path: root/49666-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 49666 ***

PIETAR PATELIN eli SUKKELA ASIANAJAJA

Ilveilys kolmessa näytöksessä


Franskasta suomentanut P. Hannikainen.



Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1864.





      Painoluvan antanut: G.F. Aminoff



JÄSENET:

 Wilhelm, kauppamies.
 Waltter, hänen poikansa.
 Victor Patelin, asianajaja.
 Rouva Patelin.
 Henrika, Patelinin tytär.
 Bärttylin, tuomari.
 Antti, Wilhelmin paimenpoika.
 Kati, Patelinin piika.
 Kaksi talonpoikaa.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

Herra Patelin (yksin). Se on päätetty; ihan tänään, vaikka minulla ei
ole yhtä penniä, minun täytyy saada uusi vaatteus. Todellaki, ihmiset
sanovat oikein, että se on yhdentekevä olla saita tahi köyhä. Ken hiis,
joka näkee minun näissä vaatteissa, tuntisi minua asianajajaksi. Ei,
paremmin voisivat luulla minut koulumestariksi. Siitä on kaksi viikkoa
kun läksin kotikylästäni ja tulin tänne, toivoen täällä menestyä
asioissani paremmin. Ne sensiaan yhäti pahenevat. Tuossa yhdellä
puolellani mulla on naapurina tuttava piirikunnan tuomari, eikä
pienintäkään juttua. Toisella puolella rikas veran kauppias, eikä
penniä millä ostaisin huononkaan vaatteuksen. Voi sinua Patelin parka!
millä sinä nyt tyydytät vaimosiki, joka välttämättömästi tahtoo sinun
naittamaan tytärtäsi. Ken hänestä nyt huolii, nähdessä sinua noissa
rytkissä. Sinun täytyy rumasti käydä toimeen käsin. Niin, jos koettasin
saada velaksi verkasen takin tuon naapurimme Wilhelmin puodista. Kunhan
ma kerran ulkonaisesti näytän rikkaalta mieheltä.


Toinen kohtaus.

    Kati. Rouva Patelin. Herra Patelin.

H. Patelin. Vaan tuossa tulee vaimoni piikoinensa, puhellen minun
vaate-asioistani. Saas kuulla mitä he niistä sanovat.

    (Syrjäytyy).

R. Patelin. Noh, tuleppas tähän, Kati, minä en voinut sinua puhutella
kammarissani, pelosta että se mieheni rutale voisi kuulla.

H. Patelin. Jopa.

R. Patelin. Sinun täytyy suorastaan sanoa mistä tyttäreni saa ne koriat
vaatteet joissa hän käypi.

Kati. Noh! rouva, isäntähän ne hänelle antaa.

R. Patelin. Isäntäkö! hän ei saa vaatteita itselleenkään.

H. Patelin (syrjässä). Se on totta.

R. Patelin. Minä ajan sinun pois, etkä ole enää Antin morsiankaan, jos
et puhu totta.

Kati. Voi hyvä rouva, kun minun täytyy se teille sanoa. Waltteri,
teidän naapurin, sen riitaan verkakauppian ainoa poika rakastaa mamseli
Henrikkaa ja lahjoittelee sille vähän väliä.

H. Patelin (syrjässä). Tyttäreni ammentaa samasta lähteestä johon
minulla on aikomus mennä.

R. Patelin. Vaan mistä Waltteri saa ne lahjukset? Hänen isänsä on rikas
saituri, mikä hänelle ei anna mitään.

Kati. Kuulkaapas rouva, kuin isät eivät anna lapsilleen mitään, niin
lapset varastavat, se on ihan tavallista ja Waltter tekee muiden
mukaan.

R. Patelin. Noh, vaan miksi hän ei tule tytärtäni kosioimaan.

Kati. Sen hän jo olisi tehnytki, mutta hän pelkää isänsä ei siihen
suostuvan, syystä, jos ette pahastu, että isäntä aina käy niin
huonoissa vaatteissa. Se muka todistaa huonoja asioita.

H. Patelin. Sen minä tahdonki korjata.

R. Patelin. Minä kuulin jotai, pakene pian!


Kolmas kohtaus.

    R. Patelin. H. Patelin.

R. Patelin. Noh siinähän sinä olet!

H. Patelin. Tässä!

R. Patelin. Ja miten vaatetettu?

H. Patelin. Niin etten tahdo ylpeillä.

R. Patelin. Vaan pysyä rutaleena, ja minä sanon sen suoraan, sinun
rutaleesi peloittavat kaikki kosiat jotka voisivat tulla tyttärellemme.

H. Patelin. Sinulla on oikein. Ihmiset katsovat esinnä vaatteihin. Minä
tunnustan että nämä tekevät pahaa Henrikalle; ja minulla on sentähden
aikomus tänään pukeutua vähän paremmin.

R. Patelin. Sinäkö pukeutua paremmin! ja millä, jos saan luvan kysyä?

H. Patelin. Siitä sinä et tarvitse päätäsi vaivata; Hyvästi!

R. Patelin. Ja mihin sinä nyt menisit jos saan kysyä?

H. Patelin. Menen ostamaan verkasen vaatteuksen.

R. Patelin. Ostamaan vaatteuksen, ilman rahatta?

H. Patelin. Niin kaiketi. Minkä värisen sinä neuvot sitte minun
ottamaan? Raudanharmaan vainko pimiämmän?

R. Patelin. Noh! Ota sitte min saat, ja minkä löydät sinulle kylläksi
huonon. Minä tahdon puhutella Henrikkaa. Minä sain kuulla asioita jotka
eivät minua kovin hyvitä.

H. Patelin. Jos ken tulee minua kysymään, niin minä olen tuolla
naapurimme puodissa.


Neljäs kohtaus.

Herra Patelin (yksin). Puodin ovi ei ole vielä kiini... minä ajattelen
ettei se haittaisi jos panisin toisen viitan. Paitsi että se peittäisi
vähän näitä ryysyjäni, parempi viitta voisi ehkä antaa enemmän painoa
sanoilleni, joita arvelen puhella herra Wilhelmille voittaakseni
tarkoitustani. Tuossa se onkin poikanensa. Pukeutukaamme pian ja
laittaikaamme järkiään sinne.


Viides kohtaus.

    Waltter. H. Wilhelm. (Tulevat ulos puodistansa, kantaen pöydän,
    jossa on verkapankko ja pannen sen puodin oven viereen ja
    kolme tuolia ympärille joita kantaa puotipoika).

H. Wilhelmi. Puodissa alkaa tulla hämärä. Asettakaamme tämä vähän
enemmän käveliöin näkyville. Istuppas tuohon, Waltteri, minä arvelen
sinun käskeä etsimään paimenen kaitsemaan lampaita, joiden villa
tarvitaan verkaan.

Waltter. Eikös isä sitte tyydy Anttiin, entiseen paimeneen?

H. Wilhelm. En ensinkään, sillä hän minua varastaa, ja minä pelkään
että sinä olet samassa neuvossa.

Waltter. Minä!

H. Wilhelm. Juuri sinä. Minä olen kuullut että sinä rakastelet, en
tiedä mitä tyttöä tässä lähellä ja että sinä sille annat lahjuksia, ja
minä tunnen että sinulla on morsiamena joku Kati, mikä palvelee häntä,
se kaikki vaikuttaa että minä pelkään sinua.

Waltter (syrjässä). Ken hiis sen on hänelle virkkanut. (Kovasti). Minä
vakuutan teille isä, että Antti palvelee meitä hyvin uskollisesti.

