diff options
| -rw-r--r-- | 50804-0.txt | 5107 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50804-8.txt (renamed from 50804-8.txt) | 11006 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50804-8.zip (renamed from 50804-8.zip) | bin | 114715 -> 114715 bytes |
3 files changed, 10610 insertions, 5503 deletions
diff --git a/50804-0.txt b/50804-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5ea96df --- /dev/null +++ b/50804-0.txt @@ -0,0 +1,5107 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50804 *** + +KAUKAINEN ONNI + +Kertomus etsijän ikävästä + +Kirj. + +ARVI JÄRVENTAUS + + + + + + +Helsinki, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1922. + + + + +SISÄLLYS: + + Suuri uutinen + Menneitä vuosia + Lähtö + + + + +SUURI UUTINEN + + +I. + +Kauppias Raattaman pihalla kävelee pikkuinen mies. Hän on vain +poikasen kokoinen, vaikka päälaki on aivan kalju. Liikkeet ovat +tiukat, kiirehtivät, vähän kuin hermostuneet -- jos niin saattaisi +sanoa -- sillä Posti-Iisakki kyllä ei tuosta herrasväen taudista +tiedä niin hiukkasen hiventä. Päinvastoin -- hän on maailman +lujahermoisin mies, sillä hän on puoliväliin kolmattakymmentä kesää +kantanut postia Tenomuotkan tunturikylästä kuuden penikulman päässä +olevaan Lainioon, joka jo vastaa vähän niinkuin "maalikylältä". Ja +sellaista vauhtia kuin hän tavallisesti kulki! Ei siinä painanut +postilaukku enempää kuin tavallinen poromiehen reppu. Eikä hänen +perässään pysynyt joka mies, -- ei edes Horstavallesmannikaan, vaikka +tämä viimeiset kymmenen vuotta oli kestinnyt Lainion herrasväkeä +jutuillaan Lapissa tekemistään nopeista jalkamatkoista. Ei, +Posti-Iisakki oli jättänyt hänet ensimmäisen jängän laitaan ja vasta +Passuvannonkaarkossa odottanut. Sillä kertaa ei Horsta-vallesmanni +ollut pitänyt Posti-Iisakista, kun tämä Passuvannonkaarkon pirtissä +oli kuin ihmetellen huomauttanut: 'No pianhan se vallesmanni ennätti.' + +Posti-Iisakki, Tenomuotkan postimies, viuhtoo edestakaisin kauppias +Raattaman pihalla. Ohut lumi narskahtelee hänen vuotakenkäinsä alla. +Hän pysähtyy väliin ja tarkastelee päärakennuksen savupiippuja: +yhdestä, pääkimmäisestä, nousee savu. Siellä palvelijatar keittää +aamukahvia. Posti-Iisakki mujahuttaa suutaan ja vetäisee aimo +annoksen savua piippunysästä, joka rehevänä sojottaa hänen +suupielessään. Sieltä ne lähtisi... kahvitkin... jos... vilahtaa +hänen päässään, mutta... ei... eipä nyt vielä... Hän tuntee omituista +levottomuutta ja haistelee miettiväisenä aamuilmaa kuin äsken +makuulta noussut poro. Kumma, kun ei etelän postia kuulunut. Ja hän, +Posti-Iisakki, kun aavisti suuria tapahtumia. + +Mutta jopahan kalahtaa maantiellä... kalahtaa jossakin siellä +kirkon ja Hietasen välillä. Se on postin kello, ihan varmaan. +Posti-Iisakkiin se vaikuttaa kuin sotatorvi vanhaan ratsuun: -- hän +pyörähtää kujalle ja tarkkaa tiukasti maantietä. Apteekin kohdalla ei +näy vielä mitään, eikä kirkkoväärtinkään, -- mutta... jopahan tuolta +Hietasen takaa sukeltaa näkyviin hevosen pää... reki ja löntystävä, +puoliturkkiin puettu mies reen jäljessä. Se on etelän posti. + +Posti-Iisakki unohtaa aamukahvit, unohtaa postin myöhästymisen. Hänen +on taas niin huokea antaa anteeksi kaikille... Raattaman piialle +yhtä hyvin kuin Nivan Heikillekin, postimiehelle. Sillä miksi ei +olisi Raattaman piika saattanut tulla portaille ja sanoa: 'No, eikö +se Iisakki tule sisään?' Niin oli aina entinen piika, se Linnunpään +Mari, sanonut. Mutta tämä, metsäperäläinen, ei ymmärtänyt. Turjotti +vain tukka pörhössä kuin mikäkin pirttikarhu. Toista oli Linnunpään +Mari... Mutta hyvän miehenpä hän saikin. + +Posti-Iisakki kaapaisee jo sillalla. Nivan Heikki on ehtinyt apteekin +kohdalle ja silmää verhottuihin ikkunoihin. Niin... silmää sinä +vain. Ei ole enää Viina-Tofferi apteekissa. Se mies se antoi ja +möi... mistä lienevät varastot riittäneetkään. Mutta sai sieltä vain +kuka kerkesi... sai Nivan Heikkikin. Nyt ei uusi apteekkari antanut +pisaratakaan. + +-- Jopas tulet, jopas tulet... huutelee Posti-Iisakki vastaan jo +hyvän matkan päästä. -- Oletpa viipynyt taas. + +-- Aja sinä tämmöisellä kelillä, kun ei lunta juuri alkamaankaan... +Ja niin riivatun raskas posti. + +-- Jaa, jaa... niinpä näkyy, niinpä näkyy... tuota... no, mitä uutta +alas? + +-- Eipä erikoisempaa. Rovasti on päässyt. + +Nivan Heikki lausuu sen aivan rauhallisesti, vaikka kuuluukin Lainion +seurakuntaan. Mutta Posti-Iisakki, vieroseurakuntalainen, lyö näppiä +ja huudahtaa: + +-- Vai on päässyt! No vie sun...! + +Muuta hän ei sano, mutta siinä onkin kyllin. Sitä uutista hän oli +odottanutkin. Annapa nyt, äijän saada se tietää. Jo lähtisi kahvit. + +Posti-Iisakki silmää Nivan Heikkiä kuin varmistuakseen, ettei tällä +vain ollut minkäänlaisia aikeita. Ei, Heikki nahjusteli reen perässä, +kuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän teki äkkipäätöksen. + +-- Ajahan vain sinne Raattaman pihaan. Minä pistäydyn hiukan muualla. + +Posti-Iisakki lähtee harppaamaan hevosen edellä. No, jopa nyt oli ilo +syntyvä Lainion pappilassa. Rovasti Stark oli päässyt... vihdoinkin +päässyt, monen monituisen yrityksen jälkeen, päässyt etelään, +Jolmanrannan suureen seurakuntaan. Jopa hän viimeinkin tarttui, kun +kauan pyydysti. Ei ollut näemmä sittenkään rovastin suuri kuomureki +turhaan kulkenut Lainion ja kaupungin väliä. Vihdoinkin onnistunut +vaalimatka. Eivät olleet jokivarren kievarit suotta kiskottaneet +rumilasta, kiskottaneet ja kironneet. Mikäs auttoi... jokaisella +matkustajalla oli oikeus ajaa omalla reellään ja saada kievarista +vain hevonen. Se oli selvä sääntö. Vai jo viimeinkin... vie pois... + +Posti-Iisakki oikaisee vainion poikki ja saapuu pappilan pihaan. +Siellä makasi reki kallellaan liiterin perällä kuomun selkä pihalle +päin. Posti-Iisakin teki mieli huutaa sille hyvää huomenta. Jopa +vihdoinkin veit isäntäsi onnen satamaan, vanha lautta! + +Pappilassa nukuttiin vielä. Verhot peittivät ikkunoita visusti. +Ei tiennyt Tarkka, minkä ilosanoman päivä toisi tullessaan. +Jolmanrantaan, hei!... pois lainiolaisten hampaista... vähän isomman +leivän ääreen. Jo nyt kannatti laittaa uudet palttoot ja talvilakit. +Jo sopi rovastin myydä huutokaupassa kaikki vanhat roskat. + +Posti-Iisakki näkee jo itsensä Starkin vanha naapukka päässä. +Totisesti, hän tinkaisi sen helpolla. Ei viitsisi rovasti isoja periä +vanhasta reuhkasta. Hänelle, Posti-Iisakille, siinä sentään olisi +vielä lakkia loppuiäksi. + +Posti-Iisakki seisoo pappilan pääportailla. Ei hän kyökin kautta +nyt... kun saapui kuin mikäkin taivaan lähettiläs. Pääportaita vain +ja talo hereille, aivan kuin olisi tuli rakennuksen nurkassa. + +Posti-Iisakki kolkuttaa, kolkuttaa kuin henkensä edestä. Kyllä +kannattikin. Jolmanranta oli iso seurakunta ja vehnäskahvit +harvinaiset näin arkiaamuna. + +Joku raottaa kyökin ikkunaverhoa. Piika! Pois piiat ja itse ruustinna +esiin! Kyllä ovi kesti. Ei ollut tämä Lainion pappila vielä niin +lahonut. Hei, hei! + +Jopa raottaa joku ruokasalinkin ikkunaverhoa. Kas niin, kas niin, +siitä Posti-Iisakki nauttii! Ruustinna itse tummassa aamunutussaan. +Hei, hei, tulkaa avaamaan! + +Jopa aukeaa ovi... varovaisesti, kuin kummastellen, ja Posti-Iisakki +seisoo ruustinna Starkin edessä, joka hengästyksissään ja kalpeana +tuijottaa melkein lattiaan saakka kumartelevaan mieheen. + +-- No, mikä nyt on? + +-- Onnea... saan toivottaa onnea... ja menestystä... ja pitkää ikää +ja paljon... (Posti-Iisakki oli sanomaisillaan "lapsia", mutta +muistikin, etteivät nyt olleet häät)... onnea vain. Rovasti on +päässyt! + +-- Päässyt.. mihin? Ruustinna ei ole yhtään selvillä tilanteesta. + +-- No, Herra siunatkoon... Jolmanrantaan! Enemmistö ääniä ja muutto +varma. + +Jo tajuaa ruustinnakin. Tuo pikkuinen, kaljupäinen mies näyttää +hänestä kauniilta ryppyisine kasvoineen, ihan taivaan enkeliltä. +Hänen tekee mieli melkein syleillä sanantuojaa. Kolkko eteinen +tulvahtaa päivänvaloa täyteen. On kesä ja ikkunoilla kukkivat +ruustinnan istuttamat krassit. Hyvä Jumala sentään, mikä onni... + +-- Onkohan se jo aivan varma? uskaltaa hän arasti kysyä. + +-- Varma? Posti-Iisakki vie kätensä kaulalle ja tekee paljonpuhuvan +liikkeen. + +-- Tuosta poikki! + +Jo uskoo ruustinnakin. Merkit ovat liian selvät. Mitäpä se +Posti-Iisakki turhaan viitsisi. + +Sillä välin on rovastikin saapunut eteiseen. Posti-Iisakki on +toistamiseen suorittamassa onnitteluseremoniaansa. Mutta nyt hän +kohtaakin itse epäuskon kallion. + +-- Ei minun sovi uskoa, ennenkuin näen lehdistä. + +Uskoa! Herra Jumala! Oli siinäkin pappi ja niin epäuskon vallassa +kuin nautasonni! Posti-Iisakki tuntee suuttumusta. Hän saa voimakkaan +halun lähteä Raattaman pihaan, repiä hajalleen koko Nivan Heikin +kuorman ja kaivaa esille sanomalehdet. Mutta hän luopuu siitä, sillä +ruustinna on hänen puolellaan. + +-- Keneltä Iisakki sen kuuli? + +-- Nivan Heikiltä, postimieheltä. + +-- Kyllä sen täytyy olla totta, kun kerran Heikki on sen kertonut. + +-- Tietysti. Enkähän minäkään, vanha mies, tyhjän vuoksi lähde +ihmisiä herättelemään. + +Rovasti Stark huomaa menneensä liian pitkälle. Hän pyytelee anteeksi +ja peräytyy. Hänen silmänsä olivat vain sattuneet kuomureen selkään +liiterin perällä ja epäusko oli vallannut hänet. No, ehkäpä +kuitenkin... kaipa sitten... hyvä isä sentään. + +Hänen silmänsä kostuvat, niin myös ruustinnan. Ja kostuvat +Posti-Iisakinkin silmät. Mikä kumma se nyt hänetkin sai heltymään? +Hänenhän tulisi iloita ja nauraa kuten ainakin ilosanoman tuojan, +mutta hänenkin täytyy pyyhkiä silmiään karkealla nuttunsa hihalla. +Tämä oli sentään niin merkillistä alusta loppuun asti. + +Ruustinna pyytää Posti-Iisakkia sisään ja rovasti yhtyy ruustinnan +pyyntöön. Hänen äänessään värähtää hiukan samankaltainen sävy kuin +lausuisi hän piispalle: 'Olkaa hyvä!' + +Ja Posti-Iisakki astuu Lainion pappilan avaraan saliin ja asettuu +istumaan ovensuuhun rovastin isävainajan kuvaa vastapäätä. Ja hänestä +tuntuu, kuin istuisi hän kirkossa. + + +II. + +Totta se oli, mutta tuntui kuitenkin sadulta. Rovasti Stark oli +lukenut uutisen lehdestä tiesi kuinka monta kertaa. Lopuksi olivat +hänen silmänsä kostuneet ja hän oli liittänyt kätensä ristiin. + +Mutta aurinko, joka oli tunkeutunut esiin pilvien lomasta ja +täyttänyt kansliahuoneen tulvivalla valollaan, oli kuivannut Jonatan +Starkin silmät ja saanut ne loistamaan niinkuin ennen hänen nuorena +ollessaan vuosikymmeniä sitten. + +Sitä päivää, jonka aloitti Posti-Iisakin meluisa käynti, eivät +Lainion pappilan pullistuneet seinät voineet pitkään aikaan unohtaa. + +Tarinan aloitti makuuhuone ja siihen yhtyivät sitten vuorostaan +kaikki, ahtaasta keittiön perässä olevasta ruokakomerosta avaraan +saliin saakka. + +Makuuhuone oli vuosien varrella tottunut rovastin ja ruustinnan +hiljaiseen nousuun. Ei siinä tavallisesti monta sanaa virketty. +"Hyvää huomenta, mamma", ja "hyvää huomenta, pappa", eikä sitten +juuri muuta. Kaikki aamut olivat toistensa kaltaisia. Vain silloin, +kun rovastin vanhin poika oli kotona käymässä -- mikä viime vuosina +oli tapahtunut ylen harvoin -- kuuli makuuhuone vähän muutakin: +"Martti on laihtunut hiukan", tahi: "pitää kudottaa Martille muudan +pari sukkia" -- taikka jotakin muuta samankaltaista. Tänäkin aamuna +se oli kuullut taas tuon tavanmukaisen "hyvää huomenta, mamma", mutta +nyt se oli lausuttu levottomasti, aivan kuin vaaraa peljäten, sillä +rakennus oli tärissyt portailta kuuluvasta kolkutuksesta. "Mikähän +ihme siellä nyt on?" "En tiedä, olisiko joku kiireinen sairaan luo +hakija." + +Ja sitten se oli alkanut: -- kahvikuppien kilinä niin iloinen, niin +leikkisä, ettei ruokasali muistanut sellaista kuulleensa sitten +entisen papin tyttären häiden. Mutta sitä pappia ei ollutkaan Lappi +lumonnut: -- hän oli muuttanut "alas" jo kuuden vuoden päästä. + +Ja sitten Posti-Iisakin iloinen juttelu. Hän tosin oli usein nähty +vieras Lainion pappilassa, mutta sellaista puheensorinaa ei hänkään +ollut ennen saanut aikaan. Posti-Iisakki oli kertonut, miten hän +oli tullut sellaiseen ajatukseen: -- totta nyt vihdoin täytyi +tulla rovastinkin vuoro, kun hän, Iisakki, oli aamulla nähnyt niin +merkillisen unen. + +Unen? Rovastin äänessä oli jälleen värähtänyt epäuskon sävel. + +Niin juuri, unen, ja koko merkillisen vielä. + +Hän oli torkahtanut suutarin tuvan penkille ja uneksinut tulleensa +Lainion pappilaan. Hän oli mennyt suurimmasta ovesta sisään ja +huomannut yht'äkkiä seisovansa pappilan salissa. Aluksi se oli +näyttänyt salilta, tavalliselta ihmisasunnolta, mutta muuttunutkin +sitten äkkiä -- rekiliiteriksi. Kärrypari ja suuri kuomureki olivat +olleet siellä kuin kotonaan. Kun hän aikansa ihmeteltyään oli ollut +astumaisillaan kansliahuoneeseen, oli rovasti ilmestynyt ovelle +ja sanonut nauraen: 'Tule tänne, Iisakki, me asumme nyt uudessa +paikassa.' Hän oli lähtenyt rovastia seuraamaan yhä ihmetellen +tapahtunutta muutosta, kun oli äkkiä huomannut seisovansa suuren, +muhkean rakennuksen edessä. 'Tässä se nyt on uusi pappila', oli +rovasti sanonut. Kun hän edelleenkin ihmeisiinsä vaipuneena oli +vuoroin tuijottanut muhkeaa rakennusta, vuoroin vieressään seisovaa +hymyilevää rovastia, oli tämä kuin vähän moittien lausunut: +'Katsohan, pitäähän kuomureelläkin olla kunnon suoja. Eihän se nyt +halkovaja ole mikään.' -- Siihen hän oli herännyt ja lähtenyt kiireen +kaupalla Raattaman pihalle etelän postia vastaan. Ja eikös ollutkin +Nivan Heikki jo heti ensi sanoikseen kertonut rovastin päässeen. + +Näin oli Posti-Iisakki ruokasalissa jutellut kahvikuppien kilistessä +ja rovastin ja ruustinnan iloisina kuunnellessa. Posti-Iisakin mentyä +oli rovasti kävellyt saliin ja huomauttanut sieltä ruustinnalle: +"Vanhusten valokuvista olisi pyyhittävä tomut." Hänet oli yht'äkkiä +vallannut sellainen omituinen tarkastuksen henki, aivan kuin +olisi piispa ollut tulossa. Kirjahylly oli järjestetty kokonaan +uudelleen, jokaista esinettä oli hiukan liikautettu. Ja mikä +merkillisintä: -- heti Posti-Iisakin mentyä oli rovasti asettanut +liimapannun tulelle ja liimannut paikoilleen makuuhuoneen sänkyjen +päistä irtautuneet sorvatut nupit. Ne olivat yhdeksäntoista +vuotta odottaneet tätä toimenpidettä ja nyt vihdoinkin ne olivat +päässeet paikoilleen ajelehdittuaan sitä ennen eteisen vaatekomeron +hyllyllä. Useamman kuin yhden kerran ne olivat Jonatan Starkille +huomauttaneet: 'No, milloinkas meidän vuoromme tulee päästä täältä +pois?' -- johon rovasti oli vain hajamielisenä pudistanut päätään. +Samapa niille. Pitkien vuosien aikana ne olivat jo tottuneet +pimeään vankikomeroonsa. Nyt tultiin lopuksi nekin vapauttamaan +ja asettamaan entiseen ylhäiseen asemaansa takaisin, makuuhuoneen +sänkyjen muhkeihin päihin. Ne olivat niiden oikeat paikat. Sieltä +ylhäältä ne olivat tottuneet vartioimaan talon isännän ja emännän +unta ja niiden ympärillä tuoksui jälleen ruustinna Starkin käyttämä +kölninvesi. Mutta vähän kummastellen ne sentään katselivat +ympärilleen oltuaan niin pitkän ajan poissa. Makuuhuoneessa oli koko +paljon sellaista, mitä ne ennen eivät olleet nähneet. Löysiväthän ne +sentään mielihyvikseen vanhan tutunkin: ruskeaksi maalatun pesukaapin +uuninnurkkauksesta. Mutta sitäkin oli aika kolhinut sitten viime +näkemän: porsliininuppi sen ovessa oli murtunut juuresta poikki. + +Ja sitten olivat saapuneet sanomalehdet. Piika Sandra oli tuonut +postilaukun kansliahuoneeseen aivan samaan tapaan kuin satoja +kertoja ennenkin. Rovasti oli avannut laukun, näennäisesti yhtä +tyynenä kuin ennenkin, ja vetänyt esiin sanomalehdet. Mutta tummat, +juhlallisen näköiset arkistokaapit olivat kuitenkin panneet merkille, +että rovastin kädet olivat vavahdelleet hänen avatessaan lehtiä +ja syventyessään lukemaan uutista Jolmanrannan vaalista. Sitten +oli lehti vaipunut polvelle ja silmät harhailleet oudon kirkkaina +paikasta toiseen, kunnes ne lopuksi olivat pysähtyneet piispa +Mansneruksen ankarapiirteiseen kuvaan kanslian seinällä. Ja ihme ja +kumma: Jonatan Starkista oli tuntunut -- ensi kerran yhdeksäntoista +vuoden aikana -- että piispa Mansnerus hymyili, tosin hiukan +hermostuneesti, mutta hymyili kuitenkin. + +Sitten oli ruustinna tullut huoneeseen hiljaa, melkein varpaisillaan, +ja pysähtynyt ovensuuhun kuin ujo rippikoulutyttö, joka on saapunut +kuulemaan, pääsikö hän ripille vai ei. Ja hän oli kuitenkin +rovastintytär, tyttökoulun käynyt ja perehtynyt pianonsoittoon sekä +puhui hiukan ranskaakin. Mutta niin nöyräksi tekee Lappi ihmislapsen +yhdeksäntoista vuoden kuluessa. Ja sitten -- niin, mitä sitten? +Rovasti oli kohottanut päätänsä ja silmännyt puolisoaan sillä +oudonkirkkaalla katseella, jota kansliahuone jo oli ihmetellyt, ja +lausunut: 'Niin... mamma'. Muuta hän ei ollut sanonut. Mutta sillä +kertaa olivat nuo sanat soineet musiikilta ruustinna Starkin korvissa +ja hän oli tajunnut niissä vahvistuksen aamulliselle uutiselle. Ja +sitten -- niin, mitä sitten? Tokko kerromme sitä? Niin -- katsokaas, +kun viidenkymmenen ikäinen nainen kieppuu miehensä kaulassa kuin +koulutyttö ja suutelee häntä kyynelten virratessa poskia pitkin, -- +niin se ei ole mikään jokapäiväinen tapahtuma. Onko Lainion pappilan +kansliahuone koskaan nähnyt mitään niin liikuttavaa ja samalla +juhlallista? + +Ruustinnan mukana levisi ilon ja tyytyväisyyden tunne keittiön +puolelle. Se tuntui tarttuneen kaikkiin, piika Sandraan yhtä hyvin +kuin pienimpäänkin esineeseen keittiössä. Lainion pappilan keittiön +hylly astioineen oli kyllä aina loistanut puhtauttaan antaen talojen +emännille ihmettelyn aihetta joka juhannus ja joulu. Mutta nyt +julistivat kuparisten kattiloiden hohtavat kyljet outoa sanomaa: +'Rovasti on päässyt, rovasti on päässyt! Me muutamme kaikki.' + +Niin, niin. Pitkästä ajasta lainehti päivänpaiste ja ilo Lainion +pappilassa. Rovasti ja ruustinna elivät päivän hetket verkalleen, +kuin säästellen. He istuivat aamiaispöytään harvapuheisina kuten +tavallisesti. Lausuivathan vain jonkun sanan lapsistaan. 'Milloin +Martti viimeksi kirjoittikaan?' Johon ruustinna vastasi jotakin +parista kuukaudesta. Mutta molempain ajatus askarteli samassa +asiassa: 'Nyt Marttikin sen tietää... ja tyttäret.' Niin --. +tyttäret. Rosindalla oli virka muutaman pikkukaupungin koulussa ja +Laine ja Helinä olivat naimisissa, kumpikin tahollaan. Tuntui somalta +puhella lapsista nyt ja ikäänkuin niiden turvissa ajatella poispääsyä +Lapista. Rovasti ja ruustinna olivat kuin kaksi rakastunutta, jotka +eivät vielä oikein saata tunteitaan julkilausua. He puhuivatkin +enemmän kädenliikkeillä kuin sanoilla... Kun rovasti pyysi voita, +ojensi ruustinna voilautasen hänelle niin ihmeen sirosti, aivan kuin +olisi lausunut: 'Kuinka minä rakastan sinua, Jonatan Stark!' Ja kun +rovasti sanoi "kiitos", väreili siinä aivan samanlainen tunne. He +tunsivat itsensä nuoriksi, vasta kihloihin menneiksi, istuessaan +siinä toisiaan vastapäätä. Vanha käkikello rovastin takana kukkui +yhtätoista. Rovasti katsahti ruustinnaa silmiin. Tämä hymyili +valoisasti, vaikka silmät kostuivatkin. Niin -- he tulkitsivat +kellon kukunnan aivan samalla lailla: se kukkui heidän onnelleen. +Niin merkillisen herkiksi oli Lappi kasvattanut heidät kummankin. +He olivat tottuneet iloitsemaan vain pienistä, jokapäiväisistä +tapahtumista. Nyt he ikäänkuin vaipuivat ilon raskaan taakan alle, +-- ilon, joka yht'äkkiä oli rynnännyt heidän hiljaisia portaitaan +ylös. Oi tuota ihmeellistä onnea, josta Jumala toisinaan lohkaisee +tavallista suuremman murusen maan lapsille, niin suuren, että +saajasta tuntuu, kuin olisi taivaalliselle jakajalle sattunut +pieni erehdys. Sitä rovasti Stark nyt ajatteli. Häntä, unohdettua, +yksinäistä Lapin pappia, oli kohdannut ennenkuulumaton onni. Hän +pääsisi muuttamaan etelään, hymyilevämmille maille. + +Päivällisen aikana sujui keskustelu jo paremmin. Ruokapöydän +ympärillä vuosikausia vallinnut äänettömyys oli vähitellen alkanut +murtua. Sen aika oli nyt mennyt. Rovasti ja ruustinna ojensivat +hengessä kätensä toisilleen. Se oli kuin uusi, sanaton liitto, jossa +kumpikin vannoutui rakastamaan toistansa myötä- ja vastoinkäymisessä. +Ja he olivat kuitenkin olleet naimisissa jo kaksikymmentäviisi +vuotta. Eivätkö he sitten olleet rakastaneet toisiaan? Kyllä, -- +mutta niin armoton on Lappi, että se kalvaa rakkaudenkin kuin +mato terveen puun. Yksinäisyyden painolla se tukahduttaa elämän +tuoreimmatkin voimat. Rovasti ja ruustinna Starkin välistä rakkautta +se tosin ei ollut pystynyt tappamaan. Mutta se oli lyönyt sen +tainnoksiin kuten talvi kesän kukkean elämän. Niin heistä ainakin +oli tuntunut. Nyt, kun he olivat varmat poispääsystään, se heräsi +väkevänä eloon. Se muistutti siinä suhteessa Lapin heräävää kevättä. +Yhtä voimakkaana ja tuoreena kuin purkautuu keväinen puro tunturin +rinnettä alas, purkautui heidän sydämistään tämä vuosikausia nukkunut +rakkaus. Rovasti katsahti salaa vaimoaan ja muisti sen hetken, +jolloin hän näki Julia Hagelinin ensi kerran. Siitä oli kauan, mutta +samalla tavalla sykähti hänen sydämensä nyt kuten silloinkin. Veri +virtasi lämpimänä siihen. Ruustinna katsahti miestään tämän ollessa +kumartuneena lautasensa yli. Sama runoilijan otsa, johon hän ensi +näkemältä oli ihastunut. Ruustinnan kirkastunut katse ei huomannut +ryppyjä siinä. Heidän olisi tehnyt mieli keskeyttää syöntinsä ja +katsoa vain toisiaan silmiin. Mutta jos he sen olisivat tehneet, +olisivat kyyneleet ihan varmaan puhjenneet esiin. Pitkä oloaika +Lapissa oli taas tehnyt heistä niin kummallisen kömpelöitä, etteivät +he tienneet, miten olisivat selvinneet tunteiden tulvasta, jos +olisivat sen valloilleen laskeneet. He siis söivät iloiten siitä, +että ateria tarjosi siksikin varman tuen tunteiden hillinnälle. Vain +silloin, kun heillä oli ruokaa suussa, he lausuivat toisilleen jonkun +ystävällisen sanan. Se oli heistä hauskaa ja he hymyilivät toisilleen +yhtä paljon tuon oudon keskustelutavan kuin toisiansa kohtaan +tuntemansa hellyydenkin vuoksi. + +Iltapäivä kului samanlaisen onnellisen tunnelman vallitessa. Rovasti +vain teki sen merkillisen poikkeuksen, että tuon tuostakin pistäysi +keittiöön. Hänellä ei ollut mitään erityistä asiaa. Hän halusi vain +nähdä, kuinka hänen rouvansa, entinen Julia Hagelin, puuhaili siellä, +ja hän hyräili itsekseen pientä laulunpätkää. Pari asiamiestäkin +pistäysi pappilassa. He tiedustelivat hiukan epävarmoina rovastin +poislähtöä. Olivat kuulleet Raattamassa. Kun rovasti vaatimattomasti +kertoi, mitä asiasta tiesi, näyttivät miehet tulevan hyvilleen. Hekin +olivat -- tietämättänsä -- Lapin painamia ja rakastivat vaihtelua. +Eikähän kumma, jos he sitä pappiin nähden jo kaipasivatkin. Rovasti +Stark puolestaan ymmärsi sen erinomaisen hyvin. + +Niin saapui ilta Lainion pappilaan, ilta ja lampunsytytysaika, +niinkuin oli saapunut lukemattomia kertoja ennen. Mutta tänä iltana +tapahtui se ihme, että ruustinna avasi pianon kannen. Sitä hän +ei ollut tehnyt moneen pitkään kuukauteen. Hän lauloi Merikannon +sävellyksen Eino Leinon lauluun: "Oi kiitos sa, Luojani armollinen." +Rovasti oli kuullut laulun ennenkin, mutta tänä iltana hän vasta +oikein ymmärsi sen sanat ja sävelen. Tänä iltana hän käsitti, että +laulu oli pulpahtanut kiitollisesta sydämestä. Hän tunsi sen, sillä +hän itse oli niin suuresti kiitollinen Jumalalle, ihmisille, kaikille. + + + + +MENNEITÄ VUOSIA + + +I. + +Jonatan Stark oli mies parhaassa iässään muuttaessaan Lappiin, +juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Sen ikäisenä uskaltaa mies +käydä käsiksi elämän kovaan todellisuuteen, varsinkin jos hän on +terve ja vasta mennyt naimisiin. Jonatan Stark oli kumpaakin. Hänen +punakat kasvonsa todistivat lujaa, rautaista terveyttä. Ja hänen +nuori rouvansa oli tulomatkalla saanut useammassa kuin yhdessä +kievarissa kertoa, montako kuukautta hän oli ollut naimisissa tuon +vankkarakenteisen papin kanssa, joka kievarin pihalla nosteli +raskaita matka-arkkuja, kuin olisivat ne sisältäneet vain paljaita +höyheniä. Jokivarsi otti selvän, ketä sen kautta kulloinkin kulki. +Mistä se ei muuten päässyt varmuuten, sen se kysyi, suoraan ja +häikäilemättä. Jonatan Starkista se oli heti nähnyt, että tämä oli +terve, mutta hänen naimisissaolo-aikaansa se ei tiennyt. Siksi se +kysyi sen. Sellainen on jokivarsi, Lainiosta kaupunkiin saakka. + +Paljon muuta lisäksi tiedusteli jokivarsi Lappiin muuttavalta +nuorelta pappisparikunnalta. Oltiinko uskomassa? Jonatan Starkia se +oli oudostuttanut. Täällä, jokivarrella, otettiin miehen uskostakin +selvä, monesti jo ennen, kuin tämä edes kunnolla oli ehtinyt saada +matkaturkit yltään. Otettiin vieras kiinni jo heti ovessa. Ja +jos tämä huomautti kysymyksenteon sopimattomasta hetkestä, oli +jokivarrella vastaus heti valmiina: 'Olkaa aina valmiit vastaamaan, +jos joku teidän autuutenne toivon perustusta tiedustelee.' Mihinkäpä +siitä juuri papinmuotoinenkaan mies pääsi. Jonatan Stark oli siis +aivan turhaan tehnyt vastaväitteitä. Uskonasian piti olla aina +selvänä, joka minuutti, joka hetki. Oliko se heillä itsellään kenties +joka hetki selvänä? Kyllä, kyllä vain: -- he olivat kerta kaikkiaan +tehneet parannuksen ja he saattoivat sanoa, missä ja milloin se +oli tapahtunut. Saattoiko ehkä pappi selittää kristityksitulonsa +yhtä tarkkaan? Hän oli ollut kauan Jumalan koulussa. Ohoo, niitä +koululaisia oli Jumalalla paljonkin, mutta harvoin niistä valmista +tuli. Jäivät aina veräjällä kiinni ja pyörsivät siitä takaisin. Ehei, +kyllä piti autuudenasiasta saada varmempi ote. + +Sellainen oli jokivarsi, se ei hellittänyt. Se otti asioista selvän +omalla, sitkeällä, omituisella tavallaan. Oltiinko ehkä korkeaakin +lähtöä? Vai rovastinpoikia. No, oliko isä uskomassa? Siinä oli taas +ollut uusi pulma edessä. Jonatan Stark oli toivonut, että isäukko +itse olisi saanut kysymykseen vastata korkean kansliapulpettinsa +takaa. Hän oli ollut varma, että jokivarren ihmisten olisi silloin +ollut pakko taipua opetettavan asemaan. -- Oli helpottanut hiukan, +kun kyseleminen oli siirtynyt muihin asioihin. Oltiinko ehkä aatelia? +Ei toki, tavallista, aivan tavallista sukua vain. Mutta mistä juuri +sellainenkin kysymys? No, katsokaahan: oli kerran ollut metsäherra +aatelia ja hänellä oli ollut jos jonkinlaisia koukkuja. Häntä +oli yritetty uskoon useammankin kerran, mutta aina yhtä huonolla +tuloksella. "Haukka-parooni" ei ollut muuta kuin nauranut vain, ei +edes suuttunut kertaakaan. Ja niitä oli taas sellaisiakin, jotka +loukkaantuivat. Niinkuin eräskin -- mikä lie ollut kaupparatsu +--, joka kirjoitti päiväkirjaan muistutuksen "sopimattomasta +käytöksestä". Hyvä isä sentään, sopimattomasta käytöksestä! Eikä +äijärievulle oltu muuta tehty, kuin siivosti kysytty hänen uskoaan. + +Jonatan Starkin oli täytynyt nauraa. Perin omituisen ja alkuperäisen +kansan keskuuteen hän oli joutunut. Jotakin tämäntapaista hän tosin +oli lähtiessään kuullut, mutta tällaiseksi hän ei sentään ollut +jokivarren elämää osannut kuvitella. Minkälaista mahtoi olla sitten +ylempänä, Lainiossa? + +Samanlaista oli ollut ylempänäkin. Ihmiset yhtä alkuperäisiä ja yhtä +selvillä uskostaan. Joka asiassa he olivat pohjautuneet raamattuun. +Muuan torpanvaimo ainoastaan oli tehnyt poikkeuksen. Hänen oli ollut +vaikea uskoa, että lapset olivat Herran lahja. 'Niin se kyllä oli +vanhassa valkeudessa, mutta liekö tämän uuden valkeuden aikana?' +Vaimoparalla oli ollutkin täysi tusina. Ei siis ihme, että epäuskokin +oli jo pakannut muutamasta reiästä sisään. + +Ja sitten perillä Lainiossa. Suuri joukko kirkonkyläläisiä oli +kerääntynyt pappilan pihalle uutta pappia vastaanottamaan. Siinä oli +ollut miehiä, naisia ja lapsia, jotka suu auki olivat katselleet +mahtavaa kuomurekeä. Sellaista ei oltu näillä perillä ennen nähty. +Kirkkoherra mahtoi olla rikas. Ei edes maaherra ollut sellaisella +reellä ajanut. Ja hänkin oli käynyt Lainiossa kerran, parikin. +"Jumalan terve" oli täällä kajahtanut lempeämpänä, lauhkeampana. +Sen ihmeen oli ilmeisesti saanut aikaan kuomureki. Tuli sekin aika, +jolloin sen ympärillä kaikuivat kiroukset Lainion kievarista pitkin +jokivartta alas kaupunkiin asti. Mutta se aika oli vielä silloin +ollut kaukana eikä tulohetkenä kukaan sitä edes ollut aavistanutkaan. + +Pappilassa oli tarjottu tervetuliaiskahvit metsänhoitajan +rouvan hääriessä emäntänä. Hän oli puhjennut itkuun ruustinna +Starkia tervehtiessään. Raukasta oli tuntunut hyvältä saada +"onnettomuustoveri" tänne kauas tuntureiden taa. Se oli vaikuttanut +hiukan omituiselta, häirinnyt jonkun verran yleistä ilon tunnelmaa, +mutta jälkeenpäin oli ruustinna Stark tapausta monesti muistanut. +Metsäherran rouva oli ollut oikeassa. Onnettomuudelta oli lopulta +ruvennut tuntumaan koko Lainioon muutto. + +Mutta niin olivat vuodet vierähtäneet yksi toisensa jälkeen. Jonatan +Stark oli nähnyt kesän saapuvan, kesän jälkeen syksyn ja sitten +taasen talven. Yhdeksäntoista kertaa hän oli nähnyt kinosten kohoavan +pirttirakennuksen päähän, ja joka vuosi melkein yhtä korkealle. +Yhdeksäntoista vuotta hän oli istunut tämän saman kansliapöydän +ääressä ja katsellut vuoroin maantietä, vuoroin kauppias Raattaman +pihaa, joka parahiksi sopi näkymään maantien yli, navettarakennuksen +ja jyväaitan välistä. Kauppiaan rouva kulki joka aamu kellariin ja +kellarista takaisin keittiöön. Vanhin poika, Konrad, joka työskenteli +isänsä konttorissa, ilmestyi säännöllisesti puolenpäivän tienoissa +portaille, poltti savukkeen ja katseli sitten hetkenaikaa kirkolle +päin, missä maantie jyrkkään kääntyi kylän näkyvistä suoraan kohti +etelää. Konrad oli katsellut tuota maantienpolveketta niin kauan +kuin jaksoi muistaa. Se toi hänelle mieleen koulumatkat. Silloin hän +oli aina maantienkäänteessä pyörähtänyt ympäri ja katsellut häviävää +kylää, josta viimeiseksi näkyi hänen kotitalonsa pirttirakennus ja +pappilan jyväaitta. Ja palatessaan loma-ajoiksi kotiin hän oli jo +hyvän matkaa ennen maantienpolveketta ollut varuillaan. Hän oli +tahtonut nähdä tutun pirttirakennuksen ja pappilan jyväaitan, heti +kun ne vain sopivat näkymään. Jyväaitan portailla hän oli leikkinyt +entisen papin tyttären kanssa monen monta kesää. Ja lopuksi, kun +lie kumpikin olivat jo olleet liian suuria leikkiin, he olivat +istuneet jyväaitan portailla ja silloin oli Konrad saanut tehdä +Angelikalle selkoa edellisen päivänsä puuhista. Eikä niitä ollut +paljoa ollut, enimmäkseen uneksimista vain. Mutta Angelika oli +muuttanut "alas" vanhempainsa kanssa ja siihen oli se satu loppunut. +Hän oli hävinnyt maantienkäänteeseen muutamana keväänä jäiden +lähdön aikana. Tiesi vain, oliko tuo paikka käynyt Konrad-herralle +muita rakkaammaksi pappilan Angelikan vuoksi, mutta sinne hän vain +oli katsellut jok'ikinen päivä, -- katsellut niin kauan, kunnes +muutamana marraskuun aamuna tienkäänteestä oli sukeltanut esiin +kyytihevonen. Se oli tuonut Lainioon Laine Lindemanin, uuden +postineidin. Se oli ollut ennakolta tietty asia eikä se ollut +Konrad-herraan sen suurempia vaikuttanut. Mutta vuoden päästä olivat +asiat toisin: Konrad Raattama oli naimisissa Laine Lindemanin +kanssa ja postikonttori oli siirretty Raattaman pirttirakennukseen. +Konrad-herra työskenteli edelleenkin isänsä konttorissa, +ilmestyen portaille puolenpäivän tienoissa savukettaan polttamaan +kuten ennenkin. Se ei ollut mikään ihme. Mutta sitä kyläläiset +kummastelivat, että hän edelleenkin katseli maantienpolveketta. Minkä +vuoksi hän sitä katseli? Senkö vuoksi, että sen taakse kerran oli +hävinnyt pappilan Angelika, vai senkö vuoksi, että sen takaa kerran +oli ilmestynyt Laine Lindeman, hänen rouvansa. Tuskinpa Konrad-herra +sitä itsekään tiesi. Se kun se vain oli tullut hänen tavakseen. + +Ihmiset muodostuivat perin omituisiksi täällä keskellä kiveliötä -- +virkamiehet olletikin. He eivät näyttäneet Lappia kestävän. Useimmat +sortuivat kesken ikänsä, tylsistyivät, rupesivat juomaan ja kuolivat +pois, jolleivät ajoissa päässeet muuttamaan. Hautuumaalla seisoi +pari kolme ristiä, joiden kunkin alla lepäsi sangen traagillisesti +päättynyt elämä, joukossa yksi pappikin. Raukat olivat eksyneet +Lapin sokkeloiseen labyrinttiin, ja epätoivon hetkellä kohottaneet +huulilleen Bakkuksen maljan. Se oli lopuksi sortanut heidät kokonaan. +Vain aniharva oli löytänyt tien ulos ja pelastunut. + +Yksi sellainen oli metsäherra Malmström, joka kolmekymmentä vuotta +oli asunut puustellissaan "Jerikossa" ja kestänyt, ihmeellisesti +kestänyt. Mutta hän olikin ainoa, jonka mielestä Lainio oli +paratiisi, pikkuinen paratiisi, missä ihminen vielä sai rauhassa +elää. Malmströmistä olikin vuosien varrella kehittynyt oikea +kulttuurin vihaaja. Hän ei kannattanut maanteitä eikä telefooneja, +rautateistä puhumattakaan. Maantietä, joka kymmenisen vuotta sitten +oli ulotettu Lainioon saakka, hän tavallisesti kutsui "Könösen +tieksi", koska kansakoulunopettaja Könönen oli ollut sen innokkaimpia +puuhaajia. Suurin vääryys, joka hänelle Lainiossa oloaikana oli +tapahtunut, oli se, että uusi maantie oli johdettu niin läheltä +Jerikoa, että hänen saunansa oli jäänyt maantien toiselle puolen. +Ajatella, sellainen julkeus! Hän ei koskaan voinut olla kiroamatta +kulkiessaan lauantai-iltana maantien yli saunaan. Hän oli joskus +huomauttanut Jonatan Starkille, että sitä syntiä kerran punnittaessa +oli välttämättä otettava huomioon maantie, aivan välttämättä. Vanha +Malmström oli kauhistunut kuullessaan kansakoulunopettajan aikomuksen +ruveta puuhaamaan rautatietä Lainioon. Herre Jämmer, rautatietä! Mitä +sillä tehtäisiin? Jonatan Stark oli leikillä huomauttanut sellaisesta +mahdollisuudesta, että pappilan vasikat joutuisivat ensimmäisinä +junan alle. Mutta vanha Malmström ei ollut sillä kertaa leikkiä +ymmärtänyt. Asia oli näyttänyt hänestä verisen vakavalta. 'Herre +jämmer', hän oli huudahtanut, 'jahtikoirat juuri varmaan joutuisivat +junan alle!' Se Stellakin, joka oli sellainen utelias veitikka. Ei, +ei, harrastakoon Könönen turnipsin viljelystä. Siinä oli "uudenajan +tuulta" Lainioon kyllin. + +Takavuosina Malmströmkin oli hakenut lohdutusta lasista, mutta nyt +se oli jäänyt melkein kokonaan pois. Hänenkin, niinkuin kaikkien +muidenkin, oli täytynyt kamppailla henkiriepunsa puolesta. Mutta +hän oli voittanut. Hän oli vapauttanut henkensä Lapin kiroista +eläytymällä vanhoihin muistoihinsa. + +Niitä muistoja muuten kelpasi kuulla. Jonatan Stark oli useamman kuin +yhden kerran palannut Jerikosta kuin uudesti-syntyneenä. Sellainen +kauhea riistamäärä, mikä Jerikon konttorihuoneen lattialle oli +kasaantunut illan kuluessa! Sieraimet värähtelivät kuvitellusta veren +hajusta ja 'puh! puh!' oli Jonatan Stark puuskuttanut kahlatessaan +kotiin umpeenlyönyttä tietä myöten. Se oli johtunut yhtä paljon +sisäisestä innostuksesta kuin lumen paljoudestakin. Sellainen +kertoja! Sellainen jumalainen mielikuvitus! Ja niin omituinen mies, +ettei saattanut katsoa puun kaatumista, vaan kääntyen selin kiristeli +hampaitaan joka kerta kuin satavuotias petäjä tuli rymisten maahan. +Mutta siitä huolimatta pudotti armotta metson. Se metsästäjäveri! +Vanha Malmström oli perinyt sen tiesi kuinka monennessa polvessa. +Sitä riistamäärää, jonka hän kolmenkymmenen vuoden kuluessa oli +kaatanut, olisi kadehtinut itse pyhä Hubertuskin, vanhan Malmströmin +kaima. Sellainen joukko metsoja, teeriä, koppeloita, pyitä, +haapanoita ja sorsia -- taveista puhumattakaan! Oh, kirkkokankaan +petäjät eivät olisi riittäneet niille istuinpuiksi paremmin kuin +kirkkolahden rannat pesimäpaikoiksi. Mutta ne olivat melkein +poikkeuksetta pyydetyt ritarillisella tavalla. Malmström ei koskaan +ampunut muuten kuin lentoon. Se oli hänen metsästyssäännöistään +numero yksi. Piti toki tarjota otukselle tilaisuus pakoon. Jos se ei +sitten päässyt, se oli toinen asia. Metsämies otti sen ja sillä hyvä. +Vanhemmaksi tultuaan hän oli lopettanutkin pyynnin aivan tyyten. +Hän ei ollut halunnut luopua ritarillisuudestaan. Pyhän Hubertuksen +tavoin hän oli vetäytynyt hartaudenharjoituksiin: vanhojen +mestarilaukaustensa muistelemiseen. Ja sitä paitsi: -- hänen aikansa +kului arkiston hoitelemisessa. + +Se Malmströmin arkisto olikin nähtävyys. Sitä kelpasi katsella. +Suuri, tamminen kaappi tukevine pilareineen, juurikuin jonkun +tuomiokirkon ovi. Ja sisällä... siellä vallitsi järjestys, jonka +vertaista ei löytynyt. Kaapin ylä- ja alaosa olivat jaetut +osastoihin. Siellä oli metsähallitus, lääninhallitus, uutistalot, +juoksevat asiat. Jokainen metsänvartijakin oli saanut oman +lokeronsa. Ja täytyi myöntää, ettei valtio pitänyt sellaista huolta +alamaisistaan kuin Hubertus Malmström arkistopapereistaan. Hän +saattoi jo melkein päältäpäin nähdä, puuttuiko joku, vai oliko +vahingossa siirtynyt väärään lokeroon. Mutta sellaista sattumaa ei +juuri koskaan tullut. Toverit olivat toisinaan panneet Malmströmin +hakemaan jotakin asiakirjaa pimeässä. Malmström oli väittänyt ensi +kerralla tuovansa oikean. Ja ihme ja kumma! Hetken päästä hän oli +palannut silmät loistaen, kädessä vaadittu asiakirja. No, miten +ihmeessä? Herre jämmer, kyllähän hän arkistonsa tunsi: -- toinen +lokero oikealta kaapin yläosaston alimmaisessa kerroksessa ja Lainion +pitäjän aitaussääntö siinä viidentenä päältäpäin laskien! Se oli +"Jeegis" se! Kummakos, kun hän oli lukenutkin joka asiakirjan ainakin +kolmeen kertaan läpi. + +Sellainen oli metsäherra Hubertus Malmström, metsänhoitajain patronus +Lainion Lapissa. Mutta hän olikin ainoa lajiaan. Nimismies Forstadius +ei vetänyt hänelle vertoja, vaikka olikin metsämies ja mainio +"muistelija". Hän kaipasi etelään niinkuin kaikki toisetkin. Hän +ei ollut päässyt niille rauhallisille suvantovesille, joita vanha +Malmström jo souteli. Hänen oli monen vastuksen jälkeen onnistunut +päästä nimismieheksi, mutta ainoastaan Lappiin. Hänen suurin +surunsa oli se, ettei vouti halunnut puoltaa hänelle laajennettua +eri vapautusta. Hänellä oli muka huono käsiala. Herra siunatkoon, +vaikka hän löi kirjoituskoneella jok'ikisen virkakirjeen! -- Mutta +erinomainen mies oli tämä "Horsta". Niin ystävällinen ja puhelias +eikä pahastunut joutavista, -- ei edes siitäkään, että vanha +Malmström toisinaan huomautti: "NÃ¥, spotta nu emellan!" Horsta vain +naurahti ja tuumaili: "No, kerrohan sinä, veli, nyt." + +Jonatan Stark oli viettänyt nimismiehen luona lukemattomat +iltahetket. Silloin oli haasteltu maat ja taivaat, jätetty kauas +taaksepäin elämän karu todellisuuden ranta ja laskettu täysin purjein +mielikuvituksen äärettömälle ulapalle, missä laineet toisinaan löivät +vahvasti vettä venheeseen. Mutta sellaisina iltoina ei hän, Jonatan +Stark, ollut peljännyt hukkumista, vaikka Horsta toisinaan oli +lasketellutkin ihan mahdottomia. Siinä oli vain ilta kulahtanut kuin +siivellä pyyhkäisten ja kun kello oli lyönyt yksitoista oli Jonatan +Stark ottanut lakkinsa nöyrästi kuin koulupoika, jonka on lähdettävä +jälki-istuntoon. Elämän todellisuus oli palannut. Retkeilijät olivat +monien seikkailujensa jälkeen ajautuneet takaisin lähtöpaikkaansa. + +Jonatan Stark oli tallustellut kotiinsa pimeää tietä myöten +ja entinen alakuloisuus oli vallannut hänet jälleen. Kaikki +tuollaiset "purjehdusretket" olivat tuntuneet vain keinotekoiselta +hengitykseltä. Hän ei koskaan pääsisi niiden avulla virkoamaan. +Mutta sellaisina hetkinä hän ei ollut muistanut, mitä hän taskussaan +kantoi. Jos hän sen olisi muistanut, hän ehkä olisi ajatellut toisin. +Hän olisi koettanut tyytyä kuten tyytyy lapsi saatuaan mieluisan +leikkikalun. + +Jonatan Stark oli tullut kotiin, sytyttänyt lampun ja istahtanut +väsähtäneenä kansliapöytänsä ääreen. Hän ei ollut ajatellut mitään. +Olihan vain tylsästi tuijottanut mustaan ikkunaruutuun tahi +kansliakaapin tummaan oveen. Korkeintaan hän oli miettinyt, kuinka +kauan kaappi tulisi seisomaan tuossa ovisuuseinämällä. Luultavasti +satoja vuosia. Kukaan ei rupeaisi sitä siirtämään, puhumattakaan +siitä, että kukaan rupeaisi lukemaan läpi sen kaikkia asiakirjoja, +kuten Hubertus Malmström. Se olisi ollutkin kunnioitettava +voimannäyte. + +Julia-rouva oli tullut huoneeseen ja pysähtynyt kynnykselle. +Papparukalla oli taas synkät hetkensä. "Haluaako pappa, että mamma +istuu täällä?" Jonatan Stark ei ollut sitä oikein tiennyt, vaan oli +katsahtanut vaimoonsa kuin neuvoa kysyen. Julia-rouva oli istahtanut +hetkisen, noussut sitten huokaisten ja pyytänyt miestään illalliselle. + +Mutta seuraavana päivänä, kun hän oli kaivellut taskujaan, oli niistä +löytynyt merkillisiä kapineita: -- puoli tusinaa berdankiväärin +patruunia, nahkaremelistä leikattu pyssynrassi, karhulankarulla, +silkkinen ongensiima, lakkatanko ja kappale vahaa. Tai jotakin +muuta samantapaista. Jonatan Starkin kasvot olivat kirkastuneet. Se +hyväsydäminen Horsta! He olivat edellisenä iltana istuneet Horstan +pöytälaatikon ääressä onnellisina kuin koulupojat ja tarkastelleet +laatikon sisältöä. Horsta-veli oli näytellyt omaisuuttaan. Siinä +oli ollut nallinkiskojia, lataajia, onkirullia ja jos jonkinlaisia +tapseja ja leikareita. Viimeksimainitut olivat johdattaneet mieleen +kesän, jolloin toverukset istuivat Huomenjärvellä vetämässä +suunnattomia ahvenia. Jonatan Stark oli melkein kuullut, miten ne +molskivat. Se tulisi olemaan hauskaa. Niin, niin. Mutta -- oliko +veljellä berdanpatruunoita? Eikö? No tässä oli. Veli oli vain hyvä +ja pisti taskuunsa. Mutta mitä hän niillä, kun ei hänellä ollut +kivääriäkään? No kas... kiväärin voisi kyllä jälkeenpäin saada. +Patruunoista oli alituinen puute. Veli oli vain hyvä ja pisti +taskuunsa. + +Olikos veljellä karhulankaa? Eikö? Sitä ei nykyään saanut Lainion +kaupoista. Hän, Horsta, oli tilannut "alhaalta". Sitähän tarvittiin +alituiseen. Veli oli vain hyvä ja pisti taskuunsa. Mutta hänpä, +Jonatan Stark, maksaisi. Ole nyt...! Horsta oli huitaissut kädellään +ja nauranut. + +Sellainen oli Horsta-vallesmanni, hyväsydäminen ja antelias. Riisui +vaikka takin päältään, jos vain toinen kehtasi pyytää. Mutta hänpä +olikin Hubertus Malmströmiä lukuunottamatta ainoa, joka jossakin +määrin oli pitänyt päänsä pinnalla. Muut olivat jo aikoja painuneet. +Lääkäri ja tuomari eivät enää taistelleet. He olivat hellittäneet +otteensa. + +Ensinmainittu, lahjakas, etevä mies, oli nuorena sortunut Lappiin, +pää aatteita täynnä. Hän oli suunnitellut kokonaista vallankumousta. +Uuden ajan piti koittaa Lapin kova-osaisille seuduille. Uusi, +ajanmukainen sairaala oli ollut yksi hänen suunnitelmiaan. Mutta +pääkaupungissa ei oltu ymmärretty hänen aatteitaan. Mitä tekisi +Lainio sairaalalla? Puolisen tuhatta ihmistä kaukana tunturin kolossa +-- ja sairaala! Se olisi ollut samaa kuin heittää valtion varoja +kaivoon. Ei, apteekki sai riittää. Sekin tuotti vain tappiota. + +Pääkaupungin herrat olivat nauraneet lääkärin suunnitelmille. Ne +eivät heidän mielestään yhtään pohjautuneet paikallisiin oloihin. +Tuulentupia alusta loppuun. Lääkäri kyllästyi. Alituinen ylempää +tullut ymmärtämyksen puute lamautti hänen tarmonsa. Hän rupesi +oleilemaan ja se oli aina näyttäytynyt Lapissa sangen vaaralliseksi. +Pimeät talvet, jolloin aurinkoa ei nähty puoleentoista kuukauteen, +rupesivat painostamaan häntä. Hän ei ollut urheilija eikä pyssymies. +Hän oli päinvastoin mitä yksipuolisin kirjatoukka. Mutta kirjatkin +rupesivat tympäisemään. + +Silloin lääkäri oli ruvennut katselemaan ympärilleen ja hymyilemään +pahaenteisesti: hän oli päättänyt turvautua morfiiniin. Nyt hän +nautti sitä jok'ikinen päivä. Morfiinihumalassa hän nyt esitelmöi +Jobin kirjasta ja Keopsin pyramiidista sekä esitteli hallitukselle +mitä suurisuuntaisimpia alotteita Lapin hyväksi. Lainioon piti saada +lentokone. Muulla kulkupeliä ei enää päästy. Mutta lentokoneella +olisi päässyt niin pappi kuin lääkärikin. Ei muuta kuin antoi +hurista vain, yli tuntureiden, yli lumiaapojen. -- Taikka: -- +Lapin piti pyrkiä irti koko muusta Suomesta, itsenäiseksi, omaksi +kuningaskunnaksi. Tanskassa kuului olevan joutilaita prinssejä, jotka +kuuleman mukaan tulivat kovin kalliiksi pienelle maalle. Ei muuta +kuin yksi sellainen Lappiin. Jonatan Stark saisi kruunata hänet +poronsarvista tehdyllä kruunulla Lainion turvekattoisessa kirkossa +ja lukkari Poikkijärvi veisaisi "Te Deum'in". Peijakas! Sota piti +julistaa Suomea, Lanta-Suomea vastaan ja Horsta valita Lapin armeijan +ylipäälliköksi. Se poika ei peljännyt tungosta! + +Sellaisissa unelmissa eleli Lainion lääkäri ja hän oli mennyttä +miestä. Hän pakkasi jokaiseen illanviettoon ja aina hänellä oli +joku uusi keksintö. Komein itsemurha! Hei, tiesivätkö veljet, missä +saattaisi suorittaa komeimman itsemurhan? Keilatunturin laella, +kasvot kohti itää, vähää ennen auringonnousua. Se olisi jotakin! +Kiivetä kivelle ja laittaa silmukka valmiiksi tyynesti... tyynesti... +hätäilemättä... juuri samanlaisella tyyneydellä, millä Jonatan Stark +valmistausi sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Sittenkuin aurinko +olisi kohonnut tunturien takaa, viimeinen katse pienoiseen kylään, +lentosuukkonen avaruuteen ja naru kaulaan... vapisemattomin käsin, +sulavin liikkein... juuri samankaltaisin, kuin millä kavaljeeri +taivutti pitsikauluksen naisensa päällystakin alle. Ja sitten: -- +hyppäys ilmaan ja -- slut! Se olisi ollut gentlemannin kuolema, eikö +totta? + +Sellainen oli Lainion lääkäri, oppinut mies, suuri teoreetikko, mutta +auttamattomasti pilalle mennyt. Eikä tuomari ollut juuri kummempi, +vaikk'ei ollutkaan morfinisti. + +Tämän oli Lappi taas musertanut paljolla työllä. Vuosikymmeniä hän +ei ollut muuta tehnyt kuin istunut pöytäkirjainsa ääressä niitä +korjaillen aamusta iltaan. Hän ei koskaan saanut niistä mieleisiään. +Ne kummittelivat hänen mielessään alituiseen eikä hän puhunut juuri +mistään muusta. Hän pelkäsi hovioikeutta pahemmin kuin kuolemaa. +Sieltä palauttivat hänen päätöksiään kihlakuntaan alituiseen eikä hän +lopulta tiennyt, miten olisi tehnyt seisovan päätöksen. Aina puuttui +joku asia, vaikka hän oli koettanut olla mahdollisimman huolellinen. +Niinkuin hänen pöytäkirjoistaan kyllä näkyi. Niissä oli jokainen +sanan loppuun vedetty sakara melkein millimetrilleen yhtä pitkä. +Ja hän kun ei luottanut edes puhtaaksikirjoittajiin! -- Ei, hän ei +enää käsittänyt, missä vika oli, ja hän toivoi hartaasti pääsevänsä +Lapista pois pienempään tuomiokuntaan. + +Sellaiseksi muovasi Lappi virkamiehensä. Toisten elämän se +täytti touhulla ja työllä, toisia se taas kidutti alituisessa +toimettomuudessa, jolloin asianomainen hyvin jouti omaa itseään +tarkkailemaan, nypläämään sielunsa sairaita liikkeitä. Sellaiseksi +oli muodostunut hänkin, Jonatan Stark. Jokaisen merkitsi Lappi +tavalla tahi toisella omaan inventarioonsa kuuluvaksi. + +Niinkuin esimerkiksi Malmströmin. + +Tämä oli kuuleman mukaan aikoinaan esiintynyt sangen hienosti +puettuna, oikein gentlemannin tavoin. Niin oli kulkenut kauluksissa +ja kalvostimissa arkipäivinäkin. Nyt ei Jonatan Stark viimeisten +kymmenen vuoden kuluessa muistanut nähneensä häntä kuin kerran +herraspuvussa. Se oli ollut Horstan lapsen ristiäisissä. Vanha +Malmström vältti sellaisia tilaisuuksia, missä olisi vaadittu +juhlapukua. Hän pysyi mieluummin poissa. Hänestä oli kovin vaikeaa +istua pitkässä takissa. Kädet eivät joutaneet muuhun kuin korttien +varjelemiseen. Ei, sarkatakki oli parempi. Se sopeutui hyvin lakinkin +kanssa, jossa oli suuri, karvaton laikka. Vanha Malmström saattoi +toisinaan innostua kertomaan, kuinka tehtaatkin pettivät. Hänen +talvilakkinsa oli siitä erinomaisena todistuksena. Ajatelkaapas: +puuhkan syrjään oli istutettu irtonainen karvatupsu, millä lie... +liimalla tai liisterillä siihen juotettu kiinni. Ensimmäisellä +räntäsateella se oli luonnollisesti irtaantunut ja siitä oli "kapi" +saanut alkunsa. Nyt oli karvaton paikka jo kahden kruunun kokoinen ja +ihan pyöreä, juuri kuin vaakuna taikka viraston sinetti. Hahhahhaa! + +Vanha Malmström oli siis suhtautunut sangen murheettomasti pitkän +Lapissa oloaikansa lahjomattomaan todistajaan. Sitä ei Jonatan Stark +ollut saattanut tehdä. Hänelläkin oli omat merkkinsä, jotka kertoivat +pitkistä, tuskallisista vuosista: kaksi syvää uraa lattiassa +kansliapöydän alla. Ne olivat hänen jalkansa lattiaan uurtaneet +yhdeksäntoista vuoden aikana. Oi noita tahdottomia liikkeitä! Ne +olivat viimeisten kymmenen vuoden aikana sisältäneet vastaamattoman, +epätoivoisen kysymyksen: + +Milloin, milloin? + + + + +II. + + +Kaksi ensimmäistä vuotta oli kulunut nopeasti, melkein kuin +huomaamatta. Lapin suurenmoinen luonto tuntureineen, kirkasvetisine +jokineen ja järvineen, rannattomine, penikulmaisine aapoineen ja +pohjattomille pounujänkineen oli ollut uusi maailma, johon etelästä +muuttanut nuori ja herkkä Jonatan Stark oli astunut ihmetellen +kuin sadun maalaispoika kuninkaan linnaan. Valtava talvi, joka +kokonaisena, eheänä kuin taivaan lahja, oli tullut tämän pohjoisen +seudun osaksi, vangitsi mielen ehdottomasti, samoinkuin valoisa, +hiukan surunvoittoinen kesäkin. Tämän luonnon keskellä liikkui +umpimielinen kansa kuin elämän ikuista arvoitusta miettien. Se oli +kansa, joka vaelteli näillä mailla samankaltaisissa mietteissä kuin +vangitut israelilaiset Baabelissa kerran. Heidän elämänsä ainoana +toiveena oli kerran päästä "kirkkaaseen ilmaan". Sellaisina he +tekivät ensi näkemältä hiukan kömpelön, haaveellisen vaikutuksen. +Jonatan Starkin mielenkiintoa he eivät aluksi olleet herättäneet. +Mutta -- kun hän oli päässyt syventymään heidän sieluunsa, missä +vanhat tarinat ja taikausko elelivät rinnan kristinopin alkuperäisten +käsitysten kanssa, hänen mielenkiintonsa oli herännyt. Hän oli +löytänyt kultakaivoksen. + +Niin -- ne vanhat tarinat. Ne oli heitetty huiskin haiskin ja +ajelehtivat ihmisten jaloissa kuin lastunhelpeet pitkin pirtin +lattiaa. Ne olivat niin jokapäiväistä tavaraa, ettei niihin sen +suurempaa huomiota kiinnitetty. Vasta kun joku vieras rupesi niitä +tarkkaamaan, hän teki sen havainnon, että ne kuuluivat oleellisesti +tämän umpimielisen kansan elämään. + +Jonatan Stark oli hymyillyt itsekseen. Hän oli löytänyt vanhan +taikauskon elinvoimaisena ja väkevänä. Häntä oli huvittanut panna +merkille, kuinka lapsellisesti kansa siihen luotti, ja häntä oli +naurattanut muistellessaan, mitä seurakuntavuosikertomukset tässä +kohden sisälsivät. Niiden mukaan ei taikauskoa enää Lapissa tavattu. +Tervaristit navetoiden ovissa todistivat kuitenkin toista. Niitä +ilmestyi sinne joka kesä lehmien uloslasku-aikaan. Revontulten +loimutessa oli vaarallista hiihtää. Kas, sauvojen "kiernaseminen" +pakkaskelillä saattoi ärsyttää taivaan valkeat ylimielisen kulkijan +kimppuun. Varovaisinta oli siis hiihtää sauvat kainalossa. + +Jonatan Stark oli elänyt kuin satumaassa, kuin lumotussa linnassa. +Hänen papilliset vaistonsa olivat nukkuneet hurskaan unta. Niitä ei +ollut yhtään ärsyttänyt taikauskon voima. Ne olivat suhtautuneet +tyynesti vanhoihin "lukuihin" kuten toisiinsa saman talon kissa ja +koira. Vanhat tarinat tietäjistä ja "myrrysäijistä" olivat hiljaisen +rukin hyrinän tavoin tuudittaneet Jonatan Starkin papilliset vaistot +syvään, rauhalliseen uneen. + +Hän ei siis noussut saarnaamaan "pimeyttä" vastaan. Ei, hän oli +asettanut entistä mukavampaan asentoon ja kuunnellut, kuunnellut +henkeään pidättäen. Hän oli rakastunut tuohon vanhain tärinäin +maailmaan niin, että oli uhrannut virkansa, vaikutusvaltansa ja +uskonsa. Toisin sanoen: -- hän oli antanut ihmisten saada sellaisen +käsityksen, ettei hän ollut "uskomassa" niinkuin entinen pappi. Se +kun hän vain muuten oli sattunut "kirkkopapiksi" lukemaan. + +Ihmiset olivatkin kummastelleet aluksi. Mikä se sellainen pappi oli, +joka ei kristillisyydestä puhunut? Kuunteli vain vanhoja loruja +makaillen pirtin penkillä kuin mikäkin etelän jätkä piippunysä +suupielessä. Ei entinen pappi ollut sillä tavoin käyttäytynyt. Ei, +hän oli mennyt seurojen jälkeen kamariin ja istahtanut soututuoliin +keinumaan asettaen kädet ristiin vatsansa päälle. Niin hän oli +keinuskellut odotellen, tulisiko joku kristillisyydestä puhelemaan. +Ja tulihan se aina joku vanha vaimo tai eläkevaari. Mutta tämä, +Tarkka, lojui pirtissä kaiket illat ja kuunteli ruotiukon juttuja. +-- Ja kaikkea se kyselikin! Niinkuin sitäkin, minkävuoksi veneen +kaaripuihin ja reunalistaan aina piirrettiin kolme viirua vierekkäin. +No ka, kun se oli niin "somaton" ilman niitä, rikkoviivoja. Eihän +rikkomatonta venettä kukaan edes ostanutkaan. + +Ei, ei se ollut sen vuoksi. Jonatan Stark oli maannut totisena ja +tuijottanut kattoon. Joku muu syy siihen täytyi olla. + +Emäntä väki pyörähteli suu naurunmujeessa. Joku piikatytöistä +tirskahti ja juoksi lopulta navettaan nauramaan. Miehet iskivät +toisilleen silmää... + +Mutta papin vakavuus oli saanut voiton. Se oli saattanut koko +pirttiväen oudon hämmingin valtaan. Kunnes ruotivaari lopuksi oli +laukaissut lumouksen: + +No ka, kun rikkomaton vene tuotti onnettomuutta. Ei sellaisella +kukaan vesille lähtenyt. Hukutti itsensä jo ensimmäisessä koskessa. +Se oli nähty useamman kuin yhden kerran. + +Ruotivaari oli katsellut pirtti väkeä kuin uhmaten: "Ei teistä +yksikään uskalla totuutta sanoa!" + +Jo menivät vakaviksi miehetkin ja naisten nauru tyrehtyi. Niin... +kyllä vaari oikeassa oli. Vene piti "rikkoa" niinkuin rekikin. +Silloin ne vasta taipuivat ihmisen palvelukseen eivätkä juonitelleet. + +Pappi puhalteli mietteissään savuja ilmaan. Hän oli merkillisen +totinen, melkein totisempi kuin rippiä jakaessaan. Nyt hän vasta +oikein papilta näytti, jollei vain olisi maannut seljällään tuossa +pirtin penkillä. + +Pirtin väki tarkasteli häntä salavihkaa ja pudisteli päätä. Ei, tämä +ei ollut oikea pappi. Niin huonoissa vaatteissakin kulki. Mistä +maailmasta lie hankkinut nuo nahkahousunsakin? Ihan se makasi siinä +kuin Sapalakki lovessa. + +Pirtissä vallitsee hiiskahtamaton hiljaisuus. Henget liikkuvat +siellä. Lapset kyyköttävät suurin silmin takan loukossa. Heitä +pelottaa. + +Mutta yhä makaa pappi seljällään pirtin penkillä. Hänen kasvoillaan +lepää haaveksiva ilme. Hän vaeltaa hengessä himottuja maita. Lappi, +vanha, salaperäinen Lappi, on avannut hänelle ovensa. Haltijat +seisovat lakki kourassa taikalinnan portilla. He lausuvat yhteen +ääneen: "Astu sisään, Jonatan Stark, sinä kapan ja kauluksen +kantaja!" "Sinä osaat syödä meidän ruokaamme siitä kuolematta." + +Ja Jonatan Stark astuu sisään. Hänet istutetaan parhaaseen pöytään. +Hän on kuin Iisak, joka syö himoruokaansa. Mutta häntä ei petetä. Hän +syö avosilmin. Täällä ei sovi erehtyä laulamaan: "Herra olkoon teidän +kanssanne!" Se olisi sama kuin lyhyt loppu koko juhlallisuudesta. Ei, +täällä oli yhdyttävä tonttujen lauluun: + + "Kulki muinoin matkojaan + Sapalakki noita. + Tarvinnut ei toisinaan + ajoahkioita. + Rovaniemeen kyydin toi + tuuli myrskysäässä. + Tuokio -- niin murkinoi + jo Inarjärven päässä." + +Kuinka kauan olisi Jonatan Stark mahtanut kulkeakaan Sapalakin +parissa, jollei emäntä olisi tarjonnut kahvia. + +-- Nukkuiko se pappi jo siihen? + +Jonatan Stark nousee. Ei hän ole nukkunut. Hän oli taas antautunut +mielikuviensa matkaan. Nyt ne johtavat hänet ulos taikalinnasta ja +vanhin haltijoista ripustaa portilla papinkauhtanan jälleen hänen +hartioilleen. + +Jonatan Stark juo kahvia eikä huomaa, että hänen kauhtanaansa on +tullut vika tämän ensimmäisen osanoton jälkeen Lapin tonttujen +kesteihin. Vasta vuosia jälkeenpäin se selviää hänelle. Hänen +kauhtanassaan on kolme laskosta molemmissa rintapielissä. Se on +vanhaa mallia eikä hän ole siihen huomiota kiinnittänyt. Mutta +seurakuntalaiset näkevät laskokset uudessa valossa. Ne eivät +enää merkitse pyhää kolminaisuutta, vaan aivan toista. Pappi oli +kysellyt "rikotuista" veneistä. Nyt oli paholainen "rikkonut" hänen +kauhtanansa. + +Kuka ymmärtää erämaan lasten sielunelämän, tuon kansan, joka +toisinaan esiintyy avomielisenä kuin lapsi, toisinaan juroutuu +umpimielisyyteensä ihan käsittämättömällä tavalla? Jonatan Stark +ei näiden kahden vuoden kuluttua saanut enää nähdä luonnonlasta, +joka takkatulen ääressä vanhoja "muistelee". Se puoli maailmaa +sulkeutui hänelle tyyten. Kukaan ei enää ruvennut kertomaan hänelle +mitään. Vain joskus, aniharvoin, hänen onnistui houkutella joku +talon nuoremmasta väestä "muistelemaan". Mutta se, mitä hän kuuli, +kerrottiin ylimielisesti, naurun ja kokkapuheiden säestämänä. Siitä +oli kadonnut entinen naivi hartaus. + +Tämän jälkeen Jonatan Stark oli nähnyt seurakuntansa uudessa valossa. +Sen uskonnollinen puoli oli ruvennut kiinnittämään hänen huomiotansa. +Hän oli jo tulomatkallaan saanut tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta +nyt hän syventyi sitä lähemmin tutkimaan. + +Kaikkein eniten hän oli huvitettu seuroissa esiintyvistä +liikutuksista. Hän oli aluksi kauhistunut niitä. Sellaisia omituisia +ääniä hän ei olisi ikinä uskonut ihmisen suusta lähtevän. Aluksi +istuttiin hiljaa, totisina, kuten hartaustilaisuudessa ainakin. +Mutta kuta pitemmälle ilta kului, sitä hermostuneemmaksi muuttui +kuulijakunta. Ja kun Kurki-Aatami, saarnamies, ääni itkusta +väristen viimein rupesi puhumaan Vapahtajan viidestä haavasta, +silloin puhkesi myrsky. Kuulijat kavahtivat penkeiltään, rupesivat +hypähtelemään ja tanssimaan. Kuului vain yhtenäinen "voi, voi!" +ja "hih, hih" Toisinaan kuulosti siltä, kuin olisi joku nauranut, +mutta sekin muuttui yht'äkkiä käheäksi parkumiseksi, aivan kuin +olisi asianomaista pieksetty. Ne olivat liikutuksia, Lapin kansan +uskonnollisen hurmiotilan ilmauksia. + +Aluksi hän oli koettanut niitä hillitä. Hän oli noussut puhumaan. +Mutta se oli vain vaikuttanut kiihdyttävästi. Liikutukset +olivat kasvaneet myrskyksi. Se oli uhannut nielaista hänetkin, +yliopistollisen sivistyksen saaneen miehen. Siinä oli ollut jotakin +suggeroivaa. Hän oli tuntenut sen ja paennut. + +Hän oli miettinyt kysymyksen ratkaisua, miettinyt kauan ja pitkään. +Hän oli ollut tekevinään tarkkojakin havaintoja ja päätynyt toisinaan +aivan lystikkäihinkin loppupäätelmiin. Miksi ei liikutuksia syntynyt +enää sen jälkeen, kun hän ensi kerran oli seuroissa istunut? Miksi +ei Kurki-Aatami lämmennyt kuten tavallisesti? Eikö Pyhä Henki voinut +vaikuttaa papin läsnäollessa? Pelkäsikö Pyhä Henki pappia? + +Se oli tuntunut naurettavalta. Se ei voinut olla mahdollista. Mutta +miten oli selitettävissä, ettei liikutuksia enää esiintynyt hänen +läsnäollessaan? Hän oli koettanut asiasta alkaen ottaa niistä +selvää. Ne olivat herättäneet hänessä samanlaista mielenkiintoa +kuin vanhat tarinat staaloista ja tietäjistä. Hän oli toisinaan +oikein vilpittömästi pyrkinyt saarnamiesten ystävyyteen löytääkseen +arvoitukselle ratkaisun. Mutta vastaus oli aina ollut sama: "Ei +luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat. Ne ovat +hänelle hulluus." + +Hän oli toistamiseen seisonut lukitun linnan portilla. Tämän linnan +haltijat olivat yhtä itsepintaisia kuin ensimmäisenkin. Ne eivät +avanneet portteja omallekaan väelle hänen sattuessaan joukkoon. + +Epäonnistumisistaan huolimatta Jonatan Stark oli yrittänyt +yrittämistään, mutta lopuksi hänen oli täytynyt lakata. Hän oli +tyytynyt vain kauempaa katselemaan ja silloin hän oli tehnyt toisen +mielenkiintoisen havainnon. + +Kurki-Aatami ja muut saamamiehet puhuivat merkillisen +yksinkertaisesti. Oikeastaan se ei ollut mitään puhetta, vaan +jonkunlaista vakavaa juttelua. He juttelivat "aapostoleista" ja +profeetoista sangen alkuperäisellä, klassillisella tavalla. + +Jonatan Starkin oli täytynyt tunnustaa, ettei hän olisi pystynyt +siten puhumaan. Kurki-Aatamin esityksessä oli mieskohtaisen +puhuttelun leima. Mutta se oli kokonaan toisenlaista kuin papilla. +Siinä soi vielä persoonallisempi sävy. Yksin apostoleitakin kohtaan +hän käyttäysi tuttavallisesti. Hän puhui "Pekka-veljestä" ja +"Paavo-veljestä". Jonatan Stark oli aluksi loukkaantunut tällaisesta +tuttavallisuudesta. Hän oli tahtonut puolustaa apostolisten +esimiestensä kunniaa. Mutta turhaan. "Pekka" ja "Paavo" vaelsivat +ympäri seuratuvassa. Ja vaikka Jonatan Starkista oli aluksi tuntunut, +että heillä oli peski päällä, oli hän lopuksi oppinut näkemään +apostolisen paimensauvan heidän kädessään. Ja siitä alkaen peski oli +ruvennut loistamaan hänen silmissään paavin purppuralta. + +Oli totta, että Lappi "taamoi", taivutti alleen. Se oli riistänyt +Jonatan Starkilta kyvyn tunkeutua lukitun linnan pyhäkköön: +liikutusten salaperäisyyden perille. Mutta samalla se oli taivuttanut +hänet näkemään apostoli Paavalin ja Pietarin lähempinä tuttuina +Kurki-Aatamin kanssa. Eikä se edes viime aikoina ollut enää +kadehdittanut häntä. Siinä määrässä Lappi taamoi. + +Ihmeellinen, salaperäinen Lappi. Jonatan Stark oli yhdeksäntoista +vuotta etsinyt sen sielua, kuten kuninkaanpoika noita-akaksi +loihdittua prinsessaa, mutta ei ollut löytänyt. Häneltä nähtävästi +puuttui taikasana, se jumalallinen "sesam", joka olisi avannut +hänelle portit lapinelämän kätkettyihin kammioihin. Alussa hän oli +luullut onnistuneensa. Se oli alkuaikoina. Mutta kuta kauemmin +hän oli Lapin kansan keskellä elänyt, sitä lujemmin hän oli +ruvennut uskomaan Lapin sielun saavuttamattomuuteen. Se pakeni +kuin riekkoparvi hänen edellään. Kesämatkailjat kulkivat riemuiten +etelään. He luulivat löytäneensä tämän etsityn helmen. Mutta itse +asiassa he olivat löytäneet vain värjätyn lasipalasen. Surullista +oli vain se, että useimmat heistä uskottelivat itselleen ja muille +löytäneensä oikean. + +Jonatan Stark oli siis koettanut jos kukaan, mutta turhaan. Lapin +sielu, tuo äänetön ja kuitenkin kuuluva, tuo näkymätön ja kuitenkin +joka päivä näkyvä, pakeni hänen edellään kuten poro, joka ei tahdo +antautua kiinni. Se oli "menentelijä sielu". Sen nimen hän oli +antanut sille. Hän näki vain vilahduksia siitä. Milloin se häivähti +silmään kotalappalaisen kirkkopeskin koristuksissa, milloin hän +oli kuulevinaan sen äänen Kurki-Aatamin saarnassa. Silloin se +usein muistutti jänkälinnun yksitoikkoista piipitystä. Toisinaan, +kesäöinä, hän oli näkevinään sen nousevan maasta ilmaan kevyen usvan +kaltaisena. Ihminen asui sen keskellä, mutta ei saanut sitä käsiinsä. +Milloin se muistutti tanssivaa keijukaista, harsopukuista ja hienoa, +milloin pimeästä tuijottavaa kuolleen silmää. Ja joskus: -- sillä ei +ollut silmiä ollenkaan. Se oli kuin pääkallo. + +Jonatan Stark oli lopettanut Lapin sielun etsimisen, sillä hän oli +"taamoutunut", käynyt niin kesyksi ja hiljaiseksi kuin poro, joka +pitkän temppuilun jälkeen on saatu kulkemaan suoraan. + +Hän oli kulkenutkin "suoraan" nämä viimeiset vuodet, mutta matka oli +hänestä ollut mielenkiintoa vailla. Hän halusi uusille palkisille, +etelään -- sinne, missä ihmiset elivät onnellisempina kuin täällä +karun kiveliön keskellä. + +Mutta -- olivatko etelän ihmiset sen onnellisempia? + +Merkillistä. Nyt, kun hän oli saanut varmuuden poispääsystään, +oli tämänkaltaisia kysymyksiä johtunut hänen mieleensä. Hän oli +vuosikausia kurkottanut kättänsä maljaa kohti, joka hänen mielestään +sisälsi onnen. Mutta nyt hän oli ruvennut pelkäämään: eikö senkin +maljan pohjalla ajelehtinut kaipaus, kaipaus uuteen, parempaan, +valoisampaan, ehyempään -- kaipaus onneen, kaukaiseen onneen? + + +III. + +Jonatan Stark muisti ensimmäiset hautajaiset, joihin hän Lainiossa +oli joutunut. Ne eivät olleet millään tavalla poikenneet tavallisista +lainiolaisista hautajaisista, mutta hänen mieleensä ne olivat +painuneet sen vuoksi, että hän niissä oli ensi kerran joutunut +väittelyyn Kurki-Aatamin ja paikkakunnan uskovaisten kanssa. + +Kaisan-Juntti, vanha mäkitupalainen, oli kuollut. Hänen arkkunsa +oli levännyt kuusimajassa Poikelan talon pihalla. Juntti oli +aikomaan ottanut osaa moneen heinäntekoon Poikelan Aapon avaroilla +luonnonniityillä ja siitä hyvästä oli Aapo-isäntä kustantanut Juntin +hautajaiset. Juntilta ei nimittäin ollut jäänyt ketään läheisempiä +omaisia. + +Juntti-vainaja oli ollut ahkera kirkossakävijä. Joka sunnuntai hän +oli istunut määrätyllä paikallaan Lainion pienessä kirkossa. Mutta +hän ei ollut kuulunut paikkakunnalla vallitsevaan uskonsuuntaan. Se +seikka oli laskettu Juntin menopuolitilille sangen painavasti. + +-- Hyvä mies, mutta huonosti kävi, oli joku hautajaisvieraista +huomauttanut. + +-- Kuinka niin? oli Jonatan Stark kysynyt. + +-- No, kun meni liikkumattomana. Kyllä kai kirkkoherra sen tietää, +mihin silloin joudutaan. + +-- Tarkoitatteko, ettei hän olisi tullut autuaaksi? + +Halveksiva pihaus tuvan täyteisestä miesjoukosta. Vielä nyt +autuudesta puhuttiin Kaisan-Juntin hautajaisissa! + +-- Sanotaan suoraan, mitäpä tässä kierrellään. Kaisan-Juntti meni +helvettiin niin että tömähti. + +Jonatan Stark oli kauhistunut. Hän oli muistanut jokivarren. +Se hoiti uskonasioita ankaralla kädellä. Tiukalla oli häntä +itseäänkin pidetty. Mutta lausua nyt noin ankara tuomio köyhästä +vainajasta, joka oli koko elämänsä ajan harrastanut jumalisuutta ja +kirkossakäyntiä. Tiesivätkö läsnäolijat Kaisan-Juntista mitään pahaa? + +-- No ei! Siitä se nyt ainakin oli poikki! Rehellisempää miestä ei +ollut asunut koko törmällä... mutta ei kai pappi tarkoittanut, että +sinne Jumalan eteen paljaalla rehellisyydellä...? + +Ei kyllä, mutta hedelmistähän puu tunnettiin. + +Sama halveksiva pihaus kuin edelliselläkin kertaa. Oli siinä pappi, +joka ei uskosta paljon tiennyt! + +Mihinkäs pappi sen uudensyntymisen pani? + +No tietysti! Sitä ei Jonatan Stark ollut tahtonut syrjään työntää. +Mutta se kun oli kerta kaikkiaan Jumalan työ, ei hänellä, papilla, +ollut oikeutta sitä parantelemaankaan ruveta. + +Silloin oli myrsky lauennut. Vai Jumalan työ! No niin... kyllä +tavallaan... mutta välittäjät, ihmiset, mihinkäs ne pantiin? +Huonostipa osasi tämä Lainion uusi pappi Raamattunsa. Eikö Vapahtaja +ollut Luukkaan evankeliumin 15:ssä luvussa selvästi näyttänyt, +että palvelijoita tarvittiin? Kuka puki tuhlaajapojalle parhaat +vaatteet ylle? Kuka pani kengät hänen jalkoihinsa ja sormuksen +hänen sormeensa? Eivätkö ne olleet palvelijat.. kristityt... joille +Jumala oli jättänyt vallan pukea ja riisua, avata ja sulkea? Ja +mikäs tehtävä oli seurakunnalla? Eikö vaimo evankeliumissa lakaissut +huonetta siihen asti kunnes löysi kadottamansa rahan? Eikö pappi +ollut Ilmestyskirjaa lukenut? Ehei... seurakunta piti olla... +seurakunta, joka etsi ja löysi. Mutta eikö ollut Kaisan-Juntti mennyt +ilman seurakuntaa... vanhan... suuripränttisen virsikirjansa varassa, +jossa oli rautalankaha'at ja messinkinupit? Kyllä taisi Jumala +taivaassa vähän ihmetellen avata kirjan ja kysyä: "Mitäs pränttiä se +tämä on?" "Uusi virsikirja!" "Kylläpä on kaunisteltu!" "Kun ei pirun +nimeä edes kehdata mainita, vaikka pojalla oli sellainen kamppailu +tämän kanssa siellä korvessa." + +Siitä oli syntynyt kiivas väittely. Jonatan Stark oli silloin ollut +kolmenkymmenen vanha ja hänellä oli vankka niska. Sitäpaitsi hänellä +oli ollut uusi papintakki ja hohtavan valkoiset liperit. Hän oli siis +ottanut väittelyyn osaa virkansa puolesta. Mutta Kurki-Aatami ei +ollut antanut perään, vaikk'ei hänellä ollut ollutkaan yllään kuin +kotikutosarkaa ja poronsarvista sorvatut napit takissaan. Häntä ei +ollut häikäissyt papin punakka, hiukan kiivastunut muoto. Hän oli +siis lyönyt tämän laudalta kuin mies, kuulijoiden vakuutellessa: +"Niin on kuin Aatami sanoo. Ahtaasta portista on kaikkien mentävä, +jos mieli autuaaksi tulla." + +Mutta hyvä mies oli Kaisan-Juntti ollut, hyvä ja luonnonsiivo. +Siitä oli vallinnut vain yksi mielipide. Sellaista niittomiestä ei +kirkonkylän törmällä ollut löytynyt toista, jollei nyt itse Poikelan +Aapo... Mutta ei... alakynteen oli Poikelan Aapokin tunnustanut +joutuneensa. Ei Juntin kanssa ollut kilpasille pystynyt kukaan. Siinä +se olisi kirkkoherrallekin ollut heinämies. + +Keskustelu oli suuntautunut rauhallisemmille aloille, heinäntekoon ja +kalanpyyntiin. Niillä aloilla oli Jonatan Stark'kin saanut asemansa +pitää. Hän olikin innokas kalamies, joka jo tullessaan oli tuonut +alhaalta kaksi valtavaa rysää. Niillä kelpasi koettaa jokivuopajista +jäänlähdön aikaan. Sen olivat lainiolaisetkin myöntäneet. + +Omituisten