3 files changed, 3727 insertions, 3733 deletions

diff --git a/47210-0.txt b/47210-0.txt
index e873344..c225e09 100644
--- a/47210-0.txt
+++ b/47210-0.txt
@@ -1,6 +1,9 @@
 *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47210 ***
 
-NUOREN WERTHERIN KƒRSIMYKSET
+
+
+
+NUOREN WERTHERIN KÄRSIMYKSET
 
 Kirj.
 
@@ -18,2020 +21,2020 @@ Otava, Helsinki, 1904.
 
 
 
-_Olen huolellisesti koettanut koota mit‰ vain olen lˆyt‰nyt semmoisia,
-joka valaisisi onnettoman Wertherin el‰m‰‰, ja julkaisen sen nyt
-varmana siit‰, ett‰ sill‰ saavutan kiitollisuutenne. Ette saata olla
-ihailematta h‰nen hengenlahjojaan ja luonnettaan ja tuntematta
-mieltymyst‰ niit‰ kohtaan, eik‰ h‰nen onnettomuutensa ole j‰tt‰v‰ teit‰
-kyynelettˆmiksi_.
+_Olen huolellisesti koettanut koota mitä vain olen löytänyt semmoisia,
+joka valaisisi onnettoman Wertherin elämää, ja julkaisen sen nyt
+varmana siitä, että sillä saavutan kiitollisuutenne. Ette saata olla
+ihailematta hänen hengenlahjojaan ja luonnettaan ja tuntematta
+mieltymystä niitä kohtaan, eikä hänen onnettomuutensa ole jättävä teitä
+kyynelettömiksi_.
 
-_Ja sin‰ l‰mmin sielu, joka tunnet itsess‰si samaa poltetta kuin
-h‰nkin, ammenna lohtua h‰nen k‰rsimyksist‰‰n ja ota kirjanen
-yst‰v‰ksesi, ellet omasta syyst‰si tai kohtalon vuoksi ole lˆyt‰nyt
-ket‰‰n l‰heisemp‰‰_.
+_Ja sinä lämmin sielu, joka tunnet itsessäsi samaa poltetta kuin
+hänkin, ammenna lohtua hänen kärsimyksistään ja ota kirjanen
+ystäväksesi, ellet omasta syystäsi tai kohtalon vuoksi ole löytänyt
+ketään läheisempää_.
 
 
 
 
-ENSIMMƒINEN KIRJA.
+ENSIMMÄINEN KIRJA.
 
 
 _4 p. toukok. 1771_.
 
-Kuinka iloissani olen, ett‰ sittenkin l‰hdin! Yst‰v‰ni, ymm‰rr‰tkˆ
-ihmissyd‰nt‰! J‰tt‰‰ sinut, joka olet minulle niin rakas, niin rakas,
-etten ikin‰ olisi luullut voivani sinusta erotakaan, ja kuitenkin olla
-iloissaan! Mutta tied‰nh‰n, sin‰ annat sen anteeksi. Kaikki muut
-suhteethan siell‰ olivat kehittyneet vartavasten kiusaamaan
-minunkaltaistani ihmist‰! Leonore parka! Ja kuitenkin, min‰ olen
-viaton. Taisinko mit‰‰n sille, ett‰ sill‰v‰lin kuin h‰nen sisarensa
-omituinen, oikullinen sulo vieh‰tti ja kiinnitti minua, ett‰ sill‰v‰lin
-tuo syd‰nraukka sai sairautensa? Ja kuitenkin -- olenko niin ihan
-viaton sent‰‰n? Enkˆ pit‰nyt vireill‰ h‰nen tunteitansa? enkˆ
-itsekin ollut huvitettu noista luonnollisista ja vilpittˆmist‰
-tunteenilmauksista, jotka niin usein saivat meid‰t hymyilem‰‰n, niin
-v‰h‰n naurettavaa kuin niiss‰ olikin, enkˆ? -- Mutta mit‰ on ihminen
-ryhty‰kseen tuomiolle itsens‰ kanssa! Ei, t‰ss‰ t‰ytyy tapahtua k‰‰nne,
-min‰ lupaan sen, min‰ tahdon, oma yst‰v‰ni, en tahdo en‰‰ jamata ja
-jamata, kuten aina ennen, sit‰ hituista pahaa, jonka kohtalo on
-osalleni suonut; tahdon nauttia siit‰, mik‰ minulla on, ja mennyt
-olkoon mennytt‰. Olet kuin oletkin oikeassa, yst‰v‰ni, ihmisill‰ olisi
-paljon v‰hemm‰n k‰rsimyksi‰, elleiv‰t he -- jumala ties miksi he
+Kuinka iloissani olen, että sittenkin lähdin! Ystäväni, ymmärrätkö
+ihmissydäntä! Jättää sinut, joka olet minulle niin rakas, niin rakas,
+etten ikinä olisi luullut voivani sinusta erotakaan, ja kuitenkin olla
+iloissaan! Mutta tiedänhän, sinä annat sen anteeksi. Kaikki muut
+suhteethan siellä olivat kehittyneet vartavasten kiusaamaan
+minunkaltaistani ihmistä! Leonore parka! Ja kuitenkin, minä olen
+viaton. Taisinko mitään sille, että sillävälin kuin hänen sisarensa
+omituinen, oikullinen sulo viehätti ja kiinnitti minua, että sillävälin
+tuo sydänraukka sai sairautensa? Ja kuitenkin -- olenko niin ihan
+viaton sentään? Enkö pitänyt vireillä hänen tunteitansa? enkö
+itsekin ollut huvitettu noista luonnollisista ja vilpittömistä
+tunteenilmauksista, jotka niin usein saivat meidät hymyilemään, niin
+vähän naurettavaa kuin niissä olikin, enkö? -- Mutta mitä on ihminen
+ryhtyäkseen tuomiolle itsensä kanssa! Ei, tässä täytyy tapahtua käänne,
+minä lupaan sen, minä tahdon, oma ystäväni, en tahdo enää jamata ja
+jamata, kuten aina ennen, sitä hituista pahaa, jonka kohtalo on
+osalleni suonut; tahdon nauttia siitä, mikä minulla on, ja mennyt
+olkoon mennyttä. Olet kuin oletkin oikeassa, ystäväni, ihmisillä olisi
+paljon vähemmän kärsimyksiä, elleivät he -- jumala ties miksi he
 sellaisia ovat -- alinomaa mielikuvituksellaan askaroisi ja liikkuisi
-niiss‰ k‰rsimyksiss‰, joita ovat kest‰neet, sen sijaan ett‰ nauttisivat
-tasaisesta ja tyvenest‰ nykyisyydest‰. Olethan hyv‰ ja ilmoitat
-‰idilleni, ett‰ parhaimpani mukaan koetan toimittaa h‰nen asiansa ja
-ett‰ niin pian kuin suinkin ilmoitan h‰nelle enemm‰n siit‰. Olen
-tavannut t‰tinikin, eik‰ h‰n minusta l‰hesk‰‰n ollut semmoinen
-syˆj‰t‰r, kuin miksi h‰nt‰ kotona kuvaillaan. H‰n on vilkas ja tulinen,
-mutta hyv‰syd‰minen nainen. Esitin h‰nelle ‰itini valitukset
-perintˆosuuden johdosta, jonka h‰n on pid‰tt‰nyt; h‰n selitti minulle
-menettelyns‰ syyt ja perusteet ja esitti ehdot, joilla h‰n suostuisi
-suorittamaan kaiken ja enemm‰nkin kuin vaadimme -- lyhyesti, en viitsi
-t‰ll‰ er‰‰ kirjoittaa siit‰ sen enemp‰‰, sano ‰idilleni vain, ett‰
-kaikki k‰y hyvin viel‰. Ja yst‰v‰iseni, olen t‰ss‰kin v‰h‰p‰tˆisess‰
-asiassa p‰‰ssyt huomaamaan, ett‰ v‰‰rink‰sitykset ja lev‰per‰isyys
-saavat maailmassa aikaan paljon enemm‰n pahennusta kuin viekkaus ja
-ilkeys. Ainakin ovat molemmat j‰lkimm‰iset paljoa harvinaisempia.
-
-Muuten viihdyn t‰‰ll‰ erinomaisesti. Yksin‰isyys t‰ss‰
-paratiisillisessa ymp‰ristˆss‰ on kuin suloisin viihdytys syd‰melleni,
-ja nykyinen nuorekas vuodenaika l‰mmitt‰‰ ja tulvahduttaa minun
-useinkin kaiheksuvaa mielt‰ni. Jokainen puu ja jokainen pensas on
-yhten‰ kukkaskimppuna, ja tekisi mieli muuttua perhoseksi saadakseen
-h‰ily‰ t‰ss‰ tuoksujen meress‰ ja el‰‰ siin‰.
-
-Kaupunki itse ei ole miellytt‰v‰, mutta ymp‰ristˆ on sen sijaan
-sanomattoman kaunis. T‰m‰ luonnonkauneus on saanut kreivi von M----
-vainajankin perustamaan puistonsa er‰‰lle n‰ist‰ vuorenrinteist‰, jotka
-mit‰ ihanimmassa vaihtelussa risteilev‰t ja muodostavat armaita
-laaksoja. Puisto on yksinkertainen, ja kohta sis‰‰n astuttuansa tuntee,
-ettei sen pohjakaavaa ole piirt‰nyt mik‰‰n tieteellinen puutarhuri,
-vaan tunteellinen syd‰n, joka sen siimeksess‰ on tahtonut nauttia omaa
-itse‰‰n. Monet kyynelet olen jo vuodattanut vainajan muistolle siin‰
-rappeutuneessa puistohuoneessa, joka oli h‰nen lempipaikkansa ja joka
-nyt on minunkin. Pian saan vallita mielin m‰‰rin puutarhassa; parissa
-p‰iv‰ss‰ olen jo voittanut puutarhurin suosion, eik‰ h‰nen tarvitse
-sit‰ katua.
+niissä kärsimyksissä, joita ovat kestäneet, sen sijaan että nauttisivat
+tasaisesta ja tyvenestä nykyisyydestä. Olethan hyvä ja ilmoitat
+äidilleni, että parhaimpani mukaan koetan toimittaa hänen asiansa ja
+että niin pian kuin suinkin ilmoitan hänelle enemmän siitä. Olen
+tavannut tätinikin, eikä hän minusta läheskään ollut semmoinen
+syöjätär, kuin miksi häntä kotona kuvaillaan. Hän on vilkas ja tulinen,
+mutta hyväsydäminen nainen. Esitin hänelle äitini valitukset
+perintöosuuden johdosta, jonka hän on pidättänyt; hän selitti minulle
+menettelynsä syyt ja perusteet ja esitti ehdot, joilla hän suostuisi
+suorittamaan kaiken ja enemmänkin kuin vaadimme -- lyhyesti, en viitsi
+tällä erää kirjoittaa siitä sen enempää, sano äidilleni vain, että
+kaikki käy hyvin vielä. Ja ystäväiseni, olen tässäkin vähäpätöisessä
+asiassa päässyt huomaamaan, että väärinkäsitykset ja leväperäisyys
+saavat maailmassa aikaan paljon enemmän pahennusta kuin viekkaus ja
+ilkeys. Ainakin ovat molemmat jälkimmäiset paljoa harvinaisempia.
+
+Muuten viihdyn täällä erinomaisesti. Yksinäisyys tässä
+paratiisillisessa ympäristössä on kuin suloisin viihdytys sydämelleni,
+ja nykyinen nuorekas vuodenaika lämmittää ja tulvahduttaa minun
+useinkin kaiheksuvaa mieltäni. Jokainen puu ja jokainen pensas on
+yhtenä kukkaskimppuna, ja tekisi mieli muuttua perhoseksi saadakseen
+häilyä tässä tuoksujen meressä ja elää siinä.
+
+Kaupunki itse ei ole miellyttävä, mutta ympäristö on sen sijaan
+sanomattoman kaunis. Tämä luonnonkauneus on saanut kreivi von M----
+vainajankin perustamaan puistonsa eräälle näistä vuorenrinteistä, jotka
+mitä ihanimmassa vaihtelussa risteilevät ja muodostavat armaita
+laaksoja. Puisto on yksinkertainen, ja kohta sisään astuttuansa tuntee,
+ettei sen pohjakaavaa ole piirtänyt mikään tieteellinen puutarhuri,
+vaan tunteellinen sydän, joka sen siimeksessä on tahtonut nauttia omaa
+itseään. Monet kyynelet olen jo vuodattanut vainajan muistolle siinä
+rappeutuneessa puistohuoneessa, joka oli hänen lempipaikkansa ja joka
+nyt on minunkin. Pian saan vallita mielin määrin puutarhassa; parissa
+päivässä olen jo voittanut puutarhurin suosion, eikä hänen tarvitse
+sitä katua.
 
 
 _10 p. toukok._
 
-Sieluni on vallannut iloisuus, ihmeellinen kuin t‰m‰ suloinen
-kev‰taamu, josta koko syd‰meni nauttii. Olen yksin ja iloitsen
-el‰m‰st‰ni t‰‰ll‰, t‰ss‰ ymp‰ristˆss‰, joka on luotu semmoisia sieluja
-varten kuin minun. Olen niin onnellinen, yst‰v‰ni; olen niin tulvillani
-levollista, rauhallista olemistuntemista, ett‰ taiteenikin k‰rsii
-siit‰. En osaisi nyt piirt‰‰, en vet‰isy‰k‰‰n, mutta koskaan en ole
-ollut suurempi maalari kuin n‰in‰ hetkin‰. Kun t‰m‰ armas laakso
-autereisena huuruu ymp‰rill‰ni, kun aurinko tuossa korkeana lep‰‰ t‰m‰n
-mets‰ni siimeksisen pimennon yll‰ ja ainoastaan jokin yksityinen s‰de
-murtautuu sen pyh‰ttˆˆn, ja kun min‰ t‰ss‰ makaan korkeassa heinikossa
+Sieluni on vallannut iloisuus, ihmeellinen kuin tämä suloinen
+kevätaamu, josta koko sydämeni nauttii. Olen yksin ja iloitsen
+elämästäni täällä, tässä ympäristössä, joka on luotu semmoisia sieluja
+varten kuin minun. Olen niin onnellinen, ystäväni; olen niin tulvillani
+levollista, rauhallista olemistuntemista, että taiteenikin kärsii
+siitä. En osaisi nyt piirtää, en vetäisyäkään, mutta koskaan en ole
+ollut suurempi maalari kuin näinä hetkinä. Kun tämä armas laakso
+autereisena huuruu ympärilläni, kun aurinko tuossa korkeana lepää tämän
+metsäni siimeksisen pimennon yllä ja ainoastaan jokin yksityinen säde
+murtautuu sen pyhättöön, ja kun minä tässä makaan korkeassa heinikossa
 juoksevan puron partaalla ja ihmetellen huomaan nuo tuhannet
-monenkaltaiset ruohonkorret l‰hell‰ni maan pinnalla; kun tunnen
-l‰hemp‰n‰ syd‰mell‰ni tuon korsien v‰lill‰ pujotteleivan pikkumaailman,
-nuo lukemattomat, selitt‰m‰ttˆm‰t ja monimuotoiset madot ja itikat, ja
-kun tunnen l‰hell‰ni tuon Kaikkivaltiaan, joka meid‰t kaikki on luonut
-kuvansa mukaan, kun tunnen tuon Kaikkirakkauden humisevan l‰sn‰olon,
-jonka syliss‰ me ihanuudessa v‰rjyen i‰ti olemme ja el‰mme -- yst‰v‰ni,
-kun silloin silmiss‰ni h‰m‰rt‰‰ ja liikkuu, ja kun maailma ymp‰rill‰ni
-ja taivas lep‰‰v‰t sielullani kuin rakastetun kuva, silloin sulaa
-mieleni usein kaipaukseksi ja min‰ ajattelen: oi, ett‰ voisit ilmaista
-kaiken tuon, voisit huokua paperille kaiken tuon, joka niin t‰yten‰ ja
-niin l‰mpim‰n‰ el‰‰ sinussa, niin ett‰ heijastuisi sielusi siin‰, kuten
-heijastuu sielussasi ‰‰rettˆm‰n Jumalan l‰sn‰olo! -- Yst‰v‰ni, mun
-yst‰v‰ni. -- Mutta min‰ menehdyn, min‰ uuvun n‰iden n‰kyjeni
+monenkaltaiset ruohonkorret lähelläni maan pinnalla; kun tunnen
+lähempänä sydämelläni tuon korsien välillä pujotteleivan pikkumaailman,
+nuo lukemattomat, selittämättömät ja monimuotoiset madot ja itikat, ja
+kun tunnen lähelläni tuon Kaikkivaltiaan, joka meidät kaikki on luonut
+kuvansa mukaan, kun tunnen tuon Kaikkirakkauden humisevan läsnäolon,
+jonka sylissä me ihanuudessa värjyen iäti olemme ja elämme -- ystäväni,
+kun silloin silmissäni hämärtää ja liikkuu, ja kun maailma ympärilläni
+ja taivas lepäävät sielullani kuin rakastetun kuva, silloin sulaa
+mieleni usein kaipaukseksi ja minä ajattelen: oi, että voisit ilmaista
+kaiken tuon, voisit huokua paperille kaiken tuon, joka niin täytenä ja
+niin lämpimänä elää sinussa, niin että heijastuisi sielusi siinä, kuten
+heijastuu sielussasi äärettömän Jumalan läsnäolo! -- Ystäväni, mun
+ystäväni. -- Mutta minä menehdyn, minä uuvun näiden näkyjeni
 ihanuushurmaan.
 
 
 _12 p. toukok._
 
-En ymm‰rr‰, keijuvatko pett‰v‰t henget t‰m‰n seudun yll‰, vai syd‰meni
-l‰mmin taivainen kuvitusko loihtii kaiken t‰‰ll‰ ymp‰rill‰ni niin
-paratiisilliseksi. T‰ss‰ on ihan edustalla er‰s kaivo, kaivo, jonka
+En ymmärrä, keijuvatko pettävät henget tämän seudun yllä, vai sydämeni
+lämmin taivainen kuvitusko loihtii kaiken täällä ympärilläni niin
+paratiisilliseksi. Tässä on ihan edustalla eräs kaivo, kaivo, jonka
 partaalle olen lumottu, kuin konsanaan Melusine sisarinensa. -- Menet
-alas matalaa m‰entˆrm‰‰ ja tapaat edess‰si holvin, josta parikymment‰
-porrasta johtaa alas paikalle, miss‰ kumpuaa marmorilohkelmista esiin
-mit‰ kirkkainta vett‰. Matala muuri, joka ylemp‰n‰ reunustaa paikkaa,
-korkeat puut, jotka ymp‰rill‰ varjoovat sit‰, paikan viileys, kaikessa
-siin‰ on jotain niin vet‰v‰‰, jotain oudon v‰risytt‰v‰‰. Ei mene
-p‰iv‰‰k‰‰n, etten istuisi hetkist‰ siell‰. Kaupungin tytˆt k‰yv‰t
-siell‰ vett‰ noutamassa, viattomin ja v‰ltt‰m‰ttˆmin toimitus
-maailmassa, jonka muinoin kuninkaitten tytt‰retkin itse tekiv‰t. Siin‰
-istuissani her‰‰ mieless‰ni niin el‰v‰n‰ patriarkkojen aika, n‰en
-heid‰t kaikki, nuo vanhat, kuinka he tekev‰t tuttavuuksiaan ja kosivat
-kaivojen partailla ja kuinka kaivojen ja l‰hteitten yll‰ liihoittelee
-kuin hyv‰‰ suovia haltioita. Oi, eip‰ liene helteisen kes‰p‰iv‰k‰velyn
-j‰lkeen saanut virkist‰‰ itse‰‰n l‰hteen viile‰ss‰ se, joka ei olisi
-tuntenut t‰t‰ samaa.
+alas matalaa mäentörmää ja tapaat edessäsi holvin, josta parikymmentä
+porrasta johtaa alas paikalle, missä kumpuaa marmorilohkelmista esiin
+mitä kirkkainta vettä. Matala muuri, joka ylempänä reunustaa paikkaa,
+korkeat puut, jotka ympärillä varjoovat sitä, paikan viileys, kaikessa
+siinä on jotain niin vetävää, jotain oudon värisyttävää. Ei mene
+päivääkään, etten istuisi hetkistä siellä. Kaupungin tytöt käyvät
+siellä vettä noutamassa, viattomin ja välttämättömin toimitus
+maailmassa, jonka muinoin kuninkaitten tyttäretkin itse tekivät. Siinä
+istuissani herää mielessäni niin elävänä patriarkkojen aika, näen
+heidät kaikki, nuo vanhat, kuinka he tekevät tuttavuuksiaan ja kosivat
+kaivojen partailla ja kuinka kaivojen ja lähteitten yllä liihoittelee
+kuin hyvää suovia haltioita. Oi, eipä liene helteisen kesäpäiväkävelyn
+jälkeen saanut virkistää itseään lähteen viileässä se, joka ei olisi
+tuntenut tätä samaa.
 
 
 _13 p. toukok._
 
-Kysyt, l‰het‰tkˆ minulle t‰nne kirjani? Yst‰v‰iseni, s‰‰st‰ Herran
-nimess‰ minua niilt‰! En en‰‰ kaipaa johtoa ja rohkaisua ja
-innostuttamista; kohiseehan t‰m‰ syd‰meni jo itsess‰‰nkin
-tarpeeksi; tuutulaulua min‰ nyt tarvitsen ja semmoisen olen koko
-t‰ydellisyydess‰‰n lˆyt‰nyt Homeroksessani. Kuinka usein hiljenn‰nk‰‰n
-kiihtynytt‰ levotonta vertani lepoon, sill‰ mit‰‰n niin ep‰tasaista ja
-ep‰vakaista et voi lˆyt‰‰ kuin t‰m‰ syd‰meni. Mutta rakkaani!
-tarvitseekohan minun sanoakaan sit‰ sinulle, sinulle, joka niin usein
-saat k‰rsi‰ n‰hdess‰si, kuinka heitt‰ydyn tuskasta hurjailuun ja
-suloisesta surumielisyydest‰ turmiolliseen intohimoon. Niinp‰
-hemmoittelenkin syd‰nt‰ni kuin sairasta lasta, annan sen noudattaa
-kaikkia oikkujaan. Mutta ‰l‰ puhu t‰st‰ muille; on ihmisi‰, jotka
+Kysyt, lähetätkö minulle tänne kirjani? Ystäväiseni, säästä Herran
+nimessä minua niiltä! En enää kaipaa johtoa ja rohkaisua ja
+innostuttamista; kohiseehan tämä sydämeni jo itsessäänkin
+tarpeeksi; tuutulaulua minä nyt tarvitsen ja semmoisen olen koko
+täydellisyydessään löytänyt Homeroksessani. Kuinka usein hiljennänkään
+kiihtynyttä levotonta vertani lepoon, sillä mitään niin epätasaista ja
+epävakaista et voi löytää kuin tämä sydämeni. Mutta rakkaani!
+tarvitseekohan minun sanoakaan sitä sinulle, sinulle, joka niin usein
+saat kärsiä nähdessäsi, kuinka heittäydyn tuskasta hurjailuun ja
+suloisesta surumielisyydestä turmiolliseen intohimoon. Niinpä
+hemmoittelenkin sydäntäni kuin sairasta lasta, annan sen noudattaa
+kaikkia oikkujaan. Mutta älä puhu tästä muille; on ihmisiä, jotka
 paheksuisivat minua sen takia.
 
 
 _15 p. toukok._
 
-Seudun rahvas alkaa jo tutustua minuun ja pit‰‰ minusta, varsinkin
-lapset. Kun ensin alussa menin heid‰n seuraansa ja yst‰v‰llisesti
-kyselin yht‰ ja toista, luulivat muutamat, ett‰ aioin tehd‰ pilaa
-heist‰, ja antoivat v‰listi hyvinkin tˆykeit‰ vastauksia. Se ei sent‰‰n
-pahoittanut mielt‰ni, tunsin vain el‰v‰sti mit‰ jo usein ennenkin olen
-ollut huomaavinani, ett‰ nimitt‰in muutamat s‰‰tyl‰isluokkaan kuuluvat
-henkilˆt aina koettavat pysytell‰ kylm‰ss‰ et‰isyydess‰ varsinaisesta
-rahvaasta, ik‰‰nkuin pelk‰isiv‰t kadottavansa jotakin, jos l‰henisiv‰t
-sit‰; sit‰paitsi on raukkoja ja ilkeit‰ irvihampaita, jotka n‰ytt‰v‰t
-alentuvan ainoastaan antaakseen alhaisemman kansan sitten sit‰
-kipe‰mmin tuntea ylimielisyytt‰‰n.
-
-Tied‰nh‰n kyll‰, ettemme kaikki ole emmek‰ voi olla samanarvoisia;
-mutta mielest‰ni ne, jotka pit‰‰kseen arvoansa yll‰ arvelevat
-tarpeelliseksi pysytell‰ erill‰‰n n.s. rahvaasta, ovat aivan yht‰
-raukkamaisia kuin semmoinen pelkuri, joka k‰tkeytyy vihollisensa
-edest‰, koska pelk‰‰ joutuvansa tappiolle.
-
-Tulin ‰sken juuri kaivolle ja tapasin siell‰ nuoren palvelustytˆn, joka
-oli laskenut astiansa alimmalle portaalle ja nyt t‰hysteli, tulisiko
-ket‰‰n toveria, joka auttaisi h‰nt‰ nostamaan sit‰ p‰‰laelleen. Min‰
-alas ja katsahdin h‰neen. -- Saanko auttaa, tyttˆseni? sanoin. -- H‰n
-lensi tulipunaiseksi. -- Eih‰n nyt, herra, sanoi h‰n. -- No
-kursailematta. -- H‰n j‰rjesteli kantosuojustaan ja min‰ autoin. H‰n
+Seudun rahvas alkaa jo tutustua minuun ja pitää minusta, varsinkin
+lapset. Kun ensin alussa menin heidän seuraansa ja ystävällisesti
+kyselin yhtä ja toista, luulivat muutamat, että aioin tehdä pilaa
+heistä, ja antoivat välisti hyvinkin töykeitä vastauksia. Se ei sentään
+pahoittanut mieltäni, tunsin vain elävästi mitä jo usein ennenkin olen
+ollut huomaavinani, että nimittäin muutamat säätyläisluokkaan kuuluvat
+henkilöt aina koettavat pysytellä kylmässä etäisyydessä varsinaisesta
+rahvaasta, ikäänkuin pelkäisivät kadottavansa jotakin, jos lähenisivät
+sitä; sitäpaitsi on raukkoja ja ilkeitä irvihampaita, jotka näyttävät
+alentuvan ainoastaan antaakseen alhaisemman kansan sitten sitä
+kipeämmin tuntea ylimielisyyttään.
+
+Tiedänhän kyllä, ettemme kaikki ole emmekä voi olla samanarvoisia;
+mutta mielestäni ne, jotka pitääkseen arvoansa yllä arvelevat
+tarpeelliseksi pysytellä erillään n.s. rahvaasta, ovat aivan yhtä
+raukkamaisia kuin semmoinen pelkuri, joka kätkeytyy vihollisensa
+edestä, koska pelkää joutuvansa tappiolle.
+
+Tulin äsken juuri kaivolle ja tapasin siellä nuoren palvelustytön, joka
+oli laskenut astiansa alimmalle portaalle ja nyt tähysteli, tulisiko
+ketään toveria, joka auttaisi häntä nostamaan sitä päälaelleen. Minä
+alas ja katsahdin häneen. -- Saanko auttaa, tyttöseni? sanoin. -- Hän
+lensi tulipunaiseksi. -- Eihän nyt, herra, sanoi hän. -- No
+kursailematta. -- Hän järjesteli kantosuojustaan ja minä autoin. Hän
 kumarsi kiitokseksi ja nousi portaita.
 
 
 _17 p. toukok._
 
-Tuttavia olen saanut t‰‰ll‰ jo paljon, seuraa ei minulla sent‰‰n viel‰
-ole mink‰‰nmoista. En ymm‰rr‰ mik‰ minussa niin vet‰‰ ihmisi‰
-puoleensa; niin moni kiintyy minuun ja j‰‰ riippumaan minuun, ja sitten
+Tuttavia olen saanut täällä jo paljon, seuraa ei minulla sentään vielä
+ole minkäänmoista. En ymmärrä mikä minussa niin vetää ihmisiä
+puoleensa; niin moni kiintyy minuun ja jää riippumaan minuun, ja sitten
 on minun niin tuskallista, kun tiemme kulkeekin vain niin pienen
-taipaleen yhdess‰. Jos kysyt, millaisia ihmiset t‰‰ll‰ ovat, niin minun
-t‰ytyy vastata: kuten kaikkialla! Onpa se yksitoikkoinen juttu, tuo
-ihmissuku! Useimmat kuluttavat suurimman osan aikaansa saadakseen el‰‰,
-ja se hitunen vapautta, joka heille siit‰ liikenee, kiusaa heit‰ niin,
-etteiv‰t tied‰ mit‰ tehd‰ siit‰ p‰‰st‰kseen. Oi ihmist‰kin ja h‰nen
+taipaleen yhdessä. Jos kysyt, millaisia ihmiset täällä ovat, niin minun
+täytyy vastata: kuten kaikkialla! Onpa se yksitoikkoinen juttu, tuo
+ihmissuku! Useimmat kuluttavat suurimman osan aikaansa saadakseen elää,
+ja se hitunen vapautta, joka heille siitä liikenee, kiusaa heitä niin,
+etteivät tiedä mitä tehdä siitä päästäkseen. Oi ihmistäkin ja hänen
 tarkoitustaan!
 
-Er‰s omituisuus sent‰‰n on minusta erinomainen ihmisiss‰! Kun toisinaan
-saa unohtaa itsens‰ ja nauttia heid‰n mukanaan iloista, joita ihmiselle
-viel‰ on suotu, kun saa hyvin katetun pˆyd‰n ‰‰ress‰ huolettomasti ja
-hilpe‰sti lasketella kaskujaan tai sopivissa tilaisuuksissa j‰rjest‰‰
-k‰velyretki‰, tanssiaisia tai muuta semmoista, niin se vaikuttaa
-viihdytt‰v‰sti minuun; ei sent‰‰n saa silloin johtua mieleeni, ett‰
-minussa sit‰paitsi lep‰‰ niin paljon muita voimia, jotka kaikki
-k‰ytt‰m‰ttˆmin‰ lahovat ja joita minun huolellisesti t‰ytyy salata. Oi,
-semmoinen ahdistaa niin koko syd‰nt‰. -- Ja meik‰l‰isten osana on
-sittenkin aina tulla v‰‰rink‰sitetyiksi!
-
-Oi, ettei minulla en‰‰ ole nuoruuteni yst‰v‰t‰rt‰! oi, ett‰ ollenkaan
-olen tuntenutkaan h‰nt‰! -- Sanoisin silloin: houkkio sin‰ olet, etsit
+Eräs omituisuus sentään on minusta erinomainen ihmisissä! Kun toisinaan
+saa unohtaa itsensä ja nauttia heidän mukanaan iloista, joita ihmiselle
+vielä on suotu, kun saa hyvin katetun pöydän ääressä huolettomasti ja
+hilpeästi lasketella kaskujaan tai sopivissa tilaisuuksissa järjestää
+kävelyretkiä, tanssiaisia tai muuta semmoista, niin se vaikuttaa
+viihdyttävästi minuun; ei sentään saa silloin johtua mieleeni, että
+minussa sitäpaitsi lepää niin paljon muita voimia, jotka kaikki
+käyttämättöminä lahovat ja joita minun huolellisesti täytyy salata. Oi,
+semmoinen ahdistaa niin koko sydäntä. -- Ja meikäläisten osana on
+sittenkin aina tulla väärinkäsitetyiksi!
+
+Oi, ettei minulla enää ole nuoruuteni ystävätärtä! oi, että ollenkaan
+olen tuntenutkaan häntä! -- Sanoisin silloin: houkkio sinä olet, etsit
 semmoista, jota ei meille maan vaeltajille ole suotukaan. Mutta nyt on
-minulla ollut h‰n, olen saanut tuntea tuon syd‰men, tuon suuren sielun,
-jonka rinnalla n‰ytin mieless‰ni enemm‰lt‰ kuin olinkaan, min‰ kun
-silloin olin kaikkea mit‰ olla voin. Hyv‰ Jumala, j‰ikˆ mit‰‰n
-sielussani salaan silloin? Eikˆ h‰n kirvoittanut minussa tuota
-ihmeellist‰ tunnetta, jolla syd‰meni syleilee koko luontoa? Koko
-seurustelummehan herkkyi i‰ist‰, hienointa, hennointa tunnelmaa,
-s‰ihkyi henkevint‰ ter‰vyytt‰, jonka joka vivahdus melkein
-ylimielisyyteen saakka v‰l‰hteli nerokkuutta. Ja nyt! -- Oi, vuodet,
-jotka h‰n oli vanhempi minua, veiv‰t h‰net, varhemmin hautaankin. En
-koskaan unohda h‰nt‰, en koskaan h‰nen ylev‰‰ sielunlujuuttaan, en
-h‰nen jumalaista nˆyr‰‰ mielenmalttiaan.
-
-Muutama p‰iv‰ sitten tulin tuttavaksi er‰‰n nuoren herra V----n kanssa;
-h‰n on avomielinen nuorukainen, jonka kasvonpiirteet tekev‰t varsin
-edullisen vaikutuksen. H‰n on vast'ik‰‰n palannut akatemioista, ei
-taida juuri kuvitella itse‰‰n ihan t‰ysoppineeksi, mutta arvelee
-sent‰‰n tiet‰v‰ns‰ enemm‰n kuin muut. Ahkera h‰n n‰kyy olleenkin,
-huomaan sen kaikesta; lyhyesti, somat tiedot n‰kyy miehell‰ olevan. Kun
-h‰n kuuli, ett‰ piirustelen ahkerasti ja osaan kreikkaa (kaksi
-merkillisyytt‰ n‰ill‰ main), tuli h‰n kohta luokseni ja lateli minulle
-tietoja paljon, puhui Batteux'sta Woodiin, de Piles'ist‰ Winckelmanniin
-asti, ja vakuutti minulle, ett‰ h‰n oli lukenut ihan l‰vitse Sulzerin
-"Teorian" ensimm‰isen osan, ja ett‰ h‰nell‰ oli hallussaan er‰s Heynen
-k‰sikirjoitus, joka k‰sitteli antiikin tutkimusta. Annoin h‰nen jutella
+minulla ollut hän, olen saanut tuntea tuon sydämen, tuon suuren sielun,
+jonka rinnalla näytin mielessäni enemmältä kuin olinkaan, minä kun
+silloin olin kaikkea mitä olla voin. Hyvä Jumala, jäikö mitään
+sielussani salaan silloin? Eikö hän kirvoittanut minussa tuota
+ihmeellistä tunnetta, jolla sydämeni syleilee koko luontoa? Koko
+seurustelummehan herkkyi iäistä, hienointa, hennointa tunnelmaa,
+säihkyi henkevintä terävyyttä, jonka joka vivahdus melkein
+ylimielisyyteen saakka välähteli nerokkuutta. Ja nyt! -- Oi, vuodet,
+jotka hän oli vanhempi minua, veivät hänet, varhemmin hautaankin. En
+koskaan unohda häntä, en koskaan hänen ylevää sielunlujuuttaan, en
+hänen jumalaista nöyrää mielenmalttiaan.
+
+Muutama päivä sitten tulin tuttavaksi erään nuoren herra V----n kanssa;
+hän on avomielinen nuorukainen, jonka kasvonpiirteet tekevät varsin
+edullisen vaikutuksen. Hän on vast'ikään palannut akatemioista, ei
+taida juuri kuvitella itseään ihan täysoppineeksi, mutta arvelee
+sentään tietävänsä enemmän kuin muut. Ahkera hän näkyy olleenkin,
+huomaan sen kaikesta; lyhyesti, somat tiedot näkyy miehellä olevan. Kun
+hän kuuli, että piirustelen ahkerasti ja osaan kreikkaa (kaksi
+merkillisyyttä näillä main), tuli hän kohta luokseni ja lateli minulle
+tietoja paljon, puhui Batteux'sta Woodiin, de Piles'istä Winckelmanniin
+asti, ja vakuutti minulle, että hän oli lukenut ihan lävitse Sulzerin
+"Teorian" ensimmäisen osan, ja että hänellä oli hallussaan eräs Heynen
+käsikirjoitus, joka käsitteli antiikin tutkimusta. Annoin hänen jutella
 ja kuuntelin.
 
-Er‰‰n toisenkin uuden tuttavuuden olen tehnyt; h‰n on er‰s perin kunnon
-mies, joka on ruhtinaallisena amtmannina t‰‰ll‰, avomielinen, vilpitˆn
-ihminen. Kerrotaan ihan virkist‰v‰n sielua saada n‰hd‰ h‰nt‰ lastensa
-piiriss‰, joita h‰nell‰ on yhdeks‰n; h‰nen vanhimmasta tytt‰rest‰‰n
-varsinkin puhutaan paljon. H‰n on kutsunut minua tervehtim‰‰n itse‰‰n,
-ja n‰in‰ p‰ivin‰ pist‰ynkin siell‰. H‰n asuu er‰‰ss‰ ruhtinaallisessa
-mets‰styslinnassa, puolentoista tunnin matkan p‰‰ss‰ t‰‰lt‰, jonne h‰n
-on saanut luvan muuttaa vaimonsa kuoltua, h‰nest‰ kun olisi ollut liian
-tuskallista j‰‰d‰ t‰nne kaupunkiin ja virkataloonsa.
+Erään toisenkin uuden tuttavuuden olen tehnyt; hän on eräs perin kunnon
+mies, joka on ruhtinaallisena amtmannina täällä, avomielinen, vilpitön
+ihminen. Kerrotaan ihan virkistävän sielua saada nähdä häntä lastensa
+piirissä, joita hänellä on yhdeksän; hänen vanhimmasta tyttärestään
+varsinkin puhutaan paljon. Hän on kutsunut minua tervehtimään itseään,
+ja näinä päivinä pistäynkin siellä. Hän asuu eräässä ruhtinaallisessa
+metsästyslinnassa, puolentoista tunnin matkan päässä täältä, jonne hän
+on saanut luvan muuttaa vaimonsa kuoltua, hänestä kun olisi ollut liian
+tuskallista jäädä tänne kaupunkiin ja virkataloonsa.
 
 Muuten on tielleni osunut muutamia kieroja originaaleja, jotka ovat
-ihan siet‰m‰ttˆmi‰, siet‰m‰ttˆmimpi‰ yst‰vyydenosoituksissaan.
+ihan sietämättömiä, sietämättömimpiä ystävyydenosoituksissaan.
 
-Hyv‰sti nyt! Kirjeeseen olet kai tyytyv‰inen, seh‰n on ihan kertovaa
+Hyvästi nyt! Kirjeeseen olet kai tyytyväinen, sehän on ihan kertovaa
 laatua.
 
 
 _22 p. toukok._
 
-Niin monella on ollut sellainen tunne, kuin ihmisel‰m‰ olisi ainoastaan
-unta, ja minussakin on t‰m‰ tunne aina valveilla. Kun katselen, kuinka
-ahtaassa piiriss‰ ihmisen toimivat ja tutkivat voimat saavat liikkua,
-kun katselen, kuinka kaikki ihmistoiminta t‰ht‰‰ vain siihen, ett‰
-tarpeet, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin pident‰‰ t‰t‰ vaivaista
-olemassaoloamme, saisivat tyydytyksens‰, ja kun sitten n‰en, kuinka
+Niin monella on ollut sellainen tunne, kuin ihmiselämä olisi ainoastaan
+unta, ja minussakin on tämä tunne aina valveilla. Kun katselen, kuinka
+ahtaassa piirissä ihmisen toimivat ja tutkivat voimat saavat liikkua,
+kun katselen, kuinka kaikki ihmistoiminta tähtää vain siihen, että
+tarpeet, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin pidentää tätä vaivaista
+olemassaoloamme, saisivat tyydytyksensä, ja kun sitten näen, kuinka
 kaikki varmaan rajaan asti ulottuvan tutkimuksen tyydytys ja tyynnytys
-on vain uneksuvaa, nˆyrtyv‰‰ alistumista, jonka vallassa ihminen kuvaa
-sein‰t, jotka joka puolelta ahdistavat ja vangitsevat h‰nen sieluaan,
-kirjavilla, v‰lkkyvill‰ hahmoilla ja valoisilla n‰kˆaloilla, -- niin
-tuo kaikki, oi Wilhelm, lyˆ minut myk‰ksi. Min‰ vaivun itseeni takaisin
-ja tapaan siell‰ kokonaisen maailman! Mutta senkin enemm‰n aavistuksena
-ja h‰m‰r‰n‰ pyrkimyksen‰ kuin selv‰n‰ kuvana ja el‰v‰n‰ voimana. Ja
-silloin uiskentelee ja v‰rjyy kaikki aisteissani, ja min‰ hymyilen niin
-uneksuvana ymp‰rilleni maailmaan.
-
-Etteiv‰t lapset tied‰, mit‰ ja miksi he tahtovat, se nyt on perin
-selv‰‰ kaikille korkeastioppineille opettajille ja hovimestareille,
-mutta ett‰ t‰ysi-ik‰isetkin harhailevat ja hapuilevat t‰‰ll‰
-maanpinnalla kuin lapset eiv‰tk‰ tied‰ sen paremmin kuin n‰m‰k‰‰n mist‰
-he tulevat ja minne menev‰t, ja yht‰ v‰h‰n toimivat todellisten
-tarkoitusperien mukaisesti, ja yhdell‰ tapaa antavat makeisten ja
-namusten ja koivuvitsan m‰‰r‰t‰ toimintansa: sit‰ ei kukaan mielell‰‰n
-uskoisi, ja minusta tuntuu sent‰‰n, kuin se olisi niin silminn‰ht‰v‰‰.
-
-Myˆnn‰n kyll‰, tied‰nh‰n nimitt‰in mit‰ v‰itt‰isit t‰h‰n vastaan,
-myˆnn‰n mielell‰nikin, ett‰ ne ovat onnellisimpia, jotka el‰v‰t
-p‰iv‰st‰ p‰iv‰‰n kuin lapset, jotka laahaavat nukkiansa mukanaan,
+on vain uneksuvaa, nöyrtyvää alistumista, jonka vallassa ihminen kuvaa
+seinät, jotka joka puolelta ahdistavat ja vangitsevat hänen sieluaan,
+kirjavilla, välkkyvillä hahmoilla ja valoisilla näköaloilla, -- niin
+tuo kaikki, oi Wilhelm, lyö minut mykäksi. Minä vaivun itseeni takaisin
+ja tapaan siellä kokonaisen maailman! Mutta senkin enemmän aavistuksena
+ja hämäränä pyrkimyksenä kuin selvänä kuvana ja elävänä voimana. Ja
+silloin uiskentelee ja värjyy kaikki aisteissani, ja minä hymyilen niin
+uneksuvana ympärilleni maailmaan.
+
+Etteivät lapset tiedä, mitä ja miksi he tahtovat, se nyt on perin
+selvää kaikille korkeastioppineille opettajille ja hovimestareille,
+mutta että täysi-ikäisetkin harhailevat ja hapuilevat täällä
+maanpinnalla kuin lapset eivätkä tiedä sen paremmin kuin nämäkään mistä
+he tulevat ja minne menevät, ja yhtä vähän toimivat todellisten
+tarkoitusperien mukaisesti, ja yhdellä tapaa antavat makeisten ja
+namusten ja koivuvitsan määrätä toimintansa: sitä ei kukaan mielellään
+uskoisi, ja minusta tuntuu sentään, kuin se olisi niin silminnähtävää.
+
+Myönnän kyllä, tiedänhän nimittäin mitä väittäisit tähän vastaan,
+myönnän mielellänikin, että ne ovat onnellisimpia, jotka elävät
+päivästä päivään kuin lapset, jotka laahaavat nukkiansa mukanaan,
 pukevat ne ja riisuvat taas, jotka harras-uskoisina nuuskivat kaapin
-ymp‰rill‰, jonne ‰iti on lukinnut makeiset, ja jotka, kun vihdoinkin
-saavat kahmaista haluamaansa, sullovat sit‰ suunsa t‰yteen ja huutavat:
-enemm‰n! He ovat onnellisia. Mukavaa on niidenkin, jotka osaavat
-vaivaisille pikkupyrinnˆilleen, viel‰p‰ intohimoilleenkin antaa
-komealta kajahtavia nimi‰ ja kuulutella niit‰ ihmiskunnalle kuin
-mit‰kin suurtekoja sen hyv‰ksi ja siunaukseksi. -- Onnellisia he! --
-Mutta se, joka nˆyr‰n‰ huomaa, mihink‰ t‰m‰ kaikki p‰‰tyy, joka n‰kee,
-kuinka n‰pp‰r‰sti jokainen pikkuporvari, joka on saanut onnipahasensa
+ympärillä, jonne äiti on lukinnut makeiset, ja jotka, kun vihdoinkin
+saavat kahmaista haluamaansa, sullovat sitä suunsa täyteen ja huutavat:
+enemmän! He ovat onnellisia. Mukavaa on niidenkin, jotka osaavat
+vaivaisille pikkupyrinnöilleen, vieläpä intohimoilleenkin antaa
+komealta kajahtavia nimiä ja kuulutella niitä ihmiskunnalle kuin
+mitäkin suurtekoja sen hyväksi ja siunaukseksi. -- Onnellisia he! --
+Mutta se, joka nöyränä huomaa, mihinkä tämä kaikki päätyy, joka näkee,
+kuinka näppärästi jokainen pikkuporvari, joka on saanut onnipahasensa
 satamaan, osaa somistaa puutarhatukkunsa paratiisiksi, ja kuinka
-hartaasti onnetonkin taakkoineen menn‰ laahustaa tiet‰‰n, ja kuinka
-kaikki yht‰ kiihke‰sti pyrkiv‰t nauttimaan t‰m‰n auringon valosta
-hetkenkin kauemmin -- niin, h‰n vaikenee ja muodostaa oman maailmansa
-itsest‰‰n, ja on h‰nkin onnellinen, koska h‰nkin on ihminen. Ja sitten,
-niin rajoitettu kuin onkin tilansa, el‰‰ h‰nell‰ sent‰‰n syd‰mess‰‰n
-aina suloinen vapaudentunto ja h‰n tiet‰‰, ett‰ h‰n, milloin vain
-tahtoo, voi j‰tt‰‰ t‰m‰n vankikoppinsa.
+hartaasti onnetonkin taakkoineen mennä laahustaa tietään, ja kuinka
+kaikki yhtä kiihkeästi pyrkivät nauttimaan tämän auringon valosta
+hetkenkin kauemmin -- niin, hän vaikenee ja muodostaa oman maailmansa
+itsestään, ja on hänkin onnellinen, koska hänkin on ihminen. Ja sitten,
+niin rajoitettu kuin onkin tilansa, elää hänellä sentään sydämessään
+aina suloinen vapaudentunto ja hän tietää, että hän, milloin vain
+tahtoo, voi jättää tämän vankikoppinsa.
 
 
 _26 p. toukok._
 
-Tunnethan ennest‰‰n tapani kotiutua, kuinka valitsen jonkin
-yst‰v‰llisen paikan ja omastun sinne ja elelen siell‰ kaikessa
-kodikkaassa hupaisuudessa. T‰‰ll‰kin olen keksinyt paikan, joka on
-miellytt‰nyt minua.
+Tunnethan ennestään tapani kotiutua, kuinka valitsen jonkin
+ystävällisen paikan ja omastun sinne ja elelen siellä kaikessa
+kodikkaassa hupaisuudessa. Täälläkin olen keksinyt paikan, joka on
+miellyttänyt minua.
 
-Noin tunnin matkan p‰‰ss‰ kaupungista on kyl‰, jonka nimi on
-Wahlheim. [Lukija ‰lkˆˆn vaivautuko etsim‰‰n t‰ss‰ mainittuja paikkoja;
-olemme katsoneet tarpeelliseksi muuttaa alkuper‰isiss‰ kirjeiss‰
+Noin tunnin matkan päässä kaupungista on kylä, jonka nimi on
+Wahlheim. [Lukija älköön vaivautuko etsimään tässä mainittuja paikkoja;
+olemme katsoneet tarpeelliseksi muuttaa alkuperäisissä kirjeissä
 mainitut oikeat nimet toisiksi.] Se sijaitsee erinomaisen hauskasti
-er‰‰ll‰ kukkulalla, ja kun ylh‰‰ll‰ astelee jalkapolkua kyl‰‰ kohden,
-n‰kee edess‰‰n yht‰ haavaa koko laakson. Hyv‰ ravintolanem‰nt‰, joka
-vanhanakin viel‰ on ripe‰ ja yst‰v‰llinen, pit‰‰ tarjolla viini‰,
-olutta ja kahvia; paikan paras vetovoima on sent‰‰n pari lehmusta,
-mitk‰ tuuheine latvoineen siimest‰v‰t pient‰ kirkon edustalla olevaa
-aukiota, jota ymp‰rˆi piiri talonpoikaistaloja, aittoja ja pihoja.
-Semmoista, niin kodikasta ja omaista paikkaa en helpolla voisi lˆyt‰‰
-toista; olenkin antanut kantaa ravintolasta itselleni pˆyd‰n ja tuolin
-sinne ulos, juon kahvini siell‰ ja luen Homerostani. Kun er‰‰n‰
-kauniina iltap‰iv‰n‰ ensimm‰ist‰ kertaa satuin tulemaan sinne lehmusten
-alle, oli siell‰ niin yksin‰ist‰. Kaikki olivat ulkona pelloilla, vain
-er‰s noin nelivuotias poika istui nurmikolla ja piti toista, ehk‰
-puolivuotiasta lasta, joka istui h‰nen edess‰‰n, jalkojensa v‰liss‰,
-molemmin k‰sin rintaansa vastaan, niin ett‰ pikkulapsi istui kuin
+eräällä kukkulalla, ja kun ylhäällä astelee jalkapolkua kylää kohden,
+näkee edessään yhtä haavaa koko laakson. Hyvä ravintolanemäntä, joka
+vanhanakin vielä on ripeä ja ystävällinen, pitää tarjolla viiniä,
+olutta ja kahvia; paikan paras vetovoima on sentään pari lehmusta,
+mitkä tuuheine latvoineen siimestävät pientä kirkon edustalla olevaa
+aukiota, jota ympäröi piiri talonpoikaistaloja, aittoja ja pihoja.
+Semmoista, niin kodikasta ja omaista paikkaa en helpolla voisi löytää
+toista; olenkin antanut kantaa ravintolasta itselleni pöydän ja tuolin
+sinne ulos, juon kahvini siellä ja luen Homerostani. Kun eräänä
+kauniina iltapäivänä ensimmäistä kertaa satuin tulemaan sinne lehmusten
+alle, oli siellä niin yksinäistä. Kaikki olivat ulkona pelloilla, vain
+eräs noin nelivuotias poika istui nurmikolla ja piti toista, ehkä
+puolivuotiasta lasta, joka istui hänen edessään, jalkojensa välissä,
+molemmin käsin rintaansa vastaan, niin että pikkulapsi istui kuin
 nojatuolissa; huolimatta vilkkaudesta, jolla poika mustine silmineen
-vilkuili ymp‰rilleen, istui h‰n ihan hiljaa. N‰ky miellytti minua:
-istahdin er‰‰lle auralle vastap‰‰t‰ ja rupesin suurella mielenkiinnolla
-piirt‰m‰‰n tuota veljellist‰ ryhm‰‰. Otin kuvaan viel‰ l‰himm‰n aidan,
-er‰‰n aitan oven ja muutamia s‰rkyneit‰ rattaanpyˆri‰, kaiken niinkuin
-ne sattuivat olemaan siin‰ toistensa takana, ja hetken kuluttua
-havaitsin, ett‰ olin valmistanut hyvin j‰rjestetyn ja sangen
-mielt‰kiinnitt‰v‰n piirroksen sepitt‰m‰tt‰ siihen mit‰‰n omastani. T‰m‰
-vahvisti p‰‰tˆst‰ni vastaisuudessa aina pysy‰ luonnon pohjalla. Se
+vilkuili ympärilleen, istui hän ihan hiljaa. Näky miellytti minua:
+istahdin eräälle auralle vastapäätä ja rupesin suurella mielenkiinnolla
+piirtämään tuota veljellistä ryhmää. Otin kuvaan vielä lähimmän aidan,
+erään aitan oven ja muutamia särkyneitä rattaanpyöriä, kaiken niinkuin
+ne sattuivat olemaan siinä toistensa takana, ja hetken kuluttua
+havaitsin, että olin valmistanut hyvin järjestetyn ja sangen
+mieltäkiinnittävän piirroksen sepittämättä siihen mitään omastani. Tämä
+vahvisti päätöstäni vastaisuudessa aina pysyä luonnon pohjalla. Se
 yksin on pohjattoman rikas, ja sen perustalla yksin voi muodostua
-suureksi taiteilijaksi. Voihan esitt‰‰ monenmoista s‰‰ntˆjenkin
+suureksi taiteilijaksi. Voihan esittää monenmoista sääntöjenkin
 puolustukseksi, melkein samaa kuin voi puhua porvarillisen seurapiirin
-puolustukseksi. Ihminen, joka kehitt‰‰ itse‰‰n niiden mukaan, ei kyll‰
-koskaan tee mit‰‰n ehdottomasti mieletˆnt‰ ja kehnoa, samoinkuin
-ihmisest‰, joka antaa lakien ja s‰‰dyllisyyden muovata itse‰‰n, ei
-koskaan voi tulla ihan siet‰m‰tˆnt‰ naapuria eik‰ mit‰‰n merkillist‰
-konnaa; sit‰vastoin, sanottakoon mit‰ tahansa, todellista luonnontuntoa
-ja sen todellista ilmaisua nuo kaikki s‰‰nnˆt sent‰‰n turmelevat! Sano
-sin‰, ett‰ t‰m‰ on liian jyrkk‰‰ puhetta! ett‰ s‰‰nnˆt ainoastaan
-rajoittavat, ainoastaan leikkelev‰t liiaksi rehottavat ryp‰leet pois
-j.m.s. -- Yst‰v‰ni, kertoisinko vertauksen? Tuon laita on sama kuin
-rakkauden. Nuorukainen liittyy koko syd‰mell‰‰n neitoon, viett‰‰ kaiket
-p‰iv‰ns‰ h‰nen luonaan, tuhlaa voimansa, koko omaisuutensa,
-ilmaistaksensa joka silm‰nr‰p‰ys neidille, ett‰ h‰n kokonaan antautuu
-ja kuuluu h‰nelle. Tulisi silloin siihen joku tusinaherra, mies, jolla
-on vakinainen valtionvirkansa, ja sanoisi h‰nelle: Hieno, nuori herra!
-On ihmisellist‰, ett‰ ihminen rakastaa, mutta sitten pit‰‰ rakastaa
-myˆskin ihmisellisesti! Jakakaa aikanne, toiset tunnit tyˆlle,
-lepohetkenne omistakaa neidollenne. Tehk‰‰ itsellenne selv‰ksi
-omaisuutenne suuruus, ja jos siit‰ liikenee yli v‰ltt‰m‰ttˆm‰in
-tarpeittenne, niin en kiell‰ teit‰ siit‰ tuolloin t‰llˆin antamasta
-h‰nelle lahjaa, kun ette vain tee sit‰ liian usein sanokaamme nyt
-esimerkiksi h‰nen syntym‰- ja nimip‰ivikseen j.n.e. -- Jos nyt
-nuorukainen noudattaa n‰it‰ neuvoja, niin h‰n on varsin k‰yttˆkelpoinen
-nuori mies, ja olisin itse ensimm‰inen neuvomaan jokaista ruhtinasta
-ottamaan h‰net neuvostoonsa, mutta h‰nen rakkaudestaan en menisi
-takuuseen enk‰ h‰nen taiteestaankaan, jos h‰n olisi taiteilija. Hyv‰t
-yst‰v‰t! miksi puhkee neronvirta niin harvoin esiin, miksi se kuohuu
-niin harvoin korkealaineisena, ja miksi se niin harvoin j‰rkytt‰‰
-teid‰n h‰mm‰styvi‰ sielujanne? -- Rakkaat yst‰v‰ni, niit‰ asuu
+puolustukseksi. Ihminen, joka kehittää itseään niiden mukaan, ei kyllä
+koskaan tee mitään ehdottomasti mieletöntä ja kehnoa, samoinkuin
+ihmisestä, joka antaa lakien ja säädyllisyyden muovata itseään, ei
+koskaan voi tulla ihan sietämätöntä naapuria eikä mitään merkillistä
+konnaa; sitävastoin, sanottakoon mitä tahansa, todellista luonnontuntoa
+ja sen todellista ilmaisua nuo kaikki säännöt sentään turmelevat! Sano
+sinä, että tämä on liian jyrkkää puhetta! että säännöt ainoastaan
+rajoittavat, ainoastaan leikkelevät liiaksi rehottavat rypäleet pois
+j.m.s. -- Ystäväni, kertoisinko vertauksen? Tuon laita on sama kuin
+rakkauden. Nuorukainen liittyy koko sydämellään neitoon, viettää kaiket
+päivänsä hänen luonaan, tuhlaa voimansa, koko omaisuutensa,
+ilmaistaksensa joka silmänräpäys neidille, että hän kokonaan antautuu
+ja kuuluu hänelle. Tulisi silloin siihen joku tusinaherra, mies, jolla
+on vakinainen valtionvirkansa, ja sanoisi hänelle: Hieno, nuori herra!
+On ihmisellistä, että ihminen rakastaa, mutta sitten pitää rakastaa
+myöskin ihmisellisesti! Jakakaa aikanne, toiset tunnit työlle,
+lepohetkenne omistakaa neidollenne. Tehkää itsellenne selväksi
+omaisuutenne suuruus, ja jos siitä liikenee yli välttämättömäin
+tarpeittenne, niin en kiellä teitä siitä tuolloin tällöin antamasta
+hänelle lahjaa, kun ette vain tee sitä liian usein sanokaamme nyt
+esimerkiksi hänen syntymä- ja nimipäivikseen j.n.e. -- Jos nyt
+nuorukainen noudattaa näitä neuvoja, niin hän on varsin käyttökelpoinen
+nuori mies, ja olisin itse ensimmäinen neuvomaan jokaista ruhtinasta
+ottamaan hänet neuvostoonsa, mutta hänen rakkaudestaan en menisi
+takuuseen enkä hänen taiteestaankaan, jos hän olisi taiteilija. Hyvät
+ystävät! miksi puhkee neronvirta niin harvoin esiin, miksi se kuohuu
+niin harvoin korkealaineisena, ja miksi se niin harvoin järkyttää
+teidän hämmästyviä sielujanne? -- Rakkaat ystäväni, niitä asuu
 kummallakin puolella rantaa niin paljon noita mukavia, maltillisia
-herrasmiehi‰, joiden puistohuoneet, kukkatarhat ja ryytimaat
-sortuisivat, ja jotka sent‰hden jo ajoissa osaavat tokeilla ja
-johdoilla varjella itse‰‰n tuolta tulevaisuudessa uhkaavalta vaaralta.
+herrasmiehiä, joiden puistohuoneet, kukkatarhat ja ryytimaat
+sortuisivat, ja jotka sentähden jo ajoissa osaavat tokeilla ja
+johdoilla varjella itseään tuolta tulevaisuudessa uhkaavalta vaaralta.
 
 
 _27 p. toukok._
 
-Huomaanpa, ett‰ olen eksynyt intoilemaan, deklamoimaan ja puhumaan
-vertauksilla ja siin‰ kokonaan unohtanut kertoa, kuinka lasten sitten
-k‰vi. Istuin ehk‰ pari tuntia siin‰ aurallani kokonaan vaipuneena
+Huomaanpa, että olen eksynyt intoilemaan, deklamoimaan ja puhumaan
+vertauksilla ja siinä kokonaan unohtanut kertoa, kuinka lasten sitten
+kävi. Istuin ehkä pari tuntia siinä aurallani kokonaan vaipuneena
 taiteelliseen tunnelmaan, josta eilinen lehteni antaa varsin hajanaisen
-kuvan. Tulee silloin illempana nuori nainen lasten tykˆ, jotka
-sill‰v‰lin eiv‰t koko aikana olleet liikahtaneetkaan, h‰n tulee vasu
-k‰sivarrella ja huutaa jo kaukaa: Filip, sin‰ olet oikein kiltti poika.
--- H‰n tervehti minua, min‰ vastasin, nousin, astuin l‰hemm‰ksi ja
-kysyin, oliko h‰n lasten ‰iti. H‰n vastasi myˆnt‰v‰sti, ja antaen
-vanhemmalle puolikkaan vehn‰kakkua k‰teen h‰n nosti pienemm‰n syliins‰
-ja suuteli sit‰ kaikella ‰idin hellyydell‰. -- J‰tin, kertoi h‰n, t‰m‰n
-pikkuiseni Filipin huostaan ja k‰vin vanhimman poikani kanssa
-kaupungissa ostamassa vehn‰st‰ ja sokeria ja puuropannua. -- Tavarat
-n‰kyiv‰t vasussa, josta kansi oli pudonnut. -- Keit‰n Hannulleni (se
-oli nuorimman nimi) lient‰ illaksi; vanhin poikani, senkin ilkimys,
+kuvan. Tulee silloin illempana nuori nainen lasten tykö, jotka
+sillävälin eivät koko aikana olleet liikahtaneetkaan, hän tulee vasu
+käsivarrella ja huutaa jo kaukaa: Filip, sinä olet oikein kiltti poika.
+-- Hän tervehti minua, minä vastasin, nousin, astuin lähemmäksi ja
+kysyin, oliko hän lasten äiti. Hän vastasi myöntävästi, ja antaen
+vanhemmalle puolikkaan vehnäkakkua käteen hän nosti pienemmän syliinsä
+ja suuteli sitä kaikella äidin hellyydellä. -- Jätin, kertoi hän, tämän
+pikkuiseni Filipin huostaan ja kävin vanhimman poikani kanssa
+kaupungissa ostamassa vehnästä ja sokeria ja puuropannua. -- Tavarat
+näkyivät vasussa, josta kansi oli pudonnut. -- Keitän Hannulleni (se
+oli nuorimman nimi) lientä illaksi; vanhin poikani, senkin ilkimys,
 rikkoi eilen pannun, kun riiteli Filipin kanssa puuron karstasta. --
-Kysyin, miss‰ t‰m‰ vanhin oli, ja h‰n enn‰tti tuskin kertoa, ett‰ poika
-oli j‰‰nyt niitylle juoksentelemaan er‰‰n hanhiparin per‰ss‰, kun t‰m‰
-jo juosten tuli paikalle, k‰dess‰ p‰hkin‰puuraippa, jonka h‰n antoi
-keskimm‰iselle. Jatkoin keskusteluani vaimon kanssa ja kuulin, ett‰ h‰n
-oli koulumestarin tyt‰r ja ett‰ h‰nen miehens‰ oli matkalla Sveitsiss‰
-nostamassa perintˆ‰, jonka er‰s serkku oli j‰tt‰nyt j‰lkeens‰. -- Ovat
-yritt‰neet petkuttaa h‰nt‰, kertoi vaimo, eiv‰tk‰ ole vastanneet h‰nen
-kirjeisiins‰, siksi h‰n matkusti itse sinne. Ettei h‰nelle vain olisi
-sattunut mit‰‰n onnettomuutta, h‰n ei ole ilmoittanut mit‰‰n itsest‰‰n.
--- Minun k‰vi vaikeaksi erota vaimosta, annoin kullekin lapselle
-roposen, nuorimmankin varalle j‰tin vaimolle kolikon, ett‰ h‰n
-kaupungissa k‰ydess‰‰n toisi sill‰ vehn‰skakkua pojalle keittoon, ja
+Kysyin, missä tämä vanhin oli, ja hän ennätti tuskin kertoa, että poika
+oli jäänyt niitylle juoksentelemaan erään hanhiparin perässä, kun tämä
+jo juosten tuli paikalle, kädessä pähkinäpuuraippa, jonka hän antoi
+keskimmäiselle. Jatkoin keskusteluani vaimon kanssa ja kuulin, että hän
+oli koulumestarin tytär ja että hänen miehensä oli matkalla Sveitsissä
+nostamassa perintöä, jonka eräs serkku oli jättänyt jälkeensä. -- Ovat
+yrittäneet petkuttaa häntä, kertoi vaimo, eivätkä ole vastanneet hänen
+kirjeisiinsä, siksi hän matkusti itse sinne. Ettei hänelle vain olisi
+sattunut mitään onnettomuutta, hän ei ole ilmoittanut mitään itsestään.
+-- Minun kävi vaikeaksi erota vaimosta, annoin kullekin lapselle
+roposen, nuorimmankin varalle jätin vaimolle kolikon, että hän
+kaupungissa käydessään toisi sillä vehnäskakkua pojalle keittoon, ja
 sitten erosimme.
 
-Kuule nyt, yst‰v‰iseni, kun mieleni j‰nnitys on ‰‰rimmill‰‰n, ja kun
-tuntuu kuin en en‰‰ voisi kest‰‰, niin silloin lievittyy minussa kaikki
-se repeily, kun saan n‰hd‰ tuollaisen olennon, joka onnellisena ja
-tyytyv‰isen‰ h‰‰r‰‰ ja toimii omassa pieness‰ piiriss‰‰n, joka el‰‰
-p‰iv‰st‰ toiseen ja n‰kee lehtien putoilevan eik‰ siit‰ ajattele sen
-enemp‰‰, kuin ett‰ nyt tulee talvi.
+Kuule nyt, ystäväiseni, kun mieleni jännitys on äärimmillään, ja kun
+tuntuu kuin en enää voisi kestää, niin silloin lievittyy minussa kaikki
+se repeily, kun saan nähdä tuollaisen olennon, joka onnellisena ja
+tyytyväisenä häärää ja toimii omassa pienessä piirissään, joka elää
+päivästä toiseen ja näkee lehtien putoilevan eikä siitä ajattele sen
+enempää, kuin että nyt tulee talvi.
 
-Siit‰ asti olen k‰ynyt usein siell‰. Lapset ovat jo aivan omastuneet
-minuun, he saavat sokeria, kun min‰ juon kahvia, ja iltaisin he saavat
-osansa voileiv‰st‰ni ja piim‰st‰ni. Sunnuntaisin he saavat aina
-roposensa, ja ellen rukoushetken j‰lkeen ole siell‰, on ravintolan
-em‰nn‰ll‰ m‰‰r‰ys maksaa se puolestani.
+Siitä asti olen käynyt usein siellä. Lapset ovat jo aivan omastuneet
+minuun, he saavat sokeria, kun minä juon kahvia, ja iltaisin he saavat
+osansa voileivästäni ja piimästäni. Sunnuntaisin he saavat aina
+roposensa, ja ellen rukoushetken jälkeen ole siellä, on ravintolan
+emännällä määräys maksaa se puolestani.
 
 Olemme jo hyvinkin tuttavia, he kertovat minulle kaikenmoista, ja
-eritt‰inkin huvittaa minua katsella, kuinka luonnollisesti ja paljaasti
-heid‰n intohimonsa ja pyyteens‰ ilmenev‰t, kun sattuu tulemaan paikalle
-muita kyl‰n lapsia.
+erittäinkin huvittaa minua katsella, kuinka luonnollisesti ja paljaasti
+heidän intohimonsa ja pyyteensä ilmenevät, kun sattuu tulemaan paikalle
+muita kylän lapsia.
 
-Paljon vaivaa on minulla ollut saada ‰iti uskomaan, etteiv‰t lapset
-suinkaan h‰iritse herraa.
+Paljon vaivaa on minulla ollut saada äiti uskomaan, etteivät lapset
+suinkaan häiritse herraa.
 
 
 _30 p. toukok._
 
-Mit‰ ‰skett‰in puhuin maalaustaiteesta, pit‰‰ varmasti paikkansa
-myˆskin runouteen n‰hden; tulee vain osata ymm‰rt‰‰ ja n‰hd‰ paras ja
-uskaltaa lausua se, ja siin‰ onkin sitten lyhyesti sanottuna paljon.
-Sattui minulle t‰n‰‰n kohtaus, joka semmoisenaan kuvattuna muodostaisi
-ihanimman idyllin; mutta mit‰ t‰ss‰ nuo runoudet, kohtaukset, idyllit!
-pit‰‰kˆh‰n siis aina kohta puhua kaavoissa, kun yritt‰‰ k‰yd‰ luontoon
-k‰siksi.
-
-Jos t‰mmˆisen alun j‰lkeen odotat jotain hyvin ylev‰‰ ja suurenmoista,
-niin pahastipa petyt taaskin; eih‰n t‰ss‰ sen enemp‰‰ ole, er‰s
-maalaispoika vain, joka minussa on her‰tt‰nyt n‰in vilkasta
-myˆt‰tuntoa, -- kerron tietysti taaskin huonosti, kuten tavallista, ja
-sin‰ taas, arvaan ma, pid‰t kuvaustani liioiteltuna; Wahlheim se
-taaskin on ja aina Wahlheim, jossa n‰it‰ kummia tapahtuu.
-
-Oli er‰s seurue juomassa kahvia tuolla ulkona lehmusten alla. Kun se ei
-oikein ollut mieleiseni, j‰in jonkin tekosyyn nojalla syrj‰‰n.
-
-Nuori talonpoikainen mies tuli silloin er‰‰st‰ l‰heisest‰ talosta ja
-alkoi korjata jotakin vikaa aurassa, jonka tuonoin olin piirt‰nyt. Kun
-h‰nen olentonsa miellytti minua, menin puhuttelemaan h‰nt‰ ja
-tiedustelin h‰nen olojansa; tulimme kohta tutuiksi ja, kuten minulle
-tavallisesti k‰y h‰nenkaltaistensa seurassa, yst‰viksikin. H‰n kertoi
-palvelevansa er‰‰n leskiem‰nn‰n luona, joka kohteli h‰nt‰ eritt‰in
-hyvin. H‰n puheli niin paljon em‰nn‰st‰‰n ja kiitti h‰nt‰ niin, ett‰
-piankin huomasin h‰nen koko syd‰mell‰‰n ja sielullaan kiintyneen
-h‰neen. Em‰nt‰ ei en‰‰ ollut nuori, kertoi h‰n, ensimm‰inen miehens‰
-oli ollut paha h‰nelle, eik‰ h‰n en‰‰ tahtonut menn‰ naimisiin; miehen
-kertomuksesta kuulsi niin selv‰sti esiin, kuinka kaunis ja suloinen
-em‰nt‰ oli h‰nen silmiss‰‰n ja kuinka hartaasti h‰n toivoi, ett‰ t‰m‰
-valitsisi h‰net haihduttaakseen muistoa edellisen miehens‰ vioista, se
-kuulsi siit‰ niin el‰v‰sti, ett‰ minun pit‰isi sana sanalta toistaa
-h‰nen puheensa, voidaksesi oivaltaa h‰nen mieltymyksens‰, h‰nen
+Mitä äskettäin puhuin maalaustaiteesta, pitää varmasti paikkansa
+myöskin runouteen nähden; tulee vain osata ymmärtää ja nähdä paras ja
+uskaltaa lausua se, ja siinä onkin sitten lyhyesti sanottuna paljon.
+Sattui minulle tänään kohtaus, joka semmoisenaan kuvattuna muodostaisi
+ihanimman idyllin; mutta mitä tässä nuo runoudet, kohtaukset, idyllit!
+pitääköhän siis aina kohta puhua kaavoissa, kun yrittää käydä luontoon
+käsiksi.
+
+Jos tämmöisen alun jälkeen odotat jotain hyvin ylevää ja suurenmoista,
+niin pahastipa petyt taaskin; eihän tässä sen enempää ole, eräs
+maalaispoika vain, joka minussa on herättänyt näin vilkasta
+myötätuntoa, -- kerron tietysti taaskin huonosti, kuten tavallista, ja
+sinä taas, arvaan ma, pidät kuvaustani liioiteltuna; Wahlheim se
+taaskin on ja aina Wahlheim, jossa näitä kummia tapahtuu.
+
+Oli eräs seurue juomassa kahvia tuolla ulkona lehmusten alla. Kun se ei
+oikein ollut mieleiseni, jäin jonkin tekosyyn nojalla syrjään.
+
+Nuori talonpoikainen mies tuli silloin eräästä läheisestä talosta ja
+alkoi korjata jotakin vikaa aurassa, jonka tuonoin olin piirtänyt. Kun
+hänen olentonsa miellytti minua, menin puhuttelemaan häntä ja
+tiedustelin hänen olojansa; tulimme kohta tutuiksi ja, kuten minulle
+tavallisesti käy hänenkaltaistensa seurassa, ystäviksikin. Hän kertoi
+palvelevansa erään leskiemännän luona, joka kohteli häntä erittäin
+hyvin. Hän puheli niin paljon emännästään ja kiitti häntä niin, että
+piankin huomasin hänen koko sydämellään ja sielullaan kiintyneen
+häneen. Emäntä ei enää ollut nuori, kertoi hän, ensimmäinen miehensä
+oli ollut paha hänelle, eikä hän enää tahtonut mennä naimisiin; miehen
+kertomuksesta kuulsi niin selvästi esiin, kuinka kaunis ja suloinen
+emäntä oli hänen silmissään ja kuinka hartaasti hän toivoi, että tämä
+valitsisi hänet haihduttaakseen muistoa edellisen miehensä vioista, se
+kuulsi siitä niin elävästi, että minun pitäisi sana sanalta toistaa
+hänen puheensa, voidaksesi oivaltaa hänen mieltymyksensä, hänen
 rakkautensa ja uskollisuutensa. Niin, suurimman runoilijan lahjat
-t‰ytyisi minulla olla, jotta samalla voisin el‰v‰sti kuvata sinulle
-h‰nen liikkeittens‰ ilmeen, h‰nen ‰‰nens‰ soinnun ja h‰nen katseensa
-taivaisen tulen. Ei, eiv‰t mitk‰‰n sanat voisi ilmaista sit‰ hienoa
-hellyytt‰, joka lep‰si koko h‰nen olentonsa ja kaikkien h‰nen
-liikkeittens‰ yll‰; kaikki mit‰ min‰ voisin sanoa siit‰ on vain
-kˆmpelˆ‰ sen rinnalla. Varsinkin liikutti minua h‰nen pelkonsa, ett‰
-voisin ajatella pahaa heid‰n suhteestaan ja ep‰ill‰ lesken sopivaa
-k‰ytˆst‰. Voin ainoastaan sisimm‰ss‰ itsess‰ni toistaa, kuinka kaunista
-oli, kun h‰n puhui h‰nen vartalostaan ja h‰nen kasvustaan, joka ilman
-nuoruuden suloakin viel‰ niin voimakkaasti kiehtoen veti h‰nt‰
-puoleensa. En ole el‰iss‰ni n‰hnyt tuota pakottavaa halua ja polttavaa
+täytyisi minulla olla, jotta samalla voisin elävästi kuvata sinulle
+hänen liikkeittensä ilmeen, hänen äänensä soinnun ja hänen katseensa
+taivaisen tulen. Ei, eivät mitkään sanat voisi ilmaista sitä hienoa
+hellyyttä, joka lepäsi koko hänen olentonsa ja kaikkien hänen
+liikkeittensä yllä; kaikki mitä minä voisin sanoa siitä on vain
+kömpelöä sen rinnalla. Varsinkin liikutti minua hänen pelkonsa, että
+voisin ajatella pahaa heidän suhteestaan ja epäillä lesken sopivaa
+käytöstä. Voin ainoastaan sisimmässä itsessäni toistaa, kuinka kaunista
+oli, kun hän puhui hänen vartalostaan ja hänen kasvustaan, joka ilman
+nuoruuden suloakin vielä niin voimakkaasti kiehtoen veti häntä
+puoleensa. En ole eläissäni nähnyt tuota pakottavaa halua ja polttavaa
 kaipauksen vetoa noin puhtaassa muodossa, niin, voinpa vaikka sanoa,
-etten ole edes uneksinut enk‰ kuvitellutkaan sit‰ noin puhtaaksi. ƒl‰
-nyt toru minua, jos tunnustan, ett‰ kun ajattelen tuota viattomuutta ja
-totuutta, sulan palavaksi aina sisimp‰‰n sieluuni, ja ett‰ kaikkialla
-n‰en edess‰ni kuvan tuosta uskollisuudesta ja hellyydest‰, ja ett‰
-riudun ja n‰‰nnyn, ik‰‰nkuin itse olisin sytyksiss‰ siit‰.
+etten ole edes uneksinut enkä kuvitellutkaan sitä noin puhtaaksi. Älä
+nyt toru minua, jos tunnustan, että kun ajattelen tuota viattomuutta ja
+totuutta, sulan palavaksi aina sisimpään sieluuni, ja että kaikkialla
+näen edessäni kuvan tuosta uskollisuudesta ja hellyydestä, ja että
+riudun ja näännyn, ikäänkuin itse olisin sytyksissä siitä.
 
-Koetan nyt pikimmiten saada n‰hd‰ naisenkin, tai, kun oikein ajattelen,
-en sent‰‰n koetakaan. On parempi, ett‰ n‰en h‰net h‰nen rakastajansa
-silmill‰; ehk'ei h‰n n‰kyisik‰‰n omille silmilleni samanlaisena kuin
-h‰net nyt n‰en, ja miksi turmelisin itselt‰ni kaunista kuvaa.
+Koetan nyt pikimmiten saada nähdä naisenkin, tai, kun oikein ajattelen,
+en sentään koetakaan. On parempi, että näen hänet hänen rakastajansa
+silmillä; ehk'ei hän näkyisikään omille silmilleni samanlaisena kuin
+hänet nyt näen, ja miksi turmelisin itseltäni kaunista kuvaa.
 
 
-_16 p. kes‰k._
+_16 p. kesäk._
 
-Miks'en kirjoita sinulle? -- Semmoistako kysyt, ja olet sent‰‰n
-kuuluvinasi tietoviisaitten joukkoon sin‰kin? Pit‰isih‰n sinun
-arvatakin, ett‰ voin hyvin, ja viel‰p‰, ett‰ -- lyhyesti vain, olen
-tehnyt tuttavuuden, joka koskee varsin l‰helt‰ syd‰nt‰ni. Olen -- oh,
-enh‰n tied‰.
+Miks'en kirjoita sinulle? -- Semmoistako kysyt, ja olet sentään
+kuuluvinasi tietoviisaitten joukkoon sinäkin? Pitäisihän sinun
+arvatakin, että voin hyvin, ja vieläpä, että -- lyhyesti vain, olen
+tehnyt tuttavuuden, joka koskee varsin läheltä sydäntäni. Olen -- oh,
+enhän tiedä.
 
-Vaikeaksipa k‰ynee kertoa j‰rjestyksess‰ sinulle, kuinka kaikki on
-tapahtunut, ett‰ olen tullut tuntemaan mit‰ suloisimman olennon. Olen
+Vaikeaksipa käynee kertoa järjestyksessä sinulle, kuinka kaikki on
+tapahtunut, että olen tullut tuntemaan mitä suloisimman olennon. Olen
 iloinen ja onnellinen ja siis huono kertoja.
 
-Enkeli! -- ƒsh, samaahan sanoo jokainen omastaan, eikˆ niin? Ja
-kuitenkaan en osaa sanoa sinulle, kuinka t‰ydellinen h‰n on, ja miksi
-h‰n on niin t‰ydellinen; lyhyesti vain, h‰n on vallannut ja vanginnut
+Enkeli! -- Äsh, samaahan sanoo jokainen omastaan, eikö niin? Ja
+kuitenkaan en osaa sanoa sinulle, kuinka täydellinen hän on, ja miksi
+hän on niin täydellinen; lyhyesti vain, hän on vallannut ja vanginnut
 koko mieleni.
 
-Niin yksinkertainen ja niin j‰rkev‰, niin hyv‰ ja niin lujaluontoinen,
-sielunsa niin tyyni ja sent‰‰n niin toimelias ja todelliseen el‰m‰‰n
+Niin yksinkertainen ja niin järkevä, niin hyvä ja niin lujaluontoinen,
+sielunsa niin tyyni ja sentään niin toimelias ja todelliseen elämään
 kiintynyt.
 
-Tuo kaikki, mit‰ tuossa latelen, on joutavaa, ihan joutavaa lorua ja
-tyhj‰‰ ylimalkaisuutta, jossa ei ole piirtoakaan h‰nen todellisesta
-itsest‰‰n. Joskus toiste -- ei, ei toiste, nyt kohta tahdon kertoa
-sinulle kaiken. Ellen nyt sit‰ tee, en tekisi sit‰ koskaan. Sill‰, n‰in
-meid‰n kesken, siit‰ kun rupesin kirjoittamaan, olen jo kolme kertaa
-ollut viskaamaisillani kyn‰n k‰dest‰ni ja antamaisillani satuloida
-hevoseni l‰hte‰kseni ulos ratsastamaan. Ja kuitenkin vannoin aamulla
-her‰tess‰ni, ett‰ t‰n‰‰n en l‰hde ratsastamaan, ja nyt sent‰‰n joka
-hetki juoksen ikkunaan katsomaan, kuinka korkealla aurinko viel‰
+Tuo kaikki, mitä tuossa latelen, on joutavaa, ihan joutavaa lorua ja
+tyhjää ylimalkaisuutta, jossa ei ole piirtoakaan hänen todellisesta
+itsestään. Joskus toiste -- ei, ei toiste, nyt kohta tahdon kertoa
+sinulle kaiken. Ellen nyt sitä tee, en tekisi sitä koskaan. Sillä, näin
+meidän kesken, siitä kun rupesin kirjoittamaan, olen jo kolme kertaa
+ollut viskaamaisillani kynän kädestäni ja antamaisillani satuloida
+hevoseni lähteäkseni ulos ratsastamaan. Ja kuitenkin vannoin aamulla
+herätessäni, että tänään en lähde ratsastamaan, ja nyt sentään joka
+hetki juoksen ikkunaan katsomaan, kuinka korkealla aurinko vielä
 on. -- -- --
 
-En vain saanut maltetuksi itse‰ni, minun t‰ytyi l‰hte‰ h‰nt‰ n‰kem‰‰n.
-T‰ss‰ nyt taas olen, Wilhelm, syˆn illallisvoileip‰‰ni ja kirjoitan
-sinulle. Kuinka nautinkaan koko sielullani, kun saan n‰hd‰ h‰net
-armasten, vilkkaitten lasten keskell‰, h‰nen kahdeksan siskoksensa
-keskell‰! --
+En vain saanut maltetuksi itseäni, minun täytyi lähteä häntä näkemään.
+Tässä nyt taas olen, Wilhelm, syön illallisvoileipääni ja kirjoitan
+sinulle. Kuinka nautinkaan koko sielullani, kun saan nähdä hänet
+armasten, vilkkaitten lasten keskellä, hänen kahdeksan siskoksensa
+keskellä! --
 
-Mutta jos jatkan t‰h‰n tapaan, olet lopussa yht‰ viisas kuin alussakin.
+Mutta jos jatkan tähän tapaan, olet lopussa yhtä viisas kuin alussakin.
 Kuule nyt siis, pakotan itseni yksityiskohtiin.
 
-Kirjoitinhan ‰skett‰in sinulle, ett‰ olin tullut tuttavaksi er‰‰n
-amtmanni S----n kanssa ja ett‰ h‰n kutsui minua k‰ym‰‰n luonansa
+Kirjoitinhan äskettäin sinulle, että olin tullut tuttavaksi erään
+amtmanni S----n kanssa ja että hän kutsui minua käymään luonansa
 erakkomajassaan, tai paremmin pikku kuningaskunnassaan. Unohdin kutsun
-enk‰ ehk‰ olisi tullut k‰yneeksik‰‰n siell‰, ellen sattumalta olisi
+enkä ehkä olisi tullut käyneeksikään siellä, ellen sattumalta olisi
 keksinyt aarretta, joka piilee tuon hiljaisen seudun rauhassa.
 
-Meid‰n nuoret herrat olivat j‰rjest‰neet pienet maalaistanssiaiset,
-joihin min‰kin kernaasti l‰hdin. Kutsuin mukaani er‰‰n t‰k‰l‰isen
-neidon, hyv‰n ja siev‰n, mutta muuten v‰h‰p‰tˆisen tytˆn, ja sovimme,
-ett‰ ottaisin vaunut ja menisimme huvipaikalle yhdess‰ tanssitoverini
-ja h‰nen serkkunsa kanssa ja matkalla ottaisimme mukaamme Charlotte
+Meidän nuoret herrat olivat järjestäneet pienet maalaistanssiaiset,
+joihin minäkin kernaasti lähdin. Kutsuin mukaani erään täkäläisen
+neidon, hyvän ja sievän, mutta muuten vähäpätöisen tytön, ja sovimme,
+että ottaisin vaunut ja menisimme huvipaikalle yhdessä tanssitoverini
+ja hänen serkkunsa kanssa ja matkalla ottaisimme mukaamme Charlotte
 S----n. -- Saatte tutustua sangen kauniiseen neitoon, sanoi
-seuralaiseni, kun ajoimme avaraa, hakattua mets‰‰ mets‰styslinnaa
-kohden. -- Varokaa rakastumasta! lis‰si serkku. -- Miksi niin?
-kys‰isin. -- H‰n on kihloissa jo, vastaa t‰m‰, h‰n on kihloissa er‰‰n
-kelpo miehen kanssa, joka nyt on matkoilla j‰rjest‰m‰ss‰ asioitaan,
-is‰ns‰ kun ‰skett‰in on kuollut, ja samalla koettaa hankkia itselleen
-er‰st‰ edullista virkapaikkaa. -- Kuuntelin tuota jotenkin
-v‰linpit‰m‰ttˆm‰sti.
-
-Aurinko oli viel‰ noin nelj‰nnestunnin matkan p‰‰ss‰ vuoren reunalta,
+seuralaiseni, kun ajoimme avaraa, hakattua metsää metsästyslinnaa
+kohden. -- Varokaa rakastumasta! lisäsi serkku. -- Miksi niin?
+kysäisin. -- Hän on kihloissa jo, vastaa tämä, hän on kihloissa erään
+kelpo miehen kanssa, joka nyt on matkoilla järjestämässä asioitaan,
+isänsä kun äskettäin on kuollut, ja samalla koettaa hankkia itselleen
+erästä edullista virkapaikkaa. -- Kuuntelin tuota jotenkin
+välinpitämättömästi.
+
+Aurinko oli vielä noin neljännestunnin matkan päässä vuoren reunalta,
 kun saavuimme portille. Ilma oli hyvin helteinen, ja naiset olivat
 huolissaan ukonilman takia, jota vaaleanharmaat raskaat pilvet
 taivaanrannalla uhkasivat. Tekeysin ilmantuntijaksi ja koetin
-tyynnytt‰‰ heit‰, vaikka itse‰nikin jo rupesi aavistuttamaan, ett‰
-huvimme ehk‰ h‰iriytyisi.
+tyynnyttää heitä, vaikka itseänikin jo rupesi aavistuttamaan, että
+huvimme ehkä häiriytyisi.
 