H. Wilhelm. Niin sinua, vaan ei minua, sillä tämän kuukauden ajalla,
kun hän läksi entisestä talostansa ja tuli minulle, on minulta hävinnyt
sata kaksikymmentä lammasta; ja se ei ole mahdollista, että niin
vähässä ajassa niitä, miten hän sanoo, niin monta on kuollut kapiin.

Waltter. Taudit raatelevat usein hirviästi.

H. Wilhelm. Niin missä lääkärit niitä auttaavat, mutta lampaille ei ole
lääkäriä. Muuten Antti on olevinansa tuhma pöllö, mutta totuudessa hän
on kavala peto ja suuri konna. Viimenki minä tapasin hänet ihan työssä,
tappamassa lammasta; Minä häntä löin ja käsketän täksi päiväksi
oikeuteen. Kuitenki, ennen kuin asia menee etemmäksi, tahdoin kuulla
jos sinulla on mitä osaa siihen varkauteen, joka minulle näin on
tapahtunut.

Waltter. Voi, isäseni! Kuin minä puuttuisin teidän lampaihinne?

H. Wilhelm. Minä vien sen sitte oikeuteen, mutta tahdon sen ensin
tarkemmin tutkistella. Annappas minulle nuo tilikirjat. (Hän istuutuu,
Waltter noutaa kirjat ja panee pöydälle verkapankon päälle). Hyvä! jätä
minut yksinäni. Jos lautamies tulee minua kysymään, niin kutsuta minua
sisälle. Minä jään tänne vielä odottelemaan ostajia.

Waltter (erikseen). Minä noudan Antin sovittelemaan isääni.


Kuudes kohtaus.

    H. Patelin. H. Wilhelm.

H. Patelin (itsekseen). Hyvä, hän on yksinään, lähestykäämme.

H. Wilhelm (lukee kirjastansa). Tilinteko lampaista ja niin edespäin...
Kuusi sataa lammasta, ja niin edespäin --

H. Patelin (itsekseen). Tuo verkapankko, se sopiiki minulle; (kovasti)
nöyrin palvelianne, herra Wilhelm!

H. Wilhelm (nostamatta silmiään kirjasta). Vissisti lautamies jota
pyydätin luokseni! Odottakaa vähän!

H. Patelin. Ei, herra, minä olen...

H. Wilhelm. Vaatteustako? Ostajako sitte, nöyrin palvelianne.

H. Patelin. Ei herra, minä olen asianajaja, jos suvaitsette.

H. Wilhelm. Sellaista minulla ei ole tarvis, hyvästi, hyvästi!

H. Patelin. Minun nimeni ei voi teille olla outo: minä olen Patelin,
asianajaja.

H. Wilhelm. Patelin? Asianajaja? Minä en tunne teitä herra...

H. Patelin (erikseen). Tekeytykäämme siis tutuksi. (Kovasti). Minä
löysin isävainajani paperitöistä velan, joka ei ole maksettu,
ja -- ---

H. Wilhelm. Se ei liikuta minua, minä en ole velkaa kellekään.

H. Patelin. Ei herra, se on ihan vastoin, minun isävainajani jäi velkaa
teidän isävainajalle kolmesataa markkaa, ja ollen rehellinen mies, minä
tulen teille maksamaan.

H. Wilhelm. Minulle maksamaan? Malttakaapas herra: minä muistelen vähän
teidän nimeä. Oikein, minä tunsin ennen sukunne. Te asuitte eräässä
kylässä tässä lähellä. Me olemme myös olleet tuttavat. Suokaa anteeksi!
Nöyrin palvelianne, istuikkaatte, istuikkaatte tuohon. (Kumarteleivat
toisillensa. H. Wilhelm osoittaa tuolia etempänä verkapankosta, vaan
H. Patelin tahtoo lähemmäksi sitä ja istuiksee vihdoin niin).

H. Patelin. Herra...

H. Wilhelm. Niin herra...

H. Patelin (pannen yhden kätensä verkapankon päälle). Jos kaikki jotka
minulle ovat velkaa, olisivat yhtä rehelliset kuin minä maksamaan
velkansa, minä olisin paljon rikkaampi kuin olen, vaan minä en
sentähden voi pidättää vierasta omaisuutta.

H. Wilhelm. Kuinka moni ihminen sitä ei nykyaikana osaa tehdä!

H. Patelin. Minusta se on rehellisen ihmisen ensimäinen toimi maksaa
velkansa, ja minä halasin sentähden nyt kuulla milloin te suvaitsette
ottaa vastaan ne kolmesataa markkaanne.

H. Wilhelm. Paikalla.

H. Patelin. Teidän rahat ovat minulla kyllä valmiiksi luettuna, mutta
teidän tulee saada aikaa valmistaa minulle laillisen kuitin, sillä tämä
velka on lähtevä tyttäreni Henrikan perintörahoista, joista minun
täytyy antaa laillinen tili.

H. Wilhelm. Oikein. Olkoon sitte huomenaamuksi kello viisi.

H. Patelin. Kello viisi, aivan oikein. Minä vaan olen valinnut niin
pahasti aikani, herra Wilhelm, että pelkään nyt teitä hämmentäväni.

H. Wilhelm. Ette ollenkaan: minulla on nyt kaupastani ihan jouto-aika.

H. Patelin. Teillä yksinään on kuitenki suuremmat asiat kuin kaikilla
tämän paikan kauppeilla.

H. Wilhelm. Se tulee siitä että minä teen paljon työtä.

H. Patelin. Ei, ei, se tulee siitä, herra, että te olette lauhkein mies
koko maassa. (Koetellen verkaa). Ompas se oivallinen verka.

H. Wilhelm. Se on jotenki kaunista.

H. Patelin. Te käytätte kauppaanne niin erinäisellä nerolla.

H. Wilhelm. Herra Patelin...

H. Patelin. Niin merkillisellä lempeydellä...

H. Wilhelm. Olkaa, herra Patelin.

H. Patelin. Niin jalolla vapamielisyydellä, joka viehättää kaikki
ihmiset.

H. Wilhelm. Ei, herra!

H. Patelin. Turkanen! Kuin tuo veran väri on suloinen silmille.

H. Wilhelm. Sen minä uskon, sillä se on kastanianväri.

H. Patelin. Kastanianväri! Kauhian ihana! Lyökäämme veto, herra
Wilhelm, että tuo väri on teidän keksimä.

H. Wilhelm. Minun, niin, mutta värjärini avulla.

H. Palelin. Johan minä sen olen sanonut, että tuossa päässä on enemmän
älyä kuin pienessä kylässä.

H. Wilhelm. Noh, noh, noh!

H. Patelin (silittäen verkaa). Mutta on tuo villaki hienointa laatua.

H. Wilhelm. Se on engelskan villaa.

H. Patelin. Sen minä luulinki... mutta engelskasta johtuu mieleeni,
herra Wilhelm, emmekös me ole olleet koulukumppanit?

H. Wilhelm. Maisteri Nikodemuksen luonna?

H. Patelin. Aivan niin. Te olitte kaunis kuin enkeli.

H. Wilhelm. Ne sanoivat niin äitilleni.

H. Patelin. Ja teillä oli hirmuisen hyvä oppi.

H. Wilhelm. Kahdeksantoista vuotissa minä jo luin ja kirjoitin.

H. Patelin. Mikä vahinko kuin ette ruvenneet korkeimpiin virkoihin!
Mene tiedä, herra Wilhelm, jos nyt voisitte hallita koko valtakuntaa.