tunteiden vallassa oli Jonatan Stark niistä hautajaisista +palannut. Hän oli taistellut ensimmäisen taistelunsa uskon puolesta +ja joutunut tappiolle. Vielä olivat kylänpoikaset nostaneet lakkia +hänelle, mutta hänestä oli tuntunut, että se pian lakkaisi. Niinkuin +oli tehnytkin. Vain päätä nyökäyttivät vastaan tullessaan, jos +nyökäyttivät ollenkaan. + +Siitä alkaen oli yhteisymmärrys hänen ja seurakunnan välillä ollut +rikki. Eivätkä seuraavat vuodet olleet sitä korjatuksi saaneet. +Kumpikaan puoli ei ollut halunnut myydä mielipiteitään. Jonatan +Stark oli ensi vuosina saarnannut armonjärjestystä lujasti, enemmän +kuin oli itsekään halunnut. Sillä oikeastaan hän ei kuulunut +dogmien palvojiin. Mutta täällä, missä uskonkappaleet seisoivat +perustuksillaan lujina kuin lumihuippuiset tunturit keskellä +erämaata, se oli näyttänyt tarpeelliselta. Hän oli toivonut +ihmisten tulevan järkiinsä. Mutta -- turha toive. -- Kurki-Aatami +veti vastavedon joka sunnuntai. Jos Jonatan Stark, innostuneena ja +lämminneenä, oli nostanut Nikodemuksen taivaaseen, oli Kurki-Aatami +iltaseuroissa hänet sieltä alaskiskaissut. Tuota vanhaa juutalaisten +ylimmäistä oli siis riepoitettu taivaan ja kadotuksen väliä. Kunnes +Jonatan Stark oli kyllästynyt. Hän oli heittänyt Nikodemuksen ja +muut erimielisyyttä herättävät Raamatun henkilöt oman onnensa nojaan +ja saarnannut vain sellaista, josta ei suoranaisia uskonriitoja +syntynyt. Viime vuosina hän olikin saarnannut itselleen enemmän +kuin muille, rohkaistakseen itseään tässä karussa erämaassa. +Jumalanpalveluksista oli muodostunutkin virkistyshetkiä, ainoita, +joita hänellä kalastusta ja kirjallisuuden viljelyä lukuunottamatta +vielä oli. + +Kovaa oli siis ollut hänen virkansa ulkonainen puoli, mutta sitä +siunatummaksi se oli muodostunut sisäänpäin. + +Jonatan Stark oli näiden yhdeksäntoista vuoden kuluessa arvioinut +uskonnolliset arvot uudelleen, sikäli kuin hän kirjallisuuden +puutteessa oli pystynyt niille kaikille selvää muotoa antamaan. Mutta +Lapin suuren hiljaisuuden keskellä hän oli oppinut aavistelemaan +totuutta siinäkin, missä lujaa pohjaa ei muuten löytynyt. Hän oli +kehittänyt oman teologiansa, joka kyllä -- kun hän siitä suljetussa +seurassa puhui -- usein sangen surkeasti kärsi kiinteiden puitteiden +puutetta, mutta jossa siitä huolimatta sykähteli uusi elämä. +Se oli riittänyt ylläpitämään hänen yksinäisen sielunsa usein +sammumaisillaan lepattavaa liekkiä tämän harmaan yksitoikkoisuuden +keskellä. Hän oli vuosien varrella varovaisesti raaputellut +Vapahtajan kuvan haalistunutta kultausta ja löytänyt ilokseen sen +alta uusia, tuoreempia värejä. Monta ennen rakasta kultalevyn palasta +hän tosin oli tässä työssä menettänyt, mutta löytämänsä uusi väri oli +tuoreudellaan korvannut menetetyn, korvannut moninkertaisesti. + +Hänelle oli selvinnyt, ettei uskonnossa ollut tärkeintä sen +ulkonainen muoto, ei edes opinkappalten vanha asukaan, vaan se, että +ihminen eli, eli sisällisesti uutta, täydellisempää elämää. Näin +hän oli päässyt henkisyyden korkeammalle tasolle, jolta katsottuna +elämä oli ruvennut näyttämään toiselta kuin ennen. Hän oli oppinut +ymmärtämään enemmän ja suhtautumaan myönteisesti sellaiseenkin, jota +hän ennen oli jyrkästi tuominnut. + +Mutta tämä uuden uskonnollisen maailman löytö oli vaikuttanut +sangen haitallisesti hänen ulkonaiseen asemaansa. Kun hän ei +kuulijakuntansa kehittymättömyyden vuoksi voinut uusia oppejaan +julistaa, hän oli vuosien varrella yhä enemmän sulkeutunut itseensä, +vetäytynyt erilleen ihmisistä, muistamatta, että nämä luonnonlapsen +uteliaisuudella seurasivat jokaista hänen askeltaan. Harhaopista +he eivät pystyneet puhumaan, mutta he puhuivat sitä enemmän hänen +muuttuneesta olennostaan. He moittivat häntä ylpeäksi. + +Jonatan Stark oli alkuaikoina esiintynyt moitteettomasti puettuna, +arkipäivinäkin kauluksissa ja kalvostimissa. Silloin olivat +lainiolaiset ihailleet hänen 'alhaisuuttaan'. Nyt, kun hän sisäiseen +maailmaansa vetäytyneenä ei enää tullut tarpeeksi kiinnittäneeksi +huomiota ulkonaiseen, kummastelivat seurakuntalaiset, että mies +paikatuissa sarkahousuissa saattoi olla niin luoksepääsemätön +ja ylpeä. Vain joskus, kun yksitoikkoiset, toistensakaltaiset +päivät eivät enää tuoneet minkäänlaista pienintäkään vaihtelua +tullessaan, hän saattoi keskellä viikkoa pukeutua juhlapukuun ja +astella pappilan salissa pitkin, miettivin askelin. Oli, kuin olisi +epätoivoinen sieluparka kiiltävien kaulusten ja kalvostinten avulla +rimpuillut pinnalla pysyäkseen. Oli miten oli: tulos tällaisesta +"muodonvaihdoksesta" oli hänelle itselleen tavallisesti ollut sangen +vähäinen, mutta ulospäin, kirkonkyläläisiin, se aina oli vaikuttanut +voimakkaasti. "Mitäs nyt kirkkoherra juhlii, kun on luopunut +paikkahousuistaan ja pukeutunut parhaaseen verkaan? Ja oikein +kauluksissa keskellä viikkoa! Oliko siellä vieraita, vai mitä juhlaa +pappilassa vietettiin?" + +Kauppias Raattaman palvelijatar oli juossut ottamaan siitä selvää, +mutta palannut pettyneenä takaisin. Ei sinne vieraita ollut tullut +eikä pappilan palvelijatar ollut tiennyt mitään merkkipäivästäkään. +Kirkkoherran rouva vain oli sanonut papalla taas olevan hänen raskaat +aikansa. Mitkä ihmeen raskaat ajat? Lainiossa, hyvätuloisessa +seurakunnassa, ja kaksi tervettä ihmistä, joiden lapsetkin jo olivat +aikuiset? Palkkaa runsaasti ja työtä vähän. Ei siinä olisi luullut +raskaiden aikojen käsiksi pystyvän. + +Mutta kirkonkyläläiset eivät ymmärtäneet, he, jotka olivat seudulla +syntyneet ja kasvaneet. He eivät käsittäneet, kuinka musertavaksi +hiljaisuuskin toisinaan saattoi ihmiselle käydä, -- ihmiselle, joka +oli elänyt vilkkaammissa oloissa. He eivät aavistaneet, että pappi +taisteli synkkämielisyyden kanssa, taisteli kunnes voitti. + +Sellaisten hetkien jälkeen oli Jonatan Stark leikkinyt sielussaan +kuin lapsi päivänpaisteisella nurmikolla.. Kaikki oli tuntunut +ihmeellisen hauskalta ja mielenkiintoiselta. Hän oli muuttunut aivan +lapselliseksi, niin että hänen vaimonsa oli täytynyt väkistenkin +nauraa. "Kun nyt yltyy kiilloittamaan vanhojen kaulusnappien +kantojakin!" "Siunatkoon sitä pappaa, se on toisinaan juuri kuin +pikkuinen poika!" Mutta Julia-rouva ei ymmärtänyt, että kun hänen +miehensä sielussa paistoi päivä, tuli hänelle tavaton kiire saada +kaikki yhtä kirkkaaksi ja loistavaksi ympäristössäänkin. Ja kun ei +lopuksi enää muuta kiilloittamista löytynyt, hän haki kaulusnapit +esille ja ryhtyi kiilloittamaan niiden mustuneita kantoja. + +Taikka -- kyllähän Julia-rouva sen tavallaan ymmärsikin. Sellaisina +päivinähän todettiin kaikenmoiset pikkuasiat. Neule kirkkoherran +paulakengissä oli ihan riittävän korkea. Ne olivatkin norjalaista +mallia, jota Lainiossa yleisesti käytettiin. Ja se Johan Henrik +Huikuri oli kerrassa erinomainen suutari. Paria vanhaa kaulusta +saattoi yhtä hyvin pitää nurinpäinkin, kunhan Julia-rouva vain ne +nurjalta puolen silitti. Ruskeaa kenkämustetta oli vielä puoli +purkkia. Se riitti vielä ensi kesän yli, joten ei tarvinnut tilata +uutta. Mutta se piti säilyttää kosteassa ja kylmässä paikassa, jottei +se kuivaisi. Sandra-piika sai nimenomaisen määräyksen viedä purkin +kellariin. + +Ne olivat valoisia päiviä Lainion pappilassa. Aurinko paistoi +saliin myöhäissyksyn vaisulla loisteella, mutta Jonatan Stark kulki +hyräillen kukkaruukulta toiselle kooten pudonneita lehtiä kouraansa +ja heitellen niitä uuniin. Hän poimi sielunsa alakuloisuuden siruja +ja hävitti ne tyyten. Isävainajan kuva riippui hiukan vinosti +seinällä. Se oikaistiin matemaattisella tarkkuudella. Kirjoituspöydän +pulpettialmanakka, joka osoitti viittä vuotta ajassa taaksepäin, +sai uuden imupaperin. Kynän varret varustettiin uusilla terillä, +lyijykynät teroitettiin ja lopuksi ryhtyi kirkkoherra hiomaan +puukkoaan. + +"Saisit sinä kerran laskea kyökkiveitsetkin, Jonatan", oli +Julia-rouva sanonut nähdessään miehensä työinnon. Sitä ei ollut +tarvinnut kahdesti sanoa. Oikopäätä oli Jonatan Stark lähtenyt +suntion mökille. Siellä oli hyvä pyörätahko, jolla sopi teroittaa. +Mäki-Roope oli vääntänyt tahkoa ja Jonatan Stark laskenut. Hänen +sielussaan olivat taas pitkästä ajasta soineet elämän sävelet ja +veitsistä piti tulla hyvät. Oliko Roope koskaan nähnyt parempaa +terästä? Se oli sitä kuuluisaa Kauhavan rautaa, josta jo laulussakin +mainittiin. Niinpä niin. Hyvää taisi olla, mutta hyvää oli Norjan +teräskin. Raaterovan porvarilla oli kerran ollut puukko, jolla oli +saanut ajaa parran, milloin vain halusi. Oliko kirkkoherra koskaan +sellaista puukkoa nähnyt? + +Yksinkertainen Roope! Hän oli ollut onnellinen nähtyään kerran +Raaterovan porvarilla "sellaisen puukon". Hän olisi tuntenut itsensä +sata kertaa onnellisemmaksi, jos kerrankin olisi saanut istua +pääkaupungin parturin tuoliin. Hän, Jonatan Stark, oli istunut niissä +monta monituista kertaa. Mutta -- mahtoikohan käydä niin, että hän +joskus tulisi kadehtimaan Roopen onnea? + +Eikö Julia ollut joskus laulanut: + + "Dort, wo du nicht bist, + dort ist das Glück?" + + (Siellä, missä sinä et ole, + siellä on onni.) + +Kummallista, kummallista kaikki. + + +IV. + +Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin pitäjämatkat? Kuka +luettelee ne lukemattomat ahkionjäljet, jotka talvien kuluessa ovat +piirtyneet lumisten aapojen pintaan? Yhdeksäntoista vuoden tuiskut +ovat ne peittäneet umpeen. + +Kuka voi osoittaa ne levähdyskivet, joilla Lapin pappi on +pitäjämatkoillaan istunut, sillä aikaa kuin opas pisti +piippuun "Ruijan leikkoja" ja yksikantaan jutteli ilmoista ja +vuodentulotoiveista? Erämaa lepäsi ympärillä hiljaisena. Sääsket +vain survoivat vimmoissaan. Niiden kiukku ihmistä ja jokaista elävää +kohtaan oli pysynyt samana sitten aikojen alun. Sama yksitoikkoinen +ininä, vuoroin intohimoisempi, vuoroin tylsä ja kalsea. Niin -- kuka +voi laskea ne hyttyset, jotka Jonatan Stark on yhdeksäntoista kesän +kuluessa pyyhkäissyt kasvoiltaan maahan? Niiden nimi on legio ja ne +makaavat hajallaan pounumättäiden lomissa ja saraheinäin tyvillä +antaakseen laihan, säälittävän pienen ruumiinsa höysteeksi karulle +maalle. + +Nyt, kun Jonatan Stark tietää pääsevänsä pois, hän kulkee +muistoissaan entisiä pitäjämatkojaan. Hän retkeilee yhdeksäntoista +kesää ja talvea. Mutta nyt kuluvat matkat kuin siivellä pyyhkäisten. +Vanhat muistot antavat valjastaa itsensä ahkion eteen ja hui! -- +ne suorittavat nuo tutut taipaleet suunnattomalla nopeudella. Ne +käyttävät häntä eksyksissäkin kädenkäänteessä ihan. Ne juoksevat +aavat, jängät ja tunturiseljanteet pienessä, lyhyessä tuokiossa, +kaikki pysähdysajat lukuunotettuina. Jonatan Stark, ehtii useamman +kerran hengessään huutaa: "hohooi!" johon hiljainen, luminen kiveliö +vastaa: "hohooi!" Mutta kerran hän on huutanut "hohoita" tuska ja +epätoivo sydämessä. + +Hän oli jo luullut jääneensä erämaahan kuolemaan. + +Hän muistaa senkin päivän kuin eilisen. Se oli tapahtunut kolmantena +talvena hänen tulonsa jälkeen. Hän oli silloin hoitanut Tenomuotkan +kappeliseurakuntaa, josta pappi oli muuttanut etelään kulkusten +soidessa. Tuo pappi, Filemon Krook, oli sillä kertaa upeillut +purgapeskissään kuin keisari kruunausmanttelissa, ja hän, Jonatan +Stark, oli hiukan säälinyt miestä. Hän oli vielä silloin elänyt +nousutunnelmissa ja oli melkein loukkaantunut Filemon Krookiin. Tämä +oli rekeen istuessaan lausunut: "No, terve, Jonatan Stark, jos löydät +piippuni sieltä käsivarren puolesta, niin pidä se muistona minulta." +Filemon Krook oli ollut sellainen iloinen velikulta. Seuraavana +syksynä hän oli lähtenyt "käsivarteen" kouluntarkastusmatkalle. Siitä +matkasta oli vähällä ollut muodostua hänen viimeisensä. + +Lähdettyään tuossa neljän tienoissa iltapäivällä Kierukkavaaran +talosta aikeissa ajaa Äkässuvantoon, Norjan puolen kirkolle +yöksi, hän olikin ajanut harhaan. Kierukkavaaran Kalla oli +yksityiskohtaisesti neuvonut: -- piti vain välttää vasemmanpuoleista +heinätietä, joka parin, kolmen kilometrin päässä talosta oli +valtatieltä poikennut syrjään. + +Hän oli lähtenyt. Iltapäivä oli ollut kaunis, tuollainen +surumielisyyttä herättävä Lapin kevättalven iltapäivä, ja keli +erinomainen. "Humu", hänen uskollinen ajokkaansa, oli tolvannut +virkeänä. Se oli Kierukkavaarassa saanut runsaasti jäkälää. Hän +oli vaipunut omituisiin tunnelmiin. Hänestä oli tuntunut, että +hän oli viimeisen päivän mies, joka ajeli auringonlaskua kohti. +Maailma hänen takanaan pimeni, mutta edessäpäin loisti avaruus +kirkkaana. Sinne... kauas meren äärille oli kerääntynyt koko +maailma. Siellä... rannattomalla rannalla, lumihuippuisten tunturien +totisina katsellessa, pidettäisiin tuomio kaiken lihan yli, sillä +siellä oli valoa. Yksinäiset mökit joen rannalla olivat näyttäneet +autioilta. Aurinko oli kullannut niiden pienipuitteisia ikkunoita. +Se tarkasteli, olivatko kaikki lähteneet. Kaikki, kaikki olivat +menneet. Vain hän, Jonatan Stark, Lainion pappi, oli ajellut vielä +kuin myöhästyneenä, tutkien itseään. Hiljaisuus hänen ympärillään, +laskevan auringon raukea hohde lumelle, oli nostattanut kaikenmoisia +kysymyksiä hänen sielunsa sisimmästä. Oli ollut taas yksi niitä +hetkiä, jolloin hän oli käynyt käräjiä itsensä kanssa. Ympäröivä +luonto oli hellittämättömällä tavalla pannut hänet katumaan +sellaistakin, jota hän tavallisissa oloissa ei katunut. Hän oli taas +kokenut, että Lapin hiljaisuuden keskellä elämän pikkutapauksetkin +saivat aivan uuden tunnesisällön. + +Tällaisissa omituisissa, hiukan raskasmielisissä tunnelmissa hän +oli ajellut eteenpäin yhtään huomaamatta, että poro oli poikennut +heinätielle. Hän oli ajellut menemään tarkaten auringonlaskun +aikaansaamia värivivahduksia taivaalla. Jo olivat hävinneet +viimeisetkin keltaiset juovat ja hämärä oli laskenut tiheänä huntuna +yli seudun. Ympäristö oli ruvennut elämään eikä hiljaisuus ollut enää +tuntunut niin oudolta. + +Jänkiä ja aapoja ja vuoroin metsäsaarekkeita. Hän oli hiukan +ihmetellyt. Niemi, jonka yli hänen oli ollut ajettava, oli tuntunut +luonnottoman laajalta. Eikä hän edellisiltä matkoiltaan Krookin +kanssa ollut siellä puolen muistanut jänkiä olevankaan. + +Mutta tie oli ollut leveä ja kova. Se oli johtanut suoraan eteenpäin +yli järviltä näyttävien aukeamain ja kiivennyt toisinaan synkkään +korpeen. + +Oikealla puolen oli kohonnut tunturinselkiä, toinen toistaan +korkeampia. Tie oli kulkenut matalampaa vaaran seljännettä, jossa +kasvoi vankkoja, kääkkyräisiä mäntyjä. Niiden välistä olivat +kuumottaneet siniseltä välkehtivät tunturit, joita tiestä oli +näyttänyt erottavan vain jyrkkä, kapea rotko. + +Hän oli pysäyttänyt poronsa ja katsonut tulitikun valossa kelloaan. +Se oli osoittanut puolta yhdeksää. Tavallisten laskujen mukaan hänen +olisi jo seitsemältä pitänyt olla perillä Äkässuvannossa. Hän oli +huomannut eksyneensä. + +Sinä iltana olivat Norjan tunturit saaneet kuulla Lainion +kirkkoherran Jonatan Starkin messuäänen. "Hohooi, hohooi!" Kaikesta +päättäen ne olivat pitäneet ääntä hyvänä, sillä ne olivat kilpaa -- +tosin hiukan kuin ilkkuen -- vastanneet: "Hohooi!" Mutta hän, Jonatan +Stark, ei ollut sinä iltana ollut leikkipäällä: -- hän oli tuntenut +itsensä vaivaiseksi syntiseksi. + +Eksyneen mielialoja ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on itse +kerrankin pahanlaisesti eksynyt. Jonatan Stark tiesi sen illan +jälkeen, mitä kaikkea voi mieleen tulla. + +Hän oli siirtynyt kuin itsensä ulkopuolelle katselemaan elettyä +elämäänsä. Ja se, mitä hän oli nähnyt, oli nostattanut kaipauksen +kyyneleet hänen silmiinsä. + +Hän oli istunut kumoonkäännetyllä ahkiolla ja tarkannut elämänsä eri +jaksoja. Ne olivat vyöryneet hänen silmäinsä ohitse kuin kuvaelmat +moniosaisessa näytelmässä. + +Jonatan Stark ylioppilaana istumassa sängyssään "Saima"-nimisessä +matkailijakodissa Helsingissä. Hämärä, hauskannäköinen huone ja +sen pöydällä ikkunan edessä valkoinen ylioppilaslakki. Sen hän +oli edellisenä iltana saanut ja rinta laajeni vieläkin Alppilan +muistoista. Ylioppilas nousee vuoteestaan, asettaa ylioppilaslakin +päähänsä ja jää paitasillaan katselemaan nukkuvia kivimuurien +päätyjä... + +Toinen kuva: -- Jonatan Stark nuorena pappiskokelaana seisomassa +Porvoon vanhassa tuomiokirkossa. Valkohapsinen piispa alttarilla +puhuu lempeästi. Hän puhuu kristittyjen veljeydestä. Jonatan Stark +katselee alttaritaulua edessään. Niin selvinä, niin häikäisevän +kauniina hän ei ollut koskaan nähnyt itämaalaisten pukujen loistavia +värejä kuin silloin eksyksissä ollessaan. Vapahtajan sininen tooga +oli näyttänyt yhtä siniseltä kuin kaakon taivas hänen ajaessaan jokea +pitkin... + +Hän ei ollut hirvennyt ajatella Lainion pappilaa sen yksityiskohtia +myöten, vaan oli torjunut ne kuvat mielestään hukkuvan epätoivolla. +Tuo pieni rakennus oli tuntunut paratiisilta, mutta niin +saavuttamattomalta. Hän oli riistäynyt niistä kuvista irti +luontaisella päättäväisyydellään, joka ei vielä ollut häntä tyystin +jättänyt. "Ei pappilaa, ei pappilaa"; hän oli hokenut haaliessaan +kokoon puita yönuotiota varten. Hänellä oli onneksi ollut kirves ja +tulitikut matkassa. Poro oli viety kaivamaan pienen matkan päähän +ja hän itse oli heittäynyt maata ahkion suojaan tulen loisteeseen. +Olipa sillä kertaa osoittautunut hyväksi, että hän ylioppilasaikanaan +oli nukkunut rakovalkealla useamman yön. Mutta maat olivat silloin +olleet tutut. Nyt ne sitävastoin olivat uppo-oudot. Sinä yönä hän +oli täydellisesti käsittänyt Jaakobin tilan tämän viettäessä yötään +erämaassa kivi päänsä alla. Eroitus oli vain ollut siinä, ettei hän +ollut unissa nähnyt enkeleitä, vaan hirvittäviä susilaumoja, jotka +joka hetki olivat valmistautuneet hyökkäämään hänen kimppuunsa. + +Vitkaan, perin vitkaan oli päivä valjennut. Hämärä oli kuin kiusaa +tehden viipynyt lumella ja puiden oksilla. Hän oli seurannut sen +leikkiä toivon ja pelon vaiheilla. Kunhan ei aamusta vain rupeaisi +satamaan lunta. Silloin hän ei osaisi takaisin. Hän oli lähettänyt +korkeuteen palavan rukouksen: "Ei lunta, ei hinnalla millään!" +Uutistalokkaat väylän varrella toivoivat sitä kyllä. Heistä oli ollut +vielä liian jyleä ajaa. Mutta hän, Jonatan Stark, oli hengessään +taistellut heidän toivomuksiaan vastaan. Kai Jumala sentään oli +siksi oikeamielinen, että pani ainakin kymmenen velttoa huokausta +yhtä kiinteää, hätääntyneestä sydämestä lähtenyttä rukousta vastaan, +-- kun sen vielä päällepäätteeksi rukoili mies, joka hoiti kahta +seurakuntaa. Suunnilleen tähän tapaan olivat hänen ajatuksensa +risteilleet. Arveluttavan kohtalon painon alla hän ei ollut johtunut +ajattelemaan, kuinka naiviksi hän oli tullut uskossaan, -- hän, +laudatuurin pappi ja rovastin poika kymmenennessä polvessa. Mutta +mitä välitti Lapin kiveliö laudatuureista ja rovastinpojista. +Se kohteli kaikkia samalla tavalla taivuttaen oppineen Lainion +kirkkoherrankin ajattelemaan yhtä mutkattomasti kuin ajatteli joku +lappalainen. Lopputulos oli kuitenkin ollut se, ettei lunta ollut +satanut. + +Hän oli ajanut entisiä jälkiään takaisin ja kymmenen tienoissa +aamupäivällä istunut jälleen Kierukkavaaran pirtissä. + +Mutta -- siellä hän oli jälleen ollut laudatuurin pappi ja +rovastinpoika kymmenennessä polvessa. Hän oli kertonut yöllisen +seikkailunsa ja siitä oli ollut leikki kaukana. Kun ihmiselle tuli +oikea hengenhätä, merkitsi hänelle elämää tai kuolemaa sellainenkin +jokapäiväinen seikka kuin tämä: -- ripsahuttiko aamuyöstä lunta vai +ei. Jos olisi hiukankin ripsahuttanut, ei hän, Jonatan Stark, nyt +istuisi tässä muistelemassa, vaan harhailisi, tiesi missä. Mutta kun +ihminen oikein sydämensä pohjasta huusi Herraa, oikein sillä Eliaan +rohkeudella: että "näytä tänä päivänä" j.n.e., silloin tuli apu. Sen +oli hän, Jonatan Stark, saanut elävästi kokea. + +Talonväki oli päivitellyt ja siunaillut. Hyvänen aika sentään! Me +tässä nukutaan, tuuhotetaan lämpimässä... ja sillä aikaa pappi +paljaan taivaan alla! O Herra Jietari, kokonainen yö metsässä! +Todellakin: -- jos vain olisi ripsahuttanut, ei pappi olisi osannut +takaisin. Tässä meidän isä juuri noustessaan toivotteli, että +annapa nyt ripsahuttaa hiukan enemmän... mutta varjelkoon, se +olisi ollut sama kuin varma kuolema... (Kierukkavaaran Liisa oli +säikähtyneenä pysähtynyt keskelle lattiaa ja hänen silmistään oli +saattanut lukea, mitä hän ajatteli.) Olisipa nyt Jumala vain Kallan +toivomuksen kuullut, olisivat Kierukkavaaran lehmät tosin saaneet +vereksiä heiniä, mutta Lainion pappi olisi eksynyt erämaahan. Ja kuin +yhteisymmärryksestä taivaallisen haltijan kanssa oli Liisa-emäntä +laittanut kahvipannun tulelle tavallisuudesta poikkeavalla kiireellä. + +Kirkkoherran eksymisestä oli riittänyt puhetta koko aamurupeamaksi. +Oli siinä yksi ja toinen aamuaskar jäänyt toimittamatta, mutta +eihän nyt aina ollut pappikaan talossa ja vielä sellaisen retken +jälkeen. Yksi ja toinen naapurikin oli pistäytynyt Kallan pirttiin +ja jokainen oli saanut tarpeekseen siunailla ja päivitellä. Kun nyt +ihan oppaatta, kulki! Kun nyt ei Kallakaan ollut lähtenyt papin +matkaan? -- Kalla oli joutunut hiukan ahtaalle. -- Kuinkapa se hän... +kun se Ruukikin oli kulkenut yksin... Vieläpä nyt Ruuki, joka oli +sellainen tunturien karpeaja. Se poika ei välittänyt, vaikka olisi +viikon kiveliötä kiertänyt, kunhan vain tupakat riittivät. Oli se +sekin eksynyt kerran ja juuri samalle kairalle. Piippunsakin oli +äijä pudottanut ja niin oli ollut kovassa tupakantuskassa, että +"rötkäleitä" oli tehnyt Kuttasen Petterin lapsen ristimäkirjasta. +Ei ollut sattunut muuta paperia matkaan. Paluumatkalla hänen oli +häätynyt ottaa lapsen nimet ja kummit uudelleen muistiin. Oli siinä +jo ollut hätä... papilla. + +-- No, kun ei repinyt käsikirjastaan lehtiä? + +-- Ei... sekin oli jäänyt kotiin. Se oli...Ruuki-pappi sellainen, +ettei sillä toisinaan ollut rippineuvojakaan matkassa. Mikä lie +ollut... maailman harava... hänkin, mutta iloinen ja leikkisä mies. +Ja Kierukkavaaran Kalla oli ruvennut kertomaan Ruuki-papista. + +Kerrankin... Äkässuvannossa oli nimismies panettanut tämän kiinni. +Ei ollut tuntenut Suomen puolen pappia. Tämä oli tainnutkin olla +ensi kertaa Äkässuvannossa käymässä... Oli tiukannut passia kylän +tiellä... No... eihän papilla mitään kirjoja ollut. Ei muuta kuin +lähde konttoriin. Ruuki-pappi oli talsinut nimismiehen edellä ja +pyydellyt, että eikö hän saisi pappilassa käydä... Hänellä olisi +ollut kirkkoherralle asiaa... Mitä vielä... ei kirkkoherra joutanut +kaikkien kulkurien kanssa... Mitäpä siinä. Ruuki-pappi oli talsinut +nimismieheen ja sielläkös oli tiukalle otettu... Mistä mies ja +mikä nimi? Hilemon Ruuk... Ammatti? Pappi... Mitä... pappi? "Tässä +ei kieroileminen auta!" Kyllä... pappi kuin pappi! Ei se siitä +parannut. No... merkillistä! "Ettehän vain ole Tenomuotkan pappi?" +"Kyllä, juuri se enkä kukaan muu." Nimismies oli pyydellyt anteeksi +ja noitunut itsekseen. "Ei se mitään", oli Ruuki-pappi vakuutellut, +"saatiinhan tehdä tuttavuutta." -- Kyllä oli Äkässuvannon kirkkoherra +nauranut ihan katketakseen, kun oli tapauksen kuullut. + +Sellaista se oli. Missä lie nyt sekin mies? Ainakohan asunee siellä +Helsingin korvallisella? + +Siellä oli, mutta ikävää kuuluu pitävän. + +-- Ikävää? Mitenkäs siellä ikävä... sakeammassa kansassa? + +Niin -- kummalta se kuului, mutta niin oli pastori Krook +kirjoittanut, että yksinäisyyden tunne saattoi siellä toisinaan käydä +vielä painavammaksi kuin Lapissa. Katuvan kuului muuttoaan. + +Kierukkavaaran Kalla oli vaipunut mietteisiinsä. Hän oli pudistanut +päätään. Sen hän hyvin käsitti, että hänen moisellaan siellä olisi +ollut ikävä. Mutta -- Ruuki-pappi, joka oli valittanut ikävää täällä +ja nyt -- ikävä siellä. Herroista ei päässyt koskaan selvyyteen. + +Ei se ole ainoa kerta ollut, jolloin Jonatan Stark on eksyksissä +harhaillut. Mutta niin pahasti kuin tuolla kertaa tuskin milloinkaan +ennen tai myöhemmin. Aina hän oli sentään taloon yöksi päässyt. + +Niin -- ne Lapin talot. Olivat nekin hiukan omituisempia paikkoja +kuin talot muualla maailmassa. Jonatan Stark oli tehnyt sen +havainnon, että kuta pohjoisempana ihminen asui, sitä hatarammin +hän asumuksensa kyhäsi. Lainiossa käytettiin jo kaksoisikkunoita +ihan yleiseen, mutta Tenomuotkan puolella niitä ei tavattu lainkaan. +Pakkanen huurusi kyynärän pituudelta ikkunan raoista huoneeseen, joka +sekin oli niin kylmä, ettei riisuutuminen tullut kysymykseenkään. +Talonväki istui takkatulen ääressä aamusta iltaan. Siinä pysyi +sentään sulana. Mutta aamulla kun herättiin, oli kahvikuppi jäätynyt +lautaseen kiinni. Koko hoidon saattoi korvasta kiikuttaa pataan. + +Monenlaisissa paikoissa hän oli näiden yhdeksäntoista vuoden aikana +öitä viettänyt. Nyt poismuuton edellä oli niiden muisteleminen +hauskaa. Lapinkota oli sentään jäänyt parhaiten mieleen. +Sellaisessakin hän oli useampia öitä maannut. + +Aluksi se oli tuntunut sangen kodikkaalta. Heittäytyä noin +vain täysissä pukimissa, peski päällä, lapinlakki päässä ja +poronnahkakengät jaloissa porontaljavuoteelle nukkumaan paksujen +Ruijan raanujen alle. Tuli sammui hiljakseen, kodan väki asettui +levolle, koirat sijoittuivat ihmisten jalkopäähän tahi seljän taakse, +savuaukosta tuikkivat taivaan tähdet ja ympärillä huokaili luminen +erämaa, missä yö tuuli vain hiljaa tohahteli. Jossakin lähellä +kalahti poronkello. Siellä kaivoi tokka, lappalaisen satapäinen lauma. + +Mutta keskellä yötä kavahtaa isäntä ylös komentaen rengit jalkeille, +sieppaa rihlansa ja syöksyy koirien kera ulos. Susi on poroissa! +Alkaa vimmattu haukunta, jonka katkaisee laukaus... parikin. +Koiranhaukku yltyy, poronkellot kalkattavat, rengit hoilaavat. Koko +kiveliö raikuu monenkaltaisen äänen pauhusta. Öinen hiljaisuus on +rikottu. Kunnes isäntä palaa hengästyneenä, heittää rihlansa kodan +nurkkaan ja heittäytyy pitkälleen. No, mitenkäs kävi? Hajaantuivat. +Pari kolme laukausta lyijyä kintuille ja sillä hyvä. Ei tainnut +sattua? Mikä se pimeässä satutti! Pääasia vain, että kaikkosivat. +Olivatko ehtineet vahinkoa tehdä? Yhden vasan olivat haavoittaneet. +Se täytyi tappaa... No hyvä kaikki, pari rengeistä sai jäädä vahtiin +aamuun saakka... Keskustelu lakkaa ja hetken päästä vallitsee kodassa +taas syvä hiljaisuus. + +Sellaista oli Lapin elämä. Jonatan Stark oli ehtinyt sitä kyllikseen +nähdä. Illalla, tulen valossa teki kota romanttisen, sadunomaisen +vaikutuksen, mutta aamulla näytti kaikki harmaalta, synkältä ja +ikävältä, varsinkin jos sattui pilvinen päivä. Mielellään lähti +silloin ajamaan kotia kohti. + +Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin matkat? Kuka luettelee +kaikki hänen yönviettopaikkansa? Aamutähti, joka muita kirkkaampana +heloittaa taivaalta, on kerran tervehtinyt Jonatan Starkia sänkyyn +Liepimän Petterin vaatimattomassa kamarissa. Se pääsi parahiksi +paistamaan muutamasta lämpimän katon halkeamasta sisään ja vilkutti +niin ystävällisesti, että Jonatan Stark oli luullut näkevänsä +unta. Sillä kertaa ei kamarin kohdalla ollut sattunut vesikattoa +olemaankaan. Petteriltä olivat kattolaudat loppuneet kesken ja niin +oli kamarin kohta jäänyt vesikattoa vaille. Oli siis siitä sopinut +aamutähden sisälle pilkistellä. + +Se oli ollut sitä aikaa. + +Kerran oli sama aamutähti tervehtinyt Jonatan Starkia kotipappilassa +kaukana Pohjanmaalla. Hän oli ollut viimeistä yötä vanhassa kodissa +ennen Lappiin lähtöään. Aamutähti oli heloittanut vinttikamarin +ikkunasta suoraan hänen sänkyynsä. Mutta silloin hän oli maannut +mukavasti kahden lakanan välissä. + +Se oli ollut sitä aikaa. + + +V. + +Muistaako Jonatan Stark "Sturm und Drang"-kauttansa Lainion Lapissa? + +Toki hän sen muistaa, sillä pienemmätkin asiat johtuvat hänen +mieleensä, saatikka sitten sellainen aika. + +Sturm und Drang -- myrsky- ja kiihkokausi. Sellaisenkin ajanjakson +hän on Lainiossa elänyt. + +Paljon ennättää tapahtua yhdeksässätoista vuodessa, -- varsinkin kun +kulunutta aikaa jälkeenpäin rupeaa muistelemaan. Siihen mahtuvat ne +toti-illatkin, jotka Jonatan Stark on apteekilla viettänyt. + +Myrsky- ja kiihkokausi kuuluu tavallisesti nuoruusvuosien +elämään, sinne ylioppilasaikoihin tahi lähivuosiin heti jälkeen. +Se muodostuu itsekullekin luonteen ja taipumusten mukaiseksi, +yhdelle rajummaksi, toiselle tyynemmäksi. Jonatan Stark ei sitä +aikaisemmin ollut elänytkään -- ei ainakaan siinä mielessä, kuin +mitä sillä tavallisesti tarkoitettiin. Se oli häneltä säästynyt +Lappiin. Harmaiden vuosien paino, yksitoikkoinen, tappava elämä oli +sen loihtinut esiin. Ja se oli eletty totilasin ääressä apteekin +suuhuoneessa siellä Kyläkosken toisella rannalla. + +Vanhaan aikaan ei sitä olisi pidetty minään? -- siihen aikaan, +jolloin pappiloissa vielä yleisesti tarjottiin totia. Niin oli tehty +Jonatan Starkinkin kotona. Vasta elämänsä loppupuolella oli vanha +rovasti Stark mukautunut ajan henkeen ja totikutsut olivat loppuneet. +Jonatan Stark oli taas ylioppilasaikoinaan kuulunut ehdottoman +raittiuden kannattajiin. Hän oli halunnut kulkea eri tietä kuin +isäukko eikä hän koskaan olisi uskonut tulevansa istumaan maljan +ääressä. Mutta niin oli kuitenkin käynyt. + +Kerran, kun elämä oli tuntunut oikein raskaalta, -- muutamana +talvi-iltana vuoden pimeimpään aikaan --, kun kirjatkaan eivät +enää olleet huvittaneet, ei edes rakastettu Frenssen, oli Jonatan +Stark suunnannut askeleensa kosken yli apteekille. Siellä oli +'Viina-Tofferi' häärinyt iloisena purkkiensa ääressä ja Jonatan +Starkia vastaan oli tuulahtanut jonkunlainen kamferttitippojen ja +konjakin sekainen akateemisuuden tuoksu. Loistihan pullojen kyljistä +selvä latina -- vaikkakin lyhennetyssä muodossa -- ja kaasihan Tapfer +parast'aikaa helmeilevää konjakkia kimaltelevaan kristallikarahviin. + +-- Tjänare! Tulitpa sopivaan aikaan, oli Tapfer lausunut silmää +iskien. -- Tässä juuri veli Hubertuksen kanssa aioimme aloittaa. + +Se oli tietysti ollut leikkiä apteekkarin puolelta. Tiesihän hän, +että pappi oli raittiusmies. Hän oli sanonut sen muuten vain. Mutta +Jonatan Stark ei ollut sillä kertaa sattunut leikkituulelle. Hän oli +näyttänyt jokseenkin synkältä ja vastannut: + +-- Sepä sattuikin. Minä olenkin sen aineen tarpeessa, jos kukaan. + +Mitäpä siinä, apteekkari Tapfer oli ollut mies, joka kyllä oli +osannut tilanteihin suhtautua. Hän oli iskenyt silmää ja vienyt papin +sisään. + +Siellä, suuhuoneessa, oli jo istunut vanha Malmström. Kulunut +naapukka oli maannut tuolilla kuin kavin syömä koira. Jonatan Stark +oli pannut merkille, että karvaton laikka oli melkoisesti kasvanut +sitten viime näkemän. "Terve, terve!" "Vai tuli veli Jonatankin." +Niinpä niin. + +Apteekkari oli laittanut totivehkeet valmiiksi ja sitten oli +sekoitettu. Vanha Malmström oli katsahtanut pappiin kummissaan. + +-- Onko velikin ruvennut...? + +-- En. Aion nyt vasta ruveta. + +Mitäpä siinä. Vanha Malmström oli sen "suunnilleen" ymmärtänyt... +suunnilleen, suunnilleen. Saihan nyt pappikin hiukan... kuinka +nyt sanoisi... maistaa, -- varsinkin näin kaukana napapiirin +pohjoispuolella. + +Ei Jonatan Stark ollut isosti aikonutkaan. Sen verran vain, että +pilvenreunat rupeaisivat hiukan punertamaan. + +Niinpä niin... niinpä niin... Se oli... kuinka nyt sanoisi... +runollisesti sanottu. Veli Jonatanilla oli hiukan niitäkin lahjoja. + +Vanha Malmström oli kumarrellut syvään lasi kädessä. + +-- Jos me nyt sitten... terve! + +Hubertus Malmström oli muistanut muutaman Jonatan Starkin +joulusaarnan. Se oli ollut kerrassaan mainio, se Betlehemin pimeys ja +sitten se suuri valkeus. Todellakin... veli Jonatan oli sattuvasti +verrannut Vapahtajaa ritariin prinsessa Ruususen sadussa. Se oli +ollut mainio kuvaus! Terve! + +Niin siinä oli sitten istuttu tupakoiden ja tarinoiden. Vanha +Malmström oli vilkastunut. Hän oli ruvennut kertomaan viimeisestä +leimausmatkastaan. Uskoivatko veljet, se oli ollut vaikea +matka vanhalle miehelle? Reumatismi... reumatismi ja sellainen +saakelinmoinen pakkanen... (Veli Jonatan soisi anteeksi, että hän, +vanha Jeegis, kirosi... hän koettaisi muistaa...). Mutta hän, +Malmström, oli jo eläkkeensä saanut: reumatismin, jonka jokainen +Lapin virkamies vuosien lopulla sai... juuri varmaan... juuri +varmaan. Eikä sitä tarvinnut senaatilta hakea. + +Mutta virka piti hoitaa siitä huolimatta. Ei auttanut. Olipa soma +nähdä, kelpasivatko A. B. Prospector O. Y:lle ne tukkipuut, jotka +hän, Malmström, oli Pasmarovasta leimannut. Edellisestä paikasta +oli yhtiö riitelemällä päässyt eroon, mutta se nyt ei ollutkaan +ihme. Täytyihän -- puolueettomasti asiaa harkiten -- myöntää, ettei +Komsiovaara ollut kenenkään ajopaikka. Sieltä kaukaa, latvajokien +varsilta niitä tuskin koskaan olisi saanut uitetuksi. Olisi täytynyt +kaivaa kanavia ja perkata koskia eikä Prospector ollut halunnut +sellaiseen puuhaan ryhtyä muutaman sadan tukkipuun vuoksi. Se ei +olisi kannattanut. -- Mutta miksi antoi metsähallitus vapaat kädet? +"Metsänhoitaja leimatkoon paikasta oman valintansa mukaan..." Niin +oli seisonut määräyksessä. Hän, Malmström, oli luonnollisesti +leimannut sieltä, mistä valtion etu oli parhaiten vaatinut. Ja +Komsiovaara oli juuri ollut sellainen paikka: -- sieltä ei uittanut +vihollinenkaan, hahhah! Mutta -- mitäpä se hänelle kuului. Hän, +Malmström, oli seurannut määräystä. Jokainen hoiti virkansa parhaan +ymmärryksensä mukaan, vai mitä veli apteekkari arveli? + +Se oli selvä! Niin hänkin teki. Hän, Tapfer, ei juuri mielellään +myynyt paljasta spriitä. Hän tiesi, ettei se tavara lappalaisten +hyppysissä siunausta tuottanut. Joivat ja mellastivat juhla-aikoina, +niin että siitä toisinaan häiriytyi koko kylän elämä. (Stark pappina +saattoi sen parhaiten todistaa). -- Ei, hän teki tippoja. Ne eivät +olleet lähimainkaan niin vaarallisia kuin tuo yhdeksänkymmenenkuuden +prosentin "alkuaine". Niitä kesti sentään koko paljon nauttia, +ennenkuin mies tuli hullupäiseksi. Ja toiseksi: -- sillä tavoin hän +ansaitsi hiukan enemmän, -- seikka, joka ei suinkaan merkinnyt vähää +tällaisessa paikassa, missä lääkäri kerran oli saanut sellaisen +fix-idean, että lappalaisille riitti vain terveydenhoito-opetus. +Ei, niin kauan kuin tohtori ei määrännyt tavallisia lääkkeitä, oli +hänen, apteekkari Tapferin, pakko myydä tippoja edes jotenkuten +toimeentullakseen. + +Veli Tapferia ei voinut moittia, hän oli oikeassa. Jokainen hoiti +virkansa parhaan ymmärryksensä mukaan. Niinkuin hänkin, Jonatan +Stark, joka kohta vuosikymmenen oli joka vuosi rakentanut Lainion +lapsille Jerusalemin ja sitten taasen hävittänyt sen - tietysti +Baabelin kuninkaan Nebukadnesarin suosiollisella avulla. Vai +luulivatko veljet, että oli niinkään helppo joka syksy aloittaa +Aatamista ja lopettaa kristinuskon voittokululla kautta maailman? +Totisesti -- siinä kysyttiin kärsivällisyyttä ja lujaa tahtoa, ettei +pappi vain päästänyt Jaakobin poikia liian monta kertaa Egyptiin. +Mitä ne olisivat ylimalkaan siellä tehneet?... Ei, piti vain laskea +kahdesti... kahdesti... ja vasta toisella kerralla Benjamin. -- Tai +luulivatko veljet, että oli kovinkaan hauskaa antaa Mooseksen joka +vuosi lyödä egyptiläinen kuoliaaksi? Totisesti -- siinä jo rupesi +toivomaan, ettei mies olisi joka kerta yhtä kovasti lyönyt. Olisihan +kerrankin ollut muutteen vuoksi soma selittää, että se tummaverinen +lurjus virkosi. Silloin olisi Mooseskin kenties päässyt sakoilla... +sensijaan että hänen nyt joka vuosi täytyi talsia Midianiin. Eikä +Jetro-veljellä siellä kuitenkaan ollut koskaan sen parempaa tointa +hänelle annettavana kuin halpa lammaspaimenen virka. Teepä sitä +sitten neljäkymmentä vuotta ja pidä kurssi korkealla, jotta lopuksi +pääset johtamaan Israelin kansaa Egyptistä luvattuun maahan! -- Mutta +siinä meillä on esimerkki, mitä mies saa aikaan, kun hän ei anna +perään... korvessakaan. + +Jonatan Stark oli päässyt puhumaan mieliaineestaan: lapinvirkamiehen +Midianista. Eikö ollut totta: -- tällainenkin paikka kuin tämä +Lainio oli todellakin kuin mikäkin Midianin korpi. Täällä elää +kituutti kerran akatemian ovia kolkutellut mies yksinkertaisen kansan +keskellä, joka ei isosti välittänyt maailman menosta. Sille riitti +vain se, että tuli hyvä vuosi... ja että Kurki-Aatami piti seuroja +silloin tällöin. Ihanteellinen kansa! Se ei kaivannut sanomalehtiä +eikä kirjallisuutta. Sille riitti almanakka ja Raamattu. Mitä se +siis ymmärsi sellaisen ihmisen sielunkärsimyksistä, joka oli syönyt +vähän isomman omenan hyvän ja pahantiedon puusta? Ei kerrassa mitään! +Ja sitä he olivat tehneet kaikki, tämänkin pitäjän virkakunta: +-- opiskelleet, lukeneet, eläneet kerran "mukana"... suuremmassa +maailmassa, missä ihminen löytää vaihtelua henkirievulleen. + +-- Katsopas nyt, Tapfer, tätä Malmströmiä tässä. Sama lakki +vuosikymmenet läpeensä ja karvattomat paikat sen puuhkassa suurenevat +vain. (Suo anteeksi, Malmström, että otan esimerkin näin läheltä, +mutta minä säälin sinua, vaikka tiedänkin, ettet sääliäni kaipaa. +Sinustahan tämä Lainio on paratiisi.). Eikä se suinkaan johdu +köyhyydestä, vaan siitä, että mies on kolmekymmentä vuotta hoitanut +Lainion metsänhoitajan virkaa Suomen Lapissa. Siinä ajassa totisesti +näivettyy pakostakin. Minä ymmärrän sen, minä, joka vasta olen +elänyt täällä kymmenen vuotta. Viidentoista vuoden perästä minä +olen juuri samanlainen -- sillä erotuksella vain, että olen käynyt +tavattoman katkeraksi kaikkia ihmisiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan. +Minä en silloin saata enää Malmströmin lailla sanoa: 'Suunnilleen, +suunnilleen', -- vaan minä sanon: 'Zum Teufel!' niin pappi kuin +olenkin. Sillä se ei ole enää Jumalankaan järjestyksen mukaista, +että joku pappi tahi metsänhoitaja istuu itsensä tylsäksi jossakin +lapinpitäjässä, sillä aikaa kuin toiset riehuvat etelässä kuin +kärpäset puurovadin ympärillä. + +Vanha Malmström yksin oli pannut terhakasti vastaan. Hän ei ollut +tahtonut myöntää olevansa "Lapin painama", niinkuin veli Stark oli +sen tulkinnut. Hänestä oli Lainio ollut maailman paras paikka -- +paratiisi. Siinä oli veli Stark sanonut aivan oikein. Jos vain olisi +saatu mylly Kyläkoskenrannalle, eihän puolestaan olisi enää kaivannut +mitään. + +Niin -- mylly! Tosiaankin -- mylly ja sähkölaitos! Jonatan Stark +oli saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Hän ei ollut pannut merkille, +että Malmström oli vastustanut sähkölaitosta. Hän oli maininnut +suunnitelmasta, joka hänenkin ajatustaan oli pitemmät ajat +askarruttanut. + +Niin -- todellakin. Kyläkosken rantaan. Se kohisi tuossa juuri +apteekin ikkunan alla ja oli kuin luotu myllyn paikaksi. Siitä saisi +voimansa myös saha ja sähkölaitos. Nyt sai hänkin, pappi, jauhattaa +jyvänsä kahdeksan penikulman päässä. Karttui siinä ohrarieskalle +hintaa. Mikä huojennus, jos olisi ollut mylly ja saha. Sahautapas nyt +lautoja. Kyllä -- käsipelillä niitä sait, mutta -- mitä ne tulivat +maksamaan? Ja kuinka paljon niitä miespari päiväkaudessa sahasi? +Toista olisi ollut turbiinilla käypä saha. Totisesti! Eiköhän ruvettu +herättelemään Lainion rahamiehiä, jotta saataisiin sähkölaitos kylään? + +Oli innostuttu ja tuumittu, kunnes lopuksi oli huomattu yrityksen +mahdottomuus. Sellaista uskallusta ei lainiolaisissa ollut. Olisi +vaatinut vuosikausien muokkaamista, ennenkuin heidän kukkaronsa +olisivat sellaiseen yritykseen avautuneet. Se oli kyllä nähty -- +pienemmistäkin asioista. + +Mutta -- olihan saatu suunnitella, kuvitella ja haaveilla, -- +vaikkapa vain Lainiossakin. Eihän kuvittelu mitään maksanut. Saihan +siten iltansa kulumaan ja -- se oli pääasia. + +Tämä ei suinkaan ollut ensi kerta, jolloin apteekin suuhuoneessa +oli myllyn rakentamista suunniteltu. Mutta ennen ei siihen ollut +osaaottanut pitäjän arvoisa kirkkoherra. Nyt oli saatu yksi mies +lisää, joka antoi kannatuksensa hyvälle asialle. Vaikkapa vain +kannatuksensa, -- sillä olihan kysymys teoriassa ratkaistu. Joskus +maailmassa se ratkaistaisiin käytännössäkin. Silloinpa tultaisiin +heitäkin muistamaan: -- Ne... metsänhoitaja, pappi ja apteekkari sitä +jo aikoinaan suunnittelivat. Sitä ei silloin uskottu, mutta -- nyt +se on käynyt toteen. Siinä hyrräsi turbiini Kyläkoskessa ja pappilan +navetassakin loisti sähkövalo. + +Kello oli lähennellyt puolta yötä, kun toverukset olivat eronneet. +Jonatan Stark oli ollut intoa ja elämänhalua täynnä. + +-- Katsopas, Malmström, kyllä on sentään tämä Lappi kaunis! +Katselepas noita revontulia tuolla pohjan taivaalla... Niitä ei nähdä +Helsingissä. Katso... katsopas... lumen pintakin elää! Siellä juoksee +yön salaperäinen hengetär... tohvelit jalassa. Ja tuolta... tuolta +Keilatunturin huipulta katselee Isä-Jumala yömyssy päässä ja hymyilee. + +Jonatan Stark oli osoittanut kuuta, joka parhaillaan oli tehnyt +nousua Keilatunturin takaa. + +He olivat kulkeneet metsänhoitajan kanssa jutellen ja haastellen +tähdistä ja muista taivaankappaleista. Uskoiko veli Stark, että +Marsissa asui ihmisiä? + +Kyllä, kyllä... mutta minkälaisia virkamiehiä luuli veli Malmström +siellä olevan? + +Tjaah! -- Vanhan Malmströmin oli ollut hiukan vaikea siihen +kysymykseen vastata. + +Katsopas... siellä oli paljon helpompi toimia esimerkiksi +metsänhoitajana. Saattoi jo konttorista nähdä, kuka kulloinkin +kruununmetsää varasti. Jaha, vai Ranta-Manne, joka vastikään oli +maan päältä muuttanut eikä ollut vielä käynyt piirilääkäriltä +sähkösilmälasia. Se veitikka siellä hakkasi. Ei muuta kuin annapas +haaste, niin tiesi mies tottua maan tapoihin. -- Ja pappinakin siellä +oli kerrassa helppo olla. Katsopas... ihmisillä oli vain päätä... +eikä muuta ruumista juuri ollenkaan. Siellä kävi rippikouluopetuskin +ihan leikiten vain... Ei niille... Marsin lapsille tarvinnut Jaakobin +poikain nimiä päähän takoa... Muistivat jo ensi lukemalta... + +Jonatan Stark oli saatellut metsänhoitajaa kotiin. Kaatuneen +kilometripylvään luona he olivat pysähtyneet ja se oli antanut +heille aihetta syvällekäypiin mietiskelyihin. Metsänhoitaja oli +puhunut huonosta viranhoidosta. Joutaisi se "Horsta" nyt tuon +korjauttamaan. Sääli matkannäyttäjää, joka keuvotti ojan syrjällä +kuin tukkihumalainen. Mutta Jonatan Stark oli siinä nähnyt symboolin +itsestään. + +-- Katsos, Malmström, tuommoinen olen minä. Minäkin olen +matkannäyttäjä, mutta tavallisissa oloissa minä makaan murtuneena +kuin tuo kilometripylväs tuossa. Minä olen masentunut, Lapin painama, +epätoivoon saakka. Minusta ei ole papiksi kuin kauniiksi ilmoiksi +toisinaan. Mutta nyt... tällaisena iltana minä pystyisin saarnaamaan. +Minä saarnaisin niin, että kivetkin itkisivät. Vahinko vain, ettei +seurakunta minua nytkään ymmärtäisi -- paremmin kuin selvillänikään +ollessa... Kuule, Malmström, jokohan meillä meni hiukan hattuun? + +Puustellin veräjällä olivat toverukset eronneet ja Jonatan Stark +oli lähtenyt hoippumaan kotiinsa. Hän oli hengessään pitänyt +puhetta tähdille ja nämä olivat sangen ymmärtäväisesti vilkuttaneet +hänelle. Mutta kotona, pappilassa, oli Julia-rouva itkenyt, +itkenyt katketakseen. Sitä oli Jonatan Starkin ollut hiukan vaikea +käsittää. Hän oli itse ollut niin kerrassaan iloisella päällä. +Lopuksi oli Julia-rouvankin täytynyt nauraa hänen tempuilleen ja +silloin oli Jonatan Stark tehnyt sen havainnon, että kyyneleet +hänen vaimonsa silmissä olivat kimallelleet kuin tähdet. Hän oli +sinä iltana selittänyt vaimolleen inhimillisyyden arvoitusta. Sitä +eivät ihmislapset tavallisesti käsittäneet, -- niin kummalta kuin +se kuuluikin. Mutta oli yksi, joka sen käsitti paremmin kuin kukaan +muu, käsitti täydellisesti, ja tämä yksi se katseli tälläkin kertaa, +kuinka nöyrästi Julia Stark, o.s. Hagelin, veti housut miehensä, +kirkkoherra Jonatan Starkin, jaloista, joka mainittu herrasmies oli +kyllä maistanut "pikku liite" liian paljon, mutta siitä huolimatta +kykeni seisomaan yhdellä jalalla vaikka tunnin. + +Sellaista se oli ollut. Pari, kolme kertaa kuukaudessa oli Jonatan +Stark "hairahtunut" apteekille ja sitä oli kestänyt nelisen vuotta. +Mutta se ei ollut vielä kaikkein pahinta. Hänellä oli vielä eräs +lankeemus, jota muistellessa häpeän puna vieläkin toisinaan valahti +hänen poskilleen. + +Löytyikö maailmassa toista pappia, joka kylmällä sydämellä on +tyhjentänyt pullon rippiviiniä ja sitten kirjoittanut ylistysrunon +"Kristuksen kyyneleelle", kuinka se viiniin sekoitettuna antoi tälle +taivaan ja kadotuksen esimaun? Jonatan Stark on sen tehnyt, Lainion +pappi ja "hieno mies", -- hän, joka sunnuntaisin saarnaa kauniisti ja +messuaa kuin Herran enkeli. Hän on sen tehnyt. + +Ja se tapahtui muutamana synkänsynkkänä hetkenä hänen elämässään. + +Se oli ollut omituinen ilta. Julia-rouva oli mennyt levolle +tavallista aikaisemmin. Hän oli valittanut päänkipua. Jonatan Stark +oli istunut pöytänsä ääressä ja katsellut, kuinka ukkospilviä +kerääntyi Keilatunturin ylle. Rajuilma oli uhannut yöksi. + +Kylä oli levännyt varjossa kuin hyvästit heittäneenä Norjan +puoleiselle, valossa uivalle rannalle. Kansliahuone oli pimennyt. Se +pimeys oli rynnännyt Jonatan Starkin sydämeenkin ja saanut siellä +aikaan kammottavan hiljaisuuden. + +Silloin -- juuri kun ensimmäinen salama oli leimahtanut ja sitä +seurannut jyrähdys pannut pappilan vapisemaan, Jonatan Stark oli +tehnyt päätöksensä. Hän oli astunut kansliakaapille, avannut oven +ja katsellut sen hyllyllä seisovaa viinipulloriviä. Ne olivat +rippiviinipulloja, mutta sinä hetkenä ne olivat hänestä tuntuneet +elämän viimeisiltä vartijoilta, joihin kuoleva turvautuu. Hän oli +ottanut yhden pullon ja asettanut sen eteensä pöydälle. + +Hän, Jonatan Stark, aikoi istua kuin muinoinen Neero ja katsella +maailman häviötä. Hänellä ei tosin ollut luuttua kuten tuolla +kerrallisella hävityksen ihailijalla. Mutta hänellä oli pullo parasta +italialaisia viiniä, "kirkonviiniä", nimeltä "Lacryma Christi". Se +saisi hänen sydämensä laulamaan kaiken häviötä ja ikuista unohdusta. + +Salamoiden leimahdellessa ja ukkosen jyrähdellessä hän oli +ryypiskellyt tyynesti kuten näytelmän katselija. Hei, siellä iski +salama metsään kylän laidassa! Paksu savupatsas kohosi valtavana +ilmaan. Kaipa nyt Lainio paloi tänä yönä. Hän, Jonatan Stark, ei +aikonut panna tikkua ristiin sen pelastamiseksi. + +Nyt iski salama kirkon ristiin. Kirkas välähdys ja omituinen, +kumiseva ääni oli kantautunut heikkona hänen korviinsa. "Tuomion +pitää Jumalan huoneesta alkaman", oli välähtänyt hänen aivoissaan. +Niin -- se oli oikein: ensin kirkko ja sitten pappila ja sitten +kaikki muut talot perässä! Ei ollut ihme, että korkeus puski +vihojaan. Olihan siinä kirkossa saarnannut hän, Jonatan Stark, +jo toistakymmentä vuotta. Mutta temppeli oli kuitenkin viaton +ja kas: -- se seisoikin vielä. Taivas säästi ilmeisesti Suomen +evankelisluterilaisten seurakuntain paloapuyhtiötä. Ja oikein se +olikin, sillä kirkko oli vakuutettu 50.000 markasta. Tännepäin... +tännepäin siis! Ei pappilaa... Herra siunatkoon!... _Ei pappilaa!_ +-- se oli palovakuutettu myös -- vaan suoraan kohti kansliahuoneen +ikkunaa... suoraan Jonatan Stark'ia sydämeen! Yksin häntä... yksin +häntä vain... pappilaa vahingoittamatta. + +Kas niin... se välähti jo ihan nenän edessä! Mutta -- terve! Ei ollut +vielä aika... + +Jonatan Stark oli nauranut, kädessä täytetty viinilasi. Hänen +oli tehnyt mieli laulaa... Mutta silloin hän oli muistanut, +että Julia-rouva saattaisi tulla katsomaan. Hän oli vääntänyt +kansliahuoneen oven lukkoon. + +Kas niin... nyt sai paukkua taas. Ja kyllä oli paukkunutkin. +Julia-rouva oli huutanut makuuhuoneesta. Hän, raukka, oli herännyt +kesken ukonilman ja peljännyt... peljännyt hirmuisesti. Hän oli +huutanut miestänsä apuun. + +Mutta Jonatan Stark oli siirtynyt pois säälin mailta. Jokainen +huolehtikoon itsestään. Hänellä oli pullo vielä puolillaan... eikä +Julia-rouva sitäpaitsi uskaltanut vuoteestaan mihinkään. Hei vain... +taivas iski vanhurskauden salamoita, mutta tässä istui Lainion pappi +kilistäen poissaolevien ystäväinsä kanssa. + +Terve, Tofferi! Sinunkin talosi seisoo vielä, vaikka oletkin myynyt +pirtua niin jumalattomasti ja pannut vielä Kyläkosken vettä sekaan. +Jos kuka meistä ensiksi lähtee, olet se sinä, veljeni. Terve! + +Hän oli humaltunut vähitellen ja kulkenut hoippuen huoneessa, +ikkunasta toiselle, sitä mukaa missä salama kulloinkin oli +kiinteimmin iskenyt alas. Mutta ihme ja kumma, vaikka metsä ympärillä +oli savunnut, ei kylään ollut sattunut ainoatakaan salamaa, -- +lukuunottamatta niitä, jotka ukkosenjohdatin kirkontornissa oli +puoleensa houkutellut. + +Vähitellen oli rajuilma lakannut. Kesäyön aurinko oli jälleen +pilkistänyt kansliahuoneen maantienpuoleisesta ikkunasta sisään. Se +oli nähnyt surullisen näyn. + +Pöydällä oli seisonut tyhjä viinipullo ja sen nimilipussa oli ollut +luettavana: "Lacryma Christi". Humalainen pappi oli paitahihasillaan +istunut pöydän ääressä ja kirjoittanut jotakin, suuret kyynelet +poskillaan. Mitä pappi oli kirjoittanut, sitä ei aurinko kaikkea +ollut nähnyt. Vain viimeisen, päällimmäisen liuskan se oli lukenut +papin maata mentyä. Siihen oli kirjoitettu näin: + + "Lacryma Christi, + sä kyynel helmenkirkas, + näin viinin kera sinut juonut oon. + Sa, jumalainen, hoidit hyvin virkas: + nyt portit Gehennan siis auetkoon! + Tää viime malja sinun maljas on, + sen muistolles juo miesi onneton." + +Jonatan Stark muisti aamun tuon jumalattoman yön jälkeen. Hän oli +lukenut runonsa selvin päin ja hänen sydämensä oli kiemurrellut +kadotuksen tuskissa. Hän, pappi, pyhään virkaan vihitty, oli +juomahimoaan tyydyttänyt rippiviinillä ja sitten ylistänyt +"Kristuksen kyyneltä" tuntemistansa taivaan riemuista ja kadotuksen +tuskista. Hän oli tuominnut itsensä ajaksi ja iankaikkisuudeksi: -- +hän oli tehnyt synnin Pyhää Henkeä vastaan. + +Jonatan Stark ei voinut käsittää, ettei hän sinä aamuna ollut tehnyt +itsemurhaa. Hänen elämänsä oli tuntunut kurjaakin kurjemmalta. +Hän oli vuoroin sadatellut itseään, vuoroin tuntikausia maannut +kasvoillaan lukitussa kansliahuoneessa. Ihmiset olivat nähneet hänen +kurjan muotonsa, mutta kukaan, ei edes hänen vaimonsakaan, ollut +aavistanut, mitä oli tapahtunut. Hän uskoikin, ettei yksikään ihminen +olisi voinut häntä ymmärtää. Yksimielinen tuomio olisi tullut hänen +osaksensa. Ainoastaan Jumala oli nähnyt hänen sielunsa huutavan +hädän. Ja Jumala oli lopuksi häntä armahtanut. + +Se lankeemus, lankeemuksista suurin, oli kuitenkin koitunut hänelle +siunaukseksi. Juopottelu oli loppunut kuin yhdellä iskulla. Eivät +astuneet enää hänen jalkansa apteekin portaita ylös entisissä +aikeissa. Hänestä oli jälleen tullut raittiusmies ja hiljalleen oli +rauha palannut hänen sydämeensä. + +Hänen myrsky- ja kiihkokaudellaan oli kuitenkin ollut sangen +ratkaiseva vaikutus ulospäin, seurakuntalaisiin. Siitä huolimatta, +että hän jo kohta viitisen vuotta oli elänyt ehdottomasti raittiina, +hän kantoi yhä edelleenkin "Toti-Tarkan" nimeä. Ihmiset olivat +hitaita unohtamaan ja anteeksiantamaan. He kyllä puhuivat siitä +paljonkin, mutta itse asiassa ei siitä elämässä suuria jälkiä +näkynyt. Joka kerran oli ottanut ryypyn, oli juoppo, auttamattomasti +juoppoja asianomainen sai tyytyä siihen. + +Jonatan Stark oli jo oppinut tyytymään. Hänelle oli Lappi opettanut +niin paljon, ettei hän enää nurissut. Hän oli jo päässyt sille +asteelle, jolloin ihminen tyynenä nielee suurimmankin loukkauksen. +Hän oli siinä suhteessa valmis. + +"Omalle Herralleen jokainen seisoo ja lankee". Nämä sanat ovat +muuttuneet Jonatan Starkin uskontunnustukseksi. Hän on monesti +langennut, mutta hän on langennut "omalle Herralleen". Toisin sanoen: +se on jäänyt hänen ja hänen Jumalansa väliseksi asiaksi, johon +muilla, parhaimmillakaan, ei ollut oikeutta sekaantua. Tämä Herra oli +myös auttanut häntä nousemaan yhä uudestaan, auttanut läpi raskaiden, +pimeiden aikojen, auttanut surussa ja auttanut ilossa. Tätä Herraansa +kohtaan tuntee Jonatan Stark syvää kiitollisuutta. Se täyttää hänen +sydämensä kokonaan. Hänen on nyt niin helppo osoittaa ystävällisyyttä +ja rakkautta kaikkia kohtaan, pahimpia parjaajiaankin kohtaan. Sillä +hän on päässyt elämässään nousemaan sille tasolle, jolta ihminen +näkee selvemmin asioiden ytimeen, ymmärtää syyt ja vaikuttimet -- ja +siitä Jonatan Stark on ennen kaikkea kiitollinen Herralleen. + + +VI. + +Siinä harmaassa yksitoikkoisuudessa, missä päivät Lainiossa +tavallisesti kuluvat, muodostaa syntymä- ja nimipäivien vietto +terveellisen vaihtelun, joka virkistää mieliä moneksi aikaa. Ne +ovat kuin keitaita Saharan erämaassa ja pappilan Julia-rouva on +odotellut niitä samanlaisella kärsimättömyydellä, kuin millä aavikon +matkaaja odottaa viheriöitsevää palmulehtoa. Almanakat ovat varsinkin +viime vuosina tulleet varustetuiksi punaisilla, määrättyjen nimien +alle vedetyillä viivoilla. Se on ollut Juliarouvan mielityötä aina +edellisen vuoden lopulla. + +Tammikuun kohdalla ei löytynyt yhtään punaista viivaa, mutta +helmikuun 6. päivän kohdalla jo löytyi. Silloin vietti Horstan +Dortte-rouva nimipäiväänsä. Seuraavalla viikolla otti taas +pappilan rouva vastaan Julian päivän vieraita. Maalis- ja huhtikuu +olivat niinikään jääneet punaisista viivoista osattomiksi. Mutta +ne kuukaudet olivat sentään kuluneet muutenkin. Olihan silloin +oikeastaan Lapin ihanin vuodenaika: kevät kimaltelevine hankineen +ja erinomaisine keleineen. Niinä kuukausina Jonatan Stark suoritti +kinkeri- ja kouluntarkastusmatkansa. + +Mutta toukokuu oli muodostunut oikeaksi juhlien kuukaudeksi. Silloin +kokoonnuttiin ensinnäkin pappilaan vappuna. Kahden päivän perästä +vaellettiin taas Jerikoon. Siellä hallitsi Roosa Malmström --. +"Jerikon ruusu", niinkuin häntä kylän kesken kutsuttiin -- ja se oli +ainoa kerta vuodessa, jolloin Lainion pieni virkakunta pyörähteli +tanssin sävelien mukaan. Malmström omisti vanhan gramofoonin, jonka +levyt oli vuosien varrella soitettu pilalle. Vain pari, kolme levyä +oli vielä siinä kunnossa, että niitä saattoi soittaa, ja niiden +sävelten tahdissa pyörähtivät nimismies ja apteekkarin rouva sekä +apteekkari ja pappilan Julia-rouva. + +Olihan se vaihtelua sekin, vaikka kyläläiset saivatkin siitä paljon +puhumisen aihetta ja Kurki-Aatami tekstin seuraavan sunnuntai-illan +seuroihin. Mutta mitäpä siitä välittivät pappilan Julia-rouva +paremmin kuin apteekkarin rouvakaan. Kun heidät kerran oli +suruttomien joukkoon luettu, he olivat sitä ja sillä hyvä. + +Yhtä murheettomina vaellettiin siis seuraavalla viikolla apteekille +Flooran päiville. Siellä ei tosin tanssittu, mutta siellä oli taas +muuta hauskaa, varsinkin herroilla. Apteekkari vei miesvieraansa +apteekin suuhuoneeseen ja tarjosi todit. Silloin juteltiin taas +vahvasti viranhoidosta ja sähkölaitoksesta, joka kerran tultaisiin +rakentamaan Kyläkosken rannalle, ja jolloin Lainio kiitollisena +muistelisi kolmea aatteen miestä, metsänhoitaja Malmströmiä, +apteekkaria ja Jonatan Starkia. Horsta-vallesmanni ei ottanut +ryypiskelyyn osaa, sillä hän oli sitä mieltä, ettei Lapissa saanut +väkijuomia ollenkaan nauttia. + +Mutta siihen panivat Malmström ja apteekkari jyrkästi vastaan. Laissa +oli kielletty vain Lappiin tuonti, mutta juonnista ei oltu mainittu +sanaakaan. Jos veli Horsta tapasi jonkun väkeviä kuljettamassa, +silloin: -- pass pÃ¥! -- mutta ei muulloin. + +Nimismies väitti vastaan. Kuinka silloin voitaisiin juoda, jos ei +kerta saanut tuoda? + +Niin juuri -- siinäpä se niksi olikin. Mutta -- jos jonkun onnistui +tilkkanen tuoda, niin ettei veli Horsta sitä huomannut, silloin +hän sai myös sen juoda. Ne lainsäätäjät olivat noin vain hienosti +jättäneet tuollaisen pienen takaportin. Ne olivat hienoja miehiä -- +siis: terve! + +Horsta-vallesmanni jäi siis auttamattomasti tappiolle niin juristi +kuin hän olikin. Minkäs sille mahtoi. Mutta tappiostaan närkästyneenä +hän ei kannattanut sähkölaitostakaan. Mikäpäs siinä: jälkipolvi +jättäisi hänet mainitsematta vuodattaessaan kiitollisuuttaan aatteen +kannattajille. Yhtähyvin olisi nyt Horstakin otettu mukaan. Mutta -- +joka jäi pois, se jäi pois. He, apteekkari, metsänhoitaja ja pappi, +aikoivat kerran kuolemansa jälkeen ajaa triumfivaunuissa läpi Lainion +kylän ja kuunnella Konrad Raattaman juhlapuhetta, joka päättyisi +huutoon: "Eläkööt Lainion myllyn ryynikivet!" + +Olipa siis toukokuu juhlien kuukausi. Julia Starkin almanakassa oli +nimittäin vielä yksi punainen viiva sen kuukauden kohdalla. Se oli +Alarik-nimen alla. Sen omistaja oli apteekkari Tapfer ja siis: -- +sinä päivänä kokoonnuttiin taas apteekille panemaan uudelleen pystyyn +Lainion sähkölaitosta ja ajamaan triumfivaunuissa Lainion kylän läpi. +Mutta siihen juhlat loppuivatkin pitkiksi kuukausiksi. Olihan niitä +sattunutkin yhden kuun osalle tavallista enemmän. Joudettiin siis +paastoamaan ja odottamaan Gottfridin päivää. + +Gottfridin päivän vietto oli näet muodostunut suurenmoisimmaksi +kaikista -- ainakin miesten mielestä. Silloin ei tosin tarjottu +totia, ei soitettu gramofoonia eikä tanssittu, mutta sittenkin +pitivät miehet, että Horstalla oli kaikkein hauskin. Se johtui +kai siitä, että jokainen oli edellisenä yönä ollut ensi kertaa +jäniksenajossa ja sai nyt kertoa kokemuksiaan. + +Jokaisella olikin kerrottavaa yllin kyllin. Kirkkoherra oli ollut +metsällä apteekkarin kanssa ja heidän saaliinsa oli kaikkiaan +kahdeksan jänistä. Lukumäärää sitä oli siinäkin, -- mutta nimismies, +päivän sankari, oli ampunut kaikkiaan kahdeksantoista! Ja ihan yksin. +Se vasta oli ollut alstuuti! Hän, Horsta, oli soittanutkin sen vasta +kotiin lähtiessään. Niin oli puhaltanut lujaa, että Raatikaisen +mökissä olivat kaikki heränneet, luullen tuomiopäivän koittaneen. + +Vieraat iskivät toisilleen silmää. Se oli sitä Horstan metsästystä. +Mies liioitteli silmää räpäyttämättä kuin turkkilainen, varsinkin +jos oli jahdista ja yleensä pyyntihommista kysymys. Se tiedettiin +vanhastaan ja Horsta oli siinä suhteessa parantumaton. Ei hänelle +enää kehdattu siitä huomauttaakaan. Se ei olisi sitäpaitsi +sopinutkaan, -- varsinkaan nimipäivillä. Dortte-rouvan leivokset +olivat kuulut kautta Lainion ja talo muutenkin vierasvaraisuuden +esikuva. Kuunneltiin siis tyynesti talonisännän lohkomisia, joita +kyllä riitti. + +Vai kahdeksantoista? Millä suunnalla oli veli ollut? + +Niin, milläkö suunnalla? Hän oli kulkenut ristiin rastiin +koko Rajasaaren ja ampunut jok'ikisen, mitä siellä löytyi. Ja +kahdeksantoista niitä oli löytynyt. Sen saattoi todistaa vaikka +Raatikaisen Heikki, joka oli ollut apuna kantamassa saalista kotiin. +Se olisi kai kuulunut Norjalle, koska saarikin kuului, mutta +kun Norjan hallitus ei kerta ollut asettanut ketään oikeuksiaan +valvomaan, oli hän, Horsta, merkinnyt jänikset Suomen tiliin. + +Kyllähän Horsta tunnettiin. Ei hän raja-asetuksista isosti +välittänyt, vaikka esiintyikin viina-asioissa ankarana. Mutta se nyt +taisi olla enemmän Dortte-rouvan ansiota ja kuin oikusta oli lakikin +sattunut Horstan puolelle. + +Gottfridin päivillä ei kuitenkaan väitelty kieltolaista -- ei, se +kuului apteekkiin -- vaan puhuttiin yksinomaan pyssyistä, koirista +ja pyyntiasioista. Vanha Malmström kuunteli juttuja ihastuksissaan. +Hän ei enää jaksanut metsälle. Hän siis nautti kaksin verroin veli +Horstan kokemuksista tällä alalla. Uskoivatko veljet, että hän, +Horsta, oli kerran saanut yhdellä laukauksella kaksi hanhea, kaksi +haapanaa ja koppelon? + +Se oli tuntunut mahdottomalta. Mutta -- älähän huoli, kyllä Horsta +osasi selittää. + +Hän oli muutamana keväänä jäänlähdön aikaan ollut Kuruseljässä. +Niinpä niin. Silloin hän äkkää joella, alempana, kaksi hanhea ja +kaksi haapanaa jäälautan reunalla. No mitäs... hän lähtee hiipimään +rinnettä alas ja pääsee tuuhean kuusen alle. Siinä on jo kerrassa +soma tähtäyspaikka. Hän tähtää... tähtää... odottaen, että linnut +asettuisivat yhteen linjaan. Jopa asettuivatkin... asettuivat riviin +kuin sotamiehet. No, nyt oli hyvä laukaista. Hän tärähyttää ja -- +kups! -- sinne kaatuvat linnut jäälautan reunalle. + +Mutta -- miten ollakaan -- saman kuusen latvassa, jonka alla hän +oli lintuja vaaninut, istui iso koppelo. Hän, Horsta, ei tiennyt +siitä mitään. Naapurikuusen latvassa taas kyykötti koppelohaukka. +Tämä oli tietysti ajanut koppeloa, mutta ihmisen nähdessään luopunut +hetkeksi takaa-ajosta. Siinä istuvat nyt molemmat katsellen +toisiaan, koppelolla sydän kurkussa. Kun laukaus pamahtaa, kahahtaa +koppelo lentoon. Silloin -- tui! -- koppelohaukka suoraan koppelon +niskaan. Mutta raskas lintu ei olekaan niin helppo saalistettava. +Koppelohaukka räpyttelee... räpyttelee... mutta ei pääse kohoamaan. +Yhä alemmas painuu vedenpintaa kohti. Silloin -- juuri kuin Horsta +hyökkää paikalle, saa koppelohaukka kyntensä irti koppelon seljästä. +Jo ovatkin molemmat ihan joessa. Hän, Horsta, hotaisee haavoitettua +lintua pyssynperällä ja niin on hänellä viisi lintua selkään +lyötäväksi. Jos veljet eivät usko, kysykööt Dortelta. Hän kyllä +todistaa, että heillä syötiin samana päivänä hanhea ja koppeloa. + +Uskoivathan veljet, mikä ettei... kummempiakin niitä oli maailmassa +sattunut. + +Niinpä kyllä. + +-- Vai miten oli se sinun kerrallinen oravanmetsästyksesi, Horsta? + +Malmström katsoo nimismiestä veitikka silmäkulmassa. + +Niin -- olihan se sekin. Kolmattasataa "häntähirvasta" yhdestä +ainoasta honganrungosta. + +Kolmattasataa? Jo nyt Jonatan Stark panee sinut pannaan, Gottfrid +Forstadius! + +Se oli _totinen_ tosi! Eikä hän, Horsta, ampunut laukaustakaan. + +Ei laukaustakaan? Sinä olet sentään suurenmoinen valehtelija, +Gottfrid Forstadius. Sinä olet taiteilija sillä alalla. + +No vaikka tuosta poikki! Nimismies asettaa kämmensyrjän kaulalleen +ja tekee paljonpuhuvan liikkeen. Katsokaas, hän kaasi kerran +Halsikankaalla hongan. Mitä hän sillä teki, sitä hän ei nyt oikein +muista. Mutta samapa se -- pääasia vain, että hän kaasi kerran +Halsikankaalla hongan. Niinpä niin. No ihme ja kumma! Honka oli +ontto sisältä ja täältäkös rupesi tippumaan kuolleita oravanpoikasia +ihan köytenä aivan. Hän laskee ja laskee... pääsee kahteensataan +ja heittää. Niin -- niitä oli hyvän joukon kolmattasataa. -- +Katsokaapas... orava oli joka vuosi penikoinut samaan honganrunkoon. +Syystä tai toisesta olivat poikaset kuolleet... nähtävästi +paleltuneet. Siitä tuo tavaton luku, heh! + +Vanha Malmströmkin innostuu. Hänkin on metsästänyt viisikolmatta +vuotta, vaikka ei olekaan yhdellä kertaa saanut kolmattasataa +"häntähirvasta" niinkuin Horsta, -- mutta yhtä ja toista on +hänellekin sentään ehtinyt tapahtua. Uskoivatko veljet, että hän +kerran oli ampunut jäniksen pimeässä, ihan säkkipimeässä? + +Mikä ettei... kyllähän se uskottiin. Veli oli vain hyvä ja kertoi. + +No niin... hän oli kerran ollut pikku Hubertuksen, poikansa, kanssa +metsällä. Siinä..., kotiin palatessa, oli puhe johtunut erilaisiin +ampumatapoihin. Toiset olivat sitä mieltä, että oli varminta käydä +hanat päällevedettyinä. Mutta hän, Malmström, oli aina vastustanut +sellaista tapaa. Se oli ensinnäkin vaarallista: -- pyssy saattoi +laueta tapaturmaisesti -- ja sitten: -- se ei ollut ylimalkaan +tarpeellistakaan. Kyllä metsämies ennätti alasviedessään vetää +molemmat hanat päälle, jos tarve vaati. Sitä hän oli ollut pikku +Hubertukselle selittämässä, kun tämä samassa oli huudahtanut: 'Pappa, +jänis!' Hän oli katsonut, missä, missä? Pimeää metsä-aukeamaa oli +kiitänyt valkoinen otus. Herre jämmer! Hän, Malmström, oli kuin +vaistomaisesti suorittanut äsken selittämänsä liikkeet: pyssy +alas!... hanat päälle!... tähtäys ja... pam! (Toinen piippu oli +tyhjennyt.) Sen synnyttämässä valaistuksessa uusi tarkistettu tähtäys +ja... pam! Sitten -- säkkipimeys ylt'ympäri ja syvä hiljaisuus, +kunnes pikku Hubertus huudahtaa: 'Pappa, siinä on jänis kuolleena.' +Herre jämmer, se oli ollut laukaus, mestarilaukaus kerrassaan! + +Vanha Malmström nauraa kyynelet silmissä. Vanha muisto virkistää +hänen sydäntään jalon viinin tavoin. Herre jämmer, kyllä toisinaan +sattui niin kummituksen kummasti, että saattoi jo ruveta epäilemään, +oliko paholainen mukana pelissä. + +Hänelle oli edellisellä viikolla sattunut sellainen tapaus, että +hän tulisi siitä iloitsemaan koko loppuikänsä. Saattoivatko veljet +ajatella, että kolme laukausta sadan metrin päästä ammuttuina sattui +yhteen ja samaan reikään? + +Olipa se koko tapaus! Herrat höristävät korviaan. + +Niin -- sellainen oli sattunut hänelle, Malmströmille, edellisellä +viikolla. Hän oli ottanut pikku Hubertuksen sotakiväärin ja lähtenyt +koettamaan, sattuisiko vielä maaliin. Välimatka oli ollut sata +metriä senttimetrin päälle mitattuna. Kyllähän veljet tiesivät hänen +patterinsa siellä Jerikon takana?... Juu, juu... sadan metrin päästä +hän oli päättänyt koettaa ja makuultaan. -- Ensimmäinen laukaus +oli sattunut keskelle, ihan keskelle! 'Se oli sattuma', hän oli +päätellyt, mutta -- Herre jämmer! -- se oli sentään tuntunut kovin +hauskalta. Hän oli ampunut toisen ja kolmannen kerran ja mennyt +katsomaan. Silloin hän oli kironnut: -- molemmat jälkimmäiset olivat +lentäneet yli... metsään!... + +Mutta -- miten ollakaan... hän oli tarkastanut maalia lähemmin ja +-- ei ollut enää voinut uskoa omia silmiään. 'Roosa, tule nopeasti +katsomaan! Minä luulen, että täällä on käynyt kummituksen kummasti: +kolme laukausta yhteen reikään!' Roosa-rouva oli juossut paikalle +ja todennut niin tapahtuneen. Herre jämmer, kolme laukausta yhteen +reikään ja vielä päällepäätteeksi pikku Hubertuksen sotakiväärillä, +joka vei hiukkasen vasempaan laitaan! Saattoivatko veljet sitä +käsittää? + +Jonatan Stark ottaa sananvuoron. Hänellä on selitys valmiina. Pyhä +Hubertus, metsästäjäin suojeluspyhimys, jonka henki elää suurissa +erämaissa, oli sattunut lehahtamaan paikalle, kun veli Malmström +tähtäsi. Häntä oli huvittanut nähdä veli metsänhoitaja vatsallaan +tähtäämässä pikku Hubertuksen sotakiväärillä. Häntä oli liikuttanut +vanhan Jeegiksen into ja hänen sydämensä oli vallannut armollinen +suosion osoittamisen tarve. 