Add 47409 from ibiblio

3 files changed, 4683 insertions, 5072 deletions

diff --git a/47409-0.txt b/47409-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..292d172
--- /dev/null
+++ b/47409-0.txt
@@ -0,0 +1,4683 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47409 ***
+
+EVERSTI ANSAMAA
+
+Quasi una fantasia
+
+
+Kirj.
+
+PIETARI KOTKA [Pekka Ervasti]
+
+
+
+K. J. Gummerus Oy, Jyväskylä, 1918.
+
+Saarijärven Paavo Oy:n kirjapaino.
+
+
+
+
+
+    The earth hath bubbles, as the water has,
+             and these are of them.
+
+                               Shakespeare.
+
+
+
+
+1.
+
+
+-- Istukaamme "juttutupaan" akkunan luo, sanoi eversti Olavi Ansamaa
+ystävällisesti tyttärelleen ja osotti kädellään vanhaa hauskaa
+puhelupaikkaa akkunakomerossa, jossa tupakkapöydän kummallakin puolen
+oli syvä ja pehmeä puhvelinnahkainen noja-tuoli. Niissä istuminen oli
+lepoa, jalka upposi tuuheaan karhunnahkaan pöydän alla, ja mieli pian
+taipui tuttavallisiin tunnustuksiin. -- Jos suvaitset, Linda, emme
+vielä sytytä lamppua, vaan annamme laskevan talviauringon valaista
+keskusteluamme.
+
+Näin puhuessaan eversti Ansamaa sytytteli lyhyttä amerikkalaista
+piippuaan ja pudottautui toiseen noja-tuoliin, samalla kun hänen
+tyttärensä istui toiseen. Tytär oli kukoistava nuori nainen, vaan
+everstiä olisi tuskin ensi silmäyksellä aavistanut hänen isäkseen.
+Everstin kookas, mutta suora ja solakka vartalo uhkui hillittyä ja
+hyvin käytettyä voimaa. Parrattomain kasvojen terve puna, silmäin
+kirkas loiste puhuivat ulkoilma-elämästä ja hyvästä ruoansulatuksesta.
+Ohimoilla harmahtava, mutta muuten tumma, tuuhea tukka -- ei sekään
+paljastanut hänen ikäänsä. Jos ei olisi tiennyt hänen olevan ainakin
+viisikymmenvuotias, olisi arvannut nelikymmenvuotiaaksi. Hän oli
+Ansamaan suuren kartanon omistaja ja asui tyttärineen täällä
+Etelä-Pohjanmaalla, maaseudun rauhassa, viljellen peltojansa, niin kuin
+hänen esi-isänsä ennen häntä olivat tehneet. Eversti Ansamaa oli näet
+varakasta talonpoikaissukua, mutta oli saanut herrasmiehen kasvatuksen.
+Hänen sotilaallisessa ryhdissään, liikkeissään ja puheissaan ei
+kuvastunutkaan rikas suomalainen talon-poika, vaan pikemmin sivistynyt
+maailmankansalainen, joka on tottunut liikkumaan monenlaisten ihmisten
+piirissä ja suhtautumaan voitokkaasti monenlaisiin kohtalon
+käänteisiin. Hän olikin jo nuorena lähtenyt maailmalle onneaan
+koettamaan ja viettänyt suurimman osan elämästään Amerikassa, jossa hän
+oli ansainnut suuren omaisuuden ja sen lisäksi vielä everstin arvonkin.
+Palattuaan Suomeen isänsä kuoltua, jonka ainoa lapsi hän oli, ja
+otettuaan haltuunsa sukutalonsa oli hän pian voittanut pitäjäläistensä
+kunnioituksen, jotka vanhastaan olivat tottuneet pitämään Ansamaan
+isäntäväkeä arvossa. Eversti Ansamaa oli osottautunut toimeliaaksi,
+tarmokkaaksi ja edistysmieliseksi isännäksi. Uudistuksia ja parannuksia
+oli pantu toimeen sekä maanviljelyksen että metsän- ja karjan-hoidon
+alalla. Kartanon yhteyteen oli perustettu laaja puutarha ansareineen ja
+lavoineen. Hänen huolen-pitonsa oli ulottunut ihmisiinkin. Torpparien
+asemaa oli vakiinnutettu, työväen palkkoja lisätty, työväen ja nuorison
+liikkeitä muistettu silloin tällöin, kolme uutta kansakoulua pystytetty
+kuntaan suurimmaksi osaksi Ansamaan rahoilla j.n.e. Ainoa, mikä oli
+jäänyt koskematta, oli kartanon vanha kaksikerroksinen kunnianarvoinen
+päärakennus. Sisustusta ja kalustoa oli vain jonkun verran parannettu
+ja uudistettu.
+
+Kaikissa puuhissaan oli eversti Ansamaalla uskollisena auttajanaan ja
+työtoverinaan tyttärensä Linda, tuo ihana tyttö, unohtumattoman äitinsä
+ilmi kuva, jonka hän oli Amerikasta tuonut mukanaan ja jota hän nyt
+hymysuin katseli.
+
+-- No Lindaseni, kuului taas everstin rohkaiseva ääni, -- sinä näytät
+kovin miettiväiseltä, tekisipä melkein mieleni sanoa epäröivältä.
+Tahdot keskustella kanssani. Jos en tietäisi, että kannat emännän
+huoliasi mieluimmin yksin, pelkäisin, että jokin epäkohta taloudessa
+painaa mieltäsi... Mutta ehkä sittenkin jotakin ikävää on tapahtunut?
+
+-- Ei ... ei sitä, isä, vastasi tytär, luoden viehkeistä silmistään
+aran katseen isäänsä. -- Ei taloudessa ole mitään tapahtunut.
+
+Hänen äänensä oli omituisen pehmeä ja sointuva kuin hunnutetun
+hopeakellon ääni; ja hän puhui harvaan, hillitysti.
+
+-- Well, sitten sinulla ehkä on pyyntö isällesi?
+
+-- Pikemmin niin...
+
+-- Puhu sitten suusi puhtaaksi arkailematta, kehotti eversti Ansamaa
+iloisesti. -- Tänään on isäsi syntymäpäivä, tänään kaikkiin pyyntöihin
+suostutaan.
+
+-- Oh isä, milloin sinä olet minulta mitään kieltänyt? sanoi Linda
+hymyillen heikosti. -- En ollenkaan arkailisi, jos aikoisin itselleni
+jotain pyytää... Asia ei ole sitä laatua, isä ... katsos, en vain löydä
+oikein sanoja, kuinka alkaisin...
+
+Ja hän katsoi isäänsä puoleksi rukoilevasti.
+
+-- Asia on siis todella vakava? lausui eversti ottaen piipun suustaan,
+kasvoilla keskittynyt, huolestunut ilme.
+
+-- Niin ... se on vakava, hyvin vakava ... ja se koskee sinua...
+
+-- All right, siinä tapauksessa sinun on käytävä asiaan suoraan
+käsiksi, epäröimättä, peittelemättä. Sano ensin itse asia, kyllä
+perustelut sitten itsestään tulevat... Mikä mieltäsi painaa?
+
+Linda ei heti vastannut. Hän katsoi ikkunaan päin, heittäen silmäyksen
+talviseen maisemaan ja laskevaan aurinkoon, ennen kuin hän jälleen
+kääntyi isäänsä.
+
+-- Isä rakas, hän vihdoin lausui hiljaa -- sinua uhkaa vaara ... suuri
+vaara.
+
+-- Minua?... vaara? Houritko sinä, lapseni, vai mistä tuommoisia saat
+päähäsi?
+
+Ja eversti Ansamaa kohotti kulmakarvojaan, ilmaisten siten
+hämmästyksensekaista halveksumistaan.
+
+-- Niin isä, toisti hänen tyttärensä lujasti; Vaara... En houri enkä
+laske leikkiä. Tunnen myös että sinä hätkähdit sielussasi, isä. Tiedät
+varmaan itsekin, mikä vaara se voi olla?
+
+-- En totisesti, tyttäreni, tiedä mistään vaarasta, joka erityisesti
+tällä hetkellä minua uhkaisi... Mutta selitä, mitä tarkotat. Mitä syytä
+sinulla on olettaa, että minua väijyy vaara?
+
+-- Pääsyy on siinä, että äiti tuli ja ilmoitti...
+
+Tämä hämmästyttävä uutinen kuolleesta äidistä, joka varmaan olisi
+saanut tavallisen isän epäilemään tyttärensä järkeä, ei nähtävästi
+sillä tavalla vaikuttanut eversti Ansamaahan. Mutta hän kävi ylen
+vakavaksi ja katseli vuorostaan ikkunasta ulos. Vasta hetken perästä
+hän lausui matalalla äänellä, josta väreili syvä kunnioitus:
+
+-- Kerro, milloin se tapahtui ... ja mitä äiti sanoi?
+
+Näin kysymällä hän osotti uskovansa asian mahdollisuuteen ja
+luottavansa tyttärensä vilpittömyyteen; näytti myös siltä, että tapaus
+ei ollut perheessä aivan tavaton.
+
+-- Äiti kävi luonani vastikään ... vähän aikaa ennen päiväkahviamme,
+ollessani yksin huoneessani, puhui Linda koruttomaan tapaansa. -- Eikä
+hän sanonut muuta kuin: "varota isääsi, häntä uhkaa kohta suuri vaara."
+
+Taas syntyi hetken äänettömyys. Linda tarkasti hellän huolestuneesti
+isäänsä ikään kuin punniten mielessään, jatkaako puhettaan vai ei.
+Eversti Ansamaan piippu oli sammunut. Hän sytytteli sitä uudestaan ja
+kyseli taas tavallisella äänellään:
+
+-- Eikö muuta mitään? Tunnusta, Linda, että äidin varotus on sangen
+ylimalkainen... Hänen neuvoillensa on kyllä aina huomio annettava, sen
+myönnän, mutta miksikä sinä olit niin epäröivä, ennen kuin asiasta
+mainitsit? Jos vieraalle olisi pitänyt tuoda sana äidiltäsi, jota
+maailma nimittää kuolleeksi, ymmärrän, että olisit arkaillut ja
+epäröinyt, mutta näin meidän kesken... Mehän tiedämme, että äiti on nyt
+yhtä elävä kuin konsanaan maan päällä ollessaan, eihän sinun siis
+tarvinnut pelätä, että minä, isäsi ja toverisi, epäilisin sanojasi ...
+ethän sitä ennenkään ole tehnyt... Sinulla on vielä muuta mielessä.
+Äsken viittasit hämärästi siihen, että minä muka tietäisin, mistä on
+kysymys, mutta toistan, mitä jo sanoin, etten ole tietoinen mistään
+vaarasta... Anna siis kuulua, mitä muuta on sydämelläsi.
+
+Linda näytti nyt saaneen rohkeutta puhua. Hän virkkoi:
+
+-- Oikein arvasit, isä. En epäröinyt kertoa sinulle äidin
+ilmestymisestä ja neuvosta, vaan siitä tunteesta ja aavistuksesta, joka
+valtasi minut hänen ilmestymisensä johdosta ... luulin sinunkin heti
+ymmärtävän... Mutta koska et näy sitä tekevän, täytyy minun selittää,
+mitä tarkoitan. Katsos, minut valtasi heti kauhunsekainen aavistus,
+että sinua uhkaava vaara on valtiollista laatua...
+
+-- Halloo, tyttäreni! huudahti isä leikillisesti, -- tuleeko sinusta
+poliitikko?
+
+-- Älä laske leikkiä, isä, tai muuten pelkään, että tahdot peittää
+minulta totuuden. Paljon en ymmärrä politiikasta enkä maailman
+tapahtumista muuta tiedä kuin mitä lehtemme kertovat. Ja kaikki
+sanomalehti-kuvaukset ovat nykyään hyvin yksipuolisia. Jos minulla
+joitain käsityksiä asiain kulusta on, on se sinun ja Helmerin ansiota,
+isä, sillä teidän keskusteluistanne, sinun selityksistäsi ja
+mielipiteistäsi olen enimmin oppinut. Olet ehkä luullut, isä, että
+kaikessa olen samaa mieltä kuin sinä, kun en ole vastaan väittänyt,
+ainoastaan kysellyt ... ehkä siinä olen tehnyt väärin ... mutta en ole
+muuta osannut. En ole ollut selvillä itsestäni. Olen hiljaisuudessa
+miettinyt kuulemiani, olen lukenut ja miettinyt, ja vähitellen on
+oma kantani alkanut selvitä ja varmistua. En saata olla näissä
+sota-asioissa samalla tavalla jyrkkä kuin sinä. Oma jyrkkyyteni käy
+toiseen suuntaan enemmän Helmerin suuntaan ... kuta enemmän ajattelen
+nykyistä julman julmaa maailmansotaa, sitä enemmän kasvaa kauhuni sotaa
+kohtaan sinänsä, sota on minusta väärä, se on rikos Jumalaa, luontoa ja
+ihmiskuntaa vastaan. Sen tähden ei mielestäni sodassa voi kukaan olla
+oikeassa -- kaikki ovat väärässä. No, ethän sinäkään ihaile sodan
+hirmutöitä, mutta kuitenkin pidät suotavana ja historiallisesti
+välttämättömänä, että nyt taistellaan... Mutta eihän minun tästä
+pitänyt puhua.
+
+-- Olen mielenkiinnolla seurannut sanojasi, pisti eversti Ansamaa
+väliin, ja kasvojen ilme todisti hänen puolestaan, -- en todella
+tiennyt, että pikku tyttäreni niin syvästi harrastaa politiikkaa. Sehän
+on suurenmoista, että olet oikein rakentanut itsellesi oman
+näkökannan... Mutta tohtorihan onkin sinulla ollut apuna
+rakennustyössä...
+
+-- Älä sano niin, isä, elämmehän nyt siksi vakavassa ajassa, että
+jokaisen ajattelevan ihmisen velvollisuus on selvittää itselleen ajan
+tärkeitä kysymyksiä. Ja mitä muutoin "pienuuteeni" tulee, enhän ole
+enää lapsi, vaikka olenkin sinun "pikku tyttäresi"...
+
+-- Ethän toki, ethän toki, olethan kaksikolmatta täyttänyt... Vaan
+sinun piti sanoa jotakin?
+
+-- Niin, tahdoin sanoa, että sillä tavalla kuin sinä, isä, olet jyrkkä
+mielipiteissäsi, piilee niissä suuri vaara... Sinä olet niin ... kuinka
+sanoisin ... sinä et rakasta venäläisiä...
+
+-- Tarkotat, että olen venäläisten sortajiemme verivihollinen.
+All right, sille en mitään mahda. Ja tokkopahan kellään on syytä
+siihen puuttua? Olen jokseenkin vakuutettu siitä, että täällä
+Etelä-Pohjanmaalla samoin kuin luultavasti koko Suomessa kansa yleensä
+on samaa mieltä kuin minä, vaikka siitä ei sovi julkisesti puhua.
+Sodan syttyessä tunsimme itsemme ensin vallan lojaalisiksi, mutta
+heti seuraavana keväänä, kun venäläinen hallitus taas ryhtyi
+taantumuspolitiikkaansa -- ja entistä kireämpään ja hävyttömämpään, --
+silloin mielemme masentuivat ja masennuksesta nousivat vihaan...
+Kyllähän sinä tämän tiedät... Itsekin kauhistuit ja loukkaannuit
+sisimmässäsi, kun venäläiset Ansamaan talon maalla ryhtyivät kaivamaan
+noita inhottavia ja järjettömiä vallihautojaan...
+
+-- Niin, isä, ovathan sinun tunteesi ja kaikkien muiden tunteet aivan
+luonnollisia... Mutta ne voivat mennä liian pitkälle ... ja minusta
+menevät, jos tuosta vihasta kasvaa sympatia Venäjän vihollisia
+kohtaan... Olemmehan sentään Venäjän alamaisia... Mutta kuinka monta
+kertaa olenkaan kuullut sinun ihastuksella puhuvan saksalaisista,
+heidän mainiosta järjestyksestään, isänmaanrakkaudestaan,
+alttiudestaan, uhrautuvaisuudestaan, yksimielisyydestään...
+
+Eversti Ansamaa hymyili isällisesti.
+
+-- Siitä, lapseni, hän sanoi, -- luulen, että puhutaan sangen monessa
+Suomen kodissa.
+
+-- Olkoon, kyllä senkin ymmärrän... Mutta kun nyt esim. tänään
+juhlassamme aiotaan puhua ja keskustella nykyisestä maailmansodasta,
+joka jo itsessään on arka keskusteluaine suuressa seurassa, niin ole
+joka tapauksessa varovainen isä -- älä puhu liian jyrkästi...
+
+-- Täällä omassa kodissamme ystäväin kesken! Mitä sinä hourit, lapseni?
+
+-- Niin, eihän se olekaan mitään rikollista, korkeintaan varomatonta...
+Mutta jos ... jos...
+
+-- Mutta jos? toisti isä kysyvästi ja äänen painolla, kun tyttäreltä
+lause jäi kesken ja hän näytti olevan suuren sisällisen tuskan
+vallassa.
+
+-- Oi isä, rakas isä, huudahti Linda äkkiä ja syöksyi polvilleen isänsä
+eteen, -- jos eivät vain ajatukset ja sanat johda tekoihin!
+
+Tämän sanottuaan hän purskahti itkuun, peitti kasvonsa käsiinsä ja
+painoi päänsä isän syliin.
+
+Eversti Ansamaan silmissä välähti jotakin, mutta hän ei näyttänyt
+kovinkaan hämmästyneeltä. Hän asetti piippunsa rauhallisesti pöydälle
+ja laski kätensä tyttärensä pään päälle.
+
+-- Well, hän sanoi ja hänen äänessään oli paljon hellyyttä, -- siinäkös
+se olikin salaisuutesi... No eihän se niin pieni ollutkaan. Sinä siis
+epäilet isääsi ... kuinka sanoisin? ... maankavalluksesta?
+
+Äänen soinnussa oli mielentyyneyttä, hellyyttä, leikillisyyttä. Sekö se
+vaikutti taikavoiman tavalla? Lindan nyyhkytys taukosi, hän nosti
+päänsä ja katsoi isäänsä hämmästyneenä, yllätettynä, sanattomana.
+
+-- Maankavalluksesta, toisti hänen isänsä, viivähtäen sanan joka
+tavulla, -- maankavalluksesta...
+
+Hänen suunsa vetäytyi salaperäiseen hymyyn, mutta hän kohtasi
+avomielisen hilpeästi Lindan katseen jatkaessaan:
+
+-- Rakas tyttäreni, on asioita, joista on paras vaieta. On asioita,
+joista en ole sinulle puhunut ... itsesi tähden ... asioita, joista en
+nytkään tahdo sinulle puhua. Mutta kahdesta seikasta tahdon sinulle
+huomauttaa ... istuhan taas tuolille ja ole aivan rauhallinen...
+Ensiksikin, että meidän Suomemme on siksi poikkeuksellisessa
+asemassa, että eräitä tekoja, jotka suvereenisissa valtioissa
+olisivat ehdottomasti rikollisia, ei meillä voida nimittää
+maankavalluksen nimellä: venäläisen hallituksen kannalta kyllä,
+mutta ei oman isänmaamme. Ne saattavat siis, semmoiset teot,
+olla siveellisesti täysin oikeutettuja... Tämä ylimalkaisena
+teoreettisena huomautuksena... Toiseksi tahdon painostaa -- ja paina
+todella tämä mieleesi, Linda -- sitä, että minua ei uhkaa mikään vaara
+valtiolliselta enemmän kuin muultakaan taholta: eversti Ansamaalle ei
+kukaan kuolevainen mitään mahda.
+
+Linda oli istuutunut ja kuunteli tarkkana isänsä sanoja. Hän tunsi
+itsensä merkillisen rauhottuneeksi. Isä oli tunnustanut, että hänellä
+oli salaisuus, mutta isä oli niin varma itsestään. Eikä isä koskaan
+turhia vakuuttanut. Milloin hän vakuutti, oli asia niin. Tietysti isä
+ei voinut tehdä mitään väärää, hänen jalo, oikeamielinen isänsä ... ja
+kun isä vakuutti, ettei ollut mitään vaaraa, niin ... mutta entä äidin
+varotus?
+
+-- Mutta äidin sanat, isä? hän äkkiä kysyi.
+
+-- Yes, niitä en vieläkään ymmärrä. Mutta ole huoleti, Linda, kyllä
+pidän silmäni auki...
+
+-- Koetan rauhoittua... Mutta entä ne nuoret miehet...?
+
+-- Mitkä nuoret miehet?
+
+-- Ne, jotka silloin tällöin käyvät luonasi, ovat vähän aikaa ja sitten
+taas poistuvat ... usein yöllä...
+
+-- Ah sinä pikku veitikka, sanoi eversti nauraen, -- silmät joka
+puolella! Ne ovat tietysti -- nuo nuoret miehesi -- salaliittolaisia,
+jotka yhdessä isäsi kanssa kavaltavat maata.
+
+Nyt Lindankin täytyi hymyillä.
+
+-- Suo anteeksi, rakas isä, hän pyysi, -- ehkä olen ollut turhan
+levoton. Mutta ymmärräthän sinä...
+
+-- Ymmärrän, lapseni. Ja nyt voit sytyttää kattolampun -- tee se
+palvelus isällesi -- niin minä vielä kerran sytytän tätä piippuani.
+Hämärä onkin jo saavuttanut. Tunnin perästä tulevat vieraamme.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Linda oli sytyttänyt komean sähkökruunun ja vetänyt paksut
+tummanvihreät verhot akkunain eteen. Isän avara ja ilmava huone näytti
+aina niin kodikkaalta tässä valaistuksessa. Lattia oli kokonaan
+tummanvihreän verkamaton peittämä, seinät missä niitä näkyi
+kirjahyllyjen ja taulujen lomissa -- samoin kuin matala tyylikäs
+kaakeliuuni olivat harmaanvihreät, ja mahonkiset huonekalut -- lukuun
+ottamatta "juttutuvan" nahkatuoleja -- olivat vihreällä kankaalla
+päällystetyt. Koko huone oli kuin pehmeän vihreä näky, joka lepuutti
+silmiä ja teki mielen rauhaisaksi. Miten lapsellisen antautuvasti ja
+luottaen hän rakastitikaan isäänsä! Äsken hän oli ollut melkein
+suunniltaan levottomuudesta, nyt isän itsetietoinen tyyneys oli
+palauttanut rauhan hänen sieluunsa. Eihän Jumalakaan voinut suvaita,
+että hänen hyvää, jalomielistä isäänsä mikään vaara kohtaisi kylmien
+ymmärtämättömien ihmisten puolelta.
+
+Hän aikoi juuri sanoa jotakin isälleen, poistuakseen sitten omalle
+puolelleen, kun ovelle koputettiin ja palvelijatar astui sisään.
+
+-- Nimismies Hormio pyytää tavata joko everstiä tai neitiä.
+
+Linda hätkähti ja tunsi pistoksen sydämessään. Nimismies! Onneksi hän
+seisoi selin Mariin, ettei tämä nähnyt hänen pelästymistään.
+
+-- Vai Hormio, kuului isän levollinen ääni, hänpä näkyy tulleen ennen
+toisia vieraita, koska kello vasta on neljä... Well, Mari käskee hänet
+tänne, niin saa tavata meidät molemmat. Jääthän vielä hetkeksi, Linda?
+
+-- Isä, huudahti Linda palvelijattaren poistuttua, -- mitä
+nimismiehellä on sinulle asiaa! Ah, pelko taas minut valtaa... Tuo
+nimismies ei ole ystäviäsi. Huhuillaan, että hän on hyvissä väleissä
+venäläisten kanssa...
+
+-- Tule tänne, lapsi, ja istu, kuului eversti Ansamaan ääni miltei
+ankarana -- äläkä hätäile joutavia. Kyllähän Hormio tietää, etten ole
+venäläisten ihailija, mutta mitä se häntä liikuttaa? Eikä hänellä nyt
+ole minulle mitään asiaa. Etkö kuullut, että hän tahtoi tavata
+sinuakin?... Mutta jollet osaa itseäsi hillitä, on parempi, että
+poistut. Muutenhan Hormio voisi todella otaksua, että meidän välillämme
+on jotakin... No kas niin, Linda, oikein, että jäät. Nyt saat itse
+todeta, ettei ole vähintäkään syytä hätäilemiseen ja pelkoon.
+
+Vaikka Lindan ensin oli tehnyt mieli lähteä, päätti hän noudattaa isän
+neuvoa ja jäädä, nähdäkseen, mitä asiaa nimismiehellä oli. Hän istui
+entiselle paikalleen ja oli niin huolettoman näköinen kuin mahdollista.
+
+-- Saatpa nähdä, Linda, että Hormion asia pikemmin koskee sinua.
+
+-- Minua! Mitä asiaa hänellä minulle olisi? Samassa aukeni ovi ja
+nimismies Hormio astui huoneeseen. Hän oli kolmenkymmenen ikäinen,
+keskikokoinen, lihavahko, karkeapiirteinen mies. Hän ei esiintynyt
+edukseen mustassa hännystakissaan, vaikka näkyi, että hän oli
+huolellisesti pukeutunut. Linda ei ollut koskaan voinut häntä oikein
+sietää, sillä hänen kaupunkilaismaisen kohteliaisuutensa läpi kuulsi
+usein nousukkaan monessa suhteessa sivistymätön ja yllättävä
+sieluelämä.
+
+Kun tervehdykset ja onnittelut eversti Ansamaan syntymäpäivän johdosta
+oli suoritettu ja kun vieras isännän käskystä oli siirtänyt tuolin
+itselleen "juttutuvan" lähettyville, lausui eversti hymyillen:
+
+-- Veli Hormio tahtoi puhutella joko tytärtäni tai minua, mutta ehket
+pane pahaksesi, saadessasi tavata meidät molemmat?
+
+-- Päinvastoin, minulla on kunnia kiittää... Velvollisuuteni onkin
+pyytää anteeksi, että rohkenen häiritä teitä, neiti Ansamaa, ja setä
+everstiä, näin ennen vieraiden tuloa, mutta asiani on kiireellistä --
+niin, ainakin minulle kiireellistä laatua...
+
+-- Vai niin ... häiritsemisestä älkäämme puhuko ... mutta -- oikeinko
+virka-asialla?
+
+-- Ei, ei, -- eipä juuri niinkään ... no, tavallaan minulle...
+
+-- Ehkä on parempi, että minä poistun, virkkoi Linda kohteliaasti, --
+jos nimismiehellä on isälleni puhumista?
+
+-- Olen päinvastoin kiitollinen, jos suvaitsette jäädä. Asiani koskee
+yhtä paljon ... ei, milteipä yksinomaan teitä, neiti Linda.
+
+Eversti Ansamaa loi leikillisen, ilkkuvan katseen tyttäreensä. Linda ei
+voinut salata hämmästystään nimismiehen sanojen johdosta, mutta
+ajatteli samalla itsekseen, että siinä tapauksessa ei ollut syytä
+levottomuuteen isän puolesta.
+
+-- Sitten tietysti jään, hän sanoi Hormiolle, ja olen sangen utelias
+tietämään, mistä syystä nuori tyttö on joutunut herra nimismiehen
+huomion esineeksi.
+
+-- Oh, älkää suinkaan pelätkö, että minä valtion virkamiehenä olisin
+valinnut teidät "huomioni esineeksi," joita sanoja suvaitsette käyttää.
+Minun syyni ovat aivan yksityistä laatua, mutta toivottavasti
+virka-arvoni ei vaikuta haitallisesti yritykseni menestymiseen.
+Nähkääs ... nähkääs...
+
+Hän keskeytti puheensa hetkeksi, sillä neiti Ansamaan kysyvä katse
+seurasi jännittyneenä hänen sanojaan.
+
+-- Olen tietysti aivan odottamattomalla asialla, hän vihdoin jatkoi, ja
+puhuminen kävi yhä vaikeasti, -- te ette mitenkään ole saattanut
+odottaa, sen hyvin ymmärrän... Mutta kuitenkin olen rohjennut uskotella
+itselleni, että olisitte nähnyt ja arvannut, mitä mielessäni on
+liikkunut jo kauan aikaa...
+
+Hän vaikeni neuvottomana.
+
+-- En totisesti, herra nimismies! vakuutti Linda.
+
+-- Veli Hormio, anna sinä vain suusi selvästi puhua, mistä sydämesi on
+täysi, kehotti eversti Ansamaa hienon ivallisesti, -- näethän, ettei
+tyttölapsi ymmärrä muuta kuin selvää kieltä.
+
+Vieras kääntyi isännän puoleen kohteliaasti kumartaen, ikään kuin
+kiittäen avunannosta, ja jatkoi:
+
+-- Huomaan, että setä eversti jo ymmärtää tarkoituksen, ja toivon, että
+hän tahtoo myötävaikuttaa asian onnelliseen päättymiseen.
+
+Nyt alkoi Linda aavistaa, mistä oli kysymys, ja vavistus kävi hänen
+ruumiinsa läpi. Hän pelästyi ja loi katseensa maahan, mutta koetti
+varustautua rauhallisesti kestämään koetusta.
+
+-- Neiti Linda, jos vähänkin suvaitsette kohdistaa ajatuksenne minuun,
+ymmärrätte helpostikin, mitä mielessäni ja sydämessäni liikkuu. Olen
+yksinäinen mies, kohta kolmikymmenvuotias, elämäni on ollut ainaista
+työtä ja vaivaa. Nyt olen saavuttanut yhteiskunnallisen aseman, olen
+virkauralla, millä on aina mahdollisuuksia arvossa ylenemiseen
+varsinkin kyvykkäällä ja uutteralla miehellä; palkkani riittäisi nyt jo
+perheenkin elättämiseen ... ja kun virassani paljon joudun tekemisiin
+alemman kansan ja sivistymättömän rahvaan kanssa, ajattelen usein,
+kuinka ihanaa olisi, jos minullakin olisi elämäntoveri, sivistynyt
+kumppani, jonka kanssa voisi muunlaisistakin asioista keskustella kuin
+vain virkavelvollisuuksista... Sanalla sanoen, olen naimaton mies ...
+ja solmisin mielelläni liiton jonkun arvoisan naishenkilön kanssa, joka
+tahtoisi palveluksiini tyytyä... Tämä nyt on liian yleisesti puhuttu,
+sillä -- toivon, etten loukkaa teitä sanoillani, neiti Linda -- sillä
+tarkoitukseni on ainoastaan kysyä teiltä, suvaitsisitteko tulla
+vaimokseni, ja samalla teiltä, setä eversti, suostutteko antamaan
+tyttärenne minulle.
+
+Linda tunsi itsensä niin kiusautuneeksi, ettei heti kyennyt vastaamaan.
+Hän loi rukoilevan silmäyksen isäänsä, joka ymmärsi mykkää pyyntöä ja
+kääntyen nimismiehen puoleen lausui:
+
+-- Veli Hormio, tunnustan viime aikoina epäilleeni, että sinä olet
+hautonut mielessäsi tämänlaatuisia aikomuksia. Tyttärelleni kosintasi
+kuitenkin on aivan odottamaton, ja kuten tiedät on tapana naisilla
+jonkun verran miettiä, ennen kuin he näin tärkeätä askelta ottavat...
+En käsitä, miksi kutsuit asiaasi kiireelliseksi ... eihän kiirettä
+kirkkoon, ei hätää häihin...
+
+Nimismies oli nähtävästi hetki hetkeltä joutunut yhä voimakkaamman
+mielenliikutuksen valtaan. Hän oli jo kerran vetänyt nenäliinan
+taskustaan ja pyyhkinyt hikeä otsaltaan. Nyt hän hermostuneesti siveli
+viiksiään ja katsahti milloin eversti Ansamaahan milloin hänen
+tyttäreensä.
+
+Ikäänkuin säälien toisen hämminkiä eversti Ansamaa lisäsi:
+
+-- Mutta pistähän tupakaksi.
+
+Vieras otti kiittäen sikarin ja sytyttäen sitä puheli kevyemmin:
+
+-- Onhan asianhaaroja, jotka voivat tehdä vakavankin asian
+kiireelliseksi ... minulle olisi suuren arvoista, että päätös
+tehtäisiin jos mahdollista heti ... mutta jos saisin neiti Lindan
+myöntävän vastauksen nyt, voisimme kyllä siirtää häät jonkun verran
+tuonnemmaksi...
+
+-- Se vielä puuttuu, että tästä suoraa päätä mentäisiin pappilaan,
+nauroi eversti Ansamaa hieman väkinäisesti: -- Kovinpa veli Hormio on
+sen rakkauden riivaama...
+
+-- Niin olen, niin olen, myönsi toinen.
+
+-- En tiedä, mitä asia viivyttelemisestä paranisi, kuului nyt Lindan
+vakava ja hillitty ääni. -- Teidän tarjouksenne, herra nimismies, oli
+minulle niin äkki-arvaamaton, että hämmästyksestä vaikenin. Kuitenkaan
+en ole vastauksesta epätietoinen, sillä minulla ei ole kuin yksi
+vastaus: en voi pyyntöönne suostua.
+
+Hän nousi lähteäkseen.
+
+-- Ah, neiti Ansamaa, älkää menkö vielä, huudahti rukkaset saanut
+kosija, myös pystyyn hypäten. Pyydän, kuunnelkaa minua vielä
+hetkinen ... ette sitä kadu ... tai antakaa minun seurata teitä ja
+puhua kanssanne kahden kesken.
+
+Nimismiehen ääni oli äkkiä muuttunut varmemmaksi ja itsetietoisemmaksi.
+Hänen katseessaan oli pyyntöä ja käskyä sekaisin. Linda tunsi taas
+outoa pelonsekaista tunnetta ja päätti kuunnella loppuun saakka, mitä
+tuolla vastenmielisellä miehellä oikein oli sydämellään. Hän istui
+jälleen ja viittasi kädellään vieraalle, että tämä noudattaisi
+esimerkkiä.
+
+-- Nyt taitaa olla minun vuoroni lähteä, puhui eversti Ansamaa nousten.
+-- Onkin vähän asiaa pehtorille ja puutarhurille. Jätän siis teidät
+kahden kesken ja palaan kymmenkunnan minuutin kuluttua.
+
+Luoden rohkaisevan katseen tyttäreensä hän poistui huoneesta.
+
+-- No herra Hormio, sanoi Linda, -- nyt korvani ovat auki. Teillä on
+kymmenen minuuttia, kuten kuulitte.
+
+Nimismies veti sauhun sikaristaan. Hän oli kuin toinen mies, istui
+tuolilla huolettomasti, selkäkenossa, toinen jalka heitettynä toisen
+yli. Hän puhui voitonvarmana, ikään kuin tappiota olisi ollut mahdoton
+ajatella.
+
+-- Neiti Linda. Teidän äskeinen jyrkkä vastauksenne oli hieman
+malttamaton, mutta anteeksi annettava, koska ette tiedä, mistä on
+kysymys. Jos minä siihen tyytyisin, joutuisin hirvittävän vaikeaan
+asemaan ja mikä pahempi -- saattaisin teidät vielä vaikeampaan. Tämä
+olisi minulle ylen raskasta, sillä toivottavasti ymmärrätte, että
+rakastan teitä. Kun siis pyydän teitä vaimokseni, en sitä tee
+ainoastaan omaa onneani silmälläpitäen, vaan vielä enemmän teidän
+onnenne mielessäni...
+
+-- Ehkä siirrymme asiaan, herra nimismies, keskeytti Linda kylmästi. --
+Mitkä tunteenne minua kohtaan lienevätkin, tiedätte jo, etten voi
+niihin vastata.
+
+-- Kuten haluatte, arvoisa neiti. Se minun vain täytyy toistaa, että
+syvästi tulette katumaan, jos pysytte kiellossanne.
+
+-- En ymmärrä teitä.
+
+-- Ette tietenkään, ylpeä neitiseni, sillä te luulette, että minä olen
+itserakas narri, joka lähden kosimaan, ennen kuin olen yrittänytkään
+voittaa kaunottareni suosiota... Te erehdytte. En ole narri enkä
+tietääkseni itserakkaampi kuin muutkaan miehet, jotka jonkun verran
+ovat elämässä menestyneet... Niin, niin, neitiseni, ei pidä halveksia
+miestä, sen tähden että hän omalla työllään ja ansiollaan on elämässään
+kohonnut köyhän työmiehen pojasta toimeen tulevaksi valtion
+virkamieheksi... Mutta se sikseen. Te tietysti palatte levottomuudesta
+kuulla, miksi teille olisi niin vaarallista -- huomatkaa: vaarallista
+-- kieltäytyä vastaanottamasta tarjoustani... En tahdo kehua itseäni,
+mutta arvoisa ja rakas neiti, teidän kohtalonne on todella tällä
+hetkellä oikeassa kädessäni, joka pitelee tätä sikaria...
+
+Lindan oli vallannut sanomaton kauhu. Hänen pahimmat aavistuksensa
+näkyivät sittenkin toteutuvan, mutta kuta pitemmälle hänen inhottava ja
+julman petoeläimen tapainen kosijansa puhui, sitä enemmän hän tunsi
+kylmenevänsä ja jäykistyvänsä. Nyt en saa näyttää, en pelokkaalta enkä
+hätääntyneeltä, hän ajatteli -- tässä on jokin kauhea juoni käynnissä
+ja minun täytyy osoittaa mahdollisimman koskematonta rauhallisuutta ja
+huolettomuutta. Hän vaikeni siis ja kuunteli.
+
+-- Niin nähkääs, ihminen voi joutua monenlaisiin tilanteihin, jatkoi
+nimismies puhettaan, -- ja uskokaa minua, nykyinen tilanteeni ei ole
+helppo... Ettekö usko sanojani, kun vakuutan teille, että jollette
+suostu tulemaan vaimokseni, te saatatte minut asemaan, joka
+toivottomuudessaan pakottaa minut syöksemään teidät turmioon?
+
+-- En pienimmässäkään määrässä ymmärrä sanojanne.
+
+-- Mutta ettekö voi niihin silti uskoa? Enkö minä herätä teissä mitään
+luottamusta? Ettekö saata uskoa, kun vakuutan teille, että...
+
+-- Mutta herra nimismies, keskeytti Linda torjuvalla käden liikkeellä,
+-- pidättekö minua lapsena, jota paljailla uhkauksilla voi pelottaa?
+Emmehän ole ystäviä, tuskin tuttaviakaan. Kuinka vaaditte, että minä
+umpimähkään teihin luottaisin?
+
+-- Ettekö te naiset aina ole vähän lapsia? Te sanotte, ettemme ole
+ystäviä ... mutta mitä muuta minä olen kuin teidän ystävänne? Minähän
+tahtoisin teidät pelastaa, minä näytän teille pelastuksen tien,
+tarjoan teille käteni -- ja te lykkäätte luotanne vilpittömän
+avuntarjoukseni...
+
+-- Mutta, herra nimismies, sanokaa toki: mikä on se vaara, josta
+tahdotte minut pelastaa? Ymmärrättehän, etten voi panna painoa
+puheellenne, kun en tiedä olevani missään vaarassa?
+
+-- Ettekö te todella tiedä mistään vaarasta?
+
+Näin kysyessään nimismiehen äänessä oli koko lailla hämmästystä.
+
+-- Johan sen sanoin: en tiedä, vastasi Linda lujasti.
+
+-- No niin, mitä sanoin? Naiset ovat lapsia ja siksi jäävät. Niin
+nähkääs, rakas neiti, on asioita, joista ei sovi puhua. Minulla
+ei ole oikeutta paljastaa teille esimerkiksi virkasalaisuuksia.
+Olin vakuutettu siitä, että tiesitte olevan syytä pelätä
+turvallisuuttanne...
+
+-- Minulla syytä pelätä omaa turvallisuuttani? Mitä tarkoitatte? Elän
+isäni kodissa -- missä nuorella naisella on parempi turva?
+
+-- Miehelässä esimerkiksi, se on tässä tapauksessa: minun alhaisessa,
+mutta teille avonaisessa kodissani.
+
+-- En ymmärrä sanaakaan. Vaaratko uhkaisivat minua täällä Ansamaan
+talossa?
+
+-- Juuri niin, tässä talossa, täällä kotonanne.
+
+-- Te olette rohkea puheessanne, herra nimismies, liiankin rohkea...
+Onko teillä muuta lisättävää?
+
+-- Älkää sanoko niin, neiti Ansamaa. Te olette kovin ylpeä nainen,
+rikkaassa kodissa kasvanut, kaikki ovat totelleet pienintäkin
+viittaustanne ... ette ole surua koskaan tuntenut... Mutta jos äkkiä
+suru tulisi, riistäisi teiltä rakkaimpanne...
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Tarkoitan sitä, rakas neiti Linda, että eihän vaaran tarvitse uhata
+teitä ensikädessä... Koskisi se teihin yhtä kipeästi, jos vaara uhkaisi
+esimerkiksi vanhaa kunnioitettavaa isäänne...
+
+Tuskan huudahdus pääsi vaistomaisesti Lindan ahdistuneesta rinnasta.
+Hän kalpeni ja sulki silmänsä.
+
+-- Enkö sitä sanonut? puheli nimismies, joka oli seurannut toisen
+liikkeitä katseellaan. -- Koskee se yhtä kipeästi.
+
+Nyt ei Linda jaksanut hillitä itseään.
+
+-- Te olette peto, herra nimismies, hän huudahti, -- te olette tiikeri
+julmuudessanne! Tässä istutte ja piinaatte minua, kärvennätte sieluani
+heikolla tulella. Puhutte vaarasta, joka minua uhkaa, vaarasta, joka
+oikeastaan uhkaa isääni, ja keinosta, millä voisin ostaa isäni vapaaksi
+vaarasta. Niin, ostaa, juuri ostaa! Ettekö ymmärrä minun selvästi
+näkevän, että vaara, jonka väitätte uhkaavan isääni, uhkaa häntä teidän
+puoleltanne -- juuri teidän puoleltanne. Te olette isälleni jostain
+salaperäisestä -- ehkä poliittisesta -- syystä vaarallinen. Ja nyt te
+tulette tänne, puhutte ystävyydestä ja rakkaudesta ja ehdotatte minulle
+kauppaa, halpamaista, naiselle alentavaa kauppaa... Te olette todella
+hirveä!... Jos teissä olisi rahtuakaan ystävyyttä tätä taloa kohtaan,
+te varottaisitte isääni, te puhuisitte hänelle vaarasta, ettekä
+pyytäisi pienintäkään palkkaa... Nyt on menettelytapanne semmoinen,
+etten voi sanoin ilmaista, kuinka syvästi teitä halveksin...
+
+Linda seisoi suorana, ryhdikkäänä, ja hänen poskensa hehkuivat.
+Nimismies hänen edessään oli puoleksi nolo, puoleksi oudon ihastunut.
+
+-- Mutta, hyvä neiti, hän alkoi puolustautua, te ette käsitä minua
+yhtään, te tuomitsette minua harkitsematta... Minä tulen tänne
+parhaimmassa tarkoituksessa, vilpittömänä ystävänänne, te rupeatte
+minua solvaamaan, niin, syvästi sanoillanne solvaamaan...
+
+Hän ei ehtinyt jatkaa, sillä eversti Ansamaa palasi samassa
+huoneeseensa.
+
+-- Isä, huudahti Linda kääntyen tulijan puoleen ja osoittaen sormellaan
+nimismiestä, -- tuo mies tuossa, joka äsken minua kosi, on
+teeskentelijä, alhainen petturi! Koko hänen kosintansa oli vain
+kaupantekoa. Ottamalla minut lunnaiksi hän pelastaisi sinut vaarasta,
+jonka sanoo sinua uhkaavan ja joka siis uhkaa sinua hänen puoleltaan.
+
+-- Mitä kuulen, sanoi eversti Ansamaa tyynesti, katsellen vuoroin
+toista, vuoroin toista, -- teillä näkyy olleen kiihkeä keskustelu.
+Kuinka sinä, Hormio, uskallat pelottaa tytärtäni? Millä oikeudella?
+Eikö sinua tässä talossa ole hyvin kohdeltu? Tahdotko kostaa vai
+miksikä tulet tänne ja saatat tyttäreni pois suunniltaan kauhusta ja
+kammosta? Ja sinä, Linda! Sinun pitäisi tietämän, ettei mikään vaara
+minua uhkaa, kuuletko: ei mikään. Sen sijaan, että kuuntelit Hormion
+houreita, kun hän rupesi lorujaan latelemaan, olisi sinun pitänyt
+näyttää hänelle ovi. Niin minä nyt aion menetellä. Veli Hormio, olen
+pahoillani, että minun täytyy pyytää sinua poistumaan. Meillä on kohta
+kutsut, vieraat saapuvat pian, ja välttämätöntä on, että tyttäreni
+rauhoittuu. Sinun läsnäolosi vaikuttaisi häneen hermostuttavasti.
+Ymmärrät itsekin, ettet voi jäädä. Mistään kosimisesta ei tämän jälkeen
+voi olla puhettakaan. En kyllä mielihyvällä olisi tervehtinyt sinua
+vävykseni, mutta jätin tietysti asian tyttäreni ratkaistavaksi. Nyt
+ovat välimme selvät.
+
+Hän viittasi kädellään kohti ovea. Hormio olisi nähtävästi tahtonut
+panna vastalauseen, hän avasi eversti Ansamaan puhuessa monta kertaa
+suunsa ja teki liikkeitä kädellään, mutta everstistä huokui niin
+rauhallista majesteettia, ettei Hormio osannut muuta kuin kumartaa ja
+poistua. Jotakin hän mutisi mennessään, ehkä uhkauksia ja sadatuksia.
+
+Linda heittäytyi isänsä syliin.
+
+-- Kiitos, isä... Oh, sinä et voi aavistaa, kuinka hän minua
+piinasi ... tiikeri ihmisen hahmossa ... lopulta en enää kyennyt
+hillitsemään itseäni...
+
+-- Ymmärrän sinut täydellisesti, lapseni, enkä suinkaan sinua moiti.
+Olisit vain heti ajanut hänet tiehensä.
+
+-- Mutta sinä et tiedä, isä, kuinka salaperäisesti hän puhui vaarasta,
+arvatenkin valtiollisesta, joka sinua uhkaa... Oh, hän on vaarallinen
+mies...
+
+-- Tiedän sen hyvinkin, sillä kuuntelin ovella kotvasen aikaa, ennen
+kuin astuin sisään. Mutta ei nyt sanaakaan enää tuosta hullutuksesta.
+Mene nyt huoneeseesi pukeutumaan; kohta saapuvat vieraamme.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Ansamaan kartanon iso, kuusi-ikkunainen vastaanottosali oli kirkkaasti
+valaistu. Komea, vanhanaikainen kattokruunu, jossa sähkölamput
+hävisivät näkymättömiin satojen kimaltelevien kristallien peittoon, ja
+lukuisat kolmihaaraiset, kullanhohteiset seinälampetit häikäisivät
+valollaan talvipimeästä ja eteisen hämärästä tulevan silmiä, mutta
+saivat hänet sitten ihmettelemään, oliko uhkeampaa huoneita koko
+eteläpohjanmaalla kuin tämä Ansamaan kartanon empire-tyyliin sisustettu
+korkeakattoinen salonki, jossa tuntui kuin olisivat laulun ja musiikin
+haltiat aina ilmassa leijailleet. Silmä kiintyikin heti suureen
+valkoiseen avattuun flyygeliin salin toisella sivulla ja totesi
+hiljaisella mielihyvällä, että kaikki ilmavassa huoneessa oli
+valkoista, sinistä ja kullankirjailtua: pitkät valkoiset, sinijuovaiset
+jalkamatot; suoraviivaiset, valkoisiksi maalatut, kullalla kirjaillut
+ja sinisellä silkillä päällystetyt seinä- ja nurkkasohvat, tuolit,
+pöydät, pystypeilit ja muut huonekalut; stukkotekoiset uunit ja
+hohtavanvalkoiset, korkeat pariovet. Olisi todella luullut joutuneensa
+ruhtinaalliseen linnaan, kauas köyhästä Suomesta, ja tumma talvipuku
+tuntui vieraalta tässä loisteliaassa ympäristössä.
+
+Eteiseen vievät pariovet aukenivat yhtämittaa ja vieraita tulvi sisään.
+Ensimmäisinä heitä tervehtimässä oli isäntäväki. Eversti Ansamaa
+mustassa frakissaan ja Linda harmaansinisessä silkkipuvussa, rinnassa
+vaaleanpunainen ruusu, seisoivat tapansa mukaan vähän matkan päässä
+ovensuusta ja kättelivät iloisesti, joitakuita sydämellisiä sanoja
+lausuen, jokaista tulijaa. Säätyläiset olivat iltapuvuissa, nuoret
+naiset vaaleissa vaatteissa, mutta vieraiden joukossa oli paljon
+maalaisväkeä: Ansamaan omia alustalaisia, isäntiä ja torppareita
+emäntineen ja tyttärineen, jopa nuoria renkimiehiäkin, jotka eivät
+herraskuosista välittäneet, vaan muuten olivat siistineet itsensä
+juhlan arvokkuuden mukaan. Mutta yläluokkalaista eristymishalua,
+talonpoikaispöyhkeyttä ja torpparikainoutta ei näkynyt. Vieraat pitivät
+nähtävästi luonnollisena, että "seurakunta oli sekalaista", tervehtivät
+tuttavallisesti toisiaan ja lyöttäytyivät sympatiojensa mukaan pikku
+ryhmiin avarassa salissa.
+
+Itse asiassa tämäkin oli tulosta isäntäväen kasvattavasta vaikutuksesta
+paikkakunnalla. Jos eversti Ansamaa siihen oli kyennyt miljooniensa
+nojalla, täytyi tunnustaa, että hän käytti rikkauttaan sekä omaksi että
+toisten eduksi. Nämä juhlatilaisuudet Ansamaan hovissa eivät olleet
+niinkään harvinaisia tapauksia pitäjän uudemmassa historiassa. Paitsi
+isäntäväen syntymä- ja nimipäivinä oli säännöllisesti ennen sotaa
+kokoonnuttu kerran kuukaudessa. Maailmansota oli aikaansaanut muutoksen
+tässä kuten monessa muussakin suhteessa. Kuukausikokoukset olivat
+lakanneet, mutta nimenomaisina juhlapäivinä olivat lukuisat ystävät
+koolla kuten ennenkin.
+
+Erikoista näille yhdessäoloille oli se uusi henki, minkä eversti
+Ansamaa ja hänen tyttärensä olivat -- ehkä ulkomailta -- tuoneet
+mukanansa koko seuraelämään. Ei kokoonnuttu juoruamaan ja turhia
+puhumaan tai yksinomaan syömään ja juomaan. Ruumiillinen kestitys oli
+sivuseikka, vaikka tärkeä, sillä se oli keino tunnelman kohottamiseksi;
+mutta pääpaino oli seurustelun henkisessä sisällössä. Ansamaan hovin
+iltakestit olivat kuin ohjelmallisia iltamia ainakin -- sillä
+lisäyksellä vain, että yleisökin otti osaa ohjelman suoritukseen.
+Soittoa niissä oli ja laulua -- talon tytär-emäntä oli pianisti ja
+isännällä oli yhä vieläkin jäljellä barytoninsa, -- ja milloin hovissa
+vieraili kaupunkilaistaiteilijoita, muodostuivat illatsut todellisiksi
+konserteiksi. Säännöllisesti oli myös esitelmä; milloin mistäkin
+aineesta: eversti Ansamaa puhui halusta, ja hänen järkeviä sanojaan
+kuunneltiin aina mielellään, mutta puhujina esiintyivät monet muutkin:
+kansakoulunopettaja, rovasti, pastori, tohtori ym. Esitelmien jälkeen
+seurasi aina keskustelua; ja siihen piti kaikkien, sekä miesten että
+naisten, ujostelematta ottaa osaa, jos vain tunsivat, että heillä oli
+jotakin sanottavana. Osanottajien näköalat täten avartuivat, kun
+kaikenlaiset polttavat elämänkysymykset saivat monipuolisen
+valaistuksensa. Oli kuin kaikki yhdessä olisivat koettaneet rakentaa
+näkymätöntä tiedon ja sivistyksen temppeliä, johon kerta kerralta
+liitettiin uusia kiviä. Tietysti oli niitä, joiden mielestä tämmöinen
+tieteellis-älyllinen yhdessäolo oli pitkäveteistä ja ikävystyttävää --
+he jäivät pian seurasta pois; alkuaan oli nimittäin kutsu koskenut
+kaikkia halukkaita pitäjäläisiä -- joskus oli kesäisin puistossa
+kestitetty satoihin nousevaa kansanjoukkoa; mutta vähitellen oli
+muodostunut jonkinlainen valiojoukko, joka uskollisesti saapui Ansamaan
+illatsuihin ja jonka jokainen jäsen oli aivan kuin eversti Ansamaan ja
+hänen tyttärensä erityinen ystävä. Miljonäärin vapaa ja veljellinen
+käytös oli pian puhaltanut tiehensä kaiken painostavan kiitollisuuden
+tunteen, ja sitä paitsi oli Lindan ja hänen isänsä tapana myöskin
+vuorostaan vierailla kaikkien perheellisten ystäviensä luona.
+
+Tänäkin iltana oli kutsuihin saapunut toista sataa henkeä. Olivathan
+nämä nyt sodan aikana harvinaisia tilaisuuksia, joista ei mielellään
+jäänyt pois, ja sitä paitsi näkyi tällä kertaa -- arvatenkin isännän
+syntymäpäivän johdosta -- vieraiden kesken vallitsevan kodikkaan
+onnellinen ja samalla juhlallisen odottavainen mieliala. Katseet
+loistivat tyytyväisyydestä, keskustelu kävi puoliääneen ja myhäillen.
+Kun kellon lähetessä puolta seitsemää eversti Ansamaan sointuva ääni
+äkkiä kuului yli puheen sorinan, ilmoittaen, että vieraat olivat koolla
+ja ohjelma alkaisi, katsahtivat läsnäolijat toisiinsa keskinäisellä
+ymmärtämyksellä.
+
+-- Varsinainen ohjelmamme tänään, lisäsi isäntä selittäen, on ystävämme
+tohtori Grahnin alustus aineesta "Mietelmiä maailmansodan johdosta" ja
+keskustelu sen johdosta.
+
+Illan ohjelma ei kuitenkaan heti alkanut esitelmällä. Tavanmukaiseen
+järjestykseen kuului ensin Linda-neidin soitto ja sen perästä kahvin
+juonti. Soiton aikana vallitsi salissa syvä hiljaisuus. Tämä ei ollut
+ainoastaan talon tavan mukaista, vaan aiheutui myös soiton laadusta.
+Musiikki oli näet Linda Ansamaan erikoisala. Opintonsa hän oli alkanut
+Amerikassa ja täydentänyt niitä Helsingissä etevimpien opettajien
+johdolla. Saattoi huoletta sanoa, että hän teknillisesti oli Suomen
+parhaimpia yksityispianisteja. Kuitenkaan hän ei koskaan ollut
+esiintynyt julkisesti, vaikka opettajansakin olivat häntä siihen
+kehottaneet. Hän oli liian arka ja vaatimaton ja liian musikaalinen.
+Hän oli kuullut maailman suurimpien piano-taiteilijain soittavan ja
+tiesi, ettei hän koskaan tekniikastaan huolimatta osaisi tulkita
+Beethovenia, Bachia, Mozartia tai Chopinia niin kuin he, ja kun eivät
+aineelliset huolet pakottaneet häntä kilpailemaan, säästi hän taiteensa
+isänsä, ystäviensä ja oman itsensä iloksi. Hänen haaveellinen
+luonteensa olisikin tehnyt hänelle vaikeaksi ja vastenmieliseksi tahti
+tahdilta taistella itsensä jonkun suuren sävellyksen herraksi ja
+yksityiskohtia myöten uppoutua sen henkeen. Hän soitti mestareita,
+mutta omalla tavallaan, jota kyllä monet kuulijat pitivät lumoavana.
+Mutta hänellä oli kyky, joka erotti hänet ammattipianisteista ja
+todisti hänen syvää musikaalisuuttaan: hän osasi hämmästyttävissä
+improvisaationeissa tulkita omia tunnelmiaan ja omintakeisilla
+parafraaseilla esittää tuttuja sävelmiä. Tähän kykyynsä hän mieluimmin
+turvautuikin, sillä se paraiten vastasi hänen omaa sielunelämäänsä, ja
+siten hänen soittonsa enimmäkseen oli yllättävää laatua, toi kuulijan
+korviin jotain uutta, jota hän ihaillen ja ihmetellen pysähtyi
+kuuntelemaan.
+
+Ohjelmakseen oli Linda tällä kertaa valinnut erään Händelin konsertin.
+Hän tunsi itsensä ristiriitaiseksi ja epäharmoniseksi tämänpäiväisten
+kokemusten ja kohtausten johdosta ja kykenemättömäksi improvisoimaan.
+Hän valitsi tahdintarkan ja säännönmukaisen Händelin, toivoen että
+mestarin vakavaan, klassilliseen muotoon upotettu tunnehartaus
+vaikuttaisi rauhoittavasti hänen omaan mielialaansa.
+
+Hänen rinnallaan penkillä istui tohtori Grahn nuottilehtiä kääntämässä.
+Kunnanlääkäri tohtori Grahn oli kaukaista sukua Linda Ansamaan äidille
+ja asui -- naimaton kun oli -- Ansamaan kartanossa. Hän oli talon vanha
+ystävä, ja pitäjällä pidettiin suorastaan päätettynä asiana, että
+hänestä tulisi vävy taloon. "Kaunis pariskunta", ajatteli nytkin moni,
+silmäillessään Lindan hienoja ilmeikkäitä piirteitä ja tohtorin
+uskollisennäköisiä kasvoja, jotka ilmaisivat mitä syvintä ihastusta ja
+hartautta. Soittaessa nousi heikko puna Lindan poskille, hänen silmänsä
+hohtivat, hänen paksu vaalea tukkansa aivan kuin loisti. Mies hänen
+rinnallaan oli taas tummuudessaan tytön täydellinen vastakohta: mustat
+hiukset, tuuhea musta parta ja tumma ihonpinta tekivät hänet
+kuumaverisen etelämaalaisen näköiseksi, ja kuitenkin tiesivät kaikki,
+että viidennäljättä korvilla oleva tohtori oli käytökseltään melkein
+lapsellisen ujo ja tyly.
+
+Sävelten voima sai Lindan unohtamaan huolensa, ja konsertin
+adagio-jaksoa soittaessaan hän tuli ajatelleeksi, että Händelin
+sävellys oli ehkä vaikeatajuinen ja raskas useimmille kuulijoille,
+niin tottuneet kuin he muuten olivatkin pianomusiikkiin. Hän jätti
+sentähden adagion loputtua konsertin kesken ja rupesi soittamaan
+omia fantasioitaan, joutuen ennen pitkää vanhoihin tuttuihin
+kansanlauluihin, joiden hän aina tiesi vaikuttavan kuulijakuntaan.
+
+Mitään äänekkäitä kiitoksia ei kuulunut soiton tauottua. Linda istui
+kotvan aikaa liikahtamatta, kädet helmassa, silmät maahan luotuina.
+Vieraat odottivat hiljaa. Sitten Linda äkkiä nousi ja lähti kahvia
+tiedustelemaan, hymyillen ujosti yleisölleen, joka kiitti häntä
+iloisilla katseilla ja päännyökkäyksillä.
+
+Tarjoilu tapahtui viereisessä huoneessa, johon pariovet avattiin.
+Sieltä jokainen kävi hakemassa itselleen kahvia leipää tai suklaata,
+johon muutamat nuoret olivat erikoisesti mieltyneet. Kuului iloista
+puhetta, naurun kikatusta, kuppien kilinää.
+
+-- Saisipa tuo tohtorimme jo kosiakin tytärtäsi, sanoi vanha
+kirkkoherra leikillisesti eversti Ansamaalle joka lyöttäytyi arvokkaan
+vieraansa seuraan. -- Kyllä näkee, mihin päin sydän häntä vetää...
+Mutta ehkäpä lienevät kaupat jo tehdytkin?
+
+-- Ei minun tietääkseni, vastasi eversti samaan äänilajiin. -- Ei taida
+veljelle vielä tulla vaivaa vihkimisestä.
+
+-- No, iloinen vaivahan se olisi, perin iloinen...
+
+-- Muuten olisi minustakin hyvä, että tohtori koettaisi onneansa, sillä
+voipahan toisia kosijoita ilmaantua, jotka vaan sekoittavat nuoren
+tytön mieltä.
+
+-- Sitä en pelkää, vakuutti rovasti lämpimästi. -- Linda on kyllä
+herkkä, erityisen, omituisen herkkä mutta horjumaton, jos hän on saanut
+mitä päähänsä. Tunnenhan rippilapseni.
+
+-- Luuleeko veli siis, että hän on saanut päähänsä mennä tohtorille?
+
+-- No niin pitkälle en sentään uskalla mennä, naurahti hyväntahtoinen
+kirkkoherra. Nuoret tytöt eivät siinä suhteessa tunne itseään, ennen
+kuin jokin sattuma heille totuuden paljastaa.
+
+Ensimmäinen kuppi oli tuskin juotu, kun vanha kunnianarvoisa
+kirkkoherra korotti äänensä ja pyysi hetkeksi huomiota. Melu taukosi
+heti ja läsnäolijat kääntyivät uteliaina rovastin puoleen.
+
+Kirkkoherra ojensi suoraksi, heitti silmäyksen yli seurakunnan, kääntyi
+talon isännän puoleen, jonka kanssa hän vastikään oli vaihtanut pari
+sanaa, ja aloitti vakavalla äänellään:
+
+-- Arvoisa veli, eversti Ansamaa! Ollen vanhin läsnä olevain ystäväin
+joukosta, olen saanut toimekseni kaikkien puolesta lausua sinulle
+sydämellisimmät ja kunnioittavimmat onnentoivotuksemme tänä päivänä,
+jolloin täytät viisikymmentäviisi vuotta. Kymmenen vuotta olet nyt
+iloksemme asunut keskuudessamme, kymmenen pitkää vuotta, jos
+ajattelemme, kuinka rikkaita ja täysinäisiä nämä vuodet ovat olleet,
+kymmenen lyhyttä vuotta, jos ajattelemme, kuinka nopeasti aika on
+kulunut. Sinun iässäsi, veli Ansamaa, kymmenen vuotta ei merkitse
+paljon -- kymmenen vuoden kokemusta, tietysti, ja kymmenen vuoden
+työtä, -- mutta katso tytärtäsi. Teidän tänne saapuessanne oli hän
+iloinen ja vallaton tytön typykkä, pitkä palmikko selässä, nyt on hän
+nuori nainen, isänsä oikea käsi suuressa taloudessa. Kymmenen vuotta
+merkitsee siis paljonkin, ja meille ne ovat merkinneet paljon. Me
+olemme näiden vuosien kuluessa oppineet sinua rakastamaan ja
+kunnioittamaan. Vilpitön on sen tähden toivomuksemme, että sinä vielä
+saisit viettää useitakin kymmeniä vuosia meidän keskuudessamme.
+Kannathan sinä vuotesi niin kuin nuorukainen, joten inhimillisesti
+katsoen ikää voi sinulle riittää vielä paljon. Sitä suokoon Jumala
+meidän kaikkien onneksemme!
+
+Kirkkoherran äänessä värisi todellinen liikutus ja monen silmissä
+kiilsi kyynel. Eversti istui näköjään rauhallisena, mutta oli luonut
+katseensa maahan.
+
+-- Arvoisa veli, jatkoi rovasti puhettaan, -- suo minun tunnustaa, että
+sinä olet harvinainen ihminen. Olen vanha mies ja olen paljon maailmaa
+nähnyt, mutta en ole koskaan tavannut ihmistä, jonka koko elämä
+herättäisi sydämessäni samaa ihastusta kuin sinun. Niin, älä luule,
+että sinua imartelen. Ei mikään minua tällä hetkellä niin surettaisi
+kuin semmoinen luulo sinussa. En sinua tahdo imarrella, mutta en liioin
+saata olla sanomatta, mitä sydämessäni liikkuu. Olin vanha mies jo
+silloin, kun sinä muutit tänne Suomeen. Sydämeni oli kokenut, että me
+ihmiset olemme kaikki syntisiä ja itsekkäitä ja ettei meillä ollut
+pelastusta muualla kuin Jumalan armossa Kristuksessa. Sydämeni oli
+näivettynyt, kuten niin monen vanhan ihmisen sydän on. Huomasin, että
+Jumalan armokin kykeni verrattain vähäisen ihmissielun ynseydelle ja
+kovuudelle. Ja kuitenkin minunkin sydämeni oli kerran palanut uskoa
+ihmiseen ja etsinyt sitä ihmistä, jossa ei Jumalan kuva ollut
+pirstaleiksi lyöty. Niin, rakkaat ystävät, moittikaa sielunpaimentanne
+siitä, että hän tuolla tavalla rikkoi nuoruudessaan Jumalan tahtoa
+vastaan, kun ei heti tyytynyt näkemään Jumalan kuvaa vain Kristuksessa.
+Mutta  muistakaa myös Paavalin sanoneen, että ihmisen tulee kasvaa
+Kristuksen kaltaisuuteen... No niin, rakas veli Ansamaa, kymmenen
+vuotta sitten tulit sinä, ja meidän tiemme tapasivat toisensa, ja vanha
+kuihtunut sydämeni sai heti alusta kuin uutta elinvoimaa. En tahtonut
+ensin uskoa silmiäni, en korviani. Sinä ryhdyit paikalla toimimaan
+tavalla, joka poikkesi kaikesta, mihin olimme tottuneet. Sinä asetuit
+kohta koko paikkakunnan isäksi ja holhoojaksi. Kohta otit selvää
+pitäjäläisten sekä aineellisista että henkisistä oloista. Kohta rupesit
+kaikkea parantamaan ja kohottamaan, tiesit keinoja, millä varallisuus
+ja hyvinvointi lisääntyisi, katsoit samalla, ettei kasvatusta ja
+sivistystä laiminlyöty. Suo anteeksi, veli, että alussa kysyin
+itseltäni: mitä tämä on? onko tämä uudenaikaisinta farisealaisuutta?
+Olithan sinä rikas, ja olinhan minä nähnyt, mimmoisia rikkaat yleensä
+ovat. Mutta kauan en niin ajatellut. Minun täytyi tunnustaa, kun
+katselin tekojasi, kun kuuntelin sanojasi, että hyvyytesi, jaloutesi,
+ihmisrakkautesi ei ollut teeskenneltyä. Se oli sinua itseäsi. Sinä olit
+itse semmoinen rikas ihminen -- rikas sekä aineellisesti että
+henkisesti, -- että toisen täytyi sinua rakastaa. Ken koskaan kääntyi
+oveltasi apua saamatta? Ken on tässä pitäjässä enää nälkää nähnyt, ken
+sairastanut apua saamatta? Ken lapsista ja nuorista on koulukasvatusta
+vailla? Ken meistä ikäihmisistä on vailla onnen ja ilon hetkiä siitä
+saakka, kun sinä avasit vieraanvaraiset ovesi? Siunausta sinä toit
+tullessasi tähän paikkakuntaan, rakas veli Ansamaa... Sinä olet ylpeä,
+minä tiedän sen -- se onkin ainoa heikkoutesi. Jumala paratkoon, ja
+sinä ehkä ajattelet, että sanani ovat vanhan ukon lörpötyksiä... No
+niin, anna vanhan ukon kerran lörpötellä. Sama mikä liikkuu hänen
+sydämessään, liikkuu meidän kaikkien sydämissä, sillä sinä olet ne
+kaikki voittanut. Ja nyt meillä on vielä sinulle pyyntö, ja uskomme,
+ettet sitä iloa meiltä kiellä. Oikeastaanhan me tahtoisimme tuottaa
+sinulle jotain iloa, mutta mitä muuta me osaamme sinulle antaa kuin
+rakkautemme ja kunnioituksemme? Sen tähden sekin, jonka tarkoituksena
+olisi tuottaa sinulle iloa, onkin meidän omaa iloamme. Meidän kaikkien
+läsnäolijani ja kaikkien pitäjäläisten puolesta saan täten kysyä
+sinulta, veli Ansamaa, suostutko siihen, että joku Suomen
+taiteilijoista ikuistuttaa kankaalle sinun meille rakkaat piirteesi ja
+että taulu asetetaan johonkin yleiseen paikkaan, esim. kunnan talon
+kokoushuoneeseen? Olemme yhdessä koonneet siihen tarvittavat varat.
+
+Kirkkoherra lopetti ja hänen vanhat kasvonsa katsoivat hellän
+ystävällisesti eversti Ansamaahan. Aivan kuin yhdestä suusta kuului nyt
+joka taholta innokkaita huudahduksia: "suostukaa siihen!", "se on
+pyyntömme!" "rovasti on tulkinnut tunteemme!" ja kaikki ikään kuin
+imivät katseillaan eversti Ansamaata. Linda istui syrjässä ja hänen
+silmistään tippuivat suuret kyyneleet.
+
+Hän, jonka osaksi oli tullut niin vilpitön ja valtava
+rakkaudentunnustus, nousi kalpeana, mutta hymyilevänä.
+
+-- Ystävät, hän sanoi ja ainoastaan pieni epävarmuus äänessä osotti,
+että hän oli liikutettu ja että hänen täytyi käyttää voimaa
+hillitäkseen itseään, -- ystävät, kuinka voisin muuta kuin suostua
+pyyntöönne! Tuottaahan se minulle suurinta iloa ja kunniaa!
+Odottamatonta iloa!
+
+Voimakas ja jatkuva kättentaputus tervehti tätä lupausta. Eversti
+Ansamaa jatkoi:
+
+-- Meitä suomalaisia moititaan juroiksi ja kylmiksi. Mutta voisiko
+kukaan kutsua kylmiksi niitä sanoja, jotka meidän kaikkien isällinen
+ystävämme ja opettajamme tänä iltana on lausunut? Ne ovat ymmärtääkseni
+olleet ennen kuulumattomia sydämellisyydessään ja lämmössään. Ja ne
+lausuttiin teidän kaikkien puolesta minulle. Tulkoot ne merkityiksi
+elämän kirjaan teidän kaikkien hyväksenne! Rakkaudestanne olen
+kiitollinen, rakkautenne otan vastaan -- juuri sen tähden, etten tiedä
+sitä ansainneeni. Eikö rakkaus aina ole lahja, suurin, ihmeellisin
+lahjoista? Te puhutte minun teoistani. Mutta mihin olisin kyennyt ilman
+teidän luottamustanne ja rakkauttanne? Yhdessä me olemme tehneet, mitä
+tehty on. Elämän herra on antanut minun huostaani aineellisia
+rikkauksia. Suuri olisi syntini, ellen koettaisi niitä käyttää
+oikeudenmukaisesti!...
+
+Taas kuului innokasta käsienpauketta, ja eversti Ansamaa astui rovastin
+luo, puristaen kiitollisena hänen kättään. Vieraat nousivat, monet
+tulivat puristamaan everstin ja rovastin käsiä, ja iloisesti
+keskustellen käytiin hakemaan toista kahvikuppia.
+
+Sillä välin kokoontui joukko nuoria flyygelin ympärille, ja yhtäkkiä
+kajautti nuorisoseuran sekakuoro raikkaita laulun säveliä ilmoille. Ne
+täyttivät suuren salin mahtavilla aalloillaan ja nostivat huippuunsa ne
+riemun ja kiitollisuuden tunteet, mitkä vallitsivat läsnäolijain
+sydämissä.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Tohtori seisoi puhumassa. Paikaltaan flyygelin äärestä oli hänellä hyvä
+näköala yli salin, ja saattoi hän yhteen silmäykseen yhdistää melkein
+koko tutun kuulijakuntansa. Toisella kädellään hän silloin tällöin
+nojasi soittokoneen kanteen, toisella siveli tuuheaa mustaa partaansa.
+Hän puhui harvaan ja miettien eikä yhtään alleviivannut sanojaan
+kädenliikkeillä. Hän oli tottumaton puhuja, se näkyi, mutta hänen
+sanansa herättivät kuulijoissa ajatuksia. Hän alkoi esitelmänsä
+seuraavaan tapaan:
+
+-- Voisi sanoa, ettei tämäniltainen keskusteluaiheemme ole
+sopusoinnussa hilpeän mielialamme kanssa. Vietämme perhejuhlaa,
+jokainen meistä, sanan täydessä merkityksessä perhejuhlaa, sillä
+tämmöisenä hetkenä tunnemme, kuinka me ihmiset kuulumme läheisesti
+yhteen ja yhdessä todella muodostamme kuin suuren perheen.
+Keskustelumme aiheena on nykyinen julma maailmansota -- kuinkapa se
+voisi lisätä mielialamme hilpeyttä? Kuitenkin on se minusta sopiva aihe
+juuri tänä iltana. Sillä eihän ole välttämätöntä ihmisen onnelle, että
+hän ilon hetkenä unohtaa toisten surut. Lääkäri näkee joka päivä
+edessään toisten ihmisten kipuja ja kärsimyksiä ja ottaa niihin osaa,
+mutta ei silti tule onnettomaksi. Päinvastoin hänen onnensa on toisten
+tuskien ajattelemisessa, jotka hän voi lieventää ja poistaa.
+Ajatellessamme ilon yhteydessä vakavia asioita me syvennämme omaa
+onneamme. Tuntiessamme itsemme tällä hetkellä yhdeksi perheeksi me
+näemme, kuinka kauas inhimillisestä onnesta ovat poikenneet ne
+ihmisraukat, ne kansat, jotka tuolla Euroopan tappotanterilla murhaavat
+toisiaan. Voisihan koko ihmiskunta olla suuri perhe, jonka yksilöt
+auttaisivat toisiaan sen sijaan että nyt taistelevat toisiaan
+vastaan...
+
+Siirtyen varsinaiseen aineeseensa jatkoi tohtori Grahn puhettansa,
+viitaten aluksi siihen, että me täällä Suomessa olemme oudossa
+asemassa, kun samalla olemme sodassa ja ulkopuolella sodan. Sillä sodan
+verilöylyt eivät ole meihin vielä ulottuneet, siksi syrjässä olemme
+varsinaisesta sodasta, että saatamme verrattain puolueettomasti sitä
+arvostella.
+
+Ja sitten perusteli tohtori seikkaperäisesti omaa antimilitaristista ja
+anti-imperialistista kantaansa. Hän lähenteli mielipiteissään
+sosialisteja ja hänen silmissään oli sota semmoisenaan järjetöntä ja
+hullua. Hän puhui sen raaistuttavasta vaikutuksesta, sen tuhotöistä ja
+hävityksistä, sen aiheuttamista suunnattomista rahamenoista. Hän esitti
+ajatuksensa niistä yhteiskunnallisista uudistuksista, joita sotaan
+tuhlatuilla varoilla olisi voitu saada aikaan. Hän ihmetteli, että
+kansoilta riitti pahantekoon voimia ja varoja, vaikka niitä ei koskaan
+ollut kylliksi, silloin kun hyvä oli kysymyksessä. Kuitenkaan ei hän
+heittäytynyt toivottomuuteen ihmiskunnan pelastuksen suhteen, sillä hän
+uskoi ihmiskunnassa vaikuttaviin siveellisiin voimiin.
+
+-- Mutta sota on syntistä, sanoi hän ja lopetti esitelmänsä seuraavaan
+tapaan: -- Pyydän alleviivata väitettäni, että sota on syntistä.
+"Syntinen" on uskonnollinen sana, ja lääkäreitä tavallisesti pidetään
+jumalankieltäjinä, mutta käytän sitä sittenkin. En ole jumalankieltäjä,
+uskon omalla tavallani Jumalaan, ja uskonpa Kristuksen kieltäneen
+sodan. En voi muulla tavalla ymmärtää kristinuskoa. Sota on syntiä, se
+on vastoin kristinuskon koko henkeä, se on vastoin Kristuksen oppia.
+Kirkot ovat kauhealla tavalla poikenneet mestarinsa hengestä ja opista,
+kun ovat sotaa siunanneet ja sen puolesta rukoilleet. En tahdo tällä
+moittia yksityisiä pappeja, joiden täytyy totella kirkon sääntöjä ja
+noudattaa valtion käskyjä. Sanon vain, että jos ihmiskunta todella
+olisi kristillinen, ei sotia käytäisi... Suomalaisina voisimme me
+mielestäni nykyisestäkin sodasta oppia, kuinka järjetön ja kristinuskon
+vastainen se on, ja jos me kerran joudumme toisenlaiseen,
+itsenäisempään asemaan valtiona, ei meidän pidä perustaa eikä ylläpitää
+mitään sotalaitosta, ei seisovia armeijoja, ei linnoituksia, ei
+sotakouluja. Siinä suhteessa on kohtalo viitottanut meille tien,
+silloin kun se meiltä vei vanhan asevelvollisuusjärjestelmän. Uskallan
+toivoa, että Suomi vastaisuudessa niin menettelee; mikäli ymmärrän, on