H. Wilhelm. Kuin joku toinenki.

H. Patelin (katsellen verkaa). Kesken puheenne: minä ajattelin ostaa
tuon väristä verkaa. Sillä jos oikein muistan, niin vaimoni halavoi
minun ostaa itselleni uuden vaatteuksen, ja arvelen sentähden että,
huomenaamuna, kello viisi, tuotuani teille kolmesataa markkaa, voisin
ehkä ottaa tätä verkaaki.

H. Wilhelm. Minä sen sitte säilytän.

H. Patelin (hiljaan syrjässä). Säilytän! Minä en ole sillä autettu.
(Kovasti). Aikomuksessa ostaa tilan, olin tänä aamuna pannut erikseen
tuhat kaksisataa markkaa, joita en arvellut ennen koskettaa, mutta nyt
näen, herra Wilhelm, että te tuletta siitä ottamaan osanne.

H. Wilhelm. Elkää sentähden tilaa jättäkää, saattehan te verkani
ainaki.

H. Patelin. Kyllähän minä sen tiedän, mutta minä en rakasta ottaa
mitään velaksi. No miten minua huvittaa nähdä teidät noin iloisna!
Miten tervet muoto, se on pitkän ijän tunnusmerkki.

H. Wilhelm. Minä voin hyvin.

H. Patelin. Kuin paljon te luulisitte minun tuota verkaa tarvitsevan,
että tietäsin niiden kolmen sadan markan lisäksi panna yhtaikaa veran
hinnanki.

H. Wilhelm. Teille on tarvis... malttakaa. Te tahdotte varmaan täyden
vaatteuksen...

H. Patelin. Hyvin täyden, se tahtoo sanoa, nutun, västin ja kaatiot,
kaikki hyvin pitkät ja välkit.

H. Wilhelm. Siihen kaikkeen teille pitää olla, malttakaas... ummelleen
kuusi kyynärää. Käskettekö minun odottaessani sen nyt leikata.

H. Patelin (erikseen harmitellen). Odottaessako! (Kovasti). Ei herra,
ei vielä, ensin raha kädessä, jos suvaitsette. Minä en osta mitään kuin
käteisellä rahalla. Se on minun tapani.

H. Wilhelm. Se tapa on hyvin hyvä. (Erikseen). Tarkka mies, liian
tarkka.

H. Patelin. Muistatteko vielä, herra Wilhelm, kun kerran söimme yhtenä
iltaista Hotel de Nordissa.

H. Wilhelm. Se oli eräsnä markkina-aikana.

H. Patelin. Aivan niin. Me puhelimme ruuan perästä sen ajan asioista:
kuin kauneita asioita minä silloin teiltä kuulin!

H. Wilhelm. Ja ne te vielä muistatte?

H. Patelin. Minä en muistasi? Te ennustitte jo silloin kaikki mitä
maassamme sittemmin on tapahtunut.

H. Wilhelm. Minä näen asiat hyvin kaukaaki.

H. Patelin. Kuin paljon, herra Wilhelm, te minulta anotte kyynärästä
tätä verkaa?

H. Wilhelm. Katsotaanhan. (Katselee veran pintaa). Toiselle minä sen
möisin kuudesta markasta, vaan teille, herra, minä sen annan viidestä.

H. Patelin (erikseen). Sinä juutalainen. (Kovasti). Se on hyvin
helposta; kuusi kertaa viisi kyynärää, se tekee ummelleen...

H. Wilhelm. Kolmekymmentä markkaa.

H. Patelin. Oikein, kolmekymmentä markkaa, umpinainen luku. Mutta
olkaapas, herra Wilhelm, meidän tulee uudistaa tuttavuutemme, huomenna
te syötte päivällisen minun luonnani, hanhen paistin, jonka minulle
lahjoitti eräs valittaja.

H. Wilhelm. Hanhen paatin! sitä minä hyvin rakastan.

H. Patelin. Sen parempi. Sille päätökselle kättä. (Antavat kättä).
Huomenna päivälliselle. Vaimoni sen valmistaa ihmeellisesti. (Lyöden
kädellään verkaan). Mutta todella sanoen, minun haluttaa saada päälleni
vaatteuksen tuosta verasta. Uskotteko te, jos sen otan huomenaamuna,
että se ehtisi valmiiksi päivälliselle?

H. Wilhelm. Jos ette räätälille anna sen enemmän aikaa, niin hän
vissisti sen turmelee.

H. Patelin. Se olisi suuri vahinko.

H. Wilhelm. Tehkää vielä paremmin. Te sanoitte rahat olevan valmiina.

H. Patelin. Ilmankos minä ajattelisin koko asiaa!

H. Wilhelm. Minä lähetän erään puoti-poikani tuomaan veran teille
kotiin. Nyt muistanki että minulla on leikattu juuri sellainen kappale
kuin teille on tarvis.

    (Vetää erilleen sen leikatun kappaleen).

H. Patelin (temmaten kappaleen). Se on hyvin onnellisesti.

H. Wilhelm. Malttakaa, minun täytyy ensin se mitata teidän nähden.

H. Patelin. Hyvä, mutta se on juuri kuin epäilisin teitä.

    (Nousee seisalleen).

H. Wilhelm (nousten seisalleen). Antakaa, antakaa, minä lähetän sen
tuomaan, ja te lähetätte takaisin päin siitä mulle maksun.

H. Patelin (erikseen). Maksun? (Kovasti). Ei, ei elkää vaivatko
palvelioitanne. Minulla ei ole kuin pari askelta kotiini. (Tahtoo ottaa
veran ja pitäen siitä aina kiini). Ja kuin sanoitta, niin se joutuu
välemmin räätälille.

H. Wilhelm. Antakaa pojan tulla kerallanne, että minä sitä myöten saan
rahat.

H. Patelin. Elkää vaivatko poikaanne, minä en ole niin suurellinen ja
muuten nyt jo on niin pimeä, ettei se näykään minun kainalostani.
(Ottaa veran ja panee kainaloonsa). Ihmiset voivat luulla tämän
suttu-paperiksi.

H. Wilhelm. Mutta, hyvä herra, minä annan teille kumminki pojan
keralla, että...

H. Patelin. Elkää huoliko mitään, minä sanon se on ihan turha; kello
viisi ummelleen kolmesataa kolmekymmentä markkaa ja päivälliseksi
hanhi. Voi kuin minulla nyt on kiire, hyvästi naapuri, nöyrin
palvelianne (nähden hänen seuraavan) hyvästi, hyvästi.

    (Syöksee pikaisesti tiehensä).

H. Wilhelm. Hyvästi, herra, hyvästi!


Seitsemäs kohtaus.

H. Wilhelm (yksin). Sinne se hiis nyt meni minun verkani kanssa, mutta
kello viiteen aamua ei ole pitkä aika. Minä syön päivällisen hänellä,
kyllä hän maksaa, vissisti hän sen maksaa. Mutta katsopas miten
tunnollinen asianajaja, hitto vieköön! jos elinaikanani olen sellaista
nähnyt. Minä vaan kadun että otin niin kalliin hinnan verastani, koska
hän kuitenki maksaa minulle kolmesataa markkaa, joita en tiennyt
kaivatakaan. Sillä minä en vieläkään voi ymmärtää mistä hiideltä se
velka on voinut tulla. Mutta olkoon! Nyt jo onki yö. Arvelen tässä
mitähän tänään tulen voittamaan. Hoi, hoi, tänne!