'Sallimme vanhalle miehelle suuren ilon: +-- kolme laukausta yhteen reikään!' Siinä oli selitys. + +Herrat nauravat. Vanha Malmström nauraa mukana, niin että kyyneleet +taas kohoavat silmiin. Mutta yht'äkkiä hän muuttuu vakavaksi ja +katsoo veljiä totisena: + +-- Mutta -- jos se oli piru? + +Niin... niin juuri, niinkuin oopperassa "Friskytten" kävi... +de... de... de... kuka se nyt olikaan, joka siinä ampui sen +mestarilaukauksen? + +Eikö mitä. Veli Malmström sai olla varma, että se oli pyhä Hubertus, +kaimamies, eikä mikään piru. + +Keskustelu purkautuu vapauttavaan nauruun. Vanha Malmströmkin nauraa, +niin että pää tutajaa. Juu... juu... niinhän se... niinhän se... +kummituksen kummitus... juuri varmaan. + +Ei vanha Malmström enää metsälle jaksa. Hän on jo tullut +vanhaksi. Tai oikeastaan hän ei vielä niin vanha ole, hän on vain +raihnaantunut. Hän istuskelee siis kotosalla ja miettii. Viime +aikoina hän on mietiskellyt koirakysymystä. -- Kun voisi kasvattaa +sellaisen koiran, joka ajaisi jänistä, haukkuisi lintua ja seisoisi +linnulle. Se olisi jotakin! Hänellä oli kotona, Jerikossa, pentu, +josta hän luulisi sellaisen tulevan, suunnilleen, "Den lilla Roliga". +Kun olisi vain joku, joka opettaisi... + +Jah, jah, se olisi jotakin! Siitä mainittaisiin koiraklubin +aikakauskirjoissakin. Den lilla Roliga! Siitä tulisi kuuluisa koira +ja sen jälkeläiset kilpailisivat kunniasta Gordon- ja Irlannin +setterien kanssa. + +Sellaista oli herrojen puolella. Entäs naisten? + +Siellä istuivat rouvat keskustellen omasta maailmastaan. +Heillähän oli jokaisella omat huolensa. Palvelijatarkysymyksestä +se tavallisesti alkoi ja päättyi kylän tuoreimpiin +skandaalihistorioihin. Niinkuin pienessä Lainiossa olisi sellaisia +tapahtunut sanan vasituisessa merkityksessä. Eivät ne koskeneet +avioliittodraamoja eivätkä rakkausseikkailuja, ei -- sillä +sellaiset uudenaikaisuudet kuin esim. avioero, olivat Lainiossa +tuiki tuntemattomia. Jokainen oli tyytyväinen "ukkoonsa" ja mitäs +niissä ukoissa olisi sitten moittimista ollut. Ei, ne olivat +maailman parhaita ukkoja jok'ikinen. Mutta sellainen tapaus kuin se +viimeviikkoinen oli sentään saanut kielet käyntiin. Ajatelkaapa, +hyvät ihmiset, kun sepän koira oli syönyt kätilöltä kanan! Se oli +jo sensatsioonitapaus, jollei sitä jo sanottu skandaaliksi. Kätilö, +joka ensimmäisenä Lainiossa oli ruvennut kananhoitoa harrastamaan, +oli tämän tapauksen jälkeen korotettu aatteensa marttyyriksi. +Että saattoikin tuollainen ruskea lappalaisrössö tehdä sellaisen +sivistymättömän teon! Ja arvatenkin nautti seppä vahingosta, sillä +hänen ja kätilön välillä tiedettiin vallinneen vanhaa kaunaa. Niin +-- miehet olivat aina itsekkäitä, asettuivat väkevämmän puolelle. +Heillä, pappilassa, oli jo käyty kiivas väittely siitä, maksaisiko +seppä vahingon vai ei. Jonatan-rovasti oli tietysti ollut sitä +mieltä, ettei seppä maksaisi, ei vaikka mikä olisi, -- ei ainakaan +kätilön pakotuksesta. Tyydytyksellä todettiin, että Jerikossa ja +apteekilla oli väitelty niinikään ja juuri samasta asiasta. Samaa +mieltä olivat olleet apteekkari ja metsänhoitajakin: ei maksaisi! +Mutta tietty nyt meidän pappa, jonka mielestä koirien piti saada +tehdä, mitä ikinä halusivat. "Den lilla Roligaakin" pidettiin kohta +parempana kuin häntä, Roosa-rouvaa. + +Äsken niin kiltit ukot saivat nyt yksi toisensa perästä hienoja +nuhteita. Eihän kukaan saattanut jäädä huonommaksi toista, kun kerran +metsänhoitajan rouva oli asian alulle pannut. Sellaisia olivat +miehet! Rouvakuoro oli yhtenä äänenä. + +Nimismiehen Dortte vain oli toista mieltä. Ei nyt niin yksipuolisesti +pitänyt päättää. Hänen Gottfridinsa esimerkiksi oli heti huomauttanut +siitä mahdollisuudesta, että seppä joutuisi maksamaan. (Niin, +niin, kyllähän se ymmärrettiin. Dortte-rouvan täytyi esiintyä +juuri noin, koska hänen tiedettiin määräävän talossa kaiken.) +Pappilan Julia-rouva ja "Jerikon Ruusu" vaihtoivat merkitseviä +silmäyksiä. Mutta Dortte-rouva nosti päänsä juhlallisesti pystyyn +ja katseli ystävättäriään silmälasiensa takaa ja silloin vaikenivat +kapinoitsijat hetipaikalla. "Katsokaahan, se on suora rikos lakia +vastaan." "Kätilöllä on laki puolellaan." (Dortte-rouva vilkaisi +silmälasiensa yli miesten huoneeseen kuin nähdäkseen, kuuliko +nimismies häntä.) Niinpä tietysti. Ja vaikk'ei lakiinkaan mentäisi, +niin kyllä kätilö muutenkin puolensa pitäisi. Hän oli siksi sisukas +ihminen. Itsetyytyväisyyden häivähdys käväisi rouvien kasvoilla. Piti +nyt naisenkin kerran voittaa tässä maailmassa! + +Siirryttiin rauhallisemmille aloille, päivän hintoihin ja lasten +hoitoon. Niistä riitti puhetta loppumattomiin. Mistä nyt esimerkiksi +johtui, että Raattama peri aina hiukan enemmän kuin Könni? +Samanlainen pumpulikangas maksoi ensinmainitussa kymmenen penniä +enemmän metriltä. + +No, eikö Floora-rouva ollut sitä ajatellut? Raattama, asuen keskellä +kylää, luotti siihen, etteivät ihmiset kymmenen pennin vuoksi +viitsineet lähteä kävelemään Konniin, kahden kilometrin päähän. Mutta +hän, Dortte-rouva, aikoi tästälähtien kävellä. Taloudellinen piti +olla, muuten ei tultu toimeen. + +Mitäs nyt Dortte-sisko tyhjiä puhui? Etteikö tultu toimeen? Oh, +hyvänen aika! Lapsetkin vielä pieniä ja miehellä kaikki maailman +virat, metsäkasöörin, sairaalan taloudenhoitajan ja mitkä kaikki. +Rouva-kuoro oli jälleen yhtenä äänenä tukevaa, juhlallista +Dortte-siskoa vastaan. Pappilan rouva varsinkin korotti äänensä +korkealle. Toista oli esimerkiksi heidän. Tihuntia saatiin, jos +saatiin, ja sekin, mitä saatiin, oli useimmassa tapauksessa aivan +ala-arvoista tavaraa -- paljaita kahuja vain. Jollei valtion palkkaa +olisi tullut, ei Julia-rouva tiennyt, miten olisi toimeentultu. + +Mutta silloinkos hän sai vastaansa toiset, joilla tietysti oli +paljon huonommin asiat, varsinkin apteekkarin rouvan. Heillä se +köyhyys oli! Kun ei hänenkään, Floora-rouvan, ollut vielä pitänyt +saada uutta leninkiä ylleen. Vanhalla sai kulkea, että ihan hävetti. +Nytkin oli toisilla ihkasen uudet, mutta katsoisivatpa siskot häntä. +Tämän ruskean, helmirintaisen, oli jo nähnyt jokainen Lainion ruoti +vaivainenkin. Jollei hänen miehensä olisi myynyt tippoja, he olisivat +jo aikoja olleet maantiellä joka sorkka. + +Mutta silloinkos vasta pauhu nousi. Vai että Floora-sisko ihan +tosissaan puhui köyhyydestä! + +Ai, ai, ei olisi pitänyt. Kyllähän apteekkarin varallisuus +tiedettiin. Jos jollakin läsnäolijoista olisi ollut kymmeneskään osa +siitä, hän olisi käynyt silkissä ja sametissa. + +Siitä olisi ehkä syntynyt vakavampikin sanakiista, jollei +nimismiehen pikku tyttö olisi juossut huoneeseen. Ne lapset, ne +lapset, ne olivat sentään parasta tässä maailmassa. Jokainen rupesi +puhumaan lapsistaan, niiden hyvyydestä, teräväpäisyydestä ja pikku +kepposista, jotka nekin -- ainakin näin kylässä -- laskettiin noiden +pikkuolentojen ansiopuolelle. Jokaisen lapset olivat parhaat ja +niinhän piti ollakin. + +Gottfridin päivä! Mitä olisi Lainion tunturipitäjän herrojen ja +rouvien elämä ilman Gottfridin päivää? + +Viimemainitut olisivat olleet paljon tyytymättömämpiä. Joku +palvelustyttö olisi saanut toria hiukan useammin kuin mitä nyt sai. +Mutta Gottfridin päivän jälkeen vallitsi rouvien ja palvelustyttöjen +välillä suloinen sopu ja yksimielisyys jonkun aikaa. Rouvat olivat +saaneet keventää sydäntänsä, neuvoa ja lohduttaa toisiaan. Kyllä +kaikki lopuksi hyvin kävi. + +Ja herrat -- hekin olivat tyytyväisiä. + +Ainoastaan Lainion jänisten yhteiskunta näytti kärsineen suunnattoman +häviön. + +Mutta mitä merkitsi jänisten häviö sen rinnalla, että +Horsta-vallesmannilla oli nimipäivänään ollut kertomista. +Sillä, itse asiassa: -- se häviö oli kai sittenkin ollut paljon +vähäisempi metsässä, Rajasaarella ja jokivarren lepistöissä, kuin +mitä se oli seuraavana päivänä Gottfrid Forstadiuksen pienessä +työhuoneessa, -- siellä, missä paloi se maailman ihmeellisin lamppu, +öljykaasulamppu, jota seudun lappalaiset katselivat kunnioituksen +sekaisella pelolla, kuin olisi se ollut itse Jumala. Siellä, Gottfrid +Forstadiuksen kamarissa, kajahtelivat laukaukset nimipäivävieraiden +mielikuvituksessa paljon lukuisammin kuin metsässä edellisenä yönä. +Siellä huudettiin "alstuutia" aina vähäväliä. Siellä puhuivat +toisinaan kaikki yhteen ääneen, kun jokainen koetti selittää, millä +kivellä hän edellisenä yönä oli istunut ja miten ampunut. Herre +jämmer, sitähän ampui toisinaan ihan kuin naulan kantaan ja taas +toisin vuoroin: -- hiu vaan! Jänisjussi meni että vilisi. Herre +jämmer, kyllähän hännän ja tuulen väliin ampua kesti, kun sattui +huono onni. De... de... siinä koirakin toisinaan hermostui ja lähti +suuttuneena kotiin. Niin oli kerran käynyt Hubertus Malmströmille +siellä ihan Jerikon takana. Herre jämmer, oli sekin ollut: -- ihan +hän. oli koiran katseesta lukenut, että 'olet se sinäkin koko mies, +äijäparka, kun toinen saa haukkua vatsansa rikki ja ajaa riistan ihan +nenäsi eteen, etkä sittenkään osaa.' Hehhehhee! + +Se oli siunattu päivä se Gottfridin päivä, vaikka ei silloin +nautittukaan kuin kahvia ja tupakkaa. Mutta vanha metsämies juopui +toisinaan jäniksen verestäkin, niin että vielä kotimatkallakin +huudahteli toverilleen maantiellä: 'Herre jämmer, kyllä se jahti on +hauskaa, kyllä se on, kyllä se on, juuri varmaan se on hauskaa! Mitä +olisi elämä Lainiossa ilman sitä? No, suunnilleen niinkuin _alstot_, +suunnilleen, suunnilleen. Kaikki kuollutta, kaikki kuollutta. + + +VII. + +Kuka voisi uskoa, että tavallinen sittiäinen pystyisi vapahtamaan +ihmisen alakuloisuuden lumoista, pystyisi osoittamaan olemisen +tarkoituksen ja havainnollisesti opettamaan elämisen taitoa? Kuka +voisi uskoa, että sittiäinen, tuo mustatakki, jonka oma olemus ja +elämä näyttää niin kankealta, pystyisi saarnaamaan ilon evankeliumia +ihmislapselle, jota synkkämielisyys painaa? Kuka voisi uskoa, että +sittiäinen, tuo kaavoihin kangistunut teoloogi koppakuoriaisten +monikirjavassa seurakunnassa, kykenisi avaamaan virka veljelleen +ihmislasten keskuudessa oven elämän kukkivaan paratiisiin? + +Sitä on ehkä vaikea uskoa, jollei sitä itse ole sattunut kokemaan. + +Jonatan Stark, Lainion pappi, olisi ennen nauranut moisille +väitteille, -- silloin kuin hänen sydämessään vielä kumpusi ilon +lähde ja veri virtasi raikkaana hänen suonissaan. Mutta Lapissa sai +ihminen toisinaan kääntyä luomakunnan kaikkein vähäväkisimpäinkin +puoleen neuvoa ja lohtua saadakseen. Jonatan Stark oli niin tehnyt ja +tullut lohdutetuksi. + +Tahi oikeammin: aloite ei ollut lähtenyt hänestä, vaan kävellessään +kerran mustien mietteiden ahdistamana, muutamana kesäpäivänä, +Pekkalan talon takana lähellä maantienpolveketta, hän oli tiellä +tavannut sittiäisen, joka oli hänelle opettanut elämisen taidon. + +Siunattu sittiäinen. + +Jonatan Stark muisti senkin päivän, muisti kuin eilisen. Ei kyennyt +aina Lapin ihana kesäpäiväkään ilahduttamaan ihmislapsen mieltä. +Aurinko kulki niin korkealle ja näytti jättäneen maan asukkaat +oman onnensa nojaan. Se seurasi vain luonnon järjestystä ja sitä +liikutti vähät tahi ei ollenkaan, mitä pienessä Lainiossa tapahtui. +Ihmiset tekivät heinää vainioillaan ja näyttivät tyytyväisiltä. +He, onnelliset, eivät pystyneet filosofoimaan. Heille riitti +vain se, että niitty tuoksui tuoreuttaan sateen jälkeen ja ettei +pilvenlonkaakaan näkynyt taivaanrannalla. + +Mutta pappi, joka oli vuokrannut maansa, käveli toimetonna pitkin +maantietä. Hän ei näyttänyt kuuluvan tähän työstä kuhisevaan +yhteiskuntaan. Hän oli vain katselija, kuin muualta tullut turisti. +Häneltä puuttui vain turistin tunkeilevaisuus ja lörpöttelyhalu. Hän +oli nähnyt toistakymmentä kesää tämän saman tienoon ja nuo samat +ihmiset, kuin myöskin nuo samat sapilaat kauppias Raattaman aitan +päässä. Joku intomielinen Lapin hullaama olisi saattanut kuvitella +niitä Jaakobin tikapuiksi, jotka johtivat taivaaseen, -- tuonne +korkealle, missä kiuru näkymättömissä lauloi pakahtuakseen. Mutta +Jonatan Stark ei ollut niitä miehiä. Hän huomasi vain ruskettuneen +oksan sijan toisen sapilaan puolitiessä. Se oli suurenpuoleinen oksa +ja Jonatan Starkin alakuloisessa mielessä oli ailahtanut epämääräinen +ajatus: kumma, kun ei sapilas katkennut. Sekin ajatus syntyi kuin +vanhalta muistilta, heräsi eloon kuin talvikärpänen, joka kankein +siivin pörrää huoneessa. Jonatan Stark muisti ajatelleensa saman +ajatuksen jo monena kesänä ennemmin ja häntä oli tympäissyt niin, +että hän oli sylkäissyt. + +Ei ollut hän kehdannut Raattamaankaan poiketa. Mitäpä hän siellä +olisi tehnyt? Siellä olisi uusiutunut sama näytelmä kuin niin monena +kesänä ennen, heinänteon aikaan. Kauppias ei olisi antanut hänen +jäädä puotiin katselemaan sen vaatimatonta varastoa. + +Ja sitä hän juuri olisi halunnut katsella, jos kerran olisi +mennyt. Hän olisi tahtonut seisoskella puodissa ja tarkastella +erikokoisia lehmänkelloja, joita riippui rykelmä muurin kupeella, -- +samoinkuin tiukuja, joita oli puodin ovensuuseinä täynnä. Se olisi +ollut jonkinlaista museossa käyntiä. Hän olisi halunnut koetella +kellojen ja tiukujen ääntä ja sitten vaipua miettimään niitä +erilaisia ajatuksia, joita nuo äänet olisivat hänen alakuloisessa +mielessään herättäneet. Hän oli nimittäin sangen usein kokenut, +kuinka tuollainen, tyhjänpäiväiseltä näyttävä erilaisten esineiden +katseleminen, oli tuottanut lepoa hänen kiusaantuneelle sielulleen. +Mutta kuinka olisi Raattama ymmärtänyt sitä? Hänestä olisi tietysti +tuntunut hassunkuriselta, että pappi, etsi lehmänkelloista elämän +säveltä. Ei, hän olisi vienyt vieraan puotikamariin ja siellä +olisi jälleen virinnyt yksitoikkoinen, unettava keskustelu hyvistä +poutapäivistä. Siihen keskusteluun olisi sitten kuin voiteena +sekaantunut tylsähköä surkuttelua sen johdosta, että 'rovasti oli +vuokrannut maansa' eikä saanut 'heilua omalla niityllään'. Ei, +Jonatan Stark ei saattanut poiketa Raattamaan. Hänen osansa oli +kävellä pölyistä "kruununtietä" ja kuunnella hautajaiskellojen +soittoa alakuloisessa sielussaan. + +Mikä olikaan tämä Lappi, tämä etelän ihmisten ihannoima paratiisi, +tämä "satumaa", jossa sääsket lauloivat kuolettavan yksitoikkoista +säveltään, ja jossa tehtiin kaikki sitten, kun hyvästi kerjettiin. +Touhua näytti olevan maantien kummallakin puolen, mutta aniharva +sentään viitsi heinää tehdä niin paljon, kuin olisi tarvinnut talven +katkaisemiseksi. Heinät loppuivat... + +Ei, tämä oli kirottu maa, maa täynnä unteluutta ja velttoutta, +matalamielisyyttä ja äärimmäistä ahneutta. Lapin asukkaat +muistuttivat karhua, joka talvet pesässään makaa. Se oli syksyllä +kaatanut uutistalokkaan lehmän ja kömpinyt sitten pesäänsä nukkumaan. +Sellaisia olivat lainiolaisetkin. Hekin nukkuivat suurimman osan +vuotta. + +Jonatan Stark kävelee sillalle ja nojautuu kaidepuuta vasten. +Olisihan siinä ollut istuinpenkkikin, jollei joku mammonan orja olisi +kiskonut irti sitä kannattavaa rautatankoa ja vienyt muassaan. Se +kai kannatti takan otsapuolta jossakin kirkonkylän talossa. Valtio +huolehti lainiolaisten mukavuudesta laitattamalla istuinpenkit +silloille. Lainiolaiset osoittivat kiitollisuuttaan valtiota kohtaan +varastamalla sopivassa tilaisuudessa niitä kannattavat rautatangot. +Se tuli huokeammaksi, sillä Raattama ei antanut rautatavaraa +ilmaiseksi. + +Siellä juosta liritti joki sillan alta muodostaen hiukan +alempana apteekin kohdalla kosken, Kyläkosken, jonka rannalle +he, kirkonkylän herrat, olivat talvi-iltoina rakentaneet saha- ja +myllylaitoksen senkin seitsemät kerrat. Siinä oli jokipahanen +juossut maailman alusta alkaen ja juoksisi maailman loppuun saakka. +Koste joen keskellä törröttävän kiven takana oli ollut samanlainen +sata vuotta sitten ja olisi kai sadan vuoden päästäkin. Virta +pyyhkäiseisi eteenpäin kiven molemmin puolin. Mutta kosteessa +kieppuva lastunpalanen ei tietäisi minnepäin lähtisi. Se lähenisi +virran reunaa juuri niinkuin nytkin, mutta kuin hyljäten tämän +päättämättömän, puoleen ja toiseen horjuvan olennon, virran lieve +heittäisi sen yhä uudestaan kosteeseen, joka mielihyvin ottaisi sen +vastaan kieputellakseen sitä ympäri ja sukelluttaakseen sitä vähän +väliä kiven suojassa. Juuri niinkuin nytkin. Lasturiepu: se luuli +kai kulkevansa eteenpäin nähdessään virran kiinteän juoksun molemmin +puolin itseään eikä huomannut, kuinka surkeasti sitä petettiin. Virta +kulki tasaista vauhtiaan laskien alempana kirkon kohdalla suurempaan +rajaväylään, lastun jäädessä kieppuamaan kosteen helmaan. Vain +vedennousu tahi joku muu onnellinen sattuma saisi sen irti kosteen +lumoista ja riennättäisi rajaväylän avaraan syliin. Sieltä aukeneisi +sille tie mereen, suureen, avaraan maailmaan. + +Jonatan Stark näki lastun taistelussa oman elämänsä taistelun. +Noin hänkin oli tullut virran kiidättämänä onnensa hakuun ja +pysähtynyt kieppumaan Lainion harmaan yksitoikkoisuuden kosteeseen. +Noin hänkin oli vakinaisen virkapaikan toivossa kiepahtanut kiven +suojaan luulotellen itseään tavattoman onnelliseksi. Siinä hän oli +kitunut toistakymmentä vuotta pääsemättä enää virran matkaan monista +yrityksistään huolimatta. Häntä sukellutti ja kieputti Lainio +niinkuin koste lastunpalasta, ja hän, raukka, oli luullut sitä +elämäksi. Ei, elämä oli tuolla kaukana... tuolla, missä rajaväylä +laski mereen... siellä, missä ensimmäinen kaupunki tervehti ylimaasta +saapuvaa matkustajaa. + +Jonatan Stark huokaa raskaasti lähtien jatkamaan matkaansa. Siinä +on apteekki, vanha tuttu paikka. Sen oveen on ilmaantunut huomiota +herättävä paperilappu: 'Kaikki matkustajat, jotka ovat innostuneet +skruuvipeliin, ovat tervetulleet apteekkiin.' Jonatan Stark tutkii +itseään. Hän ei ole innostunut mihinkään. Hän kävelee vain tässä +hengeltään köyhänä ja vaivaisena. Hän olisi maksanut sata markkaa +ryypystä hyvää konjakkia, mutta nykyinen apteekkari ei anna. Toista +oli Tapfer, veli Tapfer, hän olisi antanut, sillä hän oli saattanut +jo melkein ostajan silmistä lukea, mitä tämä kulloinkin tarvitsi. +Mutta Tapfer lepäsi hautausmaassa ja hänen leskensä oli muuttanut +"alas". + +Jonatan Stark kävelee alakuloisena. Hänen katseestaan kuvastuu +epätoivo. Sieluparka kamppailee viimeisiä taistelujaan. Siellä, +apteekin takana kalliolla, kasvaa kääkkyräinen petäjä. Sen oksat ovat +vahvat ja ryhmyiset. Yksi niistä ojentautuu koukkuisena kuin valtava +käsivarsi piirtyen selvästi sinistä taivasta vasten. + +Yht'äkkiä Jonatan Stark pysähtyy keskelle maantietä. Ajatus ei ole +uusi, mutta se huimaa häntä tällä hetkellä, keskellä kirkasta päivää. +Niin pimeää on hänen sielussaan, että hän innostuu runoilijan tavoin +kuvittelemaan oman kuolemansa toimeenpanoa. Tuonne korkealle... +taivaan ja maan välille, olisi ripustettava köysi. Köyden toisessa +päässä olisi luja silmukka. Lähellä olevalle kannolle olisi helppo +nousta ja sitten: -- potkaisu vain ja Jonatan Stark riippuisi +kuolinpuussaan kaiken kansan nähtävänä. + +Se tekisi suurenmoisen vaikutuksen. Keskellä kirkasta Jumalan päivää! +Parhaan työtouhun vallitessa! Ja sellaiselle paikalle... näkyvälle +kuin Golgata. + +Mutta siitä tulisikin toinen Golgata. Hän, Jonatan Stark, kuolisi +suuren aatteen puolesta -- aatteen, joka varmaan hänen kuolemansa +jälkeen löytäisi hallitusmiehissä toteuttajansa. Miksi ei sallittu +Lapin pappien valtion kustannuksella muuttaa joka kesä pariksi +kuukaudeksi etelään? Sellainen matka olisi virkistänyt heitä +sanomattomasti. Nyt he kulkivat täällä itsemurha-ajatuksia hautoen +keskellä kirkasta Jumalan päivää. Eikä yksikään taivaassa eikä maan +päällä kohottanut sormeansakaan estääkseen sellaisia ajatuksia +syntymästä. + +Jonatan Stark kääntyy lähtien jatkamaan matkaansa 'Herra Jumala', +hokee hän itsekseen, 'millaista onkaan taas talvella?' Hänen +mieleensä johtuvat vanhat, käytetyt kirjekuoret. Jumalan kiitos, +niitä on kasaantunut taas. Hän ei kääntäisi niitä ennenkuin vasta +talvella, pimeimpänä aikana. Häntä helpottaa hiukan ajatellessaan, +että apteekista sai arabikumia. Paluumatkalla hän poikkeaisi sitä +ostamaan. + +Eteenpäin, eteenpäin, pitkin päivän paahtamaa tietä. Hän kiiruhtaa +askeleitaan kuin päästäkseen eroon äskeisistä hirvittävistä +ajatuksista. Hyvä Jumala sentään, kuinka kurjassa tilassa mies +vaeltaa! Miettii jo itsemurhaa kuin suuri rikollinen. Mitä sanoisi +Julia ja lapset? Itsemurhan tehneen papin puoliso ja lapset. Ohhoi, +elämä oli sentään raskasta raskaampaa! + +Jonatan Stark kulkee huomaamatta vastaantulijoita. Nämä katsahtavat +kummissaan pappia, joka astuu kuin unissaan. Olisiko juovuksissa +taas? Vastaantulijat kääntyvät katsomaan. Ei tuntunut väkevien hajua. +Vastaantulijat iskevät itsekseen silmää: -- herroilla oli herrain +konstit. + +Jonatan Stark sivuuttaa Pekkalan. Se on viimeinen talo ennen +maantienpolveketta. Rakennuksen läpi johtaa ajoportti pihaan. +Toisella puolen porttia on talli, toisella asuinrakennus. Molemmat +ovat yhteisen katoksen alla. Tallin ovi on raollaan. Jonatan Stark +näkee hevosen koukistuneen takajalan. Se muistuttaa hänen mielestään +nauravan paholaisen koparaa. + +Mutta korkealla kummulla Pekkalan talon takana seisoo kirkko. +Auringonvalo kimaltelee sen ikkunoissa. Turvekatolla kasvaa heinää. +Tuuli huojuttelee heinänkorsia. Ne nyökäyttävät Jonatan Starkille ja +sanovat: 'Täällä olemme turvassa, tänne ei viikatemies uletu.' + +Niin... niin... jokaisella on aikansa. Niittyheinän kaataa +niittomies. Mutta heinän kirkon katolta kaataa syksy. Ne kuihtuvat +sinne korkeuteensa, käyvät kuiviksi ja keltaisiksi, sillä aikaa kuin +niiden heimolaiset lepäävät ladoissa, -- tosin kuolleina, mutta +elinnesteet suonissaan tuoreina, vaikka jähmettyneinä. + +Ihmeellinen oli luonnon järjestys. Jokaiselle tuli aikansa. Hän, +Jonatan Stark, oli noiden kirkon katolla kasvavain heinänkorsien +kaltainen, jotka syksy kuihduttaisi. Paljon mieluummin hän kuolisi +miehuutensa parhaissa voimissa. Mutta niittomiestä, joka leikkaisi +poikki hänen elämänsä langan, ei kuulunut. Eikä hän itse tahdo +alentua sen virkaa toimittamaan. + +Jonatan Stark pysähtyy keskelle maatietä. Hän seisoo siinä jalat +haarallaan, kädet upotettuina syvälle takin taskuihin. Hän +tarkastelee outoa ilmiötä jalkainsa juuressa: -- sittiäinen mataa +maantien poikki ahkerasti liikutellen tuntosarviaan joka suuntaan. + +Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Siinä kamppailee +virkaveli, "mustatakki", maailman suuressa erämaassa. Viiden ja +puolen metrin levyinen maantie on siitä kuin mikäkin Sahara. Se on +tullut niityltä, maantien toiselta puolen, kiivennyt yli leveän ojan, +kiertänyt kivet ja puunpalaset, samonnut läpi ojanreunaa peittävän +tiheän ruohikon. Sepä on ollut sen mielestä kokonainen aarniometsä! +Niin se on saapunut hiekkaisen erämaan laitaan. Tuntosarviaan +liikutellen ylös ja alas se on tunnustellut: ei aarniometsää enää, +vaan -- Gobin erämaa, karkeaa maantiensoraa, joka sen matkalle +tuottaa suunnatonta hankaluutta. Se miettii, uskaltaako yli, vai +palatako takaisin suojaavan ruohikon kätköön. Mutta se haluaa +vuoristoon, korkeaan, rauhalliseen seutuun, missä illoin kohoavat +ilmoille lämpimät huurut, -- tuoreen lehmänlannan virkistävät höyryt. +Siellä -- Pekkalan navetan takana on retkeilijän luvattu maa, himottu +Himalaja -- valtainen lantakasa. Ei siis muuta kuin yli vain, yli +penikulmaisen hiekkaerämaan. + +Sittiäinen ei epäröi, se lähtee rohkeana maantien yli. Se ei +ajattele, että kulkijan jalka voisi sen kuoliaaksi tallata tahi +kärrynpyörä ajaa yli. Se kulkee hitaasti, mutta varmasti. Tuon +tuostakin se pysähtyy jonkun suuremman kiven edessä. Se tutkii sitä +joka puolelta, yrittää yli, mutta -- pyörtää lopuksi takaisin. +Kuin äkeissään viivytyksestä se levittää hiukan mustankiiltäviä +peitesiipiään, jolloin niiden, raosta pilkistää esiin valkoinen +paidan selkä. Onpa pastorilla puhtaat liinavaateet, ihan kuin +oikealla gentlemannilla! Niin pitääkin olla. Sen, mikä ei näy, tulee +aina olla ehdottoman kunnollista, sillä jokainenhan nyt voi parasta +päällimmäiseksi panna, vaikk'ei alla sitten olisikaan muuta kuin +paljaita ryysyjä. Alusvaatteistaan maailmanmies tunnetaan. 'Mitäs +sill' pairall' välii, kunhan on hienot mansetit.' Sinä, veljeni, et +hyväksy sellaista elämänjärjestystä. + +Sittiäinen tuumii, sulkee siipensä ja kiertää kiven. Miksi se ei +olisi voinut lentääkin. Huihai, olisi varallakin! Mutta se ei +_tahdo_, -- se haluaa _tutkia_ elämän karun erämaankin. Jokainen +askel merkitsee sille uutta mielenkiintoista kokemusta. Siinä on +multakokkare, veljeni, siinä taas kivi... siinä on auringon kuivaama +lantapalanen. Kas niin, se on sinulle tuttua maata! Se ei ole mikään +_terra incognita_ -- tuntematon seutu... Mutta liian kuiva, veljeni, +liian kuiva. Pekkalan navetan takana on paljon mehukkaampaa lantaa. +Sinä tiedät sen... se kun sinä vain tutkit ja tunnustelet, veljeni +mustatakki... Siinä on kärrynpyörän jälki. Sitä myöten saapuvat +sanomat suuresta maailmasta... sieltä, mihin veljesi niin palavasti +ikävöi. Ne saapuvat kahdesti viikossa -- eilen viimeksi. Mutta... +vähän oli uutisia, vähän näin kesähelteellä. Koko maailmaa painaa +uneliaisuus... Tutki vain tarkkaan. + +Kas! -- siinäpä kohosi vallitus eteesi! Sen on kärrynpyörä +muodostanut pehmeään multaan. Se on kulttuurin kirousta kaikki, +veljeni mustatakki. Pääsetkö yli, sinä koppakuoriaisten +lääninrovasti? Kas -- pääsithän kuin pääsitkin! Ja nyt: -- kipi, +kipi... yli ajoradan! Älä luulekaan, veli, että olet jo kaikesta +selviytynyt. Ei kulttuurista niinkään vain eroon päästä. Kas niin +-- jopa arvasin! Siellä makaat nyt seljälläsi pikku jalat taivasta +kohti! Ne liikkuvat edestakaisin kuin sahanterät... nopeasti. Joko +turmelus valtasi sydämesi? Kuuluu niinkuin hiljaista turinaa sieltä +kärrynpyörän jäljestä? -- vähän samanlaista kuin separaattorin +alkusoitto... Älä, älä, veljeni, ei turmeluksella pitkälle +potkita! No niin -- vihaksi se hiukan pistää. Jonatan Stark, Lapin +lääninrovasti, ymmärtää sinut erinomaisen hyvin. Älä vilkuta valkean +paitasi selkämystää. Jonatan Stark kyllä uskoo, että se on priimaa... +ostettu Turun paitakaupasta Helsingistä. Sieltä on Julia-rouvakin +tilannut tusinan etupaitoja veljellesi. -- Kas niin -- nyt olet +rauhallinen taas ja matka jatkuu turvallisesti. Onhan kiviä ja +kallioita vielä edessäsi. Kaukana on vielä maantien toinen ruohoa +kasvava reuna -- toinen aarniometsä. Mutta sinä kuljet harkiten... +jokaista askeltasi miettien. Uusia kokemuksia, uusia kokemuksia, +veljeni mustatakki! Sinä olet paljon rikastunut tällä matkalla. Sinä +tiedät, mitä Sahara on. Siellä käy polttava samum-tuuli. Kas niin -- +sait hiukan pölyä kauhtanallesi! Älä välitä... veljelläsi, Jonatan +Starkilla, on käännetty kauhtana ja sen nykyinenkin päällypuoli +alkaa jo näyttää melko haalistuneelta. Maailman korvessa ei kannata +kiinnittää huomiota ulkonaiseen. Sisäinen elämä on ainoa arvokas. Se +on kerätty monenlaisista kokemuksista pitkien vuosien varrella ja +kärsimykset muodostavat sen jalokivikokoelman. Ja onpa sinullakin +niitä, veljeni mustatakki, joka tulet kukkaiselta niityltä ja nyt +maantien yli matkatessasi kellahdit taas kumoon! Ei pidä olla +uhkarohkea. Se on vain tavallinen nyrkinkokoinen kivi, mutta sinulle +se on jättiläinen, hiidenkivi. Kas niin... sivuitse on paras mennä... +Etkö jo erota aarniometsää maantien toisella laidalla? Siellä +huojuvat palmut ja sykomooripuut. On vielä kuljettava ojan yli, mutta +sitten alkaakin ihana seutu -- Pekkalan vainio! Siellä on heinä vielä +kaatamatta. Siellä kasvaa leiniköitä, kurjenpolvia, lemmikeitä ja +tähtikukkia. Siellä avautuu eteesi kokonainen yrttitarha, paratiisi, +sinulle, pitkästä erämaanmatkasta väsyneelle. Eikä Pekkalan +lantatunkiokaan ole vallan kaukana. Kas niin -- nyt olet maantien +yli! Kulttuurin vaikeudet ovat onnellisesti voitetut. + +Mitä nyt --? + +Etkö aiokaan käydä aarniometsään? Etkö tarvitsekaan levähtää? Mitä +tarkoitat, veljeni mustatakki? + +Mitä -- aiotko todellakin lentää, -- nyt, vaivojen jälkeen...? + +Surrr! + +Sittiäinen on lähtenyt pörräten lentämään yli kukkia kasvavan +niityn. Jonatan Stark seuraa sen suuntaa. Se pitää tiukasti Pekkalan +lantatunkiota kohti. Auringonvalo välkehtii sen siivissä ja Jonatan +Stark seuraa sen lentoa niin kauaksi kuin saattaa. + +Nyt se hävisi näkyvistä. Hetken päästä se istuisi Pekkalan lantaläjän +kupeella ja antaisi auringon paistaa mustaan selkäänsä. Sitten se +kaivautuisi piiloon lantaläjän sisään ja olisi tyytyväinen. + +Jonatan Stark kohottaa päätään ja vetää ilmaa keuhkoihinsa. Raskaat +ajatukset ja sydämen pakottava tuska ovat kuin poispuhalletut. Hän +katselee ympärilleen ja hänestä tuntuu, kuin näkisi hän ensi kertaa +edessään leviävän kylän. Siellä on Raattama... siellä pappila. +Etempänä kohoaa Konnin komea kauppakartano ja sen vieressä uusi +lääkärinpuustelli. Parvi lapsia leikkii Pekkalan talon pihalla. +Niillä on kukkaseppeleet päässä ja ne laulavat: + + "Majan rakennan ma yrttitarhaan, + missä linnut laulaa aamuin varhain. + En mä rakenna sit' itselleni, + vaan sille, joka on mun ystäväin. + Ai, ai, ai, vai niin! + Ai, ai, ai, vai niin!" + +Lapset lyövät käsiään yhteen kuin ihmetellen toistensa suurenmoisia +suunnitelmia. + +Jonatan Starkin täytyy hymyillä. Kesä, kesä! Koko luonto mitä +juhlallisimmassa valaistuksessa! + +Hänen tekee mieli kääntyä aurinkoon päin ja komentaa sitä seisomaan +alallaan, kuten muinoin oli tehnyt Joosua Vanhan Testamentin aikaan. +'Aurinko, seiso alallasi Giibeonissa!' Tämä tuskien ja taistelujen +päivä, jolloin kuitenkin oli saatu niin ihana voitto, ei saisi loppua +koskaan. + +Jonatan Stark lähtee kulkemaan takaisin kylää kohti. Keilatunturin +selkä kohoaa mahtavana hänen edessään. Jopa kylvetti aurinko +rosopintaista jättiläistä! Se höyrysi. Ilma on täynnä auerta kuin +metsäpalon savua, mutta nenään tuoksuu vain kukkien lemu. + +Jonatan Stark astuu reippain askelin. Hän katselee tunturia ja +hyräilee hiljaa. + +Hän poikkeaa apteekkiin. Apteekkari pilkistää uteliaana kamarin +ovelta. + +-- Kas, hyvää päivää! Se olikin rovasti. + +-- Niin... pitäisi saada arabikumia jonkun verran. + +-- Paljonko pannaan? + +-- No, parin markan arvosta. + +-- Rovastilla taitaa olla paljon liimaamista? + +Apteekkari hymyilee ystävällisesti. + +Jonatan Stark katsahtaa häneen hiukan arasti. + +-- Ainahan sitä on... yhtä ja toista. + +Hän maksaa ja yrittää lähteä, mutta apteekkari kysäisee: + +-- Ei rovasti pelaa skruuvia? + +Jonatan Stark hymähtää hengessään. Se ainainen skruuvi! Mutta samassa +hänen käy apteekkaria sääli. Tämä kärsii ikävästä ilmeisesti. + +-- Ikävä kyllä, en osaa, mutta shakkia minä osaan jonkun verran. + +Apteekkarin kasvot kirkastuvat. + +-- Ei rovastilla taitaisi olla aikaa...? Hän avaa varovasti +puotipöydän taakse johtavan oven. + +On Jonatan Starkilla aikaa, on. Hän haluaa auttaa ikävän kanssa +kamppailevaa miestä. Hän on itse tullut ihmeellisesti autetuksi. +Hänkö ei siis auttaisi veljeään. Hän astuu sisään. + +Kun Jonatan Stark parin tunnin kuluttua palaa, on apteekkari tehnyt +hänestä "matin" puolikymmentä kertaa. Tämä on tyytyväinen ja +vakuuttelee ihastuksissaan, ettei rovasti ole ollut pelituulella. +Mutta joka tapauksessa hän nauttii voitoistaan. + +Jonatan Stark sallii kernaasti hänelle sen ilon. Hänellä itsellään on +ihmeen hyvä olla pitkästä aikaa. + +Sillalla hän pysähtyy. Kuin jonkinlaisesta uteliaisuudesta hän haluaa +nähdä, kieppuiko päivällinen lastu vielä kiven kosteessa. + +Ei kieppunut. Koste pyöri rauhallisena. Suuria vaahtotäpliä ajelehti +sen pinnalla. + +Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Lastu oli päässyt +vankeudestaan. Se oli löytänyt tien rajaväylään ja oli nyt matkalla +kohti merta -- vapauteen! + +Valoisin ajatuksin astuu Jonatan Stark pappilaa kohti. + + +VIII. + +Monien muistojen joukosta, joista useimmat ovat ikäviä ja +alakuloisia, välkähtävät Jonatan Starkille kirkkaina mieleen +kesämuistot. Nousee kuin usvan seasta sielun silmien eteen +Huomenjärven hohtava, tyyni pinta. Sitä reunustavat tuuheat, +koskemattomat rantakoivikot, joissa yörastas laulaa. Kalamaja sen +rannalla, korkealla törmällä, on rauhan satama, maailman tapahtumien +ulkopuolella oleva paikka korven kätkössä. Siellä on Jonatan Stark +viettänyt monta monituista yötä veli Horstan kanssa. + +Se on ehkä ainoa paikka, jossa Jonatan Stark on tuntenut elävänsä, +henkensä virkoavan näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. Siellä +on puhunut hänen väsyneelle sielulleen erämaa, kiveliö. Siellä +hän on tuntenut itsensä onnelliseksi ja vapaaksi. Siellä on hän, +kulttuurin kiroama, päässyt lähelle elämän alkusielua, missä +kaikki tajuinen ja tajuton yhtyy. Siellä on juttelu Horstan kanssa +saanut hänet unohtamaan elämän jokapäiväisyyden, vaikka juttelu +itsessään on ollut kaikkein jokapäiväisintä. Vain se seikka, että +he olivat olleet kahden keskellä hiljaista saloa, missä kolmatta +aniharvoin kohtasi, oli antanut heidän juttelulleen erikoisen, +salaperäisen viehättäväisyyden leiman. He olivat olleet kuin +kaksi alkuihmistä, jotka ensi kertaa ovat työntäneet venheensä +järvelle, minkä yllä vielä äsken Jumalan henki liikkui. Tämä +Jumala lymyili jossakin rantakoivikon katveessa katsellen, kuinka +kaksi ihmislasta onki ahvenia, jotka nekin kuin äsken luotuina +kimaltelivat niin harvinaisen heleän vihreinä, että onkija hämmästyi. +Heidän tämänkaltaisia tunnelmiaan ja mielikuviaan ei ollut yhtään +häirinnyt Horstan vavassa killunut koreanpunainen kuuluvainen, +joka ilmeisesti oli johdattanut mieleen Raattaman puodin pöydällä +komeilevan lasikantisen laatikon, -- tahi Jonatan Starkin jalkain +juuressa virunut norjalainen selkäreppu, josta sangen hauskasti oli +pistänyt esille termospullon kiiltävää pää. He eivät näiden, eivätkä +muiden samantapaisten uudenaikaisuuksien vuoksi olleet hetkeksikään +joutuneet kiusaukseen filosofoida, kuinka kaksi "alkuihmistä" +saattoi olla varustettu sellaisilla vehkeillä. He pistivät molemmat +tupakaksi ja niskat kyyryssä kuuntelivat, kuinka Jumala käyskenteli +rantakoivikossa ja toisinaan pisti juoksuksikin, niin että nilkat +napsuivat. Heitä ei yhtään häirinnyt sellainen sivuajatus, että se +oli poro. Kun he eivät sitä nähneet, he tyytyivät siihen, että se oli +Jumala. + +Mutta "kun ilta viileeksi tuli", kävi heille kuten muinoin Aatamille +ja Eevalle: -- he halusivat lymytä puiden sekaan paratiisissa t.s. +he muistivat, keitä olivat ja halusivat päästä kalamajalle yöksi. +Vuotava vene oli vettä puolillaan. Se ammennettiin äänekkäästi, +reippaasti viskaamalla vesi yli laidan, yhtään huomioonottamatta +hiljaisuuden häiriintymistä, -- mistä he päivällä olivat olleet niin +arkoja. + +Parhaan syönnin aikana pidetyt pikku pakinat olivat menettäneet +viehätyksensä. Ahvenet veneen pohjalla olivat tummuneet. Niiden +heleänvihreä väri oli hävinnyt. Syönti oli loppunut, lumous särkynyt. +Lännen taivas oli vetäytynyt pilveen. Yöksi teki sade tuloaan. +Horsta-vallesmanni nosti ankkurin ja istahti keulatuhdolle soutamaan. +Hän souteli levein vedoin. Hänen soutunsa oli nyt aivan toisenlaista +kuin päivällä: -- silloin hän vain oli liputellut hiljaa. Hän oli +nyt nimismies Gottfrid Forstadius, joka ei voinut antaa anteeksi +voudille, että tämä vastusti hänen erivapausanomustaan. Niinkuin +hän ei olisi osannut virkakirjeitä kirjoittaa. Helkutti, joka oli +maailman yksinkertaisin asia! 'Siihen katsoen, että...' tahi: +'Sittenkuin allekirjoittanut Herra Kruununvoudin määräyksen +johdosta...' Eikö se ollut juuri lakikieltä? + +Niinpä niin... mitäs se muuta oli. Ne virastot, ne virastot! +Vainosivat rauhaa rakastavaa Lapin virkamiestä turhilla +tiedusteluilla. 'Kiireellisesti!' Niinkuin sitä sanaa olisi tunnettu +napapiirin pohjoispuolella! Ei, kyllä oli vanha Malmström tehnyt +oikein kerran metsähallitukselle vastatessaan, ettei sitä sanaa +löytynyt täkäläisessä murteessa. + +Hohoi! Mutta saatiinpa kaloja! Se oli vielä, Jumalan kiitos, hyvä, +ettei onkimista tarvinnut viran puolesta harjoittaa. Silloin sille +olisi antanut palttua. Mutta nyt... nyt se menetteli, kun saatiin +olla omissa oloissa... kaukana virkapaikoista, täällä Huomenjärvellä, +keskellä Lapin ääretöntä saloa. Vene töksähti rantaan. Horsta kömpi +varovasti pystyyn, astui maalle ja vetäisi veneen tiukempaan. + +Hei, pojat, oli taas mammalle viemistä! Oli viemistä ja syömistä ja +piikatyttärille perkkaamista. Ne tahtoivat mutista, kun eivät koko +kesänä päässeet ahvenen perkkuusta. Mutta minkäs sille mahtoi? Talon +työ kuin talon työ, vaikka olisi isäntää piesty. Toverukset kokosivat +saaliinsa tuohikontteihin upottaen ne hetteeseen yöksi. Aamuyöstä +vielä yritettäisiin ennen kotiinlähtöä. + +Nurkuminen vaikeni. Piikojen saama tyyni moite oli viimeinen syntisen +sydämen purkaus, mikä muistutti siitä, että aamulliset "alkuihmiset" +olivat taas muuttuneet tavallisiksi, jokapäiväisiksi ihmisiksi. +He olivat tulleet paratiisista karkoitetuiksi ja nyt oli heidän +katsottava, miten saada olo mahdollisimman mukavaksi yötä vasten. + +Ensimmäiset vesipisarat putoilivat. Toverukset käärivät vapansa +ja kiiruhtivat majaan. Pian roihusi avosuisessa takassa iloinen +pystyvalkea, kahvipannu kiikkui keitinpuun nokassa, kalakeitto +pantiin tulelle, saappaat ja sukat ripustettiin orteen kuivamaan +ja toverukset tassuttelivat avojaloin, piiput hampaissa. He olivat +jälleen päässeet alkuihmisen asteelle, sillä heitä ei taaskaan ollut +maailmassa useampaa kuin kaksi. + +Oikealla alkuihmisen hartaudella he keskustelevat päivällisestä +pyynnistään. Oo, sitä siunattua Huomenjärveä! Niin viheriäistä vettä +ei löytynyt yhdessäkään toisessa tämän puolen järvessä. Vesikin +kukki, kukki kuin riemusta, että sai nähdä ihmisiä, näitä luomakunnan +korkeimpia olentoja, ja tarjota heille aarteitaan. Huomenjärvi +olisikin ollut yksinäisyyteen tuomittu, jolleivät pappi ja Horsta +olisi silloin tällöin siellä pistäytyneet. Se kuului kalavetenä +pappilaan ja kohtuullisen etäisyytensä vuoksi se harvoin houkutteli +luvattomia pyytäjiä rannoilleen. Horsta ja pappi olivat siis melkein +ainoat, joita se pinnallaan näki. Se oli siis tottunut näihin kahteen +pyytäjään. Laki ja evankeliumi! Alkuperäisyydessään Huomenjärvi +ymmärsi tämän raamatullisen järjestyksen erinomaisen hyvin. + +Horsta makoilee selkäpiillään lavitsasängyssä kahisevien kaislojen +päällä. Hän juttelee korkista, joka painuu. Merkillistä, kuinka +aikamiehenkin sydän saattoi iloita siitä näystä, nauttia oikein +pikkupojan lailla. Plumps! Sinne se sukelsi, viheriän pinnan alle, +ja katseli sieltä kuin ilkkuen, että 'vedä! vedä!' Toisinaan ei +tehnyt yhtään mieli vetää, vaikka hiukkasta ennen oli toivonutkin +sen painuvan. Ei, halutti vain nauttia ilo loppuun: -- nähdä, kuinka +korkki viipotteli veden alla, teki äkkirynnistyksiä pohjaa kohti, +kohosi hiukan, kaarsi ison kiehkuran ihan veden kalvossa, niin +että sen läpi juoksevan sulan kärki piirsi vettä kuin vedenalaisen +savutorvi, -- kunnes se taas yht'äkkiä painui kohti pohjaa kuin kivi. +Mutta -- äläpäs! Etpäs mennytkään enää. Vavan kärki taipui luokille, +siima jännittyi niin kireälle, että olisi soinut ja -- ähhäh! -- +tulitkos sieltä, senkin körri! Lippo, lippo! Tämä on iso juutas! Kas, +kas... pyrkii veneen alle! Et mene... et mene... et piru vie mene! +Se on Horsta, joka hoitelee vapaa ja antaa ahvenen ajaa karusellia. +Pass pÃ¥! -- Pappi sujahuttaa lipon kalan alle ja -- köntsis! Siinä +sätkyttelee kilon painoinen ahven veneen pohjalla, niin että vene +tärähtelee. -- Horsta nousee istumaan sängyssä. Hänen silmissään +on onnellinen, riemuitseva kiilto. Hän on hengessään suorittanut +mestaritempun uudestaan. + +Niin, niin, kyllä oli hupaista tämä onkiminen. Heti sen näki +mallista, milloin oli ahventen ottoaika. Ne veivät korkin tyynesti +veden alle. Mutta särkiriepu, se nyki ja tanssitti kuuluvaista kuin +säkkipillin soittaja paholaista pullossa. Ne olivat koko veitikoita, +veden keveäkenkäistä väkeä. Horsta vertasi niitä sosialisteihin. +Nekin häärivät ja huitoivat sen uuden yhteiskuntansa kimpussa. +Piti muka maailma saada äkkiä valmiiksi. Mutta heidän puuhansa +muistuttivat särjen nykimistä: -- yhdestä koukusta toiseen ja +viisaasti vain! Piti vain katsoa, ettei maailmaa mullistettaessa itse +jouduttu satimeen. Pääasia vain, että korkki heilui! Mutta ahven -- +se piikkinen porvari -- se kun ryntäsi näyttämölle, niin jo tiesivät +listit lähtönsä. Mitäs -- manttaalimies, joka elätti yhteiskunnan! +Hei vain! -- korkki otti uudet konstit käytäntöön. Näki heti, että +uudet oliot olivat astuneet entisten tilalle. Hätiköiminen pois ja +vakava meininki joka suhteessa. + +Horsta ja pappi saattoivat toisinaan innostua niin, etteivät +kuulleet kahvipannun kuohuntaa. Sinne meni hyvä tavara pitkin takan +kiviä, mutta toverukset istuivat hengessään järvellä. Muistiko +veli sitä sormenmittaista kiiskeä, joka tuli kuin muina miehinä +keskellä parasta ahvenen syöntiä? Hahhaa, niin silmät pyöreinä kuin +rippikoulupojalla, jota pappi kinkereillä on juuri tukistanut! Mutta +-- joka piikki pystyssä, sepä tietty! Miehellä oli miehen sisu! +Kumma, että raukkanen sai syöntivuoroa ollenkaan. + +Uusi, entistä käheämpi pihaus takasta saa papin hypähtämään pystyyn. +Peijakas, siellä menivät makovedet pitkin kiviä ja tässä kun oli +kahvia odotettu kieli kallellaan! (Jonatan Stark oli tehnyt sen +havainnon, että "luonnon helmassa" pääsi häneltäkin toisinaan +pikkuinen napsaus, -- elävä esimerkki siitä, että hän eli ja hengitti +taas.) Horsta-veli kaivaa pussistaan uusia höysteitä. Ei hätää, +kahvia kyllä riitti -- jäämäänkin. Saakoon piisikin, ilonantaja, +osansa. Ei hätää, veli Jonatan. Meillä eivät pikku elävät nilkuta! +Kas tuossa, turisepas taas sinä mustanaamainen, nuuskanokkainen +Kaisa! Toverukset rauhoittuvat ja jatkavat pakinaansa. + +Mutta -- yht'äkkiä kavahtaa Horsta pystyyn ja tempaa paistinpannun: +-- räiskäleitten paistaminen oli ollut vallan unhottua! Sehän kuului +heidän iltaohjelmaansa. Jonatan Stark oli kyllä muistanut sen, mutta +ei ollut viitsinyt ottaa aloitetta. Hän oli liiaksi mukavuutta +rakastava, kalamatkoillakin. Mutta -- taikinan hän kyllä tekisi, jos +vain Horsta ryhtyisi paistamaan. + +Horstalle ei tarvinnut sellaista kahdesti sanoa. Räiskäleitten +paistaminen kuului hänen päätaitoihinsa. Hän oli kerran Krasnoje +Selon leirillä paistanut räiskäleen muutamalle ryssän kenraalille, +joka leiriä kierrellessään oli sattunut heidän tulilleen. Niin +oli ojentanut pihisevän räiskäleen haarukan kärjessä hänen +ylhäisyydelleen tehden vasemmalla kädellä kunniaa. Kenraali oli +ottanut räiskäleen käteensä ja kironnut: -- se oli hiukan poltellut +äijän hyppysiä. Mutta ryssä oli ryssä: -- vaikka eräs tovereista +oli tarjonnut lautasta ja veistä, ei tämä ollut huolinut, vaan +naureskellen syönyt kynsistään. 'Vot, vot!' + +Jonatan Stark nauraa. Hän on ripustanut nenäliinan leukansa alle +ja kahden kannun vetoinen maitohinkki sojottaa hänen polviensa +välissä. Hän sekoittaa räiskäletaikinaa, niin että sitä pärskyy +hänen silmilleen. Horsta kääntelee paistinpannussa valtaista +voimöhkälettä, joka nopeasti sulaa. Hänen liikkeensä todistavat, +ettei hän ole ensikertalainen tässä ammatissa. Jo joutuu Jonatan +Stark'kin valmiiksi. Pannu saa ensimmäisen taikina-annoksensa ja +toverusten korviin kohahtaa äkäinen pihinä ja porahtelu. Horsta on +vetänyt sukan käteensä ja seisoo takan ääressä sääret koukussa, kuin +olisi kilpajuoksuun lähdössä. Hän tutkii räiskäleen reunoja. Jo +rupeavat nämä huomattavasti ruskettumaan. Silloin: -- yks' kaks'... +veitsi tekee nopean kierroksen pitkin paistinpannun reunoja... +sukeltaa räiskäleen alle... ja Horstan lausuessa: 'Koko käänne, +mars!' se kiepahtaa ilmassa kerran ja putoaa räiskähtäen pannuun, +äskeinen päällypuoli alaspäin. Horsta sylkee hyppysiinsä, lausuu pari +lievempää voimasanaa, pyyhkäisee kämmenselkää reittänsä vasten ja on +jälleen paistoasennossa. Ei kulu pitkää aikaa, ennenkuin ensimmäinen +räiskäle höyryää lautasella levittäen suloista tuoksua ympärilleen. + +-- Ehkä minä nyt ryhdyn paistamaan, uskaltaa Jonatan Stark arkana +huomauttaa. Hänen omatuntonsa nuhtelee häntä: hän ei tarkoita täyttä +totta. Hän tuntee, ettei hänestä ole Horstan tilalle. + +Horsta ei kuule muuta kuin rehellisen tarjouksen. Hänen +hyväsydämisyytensä tulvahtaa yli reunojen, vaikka hän koettaakin sitä +peittää puhumalla "ammattisalaisuuksista". + +-- Ei, kyllä minä, veli... katso, tässä on pieniä konsteja, jotka on +otettava huomioon, lausuu hän pyyhkien hikeä otsaltaan. + +Jonatan Stark hymyilee. Sellainen on Horsta-vallesmanni, +hyväsydäminen ja aina palvelukseen altis. Hän kai pukisi toverilleen +vaatteetkin ylle, jos tämä vain kehtaisi sellaista esittää. + +Jo on pino räiskäleitä pöydällä, kalakeitto valmis, kahvi keitetty. +Toverukset ryhtyvät aterioimaan. Siinä maistellaan toistensa eväitä. +Horstalla on iso kimpale järvitaimenta. Hän työntää sen papin eteen +lausuen: + +-- Jos vain maistaa, veli, niin syö! Minä en nyt oikein taimenesta, +kun on tuoretta kalaa padassa. Katsos... taimen on syötävä, sillä +ensi kerralla ei eukko väki pane laukkuun mitään, jos huomaa jotakin +takaisintuoduksi. + +Toverukset aterioivat. He ovat tyytyväisiä itseensä ja toisiinsa. +Horstan nenänpäässä on nokitahra ja papilla samanmuotoinen +omassaan, mutta valkoinen. Se on kuivunutta räiskäletaikinaa. He +huomauttavat siitä toisilleen ja nauravat. Heistä on kaikki niin +tavattoman huvittavaa. Keskellä pöytää pohottaa perunapata, josta +punaiset ahvenen pyrstöt riippuvat yli laidan. Se on kuin liputettu +laiva. Mutta toverukset pitävät huolen, että "liputus" lakkaa. +He ihmettelevät, että ruoka maistuu niin erinomaisesti täällä +Huomenjärven tuvassa, kaukana kirkonkylästä. Tyhjän pullon suuhun +pistetty kynttilä palaa pöydällä. Ulkona sataa, mutta kalamajassa on +lämmintä ja kodikasta. + +Aterian jälkeen sytytetään piiput ja istutaan hetkinen takan ääressä +tarinoiden. Mieli tekisi valvoa, mutta kun aamulla on noustava +neljältä, katsotaan parhaaksi lopettaa haastelut ja kömpiä rankiseen. + +Toverukset nukkuvat. Unessa he istuvat taas järvellä ruohikon +rinnassa ja onkivat. Korkki painuu vähä väliä ja Horsta herää siihen, +että suuri ahven on häneltä päässyt. Pappi ei ojentanut lippoa +ajoissa. Horsta murahtelee unenpöpperössä, kiroaakin epäselvästi, +kavahtaa lopuksi istumaan ja toteaa, että pappi vetelee unia hänen +vieressään, niin että maja tärisee. Hän kääntyy toiselle kyljelle ja +taas painuu korkki. Mutta tällä kertaa hän saa jok'ikisen. Ja ne ovat +suuria, mahdottoman suuria kaikki. + +Aamulla ovat toverukset jälleen pystyssä. Horsta kertoo silmät +loistaen yöllisestä saaliistaan. Hänestä se on hyvä merkki. Hän on +usein uneksinut seuraavan päivän saaliin. Nopeasti he ryyppäävät +kahvit ja painuvat sitten veneelleen. Ulkona paistaa kirkas päivä. +Tuulen viri käy järven seljällä. Sitä katsellessa karsii kylmä +selkäpiitä. Vahva yökaste kimaltelee ruohikossa. Yksinäinen sammakko +loiskahtaa järveen. Plumps! Se meni sanaa viemään, että tultiin taas. + +Voimakkain vedoin soutaa Horsta eiliselle paikalle ruohikon rintaan. +Hänellä on sellainen usko, että jos se paikka ei anna, on turha +yrittääkään muualta. Pappi ehdottelee niemenkärkeä ulompana. +Siellä olisi karipohja. Mutta Horsta pudistaa päätään. Hän tuntee +Huomenjärven tavat ja niin ankkuroi hän jälleen vanhaan, tuttuun +paikkaan. + +Oikeassa on Horsta. Eilinen paikka on oikea kala-aitta. Sieltä nousee +taas ahventa kuin tuskassa. Heti ensimmäisellä heitolla painuu +korkki. Kalat kimaltelevat aamuauringon valossa. Kaikki käy kuin +tanssi ja toverukset ovat tyytyväisiä. + +Parin tunnin kuluttua on onkiminen lopetettava. Kalaa on saatu +runsaasti. Haikein mielin käärivät toverukset vapansa. Ei auta. Jos +he vielä istuisivat tunnin, he eivät voisi koko saalista kotiin +kuljettaa. + +Paluumatka muodostuu riemukuluksi. Kontissa onkin kolmattakymmentä +kiloa ahvenia kummallakin. Miehet marssivat hiukan etukumarassa +sauvat käsissä. Selkää ja hartioita painaa, ruumis on väsynyt, mutta +mieli virkeä. + +He astuvat perätysten jängän poikki johtavia teloja pitkin. +Karpalot kukkivat mättäillä telapuitten molemmin puolin. Ne ovat +kuin kukoistavia viinitarhoja, pieniä yhteiskuntia, joissa pikku +hyönteisiä vilisee karpalon varsien juurella. Mätäs heilahtaa +keveästi. Kaksi mahdottoman suurta jättiläistä huojuu telapuita +pitkin suuret kantamukset seljässä. Yhteiskunta häiriytyy hetkiseksi. +Pienenpienet onkalot ja käytävät mättään sammalpeitteisellä +pinnalla vavahtavat. Sitä jatkuu poikki koko jängän sitä mukaa kuin +jättiläiset kulkevat eteenpäin. + +Mutta -- jängän keskipaikoilla tapahtuu kauhea hävitys. Toinen +jättiläisistä, etumainen, astuu teloilta syrjään lähtien harppaamaan +pitkin pounumättäitä. Kukoistavat viinitarhat sortuvat hänen +askeltensa alla. Kummut painuvat kokoon, hennot onkalot ja luolat +rutistuvat kasaan, karpalon varret ja myöhästyneet hillankukat +tallaantuvat jättiläisen jalkoihin ja pikku hyönteisiä kuolee +kymmenittäin, sadoittain. Vesi tulvahtaa sammalkäytäviin. Syntyy +tavaton hälinä ja hätä, mutta jättiläisen korvat ovat korkealla. +Ne eivät kuule muuta kuin sääskien, noiden korppikotkien laulun. +Jättiläinen harppaa tuohikontti seljässä ja poimii raakoja hilloja +suuhunsa. Siinä menee satojen pikkuhyönteisten kesämuona muille +markkinoille. + +Jo lähtee toinenkin jättiläisistä syrjään. Uusi hävitys! Toiset, +vielä äsken säästyneet viinitarhat menevät nurin. Ja tämän +jättiläisen jälki on vielä kauheampi kuin edellisen. Se painaa +mättään pinnalla olleet sammalkäytävät ihan kadotuksen syvyyteen, +mistä kuuluu vain mustien pohjavesien urahtelu. Voi sitä hävityksen +kauhistusta! Koko suuri hyönteisyhteiskunta aivan raunioina. + +Mutta -- ihme! Kun jättiläisten askeleet häipyvät kuulumattomiin, +nousevat viinitarhat jälleen. Mikä ne nostattaa? Pikku hyönteistenkö +yhteisponnistus? Ei, vaan niiden oman kauneuden voima. Ne ovat luodut +kukoistamaan, iloa tuottamaan, ja siksi ne kohoavat uudestaan. +Sudensammal niiden kyljissä hohtaa jälleen kuin punainen kallioseinä. +Taipuneet karpalonvarret ojentuvat uudelleen pystyyn. Entinen elämä +alkaa. Hyönteisyhteiskunta ei pitkään sure. Aurinko paistaa ja ilman +täyttää sääskien yksitoikkoinen, unettava ininä. + +Äskeiset jättiläiset ovat jättäneet taaksensa jängän ja istuvat +kaatuneella honganrungolla tupakoiden. Sääskiparvet hyökkäävät +heidän kimppuunsa, mutta pikiöljy tekee niiden liiallisen lähentelyn +vaikeaksi. Toverukset tatuoivat itsensä juhlallisesti. Äkkinäistä +kulkijaa he voisivat säikähdyttää. Viimeiset papillisuuden piirteet +Jonatan Starkin kasvoissa peittyvät leveiden pikiöljylaikkojen alle. +Hän muistuttaa nyt Mefistoa. Kuin kaksi metsien intiaania istuvat +toverukset honganrungolla puhallellen verkkaisia savuja ilmaan. +Heidän hartiansa höyryävät hiljaa ja tuohikontin nurkasta tipahtelee +vesipisaroita heidän selkäänsä pitkin. + +Metsässä vallitsee raukaiseva kuumuus. Ei edes varjopaikoissa ole +viileämpää. Sammal toverusten jalkain juuressa uhoo kosteaa lämpöä, +joka unettavana tunkeutuu sieraimiin. Olisi soma hetkisen uinahtaa, +mutta sääskiltä ei saa rauhaa. + +Toverukset nousevat jatkamaan matkaansa. Viimeinen silmäys, +hyvästijättösilmäys Tela-aavalle, joka vilkkuu puiden välistä +kuumuudesta höyryten. Sen takana on Huomenjärvi, kumppanusten +kaipaama rauhan tyyssija. Nyt sekin loistaa häikäisevän kirkkaana +kuin olisi se erämaan silmä. + +Toverukset astuvat peräkanaa. Vielä on neljä kilometriä kirkonkylään. +Puolen tusinaa jänkiä on myös kuljettava yli, mutta ne ovat jokainen +varustetut teloilla. Entiset papit ovat pitäneet huolen niiden +laittamisesta. Huomenjärvi on ollut heillekin rakas. + +Runsaan tunnin päästä he saapuvat maantielle. Se on hiljainen ja +kuollut, mutta se tuo mieleen suuren maailman jossakin kaukana. +He astuvat horjahdellen. Taakat ovat loppu taipaleella ruvenneet +painamaan. + +Kirkko näkyy kaukaa, paljon ennen maantienpolveketta. Se seisoo +kummullaan aivan samannäköisenä kuin heidän lähtiessäänkin. Mutta +siitä huolimatta tuntuu toveruksista, kuin näkisivät he sen taas ensi +kertaa pitkästä aikaa. Se on vaihtelu, joka sen saa aikaan. + +Jonatan Stark käsittää sen astuessaan tuossa Horstan jäljissä. Se ei +olekaan Huomenjärven ansiota niin paljon, kuin hän oli kuvitellut. +Sen teki vaihtelu, yksitoikkoisen kotona-istumisen äkillinen +katkeaminen, vuorokauden oleskelu kirkonkylästä poissa. + +Vaihtelu -- mitä oli vaihtelu? Vain hetken kestävä unilääke, jota +piti taas uudestaan ottaa. + +Jonatan Stark aavistelee jotakin, jotakin, jota ei voinut koskaan +tyydyttää. Se lauloi sydämessä lakkaamatta, kuin laulaa maininki +merenrantaa vasten. Se kohosi ihmisrinnasta salaa kuin huokaus korven +povesta, kuin ikuinen etsijän ikävä. Sitä tuntiessa johtui mieleen +etelä, hymyilevä etelä. + +Jonatan Stark ei voinut mietteitään jatkaa, sillä häntä häiritsi +Horstan kovaääninen juttelu, joka pani metsän raikumaan. + + +IX. + +Talvipäivät kuluvat toisinaan tuskallisen hitaasti. Elämä on +menettänyt tarkoituksensa täydellisesti. Kylä uinuu hiljaisuuden +vallassa. Ei minkäänlaista liikettä näy. Ei edes kauppias Raattaman +rouvakaan juokse kellarissa kuten tavallisesti ja turhaan sai +Jonatan Stark odottaa Konrad Raattamata konttorin rappusille. Hän +ei ilmesty, vaikka kello kansliahuoneen seinällä on jo lyönyt yksi. +Äänettömyys vallitsee pappilassakin. Julia-rouva on vetäytynyt +makuuhuoneeseen. Mitä miettinee piika Sandrakin keittiön päässä, kun +ei kuulu tavallista astioiden kalinaa. Tuntuu siltä, kuin olisivat +kaikki, koko Lainion kylä, vaipuneet tarkkaamaan oman elämänsä +tarkoituksettomuutta. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta", +julistaa puoleksi kaatumaisillaan oleva kaivonvintti navetan päässä. +Kauppias Raattaman poro, joka on kiinni jäkäläkannossa, heittäytyy +maata ummistaen silmänsä, aivan kuin yhtyäkseen tuohon Vanhan +Testamentin viisaan sanaan. + +Jonatan Stark käänteleikse tuolissaan. Hän tuntee nämä tällaiset +päivät. Ne ovat harmaita vieraita, jotka saapuvat asioimaan papin +luo. Ne haluavat koetella, kestikö tämä Lapin yksitoikkoisten päiväin +painoa. Pilviröykkiöt makaavat Keilatunturin laella. Näyttää, kuin +olisi tunturi litistynyt niiden painosta. Entä sitten ihmisten +lapset? Miten kestivät he? + +Harmaja päivä on tehnyt kierroksensa heidän luonaan. + +Siellä istuu vanha metsänhoitaja Jerikossaan alakuloisena, sivellen +harmahtavaa partaansa. Juuri varmaan olisi pitänyt ruveta Mäntypään +joukkoa kartoittamaan, mutta oli niin pimeä, niin pimeä, niin pimeä. +Ne aikoivat rakentaa kievarin sinne jonnekin Lohijoen seuduille... +valtio... kruunu... ja sitä varten tarvittaisiin kuulemma kartta. +Mutta oli niin pimeä, niin pimeä, ettei voinut, ei mitenkään voinut. +Jerikon muuritkin olivat kaatuneet eikä siihen oltu tarvittu Joosuan +sotajoukkoa, vaan tavallista harmaamman lapinpäivän rynnistys. + +Apteekkari istuu apteekilla korttipakka kädessä. Harmaja päivä on +vieraana sielläkin. Ja mikä ikävintä: -- harmaja päivä ei kärsi edes +pasianssia. + +Tahi jos kärsii, käy lopputuloksen aina sangen surkeasti. + +Apteekkari asettaa korttipakan pöydälle, jolloin "herttakuningas" +joutuu päällimmäiseksi. Mutta harmaja päivä ei ihaile sen uljuutta. +Päinvastoin: -- se varjostaa sen tummaksi, epäselväksi, niin että se +alkaa apteekkarin mielestä muistuttaa paholaista. + +Hän astuu apteekkihuoneeseen. Harmaja päivä seuraa perässä. Se +hiipii pitkin hyllyrivejä, sivuaa hiljaa porsliinipurkkien rintaa. +Se opettelee latinaa. 'Clyserin', 'Garbol'... Apteekkari hiipii +hyllyn luo. Oliko etiketteihin sattunut virhe? Ei, ei... oikeinhan +niissä seisoi: 'Glyserin'... 'Carbol'... Hänestä vain oli hämärässä +näyttänyt, kuin olisi C vaihtunut G:ksi ja päinvastoin. Ei soi +apteekin ovitiuku. Yhtään asiamiestä ei näy. Kaikki tuntuu kuolleelta. + +Nimismies Forstadiuksen virkahuoneessa käy sen sijaan touhu. Harmaja +talvipäivä ei ole pystynyt sen järjestystä muuttamaan, ainakaan tällä +kertaa. Ne pyssyt... ne pyssyt. Niillähän mies puolustihe pimeää +ja alakuloisuuttakin vastaan. Pöydällä palaa lamppu, vaikka on jo +puolenpäivän aika. Horsta puhdistaa pyssyä hiessä päin. Oli se kumma +mies se Stark, kun ei viitsinyt pyssyään puhtaana pitää. Ja sellainen +ase kuin hänellä oli. Se oli ollut nyt lainassa Horstalla parisen +viikkoa huurremetsojen ampuma-aikaan. Hän ei ollut sitä kuitenkaan +tarvinnut. Mutta -- sellaisessa kunnossa, kuin missä se oli, hän +ei hirvennyt sitä takaisin viedä. Sen sisus... herrajumala... +niin täynnä likaa, etteipä juuri läpi nähnyt! Siinä menivät hyvät +rihlat aivan pilalle. Ja hän, Horsta, kun oli sen jo kerran papille +puhdistanut sanoen, että pidä nyt, hyvä veli, puhtaana. Se on hyvä +pyssy. Mutta ei ollut pappi viitsinyt. Ruostua oli antanut. + +Harmaja lapinpäivä tekee kierrostansa kylässä. Sen asiana on istua ja +tylsästi tuijottaa eteensä. Nyt se istuu pappilan kansliahuoneessa +pitäen seuraa rovasti Starkille. + +'Minkähänvuoksi tuo kruunukin arkistokaapin päällä on lohennut?' +Jonatan Stark istuu tuijottaen puustaveistettyyn, tummaksi maalattuun +kruunuun, mutta kukaan ei vastaa. Harmaja talvipäivä pysyy +äänettömänä eikä vastausta synny hänenkään päässänsä. Liekö pudonnut +vai muuten omia aikojaan haljennut? Sen voisi kääntää toista tietä. +Niin... kuka sen kääntäisi? Jonatan Stark ei halua sitä kääntää +eikä kukaan muukaan sitä tee. Se ei olisi vaikeaa: nousta tuolille +ja kääntää. Mutta Jonatan Stark ei halua nousta tuolille. Hänen +mielestään se on tarpeetonta. Mitä se hyödyttäisi? Kolo pysyisi siinä +kumminkin. Hän tietäisi sen! Niin rehellisyyttä rakastavana hän on +vielä Lapissakin pysynyt, ettei anna näön pettää itseään. + +Mutta jotakin olisi tehtävä. Päivä ei saanut kulua tylsyyden +vallassa. Siitä oli ravistauduttava irti hinnalla millä hyvänsä. +Harmaja talvipäivä istuisi muuten vaikka kuinka kauan kansliahuoneen +penkillä ja katselisi hänen toimettomuuttaan, toimeton toista +toimetonta. Se tuntui masentavalta. Jommankumman täytyi liikkua, +jommankumman, siitä ei päässyt! Jonatan Stark väänteleikse +tuolissaan. Elämä tuntui niin sanomattoman lohduttomalta. + +Hän nousee hitaasti tuolistaan. Hänen kasvoillaan asustaa syvä +alakuloisuus. 'Tarpeeton ihminen', välähtää hänen sielussaan. Hän +pysähtyy keskelle lattiaa syviin mietteisiin vaipuneena. Mitä varten +hänkin oli olemassa? + +Jonatan Stark avaa hiljaa arkistokaapin. Siellä on suuri läjä +vanhoja, käytettyjä kirjekuoria. Niitä on sinne kasaantunut +kuukausien varrella. Ne tarjoavat hänelle pelastuksen tällaisina +harmaina päivinä. Hän ryhtyy niitä kääntämään. + +Elämällä on sittenkin tarkoituksensa. Älä murehdi, Jonatan Stark, +sinä et ole turhaan elänyt. Tämä yksi ainoa päivä elämässäsi antaa +täyden oikeutuksen kaikille ennen vietetyille vuosille: nousta +rikkaläjältä lentoon ja kohota navetan harjan tasalle, -- onhan se +jotakin elättivariksesta, jonka toinen siipi on leikattu lyhemmäksi. +Käännellä käytettyjä kirjekuoria Lainion pappilan hiljaisessa +kansliahuoneessa ja houkutella sen askartelun avulla henkensä +lentoon, tuon häkkilinnun, jonka pimeä talvinen päivä on kahlehtinut, +-- onhan siinä elämän tarkoitusta kylliksi, -- ainakin yhden pilvisen +päivän osalle. Sinä käännät nurin nuo jo kerran tehtävänsä tehneet +kirjekuoret, lähetät ne uudelleen maailmaa kiertämään. Mitäs sinä +siitä välität, vaikka ihmiset sanovatkin: 'Stark on tullut tarkaksi, +kääntää jo kirjekuoretkin'. Et mitään. Sinä loihdit niiden avulla +vanhoja muistoja eloon. Sinusta tulee runoilija, joka laulaa +kuolleet eläviksi jälleen. Tuo Bulevardin Kukkakaupan kirjekuori on +kellastunut lehti, mutta se kertoo sinulle kesästä, joka oli lämmin +ja kaunis. Mitäs siitä, vaikka se onkin kellastunut lehti. Sinä +runoilet sen viheriöitseväksi jälleen. + +Se johdattaa mieleesi muutaman tummatukkaisen kukkaismyyjättären, +joka kerran palveli juuri tuossa samaisessa Bulevardin kukkakaupassa. +Sillä sieltä on Julia-rouva tilannut viimekesäiset kukkasipulinsa ja +kuin sattumalta osui kukkakaupan kirjekuori ensimmäisenä käteesi. + +Sinä kätket tosin muistosi jälleen tuon saman kirjekuoren sisään ja +kirjoitat tyyneesti päälle: 'Arvoisa Pastorinvirasto, Tenomuotka.' +Mutta se vain todistaa, kuinka ihmeen hyvin olet oppinut itsesi +hillitsemään. Ja kerran sinä kirjoitit vapisevalla kädellä ja veren +lämminnä virratessa sydämeen: 'Neiti Aleksandra Ek, Bulevardin +Kukkakauppa'. + +Sinä olit silloin vahvasti rakastunut, Jonatan Stark. Sinä ajattelit +tummatukkaista tyttöä muutamassa kukkakaupassa, sillä aikaa kuin +professori luennoi valituita kappaleita profeetta Jesajasta. Mitä +välitit sinä hepreasta siihen aikaan. Et yhtään mitään. 'Jerusalemin +tyttäristä' kuullessasi ajattelit vain yhtä: hänellä ei ollut +nilkkarenkaita eikä hän kulkenut kenossa kauloin, mutta hänellä oli +niin ihmeen kauniit ruskeat kengät ja niska kuin kuningattarella. Hän +rakasti ruskeaa ja eikö se ollut sinunkin mielivärisi siihen aikaan, +Jonatan Stark, ja ole vieläkin? + +Oh, sinä muistat ne lukemattomat illat, jolloin kuljit Bulevardia +pitkin ja tähystelit levottomana eteesi. Sinä etsit ihmisvilinästä +vain yhtä: Aleksandra Ekiä. Muut olivat sinulle vieraita ja +muukalaisia. Ja kuinka sydämesi löikään, kun hän sipsutteli sinua +vastaan ruskeassa päällystakissaan! 'Oletko se sinä, Jonna?' 'Minä, +minä... ja sinä pääsit jo, Alix?' 'Pääsin, pääsin ja nyt mennään +meille, Jonna.' Sitä sinä olit toivonutkin. Te lähditte yhdessä +kulkemaan Kruunuhakaa kohti. Siellä asui Aleksandra Ek muutamassa +kivijalassa vanhan tätinsä kanssa. Huone oli yksinkertainen ja +vaatimattomasti kalustettu, mutta sinun mielestäsi se oli taivaan +esikartano, sillä siellä asui Aleksandra Ek, ja hän oli kaunis ja +hän oli tumma ja hänen silmänsä olivat vihreät kuin meri! Seinällä +riippui kitara ja se tervehti teitä jo ovessa. "Nyt sinä laulat, +Jonna, tänä iltana, laulat 'Caro mio ben'in'". Hän oli laulanut sydän +onnea tulvillaan Aleksandra Ekin säestäessä häntä. + +Jonatan Stark katselee mietteissään edessään olevaa kirjekuorta. +Aivan samanlainen kuin muinoin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin, +mutta käsiala oli toinen. Niin -- kuinka monta kertaa se oli +muuttunutkaan noiden kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa? Uudet +myyjättäret astuivat entisten tilalle. Mutta tuskin yksikään heistä +lie tuollaiselle kirjekuorelle kirjoittanut loistavammin kuin +kirjoitti kerran Aleksandra Ek: 'Herra Ylioppilas Jonatan Stark, +Pohjois-Esplanaadinkatu 7.' Siinä oli rakkautta jokaisessa i:n +pisteessäkin. Ja seitsemäinen -- se oli ollut kuin tanssissa liehuva +keijukainen. + +Jonatan Stark huokaa ja kääntää kirjekuoren. 'Toivehet, pois, +pois...' soi hänen rinnassaan. Sitä laulua hän oli kerran tovereista +haalitun kuoron kanssa laulanut Aleksandra Ekin ikkunan takana tämän +syntymäpäivän vastaisena yönä. Silloin oli loistanut täysikuu ja +muutaman ravintolan edustalla torkkuva ajurikin oli hänen mielestään +ollut satumainen olento. Hän olisi saattanut olla vaikka morsiusparia +odotteleva kartanon kuski, joka mikä hetki hyvänsä oli valmis +kiidättämään nuoren parin sulhasen kotiin läpi kuutamoisen, kirkkaan +yön. + +Paljon sinä haaveilet, Jonatan Stark, mutta siihenhän on luonnollinen +syy: Julia-rouva on loukkautuneena sulkeutunut makuuhuoneeseen. Te +olette riidelleet aamiaispöydässä ja kuin sattumalta on Bulevardin +kukkakaupan kirjekuori nyt ensimmäisenä käteesi osunut. Minkäs sinä +sille mahdat? "Hvem kan nu rÃ¥ för sina känslor?" oli apteekkarin +rouva kerran kysynyt, kun puhe oli johtunut avioeroihin. Hän, se +näpsäkkä Floora-rouva, oli lingonnut tämän kysymyksen Jonatan +Starkille vasten silmiä, kun tämä oli epäillen pudistellut päätään. +Ei sitä niin vain erottu, vaikka tunne-elämässä toisinaan tapahtuikin +pieni vallankumous, aiheuttipa sen sitten vaikka hetken kinastelu +tahi luvaton kiintymys. Solmitut siteet olivat siksi lujat. +Tuollainen vanha muisto hiveli vain sydäntä suloisesti, kuin lääkiten +sitä pienen vamman jälkeen. Missä lienetkään, Aleksandra Ek? Lienetkö +elävien mailla? Jonatan Stark, entinen naivi ylioppilas, joka rakasti +sinua tulisesti, mutta jota sinä et uskaltanut seurata, muistelee +sinua, kädessään kirjekuori samasta kukkakaupasta, missä kerran +palvelit myyjättärenä. Ja kirjekuori -- se on nyt käännetty nurin. + +Jonatan Stark kääntää ja liimaa kirjekuoria asettaen ne +kirkonkirjojen alle painumaan, sitä mukaa kuin ne valmistuvat. +Niitä on eri kokoa, tavallisista virkakirjekuorista pieniin, +siroihin dandykuoriin asti. Kuka veitikka se niin hienosti elelee? +No jo... Gösta Lagerborg, hänen vanha luokkatoverinsa, kaunosielu +ja aatteiden mies, josta konventtiaikana odotettiin suuria, mutta +josta ei kuitenkaan tullut muuta kuin tavallinen kauppamatkustaja. +Hän sortui kauniilta uraltaan ja nai rikkaan lesken, joka omisti +tuottavan kahvilan muutamassa rannikkokaupungissa. Siellä kuului +nyt Gösta-poika soittelevan klaveeria kahvilayleisön ratoksi, +milloin ei kauppamatkoilla kulkenut. Ja liike tuotti, tuotti hyvin. +Gösta Lagerborg oli kirjoittanut tulevansa ensi kesänä Lainioon +harrinongintaan ja tiedustellut Starkilta sopivia paikkoja sitä +varten. 