-Olin astunut alas, ja palvelustyttˆ, joka tuli portille, pyysi meit‰
+Olin astunut alas, ja palvelustyttö, joka tuli portille, pyysi meitä
 hetkisen odottamaan; Lotte-neiti tulisi kohta. Menin pihan poikki
-hyvinrakennettua taloa kohden, ja kun olin noussut edess‰ olevia
-portaita ja astunut ovelle, osui silmiini suloisin n‰ky, mit‰ koskaan
-olen n‰hnyt. Etuhuoneessa juosta vilisteli kuusi lasta, noin
-yksitoistavuotiaasta kaksivuotiaaseen saakka, er‰‰n kaunisvartaloisen,
-keskikokoisen tytˆn ymp‰rill‰, joka oli puettu yksinkertaiseen vaaleaan
-pukuun, vaaleanpunaiset nauhat k‰sivarsilla ja rinnalla. H‰nell‰ oli
-k‰dess‰‰n musta leip‰, ja h‰n leikkasi siit‰ jokaiselle i‰n ja
-ruokahalun mukaisen viipaleen ja oli niin herttaisen n‰kˆinen
+hyvinrakennettua taloa kohden, ja kun olin noussut edessä olevia
+portaita ja astunut ovelle, osui silmiini suloisin näky, mitä koskaan
+olen nähnyt. Etuhuoneessa juosta vilisteli kuusi lasta, noin
+yksitoistavuotiaasta kaksivuotiaaseen saakka, erään kaunisvartaloisen,
+keskikokoisen tytön ympärillä, joka oli puettu yksinkertaiseen vaaleaan
+pukuun, vaaleanpunaiset nauhat käsivarsilla ja rinnalla. Hänellä oli
+kädessään musta leipä, ja hän leikkasi siitä jokaiselle iän ja
+ruokahalun mukaisen viipaleen ja oli niin herttaisen näköinen
 antaessaan kullekin kappaleensa, ja jokainen kiitti niin koruttomasti,
-ensin sent‰‰n jo kauan, ennenkuin se oli leikattukaan, kurotettuaan
-pikku k‰tˆsi‰‰n ylˆs, ja l‰hti sitten illallisleipineen tyytyv‰isen‰
-juosta livist‰m‰‰n pois tai hiljaisemman luonteensa mukaan tyynesti
-pihaver‰j‰lle katsomaan vieraita ja vaunuja, joissa heid‰n Lottensa
-piti l‰hte‰. -- Pyyd‰n anteeksi, sanoi tyttˆ, ett‰ vaivaan teid‰t
-sis‰‰n ja annan neitien odottaa. Olin pukeutuessani ja kaikenlaista
-poissaoloni ajaksi j‰rjestelless‰ni unohtanut antaa lapsille
-illallisleip‰‰, eiv‰tk‰ he ota sit‰ vastaan kenelt‰k‰‰n muulta kuin
-minulta. -- Lausuin jonkin tyhj‰np‰iv‰isen kohteliaisuuden; koko
-sieluni v‰ilyi ja lep‰si h‰nen muotonsa, h‰nen ‰‰nens‰, koko h‰nen
-olentonsa yll‰, mutta sain aikaa sent‰‰n hiukan tointua
-h‰mm‰styksest‰ni, kun h‰n juoksi sis‰‰n noutamaan hansikkaitaan ja
-viuhkaansa. Pikkuv‰ki tarkasteli, pysytellen v‰h‰n etemp‰n‰, syrj‰st‰
-minua, ja min‰ l‰hestyin nuorinta, joka oli erinomaisen kaunismuotoinen
-lapsi. T‰m‰ vet‰ytyi poisp‰in, mutta juuri silloin Lotte tuli ovesta
-sis‰‰n ja sanoi: Louis, anna k‰tt‰ herra serkulle. Poika tekikin sen
-vallan uljaasti, enk‰ voinut olla suutelematta sit‰ pikku palleroista.
--- Serkulle? sanoin, ojentaen k‰teni tytˆlle. Arveletteko, ett‰
-ansaitsen onnen olla sukulaisenne? -- Oh, sanoi h‰n hilpe‰sti
-hymyillen, serkkupiirimme on sangen laaja, ja ik‰v‰ olisi, jos te
-olisitte huonoin heid‰n joukossaan. -- L‰htiess‰‰n h‰n antoi Sofielle,
-h‰nen j‰lkeens‰ vanhimmalle sisarelle, noin yksitoistavuotiaalle
-tytˆlle, toimeksi pit‰‰ huolta lapsista ja tervehti‰ is‰‰, kun h‰n
-palaisi ratsastusretkelt‰‰n. Lapsille h‰n m‰‰r‰si, ett‰ heid‰n tuli
-totella Sofieta aivan kuin t‰m‰ olisi h‰n itse, mink‰ muutamat
-nimenomaan lupasivatkin. Er‰s pieni pikkuviisas valkotukka sent‰‰n,
-noin kuusivuotias, sanoi: Mutta eth‰n se sin‰ sent‰‰n ole, Lotte; sinut
-me sent‰‰n mieluummin pit‰isimme. -- Molemmat vanhimmat pojat olivat
-kavunneet vaunuihin, ja pyynnˆst‰ni h‰n salli heid‰n seurata mukana
-mets‰‰n asti, jos he lupasivat olla h‰rn‰‰m‰tt‰ toisiaan ja pit‰‰
+ensin sentään jo kauan, ennenkuin se oli leikattukaan, kurotettuaan
+pikku kätösiään ylös, ja lähti sitten illallisleipineen tyytyväisenä
+juosta livistämään pois tai hiljaisemman luonteensa mukaan tyynesti
+pihaveräjälle katsomaan vieraita ja vaunuja, joissa heidän Lottensa
+piti lähteä. -- Pyydän anteeksi, sanoi tyttö, että vaivaan teidät
+sisään ja annan neitien odottaa. Olin pukeutuessani ja kaikenlaista
+poissaoloni ajaksi järjestellessäni unohtanut antaa lapsille
+illallisleipää, eivätkä he ota sitä vastaan keneltäkään muulta kuin
+minulta. -- Lausuin jonkin tyhjänpäiväisen kohteliaisuuden; koko
+sieluni väilyi ja lepäsi hänen muotonsa, hänen äänensä, koko hänen
+olentonsa yllä, mutta sain aikaa sentään hiukan tointua
+hämmästyksestäni, kun hän juoksi sisään noutamaan hansikkaitaan ja
+viuhkaansa. Pikkuväki tarkasteli, pysytellen vähän etempänä, syrjästä
+minua, ja minä lähestyin nuorinta, joka oli erinomaisen kaunismuotoinen
+lapsi. Tämä vetäytyi poispäin, mutta juuri silloin Lotte tuli ovesta
+sisään ja sanoi: Louis, anna kättä herra serkulle. Poika tekikin sen
+vallan uljaasti, enkä voinut olla suutelematta sitä pikku palleroista.
+-- Serkulle? sanoin, ojentaen käteni tytölle. Arveletteko, että
+ansaitsen onnen olla sukulaisenne? -- Oh, sanoi hän hilpeästi
+hymyillen, serkkupiirimme on sangen laaja, ja ikävä olisi, jos te
+olisitte huonoin heidän joukossaan. -- Lähtiessään hän antoi Sofielle,
+hänen jälkeensä vanhimmalle sisarelle, noin yksitoistavuotiaalle
+tytölle, toimeksi pitää huolta lapsista ja tervehtiä isää, kun hän
+palaisi ratsastusretkeltään. Lapsille hän määräsi, että heidän tuli
+totella Sofieta aivan kuin tämä olisi hän itse, minkä muutamat
+nimenomaan lupasivatkin. Eräs pieni pikkuviisas valkotukka sentään,
+noin kuusivuotias, sanoi: Mutta ethän se sinä sentään ole, Lotte; sinut
+me sentään mieluummin pitäisimme. -- Molemmat vanhimmat pojat olivat
+kavunneet vaunuihin, ja pyynnöstäni hän salli heidän seurata mukana
+metsään asti, jos he lupasivat olla härnäämättä toisiaan ja pitää
 kiinni lujasti.
 
-Olimme tuskin enn‰tt‰neet istua paikoillemme ja naiset ehtineet
-tervehti‰ ja tehd‰ huomautuksiaan toistensa pukujen, varsinkin hattujen
+Olimme tuskin ennättäneet istua paikoillemme ja naiset ehtineet
+tervehtiä ja tehdä huomautuksiaan toistensa pukujen, varsinkin hattujen
 johdosta, ja asianomaisesti arvostella seuraa, joka oli odotettavissa,
-kun Lotte jo k‰ski kuskin pys‰hdytt‰‰ ja antaa veljiens‰ astua alas;
-n‰m‰ pyysiv‰t kerran viel‰ saada suudella h‰nt‰ k‰delle, jonka
-toimituksen vanhempi pojista suorittikin kaikella sill‰ hellyydell‰,
-joka voi olla ominaista viidentoista-ik‰isiile, toinen taas h‰t‰isesti
-ja huolettomasti. Lotte l‰hetti kerran viel‰ terveiset pikkuv‰elle, ja
+kun Lotte jo käski kuskin pysähdyttää ja antaa veljiensä astua alas;
+nämä pyysivät kerran vielä saada suudella häntä kädelle, jonka
+toimituksen vanhempi pojista suorittikin kaikella sillä hellyydellä,
+joka voi olla ominaista viidentoista-ikäisiile, toinen taas hätäisesti
+ja huolettomasti. Lotte lähetti kerran vielä terveiset pikkuväelle, ja
 me jatkoimme matkaamme.
 
-Serkkuneitonen kys‰isi, oliko h‰n jo lukenut kirjan, jonka h‰n
-‰skett‰in oli l‰hett‰nyt h‰nelle? -- En, vastasi Lotte, se ei miellyt‰
-minua, voitte saada sen takaisin. Edellinenk‰‰n ei ollut sen parempi.
--- H‰mm‰styin, kun kysyin, mit‰ kirjoja ne olivat, ja h‰n vastasi:
-[Meid‰n t‰ytyy poistaa t‰m‰ kohta kirjeest‰, jottei kenell‰k‰‰n olisi
-syyt‰ pahastua. Teemme sen, vaikkapa vakaammin katsoen onkin jokaiselle
-kirjailijalle jokseenkin yhdentekev‰‰, mit‰ joku yksityinen tyttˆ tai
-joku nuori ep‰vakaa herrasmies heist‰ sattuu ajattelemaan.] -- Minusta
-kuvastui kaikessa, mit‰ h‰n puhui, niin varmapiirteinen luonne, ja oli
-kuin jokainen sana, mink‰ h‰n lausui, olisi levitt‰nyt h‰nen
-kasvoilleen yh‰ uutta suloa ja henkevyyden v‰lkett‰, ja n‰ytti kuin
-h‰nen kasvonsa olisivat v‰h‰n v‰li‰ selkeyneet yh‰ iloisemman
-tyytyv‰isiksi, kun h‰n tunsi, kuinka hyvin min‰ ymm‰rsin h‰nt‰.
-
-Kun olin nuorempi, kertoi h‰n, en pit‰nyt mist‰‰n niin kuin
-romaaneista. Hyv‰ Jumala, kuinka hauskalta tuntui, kun sunnuntaisin sai
-vet‰yty‰ jonnekin nurkkaan ja syd‰mens‰ pohjasta ottaa osaa jonkun Miss
-Jennyn onneen ja onnettomuuteen. Taitaisi tuo olla viel‰kin hiukan
-mieleeni. Kun kuitenkin niin harvoin p‰‰sen kirjan pariin, niin sen
-pit‰‰ sitten ollakin ihan mieleiseni. Ja semmoisesta kirjailijasta min‰
-pid‰n parhaiten, joka kuvaa minun omaa maailmaani, jonka teoksissa
-tapahtuu samoin kuin ymp‰rill‰nikin, ja jonka kertomus kiinnitt‰‰ minua
-ja on yht‰ l‰hell‰ syd‰nt‰ni kuin oma kotoinen el‰m‰nikin, joka tosin
-ei ole mik‰‰n paratiisi, mutta yht‰ kaikki sent‰‰n sis‰lt‰‰ niin
+Serkkuneitonen kysäisi, oliko hän jo lukenut kirjan, jonka hän
+äskettäin oli lähettänyt hänelle? -- En, vastasi Lotte, se ei miellytä
+minua, voitte saada sen takaisin. Edellinenkään ei ollut sen parempi.
+-- Hämmästyin, kun kysyin, mitä kirjoja ne olivat, ja hän vastasi:
+[Meidän täytyy poistaa tämä kohta kirjeestä, jottei kenelläkään olisi
+syytä pahastua. Teemme sen, vaikkapa vakaammin katsoen onkin jokaiselle
+kirjailijalle jokseenkin yhdentekevää, mitä joku yksityinen tyttö tai
+joku nuori epävakaa herrasmies heistä sattuu ajattelemaan.] -- Minusta
+kuvastui kaikessa, mitä hän puhui, niin varmapiirteinen luonne, ja oli
+kuin jokainen sana, minkä hän lausui, olisi levittänyt hänen
+kasvoilleen yhä uutta suloa ja henkevyyden välkettä, ja näytti kuin
+hänen kasvonsa olisivat vähän väliä selkeyneet yhä iloisemman
+tyytyväisiksi, kun hän tunsi, kuinka hyvin minä ymmärsin häntä.
+
+Kun olin nuorempi, kertoi hän, en pitänyt mistään niin kuin
+romaaneista. Hyvä Jumala, kuinka hauskalta tuntui, kun sunnuntaisin sai
+vetäytyä jonnekin nurkkaan ja sydämensä pohjasta ottaa osaa jonkun Miss
+Jennyn onneen ja onnettomuuteen. Taitaisi tuo olla vieläkin hiukan
+mieleeni. Kun kuitenkin niin harvoin pääsen kirjan pariin, niin sen
+pitää sitten ollakin ihan mieleiseni. Ja semmoisesta kirjailijasta minä
+pidän parhaiten, joka kuvaa minun omaa maailmaani, jonka teoksissa
+tapahtuu samoin kuin ympärillänikin, ja jonka kertomus kiinnittää minua
+ja on yhtä lähellä sydäntäni kuin oma kotoinen elämänikin, joka tosin
+ei ole mikään paratiisi, mutta yhtä kaikki sentään sisältää niin
 sanomattoman paljon onnea.
 
-Koetin salata liikutusta, jonka n‰m‰ sanat her‰ttiv‰t minussa. Se ei
-sent‰‰n kauaa onnistunut minulta: sill‰ kun kuulin, kuinka todesti h‰n
-sivumennen mainitsi Wakefieldin maalaispapista [On t‰ytynyt t‰st‰kin
-j‰tt‰‰ muutamain kotimaisten kirjailijain nimi‰. Ne, joille Lotte on
-antanut tunnustuksensa, tuntevat kyll‰ itse sen syd‰mess‰‰n, jos
-sattuvat lukemaan t‰m‰n kohdan, ja muillehan se asia ei kuulukaan.],
--- -- jouduin ihan haltioihini, avasin h‰nelle koko syd‰meni ja vasta
+Koetin salata liikutusta, jonka nämä sanat herättivät minussa. Se ei
+sentään kauaa onnistunut minulta: sillä kun kuulin, kuinka todesti hän
+sivumennen mainitsi Wakefieldin maalaispapista [On täytynyt tästäkin
+jättää muutamain kotimaisten kirjailijain nimiä. Ne, joille Lotte on
+antanut tunnustuksensa, tuntevat kyllä itse sen sydämessään, jos
+sattuvat lukemaan tämän kohdan, ja muillehan se asia ei kuulukaan.],
+-- -- jouduin ihan haltioihini, avasin hänelle koko sydämeni ja vasta
 muutaman hetken kuluttua, kun Lotte veti toiset taaskin osallisiksi
-keskusteluun, huomasin, ett‰ n‰m‰ koko ajan olivat istuneet siin‰
-silm‰t sel‰ll‰‰n, ik‰‰nkuin eiv‰t olisi olleet samassa seurassakaan
-meid‰n kanssamme. Serkkuneiti vilkaisi aina tuon tuostakin ivallisesti
-minuun, mutta en v‰litt‰nyt siit‰ mit‰‰n.
+keskusteluun, huomasin, että nämä koko ajan olivat istuneet siinä
+silmät selällään, ikäänkuin eivät olisi olleet samassa seurassakaan
+meidän kanssamme. Serkkuneiti vilkaisi aina tuon tuostakin ivallisesti
+minuun, mutta en välittänyt siitä mitään.
 
-Keskustelu k‰‰ntyi tanssiin ja siit‰ l‰htev‰‰n huviin. -- Jos
+Keskustelu kääntyi tanssiin ja siitä lähtevään huviin. -- Jos
 tanssinhalu on virhe, sanoi Lotte, niin tunnustan kernaasti, etten
-tied‰ mit‰‰n, joka minusta vet‰‰ vertoja tanssille. Jos joskus satun
-olemaan hermostunut jostakin, niin menen vain ep‰vireisen klaveerini
-‰‰reen ja rummutan sill‰ jonkin tanssis‰velen, ja kohta on kaikki hyvin
+tiedä mitään, joka minusta vetää vertoja tanssille. Jos joskus satun
+olemaan hermostunut jostakin, niin menen vain epävireisen klaveerini
+ääreen ja rummutan sillä jonkin tanssisävelen, ja kohta on kaikki hyvin
 taas. -- --
 
-Kuinka hivelik‰‰n mielt‰ni keskustelun aikana uppoutua noihin tummiin
-silmiin! kuinka vangitsivatkaan ja kiehtoivat koko sieluni nuo el‰vin‰
-v‰r‰htelev‰t huulet ja nuo raikkaat, iloiset kasvot! kuinka unohdin
-kuunnella niit‰ sanojakin, joita h‰n k‰ytti, kun vaivuin tuntemaan
-niiden ihanaa ajatussis‰llyst‰ -- voit kuvitella sen, sin‰ kun tunnet
-minut. Lyhyesti, kun vihdoin pys‰hdyimme juhlatalon edustalle, astuin
-vaunuista kuin uneksuva ja olin niin h‰ipynyt uniini t‰m‰n v‰rjyis‰n
-maailman keskell‰, ett‰ tuskin huomasin soittoa, joka humuili vastaamme
+Kuinka hivelikään mieltäni keskustelun aikana uppoutua noihin tummiin
+silmiin! kuinka vangitsivatkaan ja kiehtoivat koko sieluni nuo elävinä
+värähtelevät huulet ja nuo raikkaat, iloiset kasvot! kuinka unohdin
+kuunnella niitä sanojakin, joita hän käytti, kun vaivuin tuntemaan
+niiden ihanaa ajatussisällystä -- voit kuvitella sen, sinä kun tunnet
+minut. Lyhyesti, kun vihdoin pysähdyimme juhlatalon edustalle, astuin
+vaunuista kuin uneksuva ja olin niin häipynyt uniini tämän värjyisän
+maailman keskellä, että tuskin huomasin soittoa, joka humuili vastaamme
 valaistusta salista.
 
-Herra Audran ja joku N.N. -- kuka niit‰ kaikkia nimi‰ muistaa! -- jotka
+Herra Audran ja joku N.N. -- kuka niitä kaikkia nimiä muistaa! -- jotka
 olivat serkun ja Lotten kavaljeereina, olivat vastassa vaunun astimilla
-ja ottivat naisensa hoiviinsa; min‰kin johdin omani ylˆs saliin.
+ja ottivat naisensa hoiviinsa; minäkin johdin omani ylös saliin.
 
 Kiertelimme toisiamme menuetin siroissa kaarroksissa; kutsuin naisen
-toisensa per‰‰n kanssani tanssiin, ja kaikkein siet‰m‰ttˆmimm‰t ne
-juuri vitkastelivat, ennenkuin ojensivat k‰tens‰, jotta heist‰ p‰‰si.
+toisensa perään kanssani tanssiin, ja kaikkein sietämättömimmät ne
+juuri vitkastelivat, ennenkuin ojensivat kätensä, jotta heistä pääsi.
 Lotte tanssijansa kanssa aloitti angleesin, ja arvaat iloni, kun tuli
-vuoromme tanssia h‰nt‰ vastaan. Tanssimassa t‰ytyy h‰net n‰hd‰! Kuule,
-h‰n on niin koko sielullaan ja syd‰mell‰‰n siin‰ mukana, h‰nen koko
-olonsa on yht‰ sopusoinnun aaltoa, h‰n on niin huoleton, niin hilpe‰n
-v‰litˆn, ik‰‰nkuin ei koko maailmassa olisikaan mit‰‰n muuta, ik‰‰nkuin
-h‰n muuten ei ajattelisi, ei tuntisikaan mit‰‰n, ja varmaan on
-semmoisena hetken‰ kaikki muu maailmassa h‰vinnyt ja h‰ipynyt h‰nen
+vuoromme tanssia häntä vastaan. Tanssimassa täytyy hänet nähdä! Kuule,
+hän on niin koko sielullaan ja sydämellään siinä mukana, hänen koko
+olonsa on yhtä sopusoinnun aaltoa, hän on niin huoleton, niin hilpeän
+välitön, ikäänkuin ei koko maailmassa olisikaan mitään muuta, ikäänkuin
+hän muuten ei ajattelisi, ei tuntisikaan mitään, ja varmaan on
+semmoisena hetkenä kaikki muu maailmassa hävinnyt ja häipynyt hänen
 tunnostaan.
 
-Pyysin h‰nt‰ toiseen kuviotanssiin, h‰n lupasi minulle kolmannen ja
-vakuutti samalla herttaisen avomielisesti minulle, ett‰ h‰n tanssii
-valssia niin ‰‰rettˆm‰n mielell‰‰n. -- T‰‰ll‰ on tapana, jatkoi h‰n,
-ett‰ jokainen pari, joka kuuluu yhteen, tanssii valssinkin yhdess‰,
+Pyysin häntä toiseen kuviotanssiin, hän lupasi minulle kolmannen ja
+vakuutti samalla herttaisen avomielisesti minulle, että hän tanssii
+valssia niin äärettömän mielellään. -- Täällä on tapana, jatkoi hän,
+että jokainen pari, joka kuuluu yhteen, tanssii valssinkin yhdessä,
 mutta minun kavaljeerini valssaa huonosti ja on minulle kiitollinen,
-jos hiukan helpotan h‰nen velvollisuuksiaan. Teid‰n neitinne ei
-myˆsk‰‰n osaa eik‰ viitsi sit‰, ja huomasin angleesissa, ett‰
+jos hiukan helpotan hänen velvollisuuksiaan. Teidän neitinne ei
+myöskään osaa eikä viitsi sitä, ja huomasin angleesissa, että
 valssaatte hyvin; jos nyt tahdotte tanssia kanssani valssin, niin
-k‰yk‰‰ pyyt‰m‰ss‰ herraltani, min‰ k‰yn samalla puhumassa neitinne
-kanssa. -- Annoin k‰tt‰ vahvistukseksi, ja sovimme, ett‰ h‰nen
-tanssijansa sill'aikaa pit‰isi seuraa minun neidilleni.
-
-Nyt alkoi tanssi, ja aluksi huvittelimme tekem‰ll‰ eri k‰denliikkeit‰
-ja kierroksia. Mik‰ sulo ja mik‰ keveys h‰nen jokaisessa liikkeess‰‰n!
-Ja kun viimein sukelsimme valssin pyˆrteisiin ja piirit alkoivat h‰ily‰
-toistensa ohitse, k‰vi tanssi aluksi kyll‰ hiukan sekavasti, ainoastaan
-harvat kun osasivat sit‰. Olimme niin j‰rkevi‰, ett‰ annoimme toisten
-ensin mekastaa aikansa; vasta kun taitamattomimmat rupesivat v‰istym‰‰n
-tanssialalta, aloimme me ja kestimme sitten er‰‰n toisen parin,
-Audranin ja h‰nen neitins‰ kanssa loppuun asti. En milloinkaan ole
-tanssinut niin keve‰sti. En ollut ihminenk‰‰n en‰‰. Pit‰‰
-k‰sivarrellaan maailman rakastettavinta olentoa ja liihoitella h‰nen
-kanssaan kuin ilman tuuli, niin ett‰ kaikki ymp‰rill‰ni h‰lveni
-silmist‰, ja kuitenkin -- ollakseni ihan rehellinen, Wilhelm, kuitenkin
-min‰ vannoin, ett‰ tyttˆ, jota min‰ rakastaisin ja joka olisi minun, ei
-ikin‰ saisi tanssia valssia kenenk‰‰n muun kanssa kuin minun, ei vaikka
-se sitten maksaisi henkeni. Sin‰ ymm‰rr‰t minua!
-
-K‰vimme muutaman vuoron salissa hiukan heng‰ht‰‰ksemme. Sitten h‰n
-istuutui, ja appelsiinit, viimeiset, jotka en‰‰ olivat saatavissa ja
-jotka olin pit‰nyt varalla meit‰ varten, maistuivat erinomaisen
-hyv‰lle; minua harmitti vain joka palanen, jonka h‰n kohteliaisuudesta
-leikkasi er‰‰lle tungettelevalle neidille, joka oli tullut istumaan
+käykää pyytämässä herraltani, minä käyn samalla puhumassa neitinne
+kanssa. -- Annoin kättä vahvistukseksi, ja sovimme, että hänen
+tanssijansa sill'aikaa pitäisi seuraa minun neidilleni.
+
+Nyt alkoi tanssi, ja aluksi huvittelimme tekemällä eri kädenliikkeitä
+ja kierroksia. Mikä sulo ja mikä keveys hänen jokaisessa liikkeessään!
+Ja kun viimein sukelsimme valssin pyörteisiin ja piirit alkoivat häilyä
+toistensa ohitse, kävi tanssi aluksi kyllä hiukan sekavasti, ainoastaan
+harvat kun osasivat sitä. Olimme niin järkeviä, että annoimme toisten
+ensin mekastaa aikansa; vasta kun taitamattomimmat rupesivat väistymään
+tanssialalta, aloimme me ja kestimme sitten erään toisen parin,
+Audranin ja hänen neitinsä kanssa loppuun asti. En milloinkaan ole
+tanssinut niin keveästi. En ollut ihminenkään enää. Pitää
+käsivarrellaan maailman rakastettavinta olentoa ja liihoitella hänen
+kanssaan kuin ilman tuuli, niin että kaikki ympärilläni hälveni
+silmistä, ja kuitenkin -- ollakseni ihan rehellinen, Wilhelm, kuitenkin
+minä vannoin, että tyttö, jota minä rakastaisin ja joka olisi minun, ei
+ikinä saisi tanssia valssia kenenkään muun kanssa kuin minun, ei vaikka
+se sitten maksaisi henkeni. Sinä ymmärrät minua!
+
+Kävimme muutaman vuoron salissa hiukan hengähtääksemme. Sitten hän
+istuutui, ja appelsiinit, viimeiset, jotka enää olivat saatavissa ja
+jotka olin pitänyt varalla meitä varten, maistuivat erinomaisen
+hyvälle; minua harmitti vain joka palanen, jonka hän kohteliaisuudesta
+leikkasi eräälle tungettelevalle neidille, joka oli tullut istumaan
 viereemme.
 
-Kolmannessa angleesissa olimme toisena porina. Kun tanssimme piiri‰ ja
-min‰, Jumala tiet‰kˆˆn mill‰ nautintoisella hurmauksella, riipuin h‰nen
-k‰sivarressaan ja silmiss‰‰n, jotka olivat sulaa avointa ja puhdasta
-riemua, satuimme er‰‰n rouvan kohdalle, johon huomioni jo aiemmin oli
-kiintynyt, h‰nen yst‰v‰llisill‰ ja ei en‰‰ vallan nuorilla kasvoillaan
-kun oli mit‰ herttaisin ilme. H‰n hymyili Lottelle, kohotti
-varoittavasti sormeaan ja mainitsi ohimenness‰‰n merkitsev‰ll‰
-‰‰nenpainolla pari kertaa nimen Albert.
-
-Kuka Albert on, ellei ole tungettelevaa kysy‰? kys‰isin Lottelta. ---
-H‰nen piti juuri vastata, kun meid‰n samassa t‰ytyi erota tehd‰ksemme
-suuren kumarruksen ja minusta n‰ytti, kuin h‰nen otsaansa olisi
-varjostanut jokin ajatus, kun siin‰ kiertelimme toistemme ohitse. --
-Miksi en sanoisi sit‰ teille, virkkoi h‰n ojentaessaan k‰tens‰ minulle
-k‰velyyn. Albert on er‰s kunnon nuorukainen, jonka kanssa min‰ olen
-melkein kuin kihloissa. -- T‰m‰ nyt ei ollut minulle mit‰‰n uutta
-(neidith‰n olivat jo matkalla kertoneet siit‰); mutta kuitenkin se oli
-uutta minulle, min‰ kun en viel‰ ollut ajatellut sit‰ suhteessa h‰neen,
-joka muutamassa hetkess‰ oli tullut minulle niin kalliiksi. Lyhyesti,
-min‰ h‰mmennyin, menetin malttini, jouduin v‰‰rien parien joukkoon,
-niin ett‰ kaikki meni sekaisin ja h‰mmentyi ja tarvittiin Lotten koko
-mielenmaltti ja kaikki h‰nen ponnistuksensa, ennenkuin taas pikaisesti
-saatiin j‰rjestys palautetuksi.
-
-Tanssi ei viel‰ ollut lopussa, kun salamat, jotka jo kauan olivat
+Kolmannessa angleesissa olimme toisena porina. Kun tanssimme piiriä ja
+minä, Jumala tietäköön millä nautintoisella hurmauksella, riipuin hänen
+käsivarressaan ja silmissään, jotka olivat sulaa avointa ja puhdasta
+riemua, satuimme erään rouvan kohdalle, johon huomioni jo aiemmin oli
+kiintynyt, hänen ystävällisillä ja ei enää vallan nuorilla kasvoillaan
+kun oli mitä herttaisin ilme. Hän hymyili Lottelle, kohotti
+varoittavasti sormeaan ja mainitsi ohimennessään merkitsevällä
+äänenpainolla pari kertaa nimen Albert.
+
+Kuka Albert on, ellei ole tungettelevaa kysyä? kysäisin Lottelta. ---
+Hänen piti juuri vastata, kun meidän samassa täytyi erota tehdäksemme
+suuren kumarruksen ja minusta näytti, kuin hänen otsaansa olisi
+varjostanut jokin ajatus, kun siinä kiertelimme toistemme ohitse. --
+Miksi en sanoisi sitä teille, virkkoi hän ojentaessaan kätensä minulle
+kävelyyn. Albert on eräs kunnon nuorukainen, jonka kanssa minä olen
+melkein kuin kihloissa. -- Tämä nyt ei ollut minulle mitään uutta
+(neidithän olivat jo matkalla kertoneet siitä); mutta kuitenkin se oli
+uutta minulle, minä kun en vielä ollut ajatellut sitä suhteessa häneen,
+joka muutamassa hetkessä oli tullut minulle niin kalliiksi. Lyhyesti,
+minä hämmennyin, menetin malttini, jouduin väärien parien joukkoon,
+niin että kaikki meni sekaisin ja hämmentyi ja tarvittiin Lotten koko
+mielenmaltti ja kaikki hänen ponnistuksensa, ennenkuin taas pikaisesti
+saatiin järjestys palautetuksi.
+
+Tanssi ei vielä ollut lopussa, kun salamat, jotka jo kauan olivat
 leimahdelleet taivaanrannalla ja jotka joka kerta olin koettanut
-selitt‰‰ ilmanv‰l‰hdyksiksi, alkoivat kiihty‰ ja jyr‰hdykset kuulua yli
-soiton. Kolme naista j‰tti piirin, heid‰n kavaljeerinsa seurasivat
-heit‰; syntyi yleinen h‰mminki, ja soitto taukosi. On luonnollista,
-ett‰ kesken jotakin huvitusta ihmist‰ kohtaava onnettomuus tekee h‰neen
-syvemm‰n vaikutuksen kuin muuten, osaksi vastakkaisuuden t‰hden, joka
-astuu niin el‰v‰n‰ huomioon, osaksi ja ehk‰ enemm‰nkin siksi, ett‰
-silloin olemme herkemm‰t kaikille vaikutuksille, alttiimmin tunnemme
-kaiken. T‰ten luulen voivani selitt‰‰ ne kummalliset h‰t‰ytyneet
-ilmeet, joita n‰in useiden naisten kasvoilla. Kekseli‰in kyyristyi
-er‰‰seen nurkkaan, selin ikkunaan ja tukki k‰sill‰ korvansa. Er‰s
-toinen polvistui h‰nen eteens‰ ja k‰tki kasvonsa h‰nen syliins‰. Kolmas
-tunkihe n‰iden v‰liin ja syleili onnettomuussiskojaan, silm‰t yhten‰
-kyyneltulvana. Muutamat tahtoivat kotiin; toisilla, jotka olivat viel‰
-pahemmin tuperruksissaan, ei ollut edes sen vertaa mielenmalttia, ett‰
-olisivat osanneet panna pient‰k‰‰n ten‰‰ nuorten keikailijaimme
-vapauksille, jotka t‰ydess‰ touhussaan sieppailivat suoraan suloisten
-pelonalaisten huulilta h‰t‰isi‰ rukouksia, jotka olivat tarkoitetut
-taivaan taatolle. Muutamat herroistamme olivat vet‰ytyneet alas
-tupakoimaan kaikessa rauhassa, muu seura suostui kohta, kun em‰nt‰mme
-keksi kutsua meit‰ huoneeseen, jossa oli ikkunaluukut ja verhot. Tuskin
-olimme siell‰, kun Lotte jo oli t‰ydess‰ toimessa j‰rjest‰m‰ss‰ tuoleja
-piiriin, ja kun seura h‰nen pyynnˆst‰‰n oli istuutunut, h‰n esitti
-jotakin leikki‰.
-
-N‰in muutamain jo, kuvitellen mieless‰‰n iloista panttileikki‰,
-suipistelevan huuliaan ja tyytyv‰isin‰ asettuvan mukavammin istumaan.
--- Leikimme numeroa, sanoi h‰n. Kuulkaa nyt! Kierr‰n teit‰ n‰in
-piiriss‰ oikealta vasempaan, samalla te lausutte myˆskin piiriss‰ kukin
-vuorostaan numeron, joka tulee h‰nen osalleen, leikin t‰ytyy lent‰‰
-nopeasti kuin valkea, ja ken takertuu lausuessaan tai sanoo v‰‰r‰n
-numeron, saa korvapuustin, ja niin edesp‰in tuhanteen asti. -- Nyt tuli
-hauskaa n‰ht‰v‰‰. Lotte astui piiri‰ k‰si ojossa. Yks', alkoi
-ensimm‰inen, kaksi, sanoi seuraava, kolme kolmas, ja niin edesp‰in.
-Sitten h‰n rupesi astumaan nopeammin, yh‰ nopeammin; jo sekaantui yksi,
-l‰iskis! korvapuusti, kesken naurua toinen l‰iskis! ja nopeammin,
-nopeammin vain. Min‰kin sain kaksi korvapuustia ja olin suureksi
-riemukseni huomaavinani, ett‰ ne olivat lujemmat kuin toisille annetut.
-Ennenkuin viel‰ oli p‰‰styk‰‰n tuhanteen, hukkui leikki jo yleiseen
-nauruun ja h‰lin‰‰n. Tuttavammat vetiv‰t toisiaan syrj‰‰n, rajuilma oli
-ohitse, ja min‰ seurasin Lottea saliin. Menness‰mme h‰n sanoi:
-Korvapuustit ovat saaneet heid‰t unohtamaan sek‰ ilman ett‰ muun! -- En
-osannut vastata mit‰‰n. -- Min‰ itse pelk‰sin melkein pahimmin, jatkoi
-h‰n, mutta kun toisia rohkaistakseni tekeydyin rohkeaksi, unohdin koko
-pelkoni. -- Astuimme ikkunan ‰‰reen. Et‰‰mp‰n‰ jyr‰hteli viel‰, vieno
-sade suhisi maahan, ja ilman virkist‰v‰ tuoksu leyhyi niin l‰mpim‰n
-t‰ytel‰isen‰ vastaamme. H‰n nojasi kyyn‰rp‰ihins‰, katseensa h‰ilyi yli
-seudun, h‰n kohotti silm‰ns‰ taivasta kohden, h‰n katsahti minuun,
-h‰nen silm‰ns‰ vettyiv‰t, h‰n laski k‰tens‰ k‰delleni ja sanoi:
-Klopstock! -- Muistin kohta sen ihanan oodin, jota h‰n tarkoitti, ja
-hukuin siihen tunnelmani tulvaan, jonka t‰m‰ sana vuodatti ylitseni. En
-kest‰nyt en‰‰, kumarruin h‰nen k‰tt‰ns‰ kohden ja suutelin sit‰ silm‰ni
-sulavina suloisimpiin kyyneliin, ja kohotin katseeni taas h‰nen
-silmiins‰. -- Ylev‰ runoilija, olisit n‰hnyt sen jumaloinnin, joka
-ilmeni tuossa katseessa, ja min‰, oi etten t‰m‰n j‰lkeen en‰‰ ikin‰
-saisi kuulla mainittavan nime‰si, jota niin usein lausutaan turhaan.
-
-
-_19 p. kes‰k._
-
-En en‰‰ muista, mihin viimeksi enn‰tin kertomuksessani; sen vain
-tied‰n, ett‰ kello oli kaksi, kun menin levolle, ja ett‰ jos, sen
-sijaan ett‰ kirjoitin, olisin saanut puhua kanssasi, olisin ehk‰
+selittää ilmanvälähdyksiksi, alkoivat kiihtyä ja jyrähdykset kuulua yli
+soiton. Kolme naista jätti piirin, heidän kavaljeerinsa seurasivat
+heitä; syntyi yleinen hämminki, ja soitto taukosi. On luonnollista,
+että kesken jotakin huvitusta ihmistä kohtaava onnettomuus tekee häneen
+syvemmän vaikutuksen kuin muuten, osaksi vastakkaisuuden tähden, joka
+astuu niin elävänä huomioon, osaksi ja ehkä enemmänkin siksi, että
+silloin olemme herkemmät kaikille vaikutuksille, alttiimmin tunnemme
+kaiken. Täten luulen voivani selittää ne kummalliset hätäytyneet
+ilmeet, joita näin useiden naisten kasvoilla. Kekseliäin kyyristyi
+erääseen nurkkaan, selin ikkunaan ja tukki käsillä korvansa. Eräs
+toinen polvistui hänen eteensä ja kätki kasvonsa hänen syliinsä. Kolmas
+tunkihe näiden väliin ja syleili onnettomuussiskojaan, silmät yhtenä
+kyyneltulvana. Muutamat tahtoivat kotiin; toisilla, jotka olivat vielä
+pahemmin tuperruksissaan, ei ollut edes sen vertaa mielenmalttia, että
+olisivat osanneet panna pientäkään tenää nuorten keikailijaimme
+vapauksille, jotka täydessä touhussaan sieppailivat suoraan suloisten
+pelonalaisten huulilta hätäisiä rukouksia, jotka olivat tarkoitetut
+taivaan taatolle. Muutamat herroistamme olivat vetäytyneet alas
+tupakoimaan kaikessa rauhassa, muu seura suostui kohta, kun emäntämme
+keksi kutsua meitä huoneeseen, jossa oli ikkunaluukut ja verhot. Tuskin
+olimme siellä, kun Lotte jo oli täydessä toimessa järjestämässä tuoleja
+piiriin, ja kun seura hänen pyynnöstään oli istuutunut, hän esitti
+jotakin leikkiä.
+
+Näin muutamain jo, kuvitellen mielessään iloista panttileikkiä,
+suipistelevan huuliaan ja tyytyväisinä asettuvan mukavammin istumaan.
+-- Leikimme numeroa, sanoi hän. Kuulkaa nyt! Kierrän teitä näin
+piirissä oikealta vasempaan, samalla te lausutte myöskin piirissä kukin
+vuorostaan numeron, joka tulee hänen osalleen, leikin täytyy lentää
+nopeasti kuin valkea, ja ken takertuu lausuessaan tai sanoo väärän
+numeron, saa korvapuustin, ja niin edespäin tuhanteen asti. -- Nyt tuli
+hauskaa nähtävää. Lotte astui piiriä käsi ojossa. Yks', alkoi
+ensimmäinen, kaksi, sanoi seuraava, kolme kolmas, ja niin edespäin.
+Sitten hän rupesi astumaan nopeammin, yhä nopeammin; jo sekaantui yksi,
+läiskis! korvapuusti, kesken naurua toinen läiskis! ja nopeammin,
+nopeammin vain. Minäkin sain kaksi korvapuustia ja olin suureksi
+riemukseni huomaavinani, että ne olivat lujemmat kuin toisille annetut.
+Ennenkuin vielä oli päästykään tuhanteen, hukkui leikki jo yleiseen
+nauruun ja hälinään. Tuttavammat vetivät toisiaan syrjään, rajuilma oli
+ohitse, ja minä seurasin Lottea saliin. Mennessämme hän sanoi:
+Korvapuustit ovat saaneet heidät unohtamaan sekä ilman että muun! -- En
+osannut vastata mitään. -- Minä itse pelkäsin melkein pahimmin, jatkoi
+hän, mutta kun toisia rohkaistakseni tekeydyin rohkeaksi, unohdin koko
+pelkoni. -- Astuimme ikkunan ääreen. Etäämpänä jyrähteli vielä, vieno
+sade suhisi maahan, ja ilman virkistävä tuoksu leyhyi niin lämpimän
+täyteläisenä vastaamme. Hän nojasi kyynärpäihinsä, katseensa häilyi yli
+seudun, hän kohotti silmänsä taivasta kohden, hän katsahti minuun,
+hänen silmänsä vettyivät, hän laski kätensä kädelleni ja sanoi:
+Klopstock! -- Muistin kohta sen ihanan oodin, jota hän tarkoitti, ja
+hukuin siihen tunnelmani tulvaan, jonka tämä sana vuodatti ylitseni. En
+kestänyt enää, kumarruin hänen kättänsä kohden ja suutelin sitä silmäni
+sulavina suloisimpiin kyyneliin, ja kohotin katseeni taas hänen
+silmiinsä. -- Ylevä runoilija, olisit nähnyt sen jumaloinnin, joka
+ilmeni tuossa katseessa, ja minä, oi etten tämän jälkeen enää ikinä
+saisi kuulla mainittavan nimeäsi, jota niin usein lausutaan turhaan.
+
+
+_19 p. kesäk._
+
+En enää muista, mihin viimeksi ennätin kertomuksessani; sen vain
+tiedän, että kello oli kaksi, kun menin levolle, ja että jos, sen
+sijaan että kirjoitin, olisin saanut puhua kanssasi, olisin ehkä
 laverrellut aamuun asti.
 
-En viel‰ kertonut kotimatkastamme tanssiaisista, en t‰n‰‰nk‰‰n joutaisi
-kirjoittaa siit‰.
-
-Oli ihanin auringonnousu! Mets‰ pisarteli ja nurmikot v‰lkkyiv‰t
-raikkaina ymp‰rill‰. Neidit mukanamme nukahtivat. Lotte kysyi,
-tahdoinko seurata heid‰n esimerkki‰‰n, h‰nest‰ ei tarvitsisi v‰litt‰‰.
--- Niin kauan kuin nuo silm‰t ovat avoimina, sanoin katsoen h‰nt‰
-silm‰st‰ silm‰‰n, ei ole vaaraa. -- Kestimmekin molemmat h‰nen
-portilleen saakka, jonka er‰s palvelustyttˆ varovasti aukaisi ja
-samalla vakuutti h‰nen kysymyksiins‰, ett‰ is‰ ja lapset voivat hyvin
-ja nukkuivat kaikki viel‰. Erotessani pyysin, ett‰ samana p‰iv‰n‰ viel‰
-saisin k‰yd‰ tervehtim‰ss‰ h‰nt‰; h‰n antoi luvan ja min‰ k‰vin, ja
-siit‰ p‰iv‰st‰ l‰htien toimittakoot aurinko, kuu ja t‰hdet rauhassa
-teht‰vi‰‰n, en tied‰ p‰iv‰st‰ enk‰ yˆst‰, ja koko maailma h‰ipyy
-ymp‰rilt‰ni.
-
-
-_21 p. kes‰k._
-
-Viet‰n p‰ivi‰ niin onnellisia, kuin ainoastaan taivas voi valmistaa
-autuailleen; ja minusta tulkoon mit‰ tulleekin ja k‰ykˆˆn minulle
-kuinka k‰yneekin, ei koskaan ole minulla oleva oikeutta valittaa, etten
-ole saanut nauttia el‰m‰n iloista, el‰m‰n puhtaimmista iloista. --
-Tunnethan Wahlheimini; siell‰ olen ihan kotonani, sielt‰ on minulla
-vain puolen tunnin matka Lotten luokse, siell‰ nautin itse‰ni, siell‰
+En vielä kertonut kotimatkastamme tanssiaisista, en tänäänkään joutaisi
+kirjoittaa siitä.
+
+Oli ihanin auringonnousu! Metsä pisarteli ja nurmikot välkkyivät
+raikkaina ympärillä. Neidit mukanamme nukahtivat. Lotte kysyi,
+tahdoinko seurata heidän esimerkkiään, hänestä ei tarvitsisi välittää.
+-- Niin kauan kuin nuo silmät ovat avoimina, sanoin katsoen häntä
+silmästä silmään, ei ole vaaraa. -- Kestimmekin molemmat hänen
+portilleen saakka, jonka eräs palvelustyttö varovasti aukaisi ja
+samalla vakuutti hänen kysymyksiinsä, että isä ja lapset voivat hyvin
+ja nukkuivat kaikki vielä. Erotessani pyysin, että samana päivänä vielä
+saisin käydä tervehtimässä häntä; hän antoi luvan ja minä kävin, ja
+siitä päivästä lähtien toimittakoot aurinko, kuu ja tähdet rauhassa
+tehtäviään, en tiedä päivästä enkä yöstä, ja koko maailma häipyy
+ympäriltäni.
+
+
+_21 p. kesäk._
+
+Vietän päiviä niin onnellisia, kuin ainoastaan taivas voi valmistaa
+autuailleen; ja minusta tulkoon mitä tulleekin ja käyköön minulle
+kuinka käyneekin, ei koskaan ole minulla oleva oikeutta valittaa, etten
+ole saanut nauttia elämän iloista, elämän puhtaimmista iloista. --
+Tunnethan Wahlheimini; siellä olen ihan kotonani, sieltä on minulla
+vain puolen tunnin matka Lotten luokse, siellä nautin itseäni, siellä
 nautin kaikkea onnea, joka ihmiselle on suotu.
 
-Kun valitsin Wahlheimin k‰velyjeni p‰‰m‰‰r‰ksi, enp‰ silloin
-aavistanut, ett‰ se oli niin l‰hell‰ taivasta! Kuinka usein olin
-pitemmill‰ k‰velyill‰ni milloin kukkuloilta milloin alempaa laaksoista
-virran ylitse t‰hystellyt tuota mets‰styslinnaa kohden, joka nyt sulkee
-sis‰‰ns‰ kaikki toiveeni!
+Kun valitsin Wahlheimin kävelyjeni päämääräksi, enpä silloin
+aavistanut, että se oli niin lähellä taivasta! Kuinka usein olin
+pitemmillä kävelyilläni milloin kukkuloilta milloin alempaa laaksoista
+virran ylitse tähystellyt tuota metsästyslinnaa kohden, joka nyt sulkee
+sisäänsä kaikki toiveeni!
 
 Wilhelm! niin monenlaista olen ajatellut, olen ajatellut ihmisen
-pyrkimyst‰ laajentamaan ja levitt‰m‰‰n vaikutusalaansa, kuinka h‰n
+pyrkimystä laajentamaan ja levittämään vaikutusalaansa, kuinka hän
 kokeilee ja yrittelee ja harhailee kaukaiseen; olen sitten ajatellut
-myˆskin sit‰ sis‰ist‰ vetoa, joka saa ihmisen alttiisti mukautumaan
-kaikkiin siteihin ja rajoihin, joka saa h‰net tahdottomana luisumaan
-tottumuksen uomaa ja olemaan v‰litt‰m‰tt‰ oikeasta ja vasemmasta.
-
-Omituista, kun tulin t‰nne ja tuolta kukkulalta t‰hystelin alas t‰h‰n
-ihanaan laaksoon, kuinka kaikki ymp‰rill‰ veti minua puoleensa! -- Tuo
-metsikkˆ tuossa! -- Oi, ett‰ saisit harhailla sen siimeksess‰! Ja
-tuossa tuo vuorenhuippu! -- Oi, ett‰ saisit sielt‰ katsella avaraa
-n‰kˆalaa! -- Nuo kukkulajonot ja nuo omaiset, syd‰nt‰ hyv‰ilev‰t
-laaksot! Oi, ett‰ saisi h‰ipy‰ niiden n‰kyyn! -- -- Min‰ riensin sinne
-ja palasin j‰lleen, mutt'en lˆyt‰nyt sit‰, mit‰ etsin. Oi, et‰isyys on
-kuin tulevaisuus! Sielumme edess‰ lep‰‰ suuri, v‰r‰jˆiv‰ kokonaisuus,
-koko mielemme sulaa ja hukkuu siihen kuten silm‰mme, ja me kaipaamme,
+myöskin sitä sisäistä vetoa, joka saa ihmisen alttiisti mukautumaan
+kaikkiin siteihin ja rajoihin, joka saa hänet tahdottomana luisumaan
+tottumuksen uomaa ja olemaan välittämättä oikeasta ja vasemmasta.
+
+Omituista, kun tulin tänne ja tuolta kukkulalta tähystelin alas tähän
+ihanaan laaksoon, kuinka kaikki ympärillä veti minua puoleensa! -- Tuo
+metsikkö tuossa! -- Oi, että saisit harhailla sen siimeksessä! Ja
+tuossa tuo vuorenhuippu! -- Oi, että saisit sieltä katsella avaraa
+näköalaa! -- Nuo kukkulajonot ja nuo omaiset, sydäntä hyväilevät
+laaksot! Oi, että saisi häipyä niiden näkyyn! -- -- Minä riensin sinne
+ja palasin jälleen, mutt'en löytänyt sitä, mitä etsin. Oi, etäisyys on
+kuin tulevaisuus! Sielumme edessä lepää suuri, väräjöivä kokonaisuus,
+koko mielemme sulaa ja hukkuu siihen kuten silmämme, ja me kaipaamme,
 ah, kaipaamme antautua koko olennollamme sille, kokonaan hukkua ja
 huveta yhden ainoan suuren, ihanan tunteen hekumaan. -- Ja oi, kun
-olemme perill‰, kun tuo, joka oli kaukana, nyt oli l‰sn‰, niin on
-kaikki kuin ennenkin, ja seisomme taas siin‰ yht‰ kˆyhin‰ ja
-rajoitettuina, ja sielumme riutuu ja janoaa tuota edest‰mme huvennutta
+olemme perillä, kun tuo, joka oli kaukana, nyt oli läsnä, niin on
+kaikki kuin ennenkin, ja seisomme taas siinä yhtä köyhinä ja
+rajoitettuina, ja sielumme riutuu ja janoaa tuota edestämme huvennutta
 viivoitusta.
 
-Siten kaipaa levottominkin kulkija aina lopulta is‰nmaahansa takaisin
-ja lˆyt‰‰ majassaan, puolisonsa povella ja lastensa piiriss‰ ja heid‰n
-hyv‰ksens‰ tyˆskennelless‰‰n sen ilon ja tyydytyksen, jota h‰n turhaan
+Siten kaipaa levottominkin kulkija aina lopulta isänmaahansa takaisin
+ja löytää majassaan, puolisonsa povella ja lastensa piirissä ja heidän
+hyväksensä työskennellessään sen ilon ja tyydytyksen, jota hän turhaan
 on etsinyt avarasta maailmasta.
 
-Kun aamulla auringon noustessa l‰hden Wahlheimiin ja siell‰ ravintolan
+Kun aamulla auringon noustessa lähden Wahlheimiin ja siellä ravintolan
 puutarhassa itse poimin sokeriliemeeni, ja sitten istun ja kynin ne ja
-siin‰ sivussa luen Homerostani, kun k‰v‰isen pieness‰ keittiˆss‰
+siinä sivussa luen Homerostani, kun käväisen pienessä keittiössä
 valitsemassa itselleni pannun, kun otan voita ja panen palkoni tulelle
-ja kannen p‰‰lle ja istun viereen ja tuon tuostakin liikuttelen niit‰,
-niin n‰en el‰v‰sti edess‰ni, kuinka Penelopen ylimieliset kosijat
-teurastavat h‰rki‰‰n ja sikojaan, paloittelevat niit‰ ja paistavat. Ei
-mik‰‰n her‰t‰ mieless‰ni sellaista hiljaisen tyynt‰, todellista
-tunnetta kuin tuommoinen patriarkaalinen el‰m‰, josta nyt, Jumalan
-kiitos, voin kutoa piirteit‰ omaan el‰m‰‰ni, n‰ytt‰m‰tt‰ teenn‰iselt‰.
-Kuinka hyv‰lt‰ tuntuu minusta, kun saan syd‰mess‰ni tuntea sit‰
-yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun h‰n voi
-laskea pˆyd‰lleen kaalinker‰n, jonka h‰n itse on kasvattanut, ja kun
-h‰n samassa silm‰nr‰p‰yksess‰ voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan
-kaikista niist‰ onnellisista p‰ivist‰, siit‰ kauniista aamusta, jona
-h‰n sen istutti, ja niist‰ ihanista illoista, joina h‰n kasteli sit‰ ja
-joina h‰n iloiten katseli sen edistymist‰ ja varttumista.
-
-
-_29 p. kes‰k._
-
-Toissa p‰iv‰n‰ k‰vi l‰‰k‰ri t‰‰lt‰ kaupungista amtmannilla ja tapasi
+ja kannen päälle ja istun viereen ja tuon tuostakin liikuttelen niitä,
+niin näen elävästi edessäni, kuinka Penelopen ylimieliset kosijat
+teurastavat härkiään ja sikojaan, paloittelevat niitä ja paistavat. Ei
+mikään herätä mielessäni sellaista hiljaisen tyyntä, todellista
+tunnetta kuin tuommoinen patriarkaalinen elämä, josta nyt, Jumalan
+kiitos, voin kutoa piirteitä omaan elämääni, näyttämättä teennäiseltä.
+Kuinka hyvältä tuntuu minusta, kun saan sydämessäni tuntea sitä
+yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun hän voi
+laskea pöydälleen kaalinkerän, jonka hän itse on kasvattanut, ja kun
+hän samassa silmänräpäyksessä voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan
+kaikista niistä onnellisista päivistä, siitä kauniista aamusta, jona
+hän sen istutti, ja niistä ihanista illoista, joina hän kasteli sitä ja
+joina hän iloiten katseli sen edistymistä ja varttumista.
+
+
+_29 p. kesäk._
+
+Toissa päivänä kävi lääkäri täältä kaupungista amtmannilla ja tapasi
 minut maassa piehtaroimassa Lotten lasten kanssa, joista muutamat
-ryˆmiv‰t ylitseni, toiset nykiv‰t minua, min‰ taas kutittelin heit‰ ja
+ryömivät ylitseni, toiset nykivät minua, minä taas kutittelin heitä ja
 pidin kauheaa mekastusta. Tohtori, joka on tarkasti muotoja noudattava
-puunukke ja joka puhellessaan yht‰p‰‰t‰ hypistelee kalvosimiaan ja
-nykii loputonta kaularˆyhelˆ‰‰n, piti moista sopimattomana j‰rkev‰lle
-ihmiselle, huomasin sen h‰nen nen‰st‰‰n. En sent‰‰n ollut mill‰nik‰‰n,
-annoin h‰nen puhella viisauksiaan ja pystyttelin sill'aikaa lasten
-korttilinnoja, jotka he olivat s‰rkeneet. Tohtori kuuluu sittemmin
-k‰yneenkin ymp‰ri kaupungilla ja valitelleen, ett‰ amtmannin lapset
+puunukke ja joka puhellessaan yhtäpäätä hypistelee kalvosimiaan ja
+nykii loputonta kaularöyhelöään, piti moista sopimattomana järkevälle
+ihmiselle, huomasin sen hänen nenästään. En sentään ollut millänikään,
+annoin hänen puhella viisauksiaan ja pystyttelin sill'aikaa lasten
+korttilinnoja, jotka he olivat särkeneet. Tohtori kuuluu sittemmin
+käyneenkin ympäri kaupungilla ja valitelleen, että amtmannin lapset
 ovat jo muutenkin tarpeeksi vallattomia, ja nyt se Werther turmelee ne
 kokonaan.
 
 Niin, Wilhelm, lapset ovat minulle kalleimmat maailmassa. Kun katselen
-heit‰ ja n‰en pieness‰ olennossa idut kaikkiin niihin avuihin ja
-voimiin, joita he kerran v‰ltt‰m‰tt‰ tarvitsevat menesty‰kseen
-el‰m‰ss‰; kun itsep‰isyydess‰ n‰en tulevaa kest‰vyytt‰ ja
-luonteenlujuutta, kun vilkkaudessa n‰en tulevaa hilpeytt‰ ja kyvyn
-keve‰sti karttaa maailman vaaroja, kun n‰en kaiken sen niin
+heitä ja näen pienessä olennossa idut kaikkiin niihin avuihin ja
+voimiin, joita he kerran välttämättä tarvitsevat menestyäkseen
+elämässä; kun itsepäisyydessä näen tulevaa kestävyyttä ja
+luonteenlujuutta, kun vilkkaudessa näen tulevaa hilpeyttä ja kyvyn
+keveästi karttaa maailman vaaroja, kun näen kaiken sen niin
 turmeltumattomana ja kokonaisena, niin aina, aina silloin toistan
 itselleni ihmiskunnan opettajan kultaiset sanat: ellette tule niinkuin
-yksi n‰ist‰! Ja nyt, yst‰v‰ni, nyt kohtelemme n‰it‰, jotka ovat
-vertaisiamme ja joita meid‰n pit‰isi pit‰‰ esikuvinamme, kohtelemme
-n‰it‰ kuin alamaisiamme. Heill‰ ei saa olla omaa tahtoa! -- Eikˆ meill‰
-itsell‰mme sitten ole? Ja mik‰ oikeus meill‰ on siihen? Sekˆ, ett‰
+yksi näistä! Ja nyt, ystäväni, nyt kohtelemme näitä, jotka ovat
+vertaisiamme ja joita meidän pitäisi pitää esikuvinamme, kohtelemme
+näitä kuin alamaisiamme. Heillä ei saa olla omaa tahtoa! -- Eikö meillä
+itsellämme sitten ole? Ja mikä oikeus meillä on siihen? Sekö, että
 olemme vanhempia ja kokeneempia? -- Jumala taivaassa! vanhoja lapsia
-n‰et edess‰si ja nuoria lapsia, et mit‰‰n muuta; ja kumpaisista sinulla
+näet edessäsi ja nuoria lapsia, et mitään muuta; ja kumpaisista sinulla
 on suurempi ilo, sen on Poikasi jo aikoja sitten julistanut. Mutta he
-uskovat h‰neen eiv‰tk‰ kuule h‰nen sanojaan -- tuohan on sit‰
-i‰nikuisesti vanhaa ja aina uutta -- ja kasvattavat lapsensa itsens‰
-kaltaisiksi, ja hyv‰sti nyt, Wilhelm! Lopetan jo saarnani.
+uskovat häneen eivätkä kuule hänen sanojaan -- tuohan on sitä
+iänikuisesti vanhaa ja aina uutta -- ja kasvattavat lapsensa itsensä
+kaltaisiksi, ja hyvästi nyt, Wilhelm! Lopetan jo saarnani.
 
 
-_1 p. hein‰k._
+_1 p. heinäk._
 
-Kuinka lievitt‰v‰ Lotten l‰sn‰olon t‰ytyy olla sairaalle, sen tunnen
-omasta syd‰nraukastani, joka k‰rsii pahemmin kuin moni sairasvuoteella
-kituva. H‰n viipyy nyt jonkin p‰iv‰n kaupungissa er‰‰n kelpo naisen
-luona, joka l‰‰k‰rien lausunnon mukaan on l‰hell‰ loppuaan ja joka
-viime hetkisekseen haluaa Lotten luokseen. Olin viime viikolla h‰nen
-kanssaan tervehtim‰ss‰ St----n pastoria; St---- on kappaleen matkaa
-syrjemp‰n‰ vuoristossa. Tulimme perille kello nelj‰n tienoissa. Lotte
+Kuinka lievittävä Lotten läsnäolon täytyy olla sairaalle, sen tunnen
+omasta sydänraukastani, joka kärsii pahemmin kuin moni sairasvuoteella
+kituva. Hän viipyy nyt jonkin päivän kaupungissa erään kelpo naisen
+luona, joka lääkärien lausunnon mukaan on lähellä loppuaan ja joka
+viime hetkisekseen haluaa Lotten luokseen. Olin viime viikolla hänen
+kanssaan tervehtimässä St----n pastoria; St---- on kappaleen matkaa
+syrjempänä vuoristossa. Tulimme perille kello neljän tienoissa. Lotte
 oli ottanut nuoremman sisarensa mukaan. Kun tulimme pappilan pihalle,
-jota kaksi korkeata p‰hkin‰puuta tuuheasti varjostaa, tapasimme tuon
-kunnon vanhuksen istumassa penkill‰ sis‰‰nk‰yt‰v‰n edess‰, ja h‰n
-virkistyi ihan kuin uudeksi mieheksi, kun n‰ki Lotten, unohti ryhmyisen
-sauvansakin ja uskaltautui pystyyn h‰nt‰ vastaan. Lotte juoksi h‰nen
-luokseen ja pakotti h‰net istumaan, istuen itse h‰nen viereens‰,
-sanoi monet terveiset is‰lt‰‰n ja hyv‰ili h‰nen rumaa likaista
-pikkupoikaansa, vanhuksen lemmikki‰. Olisit n‰hnyt, kuinka h‰n h‰‰r‰ili
-vanhuksen kanssa, kuinka h‰n koroitti ‰‰nt‰‰n, ett‰ puolikuuro vanhus
-kuulisi h‰nt‰, kuinka h‰n kertoi h‰nelle nuorista terveist‰ ihmisist‰,
-jotka ‰kkiarvaamatta olivat kuolleet, kuinka h‰n ylisti Karlsbadin
-kylpylaitosta ja kiitti h‰nen aiettaan l‰hte‰ ensi kes‰n‰ sinne, kuinka
-h‰n kertoi, ett‰ ukko nyt n‰ytti paljon terveemm‰lt‰ ja reippaammalta
-kuin viime kerralla, kun h‰n oli n‰hnyt h‰net. Min‰ olin sill‰ v‰lin
+jota kaksi korkeata pähkinäpuuta tuuheasti varjostaa, tapasimme tuon
+kunnon vanhuksen istumassa penkillä sisäänkäytävän edessä, ja hän
+virkistyi ihan kuin uudeksi mieheksi, kun näki Lotten, unohti ryhmyisen
+sauvansakin ja uskaltautui pystyyn häntä vastaan. Lotte juoksi hänen
+luokseen ja pakotti hänet istumaan, istuen itse hänen viereensä,
+sanoi monet terveiset isältään ja hyväili hänen rumaa likaista
+pikkupoikaansa, vanhuksen lemmikkiä. Olisit nähnyt, kuinka hän hääräili
+vanhuksen kanssa, kuinka hän koroitti ääntään, että puolikuuro vanhus
+kuulisi häntä, kuinka hän kertoi hänelle nuorista terveistä ihmisistä,
+jotka äkkiarvaamatta olivat kuolleet, kuinka hän ylisti Karlsbadin
+kylpylaitosta ja kiitti hänen aiettaan lähteä ensi kesänä sinne, kuinka
+hän kertoi, että ukko nyt näytti paljon terveemmältä ja reippaammalta
+kuin viime kerralla, kun hän oli nähnyt hänet. Minä olin sillä välin
 koettanut olla kohtelias pastorin rouvalle. Ukko vilkastui oikein, ja
-kun en voinut olla kiitt‰m‰tt‰ kauniita p‰hkin‰puita, jotka niin
-armaasti varjostivat meit‰, rupesi h‰n, vaikka se n‰yttikin k‰yv‰n
-h‰nelt‰ vaikeanlaisesti, kertomaan meille niiden historiaa. -- Tuosta
-vanhemmasta, sanoi h‰n, emme oikein tied‰, kuka sen on istuttanut;
-muutamat sanovat sen, toiset t‰m‰n papin. Mutta tuo nuorempi tuossa
-takana on yht‰ vanha kuin vaimoni, lokakuussa viidenkymmenen. H‰nen
-is‰ns‰ istutti sen samana aamuna, kuin h‰n illalla syntyi. H‰n oli
-edelt‰j‰ni virassa, ja olisi vaikeata sanoin kuvata, kuinka rakas t‰m‰
-puu h‰nelle oli; minulle se on yht‰ kallis. Sen varjossa istui vaimoni
-er‰‰ll‰ penkill‰ ja kutoi jotain, kun kaksikymment‰seitsem‰n vuotta
-sitten kˆyh‰n‰ ylioppilaana ensi kertaa astuin t‰lle pihalle. -- Lotte
-kysyi h‰nen tyt‰rt‰‰n; t‰m‰n sanottiin l‰hteneen herra Schmidtin kanssa
-niitylle katsomaan tyˆv‰ke‰, ja sitten vanhus jatkoi taas kertomustaan:
-kuinka h‰n oli saavuttanut edelt‰j‰ns‰ suosion, samoin h‰nen
-tytt‰rens‰, ja kuinka h‰n ensin oli tullut papin apulaiseksi, sitten
-h‰nen seuraajakseen. Kertomus ei viel‰ ollut l‰hesk‰‰n p‰‰ttynyt, kun
-pastorin tyt‰r, seurassaan herra, jota vast'ik‰‰n oli nimitetty
-Schmidtiksi, tuli puiston halki; h‰n tervehti syd‰mellisesti Lottea, ja
-minun t‰ytyy tunnustaa, ettei h‰n tehnyt minuun lainkaan ep‰edullista
-vaikutusta. Reipas, soreavartaloinen, tummanverev‰ tyttˆ, joka kyll‰
-n‰in maalla olisi jonkin aikaa saattanut huvittaa hyvinkin. H‰nen
-sulhasensa (siksi osoittautui herra Schmidt nimitt‰in kohta) oli hieno,
+kun en voinut olla kiittämättä kauniita pähkinäpuita, jotka niin
+armaasti varjostivat meitä, rupesi hän, vaikka se näyttikin käyvän
+häneltä vaikeanlaisesti, kertomaan meille niiden historiaa. -- Tuosta
+vanhemmasta, sanoi hän, emme oikein tiedä, kuka sen on istuttanut;
+muutamat sanovat sen, toiset tämän papin. Mutta tuo nuorempi tuossa
+takana on yhtä vanha kuin vaimoni, lokakuussa viidenkymmenen. Hänen
+isänsä istutti sen samana aamuna, kuin hän illalla syntyi. Hän oli
+edeltäjäni virassa, ja olisi vaikeata sanoin kuvata, kuinka rakas tämä
+puu hänelle oli; minulle se on yhtä kallis. Sen varjossa istui vaimoni
+eräällä penkillä ja kutoi jotain, kun kaksikymmentäseitsemän vuotta
+sitten köyhänä ylioppilaana ensi kertaa astuin tälle pihalle. -- Lotte
+kysyi hänen tytärtään; tämän sanottiin lähteneen herra Schmidtin kanssa
+niitylle katsomaan työväkeä, ja sitten vanhus jatkoi taas kertomustaan:
+kuinka hän oli saavuttanut edeltäjänsä suosion, samoin hänen
+tyttärensä, ja kuinka hän ensin oli tullut papin apulaiseksi, sitten
+hänen seuraajakseen. Kertomus ei vielä ollut läheskään päättynyt, kun
+pastorin tytär, seurassaan herra, jota vast'ikään oli nimitetty
+Schmidtiksi, tuli puiston halki; hän tervehti sydämellisesti Lottea, ja
+minun täytyy tunnustaa, ettei hän tehnyt minuun lainkaan epäedullista
+vaikutusta. Reipas, soreavartaloinen, tummanverevä tyttö, joka kyllä
+näin maalla olisi jonkin aikaa saattanut huvittaa hyvinkin. Hänen
+sulhasensa (siksi osoittautui herra Schmidt nimittäin kohta) oli hieno,
 mutta hiljainen mies, joka ei tahtonut ottaa osaa keskusteluumme,
-vaikka Lotte tuon tuostakin koetti vet‰‰ h‰nt‰ siihen. Pahimmin kiusasi
-minua se, ett‰ olin h‰nen kasvoistaan huomaavinani, ettei h‰n ollut
+vaikka Lotte tuon tuostakin koetti vetää häntä siihen. Pahimmin kiusasi
+minua se, että olin hänen kasvoistaan huomaavinani, ettei hän ollut
 tuommoinen umpimielinen niin paljon hengenlahjojen puutteesta kuin
-oikullisuuttaan ja happamuuttaan. J‰lkeenp‰in se ilmeni, ik‰v‰ kyll‰,
-liiankin selv‰sti; kun Friederike nimitt‰in, ollessamme k‰velyll‰,
-kulki Lotten ja toisinaan minunkin rinnallani, synkkeniv‰t herran
-muutenkin tummahkot kasvot niin huomattavasti, ett‰ Lotte katsoi
-parhaaksi nyk‰ist‰ minua hihasta ja selitt‰‰, ett‰ olin ollut liian
-kohtelias Friederikelle. Nyt ei minua kiusaa mik‰‰n niin kuin n‰hd‰
-ihmisten piinaavan toisiaan; varsinkin kiusaa minua, kun n‰en nuorten,
-jotka viel‰ ovat el‰m‰ns‰ kukoistuksessa, jolloin he voisivat hilpe‰sti
-ja avoimesti iloita el‰m‰n riemuista, turmelevan toisiltaan harvat
-hyv‰t p‰iv‰ns‰ kaikenlaisella joutavalla happamuudella, huomatakseen
-sitten vasta, kun se on liian myˆh‰ist‰, mit‰ korvaamatonta ovat
+oikullisuuttaan ja happamuuttaan. Jälkeenpäin se ilmeni, ikävä kyllä,
+liiankin selvästi; kun Friederike nimittäin, ollessamme kävelyllä,
+kulki Lotten ja toisinaan minunkin rinnallani, synkkenivät herran
+muutenkin tummahkot kasvot niin huomattavasti, että Lotte katsoi
+parhaaksi nykäistä minua hihasta ja selittää, että olin ollut liian
+kohtelias Friederikelle. Nyt ei minua kiusaa mikään niin kuin nähdä
+ihmisten piinaavan toisiaan; varsinkin kiusaa minua, kun näen nuorten,
+jotka vielä ovat elämänsä kukoistuksessa, jolloin he voisivat hilpeästi
+ja avoimesti iloita elämän riemuista, turmelevan toisiltaan harvat
+hyvät päivänsä kaikenlaisella joutavalla happamuudella, huomatakseen
+sitten vasta, kun se on liian myöhäistä, mitä korvaamatonta ovat
 tuhlanneet. Tuo kiusoitti minua, ja kun illemmalla palasimme pappilaan
-ja istuimme maitopˆyd‰n ‰‰ress‰ ja keskustelu sattui k‰‰ntym‰‰n el‰m‰n
+ja istuimme maitopöydän ääressä ja keskustelu sattui kääntymään elämän
 iloihin ja suruihin, niin en osannut olla tarttumatta lankaan ja oikein
-syd‰meni pohjasta puhumatta kaikkea ‰rtyilemist‰ ja nurjatuulisuutta
+sydämeni pohjasta puhumatta kaikkea ärtyilemistä ja nurjatuulisuutta
 vastaan. Me ihmiset, aloitin, valitamme usein, mutta useimmiten
-mielest‰ni ihan syytt‰, ett‰ hyv‰t ja onnelliset p‰iv‰t ovat niin
-harvat el‰m‰ss‰mme, mutta vastoink‰ymisen p‰iv‰t sit‰vastoin niin
+mielestäni ihan syyttä, että hyvät ja onnelliset päivät ovat niin
+harvat elämässämme, mutta vastoinkäymisen päivät sitävastoin niin
 runsaat. Mutta jos aina avoimina ja alttiina ottaisimme vastaan sen
-hyv‰n, mink‰ kukin p‰iv‰ mukanaan tuo, olisi meill‰ voimaa kest‰‰
-kaikki pahakin, kun se vuorostaan kohtaa meit‰. -- Mutta eih‰n mielemme
-ole omassa vallassamme, v‰itti papinrouva: kuinka riippuvatkaan kaikki
-mielialamme ruumiintilastamme! Ellemme voi hyvin, tuntuu meist‰ kaikki
-k‰yv‰n nurin. -- Myˆnsin tuon. -- Katsokaamme siis, jatkoin, tuota
-joksikin sairaalloisuudeksi ja kysyk‰‰mme, onko mit‰‰n keinoja sit‰
-vastaan? -- Kas, ihan niin, sanoi Lotte: min‰ ainakin luulen, ett‰
-meist‰ itsest‰mme riippuu siin‰ suhteessa paljon. Tied‰n sen itsest‰ni.
-Kun jokin kiusaa minua ja on pahoittamaisillaan mieleni, pist‰ydyn ulos
-vaiti ja laulaa hyr‰ilen jonkin tanssis‰velen puutarhassa ja olen
-iloinen taas. -- Juuri tuota tarkoitin, vastasin min‰: ‰rtyisyyden
-laita on ihan sama kuin velttouden, se onkin yht‰ lajia velttoutta.
+hyvän, minkä kukin päivä mukanaan tuo, olisi meillä voimaa kestää
+kaikki pahakin, kun se vuorostaan kohtaa meitä. -- Mutta eihän mielemme
+ole omassa vallassamme, väitti papinrouva: kuinka riippuvatkaan kaikki
+mielialamme ruumiintilastamme! Ellemme voi hyvin, tuntuu meistä kaikki
+käyvän nurin. -- Myönsin tuon. -- Katsokaamme siis, jatkoin, tuota
+joksikin sairaalloisuudeksi ja kysykäämme, onko mitään keinoja sitä
+vastaan? -- Kas, ihan niin, sanoi Lotte: minä ainakin luulen, että
+meistä itsestämme riippuu siinä suhteessa paljon. Tiedän sen itsestäni.
+Kun jokin kiusaa minua ja on pahoittamaisillaan mieleni, pistäydyn ulos
+vaiti ja laulaa hyräilen jonkin tanssisävelen puutarhassa ja olen
+iloinen taas. -- Juuri tuota tarkoitin, vastasin minä: ärtyisyyden
+laita on ihan sama kuin velttouden, se onkin yhtä lajia velttoutta.
 Luontomme on hyvin taipuvainen siihen, mutta jos kerrankin vain
-karkaisemme itsemme, sujuu tyˆ kohta keve‰sti k‰siss‰mme, ja meill‰ on
-todellinen ilo siit‰. -- Friederike kuunteli hyvin tarkkaavasti, mutta
-nuorukainen huomautti, etteih‰n aina voi hallita itse‰‰n, ja ettei
-ainakaan voi olla tunteittensa herra. -- Huomautin, ett‰ t‰ss‰h‰n
-olikin kysymys ainoastaan ep‰mieluisista tunnelmista, joista sent‰‰n
-jokainen aina tahtoisi vapautua; eik‰h‰n kukaan voi tiet‰‰, kuinka
-pitk‰lle h‰nen voimansa riitt‰v‰t, ennenkuin on koettanut. Sairaat
-ainakin mielell‰‰n kysyv‰t neuvoa jokaiselta l‰‰k‰rilt‰ ja alistuvat
-suurimpiinkin kielt‰ymyksiin ja nauttivat katkerimpiakin l‰‰kkeit‰, jos
-niiden avulla vain on toivoa saada terveys takaisin. -- Huomasin ett‰
+karkaisemme itsemme, sujuu työ kohta keveästi käsissämme, ja meillä on
+todellinen ilo siitä. -- Friederike kuunteli hyvin tarkkaavasti, mutta
+nuorukainen huomautti, etteihän aina voi hallita itseään, ja ettei
+ainakaan voi olla tunteittensa herra. -- Huomautin, että tässähän
+olikin kysymys ainoastaan epämieluisista tunnelmista, joista sentään
+jokainen aina tahtoisi vapautua; eikähän kukaan voi tietää, kuinka
+pitkälle hänen voimansa riittävät, ennenkuin on koettanut. Sairaat
+ainakin mielellään kysyvät neuvoa jokaiselta lääkäriltä ja alistuvat
+suurimpiinkin kieltäymyksiin ja nauttivat katkerimpiakin lääkkeitä, jos
+niiden avulla vain on toivoa saada terveys takaisin. -- Huomasin että
 vanhuksemmekin koetti tarkistaa kuuloaan voidakseen seurata
-keskusteluamme, ja koroitin sent‰hden ‰‰nt‰ni, kohdistaen puheeni
-h‰nelle. -- Saarnataan niin monenlaisia paheita vastaan, sanoin, mutta
-en ole kuullut, ett‰ viel‰ kukaan olisi saarnastuolista puhunut
-‰rtyilemist‰ ja pahaa tuulta vastaan. [Nyttemmin on meill‰ sent‰‰n jo
-Lavaterin oivallinen saarna t‰st‰ aineesta, niiden saarnain joukossa,
-jotka h‰n on pit‰nyt Joonaan kirjan johdosta.] -- Semmoinen kuuluisi
-kaupunkipappien teht‰viin, sanoi h‰n, talonpojat eiv‰t tunne mit‰‰n
-"pahaa tuulta"; ehk'ei se sent‰‰n olisi niink‰‰n turhaa, voisihan sill‰
-antaa l‰ksytyksen omalle rouvalleen edes ja herra amtmannille. -- Me
-nauroimme kaikki, h‰n itse syd‰men pohjasta mukana, kunnes sai ankaran
-ysk‰kohtauksen, joka keskeytti joksikin aikaa keskustelumme; sitten
-nuori herra taas aloitti katkenneen keskustelun: Teh‰n sanoitte
-‰rtyilemist‰ paheeksi, minusta se on sent‰‰n liikaa? -- Ei ollenkaan,
-sanoin min‰, jos vain se, mik‰ vahingoittaa minua itse‰ni ja
-l‰himm‰ist‰ni, ansaitsee sen nimityksen. Eikˆ se riit‰, ettemme voi
-tehd‰ toisiamme onnellisiksi, pit‰‰kˆ meid‰n viel‰ p‰‰llep‰‰tteeksi
-turmella toisiltamme nekin ilot, joita syd‰n kullekin joskus valmistaa?
+keskusteluamme, ja koroitin sentähden ääntäni, kohdistaen puheeni
+hänelle. -- Saarnataan niin monenlaisia paheita vastaan, sanoin, mutta
+en ole kuullut, että vielä kukaan olisi saarnastuolista puhunut
+ärtyilemistä ja pahaa tuulta vastaan. [Nyttemmin on meillä sentään jo
+Lavaterin oivallinen saarna tästä aineesta, niiden saarnain joukossa,
+jotka hän on pitänyt Joonaan kirjan johdosta.] -- Semmoinen kuuluisi
+kaupunkipappien tehtäviin, sanoi hän, talonpojat eivät tunne mitään
+"pahaa tuulta"; ehk'ei se sentään olisi niinkään turhaa, voisihan sillä
+antaa läksytyksen omalle rouvalleen edes ja herra amtmannille. -- Me
+nauroimme kaikki, hän itse sydämen pohjasta mukana, kunnes sai ankaran
+yskäkohtauksen, joka keskeytti joksikin aikaa keskustelumme; sitten
+nuori herra taas aloitti katkenneen keskustelun: Tehän sanoitte
+ärtyilemistä paheeksi, minusta se on sentään liikaa? -- Ei ollenkaan,
+sanoin minä, jos vain se, mikä vahingoittaa minua itseäni ja
+lähimmäistäni, ansaitsee sen nimityksen. Eikö se riitä, ettemme voi
+tehdä toisiamme onnellisiksi, pitääkö meidän vielä päällepäätteeksi
+turmella toisiltamme nekin ilot, joita sydän kullekin joskus valmistaa?
 Ja sanokaas minulle joku, joka pahalla tuulella ollessaan olisi niin
-yst‰v‰llinen, ett‰ k‰tkisi sen itseens‰ ja k‰rsisi siit‰ yksin,
-turmelematta toisten iloa ymp‰rill‰‰n! Vai eikˆ koko pahoitteleminen
-pohjaltaan liene jonkinlaista sis‰ist‰ nˆyryyttymist‰, kun tuntee oman
-mit‰ttˆmyytens‰; eikˆh‰n se l‰htene jonkinlaisesta tyytym‰ttˆmyydest‰
-itseemme, jossa aina on mukana jommoinenkin annos kateutta, mink‰
-joutava itserakas turhamielisyys on ‰rsytt‰nyt hereille? N‰emme
-onnellisia ihmisi‰, joiden onnen luojia _me_ emme ole, ja sit‰ emme voi
-siet‰‰. -- Lotte hymyili minulle, kun huomasi, kuinka liikutettu olin,
-ja kyynel Friederiken silm‰ss‰ kiihoitti minua jatkamaan. -- Voi sit‰,
-sanoin, joka k‰ytt‰‰ vaikutusta, mik‰ h‰nell‰ on jonkun syd‰meen,
-riist‰‰kseen silt‰ ne yksinkertaiset ilot, jotka siin‰ itsest‰‰n
-taimivat. Kaikki lahjat ja kaikki yst‰v‰llisyydet maailmassa eiv‰t
-korvaa yht‰ ainoatakaan silm‰nr‰p‰yst‰, jolloin ihminen on iloinnut
-itsess‰‰n ja jonka tyrannimme kateellinen ‰rtymys on myrkytt‰nyt.
-
-Syd‰meni oli sin‰ hetken‰ tulvillaan, mieless‰ni her‰si niin monta
-mennytt‰ muistoa, ja silmiini tulvi kyyneli‰.
-
-Oi, huudahdin, kunpa muistaisi jokainen sanoa joka p‰iv‰ itselleen,
-ettei h‰n voi tehd‰ mit‰‰n muuta yst‰viens‰ hyv‰ksi kuin j‰tt‰‰ heille
-heid‰n omat ilonsa ja lis‰t‰ heid‰n onneaan siten, ett‰ itse nauttii
-heid‰n mukanaan siit‰. Vai voitko sin‰, kun he sisimm‰ss‰ sielussaan
-k‰rsiv‰t ahdistavaa tuskaa, kun he riutuvat ja menehtyv‰t
-k‰rsimyksiens‰ alle, voitko silloin antaa heille pisarankaan
-lievityst‰?
-
-Ja ent‰ kun sitten viimeinen tuskanalainen sairaus kohtaa ihmist‰,
-jonka olentoa ja terveytt‰ sin‰ h‰nen kukoistusp‰ivin‰‰n olet kalvanut,
-ja h‰n silloin lep‰‰ edess‰si niin syd‰nt‰s‰rkev‰n raukeana, silm‰t
-tunnottomina tuijottaen taivaaseen ja kalpealla otsallaan helmeilev‰
-kuolemanhiki, ja sin‰ silloin seisot h‰nen vuoteensa edess‰ kuin
-tuomittuna ja kirottuna, tuntien, niin tuhaksi lyˆv‰n el‰v‰sti tuntien,
-ettet mit‰‰n voi kaikkine rikkauksinesi, ja tuska silloin kouristaa
-sinun sisint‰si niin, ett‰ antaisit kaikkesi, jos sill‰ voisit tuottaa
-pisarankaan lohdutusta, kipin‰nk‰‰n rohkaisua tuolle kuolevalle
+ystävällinen, että kätkisi sen itseensä ja kärsisi siitä yksin,
+turmelematta toisten iloa ympärillään! Vai eikö koko pahoitteleminen
+pohjaltaan liene jonkinlaista sisäistä nöyryyttymistä, kun tuntee oman
+mitättömyytensä; eiköhän se lähtene jonkinlaisesta tyytymättömyydestä
+itseemme, jossa aina on mukana jommoinenkin annos kateutta, minkä
+joutava itserakas turhamielisyys on ärsyttänyt hereille? Näemme
+onnellisia ihmisiä, joiden onnen luojia _me_ emme ole, ja sitä emme voi
+sietää. -- Lotte hymyili minulle, kun huomasi, kuinka liikutettu olin,
+ja kyynel Friederiken silmässä kiihoitti minua jatkamaan. -- Voi sitä,
+sanoin, joka käyttää vaikutusta, mikä hänellä on jonkun sydämeen,
+riistääkseen siltä ne yksinkertaiset ilot, jotka siinä itsestään
+taimivat. Kaikki lahjat ja kaikki ystävällisyydet maailmassa eivät
+korvaa yhtä ainoatakaan silmänräpäystä, jolloin ihminen on iloinnut
+itsessään ja jonka tyrannimme kateellinen ärtymys on myrkyttänyt.
+
+Sydämeni oli sinä hetkenä tulvillaan, mielessäni heräsi niin monta
+mennyttä muistoa, ja silmiini tulvi kyyneliä.
+
+Oi, huudahdin, kunpa muistaisi jokainen sanoa joka päivä itselleen,
+ettei hän voi tehdä mitään muuta ystäviensä hyväksi kuin jättää heille
+heidän omat ilonsa ja lisätä heidän onneaan siten, että itse nauttii
+heidän mukanaan siitä. Vai voitko sinä, kun he sisimmässä sielussaan
+kärsivät ahdistavaa tuskaa, kun he riutuvat ja menehtyvät
+kärsimyksiensä alle, voitko silloin antaa heille pisarankaan
+lievitystä?
+
+Ja entä kun sitten viimeinen tuskanalainen sairaus kohtaa ihmistä,
+jonka olentoa ja terveyttä sinä hänen kukoistuspäivinään olet kalvanut,
+ja hän silloin lepää edessäsi niin sydäntäsärkevän raukeana, silmät
+tunnottomina tuijottaen taivaaseen ja kalpealla otsallaan helmeilevä
+kuolemanhiki, ja sinä silloin seisot hänen vuoteensa edessä kuin
+tuomittuna ja kirottuna, tuntien, niin tuhaksi lyövän elävästi tuntien,
+ettet mitään voi kaikkine rikkauksinesi, ja tuska silloin kouristaa
+sinun sisintäsi niin, että antaisit kaikkesi, jos sillä voisit tuottaa
+pisarankaan lohdutusta, kipinänkään rohkaisua tuolle kuolevalle
 olennolle.
 
-T‰t‰ sanoessani muistui niin j‰rkytt‰v‰n el‰v‰sti mieleeni er‰s juuri
-tuollainen kohtaus, jota itse olin ollut n‰kem‰ss‰. Nostin nen‰liinan
-silmilleni ja poistuin seurasta, ja vasta Lotten ‰‰ni, kun h‰n kutsui:
-l‰hdet‰‰n nyt, toinnutti minut. Kuinka h‰n matkalla nuhteli minua, ett‰
-otan liian herk‰sti osaa kaikkeen, ett‰ menen ihan turmiolle siit‰, ja
-ett‰ minun pit‰isi s‰‰st‰‰ itse‰ni! -- Oi sinua enkeli‰! Sinun vuoksesi
-minun t‰ytyy el‰‰!
-
-
-_6 p. hein‰k._
-
-H‰n on yh‰ kuolinsairaan yst‰v‰tt‰rens‰ luona, ja aina h‰n pysyy
-samana, aina h‰n on tuo sama huomaava, armas olento, joka, minne h‰n
-silm‰ns‰ luokin, aina lievitt‰‰ tuskia ja tekee onnellisia. Eilen
-illalla h‰n l‰hti Mariannen ja pikku Malchenin kanssa k‰velylle, min‰
-tiesin siit‰ ja menin heit‰ vastaan ja k‰velimme sitten yhdess‰. Noin
-puolentoista tunnin kuluttua k‰‰nnyimme takaisin kaupunkia kohden ja
-tulimme kaivolle, joka jo ennest‰‰nkin oli minulle rakas, mutta joka
-nyt tuli minulle viel‰ tuhat kertaa kalliimmaksi. Lotte istahti kaivon
-aitaukselle, me toiset j‰imme seisomaan h‰nen eteens‰. Katsahdin
-ymp‰rilleni, ja samassa muistui mieleeni aika, jolloin viel‰ olin niin
-yksin. -- Rakas kaivo, ajattelin, siit‰ saakka en en‰‰ ole lev‰ht‰nyt
-katveessasi, en toisinaan ole ohitse rient‰iss‰ni edes katsetta luonut
-sinuun. -- Katsahdin sinne alas ja n‰in, kuinka pikku Malchen
-toimessaan kapusi ylˆs portaita, kantaen k‰tˆsess‰‰n vesilasia. --
-Silm‰sin Lotteen ja tunsin mit‰ kaikkea h‰n minulle oli. Sill‰v‰lin
-Malchen enn‰tti laseineen perille. Marianne aikoi ottaa sen h‰nelt‰:
-Ei! huusi lapsi, ‰‰ness‰‰n mit‰ suloisin ilme, ei, Lotte saa ensiksi
-juoda! -- Olin niin ihastuksissani siit‰ suloisesta vakavuudesta ja
-viattomuudesta, jolla h‰n lausui t‰m‰n, etten osannut olla nostamatta
-lasta syliini ja suutelematta h‰nt‰ pikaisesti; lapsi parahti itkem‰‰n
-t‰ytt‰ kurkkua. -- Nyt teitte pahasti, sanoi Lotte. -- Seisoin
-h‰mm‰styneen‰. -- Tule, Malchen, jatkoi h‰n, ottaen lasta k‰dest‰ ja
-taluttaen h‰nt‰ alas portaita, peseydy tuossa puhtaassa l‰hteess‰,
-pian, pian, niin se ei tee mit‰‰n. -- Min‰ seisoin siin‰ ja katselin,
-kuinka hartaasti lapsi m‰rill‰ k‰tˆsill‰‰n hankasi poskiaan, niin
-varmasti uskoen, ett‰ tuo ihmel‰hde kyll‰ puhdistaa h‰nest‰ kaiken
-tahran ja torjuu sen h‰pe‰n, ett‰ h‰nen nyt pit‰isi saada tuommoinen
-hirve‰ parta; Lotte lopulta tyynnytti, ett‰ nyt riitt‰‰ jo, mutta lapsi
-vain kahta hartaammin hankasi poskiaan, ik‰‰nkuin olisi tuuminut, ettei
-hyv‰‰ tule koskaan liikaa. -- Kuule, Wilhelm, en ikin‰ ole
-kunnioittavammin tuntein ollut mukana miss‰‰n kastetoimituksessa -- ja
-kun Lotte viimein tuli ylˆs portaita, olisin mielell‰ni heitt‰ytynyt
-polvilleni h‰nen eteens‰ kuin profeetan, joka on sovittanut kansansa
+Tätä sanoessani muistui niin järkyttävän elävästi mieleeni eräs juuri
+tuollainen kohtaus, jota itse olin ollut näkemässä. Nostin nenäliinan
+silmilleni ja poistuin seurasta, ja vasta Lotten ääni, kun hän kutsui:
+lähdetään nyt, toinnutti minut. Kuinka hän matkalla nuhteli minua, että
+otan liian herkästi osaa kaikkeen, että menen ihan turmiolle siitä, ja
+että minun pitäisi säästää itseäni! -- Oi sinua enkeliä! Sinun vuoksesi
+minun täytyy elää!
+
+
+_6 p. heinäk._
+
+Hän on yhä kuolinsairaan ystävättärensä luona, ja aina hän pysyy
+samana, aina hän on tuo sama huomaava, armas olento, joka, minne hän
+silmänsä luokin, aina lievittää tuskia ja tekee onnellisia. Eilen
+illalla hän lähti Mariannen ja pikku Malchenin kanssa kävelylle, minä
+tiesin siitä ja menin heitä vastaan ja kävelimme sitten yhdessä. Noin
+puolentoista tunnin kuluttua käännyimme takaisin kaupunkia kohden ja
+tulimme kaivolle, joka jo ennestäänkin oli minulle rakas, mutta joka
+nyt tuli minulle vielä tuhat kertaa kalliimmaksi. Lotte istahti kaivon
+aitaukselle, me toiset jäimme seisomaan hänen eteensä. Katsahdin
+ympärilleni, ja samassa muistui mieleeni aika, jolloin vielä olin niin
+yksin. -- Rakas kaivo, ajattelin, siitä saakka en enää ole levähtänyt
+katveessasi, en toisinaan ole ohitse rientäissäni edes katsetta luonut
+sinuun. -- Katsahdin sinne alas ja näin, kuinka pikku Malchen
+toimessaan kapusi ylös portaita, kantaen kätösessään vesilasia. --
+Silmäsin Lotteen ja tunsin mitä kaikkea hän minulle oli. Sillävälin
+Malchen ennätti laseineen perille. Marianne aikoi ottaa sen häneltä:
+Ei! huusi lapsi, äänessään mitä suloisin ilme, ei, Lotte saa ensiksi
+juoda! -- Olin niin ihastuksissani siitä suloisesta vakavuudesta ja
+viattomuudesta, jolla hän lausui tämän, etten osannut olla nostamatta
+lasta syliini ja suutelematta häntä pikaisesti; lapsi parahti itkemään
+täyttä kurkkua. -- Nyt teitte pahasti, sanoi Lotte. -- Seisoin
+hämmästyneenä. -- Tule, Malchen, jatkoi hän, ottaen lasta kädestä ja
+taluttaen häntä alas portaita, peseydy tuossa puhtaassa lähteessä,
+pian, pian, niin se ei tee mitään. -- Minä seisoin siinä ja katselin,
+kuinka hartaasti lapsi märillä kätösillään hankasi poskiaan, niin
+varmasti uskoen, että tuo ihmelähde kyllä puhdistaa hänestä kaiken
+tahran ja torjuu sen häpeän, että hänen nyt pitäisi saada tuommoinen
+hirveä parta; Lotte lopulta tyynnytti, että nyt riittää jo, mutta lapsi
+vain kahta hartaammin hankasi poskiaan, ikäänkuin olisi tuuminut, ettei
+hyvää tule koskaan liikaa. -- Kuule, Wilhelm, en ikinä ole
+kunnioittavammin tuntein ollut mukana missään kastetoimituksessa -- ja
+kun Lotte viimein tuli ylös portaita, olisin mielelläni heittäytynyt
+polvilleni hänen eteensä kuin profeetan, joka on sovittanut kansansa
 synnit.
 
