei hän voi elää, sillä

-hän oli syntynyt ja kasvatettu äidiksi eli elämään muiden hyväksi.

-

-Charles, taiteilija, on kiristänyt häneltä paljon rahaa nyt

-huhtikuussa, sillä hänen täytyy salonkiin nyt ensi kertaa ja paraikaa

-odotellaan vastausta jurylta.

-

-Tänä aamuna tuli Charles-herra aamiaispöytään. Naama kelmeän

-keltaisena, silmäin alukset mustan puhuvina, silmät kuin vihreällä

-koneöljyllä rasvatut. Kylmä hiki asuskeli hiusrajassa ja henki löyhki

-saastaiselta.

-

--- Missä sinä olit eilen, pikku Charles? kysyy äiti ja latoo kuusi

-osteria vadille hänen eteensä.

-

--- Mitä se sinuun kuuluu? vastaa Charles ja haistelee ostereita.

-Portugalilaisia! Hyi!

-

--- Ja minä kun olin tuovinani sinulle oikein makuruokaa, sanoo äiti.

-

--- Älä sinä pidä minusta yhtään huolta, sanoo Charles-herra. Sinä

-kiusaat minut hengiltä ja piru vieköön, minä muutan matkaani, jos yhä

-pidetään tätä peliä.

-

-Äiti kääntyy erään hoitolaisensa puoleen, nuoren rouvan, kaksi pientä

-poikaa helmoissaan.

-

--- Ompa sitä lapsistaan iloa, kaksi lensi pesästä ikipäiviksi ja tämä

-on viimeinen. Onko hän kiltti äidilleen.

-

--- Eipä liiaksi, vastaa hoitolainen.

-

-Charles-herra nousee ylös, punaisena, niin punaisena kuin vetelä

-verensä sallii, ja karjaisee:

-

--- Hyvästi! Minä lähetän hakemaan tavarani aamiaisen jälkeen.

-

-Pariovet paukkuvat ja Charles-herra menee.

-

-Äiti purskahtaa itkuun.

-

-Aamiaisen jälkeen tulee toimitsija hakemaan tavaroita.

-

-Äiti kokoilee itkien Charlesin piirustusvehkeet, tyhjentää piirongin

-laatikot ja panee liinavaatteet kapsäkkiin. Ottaa taulut seiniltä ja

-käskee piian pölyyttämään vaatteet. Ja sitten on huone tyhjä.

-

-Pojat pois lentäneet ja pesä on hylätty. Mitä varten hän nyt eläisi,

-kenen hyväksi hän nyt nokittaisi rintaansa ehkä kolmekymmentä vuotta,

-koko miespolven ijän?

-

--- Sellainen on luonnon sääntö, rouva St. Brie-parka, sanoo

-hoitolainen. Ja ei meidän ole kasvatettava lapsia itseämme varten.

-Kuten itse lensimme vanhempain luota, niin lentävät lapset meidän

-luotamme. Vaadimme liikaa elämältä, joka antaa niin vähän.

-

--- Mutta mitä sitä sitten tekee, kun kaikki ovat lähteneet pois?

-väittää hylätty äiti.

-

--- Työtä itselleen, kaiketi, vastaa hoitolainen.

-

--- Ei se riitä. Minä en voi elää yksin, minulla täytyy, täytyy olla

-joku.

-

-Ja nyt on leski yksinään ja suree. Mutta koko hyvyytensä tuhlaa hän nyt

-hoitolaisen pikku pojille. Hän leikkii heidän kanssaan, lukee ja

-luettaa, pelaa dominoa heidän kanssaan ja hoitelee heitä, kun he ovat

-kipeinä. Ja hänellä on joku, jolle elää, koko kuukauden ajan.

-

-Mutta kun kuukausi loppuu, matkustavat he pois. Hän seisoo portailla

-kun he nousevat vaunuihin ja kun ajoneuvot vierivät avenyelle päin,

-katsoo hän kauan, kauan heidän jälkeensä, kuten he veisivät mukanaan

-taas palasen hänen sydämestään. Mutta se sydän on kuin Prometheuksen

-maksa. Se kasvaa sikäli kuin kotka nokkii.

-

-Ja sitten tulee uusi hoitolainen, mikä lie, matkustelee maita

-mantereita suurta surua pois löyhytellen. Ja sitten tapaa hän sen

-nokitun äidin sydämen. Ja sitten saa hän palasen hänkin kun vuorostaan

-nokkii, ja ottaa ajurin ja ajaa tiehensä aikansa tultua ja antaa

-piioille kullekin lois-dorin tuon kalvamansa sydämen edestä. Mutta

-leskelle hän ei anna mitään, se ei ole soveliasta. Ei, mutta, avasihan

-hän rintansa ja antoi äidille souvenirin, palasen suruaan, ja toinen

-otti sen vastaan ja kätki säästöjensä joukkoon.

-

-Mutta miten tuhmaa onkaan elää toisten hyväksi, ei se riitä, ei riitä.

-

-

-

-

-Eräs Nukkekoti.

-

-

-He olivat olleet naimisissa kuusi vuotta, mutta he olivat yhä kuin

-äsken kihlautuneet. Mies oli kapteeni sotalaivastossa ja oli

-harjoitusretkillä pari kuukautta joka kesä ja kaksi kertaa oli hän

-ollut suurella retkellä. Ne olivat niin terveellisiä nuo pikku matkat;

-jos aviosuhde oli ruvennut tuntumaan ummehtuneelta yhdellä paikoin

-ollessa talvella, niin raikasti sen jälleen kesämatka. Ensimäisenä

-kesänä kirjoitteli hän vaimolleen ihan rakkauskirjeitä ja hän ei voinut

-antaa yhdenkään purjeen kulkea ohi merellä signaleeraamatta postia! Ja

-kun vihdoin Ruotsin saaristo näkyi, paloi hän kiihkosta päästä mitä

-pikimmin näkemään vaimoaan. Mutta sen tiesi vaimo. Landsortissa

-tullessaan sai mies sähkösanoman: se tulee häntä vastaan Dalaröhön. Ja

-kun ankkuri laskettiin Jutholmenin edustalla ja mies näki sinisen

-nenäliinan liehuvan kievarin verannalla, tiesi hän, että vaimo se

-siellä oli. Mutta laivalla oli niin paljon puuhaa ja ilta ehti,

-ennenkun hän sai lähteä maihin. Mutta kun hän sitten tuli laivaveneellä

-ja plihthukari puski laituriin ja hän näki vaimon sillalla, yhtä

-nuorena, yhtä kauniina, yhtä terveenä kuin ennen, oli ilo kuin

-ensimäisinä hääaikoina. Ja kun he tulivat kestikievariin, niin kas

-miten nätit illalliset vaimo oli älynnyt hommata noihin kahteen pieneen

-huoneeseen, jotka oli tilannut! Ja säihkyi viini ja läiskyivät

-suudelmat ja nyt pärähti iltasoitto ulkoa virralta. Mutta se ei häntä

-liikuttanut, hän lähtisi vasta kello yksi. Mitä? Oliko hänen

-lähdettävä?

-

--- Oli, hänen piti nukkua laivalla, mutta jos hän ehtisi vain

-aamuhuutoon, niin ei mitään hätää!

-

--- Mihin aikaan aamuhuuto?

-

--- Kello viisi!

-

--- Hyi miten aikaiseen!

-

--- Mutta missäs sinä asut tämän yön?

-

--- Sitäpä ei sanota!

-

-Sen mies arvasi ja sitten tahtoi hän nähdä missä vaimo asui. Mutta

-vaimo asettui oven eteen! Toinen suuteli häntä, ja avasi oven.

-

--- Hui miten iso sänky! Sehän oli kuin suuri parkassi! Mistä se sen oli

-saanut?

-

-Herra Jumala, miten toinen punastui. Mutta hänhän oli miehen kirjeistä

-saanut sen käsityksen, että he "asuisivat" täällä kievarissa.

-

--- Niin, tietysti he asuvat, vaikka miehen piti ehtiä laivalle

-aamuhuutoon, tuohon vietävän aamurukoukseen, josta tuhannen viis!

-

-Hui miten hän puhui!

-

--- Nyt kahvia ja tulta uuniin, lakanat tuntuvat kosteilta! -- Sellainen

-pieni älykäs vekkuli, hankkinut niin ison sängyn! Mistä hän sen oli

-saanut?

-

--- Ei hän sitä ollut saanut.

-

--- Vai ei, kyllähän sen uskoi! Tietenkin sen uskoi!

-

--- Hän oli niin tuhma, niin!

-

--- Tuhma? -- Mies kaapaisi vaimoa vyötäreiltä.

-

--- Ei, oli pysyttävä siivolla!

-

--- Siivolla; helppo sanoa!

-

--- Tyttö, halkoja!

-

-Kun kello löi kaksi ja aamu alkoi leimuta saarien takana ja vetten

-päällä, istuivat he avoimen akkunan ääressä. Tuntui näet ihan kuin

-vaimo olisi ollut hänen rakastajattarensa ja hän rakastaja. Eikö

-tuntunut? Ja nyt täytyisi hänen lähteä vaimon luota! Mutta hän palaisi

-kello kymmenen aamiaiselle ja sitten lähtisivät he purjehtimaan. Ja

-sitten pani mies kahvin kiehumaan matkakeittiöönsä ja he joivat kahvia

-auringon noustessa ja lokkien kirkuessa. Tuolla virralla oli

-kanuunavene ja mies näki keulavahdin hukarin välähtävän silloin

-tällöin. Vaikea oli erota, mutta hupaista tietää että pian taas

-tavattaisiin. Ja sitten suuteli hän vaimoa viimeisen kerran, sitoi

-sapelin vyölleen ja meni. Ja kun mies tuli sillalle ja huusi "vene

-hoi", piiloittautui rouva uudinten taa ihan kuin häveten. Mutta mies

-heitteli lentomuiskuja molemmin käsin yhä ja yhä kunnes matruusit

-veneineen tulivat. Ja sitten viimein "hyvää unta, uneksi minusta" ja

-kun mies kääntyi keskellä virtaa katsomaan taakseen ja asetti

-kaukoputken silmälleen, niin näki hän vielä pienen, mustatukkaisen

-olennon tuolla majatalon kamarissa ja aurinko paistoi hänen paidalleen

-ja paljaihin olkapäihinsä ja hän oli kuin vedenneito!

-

-Ja sitten meni aamuhuuto! Signaalitorven pitkät sävelet kiirivät

-vihreiden saarien välitse kauas kimaltaville vesille ja palasivat

-jälleen toisia teitä mäntymetsäin taitse. Ja sitten kaikki pojat

-kannelle ja "Isä meidän" ja "Jesus suo mun aina alkaa". Dalarön pieni

-kellotapuli vastasi lyhyellä soitolla, sillä oli sunnuntaiaamu. Ja nyt

-liiteli kuttereita aamutuulessa ja liput liehuivat, laukauksia pamahti,

-vaaleita kesäpukuja vilkkui tullisillalta. Vedenrajasta punaiseksi

-maalattu höyry tuli Utöstä, kalastajat nostivat verkkojaan ja aurinko

-paistoi yli virehtiväin, sinisten vetten ja vihreän maan.

-

-Kello kymmenen lähdettiin veneellä laivasta ja kuusi paria airoja sousi

-maata kohti. Ja nyt olivat he jälleen toistensa luona. Ja kun he olivat

-aamiaisella suuressa ruokasalissa, kuiskasivat toiset vieraat

-keskenään: onko se hänen vaimonsa? Mies puheli hiljaisesti kuin

-rakastaja ja vaimo katsoi vähä väliä alas kuten hämillään ja hymyili

-tai läimäsi miestä servetillä sormille.

-

-Pursi odotti laiturin kylessä ja vaimon oli käytävä ruoriin. Mies hoiti

-keulapurjetta. Mutta mies ei malttanut olla katselematta yhä vain

-vaimoa, kesäpukuista, vaaleaa olemusta, korkeaa, kiinteää povea,

-suppuista, päättäväistä suuta ja tiukkaa katsetta, joka tähtäsi tuuleen

-hirvennahkahansikkaisen käden pidellessä suurjalustaa. Mies ei tahtonut

-voida olla loruamatta ja kuhni usein käänteissä. Silloin häntä

-toruttiin kuten laivapoikaa ja sekös hänestä oli hauskaa.

-

--- Mikset ottanut pikkuista mukaan? -- ärsytteli mies.

-

--- Mihinkä minä sen olisin pannut?

-

--- Siihen isoon parkassiin tietysti!

-

-Ja vaimo hymyili ja miehestä oli niin hauskaa nähdä hänen hymyilevän

-noin!

-

--- No mitäs tuumi emäntä aamulla? -- jatkoi mies.

-

--- Mitäs se tuumi?

-

--- Sanoiko nukkuneensa hyvin viime yönä?

-

--- Miksei olisi nukkunut?

-

--- Noo, enpä tiedä, olisivathan rotat voineet rapista lattian raoissa

-tai vanha ullakkoluukku narista; mistäs sen tietää, mikä vanhan

-mamselin suloista unta häiritsee.

-

--- Jos et sinä nyt pidä suutasi, niin panen kiinni jalusnuoran ja

-kaadan sinut mereen!

-

-Ja he laskivat pienen saaren poukamaan ja puraisivat murkinapalaa

-pienestä koristaan; ja sitten ampuivat he pilkkaan revolverilla. Sitten

-rupesivat he ongelle ja olivat onkivinaan, mutta ei syönyt, ja he

-lähtivät taas purjehtimaan. Selille, joilla telkät lentelivät, lahteen,

-jossa hauki kaislikossa polskahti, ja taas selille; eikä mies väsynyt

-juttelemasta, katselemasta häntä, suutelemasta kun käsiksi pääsi.

-

-Niin tapasivat he toisiaan Dalarössä kuutena kesänä ja aina olivat he

-yhtä nuoria, aina yhtä huimia ja onnellisia. Ja talvisin olivat he

-Skeppsholmenilla pienissä "kajuutoissaan". Ja silloin taklasi mies

-laivoja pojille tai huvitti heitä Kiinan ja Etelämeren saarten

-seikkailuilla ja rouva kuunteli ja hänen täytyi nauraa miehen hulluille

-jutuille. Ja heilläkös oli ihastuttava huone, jota ei ollut muilla.

-Siellä oli japanilaisia päivävarjoja ja sota-asuja, itäintialaisia

-pienoispagoodeja, australialaisia jousia ja keihäitä, neekerien rumpuja

-ja kuivattuja lentokaloja, sokeriruokoja ja opiumipiippuja. Ja pappa,

-jonka pää alkoi tulla jo kaljuksi, ei viihtynyt poissa kotoaan. Joskus

-läiskäsi hän lautaa sotatuomarin kanssa ja joskus pikku viiraa ja

-tehtiin kohtuullinen kroki. Rouva oli ennen pelannut hänkin, mutta

-sitten kun heille oli tullut neljä lasta, ei hänellä ollut aikaa, mutta

-hän istui mielellään hetkisen miesten luona ja kurkisteli kortteihin ja

-kun hän tuli papan tuolin luo, otti pappa häntä vyötäreiltä ja kysyi:

-hassaisikohan noilla lapuilla.

-

-Korvetin oli lähdettävä merelle kuudeksi kuukaudeksi. Kapteenista

-tuntui meno kauhealta, sillä lapset olivat jo suuria ja mamman oli

-vähän vaikea hoidella laajaa piirikuntaansa. Ja kapteeni ei ollut enää

-niin nuori ja riehakas kuin ennen, mutta -- ei auttanut. Ja hän lähti.

-Jo Kronborgissa pisti hän postiin ensimäisen kirjeen ja se oli

-seuraavanlainen:

-

-    "Pieni rakas huippuheili!

-

-    Tuuli heikko S.S.O. t. O + 10° C, 6 las. vapaavahdissa. Minä en

-    voi kirjoittaa, miltä tuntuu olla täällä matkalla, erossa

-    sinusta! Kun me kiskoimme varppiankkurin Kastelholman edustalla

-    (6 ja 30 i.p. vahvalla N.O.T.N.) oli kuin olisi ajettu palli

-    rintaristikoihin ja tuntui ihan akuraatisti siltä kuin olisi

-    ajettu kettinki molemmista korvaklyyseistä. Sanotaan, että

-    merimiehet tuntevat aavistuksen ennen kun onnettomuus tulee.

-    Minä en tiedä sitä, mutta ennen kun saan sinulta ensimäisen

-    kirjelapun, olen ganz unruhig! Mitään kummempaa täällä ei ole

-    tapahtunut, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei täällä saa

-    mitään tapahtua. Mitenkä Te voitte siellä kotona? Joko Popi sai

-    uudet saappaansa? Käykö ne hyvin jalkaan? Minä olen huono

-    kirjeentekijä ja sen sinä tiedät ja minä lopetan nyt tähän!

-    Suurella pusulla juuri tähän kryssiin x!

-

-                                            Sinun vanha Pall.

-

-    P. S. Hanki nyt itsellesi jotain seuraa, lapsukainen,

-    (naisväkeä, tietysti!) Ja muistapa sanoa Dalröna mamselille,

-    että hän korjauttaa sen ison parkassin siksi kun minä tulen

-    kotiin! (Tuuli lisääntyy, kääntyy yöksi Pohjoiseen!)"