Kahdeksas kohtaus.

    H. Wilhelm ja puotipoika.

H. Wilhelm. Pankaa kaikki puodin ovet ja ikkunat kiini. (Poika kantaa
pöydän ja tuolit puotiin). Mutta katsopas, jos se ei ole tuossa se
Antin hylky, joka varasti minun lampaani.


Yhdeksäs kohtaus.

    Antti, käärittyin päin. H. Wilhelm.

H. Wilhelm. Voi se sen varas, kaikki mitä tässä voitan, se lurjus
varastaa minulta pois.

Antti. Hyvää iltaa, isäntä, ja hyvää yötä!

H. Wilhelm. Vielä sinä rohkenet tulla minun eteeni?

Antti. Sentähden, hyvä herra, elkää suuttuko, että monjat herra antoi
minulle paperin, missä muka puhutaan lampaista, oikeudesta ja
manauksesta.

H. Wilhelm. Sinä tekeydyt hyvin tuhmaksi; mutta minä vakuutan sinulle
ettet enää lampaita tapa, muista se!

Antti. Voi hyvä isäntä, elkää toki panettelioita uskokaa.

H. Wilhelm. Vain panettelioita, lurjus! Enkö minä yöllä tavannut sinut
lammasta tappamassa.

Antti. Minun kaulani päälle, isäntä! se tapahtui sentähden ettei se
kuolisi.

H. Wilhelm. Tappaa lampaita etteivät ne kuolisi?

Antti. Niin, kapiin, nimittäin; sillä elkää suuttuko, jos ne kuolisivat
pahaan tautiin, niin ne eivät kelpaisi kellekään, ja sentähden ne
täytyy tappaa ennen kuin ehtivät kuolla.

H. Wilhelm. Ehtivätkö kuolla? petturi! Lampaat joiden villasta minä
teen engelskan verkaa, mistä maksetaan viisi markkaa kyynärä. Suoria
tästä lurjus! satakaksikymmentä lammasta yhdessä kuukaudessa!

Antti. Ne olisivat pilanneet kaikki muutki, minä vannon sen kaulani...

H. Wilhelm. Saathan sen huomena nähdä tuomarin edessä.

Antti. Voi hyvä isäntä, tyytykää nyt siihen että olette minut
tappaneet, niin kuin näette, ja sopikaamme pois, jos lystäätte.

H. Wilhelm. Minä lystään nähdä sinut hirtettynä. (Mennen pois) kuulit
sinä sen?

Antti. Taivas suokaan teille paljon iloa.


Kymmenes kohtaus.

Antti (yksin). Minun täytyy siis mennä saamaan asianajajan,
puolustamaan oikeuttani.


Yhdestoista kohtaus.

    Waltter. Henrika. Kati (lyhti kädessä) ja Antti.

Henrika. Jättäkää minut, Waltter. Isäni ja äitini tulevat heti, me
olemme matkalla tätini luo iltaiselle. He ovat käskeneet minun astua
edellänsä, paetkaa nyt heti.

Antti. Pitääkö minun, herra, sammuttaa lyhti?

Waltter. Ei, ei, silloin minä kadottaisin ilon häntä nähdä. Ihana
Henrika, koska nyt olemme sattuneet vastakkain, salli minun, minä
rukoilen...

Henrika. Ei, ei, paetkaa, minua vapisuuttaa.

Waltter. Pelkäättekö te sitä joka teitä niin rakastaa.

Henrika. Minä en pelkää koko maailmassa ketään niin kuin teitä, ja te
tunnette mintähden.

Antti (Antin kanssa etenee Henrikasta). Elä jätä minua, Kati!

Kati. Se on tämä invalidi joka vetää minua kädestä.

Henrika. Jos rakastat minua, Waltter, niin elä ajattele enää minua,
ennen kuin saat siihen isäsi suostumuksen.

Kati (Henrikalle). Antti ja minä olemme päättäneet siinä teitä auttaa.

Antti. Minä jo olen keksinyt hyvän neuvon, joka auttaa, niin pian kuin
minä olen päässyt erilleen jutustani.

Waltter (Antille). Tulkoon mitä hyvänsä, minä pelastan sinun kaikesta.

Henrika. Isäni tulee, paetkaamme kaikki.

    (Juoksevat pois).


Kahdestoista kohtaus.

    H. Patelin. R. Patelin.

H. Patelin. Noh, eukkoseni, onko tämä verka sinusta hyvä?

R. Patelin. Oivallinen, mutta millä sen maksat. Sinä olet luvannut
huomenaamuna, ja tiedät sinä millainen juutalainen tuo Wilhelm on, se
ei sinulle anna mitään armoa.

H. Patelin. Hänen tullessa, elä ajattele muuta kuin mitä jo olen sulle
sanonut ja miten minua puolustat.

R. Patelin. Minun täytyy se tehdä vasten tahtoani, nimittäin, auttaa
sinua ulos huoneistasi, mutta se mitä olet aikonut tehdä on minusta
nähden hyvin häpäisevää ja sopimatointa rehelliselle miehelle.

H. Patelin. Vaimo parsa, sinä olet hyvin typerä. Mikään ei ole
maailmassa helpompaa kuin olla rehellinen sen, joka kerran on rikas.
Ainoasti köyhälle se on hyvin työläs. Mutta jättäkäämme se kaikki.
Lähtekäämme nyt sisareni luo iltaiselle, ja sieltä palattuamme, vielä
tänäiltana se on paras leikata tuo vaatteus, tapausten varaksi jotka
voivat tapahtua.

R. Patelin. Lähkäämme; mutta minua peloittaa vaan ettei huomisaamuna
käy hyvästi.




TOINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

H. Wilhelm (yksin). Toimellisen miehen tulee aamulla luetella kaikki
työt mitä päivällä aikoo tehdä, katsokaamme mitä minulla tänään on.
Ensiksi, kello viisi minun tulee ottaa kolmesataa markkaa Patelinilta
hänen isävainaansa velkaa. Sitte kolmekymmentä markkaa kuudesta
kyynärästä verkaa, minkä hän minulta otti eilen illalla. Samalla yksi
hanhipaisti päivälliseksi, valmistettu hänen vaimoltansa. Sen perästä
mennä oikeuteen paimentani vastaan niistä kymmenestä tusinasta
lampaita, jotka hän on minulta varastanut. Minä arvelen että siinä on
kyllä. Mutta hiis! Aika jo on ammoin sivuin, eikä miestä vielä näy.
Lähkäämme häntä etsimään. (On lähtemässä mutta palaikse takaisin). Ei,
niin tarkka mies ei unhota lupaustansa. Mutta hänellä on kuitenki minun
verkani ja minä en ole hänestä sen enemmän kuullut. Mitä tehdä? (Vähän
mietittyä). Mutta voisinhan minä olla menevinäni käymään hänellä;
saadakseni sillä tiellä kuulla miten asiat siis ovat. (Kuuntelee
ovella). Luulen että hän paraillaan lukee minulle rahoja; ja minun
nenässäni tuntuu juuri kuin hanhea paraikaa paistettaisi. Annas kun
vähän kolkutan ovelle. (Kolkuttaa ja kuuntelee).


Toinen kohtaus.