-Illalla en iloltani malttanut olla kertomatta tapauksesta er‰‰lle,
-jolla luulin olevan tunnettakin, h‰n kun on ter‰v‰j‰rkinen mies; mutta
-mihin kekoon pistink‰‰n p‰‰ni! H‰n sanoi, ett‰ Lotte oli menetellyt
-huonosti: lapsille ei ikin‰ saisi luulotella mit‰‰n; sellainen voi
-istuttaa heihin monenlaisia erehdyksi‰ ja taikauskoisuuksia, joilta
-lapsia jo aikaisin pit‰isi varjella. -- Muistui silloin mieleeni, ett‰
-sama mies oli viikko sitten kastattanut lapsensa, ja j‰tin sent‰hden
-asian sikseen, mutta syd‰mess‰ni varmenin yh‰ siit‰ totuudesta, ett‰
-meid‰n pit‰‰ menetell‰ lasten suhteen niinkuin Jumala meid‰n, joka
-tuudittaa meid‰t onnen uniin antaen meid‰n hapuilla yst‰v‰llisten
-harhakuvien per‰‰n.
-
-
-_8 p. hein‰k._
-
-Kuinka lapsellinen ihminen onkaan! Kuinka ahnehtii yht‰ silm‰yst‰kin!
-Kuinka lapsellinen onkaan! Olimme l‰hteneet Wahlheimiin. Naisten piti
-l‰hte‰ ajelemaan, ja k‰velless‰mme olin huomaavinani Lotten tummissa
-silmiss‰ -- -- Houkkio min‰ olen, suo se anteeksi minulle, mutta sinun
-pit‰isi saada n‰hd‰ ne, nuo silm‰t. -- Lyhyimm‰sti vain (minulla on
-nimitt‰in niin kova uni, ett‰ silm‰ni v‰kisin tahtovat painua umpeen),
+Illalla en iloltani malttanut olla kertomatta tapauksesta eräälle,
+jolla luulin olevan tunnettakin, hän kun on teräväjärkinen mies; mutta
+mihin kekoon pistinkään pääni! Hän sanoi, että Lotte oli menetellyt
+huonosti: lapsille ei ikinä saisi luulotella mitään; sellainen voi
+istuttaa heihin monenlaisia erehdyksiä ja taikauskoisuuksia, joilta
+lapsia jo aikaisin pitäisi varjella. -- Muistui silloin mieleeni, että
+sama mies oli viikko sitten kastattanut lapsensa, ja jätin sentähden
+asian sikseen, mutta sydämessäni varmenin yhä siitä totuudesta, että
+meidän pitää menetellä lasten suhteen niinkuin Jumala meidän, joka
+tuudittaa meidät onnen uniin antaen meidän hapuilla ystävällisten
+harhakuvien perään.
+
+
+_8 p. heinäk._
+
+Kuinka lapsellinen ihminen onkaan! Kuinka ahnehtii yhtä silmäystäkin!
+Kuinka lapsellinen onkaan! Olimme lähteneet Wahlheimiin. Naisten piti
+lähteä ajelemaan, ja kävellessämme olin huomaavinani Lotten tummissa
+silmissä -- -- Houkkio minä olen, suo se anteeksi minulle, mutta sinun
+pitäisi saada nähdä ne, nuo silmät. -- Lyhyimmästi vain (minulla on
+nimittäin niin kova uni, että silmäni väkisin tahtovat painua umpeen),
 kuule siis, naiset astuivat vaunuihin, me, nuori herra W---- Selstadt,
-Audran ja min‰, seisoimme vieress‰. Vaunuista he juttelivat viel‰
+Audran ja minä, seisoimme vieressä. Vaunuista he juttelivat vielä
 hetkisen herrain kanssa, jotka olivatkin hyvin vilkkaita ja iloisia. --
 Koetin tavoittaa Lotten katseen; oi, se liiti, liiti toisesta toiseen.
-Mutta minuun, minuun, minuun, joka vain sit‰ kaivaten seisoin siin‰,
-minuun se ei sattunut! -- Sanoin syd‰mess‰ni h‰nelle niin tuhannet
-tuhannet hyv‰stit! Ja h‰n ei katsonut minuun! Vaunut l‰htiv‰t
-liikkeelle, ja silm‰‰ni kiertyi kyynel. Katselin h‰nen j‰lkeens‰ ja
-n‰in Lotten p‰‰hineen kumartuvan ulos ikkunasta, h‰n k‰‰ntyi katsomaan
-taakseen, ah! minuako? -- Oma yst‰v‰ni! T‰llaisessa ep‰varmuudessa min‰
-el‰n; ainoa lohdutukseni on: ehk‰ h‰n sent‰‰n katsoi taakseen minua!
-Ehk‰! -- Hyv‰‰ yˆt‰! Oi, millainen lapsi min‰ olen!
-
-
-_10 p. hein‰k._
-
-N‰kisitp‰, kuinka tuhmalta n‰yt‰n, kun jossakin seurassa sattuu puhe
-k‰‰ntym‰‰n h‰neen! Ja jos viel‰ p‰‰llep‰‰tteeksi joku kysyy, miten h‰n
-miellytt‰‰ minua? -- Miellytt‰‰! Sit‰ sanaa vihaan kuolemakseni.
-Millainen ihminen se olisi, jota Lotte "miellytt‰isi", jonka koko
-mielt‰, koko sielua h‰n ei t‰ytt‰isi! Miellytt‰‰! ƒskett‰in kysyi
-minulta er‰s, kuinka Ossian minua miellytt‰‰!
-
-
-_11 p. hein‰k._
-
-Rouva M---- on hyvin huonona; min‰ rukoilen h‰nen henkens‰ puolesta,
-k‰rsin nimitt‰in Lotten kanssa. Tapaan h‰net silloin t‰llˆin
-yst‰v‰tt‰reni luona, ja t‰n‰‰n h‰n kertoi minulle omituisen kohtauksen.
--- Vanha herra M---- on itara, kitsas saituri, joka el‰m‰ns‰ mittaan on
-ihan tarpeeksi asti kiusannut ja vaivannut vaimoaan; t‰m‰ on sent‰‰n
-jotenkuten aina osannut suoriutua kaikista p‰lk‰hist‰. Muutama p‰iv‰
-sitten, kun l‰‰k‰ri oli sanonut h‰nen loppunsa l‰henev‰n, kutsutti h‰n
-miehens‰ luokseen (Lotte oli saapuvilla huoneessa) ja puhutteli h‰nt‰
-t‰h‰n tapaan: Minun pit‰‰ tunnustaa sinulle er‰s asia, joka kuoltuani
-voisi saada aikaan harmia ja mielipahaa. Olen t‰h‰n p‰iv‰‰n asti
-hoitanut talouttani mahdollisimman huolellisesti ja s‰‰st‰v‰sti, mutta
-sittenkin saat antaa minulle anteeksi, ett‰ n‰in‰ kolmenakymmenen‰
-vuotena olen er‰‰ss‰ kohdassa pett‰nyt sinua. Avioliittomme alussa sin‰
-m‰‰r‰sit keittiˆt‰ ja muita taloustarpeita varten pienen viikkosumman.
+Mutta minuun, minuun, minuun, joka vain sitä kaivaten seisoin siinä,
+minuun se ei sattunut! -- Sanoin sydämessäni hänelle niin tuhannet
+tuhannet hyvästit! Ja hän ei katsonut minuun! Vaunut lähtivät
+liikkeelle, ja silmääni kiertyi kyynel. Katselin hänen jälkeensä ja
+näin Lotten päähineen kumartuvan ulos ikkunasta, hän kääntyi katsomaan
+taakseen, ah! minuako? -- Oma ystäväni! Tällaisessa epävarmuudessa minä
+elän; ainoa lohdutukseni on: ehkä hän sentään katsoi taakseen minua!
+Ehkä! -- Hyvää yötä! Oi, millainen lapsi minä olen!
+
+
+_10 p. heinäk._
+
+Näkisitpä, kuinka tuhmalta näytän, kun jossakin seurassa sattuu puhe
+kääntymään häneen! Ja jos vielä päällepäätteeksi joku kysyy, miten hän
+miellyttää minua? -- Miellyttää! Sitä sanaa vihaan kuolemakseni.
+Millainen ihminen se olisi, jota Lotte "miellyttäisi", jonka koko
+mieltä, koko sielua hän ei täyttäisi! Miellyttää! Äskettäin kysyi
+minulta eräs, kuinka Ossian minua miellyttää!
+
+
+_11 p. heinäk._
+
+Rouva M---- on hyvin huonona; minä rukoilen hänen henkensä puolesta,
+kärsin nimittäin Lotten kanssa. Tapaan hänet silloin tällöin
+ystävättäreni luona, ja tänään hän kertoi minulle omituisen kohtauksen.
+-- Vanha herra M---- on itara, kitsas saituri, joka elämänsä mittaan on
+ihan tarpeeksi asti kiusannut ja vaivannut vaimoaan; tämä on sentään
+jotenkuten aina osannut suoriutua kaikista pälkähistä. Muutama päivä
+sitten, kun lääkäri oli sanonut hänen loppunsa lähenevän, kutsutti hän
+miehensä luokseen (Lotte oli saapuvilla huoneessa) ja puhutteli häntä
+tähän tapaan: Minun pitää tunnustaa sinulle eräs asia, joka kuoltuani
+voisi saada aikaan harmia ja mielipahaa. Olen tähän päivään asti
+hoitanut talouttani mahdollisimman huolellisesti ja säästävästi, mutta
+sittenkin saat antaa minulle anteeksi, että näinä kolmenakymmenenä
+vuotena olen eräässä kohdassa pettänyt sinua. Avioliittomme alussa sinä
+määräsit keittiötä ja muita taloustarpeita varten pienen viikkosumman.
 Kun taloutemme laajeni ja liikkeemme kasvoi, en saanut sinua samassa
-suhteessa lis‰‰m‰‰n m‰‰r‰rahojani; lyhyesti, tied‰t, ett‰ aikoina,
-jolloin taloutemme oli laajimmillaan, sin‰ vaadit, ett‰ minun olisi
-pit‰nyt tulla toimeen seitsem‰ll‰ guldenilla viikossa. -- Ne otinkin
-nurkumatta vastaan, mutta sen, mit‰ puuttui, otin joka viikko itse
-rahalippaasta, kukaan kun ei voinut ep‰ill‰, ett‰ em‰nt‰ itse
-n‰pistelisi kassasta. En niit‰ mihink‰‰n tuhlannut, ja olisin kyll‰
-voinut ilmankin t‰t‰ tunnustusta l‰hte‰ rauhassa i‰isyyteen, mutta
-johduin ajattelemaan, ett‰ se, joka j‰lkeeni joutuu hoitamaan taloutta,
-ei voisi tulla toimeen, ja sin‰ silloin aina voisit v‰itt‰‰, ett‰
-ensimm‰inen vaimosi sent‰‰n tuli toimeen sill‰.
+suhteessa lisäämään määrärahojani; lyhyesti, tiedät, että aikoina,
+jolloin taloutemme oli laajimmillaan, sinä vaadit, että minun olisi
+pitänyt tulla toimeen seitsemällä guldenilla viikossa. -- Ne otinkin
+nurkumatta vastaan, mutta sen, mitä puuttui, otin joka viikko itse
+rahalippaasta, kukaan kun ei voinut epäillä, että emäntä itse
+näpistelisi kassasta. En niitä mihinkään tuhlannut, ja olisin kyllä
+voinut ilmankin tätä tunnustusta lähteä rauhassa iäisyyteen, mutta
+johduin ajattelemaan, että se, joka jälkeeni joutuu hoitamaan taloutta,
+ei voisi tulla toimeen, ja sinä silloin aina voisit väittää, että
+ensimmäinen vaimosi sentään tuli toimeen sillä.
 
 Puhuin Lotten kanssa tuommoisesta uskomattomasta ihmismielen
-sokeudesta, kun ei sek‰‰n saata ep‰ilem‰‰n asiassa t‰ytyv‰n jotain
-piill‰, ett‰ joku tulee toimeen seitsem‰ll‰ guldenilla, vaikka ihan
-selv‰‰n voi n‰hd‰, ett‰ t‰ytyy olla k‰ytetty ehk‰ kahta vertaa enemm‰n.
-Mutta olen itsekin tavannut ihmisi‰, jotka totisesti eiv‰t olisi
-hitustakaan kummeksineet, vaikka heid‰n huoneessaan olisi ollut
-profeetan aina uudestaan t‰yttyv‰ ˆljyruukku.
-
-
-_13 p. hein‰k._
-
-Ei, en ole pettynyt! Luen h‰nen mustista silmist‰‰n todellista
-osanottoa minua ja kohtaloani kohtaan. Oi, min‰ tunnen -- ja siin‰
-uskallan luottaa syd‰meeni, min‰ tunnen, ett‰ h‰n -- oi, uskallanko,
-voinko min‰ lausua nuo taivaalliset sanat? -- ett‰ h‰n rakastaa minua.
-
-Rakastaa minua! -- Ja kuinka itse tunnen kohoavani omissa silmiss‰ni,
-kuinka min‰ -- sinullehan tohdin tunnustaa sen, sin‰ ymm‰rr‰t semmoista
--- kuinka itse ihastelen itse‰ni siit‰ saakka kuin h‰n minua rakastaa!
-
-Onko t‰m‰ hurjaa luulottelua, vai tunnenko todellisesti meid‰n
-suhteemme? -- En tied‰ ihmist‰, jota pelk‰isin Lotten syd‰men suhteen.
-Ja kuitenkin -- kun h‰n puhuu sulhasestaan, puhuu sellaisella l‰mmˆll‰
-ja sellaisella rakkaudella h‰nest‰ -- silloin tunnen olevani kuin mies,
-joka on menett‰nyt arvonsa ja kunniansa ja jolta miekka on riistetty.
-
-
-_26 p. hein‰k._
-
-Ah, kuinka v‰r‰ht‰‰ jokainen veripisara, kun sattumalta k‰teni hipaisee
-h‰nen k‰tt‰ns‰, kun jalkamme koskettavat toisiaan pˆyd‰n alla! Min‰
-kavahdan kuin valkean satuttamana, mutta samassa vet‰‰ minua jokin
-salaper‰inen voima takaisin j‰lleen -- kummallinen huumaus levitt‰ytyy
-koko oloni ylle. -- Oi, ja viattomassa sielussaan h‰n ei aavista,
-kuinka syv‰sti kaikki nuo tuollaiset pienet tuttavallisuudet koskevat
-ja repiv‰t minua! Ja jos h‰n sitten viel‰ puhellessamme laskee k‰tens‰
-k‰delleni, tai keskustelusta l‰mmenneen‰ vet‰‰ tuolinsa l‰hemm‰ minua,
-niin ett‰ tunnen huulillani h‰nen taivaisen hengityksens‰ -- on kuin
-vaipuisin maahan, kuin salaman iskem‰n‰. -- Ja Wilhelm, jos nyt joskus
-kohottaisin k‰teni tuota taivasta, tuota luottamusta -- -- sin‰
-ymm‰rr‰t mit‰ tarkoitan. Ei, niin turmeltunut ei syd‰meni ole! Mutta
-heikko! heikko se on! -- Ja eikˆ se silloin ole turmeltunutkin?
-
-H‰n on minulle pyh‰. Kaikki halut vaikenevat h‰nen edess‰‰n. En tied‰
-kuinka minun on, kun olen h‰nen luonaan; on kuin v‰rjyisi ja k‰rsisi
-sieluni joka hermoni s‰ikeess‰. -- On er‰s s‰vellys, jota h‰n soittaa
+sokeudesta, kun ei sekään saata epäilemään asiassa täytyvän jotain
+piillä, että joku tulee toimeen seitsemällä guldenilla, vaikka ihan
+selvään voi nähdä, että täytyy olla käytetty ehkä kahta vertaa enemmän.
+Mutta olen itsekin tavannut ihmisiä, jotka totisesti eivät olisi
+hitustakaan kummeksineet, vaikka heidän huoneessaan olisi ollut
+profeetan aina uudestaan täyttyvä öljyruukku.
+
+
+_13 p. heinäk._
+
+Ei, en ole pettynyt! Luen hänen mustista silmistään todellista
+osanottoa minua ja kohtaloani kohtaan. Oi, minä tunnen -- ja siinä
+uskallan luottaa sydämeeni, minä tunnen, että hän -- oi, uskallanko,
+voinko minä lausua nuo taivaalliset sanat? -- että hän rakastaa minua.
+
+Rakastaa minua! -- Ja kuinka itse tunnen kohoavani omissa silmissäni,
+kuinka minä -- sinullehan tohdin tunnustaa sen, sinä ymmärrät semmoista
+-- kuinka itse ihastelen itseäni siitä saakka kuin hän minua rakastaa!
+
+Onko tämä hurjaa luulottelua, vai tunnenko todellisesti meidän
+suhteemme? -- En tiedä ihmistä, jota pelkäisin Lotten sydämen suhteen.
+Ja kuitenkin -- kun hän puhuu sulhasestaan, puhuu sellaisella lämmöllä
+ja sellaisella rakkaudella hänestä -- silloin tunnen olevani kuin mies,
+joka on menettänyt arvonsa ja kunniansa ja jolta miekka on riistetty.
+
+
+_26 p. heinäk._
+
+Ah, kuinka värähtää jokainen veripisara, kun sattumalta käteni hipaisee
+hänen kättänsä, kun jalkamme koskettavat toisiaan pöydän alla! Minä
+kavahdan kuin valkean satuttamana, mutta samassa vetää minua jokin
+salaperäinen voima takaisin jälleen -- kummallinen huumaus levittäytyy
+koko oloni ylle. -- Oi, ja viattomassa sielussaan hän ei aavista,
+kuinka syvästi kaikki nuo tuollaiset pienet tuttavallisuudet koskevat
+ja repivät minua! Ja jos hän sitten vielä puhellessamme laskee kätensä
+kädelleni, tai keskustelusta lämmenneenä vetää tuolinsa lähemmä minua,
+niin että tunnen huulillani hänen taivaisen hengityksensä -- on kuin
+vaipuisin maahan, kuin salaman iskemänä. -- Ja Wilhelm, jos nyt joskus
+kohottaisin käteni tuota taivasta, tuota luottamusta -- -- sinä
+ymmärrät mitä tarkoitan. Ei, niin turmeltunut ei sydämeni ole! Mutta
+heikko! heikko se on! -- Ja eikö se silloin ole turmeltunutkin?
+
+Hän on minulle pyhä. Kaikki halut vaikenevat hänen edessään. En tiedä
+kuinka minun on, kun olen hänen luonaan; on kuin värjyisi ja kärsisi
+sieluni joka hermoni säikeessä. -- On eräs sävellys, jota hän soittaa
 klaveerillaan ihan enkelin lumolla, niin yksinkertaisesti ja niin
-henkev‰sti. Se on h‰nen lempilaulunsa, ja kun h‰n vain lyˆ ensimm‰isen
-s‰velenkin siit‰, tyyntyy ja tuudittuu mieleni kaikesta ahdistuksesta
-ja h‰mmennyksest‰ ja kaikista kiusaavista ajatuksista.
+henkevästi. Se on hänen lempilaulunsa, ja kun hän vain lyö ensimmäisen
+sävelenkin siitä, tyyntyy ja tuudittuu mieleni kaikesta ahdistuksesta
+ja hämmennyksestä ja kaikista kiusaavista ajatuksista.
 
 Uskon kaikki kertomukset soiton muinaisesta taikavoimasta. Kuinka
-valtaakaan tuo yksinkertainen laulu mieleni! Ja kuinka h‰n useasti osaa
-esitt‰‰ sen juuri sellaisina hetkin‰, jolloin minun tekisi mieli ampua
-kuula otsaani! Sieluni h‰iriˆ ja synkeys haihtuu, ja min‰ hengit‰n taas
+valtaakaan tuo yksinkertainen laulu mieleni! Ja kuinka hän useasti osaa
+esittää sen juuri sellaisina hetkinä, jolloin minun tekisi mieli ampua
+kuula otsaani! Sieluni häiriö ja synkeys haihtuu, ja minä hengitän taas
 vapaammin.
 
 
-_18 p. hein‰k._
+_18 p. heinäk._
 
-Wilhelm, mit‰ olisi meille maailma ilman rakkautta! Kuin valoton
-taikalyhty. Mutta tuskin olet saanut valon sis‰‰n, niin jo s‰teilev‰t
-v‰lkkyv‰t kuvat valkealla sein‰ll‰! Ja ellei rakkaus olisikaan muuta
+Wilhelm, mitä olisi meille maailma ilman rakkautta! Kuin valoton
+taikalyhty. Mutta tuskin olet saanut valon sisään, niin jo säteilevät
+välkkyvät kuvat valkealla seinällä! Ja ellei rakkaus olisikaan muuta
 kuin tuota, ellei se olisikaan kuin ohitsemme liihoittelevaa
-mielenharhaa, niin se on onnemme sent‰‰n, kun viel‰ turmeltumattomina
-nuorukaisina seisomme sen edess‰ ja ihastelemme sen ihmen‰kyj‰. T‰n‰‰n
-en voinut p‰‰st‰ Lottea tervehtim‰‰n, er‰s seura, josta en voinut
-vapautua, pid‰tti minua. Mit‰ tehd‰? L‰hetin palveluspoikani h‰nen
-luokseen, ett‰ olisi edes l‰hell‰ni joku, joka oli n‰hnyt h‰net t‰n‰‰n.
-Mill‰ k‰rsim‰ttˆmyydell‰ odotin h‰nt‰, ja kuinka iloinen olin, kun
-vihdoin n‰in h‰nen palaavan. Olisin ottanut h‰nt‰ kaulasta ja suudellut
-h‰nt‰, jos vain olisin kehdannut.
-
-Kerrotaan bononisesta kivest‰, ett‰ se, kun aurinko paistaa sille, imee
-sen s‰teet itseens‰ ja sitten loistaa osan yˆt‰. Semmoiselta tuntui
-minusta palvelijani. Tunto siit‰, ett‰ Lotten silm‰t olivat lev‰nneet
-h‰nen kasvoillaan, h‰nen poskillaan, h‰nen takkinsa napeilla, h‰nen
-takinkauluksellaan, teki ne kaikki silmiss‰ni niin pyhiksi ja
-kallisarvoisiksi! En olisi sin‰ hetken‰ luopunut palveluspojastani, en
-tuhannesta taalerista. H‰nen l‰sn‰olonsa tuntui minusta niin hyv‰lt‰.
--- ƒl‰ Herran nimess‰ naura t‰lle. Voi, Wilhelm, luuletko ett‰ on vain
-mielenharhaa tuntea itsens‰ onnelliseksi.
-
-
-_19 p. hein‰k._
-
-Saan n‰hd‰ h‰net! huudahdan aamuisin, kun her‰‰n unestani ja virke‰n‰
-t‰hystelen ulos ihanaan aurinkoon; saan n‰hd‰ h‰net! Ja sitten en toivo
-en‰‰ mit‰‰n muuta koko p‰iv‰ksi. Kaikki, kaikki sis‰ltyy siihen
+mielenharhaa, niin se on onnemme sentään, kun vielä turmeltumattomina
+nuorukaisina seisomme sen edessä ja ihastelemme sen ihmenäkyjä. Tänään
+en voinut päästä Lottea tervehtimään, eräs seura, josta en voinut
+vapautua, pidätti minua. Mitä tehdä? Lähetin palveluspoikani hänen
+luokseen, että olisi edes lähelläni joku, joka oli nähnyt hänet tänään.
+Millä kärsimättömyydellä odotin häntä, ja kuinka iloinen olin, kun
+vihdoin näin hänen palaavan. Olisin ottanut häntä kaulasta ja suudellut
+häntä, jos vain olisin kehdannut.
+
+Kerrotaan bononisesta kivestä, että se, kun aurinko paistaa sille, imee
+sen säteet itseensä ja sitten loistaa osan yötä. Semmoiselta tuntui
+minusta palvelijani. Tunto siitä, että Lotten silmät olivat levänneet
+hänen kasvoillaan, hänen poskillaan, hänen takkinsa napeilla, hänen
+takinkauluksellaan, teki ne kaikki silmissäni niin pyhiksi ja
+kallisarvoisiksi! En olisi sinä hetkenä luopunut palveluspojastani, en
+tuhannesta taalerista. Hänen läsnäolonsa tuntui minusta niin hyvältä.
+-- Älä Herran nimessä naura tälle. Voi, Wilhelm, luuletko että on vain
+mielenharhaa tuntea itsensä onnelliseksi.
+
+
+_19 p. heinäk._
+
+Saan nähdä hänet! huudahdan aamuisin, kun herään unestani ja virkeänä
+tähystelen ulos ihanaan aurinkoon; saan nähdä hänet! Ja sitten en toivo
+enää mitään muuta koko päiväksi. Kaikki, kaikki sisältyy siihen
 toivoon.
 
 
-_20 p. hein‰k._
+_20 p. heinäk._
 
-Minua ei oikein ole miellytt‰nyt ehdotuksenne, ett‰ l‰htisin
-l‰hettil‰‰n mukana ----iin. En ole kovin ihastunut virkakuuliaisuuteen,
-ja tied‰mmeh‰n kaikki, ett‰ puheenaoleva mies sit‰paitsi on sangen
-vastenmielinen ihminen. ƒitini n‰kisi mielell‰‰n minut jossakin
-toimessa, sanot; nauroin hyv‰sti sille. Enkˆ nyt sitten toimiskele? Ja
-eikˆh‰n lopulta sittenkin ole jotensakin yhdentekev‰‰, papujako lasken
-vai herneit‰? Kaikkihan maailmassa sent‰‰n lopuksi p‰‰tyy johonkin
+Minua ei oikein ole miellyttänyt ehdotuksenne, että lähtisin
+lähettilään mukana ----iin. En ole kovin ihastunut virkakuuliaisuuteen,
+ja tiedämmehän kaikki, että puheenaoleva mies sitäpaitsi on sangen
+vastenmielinen ihminen. Äitini näkisi mielellään minut jossakin
+toimessa, sanot; nauroin hyvästi sille. Enkö nyt sitten toimiskele? Ja
+eiköhän lopulta sittenkin ole jotensakin yhdentekevää, papujako lasken
+vai herneitä? Kaikkihan maailmassa sentään lopuksi päätyy johonkin
 jonninjoutavaan, ja ihminen, joka toisten vuoksi, ilman omaa halua ja
-tarvetta, kamppailee ja vaivaa itse‰‰n saavuttaakseen rahaa tai kunniaa
+tarvetta, kamppailee ja vaivaa itseään saavuttaakseen rahaa tai kunniaa
 tai muuta semmoista, on aina houkkio.
 
 
-_24 p. hein‰k._
+_24 p. heinäk._
 
-Koska n‰yt panevan niin paljon arvoa sille, etten lˆisi laimin
-piirustustani, niin mieluummin j‰tt‰isin puhumatta koko asiasta kuin
-tunnustaisin, ett‰ viime aikoina olen melkein kokonaan j‰tt‰nyt sen.
+Koska näyt panevan niin paljon arvoa sille, etten löisi laimin
+piirustustani, niin mieluummin jättäisin puhumatta koko asiasta kuin
+tunnustaisin, että viime aikoina olen melkein kokonaan jättänyt sen.
 
-En ikin‰ ole ollut onnellisempi, ei ikin‰ viel‰ ole tunteeni ollut
-herkempi ja t‰ytel‰isempi luonnolle, se sukeltaa jokaiseen
+En ikinä ole ollut onnellisempi, ei ikinä vielä ole tunteeni ollut
+herkempi ja täyteläisempi luonnolle, se sukeltaa jokaiseen
 kivenmuruseen, jokaiseen ruohonkorteenkin saakka; ja kuitenkin. -- En
-tied‰, kuinka saisin sanotuksi t‰m‰n, kuvaamisvoimani on niin heikko,
-kaikki on yht‰ uiskentelua ja v‰rjynt‰‰ sieluni edess‰, niin etten osaa
-tavoittaa yht‰‰n ainoata varmaa piirtoa eteeni; mutta kuvittelen, ett‰
-jos olisi k‰siss‰ni savea tai vahaa, niin siit‰ ehk‰ voisin muodostaa
-kuvan. Jos t‰t‰ jatkuu kauemmin, hankinkin savea itselleni ja muovaan
-ja pusertelen sit‰, syntykˆˆn sitten vaikka kakkuja siit‰.
+tiedä, kuinka saisin sanotuksi tämän, kuvaamisvoimani on niin heikko,
+kaikki on yhtä uiskentelua ja värjyntää sieluni edessä, niin etten osaa
+tavoittaa yhtään ainoata varmaa piirtoa eteeni; mutta kuvittelen, että
+jos olisi käsissäni savea tai vahaa, niin siitä ehkä voisin muodostaa
+kuvan. Jos tätä jatkuu kauemmin, hankinkin savea itselleni ja muovaan
+ja pusertelen sitä, syntyköön sitten vaikka kakkuja siitä.
 
-Kolme kertaa olen alkanut piirt‰‰ Lotten kuvaa, ja kolme kertaa on
-taitoni pett‰nyt; se tuntuu sit‰ kiusallisemmalta, kun ennen sent‰‰n
-aina onnistuin n‰kˆisyydess‰. Sittemmin olen piirt‰nyt h‰nest‰
-varjokuvan, ja siihen saan tyyty‰.
+Kolme kertaa olen alkanut piirtää Lotten kuvaa, ja kolme kertaa on
+taitoni pettänyt; se tuntuu sitä kiusallisemmalta, kun ennen sentään
+aina onnistuin näköisyydessä. Sittemmin olen piirtänyt hänestä
+varjokuvan, ja siihen saan tyytyä.
 
 
-_26 p. hein‰k._
+_26 p. heinäk._
 
-Rakas Lotte, niin mielell‰ni toimitan ja teen kaikkea; uskokaa minulle
-vain useammin jotain toimitettavaa, oikein usein. Mutta yht‰ pyyd‰n:
-‰lk‰‰ vast'edes sirottako hiekkaa kirjelipuille, joita l‰het‰tte
-minulle. ƒskeisenkin kohotin pikaisesti huulilleni, ja hampaani
+Rakas Lotte, niin mielelläni toimitan ja teen kaikkea; uskokaa minulle
+vain useammin jotain toimitettavaa, oikein usein. Mutta yhtä pyydän:
+älkää vast'edes sirottako hiekkaa kirjelipuille, joita lähetätte
+minulle. Äskeisenkin kohotin pikaisesti huulilleni, ja hampaani
 kirskuvat.
 
 
-_26 p. hein‰k._
+_26 p. heinäk._
 
-Jo monta kertaa olen p‰‰tt‰nyt, etten k‰y niin usein h‰nt‰ tapaamassa.
-Oi, kunpa voisinkin pit‰‰ ne p‰‰tˆkset! Mutta yhten‰k‰‰n p‰iv‰n‰ en
-viel‰ ole lankeematta kest‰nyt kiusausta, ja joka kerta lupaan sent‰‰n
-pyh‰sti: huomenna j‰‰n kerrankin pois; mutta kun koittaa se
-huomisp‰iv‰, niin jo keksinkin jonkin mielest‰ni ihan vastustamattoman
-syyn, ja ennenkuin huomaankaan, olen jo h‰nen luonaan. Joko h‰n on
+Jo monta kertaa olen päättänyt, etten käy niin usein häntä tapaamassa.
+Oi, kunpa voisinkin pitää ne päätökset! Mutta yhtenäkään päivänä en
+vielä ole lankeematta kestänyt kiusausta, ja joka kerta lupaan sentään
+pyhästi: huomenna jään kerrankin pois; mutta kun koittaa se
+huomispäivä, niin jo keksinkin jonkin mielestäni ihan vastustamattoman
+syyn, ja ennenkuin huomaankaan, olen jo hänen luonaan. Joko hän on
 sanonut illalla: Tulettehan huomenna taas? -- Kuka silloin saattaisi
-j‰‰d‰ pois? Tai h‰n antaa minulle jotain toimitettavaksi, ja silloin
-katson sopivimmaksi itse k‰yd‰ ilmoittamassa h‰nelle tuloksesta; tai
-sattuu p‰iv‰ olemaan aivan liian viekoittavan kaunis, l‰hden ulos
-Wahlheimiin, ja kun nyt kerran olen siell‰, niin onhan en‰‰ vain puolen
-tunnin matka h‰nen luokseen! -- Olen liian l‰hell‰ h‰nen ilmakeh‰‰ns‰
--- henk‰ys vain, ja samassa olen siell‰. Iso‰idill‰ni oli tapana kertoa
-satua magneettivuoresta: laivat, jotka joutuivat liian likelle sit‰,
-menettiv‰t yht'‰kki‰ kaiken rauta-aineensa, naulat l‰htiv‰t lent‰m‰‰n
+jäädä pois? Tai hän antaa minulle jotain toimitettavaksi, ja silloin
+katson sopivimmaksi itse käydä ilmoittamassa hänelle tuloksesta; tai
+sattuu päivä olemaan aivan liian viekoittavan kaunis, lähden ulos
+Wahlheimiin, ja kun nyt kerran olen siellä, niin onhan enää vain puolen
+tunnin matka hänen luokseen! -- Olen liian lähellä hänen ilmakehäänsä
+-- henkäys vain, ja samassa olen siellä. Isoäidilläni oli tapana kertoa
+satua magneettivuoresta: laivat, jotka joutuivat liian likelle sitä,
+menettivät yht'äkkiä kaiken rauta-aineensa, naulat lähtivät lentämään
 vuorta kohden, ja onnettomat laivamiehet hukkuivat sortuvien lautojen
 sekaan.
 
 
-_30 p. hein‰k._
-
-Albert on saapunut, ja min‰ saan l‰hte‰; ja vaikka h‰n olisi paras ja
-jaloin ihminen maailmassa, jonka edess‰ joka suhteessa olisin valmis
-nˆyrtym‰‰n, niin en sittenk‰‰n kest‰isi n‰hd‰ h‰nt‰ edess‰ni niin monen
-t‰ydellisyyden omistajana. -- Omistajana! -- Niin, Wilhelm, sulhanen on
-tullut! Kunnollinen, rakastettava mies, josta t‰ytyy pit‰‰. Onneksi en
-ollut l‰sn‰ ensimm‰isess‰ kohtauksessa! Se olisi viilt‰nyt syd‰nt‰ni.
-H‰n on niin hienotunteinenkin eik‰ ole viel‰ kertaakaan suudellut
-Lottea minun l‰sn‰ollessani. Palkitkoon Jumala h‰nelle sen! Minunkin
-t‰ytyy pit‰‰ h‰nest‰ sen kunnioituksen t‰hden, jota h‰n kaikessa
-osoittaa Lottelle. H‰n on yst‰v‰llinen minua kohtaan ja arvaan, ett‰ se
-on enemm‰n Lotten vaikutusta kuin h‰nen omaa tunnettaan: semmoisessa
-ovatkin naiset taitureita ja ovat oikeassakin siin‰; heille on aina
-eduksi, jos osaavat pit‰‰ kaksi ihailijaansa sovussa kesken‰‰n, niin
+_30 p. heinäk._
+
+Albert on saapunut, ja minä saan lähteä; ja vaikka hän olisi paras ja
+jaloin ihminen maailmassa, jonka edessä joka suhteessa olisin valmis
+nöyrtymään, niin en sittenkään kestäisi nähdä häntä edessäni niin monen
+täydellisyyden omistajana. -- Omistajana! -- Niin, Wilhelm, sulhanen on
+tullut! Kunnollinen, rakastettava mies, josta täytyy pitää. Onneksi en
+ollut läsnä ensimmäisessä kohtauksessa! Se olisi viiltänyt sydäntäni.
+Hän on niin hienotunteinenkin eikä ole vielä kertaakaan suudellut
+Lottea minun läsnäollessani. Palkitkoon Jumala hänelle sen! Minunkin
+täytyy pitää hänestä sen kunnioituksen tähden, jota hän kaikessa
+osoittaa Lottelle. Hän on ystävällinen minua kohtaan ja arvaan, että se
+on enemmän Lotten vaikutusta kuin hänen omaa tunnettaan: semmoisessa
+ovatkin naiset taitureita ja ovat oikeassakin siinä; heille on aina
+eduksi, jos osaavat pitää kaksi ihailijaansa sovussa keskenään, niin
 harvoin kuin se onnistuukin.
 
-Muuten en voi olla kunnioittamatta Albertia. H‰nen tyyni ja maltillinen
+Muuten en voi olla kunnioittamatta Albertia. Hänen tyyni ja maltillinen
 olemuksensa esiintyy varsin edukseen minun levottomuuteni rinnalla,
-jota en mitenk‰‰n osaa salata. H‰n on tunteellinen mies ja tiet‰‰ mit‰
-h‰nell‰ Lottessa on. H‰nell‰ n‰ytt‰‰ olevan hyvin v‰h‰n taipumusta
-‰rtyilemiseen, ja kuten tied‰t, se on se vika, jota kaikkein enimmin
-vihaan ihmisess‰.
-
-H‰n pit‰‰ minua mielev‰n‰ miehen‰, ja kiintymykseni Lotteen ja l‰mmin
-iloni kaikesta, mit‰ h‰n tekee, on vain ik‰‰nkuin lis‰uhria h‰nen
-voitolleen, ja h‰n rakastaa Lottea sit‰ enemm‰n. Kiusaako h‰n
-mahdollisesti h‰nt‰ toisinaan pienell‰ mustasukkaisuudella, siit‰ en
-mene takuuseen, ainakaan min‰ en h‰nen sijassaan voisi olla ihan vapaa
-siit‰ pahasta.
-
-Olkoon sen laita kuinka tahansa, minulla ei en‰‰ ole iloa Lotten
-l‰heisyydest‰. Sanoisinko tuota ihan mielettˆmyydeksi vai
-sokaistumiseksi? -- Mutta mit‰ nimityksist‰! Puhukoon asia itse
-puolestaan. -- Tiesinh‰n kaiken mink‰ nytkin tied‰n jo ennenkuin Albert
-tulikaan; tiesin, ettei minulla ollut oikeutta tuudittaa itse‰ni
-mihink‰‰n toiveisiin, enk‰ tuudittanutkaan -- tai ainoastaan siin‰
-m‰‰r‰ss‰ en, kuin on mahdollista olla halajoimatta omakseen, kun n‰kee
-edess‰‰n niin paljon rakastettavuutta -- ja nyt olen, houkka,
-h‰mm‰styksiss‰ni, kun tuo toinen todellakin tulee ja ottaa tytˆn
+jota en mitenkään osaa salata. Hän on tunteellinen mies ja tietää mitä
+hänellä Lottessa on. Hänellä näyttää olevan hyvin vähän taipumusta
+ärtyilemiseen, ja kuten tiedät, se on se vika, jota kaikkein enimmin
+vihaan ihmisessä.
+
+Hän pitää minua mielevänä miehenä, ja kiintymykseni Lotteen ja lämmin
+iloni kaikesta, mitä hän tekee, on vain ikäänkuin lisäuhria hänen
+voitolleen, ja hän rakastaa Lottea sitä enemmän. Kiusaako hän
+mahdollisesti häntä toisinaan pienellä mustasukkaisuudella, siitä en
+mene takuuseen, ainakaan minä en hänen sijassaan voisi olla ihan vapaa
+siitä pahasta.
+
+Olkoon sen laita kuinka tahansa, minulla ei enää ole iloa Lotten
+läheisyydestä. Sanoisinko tuota ihan mielettömyydeksi vai
+sokaistumiseksi? -- Mutta mitä nimityksistä! Puhukoon asia itse
+puolestaan. -- Tiesinhän kaiken minkä nytkin tiedän jo ennenkuin Albert
+tulikaan; tiesin, ettei minulla ollut oikeutta tuudittaa itseäni
+mihinkään toiveisiin, enkä tuudittanutkaan -- tai ainoastaan siinä
+määrässä en, kuin on mahdollista olla halajoimatta omakseen, kun näkee
+edessään niin paljon rakastettavuutta -- ja nyt olen, houkka,
+hämmästyksissäni, kun tuo toinen todellakin tulee ja ottaa tytön
 minulta.
 
 Puraisen hampaani yhteen ja nauran kaksin ja kolmin verroin niille,
-joilla on ‰ly‰ neuvoa, ett‰ minun pit‰isi tyyty‰ ja mukautua, kosk'ei
-sit‰ nyt kumminkaan en‰‰ voi muuttaa. -- Pois silmist‰ni semmoiset
-paperisankarit! Samoan metsi‰, ja kun tulen Lotten luokse ja tapaan
-Albertin istumassa h‰nen kanssaan puutarhassa puistomajassa, enk‰ osaa
-sen enemp‰‰, niin heitt‰ydyn vallattoman hilpe‰ksi ja puhun
-kaikenlaista puuta hein‰‰. Lotte sanoi t‰n‰‰nkin minulle: Herran
-nimess‰, ‰lk‰‰ olko kuten eilisiltana! Te olette peloittava, kun olette
-niin hauskalla tuulella. -- N‰in meid‰n kesken, olen urkkinut, milloin
-Albertilla on jotakin teht‰v‰‰; yks' kaks' olen ulkona siell‰, ja on
-niin hyv‰ olla, kun tapaan Lotten yksin.
+joilla on älyä neuvoa, että minun pitäisi tyytyä ja mukautua, kosk'ei
+sitä nyt kumminkaan enää voi muuttaa. -- Pois silmistäni semmoiset
+paperisankarit! Samoan metsiä, ja kun tulen Lotten luokse ja tapaan
+Albertin istumassa hänen kanssaan puutarhassa puistomajassa, enkä osaa
+sen enempää, niin heittäydyn vallattoman hilpeäksi ja puhun
+kaikenlaista puuta heinää. Lotte sanoi tänäänkin minulle: Herran
+nimessä, älkää olko kuten eilisiltana! Te olette peloittava, kun olette
+niin hauskalla tuulella. -- Näin meidän kesken, olen urkkinut, milloin
+Albertilla on jotakin tehtävää; yks' kaks' olen ulkona siellä, ja on
+niin hyvä olla, kun tapaan Lotten yksin.
 
 
 _8 p. elok._
 
-Kuule, kuule, rakas Wilhelm, min‰ vakuutan sinulle, en todellakaan
-tarkoittanut sinua, kun moitin semmoisia ihmisi‰ siet‰m‰ttˆmiksi, jotka
-vaativat meit‰ alistumaan v‰ltt‰m‰ttˆmyyteen. En toden totta tullut
-ajatelleeksikaan, ett‰ sin‰kin ehk‰ voisit olla samaa mielt‰. Ja itse
-asiassa olet sent‰‰n oikeassa. Mutta ota toki huomioon yksi seikka,
+Kuule, kuule, rakas Wilhelm, minä vakuutan sinulle, en todellakaan
+tarkoittanut sinua, kun moitin semmoisia ihmisiä sietämättömiksi, jotka
+vaativat meitä alistumaan välttämättömyyteen. En toden totta tullut
+ajatelleeksikaan, että sinäkin ehkä voisit olla samaa mieltä. Ja itse
+asiassa olet sentään oikeassa. Mutta ota toki huomioon yksi seikka,
 rakkaani! Maailmassa riippuu niin harva asia yhden ainoan _joko-tahin_
-varassa; tunteet ja teot ovat yht‰ monivivahteisia kuin on v‰limuotoja
-kotkan- ja pystynen‰n v‰lill‰.
+varassa; tunteet ja teot ovat yhtä monivivahteisia kuin on välimuotoja
+kotkan- ja pystynenän välillä.
 
-Eth‰n siis pane pahaksesi, jos hyv‰ksynkin koko perustelusi, mutta
-sittenkin yrit‰n livahtaa _joko-tahisi_ l‰vitse.
+Ethän siis pane pahaksesi, jos hyväksynkin koko perustelusi, mutta
+sittenkin yritän livahtaa _joko-tahisi_ lävitse.
 
-Joko, sanot sin‰, sinulla on toiveita Lotten suhteen, tai sinulla ei
-ole. Hyv‰, edellisess‰ tapauksessa koeta p‰‰st‰ niiden perille, koeta
+Joko, sanot sinä, sinulla on toiveita Lotten suhteen, tai sinulla ei
+ole. Hyvä, edellisessä tapauksessa koeta päästä niiden perille, koeta
 toteuttaa toivosi; muussa tapauksessa taas karkaise mielesi ja koeta
-vapautua tuollaisesta onnettomasta tunteesta, jonka t‰ytyy kuluttaa
-kaikki voimasi. -- Yst‰v‰ni, tuo on hyvin sanottu, ja -- helposti
+vapautua tuollaisesta onnettomasta tunteesta, jonka täytyy kuluttaa
+kaikki voimasi. -- Ystäväni, tuo on hyvin sanottu, ja -- helposti
 sanottu.
 
-Kuule, sanoisitko jollekulle onnettomalle, jonka el‰m‰‰ hiipiv‰ tauti
-hiljallensa kalvaa, sanoisitko h‰nelle, ett‰ h‰nen pit‰isi yhdell‰
-ainoalla tikarinpistolla tehd‰ loppu kaikista k‰rsimyksist‰‰n? Ja
-kuule, eikˆ paha, joka kalvaa h‰nen voimiaan, samalla riist‰ h‰nelt‰
+Kuule, sanoisitko jollekulle onnettomalle, jonka elämää hiipivä tauti
+hiljallensa kalvaa, sanoisitko hänelle, että hänen pitäisi yhdellä
+ainoalla tikarinpistolla tehdä loppu kaikista kärsimyksistään? Ja
+kuule, eikö paha, joka kalvaa hänen voimiaan, samalla riistä häneltä
 rohkeuttakin vapautua sen vallasta?
 
-Voisit kyll‰ vastata t‰h‰n er‰‰ll‰ samansuuntaisella vertauksella: Kuka
-ei mieluummin anna leikata k‰sivarttaan poikki kuin ep‰rˆimisell‰ ja
-empimisell‰ saattaa henkens‰ vaaraan? -- En tied‰! -- ja ‰lk‰‰mme
+Voisit kyllä vastata tähän eräällä samansuuntaisella vertauksella: Kuka
+ei mieluummin anna leikata käsivarttaan poikki kuin epäröimisellä ja
+empimisellä saattaa henkensä vaaraan? -- En tiedä! -- ja älkäämme
 ladelko vertauksiamme. Ja kuule -- niin, Wilhelm, toisinaan tunnen
-itsess‰ni kuohahtavan semmoisen silm‰nr‰p‰yksellisen, ravistelevan
-rohkeuden, ja silloin -- silloin l‰htisin ehk‰, kun vain tiet‰isin
+itsessäni kuohahtavan semmoisen silmänräpäyksellisen, ravistelevan
+rohkeuden, ja silloin -- silloin lähtisin ehkä, kun vain tietäisin
 minne.
 
 _Illalla_.
 
-Sattui t‰n‰‰n k‰teeni p‰iv‰kirjani, jota nyt jo jonkin aikaa olen
-pit‰nyt hyvin ep‰s‰‰nnˆllisesti, ja h‰mm‰styen huomaan, kuinka
-tietoisesti olen askel askelelta takertunut t‰h‰n! Kuinka joka hetki
-olen ollut niin selvill‰ tilastani, ja sent‰‰n toiminut umpim‰hk‰‰n
-kuin lapsi, kuinka yh‰ viel‰kin n‰en kaiken niin selv‰sti, osoittamatta
-sent‰‰n v‰hint‰k‰‰n parannuksen oiretta itsess‰ni.
+Sattui tänään käteeni päiväkirjani, jota nyt jo jonkin aikaa olen
+pitänyt hyvin epäsäännöllisesti, ja hämmästyen huomaan, kuinka
+tietoisesti olen askel askelelta takertunut tähän! Kuinka joka hetki
+olen ollut niin selvillä tilastani, ja sentään toiminut umpimähkään
+kuin lapsi, kuinka yhä vieläkin näen kaiken niin selvästi, osoittamatta
+sentään vähintäkään parannuksen oiretta itsessäni.
 
 
 _10 p. elok._
 
-Voisin viett‰‰ ihaninta, onnellisinta el‰m‰‰ maailmassa, ellen olisi
-hullu. Vaikeata olisi p‰‰st‰ olosuhteisiin, jotka olisivat niin kauniit
-ja niin ihmissielua ilahduttavat kuin ne ovat, joissa nyky‰‰n el‰n. Oi,
-on niin varmaa, ett‰ syd‰n yksin rakentaa oman onnensa. -- Olla kuin
-j‰senen‰ mit‰ herttaisimmassa perheess‰, olla vanhukselle rakas kuin
-oma poika, lapsille kuin is‰, ja Lottelle! -- ja sitten tuo kunnon
-Albert, joka ei mill‰‰n luulevaisella oikullisuudella h‰iritse onneani,
-joka kohtelee minua syd‰mellisell‰ yst‰vyydell‰ ja jolle min‰ Lotten
-j‰lkeen olen rakkain maailmassa! -- Wilhelm, on ilo kuunnella meit‰,
-kun olemme yhdess‰ k‰velyll‰ ja puhumme kesken‰mme Lottesta: ei
-maailmassa ole mit‰‰n hullunkurisempaa kuin t‰m‰ suhde, ja kuitenkin se
-saa silm‰ni usein kyyneliin.
-
-Kun h‰n kertoo minulle Lotten toimeliaasta kelpo ‰idist‰: kuinka h‰n
-kuolinvuoteellaan oli j‰tt‰nyt perheens‰ ja lapsensa Lotten haltuun ja
-uskonut Lotten h‰nen huomaansa; kuinka Lotte siit‰ p‰ivin oli muuttunut
-kuin toiseksi ihmiseksi, kuinka h‰n taloushuolissa ja el‰m‰n
-vakavuudessa oli muuttunut todelliseksi ‰idiksi, kuinka h‰nen jokainen
-hetkens‰ oli rakastavaa, toimeliasta huolehtimista, ja kuinka h‰n silti
-pysyi yht‰ iloisena ja hilpe‰n‰. -- Astelen siin‰ h‰nen rinnallaan,
-poimin kukkia tien vierelt‰, sovitan niit‰ yhteen ja -- pudotan ne
-k‰dest‰ni ohitse vieriv‰‰n virtaan ja katselen niit‰, kun ne hiljalleen
-soluvat pois. -- En muista, olenko jo kirjoittanut sinulle, ett‰ Albert
-tulee j‰‰m‰‰n t‰nne; hovi, jonka suosiossa h‰n on, on nimitt‰in antanut
-h‰nelle hyv‰tuloisen viran. Olen harvoin tavannut niin uutteraa ja
-s‰‰nnˆllist‰ miest‰ kuin h‰n on.
+Voisin viettää ihaninta, onnellisinta elämää maailmassa, ellen olisi
+hullu. Vaikeata olisi päästä olosuhteisiin, jotka olisivat niin kauniit
+ja niin ihmissielua ilahduttavat kuin ne ovat, joissa nykyään elän. Oi,
+on niin varmaa, että sydän yksin rakentaa oman onnensa. -- Olla kuin
+jäsenenä mitä herttaisimmassa perheessä, olla vanhukselle rakas kuin
+oma poika, lapsille kuin isä, ja Lottelle! -- ja sitten tuo kunnon
+Albert, joka ei millään luulevaisella oikullisuudella häiritse onneani,
+joka kohtelee minua sydämellisellä ystävyydellä ja jolle minä Lotten
+jälkeen olen rakkain maailmassa! -- Wilhelm, on ilo kuunnella meitä,
+kun olemme yhdessä kävelyllä ja puhumme keskenämme Lottesta: ei
+maailmassa ole mitään hullunkurisempaa kuin tämä suhde, ja kuitenkin se
+saa silmäni usein kyyneliin.
+
+Kun hän kertoo minulle Lotten toimeliaasta kelpo äidistä: kuinka hän
+kuolinvuoteellaan oli jättänyt perheensä ja lapsensa Lotten haltuun ja
+uskonut Lotten hänen huomaansa; kuinka Lotte siitä päivin oli muuttunut
+kuin toiseksi ihmiseksi, kuinka hän taloushuolissa ja elämän
+vakavuudessa oli muuttunut todelliseksi äidiksi, kuinka hänen jokainen
+hetkensä oli rakastavaa, toimeliasta huolehtimista, ja kuinka hän silti
+pysyi yhtä iloisena ja hilpeänä. -- Astelen siinä hänen rinnallaan,
+poimin kukkia tien viereltä, sovitan niitä yhteen ja -- pudotan ne
+kädestäni ohitse vierivään virtaan ja katselen niitä, kun ne hiljalleen
+soluvat pois. -- En muista, olenko jo kirjoittanut sinulle, että Albert
+tulee jäämään tänne; hovi, jonka suosiossa hän on, on nimittäin antanut
+hänelle hyvätuloisen viran. Olen harvoin tavannut niin uutteraa ja
+säännöllistä miestä kuin hän on.
 
 
 _12 p. elok._
 
 Ihan varmaa, Albert on paras ihminen auringon alla. Meille sattui eilen
-omituinen kohtaus kesken‰mme. Menin h‰nen luokseen j‰‰hyv‰isille, aioin
-nimitt‰in l‰hte‰ ratsastusretkelle vuoristoon, mist‰ t‰m‰n kirjeenkin
-nyt kirjoitan sinulle, ja kun siin‰ k‰velen edestakaisin h‰nen
-huoneessaan, sattuvat silm‰ni h‰nen pistoleihinsa. -- Lainaapa nuo
-minulle matkalle, sanoin. -- Olkoon menneeksi, sanoi h‰n, jos vain
+omituinen kohtaus keskenämme. Menin hänen luokseen jäähyväisille, aioin
+nimittäin lähteä ratsastusretkelle vuoristoon, mistä tämän kirjeenkin
+nyt kirjoitan sinulle, ja kun siinä kävelen edestakaisin hänen
+huoneessaan, sattuvat silmäni hänen pistoleihinsa. -- Lainaapa nuo
+minulle matkalle, sanoin. -- Olkoon menneeksi, sanoi hän, jos vain
 viitsit ladata ne, minulla ne riippuvat tuossa ainoastaan muodon
-vuoksi. -- Otin toisen niist‰ alas, ja h‰n jatkoi: Siit‰ saakka kuin
-varovaisuuteni kerran teki minulle kepposet, en en‰‰ ole kajonnut koko
-kapineisiin. -- Utelin juttua. -- Oleskelin, kertoi h‰n, l‰hes
-nelj‰nnesvuoden er‰‰n yst‰v‰ni luona maalla, mukanani oli pari
-lataamatonta taskupistolia, ja min‰ nukuin rauhassa. Er‰‰n‰ sateisena
-iltap‰iv‰n‰ sitten, kun ei ollut muutakaan teht‰v‰‰, en tied‰ mist‰
-sattui mieleeni, ett‰ voisi tulla rosvoja ja ett‰ pistolit ehk‰
-olisivat hyv‰t olemassa k‰yttˆkunnossa, jotta -- no tied‰th‰n, mit‰
+vuoksi. -- Otin toisen niistä alas, ja hän jatkoi: Siitä saakka kuin
+varovaisuuteni kerran teki minulle kepposet, en enää ole kajonnut koko
+kapineisiin. -- Utelin juttua. -- Oleskelin, kertoi hän, lähes
+neljännesvuoden erään ystäväni luona maalla, mukanani oli pari
+lataamatonta taskupistolia, ja minä nukuin rauhassa. Eräänä sateisena
+iltapäivänä sitten, kun ei ollut muutakaan tehtävää, en tiedä mistä
+sattui mieleeni, että voisi tulla rosvoja ja että pistolit ehkä
+olisivat hyvät olemassa käyttökunnossa, jotta -- no tiedäthän, mitä
 kaikkea tuolla tapaa saattaa johtua ajattelemaan. Annoin pistolit
-palvelijalle puhdistettaviksi ja ladattaviksi, t‰m‰ rupeaa komeilemaan
-niill‰ palvelustyttˆjen edess‰, koettaa s‰ikytt‰‰ heit‰, ja, kuinka
-k‰yk‰‰n, pistoli laukeaa, ja latasin, joka viel‰ oli sis‰ll‰, osuu
-er‰‰n tytˆn oikeaan k‰teen ja musertaa h‰nen peukalonsa. Siit‰kˆs
-h‰lin‰ nousi, l‰‰kityksen sain maksaa p‰‰llep‰‰tteeksi, enk‰ sen
-koommin ole kajonnut koko ampumavehkeisiin. Yst‰v‰iseni, kuinka turhaa
-on kaikki varovaisuus. Vaaraa ei kumminkaan voi v‰ltt‰‰! Taikka
-oikeastaan --. No niin, sin‰h‰n tied‰t, ett‰ pid‰n h‰nest‰ paljonkin,
-mutta tuo "taikka oikeastaan" ei ole en‰‰ mieleeni, sill‰ onhan
-itsest‰‰nkin jo selv‰‰, ett‰ jokaisesta yleisest‰ lauseesta on
-poikkeuksia. Mutta niin tunnollinen h‰n on, ett‰ kun h‰n luulee
+palvelijalle puhdistettaviksi ja ladattaviksi, tämä rupeaa komeilemaan
+niillä palvelustyttöjen edessä, koettaa säikyttää heitä, ja, kuinka
+käykään, pistoli laukeaa, ja latasin, joka vielä oli sisällä, osuu
+erään tytön oikeaan käteen ja musertaa hänen peukalonsa. Siitäkös
+hälinä nousi, lääkityksen sain maksaa päällepäätteeksi, enkä sen
+koommin ole kajonnut koko ampumavehkeisiin. Ystäväiseni, kuinka turhaa
+on kaikki varovaisuus. Vaaraa ei kumminkaan voi välttää! Taikka
+oikeastaan --. No niin, sinähän tiedät, että pidän hänestä paljonkin,
+mutta tuo "taikka oikeastaan" ei ole enää mieleeni, sillä onhan
+itsestäänkin jo selvää, että jokaisesta yleisestä lauseesta on
+poikkeuksia. Mutta niin tunnollinen hän on, että kun hän luulee
 sanoneensa jotain liioiteltua, ylimalkaista ja ainoastaan puoliksi
-totta, niin h‰n ei lakkaa sit‰ silitt‰m‰st‰, sit‰ lievitt‰m‰st‰, sit‰
-muovailemasta, ennenkuin saa jauhetuksi asian niin, ettei siit‰ en‰‰
-ole mit‰‰n j‰ljell‰. Nytkin h‰n takertui syv‰lle tekstiin: lopulta en
-en‰‰ kuunnellutkaan h‰nt‰, jouduin omiin haaveisiini ja kohotin
-yht'‰kki‰ pistolin suun otsalleni, oikean silm‰n yl‰puolelle. -- Huh!
-sanoi Albert, vet‰en pistolia syrj‰‰n, mit‰ tuo nyt on olevinaan? --
-Eih‰n se ole latingissakaan, sanoin. -- Ja vaikk'ei olekaan, niin mit‰
-tuommoinen on? vastasi h‰n k‰rsim‰ttˆm‰sti. En voi kuvitella, ett‰ joku
-saattaisi olla niin j‰rjetˆn, ett‰ ampuisi itsens‰; jo pelkk‰ ajatuskin
-her‰tt‰‰ vastenmielisyytt‰ minussa.
-
-Te ihmiset, huudahdin, aina kun te jostakin puhutte, pit‰‰ teid‰n
-sanoa: Tuo on j‰rjetˆnt‰, tuo j‰rkev‰‰, tuo on hyv‰‰, tuo pahaa! Ja
-miksik‰? Oletteko sit‰ varten tutkineet jonkin teon sisimpi‰
-vaikutteita? osaatteko varmuudella sanoa ne syyt, joiden t‰hden se on
-tapahtunut, joiden t‰hden sen on t‰ytynyt tapahtua? Jos sen olisitte
-tehneet, ettep‰ varmaankaan olisi niin nopeat tuomioissanne.
-
-Sinun pit‰‰ myˆnt‰‰, sanoi Albert, ett‰ er‰‰t teot aina ovat
-rikollisia, tapahtukoot ne sitten mist‰ vaikuttimista tahansa.
-
-Kohautin olkap‰it‰ni ja myˆnsin. -- Mutta yst‰v‰ni, jatkoin, onhan
-t‰st‰kin muutamia poikkeuksia. On totta, ett‰ varkaus on pahe: mutta
-ihminen, joka tekee ryˆstˆn pelastaakseen omaisensa varmasta
-n‰lk‰kuolemasta, kumpaa h‰n ansaitsee enemm‰n, s‰‰li‰kˆ vai
-rangaistusta? Ken kohottaa ensimm‰isen kiven sit‰ aviomiest‰ vastaan,
-joka oikeutetussa vihassaan uhraa uskottoman vaimonsa ja h‰nen kurjan
-viettelij‰ns‰? kuka tyttˆ‰ vastaan, joka hurmauksen hetken‰ unohtuu
-lemmen hillittˆmiin iloihin? Lakimmekin, nuo kylm‰veriset pedantit,
-heltyv‰t semmoisissa tapauksissa ja pid‰tt‰v‰t rangaistustaan.
-
-Tuo on ihan toista, vastasi Albert, sill‰ ihminen, joka on
-intohimojensa vallassa, kadottaa kaiken harkintakykyns‰, ja h‰nt‰
-pidet‰‰nkin juopuneen tai mielipuolen veroisena.
-
-Oi teit‰, te j‰rkev‰t! huudahdin nauraen. Intohimo! Juopunut!
-Mielipuoli! Niin tyyni‰, niin osaaottamattomia te saatatte olla, te
-siveelliset ihmiset! Te moititte juopunutta, te halveksitte mieletˆnt‰,
-astutte h‰nen ohitsensa kuin pappi ja kiit‰tte Jumalaa kuin fariseus
-siit‰, ettette ole kuin h‰n. Olen useasti ollut humalassa, ja
-intohimoni ovat aina l‰hell‰ mielipuolisuuden rajaa, mutta kumpaakaan
-en kadu: sill‰ olen mahdollisuuteni mukaan oppinut ymm‰rt‰m‰‰n, kuinka
-jokaista erinomaista ihmist‰, joka on tehnyt jotain suurta, jotain
-mahdottomalta n‰ytt‰v‰‰, kuinka h‰nt‰ ja h‰nen kaltaisiaan aina on
-huudettu humalap‰isiksi ja mielipuoliksi.
-
-Mutta tavallisessakin el‰m‰ss‰ on siet‰m‰tˆnt‰ aina jokaisen v‰h‰nkin
-vapaan, jalon ja odottamattoman teon j‰lkeen kuulla huudettavan: Mutta
-miesh‰n on humalassa, h‰n on hˆperˆ! H‰vetk‰‰, te raitisp‰iset!
-H‰vetk‰‰, te viisaat!
-
-Nuo nyt ovat niit‰ sinun kuvittelujasi, sanoi Albert. Sin‰ liioittelet
-ja otat kaikki asiat niin kiihke‰sti, ja ainakin olet v‰‰r‰ss‰ siin‰,
-ett‰ vertaat itsemurhaa, josta nyt on puhe, suuriin tekoihin, vaikk'ei
-sit‰ toki voi katsoa muuksi kuin heikkoudeksi. Sill‰ tosiaankin on
-helpompi kuolla kuin miehuudella kest‰‰ tuskaista el‰m‰‰.
-
-Olin v‰h‰ll‰ katkaista koko keskustelun; sill‰ mik‰‰n ei suututa minua
-niin kuin se, ett‰ joku tulee ja l‰isk‰ytt‰‰ jollakin tyhj‰np‰iv‰isell‰
-lauseparrella, kun min‰ puhun t‰ydest‰ syd‰mest‰ni. Hillitsin sent‰‰n
-itseni, olin n‰et useamminkin jo kuullut matkittavan tuota, ja useasti
-enn‰tt‰nyt harmistua siit‰, ja vastasin vain v‰h‰n kiihke‰mmin: Vai
-sin‰ sanot sit‰ heikkoudeksi? Pyyd‰n, ‰l‰ anna n‰ˆn pett‰‰ itse‰si.
-Kansaa, joka huokailee hirmuvaltiaan siet‰m‰ttˆm‰n ikeen alla, sanotko
-sit‰ heikoksi, jos tyytym‰ttˆmyys siin‰ viimein leimahtaa ilmituleen ja
-se katkoo kahleensa? Ihmist‰, joka kauhuissaan, kun tuli on syttynyt
-h‰nen talossaan, j‰nnitt‰‰ kaikki voimansa ja keve‰sti kantaa taakkoja,
-joita h‰n tavallisissa oloissa tuskin jaksaisi liikuttaakaan; ihmist‰,
+totta, niin hän ei lakkaa sitä silittämästä, sitä lievittämästä, sitä
+muovailemasta, ennenkuin saa jauhetuksi asian niin, ettei siitä enää
+ole mitään jäljellä. Nytkin hän takertui syvälle tekstiin: lopulta en
+enää kuunnellutkaan häntä, jouduin omiin haaveisiini ja kohotin
+yht'äkkiä pistolin suun otsalleni, oikean silmän yläpuolelle. -- Huh!
+sanoi Albert, vetäen pistolia syrjään, mitä tuo nyt on olevinaan? --
+Eihän se ole latingissakaan, sanoin. -- Ja vaikk'ei olekaan, niin mitä
+tuommoinen on? vastasi hän kärsimättömästi. En voi kuvitella, että joku
+saattaisi olla niin järjetön, että ampuisi itsensä; jo pelkkä ajatuskin
+herättää vastenmielisyyttä minussa.
+
+Te ihmiset, huudahdin, aina kun te jostakin puhutte, pitää teidän
+sanoa: Tuo on järjetöntä, tuo järkevää, tuo on hyvää, tuo pahaa! Ja
+miksikä? Oletteko sitä varten tutkineet jonkin teon sisimpiä
+vaikutteita? osaatteko varmuudella sanoa ne syyt, joiden tähden se on
+tapahtunut, joiden tähden sen on täytynyt tapahtua? Jos sen olisitte
+tehneet, ettepä varmaankaan olisi niin nopeat tuomioissanne.
+
+Sinun pitää myöntää, sanoi Albert, että eräät teot aina ovat
+rikollisia, tapahtukoot ne sitten mistä vaikuttimista tahansa.
+
+Kohautin olkapäitäni ja myönsin. -- Mutta ystäväni, jatkoin, onhan
+tästäkin muutamia poikkeuksia. On totta, että varkaus on pahe: mutta
+ihminen, joka tekee ryöstön pelastaakseen omaisensa varmasta
+nälkäkuolemasta, kumpaa hän ansaitsee enemmän, sääliäkö vai
+rangaistusta? Ken kohottaa ensimmäisen kiven sitä aviomiestä vastaan,
+joka oikeutetussa vihassaan uhraa uskottoman vaimonsa ja hänen kurjan
+viettelijänsä? kuka tyttöä vastaan, joka hurmauksen hetkenä unohtuu
+lemmen hillittömiin iloihin? Lakimmekin, nuo kylmäveriset pedantit,
+heltyvät semmoisissa tapauksissa ja pidättävät rangaistustaan.
+
+Tuo on ihan toista, vastasi Albert, sillä ihminen, joka on
+intohimojensa vallassa, kadottaa kaiken harkintakykynsä, ja häntä
+pidetäänkin juopuneen tai mielipuolen veroisena.
+
+Oi teitä, te järkevät! huudahdin nauraen. Intohimo! Juopunut!
+Mielipuoli! Niin tyyniä, niin osaaottamattomia te saatatte olla, te
+siveelliset ihmiset! Te moititte juopunutta, te halveksitte mieletöntä,
+astutte hänen ohitsensa kuin pappi ja kiitätte Jumalaa kuin fariseus
+siitä, ettette ole kuin hän. Olen useasti ollut humalassa, ja
+intohimoni ovat aina lähellä mielipuolisuuden rajaa, mutta kumpaakaan
+en kadu: sillä olen mahdollisuuteni mukaan oppinut ymmärtämään, kuinka
+jokaista erinomaista ihmistä, joka on tehnyt jotain suurta, jotain
+mahdottomalta näyttävää, kuinka häntä ja hänen kaltaisiaan aina on
+huudettu humalapäisiksi ja mielipuoliksi.
+
+Mutta tavallisessakin elämässä on sietämätöntä aina jokaisen vähänkin
+vapaan, jalon ja odottamattoman teon jälkeen kuulla huudettavan: Mutta
+mieshän on humalassa, hän on höperö! Hävetkää, te raitispäiset!
+Hävetkää, te viisaat!
+
+Nuo nyt ovat niitä sinun kuvittelujasi, sanoi Albert. Sinä liioittelet
+ja otat kaikki asiat niin kiihkeästi, ja ainakin olet väärässä siinä,
+että vertaat itsemurhaa, josta nyt on puhe, suuriin tekoihin, vaikk'ei
+sitä toki voi katsoa muuksi kuin heikkoudeksi. Sillä tosiaankin on
+helpompi kuolla kuin miehuudella kestää tuskaista elämää.
+
+Olin vähällä katkaista koko keskustelun; sillä mikään ei suututa minua
+niin kuin se, että joku tulee ja läiskäyttää jollakin tyhjänpäiväisellä
+lauseparrella, kun minä puhun täydestä sydämestäni. Hillitsin sentään
+itseni, olin näet useamminkin jo kuullut matkittavan tuota, ja useasti
+ennättänyt harmistua siitä, ja vastasin vain vähän kiihkeämmin: Vai
+sinä sanot sitä heikkoudeksi? Pyydän, älä anna näön pettää itseäsi.
+Kansaa, joka huokailee hirmuvaltiaan sietämättömän ikeen alla, sanotko
+sitä heikoksi, jos tyytymättömyys siinä viimein leimahtaa ilmituleen ja
+se katkoo kahleensa? Ihmistä, joka kauhuissaan, kun tuli on syttynyt
+hänen talossaan, jännittää kaikki voimansa ja keveästi kantaa taakkoja,
+joita hän tavallisissa oloissa tuskin jaksaisi liikuttaakaan; ihmistä,
 joka loukattuna ja vimmoissaan uskaltaa antautua taisteluun kuutta
-vastaan ja voittaa heid‰t, sanotko heit‰ heikoiksi? Ja kuule nyt,
-yst‰v‰ni, jos ponnistus on voimaa, miksi olisi sitten hengen liiallinen
-j‰nnitys ihan p‰invastaista? -- Albert katsahti minuun ja sanoi: ƒl‰
-pahastu, mutta esimerkit, jotka esitit, eiv‰t minusta ollenkaan valaise
-asiaa. -- Olkoon, sanoin, minua on ennenkin moitittu siit‰, ett‰ tapani
-yhdist‰‰ asioita toisiinsa usein on hyvin sekanaista. Mutta
-katsotaanpa, voisimmeko jollakin muulla tavoin kuvailla mieless‰mme
-ihmisen tilaa, joka p‰‰tt‰‰ heitt‰‰ p‰‰lt‰‰n el‰m‰n muuten sent‰‰n niin
-suloisen taakan. Sill‰ ainoastaan sik‰li kuin sis‰llisell‰ herkkyydell‰
-olemme mukana jossakin teossa, on meill‰ oikeus puhua siit‰.
+vastaan ja voittaa heidät, sanotko heitä heikoiksi? Ja kuule nyt,
+ystäväni, jos ponnistus on voimaa, miksi olisi sitten hengen liiallinen
+jännitys ihan päinvastaista? -- Albert katsahti minuun ja sanoi: Älä
+pahastu, mutta esimerkit, jotka esitit, eivät minusta ollenkaan valaise
+asiaa. -- Olkoon, sanoin, minua on ennenkin moitittu siitä, että tapani
+yhdistää asioita toisiinsa usein on hyvin sekanaista. Mutta
+katsotaanpa, voisimmeko jollakin muulla tavoin kuvailla mielessämme
+ihmisen tilaa, joka päättää heittää päältään elämän muuten sentään niin
+suloisen taakan. Sillä ainoastaan sikäli kuin sisällisellä herkkyydellä
+olemme mukana jossakin teossa, on meillä oikeus puhua siitä.
 
 Ihmisluonteella, jatkoin, on rajansa, se voi tuntea iloa, voi tuntea
-tuskaa ja k‰rsimyst‰ ainoastaan m‰‰r‰ttyyn rajaan asti ja sortuu, kun
-on menty sen rajan ylitse. T‰ss‰ ei siis ole kysymys siit‰, onko joku
-heikko vai vahva, vaan siit‰, voiko h‰n kest‰‰ k‰rsimystens‰ mittaa,
-olkoot h‰nen k‰rsimyksens‰ sitten henkist‰ tai ruumiillista laatua; ja
-minusta on aivan yht‰ omituista sanoa, ett‰ ihminen, joka tekee
-itsemurhan, on pelkuri, kuin olisi mieletˆnt‰ sanoa pelkuriksi ihmist‰,
+tuskaa ja kärsimystä ainoastaan määrättyyn rajaan asti ja sortuu, kun
+on menty sen rajan ylitse. Tässä ei siis ole kysymys siitä, onko joku
+heikko vai vahva, vaan siitä, voiko hän kestää kärsimystensä mittaa,
+olkoot hänen kärsimyksensä sitten henkistä tai ruumiillista laatua; ja
+minusta on aivan yhtä omituista sanoa, että ihminen, joka tekee
+itsemurhan, on pelkuri, kuin olisi mieletöntä sanoa pelkuriksi ihmistä,
 joka on kuollut kovaan kuumeeseen.
 
 Paradokseja! Paradokseja! huudahti Albert. -- Ei niin pahasti
-kuin n‰yt luulevan, vastasin. Myˆnn‰th‰n, me sanomme semmoista
-kuolemansairaudeksi, kun ihmisluonto tulee niin j‰rkytetyksi, ett‰ sen
-voimat osaksi kuluvat loppuun, osaksi k‰yv‰t niin tehottomiksi, ettei
-ihminen en‰‰ voi toipua, ja ettei mik‰‰n onnellinen muutoskaan en‰‰ voi
-palauttaa el‰m‰n toimintaa h‰ness‰ entiselleen.
-
-Nyt, yst‰v‰ni, sovittakaamme t‰m‰ ihmisen henkiseenkin puoleen. Ota
-ihminen kaikessa ahtaudessaan ja pienuudessaan ja katso, kuinka h‰n saa
-vaikutteita, kuinka h‰n juurtuu varmoihin aatteihin, kunnes viimein
-jokin varttuva intohimo kokonaan saa h‰net valtoihinsa ja huimaa
-h‰nelt‰ kaiken tyynen arvostelukyvyn ja suistaa h‰net turmioon.
-
-Turhaa, ett‰ tyyni, j‰rkev‰ ihminen ymm‰rt‰‰ tuon onnettoman tilan,
-turhaa, ett‰ h‰n koettaa lohduttaa ja rohkaista h‰nt‰. Aivan kuin
-terve, joka istuu sairaan vuoteen ‰‰ress‰, ei voi antaa h‰nelle
+kuin näyt luulevan, vastasin. Myönnäthän, me sanomme semmoista
+kuolemansairaudeksi, kun ihmisluonto tulee niin järkytetyksi, että sen
+voimat osaksi kuluvat loppuun, osaksi käyvät niin tehottomiksi, ettei
+ihminen enää voi toipua, ja ettei mikään onnellinen muutoskaan enää voi
+palauttaa elämän toimintaa hänessä entiselleen.
+
+Nyt, ystäväni, sovittakaamme tämä ihmisen henkiseenkin puoleen. Ota
+ihminen kaikessa ahtaudessaan ja pienuudessaan ja katso, kuinka hän saa
+vaikutteita, kuinka hän juurtuu varmoihin aatteihin, kunnes viimein
+jokin varttuva intohimo kokonaan saa hänet valtoihinsa ja huimaa
+häneltä kaiken tyynen arvostelukyvyn ja suistaa hänet turmioon.
+
+Turhaa, että tyyni, järkevä ihminen ymmärtää tuon onnettoman tilan,
+turhaa, että hän koettaa lohduttaa ja rohkaista häntä. Aivan kuin
+terve, joka istuu sairaan vuoteen ääressä, ei voi antaa hänelle
 hitustakaan voimistansa.
 
-Albertista tuo oli liian yleist‰ puhetta. Huomautin silloin h‰nelle
-er‰‰st‰ tytˆst‰, joka ‰skett‰in oli lˆydetty hukkuneena vedest‰, ja
-kerroin h‰nelle uudestaan h‰nen el‰m‰ntarinansa. -- Hyv‰, lempe‰
+Albertista tuo oli liian yleistä puhetta. Huomautin silloin hänelle
+eräästä tytöstä, joka äskettäin oli löydetty hukkuneena vedestä, ja
+kerroin hänelle uudestaan hänen elämäntarinansa. -- Hyvä, lempeä
 olento, joka oli kasvanut kotoisten askareidensa ja viikkoisten
-varmasti m‰‰r‰ttyjen teht‰viens‰ ahtaassa piiriss‰, joka ei tuntenut
-muuta huvitusta kuin mahdollisesti sunnuntaisin k‰yd‰ vertaistensa
-kanssa kaupungilla k‰velem‰ss‰ puettuna koristeihin, jotka v‰hitellen
-oli saanut kokoon, joskus suurempina juhlina ehk‰ hiukan tanssia ja
-muuten tuolloin t‰llˆin hetkiseksi pys‰hty‰ vilkkaasti ja osanotolla
-lavertelemaan jonkun naapuritytˆn kanssa jonkin toran tai juorun
-johdosta -- t‰m‰n tulinen luonne rupeaa nyt vihdoinkin tuntemaan
-sis‰isemp‰‰ kaihoa ja kaipausta, jota miesten imartelut viel‰
-kiihoittavat; h‰nen entiset ilonsa rupeavat v‰hitellen tuntumaan
-h‰nest‰ tyhj‰np‰iv‰isilt‰, kunnes h‰n viimein kohtaa miehen, jonka
-puoleen h‰nt‰ outo tunne vastustamattomasti vet‰‰, johon h‰n nyt
-kiinnitt‰‰ kaikki toivonsa, jonka vuoksi h‰n unohtaa koko maailman
-ymp‰rill‰‰n, ei kuule, ei n‰e, ei tunne en‰‰ muuta kuin h‰nt‰ ainoata,
-vain h‰nt‰, h‰nt‰ yksin vain kaipaa. Kun kevyen turhamaisuuden kevyet
-ilot eiv‰t ole turmelleet h‰nt‰, vet‰‰ halunsa h‰nt‰ suoraan
-p‰‰m‰‰r‰‰n; h‰n tahtoo tulla yst‰v‰ns‰ omaksi, tahtoo ikiajoiksi h‰neen
-yhtyen lˆyt‰‰ sen onnen, joka h‰nelt‰ puuttuu, ja nauttia kaikki ne
+varmasti määrättyjen tehtäviensä ahtaassa piirissä, joka ei tuntenut
+muuta huvitusta kuin mahdollisesti sunnuntaisin käydä vertaistensa
+kanssa kaupungilla kävelemässä puettuna koristeihin, jotka vähitellen
+oli saanut kokoon, joskus suurempina juhlina ehkä hiukan tanssia ja
+muuten tuolloin tällöin hetkiseksi pysähtyä vilkkaasti ja osanotolla
+lavertelemaan jonkun naapuritytön kanssa jonkin toran tai juorun
+johdosta -- tämän tulinen luonne rupeaa nyt vihdoinkin tuntemaan
+sisäisempää kaihoa ja kaipausta, jota miesten imartelut vielä
+kiihoittavat; hänen entiset ilonsa rupeavat vähitellen tuntumaan
+hänestä tyhjänpäiväisiltä, kunnes hän viimein kohtaa miehen, jonka
+puoleen häntä outo tunne vastustamattomasti vetää, johon hän nyt
+kiinnittää kaikki toivonsa, jonka vuoksi hän unohtaa koko maailman
+ympärillään, ei kuule, ei näe, ei tunne enää muuta kuin häntä ainoata,
+vain häntä, häntä yksin vain kaipaa. Kun kevyen turhamaisuuden kevyet
+ilot eivät ole turmelleet häntä, vetää halunsa häntä suoraan
+päämäärään; hän tahtoo tulla ystävänsä omaksi, tahtoo ikiajoiksi häneen
+yhtyen löytää sen onnen, joka häneltä puuttuu, ja nauttia kaikki ne
 ilot, joita sielunsa on kaivannut. Uudistetut ja uudistetut lupaukset,
-jotka yh‰ vahvistavat h‰nen toiveitaan, rohkeat hyv‰ilyt, jotka
-kiihoittavat h‰nen halujaan, kiehtovat koko h‰nen sielunsa; umea
-h‰m‰r‰haluinen toive unnuttaa koko h‰nen olonsa, h‰n uiskentelee kuin
-kaikkien ilojen aavistuksessa, h‰nen koko sieluntilansa on
-‰‰rimm‰isess‰ j‰nnityksess‰, viimein h‰n ojentaa k‰tens‰ sulkeakseen
-kaikki toiveensa syliins‰ -- ja rakastettunsa j‰tt‰‰ h‰net. --
-J‰ykistyneen‰, huumautuneena h‰n seisoo kuin syvyyden partaalla; kaikki
-on synkeytt‰ ymp‰rill‰, ei ole edess‰ mit‰‰n pelastuksen tiet‰, ei
-mit‰‰n lohdutusta, jokainen tunne on kuollut h‰nen rinnastaan; sill‰
-_h‰n_ on j‰tt‰nyt h‰net, h‰n, jossa oli koko h‰nen el‰misens‰ ja
-olemisensa. H‰n ei n‰e avaraa maailmaa, joka on h‰nen edess‰‰n, ei
-niit‰ lukemattomia, jotka voisivat korvata h‰nelle h‰nen tappionsa, h‰n
-tuntee itsens‰ yksin‰iseksi, hylj‰tyksi keskell‰ maailmaa -- ja
-sokeana, kamalan h‰t‰ns‰ ahdistamana h‰n syˆksyy, syˆksyj‰ alas
-sammuttaakseen syleilev‰‰n kuolemaan kaikki tuskansa. -- Siin‰, Albert,
-n‰et niin monen ihmisen kohtalon! ja sano nyt, eikˆ se ole
-sairaustapaus. Ihminen ei lˆyd‰ en‰‰ p‰‰sy‰ noiden sekavien ja
-h‰mmentyneiden voimien sokkeloista, ja h‰nen t‰ytyy kuolla.
-
-Voi h‰nt‰, joka katselisi tuota ja sanoisi: Sit‰ hupakkoa! Olisi
-malttanut vain ja antanut ajan kulua, niin ep‰toivonsa olisi kyll‰
-asettunut ja h‰n olisi tavannut toisen, joka olisi voinut lohduttaa
-h‰net. -- Tuo on ihan samaa, kuin jos joku sanoisi: Voi hupakkoa, kun
+jotka yhä vahvistavat hänen toiveitaan, rohkeat hyväilyt, jotka
+kiihoittavat hänen halujaan, kiehtovat koko hänen sielunsa; umea
+hämärähaluinen toive unnuttaa koko hänen olonsa, hän uiskentelee kuin
+kaikkien ilojen aavistuksessa, hänen koko sieluntilansa on
+äärimmäisessä jännityksessä, viimein hän ojentaa kätensä sulkeakseen
+kaikki toiveensa syliinsä -- ja rakastettunsa jättää hänet. --
+Jäykistyneenä, huumautuneena hän seisoo kuin syvyyden partaalla; kaikki
+on synkeyttä ympärillä, ei ole edessä mitään pelastuksen tietä, ei
+mitään lohdutusta, jokainen tunne on kuollut hänen rinnastaan; sillä
+_hän_ on jättänyt hänet, hän, jossa oli koko hänen elämisensä ja
+olemisensa. Hän ei näe avaraa maailmaa, joka on hänen edessään, ei
+niitä lukemattomia, jotka voisivat korvata hänelle hänen tappionsa, hän
+tuntee itsensä yksinäiseksi, hyljätyksi keskellä maailmaa -- ja
+sokeana, kamalan hätänsä ahdistamana hän syöksyy, syöksyjä alas
+sammuttaakseen syleilevään kuolemaan kaikki tuskansa. -- Siinä, Albert,
+näet niin monen ihmisen kohtalon! ja sano nyt, eikö se ole
+sairaustapaus. Ihminen ei löydä enää pääsyä noiden sekavien ja
+hämmentyneiden voimien sokkeloista, ja hänen täytyy kuolla.
+
+Voi häntä, joka katselisi tuota ja sanoisi: Sitä hupakkoa! Olisi
+malttanut vain ja antanut ajan kulua, niin epätoivonsa olisi kyllä
+asettunut ja hän olisi tavannut toisen, joka olisi voinut lohduttaa
+hänet. -- Tuo on ihan samaa, kuin jos joku sanoisi: Voi hupakkoa, kun
 kuolee kuumeeseen! Olisi odottanut, kunnes voimansa olisivat toipuneet,
-elinnesteens‰ parantuneet ja verens‰ kuohu asettunut: kaikki olisi
-p‰‰ttynyt hyvin, ja h‰n el‰isi viel‰ t‰n‰ p‰iv‰n‰.
-
-Albert, jonka mielest‰ t‰m‰k‰‰n vertaus ei viel‰ ollut tarpeeksi
-sattuva, v‰itti viel‰ jotakin vastaan; muun muassa h‰n sanoi, ett‰ olin
-puhunut ainoastaan er‰‰st‰ yksinkertaisesta tytˆst‰; mutta sit‰ h‰n ei
-vain voisi k‰sitt‰‰, kuinka semmoisessa tapauksessa voisi puolustaa
-ihmist‰, joka olisi j‰rkev‰mpi, jonka n‰kˆpiiri ei olisi niin
-rajoitettu ja joka vapaammin osaisi n‰hd‰ el‰m‰nsuhteita. -- Ihminen
-pysyy ihmisen‰, yst‰v‰ni, huudahdin, ja se hitunen j‰rke‰, joka h‰nell‰
-sattuu olemaan, merkitsee hyvin v‰h‰n tai ei mit‰‰n, kun intohimot
-riehuvat h‰ness‰ ja h‰n on viskattu ihmistunteen ‰‰rimm‰isille
-rajoille. Viel‰p‰ -- no, toiste siit‰, sanoin, ottaen hattuni. Oi,
-syd‰meni oli niin tulvillaan -- ja me erosimme toisistamme ilman
-keskin‰ist‰ ymm‰rt‰myst‰. Kuinka vaikea onkaan t‰ss‰ maailmassa
-ihmisten ymm‰rt‰‰ toinen toistaan.
+elinnesteensä parantuneet ja verensä kuohu asettunut: kaikki olisi
+päättynyt hyvin, ja hän eläisi vielä tänä päivänä.
+
+Albert, jonka mielestä tämäkään vertaus ei vielä ollut tarpeeksi
+sattuva, väitti vielä jotakin vastaan; muun muassa hän sanoi, että olin
+puhunut ainoastaan eräästä yksinkertaisesta tytöstä; mutta sitä hän ei
+vain voisi käsittää, kuinka semmoisessa tapauksessa voisi puolustaa
+ihmistä, joka olisi järkevämpi, jonka näköpiiri ei olisi niin
+rajoitettu ja joka vapaammin osaisi nähdä elämänsuhteita. -- Ihminen
+pysyy ihmisenä, ystäväni, huudahdin, ja se hitunen järkeä, joka hänellä
+sattuu olemaan, merkitsee hyvin vähän tai ei mitään, kun intohimot
+riehuvat hänessä ja hän on viskattu ihmistunteen äärimmäisille
+rajoille. Vieläpä -- no, toiste siitä, sanoin, ottaen hattuni. Oi,
+sydämeni oli niin tulvillaan -- ja me erosimme toisistamme ilman
+keskinäistä ymmärtämystä. Kuinka vaikea onkaan tässä maailmassa
+ihmisten ymmärtää toinen toistaan.
 