-

-Portsmouthin luona sai kapteeni vaimoltaan seuraavan kirjeen:

-

-    "Rakas vanha Pall.

-

-    Täällä on niin kolkkoa kun sinä olet poissa, sen sinä arvaat!

-    Ja tukalaahan se nyt on ollut, kun Alicekin on nyt saanut

-    hampaansa. Tohtori sanoi, että tämä oli harvinaisen aikaista,

-    ja se taitaa merkitä, että (sitäpä en sanokaan!). Popin saappaat

-    kävivät oikein mainiosti ja Popi on niistä niin ylpeää poikaa.

-    -- Sinä sanoit kirjeessäsi että minun pitäisi hankkia itselleni

-    jotain naisseuraa. Nyt minä jo olen hankkinut, tai oikeastaan,

-    tuli hän itse minun toverikseni. Hänen nimensä on Ottilia Sandegren

-    ja hän on käynyt seminaaria. Hän on hyvin vakava, ei Pallin siis

-    pidä pelätä, että hän johdattaa hänen huippuheilinsä harhapoluille.

-    Ja vielä on hän uskonnollinen. Juu, juu, kyllä meidän jokaisen

-    pitäisi vähän ajatella vakavammin myöskin uskonasioita. Hän on

-    erinomaisen kunnon nainen. Ja nyt lopetan minä tällä kertaa, sillä

-    Ottilia tulee minua hakemaan. Hän tuli nyt juuri ja pyytää sanomaan

-    tuntemattomana terveisensä.

-

-                                             Sinun oma Gurlisi."

-

-Kapteeni ei ollut kirjeeseen oikein tyytyväinen! Se oli liian lyhyt

-eikä niin iloinen kuin tavallisesti. -- Seminaari, uskonnollinen,

-vakavaluontoinen. Ja Ottilia, kaksi kertaa Ottilia! Ja entä Gurli.

-Miksei Kultu kuten ennen. Hm! -- Viikon päästä sai hän Bordeaux'in

-luona uuden kirjeen, jota seurasi ristisiteessä kirja. "Rakas Wilhelm!"

--- Hm! Wilhelm! Ei enää Pall! -- "Elämä on taistelua hamas..." Mitä

-piruja? Mitä meillä on elämän kanssa tekemistä! "hamasta alusta loppuun

-saakka! Levollisena kuin puro Kidronissa..." Kidron! Sehän on

-raamattua! -- "on meidän elämämme kulkenut edelleen. Me olemme kuin

-unissakulkijat kävelleet kuilujen yli niitä näkemättä!" -- Seminaari,

-seminaari! -- "Mutta sitten vaativat sijaa eetilliset" -- Eetilliset!

-Ablativus ai ai! Hm, hm! -- "kysymykset korkeimmissa potenseissa!" --

-Potenseissa? -- "Ja kun minä nyt herään meidän pitkästä unestamme ja

-kysyn itseltäni: onko meidän avioliittomme ollut sitä totista

-avioliittoa? niin täytyy minun katumuksella ja häpeällä vastata, että

-se ei ole sitä ollut! Rakkaus on taivaallista alkuperää (Math. XI: 22

-ja seuraavat v.)" Kapteenin täytyi nousta paikaltaan ja ryypätä lasi

-rommivettä ennenkun jaksoi jatkaa. -- "Miten maailmallinen, miten

-konkreettinen meidän on ollut. Ovatko meidän sielumme eläneet siinä

-harmoniassa, josta Plato puhuu (Phaidon, VI kirja, II. 9 §.)? Ei, pitää

-meidän vastata! Mitä olen minä ollut sinulle? Taloudenhoitaja ja -- voi

-häpeää! -- rakastajatar! Ovatko meidän sielumme ymmärtäneet toinen

-toistaan? Ei, pitää meidän vastata!" -- Pirkeleen pirkele, kaikki

-Ottiliat ja saatanan seminaarit! Onko hän ollut minun huushollerskani?

-Vaimoni ja lasteni äiti on hän ollut! -- "Lue tämä kirja, jonka minä

-sinulle lähetän. Se antaa sinulle vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Se

-lausuu julki sen, mikä on piillyt koko naissuvun sydämissä vuosisatain

-aikana! Lue sinä se, ja sano sitten, tokko meidän avioliittomme on

-ollut oikeaa avioliittoa! Polvillaan rukoillen, sinun oma Gurlisi."

-

-Tämän pahan kapteeni oli aavistanut. Hän oli joutua järiltään, hän ei

-voinut ymmärtää, mikä hänen vaimoaan riivasi! Tämähän oli pahempaa kuin

-körttiläisyys!

-

-Hän repi auki ristisiteen ja näki nidotun kirjan ja sen kannessa:

-Henrik Ibsen, Nukkekoti. Nukkekoti! Niin. Juuri niin! Hänen kotinsa oli

-ollut kuten pieni, hieno nukketalo, ja hänen pikku vaimonsa oli ollut

-hänen pikku nukkensa ja hän oli ollut vaimon iso nukke. He olivat

-leikitellen kulkeneet elämänsä särmäisillä muserokivillä ja he olivat

-olleet onnellisia! Mitä heiltä siis puuttui? Mitä pahaa he olivat

-tehneet? Hänen oli otettava siitä selko, koskapa sen sai tästä kirjasta

-tietää.

-

-Kolmessa tiimassa hän sen lukaisi! Mutta järki seisoi. Mitä tämä kuului

-häneen ja hänen vaimoonsa! Ei hölyn pölyä! Olivatko he väärentäneet

-vekseleitä? Vai eivätkö olleet rakastaneet toisiaan? Juu! -- Kapteeni

-sulkeutui kajuuttaansa ja luki kirjan uudelleen ja merkkaili sitä

-sinisillä ja punaisilla viivoilla ja kun alkoi tulla aamupuoli, ryhtyi

-hän tekemään kirjettä vaimolleen. Ja hän kirjoitti:

-

-"Hyvää tarkoittava, pieni Ablativus ai ai näytelmävehkeilystä

-Nukkekoti, kyhäillyt vanha Pall Vanadiksella Atlantin valtamerellä

-Bordeaux'in edustalla (lat. 45° long 160)."

-

-§ 1. Likka oli mennyt miehen kanssa naimisiin sentähden, että mies

-rakasti likkaa, ja siinä teki tyttö hiton hyvästi, sillä jos hän olisi

-ruvennut odottamaan sitä, jota hän itse rakasti, olisi voinut tapahtua,

-ettei se toinen häntä rakastanutkaan, ja silloin olisi hän tavannut

-pirun rustirenkaassa. Sillä ylen harvoin sattuu että molemmat ovat

-hullautuneet toisiinsa.

-

-§ 2. Hän väärentää vekselin. Tuhmuus se on, mutta älköön hän sanokokaan

-sitä tehneensä vain miehen vuoksi, sillä eihän hän ole koskaan

-rakastanut miestään; jos hän olisi sanonut, että hän sen teki heidän

-molempain ja lasten vuoksi, puhuisi hän totta! Selväkö?

-

-§ 3. Jos mies tanssiaisten jälkeen pitää vaimosta, todistaa vain että

-hän rakastaa vaimoaan eikä se ole vika miehessä; mutta tällaisen

-esittäminen teatterissa on vika. Il y a des choses qui se font mais qui

-ne se disent point, lausuu muistaakseni muudan ranskalainen. Muuten

-olisi kirjailija, jos hän olisi oikeudenmukainen, voinut esittää

-vastakkaisen tapauksen: la petite chienne veut, mais le grand chien ne

-veut pas, sanoo Ollendorff. (Vert. Dalarön parkassia!)

-

-§ 4. Se että vaimo tahtoo sitten kun näkee, että mies on emä nahjus --

-jota mies onkin, koskapa antaa vaimolleen anteeksi sentähden, ettei

-petkutus tullut ilmi -- lähteä lastensa luota, kun "ei ole arvokas

-niitä kasvattamaan", on hyvin älytöntä koketteriaa. Jos vaimo oli nauta

-(sillä ei suinkaan seminaarissa opeteta, että on luvallista väärentää

-vekseleitä) ja mies härkä, niin piti heidän kelvata hyvin aisakkaiksi.

-Missään tapauksessa ei hänen sopisi jättää lapsiaan sellaisen hölmön

-kasvatettaviksi, jota hän halveksii.

-

-§ 5. Noralla on siis sitä suurempi syy jäädä lastensa luo, kun huomaa

-miehensä elukaksi.

-

-§ 6. Se ettei mies ollut huomannut hänen oikeaa arvoaan ennen, ei ole

-miehen syy, sillä oikeaan arvoonsahan Nora joutui vasta kalabaliikin

-jälkeen.

-

-§ 7. Nora oli jo ennen höpsö, sitä ei hän itsekään kiellä.

-

-§ 8. Löytyy kaikki takeet siitä, että he tästä lähin kiskoisivat

-kuormaansa tasaisemmin: mies on katunut syntejään ja tahtoo tehdä

-parannuksen, vaimo myös! Bon! Käpälää päälle, nyt aletaan uudestaan! Ei

-pata kattilaa soimaa. Velka velasta. Sinä olit nauta ja minä olin

-härkä! Sinä, pikku Nora, olit huonosti kasvatettu; minä, pässinpää, en

-ollut parempaa oppinut. Surkutelkaa meitä molempia! Nakelkaa

-mädänneillä munilla meidän kasvattajiamme, mutta älkää pommittako

-niillä vain minun pääkupuani. Minä olen, vaikka mies olenkin, yhtä

-viaton kuin sinäkin! Ehkä hiukan viattomampikin, sillä minä menin

-naimisiin rakkaudesta, vaan sinä rahain vuoksi! Olkaamme siis ystäviä

-ja opettakaamme yhdessä lapsillemme elämämme kalliita kokemuksia.

-

-"Selvä? All right! -- Tämän on Pall kapteeni jäykillä sormillaan ja

-hitaalla älyllään kirjoittanut.

-

-"Ja nyt, pieni, rakastettu nukkeni, nyt olen minä lukenut sinun kirjasi

-ja lausunut siitä ajatukseni. Mutta mitä se meihin kuuluu? Emmekö ole

-rakastaneet toisiamme? Emmekö vieläkin rakasta? Emmekö ole kasvattaneet

-kumpikin itseämme ja höylänneet kulmat pyöreiksi, sillä muistathan,

-että kyllä niitä oli alussa oksia ja känsiäkin! Mitä hullutuksia tämä

-on! H----tiin kaikki Ottiliat ja seminaarit! -- Ruotaisen kirjan sinä

-lähetit. Huonosti merkitty kulkuväylä, jossa voi ajaa milloin tahansa

-karille. Mutta minä otin mittavehkeet, minä ja merkitsin karttaan ja

-pääsin tyvenelle vedelle. Mutta empä tee sitä enää toista kertaa. Piru

-halaiskoon pähkinöitä, jotka on mustat sisältä, kun on kerran niihin

-reiän saanut. Ja nyt toivotan minä sinulle rauhaa ja onnea ja entistä

-hyvää järkeä. Miten minun piskuiseni jaksavat? Unohdit kirjoittaa

-niistä! Kai olivat esteenä huolet Noran siunatuista mukuloista (joita

-ei löydy muualla kuin tuossa näytelmäkirjassa!) Itkeekö poju, soittaako

-sirkku, laulaako satakieli, tanssiiko pikku nukke? Aina hän tanssikoon,

-sillä siitä on Pall-vanha hyvillään. Ja nyt Jumala sinua siunatkoon

-älköönkä salliko pahoja ajatuksia välillemme. Olen niin pahoillani,

-etten voi sanoa! Ja pitää sitten istua ja kirjoitella arvostelevia

-artikkeleita teatterikappaleista! Jumala holhotkoon sinua ja pienoisia,

-pusi heitä suulle vanhan, uskollisen Pallin puolesta."

-

-Kun kapteeni oli saanut kirjeensä valmiiksi, meni hän alas ruokasaliin

-ja hankki krokinsa. -- Lääkäri oli siellä myös. -- Höi, yökkäsi

-kapteeni, -- tiedätkö miltä haisee vanhat mustanhousun hapanneet. Höi,

-Surabaja! Piru hissais kattauspylppyrällä keulan huippuun ja tuulettais

-pohjaan reivatulla N.V.T.N. -- Mutta lääkäri ei ymmärtänyt hölyn pölyä!

-Ottilia, Ottilia helv...! Kingottimella se kuranssia sietäisi! Viedä

-vietävän harmaa hapan kanssikoppiin ja usuttaa toinen ruokakunta päälle

-ja reikäluukut tukkoon!

-

-Kyllä hän tiesi, mitä vanha kääkkä siesi. -- Mutta hittoko sinulla on,

-Pall-paha? kysyi lääkäri. -- Plato, Plato! Hyi hitto, Plato! Niin! Kun

-on merillä kuusi kuukautta, silloin se tulee se Plato! Ja eetillinen!

-Eetillinen! Höi. Piikkipultti sisarhakaisiin, saisipa Ottilia

-lämpyisensä niin tokko olisi suussa sen Plato, Plato. -- Mutta mitäs

-sinä tarkoitat? -- Ooh, ei mitään. Kuule, sinä kun olet lääkäri,

-mitenkäs se oikeastaan on naisten? Hä? Eikö ole vaarallista olla kauan

-naimattomina? Tulee hiukan noin kukkelikui, yhdestä hangasta? Hä? --

-Lääkäri laati lausuntonsa, joka päättyi valituksella siitä, etteivät

-kaikki naaraat saata tulla hedelmöitetyiksi. Luonnossa, jossa koiraat

-enimmäkseen olivat polygameja -- hyvällä syyllä, sillä pojille oli

-ruokaa, (paitsi petoeläimillä), -- ei ollut moisia abnormiteetteja kuin

-naimattomat naaraat. Mutta kulttuurioloissa, joissa vain onnenpotkusta

-sai riittävästi leipää, oli se tavallista, etenkin kun naisia on

-enemmän kuin miehiä. Tulisi siis olla kiltti vanhoille piioille, sillä

-heidän kohtalonsa on surkea! -- Jaa, kiltti! Helppo sanoa, mutta eivät

-itse voi olla kilttejä! -- Ja nyt tarinoi kapteeni kaikki, senkin, että

-hän oli kirjoittanut arvostelun teatterikappaleesta! -- Osh, ne

-kirjoittavat niin paljon roskaa, -- sanoi lääkäri ja sulki totikannun

-kannen. -- Tiede se vain pystyy suuria kysymyksiä ratkaisemaan! Tiede!

-

-Kun kapteeni kuuden kuukauden poissa olon ja ikävän

-kirjevaihdon jälkeen, jossa vaimo oli pahoin pöllyyttänyt hänen

-teatterikritiikkiään, viimein astui maihin Dalarössä, oli häntä

-vastaanottamassa vaimo, kaikki lapset, kaksi piikaa ja Ottilia. Vaimo

-oli hellä, mutta ei sydämellinen. Hän kurotti otsansa suudeltavaksi.

-Ottilia oli pitkä kuin harus ja hän oli kulinut tukkansa lyhyeksi niin

-että niska oli kuin köysiluuta. Illalliset ikävät teevesineen. Parkassi

-lastattiin lapsilla ja kapteeni pantiin vinnikamariin. Voi miten kaikki

-oli muuttunut! Pall-pahainen näytti niin vanhalta ja nolo oli hän myös.

-Tämähän nyt oli ihan helvettiä, tuumi hän; naimisissa, eikä vaimoa!

-

-Huomisaamuna tahtoi hän viedä rouvansa purjehtimaan. Mutta Ottilia ei

-sietänyt merta. Hän oli voinut niin pahoin matkustaessaan tänne

-Baggensfjärdistä. Ja sitäpaitsi oli sunnuntai. Sunnuntai? Sepä se!

-Mutta he voisivat lähteä kävelemään sen sijaan. Heillä olisi kyllä

-paljon puheltavaa. Niin mutta mistä olisi heillä puheltavaa. Vaan

-Ottilia ei saisi tulla mukaan!

-

-He lähtivät käsikoukkua. Mutta he eivät puhelleet paljoa; ja mitä

-puhuivat, puhelivat paremminkin sanoja, joilla tahdottiin salata

-ajatuksia, kuin ajatuksia, joita ilmaistiin sanoilla. Kulkivat pienen

-koleraisten hautausmaan ohi ja kääntyivät Schweizer-laaksoon. Heikko

-tuuli hengähteli kuusikossa ja tummain havujen lomitse loisti vihreä

-veden selkä. Istuivat kivelle. Mies vaimon jalkoihin. Pian paukahtaa,

-tuumi mies. Ja paukahti!

-

--- Oletko sinä ajatellut sitä meidän avioliittoamme? alkoi rouva.

-

--- En, -- vastasi mies, niinkuin olisi juonensa valmistanut, -- minä

-olen sitä vain tuntenut! Minä luulen nimittäin, että rakkaus on tunteen

-asia; purjehditaan rannikon mukaan, mutta jos turvaudutaan kompassiin

-ja merikorttiin, niin ajetaan karille.

-

--- Juu, mutta meidän avioliittomme on ollut vain Nukkekotia.