'Ja olisihan soma vielä istua vastatuksin ja väitellä siitä, +ihannoiko Runeberg "Vänrikki Stoolin tarinoissa" sotaa vai ei, +hahhah!' + +Jonatan Stark kääntää kirjekuoria. Hänen silmänsä säteilevät. Ajatus +kulkee muistojen teitä eikä Lapin harmaja päivä näe enää syytä +viipymiseensä. Se hiipii hiljaa ulos Jonatan Starkin huomaamatta. +Keittiön puolelta rupeaa kuulumaan astioiden kalinaa ja laulun +hyräilyä. + +Julia-rouva ilmesyy kansliahuoneen kynnykselle. Hän hymyilee +ystävällisesti. + +-- Mitäs se pappa täällä puuhailee? Ai, ai, noitako sinä taas olet +ruvennut kääntämään? Eikö sinulla nyt ole parempaa työtä? + +Jonatan Stark vastaa loistavin kasvoin: + +-- 'Ja hädässänsä hän turvautui yhteen sen vieraan maan +kauppiaaseen...' Katsopas, Julia, tässäkin hommassa tulee mieleen, +'kuinka monella minun Isäni palkollisella on kyllin leipää ja minä +kuolen nälkään.' -- Hei, eikö olekin soma kokoelma? + +Julia-rouva hymyilee miehensä innostukselle. + +Jonatan Stark katsahtaa vaimoaan silmiin. Hän huomaa niissä anteeksi +pyytävän ilmeen. Hänen sydämeensä tulvahtaa veri lämpimänä. Hän +tarttuu vaimoaan kädestä. + +-- Näin minä täällä taistelen henkiriepuni puolesta, Julia, ja nyt +olen voitolla taas. + +Julia-rouva nyökkää. Sellaistahan se oli. Hän kesti sittenkin +paremmin kuin miehensä. Jonatanille se toisinaan kävi ylivoimaiseksi. + +Hän jättää miehensä työn ääreen. Hän on vakuutettu, ettei Jonatan +enää kääntele kirjekuoria ikävänsä vuoksi, vaan siksi, että tuntee +itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi taas. + +Ja ihmeellistä. Tämän jälkeen ei Jonatan Stark enää ajattele +menneitä. Hän kääntää kuoren toisensa jälkeen ja se ilo, jota hän +nyt tuntee, on jonkunlaista ammattimiehen iloa. Työ käy näet jo +sangen sukkelaan. Hän ajattelee väliin, tuliko helpommaksi kääntää +vai ostaa uusia. Kumiliima maksoi... sekin... Mutta -- vaikka se +olisi tullut kalliimmaksikin, hän olisi sittenkin kääntänyt. Se +tuotti hänelle iloa. Ja kaikkeen, mikä Lapissa oli omiansa iloa +tuottamaan, oli suhtauduttava vakavasti, olipa se sitten itsessään +vaikka kuinka lapsellista. Sen oli Jonatan Stark ottanut elämänsä +säännöksi. Hän siis kääntelee kirjekuoria, kun ei muuta työtä ole. +Ja hauskaa oli nähdä sitä valikoimaa, joka niistä vähitellen syntyi. +Hämähäkinverkko-kuoria oli useita. Ne tekivät oikeastaan hiukan +taiteellisen vaikutuksen. Toiset olivat taas niin ohutta paperia, +että rikkoutuivat käännettäessä. Vaivaiset, jotka eivät jaksaneet +kustantaa itselleen kuin menomatkan Lappiin. Toisilla oli vielä +varoja paluumatkaakin varten. Jonatan Stark kääntää kääntämistään. +Hän on onnellinen ja tyytyväinen taas ja hän viheltelee hiljaa. +Talven pitkään kulkisivat hänen kirjekuorensa alas, -- sinne, mistä +olivat tulleetkin. Hän lähettelisi niitä kuten muinoin Noak kyyhkysiä +arkistaan. Ne veisivät mukanaan hänen kaipauksensa. + +Jonatan Stark huokaa asettaen viimeisen kirjekuoren kirkonkirjan +alle painumaan. Hän vääntää lamppua pienemmälle. Hän on hiukan +alakuloinen, mutta kuitenkin tyytyväinen kohtaloonsa. + +Harmaja lapinpäivä painuu iltaan. Tyranni, sielujen kiduttaja, palaa +linnaansa jälleen. Se on siellä jossakin Keilatunturin takana, +rannattomien aapojen keskellä, jotka nyt kääriytyvät pimeään. Harmaja +päivä on käynyt alustalaisiaan katsomassa ja ilokseen huomannut +heidät lujasti valtaansa kahlehdituiksi. Vain yksi heistä, pappi, +jonka tehtävänä on valkeutta julistaa, on hiukan saanut kahleitaan +irroitetuksi. Hänen huoneessaan on palanut lamppu jo kello yhdestä +saakka. Kuin merkkituli se on loistanut muille kylän asukkaille, +jotka vähitellen, yksi toisensa jälkeen, ovat tehneet tulen pirtin +takkaan. On se hetki, jolloin sielut saavat vapaammin hengittää. +Takkatulen loiste ottaa haltuunsa pirtin. Se on itsevaltias, joka +ei siedä harmajan lapinpäivän valtaa. Se valaisee ja lämmittää. Sen +kanssa taistelevat rinnan navettakiilut ja Ruijan porsliinikupuiset +lamput. Nekin julistavat omalta osaltaan, että yötä ja pimeyttä +vastaan on taisteltava valolla, siksi kunnes aurinko, elonantaja, on +jälleen saavuttanut hallitsevan asemansa Lapin taivaalla loistaakseen +kaksi kokonaista kuukautta yhteen menoon. + + +X. + +Viime vuosina on Jonatan Stark saarnannut melkein yksinomaan +itselleen. Eikä hänellä juuri monta kuulijaa ollutkaan. +Kirkonkyläläisistä eivät muut käyneet säännöllisesti kirkossa kuin +Suutari-Kalle ja hänen hiukan yksinkertainen vaimonsa Gravilda sekä +kylän kansakoulunopettajatar. Juhlapyhinä, kuten Marianpäivänä, +juhannuksena ja Mikkelinä, saapuivat tosin syrjäkyläläiset +mieslukuisina kirkolle ja silloin oli Lainion pieni kirkko ääriään +myöten täynnä. Mutta ennen saarnaa lähti suurin osa miehistä +tavallisesti pois, sillä heitä ei huvittanut Tarkan "muistelusten +kuunteleminen", kuten he sanoivat. He menivät siis kirkkomäelle +tupakalle ja juttelemaan hevoskaupoista. He ymmärsivät niitä paljon +paremmin kuin papin puheita 'Kristuksen kuvan kultauksista', joka nyt +oli paljasta jaaritusta. + +Eivät syrjäkyläläiset paremmin kuin kirkonkyläläisetkään +ymmärtäneet, mikä pappiin oli mennyt. Ensi vuosina tämä oli saarnata +paukutellut kuin mies, puhunut armonjärjestyksestä ja apostoleista, +karahteerannut synti-äijääkin tämän oikealla, raamatullisella +nimellä. Tosin oli häneltä silloinkin synteinanteeksiantaminen ja +Golgata jäänyt melkein säännöllisesti pois, mutta olihan nyt toki +saatu kuulla, kuka ihmistä vietteli ja mihin lopulta päädyttiin, +jollei parannuksia tehty, -- kuin myöskin, että Jumalan Poika se +pelasti ja näytti pirulle lopullisen pitkän nenän, kun tämä jo oli +valmistautunut korjaamaan syntisraukan. Nyt jutteli Tarkkapappi +ulkomaitten kaupungeista ja turistiteistä, niinkuin niillä olisi +minkäänlaista yhteyttä ollut Nikodemuksen ja hänen epäuskonsa kanssa. +Vai oliko kukaan lukenut, että Nikodemus olisi ollut erikoisempi +reissaaja? Ei sitä ainakaan kirjoitukset näyttäneet. + +Vikaan oli siis mennyt Tarkka-pappi, pahasti vikaan. Joku tiesi +mainita, ettei Tarkalla enää ollut kaikki ruuvit paikoillaan, +toinen arveli sen viinan syyksi: -- kas, kun pappi itse huonosti +eli, ei hän saattanut terää muillekaan näyttää. Se olisi tainnut +silloin kääntyä kohti omaa povea. Niinpä niin... Mutta Juustila oli +taas tehnyt hyvät hevoskaupat. Olivatko miehet nähneet hänen uutta +orittansa? Totisesti, siinä oli hevonen, joka oli pidollensa hyvä! +Ja viidelläsadalla oli mies sen saanut. Kirkkomiehet juttelivat +Juustilan oriista siksi kunnes kirkosta rupesi kuulumaan papin messu. +Silloin he kopistivat piippunsa ja työntyivät jälleen kirkkoon: -- he +olivat päättäneet ottaa ripin. + +Sellaista se oli. Jonatan Stark oli kyllä vuosien varrella +manannut ja nuhdellut, pitänyt välistä pitkiäkin saarnoja kirkossa +käyttäytymisestä, mutta kaikki turhaan. Lainiolaiset pitivät tapansa. +Viime vuosina hän oli siitä luopunut. Hän oli lopuksi unohtanut koko +seurakunnan ja saarnannut vain itselleen. + +Mutta -- jos seurakunnan enemmistö oli kääntänytkin hänelle selkänsä, +olivat Suutari-Kalle Gravildoineen ja kylän kansakoulunopettajatar +jääneet hänelle uskollisiksi. Kukin heistä käsitti saarnan omalla +tavallaan, mutta siitä he olivat yksimielisiä, että rovasti saarnasi +hyvin. Suutari-Kalle, ainoa Lainion sosialisti, piti erikoisesti +siitä, että pappi puhui pienistä mökeistä ja kololaitaisista +kahvikupeista. Hänen mökkinsä kirkon takana oli juuri niin +kookas, että sänky mahtui pisimmälle seinälle, ja siinä ainoassa +kuppiparissa, jonka he Gravildan kanssa omistivat, oli todella +suuri lovi, niin että toinen puoli kahvia valui lautaselle. Mutta +Suutari-Kalle iloitsi, että pappi ymmärsi köyhälistön asian ja että +hänen äänensä sen esilletullessa värähteli erikoisen lämpimänä. Miksi +ei -- kyllä Suutari-Kalle olisi sen suonut, että Vapahtaja olisi +tullut heidän mökkiinsä käymään. Olisipa saanut kerran kyllikseen +jutella köyhän ihmisen elämästä ja kysyä, oliko oikein, että Könni +maksoi pieksun pohjauksesta puolosta vähemmän kuin muut. + +Kallen Gravilda ei pystynyt niin syvällekäypiin mietiskelyihin. Hän +vain kuunteli ihastuneena selityksiä Jerusalemin vaimojen kirjavista +puvuista ja vilkaisi silloin tällöin alttaritauluun. Todellakin... +sellaisia pukuja olisi kannattanut pitää. Mahtoivat olla värinsä +pitävämpiä kuin hänen retonkihameensa, joka nyt oli melkein +siintynyt. Eikä Raattamalla paremmin kuin Könnilläkään ollut hyviä +värjäysaineita. + +Ainoa, joka pystyi seuraamaan Jonatan Starkia tämän kaunopuheisilla +poluilla, oli kansakoulunopettajatar. Hän oli lukenut paljon, +mietiskellyt vielä enemmän, jotenka hänestä oli nautintorikasta +kuulla kuvausta Jaakobin taistelusta Jabbok-joen rannalla. Hän näki +hengessään auringonlaskun, itämaan loistavan auringonlaskun. Siellä, +toisella rannalla, kuumottivat Jaakobin leirin valkeat teltat. +Raakel ja Lea asettautuivat levolle tyynnytellen lapsiaan, jotka +levottomina kyselivät, minne isä oli mennyt. Sinä iltana järjesti +Raakel, tuo yksinkertainen sielu, isältänsä Laabanilta varastamansa +kotijumalat riviin teltan perälle ja kumarteli niitä, rukoillen +sydämensä pohjasta pelastusta Jaakobille, jota hän oli rakastanut +siitä hetkestä saakka, jolloin tämä pitkästä matkasta uupuneena, +mutta kuitenkin niin kauniina, oli ensi kerran suudellut häntä +Haaranin kaivolla. Mutta siellä, toisella rannalla, istui Jaakob +kalpeana rantakivellä sydämessä ahdistava tuska: -- miten oli Esau +kohteleva häntä? Ja tuska oli niin suuri, että hänestä tuntui, kuin +painiskelisi hän oudon miehen kanssa kokonaisen pitkän yön. + +Mutta -- sitten tuli aamu! Aurinko nousi mahtavana vuorten takaa. +Jabbok-joen pinta kimalteli sen ensimmäisistä säteistä. Vieno +tuulenhenkäys vastakkaiselta rannalta toi Jaakobin nenään leirisavun +tuoksun: -- siellä olivat jo jalkeilla hänen omaisensa. Kalpea mies +nousee. Hän tuntee itsensä vahvaksi jälleen. Rauha on palannut +sydämeen, rauha ja lepo. Jaakob kahlaa joen yli leirin puoleiselle +rannalle. Oi, kuinka mielellään kansakoulunopettajatar olisi tahtonut +olla Raakelin sijassa tämän käydessä miestänsä vastaan! Mutta sitä +hänen oli hiukan vaikeampi käsittää, millä mielellä Lea, vanhempi +sisar, olisi silloin katsellut häntä. Ne itämaalaiset naiset olivat +hiukan arvoituksellisia suhteessaan miehiin. + +Ei aavistanut Lainion suntio, vanha Mäki-Roope, minkälaisissa +mielikuvituksissa ja ajatuksissa nuo kolme sanankuulijaa elivät +rovastin saarnojen aikana. Hän kulki hiilihanko kädessä pitkin +sivukäytävää ja kolisteli hirmuisesti. Hänen mielestään oli +seurakunnan varojen tuhlausta lämmittää kirkkoa kolmea henkeä +varten. Mutta se Tarkka oli niin täsmällinen ja tarkka, ettei vain +saanut laiminlyödä kirkonmenoja. Miksi ei nyt noita olisi yhtä +hyvin saattanut pitää pappilan pirtissäkin? Niin oli entinen pappi +tehnyt. Mutta tämä... tämä oli kyllä visu omissa asioissaan, mutta +kirkonkassasta hän ei isoja välittänyt. -- Mäki-Roope kolisteli ja +hymähteli. Mitähän se Suutari-Kallekin hyötyi Gravildansa kanssa? +Niin jököttivät joka pyhä samalla paikalla, Gravildalla suu puoleksi +auki, kuin olisi avisuunissa istunut. Mäki-Roope sylkäisi kuuman +kaminin kylkeen. Sen pihaus tulkitsi parhaiten hänen tunteitaan. + +Lukkari, lihava ja pyylevä Poikkijärvi, luki lauantaipostin lehtiä +lehterillä urkuharmoonion takana. Hän ei isosti välittänyt koko +kirkonmenoista. Hänelle riitti vain se, että sai rauhassa lukea +lehtiään, silloinkuin ei lehterillä sattunut muita olemaan. Eikähän +siellä, jumalankiitos, tavallisina pyhinä istunutkaan muita kuin +hän, Basilius Poikkijärvi, lukkari ja kiertokoulunopettaja, Lainion +varakkain vanhapoika. Hän seurasi maailmansotaa paljonsuuremmalla +jännityksellä kuin Tarkka-rovastin saarnaa. Pääasia vain, että +saarnan jälkeinen virsi oli valmiiksi haettu. Lukkari syventyi +sotauutisiinsa. Vai olivat valloittaneet Varsovan. Katsos niitä +poikia! Ne eivät muuta kuin antoivat ryssälle selkään. Oli se Saksan +Ville poikaa...Ja Rantahalvari Lompolonsuusta tehnyt konkurssin. No +ihme! Siinä meni taas iso rikas nurin. Olisipa lähempänä, sopisi +huutaa maa. Sen saisi polkuhinnalla. Lukkari syventyi miettimään, +paljonko sellaisesta uskaltaisi tarjota. Ei se ollut kaukana +kolmestakymmenestätuhannesta. Siinä piteli korvilla. Lukkari mietti, +kuka lainiolaisista mahdollisesti yrittäisi. Tuskinpa kukaan. +Könnillä oli maa ja hyvä... samoin Raattamalla. Tavallisia talokkaita +ei tarvinnut peljätä. Mutta -- miten lienevät varoissa siellä +Lompolonsuussa? Isoja rikkaita niitä löytyi sielläkin. Mutta... +mahtaisiko sentään kellään olla kolmeakymmentätuhatta yhdellä +kertaa pöytään paiskata niinkuin hänellä, Basilius Poikkijärvellä. +Kuivia rahoja oli sikäläisillä vähän. Mutta -- entäpä jos siinä +saisi kynsilleen? Mahdotonta. Sellaiselle maalle aina ostajia +löytyi. Kannatti siis koettaa... riskeerata hiukan... noin vähän +amerikkalaiseen tapaan. Siinä tarjoutui hyvä ahvääri ihan kuin +käteen... + +... -- Ja aurinko nousi, kun hän kävi Pnielin ohitse. + +Lukkari havahtui. Joko se Tarkka nyt kerkesi loppuun? Mitä? Amenhan +sieltä taisi jo pamahtaa. Lukkari kääntyi urkuharmoonion puoleen +ja rupesi soittamaan alkusoittoa. Hetken kuluttua kaikui kirkossa +kansakoulunopettajattaren kirkas ääni: + + "Kiitos sulle, Herra taivaan, + Ettäs kuulit ääneni." + +Ja ihmeellistä! Lukkarikin veisasi sen tällä kertaa sellaisella +voimalla, että Jonatan Stark ihmetteli laskeutuessaan saarnatuolista +alas. + +Sellaista se oli. Jonatan Stark oli viime vuosina saanut saarnata +melkein yksinomaan itselleen. Hän oli eläytynyt uskonnollisiin +mielikuviinsa ja hänen sydämensä oli sykähtänyt ilosta, jos joku +tekstin sana oli sattunut välähtämään hänen sielussaan ihan uudessa +valossa. Kullanhuuhtojan tavoin hän oli visusti säilyttänyt sen +kultajyväsen vastaisten päivien varalle. Viime vuosien kuluessa +hän oli tehnyt sen havainnon, että Raamatusta löytyi aina uutta +ja mielenkiintoista. Samaa mieltä hän oli ennenkin ollut, mutta +vasta viime vuosina sen todeksi huomannut. Tosin ihmiset pudistivat +päätään niille kultajyväsille, joita hän Raamatusta löysi, -- se oli +heidän mielestään katinkultaa -- mutta samapa se: -- ne ilahduttivat +kuitenkin sanomattomasti hänen yksinäistä sieluaan. Hän siis saarnasi +sunnuntaisin siitä ilosta, joka viikolla oli hänen sydämensä +vallannut jonkun kultajyväsen löydettyänsä. Ja sunnuntainen saarna +oli taas kuin kehoituksena hänen sielulleen yhä uuteen, innokkaampaan +etsimiseen. + +Mutta alastoman alttarin ääressä seisoessaan hän usein masentui. Hän +muisti veljiään etelässä. Siellä olivat kauniit, usein taiteellisesti +koristetut kirkot hartaita kuulijoita täynnä. Urkujen ääni vyöryi +juhlallisena yli kirkon ja veisuuseen harjaantunut seurakunta lauloi +mukana voimakkaasti. Se tempasi mukaansa papinkin. + +Mutta täällä, Lainiossa, oli kirkko autio ja tyhjä eikä +kirkkomusiikista voinut puhuakaan. Lukkari soitteli toisinaan vain +yhdellä sormella ja veisasi, jos sattui. Ei siis kumma, jos hänen +mieleensä muistui etelä ja siellä palvelevat virkaveljet. Siellä oli +toki papillakin jotakin tehtävää. Mutta täällä... täällä kaukana +korvessa... täällä tunturien takana seisoi hän, Jonatan Stark, +sunnuntaista sunnuntaihin, vuodesta vuoteen yksin... alastoman +alttarin ääressä, voimatta useinkaan tuntea muuta kuin syvää +alakuloisuutta. Hän oli puhunut sielulleen, rohkaissut sitä kuin +kuolevaa ja sanonut: 'Mitäs murehdit minun sieluni ja olet niin +levoton minussa. Turvaa Jumalaan, sillä vielä nytkin hän sinua auttaa +kasvoillansa.' Mutta se oli tapahtunut ylhäällä saarnatuolissa, +jossa yksi ja toinen lohduttava näköala oli auennut hänelle yli +tyhjän kirkon... siitä huolimatta. Siellä ylhäällä hän oli ollut +kuin aavikon tähystäjä, nähden toisinaan kauniita kangastuksia niin +elävästi, että mieli ilahtui ja sydän keveni. + +Mutta -- alttarin ääressä ne häipyivät näkyvistä. Hänet valtasi +tyhjyyden tunne ja hän iloitsi ajatellessaan hetken päästä pääsevänsä +kotiin, hiljaiseen kansliaansa. Sieltä, alttarin äärestä, hän ei +nähnyt muuta kuin nuo kolme sanankuulijaa ja etupenkissä istuvan +suntion, joka näytti varmalta kuin laivan kapteeni ja tuntui sanovan: +'Huuda, mitä huudat, se menee niinkuin se menee.' 'Olkoon vain Herra +sinunkin kanssas.' Masentunein mielin hän siis kääntyi lukemaan +kollehtarukousta ja "Benedicamus" särähti heikkona ja hapuilevana. +Ainakin lukkarin vastaus kuulosti kovin olantakaiselta. "Herran +siunaus" tuntui taas saavan lämpöä siitä, että kaikki näyttivät +olevan hyvillään jumalanpalveluksen päättymisestä, niin pappi kuin +seurakuntakin. + +Sellaista se useimmiten oli. Mutta joskus hän oli jaksanut vielä +jälkialttaritoimituksenkin aikana pitää katseensa tulevaisuuteen +tähdättynä. Sellaisina sunnuntaina hän oli nähnyt suuren kuomureen +kulkevan viimeistä kertaa jokivartta alas. Hän oli matkalla +etelään... muuttamassa pois. Jaakobin palvelus Laabanin luona oli +päättynyt. Hän oli palaamassa kotimaalleen takaisin. Kaikki eletyt +vuodet olivat kauniisti kestetyt. Esau oli tullut monta kertaa +vastaan 400 miehen kanssa. Mutta nyt... nyt viimeinkin hän oli +leppynyt ja laskenut Jaakobin kulkemaan. Sellaisina sunnuntaina hän +oli kävellyt pappilaan reippain mielin ja pitkistä ajoista taas +havainnut kirkonkylän kauneuden. Punaisine ja valkeine taloineen se +oli näyttänyt kerrassaan viehkeältä, varsinkin talvella. Kaikki oli +uhkunut puhtautta ja tuoreutta. Oli tuntunut siltä, kuin olisi noissa +monissa pikku taloissa asunut erinomaisen uuttera ja valveutunut +kansa. Talvipäivän kirkas hohde oli näyttänyt ihmiset kuin uudessa +valossa. Sellaisina sunnuntaina hän oli istunut kauan ruokasalissa +jutellen vaimonsa kanssa. Hän ei ollut sanallakaan maininnut +poispääsyn mahdollisuuksista. Hän oli vain puhellut muista asioista, +mutta hänen sielussaan oli asunut kirkas kuva kotimaalle matkaavasta +Jaakobista. Hän oli tuntenut että jos hän siitä olisi maininnut -- +vaikkapa sanasenkin -- tuo kirkas kuva olisi särkynyt ja hän olisi +taas haparoinut pimeässä pitkät ajat. Siksi hän oli keskustellut vain +pikkuasioista salaten ilonsa todellisen aiheen. Ja hänen äänensä oli +soinut erikoisen lämpimänä, kun hän lopuksi oli kiittänyt vaimoaan +kahvista ja vetäytynyt kansliaansa. + +Julia-rouva ei aina ollut ymmärtänyt miehensä outoa reippautta. Mutta +siitä huolimatta hän ei ollut viitannut siihen sanallakaan. Hän oli +vain kuunnellut ja vastaillut yksikantaan. Hänestä oli tuntunut +hyvältä, että Jonatan keskusteli hänen kanssaan, vaikkapa vain +sellaisista pikkuasioista kuin pirtin lämmityksestä tai uuden lukon +laittamisesta halkovajan oveen. Hiukan hän tosin oli hämmästynyt, kun +Jonatan oli äkkiä noussut, kiittänyt ja mennyt. Mutta silloinkaan hän +ei ollut puhunut mitään. + +Jonatan Stark oli mennyt kansliaansa ja istahtanut soututuoliin. +Hänen katseensa oli osunut kirjoituspöydän alle. Sieltä olivat +paistaneet häntä vastaan hänen jalkainsa jäljet. + +Silloin oli tunnelma särkynyt ja hänen sydämestään oli jälleen +kohonnut tuskaisa, epätoivoinen kysymys: + +Milloin? Milloin? + + +XI. + +Rovasti Starkin suuri kuomureki on matkalla jokivartta alas. +"Vaalimatka", on Lainion sillankorvassa asuva Mäki-Roope sanonut +vaimolleen, kun rovastin reki oli tuvan ohi vilahtanut. "Vaalimatka", +sanovat jokivarren kievaritalojen isännät ja kiroavat hiljaa. + +Sai taas lähteä vedättämään tuota kirottua rumilasta +penikulmakaupalla. + +Hiljaa, kievari talojen isännät, vain tämä kerta ja sitten vielä +viimeinen, -- sitten pääsette Lainion papin kuomureestä eroon +ikuisiksi ajoiksi. + +Mutta -- kukas sen takasi? Jokivarren kievarit ovat vedättäneet +Lainion rovastin kuomurekeä niin monta kertaa, että heidän uskonsa on +loppunut. Lainion papilla on ollut huono onni, niin merkillisen huono +onni. Kukas sen takaisi, etteivät jokivarren kievarit saisi kiskottaa +kuomurekeä niin kauan kuin maailma seisoi. + +Hiljaa, jokivarren kievarit, hiljaa! Vain tämä kerta ja sitten vielä +viimeinen. Sillä rovasti Jonatan Stark on vaalimatkalla Jolmanrantaan. + +Mutta jokivarren kievarit eivät ole hiljaa. Rovasti Starkin +kuomureki on ylimalkaan sellainen laitos, että sen lähestyminen saa +verkkaisimmatkin veret kiihdyksiin. Häijy paikka -- sen edessähän +ihan hevosetkin uupuivat! Pitikin olla kievarisäännössä sellainen +pykälä, että matkustajat saivat käyttää omia ajoneuvojaan. Olisi +maaherra saanut muuttaa sen pykälän, -- jos ei muuten, niin Lainion +papin kuomureen vuoksi. + +Jokivarsi kuohuu ja kohisee. Käsittämättömällä tavalla on sana +Lainion rovastin tulosta kulkenut monta kievariväliä hänen edellään. +Kuka sen vei? Tuuliko, joka tanssitti lunta maantiellä? Harakatko, +jotka kieppuivat aidan seipäissä ja utelivat: 'Vaalimatka taas?' + +Kaipa ne olivat harakat, sillä niillä oli erikoinen syy pitää +silmällä Lainion papin kuomurekeä, niinkuin yleensä kaikkia rekiä. +Niiden sevistä löytyi aina jotakin. Lainion papin kuomureestä ne +eivät olleet koskaan löytäneet mitään. Senvuoksi ne aivankuin +kiukuissaan räkyttivät: 'Lainion papin kuomureki, kuomureki tulee! +Älkää vaivautuko!' + +'Lainion rovasti kuuluu olevan vaalimatkalla.' Kaupunkiin palaava +rahtimies kertoo sen kievarinisännälle, joka hakkaa jäätä tallin +kynnyksestä. Kuka sitä kertoi? Viime kievarissa olivat kertoneet. +Huomenaamulla se viimeistään on täällä, -- jollei jo ole aamuyöstä. + +-- Perhana! Kievarinisäntä iskee niin, että suuri kappale kynnystä +lohkeaa hänen lyönnistään. + +Kievaritaloissa ryhdytään toimenpiteisiin. Isäntä määrää, mikä +hevonen lähtee heinään, mikä jää kotiin. Sieltä kuuluu taas tulevan +se Lainion pappi sillä sen vietävällä kuomureellään eikä sitä +jaksanut kiskoa muut kuin "Rusko". "Rusko" jääköön siis kotiin, että +saadaan taival katkaistuksi. + +Se on merkkitapaus koko jokivarrella. Ihmiset virkistyvät. +Keskustellaan kuomureestä. Kuka muistaa, milloin se ensi kerran +näille maille ilmestyi? Aprikoidaan, tuumitaan. Siitä on kauan, +kuka sen muistaneekaan. Kunnes lopulta eläkevaari lausahtaa: 'Siitä +on tullut viime keväänä yhdeksäntoista vuotta, sillä tuo Penjaami +oli silloin viiden viikon vanha ja täyttää nyt ensi Matin päivänä +kaksikymmentä. + +Niinpä niin -- eläkevaaripa sen tietää. Sillä on hyvä muisti. Osaa +ulkoa kymmenittäin virsiäkin vanhasta virsikirjasta, vieläpä senkin, +että 'Pujer natusin Betlehem', vaikka se olikin latinaa ja vaikk'ei +sitä ymmärrettykään. Niinpä niin -- eläkevaari sen muistaa. Mutta +muistiko vaari, mihin Lainion pappi nyt oli hakenut? + +Ei -- sitä ei vaari muista. Ei muista kuulleensakaan. Oliko se +seisonut aviiseissa? + +Joku mainitsee, että oli, joku toinen tekee sen taas jyrkästi +valheeksi. Ei auta muu kuin ruveta vanhoja sanomalehtiä hakemaan. +Mutta niin vanhoja, joissa tuo uutinen olisi ollut, ei enää löydy. +Joku muistaa lukeneensa uutisen ainakin kolmisen kuukautta sitten. +Kolmisen kuukautta! Ole höpertämättä! Ei se niin vanha asia ole. +Vastahan äijä on matkassa. -- Uutisen lukija, joka ei ole kukaan muu +kuin Penjaami, ei voi siihen mitään sanoa. Hän istuu kuin tuomittu +pirtinnurkassa valmiina vastaanottamaan uusia nuhteita. 'Mikset +silloin sanonut, kun jo kerran luit?' 'Kukapa se kaikkia muistaa +maailmalle kuuluttaa.' (Penjaamin on Lainion rovasti ristinyt. Siksi +on uutinen hänestä ollut paremmin kuin mieskohtainen asia, jota ei +ole tarvinnut toisille jutella.). Vai maailmalle? Olisiko tuo nyt +maailmalle ollut, jos olisi kotiväelle maininnut. 'Sinähän tässä olet +vakituinen aviisien lukija, niin että hoida virkasi!' + +Joku uskaltaa ryhtyä syytettyä puolustamaan. Ei niitä lehtiä enää +siinä koukussa ollut. Niillähän paperoitiin tuvan peräkamari. +Talonväki rientää kamariin. Tavaillaan seiniä, mutta uutista ei +löydy. Se on tietysti joutunut nurjalle puolelle. Vai nurjalle +puolelle! Sitä ei ole ollutkaan koko uutista! + +Mutta nyt uskaltaa jo yksi ja toinen äänensä koroittaa. Kyllä -- +kyllä siitä oli puhettakin silloin. Olikopa? No, oli varmaan! Isä +vielä nauroi ja sanoi, että 'nyt saadaan taas kuomurekeä kiskottaa.' +Kievarin isäntä naurahtaa, leppyy hiukan; sieppaa sitten naulasta +längät ja painuu talliin. Mutta pihan poikki mennessään hän jälleen +kiroaa. + +Sillä välin on keskustelu pirtissä päässyt vauhtiin. Penjaamikin +uskaltaa nousta loukostaan ja siirtyä takan ääreen. Ei sillä, että +hänellä olisi keskusteluun mitään lisättävää eikä hän olisi siihen +pystynytkään, sillä eläkevaari ja äitimuori ovat kristillisyyden +syvillä vesillä. 'Mikä sillä on, kun se ei pääse? Onko se niin +huonolahjainen?' 'Eikö mitä, mutta sillä kun ei ole henkeä, Pyhää +Henkeä.' 'No, mutta ei sitä nyt ollut Raaluntillakaan isosti ja pääsi +kuitenkin ihan ensi yrityksellä.' 'No se -- kun se sattui niin.' +'Niinpä niin.' + +Ei -- ei sitä vain aina niin menty, kuinka aiottiin. Siellä oli +etelässäkin kristityitä ja ne kyllä hengen tunsivat. Eikä lie Tarkan +henki Lainiossa lisääntynyt. Hyvinpä tuo muistettiin sekin päivä, +jolloin hänen kanssaan uskosta ensi kerran tingattiin. + +Eläkevaari vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Hänen poskilleen +kohoaa puna ja silmät säteilevät. Hän asettaa sauvan jalkainsa väliin +ja tekee sen vaikutuksen kuin pussitaistelija, joka on kiivennyt +renkulle ja valmistautunut lyömään. + +-- Niin, siitä uudensyntymisen paikastahan meillä tuli tinka. + +Ja vaari rupeaa kertomaan vuosikausia sitten sattunutta tapausta. Oli +se kumma, kun ei siellä akatemiassa uskosta isosti välitetty. Oppia +ja kirjatietoa siellä kyllä annettiin: lukivat läpi kaiken maailman +lorut. Mutta usko ja Pyhä Henki jäivät aina pois. + +Niin oli Lainion pappikin lyönyt eteen jos minkälaista koukkua +ja temppua. Oli kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa, latonut +raamatunlauseita päällekkäin kuin leipiä uunista, mutta pääkohta oli +aina jäänyt selittämättä. 'Minkä te päästätte maan päällä.' Siitä +ei ollut ruvennut puhumaan mitään. Oli sanonut, ettei hänellä ollut +niin paljon aikaa, kuin olisi tarvittu sen raamatunpaikan oikeaan +valaisemiseen. Hehheh, aikaa! Niinkuin ei Vapahtajan sana olisi ollut +selvä selittämättäkin. + +Eläkevaari oikaiseikse jälleen sänkyyn. Kukaan ei ole puuttunut +hänen puheeseensa, sillä emännän ajatuksetkin ovat jo pyörähtäneet +toisaalle. Vaari siis oikaisee sänkyyn ja on tyytyväinen. + +Tällaisiin keskusteluihin antaa aihetta sanoma Lainion rovastin +tulosta. Oikeastaan niissä jää pappi syrjään, vaikka hänestä +puhutaankin paljon. Päätekijänä niissä kuitenkin on kuomureki, suuri +kuomureki. + +Ajettiinko etelässä sellaisilla rumilailla? Kaipa, koska tämäkin oli +sieltä tuotu. Mutta siellä nyt olivat paremmat tiet ja lyhyemmät +taipaleet. Mikäs siellä... mutta täällä, erämaassa, missä yksi +ainoa tuisku toisinaan pysäytti viikoksi koko liikenteen. Ajomiehiä +oli vähän, varsinkin nyt, kun ei sattunut ruukkipaikkojakaan +läheisyyteen. Kievari yksin sai pitää huolen teiden auki pysymisestä. + +Lyhyesti sanoen: -- sanoma Lainion rovastin ja hänen kuomurekensä +tulosta vaikutti herättävästi koko jokivarteen, Lainiosta +kaupunkiin saakka. Taloissa, erityisesti kievaritaloissa, elettiin +henkisesti virkeämpää elämää. Oli toki jälleen asia, josta riitti +puhetta päiväkausiksi. Yksimielisesti lausuttiin toivomus, että +"äijäriepu" vihdoinkin pääsisi, mutta se ei suinkaan johtunut +lähimmäisenrakkaudesta, vaan kiukusta kuomurekeä kohtaan. Koko +jokivarsi ei viikkokauteen puhunut muusta kuin Lainion rovastin +kuomureestä ja nuo tavallisesti niin hyväluontoiset ihmiset +kiukuttelivat, riitelivät ja torailivat aivan kuin pahankuriset +lapset jo päiviä ennen tämän sekaannuksen aiheuttajan ilmestymistä. + +Mutta Jonatan Starkille siitä on vain hyötyä. Sillä kun hän +saapuu, ei äskeisestä kiukusta näy jälkeäkään. Kievarinisännät +ovat purkaneet sappensa jo kolme, neljä päivää aikaisemmin ja nyt +heillä ei ole muuta sanottavaa kuin: 'Jaha, vai on se rovasti taas +matkalla.' 'Ja yhä se entinen reki vain.' Ei sanaakaan sen painosta. +Päinvastoin: talonväki kerääntyy ihailemaan reen kuomua. Sellainen +soma nahkakoppero, ihan kuin pienoinen huone. Ja ikkunat, oikeat +messinkipuitteiset lasi-ikkunat. Ja sisällä lyhty, jossa paloi +kynttilä. Aivanhan siellä istui kuin herran kukkarossa ja lueskeli +lyhdyn valossa. Niin, niin... mitäpä pitkillä taipaleilla juuri +muutakaan saattoi tehdä. Joku naisista kurkistaa kuomuun ja huomaa +istuimella kirjan. Oliko hengellinen kirja? No... eipä nyt juuri... +olihan siinä sitäkin tosin... mutta se nyt oli paremmin sellainen +kertomus vain... + +Jonatan Stark ryyppää kahvit, ristii lapset -- jos sellaisia sattuu +olemaan -- heittää hyvästit talonväelle ja kömpii kuomuunsa. Hän +syventyy kirjaansa, ajattelematta mitään muuta. Vaalimatkat ovat +muodostuneet hänelle virkistysmatkoiksi. Saihan edes siten käydä +kaupungissa -- kerran parissa, kolmessa vuodessa ja nähdä ihmisiä, -- +ihmisiä, jotka eivät olleet lainiolaisia. Pappilasta pappilaan kulkee +hänen tiensä, nyt niinkuin ennenkin, ja hän on mieluinen vieras +niissä jokaisessa. + +Mutta ihme ja kumma -- kuta lähemmäksi kaupunkia hän ehtii, sitä +voimakkaammin hän kaipaa takaisin hiljaiseen Lainioonsa. Täällä nyt +ei tavannut ainoatakaan kunnon ihmistä, ei yhtään lainiolaista. +Ruustinna Kjellman suokoon anteeksi, -- hän ei suinkaan tarkoittanut +talonväkeä. Mutta nämä maalaiset -- niin juroja ja liikkumattomia. Ei +ystävällistä sanaa vieraalle. Herrasväki oli hyvä ja tuli Lainioon. +Siellä otettaisiin selvää, kuinka paljon ruustinnan puserokangasta +oli maksanut metri. Ei, häntä kadutti, että oli ollenkaan lähtenyt. +Olisi ollut parempi pysyä poissa. Mutta tämä olikin viimeinen kerta. + +Jonatan Stark innostuu kuvaamaan Lainiota. Rovasti Kjellman on +vasta muuttanut jokivarteen ja hänelle se on jo täyttä Lappia. +Jokivarsiko? Oh, Herra! Ei! Lainio -- se vasta oli sama kuin +Lappi. Sellainen talvi, majesteetillinen, mahtava! Vapun päivänä +mäenlaskua Keilatunturilta peski päällä ja neljän tuulen lakki +päässä. Kelkallako? Ei -- anteeksi! -- vatsallaan. Herra siunatkoon! +Ruustinna Kjellman lyö hämmästyneenä käsiänsä yhteen. + +Entä sitten kesä! Valoisa, ihana! Niin -- "ihana", se oli +lainiolainen adjektiivi. Ei täällä, alempana, aavistettukaan, +millainen oli Lapin kesä. Ihmiset valvoivat, eivät hennoneet +käydä levolle. Oli niin kaunista, satumaisen kaunista. Aurinko +kiersi korkealla, vaikka oli puolenyön aika. Koko ympäristö +verhoutui autereiseen, harsomaiseen valoon. Morsiusleninki! Lainion +morsiusleninki! Ihailtiin, katseltiin, ja yks' kaks' lähdettiin +naapuriin kylään. Yövisiitti, kesäyövisiitti kello kaksi aamulla! +Se oli aurinko, se siunattu aurinko, joka houkutteli sellaiseen +järjestykseen. + +Entä kalavedet ja metsästysmaat. Ei siellä Lainiossa haukea syöty. +(Anteeksi, hauki maistui erinomaiselta, varsinkin kun sitä harvoin +sai. Ruustinna Kjellman älköön käsittäkö väärin.). Mutta Lainiossa se +oli veden peto, jota ei ihminen korjannut. Lohi ja siika... ne olivat +kalaa... ja "ukkometso", se oli lihaa, jota syötiin kaiket talvet. +Jonatan Stark innostuu. Hänen poskilleen kohoaa puna ja silmät +loistavat kuin koulupojalla. Hän on päivän sankari. + +Ruustinna Kjellman tarjoaa riisipuuroa, kaikki jokivarren +pappilanemännät tarjoavat riisipuuroa, nyt niinkuin ennenkin. Se on +Jonatan Starkin mieliruoka. Uskoiko ruustinna Kjellman: häneltä, +Jonatan Starkilta, ei käynyt saarnaaminenkaan, jollei pyhäaamuksi +ollut paistettua riisipuuroa? Se antoi hengen, hahhah! + +Pappilanrouvat kestitsevät Jonatan Starkia kuin piispaa, paremmin +kuin piispaa. Riisipuuroa aamulla, päivällä ja illalla. Sitä tuskin +lie yksikään piispa saanut jokivarren pappiloissa niin monta kertaa +päivässä. + +Jonatan Stark juttelee ja syö. Hän sanoo häpeävänsä. Häntä +hemmoiteltiin. Oh, se veitikka, joka osasi niin mainiosti +teeskennellä! Eivätkö pappilanrouvat olisi tarjonneet hänelle +mielellään, niin mielellään! Hänhän puhui kuin enkeli ja toi +tullessaan sellaisen raikkaan tuulahduksen, että se tuntui vielä +viikkoja jälkeenkinpäin. Pappilanrouvat katselevat kaihomielellä +valtavaa kuomurekeä sen kääntyessä pihaportista maantielle. He eivät +sitä kiroa, he siunaavat. + +Jonatan Stark ajelee etelää kohti tietämättä, millaisen ilon hän on +muassaan tuonut. Iloa -- Lainiosta? Niin kummalta kuin se kuuluikin, +oli se kuitenkin totta. Hän, joka kotona taisteli synkkien ajatusten +kanssa ja käänteli vanhoja kirjekuoria aikansa kuluksi, saapui +jokivarren pappiloihin kuin mikäkin pelastuksen enkeli. + +Mutta erilainen Jonatan Stark matkoillaan olikin. Hän eli ja +nautti, nautti ystävällisistä kasvoista, hyvistä ruuista, makeasta +kahvista, tuoksuavasta sikarista, mukavasta leposohvasta, jollaista +hänellä ei ollut. Joka kerta hän oli aikonut kotiin palattuaan +laittaa samanlaisen, juuri samanlaisen. Kauppiaalta sai vanhoja +pakkilaatikoita ja heiniähän löytyi joka talossa... niin, +pappilassakin. Kauppiaasta sai myös kangasta päälliskankaaksi. +Mutta -- joka kerta se oli jäänyt, jok'ikinen kerta. Eikä Jonatan +Stark sitä surrut. Hänellä oli taas kotona ollut niin paljon muuta +miettimistä. Hän oli ajatellut alamaata. Naapuriseurakuntakin oli +hänen mielestään jo ollut alamaata. Hän oli kyllä muistanut mukavan +leposohvankin. Mutta sekin oli kuulunut alamaahan, -- sinne, missä +oli tarjolla jos jonkinlaisia mukavuuksia. Niin oli leposohvan +laittaminen jäänyt aina, joka kerta. + + * * * * * + +Jonatan Stark on paluumatkalla. Hän on suorittanut vaalinäytteensä. + +Mutta miksi oli Jolmanrannassa tuntunut niin vieraalta? + +Senkö vuoksi, että hän oli koko ajan koettanut ajatella sitä vain +käymäpaikaksi, jossa oli tullut vain kuin sattumalta pistäytymään. +Niin -- kai se oli siitä johtunut. Hän oli kyllä huomannut, että +seutu oli rehevää, pappila suuri ja muhkea -- ehkä hiukan liiankin +suuri -- ja pappilan puutarha erinomainen. Hän oli käyskennellyt +vanhojen omenapuiden alla, jotka vielä nukkuivat talven unta. +Minkälaisia ne mahtoivat olla kesällä? Virkaatoimittava kirkkoherra +oli kertonut, että he kesäisin hyvin usein aterioivat omenapuun alla. +Jonatan Stark oli tuntenut sydämensä värähtävän. Juuri sitä hän oli +Lainiossa monta kertaa haaveillut: -- saada kerran syödä päivällistä +kukkivan omenapuun alla ja tietää, että puu oli oma. Mutta -- hän +oli niin monta kertaa pettynyt, ettei hän Jolmanrannassa ollut +uskaltautunut minkäänlaisiin kuvitteluihin. Hän oli vain kuunnellut +talon isännän puheita tuollaisella viileällä hyväntahtoisuudella, +joka pitää mielen tasapainossa. + +Mutta lähdettyään kaupungista ajamaan jokivartta ylös hän ei ollut +enää jaksanut sydäntänsä hillitä. Se oli kuullut liian paljon, +aivan liian paljon, ja hän oli hävennyt menomatkalla pitämiään +ylistyspuheita. Etelä -- se oli sentään toista. Jolmanrannan +v.t. kirkkoherra oli edellisenä syksynä myynyt kuusi kuormaa +omenoita kaupunkiin. Herra varjele, kuusi kuormaa! Sydän ei ollut +yhtään tyyntynyt, vaikka Jonatan Stark oli koettanut kuvitella +niitä perunoiksi. Hän oli kerran myynyt kolme kuormaa perunoita +Tenomuotkaan. Sydän, tuo oikullinen ja herkkä, oli vain pannut +vastaan: 'Perunoita! Mitä ovat perunat? Alinkokansan muonaa.' Mutta +omenat -- ne olivat filosoofien ja runoniekkojen ruokaa! + +Hänen oli täytynyt ponnistaa koko tahtonsa voima saadakseen sydämensä +rauhoittumaan. Kuin turhien kuvittelujen vastapainoksi hän oli +Lompolonsuun pappilassa ryhtynyt talon isännän kanssa kantamaan +perunoita pirttiin. Ne oli pantu pakkilaatikoihin itämistä varten. +Parasta oli pysytellä realiteeteissa. Sydän oli rauhoittunut +kokonaan. Mikäs siinä. Perunat olivat perunoita ja sillä hyvä. + +Mutta kesä oli kulunut riuduttavassa odotuksessa. Jolmanrannasta ei +ollut kuulunut mitään. Sanomalehdistä Jonatan Stark oli lukenut, että +kolmannen vaalisaarnaajan sairauden vuoksi vaali oli lykkäytynyt +myöhäiseen syksyyn. Silloin hän oli heittänyt irti. Turha toive! +Yksikään kuolevainen ei enää muistaisi hänen huhtikuussa pitämäänsä +vaalisaarnaa. Hän oli kävellyt puutarhaan ja vaipunut katselemaan +kukkivaa pihlajaa. Se oli luvannut syksyksi taas runsaan sadon. +Mutta nyt ei marjoja enää annettaisikaan tilhien syödä. Hän, Jonatan +Stark, halusi kerran itse korjata sadon, sillä hän oli koulupojasta +alkaen pitänyt paleltuneista pihlajanmarjoista. Jolmanrannassa söivät +omenoita. Syökööt. Hän, Jonatan Stark, tyytyisi pihlajanmarjoihin. + +Mutta sitten, sitten. Niin omituisesti oli käynyt, että kun hän oli +korjannut pihlajanmarjasatonsa, oli Jolmanrannan vaali ratkaistu +hänen edukseen. Jumala taivaassa ei ollut saattanut sulattaa, että +pappi aikoi syödä pihlajanmarjoja. Ne olivat sentään liian happamia. +Ei, omenat -- ne olivat paratiisista asti olleet aatteen miesten +ruokaa... + +Mutta -- viime viikkoina häntä kuitenkin oli ruvennut arveluttamaan. +Jos siellä, etelässä, uusissa oloissa, Lappi rupeaisi kummittelemaan +hänen mielessään? Jos Lapin sielu, jota hän yhdeksäntoista vuotta oli +etsinyt, antautuisi kiinni vasta siellä? + +Silloin hän eläisi loppuikänsä onnettomana. Sillä päivästä päivään, +vuodesta toiseen, hän kuulisi korvissaan Lapin salaperäisen kutsun, +-- Lapin, joka veti luokseen ja työnsi taas pois, näin leikitellen +ihmissielulla kuten oikullinen rakastaja. + +Jonatan Stark ei tahtonut uskoa sitä. + + + + +LÄHTÖ + + +I. + +Jonatan Stark seisoo Lainion kirkon saarnatuolissa. Viimeistä +kertaa... Hän muistaa sunnuntain, jolloin hän ensi kertaa seisoi +tässä samassa paikassa. + +Kuinka monet sunnuntait ovat vierineetkään hänen ohitsensa kuin +huomaamatta... + +Hän on seisonut täällä ylhäällä sumu silmäin edessä. Hän ei usein ole +nähnyt mitään. Hän on ollut kuin hukkuva, joka on puhellut itselleen +rohkaisevia sanoja ennen kuoleman tuloa. Nyt hän näkee selvästi, +ihmeen selvästi. Hän, joka on saavuttanut rannan, näkee veljensä +hädässä ja hän tahtoisi ojentaa heille auttavan käden. Hän ei +ajattele noita kaikkia, jotka täyttävät kirkon penkit. Merkillistä, +ettei hän saata heitä kaikkia ajatella. Hehän muodostavat sentään +hänen varsinaisen seurakuntansa. Ei, hän ajattelee vain muutamia +yksityisiä: metsänhoitaja Malmströmiä, kansakoulunopettajatarta, +nimismies Horstaa ja Suutari-Kallea vaimoineen. Tapfer, apteekkari +Tapfer, on haudassa. Hänkin istuisi luultavasti täällä tänä +sunnuntaina kuuntelemassa, mitä hänen "vanhalla veljellään" oli +sanomista. Mutta nuo toiset... ne ovat sumua vain. Hän on elänyt +heidän keskuudessaan yhdeksäntoista vuotta eivätkä he ole päässeet +toisiaan ymmärtämään. + +Kenen oli syy? + +Jonatan Starkin tekisi mieli käsitellä tätä kysymystä tänä viimeisenä +sunnuntaina. Mutta hän huomaa, ettei tilaisuus ole sitä varten. Ja +tuskin kysymys selviäisikään. Selvittäköön jokainen sen tunnossaan. + +Jonatan Stark tuntee omituista liikutusta. Senkö vuoksi, että hänen +pitää erota tästä kansasta? Ei, vaan sen vuoksi, että paikka, jossa +hän seisoo, on käynyt hänelle tutuksi ja rakkaaksi. + +Hän tarkastelee kirjalautaa edessään. Se on ollut samassa maalissa +koko hänen oloaikansa ja hän voisi melkein matemaattisella +tarkkuudella sanoa, minkä verran puu on paljastunut hänen aikanaan. +Aivan samalla tavalla kuin hän voisi arvostella, kuinka paljon +karvaton laikka metsänhoitaja Malmströmin talvilakissa on kasvanut +näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. -- Siellä näkyy Malmströmin +lakki penkintolpan nenässä. Karvaton laikka tuijottaa saarnatuoliin +kuin kuolleen silmä. Jonatan Starkin sydäntä kaihertaa sanomaton +epätoivo. + +Hän silmäilee ympärilleen. Kaikki on samanlaista kuin ennenkin. +Mäki-Roope vain on käynyt kumarammaksi. Mutta yhtäläisellä +ankaruudella hän silti kolistelee kamiineja. Häntä se ei häiritse +eikä se häiritse Jonatan Starkiakaan enää. Päinvastoin: hänestä +tuntuisi oudolta, jos Mäki-Roope nyt käyttäytyisi toisin kuin ennen. +Ei, siellä hän seisoo ja sylkäistä pihauttaa kuuman kamiinin kylkeen. + +Lukkari istuu harmoonin takana. Hän ehkä näyttää hiukan +tyytymättömältä. Lehteri on täynnä väkeä eikä Basilius Poikkijärvi +nyt voi lukea lauantaipostin lehtiä. Ehkäpä hän ei sentään haluakaan. +Ehkäpä hänkin tahtoo kuulla, mitä Tarkka lähtiäisikseen sanoo. + +Jonatan Stark lausuu apostolisen tervehdyksen. + +Kirkko kajahtaa hänen voimakkaasta äänestään. Kaikki nuo +yhdeksäntoista vuoden aikana lausutut tervehdykset heräävät ja +hyökkäävät saarnatuoliin. 'Mitä? Joko nyt on viimeinen? Nytkö on +lukumme täysi?' + +Jonatan Stark kuuntelee myrskyä, joka hänen ympärillään pauhaa. +Hän erottaa ensimmäisen tervehdyksen noista sadoista muista. Se on +sukulainen tälle viimeiselle. Samanlaisella väreilevällä tunteella +lausuttiin sekin yhdeksäntoista vuotta sitten. + +Mutta joukossa soi monenkaltaisia ääniä. Useimmat niistä vaikeroivat +heikkouttaan. Ne soivat alakuloisilta, miltei synkiltä, ja Jonatan +Starkista tuntuu, kuin ne vaikeroisivat hiljaa. + +Niitä on paljon, enimmät viime vuosikymmeneltä. Niiden keskellä +käyvät muutamat harvat, soinnukkaammat, täyteläisemmät kuin +kuninkaanpojat orjajoukon keskellä. + +Mutta tämä viimeinen apostolinen tervehdys on sentään isällisempi +kaikkia muita. Siinä soi yhdeksäntoista vuoden kokemus ja hillitty +kärsimys. Se kääntyy kuin vanhin noiden toisten puoleen ja lausuu: +'Hiljaa! Meidän lukumme on täysi. Me saamme lähteä.' + +Ja 'amenen' saattamana, 'amenen', joka kajahtaa kuin lyhyt +rummunpäristys lähtövalmiille sotajoukolle, häipyvät yhdeksäntoista +vuoden apostoliset tervehdykset menneisyyteen. + +Jonatan Stark aloittaa saarnansa. Se ei ole minkäänlainen välien +selvittely seurakunnan ja papin välillä, -- välien selvittely, jossa +seurakuntalaisten maksettaviksi joutuisivat suurimmat velat. Ei, se +on vain viimeinen saarna, mahdollisimman yksinkertainen ja lyhyt, +jossa hän haluaa käsitellä kysymystä: 'Mikä on sunnuntaillisen +sananjulistuksen käytännöllinen merkitys?' + +Mutta sitä ennen hän tuntee tarvetta muutamin sanoin ilmaista +kiitollisuutensa kaikesta siitä, mitä hän yhdeksäntoista +vuoden kuluessa on Lainiossa kokenut. Hän ei tahdo ajatella +yksityistapauksia. Hän ajattelee vain sitä vuosien pitkää sarjaa, +jonka hän täällä on viettänyt. Loppusumma niistä kaikista oli +saavutettu elämänkokemus, jonka rikkausarvoa hän omalle kohdalleen +ei voinut kyllin korkeaksi arvostella. Hän ei halua ruveta puhumaan +minkäänlaisista "veloista", joita tällaisissa tilaisuuksissa hyvin +usein käsiteltiin. Niiden niminä oli tavallisesti "hyvä opetus", +"kristillinen, esimerkiksi kelpaava elämä" taikka "papillinen +vaellus". Näistä hän ei halua puhua, koska näihinkin "saataviin" +oli viime kädessä oikeus vain Jumalalla. Ei, hän haluaa vain +vilpittömästi lausua kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan siitä +opetuksesta, jonka hän on saanut näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. +Ja tämän opetuksen antajina ovat tieten tahi tietämättään toimineet +hänen seurakuntalaisensa, niin ystävät kuin vihamiehetkin. + +Jonatan Stark lämpenee. Tällä hetkellä hän tuntee, ettei tuo +suuri, harmahtava ja tummankirjava joukko, joka täyttää kirkon +penkit, ole hänelle niinkään samantekevä. Hän puhuu niistä monista +mielenkiintoisista hetkistä, joita seurakuntalaiset tietämättään +olivat kodeissaan hänelle valmistaneet. Hän ajattelee epälukuisia +ristiäis- ja hautajaistilaisuuksia, joissa hän on saanut vaihtaa +ajatuksia heidän kanssaan, saanut pilkistää erämaan lapsen sieluun. +Hän muistelee pirtti-iltoja tunturitaloissa, jolloin on keskusteltu +"maallisista". Hän mainitsee vanhoista tarinoista, joita hän on +kuullut, -- varsinkin alkuaikoinaan, ja sanoo siunaavansa niitä +hetkiä, jotka hän on viettänyt takkatulen ääressä siellä täällä +ympäri pitäjää niitä kuunnellessaan. + +Mitä olisi elämä ollut hänelle ilman näitä elämyksiä? Kuivaa ja +hedelmätöntä. Arvonanto, jota seurakunnissa yleensä nauttivat +määrätyn uskonnollisen suunnan tahi kirkon tunnustukselle +kirjaimellisesti uskolliset papit, ja joka arvonanto visseistä syistä +ei ollut tullut hänen osakseen, ei olisi korvannut näitä kokemuksia. +Hän, Jonatan Stark, on tavallaan ollut "luopio" siinä merkityksessä, +ettei hän aina ole pysynyt oikeaoppisuuden satulassa. Tämän +vuoksi hän ei ollut pyrkinyt vaikuttamaankaan seurakuntalaistensa +uskonnollisiin käsityksiin, vaikka ei suinkaan ollut aina niitä +hyväksynyt. Hänen mielilauseekseen oli tullut: 'Omalle herralleen +jokainen seisoo ja lankee', myös hengen ja hengellisen elämän alalla. + +Yhdessä suhteessa hän kuitenkin joutui koskettelemaan käsitystänsä +pappisviran käytännöllisestä merkityksestä ja niin myöskin +hyvästijättösaarnansa varsinaista ainetta. Papin tehtävä ei +ainoastaan ollut Raamatun selitys, uskonopillisten asioiden selostus +eikä ylimalkaan saarnaaminen. Vaan papin tärkeimpänä tehtävänä oli +hänen, Jonatan Starkin, mielestä auttaa ihmisiä elämän taakkaa +kantamaan viikosta toiseen, sunnuntaista sunnuntaihin. Tätä +auttamistyötä harjoitti pappi etupäässä saarnatoimensa kautta +pyrkiessään Raamatun sanan pohjalta mahdollisimman monipuolisesti +valaisemaan ihmiselämän eri ilmiöitä, yksinkertaisimpiakin. Siitä +syystä hän oli niin usein saarnannut pelloista ja niityistä ja +auran jäljessä astumisesta. Hän oli tahtonut solmia lujat siteet +näiden jokapäiväisten askarten ja Jumalan isällisen rakkauden +kesken osoittaakseen kuulijoilleen, että Jumala seurasi heitä +pienimmässäkin. Siitä syystä hän oli mahdollisimman niukasti +käyttänyt raamatunlauseita, koska ne olivat jokaiselle tutut ja +lukemattomat kerrat kuultuja, ja pyrkinyt päämääräänsä sadunomaisen +opetuksen kautta. Suurimpia totuuksia oli näet usein opetettu sadun +muodossa. Hänen "mukavilla puheillaan" oli siis ollut hyvä ja vakava +tarkoitus, vaikka seurakunta ehkä usein oli ne käsittänyt väärin. + +Jonatan Stark oli tyyntynyt saarnansa lopulla. Ääni tosin väreili +liikutuksesta loppuun saakka, mutta hän käytti sitä hillitysti, +puhuen välistä melkein hiljaa. Seurakunta oli kuunnellut +hiiskahtamatta. Se ei kokonaisuudessaan ehkä sittenkään ymmärtänyt +kaikkea, mitä Jonatan Stark sanoi, mutta se näki hänen kasvoistaan +ja kuuli äänen värinästä, että papilla oli täysi tosi. Lopuksi hän +toivotti kaikille seurakuntalaisille Jumalan armoa ja rauhaa ja +lopetti toimituksen saarnatuolissa sanoilla: 'Jumalalle, Isälle, +kaikesta kiitos ja kunnia. Amen.' + +Kollehtivirttä veisattiin. Jonatan Stark istui sakaristossa ja +kuunteli haikein mielin. Hän erotti Horstan särkyneen, hiukan +rämisevän äänen. Nyt niinkuin ennenkin valtasi hänet sitä +kuunnellessaan sanoin selittämätön sääli. Hän painoi kädet silmilleen +ja suuret kyyneleet rupesivat kumpuamaan sormien lomista. Horstan +äänessä soi sellainen avuttomuus, että hänen sydäntänsä repi. Ehkä +ei Horsta itse tuntenut sitä, vaan Jonatan Stark tunsi. Siinä lauloi +Horstan särkynyt, pettynyt sydän, joka ei enää pitkälti jaksaisi +kamppailla Lapin yksinäisyyden kanssa. + +"Horsta veljeni", hoki Jonatan Stark itsekseen. "Sinua tahtoisin +sydämestäni auttaa, mutta enhän voi. Sinä kuolet tänne erämaahan, +sinä murrut kesken ikäsi. Oi, jospa voisin auttaa sinua!" + +Kirkkoväärti tuli sakaristoon kollehtihaavia kantaen. Hän katsahti +kummissaan Jonatan Starkia, jonka silmistä virtasivat vuolaat vedet. +Ihmeellinen pappi! Entiset lähtevät eivät olleet vuodattaneet +kyyneltäkään, seurakuntalaisten sen sijaan itkiessä katketakseen. +Tämä taas itki yksin, kun sitävastoin seurakuntalaisten silmät +pysyivät ihan kuivina. Vanha kirkkoväärti ei voinut sellaista +käsittää. + +-- Kaikki sinne nyt ovat kokoontuneetkin, yksin Horstakin. Mitenkähän +on äijä joutanut kirkkoon, kun huomenna alkaa metson rauhoitusaika? + +Niin -- ne metsot ja jänikset, Horsta-veljen karja. Kunpa pitäisivät +miehestä huolen, jotta elämänhalu pysyisi yllä. + +Jonatan Stark ajatteli yhteisiä pyyntiretkiä Horstan kanssa. Metsä +oli Horstan kirkko ja ihmeen hyvä kirkko se olikin. Hän muisti, +millaisella hartaudella Horsta aina metsälle lähti, ihan kuin +jumalanpalvelukseen. 'Minä en eläisi ilman metsää ja metsästystä!' +oli hän monesti huudahtanut heidän yhteisillä pyyntiretkillään. Ja +niin kai se olikin. Petäjän pankolla istuva metso oli Horstan pappi, +istuipa se sitten siinä todellisuudessa tahi vain mielikuvituksessa. +Mutta mitäs siitä. Pääasia vain, että oli miehellä joku, jonka +varassa eli. Ja Horstalla oli metsä. + +Jonatan Stark astui kirkkoon mieli rauhallisempana. Hän messusi +"Benedicamuksen" ja lausui viimeisen kerran Herran siunauksen +seurakunnalle. Hän sulki siihen kaikki, Horstan ja Horstan metsotkin. +Vanha Malmström istui allapäin sivellen pitkää partaansa. Tuntui, +kuin olisi hän ajatellut: 'Juuri varmaan taisi olla viimeinen kerta, +kun Jonatan-veli meille saarnasi... viimeinen kerta juuri varmaan... +juuri varmaan...' + +Hän nousi penkistä lähtien kävelemään ovea kohti mietteissään +kallistellen päätään. Hän ei huomannut, että lukkari rupesi +soittamaan loppuvirttä. Mitäpäs hän siitä, kyllä hän sai Poikkijärven +rimputusta aina kuulla, mutta veli Jonatan oli saarnannut viimeisen +kerran... juuri varmaan. + +Jonatan Stark seisoo kirkon rappusilla jumalanpalveluksen päätyttyä. +Kyläntiellä kulkee kirkkomiesten jono. Vähän erillään muista astuvat +Horsta ja Malmström. Viimeksimainittu selittelee kumppanilleen +jotakin vähä väliä sivellen partaansa. Horsta astuu kaula hiukan +etunojossa. Jonatan Starkista tuntuu, kuin näkisi hän heidät +viimeisen kerran. Hän pyyhkäisee kämmenseljällä silmiään. + +Tapulissa soittaa Mäki-Roope: 'Pim-pom! Se oli Tarkan viimeinen +saarna. Pim-pom! Se oli Tarkan vii-mei-nen saarna.' + +Kaksi pikkupoikaa kurkistelee tapulin luukusta. Jonatan Stark kuulee +heidän juttelunsa: + +-- Tarkka-äijä seisoo vielä portailla. + +--. Mitä se siinä seisoo? + +-- Tiesi vain. + +-- Minne se muuttaa? + +-- Minne muuttanee... sinne Helsingin taakse. + +-- Viekö se kuomureen? + +-- Vie tietysti. + +-- Me lähdemme kannaksille! + +-- Lähdemme! + +-- Maantienmutkauksessa pudotamme pois. + +Jonatan Stark lähtee astumaan kirkkomäkeä alas. "Maantienmutkauksessa +pudotamme pois", soi hänen mielessään. Se lause sisälsi +itsetiedottoman kohtaloonsa alistumisen. Hänen sitä oli enää mahdoton +saavuttaa. Se kuului lapsuudelle. Mutta milloin oppisi hän alistumaan +tietoisesti? + + +II. + +Jonatan Stark seisoo tuolilla arkistokaapin edessä. Hän järjestelee +kaapin viimeisiä hyllyjä. Hän on käyttänyt viimeiset päivät arkiston +järjestämiseen. Hän haluaa jättää kaiken mahdollisimman hyvään +kuntoon. + +Siinä seisovat hänen edessään ylimmäisellä hyllyllä "Kungliga +Förordningar" vuodesta 1589 alkaen vuoteen 1808, viidessä osassa. +Kuluneissa, keltaisissa nahkaseljissä viheriöine nimilippuineen, +joista kirjainten kultaus on jo koko lailla haalistunut, ne +muistuttavat vanhaa henkikaartiosastoa. Kuin itseoikeutettuina +ne ovat saaneet parhaan ja näkyväisimmän paikan arkistokaapin +ylähyllyllä, hyllyn keskiosassa, ihan etualalla. Niiden molemmin +puolin ja takana on taajat rivit monenkaltaisia nidottuja +kokoelmia kuin mitäkin linjarykmenttejä, joille ei enää ole +riittänyt univormuja, vaan ovat saaneet tyytyä mitä erilaisimpiin +asuihin. Mutta vanha henkikaarti seisoo niiden edessä vaatien +kunnioitusta koko kirjavalle joukolle. Vuosikymmenien ajan se +on uskollisesti pitänyt paikkansa. Siitä ovat merkkeinä paksut +tomukerrokset nidosten yllä. Ylähyllyn tehtävänä on ollutkin +vain vartioida, että alapuolella olevat pysyivät järjestyksessä. +Siellä, alemmilla hyllyillä, sijaitsi varsinainen liikkuva armeija: +kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden historiakirjat ynnä monet muut +jokapäiväisessä viranhoidossa tarvittavat paperit, tuomiokapitulin +kiertokirjeistä nykyaikaisiin asetuskokoelmiin saakka. Ja +uskollisesti onkin ylähylly vartiopalveluksensa suorittanut +vuosien varrella, täydellisesti säilyttäen oman rauhansa. Jokainen +poismuuttava pappi oli vähää ennen lähtöään pitänyt arkistokaapin +perusteellisen tarkastuksen. Mutta ylähyllyyn ei ollut yksikään +kajonnut. On, kuin olisivat kuninkaalliset asetukset joka kerta +huomauttaneet: 'Täällä on kaikki hyvin, mutta alempana... siellä +on mönsträys tarpeen'. Niiden haalistuneista kultakirjaimisista +nimilipuista ikäänkuin säteili kuninkaallista käskyvaltaa. + +Jonatan Stark seisoo tuolilla, kädessä inventariokirja. Hän on +tarkastanut alemmat hyllyt. Hän tahtoo vielä heittää silmäyksen +kaikkein ylimmäiseenkin. Onko vanha henkikaarti paikallaan? 'On, +herra kirkkoherra ja lääninrovasti! Tässä olemme seisseet sitten +autuaan Manne-papin ajoista alkaen ja yhä seisomme.' Jonatan Stark ei +kajoa hyllyyn. Siinä on kaikki koskemattomana. + +Hän laskeutuu tuolilta, panee inventariokirjan paikalleen ja sulkee +hiljaa arkistokaapin oven. Sinne jää pimeään vanha henkikaarti +linjarykmentteineen. Mutta Jonatan Stark on vakuutettu, että +yhtä tarkasti kuin hänen silmäänsä yhdeksäntoista vuotta sitten, +sattuisivat uudenkin papin silmään ylähyllyllä sijaitsevat +kuninkaalliset asetukset nahkaköltereissään. + +Jonatan Stark luo katseen arkistokaapin päällä olevaan kolmeen +kruunuun. Hänen katseensa osuu lohenneeseen kruununsakaraan. Ei, +se ei saanut noin jäädä. Se oli käännettävä. Tulija ei saanut sitä +ainakaan ensimmäiseksi havaita. + +Hän kiipeää uudestaan tuolille ja kääntää rikkoutuneen kruunun niin, +ettei lohennutta kohtaa näy. + +Nyt on kaikki järjestyksessä. Jonatan Stark ei huomaa +kansliahuoneessa enää mitään tekemistä. Hän on järjestänyt kaiken +mitä huolellisimmin, hellin käsin, hieno kaipaus sydämessä. Siihen +jäi vanha arkistokaappi seisomaan. Jonatan Stark nyökkää sille +päätään ja astuu saliin. + +Se on tyhjä, niinkuin kaikki muutkin huoneet. Hän kävelee ikkunan +ääreen vaipuen katselemaan lumen peittämiä vainiosarkoja. + +Siellä täällä on jo hangen pinta rikkoutunut. Länteen painuva aurinko +luo välkkyvän hohteen lumelle. Kevät näyttää tänä vuona saapuvan +Lappiin tavallista aikaisemmin. Kaikki merkit viittaavat siihen. +Vesakko vainion takana hohtaa sinipunervana. Sekin heräisi eloon +parin kuukauden päästä. Se on kasvanut sinne huomaamatta parin +vuosikymmenen aikana. Kerran oli sekin ala ollut raivattua maata, +Jonatan Starkin edeltäjän aikana. Nyt se kasvaa viiden kyynärän +korkuista koivikkoa. Ei ole tullut välitetyksi siitä. + +Hänen sydäntään kaihertaa epätoivo. Noin pensoittuivat paikat. +Oliko hengellisellä vaimolla asia yhtä huonosti? Surkeaa, jos oli. +Hän tuntee yht'äkkiä halua ryhtyä työhön: kaikkein ensimmäiseksi +olisi tuo vesakko raivattava pois. Edeltäjän käsialat eivät saisi +unhoon jäädä. Uusi, voimakas työ olisi pantava alulle niin maan kuin +seurakuntahoidonkin alalla. + +Mutta siellä, maantien syrjässä, makaa vanha kilometripylväs +pitkällään haalistunut numerotaulu päivää vasten. Siitä erottaa vielä +selvästi koukkunenäisen kakkosen. Näyttää siltä, kuin valittaisi +makaaja: 'Näin varhain sorruin... jo toisella askelella.' + +Ei... ei täällä kukaan saisi äkkimuutoksia aikaan. Lapin rautainen +koura puristaisi miehestä tarmon, ennenkuin tämä olisi ehtinyt +aloittaakaan. Varmaa oli, että vaikka hän, Jonatan Stark, jäisikin, +elämä vierisi kuitenkin entistä menoaan. + +-- Voi, miltä täällä nyt näyttää! + +Jonatan Stark pyörähtää katsomaan. Kauppias Raattaman rouva miniänsä +kanssa oli astunut huoneeseen. + +-- Pappila autio ja tyhjä... ei uskoisi. + +Raattaman rouvan silmiin kohoavat kyyneleet. + +-- Kyllä te, rovasti, olisitte saanut tänne kuolla. + +Mutta miniä, nuorempi rouva Raattama, panee jyrkästi vastaan: + +-- Ihanaa, että pääsette pois! Pois minäkin lähtisin, mutta en saa +Konradia taipumaan. + +Hänkin rupesi pyyhkimään silmiään. + +Jonatan Stark katselee molempia naisia. Siinä on kaksi eri +katsantokantaa edustettuna. Vanhempi rouva Raattama, paikkakunnalla +syntyneenä, ei voinut käsittää, että kukaan saattoi Lainiosta lähteä, +-- Lainiosta, joka hänen mielestään oli paras paikka maailmassa. +Nuorempi taas, etelästä tullut, käsitti erinomaisen hyvin, +millaisella mielellä rovasti ja ruustinna muuttoon suhtautuivat. Hän +itki omaa kohtaloaan. + +Julia-rouva tulee huoneeseen silmät itkusta punaisina. Hän on +itkenyt koko päivän. Hänen on ollut niin paha nähdä kotinsa kappale +kappaleelta häviävän. Huonekalut rahtimiesten reissä olivat +näyttäneet kuin huutavan: 'Voi, me emme tahdo muuttaa! Me olemme jo +niin tottuneet tänne.' -- Mutta rahtimiehet olivat ajaneet hevosensa +maantielle ja siellä oli muiden muassa mennä kellottanut salin sohva, +jalat taivasta kohti. + +-- Voi hyvänen aika! Ei täällä ole enää yhtään istuintakaan. +Julia-rouva koettaa niellä kyyneleitään. Hän johdattaa itkevät naiset +ruokasaliin. + +Kansliahuoneessa kuuluu kopisevan joku. Rovasti ei ollut sitä +ennemmin huomannut. Hän menee katsomaan, kuka siellä mahtoi olla. + +Horsta-vallesmanni seisoo ovensuussa alakuloisen näköisenä. Hänen +muotonsa kirkastuu, kun hän huomaa rovastin. + +-- Terve, terve! Istuhan, veli, siinä on sentään vielä penkinpäätä +sen verran. + +Mutta Horsta ei istu. Hän ryiskelee vain ja kopeloi hajamielisenä +taskujaan. + +-- Muistin sinun maininneen, että kapsäkistäsi oli lukko rikki. +Löysin vinniltä tämän vanhan remmin. Tällä voisit sitoa, niin eivät +tavarat tielle tipu. + +Se hyväsydäminen Horsta! Aina hän ajatteli lähimmäisensä parasta. +Jonatan Starkin silmät vettyvät. + +-- Sinä olet, veli rakas, aina... niin ystävällinen. Minä en tiedä, +miten sinua kiittäisin. + +Horstakin taistelee liikutustaan vastaan. + +-- Älähän nyt, veli, tällainen vanha remmi. Kyllä tämä minulta joutaa. + +Jonatan Stark astuu nimismiehen luo. Hänen leukansa vavahtelee ja +silmät ovat kyyneleitä tulvillaan. Hän tarttuu nimismiestä kaulasta +ja molemmat purskahtavat itkuun. + +-- Veli, veli, hokee Jonatan Stark puristaen nimismiestä rintaansa +vasten. -- Sinä uskollinen kumppani ja toveri... + +Horsta nyyhkyttää kuin pieni lapsi. + +-- Kalareissut jäävät nyt... minulla on ollut nii-in hupainen sinun +ka-ans-sasi... Hän tarttuu Jonatan Starkia kädestä ja sammaltaa: + +-- Hy-yvästi nyt, veli rakas. Sano rouvallesi terveisiä. Mi-nä en +saata nyt mennä... + +Jonatan Stark vaipuu penkille istumaan Horstan antama remmi kädessä. +Hän itkee kuin lapsi. Eteisestä kuuluvat Horstan askeleet, kun tämä +ryiskellen laskeutuu portaita alas. Siellä menee viimeinen toveri... +ystävä, jonka kanssa hän näiden yhdeksäntoista vuoden aikana oli +jakanut ilot ja surut. + +Hän nousee ja hakee kapsäkkinsä. Remmi olikin hyvään tarpeeseen. Se +ylti riittävästi. Köydenpätkä, jolla kapsäkki oli sidottu, jouti +pois. Jonatan Stark vetää soljen tiukalle kyynelten tipahdellessa +kapsäkille. + +Rouva Raattama miniänsä kanssa tulee hyvästiä heittämään. Jonatan +Stark kuivaa kyynelensä. Hän tarttuu rouva Raattamaa kädestä. + +-- Hyvästi nyt ja Jumalan haltuun! Kiitos kaikesta ystävyydestä! + +Vanhemman rouva Raattaman on hyvin vaikea lähteä. Hän niiailee +pyyhkien silmiään: + +-- Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun jääkää tekin... ja muistakaa +meitäkin. + +Miniänsä käsipuolessa hän hoippuu ulos ovesta. Mutta tämä, nuorempi +rouva Raattama, kääntyy vielä ovessa. Kyynelet silmissä, mutta +loistavin kasvoin hän lausuu: + +-- Ihanaa nähdä voimakkaan miehen itkevän. Minä muistan tämän aina. + +Hän nyökäyttää päätään ja kääntyy menemään. + +"Ihanaa!" Se oli jäänyt nuoremman rouva Raattaman melkein ainoaksi +laatusanaksi. Siinä oli alkuvuosina ollut sointua ja sisältöä, +mutta vuosien varrella se oli menettänyt värinsä niinkuin syksyn +kellastama heinä. Se kai johtui siitä, että asianomainen käytti sitä +melkein missä tilaisuudessa hyvänsä. Kaikki oli hänestä "ihanaa", +sade ja päivänpaiste, leipomuksen onnistuminen ja venäläisten +tappiot maailmansodassa. "Ihanaa, ihanaa!" Vain joskus hän vielä +saattoi lausua sen entisellä lämmöllä, entinen sointu äänessään. +Äskettäin hän todella oli ollut "ihana", kyyneleet silmissä ja +loistavin kasvoin, kuin joku Ariadne, joka suri yksinäiselle saarelle +jäämistään. Jonatan Stark olisi paremmalla syyllä saattanut sovittaa +sanan häneen itseensä. + +Mutta nyt ajaa Posti-Iisakki reen portaiden eteen. Hän on lupautunut +kyyditsemään kaupunkiin saakka. Saihan Iisakki siten nähdä kaupungin +ennen kuolemataan. Poika sai pitää huolta postinkuljettamisesta +sillä aikaa. Rovastin vanha naapukka päässä hän puuhailee kuomureen +kimpussa, -- kuomureen, joka nyt lähtisi viimeistä kertaa alamatkalle. + +Kaikki on valmista. Piika Sandra auttelee ruustinnalle matkaturkkeja +ylle. Itkettyneiltä näyttävät hänenkin kasvonsa. + +-- Hyvästi nyt, Sandra -- voi hyvin! + +-- Hyvästi, hyvästi! Voi, kun te menette... + +-- Täytyyhän meidän nyt mennä. Hyvästi, Sandra rukka! + +Nyt istuu Jonatan Stark rouvineen kuomureessä. Posti-Iisakki +selvittelee suitsia. Hän kokoaa susiturkkinsa helmat visusti seviin +ja nykäisee. + +-- Hyvästi nyt vain! + +Reki lähtee liikkeelle. Jonatan Stark heittää viimeisen katseen +kansliahuoneen ikkunaan, joka tyhjänä ammottaa häntä vastaan. Hänen +leukansa värähtää. + +Jo ollaan maantiellä. Siinä seisovat pappilan jyväaitat tien +syrjässä, toinen punainen, toinen harmaa ja ilman syömä. Jonatan +Stark nyökäyttää niille päätään kuin unissaan. + +Ruustinna on painautunut kuomun nurkkaan ja itkee hiljaa. Hän ei +tahdo katsella ympärilleen. Hän pelkää, ettei hän kestäisi eroa. +Hän on kuin mestauslavalle kulkeva, joka ei enää uskalla silmätä +rakkaaksi käynyttä ympäristöä. + +Mutta Jonatan Stark katselee, katselee joka puolelle. Jokaista +aidan seivästä sivuaa hänen katseensa. Hän tahtoo jättää hyvästit +niillekin, pienimmällekin esineelle tien varrella. + +Hän on omasta mielestään kuin poikanen, joka ensi kertaa lähtee kotoa +kouluun. + +Siinä on Raattama. Punainen navettarakennus maantietä vasten, +mutta sen takaa sukeltaa näkyviin valkea päärakennus. Renki kantaa +jauhosäkkiä makasiiniin, mutta pysähtyy huomatessaan rovastin reen. +Hän laskee säkin maahan ja jää tyynenä katselemaan maantielle. Siellä +se Tarkka nyt menee. Ja Posti-Iisakki kyydissä. Tenomuotkalaisia se +olikin aina suosinut. Hyvästi, hyvästi! Renki heiluttaa lakkiaan, +sillä rovasti on reestä viitannut hänelle kädellään. + +Ajetaan Mäki-Roopen mökin sivu sillan korvassa. Roopea ei näy, mutta +Roopen vaimo kurkistaa ikkunasta. Rovasti viittaa hänellekin ja eukon +kasvot vääntyvät ystävälliseen irvistykseen. + +Silta! + +Kuinka monta kertaa onkaan Jonatan Stark sen yli kulkenut matkalla +apteekille. Sieltä näkyy apteekkirakennus maantien poskesta, mutta +ei isännöi siellä enää Tapfer, Viina-Tofferi. Uudet ovat haltijat ja +uudet talon tavat. Ei pisaraakaan herahda sieltä enää. + +Jonatan Stark vaipuu mietteisiinsä. Ne portaat olivat hänelle sentään +muodostuneet nousemisen portaiksi, vaikka hän ennen oli ajatellut +niiden johtavan kadotuksen syvyyksiin. Hänelle kirkastuu tänä +hetkenä lankeemuksen arvo. Noita portaita noustessaan hän oli omasta +kokemuksesta oppinut ymmärtämään, mikä ihminen oli: heikko, horjuva +raukka, joka ei aina voinut vastustaa hetken kiusausta. Noilta +portailta, jotka huojuivat askelten alla, hän oli saanut katsahtaa +elämään syvemmin kuin ehkä mistään muualta. Hän oli huomannut niiden +horjuvan ja liitoksissaan vapisevan ja hänelle oli selvinnyt, mitä +elämä oli. Sekin oli portaiden kaltainen, -- portaiden, joilla +ihmiset kiipeilevät, levoton halu mielessä päästä sisälle... sinne, +missä tyydytys, onni, oli kunkin mielestä parhaiten löydettävissä. + +Mutta monikaan ei huomannut portaiden pettävää rakennetta. He +nousivat rohkein, varmoin askelin, koko ruumiin painollaan, ja +makasivat seuraavassa tuokiossa maassa. Portaat olivat pettäneet. +Viisas kulki varovasti, tunnustellen joka askeleella, kestäisikö +pohja jalkojen alla. Hänkin, Jonatan Stark, oli alkuvuosina kulkenut +pää pystyssä... rohkeana ja varmana... ylpeästi sivuillensa +katsellen. Väkijuomat eivät olleet häntä varten. Hän oli raittiusmies +ja halveksi juoppoja. Raukat, joilla ei ollut muita pyyteitä kuin +himonsa tyydyttäminen. Mutta kerran hänkin oli suistunut: -- apteekin +portaat olivat johtaneet hänet sellaisiin elintapoihin, jotka olivat +uhanneet, saattaa hänen tulevaisuutensa vaaraan. Hän oli juonut, +juonut intohimoisesti, ollenkaan muistamatta, mikä virka hänellä oli. +Hän oli ollut olevinaan jonkunlainen idealistinen juoppo, runoilija. +jonkunlainen toinen Gösta Berling, -- mutta hän ei ollut ajatellut, +ettei Lainiossa löytynyt mitään Ekebytä eikä Ekebyn rouvaa, joka +olisi tarjonnut hänelle ja hänen vaimolleen täysihoidon mahdollisen +haaksirikon jälkeen papin arkaluontoisessa virassa. + +Mutta -- _o felix culpa Adami!_ Oi, onnellinen Aatamin lankeemus! +Niin hänen täytyi kuitenkin sanoa tuota aikaa muistellessaan. Eikö +kirkkoisä Augustinus ollut kerran niin huudahtanut syventyessään +katselemaan Kristuksen lunastustyötä. Ilman syntiinlankeemusta ei +Golgatan maailmanhistoriallista näytelmää olisi koskaan esitetty. + +_O felix culpa Adami!_ + +Jonatan Stark tuntee tänä hetkenä, että nuo Augustinuksen sanat +soveltuvat hänenkin lankeemukseensa. Ilman sitä hän ei olisi koskaan +oppinut niin perinpohjin tuntemaan omaa avuttomuuttaan, omaa +kurjuuttaan. Ja: ilman sitä, lankeemustaan, hän ei olisi koskaan +oppinut oikein ymmärtämään toisia langenneita. + +'Veljien tähden, veljien tähden', kaikuu Jonatan Starkin povessa. Hän +ei suinkaan väheksy syyllisyyttään. Hän ei ole niitä, jotka tahtovat +tehdä syntiä, että "armo suuremmaksi tulisi." Siinä suhteessa hän +täysin hyväksyy apostoli Paavalin ajatuksen. Ei, vaan kun lankeemus +kerran oli sattunut hänen elämässään, hän iloitsee nyt siitä, että se +on kääntynyt siunaukseksi. Hän ymmärtää, että kaikki on ollut hänelle +tarpeellista, lankeemuksetkin. Ja siksi ei niiden aiheuttama tuska +enää vaivaa hänen tuntoaan. + +Apteekkitalo liukuu ohitse. Joku siirtää syrjään ikkunaverhoa. +Jonatan Stark ei saa selville, onko se apteekkari vai hänen +palvelijansa. Mutta -- yhtä kaikki: hyvästi, hyvästi! + +Maantien molemmin puolin seisoo vankkoja taloja. Siinä on m.m. +kirkkoväärtin talo. Suuri lautakasa navetan takana kohoaa melkein +maantien vierestä. Kirkkoväärti seisoo lantakasan harjalla talikko +kourassa. Hän keskeyttää työnsä ja huutaa rovastille: + +-- Jaa... nyt sitä mennään. + +-- Niin... hyvästi nyt, kirkkoväärti! + +-- Hyvästi, Jumalan haltuun! + +Tuntui, kuin olisi kirkkoväärtin äänessä värähtänyt hellempi sointu +kuin tavallisesti. Johtuiko se siitä, että lantakasa tänä vuonna oli +entistä korkeampi, vai värähtikö äänessä todellakin kaipaus? Jonatan +Stark ei koko Lainiossa oloaikanaan ollut voittanut kirkkoväärtin +ystävyyttä. Itseensä sulkeutuneena ja ankaran vanhoillisena +uskovaisena tämä oli aina suhtautunut pappiin epäluulolla. +Minkäänlaiset lähentelemisyritykset eivät olleet auttaneet. Hän +oli lopuksi luopunut niistä ja he olivat tavanneet toisensa vain +virkatoimissa. Yhtä mykkänä kuin kotioloissaankin oli kirkkoväärti +kantanut sunnuntaillisen kollehdin ja tyhjentänyt sen sakariston +pöydälle kuin halveksien niitä, jotka moiseen rahansa viskasivat. +Mutta nyt tuntui siltä, kuin olisi Jonatan Stark viimeinkin kuullut +hänen sydämensä äänen. + +Ohi liukuvat talot molemmin puolin maantietä. Siellä täällä ilmestyy +kasvoja ikkunoihin, mutta kukaan ei tule ulos. Lainiolaisia ei niin +helposti järkytetty. Mutta Jonatan Stark ei ajattele sitä nyt. Hän +miettii vain, että kaikki tämä nyt jää... kaikki nämä tutut ja +rakkaiksi käyneet paikat. Ennemmin hän ei ole tullut sitä juuri siltä +kannalta ajatelleeksi. Hän oli vain halunnut päästä pois. Mutta nyt +hän tuntee eron katkeruuden. + +Siinä on paikka, jossa hän kerran oli katsellut sittiäisen vaellusta +ja oppinut elämän viisautta. Ei pitänyt antaa alakuloisuudelleen +liian suurta valtaa. Piti koettaa lentää, vaikkapa väsyneenäkin. +Mutta, toisinaan oli ihan mahdotonta päästä siivilleen, niin +hartaasti kuin sydän olisi halunnutkin. Hän oli kuvitellut +lähtöhetken riemua jo kuukausia ennen. Hän oli luullut vapautuksen +tunteen silloin täyttävän rintansa kokonaan... täydellisesti. Mutta +nyt, kun lähtöhetki oli lyönyt, velloi sydämessä aivan päinvastainen +tunne: suru, kaipaus, sanoin selittämätön ikävä. + +Kirkko seisoi mäellä muistuttaen lentoon kohoamassa olevaa lintua. +Ristiosat olivat kuin siivet, jotka lintu on levittänyt lentoon +noustakseen. Tapuli seisoo suorana kuin hiukan takakenollaan ja +kirkon leveä pääovi näyttää huutavan: 'Voi teitä, te arkipäiväiset +sielut! Te ette ymmärrä aatteen merkitystä!' + +Jonatan Stark tulkitsee tunnelmansa näin, sillä hänestä tuntuu, ettei +kirkko soimaa häntä. Hänestä tuntuu päinvastoin, kuin kääntyisi se +kankeasti katsomaan hänen jälkeensä. Hän katselee tornin, huippua ja +nyökäyttää mietteissään päätään. Hyvästi, hyvästi! + +Yht'äkkiä hän havahtuu. Kuomun takaa kuuluu hiljaista puhelua. Kaksi +pojanääntä juttelee tietämättä, että keskustelu kuuluu selvästi +kuomun sisään. + +Julia-rouva suoristautuu säikähtyneenä: + +-- Mitä se on? + +Jonatan Stark tekee hänelle hillitsevän eleen ja hymyilee. Siellä +istuvat perälaudalla samat pojat, jotka hyvästijättösunnuntaina +olivat keskustelleet tapulissa. + +-- Mitä, jos me ajammekin Helsinkiin asti? + +-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Isälle ja äidille tulee ikävä. + +-- Kyllä Tarkka antaa meille ruokaa. Tullaan sitten pois. + +Hetken äänettömyys, jolloin ei kuulu muuta kuin reenjalaksen kitinä. + +-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Täällä kasvaa nauriita! + +Taas äänettömyyttä. + +-- Mutta etelässäpä kasvaa niin suuria nauriita kuin miehen pää! + +-- Ei kasva! Niin suuria ei kasva missään! + +-- Kasvaa Helsingissä! + +-- Kasvakoon, mutta sielläpä ei ole sellaista mäkeä kuin kirkkomäki. + +-- On siellä... suurempiakin. + +-- Mutta ei sellaista, joka huilaa Pekkalan asuinrehdon läpi. + +Toinen ei puhunut mitään. Hetken päästä kuuluu taas: + +-- Nyt tuli maantienmutkaus! Minä hyppään pois... + +Kuului kohahdus ja toinen huusi: + +-- Älä vielä... mennään vielä. + +Mutta samassa löi Posti-Iisakki hevosen juoksuun. Toinenkin pojista +pudottautui tielle. + +Jonatan Starkin silmät kostuvat. Kysymys, jota hän viime päivinä oli +mietiskellyt, selviää hänelle nyt, kun maantienpolveke on jäänyt. +Hän oli kysynyt itseltään uudelleen ja yhä uudelleen: oliko hän +saavuttava onnen etelässä? Nyt hän saattoi siihen vastata ja vastaus +oli kieltävä. Etsijän ikävä jatkuisi. Nuo äskeiset pikkupojat olivat +auttaneet häntä selvyyteen. + +Mutta -- samalla kuin tämä hänelle selvisi, selvisi hänelle toinenkin +asia suurena ja vapauttavana. Se oli häivähdellyt hänen mielessään +hänen palatessaan kerran Huomenjärveltä Horstan kanssa. Se oli soinut +sydämessä kuin outo kello löytämättä oikeaa kaikupohjaa: -- hän oli +vielä silloin liian kiihkeästi kaivannut etelään. Hän oli aavistellut +sitä hyvästijättösunnuntaina kirkosta palatessaan. Nyt hän sen +käsitti täydellisesti. + +Hänen kaipauksensa etelään oli vain osa siitä ikuisesta kaipauksesta, +jonka Jumala kerran istutti ihmislapsen poveen pakottaakseen häntä +etsimään ja pyrkimään eteenpäin, siitä huolimatta että päämäärä usein +näytti saavuttamattomalta. Ja tämä kaipaus oli kaikkialla sama. Siitä +johtui, että ihmiselo pohjaltaan muodostui samanlaiseksi niin Lapissa +kuin etelässäkin: alituiseksi pyrkimiseksi, etsinnäksi ja ikäväksi. +Mutta siinä juuri oli ihmiselon kauneus ja onni. Onnellinen oli vain +se, joka tyytyi etsimään ja kaipaamaan, vaikk'ei sitten koskaan +saavuttaisikaan ikuista valoa. Mutta -- ehkä kuolemassa kaikki +selviäisi? Ehkä silloin avautuisi etsineen silmälle ikuinen kirkkaus? + +Kuin vastaukseksi näihin Jonatan Starkin mietteisiin levisi samassa +seudun yli omituinen, kullanhohtoinen valo. Taivaankansi ikäänkuin +aukeni ja aukeamasta säteili alas ihmeellinen, salaperäinen kirkkaus +leviten hangille maantien molemmin puolin. Se oli kuin avattu tie, +hohtava, välkähtelevä pohjoisesta etelään. Sitä kesti vain tuokion. +Taivaankansi sulkeutui jälleen. Mutta edessäpäin häämöittävän +metsänreunan yläpuolella tuikki iltatähti kuin kehoittaen jatkuvaan +etsintään ja ponnisteluun. + +"Kaukainen onni", ajatteli Jonatan Stark, mutta hän ajatteli sen +kohtaloonsa alistuen, joskin hiukan surumielisenä, niin kuitenkin +tyynenä ja lujana. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50804 *** diff --git a/50804-8.txt b/old/50804-8.txt index 865c3b5..ff709c4 100644 --- a/50804-8.txt +++ b/old/50804-8.txt @@ -1,5503 +1,5503 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kaukainen onni, by Arvi Järventaus
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kaukainen onni
- Kertomus etsijän ikävästä
-
-
-Author: Arvi Järventaus
-
-
-
-Release Date: December 31, 2015 [eBook #50804]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI***
-
-
-E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-
-
-KAUKAINEN ONNI
-
-Kertomus etsijän ikävästä
-
-Kirj.