    H. Patelin (huoneessaan) ja H. Wilhelm.

H. Patelin. Eukko-o-o.

H. Wilhelm. Se on hänen äänensä.

H. Patelin. Avaa ovi, apteekkari tulee -- --

H. Wilhelm. Apteekkaariko? Mitä?

H. Patelin. Joka tuopi oksennus -- -- pul-ve-ria.

H. Wilhelm. Oksennus-pulveriako? Siellä on joku sairasna ja minä en
varmaan oven läpi tuntenut hänen ääntänsä. Kolkuttakaamme kovemmin.
(Kolkuttaa kovemmin).

H. Patelin. Lu-ut-ka! Ku-u-vatus, ava-at sinä?


Kolmas kohtaus.

    H. Wilhelm. R. Patelin.

R. Patelin (surkialla ja vienolla äänellä). Ken se niin jyskyttää? Voi,
tekö se oletta, herra Wilhelm?

H. Wilhelm. Minähän se olen. Ja te olette varmaan rouva Patelin.

R. Patelin. Niin olen herra, vaan suokaa anteeksi, minä en tohdi
puhella niin kovasti.

H. Wilhelm. Puhelkaa sitte kuin suaitsette. Minä tulin tapaamaan herra
Patelinia.

R. Patelin. Puhelkaa, hyvä herra, hiljemmin.

H. Wilhelm. Miksi hiljemmin? Minä tulin, kuin jo sanoin, käymään
teillä.

R. Patelin. Vielä hiljemmin, minä rukoilen.

H. Wilhelm. Niin hiljaan kuin tahdotte, mutta minä tahdon häntä nähdä.

R. Patelin (pian itkein). Voi herra kulta, onhan se raukka nyt
nähtävässä tilassa!

H. Wilhelm. Kuin? Mikä häntä on voinut kohdata sitte eilen illan?

R. Patelin. Eilen illanko? Kuin, herra, hän ei ole viikkokauteen
liikahtanut vuoteelta.

H. Wilhelm. Vuoteeltako? Ja eilen illalla hän kuitenki kävi minulla.

R. Patelin. Teilläkö, hän?

H. Wilhelm. Hän, minulla, ja hän oli hyvin iloinen ja hyvällä tuulella.

R. Patelin. Oh, hyvä herra, te oletta vissisti tänä yönä nähneet unta.

H. Wilhelm. Oikein, se ei ole pahasti sanottu. Nähnyt unta! Ja ne kuusi
kyynärää verkaa, jotka hän otti, olenko minä siitäki nähnyt unta?

R. Patelin. Kuusi kyynärää verkaako?

H. Wilhelm. Aivan niin, kuusi kyynärää verkaa, kastanian väristä, ja
hanhipaisti, joka meidän piti syödä päivälliseksi, noh olenko minä
senki nähnyt unta?

R. Patelin. Te olette pahaan aikaan tulleet minua ivaamaan.

H. Wilhelm. Ivaamaanko? sen kattilassa; Minä en ollenkaan ivaa, eikä
minun sitä haluta. Minä vakuutan teille että hän eilen illalla toi
minulta nuttunsa alla kuusi kyynärää verkaa.

R. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta
kuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa
hän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.

H. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon
kaiken mokomin hänet nähdä.

R. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan
mahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen,
korjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä
kun saatte nähdä.

H. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä
minä tahdon häntä nähdä eli... (Syöksee ovea kohti).

R. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa
aika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.


Neljäs kohtaus.

    H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin
    yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).

R. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen.
Auttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt
tuossa!

    (Hän taluttaa sen istumaan tuolille).

H. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!

H. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta
hän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut.
Jos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra
Patelin, tunnetteko te minua?

H. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!

H. Wilhelm. Herra Antolinko?

R. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.

H. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra
muistatteko te illallisen?

H. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt...

H. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.

H. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.

H. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!

H. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos
minulla on mitä vikaa ureterissä.

H. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.

H. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat --
minä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän
partanne.

H. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.

R. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!

H. Wilhelm. Turha kaikki.

H. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne
ajaavat minulta sisukset ulos.

H. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.

H. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni;
(katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat --

H. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.

R. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.

H. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.

H. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.

H. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra
Patelin!

H. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.

H. Wilhelm. Homeruksenko?

H. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.

H. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?

R. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.

H. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta
äänestä.

H. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista
hänenä!

R. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.

H. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku
välipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.

H. Patelin. Voi, herra Wilhelm...

H. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!

H. Patelin. Suokaa minulle anteeksi -- --

H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.

H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä
ollut, ole tullut teillä käyneeksi.

H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen
illalla, herra...

H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään
ystävän teiltä ostamaan...

H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen
ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on
vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani.
Sellaisilla perustuksilla...

H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi
laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa
H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot,
konsa minä tanssin...

H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon
rahat.

H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois!
(Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea,
kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä
koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni!
(Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen).
Varkaita, varkaita!

H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.


Viides kohtaus.

    R. Patelin. H. Patelin.

R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää
vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.

    (Menee).


Kuudes kohtaus.

    H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita,
varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.

H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani?
Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette,
virkakumppalini!

H. Patelin. Minähän se olen.

H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.

H. Patelin. Kun minä luulin.

H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?

H. Patelin. Minä luulin kuulleni var...

H. Bärttylin. _Militant causarum patroni!_ se on: asianajajat ovat
syypäät sotaan.

H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän
oveani.

H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?

H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.

H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.

H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.

H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.

H. Patelin. Ja ketä vastaan?

H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.

H. Patelin. Keitä hirtättää.

H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.

H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä
olin erehtynyt.

H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi
kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.

H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.


Seitsemäs kohtaus.

H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on
puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.


Kahdeksas kohtaus.

    Kati. Antti.

Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella
päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin,
joka sen mahtaa.

Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja
minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin
hänelle maksaa.

Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet
herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.

Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että
minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.

Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet,
saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan
naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.


Yhdeksäs kohtaus.

    Antti ja Patelin.

H. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun
palveliani Katin sulhanen.

Antti. Minähän se olen, herra, minä.

H. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta.
Toinen teistä jätti minulle maksamatta.

Antti. Se oli veljeni.

H. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä
kuoli.

Antti. Minä se en ollut.

H. Patelin. Kyllähän minä sen näen.

Antti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla
sanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni
vastaan.

H. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.

Antti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.

H. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja
ilman valehtelematta.

Antti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta
palkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen
välistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.

H. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?

Antti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.

H. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?

Antti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.

H. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa
varten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne
viskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.

Antti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun
pannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden -- sanonenko minä
kaikki?

H. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.

Antti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli
ihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä -- minä panin, ihan
hellästi -- veitseni sen kaulaa vasten, -- enkä minä tiennyt miten se
tuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.

H. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.

Antti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen
samaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te
tunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää
päätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala.
Sentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy
pahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.

H. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä.
Ensimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.

Antti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.

H. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?

Antti. Se en totta.

H. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.

Antti. Kyllä kaiketi minä sen teen.

H. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.

Antti. Sen parempi.

H. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.

Antti. Sen minä soisinki.

H. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.

Antti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.

H. Patelin. Noh, näet sinä -- sinut viedään tuomarin eteen.

Antti. Kyllä kaiketi.

H. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?

Antti. Minulla on hyvä muisti.

H. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari,
isäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen
mitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden
kielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.

Antti. Se ei ole juuri työlästä.

H. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun
kaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte
maksaa minulle hyvin reimasti.

Antti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.

H. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin.
Sinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.

Antti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.


Kymmenes kohtaus.

Antti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!




KOLMAS NÄYTÖS.




Ensimäinen kohtaus.