-

--- Valetta, suvaitkaa. Et sinä ole väärentänyt vekseleitä, et näytellyt

-sukkiasi syfiliittiselle tohtorille, et tahtonut lainata häneltä rahoja

-vastineella in natura; et ole koskaan ollut niin romantisen hölmö, että

-olisit ajatellut miehesi menevän ilmaisemaan itsensä rikoksesta, jonka

-vaimo oli tyhmyyksissään tehnyt ja josta ei tullut edes rikosta, kun ei

-syyttäjää ollut; et sinä ole koskaan minulle valehdellut! Minä olen

-kohdellut sinua yhtä kunnollisesti kuin Helmer vaimoaan, kun hän teki

-hänet paraaksi uskotukseen, salli hänen jutella pankin asioista,

-virkain täyttämisestä "and so on"! Me olemme siis olleet täydellisesti

-mies ja vaimo, sekä vanhain että uusmuotisten käsitteiden mukaan.

-

--- Niin, mutta minä olen ollut sinun taloudenhoitajasi!

-

--- Valetta, ellet pahastu! sinä et ole milloinkaan syönyt keittiössä,

-et ollut palkalla, et koskaan tarvinnut tehdä tiliä rahoista, et

-koskaan saanut toria, jos jokin ei mennyt kuten piti! Ja pidätkö minun

-ammattiani; hilata ja ponnistaa, laskea ja viskata touvia ja kirkua:

-kunniaa! ja -- lukea silliä ja mittailla ryyppyjä, pidätkö sitä

-kunniakkaampana kuin vahtia piikoja, käydä torilla, synnyttää lapsia ja

-kasvattaa niitä!

-

--- En, mutta sinä saat palkan työstäsi; sinä olet oma isäntäsi, sinä

-olet mies, sinä vallitset.

-

--- Mutta pikku ystäväni! Tahdotko sinä minulta palkkaa? Tahdotko sinä

-oikein ruveta huushollerskakseni? On vain sattuma, että olen mies,

-sillä vasta kuudentena kuuna se asia ratkaistanee! Se on ikävää, sillä

-nykyjään on rikos olla mies, mutta eihän se ole meidän syy. Ja piru

-vieköön hänet, joka on ärsyttänyt ihmiskunnan eri sukupuolet taisteluun

-keskenään! Sen on paljosta vastattava. Minäkö vallitsen? Emmekö

-vallitse molemmat? Ryhdynkö minä mihinkään merkittävään tehtävään

-kysymättä neuvoa sinulta. Häh? Mutta sinä, sinä kasvatat lapsesi oman

-mielesi mukaan! Muistatkos, kun minä tahdoin lakkauttaa tuudittamisen,

-jota pidin rikoksena, kun sillä huumataan lasta. Silloin sait sinä

-vallita. Vuorotellen sinä ja minä! Tultiin kuitenkin hyvin toimeen

-tähän saakka. Sinä olet hylännyt minut Ottilian vuoksi!

-

--- Ottilian! Aina Ottilia! itsehän sinä minulle hänet toimitit!

-

--- En juuri häntä! Mutta nyt hän sittenkin vallitsee.

-

--- Kaikesta mistä minä pidän, tahdot sinä minut erottaa!

-

--- Onko Ottilia "kaikki"? Siltä näyttää!

-

--- Mutta minä en voi häntä lähettää pois nyt kun olen ottanut hänet

-kotiopettajaksi, lukemaan tyttöjen kanssa kasvatusoppia ja latinaa.

-

--- Latinaa! Ablativus ai ai! Herra Jeesus, pitääkö heidätkin nyt

-turmella!

-

--- Jaa, heidän tulee tietää yhtä paljon kuin miehenkin naimisiin

-mennessään, että avioliitosta tulisi oikea avioliitto.

-

--- Mutta, rakas ihminen, eiväthän kaikki aviomiehet osaa latinaa! Minä

-en osaa kuin yhden ainoan sanan latinaa ja se on Ablativus ja ai ai, ja

-me olemme kuitenkin onnellisia! Ja sitäpaitse aiotaan juuri lakkauttaa

-latina hyödyttömänä miesten opetuksessa. Pitääkö teidän nyt kokeilla

-samaa kirousta! Ettekö nyt voi varoa esimerkkiä! Eikö se riitä että

-miessukupuoli on pilattu; pitääkö vielä naisetkin pilata! Ottilia,

-Ottilia, minkäs minulle tehnyt olet!

-

--- En viitsi enää keskustella tästä asiasta! Mutta meidän rakkautemme,

-Vilhelm, ei ole ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla! Se on

-ollut aistillista!

-

--- Rakas kulta, mitenkä meillä olisi voinut olla lapsia, jos se ei

-olisi ollut -- myöskin aistillista? Mutta se ei ole ollut ainoastaan

-aistillista.

-

--- Mikä voi olla samallaikaa mustaa ja valkeaa! Kysyn vain? Vastaappas!

-

--- Kyllä, päivänvarjosi on päältä musta ja sisästä valkea!

-

--- Sofisti!

-

--- Kuule, hyvä ystävä, puhupa omalla kielelläsi ja omalla sydämelläsi,

-äläkä Ottilian kirjoilla! Pidä älysi aisoissa ja ole vain omaa itseäsi,

-minun oma, rakas vaimokultani!

-

--- _Sinun, sinun oma_, sinun omaisuutesi, jonka sinä ostat sillä, minkä

-_sinä_ ansaitset työllä, _omalla_ työlläsi!

-

--- Aivan samoin kuin, ota vaari, _minä_ olen _sinun_ miehesi, sinun

-_oma_ miehesi, jota yksikään muu nainen ei saa vilaistakaan, jos aikoo

-säilyttää silmänsä, ja jonka sinä _sait lahjaksi_, ei, korvaukseksi

-siitä, että hän sai sinut! Eikö tämä ole partie égale!

-

--- Mutta olemmehan eläneet aina kuin leikillä? Eihän meillä ole ollut

-mitään korkeampia intressejä, Vilhelm!

-

--- Kyllä. Meillä on ollut korkeampia intressejä, Gurli; me emme ole

-eläneet aina kuin leikillä, meillä on ollut vakaviakin hetkiä! Meillä

-on ollut kaikkein korkeimmat intressit mitä löytyy; sillä me olemme

-antaneet elämän tulevalle sukupolvelle, olemme otelleet ja ahertaneet

-aika uljaasti noiden pienten puolesta, joista tulee kerran suuria, etkä

-sinä suinkaan ole otellut vähemmän kuin minä. Olet ollut kuoleman

-kielissä neljä kertaa heidän tähtensä! Olet halveksinut yön lepoa niitä

-tuudittaessa, päivän iloja niitä hoidellessa; olisihan meillä voinut

-olla kuusi huonetta ja keittiö Kuningattaren kadun varrelta ja lakeija

-eikä meidän olisi tarvinnut asua Långaradenissa, ellei meillä olisi

-ollut noita pienokaisia: olisihan Kultu voinut käydä silkissä ja

-sametissa ja vanha Pall housun polvet harakanpesittä, jos olisimme

-tahtoneet olla ilman lapsia! Olemmeko siis nukkeja? Olemmeko niin

-itsekkäitä kuten vanhat kääkät väittävät, jotka usein hylkivät miehiä,

-kun eivät niitä saa? Otapa selkoa, miksi on niin paljon naimattomia

-tyttöjä! Kaikki ne osaavat kehua kosijoillaan, ja kuitenkin ovat ne

-niin mielellään marttyyrejä! Korkeammat intressit! Latinaa! "Pukeutua"

-puolialastomaksi hyväntekeviin tarkoituksiin ja antaa lasten virua ja

-tärveltyä märissä rievuissa! Luulenpa että minulla on korkeammat

-intressit kuin Ottilialla: tahdon vahvoja, iloisia lapsia, jotka voivat

-kerran elämässä suorittaa sen, jota me emme ennättäneet suorittaa!

-Mutta latinan avulla sitä ei suoriteta! Hyvästi, Gurli! Menen vartioon!

-Seuraatko sinäkin?

-

-Vaimo ei noussut paikaltaan, ei vastannut. Mies meni, raskain askelin,

-kovin raskain. Ja sininen ulappa synkeni ja päivä ei hänelle enää

-paistanut. -- Pall, Pall, mihin mennään, mihin mennään, huokasi hän

-itsekseen kun hän kapusi hautausmaan aidan portaita; makaisinpa tuolla

-päreristikoiden alla, tuolla puun juurten seassa; mutta en varmaan

-saisi rauhaa jos makaisin yksinäni.

-

-Gurli, Gurli!

-

-       *       *       *       *       *

-

--- Nyt on asiat huut hiiteen, anoppi, -- sanoi kapteeni eräänä päivänä

-kun tuli mummon luo Sturenkadun varrelle.

-

--- Miten niin, rakas Ville.

-

--- Eilen ne olivat meillä. Toissa päivänä olivat prinsessan luona. Ja

-pikku Alice tuli niin huonoksi. Sattui vain tulemaan kipeäksi,

-tietysti, ja minä en uskaltanut lähettää hakemaan Gurlia, sillä hän

-olisi tietysti luullut minun joutavillani sanovan Alicen olevan

-sairaana. Ooh! Kun keskinäinen luottamus on hävinnyt, niin... Kävin

-tässä äskettäin sotakomissarion luona ja kysyin onko meillä Ruotsin

-lain mukaan oikeutta savustaa kuoliaaksi vaimon ystävättäriä! Ei muka

-ollut. Ja jos olisi, ei uskaltaisi, sillä silloin loppuisi tyyten

-kaikki. Hitto, paljon parempi kun olisi rakastaja; ottaisi niskasta ja

-nakkaisi ulos. Mitä minä nyt teen?

-

--- Jaa, jaa, paha tämä nyt on, Ville, mutta täytyy keksiä jotain. Ethän

-sinä, iso mies, voi olla näin naimattomana.

-

--- En, sitäpä minä juuri!

-

--- Minä sanoinkin sille ihan tärkilleen tässä, että jos hän ei ole

-siivolla, niin miehensä lähtee tyttöjen luo tuossa paikassa!

-

--- No, entäs se?

-

--- No hän että: menköön, että jokainen on ruumiinsa herra!

-

--- Hän kanssa, tietysti! Koreita teoriioja. Harmaat hapset minulle

-tulee, anoppi!

-

--- Vanha hyvä temppu, jolla hänet saa mustasukkaiseksi. Tavallinen

-radikaalikuuri, rakkaus tulee kuorestaan, jos sitä on!

-

--- On sitä!

-

--- On tietysti! Sillä rakkaus ei kuole vain noin napauttamalla;

-vuosikaudet sitä täytyy kaluta, jos sekään auttaa. Rupeeppas

-kurtiseeraamaan Ottiliaa, niin saa nähdä!

-

--- Kurtiseeraamaan! Ottiliaa!

-

--- Koetas! Etkös tunne jotain alaa, mikä häntä intresseeraa?

-

--- Juu, antaapas! Nyt niillä on se statistiikkansa! Langenneet naiset,

-tarttuvat taudit, hyi! Jospa johtaisi sen matematiikkaan! Sitä minä

-ainakin osaan!

-

--- No kas niin! Ala matematiikalla, jatka saalin tuonnilla ja kengän

-auttamisella. Saata kotiin iltasella. Juo sinun-maljat hänen kanssaan

-ja suutele häntä Gurlin nokan edessä. Jos tarvitaan, niin lähentele.

-Ooh, ei hän suutu, elä luulekaan! Ja matematiikkaa, paljon, niin

-paljon, että Gurli saa kuunnella tuppisuuna. Tule viikon päästä ja

-kerro!

-

-Kapteeni meni kotiin ja luki läpi viimeiset lentokirjaset

-epäsiveellisyydestä ja ryhtyi toimeen.

-

-Viikon päästä istui hän iloisena ja tyytyväisenä anoppinsa luona ja

-ryyppäsi aika lasin sherryä. Oikein iloisena.

-

--- No kerro, kerrohan nyt, -- sanoi mummo ja lykkäsi silmälasit

-otsalleen.

-

--- Niin, tuota, ensimmäinen päivä otti kovalle, se epäili minua. Luuli

-minun kujeilevan. Mutta sitten mainitsin minä, miten ääretön vaikutus

-probabiliteettikalkyylillä oli Amerikassa siveellisyyskysymykseen. Se

-oli sanalla sanoen ollut epookin tekevä. Vai niin, sitä hän ei

-tiennytkään; se ärsytti häntä. Minä sujautin esimerkin ja todistelin

-numeroilla ja kirjaimilla, että voitiin jotenkin tarkasti laskea

-lankeavain naisten luku. Tämä häntä hämmästytti. Nyt näin, että hän oli

-utelias ja halukas hankkimaan itselleen valtin ensi kokoustaan varten.

-Gurli oli hyvillään kun näki että meistä voi tulla ystäviä ja hän

-oikein meitä tyrkytteli toisillemme. Tunki meidät minun huoneeseeni ja

-sulki oven; ja me istuimme ja laskimme koko iltapäivän. Kääkkä se oli

-onnellinen, sillä se arveli minusta tiedoissa hyötyvänsä, ja parissa

-kolmessa tunnissa olimme me ystäviä. Illallisella tuumi Gurli, että

-minä ja Ottilia hänen mielestänsä olimme olleet niin kauvan tuttuja,

-että voisimme ruveta sinuiksi. Minä avasin pullon vanhaa hyvää

-sherryäni juhlatapauksen kunniaksi. Ja sitten suutelin Ottiliaa

-keskelle suuta, Jumala syntejäni siunatkoon! Gurli näytti olevan hieman

-hämillään, mutta ei närkästynyt. Ottilia, sulaa onnea. Sherry vahvaa,

-Ottilia heikko. Autoin kapan hänen päälleen ja saatoin hänet kotiin.

-Puristin hänen käsivarttaan Skeppsholmin sillalla ja selitin koko

-taivaan tähtikannen. Ah! Hän oli hurmaantunut. Aina rakastanut tähtiä,

-mutta ei ollut saanut oppia niiden nimiä. Naisrukathan ei saa mitään

-oppia. Haaveili oikein kuntoon ja me erosimme parhaina ystävinä, jotka

-olivat ymmärtäneet toisiaan väärin niin kauan, kauan! Ja lisää

-matematiikkaa. Olimme yhdessä aina illalliseen saakka. Gurli pistäytyi

-huoneeseen pari kertaa ja nyykäytti meille päätään. Mutta illallisella

-oli puhe pelkästään matematiikasta ja tähdistä ja Gurli istui vaiti ja

-kuunteli. Sitten saatoin hänet kotiin. Mutta rantasillalla tapasin

-kapteeni Björnin. Puikittiin Grand Hotelliin ottamaan pari lasia

-punssia. Tulin kotiin kello yksi.

-

--- Gurli valvoi pukeissaan. "Missä sinä olet ollut näin kauvan,

-Vilhelm?" sanoi.

-

-Silloin meni piru minulle sisään ja minä vastasin: käveltiin ja

-juteltiin Holmbrolla niin kauan että ihan unohdin mitä kello oli. Se

-naula veti.

-

-"Minun mielestäni ei ole oikein sopivaa kävellä kaupungilla yöllä

-nuoren naisen kanssa", sanoi.

-

--- Minä olin olevinani hämilläni ja änkyttelin, että kun on niin paljon

-puhumista, niin ei aina muista, mikä on sopivaa, mikä sopimatonta.

-

-"Mistä te sitten puhuitte?" sanoi Gurli ja nyrpisti suutaan.

-

--- Enhän minä sitä voi muistaa.

-

--- Hyvää menoa, poika, hyvin ajettu, -- sanoi mummo. -- Entäs sitten?

-

--- Kolmantena päivänä, -- jatkoi kapteeni, -- tuli Gurli huoneeseeni

-käsitöineen ja oli siellä aina matematiikan loppuun. Illallisateria ei

-ollut varsin iloinen, mutta sitä astronoomisempi. Autoin päällyskengät

-kääkän koipiin, mikä teki Gurliin syvän vaikutuksen, joten hän antoi

-vain poskensa Ottilian suudeltavaksi, kun hän lähti. Puristin hänen

-käsivarttaan Holmbrolla ja puhuin sielujen sympatiasta ja tähdistä,

-sielujen kodista. Join punssia Grand Hotellissa ja tulin kotiin kello

-kaksi. Gurli valvoi pukimissaan; näin sen, pujahdin suoraan huoneeseni,

-olin poikamies nyt, ja Gurli ei ilennyt tulla jälestäni kyselemään.

-Seuraavana päivänä astronomiaa, Gurli sanoi, että hän hyvin mielellään

-tutkiskelisi meidän kanssamme, mutta Ottilia sanoi, että me olimme jo

-liiaksi syventyneet aineeseen ja että hän sitten selittäisi Gurlille

-ensimäiset alkeet. Gurli närkästyi, lähti huoneesta. Paljon sherryä

-illallisella. Kun Ottilia kiitti ruuasta, kopaisin häntä vyötäreiltä ja

-suutelin häntä.

-

-Gurli kalpeni. Kun panin Ottilialle päällyskenkiä jalkaan, kopaisin

-vähän kädelläni, noin hm...

-

--- Älä kursaile, Ville, -- sanoi mummo, -- minä olen vanha jo!