-
-ARVI JÄRVENTAUS
-
-
-
-
-
-
-Helsinki,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja,
-1922.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Suuri uutinen
- Menneitä vuosia
- Lähtö
-
-
-
-
-SUURI UUTINEN
-
-
-I.
-
-Kauppias Raattaman pihalla kävelee pikkuinen mies. Hän on vain
-poikasen kokoinen, vaikka päälaki on aivan kalju. Liikkeet ovat
-tiukat, kiirehtivät, vähän kuin hermostuneet -- jos niin saattaisi
-sanoa -- sillä Posti-Iisakki kyllä ei tuosta herrasväen taudista
-tiedä niin hiukkasen hiventä. Päinvastoin -- hän on maailman
-lujahermoisin mies, sillä hän on puoliväliin kolmattakymmentä kesää
-kantanut postia Tenomuotkan tunturikylästä kuuden penikulman päässä
-olevaan Lainioon, joka jo vastaa vähän niinkuin "maalikylältä". Ja
-sellaista vauhtia kuin hän tavallisesti kulki! Ei siinä painanut
-postilaukku enempää kuin tavallinen poromiehen reppu. Eikä hänen
-perässään pysynyt joka mies, -- ei edes Horstavallesmannikaan, vaikka
-tämä viimeiset kymmenen vuotta oli kestinnyt Lainion herrasväkeä
-jutuillaan Lapissa tekemistään nopeista jalkamatkoista. Ei,
-Posti-Iisakki oli jättänyt hänet ensimmäisen jängän laitaan ja vasta
-Passuvannonkaarkossa odottanut. Sillä kertaa ei Horsta-vallesmanni
-ollut pitänyt Posti-Iisakista, kun tämä Passuvannonkaarkon pirtissä
-oli kuin ihmetellen huomauttanut: 'No pianhan se vallesmanni ennätti.'
-
-Posti-Iisakki, Tenomuotkan postimies, viuhtoo edestakaisin kauppias
-Raattaman pihalla. Ohut lumi narskahtelee hänen vuotakenkäinsä alla.
-Hän pysähtyy väliin ja tarkastelee päärakennuksen savupiippuja:
-yhdestä, pääkimmäisestä, nousee savu. Siellä palvelijatar keittää
-aamukahvia. Posti-Iisakki mujahuttaa suutaan ja vetäisee aimo
-annoksen savua piippunysästä, joka rehevänä sojottaa hänen
-suupielessään. Sieltä ne lähtisi... kahvitkin... jos... vilahtaa
-hänen päässään, mutta... ei... eipä nyt vielä... Hän tuntee omituista
-levottomuutta ja haistelee miettiväisenä aamuilmaa kuin äsken
-makuulta noussut poro. Kumma, kun ei etelän postia kuulunut. Ja hän,
-Posti-Iisakki, kun aavisti suuria tapahtumia.
-
-Mutta jopahan kalahtaa maantiellä... kalahtaa jossakin siellä
-kirkon ja Hietasen välillä. Se on postin kello, ihan varmaan.
-Posti-Iisakkiin se vaikuttaa kuin sotatorvi vanhaan ratsuun: -- hän
-pyörähtää kujalle ja tarkkaa tiukasti maantietä. Apteekin kohdalla ei
-näy vielä mitään, eikä kirkkoväärtinkään, -- mutta... jopahan tuolta
-Hietasen takaa sukeltaa näkyviin hevosen pää... reki ja löntystävä,
-puoliturkkiin puettu mies reen jäljessä. Se on etelän posti.
-
-Posti-Iisakki unohtaa aamukahvit, unohtaa postin myöhästymisen. Hänen
-on taas niin huokea antaa anteeksi kaikille... Raattaman piialle
-yhtä hyvin kuin Nivan Heikillekin, postimiehelle. Sillä miksi ei
-olisi Raattaman piika saattanut tulla portaille ja sanoa: 'No, eikö
-se Iisakki tule sisään?' Niin oli aina entinen piika, se Linnunpään
-Mari, sanonut. Mutta tämä, metsäperäläinen, ei ymmärtänyt. Turjotti
-vain tukka pörhössä kuin mikäkin pirttikarhu. Toista oli Linnunpään
-Mari... Mutta hyvän miehenpä hän saikin.
-
-Posti-Iisakki kaapaisee jo sillalla. Nivan Heikki on ehtinyt apteekin
-kohdalle ja silmää verhottuihin ikkunoihin. Niin... silmää sinä
-vain. Ei ole enää Viina-Tofferi apteekissa. Se mies se antoi ja
-möi... mistä lienevät varastot riittäneetkään. Mutta sai sieltä vain
-kuka kerkesi... sai Nivan Heikkikin. Nyt ei uusi apteekkari antanut
-pisaratakaan.
-
--- Jopas tulet, jopas tulet... huutelee Posti-Iisakki vastaan jo
-hyvän matkan päästä. -- Oletpa viipynyt taas.
-
--- Aja sinä tämmöisellä kelillä, kun ei lunta juuri alkamaankaan...
-Ja niin riivatun raskas posti.
-
--- Jaa, jaa... niinpä näkyy, niinpä näkyy... tuota... no, mitä uutta
-alas?
-
--- Eipä erikoisempaa. Rovasti on päässyt.
-
-Nivan Heikki lausuu sen aivan rauhallisesti, vaikka kuuluukin Lainion
-seurakuntaan. Mutta Posti-Iisakki, vieroseurakuntalainen, lyö näppiä
-ja huudahtaa:
-
--- Vai on päässyt! No vie sun...!
-
-Muuta hän ei sano, mutta siinä onkin kyllin. Sitä uutista hän oli
-odottanutkin. Annapa nyt, äijän saada se tietää. Jo lähtisi kahvit.
-
-Posti-Iisakki silmää Nivan Heikkiä kuin varmistuakseen, ettei tällä
-vain ollut minkäänlaisia aikeita. Ei, Heikki nahjusteli reen perässä,
-kuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän teki äkkipäätöksen.
-
--- Ajahan vain sinne Raattaman pihaan. Minä pistäydyn hiukan muualla.
-
-Posti-Iisakki lähtee harppaamaan hevosen edellä. No, jopa nyt oli ilo
-syntyvä Lainion pappilassa. Rovasti Stark oli päässyt... vihdoinkin
-päässyt, monen monituisen yrityksen jälkeen, päässyt etelään,
-Jolmanrannan suureen seurakuntaan. Jopa hän viimeinkin tarttui, kun
-kauan pyydysti. Ei ollut näemmä sittenkään rovastin suuri kuomureki
-turhaan kulkenut Lainion ja kaupungin väliä. Vihdoinkin onnistunut
-vaalimatka. Eivät olleet jokivarren kievarit suotta kiskottaneet
-rumilasta, kiskottaneet ja kironneet. Mikäs auttoi... jokaisella
-matkustajalla oli oikeus ajaa omalla reellään ja saada kievarista
-vain hevonen. Se oli selvä sääntö. Vai jo viimeinkin... vie pois...
-
-Posti-Iisakki oikaisee vainion poikki ja saapuu pappilan pihaan.
-Siellä makasi reki kallellaan liiterin perällä kuomun selkä pihalle
-päin. Posti-Iisakin teki mieli huutaa sille hyvää huomenta. Jopa
-vihdoinkin veit isäntäsi onnen satamaan, vanha lautta!
-
-Pappilassa nukuttiin vielä. Verhot peittivät ikkunoita visusti.
-Ei tiennyt Tarkka, minkä ilosanoman päivä toisi tullessaan.
-Jolmanrantaan, hei!... pois lainiolaisten hampaista... vähän isomman
-leivän ääreen. Jo nyt kannatti laittaa uudet palttoot ja talvilakit.
-Jo sopi rovastin myydä huutokaupassa kaikki vanhat roskat.
-
-Posti-Iisakki näkee jo itsensä Starkin vanha naapukka päässä.
-Totisesti, hän tinkaisi sen helpolla. Ei viitsisi rovasti isoja periä
-vanhasta reuhkasta. Hänelle, Posti-Iisakille, siinä sentään olisi
-vielä lakkia loppuiäksi.
-
-Posti-Iisakki seisoo pappilan pääportailla. Ei hän kyökin kautta
-nyt... kun saapui kuin mikäkin taivaan lähettiläs. Pääportaita vain
-ja talo hereille, aivan kuin olisi tuli rakennuksen nurkassa.
-
-Posti-Iisakki kolkuttaa, kolkuttaa kuin henkensä edestä. Kyllä
-kannattikin. Jolmanranta oli iso seurakunta ja vehnäskahvit
-harvinaiset näin arkiaamuna.
-
-Joku raottaa kyökin ikkunaverhoa. Piika! Pois piiat ja itse ruustinna
-esiin! Kyllä ovi kesti. Ei ollut tämä Lainion pappila vielä niin
-lahonut. Hei, hei!
-
-Jopa raottaa joku ruokasalinkin ikkunaverhoa. Kas niin, kas niin,
-siitä Posti-Iisakki nauttii! Ruustinna itse tummassa aamunutussaan.
-Hei, hei, tulkaa avaamaan!
-
-Jopa aukeaa ovi... varovaisesti, kuin kummastellen, ja Posti-Iisakki
-seisoo ruustinna Starkin edessä, joka hengästyksissään ja kalpeana
-tuijottaa melkein lattiaan saakka kumartelevaan mieheen.
-
--- No, mikä nyt on?
-
--- Onnea... saan toivottaa onnea... ja menestystä... ja pitkää ikää
-ja paljon... (Posti-Iisakki oli sanomaisillaan "lapsia", mutta
-muistikin, etteivät nyt olleet häät)... onnea vain. Rovasti on
-päässyt!
-
--- Päässyt.. mihin? Ruustinna ei ole yhtään selvillä tilanteesta.
-
--- No, Herra siunatkoon... Jolmanrantaan! Enemmistö ääniä ja muutto
-varma.
-
-Jo tajuaa ruustinnakin. Tuo pikkuinen, kaljupäinen mies näyttää
-hänestä kauniilta ryppyisine kasvoineen, ihan taivaan enkeliltä.
-Hänen tekee mieli melkein syleillä sanantuojaa. Kolkko eteinen
-tulvahtaa päivänvaloa täyteen. On kesä ja ikkunoilla kukkivat
-ruustinnan istuttamat krassit. Hyvä Jumala sentään, mikä onni...
-
--- Onkohan se jo aivan varma? uskaltaa hän arasti kysyä.
-
--- Varma? Posti-Iisakki vie kätensä kaulalle ja tekee paljonpuhuvan
-liikkeen.
-
--- Tuosta poikki!
-
-Jo uskoo ruustinnakin. Merkit ovat liian selvät. Mitäpä se
-Posti-Iisakki turhaan viitsisi.
-
-Sillä välin on rovastikin saapunut eteiseen. Posti-Iisakki on
-toistamiseen suorittamassa onnitteluseremoniaansa. Mutta nyt hän
-kohtaakin itse epäuskon kallion.
-
--- Ei minun sovi uskoa, ennenkuin näen lehdistä.
-
-Uskoa! Herra Jumala! Oli siinäkin pappi ja niin epäuskon vallassa
-kuin nautasonni! Posti-Iisakki tuntee suuttumusta. Hän saa voimakkaan
-halun lähteä Raattaman pihaan, repiä hajalleen koko Nivan Heikin
-kuorman ja kaivaa esille sanomalehdet. Mutta hän luopuu siitä, sillä
-ruustinna on hänen puolellaan.
-
--- Keneltä Iisakki sen kuuli?
-
--- Nivan Heikiltä, postimieheltä.
-
--- Kyllä sen täytyy olla totta, kun kerran Heikki on sen kertonut.
-
--- Tietysti. Enkähän minäkään, vanha mies, tyhjän vuoksi lähde
-ihmisiä herättelemään.
-
-Rovasti Stark huomaa menneensä liian pitkälle. Hän pyytelee anteeksi
-ja peräytyy. Hänen silmänsä olivat vain sattuneet kuomureen selkään
-liiterin perällä ja epäusko oli vallannut hänet. No, ehkäpä
-kuitenkin... kaipa sitten... hyvä isä sentään.
-
-Hänen silmänsä kostuvat, niin myös ruustinnan. Ja kostuvat
-Posti-Iisakinkin silmät. Mikä kumma se nyt hänetkin sai heltymään?
-Hänenhän tulisi iloita ja nauraa kuten ainakin ilosanoman tuojan,
-mutta hänenkin täytyy pyyhkiä silmiään karkealla nuttunsa hihalla.
-Tämä oli sentään niin merkillistä alusta loppuun asti.
-
-Ruustinna pyytää Posti-Iisakkia sisään ja rovasti yhtyy ruustinnan
-pyyntöön. Hänen äänessään värähtää hiukan samankaltainen sävy kuin
-lausuisi hän piispalle: 'Olkaa hyvä!'
-
-Ja Posti-Iisakki astuu Lainion pappilan avaraan saliin ja asettuu
-istumaan ovensuuhun rovastin isävainajan kuvaa vastapäätä. Ja hänestä
-tuntuu, kuin istuisi hän kirkossa.
-
-
-II.
-
-Totta se oli, mutta tuntui kuitenkin sadulta. Rovasti Stark oli
-lukenut uutisen lehdestä tiesi kuinka monta kertaa. Lopuksi olivat
-hänen silmänsä kostuneet ja hän oli liittänyt kätensä ristiin.
-
-Mutta aurinko, joka oli tunkeutunut esiin pilvien lomasta ja
-täyttänyt kansliahuoneen tulvivalla valollaan, oli kuivannut Jonatan
-Starkin silmät ja saanut ne loistamaan niinkuin ennen hänen nuorena
-ollessaan vuosikymmeniä sitten.
-
-Sitä päivää, jonka aloitti Posti-Iisakin meluisa käynti, eivät
-Lainion pappilan pullistuneet seinät voineet pitkään aikaan unohtaa.
-
-Tarinan aloitti makuuhuone ja siihen yhtyivät sitten vuorostaan
-kaikki, ahtaasta keittiön perässä olevasta ruokakomerosta avaraan
-saliin saakka.
-
-Makuuhuone oli vuosien varrella tottunut rovastin ja ruustinnan
-hiljaiseen nousuun. Ei siinä tavallisesti monta sanaa virketty.
-"Hyvää huomenta, mamma", ja "hyvää huomenta, pappa", eikä sitten
-juuri muuta. Kaikki aamut olivat toistensa kaltaisia. Vain silloin,
-kun rovastin vanhin poika oli kotona käymässä -- mikä viime vuosina
-oli tapahtunut ylen harvoin -- kuuli makuuhuone vähän muutakin:
-"Martti on laihtunut hiukan", tahi: "pitää kudottaa Martille muudan
-pari sukkia" -- taikka jotakin muuta samankaltaista. Tänäkin aamuna
-se oli kuullut taas tuon tavanmukaisen "hyvää huomenta, mamma", mutta
-nyt se oli lausuttu levottomasti, aivan kuin vaaraa peljäten, sillä
-rakennus oli tärissyt portailta kuuluvasta kolkutuksesta. "Mikähän
-ihme siellä nyt on?" "En tiedä, olisiko joku kiireinen sairaan luo
-hakija."
-
-Ja sitten se oli alkanut: -- kahvikuppien kilinä niin iloinen, niin
-leikkisä, ettei ruokasali muistanut sellaista kuulleensa sitten
-entisen papin tyttären häiden. Mutta sitä pappia ei ollutkaan Lappi
-lumonnut: -- hän oli muuttanut "alas" jo kuuden vuoden päästä.
-
-Ja sitten Posti-Iisakin iloinen juttelu. Hän tosin oli usein nähty
-vieras Lainion pappilassa, mutta sellaista puheensorinaa ei hänkään
-ollut ennen saanut aikaan. Posti-Iisakki oli kertonut, miten hän
-oli tullut sellaiseen ajatukseen: -- totta nyt vihdoin täytyi
-tulla rovastinkin vuoro, kun hän, Iisakki, oli aamulla nähnyt niin
-merkillisen unen.
-
-Unen? Rovastin äänessä oli jälleen värähtänyt epäuskon sävel.
-
-Niin juuri, unen, ja koko merkillisen vielä.
-
-Hän oli torkahtanut suutarin tuvan penkille ja uneksinut tulleensa
-Lainion pappilaan. Hän oli mennyt suurimmasta ovesta sisään ja
-huomannut yht'äkkiä seisovansa pappilan salissa. Aluksi se oli
-näyttänyt salilta, tavalliselta ihmisasunnolta, mutta muuttunutkin
-sitten äkkiä -- rekiliiteriksi. Kärrypari ja suuri kuomureki olivat
-olleet siellä kuin kotonaan. Kun hän aikansa ihmeteltyään oli ollut
-astumaisillaan kansliahuoneeseen, oli rovasti ilmestynyt ovelle
-ja sanonut nauraen: 'Tule tänne, Iisakki, me asumme nyt uudessa
-paikassa.' Hän oli lähtenyt rovastia seuraamaan yhä ihmetellen
-tapahtunutta muutosta, kun oli äkkiä huomannut seisovansa suuren,
-muhkean rakennuksen edessä. 'Tässä se nyt on uusi pappila', oli
-rovasti sanonut. Kun hän edelleenkin ihmeisiinsä vaipuneena oli
-vuoroin tuijottanut muhkeaa rakennusta, vuoroin vieressään seisovaa
-hymyilevää rovastia, oli tämä kuin vähän moittien lausunut:
-'Katsohan, pitäähän kuomureelläkin olla kunnon suoja. Eihän se nyt
-halkovaja ole mikään.' -- Siihen hän oli herännyt ja lähtenyt kiireen
-kaupalla Raattaman pihalle etelän postia vastaan. Ja eikös ollutkin
-Nivan Heikki jo heti ensi sanoikseen kertonut rovastin päässeen.
-
-Näin oli Posti-Iisakki ruokasalissa jutellut kahvikuppien kilistessä
-ja rovastin ja ruustinnan iloisina kuunnellessa. Posti-Iisakin mentyä
-oli rovasti kävellyt saliin ja huomauttanut sieltä ruustinnalle:
-"Vanhusten valokuvista olisi pyyhittävä tomut." Hänet oli yht'äkkiä
-vallannut sellainen omituinen tarkastuksen henki, aivan kuin
-olisi piispa ollut tulossa. Kirjahylly oli järjestetty kokonaan
-uudelleen, jokaista esinettä oli hiukan liikautettu. Ja mikä
-merkillisintä: -- heti Posti-Iisakin mentyä oli rovasti asettanut
-liimapannun tulelle ja liimannut paikoilleen makuuhuoneen sänkyjen
-päistä irtautuneet sorvatut nupit. Ne olivat yhdeksäntoista
-vuotta odottaneet tätä toimenpidettä ja nyt vihdoinkin ne olivat
-päässeet paikoilleen ajelehdittuaan sitä ennen eteisen vaatekomeron
-hyllyllä. Useamman kuin yhden kerran ne olivat Jonatan Starkille
-huomauttaneet: 'No, milloinkas meidän vuoromme tulee päästä täältä
-pois?' -- johon rovasti oli vain hajamielisenä pudistanut päätään.
-Samapa niille. Pitkien vuosien aikana ne olivat jo tottuneet
-pimeään vankikomeroonsa. Nyt tultiin lopuksi nekin vapauttamaan
-ja asettamaan entiseen ylhäiseen asemaansa takaisin, makuuhuoneen
-sänkyjen muhkeihin päihin. Ne olivat niiden oikeat paikat. Sieltä
-ylhäältä ne olivat tottuneet vartioimaan talon isännän ja emännän
-unta ja niiden ympärillä tuoksui jälleen ruustinna Starkin käyttämä
-kölninvesi. Mutta vähän kummastellen ne sentään katselivat
-ympärilleen oltuaan niin pitkän ajan poissa. Makuuhuoneessa oli koko
-paljon sellaista, mitä ne ennen eivät olleet nähneet. Löysiväthän ne
-sentään mielihyvikseen vanhan tutunkin: ruskeaksi maalatun pesukaapin
-uuninnurkkauksesta. Mutta sitäkin oli aika kolhinut sitten viime
-näkemän: porsliininuppi sen ovessa oli murtunut juuresta poikki.
-
-Ja sitten olivat saapuneet sanomalehdet. Piika Sandra oli tuonut
-postilaukun kansliahuoneeseen aivan samaan tapaan kuin satoja
-kertoja ennenkin. Rovasti oli avannut laukun, näennäisesti yhtä
-tyynenä kuin ennenkin, ja vetänyt esiin sanomalehdet. Mutta tummat,
-juhlallisen näköiset arkistokaapit olivat kuitenkin panneet merkille,
-että rovastin kädet olivat vavahdelleet hänen avatessaan lehtiä
-ja syventyessään lukemaan uutista Jolmanrannan vaalista. Sitten
-oli lehti vaipunut polvelle ja silmät harhailleet oudon kirkkaina
-paikasta toiseen, kunnes ne lopuksi olivat pysähtyneet piispa
-Mansneruksen ankarapiirteiseen kuvaan kanslian seinällä. Ja ihme ja
-kumma: Jonatan Starkista oli tuntunut -- ensi kerran yhdeksäntoista
-vuoden aikana -- että piispa Mansnerus hymyili, tosin hiukan
-hermostuneesti, mutta hymyili kuitenkin.
-
-Sitten oli ruustinna tullut huoneeseen hiljaa, melkein varpaisillaan,
-ja pysähtynyt ovensuuhun kuin ujo rippikoulutyttö, joka on saapunut
-kuulemaan, pääsikö hän ripille vai ei. Ja hän oli kuitenkin
-rovastintytär, tyttökoulun käynyt ja perehtynyt pianonsoittoon sekä
-puhui hiukan ranskaakin. Mutta niin nöyräksi tekee Lappi ihmislapsen
-yhdeksäntoista vuoden kuluessa. Ja sitten -- niin, mitä sitten?
-Rovasti oli kohottanut päätänsä ja silmännyt puolisoaan sillä
-oudonkirkkaalla katseella, jota kansliahuone jo oli ihmetellyt, ja
-lausunut: 'Niin... mamma'. Muuta hän ei ollut sanonut. Mutta sillä
-kertaa olivat nuo sanat soineet musiikilta ruustinna Starkin korvissa
-ja hän oli tajunnut niissä vahvistuksen aamulliselle uutiselle. Ja
-sitten -- niin, mitä sitten? Tokko kerromme sitä? Niin -- katsokaas,
-kun viidenkymmenen ikäinen nainen kieppuu miehensä kaulassa kuin
-koulutyttö ja suutelee häntä kyynelten virratessa poskia pitkin, --
-niin se ei ole mikään jokapäiväinen tapahtuma. Onko Lainion pappilan
-kansliahuone koskaan nähnyt mitään niin liikuttavaa ja samalla
-juhlallista?
-
-Ruustinnan mukana levisi ilon ja tyytyväisyyden tunne keittiön
-puolelle. Se tuntui tarttuneen kaikkiin, piika Sandraan yhtä hyvin
-kuin pienimpäänkin esineeseen keittiössä. Lainion pappilan keittiön
-hylly astioineen oli kyllä aina loistanut puhtauttaan antaen talojen
-emännille ihmettelyn aihetta joka juhannus ja joulu. Mutta nyt
-julistivat kuparisten kattiloiden hohtavat kyljet outoa sanomaa:
-'Rovasti on päässyt, rovasti on päässyt! Me muutamme kaikki.'
-
-Niin, niin. Pitkästä ajasta lainehti päivänpaiste ja ilo Lainion
-pappilassa. Rovasti ja ruustinna elivät päivän hetket verkalleen,
-kuin säästellen. He istuivat aamiaispöytään harvapuheisina kuten
-tavallisesti. Lausuivathan vain jonkun sanan lapsistaan. 'Milloin
-Martti viimeksi kirjoittikaan?' Johon ruustinna vastasi jotakin
-parista kuukaudesta. Mutta molempain ajatus askarteli samassa
-asiassa: 'Nyt Marttikin sen tietää... ja tyttäret.' Niin --.
-tyttäret. Rosindalla oli virka muutaman pikkukaupungin koulussa ja
-Laine ja Helinä olivat naimisissa, kumpikin tahollaan. Tuntui somalta
-puhella lapsista nyt ja ikäänkuin niiden turvissa ajatella poispääsyä
-Lapista. Rovasti ja ruustinna olivat kuin kaksi rakastunutta, jotka
-eivät vielä oikein saata tunteitaan julkilausua. He puhuivatkin
-enemmän kädenliikkeillä kuin sanoilla... Kun rovasti pyysi voita,
-ojensi ruustinna voilautasen hänelle niin ihmeen sirosti, aivan kuin
-olisi lausunut: 'Kuinka minä rakastan sinua, Jonatan Stark!' Ja kun
-rovasti sanoi "kiitos", väreili siinä aivan samanlainen tunne. He
-tunsivat itsensä nuoriksi, vasta kihloihin menneiksi, istuessaan
-siinä toisiaan vastapäätä. Vanha käkikello rovastin takana kukkui
-yhtätoista. Rovasti katsahti ruustinnaa silmiin. Tämä hymyili
-valoisasti, vaikka silmät kostuivatkin. Niin -- he tulkitsivat
-kellon kukunnan aivan samalla lailla: se kukkui heidän onnelleen.
-Niin merkillisen herkiksi oli Lappi kasvattanut heidät kummankin.
-He olivat tottuneet iloitsemaan vain pienistä, jokapäiväisistä
-tapahtumista. Nyt he ikäänkuin vaipuivat ilon raskaan taakan alle,
--- ilon, joka yht'äkkiä oli rynnännyt heidän hiljaisia portaitaan
-ylös. Oi tuota ihmeellistä onnea, josta Jumala toisinaan lohkaisee
-tavallista suuremman murusen maan lapsille, niin suuren, että
-saajasta tuntuu, kuin olisi taivaalliselle jakajalle sattunut
-pieni erehdys. Sitä rovasti Stark nyt ajatteli. Häntä, unohdettua,
-yksinäistä Lapin pappia, oli kohdannut ennenkuulumaton onni. Hän
-pääsisi muuttamaan etelään, hymyilevämmille maille.
-
-Päivällisen aikana sujui keskustelu jo paremmin. Ruokapöydän
-ympärillä vuosikausia vallinnut äänettömyys oli vähitellen alkanut
-murtua. Sen aika oli nyt mennyt. Rovasti ja ruustinna ojensivat
-hengessä kätensä toisilleen. Se oli kuin uusi, sanaton liitto, jossa
-kumpikin vannoutui rakastamaan toistansa myötä- ja vastoinkäymisessä.
-Ja he olivat kuitenkin olleet naimisissa jo kaksikymmentäviisi
-vuotta. Eivätkö he sitten olleet rakastaneet toisiaan? Kyllä, --
-mutta niin armoton on Lappi, että se kalvaa rakkaudenkin kuin
-mato terveen puun. Yksinäisyyden painolla se tukahduttaa elämän
-tuoreimmatkin voimat. Rovasti ja ruustinna Starkin välistä rakkautta
-se tosin ei ollut pystynyt tappamaan. Mutta se oli lyönyt sen
-tainnoksiin kuten talvi kesän kukkean elämän. Niin heistä ainakin
-oli tuntunut. Nyt, kun he olivat varmat poispääsystään, se heräsi
-väkevänä eloon. Se muistutti siinä suhteessa Lapin heräävää kevättä.
-Yhtä voimakkaana ja tuoreena kuin purkautuu keväinen puro tunturin
-rinnettä alas, purkautui heidän sydämistään tämä vuosikausia nukkunut
-rakkaus. Rovasti katsahti salaa vaimoaan ja muisti sen hetken,
-jolloin hän näki Julia Hagelinin ensi kerran. Siitä oli kauan, mutta
-samalla tavalla sykähti hänen sydämensä nyt kuten silloinkin. Veri
-virtasi lämpimänä siihen. Ruustinna katsahti miestään tämän ollessa
-kumartuneena lautasensa yli. Sama runoilijan otsa, johon hän ensi
-näkemältä oli ihastunut. Ruustinnan kirkastunut katse ei huomannut
-ryppyjä siinä. Heidän olisi tehnyt mieli keskeyttää syöntinsä ja
-katsoa vain toisiaan silmiin. Mutta jos he sen olisivat tehneet,
-olisivat kyyneleet ihan varmaan puhjenneet esiin. Pitkä oloaika
-Lapissa oli taas tehnyt heistä niin kummallisen kömpelöitä, etteivät
-he tienneet, miten olisivat selvinneet tunteiden tulvasta, jos
-olisivat sen valloilleen laskeneet. He siis söivät iloiten siitä,
-että ateria tarjosi siksikin varman tuen tunteiden hillinnälle. Vain
-silloin, kun heillä oli ruokaa suussa, he lausuivat toisilleen jonkun
-ystävällisen sanan. Se oli heistä hauskaa ja he hymyilivät toisilleen
-yhtä paljon tuon oudon keskustelutavan kuin toisiansa kohtaan
-tuntemansa hellyydenkin vuoksi.
-
-Iltapäivä kului samanlaisen onnellisen tunnelman vallitessa. Rovasti
-vain teki sen merkillisen poikkeuksen, että tuon tuostakin pistäysi
-keittiöön. Hänellä ei ollut mitään erityistä asiaa. Hän halusi vain
-nähdä, kuinka hänen rouvansa, entinen Julia Hagelin, puuhaili siellä,
-ja hän hyräili itsekseen pientä laulunpätkää. Pari asiamiestäkin
-pistäysi pappilassa. He tiedustelivat hiukan epävarmoina rovastin
-poislähtöä. Olivat kuulleet Raattamassa. Kun rovasti vaatimattomasti
-kertoi, mitä asiasta tiesi, näyttivät miehet tulevan hyvilleen. Hekin
-olivat -- tietämättänsä -- Lapin painamia ja rakastivat vaihtelua.
-Eikähän kumma, jos he sitä pappiin nähden jo kaipasivatkin. Rovasti
-Stark puolestaan ymmärsi sen erinomaisen hyvin.
-
-Niin saapui ilta Lainion pappilaan, ilta ja lampunsytytysaika,
-niinkuin oli saapunut lukemattomia kertoja ennen. Mutta tänä iltana
-tapahtui se ihme, että ruustinna avasi pianon kannen. Sitä hän
-ei ollut tehnyt moneen pitkään kuukauteen. Hän lauloi Merikannon
-sävellyksen Eino Leinon lauluun: "Oi kiitos sa, Luojani armollinen."
-Rovasti oli kuullut laulun ennenkin, mutta tänä iltana hän vasta
-oikein ymmärsi sen sanat ja sävelen. Tänä iltana hän käsitti, että
-laulu oli pulpahtanut kiitollisesta sydämestä. Hän tunsi sen, sillä
-hän itse oli niin suuresti kiitollinen Jumalalle, ihmisille, kaikille.
-
-
-
-
-MENNEITÄ VUOSIA
-
-
-I.
-
-Jonatan Stark oli mies parhaassa iässään muuttaessaan Lappiin,
-juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Sen ikäisenä uskaltaa mies
-käydä käsiksi elämän kovaan todellisuuteen, varsinkin jos hän on
-terve ja vasta mennyt naimisiin. Jonatan Stark oli kumpaakin. Hänen
-punakat kasvonsa todistivat lujaa, rautaista terveyttä. Ja hänen
-nuori rouvansa oli tulomatkalla saanut useammassa kuin yhdessä
-kievarissa kertoa, montako kuukautta hän oli ollut naimisissa tuon
-vankkarakenteisen papin kanssa, joka kievarin pihalla nosteli
-raskaita matka-arkkuja, kuin olisivat ne sisältäneet vain paljaita
-höyheniä. Jokivarsi otti selvän, ketä sen kautta kulloinkin kulki.
-Mistä se ei muuten päässyt varmuuten, sen se kysyi, suoraan ja
-häikäilemättä. Jonatan Starkista se oli heti nähnyt, että tämä oli
-terve, mutta hänen naimisissaolo-aikaansa se ei tiennyt. Siksi se
-kysyi sen. Sellainen on jokivarsi, Lainiosta kaupunkiin saakka.
-
-Paljon muuta lisäksi tiedusteli jokivarsi Lappiin muuttavalta
-nuorelta pappisparikunnalta. Oltiinko uskomassa? Jonatan Starkia se
-oli oudostuttanut. Täällä, jokivarrella, otettiin miehen uskostakin
-selvä, monesti jo ennen, kuin tämä edes kunnolla oli ehtinyt saada
-matkaturkit yltään. Otettiin vieras kiinni jo heti ovessa. Ja
-jos tämä huomautti kysymyksenteon sopimattomasta hetkestä, oli
-jokivarrella vastaus heti valmiina: 'Olkaa aina valmiit vastaamaan,
-jos joku teidän autuutenne toivon perustusta tiedustelee.' Mihinkäpä
-siitä juuri papinmuotoinenkaan mies pääsi. Jonatan Stark oli siis
-aivan turhaan tehnyt vastaväitteitä. Uskonasian piti olla aina
-selvänä, joka minuutti, joka hetki. Oliko se heillä itsellään kenties
-joka hetki selvänä? Kyllä, kyllä vain: -- he olivat kerta kaikkiaan
-tehneet parannuksen ja he saattoivat sanoa, missä ja milloin se
-oli tapahtunut. Saattoiko ehkä pappi selittää kristityksitulonsa
-yhtä tarkkaan? Hän oli ollut kauan Jumalan koulussa. Ohoo, niitä
-koululaisia oli Jumalalla paljonkin, mutta harvoin niistä valmista
-tuli. Jäivät aina veräjällä kiinni ja pyörsivät siitä takaisin. Ehei,
-kyllä piti autuudenasiasta saada varmempi ote.
-
-Sellainen oli jokivarsi, se ei hellittänyt. Se otti asioista selvän
-omalla, sitkeällä, omituisella tavallaan. Oltiinko ehkä korkeaakin
-lähtöä? Vai rovastinpoikia. No, oliko isä uskomassa? Siinä oli taas
-ollut uusi pulma edessä. Jonatan Stark oli toivonut, että isäukko
-itse olisi saanut kysymykseen vastata korkean kansliapulpettinsa
-takaa. Hän oli ollut varma, että jokivarren ihmisten olisi silloin
-ollut pakko taipua opetettavan asemaan. -- Oli helpottanut hiukan,
-kun kyseleminen oli siirtynyt muihin asioihin. Oltiinko ehkä aatelia?
-Ei toki, tavallista, aivan tavallista sukua vain. Mutta mistä juuri
-sellainenkin kysymys? No, katsokaahan: oli kerran ollut metsäherra
-aatelia ja hänellä oli ollut jos jonkinlaisia koukkuja. Häntä
-oli yritetty uskoon useammankin kerran, mutta aina yhtä huonolla
-tuloksella. "Haukka-parooni" ei ollut muuta kuin nauranut vain, ei
-edes suuttunut kertaakaan. Ja niitä oli taas sellaisiakin, jotka
-loukkaantuivat. Niinkuin eräskin -- mikä lie ollut kaupparatsu
---, joka kirjoitti päiväkirjaan muistutuksen "sopimattomasta
-käytöksestä". Hyvä isä sentään, sopimattomasta käytöksestä! Eikä
-äijärievulle oltu muuta tehty, kuin siivosti kysytty hänen uskoaan.
-
-Jonatan Starkin oli täytynyt nauraa. Perin omituisen ja alkuperäisen
-kansan keskuuteen hän oli joutunut. Jotakin tämäntapaista hän tosin
-oli lähtiessään kuullut, mutta tällaiseksi hän ei sentään ollut
-jokivarren elämää osannut kuvitella. Minkälaista mahtoi olla sitten
-ylempänä, Lainiossa?
-
-Samanlaista oli ollut ylempänäkin. Ihmiset yhtä alkuperäisiä ja yhtä
-selvillä uskostaan. Joka asiassa he olivat pohjautuneet raamattuun.
-Muuan torpanvaimo ainoastaan oli tehnyt poikkeuksen. Hänen oli ollut
-vaikea uskoa, että lapset olivat Herran lahja. 'Niin se kyllä oli
-vanhassa valkeudessa, mutta liekö tämän uuden valkeuden aikana?'
-Vaimoparalla oli ollutkin täysi tusina. Ei siis ihme, että epäuskokin
-oli jo pakannut muutamasta reiästä sisään.
-
-Ja sitten perillä Lainiossa. Suuri joukko kirkonkyläläisiä oli
-kerääntynyt pappilan pihalle uutta pappia vastaanottamaan. Siinä oli
-ollut miehiä, naisia ja lapsia, jotka suu auki olivat katselleet
-mahtavaa kuomurekeä. Sellaista ei oltu näillä perillä ennen nähty.
-Kirkkoherra mahtoi olla rikas. Ei edes maaherra ollut sellaisella
-reellä ajanut. Ja hänkin oli käynyt Lainiossa kerran, parikin.
-"Jumalan terve" oli täällä kajahtanut lempeämpänä, lauhkeampana.
-Sen ihmeen oli ilmeisesti saanut aikaan kuomureki. Tuli sekin aika,
-jolloin sen ympärillä kaikuivat kiroukset Lainion kievarista pitkin
-jokivartta alas kaupunkiin asti. Mutta se aika oli vielä silloin
-ollut kaukana eikä tulohetkenä kukaan sitä edes ollut aavistanutkaan.
-
-Pappilassa oli tarjottu tervetuliaiskahvit metsänhoitajan
-rouvan hääriessä emäntänä. Hän oli puhjennut itkuun ruustinna
-Starkia tervehtiessään. Raukasta oli tuntunut hyvältä saada
-"onnettomuustoveri" tänne kauas tuntureiden taa. Se oli vaikuttanut
-hiukan omituiselta, häirinnyt jonkun verran yleistä ilon tunnelmaa,
-mutta jälkeenpäin oli ruustinna Stark tapausta monesti muistanut.
-Metsäherran rouva oli ollut oikeassa. Onnettomuudelta oli lopulta
-ruvennut tuntumaan koko Lainioon muutto.
-
-Mutta niin olivat vuodet vierähtäneet yksi toisensa jälkeen. Jonatan
-Stark oli nähnyt kesän saapuvan, kesän jälkeen syksyn ja sitten
-taasen talven. Yhdeksäntoista kertaa hän oli nähnyt kinosten kohoavan
-pirttirakennuksen päähän, ja joka vuosi melkein yhtä korkealle.
-Yhdeksäntoista vuotta hän oli istunut tämän saman kansliapöydän
-ääressä ja katsellut vuoroin maantietä, vuoroin kauppias Raattaman
-pihaa, joka parahiksi sopi näkymään maantien yli, navettarakennuksen
-ja jyväaitan välistä. Kauppiaan rouva kulki joka aamu kellariin ja
-kellarista takaisin keittiöön. Vanhin poika, Konrad, joka työskenteli
-isänsä konttorissa, ilmestyi säännöllisesti puolenpäivän tienoissa
-portaille, poltti savukkeen ja katseli sitten hetkenaikaa kirkolle
-päin, missä maantie jyrkkään kääntyi kylän näkyvistä suoraan kohti
-etelää. Konrad oli katsellut tuota maantienpolveketta niin kauan
-kuin jaksoi muistaa. Se toi hänelle mieleen koulumatkat. Silloin hän
-oli aina maantienkäänteessä pyörähtänyt ympäri ja katsellut häviävää
-kylää, josta viimeiseksi näkyi hänen kotitalonsa pirttirakennus ja
-pappilan jyväaitta. Ja palatessaan loma-ajoiksi kotiin hän oli jo
-hyvän matkaa ennen maantienpolveketta ollut varuillaan. Hän oli
-tahtonut nähdä tutun pirttirakennuksen ja pappilan jyväaitan, heti
-kun ne vain sopivat näkymään. Jyväaitan portailla hän oli leikkinyt
-entisen papin tyttären kanssa monen monta kesää. Ja lopuksi, kun
-lie kumpikin olivat jo olleet liian suuria leikkiin, he olivat
-istuneet jyväaitan portailla ja silloin oli Konrad saanut tehdä
-Angelikalle selkoa edellisen päivänsä puuhista. Eikä niitä ollut
-paljoa ollut, enimmäkseen uneksimista vain. Mutta Angelika oli
-muuttanut "alas" vanhempainsa kanssa ja siihen oli se satu loppunut.
-Hän oli hävinnyt maantienkäänteeseen muutamana keväänä jäiden
-lähdön aikana. Tiesi vain, oliko tuo paikka käynyt Konrad-herralle
-muita rakkaammaksi pappilan Angelikan vuoksi, mutta sinne hän vain
-oli katsellut jok'ikinen päivä, -- katsellut niin kauan, kunnes
-muutamana marraskuun aamuna tienkäänteestä oli sukeltanut esiin
-kyytihevonen. Se oli tuonut Lainioon Laine Lindemanin, uuden
-postineidin. Se oli ollut ennakolta tietty asia eikä se ollut
-Konrad-herraan sen suurempia vaikuttanut. Mutta vuoden päästä olivat
-asiat toisin: Konrad Raattama oli naimisissa Laine Lindemanin
-kanssa ja postikonttori oli siirretty Raattaman pirttirakennukseen.
-Konrad-herra työskenteli edelleenkin isänsä konttorissa,
-ilmestyen portaille puolenpäivän tienoissa savukettaan polttamaan
-kuten ennenkin. Se ei ollut mikään ihme. Mutta sitä kyläläiset
-kummastelivat, että hän edelleenkin katseli maantienpolveketta. Minkä
-vuoksi hän sitä katseli? Senkö vuoksi, että sen taakse kerran oli
-hävinnyt pappilan Angelika, vai senkö vuoksi, että sen takaa kerran
-oli ilmestynyt Laine Lindeman, hänen rouvansa. Tuskinpa Konrad-herra
-sitä itsekään tiesi. Se kun se vain oli tullut hänen tavakseen.
-
-Ihmiset muodostuivat perin omituisiksi täällä keskellä kiveliötä --
-virkamiehet olletikin. He eivät näyttäneet Lappia kestävän. Useimmat
-sortuivat kesken ikänsä, tylsistyivät, rupesivat juomaan ja kuolivat
-pois, jolleivät ajoissa päässeet muuttamaan. Hautuumaalla seisoi
-pari kolme ristiä, joiden kunkin alla lepäsi sangen traagillisesti
-päättynyt elämä, joukossa yksi pappikin. Raukat olivat eksyneet
-Lapin sokkeloiseen labyrinttiin, ja epätoivon hetkellä kohottaneet
-huulilleen Bakkuksen maljan. Se oli lopuksi sortanut heidät kokonaan.
-Vain aniharva oli löytänyt tien ulos ja pelastunut.
-
-Yksi sellainen oli metsäherra Malmström, joka kolmekymmentä vuotta
-oli asunut puustellissaan "Jerikossa" ja kestänyt, ihmeellisesti
-kestänyt. Mutta hän olikin ainoa, jonka mielestä Lainio oli
-paratiisi, pikkuinen paratiisi, missä ihminen vielä sai rauhassa
-elää. Malmströmistä olikin vuosien varrella kehittynyt oikea
-kulttuurin vihaaja. Hän ei kannattanut maanteitä eikä telefooneja,
-rautateistä puhumattakaan. Maantietä, joka kymmenisen vuotta sitten
-oli ulotettu Lainioon saakka, hän tavallisesti kutsui "Könösen
-tieksi", koska kansakoulunopettaja Könönen oli ollut sen innokkaimpia
-puuhaajia. Suurin vääryys, joka hänelle Lainiossa oloaikana oli
-tapahtunut, oli se, että uusi maantie oli johdettu niin läheltä
-Jerikoa, että hänen saunansa oli jäänyt maantien toiselle puolen.
-Ajatella, sellainen julkeus! Hän ei koskaan voinut olla kiroamatta
-kulkiessaan lauantai-iltana maantien yli saunaan. Hän oli joskus
-huomauttanut Jonatan Starkille, että sitä syntiä kerran punnittaessa
-oli välttämättä otettava huomioon maantie, aivan välttämättä. Vanha
-Malmström oli kauhistunut kuullessaan kansakoulunopettajan aikomuksen
-ruveta puuhaamaan rautatietä Lainioon. Herre Jämmer, rautatietä! Mitä
-sillä tehtäisiin? Jonatan Stark oli leikillä huomauttanut sellaisesta
-mahdollisuudesta, että pappilan vasikat joutuisivat ensimmäisinä
-junan alle. Mutta vanha Malmström ei ollut sillä kertaa leikkiä
-ymmärtänyt. Asia oli näyttänyt hänestä verisen vakavalta. 'Herre
-jämmer', hän oli huudahtanut, 'jahtikoirat juuri varmaan joutuisivat
-junan alle!' Se Stellakin, joka oli sellainen utelias veitikka. Ei,
-ei, harrastakoon Könönen turnipsin viljelystä. Siinä oli "uudenajan
-tuulta" Lainioon kyllin.
-
-Takavuosina Malmströmkin oli hakenut lohdutusta lasista, mutta nyt
-se oli jäänyt melkein kokonaan pois. Hänenkin, niinkuin kaikkien
-muidenkin, oli täytynyt kamppailla henkiriepunsa puolesta. Mutta
-hän oli voittanut. Hän oli vapauttanut henkensä Lapin kiroista
-eläytymällä vanhoihin muistoihinsa.
-
-Niitä muistoja muuten kelpasi kuulla. Jonatan Stark oli useamman kuin
-yhden kerran palannut Jerikosta kuin uudesti-syntyneenä. Sellainen
-kauhea riistamäärä, mikä Jerikon konttorihuoneen lattialle oli
-kasaantunut illan kuluessa! Sieraimet värähtelivät kuvitellusta veren
-hajusta ja 'puh! puh!' oli Jonatan Stark puuskuttanut kahlatessaan
-kotiin umpeenlyönyttä tietä myöten. Se oli johtunut yhtä paljon
-sisäisestä innostuksesta kuin lumen paljoudestakin. Sellainen
-kertoja! Sellainen jumalainen mielikuvitus! Ja niin omituinen mies,
-ettei saattanut katsoa puun kaatumista, vaan kääntyen selin kiristeli
-hampaitaan joka kerta kuin satavuotias petäjä tuli rymisten maahan.
-Mutta siitä huolimatta pudotti armotta metson. Se metsästäjäveri!
-Vanha Malmström oli perinyt sen tiesi kuinka monennessa polvessa.
-Sitä riistamäärää, jonka hän kolmenkymmenen vuoden kuluessa oli
-kaatanut, olisi kadehtinut itse pyhä Hubertuskin, vanhan Malmströmin
-kaima. Sellainen joukko metsoja, teeriä, koppeloita, pyitä,
-haapanoita ja sorsia -- taveista puhumattakaan! Oh, kirkkokankaan
-petäjät eivät olisi riittäneet niille istuinpuiksi paremmin kuin
-kirkkolahden rannat pesimäpaikoiksi. Mutta ne olivat melkein
-poikkeuksetta pyydetyt ritarillisella tavalla. Malmström ei koskaan
-ampunut muuten kuin lentoon. Se oli hänen metsästyssäännöistään
-numero yksi. Piti toki tarjota otukselle tilaisuus pakoon. Jos se ei
-sitten päässyt, se oli toinen asia. Metsämies otti sen ja sillä hyvä.
-Vanhemmaksi tultuaan hän oli lopettanutkin pyynnin aivan tyyten.
-Hän ei ollut halunnut luopua ritarillisuudestaan. Pyhän Hubertuksen
-tavoin hän oli vetäytynyt hartaudenharjoituksiin: vanhojen
-mestarilaukaustensa muistelemiseen. Ja sitä paitsi: -- hänen aikansa
-kului arkiston hoitelemisessa.
-
-Se Malmströmin arkisto olikin nähtävyys. Sitä kelpasi katsella.
-Suuri, tamminen kaappi tukevine pilareineen, juurikuin jonkun
-tuomiokirkon ovi. Ja sisällä... siellä vallitsi järjestys, jonka
-vertaista ei löytynyt. Kaapin ylä- ja alaosa olivat jaetut
-osastoihin. Siellä oli metsähallitus, lääninhallitus, uutistalot,
-juoksevat asiat. Jokainen metsänvartijakin oli saanut oman
-lokeronsa. Ja täytyi myöntää, ettei valtio pitänyt sellaista huolta
-alamaisistaan kuin Hubertus Malmström arkistopapereistaan. Hän
-saattoi jo melkein päältäpäin nähdä, puuttuiko joku, vai oliko
-vahingossa siirtynyt väärään lokeroon. Mutta sellaista sattumaa ei
-juuri koskaan tullut. Toverit olivat toisinaan panneet Malmströmin
-hakemaan jotakin asiakirjaa pimeässä. Malmström oli väittänyt ensi
-kerralla tuovansa oikean. Ja ihme ja kumma! Hetken päästä hän oli
-palannut silmät loistaen, kädessä vaadittu asiakirja. No, miten
-ihmeessä? Herre jämmer, kyllähän hän arkistonsa tunsi: -- toinen
-lokero oikealta kaapin yläosaston alimmaisessa kerroksessa ja Lainion
-pitäjän aitaussääntö siinä viidentenä päältäpäin laskien! Se oli
-"Jeegis" se! Kummakos, kun hän oli lukenutkin joka asiakirjan ainakin
-kolmeen kertaan läpi.
-
-Sellainen oli metsäherra Hubertus Malmström, metsänhoitajain patronus
-Lainion Lapissa. Mutta hän olikin ainoa lajiaan. Nimismies Forstadius
-ei vetänyt hänelle vertoja, vaikka olikin metsämies ja mainio
-"muistelija". Hän kaipasi etelään niinkuin kaikki toisetkin. Hän
-ei ollut päässyt niille rauhallisille suvantovesille, joita vanha
-Malmström jo souteli. Hänen oli monen vastuksen jälkeen onnistunut
-päästä nimismieheksi, mutta ainoastaan Lappiin. Hänen suurin
-surunsa oli se, ettei vouti halunnut puoltaa hänelle laajennettua
-eri vapautusta. Hänellä oli muka huono käsiala. Herra siunatkoon,
-vaikka hän löi kirjoituskoneella jok'ikisen virkakirjeen! -- Mutta
-erinomainen mies oli tämä "Horsta". Niin ystävällinen ja puhelias
-eikä pahastunut joutavista, -- ei edes siitäkään, että vanha
-Malmström toisinaan huomautti: "Nå, spotta nu emellan!" Horsta vain
-naurahti ja tuumaili: "No, kerrohan sinä, veli, nyt."
-
-Jonatan Stark oli viettänyt nimismiehen luona lukemattomat
-iltahetket. Silloin oli haasteltu maat ja taivaat, jätetty kauas
-taaksepäin elämän karu todellisuuden ranta ja laskettu täysin purjein
-mielikuvituksen äärettömälle ulapalle, missä laineet toisinaan löivät
-vahvasti vettä venheeseen. Mutta sellaisina iltoina ei hän, Jonatan
-Stark, ollut peljännyt hukkumista, vaikka Horsta toisinaan oli
-lasketellutkin ihan mahdottomia. Siinä oli vain ilta kulahtanut kuin
-siivellä pyyhkäisten ja kun kello oli lyönyt yksitoista oli Jonatan
-Stark ottanut lakkinsa nöyrästi kuin koulupoika, jonka on lähdettävä
-jälki-istuntoon. Elämän todellisuus oli palannut. Retkeilijät olivat
-monien seikkailujensa jälkeen ajautuneet takaisin lähtöpaikkaansa.
-
-Jonatan Stark oli tallustellut kotiinsa pimeää tietä myöten
-ja entinen alakuloisuus oli vallannut hänet jälleen. Kaikki
-tuollaiset "purjehdusretket" olivat tuntuneet vain keinotekoiselta
-hengitykseltä. Hän ei koskaan pääsisi niiden avulla virkoamaan.
-Mutta sellaisina hetkinä hän ei ollut muistanut, mitä hän taskussaan
-kantoi. Jos hän sen olisi muistanut, hän ehkä olisi ajatellut toisin.
-Hän olisi koettanut tyytyä kuten tyytyy lapsi saatuaan mieluisan
-leikkikalun.
-
-Jonatan Stark oli tullut kotiin, sytyttänyt lampun ja istahtanut
-väsähtäneenä kansliapöytänsä ääreen. Hän ei ollut ajatellut mitään.
-Olihan vain tylsästi tuijottanut mustaan ikkunaruutuun tahi
-kansliakaapin tummaan oveen. Korkeintaan hän oli miettinyt, kuinka
-kauan kaappi tulisi seisomaan tuossa ovisuuseinämällä. Luultavasti
-satoja vuosia. Kukaan ei rupeaisi sitä siirtämään, puhumattakaan
-siitä, että kukaan rupeaisi lukemaan läpi sen kaikkia asiakirjoja,
-kuten Hubertus Malmström. Se olisi ollutkin kunnioitettava
-voimannäyte.
-
-Julia-rouva oli tullut huoneeseen ja pysähtynyt kynnykselle.
-Papparukalla oli taas synkät hetkensä. "Haluaako pappa, että mamma
-istuu täällä?" Jonatan Stark ei ollut sitä oikein tiennyt, vaan oli
-katsahtanut vaimoonsa kuin neuvoa kysyen. Julia-rouva oli istahtanut
-hetkisen, noussut sitten huokaisten ja pyytänyt miestään illalliselle.
-
-Mutta seuraavana päivänä, kun hän oli kaivellut taskujaan, oli niistä
-löytynyt merkillisiä kapineita: -- puoli tusinaa berdankiväärin
-patruunia, nahkaremelistä leikattu pyssynrassi, karhulankarulla,
-silkkinen ongensiima, lakkatanko ja kappale vahaa. Tai jotakin
-muuta samantapaista. Jonatan Starkin kasvot olivat kirkastuneet. Se
-hyväsydäminen Horsta! He olivat edellisenä iltana istuneet Horstan
-pöytälaatikon ääressä onnellisina kuin koulupojat ja tarkastelleet
-laatikon sisältöä. Horsta-veli oli näytellyt omaisuuttaan. Siinä
-oli ollut nallinkiskojia, lataajia, onkirullia ja jos jonkinlaisia
-tapseja ja leikareita. Viimeksimainitut olivat johdattaneet mieleen
-kesän, jolloin toverukset istuivat Huomenjärvellä vetämässä
-suunnattomia ahvenia. Jonatan Stark oli melkein kuullut, miten ne
-molskivat. Se tulisi olemaan hauskaa. Niin, niin. Mutta -- oliko
-veljellä berdanpatruunoita? Eikö? No tässä oli. Veli oli vain hyvä
-ja pisti taskuunsa. Mutta mitä hän niillä, kun ei hänellä ollut
-kivääriäkään? No kas... kiväärin voisi kyllä jälkeenpäin saada.
-Patruunoista oli alituinen puute. Veli oli vain hyvä ja pisti
-taskuunsa.
-
-Olikos veljellä karhulankaa? Eikö? Sitä ei nykyään saanut Lainion
-kaupoista. Hän, Horsta, oli tilannut "alhaalta". Sitähän tarvittiin
-alituiseen. Veli oli vain hyvä ja pisti taskuunsa. Mutta hänpä,
-Jonatan Stark, maksaisi. Ole nyt...! Horsta oli huitaissut kädellään
-ja nauranut.
-
-Sellainen oli Horsta-vallesmanni, hyväsydäminen ja antelias. Riisui
-vaikka takin päältään, jos vain toinen kehtasi pyytää. Mutta hänpä
-olikin Hubertus Malmströmiä lukuunottamatta ainoa, joka jossakin
-määrin oli pitänyt päänsä pinnalla. Muut olivat jo aikoja painuneet.
-Lääkäri ja tuomari eivät enää taistelleet. He olivat hellittäneet
-otteensa.
-
-Ensinmainittu, lahjakas, etevä mies, oli nuorena sortunut Lappiin,
-pää aatteita täynnä. Hän oli suunnitellut kokonaista vallankumousta.
-Uuden ajan piti koittaa Lapin kova-osaisille seuduille. Uusi,
-ajanmukainen sairaala oli ollut yksi hänen suunnitelmiaan. Mutta
-pääkaupungissa ei oltu ymmärretty hänen aatteitaan. Mitä tekisi
-Lainio sairaalalla? Puolisen tuhatta ihmistä kaukana tunturin kolossa
--- ja sairaala! Se olisi ollut samaa kuin heittää valtion varoja
-kaivoon. Ei, apteekki sai riittää. Sekin tuotti vain tappiota.
-
-Pääkaupungin herrat olivat nauraneet lääkärin suunnitelmille. Ne
-eivät heidän mielestään yhtään pohjautuneet paikallisiin oloihin.
-Tuulentupia alusta loppuun. Lääkäri kyllästyi. Alituinen ylempää
-tullut ymmärtämyksen puute lamautti hänen tarmonsa. Hän rupesi
-oleilemaan ja se oli aina näyttäytynyt Lapissa sangen vaaralliseksi.
-Pimeät talvet, jolloin aurinkoa ei nähty puoleentoista kuukauteen,
-rupesivat painostamaan häntä. Hän ei ollut urheilija eikä pyssymies.
-Hän oli päinvastoin mitä yksipuolisin kirjatoukka. Mutta kirjatkin
-rupesivat tympäisemään.
-
-Silloin lääkäri oli ruvennut katselemaan ympärilleen ja hymyilemään
-pahaenteisesti: hän oli päättänyt turvautua morfiiniin. Nyt hän
-nautti sitä jok'ikinen päivä. Morfiinihumalassa hän nyt esitelmöi
-Jobin kirjasta ja Keopsin pyramiidista sekä esitteli hallitukselle
-mitä suurisuuntaisimpia alotteita Lapin hyväksi. Lainioon piti saada
-lentokone. Muulla kulkupeliä ei enää päästy. Mutta lentokoneella
-olisi päässyt niin pappi kuin lääkärikin. Ei muuta kuin antoi
-hurista vain, yli tuntureiden, yli lumiaapojen. -- Taikka: --
-Lapin piti pyrkiä irti koko muusta Suomesta, itsenäiseksi, omaksi
-kuningaskunnaksi. Tanskassa kuului olevan joutilaita prinssejä, jotka
-kuuleman mukaan tulivat kovin kalliiksi pienelle maalle. Ei muuta
-kuin yksi sellainen Lappiin. Jonatan Stark saisi kruunata hänet
-poronsarvista tehdyllä kruunulla Lainion turvekattoisessa kirkossa
-ja lukkari Poikkijärvi veisaisi "Te Deum'in". Peijakas! Sota piti
-julistaa Suomea, Lanta-Suomea vastaan ja Horsta valita Lapin armeijan
-ylipäälliköksi. Se poika ei peljännyt tungosta!
-
-Sellaisissa unelmissa eleli Lainion lääkäri ja hän oli mennyttä
-miestä. Hän pakkasi jokaiseen illanviettoon ja aina hänellä oli
-joku uusi keksintö. Komein itsemurha! Hei, tiesivätkö veljet, missä
-saattaisi suorittaa komeimman itsemurhan? Keilatunturin laella,
-kasvot kohti itää, vähää ennen auringonnousua. Se olisi jotakin!
-Kiivetä kivelle ja laittaa silmukka valmiiksi tyynesti... tyynesti...
-hätäilemättä... juuri samanlaisella tyyneydellä, millä Jonatan Stark
-valmistausi sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Sittenkuin aurinko
-olisi kohonnut tunturien takaa, viimeinen katse pienoiseen kylään,
-lentosuukkonen avaruuteen ja naru kaulaan... vapisemattomin käsin,
-sulavin liikkein... juuri samankaltaisin, kuin millä kavaljeeri
-taivutti pitsikauluksen naisensa päällystakin alle. Ja sitten: --
-hyppäys ilmaan ja -- slut! Se olisi ollut gentlemannin kuolema, eikö
-totta?
-
-Sellainen oli Lainion lääkäri, oppinut mies, suuri teoreetikko, mutta
-auttamattomasti pilalle mennyt. Eikä tuomari ollut juuri kummempi,
-vaikk'ei ollutkaan morfinisti.
-
-Tämän oli Lappi taas musertanut paljolla työllä. Vuosikymmeniä hän
-ei ollut muuta tehnyt kuin istunut pöytäkirjainsa ääressä niitä
-korjaillen aamusta iltaan. Hän ei koskaan saanut niistä mieleisiään.
-Ne kummittelivat hänen mielessään alituiseen eikä hän puhunut juuri
-mistään muusta. Hän pelkäsi hovioikeutta pahemmin kuin kuolemaa.
-Sieltä palauttivat hänen päätöksiään kihlakuntaan alituiseen eikä hän
-lopulta tiennyt, miten olisi tehnyt seisovan päätöksen. Aina puuttui
-joku asia, vaikka hän oli koettanut olla mahdollisimman huolellinen.
-Niinkuin hänen pöytäkirjoistaan kyllä näkyi. Niissä oli jokainen
-sanan loppuun vedetty sakara melkein millimetrilleen yhtä pitkä.
-Ja hän kun ei luottanut edes puhtaaksikirjoittajiin! -- Ei, hän ei
-enää käsittänyt, missä vika oli, ja hän toivoi hartaasti pääsevänsä
-Lapista pois pienempään tuomiokuntaan.
-
-Sellaiseksi muovasi Lappi virkamiehensä. Toisten elämän se
-täytti touhulla ja työllä, toisia se taas kidutti alituisessa
-toimettomuudessa, jolloin asianomainen hyvin jouti omaa itseään
-tarkkailemaan, nypläämään sielunsa sairaita liikkeitä. Sellaiseksi
-oli muodostunut hänkin, Jonatan Stark. Jokaisen merkitsi Lappi
-tavalla tahi toisella omaan inventarioonsa kuuluvaksi.
-
-Niinkuin esimerkiksi Malmströmin.
-
-Tämä oli kuuleman mukaan aikoinaan esiintynyt sangen hienosti
-puettuna, oikein gentlemannin tavoin. Niin oli kulkenut kauluksissa
-ja kalvostimissa arkipäivinäkin. Nyt ei Jonatan Stark viimeisten
-kymmenen vuoden kuluessa muistanut nähneensä häntä kuin kerran
-herraspuvussa. Se oli ollut Horstan lapsen ristiäisissä. Vanha
-Malmström vältti sellaisia tilaisuuksia, missä olisi vaadittu
-juhlapukua. Hän pysyi mieluummin poissa. Hänestä oli kovin vaikeaa
-istua pitkässä takissa. Kädet eivät joutaneet muuhun kuin korttien
-varjelemiseen. Ei, sarkatakki oli parempi. Se sopeutui hyvin lakinkin
-kanssa, jossa oli suuri, karvaton laikka. Vanha Malmström saattoi
-toisinaan innostua kertomaan, kuinka tehtaatkin pettivät. Hänen
-talvilakkinsa oli siitä erinomaisena todistuksena. Ajatelkaapas:
-puuhkan syrjään oli istutettu irtonainen karvatupsu, millä lie...
-liimalla tai liisterillä siihen juotettu kiinni. Ensimmäisellä
-räntäsateella se oli luonnollisesti irtaantunut ja siitä oli "kapi"
-saanut alkunsa. Nyt oli karvaton paikka jo kahden kruunun kokoinen ja
-ihan pyöreä, juuri kuin vaakuna taikka viraston sinetti. Hahhahhaa!
-
-Vanha Malmström oli siis suhtautunut sangen murheettomasti pitkän
-Lapissa oloaikansa lahjomattomaan todistajaan. Sitä ei Jonatan Stark
-ollut saattanut tehdä. Hänelläkin oli omat merkkinsä, jotka kertoivat
-pitkistä, tuskallisista vuosista: kaksi syvää uraa lattiassa
-kansliapöydän alla. Ne olivat hänen jalkansa lattiaan uurtaneet
-yhdeksäntoista vuoden aikana. Oi noita tahdottomia liikkeitä! Ne
-olivat viimeisten kymmenen vuoden aikana sisältäneet vastaamattoman,
-epätoivoisen kysymyksen:
-
-Milloin, milloin?
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kaksi ensimmäistä vuotta oli kulunut nopeasti, melkein kuin
-huomaamatta. Lapin suurenmoinen luonto tuntureineen, kirkasvetisine
-jokineen ja järvineen, rannattomine, penikulmaisine aapoineen ja
-pohjattomille pounujänkineen oli ollut uusi maailma, johon etelästä
-muuttanut nuori ja herkkä Jonatan Stark oli astunut ihmetellen
-kuin sadun maalaispoika kuninkaan linnaan. Valtava talvi, joka
-kokonaisena, eheänä kuin taivaan lahja, oli tullut tämän pohjoisen
-seudun osaksi, vangitsi mielen ehdottomasti, samoinkuin valoisa,
-hiukan surunvoittoinen kesäkin. Tämän luonnon keskellä liikkui
-umpimielinen kansa kuin elämän ikuista arvoitusta miettien. Se oli
-kansa, joka vaelteli näillä mailla samankaltaisissa mietteissä kuin
-vangitut israelilaiset Baabelissa kerran. Heidän elämänsä ainoana
-toiveena oli kerran päästä "kirkkaaseen ilmaan". Sellaisina he
-tekivät ensi näkemältä hiukan kömpelön, haaveellisen vaikutuksen.
-Jonatan Starkin mielenkiintoa he eivät aluksi olleet herättäneet.
-Mutta -- kun hän oli päässyt syventymään heidän sieluunsa, missä
-vanhat tarinat ja taikausko elelivät rinnan kristinopin alkuperäisten
-käsitysten kanssa, hänen mielenkiintonsa oli herännyt. Hän oli
-löytänyt kultakaivoksen.
-
-Niin -- ne vanhat tarinat. Ne oli heitetty huiskin haiskin ja
-ajelehtivat ihmisten jaloissa kuin lastunhelpeet pitkin pirtin
-lattiaa. Ne olivat niin jokapäiväistä tavaraa, ettei niihin sen
-suurempaa huomiota kiinnitetty. Vasta kun joku vieras rupesi niitä
-tarkkaamaan, hän teki sen havainnon, että ne kuuluivat oleellisesti
-tämän umpimielisen kansan elämään.
-
-Jonatan Stark oli hymyillyt itsekseen. Hän oli löytänyt vanhan
-taikauskon elinvoimaisena ja väkevänä. Häntä oli huvittanut panna
-merkille, kuinka lapsellisesti kansa siihen luotti, ja häntä oli
-naurattanut muistellessaan, mitä seurakuntavuosikertomukset tässä
-kohden sisälsivät. Niiden mukaan ei taikauskoa enää Lapissa tavattu.
-Tervaristit navetoiden ovissa todistivat kuitenkin toista. Niitä
-ilmestyi sinne joka kesä lehmien uloslasku-aikaan. Revontulten
-loimutessa oli vaarallista hiihtää. Kas, sauvojen "kiernaseminen"
-pakkaskelillä saattoi ärsyttää taivaan valkeat ylimielisen kulkijan
-kimppuun. Varovaisinta oli siis hiihtää sauvat kainalossa.
-
-Jonatan Stark oli elänyt kuin satumaassa, kuin lumotussa linnassa.
-Hänen papilliset vaistonsa olivat nukkuneet hurskaan unta. Niitä ei
-ollut yhtään ärsyttänyt taikauskon voima. Ne olivat suhtautuneet
-tyynesti vanhoihin "lukuihin" kuten toisiinsa saman talon kissa ja
-koira. Vanhat tarinat tietäjistä ja "myrrysäijistä" olivat hiljaisen
-rukin hyrinän tavoin tuudittaneet Jonatan Starkin papilliset vaistot
-syvään, rauhalliseen uneen.
-
-Hän ei siis noussut saarnaamaan "pimeyttä" vastaan. Ei, hän oli
-asettanut entistä mukavampaan asentoon ja kuunnellut, kuunnellut
-henkeään pidättäen. Hän oli rakastunut tuohon vanhain tärinäin
-maailmaan niin, että oli uhrannut virkansa, vaikutusvaltansa ja
-uskonsa. Toisin sanoen: -- hän oli antanut ihmisten saada sellaisen
-käsityksen, ettei hän ollut "uskomassa" niinkuin entinen pappi. Se
-kun hän vain muuten oli sattunut "kirkkopapiksi" lukemaan.
-
-Ihmiset olivatkin kummastelleet aluksi. Mikä se sellainen pappi oli,
-joka ei kristillisyydestä puhunut? Kuunteli vain vanhoja loruja
-makaillen pirtin penkillä kuin mikäkin etelän jätkä piippunysä
-suupielessä. Ei entinen pappi ollut sillä tavoin käyttäytynyt. Ei,
-hän oli mennyt seurojen jälkeen kamariin ja istahtanut soututuoliin
-keinumaan asettaen kädet ristiin vatsansa päälle. Niin hän oli
-keinuskellut odotellen, tulisiko joku kristillisyydestä puhelemaan.