    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Bärttylin (istuen oikeus pöydässä). Noh, asiamiehet voivat tulla
esiin.

H. Patelin (hiljaan Antille). Kun sinulta kysytään, niin vastaa miten
olen neuvonut.

H. Bärttylin. Ken tuo mies on?

H. Patelin. Eräs paimen, jota isäntänsä on pieksänyt, ja joka tästä
päästyä menee tohtoriin.

H. Bärttylin. Meidän täytyy odottaa riitaveljeä, hänen valtuusmiestänsä
eli asianajajaansa.


Toinen kohtaus.

    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.

H. Bärttylin. Mutta mitäs herra Wilhelm nyt tahtoo?

H. Patelin (peittäen näköänsä). H. Wilhelm!

H. Wilhelm. Minä tahdon itse ajaa asiani.

H. Patelin (hiljaan Antille). Voi sinä petturi, se oliki herra
Wilhelmiä vastaan:

Antti. Noh, sehän se on minun isäntäni.

H. Patelin (hiljaan). Koetelkaamme päästä pois.

H. Wilhelm (katsoen Pateliniä). Mitä hittoja, ken tuo mies on?

H. Patelin (muuttaen ääntänsä). Herra; minä en aja asiaa kuin toista
asianajajaa vastaan.

H. Wilhelm. Minä en tarvitse asianajajaa. (Itsekseen). Tuon miehen
näössä on jotai.

H. Patelin. Minä sitte menen tieheni. (Lähtee menemään).

H. Bärttylin. Jääkää tänne ja ajakaa asiaa.

H. Patelin (Bärttylinille). Mutta herra --

H. Bärttylin. Minä sanon teille, jääkää. Minä tahdon edes yhden
asianajajan oikeudessani. Jos te menette pois, minä pyyhin teidät ulos
asianajajain kirjoista.

H. Patelin (erikseen). Koetelkaamme sitte peittäytyä kuin voimme.

H. Bärttylin. Herra Wilhelm, te olette päällekantaja, puhukaa.

H. Wilhelm. Tietäkäät herra että tuo lurjus...

H. Bärttylin. Ei mitään haukkumista.

H. Wilhelm. Noh, tämä varas sitte...

H. Bärttylin. Kutsukaat häntä nimeltänsä tahi ammatiltansa.

H. Wilhelm. Tuo paimenen lurjus, sanon minä, on minulta varastanut
kymmenen tusinaa lammasta.

H. Patelin (peittäen ja muuttaen ääntänsä). Se ei ole todistettu.

H. Bärttylin (H. Patelinille joka pitää pyyhettänsä silmillänsä). Mikä
teillä on, asianajaja?

H. Patelin. Hirmuinen hammastauti.

H. Bärttylin. Se on paha. (H. Wilhelmille) Jatkakaa.

H. Wilhelm (erikseen ja katsoen H. Pateliniä). Saakeli! Tuo asianajaja
vivahtaa samaan näköön kuin se mikä vei minun kuusi kyynärääni verkaa.

H. Bärttylin. Mitä todistuksia teillä on siitä varkaudesta.

H. Wilhelm. Minä möin hänelle eilen... minä annoin hänelle kuusi
kyynärää... kuusisataa lammasta ja minä en nyt löydä katraassa kuin
neljäsataa kahdeksankymmentä.

H. Patelin. Minä sen kiellän.

H. Wilhelm (erikseen vähän korkeammin). Todella, jos minä en olis
häntä äsken nähnyt houreissaan, niin uskosin järkiään ettei se ole muu
kuin hän.

H. Bärttylin. Antakaa sen miehen nyt olla ja todistakaa asianne.

H. Wilhelm. Minä sen todistan verallani, minä sen näytän
kauppakirjallani. (Katsoen Pateliniä). Mihin ne kuusi kyynärää
tulivat... ne kymmenen tusinaa lammasta tuliat minun karjastani?

H. Patelin (vähän peittäytyen). Ne ovat kuolleet kapiin.

H. Wilhelm. Hiis vie, jos se ei ole hän itse!

H. Bärttylin. Ken sen kieltää ettei se ole hän. Vaan teille sanotaan
että lampaanne ovat kuolleet kapiin, mitä te siihen vastaatte?

H. Wilhelm. Minä vastaan, teidän luvalla, että se on valetta; että hän
vei viittansa alla... että hän ne on tappanut ja myönyt; että minä itse
eilen illalla... noh se on hän (katsoen Pateliniä joka ei enää paljon
peittele). Juuri eilen illalla möin hänelle kuusi... kuusi (katsoen
Anttiin) löysin hänen tappamassa lammasta.

H. Patelin (nähden H. Wilhelmin hämmennyksissä ja hämmentääkseen sitä
enemmän). Turhia juonia, herra, peitellessä vaan tekoansa, pieksäessä
tätä paimen raukkaa jonka nyt täytyy mennä leikeltäväksi.

H. Wilhelm. Hitoilla, kuultaa herra tuomari, se on totinen tosi että se
on hän, ihan hän, joka eilen illalla vei minulta kuusi kyynärää verkaa,
ja tänä aamuna, kun hän siitä oli maksava 30 markkaa...

H. Bärttylin. Mitä hittoja ne kuusi kyynärää verkaa ja 30 markkaa tähän
asiaan kuuluvat? Eihän tässä ole kysymystä kuin varastetuista
lampaista.

H. Wilhelm. Se on totta, herra, tämä on ihan toinen asia, mutta me
tulemme siihen sitte... mutta kuitenki minä en ole pettynyt -- tietkäät
sentähden että minä olin lymyinnyt navettaan (katsoen Pateliniä). Noh!
ihan se on hän... minä olin lymyinnyt, kuin sanoin, silloin näin
tulevan tämän lurjuksen navettaani ja... istuttua tuohon... hän otti
suuren lampaan... ja kauneilla puheillansa hän minut vietteli niin että
hän minulta vei... kuusi kyynärää.

H. Bärttylin. Kuusi kyynärää lampaitako?

H. Wilhelm. Ei, verkaa, sen vietävä!

H. Bärttylin. Antakaa nyt verka olla ja palatkaa lampaihinne.

H. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa
veitsen... minä tahdoin sanoa verkani ... ei veitsen, minä sanoin...
hän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna
kun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä
rahat että veran.

H. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.

H. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on
varastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja
tänä aamuna -- kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa
kuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle
mustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä
ja mitä helvettiä minä enää tiedän.

H. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!

H. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät
voisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen
teiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin
kolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta.
Noh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän
paimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas
likemmäksi, mikä sinun on nimesi?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.

H. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas
minulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen
tusinaa lampaita?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä
pelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa
lammasta?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Mitä kummitusta tämä on?

H. Patelin. Ne loukkaukset jotka hän on saanut päähänsä ovat
sekoittaneet häneltä aivot.

H. Bärttylin. Tämä on teille hyvin paha, herra Wilhelm.

H. Wilhelm. Minulle paha! Yksi varastaa minulta veran, toinen lampaat,
yksi maksaa sen lauluillansa, toinen määkimällä, menkööt helvettiin,
kun se kaikki vielä minulle on paha.

H. Bärttylin. Niin, hyvin paha. Teillä ei ole lupa lyödä, etenki
päähän?

H. Wilhelm. Saakeli sen tiesi, se oli yö ja kun minä lyön, silloin minä
lyön joka paikkaan.

H. Patelin. Hän tunnustaa tekonsa; _habemus confidentem reum_.

H. Wilhelm. Ah! mene sinne ja sinne confitareisi kanssa. Sinä maksat
minulle ne kuusi kyynärää verkaa tahi periköön sinut hiis.