 
 _15 p. elok._
 
-Se on toki varmaa, ettei mik‰‰n muu maailmassa tee ihmist‰
-v‰ltt‰m‰ttˆm‰ksi kuin rakkaus. Tunnen ettei Lottekaan mielell‰‰n
-kadottaisi minua, ja lapsilla nyt ei ole muuta k‰sityst‰k‰‰n, kuin ett‰
-min‰ aina huomenna taas palaan. T‰n‰‰n k‰vin viritt‰m‰ss‰ Lotten
-klaveeria; lapset tahtoivat, ett‰ kertoisin jonkin sadun, ja Lotte itse
-pyysi, ett‰ tekisin sen. Leikkasin heille illallisleip‰‰, jota he nyt
-ottavat minulta yht‰ mielell‰‰n kuin Lotteltakin, ja kerroin heille
-tarinan prinsessasta, jota k‰det olivat palvelemassa. Opin siin‰
-kertoessani, usko se, itsekin paljon, ja n‰en h‰mm‰styen, miten
-kertomukseni vaikuttaa heihin. Kun v‰listi olen pakotettu keksaisemaan
+Se on toki varmaa, ettei mikään muu maailmassa tee ihmistä
+välttämättömäksi kuin rakkaus. Tunnen ettei Lottekaan mielellään
+kadottaisi minua, ja lapsilla nyt ei ole muuta käsitystäkään, kuin että
+minä aina huomenna taas palaan. Tänään kävin virittämässä Lotten
+klaveeria; lapset tahtoivat, että kertoisin jonkin sadun, ja Lotte itse
+pyysi, että tekisin sen. Leikkasin heille illallisleipää, jota he nyt
+ottavat minulta yhtä mielellään kuin Lotteltakin, ja kerroin heille
+tarinan prinsessasta, jota kädet olivat palvelemassa. Opin siinä
+kertoessani, usko se, itsekin paljon, ja näen hämmästyen, miten
+kertomukseni vaikuttaa heihin. Kun välisti olen pakotettu keksaisemaan
 jonkin sivujuonen, jonka toista kertaa kertoessani unhotan,
-huomauttavat he kohta, ett‰ edellisell‰ kerralla tapahtui toisin, niin
-ett‰ minun nyt on t‰ytynyt totuttautua lausumaan kaikki aina samalla
-tapaa laulavaan nuottiin kuin lankaa myˆten. Olen oppinut senkin, ett‰
+huomauttavat he kohta, että edellisellä kerralla tapahtui toisin, niin
+että minun nyt on täytynyt totuttautua lausumaan kaikki aina samalla
+tapaa laulavaan nuottiin kuin lankaa myöten. Olen oppinut senkin, että
 kirjailija aina vahingoittaa kirjaansa sen uudella, muutetulla
-painoksella, vaikkapa parannukset lis‰isiv‰tkin kirjan taiteellista
-arvoa. Ensimm‰inen vaikutus on aina syvin; ja ihminen on sellainen,
-ett‰ h‰nelle voi uskotella mit‰ mahdottomintakin; mutta se tarttuukin
-sitten h‰neen niin lujasti, ett‰ onnetonta sit‰, joka yritt‰‰ hangata
-ja h‰vitt‰‰ sit‰ pois.
+painoksella, vaikkapa parannukset lisäisivätkin kirjan taiteellista
+arvoa. Ensimmäinen vaikutus on aina syvin; ja ihminen on sellainen,
+että hänelle voi uskotella mitä mahdottomintakin; mutta se tarttuukin
+sitten häneen niin lujasti, että onnetonta sitä, joka yrittää hangata
+ja hävittää sitä pois.
 
 
 _18 p. elok._
 
-Pit‰‰kˆh‰n siis v‰ltt‰m‰tt‰ olla niin, ett‰ ihmisen onni samalla
-myˆskin on h‰nen k‰rsimystens‰ l‰hde?
+Pitääköhän siis välttämättä olla niin, että ihmisen onni samalla
+myöskin on hänen kärsimystensä lähde?
 
-Tuo t‰ysi, l‰mmin tunne, joka aina virkosi syd‰mess‰ni luonnon el‰v‰ll‰
+Tuo täysi, lämmin tunne, joka aina virkosi sydämessäni luonnon elävällä
 povella, joka sai mieleni tulvehtimaan niin suloisessa ilossa, joka
-loihti maailman ymp‰rill‰ni paratiisiksi, se on nyt muuttunut
-siet‰m‰ttˆm‰ksi kiduttajakseni, kiusanhengekseni, joka kaikkialla
-ahdistaa minua. Kun ennen t‰‰lt‰ vuorilta t‰hystelin virran ylitse
-tuonne kukkuloille ja n‰in edess‰ni koko tuon hedelm‰llisen laakson,
-kun n‰in kaiken ymp‰rill‰ni taimivan ja kumpuavan; kun n‰in nuo vuoret
-juurelta huippuun asti korkeiden, tuuheiden puiden peitt‰min‰, kun n‰in
-nuo laaksot, jotka tuhansin kiemuroin tuossa kiertelev‰t, armaitten
-metsiens‰ varjoomina, ja tuon lempe‰n, tyynen virran, joka hiljaa solui
-kahisevain kaislojensa lomitse ja kalvossaan kuvasteli ihania pilvi‰,
-joita lempe‰ iltatuuli keve‰sti liid‰tti taivaan kannella; kun sitten
-kuulin lintujen hel‰jˆitsev‰n el‰m‰n mets‰ss‰ ymp‰rill‰ni, ja kun
+loihti maailman ympärilläni paratiisiksi, se on nyt muuttunut
+sietämättömäksi kiduttajakseni, kiusanhengekseni, joka kaikkialla
+ahdistaa minua. Kun ennen täältä vuorilta tähystelin virran ylitse
+tuonne kukkuloille ja näin edessäni koko tuon hedelmällisen laakson,
+kun näin kaiken ympärilläni taimivan ja kumpuavan; kun näin nuo vuoret
+juurelta huippuun asti korkeiden, tuuheiden puiden peittäminä, kun näin
+nuo laaksot, jotka tuhansin kiemuroin tuossa kiertelevät, armaitten
+metsiensä varjoomina, ja tuon lempeän, tyynen virran, joka hiljaa solui
+kahisevain kaislojensa lomitse ja kalvossaan kuvasteli ihania pilviä,
+joita lempeä iltatuuli keveästi liidätti taivaan kannella; kun sitten
+kuulin lintujen heläjöitsevän elämän metsässä ympärilläni, ja kun
 lukemattomat hyttysparvet iloisesti karkeloivat auringon viimeisen
-s‰teen punertavassa hohteessa, jonka viimeinen v‰r‰ht‰v‰ tuikahdus
-viel‰ her‰tti surisevan kuoriaisen kohottaumaan ruohikostaan; kun siin‰
-surina ja virin‰ ymp‰rill‰ni sai minun tarkkaamaan maata allani, ja kun
+säteen punertavassa hohteessa, jonka viimeinen värähtävä tuikahdus
+vielä herätti surisevan kuoriaisen kohottaumaan ruohikostaan; kun siinä
+surina ja virinä ympärilläni sai minun tarkkaamaan maata allani, ja kun
 sammal, joka imee ravintonsa kovasta kalliosta, ja kanervikko, joka
-kasvaa hedelm‰ttˆm‰n hietakummun kuvetta, paljastivat minulle luonnon
-povessa vaikuttavan sis‰isen, hehkuvan, pyh‰n el‰m‰n; kuinka suljin
-ja k‰tkin tuon kaiken l‰mpim‰‰n syd‰meeni, kuinka tunsinkaan
-ylitsetulvehtivassa t‰ytel‰isyydess‰ni itseni kuin jumalaistuneeksi ja
-kuinka liikahtelikaan koko ‰‰rettˆm‰n maailman ihana moninaisuus
-vilvoittavana ja el‰hdytt‰v‰n‰ sielussani. ƒ‰rettˆm‰t vuoret kohosivat
-ymp‰rill‰ni, silm‰ni huimaantui summattomiin syvyyksiin, vuoripurot
-syˆksyiv‰t alas, ja virrat juoksivat allani, vuoret ja mets‰t soivat
-sielussani; n‰in kaikkien noiden salaper‰isten, selitt‰m‰ttˆm‰in
-voimain vaikuttavan ja luovan maan syvyyksiss‰; ja maan pinnalla ja
-taivaan alla h‰ilyiv‰t ja vilisiv‰t moninaiset el‰imet ja olennot.
-Kaikkialla, kaikkialla tuhannet el‰m‰n muodot ja lajit; ja ihmiset
-sitten, jotka laittavat tupasensa ja pesiytyv‰t yhteen ja luulevat
+kasvaa hedelmättömän hietakummun kuvetta, paljastivat minulle luonnon
+povessa vaikuttavan sisäisen, hehkuvan, pyhän elämän; kuinka suljin
+ja kätkin tuon kaiken lämpimään sydämeeni, kuinka tunsinkaan
+ylitsetulvehtivassa täyteläisyydessäni itseni kuin jumalaistuneeksi ja
+kuinka liikahtelikaan koko äärettömän maailman ihana moninaisuus
+vilvoittavana ja elähdyttävänä sielussani. Äärettömät vuoret kohosivat
+ympärilläni, silmäni huimaantui summattomiin syvyyksiin, vuoripurot
+syöksyivät alas, ja virrat juoksivat allani, vuoret ja metsät soivat
+sielussani; näin kaikkien noiden salaperäisten, selittämättömäin
+voimain vaikuttavan ja luovan maan syvyyksissä; ja maan pinnalla ja
+taivaan alla häilyivät ja vilisivät moninaiset eläimet ja olennot.
+Kaikkialla, kaikkialla tuhannet elämän muodot ja lajit; ja ihmiset
+sitten, jotka laittavat tupasensa ja pesiytyvät yhteen ja luulevat
 hallitsevansa avaraa maailmaa! Voi poloista hullua sinua, joka
-pid‰t kaikkea v‰h‰p‰tˆisen‰, koska itse olet niin pieni! --
-Luoksep‰‰sem‰ttˆm‰st‰ vuoresta aution er‰maan keskell‰, jonka
-hiekkaa ei ihmisjalka ole tallannut, hamaan ‰‰rettˆm‰n valtameren
-tuntemattomaan rantaan v‰rjyy ja vaikuttaa i‰isesti luovan henki ja
-iloitsee jokaisesta tomuhiukkasesta, jolla on tunto h‰nest‰ ja joka
-el‰‰. -- Oi, kuinka toivoinkaan silloin itselleni kurjen siipi‰, joka
-lensi ylitseni, saadakseni min‰kin uiskennella tuon mittaamattoman
-meren rantaa kohden, saadakseni min‰kin juoda ‰‰rettˆmyyden
-tulvehtivasta maljasta paisuvaa kuohuvaa el‰m‰niloa, saadakseni min‰kin
-rintani rajoitetuilla voimilla edes silm‰nr‰p‰yksen ajan tuntea
-pisarankin sen ikiolennon autuushurmausta, joka luo kaiken itsess‰‰n ja
-itsest‰‰n.
-
-Veljeni ja yst‰v‰ni, jo muistokin n‰ist‰ hetkist‰ virkist‰‰ sieluani.
-Yksin sekin jo, ett‰ koettaa her‰tt‰‰ mieless‰‰n ja esitt‰‰ uudestaan
-nuo sanomattomat tunteet, kohottaa sieluni itsens‰ yl‰puolelle ja antaa
+pidät kaikkea vähäpätöisenä, koska itse olet niin pieni! --
+Luoksepääsemättömästä vuoresta aution erämaan keskellä, jonka
+hiekkaa ei ihmisjalka ole tallannut, hamaan äärettömän valtameren
+tuntemattomaan rantaan värjyy ja vaikuttaa iäisesti luovan henki ja
+iloitsee jokaisesta tomuhiukkasesta, jolla on tunto hänestä ja joka
+elää. -- Oi, kuinka toivoinkaan silloin itselleni kurjen siipiä, joka
+lensi ylitseni, saadakseni minäkin uiskennella tuon mittaamattoman
+meren rantaa kohden, saadakseni minäkin juoda äärettömyyden
+tulvehtivasta maljasta paisuvaa kuohuvaa elämäniloa, saadakseni minäkin
+rintani rajoitetuilla voimilla edes silmänräpäyksen ajan tuntea
+pisarankin sen ikiolennon autuushurmausta, joka luo kaiken itsessään ja
+itsestään.
+
+Veljeni ja ystäväni, jo muistokin näistä hetkistä virkistää sieluani.
+Yksin sekin jo, että koettaa herättää mielessään ja esittää uudestaan
+nuo sanomattomat tunteet, kohottaa sieluni itsensä yläpuolelle ja antaa
 sitten minun kaksin verroin raskaasti tuntea nykyisen tilani
 ahdistuksen.
 
-On vet‰ytynyt sieluni edest‰ kuin esirippu, ja tuo ‰‰rettˆm‰n,
-m‰‰r‰ttˆm‰n el‰m‰n n‰kymˆ muuttuu edess‰ni i‰isesti avoimen haudan
-kuiluksi. Voitko sanoa: _tuo on_, kun kaikki sent‰‰n lakkaamatta
-juoksee ja juoksee ohitsemme? kun kaikki kiit‰‰ sivuitsemme kuin
-myrskyn siivill‰ ja niin harvoin saa aikaa toteutua koko voimassaan, ja
-oi, tempautuu ennen aikojansa tuhovirtaan, suistuu sen pyˆrteihin ja
-murskautuu kallioita vastaan? Ei kulu hetke‰, joka ei kuluttaisi sinua
-ja omiasi ymp‰rill‰si, ei kulu hetke‰, jolloin sin‰ et tuhoaisi
-jotakin, jolloin sinun ei t‰ytyisi tuhota jotakin; viattomin k‰velysi
-maksaa tuhanten matosten el‰m‰n, yksi ainoa jalkasi poljenta s‰rkee
+On vetäytynyt sieluni edestä kuin esirippu, ja tuo äärettömän,
+määrättömän elämän näkymö muuttuu edessäni iäisesti avoimen haudan
+kuiluksi. Voitko sanoa: _tuo on_, kun kaikki sentään lakkaamatta
+juoksee ja juoksee ohitsemme? kun kaikki kiitää sivuitsemme kuin
+myrskyn siivillä ja niin harvoin saa aikaa toteutua koko voimassaan, ja
+oi, tempautuu ennen aikojansa tuhovirtaan, suistuu sen pyörteihin ja
+murskautuu kallioita vastaan? Ei kulu hetkeä, joka ei kuluttaisi sinua
+ja omiasi ympärilläsi, ei kulu hetkeä, jolloin sinä et tuhoaisi
+jotakin, jolloin sinun ei täytyisi tuhota jotakin; viattomin kävelysi
+maksaa tuhanten matosten elämän, yksi ainoa jalkasi poljenta särkee
 muurahaisten vaivoja kysyneen rakennuksen ja tallaa perikatoon ja
-kuolemaan kokonaisen pienoismaailman. Oh, eiv‰t minua liikuta nuo
-suuret ja harvinaiset, maailman vaivat, nuo tulvat ja maanj‰ristykset,
-jotka h‰vitt‰v‰t kaupunkejanne; minun syd‰nt‰ni kalvaa tunto siit‰
-kuluttavasta voimasta, joka piilee ja on l‰sn‰ kaikessa luonnossa,
-tuosta, joka ei synnyt‰ mit‰‰n mik‰ ei h‰vitt‰isi itse‰‰n ja kaikkea
-l‰hell‰ns‰ olevaa. Siten seison tyrmistyneen‰ ja ahdistuksen
-huumaamana, ymp‰rill‰ni taivas ja maa ja niiden myllert‰v‰t voimat,
-enk‰ n‰e edess‰ni muuta kuin i‰isesti nielev‰n, i‰isesti m‰rehtiv‰n
-hirviˆn.
+kuolemaan kokonaisen pienoismaailman. Oh, eivät minua liikuta nuo
+suuret ja harvinaiset, maailman vaivat, nuo tulvat ja maanjäristykset,
+jotka hävittävät kaupunkejanne; minun sydäntäni kalvaa tunto siitä
+kuluttavasta voimasta, joka piilee ja on läsnä kaikessa luonnossa,
+tuosta, joka ei synnytä mitään mikä ei hävittäisi itseään ja kaikkea
+lähellänsä olevaa. Siten seison tyrmistyneenä ja ahdistuksen
+huumaamana, ympärilläni taivas ja maa ja niiden myllertävät voimat,
+enkä näe edessäni muuta kuin iäisesti nielevän, iäisesti märehtivän
+hirviön.
 
 
 _21 p. elok._
 
-Suotta levit‰n k‰teni tavoittaakseni h‰net, kun aamuisin virkoan
-raskaista unistani, suotta etsin h‰nt‰ yˆll‰ vuoteessani, kun
-onnellinen, viaton uni on hurmallaan pett‰nyt minut, kuin istuisin
-kedolla h‰nen vieress‰‰n, pit‰isin k‰tt‰ns‰ k‰dess‰ni ja suutelisin
-sit‰, suutelisin tuhannet kerrat. Oi, ja kun sitten viel‰ puolittain
-unen horroksissa hapuilen k‰sill‰ni h‰nt‰ kohden ja siin‰ her‰‰n --
-silloin puhkee syd‰meni ahdistus kyyneliksi, ja min‰ itken tuijottaen
-lohduttomana eteeni synkk‰‰n tulevaisuuteen.
+Suotta levitän käteni tavoittaakseni hänet, kun aamuisin virkoan
+raskaista unistani, suotta etsin häntä yöllä vuoteessani, kun
+onnellinen, viaton uni on hurmallaan pettänyt minut, kuin istuisin
+kedolla hänen vieressään, pitäisin kättänsä kädessäni ja suutelisin
+sitä, suutelisin tuhannet kerrat. Oi, ja kun sitten vielä puolittain
+unen horroksissa hapuilen käsilläni häntä kohden ja siinä herään --
+silloin puhkee sydämeni ahdistus kyyneliksi, ja minä itken tuijottaen
+lohduttomana eteeni synkkään tulevaisuuteen.
 
 
 _22 p. elok._
 
-Onnetonta t‰m‰ on, Wilhelm! Kaikki voimani on masentunut levottomaksi
-raukeudeksi, en jaksa olla toimetonna, mutta en voi tehd‰k‰‰n mit‰‰n.
+Onnetonta tämä on, Wilhelm! Kaikki voimani on masentunut levottomaksi
+raukeudeksi, en jaksa olla toimetonna, mutta en voi tehdäkään mitään.
 Mielikuvitukseni on ihan lamassa, luonnosta en nauti, ja kirjat
-tymp‰isev‰t minua. Kun olemme itsemme kanssa ristiriidassa, olemme
+tympäisevät minua. Kun olemme itsemme kanssa ristiriidassa, olemme
 ristiriidassa koko maailman kanssa. Usko minua, monesti soisin olevani
-p‰iv‰tyˆl‰inen, jotta aamulla her‰tess‰ni minulla olisi edes jokin
-tarkoitusper‰ p‰iv‰n tullen, jokin pyyde, jokin toivo. Usein kadehdin
-Albertia, joka on korviaan myˆten kaivautunut asiakirjoihinsa, ja
-kuvittelen, ett‰ olisin tyytyv‰inen, jos olisin h‰nen asemassaan! Jo
+päivätyöläinen, jotta aamulla herätessäni minulla olisi edes jokin
+tarkoitusperä päivän tullen, jokin pyyde, jokin toivo. Usein kadehdin
+Albertia, joka on korviaan myöten kaivautunut asiakirjoihinsa, ja
+kuvittelen, että olisin tyytyväinen, jos olisin hänen asemassaan! Jo
 jonkun kerran on juolahtanut mieleeni kirjoittaa sinulle ja
-ministerille ja pyyt‰‰ sit‰ tointa l‰hetystˆss‰, josta sanot, ett‰
-voisin sen saada. Luulen sit‰ itsekin. Olen jo pitemm‰n aikaa ollut
-ministerin suosiossa, ja h‰n on jo useasti kehoittanut minua
-antautumaan johonkin toimeen, ja kerran minun on kai se teht‰v‰kin.
+ministerille ja pyytää sitä tointa lähetystössä, josta sanot, että
+voisin sen saada. Luulen sitä itsekin. Olen jo pitemmän aikaa ollut
+ministerin suosiossa, ja hän on jo useasti kehoittanut minua
+antautumaan johonkin toimeen, ja kerran minun on kai se tehtäväkin.
 Mutta kun sitten taas ajattelen asiaa tarkemmin ja muistuu mieleeni
-tarina hevosesta, joka kyll‰styneen‰ vapauteensa antaa valjastaa
-p‰‰lleen satulan ja ohjat ja ajetaan piloille -- niin en tied‰ mit‰
-tekisin -- ja yst‰v‰ni! ehk‰ t‰m‰ halu p‰‰st‰ toisiin oloihin onkin
-vain sis‰ist‰, kiusaavaa levottomuutta, joka aina ja kaikkialla on
+tarina hevosesta, joka kyllästyneenä vapauteensa antaa valjastaa
+päälleen satulan ja ohjat ja ajetaan piloille -- niin en tiedä mitä
+tekisin -- ja ystäväni! ehkä tämä halu päästä toisiin oloihin onkin
+vain sisäistä, kiusaavaa levottomuutta, joka aina ja kaikkialla on
 seuraava minua.
 
 
 _28 p. elok._
 
-Totta se on, jos viel‰ voisin tulla terveeksi, niin se tapahtuisi
-n‰iden ihmisten parissa. T‰n‰‰n on syntym‰p‰iv‰ni, ja jo aamulla
-varhain saan pienen k‰‰rˆn Albertilta. Kun aukaisen sen, huomaan
-ensiksi yhden niit‰ vaaleanpunaisia nauhoja, jotka Lottella oli yll‰‰n,
-kun ensiksi tulimme tuttaviksi, ja joita sittemmin joskus olin pyyt‰nyt
-h‰nelt‰. Sit‰paitsi oli k‰‰rˆss‰ kaksi pient‰ kirjaa, Wetsteinin
+Totta se on, jos vielä voisin tulla terveeksi, niin se tapahtuisi
+näiden ihmisten parissa. Tänään on syntymäpäiväni, ja jo aamulla
+varhain saan pienen käärön Albertilta. Kun aukaisen sen, huomaan
+ensiksi yhden niitä vaaleanpunaisia nauhoja, jotka Lottella oli yllään,
+kun ensiksi tulimme tuttaviksi, ja joita sittemmin joskus olin pyytänyt
+häneltä. Sitäpaitsi oli käärössä kaksi pientä kirjaa, Wetsteinin
 julkaisema Homeros, jota jo usein olin kaivannut, ettei minun
-tarvitsisi k‰velyill‰ni laahata mukanani Ernestin isokokoista painosta.
-Noin he noudattavat kaikkia toiveitani, noin he etsiv‰t tilaisuutta
-kaikenlaisiin pieniin yst‰vyydenosoituksiin, jotka tuntuvat
-tuhatkertaisesti yst‰v‰llisemmilt‰ ja rakkaammilta kuin kaikki
-semmoiset loistavat lahjat, joilla antajan turhamielisyys nˆyryytt‰‰
+tarvitsisi kävelyilläni laahata mukanani Ernestin isokokoista painosta.
+Noin he noudattavat kaikkia toiveitani, noin he etsivät tilaisuutta
+kaikenlaisiin pieniin ystävyydenosoituksiin, jotka tuntuvat
+tuhatkertaisesti ystävällisemmiltä ja rakkaammilta kuin kaikki
+semmoiset loistavat lahjat, joilla antajan turhamielisyys nöyryyttää
 vastaanottajaa. Suutelen tuhannesti noita nauhoja, ja jokaisella
-henk‰yksell‰ni ahmin itseeni muistoja siit‰ autuudesta, jolla nuo
-muutamat onnelliset p‰iv‰t, jotka eiv‰t ikin‰ en‰‰ voi palata,
-t‰yttiv‰t mieleni. Wilhelm, niin se on, mutta min‰ en valita, el‰m‰n
-kukkaset ovat vain kangastuksia! Kuinka moni niist‰ lakastuu j‰tt‰m‰tt‰
-j‰lke‰k‰‰n itsest‰‰n! kuinka harva puhkee hedelm‰‰n, ja kuinka harvat
-niist‰ hedelmist‰ kypsyv‰t! Ja kuitenkin niit‰ on sittenkin kylliksi,
-ja kuitenkin, voimmeko -- oi yst‰v‰ni ja veljeni! -- voimmeko kylmin‰
-ja huomaamattomina astua noiden kypsyneiden hedelmien ohitse, hyljeksi‰
-niit‰ ja j‰tt‰‰ ne nauttimattomina m‰t‰nem‰‰n?
-
-Hyv‰sti! On ihana kes‰, usein kiipe‰n omenapuihin Lotten puutarhassa,
-k‰dess‰ni omenapudotin, pitk‰ seiv‰s, ja karistan hedelmi‰ alas
-latvasta. H‰n seisoo alhaalla ja ottaa ne vastaan, kun pudotan ne
-h‰nelle.
+henkäykselläni ahmin itseeni muistoja siitä autuudesta, jolla nuo
+muutamat onnelliset päivät, jotka eivät ikinä enää voi palata,
+täyttivät mieleni. Wilhelm, niin se on, mutta minä en valita, elämän
+kukkaset ovat vain kangastuksia! Kuinka moni niistä lakastuu jättämättä
+jälkeäkään itsestään! kuinka harva puhkee hedelmään, ja kuinka harvat
+niistä hedelmistä kypsyvät! Ja kuitenkin niitä on sittenkin kylliksi,
+ja kuitenkin, voimmeko -- oi ystäväni ja veljeni! -- voimmeko kylminä
+ja huomaamattomina astua noiden kypsyneiden hedelmien ohitse, hyljeksiä
+niitä ja jättää ne nauttimattomina mätänemään?
+
+Hyvästi! On ihana kesä, usein kiipeän omenapuihin Lotten puutarhassa,
+kädessäni omenapudotin, pitkä seiväs, ja karistan hedelmiä alas
+latvasta. Hän seisoo alhaalla ja ottaa ne vastaan, kun pudotan ne
+hänelle.
 
 
 _30 p. elok._
 
-Onneton! Oletko ihan j‰rjilt‰si? Sin‰h‰n pet‰t itse‰si? Miksik‰ tuo
-hurja, kuohuva intohimo? En osaa rukoilla en‰‰ kuin h‰nt‰;
-mielikuvituksessani ei el‰ muuta kuvaa kuin h‰nen, n‰en kaiken
-maailmassa vain suhteessa h‰neen. Ja niin onnelliseksi tuo saa minut
-v‰listi -- kunnes minun aina taas t‰ytyy riist‰‰ itseni h‰nest‰ irti.
-Oi Wilhelm, mik‰ veto ja viekoitus syd‰mess‰ni! -- Kun istun h‰nen
-luonaan, kaksi tuntia, kolme tuntia, kun sieluni kylpee h‰nen
-vartalonsa, h‰nen olentonsa, h‰nen ‰‰nens‰ taivaisen soinnun
-ihastelussa, ja kun v‰hitellen kaikki aistini j‰nnittyv‰t, kun silmieni
-edess‰ synkkenee, kun tuskin en‰‰ kuulen, ja kun pusertaa kurkkuani
-kuin salamurhaajan k‰si, kun silloin syd‰meni lyˆ ja kolkuttaa ja
-koettaa vapahtaa aistieni hurjaa pakotusta ja vain lis‰‰ niiden
-ahdistusta -- oh, Wilhelm, silloin on v‰listi kuin en olisi
-el‰m‰ss‰k‰‰n en‰‰! Ja -- ellei toisinaan surumielisyyteni valtaa minua
-ja sulata mielt‰ni ja Lotte suo minulle sit‰ vaivaista lievikett‰, ett‰
-saan itke‰ ahdistukseni h‰nen k‰delleen, -- niin minun t‰ytyy rient‰‰
-pois, ulos! ja min‰ harhailen sitten pitki‰ matkoja; on iloni silloin
-kiivet‰ jyrk‰n vuoren kuvetta tai tunkea tiettˆm‰n, tihe‰n mets‰n
-l‰vitse, halki pensaikkojen, jotka repiv‰t minua, ja orjantappuroiden,
-jotka viilt‰v‰t k‰teni verille! Silloin tuntuu hiukan helpommalta!
-Hiukan! Ja kun sitten uupuneena ja janosta n‰‰nnyksiss‰ j‰‰n paikalleni
-usein keskell‰ yˆt‰, kun t‰ysikuu korkealla vaeltaa ylitseni, ja
-istahdan yksin‰isen mets‰n keskell‰ jollekin vinokasvuiselle
+Onneton! Oletko ihan järjiltäsi? Sinähän petät itseäsi? Miksikä tuo
+hurja, kuohuva intohimo? En osaa rukoilla enää kuin häntä;
+mielikuvituksessani ei elä muuta kuvaa kuin hänen, näen kaiken
+maailmassa vain suhteessa häneen. Ja niin onnelliseksi tuo saa minut
+välisti -- kunnes minun aina taas täytyy riistää itseni hänestä irti.
+Oi Wilhelm, mikä veto ja viekoitus sydämessäni! -- Kun istun hänen
+luonaan, kaksi tuntia, kolme tuntia, kun sieluni kylpee hänen
+vartalonsa, hänen olentonsa, hänen äänensä taivaisen soinnun
+ihastelussa, ja kun vähitellen kaikki aistini jännittyvät, kun silmieni
+edessä synkkenee, kun tuskin enää kuulen, ja kun pusertaa kurkkuani
+kuin salamurhaajan käsi, kun silloin sydämeni lyö ja kolkuttaa ja
+koettaa vapahtaa aistieni hurjaa pakotusta ja vain lisää niiden
+ahdistusta -- oh, Wilhelm, silloin on välisti kuin en olisi
+elämässäkään enää! Ja -- ellei toisinaan surumielisyyteni valtaa minua
+ja sulata mieltäni ja Lotte suo minulle sitä vaivaista lievikettä, että
+saan itkeä ahdistukseni hänen kädelleen, -- niin minun täytyy rientää
+pois, ulos! ja minä harhailen sitten pitkiä matkoja; on iloni silloin
+kiivetä jyrkän vuoren kuvetta tai tunkea tiettömän, tiheän metsän
+lävitse, halki pensaikkojen, jotka repivät minua, ja orjantappuroiden,
+jotka viiltävät käteni verille! Silloin tuntuu hiukan helpommalta!
+Hiukan! Ja kun sitten uupuneena ja janosta näännyksissä jään paikalleni
+usein keskellä yötä, kun täysikuu korkealla vaeltaa ylitseni, ja
+istahdan yksinäisen metsän keskellä jollekin vinokasvuiselle
 puunrungolle, hiukan lepuuttaakseni haavoittuneita jalkojani, ja sitten
-siin‰ h‰m‰r‰ss‰ hetkeksi nukahdan herpaisevaan lepoon! Oi Wilhelm!
-silloin yksin‰inen koppi, jouhipaita ja orjantappuravyˆ tuntuisivat
-minusta lievitykselt‰, jota koko sieluni halaa. Hyv‰sti! En n‰e muuta
-vapahdusta t‰st‰ kuin haudan.
+siinä hämärässä hetkeksi nukahdan herpaisevaan lepoon! Oi Wilhelm!
+silloin yksinäinen koppi, jouhipaita ja orjantappuravyö tuntuisivat
+minusta lievitykseltä, jota koko sieluni halaa. Hyvästi! En näe muuta
+vapahdusta tästä kuin haudan.
 
 
 _3 p. syysk._
 
-Pois minun l‰hte‰ t‰ytyy! Kiit‰n sinua, Wilhelm, ett‰ olet tukenut
-horjuvaa p‰‰tˆst‰ni. Jo kaksi viikkoa on minussa kytenyt ajatus j‰tt‰‰
-h‰net. Minun t‰ytyy poistua. H‰n on taasenkin kaupungissa er‰‰n
-yst‰v‰tt‰rens‰ luona. Ja Albert -- ja -- minun t‰ytyy l‰hte‰!
+Pois minun lähteä täytyy! Kiitän sinua, Wilhelm, että olet tukenut
+horjuvaa päätöstäni. Jo kaksi viikkoa on minussa kytenyt ajatus jättää
+hänet. Minun täytyy poistua. Hän on taasenkin kaupungissa erään
+ystävättärensä luona. Ja Albert -- ja -- minun täytyy lähteä!
 
 
 _10 p. syysk._
 
-Oli sekin yˆ. Wilhelm! Nyt kest‰n vaikka mit‰. En n‰e h‰nt‰ en‰‰. Oi,
-etten saa heitt‰yty‰ kaulaasi, yst‰v‰ni, ja kyynelin ja riemahduksin
-ilmaista sinulle tunteita, jotka myrsky‰v‰t syd‰mess‰ni! T‰ss‰ min‰
-istun ja haukon ilmaa keuhkoihini, koetan tyynty‰ ja odotan aamua,
+Oli sekin yö. Wilhelm! Nyt kestän vaikka mitä. En näe häntä enää. Oi,
+etten saa heittäytyä kaulaasi, ystäväni, ja kyynelin ja riemahduksin
+ilmaista sinulle tunteita, jotka myrskyävät sydämessäni! Tässä minä
+istun ja haukon ilmaa keuhkoihini, koetan tyyntyä ja odotan aamua,
 hevoset ovat tilatut auringonnousuksi.
 
-Oi, h‰n nukkuu rauhassa eik‰ aavista, ettei h‰n ikin‰ en‰‰ ole n‰kev‰
-minua. Olen riist‰nyt itseni irti; niin voimakas olin, etten kaksi
-tuntia kest‰v‰ss‰ keskustelussakaan ilmaissut aiettani. Ja hyv‰ Jumala,
+Oi, hän nukkuu rauhassa eikä aavista, ettei hän ikinä enää ole näkevä
+minua. Olen riistänyt itseni irti; niin voimakas olin, etten kaksi
+tuntia kestävässä keskustelussakaan ilmaissut aiettani. Ja hyvä Jumala,
 millainen keskustelu!
 
-Albert oli luvannut kohta illallisen j‰lkeen tulla Lotten kanssa
-puutarhaan. Seisoin penkereell‰ korkeiden kastanjoiden alla ja katselin
-aurinkoa, joka nyt viimeist‰ kertaa laski edess‰ni tuon suloisen
-laakson ja lempe‰n‰ soljuvan virran ylitse. Niin monet kerrat olin
-seisonut h‰nen kanssaan t‰ll‰ samalla paikalla ja katsellut t‰t‰ samaa
-ihanaa n‰ky‰, ja nyt -- Astelin edestakaisin puistokujannetta, joka oli
-minulle niin rakas; t‰m‰ paikka oli salaper‰isesti vet‰nyt minua
-puoleensa jo ennen kuin viel‰ tunsinkaan Lottea, ja kuinka olimmekaan
+Albert oli luvannut kohta illallisen jälkeen tulla Lotten kanssa
+puutarhaan. Seisoin penkereellä korkeiden kastanjoiden alla ja katselin
+aurinkoa, joka nyt viimeistä kertaa laski edessäni tuon suloisen
+laakson ja lempeänä soljuvan virran ylitse. Niin monet kerrat olin
+seisonut hänen kanssaan tällä samalla paikalla ja katsellut tätä samaa
+ihanaa näkyä, ja nyt -- Astelin edestakaisin puistokujannetta, joka oli
+minulle niin rakas; tämä paikka oli salaperäisesti vetänyt minua
+puoleensa jo ennen kuin vielä tunsinkaan Lottea, ja kuinka olimmekaan
 iloinneet, kun tuttavuutemme alussa keksimme molemminpuolisen
-mieltymyksemme t‰h‰n paikkaan, joka todella onkin runollisimpia, mit‰
-olen ihmistaidon muodostamia n‰hnyt.
+mieltymyksemme tähän paikkaan, joka todella onkin runollisimpia, mitä
+olen ihmistaidon muodostamia nähnyt.
 
-Ensinn‰ on edess‰ avara n‰kˆala kastanjojen v‰litse. -- Oi, olenhan
-muistavinani, ett‰ olen useampaan kertaankin kirjoittanut sinulle,
-kuinka korkea pyˆkistˆ v‰hitellen muodostuu oikeaksi sein‰m‰ksi
+Ensinnä on edessä avara näköala kastanjojen välitse. -- Oi, olenhan
+muistavinani, että olen useampaan kertaankin kirjoittanut sinulle,
+kuinka korkea pyökistö vähitellen muodostuu oikeaksi seinämäksi
 kummallekin puolen ja kuinka sen varjossa kasvava pensaikko saa
-puukujanteen aina h‰m‰r‰mm‰ksi, kunnes se viimein p‰‰ttyy joka taholta
-suljettuun sopukkaan, jonka yll‰ kaikki yksin‰isyyden v‰ristys tuntuu
-lep‰‰v‰n. Viel‰kin olen tuntevinani, mik‰ omituinen rauhaisa tunnelma
-minut valtasi, kun er‰‰n‰ l‰mpim‰n‰ keskip‰iv‰n‰ ensikertaa astuin
-sinne varjoon; minulla oli kuin h‰m‰r‰ aavistus siit‰, mink‰ autuuden
-ja mink‰ tuskan n‰kymˆksi t‰m‰ paikka viel‰ oli tuleva minulle.
-
-Olin ehk‰ ollut jo puolisen tuntia siin‰ ja antanut suloisenkaihoisten
-ajatusten tuudittaa mielt‰ni, ajattelin eroamme ja kohtaisimmeko
-mahdollisesti en‰‰ koskaan toisiamme, kun kuulin heid‰n tulevan
-pengert‰ alas. Juoksin heit‰ vastaan, tartuin omituisesti v‰risten
-h‰nen k‰teens‰ ja suutelin sit‰. Olimme juuri astuneet alas, kun kuu
-hiljaa kohosi mets‰isen kukkulan takaa; puhelimme yht‰ ja toista ja
-l‰henimme huomaamatta tuota pime‰t‰ lehv‰majaa, kujanteen per‰ll‰.
-Lotte astui sis‰‰n ja istuutui, Albert asettui h‰nen viereens‰ ja
-samoin min‰; levottomuuteni ei sent‰‰n sallinut minun kauan istua
-alallani; min‰ nousin, menin seisomaan h‰nen eteens‰, k‰velin
-edestakaisin, istuin taas: olin hyvin tuskaisessa mielentilassa. H‰n
-huomautti, kuinka kauniisti kuutamo valaisi pengert‰ puukujanteen
-edustalla: n‰ky olikin kaunis ja sit‰ vaikuttavampi, kun kaikki muu
-ymp‰rill‰ oli syv‰n h‰m‰ryyden syliss‰. Olimme ihan hiljaa, ja hetken
-kuluttua h‰n alkoi taas: Aina kun k‰yn ulkona kuutamossa, tulevat
+puukujanteen aina hämärämmäksi, kunnes se viimein päättyy joka taholta
+suljettuun sopukkaan, jonka yllä kaikki yksinäisyyden väristys tuntuu
+lepäävän. Vieläkin olen tuntevinani, mikä omituinen rauhaisa tunnelma
+minut valtasi, kun eräänä lämpimänä keskipäivänä ensikertaa astuin
+sinne varjoon; minulla oli kuin hämärä aavistus siitä, minkä autuuden
+ja minkä tuskan näkymöksi tämä paikka vielä oli tuleva minulle.
+
+Olin ehkä ollut jo puolisen tuntia siinä ja antanut suloisenkaihoisten
+ajatusten tuudittaa mieltäni, ajattelin eroamme ja kohtaisimmeko
+mahdollisesti enää koskaan toisiamme, kun kuulin heidän tulevan
+pengertä alas. Juoksin heitä vastaan, tartuin omituisesti väristen
+hänen käteensä ja suutelin sitä. Olimme juuri astuneet alas, kun kuu
+hiljaa kohosi metsäisen kukkulan takaa; puhelimme yhtä ja toista ja
+lähenimme huomaamatta tuota pimeätä lehvämajaa, kujanteen perällä.
+Lotte astui sisään ja istuutui, Albert asettui hänen viereensä ja
+samoin minä; levottomuuteni ei sentään sallinut minun kauan istua
+alallani; minä nousin, menin seisomaan hänen eteensä, kävelin
+edestakaisin, istuin taas: olin hyvin tuskaisessa mielentilassa. Hän
+huomautti, kuinka kauniisti kuutamo valaisi pengertä puukujanteen
+edustalla: näky olikin kaunis ja sitä vaikuttavampi, kun kaikki muu
+ympärillä oli syvän hämäryyden sylissä. Olimme ihan hiljaa, ja hetken
+kuluttua hän alkoi taas: Aina kun käyn ulkona kuutamossa, tulevat
 mieleeni kuolleet omaiseni ja rupean ajattelemaan kuolemaa ja
-tulevaista el‰m‰‰. Meill‰ on toinen, tuleva el‰m‰! jatkoi h‰n, ja
-‰‰nens‰ v‰risi ihaninta tunnetta; mutta, Werther, tapaammeko me
+tulevaista elämää. Meillä on toinen, tuleva elämä! jatkoi hän, ja
+äänensä värisi ihaninta tunnetta; mutta, Werther, tapaammeko me
 toisemme? tunnemmeko silloin toisemme? Kuinka aavistatte? Sanokaa.
 
-Lotte, vastasin ojentaen k‰teni h‰nelle, ja silm‰ni olivat tulvillaan
-kyyneli‰; me kohtaamme toisemme viel‰! kohtaamme t‰‰ll‰ ja tuolla
-viel‰! -- ƒ‰neni tukahtui. Wilhelm, miksi h‰nen piti kysy‰ juuri tuota
-nyt, kun syd‰nt‰ni vihloi tuskallinen eromme!
-
-Ja tiet‰v‰tkˆ rakkaat kuolleet omaisemme meist‰, jatkoi h‰n, tuntevatko
-he, ett‰ olemme onnellisia ja ett‰ l‰mpim‰ll‰ rakkaudella muistelemme
-heit‰? Oi, aina v‰ikkyy mieless‰ni muisto ‰idist‰ni ja ‰itini kuva, kun
-hiljaisina iltoina istun h‰nen lastensa, omain lasteni piiriss‰, ja he
-ovat ymp‰rill‰ni. Silloin saattaa silm‰‰ni kohota kaipauksen kyynel,
-istun ja katselen taivasta kohden ja toivon, ett‰ h‰n silm‰nr‰p‰yksen
-ajankin voisi n‰hd‰, kuinka pid‰n sanani, jonka annoin h‰nelle h‰nen
-kuolinhetken‰‰n: ett‰ olisin h‰nen lastensa ‰itin‰. Mill‰ tuntein min‰
-huokaankaan: anna anteeksi minulle, kallis ‰itini, ellen voi olla
-heille sit‰, mit‰ sin‰ olisit ollut. Oi, teenh‰n toki kaiken mink‰
-voin; saavathan he vaatteet ja ravintonsa, oi, ja paljoa enemm‰n, he
-saavat hoidon ja rakkautta. Oi, kunpa voisit n‰hd‰ sopumme, sin‰ rakas
-pyh‰, niin kuumimmilla kiitoksillasi ylist‰isit Jumalaa, jolta
-viimeisill‰ katkerilla kyynelill‰si rukoilit lastesi menestyst‰. --
-
-Noin h‰n puhui! Oi Wilhelm, kuka voisi toistaa sen, mit‰ h‰n puhui!
-Kuinka voisi kylm‰, kuollut kirjain kuvata tuota hengen taivaallista
-kukoistusta! Albert keskeytti h‰net hell‰sti: Tuo liikuttaa sinua liian
-syv‰sti, rakas Lotte! Tied‰n kyll‰, ett‰ olet hyvin taipuvainen noihin
-ajatuksiin, mutta pyyd‰n sinua -- Oi, Albert, sanoi Lotte, tied‰nh‰n,
-sin‰ et unohda iltoja, joina istuimme pienen pyˆre‰n pˆyd‰n ‰‰ress‰,
-kun is‰ni oli matkoilla ja olimme saaneet lapset nukkumaan. Sinulla oli
-usein mukanasi jokin hyv‰ kirja, mutta niin harvoin jouduttiin lukemaan
-siit‰ mit‰‰n. -- Olihan toki seurustelu tuon ihanan sielun kanssa
-enemm‰n kuin kaikki muu? Mik‰ suloinen, hell‰, iloinen ja aina
-toimelias nainen! Jumala tiet‰‰ kyyneleni, joita usein vuodatin
-vuoteessani rukoillessani, ett‰ h‰n tekisi minut h‰nen kaltaiseksensa.
-
-Lotte! huudahdin heitt‰ytyen h‰nen eteens‰, tarttuen h‰nen k‰teens‰ ja
-kostuttaen sit‰ tuhansilla kyyneleill‰, Lotte! Jumalan siunaus lep‰‰
-yll‰si, ja ‰itisi henki! -- Olisittepa tuntenut h‰net, sanoi h‰n
-puristaen k‰tt‰ni -- h‰n olisi ansainnut ett‰ te olisitte tuntenut
-h‰net! -- Luulin menehtyv‰ni. Ikin‰ ei ole minusta sanottu suurempaa ja
-ylv‰‰mp‰‰ sanaa -- ja h‰n jatkoi: Ja h‰nen t‰ytyi l‰hte‰ t‰‰lt‰
+Lotte, vastasin ojentaen käteni hänelle, ja silmäni olivat tulvillaan
+kyyneliä; me kohtaamme toisemme vielä! kohtaamme täällä ja tuolla
+vielä! -- Ääneni tukahtui. Wilhelm, miksi hänen piti kysyä juuri tuota
+nyt, kun sydäntäni vihloi tuskallinen eromme!
+
+Ja tietävätkö rakkaat kuolleet omaisemme meistä, jatkoi hän, tuntevatko
+he, että olemme onnellisia ja että lämpimällä rakkaudella muistelemme
+heitä? Oi, aina väikkyy mielessäni muisto äidistäni ja äitini kuva, kun
+hiljaisina iltoina istun hänen lastensa, omain lasteni piirissä, ja he
+ovat ympärilläni. Silloin saattaa silmääni kohota kaipauksen kyynel,
+istun ja katselen taivasta kohden ja toivon, että hän silmänräpäyksen
+ajankin voisi nähdä, kuinka pidän sanani, jonka annoin hänelle hänen
+kuolinhetkenään: että olisin hänen lastensa äitinä. Millä tuntein minä
+huokaankaan: anna anteeksi minulle, kallis äitini, ellen voi olla
+heille sitä, mitä sinä olisit ollut. Oi, teenhän toki kaiken minkä
+voin; saavathan he vaatteet ja ravintonsa, oi, ja paljoa enemmän, he
+saavat hoidon ja rakkautta. Oi, kunpa voisit nähdä sopumme, sinä rakas
+pyhä, niin kuumimmilla kiitoksillasi ylistäisit Jumalaa, jolta
+viimeisillä katkerilla kyynelilläsi rukoilit lastesi menestystä. --
+
+Noin hän puhui! Oi Wilhelm, kuka voisi toistaa sen, mitä hän puhui!
+Kuinka voisi kylmä, kuollut kirjain kuvata tuota hengen taivaallista
+kukoistusta! Albert keskeytti hänet hellästi: Tuo liikuttaa sinua liian
+syvästi, rakas Lotte! Tiedän kyllä, että olet hyvin taipuvainen noihin
+ajatuksiin, mutta pyydän sinua -- Oi, Albert, sanoi Lotte, tiedänhän,
+sinä et unohda iltoja, joina istuimme pienen pyöreän pöydän ääressä,
+kun isäni oli matkoilla ja olimme saaneet lapset nukkumaan. Sinulla oli
+usein mukanasi jokin hyvä kirja, mutta niin harvoin jouduttiin lukemaan
+siitä mitään. -- Olihan toki seurustelu tuon ihanan sielun kanssa
+enemmän kuin kaikki muu? Mikä suloinen, hellä, iloinen ja aina
+toimelias nainen! Jumala tietää kyyneleni, joita usein vuodatin
+vuoteessani rukoillessani, että hän tekisi minut hänen kaltaiseksensa.
+
+Lotte! huudahdin heittäytyen hänen eteensä, tarttuen hänen käteensä ja
+kostuttaen sitä tuhansilla kyyneleillä, Lotte! Jumalan siunaus lepää
+ylläsi, ja äitisi henki! -- Olisittepa tuntenut hänet, sanoi hän
+puristaen kättäni -- hän olisi ansainnut että te olisitte tuntenut
+hänet! -- Luulin menehtyväni. Ikinä ei ole minusta sanottu suurempaa ja
+ylväämpää sanaa -- ja hän jatkoi: Ja hänen täytyi lähteä täältä
 nuoruutensa kukoistuksessa, kun nuorin poikansa vasta oli kuuden
-kuukauden vanha! H‰nen sairautensa ei ollut pitk‰aikainen, h‰n alistui
-tyynesti kohtaloonsa, ainoastaan lastensa takia h‰n suri, varsinkin
-nuorimman. Kun sitten loppu l‰heni ja h‰n k‰ski minua tuomaan lapsensa
-luokseen ja kun toin ne sis‰‰n, nuo pienet, jotka eiv‰t k‰sitt‰neet
-mit‰ tapahtui, ja nuo isommat, jotka olivat tuskasta suunniltaan, kun
-he kaikki seisoivat h‰nen vuoteensa ymp‰rill‰ ja h‰n kohotti k‰tens‰ ja
-rukoili heid‰n puolestaan ja suuteli heit‰ jokaista ja l‰hetti heid‰t
-luotaan ja sanoi minulle: Ole heid‰n ‰itins‰! -- Min‰ annoin k‰teni
-h‰nelle! -- Lupaat paljon, tytt‰reni, sanoi h‰n, lupaat ett‰ sinulla on
-oleva ‰idin syd‰n ja ‰idin silm‰. Olen kiitollisista kyynelist‰si usein
-huomannut, ett‰ tunnet mit‰ se merkitsee. Ole semmoinen sisarillesi, ja
-is‰llesi osoita puolison uskollisuutta ja kuuliaisuutta. Sin‰ voit
-h‰nt‰ lohduttaa. H‰n kysyi is‰‰, mutta t‰m‰ oli l‰htenyt ulos
-salatakseen ‰‰retˆnt‰ tuskaansa; h‰nen syd‰mens‰ oli sis‰llisesti ihan
+kuukauden vanha! Hänen sairautensa ei ollut pitkäaikainen, hän alistui
+tyynesti kohtaloonsa, ainoastaan lastensa takia hän suri, varsinkin
+nuorimman. Kun sitten loppu läheni ja hän käski minua tuomaan lapsensa
+luokseen ja kun toin ne sisään, nuo pienet, jotka eivät käsittäneet
+mitä tapahtui, ja nuo isommat, jotka olivat tuskasta suunniltaan, kun
+he kaikki seisoivat hänen vuoteensa ympärillä ja hän kohotti kätensä ja
+rukoili heidän puolestaan ja suuteli heitä jokaista ja lähetti heidät
+luotaan ja sanoi minulle: Ole heidän äitinsä! -- Minä annoin käteni
+hänelle! -- Lupaat paljon, tyttäreni, sanoi hän, lupaat että sinulla on
+oleva äidin sydän ja äidin silmä. Olen kiitollisista kyynelistäsi usein
+huomannut, että tunnet mitä se merkitsee. Ole semmoinen sisarillesi, ja
+isällesi osoita puolison uskollisuutta ja kuuliaisuutta. Sinä voit
+häntä lohduttaa. Hän kysyi isää, mutta tämä oli lähtenyt ulos
+salatakseen ääretöntä tuskaansa; hänen sydämensä oli sisällisesti ihan
 revitty.
 
-Sin‰ Albert olit silloin sis‰ll‰. H‰n kuuli, ett‰ joku k‰vi, ja kysyi
-ja k‰ski sinut luokseen, ja kun h‰n sitten katsoi sinuun ja minuun
-sill‰ lohduttuneella, levollisella katseella, ett‰ tulisimme
-onnellisiksi -- niin Albert lankesi h‰nen kaulaansa ja suuteli h‰nt‰ ja
+Sinä Albert olit silloin sisällä. Hän kuuli, että joku kävi, ja kysyi
+ja käski sinut luokseen, ja kun hän sitten katsoi sinuun ja minuun
+sillä lohduttuneella, levollisella katseella, että tulisimme
+onnellisiksi -- niin Albert lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä ja
 huudahti: Me olemme onnelliset ja pysymme aina onnellisina! --
-Levollinen Albert oli ihan suunniltaan, ja min‰ kadotin koko tajuntani.
+Levollinen Albert oli ihan suunniltaan, ja minä kadotin koko tajuntani.
 
-Werther, jatkoi h‰n, ja sellaisen naisen t‰ytyi kuolla! Hyv‰ Jumala!
-Kun toisinaan ajattelen, ett‰ voi kannatuttaa rakkaimpansa pois, ja
-ettei kukaan tunne sit‰ niin katkerasti kuin lapset, jotka kauan
-valittivat, ett‰ mustat miehet olivat kantaneet ‰idin pois!
+Werther, jatkoi hän, ja sellaisen naisen täytyi kuolla! Hyvä Jumala!
+Kun toisinaan ajattelen, että voi kannatuttaa rakkaimpansa pois, ja
+ettei kukaan tunne sitä niin katkerasti kuin lapset, jotka kauan
+valittivat, että mustat miehet olivat kantaneet äidin pois!
 
-H‰n nousi, min‰ havahduin ja tunsin mieleni j‰rkkyv‰n, j‰in istumaan ja
-pidin kiinni h‰nen k‰dest‰‰n. -- Mutta nyt meid‰n pit‰‰ l‰hte‰, on jo
-aika, sanoi h‰n. -- H‰n yritti vet‰‰ k‰tens‰ k‰dest‰ni, min‰ pidin
-siit‰ lujemmin kiinni. -- Me n‰emme toisemme viel‰, huudahdin, me
-tapaamme toisemme. Min‰ l‰hden, jatkoin, l‰hden mielell‰ni, ja
-kuitenkin, jos minun t‰ytyisi sanoa, ett‰ l‰hden i‰ksi, en kest‰isi
-sit‰. Hyv‰sti, Lotte! Hyv‰sti, Albert! Me n‰emme toisemme viel‰. --
-Huomenna, luulisin, sanoi Lotte leikill‰‰n. -- Min‰ tunsin, tunsin tuon
-huomenen! Oi, mutta h‰n ei aavistanut mit‰‰n, kun irroitti k‰tens‰
-k‰dest‰ni. -- He l‰htiv‰t puistok‰yt‰v‰‰ pois, min‰ seisoin, katselin
-heid‰n j‰lkeens‰ kuun valossa ja heitt‰ydyin maahan ja puhkesin
-itkem‰‰n, hyp‰hdin ylˆs ja juoksin penkereelle ja n‰in h‰nen vaalean
-pukunsa viel‰ h‰‰mˆtt‰v‰n siell‰ alhaalla puutarhan portilla korkeiden
-lehmuksien varjossa, ojensin molemmat k‰teni, ja sitten se katosi.
+Hän nousi, minä havahduin ja tunsin mieleni järkkyvän, jäin istumaan ja
+pidin kiinni hänen kädestään. -- Mutta nyt meidän pitää lähteä, on jo
+aika, sanoi hän. -- Hän yritti vetää kätensä kädestäni, minä pidin
+siitä lujemmin kiinni. -- Me näemme toisemme vielä, huudahdin, me
+tapaamme toisemme. Minä lähden, jatkoin, lähden mielelläni, ja
+kuitenkin, jos minun täytyisi sanoa, että lähden iäksi, en kestäisi
+sitä. Hyvästi, Lotte! Hyvästi, Albert! Me näemme toisemme vielä. --
+Huomenna, luulisin, sanoi Lotte leikillään. -- Minä tunsin, tunsin tuon
+huomenen! Oi, mutta hän ei aavistanut mitään, kun irroitti kätensä
+kädestäni. -- He lähtivät puistokäytävää pois, minä seisoin, katselin
+heidän jälkeensä kuun valossa ja heittäydyin maahan ja puhkesin
+itkemään, hypähdin ylös ja juoksin penkereelle ja näin hänen vaalean
+pukunsa vielä häämöttävän siellä alhaalla puutarhan portilla korkeiden
+lehmuksien varjossa, ojensin molemmat käteni, ja sitten se katosi.
 
 
 
@@ -2041,2497 +2044,2488 @@ TOINEN KIRJA.
 
 _20 p. lokak. 1771_.
 
-Eilen saavuimme t‰nne. L‰hettil‰s ei ole oikein voimissaan ja pys‰htyy
-senvuoksi muutamaksi p‰iv‰ksi t‰nne. Ellei h‰n vain olisi niin h‰ijy,
-olisi kaikki hyvin. Huomaan, huomaan sen, kohtalo on m‰‰r‰nnyt osakseni
-kovia koettelemuksia. Mutta rohkeutta vain! Kevyt mieli kest‰‰ kaiken!
-Kevyt mieli? Minun t‰ytyy nauraa, kun tuommoinen sana pujahtaa
-kyn‰st‰ni. Oi, pisarainen keve‰mp‰‰ verta tekisikin todella minut
-onnellisimmaksi ihmiseksi auringon alla. Mit‰ t‰m‰ oikeastaan on
-merkitsevin‰‰n! Siin‰ miss‰ toiset v‰h‰isell‰ voimallaan ja kyvyll‰‰n
-mukavassa itsetyytyv‰isyydess‰ rehentelev‰t, siin‰ min‰ ep‰ilen
-voimiani ja lahjojani? Hyv‰ Jumala, sin‰ joka olet antanut minulle
-kaikkea tuota, voimia ja lahjoja, miks'et pid‰tt‰nyt puolia antimistasi
-ja lahjoittanut sen sijaan minulle itseluottamusta ja tyytyv‰isyytt‰!
-
-Mutta k‰rsiv‰llisyytt‰, k‰rsiv‰llisyytt‰! Kaikki k‰‰ntyy hyv‰ksi viel‰.
-Sill‰, yst‰v‰ni, sin‰ sittenkin olet oikeassa. Siit‰ saakka kuin joka
-p‰iv‰ olen joutunut tungeksimaan ihmisten parissa, kun n‰en kaikki
-heid‰n touhunsa ja toimituksensa, olen paljoa tyytyv‰isempi itseeni.
-Tottakin, kun nyt kerran olemme semmoisia, ett‰ vertaamme kaikkea
-itseemme ja itse‰mme kaikkeen, niin riippuu onnemme tai onnettomuutemme
-niist‰ asioista, joiden yhteydess‰ el‰mme, ja niinp‰ ei mik‰‰n ole
-vaarallisempaa kuin yksin‰isyys. Mielikuvituksemme, jossa jo
-itsess‰‰nkin on pyrkimys kohottautumaan, kuvailee runouden
-ihanteellisten mielikuvain el‰hdytt‰m‰n‰ yl‰puolelleen sarjan olentoja,
-joiden piiriss‰ me itse olemme alimpana, kaikki ulkopuolellamme n‰kyy
-meille ihanampana, jokainen muu ihminen t‰ydellisemp‰n‰ kuin me itse.
+Eilen saavuimme tänne. Lähettiläs ei ole oikein voimissaan ja pysähtyy
+senvuoksi muutamaksi päiväksi tänne. Ellei hän vain olisi niin häijy,
+olisi kaikki hyvin. Huomaan, huomaan sen, kohtalo on määrännyt osakseni
+kovia koettelemuksia. Mutta rohkeutta vain! Kevyt mieli kestää kaiken!
+Kevyt mieli? Minun täytyy nauraa, kun tuommoinen sana pujahtaa
+kynästäni. Oi, pisarainen keveämpää verta tekisikin todella minut
+onnellisimmaksi ihmiseksi auringon alla. Mitä tämä oikeastaan on
+merkitsevinään! Siinä missä toiset vähäisellä voimallaan ja kyvyllään
+mukavassa itsetyytyväisyydessä rehentelevät, siinä minä epäilen
+voimiani ja lahjojani? Hyvä Jumala, sinä joka olet antanut minulle
+kaikkea tuota, voimia ja lahjoja, miks'et pidättänyt puolia antimistasi
+ja lahjoittanut sen sijaan minulle itseluottamusta ja tyytyväisyyttä!
+
+Mutta kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä! Kaikki kääntyy hyväksi vielä.
+Sillä, ystäväni, sinä sittenkin olet oikeassa. Siitä saakka kuin joka
+päivä olen joutunut tungeksimaan ihmisten parissa, kun näen kaikki
+heidän touhunsa ja toimituksensa, olen paljoa tyytyväisempi itseeni.
+Tottakin, kun nyt kerran olemme semmoisia, että vertaamme kaikkea
+itseemme ja itseämme kaikkeen, niin riippuu onnemme tai onnettomuutemme
+niistä asioista, joiden yhteydessä elämme, ja niinpä ei mikään ole
+vaarallisempaa kuin yksinäisyys. Mielikuvituksemme, jossa jo
+itsessäänkin on pyrkimys kohottautumaan, kuvailee runouden
+ihanteellisten mielikuvain elähdyttämänä yläpuolelleen sarjan olentoja,
+joiden piirissä me itse olemme alimpana, kaikki ulkopuolellamme näkyy
+meille ihanampana, jokainen muu ihminen täydellisempänä kuin me itse.
 Ja tuo tapahtuu ihan luonnollisesti. Niin usein joudumme tuntemaan,
-ett‰ meilt‰ puuttuu paljon, ja juuri sen, mik‰ meilt‰ puuttuu, n‰ytt‰‰
-joku toinen omistavan, jolle lis‰ksi kuvittelemme kaiken sen, mit‰
-meill‰ itsell‰mme on, ja p‰‰llep‰‰tteeksi viel‰ erikoisen ihanteellisen
-t‰ydellisyyssulon. Ja siten on onnellisin ihminen, oman itsemme luoma,
-ihka el‰v‰n‰ edess‰mme.
-
-Sit‰vastoin, jos kaikkine heikkouksinemme ja kaikkine puutteinemme
-aherramme suoraan eteenp‰in vain, niin huomaammepa p‰invastoin usein,
-ett‰ vetelehtimisell‰mme ja luovimisellamme sent‰‰n olemme p‰‰sseet
-pitemm‰lle kuin toiset purjehtimisellaan ja soutamisellaan -- ja --
+että meiltä puuttuu paljon, ja juuri sen, mikä meiltä puuttuu, näyttää
+joku toinen omistavan, jolle lisäksi kuvittelemme kaiken sen, mitä
+meillä itsellämme on, ja päällepäätteeksi vielä erikoisen ihanteellisen
+täydellisyyssulon. Ja siten on onnellisin ihminen, oman itsemme luoma,
+ihka elävänä edessämme.
+
+Sitävastoin, jos kaikkine heikkouksinemme ja kaikkine puutteinemme
+aherramme suoraan eteenpäin vain, niin huomaammepa päinvastoin usein,
+että vetelehtimisellämme ja luovimisellamme sentään olemme päässeet
+pitemmälle kuin toiset purjehtimisellaan ja soutamisellaan -- ja --
 onhan tuo toki oikeaa laatua itsetuntoa, kun tuntee olevansa toisen
-tasalla tai viel‰p‰ heist‰ edell‰kin.
+tasalla tai vieläpä heistä edelläkin.
 
 
 _26 p. marrask._
 
-Viihdyn t‰‰ll‰ jo hieman paremmin. Onnellisinta on, ett‰ tyˆt‰ on
-yllinkyllin; sit‰paitsi kiinnitt‰v‰t nuo kaikki erilaiset ihmiset ja
-aina uudet n‰ht‰v‰t kirjavuudellaan huomiotani. Olen tullut tuttavaksi
-kreivi C----n kanssa; h‰n on mies, jota min‰ p‰iv‰ p‰iv‰lt‰ kunnioitan
-yh‰ enemm‰n, selv‰j‰rkinen, laajan‰kˆinen ihminen, joka ei silti ole
-kylm‰, vaikka n‰kˆalansa ovatkin laajat, ja jonka koko k‰ytˆksess‰
-kajastaa niin lempe‰ yst‰vyys. H‰nen huomionsa kiintyi minuun, kun
-jouduin asioissa tekemisiin h‰nen kanssaan, ja h‰n heti ensimm‰isist‰
-sanoistani huomasi, ett‰ k‰sitimme toisiamme ja ett‰ h‰n saattoi puhua
-kanssani toisella tapaa kuin monen muun. En voi myˆsk‰‰n kylliksi
-kiitt‰‰ h‰nen vapaata, avointa k‰ytˆst‰‰n minua kohtaan. Eip‰ ole
-maailmassa ihmisell‰ toista niin todellista ja l‰mmint‰ iloa kuin se,
-ett‰ saa kohdata jalon ihmisen, joka avautuu toiselle.
+Viihdyn täällä jo hieman paremmin. Onnellisinta on, että työtä on
+yllinkyllin; sitäpaitsi kiinnittävät nuo kaikki erilaiset ihmiset ja
+aina uudet nähtävät kirjavuudellaan huomiotani. Olen tullut tuttavaksi
+kreivi C----n kanssa; hän on mies, jota minä päivä päivältä kunnioitan
+yhä enemmän, selväjärkinen, laajanäköinen ihminen, joka ei silti ole
+kylmä, vaikka näköalansa ovatkin laajat, ja jonka koko käytöksessä
+kajastaa niin lempeä ystävyys. Hänen huomionsa kiintyi minuun, kun
+jouduin asioissa tekemisiin hänen kanssaan, ja hän heti ensimmäisistä
+sanoistani huomasi, että käsitimme toisiamme ja että hän saattoi puhua
+kanssani toisella tapaa kuin monen muun. En voi myöskään kylliksi
+kiittää hänen vapaata, avointa käytöstään minua kohtaan. Eipä ole
+maailmassa ihmisellä toista niin todellista ja lämmintä iloa kuin se,
+että saa kohdata jalon ihmisen, joka avautuu toiselle.
 
 
 _24 p. jouluk._
 
-L‰hettil‰‰st‰ minulla on paljon mieliharmia; aavistinkin sit‰ jo kohta
-alussa. H‰n on t‰sm‰llisin narri, mit‰ olla voi; hidas ja
-juurtajaksainen kuin mik‰kin t‰ti; ihminen, joka ei koskaan ole
-tyytyv‰inen itseens‰ ja jonka mieliksi ei siis kukaan muukaan voi
-mit‰‰n tehd‰. Min‰ tyˆskentelen mieluimmin vauhdikkaasti ja tuli mit‰
-tuli; silloin h‰n saattaa j‰tt‰‰ minulle kirjoitukseni takaisin ja
-sanoa: Hyv‰h‰n se on, mutta k‰yk‰‰ nyt kerta viel‰ se l‰vitse, ainahan
-saattaa johtua mieleen jokin sattuvampi sana tai kuvaavampi m‰‰ritys.
--- Hitto viekˆˆn. Ei yksik‰‰n "ja", ei yksik‰‰n sidesana saa j‰‰d‰
-pois, h‰n vihaa kuolemakseen kaikkia sanaj‰rjestysvirheit‰, joihin min‰
-useasti hairahdun; jos lausejaksot eiv‰t mene vanhaan totuttuun
-nuottiin, ei h‰n ymm‰rr‰ niist‰ mit‰‰n. On siet‰m‰tˆnt‰ olla
-tekemisiss‰ sellaisen ihmisen kanssa.
-
-Kreivi von C----n luottamus yksin en‰‰ korvaa minulle kaiken. Tuonoin
-h‰n tunnusti ihan avomielisesti minulle, kuinka tyytym‰tˆn h‰n oli
-l‰hettil‰‰ni hitauteen ja vitkasteluun. Semmoiset ihmiset kiusaavat
-sek‰ itse‰‰n ett‰ muita; kuitenkin, sanoi h‰n, on pakko tyyty‰ siihen
-ja mukautua, kuten matkustajan, jonka pit‰‰ p‰‰st‰ yli vuoren; totta
-kyll‰, ellei vuorta olisi siin‰ edess‰, olisi tie paljoa mukavampi ja
-lyhyempi, mutta kun se nyt kerran on siin‰, niin pit‰‰h‰n sen ylitse
-p‰‰st‰! --
-
-Ukko vainuaa ehk‰ myˆskin, ett‰ olen paremmin kreivin suosiossa kuin
-h‰n, ja se pahoittaa h‰nt‰, ja h‰n k‰ytt‰‰kin jokaista tilaisuutta
-puhuakseen minulle pahaa kreivist‰: min‰ v‰it‰n tietysti vastaan, ja
-asia vain pahenee. Eilen h‰n sai minut ihan kuohuksiin, h‰n n‰kyi
-nimitt‰in t‰ht‰‰v‰n minuun myˆskin: tuollaisiin hienon maailman toimiin
-kreiviss‰ kyll‰ muka on miest‰, tyˆh‰n k‰y h‰nelt‰ keve‰sti, ja h‰nell‰
-on sujuva kyn‰; mutta perinpohjaista oppineisuutta h‰nelt‰ puuttuu,
-kuten kaikilta kaunosieluilta. T‰m‰n sanoessaan h‰nell‰ oli kasvoillaan
-sellainen ilme, kuin h‰n olisi tahtonut sanoa: ƒh‰s, sattuiko? Mutta
-min‰ en ollut mill‰nik‰‰n; minun t‰ytyi ylenkatsoa ihmist‰, joka
-saattoi ajatella ja k‰ytt‰yty‰ tuolla tapaa. Rupesin vastustamaan h‰nt‰
-ja v‰ittelin oikein kiihke‰stikin. Sanoin, ett‰ kreivi sek‰
-luonteeltaan ett‰ tiedoiltaan oli mies, jota t‰ytyi kunnioittaa.
-Sanoin, etten tuntenut ket‰‰n, jonka siin‰ m‰‰r‰ss‰ kuin h‰nen olisi
-onnistunut valistaa ja v‰ljent‰‰ sieluansa ja vet‰‰ huomiopiiriins‰
-niin monenlaisia asioita, ja joka samalla kuitenkin olisi voinut pysy‰
-niin toimeliaana k‰yt‰nnˆllisen el‰m‰n piiriss‰. -- Nuo olivat ukolle
-kovia p‰hkinˆit‰, ja min‰ poistuin, ettei tarvitsisi pitemm‰ss‰
-kinastelussa niell‰ viel‰ enemp‰‰ sappea.
-
-Ja t‰m‰ kaikki on teid‰n syynne, teid‰n, jotka puheillanne saitte minun
-antautumaan t‰h‰n ikeeseen ja jotka lavertelitte minulle suut silm‰t
-t‰yteen "toiminnasta". Toiminnasta! Ellei se, joka istuttaa perunansa
-ja ajaa kaupunkiin myym‰‰n viljaansa, toimi enemp‰‰ kuin min‰, niin
-lupaanpa vaikka kymmenen vuotta viel‰ raataa sin‰ kaleeriorjana, joksi
+Lähettiläästä minulla on paljon mieliharmia; aavistinkin sitä jo kohta
+alussa. Hän on täsmällisin narri, mitä olla voi; hidas ja
+juurtajaksainen kuin mikäkin täti; ihminen, joka ei koskaan ole
+tyytyväinen itseensä ja jonka mieliksi ei siis kukaan muukaan voi
+mitään tehdä. Minä työskentelen mieluimmin vauhdikkaasti ja tuli mitä
+tuli; silloin hän saattaa jättää minulle kirjoitukseni takaisin ja
+sanoa: Hyvähän se on, mutta käykää nyt kerta vielä se lävitse, ainahan
+saattaa johtua mieleen jokin sattuvampi sana tai kuvaavampi määritys.
+-- Hitto vieköön. Ei yksikään "ja", ei yksikään sidesana saa jäädä
+pois, hän vihaa kuolemakseen kaikkia sanajärjestysvirheitä, joihin minä
+useasti hairahdun; jos lausejaksot eivät mene vanhaan totuttuun
+nuottiin, ei hän ymmärrä niistä mitään. On sietämätöntä olla
+tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa.
+
+Kreivi von C----n luottamus yksin enää korvaa minulle kaiken. Tuonoin
+hän tunnusti ihan avomielisesti minulle, kuinka tyytymätön hän oli
+lähettilääni hitauteen ja vitkasteluun. Semmoiset ihmiset kiusaavat
+sekä itseään että muita; kuitenkin, sanoi hän, on pakko tyytyä siihen
+ja mukautua, kuten matkustajan, jonka pitää päästä yli vuoren; totta
+kyllä, ellei vuorta olisi siinä edessä, olisi tie paljoa mukavampi ja
+lyhyempi, mutta kun se nyt kerran on siinä, niin pitäähän sen ylitse
+päästä! --
+
+Ukko vainuaa ehkä myöskin, että olen paremmin kreivin suosiossa kuin
+hän, ja se pahoittaa häntä, ja hän käyttääkin jokaista tilaisuutta
+puhuakseen minulle pahaa kreivistä: minä väitän tietysti vastaan, ja
+asia vain pahenee. Eilen hän sai minut ihan kuohuksiin, hän näkyi
+nimittäin tähtäävän minuun myöskin: tuollaisiin hienon maailman toimiin
+kreivissä kyllä muka on miestä, työhän käy häneltä keveästi, ja hänellä
+on sujuva kynä; mutta perinpohjaista oppineisuutta häneltä puuttuu,
+kuten kaikilta kaunosieluilta. Tämän sanoessaan hänellä oli kasvoillaan
+sellainen ilme, kuin hän olisi tahtonut sanoa: Ähäs, sattuiko? Mutta
+minä en ollut millänikään; minun täytyi ylenkatsoa ihmistä, joka
+saattoi ajatella ja käyttäytyä tuolla tapaa. Rupesin vastustamaan häntä
+ja väittelin oikein kiihkeästikin. Sanoin, että kreivi sekä
+luonteeltaan että tiedoiltaan oli mies, jota täytyi kunnioittaa.
+Sanoin, etten tuntenut ketään, jonka siinä määrässä kuin hänen olisi
+onnistunut valistaa ja väljentää sieluansa ja vetää huomiopiiriinsä
+niin monenlaisia asioita, ja joka samalla kuitenkin olisi voinut pysyä
+niin toimeliaana käytännöllisen elämän piirissä. -- Nuo olivat ukolle
+kovia pähkinöitä, ja minä poistuin, ettei tarvitsisi pitemmässä
+kinastelussa niellä vielä enempää sappea.
+
+Ja tämä kaikki on teidän syynne, teidän, jotka puheillanne saitte minun
+antautumaan tähän ikeeseen ja jotka lavertelitte minulle suut silmät
+täyteen "toiminnasta". Toiminnasta! Ellei se, joka istuttaa perunansa
+ja ajaa kaupunkiin myymään viljaansa, toimi enempää kuin minä, niin
+lupaanpa vaikka kymmenen vuotta vielä raataa sinä kaleeriorjana, joksi
 nyt olen sidottu.
 
-Ja sit‰ loistavaa kurjuutta, sit‰ ik‰vyytt‰, jota t‰k‰l‰inen joutava
-joukko huokaa! Kuinka he juoksevat ja matelevat arvojen per‰‰n, kuinka
+Ja sitä loistavaa kurjuutta, sitä ikävyyttä, jota täkäläinen joutava
+joukko huokaa! Kuinka he juoksevat ja matelevat arvojen perään, kuinka
 he vaanivat ja vartioivat, ettei kukaan vain saisi askelenkaan etusijaa
-heist‰; tuommoisia vaivaisia, ihan lakeijapyyteit‰! Tuossa on er‰s
+heistä; tuommoisia vaivaisia, ihan lakeijapyyteitä! Tuossa on eräs
 nainen esimerkiksi, joka aina puhuu aatelisesta suvustaan ja
-maatiluksistaan, niin ett‰ jokainen, joka ei tuntisi oloja, ajattelisi,
-ett‰ tuopas nyt on hohkoutunut sukuunsa ja maatiluksiinsa, ties miksi
-kuvitteleekaan itse‰‰n niiden takia! -- Mutta asia on viel‰ hullummin:
-nainen on t‰‰lt‰ l‰histˆlt‰ er‰‰n virastokirjurin tyt‰r. -- Oh, en
-k‰sit‰ ihmissukua, ett‰ sill‰ voi olla niin v‰h‰n aistia, ett‰ se
-tuolla tapaa noin kˆmpelˆsti paljastaa koko tyhj‰np‰iv‰isyytens‰.
-
-No, huomaanhan sent‰‰n, yst‰v‰ni, p‰iv‰ p‰iv‰lt‰ selvemmin, kuinka
-tuhmaa on arvostella toisia itsens‰ mukaan. Ja koska minulla on niin
-paljon tekemist‰ oman itseni kanssa, ja koska t‰m‰ syd‰meni on niin
-myrsky‰v‰ -- oi, niin annan mielell‰ni toisten taivallella polkujaan,
+maatiluksistaan, niin että jokainen, joka ei tuntisi oloja, ajattelisi,
+että tuopas nyt on hohkoutunut sukuunsa ja maatiluksiinsa, ties miksi
+kuvitteleekaan itseään niiden takia! -- Mutta asia on vielä hullummin:
+nainen on täältä lähistöltä erään virastokirjurin tytär. -- Oh, en
+käsitä ihmissukua, että sillä voi olla niin vähän aistia, että se
+tuolla tapaa noin kömpelösti paljastaa koko tyhjänpäiväisyytensä.
+
+No, huomaanhan sentään, ystäväni, päivä päivältä selvemmin, kuinka
+tuhmaa on arvostella toisia itsensä mukaan. Ja koska minulla on niin
+paljon tekemistä oman itseni kanssa, ja koska tämä sydämeni on niin
+myrskyävä -- oi, niin annan mielelläni toisten taivallella polkujaan,
 kun he vain voisivat suoda minullekin saman vapauden.
 
-Enimm‰n kiusaavat minua nuo nurjat s‰‰tysuhteet. Tied‰nh‰n kyll‰ yht‰
-hyvin kuin kuka tahansa muukin, kuinka v‰ltt‰m‰tˆn s‰‰tyerotus on ja
-kuinka suuret edut siit‰ itsellenikin koituvat; mutta ‰lkˆˆn se tukitko
-juuri silloin tiet‰ni, kun minulla viel‰ voisi olla jokin hitunen iloa
-ja edes jokin onnen kajaste t‰‰ll‰ maan p‰‰ll‰. Tulin ‰skett‰in
-muutamalla k‰velyretkell‰ tuntemaan er‰‰n neiti von B----n, h‰n on
-herttainen olento, joka on s‰ilynyt koko nuorekkaana ja luonnollisena
-t‰k‰l‰isess‰kin j‰ykistyneess‰ el‰m‰ss‰. Keskustelumme kehittyi
-hupaiseksi, ja erotessamme pyysin saada k‰yd‰ tervehtim‰ss‰ h‰nt‰. H‰n
-myˆnsi sen niin avomielisen vapaasti, ett‰ tuskin maltoin varrota
-ensimm‰ist‰ sopivaa tilaisuutta k‰yd‰kseni h‰nen luonaan. H‰n ei ole
-t‰‰lt‰, h‰n asuu er‰‰n t‰tins‰ luona. Vanhuksen kasvojenilmeess‰ oli
+Enimmän kiusaavat minua nuo nurjat säätysuhteet. Tiedänhän kyllä yhtä
+hyvin kuin kuka tahansa muukin, kuinka välttämätön säätyerotus on ja
+kuinka suuret edut siitä itsellenikin koituvat; mutta älköön se tukitko
+juuri silloin tietäni, kun minulla vielä voisi olla jokin hitunen iloa
+ja edes jokin onnen kajaste täällä maan päällä. Tulin äskettäin
+muutamalla kävelyretkellä tuntemaan erään neiti von B----n, hän on
+herttainen olento, joka on säilynyt koko nuorekkaana ja luonnollisena
+täkäläisessäkin jäykistyneessä elämässä. Keskustelumme kehittyi
+hupaiseksi, ja erotessamme pyysin saada käydä tervehtimässä häntä. Hän
+myönsi sen niin avomielisen vapaasti, että tuskin maltoin varrota
+ensimmäistä sopivaa tilaisuutta käydäkseni hänen luonaan. Hän ei ole
+täältä, hän asuu erään tätinsä luona. Vanhuksen kasvojenilmeessä oli
 jotain, joka vieroitti minua. Koetin osoittaa suurta huomaavaisuutta
-h‰nelle, kohdistin puheeni enimm‰kseen h‰nelle, ja oli tuskin
-kulunut puoltakaan tuntia, kun jo olin jotakuinkin selvill‰ rouvan
-olosuhteista -- per‰st‰p‰in tunnusti neitikin huomioni oikeiksi --:
-ett‰ t‰ti-hyv‰ns‰ nyt vanhoilla p‰ivill‰‰n k‰rsii puutetta kaikesta,
-ettei h‰nell‰ ole omaisuutta, ei henkevyytt‰, ei yleens‰ mit‰‰n muuta
-turvaa kuin esi-is‰ins‰ sarja, ei muuta suojaa kuin s‰‰tyns‰, jonka
-turviin h‰n sitten onkin lujasti linnoittautunut, eik‰ muuta iloa kuin
-t‰hystell‰ yl‰kerrastaan tavallisten porvarillisten ihmisten ylitse.
-Nuorempana h‰n lienee ollut kaunis ja keikaillut el‰m‰ns‰; ensin h‰n
-oli oikuillaan kiusannut monta nuorukaisraukkaa, sitten kypsyneempin‰
-vuosinaan h‰n oli alistunut er‰‰n vanhan upseerin komennettavaksi, joka
-siit‰ hyv‰st‰ ja kohtalaisesta elatuksesta vietti viimeiset ilottomat
-vuotensa h‰nen kanssaan ja kuoli. Nyt el‰‰ vanha rouva yksin, eik‰
-kukaan loisi silm‰yst‰k‰‰n h‰neen, ellei h‰nen sisarentytt‰rens‰ olisi
+hänelle, kohdistin puheeni enimmäkseen hänelle, ja oli tuskin
+kulunut puoltakaan tuntia, kun jo olin jotakuinkin selvillä rouvan
+olosuhteista -- perästäpäin tunnusti neitikin huomioni oikeiksi --:
+että täti-hyvänsä nyt vanhoilla päivillään kärsii puutetta kaikesta,
+ettei hänellä ole omaisuutta, ei henkevyyttä, ei yleensä mitään muuta
+turvaa kuin esi-isäinsä sarja, ei muuta suojaa kuin säätynsä, jonka
+turviin hän sitten onkin lujasti linnoittautunut, eikä muuta iloa kuin
+tähystellä yläkerrastaan tavallisten porvarillisten ihmisten ylitse.
+Nuorempana hän lienee ollut kaunis ja keikaillut elämänsä; ensin hän
+oli oikuillaan kiusannut monta nuorukaisraukkaa, sitten kypsyneempinä
+vuosinaan hän oli alistunut erään vanhan upseerin komennettavaksi, joka
+siitä hyvästä ja kohtalaisesta elatuksesta vietti viimeiset ilottomat
+vuotensa hänen kanssaan ja kuoli. Nyt elää vanha rouva yksin, eikä
+kukaan loisi silmäystäkään häneen, ellei hänen sisarentyttärensä olisi
 niin rakastettava.
 
 
 _8 p. tammik. 1772_.
 
-Mink‰laisia ovatkaan ihmiset, joiden koko mieli on takertunut
-muotoihin, joiden koko olo ja elo vuodet umpeensa on t‰hd‰ttyn‰ vain
-siihen, kuinka voisivat pujahtaa tuolia korkeammalle pˆyd‰ss‰! Eik‰
-suinkaan siksi, ettei heill‰ olisi muuta teht‰v‰‰: ei, p‰invastoin
-kasautuu teht‰vi‰ juuri sen t‰hden, ett‰ pikkuseikat ja pikkuharmit
-h‰iritsev‰t t‰rke‰mpi‰ asioita. Viime viikolla sattui rekiretkell‰
+Minkälaisia ovatkaan ihmiset, joiden koko mieli on takertunut
+muotoihin, joiden koko olo ja elo vuodet umpeensa on tähdättynä vain
+siihen, kuinka voisivat pujahtaa tuolia korkeammalle pöydässä! Eikä
+suinkaan siksi, ettei heillä olisi muuta tehtävää: ei, päinvastoin
+kasautuu tehtäviä juuri sen tähden, että pikkuseikat ja pikkuharmit
+häiritsevät tärkeämpiä asioita. Viime viikolla sattui rekiretkellä
 selkkaus, ja koko huvi oli pilalla.
 
-Houkkioita, jotka eiv‰t huomaa, ett‰ ihmisen asema oikeastaan merkitsee
-niin v‰h‰n, ja ett‰ ne, jotka ovat ensimm‰isell‰ sijalla, niin harvoin
-sent‰‰n n‰yttelev‰t p‰‰osaa! Kuinka moni kuningas onkaan riippuvainen
-ministerist‰‰n, kuinka moni ministeri kirjuristaan! Ja kukahan heist‰
-silloin on ensimm‰inen? Se, minusta n‰hden, joka osaa k‰ytt‰‰ toisia
-hyv‰kseen ja jolla on niin paljon voimaa tai viekkautta, ett‰ h‰n voi
-k‰ytt‰‰ toisten voimia ja pyyteit‰ omain tarkoitusper‰ins‰
+Houkkioita, jotka eivät huomaa, että ihmisen asema oikeastaan merkitsee
+niin vähän, ja että ne, jotka ovat ensimmäisellä sijalla, niin harvoin
+sentään näyttelevät pääosaa! Kuinka moni kuningas onkaan riippuvainen
+ministeristään, kuinka moni ministeri kirjuristaan! Ja kukahan heistä
+silloin on ensimmäinen? Se, minusta nähden, joka osaa käyttää toisia
+hyväkseen ja jolla on niin paljon voimaa tai viekkautta, että hän voi
+käyttää toisten voimia ja pyyteitä omain tarkoitusperäinsä
 saavuttamiseksi.
 
 
 _20 p. tammik._
 
-Kirjoitan teille t‰‰lt‰, rakas Lotte, er‰‰st‰ v‰h‰p‰tˆisest‰
-maalaiskestikievarista, jonne olen paennut ankaraa rajuilmaa. Siit‰
-saakka kuin olen ollut t‰‰ll‰ ik‰v‰ss‰ D----ss‰, t‰‰ll‰ vierasten,
-syd‰melleni ihan vierasten ihmisten keskell‰, ei minulla viel‰ ole
-ollut silm‰nr‰p‰yst‰k‰‰n, ei ainoatakaan, jolloin syd‰meni olisi
-k‰skenyt minun kirjoittaa teille; ja nyt t‰ss‰ majassa, t‰ss‰
-yksin‰isyydess‰, t‰ss‰ syrj‰isyydess‰, kun lumi ja r‰nt‰ pieks‰v‰t
-ikkunoita, t‰‰ll‰ te olitte ensimm‰inen ajatukseni. Kohta kun astuin
-sis‰‰n t‰nne, her‰si teid‰n kuvanne, teid‰n muistonne, oi, Lotte! niin
-pyh‰n‰ ja l‰mpim‰n‰ mieless‰ni! Laupias Jumala, ensimm‰inen onnellinen
+Kirjoitan teille täältä, rakas Lotte, eräästä vähäpätöisestä
+maalaiskestikievarista, jonne olen paennut ankaraa rajuilmaa. Siitä
+saakka kuin olen ollut täällä ikävässä D----ssä, täällä vierasten,
+sydämelleni ihan vierasten ihmisten keskellä, ei minulla vielä ole
+ollut silmänräpäystäkään, ei ainoatakaan, jolloin sydämeni olisi
+käskenyt minun kirjoittaa teille; ja nyt tässä majassa, tässä
+yksinäisyydessä, tässä syrjäisyydessä, kun lumi ja räntä pieksävät
+ikkunoita, täällä te olitte ensimmäinen ajatukseni. Kohta kun astuin
+sisään tänne, heräsi teidän kuvanne, teidän muistonne, oi, Lotte! niin
+pyhänä ja lämpimänä mielessäni! Laupias Jumala, ensimmäinen onnellinen
 hetki taas!
 