+se meidän rauhaa rakastavan kansamme sisimmän hengen mukaista. Olen
+tässä tuonut esille vain muutamia vaatimattomia näkökohtia ja toivon,
+että keskustelu on omiansa tärkeään kysymykseen luomaan runsaasti
+lisävalaistusta.
+
+Tohtori näytti olevan melkein häpeissään lopettaessaan puheensa. Oli
+aivan kuin hän olisi pyytänyt anteeksi, että siitä tuli semmoinen kuin
+siitä tuli. Hän teki kumarruksen yleisölle, -- joka ei ollenkaan
+näyttänyt tyytymättömältä, vaan taputti käsiään sangen innokkaasti, --
+ja lähti ujon näköisenä istumaan ryhmään, johon kuuluivat Linda, pari
+rouvaa ja vanha kansakoulunopettaja. Rouvat rupesivat heti kilvan
+kiittämään tohtorin puhetta, ja kun tohtori hämillään ja kysyvästi
+katsahti Lindaan, sanoi tämä hymyillen:
+
+-- Sinä tiedät, Helmer, että noissa asioissa olen yhtä mieltä sinun
+kanssasi. Ajattelen sotakysymyksestä samalla tavalla kuin sinä.
+
+-- Niinpä niin, puuttui puheeseen vanha kansakoulunopettaja, --
+tokkohan sentään Suomenkaan kansa on niin rauhaa rakastavainen? Ainakin
+minä nuoruudestani muistan, kuinka kiivaita ja riidanhaluisia ns.
+puukkojunkkarit olivat, ja lieneekö nykyinen polvi paljonkaan
+säyseämpi, vaikka ulkonaiset tavat ovatkin hieman muuttuneet. Kertoohan
+historiakin Suomen kansan sodankäynnistä...
+
+-- Niin saattoi olla ennen, sanoa tokaisi toinen rouvista, -- mutta
+onhan sivistys mennyt paljon eteenpäin...
+
+-- Mitä arvelee tohtori? kysyi toinen rouva.
+
+-- En osaa sanoa, onko kansa niin suuresti muuttunut, vastasi tämä, --
+mutta asia ei mielestäni ensi kädessä koske kansan kuuma- tai
+kylmäverisyyttä. Ajattelen, että Suomen kansan henki ei ihaile, ei
+tahdo, ei hyväksy sotaa ja sotalaitosta...
+
+Sillä välin oli tavanomainen puheenjohtaja, eräs pyylevä ja
+hauskannäköinen talonisäntä, istunut paikalleen ja kehottanut läsnä
+olevia käyttämään puheenvuoroja.
+
+Pastori sai ensimmäisenä sananvuoron. Hän oli nuorenpuoleinen, laiha ja
+kalpea mies, silmissä uskonintoilijan tuli. Vasta lyhyen aikaa oli hän
+palvellut rovastin apulaisena eikä ollut täysin perehtynyt tämän
+pitäjän henkiseen elämään, jonka silmiinpistäviä piirteitä oli
+uskonnollinen valistus ja suvaitsevaisuus. Hän puhui suurella innolla
+lausuen:
+
+-- Arvoisa alustaja antoi esitelmässään ankaran iskun kirkolle
+uskonnollisen elämän vartijana, jonka tähden velvollisuuteni kirkon
+palvelijana on panna jyrkkä vastalause moiseen syytökseen. Tohtori
+Grahn tuntui arvelevan, että kirkko on uskonsa pettänyt, antaen
+myötävaikutuksensa valtiolle tämän sotatoimissakin. Eikö tohtori Grahn
+siis tunne sitä pyhää kirjaa, johon kristinusko perustuu? Kirkko ei
+suinkaan ole uskoansa pettänyt, se on päinvastoin ollut pyhälle
+uskolleen uskollinen, tukien hallitusta ja esivaltaa. Saanko ehkä lukea
+teille, rakkaat seurakunnan jäsenet, seuraavat Paavalin sanat
+roomalaisille?
+
+Odottamatta vastausta pastori otti taskustaan pienikokoisen raamatun ja
+luki:
+
+-- "Olkoon jokainen niille vallassaolijoille alamainen, joiden vallan
+alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta; ne vallassaolijat,
+jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia. Sen tähden, joka asettuu
+esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka
+nousevat vastaan, tuottavat itselleen tuomion. Sillä hallitusmiehet
+eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka
+tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee
+sitä mikä on hyvää, ja sinä saat siltä kiitosta, sillä se on Jumalan
+palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se
+ei miekkaa suotta kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen
+rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Sen tähden on oltava alamainen, ei
+ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden; sen
+tähdenhän te verojakin maksatte: sillä viranomaiset ovat Jumalan
+palvelusmiehiä ja ovat toimessaan juuri sitä varten. Antakaa kaikille
+mitä olette velvolliset: vero kenelle vero on tuleva, tulli kenelle
+tulli on tuleva, pelko kenelle pelko on tuleva, kunnia kenelle
+kunnia on tuleva." Nämä apostolin sanat ovat hyvät painaa mieleen
+jokaisen kristityn. Ne selvästi näyttävät, mikä on kristillinen
+velvollisuutemme. Ne selvästi osoittavat, että kirkko on oikeassa
+neuvoessaan kuuliaisuutta esivallalle ja näyttäessään itse esimerkkiä
+kuuliaisuudessa. Kun esivalta käskee sotaan, on mentävä.
+
+Pastori silmäili voitonvarmana ympärilleen, ennen kuin istui.
+
+Nyt pyydettiin innokkaasti puheenvuoroa usealta taholta.
+
+-- Opettaja Vettenranta, kehotti puheenjohtaja.
+
+Pieni lystikäs mies nousi ja kysyi teeskennellyn huolestuneesti:
+
+-- Onko pastori Kuusinen tosissaan? Tahtomatta halventaa Paavalin
+sanojen arvoa väittäisin, että ne ovat vanhentuneita, nykyoloihin
+sopimattomia. Ei niillä ainakaan meillä ole käytännöllistä merkitystä.
+Mikä meillä on se esivalta, joka on Jumalasta? Venäjän hallitusko?
+Silloinhan meidän empimättä pitäisi totella kaikkia sen laittomia
+määräyksiä! Olisiko pastori Kuusinen takavuosina nöyränä
+"promulgeerannut"? Sen kyllä monet kirkonmiehet tekivät! Alistuisiko
+pastori Kuusinen tällä hetkellä yhdenvertaisuuslakiin, jos istuisi
+hovioikeudessa?
+
+Hyväksyvä mumina kävi salin läpi ja pastori näytti jonkun verran
+vaivaantuneelta, ruveten miettiväisenä selailemaan taskuraamattuaan.
+
+Seuraava puhuja oli ajattelevan näköinen maalainen. Hän lausui:
+
+-- Tuskin kannattaa tuhlata enemmän sanoja tähän kysymykseen. Olen
+opettaja Vettenrannan kannalla ja samaten hyväksyn tohtorin lausuman
+ajatuksen, että jollei kirkko aina nöyränä olisi palvellut valtiota,
+olisi varmaan valistuneempi käsitys kristinuskon hengestä saanut
+jalansijaa ihmiskunnassa. En usko pastori Kuusisenkaan kieltävän, että
+murha, ryöväys, verenvuodatus ja väkivalta ovat Kristuksen opille ja
+hengelle vastaista.
+
+Nyt oli rovastilla puheenvuoro. Vanha kirkonpaimen sanoi isällisellä
+tavallaan, kääntyen alussa pastori Kuusisen puoleen:
+
+-- Nuoren virkaveljeni ei pidä luulla, että tässä meidän
+piirissämme vallitsee uskonnolle vihamielinen, kirkonvastainen tai
+jumalankielteinen henki. Olen tässä seurakunnassa palvellut paimenena
+neljäkymmentä vuotta ja tunnen laumani. Olemme täällä vakavia, vaikka
+vapaamielisiä. Emme teeskentele, puhumme ajatuksemme suoraan ja
+uskomme, että kristinusko on elämää pikemmin kuin tunnustusta. Tämä
+katsantokantamme on varsinkin varmistunut meissä viimeisen
+vuosikymmenen kuluessa eli siitä saakka, kun tämän talon nykyinen
+isäntä asettui keskuuteemme. Sentähden emme käsitä noita Paavalin
+sanojakaan yhtä jyrkästi kuin sinä, veli Kuusinen. Pidämme mielessä,
+mitä sama apostoli itse on muualla sanonut: "kirjain kuolettaa, henki
+tekee eläväksi" ja "enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä". Jumala
+puhuu meille -- ei ainoastaan raamatun painetussa sanassa, vaan myös
+meidän omassatunnossamme ja oikeudentajunnassamme. Hurskas ihminen
+elää, kuten Jeesus sanoo, "jokaisesta elävästä sanasta, joka Jumalan
+suusta lähtee". Jos esivalta käskee meitä johonkin, josta omatuntomme
+meitä kieltää, on meillä kristittyinä oikeus, jopa velvollisuuskin olla
+tottelematta... Tätä sanon yleensä enkä nyt tarkoita sotaa... Mitä
+muuten Paavalin sanoihin roomalaisille tulee, on muistettava,
+millä ajalla ne lausuttiin; ne todistavat hänen poliittista
+kaukonäköisyyttään. Rooma hallitsi silloin maailmaa lujalla kädellä ja
+Rooman valtakunnassa vallitsi yleensä uskonnollinen suvaitsevaisuus.
+Paavali kuitenkin aavisti, että kristityt -- olihan hän itse saanut
+sitä kokea -- joutuisivat vainon alaisiksi esivallankin puolelta, ja
+hän tahtoi ja toivoi, että kristityt eivät ainakaan itse antaisi siihen
+aihetta.
+
+Rovastin puhetta seurasi hyväksyvä äänettömyys, jonka perästä tohtori
+sai sananvuoron:
+
+-- Pastori Kuusinen ampui yli maalin, sillä puheessani en painostanut
+sitä, että meidän pitäisi olla uppiniskaisia esivallalle, vaikka muuten
+tietysti siinä kysymyksessä olen rovastin kannalla. Tarkoitukseni oli
+vain painostaa sitä, että kristillinen valtio ei saa käydä sotaa eikä
+ylläpitää sotalaitosta, siis että kristitty hallitus ja esivalta eivät
+koskaan saa käskeä sotaan eivätkä valmistaa sotaa. Jos esim. Suomi
+joskus tulee olemaan itsenäinen valtio, ajattelen, että juuri meidän
+maamme on tässä suhteessa noudatettava kristillisyyden vaatimuksia.
+
+-- Pastori Kuusisella on puheenvuoro, ilmoitti puheenjohtaja.
+
+Pastori ei näyttänyt enää vaivaantuneelta, olivatko sitten puheet sen
+vaikuttaneet vai oliko huoneen ilmapiiri saanut sen aikaan. Näytti
+ikään kuin hän olisi lauhtunut ja huomannut olevansa ihmisten keskellä:
+silmissä ei ollut enää samaa kiihkoisan ankaraa ilmettä kuin äsken.
+
+-- Olin ehkä liian jyrkkä sanoissani, hän virkkoi, -- ja ymmärrän nyt
+paremmin tohtori Grahnin tarkoituksen. Mutta jos kerran vakavasti
+keskustelemme elämän korkeimmasta asiasta, uskonnosta, ja eritoten
+kristinuskosta, tunnustan suoraan, etten ymmärrä niitä puhujia, jotka
+pitävät sotaa kristinuskon henkeen soveltumattomana. Eihän kristinusko
+ole yksistään pelkureita varten! Sanoihan Vapahtajamme: "älkää peljätkö
+niitä, jotka ruumiin tappavat." Päinvastoin kristinusko on sankarein
+uskonto. Jokainen tosi kristitty on ollut taistelija uskonsa puolesta,
+taistelija sekä hengen että aineen miekalla. Eikö kristitty voisi
+kuolla sodassa, vuodattaen verensä isänmaansa ja uskonsa puolesta? Jos
+vihollinen hyökkäisi hänen maahansa, hävittäen, polttaen, tappaen,
+jäisikö hän kädet ristissä seisomaan? Ei, pois kaikki pelkuruus ja
+ahdasmielisyys! Vapahtajammekin sanoi: "tulta olen tullut heittämään
+maan päälle; ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi
+syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan
+päälle? En ole, sanon teille, vaan eripuraisuutta."
+
+-- Emme ole vielä kuulleet kauniimman ja paremman sukupuolen mitään
+lausuvan, kuului puheenjohtajan ääni, -- mutta nyt on maisteri Martta
+Pulkka pyytänyt sananvuoroa.
+
+Maisteri Pulkka ei ollut mikään lukujen pilaama sinisukka, rillit
+nenällä, vaan nuori, reippaan ja terveen näköinen nainen, ryhdiltään
+miehekkään vapaa. Hän oli paikkakunnan nuorisoliiton puheenjohtaja,
+yleisesti tunnettu ja suosittu, ja katseet kääntyivät häneen
+ystävällisen uteliaina, kun hän nousi puhumaan vilkkaalla, eloisalla
+tavallaan:
+
+-- Oliko puheenjohtajan sivuhuomautus edustamastani sukupuolesta aiottu
+kohteliaaksi ivaksi? Kirjotettakoon hänen tiliinsä... Muuten sanon,
+että pastorin viimeinen puhe otti sanat suustani. Emme yleensä katsele
+asioita samoilla silmillä, mutta sattuipa kerran kysymys, jossa tarjoan
+pastorille veljeskättä... Ymmärrän tohtori Grahnin kannan varsin hyvin;
+minullekin sota on kauhistus. Ja olen miltei taipuvainen hänen kanssaan
+hyväksymään Tolstoin selityksen, että Kristus saarnasi sotaa vastaan.
+Koska en kuitenkaan ole raamatun tuntija enkä perehtynyt teologisiin
+riitakysymyksiin, en tässä kohden asetu puolustamaan tohtoria pastoria
+vastaan. Sillä kuten sanoin, pastori toi esille varteenotettavan
+näkökannan: mitä me tekisimme, jos vihollinen hyökkäisi meidän
+maahamme? Olimme kristityitä tai pakanoita, uskallanpa väittää, että
+silloin tekisimme aseellista vastarintaa... Meidän on tänään
+keskusteltava nykyisestä maailmansodasta. Kyseessä oleva kohta
+palauttaa meidät aineeseemme. Mikä oli näet maailmansodan syynä? Ei se
+ollut Itävallan arkkiherttuan ja hänen puolisonsa murha Sarajevossa,
+vaan Saksan vuosikymmeniä kestäneet varustukset, preussilainen
+militarismi. Euroopassa oli valtakunta, jonka koko kansa kasvatettiin
+sotaintoiseksi ja sotakuntoiseksi. Pienestä pitäen saivat saksalaiset
+oppia, että heidän suuri isänmaansa oli oleva yli kaiken, että heidän
+kulttuurinsa oli maailman etevin, että he olivat Jumalan valittu kansa.
+Kuinka eivät he siis laajentaisi valtaansa ja kartuttaisi rikkauttaan
+kulttuurin kannalta vähäarvoisempien kansojen kustannuksella? Olihan
+luonnollista, että sopivan hetken lyödessä oli julistettava sota niitä
+valtakuntia -- Venäjää ja Ranskaa -- vastaan, jotka olivat Saksan
+erityisenä silmätikkuna. Sarajevon murha avasi salaiset sulut. Kun ei
+Venäjä voinut antaa Itävallan esteettömästi tuhota pientä serbialaista
+kuningaskuntaa, jonka kansa oli slaavilainen, käytti Saksa tilaisuutta
+hyväkseen ja hyökkäsi sekä Venäjää että Ranskaa vastaan, joka
+puolestaan oli Venäjän liittolainen. Olisiko nyt Venäjän ja Ranskan
+kansojen pitänyt sormeaan liikuttamatta antaa saksalaisten joukkojen
+mellastella heidän maissaan? Ei mielestäni minkään uskon eikä minkään
+ihanteen nimessä... Muistan niin hyvin, miltä tuntui Helsingissä
+elokuulla 1914. Tuli sähkösanomia, että saksalainen aikoi nousta maihin
+Suomessa, valloittaa Suomen ja sen kautta saapua Pietariin. Luuletteko,
+että kukaan ajatteli sitä mahdollisuutta tyynesti? Tai luuletteko, että
+meidän suomalaiset sympatiamme olivat Saksan puolella? Ei, meistä
+tuntui, että jos saksalainen hyökkää maahamme, on venäläinen armeija
+meidän tosi ystävämme: se puolustaa Suomen rantamia! Ja monesta tuntui,
+että hän vapaaehtoisena liittyy siihen armeijaan! Sentähden minä sanon,
+että sotakin on kaunista ja ainakin siveellisesti oikeata ja korkeata,
+silloin kun isänmaan puolesta kaadutaan!
+
+-- Hyvä, hyvä! kuului innokkaita huudahduksia nuorten taholta, kun
+heidän rakas ja etevä johtajansa oli lopettanut lämpimän puheensa.
+
+-- Saanko keskellä puhevuorojen vastata maisteri Pulkalle? kysyi
+tohtori samassa ja saatuaan puheenjohtajan myöntymyksen jatkoi: --
+neiti Pulkka kysyy, olisiko ranskalaisten ja venäläisten pitänyt
+rauhallisina katsella saksalaisten mellastusta. Minä vastaan tähän:
+uskooko neiti Pulkka todella, että saksalaiset olisivat jatkaneet
+"mellastustaan" Venäjällä ja Ranskassa, jos näiden maiden kansat eivät
+olisi asettuneet vastarintaan? Niin huono käsitys ei minulla ole
+saksalaisten sivistyksestä. Olen verrattain vähäsen perehtynyt
+politiikkaan, mutta ajattelen, että asioita ehkä voisi katsoa
+saksalaistenkin silmillä ja siis löytää puolustuksia saksalaisillekin.
+Tämän tehtävän jätän kuitenkin kykenevämmille. Itse tunnen olevani
+puolueeton enkä saata ihailla en venäläisiä, en ranskalaisia enkä
+englantilaisia sodassaan enemmän kuin saksalaisiakaan. Muuten satuin
+minäkin olemaan Helsingissä elokuulla 1914. Lienenkö sitten kuulunut
+tyyniluontoisiin, mutta en minä ainakaan tuntenut pienintäkään
+sotaintoa. Päinvastoin oli ensimmäinen tunteeni, jos totuuden
+tunnustan: huh huh, kun tästä pääsisin kotiin Ansamaahan, vaikka sitten
+tietysti muistin, että lääkärinä olisin voinut olla hyödyksi
+rintamalla, jos sota Suomeen olisi tullut. Eikä sotainto myöhemminkään
+ole kasvanut. Päinvastoin. Luotan sittenkin enemmän aseettomuuteen.
+
+Tohtori oli puheensa loppupuolella saanut naurajat puolelleen; heistä
+tuntui lystikkäältä kuvitella, että tuo suuri mustapartainen mies oli
+koko lailla pelkuri pohjaltaan. Mutta nyt tarttui rovasti taas
+puheeseen:
+
+-- Kuuntelin mielihyvällä neiti Pulkan reippaita sanoja, vaikka
+toiselta puolen ehkä osaksi sentähden, että olen vanha mies jo --
+tunnen hengessäni enemmän vetovoimaa tohtori Grahnin näkökantaan.
+Rauhallisena kirkonmiehenä kammoan sotaa, mutta jos olisi kysymyksessä
+isänmaan puolustus, tottelisin luultavasti esivallan käskyä,
+kehottaisin nuorukaisia lähtemään rintamalle ja rukoilisin heidän
+puolestaan saarnastuolissa ja alttarilla. Ihminen on monimutkainen
+olento ja sotakysymys on niitä kysymyksiä, joita en kykene tyystin
+ratkaisemaan, niin vanha kuin olen ja niin selvillä kuin minä teidän
+sielunpaimenenanne saisinkin olla elämän suurista kysymyksistä. Te
+annatte sen opettajallenne anteeksi, sillä teeskentelyyn emme tässä
+seurakunnassa ole oppineet. Ainoa ratkaisu, johon olen tullut, on, että
+sotapalveluksen pitäisi olla omantunnonasia. Jos ken Kristuksen tähden
+kieltäytyy miekkaan tarttumasta, olkoon se hänen oikeutensa. Ken taas
+iloisena maansa puolustukseksi miekkaa heiluttaa, saakoon sitä
+kristillisessä kunniassa ja nöyryydessä ammattinaan harjottaa.
+
+-- Se onkin sangen käytännöllinen ratkaisu toistaiseksi, pisti tohtori
+väliin, -- ja Englanti otti askeleen taaksepäin hyväksyessään yleisen
+asevelvollisuuden. Pyydän kiittää rovastia hänen sanoistaan, mutta
+kysyisin samalla, mitä hän ajattelee väittelymme ydinkohdasta:
+hyökkäisikö kristillinen ja sivistynyt valtio aseettomaan maahan?
+
+-- Vaikea kysymys, veli tohtori, vastasi vanha kirkkoherra olkapäitään
+kohauttaen, -- ei tekisi mieli uskoa, että sivistysvaltio hyökkäisi,
+mutta ... mutta jos sen etu vaatisi, niin ei ole takeita...
+Muistakaamme, että valtioilla on omat siveyslakinsa, joissa ei meidän
+siveyskäsitteillämme aina ole sijaa ... valitettavasti kyllä.
+
+-- Myöntääkö setä siis, että valtiot eivät ole kristillisiä?
+
+-- En mene tuomiota langettamaan... No tietysti ilmeinen hyökkäyssota
+anastus -- ja valloitustarkotuksissa ... mutta puolustussota,
+puolustussota, kun se on välttämätön...
+
+-- Entä jos ei se olisi välttämätön?
+
+-- Tjaa ... siitä ei meillä vielä ole esimerkkiä historiassa...
+
+Kun tohtori miettiväisenä vaikeni, kuului puheenjohtajan ääni:
+
+-- Nyt ei ole merkitty kuin yksi puheenvuoro -- isännälle itselleen.
+Eversti on hyvä.
+
+Kun eversti Ansamaa nousi puhumaan, oli aivan kuin koko sali olisi
+asettunut jännittyneenä kuuntelemaan, sillä ensiksi isäntä oli "päivän
+sankari" ja toiseksi oli totuttu siihen, että hänellä aina oli
+keskustelussa esitettävänä joko uusia näkökohtia tai ainakin
+perinpohjaisia tietoja.
+
+-- Veli Grahn mainitsi äsken, että nykyajan politiikkaa ja
+maailmansodan syitä voisi luultavasti katsella saksalaisen silmillä,
+jolloin ne ehkä näyttäisivät toisenlaisilta kuin venäläisen tai
+ranskalais-englantialaisen silmillä katsottuina. Tämä huomautus on
+paikallaan, sillä meidän ei pidä hairahtua luulemaan, että pelkät ja
+paljaat tosiasiat ovat tiedossamme. Me täällä Suomessa tutustumme
+luonnollisista syistä venäläiseen katsantokantaan, korkeintaan myös
+ranskalais-englantilaiseen; julkisesti ja virallisesti emme tiedä
+mitään tai vain mitättömän vähäsen saksalaisten näkökannasta. Meidän on
+sentähden vaikea olla täydellisesti puolueettomia, vaikkakin
+myötätuntomme venäläisiä kohtaan on viime kuukausina ollut vähenemään
+päin. Koska minulla sattuu olemaan joitakuita tietoja toiseltakin
+puolelta, tahdon näyttää väitteeni todeksi parilla esimerkillä. Neiti
+Pulkka mainitsi sodan varsinaiseksi syyksi preussilaisen militarismin.
+Että ankara sotilaskuri ja lahjomaton järjestys on vuosikymmeniä
+vallinnut Saksassa, sitä ei kukaan kieltäne; ei liioin, että
+saksalaisia on kasvatettu pitämään sotaa välttämättömänä episodina
+kansojen historiallisessa elämässä ja kehityksessä; heidän mielestään
+näet sota on mahdoton välttää, kun suurkansa valtiollisessa elämässään
+kehittyy ns. imperialistiseen kauteensa. Tämän siis kaikki myönnämme.
+Mutta lapsellista olisi uskoa ja väittää, että muut suurvallat ovat
+olleet osattomia tästä militaristis-imperialistisesta pyrkimyksestä.
+Vai eikö Venäjällä sotilasvalta ole kukoistanut? Mihin sitten tsaari
+hirmuvaltansa perustaa ja mikä kukisti onnettoman kansan kapinan 1905?
+Eikö Ranska ole sotaa varten varustautunut? Eikö Pariisi ole lujasti
+linnoitettu? Ja mitä on Englannin yliherruus valtamerien yli muuta kuin
+imperialismia ja "marinismia", ellei sitä kutsuta militarismiksi?
+Tilastolliset numerot puhuvat selvää kieltään. Valtion vuotuisista
+menoista -- ja nämä tiedot ovat jo vuodelta 1910 -- muodostivat
+sotilastarkoituksiin käytetyt summat Englannissa 58 %, Ranskassa
+56,2 %, mutta Preussissa -- tuossa militarismin kotimaassa! --
+48,6 %. Englanti ja Ranska uhrasivat siis todellisuudessa enemmän
+militarisminsa hyväksi kuin Saksa. Kuinka siis lienee noiden maiden
+militaristisen viattomuuden laita? Eiköhän ainoa oikeutettu johtopäätös
+ole, että Saksa on viisaammin, huolellisemmin ja vakavammin
+varustautunut siihen eurooppalaiseen sotaan, jonka kaikki tiesivät
+tulevan. Ja mistä syystä sodan piti tulla? Siitäkö syystä, että
+Englanti, Ranska ja Venäjä rakastivat rauhaa, mutta Saksa sotaa?
+Uskallanpa väittää, että jos liittolaiset todella olisivat rakastaneet
+rauhaa, ei sotaa olisi syttynytkään. Olisivathan he silloin kysyneet
+Saksalta, jos olisivat pelänneet sotaa siltä puolen: "kuulehan, sisar,
+mitä oikeastaan tahdot? Mihin pyrit? Sano meille toivomuksesi, ja me
+koetamme rauhassa sopia kanssasi." Mikseivät niin tehneet? Ei suinkaan
+Saksa ryhtynyt sotaan tyhjän takia, vain sotiakseen? Tahdotteko, että
+sanon teille sodan syyn? Se oli kyllä Saksan, mutta syy oli pakottava.
+Koetan selittää. Englanti, Venäjä ja Ranska olivat vanhastaan
+maailmanvaltoja, imperiumeja, kuten sanotaan. Saksalla ei ollut vielä
+"paikkaa auringossa." Ja kuitenkin Saksa oli kehittymässä
+maailmanvallaksi. Ranskalle onnettoman v. 1870-71 sodan jälkeen, kun
+Saksasta oli muodostunut keisarikunta, alkoi Saksan ihmeteltävä
+taloudellinen kasvu, samalla kuin sen väkiluku nopeasti lisääntyi.
+Mutta vasta 80-luvulla Saksa hankki itselleen ensimmäisen siirtomaan
+Afrikassa. Ja siirtomaat ovat nykyaikaisen suurvallan elinehtoja, sillä
+muuten kansa on pakotettu hajoamaan ympäri maailman niin kuin
+juutalaiset -- ja niin kuin saksalaiset suuressa määrin ovat tehneet.
+Tätä Saksan mahtavuuden kasvua katsoivat toiset maailmanvallat, etenkin
+Englanti, karsain silmin. He eivät tahtoneet kilpailijaa. Maapallo ei
+ollut kyllin suuri. Englanti olisi mieluimmin hallinnut vaikka yksin.
+Ranska ja Venäjä eivät olleetkaan niin vaarallisia kilpailijoita,
+heidän kanssaan saattoi olla liitossakin, mutta Saksa oli kilpailijana
+arveluttava, sillä Saksan kansa oli ennen kuulumattoman etevä ja
+ahkera. Johan se oli kaupallaan valloittanut puolet maailmaa. Kyllä
+Englanti, Venäjä ja Ranska tiesivät, mitä Saksa olisi vaatinut rauhan
+säilyttämiseksi. Näin se olisi sanonut: "antakaa minun vapaasti
+kehittyä ja kasvaa; antakaa minun lisätä siirtomaitani; antakaa
+minullekin sija auringossa". Mutta semmoiseen suostuminen olisi
+liittolaisten politiikan kannalta ollut sula järjettömyys, ja sen
+tähden piti sodan tuleman. Sen tähden kaikki tiesivät, että se tulisi,
+sen tähden kaikki varustautuivat. Ja nyt se on tullut.
+
+Monet kuulijat näyttivät hämmästyneiltä, jopa pelästyneiltäkin. Hetken
+aikaa vallitsi syvä äänettömyys salissa, vihdoin puheenjohtaja sen
+katkaisi.
+
+-- Koska täällä ei kukaan ole pyytänyt puheenvuoroa, hän sanoi, tahdon
+minäkin pistää väliin pari sanaa. Eversti Ansamaan selostus loi todella
+uutta valoa koko maailmansotaan. Eiväthän monetkaan täällä Suomessa
+liene olleet niin lämpimiä Venäjän ystäviä, vaikkakin sodan alussa
+hetken tunne oli venäläisten puolella. Kyllähän venäläiset pian
+näyttivät, etteivät he meitä suosineet eivätkä meidän ystävyydestämme
+välittäneet. Kuinka ovatkaan järjettömillä kaivaustöillään maatamme
+pilanneet! Mutta kuitenkin meistä useimmista lienee tuntunut, niin kuin
+maisteri Pulkka selitti, että liittolaisten asia oli oikea -- oikeampi
+ainakin kuin keskusvaltain, -- sillä liittolaiset kävivät
+puolustussotaa, he taistelivat pienten kansain oikeuksien, vapauden ja
+demokraattisten ihanteiden puolesta, jota vastoin keskusvallat
+anastustarkoituksissa olivat hyökkäyssotansa alkaneet. Jos asiat sitä
+vastoin ovat niin kuin eversti Ansamaa on ne esittänyt, saattaa yhtä
+hyvin sanoa, että Saksa käy puolustussotaa, että se taistelee
+olemassaolonsa puolesta. Ja jos niin on, silloin meillä ei tarvitse
+olla paha omatunto siitä, ettemme ole hengessämme Venäjän puolella sen
+enemmän kuin Saksankaan. Silloin on puolueettomuus meikäläisille ainoa
+järkevä kanta. Ja silloin voimme hyvällä syyllä yhtyä tohtorin
+näkökantaan, että sota sinänsä on hulluutta -- mikä muuten minustakin
+suomalaisena talonpoikana on prikulleen sanottu. Vai mitä arvelette,
+arvoisat ystävät?... Opettaja Vettenranta.
+
+-- Minusta näyttää, että yhtä hyvällä syyllä voimme antaa palttua
+liittolaisten asialle kokonaan ja sanoa, että Saksa ainakin käy
+rehellistä sotaa, välttämätöntä sotaa ... niin, miksemme voisi sanoa,
+että rehellisinä ihmisinä meidänkin myötätuntomme on keskusvaltojen
+puolella?
+
+-- Älkäämme menkö liian pitkälle, puuttui rovasti puheeseen, -- muuten
+joudumme pian ajatuksissamme valtiopetokseen syyllisiksi -- ja siitä
+varjelkoon meitä Jumala.
+
+-- Niin, niin, rovasti on oikeassa, kuului hyväksyvä pelonsekainen
+mumina useiden naisten huulilta.
+
+-- Olkaamme rauhallisia, puhui taas eversti Ansamaa, hymyillen
+tarttuvaan tapaansa, -- täällähän olemme ystäviä ja tunnemme toisemme.
+Ei meidän täällä Suomessa ole tarvis ryhtyä toivottomiin tekoihin.
+Olkaamme uskollisia Venäjän alamaisia, mutta älkäämme sitoko
+ajatuksiamme ja tunteitamme. Jos ne ovat totuuden ja oikeuden puolella,
+on se niille luonnonomaista. Kyllä maailman politiikka itsestään
+ratkaisee Suomen kysymyksen meille eduksi. Emme me ainiaaksi jää
+sorrettuun asemaamme. Vielä meillekin koittaa vapauden päivä. Euroopan
+sivistyksen ja rauhallisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että
+Suomi tulee itsenäiseksi. Siitä olen minä ja moni muu täysin
+vakuutettu. Ja meille yksilöinä ei ole haitaksi, jos totumme vakavasti
+ajattelemaan semmoista mahdollisuutta... En haaveile, onhan eversti
+Ansamaa käytännön mies... Mutta mitä arvelette? Sopisikohan jo lopettaa
+virallinen keskustelu? Aavistan, että tuolla tarjoilussa on virvokkeita
+odottamassa...
+
+-- Niin, ei kai meillä ole mitään sitä vastaan, sanoi puheenjohtaja, --
+että lopetetaan virallinen keskustelu. Vanhan tavan mukaan voidaan nyt
+vapaasti jutellen vielä jatkaa keskustelua ... ja ne, jotka niin
+haluavat, voivat heti siirtyä virvokkeiden puolelle... Minun tekee
+kuitenkin mieleni kysyä, kun eversti Ansamaan sanat ovat ajatusta
+herättäviä, että oikeinko todella sinä, veli Ansamaa, uskot, että Suomi
+vielä tämän maailmansodan johdosta pääsee itsenäiseksi?
+
+Kukaan ei siirtynyt virvokkeiden puolelle, vaikka monet nousivat
+paikoiltaan. Keräännyttiin vain lähemmäksi salin keskustaa, missä
+isäntä ja rovasti istuivat. Puheenjohtajakin lähestyi heidän
+paikkaansa.
+
+-- Miksen uskoisi? vastasi eversti Ansamaa kysymykseen. Ymmärtääkseni
+se on historiallinen välttämättömyys. Venäjän sortovalta ei ole kyennyt
+sivistyttämään kansoja, joita se hallitsee. Puola, Ukraina, Itämeren
+maakunnat ja Suomi ovat kuitenkin ehdottomasti sivistysmaita. Kun ei
+Venäjä ymmärrä heidän pyrkimyksiään, ymmärtää historia. Puolan suhteen
+näemme sen jo. Saksa on valloittanut osan siitä ja Venäjä julistaa
+Puolan itsenäiseksi, vaikka tämä liika myöhäinen julistus ei mitään
+merkitse. Samalla tavalla tulee käymään Suomen. Ellei Venäjä ymmärrä
+elinvaatimuksiamme, tapahtuu semmoista, joka avaa Venäjän silmät --
+vaikka liian myöhään.
+
+-- Tapahtuisikohan se Saksan avulla? kysyi pieni opettaja Vettenranta
+innokkaasti.
+
+-- Mahdollisesti, vastasi eversti Ansamaa, -- kyllähän Saksalle on etua
+Suomen itsenäisyydestä ja onhan Saksa luvannut ottaa Suomen
+itsenäisyyskysymyksen yhdeksi pykäläksi rauhanohjelmaansa. Kuitenkaan
+ei saata edeltäkäsin varmuudella mitään päättää. Jos liittolaiset
+sodassa voittavat, on luultavaa, että Englanti tulee vaatimaan Suomen
+itsenäisyyttä. Suurpolitiikassa on kaikki mahdollista.
+
+-- Tulevatkohan liittolaiset voittamaan? kysyi epäilevä ääni joukosta.
+-- Ovathan keskusvallat tähän saakka olleet voiton puolella.
+
+-- Ovat kyllä, mutta jos liittolaiset saavat Amerikan puolelleen ja
+kestävät sodan taakkaa vuosikausia, saattaa onni kääntyä heille
+myötäiseksi. Mutta totta puhuen se on vähän luultavaa.
+
+-- Kuulkaahan, minkä huhun äsken kuulin Helsingistä päin, puuttui taas
+opettaja Vettenranta puheeseen, -- sanovat, että Suomesta on lähtenyt
+paljon vapaaehtoisia Saksaan, nuoria miehiä, ylioppilaita, työväkeä,
+joista siellä on muodostettu erityinen suomalainen rykmentti.
+Lieneeköhän totta? Onhan täällä Pohjanmaalla maastamuutto jatkunut
+entiseen tapaansa ... eikä kaikilla virallista passia ole ollut ... jos
+lienevätkin siirtyneet Saksaan eikä Amerikkaan?
+
+-- Ai, ai, sanoi rovasti kauhistuen, -- tuohan olisi suoraa
+valtiopetosta... Toivon, ettei huhussa ole perää... Keskustelumme on
+muuten luisunut perin vaaralliselle alalle... Minä ehdotan puolestani,
+ettemme enää jatka, ja pyytäisin teitä kaikkia, rakkaat ystävät,
+ettette mitään varomattomia sanoja lausuisi tuntemattomien tai vähän
+tunnettujen henkilöiden kuullen ... venäläisellä santarmistolla on
+pitkät korvat. Jumala varjelkoon meitä kaikkia joutumasta heidän
+epäluulonsa alaisiksi...
+
+-- Jos huhussa on perää, sanoi eversti vakavasti, -- voimme kaikesta
+sydämestämme ajatuksissamme ja tunteissamme kunnioittaa niitä nuoria
+miehiä, jotka rakastavat Suomea niin elävästi, että uskaltavat tehdä
+jotakin isänmaansa parasta ajatellen. Mutta muuten alleviivaan minäkin
+rovastin neuvon, sillä nämä eivät ole leikin asioita. Olkaamme todella
+aina puheissamme varovaisia! Muistakaamme, että ajattelematon
+uhkarohkeus ei ole kenellekään kunniaksi... Voisimmepa sillä
+vahingoittaa isänmaammekin asiaa... Mutta nyt ehdotan, että
+lopullisesti siirrymme virvokkeiden puolelle.
+
+Hän nousi ja kulki rovastin seurassa tarjoilua kohden.
+
+
+
+
+5.
+
+
+-- Sinä olet itse hämmästyttävän rohkea ja tekisipä mieleni sanoa
+varomaton puheessasi, veli Ansamaa, sanoi rovasti hiljaa ja
+huolestuneesti kulkiessaan isännän rinnalla sivuhuoneeseen. --
+Ajattelepa, että joku täällä ... no ei, Jumala varjelkoon, en tahdo
+ketään epäillä ... olemmehan vanhoja ystäviä ... mutta...
+
+-- Ole huoleti, rakas veli, vastasi eversti rauhallisen vakuuttavasti,
+ei meidän kesken ole vaaraa. Minusta päinvastoin on tärkeätä, että me
+Suomessa totumme rohkeasti ja pelkäämättä ajattelemaan, mikä on
+oikein...
+
+-- Ajatukset vievät tekoihin...
+
+-- Well, mutta teko, jota on ajatellut, ei ole enää uhkarohkea...
+Ihminen silloin jo tietää mahdolliset seuraukset.
+
+-- Ajatteletko siis todellakin Suomen itsenäisyyttä tulevaisuuden
+mahdollisuutena?
+
+-- Se ajatus on lohdutukseni tämmöisenä aikana...
+
+-- Jaa, jaa, näkyihän tohtorikin viittaavan semmoiseen... Mutta minua
+se pelottaa... Semmoinen ajatus mielessä on aivan kuin rikos
+omallatunnolla.
+
+-- Kyllä, nykyisen tsaarivallan kannalta. Mutta jos sisäiset olot
+Venäjällä muuttuisivat, jos siellä syntyisi vallankumous, jos tsaari
+syöstäisiin valtaistuimelta...
+
+Tämä eversti Ansamaan lausuma ajatus tuotti hieman helpotusta vanhalle
+rovastille.
+
+-- No niin, sanoi hän katse kirkastuneena, jos se sitä tietä kävisi...
+
+He seisoivat tarjoilupöydän ääressä, rovasti leivos kädessä, eversti
+omenaa purren, ja joivat kotitekoista marjaviiniä, jonka
+valmistamisessa Linda oli taituri. Heidän siinä jutellessa toi
+palvelijatar isännälle käyntikortin, johon oli jotakin kirjoitettu.
+Eversti vilkaisi siihen ja virkkoi odottavalle tytölle: -- sano, että
+tulen kohta. Näytä vieras konttorihuoneeseen.
+
+Hetken perästä hän pyysi anteeksi rovastilta, sanoi olevan jotakin
+asiaa toimitettavanaan ja poistui tarjoiluhuoneesta. Salin läpi
+kulkiessaan hän pysähtyi ja katsoi vielä kerran paperilappua, jonka oli
+saanut. Se oli Hormion käyntikortti ja siihen oli nimismies
+lyijykynällä kirjoittanut ruotsiksi, arvattavasti, ettei palvelijatar
+ymmärtäisi: "Jos säälitte onnetonta ihmistä, niin antakaa minun heti
+puhua kanssanne. Asia koskee teitäkin." Everstin ilme kävi
+miettiväiseksi, mutta vain hetkeksi. Tavallisella reippaudellaan hän
+astui tilavan eteisen poikki vastapäätä olevaan konttorihuoneeseen.
+Tässä aito amerikkalaiseen tyyliin sisustetussa huoneessa odotti
+nimismies. Hän istui kalpeana kirjoituspöydän luona olevassa
+vierastuolissa, syviin ajatuksiin vaipuneena, tuskan hiki otsalla,
+mutta säpsähti, kun isäntä astui kynnyksen yli. Eversti Ansamaa ymmärsi
+ensi silmäyksellä, että asia oli vakavaa laatua, sulki oven jälkeensä,
+meni istumaan kirjoitustuoliinsa ja viittasi Hormiolle, joka oli
+kavahtanut pystyyn, että hänkin jälleen istuisi.
+
+-- Sinulle taisi tulla hieman äkkinäinen lähtö äsken, mutta lienet sen
+ansainnutkin, koska olit tytärtäni loukannut. Kuitenkaan en ole
+pitkävihainen, kuten huomaat. Olen tullut kuulemaan, millä tavalla voin
+sinua palvella. Liian kauan en saata olla poissa vieraitteni joukosta;
+sinun on siis puhuttava asiasi lyhyesti ja suoraan.
+
+Nimismies pyyhki hikeä otsaltaan, mutta ei kohottanut katsettaan
+maasta.
+
+-- Olen onneton ihminen, hän alkoi puhua melkein sopertaen, -- onneton
+ihminen... Tyttärenne tuomitsi minua säälimättömästi, mutta hän oli
+todellisesti julma, hän enkä minä... Esiinnyin ehkä narrina, olin liian
+sangviininen uskossani ... minähän tarkoitin hänen parastaan ... ja
+uskokaa minua, eversti, rakastin häntä, rakastan häntä yhä vielä ja
+tahtoisin palvella hänen onneaan...
+
+-- Well, mutta asia?
+
+-- Asia ... asia on se, että olen vaikeimmassa asemassa, missä ihminen
+milloinkaan on ollut... Tyttärenne nimitti minua konnaksi ja
+petturiksi, mutta jos hän tietäisi, missä pulassa olen... Niin, en
+voinut sitä hänelle ilmoittaa, kun hän kohta kohteli minua tylysti ja
+epäluottamuksella, mutta teille, eversti, minun täytyy se sanoa... Sitä
+varten olen tullut takaisin ... olenhan teidän ystävänne kaikesta
+huolimatta ... tarkoitan, huolimatta siitä, että tyttärenne moitti
+minua juuri ystävyyden puutteesta...
+
+-- Kuuntelen.
+
+-- Niin, niin... Muutamia kuukausia sitten sain kuvernöörin kautta
+käskykirjeen. Asianomaisten tietoon oli tullut, että suuret joukot
+nuoria miehiä lähti Suomesta Saksaan vapaaehtoisiksi vihollisen
+armeijaan. Ne pakenivat passitta Pohjanmaan rajoilta ja rannoilta, ja
+tahdottiin tietää, missä ja miten tämä tapahtui, jotta se voitaisiin
+estää. Nimismiehiä käskettiin pitämään silmät auki ja ottamaan selvää
+asioista. Ja palkinto luvattiin niille, jotka osaisivat antaa varmoja
+tietoja...
+
+-- Ja sinä? lausui eversti Ansamaa, kun nimismies vaikeni.
+
+-- Minä pidin asiaa alussa melkein naurettavana. Suomalaisia
+saksalaisten armeijaan! Mitä varten? Mitä hyötyä olisi maalle siitä,
+että jotkut suomalaiset vuodattaisivat verensä vieraan kansan puolesta?
+Tai, jos asiassa oli perää, mitä vahinkoa olisi Suomelle tai Venäjälle
+siitä, että jotkut seikkailijat pakenivat maasta, jotkut onnenonkijat,
+joille oma maa ja oma esivalta ei kelvannut?...
+
+-- Hm ... sanoit "alussa". Muutitko siis myöhemmin mielipiteesi?
+
+-- Muutin.
+
+-- Minkä takia? Olen minäkin kuullut huhuiltavan samasta asiasta.
+
+Nimismies katsahti ylös hämmästyneenä, mutta kohtasi vain isännän
+hymyilevän ilmeen.
+
+-- Asiassa on perää, sanoi hän jyrkästi, luoden taas silmänsä maahan.
+
+-- Well, arveli eversti venyttäen, -- entä sitten?
+
+-- Entä sitten...?
+
+-- Tarkoitan: mitä se sinua liikuttaa? Oletko mitään tehnyt?
+
+-- En, mutta totta kai se minua liikuttaa! Olenhan valtion virkamies,
+esivallan käskettävänä ... totta kai minua liikuttaa esimiehiltäni
+tuleva käsky!
+
+-- Sinä olet suomalainen virkamies etkä ole velvollinen täyttämään
+venäläisten käskyjä.
+
+-- Te ette ymmärrä asiata, eversti...
+
+-- Ymmärrän hyvinkin. Sinä, Hormio, ottaisit siis kiinni ja antaisit
+ilmi venäläisille suomalaisen pojan, jonka tietäisit olevan lähdössä --
+sanokaamme Saksaan? Sekö on isänmaanrakkautta?
+
+-- Mutta ajatelkaa toki, että se on valtiopetosta suomalaistenkin
+perustuslakien kannalta!
+
+-- Hm ... olkoon. Sinä tiedät, että minä käytännöllisenä
+amerikkalaisena olen vapaamielinen tuommoisissa asioissa. Minkä tähden
+meidän suomalaisten pitäisi rakastaa venäläisiä byrokraatteja ja olla
+uskollisia Venäjän hallitukselle, joka varsinkin viime vuosikymmeninä
+on tarmonsa takaa sortanut maatamme? Miksemme saisi rakastaa esim.
+saksalaisia, jotka eivät ole meille koskaan mitään pahaa tehneet?
+
+-- Kuka rakkaudesta puhuu, mutta maataan ja hallitsijaansa ei saa
+pettää.
+
+-- Well, älkäämme kiistelkö. Palatkaamme äskeiseen kysymykseen. Sinä
+siis antaisit ilmi jne.?
+
+-- En ole sitä tehnyt, vastasi Hormio ylpeästi, enkä tahtoisi tehdä.
+
+-- Kas, se oli miehen vastaus ja suomalaisen vastaus! Mikä siis painaa
+mieltäsi? Miksi olet joutunut vaikeuteen ja ahdinkoon? Onko jotain
+muuta?
+
+-- On, kuului kolkko vastaus. -- Tänä aamuna sain uuden käskykirjeen.
+Asianomaisten tietoon on tullut, että minun nimismiespiirissäni toimii
+salainen, vaarallinen keskus. Tämän kautta pakenee paljon väkeä
+Pohjanlahden yli Ruotsiin. Täällä on siis jossain auttajia tai auttaja,
+joka pakenijoita ohjaa ja kuljettaa. On mahdotonta muka, etten minä
+olisi saanut vihiä asioista. Jollen seitsemän vuorokauden kuluessa anna
+mitään tietoja asianomaiseen paikkaan, katsotaan minut kykenemättömäksi
+suorittamaan virkatehtäviäni...
+
+-- Sepä drakooninen ukaasi! huudahti eversti Ansamaa, ja hänen äänensä
+ilmaisi jonkun verran hämmästystä. -- Nyt ymmärrän, että olet kiikissä.
+
+-- Menetän virkani, tulevaisuuteni, kaikki...
+
+Nimismies pyyhki taas hikeä otsaltaan. Eversti katsoi häneen terävästi
+ja sanoi sitten, äänessä tuskin huomattava halveksumisen vivahdus:
+
+-- Ja silloin ajattelit, että rikas naiminen olisi ainoa keino, millä
+voisit asemasi pelastaa.
+
+Hormio oli vaiti.
+
+-- Ikävä kyllä ei se tuuma sinulle onnistunut, jatkoi eversti, -- etkä
+ole voinut tänne tulla nyt pyytämään minua vaikuttamaan tyttäreni
+päätökseen, sillä tiedät, että se on mahdotonta. Tyttäreni on kyllin
+rikas voidakseen valita puolisokseen kenen hän tahtoo, eikä hänen
+isänsä siinä asiassa asettuisi hänen tahtoansa vastaan, vaikka hänen
+valintansa olisi minkälainen tahansa. Sitä et ole tullut minulta
+pyytämään. Mutta koska olit kuvitellut olevasi minun vävypoikani,
+ajattelit, että voisin sinua auttaa toisella tavalla -- rahalla?
+
+Nimismies vaikeni yhä.
+
+-- All right, minä tahdon sinua auttaa.
+
+Nämä lujalla äänenpainolla lausutut sanat saivat Hormion hämmästyneenä
+katsahtamaan ylös.
+
+-- Tahdon auttaa sinua kiusauksesta, mies parka, jatkoi Ansamaa, --
+jotta et möisi veljiäsi Suomen todellisille vihollisille... Kuinka
+paljon tahdot? Ja mitä aiot tehdä? Jäätkö maahan vai ... muutatko
+maasta pois?
+
+Nimismies tuijotti yhä ällistyneenä everstiin.
+
+-- Jaa, ettäkö maasta pois, hän vihdoin sammalsi, -- niin, uutta elämää
+alkamaan... Amerikkaanko?
+
+-- Vaikkapa Amerikkaan... Ruotsin kautta... Paljonko sanomme?...
+Sanommeko viisikymmentätuhatta?
+
+-- Viisikymmentätuhatta?
+
+-- Tarkoitan kruunua: 50,000 kruunua. Luuletko riittävän?
+
+-- Viisikymmentätuhatta kruunua!... Oletteko niin rikas?
+
+-- Oletko sitä epäillyt? sanoi eversti Ansamaa hieman ivallisesti. --
+Kyllä tyttäreni olisi tuonut hyvät myötäjäiset... Kirjoitetaan siis
+50,000 kruunua. Saat nostaa ne Tukholmassa. Tukholman Yksityispankissa
+on minulla juoksevalla tilillä aina vähän rahoja.
+
+Näin puhuen eversti veti esille pöytälaatikosta shekkikirjan, johon
+rupesi kirjoittamaan. Nimismies seurasi katseellaan toisen liikkeitä ja
+ällistys hänen ilmeessään muuttui salaiseksi tyytyväisyydeksi ja
+voitonriemuksi.
+
+Eversti taittoi huolellisesti valmiiksi kirjoittamansa shekin ja ojensi
+sen Hormiolle.
+
+-- Kas tässä, nyt olen tehnyt, mitä olen voinut hyväksesi. Nyt eroavat
+tiemme... Vieraani odottavat minua.
+
+Hän nousi tuoliltaan.
+
+-- Hitto vieköön, eversti! huudahti nimismies äkkiä kiihkeästi ja
+hypähti pystyyn. -- Nyt olen tehnyt halpamaisen työn, ottaessani teiltä
+vastaan nämä rahat. Tiedän sen ja tiedän, että te halveksitte minua.
+Mutta tietäkää tekin, ettei minulla ole pienintäkään kiitollisuuden
+tunnetta teitä kohtaan. Minulla ei siihen ole mitään syytä. Ja teillä
+ei ole mitään syytä halveksia minua. Sillä te ette ole minua auttanut.
+Sitä ette ole ajatellutkaan. Te olette vain auttanut itseänne. Oman
+itsenne pelastukseksi olette maksanut minulle nämä rahat. Me olemme
+vain ilveilleet. Te olette näytellyt viattoman osaa ja minä olen koko
+ajan vaiennut siitä, mitä teistä tiedän. Jos ennen olisinkin hiukan
+epäröinyt, niin olen nyt asiasta varma. Te, juuri te, herra eversti,
+olette se maankavaltaja, jota viranomaiset etsivät. Minä tiedän sen ja
+te tiedätte sen myöskin. Ja te olette koko ajan tiennyt, että minä sen
+tiesin. Ei meistä kumpikaan ole toistaan parempi.
+
+Eversti Ansamaa oli rauhallisena kuunnellut toisen sanatulvaa. Kun
+nimismies vaikeni, kysyi hän:
+
+-- Onko sinulla muuta lisättävänä? Jollei, olemme siis kuitit. Noista
+syytöksistäsi vastaat itse. Minulle on yhdentekevää, mitä minusta
+ajattelet. Vaikuttimistani ja teoistani vastaan itse Jumalani edessä.
+Vielä kerran, toistamiseen tänä päivänä täytyy minun siis näyttää
+sinulle ovi. Hyvästi, Hormio.
+
+Nimismies näytti epäröivän. Everstin horjumaton lujuus vaikutti häneen.
+
+-- No, no, suokaa anteeksi ... ehkä kuitenkin on paras erota sovussa.
+Älkää olko niin ylpeä, eversti Ansamaa, voihan teidänkin hetkenne
+lyödä.
+
+-- En tarvitse neuvojasi.
+
+-- No niin, hyvästi siis ... ja kiitoksia avustanne. Nimismies kumarsi
+ja poistui eteiseen. Eversti seurasi häntä hetken perästä ja kulki
+sivulle vilkaisematta suoraan saliin.
+
+-- Pirullisen ylpeä mies, mutisi Hormio, katsoen everstin jälkeen. --
+Mutta rikas. Ja rikkaalla on varaa ja valtaa. Samassa hän muisti
+shekin, jota piteli kädessään, avasi ja luki sen. Hänen silmänsä
+kävivät nyöreiksi hämmästyksestä ja pettymyksestä.
+
+-- Mitä hittoa tämä on! huudahti hän itsekseen. -- Maksakaa Herra
+Antero Hormiolle viisikymmentätuhatta kruunua, mutta allekirjoitus!
+Jarl Dagobert! Onko shekki mitätön vai onko sillä pirulla Dagobertin
+nimellä rahoja Tukholmassa? Aioitko vetää minua nenästä, senkin
+"eversti"? Sen saat maksaa. Hän pisti shekin lompakkoonsa, etsi
+päällys-vaatteensa ja poistui talosta.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Rovasti, Linda ja tohtori olivat istuutuneet salin nurkkaukseen
+rauhassa juttelemaan.
+
+-- Isäni on aina ollut semmoinen, selitti Linda, vastaten johonkin
+vanhan kirkkoherran huomautukseen. -- Hän ei vihaa mitään niin kuin
+sortoa ja vääryyttä. Hänen mielestään jokaisen kansan pitäisi olla
+vapaa ja itsenäinen. Minä olin aivan pieni tyttö silloin
+Yhdysvalloissa, kun hän lähti Cuban vapautussotaan. Muistan, kuinka
+äiti itki ja koetti estää, mutta mikään ei taivuttanut isän mieltä. Hän
+oli saanut päähänsä, että kuubalaisten piti päästä vapaiksi
+espanjalaisten sortajain yliherruudesta, ja hän lähti sotaan
+amerikkalaisen retkikunnan kanssa. Paljon rahaakin hän uhrasi
+kuubalaisten hyväksi, sen kuulin äidiltä. Me jäimme äidin kanssa kotiin
+odottamaan; ja pitkät olivat päivät ja levoton oli äiti, melkein aina
+kyynelissä. Mutta isä palasi kunnialla ja sai everstin arvon. Sitten
+pari vuotta myöhemmin kuului kummia Suomesta. Silloin oli helmikuun
+manifestin aika ja Bobrikoffin sortokausi alkoi. Nyt ei isä pitkinä
+vuosina puhunut juuri mistään muusta kuin Venäjän hirmuvallasta.
+Muistan hyvin, miten hän usein toisteli samaa ajatusta: "on kerrassaan
+häpeällistä, että Suomi on tuommoisen raakalaiskansan orjana, Suomi,
+sivistysmaa, jonka pitäisi olla itsenäinen valtakunta." Hän olisi monta
+kertaa tahtonut muuttaa kotimaahansa, mutta äiti ei siihen suostunut.
+Hän oli syntyään amerikatar eikä olisi viihtynyt muualla. Ja miten
+hento ja hieno hän oli... Suuresti isä häntä rakasti ja Suomessa hän ei
+luullut maan hyväksi mitään voivansa tehdä... Sitten sairastui äiti ja
+kuoli. Samaan aikaan kuoli isoisä täällä ja Bobrikoff murhattiin
+Silloin ei mikään enää sitonut isää Yhdysvaltoihin, velvollisuudet
+kutsuivat häntä tänne Suomeen. Muutimme siis vähän ennen suurlakkoa,
+kuten tiedätte... Niin, semmoinen se on isä, ei hän vihaa Venäjän
+kansaa, vaan venäläistä byrokratiaa ja tsaari-valtaa.
+
+-- Jalohan hän on isäsi, sanoi rovasti, -- ja jalot hänen ajatuksensa,
+-- sitä ei kukaan kiellä. Ja ken ei häntä sydämessään ymmärtäisi? Mutta
+huolestuttava on asia. En tiedä, mikä aavistus minua ahdistaa.
+Vanhuksen houreita ehkä ... mutta ajatelkaa nyt, lapset, jos
+venäläisten viranomaisten korviin tulisi, mitä täällä tänäänkin on
+puhuttu. Tarvitaan niin vähäsen nykyhetkenä, ennen kuin voi joutua
+epäluulon ja vainon alaiseksi... Sinäkin, Lindaseni, olet huolissasi
+isäsi takia. Et sitä vanhan sedän silmiltä kykene salaamaan.
+
+Linda katsahti poispäin liikutuksen vallassa. Kun hän jälleen kääntyi
+toisten puoleen, olivat kyyneleet hänen silmissään.
+
+-- Se on totta, setä, hän myönsi. -- Olen ollut ja olen vieläkin
+huolissani.
+
+-- Sinun pitäisi puhua isäsi kanssa, varottaa häntä, neuvoi vanhus. --
+Varmaankin hän kallistaisi korvansa sinulle.
+
+-- Olen sen tehnyt ... juuri tänään.
+
+-- Ja isäsi?
+
+-- Oh, setä, hän on niin ihmeellinen -- suuri, jalo, varma itsestään.
+Hän nauraa pelolle. On niin kuin ei vaaroja häntä varten olisi
+olemassakaan. Hän on niin voimakas, että hän voittaa minunkin
+levottomuuteni...
+
+Rovasti jäi mietteisiinsä.
+
+-- Ehkei sentään ole syytä levottomuuteen, puuttui tohtori puheeseen.
+-- Setä Olavi on kyllä vapaa ja varomaton puheessaan, mutta eiköhän
+hänen vilpitön ja rehellinen esiintymisensä ole hänen paras turvansa?
+Niinhän usein sattuu elämässä, että niitä ei epäillä, joilla sydän on
+huulilla...
+
+-- Totta kyllä, myönsi rovasti, -- jos kulkevat tyhmän kirjoissa. Mutta
+eversti, joka on täydellinen nero älykkyydessä!
+
+-- Niin, sen me ensimmäisinä tunnustamme, vastasi Helmer Grahn
+hymyillen, -- mutta kuinka hän älyään käyttää? Kaikenlaisiin
+käytännöllisiin toimenpiteisiin! Niissä kuluu koko hänen aikansa. Koska
+hän ehtisi vehkeillä valtiota vastaan? Syrjäiset näkevät omin silmin,
+miten hän älyään käyttää, jos tietäisivätkin, että hän on nerokas.
+
+-- Hm ... ehkä olet oikeassa.
+
+He vaipuivat mietteisiinsä ja kuuntelivat nuorisoseuran sekakuoroa,
+joka taas oli alkanut laulaa. Laulajien joukosta kuului nyt eversti
+Ansamaankin tuttu ja miellyttävä barytoni.
+
+Äkkiä tohtori huomasi, että Linda kävi kalpeaksi ja että hänen silmänsä
+tuijottivat miltei tajuttomina. Helmer Grahn tiesi tämän merkitsevän
+kohtausta, jommoiset eivät olleet tavattomia tytön elämässä, ja jolloin
+hän näki näkyjään. Tohtori hieman pelästyi, sillä hänestä olisi ollut
+tuskallista, jos rovastin tai kenen tahansa vieraan huomio olisi
+kohtaukseen kiintynyt; ja hän tiesi, että se Lindastakin olisi ollut
+vaikeata, -- tätä tytön omituista taipumusta pidettiin nimittäin
+ankarasti salassa. -- Onneksi ei kukaan mitään huomannut, ja Lindankin
+lovessa olo kesti vain lyhyen hetken. Syvään huoaten hän palasi
+tajuihinsa, näytti hetken miettivän ja lausui tohtorille hiljaa, mutta
+päättävästi:
+
+-- Helmer, en voi aivan hyvin. Tahdotko saattaa minut huoneeseeni?
+
+Tohtori oli tietysti heti valmis, ja Linda pyysi rovastilta anteeksi,
+että hän pieneksi ajaksi poistui, luvaten pian palata. Rovasti
+nyökäytti isällisen ystävällisesti päätään ja unohtui taas laulua
+kuuntelemaan.
+
+Helmer tarjosi käsivartensa Lindalle veljellisellä huolenpidolla, ja
+siihen nojaten tyttö hänen rinnallaan poistui salista, eikä kukaan
+näyttänyt panevan merkille heidän lähtöään.
+
+-- Helmer, kuiskasi Linda tuskissaan, kun he olivat avarassa eteisessä,
+-- jotakin hirveätä on tekeillä, ja minun täytyy saada neuvotella
+kanssasi. Mennään joutuin huoneeseeni.
+
+Helmer Grahn ei hämmästyksessään osannut mitään vastata; hän seurasi
+äänetönnä tytön kintereillä tämän kiiruhtaessa eteisen taustasta
+nousevia leveitä, matolla peitettyjä portaita toiseen kerrokseen.
+Hetken perästä he astuivat Lindan taiteellisesti somistettuun
+vastaanottokammioon, jota muuan runollinen ystävä kerran oli
+kunnioittanut nimellä "himmeän lilanvärinen rokokoounelma". Tämä
+nimitys muistui aina tohtorin mieleen, milloin hän oli huoneessa
+sähkövalojen loistaessa, kuten nyt, sillä sähkölamput siellä olivat
+taidokkaasti kasvien ja koristusten peitossa ja niistä levisi himmeä
+sametinpehmeä valo josta silmät tuntuivat nauttivan. Tohtorin mielestä
+Lindan kammio oli kuin pyhättö, johon oli astuttava mitä hartaimmin
+tuntein, eikä se tieto hänen sydämessään, että tuon pyhätön jumalatar
+samalla oli hänen sydämensä haltiatar, suinkaan ollut omiansa
+vähentämään hänen tunnelmansa hartautta. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa
+haaveiluun, sillä Linda heittäytyi heti sohvan nurkkaan ja käski
+tohtorin istumaan tuolille eteensä.
+
+-- Helmer, hän sanoi kiihkeästi ja ääni värähteli pidätetystä tuskasta,
+-- minun täytyy kertoa sinulle kaikki. Olen äärettömiin saakka levoton
+isän puolesta.
+
+Kun Linda, joka tavallisesti oli puheessaan ja käytöksessään niin
+hillitty ja hiljainen, osotti tämmöistä kiihtymystä, ymmärsi hänen
+ystävänsä, että hätä oli käsissä.
+
+-- Kerro, kerro, hän pyysi osanottavaisesti.
+
+-- Se koskee poliittisia asioita, niitä samoja, joiden johdosta setäkin
+alhaalla äsken oli niin levoton. En voi ymmärtää muuta kuin että isä on
+niihin jollain tavalla sekaantunut -- vaikka hän ei sitä avoimesti
+tunnusta ja nyt häntä uhkaa vaara, josta hän ei ole tietoinen. Tänään
+päivällä kahvin jälkeen minulla oli näky. Äiti tuli luokseni ja sanoi:
+"varota isää, häntä uhkaa vaara." Tarkemmin ei äiti selittänyt asiata,
+mutta kuitenkin minä riensin isän luo kertomaan näystäni. Hän kuunteli
+minua kunnioittavasti, niin kuin hänen tapansa on, mutta kysymyksen
+vaarasta hän löi kerrassaan leikiksi. Hän sai minutkin rauhoitetuksi,
+mutta sitten tuli nimismies Hormio asialle, joka koski sekä minua että
+isää...
+
+-- Aa, nimismies Hormio. Hän ei ole meillä näkynytkään tänä iltana...
+
+-- Ei, hänen ei sopinut tulla. Saat kuulla. Nimismies alkoi kosimalla
+minua --
+
+-- Kosimalla! Hormio kosi sinua! Oliko mies kadottanut järkensä?
+
+-- En tiedä, mutta kohteliaisuutensa ja kaiken hienotuntoisuuden hän
+oli kadottanut. Alussa en ymmärtänyt mitään, mutta vähitellen minulle
+selvisi hänen tarkoituksensa. Hän tietää jotakin isästä, jota hän
+virkatoimissaan voi käyttää isälle vahingoksi, -- nyt olen varma siitä,
+että se on poliittista laatua ja että hän voisi antaa isän ilmi
+venäläisille. Mutta koska hän pitää itseään meidän talomme ystävänä,
+tuli hän ehdottamaan sovintokauppaa: jos minä menen hänelle vaimoksi,
+pelastaa hän isän vaarasta. Voitko kuvitella sitä alhaisuutta?
+
+-- Sehän oli konnamaista! Miksei hän heti kääntynyt vain isäsi puoleen?
+Vaan tahtoi sinut lunnaiksi hävytön! Sinä tietysti kieltäydyit
+kunniasta?
+
+-- Olisiko muu ollut mahdollista? Mutta jos tietäisit, Helmer, missä
+tuskassa olen ollut! Olenko myynyt isäni oman itseni lunnaiksi? Olisiko
+minun sittenkin pitänyt suostua Hormion pyyntöön?
+
+-- Linda! pääsi tohtorin huulilta niin nuhtelevan rukoilevalla
+äänenpainolla, että tyttö katsahti häneen silmät suurina. -- Tarkoitan,
+että se olisi ollut anteeksiantamaton rikos, kiiruhti tohtori
+selittämään. -- Hormion salaisuus on ehkä hyvinkin vähäpätöinen. Hän
+tahtoi pelottaa sinua ja vetosi rakkauteesi isääsi kohtaan, koska hän
+tiesi mahdottomaksi vedota rakkauteesi häntä itseään kohtaan.
+
+-- Älä sano niin, Helmer, ei tämä asia ole vähäpätöinen. Kyllä
+nimismiehellä saattoi olla jokin hyvä ja rehellinenkin tarkoitus auttaa
+meitä, vaikka hänen ahneutensa ja kunnianhimonsa petti hänet vaatimaan
+vastapalvelusta. Ei hänkään olisi uskaltanut ehdottaa niin suurta
+vastapalvelusta, ellei hän olisi tiennyt oman palveluksensa olevan
+kallisarvoisen... Ja kuulehan, mikä lopulta selvitti minulle koko
+pulman. Äsken tuolla alhaalla minulla taasen oli näky. Näin Hormion.
+Hän oli puheissa ryssän kanssa. Se näky ei olisi minulle tullut, ellei
+tuo keskustelu koskisi meitä, s.o. isää. Mitähän he siinä päättivät?
+Varmaankin jotakin hirveätä isää vastaan... Oi Helmer, mitä nyt on
+tehtävä? En voinut pidättää näkyäni niin kauan, että olisin päässyt
+perille heidän juonestaan... Sano, Helmer rakas, pitäisiköhän
+sinun vaivuttaa minut uneen, että sillä tavalla, keinotekoisen
+selvänäköisyyden avulla, ottaisimme selvää asiasta? Mitä arvelet,
+ystäväni?
+
+-- Olen kyllä valmis tekemään mitä tahdot, mutta olisikohan
+clairvoyancesta nyt hyötyä; Jos Hormio ja tuo toinen puhuvat keskenään
+venättä, et ymmärrä heidän puhettaan. Ja onhan sitä paitsi mahdollista,
+että heidän keskustelunsa jo on päättynyt... Missä olit näkevinäsi
+heidän puhuvan?
+
+-- Nimismiehen huoneessa, ellen erehdy... Mutta oletko varma siitä että
+nimismies osaa venäjänkieltä?
+
+-- Ainakin hän jonkun verran sitä osaa. Kyllä hän varmaan raha- ja
+ilmiantokeskustelussa toimeen tulee...
+
+-- Mitä sitten on tehtävä, Helmer? Jos ei meillä ole mitään
+todistuksia, ei isä usko. Hän vain nauraa kaikelle niin kuin äsken...
+Ja minä tunnen, että tämä on perin vakavaa...
+
+-- Linda rakas, jos kuitenkin koettaisimme puhua isällesi... Mielestäni
+sinun näkysi jo itsessään on todistus...
+
+-- Voi, voi, kun nuo vieraatkin ovat tuolla... Jos voisimme käskeä isän
+tänne nyt heti... Ehkä on paras puhua hänelle... Jokainen minuutti on
+kallis... Kuule, Helmer, jos minä rientäisin sanomaan isälle, että hän
+tulisi tänne, ja sinä odottaisit täällä? Minä pidän seuraa vieraille
+sillä aikaa. Muuten luulen, että he kohta alkavat lähteäkin... Varmasti
+juovat jo teetä... Sano, Helmer, teenkö niin? Sinä jäät tänne?
+
+-- Jään tietenkin, jos niin tahdot.
+
+-- Ja sinä puhut isälle?
+
+-- Puhun.
+
+-- Ja olet selvillä asiasta ja asian vakavuudesta?
+
+-- Olen, Linda.
+
+-- No, sitten lähden... Ja kun vieraat poistuvat, tulen tänne, jos te
+silloin vielä olette täällä...
+
+Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja tohtori jäi yksin huoneeseen
+odottamaan; nyt vasta hän pani merkille, että kuoron laulu kuului
+alhaalta himmeästi tänne ylös. Hän koetti luoda järjestystä
+ajatuksiinsa ja tunteihinsa. Hän huomasi, kumma kyllä, olevansa enemmän
+kiihdyksissä siitä ajatuksesta, että Hormio oli röyhkeällä tavalla
+loukannut Lindaa, kuin siitä, että setä Ansamaata uhkasi nimetön vaara.
+Hän moitti itseään kylmyydestä, mutta selitti samalla itselleen, että
+Hormio oli menetellyt anteeksiantamattoman hävyttömästi. Hän -- Helmer
+-- tiesi todella rakastavansa Lindaa, mutta ei hänen päähänsä olisi
+pälkähtänytkään puhua rakkaudestaan Lindalle, ennen kuin hän olisi
+voinut huomata joitain merkkejä Lindassakin toveruutta ja sukulaisuutta
+lämpimämmistä tunteista. Vihdoin hän tyynnytti itseään sillä
+ajatuksella, että eihän Hormio Lindaa rakastanutkaan: koko kosiminen
+oli paljasta juonta -- ja rahat taustalla näyttelivät epäilemättä
+suurinta osaa.
+
+Tahdonponnistuksella hän sitten käänsi ajatuksensa eversti Ansamaan
+asiaan. Siinä oli varmaan, kuten Linda uskoi, jotain sangen vakavaa
+takana. Mutta mitä? No, sehän ei oikeastaan liikuttanut häntä, se oli
+sedän oma yksityisasia. Hänen velvollisuutensa oli vain puhua, niin
+kuin oli luvannut.
+
+Hän heräsi mietteistään siihen, että ovi aukeni ja eversti Ansamaa
+astui huoneeseen.
+
+-- Halloo, Helmer, mitä tämä merkitsee? Linda hiipii luokseni kuin
+pakeneva intiaani ja kuiskaa korvaani, että minun heti välttämättä on
+mentävä hänen kammioonsa, jossa tohtori minua odottaa... Ilveilettekö
+kanssani vai mitä? Täällä sinä naimaikäinen mies olet nuoren tytön
+kaikkein pyhimmässä -- onko teillä ollut lemmen kohtaus? oletko
+kosinut? tahdotko siunaukseni?... Tapasi pyytää sitä on verrattain
+omituinen!
+
+Everstin ääni oli hilpeä kuten tavallisesti -- ehkä hieman liian
+hilpeä, ajatteli Helmer.
+
+-- Suo anteeksi, setä Olavi, että vaivaamme sinua, mutta leikki on
+mielestämme kaukana...
+
+-- Well, sinulla on siis tärkeä ja kiireellinen asia?
+
+-- On, mutta etkö sinä istu?
+
+-- Olkoon menneeksi, mutta ymmärräthän -- vieraat tuolla alhaalla...
+
+-- Koetan olla mahdollisimman lyhyt... Linda on kertonut minulle
+kaikki, mitä tänään on tapahtunut. Minun ei tarvitse siinä viivähtää...
+Me olemme molemmat, sekä Linda että minä, vakuutetut siitä, että jokin
+salaperäinen vaara sinua uhkaa. Vaara, joka on poliittista laatua...
+
+-- Mitä syytä teillä on semmoiseen uskoon?
+
+-- Lindalla oli vallan äsken uusi näky. Hän näki Hormion
+keskustelemassa ryssän kanssa. Ei mitään muuta, mutta hän huomautti
+aivan oikein, että se näky ei olisi hänelle tullut, ellei noiden kahden
+miehen keskustelu olisi koskenut meitä, s.o. ensi kädessä sinua, setä.
+Linda kyllä ehdotti, että olisin hypnotisoinut hänet ja että sillä
+tavalla olisimme koettaneet ottaa selvää asiasta, mutta minä ehdotin,
+että ensin puhuisimme sinun kanssasi.
+
+Jos tohtori oli odottanut vastaväitteitä everstin puolelta, niin hän
+pettyi. Eversti Ansamaa istui mykkänä ja miettiväisenä. Hänen ilmeensä
+oli läpeensä vakava.
+
+-- Teit oikein, Helmer, hän vihdoin puhkesi sanomaan, -- aivan oikein
+siinä, että heti ilmoitit minulle asiasta. Kiitän sinua. Nyt ei meillä
+ole aikaa pitempiin keskusteluihin. Laskeutukaamme alas vieraiden luo.
+Hillitse levottomuutesi ja uteliaisuutesi. Tahdon vielä tänä iltana
+puhua kanssasi. Ehkä Lindankin kanssa. Ollaan nyt vain rauhallisia...
+Tule, mennään alas.
+
+Nyt Helmer näki ja tiesi, että jotakin oli tekeillä. Mutta hänen täytyi
+ihailla everstin rauhallista tyyneyttä. Sanaakaan sanomatta hän nousi
+ja seurasi Lindan isää alakertaan.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Puoli tuntia myöhemmin eversti, hänen tyttärensä ja tohtori Grahn
+istuivat kolmisin Lindan pienessä salongissa. Vieraat olivat
+poistuneet, nähtävästi iloisina ja hyvällä mielellä, monet vakuutellen,
+että illan keskustelu oli ollut omiansa varmistamaan heitä
+valtiollisissa mielipiteissään, tai että he olivat saaneet uusia
+herätteitä ja siksi toivoivat samanlaisen tilaisuuden pian uudistuvan.
+Heidän mentyänsä oli eversti Ansamaa ilmoittanut haluavansa keskustella
+Lindan ja Helmerin kanssa.
+
+-- Helmer kertoi minulle toisesta näystäsi, Linda, ja koska sekin oli
+epämääräinen, ehdottaisin, että ottaisimme selon asiasta. Onko sinulla
+mitään sitä vastaan, lapseni, että pannaan toimeen selvänäköisyyskoe?
+Oletko liian väsynyt antaaksesi tohtorin hypnotisoida sinut?
+
+Linda oli selittänyt isänsä ehdotuksen johdosta olevansa valmis mihin
+tahansa, ja kuten sanottu, nyt he olivat parhaillaan kolmisin hänen
+huoneessaan.
+
+Linda oli mukavassa asennossa leposohvalla, silmät suljettuina, tohtori