-

--- ... noin, pohkioista. Ei muuten kehnot lainkaan! Hm! Ei kehnot

-lainkaan! Höi! Mutta kun minun piti panna palttoo ylleni, niin: hast du

-mir gesehen! siinä seisoo Liina, saattaakseen fröökinää kotiin. Ja

-Gurli pyyteli anteeksi minun puolestani; minä olin vilustunut tänä

-iltana; pelkäsi yöilman minua vahingoittavan. Ottilia nolona; ei

-suudellut Gurlia lähtiessään. Huomenna piti minun näytellä Ottilialle

-tähtitieteellisiä koneita siellä koululla kello kaksitoista. Hän tuli

-kyllä, mutta oli pahoillaan. Oli juuri tullut Gurlin luota, joka oli

-ollut hänelle epäystävällinen. Ei voinut ymmärtää miksi. Kun minä tulin

-kotiin päivälliselle, oli Gurli merkillisesti muuttunut. Kylmä ja mykkä

-kuin kala. Hän kärsi. Mutta veitsi sydämeen vaan.

-

-Mitä sinä sanoit Ottilialle, kun hän oli niin pahoillaan? -- aloin.

-

-"Mitäkö? Sen sanoin, että Ottilia on koketti. Sen sanoin."

-

--- Kuinka sinä voit, sanoin. Et suinkaan sinä vain ole mustasukkainen!

-

-"Minä, mustasukkainen, tuolle!" huudahti hän.

-

--- Se olisikin ihmettä! sillä eihän noin intelligentti ja älykäs nainen

-toki voi lähennellä toisen miestä!

-

-"Ei (nyt se tuli!), mutta toisen mies voi käyttäytyä tuhmasti toista

-naista kohtaan." -- Huhuhuu! Itku pitkästä ilosta. Minä puolustin

-Ottiliaa kunnes Gurli sanoi häntä kääkäksi ja minä yhä jatkoin

-puolusteluitani. Ja iltapäivällä ei Ottilia tullut. Hän kirjoitti

-haalean kirjeen ja pyyteli anteeksi, mutta sanoi huomanneensa olevansa

-"viidentenä pyöränä." Minä protesteerasin ja tahdoin mennä häntä

-hakemaan. Mutta silloin Gurli ihan hurjistui. Hän näki muka, että minä

-olin rakastunut tuohon Ottiliaan, ettei hän (Gurli) ollut minusta

-minkään arvoinen; hän tiesi, että hän oli hupelo, joka ei tainnut

-mitään, ei kelvannut mihinkään ja että hänelle, huhuhuu, matematiikka

-on ihan mahdotonta! Minä lähetin hakemaan komiskat ja me ajoimme

-Lindingöbrohon. Siellä joimme lämmitettyä viiniä ja söimme jumalattoman

-seksan ja meillä oli taas kuin häät ja sitten me ajoimme kotiin!

-

--- Entä sitten? -- kysyi mummo ja tirkisteli silmälasiensa ylitse.

-

--- Sitten! Hm! Jumala syntejäni siunatkoon! Minä viettelin hänet! Hitto

-vie, omassa poikamiehen sängyssäni, ja ne oli häitä ne! -- Mitäs

-tuumit, mummo?

-

--- Hyvin teit! Ja sitten?

-

--- Ooh, sitten! Sitten, jaa sitten oli kaikki all right, ja nyt me

-puhelemme lasten kasvatuksesta ja naisten vapauttamisesta vanhasta

-taikauskosta ja kääkistä ja romantiikasta ja perhanasta ja hänen

-ablatiiveistaan, mutta me puhelemme nyt kahden kesken. Ja sitenhän

-ymmärtää toisiaan paraiten. Eikö niin, mummo?

-

--- Juu, pulska poju, ja pian minä tulen Teitä taas katsomaan.

-

--- No tule! Ja saat nähdä miten nuket tanssivat ja leivoset ja

-käenpiiat laulavat ja visertävät ja meillä taas ilo kattoa kohottaa,

-sillä katsos, siellä ei kukaan odottele kummituksia, joita ei ole

-muualla kuin satukirjoissa! Katsos, siellä saat nähdä sen oikean

-nukkekodin!

-

-

-

-

-Vahvempi.

-

-

-Genevessä asuu muudan rouva X., joka julkaisee lehteä nimeltä

-Europan Yhdysvallat. Eurooppalaisen liittotasavallan aate periytyy

-Saint-Simonisteista, ja Europan yhdysvaltoja suunnitteli mielessään jo

-Napoleon III:s, joka oli sosialisti ennen kun tuli keisariksi. Naituaan

-Eugènie Maria de Montijon, joka oli vahvempi kuin hän, muutti hän

-ohjelmaansa.

-

-Rouva X ei muuta. Hän oli ollut naimisissa vanhan Saint-Simonistin

-kanssa. Avioliitto oli lapseton. Rouva X:stä, joka oli idealisti, oli

-alentavaa hoidella taloutta. Mies, joka hänkin oli lukenut, laittoi

-ruuan ja siisti huoneet. Hänestä se ei ollut lainkaan alentavaa. Mutta

-hän joutui naurettavaksi.

-

-Eihän siinä naurettavaa ollut, jos hän teki naisväen töitä, mutta se

-oli naurettavaa, että hän teki ne yksin. Jos molemmat olisivat tehneet,

-ei kumpikaan olisi ollut naurettava.

-

-Nyt kuuluu hän toisten kertoman mukaan kuolleen, toisten taas olevan

-Amerikassa. Tuntuu siis siltä kuin tuo avioliitto ei olisi ollut oikea

-avioliitto, eikähän se ollutkaan, kun heillä ei ollut lapsia.

-

-Hyvän aiheen vapaasti sommiteltuun novelliin saisi heidän vähän

-tunnetusta elämän tarinastaan ja kaikki puoluenäkökannat siitä voisivat

-saada kannatusta. Minä olen hartaasti koettanut hankkia enempiä

-tietoja, vaan turhaan.

-

-Naurettavuuteensako mies suistui? Pitikö hän asemaansa sietämättömänä?

-Oliko rouvasta halventavaa olla miehen elättinä?

-

-Herra ties!

-

-Victor Hugon hautajaisissa odottivat yksinäiset ajoneuvot

-Porte-Maillotin kohdalla valmiina lähtemään kulkueeseen. Ne olivat

-yhden hevosen vedettävät, yksinkertaiset, köyhyyttä todistavat,

-sellaiset, joilla humalaista tai kadulla sairastunutta saatetaan

-talteen. Kuskipukille oli laitettu jokin obeliskintapainen, verhottu

-mustalla kankaalla ja koristettu kuusenhavuista ja kukkasista tehdyllä

-seppeleellä, jonka keskelle oli kyhätty säkeitä Victor Hugolle.

-

-Ajoneuvoissa istui kaksi vanhanpuoleista naista ja mies, viimemainittu

-taka-istuimella. Naisilla oli iso lippu, jonka he levittivät tuulen

-liehuteltavaksi. Siihen oli maalattu taulu, jokin maisema, jossa

-seisoivat maailman kaikkien kansakuntain edustajat ojentaen toisilleen

-kättä. Yläällä oli kultakirjaimilla: La République Universelle ja sen

-alla eräät Victor Hugon Maailman Tasavallalle omistamat säkeet.

-

-Kaikki ohikulkijat, sekä pusero- että takkiniekat, dekoreeratut

-ja dekoreeraamattomat, niin naiset kuin miehet, seisahtuivat

-velvollisimmasti nauramaan kuvatukselle. Ja ne, jotka eivät tahtoneet

-nauraa, nauroivat pakosta, kunnian ja intelligensinsä säilyttämiseksi.

-

-Mutta nuo kaksi naista kohottivat uljaasti lippua, lausuen silloin

-tällöin selityksiään, vakavasti, ystävällisesti, vihatta ja kiihkotta.

-

-Eivätkö ne nähneet, miten heille naurettiin? Tietysti, se on selvä.

-Mutta he kai eivät olleet muuta odottaneetkaan, ja siksi he eivät

-hämmästyneet, eivät suuttuneet. He kyllä kaipasivat tulevan ajan

-ihanteellisuutta, mutta nykyajalta eivät he näyttäneet kaipaavan

-kerrassaan mitään.

-

-Mutta peräistuimella olija, mies, hän huomasi naurun kyllä ja siksi

-kääntelehti hän levottomana kuin syntipukki tuomiolla. Minkätähden oli

-hän niin arka?

-

-Tulin ajatelleeksi rouva X:ää. Hänkö se siinä piti lippua ja koetteliko

-mies piiloitella?

-

-Ja sitten ajattelin Napoleon III:tta. Mitähän hän olisi tuuminut, jos

-olisi nähnyt nuoruutensa utopian lipussa liehumassa, Napoleon pienen

-kirjoittajan ruumissaatossa. Ja Eugènie Marie de Montijo olisi tullut

-Avenue de la Grande Arméelta ja tavannut rouva X:n täällä ajopeleissä

-istumassa (jos se nyt oli rouva X.)

-

--- Ka, päivää, olisi hän sanonut, vai sinä varastit minun Ludvigini

-aatteen!

-

-Ja rouva X vastaisi:

-

--- Eihän hän sitä uskalla tunnustaa, vätys, ei uskalla sinun vuoksesi,

-ja siksi minä sitä julistan. Katsopas tuota raukkaa miestä, joka istuu

-tuossa pukilla ja vapisee. Ne on sankareja, ne! Ja puhuvatpa sitten

-vielä heikosta sukupuolesta.

-

--- Siitä ei Ludvig koskaan puhunut. Hän kyllä tiesi, että historiassa

-pitäisi olla: Eugènie I 1853-1870 siinä missä on Napoleon III

-1852-1870.

-

--- Ja ei tahdota meille antaa äänioikeutta?

-

--- Mitä me äänioikeudella, kun on kerran absoluuttinen veto-oikeus?

-Keisari oli vähäpätöisin koko keisarikunnassa; sillä hänellä ei ollut

-ääni- eikä veto-oikeutta. Minulla oli ainakin viimeinen.

-

--- Niin. Oli paha tällä kertaa, että se teillä oli.

-

--- Hyvä tai paha, mies tai nainen, vahvempi vallitsee kaikessa

-tapauksessa.

-

--- Ja tällä kertaa olen vahvempi minä, sanoo rouva X ja liehuttaa

-lippua.

-

-Ja poliisi huutaa luetellessaan: La République Universelle, antaa

-mennä!

-

-Ja maailman tasavalta ajaa erään soutuklubin ja lauluseuran välissä,

-urheiluosastoon merkittynä.

-

-Mutta keisarinnaa ei huudeta, sillä hän on Chiselhurstissa ja ottaa

-vierailuille bonapartisteja, jotka agiteeraavat kolmannen keisarikunnan

-hyväksi.

-

-

-

-

-Kuten kyyhkyt.

-

-

-He rakastivat toisiaan, se on varma, ja rakastivat totisesti, terveen

-nuorison harkitsemattomin, naivin tuntein, jotka eivät eksy aprikoimaan

-yhteisiä määriä samoin ajatteluita.

-

-Rakastivat vuoden, mies sai halvauksen. Hän oli soittotaiteilija,

-toinen oli laulajatar.

-

-Ja sitten oli heidän matkustettava Lysekiliin, jossa miehen oli

-ruvettava kylpemään.

-

-He asuivat seurahuoneella. Vaimo kävi kävelemässä sairaan kanssa

-päivällä. Hän marssi hitaasti kuin vanha mummo toverinsa vieressä.

-Hänestä tuli toisen kainalosauva. Ja hän oli nuori ja veri kiehui. Hän

-näki miten nuoret leikkivät, kuuli kuinka he soittivat, tanssivat.

-

-Kaksi vuotta eli hän kuin sairaanhoitajatar ainakin. Maailma surkutteli

-häntä, mutta kukaan ei tahtonut auttaa.

-

-Kolmantena vuonna tulivat he jälleen Lysekiliin. Eräänä iltana

-istuessaan sairaan huoneessa ja nähdessään akkunasta, miten tulet

-loistivat seurahuoneen salista, jossa meriupseerit tanssivat nuorten

-tyttöjen ja rouvien kanssa, ja kuullessaan pianon viettelevät sävelet,

-syttyi hänessä hehkuva halu päästä mukaan. Nuoruutensa nousi kiihkeään

-kapinaan sairashuonetta, kahletta vastaan. Hän nousi ylös ja sanoi:

-

--- Anna minun mennä vähän tanssimaan, yksi tanssi vain. Ei suinkaan

-sinulla mitään sitä vastaan ole?

-

--- En minä siitä hyvillänikään ole, mutta sinun pitää päästä.

-

-Ja hän meni.

-

-Sairas jäi yksin, ei saanut unta. Lakanat polttivat ruumista ja hän

-tahtoi nousta ylös ja lähteä tanssipaikalla, vaan ei voinut.

-

-Aamulla palasi vaimo, rusoittavana, säkenöivän iloisena.

-

-Mies iloitsi nähdessään häntä sellaisena ja samalla se häntä loukkasi.

-

-Seuraavana ehtoona illallisen jälkeen jäi nainen seurapiiriinsä kun

-mies lähti levolle. Mies valvoi vuoteellaan ja kuuli hänen laulavan

-muille heidän laulujaan.

-

-Seuraavana iltana jäi mieskin toisten luo, sillä hän luuli saavansa

-hauskaa. Mutta seurustelu kävikin äänettömäksi, jäykäksi. Häntä nukutti

-hirveästi, mutta hän ei tahtonut lähteä. Viimein ei auttanut muu. Hän

-nousi ja sanoi hyvät-yöt. Kääntyi sitten vaimonsa puoleen.

-

--- Minä olen luvannut laulaa tänä iltana, sanoi vaimo.

-

-Mies ei ilennyt pyytää vaimoa lähtemään. Ja lähti yksin.

-

-Päästyään huoneeseensa, kuuli hän pianon soivan valssia ja näki

-akkunasta vieraan herran syleilevän vaimoaan rinta rintaan

-puserrettuna, pää herran olkapäätä vasten, ohi liihoitellen.

-

-No ihmeppäs nyt tämä? Hän oli tanssinut erään herran kanssa. Niin,

-mutta hänhän oli sanonut laulavansa?

-

-Viikko tämän jälkeen näki mies kaksi tummaa olentoa puutarhassa

-jasmiinipensaikon takana. Ja tiesi ken oli toinen, sillä hän tunsi

-jokikisen hienon piirteen vaimonsa ruumiista. Ja he syleilivät, kuten

-tanssiessakin, ja he suutelivat. No ihmepäs tämä nyt oli? Jos

-suutelivat. Mutta vaimo oli luvannut suudella vain miestään. Miksi

-pitää mennä lupailemaan sellaista, jota ei voi pitää!

-

-Mies kuoli kohta tämän jälkeen; ja maailma rupesi istumaan oikeutta.

-Vainaja vapautettiin, mutta eloon jäänyt tuomittiin syylliseksi.

-

-Paha kyllä langetettiin tuomio ilman tutkimusta. Paha kyllä ei olisi

-tutkia voitukaan, kun toinen asianomainen oli kuollut.

-

-Siksi pitäisi tuomitseminen yleensä jättää valistuneen tulevaisuuden

-tehtäväksi.

-

-Se, joka ei niin kauan jaksa odottaa, voi tutkia mitä kirjoitettu on.

-Satu Tobiaasta ei ole niinkään typerä, vaikka onkin apokryyfinen; laulu

-Asrasta on siitä vialla, että se on runoutta. Ja "Erään nuoruuden

-ystävän varoitus" on liian moraalinen.

-

-

-

-

-Ihanteellisuuden tavoittelu.

-

-

-Meidän realistisena aikanamme näyttävät elämän ihanteellisuuden

-vaatimukset suunnattomasti suurenevan. Luonnollisesti sentähden, että

-usko toiseen elämään on vähenemässä, joten halutaan elää tässä ainoassa

-elämässä niin mukavasti kuin mahdollista.

-

-Niinpä eräs nuori, kahdenkymmenen korvissa oleva tyttö selitti, ettei

-hän aio mennä naimisiin, sillä hänen maansa laki sallii pulmallisessa

-synnytyksessä surmata äidin, jos siten voidaan pelastaa lapsi. Voisi

-kirjoittaa pari postillaa saarnoja tästä pääjuonesta. Ensin laista,

-vanhasta kristillisestä laista, joka puolustaa sukua yksilöä vastaan;

-toiseksi tytöstä, tuosta ateistisesta, darwinistisesta tytöstä, joka

-pitää yksilöä sukua arvokkaampana.

-

-Kun Gamahut, kuuluisa murhamies, viime talvena mestattiin Pariisissa,

-selitti muudan ateistinen lehti tehtävän väärin, kun otetaan nuoren,

-voimakkaan miehen elämä korvaukseksi ikäkulun mummon hengestä.

-

-Ateistit eivät siis vielä ole muutelleet moraaliaan filosofiansa

-mukaiseksi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Onko välttämätöntä synnyttää lapsia? kysyvät ateistit-malthusiaanit.