-Kun n‰kisitte minut siin‰ huvitusten ja pikkuaskartelujen pyˆrteess‰,
-jossa nyt el‰n! kuinka koko mieleni on n‰‰nnyksiss‰; ei hetke‰k‰‰n
-tulvahtele syd‰meni t‰yten‰, ei autuasta silm‰nr‰p‰yst‰k‰‰n;
-ei mit‰‰n, ei yht‰‰n mit‰‰n! On kuin n‰ytelt‰isiin edess‰ni jotain
-kummallisuusn‰ytelm‰‰, n‰en noiden mies- ja hevosk‰‰piˆiden liikehtiv‰n
-edess‰ni ja kysyn usein itselt‰ni, eikˆ kaikki olekin vain n‰kˆharhaa.
-Min‰ leikin mukana, tai paremmin sanoen minulla leikit‰‰n kuin
-puunukella, saan usein naapurini puisen k‰den k‰teeni ja vavahdan.
-Iltaisin p‰‰t‰n, ett‰ aamulla nousen katsomaan auringon nousua, mutta
-kun tulee aamu, en tulekaan nousseeksi vuoteeltani; p‰ivisin toivon,
-ett‰ illalla saan l‰hte‰ ulos kuutamoon, mutta j‰‰nkin sis‰‰n. Minulla
-ei ole selv‰‰ tuntoa miksi nousen, miksi menen maata.
-
-Puuttuu hapatusta, joka saisi el‰m‰ni k‰yntiin; se kiihdyke, joka
-pid‰tti minut valveilla yˆt umpeensa, joka her‰tti minut aamuisin
-unesta, on h‰ipynyt ja poissa.
-
-Yhden ainoan todellisen naisen olen t‰‰ll‰ tavannut, er‰‰n neiti
-von B----n. H‰n muistuttaa teit‰, rakas Lotte, jos sit‰ voi sanoa
-kenest‰k‰‰n. Oh, huudahdatte, nyt h‰n rupeaa laskettelemaan
-kohteliaisuuksiakin! Ehk‰ siin‰ olisi hiukan per‰‰kin. Olen viime
-aikoina nimitt‰in muuttunut sangen kohteliaaksi, kosk'ei muukaan k‰y
-p‰ins‰, koetan olla sukkela puheissani, ja naiset sanovat, ettei
-kukaan osaa kehua niin hienosti kuin min‰ (ja valehdella, lis‰tk‰‰,
-sill‰ muuten se ei k‰y, ymm‰rr‰tteh‰n?). Minun piti puhua neiti
-von B----st‰. H‰ness‰ on sielua, joka loistaa kirkkaasti h‰nen
-sinisist‰ silmist‰‰nkin. S‰‰tyasemansa rasittaa h‰nt‰, se kun ei
-tyydyt‰ h‰nen sisimpi‰ toiveitaan. H‰n kaipaa pois t‰st‰ h‰lyst‰ ja
-humusta, ja monet hetket haaveilemme yhdess‰ kohtauksista niin
-maalaisrauhaisista ja onnenl‰mpimist‰, oi, ja teist‰! Kuinka usein
-h‰nen t‰ytyy ihastella teit‰, taikka ei t‰ydy, h‰n tekee sen vapaasti,
-h‰n kuulee niin mielell‰‰n teist‰, pit‰‰ teist‰. --
-
-Oi, ett‰ saisin istua siell‰ edess‰nne, rakkaassa armaassa huoneessa
-siell‰, lapsoset mekastelisivat ymp‰rill‰ni, ja kun he k‰visiv‰t teist‰
-liian ‰‰nekk‰iksi, kertoisin heille jonkin kammottavan sadun, joka
-ker‰isi heid‰t liikkumattomaan piiriin ymp‰rilleni.
-
-Aurinko laskee ihanana lumessa v‰lkkyilev‰n maiseman taakse, myrsky on
-ohitse, ja minun -- minun pit‰‰ taas sulkeutua vankih‰kkiini. --
-Hyv‰sti! Onko Albert luonanne? Ja miss‰ asemassa --? Suokoon Jumala
-minulle anteeksi t‰m‰n kysymyksen!
+Kun näkisitte minut siinä huvitusten ja pikkuaskartelujen pyörteessä,
+jossa nyt elän! kuinka koko mieleni on näännyksissä; ei hetkeäkään
+tulvahtele sydämeni täytenä, ei autuasta silmänräpäystäkään;
+ei mitään, ei yhtään mitään! On kuin näyteltäisiin edessäni jotain
+kummallisuusnäytelmää, näen noiden mies- ja hevoskääpiöiden liikehtivän
+edessäni ja kysyn usein itseltäni, eikö kaikki olekin vain näköharhaa.
+Minä leikin mukana, tai paremmin sanoen minulla leikitään kuin
+puunukella, saan usein naapurini puisen käden käteeni ja vavahdan.
+Iltaisin päätän, että aamulla nousen katsomaan auringon nousua, mutta
+kun tulee aamu, en tulekaan nousseeksi vuoteeltani; päivisin toivon,
+että illalla saan lähteä ulos kuutamoon, mutta jäänkin sisään. Minulla
+ei ole selvää tuntoa miksi nousen, miksi menen maata.
+
+Puuttuu hapatusta, joka saisi elämäni käyntiin; se kiihdyke, joka
+pidätti minut valveilla yöt umpeensa, joka herätti minut aamuisin
+unesta, on häipynyt ja poissa.
+
+Yhden ainoan todellisen naisen olen täällä tavannut, erään neiti
+von B----n. Hän muistuttaa teitä, rakas Lotte, jos sitä voi sanoa
+kenestäkään. Oh, huudahdatte, nyt hän rupeaa laskettelemaan
+kohteliaisuuksiakin! Ehkä siinä olisi hiukan perääkin. Olen viime
+aikoina nimittäin muuttunut sangen kohteliaaksi, kosk'ei muukaan käy
+päinsä, koetan olla sukkela puheissani, ja naiset sanovat, ettei
+kukaan osaa kehua niin hienosti kuin minä (ja valehdella, lisätkää,
+sillä muuten se ei käy, ymmärrättehän?). Minun piti puhua neiti
+von B----stä. Hänessä on sielua, joka loistaa kirkkaasti hänen
+sinisistä silmistäänkin. Säätyasemansa rasittaa häntä, se kun ei
+tyydytä hänen sisimpiä toiveitaan. Hän kaipaa pois tästä hälystä ja
+humusta, ja monet hetket haaveilemme yhdessä kohtauksista niin
+maalaisrauhaisista ja onnenlämpimistä, oi, ja teistä! Kuinka usein
+hänen täytyy ihastella teitä, taikka ei täydy, hän tekee sen vapaasti,
+hän kuulee niin mielellään teistä, pitää teistä. --
+
+Oi, että saisin istua siellä edessänne, rakkaassa armaassa huoneessa
+siellä, lapsoset mekastelisivat ympärilläni, ja kun he kävisivät teistä
+liian äänekkäiksi, kertoisin heille jonkin kammottavan sadun, joka
+keräisi heidät liikkumattomaan piiriin ympärilleni.
+
+Aurinko laskee ihanana lumessa välkkyilevän maiseman taakse, myrsky on
+ohitse, ja minun -- minun pitää taas sulkeutua vankihäkkiini. --
+Hyvästi! Onko Albert luonanne? Ja missä asemassa --? Suokoon Jumala
+minulle anteeksi tämän kysymyksen!
 
 
 _8 p. helmik._
 
-On jo viikon p‰iv‰t ollut mit‰ ilkein ilma, mutta minulle se on
-mieleen. Sill‰ siit‰ asti kuin t‰nne olen tullut, ei viel‰ ole taivaalle
-noussut ainoatakaan kaunista p‰iv‰‰, jota ei joku aina olisi pilannut
+On jo viikon päivät ollut mitä ilkein ilma, mutta minulle se on
+mieleen. Sillä siitä asti kuin tänne olen tullut, ei vielä ole taivaalle
+noussut ainoatakaan kaunista päivää, jota ei joku aina olisi pilannut
 ja turmellut minulta. Mutta kun oikein sataa ja tuiskuaa ja on koleata
-ja m‰rk‰‰, niin ajattelen: oh, nyt ei toki voi kotona olla sen
-kurjempaa kuin on ulkona, eik‰ p‰invastoinkaan, ja silloinhan kaikki on
-sopusoinnussa. Kun aurinko aamuisin nousee ja lupaa kaunista p‰iv‰‰, en
-koskaan voi olla huudahtamatta: kas nyt heill‰ taas on jotakin
-taivaallista, jonka saattavat t‰rvell‰ toisiltaan. Ei ole mit‰‰n,
-jota he eiv‰t osaisi turmella toisiltaan. Terveyden, hyv‰n nimen,
-ilomielen, levon ja virkistyksen! Ja useimmiten ihan typeryytt‰‰n,
-ymm‰rt‰m‰ttˆmyytt‰‰n ja ahdasmielisyytt‰‰n; ja kun kuuntelen heit‰,
-tekev‰t he sen parhaimmassa tarkoituksessa. Monesti tekisi mieleni
-oikein polvillani rukoilla, etteiv‰t he noin mielettˆm‰sti raatelisi
+ja märkää, niin ajattelen: oh, nyt ei toki voi kotona olla sen
+kurjempaa kuin on ulkona, eikä päinvastoinkaan, ja silloinhan kaikki on
+sopusoinnussa. Kun aurinko aamuisin nousee ja lupaa kaunista päivää, en
+koskaan voi olla huudahtamatta: kas nyt heillä taas on jotakin
+taivaallista, jonka saattavat tärvellä toisiltaan. Ei ole mitään,
+jota he eivät osaisi turmella toisiltaan. Terveyden, hyvän nimen,
+ilomielen, levon ja virkistyksen! Ja useimmiten ihan typeryyttään,
+ymmärtämättömyyttään ja ahdasmielisyyttään; ja kun kuuntelen heitä,
+tekevät he sen parhaimmassa tarkoituksessa. Monesti tekisi mieleni
+oikein polvillani rukoilla, etteivät he noin mielettömästi raatelisi
 omia sisuksiaan.
 
 
 _17 p. helmik._
 
-Pelk‰‰n, ettemme me, l‰hettil‰‰ni ja min‰, en‰‰ kauan tule toimeen
-yhdess‰. Se ihminen on ihan siet‰m‰tˆn. H‰nen tapansa tehd‰ tyˆt‰ ja
-ajaa asioita on niin naurettava, etten voi olla tekem‰tt‰
-vastav‰itteit‰ ja toisinaan toimimatta oman mieleni ja k‰sitykseni
-mukaan, joka silloin, luonnollisestikin, on h‰nest‰ aina ihan v‰‰r‰.
-Sen johdosta h‰n onkin ‰skett‰in valittanut hoviin minua vastaan, josta
-oli seurauksena varoitus minulle ministerilt‰, varoitus, joka kyll‰ oli
-liev‰, mutta joka tapauksessa sent‰‰n varoitus, ja olinkin aikeissa
-j‰tt‰‰ erohakemukseni, kunnes sain ministerilt‰ yksityiskirjeen,
-kirjeen, jota jumaloin ja jonka ylev‰‰, jaloa ja viisasta henke‰
+Pelkään, ettemme me, lähettilääni ja minä, enää kauan tule toimeen
+yhdessä. Se ihminen on ihan sietämätön. Hänen tapansa tehdä työtä ja
+ajaa asioita on niin naurettava, etten voi olla tekemättä
+vastaväitteitä ja toisinaan toimimatta oman mieleni ja käsitykseni
+mukaan, joka silloin, luonnollisestikin, on hänestä aina ihan väärä.
+Sen johdosta hän onkin äskettäin valittanut hoviin minua vastaan, josta
+oli seurauksena varoitus minulle ministeriltä, varoitus, joka kyllä oli
+lievä, mutta joka tapauksessa sentään varoitus, ja olinkin aikeissa
+jättää erohakemukseni, kunnes sain ministeriltä yksityiskirjeen,
+kirjeen, jota jumaloin ja jonka ylevää, jaloa ja viisasta henkeä
 ihailen. [Kunnioituksesta tuota kunnon herraa kohtaan emme julkaise
-mainittua kirjett‰ emmek‰ er‰st‰ toistakaan, josta myˆhemmin
-tulee puhetta; otaksumme nimitt‰in, ettei edes yleisˆn l‰mpimin
+mainittua kirjettä emmekä erästä toistakaan, josta myöhemmin
+tulee puhetta; otaksumme nimittäin, ettei edes yleisön lämpimin
 kiitollisuuskaan oikeuttaisi sellaiseen omavaltaisuuteen.] Kuinka
-h‰n neuvookaan minua koettamaan hillit‰ liian arkaa ja herkk‰‰
-itsetuntoani; kuinka h‰n. kunnioittaen yltiˆllisi‰ aatteitani
-toiminnasta, toisiin kohdistuvasta vaikutuksesta ja teht‰viin
-syventymisest‰ nuorekkaan, kelpo mielen ilmauksina, ei koeta kitke‰
-niit‰ pois, vaan ainoastaan lievent‰‰ niiden liikanaista intoa ja
-johtaa niit‰ suuntaan, miss‰ niill‰ olisi todellinen vaikutusala ja
-enemm‰n oikeata tehoa! Olenkin taas muutamaksi p‰iv‰ksi rohkaistu ja
-sopusoinnussa itseni kanssa. Tyyni mieli ja itsest‰‰n iloitseminen ovat
-ihanaa ihmiselle. Rakas yst‰v‰ni, ellei tuo aarre vain olisi yht‰
+hän neuvookaan minua koettamaan hillitä liian arkaa ja herkkää
+itsetuntoani; kuinka hän. kunnioittaen yltiöllisiä aatteitani
+toiminnasta, toisiin kohdistuvasta vaikutuksesta ja tehtäviin
+syventymisestä nuorekkaan, kelpo mielen ilmauksina, ei koeta kitkeä
+niitä pois, vaan ainoastaan lieventää niiden liikanaista intoa ja
+johtaa niitä suuntaan, missä niillä olisi todellinen vaikutusala ja
+enemmän oikeata tehoa! Olenkin taas muutamaksi päiväksi rohkaistu ja
+sopusoinnussa itseni kanssa. Tyyni mieli ja itsestään iloitseminen ovat
+ihanaa ihmiselle. Rakas ystäväni, ellei tuo aarre vain olisi yhtä
 hauras kuin se on ihana ja kallis!
 
 
 _20 p. helmik._
 
 Antakoon Jumala teille siunauksensa, rakkaani, ja suokoon teille kaikki
-ne onnelliset p‰iv‰t, jotka h‰n minulta riist‰‰!
+ne onnelliset päivät, jotka hän minulta riistää!
 
-Kiit‰n sinua, Albert, ettet ilmoittanutkaan minulle: odotin tietoa,
-milloin h‰‰p‰iv‰nne olisi, ja olin p‰‰tt‰nyt samana p‰iv‰n‰
-juhlallisesti ottaa alas sein‰lt‰ Lotten varjokuvan ja haudata sen
-toisten paperien alle. Nyt te olette aviopari, ja h‰nen kuvansa on
-viel‰ t‰‰ll‰! Ja saakoon se j‰‰d‰kin nyt! Ja miks'ei saisi? Tied‰nh‰n,
-ett‰ min‰ myˆskin olen luonanne, olen sinua vahingoittamatta Lotten
-syd‰mess‰; minulla on, niin, minulla on toinen sija h‰nen syd‰mess‰‰n,
-ja min‰ tahdon ja minun t‰ytyy saada pit‰‰ se. Oi, min‰ voisin menn‰
-suunniltani, jos h‰n saattaisi unohtaa -- Albert, siin‰ ajatuksessa on
-tuskien tuska. Albert, hyv‰sti! Hyv‰sti, enkelini! Hyv‰sti Lotte!
+Kiitän sinua, Albert, ettet ilmoittanutkaan minulle: odotin tietoa,
+milloin hääpäivänne olisi, ja olin päättänyt samana päivänä
+juhlallisesti ottaa alas seinältä Lotten varjokuvan ja haudata sen
+toisten paperien alle. Nyt te olette aviopari, ja hänen kuvansa on
+vielä täällä! Ja saakoon se jäädäkin nyt! Ja miks'ei saisi? Tiedänhän,
+että minä myöskin olen luonanne, olen sinua vahingoittamatta Lotten
+sydämessä; minulla on, niin, minulla on toinen sija hänen sydämessään,
+ja minä tahdon ja minun täytyy saada pitää se. Oi, minä voisin mennä
+suunniltani, jos hän saattaisi unohtaa -- Albert, siinä ajatuksessa on
+tuskien tuska. Albert, hyvästi! Hyvästi, enkelini! Hyvästi Lotte!
 
 
 _15 p. maalisk._
 
-Nyt on sattunut minulle ik‰vyyksi‰, jotka arvatenkin pakottavat minut
-poistumaan t‰‰lt‰. Kiristelen hampaitani! Perhana! sit‰ ei en‰‰ saa
-paremmaksi, ja te kuitenkin olette yksin syyp‰‰t kaikkeen, te, jotka
+Nyt on sattunut minulle ikävyyksiä, jotka arvatenkin pakottavat minut
+poistumaan täältä. Kiristelen hampaitani! Perhana! sitä ei enää saa
+paremmaksi, ja te kuitenkin olette yksin syypäät kaikkeen, te, jotka
 yllytitte ja pakotitte ja kiusasitte minut antautumaan toimeen, joka ei
-ole mieleeni. T‰ss‰ nyt olen! T‰ss‰ nyt olette! Ja ettet taaskin
-sanoisi, ett‰ minun liioitteluni turmelee kaiken, niin kuule t‰ss‰,
-hyv‰ herra, juttu suora ja soma, kuin jonkun kronikoitsijan kyn‰st‰.
-
-Kreivi von C---- pit‰‰ minusta, osoittaa erikoista huomiota minulle,
-senh‰n tied‰t, sen olen jo sata kertaa sanonut sinulle. Nyt olin eilen
-h‰nen luonaan p‰iv‰llisell‰, ja osui olemaan juuri se p‰iv‰, jolloin
-ylh‰isempi seurapiiri, naiset ja herrat, tapaavat illemmalla kokoontua
-h‰nen luokseen, ja min‰ en ollenkaan tullut ajatelleeksi, se kun ei
+ole mieleeni. Tässä nyt olen! Tässä nyt olette! Ja ettet taaskin
+sanoisi, että minun liioitteluni turmelee kaiken, niin kuule tässä,
+hyvä herra, juttu suora ja soma, kuin jonkun kronikoitsijan kynästä.
+
+Kreivi von C---- pitää minusta, osoittaa erikoista huomiota minulle,
+senhän tiedät, sen olen jo sata kertaa sanonut sinulle. Nyt olin eilen
+hänen luonaan päivällisellä, ja osui olemaan juuri se päivä, jolloin
+ylhäisempi seurapiiri, naiset ja herrat, tapaavat illemmalla kokoontua
+hänen luokseen, ja minä en ollenkaan tullut ajatelleeksi, se kun ei
 koskaan ole johtunut mieleeni, ettemme me alemmat virkamiehet kuulu
-siihen. Noh, olen siis p‰iv‰llisell‰ kreivin luona, ruoan j‰lkeen
-astelemme edestakaisin isossa salissa, keskustelen h‰nen kanssaan,
-keskustelen eversti B----n kanssa, joka myˆskin tulee sinne, ja
-iltakutsujen aika l‰henee. Min‰ en, Jumala tiet‰kˆˆn, ajattele mit‰‰n.
-Astuu silloin sis‰‰n kaikkeinkorkeimmasti armollinen rouva von S----
-herroine puolisoineen ja tytt‰rineen, tyt‰r on t‰yshˆyheninen hanhi
-mataline latuska-rintoineen ja tiukkaan kurottuine vyˆt‰isineen, he
-astuvat juhlallisesti sis‰‰n, silm‰t ja sieraimet asianmukaisessa
-virheettˆm‰ss‰ ylh‰isaatelisessa s‰vyss‰, ja kun se koko joukkue on
-minulle syd‰men pohjasta vastenmielinen, aioin heti poistua ja
-odottelin vain, ett‰ kreivi hetkeksi vapautuisi joutavista, kun
-yht'‰kki‰ neiti von B---- astuu sis‰‰n. Kun syd‰meni aina hiukan
-ilostuu h‰net n‰hdess‰ni, j‰in viel‰ hetkeksi, menin h‰nen istuimensa
-taakse ja huomasin vasta jonkin hetken kuluttua, ett‰ h‰n puhutteli
-minua v‰hemmin avomielisesti kuin tavallisesti ja ik‰‰nkuin ep‰rˆiden.
-Se kummastutti minua. Onko h‰nkin samanlainen kuin kaikki nuo toiset?
-ajattelin min‰ ja tunsin loukkaantuvani ja aioin l‰hte‰, mutta j‰in
-sent‰‰n, koska mielell‰ni olisin n‰hnyt ep‰luuloni h‰nen suhteensa
-aiheettomaksi, ja kun en saattanut uskoa sit‰, ja kun viel‰ toivoin
-yst‰v‰llist‰ sanaa h‰nelt‰ ja -- no, oli miten oli, min‰ j‰in.
-Sill‰v‰lin kokoontuu koko seurapiiri. Tulee vapaaherra F---- keisari
-Frans ensimm‰isen kruunauksen aikuisessa pukukomeudessaan, tulee
-hovineuvos R----, t‰‰ll‰ h‰n kulkee sent‰‰n pelkk‰n‰ herra von R----n‰,
-kuuroine rouvineen j.n.e., viel‰p‰ huonoasuinen J----kin, joka
-korjailee i‰nikuiskuosista pukuaan uusmuotisilla tilkuilla, kaikki nuo
-saapuvat, min‰ puhuttelen muutamia tuttujani, jotka kaikki ovat hyvin
-lyhytsanaisia minua kohtaan. Tuumin yht‰ ja toista -- ja tarkastelen
-vain neiti B----t‰ni. En huomaa, ett‰ naiset toisessa p‰‰ss‰ salia
-kuiskuttelevat kesken‰‰n, ett‰ juoru livahtaa herrojenkin piiriin,
-ett‰ rouva von S---- menee puhuttelemaan kreivi‰ (sen kaiken kertoi
+siihen. Noh, olen siis päivällisellä kreivin luona, ruoan jälkeen
+astelemme edestakaisin isossa salissa, keskustelen hänen kanssaan,
+keskustelen eversti B----n kanssa, joka myöskin tulee sinne, ja
+iltakutsujen aika lähenee. Minä en, Jumala tietäköön, ajattele mitään.
+Astuu silloin sisään kaikkeinkorkeimmasti armollinen rouva von S----
+herroine puolisoineen ja tyttärineen, tytär on täyshöyheninen hanhi
+mataline latuska-rintoineen ja tiukkaan kurottuine vyötäisineen, he
+astuvat juhlallisesti sisään, silmät ja sieraimet asianmukaisessa
+virheettömässä ylhäisaatelisessa sävyssä, ja kun se koko joukkue on
+minulle sydämen pohjasta vastenmielinen, aioin heti poistua ja
+odottelin vain, että kreivi hetkeksi vapautuisi joutavista, kun
+yht'äkkiä neiti von B---- astuu sisään. Kun sydämeni aina hiukan
+ilostuu hänet nähdessäni, jäin vielä hetkeksi, menin hänen istuimensa
+taakse ja huomasin vasta jonkin hetken kuluttua, että hän puhutteli
+minua vähemmin avomielisesti kuin tavallisesti ja ikäänkuin epäröiden.
+Se kummastutti minua. Onko hänkin samanlainen kuin kaikki nuo toiset?
+ajattelin minä ja tunsin loukkaantuvani ja aioin lähteä, mutta jäin
+sentään, koska mielelläni olisin nähnyt epäluuloni hänen suhteensa
+aiheettomaksi, ja kun en saattanut uskoa sitä, ja kun vielä toivoin
+ystävällistä sanaa häneltä ja -- no, oli miten oli, minä jäin.
+Sillävälin kokoontuu koko seurapiiri. Tulee vapaaherra F---- keisari
+Frans ensimmäisen kruunauksen aikuisessa pukukomeudessaan, tulee
+hovineuvos R----, täällä hän kulkee sentään pelkkänä herra von R----nä,
+kuuroine rouvineen j.n.e., vieläpä huonoasuinen J----kin, joka
+korjailee iänikuiskuosista pukuaan uusmuotisilla tilkuilla, kaikki nuo
+saapuvat, minä puhuttelen muutamia tuttujani, jotka kaikki ovat hyvin
+lyhytsanaisia minua kohtaan. Tuumin yhtä ja toista -- ja tarkastelen
+vain neiti B----täni. En huomaa, että naiset toisessa päässä salia
+kuiskuttelevat keskenään, että juoru livahtaa herrojenkin piiriin,
+että rouva von S---- menee puhuttelemaan kreiviä (sen kaiken kertoi
 neiti B---- minulle sittemmin), kunnes viimein kreivi tulee
-luokseni ja vie minut syrj‰‰n er‰‰n ikkunan ‰‰reen. -- Tunnettehan,
-sanoi h‰n, omituiset olomme; teid‰n l‰sn‰olonne, huomaan min‰,
-her‰tt‰‰ tyytym‰ttˆmyytt‰ seurassa. En mill‰‰n muotoa... -- Teid‰n
-ylh‰isyytenne, keskeytin h‰net, pyyd‰n tuhannesti anteeksi, olisi
-pit‰nyt itsenikin ajatella sit‰ ja tied‰n, ett‰ suotte anteeksi minulle
-t‰m‰n huomaamattomuuteni; aioin jo varhemmin poistua, joku pahansuopa
-henki lienee pid‰tt‰nyt minua, lis‰sin hymyillen, samalla kumartaen.
-Kreivi pusersi k‰tt‰ni l‰mmˆll‰, joka ilmaisi kaiken. Pujahdin
-hiljaisuudessa ylh‰isest‰ seurasta, l‰hdin, nousin er‰ille k‰‰seille ja
-ajoin H----iin nauttiakseni siell‰ er‰‰ll‰ kukkulalla auringon laskusta
+luokseni ja vie minut syrjään erään ikkunan ääreen. -- Tunnettehan,
+sanoi hän, omituiset olomme; teidän läsnäolonne, huomaan minä,
+herättää tyytymättömyyttä seurassa. En millään muotoa... -- Teidän
+ylhäisyytenne, keskeytin hänet, pyydän tuhannesti anteeksi, olisi
+pitänyt itsenikin ajatella sitä ja tiedän, että suotte anteeksi minulle
+tämän huomaamattomuuteni; aioin jo varhemmin poistua, joku pahansuopa
+henki lienee pidättänyt minua, lisäsin hymyillen, samalla kumartaen.
+Kreivi pusersi kättäni lämmöllä, joka ilmaisi kaiken. Pujahdin
+hiljaisuudessa ylhäisestä seurasta, lähdin, nousin eräille kääseille ja
+ajoin H----iin nauttiakseni siellä eräällä kukkulalla auringon laskusta
 ja samalla lukeakseni Homeroksestani sen ihanan runon, jossa kerrotaan,
-kuinka kelpo sikopaimen kestitsi Odysseusta. T‰h‰n saakka on siis
+kuinka kelpo sikopaimen kestitsi Odysseusta. Tähän saakka on siis
 kaikki hyvin.
 
-Illalla palaan illalliselle, ravintolan ruokasalissa istui viel‰
-muutamia vieraita; he pelasivat noppaa er‰‰ss‰ nurkassa, olivat
-tyˆnt‰neet pˆyt‰liinan syrj‰‰n. Tulee silloin sis‰‰n tuo kunnon Adelin,
-laskee hattunsa k‰dest‰‰n ja, huomatessaan minut, astuu luokseni ja
-sanoo hiljaa: Sinullehan on k‰ynyt ik‰v‰sti, vai? -- Minulle?
-huudahdin. -- Niin, kreivih‰n on k‰skenyt sinut poistumaan seurasta. --
-Piru sen seuran perikˆˆn! sanoin; min‰h‰n olin hyvill‰ni, kun p‰‰sin
-sielt‰ ulos. -- Hyv‰, vastasi h‰n, ett‰ otat sen noin keve‰sti. Se vain
-pahoittaa mielt‰ni, ett‰ juttu jo on levinnyt niin laajalle. -- Silloin
-vasta asia alkoi minua kismitt‰‰. Kaikista, jotka istuivat pˆyt‰‰n ja
-katsahtivat minuun, ajattelin heti: he katsovat minua siit‰ syyst‰!
+Illalla palaan illalliselle, ravintolan ruokasalissa istui vielä
+muutamia vieraita; he pelasivat noppaa eräässä nurkassa, olivat
+työntäneet pöytäliinan syrjään. Tulee silloin sisään tuo kunnon Adelin,
+laskee hattunsa kädestään ja, huomatessaan minut, astuu luokseni ja
+sanoo hiljaa: Sinullehan on käynyt ikävästi, vai? -- Minulle?
+huudahdin. -- Niin, kreivihän on käskenyt sinut poistumaan seurasta. --
+Piru sen seuran periköön! sanoin; minähän olin hyvilläni, kun pääsin
+sieltä ulos. -- Hyvä, vastasi hän, että otat sen noin keveästi. Se vain
+pahoittaa mieltäni, että juttu jo on levinnyt niin laajalle. -- Silloin
+vasta asia alkoi minua kismittää. Kaikista, jotka istuivat pöytään ja
+katsahtivat minuun, ajattelin heti: he katsovat minua siitä syystä!
 Vereni rupesi sakenemaan.
 
-Ja kun nyt t‰n‰‰n, miss‰ liikunkin, kaikki kohta lausuvat osanottonsa
+Ja kun nyt tänään, missä liikunkin, kaikki kohta lausuvat osanottonsa
 minulle, ja kun kuulen, kuinka kadehtijani nyt riemuitsevat ja sanovat:
-kas siin‰ sen n‰kee, mihin ylpeys vie, kun mies uskoo ‰lypahasensa
-vuoksi itsest‰‰n ties mit‰ ja luulee sen nojalla voivansa olla
-v‰litt‰m‰tt‰ mist‰‰n arvosuhteista, ja mit‰ muuta tuommoista on tapana
-hokea -- kun kuulee tuota kaikkea, niin tekisi mieli l‰vist‰‰ puukolla
-rintansa; sill‰ puhuttakoon mit‰ tahansa itsen‰isyydest‰, min‰
-tahtoisin n‰hd‰ sen miehen, joka kylm‰verisen‰ siet‰‰ roistojen puhuvan
-h‰nest‰, kun luulevat olevansa voitonpuolella h‰nen suhteensa; jos
+kas siinä sen näkee, mihin ylpeys vie, kun mies uskoo älypahasensa
+vuoksi itsestään ties mitä ja luulee sen nojalla voivansa olla
+välittämättä mistään arvosuhteista, ja mitä muuta tuommoista on tapana
+hokea -- kun kuulee tuota kaikkea, niin tekisi mieli lävistää puukolla
+rintansa; sillä puhuttakoon mitä tahansa itsenäisyydestä, minä
+tahtoisin nähdä sen miehen, joka kylmäverisenä sietää roistojen puhuvan
+hänestä, kun luulevat olevansa voitonpuolella hänen suhteensa; jos
 juoruilu on ihan tuulesta temmattua, oh, silloin on helppo antaa sen
-olla sin‰‰n.
+olla sinään.
 
 
 _16 p. maalisk._
 
-Kaikki nyt ‰rsytt‰‰ minua. Kohtasin t‰n‰‰n puistokadulla neiti B----n;
-en voinut olla puhuttelematta h‰nt‰, ja kun olimme p‰‰sseet hiukan
-erille muusta seurasta, ilmaisin h‰nelle loukkaantumiseni h‰nen
-silloisen k‰ytˆksens‰ johdosta. -- Oi Werther, sanoi h‰n hell‰sti,
-niinkˆ te, joka sent‰‰n tunnette syd‰meni, selititte h‰mmennykseni?
-Kuinka min‰ k‰rsink‰‰n puolestanne aina siit‰ asti kuin olin astunut
-saliin! Aavistin, kuinka kaikki oli k‰yv‰, ja sata kertaa olin jo
-sanomaisillani sen teille. Tiesin, ett‰ nuo von S----t ja T----t
-puolisoineen ennemmin l‰htisiv‰t pois kuin j‰isiv‰t samaan seuraan
-teid‰n kanssanne; tiesin ettei kreivi voi rikkoa v‰lej‰‰n heid‰n
-kanssaan, -- ja mik‰ jupakka siit‰ nyt on syntynyt! -- Kuinka neiti?
-kysyin, koettaen salata s‰ik‰hdyst‰ni sill‰ kaikki mit‰ Adelin toissa
-p‰iv‰n‰ oli puhunut, valahti siin‰ silm‰nr‰p‰yksess‰ kuin kiehuva vesi
-suonieni l‰vitse. -- Mit‰ olenkaan jo saanut k‰rsi‰ sen t‰hden! sanoi
-tuo suloinen olento, samalla saaden silm‰ns‰ kyyneliin. -- En voinut
-en‰‰ hillit‰ itse‰ni, olin heitt‰ytym‰isill‰ni h‰nen jalkoihinsa ja
-huudahdin: Selitt‰k‰‰, selitt‰k‰‰ mit‰ tarkoitatte. -- Kyynelet
-juoksivat h‰nen poskiansa alas. Min‰ olin ihan suunniltani. H‰n kuivasi
-ne, koettamattakaan salata niit‰. -- Tunnettehan t‰tini, alkoi h‰n; h‰n
-oli myˆskin saapuvilla siell‰ ja katseli, oh, mill‰ silmill‰ h‰n
-katselikaan tapausta. Werther, viime yˆn‰ ja t‰n‰ aamuna olen saanut
-kuunnella saarnaa seurustelustani teid‰n kanssanne, minun on t‰ytynyt
-kuulla, kuinka teit‰ on moitittu ja halvennettu, ja olen vain
-puolinaisesti voinut ja saanut teit‰ puolustaa.
-
-H‰nen joka sanansa viilsi syd‰nt‰ni kuin ter‰v‰ veitsi. H‰n ei
+Kaikki nyt ärsyttää minua. Kohtasin tänään puistokadulla neiti B----n;
+en voinut olla puhuttelematta häntä, ja kun olimme päässeet hiukan
+erille muusta seurasta, ilmaisin hänelle loukkaantumiseni hänen
+silloisen käytöksensä johdosta. -- Oi Werther, sanoi hän hellästi,
+niinkö te, joka sentään tunnette sydämeni, selititte hämmennykseni?
+Kuinka minä kärsinkään puolestanne aina siitä asti kuin olin astunut
+saliin! Aavistin, kuinka kaikki oli käyvä, ja sata kertaa olin jo
+sanomaisillani sen teille. Tiesin, että nuo von S----t ja T----t
+puolisoineen ennemmin lähtisivät pois kuin jäisivät samaan seuraan
+teidän kanssanne; tiesin ettei kreivi voi rikkoa välejään heidän
+kanssaan, -- ja mikä jupakka siitä nyt on syntynyt! -- Kuinka neiti?
+kysyin, koettaen salata säikähdystäni sillä kaikki mitä Adelin toissa
+päivänä oli puhunut, valahti siinä silmänräpäyksessä kuin kiehuva vesi
+suonieni lävitse. -- Mitä olenkaan jo saanut kärsiä sen tähden! sanoi
+tuo suloinen olento, samalla saaden silmänsä kyyneliin. -- En voinut
+enää hillitä itseäni, olin heittäytymäisilläni hänen jalkoihinsa ja
+huudahdin: Selittäkää, selittäkää mitä tarkoitatte. -- Kyynelet
+juoksivat hänen poskiansa alas. Minä olin ihan suunniltani. Hän kuivasi
+ne, koettamattakaan salata niitä. -- Tunnettehan tätini, alkoi hän; hän
+oli myöskin saapuvilla siellä ja katseli, oh, millä silmillä hän
+katselikaan tapausta. Werther, viime yönä ja tänä aamuna olen saanut
+kuunnella saarnaa seurustelustani teidän kanssanne, minun on täytynyt
+kuulla, kuinka teitä on moitittu ja halvennettu, ja olen vain
+puolinaisesti voinut ja saanut teitä puolustaa.
+
+Hänen joka sanansa viilsi sydäntäni kuin terävä veitsi. Hän ei
 tuntenut, kuinka armeliasta olisi ollut olla kertomatta kaikesta
-tuosta; nyt h‰n kertoi lis‰ksi viel‰ mit‰ kaikkea nyt juoruiltiin ja
+tuosta; nyt hän kertoi lisäksi vielä mitä kaikkea nyt juoruiltiin ja
 kuinka muutamat tunsivat suurta vahingon- ja voitoniloa tapauksen
-johdosta. Kuinka heit‰ nyt kutkutti ja ilostutti, ett‰ ylimielisyyteni
+johdosta. Kuinka heitä nyt kutkutti ja ilostutti, että ylimielisyyteni
 ja toisten halveksimiseni, jota he kauan olivat minussa moittineet, nyt
-vihdoinkin saisi oikean rangaistuksensa. Kuulla tuo kaikki h‰nelt‰,
-Wilhelm --- ja puhuttuna todellisen osanoton ilmein, -- min‰ olin ihan
-murskana, ja mieleni kuohuu viel‰kin. Soisin, ett‰ joku julkenisi
-moittia minua siit‰, saisin silloin syˆst‰ miekkani h‰nen l‰vitsens‰;
-on kuin olisi helpompi ollakseni, kun saisin n‰hd‰ verta. Oi, tuhannet
-kerrat olen tarttunut veitseen helpottaakseni t‰m‰n syd‰meni
-kolkutusta. Kerrotaan jalorotuisista hevosista, ett‰ ne, kun ovat
-‰‰rimmilleen kiihdyksiss‰‰n ja ajetut ihan loppuun, itse vaistonsa
-ajamina aukaisevat jonkin suonensa helpottaakseen hengityst‰‰n. Siten
-tunnen min‰kin usein, kuin minunkin pit‰isi aukaista suoneni,
-liid‰tell‰kseni i‰iseen vapauteen.
+vihdoinkin saisi oikean rangaistuksensa. Kuulla tuo kaikki häneltä,
+Wilhelm --- ja puhuttuna todellisen osanoton ilmein, -- minä olin ihan
+murskana, ja mieleni kuohuu vieläkin. Soisin, että joku julkenisi
+moittia minua siitä, saisin silloin syöstä miekkani hänen lävitsensä;
+on kuin olisi helpompi ollakseni, kun saisin nähdä verta. Oi, tuhannet
+kerrat olen tarttunut veitseen helpottaakseni tämän sydämeni
+kolkutusta. Kerrotaan jalorotuisista hevosista, että ne, kun ovat
+äärimmilleen kiihdyksissään ja ajetut ihan loppuun, itse vaistonsa
+ajamina aukaisevat jonkin suonensa helpottaakseen hengitystään. Siten
+tunnen minäkin usein, kuin minunkin pitäisi aukaista suoneni,
+liidätelläkseni iäiseen vapauteen.
 
 
 _24 p. maalisk._
 
-Olen j‰tt‰nyt erohakemukseni hoviin, ja toivoakseni siihen suostutaan,
-ja te saatte suoda anteeksi, etten ensin kysynyt teilt‰ lupaa
-toimenpiteisiini. Minun t‰ytyy kuin t‰ytyykin p‰‰st‰ pois t‰‰lt‰, ja
-tiesin kaiken, mit‰ teill‰ olisi ollut sanottavaa kehoittaaksenne minua
-j‰‰m‰‰n paikalleni, ja siis -- Kerro t‰m‰ nyt, jos viitsit, hiukan
-lievennettyn‰, ‰idilleni; en voi auttaa itse‰nik‰‰n, ja h‰nen t‰ytyy
-siis tyyty‰ siihen, etten voi h‰nt‰k‰‰n auttaa t‰ss‰. Tietysti t‰m‰
-tuntuu h‰nest‰ kipe‰lt‰. N‰hd‰ tuon kauniin alkuvauhdin, jonka poikansa
-jo oli ottanut suoraan salaneuvos- ja l‰hettil‰sarvoa kohden, katkeavan
-noin kesken kaikkea, ja hevoset takaisin talliin taas! Tehk‰‰ nyt
-asiasta mit‰ tahdotte ja suunnitelkaa kaikkia mahdollisuuksia, joiden
-nojalla minun olisi pit‰nyt j‰‰d‰ paikalleni; sanalla sanoen, min‰
-l‰hden, ja jotta tiet‰isitte minne menen, niin on t‰‰ll‰ ruhtinas ----,
-joka n‰kyy olevan mieltynyt seuraani; kuultuaan aikeestani h‰n kutsui
-heti minut luokseen maatiloilleen viett‰m‰‰n nykyist‰ kaunista kev‰tt‰.
-H‰n on luvannut, ett‰ saisin siell‰ olla ihan omassa vapaudessani, ja
-koska jotakuinkin ymm‰rr‰mme toisiamme, niin uskaltaudunkin leikkiin
-ja l‰hden h‰nen mukanaan.
+Olen jättänyt erohakemukseni hoviin, ja toivoakseni siihen suostutaan,
+ja te saatte suoda anteeksi, etten ensin kysynyt teiltä lupaa
+toimenpiteisiini. Minun täytyy kuin täytyykin päästä pois täältä, ja
+tiesin kaiken, mitä teillä olisi ollut sanottavaa kehoittaaksenne minua
+jäämään paikalleni, ja siis -- Kerro tämä nyt, jos viitsit, hiukan
+lievennettynä, äidilleni; en voi auttaa itseänikään, ja hänen täytyy
+siis tyytyä siihen, etten voi häntäkään auttaa tässä. Tietysti tämä
+tuntuu hänestä kipeältä. Nähdä tuon kauniin alkuvauhdin, jonka poikansa
+jo oli ottanut suoraan salaneuvos- ja lähettiläsarvoa kohden, katkeavan
+noin kesken kaikkea, ja hevoset takaisin talliin taas! Tehkää nyt
+asiasta mitä tahdotte ja suunnitelkaa kaikkia mahdollisuuksia, joiden
+nojalla minun olisi pitänyt jäädä paikalleni; sanalla sanoen, minä
+lähden, ja jotta tietäisitte minne menen, niin on täällä ruhtinas ----,
+joka näkyy olevan mieltynyt seuraani; kuultuaan aikeestani hän kutsui
+heti minut luokseen maatiloilleen viettämään nykyistä kaunista kevättä.
+Hän on luvannut, että saisin siellä olla ihan omassa vapaudessani, ja
+koska jotakuinkin ymmärrämme toisiamme, niin uskaltaudunkin leikkiin
+ja lähden hänen mukanaan.
 
 
 Selitykseksi.
 
 _19 p. huhtik._
 
-Kiitos kummastakin kirjeest‰si! En vastannut niihin, kun en tahtonut
-l‰hett‰‰ yll‰olevia rivej‰, ennenkuin olin saanut eroni hovista;
-pelk‰sin n‰et, ett‰ ‰itini saattaisi k‰‰nty‰ ministerin puoleen ja
-vaikeuttaa eroani. Nyt olen sen saanut, erokirja on k‰siss‰ni. En
+Kiitos kummastakin kirjeestäsi! En vastannut niihin, kun en tahtonut
+lähettää ylläolevia rivejä, ennenkuin olin saanut eroni hovista;
+pelkäsin näet, että äitini saattaisi kääntyä ministerin puoleen ja
+vaikeuttaa eroani. Nyt olen sen saanut, erokirja on käsissäni. En
 viitsi kertoa teille, kuinka vastahakoisesti siihen on suostuttu ja
-mit‰ ministeri kirjoittaa minulle: saisitte siit‰ vain aihetta uusiin
-valitusvirsiin. Perintˆprinssi on l‰hti‰isikseni l‰hett‰nyt minulle
-kaksikymment‰viisi kultarahaa, sanalla sanoen, eroni on saanut minut
-ihan kyyneliin; en siis tarvitse rahojakaan, joista ‰skett‰in ‰idille
+mitä ministeri kirjoittaa minulle: saisitte siitä vain aihetta uusiin
+valitusvirsiin. Perintöprinssi on lähtiäisikseni lähettänyt minulle
+kaksikymmentäviisi kultarahaa, sanalla sanoen, eroni on saanut minut
+ihan kyyneliin; en siis tarvitse rahojakaan, joista äskettäin äidille
 kirjoitin.
 
 
 _5 p. toukok._
 
-Huomenna l‰hden t‰‰lt‰, ja koska synnyinkaupunkini on vain kuuden
-penikulman p‰‰ss‰ tielt‰, k‰v‰isen sit‰kin katsomassa ja muistelemassa
-menneit‰, uneksittuja onnen p‰ivi‰. Aion ajaa kaupunkiin samasta
-portista, mist‰ ‰itini kanssa muinoin ajoimme ulos, kun h‰n is‰ni
-kuoleman j‰lkeen j‰tti tuon armaan, kodikkaan paikan sulkeutuakseen
-kotikaupunkiinsa. Hyv‰sti, Wilhelm, kerron viel‰ enemm‰n matkastani.
+Huomenna lähden täältä, ja koska synnyinkaupunkini on vain kuuden
+penikulman päässä tieltä, käväisen sitäkin katsomassa ja muistelemassa
+menneitä, uneksittuja onnen päiviä. Aion ajaa kaupunkiin samasta
+portista, mistä äitini kanssa muinoin ajoimme ulos, kun hän isäni
+kuoleman jälkeen jätti tuon armaan, kodikkaan paikan sulkeutuakseen
+kotikaupunkiinsa. Hyvästi, Wilhelm, kerron vielä enemmän matkastani.
 
 
 _9 p. toukok._
 
 Olen suorittanut toivioretken kotiseudulleni kaikella pyhiinvaeltajan
-hartaudella, ja moni outo tunne on hivellyt mielt‰ni. Pys‰hdytin
-korkean lehmuksen luona, joka on noin nelj‰nnestunnin matkan p‰‰ss‰
-kaupungista tien varrella S----‰‰ kohden, astuin vaunuista ja annoin
-kyytimiehen ajaa edell‰, k‰yd‰kseni itse lopun matkaa jalan ja mieleni
-mukaan nauttiakseni jokaisesta muistosta ihan tuoreeltaan ja el‰v‰sti.
-Siin‰ seisoin nyt lehmuksen vierell‰, joka muinoin, lapsuudessani, oli
-ollut k‰velyjeni p‰‰m‰‰r‰ ja raja. Kuinka toisin nyt! Onnellisena ja
-tiet‰m‰ttˆm‰n‰ halajoitsin silloin ulos outoon maailmaan, miss‰ toivoin
-syd‰melleni niin paljon el‰hdytt‰v‰‰ ja niin paljon nautittavaa, joka
-t‰ytt‰isi ja viihdytt‰isi kaipaavaa, kaihoavaa rintaani. Nyt palaan
-sielt‰ avarasta maailmasta -- oi yst‰v‰ni, kuinka monta pettynytt‰
+hartaudella, ja moni outo tunne on hivellyt mieltäni. Pysähdytin
+korkean lehmuksen luona, joka on noin neljännestunnin matkan päässä
+kaupungista tien varrella S----ää kohden, astuin vaunuista ja annoin
+kyytimiehen ajaa edellä, käydäkseni itse lopun matkaa jalan ja mieleni
+mukaan nauttiakseni jokaisesta muistosta ihan tuoreeltaan ja elävästi.
+Siinä seisoin nyt lehmuksen vierellä, joka muinoin, lapsuudessani, oli
+ollut kävelyjeni päämäärä ja raja. Kuinka toisin nyt! Onnellisena ja
+tietämättömänä halajoitsin silloin ulos outoon maailmaan, missä toivoin
+sydämelleni niin paljon elähdyttävää ja niin paljon nautittavaa, joka
+täyttäisi ja viihdyttäisi kaipaavaa, kaihoavaa rintaani. Nyt palaan
+sieltä avarasta maailmasta -- oi ystäväni, kuinka monta pettynyttä
 toivetta, kuinka monta turhiin rauennutta suunnitelmaa onkaan takanani!
--- N‰in edess‰ni tuon vuoriston, jota kohden katseeni niin tuhannet
-kerrat oli kaihoavana liit‰nyt. Tuntim‰‰ri‰ saatoin istua t‰ss‰ ja
-halajoida tuonne toiselle puolelle, sieluni suli siin‰ katsoessani niin
-syk‰ht‰v‰n herkk‰n‰ metsien ja laaksojen n‰kyyn, jotka v‰reiliv‰t
-silm‰ini edess‰ niin yst‰v‰llisen omina; ja kun minun sitten m‰‰r‰ttyyn
-aikaan t‰ytyi palata, niin kuinka vastahakoisesti j‰tink‰‰n t‰m‰n
-armaan paikan! -- L‰henin kaupunkia, tervehdin jokaista vanhaa tuttua
+-- Näin edessäni tuon vuoriston, jota kohden katseeni niin tuhannet
+kerrat oli kaihoavana liitänyt. Tuntimääriä saatoin istua tässä ja
+halajoida tuonne toiselle puolelle, sieluni suli siinä katsoessani niin
+sykähtävän herkkänä metsien ja laaksojen näkyyn, jotka väreilivät
+silmäini edessä niin ystävällisen omina; ja kun minun sitten määrättyyn
+aikaan täytyi palata, niin kuinka vastahakoisesti jätinkään tämän
+armaan paikan! -- Lähenin kaupunkia, tervehdin jokaista vanhaa tuttua
 puistohuonetta, uudet loukkasivat minua kaikki, samoin kaikki muutkin
-muutokset, jotka oli tehty. Astuin portista sis‰‰n ja tapasin kaiken
-niin entisell‰‰n. Yst‰v‰ni, en huoli takertua yksityiskohtiin; niin
+muutokset, jotka oli tehty. Astuin portista sisään ja tapasin kaiken
+niin entisellään. Ystäväni, en huoli takertua yksityiskohtiin; niin
 ihastuttavaa kuin kaikki minulle olikin, niin yksitoikkoista se olisi
-kerrottuna. Olin p‰‰tt‰nyt menn‰ asumaan torin laidalle taloon, joka
-sijaitsi ihan vanhan kotimme vierell‰. Sinne k‰velless‰ni huomasin,
-ett‰ koulutupa, johon lapsuutemme ajan olimme olleet sullotut er‰‰n
+kerrottuna. Olin päättänyt mennä asumaan torin laidalle taloon, joka
+sijaitsi ihan vanhan kotimme vierellä. Sinne kävellessäni huomasin,
+että koulutupa, johon lapsuutemme ajan olimme olleet sullotut erään
 vanhan mummon komennettaviksi, oli muutettu kauppapuodiksi. Tuli
 mieleeni kaikki se levottomuus, ne kyynelet, se tukahtunut mieli ja
-syd‰menahdistus, jota muinoin olin tuntenut siin‰ pes‰ss‰. -- Joka
-askelella n‰in jotakin, joka her‰tti monenlaisia muistoja. Ei voi
-pyh‰ll‰ maalla vaeltava toivioretkel‰inenk‰‰n kohdata niin monta pyh‰‰
-muistopaikkaa, ja tuskinpa voi h‰nen sielunsa olla yht‰ pyh‰n
-liikutuksen valtaama. -- Viel‰kin yksi esimerkki tuhansien joukosta.
-Astelin joen vartta alas er‰‰seen rakennukseen asti; samaa tiet‰ olin
-ennen muinoinkin usein astunut, ja siin‰ oli paikka, miss‰ meid‰n
-poikina oli tapana heitell‰ "voileipi‰" latuskaisilla kivill‰. Muistui
-niin el‰v‰sti mieleeni, kuinka monesti seisoin t‰ss‰ rannalla ja
+sydämenahdistus, jota muinoin olin tuntenut siinä pesässä. -- Joka
+askelella näin jotakin, joka herätti monenlaisia muistoja. Ei voi
+pyhällä maalla vaeltava toivioretkeläinenkään kohdata niin monta pyhää
+muistopaikkaa, ja tuskinpa voi hänen sielunsa olla yhtä pyhän
+liikutuksen valtaama. -- Vieläkin yksi esimerkki tuhansien joukosta.
+Astelin joen vartta alas erääseen rakennukseen asti; samaa tietä olin
+ennen muinoinkin usein astunut, ja siinä oli paikka, missä meidän
+poikina oli tapana heitellä "voileipiä" latuskaisilla kivillä. Muistui
+niin elävästi mieleeni, kuinka monesti seisoin tässä rannalla ja
 omituisin, aavistuksellisin tuntein katselin joen juoksua, kuinka
 ihmeellisiksi kuvittelin maita, joiden halki se virtaa, ja kuinka pian
 silloin mielikuvitukseni herpaantuneena sai tuntea rajansa, mutta
-kuinka se yh‰ vain pyrki kauemmaksi, kunnes kokonaan hupeni
-tuijottamaan n‰kym‰ttˆm‰‰n et‰isyyteen. -- Katsos, yst‰v‰ni, noin ahdas
-oli onnellisten esi-is‰immekin n‰kˆpiiri, ja noin onnellisia hekin
-olivat! noin lapsellinen oli heid‰n tunteensa ja heid‰n runoutensa! Kun
-Odysseus puhuu rajattomasta ja rannattomasta merest‰ ja ‰‰rettˆm‰st‰
-maanpiirist‰, niin se kuulostaa niin todelta ja inhimilliselt‰, niin
-l‰mpim‰n l‰heiselt‰, omalta ja salaper‰iselt‰. Mit‰ hyv‰‰ siit‰ on,
-ett‰ jokaisen koulupojan kanssa voin matkia, ett‰ maa on pallomainen?
-Ihminen tarvitsee vain pienen tilkun maata el‰‰kseen ja nauttiakseen
-siin‰, ja viel‰ pienemm‰n lev‰t‰kseen turpeen alla.
-
-Nyt olen t‰‰ll‰ ruhtinaallisessa mets‰styslinnassa. Ruhtinaan kanssa
-viihdyn viel‰ varsin hyvin, h‰n on suora ja koruton mies. Mutta h‰nen
-ymp‰rill‰‰n liikkuu omituisia ihmisi‰, joita en oikein k‰sit‰. Eiv‰t he
-suorastaan veijareiltakaan n‰yt‰, mutta ei heill‰ oikein kunnollisen
-ihmisen n‰kˆ‰ myˆsk‰‰n ole. Usein he tuntuvat minusta rehellisilt‰,
-mutta en sittenk‰‰n osaa oikein luottaa heihin. Mik‰ myˆskin hiukan
-kiusaa minua, on se, ett‰ h‰n usein puhuu asioista, joista h‰n on
-ainoastaan kuullut tai lukenut, ja puhuu niist‰ ihan samalta
-n‰kˆkannalta kuin se, jolta h‰n on kuullut asiasta.
-
-Sit‰paitsi h‰n pit‰‰ j‰rke‰ni ja kyky‰ni suuremmassa arvossa kuin
-syd‰nt‰ni, joka sent‰‰n on ainoa ylpeyteni, ja johon yksin kaikki
+kuinka se yhä vain pyrki kauemmaksi, kunnes kokonaan hupeni
+tuijottamaan näkymättömään etäisyyteen. -- Katsos, ystäväni, noin ahdas
+oli onnellisten esi-isäimmekin näköpiiri, ja noin onnellisia hekin
+olivat! noin lapsellinen oli heidän tunteensa ja heidän runoutensa! Kun
+Odysseus puhuu rajattomasta ja rannattomasta merestä ja äärettömästä
+maanpiiristä, niin se kuulostaa niin todelta ja inhimilliseltä, niin
+lämpimän läheiseltä, omalta ja salaperäiseltä. Mitä hyvää siitä on,
+että jokaisen koulupojan kanssa voin matkia, että maa on pallomainen?
+Ihminen tarvitsee vain pienen tilkun maata elääkseen ja nauttiakseen
+siinä, ja vielä pienemmän levätäkseen turpeen alla.
+
+Nyt olen täällä ruhtinaallisessa metsästyslinnassa. Ruhtinaan kanssa
+viihdyn vielä varsin hyvin, hän on suora ja koruton mies. Mutta hänen
+ympärillään liikkuu omituisia ihmisiä, joita en oikein käsitä. Eivät he
+suorastaan veijareiltakaan näytä, mutta ei heillä oikein kunnollisen
+ihmisen näköä myöskään ole. Usein he tuntuvat minusta rehellisiltä,
+mutta en sittenkään osaa oikein luottaa heihin. Mikä myöskin hiukan
+kiusaa minua, on se, että hän usein puhuu asioista, joista hän on
+ainoastaan kuullut tai lukenut, ja puhuu niistä ihan samalta
+näkökannalta kuin se, jolta hän on kuullut asiasta.
+
+Sitäpaitsi hän pitää järkeäni ja kykyäni suuremmassa arvossa kuin
+sydäntäni, joka sentään on ainoa ylpeyteni, ja johon yksin kaikki
 minussa perustuu, kaikki voimani, kaikki autuuteni ja kaikki
-k‰rsimykseni. Oi, kuka tahansa saattaa tiet‰‰ sen, mink‰ min‰kin
-tied‰n, -- t‰m‰ syd‰meni on yksin minun.
+kärsimykseni. Oi, kuka tahansa saattaa tietää sen, minkä minäkin
+tiedän, -- tämä sydämeni on yksin minun.
 
 
 _25 p. toukok._
 
-Olen hautonut mieless‰ni er‰st‰ aietta, josta en sent‰‰n tahtonut puhua
-mit‰‰n teille, ennenkuin olin sen toteuttanut; nyt, kun siit‰ ei synny
-mit‰‰n, voin kyll‰ puhuakin siit‰ jo. Aioin sotaan; se on jo kauan
-kytenyt mieless‰ni. Etup‰‰ss‰ juuri siksi seurasin ruhtinastakin t‰nne,
-h‰n kun on kenraalina ----n sotav‰ess‰. Er‰‰ll‰ k‰velyll‰ ilmaisin
-h‰nelle aikeeni; h‰n neuvoi minua luopumaan siit‰, ja asian olisi
-pit‰nyt olla enemm‰n oikeata intohimoa kuin oikkua minun puoleltani,
-jotta olisin voinut olla ottamatta huomiooni h‰nen vastasyit‰‰n.
-
-
-_11 p. kes‰k._
-
-Sano mit‰ tahansa, en voi j‰‰d‰ t‰nne kauemmaksi. Mit‰ min‰ t‰‰ll‰?
-Aikani k‰y pitk‰ksi. Ruhtinas kohtelee minua niin hyvin kuin kohdella
-voi, mutta sittenk‰‰n en tunne oloani oikein mukavaksi. Pohjaltaan ei
-meill‰ ole mit‰‰n yhteist‰. H‰n on j‰rjen, mutta ihan jokap‰iv‰isimm‰n
-j‰rjen mies; h‰nen seuransa ei huvita eik‰ kiinnit‰ minua sen enemp‰‰,
-kuin jos lukisin hyvinkirjoitettua kirjaa. Viikon p‰iv‰t viivyn t‰‰ll‰
-viel‰, sitten l‰hden taaskin harhailemaan. Parhaimmin olen k‰ytt‰nyt
-aikaani t‰‰ll‰ piirustellessani. Ruhtinaalla on hyv‰ taideaisti, ja se
-olisi viel‰kin herkempi, ellei h‰nen arvostelukyky‰‰n rajoittaisi tuo
-joutava tiedon romu ja sovinnaiset taidem‰‰ritelm‰t. Usein min‰ ihan
-puren hammasta, kun juuri koettaessani l‰mpim‰ll‰ herkkyydell‰ johtaa
-h‰nt‰ luontoon ja taiteeseen h‰n yht'‰kki‰ luulee keksineens‰ jotain
-erinomaistakin ja sanoa tˆks‰ytt‰‰ jonkin kuluneen, tyhj‰np‰iv‰isen
+Olen hautonut mielessäni erästä aietta, josta en sentään tahtonut puhua
+mitään teille, ennenkuin olin sen toteuttanut; nyt, kun siitä ei synny
+mitään, voin kyllä puhuakin siitä jo. Aioin sotaan; se on jo kauan
+kytenyt mielessäni. Etupäässä juuri siksi seurasin ruhtinastakin tänne,
+hän kun on kenraalina ----n sotaväessä. Eräällä kävelyllä ilmaisin
+hänelle aikeeni; hän neuvoi minua luopumaan siitä, ja asian olisi
+pitänyt olla enemmän oikeata intohimoa kuin oikkua minun puoleltani,
+jotta olisin voinut olla ottamatta huomiooni hänen vastasyitään.
+
+
+_11 p. kesäk._
+
+Sano mitä tahansa, en voi jäädä tänne kauemmaksi. Mitä minä täällä?
+Aikani käy pitkäksi. Ruhtinas kohtelee minua niin hyvin kuin kohdella
+voi, mutta sittenkään en tunne oloani oikein mukavaksi. Pohjaltaan ei
+meillä ole mitään yhteistä. Hän on järjen, mutta ihan jokapäiväisimmän
+järjen mies; hänen seuransa ei huvita eikä kiinnitä minua sen enempää,
+kuin jos lukisin hyvinkirjoitettua kirjaa. Viikon päivät viivyn täällä
+vielä, sitten lähden taaskin harhailemaan. Parhaimmin olen käyttänyt
+aikaani täällä piirustellessani. Ruhtinaalla on hyvä taideaisti, ja se
+olisi vieläkin herkempi, ellei hänen arvostelukykyään rajoittaisi tuo
+joutava tiedon romu ja sovinnaiset taidemääritelmät. Usein minä ihan
+puren hammasta, kun juuri koettaessani lämpimällä herkkyydellä johtaa
+häntä luontoon ja taiteeseen hän yht'äkkiä luulee keksineensä jotain
+erinomaistakin ja sanoa töksäyttää jonkin kuluneen, tyhjänpäiväisen
 lauseparren.
 
 
-_16 p. kes‰k._
+_16 p. kesäk._
 
-Tottakin olen min‰ vain vaeltaja ja kulkijain maan p‰‰ll‰! Oletteko te
+Tottakin olen minä vain vaeltaja ja kulkijain maan päällä! Oletteko te
 sitten muuta?
 
 
-_18 p. kes‰k._
+_18 p. kesäk._
 
-Minnek‰ nyt aion? Uskon sen salaisuutena sinulle. Kaksi viikkoa minun
-t‰ytyy viel‰ viipy‰ t‰‰ll‰, sitten olen uskotellut itselleni menev‰ni
-katsomaan ----n vuorikaivantoja; itse asiassa ne eiv‰t sent‰‰n liikuta
-minua tuon taivaallista, tahdon vain p‰‰st‰ l‰hemm‰ksi Lottea taas,
-siin‰ kaikki. Min‰ nauran syd‰melleni -- ja noudatan sen tahtoa.
+Minnekä nyt aion? Uskon sen salaisuutena sinulle. Kaksi viikkoa minun
+täytyy vielä viipyä täällä, sitten olen uskotellut itselleni meneväni
+katsomaan ----n vuorikaivantoja; itse asiassa ne eivät sentään liikuta
+minua tuon taivaallista, tahdon vain päästä lähemmäksi Lottea taas,
+siinä kaikki. Minä nauran sydämelleni -- ja noudatan sen tahtoa.
 
 
-_29 p. hein‰k._
+_29 p. heinäk._
 
-Ei, kaikki on hyvin! kaikki, kaikki! -- Min‰ -- h‰nen miehens‰! Oi
-Jumala, sin‰ joka olet minut luonut, olisitpa suonut minulle sen onnen
-ja autuuden, niin yht‰ ainoata ylistysrukousta olisi ollut koko
-el‰m‰ni. En tahdo nurkua, ja suo minulle anteeksi n‰m‰ kyyneleni, suo
-anteeksi turhat toiveeni! -- -- H‰n minun vaimoni! Kunpa olisin saanut
+Ei, kaikki on hyvin! kaikki, kaikki! -- Minä -- hänen miehensä! Oi
+Jumala, sinä joka olet minut luonut, olisitpa suonut minulle sen onnen
+ja autuuden, niin yhtä ainoata ylistysrukousta olisi ollut koko
+elämäni. En tahdo nurkua, ja suo minulle anteeksi nämä kyyneleni, suo
+anteeksi turhat toiveeni! -- -- Hän minun vaimoni! Kunpa olisin saanut
 sulkea syliini tuon ihanimman olennon auringon alla. -- Koko ruumistani
-v‰risytt‰‰, Wilhelm, kun Albert laskee k‰sivartensa h‰nen hoikalle
+värisyttää, Wilhelm, kun Albert laskee käsivartensa hänen hoikalle
 vartalolleen.
 
-Ja sanonko, voinko sanoa sen? Tai miks'en, Wilhelm? H‰n olisi tullut
+Ja sanonko, voinko sanoa sen? Tai miks'en, Wilhelm? Hän olisi tullut
 onnellisemmaksi minun kanssani kuin sen toisen! Oi, Albert ei ole se
-ihminen, joka voisi tyydytt‰‰ tuon syd‰men kaikkia toiveita. Er‰s
-erityinen puutteellisuus h‰nen tunnekyvyss‰‰n, puutteellisuus -- tai
-sano sit‰ miksi hyv‰ns‰ -- joka tekee, ettei h‰nen syd‰mens‰ syki
+ihminen, joka voisi tyydyttää tuon sydämen kaikkia toiveita. Eräs
+erityinen puutteellisuus hänen tunnekyvyssään, puutteellisuus -- tai
+sano sitä miksi hyvänsä -- joka tekee, ettei hänen sydämensä syki
 mukana, kun -- oh! -- kun luemme jotakin kohtaa jostain kauniista
-kirjasta, joka saa minun ja Lotten syd‰men v‰r‰ht‰m‰‰n yht'aikaa, ja
-tuhansissa muissa tilaisuuksissa, jolloin sattuu, ett‰ tunteemme jonkun
-kolmannen suhteen puhkeaa ilmi. Wilhelm, yst‰v‰ni! -- Tosin h‰n
-rakastaa Lottea koko sielullaan, ja semmoinen rakkaus, mit‰ se
+kirjasta, joka saa minun ja Lotten sydämen värähtämään yht'aikaa, ja
+tuhansissa muissa tilaisuuksissa, jolloin sattuu, että tunteemme jonkun
+kolmannen suhteen puhkeaa ilmi. Wilhelm, ystäväni! -- Tosin hän
+rakastaa Lottea koko sielullaan, ja semmoinen rakkaus, mitä se
 ansaitseekaan! --
 
-Er‰s siet‰m‰tˆn ihminen tuli keskeytt‰m‰‰n minua. Kyyneleni ovat
-kuivuneet. Olen hajamielinen. Hyv‰sti, yst‰v‰ni!
+Eräs sietämätön ihminen tuli keskeyttämään minua. Kyyneleni ovat
+kuivuneet. Olen hajamielinen. Hyvästi, ystäväni!
 
 
 _4 p. elok._
 
-Yksin min‰ en ole onneton. Kaikki ihmiset pettyv‰t toiveissaan ja
+Yksin minä en ole onneton. Kaikki ihmiset pettyvät toiveissaan ja
 odotuksissaan. Tapasin sen herttaisen vaimon, jonka silloin kerran
-kohtasin lehmuksen alla. Vanhin pojista tuli juosten vastaani, h‰nen
-ilohuutonsa saattoi paikalle ‰idin, joka n‰ytti hyvin alakuloiselta.
-H‰nen ensimm‰iset sanansa olivat: Oi, hyv‰ herra, Hansini on kuollut!
--- Hans oli h‰nen nuorin poikansa. Vaikenin. -- Ja mieheni, kertoi h‰n,
-on palannut Sveitsist‰, mutta ei saanut mit‰‰n toimeen matkallaan;
-ilman hyv‰in ihmisten apua olisi h‰nen t‰ytynyt kerj‰ten vaeltaa
-kotiin; h‰n sairastui matkalla kuumeeseen. -- En osannut sanoa h‰nelle
-mit‰‰n, lahjoitin lapsille jotakin pient‰; h‰n tarjosi minulle muutaman
-omenan, jotka otin vastaan, ja j‰tin paikan suruisine muistoineen.
+kohtasin lehmuksen alla. Vanhin pojista tuli juosten vastaani, hänen
+ilohuutonsa saattoi paikalle äidin, joka näytti hyvin alakuloiselta.
+Hänen ensimmäiset sanansa olivat: Oi, hyvä herra, Hansini on kuollut!
+-- Hans oli hänen nuorin poikansa. Vaikenin. -- Ja mieheni, kertoi hän,
+on palannut Sveitsistä, mutta ei saanut mitään toimeen matkallaan;
+ilman hyväin ihmisten apua olisi hänen täytynyt kerjäten vaeltaa
+kotiin; hän sairastui matkalla kuumeeseen. -- En osannut sanoa hänelle
+mitään, lahjoitin lapsille jotakin pientä; hän tarjosi minulle muutaman
+omenan, jotka otin vastaan, ja jätin paikan suruisine muistoineen.
 
 
 _21 p. elok._
 
-Kuin k‰den k‰‰nteess‰ saattaa mielialani muuttua. Monesti n‰ytt‰‰
-syttyv‰n taas iloisempi el‰m‰n tuike, oi, mutta ainoastaan
-silm‰nr‰p‰ykseksi! -- Kun siten unohdun uneksimaan, en voi est‰‰
-itsess‰ni her‰‰m‰st‰ ajatusta: kuinka, jos Albert kuolisi? Silloin
-sin‰! niin, Lotte tulisi -- ja sitten en en‰‰ selvi‰ tuosta
+Kuin käden käänteessä saattaa mielialani muuttua. Monesti näyttää
+syttyvän taas iloisempi elämän tuike, oi, mutta ainoastaan
+silmänräpäykseksi! -- Kun siten unohdun uneksimaan, en voi estää
+itsessäni heräämästä ajatusta: kuinka, jos Albert kuolisi? Silloin
+sinä! niin, Lotte tulisi -- ja sitten en enää selviä tuosta
 kuvittelustani, ennenkuin tapaan itseni syvyyksien partaalla, joiden
-edess‰ koko mieleni vavahtaa.
+edessä koko mieleni vavahtaa.
 
-Kun l‰hden ulos portista, tiet‰, jota kuljin ensimm‰ist‰ kertaa, kun
+Kun lähden ulos portista, tietä, jota kuljin ensimmäistä kertaa, kun
 menin noutamaan Lottea tanssiaisiin, niin kuinka onkaan kaikki
-muuttunut silloisesta! Kaikki, kaikki on ohitse ja mennytt‰ nyt! Ei
-vihjaustakaan silloisesta maailmasta, ei syk‰hdyst‰k‰‰n senaikuisesta
-tunteestani. Minusta tuntuu samalta kuin t‰ytyy tuntua aaveesta, joka
-palaa ja lˆyt‰‰ tuhkana ja raunioina linnan, jonka h‰n mahtavana
+muuttunut silloisesta! Kaikki, kaikki on ohitse ja mennyttä nyt! Ei
+vihjaustakaan silloisesta maailmasta, ei sykähdystäkään senaikuisesta
+tunteestani. Minusta tuntuu samalta kuin täytyy tuntua aaveesta, joka
+palaa ja löytää tuhkana ja raunioina linnan, jonka hän mahtavana
 ruhtinaana kerran oli rakentanut ja varustanut kaikilla ihanuuksilla ja
-jonka h‰n kuollessaan oli toivorikkaana j‰tt‰nyt rakastetulle
+jonka hän kuollessaan oli toivorikkaana jättänyt rakastetulle
 pojalleen.
 
 
 _3 p. syysk._
 
-Toisinaan en voi k‰sitt‰‰, kuinka h‰n _saattaa_, kuinka h‰n _saa_
-rakastaa jotakuta toista, kun min‰ sent‰‰n rakastan h‰nt‰ niin
-ainoasti, niin sis‰llisen hartaasti ja niin t‰ydesti, kun en tunne enk‰
-tied‰ ket‰‰n muuta kuin h‰net, ja kun ei minulla ole ket‰‰n muuta kuin
-h‰n.
+Toisinaan en voi käsittää, kuinka hän _saattaa_, kuinka hän _saa_
+rakastaa jotakuta toista, kun minä sentään rakastan häntä niin
+ainoasti, niin sisällisen hartaasti ja niin täydesti, kun en tunne enkä
+tiedä ketään muuta kuin hänet, ja kun ei minulla ole ketään muuta kuin
+hän.
 
 
 _4 p. syysk._
 
-Niin, niin on laita! Kuten luonto muuttuu syksyksi, samoin k‰‰ntyy
-minussakin ja ymp‰rill‰ni kaikki syksyksi. Lehteni kellastuvat, ja jo
-varisevat viereisteni puiden lehdet. Enkˆh‰n kerran, kohta t‰nne
-saavuttuani, kirjoittanut sinulle er‰‰st‰ maalaispojasta? Tiedustelin
-h‰nt‰ nyt taas Wahlheimissa; sanottiin, ett‰ h‰net oli ajettu
-palveluksestaan, eik‰ kukaan v‰litt‰nyt h‰nest‰ sen enemp‰‰. Eilen
-tapasin h‰net sattumalta er‰‰seen toiseen kyl‰‰n viev‰ll‰ tiell‰;
-puhuttelin h‰nt‰, ja h‰n kertoi minulle kohtalonsa, joka syv‰sti
+Niin, niin on laita! Kuten luonto muuttuu syksyksi, samoin kääntyy
+minussakin ja ympärilläni kaikki syksyksi. Lehteni kellastuvat, ja jo
+varisevat viereisteni puiden lehdet. Enköhän kerran, kohta tänne
+saavuttuani, kirjoittanut sinulle eräästä maalaispojasta? Tiedustelin
+häntä nyt taas Wahlheimissa; sanottiin, että hänet oli ajettu
+palveluksestaan, eikä kukaan välittänyt hänestä sen enempää. Eilen
+tapasin hänet sattumalta erääseen toiseen kylään vievällä tiellä;
+puhuttelin häntä, ja hän kertoi minulle kohtalonsa, joka syvästi
 liikutti minua, kuten helposti voit arvatakin, kun kerron sen sinulle.
-Mutta miksi sit‰ sent‰‰n kerron? Miks'en k‰tke itseeni sit‰, mik‰
-ahdistaa ja s‰rkee minua? Miksi masennan sinunkin mielt‰si? Miksi
-saatan sinut aina s‰‰lim‰‰n ja nuhtelemaan minua? Mutta yhdentekev‰‰;
-ehk‰ sekin kuuluu kohtalooni!
+Mutta miksi sitä sentään kerron? Miks'en kätke itseeni sitä, mikä
+ahdistaa ja särkee minua? Miksi masennan sinunkin mieltäsi? Miksi
+saatan sinut aina säälimään ja nuhtelemaan minua? Mutta yhdentekevää;
+ehkä sekin kuuluu kohtalooni!
 
 Hiljaisen suruisella tavalla, jossa olin huomaavinani jonkinmoista
-arkuutta, h‰n ensin vastasi kysymyksiini; mutta hyvin pian h‰n
-vilkastui avomieliseksi, ik‰‰nkuin olisi yht'‰kki‰ j‰lleen tuntenut
-itsens‰ ja minut, ja tunnusti minulle virheens‰ ja valitti
-onnettomuuttaan. Kunpa voisin, yst‰v‰ni, esitt‰‰ h‰nen joka sanansa
-tuomittavaksesi! H‰n tunnusti, niin, h‰n kertoi jonkinlaisella
-muistelemisen nautinnolla ja hekumalla, ett‰ h‰nen intohimonsa em‰nt‰‰
-kohtaan oli p‰iv‰ p‰iv‰lt‰ kasvanut ja kiihtynyt, niin ettei h‰n
-viimein en‰‰ tiet‰nyt mit‰ tehd‰, mit‰ puhua, mihin joutua. H‰n ei
-voinut syˆd‰, ei juoda eik‰ nukkua, h‰nen kurkkuaan oli puristanut; h‰n
-teki mit‰ h‰nen ei olisi pit‰nyt tekem‰n, h‰n unohti mit‰ oli saanut
-teht‰v‰kseen, h‰nt‰ oli riivannut kuin paha henki, kunnes h‰n viimein
-er‰‰n‰ p‰iv‰n‰, kun tiesi em‰nn‰n olevan yliskamarissa, oli mennyt, tai
-oikeastaan h‰net oli kuin jokin vastustamaton voima vet‰nyt h‰nen
-per‰ss‰‰n sinne. Kun em‰nt‰ ei ottanut kuullakseen h‰nen rukouksiaan,
-aikoi h‰n v‰kisin sulkea h‰net syliins‰; h‰n oli ollut suunniltaan ja
-h‰n haastoi Jumalan todistajakseen, ett‰ tarkoituksensa olivat aina
-olleet rehelliset ja ettei h‰n ikin‰ ollut mit‰‰n sen hartaammin
-toivonut, kuin ett‰ em‰nt‰ menisi h‰nen kanssaan naimisiin ja viett‰isi
-el‰m‰ns‰ h‰nen kanssaan. Kun h‰n oli jutellut jonkin aikaa, alkoi h‰n
-takertua sanoissaan, ik‰‰nkuin kertoja, jolla viel‰ on jotain
+arkuutta, hän ensin vastasi kysymyksiini; mutta hyvin pian hän
+vilkastui avomieliseksi, ikäänkuin olisi yht'äkkiä jälleen tuntenut
+itsensä ja minut, ja tunnusti minulle virheensä ja valitti
+onnettomuuttaan. Kunpa voisin, ystäväni, esittää hänen joka sanansa
+tuomittavaksesi! Hän tunnusti, niin, hän kertoi jonkinlaisella
+muistelemisen nautinnolla ja hekumalla, että hänen intohimonsa emäntää
+kohtaan oli päivä päivältä kasvanut ja kiihtynyt, niin ettei hän
+viimein enää tietänyt mitä tehdä, mitä puhua, mihin joutua. Hän ei
+voinut syödä, ei juoda eikä nukkua, hänen kurkkuaan oli puristanut; hän
+teki mitä hänen ei olisi pitänyt tekemän, hän unohti mitä oli saanut
+tehtäväkseen, häntä oli riivannut kuin paha henki, kunnes hän viimein
+eräänä päivänä, kun tiesi emännän olevan yliskamarissa, oli mennyt, tai
+oikeastaan hänet oli kuin jokin vastustamaton voima vetänyt hänen
+perässään sinne. Kun emäntä ei ottanut kuullakseen hänen rukouksiaan,
+aikoi hän väkisin sulkea hänet syliinsä; hän oli ollut suunniltaan ja
+hän haastoi Jumalan todistajakseen, että tarkoituksensa olivat aina
+olleet rehelliset ja ettei hän ikinä ollut mitään sen hartaammin
+toivonut, kuin että emäntä menisi hänen kanssaan naimisiin ja viettäisi
+elämänsä hänen kanssaan. Kun hän oli jutellut jonkin aikaa, alkoi hän
+takertua sanoissaan, ikäänkuin kertoja, jolla vielä on jotain
 sanomista, mutta joka ei oikein tohdi puhua suutaan puhtaaksi; vihdoin
-h‰n tunnustikin minulle hyvin arasti, mit‰ pieni‰ tuttavallisuuksia
-vaimo oli suvainnut ja miten h‰n oli sallinut h‰nen l‰hesty‰ h‰nt‰.
-Pariin kolmeen kertaan h‰n keskeytti kertomuksensa mit‰ vilkkaimmin
-vakuuttaakseen, ettei h‰n t‰t‰ suinkaan kertonut her‰tt‰‰kseen, kuten
-sanoi, minussa pahoja ajatuksia em‰nn‰st‰, vaan ett‰ h‰n rakasti ja
-kunnioitti h‰nt‰ niinkuin ennenkin ja ettei saattaisi h‰nen
-mieleens‰k‰‰n johtua halventaa h‰nt‰ kenenk‰‰n edess‰, ja ett‰ h‰n
-kertoi t‰m‰n kaiken vain todistaakseen minulle, ettei ollut ihan houkka
-ja mieletˆn ihminen. -- Ja t‰ss‰, yst‰v‰ni, min‰ palaan taas vanhaan
-virteeni, jonka aina virit‰n: kunpa voisin kuvata sinulle miehen
-semmoisena, kuin h‰n seisoi edess‰ni, kuin h‰n viel‰kin seisoo
-edess‰ni! Kunpa voisin oikein esitt‰‰ sinulle kaiken, ett‰ tuntisit,
-kuinka harras osanottoni h‰nen kohtaloonsa on, kuinka harras sen t‰ytyy
-olla! Mutta riitt‰kˆˆn, tunnethan sin‰ minun kohtaloni, tunnethan
-minut, ja niinp‰ voit liiankin hyvin ymm‰rt‰‰, mik‰ minua vet‰‰
-kaikkien onnettomien puoleen, mik‰ eritt‰inkin t‰m‰n onnettoman
+hän tunnustikin minulle hyvin arasti, mitä pieniä tuttavallisuuksia
+vaimo oli suvainnut ja miten hän oli sallinut hänen lähestyä häntä.
+Pariin kolmeen kertaan hän keskeytti kertomuksensa mitä vilkkaimmin
+vakuuttaakseen, ettei hän tätä suinkaan kertonut herättääkseen, kuten
+sanoi, minussa pahoja ajatuksia emännästä, vaan että hän rakasti ja
+kunnioitti häntä niinkuin ennenkin ja ettei saattaisi hänen
+mieleensäkään johtua halventaa häntä kenenkään edessä, ja että hän
+kertoi tämän kaiken vain todistaakseen minulle, ettei ollut ihan houkka
+ja mieletön ihminen. -- Ja tässä, ystäväni, minä palaan taas vanhaan
+virteeni, jonka aina viritän: kunpa voisin kuvata sinulle miehen
+semmoisena, kuin hän seisoi edessäni, kuin hän vieläkin seisoo
+edessäni! Kunpa voisin oikein esittää sinulle kaiken, että tuntisit,
+kuinka harras osanottoni hänen kohtaloonsa on, kuinka harras sen täytyy
+olla! Mutta riittäköön, tunnethan sinä minun kohtaloni, tunnethan
+minut, ja niinpä voit liiankin hyvin ymmärtää, mikä minua vetää
+kaikkien onnettomien puoleen, mikä erittäinkin tämän onnettoman
 puoleen.
 
-Kun t‰ss‰ silm‰ilen mit‰ nyt olen kirjoittanut, huomaan, ett‰ olen
+Kun tässä silmäilen mitä nyt olen kirjoittanut, huomaan, että olen
 unohtanut kertoa lopun miehen kertomuksesta, joka muuten on helposti
-arvattavissakin. Em‰nt‰ teki vastarintaa, paikalle tuli h‰nen veljens‰,
-joka jo kauan oli vihannut miest‰ ja toivonut h‰nt‰ pois talosta, koska
-pelk‰si, ett‰ lapsensa menett‰isiv‰t perinnˆn, joka nyt sisaren ollessa
-lapseton oli heid‰n odotettavissaan; veli oli kohta karkoittanut rengin
-talosta ja nostanut asiasta semmoisen melun, ettei em‰nt‰, vaikka itse
-olisi tahtonutkin, en‰‰ olisi voinut ottaa h‰nt‰ takaisin. Nyt h‰n oli
-ottanut toisen rengin, ja senkin t‰hden kerrottiin h‰nen taas joutuneen
-ep‰sopuun veljens‰ kanssa, ja v‰itettiin varmasti, ett‰ em‰nt‰ aikoi
-naida h‰net, mutta kertojani vakuutti lujasti p‰‰tt‰neens‰, ettei
-el‰isi sit‰ p‰iv‰‰.
-
-T‰ss‰, mit‰ nyt kerron, ei ole mit‰‰n liioiteltua eik‰ mit‰‰n
-hemmoiteltua, p‰invastoin voinen sanoa: heikosti, heikosti olen min‰
-sen kertonut, karkeammaksi on se muuttunut k‰siss‰ni, kun olen sen
-kuvannut tavanomaisilla siveellisill‰ sanoillamme.
-
-T‰llainen rakkaus, t‰llainen uskollisuus, t‰llainen intohimo ei siis
-ole runollista kuvitelmaa. Se el‰‰ ja se ilmenee puhtaimpanaan siin‰
-ihmisluokassa, jota me sanomme sivistym‰ttˆm‰ksi ja raa'aksi. Me
+arvattavissakin. Emäntä teki vastarintaa, paikalle tuli hänen veljensä,
+joka jo kauan oli vihannut miestä ja toivonut häntä pois talosta, koska
+pelkäsi, että lapsensa menettäisivät perinnön, joka nyt sisaren ollessa
+lapseton oli heidän odotettavissaan; veli oli kohta karkoittanut rengin
+talosta ja nostanut asiasta semmoisen melun, ettei emäntä, vaikka itse
+olisi tahtonutkin, enää olisi voinut ottaa häntä takaisin. Nyt hän oli
+ottanut toisen rengin, ja senkin tähden kerrottiin hänen taas joutuneen
+epäsopuun veljensä kanssa, ja väitettiin varmasti, että emäntä aikoi
+naida hänet, mutta kertojani vakuutti lujasti päättäneensä, ettei
+eläisi sitä päivää.
+
+Tässä, mitä nyt kerron, ei ole mitään liioiteltua eikä mitään
+hemmoiteltua, päinvastoin voinen sanoa: heikosti, heikosti olen minä
+sen kertonut, karkeammaksi on se muuttunut käsissäni, kun olen sen
+kuvannut tavanomaisilla siveellisillä sanoillamme.
+
+Tällainen rakkaus, tällainen uskollisuus, tällainen intohimo ei siis
+ole runollista kuvitelmaa. Se elää ja se ilmenee puhtaimpanaan siinä
+ihmisluokassa, jota me sanomme sivistymättömäksi ja raa'aksi. Me
 sivistyneet -- tyhjiksi kuluneita ja luonnottomiksi hienostuneita! Lue
-hartaasti t‰m‰, mit‰ nyt kerroin! Olen tyyni nyt, kun kirjoitan t‰t‰,
-huomaat k‰sialastanikin, etten h‰tikˆi ja sotke kuten tavallisesti. Lue
-mielenkiinnolla t‰m‰, yst‰v‰ni, ja ajattele siin‰ ohessa, ett‰ t‰m‰
-kertomus on samalla kertomus yst‰v‰si el‰m‰st‰. Juuri niin on minulle
-k‰ynyt, juuri niin on minulle k‰yv‰, ja min‰ en sent‰‰n ole
+hartaasti tämä, mitä nyt kerroin! Olen tyyni nyt, kun kirjoitan tätä,
+huomaat käsialastanikin, etten hätiköi ja sotke kuten tavallisesti. Lue
+mielenkiinnolla tämä, ystäväni, ja ajattele siinä ohessa, että tämä
+kertomus on samalla kertomus ystäväsi elämästä. Juuri niin on minulle
+käynyt, juuri niin on minulle käyvä, ja minä en sentään ole
 puoliksikaan niin kunnollinen, en puoliksikaan niin luja kuin tuo
-onneton miesparka, johon tuskin rohkenen itse‰ni verrata.
+onneton miesparka, johon tuskin rohkenen itseäni verrata.
 
 
 _5 p. syysk._
 
 Lotte oli kirjoittanut pienen kirjelipun miehelleen, joka oli maalla
-jossakin toimituksilla. Kirje alkoi: Omani, armaani, rienn‰ takaisin
-niin pian kuin voit, odotan sinua mieli niin tuhantena ilona. -- Er‰s
-yst‰v‰, joka matkusti sielt‰p‰in kaupunkiin, toi tiedon, ettei Albert
+jossakin toimituksilla. Kirje alkoi: Omani, armaani, riennä takaisin
+niin pian kuin voit, odotan sinua mieli niin tuhantena ilona. -- Eräs
+ystävä, joka matkusti sieltäpäin kaupunkiin, toi tiedon, ettei Albert
 muutamien asianhaarain vuoksi voinutkaan aivan kohta palata. Kirjelippu
-j‰i l‰hett‰m‰tt‰ ja sattui illalla minun k‰teeni. Luin sen ja hymyilin;
-Lotte kysyi: miksi? -- Mik‰ taivaan lahja mielikuvitus sent‰‰n on,
-huudahdin; kuvittelin silm‰nr‰p‰yksen ajan, ett‰ tuo oli kirjoitettu
-minulle. -- H‰n keskeytti minut, n‰ytti n‰rk‰styneen sanojeni johdosta,
-ja min‰ vaikenin.
+jäi lähettämättä ja sattui illalla minun käteeni. Luin sen ja hymyilin;
+Lotte kysyi: miksi? -- Mikä taivaan lahja mielikuvitus sentään on,
+huudahdin; kuvittelin silmänräpäyksen ajan, että tuo oli kirjoitettu
+minulle. -- Hän keskeytti minut, näytti närkästyneen sanojeni johdosta,
+ja minä vaikenin.
 
 
 _6 p. syysk._
 
-Kovalle otti, ennenkuin p‰‰tin j‰tt‰‰ ylt‰ni tuon sinisen
+Kovalle otti, ennenkuin päätin jättää yltäni tuon sinisen
 yksinkertaisen takin, jossa ensi kertaa tanssin Lotten kanssa; mutta se
-k‰vi lopulta aivan nukkavieruksi. Olenkin nyt teett‰nyt itselleni
-toisen samanlaisen, jossa on samanlainen kaulus ja rinnus; yht‰l‰iset
-keltaiset liivit ja housut olen myˆskin teett‰nyt.
+kävi lopulta aivan nukkavieruksi. Olenkin nyt teettänyt itselleni
+toisen samanlaisen, jossa on samanlainen kaulus ja rinnus; yhtäläiset
+keltaiset liivit ja housut olen myöskin teettänyt.
 
-Mutta eiv‰t ne oikein tahdo tuntua entisilt‰. En tied‰ -- ehk‰ sent‰‰n
-aikaa myˆten t‰m‰kin puku k‰y rakkaaksi minulle.
+Mutta eivät ne oikein tahdo tuntua entisiltä. En tiedä -- ehkä sentään
+aikaa myöten tämäkin puku käy rakkaaksi minulle.
 
 
 _12 p. syysk._
 
-H‰n matkusti muutamaksi p‰iv‰ksi pois, meni noutamaan Albertia. T‰n‰‰n
-k‰vin taas tervehtim‰ss‰ h‰nt‰, h‰n tuli minua vastaan, ja min‰
-suutelin h‰nt‰ k‰delle, mieleni niin tuhantena ilona.
+Hän matkusti muutamaksi päiväksi pois, meni noutamaan Albertia. Tänään
+kävin taas tervehtimässä häntä, hän tuli minua vastaan, ja minä
+suutelin häntä kädelle, mieleni niin tuhantena ilona.
 
-Kanarialintu hyp‰hti peilin kehykselt‰ h‰nen olalleen. -- Uusi yst‰v‰
-taas, sanoi h‰n, ja houkutteli sen k‰delleen; se on lasten vuoksi.
-Kuinka soma se on! Katsokaas! Kun annan sille leip‰‰, r‰pyttelee se
-siivill‰‰n ja n‰ppii niin siev‰sti. Ja se suuteleekin minua, katsokaas!
+Kanarialintu hypähti peilin kehykseltä hänen olalleen. -- Uusi ystävä
+taas, sanoi hän, ja houkutteli sen kädelleen; se on lasten vuoksi.
+Kuinka soma se on! Katsokaas! Kun annan sille leipää, räpyttelee se
+siivillään ja näppii niin sievästi. Ja se suuteleekin minua, katsokaas!
 
-Kun h‰n suipisti huuliaan lintusta kohden, painautui se niin armaasti
-noita suloisia huulia vastaan, ik‰‰nkuin sill‰ olisi ollut aavistus
-siit‰ autuudesta, joka tuli sen osaksi.
+Kun hän suipisti huuliaan lintusta kohden, painautui se niin armaasti
+noita suloisia huulia vastaan, ikäänkuin sillä olisi ollut aavistus
+siitä autuudesta, joka tuli sen osaksi.
 
-Se saa suudella teit‰kin, sanoi Lotte ja ojensi linnun minulle. Pikku
-nokka siirtyi h‰nen huuliltaan minun huulilleni, ja sen n‰p‰ytt‰v‰
-kosketus tuntui kuin henk‰ys, kuin ihanimman nautinnon aavistus.
+Se saa suudella teitäkin, sanoi Lotte ja ojensi linnun minulle. Pikku
+nokka siirtyi hänen huuliltaan minun huulilleni, ja sen näpäyttävä
+kosketus tuntui kuin henkäys, kuin ihanimman nautinnon aavistus.
 
-Sen suudelma, sanoin min‰, ei ole ihan pyyteetˆn, se hakee ravintoa ja
-on tyytym‰tˆn, kun saakin ainoastaan tyhj‰n hyv‰ilyn.
+Sen suudelma, sanoin minä, ei ole ihan pyyteetön, se hakee ravintoa ja
+on tyytymätön, kun saakin ainoastaan tyhjän hyväilyn.
 
-Se syˆkin minun suustani, sanoi Lotte. -- H‰n kurkotti sille muutamia
-leiv‰nmurusia huulillaan, jotka niin ihanasti hymyiliv‰t viatonta,
+Se syökin minun suustani, sanoi Lotte. -- Hän kurkotti sille muutamia
+leivänmurusia huulillaan, jotka niin ihanasti hymyilivät viatonta,
 osaaottavaa rakkauden iloaan.
 