+istui tuolilla hänen vierellään, käsissään tytön oikea kämmen. Eversti
+taas istui loitommalla pianotuolilla. Kaikki olivat ääneti, miehet
+kunnioittavasti odottaen, että nuoren tytön ihmeellinen kyky alkaisi
+itsestään toimia.
+
+Oikeastaan on väärin puhua hypnotismista näiden näytteiden yhteydessä;
+sitä sanaa käytettiinkin vain paremman puutteessa. Lindaa ei näet
+vaivutettu uneen; hän oli täysin hereillä, tohtori vain ajatuksellaan
+ja tahdollaan auttoi häntä "sulkemaan ulkonaisia aistejaan".
+Se oli jonkinlaista suggestiota, joka antoi tukea Lindan omalle
+autosuggestiolle. Pienestä pitäen oli Lindalla ollut tämä niin
+sanoaksemme mediumistinen kyky, jonka hän oli äidiltään perinyt, ja
+joka ei ole tavaton Amerikassa. Se oli alussa toiminut ainoastaan
+omavaltaisesti, langettanut tytön silloin tällöin odottamatta ja
+näennäisesti ilman syytä "loveen", vienyt hänen sielunsa henkimaailmaan
+ja näyttänyt sille monenlaisia salatuita asioita. Ymmärtämättömät
+vanhemmat olisivat pitäneet tytön kohtauksia sairaustapauksina ja
+käyttäneet häntä yhtä ymmärtämättömissä lääkäreissä. Onneksi sekä
+Lindan äiti että hänen isänsä olivat osanneet katsella hänen kykyänsä
+toisilla silmillä ja auttaneet sen kehitystä niin luonnolliseksi kuin
+mahdollista. Vielä Linda ei ollut saanut sitä täydellisesti valtaansa,
+vaikka hänen välistä onnistuikin itse asettua tarvittavaan tilaan.
+"Aivojen tyhjentäminen", kuten hän sitä nimitti, ei ollut hänelle
+helppoa. Herättääkseen toimintaan sisäistä aistimuskykyään eli
+selvänäköisyyttään täytyi hänen näet sulkea ulkonaiset aistit, olla
+mitään näkemättä, kuulematta j.n.e., ja -- mikä oli kaikista vaikeinta
+-- lakkauttaa omat ajatuksensa. Pieninkin kiihtymys teki tämän
+mahdottomaksi, ja hän kykeni sen tähden ani harvoin omin voimin
+suorittamaan aivojensa tyhjentämisen. Mutta parina viime vuotena oli
+hänellä ollut suurta apua Helmer Grahnista, jonka tyyni, hieman hidas,
+mutta upporehellinen ja luotettava persoonallisuus vaikutti häneen
+erinomaisen rauhoittavasti. Tohtori oli kerran Lindan sairastaessa
+päässyt hänen omituisuutensa perille, -- jota muuten pidettiin visusti
+salassa, -- ja vaikka hän alussa lääkärinä oli sekä ihmetellyt että
+epäillyt ja epäillyt enemmän kuin ihmetellyt, oli hänen lopulta
+täytynyt myöntää, että asiassa oli perää. Kuten tämmöisissä tapauksissa
+on pakko käydä, silloin kun rakkaus on ohjaksissa, muuttui skeptisismi
+mitä sydämellisimmäksi ihailuksi, ja Lindan salaperäinen kyky
+oli nyt tohtorin silmissä kirkkain helmi hänen hyveittensä ja
+täydellisyyksiensä diadeemissä. Hän oli sen tähden aina valmis
+auttamaan ja lisäämään tytön henkistä voimaa omalla harjoitetulla
+tahdollaan ja keskityskyvyllään.
+
+Tarkoitus oli tälli kertaa, että Linda sisäisellä näkemiskyvyllään
+hakisi käsiinsä nimismiehen ja ottaisi selvää hänen hommistaan.
+Kymmenkunnan minuuttia kestäneen vaitiolon jälkeen hän alkoikin puhua.
+Hänen lauseensa olivat lyhyitä ja katkonaisia, pienten paussien
+keskeyttämiä.
+
+-- Nyt tunnen olevani nimismiehen luona... En näe mitään selvästi, on
+niin sumuista... Sumu hälvenee... Nyt erotan huoneen, kyllä olen
+nimismiehen kodissa... Hän on yksin, istuu kirjoituspöytänsä ääressä...
+Lamppu palaa pöydällä... Hän on hyvin kärsivän näköinen... Hän ottaa
+lompakon taskustaan ... avaa ... etsii lompakosta paperin... Minä
+tunnen, että hän on omantunnon tuskissa ... kunpa osaisin nähdä, mitä
+hän ajattelee... Odottakaapa... Hän kuohuu vihasta... Ketä kohtaan?
+Koetan katsella... Ah, isää!
+
+Linda huudahti ja oli vähällä tempaista kätensä tohtorin kourista.
+Mutta tohtori oli varuillaan eikä päästänyt irti hänen kämmentään.
+
+-- Rauhoitu, Linda, rauhoitu. Kaikki riippuu siitä, että säilytät
+mielenmalttisi. Mitä Hormio isästäsi ajattelee?
+
+Linda huokasi syvään useampia kertoja, ennen kuin jatkoi.
+
+-- Älä pyydä, en osaa katsella... En ainakaan vielä... Hänen vihansa
+oli niin ruma... Koetan seurata hänen liikkeitään... Nyt näen taas...
+Hän istuu yhä pöytänsä ääressä... Hän on levittänyt paperilapun eteensä
+pöydälle... Hän silmäilee sitä ... vihaisen näköisenä... Hän naputtelee
+nyrkillään pöytään... Hän mumisee jotakin itsekseen... Aa, minä
+kuulen... Hän sanoi: "sinä petit minut, eversti, mutta minä olen
+kostanut!"... Ah, sydäntäni, ah, sydäntäni... Koetan, koetan
+rauhoittua, älä pelkää, Helmer... Tahdon nähdä, mikä tuo paperi on,
+joka on hänen edessään ... käsi on sitä peittänyt ... nyt näen ...
+mitä? se on vekseli, se on shekki ... samanlaista shekkipaperia, jota
+isä käyttää ... tahdon lukea...
+
+-- Jo riittää! keskeytti eversti lähestyen. -- Etkö sinä, Linda, voisi
+mennä ajassa taaksepäin?
+
+Mutta näkijä ei kuullut. Hän jatkoi puhettaan häiriintymättä, melkein
+kiihkeästi.
+
+-- Tahdon lukea ... odottakaa ... se on vaivaloista ... mutta nyt...
+"Utbetalas åt herr Antero Hormio femtiotusen kronor... Jarl Dagobert..."
+Isä, isä, mitä sinä olet tehnyt? Mitä varten?
+
+Hän huudahti viimeiset sanansa epätoivon tuskalla ja lyyhistyi tyynylle
+kuolon kalpeana.
+
+-- Linda! lausui tohtori rohkaisten, mutta tyttö ei kuullut. Hän makasi
+tajuttomana sohvalla. Silloin tohtori päästi hänen kätensä ja ryhtyi
+sen sijaan herättämään pyörtynyttä. -- Setä Olavi, ole hyvä ja
+tiedustele, onko heillä tarjoilussa vielä kuumaa teetä tai kahvia, ja
+käske tuomaan joutuin, hän puheli everstille, samalla kuin hän
+taitavalla kädellä, vaikka hellävaroin, aukaisi näppäimistä Lindan
+hameenliiviä, jotta hengitys kävisi helpommin, ja piteli ruumista niin
+että pää oli retkallaan taaksepäin, jotta veri siihen juoksisi. Hän ei
+ehtinyt katsoa taakseen, miten eversti suoritti tehtävänsä, mutta
+kuuli, että ovessa käytiin.
+
+Pian Linda heräsikin tainnoksista. Tohtori laski hänet hellävaroin
+takaisin sohvatyynylle ja hymyili rauhottavasti, mutta samalla ujosti,
+kun Linda ihmetellen ja kysyvästi katsahti ympärilleen.
+
+-- Missä on isä? kysyi tyttö.
+
+-- Hän meni hakemaan jotain lämmintä juotavaa sinulle.
+
+-- Miksei hän soittanut?
+
+-- Kas! ihmetteli tohtori, joka nyt vasta älysi, että everstin
+poistuminen oli ollut tarpeeton.
+
+Mutta samassa koputettiin ovelle ja Mari toi tarjottimella kupin
+höyryävää teetä.
+
+-- Sepä hyvä, sanoi tohtori nousten paikaltaan ja otti tarjottimen
+Marin kädestä. -- Kiitoksia, kyllä me nyt tulemme toimeen.
+
+-- Tietääkö Mari, missä eversti on? kysyi Linda.
+
+-- Eversti on puhelimessa ... tuossa käytävässä, vastasi tyttö hieman
+ällistyen.
+
+-- Kiitos.
+
+Palvelijatar meni, ja tohtori tarjosi Lindalle teetä, joka näkyi
+vaikuttavan virkistävästi.
+
+-- Luuletko, että isä palaa?
+
+-- Tietysti, vastasi tohtori, vaikkei hän ollut suinkaan varma mistään.
+Hän oli äärimmilleen hämmästynyt. Tuo shekki Lindan näyssä oli
+täydellinen arvotus, ja hän oli äsken pannut merkille, että setä Olavi
+oli koettanut keskeyttää Lindaa.
+
+-- Menisitköhän katsomaan, missä isä viipyy? kysyi tyttö puoleksi
+pyytäen. Näkyi, että hän oli tietoinen kaikesta ja selvästi muisti mitä
+oli tapahtunut.
+
+-- Voinhan mennä, vastasi Helmer nousten, mutta samassa ovi aukeni ja
+eversti Ansamaa palasi huoneeseen.
+
+-- Suokaa anteeksi, lapset, että poistuin, sanoi hän, -- se aiheutui
+sinun näystäsi. Ymmärsin, että Hormio epäili shekkiäni vääräksi kun en
+muistanut ilmoittaa hänelle, että Tukholman pankissa käytän nimeä
+Dagobert. Sen tähden kiiruhdin puhelimeen.
+
+Hänen äänensä ja katsantonsa oli niin avomielisen iloinen ja
+rauhallinen, että molemmat nuoret tunsivat hämmästyksensä yhä kasvavan.
+
+-- Isä, isä, mitä varten sinä kirjoitit Hormiolle viidenkymmenen
+tuhannen kruunun pankkishekin?
+
+-- Well, tyttöseni, sanoi eversti ja istuutui, -- en aikonut sitä ensin
+sinulle kertoa, mutta koska olet semmoinen Sherlock Holmes, ettei
+mikään pysy salassa sinun katseeltasi... Well, täytyyhän sinun myöntää,
+ettei viisikymmentä tuhatta ole suurikaan lohdutus miehelle, joka oli
+toivonut saavansa sinut ja kaupan päälle koko meidän omaisuutemme...
+
+Ja eversti nauroi sydämellisesti.
+
+-- Mitä tarkotat, isä? Oletko antanut nimismiehelle rahaa, että hän
+heittäisi toiveensa minuun nähden?... Mutta minähän jo annoin hänelle
+rukkaset!... Ja koska se sitten tapahtui?
+
+-- Koska? Tänä iltana. Hän kävi puheillani juhlamme aikana.
+
+-- Isä, sinä salaat jotain. Tässäkin piilee jotain. Myönsithän itsekin
+tänään päivällä, että sinulla oli salaisuus. Miksikä sen peität?
+Miksemme saa olla siitä osalliset, minä ja Helmer? Minä olen sinun
+tyttäresi, Helmer on lähin ja ainoa sukulaisemme, luuletko, että me
+sinut pettäisimme? Emmekö ole sinun parhaimmat ystäväsi? Kuinka sinulla
+on sydäntä, isä, antaa minun tällä tavalla kärsiä?
+
+Linda rukoili äänellään yhtä paljon kuin sanoillaan, ja tohtori tunsi
+merkillisen liikutuksen sydämessään, kun tyttö tällä ihmeellisellä
+hetkellä teki hänestä vertaisensa ja liittolaisensa. Hän olisi tahtonut
+langeta polvilleen tytön eteen ja vannoa palvelevansa häntä ikuisesti
+pyytämättä muuta palkkaa kuin tämän ainoan taivaallisen tunnustuksen.
+
+Eversti oli käynyt perin totiseksi. Hän istui kotvan aikaa
+mietteissään, katsellen vuoroin tytärtään, vuoroin nuorta tohtoria,
+jonka kasvoja hän luki kuin avattua kirjaa, ja lausui sitten
+puoliääneen:
+
+-- Ymmärrän, että teillä on mielestänne syytä moittia minua... Olin jo
+päättänytkin ilmaista asian teille... Olisin sen aikoja sitten tehnyt,
+ellei minua olisi sitonut vaitiolon vala ja ellen teidän itsenne takia
+olisi pitänyt parempana vaieta. Sillä kun nyt kerron teille
+salaisuuteni, joudutte vaikeaan asemaan...
+
+Hän keskeytti puheensa hetkeksi, ja toiset odottivat jatkoa mitä
+suurimmalla jännityksellä.
+
+-- Te olette molemmat jo ymmärtäneet, että salaisuuteni on valtiollista
+laatua... Pitkiin selityksiin ei minun tarvinne ryhtyä... Kuulun
+salaiseen poliittiseen järjestöön, jonka päämääränä on Suomen
+valtiollinen itsenäisyys... Te tiedätte, etten ole koskaan rakastanut
+venäläisiä. Venäjä ei sovi Suomen isännäksi. Suomi hoitakoon itse omat
+asiansa... Nykyisen sodan kautta uskomme varmasti tämän päämäärän
+tulevan saavutetuksi. Euroopan olot tulevat sitä vaatimaan. Mutta
+Venäjän imperialistiselle politiikalle ei ole edullista kadottaa
+Suomi. Sentähden Venäjä ei vapaaehtoisesti luovu tästä maasta, mutta se
+tulee siihen pakotetuksi. Saksalle Suomen erottaminen Venäjän
+valtakunnasta sitä vastoin on edullinen, ja sen tähden voimme
+itsenäisyyspyrkimyksissämme odottaa myötätuntoa, ymmärtämystä, jopa
+avustustakin siltä taholta. Luonnollista on näin ollen, että innolla
+seuraamme Saksan sotaisia voittoja ja soisimme kaikesta sydämestämme,
+että kykenisimme Saksaa auttamaan... Tämmöinen puhe on teille raskas
+kuulla, te kun ette ollenkaan hyväksy sotaa. Mutta minulle, vanhalle
+soturille, on aivan luontaista luottaa sotaan ja sodan saavutuksiin.
+Missä olisi Cuban vapaus tällä hetkellä, ellei se olisi taistellut
+itseänsä vapaaksi espanjalaisten kahleista? Ei Suomenkaan vapaus tule
+meille paljaana lahjana ylhäältä. Täytyy meidänkin taistella ja uhrata
+itsemme ja omaisuutemme Suomen vapauden puolesta. Mutta se onkin
+ihanne, jonka puolesta kannattaa kuolla -- eikä ainoastaan kuolla, vaan
+myös kärsiä. Minä ihailen ja kunnioitan niitä suomalaisia nuorukaisia,
+jotka rakkaudesta isänmaahansa ovat lähteneet Saksaan valmistaakseen
+Suomelle valoisampaa tulevaisuutta! Heidän uhrinsa ei mene hukkaan.
+Joskin nyt heidän tekoaan kammotaan, tullaan sitä kerran siunaamaan...
+Ja minä olen lukeva ainaiseksi kunniakseni, että olen osannut olla
+heille avullinen siinä jalossa työssä!
+
+Eversti Ansamaa oli alussa puhunut tunnustellen, ikään kuin tuomariensa
+edessä, mutta lopulta hänen kasvonsa loistivat suurta sisäistä
+vakaumusta ja riemua. Hämmästyksensä ohella tunsi tohtori aivan kuin
+häpeätä siitä, että tuossa hänen edessään oli vanha mies, jonka tunteet
+olivat voimakkaat, jalot ja idealistiset kuin nuorukaisen, joka osasi
+rakastaa ja vihata paljon, paljon kiihkeämmin ja voimakkaammin kuin
+hän, joka oli melkein puolla nuorempi. Ei Lindakaan osannut muuta kuin
+syvimmästä sielustaan ihailla ja rakastaa isäänsä. Mutta hirmun kuiluna
+aukeni hänen eteensä se vaara, johonka isän salaisuus voisi heidät
+kaikki syöstä. Hän ei jaksanut uskoa sotaan ja sen kautta
+saavutettavaan onneen, vielä vähemmin siihen hirmuiseen askeleeseen
+minkä isä oli ottanut liittyessäni tuohon pelottavaan salaiseen
+järjestöön.
+
+-- Minun täytyy nyt pakostakin, kuului taas everstin ääni, -- vaatia
+teiltä vaitiololupaus. Te käsitätte, että näistä asioista ei voi
+hiiskua sanaakaan.
+
+-- Sehän on selvä, isä, vastasi Linda ja lupauksensa antoi myöskin
+Helmer. -- Olen niin kiitollinen, isä, että kerroit tämän meille. Minun
+on paljon helpompi olla nyt, kun tiedän totuuden... Mutta hirveälle
+vaaralle olet asettanut itsesi alttiiksi, rakas, rakas isä...
+
+-- Mitä minun vaarastani, lapsi! Olen vanha sotamies, en pelkää mitään
+itseni puolesta, mutta tunnustan, että joskus olen ollut levoton sinun
+puolestasi, Linda ... he voisivat ehkä tehdä sinullekin jotakin, jos
+saisivat minut käsiinsä...
+
+-- Ei, isä, älä siitä ole huolissasi. Mitä he yksinäisellä, heikolla
+naisella?
+
+-- Sentähden olenkin tahtonut pitää sinut kaiken ulkopuolella. Mikä nyt
+on tapahtunut, on tapahtunut olojen pakosta, sen te voitte todistaa
+molemmat.
+
+-- Täydellisesti, setä Olavi, myönsi tohtori. -- Enkä voi sanoin
+ilmaista kuinka kiitollinen olen luottamuksestasi... Mutta suotko minun
+tehdä periaatteellisen kysymyksen?
+
+-- Ole hyvä.
+
+-- Oletko koskaan, setä Olavi, ja onko tuo mainitsemasi salainen
+järjestö koskaan tullut ajatelleeksi Anjalan liittoa? Eikö
+Sprengtportenilla ollut sama ihanne kuin teillä: Suomen itsenäisyys?
+Eivätkö hän ja hänen miehensä erehtyneet keinoistaan, kun Ruotsin
+vallan aikana turvautuivat Venäjän apuun? Ja eikö nykyinen liitto tee
+itseään syypääksi samaan erehdykseen, etsiessään apua taas vieraalta
+vallalta?
+
+-- Kuka sen on sanonut, että Anjalan miehet olivat väärässä? vastasi
+eversti innokkaasti. -- Eikö päinvastoin historia ole todistanut heidän
+arvostelleen ajan merkkejä oikein? Sprengtporten oli todellinen
+isänmaan ystävä. Tietysti Anjalan liitto sai valtiopetoksen leiman, kun
+ei siinä onnistuttu. Myöhemmin kuitenkin kävi niin kuin Anjalan miehet
+olivat laskeneet. Ruotsi ei kyennyt hallitsemaan Suomea. Itsenäisyyttä
+Suomi tosin ei silloin vielä saavuttanut, mutta Suomen kansa ei siihen
+ollut valmiskaan. Vasta viime vuosisadalla heräsi Suomessa
+kansallistunto, vasta nyt on kansa kypsä ottamaan vastaan
+itsehallinnon.
+
+-- Mutta jos käy, niin kuin sata vuotta sitten kävi? Suomi ei joudu
+itsenäiseksi, vaan toisen vieraan vallan alle! Mikä estäisi Saksaa
+pitämästä Suomea valloitusmaanaan, jos sen avulla pääsemme irti
+Venäjästä?
+
+-- Katso, Helmer, on olemassa historiallinen oikeus ja historiallinen
+kehitys. Ajat eivät tänään ole samat kuin sata vuotta sitten. Historia
+ei tänään suvaitse, että Suomi vaihtaa isäntää, vaan että Suomi tulee
+vapaaksi. Suomen kansa sen itse tietää ja tuntee. Se ei enää tahdo olla
+orjana. Anna sen hetkeksi herätä vapauden tuntoon -- eikä se enää siitä
+luovu. Se kuolee mieluummin.
+
+"Tuossa miehessä on uskoa", ajatteli tohtori itsekseen, ja Lindakin
+tunsi hetkeksi kuin suuren mahtavan siiven suhinan, joka pyyhkäisi
+mennessään kaikki huolet ja pelot.
+
+-- Uskokaa minua, lapset, ei ole hätää enää maailmassa. Uusi aika on
+tulossa, kansojen vapauden aika. Venäjällekin teemme vain palveluksen,
+kun tahdomme siitä irti. Venäjän täytyy kyllä paljon oppia ja paljon
+kärsiä, ennen kuin se ihmistyy, mutta eihän senkään kansa ole ikuisesti
+kadotettu...
+
+-- Isä, isä, sinun ajatuksesi ovat huumaavia, mutta älkäämme unohtako
+nykyistä tilannetta!... Emme ole vielä yhtään puhuneet vaarasta, joka
+sinua tällä hetkellä uhkaa... Sano, mitä luulet nimismiehen tehneen?
+Onko hän antanut sinut ilmi venäläisille? Oi kauheata!
+
+-- En tiedä, mutta onhan se mahdollista kaikesta päättäen... Hän on
+jollain tavalla saanut vihiä asioista... Ymmärrättehän, että annoin
+rahallista tukea hänen omalletunnolleen, ettei hänen tarvitsisi myydä
+maatansa Suomen vihollisille... Mutta jos hän sittenkin... Äsken soitin
+hänelle, ja hän tuntui sangen hämmästyneeltä, kun sanoin, että shekin
+allekirjoitus kyllä oli oikea... Mutta kun kysyin, oliko hän epäillyt
+minun pettäneeni häntä ja sen johdosta johonkin toimenpiteeseen
+ryhtynyt, ei tullut vastausta, vaan yhteys katkesi. Soitin uudestaan,
+vaan en päässyt enää nimismiehen luo. Lienee tullut kontakti-vika...
+
+-- Tai jos nimismies ei tahtonut, ei osannut vastata, isä! Jos hänen
+omatuntonsa soimasi häntä, jos hän jo oli ilmoittanut viranomaisille!
+
+-- Saattaa niinkin olla.
+
+-- Mutta mitä silloin on tehtävä, isä?
+
+-- Ei mitään, rakas Linda. Sinun ei ainakaan tarvitse mitään tehdä eikä
+edes ajatella asiaa. Minä en sittenkään usko mitään vaaraa olevan...
+Korkeintaan kotitarkastus! Well, tulkoot, eivät löydä mitään.
+
+-- Jos vangitsisivat sinut?
+
+-- Ei ilman todistuksia, lapseni... Enkä minä niin vain anna vangita
+itseäni...
+
+-- Mitä aiot tehdä? kysyi Linda pelästyen.
+
+-- En mitään, en mitään... Tarkoitan vain, että vaikka pelkäämättä
+vastaan teoistani ja mielipiteistäni, ei -- minuakaan huvittaisi turhan
+päiten joutua venäläisten vangiksi... Olen tietysti mahdollisimman
+varovainen... Mutta mitä näen? Kello on kohta puoli yksitoista! Jo on
+aika mennä levolle. Me jätämme sinut nyt, Linda, tohtori ja minä. Ole
+sinä vain rauhallinen ja pane maata...
+
+Koska ei Lindakaan tiennyt, mitä uusia päätöksiä enää olisi voitu
+yhdessä tehdä, toivotti hän hyvää yötä isälle ja Helmerille ja päätti
+miettiä yksikseen.
+
+Herrat poistuivat. Käytävässä pisti eversti kätensä toisen kainaloon ja
+puhui hiljaisella äänellä heidän laskeutuessaan alakertaan:
+
+-- Helmer, minä tiedän, että sinä rakastat Lindaa, ja minä olen siitä
+iloinen. Jos minulle jotakin tapahtuisi, luotan sinuun, ettet lastani
+jätä. Minä testamenttaan hänet sinulle, Helmer, jos kohtalo minut
+korjaa.
+
+Nämä sanat lausuttiin mitä yksinkertaisimmalla tavalla, mutta Helmer
+tunsi, kuinka ne järkyttivät hänen sieluaan, tunkivat häneen luihin ja
+ytimiin saakka. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, mutta hän ei saanut
+sanaakaan suustaan. Puristi vain lujasti toisen kättä.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Yksin jäätyään Linda lankesi polvilleen sohvan viereen. Kädet ristissä
+tyynyllä hän painoi päänsä käsien varaan ja kokosi ajatuksensa
+rukoukseen, kuten vanha tapansa oli. Hän viipyi kauan siinä asennossa.
+Kun hän vihdoin nousi, olivat hänen silmänsä kyynelistä kosteina, mutta
+kasvojen ilme oli luja ja päättäväinen. Hän tiesi nyt mitä tehdä. Isä
+oli pyytänyt, ettei hän mitään ajattelisi eikä olisi levoton, mutta
+kuinka se enää olisi mahdollista? Nyt ei enää ollut kysymys epävarmasta
+ja tuntemattomasta vaarasta, nyt vaara oli tietty ja tunnettu, kauhea
+vaara, joka uhkasi millä hetkellä hyvänsä ja saattoi paisua kuinka
+suureksi tahansa. Isä oli ainoa ihminen maailmassa, jota Linda koko
+sydämestään tiesi rakastavansa, ja hänen kallis velvollisuutensa oli
+selvä. Hinnalla millä hyvänsä hänen täytyi koettaa pelastaa isä. Ja nyt
+kun hän näki tien edessään selvänä, nyt hän tunsi itsensä tyyneksi ja
+rauhalliseksi.
+
+Hän soitti, ja palvelijattaren ilmestyttyä ovelle hän lausui:
+
+-- Olisiko Mari niin ystävällinen ja toisi tänne päällysvaatteeni. Olen
+ollut pahoinvoipa ja tunnen, että minun täytyy kävellä hiukan ennen
+maatapanoa. Mutta en tahdo häiritä everstiä, vaan tulen kyökin puolelta
+ulos.
+
+Mari ymmärsi. Hän hiipi varovasti portaita alas, otti eteisestä
+neitinsä tavarat ja palasi takaisin yhtä hiljaa.
+
+-- Ei suinkaan Mari ketään kohdannut? kysyi Linda ovella päästäessään
+tytön kantamuksineen huoneeseen.
+
+-- En ketään, vakuutti uskollinen palvelijatar ja ryhtyi auttamaan
+vaatteita Lindan ylle. -- Mutta jaksaako neiti nyt lähteä kävelemään,
+kun ei ole terve? Ei suinkaan neiti yksin lähde?... Kyllä minä tulen
+mielelläni mukaan... Puutarhassako neiti kävelee?
+
+-- Kiitos, rakas Mari, kyllä jaksan hyvin yksinkin... Nythän on kuutamo
+ulkona. Menen maantielle ja kävelen kirkolle päin...
+
+-- Puhuvat, ettei ole aina turvallista iltaisin naisten liikkua.
+Venäläiset sotamiehet kuuluvat joskus hätyyttäneen...
+
+-- Tyhjää puhetta, lapseni ... kas niin, kiitos ... nyt kun vielä saan
+nuo päällyskengät jalkaan, olen valmis.
+
+-- Neiti on hyvä ja istuu, niin minä asetan kengät... Mutta jos sentään
+saattaisin neitiä. Tai jos ei neiti minusta huoli, niin jos Mattsson...
+
+-- Mari kulta, miksen sinusta huolisi, jos se olisi tarpeen? Mutta
+turhaa se on...
+
+-- Niin kuin neiti tykkää.
+
+Tytön äänessä kuvastui pettymys, ja Linda muutti äkkiä mielensä.
+
+-- Kuulehan, Mari, jos sittenkin tulisit, hän sanoi hymyillen. -- Jos
+todella olet levoton puolestani, niin tule mukaan! Yhdessä me ainakin
+voimme pelottaa kutsumattomat kavaljeerit tiehensä...
+
+Marikos tästä oli mielissään, ja jo kymmenen minuuttia myöhemmin
+kulkivat molemmat tytöt rinnatusten maantiellä. Oli lumoavan kaunis
+kuutamoinen pakkasyö. Lumi narisi jalkojen alla, huurteinen hongikko
+tien varsilla kimalteli kuin taikalinna, ja korkealla ylhäällä
+vilkkuivat tähdet tummalla taivaalla.
+
+Linda hengitti syvään. Raikas ilma antoi verelle uutta elinvoimaa.
+
+-- Tuntuu niin hyvälle kävely tässä ihanassa luonnossa, hän puheli
+toverilleen, -- tämmöisellä ilmalla voisi olla ulkona vaikka koko yön.
+
+-- Jatketaanko matkaa kirkonkylään saakka? uteli Mari.
+
+-- Jatketaan, eihän sinne ole kuin pari kilometriä... Muuten tahdon
+sanoa sinulle, Mari, että minulla on sinne asiaakin. Osaatko säilyttää
+salaisuuksia? Tästä ainakaan et saa kellekään puhua.
+
+-- Enköpä osanne? vastasi nuori palvelijatar veitikkamaisesti, mutta
+hänen silmissään paloi myötätuntoisen ymmärtämyksen tuli.
+
+-- Niin, olethan sinä vanha uskottu ystäväni, Mari kulta, sanoi Linda
+hellästi. -- Meillä on ollut monta yhteistä salaisuutta...
+
+-- Senpä takia ihmettelinkin, että neiti nyt tahtoi olla niin
+salaperäinen ... lähteä yksin yöllä muka kävelylle... Näinhän toki,
+että neitiä painoi suru. Eikö Mari enää kelpaakaan, ajattelin
+itsekseni, jakamaan rakkaan neitinsä suruja...
+
+-- Voi, suo anteeksi, Mari, ajattelemattomuuteni! Ei tarkoitukseni
+ollut loukata sinua eikä olla sinulle tyly. Kyllä tunnen rakkautesi ja
+luotan siihen, niin kuin sinä saat luottaa minun rakkauteeni. Mutta
+näetkös, se suru mikä minua nyt painaa -- sillä oikein arvasit -- on
+sitä laatua, etten voi sitä sinulle kertoa, en ainakaan vielä... Se ei
+koske minua yksistään...
+
+-- Varmaankin sillä on tekemistä nimismies Hormion kanssa... Minä
+ajattelin jo, kun se illalla uudestaan pyrki everstin puheille, että se
+mies ei nyt kulje oikeilla asioilla... Mitä se yhtämittaa hovissa
+juoksenteli?... Ei liene vain kosinut neitiä?
+
+Lindan täytyi ihmetellä uteliaan Marin arvaamis-kykyä. Mutta onhan
+rakkaudella tämmöisissä tapauksissa terävät silmät.
+
+-- Hämmästytkö, Mari, jos sanon, että me nyt olemme matkalla
+nimismiehen luo?
+
+-- Eipä vainen! ihmetteli tyttö, -- nimismiehen luo ... ja keskellä
+yötä! Onpa sillä neidillä päähänpistoja... Onko hän siis todella
+kosinut?
+
+Linda ei voinut olla hiukan naurahtamatta.
+
+-- On hän kosinut, hän vastasi.
+
+-- Ette suinkaan vain ole kihloissa? kysyi tyttö hädissään.
+
+-- Mari! nuhteli hänen emäntänsä, -- senkö näköinen olen mielestäsi?
+Suruko se nuorta morsianta painaisi?
+
+-- Suokaa anteeksi, armas neiti... Mutta en ymmärrä... Te ette ole
+kihloissa, mutta nimismies on teitä kosinut... Ja nyt te keskellä yötä
+kiiruhdatte hänen luoksensa...
+
+-- Siinä sen nyt näet, rakas lapsi... Salaisuus, salaisuus, jota en voi
+sinulle kertoa...
+
+Ja Linda huokasi.
+
+-- Voi, Linda neiti, jos osaisin teitä lohduttaa ja auttaa!
+
+Tytön äänessä värisi niin paljon hellyyttä, että Linda tunsi sinäinsä
+kyyneltyvän.
+
+-- Kiitos, Mari kulta, hän kuiskasi.
+
+He kulkivat loppumatkan ääneti, kumpikin ajatuksiinsa vaipuneena. He
+olivatkin nyt tulleet kylään, jonka talojen akkunoista siellä täällä
+loisti valkea. Nimismiehen talossa oli myös joku huone valaistu.
+
+-- Nimismies näkyy valvovan, sanoi Mari. -- Tietääkö hän odottaa
+neitiä?
+
+-- Ei, ei hänellä ole tästä vähintäkään aavistusta. Mutta tietysti hän
+valvoo.
+
+-- Kuinka niin: tietysti?
+
+-- Tarkoitin, että hän sielussaan tuntee, että jotakin tapahtuu ...
+että minä olen tulossa ... sillä Jumala minut lähettää...
+
+Tähän ei Marilla ollut mitään sanottavaa. Hän kysyi:
+
+-- Jäänkö ulos odottamaan sillä aikaa, kun neiti käy nimismiehen
+puheilla?
+
+-- Ethän toki. Odotat vaikka eteisessä.
+
+Nimismiehen ulko-ovi ei ollut lukossa. Tytöt astuivat muitta mutkitta
+kuistilta eteiseen.
+
+-- Odota sinä täällä, Mari, ja rukoile puolestani kuiski Linda, ja
+hänen sanoistaan huokui äkkiä semmoista pelonsekaista tuskaa ja
+ahdistusta, että Mari ei osannut muuta kuin sulkea hänet syliinsä.
+
+-- Rohkeutta, rakas neiti, sopersi tyttö tunteittensa valtaamana, --
+kyllä kaikki käy hyvin ... ja muistakaa, että Mari on täällä, jos
+jotain teille tapahtuisi ... minä syöksyn heti sisään, jos vähänkään
+huudatte...
+
+-- Kiitos, Mari, en luule, että mitään semmoista tarvitsee pelätä ...
+kun nyt vain osaisin puhua oikein...
+
+-- Kyllä Jumala neuvoo... Minä en osaa, kun en tiedä asiaakaan...
+
+-- No ei, ei ... odota nyt siis täällä eteisessä, Mari...
+
+Linda oli äkkiä taas saavuttanut rauhansa ja mielenmalttinsa. Irtautuen
+Marin syleilystä hän koputti pari kertaa lujasti nimismiehen ovelle ja
+odottamatta vastausta aukaisi, astui kynnyksen yli huoneeseen ja sulki
+oven jälkeensä.
+
+Nimismies oli nähtävästi kävellyt edes takaisin lattialla ja pysähtynyt
+kuullessaan oven aukenevan, sillä hän seisoi keskellä lattiaa kädet
+housujen taskuissa, kärsimätön ilme kasvoillaan. Mutta kun hän näki,
+kuka kynnyksen yli oli astunut, oli hänen hämmästyksensä kuvaamaton.
+Tuossa seisoi ovensuussa Linda Ansamaa, talvipukimissaan, vieno, terve
+puna poskillaan, silmät säteilevinä oudoista ajatuksista, kauniimpana
+kuin koskaan ennen, ja Hormion mieleen muistui heidän viimeinen
+kohtauksensa, heidän eronsa iltapäivällä, joka ei suinkaan ollut
+hänelle, Hormiolle, kunniaksi! Ja nyt tuo ylpeä, kaunis nainen oli
+tullut hänen luokseen -- yksin, keskellä yötä.
+
+He seisoivat mykkinä kauan aikaa ja mittailivat toisiaan katseillaan
+kuin kaksi taistelijaa, ennen kuin iskevät yhteen.
+
+-- Te ... te ... neiti Ansamaa, sai nimismies vihdoin sanotuksi. -- Te
+täällä ... mikä kunnia halvalle talolleni!
+
+-- Niin, minä, Linda Ansamaa.
+
+-- Ettekö käy istumaan, kehotti nimismies, toipuen hämmästyksestään.
+Jos olette jalkaisin tänne tullut, olette varmaan väsynyt.
+
+-- Kiitoksia. Seison yhtä mielelläni. Mitä minulla on sanottavaa, sanon
+seisaalta.
+
+-- Kuten suvaitsette, mutta onhan se outoa.
+
+-- Outo ja odottamaton on myös asiani teille.
+
+-- Odottamaton, sen myönnän ... mutta arvatenkin se koskee
+tämänpäiväisiä tapahtumia?
+
+-- Niin, minä tulin sanomaan teille, että nyt tiedän, missä vaarassa
+isäni on teidän kauttanne. Iltapäivällä, kun kävitte luonamme, ei
+minulla ollut siitä aavistustakaan.
+
+-- Aa, sitä en todella olisi uskonut. Eikö isänne ollut teille omista
+asioistaan puhunut?
+
+-- Ei koskaan sanaakaan.
+
+-- Ja mitä te siis nyt tiedätte?
+
+-- Saman kuin tekin.
+
+-- Että isänne on salaliitossa saksalaisten kanssa?
+
+-- Nimittäkää sitä millä nimellä tahdotte.
+
+-- Ja että hän siis on syypää valtiokavallukseen ja on ansainnut
+kovimman rangaistuksen, minkä laki säätää?
+
+-- En osaa arvostella isäni syyllisyyden määrää teidän juridiselta
+kannaltanne, olen vain nainen ja tytär, joka tuntee isänsä arvon
+ihmisenä. Ja minä olen tullut teiltä kysymään suoraan ja rehellisesti:
+oletteko antanut isäni ilmi hänen vihamiehilleen?
+
+Nimismies ei heti vastannut. Hän silmäili tyttöä edessään ja hänen
+katseensa muistutti kettua, joka lymyilee saalistaan. Mutta Linda ei
+osannut sitä lukea.
+
+-- Miksi sitä kysytte?
+
+-- Miksi? Eikö tytär tahdo tietää isänsä kohtaloa? Eikö hän tahdo
+pelastaa isäänsä, jos se on mahdollista?
+
+-- Ahaa ... äsken iltapäivällä ette tahtonut?
+
+-- Enhän tiennyt vaarastakaan.
+
+-- Mutta nyt tahdotte?
+
+-- Nyt tahdon.
+
+-- No niin, en ole vielä antanut isäänne ilmi!
+
+-- Ettekö! huudahti Linda, tuntien sydämessään äkkinäistä iloa ja
+helpotusta. -- Onko se totta? Ovatko asiat vielä entisellään?
+
+Hän painoi kätensä poveaan vastaan ja katsoi ylös, aivan kuin kiittäen
+taivaan Jumalaa.
+
+-- Te ette siis voinut sitä tehdä! hän puheli innostuneena. -- Te
+muistitte, kuka isä oli... Everstin jalo kuva tuli teidän mieleenne ja
+esti teidät tekemästä halpamaista työtä. Eikö niin?... Te olette lain
+valvoja, herra nimismies. Te joudutte tekemisiin rikollisten
+ihmisten kanssa, murhaajien, varkaiden, petturien, te näette eron
+rikoksentekijän ja rehellisen, jalon ihmisen välillä. Saattaahan jalo
+ja hyvä ihminenkin erehtyä, saattaahan hän parhaimmassa tarkotuksessa
+tehdä semmoista, joka ihmisten säätämien lakien ja tilapäisten
+olosuhteiden kannalta on rikos, vaikka se itse asiassa syvemmin katsoen
+on mitä epäitsekkäin ja jaloin työ. Syytettiinhän Kristustakin kansan
+villitsemisestä ja lainoppineet ja papit tavoittelivat häntä kiinni
+saadakseen, mutta ken meistä ei tietäisi, että Vapahtaja oli viaton ja
+puhdas kuin lumi, vaikkakin hän saarnoissaan ja puheissaan oli
+vallankumouksellinen?... Oi, herra Hormio, kuka todella mitään
+voittaisi siitä, että isääni vainottaisiin ja ahdistettaisiin! Kysykää
+kansalta, kysykää rahvaan miehiltä -- luuletteko, että he soisivat
+isälle mitään tapahtuvan? Te tiedätte kaikkien häntä rakastavan ja
+kunnioittavan kuin omaa isäänsä. Jos hänelle pahaa tapahtuisi, olisi
+suru kansassa sanomaton. Ja ken tietää, mihin kansa surussaan ja
+vihassaan ryhtyisi? Siitä voisi olla hirmuisiakin seurauksia... Oi
+puhukaa, herra nimismies. Olettehan te tämän kaiken ymmärtänyt,
+olettehan nähnyt, mihin selkkauksiin isäni ilmiantaminen veisi -- ja
+ennen kaikkea, olettehan muistanut, kuinka ylevä ja jalo isä on, ja
+siksi olette te hänet säästänyt?
+
+-- Ainakin olen ollut kovassa velvollisuuksien ristiriidassa, vastasi
+toinen vältellen, -- sillä ymmärrätte hyvin, neiti Ansamaa, että laki
+on laki eikä katso henkilöön eikä perusteihin, ainoastaan tekoihin.
+Olkoon isänne kuinka jalo tahansa, hänen tekonsa on rikos, ja minun
+velvollisuuteni virkamiehenä on selvä.
+
+-- Eikö sitten mikään voi tehdä loppua ristiriidastanne? Ettekö voi
+tulla vakuutetuksi siitä, että ilmianto on alhainen teko?
+
+-- Minulla oli kunnia tänään esittää teille ratkaisukeino, mutta te
+hylkäsitte sen, neiti Linda.
+
+-- Entä jos nyt olisin tullut ilmoittamaan teille, että hyväksyn
+keinonne?
+
+Nimismies oli odottanut, että Linda lausuisi nämä sanat, ja kuitenkin
+ne tulivat aivan kuin yllätyksenä ja synnyttivät täydellisen mellakan
+hänen ajatuksissaan ja tunteissaan. Häpeätä, rakkautta, intohimoa,
+voitonriemua, ja taas häpeätä... Hänen äänensä oli käheä, kun hän sai
+vaivoin sanotuksi:
+
+-- Te suostuisitte siis tulemaan vaimokseni?
+
+-- Niin, vastasi Linda tuskin kuuluvasti, tuntien sydäntään äkkiä
+kouristavan. -- Minä tulen vaimoksenne, ellei muuta keinoa ole isäni
+pelastamiseksi.
+
+Nimismies tuijotti Lindaan pitkään, katseessaan sanomaton tuska.
+
+-- Voi minua onnetonta, voi meitä onnettomia! hän äkkiä huudahti ja
+heittäytyi lähellä olevalle tuolille. Siinä hän painoi kasvonsa
+käsiinsä ja voihki ääneen.
+
+-- Mikä on? kysyi Linda nopeasti, pelästyen ja pahinta aavistaen. --
+Ette suinkaan ole...? Sanokaa, sanokaa!
+
+-- Minä olen sen jo tehnyt, vastasi nimismies kolkosti.
+
+-- Aih! kirkaisi Linda ja olisi kaatunut selälleen, ellei käsillään
+olisi käynyt kiinni seinään takanaan.
+
+Samassa lensi ovi auki ja Mari ryntäsi sisään.
+
+-- Neiti, neiti! hän huusi, mutta jäi ällistyneenä seisomaan, kun
+huomasi, ettei mitään hätää ollutkaan.
+
+-- Kiitos, Mari, ei se mitään, sanoi Linda, kooten voimansa ja hilliten
+itseänsä. -- Odota vielä hetkinen eteisessä, kohta lähdemme.
+
+Tyttö totteli heti ja sulki oven jälkeensä.
+
+-- Niin on siis kuin aavistin, puhui Linda väsyneesti. -- Te ette
+osannut menetellä gentlemannin tavoin ettekä niin kuin suomalainen
+mies, joka aina puoltaa omia maanmiehiään... No niin, onko nyt kaikki
+menetetty? Eikö ole enää pelastuksen mahdollisuutta?... Olen kuullut,
+että venäläiset ovat rahanahneita. Eikö heitä voisi ostaa? Ettekö te
+säälistä isää tai minua kohtaan tahtoisi auttaa? Ettekö voisi välittää
+kauppaa? Tiedättehän, että olemme rikkaita. Minäkin olen rikas. Voin
+koska tahansa antaa teille joitakuita satojatuhansia... Sanokaa, että
+tahdotte korjata erehdyksenne. Sillä olihan se erehdys? Nyt tekin
+tuomitsette oman tekonne!... Auttakaa nyt minua.
+
+Linda oli alkanut väsyneesti, mutta reipastui puhuessaan. Oli kuin hän
+olisi tahtonut siveellisesti tukea masentunutta miestä ja milteipä
+lohduttaa häntä. Nimismies katsoi häneen ihmetellen. Ja kun Linda
+mainitsi summia, millä hän oli valmis ostamaan isänsä vapauden,
+alkoivat Hormion pienet silmät loistaa ahneudesta.
+
+-- Olen menetellyt kuin aasi, sen huomaan nyt, mutisi hän itsekseen,
+ajatellen, mitä kaikkea hän olisi voinut voittaa omakseen: mutta ehkei
+asia vielä ole auttamattomasti kadotettu. Kyllähän venäläiset ovat
+kullalle alttiita, hän sanoi ääneensä, -- sopisi koettaa ehkä...
+
+-- Niin, koettakaa, koettakaa... Rahasta minä vastaan millä hetkellä
+hyvänsä. Rahani ovat Vaasan pankissa...
+
+-- Hm ... mutta asia on hiuskarvan varassa.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Pelkään, että he vielä tänä yönä ... aamupuolella ... tulevat
+everstiä noutamaan...
+
+-- Mitä! mitä te sanotte?... Oi Jumalani!...
+
+-- ... niin että on toimittava nopeasti... Eiköhän joka tapauksessa
+olisi viisainta paeta ... nyt heti...
+
+-- Oi Jumalani, oi Jumalani! Tämä vielä puuttui... Tänä yönä ... mutta
+silloinhan minun täytyy juosta kotiin ... tai antakaa minun käyttää
+puhelinta, varottaa isääni heti...
+
+-- Ei, ei, hitto soikoon!... Suokaa anteeksi... Puhelinta
+vartioidaan ... äsken everstikin soitti tänne ja puhui aivan
+sopimattomia ... minun täytyi heti lopettaa keskustelu...
+
+-- Sitten ei ole muuta neuvoa kuin rientää juoksujalkaa kotiin... Ja
+te, aiotteko koettaa?
+
+-- Aion ... ja jos en onnistu -- huomatkaa tämä, neiti Ansamaa -- ei
+minullakaan ole muuta edessä kuin pako teidän kanssanne...
+
+-- Niin, niin, tulkaa vain... Hyvästi nyt!
+
+Lindan käsi oli jo oven kahvassa, kun nimismies vielä huusi hänen
+jälkeensä:
+
+-- Neiti Ansamaa, pysyttekö tekin sanassanne?
+
+-- Missä? kysyi Linda hämillään, ymmärtämättä toisen tarkoitusta.
+
+-- Tuletteko toisin sanoen vaimokseni?
+
+-- Ah niin, tietysti, jos isäni pelastuu, vastasi Linda soinnuttomasti
+ja kiiruhti ovesta ulos.
+
+-- Nyt on toimittava. Valtit ovat kädessäni, oli peli mikä tahansa!
+ajatteli nimismies yksin jäätyään ja riensi pöydällä olevan telefonin
+luo.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Erottuaan tohtorista eversti Ansamaa oli sammuttanut valot
+konttorihuoneesta ja vetäytynyt omalle puolelleen. Siinä hän nyt istui
+"juttutuvan" nojatuolissa, piippuaan poltellen ja mietiskellen päivän
+tapahtumia.
+
+Onhan mahdollista, hän ajatteli, että Hormio jo on ilmoittanut asiasta
+venäläisille -- siihen mieheen ei voi lainkaan luottaa, -- mutta vähän
+luultavaa se on. Onhan hänellä seitsemän päivää armonaikaa omien
+sanojensa mukaan... Mutta millä tavalla mies on päässyt perille
+salaisuudestani?... Hän arvasi sen tänään lopullisesti... On tietenkin
+nähnyt vieraita joskus täällä liikkuvan, noita nuoria miehiä, joista
+Lindakin oli levoton...
+
+Ajatusten siirtyessä tyttöön kävi everstin kasvojen ilme lempeäksi ja
+hymyileväksi. Armas lapseni, hän sanoi itsekseen, tuommoinen oli juuri
+äitisikin, ylen herkkätuntoinen, aina tekemisissä henkimaailman
+asukasten ja ilmestysten kanssa, mutta myös aina hellä, rakastavainen
+ja huolissaan puolestani... Nelly parka, kyllä silloinkin uskosi ja
+kärsivällisyytesi pantiin koetukselle, kun Cubaan läksin; kyllä sinun
+kyyneleesi valuivat ja kyllä rukouksesi olivat kuumia -- mutta miehesi
+oli suomalainen ja siis itsepäinen kuin härkä, veri täynnä entisen
+kullankaivajan seikkailuhalua... Ja onnellisestaan kaikki päättyi...
+Mutta nyt on oikeastaan sama peli edessä ... elämässä kaikki uudistuu
+ja toistuu... Linda Nellyn tilalla ... Suomi Cuban ... päättyneeköhän
+tämä seikkailu yhtä onnellisesti kuin edelliset?...
+
+Everstin mietteet muuttuivat vakavammiksi ja raskaammiksi. Linda parka,
+hän ajatteli, nyt on tainnut tulla sinun vuorosi joutua kosketuksiin
+elämän kovuuden kanssa -- ja lisäksi oman isäsi kautta. Sillä tässä ei
+käy totuutta salaaminen. Hormioon ei ole luottamista, ja koska
+venäläiset itsekin jo epäilevät, on kysymys vain ajasta. Ennemmin tai
+myöhemmin tulee salaisuus heidän tietoonsa, ja silloin on otettava
+seuraukset vastaan ... tai paettava niitä... Lindan mielestä pako
+saattaisi olla luonnollinen, mutta vanhalle sotamiehelle ei... Eversti
+Ansamaa ei pakene. Hän on vapaaehtoisesti tehnyt, mitä on tehnyt, ja
+iloisena ja ylpeänä hän myös kantaa tekonsa seuraukset... Lindalle se
+tulee koetukseksi, mutta varmasti hän isänsä ymmärtää... Rakas lapseni,
+isäsi taistelee isänmaansa puolesta, ja isänmaan puolustaja ei
+pakene... Ihmisen täytyy olla varustettuna kaikkeen... Joka tapauksessa
+olisi liian uhkarohkeata minun enää jatkaa tätä työtäni ... asettaisin
+alttiiksi niiden hengen ja elämän, joita tahdon auttaa ... huomenna
+täytyy sähköttää...
+
+Huomenna täytyy sähköttää Helsinkiin, hän toisti puoliääneen ja nousi.
+-- Nyt on paras mennä levolle, kello näkyy olevan yksitoista.
+
+Eversti laski uuninreunuksella seisovan pendyylin kumeat, soinnukkaat
+lyönnit, joiden ääni aina hiveli hänen korviaan, ja oli astumaisillaan
+makuuhuoneeseensa, kun äkkiä kuului sähkökellon nopea, vieno kilinä.
+
+Eversti seisahtui hämmästyneenä.
+
+-- Halloo, lähettikö? Sitä en osannut odottaa, hän huudahti itsekseen
+ja palasi kiiruusti kirjotuspöydän luo. -- Well, sitä parempi, saan
+perille suullisen sanoman ja varotuksen...
+
+Hän istui kirjoitustuoliin, painoi pöytälaudan alareunaan kätkettyä
+sähkönappulaa ja odotti.
+
+Hetken kuluttua kuului konttorihuoneesta askeleita, koputettiin ovelle
+kolme kertaa ja sisään astui nuori mies, talvitakki yllään ja lakki
+päässään, Hän sulki oven jälkeensä, seisahtui asentoon, tehden kunniaa
+sotilaallisella tavalla, ja virkkoi:
+
+-- Alas tsaarivalta, herra eversti!
+
+-- Ja Suomi vapaaksi, lisäsi eversti Ansamaa, vastaten tervehdykseen
+käden liikkeellä. -- Te tulette odottamatta. Onko raporttia?
+
+-- Kaksi, herra eversti.
+
+-- Toinen?
+
+-- Helsingissä tiedetään, että venäläisten taholla epäillään tätä
+paikkakuntaa. Tänä päivänä on varmaankin nimismies saanut käskyn ottaa
+asiasta selvää.
+
+-- Hyvin seuraavat aikaansa Helsingissä. Nimismies on saanut käskyn
+tänään. Olen sen hänen omasta suustaan kuullut. Entä vielä?
+
+-- Katsovat parhaaksi lakkauttaa -- ainakin toistaiseksi -- miesten
+siirron tämän paikkakunnan kautta.
+
+-- Luonnollisesti. Entä jos minua aletaan epäillä?
+
+-- Tässä on teille passi siltä varalta, herra eversti. Nuorukainen
+lähestyi ja ojensi everstille pienen mustan vihon, jonka hän oli
+taskustaan ottanut; vetäytyi sitten taas pari askelta taaksepäin ja
+odotti, yhä kunniaa tehden.
+
+-- All right, sanoi eversti Ansamaa ja laski passin pöydälle, -- entä
+toinen raportti? Tänä yönä lähtee viimeinen plutoona herra everstin
+johdolla...
+
+-- Tänä yönä?
+
+-- Kello yksi.
+
+Eversti vihelsi.
+
+-- Tavalliseltako paikalta? hän kysyi.
+
+-- Niin, Mattilan mökiltä.
+
+-- Kuinka monta?
+
+-- Kaksikymmentä viisi... Juho Anderssonin johdolla.
+
+-- Kaksikymmentäviisi! Ali right. Onko muuta?
+
+-- Ei muuta, herra eversti.
+
+Virallinen sananvaihto oli loppunut ja eversti Ansamaa sanoi
+muuttuneella, kohteliaalla äänellä:
+
+-- Riisukaa päällysvaatteenne, herra Halme, ja istukaa. Ulkona on
+pakkanen ja te poltatte varmaan mielellänne savukkeen, sill'aikaa kuin
+muutan pukua. Kello on vasta vähän yli yksitoista, meillä on aikaa
+melkein tunti... Sanoitte johtajan nimen olevan Juho Andersson?
+Ylioppilas?
+
+-- Ylioppilas Juho Andersson, vastasi vieras, joka oli heittänyt yltään
+päällystakin ja lakin, istuutunut nojatuoliin ja sytytteli savuketta.
+
+Eversti kirjoitti jotakin, pisti paperin taskuunsa ja nousi.
+
+-- Nyt jätän teidät hetkeksi, herra Halme. Saatte rauhassa levätä ja
+mediteerata.
+
+Kauan ei kestänyt, ennen kuin eversti palasi makuuhuoneestaan, puettuna
+täydelliseen hiihtopukuun poronnahkalapikkaineen ja piippalakkineen.
+Nuorukainen hypähti kohteliaasti pystyyn ja seisoi odotellen.
+
+-- Istukaa vain vielä, nuori ystävä, puheli eversti, -- koska tässä
+vielä on puolen tuntia aikaa, pistän minäkin tupakaksi ennen lähtöä.
+
+Hän sytytti rakasta piippunysäänsä, istui ja katseli mielihyvällä
+nuoren Halmeen avomielisen puhtaita kasvoja, joita tällä hetkellä
+näytti varjostavan jokin alakuloinen ajatus.
+
+-- Well, ystävä Halme, teiltä taitavat loppua nyt nämä Pohjanmaan
+matkat.
+
+-- Niin kai, herra eversti ... ikävä kyllä.
+
+-- Eikö teitä itseänne haluttaisi mennä meren taa?
+
+-- Eipä taitaisi minusta olla sotamieheksi. Palvelen mieluummin
+isänmaatani toisella tavalla.
+
+-- Mitä nyt aiotte tehdä?
+
+-- Jatkaa lukujani yliopistossa suurimmalla kiireellä...
+
+-- Mikä se taas oli teidän pääaineenne?
+
+-- Teologiaahan minä...
+
+-- Aa ... se on totta, teistä tulee pappi... Sitähän minä jo ennen olen
+ajatellut teiltä kysyä, että mistä johtuu teidän innokas poliittinen
+harrastuksenne, kun olette teologi... Ja vielä tämänsuuntainen
+politiikka... Pelkään, että monikaan pappi ei tässä maassa ajattele
+niin kuin te. Äskettäin, tänä iltana kuulin muutaman nuoren papin
+kiivaasti väittävän, että esivaltaa, joka ei kanna miekkaa hukkaan, on
+ennen kaikkea toteltava. Ja esivalta -- se on kai meillä tätä nykyä
+venäläinen hallitus...
+
+-- Ah, herra eversti, innostui nuorukainen ja hänen silmänsä
+säkenöivät, -- minä nojaudun toiseen raamatunlauseeseen, joka sanoo:
+"enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä". Katolilaiset saattavat
+sekoittaa toisiinsa kirkon ja Jumalan käsitteet, mutta meillä
+protestanteilla ei ole siihen oikeutta eikä syytä. Kirkko on kokoomus
+ihmisiä, kirkko saattaa erehtyä, se on protestanttisuuden periaate --
+meillä on omantunnonvapaus. Ja protestanttisuus sai alkunsa Saksasta.
+Saksa on meidän katolisista syrjävaikuttimista puhdistuneen
+kristinuskomme kehto, samalla kun se on koko nykyaikaisen sivistyksen
+kotimaa. Kuinka voisi epäröidä protestanttisen Saksan ja
+kreikkalaiskatolisen Venäjän välillä? Venäjä edustaa meille ihmisten
+väkivaltaa, mutta Saksa Jumalan sanan vapautta! Kuinka ei meidän
+suomalaisten myötätunto ja rakkaus olisi saksalaisten puolella?
+
+Eversti Ansamaa nyökäytti päätään hyväksyvästi useampia kertoja toisen
+puhuessa.
+
+-- Aivan niin, nuori ystäväni, hän sitten sanoi, -- tuota puhetta minä
+ymmärrän.
+
+He istuivat vähän aikaa ääneti, sitten nuorukainen arasti kysyi:
+
+-- Te mahdatte olla ylen rikas, herra eversti?
+
+-- Olen kyllä, vastasi eversti Ansamaa hymyillen -- näissä
+meikäläisissä oloissa... Amerikassa en ollut suurpohatta... Mutta
+kuinka niin? Voinko teitä palvella jollakin tavalla?
+
+-- Olen laskenut itsekseni, että mahdatte olla ylen rikas, jatkoi
+nuorukainen haaveellisesti, ikään kuin ei olisi kuullut vanhemman
+miehen kysymystä. -- Kuulin eräältä toverilta, että te olette
+lahjottanut matkarahat jokaiselle nuorelle miehelle, joka asian
+puolesta tahtoo taistella... Mutta tällä tavallahan te jo olette
+tuhlannut sangen suuria summia, herra eversti!
+
+-- Tuhlannut? Vai tuhlaukseksiko sitä sanotte?
+
+-- Ei, ei, herra eversti, se oli sopimaton sana! Kuinka paremmin ja
+jalommin voisi rahojansa käyttääkään! Minä vain olen kysynyt itseltäni,
+että miksei teillä ole enemmän valtaa käsissänne? Miksi valta on
+semmoisten käsissä, jotka sitä väärin käyttävät? Miksei Suomi ole vapaa
+ja miksi ette te ole meidän hallitsijamme? Oi, herra eversti, kun
+kuvittelen olevani valmis pappi ja kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen
+rukoilevani esivallan puolesta, niin tahtoisin, että te olisitte se
+esivalta! Oi, mikä onni, jos seurakunnan kanssa saisin rukoilla teidän
+puolestanne, -- jos te olisitte meidän kuninkaamme tai meidän
+presidenttimme!
+
+-- Miksi herran nimessä semmoisia haaveilette? kysyi eversti
+ihmeissään, vaikka nuoren miehen haltioitunut ilme ja kiihkeät sanat
+saivat kieliä värähtämään hänen sydämessään.
+
+-- Sen tähden, herra eversti, vastasi toinen yksinkertaisesti, -- että
+te olette erilainen kuin muut ihmiset. Teitä täytyy rakastaa ja
+kunnioittaa ja teitä tahtoisi palvella. Te teette aina oikein -- ja
+vielä enemmän -- te teette aina hyvää.
+
+Eversti ei voinut pysyä kylmänä. Tämä on ihmeellistä, hän ajatteli,
+toinen rakkaudentunnustus jo tänä iltana... Ja vallan odottamatta...
+Mitähän tämä merkitsee? Minkä tähden näin saan tuntea toisten
+rakkautta? Läheneekö loppuni? Uhkaako minua tuho?
+
+Hän kääntyi poispäin salatakseen liikutustaan, ja hänen katseensa
+sattui uuninreunuksella naksuttelevaan kelloon. Heti hän oli
+tunnelmansa herra.
+
+-- Halloo, hän huudahti, -- kello on yli kaksitoista! Enkä kuullut sen
+lyövän. Meidän on aika lopettaa haaveemme ja lähteä, rakas herra Halme.
+
+Eversti kirjoitti vielä jotakin paperille, sulki paperin kuoreen ja
+kirjoitti osoitteeksi sanat Pro Patria, jonka jälkeen hän nousi ja
+käski sotilaallisen virallisella äänellä:
+
+-- Ordonanssi!
+
+Nuorukainen seisoi hänen edessään kunniaa tehden.
+
+-- Tämän kirjeen viette asianomaiselle henkilölle Helsingissä, jatkoi
+eversti, -- ja raporteeraatte, että minä tänä yönä johdatan viimeisen
+plutoonan kunnian tielle, että olen vastaanottanut kiitollisuudella
+asianomaisen passin, mutta etten tule sitä käyttämään; ja vielä, että
+tätä kirjettä ei tarvitse avata, ellei minulle mitään tapahdu -- siis
+ainoastaan siinä tapauksessa, että minulle jotain tapahtuu, joka estää
+minua palvelemasta. Ymmärrättekö?
+
+-- Ymmärrän, herra eversti. Ja koska on mahdollista, että me emme tapaa
+toisiamme pitkään aikaan, niin ottakaa muistoksi minulta toivomus, että
+hyvin menestytte luvuissanne ja aina säilytätte jalot käsitteenne
+uskonnosta ja isänmaasta, sekä tämä pieni lahja.
+
+Eversti Ansamaa veti taskustaan toisen kirjeen ja ojensi molemmat
+nuorelle ylioppilaalle.
+
+-- Iloisiin näkemiin siis, jos kohtalo suo.
+
+-- Jumal'antakoon, herra eversti, sopersi nuorukainen väräjävin huulin
+ja silmät kyynelissä, otti vastaan kirjeet ja marssi ulos, kaapaten
+mennessään päällysvaatteet tuolilta, jonne ne oli jättänyt.
+
+Pari minuuttia myöhemmin poistui talostaan omille asioilleen
+kuutamokirkkaaseen yöhön eversti Ansamaa, harteilla pitkä viitta päässä
+karvalakki.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Kun Linda Marin saattamana taas kulki maantiellä kotia kohti,
+hengittäen talviyön raikasta ilmaa, tyyntyi hänen mielensä vähitellen,
+ja hänen askeleensa, jotka alussa olivat hätääntyneitä, tasaantuivat
+reippaaksi käynniksi. Hänen ajatuksensa askaroitsivat siinä uhkaavassa
+onnettomuudessa, joka lähestyi Ansamaan rauhallista kotia, eikä hän
+ollenkaan muistanut tyttöä, joka pysytteli hänen rinnallaan
+uskaltamatta katkaista emäntänsä äänettömyyttä.
+
+Niin kauheata kuin olikin ajatella, että vielä tänä yönä saattoivat
+viedä hänen isänsä, oli selvä tieto odotettavan iskun suuruudesta
+sittenkin parempi kuin tuskainen levottomuus. Nyt saattoi katsoa
+tosiseikkoja silmiin ja varustautua pahimman varalle. Sillä olihan edes
+toivoa, että isku rahan avulla saataisiin estetyksi.
+
+Oi isä armas, ajatteli Linda, sydän paksuna surusta, mihin
+umpisokkeloon sinun jalo sydämesi on meidät kaikki saattanut. Sinä olet
+kuin suuri lapsi, haaveilija, maailmanparantaja. Aina tahdot taistella
+sorrettujen ja vainottujen puolesta, ennen miekalla, nyt rahoilla ja
+muulla tavalla. Sinä et jaksa uskoa Vapahtajan sanaan: ken miekkaan
+tarttuu, hän miekkaan hukkuu... Ja kumma se onkin, että kaikista
+jaloimmat ihmiset tahtovat itse muuttaa oloja tämän maan päällä eivätkä
+jätä asioiden johtoa Jumalan käsiin. Vai onko se niin, että Jumala
+käyttää jaloja ihmisiä välikappaleinaan heidän tietämättään?... Niin,
+niin, isä, enhän minä sinua tuomitse enkä arvostele. Sydämeni kapinoi
+vain sitä ajatusta vastaan, että sinä, joka olet silmissäni jaloin
+ihminen maan päällä, joutuisit raakojen ja väkivaltaisten joukkojen
+raadeltavaksi ja leimattavaksi alhaiseksi rikoksentekijäksi... Sitä ei
+sydämeni kestä, se ei saa tapahtua... Ja kuitenkin se juuri nyt
+uhkaa... Oi, isä, millä tavalla itse otat vastaan tämän iskun?
+Masennutko?... Et, et, häpeä on semmoista kuvitellakaan! Sinä olet yhtä
+iloinen ja levollinen kuin aina muulloinkin. Sinä varmaan nousisit
+mestauslavalle hymy huulillasi, sinä sankari ja marttyyri...
+
+Ja Linda tunsi hetkeksi ylpeätä riemua siitä, että hänen isänsä oli se,
+mikä hän oli: ei ollut toista hänen vertaistaan. Hän tahtoi päästää
+tunteensa ilmoille ja muistaen äkkiä tyttöä vierellään hän kääntyi
+tämän puoleen ja sanoi:
+
+-- Sano, Mari, mitä pidät isästäni, everstistä?
+
+-- Mitäkö pidän everstistä? vastasi palvelijatar, hämmästyen. --
+Kaikkihan everstistä pitävät!
+
+-- Niin, eikö totta? Häntä täytyy rakastaa!
+
+-- Tietenkin, ei ole toista semmoista isäntää.
+
+-- Luuletko, että hän koskaan voisi tehdä mitään väärää?
+
+-- Hänkö? Everstikö! Ken semmoista väittäisi, hän sietäisi kuolla,
+sanoi tyttö niin lujalla vakaumuksella, että kyyneleet nousivat Lindan
+silmiin.
+
+-- On niitä, jotka semmoista väittävät...
+
+-- Nimismieskö! keskeytti Mari silmät pyöreinä, -- sitäkö varten neiti
+sinne keskellä yötä? Enkös äsken arvannut...
+
+-- Hys, Mari, varotti Linda, peläten menneensä liian pitkälle, --
+älkäämme puhuko enää tästä ... maantielläkin voi olla korvansa... Mutta
+sanopa minulle, mitä sinä tämäniltaisesta kokouksestamme pidit?
+
+-- Hyvähän se oli, niin kuin ennenkin...
+
+-- Entä puheista?
+
+-- No, en tiedä... Kyllähän ne kaikki puhuivat kauniisti ... mitäs minä
+niitä asioita niin ymmärtäisin... Mutta sen vain sanon, että eversti se
+minusta paraiten puhui.
+
+-- Niinkö, Mari kulta? Minkä tähden sinä enimmin hänen puheestaan
+pidit?
+
+-- No siitä syystä tietysti, että hän on saksalaisten puolella.
+
+Linda oli vallan ihmeissään.
+
+-- Oletko sinäkin, Mari, saksalaismielinen?
+
+-- Kuinkas muuten? Kaikki suomalaiset kai sitä ovat ... ei suinkaan
+Suomen kansa voi olla venäläisten puolella!... Vai mitä, neiti?
+
+Tässä oli vastaus kansan suusta, suora ja rehellinen vastaus! Hänen
+isäntä oli sittenkin oikeassa, tiesi, mitä Suomen kansa piti oikeana ja
+totena. Lindasta tuntui, kuin suomukset olisivat pudonneet hänen
+silmiltään. Hänen isänsä esiintyi hänelle uudessa valossa. Isä ei ollut
+enää paljas yksilö -- jalo tosin, mutta poikkeuksellinen, -- vaan isä
+oli kuin Suomen kansan elävä edustaja. Ei hän asettunut kansan
+yläpuolelle sitä opettamaan tai oman ohjelmansa mukaan sitä
+pelastamaan, hän arvasi ja tiesi, mitä kansa itse sisimmässään kaipasi
+ja tahtoi. Hän oli kuin kansan puhetorvi, kuin välikappale kansan
+kädessä... Jumala oli lähettänyt hänet tänne juuri Suomen kansaa
+ymmärtämään ja auttamaan...
+
+Tämä oli kaikki niin suurta, että Lindaa melkein hävetti äskeinen
+nimismiehen luona käynti.
+
+Ja hänestä oli kuin sinä hetkenä kaikki suru ja ahdistus olisi ollut
+pyyhkäistynä pois hänen sielustaan. Hän tunsi itsensä vapaaksi ja
+voimakkaaksi. Hän tunsi, että hän ei ollut yksin, että hänen isänsä ei
+ollut yksin. Suomen kansa oli heidän takanaan. Suomen kansa kantoi
+sylissään heidän sielunsa. Jos hänen isälleen mitään tapahtuisi,
+kohtaisi isku ei ainoastaan häntä, Lindaa, vaan koko Suomen kansaa.
+Kansa ottaisi kokonaisuudessaan osaa hänen suruunsa, niin, se olisikin
+Suomen kansan suma, ja Jumala ei jättäisi sitä kostamatta.
+
+-- Kiitos, Mari, hän kuiskasi tytölle vaitiolon jälkeen, -- sinun
+sanasi suuresti lohduttivat minua... Nyt tahdon ilmaista sinulle
+salaisuuden: venäläiset ovat saaneet tietää, että isäni on Saksan
+puolella tässä sodassa, ja ken tietää, mitä he nyt aikovat tehdä
+isälle...
+
+-- Nimismieskö sen konnan työn on tehnyt? ... kysyi palvelijatar
+kauhistuen, -- minä äsken kuulin vähäsen oven lävitse... Mutta sanokaa,
+neiti rakas, eiväthän ne sentään mitään everstille taida?
+
+-- Voi Mari, voi Mari, pelkään pahinta... Mutta vanno minulle, ettet
+kellekään mitään puhu tästä asiasta.
+
+-- Sen vannon... Mutta sanokaa, neiti, mitä te sille nimismiehelle?
+
+-- No etkö ymmärrä, että koetin pyytää häntä olemaan vaiti?... Minulla
+oli näet syytä epäillä, että hän aikoi puhua...
+
+-- Eikö se sitten suostunut?
+
+-- Hän oli jo antanut ilmi.
+
+-- Voi hyvä Jumala!... Mutta mitä varten se sitten kosi neitiä?
+
+Linda huomasi, ettei hän enää voinut peräytyä tunnustuksissaan. Olihan
+sitä paitsi Mari ehdottomasti luotettava. Hän kertoi lyhyesti tytölle
+päivän tapahtumat, ja kiitollinen ja samalla kauhistunut Mari kuunteli
+päivitellen ja ihmetellen.
+
+Täten he saapuivat kotiin, Linda mieleltään melkoisen reippaana.
+Ansamaan talo oli pimeä, ainoastaan kyökin puolelta näkyi tulta.
+
+-- Isä näkyy menneen levolle, sanoi Linda, palataan sisään kyökin
+kautta samaa tietä kuin tulimme... En huoli isää vielä herättää...
+Odotan ensin nimismiestä ja hänen sanomaansa...
+
+Linda nousi sitten omalle puolelleen, ja Mari jäi valaistuun eteiseen
+odottamaan nimismiehen saapumista.
+
+Lindasta oli sanomattoman ihmeellistä, mitä hän äsken ulkona oli
+tunteissaan kokenut. Se oli todella kuin päivän nousua hänen
+sielussaan, ikään kuin hän siihen saakka olisi vaeltanut pimeydessä ja
+äkkiä nähnyt aamuauringon karkottavan tieltään yöllisiä usvia. Hänen
+oma henkilökohtainen surunsa muuttui niin mitättömäksi. Kun kerran isä
+vapaaehtoisesti oli valmis kärsimään kansansa puolesta, kuinka ei hän,
+tytär, sitä tekisi? Eikö hänen oma kärsimyksensä pyhittyisi isän uhrin
+kautta? Eikö se olisi kärsimystä kansan silmien edessä, julkista,
+ylevää, pyhää surua?... Kuinka hän saattoikaan olla niin pikkumainen,
+että meni armoa pyytämään ilmiantajalta? Tekikö Vapahtaja niin
+Juudaalle? Ei, Vapahtaja sanoi: mene ja tee nopeasti mitä aiot tehdä.
+Niin hänen isänsäkin tekisi, jos hän näkisi, että toisella oli päätös
+valmiina. Mutta nimismies ei sentään ollut mikään Juudas. Hän horjui
+päätöksissään, hän epäröi ja epäili... Oli miten oli, jos hänen nyt
+onnistui ostaa isä vapaaksi, olisi tämä kuin viittaus Jumalalta, että
+isä oli liian kallisarvoinen joutuakseen vihollisten käsiin... Mutta
+syvällä uskonnollisessa ja haltioituneessa sielussaan Linda miltei
+toivoi, että nimismiehen ostoyritys raukeaisi tyhjiin...
+
+Ja äkkiä hänestä tuntui mahdottomalta ottaa vastaan nimismiestä omassa
+huoneessaan. Minä en voi päästää sitä miestä tänne luokseni, hän
+itsekseen huudahti, inhoni häntä kohtaan on voittamaton! Ja kun hän
+samassa muisti, minkä lupauksen hän oli miehelle antanut, jos kauppa
+onnistuisi, puistatti häntä. Voi, mihinkä kurjuuteen olenkaan itseni
+syössyt! Ja jos vielä isä ei välitäkään uhrauksestani...
+
+Tämä viimeinen ajatus sai hänet ajatuksissaan pysähtymään: Oli aivan
+kuin toivon säde olisi pilvestä pilkistänyt. Jos ei isä minun uhristani
+välitä, niin on itse uhri tarpeeton... Ei, ei, hän katuen lausui,
+itsekkäästi en saa ajatella. En saa vaivata päätäni ollenkaan näillä
+mietteillä. Tahdon elää äskeisessä tunnelmassani, sen viileässä
+rauhassa... Mutta nimismies voi saapua minä hetkenä hyvänsä, ja minä
+tahdon puhutella häntä tuolla alhaalla...
+
+Kello lähenikin puolta yhtä. Linda nousi kiireesti sohvalta.
+
+Eteisessä istui uskollinen Mari.
+
+-- Kun nimismies tulee, osoita hänet saliin. Siellä otan hänet vastaan,
+kuiskasi Linda ohimennessään. -- Tuolla hän taitaakin jo saapua, koska
+kuuluu kolinaa...
+
+Linda pujahti suureen tyhjään saliin ja sytytti ovenpielestä lähimmän
+sähkölampetin. Meni sitten istumaan sohvalle odottamaan.
+
+Samassa ovi eteiseen aukeni ja nimismies Hormio riensi sisään, kasvot
+riemusta loistavina.
+
+-- Linda, neiti Linda, hän huusi, -- voitto on meidän! Eversti on
+vapaa.
+
+Linda tunsi kaiken verensä syöksyvän sydämeen ja oli vähällä pyörtyä.
+Silmät suljettuina, kasvot kalpeina hän istui kotvan aikaa liikkumatta,
+puhumatta. Mitä hänen sielunsa tunsi? Oliko se riemua vai oliko se
+kauhua? Ei hän osannut sitä itselleen selvittää.
+
+-- Te huudatte niin äänekkäästi, sai hän vihdoin vaivoin sanotuksi.
+
+-- Suokaa anteeksi, neiti Linda, jatkoi nimismies hillitymmin, -- olen
+niin iloinen teidän ja isänne puolesta.
+
+Ja itsenne puolesta, lisäsi Linda väsyneesti ajatuksissaan. Ääneen hän
+kysyi:
+
+-- Te sanotte siis, että venäläiset suostuvat ottamaan rahaa?
+
+-- Suostuvat, suostuvat ... se on kuin päätetty asia...
+
+-- Kuin päätetty? Ei siis aivan varma?
+
+-- Varma kyllä, mutta tietysti ei lopullisesti järjestetty.
+
+-- Hm ... ja hinta?
+
+-- Saatte todella kiittää minua, neiti Linda, ettei teidän tarvitse
+heittää kaikkia rahojanne venäläisille koirille... Niiden kanssa pitää
+osata sopia... Niin, summa, jonka lupasin, on kymmenentuhatta ruplaa.
+
+Lindan oli vaikea salata inhoaan.
+
+-- Vai niin, hän sanoi, -- ja nyt tulitte rahoja hakemaan?
+
+-- No, eipä juuri niinkään... Nähkääs, neiti Ansamaa, kapteenilla on
+pieni ehto...
+
+-- Ehto?
+
+-- Niin, hän tahtoo puhutella teitä henkilökohtaisesti.
+
+-- Minua?... Mitä?... Mainitsitteko minusta tuolle ... kapteenille?
+
+-- Kuinka muuten? Enhän omasta puolestani voinut ryhtyä ostamaan
+eversti Ansamaata vapaaksi, minä, köyhä mies!
+
+-- Ooh! valitti Linda ja peitti kasvonsa käsillään.
+
+Nimismies käsitti omalla tavallaan nuoren tytön silminnähtävän tuskan
+ja hämmingin.
+
+-- Kyllähän ymmärrän, että se on teille vaikeata, hän koetti