-Ja tulihan se aina joku vanha vaimo tai eläkevaari. Mutta tämä,
-Tarkka, lojui pirtissä kaiket illat ja kuunteli ruotiukon juttuja.
--- Ja kaikkea se kyselikin! Niinkuin sitäkin, minkävuoksi veneen
-kaaripuihin ja reunalistaan aina piirrettiin kolme viirua vierekkäin.
-No ka, kun se oli niin "somaton" ilman niitä, rikkoviivoja. Eihän
-rikkomatonta venettä kukaan edes ostanutkaan.
-
-Ei, ei se ollut sen vuoksi. Jonatan Stark oli maannut totisena ja
-tuijottanut kattoon. Joku muu syy siihen täytyi olla.
-
-Emäntä väki pyörähteli suu naurunmujeessa. Joku piikatytöistä
-tirskahti ja juoksi lopulta navettaan nauramaan. Miehet iskivät
-toisilleen silmää...
-
-Mutta papin vakavuus oli saanut voiton. Se oli saattanut koko
-pirttiväen oudon hämmingin valtaan. Kunnes ruotivaari lopuksi oli
-laukaissut lumouksen:
-
-No ka, kun rikkomaton vene tuotti onnettomuutta. Ei sellaisella
-kukaan vesille lähtenyt. Hukutti itsensä jo ensimmäisessä koskessa.
-Se oli nähty useamman kuin yhden kerran.
-
-Ruotivaari oli katsellut pirtti väkeä kuin uhmaten: "Ei teistä
-yksikään uskalla totuutta sanoa!"
-
-Jo menivät vakaviksi miehetkin ja naisten nauru tyrehtyi. Niin...
-kyllä vaari oikeassa oli. Vene piti "rikkoa" niinkuin rekikin.
-Silloin ne vasta taipuivat ihmisen palvelukseen eivätkä juonitelleet.
-
-Pappi puhalteli mietteissään savuja ilmaan. Hän oli merkillisen
-totinen, melkein totisempi kuin rippiä jakaessaan. Nyt hän vasta
-oikein papilta näytti, jollei vain olisi maannut seljällään tuossa
-pirtin penkillä.
-
-Pirtin väki tarkasteli häntä salavihkaa ja pudisteli päätä. Ei, tämä
-ei ollut oikea pappi. Niin huonoissa vaatteissakin kulki. Mistä
-maailmasta lie hankkinut nuo nahkahousunsakin? Ihan se makasi siinä
-kuin Sapalakki lovessa.
-
-Pirtissä vallitsee hiiskahtamaton hiljaisuus. Henget liikkuvat
-siellä. Lapset kyyköttävät suurin silmin takan loukossa. Heitä
-pelottaa.
-
-Mutta yhä makaa pappi seljällään pirtin penkillä. Hänen kasvoillaan
-lepää haaveksiva ilme. Hän vaeltaa hengessä himottuja maita. Lappi,
-vanha, salaperäinen Lappi, on avannut hänelle ovensa. Haltijat
-seisovat lakki kourassa taikalinnan portilla. He lausuvat yhteen
-ääneen: "Astu sisään, Jonatan Stark, sinä kapan ja kauluksen
-kantaja!" "Sinä osaat syödä meidän ruokaamme siitä kuolematta."
-
-Ja Jonatan Stark astuu sisään. Hänet istutetaan parhaaseen pöytään.
-Hän on kuin Iisak, joka syö himoruokaansa. Mutta häntä ei petetä. Hän
-syö avosilmin. Täällä ei sovi erehtyä laulamaan: "Herra olkoon teidän
-kanssanne!" Se olisi sama kuin lyhyt loppu koko juhlallisuudesta. Ei,
-täällä oli yhdyttävä tonttujen lauluun:
-
- "Kulki muinoin matkojaan
- Sapalakki noita.
- Tarvinnut ei toisinaan
- ajoahkioita.
- Rovaniemeen kyydin toi
- tuuli myrskysäässä.
- Tuokio -- niin murkinoi
- jo Inarjärven päässä."
-
-Kuinka kauan olisi Jonatan Stark mahtanut kulkeakaan Sapalakin
-parissa, jollei emäntä olisi tarjonnut kahvia.
-
--- Nukkuiko se pappi jo siihen?
-
-Jonatan Stark nousee. Ei hän ole nukkunut. Hän oli taas antautunut
-mielikuviensa matkaan. Nyt ne johtavat hänet ulos taikalinnasta ja
-vanhin haltijoista ripustaa portilla papinkauhtanan jälleen hänen
-hartioilleen.
-
-Jonatan Stark juo kahvia eikä huomaa, että hänen kauhtanaansa on
-tullut vika tämän ensimmäisen osanoton jälkeen Lapin tonttujen
-kesteihin. Vasta vuosia jälkeenpäin se selviää hänelle. Hänen
-kauhtanassaan on kolme laskosta molemmissa rintapielissä. Se on
-vanhaa mallia eikä hän ole siihen huomiota kiinnittänyt. Mutta
-seurakuntalaiset näkevät laskokset uudessa valossa. Ne eivät
-enää merkitse pyhää kolminaisuutta, vaan aivan toista. Pappi oli
-kysellyt "rikotuista" veneistä. Nyt oli paholainen "rikkonut" hänen
-kauhtanansa.
-
-Kuka ymmärtää erämaan lasten sielunelämän, tuon kansan, joka
-toisinaan esiintyy avomielisenä kuin lapsi, toisinaan juroutuu
-umpimielisyyteensä ihan käsittämättömällä tavalla? Jonatan Stark
-ei näiden kahden vuoden kuluttua saanut enää nähdä luonnonlasta,
-joka takkatulen ääressä vanhoja "muistelee". Se puoli maailmaa
-sulkeutui hänelle tyyten. Kukaan ei enää ruvennut kertomaan hänelle
-mitään. Vain joskus, aniharvoin, hänen onnistui houkutella joku
-talon nuoremmasta väestä "muistelemaan". Mutta se, mitä hän kuuli,
-kerrottiin ylimielisesti, naurun ja kokkapuheiden säestämänä. Siitä
-oli kadonnut entinen naivi hartaus.
-
-Tämän jälkeen Jonatan Stark oli nähnyt seurakuntansa uudessa valossa.
-Sen uskonnollinen puoli oli ruvennut kiinnittämään hänen huomiotansa.
-Hän oli jo tulomatkallaan saanut tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta
-nyt hän syventyi sitä lähemmin tutkimaan.
-
-Kaikkein eniten hän oli huvitettu seuroissa esiintyvistä
-liikutuksista. Hän oli aluksi kauhistunut niitä. Sellaisia omituisia
-ääniä hän ei olisi ikinä uskonut ihmisen suusta lähtevän. Aluksi
-istuttiin hiljaa, totisina, kuten hartaustilaisuudessa ainakin.
-Mutta kuta pitemmälle ilta kului, sitä hermostuneemmaksi muuttui
-kuulijakunta. Ja kun Kurki-Aatami, saarnamies, ääni itkusta
-väristen viimein rupesi puhumaan Vapahtajan viidestä haavasta,
-silloin puhkesi myrsky. Kuulijat kavahtivat penkeiltään, rupesivat
-hypähtelemään ja tanssimaan. Kuului vain yhtenäinen "voi, voi!"
-ja "hih, hih" Toisinaan kuulosti siltä, kuin olisi joku nauranut,
-mutta sekin muuttui yht'äkkiä käheäksi parkumiseksi, aivan kuin
-olisi asianomaista pieksetty. Ne olivat liikutuksia, Lapin kansan
-uskonnollisen hurmiotilan ilmauksia.
-
-Aluksi hän oli koettanut niitä hillitä. Hän oli noussut puhumaan.
-Mutta se oli vain vaikuttanut kiihdyttävästi. Liikutukset
-olivat kasvaneet myrskyksi. Se oli uhannut nielaista hänetkin,
-yliopistollisen sivistyksen saaneen miehen. Siinä oli ollut jotakin
-suggeroivaa. Hän oli tuntenut sen ja paennut.
-
-Hän oli miettinyt kysymyksen ratkaisua, miettinyt kauan ja pitkään.
-Hän oli ollut tekevinään tarkkojakin havaintoja ja päätynyt toisinaan
-aivan lystikkäihinkin loppupäätelmiin. Miksi ei liikutuksia syntynyt
-enää sen jälkeen, kun hän ensi kerran oli seuroissa istunut? Miksi
-ei Kurki-Aatami lämmennyt kuten tavallisesti? Eikö Pyhä Henki voinut
-vaikuttaa papin läsnäollessa? Pelkäsikö Pyhä Henki pappia?
-
-Se oli tuntunut naurettavalta. Se ei voinut olla mahdollista. Mutta
-miten oli selitettävissä, ettei liikutuksia enää esiintynyt hänen
-läsnäollessaan? Hän oli koettanut asiasta alkaen ottaa niistä
-selvää. Ne olivat herättäneet hänessä samanlaista mielenkiintoa
-kuin vanhat tarinat staaloista ja tietäjistä. Hän oli toisinaan
-oikein vilpittömästi pyrkinyt saarnamiesten ystävyyteen löytääkseen
-arvoitukselle ratkaisun. Mutta vastaus oli aina ollut sama: "Ei
-luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat. Ne ovat
-hänelle hulluus."
-
-Hän oli toistamiseen seisonut lukitun linnan portilla. Tämän linnan
-haltijat olivat yhtä itsepintaisia kuin ensimmäisenkin. Ne eivät
-avanneet portteja omallekaan väelle hänen sattuessaan joukkoon.
-
-Epäonnistumisistaan huolimatta Jonatan Stark oli yrittänyt
-yrittämistään, mutta lopuksi hänen oli täytynyt lakata. Hän oli
-tyytynyt vain kauempaa katselemaan ja silloin hän oli tehnyt toisen
-mielenkiintoisen havainnon.
-
-Kurki-Aatami ja muut saamamiehet puhuivat merkillisen
-yksinkertaisesti. Oikeastaan se ei ollut mitään puhetta, vaan
-jonkunlaista vakavaa juttelua. He juttelivat "aapostoleista" ja
-profeetoista sangen alkuperäisellä, klassillisella tavalla.
-
-Jonatan Starkin oli täytynyt tunnustaa, ettei hän olisi pystynyt
-siten puhumaan. Kurki-Aatamin esityksessä oli mieskohtaisen
-puhuttelun leima. Mutta se oli kokonaan toisenlaista kuin papilla.
-Siinä soi vielä persoonallisempi sävy. Yksin apostoleitakin kohtaan
-hän käyttäysi tuttavallisesti. Hän puhui "Pekka-veljestä" ja
-"Paavo-veljestä". Jonatan Stark oli aluksi loukkaantunut tällaisesta
-tuttavallisuudesta. Hän oli tahtonut puolustaa apostolisten
-esimiestensä kunniaa. Mutta turhaan. "Pekka" ja "Paavo" vaelsivat
-ympäri seuratuvassa. Ja vaikka Jonatan Starkista oli aluksi tuntunut,
-että heillä oli peski päällä, oli hän lopuksi oppinut näkemään
-apostolisen paimensauvan heidän kädessään. Ja siitä alkaen peski oli
-ruvennut loistamaan hänen silmissään paavin purppuralta.
-
-Oli totta, että Lappi "taamoi", taivutti alleen. Se oli riistänyt
-Jonatan Starkilta kyvyn tunkeutua lukitun linnan pyhäkköön:
-liikutusten salaperäisyyden perille. Mutta samalla se oli taivuttanut
-hänet näkemään apostoli Paavalin ja Pietarin lähempinä tuttuina
-Kurki-Aatamin kanssa. Eikä se edes viime aikoina ollut enää
-kadehdittanut häntä. Siinä määrässä Lappi taamoi.
-
-Ihmeellinen, salaperäinen Lappi. Jonatan Stark oli yhdeksäntoista
-vuotta etsinyt sen sielua, kuten kuninkaanpoika noita-akaksi
-loihdittua prinsessaa, mutta ei ollut löytänyt. Häneltä nähtävästi
-puuttui taikasana, se jumalallinen "sesam", joka olisi avannut
-hänelle portit lapinelämän kätkettyihin kammioihin. Alussa hän oli
-luullut onnistuneensa. Se oli alkuaikoina. Mutta kuta kauemmin
-hän oli Lapin kansan keskellä elänyt, sitä lujemmin hän oli
-ruvennut uskomaan Lapin sielun saavuttamattomuuteen. Se pakeni
-kuin riekkoparvi hänen edellään. Kesämatkailjat kulkivat riemuiten
-etelään. He luulivat löytäneensä tämän etsityn helmen. Mutta itse
-asiassa he olivat löytäneet vain värjätyn lasipalasen. Surullista
-oli vain se, että useimmat heistä uskottelivat itselleen ja muille
-löytäneensä oikean.
-
-Jonatan Stark oli siis koettanut jos kukaan, mutta turhaan. Lapin
-sielu, tuo äänetön ja kuitenkin kuuluva, tuo näkymätön ja kuitenkin
-joka päivä näkyvä, pakeni hänen edellään kuten poro, joka ei tahdo
-antautua kiinni. Se oli "menentelijä sielu". Sen nimen hän oli
-antanut sille. Hän näki vain vilahduksia siitä. Milloin se häivähti
-silmään kotalappalaisen kirkkopeskin koristuksissa, milloin hän
-oli kuulevinaan sen äänen Kurki-Aatamin saarnassa. Silloin se
-usein muistutti jänkälinnun yksitoikkoista piipitystä. Toisinaan,
-kesäöinä, hän oli näkevinään sen nousevan maasta ilmaan kevyen usvan
-kaltaisena. Ihminen asui sen keskellä, mutta ei saanut sitä käsiinsä.
-Milloin se muistutti tanssivaa keijukaista, harsopukuista ja hienoa,
-milloin pimeästä tuijottavaa kuolleen silmää. Ja joskus: -- sillä ei
-ollut silmiä ollenkaan. Se oli kuin pääkallo.
-
-Jonatan Stark oli lopettanut Lapin sielun etsimisen, sillä hän oli
-"taamoutunut", käynyt niin kesyksi ja hiljaiseksi kuin poro, joka
-pitkän temppuilun jälkeen on saatu kulkemaan suoraan.
-
-Hän oli kulkenutkin "suoraan" nämä viimeiset vuodet, mutta matka oli
-hänestä ollut mielenkiintoa vailla. Hän halusi uusille palkisille,
-etelään -- sinne, missä ihmiset elivät onnellisempina kuin täällä
-karun kiveliön keskellä.
-
-Mutta -- olivatko etelän ihmiset sen onnellisempia?
-
-Merkillistä. Nyt, kun hän oli saanut varmuuden poispääsystään,
-oli tämänkaltaisia kysymyksiä johtunut hänen mieleensä. Hän oli
-vuosikausia kurkottanut kättänsä maljaa kohti, joka hänen mielestään
-sisälsi onnen. Mutta nyt hän oli ruvennut pelkäämään: eikö senkin
-maljan pohjalla ajelehtinut kaipaus, kaipaus uuteen, parempaan,
-valoisampaan, ehyempään -- kaipaus onneen, kaukaiseen onneen?
-
-
-III.
-
-Jonatan Stark muisti ensimmäiset hautajaiset, joihin hän Lainiossa
-oli joutunut. Ne eivät olleet millään tavalla poikenneet tavallisista
-lainiolaisista hautajaisista, mutta hänen mieleensä ne olivat
-painuneet sen vuoksi, että hän niissä oli ensi kerran joutunut
-väittelyyn Kurki-Aatamin ja paikkakunnan uskovaisten kanssa.
-
-Kaisan-Juntti, vanha mäkitupalainen, oli kuollut. Hänen arkkunsa
-oli levännyt kuusimajassa Poikelan talon pihalla. Juntti oli
-aikomaan ottanut osaa moneen heinäntekoon Poikelan Aapon avaroilla
-luonnonniityillä ja siitä hyvästä oli Aapo-isäntä kustantanut Juntin
-hautajaiset. Juntilta ei nimittäin ollut jäänyt ketään läheisempiä
-omaisia.
-
-Juntti-vainaja oli ollut ahkera kirkossakävijä. Joka sunnuntai hän
-oli istunut määrätyllä paikallaan Lainion pienessä kirkossa. Mutta
-hän ei ollut kuulunut paikkakunnalla vallitsevaan uskonsuuntaan. Se
-seikka oli laskettu Juntin menopuolitilille sangen painavasti.
-
--- Hyvä mies, mutta huonosti kävi, oli joku hautajaisvieraista
-huomauttanut.
-
--- Kuinka niin? oli Jonatan Stark kysynyt.
-
--- No, kun meni liikkumattomana. Kyllä kai kirkkoherra sen tietää,
-mihin silloin joudutaan.
-
--- Tarkoitatteko, ettei hän olisi tullut autuaaksi?
-
-Halveksiva pihaus tuvan täyteisestä miesjoukosta. Vielä nyt
-autuudesta puhuttiin Kaisan-Juntin hautajaisissa!
-
--- Sanotaan suoraan, mitäpä tässä kierrellään. Kaisan-Juntti meni
-helvettiin niin että tömähti.
-
-Jonatan Stark oli kauhistunut. Hän oli muistanut jokivarren.
-Se hoiti uskonasioita ankaralla kädellä. Tiukalla oli häntä
-itseäänkin pidetty. Mutta lausua nyt noin ankara tuomio köyhästä
-vainajasta, joka oli koko elämänsä ajan harrastanut jumalisuutta ja
-kirkossakäyntiä. Tiesivätkö läsnäolijat Kaisan-Juntista mitään pahaa?
-
--- No ei! Siitä se nyt ainakin oli poikki! Rehellisempää miestä ei
-ollut asunut koko törmällä... mutta ei kai pappi tarkoittanut, että
-sinne Jumalan eteen paljaalla rehellisyydellä...?
-
-Ei kyllä, mutta hedelmistähän puu tunnettiin.
-
-Sama halveksiva pihaus kuin edelliselläkin kertaa. Oli siinä pappi,
-joka ei uskosta paljon tiennyt!
-
-Mihinkäs pappi sen uudensyntymisen pani?
-
-No tietysti! Sitä ei Jonatan Stark ollut tahtonut syrjään työntää.
-Mutta se kun oli kerta kaikkiaan Jumalan työ, ei hänellä, papilla,
-ollut oikeutta sitä parantelemaankaan ruveta.
-
-Silloin oli myrsky lauennut. Vai Jumalan työ! No niin... kyllä
-tavallaan... mutta välittäjät, ihmiset, mihinkäs ne pantiin?
-Huonostipa osasi tämä Lainion uusi pappi Raamattunsa. Eikö Vapahtaja
-ollut Luukkaan evankeliumin 15:ssä luvussa selvästi näyttänyt,
-että palvelijoita tarvittiin? Kuka puki tuhlaajapojalle parhaat
-vaatteet ylle? Kuka pani kengät hänen jalkoihinsa ja sormuksen
-hänen sormeensa? Eivätkö ne olleet palvelijat.. kristityt... joille
-Jumala oli jättänyt vallan pukea ja riisua, avata ja sulkea? Ja
-mikäs tehtävä oli seurakunnalla? Eikö vaimo evankeliumissa lakaissut
-huonetta siihen asti kunnes löysi kadottamansa rahan? Eikö pappi
-ollut Ilmestyskirjaa lukenut? Ehei... seurakunta piti olla...
-seurakunta, joka etsi ja löysi. Mutta eikö ollut Kaisan-Juntti mennyt
-ilman seurakuntaa... vanhan... suuripränttisen virsikirjansa varassa,
-jossa oli rautalankaha'at ja messinkinupit? Kyllä taisi Jumala
-taivaassa vähän ihmetellen avata kirjan ja kysyä: "Mitäs pränttiä se
-tämä on?" "Uusi virsikirja!" "Kylläpä on kaunisteltu!" "Kun ei pirun
-nimeä edes kehdata mainita, vaikka pojalla oli sellainen kamppailu
-tämän kanssa siellä korvessa."
-
-Siitä oli syntynyt kiivas väittely. Jonatan Stark oli silloin ollut
-kolmenkymmenen vanha ja hänellä oli vankka niska. Sitäpaitsi hänellä
-oli ollut uusi papintakki ja hohtavan valkoiset liperit. Hän oli siis
-ottanut väittelyyn osaa virkansa puolesta. Mutta Kurki-Aatami ei
-ollut antanut perään, vaikk'ei hänellä ollut ollutkaan yllään kuin
-kotikutosarkaa ja poronsarvista sorvatut napit takissaan. Häntä ei
-ollut häikäissyt papin punakka, hiukan kiivastunut muoto. Hän oli
-siis lyönyt tämän laudalta kuin mies, kuulijoiden vakuutellessa:
-"Niin on kuin Aatami sanoo. Ahtaasta portista on kaikkien mentävä,
-jos mieli autuaaksi tulla."
-
-Mutta hyvä mies oli Kaisan-Juntti ollut, hyvä ja luonnonsiivo.
-Siitä oli vallinnut vain yksi mielipide. Sellaista niittomiestä ei
-kirkonkylän törmällä ollut löytynyt toista, jollei nyt itse Poikelan
-Aapo... Mutta ei... alakynteen oli Poikelan Aapokin tunnustanut
-joutuneensa. Ei Juntin kanssa ollut kilpasille pystynyt kukaan. Siinä
-se olisi kirkkoherrallekin ollut heinämies.
-
-Keskustelu oli suuntautunut rauhallisemmille aloille, heinäntekoon ja
-kalanpyyntiin. Niillä aloilla oli Jonatan Stark'kin saanut asemansa
-pitää. Hän olikin innokas kalamies, joka jo tullessaan oli tuonut
-alhaalta kaksi valtavaa rysää. Niillä kelpasi koettaa jokivuopajista
-jäänlähdön aikaan. Sen olivat lainiolaisetkin myöntäneet.
-
-Omituisten tunteiden vallassa oli Jonatan Stark niistä hautajaisista
-palannut. Hän oli taistellut ensimmäisen taistelunsa uskon puolesta
-ja joutunut tappiolle. Vielä olivat kylänpoikaset nostaneet lakkia
-hänelle, mutta hänestä oli tuntunut, että se pian lakkaisi. Niinkuin
-oli tehnytkin. Vain päätä nyökäyttivät vastaan tullessaan, jos
-nyökäyttivät ollenkaan.
-
-Siitä alkaen oli yhteisymmärrys hänen ja seurakunnan välillä ollut
-rikki. Eivätkä seuraavat vuodet olleet sitä korjatuksi saaneet.
-Kumpikaan puoli ei ollut halunnut myydä mielipiteitään. Jonatan
-Stark oli ensi vuosina saarnannut armonjärjestystä lujasti, enemmän
-kuin oli itsekään halunnut. Sillä oikeastaan hän ei kuulunut
-dogmien palvojiin. Mutta täällä, missä uskonkappaleet seisoivat
-perustuksillaan lujina kuin lumihuippuiset tunturit keskellä
-erämaata, se oli näyttänyt tarpeelliselta. Hän oli toivonut
-ihmisten tulevan järkiinsä. Mutta -- turha toive. -- Kurki-Aatami
-veti vastavedon joka sunnuntai. Jos Jonatan Stark, innostuneena ja
-lämminneenä, oli nostanut Nikodemuksen taivaaseen, oli Kurki-Aatami
-iltaseuroissa hänet sieltä alaskiskaissut. Tuota vanhaa juutalaisten
-ylimmäistä oli siis riepoitettu taivaan ja kadotuksen väliä. Kunnes
-Jonatan Stark oli kyllästynyt. Hän oli heittänyt Nikodemuksen ja
-muut erimielisyyttä herättävät Raamatun henkilöt oman onnensa nojaan
-ja saarnannut vain sellaista, josta ei suoranaisia uskonriitoja
-syntynyt. Viime vuosina hän olikin saarnannut itselleen enemmän
-kuin muille, rohkaistakseen itseään tässä karussa erämaassa.
-Jumalanpalveluksista oli muodostunutkin virkistyshetkiä, ainoita,
-joita hänellä kalastusta ja kirjallisuuden viljelyä lukuunottamatta
-vielä oli.
-
-Kovaa oli siis ollut hänen virkansa ulkonainen puoli, mutta sitä
-siunatummaksi se oli muodostunut sisäänpäin.
-
-Jonatan Stark oli näiden yhdeksäntoista vuoden kuluessa arvioinut
-uskonnolliset arvot uudelleen, sikäli kuin hän kirjallisuuden
-puutteessa oli pystynyt niille kaikille selvää muotoa antamaan. Mutta
-Lapin suuren hiljaisuuden keskellä hän oli oppinut aavistelemaan
-totuutta siinäkin, missä lujaa pohjaa ei muuten löytynyt. Hän oli
-kehittänyt oman teologiansa, joka kyllä -- kun hän siitä suljetussa
-seurassa puhui -- usein sangen surkeasti kärsi kiinteiden puitteiden
-puutetta, mutta jossa siitä huolimatta sykähteli uusi elämä.
-Se oli riittänyt ylläpitämään hänen yksinäisen sielunsa usein
-sammumaisillaan lepattavaa liekkiä tämän harmaan yksitoikkoisuuden
-keskellä. Hän oli vuosien varrella varovaisesti raaputellut
-Vapahtajan kuvan haalistunutta kultausta ja löytänyt ilokseen sen
-alta uusia, tuoreempia värejä. Monta ennen rakasta kultalevyn palasta
-hän tosin oli tässä työssä menettänyt, mutta löytämänsä uusi väri oli
-tuoreudellaan korvannut menetetyn, korvannut moninkertaisesti.
-
-Hänelle oli selvinnyt, ettei uskonnossa ollut tärkeintä sen
-ulkonainen muoto, ei edes opinkappalten vanha asukaan, vaan se, että
-ihminen eli, eli sisällisesti uutta, täydellisempää elämää. Näin
-hän oli päässyt henkisyyden korkeammalle tasolle, jolta katsottuna
-elämä oli ruvennut näyttämään toiselta kuin ennen. Hän oli oppinut
-ymmärtämään enemmän ja suhtautumaan myönteisesti sellaiseenkin, jota
-hän ennen oli jyrkästi tuominnut.
-
-Mutta tämä uuden uskonnollisen maailman löytö oli vaikuttanut
-sangen haitallisesti hänen ulkonaiseen asemaansa. Kun hän ei
-kuulijakuntansa kehittymättömyyden vuoksi voinut uusia oppejaan
-julistaa, hän oli vuosien varrella yhä enemmän sulkeutunut itseensä,
-vetäytynyt erilleen ihmisistä, muistamatta, että nämä luonnonlapsen
-uteliaisuudella seurasivat jokaista hänen askeltaan. Harhaopista
-he eivät pystyneet puhumaan, mutta he puhuivat sitä enemmän hänen
-muuttuneesta olennostaan. He moittivat häntä ylpeäksi.
-
-Jonatan Stark oli alkuaikoina esiintynyt moitteettomasti puettuna,
-arkipäivinäkin kauluksissa ja kalvostimissa. Silloin olivat
-lainiolaiset ihailleet hänen 'alhaisuuttaan'. Nyt, kun hän sisäiseen
-maailmaansa vetäytyneenä ei enää tullut tarpeeksi kiinnittäneeksi
-huomiota ulkonaiseen, kummastelivat seurakuntalaiset, että mies
-paikatuissa sarkahousuissa saattoi olla niin luoksepääsemätön
-ja ylpeä. Vain joskus, kun yksitoikkoiset, toistensakaltaiset
-päivät eivät enää tuoneet minkäänlaista pienintäkään vaihtelua
-tullessaan, hän saattoi keskellä viikkoa pukeutua juhlapukuun ja
-astella pappilan salissa pitkin, miettivin askelin. Oli, kuin olisi
-epätoivoinen sieluparka kiiltävien kaulusten ja kalvostinten avulla
-rimpuillut pinnalla pysyäkseen. Oli miten oli: tulos tällaisesta
-"muodonvaihdoksesta" oli hänelle itselleen tavallisesti ollut sangen
-vähäinen, mutta ulospäin, kirkonkyläläisiin, se aina oli vaikuttanut
-voimakkaasti. "Mitäs nyt kirkkoherra juhlii, kun on luopunut
-paikkahousuistaan ja pukeutunut parhaaseen verkaan? Ja oikein
-kauluksissa keskellä viikkoa! Oliko siellä vieraita, vai mitä juhlaa
-pappilassa vietettiin?"
-
-Kauppias Raattaman palvelijatar oli juossut ottamaan siitä selvää,
-mutta palannut pettyneenä takaisin. Ei sinne vieraita ollut tullut
-eikä pappilan palvelijatar ollut tiennyt mitään merkkipäivästäkään.
-Kirkkoherran rouva vain oli sanonut papalla taas olevan hänen raskaat
-aikansa. Mitkä ihmeen raskaat ajat? Lainiossa, hyvätuloisessa
-seurakunnassa, ja kaksi tervettä ihmistä, joiden lapsetkin jo olivat
-aikuiset? Palkkaa runsaasti ja työtä vähän. Ei siinä olisi luullut
-raskaiden aikojen käsiksi pystyvän.
-
-Mutta kirkonkyläläiset eivät ymmärtäneet, he, jotka olivat seudulla
-syntyneet ja kasvaneet. He eivät käsittäneet, kuinka musertavaksi
-hiljaisuuskin toisinaan saattoi ihmiselle käydä, -- ihmiselle, joka
-oli elänyt vilkkaammissa oloissa. He eivät aavistaneet, että pappi
-taisteli synkkämielisyyden kanssa, taisteli kunnes voitti.
-
-Sellaisten hetkien jälkeen oli Jonatan Stark leikkinyt sielussaan
-kuin lapsi päivänpaisteisella nurmikolla.. Kaikki oli tuntunut
-ihmeellisen hauskalta ja mielenkiintoiselta. Hän oli muuttunut aivan
-lapselliseksi, niin että hänen vaimonsa oli täytynyt väkistenkin
-nauraa. "Kun nyt yltyy kiilloittamaan vanhojen kaulusnappien
-kantojakin!" "Siunatkoon sitä pappaa, se on toisinaan juuri kuin
-pikkuinen poika!" Mutta Julia-rouva ei ymmärtänyt, että kun hänen
-miehensä sielussa paistoi päivä, tuli hänelle tavaton kiire saada
-kaikki yhtä kirkkaaksi ja loistavaksi ympäristössäänkin. Ja kun ei
-lopuksi enää muuta kiilloittamista löytynyt, hän haki kaulusnapit
-esille ja ryhtyi kiilloittamaan niiden mustuneita kantoja.
-
-Taikka -- kyllähän Julia-rouva sen tavallaan ymmärsikin. Sellaisina
-päivinähän todettiin kaikenmoiset pikkuasiat. Neule kirkkoherran
-paulakengissä oli ihan riittävän korkea. Ne olivatkin norjalaista
-mallia, jota Lainiossa yleisesti käytettiin. Ja se Johan Henrik
-Huikuri oli kerrassa erinomainen suutari. Paria vanhaa kaulusta
-saattoi yhtä hyvin pitää nurinpäinkin, kunhan Julia-rouva vain ne
-nurjalta puolen silitti. Ruskeaa kenkämustetta oli vielä puoli
-purkkia. Se riitti vielä ensi kesän yli, joten ei tarvinnut tilata
-uutta. Mutta se piti säilyttää kosteassa ja kylmässä paikassa, jottei
-se kuivaisi. Sandra-piika sai nimenomaisen määräyksen viedä purkin
-kellariin.
-
-Ne olivat valoisia päiviä Lainion pappilassa. Aurinko paistoi
-saliin myöhäissyksyn vaisulla loisteella, mutta Jonatan Stark kulki
-hyräillen kukkaruukulta toiselle kooten pudonneita lehtiä kouraansa
-ja heitellen niitä uuniin. Hän poimi sielunsa alakuloisuuden siruja
-ja hävitti ne tyyten. Isävainajan kuva riippui hiukan vinosti
-seinällä. Se oikaistiin matemaattisella tarkkuudella. Kirjoituspöydän
-pulpettialmanakka, joka osoitti viittä vuotta ajassa taaksepäin,
-sai uuden imupaperin. Kynän varret varustettiin uusilla terillä,
-lyijykynät teroitettiin ja lopuksi ryhtyi kirkkoherra hiomaan
-puukkoaan.
-
-"Saisit sinä kerran laskea kyökkiveitsetkin, Jonatan", oli
-Julia-rouva sanonut nähdessään miehensä työinnon. Sitä ei ollut
-tarvinnut kahdesti sanoa. Oikopäätä oli Jonatan Stark lähtenyt
-suntion mökille. Siellä oli hyvä pyörätahko, jolla sopi teroittaa.
-Mäki-Roope oli vääntänyt tahkoa ja Jonatan Stark laskenut. Hänen
-sielussaan olivat taas pitkästä ajasta soineet elämän sävelet ja
-veitsistä piti tulla hyvät. Oliko Roope koskaan nähnyt parempaa
-terästä? Se oli sitä kuuluisaa Kauhavan rautaa, josta jo laulussakin
-mainittiin. Niinpä niin. Hyvää taisi olla, mutta hyvää oli Norjan
-teräskin. Raaterovan porvarilla oli kerran ollut puukko, jolla oli
-saanut ajaa parran, milloin vain halusi. Oliko kirkkoherra koskaan
-sellaista puukkoa nähnyt?
-
-Yksinkertainen Roope! Hän oli ollut onnellinen nähtyään kerran
-Raaterovan porvarilla "sellaisen puukon". Hän olisi tuntenut itsensä
-sata kertaa onnellisemmaksi, jos kerrankin olisi saanut istua
-pääkaupungin parturin tuoliin. Hän, Jonatan Stark, oli istunut niissä
-monta monituista kertaa. Mutta -- mahtoikohan käydä niin, että hän
-joskus tulisi kadehtimaan Roopen onnea?
-
-Eikö Julia ollut joskus laulanut:
-
- "Dort, wo du nicht bist,
- dort ist das Glück?"
-
- (Siellä, missä sinä et ole,
- siellä on onni.)
-
-Kummallista, kummallista kaikki.
-
-
-IV.
-
-Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin pitäjämatkat? Kuka
-luettelee ne lukemattomat ahkionjäljet, jotka talvien kuluessa ovat
-piirtyneet lumisten aapojen pintaan? Yhdeksäntoista vuoden tuiskut
-ovat ne peittäneet umpeen.
-
-Kuka voi osoittaa ne levähdyskivet, joilla Lapin pappi on
-pitäjämatkoillaan istunut, sillä aikaa kuin opas pisti
-piippuun "Ruijan leikkoja" ja yksikantaan jutteli ilmoista ja
-vuodentulotoiveista? Erämaa lepäsi ympärillä hiljaisena. Sääsket
-vain survoivat vimmoissaan. Niiden kiukku ihmistä ja jokaista elävää
-kohtaan oli pysynyt samana sitten aikojen alun. Sama yksitoikkoinen
-ininä, vuoroin intohimoisempi, vuoroin tylsä ja kalsea. Niin -- kuka
-voi laskea ne hyttyset, jotka Jonatan Stark on yhdeksäntoista kesän
-kuluessa pyyhkäissyt kasvoiltaan maahan? Niiden nimi on legio ja ne
-makaavat hajallaan pounumättäiden lomissa ja saraheinäin tyvillä
-antaakseen laihan, säälittävän pienen ruumiinsa höysteeksi karulle
-maalle.
-
-Nyt, kun Jonatan Stark tietää pääsevänsä pois, hän kulkee
-muistoissaan entisiä pitäjämatkojaan. Hän retkeilee yhdeksäntoista
-kesää ja talvea. Mutta nyt kuluvat matkat kuin siivellä pyyhkäisten.
-Vanhat muistot antavat valjastaa itsensä ahkion eteen ja hui! --
-ne suorittavat nuo tutut taipaleet suunnattomalla nopeudella. Ne
-käyttävät häntä eksyksissäkin kädenkäänteessä ihan. Ne juoksevat
-aavat, jängät ja tunturiseljanteet pienessä, lyhyessä tuokiossa,
-kaikki pysähdysajat lukuunotettuina. Jonatan Stark, ehtii useamman
-kerran hengessään huutaa: "hohooi!" johon hiljainen, luminen kiveliö
-vastaa: "hohooi!" Mutta kerran hän on huutanut "hohoita" tuska ja
-epätoivo sydämessä.
-
-Hän oli jo luullut jääneensä erämaahan kuolemaan.
-
-Hän muistaa senkin päivän kuin eilisen. Se oli tapahtunut kolmantena
-talvena hänen tulonsa jälkeen. Hän oli silloin hoitanut Tenomuotkan
-kappeliseurakuntaa, josta pappi oli muuttanut etelään kulkusten
-soidessa. Tuo pappi, Filemon Krook, oli sillä kertaa upeillut
-purgapeskissään kuin keisari kruunausmanttelissa, ja hän, Jonatan
-Stark, oli hiukan säälinyt miestä. Hän oli vielä silloin elänyt
-nousutunnelmissa ja oli melkein loukkaantunut Filemon Krookiin. Tämä
-oli rekeen istuessaan lausunut: "No, terve, Jonatan Stark, jos löydät
-piippuni sieltä käsivarren puolesta, niin pidä se muistona minulta."
-Filemon Krook oli ollut sellainen iloinen velikulta. Seuraavana
-syksynä hän oli lähtenyt "käsivarteen" kouluntarkastusmatkalle. Siitä
-matkasta oli vähällä ollut muodostua hänen viimeisensä.
-
-Lähdettyään tuossa neljän tienoissa iltapäivällä Kierukkavaaran
-talosta aikeissa ajaa Äkässuvantoon, Norjan puolen kirkolle
-yöksi, hän olikin ajanut harhaan. Kierukkavaaran Kalla oli
-yksityiskohtaisesti neuvonut: -- piti vain välttää vasemmanpuoleista
-heinätietä, joka parin, kolmen kilometrin päässä talosta oli
-valtatieltä poikennut syrjään.
-
-Hän oli lähtenyt. Iltapäivä oli ollut kaunis, tuollainen
-surumielisyyttä herättävä Lapin kevättalven iltapäivä, ja keli
-erinomainen. "Humu", hänen uskollinen ajokkaansa, oli tolvannut
-virkeänä. Se oli Kierukkavaarassa saanut runsaasti jäkälää. Hän
-oli vaipunut omituisiin tunnelmiin. Hänestä oli tuntunut, että
-hän oli viimeisen päivän mies, joka ajeli auringonlaskua kohti.
-Maailma hänen takanaan pimeni, mutta edessäpäin loisti avaruus
-kirkkaana. Sinne... kauas meren äärille oli kerääntynyt koko
-maailma. Siellä... rannattomalla rannalla, lumihuippuisten tunturien
-totisina katsellessa, pidettäisiin tuomio kaiken lihan yli, sillä
-siellä oli valoa. Yksinäiset mökit joen rannalla olivat näyttäneet
-autioilta. Aurinko oli kullannut niiden pienipuitteisia ikkunoita.
-Se tarkasteli, olivatko kaikki lähteneet. Kaikki, kaikki olivat
-menneet. Vain hän, Jonatan Stark, Lainion pappi, oli ajellut vielä
-kuin myöhästyneenä, tutkien itseään. Hiljaisuus hänen ympärillään,
-laskevan auringon raukea hohde lumelle, oli nostattanut kaikenmoisia
-kysymyksiä hänen sielunsa sisimmästä. Oli ollut taas yksi niitä
-hetkiä, jolloin hän oli käynyt käräjiä itsensä kanssa. Ympäröivä
-luonto oli hellittämättömällä tavalla pannut hänet katumaan
-sellaistakin, jota hän tavallisissa oloissa ei katunut. Hän oli taas
-kokenut, että Lapin hiljaisuuden keskellä elämän pikkutapauksetkin
-saivat aivan uuden tunnesisällön.
-
-Tällaisissa omituisissa, hiukan raskasmielisissä tunnelmissa hän
-oli ajellut eteenpäin yhtään huomaamatta, että poro oli poikennut
-heinätielle. Hän oli ajellut menemään tarkaten auringonlaskun
-aikaansaamia värivivahduksia taivaalla. Jo olivat hävinneet
-viimeisetkin keltaiset juovat ja hämärä oli laskenut tiheänä huntuna
-yli seudun. Ympäristö oli ruvennut elämään eikä hiljaisuus ollut enää
-tuntunut niin oudolta.
-
-Jänkiä ja aapoja ja vuoroin metsäsaarekkeita. Hän oli hiukan
-ihmetellyt. Niemi, jonka yli hänen oli ollut ajettava, oli tuntunut
-luonnottoman laajalta. Eikä hän edellisiltä matkoiltaan Krookin
-kanssa ollut siellä puolen muistanut jänkiä olevankaan.
-
-Mutta tie oli ollut leveä ja kova. Se oli johtanut suoraan eteenpäin
-yli järviltä näyttävien aukeamain ja kiivennyt toisinaan synkkään
-korpeen.
-
-Oikealla puolen oli kohonnut tunturinselkiä, toinen toistaan
-korkeampia. Tie oli kulkenut matalampaa vaaran seljännettä, jossa
-kasvoi vankkoja, kääkkyräisiä mäntyjä. Niiden välistä olivat
-kuumottaneet siniseltä välkehtivät tunturit, joita tiestä oli
-näyttänyt erottavan vain jyrkkä, kapea rotko.
-
-Hän oli pysäyttänyt poronsa ja katsonut tulitikun valossa kelloaan.
-Se oli osoittanut puolta yhdeksää. Tavallisten laskujen mukaan hänen
-olisi jo seitsemältä pitänyt olla perillä Äkässuvannossa. Hän oli
-huomannut eksyneensä.
-
-Sinä iltana olivat Norjan tunturit saaneet kuulla Lainion
-kirkkoherran Jonatan Starkin messuäänen. "Hohooi, hohooi!" Kaikesta
-päättäen ne olivat pitäneet ääntä hyvänä, sillä ne olivat kilpaa --
-tosin hiukan kuin ilkkuen -- vastanneet: "Hohooi!" Mutta hän, Jonatan
-Stark, ei ollut sinä iltana ollut leikkipäällä: -- hän oli tuntenut
-itsensä vaivaiseksi syntiseksi.
-
-Eksyneen mielialoja ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on itse
-kerrankin pahanlaisesti eksynyt. Jonatan Stark tiesi sen illan
-jälkeen, mitä kaikkea voi mieleen tulla.
-
-Hän oli siirtynyt kuin itsensä ulkopuolelle katselemaan elettyä
-elämäänsä. Ja se, mitä hän oli nähnyt, oli nostattanut kaipauksen
-kyyneleet hänen silmiinsä.
-
-Hän oli istunut kumoonkäännetyllä ahkiolla ja tarkannut elämänsä eri
-jaksoja. Ne olivat vyöryneet hänen silmäinsä ohitse kuin kuvaelmat
-moniosaisessa näytelmässä.
-
-Jonatan Stark ylioppilaana istumassa sängyssään "Saima"-nimisessä
-matkailijakodissa Helsingissä. Hämärä, hauskannäköinen huone ja
-sen pöydällä ikkunan edessä valkoinen ylioppilaslakki. Sen hän
-oli edellisenä iltana saanut ja rinta laajeni vieläkin Alppilan
-muistoista. Ylioppilas nousee vuoteestaan, asettaa ylioppilaslakin
-päähänsä ja jää paitasillaan katselemaan nukkuvia kivimuurien
-päätyjä...
-
-Toinen kuva: -- Jonatan Stark nuorena pappiskokelaana seisomassa
-Porvoon vanhassa tuomiokirkossa. Valkohapsinen piispa alttarilla
-puhuu lempeästi. Hän puhuu kristittyjen veljeydestä. Jonatan Stark
-katselee alttaritaulua edessään. Niin selvinä, niin häikäisevän
-kauniina hän ei ollut koskaan nähnyt itämaalaisten pukujen loistavia
-värejä kuin silloin eksyksissä ollessaan. Vapahtajan sininen tooga
-oli näyttänyt yhtä siniseltä kuin kaakon taivas hänen ajaessaan jokea
-pitkin...
-
-Hän ei ollut hirvennyt ajatella Lainion pappilaa sen yksityiskohtia
-myöten, vaan oli torjunut ne kuvat mielestään hukkuvan epätoivolla.
-Tuo pieni rakennus oli tuntunut paratiisilta, mutta niin
-saavuttamattomalta. Hän oli riistäynyt niistä kuvista irti
-luontaisella päättäväisyydellään, joka ei vielä ollut häntä tyystin
-jättänyt. "Ei pappilaa, ei pappilaa"; hän oli hokenut haaliessaan
-kokoon puita yönuotiota varten. Hänellä oli onneksi ollut kirves ja
-tulitikut matkassa. Poro oli viety kaivamaan pienen matkan päähän
-ja hän itse oli heittäynyt maata ahkion suojaan tulen loisteeseen.
-Olipa sillä kertaa osoittautunut hyväksi, että hän ylioppilasaikanaan
-oli nukkunut rakovalkealla useamman yön. Mutta maat olivat silloin
-olleet tutut. Nyt ne sitävastoin olivat uppo-oudot. Sinä yönä hän
-oli täydellisesti käsittänyt Jaakobin tilan tämän viettäessä yötään
-erämaassa kivi päänsä alla. Eroitus oli vain ollut siinä, ettei hän
-ollut unissa nähnyt enkeleitä, vaan hirvittäviä susilaumoja, jotka
-joka hetki olivat valmistautuneet hyökkäämään hänen kimppuunsa.
-
-Vitkaan, perin vitkaan oli päivä valjennut. Hämärä oli kuin kiusaa
-tehden viipynyt lumella ja puiden oksilla. Hän oli seurannut sen
-leikkiä toivon ja pelon vaiheilla. Kunhan ei aamusta vain rupeaisi
-satamaan lunta. Silloin hän ei osaisi takaisin. Hän oli lähettänyt
-korkeuteen palavan rukouksen: "Ei lunta, ei hinnalla millään!"
-Uutistalokkaat väylän varrella toivoivat sitä kyllä. Heistä oli ollut
-vielä liian jyleä ajaa. Mutta hän, Jonatan Stark, oli hengessään
-taistellut heidän toivomuksiaan vastaan. Kai Jumala sentään oli
-siksi oikeamielinen, että pani ainakin kymmenen velttoa huokausta
-yhtä kiinteää, hätääntyneestä sydämestä lähtenyttä rukousta vastaan,
--- kun sen vielä päällepäätteeksi rukoili mies, joka hoiti kahta
-seurakuntaa. Suunnilleen tähän tapaan olivat hänen ajatuksensa
-risteilleet. Arveluttavan kohtalon painon alla hän ei ollut johtunut
-ajattelemaan, kuinka naiviksi hän oli tullut uskossaan, -- hän,
-laudatuurin pappi ja rovastin poika kymmenennessä polvessa. Mutta
-mitä välitti Lapin kiveliö laudatuureista ja rovastinpojista.
-Se kohteli kaikkia samalla tavalla taivuttaen oppineen Lainion
-kirkkoherrankin ajattelemaan yhtä mutkattomasti kuin ajatteli joku
-lappalainen. Lopputulos oli kuitenkin ollut se, ettei lunta ollut
-satanut.
-
-Hän oli ajanut entisiä jälkiään takaisin ja kymmenen tienoissa
-aamupäivällä istunut jälleen Kierukkavaaran pirtissä.
-
-Mutta -- siellä hän oli jälleen ollut laudatuurin pappi ja
-rovastinpoika kymmenennessä polvessa. Hän oli kertonut yöllisen
-seikkailunsa ja siitä oli ollut leikki kaukana. Kun ihmiselle tuli
-oikea hengenhätä, merkitsi hänelle elämää tai kuolemaa sellainenkin
-jokapäiväinen seikka kuin tämä: -- ripsahuttiko aamuyöstä lunta vai
-ei. Jos olisi hiukankin ripsahuttanut, ei hän, Jonatan Stark, nyt
-istuisi tässä muistelemassa, vaan harhailisi, tiesi missä. Mutta kun
-ihminen oikein sydämensä pohjasta huusi Herraa, oikein sillä Eliaan
-rohkeudella: että "näytä tänä päivänä" j.n.e., silloin tuli apu. Sen
-oli hän, Jonatan Stark, saanut elävästi kokea.
-
-Talonväki oli päivitellyt ja siunaillut. Hyvänen aika sentään! Me
-tässä nukutaan, tuuhotetaan lämpimässä... ja sillä aikaa pappi
-paljaan taivaan alla! O Herra Jietari, kokonainen yö metsässä!
-Todellakin: -- jos vain olisi ripsahuttanut, ei pappi olisi osannut
-takaisin. Tässä meidän isä juuri noustessaan toivotteli, että
-annapa nyt ripsahuttaa hiukan enemmän... mutta varjelkoon, se
-olisi ollut sama kuin varma kuolema... (Kierukkavaaran Liisa oli
-säikähtyneenä pysähtynyt keskelle lattiaa ja hänen silmistään oli
-saattanut lukea, mitä hän ajatteli.) Olisipa nyt Jumala vain Kallan
-toivomuksen kuullut, olisivat Kierukkavaaran lehmät tosin saaneet
-vereksiä heiniä, mutta Lainion pappi olisi eksynyt erämaahan. Ja kuin
-yhteisymmärryksestä taivaallisen haltijan kanssa oli Liisa-emäntä
-laittanut kahvipannun tulelle tavallisuudesta poikkeavalla kiireellä.
-
-Kirkkoherran eksymisestä oli riittänyt puhetta koko aamurupeamaksi.
-Oli siinä yksi ja toinen aamuaskar jäänyt toimittamatta, mutta
-eihän nyt aina ollut pappikaan talossa ja vielä sellaisen retken
-jälkeen. Yksi ja toinen naapurikin oli pistäytynyt Kallan pirttiin
-ja jokainen oli saanut tarpeekseen siunailla ja päivitellä. Kun nyt
-ihan oppaatta, kulki! Kun nyt ei Kallakaan ollut lähtenyt papin
-matkaan? -- Kalla oli joutunut hiukan ahtaalle. -- Kuinkapa se hän...
-kun se Ruukikin oli kulkenut yksin... Vieläpä nyt Ruuki, joka oli
-sellainen tunturien karpeaja. Se poika ei välittänyt, vaikka olisi
-viikon kiveliötä kiertänyt, kunhan vain tupakat riittivät. Oli se
-sekin eksynyt kerran ja juuri samalle kairalle. Piippunsakin oli
-äijä pudottanut ja niin oli ollut kovassa tupakantuskassa, että
-"rötkäleitä" oli tehnyt Kuttasen Petterin lapsen ristimäkirjasta.
-Ei ollut sattunut muuta paperia matkaan. Paluumatkalla hänen oli
-häätynyt ottaa lapsen nimet ja kummit uudelleen muistiin. Oli siinä
-jo ollut hätä... papilla.
-
--- No, kun ei repinyt käsikirjastaan lehtiä?
-
--- Ei... sekin oli jäänyt kotiin. Se oli...Ruuki-pappi sellainen,
-ettei sillä toisinaan ollut rippineuvojakaan matkassa. Mikä lie
-ollut... maailman harava... hänkin, mutta iloinen ja leikkisä mies.
-Ja Kierukkavaaran Kalla oli ruvennut kertomaan Ruuki-papista.
-
-Kerrankin... Äkässuvannossa oli nimismies panettanut tämän kiinni.
-Ei ollut tuntenut Suomen puolen pappia. Tämä oli tainnutkin olla
-ensi kertaa Äkässuvannossa käymässä... Oli tiukannut passia kylän
-tiellä... No... eihän papilla mitään kirjoja ollut. Ei muuta kuin
-lähde konttoriin. Ruuki-pappi oli talsinut nimismiehen edellä ja
-pyydellyt, että eikö hän saisi pappilassa käydä... Hänellä olisi
-ollut kirkkoherralle asiaa... Mitä vielä... ei kirkkoherra joutanut
-kaikkien kulkurien kanssa... Mitäpä siinä. Ruuki-pappi oli talsinut
-nimismieheen ja sielläkös oli tiukalle otettu... Mistä mies ja
-mikä nimi? Hilemon Ruuk... Ammatti? Pappi... Mitä... pappi? "Tässä
-ei kieroileminen auta!" Kyllä... pappi kuin pappi! Ei se siitä
-parannut. No... merkillistä! "Ettehän vain ole Tenomuotkan pappi?"
-"Kyllä, juuri se enkä kukaan muu." Nimismies oli pyydellyt anteeksi
-ja noitunut itsekseen. "Ei se mitään", oli Ruuki-pappi vakuutellut,
-"saatiinhan tehdä tuttavuutta." -- Kyllä oli Äkässuvannon kirkkoherra
-nauranut ihan katketakseen, kun oli tapauksen kuullut.
-
-Sellaista se oli. Missä lie nyt sekin mies? Ainakohan asunee siellä
-Helsingin korvallisella?
-
-Siellä oli, mutta ikävää kuuluu pitävän.
-
--- Ikävää? Mitenkäs siellä ikävä... sakeammassa kansassa?
-
-Niin -- kummalta se kuului, mutta niin oli pastori Krook
-kirjoittanut, että yksinäisyyden tunne saattoi siellä toisinaan käydä
-vielä painavammaksi kuin Lapissa. Katuvan kuului muuttoaan.
-
-Kierukkavaaran Kalla oli vaipunut mietteisiinsä. Hän oli pudistanut
-päätään. Sen hän hyvin käsitti, että hänen moisellaan siellä olisi
-ollut ikävä. Mutta -- Ruuki-pappi, joka oli valittanut ikävää täällä
-ja nyt -- ikävä siellä. Herroista ei päässyt koskaan selvyyteen.
-
-Ei se ole ainoa kerta ollut, jolloin Jonatan Stark on eksyksissä
-harhaillut. Mutta niin pahasti kuin tuolla kertaa tuskin milloinkaan
-ennen tai myöhemmin. Aina hän oli sentään taloon yöksi päässyt.
-
-Niin -- ne Lapin talot. Olivat nekin hiukan omituisempia paikkoja
-kuin talot muualla maailmassa. Jonatan Stark oli tehnyt sen
-havainnon, että kuta pohjoisempana ihminen asui, sitä hatarammin
-hän asumuksensa kyhäsi. Lainiossa käytettiin jo kaksoisikkunoita
-ihan yleiseen, mutta Tenomuotkan puolella niitä ei tavattu lainkaan.
-Pakkanen huurusi kyynärän pituudelta ikkunan raoista huoneeseen, joka
-sekin oli niin kylmä, ettei riisuutuminen tullut kysymykseenkään.
-Talonväki istui takkatulen ääressä aamusta iltaan. Siinä pysyi
-sentään sulana. Mutta aamulla kun herättiin, oli kahvikuppi jäätynyt
-lautaseen kiinni. Koko hoidon saattoi korvasta kiikuttaa pataan.
-
-Monenlaisissa paikoissa hän oli näiden yhdeksäntoista vuoden aikana
-öitä viettänyt. Nyt poismuuton edellä oli niiden muisteleminen
-hauskaa. Lapinkota oli sentään jäänyt parhaiten mieleen.
-Sellaisessakin hän oli useampia öitä maannut.
-
-Aluksi se oli tuntunut sangen kodikkaalta. Heittäytyä noin
-vain täysissä pukimissa, peski päällä, lapinlakki päässä ja
-poronnahkakengät jaloissa porontaljavuoteelle nukkumaan paksujen
-Ruijan raanujen alle. Tuli sammui hiljakseen, kodan väki asettui
-levolle, koirat sijoittuivat ihmisten jalkopäähän tahi seljän taakse,
-savuaukosta tuikkivat taivaan tähdet ja ympärillä huokaili luminen
-erämaa, missä yö tuuli vain hiljaa tohahteli. Jossakin lähellä
-kalahti poronkello. Siellä kaivoi tokka, lappalaisen satapäinen lauma.
-
-Mutta keskellä yötä kavahtaa isäntä ylös komentaen rengit jalkeille,
-sieppaa rihlansa ja syöksyy koirien kera ulos. Susi on poroissa!
-Alkaa vimmattu haukunta, jonka katkaisee laukaus... parikin.
-Koiranhaukku yltyy, poronkellot kalkattavat, rengit hoilaavat. Koko
-kiveliö raikuu monenkaltaisen äänen pauhusta. Öinen hiljaisuus on
-rikottu. Kunnes isäntä palaa hengästyneenä, heittää rihlansa kodan
-nurkkaan ja heittäytyy pitkälleen. No, mitenkäs kävi? Hajaantuivat.
-Pari kolme laukausta lyijyä kintuille ja sillä hyvä. Ei tainnut
-sattua? Mikä se pimeässä satutti! Pääasia vain, että kaikkosivat.
-Olivatko ehtineet vahinkoa tehdä? Yhden vasan olivat haavoittaneet.
-Se täytyi tappaa... No hyvä kaikki, pari rengeistä sai jäädä vahtiin
-aamuun saakka... Keskustelu lakkaa ja hetken päästä vallitsee kodassa
-taas syvä hiljaisuus.
-
-Sellaista oli Lapin elämä. Jonatan Stark oli ehtinyt sitä kyllikseen
-nähdä. Illalla, tulen valossa teki kota romanttisen, sadunomaisen
-vaikutuksen, mutta aamulla näytti kaikki harmaalta, synkältä ja
-ikävältä, varsinkin jos sattui pilvinen päivä. Mielellään lähti
-silloin ajamaan kotia kohti.
-
-Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin matkat? Kuka luettelee
-kaikki hänen yönviettopaikkansa? Aamutähti, joka muita kirkkaampana
-heloittaa taivaalta, on kerran tervehtinyt Jonatan Starkia sänkyyn
-Liepimän Petterin vaatimattomassa kamarissa. Se pääsi parahiksi
-paistamaan muutamasta lämpimän katon halkeamasta sisään ja vilkutti
-niin ystävällisesti, että Jonatan Stark oli luullut näkevänsä
-unta. Sillä kertaa ei kamarin kohdalla ollut sattunut vesikattoa
-olemaankaan. Petteriltä olivat kattolaudat loppuneet kesken ja niin
-oli kamarin kohta jäänyt vesikattoa vaille. Oli siis siitä sopinut
-aamutähden sisälle pilkistellä.
-
-Se oli ollut sitä aikaa.
-
-Kerran oli sama aamutähti tervehtinyt Jonatan Starkia kotipappilassa
-kaukana Pohjanmaalla. Hän oli ollut viimeistä yötä vanhassa kodissa
-ennen Lappiin lähtöään. Aamutähti oli heloittanut vinttikamarin
-ikkunasta suoraan hänen sänkyynsä. Mutta silloin hän oli maannut
-mukavasti kahden lakanan välissä.
-
-Se oli ollut sitä aikaa.
-
-
-V.
-
-Muistaako Jonatan Stark "Sturm und Drang"-kauttansa Lainion Lapissa?
-
-Toki hän sen muistaa, sillä pienemmätkin asiat johtuvat hänen
-mieleensä, saatikka sitten sellainen aika.
-
-Sturm und Drang -- myrsky- ja kiihkokausi. Sellaisenkin ajanjakson
-hän on Lainiossa elänyt.
-
-Paljon ennättää tapahtua yhdeksässätoista vuodessa, -- varsinkin kun
-kulunutta aikaa jälkeenpäin rupeaa muistelemaan. Siihen mahtuvat ne
-toti-illatkin, jotka Jonatan Stark on apteekilla viettänyt.
-
-Myrsky- ja kiihkokausi kuuluu tavallisesti nuoruusvuosien
-elämään, sinne ylioppilasaikoihin tahi lähivuosiin heti jälkeen.
-Se muodostuu itsekullekin luonteen ja taipumusten mukaiseksi,
-yhdelle rajummaksi, toiselle tyynemmäksi. Jonatan Stark ei sitä
-aikaisemmin ollut elänytkään -- ei ainakaan siinä mielessä, kuin
-mitä sillä tavallisesti tarkoitettiin. Se oli häneltä säästynyt
-Lappiin. Harmaiden vuosien paino, yksitoikkoinen, tappava elämä oli
-sen loihtinut esiin. Ja se oli eletty totilasin ääressä apteekin
-suuhuoneessa siellä Kyläkosken toisella rannalla.
-
-Vanhaan aikaan ei sitä olisi pidetty minään? -- siihen aikaan,
-jolloin pappiloissa vielä yleisesti tarjottiin totia. Niin oli tehty
-Jonatan Starkinkin kotona. Vasta elämänsä loppupuolella oli vanha
-rovasti Stark mukautunut ajan henkeen ja totikutsut olivat loppuneet.
-Jonatan Stark oli taas ylioppilasaikoinaan kuulunut ehdottoman
-raittiuden kannattajiin. Hän oli halunnut kulkea eri tietä kuin
-isäukko eikä hän koskaan olisi uskonut tulevansa istumaan maljan
-ääressä. Mutta niin oli kuitenkin käynyt.
-
-Kerran, kun elämä oli tuntunut oikein raskaalta, -- muutamana
-talvi-iltana vuoden pimeimpään aikaan --, kun kirjatkaan eivät
-enää olleet huvittaneet, ei edes rakastettu Frenssen, oli Jonatan
-Stark suunnannut askeleensa kosken yli apteekille. Siellä oli
-'Viina-Tofferi' häärinyt iloisena purkkiensa ääressä ja Jonatan
-Starkia vastaan oli tuulahtanut jonkunlainen kamferttitippojen ja
-konjakin sekainen akateemisuuden tuoksu. Loistihan pullojen kyljistä
-selvä latina -- vaikkakin lyhennetyssä muodossa -- ja kaasihan Tapfer
-parast'aikaa helmeilevää konjakkia kimaltelevaan kristallikarahviin.
-
--- Tjänare! Tulitpa sopivaan aikaan, oli Tapfer lausunut silmää
-iskien. -- Tässä juuri veli Hubertuksen kanssa aioimme aloittaa.
-
-Se oli tietysti ollut leikkiä apteekkarin puolelta. Tiesihän hän,
-että pappi oli raittiusmies. Hän oli sanonut sen muuten vain. Mutta
-Jonatan Stark ei ollut sillä kertaa sattunut leikkituulelle. Hän oli
-näyttänyt jokseenkin synkältä ja vastannut:
-
--- Sepä sattuikin. Minä olenkin sen aineen tarpeessa, jos kukaan.
-
-Mitäpä siinä, apteekkari Tapfer oli ollut mies, joka kyllä oli
-osannut tilanteihin suhtautua. Hän oli iskenyt silmää ja vienyt papin
-sisään.
-
-Siellä, suuhuoneessa, oli jo istunut vanha Malmström. Kulunut
-naapukka oli maannut tuolilla kuin kavin syömä koira. Jonatan Stark
-oli pannut merkille, että karvaton laikka oli melkoisesti kasvanut
-sitten viime näkemän. "Terve, terve!" "Vai tuli veli Jonatankin."
-Niinpä niin.
-
-Apteekkari oli laittanut totivehkeet valmiiksi ja sitten oli
-sekoitettu. Vanha Malmström oli katsahtanut pappiin kummissaan.
-
--- Onko velikin ruvennut...?
-
--- En. Aion nyt vasta ruveta.
-
-Mitäpä siinä. Vanha Malmström oli sen "suunnilleen" ymmärtänyt...
-suunnilleen, suunnilleen. Saihan nyt pappikin hiukan... kuinka
-nyt sanoisi... maistaa, -- varsinkin näin kaukana napapiirin
-pohjoispuolella.
-
-Ei Jonatan Stark ollut isosti aikonutkaan. Sen verran vain, että
-pilvenreunat rupeaisivat hiukan punertamaan.
-
-Niinpä niin... niinpä niin... Se oli... kuinka nyt sanoisi...
-runollisesti sanottu. Veli Jonatanilla oli hiukan niitäkin lahjoja.
-
-Vanha Malmström oli kumarrellut syvään lasi kädessä.
-
--- Jos me nyt sitten... terve!
-
-Hubertus Malmström oli muistanut muutaman Jonatan Starkin
-joulusaarnan. Se oli ollut kerrassaan mainio, se Betlehemin pimeys ja
-sitten se suuri valkeus. Todellakin... veli Jonatan oli sattuvasti
-verrannut Vapahtajaa ritariin prinsessa Ruususen sadussa. Se oli
-ollut mainio kuvaus! Terve!
-
-Niin siinä oli sitten istuttu tupakoiden ja tarinoiden. Vanha
-Malmström oli vilkastunut. Hän oli ruvennut kertomaan viimeisestä
-leimausmatkastaan. Uskoivatko veljet, se oli ollut vaikea
-matka vanhalle miehelle? Reumatismi... reumatismi ja sellainen
-saakelinmoinen pakkanen... (Veli Jonatan soisi anteeksi, että hän,
-vanha Jeegis, kirosi... hän koettaisi muistaa...). Mutta hän,
-Malmström, oli jo eläkkeensä saanut: reumatismin, jonka jokainen
-Lapin virkamies vuosien lopulla sai... juuri varmaan... juuri
-varmaan. Eikä sitä tarvinnut senaatilta hakea.
-
-Mutta virka piti hoitaa siitä huolimatta. Ei auttanut. Olipa soma
-nähdä, kelpasivatko A. B. Prospector O. Y:lle ne tukkipuut, jotka
-hän, Malmström, oli Pasmarovasta leimannut. Edellisestä paikasta
-oli yhtiö riitelemällä päässyt eroon, mutta se nyt ei ollutkaan
-ihme. Täytyihän -- puolueettomasti asiaa harkiten -- myöntää, ettei
-Komsiovaara ollut kenenkään ajopaikka. Sieltä kaukaa, latvajokien
-varsilta niitä tuskin koskaan olisi saanut uitetuksi. Olisi täytynyt
-kaivaa kanavia ja perkata koskia eikä Prospector ollut halunnut
-sellaiseen puuhaan ryhtyä muutaman sadan tukkipuun vuoksi. Se ei
-olisi kannattanut. -- Mutta miksi antoi metsähallitus vapaat kädet?
-"Metsänhoitaja leimatkoon paikasta oman valintansa mukaan..." Niin
-oli seisonut määräyksessä. Hän, Malmström, oli luonnollisesti
-leimannut sieltä, mistä valtion etu oli parhaiten vaatinut. Ja
-Komsiovaara oli juuri ollut sellainen paikka: -- sieltä ei uittanut
-vihollinenkaan, hahhah! Mutta -- mitäpä se hänelle kuului. Hän,
-Malmström, oli seurannut määräystä. Jokainen hoiti virkansa parhaan
-ymmärryksensä mukaan, vai mitä veli apteekkari arveli?
-
-Se oli selvä! Niin hänkin teki. Hän, Tapfer, ei juuri mielellään
-myynyt paljasta spriitä. Hän tiesi, ettei se tavara lappalaisten
-hyppysissä siunausta tuottanut. Joivat ja mellastivat juhla-aikoina,
-niin että siitä toisinaan häiriytyi koko kylän elämä. (Stark pappina
-saattoi sen parhaiten todistaa). -- Ei, hän teki tippoja. Ne eivät
-olleet lähimainkaan niin vaarallisia kuin tuo yhdeksänkymmenenkuuden
-prosentin "alkuaine". Niitä kesti sentään koko paljon nauttia,
-ennenkuin mies tuli hullupäiseksi. Ja toiseksi: -- sillä tavoin hän
-ansaitsi hiukan enemmän, -- seikka, joka ei suinkaan merkinnyt vähää
-tällaisessa paikassa, missä lääkäri kerran oli saanut sellaisen
-fix-idean, että lappalaisille riitti vain terveydenhoito-opetus.
-Ei, niin kauan kuin tohtori ei määrännyt tavallisia lääkkeitä, oli
-hänen, apteekkari Tapferin, pakko myydä tippoja edes jotenkuten
-toimeentullakseen.
-
-Veli Tapferia ei voinut moittia, hän oli oikeassa. Jokainen hoiti
-virkansa parhaan ymmärryksensä mukaan. Niinkuin hänkin, Jonatan
-Stark, joka kohta vuosikymmenen oli joka vuosi rakentanut Lainion
-lapsille Jerusalemin ja sitten taasen hävittänyt sen - tietysti
-Baabelin kuninkaan Nebukadnesarin suosiollisella avulla. Vai
-luulivatko veljet, että oli niinkään helppo joka syksy aloittaa
-Aatamista ja lopettaa kristinuskon voittokululla kautta maailman?
-Totisesti -- siinä kysyttiin kärsivällisyyttä ja lujaa tahtoa, ettei
-pappi vain päästänyt Jaakobin poikia liian monta kertaa Egyptiin.
-Mitä ne olisivat ylimalkaan siellä tehneet?... Ei, piti vain laskea
-kahdesti... kahdesti... ja vasta toisella kerralla Benjamin. -- Tai
-luulivatko veljet, että oli kovinkaan hauskaa antaa Mooseksen joka
-vuosi lyödä egyptiläinen kuoliaaksi? Totisesti -- siinä jo rupesi
-toivomaan, ettei mies olisi joka kerta yhtä kovasti lyönyt. Olisihan
-kerrankin ollut muutteen vuoksi soma selittää, että se tummaverinen
-lurjus virkosi. Silloin olisi Mooseskin kenties päässyt sakoilla...
-sensijaan että hänen nyt joka vuosi täytyi talsia Midianiin. Eikä
-Jetro-veljellä siellä kuitenkaan ollut koskaan sen parempaa tointa
-hänelle annettavana kuin halpa lammaspaimenen virka. Teepä sitä
-sitten neljäkymmentä vuotta ja pidä kurssi korkealla, jotta lopuksi
-pääset johtamaan Israelin kansaa Egyptistä luvattuun maahan! -- Mutta
-siinä meillä on esimerkki, mitä mies saa aikaan, kun hän ei anna
-perään... korvessakaan.
-
-Jonatan Stark oli päässyt puhumaan mieliaineestaan: lapinvirkamiehen
-Midianista. Eikö ollut totta: -- tällainenkin paikka kuin tämä
-Lainio oli todellakin kuin mikäkin Midianin korpi. Täällä elää
-kituutti kerran akatemian ovia kolkutellut mies yksinkertaisen kansan
-keskellä, joka ei isosti välittänyt maailman menosta. Sille riitti
-vain se, että tuli hyvä vuosi... ja että Kurki-Aatami piti seuroja
-silloin tällöin. Ihanteellinen kansa! Se ei kaivannut sanomalehtiä
-eikä kirjallisuutta. Sille riitti almanakka ja Raamattu. Mitä se
-siis ymmärsi sellaisen ihmisen sielunkärsimyksistä, joka oli syönyt
-vähän isomman omenan hyvän ja pahantiedon puusta? Ei kerrassa mitään!
-Ja sitä he olivat tehneet kaikki, tämänkin pitäjän virkakunta:
--- opiskelleet, lukeneet, eläneet kerran "mukana"... suuremmassa
-maailmassa, missä ihminen löytää vaihtelua henkirievulleen.
-
--- Katsopas nyt, Tapfer, tätä Malmströmiä tässä. Sama lakki
-vuosikymmenet läpeensä ja karvattomat paikat sen puuhkassa suurenevat
-vain. (Suo anteeksi, Malmström, että otan esimerkin näin läheltä,
-mutta minä säälin sinua, vaikka tiedänkin, ettet sääliäni kaipaa.
-Sinustahan tämä Lainio on paratiisi.). Eikä se suinkaan johdu
-köyhyydestä, vaan siitä, että mies on kolmekymmentä vuotta hoitanut
-Lainion metsänhoitajan virkaa Suomen Lapissa. Siinä ajassa totisesti
-näivettyy pakostakin. Minä ymmärrän sen, minä, joka vasta olen
-elänyt täällä kymmenen vuotta. Viidentoista vuoden perästä minä
-olen juuri samanlainen -- sillä erotuksella vain, että olen käynyt
-tavattoman katkeraksi kaikkia ihmisiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan.
-Minä en silloin saata enää Malmströmin lailla sanoa: 'Suunnilleen,
-suunnilleen', -- vaan minä sanon: 'Zum Teufel!' niin pappi kuin
-olenkin. Sillä se ei ole enää Jumalankaan järjestyksen mukaista,
-että joku pappi tahi metsänhoitaja istuu itsensä tylsäksi jossakin
-lapinpitäjässä, sillä aikaa kuin toiset riehuvat etelässä kuin
-kärpäset puurovadin ympärillä.
-
-Vanha Malmström yksin oli pannut terhakasti vastaan. Hän ei ollut
-tahtonut myöntää olevansa "Lapin painama", niinkuin veli Stark oli
-sen tulkinnut. Hänestä oli Lainio ollut maailman paras paikka --
-paratiisi. Siinä oli veli Stark sanonut aivan oikein. Jos vain olisi
-saatu mylly Kyläkoskenrannalle, eihän puolestaan olisi enää kaivannut
-mitään.
-
-Niin -- mylly! Tosiaankin -- mylly ja sähkölaitos! Jonatan Stark
-oli saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Hän ei ollut pannut merkille,
-että Malmström oli vastustanut sähkölaitosta. Hän oli maininnut
-suunnitelmasta, joka hänenkin ajatustaan oli pitemmät ajat
-askarruttanut.
-
-Niin -- todellakin. Kyläkosken rantaan. Se kohisi tuossa juuri
-apteekin ikkunan alla ja oli kuin luotu myllyn paikaksi. Siitä saisi
-voimansa myös saha ja sähkölaitos. Nyt sai hänkin, pappi, jauhattaa
-jyvänsä kahdeksan penikulman päässä. Karttui siinä ohrarieskalle
-hintaa. Mikä huojennus, jos olisi ollut mylly ja saha. Sahautapas nyt
-lautoja. Kyllä -- käsipelillä niitä sait, mutta -- mitä ne tulivat
-maksamaan? Ja kuinka paljon niitä miespari päiväkaudessa sahasi?
-Toista olisi ollut turbiinilla käypä saha. Totisesti! Eiköhän ruvettu
-herättelemään Lainion rahamiehiä, jotta saataisiin sähkölaitos kylään?
-
-Oli innostuttu ja tuumittu, kunnes lopuksi oli huomattu yrityksen
-mahdottomuus. Sellaista uskallusta ei lainiolaisissa ollut. Olisi
-vaatinut vuosikausien muokkaamista, ennenkuin heidän kukkaronsa
-olisivat sellaiseen yritykseen avautuneet. Se oli kyllä nähty --
-pienemmistäkin asioista.
-
-Mutta -- olihan saatu suunnitella, kuvitella ja haaveilla, --
-vaikkapa vain Lainiossakin. Eihän kuvittelu mitään maksanut. Saihan
-siten iltansa kulumaan ja -- se oli pääasia.
-
-Tämä ei suinkaan ollut ensi kerta, jolloin apteekin suuhuoneessa
-oli myllyn rakentamista suunniteltu. Mutta ennen ei siihen ollut
-osaaottanut pitäjän arvoisa kirkkoherra. Nyt oli saatu yksi mies
-lisää, joka antoi kannatuksensa hyvälle asialle. Vaikkapa vain
-kannatuksensa, -- sillä olihan kysymys teoriassa ratkaistu. Joskus
-maailmassa se ratkaistaisiin käytännössäkin. Silloinpa tultaisiin
-heitäkin muistamaan: -- Ne... metsänhoitaja, pappi ja apteekkari sitä
-jo aikoinaan suunnittelivat. Sitä ei silloin uskottu, mutta -- nyt
-se on käynyt toteen. Siinä hyrräsi turbiini Kyläkoskessa ja pappilan
-navetassakin loisti sähkövalo.
-
-Kello oli lähennellyt puolta yötä, kun toverukset olivat eronneet.
-Jonatan Stark oli ollut intoa ja elämänhalua täynnä.
-
--- Katsopas, Malmström, kyllä on sentään tämä Lappi kaunis!
-Katselepas noita revontulia tuolla pohjan taivaalla... Niitä ei nähdä
-Helsingissä. Katso... katsopas... lumen pintakin elää! Siellä juoksee
-yön salaperäinen hengetär... tohvelit jalassa. Ja tuolta... tuolta
-Keilatunturin huipulta katselee Isä-Jumala yömyssy päässä ja hymyilee.
-
-Jonatan Stark oli osoittanut kuuta, joka parhaillaan oli tehnyt
-nousua Keilatunturin takaa.
-
-He olivat kulkeneet metsänhoitajan kanssa jutellen ja haastellen
-tähdistä ja muista taivaankappaleista. Uskoiko veli Stark, että
-Marsissa asui ihmisiä?
-
-Kyllä, kyllä... mutta minkälaisia virkamiehiä luuli veli Malmström
-siellä olevan?
-
-Tjaah! -- Vanhan Malmströmin oli ollut hiukan vaikea siihen
-kysymykseen vastata.
-
-Katsopas... siellä oli paljon helpompi toimia esimerkiksi
-metsänhoitajana. Saattoi jo konttorista nähdä, kuka kulloinkin
-kruununmetsää varasti. Jaha, vai Ranta-Manne, joka vastikään oli
-maan päältä muuttanut eikä ollut vielä käynyt piirilääkäriltä
-sähkösilmälasia. Se veitikka siellä hakkasi. Ei muuta kuin annapas
-haaste, niin tiesi mies tottua maan tapoihin. -- Ja pappinakin siellä
-oli kerrassa helppo olla. Katsopas... ihmisillä oli vain päätä...
-eikä muuta ruumista juuri ollenkaan. Siellä kävi rippikouluopetuskin
-ihan leikiten vain... Ei niille... Marsin lapsille tarvinnut Jaakobin
-poikain nimiä päähän takoa... Muistivat jo ensi lukemalta...
-
-Jonatan Stark oli saatellut metsänhoitajaa kotiin. Kaatuneen
-kilometripylvään luona he olivat pysähtyneet ja se oli antanut
-heille aihetta syvällekäypiin mietiskelyihin. Metsänhoitaja oli
-puhunut huonosta viranhoidosta. Joutaisi se "Horsta" nyt tuon
-korjauttamaan. Sääli matkannäyttäjää, joka keuvotti ojan syrjällä
-kuin tukkihumalainen. Mutta Jonatan Stark oli siinä nähnyt symboolin
-itsestään.
-
--- Katsos, Malmström, tuommoinen olen minä. Minäkin olen
-matkannäyttäjä, mutta tavallisissa oloissa minä makaan murtuneena
-kuin tuo kilometripylväs tuossa. Minä olen masentunut, Lapin painama,
-epätoivoon saakka. Minusta ei ole papiksi kuin kauniiksi ilmoiksi
-toisinaan. Mutta nyt... tällaisena iltana minä pystyisin saarnaamaan.
-Minä saarnaisin niin, että kivetkin itkisivät. Vahinko vain, ettei
-seurakunta minua nytkään ymmärtäisi -- paremmin kuin selvillänikään
-ollessa... Kuule, Malmström, jokohan meillä meni hiukan hattuun?
-
-Puustellin veräjällä olivat toverukset eronneet ja Jonatan Stark
-oli lähtenyt hoippumaan kotiinsa. Hän oli hengessään pitänyt
-puhetta tähdille ja nämä olivat sangen ymmärtäväisesti vilkuttaneet
-hänelle. Mutta kotona, pappilassa, oli Julia-rouva itkenyt,
-itkenyt katketakseen. Sitä oli Jonatan Starkin ollut hiukan vaikea
-käsittää. Hän oli itse ollut niin kerrassaan iloisella päällä.
-Lopuksi oli Julia-rouvankin täytynyt nauraa hänen tempuilleen ja
-silloin oli Jonatan Stark tehnyt sen havainnon, että kyyneleet
-hänen vaimonsa silmissä olivat kimallelleet kuin tähdet. Hän oli
-sinä iltana selittänyt vaimolleen inhimillisyyden arvoitusta. Sitä
-eivät ihmislapset tavallisesti käsittäneet, -- niin kummalta kuin
-se kuuluikin. Mutta oli yksi, joka sen käsitti paremmin kuin kukaan
-muu, käsitti täydellisesti, ja tämä yksi se katseli tälläkin kertaa,
-kuinka nöyrästi Julia Stark, o.s. Hagelin, veti housut miehensä,
-kirkkoherra Jonatan Starkin, jaloista, joka mainittu herrasmies oli
-kyllä maistanut "pikku liite" liian paljon, mutta siitä huolimatta
-kykeni seisomaan yhdellä jalalla vaikka tunnin.
-
-Sellaista se oli ollut. Pari, kolme kertaa kuukaudessa oli Jonatan
-Stark "hairahtunut" apteekille ja sitä oli kestänyt nelisen vuotta.
-Mutta se ei ollut vielä kaikkein pahinta. Hänellä oli vielä eräs
-lankeemus, jota muistellessa häpeän puna vieläkin toisinaan valahti
-hänen poskilleen.
-
-Löytyikö maailmassa toista pappia, joka kylmällä sydämellä on
-tyhjentänyt pullon rippiviiniä ja sitten kirjoittanut ylistysrunon
-"Kristuksen kyyneleelle", kuinka se viiniin sekoitettuna antoi tälle
-taivaan ja kadotuksen esimaun? Jonatan Stark on sen tehnyt, Lainion
-pappi ja "hieno mies", -- hän, joka sunnuntaisin saarnaa kauniisti ja
-messuaa kuin Herran enkeli. Hän on sen tehnyt.
-
-Ja se tapahtui muutamana synkänsynkkänä hetkenä hänen elämässään.
-
-Se oli ollut omituinen ilta. Julia-rouva oli mennyt levolle
-tavallista aikaisemmin. Hän oli valittanut päänkipua. Jonatan Stark
-oli istunut pöytänsä ääressä ja katsellut, kuinka ukkospilviä
-kerääntyi Keilatunturin ylle. Rajuilma oli uhannut yöksi.
-
-Kylä oli levännyt varjossa kuin hyvästit heittäneenä Norjan
-puoleiselle, valossa uivalle rannalle. Kansliahuone oli pimennyt. Se
-pimeys oli rynnännyt Jonatan Starkin sydämeenkin ja saanut siellä
-aikaan kammottavan hiljaisuuden.
-
-Silloin -- juuri kun ensimmäinen salama oli leimahtanut ja sitä
-seurannut jyrähdys pannut pappilan vapisemaan, Jonatan Stark oli
-tehnyt päätöksensä. Hän oli astunut kansliakaapille, avannut oven
-ja katsellut sen hyllyllä seisovaa viinipulloriviä. Ne olivat
-rippiviinipulloja, mutta sinä hetkenä ne olivat hänestä tuntuneet
-elämän viimeisiltä vartijoilta, joihin kuoleva turvautuu. Hän oli
-ottanut yhden pullon ja asettanut sen eteensä pöydälle.
-
-Hän, Jonatan Stark, aikoi istua kuin muinoinen Neero ja katsella
-maailman häviötä. Hänellä ei tosin ollut luuttua kuten tuolla
-kerrallisella hävityksen ihailijalla. Mutta hänellä oli pullo parasta
-italialaisia viiniä, "kirkonviiniä", nimeltä "Lacryma Christi". Se
-saisi hänen sydämensä laulamaan kaiken häviötä ja ikuista unohdusta.
-
-Salamoiden leimahdellessa ja ukkosen jyrähdellessä hän oli
-ryypiskellyt tyynesti kuten näytelmän katselija. Hei, siellä iski
-salama metsään kylän laidassa! Paksu savupatsas kohosi valtavana
-ilmaan. Kaipa nyt Lainio paloi tänä yönä. Hän, Jonatan Stark, ei
-aikonut panna tikkua ristiin sen pelastamiseksi.
-
-Nyt iski salama kirkon ristiin. Kirkas välähdys ja omituinen,
-kumiseva ääni oli kantautunut heikkona hänen korviinsa. "Tuomion
-pitää Jumalan huoneesta alkaman", oli välähtänyt hänen aivoissaan.