-K‰‰nsin katseeni pois. H‰n ei saisi tehd‰ noin! h‰n ei saisi kiihoittaa
+Käänsin katseeni pois. Hän ei saisi tehdä noin! hän ei saisi kiihoittaa
 mielikuvitustani tuommoisella taivaisella viattomuudella ja
-onnenautuudella, h‰n ei saisi her‰tt‰‰ syd‰nt‰ni unesta, johon el‰m‰n
-yht‰kaikkisuus sen niin usein saa nukutetuksi! -- Tai miks'ei saisi? --
-H‰n luottaa minuun niin! h‰n tiet‰‰, kuinka min‰ h‰nt‰ rakastan!
+onnenautuudella, hän ei saisi herättää sydäntäni unesta, johon elämän
+yhtäkaikkisuus sen niin usein saa nukutetuksi! -- Tai miks'ei saisi? --
+Hän luottaa minuun niin! hän tietää, kuinka minä häntä rakastan!
 
 
 _15 p. syysk._
 
-Vimmoihinsa t‰ss‰ voisi tulla, Wilhelm, kun saattaa olla olemassa
-ihmisi‰, jotka ovat niin vailla kaikkea tuntoa ja aistia sillekin
-v‰h‰lle, mik‰ viel‰ tekee el‰m‰n elett‰v‰n arvoiseksi. Muistathan
-p‰hkin‰puut, joiden siimeksess‰ min‰ Lotten kanssa istuin, kun olimme
-tervehtim‰ss‰ St----n kelpo pappia, ja jotka, Jumala tiet‰kˆˆn, aina
-suuresti ilahduttivat mielt‰ni. Kuinka hupaisen kodikkaaksi ne
-tekiv‰tk‰‰n pappilan, kuinka varjoisen vilpoisaksi! ja kuinka ihanan
-tuuheat niiden oksat olivat! ja ent‰ niihin liittyv‰t muistot noista
+Vimmoihinsa tässä voisi tulla, Wilhelm, kun saattaa olla olemassa
+ihmisiä, jotka ovat niin vailla kaikkea tuntoa ja aistia sillekin
+vähälle, mikä vielä tekee elämän elettävän arvoiseksi. Muistathan
+pähkinäpuut, joiden siimeksessä minä Lotten kanssa istuin, kun olimme
+tervehtimässä St----n kelpo pappia, ja jotka, Jumala tietäköön, aina
+suuresti ilahduttivat mieltäni. Kuinka hupaisen kodikkaaksi ne
+tekivätkään pappilan, kuinka varjoisen vilpoisaksi! ja kuinka ihanan
+tuuheat niiden oksat olivat! ja entä niihin liittyvät muistot noista
 vanhoista papeista, jotka monta, monta vuotta sitten olivat ne
 istuttaneet! Koulumestari on kertonut meille senkin miehen nimen, joka
-on istuttanut sen toisen puun, h‰n oli kuullut sen isois‰lt‰‰n; se
-pappi oli ollut erinomaisen kelpo mies, ja h‰nen muistonsa tuntui aina
-minusta pyh‰lt‰, kun istuin siell‰ puiden varjossa. Kuule nyt siis,
+on istuttanut sen toisen puun, hän oli kuullut sen isoisältään; se
+pappi oli ollut erinomaisen kelpo mies, ja hänen muistonsa tuntui aina
+minusta pyhältä, kun istuin siellä puiden varjossa. Kuule nyt siis,
 koulumestarille nousivat kyynelet silmiin, kun eilen sattui tulemaan
-puheiksi, ett‰ ne oli kaadettu! Kaadettu! Raivoihinsa t‰ss‰ saattaisi
-tulla, voisin murhata sen koiran, joka ensiksi julkesi iske‰ kirveens‰
-niihin. Ja min‰, joka voisin menehty‰ surusta, jos pihallani kasvaisi
-pari tuollaista puuta ja toinen niist‰ kuolisi vanhuuttaan, minun pit‰‰
-katsoa tuota ‰‰neti. Yst‰v‰ni, yksi asia sent‰‰n tuottaa hiukan
-hyvityst‰ mielelleni t‰ss‰! Voi kuinka herkk‰ ihmistunne sent‰‰n on!
-Koko kyl‰ nurisee, ja toivonpa, ett‰ papin rouva saa voissa ja munissa
-ja muissa antimissa hiukan tuntea, kuinka syv‰sti h‰n on loukannut
-seurakuntaa. Sill‰ h‰n se on, uuden papin (vanha on myˆskin jo kuollut)
-rouva, laiha, kivulloinen olento, jolla on syyt‰kin olla v‰litt‰m‰tt‰
-maailmasta, kukaan kun ei v‰lit‰ suuria h‰nest‰. Naishupakko, joka on
-olevinaan oppinut ja tutkii muka kirkon oppia; h‰n hommailee mukana
-uusmuotisessa moraalis-kriitillisess‰ kristinopin uudistuksessa ja
-kohauttelee olkap‰it‰‰n Lavaterin haaveiluille; h‰nen terveytens‰ on
-ihan piloilla, eik‰ maailma senvuoksi voi tarjota h‰nelle mit‰‰n iloja.
+puheiksi, että ne oli kaadettu! Kaadettu! Raivoihinsa tässä saattaisi
+tulla, voisin murhata sen koiran, joka ensiksi julkesi iskeä kirveensä
+niihin. Ja minä, joka voisin menehtyä surusta, jos pihallani kasvaisi
+pari tuollaista puuta ja toinen niistä kuolisi vanhuuttaan, minun pitää
+katsoa tuota ääneti. Ystäväni, yksi asia sentään tuottaa hiukan
+hyvitystä mielelleni tässä! Voi kuinka herkkä ihmistunne sentään on!
+Koko kylä nurisee, ja toivonpa, että papin rouva saa voissa ja munissa
+ja muissa antimissa hiukan tuntea, kuinka syvästi hän on loukannut
+seurakuntaa. Sillä hän se on, uuden papin (vanha on myöskin jo kuollut)
+rouva, laiha, kivulloinen olento, jolla on syytäkin olla välittämättä
+maailmasta, kukaan kun ei välitä suuria hänestä. Naishupakko, joka on
+olevinaan oppinut ja tutkii muka kirkon oppia; hän hommailee mukana
+uusmuotisessa moraalis-kriitillisessä kristinopin uudistuksessa ja
+kohauttelee olkapäitään Lavaterin haaveiluille; hänen terveytensä on
+ihan piloilla, eikä maailma senvuoksi voi tarjota hänelle mitään iloja.
 Joku semmoinen luontokappale se vain saattoikin hakkauttaa
-p‰hkin‰puuni. N‰etkˆs nyt, en mitenk‰‰n saa puhutuksi maltillisesti!
-Kuvittelehan, varisevat lehdet tekev‰t pihan muka ep‰siistiksi ja
-tunkkaiseksi; puut muka est‰v‰t p‰iv‰nvaloa, ja p‰hkin‰in kypsytty‰
-pojat viskelev‰t niit‰ kivill‰, ja se kiusaa rouvan hermoja ja
-h‰iritsee h‰nt‰ h‰nen syv‰mielisiss‰ mietiskelyiss‰‰n, kun h‰n
-punnitsee ja vertaa toisiinsa Kennikotia, Semmleri‰ ja Michaelista. Kun
-tapasin kyl‰l‰isi‰, varsinkin vanhimpia, niin kiihdyksiss‰ni kysyin:
-Mutta miksi sallitte sen? -- Kun kyl‰nvouti kerran suostuu, n‰ill‰
-main, sanoivat he, niin mink‰ silloin en‰‰ voi? -- Mutta yhdess‰ kohtaa
-sattui toki mukavasti: kyl‰nvouti ja pappi, joka tahtoi saada edes
-jotain hyˆty‰ rouvansa oikuista, mitk‰ muuten eiv‰t tosiaankaan
-suuresti lihoita h‰nen keitoksiaan, aikoivat jakaa saaliin kesken‰‰n;
-silloin sai kruununtilani hallitus kuulla asiasta ja sanoi: t‰nnep‰s ne
-kuuluvat! sill‰ oli n‰et vanhoja oikeuksia siihen osaan pappilan maata,
-jolla n‰m‰ puut kasvoivat, ja se myi puut enimm‰n tarjoavalle. Ne ovat
-kaadetut! Olisinpa min‰ ruhtinas maassa, niin saisivat kyyti‰
-papinrouva, kyl‰nvouti ja kruununtilain hallitus. -- Ruhtinas! Niin,
-jos olisinkin ruhtinas, mit‰p‰ maani puut minua silloin liikuttaisivat!
+pähkinäpuuni. Näetkös nyt, en mitenkään saa puhutuksi maltillisesti!
+Kuvittelehan, varisevat lehdet tekevät pihan muka epäsiistiksi ja
+tunkkaiseksi; puut muka estävät päivänvaloa, ja pähkinäin kypsyttyä
+pojat viskelevät niitä kivillä, ja se kiusaa rouvan hermoja ja
+häiritsee häntä hänen syvämielisissä mietiskelyissään, kun hän
+punnitsee ja vertaa toisiinsa Kennikotia, Semmleriä ja Michaelista. Kun
+tapasin kyläläisiä, varsinkin vanhimpia, niin kiihdyksissäni kysyin:
+Mutta miksi sallitte sen? -- Kun kylänvouti kerran suostuu, näillä
+main, sanoivat he, niin minkä silloin enää voi? -- Mutta yhdessä kohtaa
+sattui toki mukavasti: kylänvouti ja pappi, joka tahtoi saada edes
+jotain hyötyä rouvansa oikuista, mitkä muuten eivät tosiaankaan
+suuresti lihoita hänen keitoksiaan, aikoivat jakaa saaliin keskenään;
+silloin sai kruununtilani hallitus kuulla asiasta ja sanoi: tännepäs ne
+kuuluvat! sillä oli näet vanhoja oikeuksia siihen osaan pappilan maata,
+jolla nämä puut kasvoivat, ja se myi puut enimmän tarjoavalle. Ne ovat
+kaadetut! Olisinpa minä ruhtinas maassa, niin saisivat kyytiä
+papinrouva, kylänvouti ja kruununtilain hallitus. -- Ruhtinas! Niin,
+jos olisinkin ruhtinas, mitäpä maani puut minua silloin liikuttaisivat!
 
 
 _10 p. lokak._
 
-Kun vain saan n‰hd‰kin h‰nen tummat silm‰ns‰, on minun hyv‰ olla! Niin,
-katsos, ja minua kiusaa, ettei Albert n‰yt‰ olevan niin onnellinen,
-kuin -- toivoi, ja kuin min‰ -- luulisin olevani, jos -- En ved‰
-mielell‰ni ajatusviivoja, mutta t‰ss‰ en voi muulla tavalla ilmaista
-ajatustani -- ja minusta tuntuu, kuin se tulisi n‰inkin kyllin
-selv‰ksi.
+Kun vain saan nähdäkin hänen tummat silmänsä, on minun hyvä olla! Niin,
+katsos, ja minua kiusaa, ettei Albert näytä olevan niin onnellinen,
+kuin -- toivoi, ja kuin minä -- luulisin olevani, jos -- En vedä
+mielelläni ajatusviivoja, mutta tässä en voi muulla tavalla ilmaista
+ajatustani -- ja minusta tuntuu, kuin se tulisi näinkin kyllin
+selväksi.
 
 
 _12 p. lokak._
 
-Ossian on syd‰mess‰ni anastanut Homeroksen sijan. Millaiseen maailmaan
-tuo ihana mies minut johtaakaan! Vaeltaa kangasta, kun ymp‰rill‰ viuhuu
-myrskytuuli, joka tupruavassa usvassa ja kuun himme‰ss‰ valossa
-kiid‰tt‰‰ isien henki‰. Kuulla vuorilta, mets‰virran kohinan keskelt‰,
-henkien puolitukahtunutta ‰hkymist‰ luolissaan, kuulla murheen murtaman
-tytˆn valitushuutoja, h‰nen surressaan rakastettunsa, jalosti kaatuneen
-sankarin nelj‰ll‰ sammaleisella, ruohopeitteisell‰ hautapaadella. Kun
-sitten tapaan h‰net, tuon vaeltavan harmaan laulajan, joka aavalta
-kankaalta etsii is‰ins‰ jalanj‰lki‰, ja oi, lˆyt‰‰ heid‰n hautakivens‰,
-ja sitten vaikeroiden t‰hyilee illan armasta t‰hte‰, joka painuu meren
-vyˆryv‰‰n poveen, ja antaa menneiden aikojen virvota el‰viksi sankarin
-sielussa, aikojen, jolloin yst‰v‰llinen s‰de viel‰ valaisi uljasten
-urotˆit‰ ja jolloin kuu viel‰ antoi valonsa v‰rjy‰ heid‰n
-seppelˆidyill‰, voitosta palaavilla laivoillaan. Kun n‰en syv‰n surun
-h‰nen otsallaan, kun n‰en tuon viimeisen, yksinj‰‰neen sankarin
-uupuneena horjuvan hautaansa kohden, kuinka h‰n vainajainsa haamujen
-tehottomasta l‰sn‰olosta imee itseens‰ aina uutta tuskaisan hehkuista
-iloa ja katsoo kylm‰‰n maahan ja korkeaan, huojuvaan heinikkoon ja
-huudahtaa: Vaeltaja on tuleva, tuleva h‰n, joka tunsi minut
-ihanuudessani, ja h‰n on kysyv‰: Miss‰ on laulaja, Fingalin kuuluisa
-poika? H‰nen jalkansa kulkevat hautani ylitse, ja h‰n on hakeva turhaan
-minua maan p‰‰lt‰. -- Oi yst‰v‰ni! tahtoisin kuin jalo aseenkantaja
-vet‰‰ miekkani ja vapahtaa ruhtinaani vitkaan-kituvasti kuihtuvan
-el‰m‰n vihlovasta tuskasta ja l‰hett‰‰ oman sieluni vapahdetun
-puolijumalan j‰lkeen.
+Ossian on sydämessäni anastanut Homeroksen sijan. Millaiseen maailmaan
+tuo ihana mies minut johtaakaan! Vaeltaa kangasta, kun ympärillä viuhuu
+myrskytuuli, joka tupruavassa usvassa ja kuun himmeässä valossa
+kiidättää isien henkiä. Kuulla vuorilta, metsävirran kohinan keskeltä,
+henkien puolitukahtunutta ähkymistä luolissaan, kuulla murheen murtaman
+tytön valitushuutoja, hänen surressaan rakastettunsa, jalosti kaatuneen
+sankarin neljällä sammaleisella, ruohopeitteisellä hautapaadella. Kun
+sitten tapaan hänet, tuon vaeltavan harmaan laulajan, joka aavalta
+kankaalta etsii isäinsä jalanjälkiä, ja oi, löytää heidän hautakivensä,
+ja sitten vaikeroiden tähyilee illan armasta tähteä, joka painuu meren
+vyöryvään poveen, ja antaa menneiden aikojen virvota eläviksi sankarin
+sielussa, aikojen, jolloin ystävällinen säde vielä valaisi uljasten
+urotöitä ja jolloin kuu vielä antoi valonsa värjyä heidän
+seppelöidyillä, voitosta palaavilla laivoillaan. Kun näen syvän surun
+hänen otsallaan, kun näen tuon viimeisen, yksinjääneen sankarin
+uupuneena horjuvan hautaansa kohden, kuinka hän vainajainsa haamujen
+tehottomasta läsnäolosta imee itseensä aina uutta tuskaisan hehkuista
+iloa ja katsoo kylmään maahan ja korkeaan, huojuvaan heinikkoon ja
+huudahtaa: Vaeltaja on tuleva, tuleva hän, joka tunsi minut
+ihanuudessani, ja hän on kysyvä: Missä on laulaja, Fingalin kuuluisa
+poika? Hänen jalkansa kulkevat hautani ylitse, ja hän on hakeva turhaan
+minua maan päältä. -- Oi ystäväni! tahtoisin kuin jalo aseenkantaja
+vetää miekkani ja vapahtaa ruhtinaani vitkaan-kituvasti kuihtuvan
+elämän vihlovasta tuskasta ja lähettää oman sieluni vapahdetun
+puolijumalan jälkeen.
 
 
 _19 p. lokak._
 
-T‰t‰ tyhjyytt‰, t‰t‰ kamalaa tyhjyytt‰ t‰ss‰ rinnassani! -- Usein tulee
-mieleeni ajatus: kun saisin, vain kerrankin saisin painaa h‰net t‰t‰
-syd‰nt‰ni vastaan, niin t‰yttyisi i‰ksi rintani tyhjyys.
+Tätä tyhjyyttä, tätä kamalaa tyhjyyttä tässä rinnassani! -- Usein tulee
+mieleeni ajatus: kun saisin, vain kerrankin saisin painaa hänet tätä
+sydäntäni vastaan, niin täyttyisi iäksi rintani tyhjyys.
 
 
 _26 p. lokak._
 
-Niin, yh‰ enemm‰n varmenen, yst‰v‰ni, siit‰, ett‰ yksityisen olennon
-olemassaolo merkitsee v‰h‰n, niin tuiki v‰h‰n. K‰vi t‰ss‰ er‰s
-yst‰v‰t‰r tervehtim‰ss‰ Lottea, min‰ vet‰ydyin sivuhuoneeseen
-ottaakseni er‰‰n kirjan, mutta en voidut lukea, otin sitten kyn‰n ja
-aioin ruveta kirjoittamaan. Kuulin heid‰n puhuvan hiljaa; he juttelivat
-kesken‰‰n ihan v‰h‰p‰tˆisist‰ asioista, tavallisia kaupunginjuoruja:
+Niin, yhä enemmän varmenen, ystäväni, siitä, että yksityisen olennon
+olemassaolo merkitsee vähän, niin tuiki vähän. Kävi tässä eräs
+ystävätär tervehtimässä Lottea, minä vetäydyin sivuhuoneeseen
+ottaakseni erään kirjan, mutta en voidut lukea, otin sitten kynän ja
+aioin ruveta kirjoittamaan. Kuulin heidän puhuvan hiljaa; he juttelivat
+keskenään ihan vähäpätöisistä asioista, tavallisia kaupunginjuoruja:
 kuinka se ja se oli mennyt naimisiin, kuinka se ja se oli sairas, hyvin
-sairas; h‰nt‰ vaivaa kuiva ysk‰, h‰nen kasvonsa ovat pelkk‰‰ luuta ja
-nahkaa, h‰n menee tuon tuostakin tainnoksiin; en antaisi penni‰k‰‰n
-h‰nen el‰m‰st‰‰n, tokaisi toinen. Se ja se on myˆskin hyvin heikkona,
-sanoi Lotte. -- H‰n on jo turvoksissa, huomautti toinen. -- Vilkas
-mielikuvitukseni loihti minut noiden onnettomien vuoteen ‰‰reen; n‰in
-heid‰t, kuinka vastahakoisesti he luopuivat el‰m‰st‰, miten he --
-Wilhelm! ja naiset tuossa viereisess‰ huoneessa puhelivat siit‰, kuten
-ainakin puhutaan -- ett‰ joku meille vieras kuolee. -- Ja kun katsahdan
-ymp‰rilleni ja silm‰ilen huonetta ja n‰en ymp‰rill‰ni Lotten vaatteet
+sairas; häntä vaivaa kuiva yskä, hänen kasvonsa ovat pelkkää luuta ja
+nahkaa, hän menee tuon tuostakin tainnoksiin; en antaisi penniäkään
+hänen elämästään, tokaisi toinen. Se ja se on myöskin hyvin heikkona,
+sanoi Lotte. -- Hän on jo turvoksissa, huomautti toinen. -- Vilkas
+mielikuvitukseni loihti minut noiden onnettomien vuoteen ääreen; näin
+heidät, kuinka vastahakoisesti he luopuivat elämästä, miten he --
+Wilhelm! ja naiset tuossa viereisessä huoneessa puhelivat siitä, kuten
+ainakin puhutaan -- että joku meille vieras kuolee. -- Ja kun katsahdan
+ympärilleni ja silmäilen huonetta ja näen ympärilläni Lotten vaatteet
 ja Albertin asiakirjat tuossa, ja nuo huonekalut, jotka nyt tuntuvat
-minusta niin omilta, tuo mustepullokin tuossa, ja ajattelen: Mit‰
-oletkaan t‰ss‰ perheess‰ nyt! Kaikki kaikessa. Yst‰v‰si kunnioittavat
-sinua, tuotat usein heille iloa, ja syd‰mess‰si tuntuu, kuin et voisi
-el‰‰k‰‰n ilman heit‰; ja kuitenkin -- jos nyt l‰htisit, jos j‰tt‰isit
-t‰m‰n piirin? tuntisivatko he ja kuinka kauan he tuntisivat aukon,
-jonka sin‰ j‰tt‰isit heid‰n el‰m‰‰ns‰? kuinka kauan? -- Oi, niin
-ohimenev‰ on ihminen, ett‰ h‰n siell‰kin, miss‰ on h‰nen olemisensa
-varsinainen varmuus, siin‰kin piiriss‰, joka yksin todellisesti tuntee
-h‰nen l‰sn‰olonsa, rakkaittensa muistossa ja rakkaittensa sielussa,
-ett‰ h‰nen siell‰kin t‰ytyy sammua ja kadota, ja niin pian!
+minusta niin omilta, tuo mustepullokin tuossa, ja ajattelen: Mitä
+oletkaan tässä perheessä nyt! Kaikki kaikessa. Ystäväsi kunnioittavat
+sinua, tuotat usein heille iloa, ja sydämessäsi tuntuu, kuin et voisi
+elääkään ilman heitä; ja kuitenkin -- jos nyt lähtisit, jos jättäisit
+tämän piirin? tuntisivatko he ja kuinka kauan he tuntisivat aukon,
+jonka sinä jättäisit heidän elämäänsä? kuinka kauan? -- Oi, niin
+ohimenevä on ihminen, että hän sielläkin, missä on hänen olemisensa
+varsinainen varmuus, siinäkin piirissä, joka yksin todellisesti tuntee
+hänen läsnäolonsa, rakkaittensa muistossa ja rakkaittensa sielussa,
+että hänen sielläkin täytyy sammua ja kadota, ja niin pian!
 
 
 _27 p. lokak._
 
-Tekisi usein mieleni repi‰ rintani auki ja lyˆd‰ p‰‰ni murskaksi, kun
-ajattelen, ett‰ voimme olla niin v‰h‰n toinen toisellemme. Oi, ellei
-itsess‰ni ole lempe‰ ja iloa, l‰mpˆ‰ ja hurmausta, ei toinen voi niit‰
-minulle antaa, ja vaikka syd‰meni olisi t‰yten‰‰n autuuden aaltoilua,
-en voisi sill‰ tehd‰ onnelliseksi toista, joka olisi kylm‰n‰ ja
-laimeana vieress‰ni.
+Tekisi usein mieleni repiä rintani auki ja lyödä pääni murskaksi, kun
+ajattelen, että voimme olla niin vähän toinen toisellemme. Oi, ellei
+itsessäni ole lempeä ja iloa, lämpöä ja hurmausta, ei toinen voi niitä
+minulle antaa, ja vaikka sydämeni olisi täytenään autuuden aaltoilua,
+en voisi sillä tehdä onnelliseksi toista, joka olisi kylmänä ja
+laimeana vieressäni.
 
 
 _27 p. lokak., illalla_.
 
-Olen niin rikas itsess‰ni, ja tunne h‰nest‰ nielee kaiken minussa; olen
-niin rikas, ja ilman h‰nt‰ raukee kaikki tyhj‰ksi minussa.
+Olen niin rikas itsessäni, ja tunne hänestä nielee kaiken minussa; olen
+niin rikas, ja ilman häntä raukee kaikki tyhjäksi minussa.
 
 
 _30 p. lokak._
 
-Tuhannet kerrat olen jo ollut heitt‰ytym‰isill‰ni h‰nen kaulaansa!
-Tiet‰kˆˆn suuri Jumala milt‰ tuntuu, kun n‰kee edess‰‰n niin ihanaa
-armautta eik‰ tohdi tarttua siihen; ja tarttuminenhan on sent‰‰n
-ihmisen luontaisin taipumus! Tarttuuhan lapsikin kaikkeen mik‰ sattuu
-h‰nen huomioonsa? -- Ja min‰?
+Tuhannet kerrat olen jo ollut heittäytymäisilläni hänen kaulaansa!
+Tietäköön suuri Jumala miltä tuntuu, kun näkee edessään niin ihanaa
+armautta eikä tohdi tarttua siihen; ja tarttuminenhan on sentään
+ihmisen luontaisin taipumus! Tarttuuhan lapsikin kaikkeen mikä sattuu
+hänen huomioonsa? -- Ja minä?
 
 
 _3 p. marrask._
 
-Tiet‰kˆˆn sen Jumala! usein laskeudun vuoteelleni toivoen, niin,
-todella toivoen, ettei minun tarvitsisi her‰t‰ en‰‰; ja kun aamulla
-avaan silm‰ni, n‰en auringon taas ja olen niin viheli‰isen onneton.
-Kunpa osaisin kiukutella edes, kun osaisin panna kaikki s‰‰n tai jonkun
-kolmannen henkilˆn tai joidenkin turhiin rauenneiden toiveiden syyksi,
-niin lep‰isi t‰m‰ siet‰m‰tˆn haluttomuus ja lannistus ainoastaan
-puolella taakallaan p‰‰ll‰ni. Voi! tunnen niin liian syv‰sti, ett‰
-minussa yksin on kaikki syy -- ei, ei syy! Lyhyesti, ett‰ minuun
-itseeni on k‰tkettyn‰ kaiken k‰rsimyksen l‰hde, kuten ennen kaiken
-autuuden. Enkˆh‰n ole sama ihminen, joka ennen l‰ikyin tunteitteni
-t‰ytel‰isyytt‰, jolla joka askelellaan oli paratiisi itsess‰‰n, jolla
-oli syd‰n, joka rakkaudellaan olisi syleillyt vaikka koko maailmaa? Ja
-nyt t‰m‰ syd‰n on kuollut, mitk‰‰n riemunsyk‰hdykset eiv‰t v‰r‰hdyt‰
-sit‰ en‰‰, silm‰ni katselevat kuivakiskoisina, ja aistini, joita eiv‰t
-en‰‰ mitk‰‰n virkist‰v‰t kyynelet vilvoita, vet‰v‰t otsani
-tuskallisesti kokoon. K‰rsin syv‰sti, sill‰ olen kadottanut sen, mik‰
-oli el‰m‰ni ainoa nautinto ja hurma, tuon pyh‰n, el‰vˆitt‰v‰n voiman,
-jolla loihdin maailmat ymp‰rilleni; sen min‰ olen kadottanut! -- Kun
-katselen ikkunastani tuonne ulos et‰isi‰ kukkuloita kohden, kuinka
-aamuaurinko ylenee niiden yll‰ ja puhkaisee usvat ja levitt‰‰ valonsa
-niittylakeuksien ylitse, ja kuinka tuo tyynen‰ virtaava joki polveilee
-lehdettˆm‰in pajukkojensa v‰litse t‰nne minua kohden, -- oi, kun tuo
-ihana luonto on edess‰ni j‰ykk‰n‰ kuin kuollut kiiltokuva, ja kun
-kaikki tuo sulonhurma ei her‰t‰ ainoatakaan onnenv‰rett‰ syd‰mess‰ni,
-ja kun seison siin‰ Jumalan kasvojen edess‰ koko itsess‰ni kuin
-kuivunut kaivo tai ravistunut sanko! Heitt‰ydyn silloin toisinaan
-maahan ja rukoilen Jumalalta kyyneli‰, rukoilen kuin maamies sadetta,
-kun taivas h‰nen p‰‰ns‰ p‰‰ll‰ tuikottaa rautaisena ja maan syli
-janoitsee h‰nen ymp‰rill‰‰n. Mutta oi! tunnen, tunnen sen, Jumala ei
-anna sadetta ja auringonpaistetta meid‰n maltittomain rukoustemme
-mukaisesti, ja ne ajat, joiden muisto nyt ahdistaa minua, mik‰ muu ne
-tekik‰‰n niin autuaiksi kuin se, ett‰ k‰rsiv‰llisesti odotin h‰nen
-henke‰ns‰, ja ett‰ t‰ydell‰ ja hartaankiitollisella syd‰mell‰ otin
-vastaan sen nautinnonhurman, jonka h‰n vuodatti ylleni!
+Tietäköön sen Jumala! usein laskeudun vuoteelleni toivoen, niin,
+todella toivoen, ettei minun tarvitsisi herätä enää; ja kun aamulla
+avaan silmäni, näen auringon taas ja olen niin viheliäisen onneton.
+Kunpa osaisin kiukutella edes, kun osaisin panna kaikki sään tai jonkun
+kolmannen henkilön tai joidenkin turhiin rauenneiden toiveiden syyksi,
+niin lepäisi tämä sietämätön haluttomuus ja lannistus ainoastaan
+puolella taakallaan päälläni. Voi! tunnen niin liian syvästi, että
+minussa yksin on kaikki syy -- ei, ei syy! Lyhyesti, että minuun
+itseeni on kätkettynä kaiken kärsimyksen lähde, kuten ennen kaiken
+autuuden. Enköhän ole sama ihminen, joka ennen läikyin tunteitteni
+täyteläisyyttä, jolla joka askelellaan oli paratiisi itsessään, jolla
+oli sydän, joka rakkaudellaan olisi syleillyt vaikka koko maailmaa? Ja
+nyt tämä sydän on kuollut, mitkään riemunsykähdykset eivät värähdytä
+sitä enää, silmäni katselevat kuivakiskoisina, ja aistini, joita eivät
+enää mitkään virkistävät kyynelet vilvoita, vetävät otsani
+tuskallisesti kokoon. Kärsin syvästi, sillä olen kadottanut sen, mikä
+oli elämäni ainoa nautinto ja hurma, tuon pyhän, elävöittävän voiman,
+jolla loihdin maailmat ympärilleni; sen minä olen kadottanut! -- Kun
+katselen ikkunastani tuonne ulos etäisiä kukkuloita kohden, kuinka
+aamuaurinko ylenee niiden yllä ja puhkaisee usvat ja levittää valonsa
+niittylakeuksien ylitse, ja kuinka tuo tyynenä virtaava joki polveilee
+lehdettömäin pajukkojensa välitse tänne minua kohden, -- oi, kun tuo
+ihana luonto on edessäni jäykkänä kuin kuollut kiiltokuva, ja kun
+kaikki tuo sulonhurma ei herätä ainoatakaan onnenvärettä sydämessäni,
+ja kun seison siinä Jumalan kasvojen edessä koko itsessäni kuin
+kuivunut kaivo tai ravistunut sanko! Heittäydyn silloin toisinaan
+maahan ja rukoilen Jumalalta kyyneliä, rukoilen kuin maamies sadetta,
+kun taivas hänen päänsä päällä tuikottaa rautaisena ja maan syli
+janoitsee hänen ympärillään. Mutta oi! tunnen, tunnen sen, Jumala ei
+anna sadetta ja auringonpaistetta meidän maltittomain rukoustemme
+mukaisesti, ja ne ajat, joiden muisto nyt ahdistaa minua, mikä muu ne
+tekikään niin autuaiksi kuin se, että kärsivällisesti odotin hänen
+henkeänsä, ja että täydellä ja hartaankiitollisella sydämellä otin
+vastaan sen nautinnonhurman, jonka hän vuodatti ylleni!
 
 
 _8 p. marrask._
 
 Lotte on nuhdellut minua liikanaisuuksistani! oi, ja niin
-rakastettavasti! Liikanaisuuksistani, kun usein lasi viini‰ houkuttelee
-minut juomaan koko pullon. -- ƒlk‰‰ tehkˆ siten, sanoi h‰n, muistakaa
+rakastettavasti! Liikanaisuuksistani, kun usein lasi viiniä houkuttelee
+minut juomaan koko pullon. -- Älkää tehkö siten, sanoi hän, muistakaa
 Lottea! -- Muistaa! huudahdin, tarvitseeko siihenkin minua kehoittaa?
-Muistan! -- en muista! Olette alati sielussani! Istuin t‰n‰‰n paikalla,
-jossa ‰skett‰in kerran astuitte vaunuista. -- H‰n rupesi puhumaan
-jostain muusta est‰‰kseen minua p‰‰sem‰st‰ pitemm‰lle siin‰ aineessa.
-Yst‰v‰ni, min‰ olen mennytt‰! H‰n voi tehd‰ minulle mit‰ vain haluaa.
+Muistan! -- en muista! Olette alati sielussani! Istuin tänään paikalla,
+jossa äskettäin kerran astuitte vaunuista. -- Hän rupesi puhumaan
+jostain muusta estääkseen minua pääsemästä pitemmälle siinä aineessa.
+Ystäväni, minä olen mennyttä! Hän voi tehdä minulle mitä vain haluaa.
 
 
 _15 p. marras_
 
-Kiit‰n sinua, Wilhelm, syd‰mellisest‰ osanotostasi ja hyv‰‰
-tarkoittavasta neuvostasi, mutta pyyd‰n, pysy levollisena. Anna minun
-k‰rsi‰ loppuun t‰m‰; kaikessa voipumuksessanikin on minulla kylliksi
-voimaa siihen. Kunnioitan uskontoa, sen sin‰ tied‰t, ja tunnen, ett‰ se
-voi antaa tukea monelle uupuvalle ja lohtua monelle n‰‰ntyv‰lle. Mutta
--- voiko se, t‰ytyykˆ sen antaa sit‰ jokaiselle? Jos luot silm‰si
-avaraan maailmaan, niin n‰et tuhansia, joille se ei ole sit‰ antanut,
-tuhansia, joille se saarnattuna tai saarnaamatta ei ole sit‰ antanut;
-pit‰‰kˆ sen siis v‰ltt‰m‰tt‰ antaa sit‰ minulle? Eikˆ Jumalan poika
-itsekin sano, ett‰ h‰nen ovat ne, jotka Is‰ h‰nelle antaa? Ellen min‰
-nyt olisi annettukaan h‰nelle? Jos Is‰ nyt tahtookin, kuten syd‰meni
-sanoo, pid‰tt‰‰ minut itselleen? Kuule, min‰ pyyd‰n sinua, ‰l‰ suinkaan
-selit‰ t‰t‰ v‰‰rin; ‰l‰ n‰e pilkkaa n‰iss‰ viattomissa sanoissa;
-paljastan niiss‰ koko sieluni; muuten olisi ollut parempi, etten olisi
-ruvennut puhumaan koko asiasta, kuten ainakin hyvin ep‰mieluisesti
-puhun asioista, joista jokainen tiet‰‰ yht‰ v‰h‰n kuin min‰kin. Vai
-k‰ykˆh‰n yli ihmisvoimien ja onkohan muuta kuin ihmiskohtaloa k‰rsi‰
-mittansa ja tyhjent‰‰ maljansa? -- Ja kun kalkki taivaan Jumalalle
-h‰nen ihmishuulillaan tuntui katkeralta, niin miksi suurentelisin min‰
-ja teeskelisin, kuin se tuntuisi minusta suloiselta? Ja miksi h‰pe‰isin
-sin‰ kamalana hetken‰, jolloin koko olentoni h‰ilyy olemisen ja
-olemattomuuden v‰lill‰, jolloin menneisyys valaisee tulevaisuuden
-synke‰t syv‰nteet kuin v‰l‰ht‰v‰ salama ja jolloin kaikki ymp‰rill‰ni
-vaipuu ja maailma sortuu mukanani -- eikˆ silloin ole ihan
-luonnollista, ett‰ tuo itseens‰ ahdistettu ja kuitenkin itse‰ns‰
-kaipaava, tuo loputtomasti alas ja alas syˆksyv‰ olento, turhaan
-kamppailevien voimiensa sis‰isess‰ syvyydess‰ n‰‰ntyy vaikertamaan:
-Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylk‰sit? Pit‰isikˆ minun h‰vet‰
-niit‰ sanoja, pit‰isikˆ minun kavahtaa semmoista hetke‰, jota ei
-v‰ltt‰nyt h‰nk‰‰n, joka k‰‰rii kokoon taivaat kuin liinan.
+Kiitän sinua, Wilhelm, sydämellisestä osanotostasi ja hyvää
+tarkoittavasta neuvostasi, mutta pyydän, pysy levollisena. Anna minun
+kärsiä loppuun tämä; kaikessa voipumuksessanikin on minulla kylliksi
+voimaa siihen. Kunnioitan uskontoa, sen sinä tiedät, ja tunnen, että se
+voi antaa tukea monelle uupuvalle ja lohtua monelle nääntyvälle. Mutta
+-- voiko se, täytyykö sen antaa sitä jokaiselle? Jos luot silmäsi
+avaraan maailmaan, niin näet tuhansia, joille se ei ole sitä antanut,
+tuhansia, joille se saarnattuna tai saarnaamatta ei ole sitä antanut;
+pitääkö sen siis välttämättä antaa sitä minulle? Eikö Jumalan poika
+itsekin sano, että hänen ovat ne, jotka Isä hänelle antaa? Ellen minä
+nyt olisi annettukaan hänelle? Jos Isä nyt tahtookin, kuten sydämeni
+sanoo, pidättää minut itselleen? Kuule, minä pyydän sinua, älä suinkaan
+selitä tätä väärin; älä näe pilkkaa näissä viattomissa sanoissa;
+paljastan niissä koko sieluni; muuten olisi ollut parempi, etten olisi
+ruvennut puhumaan koko asiasta, kuten ainakin hyvin epämieluisesti
+puhun asioista, joista jokainen tietää yhtä vähän kuin minäkin. Vai
+käyköhän yli ihmisvoimien ja onkohan muuta kuin ihmiskohtaloa kärsiä
+mittansa ja tyhjentää maljansa? -- Ja kun kalkki taivaan Jumalalle
+hänen ihmishuulillaan tuntui katkeralta, niin miksi suurentelisin minä
+ja teeskelisin, kuin se tuntuisi minusta suloiselta? Ja miksi häpeäisin
+sinä kamalana hetkenä, jolloin koko olentoni häilyy olemisen ja
+olemattomuuden välillä, jolloin menneisyys valaisee tulevaisuuden
+synkeät syvänteet kuin välähtävä salama ja jolloin kaikki ympärilläni
+vaipuu ja maailma sortuu mukanani -- eikö silloin ole ihan
+luonnollista, että tuo itseensä ahdistettu ja kuitenkin itseänsä
+kaipaava, tuo loputtomasti alas ja alas syöksyvä olento, turhaan
+kamppailevien voimiensa sisäisessä syvyydessä nääntyy vaikertamaan:
+Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylkäsit? Pitäisikö minun hävetä
+niitä sanoja, pitäisikö minun kavahtaa semmoista hetkeä, jota ei
+välttänyt hänkään, joka käärii kokoon taivaat kuin liinan.
 
 
 _21 p. marrask._
 
-H‰n ei n‰e, h‰n ei tunne, ett‰ h‰n valmistaa myrkky‰, joka on suistava
-turmioon sek‰ minut ett‰ h‰net; ja min‰, t‰ysin, nauttivin siemauksin
-min‰ tyhjenn‰n maljaa, jonka h‰n turmiokseni ojentaa minulle. Miksi tuo
-hellyys, jolla h‰n usein -- useinko? -- ei, ei usein, mutta monesti
-sent‰‰n katsoo minuun, miksi tuo hyvyys h‰nen silmiss‰‰n, kun joskus
-tunteeni v‰littˆm‰sti tulvailee esiin, miksi tuo s‰‰li, joka usein
-kuvastuu h‰nen otsallaan, kun h‰n katselee k‰rsimyst‰ni?
+Hän ei näe, hän ei tunne, että hän valmistaa myrkkyä, joka on suistava
+turmioon sekä minut että hänet; ja minä, täysin, nauttivin siemauksin
+minä tyhjennän maljaa, jonka hän turmiokseni ojentaa minulle. Miksi tuo
+hellyys, jolla hän usein -- useinko? -- ei, ei usein, mutta monesti
+sentään katsoo minuun, miksi tuo hyvyys hänen silmissään, kun joskus
+tunteeni välittömästi tulvailee esiin, miksi tuo sääli, joka usein
+kuvastuu hänen otsallaan, kun hän katselee kärsimystäni?
 
-Eilen kun l‰hdin, h‰n ojensi minulle k‰tens‰ ja sanoi: Hyv‰sti, rakas
-Werther! -- Rakas Werther! Tapahtui ensikertaa, ett‰ h‰n nimitti minua
-niin, ja se vavahti l‰pi luiden ja ytimieni. Olen tuhannet kerrat
-toistanut sit‰, ja eilen illalla, kun laskeusin vuoteelleni ja puhella
-lavertelin kaikenmoista itselleni, sanoin yht'‰kki‰: Hyv‰‰ yˆt‰, rakas
-Werther! niin ett‰ itsenikin t‰ytyi nauraa itselleni.
+Eilen kun lähdin, hän ojensi minulle kätensä ja sanoi: Hyvästi, rakas
+Werther! -- Rakas Werther! Tapahtui ensikertaa, että hän nimitti minua
+niin, ja se vavahti läpi luiden ja ytimieni. Olen tuhannet kerrat
+toistanut sitä, ja eilen illalla, kun laskeusin vuoteelleni ja puhella
+lavertelin kaikenmoista itselleni, sanoin yht'äkkiä: Hyvää yötä, rakas
+Werther! niin että itsenikin täytyi nauraa itselleni.
 
 
 _22 p. marrask._
 
-En saa rukoilla: suo h‰net minulle! ja kuitenkin h‰n tuntuu usein kuin
-omaltani. En saa rukoilla: anna h‰net minulle! sill‰ h‰n on toisen.
+En saa rukoilla: suo hänet minulle! ja kuitenkin hän tuntuu usein kuin
+omaltani. En saa rukoilla: anna hänet minulle! sillä hän on toisen.
 Viisastelen tuskillani, ja jos laskisin mieleni oikein valloilleen,
-niin syntyisip‰ todellinen litania vastakkaislauselmia.
+niin syntyisipä todellinen litania vastakkaislauselmia.
 
 
 _24 p. marrask._
 
-H‰n tuntee, kuinka min‰ k‰rsin. T‰n‰‰n sukelsi h‰nen katseensa syv‰lle
-syd‰meeni. Tapasin h‰net yksin; en sanonut mit‰‰n, ja h‰n katsahti
-minuun. Enk‰ n‰hnyt en‰‰ h‰nen armasta kauneuttaan, en h‰nen
-v‰l‰htelev‰‰, valoista henkevyytt‰‰n, kaikki se ik‰‰nkuin hupeni
-silmist‰ni. Katse niin paljoa ihanampi v‰lkkyi minua kohden, niin sulan
-hartaan osanoton, niin suloisen s‰‰lin katse. Miks'en saanut heitt‰yty‰
-h‰nen jalkoihinsa? Miks'en saanut heitt‰yty‰ h‰nen kaulaansa ja vastata
-h‰nelle tuhansin suudelmin? H‰n pakeni klaveerinsa ‰‰reen ja hyr‰ili
-suloisesti ja hiljaa soittonsa mukaan. En ikin‰ ole n‰hnyt h‰nen
+Hän tuntee, kuinka minä kärsin. Tänään sukelsi hänen katseensa syvälle
+sydämeeni. Tapasin hänet yksin; en sanonut mitään, ja hän katsahti
+minuun. Enkä nähnyt enää hänen armasta kauneuttaan, en hänen
+välähtelevää, valoista henkevyyttään, kaikki se ikäänkuin hupeni
+silmistäni. Katse niin paljoa ihanampi välkkyi minua kohden, niin sulan
+hartaan osanoton, niin suloisen säälin katse. Miks'en saanut heittäytyä
+hänen jalkoihinsa? Miks'en saanut heittäytyä hänen kaulaansa ja vastata
+hänelle tuhansin suudelmin? Hän pakeni klaveerinsa ääreen ja hyräili
+suloisesti ja hiljaa soittonsa mukaan. En ikinä ole nähnyt hänen
 huuliaan niin hurmaavina; oli kuin ne avautuisivat hiutuvasti janoten
-juomaan noita suloisia s‰veli‰, jotka kumpusivat soittimesta, ja kuin
-vain salamyhk‰inen kaiku humuilisi h‰nen puhtaasta suustaan. -- Oi,
-kunpa voisinkin kuvata sen sinulle! En voinut hillit‰ itse‰ni kauempaa,
-min‰ kumarruin ja vannoin itselleni: konsanaan en tohdi painaa
+juomaan noita suloisia säveliä, jotka kumpusivat soittimesta, ja kuin
+vain salamyhkäinen kaiku humuilisi hänen puhtaasta suustaan. -- Oi,
+kunpa voisinkin kuvata sen sinulle! En voinut hillitä itseäni kauempaa,
+minä kumarruin ja vannoin itselleni: konsanaan en tohdi painaa
 suudelmaa teille, huulet, joilla taivaan henget liihoittelevat! -- Ja
-kuitenkin -- tahtoisin ja tahtoisin -- Oh, tuossa nyt n‰et! se on
-niinkuin sein‰n‰ sieluni edess‰ -- tuo autuus -- ja sitten sortuneena,
+kuitenkin -- tahtoisin ja tahtoisin -- Oh, tuossa nyt näet! se on
+niinkuin seinänä sieluni edessä -- tuo autuus -- ja sitten sortuneena,
 sovittaa tuota rikostaan -- rikostaan?
 
 
 _26 p. marrask._
 
 Toistelen itselleni: kohtalosi on tavaton ja harvinainen; toiset ovat
-onnellisia -- noin ei ole viel‰ kukaan k‰rsinyt kuin sin‰. Mutta sitten
-luen jotakuta muinaista runoilijaa, ja on kuin n‰kisin omaan syd‰meeni.
+onnellisia -- noin ei ole vielä kukaan kärsinyt kuin sinä. Mutta sitten
+luen jotakuta muinaista runoilijaa, ja on kuin näkisin omaan sydämeeni.
 Kuormani on niin raskas! Oi, ovatko siis ihmiset jo ennen minuakin
-k‰rsineet n‰in syv‰sti?
+kärsineet näin syvästi?
 
 
 _30 p. marrask._
 
-En saa, en saa toipua t‰st‰! Minne menenkin, kaikkialla kohtaan
-jotakin, joka repii minut suunniltani. T‰n‰‰nkin! oi kohtaloa! oi
+En saa, en saa toipua tästä! Minne menenkin, kaikkialla kohtaan
+jotakin, joka repii minut suunniltani. Tänäänkin! oi kohtaloa! oi
 ihmisparkoja.
 
-K‰velen rantaa pitkin p‰iv‰llisen tienoissa, minulla ei ole ruokahalua.
-Kaikki oli autiota, kosteankylm‰ iltatuuli puhalteli vuorilta k‰sin, ja
-harmaita sadepilvi‰ kasaantui laakson ylle. Et‰‰mp‰n‰ n‰in miehen
-vihre‰ss‰, risaisessa takissa; h‰n r‰mpi siell‰ kallioilla ja n‰ytti
-etsiv‰n kasveja. Kun tulin l‰hemm‰ksi ja h‰n, kuullen minun l‰hestyv‰n,
-k‰‰ntyi minua kohti, n‰in mielt‰kiinnitt‰v‰t kasvot, joiden pohjas‰vy
-oli hiljaista surumielisyytt‰, mutta jotka muuten ilmaisivat suoraa,
-lempe‰t‰ mielt‰: mustat hiuksensa h‰n oli neuloilla kieraissut kahteen
+Kävelen rantaa pitkin päivällisen tienoissa, minulla ei ole ruokahalua.
+Kaikki oli autiota, kosteankylmä iltatuuli puhalteli vuorilta käsin, ja
+harmaita sadepilviä kasaantui laakson ylle. Etäämpänä näin miehen
+vihreässä, risaisessa takissa; hän rämpi siellä kallioilla ja näytti
+etsivän kasveja. Kun tulin lähemmäksi ja hän, kuullen minun lähestyvän,
+kääntyi minua kohti, näin mieltäkiinnittävät kasvot, joiden pohjasävy
+oli hiljaista surumielisyyttä, mutta jotka muuten ilmaisivat suoraa,
+lempeätä mieltä: mustat hiuksensa hän oli neuloilla kieraissut kahteen
 kiemuraan ja muun tukkansa punonut paksuksi palmikoksi, joka riippui
-takana. Kun h‰nen pukunsa mielest‰ni osoitti rahvaan miest‰, arvelin,
-ettei h‰n panisi pahakseen, jos j‰isin katselemaan h‰nen askarteluaan,
-ja kysyin sent‰hden, mit‰ h‰n etsi. -- Etsin, sanoi h‰n ja huokasi
-syv‰‰n, etsin kukkia, mutta en lˆyd‰ mit‰‰n. -- Ei ole vuodenajastakaan
+takana. Kun hänen pukunsa mielestäni osoitti rahvaan miestä, arvelin,
+ettei hän panisi pahakseen, jos jäisin katselemaan hänen askarteluaan,
+ja kysyin sentähden, mitä hän etsi. -- Etsin, sanoi hän ja huokasi
+syvään, etsin kukkia, mutta en löydä mitään. -- Ei ole vuodenajastakaan
 semmoiseen nyt, vastasin naurahtaen. -- Kukkia on monenlaisia, sanoi
-h‰n, laskeutuen alas luokseni. Puutarhassani kasvaa ruusuja ja kahta
-lajia kuusamaa, toisen olen saanut is‰lt‰ni, ne kasvavat kuin
-rikkaruoho; nyt olen jo kaksi p‰iv‰‰ etsinyt niit‰, mutta en lˆyd‰.
-Tuolla ulkona kasvaa myˆskin aina kukkia, keltaisia, sinisi‰ ja
+hän, laskeutuen alas luokseni. Puutarhassani kasvaa ruusuja ja kahta
+lajia kuusamaa, toisen olen saanut isältäni, ne kasvavat kuin
+rikkaruoho; nyt olen jo kaksi päivää etsinyt niitä, mutta en löydä.
+Tuolla ulkona kasvaa myöskin aina kukkia, keltaisia, sinisiä ja
 punaisia, ja rantasapella on niin kaunis kukoistus. Mutta nyt en vain
-lˆyd‰ mit‰‰n. -- Minusta oli miehess‰ jotain kummallista, ja kysyin
-sent‰hden kautta rantain: No, mit‰ h‰n sitten tekisi niill‰
-kukkasillaan? -- Omituinen vavahteleva hymy levisi h‰nen kasvoilleen.
--- ƒlk‰‰ vain ilmaisko salaisuuttani, sanoi h‰n nostaen sormensa
-suulleen; olen luvannut armaalleni kukkasia. -- Seh‰n on oikein,
-sanoin. -- Oo, sanoi mies, h‰nell‰ on paljon muuta, h‰n on rikas. -- Ja
-kuitenkin h‰n pit‰‰ kukistanne, vastasin. -- Oo, puheli mies edelleen,
-h‰nell‰ on jalokivi‰ ja kruunu. -- Mik‰ h‰nen nimens‰k‰‰n sitten on? --
-Kunpa valtios‰‰dyt suostuisivat maksamaan minulle, vastasi h‰n, niin
-olisin toinen mies! Niin, oli kerran aika, jolloin min‰ olin
-onnenpoika! Nyt min‰ olen mennytt‰. Min‰ olen... -- Kostea, taivasta
+löydä mitään. -- Minusta oli miehessä jotain kummallista, ja kysyin
+sentähden kautta rantain: No, mitä hän sitten tekisi niillä
+kukkasillaan? -- Omituinen vavahteleva hymy levisi hänen kasvoilleen.
+-- Älkää vain ilmaisko salaisuuttani, sanoi hän nostaen sormensa
+suulleen; olen luvannut armaalleni kukkasia. -- Sehän on oikein,
+sanoin. -- Oo, sanoi mies, hänellä on paljon muuta, hän on rikas. -- Ja
+kuitenkin hän pitää kukistanne, vastasin. -- Oo, puheli mies edelleen,
+hänellä on jalokiviä ja kruunu. -- Mikä hänen nimensäkään sitten on? --
+Kunpa valtiosäädyt suostuisivat maksamaan minulle, vastasi hän, niin
+olisin toinen mies! Niin, oli kerran aika, jolloin minä olin
+onnenpoika! Nyt minä olen mennyttä. Minä olen... -- Kostea, taivasta
 kohden kohotettu katse ilmaisi minulle kaiken. -- Olitte siis
-onnellinen? kysyin. -- Oo, soisin viel‰kin olevani! sanoi h‰n. Se oli
-ihanaa aikaa, olin silloin niin iloinen ja kevyt kuin kala vedess‰! --
-Henrik! kutsui er‰s eukko, joka l‰heni tiet‰, Henrik, miss‰ sin‰ nyt
-taas olet, olemme etsineet sinua kaikkialta; tule ruoalle. -- Onko h‰n
-poikanne? kysyin astuen vaimon luokse. -- Kyll‰ h‰n on minun
-poikaparkani, vastasi eukko. Jumala on laskenut p‰‰lleni raskaan
-taakan. -- Joko h‰n kauankin on ollut tuommoinen? kysyin. --
-Tuommoinen, noin hiljainen, vastasi vaimo, h‰n on ollut puolen vuotta.
-Jumalan kiitos, ett‰ h‰n on niinkin pitk‰ll‰ jo; sit‰ ennen h‰n oli
-kokonaisen vuoden raivohulluna, ja h‰nt‰ pidettiin siteiss‰
-houruinhuoneessa. Nyt h‰n ei en‰‰ tee kenellek‰‰n mit‰‰n, h‰n h‰‰r‰ilee
-vain kuninkaittensa ja keisariensa kanssa. H‰n oli s‰vyis‰, hiljainen
-mies, joka auttoi minua elatushuolissa ja kirjoitti kaunista k‰sialaa,
-mutta yht'‰kki‰ h‰n muuttuu mietiskeli‰‰ksi, sairastuu kovaan
-kuumeeseen, rupeaa hourimaan, ja nyt h‰n on semmoinen kuin n‰ette.
-Kertoisinko teille, herra -- Keskeytin h‰nen sanatulvansa kysym‰ll‰:
-Milloin on sitten ollut se aika, jota h‰n ylist‰‰ sanoen, ett‰ h‰n oli
-silloin niin onnellinen ja ett‰ h‰nen oli niin hyv‰ olla? -- Sit‰
-hˆperˆ‰! huudahti eukko ja hymyili s‰‰liv‰sti, h‰n tarkoittaa sit‰
-aikaa, jolloin h‰n oli raivohulluna, sit‰ h‰n aina kiitt‰‰; sit‰ aikaa,
-jolloin h‰n oli houruinhuoneessa ja jolloin h‰n oli ihan tiedottomana.
+onnellinen? kysyin. -- Oo, soisin vieläkin olevani! sanoi hän. Se oli
+ihanaa aikaa, olin silloin niin iloinen ja kevyt kuin kala vedessä! --
+Henrik! kutsui eräs eukko, joka läheni tietä, Henrik, missä sinä nyt
+taas olet, olemme etsineet sinua kaikkialta; tule ruoalle. -- Onko hän
+poikanne? kysyin astuen vaimon luokse. -- Kyllä hän on minun
+poikaparkani, vastasi eukko. Jumala on laskenut päälleni raskaan
+taakan. -- Joko hän kauankin on ollut tuommoinen? kysyin. --
+Tuommoinen, noin hiljainen, vastasi vaimo, hän on ollut puolen vuotta.
+Jumalan kiitos, että hän on niinkin pitkällä jo; sitä ennen hän oli
+kokonaisen vuoden raivohulluna, ja häntä pidettiin siteissä
+houruinhuoneessa. Nyt hän ei enää tee kenellekään mitään, hän hääräilee
+vain kuninkaittensa ja keisariensa kanssa. Hän oli sävyisä, hiljainen
+mies, joka auttoi minua elatushuolissa ja kirjoitti kaunista käsialaa,
+mutta yht'äkkiä hän muuttuu mietiskeliääksi, sairastuu kovaan
+kuumeeseen, rupeaa hourimaan, ja nyt hän on semmoinen kuin näette.
+Kertoisinko teille, herra -- Keskeytin hänen sanatulvansa kysymällä:
+Milloin on sitten ollut se aika, jota hän ylistää sanoen, että hän oli
+silloin niin onnellinen ja että hänen oli niin hyvä olla? -- Sitä
+höperöä! huudahti eukko ja hymyili säälivästi, hän tarkoittaa sitä
+aikaa, jolloin hän oli raivohulluna, sitä hän aina kiittää; sitä aikaa,
+jolloin hän oli houruinhuoneessa ja jolloin hän oli ihan tiedottomana.
 -- Tuo sattui minuun kuin salaman isku; annoin eukolle pienen rahan ja
-j‰tin h‰net kiireesti.
+jätin hänet kiireesti.
 
 Kun olit onnellinen! huudahdin, nopeasti astellen kaupunkia kohden, kun
-sinun oli hyv‰ olla kuin kalan vedess‰! -- Jumala taivaissa! Oletko
-m‰‰r‰nnyt ihmisen osaksi, ettei h‰n voi olla onnellinen muulloin kuin
-silloin, kun h‰nell‰ ei viel‰ ole j‰rke‰ tai kun h‰n on sen j‰lleen
-kadottanut! -- Voi poloista! ja kuinka kadehdinkaan sent‰‰n mielesi
-pimeytt‰ ja sit‰ h‰mmennyst‰, jossa menehdyt! Toivorikkaana sin‰ l‰hdet
-keskell‰ talvea ulos poimimaan kuningattarellesi kukkia, ja olet
-suruissasi, kun et lˆyd‰ mit‰‰n, etk‰ voi k‰sitt‰‰ miksi et lˆyd‰. Ja
-min‰ -- l‰hden ulos toiveettomana ja tarkoituksetta, ja palaan
-samanlaisena kuin olen l‰htenytkin. -- Sin‰ kuvittelet, mik‰ mies
-voisit olla, jos valtios‰‰dyt suostuisivat antamaan rahaa sinulle.
-Sinua onnellista, joka voit onnesi puutteesta syytt‰‰ maallisia
-esteit‰. Sin‰ et tunne, et tunne, ett‰ k‰rsimyksesi on omassa
-s‰rkyneess‰ syd‰mess‰si ja omissa h‰mmentyneiss‰ aivoissasi, joita
-kumpaakaan maailman kaikki kuninkaat eiv‰t voisi parantaa.
-
-Lohduttomana menehtykˆˆn se, ken saattaa pilkata sairasta, joka
-matkustaa et‰isimm‰llekin l‰hteelle, mik‰ vain on pahentava h‰nen
-sairauttaan ja tekev‰ h‰nen loppunsa tuskallisemmaksi! niin myˆs se,
+sinun oli hyvä olla kuin kalan vedessä! -- Jumala taivaissa! Oletko
+määrännyt ihmisen osaksi, ettei hän voi olla onnellinen muulloin kuin
+silloin, kun hänellä ei vielä ole järkeä tai kun hän on sen jälleen
+kadottanut! -- Voi poloista! ja kuinka kadehdinkaan sentään mielesi
+pimeyttä ja sitä hämmennystä, jossa menehdyt! Toivorikkaana sinä lähdet
+keskellä talvea ulos poimimaan kuningattarellesi kukkia, ja olet
+suruissasi, kun et löydä mitään, etkä voi käsittää miksi et löydä. Ja
+minä -- lähden ulos toiveettomana ja tarkoituksetta, ja palaan
+samanlaisena kuin olen lähtenytkin. -- Sinä kuvittelet, mikä mies
+voisit olla, jos valtiosäädyt suostuisivat antamaan rahaa sinulle.
+Sinua onnellista, joka voit onnesi puutteesta syyttää maallisia
+esteitä. Sinä et tunne, et tunne, että kärsimyksesi on omassa
+särkyneessä sydämessäsi ja omissa hämmentyneissä aivoissasi, joita
+kumpaakaan maailman kaikki kuninkaat eivät voisi parantaa.
+
+Lohduttomana menehtyköön se, ken saattaa pilkata sairasta, joka
+matkustaa etäisimmällekin lähteelle, mikä vain on pahentava hänen
+sairauttaan ja tekevä hänen loppunsa tuskallisemmaksi! niin myös se,
 ken halventaa ahdistettua onnetonta, joka omantuntonsa vaivoista ja
-sielunsa tuskista p‰‰st‰ksens‰ tekee toivioretken Pyh‰lle haudalle!
-Jokainen askel, joka raivaamattomilla teill‰ haavoittaa h‰nen
-jalkaansa, valaa lievityst‰ h‰nen ahdistuneeseen mieleens‰, ja jokaisen
-matkap‰iv‰n vaivojen j‰lkeen laskeutuu h‰nen syd‰mens‰ monista huolista
-keventyneen‰ levolle. -- Rohkenetteko sanoa tuota vain harhaluuloksi,
-te sanasankarit, jotka lep‰‰tte pehmeill‰ patjoillanne? --
-Harhaluuloksi! Oi Jumala, sin‰ n‰et kyyneleni! T‰ytyikˆ sinun, joka
-loit ihmisen jo muutenkin kyllin puutteenalaiseksi, t‰ytyikˆ sinun
-lis‰ksi antaa h‰nelle velji‰, jotka riist‰v‰t h‰nelt‰ senkin v‰h‰n,
-mit‰ h‰nell‰ on, senkin pienen hivenen luottamusta, joka h‰nell‰ on
-sinuun, sinuun, sin‰ kaikkea-rakastava! Sill‰ mit‰ onkaan luottamus
+sielunsa tuskista päästäksensä tekee toivioretken Pyhälle haudalle!
+Jokainen askel, joka raivaamattomilla teillä haavoittaa hänen
+jalkaansa, valaa lievitystä hänen ahdistuneeseen mieleensä, ja jokaisen
+matkapäivän vaivojen jälkeen laskeutuu hänen sydämensä monista huolista
+keventyneenä levolle. -- Rohkenetteko sanoa tuota vain harhaluuloksi,
+te sanasankarit, jotka lepäätte pehmeillä patjoillanne? --
+Harhaluuloksi! Oi Jumala, sinä näet kyyneleni! Täytyikö sinun, joka
+loit ihmisen jo muutenkin kyllin puutteenalaiseksi, täytyikö sinun
+lisäksi antaa hänelle veljiä, jotka riistävät häneltä senkin vähän,
+mitä hänellä on, senkin pienen hivenen luottamusta, joka hänellä on
+sinuun, sinuun, sinä kaikkea-rakastava! Sillä mitä onkaan luottamus
 parantavaan yrttiin tai viinipensaan kyyneliin muuta kuin luottamusta
-sinuun, luottamusta siihen, ett‰ sin‰ olet kaikkeen ymp‰rill‰mme
-k‰tkenyt parannuksen ja lievityksen voimaa, jota me niin aina ja
-alituisesti tarvitsemme. Is‰ni! jota en tunne! Is‰ni, joka ennen t‰ytit
-koko sieluni l‰sn‰olollasi ja joka nyt olet k‰‰nt‰nyt kasvosi minusta!
-kutsu minut luoksesi! ƒl‰ en‰‰ pysy vaiti! T‰m‰ janoitseva, hiutuva
-sieluni ei kest‰ vaitioloasi. -- Voisiko ihminen, is‰ olla vihoissaan,
-jos yht'‰kki‰ odottamatta kotiin palannut poikansa lankeaisi h‰nen
-kaulaansa ja huudahtaisi: T‰ss‰ olen taaskin, is‰ni! ƒl‰ vihastu
-minulle, vaikka j‰tinkin kesken matkani, jonka olisit tahtonut kest‰v‰n
-kauemmin. Maailmassa on kaikkialla yht‰l‰ist‰, vaivaa ja ponnistusta
-seuraa palkinto ja ilo; mutta mit‰ liikuttaa minua kaikki tuo, minun on
-hyv‰ olla vain siell‰, miss‰ sin‰ olet, sinun kasvojesi edess‰ min‰
-tahdon k‰rsi‰ ja nauttia. -- Ja sin‰, rakas taivaallinen is‰, sin‰kˆ
-sys‰isit h‰net luotasi?
+sinuun, luottamusta siihen, että sinä olet kaikkeen ympärillämme
+kätkenyt parannuksen ja lievityksen voimaa, jota me niin aina ja
+alituisesti tarvitsemme. Isäni! jota en tunne! Isäni, joka ennen täytit
+koko sieluni läsnäolollasi ja joka nyt olet kääntänyt kasvosi minusta!
+kutsu minut luoksesi! Älä enää pysy vaiti! Tämä janoitseva, hiutuva
+sieluni ei kestä vaitioloasi. -- Voisiko ihminen, isä olla vihoissaan,
+jos yht'äkkiä odottamatta kotiin palannut poikansa lankeaisi hänen
+kaulaansa ja huudahtaisi: Tässä olen taaskin, isäni! Älä vihastu
+minulle, vaikka jätinkin kesken matkani, jonka olisit tahtonut kestävän
+kauemmin. Maailmassa on kaikkialla yhtäläistä, vaivaa ja ponnistusta
+seuraa palkinto ja ilo; mutta mitä liikuttaa minua kaikki tuo, minun on
+hyvä olla vain siellä, missä sinä olet, sinun kasvojesi edessä minä
+tahdon kärsiä ja nauttia. -- Ja sinä, rakas taivaallinen isä, sinäkö
+sysäisit hänet luotasi?
 
 
 _1 p. jouluk._
 
 Wilhelm! mies, josta kirjoitin, tuo onnellinen onneton, oli ollut
-kirjurina Lotten is‰ll‰, oli rakastunut Lotteen, ja t‰m‰ rakkaus, jota
-h‰n helli ja kasvatti itsess‰‰n, jota h‰n salasi, jonka h‰n viimein
-ilmaisi ja jonka t‰hden h‰net erotettiin toimestaan, on tehnyt h‰nest‰
-mielipuolen. Tunne n‰iden kuivakiskoisten sanojen takaa, kuinka
-mielettˆm‰sti t‰m‰ kertomus j‰rkytti minua, kun Albert sen kertoi
-minulle yht‰ tyynesti kuin sin‰kin arvattavasti luet sen.
+kirjurina Lotten isällä, oli rakastunut Lotteen, ja tämä rakkaus, jota
+hän helli ja kasvatti itsessään, jota hän salasi, jonka hän viimein
+ilmaisi ja jonka tähden hänet erotettiin toimestaan, on tehnyt hänestä
+mielipuolen. Tunne näiden kuivakiskoisten sanojen takaa, kuinka
+mielettömästi tämä kertomus järkytti minua, kun Albert sen kertoi
+minulle yhtä tyynesti kuin sinäkin arvattavasti luet sen.
 
 
 _4 p. jouluk._
 
-Voi yst‰v‰ni! -- N‰etkˆ sin‰, min‰ menehdyn, en kest‰, en kest‰ t‰t‰
-kauempaa! Istuin t‰n‰‰n h‰nen luonaan -- istuin, h‰n soitti
-klaveerillaan useita kappaleita, ja mik‰ tunne h‰nen soitossaan! -- oi!
--- Mitenk‰? -- H‰nen pikkusisarensa istui polvellani ja siisti
-nukkeansa. Silm‰ni vettyiv‰t. Kumarruin ja katseeni sattui h‰nen
-vihkisormukseensa -- kyyneleni juoksivat. -- Ja yht'‰kki‰ h‰n rupeaa
-soittamaan er‰st‰ vanhaa taivaallisen suloista s‰velm‰‰, ihan
-yht'‰kki‰, ja sieluuni valuu niin ihana lohdun tunne, ja muisto
-menneist‰ p‰ivist‰, ajoista, jolloin olin kuullut tuon laulun ennen, ja
-ajoista, kolkoista ajoista, jotka olivat olleet sen j‰lkeen, kaikki
-k‰rsimykseni ja pett‰neet toiveeni muistuivat mieleeni, ja silloin --
-Astelin edestakaisin huoneessa, syd‰meni tukahtui tulviviin
-tunteihinsa. -- Jumalan t‰hden, sanoin k‰‰ntyen kiihtyneesti h‰nt‰
-kohden, Jumalan t‰hden, lopettakaa! -- H‰n lakkasi soittamasta ja
-katsahti h‰mm‰styneen‰ minuun. -- Werther, sanoi h‰n sitten,
-kasvoillaan hymy, joka tunki l‰pi sieluni, Werther, olette hyvin
-sairas; eiv‰t lempiruokannekaan en‰‰ maistu teille. L‰htek‰‰ nyt! Ja
-pyyd‰n teit‰, tyyntyk‰‰. -- Min‰ rep‰isin itseni pois h‰nen luotaan, ja
--- Jumala! Sin‰ n‰et k‰rsimykseni ja olet tekev‰ niist‰ lopun.
+Voi ystäväni! -- Näetkö sinä, minä menehdyn, en kestä, en kestä tätä
+kauempaa! Istuin tänään hänen luonaan -- istuin, hän soitti
+klaveerillaan useita kappaleita, ja mikä tunne hänen soitossaan! -- oi!
+-- Mitenkä? -- Hänen pikkusisarensa istui polvellani ja siisti
+nukkeansa. Silmäni vettyivät. Kumarruin ja katseeni sattui hänen
+vihkisormukseensa -- kyyneleni juoksivat. -- Ja yht'äkkiä hän rupeaa
+soittamaan erästä vanhaa taivaallisen suloista sävelmää, ihan
+yht'äkkiä, ja sieluuni valuu niin ihana lohdun tunne, ja muisto
+menneistä päivistä, ajoista, jolloin olin kuullut tuon laulun ennen, ja
+ajoista, kolkoista ajoista, jotka olivat olleet sen jälkeen, kaikki
+kärsimykseni ja pettäneet toiveeni muistuivat mieleeni, ja silloin --
+Astelin edestakaisin huoneessa, sydämeni tukahtui tulviviin
+tunteihinsa. -- Jumalan tähden, sanoin kääntyen kiihtyneesti häntä
+kohden, Jumalan tähden, lopettakaa! -- Hän lakkasi soittamasta ja
+katsahti hämmästyneenä minuun. -- Werther, sanoi hän sitten,
+kasvoillaan hymy, joka tunki läpi sieluni, Werther, olette hyvin
+sairas; eivät lempiruokannekaan enää maistu teille. Lähtekää nyt! Ja
+pyydän teitä, tyyntykää. -- Minä repäisin itseni pois hänen luotaan, ja
+-- Jumala! Sinä näet kärsimykseni ja olet tekevä niistä lopun.
 
 
 _6 p. jouluk._
 
-Kuinka h‰nen kuvansa aina seuraa minua! Valveillani ja unissani h‰n
-t‰ytt‰‰ koko sieluni! T‰ss‰, kun suljen silm‰ni, t‰ss‰ otsani takana,
-johon sis‰inen n‰kˆvoima keskittyy, el‰v‰t h‰nen tummat silm‰ns‰.
-T‰ss‰, oi, en saa sit‰ sanotuksi! Jos suljen silm‰ni, ovat ne kohta
-tuossa; kuin syvyyten‰ ne lep‰‰v‰t edess‰ni, minussa, t‰ytt‰v‰t kaikki
+Kuinka hänen kuvansa aina seuraa minua! Valveillani ja unissani hän
+täyttää koko sieluni! Tässä, kun suljen silmäni, tässä otsani takana,
+johon sisäinen näkövoima keskittyy, elävät hänen tummat silmänsä.
+Tässä, oi, en saa sitä sanotuksi! Jos suljen silmäni, ovat ne kohta
+tuossa; kuin syvyytenä ne lepäävät edessäni, minussa, täyttävät kaikki
 mieleni aistit.
 
-Mit‰ on ihminen, tuo ylistetty puolijumala! Eiv‰tkˆ h‰nen voimansa pet‰
-juuri silloin, kun h‰n parhaiten niit‰ tarvitsisi? Tai kun h‰n
-kuohahtaa iloon tai vajoo tuskien syliin, eikˆ h‰n kummassakin
-tapauksessa juuri silloin ik‰‰nkuin sis‰llisesti lamaudu ja juuri
-silloin tule palautetuksi tympe‰‰n, kylm‰‰n tietoisuuteen, kun h‰n
-hartaimmin kaipaisi j‰tt‰yty‰ ‰‰rettˆmyyden t‰ydellisyyteen?
+Mitä on ihminen, tuo ylistetty puolijumala! Eivätkö hänen voimansa petä
+juuri silloin, kun hän parhaiten niitä tarvitsisi? Tai kun hän
+kuohahtaa iloon tai vajoo tuskien syliin, eikö hän kummassakin
+tapauksessa juuri silloin ikäänkuin sisällisesti lamaudu ja juuri
+silloin tule palautetuksi tympeään, kylmään tietoisuuteen, kun hän
+hartaimmin kaipaisi jättäytyä äärettömyyden täydellisyyteen?
 
 
 
 
-JULKAISIJAN LISƒYS LUKIJALLE.
+JULKAISIJAN LISÄYS LUKIJALLE.
 
 
-Kuinka mielell‰ni n‰kisink‰‰n, ett‰ yst‰v‰mme viimeisilt‰ merkillisilt‰
-p‰ivilt‰ olisi s‰ilynyt niin paljon omak‰tisi‰ todistuskappaleita,
-ettei minun tarvitsisi kertomuksellani keskeytt‰‰ h‰nen
-j‰lkeenj‰‰neiden kirjeidens‰ julkaisemista.
+Kuinka mielelläni näkisinkään, että ystävämme viimeisiltä merkillisiltä
+päiviltä olisi säilynyt niin paljon omakätisiä todistuskappaleita,
+ettei minun tarvitsisi kertomuksellani keskeyttää hänen
+jälkeenjääneiden kirjeidensä julkaisemista.
 
 Olen koettanut huolellisesti koota mahdollisimman tarkkoja tietoja
-niilt‰ henkilˆilt‰, joiden olen voinut otaksua l‰hemmin tuntevan h‰nen
-el‰m‰kertansa; sen kehitys on yksinkertainen, ja kaikki kertomukset
-sen juoksusta k‰yv‰t, muutamia v‰h‰p‰tˆisempi‰ sivuseikkoja
-lukuunottamatta, yhteen; toimivain henkilˆiden mielenlaadusta vain ovat
-k‰sitykset eroavia, ja niist‰ langetetaan eri‰vi‰ arvosteluja.
-
-Eih‰n en‰‰ olekaan muuta teht‰v‰n‰mme kuin tunnollisesti kertoa, mit‰
-suurella vaivalla vihdoin olemme saaneet tiet‰‰, ja sovittaa vainajan
-j‰lkeen j‰tt‰m‰t kirjeet oikeihin paikkoihinsa v‰heksim‰tt‰
-pienint‰k‰‰n k‰siimme sattunutta kirjelippusta, varsinkin koska on niin
-vaikea keksi‰ jo jonkin yksityisen teonkin oikeimpia ja todellisimpia
+niiltä henkilöiltä, joiden olen voinut otaksua lähemmin tuntevan hänen
+elämäkertansa; sen kehitys on yksinkertainen, ja kaikki kertomukset
+sen juoksusta käyvät, muutamia vähäpätöisempiä sivuseikkoja
+lukuunottamatta, yhteen; toimivain henkilöiden mielenlaadusta vain ovat
+käsitykset eroavia, ja niistä langetetaan eriäviä arvosteluja.
+
+Eihän enää olekaan muuta tehtävänämme kuin tunnollisesti kertoa, mitä
+suurella vaivalla vihdoin olemme saaneet tietää, ja sovittaa vainajan
+jälkeen jättämät kirjeet oikeihin paikkoihinsa väheksimättä
+pienintäkään käsiimme sattunutta kirjelippusta, varsinkin koska on niin
+vaikea keksiä jo jonkin yksityisen teonkin oikeimpia ja todellisimpia
 vaikuttimia, jos sen on tehnyt ihminen, joka ei kuulu ihan kaikkein
 tavallisimpiin.
 
-Toivottomuus ja mielenlannistus oli v‰hitellen syˆpynyt yh‰ syvemm‰lle
-Wertherin sieluun, oli juurtunut sinne varmemmin ja v‰h‰ v‰h‰lt‰
-vallannut koko h‰nen olemuksensa. H‰nen mielens‰ sopusointu oli
-kokonaan h‰iriytynyt, jonkinlainen sis‰inen kuumuus ja tulisuus, joka
-h‰mmensi sekaisin kaikki h‰nen luontonsa voimat, kiehutti ja kypsytti
-h‰ness‰ esiin mit‰ vastenmielisimpi‰ ilmiˆit‰ ja j‰tti h‰net lopulta
-ihan t‰ydelliseen uupumukseen, jonka vallasta p‰‰st‰kseen h‰n kamppaili
-viel‰ kiihke‰mmin kuin oli siihen asti taistellut kaikkia muita pahoja
-vastaan. Sielunsa h‰t‰ kulutti h‰ness‰ kaikki muut hengenvoimat,
-h‰nen vilkkautensa ja h‰nen mielens‰ ter‰vyys laimeni, seuraihmisen‰
-h‰n muuttui ik‰v‰ksi, h‰n k‰vi yh‰ onnettomammaksi, ja sit‰
-kohtuuttomammaksi, mit‰ onnettomammaksi h‰n tuli. Ainakin v‰itt‰v‰t
-t‰t‰ Albertin yst‰v‰t; he sanovat, ett‰ Werther, joka itse ik‰‰nkuin
-joka p‰iv‰ kulutti kaiken omaisuutensa, illalla k‰rsi‰kseen ja
-n‰hd‰kseen puutetta, ei voinut oikein arvostella puhdasluontoista,
-tyynt‰ miest‰, joka nyt vihdoinkin oli saavuttanut kauan toivomansa
-onnen, eik‰ h‰nen menettely‰‰n, kun h‰n koetti varata t‰m‰n onnensa
-itselleen tuleviksi p‰ivikseen. Albert, sanovat he, ei niin lyhyess‰
-ajassa ollut mitenk‰‰n muuttunut, h‰n oli yh‰ sama mies, joksi Werther
-heti alussa tuli h‰net tuntemaan ja jota h‰n silloin oli pit‰nyt niin
-suuressa arvossa ja niin kunnioittanut. H‰n rakasti Lottea enemm‰n kuin
-mit‰‰n maailmassa, h‰n ylpeili h‰nest‰ ja halusi, ett‰ kaikki muutkin
-pit‰isiv‰t h‰nt‰ ihanimpana ja t‰ydellisimp‰n‰ olentona. Olikohan siin‰
-siis mit‰‰n moitittavaa, ett‰ h‰n tahtoi v‰ltt‰‰ v‰hint‰ ep‰ilyksen
-varjoakin ja ettei h‰n sin‰ hetken‰ ollut halukas viattomimmallakaan
-tavalla jakamaan t‰t‰ aarrettaan kenenk‰‰n toisen kanssa? He myˆnt‰v‰t,
-ett‰ Albert kyll‰ usein poistui vaimonsa huoneesta, kun Werther tuli
-h‰nen luokseen, mutta sit‰ h‰n ei tehnyt vihasta ja ynseydest‰
-yst‰v‰‰ns‰ kohtaan, vaan ainoastaan siksi, ett‰ oli tuntenut
-l‰sn‰olonsa rasittavan t‰t‰.
-
-Lotten is‰ oli sairastunut, niin ettei voinut liikkua ulkona; h‰n
-l‰hetti vaununsa noutamaan Lottea, ja Lotte l‰hti h‰nen luokseen. Oli
-kaunis talvip‰iv‰, oli ollut ensimm‰inen vahvempi lumipyry, ja koko
+Toivottomuus ja mielenlannistus oli vähitellen syöpynyt yhä syvemmälle
+Wertherin sieluun, oli juurtunut sinne varmemmin ja vähä vähältä
+vallannut koko hänen olemuksensa. Hänen mielensä sopusointu oli
+kokonaan häiriytynyt, jonkinlainen sisäinen kuumuus ja tulisuus, joka
+hämmensi sekaisin kaikki hänen luontonsa voimat, kiehutti ja kypsytti
+hänessä esiin mitä vastenmielisimpiä ilmiöitä ja jätti hänet lopulta
+ihan täydelliseen uupumukseen, jonka vallasta päästäkseen hän kamppaili
+vielä kiihkeämmin kuin oli siihen asti taistellut kaikkia muita pahoja
+vastaan. Sielunsa hätä kulutti hänessä kaikki muut hengenvoimat,
+hänen vilkkautensa ja hänen mielensä terävyys laimeni, seuraihmisenä
+hän muuttui ikäväksi, hän kävi yhä onnettomammaksi, ja sitä
+kohtuuttomammaksi, mitä onnettomammaksi hän tuli. Ainakin väittävät
+tätä Albertin ystävät; he sanovat, että Werther, joka itse ikäänkuin
+joka päivä kulutti kaiken omaisuutensa, illalla kärsiäkseen ja
+nähdäkseen puutetta, ei voinut oikein arvostella puhdasluontoista,
+tyyntä miestä, joka nyt vihdoinkin oli saavuttanut kauan toivomansa
+onnen, eikä hänen menettelyään, kun hän koetti varata tämän onnensa
+itselleen tuleviksi päivikseen. Albert, sanovat he, ei niin lyhyessä
+ajassa ollut mitenkään muuttunut, hän oli yhä sama mies, joksi Werther
+heti alussa tuli hänet tuntemaan ja jota hän silloin oli pitänyt niin
+suuressa arvossa ja niin kunnioittanut. Hän rakasti Lottea enemmän kuin
+mitään maailmassa, hän ylpeili hänestä ja halusi, että kaikki muutkin
+pitäisivät häntä ihanimpana ja täydellisimpänä olentona. Olikohan siinä
+siis mitään moitittavaa, että hän tahtoi välttää vähintä epäilyksen
+varjoakin ja ettei hän sinä hetkenä ollut halukas viattomimmallakaan
+tavalla jakamaan tätä aarrettaan kenenkään toisen kanssa? He myöntävät,
+että Albert kyllä usein poistui vaimonsa huoneesta, kun Werther tuli
+hänen luokseen, mutta sitä hän ei tehnyt vihasta ja ynseydestä
+ystäväänsä kohtaan, vaan ainoastaan siksi, että oli tuntenut
+läsnäolonsa rasittavan tätä.
+
+Lotten isä oli sairastunut, niin ettei voinut liikkua ulkona; hän
+lähetti vaununsa noutamaan Lottea, ja Lotte lähti hänen luokseen. Oli
+kaunis talvipäivä, oli ollut ensimmäinen vahvempi lumipyry, ja koko
 seutu oli lumen peitossa.
 
-Werther l‰hti seuraavana aamuna h‰nen j‰lkeens‰ sinne, saattaakseen
-h‰nt‰ takaisin, ellei Albert tulisi noutamaan h‰nt‰.
+Werther lähti seuraavana aamuna hänen jälkeensä sinne, saattaakseen
+häntä takaisin, ellei Albert tulisi noutamaan häntä.
 
-Kirkas ilmakaan ei tehnyt sen syvemp‰‰ vaikutusta h‰nen sameaan
-mieleens‰, raskas paino lep‰si h‰nen sielullaan, suruisat kuvat olivat
-syˆpyneet h‰neen, ja h‰nen mielens‰ liikkui vain tuskallisesta
+Kirkas ilmakaan ei tehnyt sen syvempää vaikutusta hänen sameaan
+mieleensä, raskas paino lepäsi hänen sielullaan, suruisat kuvat olivat
+syöpyneet häneen, ja hänen mielensä liikkui vain tuskallisesta
 ajatuksesta toiseen.
 
-Kun h‰n aina oli tyytym‰tˆn itseens‰, n‰ytti h‰nest‰ toistenkin tila
-arveluttavalta ja h‰mmentyneelt‰, h‰n luuli h‰irinneens‰ Albertin ja
-h‰nen puolisonsa kaunista suhdetta ja moitti itse‰‰n siit‰, samalla
-kuitenkin tuntien salaista vastenmielisyytt‰ aviomiest‰ kohtaan.
-
-Nytkin siin‰ tiell‰ h‰nen ajatuksensa johtuivat t‰h‰n. Niin, niin, h‰n
-puheli itsekseen, salaa kiristellen hampaitaan: tuo nyt on siis sit‰
-omaista, yst‰v‰llist‰, hell‰‰ ja kaikkeen osaaottavaa suhdetta,
-sit‰ tyynt‰, kest‰v‰‰ uskollisuutta! Kyll‰stymist‰ se on ja
-v‰linpit‰m‰ttˆmyytt‰! Jokainen vaivainen pikkuteht‰v‰kin vet‰‰ h‰nt‰
-enemm‰n puoleensa kuin h‰nen kallis, ihana vaimonsa. Osaako h‰n antaa
-onnelleen arvoa? Osaako h‰n pit‰‰ Lottea siin‰ arvossa kuin h‰n
-ansaitsee? H‰n on h‰nell‰, noh, niin on! -- Tied‰n sen, kuten tied‰n
+Kun hän aina oli tyytymätön itseensä, näytti hänestä toistenkin tila
+arveluttavalta ja hämmentyneeltä, hän luuli häirinneensä Albertin ja
+hänen puolisonsa kaunista suhdetta ja moitti itseään siitä, samalla
+kuitenkin tuntien salaista vastenmielisyyttä aviomiestä kohtaan.
+
+Nytkin siinä tiellä hänen ajatuksensa johtuivat tähän. Niin, niin, hän
+puheli itsekseen, salaa kiristellen hampaitaan: tuo nyt on siis sitä
+omaista, ystävällistä, hellää ja kaikkeen osaaottavaa suhdetta,
+sitä tyyntä, kestävää uskollisuutta! Kyllästymistä se on ja
+välinpitämättömyyttä! Jokainen vaivainen pikkutehtäväkin vetää häntä
+enemmän puoleensa kuin hänen kallis, ihana vaimonsa. Osaako hän antaa
+onnelleen arvoa? Osaako hän pitää Lottea siinä arvossa kuin hän
+ansaitsee? Hän on hänellä, noh, niin on! -- Tiedän sen, kuten tiedän
 paljon muutakin, luulisin jo tottuneeni siihen ajatukseen, mutta se on
-viel‰ kerran saava minut j‰rjilt‰ni, se on saattava minut perikatoon.
--- Ja onko h‰nen yst‰vyytens‰ sitten kest‰nyt koetuksen? Eikˆ
-h‰nest‰ vain kiintymykseni Lotteenkin jo liene h‰nen oikeuksiensa
-rajoittamista, ja eikˆ huomaavaisuuteni Lottea kohtaan tuntune h‰nest‰
-salaiselta moitteelta h‰nt‰ itse‰‰n vastaan? Tied‰n sen hyvinkin,
-tunnen sen, h‰n ei en‰‰ mielell‰‰n n‰e minua t‰‰ll‰, h‰n toivoo, ett‰
-poistuisin; minun l‰sn‰oloni kiusaa h‰nt‰.
-
-Tuon tuostakin h‰n hiljensi h‰t‰ist‰ k‰ynti‰‰n, toisinaan pys‰htyi
-kokonaan ja n‰ytti aikovan palata; mutta aina h‰n sent‰‰n taas l‰hti
-liikkeelle eteenp‰in ja saapui t‰llaisiin ajatuksiin ja itsepuheluihin
-vaipuneena melkein kuin vastoin tahtoaan perille mets‰styslinnalle.
-
-H‰n astui ovelle, kysyi vanhusta ja Lottea ja tapasi koko talon
-jonkinmoisessa kiihtymystilassa. Vanhin pojista kertoi h‰nelle, ett‰
-ulkona Wahlheimissa oli tapahtunut onnettomuus, siell‰ oli murhattu
-joku talonpoika! Werther ei kuunnellut sit‰ sen tarkemmin. H‰n astui
-sis‰‰n ja tapasi Lotten koettamassa est‰‰ vanhusta, joka sairaudestaan
-huolimatta itse aikoi ulos pit‰‰kseen tutkintoa itse murhapaikalla.
-Murhaajaa ei viel‰ tunnettu, surmatun ruumis oli aamulla lˆydetty talon
-portilta; ep‰ilt‰vi‰ asianhaaroja oli sent‰‰n olemassa: murhattu oli
-ollut renkin‰ er‰‰ll‰ leskiem‰nn‰ll‰, jolla sit‰ ennen oli ollut
-palveluksessa er‰s toinen, joka riidoin oli ajettu talosta.
-
-Kun Werther t‰m‰n kuuli, hyp‰hti h‰n kiihtyneen‰ pystyyn. -- Onko se
-mahdollista! huudahti h‰n; minun t‰ytyy menn‰ sinne, en voi viipy‰
-silm‰nr‰p‰yst‰k‰‰n. -- H‰n kiiruhti Wahlheimia kohden; kaikki
-asianhaarat muistuivat niin el‰v‰sti h‰nen mieleens‰, eik‰ h‰nelle
-j‰‰nyt en‰‰ ep‰ilyst‰k‰‰n siit‰, ettei tekoa olisi tehnyt sama mies,
-jonka kanssa h‰n oli niin monta kertaa ollut puheissa ja joka oli
-k‰ynyt h‰nelle niin mieleiseksi.
-
-Kun h‰nen oli kuljettava lehmuspuiston l‰vitse tullakseen ravintolaan,
-jonne ruumis oli viety, valtasi h‰net kammo h‰nen astuessaan tuota
+vielä kerran saava minut järjiltäni, se on saattava minut perikatoon.
+-- Ja onko hänen ystävyytensä sitten kestänyt koetuksen? Eikö
+hänestä vain kiintymykseni Lotteenkin jo liene hänen oikeuksiensa
+rajoittamista, ja eikö huomaavaisuuteni Lottea kohtaan tuntune hänestä
+salaiselta moitteelta häntä itseään vastaan? Tiedän sen hyvinkin,
+tunnen sen, hän ei enää mielellään näe minua täällä, hän toivoo, että
+poistuisin; minun läsnäoloni kiusaa häntä.
+
+Tuon tuostakin hän hiljensi hätäistä käyntiään, toisinaan pysähtyi
+kokonaan ja näytti aikovan palata; mutta aina hän sentään taas lähti
+liikkeelle eteenpäin ja saapui tällaisiin ajatuksiin ja itsepuheluihin
+vaipuneena melkein kuin vastoin tahtoaan perille metsästyslinnalle.
+
+Hän astui ovelle, kysyi vanhusta ja Lottea ja tapasi koko talon
+jonkinmoisessa kiihtymystilassa. Vanhin pojista kertoi hänelle, että
+ulkona Wahlheimissa oli tapahtunut onnettomuus, siellä oli murhattu
+joku talonpoika! Werther ei kuunnellut sitä sen tarkemmin. Hän astui
+sisään ja tapasi Lotten koettamassa estää vanhusta, joka sairaudestaan
+huolimatta itse aikoi ulos pitääkseen tutkintoa itse murhapaikalla.
+Murhaajaa ei vielä tunnettu, surmatun ruumis oli aamulla löydetty talon
+portilta; epäiltäviä asianhaaroja oli sentään olemassa: murhattu oli
+ollut renkinä eräällä leskiemännällä, jolla sitä ennen oli ollut
+palveluksessa eräs toinen, joka riidoin oli ajettu talosta.
+
+Kun Werther tämän kuuli, hypähti hän kiihtyneenä pystyyn. -- Onko se
+mahdollista! huudahti hän; minun täytyy mennä sinne, en voi viipyä
+silmänräpäystäkään. -- Hän kiiruhti Wahlheimia kohden; kaikki
+asianhaarat muistuivat niin elävästi hänen mieleensä, eikä hänelle
+jäänyt enää epäilystäkään siitä, ettei tekoa olisi tehnyt sama mies,
+jonka kanssa hän oli niin monta kertaa ollut puheissa ja joka oli
+käynyt hänelle niin mieleiseksi.
+
+Kun hänen oli kuljettava lehmuspuiston lävitse tullakseen ravintolaan,
+jonne ruumis oli viety, valtasi hänet kammo hänen astuessaan tuota
 ennen niin rakastamaansa paikkaa. Kynnys, jolla naapurin lapset niin
 usein olivat leikkineet, oli veritahroissa. Rakkaus ja uskollisuus,
-ihmisen ihanimmat tunteet, olivat muuttuneet v‰kivallanteoksi ja
-murhaksi. Nuo tihe‰t, korkeat puut seisoivat nyt paljaina ja kuurassa,
+ihmisen ihanimmat tunteet, olivat muuttuneet väkivallanteoksi ja
+murhaksi. Nuo tiheät, korkeat puut seisoivat nyt paljaina ja kuurassa,
 kauniit pensaat, jotka kurkottelivat matalan kirkkotarhanmuurin ylitse,
-olivat karistaneet lehtens‰, ja lumen peitt‰min‰ katselivat hautakivet
-niiden v‰list‰ ulos.
-
-Kun h‰n l‰heni ravintolaa, jonka edustalle koko kyl‰ oli kokoontunut,
-nousi yht'‰kki‰ huuto. Et‰‰ll‰ n‰kyi joukko aseellisia miehi‰, ja
-kaikki huusivat, ett‰ murhaajaa tuodaan. Werther katsahti sinnep‰in,
-eik‰ h‰nelle en‰‰ j‰‰nyt v‰hint‰k‰‰n ep‰ilyksen varaa. Niin! mies oli
-sama, joka niin rakasti tuota leske‰ ja jonka h‰n joku aika sitten oli
-kohdannut kuljeksivana, hiljainen uhka ja salainen ep‰toivo sielussaan.
-
-Mit‰ olet tehnyt, onneton! huudahti Werther, astuen vangittua vastaan.
--- T‰m‰ katsahti h‰neen tyynesti ja ‰‰neti ja vastasi viimein
-levollisesti: H‰nt‰ ei ole kukaan saava, eik‰ h‰n ole saava ket‰‰n. --
+olivat karistaneet lehtensä, ja lumen peittäminä katselivat hautakivet
+niiden välistä ulos.
+
+Kun hän läheni ravintolaa, jonka edustalle koko kylä oli kokoontunut,
+nousi yht'äkkiä huuto. Etäällä näkyi joukko aseellisia miehiä, ja
+kaikki huusivat, että murhaajaa tuodaan. Werther katsahti sinnepäin,
+eikä hänelle enää jäänyt vähintäkään epäilyksen varaa. Niin! mies oli
+sama, joka niin rakasti tuota leskeä ja jonka hän joku aika sitten oli
+kohdannut kuljeksivana, hiljainen uhka ja salainen epätoivo sielussaan.
+
+Mitä olet tehnyt, onneton! huudahti Werther, astuen vangittua vastaan.
+-- Tämä katsahti häneen tyynesti ja ääneti ja vastasi viimein
+levollisesti: Häntä ei ole kukaan saava, eikä hän ole saava ketään. --
 Vanki vietiin ravintolaan, ja Werther riensi pois.
 