+lohdutella... Teidän hienon, sivistyneen ja rikkaan naisen antautua
+neuvotteluihin venäläisen sotilaan kanssa... Mutta voin teille
+vakuuttaa, että kapteeni Stroganoff on kohtelias ja liukaskielinen
+mies. Hän on oikea kavaljeeri ja puhuu kuulemma ranskaa puhtaasti...
+Kyllä hänen kanssaan kaupan hieronta onnistuu... Hän tahtoisikin vielä
+tänä yönä, jos mahdollista ... tai viimeistään huomenaamuna; mutta nyt
+yöllä sopisi paraiten, sillä tämänlaatuisia afäärejä täytyy järjestää
+salassa... Ja kestättehän nyt tämän viimeisen koetuksen isänne takia,
+neiti Linda... Päättäkää, nyt: joko tänä yönä? Minä riennän siinä
+tapauksessa ilmoittamaan kapteenille...
+
+Linda oli istunut kuin kuumilla kivillä, kasvot yhä käsien peitossa.
+
+-- Oih, minä en kestä tätä häpeätä ja tuskaa! hän äkkiä huudahti,
+pystyyn kavahtaen. -- Nyt pakenen isän luo kertomaan kaikki.
+
+Ja hän riensi nimismiehen ohi ovelle päin. Hormio hätääntyi.
+
+-- Mutta, rakas neiti, koetti hän estellä, kiiruhtaen tytön jälkeen, --
+mitä nyt aiotte? Kertomaan isälle! Oletteko suunniltanne? Jos eversti
+saa asiasta tietää, hän heti tekee sen tyhjäksi!
+
+Ja hän tarttui kädellään tytön käsivarteen.
+
+-- Päästäkää minut! kivahti Linda, ravistaen päältään nimismiehen
+otteen, ja oli samalla ovesta ulkona.
+
+Sanomattoman hämmästyneenä nimismies ei osannut muuta kuin seurata
+hänen kintereillään. Linda juoksi eteisen poikki konttoriin, nimismies
+perässä. Mari, joka vuorostaan kummastuen katseli tätä näkyä, piti
+viisaimpana seurata perässä kolmantena. Hän sytytti sähkölampun
+konttorissa, ja kun toiset riensivät edelleen everstin huoneeseen, hän
+seurasi ja teki saman tempun siellä, sillä Linda ei semmoista ehtinyt
+ajatella. Linda seisoi jo makuuhuoneen ovella koputtamassa, nimismiehen
+estellessä häntä rukouksillaan ja liikkeillään.
+
+Kun ei oven takaa mitään ääntä kuulunut, vaikka Linda jo jyskytti
+kovasti, päätti hän rohkeasti astua isänsä pyhimpään. Hän teki käskevän
+ja torjuvan liikkeen kädellään, jota nimismies ei voinut olla
+tottelematta -- koska häntä ei muutenkaan haluttanut astua everstin
+eteen, -- avasi oven ja pujahti isän kamariin, sulkien oven jälkeensä.
+
+-- Hän on hullu, hän on hullu, hoki nimismies itsekseen puoliääneen ja
+rupesi kävelemään edes takaisin lattialla oven edessä.
+
+Kun Linda kiihotuksesta vapisevana ja samalla arkana seisoi isänsä
+makuuhuoneen lattialla, kuiskasi hän ensin, katse maahan luotuna: --
+isä! ja kun ei mitään kuulunut, toistamiseen: -- isä, anna anteeksi!
+Vasta sen jälkeen hän nosti silmänsä ja katsoi ympärilleen.
+
+Kuu paistoi täydeltä terältään kahdesta korkeasta ikkunasta sisään,
+joiden eteen yöverhoja ei oltu vedetty. Sen haaveellisessa valossa
+näkyivät selvästi kaikki esineet huoneessa, pöydät, tuolit, kaapit,
+piirongit, taulut, peilit, lavoaarit ja selvistä selvimpänä suuri,
+leveä empire-sänky keskellä vastapäistä seinää. Ja sänky oli
+koskematon: valkoisena hohti täyteläinen päänalus, valkoisena
+pitsilakanan reunus, joka sirosti oli käännetty tumman silkkipeitteen
+yli, kukaan ei ollut sänkyä käyttänyt. Isä oli poissa.
+
+Tämä viimeinen yllätys sai Lindan jähmettyneenä seisomaan paikoillaan.
+Hän tuijotti sänkyyn päin silmät harallaan niin kuin ihminen, jonka
+ajatukset ovat epäjärjestyksessä, ja vasta hetken perästä hänen aivonsa
+taas alkoivat toimia. Mutta se tunnelma, mikä nyt syntyi ja kasvoi
+hänessä, nöyryytti hänen mieltään, jäähdytti hänen sieluaan. Oli aivan
+kuin vieras olento olisi häntä nuhdellut ja puhutellut.
+
+-- Tuossa nyt näet, sinä uppiniskainen ja tottelematon lapsi, tuntui
+tuo ääni hänen sisässään sanovan, -- mikset kuunnellut isäsi käskyä,
+kun hän pyysi sinua olemaan mitään tekemättä? Nyt olet saattanut
+ajattelemattomalla teollasi isäsi ja itsesi auttamattomaan häpeään.
+Isältäsi et saa lohdutusta etkä tukea. Hän on tällä hetkellä poissa,
+omilla teillään. Sinun täytyy yksin suoriutua pälkähästä. Tämä on sinun
+rangaistuksesi, tyhmä tyttö.
+
+Mutta missä, missä on isä? kysyi Linda itseltään.
+
+-- Mitä se sinua tällä hetkellä liikuttaa? vastasi leppymätön ääni
+hänen sisässään. -- Kyllä isäsi itsestään huolen pitää ja omista
+teoistaan vastaa. Vastaa sinäkin omistasi! Sano nimismiehelle, mitä
+hänen on tehtävä, ilmoita tahtosi venäläiselle kapteenille, joka
+odottaa vastaustasi.
+
+Mutta onko isä sitten paennut? kysyi Linda itseltään.
+
+-- Semmoistako sinä isästäsi epäilet? vastasi leppymätön ääni hänen
+sisässään. -- Isäsikö pakenisi? Sinä houkkio saatat semmoista
+kuvitella, sinä olisit valmis pakenemaan, sinä olisit valmis vääryyttä
+tekemään, sinä olisit valmis turvautumaan rahaan ja petokseen, sinä
+olisit valmis ostamaan toisen ihmisen kunnian ja viettelemään häntä
+väärille teille ... sinä, sinä, syntinen ja ylpeä olento. Nöyrtyä sinun
+pitää ja katumuksen tuhkalla peittää pääsi...
+
+Oi Jumalani, oi Jumalani, mitä minun pitää tekemän? huusi Linda
+itsekseen sielunsa äärimäisessä tuskassa.
+
+Mutta silloin tapahtui semmoista, mitä niin usein ennenkin oli hänelle
+tapahtunut. Ympäristö haihtui hänen näkyvistään, hän joutui
+tajunnassaan pilveen, joka äkkiä haihtui, niin että hän saattoi katsoa
+silmillään toiseen ylimaalliseen maailmaan. Ja siellä matkan päässä oli
+hänen äitinsä, hänen armas äitinsä, joka taivaisesta kodistaan seurasi
+tyttärensä askeleita maan päällä ja riensi avuksi, kun tytär oli
+hädässä. Äiti, äiti, kuiski Linda sielussaan. Ja hänen äitinsä
+hymyili, hellää, kirkastettua hymyilyä, joka vuodatti virvottavaa
+lohdutusta Lindan kuumeiseen sieluun. Ja äiti puhui taivaallisella,
+kuulumattomalla äänellä, joka kaikui Lindan sielussa: "lapseni, älä
+murehdi. Isäsi on valinnut oikein. Ikuisuudessa ei ole hätää." Lindan
+silmät kyyneltyivät autuaallisesta kiitoksesta ja hän kurotti kätensä
+äitiä kohden ja olisi tahtonut pidättää häntä, mutta äiti vetäytyi
+pois, yhä hymyillen, ja häipyi vähitellen näkyvistä, ja sumu peitti
+kaiken.
+
+Huomaamattaan oli Linda vaipunut polvilleen ja kuumat kyyneleet
+valuivat poskia pitkin. Mutta sanomaton helpotus tuntui sydämessä ja
+sielussa vallitsi rauha -- sama rauha kuin äsken ulkona. Ja nyt Linda
+tiesi, että se rauha ei vähällä haihtuisi...
+
+Hän oli vielä jonkun aikaa polvillaan rukoillen ja mietiskellen, sitten
+hän pyyhki kyyneleensä ja nousi. Kiitoksia, äiti kiitoksia isä hän
+kuiskasi sydämessään ja palasi vakavana, mutta rauhallisena isän
+työhuoneeseen.
+
+Täällä oli nimismies jo käynyt maltittomaksi odotuksesta. Nyt hän
+pysähtyi keskellä käyntiään ja katsoi Lindaan jännittyneen kysyvästi,
+vieläpä hämmästyneesti, sillä hän oli arvatenkin odottanut näkevänsä
+everstin Lindan asemasta.
+
+-- No, hän kysäisi, -- kuinka asia päättyi?
+
+Linda kulki rauhallisesti isänsä kirjoituspöydän luo ja nojasi
+kädellään siihen. Hänestä tuntui helpommalta siinä asennossa sanoa
+sanottavansa.
+
+-- Herra nimismies, hän alkoi, eikä hänen äänensä sointu ilmaissut
+vähintäkään kiihtymystä, -- minun täytyy pyytää teiltä anteeksi
+tämäniltainen käytökseni. Se on lievimmin sanoen ollut hysteeristä.
+Mutta ehkä ymmärrätte, että nuori tyttö tällaisten tapahtumain
+sattuessa saattaa kadottaa tasapainonsa. Joka tapauksessa pyydän, että
+te gentlemannina unohtaisitte kokonaan käyntini teidän kotonanne.
+Ymmärrätte myös, että mistään niinkutsutusta kaupasta ei voi olla
+puhettakaan. Se oli hullun ja ajattelemattoman tyttären houretta. Isäni
+tyttärenä minun ei tarvitse, ei salassa eikä julkisesti, ostaa isääni
+vapaaksi minkäänlaisista vaaroista, jotka häntä uhkaavat hänen oman
+vanhurskaan vaelluksensa takia.
+
+Nimismies kuunteli suu selällään, silmät sirrillään. Enkö sitä
+arvannut, hän ajatteli, eversti kielsi... S--n naiset.
+
+-- Varotinhan teitä, neiti Linda, sanoi hän ääneen, -- menemästä
+everstin puheille... Mutta ehkä eversti itse tahtoo tavata kapteenia?
+Jollei asiasta tänä yönä päästä selvyyteen, perii meidät hukka.
+Venäläiset vievät isänne!
+
+Linda vavahti, mutta vastasi vakavasti:
+
+-- Isäni puolesta en osaa mitään sanoa, päätös on minun omani.
+
+-- Kuinka? kysyi toinen ällistyneenä, eikö juuri eversti saanut
+mieltänne muuttumaan?
+
+-- Ei, päätös on minun. En ole isääni puhutellut.
+
+-- Ettekö? Eikö eversti siis ollutkaan huoneessaan?
+
+-- Ei. Isäni ei ole kotona.
+
+-- Ei kotona?
+
+Hormion ilme muuttui äkkiä. Hän katsoi Lindaan tutkivasti, epäillen.
+Sitten hän kysyi verkalleen ja juhlallisella äänenpainolla:
+
+-- Suokaa anteeksi, neiti Ansamaa, ei suinkaan isänne ole...
+
+-- Mitä? ihmetteli Linda.
+
+-- Tarkoitan, ettei ... ettei suinkaan eversti ole itselleen mitään
+tehnyt?
+
+-- Mitä hän olisi itselleen tehnyt? kysyi Linda, ymmärtämättä toisen
+tarkoitusta, mutta samalla pelästyen.
+
+-- No ... tämmöisissä tapauksissa ei suinkaan ole tavatonta... Kun
+ihminen näkee, että hänen elämänsä on hukkaan mennyt, että kaikki hänen
+kauniit suunnitelmansa raukeavat tyhjiin, silloin elämä muuttuu hänelle
+raskaaksi taakaksi, jonka hän niin pian kuin mahdollista heittää
+päältään... Oletteko varma siitä, neiti Ansamaa, ettei isänne tuolla
+sisällä ole...
+
+-- Tehnyt itsemurhaako? huudahti Linda keskeyttäen, sillä vihdoinkin
+hän ymmärsi. -- Herra nimismies, te ette tunne isääni lainkaan. Eversti
+Ansamaa ei ole pelkuri... Jos epäilette, käykää katsomassa everstin
+makuuhuoneessa.
+
+Hormio ei odottanut uudistettua käskyä. Kiireesti hän riensi viereiseen
+huoneeseen, ja kun hän tuokion kuluttua palasi, oli hän miettiväisen
+näköinen.
+
+-- Te olitte oikeassa, neiti Linda, ja minä tunnustan erehdykseni. Mitä
+nyt siis aiotte tehdä?
+
+-- Enkö sitä jo teille sanonut? Olen pyytänyt teiltä anteeksi äskeistä
+hysteeristä käytöstäni ja toivon, että te osaatte selittää asian
+kapteenillenne.
+
+-- Mutta hyvä neiti Linda, ettehän te nyt ehdoin tahdoin tahdo syöstä
+isäänne turmioon? Kun pelastus on teidän kädessänne...
+
+-- Älkää minua piinatko, herra Hormio. En tiedä mitään isäni turmiosta,
+tiedän vain, mitä minun itseni pitää tehdä. En saa tähän asiaan
+sekaantua.
+
+-- Vai niin, neiti Ansamaa, sanoi nimismies muuttuneella äänellä, -- te
+olette tehnyt nyt uuden päätöksen, sanotte... Entä äskeinen lupauksenne
+minulle? Eikö se mitään merkitse? Narrinako te minua pidätte,
+juoksupoikananne? Eivätkö sananne äsken kuuluneet: "pelastakaa isäni ja
+minä olen teidän"? Enkö toista sanojanne oikein? Eikö teitä lupauksenne
+minuun sido? Minä olen nyt pelastanut isänne! Olen asettanut itseni ja
+kunniani alttiiksi teidän tähtenne. Teidän tähtenne olen mennyt
+venäläisen kapteenin luo, olen sanonut hänelle: "emmekö voi antaa
+eversti Ansamaan olla rauhassa? Hänen tyttärensä tarjoaa meille suuren
+summan hyvitykseksi." Onko se virkamiehen menoa esivallan luo? Eikö
+sitä kutsuta lahjomiseksi? Enkö minä sillä teollani ole iki-päiviksi
+tahrannut virkamieskunniaani? Mitä teillä tähän on sanottavana, neiti
+Ansamaa?
+
+Linda seisoi kalman kalpeana, kädet tuskasta yhteen puristettuina.
+
+-- Ettekö voi antaa minulle anteeksi? hän sopersi. -- Ettekö voi sääliä
+nuorta ajattelematonta tyttöä? Enkö voi millään hyvittää erehdystäni?
+
+-- Ette millään muulla kuin sillä, että pysytte sanassanne ja tulette
+vaimokseni.
+
+-- Mutta herra nimismies, kuinka voitte semmoista vaatia?... Avioliitto
+on pyhä asia ... ja tehän tiedätte, etten minä teitä rakasta.
+
+-- Eipä se avioliitto äsken ollut teidän mielestänne niin pyhä. Mutta
+mitä siitä! Kyllä te opitte minua rakastamaan, ja silloinhan liittomme
+on pyhä.
+
+-- En ikinä sitä opi. Ennemmin toki kuolen.
+
+-- Vai niin, kaunis neito? Mutta minä, Oskar Hormio, en kaksi kertaa
+samana päivänä ota vastaan rukkasia, en Linda Ansamaaltakaan! Mikä on
+minun, on minun. Te olette antanut sananne ja minä pidän siitä kiinni,
+ja nyt meidän on paettava yhdessä, sillä muu ei ole minullakaan
+edessäni!
+
+Tämän sanottuaan Hormio, läähättäen vihasta ja intohimosta, silmät
+verisinä, syöksyi Lindan kimppuun ja kaappasi hänet syliinsä. Tyttö
+kirkaisi ja ponnisti vastaan, mutta raivostunut ja hullu mies oli
+ylivoimainen. Pusertaen koko voimallaan tyttöä rintaansa vasten hän
+ryntäsi kantamuksineen konttorihuoneeseen ja sieltä eteiseen. Linda
+makasi pyörtyneenä hänen käsillään.
+
+Mutta eteisessä kohtasi nimismiestä odottamaton este.
+
+-- Seis mies! komensi tohtori Grahn, joka revolveri ojona seisoi
+suorana ja kookkaana ulko-oven edessä. -- Lain valvojat näkyvät
+nykyaikana näyttävän ryöväreinkin osaa... Laskekaa neiti Ansamaa tuonne
+penkille... ja Mari pitää hänestä huolta... Mutta te, Hormio, otatte
+vaatteenne ja korjaatte luunne tästä paikasta niin pian kuin
+mahdollista... Totelkaa, revolveri on ladattu ja tohtori Grahn on
+tunnettu voimistaan.
+
+Mitä nimismies vimmastaan ja vihastaan huolimatta olisi osannut muuta
+kuin tehdä työtä käskettyä? Niin lähellä toiveittensa päämäärää ja
+äkkiä menettää kaikki! Hän laski Lindan sylistään, ja Mari, joka pahaa
+aavistaen oli juossut tohtoria hakemaan, -- otti emäntänsä heti hellän
+huolenpitonsa alaiseksi.
+
+Nolona kuin pahanteossa tavattu varas ainakin nimismies kokosi
+päällysvaatteensa ja hiipi luimuna ovesta ulos. Vasta pihalla hän puki
+palttoon ylleen ja lähtiessään sadatellen ja kiroillen kotiapäin
+kulkemaan hän ei osannut ajatella kuin yhtä ainoata asiaa: kostoa,
+kostoa, lopullista kostoa.
+
+Tämä on jo kolmas kerta kuin tänään poistun tuosta kirotusta talosta.
+Joka kerralla olen päättänyt kostaa, ja kolmas kerta on tosi kerta...
+Mutta miten? Miten voin niin kostaa, että se tuntuu, tuntuu kaikkien
+luissa ja ytimissä?... Ei heitä vielä uhkaa mikään muu kuin
+kotitarkastus, vaikka sitä tyttöä täytyi pelottaa... Eikä se kapteeni
+kymmenestä tuhannesta ruplasta olisi suostunutkaan luopumaan muusta
+kuin kotitarkastuksesta ... ei olisi uskaltanut... Piru vieköön, ettei
+minulla pidä olla mitään todistuksia Ansamaan syyllisyydestä. Jos olisi
+pienintäkään todistusta muuta kuin mitä itse kerran satuin näkemään
+Mattilan mökin luona -- josta en sittenkään voi valaa tehdä -- niin
+asia olisi selvä. Silloin Ansamaa heti vangittaisiin... Mutta minne se
+eversti on hävinnyt? Mitä hän keskellä yötä tekee ja missä hän liikkuu?
+
+Samassa leimahti ajatus Hormion aivoissa. Hän seisahtui maantiellä kuin
+naulattu, sivalsi kädellään otsaansa ja huudahti:
+
+-- Mikä s--n tomppeli olenkaan! Sitähän se tietysti on! Eversti on
+ohjaamassa niitä helvetin poikia Saksan matkalle... Etten sitä ennen
+hoksannut. Mutta ei ole vielä myöhäistä. Nyt olet sinä vihdoinkin
+satimessa, kirottu Ansamaa! Mattilan mökiltä helvettiin, no, kyllä
+jäljistä näkyy! Että vihdoinkin keksin keinon... Nyt sen kapteenin
+silmät lentävät selälleen, kun hän kuulee, mitä uutisia minulla on. Nyt
+saadaan itse kala verkkoon ja silloin voidaan lunnaista sopia kalan
+itsensä kanssa. Ja silloin ei päästetä liukumaan ei kymmenillä eikä
+sadoilla tuhansilla. Silloin piru vie on suuremmat rahat helisemässä.
+Silloin tunnustellaan, kuinka rikas se Ansamaa on...
+
+Näitä kauniita ja lohdullisia itsepuheluja jatkaen oli nimismies Hormio
+lähtenyt liikkeelle juoksujalkaa ennättääkseen ajoissa venäläisen
+ystävänsä luo.
+
+
+
+
+11.
+
+
+Vakavana katselee kuu maailman menoa talviselta taivaaltaan.
+
+Mikä on tuo kumma öinen kulkue, joka tummana kiitää yli kuutamoisen
+kentän? Hanki hohtaa hopeisena, varjot tanssivat terävinä lumella,
+revontulet räiskyvät pohjolan taivaalla. Pitkä jono hiljaisia
+hiihtäjiä; reippaat liikkeet siinä toistuvat rytmillisessä tahdissa,
+jäntevät vartalot notkuvat ja nousevat, sauvat posahtavat
+säännöllisesti lumeen, sukset suihkivat ja vuoroon lotkahtavat hankea
+vastaan... Mutta kuu seuraa kummastellen Suomen poikien matkaa, ja vain
+tähdet iskevät ymmärtävästi silmää.
+
+Jo kuuluu huutoa ja melua etäältä hiihtäjien takaa. Perimmäinen mies
+heittää silmäyksen selkänsä taa ja näkee parin kilometrin päässä
+aavikon toisessa laidassa parven ratsumiehiä, jotka täyttä laukkaa
+kiirehtivät hiihtäjien jäljissä.
+
+-- Hei pojat, kasakat ajavat meitä takaa! hän huutaa tovereilleen, --
+lisätkää vauhtia, minkä ennätätte!
+
+Moni silmä vilkaisee taaksepäin ja salaman nopeudella kulkee tieto
+oppaaseen saakka, joka ensimmäisenä eteenpäin kiitää.
+
+-- All right, pojat, huutaa hän vastaukseksi, nyt pistetään kilpaa, ja
+kun tuohon metsään päästään, olemme suojassa, sillä sen lumen
+peittämille kiville ja kannoille eivät kasakat osaa meitä seurata!
+
+Hurjaksi kiihtyy hiihtäjien vauhti. Pakkanen polttaa poskia ja hengitys
+käy raskaaksi, mutta metsän ranta lähenee pitkin askelin. Takaa-ajajien
+huudot yltyvät myös ja äkkiä pamahtaa talviyön hiljaisuudessa kaikuva
+laukaus ja kuula vinkuu hiihtomiesten ohi.
+
+-- Älkää hajaantuko, pojat, pysykää jonossa vain, niin ei ole hätää,
+huudahtaa taas opas rohkaisevasti ja hänen neuvonsa kulkee
+silmänräpäyksessä perimäikseen mieheen.
+
+Yhä kiihtyy hiihtäjien vauhti, yhä kuuluu takaa uusia laukauksia, mutta
+jo on opas ennättänyt metsän laidalle ja hävinnyt puiden suojaan, ja
+mies mieheltä katoaa hiihtäjien pitkä jono näkyvistä talvisen Tapiolan
+hämäriin sokkeloihin. Lumiaavikolla on enää vain meluava kasakkajoukko,
+joka metsänrinteelle päästyään pian huomaa jatkuvan takaa-ajon
+mahdottomaksi. Hevoset kompastuvat näkymättömiin kuoppiin ja tuuheat
+lumiset oksat lyövät miehiä vasten kasvoja. Kiroillen ja meluten heidän
+täytyy palata takaisin tyhjin toimin.
+
+Ja silloin kuukin vetää pyöreän naamansa leveään hymyyn...
+
+Puolentoista tuntia myöhemmin oli hiihtomiesten joukko, eksytettyään
+kekseliäillä tempuilla mahdolliset takaa-ajajansa, saapunut
+määräpaikkaansa meren rannalla, suureen taloon, jonka avarassa tuvassa
+he nyt loimuavan takkavalkean ympärillä lepuuttivat jäseniään,
+jatkaakseen sitten matkaansa kompassi yksin oppaana, aavalle jään
+peittämälle meren selälle. Iloisesti jutellen istuivat siinä nuoret
+miehet, mitkä lattialla, mitkä jakkaroilla ja tuoleilla, ja riittihän
+heillä juttelun aihetta, sillä niin jännittävää matkaa ei ollut vielä
+yhdelläkään "plutoonalla" ollut. Yhtä hyvin kuin he tässä nyt
+loikoilivat terveinä ja tyytyväisinä olisivat voineet maata verissään
+lumiaholla tai juosta kilpaa kasakkaratsujen kanssa nagajkojen
+kannustamina. Nuorten tavalla he ilakoitsivat ja nauroivat nenästä
+vedetylle viholliselle, nyt kun vaara oli onnellisesti ohi.
+
+Ovi aukeni ja heidän oppaansa, eversti Ansamaa, joka oli puuhannut
+ulkona, astui tupaan. Yhtenä miehenä nuorukaiset hypähtivät pystyyn
+kunnioitustansa osoittaakseen. Heidän silmänsä loistivat hyvästä
+mielestä ja ihastuksesta. Eversti teki torjuvan liikkeen kädellään.
+
+-- Olkaa vapaasti kuin kotonanne, lapset, hän kehotti, -- pienikin lepo
+on paikallaan, sillä teillä on pisin taival vielä edessänne... Tässä
+tulee vähän suuhun pantavaa, sillä vasta alkanut vuorokausi tulee
+kysymään voimianne.
+
+Everstin kintereillä seurasi emäntä kahden piian kanssa, käsivarsilla
+suuret kantamukset, joita he alkoivat järjestää pitkälle pöydälle tuvan
+toisella seinällä. Heidän siinä häärätessään ja kulkiessaan ulos ja
+sisään selitti eversti, että ruoka oli enimmäkseen kylmää, sillä
+kiireessä ei voinut herkkuja vaatia eikä aikaa ollut tuhlaamisen
+varalle, mutta paistettuja perunoita saataisiin ja kuumennettua maitoa
+ja kaiken päälle kahvia, johon kaikkeen nuoret miehet, joilla ei
+suinkaan suurenmoisia vaatimuksia ollut, tietysti ilmaisivat
+kiitollisen tyytymyksensä.
+
+Pian istuttiin pöytään aterioimaan, ja sill'aikaa kuin toiset nauttivat
+ruuista hyvällä halulla, maisteli eversti kupistaan kuumaa maitoa ja
+piti nuorille pienen puheen, jota he syödessään ja juodessaan tarkasti
+kuuntelivat.
+
+-- Kello on nyt neljä ja ennen päivännousua täytyy teidän olla ainakin
+peninkulman päässä rannasta. Aivan kohta saatte siis ajaksi jättää
+Suomen, nuoret ystävät. Tämä hetki, jonka vielä vietätte kotimaassanne,
+on vakava hetki, se on eron hetki. Ja eron hetkellä ihminen ei tiedä,
+koska jälleennäkeminen tulee tapahtumaan. Ihminen päättää, Jumala
+säätää, sanotaan. Toivomme on, että iloisina ja reippaina saatte palata
+vapautettuun isänmaahanne, mutta voivathan asiat kääntyä toisiksikin,
+eikä teidän sovi silmät ummessa lähteä näin tärkeälle retkelle. En
+tunne teitä henkilökohtaisesti, pojat, mutta olemme eläneet yhdessä
+muutamia jännittäviä tunteja, ja yhteiset vaarat, yhteiset seikkailut
+lähentävät ihmisiä nopeasti toisiinsa. Kuvittelen edustavani teille
+isänmaatanne, jota rakastatte ja tahdotte palvella henkenne kaupalla,
+ja suokaa minun sen tähden eromme hetkellä evästää teitä muutamilla
+ajatuksilla. Pankaa mieleenne, pojat, vanhan everstin sanat... Me emme
+elä enää ajassa, jolloin sotaa kevytmielisesti ihailtiin. Tällä
+hetkellä käydään maailmassa laajuudessaan ennen kuulumatonta sotaa,
+mutta kukaan ajatteleva ihminen ei enää hyväksy sotaa semmoisenaan.
+Meissä miehissä juoksee seikkailuhaluinen veri, mutta me olemme nykyään
+siksi valistuneita, että tuolle halullemme osaamme etsiä tyydytystä
+muualta kuin sotatantereelta. Nykyistä maailmansotaa ei käydä
+seikkailunhalun tyydyttämiseksi. Sen juuret ovat syvemmällä --
+yksilöiden ja kansojen itsekkäisyydessä ja kehittymättömyydessä. On
+kansoja tämän maan päällä, joiden elämänhalu suuntautuu toisten
+kansojen hallitsemiseen ja sortamiseen; semmoiset kansat ovat
+ihmiskunnan veljeyden nimessä pelottavia. Semmoisia on esim. Englannin
+kansa. Sehän ei ole itsessään suuri. Mutta sen ahneus ja vallanhimo
+ovat saattaneet sen valtikan alle kolmannen osan maailmaa. Ja kuinka
+onnellinen esim. India Englannin holhouksen alaisena on? Semmoisia on
+myöskin Venäjän kansa. Siinä on moskovalainen kantajoukko, joka on
+anastanut Suomet, Karjalat, Itämeren maakunnat. Puolat, Galitsiat,
+Ukrainat, Kaukasiat, Siperiat j.n.e., ja me tunnemme kaikki liiankin
+hyvin, kuinka onnellisia vieraat kansat ovat moskovalaisen valtikan
+suojassa. Olisiko Saksan kansa myöskin samanlainen? Nykyään puhutaan
+paljon Saksan barbaarisuudesta, viitataan Slesvig-Holsteiniin ja
+saksalaiseen Puolaan, mutta tunnustakaamme totuus: Saksan keisarikunta
+on nykyajan historiassa siksi nuori, ettemme vielä kykene sitä
+suurvaltana ja toisten sortajana arvostelemaan. Sillä ei ole ollut
+tilaisuutta näyttää, miten se suurvaltana menettelisi, sillä sen
+suurvallaksi kohoamista ovat juuri Englanti, Ranska ja Venäjä kaikin
+mokomin koettaneet estää. Nykyinen sota on kyllä toiselta puolen Saksan
+pyrkimistä suurvallaksi toisten rinnalle -- ja se pyrkimys on yhtä
+oikeutettu kuin toistenkin, -- mutta syvemmin katsoen tämä sota on
+aiheutunut kansojen väsymyksestä, väsymyksestä sortoon ja orjuuteen.
+Saksakin on vain vitsa kohtalon kädessä, sillä sodan sisäinen tarkoitus
+on kaikkien kansain, pientenkin, vapautus ja tasa-arvoon nousu. Saksa
+on maailman vitsa ja Saksan kautta käy täytäntöön historian tuomio
+sorron ja väkivallan yli. Me suomalaiset olemme pieni kansa ja
+puolueeton kansa. Jos te ja minä ja monet muut suomalaiset asetumme
+Saksan puolelle tässä sodassa, ei tämä tapahdu vihasta venäläisiä
+kohtaan eikä halusta kavaltaa laillista hallitustamme. Se tapahtuu
+siksi, että ymmärrämme hiukan historiaa ja osaamme vetää johtopäätöksiä
+tulevaisuuden suhteen. Otaksukaamme, että liittolaiset tässä sodassa
+voittavat. Mitä meillä silloin on odotettavissa Suomessa? Vapauttako,
+itsenäisyyttäkö? Meidänkö takiamme, pienten, sorrettujen kansain
+takiako Englanti, Ranska ja Venäjä luopuisivat anastushalustaan ja
+vallanhimostaan? Meidänkö vapautemme ja itsenäisyytemme takia he
+olisivat verensä vuodattaneet? Emme saata olla niin sokeita, että sitä
+uskoisimme. Tiedämme varmaan, että niin kauan kuin Venäjä pysyy
+yhtenäisenä valtakuntana, se ei saata päästää meitä itsenäisiksi,
+vaikka siinä hallituksen muutoskin tapahtuisi. Ainoastaan jos Saksa
+voittaa, tai ainakin jos Saksa kestää niin kauan, ettei kukaan voita,
+-- ainoastaan silloin koittaa kansojen vapautuksen päivä. Ja niin
+ollen, kuinka me suomalaiset yksilöinä saattaisimme olla muuta kuin
+Saksan puolella sekä hengessämme että teoissamme, mikäli tämä on
+mahdollista? Jos vähänkään rakastamme isänmaatamme, kuinka saattaisimme
+liittyä niiden puolelle, jotka isänmaatamme sortavat, jotka estävät sen
+vapaata kehitystä? Ja kuinka saattaisimme olla liittymättä niihin,
+joilta olemme uskontomme ja tietosivistyksemme saaneet ja joiden oma
+historiallinen tehtävä vaatii, että pienten kansojen itsenäisyys
+toteutuu, että esim. Venäjän luonnoton jättiläisvaltio hajaantuu
+luonnollisiin alkuosiinsa... Edustaen hengessäni yhteistä suomalaista
+isänmaatamme minä kaikesta sydämestäni siunaan teitä ja toivon teille
+kaikkea menestystä epäitsekkäässä, isänmaalle niin tärkeässä
+työssänne... En mitään juo, mutta sanon vain: teidän maljanne, pojat,
+ja Suomen malja!
+
+Näin sanoessaan eversti Ansamaa nousi ja nuorukaiset seurasivat oitis
+esimerkkiä kalpeina liikutuksesta.
+
+-- Herra eversti, puhkesi vapisevin huulin puhumaan heidän johtajansa,
+ylioppilas Andersson, jonka puoleen useimpien katseet olivat
+kannustavina kääntyneet, -- me kiitämme teitä. Me kiitämme teitä
+kaikesta sydämestämme. Teidän sananne olivat kultaisia sanoja. Me
+olemme painaneet ne unhottumattomina mieliimme. Te puhuitte todella
+niin kuin isänmaamme olisi puhunut -- niin kuin me toivomme, että
+Suomi, armas synnyinmaamme, olisi meille puhunut. Me lähdemme kuin
+pakolaiset, kuin rikoksentekijät salaa kotimaastamme, ja kuitenkin
+palaa kirkkaana ja tahrattomana isänmaanrakkauden pyhä tuli meidän
+rinnassamme. Kuinka mielellämme soisimme, että Suomi meitä ymmärtäisi,
+ettei kansamme meitä tuomitsisi, että historia kerran näyttäisi, että
+tekomme oli oikea! Se tapahtuu rakkaudesta, ja vihassa sitä ei saa
+tuomita. Sentähden, herra eversti, teidän sananne olivat meille
+kalliit. Te ymmärrätte meitä, te autatte meitä, te rakastatte Suomea
+niin kuin me. Suokaa meidänkin kiitollisina tässä korottaa yhteinen
+äänekäs huutomme: eläköön eversti Ansamaa, eläköön armas Suomi!
+
+-- Eläköön! eläköön! eläköön! kaikui voimakkaan nostavasti
+viidenkolmatta nuorukaisen hurmaantuneista rinnoista...
+
+Ja nyt olivat nuorukaiset lähteneet, hiihtäen häipyneet kuutamossa
+hohtavaa jäätä myöten ensimmäisen merensaaren taa, ja eversti
+Ansamaa oli yksin matkalla kotiin. Hän oli suorittanut viimeisen
+velvollisuutensa, hänen osansa oli nyt loppuun näytelty, hän sai
+vuorostaan väistyä näyttämöltä. Mikähän häntä kotona odotti? Rauhako
+vaiko rauhan loppu? Jatkuisivatko hänen päivänsä kuten tähän saakka vai
+kääntäisikö sallimus uuden lehden hänen elämänkirjassaan? Epäilemättä
+jotakin tapahtuisi, asiat eivät saattaneet jäädä ennalleen.
+Kotitarkastus ei toisi mitään ilmi, sillä hänellä ei ollut säilössä
+mitään vaarallisia papereita. Kirjoja ehkä. Saksassa ja Ruotsissa
+painetuita, mutta mitä niistä? Sinänsä ne eivät mitään todistaneet --
+viekööt, jos haluavat. Mutta tämänöinen takaa-ajo! Se osotti, että
+olivat päässeet selville kokouspaikasta Mattilan mökillä, ja jos nyt
+saattoivat todistaa, että hän, Ansamaa, oli ollut leikissä mukana,
+silloin ei hänen rauhansa ja vapautensa ollut paljonkaan arvoinen. Ehkä
+itse asiassa Hormiolla oli osansa tuossa takaa-ajossa. Se oli hyvinkin
+luultavaa, ja parasta oli silloin valmistautua pahimpaan...
+
+-- "Pahimpaan", toisti hän itsekseen, hymyillen omalle ajatukselleen,
+-- pahimpaan -- niinhän ihmiset sanovat -- mutta onko minun kannaltani
+olemassa mitään pahaa? Eikö kaikki elämässä palvele suurta ja pyhää
+tarkoitusta, eikö kärsimys aina ole a blessing in disguise, niin kuin
+meidän oli tapana sanoa Amerikassa Emersonin mukaan, "salapukuinen
+siunaus"? Mikä kärsimys, mikä kohtalon käänne, joka itseäni kohtaisi,
+voisi minua pelottaa? Enkö minä ole suurimmat kauhut kokenut ja
+ylevimmät onnet? Olen aina valmis kuolemaan...
+
+-- Minun Herrani ja Mestarini, sinä sen tiedät, hän kuiskasi
+sydämessään.
+
+Hän hiihteli hiljalleen eteenpäin maantiellä. Hän ei kulkenut
+taannoisia erämaan polkuja, vaan selvää tietä, mutta hän oli ypöyksin
+ja luonnon tunnelma oli yhtä mystillinen nyt kuin silloin. Kuu vielä
+paistoi, vaikka sen valo verkalleen vaaleni, ja luonnossa oli
+hiljaista, ah niin hiljaista. Silloin tällöin vain rauhallinen risahdus
+metsässä, kun joku oksa petti ja lumi lusahti maahan.
+
+Hänestä tuntui, että hän hiihti kohti kuolemaa. Ja kuoleman portilla
+kysyttäisiin häneltä: miten olet elämäsi käyttänyt? Hän tiesi,
+että jos hän nyt joutuisi venäläisten käsiin, niin moni hänen
+omista maamiehistäänkin tuomitsisi hänet valtionkavaltajaksi ja
+vääryydentekijäksi ja pitäisi kukaties hirttonuoraa sopivimpana
+palkkana mokomalle isänmaanystävälle, mutta hän tiesi myöskin, ettei
+tämäkään julkinen häväistys hänen mieltään järkyttäisi, sillä hänen
+käsityksensä oikeasta olivat lujat ja hän oli aina horjumatta niistä
+kiinni pitänyt. Ja sitten hänellä oli vielä tuo oma, syvin
+salaisuutensa, jota ei kukaan kyennyt häneltä riistämään ja joka oli
+häntä kannustanut läpi elämän. Olikohan se vanha sana nyt täyttynyt?
+Olikohan nyt tullut hetki, jolloin hän saisi todistuksen siitä, että
+oli suorittanut elämänsä "siunauksellisimman työn"? Sillä niinhän tuo
+ennustus sanoi, että "silloin hän olisi suorittanut elämänsä
+siunauksellisimman työn, kun hän itse kaiken oli menettänyt". Se ei
+tapahtunut silloin Cuban kapinassa, vaikka hän sitä toivoi ja odotti;
+-- omasta mielestään hän silloin oli tehnyt hyvää työtä. Oliko ratkaisu
+tuleva nyt? Saisiko hän nyt merkin korkeudesta?
+
+-- Kuinka taikauskoiseksi kahdennenkymmenennen vuosisadan maailma
+minua, vanhaa miestä, arvostelisikaan, jos se lukisi näitä ajatuksiani,
+hän itsekseen hymyili. -- Mutta yksin nyt olenkin, yksin ... eli
+kahdenkesken sinun kanssasi, Jumalani, ja sen tähden uskaltaa sieluni
+vapaasti puhua ja muistella menneitä ... muistella sitä suurinta,
+suurinta, mitä se on kokenut...
+
+Ja hänen ajatuksensa kääntyivät menneihin aikoihin, kolmekymmentä
+vuotta taaksepäin, ja nostivat muistojen kätköistä hänen tuhansien
+rikkaitten kokemustensa kallisarvoisimman ja säteilevimmän helmen --
+tuon yhden tunnin "maailman viisaamman ihmisen" luona, tunnin, josta
+oli muodostunut hänen elämänsä huippukohta ja keskipiste, tunnin, joka
+oli antanut aatteellisen sisällön koko hänen elämälleen, tunnin, jonka
+hän oli luullut viettäneensä unelmien utuisessa harhataivaassa, ellei
+hän tietäisi, että kaikki todella oli maan päällä tapahtunut.
+
+Hän oli nuori silloin ja, kuten hän vahvasti uskoi, onnettomasti
+rakastunut, onnettomasti, sen tähden että hänen rakastamansa Nelly oli
+melkein lapsi vielä eikä rakkaudesta mitään tiennyt ja sen tähden että
+tyttö ylhäisenä, rikkaana, oikein amerikkalaiseen aatelistoon kuuluvana
+oli hänelle, silloin vielä köyhälle, suomalaiselle clerkille,
+saavuttamaton. Hän oli alistunut kohtaloonsa ja valmistautunut
+mielessään elämään vanhanpojan ilotonta elämää, Nellylle ikuisesti
+uskollisena... Hän oli haaveilija ja realisti samalla kertaa... Mutta
+mitä siitä? Hän oli matkalla -- kauppamatkalla Nellyn isän asioissa --
+ja saapunut pieneen kaupunkiin Montanassa, kun sikäläisessä hotellissa
+toinen matkustavainen -- hän on sille miehelle ainaisesti kiitollinen,
+-- johon hän satunnaisesti tutustui, kysyi häneltä, tahtoisiko hän
+käydä "Suuren Käärmeen, maailman viisaimman miehen" puheilla.
+Merkillistä, että tuo vieraan matkustavaisen kysymys tuli kuin
+vastauksena hänen oman sielunsa sisimmälle rukoukselle! Sillä hän oli
+pitkän aikaa kulkenut yhtenä toivomuksena ja pyyntönä: jospa olisi
+ihminen, joka voisi selittää minulle, mitä tämä elämä on!
+
+-- Sille miehelle. Suurelle Käärmeelle, on jokaisen ihmisen elämä kuin
+avattu kirja, sanoi vieras salaperäisellä katseella, joka herätti
+kummallisen aavistuksen hänen sydämessään. -- Mutta ainoastaan
+rohkealla on pääsy viisaan miehen luolaan. Uskallatteko? Tahdotteko?
+
+Riemumielin hän kiitti -- "en pelkää mitään maailmassa", hän kehui, --
+ja sai vieraalta kartan, joka osotti, mitä teitä ja polkuja hänen tuli
+kulkea, kaupungista ulos tultuaan, löytääkseen Kalliovuorten luolalle.
+
+Toimitettuaan isäntänsä asiat hän eräänä kauniina kesäaamuna vaelsi
+ulos kaupungista yksin ja jännitetyin mielin. Kartta oli tarkka. Hänen
+oli merkillisen helppo löytää tie, vaikka se luikerteli niittyjen
+poikki, purojen yli, aarniometsän hämärässä, vuorenseinämiä ylös...
+Viisi tuntia marssittuaan, hypättyään, ryömittyään, kiivettyään hän
+tiesi seisovansa pyhän luolan edessä, sillä tuossa lausui hänet
+tervetulleeksi ruusu-ovi, josta vieras oli puhunut.
+
+Hän muisti vieraan sanat, että ainoastaan rohkealla oli pääsy luolaan,
+ja hän ihmetteli itsekseen, ettei hänen rohkeuttaan oltu pantu
+millekään koetukselle tai ehkä arka ihminen ei olisi tämän kävelymatkan
+vaikeuksia kestänyt ... olisihan hänkin ollut hukassa, aseeton kun oli,
+jos petoeläimiä olisi näkynyt...
+
+Vaistomaisesti hän nosti hattuaan ja teki kumarruksen ruusuovelle, joka
+kahden pilvenkorkuisen kuusen keskellä näytti aukenevan suoraan kallion
+sisään. Tuntien äkkiä aavemaista kunnioitusta hän lähestyi ovea ja
+ojensi kätensä sitä avatakseen. Silloin hän huomasi, ettei se ollutkaan
+ovi vaan verho. Pitkiin maahan riippuviin lankoihin oli pujotettu
+tuoksuavia vaalean- ja tummanpunaisia ruusuja, jotka etäältä katsoen
+muodostivat kuin yhtenäisen oven. "Kuinka nuokin elävät ruusut noin
+tuoreina pysyvät", hän itsekseen ihmetteli ja koski kädellään
+verhoon...
+
+Samassa sähisi äänekkäästi, pelottavasti, ja ruusujen takaa kymmenet
+pienet käärmeet nostivat viheriät päinsä pistäen ulos suustaan
+sihisevät kaksipäiset kielensä. Hän tempasi äkillisellä liikkeellä
+kätensä takaisin ja oli kuitenkin tuntevinansa pistoksen sormessaan.
+Hämmästyneenä, kauhistuneena hän peräytyi muutamia askeleita ja
+tuijotti eteensä, odottaen, koska käärmeet ilmestyisivät oven
+ulkopuolelle. Kun ei mitään kuulunut, ei näkynyt, kun ruusuverho taas
+riippui rauhallisena houkuttelevassa suloudessaan, hänen mieleensä
+juolahtivat vielä kerran vieraan sanat "ainoastaan rohkea" ja hän tuli
+ajatelleeksi, että tässä nyt kysyttiin rohkeutta. Ehkä tämä olikin
+koetus, ehkä viisaan luo ei päässyt kuin henkensä uhalla, -- mitä hän
+kuolemaa pelkäisikään, jos se hänen elämänsä ongelman ratkaisisi? Ja
+päättävästi hän astui eteenpäin.
+
+Läpi monien hirmujen hän kulki, -- niitä ei nyt kannattanut
+muistellakaan, -- mutta lopulta hän seisoi hämärässä luolassa. Hän
+kuuli soittoa, ihmeellistä ylimaallisen ihanaa soittoa, joka täytti
+hänen sielunsa autuaalla aavistuksella. Ja keskellä soittoa hän kuuli
+äänen, joka lempeästi, vienon tuulenhenkäyksen tavalla kutsui häntä
+nimeltä.
+
+-- Olavi Ansamaa! se lauloi, -- Olavi Ansamaa!
+
+Ääntäminen oli oudosti muukalainen, paljon pehmeämpi ja soinnukkaampi
+kuin amerikkalaisten.
+
+Ihmetellen ja kuitenkin pitäen kaikkea luonnollisena tässä lumotussa
+luolassa hän tähysteli odottavasti tummaan verhoon, jonka takaa kutsuva
+ääni kuului. Samassa tämä aukenikin keskeltä ja hävisi molemmille
+syrjille, ja hänen hämmästynyt, ihastunut katseensa näki "Suuren
+Käärmeen, maailman viisaimman ihmisen".
+
+Perimmäinen puoli luolasta oli kirkkaammin valaistu. Korokkeella istui
+jalat ristissä allaan puolialaston, nuorennäköinen intiaanipäällikkö.
+Mutta ei hän ollut koskaan semmoista intiaania nähnyt. Tunnusomaiset
+jalot ja ylpeät atsteekkilaiset piirteet olivat tässä äärettömiin
+saakka hienostuneet ja lempeiksi muuttuneet. Niissä kuvastui
+käsittämättömän syvä suru, joka oli jumalalliseen hymyilyyn
+henkevöitynyt. Ei hän osannut kuvata silmien väriä, mutta niistä
+säteilevä tumma ja pehmeä lämpö tunki hänen sielunsa sisimpään. Hän ei
+ollut koskaan tuntenut sellaista taivaallista onnea ja autuutta,
+jollaiseen hänen sielunsa nyt aivan kuin pukeutui. Hän ei ollut koskaan
+tuntenut itseään niin puhtaaksi, niin alttiiksi kaikelle jalolle, niin
+valmiiksi kaikkeen hyvään kuin nyt. Aivan kuin itsestään hän vaipui
+polvilleen ja kumartui nöyränä maahan asti.
+
+-- Levez-vous, mon frère! Nouskaa veljeni! kuului silloin ranskaksi
+tuon ylevän olennon lempeä, sointuisa ääni -- ja hän, Ansamaa, saattoi
+vieläkin kolmenkymmenen vuoden kuluttua kuulla tuon ihmeellisen
+äänen soivan korvissaan. Kuin käskyä totellen hän nousi ja loi
+katseensa taas elämänsä ihanimpaan näkyyn, ja nyt hän huomasi, että
+intiaanipäälliköllä oli edessään maassa suuri avattu kirja, jonka
+lehtiä hän ryhtyi kääntämään. Löydettyään etsimänsä paikan hän lausui:
+
+-- Voici votre horoscope. Faites attention, mon frère, je vais vous le
+lire. Kas tässä horoskooppinne. Kuunnelkaa, veljeni, tahdon lukea sen
+teille.
+
+Hän, Ansamaa, ei siihen saakka ollut n.s. horoskoopeista muuta
+ymmärtänyt, kuin että ne olivat keskiaikaista taikauskoa, mutta nyt
+hänestä tuntui luonnollisimmalta asialta maailmassa, että horoskooppi
+oli vankkaa todellisuutta ja että muukalainen -- tämä viisas
+muukalainen, joka puhui niin suloisen pehmeätä ranskan kieltä, joka
+kutsui häntä veljekseen ja oli hänelle niin salaperäisen tuttu --
+saattoi tietää ja tuntea hänen horoskooppinsa. Olento jatkoi, ja hän,
+Ansamaa, kuunteli tarkasti:
+
+-- Vous êtes né sous une étoile bien-heureuse. Pourquoi pleurer,
+pourquoi désespérer, mon frère? Vous aimez, vous désirez, vous aurez.
+Mais rien n'est durable dans ce monde ici-bas. Tout change, tout passe.
+Abandonnez votre âme au Pere éternel, très-haut, tout-puissant, et
+l'amour divin vous conduira vers la béatitude infinie du royaume de
+Dieu.
+
+[Olette syntynyt onnellisen tähden alla. Miksi itkeä, miksi olla
+toivoton, veljeni? Te rakastatte, te toivotte, te saatte. Mutta mikään
+ei kestä kauan tässä maailmassa. Kaikki muuttuu, kaikki haihtuu.
+Jättäkää sielunne ikuisen Isän huomaan, korkeimman, kaikkivaltiaan,
+niin jumalallinen rakkaus vie teidät Jumalan valtakunnan ääretöntä
+autuutta kohti.]
+
+Tämän tuo jumalallinen ihminen vielä oli puhunut kuin omasta
+puolestaan, katsellen häntä, Ansamaata, silmiin. Mutta nyt hän kääntyi
+katselemaan kirjan tekstiä, nosti oikean kätensä ja luki harvaan
+omituisella rytmillä, ikään kuin runomitalla, pitkän, pitkän
+horoskoopin. Kuinka selvästi hän vielä muisti tuon luvun alkusanat:
+
+    -- Vous êtes doué
+    de facultés
+    qui peuvent mener
+    à tout succès
+    une forte et persévérante volonté.
+
+[Teillä on kykyjä, joiden avulla voimakas ja kestävä tahto voi
+saavuttaa suuren menestyksen.]
+
+Ja sitten seurasi tekstiä, joka mitä ihmeellisimmällä tavalla kuvasi
+hänen elämänsä vaiheita, menneitä ja tulevia siihen saakka kuin hän
+täyttäisi 42:n ikä-vuotensa. Ja niinkuin hän silloin saattoi todeta
+horoskoopin tietojen tarkkuuden 25 ikävuoteensa saakka, oli hän monta
+kertaa myöhemmin tunnustanut itselleen, että nekin tiedonannot, jotka
+silloin koskivat tulevaisuutta, olivat yksityiskohtaisesti käyneet
+toteen. Hänestä oli äkkiä tullut kullankaivaja, hän oli löytänyt hyvän
+elämän, rikastunut -- ja, paras kaikesta, voittanut Nellynsä sydämen ja
+käden... Mutta loppuelämää koskeva ennustus oli hänestä itsestään
+sisältänyt ainoastaan nuo oraakkelimaiset sanat: "kun mielestänne
+kaiken menetätte, silloin suoritatte elämänne siunauksellisimman työn."
+Sitä vastoin puhui horoskooppi laajemmin yleisistä asioista ja maailman
+tulevasta tilasta. Nykyajan ihmiset, se sanoi, elävät merkillisessä
+ajankäänteessä. Uusi aika on tulossa, uusi sivistys on luotava. Vanha
+kulttuuri on rappiolla. Ihmiset palvelevat kultaista vasikkaa, yksilöt
+itseänsä, yhteiskunnat luokkaetuja. Tullessaan uusi aika suuren myrskyn
+tavalla pyyhkäisee kaiken vanhan ja rappeutuneen tieltään. Ihmiskunta
+saa kokea vaikeita synnytystuskia ja suuria mullistuksia tapahtuu.
+Mutta uusi sivistys on luova uuden taivaan ja uuden maan. Ihmiset
+puhdistuvat itsekkyydestään, yhteiskunnat alkavat toimia kaikkein
+parhaaksi. Taistelun ja kamppailun sijaan astuu yhteistyö. Elämä
+järjestetään veljeyden ja auttamisen pohjalle. Ne ihmiset, jotka nyt jo
+uskaltavat elää veljellistä ja epäitsekästä elämää, ne ovat uuden
+tulevan sivistyksen edelläkävijöitä...
+
+Millä mustasukkaisella huolellisuudella hän olikaan säilyttänyt
+pyhimpänä salaisuutenaan muiston tästä kohtauksesta. Ei yhdellekään
+ihmiselle, ei omalle vaimolleenkaan, hän ollut siitä koskaan kertonut.
+Kuka sen todenperäisyyteen olisi uskonutkaan? Kuka ikinä oli kuullut
+puhuttavan "maailman viisaimmasta ihmisestä"? Häntä yksin oli kohdannut
+tämä ihmeellinen armo, hän yksin oli saanut puhutella jumalallista
+olentoa maan päällä.
+
+Sillä hän oli häntä. Suurta Käärmettä puhutellutkin. Luettuaan
+horoskoopin loppuun saakka oli viisas intiaani hymyillen kääntynyt
+hänen puoleensa ja kehottanut häntä kysymään, mitä tahansa hän halusi
+tietää. Ja hän, Ansamaa, oli kysynyt. Hän oli kysynyt kummallisia
+asioita, rohkeita, vaikeita, personalliasia. Ja kaikkiin hän oli saanut
+vastaukset, vastaukset, joista hän sisässään tiesi, että ne olivat
+tosia...
+
+Kun tunti oli kulunut ja hän vihdoin jätti oudon, yliluonnollisen
+luolan astuakseen takaisin jokapäiväiseen inhimilliseen maailmaan, oli
+hän kuin toinen ihminen, kuin uudestisyntynyt lapseksi ja kevyen
+onnellinen kuin henkiolento. Pois oli pyyhitty suru, alakuloisuus,
+epätoivo. Usko oli ottanut asuntonsa hänen sydämeensä, usko, joka
+tuntui kykenevän siirtämään vuoria...
+
+Ja nyt oli kolmekymmentä vuotta kulunut ja yhtä elävänä oli hänen
+muistissaan tuo unohtumaton hetki. Hän, köyhä suomalainen poika, oli
+päässyt osalliseksi elämän korkeimmasta salaisuudesta, sen
+yliluonnollisesta henkiperäisyydestä, joka antoi kuoliniskun
+epäuskolle, ja monta kertaa hän oli itseltään kysynyt: kuinka voin minä
+palvella ihmiskuntaa, niinkuin minun tulee? Eilen illallakin, kun
+rovasti kiitti häntä ja lausui liikuttavia sanojaan hänen hyvyydestään,
+puheli hän koko ajan sydämelleen: mitä olet sinä tehnyt, että tätä
+kaikkea olet ansainnut? Jos rovastikin olisi tuntenut hänen
+salaisuutensa, ei hän olisi ihmetellyt hänen tekojaan...
+
+Kuu oli laskenut, aamu hämärä. Pakkasilma tuntui koleammalta, eversti
+riuhtaisihe irti aurinkoisista, kesäisistä unelmistaan talviaamun
+harmaaseen todellisuuteen ja lisäsi vauhtia, kiitäen suksillaan kohti
+kotia, joka ehkä nyt ratkaisisi hänelle tuon kohtalokkaan kysymyksen:
+oliko hän tällä kertaa suorittanut elämänsä kauneimman työn?
+
+
+
+
+12.
+
+
+Eversti Ansamaa hiihti suoraan Mattilan mökille, jätti suksensa sinne,
+haki viittansa harteilleen ja karvalakin päähänsä sekä lähti kävellen
+kotia. Merkillisen virkistyneeksi hän tunsi itsensä, voimakkaaksi ja
+elämänhaluiseksi, vaikka oli valvonut ja liikkunut koko yön.
+
+Lähestyessään kartanoa hän jonkun verran hämmästyi huomatessaan oman
+puolensa, alakerrassa, kokonaan valaistuksi; samoin olivat Lindan ja
+tohtorin huoneet yläkerrassa valaistut, ja kyökin puolella tietysti oli
+tulta. Mutta kovin aikaisinpa oli talo liikkeellä. Ovatkohan huomanneet
+minun poissaoloni ja siitä tulleet levottomiksi, hän ajatteli, vai
+jokohan koti-tarkastus on käynnissä? Varmuuden vuoksi hän päätti
+pujahtaa kyökin puolelta sisään, ettei heti joutuisi kutsumattomien
+vierasten käsiin, jos niitä hänen huoneissaan hääräili.
+
+Kyökissä puuhailivat piiat vanhan Miinan, taloudenhoitajan, johdolla.
+Kun eversti astui kynnyksen yli, oli Miina ensimmäinen, jonka silmä
+sattui häneen.
+
+-- Herra Jeesus siunatkoon, huudahti hän käsiään yhteen lyöden, --
+tuossahan se eversti itse tuleekin! Ja me kun olemme olleet
+levottomia... Kyllä se neitikin nyt tulee hyvilleen. Juokse siitä heti,
+Mari, ja ilmoita neidille.
+
+-- Ei tarvitse, Mari, kielsi eversti, -- menen kohta itse.
+
+Hän hymyili palvelijattarien parvelle, jotka kaikki ällistyneinä häneen
+tuijottivat.
+
+-- Olen ollut asioilla koko yön... Jos Miinalla nyt on lämmintä kahvia,
+maistuu se oikein hyvältä -- juon heti kupin täällä, jos on valmista...
+
+Kahvia oli, ja pienen puuhan perästä everstillä oli höyryävä kuppi
+kädessään, vaikka Miina siunaili ja esteli ja olisi tahtonut tarjota
+kahvin isännälle paremmassa huoneessa.
+
+-- Minun puoleni näkyi olevan valaistu, lausui eversti juodessaan, --
+ketä siellä on?
+
+Se oli kuin sulkujen poistamista tulvaveden tieltä. Nyt alkoi voivotus
+ja siunailu, itku ja katkonainen kertominen, josta selvisi, että kolme
+hirmuista miestä, jotka vain ryssää solkkasivat, ja lisäksi nimismies
+-- ajatelkaa, nimismies, mokomakin maanpetturi! -- olivat väkisin
+tunkeutuneet taloon ja ruvenneet penkomaan everstin huoneita -- mitä
+niistä etsinevätkin. Ei semmoista ilkityötä eikä häpeätä oltu ennen
+kuultu!
+
+-- Ei suinkaan heille mitään vastarintaa tehty? virkkoi eversti, hiukan
+huolissaan sanoista "väkisin tunkeneet".
+
+-- Kukas mokomille sapelijunkkareille ja pistooli-niekoille...!
+
+-- All right, ei sitten hätää... Kiitoksia nyt kahvista, hyvää se oli
+näin aamutuimaan... Rauhottukaa nyt, Miina ja te lapset, ja jatkakaa
+työtänne... Ehkä Mari huomiota herättämättä löytää minulle vaikkapa
+tohtorin tohvelit, niin riisun nämä hiihtokengät tässä... Nousen sitten
+tältä puolelta yläkertaan ja menen tytärtäni tapaamaan, ennen kuin
+esitän itseni kutsumattomille vieraille...
+
+Kun eversti Ansamaa saapui Lindan huoneeseen, huomasi hän Lindan ja
+tohtorin syventyneen vakavaan keskusteluun. Linda istui sohvalla ja
+tohtori nojatuolissa hänen vieressään ja molempien kasvoilla kuvastui
+syvä, joskin hillitty ja rauhallinen suru. Mutta heti nähdessään, kuka
+tuli, Linda vilpittömästi ilostui ja juoksi isänsä syliin.
+
+-- Isä, isä, vihdoinkin sinä tulit! Kuinka olen sinua odottanut!
+Niin ... me olemme Helmerin kanssa odottaneet sinua koko yön.
+
+Tohtori ilmaisi myös ilonsa everstin saapumisesta.
+
+-- Rakkaat ystävät, vastasi eversti, -- näen, että olette valvoneet
+koko yön, ja olen suuresti pahoillani siitä, joskin olen syytön siihen.
+En aavistanut teistä erotessani illalla, että minulla oli tehtäviä
+suoritettavana vielä tänä yönä, ja kun lähdin uskoin teidän nukkuvan,
+eikä päähäni juolahtanutkaan mitään ilmoittaa... Suokaa nyt kuitenkin
+anteeksi, että minun tähteni näin...
+
+-- Voi, eihän se ole mitään, isä, keskeytti Linda, -- aivan toiset
+asiat meitä nyt huolestuttavat... Täällä on tapahtunut kummia sinun
+poissa ollessasi... Joko tiedät, mikä sinua odottaa?
+
+-- Tiedän niin paljon, että kun huomasin huoneeni valaistuiksi, tulin
+kyökin puolelta sisään ja siellä sain kuulla, että kotitarkastus
+paraillaan on käynnissä...
+
+-- Niin ... jospa tyytyisivät kotitarkastukseen, mutta, oi isä, he
+odottavat sinua... Siellä on nimismies ja siellä on venäläisiä ...
+kerro sinä, Helmer.
+
+-- Niin, selitti tohtori, -- kellon neljän tienoissa tulivat.
+Soitettiin kiivaasti ovelle, minä kävin avaamaan. Sisään astui kolme
+venäläistä ja Hormio. Kysyivät sinun huonettasi, ja vaikka selitin,
+ettet ollut kotona, marssivat sinne muitta mutkitta. Hormio vastasi
+kaikkien puolesta: "kyllä tiedämme; tiedämme, missä hän on, ja odotamme
+täällä, kunnes hän tulee."
+
+-- "Mitä te sitten aiotte everstille?" kysyin. Hormio selitti:
+"poliittisesti epäiltävät henkilöt tietysti vangitaan." --
+"Vangitsemiset ja viemiset näkyvät olevan teille mieluista työtä",
+sanoin, "mutta millä oikeudella everstiä epäilette ja mitä todistuksia
+teillä on hänen syyllisyydestään?" -- "Todistuksista kyllä me pidämme
+huolta, ja niitä näkyy ilmestyvän pyytämättäkin", hän sanoi ja näytti
+paperia, jonka hän otti kirjoituspöydältäsi. "Tässä esimerkiksi on
+passi everstille väärällä nimellä. Ei suinkaan oikeissa asioissa
+kulkeva ihminen semmoista tarvitse!" Minun olisi todella tehnyt mieli
+lyödä miestä korvalle, mutta hillitsin itseni ja poistuin... Mikähän
+sekin passi lienee ollut?
+
+-- Halloo, huudahti eversti, -- passi! Sen unohdin pöydälle. Se on
+kyllä oikea väärennetty passi, jonka juuri tänä yönä sain pyytämättäni
+Helsingistä... Kas, kuinka langat punoutuvat!... Se olisi minun pitänyt
+arvata...
+
+-- Odottaakohan sinua nyt vankeus, isä? kysyi Linda.
+
+-- Well, sen kyllä arvaa, sanoi eversti vakavasti.
+
+-- Oi isä, minusta on niin kamalaa ajatella, että he vangitsevat sinut
+ja vievät sinut pois ... ehkä kauas Siperiaan. Olen taistellut itseni
+kanssa koko yön. Kun olit poissa emmekä tienneet, missä olit, olen
+monta kertaa toivonut salaisesti, että olisit paennut ja pelastunut,
+isä, vaikka omatuntoni joka kerta sanoi minulle, ettet sinä ollut sitä
+tehnyt... Ja katsos, isä, näin äidin taas ja hän lohdutti minua. Hän
+sanoi, että sinä olet "oikein valinnut". Sen tähden olen myös koko ajan
+sisimmässäni ollut rauhallinen ja tietänyt, että Jumala sinun
+askeleitasi ohjaa, isä, vaikka ne vievätkin siihen, että nyt menetämme
+kaiken onnemme...
+
+Linda oli taas sulkeutunut isänsä syliin ja nojasi päätään hänen
+rintaansa vastaan, nyyhkyttäen hiljaa. Eversti koetti lohdutella, mutta
+oli itse syvästi järkytetty. Hänen tyttärensä viimeiset sanat jäivät
+kaikumaan hänen sieluunsa -- juhlallisina, täynnä surua ja täynnä
+suurta aavistusta. "Nyt me olemme kaiken menettäneet." Oliko tämä
+merkki taivaasta? Oliko hän nyt suorittanut elämänsä työn? Mutta
+samalla hänet täytti sanomaton sääli lastansa kohtaan, jonka kotionnen
+hän nyt murskasi. Voi minua kurjaa, voi kurjaa kohtaloani! Nyt
+hänestäkin tuntui, että hän oli kaiken menettänyt -- menettänyt
+viimeisenkin uskon itseensä...
+
+Aivan kuin aavistaen, mitä isän tunteissa liikkui, Linda lakkasi
+nyyhkyttämästä, katsoi ylös ja pyysi:
+
+-- Suo anteeksi heikkouteni, isä, ajattelin itseäni ja omaa suruani...
+Ei sotilaan tytär sillä tavalla saa surra... Ja kyllä minä osaan olla
+rauhallinenkin...
+
+-- Kiitos, Linda, vastasi eversti nöyrän hellästi, -- isäsi ei juuri
+tunne itseään kunniakkaaksi sotilaaksi nyt, pikemmin katuvaiseksi
+pahantekijäksi... Mutta koska asia ei nyt enää valituksilla muutu ja
+koska nuo venäläiset eivät tiedä minun vielä saapuneen, voimme
+keskustella hetkisen rauhassa. Istutaan, niin kerrotte, mitä täällä
+oikein on tapahtunut ja mitä varten koko yön olette valvoneet.
+
+-- Oi isä, sanoi Linda heidän istuuduttuaan, minun täytyy aloittaa
+tunnustamalla, minkä hirveän tyhmyyden olen tehnyt, vaikka parhaimmassa
+tarkoituksessa.
+
+Hän teki selkoa yöllisestä käynnistään nimismiehen luona ja kaikesta,
+mikä siitä seurasi. Eversti kuunteli kyynelsilmin, sydämessään
+liikutettuna tyttärensä uhrautuvaisesta rakkaudesta, joka esiintyi niin
+kauniina ja suurena hänen oman kylmäverisyytensä rinnalla.
+
+-- Sano nyt, isä, mitä sinä olisit tehnyt, lopetti Linda kertomuksensa.
+-- Venäläinen kapteeni olisi ollut ostettavissa venäläisillä ruplilla,
+ja minä olen menettelylläni tehnyt senkin pelastusmahdollisuuden
+tyhjäksi.
+
+-- Olet tehnyt oikein, lapseni, vastasi hänen isänsä vakavasti.
+-- Ei minun vapauteni olisi ollut sinun uhrauksesi arvoinen. Ei sen
+perästä minulla olisi ollut onnen päivää... Pikemmin arvostelen
+ajattelemattomaksi päähänpistoasi ollenkaan ruveta semmoisiin
+hankkeisiin... Vaikken suinkaan epäile, ettei se ovi vieläkin olisi
+avoinna, jos itse tahtoisin sitä käyttää...
+
+Ja eversti lisäsi äkkiä iloisemmalla äänellä:
+
+-- Soisitko, Linda, että koettaisin sitä keinoa? Se varmasti tepsisi!
+Jos kymmenestä tuhannesta siirtyisimme sataantuhanteen ruplaan ja siitä
+vielä korkeammalle, niin olen varma siitä, että uhkaavan vankilan
+muurit tasautuvat maan tasalle. Sano, Linda, lähdenkö paikalla?... Ehkä
+olisi väärinkin jättää käyttämättä mitään keinoa...
+
+Veri oli noussut Lindan kasvoihin. Hän tuijotti eteensä puoleksi
+pelokkaasti, puoleksi ikäänkuin riemuiten siitä toivon tähdestä, joka
+äkkiä vilkahti näkyviin hänen murheensa mustalla taivaalla.
+
+-- Minkätähden sen tekisit, isä? hän arasti kysyi. -- Minunko tähteni?
+
+-- Sinun tähtesi tietenkin ... ja meidän onnemme tähden.
+
+-- Se ei siis itsessään mielestäsi olisi oikea teko?
+
+-- Well, en tahdo sanoa ... asioita voi katsoa monelta kannalta ...
+miehekästä se ei ehkä olisi...
+
+-- Sano vain suoraan, isä, että se olisi uhraus sinun puoleltasi.
+
+Eversti ei vastannut heti.
+
+-- Entä jos olisi? hän sitten sanoi, -- etkö sinäkin, lapseni, ollut
+valmis uhrautumaan minun tähteni? Ja onhan toki luonnon järjestys, että
+minä vanhempana pikemmin saan unohtaa itseni...
+
+-- Oi isä, älkäämme puhuko tästä! En minä ota sinulta semmoista uhria
+vastaan...
+
+Ja ikäänkuin hän olisi saavuttanut takaisin hetkeksi horjahtaneen
+tasapainonsa ja varmuutensa, Linda jatkoi:
+
+-- Ethän sinä, isä, ole itseäsi etkä omaa onneasi ajatellut, kun olet
+tehnyt, mitä olet tehnyt. Suomea olet ajatellut, yhteisen isänmaamme
+parasta! Vaikka minä en uskokaan miekkaan, väkivaltaan ja sotaan,
+ymmärrän kuitenkin sinua, isä. Täällä me olemme yhdessä Helmerin kanssa
+puhuneet sinusta ja molemmat ymmärtäneet, että sinä, isä, rakastat
+Suomea ja olet todellinen isänmaamme ystävä, koska sinä uskallat tehdä
+ja työskennellä sen hyväksi oman henkesi ja onnesi uhallakin. Mitä me
+muut olemme Suomen hyväksi tehneet sinun rinnallasi? Ja kuinka nyt minä
+tai kukaan muu saisi pienimmässäkään mitassa tahrata sinun tekojesi
+puhdasta mainetta? Kuinka minä voisin pyytää sinulta semmoista, joka ei
+olisi yhtäpitävää ja sopusoinnussa entisten epäitsekkäiden ja jalojen
+tekojesi kanssa? Kuinka voisin pyytää, että sinä nyt minun tähteni
+ajattelisit itseäsi, kun koko elämäsi on ollut toisten hyvän
+ajattelemista? Ei isä, anna minunkin ottaa osaa suureen työhösi! Anna
+minunkin jonkun verran kieltää itseäni!... Eikö totta, Helmer? Sano
+sinäkin isälle ajatuksesi.
+
+-- Ehdottomasti on totta, mitä Linda on puhunut, vastasi tohtori.
+
+Eversti oli kuunnellut liikutettuna tyttärensä sanoja: noin juuri hänen
+Lindansa tuli puhua... Onnellisesti hymyillen ja melkein ujosti hän
+kysyi:
+
+-- Ettekö siis, rakkaat ystävät, tuomitsekaan vanhan everstin tekoja
+vääriksi ja maata kavaltaviksi?
+
+-- Kuinka suomalaisina sitä voisimme tehdä, kun olemme harkinneet
+asiaa! vastasi tohtori empimättä, ja Linda huudahti:
+
+-- Ellei asia olisi puhdas ja jalo, et sinä, isä, olisi siihen
+antautunut.
+
+-- Kiitän teitä, lapset, sanoi eversti ja hänen äänensä vapisi, --
+parempaa lohdutusta en tarvitse vankilassa istuessani. Nyt ei
+pimeinkään koppi ole minulle synkkä, kun tiedän, että te olette
+käsittäneet vanhan sydämeni hyvän tarkoituksen... Sinun luvallasi,
+Linda, en siis yritä lahjoa venäläistä kapteenia... Totta puhuen paljas
+ajatuskin inhottaa minua... Mies seisokoon aina tekojensa takana ja
+kantakoon niiden seuraukset... Sitä paitsi uskon, että tekoni kantavat
+muutakin hedelmää kuin vain vankeutta itselleni. Vielä koittaa päivä,
+jolloin Suomelle on oleva hyödyksi se, mitä me nyt olemme tehneet. Kun
+Suomi kerran itsenäisenä valtiona ottaa osaa Euroopan politiikkaan,
+silloin muistellaan meikäläistenkin tekoja ja tunnustetaan,
+että ne osaltaan painoivat vaa'assa Suomen hyväksi, silloin kuin
+Euroopan valtakunnat tekivät päätöksensä Suomen valtiollisesta
+riippumattomuudesta.
+
+He istuivat kaikki kolme ääneti jonkun aikaa. Ilmassa oli
+juhlatunnelmaa. Vihdoin eversti nousi ja sanoi:
+
+-- Eron hetki lähenee, lapset... Tehkäämme tämä ero niin kevyeksi ja
+iloiseksi kuin mahdollista. Minulla on ehdotus. Sinä, Linda, toimitat,
+että valmistavat juhla-aamiaisen ... kuinka monta noita tuolla alhaalla
+taas olikaan?
+
+-- Neljä, Hormio ja kolme venäläistä, ilmoitti tohtori.
+
+-- Ja meitä on kolme, jatkoi eversti, -- juhla-aamiaisen siis
+seitsemälle hengelle. Ovathan nuo vieraamme viettäneet yönsä kuivin
+suin. Eivät arvatenkaan pane pahaksi, jos kutsumme heidät aterioimaan,
+ennen kuin vankilaan lähdemme... Se on samalla kuin sovitusjuhla, niin
+ei jää ikäviä muistoja kenellekään... Eikö niin, Lindaseni?
+
+-- Oi isä, mikä sydän sinulla on! huudahti Linda ja heittäytyi
+uudestaan isänsä syliin. -- Sinä muutat pimeyden päiväksi ja murheen
+riemuksi!... Oletteko huomanneet, että aurinko on noussut ja että
+sähkölamppujen valo on kalvennut hyödyttömäksi?... Äsken, juuri kun
+päivän ensimmäiset säteet tulvivat sisään ikkunasta ja kultasivat sinun
+tummia kutriasi, isä, tuntui minusta äkkiä, että äidin sanoissa
+"ikuisuudessa ei ole hätää" piili jokin salaperäinen merkitys ajankin
+suhteen. Minusta tuntui, että meillä ei ole syytäkään antautua murheen
+valtaan. Tuntui, että ennen pitkää tulee jotakin suurta tapahtumaan,
+jotakin suurta, joka mullistaa kaikkia pikkumaisia käsityksiä oikeasta
+ja väärästä ... tai näyttää, että se, jota nyt pidetään vääränä ja
+kapinallisena, onkin oikeata ja laillista ja kaunista, kun se on
+rakkaudesta tapahtunut... Oi isä, en tiedä, mitä se on, mutta aavistan,
+että tulee tapahtumaan sellaista, joka sinutkin vankeudesta
+vapauttaa... Tämä eromme ei ole ainiaaksi. Tulemme vielä tapaamaan ...
+ennen pitkää... Ja jos veisivät sinut Siperiaan, seuraan tietysti
+mukana...
+
+-- All right, Linda, aikamme on täynnä yllätyksiä ... ehkä hyvinkin
+saattaa tapahtua jotain semmoista...
+
+-- Varmasti tapahtuu, isä... Etkö sinäkin, Helmer, usko niin?
+
+-- Miksen?... Sodassa Saksa voi päästä voitolle...
+
+-- Ei, ei, ei se ole sitä. Se on jotakin paljon suurempaa ja
+ihmeellisempää.
+
+-- Ehkä vallankumous Venäjällä? sanoi eversti.
+
+-- Niin, vallankumous, vallankumous yli koko Euroopan, puhui tyttö
+haaveillen, -- vallankumous, joka vapauttaa kaikki hyvät ihmiset ja
+antaa heidän rakkaudessa työskennellä kansojensa hyväksi.
+
+Lindan silmät loistivat. Oli kuin hän olisi katsellut kaukaista ja
+ihanaa näkyä. Hurmaavan kaunis hän oli sekä nuoren ihailijansa että
+vanhan isänsä silmissä.
+
+-- Ja tuota ihanaa tulevaisuutta odotellen meidän todella kannattaa
+elää läpi vaikeankin nykyajan, päätteli eversti. -- Mene nyt, Linda,
+toimittamaan ruokaa, niin me tohtorin kanssa lähdemme kutsumattomien
+vieraittemme luo.
+
+Hän painoi hellän suudelman tyttärensä otsalle ja viittasi tohtoria
+tulemaan.
+
+    Kesällä 1917.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kapteeni Ansamaa, by Pekka Ervasti
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47409 ***
diff --git a/47409/47409-8.txt b/47409/47409-8.txt
deleted file mode 100644
index f7dd598..0000000
--- a/47409/47409-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5072 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kapteeni Ansamaa, by Pekka Ervasti