-Niin -- se oli oikein: ensin kirkko ja sitten pappila ja sitten
-kaikki muut talot perässä! Ei ollut ihme, että korkeus puski
-vihojaan. Olihan siinä kirkossa saarnannut hän, Jonatan Stark,
-jo toistakymmentä vuotta. Mutta temppeli oli kuitenkin viaton
-ja kas: -- se seisoikin vielä. Taivas säästi ilmeisesti Suomen
-evankelisluterilaisten seurakuntain paloapuyhtiötä. Ja oikein se
-olikin, sillä kirkko oli vakuutettu 50.000 markasta. Tännepäin...
-tännepäin siis! Ei pappilaa... Herra siunatkoon!... _Ei pappilaa!_
--- se oli palovakuutettu myös -- vaan suoraan kohti kansliahuoneen
-ikkunaa... suoraan Jonatan Stark'ia sydämeen! Yksin häntä... yksin
-häntä vain... pappilaa vahingoittamatta.
-
-Kas niin... se välähti jo ihan nenän edessä! Mutta -- terve! Ei ollut
-vielä aika...
-
-Jonatan Stark oli nauranut, kädessä täytetty viinilasi. Hänen
-oli tehnyt mieli laulaa... Mutta silloin hän oli muistanut,
-että Julia-rouva saattaisi tulla katsomaan. Hän oli vääntänyt
-kansliahuoneen oven lukkoon.
-
-Kas niin... nyt sai paukkua taas. Ja kyllä oli paukkunutkin.
-Julia-rouva oli huutanut makuuhuoneesta. Hän, raukka, oli herännyt
-kesken ukonilman ja peljännyt... peljännyt hirmuisesti. Hän oli
-huutanut miestänsä apuun.
-
-Mutta Jonatan Stark oli siirtynyt pois säälin mailta. Jokainen
-huolehtikoon itsestään. Hänellä oli pullo vielä puolillaan... eikä
-Julia-rouva sitäpaitsi uskaltanut vuoteestaan mihinkään. Hei vain...
-taivas iski vanhurskauden salamoita, mutta tässä istui Lainion pappi
-kilistäen poissaolevien ystäväinsä kanssa.
-
-Terve, Tofferi! Sinunkin talosi seisoo vielä, vaikka oletkin myynyt
-pirtua niin jumalattomasti ja pannut vielä Kyläkosken vettä sekaan.
-Jos kuka meistä ensiksi lähtee, olet se sinä, veljeni. Terve!
-
-Hän oli humaltunut vähitellen ja kulkenut hoippuen huoneessa,
-ikkunasta toiselle, sitä mukaa missä salama kulloinkin oli
-kiinteimmin iskenyt alas. Mutta ihme ja kumma, vaikka metsä ympärillä
-oli savunnut, ei kylään ollut sattunut ainoatakaan salamaa, --
-lukuunottamatta niitä, jotka ukkosenjohdatin kirkontornissa oli
-puoleensa houkutellut.
-
-Vähitellen oli rajuilma lakannut. Kesäyön aurinko oli jälleen
-pilkistänyt kansliahuoneen maantienpuoleisesta ikkunasta sisään. Se
-oli nähnyt surullisen näyn.
-
-Pöydällä oli seisonut tyhjä viinipullo ja sen nimilipussa oli ollut
-luettavana: "Lacryma Christi". Humalainen pappi oli paitahihasillaan
-istunut pöydän ääressä ja kirjoittanut jotakin, suuret kyynelet
-poskillaan. Mitä pappi oli kirjoittanut, sitä ei aurinko kaikkea
-ollut nähnyt. Vain viimeisen, päällimmäisen liuskan se oli lukenut
-papin maata mentyä. Siihen oli kirjoitettu näin:
-
- "Lacryma Christi,
- sä kyynel helmenkirkas,
- näin viinin kera sinut juonut oon.
- Sa, jumalainen, hoidit hyvin virkas:
- nyt portit Gehennan siis auetkoon!
- Tää viime malja sinun maljas on,
- sen muistolles juo miesi onneton."
-
-Jonatan Stark muisti aamun tuon jumalattoman yön jälkeen. Hän oli
-lukenut runonsa selvin päin ja hänen sydämensä oli kiemurrellut
-kadotuksen tuskissa. Hän, pappi, pyhään virkaan vihitty, oli
-juomahimoaan tyydyttänyt rippiviinillä ja sitten ylistänyt
-"Kristuksen kyyneltä" tuntemistansa taivaan riemuista ja kadotuksen
-tuskista. Hän oli tuominnut itsensä ajaksi ja iankaikkisuudeksi: --
-hän oli tehnyt synnin Pyhää Henkeä vastaan.
-
-Jonatan Stark ei voinut käsittää, ettei hän sinä aamuna ollut tehnyt
-itsemurhaa. Hänen elämänsä oli tuntunut kurjaakin kurjemmalta.
-Hän oli vuoroin sadatellut itseään, vuoroin tuntikausia maannut
-kasvoillaan lukitussa kansliahuoneessa. Ihmiset olivat nähneet hänen
-kurjan muotonsa, mutta kukaan, ei edes hänen vaimonsakaan, ollut
-aavistanut, mitä oli tapahtunut. Hän uskoikin, ettei yksikään ihminen
-olisi voinut häntä ymmärtää. Yksimielinen tuomio olisi tullut hänen
-osaksensa. Ainoastaan Jumala oli nähnyt hänen sielunsa huutavan
-hädän. Ja Jumala oli lopuksi häntä armahtanut.
-
-Se lankeemus, lankeemuksista suurin, oli kuitenkin koitunut hänelle
-siunaukseksi. Juopottelu oli loppunut kuin yhdellä iskulla. Eivät
-astuneet enää hänen jalkansa apteekin portaita ylös entisissä
-aikeissa. Hänestä oli jälleen tullut raittiusmies ja hiljalleen oli
-rauha palannut hänen sydämeensä.
-
-Hänen myrsky- ja kiihkokaudellaan oli kuitenkin ollut sangen
-ratkaiseva vaikutus ulospäin, seurakuntalaisiin. Siitä huolimatta,
-että hän jo kohta viitisen vuotta oli elänyt ehdottomasti raittiina,
-hän kantoi yhä edelleenkin "Toti-Tarkan" nimeä. Ihmiset olivat
-hitaita unohtamaan ja anteeksiantamaan. He kyllä puhuivat siitä
-paljonkin, mutta itse asiassa ei siitä elämässä suuria jälkiä
-näkynyt. Joka kerran oli ottanut ryypyn, oli juoppo, auttamattomasti
-juoppoja asianomainen sai tyytyä siihen.
-
-Jonatan Stark oli jo oppinut tyytymään. Hänelle oli Lappi opettanut
-niin paljon, ettei hän enää nurissut. Hän oli jo päässyt sille
-asteelle, jolloin ihminen tyynenä nielee suurimmankin loukkauksen.
-Hän oli siinä suhteessa valmis.
-
-"Omalle Herralleen jokainen seisoo ja lankee". Nämä sanat ovat
-muuttuneet Jonatan Starkin uskontunnustukseksi. Hän on monesti
-langennut, mutta hän on langennut "omalle Herralleen". Toisin sanoen:
-se on jäänyt hänen ja hänen Jumalansa väliseksi asiaksi, johon
-muilla, parhaimmillakaan, ei ollut oikeutta sekaantua. Tämä Herra oli
-myös auttanut häntä nousemaan yhä uudestaan, auttanut läpi raskaiden,
-pimeiden aikojen, auttanut surussa ja auttanut ilossa. Tätä Herraansa
-kohtaan tuntee Jonatan Stark syvää kiitollisuutta. Se täyttää hänen
-sydämensä kokonaan. Hänen on nyt niin helppo osoittaa ystävällisyyttä
-ja rakkautta kaikkia kohtaan, pahimpia parjaajiaankin kohtaan. Sillä
-hän on päässyt elämässään nousemaan sille tasolle, jolta ihminen
-näkee selvemmin asioiden ytimeen, ymmärtää syyt ja vaikuttimet -- ja
-siitä Jonatan Stark on ennen kaikkea kiitollinen Herralleen.
-
-
-VI.
-
-Siinä harmaassa yksitoikkoisuudessa, missä päivät Lainiossa
-tavallisesti kuluvat, muodostaa syntymä- ja nimipäivien vietto
-terveellisen vaihtelun, joka virkistää mieliä moneksi aikaa. Ne
-ovat kuin keitaita Saharan erämaassa ja pappilan Julia-rouva on
-odotellut niitä samanlaisella kärsimättömyydellä, kuin millä aavikon
-matkaaja odottaa viheriöitsevää palmulehtoa. Almanakat ovat varsinkin
-viime vuosina tulleet varustetuiksi punaisilla, määrättyjen nimien
-alle vedetyillä viivoilla. Se on ollut Juliarouvan mielityötä aina
-edellisen vuoden lopulla.
-
-Tammikuun kohdalla ei löytynyt yhtään punaista viivaa, mutta
-helmikuun 6. päivän kohdalla jo löytyi. Silloin vietti Horstan
-Dortte-rouva nimipäiväänsä. Seuraavalla viikolla otti taas
-pappilan rouva vastaan Julian päivän vieraita. Maalis- ja huhtikuu
-olivat niinikään jääneet punaisista viivoista osattomiksi. Mutta
-ne kuukaudet olivat sentään kuluneet muutenkin. Olihan silloin
-oikeastaan Lapin ihanin vuodenaika: kevät kimaltelevine hankineen
-ja erinomaisine keleineen. Niinä kuukausina Jonatan Stark suoritti
-kinkeri- ja kouluntarkastusmatkansa.
-
-Mutta toukokuu oli muodostunut oikeaksi juhlien kuukaudeksi. Silloin
-kokoonnuttiin ensinnäkin pappilaan vappuna. Kahden päivän perästä
-vaellettiin taas Jerikoon. Siellä hallitsi Roosa Malmström --.
-"Jerikon ruusu", niinkuin häntä kylän kesken kutsuttiin -- ja se oli
-ainoa kerta vuodessa, jolloin Lainion pieni virkakunta pyörähteli
-tanssin sävelien mukaan. Malmström omisti vanhan gramofoonin, jonka
-levyt oli vuosien varrella soitettu pilalle. Vain pari, kolme levyä
-oli vielä siinä kunnossa, että niitä saattoi soittaa, ja niiden
-sävelten tahdissa pyörähtivät nimismies ja apteekkarin rouva sekä
-apteekkari ja pappilan Julia-rouva.
-
-Olihan se vaihtelua sekin, vaikka kyläläiset saivatkin siitä paljon
-puhumisen aihetta ja Kurki-Aatami tekstin seuraavan sunnuntai-illan
-seuroihin. Mutta mitäpä siitä välittivät pappilan Julia-rouva
-paremmin kuin apteekkarin rouvakaan. Kun heidät kerran oli
-suruttomien joukkoon luettu, he olivat sitä ja sillä hyvä.
-
-Yhtä murheettomina vaellettiin siis seuraavalla viikolla apteekille
-Flooran päiville. Siellä ei tosin tanssittu, mutta siellä oli taas
-muuta hauskaa, varsinkin herroilla. Apteekkari vei miesvieraansa
-apteekin suuhuoneeseen ja tarjosi todit. Silloin juteltiin taas
-vahvasti viranhoidosta ja sähkölaitoksesta, joka kerran tultaisiin
-rakentamaan Kyläkosken rannalle, ja jolloin Lainio kiitollisena
-muistelisi kolmea aatteen miestä, metsänhoitaja Malmströmiä,
-apteekkaria ja Jonatan Starkia. Horsta-vallesmanni ei ottanut
-ryypiskelyyn osaa, sillä hän oli sitä mieltä, ettei Lapissa saanut
-väkijuomia ollenkaan nauttia.
-
-Mutta siihen panivat Malmström ja apteekkari jyrkästi vastaan. Laissa
-oli kielletty vain Lappiin tuonti, mutta juonnista ei oltu mainittu
-sanaakaan. Jos veli Horsta tapasi jonkun väkeviä kuljettamassa,
-silloin: -- pass på! -- mutta ei muulloin.
-
-Nimismies väitti vastaan. Kuinka silloin voitaisiin juoda, jos ei
-kerta saanut tuoda?
-
-Niin juuri -- siinäpä se niksi olikin. Mutta -- jos jonkun onnistui
-tilkkanen tuoda, niin ettei veli Horsta sitä huomannut, silloin
-hän sai myös sen juoda. Ne lainsäätäjät olivat noin vain hienosti
-jättäneet tuollaisen pienen takaportin. Ne olivat hienoja miehiä --
-siis: terve!
-
-Horsta-vallesmanni jäi siis auttamattomasti tappiolle niin juristi
-kuin hän olikin. Minkäs sille mahtoi. Mutta tappiostaan närkästyneenä
-hän ei kannattanut sähkölaitostakaan. Mikäpäs siinä: jälkipolvi
-jättäisi hänet mainitsematta vuodattaessaan kiitollisuuttaan aatteen
-kannattajille. Yhtähyvin olisi nyt Horstakin otettu mukaan. Mutta --
-joka jäi pois, se jäi pois. He, apteekkari, metsänhoitaja ja pappi,
-aikoivat kerran kuolemansa jälkeen ajaa triumfivaunuissa läpi Lainion
-kylän ja kuunnella Konrad Raattaman juhlapuhetta, joka päättyisi
-huutoon: "Eläkööt Lainion myllyn ryynikivet!"
-
-Olipa siis toukokuu juhlien kuukausi. Julia Starkin almanakassa oli
-nimittäin vielä yksi punainen viiva sen kuukauden kohdalla. Se oli
-Alarik-nimen alla. Sen omistaja oli apteekkari Tapfer ja siis: --
-sinä päivänä kokoonnuttiin taas apteekille panemaan uudelleen pystyyn
-Lainion sähkölaitosta ja ajamaan triumfivaunuissa Lainion kylän läpi.
-Mutta siihen juhlat loppuivatkin pitkiksi kuukausiksi. Olihan niitä
-sattunutkin yhden kuun osalle tavallista enemmän. Joudettiin siis
-paastoamaan ja odottamaan Gottfridin päivää.
-
-Gottfridin päivän vietto oli näet muodostunut suurenmoisimmaksi
-kaikista -- ainakin miesten mielestä. Silloin ei tosin tarjottu
-totia, ei soitettu gramofoonia eikä tanssittu, mutta sittenkin
-pitivät miehet, että Horstalla oli kaikkein hauskin. Se johtui
-kai siitä, että jokainen oli edellisenä yönä ollut ensi kertaa
-jäniksenajossa ja sai nyt kertoa kokemuksiaan.
-
-Jokaisella olikin kerrottavaa yllin kyllin. Kirkkoherra oli ollut
-metsällä apteekkarin kanssa ja heidän saaliinsa oli kaikkiaan
-kahdeksan jänistä. Lukumäärää sitä oli siinäkin, -- mutta nimismies,
-päivän sankari, oli ampunut kaikkiaan kahdeksantoista! Ja ihan yksin.
-Se vasta oli ollut alstuuti! Hän, Horsta, oli soittanutkin sen vasta
-kotiin lähtiessään. Niin oli puhaltanut lujaa, että Raatikaisen
-mökissä olivat kaikki heränneet, luullen tuomiopäivän koittaneen.
-
-Vieraat iskivät toisilleen silmää. Se oli sitä Horstan metsästystä.
-Mies liioitteli silmää räpäyttämättä kuin turkkilainen, varsinkin
-jos oli jahdista ja yleensä pyyntihommista kysymys. Se tiedettiin
-vanhastaan ja Horsta oli siinä suhteessa parantumaton. Ei hänelle
-enää kehdattu siitä huomauttaakaan. Se ei olisi sitäpaitsi
-sopinutkaan, -- varsinkaan nimipäivillä. Dortte-rouvan leivokset
-olivat kuulut kautta Lainion ja talo muutenkin vierasvaraisuuden
-esikuva. Kuunneltiin siis tyynesti talonisännän lohkomisia, joita
-kyllä riitti.
-
-Vai kahdeksantoista? Millä suunnalla oli veli ollut?
-
-Niin, milläkö suunnalla? Hän oli kulkenut ristiin rastiin
-koko Rajasaaren ja ampunut jok'ikisen, mitä siellä löytyi. Ja
-kahdeksantoista niitä oli löytynyt. Sen saattoi todistaa vaikka
-Raatikaisen Heikki, joka oli ollut apuna kantamassa saalista kotiin.
-Se olisi kai kuulunut Norjalle, koska saarikin kuului, mutta
-kun Norjan hallitus ei kerta ollut asettanut ketään oikeuksiaan
-valvomaan, oli hän, Horsta, merkinnyt jänikset Suomen tiliin.
-
-Kyllähän Horsta tunnettiin. Ei hän raja-asetuksista isosti
-välittänyt, vaikka esiintyikin viina-asioissa ankarana. Mutta se nyt
-taisi olla enemmän Dortte-rouvan ansiota ja kuin oikusta oli lakikin
-sattunut Horstan puolelle.
-
-Gottfridin päivillä ei kuitenkaan väitelty kieltolaista -- ei, se
-kuului apteekkiin -- vaan puhuttiin yksinomaan pyssyistä, koirista
-ja pyyntiasioista. Vanha Malmström kuunteli juttuja ihastuksissaan.
-Hän ei enää jaksanut metsälle. Hän siis nautti kaksin verroin veli
-Horstan kokemuksista tällä alalla. Uskoivatko veljet, että hän,
-Horsta, oli kerran saanut yhdellä laukauksella kaksi hanhea, kaksi
-haapanaa ja koppelon?
-
-Se oli tuntunut mahdottomalta. Mutta -- älähän huoli, kyllä Horsta
-osasi selittää.
-
-Hän oli muutamana keväänä jäänlähdön aikaan ollut Kuruseljässä.
-Niinpä niin. Silloin hän äkkää joella, alempana, kaksi hanhea ja
-kaksi haapanaa jäälautan reunalla. No mitäs... hän lähtee hiipimään
-rinnettä alas ja pääsee tuuhean kuusen alle. Siinä on jo kerrassa
-soma tähtäyspaikka. Hän tähtää... tähtää... odottaen, että linnut
-asettuisivat yhteen linjaan. Jopa asettuivatkin... asettuivat riviin
-kuin sotamiehet. No, nyt oli hyvä laukaista. Hän tärähyttää ja --
-kups! -- sinne kaatuvat linnut jäälautan reunalle.
-
-Mutta -- miten ollakaan -- saman kuusen latvassa, jonka alla hän
-oli lintuja vaaninut, istui iso koppelo. Hän, Horsta, ei tiennyt
-siitä mitään. Naapurikuusen latvassa taas kyykötti koppelohaukka.
-Tämä oli tietysti ajanut koppeloa, mutta ihmisen nähdessään luopunut
-hetkeksi takaa-ajosta. Siinä istuvat nyt molemmat katsellen
-toisiaan, koppelolla sydän kurkussa. Kun laukaus pamahtaa, kahahtaa
-koppelo lentoon. Silloin -- tui! -- koppelohaukka suoraan koppelon
-niskaan. Mutta raskas lintu ei olekaan niin helppo saalistettava.
-Koppelohaukka räpyttelee... räpyttelee... mutta ei pääse kohoamaan.
-Yhä alemmas painuu vedenpintaa kohti. Silloin -- juuri kuin Horsta
-hyökkää paikalle, saa koppelohaukka kyntensä irti koppelon seljästä.
-Jo ovatkin molemmat ihan joessa. Hän, Horsta, hotaisee haavoitettua
-lintua pyssynperällä ja niin on hänellä viisi lintua selkään
-lyötäväksi. Jos veljet eivät usko, kysykööt Dortelta. Hän kyllä
-todistaa, että heillä syötiin samana päivänä hanhea ja koppeloa.
-
-Uskoivathan veljet, mikä ettei... kummempiakin niitä oli maailmassa
-sattunut.
-
-Niinpä kyllä.
-
--- Vai miten oli se sinun kerrallinen oravanmetsästyksesi, Horsta?
-
-Malmström katsoo nimismiestä veitikka silmäkulmassa.
-
-Niin -- olihan se sekin. Kolmattasataa "häntähirvasta" yhdestä
-ainoasta honganrungosta.
-
-Kolmattasataa? Jo nyt Jonatan Stark panee sinut pannaan, Gottfrid
-Forstadius!
-
-Se oli _totinen_ tosi! Eikä hän, Horsta, ampunut laukaustakaan.
-
-Ei laukaustakaan? Sinä olet sentään suurenmoinen valehtelija,
-Gottfrid Forstadius. Sinä olet taiteilija sillä alalla.
-
-No vaikka tuosta poikki! Nimismies asettaa kämmensyrjän kaulalleen
-ja tekee paljonpuhuvan liikkeen. Katsokaas, hän kaasi kerran
-Halsikankaalla hongan. Mitä hän sillä teki, sitä hän ei nyt oikein
-muista. Mutta samapa se -- pääasia vain, että hän kaasi kerran
-Halsikankaalla hongan. Niinpä niin. No ihme ja kumma! Honka oli
-ontto sisältä ja täältäkös rupesi tippumaan kuolleita oravanpoikasia
-ihan köytenä aivan. Hän laskee ja laskee... pääsee kahteensataan
-ja heittää. Niin -- niitä oli hyvän joukon kolmattasataa. --
-Katsokaapas... orava oli joka vuosi penikoinut samaan honganrunkoon.
-Syystä tai toisesta olivat poikaset kuolleet... nähtävästi
-paleltuneet. Siitä tuo tavaton luku, heh!
-
-Vanha Malmströmkin innostuu. Hänkin on metsästänyt viisikolmatta
-vuotta, vaikka ei olekaan yhdellä kertaa saanut kolmattasataa
-"häntähirvasta" niinkuin Horsta, -- mutta yhtä ja toista on
-hänellekin sentään ehtinyt tapahtua. Uskoivatko veljet, että hän
-kerran oli ampunut jäniksen pimeässä, ihan säkkipimeässä?
-
-Mikä ettei... kyllähän se uskottiin. Veli oli vain hyvä ja kertoi.
-
-No niin... hän oli kerran ollut pikku Hubertuksen, poikansa, kanssa
-metsällä. Siinä..., kotiin palatessa, oli puhe johtunut erilaisiin
-ampumatapoihin. Toiset olivat sitä mieltä, että oli varminta käydä
-hanat päällevedettyinä. Mutta hän, Malmström, oli aina vastustanut
-sellaista tapaa. Se oli ensinnäkin vaarallista: -- pyssy saattoi
-laueta tapaturmaisesti -- ja sitten: -- se ei ollut ylimalkaan
-tarpeellistakaan. Kyllä metsämies ennätti alasviedessään vetää
-molemmat hanat päälle, jos tarve vaati. Sitä hän oli ollut pikku
-Hubertukselle selittämässä, kun tämä samassa oli huudahtanut: 'Pappa,
-jänis!' Hän oli katsonut, missä, missä? Pimeää metsä-aukeamaa oli
-kiitänyt valkoinen otus. Herre jämmer! Hän, Malmström, oli kuin
-vaistomaisesti suorittanut äsken selittämänsä liikkeet: pyssy
-alas!... hanat päälle!... tähtäys ja... pam! (Toinen piippu oli
-tyhjennyt.) Sen synnyttämässä valaistuksessa uusi tarkistettu tähtäys
-ja... pam! Sitten -- säkkipimeys ylt'ympäri ja syvä hiljaisuus,
-kunnes pikku Hubertus huudahtaa: 'Pappa, siinä on jänis kuolleena.'
-Herre jämmer, se oli ollut laukaus, mestarilaukaus kerrassaan!
-
-Vanha Malmström nauraa kyynelet silmissä. Vanha muisto virkistää
-hänen sydäntään jalon viinin tavoin. Herre jämmer, kyllä toisinaan
-sattui niin kummituksen kummasti, että saattoi jo ruveta epäilemään,
-oliko paholainen mukana pelissä.
-
-Hänelle oli edellisellä viikolla sattunut sellainen tapaus, että
-hän tulisi siitä iloitsemaan koko loppuikänsä. Saattoivatko veljet
-ajatella, että kolme laukausta sadan metrin päästä ammuttuina sattui
-yhteen ja samaan reikään?
-
-Olipa se koko tapaus! Herrat höristävät korviaan.
-
-Niin -- sellainen oli sattunut hänelle, Malmströmille, edellisellä
-viikolla. Hän oli ottanut pikku Hubertuksen sotakiväärin ja lähtenyt
-koettamaan, sattuisiko vielä maaliin. Välimatka oli ollut sata
-metriä senttimetrin päälle mitattuna. Kyllähän veljet tiesivät hänen
-patterinsa siellä Jerikon takana?... Juu, juu... sadan metrin päästä
-hän oli päättänyt koettaa ja makuultaan. -- Ensimmäinen laukaus
-oli sattunut keskelle, ihan keskelle! 'Se oli sattuma', hän oli
-päätellyt, mutta -- Herre jämmer! -- se oli sentään tuntunut kovin
-hauskalta. Hän oli ampunut toisen ja kolmannen kerran ja mennyt
-katsomaan. Silloin hän oli kironnut: -- molemmat jälkimmäiset olivat
-lentäneet yli... metsään!...
-
-Mutta -- miten ollakaan... hän oli tarkastanut maalia lähemmin ja
--- ei ollut enää voinut uskoa omia silmiään. 'Roosa, tule nopeasti
-katsomaan! Minä luulen, että täällä on käynyt kummituksen kummasti:
-kolme laukausta yhteen reikään!' Roosa-rouva oli juossut paikalle
-ja todennut niin tapahtuneen. Herre jämmer, kolme laukausta yhteen
-reikään ja vielä päällepäätteeksi pikku Hubertuksen sotakiväärillä,
-joka vei hiukkasen vasempaan laitaan! Saattoivatko veljet sitä
-käsittää?
-
-Jonatan Stark ottaa sananvuoron. Hänellä on selitys valmiina. Pyhä
-Hubertus, metsästäjäin suojeluspyhimys, jonka henki elää suurissa
-erämaissa, oli sattunut lehahtamaan paikalle, kun veli Malmström
-tähtäsi. Häntä oli huvittanut nähdä veli metsänhoitaja vatsallaan
-tähtäämässä pikku Hubertuksen sotakiväärillä. Häntä oli liikuttanut
-vanhan Jeegiksen into ja hänen sydämensä oli vallannut armollinen
-suosion osoittamisen tarve. 'Sallimme vanhalle miehelle suuren ilon:
--- kolme laukausta yhteen reikään!' Siinä oli selitys.
-
-Herrat nauravat. Vanha Malmström nauraa mukana, niin että kyyneleet
-taas kohoavat silmiin. Mutta yht'äkkiä hän muuttuu vakavaksi ja
-katsoo veljiä totisena:
-
--- Mutta -- jos se oli piru?
-
-Niin... niin juuri, niinkuin oopperassa "Friskytten" kävi...
-de... de... de... kuka se nyt olikaan, joka siinä ampui sen
-mestarilaukauksen?
-
-Eikö mitä. Veli Malmström sai olla varma, että se oli pyhä Hubertus,
-kaimamies, eikä mikään piru.
-
-Keskustelu purkautuu vapauttavaan nauruun. Vanha Malmströmkin nauraa,
-niin että pää tutajaa. Juu... juu... niinhän se... niinhän se...
-kummituksen kummitus... juuri varmaan.
-
-Ei vanha Malmström enää metsälle jaksa. Hän on jo tullut
-vanhaksi. Tai oikeastaan hän ei vielä niin vanha ole, hän on vain
-raihnaantunut. Hän istuskelee siis kotosalla ja miettii. Viime
-aikoina hän on mietiskellyt koirakysymystä. -- Kun voisi kasvattaa
-sellaisen koiran, joka ajaisi jänistä, haukkuisi lintua ja seisoisi
-linnulle. Se olisi jotakin! Hänellä oli kotona, Jerikossa, pentu,
-josta hän luulisi sellaisen tulevan, suunnilleen, "Den lilla Roliga".
-Kun olisi vain joku, joka opettaisi...
-
-Jah, jah, se olisi jotakin! Siitä mainittaisiin koiraklubin
-aikakauskirjoissakin. Den lilla Roliga! Siitä tulisi kuuluisa koira
-ja sen jälkeläiset kilpailisivat kunniasta Gordon- ja Irlannin
-setterien kanssa.
-
-Sellaista oli herrojen puolella. Entäs naisten?
-
-Siellä istuivat rouvat keskustellen omasta maailmastaan.
-Heillähän oli jokaisella omat huolensa. Palvelijatarkysymyksestä
-se tavallisesti alkoi ja päättyi kylän tuoreimpiin
-skandaalihistorioihin. Niinkuin pienessä Lainiossa olisi sellaisia
-tapahtunut sanan vasituisessa merkityksessä. Eivät ne koskeneet
-avioliittodraamoja eivätkä rakkausseikkailuja, ei -- sillä
-sellaiset uudenaikaisuudet kuin esim. avioero, olivat Lainiossa
-tuiki tuntemattomia. Jokainen oli tyytyväinen "ukkoonsa" ja mitäs
-niissä ukoissa olisi sitten moittimista ollut. Ei, ne olivat
-maailman parhaita ukkoja jok'ikinen. Mutta sellainen tapaus kuin se
-viimeviikkoinen oli sentään saanut kielet käyntiin. Ajatelkaapa,
-hyvät ihmiset, kun sepän koira oli syönyt kätilöltä kanan! Se oli
-jo sensatsioonitapaus, jollei sitä jo sanottu skandaaliksi. Kätilö,
-joka ensimmäisenä Lainiossa oli ruvennut kananhoitoa harrastamaan,
-oli tämän tapauksen jälkeen korotettu aatteensa marttyyriksi.
-Että saattoikin tuollainen ruskea lappalaisrössö tehdä sellaisen
-sivistymättömän teon! Ja arvatenkin nautti seppä vahingosta, sillä
-hänen ja kätilön välillä tiedettiin vallinneen vanhaa kaunaa. Niin
--- miehet olivat aina itsekkäitä, asettuivat väkevämmän puolelle.
-Heillä, pappilassa, oli jo käyty kiivas väittely siitä, maksaisiko
-seppä vahingon vai ei. Jonatan-rovasti oli tietysti ollut sitä
-mieltä, ettei seppä maksaisi, ei vaikka mikä olisi, -- ei ainakaan
-kätilön pakotuksesta. Tyydytyksellä todettiin, että Jerikossa ja
-apteekilla oli väitelty niinikään ja juuri samasta asiasta. Samaa
-mieltä olivat olleet apteekkari ja metsänhoitajakin: ei maksaisi!
-Mutta tietty nyt meidän pappa, jonka mielestä koirien piti saada
-tehdä, mitä ikinä halusivat. "Den lilla Roligaakin" pidettiin kohta
-parempana kuin häntä, Roosa-rouvaa.
-
-Äsken niin kiltit ukot saivat nyt yksi toisensa perästä hienoja
-nuhteita. Eihän kukaan saattanut jäädä huonommaksi toista, kun kerran
-metsänhoitajan rouva oli asian alulle pannut. Sellaisia olivat
-miehet! Rouvakuoro oli yhtenä äänenä.
-
-Nimismiehen Dortte vain oli toista mieltä. Ei nyt niin yksipuolisesti
-pitänyt päättää. Hänen Gottfridinsa esimerkiksi oli heti huomauttanut
-siitä mahdollisuudesta, että seppä joutuisi maksamaan. (Niin,
-niin, kyllähän se ymmärrettiin. Dortte-rouvan täytyi esiintyä
-juuri noin, koska hänen tiedettiin määräävän talossa kaiken.)
-Pappilan Julia-rouva ja "Jerikon Ruusu" vaihtoivat merkitseviä
-silmäyksiä. Mutta Dortte-rouva nosti päänsä juhlallisesti pystyyn
-ja katseli ystävättäriään silmälasiensa takaa ja silloin vaikenivat
-kapinoitsijat hetipaikalla. "Katsokaahan, se on suora rikos lakia
-vastaan." "Kätilöllä on laki puolellaan." (Dortte-rouva vilkaisi
-silmälasiensa yli miesten huoneeseen kuin nähdäkseen, kuuliko
-nimismies häntä.) Niinpä tietysti. Ja vaikk'ei lakiinkaan mentäisi,
-niin kyllä kätilö muutenkin puolensa pitäisi. Hän oli siksi sisukas
-ihminen. Itsetyytyväisyyden häivähdys käväisi rouvien kasvoilla. Piti
-nyt naisenkin kerran voittaa tässä maailmassa!
-
-Siirryttiin rauhallisemmille aloille, päivän hintoihin ja lasten
-hoitoon. Niistä riitti puhetta loppumattomiin. Mistä nyt esimerkiksi
-johtui, että Raattama peri aina hiukan enemmän kuin Könni?
-Samanlainen pumpulikangas maksoi ensinmainitussa kymmenen penniä
-enemmän metriltä.
-
-No, eikö Floora-rouva ollut sitä ajatellut? Raattama, asuen keskellä
-kylää, luotti siihen, etteivät ihmiset kymmenen pennin vuoksi
-viitsineet lähteä kävelemään Konniin, kahden kilometrin päähän. Mutta
-hän, Dortte-rouva, aikoi tästälähtien kävellä. Taloudellinen piti
-olla, muuten ei tultu toimeen.
-
-Mitäs nyt Dortte-sisko tyhjiä puhui? Etteikö tultu toimeen? Oh,
-hyvänen aika! Lapsetkin vielä pieniä ja miehellä kaikki maailman
-virat, metsäkasöörin, sairaalan taloudenhoitajan ja mitkä kaikki.
-Rouva-kuoro oli jälleen yhtenä äänenä tukevaa, juhlallista
-Dortte-siskoa vastaan. Pappilan rouva varsinkin korotti äänensä
-korkealle. Toista oli esimerkiksi heidän. Tihuntia saatiin, jos
-saatiin, ja sekin, mitä saatiin, oli useimmassa tapauksessa aivan
-ala-arvoista tavaraa -- paljaita kahuja vain. Jollei valtion palkkaa
-olisi tullut, ei Julia-rouva tiennyt, miten olisi toimeentultu.
-
-Mutta silloinkos hän sai vastaansa toiset, joilla tietysti oli
-paljon huonommin asiat, varsinkin apteekkarin rouvan. Heillä se
-köyhyys oli! Kun ei hänenkään, Floora-rouvan, ollut vielä pitänyt
-saada uutta leninkiä ylleen. Vanhalla sai kulkea, että ihan hävetti.
-Nytkin oli toisilla ihkasen uudet, mutta katsoisivatpa siskot häntä.
-Tämän ruskean, helmirintaisen, oli jo nähnyt jokainen Lainion ruoti
-vaivainenkin. Jollei hänen miehensä olisi myynyt tippoja, he olisivat
-jo aikoja olleet maantiellä joka sorkka.
-
-Mutta silloinkos vasta pauhu nousi. Vai että Floora-sisko ihan
-tosissaan puhui köyhyydestä!
-
-Ai, ai, ei olisi pitänyt. Kyllähän apteekkarin varallisuus
-tiedettiin. Jos jollakin läsnäolijoista olisi ollut kymmeneskään osa
-siitä, hän olisi käynyt silkissä ja sametissa.
-
-Siitä olisi ehkä syntynyt vakavampikin sanakiista, jollei
-nimismiehen pikku tyttö olisi juossut huoneeseen. Ne lapset, ne
-lapset, ne olivat sentään parasta tässä maailmassa. Jokainen rupesi
-puhumaan lapsistaan, niiden hyvyydestä, teräväpäisyydestä ja pikku
-kepposista, jotka nekin -- ainakin näin kylässä -- laskettiin noiden
-pikkuolentojen ansiopuolelle. Jokaisen lapset olivat parhaat ja
-niinhän piti ollakin.
-
-Gottfridin päivä! Mitä olisi Lainion tunturipitäjän herrojen ja
-rouvien elämä ilman Gottfridin päivää?
-
-Viimemainitut olisivat olleet paljon tyytymättömämpiä. Joku
-palvelustyttö olisi saanut toria hiukan useammin kuin mitä nyt sai.
-Mutta Gottfridin päivän jälkeen vallitsi rouvien ja palvelustyttöjen
-välillä suloinen sopu ja yksimielisyys jonkun aikaa. Rouvat olivat
-saaneet keventää sydäntänsä, neuvoa ja lohduttaa toisiaan. Kyllä
-kaikki lopuksi hyvin kävi.
-
-Ja herrat -- hekin olivat tyytyväisiä.
-
-Ainoastaan Lainion jänisten yhteiskunta näytti kärsineen suunnattoman
-häviön.
-
-Mutta mitä merkitsi jänisten häviö sen rinnalla, että
-Horsta-vallesmannilla oli nimipäivänään ollut kertomista.
-Sillä, itse asiassa: -- se häviö oli kai sittenkin ollut paljon
-vähäisempi metsässä, Rajasaarella ja jokivarren lepistöissä, kuin
-mitä se oli seuraavana päivänä Gottfrid Forstadiuksen pienessä
-työhuoneessa, -- siellä, missä paloi se maailman ihmeellisin lamppu,
-öljykaasulamppu, jota seudun lappalaiset katselivat kunnioituksen
-sekaisella pelolla, kuin olisi se ollut itse Jumala. Siellä, Gottfrid
-Forstadiuksen kamarissa, kajahtelivat laukaukset nimipäivävieraiden
-mielikuvituksessa paljon lukuisammin kuin metsässä edellisenä yönä.
-Siellä huudettiin "alstuutia" aina vähäväliä. Siellä puhuivat
-toisinaan kaikki yhteen ääneen, kun jokainen koetti selittää, millä
-kivellä hän edellisenä yönä oli istunut ja miten ampunut. Herre
-jämmer, sitähän ampui toisinaan ihan kuin naulan kantaan ja taas
-toisin vuoroin: -- hiu vaan! Jänisjussi meni että vilisi. Herre
-jämmer, kyllähän hännän ja tuulen väliin ampua kesti, kun sattui
-huono onni. De... de... siinä koirakin toisinaan hermostui ja lähti
-suuttuneena kotiin. Niin oli kerran käynyt Hubertus Malmströmille
-siellä ihan Jerikon takana. Herre jämmer, oli sekin ollut: -- ihan
-hän. oli koiran katseesta lukenut, että 'olet se sinäkin koko mies,
-äijäparka, kun toinen saa haukkua vatsansa rikki ja ajaa riistan ihan
-nenäsi eteen, etkä sittenkään osaa.' Hehhehhee!
-
-Se oli siunattu päivä se Gottfridin päivä, vaikka ei silloin
-nautittukaan kuin kahvia ja tupakkaa. Mutta vanha metsämies juopui
-toisinaan jäniksen verestäkin, niin että vielä kotimatkallakin
-huudahteli toverilleen maantiellä: 'Herre jämmer, kyllä se jahti on
-hauskaa, kyllä se on, kyllä se on, juuri varmaan se on hauskaa! Mitä
-olisi elämä Lainiossa ilman sitä? No, suunnilleen niinkuin _alstot_,
-suunnilleen, suunnilleen. Kaikki kuollutta, kaikki kuollutta.
-
-
-VII.
-
-Kuka voisi uskoa, että tavallinen sittiäinen pystyisi vapahtamaan
-ihmisen alakuloisuuden lumoista, pystyisi osoittamaan olemisen
-tarkoituksen ja havainnollisesti opettamaan elämisen taitoa? Kuka
-voisi uskoa, että sittiäinen, tuo mustatakki, jonka oma olemus ja
-elämä näyttää niin kankealta, pystyisi saarnaamaan ilon evankeliumia
-ihmislapselle, jota synkkämielisyys painaa? Kuka voisi uskoa, että
-sittiäinen, tuo kaavoihin kangistunut teoloogi koppakuoriaisten
-monikirjavassa seurakunnassa, kykenisi avaamaan virka veljelleen
-ihmislasten keskuudessa oven elämän kukkivaan paratiisiin?
-
-Sitä on ehkä vaikea uskoa, jollei sitä itse ole sattunut kokemaan.
-
-Jonatan Stark, Lainion pappi, olisi ennen nauranut moisille
-väitteille, -- silloin kuin hänen sydämessään vielä kumpusi ilon
-lähde ja veri virtasi raikkaana hänen suonissaan. Mutta Lapissa sai
-ihminen toisinaan kääntyä luomakunnan kaikkein vähäväkisimpäinkin
-puoleen neuvoa ja lohtua saadakseen. Jonatan Stark oli niin tehnyt ja
-tullut lohdutetuksi.
-
-Tahi oikeammin: aloite ei ollut lähtenyt hänestä, vaan kävellessään
-kerran mustien mietteiden ahdistamana, muutamana kesäpäivänä,
-Pekkalan talon takana lähellä maantienpolveketta, hän oli tiellä
-tavannut sittiäisen, joka oli hänelle opettanut elämisen taidon.
-
-Siunattu sittiäinen.
-
-Jonatan Stark muisti senkin päivän, muisti kuin eilisen. Ei kyennyt
-aina Lapin ihana kesäpäiväkään ilahduttamaan ihmislapsen mieltä.
-Aurinko kulki niin korkealle ja näytti jättäneen maan asukkaat
-oman onnensa nojaan. Se seurasi vain luonnon järjestystä ja sitä
-liikutti vähät tahi ei ollenkaan, mitä pienessä Lainiossa tapahtui.
-Ihmiset tekivät heinää vainioillaan ja näyttivät tyytyväisiltä.
-He, onnelliset, eivät pystyneet filosofoimaan. Heille riitti
-vain se, että niitty tuoksui tuoreuttaan sateen jälkeen ja ettei
-pilvenlonkaakaan näkynyt taivaanrannalla.
-
-Mutta pappi, joka oli vuokrannut maansa, käveli toimetonna pitkin
-maantietä. Hän ei näyttänyt kuuluvan tähän työstä kuhisevaan
-yhteiskuntaan. Hän oli vain katselija, kuin muualta tullut turisti.
-Häneltä puuttui vain turistin tunkeilevaisuus ja lörpöttelyhalu. Hän
-oli nähnyt toistakymmentä kesää tämän saman tienoon ja nuo samat
-ihmiset, kuin myöskin nuo samat sapilaat kauppias Raattaman aitan
-päässä. Joku intomielinen Lapin hullaama olisi saattanut kuvitella
-niitä Jaakobin tikapuiksi, jotka johtivat taivaaseen, -- tuonne
-korkealle, missä kiuru näkymättömissä lauloi pakahtuakseen. Mutta
-Jonatan Stark ei ollut niitä miehiä. Hän huomasi vain ruskettuneen
-oksan sijan toisen sapilaan puolitiessä. Se oli suurenpuoleinen oksa
-ja Jonatan Starkin alakuloisessa mielessä oli ailahtanut epämääräinen
-ajatus: kumma, kun ei sapilas katkennut. Sekin ajatus syntyi kuin
-vanhalta muistilta, heräsi eloon kuin talvikärpänen, joka kankein
-siivin pörrää huoneessa. Jonatan Stark muisti ajatelleensa saman
-ajatuksen jo monena kesänä ennemmin ja häntä oli tympäissyt niin,
-että hän oli sylkäissyt.
-
-Ei ollut hän kehdannut Raattamaankaan poiketa. Mitäpä hän siellä
-olisi tehnyt? Siellä olisi uusiutunut sama näytelmä kuin niin monena
-kesänä ennen, heinänteon aikaan. Kauppias ei olisi antanut hänen
-jäädä puotiin katselemaan sen vaatimatonta varastoa.
-
-Ja sitä hän juuri olisi halunnut katsella, jos kerran olisi
-mennyt. Hän olisi tahtonut seisoskella puodissa ja tarkastella
-erikokoisia lehmänkelloja, joita riippui rykelmä muurin kupeella, --
-samoinkuin tiukuja, joita oli puodin ovensuuseinä täynnä. Se olisi
-ollut jonkinlaista museossa käyntiä. Hän olisi halunnut koetella
-kellojen ja tiukujen ääntä ja sitten vaipua miettimään niitä
-erilaisia ajatuksia, joita nuo äänet olisivat hänen alakuloisessa
-mielessään herättäneet. Hän oli nimittäin sangen usein kokenut,
-kuinka tuollainen, tyhjänpäiväiseltä näyttävä erilaisten esineiden
-katseleminen, oli tuottanut lepoa hänen kiusaantuneelle sielulleen.
-Mutta kuinka olisi Raattama ymmärtänyt sitä? Hänestä olisi tietysti
-tuntunut hassunkuriselta, että pappi, etsi lehmänkelloista elämän
-säveltä. Ei, hän olisi vienyt vieraan puotikamariin ja siellä
-olisi jälleen virinnyt yksitoikkoinen, unettava keskustelu hyvistä
-poutapäivistä. Siihen keskusteluun olisi sitten kuin voiteena
-sekaantunut tylsähköä surkuttelua sen johdosta, että 'rovasti oli
-vuokrannut maansa' eikä saanut 'heilua omalla niityllään'. Ei,
-Jonatan Stark ei saattanut poiketa Raattamaan. Hänen osansa oli
-kävellä pölyistä "kruununtietä" ja kuunnella hautajaiskellojen
-soittoa alakuloisessa sielussaan.
-
-Mikä olikaan tämä Lappi, tämä etelän ihmisten ihannoima paratiisi,
-tämä "satumaa", jossa sääsket lauloivat kuolettavan yksitoikkoista
-säveltään, ja jossa tehtiin kaikki sitten, kun hyvästi kerjettiin.
-Touhua näytti olevan maantien kummallakin puolen, mutta aniharva
-sentään viitsi heinää tehdä niin paljon, kuin olisi tarvinnut talven
-katkaisemiseksi. Heinät loppuivat...
-
-Ei, tämä oli kirottu maa, maa täynnä unteluutta ja velttoutta,
-matalamielisyyttä ja äärimmäistä ahneutta. Lapin asukkaat
-muistuttivat karhua, joka talvet pesässään makaa. Se oli syksyllä
-kaatanut uutistalokkaan lehmän ja kömpinyt sitten pesäänsä nukkumaan.
-Sellaisia olivat lainiolaisetkin. Hekin nukkuivat suurimman osan
-vuotta.
-
-Jonatan Stark kävelee sillalle ja nojautuu kaidepuuta vasten.
-Olisihan siinä ollut istuinpenkkikin, jollei joku mammonan orja olisi
-kiskonut irti sitä kannattavaa rautatankoa ja vienyt muassaan. Se
-kai kannatti takan otsapuolta jossakin kirkonkylän talossa. Valtio
-huolehti lainiolaisten mukavuudesta laitattamalla istuinpenkit
-silloille. Lainiolaiset osoittivat kiitollisuuttaan valtiota kohtaan
-varastamalla sopivassa tilaisuudessa niitä kannattavat rautatangot.
-Se tuli huokeammaksi, sillä Raattama ei antanut rautatavaraa
-ilmaiseksi.
-
-Siellä juosta liritti joki sillan alta muodostaen hiukan
-alempana apteekin kohdalla kosken, Kyläkosken, jonka rannalle
-he, kirkonkylän herrat, olivat talvi-iltoina rakentaneet saha- ja
-myllylaitoksen senkin seitsemät kerrat. Siinä oli jokipahanen
-juossut maailman alusta alkaen ja juoksisi maailman loppuun saakka.
-Koste joen keskellä törröttävän kiven takana oli ollut samanlainen
-sata vuotta sitten ja olisi kai sadan vuoden päästäkin. Virta
-pyyhkäiseisi eteenpäin kiven molemmin puolin. Mutta kosteessa
-kieppuva lastunpalanen ei tietäisi minnepäin lähtisi. Se lähenisi
-virran reunaa juuri niinkuin nytkin, mutta kuin hyljäten tämän
-päättämättömän, puoleen ja toiseen horjuvan olennon, virran lieve
-heittäisi sen yhä uudestaan kosteeseen, joka mielihyvin ottaisi sen
-vastaan kieputellakseen sitä ympäri ja sukelluttaakseen sitä vähän
-väliä kiven suojassa. Juuri niinkuin nytkin. Lasturiepu: se luuli
-kai kulkevansa eteenpäin nähdessään virran kiinteän juoksun molemmin
-puolin itseään eikä huomannut, kuinka surkeasti sitä petettiin. Virta
-kulki tasaista vauhtiaan laskien alempana kirkon kohdalla suurempaan
-rajaväylään, lastun jäädessä kieppuamaan kosteen helmaan. Vain
-vedennousu tahi joku muu onnellinen sattuma saisi sen irti kosteen
-lumoista ja riennättäisi rajaväylän avaraan syliin. Sieltä aukeneisi
-sille tie mereen, suureen, avaraan maailmaan.
-
-Jonatan Stark näki lastun taistelussa oman elämänsä taistelun.
-Noin hänkin oli tullut virran kiidättämänä onnensa hakuun ja
-pysähtynyt kieppumaan Lainion harmaan yksitoikkoisuuden kosteeseen.
-Noin hänkin oli vakinaisen virkapaikan toivossa kiepahtanut kiven
-suojaan luulotellen itseään tavattoman onnelliseksi. Siinä hän oli
-kitunut toistakymmentä vuotta pääsemättä enää virran matkaan monista
-yrityksistään huolimatta. Häntä sukellutti ja kieputti Lainio
-niinkuin koste lastunpalasta, ja hän, raukka, oli luullut sitä
-elämäksi. Ei, elämä oli tuolla kaukana... tuolla, missä rajaväylä
-laski mereen... siellä, missä ensimmäinen kaupunki tervehti ylimaasta
-saapuvaa matkustajaa.
-
-Jonatan Stark huokaa raskaasti lähtien jatkamaan matkaansa. Siinä
-on apteekki, vanha tuttu paikka. Sen oveen on ilmaantunut huomiota
-herättävä paperilappu: 'Kaikki matkustajat, jotka ovat innostuneet
-skruuvipeliin, ovat tervetulleet apteekkiin.' Jonatan Stark tutkii
-itseään. Hän ei ole innostunut mihinkään. Hän kävelee vain tässä
-hengeltään köyhänä ja vaivaisena. Hän olisi maksanut sata markkaa
-ryypystä hyvää konjakkia, mutta nykyinen apteekkari ei anna. Toista
-oli Tapfer, veli Tapfer, hän olisi antanut, sillä hän oli saattanut
-jo melkein ostajan silmistä lukea, mitä tämä kulloinkin tarvitsi.
-Mutta Tapfer lepäsi hautausmaassa ja hänen leskensä oli muuttanut
-"alas".
-
-Jonatan Stark kävelee alakuloisena. Hänen katseestaan kuvastuu
-epätoivo. Sieluparka kamppailee viimeisiä taistelujaan. Siellä,
-apteekin takana kalliolla, kasvaa kääkkyräinen petäjä. Sen oksat ovat
-vahvat ja ryhmyiset. Yksi niistä ojentautuu koukkuisena kuin valtava
-käsivarsi piirtyen selvästi sinistä taivasta vasten.
-
-Yht'äkkiä Jonatan Stark pysähtyy keskelle maantietä. Ajatus ei ole
-uusi, mutta se huimaa häntä tällä hetkellä, keskellä kirkasta päivää.
-Niin pimeää on hänen sielussaan, että hän innostuu runoilijan tavoin
-kuvittelemaan oman kuolemansa toimeenpanoa. Tuonne korkealle...
-taivaan ja maan välille, olisi ripustettava köysi. Köyden toisessa
-päässä olisi luja silmukka. Lähellä olevalle kannolle olisi helppo
-nousta ja sitten: -- potkaisu vain ja Jonatan Stark riippuisi
-kuolinpuussaan kaiken kansan nähtävänä.
-
-Se tekisi suurenmoisen vaikutuksen. Keskellä kirkasta Jumalan päivää!
-Parhaan työtouhun vallitessa! Ja sellaiselle paikalle... näkyvälle
-kuin Golgata.
-
-Mutta siitä tulisikin toinen Golgata. Hän, Jonatan Stark, kuolisi
-suuren aatteen puolesta -- aatteen, joka varmaan hänen kuolemansa
-jälkeen löytäisi hallitusmiehissä toteuttajansa. Miksi ei sallittu
-Lapin pappien valtion kustannuksella muuttaa joka kesä pariksi
-kuukaudeksi etelään? Sellainen matka olisi virkistänyt heitä
-sanomattomasti. Nyt he kulkivat täällä itsemurha-ajatuksia hautoen
-keskellä kirkasta Jumalan päivää. Eikä yksikään taivaassa eikä maan
-päällä kohottanut sormeansakaan estääkseen sellaisia ajatuksia
-syntymästä.
-
-Jonatan Stark kääntyy lähtien jatkamaan matkaansa 'Herra Jumala',
-hokee hän itsekseen, 'millaista onkaan taas talvella?' Hänen
-mieleensä johtuvat vanhat, käytetyt kirjekuoret. Jumalan kiitos,
-niitä on kasaantunut taas. Hän ei kääntäisi niitä ennenkuin vasta
-talvella, pimeimpänä aikana. Häntä helpottaa hiukan ajatellessaan,
-että apteekista sai arabikumia. Paluumatkalla hän poikkeaisi sitä
-ostamaan.
-
-Eteenpäin, eteenpäin, pitkin päivän paahtamaa tietä. Hän kiiruhtaa
-askeleitaan kuin päästäkseen eroon äskeisistä hirvittävistä
-ajatuksista. Hyvä Jumala sentään, kuinka kurjassa tilassa mies
-vaeltaa! Miettii jo itsemurhaa kuin suuri rikollinen. Mitä sanoisi
-Julia ja lapset? Itsemurhan tehneen papin puoliso ja lapset. Ohhoi,
-elämä oli sentään raskasta raskaampaa!
-
-Jonatan Stark kulkee huomaamatta vastaantulijoita. Nämä katsahtavat
-kummissaan pappia, joka astuu kuin unissaan. Olisiko juovuksissa
-taas? Vastaantulijat kääntyvät katsomaan. Ei tuntunut väkevien hajua.
-Vastaantulijat iskevät itsekseen silmää: -- herroilla oli herrain
-konstit.
-
-Jonatan Stark sivuuttaa Pekkalan. Se on viimeinen talo ennen
-maantienpolveketta. Rakennuksen läpi johtaa ajoportti pihaan.
-Toisella puolen porttia on talli, toisella asuinrakennus. Molemmat
-ovat yhteisen katoksen alla. Tallin ovi on raollaan. Jonatan Stark
-näkee hevosen koukistuneen takajalan. Se muistuttaa hänen mielestään
-nauravan paholaisen koparaa.
-
-Mutta korkealla kummulla Pekkalan talon takana seisoo kirkko.
-Auringonvalo kimaltelee sen ikkunoissa. Turvekatolla kasvaa heinää.
-Tuuli huojuttelee heinänkorsia. Ne nyökäyttävät Jonatan Starkille ja
-sanovat: 'Täällä olemme turvassa, tänne ei viikatemies uletu.'
-
-Niin... niin... jokaisella on aikansa. Niittyheinän kaataa
-niittomies. Mutta heinän kirkon katolta kaataa syksy. Ne kuihtuvat
-sinne korkeuteensa, käyvät kuiviksi ja keltaisiksi, sillä aikaa kuin
-niiden heimolaiset lepäävät ladoissa, -- tosin kuolleina, mutta
-elinnesteet suonissaan tuoreina, vaikka jähmettyneinä.
-
-Ihmeellinen oli luonnon järjestys. Jokaiselle tuli aikansa. Hän,
-Jonatan Stark, oli noiden kirkon katolla kasvavain heinänkorsien
-kaltainen, jotka syksy kuihduttaisi. Paljon mieluummin hän kuolisi
-miehuutensa parhaissa voimissa. Mutta niittomiestä, joka leikkaisi
-poikki hänen elämänsä langan, ei kuulunut. Eikä hän itse tahdo
-alentua sen virkaa toimittamaan.
-
-Jonatan Stark pysähtyy keskelle maatietä. Hän seisoo siinä jalat
-haarallaan, kädet upotettuina syvälle takin taskuihin. Hän
-tarkastelee outoa ilmiötä jalkainsa juuressa: -- sittiäinen mataa
-maantien poikki ahkerasti liikutellen tuntosarviaan joka suuntaan.
-
-Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Siinä kamppailee
-virkaveli, "mustatakki", maailman suuressa erämaassa. Viiden ja
-puolen metrin levyinen maantie on siitä kuin mikäkin Sahara. Se on
-tullut niityltä, maantien toiselta puolen, kiivennyt yli leveän ojan,
-kiertänyt kivet ja puunpalaset, samonnut läpi ojanreunaa peittävän
-tiheän ruohikon. Sepä on ollut sen mielestä kokonainen aarniometsä!
-Niin se on saapunut hiekkaisen erämaan laitaan. Tuntosarviaan
-liikutellen ylös ja alas se on tunnustellut: ei aarniometsää enää,
-vaan -- Gobin erämaa, karkeaa maantiensoraa, joka sen matkalle
-tuottaa suunnatonta hankaluutta. Se miettii, uskaltaako yli, vai
-palatako takaisin suojaavan ruohikon kätköön. Mutta se haluaa
-vuoristoon, korkeaan, rauhalliseen seutuun, missä illoin kohoavat
-ilmoille lämpimät huurut, -- tuoreen lehmänlannan virkistävät höyryt.
-Siellä -- Pekkalan navetan takana on retkeilijän luvattu maa, himottu
-Himalaja -- valtainen lantakasa. Ei siis muuta kuin yli vain, yli
-penikulmaisen hiekkaerämaan.
-
-Sittiäinen ei epäröi, se lähtee rohkeana maantien yli. Se ei
-ajattele, että kulkijan jalka voisi sen kuoliaaksi tallata tahi
-kärrynpyörä ajaa yli. Se kulkee hitaasti, mutta varmasti. Tuon
-tuostakin se pysähtyy jonkun suuremman kiven edessä. Se tutkii sitä
-joka puolelta, yrittää yli, mutta -- pyörtää lopuksi takaisin.
-Kuin äkeissään viivytyksestä se levittää hiukan mustankiiltäviä
-peitesiipiään, jolloin niiden, raosta pilkistää esiin valkoinen
-paidan selkä. Onpa pastorilla puhtaat liinavaateet, ihan kuin
-oikealla gentlemannilla! Niin pitääkin olla. Sen, mikä ei näy, tulee
-aina olla ehdottoman kunnollista, sillä jokainenhan nyt voi parasta
-päällimmäiseksi panna, vaikk'ei alla sitten olisikaan muuta kuin
-paljaita ryysyjä. Alusvaatteistaan maailmanmies tunnetaan. 'Mitäs
-sill' pairall' välii, kunhan on hienot mansetit.' Sinä, veljeni, et
-hyväksy sellaista elämänjärjestystä.
-
-Sittiäinen tuumii, sulkee siipensä ja kiertää kiven. Miksi se ei
-olisi voinut lentääkin. Huihai, olisi varallakin! Mutta se ei
-_tahdo_, -- se haluaa _tutkia_ elämän karun erämaankin. Jokainen
-askel merkitsee sille uutta mielenkiintoista kokemusta. Siinä on
-multakokkare, veljeni, siinä taas kivi... siinä on auringon kuivaama
-lantapalanen. Kas niin, se on sinulle tuttua maata! Se ei ole mikään
-_terra incognita_ -- tuntematon seutu... Mutta liian kuiva, veljeni,
-liian kuiva. Pekkalan navetan takana on paljon mehukkaampaa lantaa.
-Sinä tiedät sen... se kun sinä vain tutkit ja tunnustelet, veljeni
-mustatakki... Siinä on kärrynpyörän jälki. Sitä myöten saapuvat
-sanomat suuresta maailmasta... sieltä, mihin veljesi niin palavasti
-ikävöi. Ne saapuvat kahdesti viikossa -- eilen viimeksi. Mutta...
-vähän oli uutisia, vähän näin kesähelteellä. Koko maailmaa painaa
-uneliaisuus... Tutki vain tarkkaan.
-
-Kas! -- siinäpä kohosi vallitus eteesi! Sen on kärrynpyörä
-muodostanut pehmeään multaan. Se on kulttuurin kirousta kaikki,
-veljeni mustatakki. Pääsetkö yli, sinä koppakuoriaisten
-lääninrovasti? Kas -- pääsithän kuin pääsitkin! Ja nyt: -- kipi,
-kipi... yli ajoradan! Älä luulekaan, veli, että olet jo kaikesta
-selviytynyt. Ei kulttuurista niinkään vain eroon päästä. Kas niin
--- jopa arvasin! Siellä makaat nyt seljälläsi pikku jalat taivasta
-kohti! Ne liikkuvat edestakaisin kuin sahanterät... nopeasti. Joko
-turmelus valtasi sydämesi? Kuuluu niinkuin hiljaista turinaa sieltä
-kärrynpyörän jäljestä? -- vähän samanlaista kuin separaattorin
-alkusoitto... Älä, älä, veljeni, ei turmeluksella pitkälle
-potkita! No niin -- vihaksi se hiukan pistää. Jonatan Stark, Lapin
-lääninrovasti, ymmärtää sinut erinomaisen hyvin. Älä vilkuta valkean
-paitasi selkämystää. Jonatan Stark kyllä uskoo, että se on priimaa...
-ostettu Turun paitakaupasta Helsingistä. Sieltä on Julia-rouvakin
-tilannut tusinan etupaitoja veljellesi. -- Kas niin -- nyt olet
-rauhallinen taas ja matka jatkuu turvallisesti. Onhan kiviä ja
-kallioita vielä edessäsi. Kaukana on vielä maantien toinen ruohoa
-kasvava reuna -- toinen aarniometsä. Mutta sinä kuljet harkiten...
-jokaista askeltasi miettien. Uusia kokemuksia, uusia kokemuksia,
-veljeni mustatakki! Sinä olet paljon rikastunut tällä matkalla. Sinä
-tiedät, mitä Sahara on. Siellä käy polttava samum-tuuli. Kas niin --
-sait hiukan pölyä kauhtanallesi! Älä välitä... veljelläsi, Jonatan
-Starkilla, on käännetty kauhtana ja sen nykyinenkin päällypuoli
-alkaa jo näyttää melko haalistuneelta. Maailman korvessa ei kannata
-kiinnittää huomiota ulkonaiseen. Sisäinen elämä on ainoa arvokas. Se
-on kerätty monenlaisista kokemuksista pitkien vuosien varrella ja
-kärsimykset muodostavat sen jalokivikokoelman. Ja onpa sinullakin
-niitä, veljeni mustatakki, joka tulet kukkaiselta niityltä ja nyt
-maantien yli matkatessasi kellahdit taas kumoon! Ei pidä olla
-uhkarohkea. Se on vain tavallinen nyrkinkokoinen kivi, mutta sinulle
-se on jättiläinen, hiidenkivi. Kas niin... sivuitse on paras mennä...
-Etkö jo erota aarniometsää maantien toisella laidalla? Siellä
-huojuvat palmut ja sykomooripuut. On vielä kuljettava ojan yli, mutta
-sitten alkaakin ihana seutu -- Pekkalan vainio! Siellä on heinä vielä
-kaatamatta. Siellä kasvaa leiniköitä, kurjenpolvia, lemmikeitä ja
-tähtikukkia. Siellä avautuu eteesi kokonainen yrttitarha, paratiisi,
-sinulle, pitkästä erämaanmatkasta väsyneelle. Eikä Pekkalan
-lantatunkiokaan ole vallan kaukana. Kas niin -- nyt olet maantien
-yli! Kulttuurin vaikeudet ovat onnellisesti voitetut.
-
-Mitä nyt --?
-
-Etkö aiokaan käydä aarniometsään? Etkö tarvitsekaan levähtää? Mitä
-tarkoitat, veljeni mustatakki?
-
-Mitä -- aiotko todellakin lentää, -- nyt, vaivojen jälkeen...?
-
-Surrr!
-
-Sittiäinen on lähtenyt pörräten lentämään yli kukkia kasvavan
-niityn. Jonatan Stark seuraa sen suuntaa. Se pitää tiukasti Pekkalan
-lantatunkiota kohti. Auringonvalo välkehtii sen siivissä ja Jonatan
-Stark seuraa sen lentoa niin kauaksi kuin saattaa.
-
-Nyt se hävisi näkyvistä. Hetken päästä se istuisi Pekkalan lantaläjän
-kupeella ja antaisi auringon paistaa mustaan selkäänsä. Sitten se
-kaivautuisi piiloon lantaläjän sisään ja olisi tyytyväinen.
-
-Jonatan Stark kohottaa päätään ja vetää ilmaa keuhkoihinsa. Raskaat
-ajatukset ja sydämen pakottava tuska ovat kuin poispuhalletut. Hän
-katselee ympärilleen ja hänestä tuntuu, kuin näkisi hän ensi kertaa
-edessään leviävän kylän. Siellä on Raattama... siellä pappila.
-Etempänä kohoaa Konnin komea kauppakartano ja sen vieressä uusi
-lääkärinpuustelli. Parvi lapsia leikkii Pekkalan talon pihalla.
-Niillä on kukkaseppeleet päässä ja ne laulavat:
-
- "Majan rakennan ma yrttitarhaan,
- missä linnut laulaa aamuin varhain.
- En mä rakenna sit' itselleni,
- vaan sille, joka on mun ystäväin.
- Ai, ai, ai, vai niin!
- Ai, ai, ai, vai niin!"
-
-Lapset lyövät käsiään yhteen kuin ihmetellen toistensa suurenmoisia
-suunnitelmia.
-
-Jonatan Starkin täytyy hymyillä. Kesä, kesä! Koko luonto mitä
-juhlallisimmassa valaistuksessa!
-
-Hänen tekee mieli kääntyä aurinkoon päin ja komentaa sitä seisomaan
-alallaan, kuten muinoin oli tehnyt Joosua Vanhan Testamentin aikaan.
-'Aurinko, seiso alallasi Giibeonissa!' Tämä tuskien ja taistelujen
-päivä, jolloin kuitenkin oli saatu niin ihana voitto, ei saisi loppua
-koskaan.
-
-Jonatan Stark lähtee kulkemaan takaisin kylää kohti. Keilatunturin
-selkä kohoaa mahtavana hänen edessään. Jopa kylvetti aurinko
-rosopintaista jättiläistä! Se höyrysi. Ilma on täynnä auerta kuin
-metsäpalon savua, mutta nenään tuoksuu vain kukkien lemu.
-
-Jonatan Stark astuu reippain askelin. Hän katselee tunturia ja
-hyräilee hiljaa.
-
-Hän poikkeaa apteekkiin. Apteekkari pilkistää uteliaana kamarin
-ovelta.
-
--- Kas, hyvää päivää! Se olikin rovasti.
-
--- Niin... pitäisi saada arabikumia jonkun verran.
-
--- Paljonko pannaan?
-
--- No, parin markan arvosta.
-
--- Rovastilla taitaa olla paljon liimaamista?
-
-Apteekkari hymyilee ystävällisesti.
-
-Jonatan Stark katsahtaa häneen hiukan arasti.
-
--- Ainahan sitä on... yhtä ja toista.
-
-Hän maksaa ja yrittää lähteä, mutta apteekkari kysäisee:
-
--- Ei rovasti pelaa skruuvia?
-
-Jonatan Stark hymähtää hengessään. Se ainainen skruuvi! Mutta samassa
-hänen käy apteekkaria sääli. Tämä kärsii ikävästä ilmeisesti.
-
--- Ikävä kyllä, en osaa, mutta shakkia minä osaan jonkun verran.
-
-Apteekkarin kasvot kirkastuvat.
-
--- Ei rovastilla taitaisi olla aikaa...? Hän avaa varovasti
-puotipöydän taakse johtavan oven.
-
-On Jonatan Starkilla aikaa, on. Hän haluaa auttaa ikävän kanssa
-kamppailevaa miestä. Hän on itse tullut ihmeellisesti autetuksi.
-Hänkö ei siis auttaisi veljeään. Hän astuu sisään.
-
-Kun Jonatan Stark parin tunnin kuluttua palaa, on apteekkari tehnyt
-hänestä "matin" puolikymmentä kertaa. Tämä on tyytyväinen ja
-vakuuttelee ihastuksissaan, ettei rovasti ole ollut pelituulella.
-Mutta joka tapauksessa hän nauttii voitoistaan.
-
-Jonatan Stark sallii kernaasti hänelle sen ilon. Hänellä itsellään on
-ihmeen hyvä olla pitkästä aikaa.
-
-Sillalla hän pysähtyy. Kuin jonkinlaisesta uteliaisuudesta hän haluaa
-nähdä, kieppuiko päivällinen lastu vielä kiven kosteessa.
-
-Ei kieppunut. Koste pyöri rauhallisena. Suuria vaahtotäpliä ajelehti
-sen pinnalla.
-
-Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Lastu oli päässyt
-vankeudestaan. Se oli löytänyt tien rajaväylään ja oli nyt matkalla
-kohti merta -- vapauteen!
-
-Valoisin ajatuksin astuu Jonatan Stark pappilaa kohti.
-
-
-VIII.
-
-Monien muistojen joukosta, joista useimmat ovat ikäviä ja
-alakuloisia, välkähtävät Jonatan Starkille kirkkaina mieleen
-kesämuistot. Nousee kuin usvan seasta sielun silmien eteen
-Huomenjärven hohtava, tyyni pinta. Sitä reunustavat tuuheat,
-koskemattomat rantakoivikot, joissa yörastas laulaa. Kalamaja sen
-rannalla, korkealla törmällä, on rauhan satama, maailman tapahtumien
-ulkopuolella oleva paikka korven kätkössä. Siellä on Jonatan Stark
-viettänyt monta monituista yötä veli Horstan kanssa.
-
-Se on ehkä ainoa paikka, jossa Jonatan Stark on tuntenut elävänsä,
-henkensä virkoavan näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. Siellä
-on puhunut hänen väsyneelle sielulleen erämaa, kiveliö. Siellä
-hän on tuntenut itsensä onnelliseksi ja vapaaksi. Siellä on hän,
-kulttuurin kiroama, päässyt lähelle elämän alkusielua, missä
-kaikki tajuinen ja tajuton yhtyy. Siellä on juttelu Horstan kanssa
-saanut hänet unohtamaan elämän jokapäiväisyyden, vaikka juttelu
-itsessään on ollut kaikkein jokapäiväisintä. Vain se seikka, että
-he olivat olleet kahden keskellä hiljaista saloa, missä kolmatta
-aniharvoin kohtasi, oli antanut heidän juttelulleen erikoisen,
-salaperäisen viehättäväisyyden leiman. He olivat olleet kuin
-kaksi alkuihmistä, jotka ensi kertaa ovat työntäneet venheensä
-järvelle, minkä yllä vielä äsken Jumalan henki liikkui. Tämä
-Jumala lymyili jossakin rantakoivikon katveessa katsellen, kuinka
-kaksi ihmislasta onki ahvenia, jotka nekin kuin äsken luotuina
-kimaltelivat niin harvinaisen heleän vihreinä, että onkija hämmästyi.
-Heidän tämänkaltaisia tunnelmiaan ja mielikuviaan ei ollut yhtään
-häirinnyt Horstan vavassa killunut koreanpunainen kuuluvainen,
-joka ilmeisesti oli johdattanut mieleen Raattaman puodin pöydällä
-komeilevan lasikantisen laatikon, -- tahi Jonatan Starkin jalkain
-juuressa virunut norjalainen selkäreppu, josta sangen hauskasti oli
-pistänyt esille termospullon kiiltävää pää. He eivät näiden, eivätkä
-muiden samantapaisten uudenaikaisuuksien vuoksi olleet hetkeksikään
-joutuneet kiusaukseen filosofoida, kuinka kaksi "alkuihmistä"
-saattoi olla varustettu sellaisilla vehkeillä. He pistivät molemmat
-tupakaksi ja niskat kyyryssä kuuntelivat, kuinka Jumala käyskenteli
-rantakoivikossa ja toisinaan pisti juoksuksikin, niin että nilkat
-napsuivat. Heitä ei yhtään häirinnyt sellainen sivuajatus, että se
-oli poro. Kun he eivät sitä nähneet, he tyytyivät siihen, että se oli
-Jumala.
-
-Mutta "kun ilta viileeksi tuli", kävi heille kuten muinoin Aatamille
-ja Eevalle: -- he halusivat lymytä puiden sekaan paratiisissa t.s.
-he muistivat, keitä olivat ja halusivat päästä kalamajalle yöksi.
-Vuotava vene oli vettä puolillaan. Se ammennettiin äänekkäästi,
-reippaasti viskaamalla vesi yli laidan, yhtään huomioonottamatta
-hiljaisuuden häiriintymistä, -- mistä he päivällä olivat olleet niin
-arkoja.
-
-Parhaan syönnin aikana pidetyt pikku pakinat olivat menettäneet
-viehätyksensä. Ahvenet veneen pohjalla olivat tummuneet. Niiden
-heleänvihreä väri oli hävinnyt. Syönti oli loppunut, lumous särkynyt.
-Lännen taivas oli vetäytynyt pilveen. Yöksi teki sade tuloaan.
-Horsta-vallesmanni nosti ankkurin ja istahti keulatuhdolle soutamaan.
-Hän souteli levein vedoin. Hänen soutunsa oli nyt aivan toisenlaista
-kuin päivällä: -- silloin hän vain oli liputellut hiljaa. Hän oli
-nyt nimismies Gottfrid Forstadius, joka ei voinut antaa anteeksi
-voudille, että tämä vastusti hänen erivapausanomustaan. Niinkuin
-hän ei olisi osannut virkakirjeitä kirjoittaa. Helkutti, joka oli
-maailman yksinkertaisin asia! 'Siihen katsoen, että...' tahi:
-'Sittenkuin allekirjoittanut Herra Kruununvoudin määräyksen
-johdosta...' Eikö se ollut juuri lakikieltä?
-
-Niinpä niin... mitäs se muuta oli. Ne virastot, ne virastot!
-Vainosivat rauhaa rakastavaa Lapin virkamiestä turhilla
-tiedusteluilla. 'Kiireellisesti!' Niinkuin sitä sanaa olisi tunnettu
-napapiirin pohjoispuolella! Ei, kyllä oli vanha Malmström tehnyt
-oikein kerran metsähallitukselle vastatessaan, ettei sitä sanaa
-löytynyt täkäläisessä murteessa.
-
-Hohoi! Mutta saatiinpa kaloja! Se oli vielä, Jumalan kiitos, hyvä,
-ettei onkimista tarvinnut viran puolesta harjoittaa. Silloin sille
-olisi antanut palttua. Mutta nyt... nyt se menetteli, kun saatiin
-olla omissa oloissa... kaukana virkapaikoista, täällä Huomenjärvellä,
-keskellä Lapin ääretöntä saloa. Vene töksähti rantaan. Horsta kömpi
-varovasti pystyyn, astui maalle ja vetäisi veneen tiukempaan.
-
-Hei, pojat, oli taas mammalle viemistä! Oli viemistä ja syömistä ja
-piikatyttärille perkkaamista. Ne tahtoivat mutista, kun eivät koko
-kesänä päässeet ahvenen perkkuusta. Mutta minkäs sille mahtoi? Talon
-työ kuin talon työ, vaikka olisi isäntää piesty. Toverukset kokosivat
-saaliinsa tuohikontteihin upottaen ne hetteeseen yöksi. Aamuyöstä
-vielä yritettäisiin ennen kotiinlähtöä.
-
-Nurkuminen vaikeni. Piikojen saama tyyni moite oli viimeinen syntisen
-sydämen purkaus, mikä muistutti siitä, että aamulliset "alkuihmiset"
-olivat taas muuttuneet tavallisiksi, jokapäiväisiksi ihmisiksi.
-He olivat tulleet paratiisista karkoitetuiksi ja nyt oli heidän
-katsottava, miten saada olo mahdollisimman mukavaksi yötä vasten.
-
-Ensimmäiset vesipisarat putoilivat. Toverukset käärivät vapansa
-ja kiiruhtivat majaan. Pian roihusi avosuisessa takassa iloinen
-pystyvalkea, kahvipannu kiikkui keitinpuun nokassa, kalakeitto
-pantiin tulelle, saappaat ja sukat ripustettiin orteen kuivamaan
-ja toverukset tassuttelivat avojaloin, piiput hampaissa. He olivat
-jälleen päässeet alkuihmisen asteelle, sillä heitä ei taaskaan ollut
-maailmassa useampaa kuin kaksi.
-
-Oikealla alkuihmisen hartaudella he keskustelevat päivällisestä
-pyynnistään. Oo, sitä siunattua Huomenjärveä! Niin viheriäistä vettä
-ei löytynyt yhdessäkään toisessa tämän puolen järvessä. Vesikin
-kukki, kukki kuin riemusta, että sai nähdä ihmisiä, näitä luomakunnan
-korkeimpia olentoja, ja tarjota heille aarteitaan. Huomenjärvi
-olisikin ollut yksinäisyyteen tuomittu, jolleivät pappi ja Horsta
-olisi silloin tällöin siellä pistäytyneet. Se kuului kalavetenä
-pappilaan ja kohtuullisen etäisyytensä vuoksi se harvoin houkutteli
-luvattomia pyytäjiä rannoilleen. Horsta ja pappi olivat siis melkein
-ainoat, joita se pinnallaan näki. Se oli siis tottunut näihin kahteen
-pyytäjään. Laki ja evankeliumi! Alkuperäisyydessään Huomenjärvi
-ymmärsi tämän raamatullisen järjestyksen erinomaisen hyvin.
-
-Horsta makoilee selkäpiillään lavitsasängyssä kahisevien kaislojen
-päällä. Hän juttelee korkista, joka painuu. Merkillistä, kuinka
-aikamiehenkin sydän saattoi iloita siitä näystä, nauttia oikein
-pikkupojan lailla. Plumps! Sinne se sukelsi, viheriän pinnan alle,
-ja katseli sieltä kuin ilkkuen, että 'vedä! vedä!' Toisinaan ei
-tehnyt yhtään mieli vetää, vaikka hiukkasta ennen oli toivonutkin
-sen painuvan. Ei, halutti vain nauttia ilo loppuun: -- nähdä, kuinka
-korkki viipotteli veden alla, teki äkkirynnistyksiä pohjaa kohti,
-kohosi hiukan, kaarsi ison kiehkuran ihan veden kalvossa, niin
-että sen läpi juoksevan sulan kärki piirsi vettä kuin vedenalaisen
-savutorvi, -- kunnes se taas yht'äkkiä painui kohti pohjaa kuin kivi.
-Mutta -- äläpäs! Etpäs mennytkään enää. Vavan kärki taipui luokille,
-siima jännittyi niin kireälle, että olisi soinut ja -- ähhäh! --
-tulitkos sieltä, senkin körri! Lippo, lippo! Tämä on iso juutas! Kas,
-kas... pyrkii veneen alle! Et mene... et mene... et piru vie mene!
-Se on Horsta, joka hoitelee vapaa ja antaa ahvenen ajaa karusellia.
-Pass på! -- Pappi sujahuttaa lipon kalan alle ja -- köntsis! Siinä
-sätkyttelee kilon painoinen ahven veneen pohjalla, niin että vene
-tärähtelee. -- Horsta nousee istumaan sängyssä. Hänen silmissään
-on onnellinen, riemuitseva kiilto. Hän on hengessään suorittanut
-mestaritempun uudestaan.
-
-Niin, niin, kyllä oli hupaista tämä onkiminen. Heti sen näki
-mallista, milloin oli ahventen ottoaika. Ne veivät korkin tyynesti
-veden alle. Mutta särkiriepu, se nyki ja tanssitti kuuluvaista kuin
-säkkipillin soittaja paholaista pullossa. Ne olivat koko veitikoita,
-veden keveäkenkäistä väkeä. Horsta vertasi niitä sosialisteihin.
-Nekin häärivät ja huitoivat sen uuden yhteiskuntansa kimpussa.
-Piti muka maailma saada äkkiä valmiiksi. Mutta heidän puuhansa
-muistuttivat särjen nykimistä: -- yhdestä koukusta toiseen ja
-viisaasti vain! Piti vain katsoa, ettei maailmaa mullistettaessa itse
-jouduttu satimeen. Pääasia vain, että korkki heilui! Mutta ahven --
-se piikkinen porvari -- se kun ryntäsi näyttämölle, niin jo tiesivät
-listit lähtönsä. Mitäs -- manttaalimies, joka elätti yhteiskunnan!
-Hei vain! -- korkki otti uudet konstit käytäntöön. Näki heti, että
-uudet oliot olivat astuneet entisten tilalle. Hätiköiminen pois ja
-vakava meininki joka suhteessa.
-
-Horsta ja pappi saattoivat toisinaan innostua niin, etteivät
-kuulleet kahvipannun kuohuntaa. Sinne meni hyvä tavara pitkin takan
-kiviä, mutta toverukset istuivat hengessään järvellä. Muistiko
-veli sitä sormenmittaista kiiskeä, joka tuli kuin muina miehinä
-keskellä parasta ahvenen syöntiä? Hahhaa, niin silmät pyöreinä kuin
-rippikoulupojalla, jota pappi kinkereillä on juuri tukistanut! Mutta
--- joka piikki pystyssä, sepä tietty! Miehellä oli miehen sisu!
-Kumma, että raukkanen sai syöntivuoroa ollenkaan.
-
-Uusi, entistä käheämpi pihaus takasta saa papin hypähtämään pystyyn.
-Peijakas, siellä menivät makovedet pitkin kiviä ja tässä kun oli
-kahvia odotettu kieli kallellaan! (Jonatan Stark oli tehnyt sen
-havainnon, että "luonnon helmassa" pääsi häneltäkin toisinaan
-pikkuinen napsaus, -- elävä esimerkki siitä, että hän eli ja hengitti
-taas.) Horsta-veli kaivaa pussistaan uusia höysteitä. Ei hätää,
-kahvia kyllä riitti -- jäämäänkin. Saakoon piisikin, ilonantaja,
-osansa. Ei hätää, veli Jonatan. Meillä eivät pikku elävät nilkuta!
-Kas tuossa, turisepas taas sinä mustanaamainen, nuuskanokkainen
-Kaisa! Toverukset rauhoittuvat ja jatkavat pakinaansa.
-
-Mutta -- yht'äkkiä kavahtaa Horsta pystyyn ja tempaa paistinpannun:
--- räiskäleitten paistaminen oli ollut vallan unhottua! Sehän kuului
-heidän iltaohjelmaansa. Jonatan Stark oli kyllä muistanut sen, mutta
-ei ollut viitsinyt ottaa aloitetta. Hän oli liiaksi mukavuutta
-rakastava, kalamatkoillakin. Mutta -- taikinan hän kyllä tekisi, jos
-vain Horsta ryhtyisi paistamaan.
-
-Horstalle ei tarvinnut sellaista kahdesti sanoa. Räiskäleitten
-paistaminen kuului hänen päätaitoihinsa. Hän oli kerran Krasnoje
-Selon leirillä paistanut räiskäleen muutamalle ryssän kenraalille,
-joka leiriä kierrellessään oli sattunut heidän tulilleen. Niin
-oli ojentanut pihisevän räiskäleen haarukan kärjessä hänen
-ylhäisyydelleen tehden vasemmalla kädellä kunniaa. Kenraali oli
-ottanut räiskäleen käteensä ja kironnut: -- se oli hiukan poltellut
-äijän hyppysiä. Mutta ryssä oli ryssä: -- vaikka eräs tovereista
-oli tarjonnut lautasta ja veistä, ei tämä ollut huolinut, vaan
-naureskellen syönyt kynsistään. 'Vot, vot!'
-
-Jonatan Stark nauraa. Hän on ripustanut nenäliinan leukansa alle
-ja kahden kannun vetoinen maitohinkki sojottaa hänen polviensa
-välissä. Hän sekoittaa räiskäletaikinaa, niin että sitä pärskyy
-hänen silmilleen. Horsta kääntelee paistinpannussa valtaista
-voimöhkälettä, joka nopeasti sulaa. Hänen liikkeensä todistavat,
-ettei hän ole ensikertalainen tässä ammatissa. Jo joutuu Jonatan
-Stark'kin valmiiksi. Pannu saa ensimmäisen taikina-annoksensa ja
-toverusten korviin kohahtaa äkäinen pihinä ja porahtelu. Horsta on
-vetänyt sukan käteensä ja seisoo takan ääressä sääret koukussa, kuin
-olisi kilpajuoksuun lähdössä. Hän tutkii räiskäleen reunoja. Jo
-rupeavat nämä huomattavasti ruskettumaan. Silloin: -- yks' kaks'...