-Tuo kamala, v‰kivaltainen kosketus heitti koko h‰nen olentonsa kuin
-sekaisin. Hetkeksi h‰n tempautui surunsa, masentumuksensa ja
-v‰linpit‰m‰ttˆm‰n alakuloisuutensa vallasta, vastustamaton s‰‰li t‰ytti
-h‰nen mielens‰, ja h‰ness‰ her‰si sanomaton halu pelastaa tuo mies.
-H‰n tunsi h‰net niin perin onnettomaksi, h‰nest‰ tuo mies oli
-rikoksentekij‰n‰kin niin viaton, h‰n kuvitteli itsens‰ niin syv‰sti
-h‰nen asemaansa, ett‰ h‰n varmasti uskoi voivansa saada toisetkin
-vakuutetuiksi siit‰. H‰n olisi jo kohta tahtonut saada puhua h‰nen
-puolestaan, jo tulvi h‰nen huulilleen vilkas puolustuspuhe; h‰n
-kiirehti askeleitaan joutuakseen mets‰styslinnaan eik‰ malttanut jo
-matkalla olla puoli‰‰neen puhumatta itselleen kaikkea sit‰, mit‰ aikoi
-esitt‰‰ miehen puolustukseksi amtmannille.
-
-Kun h‰n astui sis‰‰n, oli Albertkin jo paikalla; t‰m‰ kiusasi h‰nt‰
-hiukan ensiksi, mutta h‰n malttoi kuitenkin kohta mielens‰ ja rupesi
-innokkaasti esitt‰m‰‰n ajatustaan amtmannille. T‰m‰ pudisti muutaman
-kerran p‰‰t‰‰n, ja vaikka Werther mit‰ vilkkaimmin, kiivaimmin ja
-vakuuttavimmin esittikin kaikkea, mit‰ ihminen vain voi toisen
-puolustukseksi esitt‰‰, ei se, kuten oli odotettavissakin, tehnyt
-mit‰‰n vaikutusta amtmanniin. H‰n ei edes antanut yst‰v‰mme puhua
-loppuunkaan, vastusti h‰nt‰ kiivaasti ja nuhteli h‰nt‰ siit‰, ett‰ h‰n
-saattoi puolustaa salamurhaajaa! H‰n osoitti h‰nelle, ett‰ tuolla tapaa
+Tuo kamala, väkivaltainen kosketus heitti koko hänen olentonsa kuin
+sekaisin. Hetkeksi hän tempautui surunsa, masentumuksensa ja
+välinpitämättömän alakuloisuutensa vallasta, vastustamaton sääli täytti
+hänen mielensä, ja hänessä heräsi sanomaton halu pelastaa tuo mies.
+Hän tunsi hänet niin perin onnettomaksi, hänestä tuo mies oli
+rikoksentekijänäkin niin viaton, hän kuvitteli itsensä niin syvästi
+hänen asemaansa, että hän varmasti uskoi voivansa saada toisetkin
+vakuutetuiksi siitä. Hän olisi jo kohta tahtonut saada puhua hänen
+puolestaan, jo tulvi hänen huulilleen vilkas puolustuspuhe; hän
+kiirehti askeleitaan joutuakseen metsästyslinnaan eikä malttanut jo
+matkalla olla puoliääneen puhumatta itselleen kaikkea sitä, mitä aikoi
+esittää miehen puolustukseksi amtmannille.
+
+Kun hän astui sisään, oli Albertkin jo paikalla; tämä kiusasi häntä
+hiukan ensiksi, mutta hän malttoi kuitenkin kohta mielensä ja rupesi
+innokkaasti esittämään ajatustaan amtmannille. Tämä pudisti muutaman
+kerran päätään, ja vaikka Werther mitä vilkkaimmin, kiivaimmin ja
+vakuuttavimmin esittikin kaikkea, mitä ihminen vain voi toisen
+puolustukseksi esittää, ei se, kuten oli odotettavissakin, tehnyt
+mitään vaikutusta amtmanniin. Hän ei edes antanut ystävämme puhua
+loppuunkaan, vastusti häntä kiivaasti ja nuhteli häntä siitä, että hän
+saattoi puolustaa salamurhaajaa! Hän osoitti hänelle, että tuolla tapaa
 tulisivat kaikki lait tehottomiksi ja kaikki turvallisuus valtiossa
-h‰vi‰isi; sit‰paitsi h‰n lis‰si, ettei h‰n t‰mmˆisess‰ asiassa voinut
-tehd‰ mit‰‰n joutumatta mit‰ raskaimpaan edesvastuuseen; kaiken t‰ytyi
-tapahtua lainmukaisessa ja m‰‰r‰tyss‰ j‰rjestyksess‰.
-
-Werther ei viel‰k‰‰n per‰ytynyt, vaan pyysi, ett‰ amtmanni ei olisi
-aivan liian tarkka, jos koetettaisiin auttaa miest‰ pakoon. Senkin
-amtmanni ep‰si. Albert, joka viimein myˆskin sekaantui keskusteluun,
-astui vanhuksen puolelle: Werther ‰‰nestettiin kumoon, ja kamalassa
-tuskassa h‰n l‰hti viimein pois, sittenkuin amtmanni viel‰ jonkun
-kerran oli sanonut h‰nelle: Ei, h‰n ei ole pelastettavissa!
-
-Kuinka syv‰n vaikutuksen n‰m‰ sanat olivat tehneet Wertheriin, n‰emme
-er‰‰st‰ paperiliuskasta, joka tavattiin h‰nen papereidensa joukossa ja
-joka n‰ht‰v‰sti on kirjoitettu samana p‰iv‰n‰:
-
-"Sin‰ et ole pelastettavissa, onneton! N‰en, n‰en sen, me emme ole
+häviäisi; sitäpaitsi hän lisäsi, ettei hän tämmöisessä asiassa voinut
+tehdä mitään joutumatta mitä raskaimpaan edesvastuuseen; kaiken täytyi
+tapahtua lainmukaisessa ja määrätyssä järjestyksessä.
+
+Werther ei vieläkään peräytynyt, vaan pyysi, että amtmanni ei olisi
+aivan liian tarkka, jos koetettaisiin auttaa miestä pakoon. Senkin
+amtmanni epäsi. Albert, joka viimein myöskin sekaantui keskusteluun,
+astui vanhuksen puolelle: Werther äänestettiin kumoon, ja kamalassa
+tuskassa hän lähti viimein pois, sittenkuin amtmanni vielä jonkun
+kerran oli sanonut hänelle: Ei, hän ei ole pelastettavissa!
+
+Kuinka syvän vaikutuksen nämä sanat olivat tehneet Wertheriin, näemme
+eräästä paperiliuskasta, joka tavattiin hänen papereidensa joukossa ja
+joka nähtävästi on kirjoitettu samana päivänä:
+
+"Sinä et ole pelastettavissa, onneton! Näen, näen sen, me emme ole
 pelastettavissa."
 
-Wertheri‰ oli syv‰sti loukannut se, mit‰ Albert nyt viimeksi oli
-amtmannin l‰sn‰ollessa lausunut t‰m‰n vangitun asiassa: h‰n luuli
-huomanneensa h‰nen sanoissaan jonkinmoista nurjamielisyytt‰ itse‰‰n
-vastaan, ja vaikka h‰n tarkemmin ajateltuaan kyll‰ ‰lysikin, ett‰ nuo
-kaksi miest‰ kai sent‰‰n olivat olleet oikeassa h‰nt‰ vastaan, niin
-tuntui h‰nest‰ kuitenkin, kuin h‰nen t‰ytyisi tehd‰ tyhj‰ksi koko sisin
-olemuksensa, jos h‰nen pit‰isi tunnustaa ja myˆnt‰‰ se.
+Wertheriä oli syvästi loukannut se, mitä Albert nyt viimeksi oli
+amtmannin läsnäollessa lausunut tämän vangitun asiassa: hän luuli
+huomanneensa hänen sanoissaan jonkinmoista nurjamielisyyttä itseään
+vastaan, ja vaikka hän tarkemmin ajateltuaan kyllä älysikin, että nuo
+kaksi miestä kai sentään olivat olleet oikeassa häntä vastaan, niin
+tuntui hänestä kuitenkin, kuin hänen täytyisi tehdä tyhjäksi koko sisin
+olemuksensa, jos hänen pitäisi tunnustaa ja myöntää se.
 
-H‰nen paperiensa joukossa tapaamme lippusen, joka koskee t‰t‰ ja ehk‰
-ilmaisee koko h‰nen suhteensa Albertiin:
+Hänen paperiensa joukossa tapaamme lippusen, joka koskee tätä ja ehkä
+ilmaisee koko hänen suhteensa Albertiin:
 
-"Mit‰ siit‰, ett‰ toistan ja toistan itselleni: h‰n on kunnollinen, h‰n
-on hyv‰, kun se kumminkin viilt‰‰ sisimp‰‰ni; min‰ en voi antaa h‰nelle
+"Mitä siitä, että toistan ja toistan itselleni: hän on kunnollinen, hän
+on hyvä, kun se kumminkin viiltää sisimpääni; minä en voi antaa hänelle
 oikeutta."
 
-Koska oli leppe‰ ilta ja ilma alkoi k‰‰nty‰ suojaiseksi, palasivat
-Lotte ja Albert jalan kaupunkiin. Matkalla Lotte k‰‰ntyi tuon tuostakin
-katsomaan taakseen, ik‰‰nkuin olisi kaivannut Wertherin seuraa. Albert
-rupesi puhumaan h‰nest‰ ja moitti h‰nt‰, antaen sent‰‰n tunnustuksen
-h‰nen hyville puolilleen. H‰n otti puheeksi h‰nen onnettoman
-rakkautensakin ja ilmaisi toivovansa, ett‰ h‰net jollakin tapaa
-saataisiin poistumaan. -- Toivoisin sit‰ meid‰n itsemmekin t‰hden,
-sanoi h‰n, ja pyyd‰n, jatkoi h‰n, sinuakin vaikuttamaan siihen
-suuntaan, ett‰ h‰nen k‰ytˆksens‰ sinua kohtaan muuttuisi ja ett‰ h‰nen
-k‰yntins‰ luonamme harvenisivat. Ihmiset rupeavat jo kiinnitt‰m‰‰n
-huomiota siihen, ja tied‰n, ett‰ muutamat jo puhuvatkin siit‰. -- Lotte
-oli vaiti, ja Albert n‰ytti panneen mieleens‰ t‰m‰n vaikenemisen;
-ainakaan ei h‰n senj‰lkeen en‰‰ koskaan ruvennut Lotten kuullen
-puhumaan Wertherist‰, ja jos Lotte joskus mainitsi h‰nest‰, antoi h‰n
+Koska oli leppeä ilta ja ilma alkoi kääntyä suojaiseksi, palasivat
+Lotte ja Albert jalan kaupunkiin. Matkalla Lotte kääntyi tuon tuostakin
+katsomaan taakseen, ikäänkuin olisi kaivannut Wertherin seuraa. Albert
+rupesi puhumaan hänestä ja moitti häntä, antaen sentään tunnustuksen
+hänen hyville puolilleen. Hän otti puheeksi hänen onnettoman
+rakkautensakin ja ilmaisi toivovansa, että hänet jollakin tapaa
+saataisiin poistumaan. -- Toivoisin sitä meidän itsemmekin tähden,
+sanoi hän, ja pyydän, jatkoi hän, sinuakin vaikuttamaan siihen
+suuntaan, että hänen käytöksensä sinua kohtaan muuttuisi ja että hänen
+käyntinsä luonamme harvenisivat. Ihmiset rupeavat jo kiinnittämään
+huomiota siihen, ja tiedän, että muutamat jo puhuvatkin siitä. -- Lotte
+oli vaiti, ja Albert näytti panneen mieleensä tämän vaikenemisen;
+ainakaan ei hän senjälkeen enää koskaan ruvennut Lotten kuullen
+puhumaan Wertheristä, ja jos Lotte joskus mainitsi hänestä, antoi hän
 keskustelun raueta tai johti sen johonkin muuhun.
 
 Se turha yritys, jonka Werther teki tuon onnettoman pelastamiseksi, oli
-sammuvan liekin viimeinen lehahdus; sen j‰lkeen h‰n vaipui vain entist‰
-syvemm‰lle tuskaansa ja toimettomuuteensa; varsinkin j‰rkytti h‰nt‰
-syv‰sti, kun h‰n kuuli, ett‰ h‰n mahdollisesti viel‰ joutuisi
-todistamaankin miest‰ vastaan, joka nyt oli ruvennut kielt‰m‰‰n koko
+sammuvan liekin viimeinen lehahdus; sen jälkeen hän vaipui vain entistä
+syvemmälle tuskaansa ja toimettomuuteensa; varsinkin järkytti häntä
+syvästi, kun hän kuuli, että hän mahdollisesti vielä joutuisi
+todistamaankin miestä vastaan, joka nyt oli ruvennut kieltämään koko
 tekoa.
 
-Kaikki vastoink‰ymiset, jotka h‰nt‰ olivat kohdanneet el‰m‰ss‰,
-mielipaha, jota h‰n oli saanut k‰rsi‰ l‰hetystˆss‰, kaikki mik‰ oli
-muuten ep‰onnistunut tai h‰nt‰ loukannut, kaikki se rupesi kytem‰‰n ja
-virkoamaan h‰nen sielussaan. H‰nest‰ tuntui, kuin se kaikki oikeuttaisi
-h‰net toimettomuuteen; h‰nest‰ kaikki mahdollisuudet olivat suljetut
-h‰nelt‰ ja h‰n itse oli kykenem‰tˆn ryhtym‰‰n mihink‰‰n sill‰ otteella,
-jota tavallisen el‰m‰n teht‰v‰t vaativat; siten h‰n joutui v‰hitellen
-kokonaan ihmeellisen tunneherkkyytens‰, ajatussuuntansa ja ‰‰rettˆm‰n
-intohimonsa valtaan ja l‰heni l‰henemist‰‰n suruista loppuansa, eli
-aina mit‰ kiihtyneimm‰ss‰ mielentilassa, kuluttaen voimiaan ilman
-mit‰‰n hyˆty‰ ja tarkoitusta, tuota i‰ti samaa surunkalvamaa el‰m‰‰ns‰
-rakastettavan ja rakastetun olennon l‰heisyydess‰, jonka rauhaa h‰n
-h‰iritsi.
-
-El‰v‰n kuvan h‰nen mielens‰ h‰mmennyksest‰, h‰nen intohimoisesta
-rakkaudestaan, h‰nen levottomuudestaan ja kiihtymyksest‰‰n, h‰nen
-el‰m‰‰nv‰symisest‰‰n antavat muutamat j‰lkeenj‰‰neet kirjeet, jotka
-liit‰mme t‰h‰n.
+Kaikki vastoinkäymiset, jotka häntä olivat kohdanneet elämässä,
+mielipaha, jota hän oli saanut kärsiä lähetystössä, kaikki mikä oli
+muuten epäonnistunut tai häntä loukannut, kaikki se rupesi kytemään ja
+virkoamaan hänen sielussaan. Hänestä tuntui, kuin se kaikki oikeuttaisi
+hänet toimettomuuteen; hänestä kaikki mahdollisuudet olivat suljetut
+häneltä ja hän itse oli kykenemätön ryhtymään mihinkään sillä otteella,
+jota tavallisen elämän tehtävät vaativat; siten hän joutui vähitellen
+kokonaan ihmeellisen tunneherkkyytensä, ajatussuuntansa ja äärettömän
+intohimonsa valtaan ja läheni lähenemistään suruista loppuansa, eli
+aina mitä kiihtyneimmässä mielentilassa, kuluttaen voimiaan ilman
+mitään hyötyä ja tarkoitusta, tuota iäti samaa surunkalvamaa elämäänsä
+rakastettavan ja rakastetun olennon läheisyydessä, jonka rauhaa hän
+häiritsi.
+
+Elävän kuvan hänen mielensä hämmennyksestä, hänen intohimoisesta
+rakkaudestaan, hänen levottomuudestaan ja kiihtymyksestään, hänen
+elämäänväsymisestään antavat muutamat jälkeenjääneet kirjeet, jotka
+liitämme tähän.
 
 
 _12 p. jouluk._
 
-"Rakas Wilhelm, olen mielentilassa, jommoisessa lienev‰t ne onnettomat
-olleet, joista luultiin, ett‰ heit‰ ahdisti paha henki. Usein se
-tarttuu minuun; se ei ole tuskaa, se ei ole himoa -- se on sis‰ist‰
+"Rakas Wilhelm, olen mielentilassa, jommoisessa lienevät ne onnettomat
+olleet, joista luultiin, että heitä ahdisti paha henki. Usein se
+tarttuu minuun; se ei ole tuskaa, se ei ole himoa -- se on sisäistä
 outoa kuohua, joka uhkaa pakahduttaa rintani ja kuristaa kurkkuani! Voi
-minua! Voi! ja sitten l‰hden ulos ja harhailen nykyisen tylyn ja
-ep‰yst‰v‰llisen vuodenajan peloittavia ˆisi‰ maisemia."
+minua! Voi! ja sitten lähden ulos ja harhailen nykyisen tylyn ja
+epäystävällisen vuodenajan peloittavia öisiä maisemia."
 
-"Eilen illalla minun t‰ytyi l‰hte‰ ulos. S‰‰ oli ‰kki‰ muuttunut
-leudoksi; olin kuullut, ett‰ joki oli ruvennut tulvimaan, ett‰ kaikki
-purot olivat paisuksissa ja ett‰ koko rakas laaksoni Wahlheimia myˆten
-oli tulvan alla. Yˆll‰ j‰lkeen yhdentoista syˆksyin ulos. Oli
+"Eilen illalla minun täytyi lähteä ulos. Sää oli äkkiä muuttunut
+leudoksi; olin kuullut, että joki oli ruvennut tulvimaan, että kaikki
+purot olivat paisuksissa ja että koko rakas laaksoni Wahlheimia myöten
+oli tulvan alla. Yöllä jälkeen yhdentoista syöksyin ulos. Oli
 peloittavaa vuorelta katsella, kuinka nuo kuohuvat aallot kuun valossa
-vyˆryiv‰t yli peltojen, niittyjen ja pensaikkojen ja kuinka koko avara
-laakso edess‰ ja kaukana oli yhten‰ ainoana myrskyn myllert‰m‰n‰
-meren‰. Ja kun kuu sitten taas sukeltautui esiin ja lep‰si pimeiden
-pilvien yll‰, ja virta sen kammottavanihanassa valossa kuohui ja kohisi
-edess‰ni, silloin valtasi mieleni outo v‰ristys ja sitten haikea
-kaipaus! Oi, k‰det lev‰ll‰‰n min‰ seisoin syvyyden partaalla ja
-hengitin, hengitin ja hukuin hurmaavaan aatokseen syˆst‰ kaikki tuskani
-ja k‰rsimykseni tuonne alas! ja kohisten vieri‰ pois kuin aaltojen
-meno! Oh! -- etk‰ voinut nostaa jalkaasi maasta vapautuaksesi kaikista
-tuskistasi! -- Viel‰ ei tuntilasini ole juossut loppuunsa, tunnen sen!
-Oi Wilhelm, kuinka mielell‰ni olisin antanut ihmisyyteni, saadakseni
-tuon myrskytuulen mukana raastaa pilvi‰ ja piest‰ aaltoja! Oh! Eikˆ
+vyöryivät yli peltojen, niittyjen ja pensaikkojen ja kuinka koko avara
+laakso edessä ja kaukana oli yhtenä ainoana myrskyn myllertämänä
+merenä. Ja kun kuu sitten taas sukeltautui esiin ja lepäsi pimeiden
+pilvien yllä, ja virta sen kammottavanihanassa valossa kuohui ja kohisi
+edessäni, silloin valtasi mieleni outo väristys ja sitten haikea
+kaipaus! Oi, kädet levällään minä seisoin syvyyden partaalla ja
+hengitin, hengitin ja hukuin hurmaavaan aatokseen syöstä kaikki tuskani
+ja kärsimykseni tuonne alas! ja kohisten vieriä pois kuin aaltojen
+meno! Oh! -- etkä voinut nostaa jalkaasi maasta vapautuaksesi kaikista
+tuskistasi! -- Vielä ei tuntilasini ole juossut loppuunsa, tunnen sen!
+Oi Wilhelm, kuinka mielelläni olisin antanut ihmisyyteni, saadakseni
+tuon myrskytuulen mukana raastaa pilviä ja piestä aaltoja! Oh! Eikö
 joskus koittane kytketylle mielelleni se hurman hetki? Ja kun
-surunvoittoisena t‰hystelin alas er‰st‰ paikkaa kohden, jossa kerran
-er‰‰n helteisen k‰velyn j‰lkeen olimme Lotten kanssa lev‰ht‰neet
-muutaman raidan varjossa -- sekin oli tulvan alla, Wilhelm, niin ett‰
-tuskin tunsin en‰‰ koko raitaa! Ja niityt sitten, ajattelin, ja linnan
-ymp‰ristˆ siell‰ h‰nen kotonaan! miten lieneek‰‰n riehuva virta
-tuhonnut lehtimajamme! ajattelin. Ja menneisyydest‰ v‰l‰hti mieleeni
-auringons‰de, kuin vangille uni karjalaumoista, niityist‰ ja
-kunniaviroista! En liikahtanut! -- En herjaa itse‰ni, sill‰ rohkenen
-kuolla. -- Olisin --. Nyt istun t‰ss‰ kuin vanha vaimo, joka ker‰‰
-puunsa ihmisten aidoista ja leip‰ns‰ ihmisten ovilla, viel‰ hetkeksikin
-pident‰‰kseen ja lievitt‰‰kseen kituvaa, ilotonta oloaan."
+surunvoittoisena tähystelin alas erästä paikkaa kohden, jossa kerran
+erään helteisen kävelyn jälkeen olimme Lotten kanssa levähtäneet
+muutaman raidan varjossa -- sekin oli tulvan alla, Wilhelm, niin että
+tuskin tunsin enää koko raitaa! Ja niityt sitten, ajattelin, ja linnan
+ympäristö siellä hänen kotonaan! miten lieneekään riehuva virta
+tuhonnut lehtimajamme! ajattelin. Ja menneisyydestä välähti mieleeni
+auringonsäde, kuin vangille uni karjalaumoista, niityistä ja
+kunniaviroista! En liikahtanut! -- En herjaa itseäni, sillä rohkenen
+kuolla. -- Olisin --. Nyt istun tässä kuin vanha vaimo, joka kerää
+puunsa ihmisten aidoista ja leipänsä ihmisten ovilla, vielä hetkeksikin
+pidentääkseen ja lievittääkseen kituvaa, ilotonta oloaan."
 
 
 _14 p. jouluk._
 
-"Mit‰ t‰m‰ on, yst‰v‰ni? S‰ik‰hd‰n itse‰ni! Eikˆ rakkauteni siis
-olekaan pyhint‰, puhtainta ja veljellisint‰ rakkautta? Olenko
-kertaakaan tuntenut rikollista halua mieless‰ni? -- Mutta mit‰ noista
+"Mitä tämä on, ystäväni? Säikähdän itseäni! Eikö rakkauteni siis
+olekaan pyhintä, puhtainta ja veljellisintä rakkautta? Olenko
+kertaakaan tuntenut rikollista halua mielessäni? -- Mutta mitä noista
 vakuutuksista! -- Ja nyt nuo unet! Oi kuinka oikein aavistivatkaan ne,
-jotka selittiv‰t tuollaisten ristiriitaisuuksien l‰htev‰n vieraiden
-voimien vaikutuksesta! Nyt viime yˆn‰kin! vavahdan, kun sanon sen,
-pidin h‰nt‰ syliss‰ni, pidin l‰hell‰ni, rintaani vastaan puristettuna,
-ja peitin h‰nen rakkautta kuiskivat huulensa lukemattomin suudelmin;
-silm‰ni uiskentelivat h‰nen silm‰ins‰ hurmassa! Hyv‰ Jumala! Onko
-rikos, ett‰ viel‰kin tunnen autuutta, kun herkimm‰sti koetan muistella
-noita hehkuvia iloja? Lotte! Lotte! -- Ja min‰ olen mennytt‰! Aistini
-h‰mmentyv‰t; olen jo viikon ollut ilman mit‰‰n mielenmalttia, silm‰ni
-uiskentelevat kyyneliss‰. Minun ei ole miss‰‰n hyv‰, ja kaikkialla
-hyv‰. En toivo mit‰‰n, en tahdo mit‰‰n. Parasta olisi menn‰ pois."
-
-
-P‰‰tˆs l‰hte‰ el‰m‰st‰ juurtui n‰in‰ p‰ivin‰ ja n‰iss‰ oloissa yh‰
-syvemm‰lle Wertherin sieluun. Siit‰ asti kuin h‰n oli palannut Lotten
-luokse, oli se ajatus aina v‰ikkynyt h‰nen edess‰‰n viimeisen‰ turvana
-ja viimeisen‰ toivona; kuitenkin h‰n oli aina sanonut itselleen, ettei
-se saisi olla mik‰‰n h‰t‰inen ja ‰kkipikainen teko, vaan h‰n tahtoi
-tehd‰ sen totisimmassa vakaumuksessa ja mahdollisimman tyynell‰
-p‰‰tt‰v‰isyydell‰.
-
-H‰nen ep‰ilyksens‰ ja sieluntaistelunsa kuvastuvat er‰‰ss‰
-paperiliuskassa, joka n‰ht‰v‰sti on jokin Wilhelmille ajateltu
-kirjeenalku ja joka p‰iv‰‰m‰ttˆm‰n‰ lˆydettiin h‰nen paperiensa
+jotka selittivät tuollaisten ristiriitaisuuksien lähtevän vieraiden
+voimien vaikutuksesta! Nyt viime yönäkin! vavahdan, kun sanon sen,
+pidin häntä sylissäni, pidin lähelläni, rintaani vastaan puristettuna,
+ja peitin hänen rakkautta kuiskivat huulensa lukemattomin suudelmin;
+silmäni uiskentelivat hänen silmäinsä hurmassa! Hyvä Jumala! Onko
+rikos, että vieläkin tunnen autuutta, kun herkimmästi koetan muistella
+noita hehkuvia iloja? Lotte! Lotte! -- Ja minä olen mennyttä! Aistini
+hämmentyvät; olen jo viikon ollut ilman mitään mielenmalttia, silmäni
+uiskentelevat kyynelissä. Minun ei ole missään hyvä, ja kaikkialla
+hyvä. En toivo mitään, en tahdo mitään. Parasta olisi mennä pois."
+
+
+Päätös lähteä elämästä juurtui näinä päivinä ja näissä oloissa yhä
+syvemmälle Wertherin sieluun. Siitä asti kuin hän oli palannut Lotten
+luokse, oli se ajatus aina väikkynyt hänen edessään viimeisenä turvana
+ja viimeisenä toivona; kuitenkin hän oli aina sanonut itselleen, ettei
+se saisi olla mikään hätäinen ja äkkipikainen teko, vaan hän tahtoi
+tehdä sen totisimmassa vakaumuksessa ja mahdollisimman tyynellä
+päättäväisyydellä.
+
+Hänen epäilyksensä ja sieluntaistelunsa kuvastuvat eräässä
+paperiliuskassa, joka nähtävästi on jokin Wilhelmille ajateltu
+kirjeenalku ja joka päiväämättömänä löydettiin hänen paperiensa
 joukosta:
 
-"H‰nen l‰sn‰olonsa, h‰nen kohtalonsa, h‰nen osanottonsa minua kohtaan
-pusertavat viel‰ viimeiset kyynelet j‰ytyneist‰ aivoistani."
+"Hänen läsnäolonsa, hänen kohtalonsa, hänen osanottonsa minua kohtaan
+pusertavat vielä viimeiset kyynelet jäytyneistä aivoistani."
 
-"Kohottaa esirippua ja astua sen taakse! kas siin‰ kaikki! Miksi siis
-t‰m‰ ep‰rˆinti ja arkailu? Siksikˆ, ettei tied‰, millaista sen toisella
-puolella on? Ja ettei sielt‰ en‰‰ voi palata? Ja siksi, ett‰ henkemme
-n‰kyy olevan taipuvainen aavistamaan sekaannusta ja pimeytt‰ siell‰,
-mist‰ ei tied‰ mit‰‰n varmaa!"
+"Kohottaa esirippua ja astua sen taakse! kas siinä kaikki! Miksi siis
+tämä epäröinti ja arkailu? Siksikö, ettei tiedä, millaista sen toisella
+puolella on? Ja ettei sieltä enää voi palata? Ja siksi, että henkemme
+näkyy olevan taipuvainen aavistamaan sekaannusta ja pimeyttä siellä,
+mistä ei tiedä mitään varmaa!"
 
-Lopulta t‰m‰ suruisa ajatus k‰vi yh‰ omaisemmaksi ja
-l‰heisemm‰ksi h‰nelle, ja h‰nen p‰‰tˆksens‰ yh‰ varmeni ja muuttui
-peruuttamattomaksi, siit‰ olkoon todistuksena seuraava kaksimielinen
-kirje, jonka h‰n kirjoitti yst‰v‰lleen.
+Lopulta tämä suruisa ajatus kävi yhä omaisemmaksi ja
+läheisemmäksi hänelle, ja hänen päätöksensä yhä varmeni ja muuttui
+peruuttamattomaksi, siitä olkoon todistuksena seuraava kaksimielinen
+kirje, jonka hän kirjoitti ystävälleen.
 
 
 20 _p. jouluk._
 
-"Kiit‰n rakkauttasi, Wilhelm, ett‰ olet sill‰ tavoin k‰sitt‰nyt sanani.
-Niin, olet oikeassa: minulle olisi parempi, ett‰ l‰htisin. Ihan
-mieleeni ei ole sent‰‰n ehdotuksesi, ett‰ palaisin teid‰n luoksenne;
-ainakin tekisin mielell‰ni sit‰ ennen pienen kiertomatkan, varsinkin
-kun ilmat nyt n‰ytt‰v‰t ennustavan kest‰v‰‰ pakkasta ja hyv‰‰ keli‰.
-Sekin on mieleeni, ett‰ haluat tulla noutamaan minua; varro sent‰‰n
-viel‰ ainakin kaksi viikkoa ja odota kirjett‰ minulta, jossa ilmoitan
-tarkemmin. On tarpeen, ettei mit‰‰n poimita, ennenkuin se on kyps‰, ja
-kaksi viikkoa sinne tai t‰nne vaikuttaa paljon. Sano ‰idilleni, ett‰
-h‰n rukoilisi poikansa puolesta, ja ett‰ pyyd‰n anteeksi h‰nelt‰
-kaikkea sit‰ mielipahaa, jota olen h‰nelle tuottanut. Se nyt n‰kyy
-olleen minun osani, ett‰ olen samentanut ja pahoittanut niiden mielt‰,
-joille minun olisi pit‰nyt olla iloksi. Hyv‰sti, rakkain yst‰v‰ni!
-Suokoon Jumala sinulle kaikkea siunaustaan! J‰‰ hyv‰sti!"
-
-
-Mit‰ liikkui Lotten mieless‰ n‰in‰ aikoina, mitk‰ olivat h‰nen
-tunteensa puolisoaan, mitk‰ onnetonta yst‰v‰‰ns‰ kohtaan, sit‰
-rohkenemme tuskin yritt‰‰ sanoin kuvata, vaikka sent‰‰n, kun tunnemme
-h‰nen luonteenlaatunsa, voimmekin siit‰ muodostaa itsellemme hieman
-k‰sityst‰, voipa ehk‰ joku ihanasieluinen nainen kuvailla mieless‰‰n
-h‰nen asemansakin ja k‰rsi‰ h‰nen kerallaan.
-
-Sen ainakin tied‰mme, ett‰ h‰n oli vakaasti p‰‰tt‰nyt tehd‰ kaikkensa
-saadakseen Wertherin poistumaan, ja sik‰li kuin h‰n viel‰ ep‰rˆi,
-tapahtui se ainoastaan syd‰mellisest‰, yst‰v‰llisest‰ hellyydest‰, h‰n
-kun tiesi, kuinka raskasta se olisi Wertherille, jopa ehk‰ melkein
-mahdotontakin. N‰ihin aikoihin h‰nen oli kuitenkin pakko ryhty‰
-ratkaisevampiin toimenpiteisiin asiassa, miehens‰ kun itsepintaisesti
-oli vaiti kaikesta, mik‰ koski t‰t‰ suhdetta, kuten Lotte itsekin aina
-oli ollut, ja h‰nelle oli niinmuodoin sit‰ t‰rke‰mp‰‰ itse teossa
-todistaa, ett‰ mielenlaatunsa oli h‰nen miehens‰ mielenlaadun arvoinen.
-
-Samana p‰iv‰n‰, jona Werther oli kirjoittanut edell‰ julkaistun kirjeen
-yst‰v‰lleen --- oli sunnuntai ennen joulua -- tuli h‰n illalla
-tervehtim‰‰n Lottea ja tapasi h‰net yksin. Lotte j‰rjesteli muutamia
-leluja, jotka h‰n oli valmistanut pikkusiskoilleen joululahjoiksi.
+"Kiitän rakkauttasi, Wilhelm, että olet sillä tavoin käsittänyt sanani.
+Niin, olet oikeassa: minulle olisi parempi, että lähtisin. Ihan
+mieleeni ei ole sentään ehdotuksesi, että palaisin teidän luoksenne;
+ainakin tekisin mielelläni sitä ennen pienen kiertomatkan, varsinkin
+kun ilmat nyt näyttävät ennustavan kestävää pakkasta ja hyvää keliä.
+Sekin on mieleeni, että haluat tulla noutamaan minua; varro sentään
+vielä ainakin kaksi viikkoa ja odota kirjettä minulta, jossa ilmoitan
+tarkemmin. On tarpeen, ettei mitään poimita, ennenkuin se on kypsä, ja
+kaksi viikkoa sinne tai tänne vaikuttaa paljon. Sano äidilleni, että
+hän rukoilisi poikansa puolesta, ja että pyydän anteeksi häneltä
+kaikkea sitä mielipahaa, jota olen hänelle tuottanut. Se nyt näkyy
+olleen minun osani, että olen samentanut ja pahoittanut niiden mieltä,
+joille minun olisi pitänyt olla iloksi. Hyvästi, rakkain ystäväni!
+Suokoon Jumala sinulle kaikkea siunaustaan! Jää hyvästi!"
+
+
+Mitä liikkui Lotten mielessä näinä aikoina, mitkä olivat hänen
+tunteensa puolisoaan, mitkä onnetonta ystäväänsä kohtaan, sitä
+rohkenemme tuskin yrittää sanoin kuvata, vaikka sentään, kun tunnemme
+hänen luonteenlaatunsa, voimmekin siitä muodostaa itsellemme hieman
+käsitystä, voipa ehkä joku ihanasieluinen nainen kuvailla mielessään
+hänen asemansakin ja kärsiä hänen kerallaan.
+
+Sen ainakin tiedämme, että hän oli vakaasti päättänyt tehdä kaikkensa
+saadakseen Wertherin poistumaan, ja sikäli kuin hän vielä epäröi,
+tapahtui se ainoastaan sydämellisestä, ystävällisestä hellyydestä, hän
+kun tiesi, kuinka raskasta se olisi Wertherille, jopa ehkä melkein
+mahdotontakin. Näihin aikoihin hänen oli kuitenkin pakko ryhtyä
+ratkaisevampiin toimenpiteisiin asiassa, miehensä kun itsepintaisesti
+oli vaiti kaikesta, mikä koski tätä suhdetta, kuten Lotte itsekin aina
+oli ollut, ja hänelle oli niinmuodoin sitä tärkeämpää itse teossa
+todistaa, että mielenlaatunsa oli hänen miehensä mielenlaadun arvoinen.
+
+Samana päivänä, jona Werther oli kirjoittanut edellä julkaistun kirjeen
+ystävälleen --- oli sunnuntai ennen joulua -- tuli hän illalla
+tervehtimään Lottea ja tapasi hänet yksin. Lotte järjesteli muutamia
+leluja, jotka hän oli valmistanut pikkusiskoilleen joululahjoiksi.
 Werther puheli ilosta, joka lapsilla oli oleva, ja ajoista, jolloin
-ihminen viel‰ oli sulaa taivaista riemua, kun ovi odottamatta aukeni ja
-h‰n n‰ki edess‰‰n koristetun joulukuusen kynttilˆineen, makeisineen ja
-omenoineen. -- Saatte tekin jotain, sanoi Lotte, koettaen k‰tke‰
-h‰mminki‰‰n suloiseen hymyyn, saatte tekin jotain, jos olette oikein
-hyv‰, saatte vahakynttil‰n ja jotain muutakin ehk‰. -- Ja mit‰ te
-sitten tarkoitatte hyv‰ll‰? huudahti Werther; miten minun pit‰‰ olla?
-kuinka voin olla hyv‰, rakas Lotte! -- Torstai-iltana, sanoi Lotte, on
-jouluaatto, silloin tulevat t‰nne lapset ja is‰ni, silloin jokainen saa
-osansa, silloin tulette tekin -- mutta ette ennen. -- Werther hyk‰hti.
--- Oi kuulkaa, jatkoi Lotte, niin se nyt kerran on; min‰ pyyd‰n teit‰
-oman rauhani t‰hden: n‰in ei saa, ei saa kauemmin jatkua. -- Werther
-k‰‰nsi katseensa h‰nest‰, rupesi astumaan edestakaisin huoneessa
-mutisten: N‰in ei saa jatkua! Lotte, joka tunsi sen kamalan tilan,
-mihin n‰m‰ sanat olivat Wertherin saattaneet, koetti kaikenlaisilla
-kysymyksill‰ johtaa h‰nen ajatuksiaan muuanne, mutta turhaan. -- Ei,
-Lotte, huudahti Werther, en ole n‰kev‰ teit‰ en‰‰! -- Miksi niin?
-vastasi Lotte. Werther, te voitte, teid‰n t‰ytyy tulla tervehtim‰‰n
-meit‰ viel‰, mutta tyyntyk‰‰ vain. Oi, miksi teid‰n pit‰‰ olla
-tuommoinen, ett‰ noin kiihke‰sti ja hillittˆm‰sti antaudutte kaikkeen,
-mik‰ kerran valtaa teid‰t? Kuulkaa, jatkoi h‰n, ottaen Wertheri‰
-k‰dest‰, koettakaa olla tyynempi! Teid‰n hengenlahjanne, tietonne,
-kykynne, kaikki ne voivat valmistaa teille niin monenlaista tyydytyst‰!
-Olkaa mies! tehk‰‰ loppu tuskallisesta kiintymyksest‰nne olentoon, joka
-ei voi muuta kuin s‰‰li‰ teit‰. -- Werther kiristeli hampaitaan ja
-katsahti synk‰sti h‰neen. Lotte piti yh‰ h‰nt‰ k‰dest‰. -- Mutta
-tyyntyk‰‰h‰n nyt hetkeksi edes, Werther! sanoi h‰n. Ettekˆ tunne, ett‰
-pet‰tte itsenne, ett‰ ehdoin tahdoin saatatte itsenne turmioon? Miksi
+ihminen vielä oli sulaa taivaista riemua, kun ovi odottamatta aukeni ja
+hän näki edessään koristetun joulukuusen kynttilöineen, makeisineen ja
+omenoineen. -- Saatte tekin jotain, sanoi Lotte, koettaen kätkeä
+hämminkiään suloiseen hymyyn, saatte tekin jotain, jos olette oikein
+hyvä, saatte vahakynttilän ja jotain muutakin ehkä. -- Ja mitä te
+sitten tarkoitatte hyvällä? huudahti Werther; miten minun pitää olla?
+kuinka voin olla hyvä, rakas Lotte! -- Torstai-iltana, sanoi Lotte, on
+jouluaatto, silloin tulevat tänne lapset ja isäni, silloin jokainen saa
+osansa, silloin tulette tekin -- mutta ette ennen. -- Werther hykähti.
+-- Oi kuulkaa, jatkoi Lotte, niin se nyt kerran on; minä pyydän teitä
+oman rauhani tähden: näin ei saa, ei saa kauemmin jatkua. -- Werther
+käänsi katseensa hänestä, rupesi astumaan edestakaisin huoneessa
+mutisten: Näin ei saa jatkua! Lotte, joka tunsi sen kamalan tilan,
+mihin nämä sanat olivat Wertherin saattaneet, koetti kaikenlaisilla
+kysymyksillä johtaa hänen ajatuksiaan muuanne, mutta turhaan. -- Ei,
+Lotte, huudahti Werther, en ole näkevä teitä enää! -- Miksi niin?
+vastasi Lotte. Werther, te voitte, teidän täytyy tulla tervehtimään
+meitä vielä, mutta tyyntykää vain. Oi, miksi teidän pitää olla
+tuommoinen, että noin kiihkeästi ja hillittömästi antaudutte kaikkeen,
+mikä kerran valtaa teidät? Kuulkaa, jatkoi hän, ottaen Wertheriä
+kädestä, koettakaa olla tyynempi! Teidän hengenlahjanne, tietonne,
+kykynne, kaikki ne voivat valmistaa teille niin monenlaista tyydytystä!
+Olkaa mies! tehkää loppu tuskallisesta kiintymyksestänne olentoon, joka
+ei voi muuta kuin sääliä teitä. -- Werther kiristeli hampaitaan ja
+katsahti synkästi häneen. Lotte piti yhä häntä kädestä. -- Mutta
+tyyntykäähän nyt hetkeksi edes, Werther! sanoi hän. Ettekö tunne, että
+petätte itsenne, että ehdoin tahdoin saatatte itsenne turmioon? Miksi
 juuri minua, Werther? juuri minua, joka olen toisen oma? Juuri niin,
-toisen oma? Pelk‰‰np‰, pelk‰‰np‰, ett‰ juuri tuo mahdottomuus saada
-minut tekee halunne niin kiihke‰ksi. -- Werther veti k‰tens‰ h‰nen
-k‰dest‰‰n ja loi h‰neen j‰yk‰n ja kalsean katseen. -- Viisaasti
-puhuttu! huudahti h‰n, perin viisaasti! Onko ehk‰ Albert keksinyt tuon?
-Oivallista! Oivallista! -- Kuka tahansa voi sen keksi‰, vastasi Lotte.
-Ja eikˆ siis todellakaan koko avarassa maailmassa muka ole tyttˆ‰, joka
-tyydytt‰isi teid‰n syd‰nt‰nne? Koettakaa nyt edes, etsik‰‰, jos
-kumminkin lˆyt‰isitte, ja min‰ vannon ja vakuutan, te lˆyd‰tte; jo
-kauan on minua sek‰ teid‰n ett‰ itsemme t‰hden huolettanut n‰hd‰ teid‰n
-sulkeutuvan niin ahtaaseen piiriin. Koettakaa nyt malttaa itse‰nne
-hiukan! Jokin matka ehk‰ viihdytt‰isi teit‰, ihan varmaan viihdytt‰isi.
-Etsik‰‰ ja lˆyt‰k‰‰ olento, joka ansaitsee rakkautenne, ja palatkaa
-sitten t‰nne ja nauttikaamme yhdess‰ todellisen yst‰vyyden autuutta. --
-
-Tuon, sanoi Werther kylm‰sti hymyillen, voisi paikalla painattaa ja
-suosittaa sit‰ kenelle hovimestarille hyv‰ns‰. Rakas Lotte! Malttakaa
-hetkinen viel‰, kaikki, kaikki on k‰yv‰ tahtonne mukaan. -- Luvatkaa
+toisen oma? Pelkäänpä, pelkäänpä, että juuri tuo mahdottomuus saada
+minut tekee halunne niin kiihkeäksi. -- Werther veti kätensä hänen
+kädestään ja loi häneen jäykän ja kalsean katseen. -- Viisaasti
+puhuttu! huudahti hän, perin viisaasti! Onko ehkä Albert keksinyt tuon?
+Oivallista! Oivallista! -- Kuka tahansa voi sen keksiä, vastasi Lotte.
+Ja eikö siis todellakaan koko avarassa maailmassa muka ole tyttöä, joka
+tyydyttäisi teidän sydäntänne? Koettakaa nyt edes, etsikää, jos
+kumminkin löytäisitte, ja minä vannon ja vakuutan, te löydätte; jo
+kauan on minua sekä teidän että itsemme tähden huolettanut nähdä teidän
+sulkeutuvan niin ahtaaseen piiriin. Koettakaa nyt malttaa itseänne
+hiukan! Jokin matka ehkä viihdyttäisi teitä, ihan varmaan viihdyttäisi.
+Etsikää ja löytäkää olento, joka ansaitsee rakkautenne, ja palatkaa
+sitten tänne ja nauttikaamme yhdessä todellisen ystävyyden autuutta. --
+
+Tuon, sanoi Werther kylmästi hymyillen, voisi paikalla painattaa ja
+suosittaa sitä kenelle hovimestarille hyvänsä. Rakas Lotte! Malttakaa
+hetkinen vielä, kaikki, kaikki on käyvä tahtonne mukaan. -- Luvatkaa
 nyt ainoastaan, Werther, ettette tule ennen kuin jouluaattona! --
-Werther aikoi juuri vastata, mutta samassa Albert astui sis‰‰n. He
-sanoivat toisilleen kylm‰sti hyv‰‰ iltaa ja rupesivat sitten vierekk‰in
-ja h‰millisin‰ astelemaan edestakaisin huoneessa. Werther alkoi puhella
-jostakin tyhj‰np‰iv‰isest‰ aiheesta, joka pian oli puhuttu kuiviin,
-samoin Albert, joka senj‰lkeen kysyi rouvaltaan joistakin asioista,
-jotka oli j‰tt‰nyt h‰nen toimitettavikseen, ja kuultuaan, ett‰ ne viel‰
-olivat toimittamatta, h‰n sanoi Lottelle joitakin sanoja, jotka
-Wertherist‰ tuntuivat kylmilt‰, viel‰p‰ tylyilt‰kin. H‰n aikoi l‰hte‰,
+Werther aikoi juuri vastata, mutta samassa Albert astui sisään. He
+sanoivat toisilleen kylmästi hyvää iltaa ja rupesivat sitten vierekkäin
+ja hämillisinä astelemaan edestakaisin huoneessa. Werther alkoi puhella
+jostakin tyhjänpäiväisestä aiheesta, joka pian oli puhuttu kuiviin,
+samoin Albert, joka senjälkeen kysyi rouvaltaan joistakin asioista,
+jotka oli jättänyt hänen toimitettavikseen, ja kuultuaan, että ne vielä
+olivat toimittamatta, hän sanoi Lottelle joitakin sanoja, jotka
+Wertheristä tuntuivat kylmiltä, vieläpä tylyiltäkin. Hän aikoi lähteä,
 mutta ei voinut, ja viipyi aina kello kahdeksaan, joll'aikaa
-toivottomuus ja tyytym‰ttˆmyys yh‰ kiihtyi h‰ness‰, kunnes viimein
-ruvettiin kattamaan pˆyt‰‰, jolloin h‰n otti hattunsa ja keppins‰.
-Albert kehoitti h‰nt‰ j‰‰m‰‰n, mutta h‰n, kun oli huomaavinaan siin‰
-vain tyhj‰n kohteliaisuuden, kiitti kylm‰sti ja l‰hti.
-
-H‰n tuli kotiinsa, otti palveluspojaltaan, joka aikoi n‰ytt‰‰ h‰nelle
-valkeata, kynttil‰n k‰dest‰ ja meni yksin huoneeseensa, purskahti
-siell‰ ‰‰nekk‰‰seen itkuun, puhui kiihtyneesti itsekseen, asteli
-kiivaasti huoneessa edestakaisin ja heitt‰ytyi viimein riisuutumatta
-vuoteelleen, mist‰ palvelijansa h‰net lˆysi, tohtiessaan yhdentoista
-ajoissa astua sis‰‰n kysym‰‰n, saisiko vet‰‰ saappaat herran jaloista.
+toivottomuus ja tyytymättömyys yhä kiihtyi hänessä, kunnes viimein
+ruvettiin kattamaan pöytää, jolloin hän otti hattunsa ja keppinsä.
+Albert kehoitti häntä jäämään, mutta hän, kun oli huomaavinaan siinä
+vain tyhjän kohteliaisuuden, kiitti kylmästi ja lähti.
+
+Hän tuli kotiinsa, otti palveluspojaltaan, joka aikoi näyttää hänelle
+valkeata, kynttilän kädestä ja meni yksin huoneeseensa, purskahti
+siellä äänekkääseen itkuun, puhui kiihtyneesti itsekseen, asteli
+kiivaasti huoneessa edestakaisin ja heittäytyi viimein riisuutumatta
+vuoteelleen, mistä palvelijansa hänet löysi, tohtiessaan yhdentoista
+ajoissa astua sisään kysymään, saisiko vetää saappaat herran jaloista.
 Sen Werther sallikin ja kielsi palvelijaansa tulemasta seuraavana
-aamuna huoneeseen, ennenkuin h‰n kutsui.
-
-Maanantai-aamuna varhain, yhdenten‰kolmatta p‰iv‰n‰ joulukuuta, h‰n
-kirjoitti Lottelle seuraavan kirjeen, joka h‰nen kuolemansa j‰lkeen
-tavattiin h‰nen kirjoituspˆyd‰lt‰‰n ja toimitettiin perille, ja jonka
-julkaisen t‰ss‰ otteittain, sen mukaan kuin asianhaaroista selvenee,
-milloin h‰n kunkin kohdan on kirjoittanut.
-
-"Se on siis p‰‰tetty, Lotte, min‰ kuolen, ja kirjoitan ilman
-v‰hint‰k‰‰n romanttista liioittelua, ihan tyynesti t‰m‰n, kirjoitan
-saman p‰iv‰n aamuna, jona viimeisen kerran olen n‰kev‰ sinut. Kun luet
-t‰m‰n, rakas, peitt‰‰ jo haudan kylm‰ multa sen levottoman ja
-onnettoman j‰ykenneet j‰‰nnˆkset, joka viimeisiksi hetkikseen ei tied‰
-sen suurempaa autuutta kuin saada ajatella sinua ja antaa mielens‰
-askaroida sinussa. Viimeinen yˆni oli kamala, mutta oi, se oli myˆskin
-terveellinen yˆ minulle. Se se on tehnyt p‰‰tˆkseni varmaksi ja
-lujaksi: min‰ kuolen! Kun eilen, mieleni ja koko sieluni ollessa
-peloittavan kiihtynein‰, riist‰ydyin erilleni sinusta, kun kaikki
-tunkemalla tunki syd‰meeni, ja kun koko kamalassa kylmyydess‰‰n selkeni
-eteeni ja kouristi mielt‰ni toivoton, iloton oloni rinnallasi, niin
-olin tuskin p‰‰ssyt huoneeseeni, kun ihan suunniltani heitt‰ysin
-polvilleni, ja oi Jumalani, silloin sin‰ soit minulle katkerain
+aamuna huoneeseen, ennenkuin hän kutsui.
+
+Maanantai-aamuna varhain, yhdentenäkolmatta päivänä joulukuuta, hän
+kirjoitti Lottelle seuraavan kirjeen, joka hänen kuolemansa jälkeen
+tavattiin hänen kirjoituspöydältään ja toimitettiin perille, ja jonka
+julkaisen tässä otteittain, sen mukaan kuin asianhaaroista selvenee,
+milloin hän kunkin kohdan on kirjoittanut.
+
+"Se on siis päätetty, Lotte, minä kuolen, ja kirjoitan ilman
+vähintäkään romanttista liioittelua, ihan tyynesti tämän, kirjoitan
+saman päivän aamuna, jona viimeisen kerran olen näkevä sinut. Kun luet
+tämän, rakas, peittää jo haudan kylmä multa sen levottoman ja
+onnettoman jäykenneet jäännökset, joka viimeisiksi hetkikseen ei tiedä
+sen suurempaa autuutta kuin saada ajatella sinua ja antaa mielensä
+askaroida sinussa. Viimeinen yöni oli kamala, mutta oi, se oli myöskin
+terveellinen yö minulle. Se se on tehnyt päätökseni varmaksi ja
+lujaksi: minä kuolen! Kun eilen, mieleni ja koko sieluni ollessa
+peloittavan kiihtyneinä, riistäydyin erilleni sinusta, kun kaikki
+tunkemalla tunki sydämeeni, ja kun koko kamalassa kylmyydessään selkeni
+eteeni ja kouristi mieltäni toivoton, iloton oloni rinnallasi, niin
+olin tuskin päässyt huoneeseeni, kun ihan suunniltani heittäysin
+polvilleni, ja oi Jumalani, silloin sinä soit minulle katkerain
 kyynelten viimeisen lievikkeen! Tuhannet suunnitelmat ja tuhannet
 aikeet riehuivat sielussani, kunnes vihdoin selkeni eteeni lujana ja
-kokonaisena tuo viimeinen ainoa ajatus: min‰ kuolen! Laskeuduin
-nukkumaan, ja nyt aamulla, kun her‰‰n ja olen tyyni, on syd‰mess‰ni yh‰
-lujana ja vahvana tuo: min‰ kuolen! -- T‰m‰ ei ole ep‰toivoa, t‰m‰ on
-varmuutta siit‰, ett‰ nyt olen kest‰nyt loppuun ja ett‰ uhraan itseni
-sinun t‰htesi. Niin, Lotte, miksi salaisin sit‰? Yhden meist‰ kolmesta
-t‰ytyy poistua, ja se kolmas tahdon olla min‰! Oi rakas, t‰t‰ raadeltua
-syd‰nt‰ni on usein nuoleksinut tulikielinen ajatus -- murhata miehesi!
+kokonaisena tuo viimeinen ainoa ajatus: minä kuolen! Laskeuduin
+nukkumaan, ja nyt aamulla, kun herään ja olen tyyni, on sydämessäni yhä
+lujana ja vahvana tuo: minä kuolen! -- Tämä ei ole epätoivoa, tämä on
+varmuutta siitä, että nyt olen kestänyt loppuun ja että uhraan itseni
+sinun tähtesi. Niin, Lotte, miksi salaisin sitä? Yhden meistä kolmesta
+täytyy poistua, ja se kolmas tahdon olla minä! Oi rakas, tätä raadeltua
+sydäntäni on usein nuoleksinut tulikielinen ajatus -- murhata miehesi!
 -- sinut! -- itseni! -- Olkoon siis! -- Kun joskus kauniina suvi-iltana
-nouset vuorelle, muistele silloin minua, kuinka niin usein tulin ylˆs
+nouset vuorelle, muistele silloin minua, kuinka niin usein tulin ylös
 laaksoa, ja katsahda sitten kirkkotarhalle hautaani kohden, jolla tuuli
 laskevan auringon valossa leyhyttelee ruohoa. -- Olin niin tyyni
-aloittaessani; nyt, nyt itken kuin lapsi, kun kaikki n‰kyy niin el‰v‰n‰
-edess‰ni." --
-
-Kello kymmenen tienoissa Werther kutsui palvelijansa sis‰‰n ja
-pukeutuessaan sanoi h‰nelle, ett‰ koska h‰n aikoi muutaman p‰iv‰n
-per‰st‰ matkustaa pois, niin palvelijan pit‰isi harjata vaatteet ja
-laittaa kaikki pakattavaksi; samoin h‰n k‰ski palvelijan k‰yd‰
-kaikkialta hakemassa laskuja sek‰ noutaa takaisin muutamia lainattuja
-kirjoja ja maksaa er‰ille kˆyhille, joille h‰nen oli ollut tapana
-viikoittain antaa raha-apua, etuk‰teen kahden kuukauden m‰‰r‰.
-
-H‰n antoi tuoda ruokansa huoneeseensa, ja syˆty‰‰n h‰n ratsasti ulos
-amtmannille, joka ei kuitenkaan ollut kotona. H‰n rupesi ajatuksiinsa
-vaipuneena astelemaan edestakaisin puutarhassa, ja n‰ytti kuin h‰n
-viel‰ viimeksi tahtoisi nauttia kaikkea muistojen haikeutta.
-
-Lapset eiv‰t j‰tt‰neet h‰nt‰ kauaksi rauhaan, he seurasivat h‰nt‰,
-tarrautuivat h‰neen kiinni ja kertoivat, ett‰ kun tulee huomen ja taas
-huomen ja viel‰ yksi p‰iv‰, niin silloin he saavat Lotten luona
-joululahjoja, ja kertoivat h‰nelle ihmeit‰, joita heid‰n pieni
-mielikuvituksensa heille lupasi. -- Huomen! huudahti h‰n, ja taaskin
-huomen! ja viel‰ yksi p‰iv‰! -- ja suuteli heit‰ jokaista
-syd‰mellisesti ja aikoi j‰tt‰‰ heid‰t, kun pienin viel‰ kurkottautui
-kuiskaamaan h‰nelle jotain korvaan. Poikanen ilmaisi h‰nelle, ett‰ isot
+aloittaessani; nyt, nyt itken kuin lapsi, kun kaikki näkyy niin elävänä
+edessäni." --
+
+Kello kymmenen tienoissa Werther kutsui palvelijansa sisään ja
+pukeutuessaan sanoi hänelle, että koska hän aikoi muutaman päivän
+perästä matkustaa pois, niin palvelijan pitäisi harjata vaatteet ja
+laittaa kaikki pakattavaksi; samoin hän käski palvelijan käydä
+kaikkialta hakemassa laskuja sekä noutaa takaisin muutamia lainattuja
+kirjoja ja maksaa eräille köyhille, joille hänen oli ollut tapana
+viikoittain antaa raha-apua, etukäteen kahden kuukauden määrä.
+
+Hän antoi tuoda ruokansa huoneeseensa, ja syötyään hän ratsasti ulos
+amtmannille, joka ei kuitenkaan ollut kotona. Hän rupesi ajatuksiinsa
+vaipuneena astelemaan edestakaisin puutarhassa, ja näytti kuin hän
+vielä viimeksi tahtoisi nauttia kaikkea muistojen haikeutta.
+
+Lapset eivät jättäneet häntä kauaksi rauhaan, he seurasivat häntä,
+tarrautuivat häneen kiinni ja kertoivat, että kun tulee huomen ja taas
+huomen ja vielä yksi päivä, niin silloin he saavat Lotten luona
+joululahjoja, ja kertoivat hänelle ihmeitä, joita heidän pieni
+mielikuvituksensa heille lupasi. -- Huomen! huudahti hän, ja taaskin
+huomen! ja vielä yksi päivä! -- ja suuteli heitä jokaista
+sydämellisesti ja aikoi jättää heidät, kun pienin vielä kurkottautui
+kuiskaamaan hänelle jotain korvaan. Poikanen ilmaisi hänelle, että isot
 veljet olivat kirjoittaneet kauniita uudenvuodentoivotuksia, _noin_
-isoja, yhden is‰lle, yhden Albertille ja Lottelle ja yhden herra
-Wertherillekin; ne he antavat aikaisin uudenvuodenaamuna. Se sai h‰net
-kokonaan liikutuksiin; h‰n lahjoitti jokaiselle heist‰ jotakin, nousi
-ratsunsa selk‰‰n, k‰ski sanoa vanhukselle terveiset ja l‰hti
+isoja, yhden isälle, yhden Albertille ja Lottelle ja yhden herra
+Wertherillekin; ne he antavat aikaisin uudenvuodenaamuna. Se sai hänet
+kokonaan liikutuksiin; hän lahjoitti jokaiselle heistä jotakin, nousi
+ratsunsa selkään, käski sanoa vanhukselle terveiset ja lähti
 kyynelsilmin pois.
 
-Kello viiden tienoissa h‰n palasi kotiin, k‰ski palvelustytˆn sytytt‰‰
-tulen ja pit‰‰ sit‰ vireill‰ yˆhˆn asti. Palvelijansa h‰n k‰ski
+Kello viiden tienoissa hän palasi kotiin, käski palvelustytön sytyttää
+tulen ja pitää sitä vireillä yöhön asti. Palvelijansa hän käski
 pakkaamaan kirjat ja liinavaatteet matkalaukkuun ja neulomaan vaatteet
-nyytteihin. Senj‰lkeen h‰n n‰ht‰v‰sti kirjoitti seuraavan palasen
-viimeist‰ kirjett‰‰n Lottelle:
-
-"Et odota minua! luulet, ett‰ tottelen ja tulen vasta jouluaattona
-luoksesi. Oi Lotte, t‰n‰‰n taikka en ikin‰ en‰‰. Jouluiltana sinulla on
-t‰m‰ paperi k‰dess‰si, sin‰ vapiset ja kostutat sit‰ suloisilla
-kyynelill‰si. Min‰ tahdon ja minun t‰ytyy! Oi, kuinka hyv‰lt‰ minussa
-tuntuu, ett‰ olen p‰‰tt‰nyt sen!"
-
-Lotte oli sill‰v‰lin omituisessa mielentilassa. Viimeinen keskustelunsa
-Wertherin kanssa oli paljastanut h‰nelle, kuinka vaikeata t‰m‰n olisi
-erota h‰nest‰ ja kuinka syv‰sti Werther k‰rsisi, jos h‰nen pit‰isi
+nyytteihin. Senjälkeen hän nähtävästi kirjoitti seuraavan palasen
+viimeistä kirjettään Lottelle:
+
+"Et odota minua! luulet, että tottelen ja tulen vasta jouluaattona
+luoksesi. Oi Lotte, tänään taikka en ikinä enää. Jouluiltana sinulla on
+tämä paperi kädessäsi, sinä vapiset ja kostutat sitä suloisilla
+kyynelilläsi. Minä tahdon ja minun täytyy! Oi, kuinka hyvältä minussa
+tuntuu, että olen päättänyt sen!"
+
+Lotte oli sillävälin omituisessa mielentilassa. Viimeinen keskustelunsa
+Wertherin kanssa oli paljastanut hänelle, kuinka vaikeata tämän olisi
+erota hänestä ja kuinka syvästi Werther kärsisi, jos hänen pitäisi
 matkustaa pois.
 
-Oli kuin ohimennen tullut Albertin l‰sn‰ollessa mainituksi, ettei
-Werther k‰visi heill‰ ennen jouluaattoiltaa, ja Albert oli ratsastanut
-er‰‰n l‰hiseudulla asuvan virkamiehen luokse, jonka kanssa h‰nell‰ oli
-asioita ja jonka luona h‰nen t‰ytyi viipy‰ yˆt‰.
-
-Lotte istui nyt yksin, kukaan siskoista ei ollut h‰nen luonaan, ja h‰n
-j‰tt‰ytyi ajatustensa valtaan, jotka hiljaa liikkuivat h‰nen
-suhteissaan. H‰n tunsi nyt i‰ksi olevansa yhdistetty mieheen, jonka
-rakkauden ja uskollisuuden h‰n tunsi, johon h‰n koko syd‰mell‰‰n oli
-kiintynyt, jonka tyyni levollisuus ja luotettavuus n‰yttiv‰t olevan
-kuin vartavasten luodut sit‰ varten, ett‰ kunnollinen, toimelias nainen
-voisi niille perustaa el‰m‰ns‰ onnen; h‰n tunsi mit‰ miehens‰ aina oli
-oleva h‰nelle ja h‰nen lapsilleen. Toiselta puolen oli Werther k‰ynyt
-h‰nelle niin kalliiksi, jo heid‰n tuttavuutensa ensimm‰isest‰ hetkest‰
-oli heid‰n luonteittensa sopusointu ilmennyt niin kauniina, ja
-pitk‰aikainen seurustelu h‰nen kanssaan ja monet yhdess‰ eletyt
-kohtaukset olivat tehneet sammumattoman vaikutuksen h‰nen syd‰meens‰.
-Kaiken, mit‰ h‰n tunsi ja ajatteli mielt‰kiinnitt‰v‰‰, h‰n oli tottunut
-ajattelemaan ja tuntemaan Wertherin kanssa yhdess‰, ja h‰nen
-poistumisensa uhkasi j‰tt‰‰ koko h‰nen olentoonsa aukon, joka ei en‰‰
-ollut t‰ytett‰viss‰. Oi, kunpa h‰n sin‰ hetken‰ olisi voinut muuttaa
-Wertherin veljekseen, kuinka onnelliseksi h‰n olisi tuntenut itsens‰!
--- jos h‰n olisi voinut naittaa h‰net jollekulle yst‰v‰tt‰relleen,
-olisi h‰n voinut toivoa saavansa h‰nen suhteensa Albertiinkin
+Oli kuin ohimennen tullut Albertin läsnäollessa mainituksi, ettei
+Werther kävisi heillä ennen jouluaattoiltaa, ja Albert oli ratsastanut
+erään lähiseudulla asuvan virkamiehen luokse, jonka kanssa hänellä oli
+asioita ja jonka luona hänen täytyi viipyä yötä.
+
+Lotte istui nyt yksin, kukaan siskoista ei ollut hänen luonaan, ja hän
+jättäytyi ajatustensa valtaan, jotka hiljaa liikkuivat hänen
+suhteissaan. Hän tunsi nyt iäksi olevansa yhdistetty mieheen, jonka
+rakkauden ja uskollisuuden hän tunsi, johon hän koko sydämellään oli
+kiintynyt, jonka tyyni levollisuus ja luotettavuus näyttivät olevan
+kuin vartavasten luodut sitä varten, että kunnollinen, toimelias nainen
+voisi niille perustaa elämänsä onnen; hän tunsi mitä miehensä aina oli
+oleva hänelle ja hänen lapsilleen. Toiselta puolen oli Werther käynyt
+hänelle niin kalliiksi, jo heidän tuttavuutensa ensimmäisestä hetkestä
+oli heidän luonteittensa sopusointu ilmennyt niin kauniina, ja
+pitkäaikainen seurustelu hänen kanssaan ja monet yhdessä eletyt
+kohtaukset olivat tehneet sammumattoman vaikutuksen hänen sydämeensä.
+Kaiken, mitä hän tunsi ja ajatteli mieltäkiinnittävää, hän oli tottunut
+ajattelemaan ja tuntemaan Wertherin kanssa yhdessä, ja hänen
+poistumisensa uhkasi jättää koko hänen olentoonsa aukon, joka ei enää
+ollut täytettävissä. Oi, kunpa hän sinä hetkenä olisi voinut muuttaa
+Wertherin veljekseen, kuinka onnelliseksi hän olisi tuntenut itsensä!
+-- jos hän olisi voinut naittaa hänet jollekulle ystävättärelleen,
+olisi hän voinut toivoa saavansa hänen suhteensa Albertiinkin
 entiselleen!
 
-H‰n oli ajatellutkin j‰rjest‰‰n jokaista yst‰v‰t‰rt‰‰n, mutta kaikissa
-h‰n oli keksinyt aina joitakin vikoja, eik‰ ollut lˆyt‰nyt ket‰‰n,
-jolle olisi suonut h‰net.
-
-N‰iss‰ mietteiss‰‰n h‰n vasta, tekem‰tt‰ sit‰ itselleenk‰‰n selv‰ksi,
-ensikertaa syv‰sti tunsi, ett‰ syd‰menpohjainen, salainen toivonsa oli
-saada pid‰tt‰‰ h‰net itselleen, ja samalla h‰nen t‰ytyi kuitenkin sanoa
-itselleen, ettei voisi h‰nt‰ pit‰‰ eik‰ saisi; h‰nen puhdasta ja
-kaunista, muuten niin kevytt‰ ja keve‰sti huolista vapautuvaa mielt‰‰n
-painosti surumielisyys, jota ei valaissut pienink‰‰n onnen toive. H‰nen
-syd‰nt‰‰n ahdisti ja otsallaan lep‰si pime‰ pilvi.
-
-Niin oli kello joutunut puoli seitsem‰‰n, kun h‰n yht'‰kki‰ kuuli
-Wertherin tulevan portaita ylˆs ja kohta tunsi h‰nen askelensa ja h‰nen
-‰‰nens‰, joka kysyi h‰nt‰. Kuinka syk‰htik‰‰n h‰nen syd‰mens‰, ja
-voimmepa melkein sanoa ensimm‰ist‰ kertaa, Wertherin tullessa. H‰n
-olisi mielell‰‰n ilmoituttanut, ettei ollut kotona, ja kun Werther
-astui sis‰‰n, huudahti h‰n jonkinmoisessa intohimoisessa
-h‰mmennyksess‰: Ette pit‰nytk‰‰n sanaanne! -- Min‰ en ole mit‰‰n
-luvannutkaan, kuului vastaus. -- Silloin teid‰n olisi toki pit‰nyt
-noudattaa pyyntˆ‰ni, vastasi Lotte; pyysin teit‰ meid‰n kummankin
-rauhan t‰hden.
-
-H‰n ei oikein tiet‰nyt mit‰ sanoi, ja yht‰ v‰h‰n h‰n oli t‰ysin
-tietoinen toimistaan, kun l‰hetti kutsumaan paria yst‰v‰t‰rt‰‰n, ettei
-h‰nen tarvitsisi olla Wertherin kanssa kahden. Werther laski k‰dest‰‰n
-muutamia kirjoja, jotka h‰nell‰ oli mukana, ja kysyi toisia, ja Lotte
-toivoi milloin ett‰ yst‰v‰tt‰rens‰ tulisivat, milloin taas ett‰ he
-j‰isiv‰t pois. Palvelustyttˆ palasi ilmoittaen, ett‰ molemmat pyysiv‰t
-anteeksi, he eiv‰t voineet tulla.
-
-Lotte aikoi k‰ske‰ palvelustytˆn istumaan k‰sitˆineen viereiseen
-huoneeseen, mutta muutti kohta taas mielt‰‰n. Werther k‰veli huoneessa
-edestakaisin; Lotte meni klaveerin ‰‰reen ja yritti soittaa muuatta
-menuettia, mutta se ei luistanut. H‰n rohkaisi itsens‰ ja meni tyynen‰
+Hän oli ajatellutkin järjestään jokaista ystävätärtään, mutta kaikissa
+hän oli keksinyt aina joitakin vikoja, eikä ollut löytänyt ketään,
+jolle olisi suonut hänet.
+
+Näissä mietteissään hän vasta, tekemättä sitä itselleenkään selväksi,
+ensikertaa syvästi tunsi, että sydämenpohjainen, salainen toivonsa oli
+saada pidättää hänet itselleen, ja samalla hänen täytyi kuitenkin sanoa
+itselleen, ettei voisi häntä pitää eikä saisi; hänen puhdasta ja
+kaunista, muuten niin kevyttä ja keveästi huolista vapautuvaa mieltään
+painosti surumielisyys, jota ei valaissut pieninkään onnen toive. Hänen
+sydäntään ahdisti ja otsallaan lepäsi pimeä pilvi.
+
+Niin oli kello joutunut puoli seitsemään, kun hän yht'äkkiä kuuli
+Wertherin tulevan portaita ylös ja kohta tunsi hänen askelensa ja hänen
+äänensä, joka kysyi häntä. Kuinka sykähtikään hänen sydämensä, ja
+voimmepa melkein sanoa ensimmäistä kertaa, Wertherin tullessa. Hän
+olisi mielellään ilmoituttanut, ettei ollut kotona, ja kun Werther
+astui sisään, huudahti hän jonkinmoisessa intohimoisessa
+hämmennyksessä: Ette pitänytkään sanaanne! -- Minä en ole mitään
+luvannutkaan, kuului vastaus. -- Silloin teidän olisi toki pitänyt
+noudattaa pyyntöäni, vastasi Lotte; pyysin teitä meidän kummankin
+rauhan tähden.
+
+Hän ei oikein tietänyt mitä sanoi, ja yhtä vähän hän oli täysin
+tietoinen toimistaan, kun lähetti kutsumaan paria ystävätärtään, ettei
+hänen tarvitsisi olla Wertherin kanssa kahden. Werther laski kädestään
+muutamia kirjoja, jotka hänellä oli mukana, ja kysyi toisia, ja Lotte
+toivoi milloin että ystävättärensä tulisivat, milloin taas että he
+jäisivät pois. Palvelustyttö palasi ilmoittaen, että molemmat pyysivät
+anteeksi, he eivät voineet tulla.
+
+Lotte aikoi käskeä palvelustytön istumaan käsitöineen viereiseen
+huoneeseen, mutta muutti kohta taas mieltään. Werther käveli huoneessa
+edestakaisin; Lotte meni klaveerin ääreen ja yritti soittaa muuatta
+menuettia, mutta se ei luistanut. Hän rohkaisi itsensä ja meni tyynenä
 istumaan Wertherin viereen, joka oli asettunut tavalliselle paikalleen
 leposohvalle.
 
-Onko teill‰ mit‰‰n luettavaa mukananne? sanoi Lotte. -- Wertherill‰ ei
-ollut. -- Tuolla laatikossani on k‰‰nnˆksenne muutamiin Ossianin
-lauluihin; en ole viel‰ lukenut niit‰, sill‰ olen toivonut, ett‰ saisin
-kuulla teid‰n itse lukevan ne, mutta siihen ei ole viel‰ sattunut
-tilaisuutta. Werther hymyili, k‰vi noutamassa laulut, h‰nt‰ v‰risytti,
-kun h‰n otti ne k‰teens‰, ja silm‰ns‰ kyyneltyiv‰t, kun h‰n katsahti
-niihin. H‰n istuutui ja alkoi lukea:
-
-'Sin‰ h‰m‰rtyv‰n yˆn t‰hti, ihanana s‰ihkyt sin‰ l‰nness‰, kohotat
-loistavan p‰‰si pilvest‰si ja vaellat ylv‰‰n‰ kunnaallasi. Mit‰
-t‰hystelet kankaalta? Myrskyiset tuulet ovat tyyntyneet, kaukaa
-‰‰ntelee puron solina, et‰‰ll‰ lepajavat kohahtelevat aallot kallioita
-vastaan, iltahyttysten surina h‰ilyy yli lakeuden. Mit‰ t‰hystelet,
-sin‰ ihana valo? Mutta sin‰ hymyilet ja poistut; iloisina soljuvat
-aallot ymp‰rill‰si ja kylvett‰v‰t armaita hiuksiasi. Hyv‰sti, hyv‰sti,
-lempe‰ s‰de! Astu esiin ja ilmesty, sin‰ Ossianin sielun ihana valo!
-
-Ja se astuu esiin voimassaan. Min‰ n‰en manallemenneet yst‰v‰ni, he
-kokoontuvat Loralle, kuten niin‰ p‰ivin‰, jotka menneet ovat. -- Fingal
-tulee kuin kostea sumupylv‰s, ymp‰rill‰‰n sankarinsa, ja katso,
-laulajaurhot: ikiharmaa Ullin! ylv‰s Ryno! Alpin, armahin laulaja, ja
-sin‰, vienosti valittava Minona! -- Kuinka muuttuneet olette, te
-yst‰v‰ni, sitte juhlap‰ivien Selmalla, jolloin kilvoittelimme laulun
-kunniasta, kuin kev‰ttuulahdukset, jotka kukkulan rintaa henk‰illen
-vuoroin h‰ilyttelev‰t hiljaa kuiskivaa ruohikkoa.
+Onko teillä mitään luettavaa mukananne? sanoi Lotte. -- Wertherillä ei
+ollut. -- Tuolla laatikossani on käännöksenne muutamiin Ossianin
+lauluihin; en ole vielä lukenut niitä, sillä olen toivonut, että saisin
+kuulla teidän itse lukevan ne, mutta siihen ei ole vielä sattunut
+tilaisuutta. Werther hymyili, kävi noutamassa laulut, häntä värisytti,
+kun hän otti ne käteensä, ja silmänsä kyyneltyivät, kun hän katsahti
+niihin. Hän istuutui ja alkoi lukea:
+
+'Sinä hämärtyvän yön tähti, ihanana säihkyt sinä lännessä, kohotat
+loistavan pääsi pilvestäsi ja vaellat ylväänä kunnaallasi. Mitä
+tähystelet kankaalta? Myrskyiset tuulet ovat tyyntyneet, kaukaa
+ääntelee puron solina, etäällä lepajavat kohahtelevat aallot kallioita
+vastaan, iltahyttysten surina häilyy yli lakeuden. Mitä tähystelet,
+sinä ihana valo? Mutta sinä hymyilet ja poistut; iloisina soljuvat
+aallot ympärilläsi ja kylvettävät armaita hiuksiasi. Hyvästi, hyvästi,
+lempeä säde! Astu esiin ja ilmesty, sinä Ossianin sielun ihana valo!
+
+Ja se astuu esiin voimassaan. Minä näen manallemenneet ystäväni, he
+kokoontuvat Loralle, kuten niinä päivinä, jotka menneet ovat. -- Fingal
+tulee kuin kostea sumupylväs, ympärillään sankarinsa, ja katso,
+laulajaurhot: ikiharmaa Ullin! ylväs Ryno! Alpin, armahin laulaja, ja
+sinä, vienosti valittava Minona! -- Kuinka muuttuneet olette, te
+ystäväni, sitte juhlapäivien Selmalla, jolloin kilvoittelimme laulun
+kunniasta, kuin kevättuulahdukset, jotka kukkulan rintaa henkäillen
+vuoroin häilyttelevät hiljaa kuiskivaa ruohikkoa.
 
 Astui silloin ihanuudessaan esiin Minona, astui esiin, katse luotuna
-maahan ja silm‰t kyyneliss‰; raskaina hulmahtelivat hiuksensa
+maahan ja silmät kyynelissä; raskaina hulmahtelivat hiuksensa
 puuskaisessa tuulessa, joka puhalsi kukkulalta. -- Kolkoksi kalpeni
-sankarien mieli, kun h‰n kohotti suloisen ‰‰nens‰, sill‰ usein he
-n‰hneet olivat Salgarin haudan, usein valkean Colman synk‰n asunnon.
-Colma, sointuva‰‰ninen Colma j‰tettyn‰ yksin kukkulalle; Salgar oli
-luvannut tulla, mutta ylt'ymp‰ri yleni yˆ. Kuulkaa Colman ‰‰ni, kun h‰n
+sankarien mieli, kun hän kohotti suloisen äänensä, sillä usein he
+nähneet olivat Salgarin haudan, usein valkean Colman synkän asunnon.
+Colma, sointuvaääninen Colma jätettynä yksin kukkulalle; Salgar oli
+luvannut tulla, mutta ylt'ympäri yleni yö. Kuulkaa Colman ääni, kun hän
 yksin istui kukkulallaan.
 
 
 _Colma_.
 
-On yˆ! -- min‰ istun yksin, hylj‰ttyn‰ myrskyis‰ll‰ kukkulalla. Tuuli
-ulvoo vuorilla. Virta pauhaa kallioitaan alas. Minua ei suojaa mik‰‰n
-maja sadetta vastaan, minua hylj‰tty‰ myrskyis‰ll‰ kukkulalla.
-
-Ylene, kuu, pilvist‰si! ilmestyk‰‰, yˆn t‰hdet! Johtakoon minua jokin
-valo sille paikalle, jolla rakkaani lev‰ht‰‰ mets‰styksen
-ponnistuksista, jousi lauenneena vierell‰‰n, nuuskivat koiransa
-ymp‰rill‰‰n! Mutta t‰ss‰ minun t‰ytyy istua yksin kalliolla
-hurjistuneen virran partaalla. Virta kohisee ja myrsky pauhaa, ja min‰
-en kuule armaani ‰‰nt‰.
-
-Miksi viipyy mun Salgarini? Onko h‰n unohtanut sanansa? -- Tuossa on
-kallio ja puu ja t‰ss‰ on vaahtoova virta! Yˆn tullen lupasit olla
-t‰‰ll‰; oi! minne on Salgarini harhautunut? Sinun kanssasi min‰ aioin
-paeta, j‰tt‰‰ is‰ni ja veljeni! nuo ylpe‰t! Kauan ovat sukumme olleet
+On yö! -- minä istun yksin, hyljättynä myrskyisällä kukkulalla. Tuuli
+ulvoo vuorilla. Virta pauhaa kallioitaan alas. Minua ei suojaa mikään
+maja sadetta vastaan, minua hyljättyä myrskyisällä kukkulalla.
+
+Ylene, kuu, pilvistäsi! ilmestykää, yön tähdet! Johtakoon minua jokin
+valo sille paikalle, jolla rakkaani levähtää metsästyksen
+ponnistuksista, jousi lauenneena vierellään, nuuskivat koiransa
+ympärillään! Mutta tässä minun täytyy istua yksin kalliolla
+hurjistuneen virran partaalla. Virta kohisee ja myrsky pauhaa, ja minä
+en kuule armaani ääntä.
+
+Miksi viipyy mun Salgarini? Onko hän unohtanut sanansa? -- Tuossa on
+kallio ja puu ja tässä on vaahtoova virta! Yön tullen lupasit olla
+täällä; oi! minne on Salgarini harhautunut? Sinun kanssasi minä aioin
+paeta, jättää isäni ja veljeni! nuo ylpeät! Kauan ovat sukumme olleet
 vihollisia, mutta me emme ole vihollisia, oi Salgar!
 
-Hellit‰ hetkeksi, oi tuuli! tyynny tuokioksi, vihainen virta! jotta
-‰‰neni kaikuisi l‰pi laakson, ett‰ vaeltajani mua kuulisi. Salgar! min‰
-t‰‰ll‰ huudan! T‰ss‰ on puu ja t‰ss‰ kallio! Salgar! mun rakkaani!
-t‰ss‰ olen; miksi viivyt etk‰ tule? Katso, kuu nousee, virran kalvo
-v‰lkkyy laaksossa, ja kukkulan kupeella h‰‰mˆtt‰v‰t kalliot harmaina;
-mutta min‰ en n‰e h‰nt‰ kukkulalla, eiv‰tk‰ h‰nen koiransa ilmaise
-h‰nen tuloansa. T‰ss‰ t‰ytyy minun istua yksin.
-
-Mutta kutka ne tuossa alhaalla lep‰‰v‰t kankaalla? -- Lemmittynikˆ?
-Veljenikˆ? -- Puhukaa, oi yst‰v‰ni! He eiv‰t vastaa. Kuinka sieluani
-ahdistaa! -- Oi, he ovat kuolleet! Heid‰n miekkansa ovat punaiset! Oi
+Hellitä hetkeksi, oi tuuli! tyynny tuokioksi, vihainen virta! jotta
+ääneni kaikuisi läpi laakson, että vaeltajani mua kuulisi. Salgar! minä
+täällä huudan! Tässä on puu ja tässä kallio! Salgar! mun rakkaani!
+tässä olen; miksi viivyt etkä tule? Katso, kuu nousee, virran kalvo
+välkkyy laaksossa, ja kukkulan kupeella häämöttävät kalliot harmaina;
+mutta minä en näe häntä kukkulalla, eivätkä hänen koiransa ilmaise
+hänen tuloansa. Tässä täytyy minun istua yksin.
+
+Mutta kutka ne tuossa alhaalla lepäävät kankaalla? -- Lemmittynikö?
+Veljenikö? -- Puhukaa, oi ystäväni! He eivät vastaa. Kuinka sieluani
+ahdistaa! -- Oi, he ovat kuolleet! Heidän miekkansa ovat punaiset! Oi
 veljeni, veljeni, miksi olet surmannut Salgarini! Oi Salgar! miksi olet
 surmannut veljeni? Molemmat olitte niin rakkaat minulle! Oi, ihana olit
-sin‰ kukkulalla tuhanten keskell‰! Peloittava oli h‰n taistelussa.
-Vastatkaa minulle! kuulkaa ‰‰neni, minun rakastettuni! Mutta oi! He
-ovat vaiti, vaiti i‰isesti! Kylm‰ kuin multa on heid‰n povensa!
+sinä kukkulalla tuhanten keskellä! Peloittava oli hän taistelussa.
+Vastatkaa minulle! kuulkaa ääneni, minun rakastettuni! Mutta oi! He
+ovat vaiti, vaiti iäisesti! Kylmä kuin multa on heidän povensa!
 
 Oi puhukaa, te kuolleitten henget, puhukaa kukkulan kallioilta, puhukaa
-myrskyisen vuoren laelta, puhukaa, min‰ en kammoksu! -- Minne olette
-menneet levolle? Mist‰ vuoren rotkosta lˆyt‰isin teid‰t? -- En kuule
-heikkoa kuiskaustakaan tuulessa, en ‰‰nen humuiluakaan kukkulan
-myrskyss‰.
-
-Istun ja valitan, min‰ odotan aamua kyyneliss‰ni. Kaivakaa hauta, te
-vainajain yst‰v‰t, mutta ‰lk‰‰ peitt‰kˆ sit‰, ennenkuin tulen. Eloni
-haihtuu kuin uni, kuinka voisin min‰ j‰‰d‰ j‰ljelle. T‰‰ll‰ olen asuva
-yst‰v‰ini luona, t‰ss‰ viuhuvan vuorivirran rannalla. -- Kun ylenee yˆ
+myrskyisen vuoren laelta, puhukaa, minä en kammoksu! -- Minne olette
+menneet levolle? Mistä vuoren rotkosta löytäisin teidät? -- En kuule
+heikkoa kuiskaustakaan tuulessa, en äänen humuiluakaan kukkulan
+myrskyssä.
+
+Istun ja valitan, minä odotan aamua kyynelissäni. Kaivakaa hauta, te
+vainajain ystävät, mutta älkää peittäkö sitä, ennenkuin tulen. Eloni
+haihtuu kuin uni, kuinka voisin minä jäädä jäljelle. Täällä olen asuva
+ystäväini luona, tässä viuhuvan vuorivirran rannalla. -- Kun ylenee yö
 kukkulalle ja tuuli virkoo kankaalla, silloin on henkeni humiseva
-tuulessa ja valittava yst‰v‰ini kuolemaa. Mets‰st‰j‰ kuulee ‰‰neni
-havumajastaan, kammoaa sit‰ ja rakastaa sit‰, sill‰ suloinen on oleva
-valitukseni yst‰vist‰ni; he molemmat olivat minulle niin rakkaat!
+tuulessa ja valittava ystäväini kuolemaa. Metsästäjä kuulee ääneni
+havumajastaan, kammoaa sitä ja rakastaa sitä, sillä suloinen on oleva
+valitukseni ystävistäni; he molemmat olivat minulle niin rakkaat!
 