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

-

-Title: Kapteeni Ansamaa

-       Quasi una fantasia

-

-Author: Pekka Ervasti

-

-Release Date: November 20, 2014 [EBook #47409]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAPTEENI ANSAMAA ***

-

-

-

-

-Produced by Jari Koivisto

-

-

-

-

-

-

-EVERSTI ANSAMAA

-

-Quasi una fantasia

-

-

-Kirj.

-

-PIETARI KOTKA [Pekka Ervasti]

-

-

-

-K. J. Gummerus Oy, Jyväskylä, 1918.

-

-Saarijärven Paavo Oy:n kirjapaino.

-

-

-

-

-

-    The earth hath bubbles, as the water has,

-             and these are of them.

-

-                               Shakespeare.

-

-

-

-

-1.

-

-

--- Istukaamme "juttutupaan" akkunan luo, sanoi eversti Olavi Ansamaa

-ystävällisesti tyttärelleen ja osotti kädellään vanhaa hauskaa

-puhelupaikkaa akkunakomerossa, jossa tupakkapöydän kummallakin puolen

-oli syvä ja pehmeä puhvelinnahkainen noja-tuoli. Niissä istuminen oli

-lepoa, jalka upposi tuuheaan karhunnahkaan pöydän alla, ja mieli pian

-taipui tuttavallisiin tunnustuksiin. -- Jos suvaitset, Linda, emme

-vielä sytytä lamppua, vaan annamme laskevan talviauringon valaista

-keskusteluamme.

-

-Näin puhuessaan eversti Ansamaa sytytteli lyhyttä amerikkalaista

-piippuaan ja pudottautui toiseen noja-tuoliin, samalla kun hänen

-tyttärensä istui toiseen. Tytär oli kukoistava nuori nainen, vaan

-everstiä olisi tuskin ensi silmäyksellä aavistanut hänen isäkseen.

-Everstin kookas, mutta suora ja solakka vartalo uhkui hillittyä ja

-hyvin käytettyä voimaa. Parrattomain kasvojen terve puna, silmäin

-kirkas loiste puhuivat ulkoilma-elämästä ja hyvästä ruoansulatuksesta.

-Ohimoilla harmahtava, mutta muuten tumma, tuuhea tukka -- ei sekään

-paljastanut hänen ikäänsä. Jos ei olisi tiennyt hänen olevan ainakin

-viisikymmenvuotias, olisi arvannut nelikymmenvuotiaaksi. Hän oli

-Ansamaan suuren kartanon omistaja ja asui tyttärineen täällä

-Etelä-Pohjanmaalla, maaseudun rauhassa, viljellen peltojansa, niin kuin

-hänen esi-isänsä ennen häntä olivat tehneet. Eversti Ansamaa oli näet

-varakasta talonpoikaissukua, mutta oli saanut herrasmiehen kasvatuksen.

-Hänen sotilaallisessa ryhdissään, liikkeissään ja puheissaan ei

-kuvastunutkaan rikas suomalainen talon-poika, vaan pikemmin sivistynyt

-maailmankansalainen, joka on tottunut liikkumaan monenlaisten ihmisten

-piirissä ja suhtautumaan voitokkaasti monenlaisiin kohtalon

-käänteisiin. Hän olikin jo nuorena lähtenyt maailmalle onneaan

-koettamaan ja viettänyt suurimman osan elämästään Amerikassa, jossa hän

-oli ansainnut suuren omaisuuden ja sen lisäksi vielä everstin arvonkin.

-Palattuaan Suomeen isänsä kuoltua, jonka ainoa lapsi hän oli, ja

-otettuaan haltuunsa sukutalonsa oli hän pian voittanut pitäjäläistensä

-kunnioituksen, jotka vanhastaan olivat tottuneet pitämään Ansamaan

-isäntäväkeä arvossa. Eversti Ansamaa oli osottautunut toimeliaaksi,

-tarmokkaaksi ja edistysmieliseksi isännäksi. Uudistuksia ja parannuksia

-oli pantu toimeen sekä maanviljelyksen että metsän- ja karjan-hoidon

-alalla. Kartanon yhteyteen oli perustettu laaja puutarha ansareineen ja

-lavoineen. Hänen huolen-pitonsa oli ulottunut ihmisiinkin. Torpparien

-asemaa oli vakiinnutettu, työväen palkkoja lisätty, työväen ja nuorison

-liikkeitä muistettu silloin tällöin, kolme uutta kansakoulua pystytetty

-kuntaan suurimmaksi osaksi Ansamaan rahoilla j.n.e. Ainoa, mikä oli

-jäänyt koskematta, oli kartanon vanha kaksikerroksinen kunnianarvoinen

-päärakennus. Sisustusta ja kalustoa oli vain jonkun verran parannettu

-ja uudistettu.

-

-Kaikissa puuhissaan oli eversti Ansamaalla uskollisena auttajanaan ja

-työtoverinaan tyttärensä Linda, tuo ihana tyttö, unohtumattoman äitinsä

-ilmi kuva, jonka hän oli Amerikasta tuonut mukanaan ja jota hän nyt

-hymysuin katseli.

-

--- No Lindaseni, kuului taas everstin rohkaiseva ääni, -- sinä näytät

-kovin miettiväiseltä, tekisipä melkein mieleni sanoa epäröivältä.

-Tahdot keskustella kanssani. Jos en tietäisi, että kannat emännän

-huoliasi mieluimmin yksin, pelkäisin, että jokin epäkohta taloudessa

-painaa mieltäsi... Mutta ehkä sittenkin jotakin ikävää on tapahtunut?

-

--- Ei ... ei sitä, isä, vastasi tytär, luoden viehkeistä silmistään

-aran katseen isäänsä. -- Ei taloudessa ole mitään tapahtunut.

-

-Hänen äänensä oli omituisen pehmeä ja sointuva kuin hunnutetun

-hopeakellon ääni; ja hän puhui harvaan, hillitysti.

-

--- Well, sitten sinulla ehkä on pyyntö isällesi?

-

--- Pikemmin niin...

-

--- Puhu sitten suusi puhtaaksi arkailematta, kehotti eversti Ansamaa

-iloisesti. -- Tänään on isäsi syntymäpäivä, tänään kaikkiin pyyntöihin

-suostutaan.

-

--- Oh isä, milloin sinä olet minulta mitään kieltänyt? sanoi Linda

-hymyillen heikosti. -- En ollenkaan arkailisi, jos aikoisin itselleni

-jotain pyytää... Asia ei ole sitä laatua, isä ... katsos, en vain löydä

-oikein sanoja, kuinka alkaisin...

-

-Ja hän katsoi isäänsä puoleksi rukoilevasti.

-

--- Asia on siis todella vakava? lausui eversti ottaen piipun suustaan,

-kasvoilla keskittynyt, huolestunut ilme.

-

--- Niin ... se on vakava, hyvin vakava ... ja se koskee sinua...

-

--- All right, siinä tapauksessa sinun on käytävä asiaan suoraan

-käsiksi, epäröimättä, peittelemättä. Sano ensin itse asia, kyllä

-perustelut sitten itsestään tulevat... Mikä mieltäsi painaa?

-

-Linda ei heti vastannut. Hän katsoi ikkunaan päin, heittäen silmäyksen

-talviseen maisemaan ja laskevaan aurinkoon, ennen kuin hän jälleen

-kääntyi isäänsä.

-

--- Isä rakas, hän vihdoin lausui hiljaa -- sinua uhkaa vaara ... suuri

-vaara.

-

--- Minua?... vaara? Houritko sinä, lapseni, vai mistä tuommoisia saat

-päähäsi?

-

-Ja eversti Ansamaa kohotti kulmakarvojaan, ilmaisten siten

-hämmästyksensekaista halveksumistaan.

-

--- Niin isä, toisti hänen tyttärensä lujasti; Vaara... En houri enkä

-laske leikkiä. Tunnen myös että sinä hätkähdit sielussasi, isä. Tiedät

-varmaan itsekin, mikä vaara se voi olla?

-

--- En totisesti, tyttäreni, tiedä mistään vaarasta, joka erityisesti

-tällä hetkellä minua uhkaisi... Mutta selitä, mitä tarkotat. Mitä syytä

-sinulla on olettaa, että minua väijyy vaara?

-

--- Pääsyy on siinä, että äiti tuli ja ilmoitti...

-

-Tämä hämmästyttävä uutinen kuolleesta äidistä, joka varmaan olisi

-saanut tavallisen isän epäilemään tyttärensä järkeä, ei nähtävästi

-sillä tavalla vaikuttanut eversti Ansamaahan. Mutta hän kävi ylen

-vakavaksi ja katseli vuorostaan ikkunasta ulos. Vasta hetken perästä

-hän lausui matalalla äänellä, josta väreili syvä kunnioitus:

-

--- Kerro, milloin se tapahtui ... ja mitä äiti sanoi?

-

-Näin kysymällä hän osotti uskovansa asian mahdollisuuteen ja

-luottavansa tyttärensä vilpittömyyteen; näytti myös siltä, että tapaus

-ei ollut perheessä aivan tavaton.

-

--- Äiti kävi luonani vastikään ... vähän aikaa ennen päiväkahviamme,

-ollessani yksin huoneessani, puhui Linda koruttomaan tapaansa. -- Eikä

-hän sanonut muuta kuin: "varota isääsi, häntä uhkaa kohta suuri vaara."

-

-Taas syntyi hetken äänettömyys. Linda tarkasti hellän huolestuneesti

-isäänsä ikään kuin punniten mielessään, jatkaako puhettaan vai ei.

-Eversti Ansamaan piippu oli sammunut. Hän sytytteli sitä uudestaan ja

-kyseli taas tavallisella äänellään:

-

--- Eikö muuta mitään? Tunnusta, Linda, että äidin varotus on sangen

-ylimalkainen... Hänen neuvoillensa on kyllä aina huomio annettava, sen

-myönnän, mutta miksikä sinä olit niin epäröivä, ennen kuin asiasta

-mainitsit? Jos vieraalle olisi pitänyt tuoda sana äidiltäsi, jota

-maailma nimittää kuolleeksi, ymmärrän, että olisit arkaillut ja

-epäröinyt, mutta näin meidän kesken... Mehän tiedämme, että äiti on nyt

-yhtä elävä kuin konsanaan maan päällä ollessaan, eihän sinun siis

-tarvinnut pelätä, että minä, isäsi ja toverisi, epäilisin sanojasi ...

-ethän sitä ennenkään ole tehnyt... Sinulla on vielä muuta mielessä.

-Äsken viittasit hämärästi siihen, että minä muka tietäisin, mistä on

-kysymys, mutta toistan, mitä jo sanoin, etten ole tietoinen mistään

-vaarasta... Anna siis kuulua, mitä muuta on sydämelläsi.

-

-Linda näytti nyt saaneen rohkeutta puhua. Hän virkkoi:

-

--- Oikein arvasit, isä. En epäröinyt kertoa sinulle äidin

-ilmestymisestä ja neuvosta, vaan siitä tunteesta ja aavistuksesta, joka

-valtasi minut hänen ilmestymisensä johdosta ... luulin sinunkin heti

-ymmärtävän... Mutta koska et näy sitä tekevän, täytyy minun selittää,

-mitä tarkoitan. Katsos, minut valtasi heti kauhunsekainen aavistus,

-että sinua uhkaava vaara on valtiollista laatua...

-

--- Halloo, tyttäreni! huudahti isä leikillisesti, -- tuleeko sinusta

-poliitikko?

-

--- Älä laske leikkiä, isä, tai muuten pelkään, että tahdot peittää

-minulta totuuden. Paljon en ymmärrä politiikasta enkä maailman

-tapahtumista muuta tiedä kuin mitä lehtemme kertovat. Ja kaikki

-sanomalehti-kuvaukset ovat nykyään hyvin yksipuolisia. Jos minulla

-joitain käsityksiä asiain kulusta on, on se sinun ja Helmerin ansiota,

-isä, sillä teidän keskusteluistanne, sinun selityksistäsi ja

-mielipiteistäsi olen enimmin oppinut. Olet ehkä luullut, isä, että

-kaikessa olen samaa mieltä kuin sinä, kun en ole vastaan väittänyt,

-ainoastaan kysellyt ... ehkä siinä olen tehnyt väärin ... mutta en ole

-muuta osannut. En ole ollut selvillä itsestäni. Olen hiljaisuudessa

-miettinyt kuulemiani, olen lukenut ja miettinyt, ja vähitellen on

-oma kantani alkanut selvitä ja varmistua. En saata olla näissä

-sota-asioissa samalla tavalla jyrkkä kuin sinä. Oma jyrkkyyteni käy

-toiseen suuntaan enemmän Helmerin suuntaan ... kuta enemmän ajattelen

-nykyistä julman julmaa maailmansotaa, sitä enemmän kasvaa kauhuni sotaa

-kohtaan sinänsä, sota on minusta väärä, se on rikos Jumalaa, luontoa ja

-ihmiskuntaa vastaan. Sen tähden ei mielestäni sodassa voi kukaan olla

-oikeassa -- kaikki ovat väärässä. No, ethän sinäkään ihaile sodan

-hirmutöitä, mutta kuitenkin pidät suotavana ja historiallisesti

-välttämättömänä, että nyt taistellaan... Mutta eihän minun tästä

-pitänyt puhua.

-

--- Olen mielenkiinnolla seurannut sanojasi, pisti eversti Ansamaa

-väliin, ja kasvojen ilme todisti hänen puolestaan, -- en todella

-tiennyt, että pikku tyttäreni niin syvästi harrastaa politiikkaa. Sehän

-on suurenmoista, että olet oikein rakentanut itsellesi oman

-näkökannan... Mutta tohtorihan onkin sinulla ollut apuna

-rakennustyössä...

-

--- Älä sano niin, isä, elämmehän nyt siksi vakavassa ajassa, että

-jokaisen ajattelevan ihmisen velvollisuus on selvittää itselleen ajan

-tärkeitä kysymyksiä. Ja mitä muutoin "pienuuteeni" tulee, enhän ole

-enää lapsi, vaikka olenkin sinun "pikku tyttäresi"...

-

--- Ethän toki, ethän toki, olethan kaksikolmatta täyttänyt... Vaan

-sinun piti sanoa jotakin?

-

--- Niin, tahdoin sanoa, että sillä tavalla kuin sinä, isä, olet jyrkkä

-mielipiteissäsi, piilee niissä suuri vaara... Sinä olet niin ... kuinka

-sanoisin ... sinä et rakasta venäläisiä...

-

--- Tarkotat, että olen venäläisten sortajiemme verivihollinen.

-All right, sille en mitään mahda. Ja tokkopahan kellään on syytä

-siihen puuttua? Olen jokseenkin vakuutettu siitä, että täällä

-Etelä-Pohjanmaalla samoin kuin luultavasti koko Suomessa kansa yleensä

-on samaa mieltä kuin minä, vaikka siitä ei sovi julkisesti puhua.

-Sodan syttyessä tunsimme itsemme ensin vallan lojaalisiksi, mutta

-heti seuraavana keväänä, kun venäläinen hallitus taas ryhtyi

-taantumuspolitiikkaansa -- ja entistä kireämpään ja hävyttömämpään, --

-silloin mielemme masentuivat ja masennuksesta nousivat vihaan...

-Kyllähän sinä tämän tiedät... Itsekin kauhistuit ja loukkaannuit

-sisimmässäsi, kun venäläiset Ansamaan talon maalla ryhtyivät kaivamaan

-noita inhottavia ja järjettömiä vallihautojaan...

-

--- Niin, isä, ovathan sinun tunteesi ja kaikkien muiden tunteet aivan

-luonnollisia... Mutta ne voivat mennä liian pitkälle ... ja minusta

-menevät, jos tuosta vihasta kasvaa sympatia Venäjän vihollisia

-kohtaan... Olemmehan sentään Venäjän alamaisia... Mutta kuinka monta

-kertaa olenkaan kuullut sinun ihastuksella puhuvan saksalaisista,

-heidän mainiosta järjestyksestään, isänmaanrakkaudestaan,

-alttiudestaan, uhrautuvaisuudestaan, yksimielisyydestään...

-

-Eversti Ansamaa hymyili isällisesti.

-

--- Siitä, lapseni, hän sanoi, -- luulen, että puhutaan sangen monessa

-Suomen kodissa.

-

--- Olkoon, kyllä senkin ymmärrän... Mutta kun nyt esim. tänään

-juhlassamme aiotaan puhua ja keskustella nykyisestä maailmansodasta,

-joka jo itsessään on arka keskusteluaine suuressa seurassa, niin ole

-joka tapauksessa varovainen isä -- älä puhu liian jyrkästi...

-

--- Täällä omassa kodissamme ystäväin kesken! Mitä sinä hourit, lapseni?

-

--- Niin, eihän se olekaan mitään rikollista, korkeintaan varomatonta...

-Mutta jos ... jos...

-

--- Mutta jos? toisti isä kysyvästi ja äänen painolla, kun tyttäreltä

-lause jäi kesken ja hän näytti olevan suuren sisällisen tuskan

-vallassa.

-

--- Oi isä, rakas isä, huudahti Linda äkkiä ja syöksyi polvilleen isänsä

-eteen, -- jos eivät vain ajatukset ja sanat johda tekoihin!

-

-Tämän sanottuaan hän purskahti itkuun, peitti kasvonsa käsiinsä ja

-painoi päänsä isän syliin.

-

-Eversti Ansamaan silmissä välähti jotakin, mutta hän ei näyttänyt

-kovinkaan hämmästyneeltä. Hän asetti piippunsa rauhallisesti pöydälle

-ja laski kätensä tyttärensä pään päälle.

-

--- Well, hän sanoi ja hänen äänessään oli paljon hellyyttä, -- siinäkös

-se olikin salaisuutesi... No eihän se niin pieni ollutkaan. Sinä siis

-epäilet isääsi ... kuinka sanoisin? ... maankavalluksesta?

-

-Äänen soinnussa oli mielentyyneyttä, hellyyttä, leikillisyyttä. Sekö se

-vaikutti taikavoiman tavalla? Lindan nyyhkytys taukosi, hän nosti

-päänsä ja katsoi isäänsä hämmästyneenä, yllätettynä, sanattomana.

-

--- Maankavalluksesta, toisti hänen isänsä, viivähtäen sanan joka

-tavulla, -- maankavalluksesta...

-

-Hänen suunsa vetäytyi salaperäiseen hymyyn, mutta hän kohtasi

-avomielisen hilpeästi Lindan katseen jatkaessaan:

-

--- Rakas tyttäreni, on asioita, joista on paras vaieta. On asioita,

-joista en ole sinulle puhunut ... itsesi tähden ... asioita, joista en

-nytkään tahdo sinulle puhua. Mutta kahdesta seikasta tahdon sinulle

-huomauttaa ... istuhan taas tuolille ja ole aivan rauhallinen...

-Ensiksikin, että meidän Suomemme on siksi poikkeuksellisessa

-asemassa, että eräitä tekoja, jotka suvereenisissa valtioissa

-olisivat ehdottomasti rikollisia, ei meillä voida nimittää

-maankavalluksen nimellä: venäläisen hallituksen kannalta kyllä,

-mutta ei oman isänmaamme. Ne saattavat siis, semmoiset teot,

-olla siveellisesti täysin oikeutettuja... Tämä ylimalkaisena

-teoreettisena huomautuksena... Toiseksi tahdon painostaa -- ja paina

-todella tämä mieleesi, Linda -- sitä, että minua ei uhkaa mikään vaara

-valtiolliselta enemmän kuin muultakaan taholta: eversti Ansamaalle ei

-kukaan kuolevainen mitään mahda.

-

-Linda oli istuutunut ja kuunteli tarkkana isänsä sanoja. Hän tunsi

-itsensä merkillisen rauhottuneeksi. Isä oli tunnustanut, että hänellä

-oli salaisuus, mutta isä oli niin varma itsestään. Eikä isä koskaan

-turhia vakuuttanut. Milloin hän vakuutti, oli asia niin. Tietysti isä

-ei voinut tehdä mitään väärää, hänen jalo, oikeamielinen isänsä ... ja

-kun isä vakuutti, ettei ollut mitään vaaraa, niin ... mutta entä äidin

-varotus?

-

--- Mutta äidin sanat, isä? hän äkkiä kysyi.

-

--- Yes, niitä en vieläkään ymmärrä. Mutta ole huoleti, Linda, kyllä

-pidän silmäni auki...

-

--- Koetan rauhoittua... Mutta entä ne nuoret miehet...?

-

--- Mitkä nuoret miehet?

-

--- Ne, jotka silloin tällöin käyvät luonasi, ovat vähän aikaa ja sitten

-taas poistuvat ... usein yöllä...

-

--- Ah sinä pikku veitikka, sanoi eversti nauraen, -- silmät joka

-puolella! Ne ovat tietysti -- nuo nuoret miehesi -- salaliittolaisia,

-jotka yhdessä isäsi kanssa kavaltavat maata.

-

-Nyt Lindankin täytyi hymyillä.

-

--- Suo anteeksi, rakas isä, hän pyysi, -- ehkä olen ollut turhan

-levoton. Mutta ymmärräthän sinä...

-

--- Ymmärrän, lapseni. Ja nyt voit sytyttää kattolampun -- tee se

-palvelus isällesi -- niin minä vielä kerran sytytän tätä piippuani.

-Hämärä onkin jo saavuttanut. Tunnin perästä tulevat vieraamme.

-

-

-

-

-2.

-

-

-Linda oli sytyttänyt komean sähkökruunun ja vetänyt paksut

-tummanvihreät verhot akkunain eteen. Isän avara ja ilmava huone näytti

-aina niin kodikkaalta tässä valaistuksessa. Lattia oli kokonaan

-tummanvihreän verkamaton peittämä, seinät missä niitä näkyi

-kirjahyllyjen ja taulujen lomissa -- samoin kuin matala tyylikäs

-kaakeliuuni olivat harmaanvihreät, ja mahonkiset huonekalut -- lukuun

-ottamatta "juttutuvan" nahkatuoleja -- olivat vihreällä kankaalla

-päällystetyt. Koko huone oli kuin pehmeän vihreä näky, joka lepuutti

-silmiä ja teki mielen rauhaisaksi. Miten lapsellisen antautuvasti ja

-luottaen hän rakastitikaan isäänsä! Äsken hän oli ollut melkein

-suunniltaan levottomuudesta, nyt isän itsetietoinen tyyneys oli

-palauttanut rauhan hänen sieluunsa. Eihän Jumalakaan voinut suvaita,

-että hänen hyvää, jalomielistä isäänsä mikään vaara kohtaisi kylmien

-ymmärtämättömien ihmisten puolelta.

-

-Hän aikoi juuri sanoa jotakin isälleen, poistuakseen sitten omalle

-puolelleen, kun ovelle koputettiin ja palvelijatar astui sisään.

-

--- Nimismies Hormio pyytää tavata joko everstiä tai neitiä.

-

-Linda hätkähti ja tunsi pistoksen sydämessään. Nimismies! Onneksi hän

-seisoi selin Mariin, ettei tämä nähnyt hänen pelästymistään.

-

--- Vai Hormio, kuului isän levollinen ääni, hänpä näkyy tulleen ennen

-toisia vieraita, koska kello vasta on neljä... Well, Mari käskee hänet

-tänne, niin saa tavata meidät molemmat. Jääthän vielä hetkeksi, Linda?

-

--- Isä, huudahti Linda palvelijattaren poistuttua, -- mitä

-nimismiehellä on sinulle asiaa! Ah, pelko taas minut valtaa... Tuo

-nimismies ei ole ystäviäsi. Huhuillaan, että hän on hyvissä väleissä

-venäläisten kanssa...

-

--- Tule tänne, lapsi, ja istu, kuului eversti Ansamaan ääni miltei

-ankarana -- äläkä hätäile joutavia. Kyllähän Hormio tietää, etten ole

-venäläisten ihailija, mutta mitä se häntä liikuttaa? Eikä hänellä nyt

-ole minulle mitään asiaa. Etkö kuullut, että hän tahtoi tavata

-sinuakin?... Mutta jollet osaa itseäsi hillitä, on parempi, että

-poistut. Muutenhan Hormio voisi todella otaksua, että meidän välillämme

-on jotakin... No kas niin, Linda, oikein, että jäät. Nyt saat itse

-todeta, ettei ole vähintäkään syytä hätäilemiseen ja pelkoon.

-

-Vaikka Lindan ensin oli tehnyt mieli lähteä, päätti hän noudattaa isän

-neuvoa ja jäädä, nähdäkseen, mitä asiaa nimismiehellä oli. Hän istui

-entiselle paikalleen ja oli niin huolettoman näköinen kuin mahdollista.

-

--- Saatpa nähdä, Linda, että Hormion asia pikemmin koskee sinua.

-

--- Minua! Mitä asiaa hänellä minulle olisi? Samassa aukeni ovi ja

-nimismies Hormio astui huoneeseen. Hän oli kolmenkymmenen ikäinen,

-keskikokoinen, lihavahko, karkeapiirteinen mies. Hän ei esiintynyt

-edukseen mustassa hännystakissaan, vaikka näkyi, että hän oli

-huolellisesti pukeutunut. Linda ei ollut koskaan voinut häntä oikein

-sietää, sillä hänen kaupunkilaismaisen kohteliaisuutensa läpi kuulsi

-usein nousukkaan monessa suhteessa sivistymätön ja yllättävä

-sieluelämä.

-

-Kun tervehdykset ja onnittelut eversti Ansamaan syntymäpäivän johdosta

-oli suoritettu ja kun vieras isännän käskystä oli siirtänyt tuolin

-itselleen "juttutuvan" lähettyville, lausui eversti hymyillen:

-

--- Veli Hormio tahtoi puhutella joko tytärtäni tai minua, mutta ehket

-pane pahaksesi, saadessasi tavata meidät molemmat?

-

--- Päinvastoin, minulla on kunnia kiittää... Velvollisuuteni onkin

-pyytää anteeksi, että rohkenen häiritä teitä, neiti Ansamaa, ja setä

-everstiä, näin ennen vieraiden tuloa, mutta asiani on kiireellistä --

-niin, ainakin minulle kiireellistä laatua...

-

--- Vai niin ... häiritsemisestä älkäämme puhuko ... mutta -- oikeinko

-virka-asialla?

-

--- Ei, ei, -- eipä juuri niinkään ... no, tavallaan minulle...

-

--- Ehkä on parempi, että minä poistun, virkkoi Linda kohteliaasti, --

-jos nimismiehellä on isälleni puhumista?

-

--- Olen päinvastoin kiitollinen, jos suvaitsette jäädä. Asiani koskee

-yhtä paljon ... ei, milteipä yksinomaan teitä, neiti Linda.

-

-Eversti Ansamaa loi leikillisen, ilkkuvan katseen tyttäreensä. Linda ei

-voinut salata hämmästystään nimismiehen sanojen johdosta, mutta

-ajatteli samalla itsekseen, että siinä tapauksessa ei ollut syytä

-levottomuuteen isän puolesta.

-

--- Sitten tietysti jään, hän sanoi Hormiolle, ja olen sangen utelias

-tietämään, mistä syystä nuori tyttö on joutunut herra nimismiehen

-huomion esineeksi.

-

--- Oh, älkää suinkaan pelätkö, että minä valtion virkamiehenä olisin

-valinnut teidät "huomioni esineeksi," joita sanoja suvaitsette käyttää.

-Minun syyni ovat aivan yksityistä laatua, mutta toivottavasti

-virka-arvoni ei vaikuta haitallisesti yritykseni menestymiseen.

-Nähkääs ... nähkääs...

-

-Hän keskeytti puheensa hetkeksi, sillä neiti Ansamaan kysyvä katse

-seurasi jännittyneenä hänen sanojaan.

-

--- Olen tietysti aivan odottamattomalla asialla, hän vihdoin jatkoi, ja

-puhuminen kävi yhä vaikeasti, -- te ette mitenkään ole saattanut

-odottaa, sen hyvin ymmärrän... Mutta kuitenkin olen rohjennut uskotella

-itselleni, että olisitte nähnyt ja arvannut, mitä mielessäni on

-liikkunut jo kauan aikaa...

-

-Hän vaikeni neuvottomana.

-

--- En totisesti, herra nimismies! vakuutti Linda.

-

--- Veli Hormio, anna sinä vain suusi selvästi puhua, mistä sydämesi on

-täysi, kehotti eversti Ansamaa hienon ivallisesti, -- näethän, ettei

-tyttölapsi ymmärrä muuta kuin selvää kieltä.

-

-Vieras kääntyi isännän puoleen kohteliaasti kumartaen, ikään kuin

-kiittäen avunannosta, ja jatkoi:

-

--- Huomaan, että setä eversti jo ymmärtää tarkoituksen, ja toivon, että

-hän tahtoo myötävaikuttaa asian onnelliseen päättymiseen.

-

-Nyt alkoi Linda aavistaa, mistä oli kysymys, ja vavistus kävi hänen

-ruumiinsa läpi. Hän pelästyi ja loi katseensa maahan, mutta koetti

-varustautua rauhallisesti kestämään koetusta.

-

--- Neiti Linda, jos vähänkin suvaitsette kohdistaa ajatuksenne minuun,

-ymmärrätte helpostikin, mitä mielessäni ja sydämessäni liikkuu. Olen

-yksinäinen mies, kohta kolmikymmenvuotias, elämäni on ollut ainaista

-työtä ja vaivaa. Nyt olen saavuttanut yhteiskunnallisen aseman, olen

-virkauralla, millä on aina mahdollisuuksia arvossa ylenemiseen

-varsinkin kyvykkäällä ja uutteralla miehellä; palkkani riittäisi nyt jo

-perheenkin elättämiseen ... ja kun virassani paljon joudun tekemisiin

-alemman kansan ja sivistymättömän rahvaan kanssa, ajattelen usein,

-kuinka ihanaa olisi, jos minullakin olisi elämäntoveri, sivistynyt

-kumppani, jonka kanssa voisi muunlaisistakin asioista keskustella kuin

-vain virkavelvollisuuksista... Sanalla sanoen, olen naimaton mies ...

-ja solmisin mielelläni liiton jonkun arvoisan naishenkilön kanssa, joka

-tahtoisi palveluksiini tyytyä... Tämä nyt on liian yleisesti puhuttu,

-sillä -- toivon, etten loukkaa teitä sanoillani, neiti Linda -- sillä

-tarkoitukseni on ainoastaan kysyä teiltä, suvaitsisitteko tulla

-vaimokseni, ja samalla teiltä, setä eversti, suostutteko antamaan

-tyttärenne minulle.

-

-Linda tunsi itsensä niin kiusautuneeksi, ettei heti kyennyt vastaamaan.

-Hän loi rukoilevan silmäyksen isäänsä, joka ymmärsi mykkää pyyntöä ja

-kääntyen nimismiehen puoleen lausui:

-

--- Veli Hormio, tunnustan viime aikoina epäilleeni, että sinä olet

-hautonut mielessäsi tämänlaatuisia aikomuksia. Tyttärelleni kosintasi

-kuitenkin on aivan odottamaton, ja kuten tiedät on tapana naisilla

-jonkun verran miettiä, ennen kuin he näin tärkeätä askelta ottavat...

-En käsitä, miksi kutsuit asiaasi kiireelliseksi ... eihän kiirettä

-kirkkoon, ei hätää häihin...

-

-Nimismies oli nähtävästi hetki hetkeltä joutunut yhä voimakkaamman

-mielenliikutuksen valtaan. Hän oli jo kerran vetänyt nenäliinan

-taskustaan ja pyyhkinyt hikeä otsaltaan. Nyt hän hermostuneesti siveli

-viiksiään ja katsahti milloin eversti Ansamaahan milloin hänen

-tyttäreensä.

-

-Ikäänkuin säälien toisen hämminkiä eversti Ansamaa lisäsi:

-

--- Mutta pistähän tupakaksi.

-

-Vieras otti kiittäen sikarin ja sytyttäen sitä puheli kevyemmin:

-

--- Onhan asianhaaroja, jotka voivat tehdä vakavankin asian

-kiireelliseksi ... minulle olisi suuren arvoista, että päätös

-tehtäisiin jos mahdollista heti ... mutta jos saisin neiti Lindan

-myöntävän vastauksen nyt, voisimme kyllä siirtää häät jonkun verran

-tuonnemmaksi...

-

--- Se vielä puuttuu, että tästä suoraa päätä mentäisiin pappilaan,

-nauroi eversti Ansamaa hieman väkinäisesti: -- Kovinpa veli Hormio on

-sen rakkauden riivaama...

-

--- Niin olen, niin olen, myönsi toinen.

-

--- En tiedä, mitä asia viivyttelemisestä paranisi, kuului nyt Lindan

-vakava ja hillitty ääni. -- Teidän tarjouksenne, herra nimismies, oli

-minulle niin äkki-arvaamaton, että hämmästyksestä vaikenin. Kuitenkaan

-en ole vastauksesta epätietoinen, sillä minulla ei ole kuin yksi

-vastaus: en voi pyyntöönne suostua.

-

-Hän nousi lähteäkseen.

-

--- Ah, neiti Ansamaa, älkää menkö vielä, huudahti rukkaset saanut

-kosija, myös pystyyn hypäten. Pyydän, kuunnelkaa minua vielä

-hetkinen ... ette sitä kadu ... tai antakaa minun seurata teitä ja

-puhua kanssanne kahden kesken.

-

-Nimismiehen ääni oli äkkiä muuttunut varmemmaksi ja itsetietoisemmaksi.

-Hänen katseessaan oli pyyntöä ja käskyä sekaisin. Linda tunsi taas

-outoa pelonsekaista tunnetta ja päätti kuunnella loppuun saakka, mitä

-tuolla vastenmielisellä miehellä oikein oli sydämellään. Hän istui

-jälleen ja viittasi kädellään vieraalle, että tämä noudattaisi

-esimerkkiä.

-

--- Nyt taitaa olla minun vuoroni lähteä, puhui eversti Ansamaa nousten.

--- Onkin vähän asiaa pehtorille ja puutarhurille. Jätän siis teidät

-kahden kesken ja palaan kymmenkunnan minuutin kuluttua.

-

-Luoden rohkaisevan katseen tyttäreensä hän poistui huoneesta.

-

--- No herra Hormio, sanoi Linda, -- nyt korvani ovat auki. Teillä on

-kymmenen minuuttia, kuten kuulitte.

-

-Nimismies veti sauhun sikaristaan. Hän oli kuin toinen mies, istui

-tuolilla huolettomasti, selkäkenossa, toinen jalka heitettynä toisen

-yli. Hän puhui voitonvarmana, ikään kuin tappiota olisi ollut mahdoton

-ajatella.

-

--- Neiti Linda. Teidän äskeinen jyrkkä vastauksenne oli hieman

-malttamaton, mutta anteeksi annettava, koska ette tiedä, mistä on

-kysymys. Jos minä siihen tyytyisin, joutuisin hirvittävän vaikeaan

-asemaan ja mikä pahempi -- saattaisin teidät vielä vaikeampaan. Tämä

-olisi minulle ylen raskasta, sillä toivottavasti ymmärrätte, että

-rakastan teitä. Kun siis pyydän teitä vaimokseni, en sitä tee

-ainoastaan omaa onneani silmälläpitäen, vaan vielä enemmän teidän

-onnenne mielessäni...

-

--- Ehkä siirrymme asiaan, herra nimismies, keskeytti Linda kylmästi. --

-Mitkä tunteenne minua kohtaan lienevätkin, tiedätte jo, etten voi

-niihin vastata.

-

--- Kuten haluatte, arvoisa neiti. Se minun vain täytyy toistaa, että

-syvästi tulette katumaan, jos pysytte kiellossanne.

-

--- En ymmärrä teitä.

-

--- Ette tietenkään, ylpeä neitiseni, sillä te luulette, että minä olen

-itserakas narri, joka lähden kosimaan, ennen kuin olen yrittänytkään

-voittaa kaunottareni suosiota... Te erehdytte. En ole narri enkä

-tietääkseni itserakkaampi kuin muutkaan miehet, jotka jonkun verran

-ovat elämässä menestyneet... Niin, niin, neitiseni, ei pidä halveksia

-miestä, sen tähden että hän omalla työllään ja ansiollaan on elämässään

-kohonnut köyhän työmiehen pojasta toimeen tulevaksi valtion

-virkamieheksi... Mutta se sikseen. Te tietysti palatte levottomuudesta

-kuulla, miksi teille olisi niin vaarallista -- huomatkaa: vaarallista

--- kieltäytyä vastaanottamasta tarjoustani... En tahdo kehua itseäni,

-mutta arvoisa ja rakas neiti, teidän kohtalonne on todella tällä

-hetkellä oikeassa kädessäni, joka pitelee tätä sikaria...

-

-Lindan oli vallannut sanomaton kauhu. Hänen pahimmat aavistuksensa

-näkyivät sittenkin toteutuvan, mutta kuta pitemmälle hänen inhottava ja

-julman petoeläimen tapainen kosijansa puhui, sitä enemmän hän tunsi

-kylmenevänsä ja jäykistyvänsä. Nyt en saa näyttää, en pelokkaalta enkä

-hätääntyneeltä, hän ajatteli -- tässä on jokin kauhea juoni käynnissä

-ja minun täytyy osoittaa mahdollisimman koskematonta rauhallisuutta ja

-huolettomuutta. Hän vaikeni siis ja kuunteli.

-

--- Niin nähkääs, ihminen voi joutua monenlaisiin tilanteihin, jatkoi

-nimismies puhettaan, -- ja uskokaa minua, nykyinen tilanteeni ei ole

-helppo... Ettekö usko sanojani, kun vakuutan teille, että jollette

-suostu tulemaan vaimokseni, te saatatte minut asemaan, joka

-toivottomuudessaan pakottaa minut syöksemään teidät turmioon?

-

--- En pienimmässäkään määrässä ymmärrä sanojanne.

-

--- Mutta ettekö voi niihin silti uskoa? Enkö minä herätä teissä mitään

-luottamusta? Ettekö saata uskoa, kun vakuutan teille, että...

-

--- Mutta herra nimismies, keskeytti Linda torjuvalla käden liikkeellä,

--- pidättekö minua lapsena, jota paljailla uhkauksilla voi pelottaa?

-Emmehän ole ystäviä, tuskin tuttaviakaan. Kuinka vaaditte, että minä

-umpimähkään teihin luottaisin?

-

--- Ettekö te naiset aina ole vähän lapsia? Te sanotte, ettemme ole

-ystäviä ... mutta mitä muuta minä olen kuin teidän ystävänne? Minähän

-tahtoisin teidät pelastaa, minä näytän teille pelastuksen tien,

-tarjoan teille käteni -- ja te lykkäätte luotanne vilpittömän

-avuntarjoukseni...

-

--- Mutta, herra nimismies, sanokaa toki: mikä on se vaara, josta

-tahdotte minut pelastaa? Ymmärrättehän, etten voi panna painoa

-puheellenne, kun en tiedä olevani missään vaarassa?

-

--- Ettekö te todella tiedä mistään vaarasta?

-

-Näin kysyessään nimismiehen äänessä oli koko lailla hämmästystä.

-

--- Johan sen sanoin: en tiedä, vastasi Linda lujasti.

-

--- No niin, mitä sanoin? Naiset ovat lapsia ja siksi jäävät. Niin

-nähkääs, rakas neiti, on asioita, joista ei sovi puhua. Minulla

-ei ole oikeutta paljastaa teille esimerkiksi virkasalaisuuksia.

-Olin vakuutettu siitä, että tiesitte olevan syytä pelätä

-turvallisuuttanne...

-

--- Minulla syytä pelätä omaa turvallisuuttani? Mitä tarkoitatte? Elän

-isäni kodissa -- missä nuorella naisella on parempi turva?

-

--- Miehelässä esimerkiksi, se on tässä tapauksessa: minun alhaisessa,

-mutta teille avonaisessa kodissani.

-

--- En ymmärrä sanaakaan. Vaaratko uhkaisivat minua täällä Ansamaan

-talossa?

-

--- Juuri niin, tässä talossa, täällä kotonanne.

-

--- Te olette rohkea puheessanne, herra nimismies, liiankin rohkea...

-Onko teillä muuta lisättävää?

-

--- Älkää sanoko niin, neiti Ansamaa. Te olette kovin ylpeä nainen,

-rikkaassa kodissa kasvanut, kaikki ovat totelleet pienintäkin

-viittaustanne ... ette ole surua koskaan tuntenut... Mutta jos äkkiä

-suru tulisi, riistäisi teiltä rakkaimpanne...

-

--- Mitä tarkoitatte?

-

--- Tarkoitan sitä, rakas neiti Linda, että eihän vaaran tarvitse uhata

-teitä ensikädessä... Koskisi se teihin yhtä kipeästi, jos vaara uhkaisi

-esimerkiksi vanhaa kunnioitettavaa isäänne...

-

-Tuskan huudahdus pääsi vaistomaisesti Lindan ahdistuneesta rinnasta.

-Hän kalpeni ja sulki silmänsä.

-

--- Enkö sitä sanonut? puheli nimismies, joka oli seurannut toisen

-liikkeitä katseellaan. -- Koskee se yhtä kipeästi.

-

-Nyt ei Linda jaksanut hillitä itseään.

-

--- Te olette peto, herra nimismies, hän huudahti, -- te olette tiikeri

-julmuudessanne! Tässä istutte ja piinaatte minua, kärvennätte sieluani

-heikolla tulella. Puhutte vaarasta, joka minua uhkaa, vaarasta, joka

-oikeastaan uhkaa isääni, ja keinosta, millä voisin ostaa isäni vapaaksi

-vaarasta. Niin, ostaa, juuri ostaa! Ettekö ymmärrä minun selvästi

-näkevän, että vaara, jonka väitätte uhkaavan isääni, uhkaa häntä teidän

-puoleltanne -- juuri teidän puoleltanne. Te olette isälleni jostain

-salaperäisestä -- ehkä poliittisesta -- syystä vaarallinen. Ja nyt te

-tulette tänne, puhutte ystävyydestä ja rakkaudesta ja ehdotatte minulle

-kauppaa, halpamaista, naiselle alentavaa kauppaa... Te olette todella

-hirveä!... Jos teissä olisi rahtuakaan ystävyyttä tätä taloa kohtaan,

-te varottaisitte isääni, te puhuisitte hänelle vaarasta, ettekä

-pyytäisi pienintäkään palkkaa... Nyt on menettelytapanne semmoinen,

-etten voi sanoin ilmaista, kuinka syvästi teitä halveksin...

-

-Linda seisoi suorana, ryhdikkäänä, ja hänen poskensa hehkuivat.

-Nimismies hänen edessään oli puoleksi nolo, puoleksi oudon ihastunut.

-

--- Mutta, hyvä neiti, hän alkoi puolustautua, te ette käsitä minua

-yhtään, te tuomitsette minua harkitsematta... Minä tulen tänne

-parhaimmassa tarkoituksessa, vilpittömänä ystävänänne, te rupeatte

-minua solvaamaan, niin, syvästi sanoillanne solvaamaan...

-

-Hän ei ehtinyt jatkaa, sillä eversti Ansamaa palasi samassa

-huoneeseensa.

-

--- Isä, huudahti Linda kääntyen tulijan puoleen ja osoittaen sormellaan

-nimismiestä, -- tuo mies tuossa, joka äsken minua kosi, on

-teeskentelijä, alhainen petturi! Koko hänen kosintansa oli vain

-kaupantekoa. Ottamalla minut lunnaiksi hän pelastaisi sinut vaarasta,

-jonka sanoo sinua uhkaavan ja joka siis uhkaa sinua hänen puoleltaan.

-

--- Mitä kuulen, sanoi eversti Ansamaa tyynesti, katsellen vuoroin

-toista, vuoroin toista, -- teillä näkyy olleen kiihkeä keskustelu.

-Kuinka sinä, Hormio, uskallat pelottaa tytärtäni? Millä oikeudella?

-Eikö sinua tässä talossa ole hyvin kohdeltu? Tahdotko kostaa vai

-miksikä tulet tänne ja saatat tyttäreni pois suunniltaan kauhusta ja

-kammosta? Ja sinä, Linda! Sinun pitäisi tietämän, ettei mikään vaara

-minua uhkaa, kuuletko: ei mikään. Sen sijaan, että kuuntelit Hormion

-houreita, kun hän rupesi lorujaan latelemaan, olisi sinun pitänyt

-näyttää hänelle ovi. Niin minä nyt aion menetellä. Veli Hormio, olen

-pahoillani, että minun täytyy pyytää sinua poistumaan. Meillä on kohta

-kutsut, vieraat saapuvat pian, ja välttämätöntä on, että tyttäreni

-rauhoittuu. Sinun läsnäolosi vaikuttaisi häneen hermostuttavasti.

-Ymmärrät itsekin, ettet voi jäädä. Mistään kosimisesta ei tämän jälkeen

-voi olla puhettakaan. En kyllä mielihyvällä olisi tervehtinyt sinua

-vävykseni, mutta jätin tietysti asian tyttäreni ratkaistavaksi. Nyt

-ovat välimme selvät.

-

-Hän viittasi kädellään kohti ovea. Hormio olisi nähtävästi tahtonut

-panna vastalauseen, hän avasi eversti Ansamaan puhuessa monta kertaa

-suunsa ja teki liikkeitä kädellään, mutta everstistä huokui niin

-rauhallista majesteettia, ettei Hormio osannut muuta kuin kumartaa ja

-poistua. Jotakin hän mutisi mennessään, ehkä uhkauksia ja sadatuksia.

-

-Linda heittäytyi isänsä syliin.

-

--- Kiitos, isä... Oh, sinä et voi aavistaa, kuinka hän minua

-piinasi ... tiikeri ihmisen hahmossa ... lopulta en enää kyennyt

-hillitsemään itseäni...

-

--- Ymmärrän sinut täydellisesti, lapseni, enkä suinkaan sinua moiti.

-Olisit vain heti ajanut hänet tiehensä.

-

--- Mutta sinä et tiedä, isä, kuinka salaperäisesti hän puhui vaarasta,

-arvatenkin valtiollisesta, joka sinua uhkaa... Oh, hän on vaarallinen

-mies...

-

--- Tiedän sen hyvinkin, sillä kuuntelin ovella kotvasen aikaa, ennen

-kuin astuin sisään. Mutta ei nyt sanaakaan enää tuosta hullutuksesta.

-Mene nyt huoneeseesi pukeutumaan; kohta saapuvat vieraamme.

-

-

-

-

-3.

-

-

-Ansamaan kartanon iso, kuusi-ikkunainen vastaanottosali oli kirkkaasti

-valaistu. Komea, vanhanaikainen kattokruunu, jossa sähkölamput

-hävisivät näkymättömiin satojen kimaltelevien kristallien peittoon, ja

-lukuisat kolmihaaraiset, kullanhohteiset seinälampetit häikäisivät

-valollaan talvipimeästä ja eteisen hämärästä tulevan silmiä, mutta

-saivat hänet sitten ihmettelemään, oliko uhkeampaa huoneita koko

-eteläpohjanmaalla kuin tämä Ansamaan kartanon empire-tyyliin sisustettu

-korkeakattoinen salonki, jossa tuntui kuin olisivat laulun ja musiikin

-haltiat aina ilmassa leijailleet. Silmä kiintyikin heti suureen

-valkoiseen avattuun flyygeliin salin toisella sivulla ja totesi

-hiljaisella mielihyvällä, että kaikki ilmavassa huoneessa oli

-valkoista, sinistä ja kullankirjailtua: pitkät valkoiset, sinijuovaiset

-jalkamatot; suoraviivaiset, valkoisiksi maalatut, kullalla kirjaillut

-ja sinisellä silkillä päällystetyt seinä- ja nurkkasohvat, tuolit,

-pöydät, pystypeilit ja muut huonekalut; stukkotekoiset uunit ja

-hohtavanvalkoiset, korkeat pariovet. Olisi todella luullut joutuneensa

-ruhtinaalliseen linnaan, kauas köyhästä Suomesta, ja tumma talvipuku

-tuntui vieraalta tässä loisteliaassa ympäristössä.

-

-Eteiseen vievät pariovet aukenivat yhtämittaa ja vieraita tulvi sisään.

-Ensimmäisinä heitä tervehtimässä oli isäntäväki. Eversti Ansamaa

-mustassa frakissaan ja Linda harmaansinisessä silkkipuvussa, rinnassa

-vaaleanpunainen ruusu, seisoivat tapansa mukaan vähän matkan päässä

-ovensuusta ja kättelivät iloisesti, joitakuita sydämellisiä sanoja

-lausuen, jokaista tulijaa. Säätyläiset olivat iltapuvuissa, nuoret

-naiset vaaleissa vaatteissa, mutta vieraiden joukossa oli paljon

-maalaisväkeä: Ansamaan omia alustalaisia, isäntiä ja torppareita

-emäntineen ja tyttärineen, jopa nuoria renkimiehiäkin, jotka eivät

-herraskuosista välittäneet, vaan muuten olivat siistineet itsensä

-juhlan arvokkuuden mukaan. Mutta yläluokkalaista eristymishalua,

-talonpoikaispöyhkeyttä ja torpparikainoutta ei näkynyt. Vieraat pitivät

-nähtävästi luonnollisena, että "seurakunta oli sekalaista", tervehtivät

-tuttavallisesti toisiaan ja lyöttäytyivät sympatiojensa mukaan pikku

-ryhmiin avarassa salissa.

-

-Itse asiassa tämäkin oli tulosta isäntäväen kasvattavasta vaikutuksesta

-paikkakunnalla. Jos eversti Ansamaa siihen oli kyennyt miljooniensa

-nojalla, täytyi tunnustaa, että hän käytti rikkauttaan sekä omaksi että

-toisten eduksi. Nämä juhlatilaisuudet Ansamaan hovissa eivät olleet

-niinkään harvinaisia tapauksia pitäjän uudemmassa historiassa. Paitsi

-isäntäväen syntymä- ja nimipäivinä oli säännöllisesti ennen sotaa

-kokoonnuttu kerran kuukaudessa. Maailmansota oli aikaansaanut muutoksen

-tässä kuten monessa muussakin suhteessa. Kuukausikokoukset olivat

-lakanneet, mutta nimenomaisina juhlapäivinä olivat lukuisat ystävät

-koolla kuten ennenkin.

-

-Erikoista näille yhdessäoloille oli se uusi henki, minkä eversti

-Ansamaa ja hänen tyttärensä olivat -- ehkä ulkomailta -- tuoneet

-mukanansa koko seuraelämään. Ei kokoonnuttu juoruamaan ja turhia

-puhumaan tai yksinomaan syömään ja juomaan. Ruumiillinen kestitys oli

-sivuseikka, vaikka tärkeä, sillä se oli keino tunnelman kohottamiseksi;

-mutta pääpaino oli seurustelun henkisessä sisällössä. Ansamaan hovin

-iltakestit olivat kuin ohjelmallisia iltamia ainakin -- sillä

-lisäyksellä vain, että yleisökin otti osaa ohjelman suoritukseen.

-Soittoa niissä oli ja laulua -- talon tytär-emäntä oli pianisti ja

-isännällä oli yhä vieläkin jäljellä barytoninsa, -- ja milloin hovissa

-vieraili kaupunkilaistaiteilijoita, muodostuivat illatsut todellisiksi

-konserteiksi. Säännöllisesti oli myös esitelmä; milloin mistäkin

-aineesta: eversti Ansamaa puhui halusta, ja hänen järkeviä sanojaan

-kuunneltiin aina mielellään, mutta puhujina esiintyivät monet muutkin:

-kansakoulunopettaja, rovasti, pastori, tohtori ym. Esitelmien jälkeen

-seurasi aina keskustelua; ja siihen piti kaikkien, sekä miesten että

-naisten, ujostelematta ottaa osaa, jos vain tunsivat, että heillä oli

-jotakin sanottavana. Osanottajien näköalat täten avartuivat, kun

-kaikenlaiset polttavat elämänkysymykset saivat monipuolisen

-valaistuksensa. Oli kuin kaikki yhdessä olisivat koettaneet rakentaa

-näkymätöntä tiedon ja sivistyksen temppeliä, johon kerta kerralta

-liitettiin uusia kiviä. Tietysti oli niitä, joiden mielestä tämmöinen

-tieteellis-älyllinen yhdessäolo oli pitkäveteistä ja ikävystyttävää --

-he jäivät pian seurasta pois; alkuaan oli nimittäin kutsu koskenut

-kaikkia halukkaita pitäjäläisiä -- joskus oli kesäisin puistossa

-kestitetty satoihin nousevaa kansanjoukkoa; mutta vähitellen oli

-muodostunut jonkinlainen valiojoukko, joka uskollisesti saapui Ansamaan

-illatsuihin ja jonka jokainen jäsen oli aivan kuin eversti Ansamaan ja

-hänen tyttärensä erityinen ystävä. Miljonäärin vapaa ja veljellinen

-käytös oli pian puhaltanut tiehensä kaiken painostavan kiitollisuuden

-tunteen, ja sitä paitsi oli Lindan ja hänen isänsä tapana myöskin

-vuorostaan vierailla kaikkien perheellisten ystäviensä luona.

-

-Tänäkin iltana oli kutsuihin saapunut toista sataa henkeä. Olivathan

-nämä nyt sodan aikana harvinaisia tilaisuuksia, joista ei mielellään

-jäänyt pois, ja sitä paitsi näkyi tällä kertaa -- arvatenkin isännän

-syntymäpäivän johdosta -- vieraiden kesken vallitsevan kodikkaan

-onnellinen ja samalla juhlallisen odottavainen mieliala. Katseet

-loistivat tyytyväisyydestä, keskustelu kävi puoliääneen ja myhäillen.

-Kun kellon lähetessä puolta seitsemää eversti Ansamaan sointuva ääni

-äkkiä kuului yli puheen sorinan, ilmoittaen, että vieraat olivat koolla

-ja ohjelma alkaisi, katsahtivat läsnäolijat toisiinsa keskinäisellä

-ymmärtämyksellä.

-

--- Varsinainen ohjelmamme tänään, lisäsi isäntä selittäen, on ystävämme

-tohtori Grahnin alustus aineesta "Mietelmiä maailmansodan johdosta" ja

-keskustelu sen johdosta.

-

-Illan ohjelma ei kuitenkaan heti alkanut esitelmällä. Tavanmukaiseen

-järjestykseen kuului ensin Linda-neidin soitto ja sen perästä kahvin

-juonti. Soiton aikana vallitsi salissa syvä hiljaisuus. Tämä ei ollut

-ainoastaan talon tavan mukaista, vaan aiheutui myös soiton laadusta.

-Musiikki oli näet Linda Ansamaan erikoisala. Opintonsa hän oli alkanut

-Amerikassa ja täydentänyt niitä Helsingissä etevimpien opettajien

-johdolla. Saattoi huoletta sanoa, että hän teknillisesti oli Suomen

-parhaimpia yksityispianisteja. Kuitenkaan hän ei koskaan ollut

-esiintynyt julkisesti, vaikka opettajansakin olivat häntä siihen

-kehottaneet. Hän oli liian arka ja vaatimaton ja liian musikaalinen.

-Hän oli kuullut maailman suurimpien piano-taiteilijain soittavan ja

-tiesi, ettei hän koskaan tekniikastaan huolimatta osaisi tulkita

-Beethovenia, Bachia, Mozartia tai Chopinia niin kuin he, ja kun eivät

-aineelliset huolet pakottaneet häntä kilpailemaan, säästi hän taiteensa

-isänsä, ystäviensä ja oman itsensä iloksi. Hänen haaveellinen

-luonteensa olisikin tehnyt hänelle vaikeaksi ja vastenmieliseksi tahti

-tahdilta taistella itsensä jonkun suuren sävellyksen herraksi ja

-yksityiskohtia myöten uppoutua sen henkeen. Hän soitti mestareita,

-mutta omalla tavallaan, jota kyllä monet kuulijat pitivät lumoavana.

-Mutta hänellä oli kyky, joka erotti hänet ammattipianisteista ja

-todisti hänen syvää musikaalisuuttaan: hän osasi hämmästyttävissä

-improvisaationeissa tulkita omia tunnelmiaan ja omintakeisilla

-parafraaseilla esittää tuttuja sävelmiä. Tähän kykyynsä hän mieluimmin

-turvautuikin, sillä se paraiten vastasi hänen omaa sielunelämäänsä, ja

-siten hänen soittonsa enimmäkseen oli yllättävää laatua, toi kuulijan

-korviin jotain uutta, jota hän ihaillen ja ihmetellen pysähtyi

-kuuntelemaan.

-

-Ohjelmakseen oli Linda tällä kertaa valinnut erään Händelin konsertin.

-Hän tunsi itsensä ristiriitaiseksi ja epäharmoniseksi tämänpäiväisten

-kokemusten ja kohtausten johdosta ja kykenemättömäksi improvisoimaan.

-Hän valitsi tahdintarkan ja säännönmukaisen Händelin, toivoen että

-mestarin vakavaan, klassilliseen muotoon upotettu tunnehartaus

-vaikuttaisi rauhoittavasti hänen omaan mielialaansa.

-

-Hänen rinnallaan penkillä istui tohtori Grahn nuottilehtiä kääntämässä.

-Kunnanlääkäri tohtori Grahn oli kaukaista sukua Linda Ansamaan äidille

-ja asui -- naimaton kun oli -- Ansamaan kartanossa. Hän oli talon vanha

-ystävä, ja pitäjällä pidettiin suorastaan päätettynä asiana, että

-hänestä tulisi vävy taloon. "Kaunis pariskunta", ajatteli nytkin moni,

-silmäillessään Lindan hienoja ilmeikkäitä piirteitä ja tohtorin

-uskollisennäköisiä kasvoja, jotka ilmaisivat mitä syvintä ihastusta ja

-hartautta. Soittaessa nousi heikko puna Lindan poskille, hänen silmänsä

-hohtivat, hänen paksu vaalea tukkansa aivan kuin loisti. Mies hänen

-rinnallaan oli taas tummuudessaan tytön täydellinen vastakohta: mustat

-hiukset, tuuhea musta parta ja tumma ihonpinta tekivät hänet

-kuumaverisen etelämaalaisen näköiseksi, ja kuitenkin tiesivät kaikki,

-että viidennäljättä korvilla oleva tohtori oli käytökseltään melkein

-lapsellisen ujo ja tyly.

-

-Sävelten voima sai Lindan unohtamaan huolensa, ja konsertin

-adagio-jaksoa soittaessaan hän tuli ajatelleeksi, että Händelin

-sävellys oli ehkä vaikeatajuinen ja raskas useimmille kuulijoille,

-niin tottuneet kuin he muuten olivatkin pianomusiikkiin. Hän jätti

-sentähden adagion loputtua konsertin kesken ja rupesi soittamaan

-omia fantasioitaan, joutuen ennen pitkää vanhoihin tuttuihin

-kansanlauluihin, joiden hän aina tiesi vaikuttavan kuulijakuntaan.

-

-Mitään äänekkäitä kiitoksia ei kuulunut soiton tauottua. Linda istui

-kotvan aikaa liikahtamatta, kädet helmassa, silmät maahan luotuina.

-Vieraat odottivat hiljaa. Sitten Linda äkkiä nousi ja lähti kahvia

-tiedustelemaan, hymyillen ujosti yleisölleen, joka kiitti häntä

-iloisilla katseilla ja päännyökkäyksillä.

-

-Tarjoilu tapahtui viereisessä huoneessa, johon pariovet avattiin.

-Sieltä jokainen kävi hakemassa itselleen kahvia leipää tai suklaata,

-johon muutamat nuoret olivat erikoisesti mieltyneet. Kuului iloista

-puhetta, naurun kikatusta, kuppien kilinää.

-

--- Saisipa tuo tohtorimme jo kosiakin tytärtäsi, sanoi vanha

-kirkkoherra leikillisesti eversti Ansamaalle joka lyöttäytyi arvokkaan

-vieraansa seuraan. -- Kyllä näkee, mihin päin sydän häntä vetää...

-Mutta ehkäpä lienevät kaupat jo tehdytkin?

-

--- Ei minun tietääkseni, vastasi eversti samaan äänilajiin. -- Ei taida

-veljelle vielä tulla vaivaa vihkimisestä.

-

--- No, iloinen vaivahan se olisi, perin iloinen...

-

--- Muuten olisi minustakin hyvä, että tohtori koettaisi onneansa, sillä

-voipahan toisia kosijoita ilmaantua, jotka vaan sekoittavat nuoren

-tytön mieltä.

-

--- Sitä en pelkää, vakuutti rovasti lämpimästi. -- Linda on kyllä

-herkkä, erityisen, omituisen herkkä mutta horjumaton, jos hän on saanut

-mitä päähänsä. Tunnenhan rippilapseni.

-

--- Luuleeko veli siis, että hän on saanut päähänsä mennä tohtorille?

-

--- No niin pitkälle en sentään uskalla mennä, naurahti hyväntahtoinen

-kirkkoherra. Nuoret tytöt eivät siinä suhteessa tunne itseään, ennen

-kuin jokin sattuma heille totuuden paljastaa.

-

-Ensimmäinen kuppi oli tuskin juotu, kun vanha kunnianarvoisa

-kirkkoherra korotti äänensä ja pyysi hetkeksi huomiota. Melu taukosi

-heti ja läsnäolijat kääntyivät uteliaina rovastin puoleen.

-

-Kirkkoherra ojensi suoraksi, heitti silmäyksen yli seurakunnan, kääntyi

-talon isännän puoleen, jonka kanssa hän vastikään oli vaihtanut pari

-sanaa, ja aloitti vakavalla äänellään:

-

--- Arvoisa veli, eversti Ansamaa! Ollen vanhin läsnä olevain ystäväin

-joukosta, olen saanut toimekseni kaikkien puolesta lausua sinulle

-sydämellisimmät ja kunnioittavimmat onnentoivotuksemme tänä päivänä,

-jolloin täytät viisikymmentäviisi vuotta. Kymmenen vuotta olet nyt

-iloksemme asunut keskuudessamme, kymmenen pitkää vuotta, jos

-ajattelemme, kuinka rikkaita ja täysinäisiä nämä vuodet ovat olleet,

-kymmenen lyhyttä vuotta, jos ajattelemme, kuinka nopeasti aika on

-kulunut. Sinun iässäsi, veli Ansamaa, kymmenen vuotta ei merkitse

-paljon -- kymmenen vuoden kokemusta, tietysti, ja kymmenen vuoden

-työtä, -- mutta katso tytärtäsi. Teidän tänne saapuessanne oli hän

-iloinen ja vallaton tytön typykkä, pitkä palmikko selässä, nyt on hän

-nuori nainen, isänsä oikea käsi suuressa taloudessa. Kymmenen vuotta

-merkitsee siis paljonkin, ja meille ne ovat merkinneet paljon. Me

-olemme näiden vuosien kuluessa oppineet sinua rakastamaan ja

-kunnioittamaan. Vilpitön on sen tähden toivomuksemme, että sinä vielä

-saisit viettää useitakin kymmeniä vuosia meidän keskuudessamme.

-Kannathan sinä vuotesi niin kuin nuorukainen, joten inhimillisesti

-katsoen ikää voi sinulle riittää vielä paljon. Sitä suokoon Jumala

-meidän kaikkien onneksemme!

-

-Kirkkoherran äänessä värisi todellinen liikutus ja monen silmissä

-kiilsi kyynel. Eversti istui näköjään rauhallisena, mutta oli luonut

-katseensa maahan.

-

--- Arvoisa veli, jatkoi rovasti puhettaan, -- suo minun tunnustaa, että

-sinä olet harvinainen ihminen. Olen vanha mies ja olen paljon maailmaa

-nähnyt, mutta en ole koskaan tavannut ihmistä, jonka koko elämä

-herättäisi sydämessäni samaa ihastusta kuin sinun. Niin, älä luule,

-että sinua imartelen. Ei mikään minua tällä hetkellä niin surettaisi

-kuin semmoinen luulo sinussa. En sinua tahdo imarrella, mutta en liioin

-saata olla sanomatta, mitä sydämessäni liikkuu. Olin vanha mies jo

-silloin, kun sinä muutit tänne Suomeen. Sydämeni oli kokenut, että me

-ihmiset olemme kaikki syntisiä ja itsekkäitä ja ettei meillä ollut

-pelastusta muualla kuin Jumalan armossa Kristuksessa. Sydämeni oli

-näivettynyt, kuten niin monen vanhan ihmisen sydän on. Huomasin, että

-Jumalan armokin kykeni verrattain vähäisen ihmissielun ynseydelle ja

-kovuudelle. Ja kuitenkin minunkin sydämeni oli kerran palanut uskoa

-ihmiseen ja etsinyt sitä ihmistä, jossa ei Jumalan kuva ollut

-pirstaleiksi lyöty. Niin, rakkaat ystävät, moittikaa sielunpaimentanne

-siitä, että hän tuolla tavalla rikkoi nuoruudessaan Jumalan tahtoa

-vastaan, kun ei heti tyytynyt näkemään Jumalan kuvaa vain Kristuksessa.

-Mutta  muistakaa myös Paavalin sanoneen, että ihmisen tulee kasvaa

-Kristuksen kaltaisuuteen... No niin, rakas veli Ansamaa, kymmenen

-vuotta sitten tulit sinä, ja meidän tiemme tapasivat toisensa, ja vanha

-kuihtunut sydämeni sai heti alusta kuin uutta elinvoimaa. En tahtonut

-ensin uskoa silmiäni, en korviani. Sinä ryhdyit paikalla toimimaan

-tavalla, joka poikkesi kaikesta, mihin olimme tottuneet. Sinä asetuit

-kohta koko paikkakunnan isäksi ja holhoojaksi. Kohta otit selvää

-pitäjäläisten sekä aineellisista että henkisistä oloista. Kohta rupesit

-kaikkea parantamaan ja kohottamaan, tiesit keinoja, millä varallisuus

-ja hyvinvointi lisääntyisi, katsoit samalla, ettei kasvatusta ja

-sivistystä laiminlyöty. Suo anteeksi, veli, että alussa kysyin

-itseltäni: mitä tämä on? onko tämä uudenaikaisinta farisealaisuutta?

-Olithan sinä rikas, ja olinhan minä nähnyt, mimmoisia rikkaat yleensä

-ovat. Mutta kauan en niin ajatellut. Minun täytyi tunnustaa, kun

-katselin tekojasi, kun kuuntelin sanojasi, että hyvyytesi, jaloutesi,

-ihmisrakkautesi ei ollut teeskenneltyä. Se oli sinua itseäsi. Sinä olit

-itse semmoinen rikas ihminen -- rikas sekä aineellisesti että

-henkisesti, -- että toisen täytyi sinua rakastaa. Ken koskaan kääntyi

-oveltasi apua saamatta? Ken on tässä pitäjässä enää nälkää nähnyt, ken

-sairastanut apua saamatta? Ken lapsista ja nuorista on koulukasvatusta

-vailla? Ken meistä ikäihmisistä on vailla onnen ja ilon hetkiä siitä

-saakka, kun sinä avasit vieraanvaraiset ovesi? Siunausta sinä toit

-tullessasi tähän paikkakuntaan, rakas veli Ansamaa... Sinä olet ylpeä,

-minä tiedän sen -- se onkin ainoa heikkoutesi. Jumala paratkoon, ja

-sinä ehkä ajattelet, että sanani ovat vanhan ukon lörpötyksiä... No

-niin, anna vanhan ukon kerran lörpötellä. Sama mikä liikkuu hänen

-sydämessään, liikkuu meidän kaikkien sydämissä, sillä sinä olet ne

-kaikki voittanut. Ja nyt meillä on vielä sinulle pyyntö, ja uskomme,

-ettet sitä iloa meiltä kiellä. Oikeastaanhan me tahtoisimme tuottaa

-sinulle jotain iloa, mutta mitä muuta me osaamme sinulle antaa kuin

-rakkautemme ja kunnioituksemme? Sen tähden sekin, jonka tarkoituksena

-olisi tuottaa sinulle iloa, onkin meidän omaa iloamme. Meidän kaikkien

-läsnäolijani ja kaikkien pitäjäläisten puolesta saan täten kysyä

-sinulta, veli Ansamaa, suostutko siihen, että joku Suomen

-taiteilijoista ikuistuttaa kankaalle sinun meille rakkaat piirteesi ja

-että taulu asetetaan johonkin yleiseen paikkaan, esim. kunnan talon

-kokoushuoneeseen? Olemme yhdessä koonneet siihen tarvittavat varat.

-

-Kirkkoherra lopetti ja hänen vanhat kasvonsa katsoivat hellän

-ystävällisesti eversti Ansamaahan. Aivan kuin yhdestä suusta kuului nyt

-joka taholta innokkaita huudahduksia: "suostukaa siihen!", "se on

-pyyntömme!" "rovasti on tulkinnut tunteemme!" ja kaikki ikään kuin

-imivät katseillaan eversti Ansamaata. Linda istui syrjässä ja hänen

-silmistään tippuivat suuret kyyneleet.

-

-Hän, jonka osaksi oli tullut niin vilpitön ja valtava

-rakkaudentunnustus, nousi kalpeana, mutta hymyilevänä.

-

--- Ystävät, hän sanoi ja ainoastaan pieni epävarmuus äänessä osotti,

-että hän oli liikutettu ja että hänen täytyi käyttää voimaa

-hillitäkseen itseään, -- ystävät, kuinka voisin muuta kuin suostua

-pyyntöönne! Tuottaahan se minulle suurinta iloa ja kunniaa!

-Odottamatonta iloa!

-

-Voimakas ja jatkuva kättentaputus tervehti tätä lupausta. Eversti

-Ansamaa jatkoi:

-

--- Meitä suomalaisia moititaan juroiksi ja kylmiksi. Mutta voisiko

-kukaan kutsua kylmiksi niitä sanoja, jotka meidän kaikkien isällinen

-ystävämme ja opettajamme tänä iltana on lausunut? Ne ovat ymmärtääkseni

-olleet ennen kuulumattomia sydämellisyydessään ja lämmössään. Ja ne

-lausuttiin teidän kaikkien puolesta minulle. Tulkoot ne merkityiksi

-elämän kirjaan teidän kaikkien hyväksenne! Rakkaudestanne olen

-kiitollinen, rakkautenne otan vastaan -- juuri sen tähden, etten tiedä

-sitä ansainneeni. Eikö rakkaus aina ole lahja, suurin, ihmeellisin

-lahjoista? Te puhutte minun teoistani. Mutta mihin olisin kyennyt ilman

-teidän luottamustanne ja rakkauttanne? Yhdessä me olemme tehneet, mitä

-tehty on. Elämän herra on antanut minun huostaani aineellisia

-rikkauksia. Suuri olisi syntini, ellen koettaisi niitä käyttää

-oikeudenmukaisesti!...

-

-Taas kuului innokasta käsienpauketta, ja eversti Ansamaa astui rovastin

-luo, puristaen kiitollisena hänen kättään. Vieraat nousivat, monet

-tulivat puristamaan everstin ja rovastin käsiä, ja iloisesti

-keskustellen käytiin hakemaan toista kahvikuppia.

-

-Sillä välin kokoontui joukko nuoria flyygelin ympärille, ja yhtäkkiä

-kajautti nuorisoseuran sekakuoro raikkaita laulun säveliä ilmoille. Ne

-täyttivät suuren salin mahtavilla aalloillaan ja nostivat huippuunsa ne

-riemun ja kiitollisuuden tunteet, mitkä vallitsivat läsnäolijain

-sydämissä.

-

-

-

-

-4.

-

-

-Tohtori seisoi puhumassa. Paikaltaan flyygelin äärestä oli hänellä hyvä

-näköala yli salin, ja saattoi hän yhteen silmäykseen yhdistää melkein

-koko tutun kuulijakuntansa. Toisella kädellään hän silloin tällöin

-nojasi soittokoneen kanteen, toisella siveli tuuheaa mustaa partaansa.

-Hän puhui harvaan ja miettien eikä yhtään alleviivannut sanojaan

-kädenliikkeillä. Hän oli tottumaton puhuja, se näkyi, mutta hänen

-sanansa herättivät kuulijoissa ajatuksia. Hän alkoi esitelmänsä

-seuraavaan tapaan:

-

--- Voisi sanoa, ettei tämäniltainen keskusteluaiheemme ole

-sopusoinnussa hilpeän mielialamme kanssa. Vietämme perhejuhlaa,

-jokainen meistä, sanan täydessä merkityksessä perhejuhlaa, sillä

-tämmöisenä hetkenä tunnemme, kuinka me ihmiset kuulumme läheisesti

-yhteen ja yhdessä todella muodostamme kuin suuren perheen.

-Keskustelumme aiheena on nykyinen julma maailmansota -- kuinkapa se

-voisi lisätä mielialamme hilpeyttä? Kuitenkin on se minusta sopiva aihe

-juuri tänä iltana. Sillä eihän ole välttämätöntä ihmisen onnelle, että

-hän ilon hetkenä unohtaa toisten surut. Lääkäri näkee joka päivä

-edessään toisten ihmisten kipuja ja kärsimyksiä ja ottaa niihin osaa,

-mutta ei silti tule onnettomaksi. Päinvastoin hänen onnensa on toisten

-tuskien ajattelemisessa, jotka hän voi lieventää ja poistaa.

-Ajatellessamme ilon yhteydessä vakavia asioita me syvennämme omaa

-onneamme. Tuntiessamme itsemme tällä hetkellä yhdeksi perheeksi me

-näemme, kuinka kauas inhimillisestä onnesta ovat poikenneet ne

-ihmisraukat, ne kansat, jotka tuolla Euroopan tappotanterilla murhaavat

-toisiaan. Voisihan koko ihmiskunta olla suuri perhe, jonka yksilöt

-auttaisivat toisiaan sen sijaan että nyt taistelevat toisiaan

-vastaan...

-

-Siirtyen varsinaiseen aineeseensa jatkoi tohtori Grahn puhettansa,

-viitaten aluksi siihen, että me täällä Suomessa olemme oudossa

-asemassa, kun samalla olemme sodassa ja ulkopuolella sodan. Sillä sodan

-verilöylyt eivät ole meihin vielä ulottuneet, siksi syrjässä olemme

-varsinaisesta sodasta, että saatamme verrattain puolueettomasti sitä

-arvostella.

-

-Ja sitten perusteli tohtori seikkaperäisesti omaa antimilitaristista ja

-anti-imperialistista kantaansa. Hän lähenteli mielipiteissään

-sosialisteja ja hänen silmissään oli sota semmoisenaan järjetöntä ja

-hullua. Hän puhui sen raaistuttavasta vaikutuksesta, sen tuhotöistä ja

-hävityksistä, sen aiheuttamista suunnattomista rahamenoista. Hän esitti

-ajatuksensa niistä yhteiskunnallisista uudistuksista, joita sotaan

-tuhlatuilla varoilla olisi voitu saada aikaan. Hän ihmetteli, että

-kansoilta riitti pahantekoon voimia ja varoja, vaikka niitä ei koskaan

-ollut kylliksi, silloin kun hyvä oli kysymyksessä. Kuitenkaan ei hän

-heittäytynyt toivottomuuteen ihmiskunnan pelastuksen suhteen, sillä hän

-uskoi ihmiskunnassa vaikuttaviin siveellisiin voimiin.

-

--- Mutta sota on syntistä, sanoi hän ja lopetti esitelmänsä seuraavaan

-tapaan: -- Pyydän alleviivata väitettäni, että sota on syntistä.

-"Syntinen" on uskonnollinen sana, ja lääkäreitä tavallisesti pidetään

-jumalankieltäjinä, mutta käytän sitä sittenkin. En ole jumalankieltäjä,

-uskon omalla tavallani Jumalaan, ja uskonpa Kristuksen kieltäneen

-sodan. En voi muulla tavalla ymmärtää kristinuskoa. Sota on syntiä, se

-on vastoin kristinuskon koko henkeä, se on vastoin Kristuksen oppia.

-Kirkot ovat kauhealla tavalla poikenneet mestarinsa hengestä ja opista,

-kun ovat sotaa siunanneet ja sen puolesta rukoilleet. En tahdo tällä

-moittia yksityisiä pappeja, joiden täytyy totella kirkon sääntöjä ja

-noudattaa valtion käskyjä. Sanon vain, että jos ihmiskunta todella

-olisi kristillinen, ei sotia käytäisi... Suomalaisina voisimme me

-mielestäni nykyisestäkin sodasta oppia, kuinka järjetön ja kristinuskon

-vastainen se on, ja jos me kerran joudumme toisenlaiseen,

-itsenäisempään asemaan valtiona, ei meidän pidä perustaa eikä ylläpitää

-mitään sotalaitosta, ei seisovia armeijoja, ei linnoituksia, ei

-sotakouluja. Siinä suhteessa on kohtalo viitottanut meille tien,

-silloin kun se meiltä vei vanhan asevelvollisuusjärjestelmän. Uskallan

-toivoa, että Suomi vastaisuudessa niin menettelee; mikäli ymmärrän, on

-se meidän rauhaa rakastavan kansamme sisimmän hengen mukaista. Olen

-tässä tuonut esille vain muutamia vaatimattomia näkökohtia ja toivon,

-että keskustelu on omiansa tärkeään kysymykseen luomaan runsaasti

-lisävalaistusta.