-

-Luonnolle se ei ole lainkaan välttämätöntä, sillä kuuden ihmislajin

-sukupuuttoon kuoleminen on sille ihan yhden tekevää kuin muinaisten

-5,000:n ammoniittalajin sukupuutto-surma. Mutta ateisti-naisen elämän

-ilolle on synnyttäminen välttämätöntä, sillä se on sekä terveellistä

-että hauskaa.

-

-Se, että lapsivuoteeseen _saattaa_ kuolla, ei mitenkään jäävää

-avioliittoa. Tuollainen suru on yhtä joutavaa kuin entisten

-kortinpelaajain, jotka keskeyttivät pelinsä ruvetakseen itkemään

-Homeron kuolemaa. Ja yhtä hengenvaarallista on kävellä kadullakin,

-kattotiilet voivat koska tahansa romahtaa niskaan.

-

-Kattotiilejä ei laki vielä ole kieltänyt, vaikka ne ovatkin

-hengenvaarallisia, kuten myös savupiiput, pillastuneet hevoset, järven

-rannat, purjealukset ja etenkin lokomotiivit ja tuliaseet.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Muudan aviopari sai kaksi lasta. Lapset kuolivat lavantautiin. Sitten

-ei heille enää tullut lapsia, mutta rouva hankki kaksi rakkia niiden

-sijaan. Hän eli sitten niiden ja kodin hyväksi, mies siihen luettuna.

-Hän ei koskaan toivonut, että lapset olisivat olleet syntymättä, vaikka

-niistä oli tullut hänelle surua, sillä niistä oli myös aikansa ollut

-iloa. Ja hän ei suosittele hankkimaan rakkikoiria lasten asemasta,

-sillä hän tietää, että myös rakit kuolevat jonkun vuoden päästä.

-

-Tämä nainen on kristitty ja idealisti, mutta hänen ihanteellisuuden

-tarpeensa ovat pienemmät kuin realistien.

-

-

-

-

-Hänen runonsa.

-

-

-Hän oleksii mieluimmin poikamiesten parissa, sillä hänellä on häjy

-vaimo.

-

-Pieni, ruma, häjy, toraava tyranni, joka nauttii lain väärää suojelusta

-naista kohtaan.

-

-Kuullapa miehen puhetta öisin tai aamupuoleen kun viini laskee

-rullakaihteet peittäen nykyisyyden ja antaa menneisyyden valojen

-loistaa! Varsin ominaista.

-

-Tässä äskettäin istui hän sängyn laidalla erään ystävän, näyttelijän,

-luona ja puhui vaimostaan. Otti muinaisuudesta taulun toisensa jälkeen,

-kultaisilta kihlausajoilta, ensimäisiltä aviovuosilta. Ja nykyisyys ja

-mennyt sulautuivat yhteen. Hänellä oli luomakunnan kaunein nainen,

-hellin, älykkäin, kunnokkain. Oikea mestariteos. Mies tunnusti

-tehneeksi usein vääryyttä hänelle, olleensa ilkeä, arvoton vaimolleen.

-

-Pantuaan palttoon päälleen ja tyhjennettyään viimeisen lasin, kävi hän

-yhtäkkiä vakavaksi.

-

--- Yksi vika vain on hänellä kuin muillakin, sillä kukaan ei ole

-virheetön, sanoi mies. Hän ei pidä siitä, että olen poissa kotoa öillä.

-

--- Miksi olet sitten poissa kotoa öillä? tokaisi joku poikamies.

-

--- Miksikö? Miksikö poissa öillä?

-

-Rullakaihteet kohosivat ja päivän valo paljasti koko surkeuden.

-

-Ja me huomasimme hänen suupieltensä kankeista lihaksista ja silmäinsä

-ryppyisistä palteista, että liian kauan oli hän jo tuijottanut Gorgonin

-kilpeen.

-

--- Mutta hän on hyvä sittenkin, lopetti hän ja kompuroi ulos.

-

-Sittenkin!

-

--- Nordau sanoo naista humalaisen miehen runoelmaksi, sanoi poikamies.

-Milloinka kuulemme naisen sepittävän ylistyslaulun miehelle?

-

--- Sitten kun nainen voi rakastaa miestä! vastasi toinen, joka näytti

-hyvin raihnaalta. Mutta sitäpä saa odottaa. Rakastaa on miehinen

-ominaisuus; olla rakastettu naisellinen etuus.

-

--- Mies antaa ja nainen ottaa. Autuaampaa on antaa kuin ottaa. Mutta

-tuhmempaa.

-

--- Tuo hölmö, äskeinen, se yhä tekee runoelmaansa, mutta päivällä,

-selvänä ollessa, se ei suju. Tulee paljasta proosaa. Ymmärrättekö nyt,

-miksi hän on öillä poissa kotoa?

-

-

-

-

-Vanua, vanua!

-

-

-Kun kala alkoi kutea ja lintu olla soitimella, läksivät ihmisten lapset

-kisapaikoilleen parittelemaan. Äidit hepentelivat nuoria narttujaan

-houkuttelemaan koiraita; ompelijattaret panivat vanua leningin

-lanteille ja räätälit täytteitä saketteihin ja bonjoureihin. Ja sitten

-lähdettiin luonnon helmaan valitsemaan sopivaa keskustaa tälle

-luonnolliselle toimitukselle, jota nyt valmisteltiin. Merenranta se

-oli. Sinne tuli tukkukauppias rouvineen ja tyttärineen ja sinne tuli

-luutnantti univormuineen ja velkoineen.

-

-Ja eräänä iltana kun itikat tanssivat ja kissat naukuivat, tanssivat

-tytöt seurahuoneen salissa ja he olivat leikanneet ison lapun pois

-leninkinsä yläpuolesta ja vedättäneet alas rullakaihtimet jotta heidät

-valossa paremmin huomattaisiin. Ja luutnantti nojailihe akkunakomerossa

-tukkukauppiaan tyttäreen ja kysyi silmillään:

-

--- Maksatko sinä minun velkani? Mutta huulet sanoivat: Lupaatko

-rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä?

-

-Ja tukkukauppiaan tytär vastasi silmillään: lupaan, jos sinä teet

-minusta kreivinnan ja viet minut hienoon seurapiiriini, jos annat papan

-pelata korttia kenraaliesi kanssa ja jos mamma saa sinutella

-kreivinnojasi, jos elätät minua kuolemaani asti ja annat minun aina

-vain huvitella.

-

-Luutnantti lupasi ja kauppa oli tehty.

-

-Kaksi vuotta oli mennyt. He istuivat tylsinä ja ikävissään aamunutut

-yllä ja puhuivat pari totuuden yksinkertaista sanaa.

-

--- Vanua! sanoi mies ja osoitti rouvan leninkiä, joka pullistelihe

-tuolin seluksella.

-

--- Vanua! vastasi rouva ja osoitti tohvelillaan herran sortuuttia, joka

-roikkui pyyhintelineellä.

-

-Herra kiersi yötakin ympärilleen eikä vastannut mitään.

-

-Kahden vuoden päästä sattui tukkukauppias tekemään konkurssin. Siten

-tuli mahdottomaksi enempi kortin peluu noiden luvattujen kenraalien

-kanssa ja kreivinnat lakkasivat seurustelemasta mummon kanssa. Tytär ei

-ollut toivottu vieras ja luutnantista alkoi mennä mukiin yksityiselämä

-kotona, etenkin kun apen apurahat loppuivat. Eräänä päivänä kun

-luutnantti oli ollut hyvin totuutta rakastava kreivinnalleen, näki tämä

-syytä olevan ruveta puhumaan yksityiskohdittain.

-

--- Etpä ole enää liian kohtelias minulle, kun tulin köyhäksi, sanoi

-rouva.

-

--- En ole ollut ennenkään, vastasi mies, joten ei siis köyhyys

-yksinomaan...

-

--- Niin, mutta sinä olit kohteliaampi ennen papalle.

-

--- Niin, kun hänen ainoa ansionsa oli se että hän oli rikas. Nyt kun

-hän on kadottanut tämän kunnioitettavan ominaisuuden, en tiedä syytä,

-miksi häntä liiallisesti kunnioittaisin.

-

--- Tunnustat siis suoraan, että nait pelkän rahan vuoksi?

-

--- Tietysti! Onhan kaunista tunnustaa -- hm -- ominaisuuksiaan.

-

--- Etkö häpeä tätä sanoa?

-

--- Juu, kyllä häpeen, mutta et suinkaan sinä voi kuvitella itsellesi,

-että otit minut -- miksi sitä sanotaankaan? -- rakkaudesta? Minä olen

-taipuisa olemaan vakuutettu siitä, että sinä maksoit nuo minun

-vaivaiset kymmenen tuhannen velkani kreivinnan tittelin vastineeksi. Se

-ei ollut kallis. Dickson sai maksaa pari sataa tuhatta päästäkseen

-yksinkertaiseksi aatelismieheksi ja L.O. Smith maksoi kuusikymmentä

-tuhatta Vaasan ritarimerkistä! Minä en ole petkuttanut sinua, sillä

-sinä olet kreivinna, mutta sinä petkutit minua, sillä sinä tarjosit

-rikasta appea ja tässä sitä nyt ollaan köyhänä vävynä! Vanua, vanua!

-Alusta loppuun!

-

--- Niin, mutta minäpä en mennytkään naimisiin rahain vuoksi.

-

--- Et, mutta tittelin, ja -- mutta se nyt on yhdentekevää.

-

--- Sano suoraan vain! Se, joka tohtii hävittää köyhän naisen rahat ...

-voi tohtia mitä tahansa.

-

--- Kuule nyt, puluseni.

-

--- Minä en ole mikään pulu!

-

--- Noo! Myötäjäisiäsi oli kymmenen tuhatta. Tiedätkö, miten paljon

-minulta on kulunut neljänä vuonna? Neljäkymmentä tuhatta! Isäsi karisti

-lisää viisi. Miten paljon olet siis sinä hävittänyt tuon köyhän

-luutnantin rahoja?

-

--- Ettet häpeä! Vaimon kai tässä nyt olisi mieskin elätettävä?

-

--- Ei! Mutta ei saa sanoa, että mies on hävittänyt vaimon rahat, kun he

-yhdessä ovat ne kuluttaneet, ja muuten, vaimonko rahat? Mistä ne rahat

-tulivat? Vaimoko ne kokosi työllä? Älkää _te_ tulko puhumaan rahoista,

-jotka kaikki menette naimisiin rahain vuoksi!

-

--- Ja tällä sinä tahdot ilmaista, että sinä pidät minua kuin jotain

-muuta naista?

-

--- Minä en tahdo mitään ilmaista, koskapa sinä sen huomaat itsekin.

-Kuitenkin: hyvä niinkuin on, sillä jos nyt tahdot kuulla koko totuuden:

-meidän täytyy muuttaa elintapaa kun näin kävi. Etkö haluaisi käyttää

-tilaisuutta hyväksesi ja vapautua, emansipeerautua syömästä armoleipää?

-

--- Tietysti, se on selvä se.

-

--- Vapaudu siis! Tee työtä!

-

--- En minä ole oppinut mitään.

-

--- Tee mitä voit! Hoida kotiasi!

-

--- Eihän se ole työtä.

-

--- Se on totta, se. Siksi täytyy vain jatkaa tyhjän tekemistä.

-Yhteiskunta on määrännyt sinulle sen osan.

-

--- Hieno osa!

-

--- Huomaat nyt!

-

--- Kyllä. Olen tuomittu kuolinpäiviini syömään miehen leipää. Kun ei

-isäni enää voinut minua elättää, vei äiti minut markkinoille

-keksiäkseen jonkun, joka voi minut elättää.

-

--- Ja keksi minut. Siten kohosi isäsi luotto ja minä olen luultavasti

-monin kerroin hankkinut hänelle takaisin sen, mitä hän kulutti minun

-vuokseni. Niin on asiat ja minkäs mielestäsi niille tekee?

-

--- Ei mitään!

-

--- Ei. En minäkään tiedä minkä tekee. Sellaista se on: onteloa,

-täytettyä. Vanua! Silkkaa vanua!

-

-Luutnantti tuli kärtyiseksi ja rouva onnettomaksi. Kahden vuoden päästä

-olivat he eronneet. Luutnantti tuomittiin maksamaan rouvalle

-elinkautinen eläke.

-

--- Ne on vähän kalliita peliä nuo tuollaiset, tuumi kapteeni

-päivällisillä kellarilla kerran.

-

--- Hyvä tavara, vahva hinta, sanoi luutnantti, mutta kun se on niin

-kallista, niin pitäisi edes saada koetella ensin.

-

-

-

-

-Afääriä.

-

-

-Mikäs sen tietää, rakastiko tyttö häntä, sillä poika se kosi ja tyttö

-tahtoi mielellään naimisiin. Mutta poika oli rakastunut tyttöön. Ei

-tiennyt, tytön kauneuden, hyveiden, pikku vikain vai hänen

-älykkäisyytensäkö vuoksi, tiesi vain, että rakasti. Sitten alkoi hän

-käydä iltaisin tytön kotona. Ja sitten valmistautuivat he tulevaan

-yhdyselämään käymällä teatterissa, konserteissa ja tanssiaisissa.

-

-Eräänä iltana kun he olivat päässeet perähuoneen sohvaan ja tyttö

-nojaili niskatukkaansa hänen englantilaiseen paidanrintaansa, sanoi

-tyttö:

-

--- Robert, rakastatko sinä minua?

-

--- No kysytkin nyt sitä!

-

--- Sitten et suutu, jos pyydän sinulta jotain.

-

--- Suutu! Ah!

-

--- Tiedätkö sinä, että minulla on myötäjäisiä?

-

--- En.

-

--- On, neljätuhatta kruunua korkoja, puolet Pekan nuppineulatehtaassa,

-puolet Paavon sinkkikaivoksissa.

-

--- Vähät niistä! Minä en ole ottanut sinua rahain vuoksi, sillä minä en

-tiennyt, että sinulla on rahoja.

-

--- Niin, sinä olet sellainen, Robert, mutta kaikki miehet eivät ole

-sellaisia.

-

--- No mitä sinä nyt oikein tahdot?

-

--- Niin, näes, minä olen jäsenenä Yhdistyksessä Naidun naisen

-omistusoikeuden hankkimiseksi ja minä tahtoisin näyttää esimerkkiä

-maailmalle. Tehdään sentähden sellainen sopimus, että minä saan pitää

-korkoni. Eihän tiedä, mitä voi tapahtua. Etkö sinäkin tahdo tulla

-yhdistykseen?

-

--- En, ystäväiseni, vastasi Robert, en ollenkaan, sillä oikean

-avioliiton tulee perustua samoille oikeuksille, samoille

-velvollisuuksille. Jos naidulla naisella tulee olla omistusoikeus,

-tulee myös naineella miehellä olla. Tämän on laki jo oivaltanut ja

-siksi on säädetty asetus avioehdosta.

-

--- Mikä se on?

-

--- Pitäisihän sinun se toki tietää, ennenkun haluat ruveta lakia

-uudestaan säätelemään! Kas, se on sellainen pieni laki, jonka nojalla

-kukin saa pitää omaisuutensa!

-

--- Niin, mutta sehän on juuri naidun naisen omistusoikeus!

-

--- Aivan niin. Mutta se on samalla naineen miehen omistusoikeus.

-Tahdotko, että laadimme avioehtokirjat?

-

--- Hm! Sitä en ole tullut ajatelleeksi.

-

--- Ei, mutta, pikku ystäväni, täytyyhän toki vähän ajatella ennenkun

-ryhtyy tällaiseen. Minä pidän omat ja sinä omat korkosi! Kumpikin

-omillaan! Sehän on oikeutta? Vai mitä!

-

--- On, on!

-

-Ja sitten he menivät naimisiin avioehdolla. Herrasta oli vähän

-arkipäiväistä se että morsian puhui afääreistä, kun hän itse ei ollut

-koskaan ottanut niitä puheeksi. Mutta oli hyvillään kuitenkin ajaessaan

-maatilalleen ja viedessään nuorta rouvaansa kotiin.

-

-Vuosi kului, tuli pienokainen. Robert-herran tila oli kyllin suuri

-elättämään vaimon ja lapsen, mutta siitä ei herunut palmuhuoneisiin ja

-berliniläisiin. Mutta lapsivuoteen jälkeen oli rouva tullut huonoksi

-eikä voinut lähteä ulkosalle. Rockelstan paroonilla oli palmuhuone,

-jossa paronitar kävi kävelemässä. Robert-herralle vihjattiin, että

-hänen olisi myös rakennettava palmuhuone. Ei sitä kannattanut, sillä se

-maksoi kuusituhatta kruunua, tilan koko vuositulot. Viimein täytyi

-hänen se rakentaa, sillä tohtori oli määrännyt. Robert-herra noitui

-tohtoria, uutta kotityrannia, ja tuumi että miksei hän yhdellä tiellä

-määrännyt matkaa Afrikaan tai hovilinnaa tai jotain Meissonierin

-taulua. Mutta vain itsekseen, samoin kuin teki senkin huomion, ettei

-talon budgetti ollut mitenkään vaurastunut rouvan koroista. Vain

-itsekseen.

-

-Ja rouva sai palmuhuoneensa, mutta se maksoi tosin vain kolmetuhatta

-kruunua. Palmut eivät kuitenkaan olleet kelvollisia ja rouvan päätä

-alkoi syksyllä kivistellä. Tohtori selitti, ettei maaseutuilma sopinut

-rouvalle ja että heidän oli asuttava kaupungissa talvella.