-Noin kuului laulusi, oi Minona, sin‰ Thormanin vienosti punastuva
-tyt‰r. Kyynelemme juoksivat Colman kohtalon t‰hden, ja sieluamme
+Noin kuului laulusi, oi Minona, sinä Thormanin vienosti punastuva
+tytär. Kyynelemme juoksivat Colman kohtalon tähden, ja sieluamme
 varjosti suru.
 
 Astui silloin esiin Ullin harppuineen ja lauloi meille Alpinin laulun.
--- Alpinin ‰‰ni oli yst‰v‰llinen ja Rynon sielu tulis‰kene. Mutta jo
-lep‰siv‰t he haudan majassa, ja ‰‰nens‰ oli lakannut kaikumasta
-Selmassa. Kerran palasi Ullin mets‰st‰m‰st‰, kun sankarit viel‰ eiv‰t
-olleet kaatuneet. H‰n kuuli heid‰n kilpalaulunsa kukkulalla. Heid‰n
-laulunsa on lempe‰, mutta suruisa. He valittivat Morarin kuolemaa,
-sankareista ylimm‰isen. H‰nen sielunsa oli kuin Fingalin sielu, h‰nen
-kalpansa kuin Oskarin kalpa. -- Mutta h‰n kaatui, ja h‰nen is‰ns‰
-valitti, ja h‰nen siskonsa silm‰t uiskentelivat kyyneliss‰,
-uiskentelivat kyyneliss‰ Minonan silm‰t, ylv‰‰n Morarin sisaren. H‰n
-v‰istyi Ullinin laulua, kuin kuu l‰nness‰, joka aavistaa myrskysateen
-tulon ja k‰tkee ihanan p‰‰ns‰ pilviin. -- Min‰ helkytin harppua Ullinin
-kanssa ja s‰estin valituslaulua.
+-- Alpinin ääni oli ystävällinen ja Rynon sielu tulisäkene. Mutta jo
+lepäsivät he haudan majassa, ja äänensä oli lakannut kaikumasta
+Selmassa. Kerran palasi Ullin metsästämästä, kun sankarit vielä eivät
+olleet kaatuneet. Hän kuuli heidän kilpalaulunsa kukkulalla. Heidän
+laulunsa on lempeä, mutta suruisa. He valittivat Morarin kuolemaa,
+sankareista ylimmäisen. Hänen sielunsa oli kuin Fingalin sielu, hänen
+kalpansa kuin Oskarin kalpa. -- Mutta hän kaatui, ja hänen isänsä
+valitti, ja hänen siskonsa silmät uiskentelivat kyynelissä,
+uiskentelivat kyynelissä Minonan silmät, ylvään Morarin sisaren. Hän
+väistyi Ullinin laulua, kuin kuu lännessä, joka aavistaa myrskysateen
+tulon ja kätkee ihanan päänsä pilviin. -- Minä helkytin harppua Ullinin
+kanssa ja säestin valituslaulua.
 
 
 _Ryno_.
 
-Tuuli on tuullut ja sade on tauonnut, kirkkaana loistaa keskip‰iv‰n
-aurinko, ja pilvet haihtuvat. V‰istyv‰n‰ valaisee kukkulaa ep‰vakaa
+Tuuli on tuullut ja sade on tauonnut, kirkkaana loistaa keskipäivän
+aurinko, ja pilvet haihtuvat. Väistyvänä valaisee kukkulaa epävakaa
 aurinko. Punervana valuu vuoren virta laakson halki. Suloinen on
-solinasi, virta; suloisempi kuitenkin on ‰‰ni, jonka kuulen. Se on
-Alpinin ‰‰ni, h‰n valittaa vainajaa. H‰nen p‰‰ns‰ on vanhuuttaan
-kumarassa, ja punainen on kyynelˆiv‰ silm‰ns‰. Alpin, oiva laulaja!
-miksi yksin vaikenevalla kukkulalla? miksi valitat sin‰ kuin tuulen
-huokaus mets‰ss‰, kuin aalto kaukaisella rannalla?
+solinasi, virta; suloisempi kuitenkin on ääni, jonka kuulen. Se on
+Alpinin ääni, hän valittaa vainajaa. Hänen päänsä on vanhuuttaan
+kumarassa, ja punainen on kyynelöivä silmänsä. Alpin, oiva laulaja!
+miksi yksin vaikenevalla kukkulalla? miksi valitat sinä kuin tuulen
+huokaus metsässä, kuin aalto kaukaisella rannalla?
 
 
 _Alpin_.
 
-Kyyneleni, Ryno, valuvat vainajan muistolle, ‰‰neni valittaa
-haudassa-asujaa. Norjana seisot sin‰ kukkulalla, ihanana ilmestyt sin‰
+Kyyneleni, Ryno, valuvat vainajan muistolle, ääneni valittaa
+haudassa-asujaa. Norjana seisot sinä kukkulalla, ihanana ilmestyt sinä
 kankaan poikien seassa, kaatuva olet kuitenkin kuin Morar, ja
-haudallasi on itkij‰ istuva. Mets‰t ja kukkulat unohtavat sinut, ja
-jousesi on j‰nnitt‰m‰ttˆm‰n‰ riippuva salissasi.
+haudallasi on itkijä istuva. Metsät ja kukkulat unohtavat sinut, ja
+jousesi on jännittämättömänä riippuva salissasi.
 
-Nopea olit, oi Morar, kuin peura kukkulalla, peloittava olit kuin ˆinen
+Nopea olit, oi Morar, kuin peura kukkulalla, peloittava olit kuin öinen
 tuli taivaanrannalla. Vihastuksesi oli kuin myrsky ja miekkasi
-taistelussa kuin salaman v‰l‰hdys kankaalla; ‰‰nesi kuului kuin
-mets‰virta sateen j‰lkeen, kuin ukkonen et‰isill‰ kukkuloilla. Monta
-kaatui k‰tesi edess‰, vihasi liekki kulutti heid‰t. Mutta kun palasit
-taistelusta, kuinka leppe‰ oli otsasi! Kasvosi olivat kuin aurinko
-rajuilman j‰lkeen, kuin kuu ‰‰nettˆm‰ss‰ yˆss‰, tyyni oli rintasi kuin
+taistelussa kuin salaman välähdys kankaalla; äänesi kuului kuin
+metsävirta sateen jälkeen, kuin ukkonen etäisillä kukkuloilla. Monta
+kaatui kätesi edessä, vihasi liekki kulutti heidät. Mutta kun palasit
+taistelusta, kuinka leppeä oli otsasi! Kasvosi olivat kuin aurinko
+rajuilman jälkeen, kuin kuu äänettömässä yössä, tyyni oli rintasi kuin
 meri, kun tuulten pauhu on asettunut.
 
-Ahdas on nyt asuntosi! synke‰ kammiosi! Kolmella askelella mittaan
-hautasi, sinun, joka ennen olit niin suuri! Nelj‰ sammaleista kive‰
-ovat ainoa muisto sinusta; lehdetˆn puu ja korkea ruohikko, joka
-tuulessa kuiskailee, ilmoittavat mets‰st‰j‰lle mahtavan Morarin haudan.
-ƒiti‰ ei sinulla ole, joka itkisi sinua, eik‰ neitoa, joka vuodattaisi
-rakkauden kyyneleit‰; kuollut on h‰n, joka sinut synnytti, kaatunut on
-Morglanin tyt‰r.
-
-Kuka on t‰m‰ vanhus sauvan varassa? Ken on h‰n, jonka hiukset ovat i‰n
-valkaisemat, jonka silm‰t punoittavat kyynelist‰? Is‰si on h‰n, oi
-Morar, ainoan poikansa is‰. H‰n kuuli taisteluhuudostasi, h‰n kuuli
-hajalle lyˆdyist‰ vihollisista; h‰n kuuli Morarin maineen! Oi! ei
-kuullut h‰n h‰nen haavastaan. Itke, Morarin is‰! itke, mutta
-poikasi ei kuule sinua! Syv‰ on kuolleitten uni, matala heid‰n
-multa-p‰‰naluksensa. Ei koskaan kuule h‰n ‰‰nt‰si, ei koskaan her‰‰ h‰n
+Ahdas on nyt asuntosi! synkeä kammiosi! Kolmella askelella mittaan
+hautasi, sinun, joka ennen olit niin suuri! Neljä sammaleista kiveä
+ovat ainoa muisto sinusta; lehdetön puu ja korkea ruohikko, joka
+tuulessa kuiskailee, ilmoittavat metsästäjälle mahtavan Morarin haudan.
+Äitiä ei sinulla ole, joka itkisi sinua, eikä neitoa, joka vuodattaisi
+rakkauden kyyneleitä; kuollut on hän, joka sinut synnytti, kaatunut on
+Morglanin tytär.
+
+Kuka on tämä vanhus sauvan varassa? Ken on hän, jonka hiukset ovat iän
+valkaisemat, jonka silmät punoittavat kyynelistä? Isäsi on hän, oi
+Morar, ainoan poikansa isä. Hän kuuli taisteluhuudostasi, hän kuuli
+hajalle lyödyistä vihollisista; hän kuuli Morarin maineen! Oi! ei
+kuullut hän hänen haavastaan. Itke, Morarin isä! itke, mutta
+poikasi ei kuule sinua! Syvä on kuolleitten uni, matala heidän
+multa-päänaluksensa. Ei koskaan kuule hän ääntäsi, ei koskaan herää hän
 kutsustasi. Oi, milloinka koittaa haudassa huomen, sanomaan nukkujalle:
-Her‰j‰!
+Heräjä!
 
-J‰‰ hyv‰sti, sin‰ jaloin ihmisten seassa, sin‰ valloittaja
-taistelutanterella! Mutta milloinkaan ei ole sinua se tanner en‰‰
-n‰kev‰! milloinkaan ei ole synke‰ mets‰ valaistuva kalpasi v‰lkkeest‰.
-Poikaa et j‰t‰ j‰lkeesi, mutta laulu on kantava nime‰si, ja nousevat
+Jää hyvästi, sinä jaloin ihmisten seassa, sinä valloittaja
+taistelutanterella! Mutta milloinkaan ei ole sinua se tanner enää
+näkevä! milloinkaan ei ole synkeä metsä valaistuva kalpasi välkkeestä.
+Poikaa et jätä jälkeesi, mutta laulu on kantava nimeäsi, ja nousevat
 sukupolvet saavat kuulla sinusta, saavat kuulla kaatuneesta Morarista.
 
-ƒ‰nek‰s oli sankarien valitus, ‰‰nekk‰in Arminin murtunut huokaus. H‰n
-muisteli poikansa kuolemaa; h‰nkin kaatui nuoruutensa p‰ivin‰. Istui
-l‰hell‰ sankaria Carmor, kaikuvan Galmalin ruhtinas. Miksi nyyhkii
-Arminin huokaus? puhui h‰n; mit‰ t‰ss‰ on itkett‰v‰‰? Eikˆ kaiu laulu
-ja soitto hel‰j‰ ja sulata ja ilahduta sielua? Ne tulevat kuin
-hiljainen sumu, joka ylenee merelt‰ ja levitt‰ytyy laakson ylle ja
+Äänekäs oli sankarien valitus, äänekkäin Arminin murtunut huokaus. Hän
+muisteli poikansa kuolemaa; hänkin kaatui nuoruutensa päivinä. Istui
+lähellä sankaria Carmor, kaikuvan Galmalin ruhtinas. Miksi nyyhkii
+Arminin huokaus? puhui hän; mitä tässä on itkettävää? Eikö kaiu laulu
+ja soitto heläjä ja sulata ja ilahduta sielua? Ne tulevat kuin
+hiljainen sumu, joka ylenee mereltä ja levittäytyy laakson ylle ja
 kostuttaa kukoistavat kukkaset, mutta sitten virkoo aurinko taas
-voimaansa ja sumu h‰lvenee. Miksi valitat sin‰ niin haikeasti, Armin,
-sin‰ merten huuhteleman Gorman hallitsija?
-
-Valitan? Niin, min‰ valitan, eik‰ ole v‰h‰inen valitukseni syy. --
-Carmor, et sin‰ ole kadottanut poikaa, et kukoistavaa tyt‰rt‰; Colgar,
-urho uljas, el‰‰, ja el‰‰ Annira, ihanin neitojen seassa. Sukusi vesat
-kukoistavat, oi Carmor, mutta Armin on viimeinen sukuansa. Synke‰ on
-vuoteesi, oi Daura! ja kolkko on unesi haudassa. -- Milloin her‰j‰t
-sin‰ lauluinesi, milloin her‰j‰t sointuvine ‰‰ninesi? Her‰tk‰‰, syksyn
-tuulet, her‰tk‰‰ ja myrskytk‰‰ yli aution kankaan! Pauhatkaa,
-mets‰virrat, ja ulvokaa, myrskyt, tammien latvoissa! Vaella revittyj‰
-pilvi‰, oi kuu, ja n‰yt‰ lent‰vien pilvien lomitse kalvaat kasvosi!
-Her‰t‰ muisto minussa siit‰ kamalasta yˆst‰, jolloin lapseni hukkuivat,
-jolloin kaatui ylv‰s Arindal ja jolloin kuoli suloinen Daura.
-
-Daura, tytt‰reni, ihana olit! ihana kuin kuu, joka vaeltaa Furan
-kukkulain yll‰, valkea kuin vitilumi, suloinen kuin henkiv‰ ilma!
+voimaansa ja sumu hälvenee. Miksi valitat sinä niin haikeasti, Armin,
+sinä merten huuhteleman Gorman hallitsija?
+
+Valitan? Niin, minä valitan, eikä ole vähäinen valitukseni syy. --
+Carmor, et sinä ole kadottanut poikaa, et kukoistavaa tytärtä; Colgar,
+urho uljas, elää, ja elää Annira, ihanin neitojen seassa. Sukusi vesat
+kukoistavat, oi Carmor, mutta Armin on viimeinen sukuansa. Synkeä on
+vuoteesi, oi Daura! ja kolkko on unesi haudassa. -- Milloin heräjät
+sinä lauluinesi, milloin heräjät sointuvine ääninesi? Herätkää, syksyn
+tuulet, herätkää ja myrskytkää yli aution kankaan! Pauhatkaa,
+metsävirrat, ja ulvokaa, myrskyt, tammien latvoissa! Vaella revittyjä
+pilviä, oi kuu, ja näytä lentävien pilvien lomitse kalvaat kasvosi!
+Herätä muisto minussa siitä kamalasta yöstä, jolloin lapseni hukkuivat,
+jolloin kaatui ylväs Arindal ja jolloin kuoli suloinen Daura.
+
+Daura, tyttäreni, ihana olit! ihana kuin kuu, joka vaeltaa Furan
+kukkulain yllä, valkea kuin vitilumi, suloinen kuin henkivä ilma!
 Arindal, vahva oli jousesi; nopea oli peitsesi taistotanterella,
-katseesi kuin usva meren aalloilla ja kilpesi kuin tulipilvi myrskyss‰!
+katseesi kuin usva meren aalloilla ja kilpesi kuin tulipilvi myrskyssä!
 
-Armar, sotakuulu Armar tuli ja kosi Dauraa, eik‰ Daura kauan
-kiellellyt. Ihanat olivat h‰nen yst‰v‰ins‰ toiveet.
+Armar, sotakuulu Armar tuli ja kosi Dauraa, eikä Daura kauan
+kiellellyt. Ihanat olivat hänen ystäväinsä toiveet.
 
-Erath, Odgalin poika, kantoi vihaa, sill‰ Armar oli kaatanut h‰nen
-veljens‰. H‰n tuli pukeuneena laivuriksi. Kaunis oli purtensa
-aalloilla, valkeat olivat hiuksensa vanhuuttaan, tyynet h‰nen vakavat
-kasvonsa. Ihanin neitojen seassa, sanoi h‰n, sin‰ Arminin armas tyt‰r,
-tuolla l‰heisell‰ meren kalliolla, miss‰ punaiset hedelm‰t heloittavat
-puussa, Armar odottaa Dauraa; tulen noutamaan h‰nen lempe‰‰n yli
-vyˆryv‰in aaltojen.
+Erath, Odgalin poika, kantoi vihaa, sillä Armar oli kaatanut hänen
+veljensä. Hän tuli pukeuneena laivuriksi. Kaunis oli purtensa
+aalloilla, valkeat olivat hiuksensa vanhuuttaan, tyynet hänen vakavat
+kasvonsa. Ihanin neitojen seassa, sanoi hän, sinä Arminin armas tytär,
+tuolla läheisellä meren kalliolla, missä punaiset hedelmät heloittavat
+puussa, Armar odottaa Dauraa; tulen noutamaan hänen lempeään yli
+vyöryväin aaltojen.
 
-Tyttˆ seurasi h‰nt‰ ja kutsui Armariaan; ei vastannut muu kuin kallion
-kaiku. Armar! rakkaani! rakkaani! miksi s‰ikyt‰t minua n‰in? Kuule,
-Arnathin poika, kuule! Daura min‰ olen, Daura, joka sinua kutsun!
+Tyttö seurasi häntä ja kutsui Armariaan; ei vastannut muu kuin kallion
+kaiku. Armar! rakkaani! rakkaani! miksi säikytät minua näin? Kuule,
+Arnathin poika, kuule! Daura minä olen, Daura, joka sinua kutsun!
 
-Erath, petturi, pakeni nauraen maata kohden. Daura koroitti ‰‰nt‰‰n,
-kutsui is‰‰ns‰ ja velje‰ns‰: Arindal! Armin! Eikˆ kukaan tule Dauraansi
+Erath, petturi, pakeni nauraen maata kohden. Daura koroitti ääntään,
+kutsui isäänsä ja veljeänsä: Arindal! Armin! Eikö kukaan tule Dauraansi
 pelastamaan?
 
-H‰nen ‰‰nens‰ kuului yli meren. Arindal, poikani, tuli kukkulaa alas,
-korskana mets‰styssaaliineen; nuolet rapisivat h‰nen sivullaan,
-jousiansa h‰n kantoi k‰dess‰‰n, ja ymp‰rill‰ hyp‰hteli viisi
-tummanharmaata koiraa. H‰n n‰ki rohkean Erathin rannalla, otti h‰net
-kiinni ja sitoi tammeen; lujasti h‰n sitoi h‰net vyˆt‰isist‰, sidotun
-‰hkin‰ t‰ytti ilmat.
+Hänen äänensä kuului yli meren. Arindal, poikani, tuli kukkulaa alas,
+korskana metsästyssaaliineen; nuolet rapisivat hänen sivullaan,
+jousiansa hän kantoi kädessään, ja ympärillä hypähteli viisi
+tummanharmaata koiraa. Hän näki rohkean Erathin rannalla, otti hänet
+kiinni ja sitoi tammeen; lujasti hän sitoi hänet vyötäisistä, sidotun
+ähkinä täytti ilmat.
 
 Arindal astui aalloille purressaan noutamaan Dauraa. Armar tulee
-vimmassaan, ampuu harmaasulkaisen nuolensa, se hel‰ht‰‰, se uppoaa
-syd‰meesi, oi Arindal, poikani! Erathin, petturin, sijasta sorruit
-sin‰, pursi ajautui kallioille, h‰n vaipui veriins‰ ja kuoli. Jalkojesi
-edess‰ juoksi veljesi veri, oi Daura, kuinka suuri oli tuskasi!
-
-Aallot lˆiv‰t venheen murskaksi. Armar syˆksyi veteen pelastaakseen
-Dauransa tai kuollakseen. Nopeana lenn‰hti myrskyn puuska vuorilta, h‰n
-vaipui eik‰ noussut en‰‰.
-
-Yksin seisoin merten huuhtelemalla kaihollani ja kuulin tytt‰reni
-valitukset. Kauas kuului h‰nen huutonsa, mutta ei voinut is‰ns‰ h‰nt‰
-pelastaa. Koko yˆn min‰ seisoin rannalla, n‰in h‰net kuun himme‰ss‰
-valossa, koko yˆn kuulin h‰nen huutonsa; tuuli vonkui, ja sade roiskui
-vuoren kylki‰. H‰nen ‰‰nens‰ heikkeni, ennenkuin aamu koitti, h‰n kuoli
-kuin illan tuuli vuorten ruohikkoon. Tuskien taakan alla h‰n kuoli ja
-j‰tti Arminin yksin! Mennyt on voimani sodassa, sortunut on ylpeyteni
+vimmassaan, ampuu harmaasulkaisen nuolensa, se helähtää, se uppoaa
+sydämeesi, oi Arindal, poikani! Erathin, petturin, sijasta sorruit
+sinä, pursi ajautui kallioille, hän vaipui veriinsä ja kuoli. Jalkojesi
+edessä juoksi veljesi veri, oi Daura, kuinka suuri oli tuskasi!
+
+Aallot löivät venheen murskaksi. Armar syöksyi veteen pelastaakseen
+Dauransa tai kuollakseen. Nopeana lennähti myrskyn puuska vuorilta, hän
+vaipui eikä noussut enää.
+
+Yksin seisoin merten huuhtelemalla kaihollani ja kuulin tyttäreni
+valitukset. Kauas kuului hänen huutonsa, mutta ei voinut isänsä häntä
+pelastaa. Koko yön minä seisoin rannalla, näin hänet kuun himmeässä
+valossa, koko yön kuulin hänen huutonsa; tuuli vonkui, ja sade roiskui
+vuoren kylkiä. Hänen äänensä heikkeni, ennenkuin aamu koitti, hän kuoli
+kuin illan tuuli vuorten ruohikkoon. Tuskien taakan alla hän kuoli ja
+jätti Arminin yksin! Mennyt on voimani sodassa, sortunut on ylpeyteni
 neitojen parvessa.
 
-Kun syˆksyv‰t myrskyt vuorilta ja kun pohjoinen myllert‰‰ merta, istun
-raikuvalla rannalla ja katselen noita kamalia kallioita. Usein n‰en
-laskevan kuun valossa lasteni haamut, himme‰ss‰ kajasteessa he
-vaeltavat k‰si k‰dess‰ surujen siskoksina.'
-
-Kyyneltulva, joka puhkesi Lotten silmist‰ ja lievitti h‰nen
-ahdistunutta syd‰nt‰‰n, keskeytti Wertherin laulun. H‰n heitti paperin
-pois, tarttui Lotten k‰teen ja ratkesi kuumiin kyyneliin. Lotte nojasi
-toista k‰tt‰ns‰ vastaan ja k‰tki silm‰ns‰ nen‰liinaan. Kumpikin oli
-‰‰rettˆm‰ss‰ liikutuksessa. Noiden jalojen kohtalo johti heid‰t
-tuntemaan omaakin k‰rsimyst‰‰n, he tunsivat yhdess‰ sen, ja nyt
-juoksivat heid‰n kyynelens‰ yhteen. Wertherin huulet ja silm‰t
-polttivat Lotten k‰sivarsilla; Lotten valtasi omituinen vavistus; h‰n
-aikoi poistua, mutta tuska ja s‰‰li lep‰siv‰t lamaavina kuin lyijy
-h‰nen yll‰‰n. H‰n heng‰hti syv‰‰n tointuakseen ja pyysi nyyhkien
-Wertheri‰ jatkamaan, pyysi ja ‰‰nens‰ v‰r‰hteli niin taivaallisesti.
-Werther vapisi, h‰nen syd‰mens‰ oli pakahtua; h‰n otti lehden k‰teens‰
-ja luki puoleksi tukahtuneella ‰‰nell‰:
-
-'Miksi her‰t‰t minut, sin‰ kev‰inen ilma? Sin‰ hyv‰ilet ja puhut: Min‰
-kostutan sinua taivaan pisaroilla! Mutta lakastukseni hetki on l‰sn‰,
-l‰sn‰ on myrsky, joka on karistava lehteni! Huomenna on vaeltaja
-tuleva, tuleva h‰n, joka n‰ki minut ihanuudessani; ymp‰rilleen h‰n on
-t‰hystelev‰ minua kedoilta, eik‰ ole lˆyt‰v‰ minua --'
-
-N‰iden sanojen merkitys ratkesi koko painollaan h‰nen onnettomalle
-syd‰melleen. H‰n heitt‰ytyi Lotten eteen t‰ydess‰ ep‰toivossa, tarttui
-h‰nen k‰siins‰, painoi ne silmi‰‰n ja otsaansa vastaan, ja n‰ytti kuin
-sin‰ hetken‰ olisi Lotten sielun l‰vitse lent‰nyt aavistus h‰nen
-kamalasta aikeestaan. H‰n h‰mmentyi kokonaan, h‰n puristi Wertherin
-k‰si‰, h‰n painoi niit‰ rintaansa vastaan, surunvoittoisessa
-liikutuksessa h‰n kumartui h‰nt‰ kohden, ja heid‰n polttavat poskensa
-koskettivat toisiaan. Maailma hukkui heid‰n tunnostaan. Werther kiersi
-k‰tens‰ h‰nen ymp‰rilleen, likisti h‰nt‰ rintaansa vastaan ja peitti
-h‰nen v‰r‰htelev‰t, sopertavat huulensa tulisilla suudelmilla. --
-Werther! huudahti Lotte tukahtuneella ‰‰nell‰ ja k‰‰ntyen poisp‰in,
-Werther! -- ja ponnisti heikosti k‰tens‰ h‰nen rintaansa vastaan; --
-Werther! huudahti h‰n ylevimm‰ll‰ ja p‰‰tt‰vimm‰ll‰ tunteella. Werther
-ei vastustanut, h‰n hellitti h‰net sylist‰‰n ja heitt‰ytyi kuin
-mielettˆm‰n‰ h‰nen jalkoihinsa. Lotte riuhtaisihe pystyyn ja sanoi
-tuskallisesti h‰mmentyneen‰ ja ‰‰nell‰, jossa v‰r‰hteli rakkaus ja
-vihastus: T‰m‰ on viimeinen kerta, Werther! Te ette n‰e minua en‰‰. --
-Ja luoden viimeisen, t‰ytt‰ lempe‰ uhkuvan katseen tuohon onnettomaan
-kurjaan riensi h‰n viereiseen huoneeseen ja lukitsi sen per‰ss‰‰n.
-Werther ojensi k‰tens‰ h‰nen j‰lkeens‰, mutta ei tohtinut pid‰tt‰‰
-h‰nt‰. H‰n makasi maassa, p‰‰ nojatuolilla, ja siin‰ asennossa h‰n oli
-enemm‰n kuin puolen tuntia, kunnes joku kuului liikkuvan huoneessa ja
-h‰n tointui. Se oli palvelustyttˆ, joka tuli kattamaan pˆyt‰‰. H‰n
-k‰veli huoneessa edestakaisin, kunnes oli taas yksin, meni sitten
-kamarin ovelle ja huusi hiljaisella ‰‰nell‰: Lotte! Lotte! yksi ainoa
-sana vain en‰‰! J‰‰hyv‰iset! -- Lotte pysyi vaiti. Werther odotti ja
-pyysi, odotti taas; sitten h‰n riuhtautui pois ja huusi: J‰‰ hyv‰sti,
-Lotte! J‰‰ i‰ksi hyv‰sti!
-
-H‰n meni kaupungin portille. Vartijat, jotka jo olivat tottuneet
-h‰neen, laskivat ‰‰neti h‰net ulos. Tuiskusi vedensekaista r‰nt‰‰, ja
-vasta l‰hemm‰ yht‰toista h‰n kolkutti taaskin portilla. Kun Werther
-palasi kotiin, huomasi h‰nen palvelijansa, ett‰ herransa oli hatutta
-p‰in. H‰n ei sent‰‰n tohtinut huomauttaa siit‰ mit‰‰n, riisui h‰net
-vain, vaatteet olivat likom‰r‰t. H‰nen hattunsa lˆydettiin per‰st‰p‰in
-er‰‰lt‰ kallionkielekkeelt‰, joka on kukkulan rinteell‰ laakson yll‰,
-ja on selitt‰m‰tˆnt‰, ett‰ h‰n semmoisena pime‰n‰, sateisena yˆn‰ oli
-voinut kiivet‰ sinne putoamatta alas.
-
-H‰n laskeutui vuoteelleen ja nukkui kauan. Kun palvelija seuraavana
-aamuna h‰nen k‰skyst‰‰n toi kahvin sis‰‰n, tapasi h‰n h‰net
-kirjoittamassa. H‰n kirjoitti seuraavaa palasta kirjeess‰‰n Lottelle.
-
-"Viimeist‰ kertaa siis, viimeist‰ kertaa avaan n‰m‰ silm‰ni. Oi, ne
-eiv‰t siis en‰‰ saa n‰hd‰ aurinkoa, raskas, sumuinen p‰iv‰ peitt‰‰ sen.
-Sure sin‰kin siis, luonto! sinun poikasi, yst‰v‰si, rakastajasi l‰henee
+Kun syöksyvät myrskyt vuorilta ja kun pohjoinen myllertää merta, istun
+raikuvalla rannalla ja katselen noita kamalia kallioita. Usein näen
+laskevan kuun valossa lasteni haamut, himmeässä kajasteessa he
+vaeltavat käsi kädessä surujen siskoksina.'
+
+Kyyneltulva, joka puhkesi Lotten silmistä ja lievitti hänen
+ahdistunutta sydäntään, keskeytti Wertherin laulun. Hän heitti paperin
+pois, tarttui Lotten käteen ja ratkesi kuumiin kyyneliin. Lotte nojasi
+toista kättänsä vastaan ja kätki silmänsä nenäliinaan. Kumpikin oli
+äärettömässä liikutuksessa. Noiden jalojen kohtalo johti heidät
+tuntemaan omaakin kärsimystään, he tunsivat yhdessä sen, ja nyt
+juoksivat heidän kyynelensä yhteen. Wertherin huulet ja silmät
+polttivat Lotten käsivarsilla; Lotten valtasi omituinen vavistus; hän
+aikoi poistua, mutta tuska ja sääli lepäsivät lamaavina kuin lyijy
+hänen yllään. Hän hengähti syvään tointuakseen ja pyysi nyyhkien
+Wertheriä jatkamaan, pyysi ja äänensä värähteli niin taivaallisesti.
+Werther vapisi, hänen sydämensä oli pakahtua; hän otti lehden käteensä
+ja luki puoleksi tukahtuneella äänellä:
+
+'Miksi herätät minut, sinä keväinen ilma? Sinä hyväilet ja puhut: Minä
+kostutan sinua taivaan pisaroilla! Mutta lakastukseni hetki on läsnä,
+läsnä on myrsky, joka on karistava lehteni! Huomenna on vaeltaja
+tuleva, tuleva hän, joka näki minut ihanuudessani; ympärilleen hän on
+tähystelevä minua kedoilta, eikä ole löytävä minua --'
+
+Näiden sanojen merkitys ratkesi koko painollaan hänen onnettomalle
+sydämelleen. Hän heittäytyi Lotten eteen täydessä epätoivossa, tarttui
+hänen käsiinsä, painoi ne silmiään ja otsaansa vastaan, ja näytti kuin
+sinä hetkenä olisi Lotten sielun lävitse lentänyt aavistus hänen
+kamalasta aikeestaan. Hän hämmentyi kokonaan, hän puristi Wertherin
+käsiä, hän painoi niitä rintaansa vastaan, surunvoittoisessa
+liikutuksessa hän kumartui häntä kohden, ja heidän polttavat poskensa
+koskettivat toisiaan. Maailma hukkui heidän tunnostaan. Werther kiersi
+kätensä hänen ympärilleen, likisti häntä rintaansa vastaan ja peitti
+hänen värähtelevät, sopertavat huulensa tulisilla suudelmilla. --
+Werther! huudahti Lotte tukahtuneella äänellä ja kääntyen poispäin,
+Werther! -- ja ponnisti heikosti kätensä hänen rintaansa vastaan; --
+Werther! huudahti hän ylevimmällä ja päättävimmällä tunteella. Werther
+ei vastustanut, hän hellitti hänet sylistään ja heittäytyi kuin
+mielettömänä hänen jalkoihinsa. Lotte riuhtaisihe pystyyn ja sanoi
+tuskallisesti hämmentyneenä ja äänellä, jossa värähteli rakkaus ja
+vihastus: Tämä on viimeinen kerta, Werther! Te ette näe minua enää. --
+Ja luoden viimeisen, täyttä lempeä uhkuvan katseen tuohon onnettomaan
+kurjaan riensi hän viereiseen huoneeseen ja lukitsi sen perässään.
+Werther ojensi kätensä hänen jälkeensä, mutta ei tohtinut pidättää
+häntä. Hän makasi maassa, pää nojatuolilla, ja siinä asennossa hän oli
+enemmän kuin puolen tuntia, kunnes joku kuului liikkuvan huoneessa ja
+hän tointui. Se oli palvelustyttö, joka tuli kattamaan pöytää. Hän
+käveli huoneessa edestakaisin, kunnes oli taas yksin, meni sitten
+kamarin ovelle ja huusi hiljaisella äänellä: Lotte! Lotte! yksi ainoa
+sana vain enää! Jäähyväiset! -- Lotte pysyi vaiti. Werther odotti ja
+pyysi, odotti taas; sitten hän riuhtautui pois ja huusi: Jää hyvästi,
+Lotte! Jää iäksi hyvästi!
+
+Hän meni kaupungin portille. Vartijat, jotka jo olivat tottuneet
+häneen, laskivat ääneti hänet ulos. Tuiskusi vedensekaista räntää, ja
+vasta lähemmä yhtätoista hän kolkutti taaskin portilla. Kun Werther
+palasi kotiin, huomasi hänen palvelijansa, että herransa oli hatutta
+päin. Hän ei sentään tohtinut huomauttaa siitä mitään, riisui hänet
+vain, vaatteet olivat likomärät. Hänen hattunsa löydettiin perästäpäin
+eräältä kallionkielekkeeltä, joka on kukkulan rinteellä laakson yllä,
+ja on selittämätöntä, että hän semmoisena pimeänä, sateisena yönä oli
+voinut kiivetä sinne putoamatta alas.
+
+Hän laskeutui vuoteelleen ja nukkui kauan. Kun palvelija seuraavana
+aamuna hänen käskystään toi kahvin sisään, tapasi hän hänet
+kirjoittamassa. Hän kirjoitti seuraavaa palasta kirjeessään Lottelle.
+
+"Viimeistä kertaa siis, viimeistä kertaa avaan nämä silmäni. Oi, ne
+eivät siis enää saa nähdä aurinkoa, raskas, sumuinen päivä peittää sen.
+Sure sinäkin siis, luonto! sinun poikasi, ystäväsi, rakastajasi lähenee
 loppuaan. Lotte! niin outo ja omituinen tunne valtaa mieleni, ja
-kuitenkin se l‰hinn‰ muistuttaa h‰m‰r‰‰, kajastelevaa unta, kun sanon
-itselleni: t‰m‰ on viimeinen aamuni. Viimeinen! Lotte, en osaa oikein
-tajuta tuota sanaa: viimeinen! Enkˆ ole t‰ss‰ t‰ysiss‰ voimissani, ja
-huomenna makaan hervotonna ja velttona maassa. Kuolla! Mit‰ se on?
-Kuule, me uneksumme, kun puhumme kuolemasta. Olen n‰hnyt monta
-kuolemantapausta; mutta niin rajoitettu on ihmisen tunto, ettei h‰nell‰
-ole mit‰‰n tajuntaa olemisensa alusta ja lopusta. Nyt viel‰ minun,
-sinun! sinun, oi rakastettuni! Ja hetken p‰‰st‰ -- erotettu, poissa --
-ehk‰ i‰ksi? -- Ei, Lotte, ei -- Kuinka min‰ voisin h‰vit‰? kuinka
-voisit sin‰? Meh‰n _olemme!_ -- H‰vit‰? -- Mit‰ se tarkoittaa? Se on
-sekin vain sana! tyhj‰ kaiku, jota min‰ en syd‰mess‰ni tunne. --
-Kuolla, Lotte! olla peitetty kylm‰‰n multaan, niin ahtaalle, niin
-pime‰‰n! -- Minulla oli yst‰v‰t‰r kerran, joka oli kaikkeni avuttomassa
-nuoruudessani; h‰n kuoli, ja min‰ saatoin h‰nt‰ hautaan, seisoin haudan
-‰‰ress‰, kun h‰nt‰ laskettiin sinne alas, kun kˆydet kirahtaen
-vedettiin arkun alitse ja kiskaistiin ylˆs, kun sitten ensimm‰inen
-lapiollinen kumahti alas, ja nariseva arkku ‰‰nn‰hti tumpeasti, ja yh‰
+kuitenkin se lähinnä muistuttaa hämärää, kajastelevaa unta, kun sanon
+itselleni: tämä on viimeinen aamuni. Viimeinen! Lotte, en osaa oikein
+tajuta tuota sanaa: viimeinen! Enkö ole tässä täysissä voimissani, ja
+huomenna makaan hervotonna ja velttona maassa. Kuolla! Mitä se on?
+Kuule, me uneksumme, kun puhumme kuolemasta. Olen nähnyt monta
+kuolemantapausta; mutta niin rajoitettu on ihmisen tunto, ettei hänellä
+ole mitään tajuntaa olemisensa alusta ja lopusta. Nyt vielä minun,
+sinun! sinun, oi rakastettuni! Ja hetken päästä -- erotettu, poissa --
+ehkä iäksi? -- Ei, Lotte, ei -- Kuinka minä voisin hävitä? kuinka
+voisit sinä? Mehän _olemme!_ -- Hävitä? -- Mitä se tarkoittaa? Se on
+sekin vain sana! tyhjä kaiku, jota minä en sydämessäni tunne. --
+Kuolla, Lotte! olla peitetty kylmään multaan, niin ahtaalle, niin
+pimeään! -- Minulla oli ystävätär kerran, joka oli kaikkeni avuttomassa
+nuoruudessani; hän kuoli, ja minä saatoin häntä hautaan, seisoin haudan
+ääressä, kun häntä laskettiin sinne alas, kun köydet kirahtaen
+vedettiin arkun alitse ja kiskaistiin ylös, kun sitten ensimmäinen
+lapiollinen kumahti alas, ja nariseva arkku äännähti tumpeasti, ja yhä
 tumpeammin ja tumpeammin, kunnes se viimein oli kokonaan peitossa.
-Murheen murtamana, j‰rkytettyn‰, ahdistuksen vallassa ja sis‰isesti
-runneltuna min‰ syˆksyin maahan haudan viereen, mutta en tiet‰nyt miten
-minulle k‰vi, -- miten minulle on k‰yv‰ -- Kuolla! hauta! en tajua
-niit‰ sanoja.
-
-"Oi anna, anna minulle anteeksi! Eilen! Sen olisi pit‰nyt olla el‰m‰ni
-viimeinen hetki! Oi sinua enkeli‰! ensimm‰isen kerran, ensimm‰isen
-kerran v‰l‰hti ep‰ilyksetˆnn‰ sisimm‰n itseni l‰vitse tuo v‰rjyis‰
-sulouden ja onnen hurma: H‰n rakastaa minua! H‰n rakastaa minua! Viel‰
-palaa huulillani se pyh‰ tuli, joka niille virtasi sinun huuliltasi:
-uusi l‰mmin ihanuus el‰‰ ja valaisee syd‰mess‰ni. Anna, anna minulle
+Murheen murtamana, järkytettynä, ahdistuksen vallassa ja sisäisesti
+runneltuna minä syöksyin maahan haudan viereen, mutta en tietänyt miten
+minulle kävi, -- miten minulle on käyvä -- Kuolla! hauta! en tajua
+niitä sanoja.
+
+"Oi anna, anna minulle anteeksi! Eilen! Sen olisi pitänyt olla elämäni
+viimeinen hetki! Oi sinua enkeliä! ensimmäisen kerran, ensimmäisen
+kerran välähti epäilyksetönnä sisimmän itseni lävitse tuo värjyisä
+sulouden ja onnen hurma: Hän rakastaa minua! Hän rakastaa minua! Vielä
+palaa huulillani se pyhä tuli, joka niille virtasi sinun huuliltasi:
+uusi lämmin ihanuus elää ja valaisee sydämessäni. Anna, anna minulle
 anteeksi!
 
-"Oi, min‰ tiesin, ett‰ rakastit minua, tiesin sen ensimm‰isest‰
-sielusyv‰st‰ katseestasi, ensimm‰isest‰ k‰tesi puristuksesta; ja
-kuitenkin, kun taas olin poissa, kun n‰in Albertin rinnallasi, eksyin
-taaskin kuumeisiin ep‰ilyksiin.
-
-"Muistatko kukkia, jotka kerran l‰hetit minulle, kun
-er‰‰ss‰ kiusallisessa seurassa et voinut vaihtaa sanaakaan tai
-k‰denpuristustakaan kanssani? Oi, puolen yˆt‰ olin polvillani niiden
-edess‰, ja ne vakuuttivat minulle rakkautesi. Mutta oi! tuo tunne
-h‰lveni, kuten v‰istyy uskovan sielusta v‰hitellen Jumalan armon
-tuntokin, joka sent‰‰n taivaant‰yten‰ annetaan h‰nelle pyhiss‰
-n‰kyviss‰ merkeiss‰.
-
-"Tuo kaikki on haihtuvaa, mutta i‰isyydetk‰‰n eiv‰t sammuta sit‰
-hehkuvaa el‰m‰‰, jota eilen join sinun huuliltasi ja jonka tunnen
-itsess‰ni! H‰n rakastaa minua! T‰m‰ k‰sivarteni on h‰nt‰ syleillyt!
-n‰m‰ huuleni ovat v‰r‰hdelleet h‰nen huulillaan, t‰m‰ suuni on
-sammallellut h‰nen suullaan. H‰n on minun! Sin‰ olet minun! Lotte, olet
-i‰ti!
-
-"Ja mit‰ se merkitsee, ett‰ Albert on miehesi? Miehesi! Olkoonkin t‰m‰n
-maailman edess‰ -- ja olkoonkin t‰m‰n maailman silmiss‰ synti, ett‰
-rakastan sinua, ett‰ tahtoisin riuhtaista sinut h‰nen sylist‰‰n omaani!
-Synti? Hyv‰, olkoon, min‰h‰n rankaisen itse‰ni siit‰; olen tuntenut sen
-synnin koko sen taivaallisessa hurmassa, olen nauttinut siit‰, olen
-imenyt siit‰ el‰m‰nvilvoketta ja voimaa syd‰meeni. T‰st‰ hetkest‰
-l‰htien sin‰ olet minun! minun, oi Lotte! L‰hden edell‰! L‰hden is‰ni
-tykˆ, l‰hden sinun is‰si tykˆ. H‰nelle uskon murheeni, ja h‰n on minua
-lohduttava, kunnes sin‰ tulet, ja silloin min‰ liihoittelen vastaasi ja
-otan sinut ja olen sinun kanssasi i‰isess‰ syleilyss‰ Iki‰‰rettˆm‰n
-kasvojen edess‰.
-
-"En uneksi, eik‰ uskoni ole harhaluuloa. Haudan partaalla ihminen n‰kee
-kirkkaammin. Me j‰‰mme olemaan! N‰emme viel‰ toisemme. N‰emme ‰itisi!
-Min‰ n‰en h‰net, lˆyd‰n h‰net, ja oi! vuodatan h‰nelle koko syd‰meni!
-Sinun ‰itisi, sinun kuvasi."
-
-L‰hemm‰ yht‰toista Werther kysyi palvelijaltaan, joko Albert
-mahdollisesti oli palannut? Palvelija sanoi h‰nen palanneen, koska oli
-n‰hnyt viet‰v‰n h‰nen hevostaan ohitse. Silloin antoi herransa h‰nelle
-avoimen kirjelipun, joka sis‰lsi: "Lainaisitteko minulle er‰st‰
-aikomaani matkaa varten pistolinne? Hartaat j‰‰hyv‰iseni!"
-
-Suloinen rouvamme oli nukkunut hyvin huonosti viime yˆn; se mit‰ h‰n
-oli pel‰nnyt, oli nyt tapahtunut ja tapahtunut tavalla, jota h‰n ei
-ollut osannut edes aavistaa tai pel‰t‰. H‰nen muuten niin puhdas ja
-tyynen kevyt verens‰ oli nyt kuumeisessa liikkeess‰, ja tuhannet
-risteilev‰t mielialat j‰rkyttiv‰t h‰nen suloista syd‰nt‰‰n. Tunsiko h‰n
-yh‰ Wertherin syleilyjen tulta povessaan? vai johtuiko h‰nen
-levottomuutensa Wertherin uhkarohkeuden synnytt‰m‰st‰ suuttumuksesta?
-vai oliko h‰n semmoinen alakuloisuuttaan, kun vertasi nykyist‰ tilaansa
-noihin p‰iviin, jolloin mielens‰ oli ollut niin kirkkaan ja vapaan
+"Oi, minä tiesin, että rakastit minua, tiesin sen ensimmäisestä
+sielusyvästä katseestasi, ensimmäisestä kätesi puristuksesta; ja
+kuitenkin, kun taas olin poissa, kun näin Albertin rinnallasi, eksyin
+taaskin kuumeisiin epäilyksiin.
+
+"Muistatko kukkia, jotka kerran lähetit minulle, kun
+eräässä kiusallisessa seurassa et voinut vaihtaa sanaakaan tai
+kädenpuristustakaan kanssani? Oi, puolen yötä olin polvillani niiden
+edessä, ja ne vakuuttivat minulle rakkautesi. Mutta oi! tuo tunne
+hälveni, kuten väistyy uskovan sielusta vähitellen Jumalan armon
+tuntokin, joka sentään taivaantäytenä annetaan hänelle pyhissä
+näkyvissä merkeissä.
+
+"Tuo kaikki on haihtuvaa, mutta iäisyydetkään eivät sammuta sitä
+hehkuvaa elämää, jota eilen join sinun huuliltasi ja jonka tunnen
+itsessäni! Hän rakastaa minua! Tämä käsivarteni on häntä syleillyt!
+nämä huuleni ovat värähdelleet hänen huulillaan, tämä suuni on
+sammallellut hänen suullaan. Hän on minun! Sinä olet minun! Lotte, olet
+iäti!
+
+"Ja mitä se merkitsee, että Albert on miehesi? Miehesi! Olkoonkin tämän
+maailman edessä -- ja olkoonkin tämän maailman silmissä synti, että
+rakastan sinua, että tahtoisin riuhtaista sinut hänen sylistään omaani!
+Synti? Hyvä, olkoon, minähän rankaisen itseäni siitä; olen tuntenut sen
+synnin koko sen taivaallisessa hurmassa, olen nauttinut siitä, olen
+imenyt siitä elämänvilvoketta ja voimaa sydämeeni. Tästä hetkestä
+lähtien sinä olet minun! minun, oi Lotte! Lähden edellä! Lähden isäni
+tykö, lähden sinun isäsi tykö. Hänelle uskon murheeni, ja hän on minua
+lohduttava, kunnes sinä tulet, ja silloin minä liihoittelen vastaasi ja
+otan sinut ja olen sinun kanssasi iäisessä syleilyssä Ikiäärettömän
+kasvojen edessä.
+
+"En uneksi, eikä uskoni ole harhaluuloa. Haudan partaalla ihminen näkee
+kirkkaammin. Me jäämme olemaan! Näemme vielä toisemme. Näemme äitisi!
+Minä näen hänet, löydän hänet, ja oi! vuodatan hänelle koko sydämeni!
+Sinun äitisi, sinun kuvasi."
+
+Lähemmä yhtätoista Werther kysyi palvelijaltaan, joko Albert
+mahdollisesti oli palannut? Palvelija sanoi hänen palanneen, koska oli
+nähnyt vietävän hänen hevostaan ohitse. Silloin antoi herransa hänelle
+avoimen kirjelipun, joka sisälsi: "Lainaisitteko minulle erästä
+aikomaani matkaa varten pistolinne? Hartaat jäähyväiseni!"
+
+Suloinen rouvamme oli nukkunut hyvin huonosti viime yön; se mitä hän
+oli pelännyt, oli nyt tapahtunut ja tapahtunut tavalla, jota hän ei
+ollut osannut edes aavistaa tai pelätä. Hänen muuten niin puhdas ja
+tyynen kevyt verensä oli nyt kuumeisessa liikkeessä, ja tuhannet
+risteilevät mielialat järkyttivät hänen suloista sydäntään. Tunsiko hän
+yhä Wertherin syleilyjen tulta povessaan? vai johtuiko hänen
+levottomuutensa Wertherin uhkarohkeuden synnyttämästä suuttumuksesta?
+vai oliko hän semmoinen alakuloisuuttaan, kun vertasi nykyistä tilaansa
+noihin päiviin, jolloin mielensä oli ollut niin kirkkaan ja vapaan
 viaton ja jolloin itseluottamuksensa oli ollut niin huolettoman varma?
-Miten h‰n oli t‰m‰n j‰lkeen astuva miehens‰ eteen? kuinka tunnustaisi
-h‰nelle kohtauksen, jonka h‰n niin hyvin olisi saanut tunnustaa, mutta
-jota h‰n kuitenkaan ei oikein olisi tohtinut? He olivat niin kauan jo
-olleet puhumatta toisilleen t‰st‰, ja pitikˆ h‰nen nyt ensiksi
-katkaista t‰m‰ vaikeneminen ja n‰in sopimattomaan aikaan ilmoittaa
-puolisolleen n‰in odottamatonta? H‰n pelk‰si, ett‰ jo paljas tieto
-Wertherin k‰ynnist‰ h‰nen luonaan tekisi ep‰edullisen vaikutuksen
-Albertiin, ja nyt viel‰ lis‰ksi t‰mmˆinen odottamaton j‰rkytt‰v‰
-tapaus! Voiko h‰n mill‰‰n todenn‰kˆisyydell‰ toivoa, ett‰ miehens‰
-n‰kisi h‰nt‰ ihan oikeassa valossa ja ilman mit‰‰n ep‰luuloja? ja
-toivoiko h‰n edes ihan, ett‰ h‰n voisi n‰hd‰ h‰nen sieluunsa? Ja
-toisaalta taas, voiko ja taisiko h‰n salata mit‰‰n miehelt‰‰n, jonka
-edess‰ h‰n aina oli seisonut avoimena ja vapaana kuin l‰pin‰kyv‰ lasi
-ja jolta h‰n ei koskaan ollut salannut eik‰ ollut voinut salata mit‰‰n?
-Jos h‰n ajatteli kuinka hyv‰ns‰, huomasi h‰n aina vain huolta ja
-h‰mminki‰, ja aina palasivat h‰nen ajatuksensa Wertheriin, jonka h‰n
-nyt oli menett‰nyt, josta h‰n ei olisi voinut luopua, mutta joka h‰nen
-nyt syd‰mens‰ suruksi t‰ytyi j‰tt‰‰ oman onnensa nojaan, ja jolle,
-h‰net kadotettuaan, ei en‰‰ j‰‰nyt mit‰‰n.
-
-Kuinka rasittikaan ja painoikaan h‰nt‰ nyt tuo umpimielinen suhde, joka
-oli muodostunut h‰nen ja h‰nen miehens‰ v‰lille ja jota h‰n ei sent‰‰n
-niin selv‰sti ajatellut kuin h‰n sen tunsi! Tuommoiset j‰rkev‰t ja
-hyv‰t ihmiset kuin he ovat hyvin vaarassa joidenkin salaisten
-keskin‰isten eroavaisuuksien t‰hden ruveta vaiteliaiksi, kumpikin
-ajattelee vain, kuinka oikeassa h‰n on ja kuinka v‰‰r‰ss‰ toinen, ja
-suhde sekaantuu ja ‰rtyy niin, ett‰ on mahdoton selvitt‰‰ solmua sin‰
-ratkaisevana hetken‰, josta kaikki riippuu. Olisipa nyt heid‰nkin
-v‰lill‰‰n vallinnut avomielinen luottamus ja jo aiemmin liitt‰nyt
-heid‰t l‰hemm‰ toisiaan, olisivatpa rakkaus ja molemminpuolinen lempe‰
-ja myˆt‰tuntoinen suvaitsemus el‰neet heiss‰ ja sulattaneet heid‰n
-syd‰mens‰ toisilleen, niin yst‰v‰mme olisi ehk‰ viel‰ ollut
+Miten hän oli tämän jälkeen astuva miehensä eteen? kuinka tunnustaisi
+hänelle kohtauksen, jonka hän niin hyvin olisi saanut tunnustaa, mutta
+jota hän kuitenkaan ei oikein olisi tohtinut? He olivat niin kauan jo
+olleet puhumatta toisilleen tästä, ja pitikö hänen nyt ensiksi
+katkaista tämä vaikeneminen ja näin sopimattomaan aikaan ilmoittaa
+puolisolleen näin odottamatonta? Hän pelkäsi, että jo paljas tieto
+Wertherin käynnistä hänen luonaan tekisi epäedullisen vaikutuksen
+Albertiin, ja nyt vielä lisäksi tämmöinen odottamaton järkyttävä
+tapaus! Voiko hän millään todennäköisyydellä toivoa, että miehensä
+näkisi häntä ihan oikeassa valossa ja ilman mitään epäluuloja? ja
+toivoiko hän edes ihan, että hän voisi nähdä hänen sieluunsa? Ja
+toisaalta taas, voiko ja taisiko hän salata mitään mieheltään, jonka
+edessä hän aina oli seisonut avoimena ja vapaana kuin läpinäkyvä lasi
+ja jolta hän ei koskaan ollut salannut eikä ollut voinut salata mitään?
+Jos hän ajatteli kuinka hyvänsä, huomasi hän aina vain huolta ja
+hämminkiä, ja aina palasivat hänen ajatuksensa Wertheriin, jonka hän
+nyt oli menettänyt, josta hän ei olisi voinut luopua, mutta joka hänen
+nyt sydämensä suruksi täytyi jättää oman onnensa nojaan, ja jolle,
+hänet kadotettuaan, ei enää jäänyt mitään.
+
+Kuinka rasittikaan ja painoikaan häntä nyt tuo umpimielinen suhde, joka
+oli muodostunut hänen ja hänen miehensä välille ja jota hän ei sentään
+niin selvästi ajatellut kuin hän sen tunsi! Tuommoiset järkevät ja
+hyvät ihmiset kuin he ovat hyvin vaarassa joidenkin salaisten
+keskinäisten eroavaisuuksien tähden ruveta vaiteliaiksi, kumpikin
+ajattelee vain, kuinka oikeassa hän on ja kuinka väärässä toinen, ja
+suhde sekaantuu ja ärtyy niin, että on mahdoton selvittää solmua sinä
+ratkaisevana hetkenä, josta kaikki riippuu. Olisipa nyt heidänkin
+välillään vallinnut avomielinen luottamus ja jo aiemmin liittänyt
+heidät lähemmä toisiaan, olisivatpa rakkaus ja molemminpuolinen lempeä
+ja myötätuntoinen suvaitsemus eläneet heissä ja sulattaneet heidän
+sydämensä toisilleen, niin ystävämme olisi ehkä vielä ollut
 pelastettavissa.
 
-Er‰s omituinen asianhaara tuli t‰h‰n lis‰ksi. Werther ei ollut, kuten
-h‰nen kirjeist‰‰nkin tied‰mme, koskaan salannut, ett‰ h‰ness‰ eli halu
-poistua el‰m‰st‰. H‰nell‰ ja Albertilla oli usein ollut kiivaita
-v‰ittelyit‰ sen johdosta, ja Lotte oli sit‰paitsi usein keskustellut
-siit‰ miehens‰ kanssa. Albertista semmoinen teko oli ehdottomasti
-vastenmielinen; h‰n oli sit‰paitsi joskus jonkinlaisella ‰rtyisyydell‰,
-joka ei muuten ollenkaan kuulunut h‰nen luonteeseensa, viittaillut
-ep‰ilev‰ns‰, oliko koko tuommoinen aie vakavasti ajateltukaan, oli
-joskus laskenut leikki‰kin siit‰ ja ilmaissut Lottelle ep‰ilyns‰. T‰m‰
-kyll‰ toisaalta rauhoittikin Lottea, kun h‰nen ajatuksensa harhautuivat
+Eräs omituinen asianhaara tuli tähän lisäksi. Werther ei ollut, kuten
+hänen kirjeistäänkin tiedämme, koskaan salannut, että hänessä eli halu
+poistua elämästä. Hänellä ja Albertilla oli usein ollut kiivaita
+väittelyitä sen johdosta, ja Lotte oli sitäpaitsi usein keskustellut
+siitä miehensä kanssa. Albertista semmoinen teko oli ehdottomasti
+vastenmielinen; hän oli sitäpaitsi joskus jonkinlaisella ärtyisyydellä,
+joka ei muuten ollenkaan kuulunut hänen luonteeseensa, viittaillut
+epäilevänsä, oliko koko tuommoinen aie vakavasti ajateltukaan, oli
+joskus laskenut leikkiäkin siitä ja ilmaissut Lottelle epäilynsä. Tämä
+kyllä toisaalta rauhoittikin Lottea, kun hänen ajatuksensa harhautuivat
 kuvittelemaan tuollaista surullista mahdollisuutta; mutta toiselta
-puolen h‰n tunsi sen myˆskin est‰v‰n h‰nt‰ ilmaisemasta miehelleen
-niit‰ huolia, jotka t‰n‰ hetken‰ rasittivat h‰nen mielt‰‰n.
-
-Albert palasi kotiin, ja Lotte riensi h‰mmentyneell‰ kiireell‰ h‰nt‰
-vastaan; Albert oli huonolla tuulella, h‰nen asiansa olivat menneet
-huonosti, h‰n oli l‰hiseudun amtmannissa tavannut taipumattoman
-pikkumaisen ihmisen. Huono tiekin oli lis‰nnyt h‰nen pahaa tuultaan.
-
-H‰n kysyi, oliko mit‰‰n erityist‰ tapahtunut, ja Lotte vastasi
-h‰t‰isesti, ett‰ Werther oli k‰ynyt eilen illalla heill‰. Albert kysyi,
-oliko tullut kirjeit‰, ja sai vastaukseksi, ett‰ h‰nen huoneessaan oli
-joitakin kirjeit‰ ja k‰‰rˆj‰. Albert l‰hti sinne, ja Lotte j‰i yksin.
-Tuon h‰nen rakastamansa ja kunnioittamansa miehen l‰sn‰olo oli tehnyt
-uuden vaikutuksen h‰nen syd‰meens‰. Kun h‰n ajatteli h‰nen
-jalomielisyytt‰‰n, h‰nen rakkauttaan ja hyvyytt‰‰n, rauhoittui h‰nen
-mielens‰, ja h‰n rupesi tuntemaan salaista vetoa l‰hte‰ h‰nen
-j‰ljess‰‰n; h‰n ottikin k‰sityˆns‰ ja meni h‰nen huoneeseensa, kuten
-usein ennenkin. H‰n tapasi h‰net aukaisemassa k‰‰rˆj‰ ja lukemassa.
-Muutamat n‰yttiv‰t sis‰lt‰v‰n ik‰vi‰ uutisia. Lotte kyseli h‰nelt‰ yht‰
-ja toista, h‰n vastasi lyhyesti ja istuutui pˆyt‰ns‰ ‰‰reen
+puolen hän tunsi sen myöskin estävän häntä ilmaisemasta miehelleen
+niitä huolia, jotka tänä hetkenä rasittivat hänen mieltään.
+
+Albert palasi kotiin, ja Lotte riensi hämmentyneellä kiireellä häntä
+vastaan; Albert oli huonolla tuulella, hänen asiansa olivat menneet
+huonosti, hän oli lähiseudun amtmannissa tavannut taipumattoman
+pikkumaisen ihmisen. Huono tiekin oli lisännyt hänen pahaa tuultaan.
+
+Hän kysyi, oliko mitään erityistä tapahtunut, ja Lotte vastasi
+hätäisesti, että Werther oli käynyt eilen illalla heillä. Albert kysyi,
+oliko tullut kirjeitä, ja sai vastaukseksi, että hänen huoneessaan oli
+joitakin kirjeitä ja kääröjä. Albert lähti sinne, ja Lotte jäi yksin.
+Tuon hänen rakastamansa ja kunnioittamansa miehen läsnäolo oli tehnyt
+uuden vaikutuksen hänen sydämeensä. Kun hän ajatteli hänen
+jalomielisyyttään, hänen rakkauttaan ja hyvyyttään, rauhoittui hänen
+mielensä, ja hän rupesi tuntemaan salaista vetoa lähteä hänen
+jäljessään; hän ottikin käsityönsä ja meni hänen huoneeseensa, kuten
+usein ennenkin. Hän tapasi hänet aukaisemassa kääröjä ja lukemassa.
+Muutamat näyttivät sisältävän ikäviä uutisia. Lotte kyseli häneltä yhtä
+ja toista, hän vastasi lyhyesti ja istuutui pöytänsä ääreen
 kirjoittamaan.
 
-Siten he olivat jonkin aikaa istuneet yhdess‰, ja Lotten mieli k‰vi yh‰
-ankeammaksi ja kolkommaksi. H‰n tunsi, kuinka vaikeata h‰nen olisi,
-vaikka miehens‰ oli parhaimmallakin tuulellaan, ilmaista h‰nelle sit‰,
-mik‰ nyt ahdisti h‰nen syd‰nt‰‰n: h‰net valtasi surumielisyys, joka
-ahdisti sit‰ tuskallisemmin, kun h‰n koetti salata sit‰ ja nieli
-kyynelens‰.
-
-Wertherin palveluspojan tulo sai h‰net kokonaan h‰mmennyksiin; t‰m‰
-antoi kirjelipun Albertille, joka tyynesti k‰‰ntyi vaimoansa kohden ja
-sanoi: Anna h‰nelle pistolit. -- Sano, ett‰ toivotan h‰nelle onnellista
-matkaa, virkkoi h‰n pojalle. T‰m‰ vaikutti Lotteen kuin salaman isku,
-h‰n horjui noustessaan eik‰ tiet‰nyt mit‰ teki. Hitaasti h‰n l‰heni
-sein‰‰, otti vavisten pistolit alas, puhdisti ne tomusta ja olisi viel‰
-kauankin vitkaillut, ellei Albertin kysyv‰ katse olisi kiireht‰nyt
-h‰nt‰. Saamatta sanaakaan suustaan h‰n antoi nuo onnettomat aseet
-pojalle, ja kun poika oli mennyt ovesta ulos, h‰n kokosi tyˆns‰ ja
-l‰hti huoneeseensa mit‰ repivimm‰n ep‰tietoisuuden vallassa. H‰nen
-syd‰mens‰ oli t‰ynn‰ pahoja aavistuksia. Toisinaan h‰n oli
-l‰htem‰isill‰‰n miehens‰ luo heitt‰yty‰kseen h‰nen jalkoihinsa ja
-tunnustaakseen h‰nelle kaiken, eilisillan tapaukset, syyllisyytens‰ ja
-pelkonsa; mutta sitten taas n‰ytti t‰m‰kin kaikki pime‰lt‰; ainakaan ei
-h‰n voinut toivoa, ett‰ saisi miehens‰ l‰htem‰‰n Wertherin luokse.
-Pˆyt‰ katettiin, ja er‰s hyv‰ yst‰v‰t‰r, joka vain tuli kysym‰‰n jotain
-ja jonka piti kohta l‰hte‰ -- mutta joka sitten j‰ikin, teki
-pˆyt‰keskustelun edes hiukan siedett‰v‰ksi; t‰ytyih‰n hillit‰ itse‰‰n,
-puhella, kertoilla, unohtaa itsens‰.
+Siten he olivat jonkin aikaa istuneet yhdessä, ja Lotten mieli kävi yhä
+ankeammaksi ja kolkommaksi. Hän tunsi, kuinka vaikeata hänen olisi,
+vaikka miehensä oli parhaimmallakin tuulellaan, ilmaista hänelle sitä,
+mikä nyt ahdisti hänen sydäntään: hänet valtasi surumielisyys, joka
+ahdisti sitä tuskallisemmin, kun hän koetti salata sitä ja nieli
+kyynelensä.
+
+Wertherin palveluspojan tulo sai hänet kokonaan hämmennyksiin; tämä
+antoi kirjelipun Albertille, joka tyynesti kääntyi vaimoansa kohden ja
+sanoi: Anna hänelle pistolit. -- Sano, että toivotan hänelle onnellista
+matkaa, virkkoi hän pojalle. Tämä vaikutti Lotteen kuin salaman isku,
+hän horjui noustessaan eikä tietänyt mitä teki. Hitaasti hän läheni
+seinää, otti vavisten pistolit alas, puhdisti ne tomusta ja olisi vielä
+kauankin vitkaillut, ellei Albertin kysyvä katse olisi kiirehtänyt
+häntä. Saamatta sanaakaan suustaan hän antoi nuo onnettomat aseet
+pojalle, ja kun poika oli mennyt ovesta ulos, hän kokosi työnsä ja
+lähti huoneeseensa mitä repivimmän epätietoisuuden vallassa. Hänen
+sydämensä oli täynnä pahoja aavistuksia. Toisinaan hän oli
+lähtemäisillään miehensä luo heittäytyäkseen hänen jalkoihinsa ja
+tunnustaakseen hänelle kaiken, eilisillan tapaukset, syyllisyytensä ja
+pelkonsa; mutta sitten taas näytti tämäkin kaikki pimeältä; ainakaan ei
+hän voinut toivoa, että saisi miehensä lähtemään Wertherin luokse.
+Pöytä katettiin, ja eräs hyvä ystävätär, joka vain tuli kysymään jotain
+ja jonka piti kohta lähteä -- mutta joka sitten jäikin, teki
+pöytäkeskustelun edes hiukan siedettäväksi; täytyihän hillitä itseään,
+puhella, kertoilla, unohtaa itsensä.
 
 Poika palasi pistolit mukanaan Wertherin luokse, joka ihastuksella otti
-ne h‰nen k‰dest‰‰n, kun kuuli, ett‰ Lotte oli ne antanut. H‰n antoi
-tuoda itselleen leip‰‰ ja viini‰, k‰ski pojan menn‰ ruoalle ja istui
+ne hänen kädestään, kun kuuli, että Lotte oli ne antanut. Hän antoi
+tuoda itselleen leipää ja viiniä, käski pojan mennä ruoalle ja istui
 itse kirjoittamaan.
 
-"Sinun k‰sist‰si ne on saatu, sin‰ olet ne puhdistanut tomusta,
-suutelen niit‰ tuhannet kerrat, sinun k‰tesi on lev‰nnyt niill‰: sin‰,
-Henki taivaan, suosit siis p‰‰tˆst‰ni! ja sin‰, Lotte, sin‰ annat
-minulle aseen, sin‰, jonka k‰sist‰ toivoin saavani kuoleman,
-ja ah, jonka k‰sist‰ sen nyt saankin. Oi, kuinka urkin kaiken
-palveluspojaltani! K‰tesi vavahtelivat, kun annoit ne h‰nelle, et
-sanonut mit‰‰n hyv‰stiksi. -- Voi minua! voi minua! et mit‰‰n
-j‰‰hyv‰isiksi! -- Olisitko sulkenut syd‰mesi minulta, olisitko sen
-hetken t‰hden, joka i‰ksi liitti minut sinuun? Lotte, vuosituhannet
-eiv‰t voi sammuttaa sen vaikutusta! ja min‰ tunnen, ett‰ sin‰ et saata
+"Sinun käsistäsi ne on saatu, sinä olet ne puhdistanut tomusta,
+suutelen niitä tuhannet kerrat, sinun kätesi on levännyt niillä: sinä,
+Henki taivaan, suosit siis päätöstäni! ja sinä, Lotte, sinä annat
+minulle aseen, sinä, jonka käsistä toivoin saavani kuoleman,
+ja ah, jonka käsistä sen nyt saankin. Oi, kuinka urkin kaiken
+palveluspojaltani! Kätesi vavahtelivat, kun annoit ne hänelle, et
+sanonut mitään hyvästiksi. -- Voi minua! voi minua! et mitään
+jäähyväisiksi! -- Olisitko sulkenut sydämesi minulta, olisitko sen
+hetken tähden, joka iäksi liitti minut sinuun? Lotte, vuosituhannet
+eivät voi sammuttaa sen vaikutusta! ja minä tunnen, että sinä et saata
 vihata olentoa, joka niin hehkuu sinulle."
 
-Syˆty‰‰n h‰n k‰ski palvelijansa lopullisesti pakata kaikki tavarat,
-h‰vitti muutamia papereitaan, l‰hti ulos ja toimitti j‰rjestykseen
-joitakin pikkuvelkoja viel‰. H‰n palasi taaskin kotiin, meni viel‰kin,
+Syötyään hän käski palvelijansa lopullisesti pakata kaikki tavarat,
+hävitti muutamia papereitaan, lähti ulos ja toimitti järjestykseen
+joitakin pikkuvelkoja vielä. Hän palasi taaskin kotiin, meni vieläkin,
 sateesta huolimatta, ulos portista kreivilliseen puistoon, harhaili
-ymp‰ri kauempanakin, palasi viimein yˆn pimetess‰ ja rupesi
+ympäri kauempanakin, palasi viimein yön pimetessä ja rupesi
 kirjoittamaan.
 
-"Wilhelm, viimeist‰ kertaa olen n‰hnyt kedot ja mets‰n ja taivaan. J‰‰
-hyv‰sti sin‰kin! Rakas ‰itini, anna anteeksi minulle! Lohduta sin‰
-h‰nt‰, Wilhelm! Jumala olkoon kanssanne! Asiani ovat kaikki
-j‰rjestyksess‰. J‰‰k‰‰ hyv‰sti! me tapaamme toisemme viel‰ ja
+"Wilhelm, viimeistä kertaa olen nähnyt kedot ja metsän ja taivaan. Jää
+hyvästi sinäkin! Rakas äitini, anna anteeksi minulle! Lohduta sinä
+häntä, Wilhelm! Jumala olkoon kanssanne! Asiani ovat kaikki
+järjestyksessä. Jääkää hyvästi! me tapaamme toisemme vielä ja
 onnellisempina."
 
-"Olen huonosti palkinnut sinulle, Albert, mutta sin‰ annat minulle
-anteeksi. Olen h‰irinnyt kotisi rauhan, olen tuottanut ep‰luottamusta
-teid‰n v‰lillenne. J‰‰ hyv‰sti! tahdon poistaakin sen. Oi, ett‰
-kuolemani tekisi teid‰t onnellisiksi! Albert, Albert! tee onnelliseksi
+"Olen huonosti palkinnut sinulle, Albert, mutta sinä annat minulle
+anteeksi. Olen häirinnyt kotisi rauhan, olen tuottanut epäluottamusta
+teidän välillenne. Jää hyvästi! tahdon poistaakin sen. Oi, että
+kuolemani tekisi teidät onnellisiksi! Albert, Albert! tee onnelliseksi
 enkelisi! Silloin olkoon Jumalan siunaus kanssasi."
 
-H‰n selaili illan kuluessa viel‰ paljon papereitaan, repi niit‰ rikki
-ja heitti uuniin, sinetˆi muutamia paketteja ja osoitti ne Wilhelmille.
-Ne sis‰lsiv‰t pieni‰ kirjoitelmia ja yksityisi‰ ajatelmia, joita olen
-muutamia n‰hnytkin, ja kun h‰n kello kymmenen tienoissa oli panettanut
-lis‰‰ puita uuniin ja k‰skenyt tuoda itselleen pullon viini‰, l‰hetti
-h‰n palvelijansa, jonka makuuhuone, samoin kuin talonv‰enkin, oli
-kaukana takarakennuksessa, levolle; poika menikin ja heitt‰ysi
-riisuutumatta vuoteelle; is‰nt‰ns‰ oli n‰et sanonut, ett‰ kyytihevoset
+Hän selaili illan kuluessa vielä paljon papereitaan, repi niitä rikki
+ja heitti uuniin, sinetöi muutamia paketteja ja osoitti ne Wilhelmille.
+Ne sisälsivät pieniä kirjoitelmia ja yksityisiä ajatelmia, joita olen
+muutamia nähnytkin, ja kun hän kello kymmenen tienoissa oli panettanut
+lisää puita uuniin ja käskenyt tuoda itselleen pullon viiniä, lähetti
+hän palvelijansa, jonka makuuhuone, samoin kuin talonväenkin, oli
+kaukana takarakennuksessa, levolle; poika menikin ja heittäysi
+riisuutumatta vuoteelle; isäntänsä oli näet sanonut, että kyytihevoset
 tulisivat jo ennen kello kuutta portille.
 
 
-_J‰lkeen yhdentoista_.
-
-"Kaikki on niin hiljaista ymp‰rill‰ni, niin tyynt‰ sielussani. Kiit‰n
-sinua, Jumala, ett‰ suot minulle n‰iksi viimeisiksi hetkiksi n‰in
-l‰mpim‰n mielen ja t‰m‰n voiman.
-
-"Astun ikkunan ‰‰reen, rakkahin, ja n‰en, oi, n‰en myrskyisten,
-ohitsekiit‰vien pilvien lomitse viel‰ kerran vilkahtavan jonkin
-yksin‰isen t‰hden tuolla i‰isell‰ taivaalla. Ei, te ette putoa!
-Ikiolento kantaa parmaillaan teit‰ ja minua. N‰en Vaakasikerm‰n
-keskit‰hden, tuon ihanimman kaikista t‰hdist‰. Kun n‰in iltaisin l‰hdin
-luotasi, niin se seisoi, ovesta ulos astuessani, vastap‰‰t‰ yll‰ni.
-Miss‰ hurmauksen humalassa olen monet kerrat t‰hystellyt ylˆs sit‰
-kohden! kuinka monesti olen k‰det kohotettuina valinnut sen niiden
-autuushetkieni tunnukseksi ja pyh‰ksi muistomerkiksi! ja yh‰ viel‰kin
--- oi Lotte, mik‰ ei muistuttaisi minua sinusta! kaikkiallahan olet
-ymp‰rill‰ni, ja kyll‰stym‰tt‰, kuin lapsi, olen haalinut itselleni
-kaikkea pient‰, mink‰ vain sinun kosketuksesi on pyhitt‰nyt!
-
-"Armas varjokuvasi! Lahjoitan sen sinulle takaisin, Lotte, ja pyyd‰n,
-ett‰ kunnioitat sit‰. Tuhannet, tuhannet suudelmat olen sille painanut,
-tuhannet tervehdykset olen nyˆk‰ytt‰nyt sille, kun l‰hdin ulos tai
+_Jälkeen yhdentoista_.
+
+"Kaikki on niin hiljaista ympärilläni, niin tyyntä sielussani. Kiitän
+sinua, Jumala, että suot minulle näiksi viimeisiksi hetkiksi näin
+lämpimän mielen ja tämän voiman.
+
+"Astun ikkunan ääreen, rakkahin, ja näen, oi, näen myrskyisten,
+ohitsekiitävien pilvien lomitse vielä kerran vilkahtavan jonkin
+yksinäisen tähden tuolla iäisellä taivaalla. Ei, te ette putoa!
+Ikiolento kantaa parmaillaan teitä ja minua. Näen Vaakasikermän
+keskitähden, tuon ihanimman kaikista tähdistä. Kun näin iltaisin lähdin
+luotasi, niin se seisoi, ovesta ulos astuessani, vastapäätä ylläni.
+Missä hurmauksen humalassa olen monet kerrat tähystellyt ylös sitä
+kohden! kuinka monesti olen kädet kohotettuina valinnut sen niiden
+autuushetkieni tunnukseksi ja pyhäksi muistomerkiksi! ja yhä vieläkin
+-- oi Lotte, mikä ei muistuttaisi minua sinusta! kaikkiallahan olet
+ympärilläni, ja kyllästymättä, kuin lapsi, olen haalinut itselleni
+kaikkea pientä, minkä vain sinun kosketuksesi on pyhittänyt!
+
+"Armas varjokuvasi! Lahjoitan sen sinulle takaisin, Lotte, ja pyydän,
+että kunnioitat sitä. Tuhannet, tuhannet suudelmat olen sille painanut,
+tuhannet tervehdykset olen nyökäyttänyt sille, kun lähdin ulos tai
 palasin kotiin.
 
-"Olen kirjoittanut is‰llesi kirjelippusen ja pyyt‰nyt, ett‰ h‰n
+"Olen kirjoittanut isällesi kirjelippusen ja pyytänyt, että hän
 suojelisi ruumistani. Kirkkotarhassa kasvaa, sen takakulmassa, peltoja
-k‰sin, kaksi lehmusta; niiden juurella tahtoisin lev‰t‰. H‰n voi ja h‰n
-tekee sen yst‰v‰ns‰ puolesta. Pyyd‰ sin‰kin h‰nt‰. En tahdo vaatia,
-ett‰ hurskaat kristityt joutuisivat lep‰‰m‰‰n t‰llaisen kurjan
-onnettoman rinnalla. Ah, soisin, ett‰ hautaisitte minut jonnekin tien
-varrelle tai yksin‰iseen laaksoon johonkin, jotta saisivat pappi ja
-leviitta astua hautakiveni ohitse itse‰‰n siunaten, ja jotta joku
+käsin, kaksi lehmusta; niiden juurella tahtoisin levätä. Hän voi ja hän
+tekee sen ystävänsä puolesta. Pyydä sinäkin häntä. En tahdo vaatia,
+että hurskaat kristityt joutuisivat lepäämään tällaisen kurjan
+onnettoman rinnalla. Ah, soisin, että hautaisitte minut jonnekin tien
+varrelle tai yksinäiseen laaksoon johonkin, jotta saisivat pappi ja
+leviitta astua hautakiveni ohitse itseään siunaten, ja jotta joku
 laupias samarialainen saisi vuodattaa kyynelen puolestani.
 
 "Nyt, Lotte! En kammo kohottaa tuota kamalaa maljaa, josta olen
-tyhjent‰v‰ kuoleman huumauksen! Sin‰ ojensit sen minulle, enk‰ min‰
-ep‰rˆi. Kaikki! Kaikki! T‰ll‰ tapaa siis ovat kaikki el‰m‰ni toivot ja
-toiveet t‰yttyneet! N‰in kylm‰n‰, n‰in liikutuksettomana voin kolkuttaa
+tyhjentävä kuoleman huumauksen! Sinä ojensit sen minulle, enkä minä
+epäröi. Kaikki! Kaikki! Tällä tapaa siis ovat kaikki elämäni toivot ja
+toiveet täyttyneet! Näin kylmänä, näin liikutuksettomana voin kolkuttaa
 kuoleman rautaporttia!
 
-"Oi, ett‰ olisi ollut minulle suotu kuolla _sinun_ puolestasi! Lotte,
+"Oi, että olisi ollut minulle suotu kuolla _sinun_ puolestasi! Lotte,
 uhrautua _sinun_ puolestasi! Rohkeana, iloisena kuolisin, jos voisin
-tuottaa sinulle j‰lleen levon ja el‰m‰nilon. Mutta oi, ainoastaan
-harvoille ja jaloimmille on suotu vuodattaa verens‰ omiensa puolesta ja
-sytytt‰‰ kuolemallaan uusi satakertainen el‰m‰ yst‰villeen!
-
-"T‰ss‰ puvussani, Lotte, tahdon tulla haudatuksi; sin‰ olet koskettanut
-sit‰, olet pyhitt‰nyt sen; olen pyyt‰nyt is‰lt‰sikin sit‰. Sieluni
-liihoittelee kirstuni yll‰. ƒlk‰‰ tutkiko taskujani. T‰m‰
-vaaleanpunainen nauha, joka sinulla oli povellasi, kun ensimm‰isen
-kerran n‰in sinut lastesi piiriss‰ -- oi, suutele heit‰ tuhannet kerrat
-ja kerro heille heid‰n onnettomasta yst‰v‰st‰‰n. Heit‰ armaita! on kuin
-n‰kisin heid‰t ymp‰rill‰ni. Oi, kuinka nopeasti ja kuinka l‰heisesti
-liityin sinuun kohta! kuinka heti ensimm‰isest‰ silm‰nr‰p‰yksest‰ asti
-en en‰‰ osannut sinusta erota! -- T‰m‰n nauhan t‰ytyy seurata minua
-hautaan. Syntym‰p‰iv‰n‰ni lahjoitit sen minulle! Miten tuntuikaan
-syd‰meeni kaikki tuo! -- Oi, en aavistanut silloin, ett‰ tieni johtaisi
-t‰h‰n! -- -- Pysy tyynen‰! min‰ rukoilen sinua, pysy tyynen‰!
-
-"Ne ovat ladatut -- Kello lyˆ kaksitoista! Tapahtukoon se siis! --
-Lotte! Lotte, j‰‰ hyv‰sti! j‰‰ hyv‰sti!"
-
-Er‰s naapuri n‰ki ruudin v‰l‰hdyksen ja kuuli laukauksen; mutta kun
-kaikki pysyi hiljaa, ei h‰n kiinnitt‰nyt siihen sen enemp‰‰ huomiota.
-
-Aamulla kello kuudelta palvelija astuu kynttil‰ k‰dess‰ sis‰‰n. H‰n
-tapaa is‰nt‰ns‰ maassa, vieress‰‰n pistoli ja verta. H‰n huudahtaa, h‰n
-tarttuu h‰neen; Werther ei vastaa, h‰n on henkitoreissaan. Palvelija
-juoksee hakemaan l‰‰k‰ri‰, hakemaan Albertia. Lotte kuulee vedett‰v‰n
-ovikelloa, h‰nen joka j‰sent‰ns‰ v‰risytt‰‰. H‰n her‰tt‰‰ miehens‰, he
-nousevat; palvelija kertoo itkien ja ‰nkytt‰en tapauksesta, Lotte
+tuottaa sinulle jälleen levon ja elämänilon. Mutta oi, ainoastaan
+harvoille ja jaloimmille on suotu vuodattaa verensä omiensa puolesta ja
+sytyttää kuolemallaan uusi satakertainen elämä ystävilleen!
+
+"Tässä puvussani, Lotte, tahdon tulla haudatuksi; sinä olet koskettanut
+sitä, olet pyhittänyt sen; olen pyytänyt isältäsikin sitä. Sieluni
+liihoittelee kirstuni yllä. Älkää tutkiko taskujani. Tämä
+vaaleanpunainen nauha, joka sinulla oli povellasi, kun ensimmäisen
+kerran näin sinut lastesi piirissä -- oi, suutele heitä tuhannet kerrat
+ja kerro heille heidän onnettomasta ystävästään. Heitä armaita! on kuin
+näkisin heidät ympärilläni. Oi, kuinka nopeasti ja kuinka läheisesti
+liityin sinuun kohta! kuinka heti ensimmäisestä silmänräpäyksestä asti
+en enää osannut sinusta erota! -- Tämän nauhan täytyy seurata minua
+hautaan. Syntymäpäivänäni lahjoitit sen minulle! Miten tuntuikaan
+sydämeeni kaikki tuo! -- Oi, en aavistanut silloin, että tieni johtaisi
+tähän! -- -- Pysy tyynenä! minä rukoilen sinua, pysy tyynenä!
+
+"Ne ovat ladatut -- Kello lyö kaksitoista! Tapahtukoon se siis! --
+Lotte! Lotte, jää hyvästi! jää hyvästi!"
+
+Eräs naapuri näki ruudin välähdyksen ja kuuli laukauksen; mutta kun
+kaikki pysyi hiljaa, ei hän kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
+
+Aamulla kello kuudelta palvelija astuu kynttilä kädessä sisään. Hän
+tapaa isäntänsä maassa, vieressään pistoli ja verta. Hän huudahtaa, hän
+tarttuu häneen; Werther ei vastaa, hän on henkitoreissaan. Palvelija
+juoksee hakemaan lääkäriä, hakemaan Albertia. Lotte kuulee vedettävän
+ovikelloa, hänen joka jäsentänsä värisyttää. Hän herättää miehensä, he
+nousevat; palvelija kertoo itkien ja änkyttäen tapauksesta, Lotte
 vaipuu tainnoksissa Albertin eteen lattialle.
 
-Kun l‰‰k‰ri saapui onnettoman Wertherin luokse, tapasi h‰n h‰net
-kuolemaisillaan maassa; valtimo tykytti viel‰, mutta kaikki j‰senet
-olivat veltot. H‰n oli ampunut l‰pi p‰‰ns‰ oikean silm‰n yl‰puolelta;
-aivot olivat juosseet ulos. Aukaistiin lis‰ksi er‰s suoni k‰sivarressa;
-siit‰ juoksi verta, h‰n hengitti viel‰.
+Kun lääkäri saapui onnettoman Wertherin luokse, tapasi hän hänet
+kuolemaisillaan maassa; valtimo tykytti vielä, mutta kaikki jäsenet
+olivat veltot. Hän oli ampunut läpi päänsä oikean silmän yläpuolelta;
+aivot olivat juosseet ulos. Aukaistiin lisäksi eräs suoni käsivarressa;
+siitä juoksi verta, hän hengitti vielä.
 
-Tuolin k‰sipuulla olevasta verest‰ voitiin p‰‰tt‰‰, ett‰ h‰n oli tehnyt
-tekonsa istuen kirjoituspˆyt‰ns‰ edess‰, ett‰ h‰n sitten oli vaipunut
-maahan ja kouristuksissaan vieritt‰ytynyt ymp‰ri tuolin. H‰n makasi
-voimattomana sel‰ll‰‰n ikkunaan p‰in k‰‰ntyneen‰, t‰ydess‰ puvussaan,
-keng‰t jaloissaan ja yll‰‰n sininen takki ja keltaiset liivit.
+Tuolin käsipuulla olevasta verestä voitiin päättää, että hän oli tehnyt
+tekonsa istuen kirjoituspöytänsä edessä, että hän sitten oli vaipunut
+maahan ja kouristuksissaan vierittäytynyt ympäri tuolin. Hän makasi
+voimattomana selällään ikkunaan päin kääntyneenä, täydessä puvussaan,
+kengät jaloissaan ja yllään sininen takki ja keltaiset liivit.
 
-Talo, l‰hitalot, koko kaupunki joutui liikkeeseen. Albert astui sis‰‰n.
-Werther oli nostettu vuoteeseen, otsalla oli side, h‰nen kasvonsa
-olivat kuin kuolleen, h‰n ei liikahduttanut j‰sent‰k‰‰n. Keuhkot
-korisivat viel‰ kamalasti, milloin heikosti, milloin vahvempaan; loppu
-oli l‰hell‰.
+Talo, lähitalot, koko kaupunki joutui liikkeeseen. Albert astui sisään.
+Werther oli nostettu vuoteeseen, otsalla oli side, hänen kasvonsa
+olivat kuin kuolleen, hän ei liikahduttanut jäsentäkään. Keuhkot
+korisivat vielä kamalasti, milloin heikosti, milloin vahvempaan; loppu
+oli lähellä.
 
-Viinist‰ h‰n oli juonut vain yhden lasin. Emilia Galotti oli avoimena
-pˆyd‰ll‰.
+Viinistä hän oli juonut vain yhden lasin. Emilia Galotti oli avoimena
+pöydällä.
 
-Pyyd‰n p‰‰st‰ kuvaamasta Albertin h‰mm‰styst‰ ja Lotten tuskallista
+Pyydän päästä kuvaamasta Albertin hämmästystä ja Lotten tuskallista
 surua.
 
-Heti tapauksesta tiedon saatuaan ajoi vanha amtmanni t‰ytt‰ laukkaa
-paikalle; h‰n suuteli kuolevaa kuumasti itkien. H‰nen vanhimmat
-poikansa tulivat kohta h‰nen j‰ljiss‰‰n, heitt‰ytyiv‰t Wertherin
-vuoteen ‰‰reen mit‰ rajattomimmassa tuskassa, suutelivat h‰nen k‰si‰‰n
-ja suutaan, ja vanhin, josta h‰n aina oli pit‰nyt enimm‰n, riippui
-h‰nen huulillaan, kunnes h‰n heitti henkens‰ ja poika v‰kisin vedettiin
-pois. Kello kahdeltatoista p‰iv‰ll‰ h‰n kuoli. Amtmannin l‰sn‰olo ja
-h‰nen toimenpiteens‰ vaikuttivat, ettei syntynyt mit‰‰n v‰entungosta.
-Illalla kello yhdentoista tienoissa h‰n hautautti h‰net paikkaan, jonka
-h‰n itse oli valinnut. Vanhus oli saattamassa ja pojat, Albert ei
-voinut. Lotten henki oli vaarassa. Muutamat k‰sityˆl‰iset kantoivat
-h‰net. Pappia ei ollut h‰nen saattueessaan.
-
-
-
+Heti tapauksesta tiedon saatuaan ajoi vanha amtmanni täyttä laukkaa
+paikalle; hän suuteli kuolevaa kuumasti itkien. Hänen vanhimmat
+poikansa tulivat kohta hänen jäljissään, heittäytyivät Wertherin
+vuoteen ääreen mitä rajattomimmassa tuskassa, suutelivat hänen käsiään
+ja suutaan, ja vanhin, josta hän aina oli pitänyt enimmän, riippui
+hänen huulillaan, kunnes hän heitti henkensä ja poika väkisin vedettiin
+pois. Kello kahdeltatoista päivällä hän kuoli. Amtmannin läsnäolo ja
+hänen toimenpiteensä vaikuttivat, ettei syntynyt mitään väentungosta.
+Illalla kello yhdentoista tienoissa hän hautautti hänet paikkaan, jonka
+hän itse oli valinnut. Vanhus oli saattamassa ja pojat, Albert ei
+voinut. Lotten henki oli vaarassa. Muutamat käsityöläiset kantoivat
+hänet. Pappia ei ollut hänen saattueessaan.
 
 
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Nuoren Wertherin k‰rsimykset, by 
-Johann Wolfgang von Goethe
-
 *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47210 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
index 6312041..b5dba15 100644
--- a/LICENSE.txt
+++ b/LICENSE.txt
@@ -1,4 +1,4 @@
-This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+This book, including all associated images, markup, improvements,
 metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
 in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
 
@@ -7,5 +7,5 @@ the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
 
 No investigation has been made concerning possible copyrights in
 jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
-this eBook outside of the United States should confirm copyright
+this book outside of the United States should confirm copyright
 status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
index b6e71b7..7636899 100644
--- a/README.md
+++ b/README.md
@@ -1,2 +1,2 @@
 Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
-eBook #47210 (https://www.gutenberg.org/ebooks/47210)
+book #47210 (https://www.gutenberg.org/ebooks/47210)