-

-Tohtori näytti olevan melkein häpeissään lopettaessaan puheensa. Oli

-aivan kuin hän olisi pyytänyt anteeksi, että siitä tuli semmoinen kuin

-siitä tuli. Hän teki kumarruksen yleisölle, -- joka ei ollenkaan

-näyttänyt tyytymättömältä, vaan taputti käsiään sangen innokkaasti, --

-ja lähti ujon näköisenä istumaan ryhmään, johon kuuluivat Linda, pari

-rouvaa ja vanha kansakoulunopettaja. Rouvat rupesivat heti kilvan

-kiittämään tohtorin puhetta, ja kun tohtori hämillään ja kysyvästi

-katsahti Lindaan, sanoi tämä hymyillen:

-

--- Sinä tiedät, Helmer, että noissa asioissa olen yhtä mieltä sinun

-kanssasi. Ajattelen sotakysymyksestä samalla tavalla kuin sinä.

-

--- Niinpä niin, puuttui puheeseen vanha kansakoulunopettaja, --

-tokkohan sentään Suomenkaan kansa on niin rauhaa rakastavainen? Ainakin

-minä nuoruudestani muistan, kuinka kiivaita ja riidanhaluisia ns.

-puukkojunkkarit olivat, ja lieneekö nykyinen polvi paljonkaan

-säyseämpi, vaikka ulkonaiset tavat ovatkin hieman muuttuneet. Kertoohan

-historiakin Suomen kansan sodankäynnistä...

-

--- Niin saattoi olla ennen, sanoa tokaisi toinen rouvista, -- mutta

-onhan sivistys mennyt paljon eteenpäin...

-

--- Mitä arvelee tohtori? kysyi toinen rouva.

-

--- En osaa sanoa, onko kansa niin suuresti muuttunut, vastasi tämä, --

-mutta asia ei mielestäni ensi kädessä koske kansan kuuma- tai

-kylmäverisyyttä. Ajattelen, että Suomen kansan henki ei ihaile, ei

-tahdo, ei hyväksy sotaa ja sotalaitosta...

-

-Sillä välin oli tavanomainen puheenjohtaja, eräs pyylevä ja

-hauskannäköinen talonisäntä, istunut paikalleen ja kehottanut läsnä

-olevia käyttämään puheenvuoroja.

-

-Pastori sai ensimmäisenä sananvuoron. Hän oli nuorenpuoleinen, laiha ja

-kalpea mies, silmissä uskonintoilijan tuli. Vasta lyhyen aikaa oli hän

-palvellut rovastin apulaisena eikä ollut täysin perehtynyt tämän

-pitäjän henkiseen elämään, jonka silmiinpistäviä piirteitä oli

-uskonnollinen valistus ja suvaitsevaisuus. Hän puhui suurella innolla

-lausuen:

-

--- Arvoisa alustaja antoi esitelmässään ankaran iskun kirkolle

-uskonnollisen elämän vartijana, jonka tähden velvollisuuteni kirkon

-palvelijana on panna jyrkkä vastalause moiseen syytökseen. Tohtori

-Grahn tuntui arvelevan, että kirkko on uskonsa pettänyt, antaen

-myötävaikutuksensa valtiolle tämän sotatoimissakin. Eikö tohtori Grahn

-siis tunne sitä pyhää kirjaa, johon kristinusko perustuu? Kirkko ei

-suinkaan ole uskoansa pettänyt, se on päinvastoin ollut pyhälle

-uskolleen uskollinen, tukien hallitusta ja esivaltaa. Saanko ehkä lukea

-teille, rakkaat seurakunnan jäsenet, seuraavat Paavalin sanat

-roomalaisille?

-

-Odottamatta vastausta pastori otti taskustaan pienikokoisen raamatun ja

-luki:

-

--- "Olkoon jokainen niille vallassaolijoille alamainen, joiden vallan

-alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta; ne vallassaolijat,

-jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia. Sen tähden, joka asettuu

-esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka

-nousevat vastaan, tuottavat itselleen tuomion. Sillä hallitusmiehet

-eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka

-tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee

-sitä mikä on hyvää, ja sinä saat siltä kiitosta, sillä se on Jumalan

-palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se

-ei miekkaa suotta kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen

-rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Sen tähden on oltava alamainen, ei

-ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden; sen

-tähdenhän te verojakin maksatte: sillä viranomaiset ovat Jumalan

-palvelusmiehiä ja ovat toimessaan juuri sitä varten. Antakaa kaikille

-mitä olette velvolliset: vero kenelle vero on tuleva, tulli kenelle

-tulli on tuleva, pelko kenelle pelko on tuleva, kunnia kenelle

-kunnia on tuleva." Nämä apostolin sanat ovat hyvät painaa mieleen

-jokaisen kristityn. Ne selvästi näyttävät, mikä on kristillinen

-velvollisuutemme. Ne selvästi osoittavat, että kirkko on oikeassa

-neuvoessaan kuuliaisuutta esivallalle ja näyttäessään itse esimerkkiä

-kuuliaisuudessa. Kun esivalta käskee sotaan, on mentävä.

-

-Pastori silmäili voitonvarmana ympärilleen, ennen kuin istui.

-

-Nyt pyydettiin innokkaasti puheenvuoroa usealta taholta.

-

--- Opettaja Vettenranta, kehotti puheenjohtaja.

-

-Pieni lystikäs mies nousi ja kysyi teeskennellyn huolestuneesti:

-

--- Onko pastori Kuusinen tosissaan? Tahtomatta halventaa Paavalin

-sanojen arvoa väittäisin, että ne ovat vanhentuneita, nykyoloihin

-sopimattomia. Ei niillä ainakaan meillä ole käytännöllistä merkitystä.

-Mikä meillä on se esivalta, joka on Jumalasta? Venäjän hallitusko?

-Silloinhan meidän empimättä pitäisi totella kaikkia sen laittomia

-määräyksiä! Olisiko pastori Kuusinen takavuosina nöyränä

-"promulgeerannut"? Sen kyllä monet kirkonmiehet tekivät! Alistuisiko

-pastori Kuusinen tällä hetkellä yhdenvertaisuuslakiin, jos istuisi

-hovioikeudessa?

-

-Hyväksyvä mumina kävi salin läpi ja pastori näytti jonkun verran

-vaivaantuneelta, ruveten miettiväisenä selailemaan taskuraamattuaan.

-

-Seuraava puhuja oli ajattelevan näköinen maalainen. Hän lausui:

-

--- Tuskin kannattaa tuhlata enemmän sanoja tähän kysymykseen. Olen

-opettaja Vettenrannan kannalla ja samaten hyväksyn tohtorin lausuman

-ajatuksen, että jollei kirkko aina nöyränä olisi palvellut valtiota,

-olisi varmaan valistuneempi käsitys kristinuskon hengestä saanut

-jalansijaa ihmiskunnassa. En usko pastori Kuusisenkaan kieltävän, että

-murha, ryöväys, verenvuodatus ja väkivalta ovat Kristuksen opille ja

-hengelle vastaista.

-

-Nyt oli rovastilla puheenvuoro. Vanha kirkonpaimen sanoi isällisellä

-tavallaan, kääntyen alussa pastori Kuusisen puoleen:

-

--- Nuoren virkaveljeni ei pidä luulla, että tässä meidän

-piirissämme vallitsee uskonnolle vihamielinen, kirkonvastainen tai

-jumalankielteinen henki. Olen tässä seurakunnassa palvellut paimenena

-neljäkymmentä vuotta ja tunnen laumani. Olemme täällä vakavia, vaikka

-vapaamielisiä. Emme teeskentele, puhumme ajatuksemme suoraan ja

-uskomme, että kristinusko on elämää pikemmin kuin tunnustusta. Tämä

-katsantokantamme on varsinkin varmistunut meissä viimeisen

-vuosikymmenen kuluessa eli siitä saakka, kun tämän talon nykyinen

-isäntä asettui keskuuteemme. Sentähden emme käsitä noita Paavalin

-sanojakaan yhtä jyrkästi kuin sinä, veli Kuusinen. Pidämme mielessä,

-mitä sama apostoli itse on muualla sanonut: "kirjain kuolettaa, henki

-tekee eläväksi" ja "enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä". Jumala

-puhuu meille -- ei ainoastaan raamatun painetussa sanassa, vaan myös

-meidän omassatunnossamme ja oikeudentajunnassamme. Hurskas ihminen

-elää, kuten Jeesus sanoo, "jokaisesta elävästä sanasta, joka Jumalan

-suusta lähtee". Jos esivalta käskee meitä johonkin, josta omatuntomme

-meitä kieltää, on meillä kristittyinä oikeus, jopa velvollisuuskin olla

-tottelematta... Tätä sanon yleensä enkä nyt tarkoita sotaa... Mitä

-muuten Paavalin sanoihin roomalaisille tulee, on muistettava,

-millä ajalla ne lausuttiin; ne todistavat hänen poliittista

-kaukonäköisyyttään. Rooma hallitsi silloin maailmaa lujalla kädellä ja

-Rooman valtakunnassa vallitsi yleensä uskonnollinen suvaitsevaisuus.

-Paavali kuitenkin aavisti, että kristityt -- olihan hän itse saanut

-sitä kokea -- joutuisivat vainon alaisiksi esivallankin puolelta, ja

-hän tahtoi ja toivoi, että kristityt eivät ainakaan itse antaisi siihen

-aihetta.

-

-Rovastin puhetta seurasi hyväksyvä äänettömyys, jonka perästä tohtori

-sai sananvuoron:

-

--- Pastori Kuusinen ampui yli maalin, sillä puheessani en painostanut

-sitä, että meidän pitäisi olla uppiniskaisia esivallalle, vaikka muuten

-tietysti siinä kysymyksessä olen rovastin kannalla. Tarkoitukseni oli

-vain painostaa sitä, että kristillinen valtio ei saa käydä sotaa eikä

-ylläpitää sotalaitosta, siis että kristitty hallitus ja esivalta eivät

-koskaan saa käskeä sotaan eivätkä valmistaa sotaa. Jos esim. Suomi

-joskus tulee olemaan itsenäinen valtio, ajattelen, että juuri meidän

-maamme on tässä suhteessa noudatettava kristillisyyden vaatimuksia.

-

--- Pastori Kuusisella on puheenvuoro, ilmoitti puheenjohtaja.

-

-Pastori ei näyttänyt enää vaivaantuneelta, olivatko sitten puheet sen

-vaikuttaneet vai oliko huoneen ilmapiiri saanut sen aikaan. Näytti

-ikään kuin hän olisi lauhtunut ja huomannut olevansa ihmisten keskellä:

-silmissä ei ollut enää samaa kiihkoisan ankaraa ilmettä kuin äsken.

-

--- Olin ehkä liian jyrkkä sanoissani, hän virkkoi, -- ja ymmärrän nyt

-paremmin tohtori Grahnin tarkoituksen. Mutta jos kerran vakavasti

-keskustelemme elämän korkeimmasta asiasta, uskonnosta, ja eritoten

-kristinuskosta, tunnustan suoraan, etten ymmärrä niitä puhujia, jotka

-pitävät sotaa kristinuskon henkeen soveltumattomana. Eihän kristinusko

-ole yksistään pelkureita varten! Sanoihan Vapahtajamme: "älkää peljätkö

-niitä, jotka ruumiin tappavat." Päinvastoin kristinusko on sankarein

-uskonto. Jokainen tosi kristitty on ollut taistelija uskonsa puolesta,

-taistelija sekä hengen että aineen miekalla. Eikö kristitty voisi

-kuolla sodassa, vuodattaen verensä isänmaansa ja uskonsa puolesta? Jos

-vihollinen hyökkäisi hänen maahansa, hävittäen, polttaen, tappaen,

-jäisikö hän kädet ristissä seisomaan? Ei, pois kaikki pelkuruus ja

-ahdasmielisyys! Vapahtajammekin sanoi: "tulta olen tullut heittämään

-maan päälle; ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi

-syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan

-päälle? En ole, sanon teille, vaan eripuraisuutta."

-

--- Emme ole vielä kuulleet kauniimman ja paremman sukupuolen mitään

-lausuvan, kuului puheenjohtajan ääni, -- mutta nyt on maisteri Martta

-Pulkka pyytänyt sananvuoroa.

-

-Maisteri Pulkka ei ollut mikään lukujen pilaama sinisukka, rillit

-nenällä, vaan nuori, reippaan ja terveen näköinen nainen, ryhdiltään

-miehekkään vapaa. Hän oli paikkakunnan nuorisoliiton puheenjohtaja,

-yleisesti tunnettu ja suosittu, ja katseet kääntyivät häneen

-ystävällisen uteliaina, kun hän nousi puhumaan vilkkaalla, eloisalla

-tavallaan:

-

--- Oliko puheenjohtajan sivuhuomautus edustamastani sukupuolesta aiottu

-kohteliaaksi ivaksi? Kirjotettakoon hänen tiliinsä... Muuten sanon,

-että pastorin viimeinen puhe otti sanat suustani. Emme yleensä katsele

-asioita samoilla silmillä, mutta sattuipa kerran kysymys, jossa tarjoan

-pastorille veljeskättä... Ymmärrän tohtori Grahnin kannan varsin hyvin;

-minullekin sota on kauhistus. Ja olen miltei taipuvainen hänen kanssaan

-hyväksymään Tolstoin selityksen, että Kristus saarnasi sotaa vastaan.

-Koska en kuitenkaan ole raamatun tuntija enkä perehtynyt teologisiin

-riitakysymyksiin, en tässä kohden asetu puolustamaan tohtoria pastoria

-vastaan. Sillä kuten sanoin, pastori toi esille varteenotettavan

-näkökannan: mitä me tekisimme, jos vihollinen hyökkäisi meidän

-maahamme? Olimme kristityitä tai pakanoita, uskallanpa väittää, että

-silloin tekisimme aseellista vastarintaa... Meidän on tänään

-keskusteltava nykyisestä maailmansodasta. Kyseessä oleva kohta

-palauttaa meidät aineeseemme. Mikä oli näet maailmansodan syynä? Ei se

-ollut Itävallan arkkiherttuan ja hänen puolisonsa murha Sarajevossa,

-vaan Saksan vuosikymmeniä kestäneet varustukset, preussilainen

-militarismi. Euroopassa oli valtakunta, jonka koko kansa kasvatettiin

-sotaintoiseksi ja sotakuntoiseksi. Pienestä pitäen saivat saksalaiset

-oppia, että heidän suuri isänmaansa oli oleva yli kaiken, että heidän

-kulttuurinsa oli maailman etevin, että he olivat Jumalan valittu kansa.

-Kuinka eivät he siis laajentaisi valtaansa ja kartuttaisi rikkauttaan

-kulttuurin kannalta vähäarvoisempien kansojen kustannuksella? Olihan

-luonnollista, että sopivan hetken lyödessä oli julistettava sota niitä

-valtakuntia -- Venäjää ja Ranskaa -- vastaan, jotka olivat Saksan

-erityisenä silmätikkuna. Sarajevon murha avasi salaiset sulut. Kun ei

-Venäjä voinut antaa Itävallan esteettömästi tuhota pientä serbialaista

-kuningaskuntaa, jonka kansa oli slaavilainen, käytti Saksa tilaisuutta

-hyväkseen ja hyökkäsi sekä Venäjää että Ranskaa vastaan, joka

-puolestaan oli Venäjän liittolainen. Olisiko nyt Venäjän ja Ranskan

-kansojen pitänyt sormeaan liikuttamatta antaa saksalaisten joukkojen

-mellastella heidän maissaan? Ei mielestäni minkään uskon eikä minkään

-ihanteen nimessä... Muistan niin hyvin, miltä tuntui Helsingissä

-elokuulla 1914. Tuli sähkösanomia, että saksalainen aikoi nousta maihin

-Suomessa, valloittaa Suomen ja sen kautta saapua Pietariin. Luuletteko,

-että kukaan ajatteli sitä mahdollisuutta tyynesti? Tai luuletteko, että

-meidän suomalaiset sympatiamme olivat Saksan puolella? Ei, meistä

-tuntui, että jos saksalainen hyökkää maahamme, on venäläinen armeija

-meidän tosi ystävämme: se puolustaa Suomen rantamia! Ja monesta tuntui,

-että hän vapaaehtoisena liittyy siihen armeijaan! Sentähden minä sanon,

-että sotakin on kaunista ja ainakin siveellisesti oikeata ja korkeata,

-silloin kun isänmaan puolesta kaadutaan!

-

--- Hyvä, hyvä! kuului innokkaita huudahduksia nuorten taholta, kun

-heidän rakas ja etevä johtajansa oli lopettanut lämpimän puheensa.

-

--- Saanko keskellä puhevuorojen vastata maisteri Pulkalle? kysyi

-tohtori samassa ja saatuaan puheenjohtajan myöntymyksen jatkoi: --

-neiti Pulkka kysyy, olisiko ranskalaisten ja venäläisten pitänyt

-rauhallisina katsella saksalaisten mellastusta. Minä vastaan tähän:

-uskooko neiti Pulkka todella, että saksalaiset olisivat jatkaneet

-"mellastustaan" Venäjällä ja Ranskassa, jos näiden maiden kansat eivät

-olisi asettuneet vastarintaan? Niin huono käsitys ei minulla ole

-saksalaisten sivistyksestä. Olen verrattain vähäsen perehtynyt

-politiikkaan, mutta ajattelen, että asioita ehkä voisi katsoa

-saksalaistenkin silmillä ja siis löytää puolustuksia saksalaisillekin.

-Tämän tehtävän jätän kuitenkin kykenevämmille. Itse tunnen olevani

-puolueeton enkä saata ihailla en venäläisiä, en ranskalaisia enkä

-englantilaisia sodassaan enemmän kuin saksalaisiakaan. Muuten satuin

-minäkin olemaan Helsingissä elokuulla 1914. Lienenkö sitten kuulunut

-tyyniluontoisiin, mutta en minä ainakaan tuntenut pienintäkään

-sotaintoa. Päinvastoin oli ensimmäinen tunteeni, jos totuuden

-tunnustan: huh huh, kun tästä pääsisin kotiin Ansamaahan, vaikka sitten

-tietysti muistin, että lääkärinä olisin voinut olla hyödyksi

-rintamalla, jos sota Suomeen olisi tullut. Eikä sotainto myöhemminkään

-ole kasvanut. Päinvastoin. Luotan sittenkin enemmän aseettomuuteen.

-

-Tohtori oli puheensa loppupuolella saanut naurajat puolelleen; heistä

-tuntui lystikkäältä kuvitella, että tuo suuri mustapartainen mies oli

-koko lailla pelkuri pohjaltaan. Mutta nyt tarttui rovasti taas

-puheeseen:

-

--- Kuuntelin mielihyvällä neiti Pulkan reippaita sanoja, vaikka

-toiselta puolen ehkä osaksi sentähden, että olen vanha mies jo --

-tunnen hengessäni enemmän vetovoimaa tohtori Grahnin näkökantaan.

-Rauhallisena kirkonmiehenä kammoan sotaa, mutta jos olisi kysymyksessä

-isänmaan puolustus, tottelisin luultavasti esivallan käskyä,

-kehottaisin nuorukaisia lähtemään rintamalle ja rukoilisin heidän

-puolestaan saarnastuolissa ja alttarilla. Ihminen on monimutkainen

-olento ja sotakysymys on niitä kysymyksiä, joita en kykene tyystin

-ratkaisemaan, niin vanha kuin olen ja niin selvillä kuin minä teidän

-sielunpaimenenanne saisinkin olla elämän suurista kysymyksistä. Te

-annatte sen opettajallenne anteeksi, sillä teeskentelyyn emme tässä

-seurakunnassa ole oppineet. Ainoa ratkaisu, johon olen tullut, on, että

-sotapalveluksen pitäisi olla omantunnonasia. Jos ken Kristuksen tähden

-kieltäytyy miekkaan tarttumasta, olkoon se hänen oikeutensa. Ken taas

-iloisena maansa puolustukseksi miekkaa heiluttaa, saakoon sitä

-kristillisessä kunniassa ja nöyryydessä ammattinaan harjottaa.

-

--- Se onkin sangen käytännöllinen ratkaisu toistaiseksi, pisti tohtori

-väliin, -- ja Englanti otti askeleen taaksepäin hyväksyessään yleisen

-asevelvollisuuden. Pyydän kiittää rovastia hänen sanoistaan, mutta

-kysyisin samalla, mitä hän ajattelee väittelymme ydinkohdasta:

-hyökkäisikö kristillinen ja sivistynyt valtio aseettomaan maahan?

-

--- Vaikea kysymys, veli tohtori, vastasi vanha kirkkoherra olkapäitään

-kohauttaen, -- ei tekisi mieli uskoa, että sivistysvaltio hyökkäisi,

-mutta ... mutta jos sen etu vaatisi, niin ei ole takeita...

-Muistakaamme, että valtioilla on omat siveyslakinsa, joissa ei meidän

-siveyskäsitteillämme aina ole sijaa ... valitettavasti kyllä.

-

--- Myöntääkö setä siis, että valtiot eivät ole kristillisiä?

-

--- En mene tuomiota langettamaan... No tietysti ilmeinen hyökkäyssota

-anastus -- ja valloitustarkotuksissa ... mutta puolustussota,

-puolustussota, kun se on välttämätön...

-

--- Entä jos ei se olisi välttämätön?

-

--- Tjaa ... siitä ei meillä vielä ole esimerkkiä historiassa...

-

-Kun tohtori miettiväisenä vaikeni, kuului puheenjohtajan ääni:

-

--- Nyt ei ole merkitty kuin yksi puheenvuoro -- isännälle itselleen.

-Eversti on hyvä.

-

-Kun eversti Ansamaa nousi puhumaan, oli aivan kuin koko sali olisi

-asettunut jännittyneenä kuuntelemaan, sillä ensiksi isäntä oli "päivän

-sankari" ja toiseksi oli totuttu siihen, että hänellä aina oli

-keskustelussa esitettävänä joko uusia näkökohtia tai ainakin

-perinpohjaisia tietoja.

-

--- Veli Grahn mainitsi äsken, että nykyajan politiikkaa ja

-maailmansodan syitä voisi luultavasti katsella saksalaisen silmillä,

-jolloin ne ehkä näyttäisivät toisenlaisilta kuin venäläisen tai

-ranskalais-englantialaisen silmillä katsottuina. Tämä huomautus on

-paikallaan, sillä meidän ei pidä hairahtua luulemaan, että pelkät ja

-paljaat tosiasiat ovat tiedossamme. Me täällä Suomessa tutustumme

-luonnollisista syistä venäläiseen katsantokantaan, korkeintaan myös

-ranskalais-englantilaiseen; julkisesti ja virallisesti emme tiedä

-mitään tai vain mitättömän vähäsen saksalaisten näkökannasta. Meidän on

-sentähden vaikea olla täydellisesti puolueettomia, vaikkakin

-myötätuntomme venäläisiä kohtaan on viime kuukausina ollut vähenemään

-päin. Koska minulla sattuu olemaan joitakuita tietoja toiseltakin

-puolelta, tahdon näyttää väitteeni todeksi parilla esimerkillä. Neiti

-Pulkka mainitsi sodan varsinaiseksi syyksi preussilaisen militarismin.

-Että ankara sotilaskuri ja lahjomaton järjestys on vuosikymmeniä

-vallinnut Saksassa, sitä ei kukaan kieltäne; ei liioin, että

-saksalaisia on kasvatettu pitämään sotaa välttämättömänä episodina

-kansojen historiallisessa elämässä ja kehityksessä; heidän mielestään

-näet sota on mahdoton välttää, kun suurkansa valtiollisessa elämässään

-kehittyy ns. imperialistiseen kauteensa. Tämän siis kaikki myönnämme.

-Mutta lapsellista olisi uskoa ja väittää, että muut suurvallat ovat

-olleet osattomia tästä militaristis-imperialistisesta pyrkimyksestä.

-Vai eikö Venäjällä sotilasvalta ole kukoistanut? Mihin sitten tsaari

-hirmuvaltansa perustaa ja mikä kukisti onnettoman kansan kapinan 1905?

-Eikö Ranska ole sotaa varten varustautunut? Eikö Pariisi ole lujasti

-linnoitettu? Ja mitä on Englannin yliherruus valtamerien yli muuta kuin

-imperialismia ja "marinismia", ellei sitä kutsuta militarismiksi?

-Tilastolliset numerot puhuvat selvää kieltään. Valtion vuotuisista

-menoista -- ja nämä tiedot ovat jo vuodelta 1910 -- muodostivat

-sotilastarkoituksiin käytetyt summat Englannissa 58 %, Ranskassa

-56,2 %, mutta Preussissa -- tuossa militarismin kotimaassa! --

-48,6 %. Englanti ja Ranska uhrasivat siis todellisuudessa enemmän

-militarisminsa hyväksi kuin Saksa. Kuinka siis lienee noiden maiden

-militaristisen viattomuuden laita? Eiköhän ainoa oikeutettu johtopäätös

-ole, että Saksa on viisaammin, huolellisemmin ja vakavammin

-varustautunut siihen eurooppalaiseen sotaan, jonka kaikki tiesivät

-tulevan. Ja mistä syystä sodan piti tulla? Siitäkö syystä, että

-Englanti, Ranska ja Venäjä rakastivat rauhaa, mutta Saksa sotaa?

-Uskallanpa väittää, että jos liittolaiset todella olisivat rakastaneet

-rauhaa, ei sotaa olisi syttynytkään. Olisivathan he silloin kysyneet

-Saksalta, jos olisivat pelänneet sotaa siltä puolen: "kuulehan, sisar,

-mitä oikeastaan tahdot? Mihin pyrit? Sano meille toivomuksesi, ja me

-koetamme rauhassa sopia kanssasi." Mikseivät niin tehneet? Ei suinkaan

-Saksa ryhtynyt sotaan tyhjän takia, vain sotiakseen? Tahdotteko, että

-sanon teille sodan syyn? Se oli kyllä Saksan, mutta syy oli pakottava.

-Koetan selittää. Englanti, Venäjä ja Ranska olivat vanhastaan

-maailmanvaltoja, imperiumeja, kuten sanotaan. Saksalla ei ollut vielä

-"paikkaa auringossa." Ja kuitenkin Saksa oli kehittymässä

-maailmanvallaksi. Ranskalle onnettoman v. 1870-71 sodan jälkeen, kun

-Saksasta oli muodostunut keisarikunta, alkoi Saksan ihmeteltävä

-taloudellinen kasvu, samalla kuin sen väkiluku nopeasti lisääntyi.

-Mutta vasta 80-luvulla Saksa hankki itselleen ensimmäisen siirtomaan

-Afrikassa. Ja siirtomaat ovat nykyaikaisen suurvallan elinehtoja, sillä

-muuten kansa on pakotettu hajoamaan ympäri maailman niin kuin

-juutalaiset -- ja niin kuin saksalaiset suuressa määrin ovat tehneet.

-Tätä Saksan mahtavuuden kasvua katsoivat toiset maailmanvallat, etenkin

-Englanti, karsain silmin. He eivät tahtoneet kilpailijaa. Maapallo ei

-ollut kyllin suuri. Englanti olisi mieluimmin hallinnut vaikka yksin.

-Ranska ja Venäjä eivät olleetkaan niin vaarallisia kilpailijoita,

-heidän kanssaan saattoi olla liitossakin, mutta Saksa oli kilpailijana

-arveluttava, sillä Saksan kansa oli ennen kuulumattoman etevä ja

-ahkera. Johan se oli kaupallaan valloittanut puolet maailmaa. Kyllä

-Englanti, Venäjä ja Ranska tiesivät, mitä Saksa olisi vaatinut rauhan

-säilyttämiseksi. Näin se olisi sanonut: "antakaa minun vapaasti

-kehittyä ja kasvaa; antakaa minun lisätä siirtomaitani; antakaa

-minullekin sija auringossa". Mutta semmoiseen suostuminen olisi

-liittolaisten politiikan kannalta ollut sula järjettömyys, ja sen

-tähden piti sodan tuleman. Sen tähden kaikki tiesivät, että se tulisi,

-sen tähden kaikki varustautuivat. Ja nyt se on tullut.

-

-Monet kuulijat näyttivät hämmästyneiltä, jopa pelästyneiltäkin. Hetken

-aikaa vallitsi syvä äänettömyys salissa, vihdoin puheenjohtaja sen

-katkaisi.

-

--- Koska täällä ei kukaan ole pyytänyt puheenvuoroa, hän sanoi, tahdon

-minäkin pistää väliin pari sanaa. Eversti Ansamaan selostus loi todella

-uutta valoa koko maailmansotaan. Eiväthän monetkaan täällä Suomessa

-liene olleet niin lämpimiä Venäjän ystäviä, vaikkakin sodan alussa

-hetken tunne oli venäläisten puolella. Kyllähän venäläiset pian

-näyttivät, etteivät he meitä suosineet eivätkä meidän ystävyydestämme

-välittäneet. Kuinka ovatkaan järjettömillä kaivaustöillään maatamme

-pilanneet! Mutta kuitenkin meistä useimmista lienee tuntunut, niin kuin

-maisteri Pulkka selitti, että liittolaisten asia oli oikea -- oikeampi

-ainakin kuin keskusvaltain, -- sillä liittolaiset kävivät

-puolustussotaa, he taistelivat pienten kansain oikeuksien, vapauden ja

-demokraattisten ihanteiden puolesta, jota vastoin keskusvallat

-anastustarkoituksissa olivat hyökkäyssotansa alkaneet. Jos asiat sitä

-vastoin ovat niin kuin eversti Ansamaa on ne esittänyt, saattaa yhtä

-hyvin sanoa, että Saksa käy puolustussotaa, että se taistelee

-olemassaolonsa puolesta. Ja jos niin on, silloin meillä ei tarvitse

-olla paha omatunto siitä, ettemme ole hengessämme Venäjän puolella sen

-enemmän kuin Saksankaan. Silloin on puolueettomuus meikäläisille ainoa

-järkevä kanta. Ja silloin voimme hyvällä syyllä yhtyä tohtorin

-näkökantaan, että sota sinänsä on hulluutta -- mikä muuten minustakin

-suomalaisena talonpoikana on prikulleen sanottu. Vai mitä arvelette,

-arvoisat ystävät?... Opettaja Vettenranta.

-

--- Minusta näyttää, että yhtä hyvällä syyllä voimme antaa palttua

-liittolaisten asialle kokonaan ja sanoa, että Saksa ainakin käy

-rehellistä sotaa, välttämätöntä sotaa ... niin, miksemme voisi sanoa,

-että rehellisinä ihmisinä meidänkin myötätuntomme on keskusvaltojen

-puolella?

-

--- Älkäämme menkö liian pitkälle, puuttui rovasti puheeseen, -- muuten

-joudumme pian ajatuksissamme valtiopetokseen syyllisiksi -- ja siitä

-varjelkoon meitä Jumala.

-

--- Niin, niin, rovasti on oikeassa, kuului hyväksyvä pelonsekainen

-mumina useiden naisten huulilta.

-

--- Olkaamme rauhallisia, puhui taas eversti Ansamaa, hymyillen

-tarttuvaan tapaansa, -- täällähän olemme ystäviä ja tunnemme toisemme.

-Ei meidän täällä Suomessa ole tarvis ryhtyä toivottomiin tekoihin.

-Olkaamme uskollisia Venäjän alamaisia, mutta älkäämme sitoko

-ajatuksiamme ja tunteitamme. Jos ne ovat totuuden ja oikeuden puolella,

-on se niille luonnonomaista. Kyllä maailman politiikka itsestään

-ratkaisee Suomen kysymyksen meille eduksi. Emme me ainiaaksi jää

-sorrettuun asemaamme. Vielä meillekin koittaa vapauden päivä. Euroopan

-sivistyksen ja rauhallisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että

-Suomi tulee itsenäiseksi. Siitä olen minä ja moni muu täysin

-vakuutettu. Ja meille yksilöinä ei ole haitaksi, jos totumme vakavasti

-ajattelemaan semmoista mahdollisuutta... En haaveile, onhan eversti

-Ansamaa käytännön mies... Mutta mitä arvelette? Sopisikohan jo lopettaa

-virallinen keskustelu? Aavistan, että tuolla tarjoilussa on virvokkeita

-odottamassa...

-

--- Niin, ei kai meillä ole mitään sitä vastaan, sanoi puheenjohtaja, --

-että lopetetaan virallinen keskustelu. Vanhan tavan mukaan voidaan nyt

-vapaasti jutellen vielä jatkaa keskustelua ... ja ne, jotka niin

-haluavat, voivat heti siirtyä virvokkeiden puolelle... Minun tekee

-kuitenkin mieleni kysyä, kun eversti Ansamaan sanat ovat ajatusta

-herättäviä, että oikeinko todella sinä, veli Ansamaa, uskot, että Suomi

-vielä tämän maailmansodan johdosta pääsee itsenäiseksi?

-

-Kukaan ei siirtynyt virvokkeiden puolelle, vaikka monet nousivat

-paikoiltaan. Keräännyttiin vain lähemmäksi salin keskustaa, missä

-isäntä ja rovasti istuivat. Puheenjohtajakin lähestyi heidän

-paikkaansa.

-

--- Miksen uskoisi? vastasi eversti Ansamaa kysymykseen. Ymmärtääkseni

-se on historiallinen välttämättömyys. Venäjän sortovalta ei ole kyennyt

-sivistyttämään kansoja, joita se hallitsee. Puola, Ukraina, Itämeren

-maakunnat ja Suomi ovat kuitenkin ehdottomasti sivistysmaita. Kun ei

-Venäjä ymmärrä heidän pyrkimyksiään, ymmärtää historia. Puolan suhteen

-näemme sen jo. Saksa on valloittanut osan siitä ja Venäjä julistaa

-Puolan itsenäiseksi, vaikka tämä liika myöhäinen julistus ei mitään

-merkitse. Samalla tavalla tulee käymään Suomen. Ellei Venäjä ymmärrä

-elinvaatimuksiamme, tapahtuu semmoista, joka avaa Venäjän silmät --

-vaikka liian myöhään.

-

--- Tapahtuisikohan se Saksan avulla? kysyi pieni opettaja Vettenranta

-innokkaasti.

-

--- Mahdollisesti, vastasi eversti Ansamaa, -- kyllähän Saksalle on etua

-Suomen itsenäisyydestä ja onhan Saksa luvannut ottaa Suomen

-itsenäisyyskysymyksen yhdeksi pykäläksi rauhanohjelmaansa. Kuitenkaan

-ei saata edeltäkäsin varmuudella mitään päättää. Jos liittolaiset

-sodassa voittavat, on luultavaa, että Englanti tulee vaatimaan Suomen

-itsenäisyyttä. Suurpolitiikassa on kaikki mahdollista.

-

--- Tulevatkohan liittolaiset voittamaan? kysyi epäilevä ääni joukosta.

--- Ovathan keskusvallat tähän saakka olleet voiton puolella.

-

--- Ovat kyllä, mutta jos liittolaiset saavat Amerikan puolelleen ja

-kestävät sodan taakkaa vuosikausia, saattaa onni kääntyä heille

-myötäiseksi. Mutta totta puhuen se on vähän luultavaa.

-

--- Kuulkaahan, minkä huhun äsken kuulin Helsingistä päin, puuttui taas

-opettaja Vettenranta puheeseen, -- sanovat, että Suomesta on lähtenyt

-paljon vapaaehtoisia Saksaan, nuoria miehiä, ylioppilaita, työväkeä,

-joista siellä on muodostettu erityinen suomalainen rykmentti.

-Lieneeköhän totta? Onhan täällä Pohjanmaalla maastamuutto jatkunut

-entiseen tapaansa ... eikä kaikilla virallista passia ole ollut ... jos

-lienevätkin siirtyneet Saksaan eikä Amerikkaan?

-

--- Ai, ai, sanoi rovasti kauhistuen, -- tuohan olisi suoraa

-valtiopetosta... Toivon, ettei huhussa ole perää... Keskustelumme on

-muuten luisunut perin vaaralliselle alalle... Minä ehdotan puolestani,

-ettemme enää jatka, ja pyytäisin teitä kaikkia, rakkaat ystävät,

-ettette mitään varomattomia sanoja lausuisi tuntemattomien tai vähän

-tunnettujen henkilöiden kuullen ... venäläisellä santarmistolla on

-pitkät korvat. Jumala varjelkoon meitä kaikkia joutumasta heidän

-epäluulonsa alaisiksi...

-

--- Jos huhussa on perää, sanoi eversti vakavasti, -- voimme kaikesta

-sydämestämme ajatuksissamme ja tunteissamme kunnioittaa niitä nuoria

-miehiä, jotka rakastavat Suomea niin elävästi, että uskaltavat tehdä

-jotakin isänmaansa parasta ajatellen. Mutta muuten alleviivaan minäkin

-rovastin neuvon, sillä nämä eivät ole leikin asioita. Olkaamme todella

-aina puheissamme varovaisia! Muistakaamme, että ajattelematon

-uhkarohkeus ei ole kenellekään kunniaksi... Voisimmepa sillä

-vahingoittaa isänmaammekin asiaa... Mutta nyt ehdotan, että

-lopullisesti siirrymme virvokkeiden puolelle.

-

-Hän nousi ja kulki rovastin seurassa tarjoilua kohden.

-

-

-

-

-5.

-

-

--- Sinä olet itse hämmästyttävän rohkea ja tekisipä mieleni sanoa

-varomaton puheessasi, veli Ansamaa, sanoi rovasti hiljaa ja

-huolestuneesti kulkiessaan isännän rinnalla sivuhuoneeseen. --

-Ajattelepa, että joku täällä ... no ei, Jumala varjelkoon, en tahdo

-ketään epäillä ... olemmehan vanhoja ystäviä ... mutta...

-

--- Ole huoleti, rakas veli, vastasi eversti rauhallisen vakuuttavasti,

-ei meidän kesken ole vaaraa. Minusta päinvastoin on tärkeätä, että me

-Suomessa totumme rohkeasti ja pelkäämättä ajattelemaan, mikä on

-oikein...

-

--- Ajatukset vievät tekoihin...

-

--- Well, mutta teko, jota on ajatellut, ei ole enää uhkarohkea...

-Ihminen silloin jo tietää mahdolliset seuraukset.

-

--- Ajatteletko siis todellakin Suomen itsenäisyyttä tulevaisuuden

-mahdollisuutena?

-

--- Se ajatus on lohdutukseni tämmöisenä aikana...

-

--- Jaa, jaa, näkyihän tohtorikin viittaavan semmoiseen... Mutta minua

-se pelottaa... Semmoinen ajatus mielessä on aivan kuin rikos

-omallatunnolla.

-

--- Kyllä, nykyisen tsaarivallan kannalta. Mutta jos sisäiset olot

-Venäjällä muuttuisivat, jos siellä syntyisi vallankumous, jos tsaari

-syöstäisiin valtaistuimelta...

-

-Tämä eversti Ansamaan lausuma ajatus tuotti hieman helpotusta vanhalle

-rovastille.

-

--- No niin, sanoi hän katse kirkastuneena, jos se sitä tietä kävisi...

-

-He seisoivat tarjoilupöydän ääressä, rovasti leivos kädessä, eversti

-omenaa purren, ja joivat kotitekoista marjaviiniä, jonka

-valmistamisessa Linda oli taituri. Heidän siinä jutellessa toi

-palvelijatar isännälle käyntikortin, johon oli jotakin kirjoitettu.

-Eversti vilkaisi siihen ja virkkoi odottavalle tytölle: -- sano, että

-tulen kohta. Näytä vieras konttorihuoneeseen.

-

-Hetken perästä hän pyysi anteeksi rovastilta, sanoi olevan jotakin

-asiaa toimitettavanaan ja poistui tarjoiluhuoneesta. Salin läpi

-kulkiessaan hän pysähtyi ja katsoi vielä kerran paperilappua, jonka oli

-saanut. Se oli Hormion käyntikortti ja siihen oli nimismies

-lyijykynällä kirjoittanut ruotsiksi, arvattavasti, ettei palvelijatar

-ymmärtäisi: "Jos säälitte onnetonta ihmistä, niin antakaa minun heti

-puhua kanssanne. Asia koskee teitäkin." Everstin ilme kävi

-miettiväiseksi, mutta vain hetkeksi. Tavallisella reippaudellaan hän

-astui tilavan eteisen poikki vastapäätä olevaan konttorihuoneeseen.

-Tässä aito amerikkalaiseen tyyliin sisustetussa huoneessa odotti

-nimismies. Hän istui kalpeana kirjoituspöydän luona olevassa

-vierastuolissa, syviin ajatuksiin vaipuneena, tuskan hiki otsalla,

-mutta säpsähti, kun isäntä astui kynnyksen yli. Eversti Ansamaa ymmärsi

-ensi silmäyksellä, että asia oli vakavaa laatua, sulki oven jälkeensä,

-meni istumaan kirjoitustuoliinsa ja viittasi Hormiolle, joka oli

-kavahtanut pystyyn, että hänkin jälleen istuisi.

-

--- Sinulle taisi tulla hieman äkkinäinen lähtö äsken, mutta lienet sen

-ansainnutkin, koska olit tytärtäni loukannut. Kuitenkaan en ole

-pitkävihainen, kuten huomaat. Olen tullut kuulemaan, millä tavalla voin

-sinua palvella. Liian kauan en saata olla poissa vieraitteni joukosta;

-sinun on siis puhuttava asiasi lyhyesti ja suoraan.

-

-Nimismies pyyhki hikeä otsaltaan, mutta ei kohottanut katsettaan

-maasta.

-

--- Olen onneton ihminen, hän alkoi puhua melkein sopertaen, -- onneton

-ihminen... Tyttärenne tuomitsi minua säälimättömästi, mutta hän oli

-todellisesti julma, hän enkä minä... Esiinnyin ehkä narrina, olin liian

-sangviininen uskossani ... minähän tarkoitin hänen parastaan ... ja

-uskokaa minua, eversti, rakastin häntä, rakastan häntä yhä vielä ja

-tahtoisin palvella hänen onneaan...

-

--- Well, mutta asia?

-

--- Asia ... asia on se, että olen vaikeimmassa asemassa, missä ihminen

-milloinkaan on ollut... Tyttärenne nimitti minua konnaksi ja

-petturiksi, mutta jos hän tietäisi, missä pulassa olen... Niin, en

-voinut sitä hänelle ilmoittaa, kun hän kohta kohteli minua tylysti ja

-epäluottamuksella, mutta teille, eversti, minun täytyy se sanoa... Sitä

-varten olen tullut takaisin ... olenhan teidän ystävänne kaikesta

-huolimatta ... tarkoitan, huolimatta siitä, että tyttärenne moitti

-minua juuri ystävyyden puutteesta...

-

--- Kuuntelen.

-

--- Niin, niin... Muutamia kuukausia sitten sain kuvernöörin kautta

-käskykirjeen. Asianomaisten tietoon oli tullut, että suuret joukot

-nuoria miehiä lähti Suomesta Saksaan vapaaehtoisiksi vihollisen

-armeijaan. Ne pakenivat passitta Pohjanmaan rajoilta ja rannoilta, ja

-tahdottiin tietää, missä ja miten tämä tapahtui, jotta se voitaisiin

-estää. Nimismiehiä käskettiin pitämään silmät auki ja ottamaan selvää

-asioista. Ja palkinto luvattiin niille, jotka osaisivat antaa varmoja

-tietoja...

-

--- Ja sinä? lausui eversti Ansamaa, kun nimismies vaikeni.

-

--- Minä pidin asiaa alussa melkein naurettavana. Suomalaisia

-saksalaisten armeijaan! Mitä varten? Mitä hyötyä olisi maalle siitä,

-että jotkut suomalaiset vuodattaisivat verensä vieraan kansan puolesta?

-Tai, jos asiassa oli perää, mitä vahinkoa olisi Suomelle tai Venäjälle

-siitä, että jotkut seikkailijat pakenivat maasta, jotkut onnenonkijat,

-joille oma maa ja oma esivalta ei kelvannut?...

-

--- Hm ... sanoit "alussa". Muutitko siis myöhemmin mielipiteesi?

-

--- Muutin.

-

--- Minkä takia? Olen minäkin kuullut huhuiltavan samasta asiasta.

-

-Nimismies katsahti ylös hämmästyneenä, mutta kohtasi vain isännän

-hymyilevän ilmeen.

-

--- Asiassa on perää, sanoi hän jyrkästi, luoden taas silmänsä maahan.

-

--- Well, arveli eversti venyttäen, -- entä sitten?

-

--- Entä sitten...?

-

--- Tarkoitan: mitä se sinua liikuttaa? Oletko mitään tehnyt?

-

--- En, mutta totta kai se minua liikuttaa! Olenhan valtion virkamies,

-esivallan käskettävänä ... totta kai minua liikuttaa esimiehiltäni

-tuleva käsky!

-

--- Sinä olet suomalainen virkamies etkä ole velvollinen täyttämään

-venäläisten käskyjä.

-

--- Te ette ymmärrä asiata, eversti...

-

--- Ymmärrän hyvinkin. Sinä, Hormio, ottaisit siis kiinni ja antaisit

-ilmi venäläisille suomalaisen pojan, jonka tietäisit olevan lähdössä --

-sanokaamme Saksaan? Sekö on isänmaanrakkautta?

-

--- Mutta ajatelkaa toki, että se on valtiopetosta suomalaistenkin

-perustuslakien kannalta!

-

--- Hm ... olkoon. Sinä tiedät, että minä käytännöllisenä

-amerikkalaisena olen vapaamielinen tuommoisissa asioissa. Minkä tähden

-meidän suomalaisten pitäisi rakastaa venäläisiä byrokraatteja ja olla

-uskollisia Venäjän hallitukselle, joka varsinkin viime vuosikymmeninä

-on tarmonsa takaa sortanut maatamme? Miksemme saisi rakastaa esim.

-saksalaisia, jotka eivät ole meille koskaan mitään pahaa tehneet?

-

--- Kuka rakkaudesta puhuu, mutta maataan ja hallitsijaansa ei saa

-pettää.

-

--- Well, älkäämme kiistelkö. Palatkaamme äskeiseen kysymykseen. Sinä

-siis antaisit ilmi jne.?

-

--- En ole sitä tehnyt, vastasi Hormio ylpeästi, enkä tahtoisi tehdä.

-

--- Kas, se oli miehen vastaus ja suomalaisen vastaus! Mikä siis painaa

-mieltäsi? Miksi olet joutunut vaikeuteen ja ahdinkoon? Onko jotain

-muuta?

-

--- On, kuului kolkko vastaus. -- Tänä aamuna sain uuden käskykirjeen.

-Asianomaisten tietoon on tullut, että minun nimismiespiirissäni toimii

-salainen, vaarallinen keskus. Tämän kautta pakenee paljon väkeä

-Pohjanlahden yli Ruotsiin. Täällä on siis jossain auttajia tai auttaja,

-joka pakenijoita ohjaa ja kuljettaa. On mahdotonta muka, etten minä

-olisi saanut vihiä asioista. Jollen seitsemän vuorokauden kuluessa anna

-mitään tietoja asianomaiseen paikkaan, katsotaan minut kykenemättömäksi

-suorittamaan virkatehtäviäni...

-

--- Sepä drakooninen ukaasi! huudahti eversti Ansamaa, ja hänen äänensä

-ilmaisi jonkun verran hämmästystä. -- Nyt ymmärrän, että olet kiikissä.

-

--- Menetän virkani, tulevaisuuteni, kaikki...

-

-Nimismies pyyhki taas hikeä otsaltaan. Eversti katsoi häneen terävästi

-ja sanoi sitten, äänessä tuskin huomattava halveksumisen vivahdus:

-

--- Ja silloin ajattelit, että rikas naiminen olisi ainoa keino, millä

-voisit asemasi pelastaa.

-

-Hormio oli vaiti.

-

--- Ikävä kyllä ei se tuuma sinulle onnistunut, jatkoi eversti, -- etkä

-ole voinut tänne tulla nyt pyytämään minua vaikuttamaan tyttäreni

-päätökseen, sillä tiedät, että se on mahdotonta. Tyttäreni on kyllin

-rikas voidakseen valita puolisokseen kenen hän tahtoo, eikä hänen

-isänsä siinä asiassa asettuisi hänen tahtoansa vastaan, vaikka hänen

-valintansa olisi minkälainen tahansa. Sitä et ole tullut minulta

-pyytämään. Mutta koska olit kuvitellut olevasi minun vävypoikani,

-ajattelit, että voisin sinua auttaa toisella tavalla -- rahalla?

-

-Nimismies vaikeni yhä.

-

--- All right, minä tahdon sinua auttaa.

-

-Nämä lujalla äänenpainolla lausutut sanat saivat Hormion hämmästyneenä

-katsahtamaan ylös.

-

--- Tahdon auttaa sinua kiusauksesta, mies parka, jatkoi Ansamaa, --

-jotta et möisi veljiäsi Suomen todellisille vihollisille... Kuinka

-paljon tahdot? Ja mitä aiot tehdä? Jäätkö maahan vai ... muutatko

-maasta pois?

-

-Nimismies tuijotti yhä ällistyneenä everstiin.

-

--- Jaa, ettäkö maasta pois, hän vihdoin sammalsi, -- niin, uutta elämää

-alkamaan... Amerikkaanko?

-

--- Vaikkapa Amerikkaan... Ruotsin kautta... Paljonko sanomme?...

-Sanommeko viisikymmentätuhatta?

-

--- Viisikymmentätuhatta?

-

--- Tarkoitan kruunua: 50,000 kruunua. Luuletko riittävän?

-

--- Viisikymmentätuhatta kruunua!... Oletteko niin rikas?

-

--- Oletko sitä epäillyt? sanoi eversti Ansamaa hieman ivallisesti. --

-Kyllä tyttäreni olisi tuonut hyvät myötäjäiset... Kirjoitetaan siis

-50,000 kruunua. Saat nostaa ne Tukholmassa. Tukholman Yksityispankissa

-on minulla juoksevalla tilillä aina vähän rahoja.

-

-Näin puhuen eversti veti esille pöytälaatikosta shekkikirjan, johon

-rupesi kirjoittamaan. Nimismies seurasi katseellaan toisen liikkeitä ja

-ällistys hänen ilmeessään muuttui salaiseksi tyytyväisyydeksi ja

-voitonriemuksi.

-

-Eversti taittoi huolellisesti valmiiksi kirjoittamansa shekin ja ojensi

-sen Hormiolle.

-

--- Kas tässä, nyt olen tehnyt, mitä olen voinut hyväksesi. Nyt eroavat

-tiemme... Vieraani odottavat minua.

-

-Hän nousi tuoliltaan.

-

--- Hitto vieköön, eversti! huudahti nimismies äkkiä kiihkeästi ja

-hypähti pystyyn. -- Nyt olen tehnyt halpamaisen työn, ottaessani teiltä

-vastaan nämä rahat. Tiedän sen ja tiedän, että te halveksitte minua.

-Mutta tietäkää tekin, ettei minulla ole pienintäkään kiitollisuuden

-tunnetta teitä kohtaan. Minulla ei siihen ole mitään syytä. Ja teillä

-ei ole mitään syytä halveksia minua. Sillä te ette ole minua auttanut.

-Sitä ette ole ajatellutkaan. Te olette vain auttanut itseänne. Oman

-itsenne pelastukseksi olette maksanut minulle nämä rahat. Me olemme

-vain ilveilleet. Te olette näytellyt viattoman osaa ja minä olen koko

-ajan vaiennut siitä, mitä teistä tiedän. Jos ennen olisinkin hiukan

-epäröinyt, niin olen nyt asiasta varma. Te, juuri te, herra eversti,

-olette se maankavaltaja, jota viranomaiset etsivät. Minä tiedän sen ja

-te tiedätte sen myöskin. Ja te olette koko ajan tiennyt, että minä sen

-tiesin. Ei meistä kumpikaan ole toistaan parempi.

-

-Eversti Ansamaa oli rauhallisena kuunnellut toisen sanatulvaa. Kun

-nimismies vaikeni, kysyi hän:

-

--- Onko sinulla muuta lisättävänä? Jollei, olemme siis kuitit. Noista

-syytöksistäsi vastaat itse. Minulle on yhdentekevää, mitä minusta

-ajattelet. Vaikuttimistani ja teoistani vastaan itse Jumalani edessä.

-Vielä kerran, toistamiseen tänä päivänä täytyy minun siis näyttää

-sinulle ovi. Hyvästi, Hormio.

-

-Nimismies näytti epäröivän. Everstin horjumaton lujuus vaikutti häneen.

-

--- No, no, suokaa anteeksi ... ehkä kuitenkin on paras erota sovussa.

-Älkää olko niin ylpeä, eversti Ansamaa, voihan teidänkin hetkenne

-lyödä.

-

--- En tarvitse neuvojasi.

-

--- No niin, hyvästi siis ... ja kiitoksia avustanne. Nimismies kumarsi

-ja poistui eteiseen. Eversti seurasi häntä hetken perästä ja kulki

-sivulle vilkaisematta suoraan saliin.

-

--- Pirullisen ylpeä mies, mutisi Hormio, katsoen everstin jälkeen. --

-Mutta rikas. Ja rikkaalla on varaa ja valtaa. Samassa hän muisti

-shekin, jota piteli kädessään, avasi ja luki sen. Hänen silmänsä

-kävivät nyöreiksi hämmästyksestä ja pettymyksestä.

-

--- Mitä hittoa tämä on! huudahti hän itsekseen. -- Maksakaa Herra

-Antero Hormiolle viisikymmentätuhatta kruunua, mutta allekirjoitus!

-Jarl Dagobert! Onko shekki mitätön vai onko sillä pirulla Dagobertin

-nimellä rahoja Tukholmassa? Aioitko vetää minua nenästä, senkin

-"eversti"? Sen saat maksaa. Hän pisti shekin lompakkoonsa, etsi

-päällys-vaatteensa ja poistui talosta.

-

-

-

-

-6.

-

-

-Rovasti, Linda ja tohtori olivat istuutuneet salin nurkkaukseen

-rauhassa juttelemaan.

-

--- Isäni on aina ollut semmoinen, selitti Linda, vastaten johonkin

-vanhan kirkkoherran huomautukseen. -- Hän ei vihaa mitään niin kuin

-sortoa ja vääryyttä. Hänen mielestään jokaisen kansan pitäisi olla

-vapaa ja itsenäinen. Minä olin aivan pieni tyttö silloin

-Yhdysvalloissa, kun hän lähti Cuban vapautussotaan. Muistan, kuinka

-äiti itki ja koetti estää, mutta mikään ei taivuttanut isän mieltä. Hän

-oli saanut päähänsä, että kuubalaisten piti päästä vapaiksi

-espanjalaisten sortajain yliherruudesta, ja hän lähti sotaan

-amerikkalaisen retkikunnan kanssa. Paljon rahaakin hän uhrasi

-kuubalaisten hyväksi, sen kuulin äidiltä. Me jäimme äidin kanssa kotiin

-odottamaan; ja pitkät olivat päivät ja levoton oli äiti, melkein aina

-kyynelissä. Mutta isä palasi kunnialla ja sai everstin arvon. Sitten

-pari vuotta myöhemmin kuului kummia Suomesta. Silloin oli helmikuun

-manifestin aika ja Bobrikoffin sortokausi alkoi. Nyt ei isä pitkinä

-vuosina puhunut juuri mistään muusta kuin Venäjän hirmuvallasta.

-Muistan hyvin, miten hän usein toisteli samaa ajatusta: "on kerrassaan

-häpeällistä, että Suomi on tuommoisen raakalaiskansan orjana, Suomi,

-sivistysmaa, jonka pitäisi olla itsenäinen valtakunta." Hän olisi monta

-kertaa tahtonut muuttaa kotimaahansa, mutta äiti ei siihen suostunut.

-Hän oli syntyään amerikatar eikä olisi viihtynyt muualla. Ja miten

-hento ja hieno hän oli... Suuresti isä häntä rakasti ja Suomessa hän ei

-luullut maan hyväksi mitään voivansa tehdä... Sitten sairastui äiti ja

-kuoli. Samaan aikaan kuoli isoisä täällä ja Bobrikoff murhattiin

-Silloin ei mikään enää sitonut isää Yhdysvaltoihin, velvollisuudet

-kutsuivat häntä tänne Suomeen. Muutimme siis vähän ennen suurlakkoa,

-kuten tiedätte... Niin, semmoinen se on isä, ei hän vihaa Venäjän

-kansaa, vaan venäläistä byrokratiaa ja tsaari-valtaa.

-

--- Jalohan hän on isäsi, sanoi rovasti, -- ja jalot hänen ajatuksensa,

--- sitä ei kukaan kiellä. Ja ken ei häntä sydämessään ymmärtäisi? Mutta

-huolestuttava on asia. En tiedä, mikä aavistus minua ahdistaa.

-Vanhuksen houreita ehkä ... mutta ajatelkaa nyt, lapset, jos

-venäläisten viranomaisten korviin tulisi, mitä täällä tänäänkin on

-puhuttu. Tarvitaan niin vähäsen nykyhetkenä, ennen kuin voi joutua

-epäluulon ja vainon alaiseksi... Sinäkin, Lindaseni, olet huolissasi

-isäsi takia. Et sitä vanhan sedän silmiltä kykene salaamaan.

-

-Linda katsahti poispäin liikutuksen vallassa. Kun hän jälleen kääntyi

-toisten puoleen, olivat kyyneleet hänen silmissään.

-

--- Se on totta, setä, hän myönsi. -- Olen ollut ja olen vieläkin

-huolissani.

-

--- Sinun pitäisi puhua isäsi kanssa, varottaa häntä, neuvoi vanhus. --

-Varmaankin hän kallistaisi korvansa sinulle.

-

--- Olen sen tehnyt ... juuri tänään.

-

--- Ja isäsi?

-

--- Oh, setä, hän on niin ihmeellinen -- suuri, jalo, varma itsestään.

-Hän nauraa pelolle. On niin kuin ei vaaroja häntä varten olisi

-olemassakaan. Hän on niin voimakas, että hän voittaa minunkin

-levottomuuteni...

-

-Rovasti jäi mietteisiinsä.

-

--- Ehkei sentään ole syytä levottomuuteen, puuttui tohtori puheeseen.

--- Setä Olavi on kyllä vapaa ja varomaton puheessaan, mutta eiköhän

-hänen vilpitön ja rehellinen esiintymisensä ole hänen paras turvansa?

-Niinhän usein sattuu elämässä, että niitä ei epäillä, joilla sydän on

-huulilla...

-

--- Totta kyllä, myönsi rovasti, -- jos kulkevat tyhmän kirjoissa. Mutta

-eversti, joka on täydellinen nero älykkyydessä!

-

--- Niin, sen me ensimmäisinä tunnustamme, vastasi Helmer Grahn

-hymyillen, -- mutta kuinka hän älyään käyttää? Kaikenlaisiin

-käytännöllisiin toimenpiteisiin! Niissä kuluu koko hänen aikansa. Koska

-hän ehtisi vehkeillä valtiota vastaan? Syrjäiset näkevät omin silmin,

-miten hän älyään käyttää, jos tietäisivätkin, että hän on nerokas.

-

--- Hm ... ehkä olet oikeassa.

-

-He vaipuivat mietteisiinsä ja kuuntelivat nuorisoseuran sekakuoroa,

-joka taas oli alkanut laulaa. Laulajien joukosta kuului nyt eversti

-Ansamaankin tuttu ja miellyttävä barytoni.

-

-Äkkiä tohtori huomasi, että Linda kävi kalpeaksi ja että hänen silmänsä

-tuijottivat miltei tajuttomina. Helmer Grahn tiesi tämän merkitsevän

-kohtausta, jommoiset eivät olleet tavattomia tytön elämässä, ja jolloin

-hän näki näkyjään. Tohtori hieman pelästyi, sillä hänestä olisi ollut

-tuskallista, jos rovastin tai kenen tahansa vieraan huomio olisi

-kohtaukseen kiintynyt; ja hän tiesi, että se Lindastakin olisi ollut

-vaikeata, -- tätä tytön omituista taipumusta pidettiin nimittäin

-ankarasti salassa. -- Onneksi ei kukaan mitään huomannut, ja Lindankin

-lovessa olo kesti vain lyhyen hetken. Syvään huoaten hän palasi

-tajuihinsa, näytti hetken miettivän ja lausui tohtorille hiljaa, mutta

-päättävästi:

-

--- Helmer, en voi aivan hyvin. Tahdotko saattaa minut huoneeseeni?

-

-Tohtori oli tietysti heti valmis, ja Linda pyysi rovastilta anteeksi,

-että hän pieneksi ajaksi poistui, luvaten pian palata. Rovasti

-nyökäytti isällisen ystävällisesti päätään ja unohtui taas laulua

-kuuntelemaan.

-

-Helmer tarjosi käsivartensa Lindalle veljellisellä huolenpidolla, ja

-siihen nojaten tyttö hänen rinnallaan poistui salista, eikä kukaan

-näyttänyt panevan merkille heidän lähtöään.

-

--- Helmer, kuiskasi Linda tuskissaan, kun he olivat avarassa eteisessä,

--- jotakin hirveätä on tekeillä, ja minun täytyy saada neuvotella

-kanssasi. Mennään joutuin huoneeseeni.

-

-Helmer Grahn ei hämmästyksessään osannut mitään vastata; hän seurasi

-äänetönnä tytön kintereillä tämän kiiruhtaessa eteisen taustasta

-nousevia leveitä, matolla peitettyjä portaita toiseen kerrokseen.

-Hetken perästä he astuivat Lindan taiteellisesti somistettuun

-vastaanottokammioon, jota muuan runollinen ystävä kerran oli

-kunnioittanut nimellä "himmeän lilanvärinen rokokoounelma". Tämä

-nimitys muistui aina tohtorin mieleen, milloin hän oli huoneessa

-sähkövalojen loistaessa, kuten nyt, sillä sähkölamput siellä olivat

-taidokkaasti kasvien ja koristusten peitossa ja niistä levisi himmeä

-sametinpehmeä valo josta silmät tuntuivat nauttivan. Tohtorin mielestä

-Lindan kammio oli kuin pyhättö, johon oli astuttava mitä hartaimmin

-tuntein, eikä se tieto hänen sydämessään, että tuon pyhätön jumalatar

-samalla oli hänen sydämensä haltiatar, suinkaan ollut omiansa

-vähentämään hänen tunnelmansa hartautta. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa

-haaveiluun, sillä Linda heittäytyi heti sohvan nurkkaan ja käski

-tohtorin istumaan tuolille eteensä.

-

--- Helmer, hän sanoi kiihkeästi ja ääni värähteli pidätetystä tuskasta,

--- minun täytyy kertoa sinulle kaikki. Olen äärettömiin saakka levoton

-isän puolesta.

-

-Kun Linda, joka tavallisesti oli puheessaan ja käytöksessään niin

-hillitty ja hiljainen, osotti tämmöistä kiihtymystä, ymmärsi hänen

-ystävänsä, että hätä oli käsissä.

-

--- Kerro, kerro, hän pyysi osanottavaisesti.

-

--- Se koskee poliittisia asioita, niitä samoja, joiden johdosta setäkin

-alhaalla äsken oli niin levoton. En voi ymmärtää muuta kuin että isä on

-niihin jollain tavalla sekaantunut -- vaikka hän ei sitä avoimesti

-tunnusta ja nyt häntä uhkaa vaara, josta hän ei ole tietoinen. Tänään

-päivällä kahvin jälkeen minulla oli näky. Äiti tuli luokseni ja sanoi:

-"varota isää, häntä uhkaa vaara." Tarkemmin ei äiti selittänyt asiata,

-mutta kuitenkin minä riensin isän luo kertomaan näystäni. Hän kuunteli

-minua kunnioittavasti, niin kuin hänen tapansa on, mutta kysymyksen

-vaarasta hän löi kerrassaan leikiksi. Hän sai minutkin rauhoitetuksi,

-mutta sitten tuli nimismies Hormio asialle, joka koski sekä minua että

-isää...

-

--- Aa, nimismies Hormio. Hän ei ole meillä näkynytkään tänä iltana...

-

--- Ei, hänen ei sopinut tulla. Saat kuulla. Nimismies alkoi kosimalla

-minua --

-

--- Kosimalla! Hormio kosi sinua! Oliko mies kadottanut järkensä?

-

--- En tiedä, mutta kohteliaisuutensa ja kaiken hienotuntoisuuden hän

-oli kadottanut. Alussa en ymmärtänyt mitään, mutta vähitellen minulle

-selvisi hänen tarkoituksensa. Hän tietää jotakin isästä, jota hän

-virkatoimissaan voi käyttää isälle vahingoksi, -- nyt olen varma siitä,

-että se on poliittista laatua ja että hän voisi antaa isän ilmi

-venäläisille. Mutta koska hän pitää itseään meidän talomme ystävänä,

-tuli hän ehdottamaan sovintokauppaa: jos minä menen hänelle vaimoksi,

-pelastaa hän isän vaarasta. Voitko kuvitella sitä alhaisuutta?

-

--- Sehän oli konnamaista! Miksei hän heti kääntynyt vain isäsi puoleen?

-Vaan tahtoi sinut lunnaiksi hävytön! Sinä tietysti kieltäydyit

-kunniasta?

-

--- Olisiko muu ollut mahdollista? Mutta jos tietäisit, Helmer, missä

-tuskassa olen ollut! Olenko myynyt isäni oman itseni lunnaiksi? Olisiko

-minun sittenkin pitänyt suostua Hormion pyyntöön?

-

--- Linda! pääsi tohtorin huulilta niin nuhtelevan rukoilevalla

-äänenpainolla, että tyttö katsahti häneen silmät suurina. -- Tarkoitan,

-että se olisi ollut anteeksiantamaton rikos, kiiruhti tohtori

-selittämään. -- Hormion salaisuus on ehkä hyvinkin vähäpätöinen. Hän

-tahtoi pelottaa sinua ja vetosi rakkauteesi isääsi kohtaan, koska hän

-tiesi mahdottomaksi vedota rakkauteesi häntä itseään kohtaan.

-

--- Älä sano niin, Helmer, ei tämä asia ole vähäpätöinen. Kyllä

-nimismiehellä saattoi olla jokin hyvä ja rehellinenkin tarkoitus auttaa

-meitä, vaikka hänen ahneutensa ja kunnianhimonsa petti hänet vaatimaan

-vastapalvelusta. Ei hänkään olisi uskaltanut ehdottaa niin suurta

-vastapalvelusta, ellei hän olisi tiennyt oman palveluksensa olevan

-kallisarvoisen... Ja kuulehan, mikä lopulta selvitti minulle koko

-pulman. Äsken tuolla alhaalla minulla taasen oli näky. Näin Hormion.

-Hän oli puheissa ryssän kanssa. Se näky ei olisi minulle tullut, ellei

-tuo keskustelu koskisi meitä, s.o. isää. Mitähän he siinä päättivät?

-Varmaankin jotakin hirveätä isää vastaan... Oi Helmer, mitä nyt on

-tehtävä? En voinut pidättää näkyäni niin kauan, että olisin päässyt

-perille heidän juonestaan... Sano, Helmer rakas, pitäisiköhän

-sinun vaivuttaa minut uneen, että sillä tavalla, keinotekoisen

-selvänäköisyyden avulla, ottaisimme selvää asiasta? Mitä arvelet,

-ystäväni?

-

--- Olen kyllä valmis tekemään mitä tahdot, mutta olisikohan

-clairvoyancesta nyt hyötyä; Jos Hormio ja tuo toinen puhuvat keskenään

-venättä, et ymmärrä heidän puhettaan. Ja onhan sitä paitsi mahdollista,

-että heidän keskustelunsa jo on päättynyt... Missä olit näkevinäsi

-heidän puhuvan?

-

--- Nimismiehen huoneessa, ellen erehdy... Mutta oletko varma siitä että

-nimismies osaa venäjänkieltä?

-

--- Ainakin hän jonkun verran sitä osaa. Kyllä hän varmaan raha- ja

-ilmiantokeskustelussa toimeen tulee...

-

--- Mitä sitten on tehtävä, Helmer? Jos ei meillä ole mitään

-todistuksia, ei isä usko. Hän vain nauraa kaikelle niin kuin äsken...

-Ja minä tunnen, että tämä on perin vakavaa...

-

--- Linda rakas, jos kuitenkin koettaisimme puhua isällesi... Mielestäni

-sinun näkysi jo itsessään on todistus...

-

--- Voi, voi, kun nuo vieraatkin ovat tuolla... Jos voisimme käskeä isän

-tänne nyt heti... Ehkä on paras puhua hänelle... Jokainen minuutti on

-kallis... Kuule, Helmer, jos minä rientäisin sanomaan isälle, että hän

-tulisi tänne, ja sinä odottaisit täällä? Minä pidän seuraa vieraille

-sillä aikaa. Muuten luulen, että he kohta alkavat lähteäkin... Varmasti

-juovat jo teetä... Sano, Helmer, teenkö niin? Sinä jäät tänne?

-

--- Jään tietenkin, jos niin tahdot.

-

--- Ja sinä puhut isälle?

-

--- Puhun.

-

--- Ja olet selvillä asiasta ja asian vakavuudesta?

-

--- Olen, Linda.

-

--- No, sitten lähden... Ja kun vieraat poistuvat, tulen tänne, jos te

-silloin vielä olette täällä...

-

-Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja tohtori jäi yksin huoneeseen

-odottamaan; nyt vasta hän pani merkille, että kuoron laulu kuului

-alhaalta himmeästi tänne ylös. Hän koetti luoda järjestystä

-ajatuksiinsa ja tunteihinsa. Hän huomasi, kumma kyllä, olevansa enemmän

-kiihdyksissä siitä ajatuksesta, että Hormio oli röyhkeällä tavalla

-loukannut Lindaa, kuin siitä, että setä Ansamaata uhkasi nimetön vaara.

-Hän moitti itseään kylmyydestä, mutta selitti samalla itselleen, että

-Hormio oli menetellyt anteeksiantamattoman hävyttömästi. Hän -- Helmer

--- tiesi todella rakastavansa Lindaa, mutta ei hänen päähänsä olisi

-pälkähtänytkään puhua rakkaudestaan Lindalle, ennen kuin hän olisi

-voinut huomata joitain merkkejä Lindassakin toveruutta ja sukulaisuutta

-lämpimämmistä tunteista. Vihdoin hän tyynnytti itseään sillä

-ajatuksella, että eihän Hormio Lindaa rakastanutkaan: koko kosiminen

-oli paljasta juonta -- ja rahat taustalla näyttelivät epäilemättä

-suurinta osaa.

-

-Tahdonponnistuksella hän sitten käänsi ajatuksensa eversti Ansamaan

-asiaan. Siinä oli varmaan, kuten Linda uskoi, jotain sangen vakavaa

-takana. Mutta mitä? No, sehän ei oikeastaan liikuttanut häntä, se oli

-sedän oma yksityisasia. Hänen velvollisuutensa oli vain puhua, niin

-kuin oli luvannut.

-

-Hän heräsi mietteistään siihen, että ovi aukeni ja eversti Ansamaa

-astui huoneeseen.

-

--- Halloo, Helmer, mitä tämä merkitsee? Linda hiipii luokseni kuin

-pakeneva intiaani ja kuiskaa korvaani, että minun heti välttämättä on

-mentävä hänen kammioonsa, jossa tohtori minua odottaa... Ilveilettekö

-kanssani vai mitä? Täällä sinä naimaikäinen mies olet nuoren tytön

-kaikkein pyhimmässä -- onko teillä ollut lemmen kohtaus? oletko

-kosinut? tahdotko siunaukseni?... Tapasi pyytää sitä on verrattain

-omituinen!

-

-Everstin ääni oli hilpeä kuten tavallisesti -- ehkä hieman liian

-hilpeä, ajatteli Helmer.

-

--- Suo anteeksi, setä Olavi, että vaivaamme sinua, mutta leikki on

-mielestämme kaukana...

-

--- Well, sinulla on siis tärkeä ja kiireellinen asia?

-

--- On, mutta etkö sinä istu?

-

--- Olkoon menneeksi, mutta ymmärräthän -- vieraat tuolla alhaalla...

-

--- Koetan olla mahdollisimman lyhyt... Linda on kertonut minulle

-kaikki, mitä tänään on tapahtunut. Minun ei tarvitse siinä viivähtää...

-Me olemme molemmat, sekä Linda että minä, vakuutetut siitä, että jokin

-salaperäinen vaara sinua uhkaa. Vaara, joka on poliittista laatua...

-

--- Mitä syytä teillä on semmoiseen uskoon?

-

--- Lindalla oli vallan äsken uusi näky. Hän näki Hormion

-keskustelemassa ryssän kanssa. Ei mitään muuta, mutta hän huomautti

-aivan oikein, että se näky ei olisi hänelle tullut, ellei noiden kahden

-miehen keskustelu olisi koskenut meitä, s.o. ensi kädessä sinua, setä.

-Linda kyllä ehdotti, että olisin hypnotisoinut hänet ja että sillä

-tavalla olisimme koettaneet ottaa selvää asiasta, mutta minä ehdotin,

-että ensin puhuisimme sinun kanssasi.

-

-Jos tohtori oli odottanut vastaväitteitä everstin puolelta, niin hän

-pettyi. Eversti Ansamaa istui mykkänä ja miettiväisenä. Hänen ilmeensä

-oli läpeensä vakava.

-

--- Teit oikein, Helmer, hän vihdoin puhkesi sanomaan, -- aivan oikein

-siinä, että heti ilmoitit minulle asiasta. Kiitän sinua. Nyt ei meillä

-ole aikaa pitempiin keskusteluihin. Laskeutukaamme alas vieraiden luo.

-Hillitse levottomuutesi ja uteliaisuutesi. Tahdon vielä tänä iltana

-puhua kanssasi. Ehkä Lindankin kanssa. Ollaan nyt vain rauhallisia...

-Tule, mennään alas.

-

-Nyt Helmer näki ja tiesi, että jotakin oli tekeillä. Mutta hänen täytyi

-ihailla everstin rauhallista tyyneyttä. Sanaakaan sanomatta hän nousi

-ja seurasi Lindan isää alakertaan.

-

-

-

-

-7.

-

-

-Puoli tuntia myöhemmin eversti, hänen tyttärensä ja tohtori Grahn

-istuivat kolmisin Lindan pienessä salongissa. Vieraat olivat

-poistuneet, nähtävästi iloisina ja hyvällä mielellä, monet vakuutellen,

-että illan keskustelu oli ollut omiansa varmistamaan heitä

-valtiollisissa mielipiteissään, tai että he olivat saaneet uusia

-herätteitä ja siksi toivoivat samanlaisen tilaisuuden pian uudistuvan.

-Heidän mentyänsä oli eversti Ansamaa ilmoittanut haluavansa keskustella

-Lindan ja Helmerin kanssa.

-

--- Helmer kertoi minulle toisesta näystäsi, Linda, ja koska sekin oli

-epämääräinen, ehdottaisin, että ottaisimme selon asiasta. Onko sinulla

-mitään sitä vastaan, lapseni, että pannaan toimeen selvänäköisyyskoe?

-Oletko liian väsynyt antaaksesi tohtorin hypnotisoida sinut?

-

-Linda oli selittänyt isänsä ehdotuksen johdosta olevansa valmis mihin

-tahansa, ja kuten sanottu, nyt he olivat parhaillaan kolmisin hänen

-huoneessaan.

-

-Linda oli mukavassa asennossa leposohvalla, silmät suljettuina, tohtori

-istui tuolilla hänen vierellään, käsissään tytön oikea kämmen. Eversti

-taas istui loitommalla pianotuolilla. Kaikki olivat ääneti, miehet

-kunnioittavasti odottaen, että nuoren tytön ihmeellinen kyky alkaisi

-itsestään toimia.

-

-Oikeastaan on väärin puhua hypnotismista näiden näytteiden yhteydessä;

-sitä sanaa käytettiinkin vain paremman puutteessa. Lindaa ei näet

-vaivutettu uneen; hän oli täysin hereillä, tohtori vain ajatuksellaan

-ja tahdollaan auttoi häntä "sulkemaan ulkonaisia aistejaan".