-

-Mies ei voisi asua kaupungissa, sillä tila menisi hunningolle, eikä

-hänellä ollut varaa pitää huoneustoa kaupungissa.

-

--- Eikö ollut varaa?

-

--- Ei ollut! Mutta rouvalla pitäisi olla, hän kokosi korkoja.

-

--- Jaaha, mies tahtoi käsiksi hänen vähiin rahoihinsa!

-

--- Eipäs. Hän ei tahtonut rouvaa rakentamaan itselleen palmuhuonetta,

-hän ei tahtonut rouvaa pitämään miehelle eri huoneustoa, mutta hän ei

-jaksanut käsittää...

-

--- Mitä ei käsittää.

-

--- No, se nyt on samantekevää!

-

--- Aha, vai samantekevää! Mies tahtoi käsiksi hänen rahoihinsa.

-

--- Ei, mutta rouva tahtoi miehen, sillä vielä ei ollut mies nähnyt niin

-vilausta rouvan rahoista, vaikka he olivat toimineet rouvan pään mukaan

-ja jakaneet.

-

--- Jaha, rouvanko siis piti elättää miestään.

-

--- Eikä. Miehen mielestä he vain kustantaisivat taloa molemmat. Siten

-ei rouvasta olisi vaikeaa olla miehen elättinä ja sitähän rouva oli

-tahtonutkin!

-

--- Ehkäpä! Niin, ihan niin: mies oli oikeassa! Rouva kirjoittaisi

-papalle ja tahtoisi korkoja!

-

-Hän kirjoitti papalle, joka pitkän kirjevaihdon päälle valitteli, että

-tytär oli mennyt raukalle, joka ei kyennyt elättämään itse vaimoaan ja

-lastaan, vaan hävittää vaimon rahat. Viimein tipautti hän kolme tuhatta

-kruunua. Tehdasafäärit olivat huonolla kannalla, ja osakkeet eivät

-olleet antaneet hyvin osinkoa.

-

-Nyt täytyi heidän lähteä Tukholmaan, sillä rouva se nyt kustansi. Tätä

-eivät Robert-herran kassakirjat voineet hyväksyä. Sillä talous maalla

-maksoi kuusituhatta kruunua, josta rouvan olisi pitänyt ottaa osalleen

-puolet. Mutta mitäs sillä nyt väliä!

-

-Seuraavana vuonna ei tullut korkoja lainkaan, sillä tehdasafäärit eivät

-käyneet lainkaan. Nyt oli rouva pakotettu syömään toisen leipää.

-Katkeraa, katkeraa! Mies ei koskaan sanaa kurahtanut, mutta rouva sitä

-enemmän. Hän valitteli aamusta iltaan, että hän kostuttaa nöyryytyksen

-kyyneleillä kovaa leipäänsä. Mutta kyynel on tavattoman joutuisa

-kuivamaan ja rouva tuli pian jälleen iloiseksi eikä tullut paljoa

-sittenkään pahoilleen kun seuraavana vuonna sai kuulla, että yhtiöt

-molemmat olivat menneet nurin.

-

-Ja he lähtivät talveksi Tukholmaan ja siellä pyhittiin poskilta pois

-viimeiset kyynelten merkit.

-

-Keväällä Robert-herra sairastui ja kuoli, kuoli paljon joutuummin kuin

-romaanin lopuksi sopisi kuolla. Ja uskotut miehet tulivat ja tekivät

-kalunkirjoituksen ja sen tehtyään tulivat he siihen johtopäätökseen,

-ettei rouva, kiitos ja kunnia avioehdon, saisi niin äyriä periä; talo

-myytiin ja myös huonekalut; varat pantiin holhouskamariin ja rouva sai

-laputtaa papan luo kotiin.

-

--- Mutta pappakos oli sapessaan! Vihovietävän ideat, sanoi!

-

--- Onpas, tuumi rouva, lainsäädännössä vika sittenkin; sitähän minä

-aina sanoin! Ei, kyllä naidun naisen omistusoikeus on paljoa parempi.

-

-Tämän kaskun kertoja tuumi, että kyllä naineen miehen omistusoikeus on

-vielä sitäkin parempi, mutta kertojahan oli mies ja viis siis hänen

-sanoistaan.

-

-

-

-

-Taikauskoa.

-

-

-Naisten ihanteellisuuden vaatimukset miehen suhteen eivät tosiaan ole

-pienet. He eivät vaadi muun muassa enempää eikä vähempää kuin että

-miehen on "uskottava naiseen". Miten ylevästi harmissaan huudahti tässä

-äskettäin muudan vallasnainen, joka ei käsittänyt Villisorsaa: "Hän ei

-usko naiseen enää!"

-

-Se on: siis on hän kuollut, kuollut ihmisenä ja kirjailijana.

-

-Mitä sitten nyt oikein on tuo: uskoa naiseen?

-

-Kai jotain ihka erityistä. Sanotaan että uskotaan Jumalaan tai ei

-uskota Jumalaan, elämään tämän jälkeen, hyveen voittoon tai muuhun

-sellaiseen. Mutta uskoa naiseen? Uskoa mieheen, sitä käsitettä ei ole

-olemassa. Uskoa naisväkeen ei myöskään merkitse mitään. Uskoa naisiin,

--- ei, uskoa naiseen se pitää olla. Ei myös kelpaa, jos sanoo uskovansa

-naisesta jotain hyvää tai pahaa; pitää sanoa uskovansa naiseen.

-

-Analogisesti tämä olisi sama kuin sanoa: uskon että nainen on olemassa,

-kuten Jumala on olemassa; ja: uskon että hänessä yhdistyvät kaikki

-hyvät ominaisuudet, pahoja ei ole.

-

-Mutta tämähän ei ole mitään muuta kuin vanhaa satua enkelistä,

-sinisestä linnusta, immistä ja lemmestä ja sen sellaista.

-

-Uskoa naiseen!

-

-Ajanlaskumme alussa yritettiin suuremmoisesti luoda uskoa mieheen,

-nikkarin poikaan. Yritys sujui hyvin parisen sataa vuotta. Mutta vuonna

-323 teki Fausta (naimisissa Constantinus Suurella) kristinopin

-valtiouskonnoksi. Siitä alkaen väheni Kristuksen palveleminen ja

-Maria-kultti alkoi. Äiti oli pojan edellä ja poika saa väistyä

-taemmaksi. Mutta entäs isä? Mies? Timmermanni? Hänet jätettiin silleen!

-Muitta mutkitta. Ja keskiaikana on mies polvillaan naisen edessä,

-äidin, naaraan.

-

-Äly hoi!

-

-Nainen erehtyi, kun teki miehen perheen edusmieheksi ja sitten myös

-valtion. Siksi tuntuu nyt miehestä niin raskaalta joutua viralta.

-

-"Luomakunnan herroiksi" sanovat naiset miehiä vain leikillä, mutta

-maljat naiselle, ne ovat totta ne.

-

-Naisen ylivalta on pysynyt vankkana ja henkii taiteessa, symboliikassa.

-Michel Angelo tekee Kristuksen Viimeisessä tuomiossaan naiseksi ja

-Pietàssa panee hän täysikäisen miehen äidin polville kuin sylivauvan.

-Tasavalta kuvataan aina naiseksi, sekä Sveitsissä että Ranskassa.

-

-Heinäkuun muistopylväässä on vapaus nainen, samoin myös Bavaria

-Müchenin edustalla ja Svea Davidssonin talolla.

-

-Naisen väittää eräs uudenaikainen, mutta hyvin alakuloinen

-koiraskirjailija olevan korkeammalla siveysasteella kuin miehen. Se on

-pötyä! Petetyn koiraan veren pakkautumista! Naiset ovat ihan yhtä

-suuria kaljahousuja kuin mieskin, ellei mies ole korkeammalla. Nainen

-on keksinyt hemmen myymisen, keksinyt prostitutsioonin, keksinyt

-avioliiton. Avioliitto on naiselle elinkorko, jonka jälkeen hän usein

-vielä saa eläkkeen, nainen nimittäin; sillä mies ei saa eläkettä naisen

-kuoltua.

-

-Ei myöskään ylioppilas, jos tahtoisi naida naisprofessorin, saa

-professorin titteliä.

-

-Rohkeus on hyve, sanotaan. Mutta siinä hyveessä on nainen kehnompi kuin

-mies, sillä hän menee piiloon, kun mies lähtee sotaan. Blenda ja Jeanne

-d'Arc ovat pari kärpästä, jotka eivät kesää tee ja Blendan

-taistelutapaa pitäisi sitä paitse mies alhaisena.

-

-Miehen alamaisuudesta se johtuu, että nainen voi olla julkeampi

-arkielämässä. Syyttäköön vain nainen sitä, ettei häntä ole laskettu

-sotaan; ei auta, hän on aina saanut mitä on tahtonut. Hän heitti miehen

-niskoille sodan käynnin "raakaa" voimaa vastaan; itse hän päätti käydä

-sotaa älyllä, kavaluudella ja viimein, kuten nykyään, valeella, kun hän

-uskottelee olevansa orjatar ja jumalaisolento samalla kertaa.

-

-Puhutaan niin paljon vietellyistä tytöistä. Onhan niitäkin, en vastaan

-väitä, mutta minäpä kerron vietellyistä pojista, näyttääkseni, että on

-_niitäkin_, en väittääkseni, että kaikki pojat ovat vieteltyjä ja

-etteivät tytöt ole koskaan viettelijöitä. Tahdon sillä myös osoittaa,

-että on vaarallista nuorten poikien "uskoa naiseen" kuten johonkin

-mallikelpoisuuteen, puhtaaseen, virheettömään olentoon tai sen

-semmoiseen. Ja samalla huomauttaa, että miehen "aistillinen" rakkaus on

-puhtaampaa kuin naisen, sillä siinä ei ole tavallisesti taloudellisten

-etujen syrjävaikuttimia, jotka ovat naisen, yhteiskuntaolojen kautta,

-paha kyllä, saastuttaneet.

-

-Äitinä olo, se on kunnia, mutta äidiksi tullessa tietysti tapahtuu

-viettely. Hierokaamme siis tuosta rumasta "viettelijä" sanasta pois

-edes joku siihen väärin räiskytetty tahra.

-

-Mies, joka on hyvässä taloudellisessa asemassa ja takaa vaimolleen

-elinkoron, voi saada "vietellä" minkä tytön tahansa, ja laillistuttaa

-tekonsa, vieläpä kirkon siunauksellakin.

-

-Äidithän haalaavat sitä tarkoitusta varten tyttäriään kylpylaitoksiin

-ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevaa "viettelijää" halutaan ihan

-avoimin sylin.

-

-Viettelijä on vain se, joka lähtee matkaansa maksamatta. Yksikään

-nainen ei ole vielä poistuessaan maksanut. Avioliiton tulee perustua

-hartaaseen rakkauteen, joka ei tee laskelmia, sanoo mies. Kyllä! Mutta

-se perustuukin etupäässä miehen maksulle. Muuten se ei ole totista

-avioliittoa lain ja Jumalan edessä!

-

-Nainenhan antaa lapselle elon, sanotaan puolustellen; se on totta,

-mutta mies antaa sekä vaimolle että lapselle elot.

-

-Mutta tokkohan naisesta, joka ei synnytä lapsia miehelle, joka ei tahdo

-tai ei voi synnyttää lapsia, tuntuu vastenmieliseltä ottaa elatuksensa

-(maksua) mieheltä aviohemmestä? Eipä siltä näytä. Ikävä kyllä, näyttää

-paremminkin olevan syytä pelätä, että naiset itse ovat tahtoneet

-itselleen juuri tällaisia oloja, muuten ne eivät olisi sellaiset. On

-hyvä, jos he niistä pyrkivät pois, mutta heidän asemansa voi muuttua

-ainoastaan siten, että he valtaavat olemassa olon keinot itselleen ja

-valtaus käy joko taistelulla tai kompromissilla.

-

-Emansipatsioni tahtoo riistää mieheltä olemassa olon keinot, sosialismi

-tahtoo ne jakaa miesten ja naisten välillä! Kumpi on parempaa?

-

-       *       *       *       *       *

-

-Barbisonissa, taiteilijasiirtolassa, oli nuori englantilainen maalari,

-haaveilija, viaton, kokematon. Hän oli aina uskonut naiseen ja ajatteli

-suuria hänestä.

-

-Hän rakastui kylän porttoon ja ilmaisi tälle rakkautensa. Nainen

-suostui häneen kun mies lupasi naida hänet.

-

-Menivät kihloihin.

-

-Toverit pitivät velvollisuutenaan huomauttaa pojalle, mikä nainen

-oikeastaan luontoaan ja ammattiaan oli. Hän vastasi että nuo puheet

-olivat panetteluja ja että hän tiesi naisensa viattomaksi.

-

-Toverit todistivat hänen erehtyneen. Hän vastasi, että he valehtelivat,

-olivat kyynillisiä ja muuta jos jotain, ja hän vakuutti, etteivät he

-voineet järkyttää hänen uskoaan naiseen.

-

-Oli sitten kansanjuhlat ja tanssit kylässä.

-

-Englantilainen oli tansseissa morsiamineen. Julmaa nähdä! Nainen

-koreillen kuin kummitus, silmänalukset ruskeat; vanha, yövalvonnasta

-pilautunut; liukuili entisiin ostajiinsa: sulhanen onnellisena,

-ylpeänä, viattomana, talonpoikain ivan esineenä.

-

-Mutta sulhanen ei huomannut mitään, ei nähnyt mitään muuta kuin

-naisensa. Sillä hän rakasti häntä. Jos hän olisi tavannut tytön jonkun

-miehen kanssa vaikkapa itse työssä, olisi hän keksinyt verukkeita tytön

-puolustukseksi tai ei olisi uskonut silmiään.

-

-Kas se on miehen rakkautta se. Hän rakastaa. Miksi? Siksi että

-rakastaa. Motiivit? Vain rakastaa. Pyyteet? Että vain rakastaa.

-

-Toverit surkuttelevat häntä ja sanovat syyksi hänen kokemattomuutensa.

-

--- Hyveen palkka, sanovat toverit vaikkeivät ole lukeneet Avioelämän

-ensimäistä osaa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Toinen poika, josta minun piti puhua, oli ollut mallikelpoinen aina

-kolmenkymmenen ikäiseksi. Oli hyvästä perheestä; sisar hänellä oli

-naimisissa erään loistorykmentin upseerin kanssa ja itse oli hän

-virassa, minkä merkkinä oli kolmikulmainen hattu ja kalunat.

-

-Hän oli varhain vakaa mies. Hänellä oli koira, hän nuuskasi, käytti

-Spanjan ruokoista keppiä ja vanhan miehen vaatteita.

-

-Ja ottipa sitten kerran ja rakastui yleiseen naiseen. No meidän

-idealistirouvamme eivät tosin vaadi, että miehen on uskottava

-yleiseenkin naiseen, mutta hän, ystävämme, hän uskoi. Hän tiesi

-tietysti koko tuon naisen elämän, mutta sittenkin hän häntä rakasti.

-Hän rakasti niin, että rikkoi yhteiskunnalliset lait tyydyttääkseen

-hänen loistonhimoaan, seurauksena se, että eroitettiin virasta. Hän

-matkusti naisen kanssa Amerikaan ja meni naimisiin. Sitten en heistä

-tiedä.

-

-Eräästä naisesta, jolle minä tämän tarinan kerroin, teki nainen

-komeasti, kun lähti miehen kanssa. Oli vain luonnollista hänestä se,

-että mies naista rakasti.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tulliportin kadun varrella asui vanha hutka, joka oli vetäytynyt

-yksityiselämään afääristään ja oli nyt noin neljänkymmenen viiden

-korvissa. Hänellä oli kolme märkäsilmäistä King-Charles koiraa. Hänellä

-oli harmaansekainen tukka ja hän käytti aina surupukua.

-

-Kaunismuotoinen ja aatelissukuinen aliluutnantti rakastui häneen. Hänen

-rakkautensa todisteeksi vaati nainen, että aliluutnantti kävelisi hänen

-kanssaan käsikynkkää keskellä päivää Kuningattaren kadulla.

-

-Hän käveli; sai potkut virasta ja katosi. Sitten tuli notaari. Nuori,

-komea ja hyvin kokenut rakkauden praktiikassa. Rakastui hänkin, ehkä

-tosissaan ensi kertaa eläessään. He menivät naimisiin.

-

-Vähääkään pelkäämättä tulevansa naurettavaksi meni hän kadulle

-lohduttelemaan noita kolmea märkäsilmäistä koirarakkia.

-

-Sitten kuoli nainen ja notaari suri häntä kauheasti. Minä näin hänen

-monta aikaa sen jälkeen kulkevan noiden kolmen koirarakin kanssa

-Uudelle kirkkomaalle. Sitä että hän päätti päivänsä nimen väärentäjänä

-vankeudessa, ei minun pitäisi kertoa, sillä se kai ei johtunut hänen

-rakkaudestaan eikä kuulune asiaan. Kuulune!

-

-Otapas ja tiedä?