H. Bärttylin. Vielä kerran se verka. Se on oikeuden pilkkaa, oikeus on
päättänyt asian mitättömäksi, kulungit vastakkain.

H. Wilhelm. Minä vetoon. (H. Patelinille). Ja mitä teihin tulee herra,
me tapaamme kohta toisemme.

    (Menee).


Kolmas kohtaus.

    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin (Antille). Kiitä nyt herra tuomaria.

Antti (Bärttylinille). Pä... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Siinä on kyllä, suoria nyt tohtoriin, onneton!


Neljäs kohtaus.

    H. Patelin. Antti.

H. Patelin. Noh! Eikö se ollut oivallisesti kun minä pelastin sinut
asiasta, josta olisit voinut päästä hirteen. Nyt se on sinun vuorosi
minulle hyvästi maksaa kuin olet luvannut.

Antti. Pä... ä... ä... ä.

H. Patelin. Niin, sinä teit oikein hyvin; mutta nyt sinun pitää maksaa,
kuulit sinä sen?

Antti. Pä... ä... ä.

H. Patelin. Noh, heitä jo hitoille se päää, ei siitä nyt enää ole
kysymystä. Tässä ei ole nyt muita kuin minä ja sinä. Tahdot sinä nyt
maksaa hyvästi kuin olet luvannut?

Antti. Päää.

H. Patelin. Kuin, konna, minun olisi pettänyt tuo lammas ihmisen
vaatteissa (juoksee Antin päälle joka pakenee). Lurjus! sinä maksat
tahi...


Viides kohtaus.

    Kati (ottaen kiini Pateliniä).

Kati. Voi, voi, antakaa hänen mennä, hyvä herra, nyt on kysymys
toisesta asiasta.

H. Patelin. Kuin sitte?

Kati. Se haava jonka hän sanoo olevan päässään on antanut meille varman
aseen, jolla pakottaa herra Wilhelmin suostumaan poikansa naimiseen
teidän tyttärenne kanssa. Ettekö te ole sillä palkittu.

H. Patelin. Voisko se olla mahdollista?

Kati. Antti on sanonut tuomarille menevänsä tohtoriin leikkuuttamaan
loukkaustansa. Hän on kuollut leikkauksesta, ja se on herra Wilhelm
joka siis hänen on tappanut.

H. Patelin. Noh! Nyt minä näen koko teidän laitoksenne.

Kati. Odottakaa meitä vaan, minä menen pyytämään tuomarilta oikeutta.

    (Menee).


Kuudes kohtaus.

Patelin (yksin). Todellaki, se jonka hän nyt saa nähdä, saattaa hänen
uskomaan että Antti on kuollut. Ja onneksi herra Wilhelm on itse
syyttänyt itsensä. Se on totta että tämä paimen on suuri konna, hän on
aina petellyt minua, joka toisinaan pettelen muita, mutta sen minä suon
hänelle anteeksi, jos hänen kauttansa saan tyttäreni rikkaasen
naimiseen.


Seitsemäs kohtaus.

    H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.

Kati (itkein). Voih, voih!

H. Bärttylin. Mitä te sanotte? se poika parka kuollut, ja niin rutosti!

H. Patelin. Koko kylä sen jo tietää. Kuin onnettomuudet kohtavat
yhtäkkiä!

Kati (itkein). Voih, voih, voih!

H. Bärttylin. Minä teen teille oikeuden, elkää niin itkekää.

Kati. Hän oli minun sulhaseni. Ah, ah, ah!

H. Bärttylin. Lohduttaikaa, hän ei ollut kuitenkaan vielä teidän
miehenne.

Kati. En minä niin itkisikään jos hän olisi ollut mieheni, hi, hi, hi!

H. Patelin. Tyttö parka! se on paha asia herra Wilhelmille.

H. Bärttylin. Hän tulee kyllä rangaistuksi. Teidän kanteelle minä jo
olen antanut käskyn hänen kiinipanemisesta; hän tuodaan heti tänne.
Sillä aikaa minä asian vuoksi menen kuitenki katsomaan ruumiin. Te
sanoitte että hän on siellä teidän setänne, tohtorin luonna. Minä olen
heti takaisin.


Kahdeksas kohtaus.

    H. Patelin. Kati.

H. Patelin. Hän huomaa vissisti petoksen, jos ei löydä kuollutta.

Kati. Elkää pelätkö. Setäni on meidän kanssa samassa neuvossa ja Antti
on asettanut vuoteelle pään, joka panee hänen pian pakenemaan.

H. Patelin. Mutta kylässä voi joku kohdata Antin.

Kati. Hän meni peittäimään erään naapurimme heinälatoon, josta hän ei
lähde ennen kuin naiminen on päätetty.


Yhdeksäs kohtaus.

    H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.

H. Bärttylin (itsekseen palatessaan). Ei, en elämässäni ole nähnyt
ihmisen päätä sellaisena. Se on raadeltu lyönnillä tahi sitte
leikkelemisellä. Sillä on tuskin ihmisen muotoa, ja minä en voinut sitä
katsoa kääntämättä siitä pois silmiäni.

Kati (itkein). Ah, ah, ah!

H. Patelin. Minä surkuttelen sitä herra Wilhelmiä. Se oli hyvä mies, ja
sen kanssa oli mielellään asioissa.

H. Bärttylin. Minä häntä säälin; mutta mitä tehdä! Yhdellä puolella
murha ja toisella morsian joka vaatii minulta oikeutta.

H. Patelin. Kati, mitä sinä voitat hänen hirttämisestä? Eikö sinulle
olisi parempi -- --

Kati (Patelinille). Kuulkaa isäntä! minä en tahdo enemmän voittaa kuin
kostaa; ja jos millä häntä voisi pelastaa... mutta tunnettehan te miten
minä rakastan mamselia, teidän tytärtä, joka on tämän herran
ristitytär...

H. Bärttylin. Minun ristitytär! Noh! Mitä kaikkea hänellä on tästä
asiasta?

Kati. Waltteri, hyvä herra, sen herra Wilhelmin ainoa poika, rakastaa
häntä; herra Wilhelm on tätä naimista vasten. Te olette molemmat niin
viisaat. Katsokaa nyt jos ei tässä olisi jotai millä voisi tyydyttää
kaikkia.

H. Bärttylin. Oikein, tämä tyttö luopuu kanteestansa sillä ehdolla että
herra Wilhelm suostuu mainittuun naimiseen.

Kati. Se on oivallisesti mietitty.

H. Patelin. Se on mennä laupeuden tietä...

H. Bärttylin (Katille). Ennen vankeuteen viemistä, hän tuotakoon tänne;
minun täytyy itseni häntä puhutella. Mutta suostuttekos te herra
Patelin?

H. Patelin. Todella sanoen, minä en ollut vielä päättänyt naittaa
tytärtäni... mutta kuitenkin pelastaakseni herra Wilhelmin hengen,
olkoon sitte, minä suostun.

H. Bärttylin. Minä odotan häntä tänne. (Katille). Te menkää pikaisesti
hautaamaan kuollut, ettei minua voitaisi syyttää rikoksesta virkaani
vasten.

    (Kati menee).


Kymmenes kohtaus.

    H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin. Ja minä menen kirjoittamaan lyhykäisen liiton, jonka te
tahtoisitte alle kirjoituttaa.