-Se oli jonkinlaista suggestiota, joka antoi tukea Lindan omalle

-autosuggestiolle. Pienestä pitäen oli Lindalla ollut tämä niin

-sanoaksemme mediumistinen kyky, jonka hän oli äidiltään perinyt, ja

-joka ei ole tavaton Amerikassa. Se oli alussa toiminut ainoastaan

-omavaltaisesti, langettanut tytön silloin tällöin odottamatta ja

-näennäisesti ilman syytä "loveen", vienyt hänen sielunsa henkimaailmaan

-ja näyttänyt sille monenlaisia salatuita asioita. Ymmärtämättömät

-vanhemmat olisivat pitäneet tytön kohtauksia sairaustapauksina ja

-käyttäneet häntä yhtä ymmärtämättömissä lääkäreissä. Onneksi sekä

-Lindan äiti että hänen isänsä olivat osanneet katsella hänen kykyänsä

-toisilla silmillä ja auttaneet sen kehitystä niin luonnolliseksi kuin

-mahdollista. Vielä Linda ei ollut saanut sitä täydellisesti valtaansa,

-vaikka hänen välistä onnistuikin itse asettua tarvittavaan tilaan.

-"Aivojen tyhjentäminen", kuten hän sitä nimitti, ei ollut hänelle

-helppoa. Herättääkseen toimintaan sisäistä aistimuskykyään eli

-selvänäköisyyttään täytyi hänen näet sulkea ulkonaiset aistit, olla

-mitään näkemättä, kuulematta j.n.e., ja -- mikä oli kaikista vaikeinta

--- lakkauttaa omat ajatuksensa. Pieninkin kiihtymys teki tämän

-mahdottomaksi, ja hän kykeni sen tähden ani harvoin omin voimin

-suorittamaan aivojensa tyhjentämisen. Mutta parina viime vuotena oli

-hänellä ollut suurta apua Helmer Grahnista, jonka tyyni, hieman hidas,

-mutta upporehellinen ja luotettava persoonallisuus vaikutti häneen

-erinomaisen rauhoittavasti. Tohtori oli kerran Lindan sairastaessa

-päässyt hänen omituisuutensa perille, -- jota muuten pidettiin visusti

-salassa, -- ja vaikka hän alussa lääkärinä oli sekä ihmetellyt että

-epäillyt ja epäillyt enemmän kuin ihmetellyt, oli hänen lopulta

-täytynyt myöntää, että asiassa oli perää. Kuten tämmöisissä tapauksissa

-on pakko käydä, silloin kun rakkaus on ohjaksissa, muuttui skeptisismi

-mitä sydämellisimmäksi ihailuksi, ja Lindan salaperäinen kyky

-oli nyt tohtorin silmissä kirkkain helmi hänen hyveittensä ja

-täydellisyyksiensä diadeemissä. Hän oli sen tähden aina valmis

-auttamaan ja lisäämään tytön henkistä voimaa omalla harjoitetulla

-tahdollaan ja keskityskyvyllään.

-

-Tarkoitus oli tälli kertaa, että Linda sisäisellä näkemiskyvyllään

-hakisi käsiinsä nimismiehen ja ottaisi selvää hänen hommistaan.

-Kymmenkunnan minuuttia kestäneen vaitiolon jälkeen hän alkoikin puhua.

-Hänen lauseensa olivat lyhyitä ja katkonaisia, pienten paussien

-keskeyttämiä.

-

--- Nyt tunnen olevani nimismiehen luona... En näe mitään selvästi, on

-niin sumuista... Sumu hälvenee... Nyt erotan huoneen, kyllä olen

-nimismiehen kodissa... Hän on yksin, istuu kirjoituspöytänsä ääressä...

-Lamppu palaa pöydällä... Hän on hyvin kärsivän näköinen... Hän ottaa

-lompakon taskustaan ... avaa ... etsii lompakosta paperin... Minä

-tunnen, että hän on omantunnon tuskissa ... kunpa osaisin nähdä, mitä

-hän ajattelee... Odottakaapa... Hän kuohuu vihasta... Ketä kohtaan?

-Koetan katsella... Ah, isää!

-

-Linda huudahti ja oli vähällä tempaista kätensä tohtorin kourista.

-Mutta tohtori oli varuillaan eikä päästänyt irti hänen kämmentään.

-

--- Rauhoitu, Linda, rauhoitu. Kaikki riippuu siitä, että säilytät

-mielenmalttisi. Mitä Hormio isästäsi ajattelee?

-

-Linda huokasi syvään useampia kertoja, ennen kuin jatkoi.

-

--- Älä pyydä, en osaa katsella... En ainakaan vielä... Hänen vihansa

-oli niin ruma... Koetan seurata hänen liikkeitään... Nyt näen taas...

-Hän istuu yhä pöytänsä ääressä... Hän on levittänyt paperilapun eteensä

-pöydälle... Hän silmäilee sitä ... vihaisen näköisenä... Hän naputtelee

-nyrkillään pöytään... Hän mumisee jotakin itsekseen... Aa, minä

-kuulen... Hän sanoi: "sinä petit minut, eversti, mutta minä olen

-kostanut!"... Ah, sydäntäni, ah, sydäntäni... Koetan, koetan

-rauhoittua, älä pelkää, Helmer... Tahdon nähdä, mikä tuo paperi on,

-joka on hänen edessään ... käsi on sitä peittänyt ... nyt näen ...

-mitä? se on vekseli, se on shekki ... samanlaista shekkipaperia, jota

-isä käyttää ... tahdon lukea...

-

--- Jo riittää! keskeytti eversti lähestyen. -- Etkö sinä, Linda, voisi

-mennä ajassa taaksepäin?

-

-Mutta näkijä ei kuullut. Hän jatkoi puhettaan häiriintymättä, melkein

-kiihkeästi.

-

--- Tahdon lukea ... odottakaa ... se on vaivaloista ... mutta nyt...

-"Utbetalas åt herr Antero Hormio femtiotusen kronor... Jarl Dagobert..."

-Isä, isä, mitä sinä olet tehnyt? Mitä varten?

-

-Hän huudahti viimeiset sanansa epätoivon tuskalla ja lyyhistyi tyynylle

-kuolon kalpeana.

-

--- Linda! lausui tohtori rohkaisten, mutta tyttö ei kuullut. Hän makasi

-tajuttomana sohvalla. Silloin tohtori päästi hänen kätensä ja ryhtyi

-sen sijaan herättämään pyörtynyttä. -- Setä Olavi, ole hyvä ja

-tiedustele, onko heillä tarjoilussa vielä kuumaa teetä tai kahvia, ja

-käske tuomaan joutuin, hän puheli everstille, samalla kuin hän

-taitavalla kädellä, vaikka hellävaroin, aukaisi näppäimistä Lindan

-hameenliiviä, jotta hengitys kävisi helpommin, ja piteli ruumista niin

-että pää oli retkallaan taaksepäin, jotta veri siihen juoksisi. Hän ei

-ehtinyt katsoa taakseen, miten eversti suoritti tehtävänsä, mutta

-kuuli, että ovessa käytiin.

-

-Pian Linda heräsikin tainnoksista. Tohtori laski hänet hellävaroin

-takaisin sohvatyynylle ja hymyili rauhottavasti, mutta samalla ujosti,

-kun Linda ihmetellen ja kysyvästi katsahti ympärilleen.

-

--- Missä on isä? kysyi tyttö.

-

--- Hän meni hakemaan jotain lämmintä juotavaa sinulle.

-

--- Miksei hän soittanut?

-

--- Kas! ihmetteli tohtori, joka nyt vasta älysi, että everstin

-poistuminen oli ollut tarpeeton.

-

-Mutta samassa koputettiin ovelle ja Mari toi tarjottimella kupin

-höyryävää teetä.

-

--- Sepä hyvä, sanoi tohtori nousten paikaltaan ja otti tarjottimen

-Marin kädestä. -- Kiitoksia, kyllä me nyt tulemme toimeen.

-

--- Tietääkö Mari, missä eversti on? kysyi Linda.

-

--- Eversti on puhelimessa ... tuossa käytävässä, vastasi tyttö hieman

-ällistyen.

-

--- Kiitos.

-

-Palvelijatar meni, ja tohtori tarjosi Lindalle teetä, joka näkyi

-vaikuttavan virkistävästi.

-

--- Luuletko, että isä palaa?

-

--- Tietysti, vastasi tohtori, vaikkei hän ollut suinkaan varma mistään.

-Hän oli äärimmilleen hämmästynyt. Tuo shekki Lindan näyssä oli

-täydellinen arvotus, ja hän oli äsken pannut merkille, että setä Olavi

-oli koettanut keskeyttää Lindaa.

-

--- Menisitköhän katsomaan, missä isä viipyy? kysyi tyttö puoleksi

-pyytäen. Näkyi, että hän oli tietoinen kaikesta ja selvästi muisti mitä

-oli tapahtunut.

-

--- Voinhan mennä, vastasi Helmer nousten, mutta samassa ovi aukeni ja

-eversti Ansamaa palasi huoneeseen.

-

--- Suokaa anteeksi, lapset, että poistuin, sanoi hän, -- se aiheutui

-sinun näystäsi. Ymmärsin, että Hormio epäili shekkiäni vääräksi kun en

-muistanut ilmoittaa hänelle, että Tukholman pankissa käytän nimeä

-Dagobert. Sen tähden kiiruhdin puhelimeen.

-

-Hänen äänensä ja katsantonsa oli niin avomielisen iloinen ja

-rauhallinen, että molemmat nuoret tunsivat hämmästyksensä yhä kasvavan.

-

--- Isä, isä, mitä varten sinä kirjoitit Hormiolle viidenkymmenen

-tuhannen kruunun pankkishekin?

-

--- Well, tyttöseni, sanoi eversti ja istuutui, -- en aikonut sitä ensin

-sinulle kertoa, mutta koska olet semmoinen Sherlock Holmes, ettei

-mikään pysy salassa sinun katseeltasi... Well, täytyyhän sinun myöntää,

-ettei viisikymmentä tuhatta ole suurikaan lohdutus miehelle, joka oli

-toivonut saavansa sinut ja kaupan päälle koko meidän omaisuutemme...

-

-Ja eversti nauroi sydämellisesti.

-

--- Mitä tarkotat, isä? Oletko antanut nimismiehelle rahaa, että hän

-heittäisi toiveensa minuun nähden?... Mutta minähän jo annoin hänelle

-rukkaset!... Ja koska se sitten tapahtui?

-

--- Koska? Tänä iltana. Hän kävi puheillani juhlamme aikana.

-

--- Isä, sinä salaat jotain. Tässäkin piilee jotain. Myönsithän itsekin

-tänään päivällä, että sinulla oli salaisuus. Miksikä sen peität?

-Miksemme saa olla siitä osalliset, minä ja Helmer? Minä olen sinun

-tyttäresi, Helmer on lähin ja ainoa sukulaisemme, luuletko, että me

-sinut pettäisimme? Emmekö ole sinun parhaimmat ystäväsi? Kuinka sinulla

-on sydäntä, isä, antaa minun tällä tavalla kärsiä?

-

-Linda rukoili äänellään yhtä paljon kuin sanoillaan, ja tohtori tunsi

-merkillisen liikutuksen sydämessään, kun tyttö tällä ihmeellisellä

-hetkellä teki hänestä vertaisensa ja liittolaisensa. Hän olisi tahtonut

-langeta polvilleen tytön eteen ja vannoa palvelevansa häntä ikuisesti

-pyytämättä muuta palkkaa kuin tämän ainoan taivaallisen tunnustuksen.

-

-Eversti oli käynyt perin totiseksi. Hän istui kotvan aikaa

-mietteissään, katsellen vuoroin tytärtään, vuoroin nuorta tohtoria,

-jonka kasvoja hän luki kuin avattua kirjaa, ja lausui sitten

-puoliääneen:

-

--- Ymmärrän, että teillä on mielestänne syytä moittia minua... Olin jo

-päättänytkin ilmaista asian teille... Olisin sen aikoja sitten tehnyt,

-ellei minua olisi sitonut vaitiolon vala ja ellen teidän itsenne takia

-olisi pitänyt parempana vaieta. Sillä kun nyt kerron teille

-salaisuuteni, joudutte vaikeaan asemaan...

-

-Hän keskeytti puheensa hetkeksi, ja toiset odottivat jatkoa mitä

-suurimmalla jännityksellä.

-

--- Te olette molemmat jo ymmärtäneet, että salaisuuteni on valtiollista

-laatua... Pitkiin selityksiin ei minun tarvinne ryhtyä... Kuulun

-salaiseen poliittiseen järjestöön, jonka päämääränä on Suomen

-valtiollinen itsenäisyys... Te tiedätte, etten ole koskaan rakastanut

-venäläisiä. Venäjä ei sovi Suomen isännäksi. Suomi hoitakoon itse omat

-asiansa... Nykyisen sodan kautta uskomme varmasti tämän päämäärän

-tulevan saavutetuksi. Euroopan olot tulevat sitä vaatimaan. Mutta

-Venäjän imperialistiselle politiikalle ei ole edullista kadottaa

-Suomi. Sentähden Venäjä ei vapaaehtoisesti luovu tästä maasta, mutta se

-tulee siihen pakotetuksi. Saksalle Suomen erottaminen Venäjän

-valtakunnasta sitä vastoin on edullinen, ja sen tähden voimme

-itsenäisyyspyrkimyksissämme odottaa myötätuntoa, ymmärtämystä, jopa

-avustustakin siltä taholta. Luonnollista on näin ollen, että innolla

-seuraamme Saksan sotaisia voittoja ja soisimme kaikesta sydämestämme,

-että kykenisimme Saksaa auttamaan... Tämmöinen puhe on teille raskas

-kuulla, te kun ette ollenkaan hyväksy sotaa. Mutta minulle, vanhalle

-soturille, on aivan luontaista luottaa sotaan ja sodan saavutuksiin.

-Missä olisi Cuban vapaus tällä hetkellä, ellei se olisi taistellut

-itseänsä vapaaksi espanjalaisten kahleista? Ei Suomenkaan vapaus tule

-meille paljaana lahjana ylhäältä. Täytyy meidänkin taistella ja uhrata

-itsemme ja omaisuutemme Suomen vapauden puolesta. Mutta se onkin

-ihanne, jonka puolesta kannattaa kuolla -- eikä ainoastaan kuolla, vaan

-myös kärsiä. Minä ihailen ja kunnioitan niitä suomalaisia nuorukaisia,

-jotka rakkaudesta isänmaahansa ovat lähteneet Saksaan valmistaakseen

-Suomelle valoisampaa tulevaisuutta! Heidän uhrinsa ei mene hukkaan.

-Joskin nyt heidän tekoaan kammotaan, tullaan sitä kerran siunaamaan...

-Ja minä olen lukeva ainaiseksi kunniakseni, että olen osannut olla

-heille avullinen siinä jalossa työssä!

-

-Eversti Ansamaa oli alussa puhunut tunnustellen, ikään kuin tuomariensa

-edessä, mutta lopulta hänen kasvonsa loistivat suurta sisäistä

-vakaumusta ja riemua. Hämmästyksensä ohella tunsi tohtori aivan kuin

-häpeätä siitä, että tuossa hänen edessään oli vanha mies, jonka tunteet

-olivat voimakkaat, jalot ja idealistiset kuin nuorukaisen, joka osasi

-rakastaa ja vihata paljon, paljon kiihkeämmin ja voimakkaammin kuin

-hän, joka oli melkein puolla nuorempi. Ei Lindakaan osannut muuta kuin

-syvimmästä sielustaan ihailla ja rakastaa isäänsä. Mutta hirmun kuiluna

-aukeni hänen eteensä se vaara, johonka isän salaisuus voisi heidät

-kaikki syöstä. Hän ei jaksanut uskoa sotaan ja sen kautta

-saavutettavaan onneen, vielä vähemmin siihen hirmuiseen askeleeseen

-minkä isä oli ottanut liittyessäni tuohon pelottavaan salaiseen

-järjestöön.

-

--- Minun täytyy nyt pakostakin, kuului taas everstin ääni, -- vaatia

-teiltä vaitiololupaus. Te käsitätte, että näistä asioista ei voi

-hiiskua sanaakaan.

-

--- Sehän on selvä, isä, vastasi Linda ja lupauksensa antoi myöskin

-Helmer. -- Olen niin kiitollinen, isä, että kerroit tämän meille. Minun

-on paljon helpompi olla nyt, kun tiedän totuuden... Mutta hirveälle

-vaaralle olet asettanut itsesi alttiiksi, rakas, rakas isä...

-

--- Mitä minun vaarastani, lapsi! Olen vanha sotamies, en pelkää mitään

-itseni puolesta, mutta tunnustan, että joskus olen ollut levoton sinun

-puolestasi, Linda ... he voisivat ehkä tehdä sinullekin jotakin, jos

-saisivat minut käsiinsä...

-

--- Ei, isä, älä siitä ole huolissasi. Mitä he yksinäisellä, heikolla

-naisella?

-

--- Sentähden olenkin tahtonut pitää sinut kaiken ulkopuolella. Mikä nyt

-on tapahtunut, on tapahtunut olojen pakosta, sen te voitte todistaa

-molemmat.

-

--- Täydellisesti, setä Olavi, myönsi tohtori. -- Enkä voi sanoin

-ilmaista kuinka kiitollinen olen luottamuksestasi... Mutta suotko minun

-tehdä periaatteellisen kysymyksen?

-

--- Ole hyvä.

-

--- Oletko koskaan, setä Olavi, ja onko tuo mainitsemasi salainen

-järjestö koskaan tullut ajatelleeksi Anjalan liittoa? Eikö

-Sprengtportenilla ollut sama ihanne kuin teillä: Suomen itsenäisyys?

-Eivätkö hän ja hänen miehensä erehtyneet keinoistaan, kun Ruotsin

-vallan aikana turvautuivat Venäjän apuun? Ja eikö nykyinen liitto tee

-itseään syypääksi samaan erehdykseen, etsiessään apua taas vieraalta

-vallalta?

-

--- Kuka sen on sanonut, että Anjalan miehet olivat väärässä? vastasi

-eversti innokkaasti. -- Eikö päinvastoin historia ole todistanut heidän

-arvostelleen ajan merkkejä oikein? Sprengtporten oli todellinen

-isänmaan ystävä. Tietysti Anjalan liitto sai valtiopetoksen leiman, kun

-ei siinä onnistuttu. Myöhemmin kuitenkin kävi niin kuin Anjalan miehet

-olivat laskeneet. Ruotsi ei kyennyt hallitsemaan Suomea. Itsenäisyyttä

-Suomi tosin ei silloin vielä saavuttanut, mutta Suomen kansa ei siihen

-ollut valmiskaan. Vasta viime vuosisadalla heräsi Suomessa

-kansallistunto, vasta nyt on kansa kypsä ottamaan vastaan

-itsehallinnon.

-

--- Mutta jos käy, niin kuin sata vuotta sitten kävi? Suomi ei joudu

-itsenäiseksi, vaan toisen vieraan vallan alle! Mikä estäisi Saksaa

-pitämästä Suomea valloitusmaanaan, jos sen avulla pääsemme irti

-Venäjästä?

-

--- Katso, Helmer, on olemassa historiallinen oikeus ja historiallinen

-kehitys. Ajat eivät tänään ole samat kuin sata vuotta sitten. Historia

-ei tänään suvaitse, että Suomi vaihtaa isäntää, vaan että Suomi tulee

-vapaaksi. Suomen kansa sen itse tietää ja tuntee. Se ei enää tahdo olla

-orjana. Anna sen hetkeksi herätä vapauden tuntoon -- eikä se enää siitä

-luovu. Se kuolee mieluummin.

-

-"Tuossa miehessä on uskoa", ajatteli tohtori itsekseen, ja Lindakin

-tunsi hetkeksi kuin suuren mahtavan siiven suhinan, joka pyyhkäisi

-mennessään kaikki huolet ja pelot.

-

--- Uskokaa minua, lapset, ei ole hätää enää maailmassa. Uusi aika on

-tulossa, kansojen vapauden aika. Venäjällekin teemme vain palveluksen,

-kun tahdomme siitä irti. Venäjän täytyy kyllä paljon oppia ja paljon

-kärsiä, ennen kuin se ihmistyy, mutta eihän senkään kansa ole ikuisesti

-kadotettu...

-

--- Isä, isä, sinun ajatuksesi ovat huumaavia, mutta älkäämme unohtako

-nykyistä tilannetta!... Emme ole vielä yhtään puhuneet vaarasta, joka

-sinua tällä hetkellä uhkaa... Sano, mitä luulet nimismiehen tehneen?

-Onko hän antanut sinut ilmi venäläisille? Oi kauheata!

-

--- En tiedä, mutta onhan se mahdollista kaikesta päättäen... Hän on

-jollain tavalla saanut vihiä asioista... Ymmärrättehän, että annoin

-rahallista tukea hänen omalletunnolleen, ettei hänen tarvitsisi myydä

-maatansa Suomen vihollisille... Mutta jos hän sittenkin... Äsken soitin

-hänelle, ja hän tuntui sangen hämmästyneeltä, kun sanoin, että shekin

-allekirjoitus kyllä oli oikea... Mutta kun kysyin, oliko hän epäillyt

-minun pettäneeni häntä ja sen johdosta johonkin toimenpiteeseen

-ryhtynyt, ei tullut vastausta, vaan yhteys katkesi. Soitin uudestaan,

-vaan en päässyt enää nimismiehen luo. Lienee tullut kontakti-vika...

-

--- Tai jos nimismies ei tahtonut, ei osannut vastata, isä! Jos hänen

-omatuntonsa soimasi häntä, jos hän jo oli ilmoittanut viranomaisille!

-

--- Saattaa niinkin olla.

-

--- Mutta mitä silloin on tehtävä, isä?

-

--- Ei mitään, rakas Linda. Sinun ei ainakaan tarvitse mitään tehdä eikä

-edes ajatella asiaa. Minä en sittenkään usko mitään vaaraa olevan...

-Korkeintaan kotitarkastus! Well, tulkoot, eivät löydä mitään.

-

--- Jos vangitsisivat sinut?

-

--- Ei ilman todistuksia, lapseni... Enkä minä niin vain anna vangita

-itseäni...

-

--- Mitä aiot tehdä? kysyi Linda pelästyen.

-

--- En mitään, en mitään... Tarkoitan vain, että vaikka pelkäämättä

-vastaan teoistani ja mielipiteistäni, ei -- minuakaan huvittaisi turhan

-päiten joutua venäläisten vangiksi... Olen tietysti mahdollisimman

-varovainen... Mutta mitä näen? Kello on kohta puoli yksitoista! Jo on

-aika mennä levolle. Me jätämme sinut nyt, Linda, tohtori ja minä. Ole

-sinä vain rauhallinen ja pane maata...

-

-Koska ei Lindakaan tiennyt, mitä uusia päätöksiä enää olisi voitu

-yhdessä tehdä, toivotti hän hyvää yötä isälle ja Helmerille ja päätti

-miettiä yksikseen.

-

-Herrat poistuivat. Käytävässä pisti eversti kätensä toisen kainaloon ja

-puhui hiljaisella äänellä heidän laskeutuessaan alakertaan:

-

--- Helmer, minä tiedän, että sinä rakastat Lindaa, ja minä olen siitä

-iloinen. Jos minulle jotakin tapahtuisi, luotan sinuun, ettet lastani

-jätä. Minä testamenttaan hänet sinulle, Helmer, jos kohtalo minut

-korjaa.

-

-Nämä sanat lausuttiin mitä yksinkertaisimmalla tavalla, mutta Helmer

-tunsi, kuinka ne järkyttivät hänen sieluaan, tunkivat häneen luihin ja

-ytimiin saakka. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, mutta hän ei saanut

-sanaakaan suustaan. Puristi vain lujasti toisen kättä.

-

-

-

-

-8.

-

-

-Yksin jäätyään Linda lankesi polvilleen sohvan viereen. Kädet ristissä

-tyynyllä hän painoi päänsä käsien varaan ja kokosi ajatuksensa

-rukoukseen, kuten vanha tapansa oli. Hän viipyi kauan siinä asennossa.

-Kun hän vihdoin nousi, olivat hänen silmänsä kyynelistä kosteina, mutta

-kasvojen ilme oli luja ja päättäväinen. Hän tiesi nyt mitä tehdä. Isä

-oli pyytänyt, ettei hän mitään ajattelisi eikä olisi levoton, mutta

-kuinka se enää olisi mahdollista? Nyt ei enää ollut kysymys epävarmasta

-ja tuntemattomasta vaarasta, nyt vaara oli tietty ja tunnettu, kauhea

-vaara, joka uhkasi millä hetkellä hyvänsä ja saattoi paisua kuinka

-suureksi tahansa. Isä oli ainoa ihminen maailmassa, jota Linda koko

-sydämestään tiesi rakastavansa, ja hänen kallis velvollisuutensa oli

-selvä. Hinnalla millä hyvänsä hänen täytyi koettaa pelastaa isä. Ja nyt

-kun hän näki tien edessään selvänä, nyt hän tunsi itsensä tyyneksi ja

-rauhalliseksi.

-

-Hän soitti, ja palvelijattaren ilmestyttyä ovelle hän lausui:

-

--- Olisiko Mari niin ystävällinen ja toisi tänne päällysvaatteeni. Olen

-ollut pahoinvoipa ja tunnen, että minun täytyy kävellä hiukan ennen

-maatapanoa. Mutta en tahdo häiritä everstiä, vaan tulen kyökin puolelta

-ulos.

-

-Mari ymmärsi. Hän hiipi varovasti portaita alas, otti eteisestä

-neitinsä tavarat ja palasi takaisin yhtä hiljaa.

-

--- Ei suinkaan Mari ketään kohdannut? kysyi Linda ovella päästäessään

-tytön kantamuksineen huoneeseen.

-

--- En ketään, vakuutti uskollinen palvelijatar ja ryhtyi auttamaan

-vaatteita Lindan ylle. -- Mutta jaksaako neiti nyt lähteä kävelemään,

-kun ei ole terve? Ei suinkaan neiti yksin lähde?... Kyllä minä tulen

-mielelläni mukaan... Puutarhassako neiti kävelee?

-

--- Kiitos, rakas Mari, kyllä jaksan hyvin yksinkin... Nythän on kuutamo

-ulkona. Menen maantielle ja kävelen kirkolle päin...

-

--- Puhuvat, ettei ole aina turvallista iltaisin naisten liikkua.

-Venäläiset sotamiehet kuuluvat joskus hätyyttäneen...

-

--- Tyhjää puhetta, lapseni ... kas niin, kiitos ... nyt kun vielä saan

-nuo päällyskengät jalkaan, olen valmis.

-

--- Neiti on hyvä ja istuu, niin minä asetan kengät... Mutta jos sentään

-saattaisin neitiä. Tai jos ei neiti minusta huoli, niin jos Mattsson...

-

--- Mari kulta, miksen sinusta huolisi, jos se olisi tarpeen? Mutta

-turhaa se on...

-

--- Niin kuin neiti tykkää.

-

-Tytön äänessä kuvastui pettymys, ja Linda muutti äkkiä mielensä.

-

--- Kuulehan, Mari, jos sittenkin tulisit, hän sanoi hymyillen. -- Jos

-todella olet levoton puolestani, niin tule mukaan! Yhdessä me ainakin

-voimme pelottaa kutsumattomat kavaljeerit tiehensä...

-

-Marikos tästä oli mielissään, ja jo kymmenen minuuttia myöhemmin

-kulkivat molemmat tytöt rinnatusten maantiellä. Oli lumoavan kaunis

-kuutamoinen pakkasyö. Lumi narisi jalkojen alla, huurteinen hongikko

-tien varsilla kimalteli kuin taikalinna, ja korkealla ylhäällä

-vilkkuivat tähdet tummalla taivaalla.

-

-Linda hengitti syvään. Raikas ilma antoi verelle uutta elinvoimaa.

-

--- Tuntuu niin hyvälle kävely tässä ihanassa luonnossa, hän puheli

-toverilleen, -- tämmöisellä ilmalla voisi olla ulkona vaikka koko yön.

-

--- Jatketaanko matkaa kirkonkylään saakka? uteli Mari.

-

--- Jatketaan, eihän sinne ole kuin pari kilometriä... Muuten tahdon

-sanoa sinulle, Mari, että minulla on sinne asiaakin. Osaatko säilyttää

-salaisuuksia? Tästä ainakaan et saa kellekään puhua.

-

--- Enköpä osanne? vastasi nuori palvelijatar veitikkamaisesti, mutta

-hänen silmissään paloi myötätuntoisen ymmärtämyksen tuli.

-

--- Niin, olethan sinä vanha uskottu ystäväni, Mari kulta, sanoi Linda

-hellästi. -- Meillä on ollut monta yhteistä salaisuutta...

-

--- Senpä takia ihmettelinkin, että neiti nyt tahtoi olla niin

-salaperäinen ... lähteä yksin yöllä muka kävelylle... Näinhän toki,

-että neitiä painoi suru. Eikö Mari enää kelpaakaan, ajattelin

-itsekseni, jakamaan rakkaan neitinsä suruja...

-

--- Voi, suo anteeksi, Mari, ajattelemattomuuteni! Ei tarkoitukseni

-ollut loukata sinua eikä olla sinulle tyly. Kyllä tunnen rakkautesi ja

-luotan siihen, niin kuin sinä saat luottaa minun rakkauteeni. Mutta

-näetkös, se suru mikä minua nyt painaa -- sillä oikein arvasit -- on

-sitä laatua, etten voi sitä sinulle kertoa, en ainakaan vielä... Se ei

-koske minua yksistään...

-

--- Varmaankin sillä on tekemistä nimismies Hormion kanssa... Minä

-ajattelin jo, kun se illalla uudestaan pyrki everstin puheille, että se

-mies ei nyt kulje oikeilla asioilla... Mitä se yhtämittaa hovissa

-juoksenteli?... Ei liene vain kosinut neitiä?

-

-Lindan täytyi ihmetellä uteliaan Marin arvaamis-kykyä. Mutta onhan

-rakkaudella tämmöisissä tapauksissa terävät silmät.

-

--- Hämmästytkö, Mari, jos sanon, että me nyt olemme matkalla

-nimismiehen luo?

-

--- Eipä vainen! ihmetteli tyttö, -- nimismiehen luo ... ja keskellä

-yötä! Onpa sillä neidillä päähänpistoja... Onko hän siis todella

-kosinut?

-

-Linda ei voinut olla hiukan naurahtamatta.

-

--- On hän kosinut, hän vastasi.

-

--- Ette suinkaan vain ole kihloissa? kysyi tyttö hädissään.

-

--- Mari! nuhteli hänen emäntänsä, -- senkö näköinen olen mielestäsi?

-Suruko se nuorta morsianta painaisi?

-

--- Suokaa anteeksi, armas neiti... Mutta en ymmärrä... Te ette ole

-kihloissa, mutta nimismies on teitä kosinut... Ja nyt te keskellä yötä

-kiiruhdatte hänen luoksensa...

-

--- Siinä sen nyt näet, rakas lapsi... Salaisuus, salaisuus, jota en voi

-sinulle kertoa...

-

-Ja Linda huokasi.

-

--- Voi, Linda neiti, jos osaisin teitä lohduttaa ja auttaa!

-

-Tytön äänessä värisi niin paljon hellyyttä, että Linda tunsi sinäinsä

-kyyneltyvän.

-

--- Kiitos, Mari kulta, hän kuiskasi.

-

-He kulkivat loppumatkan ääneti, kumpikin ajatuksiinsa vaipuneena. He

-olivatkin nyt tulleet kylään, jonka talojen akkunoista siellä täällä

-loisti valkea. Nimismiehen talossa oli myös joku huone valaistu.

-

--- Nimismies näkyy valvovan, sanoi Mari. -- Tietääkö hän odottaa

-neitiä?

-

--- Ei, ei hänellä ole tästä vähintäkään aavistusta. Mutta tietysti hän

-valvoo.

-

--- Kuinka niin: tietysti?

-

--- Tarkoitin, että hän sielussaan tuntee, että jotakin tapahtuu ...

-että minä olen tulossa ... sillä Jumala minut lähettää...

-

-Tähän ei Marilla ollut mitään sanottavaa. Hän kysyi:

-

--- Jäänkö ulos odottamaan sillä aikaa, kun neiti käy nimismiehen

-puheilla?

-

--- Ethän toki. Odotat vaikka eteisessä.

-

-Nimismiehen ulko-ovi ei ollut lukossa. Tytöt astuivat muitta mutkitta

-kuistilta eteiseen.

-

--- Odota sinä täällä, Mari, ja rukoile puolestani kuiski Linda, ja

-hänen sanoistaan huokui äkkiä semmoista pelonsekaista tuskaa ja

-ahdistusta, että Mari ei osannut muuta kuin sulkea hänet syliinsä.

-

--- Rohkeutta, rakas neiti, sopersi tyttö tunteittensa valtaamana, --

-kyllä kaikki käy hyvin ... ja muistakaa, että Mari on täällä, jos

-jotain teille tapahtuisi ... minä syöksyn heti sisään, jos vähänkään

-huudatte...

-

--- Kiitos, Mari, en luule, että mitään semmoista tarvitsee pelätä ...

-kun nyt vain osaisin puhua oikein...

-

--- Kyllä Jumala neuvoo... Minä en osaa, kun en tiedä asiaakaan...

-

--- No ei, ei ... odota nyt siis täällä eteisessä, Mari...

-

-Linda oli äkkiä taas saavuttanut rauhansa ja mielenmalttinsa. Irtautuen

-Marin syleilystä hän koputti pari kertaa lujasti nimismiehen ovelle ja

-odottamatta vastausta aukaisi, astui kynnyksen yli huoneeseen ja sulki

-oven jälkeensä.

-

-Nimismies oli nähtävästi kävellyt edes takaisin lattialla ja pysähtynyt

-kuullessaan oven aukenevan, sillä hän seisoi keskellä lattiaa kädet

-housujen taskuissa, kärsimätön ilme kasvoillaan. Mutta kun hän näki,

-kuka kynnyksen yli oli astunut, oli hänen hämmästyksensä kuvaamaton.

-Tuossa seisoi ovensuussa Linda Ansamaa, talvipukimissaan, vieno, terve

-puna poskillaan, silmät säteilevinä oudoista ajatuksista, kauniimpana

-kuin koskaan ennen, ja Hormion mieleen muistui heidän viimeinen

-kohtauksensa, heidän eronsa iltapäivällä, joka ei suinkaan ollut

-hänelle, Hormiolle, kunniaksi! Ja nyt tuo ylpeä, kaunis nainen oli

-tullut hänen luokseen -- yksin, keskellä yötä.

-

-He seisoivat mykkinä kauan aikaa ja mittailivat toisiaan katseillaan

-kuin kaksi taistelijaa, ennen kuin iskevät yhteen.

-

--- Te ... te ... neiti Ansamaa, sai nimismies vihdoin sanotuksi. -- Te

-täällä ... mikä kunnia halvalle talolleni!

-

--- Niin, minä, Linda Ansamaa.

-

--- Ettekö käy istumaan, kehotti nimismies, toipuen hämmästyksestään.

-Jos olette jalkaisin tänne tullut, olette varmaan väsynyt.

-

--- Kiitoksia. Seison yhtä mielelläni. Mitä minulla on sanottavaa, sanon

-seisaalta.

-

--- Kuten suvaitsette, mutta onhan se outoa.

-

--- Outo ja odottamaton on myös asiani teille.

-

--- Odottamaton, sen myönnän ... mutta arvatenkin se koskee

-tämänpäiväisiä tapahtumia?

-

--- Niin, minä tulin sanomaan teille, että nyt tiedän, missä vaarassa

-isäni on teidän kauttanne. Iltapäivällä, kun kävitte luonamme, ei

-minulla ollut siitä aavistustakaan.

-

--- Aa, sitä en todella olisi uskonut. Eikö isänne ollut teille omista

-asioistaan puhunut?

-

--- Ei koskaan sanaakaan.

-

--- Ja mitä te siis nyt tiedätte?

-

--- Saman kuin tekin.

-

--- Että isänne on salaliitossa saksalaisten kanssa?

-

--- Nimittäkää sitä millä nimellä tahdotte.

-

--- Ja että hän siis on syypää valtiokavallukseen ja on ansainnut

-kovimman rangaistuksen, minkä laki säätää?

-

--- En osaa arvostella isäni syyllisyyden määrää teidän juridiselta

-kannaltanne, olen vain nainen ja tytär, joka tuntee isänsä arvon

-ihmisenä. Ja minä olen tullut teiltä kysymään suoraan ja rehellisesti:

-oletteko antanut isäni ilmi hänen vihamiehilleen?

-

-Nimismies ei heti vastannut. Hän silmäili tyttöä edessään ja hänen

-katseensa muistutti kettua, joka lymyilee saalistaan. Mutta Linda ei

-osannut sitä lukea.

-

--- Miksi sitä kysytte?

-

--- Miksi? Eikö tytär tahdo tietää isänsä kohtaloa? Eikö hän tahdo

-pelastaa isäänsä, jos se on mahdollista?

-

--- Ahaa ... äsken iltapäivällä ette tahtonut?

-

--- Enhän tiennyt vaarastakaan.

-

--- Mutta nyt tahdotte?

-

--- Nyt tahdon.

-

--- No niin, en ole vielä antanut isäänne ilmi!

-

--- Ettekö! huudahti Linda, tuntien sydämessään äkkinäistä iloa ja

-helpotusta. -- Onko se totta? Ovatko asiat vielä entisellään?

-

-Hän painoi kätensä poveaan vastaan ja katsoi ylös, aivan kuin kiittäen

-taivaan Jumalaa.

-

--- Te ette siis voinut sitä tehdä! hän puheli innostuneena. -- Te

-muistitte, kuka isä oli... Everstin jalo kuva tuli teidän mieleenne ja

-esti teidät tekemästä halpamaista työtä. Eikö niin?... Te olette lain

-valvoja, herra nimismies. Te joudutte tekemisiin rikollisten

-ihmisten kanssa, murhaajien, varkaiden, petturien, te näette eron

-rikoksentekijän ja rehellisen, jalon ihmisen välillä. Saattaahan jalo

-ja hyvä ihminenkin erehtyä, saattaahan hän parhaimmassa tarkotuksessa

-tehdä semmoista, joka ihmisten säätämien lakien ja tilapäisten

-olosuhteiden kannalta on rikos, vaikka se itse asiassa syvemmin katsoen

-on mitä epäitsekkäin ja jaloin työ. Syytettiinhän Kristustakin kansan

-villitsemisestä ja lainoppineet ja papit tavoittelivat häntä kiinni

-saadakseen, mutta ken meistä ei tietäisi, että Vapahtaja oli viaton ja

-puhdas kuin lumi, vaikkakin hän saarnoissaan ja puheissaan oli

-vallankumouksellinen?... Oi, herra Hormio, kuka todella mitään

-voittaisi siitä, että isääni vainottaisiin ja ahdistettaisiin! Kysykää

-kansalta, kysykää rahvaan miehiltä -- luuletteko, että he soisivat

-isälle mitään tapahtuvan? Te tiedätte kaikkien häntä rakastavan ja

-kunnioittavan kuin omaa isäänsä. Jos hänelle pahaa tapahtuisi, olisi

-suru kansassa sanomaton. Ja ken tietää, mihin kansa surussaan ja

-vihassaan ryhtyisi? Siitä voisi olla hirmuisiakin seurauksia... Oi

-puhukaa, herra nimismies. Olettehan te tämän kaiken ymmärtänyt,

-olettehan nähnyt, mihin selkkauksiin isäni ilmiantaminen veisi -- ja

-ennen kaikkea, olettehan muistanut, kuinka ylevä ja jalo isä on, ja

-siksi olette te hänet säästänyt?

-

--- Ainakin olen ollut kovassa velvollisuuksien ristiriidassa, vastasi

-toinen vältellen, -- sillä ymmärrätte hyvin, neiti Ansamaa, että laki

-on laki eikä katso henkilöön eikä perusteihin, ainoastaan tekoihin.

-Olkoon isänne kuinka jalo tahansa, hänen tekonsa on rikos, ja minun

-velvollisuuteni virkamiehenä on selvä.

-

--- Eikö sitten mikään voi tehdä loppua ristiriidastanne? Ettekö voi

-tulla vakuutetuksi siitä, että ilmianto on alhainen teko?

-

--- Minulla oli kunnia tänään esittää teille ratkaisukeino, mutta te

-hylkäsitte sen, neiti Linda.

-

--- Entä jos nyt olisin tullut ilmoittamaan teille, että hyväksyn

-keinonne?

-

-Nimismies oli odottanut, että Linda lausuisi nämä sanat, ja kuitenkin

-ne tulivat aivan kuin yllätyksenä ja synnyttivät täydellisen mellakan

-hänen ajatuksissaan ja tunteissaan. Häpeätä, rakkautta, intohimoa,

-voitonriemua, ja taas häpeätä... Hänen äänensä oli käheä, kun hän sai

-vaivoin sanotuksi:

-

--- Te suostuisitte siis tulemaan vaimokseni?

-

--- Niin, vastasi Linda tuskin kuuluvasti, tuntien sydäntään äkkiä

-kouristavan. -- Minä tulen vaimoksenne, ellei muuta keinoa ole isäni

-pelastamiseksi.

-

-Nimismies tuijotti Lindaan pitkään, katseessaan sanomaton tuska.

-

--- Voi minua onnetonta, voi meitä onnettomia! hän äkkiä huudahti ja

-heittäytyi lähellä olevalle tuolille. Siinä hän painoi kasvonsa

-käsiinsä ja voihki ääneen.

-

--- Mikä on? kysyi Linda nopeasti, pelästyen ja pahinta aavistaen. --

-Ette suinkaan ole...? Sanokaa, sanokaa!

-

--- Minä olen sen jo tehnyt, vastasi nimismies kolkosti.

-

--- Aih! kirkaisi Linda ja olisi kaatunut selälleen, ellei käsillään

-olisi käynyt kiinni seinään takanaan.

-

-Samassa lensi ovi auki ja Mari ryntäsi sisään.

-

--- Neiti, neiti! hän huusi, mutta jäi ällistyneenä seisomaan, kun

-huomasi, ettei mitään hätää ollutkaan.

-

--- Kiitos, Mari, ei se mitään, sanoi Linda, kooten voimansa ja hilliten

-itseänsä. -- Odota vielä hetkinen eteisessä, kohta lähdemme.

-

-Tyttö totteli heti ja sulki oven jälkeensä.

-

--- Niin on siis kuin aavistin, puhui Linda väsyneesti. -- Te ette

-osannut menetellä gentlemannin tavoin ettekä niin kuin suomalainen

-mies, joka aina puoltaa omia maanmiehiään... No niin, onko nyt kaikki

-menetetty? Eikö ole enää pelastuksen mahdollisuutta?... Olen kuullut,

-että venäläiset ovat rahanahneita. Eikö heitä voisi ostaa? Ettekö te

-säälistä isää tai minua kohtaan tahtoisi auttaa? Ettekö voisi välittää

-kauppaa? Tiedättehän, että olemme rikkaita. Minäkin olen rikas. Voin

-koska tahansa antaa teille joitakuita satojatuhansia... Sanokaa, että

-tahdotte korjata erehdyksenne. Sillä olihan se erehdys? Nyt tekin

-tuomitsette oman tekonne!... Auttakaa nyt minua.

-

-Linda oli alkanut väsyneesti, mutta reipastui puhuessaan. Oli kuin hän

-olisi tahtonut siveellisesti tukea masentunutta miestä ja milteipä

-lohduttaa häntä. Nimismies katsoi häneen ihmetellen. Ja kun Linda

-mainitsi summia, millä hän oli valmis ostamaan isänsä vapauden,

-alkoivat Hormion pienet silmät loistaa ahneudesta.

-

--- Olen menetellyt kuin aasi, sen huomaan nyt, mutisi hän itsekseen,

-ajatellen, mitä kaikkea hän olisi voinut voittaa omakseen: mutta ehkei

-asia vielä ole auttamattomasti kadotettu. Kyllähän venäläiset ovat

-kullalle alttiita, hän sanoi ääneensä, -- sopisi koettaa ehkä...

-

--- Niin, koettakaa, koettakaa... Rahasta minä vastaan millä hetkellä

-hyvänsä. Rahani ovat Vaasan pankissa...

-

--- Hm ... mutta asia on hiuskarvan varassa.

-

--- Kuinka niin?

-

--- Pelkään, että he vielä tänä yönä ... aamupuolella ... tulevat

-everstiä noutamaan...

-

--- Mitä! mitä te sanotte?... Oi Jumalani!...

-

--- ... niin että on toimittava nopeasti... Eiköhän joka tapauksessa

-olisi viisainta paeta ... nyt heti...

-

--- Oi Jumalani, oi Jumalani! Tämä vielä puuttui... Tänä yönä ... mutta

-silloinhan minun täytyy juosta kotiin ... tai antakaa minun käyttää

-puhelinta, varottaa isääni heti...

-

--- Ei, ei, hitto soikoon!... Suokaa anteeksi... Puhelinta

-vartioidaan ... äsken everstikin soitti tänne ja puhui aivan

-sopimattomia ... minun täytyi heti lopettaa keskustelu...

-

--- Sitten ei ole muuta neuvoa kuin rientää juoksujalkaa kotiin... Ja

-te, aiotteko koettaa?

-

--- Aion ... ja jos en onnistu -- huomatkaa tämä, neiti Ansamaa -- ei

-minullakaan ole muuta edessä kuin pako teidän kanssanne...

-

--- Niin, niin, tulkaa vain... Hyvästi nyt!

-

-Lindan käsi oli jo oven kahvassa, kun nimismies vielä huusi hänen

-jälkeensä:

-

--- Neiti Ansamaa, pysyttekö tekin sanassanne?

-

--- Missä? kysyi Linda hämillään, ymmärtämättä toisen tarkoitusta.

-

--- Tuletteko toisin sanoen vaimokseni?

-

--- Ah niin, tietysti, jos isäni pelastuu, vastasi Linda soinnuttomasti

-ja kiiruhti ovesta ulos.

-

--- Nyt on toimittava. Valtit ovat kädessäni, oli peli mikä tahansa!

-ajatteli nimismies yksin jäätyään ja riensi pöydällä olevan telefonin

-luo.

-

-

-

-

-9.

-

-

-Erottuaan tohtorista eversti Ansamaa oli sammuttanut valot

-konttorihuoneesta ja vetäytynyt omalle puolelleen. Siinä hän nyt istui

-"juttutuvan" nojatuolissa, piippuaan poltellen ja mietiskellen päivän

-tapahtumia.

-

-Onhan mahdollista, hän ajatteli, että Hormio jo on ilmoittanut asiasta

-venäläisille -- siihen mieheen ei voi lainkaan luottaa, -- mutta vähän

-luultavaa se on. Onhan hänellä seitsemän päivää armonaikaa omien

-sanojensa mukaan... Mutta millä tavalla mies on päässyt perille

-salaisuudestani?... Hän arvasi sen tänään lopullisesti... On tietenkin

-nähnyt vieraita joskus täällä liikkuvan, noita nuoria miehiä, joista

-Lindakin oli levoton...

-

-Ajatusten siirtyessä tyttöön kävi everstin kasvojen ilme lempeäksi ja

-hymyileväksi. Armas lapseni, hän sanoi itsekseen, tuommoinen oli juuri

-äitisikin, ylen herkkätuntoinen, aina tekemisissä henkimaailman

-asukasten ja ilmestysten kanssa, mutta myös aina hellä, rakastavainen

-ja huolissaan puolestani... Nelly parka, kyllä silloinkin uskosi ja

-kärsivällisyytesi pantiin koetukselle, kun Cubaan läksin; kyllä sinun

-kyyneleesi valuivat ja kyllä rukouksesi olivat kuumia -- mutta miehesi

-oli suomalainen ja siis itsepäinen kuin härkä, veri täynnä entisen

-kullankaivajan seikkailuhalua... Ja onnellisestaan kaikki päättyi...

-Mutta nyt on oikeastaan sama peli edessä ... elämässä kaikki uudistuu

-ja toistuu... Linda Nellyn tilalla ... Suomi Cuban ... päättyneeköhän

-tämä seikkailu yhtä onnellisesti kuin edelliset?...

-

-Everstin mietteet muuttuivat vakavammiksi ja raskaammiksi. Linda parka,

-hän ajatteli, nyt on tainnut tulla sinun vuorosi joutua kosketuksiin

-elämän kovuuden kanssa -- ja lisäksi oman isäsi kautta. Sillä tässä ei

-käy totuutta salaaminen. Hormioon ei ole luottamista, ja koska

-venäläiset itsekin jo epäilevät, on kysymys vain ajasta. Ennemmin tai

-myöhemmin tulee salaisuus heidän tietoonsa, ja silloin on otettava

-seuraukset vastaan ... tai paettava niitä... Lindan mielestä pako

-saattaisi olla luonnollinen, mutta vanhalle sotamiehelle ei... Eversti

-Ansamaa ei pakene. Hän on vapaaehtoisesti tehnyt, mitä on tehnyt, ja

-iloisena ja ylpeänä hän myös kantaa tekonsa seuraukset... Lindalle se

-tulee koetukseksi, mutta varmasti hän isänsä ymmärtää... Rakas lapseni,

-isäsi taistelee isänmaansa puolesta, ja isänmaan puolustaja ei

-pakene... Ihmisen täytyy olla varustettuna kaikkeen... Joka tapauksessa

-olisi liian uhkarohkeata minun enää jatkaa tätä työtäni ... asettaisin

-alttiiksi niiden hengen ja elämän, joita tahdon auttaa ... huomenna

-täytyy sähköttää...

-

-Huomenna täytyy sähköttää Helsinkiin, hän toisti puoliääneen ja nousi.

--- Nyt on paras mennä levolle, kello näkyy olevan yksitoista.

-

-Eversti laski uuninreunuksella seisovan pendyylin kumeat, soinnukkaat

-lyönnit, joiden ääni aina hiveli hänen korviaan, ja oli astumaisillaan

-makuuhuoneeseensa, kun äkkiä kuului sähkökellon nopea, vieno kilinä.

-

-Eversti seisahtui hämmästyneenä.

-

--- Halloo, lähettikö? Sitä en osannut odottaa, hän huudahti itsekseen

-ja palasi kiiruusti kirjotuspöydän luo. -- Well, sitä parempi, saan

-perille suullisen sanoman ja varotuksen...

-

-Hän istui kirjoitustuoliin, painoi pöytälaudan alareunaan kätkettyä

-sähkönappulaa ja odotti.

-

-Hetken kuluttua kuului konttorihuoneesta askeleita, koputettiin ovelle

-kolme kertaa ja sisään astui nuori mies, talvitakki yllään ja lakki

-päässään, Hän sulki oven jälkeensä, seisahtui asentoon, tehden kunniaa

-sotilaallisella tavalla, ja virkkoi:

-

--- Alas tsaarivalta, herra eversti!

-

--- Ja Suomi vapaaksi, lisäsi eversti Ansamaa, vastaten tervehdykseen

-käden liikkeellä. -- Te tulette odottamatta. Onko raporttia?

-

--- Kaksi, herra eversti.

-

--- Toinen?

-

--- Helsingissä tiedetään, että venäläisten taholla epäillään tätä

-paikkakuntaa. Tänä päivänä on varmaankin nimismies saanut käskyn ottaa

-asiasta selvää.

-

--- Hyvin seuraavat aikaansa Helsingissä. Nimismies on saanut käskyn

-tänään. Olen sen hänen omasta suustaan kuullut. Entä vielä?

-

--- Katsovat parhaaksi lakkauttaa -- ainakin toistaiseksi -- miesten

-siirron tämän paikkakunnan kautta.

-

--- Luonnollisesti. Entä jos minua aletaan epäillä?

-

--- Tässä on teille passi siltä varalta, herra eversti. Nuorukainen

-lähestyi ja ojensi everstille pienen mustan vihon, jonka hän oli

-taskustaan ottanut; vetäytyi sitten taas pari askelta taaksepäin ja

-odotti, yhä kunniaa tehden.

-

--- All right, sanoi eversti Ansamaa ja laski passin pöydälle, -- entä

-toinen raportti? Tänä yönä lähtee viimeinen plutoona herra everstin

-johdolla...

-

--- Tänä yönä?

-

--- Kello yksi.

-

-Eversti vihelsi.

-

--- Tavalliseltako paikalta? hän kysyi.

-

--- Niin, Mattilan mökiltä.

-

--- Kuinka monta?

-

--- Kaksikymmentä viisi... Juho Anderssonin johdolla.

-

--- Kaksikymmentäviisi! Ali right. Onko muuta?

-

--- Ei muuta, herra eversti.

-

-Virallinen sananvaihto oli loppunut ja eversti Ansamaa sanoi

-muuttuneella, kohteliaalla äänellä:

-

--- Riisukaa päällysvaatteenne, herra Halme, ja istukaa. Ulkona on

-pakkanen ja te poltatte varmaan mielellänne savukkeen, sill'aikaa kuin

-muutan pukua. Kello on vasta vähän yli yksitoista, meillä on aikaa

-melkein tunti... Sanoitte johtajan nimen olevan Juho Andersson?

-Ylioppilas?

-

--- Ylioppilas Juho Andersson, vastasi vieras, joka oli heittänyt yltään

-päällystakin ja lakin, istuutunut nojatuoliin ja sytytteli savuketta.

-

-Eversti kirjoitti jotakin, pisti paperin taskuunsa ja nousi.

-

--- Nyt jätän teidät hetkeksi, herra Halme. Saatte rauhassa levätä ja

-mediteerata.

-

-Kauan ei kestänyt, ennen kuin eversti palasi makuuhuoneestaan, puettuna

-täydelliseen hiihtopukuun poronnahkalapikkaineen ja piippalakkineen.

-Nuorukainen hypähti kohteliaasti pystyyn ja seisoi odotellen.

-

--- Istukaa vain vielä, nuori ystävä, puheli eversti, -- koska tässä

-vielä on puolen tuntia aikaa, pistän minäkin tupakaksi ennen lähtöä.

-

-Hän sytytti rakasta piippunysäänsä, istui ja katseli mielihyvällä

-nuoren Halmeen avomielisen puhtaita kasvoja, joita tällä hetkellä

-näytti varjostavan jokin alakuloinen ajatus.

-

--- Well, ystävä Halme, teiltä taitavat loppua nyt nämä Pohjanmaan

-matkat.

-

--- Niin kai, herra eversti ... ikävä kyllä.

-

--- Eikö teitä itseänne haluttaisi mennä meren taa?

-

--- Eipä taitaisi minusta olla sotamieheksi. Palvelen mieluummin

-isänmaatani toisella tavalla.

-

--- Mitä nyt aiotte tehdä?

-

--- Jatkaa lukujani yliopistossa suurimmalla kiireellä...

-

--- Mikä se taas oli teidän pääaineenne?

-

--- Teologiaahan minä...

-

--- Aa ... se on totta, teistä tulee pappi... Sitähän minä jo ennen olen

-ajatellut teiltä kysyä, että mistä johtuu teidän innokas poliittinen

-harrastuksenne, kun olette teologi... Ja vielä tämänsuuntainen

-politiikka... Pelkään, että monikaan pappi ei tässä maassa ajattele

-niin kuin te. Äskettäin, tänä iltana kuulin muutaman nuoren papin

-kiivaasti väittävän, että esivaltaa, joka ei kanna miekkaa hukkaan, on

-ennen kaikkea toteltava. Ja esivalta -- se on kai meillä tätä nykyä

-venäläinen hallitus...

-

--- Ah, herra eversti, innostui nuorukainen ja hänen silmänsä

-säkenöivät, -- minä nojaudun toiseen raamatunlauseeseen, joka sanoo:

-"enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä". Katolilaiset saattavat

-sekoittaa toisiinsa kirkon ja Jumalan käsitteet, mutta meillä

-protestanteilla ei ole siihen oikeutta eikä syytä. Kirkko on kokoomus

-ihmisiä, kirkko saattaa erehtyä, se on protestanttisuuden periaate --

-meillä on omantunnonvapaus. Ja protestanttisuus sai alkunsa Saksasta.

-Saksa on meidän katolisista syrjävaikuttimista puhdistuneen

-kristinuskomme kehto, samalla kun se on koko nykyaikaisen sivistyksen

-kotimaa. Kuinka voisi epäröidä protestanttisen Saksan ja

-kreikkalaiskatolisen Venäjän välillä? Venäjä edustaa meille ihmisten

-väkivaltaa, mutta Saksa Jumalan sanan vapautta! Kuinka ei meidän

-suomalaisten myötätunto ja rakkaus olisi saksalaisten puolella?

-

-Eversti Ansamaa nyökäytti päätään hyväksyvästi useampia kertoja toisen

-puhuessa.

-

--- Aivan niin, nuori ystäväni, hän sitten sanoi, -- tuota puhetta minä

-ymmärrän.

-

-He istuivat vähän aikaa ääneti, sitten nuorukainen arasti kysyi:

-

--- Te mahdatte olla ylen rikas, herra eversti?

-

--- Olen kyllä, vastasi eversti Ansamaa hymyillen -- näissä

-meikäläisissä oloissa... Amerikassa en ollut suurpohatta... Mutta

-kuinka niin? Voinko teitä palvella jollakin tavalla?

-

--- Olen laskenut itsekseni, että mahdatte olla ylen rikas, jatkoi

-nuorukainen haaveellisesti, ikään kuin ei olisi kuullut vanhemman

-miehen kysymystä. -- Kuulin eräältä toverilta, että te olette

-lahjottanut matkarahat jokaiselle nuorelle miehelle, joka asian

-puolesta tahtoo taistella... Mutta tällä tavallahan te jo olette

-tuhlannut sangen suuria summia, herra eversti!

-

--- Tuhlannut? Vai tuhlaukseksiko sitä sanotte?

-

--- Ei, ei, herra eversti, se oli sopimaton sana! Kuinka paremmin ja

-jalommin voisi rahojansa käyttääkään! Minä vain olen kysynyt itseltäni,

-että miksei teillä ole enemmän valtaa käsissänne? Miksi valta on

-semmoisten käsissä, jotka sitä väärin käyttävät? Miksei Suomi ole vapaa

-ja miksi ette te ole meidän hallitsijamme? Oi, herra eversti, kun

-kuvittelen olevani valmis pappi ja kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen

-rukoilevani esivallan puolesta, niin tahtoisin, että te olisitte se

-esivalta! Oi, mikä onni, jos seurakunnan kanssa saisin rukoilla teidän

-puolestanne, -- jos te olisitte meidän kuninkaamme tai meidän

-presidenttimme!

-

--- Miksi herran nimessä semmoisia haaveilette? kysyi eversti

-ihmeissään, vaikka nuoren miehen haltioitunut ilme ja kiihkeät sanat

-saivat kieliä värähtämään hänen sydämessään.

-

--- Sen tähden, herra eversti, vastasi toinen yksinkertaisesti, -- että

-te olette erilainen kuin muut ihmiset. Teitä täytyy rakastaa ja

-kunnioittaa ja teitä tahtoisi palvella. Te teette aina oikein -- ja

-vielä enemmän -- te teette aina hyvää.

-

-Eversti ei voinut pysyä kylmänä. Tämä on ihmeellistä, hän ajatteli,

-toinen rakkaudentunnustus jo tänä iltana... Ja vallan odottamatta...

-Mitähän tämä merkitsee? Minkä tähden näin saan tuntea toisten

-rakkautta? Läheneekö loppuni? Uhkaako minua tuho?

-

-Hän kääntyi poispäin salatakseen liikutustaan, ja hänen katseensa

-sattui uuninreunuksella naksuttelevaan kelloon. Heti hän oli

-tunnelmansa herra.

-

--- Halloo, hän huudahti, -- kello on yli kaksitoista! Enkä kuullut sen

-lyövän. Meidän on aika lopettaa haaveemme ja lähteä, rakas herra Halme.

-

-Eversti kirjoitti vielä jotakin paperille, sulki paperin kuoreen ja

-kirjoitti osoitteeksi sanat Pro Patria, jonka jälkeen hän nousi ja

-käski sotilaallisen virallisella äänellä:

-

--- Ordonanssi!

-

-Nuorukainen seisoi hänen edessään kunniaa tehden.

-

--- Tämän kirjeen viette asianomaiselle henkilölle Helsingissä, jatkoi

-eversti, -- ja raporteeraatte, että minä tänä yönä johdatan viimeisen

-plutoonan kunnian tielle, että olen vastaanottanut kiitollisuudella

-asianomaisen passin, mutta etten tule sitä käyttämään; ja vielä, että

-tätä kirjettä ei tarvitse avata, ellei minulle mitään tapahdu -- siis

-ainoastaan siinä tapauksessa, että minulle jotain tapahtuu, joka estää

-minua palvelemasta. Ymmärrättekö?

-

--- Ymmärrän, herra eversti. Ja koska on mahdollista, että me emme tapaa

-toisiamme pitkään aikaan, niin ottakaa muistoksi minulta toivomus, että

-hyvin menestytte luvuissanne ja aina säilytätte jalot käsitteenne

-uskonnosta ja isänmaasta, sekä tämä pieni lahja.

-

-Eversti Ansamaa veti taskustaan toisen kirjeen ja ojensi molemmat

-nuorelle ylioppilaalle.

-

--- Iloisiin näkemiin siis, jos kohtalo suo.

-

--- Jumal'antakoon, herra eversti, sopersi nuorukainen väräjävin huulin

-ja silmät kyynelissä, otti vastaan kirjeet ja marssi ulos, kaapaten

-mennessään päällysvaatteet tuolilta, jonne ne oli jättänyt.

-

-Pari minuuttia myöhemmin poistui talostaan omille asioilleen

-kuutamokirkkaaseen yöhön eversti Ansamaa, harteilla pitkä viitta päässä

-karvalakki.

-

-

-

-

-10.

-

-

-Kun Linda Marin saattamana taas kulki maantiellä kotia kohti,

-hengittäen talviyön raikasta ilmaa, tyyntyi hänen mielensä vähitellen,

-ja hänen askeleensa, jotka alussa olivat hätääntyneitä, tasaantuivat

-reippaaksi käynniksi. Hänen ajatuksensa askaroitsivat siinä uhkaavassa

-onnettomuudessa, joka lähestyi Ansamaan rauhallista kotia, eikä hän

-ollenkaan muistanut tyttöä, joka pysytteli hänen rinnallaan

-uskaltamatta katkaista emäntänsä äänettömyyttä.

-

-Niin kauheata kuin olikin ajatella, että vielä tänä yönä saattoivat

-viedä hänen isänsä, oli selvä tieto odotettavan iskun suuruudesta

-sittenkin parempi kuin tuskainen levottomuus. Nyt saattoi katsoa

-tosiseikkoja silmiin ja varustautua pahimman varalle. Sillä olihan edes

-toivoa, että isku rahan avulla saataisiin estetyksi.

-

-Oi isä armas, ajatteli Linda, sydän paksuna surusta, mihin

-umpisokkeloon sinun jalo sydämesi on meidät kaikki saattanut. Sinä olet

-kuin suuri lapsi, haaveilija, maailmanparantaja. Aina tahdot taistella

-sorrettujen ja vainottujen puolesta, ennen miekalla, nyt rahoilla ja

-muulla tavalla. Sinä et jaksa uskoa Vapahtajan sanaan: ken miekkaan

-tarttuu, hän miekkaan hukkuu... Ja kumma se onkin, että kaikista

-jaloimmat ihmiset tahtovat itse muuttaa oloja tämän maan päällä eivätkä

-jätä asioiden johtoa Jumalan käsiin. Vai onko se niin, että Jumala

-käyttää jaloja ihmisiä välikappaleinaan heidän tietämättään?... Niin,

-niin, isä, enhän minä sinua tuomitse enkä arvostele. Sydämeni kapinoi

-vain sitä ajatusta vastaan, että sinä, joka olet silmissäni jaloin

-ihminen maan päällä, joutuisit raakojen ja väkivaltaisten joukkojen

-raadeltavaksi ja leimattavaksi alhaiseksi rikoksentekijäksi... Sitä ei

-sydämeni kestä, se ei saa tapahtua... Ja kuitenkin se juuri nyt

-uhkaa... Oi, isä, millä tavalla itse otat vastaan tämän iskun?

-Masennutko?... Et, et, häpeä on semmoista kuvitellakaan! Sinä olet yhtä

-iloinen ja levollinen kuin aina muulloinkin. Sinä varmaan nousisit

-mestauslavalle hymy huulillasi, sinä sankari ja marttyyri...

-

-Ja Linda tunsi hetkeksi ylpeätä riemua siitä, että hänen isänsä oli se,

-mikä hän oli: ei ollut toista hänen vertaistaan. Hän tahtoi päästää

-tunteensa ilmoille ja muistaen äkkiä tyttöä vierellään hän kääntyi

-tämän puoleen ja sanoi:

-

--- Sano, Mari, mitä pidät isästäni, everstistä?

-

--- Mitäkö pidän everstistä? vastasi palvelijatar, hämmästyen. --

-Kaikkihan everstistä pitävät!

-

--- Niin, eikö totta? Häntä täytyy rakastaa!

-

--- Tietenkin, ei ole toista semmoista isäntää.

-

--- Luuletko, että hän koskaan voisi tehdä mitään väärää?

-

--- Hänkö? Everstikö! Ken semmoista väittäisi, hän sietäisi kuolla,

-sanoi tyttö niin lujalla vakaumuksella, että kyyneleet nousivat Lindan

-silmiin.

-

--- On niitä, jotka semmoista väittävät...

-

--- Nimismieskö! keskeytti Mari silmät pyöreinä, -- sitäkö varten neiti

-sinne keskellä yötä? Enkös äsken arvannut...

-

--- Hys, Mari, varotti Linda, peläten menneensä liian pitkälle, --

-älkäämme puhuko enää tästä ... maantielläkin voi olla korvansa... Mutta

-sanopa minulle, mitä sinä tämäniltaisesta kokouksestamme pidit?

-

--- Hyvähän se oli, niin kuin ennenkin...

-

--- Entä puheista?

-

--- No, en tiedä... Kyllähän ne kaikki puhuivat kauniisti ... mitäs minä

-niitä asioita niin ymmärtäisin... Mutta sen vain sanon, että eversti se

-minusta paraiten puhui.

-

--- Niinkö, Mari kulta? Minkä tähden sinä enimmin hänen puheestaan

-pidit?

-

--- No siitä syystä tietysti, että hän on saksalaisten puolella.

-

-Linda oli vallan ihmeissään.

-

--- Oletko sinäkin, Mari, saksalaismielinen?

-

--- Kuinkas muuten? Kaikki suomalaiset kai sitä ovat ... ei suinkaan

-Suomen kansa voi olla venäläisten puolella!... Vai mitä, neiti?

-

-Tässä oli vastaus kansan suusta, suora ja rehellinen vastaus! Hänen

-isäntä oli sittenkin oikeassa, tiesi, mitä Suomen kansa piti oikeana ja

-totena. Lindasta tuntui, kuin suomukset olisivat pudonneet hänen

-silmiltään. Hänen isänsä esiintyi hänelle uudessa valossa. Isä ei ollut

-enää paljas yksilö -- jalo tosin, mutta poikkeuksellinen, -- vaan isä

-oli kuin Suomen kansan elävä edustaja. Ei hän asettunut kansan

-yläpuolelle sitä opettamaan tai oman ohjelmansa mukaan sitä

-pelastamaan, hän arvasi ja tiesi, mitä kansa itse sisimmässään kaipasi

-ja tahtoi. Hän oli kuin kansan puhetorvi, kuin välikappale kansan

-kädessä... Jumala oli lähettänyt hänet tänne juuri Suomen kansaa

-ymmärtämään ja auttamaan...

-

-Tämä oli kaikki niin suurta, että Lindaa melkein hävetti äskeinen

-nimismiehen luona käynti.

-

-Ja hänestä oli kuin sinä hetkenä kaikki suru ja ahdistus olisi ollut

-pyyhkäistynä pois hänen sielustaan. Hän tunsi itsensä vapaaksi ja

-voimakkaaksi. Hän tunsi, että hän ei ollut yksin, että hänen isänsä ei

-ollut yksin. Suomen kansa oli heidän takanaan. Suomen kansa kantoi

-sylissään heidän sielunsa. Jos hänen isälleen mitään tapahtuisi,

-kohtaisi isku ei ainoastaan häntä, Lindaa, vaan koko Suomen kansaa.

-Kansa ottaisi kokonaisuudessaan osaa hänen suruunsa, niin, se olisikin

-Suomen kansan suma, ja Jumala ei jättäisi sitä kostamatta.

-

--- Kiitos, Mari, hän kuiskasi tytölle vaitiolon jälkeen, -- sinun

-sanasi suuresti lohduttivat minua... Nyt tahdon ilmaista sinulle

-salaisuuden: venäläiset ovat saaneet tietää, että isäni on Saksan

-puolella tässä sodassa, ja ken tietää, mitä he nyt aikovat tehdä

-isälle...

-

--- Nimismieskö sen konnan työn on tehnyt? ... kysyi palvelijatar

-kauhistuen, -- minä äsken kuulin vähäsen oven lävitse... Mutta sanokaa,

-neiti rakas, eiväthän ne sentään mitään everstille taida?

-

--- Voi Mari, voi Mari, pelkään pahinta... Mutta vanno minulle, ettet

-kellekään mitään puhu tästä asiasta.

-

--- Sen vannon... Mutta sanokaa, neiti, mitä te sille nimismiehelle?

-

--- No etkö ymmärrä, että koetin pyytää häntä olemaan vaiti?... Minulla

-oli näet syytä epäillä, että hän aikoi puhua...

-

--- Eikö se sitten suostunut?

-

--- Hän oli jo antanut ilmi.

-

--- Voi hyvä Jumala!... Mutta mitä varten se sitten kosi neitiä?

-

-Linda huomasi, ettei hän enää voinut peräytyä tunnustuksissaan. Olihan

-sitä paitsi Mari ehdottomasti luotettava. Hän kertoi lyhyesti tytölle

-päivän tapahtumat, ja kiitollinen ja samalla kauhistunut Mari kuunteli

-päivitellen ja ihmetellen.

-

-Täten he saapuivat kotiin, Linda mieleltään melkoisen reippaana.

-Ansamaan talo oli pimeä, ainoastaan kyökin puolelta näkyi tulta.

-

--- Isä näkyy menneen levolle, sanoi Linda, palataan sisään kyökin

-kautta samaa tietä kuin tulimme... En huoli isää vielä herättää...

-Odotan ensin nimismiestä ja hänen sanomaansa...

-

-Linda nousi sitten omalle puolelleen, ja Mari jäi valaistuun eteiseen

-odottamaan nimismiehen saapumista.

-

-Lindasta oli sanomattoman ihmeellistä, mitä hän äsken ulkona oli

-tunteissaan kokenut. Se oli todella kuin päivän nousua hänen

-sielussaan, ikään kuin hän siihen saakka olisi vaeltanut pimeydessä ja

-äkkiä nähnyt aamuauringon karkottavan tieltään yöllisiä usvia. Hänen

-oma henkilökohtainen surunsa muuttui niin mitättömäksi. Kun kerran isä

-vapaaehtoisesti oli valmis kärsimään kansansa puolesta, kuinka ei hän,

-tytär, sitä tekisi? Eikö hänen oma kärsimyksensä pyhittyisi isän uhrin

-kautta? Eikö se olisi kärsimystä kansan silmien edessä, julkista,

-ylevää, pyhää surua?... Kuinka hän saattoikaan olla niin pikkumainen,

-että meni armoa pyytämään ilmiantajalta? Tekikö Vapahtaja niin

-Juudaalle? Ei, Vapahtaja sanoi: mene ja tee nopeasti mitä aiot tehdä.

-Niin hänen isänsäkin tekisi, jos hän näkisi, että toisella oli päätös

-valmiina. Mutta nimismies ei sentään ollut mikään Juudas. Hän horjui

-päätöksissään, hän epäröi ja epäili... Oli miten oli, jos hänen nyt

-onnistui ostaa isä vapaaksi, olisi tämä kuin viittaus Jumalalta, että

-isä oli liian kallisarvoinen joutuakseen vihollisten käsiin... Mutta

-syvällä uskonnollisessa ja haltioituneessa sielussaan Linda miltei

-toivoi, että nimismiehen ostoyritys raukeaisi tyhjiin...

-

-Ja äkkiä hänestä tuntui mahdottomalta ottaa vastaan nimismiestä omassa

-huoneessaan. Minä en voi päästää sitä miestä tänne luokseni, hän

-itsekseen huudahti, inhoni häntä kohtaan on voittamaton! Ja kun hän

-samassa muisti, minkä lupauksen hän oli miehelle antanut, jos kauppa

-onnistuisi, puistatti häntä. Voi, mihinkä kurjuuteen olenkaan itseni

-syössyt! Ja jos vielä isä ei välitäkään uhrauksestani...

-

-Tämä viimeinen ajatus sai hänet ajatuksissaan pysähtymään: Oli aivan

-kuin toivon säde olisi pilvestä pilkistänyt. Jos ei isä minun uhristani

-välitä, niin on itse uhri tarpeeton... Ei, ei, hän katuen lausui,

-itsekkäästi en saa ajatella. En saa vaivata päätäni ollenkaan näillä

-mietteillä. Tahdon elää äskeisessä tunnelmassani, sen viileässä

-rauhassa... Mutta nimismies voi saapua minä hetkenä hyvänsä, ja minä

-tahdon puhutella häntä tuolla alhaalla...

-

-Kello lähenikin puolta yhtä. Linda nousi kiireesti sohvalta.

-

-Eteisessä istui uskollinen Mari.

-

--- Kun nimismies tulee, osoita hänet saliin. Siellä otan hänet vastaan,

-kuiskasi Linda ohimennessään. -- Tuolla hän taitaakin jo saapua, koska

-kuuluu kolinaa...

-

-Linda pujahti suureen tyhjään saliin ja sytytti ovenpielestä lähimmän

-sähkölampetin. Meni sitten istumaan sohvalle odottamaan.

-

-Samassa ovi eteiseen aukeni ja nimismies Hormio riensi sisään, kasvot

-riemusta loistavina.

-

--- Linda, neiti Linda, hän huusi, -- voitto on meidän! Eversti on

-vapaa.

-

-Linda tunsi kaiken verensä syöksyvän sydämeen ja oli vähällä pyörtyä.

-Silmät suljettuina, kasvot kalpeina hän istui kotvan aikaa liikkumatta,

-puhumatta. Mitä hänen sielunsa tunsi? Oliko se riemua vai oliko se

-kauhua? Ei hän osannut sitä itselleen selvittää.

-

--- Te huudatte niin äänekkäästi, sai hän vihdoin vaivoin sanotuksi.

-

--- Suokaa anteeksi, neiti Linda, jatkoi nimismies hillitymmin, -- olen

-niin iloinen teidän ja isänne puolesta.

-

-Ja itsenne puolesta, lisäsi Linda väsyneesti ajatuksissaan. Ääneen hän

-kysyi:

-

--- Te sanotte siis, että venäläiset suostuvat ottamaan rahaa?

-

--- Suostuvat, suostuvat ... se on kuin päätetty asia...

-

--- Kuin päätetty? Ei siis aivan varma?

-

--- Varma kyllä, mutta tietysti ei lopullisesti järjestetty.

-

--- Hm ... ja hinta?

-

--- Saatte todella kiittää minua, neiti Linda, ettei teidän tarvitse

-heittää kaikkia rahojanne venäläisille koirille... Niiden kanssa pitää

-osata sopia... Niin, summa, jonka lupasin, on kymmenentuhatta ruplaa.

-

-Lindan oli vaikea salata inhoaan.

-

--- Vai niin, hän sanoi, -- ja nyt tulitte rahoja hakemaan?

-

--- No, eipä juuri niinkään... Nähkääs, neiti Ansamaa, kapteenilla on

-pieni ehto...

-

--- Ehto?

-

--- Niin, hän tahtoo puhutella teitä henkilökohtaisesti.

-

--- Minua?... Mitä?... Mainitsitteko minusta tuolle ... kapteenille?

-

--- Kuinka muuten? Enhän omasta puolestani voinut ryhtyä ostamaan

-eversti Ansamaata vapaaksi, minä, köyhä mies!

-

--- Ooh! valitti Linda ja peitti kasvonsa käsillään.

-

-Nimismies käsitti omalla tavallaan nuoren tytön silminnähtävän tuskan

-ja hämmingin.

-

--- Kyllähän ymmärrän, että se on teille vaikeata, hän koetti

-lohdutella... Teidän hienon, sivistyneen ja rikkaan naisen antautua

-neuvotteluihin venäläisen sotilaan kanssa... Mutta voin teille

-vakuuttaa, että kapteeni Stroganoff on kohtelias ja liukaskielinen

-mies. Hän on oikea kavaljeeri ja puhuu kuulemma ranskaa puhtaasti...

-Kyllä hänen kanssaan kaupan hieronta onnistuu... Hän tahtoisikin vielä

-tänä yönä, jos mahdollista ... tai viimeistään huomenaamuna; mutta nyt

-yöllä sopisi paraiten, sillä tämänlaatuisia afäärejä täytyy järjestää

-salassa... Ja kestättehän nyt tämän viimeisen koetuksen isänne takia,

-neiti Linda... Päättäkää, nyt: joko tänä yönä? Minä riennän siinä

-tapauksessa ilmoittamaan kapteenille...