-

-Sommittelunovellissa olisi tietysti kirjailijan velvollisuus ollut

-antaa kaikkien näiden seikkain määrätä kokonaistuloksen. Lopuksi olisi

-silloin tietysti tullut: hän teki velkoja hankkiakseen vasikkakotlettia

-rakeille ja siksi piti hänen väärentää nimiä.

-

-Mutta tämä ei liene todenmukaista. Mutta totta on, että hän uskoi

-naiseen!

-

-

-

-

-Hänen piikansa eli debet ja kredit.

-

-

-Mr Blackwood oli veistämön päällikkönä Brooklynissä ja oli nainut miss

-Danckwardin, joka toi myötäjäisinä moderneja katsantokantoja. Ettei

-tarvitsisi nähdä rakastettua vaimoaan piikana, oli mr Blackwood

-asettunut vaimoineen täyshoitoon erääseen boarding-houseen.

-

-Rouva, jolla ei ollut mitään tekemistä, kulutti päivänsä musiikilla ja

-biljardipelillä sekä puolet öitään krokilla ja keskusteluilla

-naisasiasta.

-

-Miehellä oli 5,000 dollarin palkka, jonka hän säännöllisesti jätti

-vaimon hallinnolliseen käyttöön. Rouvalla oli 500 dollaria taskurahoja,

-joita hän sai käyttää mihin huvitti.

-

-Sitten tuli lapsi. Hankittiin lapsenpiika, joka 100 dollarilla otti

-kalliit äidin huolet sydämelleen.

-

-Kaksi lasta lisää. Ja katso, lapset kasvoivat ja kaksi vanhinta alkoi

-käydä koulua. Mutta rouvalla oli ikävä eikä kuitenkaan mitään

-tekemistä.

-

-Eräänä päivänä tuli hän humalassa aamiaiselle.

-

-Mies tohti johdattaa hänen mieleensä, ettei moinen ollut soveliasta.

-Rouva sai hermotäristyksen ja hänet kannettiin sänkyyn ja kaikki

-perheen ystävättäret kävivät hänen luonaan kukkaistervehdyksillä.

-

--- Minkätähden sinä juot, ystäväni? kysyi mies niin hellästi kuin

-suinkin. Suretko jotakin?

-

--- Miksen surisi minä, jonka elämä on mennyt hukkaan?

-

--- Mennyt hukkaan? Sinä olet synnyttänyt kolme lasta ja voisit käyttää

-aikasi heitä kasvattaaksesi.

-

--- Minä en sovellu lapsille.

-

--- Hm, hm! Sinä et sovellu lapsille. Mutta sinun tulisi koettaa

-sovelluttaa itseäsi lapsille; se on työtä yhteiskunnan hyväksi ja

-kunniakas elämäntehtävä, kunniakkaampi kuin veistämönpäällikön virka.

-

--- Niin, jos olisin vapaa.

-

--- Sinä olet vapaampi kuin minä. Minä olen sinun hallintosi alla. Sinä

-määräät minun tulojeni käytön. Sinulla on 500 dollaria taskurahoja

-käytettävänä mielin määrin, mutta minulla ei ole taskurahoja yhtään.

-Minun täytyy kerjätä kassasta, se on sinulta, kun tahdon tupakkarahoja.

-Etkö olekin vapaampi kuin minä?

-

-Rouva ei vastannut, mutta koetteli ajatella. Tuloksena oli se että he

-päättivät ruveta pitämään omaa taloutta. Ja rupesivat.

-

-"Kallis ystäväni", kirjoitti rouva Blackwood joku aika sen jälkeen

-eräälle ystävättärelleen, "minä kärsin ja olen kuolon väsynyt. Mutta

-minä tahdon kärsiä loppuun saakka, sillä ei elämässä ole mitään enää

-onnettomalle naiselle, jolla ei ole mitään minkä hyväksi elää. Minä

-tahdon näyttää maailmalle, että minä en voi alistua syömään miehen

-armoleipää, ja siksi tahdon minä tappaa itseni -- työllä..."

-

-Hän nousi ylös ensimäisenä aamuna kello 9 ja siivosi miehen huoneen.

-Sitten eroitti hän kyökkipiian palveluksesta ja meni ostoksille

-kello 11.

-

-Kun mies tuli kello 1 kotiin aamiaiselle, ei ruoka ollut kelvollista.

-Piian vika.

-

-Rouva oli hirveän väsynyt ja itki. Mies ei hennonut valittaa. Ja hän

-söi kärventyneen kotletin ja lähti toimeensa. Mutta virkkoi

-lähtiessään: -- Älähän vain liiaksi vaivaa itseäsi, ystäväni! --

-

-Illalla oli rouva niin väsynyt että hänen täytyi jättää yksi partiia

-pelaamatta ja hän meni levolle kello 10. Seuraavana aamuna kun mr.

-Blackwood meni hyvää huomenta sanomaan, hämmästyi hän kun rouva näytti

-niin terveeltä.

-

--- Olet nukkunut hyvin, ystäväni? kysyi hän.

-

--- Miten niin? vastasi rouva.

-

--- Kun sinä näytät niin terveeltä.

-

--- Näy-tänkö -- minä -- terveeltä?

-

--- Näytät. Pieni puuha tekee sinulle hyvää.

-

--- Pieni? Onko tämä pientä? Mikähän sinusta sitten olisi kylliksi!

-

--- No, no, no, en minä tarkoittanut pahaa.

-

--- Et, sinä tarkoitit, että minä teen työtä liian vähän. Vaikka minä

-olen kuin piika siivonnut sinun huoneesi ja paahtunut hellan ääressä.

-Etkä sinä tietysti sitä tunnusta, että minä olen sinun piikasi.

-

-Mennessään sanoi mies piialle:

-

--- Teidän on noustava ylös kello 7 siistimään minun huonettani. Rouvan

-ei tarvitse toimittaa teidän tehtäviänne.

-

-Illalla tuli mr. Blackwood kotiin hyvin iloissaan; mutta rouva oli

-vihoissaan.

-

--- Miksen saa siivota sinun huonettasi? kysyi hän.

-

--- Siksi, että minä en tahdo, että sinä olet minun piikani.

-

--- Ja mikset sinä sitä tahdo?

-

--- Siksi että se vaivaa minua!

-

--- Mutta ei vaivaa se, että minä laitan sinun ruokasi ja hoidan sinun

-lapsiasi?

-

-Nyt kävi mies miettiväiseksi. Ajaessaan tramwaylla Brooklyniin, mietti

-hän miten olla kuin eleä.

-

-Kun hän palasi kotiin illalla, oli hän mietteissään päässyt aika

-pitkälle.

-

--- Kuules nyt, ystäväni, sanoi hän; minä olen ajatellut paljon sinun

-asemaasi kodissa ja minä en tietysti tahdo, että sinä olet minun

-piikani. Minä olen senvuoksi tuumiskellut, että tehtäisiin näin. Minä

-rupeen sinulle täyshoitoon ja maksan asunnostani. Silloin olet sinä

-herrana talossa ja minä käyn täällä syömässä maksulla.

-

--- Mitä sinä tarkoitat? kysyi rouva vähän levottomana.

-

--- Sitä, mitä sanonkin. Me siis oletamme että sinulla on boarding-house

-ja minä olen siinä täyshoidolla. Me oletamme vain.

-

--- No, anna tulla; mitä sinä maksat?

-

--- Minä maksan tietysti niin paljon, ettei sinun tarvitse ajatella,

-että minä jään velkaa sinulle. Minun asemani tulee myös siten

-mukavammaksi, sillä niin en joudu saamaan mitään armosta.

-

--- Armosta?

-

--- Niin, sinä paiskaat eteeni puoliraakoja ruokia ja jankutat

-alituisesti, että olet minun piikani, ja että teet minulle työtä

-ilmaiseksi.

-

--- No mitä sinä oikein haluat sanoa?

-

--- Onko mielestäsi 3 dollaria päivässä kyllä minun täyshoidostani?

-Boarding-housessa saan sen 2 dollarilla.

-

--- Kyllä siinä 3 dollarissa on kyllin.

-

--- No hyvä. Siitä tulee tasaluvuissa 1,000 dollaria. Ja tästä saat ne

-etukäteen!

-

-Hän asetti pöydälle laskun.

-

--- Kas tässä jaoittelu, sanoi.

-

-    Vuokraan ................. 500 dollaria

-    Lapsenpiian palkka ....... 100    "

-    Keittäjättären palkka .... 150    "

-    Vaimon vivre ............. 500    "

-    Vaimon puetus ............ 500    "

-    Lapsenpiian vivre ........ 300    "

-    Keittäjättären vivre ..... 300    "

-    Lasten vivre ............. 700    "

-    S:n puetus ............... 500    "

-    Lämpö, valo, apuun ....... 500    "

-                             4,050 dollaria

-

--- Ja'a nyt tämä 2:lla, koska me ositamme tasan, ja jäännös on 2,025

-dollaria. Vähennä minun l,000:teni ja anna minulle 1,025 dollaria. Jos

-sattuu olemaan mukanasi, sitä parempi.

-

--- Ositamme tasan! änkytti rouva. -- Pitääkö minun maksaa sinulle?

-

--- Tietysti, jos ollaan suhteellisia. Minä maksan puolet sinun

-vivrestäsi, puolet lasten. Vai tahdotko, että minä maksan kaikki,

-4,050. No hyvä, minä maksan sitten 4,050 dollaria + 1,000 dollaria

-täyshoidostani. Mutta minä maksan erityisesti vuokran, ruoka-aineet,

-valon, lämmön, serviisit. Mitä minä siis saan täyshoitomaksullani?

-Ruuan laitetuksi 4,050 dollarilla.

-

-Jos minä nyt tästä tosiaan vähennän puolet, sen mitä olen velvollinen

-maksamaan, 2,025 dollaria, niin jää 2,025 dollaria ruuan laitatukseen.

-Mutta koska minä maksan erityisesti kyökkipiialle ruuan laittamisesta,

-miten voin minä siis joutua maksamaan 2,025 dollaria ruuan

-laittamisesta ja kuitenkin vielä lisäksi 1,000 dollaria.

-

--- En minä ymmärrä!

-

--- En minäkään. Mutta sen minä tiedän, etten minä ole sinulle velkaa

-mitään, kun minä elätän sinut, kaikki sinun lapsesi, kaikki piikasi,

-jotka tekevät sinun työsi, jota sinä pidät minun työni veroisena tai

-sitä suurempana. Vaikka työsi olisikin enemmän arvoista, niin saathan

-sinä 500 dollaria erityisesti siitä, eristettynä talousmenoista, jota

-vastoin minä en eristä itselleni mitään.

-

--- Johan minä sanoin, etten minä ymmärrä sinun laskelmiasi.

-

--- Enkä minäkään. Ehkä siis jätämme tuon täyshoitopuuhan. Taitaa olla

-parasta. Ja selvitämme vain talouden tulot ja menot. Mutta ehkäpä

-tahdot nähdä konttosi, katsos tätä.

-

-An rouva Blackwood kotiavusta rouva Blackwoodin kyökkipiialle ja

-lapsenpiialle:

-

-    Vivre & vuokra ............ 1,000 dollaria

-    Puetus ....................   500    "

-    Huvit .....................   100    "

-    Käteistä taskurahaa .......   500    "

-    Hänen lastensa vivre ...... 1,200    "

-    Ja kasvatus ...............   600    "

-    Piiat, jotka toimittavat

-      hänen kotiaskareensa ....   850    "

-                                4,750 dollaria.

-

-                    Maksettu: m:r Blackwood

-                      Veistämön päällikkö.

-

--- On hävytöntä tuoda laskuja vaimolleen.

-

--- Vastalaskuja, ystäväni. Eikä sinun tarvitse niitäkään maksaa, sillä

-minä maksan laskut kaikki.

-

-Rouva mytisteli paperin ruttuun.

-

--- Pitääkö minun maksaa sinun lastesikin kasvatus.

-

--- Ei, se on minun maksettava ja sen minä maksan ja maksanpa vielä

-sinunkin lastesi kasvatuksen. Minä, yksinäni! Mutta sinä et maksa niin

-sentin pyöreää minun lapsistani. Onko tämä tasapuolista? Mutta minä

-vähennän pois minun lasteni ja minun piikojeni elatuksen: ja sinä saat

-vielä 2,100 dollaria minun piioilleni antamastasi kotiavusta. Vieläkö

-tahdot laskelmia?

-

-Rouva ei tahtonut, ei milloinkaan enää!

-

-

-

-

-Perheen elättäjä.

-

-

-Hän herää aamulla nähtyään pahoja unia langenneista vekseleistä ja

-painoon ehtimättömistä käsikirjoituksista. Tuskan hiki tukassa, posket

-tärisevät pukeutuessa. Mutta hän kuulee lasten livertelevän viereisessä

-huoneessa, ja hän huuhtoo kylmää päätään kylmässä vedessä, juo

-kahvinsa, jonka keittää itse ettei tarvitsisi näin aikaisin, kello

-puoli kahdeksan herättää lapsenpiika-parkaa. Sitten korjaa hän

-vuoteensa, harjaa vaatteensa ja istuutuu kirjoittamaan.

-

-Kuume nousee, kuume, joka luo hourekuvia paikoista, joita hän ei ole

-koskaan nähnyt, seuduista, joita ei milloinkaan ole ollut, ihmisistä,

-joita et löydä osoitekalenterista. Kirjoitusten ääressä on kuoleman

-kauhu. Ajatusten tulee olla selviä, sanain korrekteja ja maalaavia,

-tyyli kelvollista, toiminnan pitää olla vilkas, mielenkiinto ei saa

-laimeta, kuvailun pitää käydä repäisevästi, repliikit säkenöiviä. Ja

-hänelle irvistelevät yleisön automaatit, joiden aivot hänen tulee vetää

-vireeseen, arvostelijat kateuden kakkulat nenällä, jotka hänen täytyy

-pakottaa suopeiksi; kustantajan nyreä naama, joka hänen täytyy

-kirkastaa. Hän ehkä näkee jurymiesten istuvan mustan pöydän ympärillä

-raamattu keskessä, hän kuulee hiljaa narahtavan vankilan portin, jossa

-vapaa-ajattelijat saavat sovittaa sen rikoksen, että ovat ajatelleet

-laiskojen hyväksi. Kuulee hotellin isännän sipsuttavia askeleita, sillä

-se tuo kahta laskua. Ja kuume se polttaa, ja kynä syöksyy paperia

-pitkin, suoraan, epäröimättä hetkeäkään kustantajien ja jurymiesten

-näköä, ja sen jälet ovat punaisia viiruja, kuten hyytynyttä verta,

-jotka sitten kuivuvat, mustuvat. Kun hän kahden tiiman päästä nousee

-paikaltaan, jaksaa hän toki paraiksi laahustaa sänkynsä luo ja

-heittäytyä siihen. Siinä makaa hän kuin kuoleman kourissa. Se ei ole

-virkistävää unta, ei horrosta; se on kauan kestävää pyörtymystä, mutta

-ei tiedotonta, hän tuntee kauhulla voimainsa loppuneen, hermot ovat

-hervottomina, sydän onttona.

-

-Soi pensionin kello. Voilà le facteur! Posti tuli.

-

-Hän syöksyy säpsähtäen ylös ja menee hoippuen eteiseen. Saa käärön.

-Korehtuuria, luettava heti. Eräs nuori kirjailija lähettää kirjeen,

-pyytää arvostelua; polemiikkia eräässä lehdessä, vastattava; kirje,

-jossa pyydetään antamaan avustusta erääseen kalenteriin ja varoittava

-kirje kustantajalta. Kaikkiin puututtava, voimia vailla. Lapsenpiika on

-nyt noussut ylös, pukenut lapset, juonut kahvia hunajan ja voileipäin

-kanssa, jotka on valmistettu ja laitettu hotellissa. Sitten lähtee

-lapsenpiika kävelylle luonnon helmaan.

-

-Kello yksi soitetaan déjeuner'lle. Vieraat kokoontuvat ruokapöydän

-ympärille, mies asettuu toveritta syömään.

-

--- Missä rouva on? kysellään.

-

--- En tiedä, on vastaus.

-

-Miten raaka! kuiskivat naiset, juuri aamunuttuihin pukeutuneina.

-

-Sitten tulee rouva. Tarjoileminen keskeytetään hänen tähtensä ja nuo

-nälkäiset, jotka olivat tulleet ajoissa ruualle, saavat odotella toista

-ruokalajia.

-

-Naiset kysyvät nyt miten rouva jaksaa, oliko nukkunut hyvin, eikö ole

-hermostunut. Mutta kukaan ei kysele miten mies jaksaa. Sillä senhän he

-tietävät ilmankin.

-

--- Se on kuin haudankaivajalta karannut, sanoo yksi nainen.

-

-Sen näköinen hän onkin.

-

--- Se elää kai hyvin huonosti, sanoo toinen nainen. Mutta hän ei elä

-huonosti.

-

-Hän ei puhele pöydässä, sillä hänellä ei ole mitään sanottavaa näille

-naisille. Mutta hänen rouvansa kyllä puhuu.

-

-Ja mies nieleksii ruokaansa kuunnellen kai varsin iloissaan kaikkea

-kehnoa ylistettävän ja hyvää soimattavan.