Yhdestoista kohtaus.

    H. Bärttylin. H. Wilhelm (tuotuna sotamiehiltä).

H. Bärttylin. Noh! Te olette siinä. Tiedättekös miksi olette vangittu?
herra Wilhelm.

H. Wilhelm. Tiedän. Se konna Antti sanoo olevansa kuollut.

H. Bärttylin. Hän sen on ihan totuudessa. Minä näin sen äsken itse. Ja
te olette tunnustaneet tekonne.

H. Wilhelm. Helvetissä!

H. Bärttylin. Noh! Minulla on teille yksi ehto. Te voitte sillä päästä
koko asiasta, ja palata vapaudessa kotiinne.

H. Wilhelm. Jos se on minun tahdossani, niin hyvästi sitte. (Lähtee
menemään vaan vartiat pidättävät).

H. Bärttylin. No noh! Odotelkaa. Tässä on kysymys jos te rakastatte
paremmin naittaa poikanne tahi itse tulla hirtetyksi.

H. Wilhelm. Kaunis ehto! Minä en rakasta enemmän yhtä kuin toistakaan
niistä.

H. Bärttylin. Minä sen teille selitän. Te olette tappaneet paimenenne,
eikö se ole tosi?

H. Wilhelm. Minä olen häntä lyönyt. Jos hän on siitä kuollut, se on
hänen oma syynsä.

H. Bärttylin. Ei, ei, se on teidän; kuulkaa. Herra Patelinilla on
tytär, kaunis ja sievä.

H. Wilhelm. Niin, ja lisäksi yhtä köyhä kuin hän itse.

H. Bärttylin. Teidän poikanne häntä rakastaa.

H. Wilhelm. Ja mitä se minuun koskee?

H. Bärttylin. Sen kuolleen morsian luopuu kanteestansa, jos te
suostutte poikanne naimiseen.

H. Wilhelm. Vaan minä en siihen suostu.

H. Bärttylin (vartioille). Viekää hän vankeuteen.

H. Wilhelm. Vankeuteenko, menkää hiidelle. Laskekaa minua edes kotiini
sanomaan etteivät minua tarvitse sinne odottaa.

H. Bärttylin (vartioille). Elkää laskekaa häntä karkaamaan.


Kahdestoista kohtaus.

    H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm. Vartiat.

H. Patelin (hiljaan herra Bärttylinille jättäin sille paperin). Tässä
on se kontrahti.


Kolmastoista kohtaus.

    Kati. Waltter. Henrika. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.
    H. Patelin. Vartiat.

H. Patelin (herra Wilhelmille). Herra, minun koko pereeni on valmis
auttamaan teitä kovassa onnessanne.

H. Wilhelm. Mitkä kiuasasteliat!

H. Bärttylin. Noh! tässä nyt ovat teidän kaikki riitaveljet, selittäkää
pian tahdotteko te päästä asiasta.

H. Wilhelm. Tahdon.

H. Bärttylin. Kirjoittakaa liiton ala.

H. Wilhelm. En ensinkään! minä en tahdo siitä tietää.

H. Bärttylin. Viekää vankeuteen, jalat rautoihin.

H. Wilhelm. Jalatko rautoihin? Jumalani! miten te sen tekisitte?

H. Bärttylin. Se ei ole vielä siinä, minä rupeen heti tutkimaan.

H. Wilhelm. Tutkimaanko?

H. Bärttylin. Niin tutkimaan, laillisesti tutkimaan, ja sen perästä
minä en voi muuta kuin antaa teidät hirttää.

H. Wilhelm. Hirttää? armoa!

H. Bärttylin. Pankaa sitte ala nimenne; jos vähänkään epäilette niin te
olette hukassa, minä en silloin voi teitä pelastaa.

H. Wilhelm. Noh! Jumalan armo!

    (Kirjoittaa alle).

H. Bärttylin (hänen kirjottaissa). Minä olen kuullut erään kuuluisan
lääkärin sanovan, että päähän lyönti on vaarallinen kuin hitto. (Ottaen
vastaan sen alakirjoitetun paperin). Noh, nyt se on hyvä. (Antaa sen
Patelinille). Minä viskaan nyt tuleen koko jutun, ja toivotan teille
onnea!

H. Wilhelm. Niin, minä olen tänään tainnut tehdä hyvän kaupan!

H. ja R. Patelin. Onnea kaupallenne.

H. Wilhelm (molemmille). Te saitte sen huokialla hinnalla,

Waltter (Wilhelmille). Isäni, minä en sitä tunnusta.

H. Wilhelm. Mene hiidelle.

Henrika (Wilhelmille). Herra, minä olen teille vihainen.

H. Wilhelm (Henrikalle). Ja minä myös teille.

Kati (Wilhelmille). Mitä te annatte minulle palkinnoksi sulhasestani?

H. Wilhelm (Katille) Lampaat jotka hän varasti.


Neljästoista kohtaus.

    Entiset. Kaksi talonpoikaa. Antti. (Kaksi talonpoikaa tuovat
    Antin uhaten sitä ruoskalla. Hän säikäyttää jokaisen).

Yksi talonpoika (Antille). Astu!

Antti. Armahtakaa!

Toinen talonpoika. Astu!

Antti. Armoa!

H. Wilhelm. Sen petturi, sinä et olekaan kuollut? Minä kuristan sinun,
se ei maksa minulle yhtään enemmän.

    (Antti lankee polvilleen).

H. Bärttylin (pidättää Wilhelmiä). Odottakaa. (Talonpojille). Mistä
tämä kummitus tulee?

Yksi talonpoika. Me löysimme tämän varkaan meidän heinäladosta, jonka
tähden nyt tuomme hänet oikeuteen.

H. Bärttylin (Antille, koetettua käsillään sen päätä, josta kääre on
pois). Hitoilla! Eihän sinulla ole mitään haavaa päässä!

Antti (itkein). Minä sen tunnustan, ei mitään haavaa.

H. Bärttylin. Mitä se sitte oli jota minulle näytettiin tohtorin
vuoteella?

Antti (itkein). Se oli vasikan pää.

H. Wilhelm (Patelinille). Noh! koska hän ei olekaan kuollut, antakaa
minulle liittokirjaki takaisin, minä vaadin sen.

H. Bärttylin. Se on oikein.

H. Patelin. Niin kyllä, kun vaan maksatte minulle luovumaisia kymmenen
tuhatta markkaa.

H. Wilhelm. Kymmenen tuhatta markkaa? se täytyy sitte jättää sikseen.
Mutta te maksatte minulle ne kolmesataa markkaa isävainaanne velkaa.

H. Patelin. Hyvin mielelläni, kun vaan tuotte minulle hänen
velkakirjansa.

H. Wilhelm. Hänen velkakirjansako? Ja minun kuusi kyynärää verkaani.

H. Patelin. Se oli tyttäreni morsiusapua.

H. Wilhelm. Morsius apuako? Syönhän minä toki teidän hanhipaistinne.

H. Patelin. Sen me olemme syöneet päivälliseksi.

H. Wilhelm. Päivälliseksi? (Osottain Anttia). Tuo lurjus saa maksaa
kaikki ja lisäksi tulla hirtetyksi.

Waltter. Isäni, nyt on aika minun tunnustaa, hän ei ole tehnyt mitään
ilman minun käskyittäni.

H. Wilhelm. Kas niin, nyt minä olen saanut hyvän maksun verastani ja
lampaistani.








End of Project Gutenberg's Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja, by Anonymous

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 49666 ***