-

-Linda oli istunut kuin kuumilla kivillä, kasvot yhä käsien peitossa.

-

--- Oih, minä en kestä tätä häpeätä ja tuskaa! hän äkkiä huudahti,

-pystyyn kavahtaen. -- Nyt pakenen isän luo kertomaan kaikki.

-

-Ja hän riensi nimismiehen ohi ovelle päin. Hormio hätääntyi.

-

--- Mutta, rakas neiti, koetti hän estellä, kiiruhtaen tytön jälkeen, --

-mitä nyt aiotte? Kertomaan isälle! Oletteko suunniltanne? Jos eversti

-saa asiasta tietää, hän heti tekee sen tyhjäksi!

-

-Ja hän tarttui kädellään tytön käsivarteen.

-

--- Päästäkää minut! kivahti Linda, ravistaen päältään nimismiehen

-otteen, ja oli samalla ovesta ulkona.

-

-Sanomattoman hämmästyneenä nimismies ei osannut muuta kuin seurata

-hänen kintereillään. Linda juoksi eteisen poikki konttoriin, nimismies

-perässä. Mari, joka vuorostaan kummastuen katseli tätä näkyä, piti

-viisaimpana seurata perässä kolmantena. Hän sytytti sähkölampun

-konttorissa, ja kun toiset riensivät edelleen everstin huoneeseen, hän

-seurasi ja teki saman tempun siellä, sillä Linda ei semmoista ehtinyt

-ajatella. Linda seisoi jo makuuhuoneen ovella koputtamassa, nimismiehen

-estellessä häntä rukouksillaan ja liikkeillään.

-

-Kun ei oven takaa mitään ääntä kuulunut, vaikka Linda jo jyskytti

-kovasti, päätti hän rohkeasti astua isänsä pyhimpään. Hän teki käskevän

-ja torjuvan liikkeen kädellään, jota nimismies ei voinut olla

-tottelematta -- koska häntä ei muutenkaan haluttanut astua everstin

-eteen, -- avasi oven ja pujahti isän kamariin, sulkien oven jälkeensä.

-

--- Hän on hullu, hän on hullu, hoki nimismies itsekseen puoliääneen ja

-rupesi kävelemään edes takaisin lattialla oven edessä.

-

-Kun Linda kiihotuksesta vapisevana ja samalla arkana seisoi isänsä

-makuuhuoneen lattialla, kuiskasi hän ensin, katse maahan luotuna: --

-isä! ja kun ei mitään kuulunut, toistamiseen: -- isä, anna anteeksi!

-Vasta sen jälkeen hän nosti silmänsä ja katsoi ympärilleen.

-

-Kuu paistoi täydeltä terältään kahdesta korkeasta ikkunasta sisään,

-joiden eteen yöverhoja ei oltu vedetty. Sen haaveellisessa valossa

-näkyivät selvästi kaikki esineet huoneessa, pöydät, tuolit, kaapit,

-piirongit, taulut, peilit, lavoaarit ja selvistä selvimpänä suuri,

-leveä empire-sänky keskellä vastapäistä seinää. Ja sänky oli

-koskematon: valkoisena hohti täyteläinen päänalus, valkoisena

-pitsilakanan reunus, joka sirosti oli käännetty tumman silkkipeitteen

-yli, kukaan ei ollut sänkyä käyttänyt. Isä oli poissa.

-

-Tämä viimeinen yllätys sai Lindan jähmettyneenä seisomaan paikoillaan.

-Hän tuijotti sänkyyn päin silmät harallaan niin kuin ihminen, jonka

-ajatukset ovat epäjärjestyksessä, ja vasta hetken perästä hänen aivonsa

-taas alkoivat toimia. Mutta se tunnelma, mikä nyt syntyi ja kasvoi

-hänessä, nöyryytti hänen mieltään, jäähdytti hänen sieluaan. Oli aivan

-kuin vieras olento olisi häntä nuhdellut ja puhutellut.

-

--- Tuossa nyt näet, sinä uppiniskainen ja tottelematon lapsi, tuntui

-tuo ääni hänen sisässään sanovan, -- mikset kuunnellut isäsi käskyä,

-kun hän pyysi sinua olemaan mitään tekemättä? Nyt olet saattanut

-ajattelemattomalla teollasi isäsi ja itsesi auttamattomaan häpeään.

-Isältäsi et saa lohdutusta etkä tukea. Hän on tällä hetkellä poissa,

-omilla teillään. Sinun täytyy yksin suoriutua pälkähästä. Tämä on sinun

-rangaistuksesi, tyhmä tyttö.

-

-Mutta missä, missä on isä? kysyi Linda itseltään.

-

--- Mitä se sinua tällä hetkellä liikuttaa? vastasi leppymätön ääni

-hänen sisässään. -- Kyllä isäsi itsestään huolen pitää ja omista

-teoistaan vastaa. Vastaa sinäkin omistasi! Sano nimismiehelle, mitä

-hänen on tehtävä, ilmoita tahtosi venäläiselle kapteenille, joka

-odottaa vastaustasi.

-

-Mutta onko isä sitten paennut? kysyi Linda itseltään.

-

--- Semmoistako sinä isästäsi epäilet? vastasi leppymätön ääni hänen

-sisässään. -- Isäsikö pakenisi? Sinä houkkio saatat semmoista

-kuvitella, sinä olisit valmis pakenemaan, sinä olisit valmis vääryyttä

-tekemään, sinä olisit valmis turvautumaan rahaan ja petokseen, sinä

-olisit valmis ostamaan toisen ihmisen kunnian ja viettelemään häntä

-väärille teille ... sinä, sinä, syntinen ja ylpeä olento. Nöyrtyä sinun

-pitää ja katumuksen tuhkalla peittää pääsi...

-

-Oi Jumalani, oi Jumalani, mitä minun pitää tekemän? huusi Linda

-itsekseen sielunsa äärimäisessä tuskassa.

-

-Mutta silloin tapahtui semmoista, mitä niin usein ennenkin oli hänelle

-tapahtunut. Ympäristö haihtui hänen näkyvistään, hän joutui

-tajunnassaan pilveen, joka äkkiä haihtui, niin että hän saattoi katsoa

-silmillään toiseen ylimaalliseen maailmaan. Ja siellä matkan päässä oli

-hänen äitinsä, hänen armas äitinsä, joka taivaisesta kodistaan seurasi

-tyttärensä askeleita maan päällä ja riensi avuksi, kun tytär oli

-hädässä. Äiti, äiti, kuiski Linda sielussaan. Ja hänen äitinsä

-hymyili, hellää, kirkastettua hymyilyä, joka vuodatti virvottavaa

-lohdutusta Lindan kuumeiseen sieluun. Ja äiti puhui taivaallisella,

-kuulumattomalla äänellä, joka kaikui Lindan sielussa: "lapseni, älä

-murehdi. Isäsi on valinnut oikein. Ikuisuudessa ei ole hätää." Lindan

-silmät kyyneltyivät autuaallisesta kiitoksesta ja hän kurotti kätensä

-äitiä kohden ja olisi tahtonut pidättää häntä, mutta äiti vetäytyi

-pois, yhä hymyillen, ja häipyi vähitellen näkyvistä, ja sumu peitti

-kaiken.

-

-Huomaamattaan oli Linda vaipunut polvilleen ja kuumat kyyneleet

-valuivat poskia pitkin. Mutta sanomaton helpotus tuntui sydämessä ja

-sielussa vallitsi rauha -- sama rauha kuin äsken ulkona. Ja nyt Linda

-tiesi, että se rauha ei vähällä haihtuisi...

-

-Hän oli vielä jonkun aikaa polvillaan rukoillen ja mietiskellen, sitten

-hän pyyhki kyyneleensä ja nousi. Kiitoksia, äiti kiitoksia isä hän

-kuiskasi sydämessään ja palasi vakavana, mutta rauhallisena isän

-työhuoneeseen.

-

-Täällä oli nimismies jo käynyt maltittomaksi odotuksesta. Nyt hän

-pysähtyi keskellä käyntiään ja katsoi Lindaan jännittyneen kysyvästi,

-vieläpä hämmästyneesti, sillä hän oli arvatenkin odottanut näkevänsä

-everstin Lindan asemasta.

-

--- No, hän kysäisi, -- kuinka asia päättyi?

-

-Linda kulki rauhallisesti isänsä kirjoituspöydän luo ja nojasi

-kädellään siihen. Hänestä tuntui helpommalta siinä asennossa sanoa

-sanottavansa.

-

--- Herra nimismies, hän alkoi, eikä hänen äänensä sointu ilmaissut

-vähintäkään kiihtymystä, -- minun täytyy pyytää teiltä anteeksi

-tämäniltainen käytökseni. Se on lievimmin sanoen ollut hysteeristä.

-Mutta ehkä ymmärrätte, että nuori tyttö tällaisten tapahtumain

-sattuessa saattaa kadottaa tasapainonsa. Joka tapauksessa pyydän, että

-te gentlemannina unohtaisitte kokonaan käyntini teidän kotonanne.

-Ymmärrätte myös, että mistään niinkutsutusta kaupasta ei voi olla

-puhettakaan. Se oli hullun ja ajattelemattoman tyttären houretta. Isäni

-tyttärenä minun ei tarvitse, ei salassa eikä julkisesti, ostaa isääni

-vapaaksi minkäänlaisista vaaroista, jotka häntä uhkaavat hänen oman

-vanhurskaan vaelluksensa takia.

-

-Nimismies kuunteli suu selällään, silmät sirrillään. Enkö sitä

-arvannut, hän ajatteli, eversti kielsi... S--n naiset.

-

--- Varotinhan teitä, neiti Linda, sanoi hän ääneen, -- menemästä

-everstin puheille... Mutta ehkä eversti itse tahtoo tavata kapteenia?

-Jollei asiasta tänä yönä päästä selvyyteen, perii meidät hukka.

-Venäläiset vievät isänne!

-

-Linda vavahti, mutta vastasi vakavasti:

-

--- Isäni puolesta en osaa mitään sanoa, päätös on minun omani.

-

--- Kuinka? kysyi toinen ällistyneenä, eikö juuri eversti saanut

-mieltänne muuttumaan?

-

--- Ei, päätös on minun. En ole isääni puhutellut.

-

--- Ettekö? Eikö eversti siis ollutkaan huoneessaan?

-

--- Ei. Isäni ei ole kotona.

-

--- Ei kotona?

-

-Hormion ilme muuttui äkkiä. Hän katsoi Lindaan tutkivasti, epäillen.

-Sitten hän kysyi verkalleen ja juhlallisella äänenpainolla:

-

--- Suokaa anteeksi, neiti Ansamaa, ei suinkaan isänne ole...

-

--- Mitä? ihmetteli Linda.

-

--- Tarkoitan, ettei ... ettei suinkaan eversti ole itselleen mitään

-tehnyt?

-

--- Mitä hän olisi itselleen tehnyt? kysyi Linda, ymmärtämättä toisen

-tarkoitusta, mutta samalla pelästyen.

-

--- No ... tämmöisissä tapauksissa ei suinkaan ole tavatonta... Kun

-ihminen näkee, että hänen elämänsä on hukkaan mennyt, että kaikki hänen

-kauniit suunnitelmansa raukeavat tyhjiin, silloin elämä muuttuu hänelle

-raskaaksi taakaksi, jonka hän niin pian kuin mahdollista heittää

-päältään... Oletteko varma siitä, neiti Ansamaa, ettei isänne tuolla

-sisällä ole...

-

--- Tehnyt itsemurhaako? huudahti Linda keskeyttäen, sillä vihdoinkin

-hän ymmärsi. -- Herra nimismies, te ette tunne isääni lainkaan. Eversti

-Ansamaa ei ole pelkuri... Jos epäilette, käykää katsomassa everstin

-makuuhuoneessa.

-

-Hormio ei odottanut uudistettua käskyä. Kiireesti hän riensi viereiseen

-huoneeseen, ja kun hän tuokion kuluttua palasi, oli hän miettiväisen

-näköinen.

-

--- Te olitte oikeassa, neiti Linda, ja minä tunnustan erehdykseni. Mitä

-nyt siis aiotte tehdä?

-

--- Enkö sitä jo teille sanonut? Olen pyytänyt teiltä anteeksi äskeistä

-hysteeristä käytöstäni ja toivon, että te osaatte selittää asian

-kapteenillenne.

-

--- Mutta hyvä neiti Linda, ettehän te nyt ehdoin tahdoin tahdo syöstä

-isäänne turmioon? Kun pelastus on teidän kädessänne...

-

--- Älkää minua piinatko, herra Hormio. En tiedä mitään isäni turmiosta,

-tiedän vain, mitä minun itseni pitää tehdä. En saa tähän asiaan

-sekaantua.

-

--- Vai niin, neiti Ansamaa, sanoi nimismies muuttuneella äänellä, -- te

-olette tehnyt nyt uuden päätöksen, sanotte... Entä äskeinen lupauksenne

-minulle? Eikö se mitään merkitse? Narrinako te minua pidätte,

-juoksupoikananne? Eivätkö sananne äsken kuuluneet: "pelastakaa isäni ja

-minä olen teidän"? Enkö toista sanojanne oikein? Eikö teitä lupauksenne

-minuun sido? Minä olen nyt pelastanut isänne! Olen asettanut itseni ja

-kunniani alttiiksi teidän tähtenne. Teidän tähtenne olen mennyt

-venäläisen kapteenin luo, olen sanonut hänelle: "emmekö voi antaa

-eversti Ansamaan olla rauhassa? Hänen tyttärensä tarjoaa meille suuren

-summan hyvitykseksi." Onko se virkamiehen menoa esivallan luo? Eikö

-sitä kutsuta lahjomiseksi? Enkö minä sillä teollani ole iki-päiviksi

-tahrannut virkamieskunniaani? Mitä teillä tähän on sanottavana, neiti

-Ansamaa?

-

-Linda seisoi kalman kalpeana, kädet tuskasta yhteen puristettuina.

-

--- Ettekö voi antaa minulle anteeksi? hän sopersi. -- Ettekö voi sääliä

-nuorta ajattelematonta tyttöä? Enkö voi millään hyvittää erehdystäni?

-

--- Ette millään muulla kuin sillä, että pysytte sanassanne ja tulette

-vaimokseni.

-

--- Mutta herra nimismies, kuinka voitte semmoista vaatia?... Avioliitto

-on pyhä asia ... ja tehän tiedätte, etten minä teitä rakasta.

-

--- Eipä se avioliitto äsken ollut teidän mielestänne niin pyhä. Mutta

-mitä siitä! Kyllä te opitte minua rakastamaan, ja silloinhan liittomme

-on pyhä.

-

--- En ikinä sitä opi. Ennemmin toki kuolen.

-

--- Vai niin, kaunis neito? Mutta minä, Oskar Hormio, en kaksi kertaa

-samana päivänä ota vastaan rukkasia, en Linda Ansamaaltakaan! Mikä on

-minun, on minun. Te olette antanut sananne ja minä pidän siitä kiinni,

-ja nyt meidän on paettava yhdessä, sillä muu ei ole minullakaan

-edessäni!

-

-Tämän sanottuaan Hormio, läähättäen vihasta ja intohimosta, silmät

-verisinä, syöksyi Lindan kimppuun ja kaappasi hänet syliinsä. Tyttö

-kirkaisi ja ponnisti vastaan, mutta raivostunut ja hullu mies oli

-ylivoimainen. Pusertaen koko voimallaan tyttöä rintaansa vasten hän

-ryntäsi kantamuksineen konttorihuoneeseen ja sieltä eteiseen. Linda

-makasi pyörtyneenä hänen käsillään.

-

-Mutta eteisessä kohtasi nimismiestä odottamaton este.

-

--- Seis mies! komensi tohtori Grahn, joka revolveri ojona seisoi

-suorana ja kookkaana ulko-oven edessä. -- Lain valvojat näkyvät

-nykyaikana näyttävän ryöväreinkin osaa... Laskekaa neiti Ansamaa tuonne

-penkille... ja Mari pitää hänestä huolta... Mutta te, Hormio, otatte

-vaatteenne ja korjaatte luunne tästä paikasta niin pian kuin

-mahdollista... Totelkaa, revolveri on ladattu ja tohtori Grahn on

-tunnettu voimistaan.

-

-Mitä nimismies vimmastaan ja vihastaan huolimatta olisi osannut muuta

-kuin tehdä työtä käskettyä? Niin lähellä toiveittensa päämäärää ja

-äkkiä menettää kaikki! Hän laski Lindan sylistään, ja Mari, joka pahaa

-aavistaen oli juossut tohtoria hakemaan, -- otti emäntänsä heti hellän

-huolenpitonsa alaiseksi.

-

-Nolona kuin pahanteossa tavattu varas ainakin nimismies kokosi

-päällysvaatteensa ja hiipi luimuna ovesta ulos. Vasta pihalla hän puki

-palttoon ylleen ja lähtiessään sadatellen ja kiroillen kotiapäin

-kulkemaan hän ei osannut ajatella kuin yhtä ainoata asiaa: kostoa,

-kostoa, lopullista kostoa.

-

-Tämä on jo kolmas kerta kuin tänään poistun tuosta kirotusta talosta.

-Joka kerralla olen päättänyt kostaa, ja kolmas kerta on tosi kerta...

-Mutta miten? Miten voin niin kostaa, että se tuntuu, tuntuu kaikkien

-luissa ja ytimissä?... Ei heitä vielä uhkaa mikään muu kuin

-kotitarkastus, vaikka sitä tyttöä täytyi pelottaa... Eikä se kapteeni

-kymmenestä tuhannesta ruplasta olisi suostunutkaan luopumaan muusta

-kuin kotitarkastuksesta ... ei olisi uskaltanut... Piru vieköön, ettei

-minulla pidä olla mitään todistuksia Ansamaan syyllisyydestä. Jos olisi

-pienintäkään todistusta muuta kuin mitä itse kerran satuin näkemään

-Mattilan mökin luona -- josta en sittenkään voi valaa tehdä -- niin

-asia olisi selvä. Silloin Ansamaa heti vangittaisiin... Mutta minne se

-eversti on hävinnyt? Mitä hän keskellä yötä tekee ja missä hän liikkuu?

-

-Samassa leimahti ajatus Hormion aivoissa. Hän seisahtui maantiellä kuin

-naulattu, sivalsi kädellään otsaansa ja huudahti:

-

--- Mikä s--n tomppeli olenkaan! Sitähän se tietysti on! Eversti on

-ohjaamassa niitä helvetin poikia Saksan matkalle... Etten sitä ennen

-hoksannut. Mutta ei ole vielä myöhäistä. Nyt olet sinä vihdoinkin

-satimessa, kirottu Ansamaa! Mattilan mökiltä helvettiin, no, kyllä

-jäljistä näkyy! Että vihdoinkin keksin keinon... Nyt sen kapteenin

-silmät lentävät selälleen, kun hän kuulee, mitä uutisia minulla on. Nyt

-saadaan itse kala verkkoon ja silloin voidaan lunnaista sopia kalan

-itsensä kanssa. Ja silloin ei päästetä liukumaan ei kymmenillä eikä

-sadoilla tuhansilla. Silloin piru vie on suuremmat rahat helisemässä.

-Silloin tunnustellaan, kuinka rikas se Ansamaa on...

-

-Näitä kauniita ja lohdullisia itsepuheluja jatkaen oli nimismies Hormio

-lähtenyt liikkeelle juoksujalkaa ennättääkseen ajoissa venäläisen

-ystävänsä luo.

-

-

-

-

-11.

-

-

-Vakavana katselee kuu maailman menoa talviselta taivaaltaan.

-

-Mikä on tuo kumma öinen kulkue, joka tummana kiitää yli kuutamoisen

-kentän? Hanki hohtaa hopeisena, varjot tanssivat terävinä lumella,

-revontulet räiskyvät pohjolan taivaalla. Pitkä jono hiljaisia

-hiihtäjiä; reippaat liikkeet siinä toistuvat rytmillisessä tahdissa,

-jäntevät vartalot notkuvat ja nousevat, sauvat posahtavat

-säännöllisesti lumeen, sukset suihkivat ja vuoroon lotkahtavat hankea

-vastaan... Mutta kuu seuraa kummastellen Suomen poikien matkaa, ja vain

-tähdet iskevät ymmärtävästi silmää.

-

-Jo kuuluu huutoa ja melua etäältä hiihtäjien takaa. Perimmäinen mies

-heittää silmäyksen selkänsä taa ja näkee parin kilometrin päässä

-aavikon toisessa laidassa parven ratsumiehiä, jotka täyttä laukkaa

-kiirehtivät hiihtäjien jäljissä.

-

--- Hei pojat, kasakat ajavat meitä takaa! hän huutaa tovereilleen, --

-lisätkää vauhtia, minkä ennätätte!

-

-Moni silmä vilkaisee taaksepäin ja salaman nopeudella kulkee tieto

-oppaaseen saakka, joka ensimmäisenä eteenpäin kiitää.

-

--- All right, pojat, huutaa hän vastaukseksi, nyt pistetään kilpaa, ja

-kun tuohon metsään päästään, olemme suojassa, sillä sen lumen

-peittämille kiville ja kannoille eivät kasakat osaa meitä seurata!

-

-Hurjaksi kiihtyy hiihtäjien vauhti. Pakkanen polttaa poskia ja hengitys

-käy raskaaksi, mutta metsän ranta lähenee pitkin askelin. Takaa-ajajien

-huudot yltyvät myös ja äkkiä pamahtaa talviyön hiljaisuudessa kaikuva

-laukaus ja kuula vinkuu hiihtomiesten ohi.

-

--- Älkää hajaantuko, pojat, pysykää jonossa vain, niin ei ole hätää,

-huudahtaa taas opas rohkaisevasti ja hänen neuvonsa kulkee

-silmänräpäyksessä perimäikseen mieheen.

-

-Yhä kiihtyy hiihtäjien vauhti, yhä kuuluu takaa uusia laukauksia, mutta

-jo on opas ennättänyt metsän laidalle ja hävinnyt puiden suojaan, ja

-mies mieheltä katoaa hiihtäjien pitkä jono näkyvistä talvisen Tapiolan

-hämäriin sokkeloihin. Lumiaavikolla on enää vain meluava kasakkajoukko,

-joka metsänrinteelle päästyään pian huomaa jatkuvan takaa-ajon

-mahdottomaksi. Hevoset kompastuvat näkymättömiin kuoppiin ja tuuheat

-lumiset oksat lyövät miehiä vasten kasvoja. Kiroillen ja meluten heidän

-täytyy palata takaisin tyhjin toimin.

-

-Ja silloin kuukin vetää pyöreän naamansa leveään hymyyn...

-

-Puolentoista tuntia myöhemmin oli hiihtomiesten joukko, eksytettyään

-kekseliäillä tempuilla mahdolliset takaa-ajajansa, saapunut

-määräpaikkaansa meren rannalla, suureen taloon, jonka avarassa tuvassa

-he nyt loimuavan takkavalkean ympärillä lepuuttivat jäseniään,

-jatkaakseen sitten matkaansa kompassi yksin oppaana, aavalle jään

-peittämälle meren selälle. Iloisesti jutellen istuivat siinä nuoret

-miehet, mitkä lattialla, mitkä jakkaroilla ja tuoleilla, ja riittihän

-heillä juttelun aihetta, sillä niin jännittävää matkaa ei ollut vielä

-yhdelläkään "plutoonalla" ollut. Yhtä hyvin kuin he tässä nyt

-loikoilivat terveinä ja tyytyväisinä olisivat voineet maata verissään

-lumiaholla tai juosta kilpaa kasakkaratsujen kanssa nagajkojen

-kannustamina. Nuorten tavalla he ilakoitsivat ja nauroivat nenästä

-vedetylle viholliselle, nyt kun vaara oli onnellisesti ohi.

-

-Ovi aukeni ja heidän oppaansa, eversti Ansamaa, joka oli puuhannut

-ulkona, astui tupaan. Yhtenä miehenä nuorukaiset hypähtivät pystyyn

-kunnioitustansa osoittaakseen. Heidän silmänsä loistivat hyvästä

-mielestä ja ihastuksesta. Eversti teki torjuvan liikkeen kädellään.

-

--- Olkaa vapaasti kuin kotonanne, lapset, hän kehotti, -- pienikin lepo

-on paikallaan, sillä teillä on pisin taival vielä edessänne... Tässä

-tulee vähän suuhun pantavaa, sillä vasta alkanut vuorokausi tulee

-kysymään voimianne.

-

-Everstin kintereillä seurasi emäntä kahden piian kanssa, käsivarsilla

-suuret kantamukset, joita he alkoivat järjestää pitkälle pöydälle tuvan

-toisella seinällä. Heidän siinä häärätessään ja kulkiessaan ulos ja

-sisään selitti eversti, että ruoka oli enimmäkseen kylmää, sillä

-kiireessä ei voinut herkkuja vaatia eikä aikaa ollut tuhlaamisen

-varalle, mutta paistettuja perunoita saataisiin ja kuumennettua maitoa

-ja kaiken päälle kahvia, johon kaikkeen nuoret miehet, joilla ei

-suinkaan suurenmoisia vaatimuksia ollut, tietysti ilmaisivat

-kiitollisen tyytymyksensä.

-

-Pian istuttiin pöytään aterioimaan, ja sill'aikaa kuin toiset nauttivat

-ruuista hyvällä halulla, maisteli eversti kupistaan kuumaa maitoa ja

-piti nuorille pienen puheen, jota he syödessään ja juodessaan tarkasti

-kuuntelivat.

-

--- Kello on nyt neljä ja ennen päivännousua täytyy teidän olla ainakin

-peninkulman päässä rannasta. Aivan kohta saatte siis ajaksi jättää

-Suomen, nuoret ystävät. Tämä hetki, jonka vielä vietätte kotimaassanne,

-on vakava hetki, se on eron hetki. Ja eron hetkellä ihminen ei tiedä,

-koska jälleennäkeminen tulee tapahtumaan. Ihminen päättää, Jumala

-säätää, sanotaan. Toivomme on, että iloisina ja reippaina saatte palata

-vapautettuun isänmaahanne, mutta voivathan asiat kääntyä toisiksikin,

-eikä teidän sovi silmät ummessa lähteä näin tärkeälle retkelle. En

-tunne teitä henkilökohtaisesti, pojat, mutta olemme eläneet yhdessä

-muutamia jännittäviä tunteja, ja yhteiset vaarat, yhteiset seikkailut

-lähentävät ihmisiä nopeasti toisiinsa. Kuvittelen edustavani teille

-isänmaatanne, jota rakastatte ja tahdotte palvella henkenne kaupalla,

-ja suokaa minun sen tähden eromme hetkellä evästää teitä muutamilla

-ajatuksilla. Pankaa mieleenne, pojat, vanhan everstin sanat... Me emme

-elä enää ajassa, jolloin sotaa kevytmielisesti ihailtiin. Tällä

-hetkellä käydään maailmassa laajuudessaan ennen kuulumatonta sotaa,

-mutta kukaan ajatteleva ihminen ei enää hyväksy sotaa semmoisenaan.

-Meissä miehissä juoksee seikkailuhaluinen veri, mutta me olemme nykyään

-siksi valistuneita, että tuolle halullemme osaamme etsiä tyydytystä

-muualta kuin sotatantereelta. Nykyistä maailmansotaa ei käydä

-seikkailunhalun tyydyttämiseksi. Sen juuret ovat syvemmällä --

-yksilöiden ja kansojen itsekkäisyydessä ja kehittymättömyydessä. On

-kansoja tämän maan päällä, joiden elämänhalu suuntautuu toisten

-kansojen hallitsemiseen ja sortamiseen; semmoiset kansat ovat

-ihmiskunnan veljeyden nimessä pelottavia. Semmoisia on esim. Englannin

-kansa. Sehän ei ole itsessään suuri. Mutta sen ahneus ja vallanhimo

-ovat saattaneet sen valtikan alle kolmannen osan maailmaa. Ja kuinka

-onnellinen esim. India Englannin holhouksen alaisena on? Semmoisia on

-myöskin Venäjän kansa. Siinä on moskovalainen kantajoukko, joka on

-anastanut Suomet, Karjalat, Itämeren maakunnat. Puolat, Galitsiat,

-Ukrainat, Kaukasiat, Siperiat j.n.e., ja me tunnemme kaikki liiankin

-hyvin, kuinka onnellisia vieraat kansat ovat moskovalaisen valtikan

-suojassa. Olisiko Saksan kansa myöskin samanlainen? Nykyään puhutaan

-paljon Saksan barbaarisuudesta, viitataan Slesvig-Holsteiniin ja

-saksalaiseen Puolaan, mutta tunnustakaamme totuus: Saksan keisarikunta

-on nykyajan historiassa siksi nuori, ettemme vielä kykene sitä

-suurvaltana ja toisten sortajana arvostelemaan. Sillä ei ole ollut

-tilaisuutta näyttää, miten se suurvaltana menettelisi, sillä sen

-suurvallaksi kohoamista ovat juuri Englanti, Ranska ja Venäjä kaikin

-mokomin koettaneet estää. Nykyinen sota on kyllä toiselta puolen Saksan

-pyrkimistä suurvallaksi toisten rinnalle -- ja se pyrkimys on yhtä

-oikeutettu kuin toistenkin, -- mutta syvemmin katsoen tämä sota on

-aiheutunut kansojen väsymyksestä, väsymyksestä sortoon ja orjuuteen.

-Saksakin on vain vitsa kohtalon kädessä, sillä sodan sisäinen tarkoitus

-on kaikkien kansain, pientenkin, vapautus ja tasa-arvoon nousu. Saksa

-on maailman vitsa ja Saksan kautta käy täytäntöön historian tuomio

-sorron ja väkivallan yli. Me suomalaiset olemme pieni kansa ja

-puolueeton kansa. Jos te ja minä ja monet muut suomalaiset asetumme

-Saksan puolelle tässä sodassa, ei tämä tapahdu vihasta venäläisiä

-kohtaan eikä halusta kavaltaa laillista hallitustamme. Se tapahtuu

-siksi, että ymmärrämme hiukan historiaa ja osaamme vetää johtopäätöksiä

-tulevaisuuden suhteen. Otaksukaamme, että liittolaiset tässä sodassa

-voittavat. Mitä meillä silloin on odotettavissa Suomessa? Vapauttako,

-itsenäisyyttäkö? Meidänkö takiamme, pienten, sorrettujen kansain

-takiako Englanti, Ranska ja Venäjä luopuisivat anastushalustaan ja

-vallanhimostaan? Meidänkö vapautemme ja itsenäisyytemme takia he

-olisivat verensä vuodattaneet? Emme saata olla niin sokeita, että sitä

-uskoisimme. Tiedämme varmaan, että niin kauan kuin Venäjä pysyy

-yhtenäisenä valtakuntana, se ei saata päästää meitä itsenäisiksi,

-vaikka siinä hallituksen muutoskin tapahtuisi. Ainoastaan jos Saksa

-voittaa, tai ainakin jos Saksa kestää niin kauan, ettei kukaan voita,

--- ainoastaan silloin koittaa kansojen vapautuksen päivä. Ja niin

-ollen, kuinka me suomalaiset yksilöinä saattaisimme olla muuta kuin

-Saksan puolella sekä hengessämme että teoissamme, mikäli tämä on

-mahdollista? Jos vähänkään rakastamme isänmaatamme, kuinka saattaisimme

-liittyä niiden puolelle, jotka isänmaatamme sortavat, jotka estävät sen

-vapaata kehitystä? Ja kuinka saattaisimme olla liittymättä niihin,

-joilta olemme uskontomme ja tietosivistyksemme saaneet ja joiden oma

-historiallinen tehtävä vaatii, että pienten kansojen itsenäisyys

-toteutuu, että esim. Venäjän luonnoton jättiläisvaltio hajaantuu

-luonnollisiin alkuosiinsa... Edustaen hengessäni yhteistä suomalaista

-isänmaatamme minä kaikesta sydämestäni siunaan teitä ja toivon teille

-kaikkea menestystä epäitsekkäässä, isänmaalle niin tärkeässä

-työssänne... En mitään juo, mutta sanon vain: teidän maljanne, pojat,

-ja Suomen malja!

-

-Näin sanoessaan eversti Ansamaa nousi ja nuorukaiset seurasivat oitis

-esimerkkiä kalpeina liikutuksesta.

-

--- Herra eversti, puhkesi vapisevin huulin puhumaan heidän johtajansa,

-ylioppilas Andersson, jonka puoleen useimpien katseet olivat

-kannustavina kääntyneet, -- me kiitämme teitä. Me kiitämme teitä

-kaikesta sydämestämme. Teidän sananne olivat kultaisia sanoja. Me

-olemme painaneet ne unhottumattomina mieliimme. Te puhuitte todella

-niin kuin isänmaamme olisi puhunut -- niin kuin me toivomme, että

-Suomi, armas synnyinmaamme, olisi meille puhunut. Me lähdemme kuin

-pakolaiset, kuin rikoksentekijät salaa kotimaastamme, ja kuitenkin

-palaa kirkkaana ja tahrattomana isänmaanrakkauden pyhä tuli meidän

-rinnassamme. Kuinka mielellämme soisimme, että Suomi meitä ymmärtäisi,

-ettei kansamme meitä tuomitsisi, että historia kerran näyttäisi, että

-tekomme oli oikea! Se tapahtuu rakkaudesta, ja vihassa sitä ei saa

-tuomita. Sentähden, herra eversti, teidän sananne olivat meille

-kalliit. Te ymmärrätte meitä, te autatte meitä, te rakastatte Suomea

-niin kuin me. Suokaa meidänkin kiitollisina tässä korottaa yhteinen

-äänekäs huutomme: eläköön eversti Ansamaa, eläköön armas Suomi!

-

--- Eläköön! eläköön! eläköön! kaikui voimakkaan nostavasti

-viidenkolmatta nuorukaisen hurmaantuneista rinnoista...

-

-Ja nyt olivat nuorukaiset lähteneet, hiihtäen häipyneet kuutamossa

-hohtavaa jäätä myöten ensimmäisen merensaaren taa, ja eversti

-Ansamaa oli yksin matkalla kotiin. Hän oli suorittanut viimeisen

-velvollisuutensa, hänen osansa oli nyt loppuun näytelty, hän sai

-vuorostaan väistyä näyttämöltä. Mikähän häntä kotona odotti? Rauhako

-vaiko rauhan loppu? Jatkuisivatko hänen päivänsä kuten tähän saakka vai

-kääntäisikö sallimus uuden lehden hänen elämänkirjassaan? Epäilemättä

-jotakin tapahtuisi, asiat eivät saattaneet jäädä ennalleen.

-Kotitarkastus ei toisi mitään ilmi, sillä hänellä ei ollut säilössä

-mitään vaarallisia papereita. Kirjoja ehkä. Saksassa ja Ruotsissa

-painetuita, mutta mitä niistä? Sinänsä ne eivät mitään todistaneet --

-viekööt, jos haluavat. Mutta tämänöinen takaa-ajo! Se osotti, että

-olivat päässeet selville kokouspaikasta Mattilan mökillä, ja jos nyt

-saattoivat todistaa, että hän, Ansamaa, oli ollut leikissä mukana,

-silloin ei hänen rauhansa ja vapautensa ollut paljonkaan arvoinen. Ehkä

-itse asiassa Hormiolla oli osansa tuossa takaa-ajossa. Se oli hyvinkin

-luultavaa, ja parasta oli silloin valmistautua pahimpaan...

-

--- "Pahimpaan", toisti hän itsekseen, hymyillen omalle ajatukselleen,

--- pahimpaan -- niinhän ihmiset sanovat -- mutta onko minun kannaltani

-olemassa mitään pahaa? Eikö kaikki elämässä palvele suurta ja pyhää

-tarkoitusta, eikö kärsimys aina ole a blessing in disguise, niin kuin

-meidän oli tapana sanoa Amerikassa Emersonin mukaan, "salapukuinen

-siunaus"? Mikä kärsimys, mikä kohtalon käänne, joka itseäni kohtaisi,

-voisi minua pelottaa? Enkö minä ole suurimmat kauhut kokenut ja

-ylevimmät onnet? Olen aina valmis kuolemaan...

-

--- Minun Herrani ja Mestarini, sinä sen tiedät, hän kuiskasi

-sydämessään.

-

-Hän hiihteli hiljalleen eteenpäin maantiellä. Hän ei kulkenut

-taannoisia erämaan polkuja, vaan selvää tietä, mutta hän oli ypöyksin

-ja luonnon tunnelma oli yhtä mystillinen nyt kuin silloin. Kuu vielä

-paistoi, vaikka sen valo verkalleen vaaleni, ja luonnossa oli

-hiljaista, ah niin hiljaista. Silloin tällöin vain rauhallinen risahdus

-metsässä, kun joku oksa petti ja lumi lusahti maahan.

-

-Hänestä tuntui, että hän hiihti kohti kuolemaa. Ja kuoleman portilla

-kysyttäisiin häneltä: miten olet elämäsi käyttänyt? Hän tiesi,

-että jos hän nyt joutuisi venäläisten käsiin, niin moni hänen

-omista maamiehistäänkin tuomitsisi hänet valtionkavaltajaksi ja

-vääryydentekijäksi ja pitäisi kukaties hirttonuoraa sopivimpana

-palkkana mokomalle isänmaanystävälle, mutta hän tiesi myöskin, ettei

-tämäkään julkinen häväistys hänen mieltään järkyttäisi, sillä hänen

-käsityksensä oikeasta olivat lujat ja hän oli aina horjumatta niistä

-kiinni pitänyt. Ja sitten hänellä oli vielä tuo oma, syvin

-salaisuutensa, jota ei kukaan kyennyt häneltä riistämään ja joka oli

-häntä kannustanut läpi elämän. Olikohan se vanha sana nyt täyttynyt?

-Olikohan nyt tullut hetki, jolloin hän saisi todistuksen siitä, että

-oli suorittanut elämänsä "siunauksellisimman työn"? Sillä niinhän tuo

-ennustus sanoi, että "silloin hän olisi suorittanut elämänsä

-siunauksellisimman työn, kun hän itse kaiken oli menettänyt". Se ei

-tapahtunut silloin Cuban kapinassa, vaikka hän sitä toivoi ja odotti;

--- omasta mielestään hän silloin oli tehnyt hyvää työtä. Oliko ratkaisu

-tuleva nyt? Saisiko hän nyt merkin korkeudesta?

-

--- Kuinka taikauskoiseksi kahdennenkymmenennen vuosisadan maailma

-minua, vanhaa miestä, arvostelisikaan, jos se lukisi näitä ajatuksiani,

-hän itsekseen hymyili. -- Mutta yksin nyt olenkin, yksin ... eli

-kahdenkesken sinun kanssasi, Jumalani, ja sen tähden uskaltaa sieluni

-vapaasti puhua ja muistella menneitä ... muistella sitä suurinta,

-suurinta, mitä se on kokenut...

-

-Ja hänen ajatuksensa kääntyivät menneihin aikoihin, kolmekymmentä

-vuotta taaksepäin, ja nostivat muistojen kätköistä hänen tuhansien

-rikkaitten kokemustensa kallisarvoisimman ja säteilevimmän helmen --

-tuon yhden tunnin "maailman viisaamman ihmisen" luona, tunnin, josta

-oli muodostunut hänen elämänsä huippukohta ja keskipiste, tunnin, joka

-oli antanut aatteellisen sisällön koko hänen elämälleen, tunnin, jonka

-hän oli luullut viettäneensä unelmien utuisessa harhataivaassa, ellei

-hän tietäisi, että kaikki todella oli maan päällä tapahtunut.

-

-Hän oli nuori silloin ja, kuten hän vahvasti uskoi, onnettomasti

-rakastunut, onnettomasti, sen tähden että hänen rakastamansa Nelly oli

-melkein lapsi vielä eikä rakkaudesta mitään tiennyt ja sen tähden että

-tyttö ylhäisenä, rikkaana, oikein amerikkalaiseen aatelistoon kuuluvana

-oli hänelle, silloin vielä köyhälle, suomalaiselle clerkille,

-saavuttamaton. Hän oli alistunut kohtaloonsa ja valmistautunut

-mielessään elämään vanhanpojan ilotonta elämää, Nellylle ikuisesti

-uskollisena... Hän oli haaveilija ja realisti samalla kertaa... Mutta

-mitä siitä? Hän oli matkalla -- kauppamatkalla Nellyn isän asioissa --

-ja saapunut pieneen kaupunkiin Montanassa, kun sikäläisessä hotellissa

-toinen matkustavainen -- hän on sille miehelle ainaisesti kiitollinen,

--- johon hän satunnaisesti tutustui, kysyi häneltä, tahtoisiko hän

-käydä "Suuren Käärmeen, maailman viisaimman miehen" puheilla.

-Merkillistä, että tuo vieraan matkustavaisen kysymys tuli kuin

-vastauksena hänen oman sielunsa sisimmälle rukoukselle! Sillä hän oli

-pitkän aikaa kulkenut yhtenä toivomuksena ja pyyntönä: jospa olisi

-ihminen, joka voisi selittää minulle, mitä tämä elämä on!

-

--- Sille miehelle. Suurelle Käärmeelle, on jokaisen ihmisen elämä kuin

-avattu kirja, sanoi vieras salaperäisellä katseella, joka herätti

-kummallisen aavistuksen hänen sydämessään. -- Mutta ainoastaan

-rohkealla on pääsy viisaan miehen luolaan. Uskallatteko? Tahdotteko?

-

-Riemumielin hän kiitti -- "en pelkää mitään maailmassa", hän kehui, --

-ja sai vieraalta kartan, joka osotti, mitä teitä ja polkuja hänen tuli

-kulkea, kaupungista ulos tultuaan, löytääkseen Kalliovuorten luolalle.

-

-Toimitettuaan isäntänsä asiat hän eräänä kauniina kesäaamuna vaelsi

-ulos kaupungista yksin ja jännitetyin mielin. Kartta oli tarkka. Hänen

-oli merkillisen helppo löytää tie, vaikka se luikerteli niittyjen

-poikki, purojen yli, aarniometsän hämärässä, vuorenseinämiä ylös...

-Viisi tuntia marssittuaan, hypättyään, ryömittyään, kiivettyään hän

-tiesi seisovansa pyhän luolan edessä, sillä tuossa lausui hänet

-tervetulleeksi ruusu-ovi, josta vieras oli puhunut.

-

-Hän muisti vieraan sanat, että ainoastaan rohkealla oli pääsy luolaan,

-ja hän ihmetteli itsekseen, ettei hänen rohkeuttaan oltu pantu

-millekään koetukselle tai ehkä arka ihminen ei olisi tämän kävelymatkan

-vaikeuksia kestänyt ... olisihan hänkin ollut hukassa, aseeton kun oli,

-jos petoeläimiä olisi näkynyt...

-

-Vaistomaisesti hän nosti hattuaan ja teki kumarruksen ruusuovelle, joka

-kahden pilvenkorkuisen kuusen keskellä näytti aukenevan suoraan kallion

-sisään. Tuntien äkkiä aavemaista kunnioitusta hän lähestyi ovea ja

-ojensi kätensä sitä avatakseen. Silloin hän huomasi, ettei se ollutkaan

-ovi vaan verho. Pitkiin maahan riippuviin lankoihin oli pujotettu

-tuoksuavia vaalean- ja tummanpunaisia ruusuja, jotka etäältä katsoen

-muodostivat kuin yhtenäisen oven. "Kuinka nuokin elävät ruusut noin

-tuoreina pysyvät", hän itsekseen ihmetteli ja koski kädellään

-verhoon...

-

-Samassa sähisi äänekkäästi, pelottavasti, ja ruusujen takaa kymmenet

-pienet käärmeet nostivat viheriät päinsä pistäen ulos suustaan

-sihisevät kaksipäiset kielensä. Hän tempasi äkillisellä liikkeellä

-kätensä takaisin ja oli kuitenkin tuntevinansa pistoksen sormessaan.

-Hämmästyneenä, kauhistuneena hän peräytyi muutamia askeleita ja

-tuijotti eteensä, odottaen, koska käärmeet ilmestyisivät oven

-ulkopuolelle. Kun ei mitään kuulunut, ei näkynyt, kun ruusuverho taas

-riippui rauhallisena houkuttelevassa suloudessaan, hänen mieleensä

-juolahtivat vielä kerran vieraan sanat "ainoastaan rohkea" ja hän tuli

-ajatelleeksi, että tässä nyt kysyttiin rohkeutta. Ehkä tämä olikin

-koetus, ehkä viisaan luo ei päässyt kuin henkensä uhalla, -- mitä hän

-kuolemaa pelkäisikään, jos se hänen elämänsä ongelman ratkaisisi? Ja

-päättävästi hän astui eteenpäin.

-

-Läpi monien hirmujen hän kulki, -- niitä ei nyt kannattanut

-muistellakaan, -- mutta lopulta hän seisoi hämärässä luolassa. Hän

-kuuli soittoa, ihmeellistä ylimaallisen ihanaa soittoa, joka täytti

-hänen sielunsa autuaalla aavistuksella. Ja keskellä soittoa hän kuuli

-äänen, joka lempeästi, vienon tuulenhenkäyksen tavalla kutsui häntä

-nimeltä.

-

--- Olavi Ansamaa! se lauloi, -- Olavi Ansamaa!

-

-Ääntäminen oli oudosti muukalainen, paljon pehmeämpi ja soinnukkaampi

-kuin amerikkalaisten.

-

-Ihmetellen ja kuitenkin pitäen kaikkea luonnollisena tässä lumotussa

-luolassa hän tähysteli odottavasti tummaan verhoon, jonka takaa kutsuva

-ääni kuului. Samassa tämä aukenikin keskeltä ja hävisi molemmille

-syrjille, ja hänen hämmästynyt, ihastunut katseensa näki "Suuren

-Käärmeen, maailman viisaimman ihmisen".

-

-Perimmäinen puoli luolasta oli kirkkaammin valaistu. Korokkeella istui

-jalat ristissä allaan puolialaston, nuorennäköinen intiaanipäällikkö.

-Mutta ei hän ollut koskaan semmoista intiaania nähnyt. Tunnusomaiset

-jalot ja ylpeät atsteekkilaiset piirteet olivat tässä äärettömiin

-saakka hienostuneet ja lempeiksi muuttuneet. Niissä kuvastui

-käsittämättömän syvä suru, joka oli jumalalliseen hymyilyyn

-henkevöitynyt. Ei hän osannut kuvata silmien väriä, mutta niistä

-säteilevä tumma ja pehmeä lämpö tunki hänen sielunsa sisimpään. Hän ei

-ollut koskaan tuntenut sellaista taivaallista onnea ja autuutta,

-jollaiseen hänen sielunsa nyt aivan kuin pukeutui. Hän ei ollut koskaan

-tuntenut itseään niin puhtaaksi, niin alttiiksi kaikelle jalolle, niin

-valmiiksi kaikkeen hyvään kuin nyt. Aivan kuin itsestään hän vaipui

-polvilleen ja kumartui nöyränä maahan asti.

-

--- Levez-vous, mon frère! Nouskaa veljeni! kuului silloin ranskaksi

-tuon ylevän olennon lempeä, sointuisa ääni -- ja hän, Ansamaa, saattoi

-vieläkin kolmenkymmenen vuoden kuluttua kuulla tuon ihmeellisen

-äänen soivan korvissaan. Kuin käskyä totellen hän nousi ja loi

-katseensa taas elämänsä ihanimpaan näkyyn, ja nyt hän huomasi, että

-intiaanipäälliköllä oli edessään maassa suuri avattu kirja, jonka

-lehtiä hän ryhtyi kääntämään. Löydettyään etsimänsä paikan hän lausui:

-

--- Voici votre horoscope. Faites attention, mon frère, je vais vous le

-lire. Kas tässä horoskooppinne. Kuunnelkaa, veljeni, tahdon lukea sen

-teille.

-

-Hän, Ansamaa, ei siihen saakka ollut n.s. horoskoopeista muuta

-ymmärtänyt, kuin että ne olivat keskiaikaista taikauskoa, mutta nyt

-hänestä tuntui luonnollisimmalta asialta maailmassa, että horoskooppi

-oli vankkaa todellisuutta ja että muukalainen -- tämä viisas

-muukalainen, joka puhui niin suloisen pehmeätä ranskan kieltä, joka

-kutsui häntä veljekseen ja oli hänelle niin salaperäisen tuttu --

-saattoi tietää ja tuntea hänen horoskooppinsa. Olento jatkoi, ja hän,

-Ansamaa, kuunteli tarkasti:

-

--- Vous êtes né sous une étoile bien-heureuse. Pourquoi pleurer,

-pourquoi désespérer, mon frère? Vous aimez, vous désirez, vous aurez.

-Mais rien n'est durable dans ce monde ici-bas. Tout change, tout passe.

-Abandonnez votre âme au Pere éternel, très-haut, tout-puissant, et

-l'amour divin vous conduira vers la béatitude infinie du royaume de

-Dieu.

-

-[Olette syntynyt onnellisen tähden alla. Miksi itkeä, miksi olla

-toivoton, veljeni? Te rakastatte, te toivotte, te saatte. Mutta mikään

-ei kestä kauan tässä maailmassa. Kaikki muuttuu, kaikki haihtuu.

-Jättäkää sielunne ikuisen Isän huomaan, korkeimman, kaikkivaltiaan,

-niin jumalallinen rakkaus vie teidät Jumalan valtakunnan ääretöntä

-autuutta kohti.]

-

-Tämän tuo jumalallinen ihminen vielä oli puhunut kuin omasta

-puolestaan, katsellen häntä, Ansamaata, silmiin. Mutta nyt hän kääntyi

-katselemaan kirjan tekstiä, nosti oikean kätensä ja luki harvaan

-omituisella rytmillä, ikään kuin runomitalla, pitkän, pitkän

-horoskoopin. Kuinka selvästi hän vielä muisti tuon luvun alkusanat:

-

-    -- Vous êtes doué

-    de facultés

-    qui peuvent mener

-    à tout succès

-    une forte et persévérante volonté.

-

-[Teillä on kykyjä, joiden avulla voimakas ja kestävä tahto voi

-saavuttaa suuren menestyksen.]

-

-Ja sitten seurasi tekstiä, joka mitä ihmeellisimmällä tavalla kuvasi

-hänen elämänsä vaiheita, menneitä ja tulevia siihen saakka kuin hän

-täyttäisi 42:n ikä-vuotensa. Ja niinkuin hän silloin saattoi todeta

-horoskoopin tietojen tarkkuuden 25 ikävuoteensa saakka, oli hän monta

-kertaa myöhemmin tunnustanut itselleen, että nekin tiedonannot, jotka

-silloin koskivat tulevaisuutta, olivat yksityiskohtaisesti käyneet

-toteen. Hänestä oli äkkiä tullut kullankaivaja, hän oli löytänyt hyvän

-elämän, rikastunut -- ja, paras kaikesta, voittanut Nellynsä sydämen ja

-käden... Mutta loppuelämää koskeva ennustus oli hänestä itsestään

-sisältänyt ainoastaan nuo oraakkelimaiset sanat: "kun mielestänne

-kaiken menetätte, silloin suoritatte elämänne siunauksellisimman työn."

-Sitä vastoin puhui horoskooppi laajemmin yleisistä asioista ja maailman

-tulevasta tilasta. Nykyajan ihmiset, se sanoi, elävät merkillisessä

-ajankäänteessä. Uusi aika on tulossa, uusi sivistys on luotava. Vanha

-kulttuuri on rappiolla. Ihmiset palvelevat kultaista vasikkaa, yksilöt

-itseänsä, yhteiskunnat luokkaetuja. Tullessaan uusi aika suuren myrskyn

-tavalla pyyhkäisee kaiken vanhan ja rappeutuneen tieltään. Ihmiskunta

-saa kokea vaikeita synnytystuskia ja suuria mullistuksia tapahtuu.

-Mutta uusi sivistys on luova uuden taivaan ja uuden maan. Ihmiset

-puhdistuvat itsekkyydestään, yhteiskunnat alkavat toimia kaikkein

-parhaaksi. Taistelun ja kamppailun sijaan astuu yhteistyö. Elämä

-järjestetään veljeyden ja auttamisen pohjalle. Ne ihmiset, jotka nyt jo

-uskaltavat elää veljellistä ja epäitsekästä elämää, ne ovat uuden

-tulevan sivistyksen edelläkävijöitä...

-

-Millä mustasukkaisella huolellisuudella hän olikaan säilyttänyt

-pyhimpänä salaisuutenaan muiston tästä kohtauksesta. Ei yhdellekään

-ihmiselle, ei omalle vaimolleenkaan, hän ollut siitä koskaan kertonut.

-Kuka sen todenperäisyyteen olisi uskonutkaan? Kuka ikinä oli kuullut

-puhuttavan "maailman viisaimmasta ihmisestä"? Häntä yksin oli kohdannut

-tämä ihmeellinen armo, hän yksin oli saanut puhutella jumalallista

-olentoa maan päällä.

-

-Sillä hän oli häntä. Suurta Käärmettä puhutellutkin. Luettuaan

-horoskoopin loppuun saakka oli viisas intiaani hymyillen kääntynyt

-hänen puoleensa ja kehottanut häntä kysymään, mitä tahansa hän halusi

-tietää. Ja hän, Ansamaa, oli kysynyt. Hän oli kysynyt kummallisia

-asioita, rohkeita, vaikeita, personalliasia. Ja kaikkiin hän oli saanut

-vastaukset, vastaukset, joista hän sisässään tiesi, että ne olivat

-tosia...

-

-Kun tunti oli kulunut ja hän vihdoin jätti oudon, yliluonnollisen

-luolan astuakseen takaisin jokapäiväiseen inhimilliseen maailmaan, oli

-hän kuin toinen ihminen, kuin uudestisyntynyt lapseksi ja kevyen

-onnellinen kuin henkiolento. Pois oli pyyhitty suru, alakuloisuus,

-epätoivo. Usko oli ottanut asuntonsa hänen sydämeensä, usko, joka

-tuntui kykenevän siirtämään vuoria...

-

-Ja nyt oli kolmekymmentä vuotta kulunut ja yhtä elävänä oli hänen

-muistissaan tuo unohtumaton hetki. Hän, köyhä suomalainen poika, oli

-päässyt osalliseksi elämän korkeimmasta salaisuudesta, sen

-yliluonnollisesta henkiperäisyydestä, joka antoi kuoliniskun

-epäuskolle, ja monta kertaa hän oli itseltään kysynyt: kuinka voin minä

-palvella ihmiskuntaa, niinkuin minun tulee? Eilen illallakin, kun

-rovasti kiitti häntä ja lausui liikuttavia sanojaan hänen hyvyydestään,

-puheli hän koko ajan sydämelleen: mitä olet sinä tehnyt, että tätä

-kaikkea olet ansainnut? Jos rovastikin olisi tuntenut hänen

-salaisuutensa, ei hän olisi ihmetellyt hänen tekojaan...

-

-Kuu oli laskenut, aamu hämärä. Pakkasilma tuntui koleammalta, eversti

-riuhtaisihe irti aurinkoisista, kesäisistä unelmistaan talviaamun

-harmaaseen todellisuuteen ja lisäsi vauhtia, kiitäen suksillaan kohti

-kotia, joka ehkä nyt ratkaisisi hänelle tuon kohtalokkaan kysymyksen:

-oliko hän tällä kertaa suorittanut elämänsä kauneimman työn?

-

-

-

-

-12.

-

-

-Eversti Ansamaa hiihti suoraan Mattilan mökille, jätti suksensa sinne,

-haki viittansa harteilleen ja karvalakin päähänsä sekä lähti kävellen

-kotia. Merkillisen virkistyneeksi hän tunsi itsensä, voimakkaaksi ja

-elämänhaluiseksi, vaikka oli valvonut ja liikkunut koko yön.

-

-Lähestyessään kartanoa hän jonkun verran hämmästyi huomatessaan oman

-puolensa, alakerrassa, kokonaan valaistuksi; samoin olivat Lindan ja

-tohtorin huoneet yläkerrassa valaistut, ja kyökin puolella tietysti oli

-tulta. Mutta kovin aikaisinpa oli talo liikkeellä. Ovatkohan huomanneet

-minun poissaoloni ja siitä tulleet levottomiksi, hän ajatteli, vai

-jokohan koti-tarkastus on käynnissä? Varmuuden vuoksi hän päätti

-pujahtaa kyökin puolelta sisään, ettei heti joutuisi kutsumattomien

-vierasten käsiin, jos niitä hänen huoneissaan hääräili.

-

-Kyökissä puuhailivat piiat vanhan Miinan, taloudenhoitajan, johdolla.

-Kun eversti astui kynnyksen yli, oli Miina ensimmäinen, jonka silmä

-sattui häneen.

-

--- Herra Jeesus siunatkoon, huudahti hän käsiään yhteen lyöden, --

-tuossahan se eversti itse tuleekin! Ja me kun olemme olleet

-levottomia... Kyllä se neitikin nyt tulee hyvilleen. Juokse siitä heti,

-Mari, ja ilmoita neidille.

-

--- Ei tarvitse, Mari, kielsi eversti, -- menen kohta itse.

-

-Hän hymyili palvelijattarien parvelle, jotka kaikki ällistyneinä häneen

-tuijottivat.

-

--- Olen ollut asioilla koko yön... Jos Miinalla nyt on lämmintä kahvia,

-maistuu se oikein hyvältä -- juon heti kupin täällä, jos on valmista...

-

-Kahvia oli, ja pienen puuhan perästä everstillä oli höyryävä kuppi

-kädessään, vaikka Miina siunaili ja esteli ja olisi tahtonut tarjota

-kahvin isännälle paremmassa huoneessa.

-

--- Minun puoleni näkyi olevan valaistu, lausui eversti juodessaan, --

-ketä siellä on?

-

-Se oli kuin sulkujen poistamista tulvaveden tieltä. Nyt alkoi voivotus

-ja siunailu, itku ja katkonainen kertominen, josta selvisi, että kolme

-hirmuista miestä, jotka vain ryssää solkkasivat, ja lisäksi nimismies

--- ajatelkaa, nimismies, mokomakin maanpetturi! -- olivat väkisin

-tunkeutuneet taloon ja ruvenneet penkomaan everstin huoneita -- mitä

-niistä etsinevätkin. Ei semmoista ilkityötä eikä häpeätä oltu ennen

-kuultu!

-

--- Ei suinkaan heille mitään vastarintaa tehty? virkkoi eversti, hiukan

-huolissaan sanoista "väkisin tunkeneet".

-

--- Kukas mokomille sapelijunkkareille ja pistooli-niekoille...!

-

--- All right, ei sitten hätää... Kiitoksia nyt kahvista, hyvää se oli

-näin aamutuimaan... Rauhottukaa nyt, Miina ja te lapset, ja jatkakaa

-työtänne... Ehkä Mari huomiota herättämättä löytää minulle vaikkapa

-tohtorin tohvelit, niin riisun nämä hiihtokengät tässä... Nousen sitten

-tältä puolelta yläkertaan ja menen tytärtäni tapaamaan, ennen kuin

-esitän itseni kutsumattomille vieraille...

-

-Kun eversti Ansamaa saapui Lindan huoneeseen, huomasi hän Lindan ja

-tohtorin syventyneen vakavaan keskusteluun. Linda istui sohvalla ja

-tohtori nojatuolissa hänen vieressään ja molempien kasvoilla kuvastui

-syvä, joskin hillitty ja rauhallinen suru. Mutta heti nähdessään, kuka

-tuli, Linda vilpittömästi ilostui ja juoksi isänsä syliin.

-

--- Isä, isä, vihdoinkin sinä tulit! Kuinka olen sinua odottanut!

-Niin ... me olemme Helmerin kanssa odottaneet sinua koko yön.

-

-Tohtori ilmaisi myös ilonsa everstin saapumisesta.

-

--- Rakkaat ystävät, vastasi eversti, -- näen, että olette valvoneet

-koko yön, ja olen suuresti pahoillani siitä, joskin olen syytön siihen.

-En aavistanut teistä erotessani illalla, että minulla oli tehtäviä

-suoritettavana vielä tänä yönä, ja kun lähdin uskoin teidän nukkuvan,

-eikä päähäni juolahtanutkaan mitään ilmoittaa... Suokaa nyt kuitenkin

-anteeksi, että minun tähteni näin...

-

--- Voi, eihän se ole mitään, isä, keskeytti Linda, -- aivan toiset

-asiat meitä nyt huolestuttavat... Täällä on tapahtunut kummia sinun

-poissa ollessasi... Joko tiedät, mikä sinua odottaa?

-

--- Tiedän niin paljon, että kun huomasin huoneeni valaistuiksi, tulin

-kyökin puolelta sisään ja siellä sain kuulla, että kotitarkastus

-paraillaan on käynnissä...

-

--- Niin ... jospa tyytyisivät kotitarkastukseen, mutta, oi isä, he

-odottavat sinua... Siellä on nimismies ja siellä on venäläisiä ...

-kerro sinä, Helmer.

-

--- Niin, selitti tohtori, -- kellon neljän tienoissa tulivat.

-Soitettiin kiivaasti ovelle, minä kävin avaamaan. Sisään astui kolme

-venäläistä ja Hormio. Kysyivät sinun huonettasi, ja vaikka selitin,

-ettet ollut kotona, marssivat sinne muitta mutkitta. Hormio vastasi

-kaikkien puolesta: "kyllä tiedämme; tiedämme, missä hän on, ja odotamme

-täällä, kunnes hän tulee."

-

--- "Mitä te sitten aiotte everstille?" kysyin. Hormio selitti:

-"poliittisesti epäiltävät henkilöt tietysti vangitaan." --

-"Vangitsemiset ja viemiset näkyvät olevan teille mieluista työtä",

-sanoin, "mutta millä oikeudella everstiä epäilette ja mitä todistuksia

-teillä on hänen syyllisyydestään?" -- "Todistuksista kyllä me pidämme

-huolta, ja niitä näkyy ilmestyvän pyytämättäkin", hän sanoi ja näytti

-paperia, jonka hän otti kirjoituspöydältäsi. "Tässä esimerkiksi on

-passi everstille väärällä nimellä. Ei suinkaan oikeissa asioissa

-kulkeva ihminen semmoista tarvitse!" Minun olisi todella tehnyt mieli

-lyödä miestä korvalle, mutta hillitsin itseni ja poistuin... Mikähän

-sekin passi lienee ollut?

-

--- Halloo, huudahti eversti, -- passi! Sen unohdin pöydälle. Se on

-kyllä oikea väärennetty passi, jonka juuri tänä yönä sain pyytämättäni

-Helsingistä... Kas, kuinka langat punoutuvat!... Se olisi minun pitänyt

-arvata...

-

--- Odottaakohan sinua nyt vankeus, isä? kysyi Linda.

-

--- Well, sen kyllä arvaa, sanoi eversti vakavasti.

-

--- Oi isä, minusta on niin kamalaa ajatella, että he vangitsevat sinut

-ja vievät sinut pois ... ehkä kauas Siperiaan. Olen taistellut itseni

-kanssa koko yön. Kun olit poissa emmekä tienneet, missä olit, olen

-monta kertaa toivonut salaisesti, että olisit paennut ja pelastunut,

-isä, vaikka omatuntoni joka kerta sanoi minulle, ettet sinä ollut sitä

-tehnyt... Ja katsos, isä, näin äidin taas ja hän lohdutti minua. Hän

-sanoi, että sinä olet "oikein valinnut". Sen tähden olen myös koko ajan

-sisimmässäni ollut rauhallinen ja tietänyt, että Jumala sinun

-askeleitasi ohjaa, isä, vaikka ne vievätkin siihen, että nyt menetämme

-kaiken onnemme...

-

-Linda oli taas sulkeutunut isänsä syliin ja nojasi päätään hänen

-rintaansa vastaan, nyyhkyttäen hiljaa. Eversti koetti lohdutella, mutta

-oli itse syvästi järkytetty. Hänen tyttärensä viimeiset sanat jäivät

-kaikumaan hänen sieluunsa -- juhlallisina, täynnä surua ja täynnä

-suurta aavistusta. "Nyt me olemme kaiken menettäneet." Oliko tämä

-merkki taivaasta? Oliko hän nyt suorittanut elämänsä työn? Mutta

-samalla hänet täytti sanomaton sääli lastansa kohtaan, jonka kotionnen

-hän nyt murskasi. Voi minua kurjaa, voi kurjaa kohtaloani! Nyt

-hänestäkin tuntui, että hän oli kaiken menettänyt -- menettänyt

-viimeisenkin uskon itseensä...

-

-Aivan kuin aavistaen, mitä isän tunteissa liikkui, Linda lakkasi

-nyyhkyttämästä, katsoi ylös ja pyysi:

-

--- Suo anteeksi heikkouteni, isä, ajattelin itseäni ja omaa suruani...

-Ei sotilaan tytär sillä tavalla saa surra... Ja kyllä minä osaan olla

-rauhallinenkin...

-

--- Kiitos, Linda, vastasi eversti nöyrän hellästi, -- isäsi ei juuri

-tunne itseään kunniakkaaksi sotilaaksi nyt, pikemmin katuvaiseksi

-pahantekijäksi... Mutta koska asia ei nyt enää valituksilla muutu ja

-koska nuo venäläiset eivät tiedä minun vielä saapuneen, voimme

-keskustella hetkisen rauhassa. Istutaan, niin kerrotte, mitä täällä

-oikein on tapahtunut ja mitä varten koko yön olette valvoneet.

-

--- Oi isä, sanoi Linda heidän istuuduttuaan, minun täytyy aloittaa

-tunnustamalla, minkä hirveän tyhmyyden olen tehnyt, vaikka parhaimmassa

-tarkoituksessa.

-

-Hän teki selkoa yöllisestä käynnistään nimismiehen luona ja kaikesta,

-mikä siitä seurasi. Eversti kuunteli kyynelsilmin, sydämessään

-liikutettuna tyttärensä uhrautuvaisesta rakkaudesta, joka esiintyi niin

-kauniina ja suurena hänen oman kylmäverisyytensä rinnalla.

-

--- Sano nyt, isä, mitä sinä olisit tehnyt, lopetti Linda kertomuksensa.

--- Venäläinen kapteeni olisi ollut ostettavissa venäläisillä ruplilla,

-ja minä olen menettelylläni tehnyt senkin pelastusmahdollisuuden

-tyhjäksi.

-

--- Olet tehnyt oikein, lapseni, vastasi hänen isänsä vakavasti.

--- Ei minun vapauteni olisi ollut sinun uhrauksesi arvoinen. Ei sen

-perästä minulla olisi ollut onnen päivää... Pikemmin arvostelen

-ajattelemattomaksi päähänpistoasi ollenkaan ruveta semmoisiin

-hankkeisiin... Vaikken suinkaan epäile, ettei se ovi vieläkin olisi

-avoinna, jos itse tahtoisin sitä käyttää...

-

-Ja eversti lisäsi äkkiä iloisemmalla äänellä:

-

--- Soisitko, Linda, että koettaisin sitä keinoa? Se varmasti tepsisi!

-Jos kymmenestä tuhannesta siirtyisimme sataantuhanteen ruplaan ja siitä

-vielä korkeammalle, niin olen varma siitä, että uhkaavan vankilan

-muurit tasautuvat maan tasalle. Sano, Linda, lähdenkö paikalla?... Ehkä

-olisi väärinkin jättää käyttämättä mitään keinoa...

-

-Veri oli noussut Lindan kasvoihin. Hän tuijotti eteensä puoleksi

-pelokkaasti, puoleksi ikäänkuin riemuiten siitä toivon tähdestä, joka

-äkkiä vilkahti näkyviin hänen murheensa mustalla taivaalla.

-

--- Minkätähden sen tekisit, isä? hän arasti kysyi. -- Minunko tähteni?

-

--- Sinun tähtesi tietenkin ... ja meidän onnemme tähden.

-

--- Se ei siis itsessään mielestäsi olisi oikea teko?

-

--- Well, en tahdo sanoa ... asioita voi katsoa monelta kannalta ...

-miehekästä se ei ehkä olisi...

-

--- Sano vain suoraan, isä, että se olisi uhraus sinun puoleltasi.

-

-Eversti ei vastannut heti.

-

--- Entä jos olisi? hän sitten sanoi, -- etkö sinäkin, lapseni, ollut

-valmis uhrautumaan minun tähteni? Ja onhan toki luonnon järjestys, että

-minä vanhempana pikemmin saan unohtaa itseni...

-

--- Oi isä, älkäämme puhuko tästä! En minä ota sinulta semmoista uhria

-vastaan...

-

-Ja ikäänkuin hän olisi saavuttanut takaisin hetkeksi horjahtaneen

-tasapainonsa ja varmuutensa, Linda jatkoi:

-

--- Ethän sinä, isä, ole itseäsi etkä omaa onneasi ajatellut, kun olet

-tehnyt, mitä olet tehnyt. Suomea olet ajatellut, yhteisen isänmaamme

-parasta! Vaikka minä en uskokaan miekkaan, väkivaltaan ja sotaan,

-ymmärrän kuitenkin sinua, isä. Täällä me olemme yhdessä Helmerin kanssa

-puhuneet sinusta ja molemmat ymmärtäneet, että sinä, isä, rakastat

-Suomea ja olet todellinen isänmaamme ystävä, koska sinä uskallat tehdä

-ja työskennellä sen hyväksi oman henkesi ja onnesi uhallakin. Mitä me

-muut olemme Suomen hyväksi tehneet sinun rinnallasi? Ja kuinka nyt minä

-tai kukaan muu saisi pienimmässäkään mitassa tahrata sinun tekojesi

-puhdasta mainetta? Kuinka minä voisin pyytää sinulta semmoista, joka ei

-olisi yhtäpitävää ja sopusoinnussa entisten epäitsekkäiden ja jalojen

-tekojesi kanssa? Kuinka voisin pyytää, että sinä nyt minun tähteni

-ajattelisit itseäsi, kun koko elämäsi on ollut toisten hyvän

-ajattelemista? Ei isä, anna minunkin ottaa osaa suureen työhösi! Anna

-minunkin jonkun verran kieltää itseäni!... Eikö totta, Helmer? Sano

-sinäkin isälle ajatuksesi.

-

--- Ehdottomasti on totta, mitä Linda on puhunut, vastasi tohtori.

-

-Eversti oli kuunnellut liikutettuna tyttärensä sanoja: noin juuri hänen

-Lindansa tuli puhua... Onnellisesti hymyillen ja melkein ujosti hän

-kysyi:

-

--- Ettekö siis, rakkaat ystävät, tuomitsekaan vanhan everstin tekoja

-vääriksi ja maata kavaltaviksi?

-

--- Kuinka suomalaisina sitä voisimme tehdä, kun olemme harkinneet

-asiaa! vastasi tohtori empimättä, ja Linda huudahti:

-

--- Ellei asia olisi puhdas ja jalo, et sinä, isä, olisi siihen

-antautunut.

-

--- Kiitän teitä, lapset, sanoi eversti ja hänen äänensä vapisi, --

-parempaa lohdutusta en tarvitse vankilassa istuessani. Nyt ei

-pimeinkään koppi ole minulle synkkä, kun tiedän, että te olette

-käsittäneet vanhan sydämeni hyvän tarkoituksen... Sinun luvallasi,

-Linda, en siis yritä lahjoa venäläistä kapteenia... Totta puhuen paljas

-ajatuskin inhottaa minua... Mies seisokoon aina tekojensa takana ja

-kantakoon niiden seuraukset... Sitä paitsi uskon, että tekoni kantavat

-muutakin hedelmää kuin vain vankeutta itselleni. Vielä koittaa päivä,

-jolloin Suomelle on oleva hyödyksi se, mitä me nyt olemme tehneet. Kun

-Suomi kerran itsenäisenä valtiona ottaa osaa Euroopan politiikkaan,

-silloin muistellaan meikäläistenkin tekoja ja tunnustetaan,

-että ne osaltaan painoivat vaa'assa Suomen hyväksi, silloin kuin

-Euroopan valtakunnat tekivät päätöksensä Suomen valtiollisesta

-riippumattomuudesta.

-

-He istuivat kaikki kolme ääneti jonkun aikaa. Ilmassa oli

-juhlatunnelmaa. Vihdoin eversti nousi ja sanoi:

-

--- Eron hetki lähenee, lapset... Tehkäämme tämä ero niin kevyeksi ja

-iloiseksi kuin mahdollista. Minulla on ehdotus. Sinä, Linda, toimitat,

-että valmistavat juhla-aamiaisen ... kuinka monta noita tuolla alhaalla

-taas olikaan?

-

--- Neljä, Hormio ja kolme venäläistä, ilmoitti tohtori.

-

--- Ja meitä on kolme, jatkoi eversti, -- juhla-aamiaisen siis

-seitsemälle hengelle. Ovathan nuo vieraamme viettäneet yönsä kuivin

-suin. Eivät arvatenkaan pane pahaksi, jos kutsumme heidät aterioimaan,

-ennen kuin vankilaan lähdemme... Se on samalla kuin sovitusjuhla, niin

-ei jää ikäviä muistoja kenellekään... Eikö niin, Lindaseni?

-

--- Oi isä, mikä sydän sinulla on! huudahti Linda ja heittäytyi

-uudestaan isänsä syliin. -- Sinä muutat pimeyden päiväksi ja murheen

-riemuksi!... Oletteko huomanneet, että aurinko on noussut ja että

-sähkölamppujen valo on kalvennut hyödyttömäksi?... Äsken, juuri kun

-päivän ensimmäiset säteet tulvivat sisään ikkunasta ja kultasivat sinun

-tummia kutriasi, isä, tuntui minusta äkkiä, että äidin sanoissa

-"ikuisuudessa ei ole hätää" piili jokin salaperäinen merkitys ajankin

-suhteen. Minusta tuntui, että meillä ei ole syytäkään antautua murheen

-valtaan. Tuntui, että ennen pitkää tulee jotakin suurta tapahtumaan,

-jotakin suurta, joka mullistaa kaikkia pikkumaisia käsityksiä oikeasta

-ja väärästä ... tai näyttää, että se, jota nyt pidetään vääränä ja

-kapinallisena, onkin oikeata ja laillista ja kaunista, kun se on

-rakkaudesta tapahtunut... Oi isä, en tiedä, mitä se on, mutta aavistan,

-että tulee tapahtumaan sellaista, joka sinutkin vankeudesta

-vapauttaa... Tämä eromme ei ole ainiaaksi. Tulemme vielä tapaamaan ...

-ennen pitkää... Ja jos veisivät sinut Siperiaan, seuraan tietysti

-mukana...

-

--- All right, Linda, aikamme on täynnä yllätyksiä ... ehkä hyvinkin

-saattaa tapahtua jotain semmoista...

-

--- Varmasti tapahtuu, isä... Etkö sinäkin, Helmer, usko niin?

-

--- Miksen?... Sodassa Saksa voi päästä voitolle...

-

--- Ei, ei, ei se ole sitä. Se on jotakin paljon suurempaa ja

-ihmeellisempää.

-

--- Ehkä vallankumous Venäjällä? sanoi eversti.

-

--- Niin, vallankumous, vallankumous yli koko Euroopan, puhui tyttö

-haaveillen, -- vallankumous, joka vapauttaa kaikki hyvät ihmiset ja

-antaa heidän rakkaudessa työskennellä kansojensa hyväksi.

-

-Lindan silmät loistivat. Oli kuin hän olisi katsellut kaukaista ja

-ihanaa näkyä. Hurmaavan kaunis hän oli sekä nuoren ihailijansa että

-vanhan isänsä silmissä.

-

--- Ja tuota ihanaa tulevaisuutta odotellen meidän todella kannattaa

-elää läpi vaikeankin nykyajan, päätteli eversti. -- Mene nyt, Linda,

-toimittamaan ruokaa, niin me tohtorin kanssa lähdemme kutsumattomien

-vieraittemme luo.

-

-Hän painoi hellän suudelman tyttärensä otsalle ja viittasi tohtoria

-tulemaan.

-

-    Kesällä 1917.

-

-

-

-

-

-

-

-

-End of the Project Gutenberg EBook of Kapteeni Ansamaa, by Pekka Ervasti

-

-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAPTEENI ANSAMAA ***

-

-***** This file should be named 47409-8.txt or 47409-8.zip *****

-This and all associated files of various formats will be found in:

-        http://www.gutenberg.org/4/7/4/0/47409/

-

-Produced by Jari Koivisto

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

-States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

-specific permission. If you do not charge anything for copies of this

-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

-performances and research. They may be modified and printed and given

-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

-trademark license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country outside the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you'll have to check the laws of the country where you

-  are located before using this ebook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

-volunteers and employees are scattered throughout numerous

-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

-date contact information can be found at the Foundation's web site and

-official page at www.gutenberg.org/contact

-

-For additional contact information:

-

-    Dr. Gregory B. Newby

-    Chief Executive and Director

-    gbnewby@pglaf.org

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

-

diff --git a/47409/47409-8.zip b/47409/47409-8.zip
deleted file mode 100644
index 47c64bf..0000000
--- a/47409/47409-8.zip
+++ /dev/null