-

-Pöydästä noustua pyytää mies saada vähän puhella rouvan kanssa.

-

--- Ystäväni, sanoo hän, voisitkohan olla hyvä ja lähettää Loviisan

-viemään räätäliin minun takkiani, siitä on ompeleet ratkenneet, enkä

-itse joudu menemään.

-

-Rouva ei vastaa paljon sitä eikä tätä, mutta ei lähetä Loviisaa, vaan

-ottaa itse takin käsivarrelleen ja lähtee menemään kylään, jossa

-räätäli on.

-

-Puutarhassa tapaa hän pari "vapautettua" naista, jotka kysyvät minne

-rouva on menossa.

-

-Hän vastaa niin rehellisesti kuin mahdollista menevänsä räätäliin

-miehensä tähden.

-

--- Ja räätäliin se lähettää hänet! Ja hän antaa kohdella itseään kuin

-piikaa!

-

--- Ja itse makaa ruokalevolla, nuori mies. On sekin puoliso!

-

-Hän makaa tosiaan päivälevolla, sillä hän kärsii verenpuutetta. Ja

-sitten soittaa postin tuoja kello kolme ja nyt on hänen kirjoitettava

-yksi vastaus Berliniin saksaksi, toinen Parisiin ranskaksi ja kolmas

-Lontooseen engelskaksi.

-

-Sitten kysyy rouva, joka on tullut räätälistä ja ehtinyt juoda yhden

-konjakkia, eikö miestä haluttaisi lähteä nuorten kanssa huviretkelle.

-Mutta miehellä on niin paljon kirjoitettavaa.

-

-Kun hän on saanut kirjeet valmiiksi, nousee hän lähteäkseen kävelylle

-ennen päivällistä. Häntä haluttaisi saada jutella jonkun kanssa. Mutta

-hän on yksin. Hän menee lasten luo.

-

-Lihava piika istuu puutarhasohvalla ja lukee Oikeita naisia, jonka

-rouva on antanut hänelle lainaksi. Lapsilla on ikävä, ne tahtovat

-uuteen paikkaan ja liikuskella.

-

--- Miksei Loviisa kävele lasten kanssa? kysyy mies.

-

--- Rouva sanoi, että nyt on liian kuuma.

-

-Rouva sanoi!

-

-Herra ottaa lapset mukaansa, lähtee kulkemaan tuonne maantietä pitkin,

-mutta huomaakin, että lapsia ei ole pesty, niiden kengät ovat

-rikkonaiset. Hän kääntyy takaisin.

-

--- Miksi on lapsilla rikkonaiset kengät? kysyy hän Loviisalta.

-

--- Rouva sanoi...

-

-Rouva sanoi!

-

-Hän lähtee kävelylle yksin.

-

-Tulee murkina-aika, kello on seitsemän. Nuoret eivät ole vielä

-palanneet. Kun on tarjoiltu kaksi ensimäistä ruokalajia, silloin ne

-tulevat. Tulevat remuten, nauraen, punaisina hehkuen.

-

-Rouva ja hänen ystävättärensä ovat etenkin riemuissaan ja löyhkävät

-konjakilta.

-

--- Mitäs hauskaa ukko on sillaikaa saanut? sanoo rouva miehelle.

-

--- Kävin kävelemässä lasten kanssa, sanoo mies...

-

--- Eikö Loviisa ollut kotona?

-

--- Juu, mutta hän ei joutanut.

-

--- Ei minusta ole yhtään liikaa jos mieskin vähän hoitelee lapsiaan,

-sanoo ystävätär.

-

--- Ei minustakaan, vastaa mies. Ja siksi huomautin minä Loviisalle,

-ettei hän saa antaa lasten kulkea likaisina ja repaleissa.

-

--- Aina hävyttömyyksiä, kun tulee kotiin, sanoo rouva. Ei koskaan

-huvitella ilman ettei solvaista. -- Ja hyvin pingotettu kyynel

-tunkeutuu punottavasta silmästä.

-

-Ystävätär ja muut naiset katsovat mieheen raivoissaan.

-

-Valmistetaan hyökkäystä ja ystävätär hioo kieltään.

-

--- Onko herrasväki lukenut Lutherin pöytäpuhetta vaimojen oikeudesta?

-alkaa hän.

-

--- Mistä oikeudesta? kysyy vaimo.

-

--- Hankkia itselleen toinen mies, jos nykyinen ei ole sovelias.

-

-Paussi.

-

--- Vaarallinen oppi rouville, sanoo mies. Sillä siitä johdutaan miehen

-oikeuteen hankkia itselleen toinen vaimo, jos nykyinen ei ole sovelias,

-mikä viimemainittu on paljon tavallisempaa.

-

--- En ymmärrä, sanoo rouva.

-

--- Se ei kai ole Lutherin eikä minun syyni, vastaa mies. Yhtä vähä kuin

-sekään välttämättä aina on miehen syy, ettei hän sovellu vaimolle. Hän

-voi nimittäin soveltua jollekin toiselle aivan erinomaisesti.

-

-Kuolon hiljaisuus pöydästä noustaessa. Mies menee huoneeseensa. Rouva

-ja ystävätär asettuvat paviljonkiin.

-

--- Miten brutaali! sanoo ystävätär. Ja sinä hienotunteinen,

-intelligentti nainen voit olla tuon egoistin piikana.

-

--- Hän ei ole minua milloinkaan ymmärtänyt, huokaa rouva.

-

-Saadessaan lausua nämä musertavat sanat tuntee hän niin suurta

-itsetyydytystä, ettei mitenkään voi muistaa miehen niin monasti

-toistamaa vastausta: "Oletko sinä, ystäväni, niin syvä, etten minä,

-joka olen jotenkin hyvä-älyinen, voisi sinua ymmärtää? Etkö ole

-koskaan tullut ajatelleeksi, että mahdollisesti sinun pintapuolisuutesi

-estää sinua ymmärtämästä minua!"

-

-Mutta huoneessaan istuu mies, yksin.

-

-Hän suree; kärsii kuten olisi äitiään lyönyt. Mutta vaimohan oli lyönyt

-häntä kauan, lyönyt julkisesti, vuosikausia, ja hän ei ollut iskenyt

-koskaan takaisin ennenkun nyt.

-

-Tuo raaka, sydämetön, kyynillinen nainen, jota hän oli jumaloinut,

-jolle oli tahtonut antaa koko sielunsa, ajatuksensa, kaikki hienot

-tunteensa, tuo oli havainnut hänen valtiutensa ja siksi oli se häntä

-pilkannut ja alentanut ja laahannut loassa, ja raastanut hiuksista ja

-häväissyt. Oliko mies siis suuresti rikkonut, jos oli viimein kerran

-lyönyt takaisin, kun häntä oli julkisesti pilkattu. Oli, hän tunsi

-itsensä sittenkin niin rikolliseksi kuin olisi surmannut paraan

-ystävänsä.

-

-Lämmin kesä-ilta lankee hämärtäen ja kuu nousee.

-

-Kuuluu laulua salista. Mies lähtee puutarhaan ja istuutuu pähkinäpuun

-varjoon. Yksin! Pianon soinnutukset sulautuvat lauluun:

-

-    Usein, kun yö tuli harmaan

-    maailman melskeesen, vaivaan,

-    huokasi aalto ja puu,

-    sain syliss' uinua armaan; --

-    ääriltä tähtisen taivaan

-    katseli onneemme hiljainen kuu.

-    Nyt saan itkeä salaa

-    kaipauksen kyyneleen.

-    Ah, se ei konsana palaa

-    rakkauden kevääni kukkasineen!

-

-Hän nousi kävelemään pitkin puutarhan käytävää ja katsoi akkunaan.

-Siellä hän oli, hänen runoelmansa, jonka hän oli itselleen runoillut.

-Ja vaimo lauloi kyyneleisin äänin. Naiset sohvilla katselivat

-merkitsevästi toisiinsa. Mutta laakeripensaiden takana puutarhasohvalla

-tarinoi melkein supatellen kaksi herraa, sikaria sauhutellen. Hän

-kuunteli:

-

--- Pelkkää konjakkia.

-

--- Niin, se taitaa juoda.

-

--- Ja siitä syyttävät miestä.

-

--- Hävytöntä. Se rupesi juomaan jo Julianin ateljeerissä. Tiedäthän,

-että se aikoi maalariksi, vaan ei kyennyt. Ja kun hänet hylättiin

-näyttelyistä, kävi hän tuon poloisen kimppuun ja korvasi tappionsa

-naimakaupalla.

-

--- Niin, olenhan minä kuullut. Ja sitten piinasi toista, niin että

-toinen on kun luuranko. Pitivät ensin omaa taloutta, ja vaikka sillä

-oli Parisissa kaksi piikaa, väitti olevansa miehen piika. Itse määräili

-kaikesta, väitti olevansa orjatar. Hoiti kehnosti kotia, jota piiat

-kavalsivat, ja toisen täytyi ristissä käsin katsoa miten mentiin

-perikatoon. Kun mies esitti pelastuksen keinoa, vastusti rouva; esitti

-mustaa, rouva tahtoi valkeaa. Niin se tuhosi miehen tahdonvoiman ja

-hävitti hänen intelligensinsä. Sitten muuttivat he pensioniin että

-rouva pääsisi vapaaksi taloudesta ja saisi antautua taiteelleen. Nyt

-kun hänellä ei ole ruuanlaittoa eikä muuta hommaa, ei hän niin hipaise

-pensseliä, huvittelee vain ystävättärensä kanssa. Hän halusi karkoittaa

-miehen työstäkin ja häväistä hänet juopottelulla, mutta eipäs

-onnistunut. Siksi vihaa hän miestä kuten moraalisesti valtiaampaansa

-ainakin, ja sitähän mies onkin.

-

--- Niin, mutta raukkapa on mies, vastasi toinen.

-

--- Niin siinä suhteessa, mutta sitähän olemme kaikki -- siinä

-suhteessa. Hän on yhä vaimoaan rakastanut, ja kaksitoista vuotta on

-kulunut. Mutta pahinta on se, että hän, joka ennen oli niin vahva,

-jonka sanaa pelättiin kamarissa ja lehdissä, alkaa lamautua. Minä

-puhelin hänen kanssaan aamupäivällä ja hän on kainoimmin sanoen sairas.

-

--- Kertovat, että vaimo tahtoisi häntä hullujen huoneeseen ja että

-ystävätär auttaa häntä aikeissa.

-

--- Oh, hyi hitto! Ja siinä se viitsii olla mokoman huvilentun orjana!

-

--- Vaan tiedätkö, minkätähden se halveksii miestään enimmin? Siksi kun

-ei toinen voi elättää häntä hänen mielensä mukaan. Mies, joka ei voi

-elättää vaimoaan, ce n'est pas grand' chose, sanoi hän tässä eräänä

-päivänä päivällisillä. Ja minulla on vahvat syyni uskoa, että se

-muinoin tuumi, että mies kynällään toitottaisi hänet maalariksi.

-Onneksi ei toinen voinut poliittisten mielipiteittensä vuoksi ryhtyä

-mihinkään tekemisiin valtalehtien kanssa, ja sitten kartti hän

-taiteilijamaailmaa päämäärilleen vieraana.

-

--- Vaimo siis tahtoi hyötyä miehellään, mutta kun mies ei kelvannut,

-niin hänet kaseerattiin. Kelpaapas toki vielä perheen elättäjäksi.

-

-    "Nyt saan itkeä salaa

-    kaipauksen kyyneleen," kuului salista.

-

--- Pam! napsahti lyhyesti pähkinäpuun takaa. Joku oksa rusahti poikki,

-hieta rasahti.

-

-Herrat hypähtivät paikaltaan.

-

-Ruumis hienossa puvussa oli hietakäytävällä, pää penkin jalkaa vasten.

-

-Laulu vaikeni, naiset juosta puhalsivat ulos.

-

-Ystävätär hajuvesipulloineen rupesi pirskoittamaan kuollutta.

-

--- Hyi, kuollut, huudahti hän ja hypähti taapäin ja tukki nenäänsä kun

-näki ettei se ollutkaan pyörtynyt.

-

-Vanhempi herroista, joka kumartui kuuntelemaan kuolleen rintaa, kohotti

-päätään, sanoi:

-

--- Hiljaa, naiset!

-

--- Miten brutaali! sanoi ystävätär.

-

-Vaimo pyörtyi ystävättärensä syliin ja naiset huolehtivat hellästi

-hänestä.

-

--- Heti hakemaan lääkäriä, huusi vanhempi herra. Juoskaa!

-

-Ei kukaan liikahtanutkaan, kaikki tungeksivat vain pyörtyneen vaimon

-ympärillä.

-

--- Minkä surun teki vaimolleen! Mikä mies, mikä mies! vaikeroi

-ystävätär!

-

--- Ette pane niin tikkua ristiin kuolevan tähden, mutta kyllä

-pyörtyneen. Ajakaa siihen konjakkia, niin kyllä selviää!

-

--- Oh! Oh! Kurja mies, hän ansaitsi kohtalonsa! selitti ystävätär.

-

--- Ei, hän ei olisi tosiaan ansainnut niin kurjaa kohtaloa kuin joutua

-elävänä teidän käsiinne! Tietäkää huutia naiset, kunniaa perheen

-elättäjälle!

-

-Hän nousi ylös ja hellitti kuolleen käden.

-

--- Loppu tuli, sanoi hän.

-

-Ja se tuli.

-

-

-

-

-

-

-

-

-End of the Project Gutenberg EBook of Avioelämää II, by August Strindberg

-

-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOELÄMÄÄ II ***

-

-***** This file should be named 46194-8.txt or 46194-8.zip *****

-This and all associated files of various formats will be found in:

-        http://www.gutenberg.org/4/6/1/9/46194/

-

-Produced by Tapio Riikonen

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions

-will be renamed.

-

-Creating the works from public domain print editions means that no

-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation

-(and you!) can copy and distribute it in the United States without

-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,

-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to

-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to

-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project

-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you

-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you

-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the

-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose

-such as creation of derivative works, reports, performances and

-research.  They may be modified and printed and given away--you may do

-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is

-subject to the trademark license, especially commercial

-redistribution.

-

-

-

-*** START: FULL LICENSE ***

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project

-Gutenberg-tm License available with this file or online at

-  www.gutenberg.org/license.

-

-

-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm

-electronic works

-

-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy

-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.

-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project

-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the

-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or

-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

-

-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement.  See

-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement

-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic

-works.  See paragraph 1.E below.

-

-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"

-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project

-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the

-collection are in the public domain in the United States.  If an

-individual work is in the public domain in the United States and you are

-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from

-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative

-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg

-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project

-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by

-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of

-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with

-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by

-keeping this work in the same format with its attached full Project

-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

-

-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in

-a constant state of change.  If you are outside the United States, check

-the laws of your country in addition to the terms of this agreement

-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or

-creating derivative works based on this work or any other Project

-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning

-the copyright status of any work in any country outside the United

-States.

-

-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate

-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently

-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the

-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project

-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,

-copied or distributed:

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

-with this eBook or online at www.gutenberg.org

-

-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived

-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is

-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied

-and distributed to anyone in the United States without paying any fees

-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work

-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the

-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1

-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the

-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or

-1.E.9.

-

-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional

-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked

-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the

-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

-

-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any

-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or

-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than

-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version

-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),

-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a

-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon

-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other

-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm

-License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided

-that

-

-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is

-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he

-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the

-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments

-     must be paid within 60 days following each date on which you

-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax

-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and

-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the

-     address specified in Section 4, "Information about donations to

-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

-

-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-     License.  You must require such a user to return or

-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium

-     and discontinue all use of and all access to other copies of

-     Project Gutenberg-tm works.

-

-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days

-     of receipt of the work.

-

-- You comply with all other terms of this agreement for free

-     distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm

-electronic work or group of works on different terms than are set

-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from

-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael

-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the

-Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm

-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic

-works, and the medium on which they may be stored, may contain

-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or

-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual

-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a

-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by

-your equipment.

-

-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from.  If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium with

-your written explanation.  The person or entity that provided you with

-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a

-refund.  If you received the work electronically, the person or entity

-providing it to you may choose to give you a second opportunity to

-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy

-is also defective, you may demand a refund in writing without further

-opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER

-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO

-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.

-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the

-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be

-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by

-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any

-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

-

-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance

-with this agreement, and any volunteers associated with the production,

-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,

-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,

-that arise directly or indirectly from any of the following which you do

-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm

-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any

-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

-

-

-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of computers

-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists

-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from

-people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.

-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4

-and the Foundation information page at www.gutenberg.org

-

-

-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive

-Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent

-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.

-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered

-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809

-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email

-contact links and up to date contact information can be found at the

-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-For additional contact information:

-     Dr. Gregory B. Newby

-     Chief Executive and Director

-     gbnewby@pglaf.org

-

-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements.  We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance.  To

-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any

-particular state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations.

-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate

-

-

-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic

-works.

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm

-concept of a library of electronic works that could be freely shared

-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project

-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.

-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily

-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

-

-     www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/46194/46194-8.zip b/46194/46194-8.zip
deleted file mode 100644
index 2359f8e..0000000
--- a/46194/46194-8.zip
+++ /dev/null