-veitsi tekee nopean kierroksen pitkin paistinpannun reunoja...
-sukeltaa räiskäleen alle... ja Horstan lausuessa: 'Koko käänne,
-mars!' se kiepahtaa ilmassa kerran ja putoaa räiskähtäen pannuun,
-äskeinen päällypuoli alaspäin. Horsta sylkee hyppysiinsä, lausuu pari
-lievempää voimasanaa, pyyhkäisee kämmenselkää reittänsä vasten ja on
-jälleen paistoasennossa. Ei kulu pitkää aikaa, ennenkuin ensimmäinen
-räiskäle höyryää lautasella levittäen suloista tuoksua ympärilleen.
-
--- Ehkä minä nyt ryhdyn paistamaan, uskaltaa Jonatan Stark arkana
-huomauttaa. Hänen omatuntonsa nuhtelee häntä: hän ei tarkoita täyttä
-totta. Hän tuntee, ettei hänestä ole Horstan tilalle.
-
-Horsta ei kuule muuta kuin rehellisen tarjouksen. Hänen
-hyväsydämisyytensä tulvahtaa yli reunojen, vaikka hän koettaakin sitä
-peittää puhumalla "ammattisalaisuuksista".
-
--- Ei, kyllä minä, veli... katso, tässä on pieniä konsteja, jotka on
-otettava huomioon, lausuu hän pyyhkien hikeä otsaltaan.
-
-Jonatan Stark hymyilee. Sellainen on Horsta-vallesmanni,
-hyväsydäminen ja aina palvelukseen altis. Hän kai pukisi toverilleen
-vaatteetkin ylle, jos tämä vain kehtaisi sellaista esittää.
-
-Jo on pino räiskäleitä pöydällä, kalakeitto valmis, kahvi keitetty.
-Toverukset ryhtyvät aterioimaan. Siinä maistellaan toistensa eväitä.
-Horstalla on iso kimpale järvitaimenta. Hän työntää sen papin eteen
-lausuen:
-
--- Jos vain maistaa, veli, niin syö! Minä en nyt oikein taimenesta,
-kun on tuoretta kalaa padassa. Katsos... taimen on syötävä, sillä
-ensi kerralla ei eukko väki pane laukkuun mitään, jos huomaa jotakin
-takaisintuoduksi.
-
-Toverukset aterioivat. He ovat tyytyväisiä itseensä ja toisiinsa.
-Horstan nenänpäässä on nokitahra ja papilla samanmuotoinen
-omassaan, mutta valkoinen. Se on kuivunutta räiskäletaikinaa. He
-huomauttavat siitä toisilleen ja nauravat. Heistä on kaikki niin
-tavattoman huvittavaa. Keskellä pöytää pohottaa perunapata, josta
-punaiset ahvenen pyrstöt riippuvat yli laidan. Se on kuin liputettu
-laiva. Mutta toverukset pitävät huolen, että "liputus" lakkaa.
-He ihmettelevät, että ruoka maistuu niin erinomaisesti täällä
-Huomenjärven tuvassa, kaukana kirkonkylästä. Tyhjän pullon suuhun
-pistetty kynttilä palaa pöydällä. Ulkona sataa, mutta kalamajassa on
-lämmintä ja kodikasta.
-
-Aterian jälkeen sytytetään piiput ja istutaan hetkinen takan ääressä
-tarinoiden. Mieli tekisi valvoa, mutta kun aamulla on noustava
-neljältä, katsotaan parhaaksi lopettaa haastelut ja kömpiä rankiseen.
-
-Toverukset nukkuvat. Unessa he istuvat taas järvellä ruohikon
-rinnassa ja onkivat. Korkki painuu vähä väliä ja Horsta herää siihen,
-että suuri ahven on häneltä päässyt. Pappi ei ojentanut lippoa
-ajoissa. Horsta murahtelee unenpöpperössä, kiroaakin epäselvästi,
-kavahtaa lopuksi istumaan ja toteaa, että pappi vetelee unia hänen
-vieressään, niin että maja tärisee. Hän kääntyy toiselle kyljelle ja
-taas painuu korkki. Mutta tällä kertaa hän saa jok'ikisen. Ja ne ovat
-suuria, mahdottoman suuria kaikki.
-
-Aamulla ovat toverukset jälleen pystyssä. Horsta kertoo silmät
-loistaen yöllisestä saaliistaan. Hänestä se on hyvä merkki. Hän on
-usein uneksinut seuraavan päivän saaliin. Nopeasti he ryyppäävät
-kahvit ja painuvat sitten veneelleen. Ulkona paistaa kirkas päivä.
-Tuulen viri käy järven seljällä. Sitä katsellessa karsii kylmä
-selkäpiitä. Vahva yökaste kimaltelee ruohikossa. Yksinäinen sammakko
-loiskahtaa järveen. Plumps! Se meni sanaa viemään, että tultiin taas.
-
-Voimakkain vedoin soutaa Horsta eiliselle paikalle ruohikon rintaan.
-Hänellä on sellainen usko, että jos se paikka ei anna, on turha
-yrittääkään muualta. Pappi ehdottelee niemenkärkeä ulompana.
-Siellä olisi karipohja. Mutta Horsta pudistaa päätään. Hän tuntee
-Huomenjärven tavat ja niin ankkuroi hän jälleen vanhaan, tuttuun
-paikkaan.
-
-Oikeassa on Horsta. Eilinen paikka on oikea kala-aitta. Sieltä nousee
-taas ahventa kuin tuskassa. Heti ensimmäisellä heitolla painuu
-korkki. Kalat kimaltelevat aamuauringon valossa. Kaikki käy kuin
-tanssi ja toverukset ovat tyytyväisiä.
-
-Parin tunnin kuluttua on onkiminen lopetettava. Kalaa on saatu
-runsaasti. Haikein mielin käärivät toverukset vapansa. Ei auta. Jos
-he vielä istuisivat tunnin, he eivät voisi koko saalista kotiin
-kuljettaa.
-
-Paluumatka muodostuu riemukuluksi. Kontissa onkin kolmattakymmentä
-kiloa ahvenia kummallakin. Miehet marssivat hiukan etukumarassa
-sauvat käsissä. Selkää ja hartioita painaa, ruumis on väsynyt, mutta
-mieli virkeä.
-
-He astuvat perätysten jängän poikki johtavia teloja pitkin.
-Karpalot kukkivat mättäillä telapuitten molemmin puolin. Ne ovat
-kuin kukoistavia viinitarhoja, pieniä yhteiskuntia, joissa pikku
-hyönteisiä vilisee karpalon varsien juurella. Mätäs heilahtaa
-keveästi. Kaksi mahdottoman suurta jättiläistä huojuu telapuita
-pitkin suuret kantamukset seljässä. Yhteiskunta häiriytyy hetkiseksi.
-Pienenpienet onkalot ja käytävät mättään sammalpeitteisellä
-pinnalla vavahtavat. Sitä jatkuu poikki koko jängän sitä mukaa kuin
-jättiläiset kulkevat eteenpäin.
-
-Mutta -- jängän keskipaikoilla tapahtuu kauhea hävitys. Toinen
-jättiläisistä, etumainen, astuu teloilta syrjään lähtien harppaamaan
-pitkin pounumättäitä. Kukoistavat viinitarhat sortuvat hänen
-askeltensa alla. Kummut painuvat kokoon, hennot onkalot ja luolat
-rutistuvat kasaan, karpalon varret ja myöhästyneet hillankukat
-tallaantuvat jättiläisen jalkoihin ja pikku hyönteisiä kuolee
-kymmenittäin, sadoittain. Vesi tulvahtaa sammalkäytäviin. Syntyy
-tavaton hälinä ja hätä, mutta jättiläisen korvat ovat korkealla.
-Ne eivät kuule muuta kuin sääskien, noiden korppikotkien laulun.
-Jättiläinen harppaa tuohikontti seljässä ja poimii raakoja hilloja
-suuhunsa. Siinä menee satojen pikkuhyönteisten kesämuona muille
-markkinoille.
-
-Jo lähtee toinenkin jättiläisistä syrjään. Uusi hävitys! Toiset,
-vielä äsken säästyneet viinitarhat menevät nurin. Ja tämän
-jättiläisen jälki on vielä kauheampi kuin edellisen. Se painaa
-mättään pinnalla olleet sammalkäytävät ihan kadotuksen syvyyteen,
-mistä kuuluu vain mustien pohjavesien urahtelu. Voi sitä hävityksen
-kauhistusta! Koko suuri hyönteisyhteiskunta aivan raunioina.
-
-Mutta -- ihme! Kun jättiläisten askeleet häipyvät kuulumattomiin,
-nousevat viinitarhat jälleen. Mikä ne nostattaa? Pikku hyönteistenkö
-yhteisponnistus? Ei, vaan niiden oman kauneuden voima. Ne ovat luodut
-kukoistamaan, iloa tuottamaan, ja siksi ne kohoavat uudestaan.
-Sudensammal niiden kyljissä hohtaa jälleen kuin punainen kallioseinä.
-Taipuneet karpalonvarret ojentuvat uudelleen pystyyn. Entinen elämä
-alkaa. Hyönteisyhteiskunta ei pitkään sure. Aurinko paistaa ja ilman
-täyttää sääskien yksitoikkoinen, unettava ininä.
-
-Äskeiset jättiläiset ovat jättäneet taaksensa jängän ja istuvat
-kaatuneella honganrungolla tupakoiden. Sääskiparvet hyökkäävät
-heidän kimppuunsa, mutta pikiöljy tekee niiden liiallisen lähentelyn
-vaikeaksi. Toverukset tatuoivat itsensä juhlallisesti. Äkkinäistä
-kulkijaa he voisivat säikähdyttää. Viimeiset papillisuuden piirteet
-Jonatan Starkin kasvoissa peittyvät leveiden pikiöljylaikkojen alle.
-Hän muistuttaa nyt Mefistoa. Kuin kaksi metsien intiaania istuvat
-toverukset honganrungolla puhallellen verkkaisia savuja ilmaan.
-Heidän hartiansa höyryävät hiljaa ja tuohikontin nurkasta tipahtelee
-vesipisaroita heidän selkäänsä pitkin.
-
-Metsässä vallitsee raukaiseva kuumuus. Ei edes varjopaikoissa ole
-viileämpää. Sammal toverusten jalkain juuressa uhoo kosteaa lämpöä,
-joka unettavana tunkeutuu sieraimiin. Olisi soma hetkisen uinahtaa,
-mutta sääskiltä ei saa rauhaa.
-
-Toverukset nousevat jatkamaan matkaansa. Viimeinen silmäys,
-hyvästijättösilmäys Tela-aavalle, joka vilkkuu puiden välistä
-kuumuudesta höyryten. Sen takana on Huomenjärvi, kumppanusten
-kaipaama rauhan tyyssija. Nyt sekin loistaa häikäisevän kirkkaana
-kuin olisi se erämaan silmä.
-
-Toverukset astuvat peräkanaa. Vielä on neljä kilometriä kirkonkylään.
-Puolen tusinaa jänkiä on myös kuljettava yli, mutta ne ovat jokainen
-varustetut teloilla. Entiset papit ovat pitäneet huolen niiden
-laittamisesta. Huomenjärvi on ollut heillekin rakas.
-
-Runsaan tunnin päästä he saapuvat maantielle. Se on hiljainen ja
-kuollut, mutta se tuo mieleen suuren maailman jossakin kaukana.
-He astuvat horjahdellen. Taakat ovat loppu taipaleella ruvenneet
-painamaan.
-
-Kirkko näkyy kaukaa, paljon ennen maantienpolveketta. Se seisoo
-kummullaan aivan samannäköisenä kuin heidän lähtiessäänkin. Mutta
-siitä huolimatta tuntuu toveruksista, kuin näkisivät he sen taas ensi
-kertaa pitkästä aikaa. Se on vaihtelu, joka sen saa aikaan.
-
-Jonatan Stark käsittää sen astuessaan tuossa Horstan jäljissä. Se ei
-olekaan Huomenjärven ansiota niin paljon, kuin hän oli kuvitellut.
-Sen teki vaihtelu, yksitoikkoisen kotona-istumisen äkillinen
-katkeaminen, vuorokauden oleskelu kirkonkylästä poissa.
-
-Vaihtelu -- mitä oli vaihtelu? Vain hetken kestävä unilääke, jota
-piti taas uudestaan ottaa.
-
-Jonatan Stark aavistelee jotakin, jotakin, jota ei voinut koskaan
-tyydyttää. Se lauloi sydämessä lakkaamatta, kuin laulaa maininki
-merenrantaa vasten. Se kohosi ihmisrinnasta salaa kuin huokaus korven
-povesta, kuin ikuinen etsijän ikävä. Sitä tuntiessa johtui mieleen
-etelä, hymyilevä etelä.
-
-Jonatan Stark ei voinut mietteitään jatkaa, sillä häntä häiritsi
-Horstan kovaääninen juttelu, joka pani metsän raikumaan.
-
-
-IX.
-
-Talvipäivät kuluvat toisinaan tuskallisen hitaasti. Elämä on
-menettänyt tarkoituksensa täydellisesti. Kylä uinuu hiljaisuuden
-vallassa. Ei minkäänlaista liikettä näy. Ei edes kauppias Raattaman
-rouvakaan juokse kellarissa kuten tavallisesti ja turhaan sai
-Jonatan Stark odottaa Konrad Raattamata konttorin rappusille. Hän
-ei ilmesty, vaikka kello kansliahuoneen seinällä on jo lyönyt yksi.
-Äänettömyys vallitsee pappilassakin. Julia-rouva on vetäytynyt
-makuuhuoneeseen. Mitä miettinee piika Sandrakin keittiön päässä, kun
-ei kuulu tavallista astioiden kalinaa. Tuntuu siltä, kuin olisivat
-kaikki, koko Lainion kylä, vaipuneet tarkkaamaan oman elämänsä
-tarkoituksettomuutta. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta",
-julistaa puoleksi kaatumaisillaan oleva kaivonvintti navetan päässä.
-Kauppias Raattaman poro, joka on kiinni jäkäläkannossa, heittäytyy
-maata ummistaen silmänsä, aivan kuin yhtyäkseen tuohon Vanhan
-Testamentin viisaan sanaan.
-
-Jonatan Stark käänteleikse tuolissaan. Hän tuntee nämä tällaiset
-päivät. Ne ovat harmaita vieraita, jotka saapuvat asioimaan papin
-luo. Ne haluavat koetella, kestikö tämä Lapin yksitoikkoisten päiväin
-painoa. Pilviröykkiöt makaavat Keilatunturin laella. Näyttää, kuin
-olisi tunturi litistynyt niiden painosta. Entä sitten ihmisten
-lapset? Miten kestivät he?
-
-Harmaja päivä on tehnyt kierroksensa heidän luonaan.
-
-Siellä istuu vanha metsänhoitaja Jerikossaan alakuloisena, sivellen
-harmahtavaa partaansa. Juuri varmaan olisi pitänyt ruveta Mäntypään
-joukkoa kartoittamaan, mutta oli niin pimeä, niin pimeä, niin pimeä.
-Ne aikoivat rakentaa kievarin sinne jonnekin Lohijoen seuduille...
-valtio... kruunu... ja sitä varten tarvittaisiin kuulemma kartta.
-Mutta oli niin pimeä, niin pimeä, ettei voinut, ei mitenkään voinut.
-Jerikon muuritkin olivat kaatuneet eikä siihen oltu tarvittu Joosuan
-sotajoukkoa, vaan tavallista harmaamman lapinpäivän rynnistys.
-
-Apteekkari istuu apteekilla korttipakka kädessä. Harmaja päivä on
-vieraana sielläkin. Ja mikä ikävintä: -- harmaja päivä ei kärsi edes
-pasianssia.
-
-Tahi jos kärsii, käy lopputuloksen aina sangen surkeasti.
-
-Apteekkari asettaa korttipakan pöydälle, jolloin "herttakuningas"
-joutuu päällimmäiseksi. Mutta harmaja päivä ei ihaile sen uljuutta.
-Päinvastoin: -- se varjostaa sen tummaksi, epäselväksi, niin että se
-alkaa apteekkarin mielestä muistuttaa paholaista.
-
-Hän astuu apteekkihuoneeseen. Harmaja päivä seuraa perässä. Se
-hiipii pitkin hyllyrivejä, sivuaa hiljaa porsliinipurkkien rintaa.
-Se opettelee latinaa. 'Clyserin', 'Garbol'... Apteekkari hiipii
-hyllyn luo. Oliko etiketteihin sattunut virhe? Ei, ei... oikeinhan
-niissä seisoi: 'Glyserin'... 'Carbol'... Hänestä vain oli hämärässä
-näyttänyt, kuin olisi C vaihtunut G:ksi ja päinvastoin. Ei soi
-apteekin ovitiuku. Yhtään asiamiestä ei näy. Kaikki tuntuu kuolleelta.
-
-Nimismies Forstadiuksen virkahuoneessa käy sen sijaan touhu. Harmaja
-talvipäivä ei ole pystynyt sen järjestystä muuttamaan, ainakaan tällä
-kertaa. Ne pyssyt... ne pyssyt. Niillähän mies puolustihe pimeää
-ja alakuloisuuttakin vastaan. Pöydällä palaa lamppu, vaikka on jo
-puolenpäivän aika. Horsta puhdistaa pyssyä hiessä päin. Oli se kumma
-mies se Stark, kun ei viitsinyt pyssyään puhtaana pitää. Ja sellainen
-ase kuin hänellä oli. Se oli ollut nyt lainassa Horstalla parisen
-viikkoa huurremetsojen ampuma-aikaan. Hän ei ollut sitä kuitenkaan
-tarvinnut. Mutta -- sellaisessa kunnossa, kuin missä se oli, hän
-ei hirvennyt sitä takaisin viedä. Sen sisus... herrajumala...
-niin täynnä likaa, etteipä juuri läpi nähnyt! Siinä menivät hyvät
-rihlat aivan pilalle. Ja hän, Horsta, kun oli sen jo kerran papille
-puhdistanut sanoen, että pidä nyt, hyvä veli, puhtaana. Se on hyvä
-pyssy. Mutta ei ollut pappi viitsinyt. Ruostua oli antanut.
-
-Harmaja lapinpäivä tekee kierrostansa kylässä. Sen asiana on istua ja
-tylsästi tuijottaa eteensä. Nyt se istuu pappilan kansliahuoneessa
-pitäen seuraa rovasti Starkille.
-
-'Minkähänvuoksi tuo kruunukin arkistokaapin päällä on lohennut?'
-Jonatan Stark istuu tuijottaen puustaveistettyyn, tummaksi maalattuun
-kruunuun, mutta kukaan ei vastaa. Harmaja talvipäivä pysyy
-äänettömänä eikä vastausta synny hänenkään päässänsä. Liekö pudonnut
-vai muuten omia aikojaan haljennut? Sen voisi kääntää toista tietä.
-Niin... kuka sen kääntäisi? Jonatan Stark ei halua sitä kääntää
-eikä kukaan muukaan sitä tee. Se ei olisi vaikeaa: nousta tuolille
-ja kääntää. Mutta Jonatan Stark ei halua nousta tuolille. Hänen
-mielestään se on tarpeetonta. Mitä se hyödyttäisi? Kolo pysyisi siinä
-kumminkin. Hän tietäisi sen! Niin rehellisyyttä rakastavana hän on
-vielä Lapissakin pysynyt, ettei anna näön pettää itseään.
-
-Mutta jotakin olisi tehtävä. Päivä ei saanut kulua tylsyyden
-vallassa. Siitä oli ravistauduttava irti hinnalla millä hyvänsä.
-Harmaja talvipäivä istuisi muuten vaikka kuinka kauan kansliahuoneen
-penkillä ja katselisi hänen toimettomuuttaan, toimeton toista
-toimetonta. Se tuntui masentavalta. Jommankumman täytyi liikkua,
-jommankumman, siitä ei päässyt! Jonatan Stark väänteleikse
-tuolissaan. Elämä tuntui niin sanomattoman lohduttomalta.
-
-Hän nousee hitaasti tuolistaan. Hänen kasvoillaan asustaa syvä
-alakuloisuus. 'Tarpeeton ihminen', välähtää hänen sielussaan. Hän
-pysähtyy keskelle lattiaa syviin mietteisiin vaipuneena. Mitä varten
-hänkin oli olemassa?
-
-Jonatan Stark avaa hiljaa arkistokaapin. Siellä on suuri läjä
-vanhoja, käytettyjä kirjekuoria. Niitä on sinne kasaantunut
-kuukausien varrella. Ne tarjoavat hänelle pelastuksen tällaisina
-harmaina päivinä. Hän ryhtyy niitä kääntämään.
-
-Elämällä on sittenkin tarkoituksensa. Älä murehdi, Jonatan Stark,
-sinä et ole turhaan elänyt. Tämä yksi ainoa päivä elämässäsi antaa
-täyden oikeutuksen kaikille ennen vietetyille vuosille: nousta
-rikkaläjältä lentoon ja kohota navetan harjan tasalle, -- onhan se
-jotakin elättivariksesta, jonka toinen siipi on leikattu lyhemmäksi.
-Käännellä käytettyjä kirjekuoria Lainion pappilan hiljaisessa
-kansliahuoneessa ja houkutella sen askartelun avulla henkensä
-lentoon, tuon häkkilinnun, jonka pimeä talvinen päivä on kahlehtinut,
--- onhan siinä elämän tarkoitusta kylliksi, -- ainakin yhden pilvisen
-päivän osalle. Sinä käännät nurin nuo jo kerran tehtävänsä tehneet
-kirjekuoret, lähetät ne uudelleen maailmaa kiertämään. Mitäs sinä
-siitä välität, vaikka ihmiset sanovatkin: 'Stark on tullut tarkaksi,
-kääntää jo kirjekuoretkin'. Et mitään. Sinä loihdit niiden avulla
-vanhoja muistoja eloon. Sinusta tulee runoilija, joka laulaa
-kuolleet eläviksi jälleen. Tuo Bulevardin Kukkakaupan kirjekuori on
-kellastunut lehti, mutta se kertoo sinulle kesästä, joka oli lämmin
-ja kaunis. Mitäs siitä, vaikka se onkin kellastunut lehti. Sinä
-runoilet sen viheriöitseväksi jälleen.
-
-Se johdattaa mieleesi muutaman tummatukkaisen kukkaismyyjättären,
-joka kerran palveli juuri tuossa samaisessa Bulevardin kukkakaupassa.
-Sillä sieltä on Julia-rouva tilannut viimekesäiset kukkasipulinsa ja
-kuin sattumalta osui kukkakaupan kirjekuori ensimmäisenä käteesi.
-
-Sinä kätket tosin muistosi jälleen tuon saman kirjekuoren sisään ja
-kirjoitat tyyneesti päälle: 'Arvoisa Pastorinvirasto, Tenomuotka.'
-Mutta se vain todistaa, kuinka ihmeen hyvin olet oppinut itsesi
-hillitsemään. Ja kerran sinä kirjoitit vapisevalla kädellä ja veren
-lämminnä virratessa sydämeen: 'Neiti Aleksandra Ek, Bulevardin
-Kukkakauppa'.
-
-Sinä olit silloin vahvasti rakastunut, Jonatan Stark. Sinä ajattelit
-tummatukkaista tyttöä muutamassa kukkakaupassa, sillä aikaa kuin
-professori luennoi valituita kappaleita profeetta Jesajasta. Mitä
-välitit sinä hepreasta siihen aikaan. Et yhtään mitään. 'Jerusalemin
-tyttäristä' kuullessasi ajattelit vain yhtä: hänellä ei ollut
-nilkkarenkaita eikä hän kulkenut kenossa kauloin, mutta hänellä oli
-niin ihmeen kauniit ruskeat kengät ja niska kuin kuningattarella. Hän
-rakasti ruskeaa ja eikö se ollut sinunkin mielivärisi siihen aikaan,
-Jonatan Stark, ja ole vieläkin?
-
-Oh, sinä muistat ne lukemattomat illat, jolloin kuljit Bulevardia
-pitkin ja tähystelit levottomana eteesi. Sinä etsit ihmisvilinästä
-vain yhtä: Aleksandra Ekiä. Muut olivat sinulle vieraita ja
-muukalaisia. Ja kuinka sydämesi löikään, kun hän sipsutteli sinua
-vastaan ruskeassa päällystakissaan! 'Oletko se sinä, Jonna?' 'Minä,
-minä... ja sinä pääsit jo, Alix?' 'Pääsin, pääsin ja nyt mennään
-meille, Jonna.' Sitä sinä olit toivonutkin. Te lähditte yhdessä
-kulkemaan Kruunuhakaa kohti. Siellä asui Aleksandra Ek muutamassa
-kivijalassa vanhan tätinsä kanssa. Huone oli yksinkertainen ja
-vaatimattomasti kalustettu, mutta sinun mielestäsi se oli taivaan
-esikartano, sillä siellä asui Aleksandra Ek, ja hän oli kaunis ja
-hän oli tumma ja hänen silmänsä olivat vihreät kuin meri! Seinällä
-riippui kitara ja se tervehti teitä jo ovessa. "Nyt sinä laulat,
-Jonna, tänä iltana, laulat 'Caro mio ben'in'". Hän oli laulanut sydän
-onnea tulvillaan Aleksandra Ekin säestäessä häntä.
-
-Jonatan Stark katselee mietteissään edessään olevaa kirjekuorta.
-Aivan samanlainen kuin muinoin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin,
-mutta käsiala oli toinen. Niin -- kuinka monta kertaa se oli
-muuttunutkaan noiden kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa? Uudet
-myyjättäret astuivat entisten tilalle. Mutta tuskin yksikään heistä
-lie tuollaiselle kirjekuorelle kirjoittanut loistavammin kuin
-kirjoitti kerran Aleksandra Ek: 'Herra Ylioppilas Jonatan Stark,
-Pohjois-Esplanaadinkatu 7.' Siinä oli rakkautta jokaisessa i:n
-pisteessäkin. Ja seitsemäinen -- se oli ollut kuin tanssissa liehuva
-keijukainen.
-
-Jonatan Stark huokaa ja kääntää kirjekuoren. 'Toivehet, pois,
-pois...' soi hänen rinnassaan. Sitä laulua hän oli kerran tovereista
-haalitun kuoron kanssa laulanut Aleksandra Ekin ikkunan takana tämän
-syntymäpäivän vastaisena yönä. Silloin oli loistanut täysikuu ja
-muutaman ravintolan edustalla torkkuva ajurikin oli hänen mielestään
-ollut satumainen olento. Hän olisi saattanut olla vaikka morsiusparia
-odotteleva kartanon kuski, joka mikä hetki hyvänsä oli valmis
-kiidättämään nuoren parin sulhasen kotiin läpi kuutamoisen, kirkkaan
-yön.
-
-Paljon sinä haaveilet, Jonatan Stark, mutta siihenhän on luonnollinen
-syy: Julia-rouva on loukkautuneena sulkeutunut makuuhuoneeseen. Te
-olette riidelleet aamiaispöydässä ja kuin sattumalta on Bulevardin
-kukkakaupan kirjekuori nyt ensimmäisenä käteesi osunut. Minkäs sinä
-sille mahdat? "Hvem kan nu rå för sina känslor?" oli apteekkarin
-rouva kerran kysynyt, kun puhe oli johtunut avioeroihin. Hän, se
-näpsäkkä Floora-rouva, oli lingonnut tämän kysymyksen Jonatan
-Starkille vasten silmiä, kun tämä oli epäillen pudistellut päätään.
-Ei sitä niin vain erottu, vaikka tunne-elämässä toisinaan tapahtuikin
-pieni vallankumous, aiheuttipa sen sitten vaikka hetken kinastelu
-tahi luvaton kiintymys. Solmitut siteet olivat siksi lujat.
-Tuollainen vanha muisto hiveli vain sydäntä suloisesti, kuin lääkiten
-sitä pienen vamman jälkeen. Missä lienetkään, Aleksandra Ek? Lienetkö
-elävien mailla? Jonatan Stark, entinen naivi ylioppilas, joka rakasti
-sinua tulisesti, mutta jota sinä et uskaltanut seurata, muistelee
-sinua, kädessään kirjekuori samasta kukkakaupasta, missä kerran
-palvelit myyjättärenä. Ja kirjekuori -- se on nyt käännetty nurin.
-
-Jonatan Stark kääntää ja liimaa kirjekuoria asettaen ne
-kirkonkirjojen alle painumaan, sitä mukaa kuin ne valmistuvat.
-Niitä on eri kokoa, tavallisista virkakirjekuorista pieniin,
-siroihin dandykuoriin asti. Kuka veitikka se niin hienosti elelee?
-No jo... Gösta Lagerborg, hänen vanha luokkatoverinsa, kaunosielu
-ja aatteiden mies, josta konventtiaikana odotettiin suuria, mutta
-josta ei kuitenkaan tullut muuta kuin tavallinen kauppamatkustaja.
-Hän sortui kauniilta uraltaan ja nai rikkaan lesken, joka omisti
-tuottavan kahvilan muutamassa rannikkokaupungissa. Siellä kuului
-nyt Gösta-poika soittelevan klaveeria kahvilayleisön ratoksi,
-milloin ei kauppamatkoilla kulkenut. Ja liike tuotti, tuotti hyvin.
-Gösta Lagerborg oli kirjoittanut tulevansa ensi kesänä Lainioon
-harrinongintaan ja tiedustellut Starkilta sopivia paikkoja sitä
-varten. 'Ja olisihan soma vielä istua vastatuksin ja väitellä siitä,
-ihannoiko Runeberg "Vänrikki Stoolin tarinoissa" sotaa vai ei,
-hahhah!'
-
-Jonatan Stark kääntää kirjekuoria. Hänen silmänsä säteilevät. Ajatus
-kulkee muistojen teitä eikä Lapin harmaja päivä näe enää syytä
-viipymiseensä. Se hiipii hiljaa ulos Jonatan Starkin huomaamatta.
-Keittiön puolelta rupeaa kuulumaan astioiden kalinaa ja laulun
-hyräilyä.
-
-Julia-rouva ilmesyy kansliahuoneen kynnykselle. Hän hymyilee
-ystävällisesti.
-
--- Mitäs se pappa täällä puuhailee? Ai, ai, noitako sinä taas olet
-ruvennut kääntämään? Eikö sinulla nyt ole parempaa työtä?
-
-Jonatan Stark vastaa loistavin kasvoin:
-
--- 'Ja hädässänsä hän turvautui yhteen sen vieraan maan
-kauppiaaseen...' Katsopas, Julia, tässäkin hommassa tulee mieleen,
-'kuinka monella minun Isäni palkollisella on kyllin leipää ja minä
-kuolen nälkään.' -- Hei, eikö olekin soma kokoelma?
-
-Julia-rouva hymyilee miehensä innostukselle.
-
-Jonatan Stark katsahtaa vaimoaan silmiin. Hän huomaa niissä anteeksi
-pyytävän ilmeen. Hänen sydämeensä tulvahtaa veri lämpimänä. Hän
-tarttuu vaimoaan kädestä.
-
--- Näin minä täällä taistelen henkiriepuni puolesta, Julia, ja nyt
-olen voitolla taas.
-
-Julia-rouva nyökkää. Sellaistahan se oli. Hän kesti sittenkin
-paremmin kuin miehensä. Jonatanille se toisinaan kävi ylivoimaiseksi.
-
-Hän jättää miehensä työn ääreen. Hän on vakuutettu, ettei Jonatan
-enää kääntele kirjekuoria ikävänsä vuoksi, vaan siksi, että tuntee
-itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi taas.
-
-Ja ihmeellistä. Tämän jälkeen ei Jonatan Stark enää ajattele
-menneitä. Hän kääntää kuoren toisensa jälkeen ja se ilo, jota hän
-nyt tuntee, on jonkunlaista ammattimiehen iloa. Työ käy näet jo
-sangen sukkelaan. Hän ajattelee väliin, tuliko helpommaksi kääntää
-vai ostaa uusia. Kumiliima maksoi... sekin... Mutta -- vaikka se
-olisi tullut kalliimmaksikin, hän olisi sittenkin kääntänyt. Se
-tuotti hänelle iloa. Ja kaikkeen, mikä Lapissa oli omiansa iloa
-tuottamaan, oli suhtauduttava vakavasti, olipa se sitten itsessään
-vaikka kuinka lapsellista. Sen oli Jonatan Stark ottanut elämänsä
-säännöksi. Hän siis kääntelee kirjekuoria, kun ei muuta työtä ole.
-Ja hauskaa oli nähdä sitä valikoimaa, joka niistä vähitellen syntyi.
-Hämähäkinverkko-kuoria oli useita. Ne tekivät oikeastaan hiukan
-taiteellisen vaikutuksen. Toiset olivat taas niin ohutta paperia,
-että rikkoutuivat käännettäessä. Vaivaiset, jotka eivät jaksaneet
-kustantaa itselleen kuin menomatkan Lappiin. Toisilla oli vielä
-varoja paluumatkaakin varten. Jonatan Stark kääntää kääntämistään.
-Hän on onnellinen ja tyytyväinen taas ja hän viheltelee hiljaa.
-Talven pitkään kulkisivat hänen kirjekuorensa alas, -- sinne, mistä
-olivat tulleetkin. Hän lähettelisi niitä kuten muinoin Noak kyyhkysiä
-arkistaan. Ne veisivät mukanaan hänen kaipauksensa.
-
-Jonatan Stark huokaa asettaen viimeisen kirjekuoren kirkonkirjan
-alle painumaan. Hän vääntää lamppua pienemmälle. Hän on hiukan
-alakuloinen, mutta kuitenkin tyytyväinen kohtaloonsa.
-
-Harmaja lapinpäivä painuu iltaan. Tyranni, sielujen kiduttaja, palaa
-linnaansa jälleen. Se on siellä jossakin Keilatunturin takana,
-rannattomien aapojen keskellä, jotka nyt kääriytyvät pimeään. Harmaja
-päivä on käynyt alustalaisiaan katsomassa ja ilokseen huomannut
-heidät lujasti valtaansa kahlehdituiksi. Vain yksi heistä, pappi,
-jonka tehtävänä on valkeutta julistaa, on hiukan saanut kahleitaan
-irroitetuksi. Hänen huoneessaan on palanut lamppu jo kello yhdestä
-saakka. Kuin merkkituli se on loistanut muille kylän asukkaille,
-jotka vähitellen, yksi toisensa jälkeen, ovat tehneet tulen pirtin
-takkaan. On se hetki, jolloin sielut saavat vapaammin hengittää.
-Takkatulen loiste ottaa haltuunsa pirtin. Se on itsevaltias, joka
-ei siedä harmajan lapinpäivän valtaa. Se valaisee ja lämmittää. Sen
-kanssa taistelevat rinnan navettakiilut ja Ruijan porsliinikupuiset
-lamput. Nekin julistavat omalta osaltaan, että yötä ja pimeyttä
-vastaan on taisteltava valolla, siksi kunnes aurinko, elonantaja, on
-jälleen saavuttanut hallitsevan asemansa Lapin taivaalla loistaakseen
-kaksi kokonaista kuukautta yhteen menoon.
-
-
-X.
-
-Viime vuosina on Jonatan Stark saarnannut melkein yksinomaan
-itselleen. Eikä hänellä juuri monta kuulijaa ollutkaan.
-Kirkonkyläläisistä eivät muut käyneet säännöllisesti kirkossa kuin
-Suutari-Kalle ja hänen hiukan yksinkertainen vaimonsa Gravilda sekä
-kylän kansakoulunopettajatar. Juhlapyhinä, kuten Marianpäivänä,
-juhannuksena ja Mikkelinä, saapuivat tosin syrjäkyläläiset
-mieslukuisina kirkolle ja silloin oli Lainion pieni kirkko ääriään
-myöten täynnä. Mutta ennen saarnaa lähti suurin osa miehistä
-tavallisesti pois, sillä heitä ei huvittanut Tarkan "muistelusten
-kuunteleminen", kuten he sanoivat. He menivät siis kirkkomäelle
-tupakalle ja juttelemaan hevoskaupoista. He ymmärsivät niitä paljon
-paremmin kuin papin puheita 'Kristuksen kuvan kultauksista', joka nyt
-oli paljasta jaaritusta.
-
-Eivät syrjäkyläläiset paremmin kuin kirkonkyläläisetkään
-ymmärtäneet, mikä pappiin oli mennyt. Ensi vuosina tämä oli saarnata
-paukutellut kuin mies, puhunut armonjärjestyksestä ja apostoleista,
-karahteerannut synti-äijääkin tämän oikealla, raamatullisella
-nimellä. Tosin oli häneltä silloinkin synteinanteeksiantaminen ja
-Golgata jäänyt melkein säännöllisesti pois, mutta olihan nyt toki
-saatu kuulla, kuka ihmistä vietteli ja mihin lopulta päädyttiin,
-jollei parannuksia tehty, -- kuin myöskin, että Jumalan Poika se
-pelasti ja näytti pirulle lopullisen pitkän nenän, kun tämä jo oli
-valmistautunut korjaamaan syntisraukan. Nyt jutteli Tarkkapappi
-ulkomaitten kaupungeista ja turistiteistä, niinkuin niillä olisi
-minkäänlaista yhteyttä ollut Nikodemuksen ja hänen epäuskonsa kanssa.
-Vai oliko kukaan lukenut, että Nikodemus olisi ollut erikoisempi
-reissaaja? Ei sitä ainakaan kirjoitukset näyttäneet.
-
-Vikaan oli siis mennyt Tarkka-pappi, pahasti vikaan. Joku tiesi
-mainita, ettei Tarkalla enää ollut kaikki ruuvit paikoillaan,
-toinen arveli sen viinan syyksi: -- kas, kun pappi itse huonosti
-eli, ei hän saattanut terää muillekaan näyttää. Se olisi tainnut
-silloin kääntyä kohti omaa povea. Niinpä niin... Mutta Juustila oli
-taas tehnyt hyvät hevoskaupat. Olivatko miehet nähneet hänen uutta
-orittansa? Totisesti, siinä oli hevonen, joka oli pidollensa hyvä!
-Ja viidelläsadalla oli mies sen saanut. Kirkkomiehet juttelivat
-Juustilan oriista siksi kunnes kirkosta rupesi kuulumaan papin messu.
-Silloin he kopistivat piippunsa ja työntyivät jälleen kirkkoon: -- he
-olivat päättäneet ottaa ripin.
-
-Sellaista se oli. Jonatan Stark oli kyllä vuosien varrella
-manannut ja nuhdellut, pitänyt välistä pitkiäkin saarnoja kirkossa
-käyttäytymisestä, mutta kaikki turhaan. Lainiolaiset pitivät tapansa.
-Viime vuosina hän oli siitä luopunut. Hän oli lopuksi unohtanut koko
-seurakunnan ja saarnannut vain itselleen.
-
-Mutta -- jos seurakunnan enemmistö oli kääntänytkin hänelle selkänsä,
-olivat Suutari-Kalle Gravildoineen ja kylän kansakoulunopettajatar
-jääneet hänelle uskollisiksi. Kukin heistä käsitti saarnan omalla
-tavallaan, mutta siitä he olivat yksimielisiä, että rovasti saarnasi
-hyvin. Suutari-Kalle, ainoa Lainion sosialisti, piti erikoisesti
-siitä, että pappi puhui pienistä mökeistä ja kololaitaisista
-kahvikupeista. Hänen mökkinsä kirkon takana oli juuri niin
-kookas, että sänky mahtui pisimmälle seinälle, ja siinä ainoassa
-kuppiparissa, jonka he Gravildan kanssa omistivat, oli todella
-suuri lovi, niin että toinen puoli kahvia valui lautaselle. Mutta
-Suutari-Kalle iloitsi, että pappi ymmärsi köyhälistön asian ja että
-hänen äänensä sen esilletullessa värähteli erikoisen lämpimänä. Miksi
-ei -- kyllä Suutari-Kalle olisi sen suonut, että Vapahtaja olisi
-tullut heidän mökkiinsä käymään. Olisipa saanut kerran kyllikseen
-jutella köyhän ihmisen elämästä ja kysyä, oliko oikein, että Könni
-maksoi pieksun pohjauksesta puolosta vähemmän kuin muut.
-
-Kallen Gravilda ei pystynyt niin syvällekäypiin mietiskelyihin. Hän
-vain kuunteli ihastuneena selityksiä Jerusalemin vaimojen kirjavista
-puvuista ja vilkaisi silloin tällöin alttaritauluun. Todellakin...
-sellaisia pukuja olisi kannattanut pitää. Mahtoivat olla värinsä
-pitävämpiä kuin hänen retonkihameensa, joka nyt oli melkein
-siintynyt. Eikä Raattamalla paremmin kuin Könnilläkään ollut hyviä
-värjäysaineita.
-
-Ainoa, joka pystyi seuraamaan Jonatan Starkia tämän kaunopuheisilla
-poluilla, oli kansakoulunopettajatar. Hän oli lukenut paljon,
-mietiskellyt vielä enemmän, jotenka hänestä oli nautintorikasta
-kuulla kuvausta Jaakobin taistelusta Jabbok-joen rannalla. Hän näki
-hengessään auringonlaskun, itämaan loistavan auringonlaskun. Siellä,
-toisella rannalla, kuumottivat Jaakobin leirin valkeat teltat.
-Raakel ja Lea asettautuivat levolle tyynnytellen lapsiaan, jotka
-levottomina kyselivät, minne isä oli mennyt. Sinä iltana järjesti
-Raakel, tuo yksinkertainen sielu, isältänsä Laabanilta varastamansa
-kotijumalat riviin teltan perälle ja kumarteli niitä, rukoillen
-sydämensä pohjasta pelastusta Jaakobille, jota hän oli rakastanut
-siitä hetkestä saakka, jolloin tämä pitkästä matkasta uupuneena,
-mutta kuitenkin niin kauniina, oli ensi kerran suudellut häntä
-Haaranin kaivolla. Mutta siellä, toisella rannalla, istui Jaakob
-kalpeana rantakivellä sydämessä ahdistava tuska: -- miten oli Esau
-kohteleva häntä? Ja tuska oli niin suuri, että hänestä tuntui, kuin
-painiskelisi hän oudon miehen kanssa kokonaisen pitkän yön.
-
-Mutta -- sitten tuli aamu! Aurinko nousi mahtavana vuorten takaa.
-Jabbok-joen pinta kimalteli sen ensimmäisistä säteistä. Vieno
-tuulenhenkäys vastakkaiselta rannalta toi Jaakobin nenään leirisavun
-tuoksun: -- siellä olivat jo jalkeilla hänen omaisensa. Kalpea mies
-nousee. Hän tuntee itsensä vahvaksi jälleen. Rauha on palannut
-sydämeen, rauha ja lepo. Jaakob kahlaa joen yli leirin puoleiselle
-rannalle. Oi, kuinka mielellään kansakoulunopettajatar olisi tahtonut
-olla Raakelin sijassa tämän käydessä miestänsä vastaan! Mutta sitä
-hänen oli hiukan vaikeampi käsittää, millä mielellä Lea, vanhempi
-sisar, olisi silloin katsellut häntä. Ne itämaalaiset naiset olivat
-hiukan arvoituksellisia suhteessaan miehiin.
-
-Ei aavistanut Lainion suntio, vanha Mäki-Roope, minkälaisissa
-mielikuvituksissa ja ajatuksissa nuo kolme sanankuulijaa elivät
-rovastin saarnojen aikana. Hän kulki hiilihanko kädessä pitkin
-sivukäytävää ja kolisteli hirmuisesti. Hänen mielestään oli
-seurakunnan varojen tuhlausta lämmittää kirkkoa kolmea henkeä
-varten. Mutta se Tarkka oli niin täsmällinen ja tarkka, ettei vain
-saanut laiminlyödä kirkonmenoja. Miksi ei nyt noita olisi yhtä
-hyvin saattanut pitää pappilan pirtissäkin? Niin oli entinen pappi
-tehnyt. Mutta tämä... tämä oli kyllä visu omissa asioissaan, mutta
-kirkonkassasta hän ei isoja välittänyt. -- Mäki-Roope kolisteli ja
-hymähteli. Mitähän se Suutari-Kallekin hyötyi Gravildansa kanssa?
-Niin jököttivät joka pyhä samalla paikalla, Gravildalla suu puoleksi
-auki, kuin olisi avisuunissa istunut. Mäki-Roope sylkäisi kuuman
-kaminin kylkeen. Sen pihaus tulkitsi parhaiten hänen tunteitaan.
-
-Lukkari, lihava ja pyylevä Poikkijärvi, luki lauantaipostin lehtiä
-lehterillä urkuharmoonion takana. Hän ei isosti välittänyt koko
-kirkonmenoista. Hänelle riitti vain se, että sai rauhassa lukea
-lehtiään, silloinkuin ei lehterillä sattunut muita olemaan. Eikähän
-siellä, jumalankiitos, tavallisina pyhinä istunutkaan muita kuin
-hän, Basilius Poikkijärvi, lukkari ja kiertokoulunopettaja, Lainion
-varakkain vanhapoika. Hän seurasi maailmansotaa paljonsuuremmalla
-jännityksellä kuin Tarkka-rovastin saarnaa. Pääasia vain, että
-saarnan jälkeinen virsi oli valmiiksi haettu. Lukkari syventyi
-sotauutisiinsa. Vai olivat valloittaneet Varsovan. Katsos niitä
-poikia! Ne eivät muuta kuin antoivat ryssälle selkään. Oli se Saksan
-Ville poikaa...Ja Rantahalvari Lompolonsuusta tehnyt konkurssin. No
-ihme! Siinä meni taas iso rikas nurin. Olisipa lähempänä, sopisi
-huutaa maa. Sen saisi polkuhinnalla. Lukkari syventyi miettimään,
-paljonko sellaisesta uskaltaisi tarjota. Ei se ollut kaukana
-kolmestakymmenestätuhannesta. Siinä piteli korvilla. Lukkari mietti,
-kuka lainiolaisista mahdollisesti yrittäisi. Tuskinpa kukaan.
-Könnillä oli maa ja hyvä... samoin Raattamalla. Tavallisia talokkaita
-ei tarvinnut peljätä. Mutta -- miten lienevät varoissa siellä
-Lompolonsuussa? Isoja rikkaita niitä löytyi sielläkin. Mutta...
-mahtaisiko sentään kellään olla kolmeakymmentätuhatta yhdellä
-kertaa pöytään paiskata niinkuin hänellä, Basilius Poikkijärvellä.
-Kuivia rahoja oli sikäläisillä vähän. Mutta -- entäpä jos siinä
-saisi kynsilleen? Mahdotonta. Sellaiselle maalle aina ostajia
-löytyi. Kannatti siis koettaa... riskeerata hiukan... noin vähän
-amerikkalaiseen tapaan. Siinä tarjoutui hyvä ahvääri ihan kuin
-käteen...
-
-... -- Ja aurinko nousi, kun hän kävi Pnielin ohitse.
-
-Lukkari havahtui. Joko se Tarkka nyt kerkesi loppuun? Mitä? Amenhan
-sieltä taisi jo pamahtaa. Lukkari kääntyi urkuharmoonion puoleen
-ja rupesi soittamaan alkusoittoa. Hetken kuluttua kaikui kirkossa
-kansakoulunopettajattaren kirkas ääni:
-
- "Kiitos sulle, Herra taivaan,
- Ettäs kuulit ääneni."
-
-Ja ihmeellistä! Lukkarikin veisasi sen tällä kertaa sellaisella
-voimalla, että Jonatan Stark ihmetteli laskeutuessaan saarnatuolista
-alas.
-
-Sellaista se oli. Jonatan Stark oli viime vuosina saanut saarnata
-melkein yksinomaan itselleen. Hän oli eläytynyt uskonnollisiin
-mielikuviinsa ja hänen sydämensä oli sykähtänyt ilosta, jos joku
-tekstin sana oli sattunut välähtämään hänen sielussaan ihan uudessa
-valossa. Kullanhuuhtojan tavoin hän oli visusti säilyttänyt sen
-kultajyväsen vastaisten päivien varalle. Viime vuosien kuluessa
-hän oli tehnyt sen havainnon, että Raamatusta löytyi aina uutta
-ja mielenkiintoista. Samaa mieltä hän oli ennenkin ollut, mutta
-vasta viime vuosina sen todeksi huomannut. Tosin ihmiset pudistivat
-päätään niille kultajyväsille, joita hän Raamatusta löysi, -- se oli
-heidän mielestään katinkultaa -- mutta samapa se: -- ne ilahduttivat
-kuitenkin sanomattomasti hänen yksinäistä sieluaan. Hän siis saarnasi
-sunnuntaisin siitä ilosta, joka viikolla oli hänen sydämensä
-vallannut jonkun kultajyväsen löydettyänsä. Ja sunnuntainen saarna
-oli taas kuin kehoituksena hänen sielulleen yhä uuteen, innokkaampaan
-etsimiseen.
-
-Mutta alastoman alttarin ääressä seisoessaan hän usein masentui. Hän
-muisti veljiään etelässä. Siellä olivat kauniit, usein taiteellisesti
-koristetut kirkot hartaita kuulijoita täynnä. Urkujen ääni vyöryi
-juhlallisena yli kirkon ja veisuuseen harjaantunut seurakunta lauloi
-mukana voimakkaasti. Se tempasi mukaansa papinkin.
-
-Mutta täällä, Lainiossa, oli kirkko autio ja tyhjä eikä
-kirkkomusiikista voinut puhuakaan. Lukkari soitteli toisinaan vain
-yhdellä sormella ja veisasi, jos sattui. Ei siis kumma, jos hänen
-mieleensä muistui etelä ja siellä palvelevat virkaveljet. Siellä oli
-toki papillakin jotakin tehtävää. Mutta täällä... täällä kaukana
-korvessa... täällä tunturien takana seisoi hän, Jonatan Stark,
-sunnuntaista sunnuntaihin, vuodesta vuoteen yksin... alastoman
-alttarin ääressä, voimatta useinkaan tuntea muuta kuin syvää
-alakuloisuutta. Hän oli puhunut sielulleen, rohkaissut sitä kuin
-kuolevaa ja sanonut: 'Mitäs murehdit minun sieluni ja olet niin
-levoton minussa. Turvaa Jumalaan, sillä vielä nytkin hän sinua auttaa
-kasvoillansa.' Mutta se oli tapahtunut ylhäällä saarnatuolissa,
-jossa yksi ja toinen lohduttava näköala oli auennut hänelle yli
-tyhjän kirkon... siitä huolimatta. Siellä ylhäällä hän oli ollut
-kuin aavikon tähystäjä, nähden toisinaan kauniita kangastuksia niin
-elävästi, että mieli ilahtui ja sydän keveni.
-
-Mutta -- alttarin ääressä ne häipyivät näkyvistä. Hänet valtasi
-tyhjyyden tunne ja hän iloitsi ajatellessaan hetken päästä pääsevänsä
-kotiin, hiljaiseen kansliaansa. Sieltä, alttarin äärestä, hän ei
-nähnyt muuta kuin nuo kolme sanankuulijaa ja etupenkissä istuvan
-suntion, joka näytti varmalta kuin laivan kapteeni ja tuntui sanovan:
-'Huuda, mitä huudat, se menee niinkuin se menee.' 'Olkoon vain Herra
-sinunkin kanssas.' Masentunein mielin hän siis kääntyi lukemaan
-kollehtarukousta ja "Benedicamus" särähti heikkona ja hapuilevana.
-Ainakin lukkarin vastaus kuulosti kovin olantakaiselta. "Herran
-siunaus" tuntui taas saavan lämpöä siitä, että kaikki näyttivät
-olevan hyvillään jumalanpalveluksen päättymisestä, niin pappi kuin
-seurakuntakin.
-
-Sellaista se useimmiten oli. Mutta joskus hän oli jaksanut vielä
-jälkialttaritoimituksenkin aikana pitää katseensa tulevaisuuteen
-tähdättynä. Sellaisina sunnuntaina hän oli nähnyt suuren kuomureen
-kulkevan viimeistä kertaa jokivartta alas. Hän oli matkalla
-etelään... muuttamassa pois. Jaakobin palvelus Laabanin luona oli
-päättynyt. Hän oli palaamassa kotimaalleen takaisin. Kaikki eletyt
-vuodet olivat kauniisti kestetyt. Esau oli tullut monta kertaa
-vastaan 400 miehen kanssa. Mutta nyt... nyt viimeinkin hän oli
-leppynyt ja laskenut Jaakobin kulkemaan. Sellaisina sunnuntaina hän
-oli kävellyt pappilaan reippain mielin ja pitkistä ajoista taas
-havainnut kirkonkylän kauneuden. Punaisine ja valkeine taloineen se
-oli näyttänyt kerrassaan viehkeältä, varsinkin talvella. Kaikki oli
-uhkunut puhtautta ja tuoreutta. Oli tuntunut siltä, kuin olisi noissa
-monissa pikku taloissa asunut erinomaisen uuttera ja valveutunut
-kansa. Talvipäivän kirkas hohde oli näyttänyt ihmiset kuin uudessa
-valossa. Sellaisina sunnuntaina hän oli istunut kauan ruokasalissa
-jutellen vaimonsa kanssa. Hän ei ollut sanallakaan maininnut
-poispääsyn mahdollisuuksista. Hän oli vain puhellut muista asioista,
-mutta hänen sielussaan oli asunut kirkas kuva kotimaalle matkaavasta
-Jaakobista. Hän oli tuntenut että jos hän siitä olisi maininnut --
-vaikkapa sanasenkin -- tuo kirkas kuva olisi särkynyt ja hän olisi
-taas haparoinut pimeässä pitkät ajat. Siksi hän oli keskustellut vain
-pikkuasioista salaten ilonsa todellisen aiheen. Ja hänen äänensä oli
-soinut erikoisen lämpimänä, kun hän lopuksi oli kiittänyt vaimoaan
-kahvista ja vetäytynyt kansliaansa.
-
-Julia-rouva ei aina ollut ymmärtänyt miehensä outoa reippautta. Mutta
-siitä huolimatta hän ei ollut viitannut siihen sanallakaan. Hän oli
-vain kuunnellut ja vastaillut yksikantaan. Hänestä oli tuntunut
-hyvältä, että Jonatan keskusteli hänen kanssaan, vaikkapa vain
-sellaisista pikkuasioista kuin pirtin lämmityksestä tai uuden lukon
-laittamisesta halkovajan oveen. Hiukan hän tosin oli hämmästynyt, kun
-Jonatan oli äkkiä noussut, kiittänyt ja mennyt. Mutta silloinkaan hän
-ei ollut puhunut mitään.
-
-Jonatan Stark oli mennyt kansliaansa ja istahtanut soututuoliin.
-Hänen katseensa oli osunut kirjoituspöydän alle. Sieltä olivat
-paistaneet häntä vastaan hänen jalkainsa jäljet.
-
-Silloin oli tunnelma särkynyt ja hänen sydämestään oli jälleen
-kohonnut tuskaisa, epätoivoinen kysymys:
-
-Milloin? Milloin?
-
-
-XI.
-
-Rovasti Starkin suuri kuomureki on matkalla jokivartta alas.
-"Vaalimatka", on Lainion sillankorvassa asuva Mäki-Roope sanonut
-vaimolleen, kun rovastin reki oli tuvan ohi vilahtanut. "Vaalimatka",
-sanovat jokivarren kievaritalojen isännät ja kiroavat hiljaa.
-
-Sai taas lähteä vedättämään tuota kirottua rumilasta
-penikulmakaupalla.
-
-Hiljaa, kievari talojen isännät, vain tämä kerta ja sitten vielä
-viimeinen, -- sitten pääsette Lainion papin kuomureestä eroon
-ikuisiksi ajoiksi.
-
-Mutta -- kukas sen takasi? Jokivarren kievarit ovat vedättäneet
-Lainion rovastin kuomurekeä niin monta kertaa, että heidän uskonsa on
-loppunut. Lainion papilla on ollut huono onni, niin merkillisen huono
-onni. Kukas sen takaisi, etteivät jokivarren kievarit saisi kiskottaa
-kuomurekeä niin kauan kuin maailma seisoi.
-
-Hiljaa, jokivarren kievarit, hiljaa! Vain tämä kerta ja sitten vielä
-viimeinen. Sillä rovasti Jonatan Stark on vaalimatkalla Jolmanrantaan.
-
-Mutta jokivarren kievarit eivät ole hiljaa. Rovasti Starkin
-kuomureki on ylimalkaan sellainen laitos, että sen lähestyminen saa
-verkkaisimmatkin veret kiihdyksiin. Häijy paikka -- sen edessähän
-ihan hevosetkin uupuivat! Pitikin olla kievarisäännössä sellainen
-pykälä, että matkustajat saivat käyttää omia ajoneuvojaan. Olisi
-maaherra saanut muuttaa sen pykälän, -- jos ei muuten, niin Lainion
-papin kuomureen vuoksi.
-
-Jokivarsi kuohuu ja kohisee. Käsittämättömällä tavalla on sana
-Lainion rovastin tulosta kulkenut monta kievariväliä hänen edellään.
-Kuka sen vei? Tuuliko, joka tanssitti lunta maantiellä? Harakatko,
-jotka kieppuivat aidan seipäissä ja utelivat: 'Vaalimatka taas?'
-
-Kaipa ne olivat harakat, sillä niillä oli erikoinen syy pitää
-silmällä Lainion papin kuomurekeä, niinkuin yleensä kaikkia rekiä.
-Niiden sevistä löytyi aina jotakin. Lainion papin kuomureestä ne
-eivät olleet koskaan löytäneet mitään. Senvuoksi ne aivankuin
-kiukuissaan räkyttivät: 'Lainion papin kuomureki, kuomureki tulee!
-Älkää vaivautuko!'
-
-'Lainion rovasti kuuluu olevan vaalimatkalla.' Kaupunkiin palaava
-rahtimies kertoo sen kievarinisännälle, joka hakkaa jäätä tallin
-kynnyksestä. Kuka sitä kertoi? Viime kievarissa olivat kertoneet.
-Huomenaamulla se viimeistään on täällä, -- jollei jo ole aamuyöstä.
-
--- Perhana! Kievarinisäntä iskee niin, että suuri kappale kynnystä
-lohkeaa hänen lyönnistään.
-
-Kievaritaloissa ryhdytään toimenpiteisiin. Isäntä määrää, mikä
-hevonen lähtee heinään, mikä jää kotiin. Sieltä kuuluu taas tulevan
-se Lainion pappi sillä sen vietävällä kuomureellään eikä sitä
-jaksanut kiskoa muut kuin "Rusko". "Rusko" jääköön siis kotiin, että
-saadaan taival katkaistuksi.
-
-Se on merkkitapaus koko jokivarrella. Ihmiset virkistyvät.
-Keskustellaan kuomureestä. Kuka muistaa, milloin se ensi kerran
-näille maille ilmestyi? Aprikoidaan, tuumitaan. Siitä on kauan,
-kuka sen muistaneekaan. Kunnes lopulta eläkevaari lausahtaa: 'Siitä
-on tullut viime keväänä yhdeksäntoista vuotta, sillä tuo Penjaami
-oli silloin viiden viikon vanha ja täyttää nyt ensi Matin päivänä
-kaksikymmentä.
-
-Niinpä niin -- eläkevaaripa sen tietää. Sillä on hyvä muisti. Osaa
-ulkoa kymmenittäin virsiäkin vanhasta virsikirjasta, vieläpä senkin,
-että 'Pujer natusin Betlehem', vaikka se olikin latinaa ja vaikk'ei
-sitä ymmärrettykään. Niinpä niin -- eläkevaari sen muistaa. Mutta
-muistiko vaari, mihin Lainion pappi nyt oli hakenut?
-
-Ei -- sitä ei vaari muista. Ei muista kuulleensakaan. Oliko se
-seisonut aviiseissa?
-
-Joku mainitsee, että oli, joku toinen tekee sen taas jyrkästi
-valheeksi. Ei auta muu kuin ruveta vanhoja sanomalehtiä hakemaan.
-Mutta niin vanhoja, joissa tuo uutinen olisi ollut, ei enää löydy.
-Joku muistaa lukeneensa uutisen ainakin kolmisen kuukautta sitten.
-Kolmisen kuukautta! Ole höpertämättä! Ei se niin vanha asia ole.
-Vastahan äijä on matkassa. -- Uutisen lukija, joka ei ole kukaan muu
-kuin Penjaami, ei voi siihen mitään sanoa. Hän istuu kuin tuomittu
-pirtinnurkassa valmiina vastaanottamaan uusia nuhteita. 'Mikset
-silloin sanonut, kun jo kerran luit?' 'Kukapa se kaikkia muistaa
-maailmalle kuuluttaa.' (Penjaamin on Lainion rovasti ristinyt. Siksi
-on uutinen hänestä ollut paremmin kuin mieskohtainen asia, jota ei
-ole tarvinnut toisille jutella.). Vai maailmalle? Olisiko tuo nyt
-maailmalle ollut, jos olisi kotiväelle maininnut. 'Sinähän tässä olet
-vakituinen aviisien lukija, niin että hoida virkasi!'
-
-Joku uskaltaa ryhtyä syytettyä puolustamaan. Ei niitä lehtiä enää
-siinä koukussa ollut. Niillähän paperoitiin tuvan peräkamari.
-Talonväki rientää kamariin. Tavaillaan seiniä, mutta uutista ei
-löydy. Se on tietysti joutunut nurjalle puolelle. Vai nurjalle
-puolelle! Sitä ei ole ollutkaan koko uutista!
-
-Mutta nyt uskaltaa jo yksi ja toinen äänensä koroittaa. Kyllä --
-kyllä siitä oli puhettakin silloin. Olikopa? No, oli varmaan! Isä
-vielä nauroi ja sanoi, että 'nyt saadaan taas kuomurekeä kiskottaa.'
-Kievarin isäntä naurahtaa, leppyy hiukan; sieppaa sitten naulasta
-längät ja painuu talliin. Mutta pihan poikki mennessään hän jälleen
-kiroaa.
-
-Sillä välin on keskustelu pirtissä päässyt vauhtiin. Penjaamikin
-uskaltaa nousta loukostaan ja siirtyä takan ääreen. Ei sillä, että
-hänellä olisi keskusteluun mitään lisättävää eikä hän olisi siihen
-pystynytkään, sillä eläkevaari ja äitimuori ovat kristillisyyden
-syvillä vesillä. 'Mikä sillä on, kun se ei pääse? Onko se niin
-huonolahjainen?' 'Eikö mitä, mutta sillä kun ei ole henkeä, Pyhää
-Henkeä.' 'No, mutta ei sitä nyt ollut Raaluntillakaan isosti ja pääsi
-kuitenkin ihan ensi yrityksellä.' 'No se -- kun se sattui niin.'
-'Niinpä niin.'
-
-Ei -- ei sitä vain aina niin menty, kuinka aiottiin. Siellä oli
-etelässäkin kristityitä ja ne kyllä hengen tunsivat. Eikä lie Tarkan
-henki Lainiossa lisääntynyt. Hyvinpä tuo muistettiin sekin päivä,
-jolloin hänen kanssaan uskosta ensi kerran tingattiin.
-
-Eläkevaari vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Hänen poskilleen
-kohoaa puna ja silmät säteilevät. Hän asettaa sauvan jalkainsa väliin
-ja tekee sen vaikutuksen kuin pussitaistelija, joka on kiivennyt
-renkulle ja valmistautunut lyömään.
-
--- Niin, siitä uudensyntymisen paikastahan meillä tuli tinka.
-
-Ja vaari rupeaa kertomaan vuosikausia sitten sattunutta tapausta. Oli
-se kumma, kun ei siellä akatemiassa uskosta isosti välitetty. Oppia
-ja kirjatietoa siellä kyllä annettiin: lukivat läpi kaiken maailman
-lorut. Mutta usko ja Pyhä Henki jäivät aina pois.
-
-Niin oli Lainion pappikin lyönyt eteen jos minkälaista koukkua
-ja temppua. Oli kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa, latonut
-raamatunlauseita päällekkäin kuin leipiä uunista, mutta pääkohta oli
-aina jäänyt selittämättä. 'Minkä te päästätte maan päällä.' Siitä
-ei ollut ruvennut puhumaan mitään. Oli sanonut, ettei hänellä ollut
-niin paljon aikaa, kuin olisi tarvittu sen raamatunpaikan oikeaan
-valaisemiseen. Hehheh, aikaa! Niinkuin ei Vapahtajan sana olisi ollut
-selvä selittämättäkin.
-
-Eläkevaari oikaiseikse jälleen sänkyyn. Kukaan ei ole puuttunut
-hänen puheeseensa, sillä emännän ajatuksetkin ovat jo pyörähtäneet
-toisaalle. Vaari siis oikaisee sänkyyn ja on tyytyväinen.
-
-Tällaisiin keskusteluihin antaa aihetta sanoma Lainion rovastin
-tulosta. Oikeastaan niissä jää pappi syrjään, vaikka hänestä
-puhutaankin paljon. Päätekijänä niissä kuitenkin on kuomureki, suuri
-kuomureki.
-
-Ajettiinko etelässä sellaisilla rumilailla? Kaipa, koska tämäkin oli
-sieltä tuotu. Mutta siellä nyt olivat paremmat tiet ja lyhyemmät
-taipaleet. Mikäs siellä... mutta täällä, erämaassa, missä yksi
-ainoa tuisku toisinaan pysäytti viikoksi koko liikenteen. Ajomiehiä
-oli vähän, varsinkin nyt, kun ei sattunut ruukkipaikkojakaan
-läheisyyteen. Kievari yksin sai pitää huolen teiden auki pysymisestä.
-
-Lyhyesti sanoen: -- sanoma Lainion rovastin ja hänen kuomurekensä
-tulosta vaikutti herättävästi koko jokivarteen, Lainiosta
-kaupunkiin saakka. Taloissa, erityisesti kievaritaloissa, elettiin
-henkisesti virkeämpää elämää. Oli toki jälleen asia, josta riitti
-puhetta päiväkausiksi. Yksimielisesti lausuttiin toivomus, että
-"äijäriepu" vihdoinkin pääsisi, mutta se ei suinkaan johtunut
-lähimmäisenrakkaudesta, vaan kiukusta kuomurekeä kohtaan. Koko
-jokivarsi ei viikkokauteen puhunut muusta kuin Lainion rovastin
-kuomureestä ja nuo tavallisesti niin hyväluontoiset ihmiset
-kiukuttelivat, riitelivät ja torailivat aivan kuin pahankuriset
-lapset jo päiviä ennen tämän sekaannuksen aiheuttajan ilmestymistä.
-
-Mutta Jonatan Starkille siitä on vain hyötyä. Sillä kun hän
-saapuu, ei äskeisestä kiukusta näy jälkeäkään. Kievarinisännät
-ovat purkaneet sappensa jo kolme, neljä päivää aikaisemmin ja nyt
-heillä ei ole muuta sanottavaa kuin: 'Jaha, vai on se rovasti taas
-matkalla.' 'Ja yhä se entinen reki vain.' Ei sanaakaan sen painosta.
-Päinvastoin: talonväki kerääntyy ihailemaan reen kuomua. Sellainen
-soma nahkakoppero, ihan kuin pienoinen huone. Ja ikkunat, oikeat
-messinkipuitteiset lasi-ikkunat. Ja sisällä lyhty, jossa paloi
-kynttilä. Aivanhan siellä istui kuin herran kukkarossa ja lueskeli
-lyhdyn valossa. Niin, niin... mitäpä pitkillä taipaleilla juuri
-muutakaan saattoi tehdä. Joku naisista kurkistaa kuomuun ja huomaa
-istuimella kirjan. Oliko hengellinen kirja? No... eipä nyt juuri...
-olihan siinä sitäkin tosin... mutta se nyt oli paremmin sellainen
-kertomus vain...
-
-Jonatan Stark ryyppää kahvit, ristii lapset -- jos sellaisia sattuu
-olemaan -- heittää hyvästit talonväelle ja kömpii kuomuunsa. Hän
-syventyy kirjaansa, ajattelematta mitään muuta. Vaalimatkat ovat
-muodostuneet hänelle virkistysmatkoiksi. Saihan edes siten käydä
-kaupungissa -- kerran parissa, kolmessa vuodessa ja nähdä ihmisiä, --
-ihmisiä, jotka eivät olleet lainiolaisia. Pappilasta pappilaan kulkee
-hänen tiensä, nyt niinkuin ennenkin, ja hän on mieluinen vieras
-niissä jokaisessa.
-
-Mutta ihme ja kumma -- kuta lähemmäksi kaupunkia hän ehtii, sitä
-voimakkaammin hän kaipaa takaisin hiljaiseen Lainioonsa. Täällä nyt
-ei tavannut ainoatakaan kunnon ihmistä, ei yhtään lainiolaista.
-Ruustinna Kjellman suokoon anteeksi, -- hän ei suinkaan tarkoittanut
-talonväkeä. Mutta nämä maalaiset -- niin juroja ja liikkumattomia. Ei
-ystävällistä sanaa vieraalle. Herrasväki oli hyvä ja tuli Lainioon.
-Siellä otettaisiin selvää, kuinka paljon ruustinnan puserokangasta
-oli maksanut metri. Ei, häntä kadutti, että oli ollenkaan lähtenyt.
-Olisi ollut parempi pysyä poissa. Mutta tämä olikin viimeinen kerta.
-
-Jonatan Stark innostuu kuvaamaan Lainiota. Rovasti Kjellman on
-vasta muuttanut jokivarteen ja hänelle se on jo täyttä Lappia.
-Jokivarsiko? Oh, Herra! Ei! Lainio -- se vasta oli sama kuin
-Lappi. Sellainen talvi, majesteetillinen, mahtava! Vapun päivänä
-mäenlaskua Keilatunturilta peski päällä ja neljän tuulen lakki
-päässä. Kelkallako? Ei -- anteeksi! -- vatsallaan. Herra siunatkoon!
-Ruustinna Kjellman lyö hämmästyneenä käsiänsä yhteen.
-
-Entä sitten kesä! Valoisa, ihana! Niin -- "ihana", se oli
-lainiolainen adjektiivi. Ei täällä, alempana, aavistettukaan,
-millainen oli Lapin kesä. Ihmiset valvoivat, eivät hennoneet
-käydä levolle. Oli niin kaunista, satumaisen kaunista. Aurinko
-kiersi korkealla, vaikka oli puolenyön aika. Koko ympäristö
-verhoutui autereiseen, harsomaiseen valoon. Morsiusleninki! Lainion
-morsiusleninki! Ihailtiin, katseltiin, ja yks' kaks' lähdettiin
-naapuriin kylään. Yövisiitti, kesäyövisiitti kello kaksi aamulla!
-Se oli aurinko, se siunattu aurinko, joka houkutteli sellaiseen
-järjestykseen.
-
-Entä kalavedet ja metsästysmaat. Ei siellä Lainiossa haukea syöty.
-(Anteeksi, hauki maistui erinomaiselta, varsinkin kun sitä harvoin
-sai. Ruustinna Kjellman älköön käsittäkö väärin.). Mutta Lainiossa se
-oli veden peto, jota ei ihminen korjannut. Lohi ja siika... ne olivat
-kalaa... ja "ukkometso", se oli lihaa, jota syötiin kaiket talvet.
-Jonatan Stark innostuu. Hänen poskilleen kohoaa puna ja silmät
-loistavat kuin koulupojalla. Hän on päivän sankari.
-
-Ruustinna Kjellman tarjoaa riisipuuroa, kaikki jokivarren
-pappilanemännät tarjoavat riisipuuroa, nyt niinkuin ennenkin. Se on
-Jonatan Starkin mieliruoka. Uskoiko ruustinna Kjellman: häneltä,
-Jonatan Starkilta, ei käynyt saarnaaminenkaan, jollei pyhäaamuksi
-ollut paistettua riisipuuroa? Se antoi hengen, hahhah!
-
-Pappilanrouvat kestitsevät Jonatan Starkia kuin piispaa, paremmin
-kuin piispaa. Riisipuuroa aamulla, päivällä ja illalla. Sitä tuskin
-lie yksikään piispa saanut jokivarren pappiloissa niin monta kertaa
-päivässä.
-
-Jonatan Stark juttelee ja syö. Hän sanoo häpeävänsä. Häntä
-hemmoiteltiin. Oh, se veitikka, joka osasi niin mainiosti
-teeskennellä! Eivätkö pappilanrouvat olisi tarjonneet hänelle
-mielellään, niin mielellään! Hänhän puhui kuin enkeli ja toi
-tullessaan sellaisen raikkaan tuulahduksen, että se tuntui vielä
-viikkoja jälkeenkinpäin. Pappilanrouvat katselevat kaihomielellä
-valtavaa kuomurekeä sen kääntyessä pihaportista maantielle. He eivät
-sitä kiroa, he siunaavat.
-
-Jonatan Stark ajelee etelää kohti tietämättä, millaisen ilon hän on
-muassaan tuonut. Iloa -- Lainiosta? Niin kummalta kuin se kuuluikin,
-oli se kuitenkin totta. Hän, joka kotona taisteli synkkien ajatusten
-kanssa ja käänteli vanhoja kirjekuoria aikansa kuluksi, saapui
-jokivarren pappiloihin kuin mikäkin pelastuksen enkeli.
-
-Mutta erilainen Jonatan Stark matkoillaan olikin. Hän eli ja
-nautti, nautti ystävällisistä kasvoista, hyvistä ruuista, makeasta
-kahvista, tuoksuavasta sikarista, mukavasta leposohvasta, jollaista
-hänellä ei ollut. Joka kerta hän oli aikonut kotiin palattuaan
-laittaa samanlaisen, juuri samanlaisen. Kauppiaalta sai vanhoja
-pakkilaatikoita ja heiniähän löytyi joka talossa... niin,
-pappilassakin. Kauppiaasta sai myös kangasta päälliskankaaksi.
-Mutta -- joka kerta se oli jäänyt, jok'ikinen kerta. Eikä Jonatan
-Stark sitä surrut. Hänellä oli taas kotona ollut niin paljon muuta
-miettimistä. Hän oli ajatellut alamaata. Naapuriseurakuntakin oli
-hänen mielestään jo ollut alamaata. Hän oli kyllä muistanut mukavan
-leposohvankin. Mutta sekin oli kuulunut alamaahan, -- sinne, missä
-oli tarjolla jos jonkinlaisia mukavuuksia. Niin oli leposohvan
-laittaminen jäänyt aina, joka kerta.
-
- * * * * *
-
-Jonatan Stark on paluumatkalla. Hän on suorittanut vaalinäytteensä.
-
-Mutta miksi oli Jolmanrannassa tuntunut niin vieraalta?
-
-Senkö vuoksi, että hän oli koko ajan koettanut ajatella sitä vain
-käymäpaikaksi, jossa oli tullut vain kuin sattumalta pistäytymään.
-Niin -- kai se oli siitä johtunut. Hän oli kyllä huomannut, että
-seutu oli rehevää, pappila suuri ja muhkea -- ehkä hiukan liiankin
-suuri -- ja pappilan puutarha erinomainen. Hän oli käyskennellyt
-vanhojen omenapuiden alla, jotka vielä nukkuivat talven unta.
-Minkälaisia ne mahtoivat olla kesällä? Virkaatoimittava kirkkoherra
-oli kertonut, että he kesäisin hyvin usein aterioivat omenapuun alla.
-Jonatan Stark oli tuntenut sydämensä värähtävän. Juuri sitä hän oli
-Lainiossa monta kertaa haaveillut: -- saada kerran syödä päivällistä
-kukkivan omenapuun alla ja tietää, että puu oli oma. Mutta -- hän
-oli niin monta kertaa pettynyt, ettei hän Jolmanrannassa ollut
-uskaltautunut minkäänlaisiin kuvitteluihin. Hän oli vain kuunnellut
-talon isännän puheita tuollaisella viileällä hyväntahtoisuudella,
-joka pitää mielen tasapainossa.
-
-Mutta lähdettyään kaupungista ajamaan jokivartta ylös hän ei ollut
-enää jaksanut sydäntänsä hillitä. Se oli kuullut liian paljon,
-aivan liian paljon, ja hän oli hävennyt menomatkalla pitämiään
-ylistyspuheita. Etelä -- se oli sentään toista. Jolmanrannan
-v.t. kirkkoherra oli edellisenä syksynä myynyt kuusi kuormaa
-omenoita kaupunkiin. Herra varjele, kuusi kuormaa! Sydän ei ollut
-yhtään tyyntynyt, vaikka Jonatan Stark oli koettanut kuvitella
-niitä perunoiksi. Hän oli kerran myynyt kolme kuormaa perunoita
-Tenomuotkaan. Sydän, tuo oikullinen ja herkkä, oli vain pannut
-vastaan: 'Perunoita! Mitä ovat perunat? Alinkokansan muonaa.' Mutta
-omenat -- ne olivat filosoofien ja runoniekkojen ruokaa!
-
-Hänen oli täytynyt ponnistaa koko tahtonsa voima saadakseen sydämensä
-rauhoittumaan. Kuin turhien kuvittelujen vastapainoksi hän oli
-Lompolonsuun pappilassa ryhtynyt talon isännän kanssa kantamaan
-perunoita pirttiin. Ne oli pantu pakkilaatikoihin itämistä varten.
-Parasta oli pysytellä realiteeteissa. Sydän oli rauhoittunut
-kokonaan. Mikäs siinä. Perunat olivat perunoita ja sillä hyvä.
-
-Mutta kesä oli kulunut riuduttavassa odotuksessa. Jolmanrannasta ei
-ollut kuulunut mitään. Sanomalehdistä Jonatan Stark oli lukenut, että
-kolmannen vaalisaarnaajan sairauden vuoksi vaali oli lykkäytynyt
-myöhäiseen syksyyn. Silloin hän oli heittänyt irti. Turha toive!
-Yksikään kuolevainen ei enää muistaisi hänen huhtikuussa pitämäänsä
-vaalisaarnaa. Hän oli kävellyt puutarhaan ja vaipunut katselemaan
-kukkivaa pihlajaa. Se oli luvannut syksyksi taas runsaan sadon.
-Mutta nyt ei marjoja enää annettaisikaan tilhien syödä. Hän, Jonatan
-Stark, halusi kerran itse korjata sadon, sillä hän oli koulupojasta
-alkaen pitänyt paleltuneista pihlajanmarjoista. Jolmanrannassa söivät
-omenoita. Syökööt. Hän, Jonatan Stark, tyytyisi pihlajanmarjoihin.
-
-Mutta sitten, sitten. Niin omituisesti oli käynyt, että kun hän oli
-korjannut pihlajanmarjasatonsa, oli Jolmanrannan vaali ratkaistu
-hänen edukseen. Jumala taivaassa ei ollut saattanut sulattaa, että
-pappi aikoi syödä pihlajanmarjoja. Ne olivat sentään liian happamia.
-Ei, omenat -- ne olivat paratiisista asti olleet aatteen miesten
-ruokaa...
-
-Mutta -- viime viikkoina häntä kuitenkin oli ruvennut arveluttamaan.
-Jos siellä, etelässä, uusissa oloissa, Lappi rupeaisi kummittelemaan
-hänen mielessään? Jos Lapin sielu, jota hän yhdeksäntoista vuotta oli
-etsinyt, antautuisi kiinni vasta siellä?
-
-Silloin hän eläisi loppuikänsä onnettomana. Sillä päivästä päivään,
-vuodesta toiseen, hän kuulisi korvissaan Lapin salaperäisen kutsun,
--- Lapin, joka veti luokseen ja työnsi taas pois, näin leikitellen
-ihmissielulla kuten oikullinen rakastaja.
-
-Jonatan Stark ei tahtonut uskoa sitä.
-
-
-
-
-LÄHTÖ
-
-
-I.
-
-Jonatan Stark seisoo Lainion kirkon saarnatuolissa. Viimeistä
-kertaa... Hän muistaa sunnuntain, jolloin hän ensi kertaa seisoi
-tässä samassa paikassa.
-
-Kuinka monet sunnuntait ovat vierineetkään hänen ohitsensa kuin
-huomaamatta...
-
-Hän on seisonut täällä ylhäällä sumu silmäin edessä. Hän ei usein ole
-nähnyt mitään. Hän on ollut kuin hukkuva, joka on puhellut itselleen
-rohkaisevia sanoja ennen kuoleman tuloa. Nyt hän näkee selvästi,
-ihmeen selvästi. Hän, joka on saavuttanut rannan, näkee veljensä
-hädässä ja hän tahtoisi ojentaa heille auttavan käden. Hän ei
-ajattele noita kaikkia, jotka täyttävät kirkon penkit. Merkillistä,
-ettei hän saata heitä kaikkia ajatella. Hehän muodostavat sentään
-hänen varsinaisen seurakuntansa. Ei, hän ajattelee vain muutamia
-yksityisiä: metsänhoitaja Malmströmiä, kansakoulunopettajatarta,
-nimismies Horstaa ja Suutari-Kallea vaimoineen. Tapfer, apteekkari
-Tapfer, on haudassa. Hänkin istuisi luultavasti täällä tänä
-sunnuntaina kuuntelemassa, mitä hänen "vanhalla veljellään" oli
-sanomista. Mutta nuo toiset... ne ovat sumua vain. Hän on elänyt
-heidän keskuudessaan yhdeksäntoista vuotta eivätkä he ole päässeet
-toisiaan ymmärtämään.
-
-Kenen oli syy?
-
-Jonatan Starkin tekisi mieli käsitellä tätä kysymystä tänä viimeisenä
-sunnuntaina. Mutta hän huomaa, ettei tilaisuus ole sitä varten. Ja
-tuskin kysymys selviäisikään. Selvittäköön jokainen sen tunnossaan.
-
-Jonatan Stark tuntee omituista liikutusta. Senkö vuoksi, että hänen
-pitää erota tästä kansasta? Ei, vaan sen vuoksi, että paikka, jossa
-hän seisoo, on käynyt hänelle tutuksi ja rakkaaksi.
-
-Hän tarkastelee kirjalautaa edessään. Se on ollut samassa maalissa
-koko hänen oloaikansa ja hän voisi melkein matemaattisella
-tarkkuudella sanoa, minkä verran puu on paljastunut hänen aikanaan.
-Aivan samalla tavalla kuin hän voisi arvostella, kuinka paljon
-karvaton laikka metsänhoitaja Malmströmin talvilakissa on kasvanut
-näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. -- Siellä näkyy Malmströmin
-lakki penkintolpan nenässä. Karvaton laikka tuijottaa saarnatuoliin
-kuin kuolleen silmä. Jonatan Starkin sydäntä kaihertaa sanomaton
-epätoivo.
-
-Hän silmäilee ympärilleen. Kaikki on samanlaista kuin ennenkin.
-Mäki-Roope vain on käynyt kumarammaksi. Mutta yhtäläisellä
-ankaruudella hän silti kolistelee kamiineja. Häntä se ei häiritse
-eikä se häiritse Jonatan Starkiakaan enää. Päinvastoin: hänestä
-tuntuisi oudolta, jos Mäki-Roope nyt käyttäytyisi toisin kuin ennen.
-Ei, siellä hän seisoo ja sylkäistä pihauttaa kuuman kamiinin kylkeen.
-
-Lukkari istuu harmoonin takana. Hän ehkä näyttää hiukan
-tyytymättömältä. Lehteri on täynnä väkeä eikä Basilius Poikkijärvi
-nyt voi lukea lauantaipostin lehtiä. Ehkäpä hän ei sentään haluakaan.
-Ehkäpä hänkin tahtoo kuulla, mitä Tarkka lähtiäisikseen sanoo.
-
-Jonatan Stark lausuu apostolisen tervehdyksen.
-
-Kirkko kajahtaa hänen voimakkaasta äänestään. Kaikki nuo
-yhdeksäntoista vuoden aikana lausutut tervehdykset heräävät ja
-hyökkäävät saarnatuoliin. 'Mitä? Joko nyt on viimeinen? Nytkö on
-lukumme täysi?'
-
-Jonatan Stark kuuntelee myrskyä, joka hänen ympärillään pauhaa.
-Hän erottaa ensimmäisen tervehdyksen noista sadoista muista. Se on
-sukulainen tälle viimeiselle. Samanlaisella väreilevällä tunteella
-lausuttiin sekin yhdeksäntoista vuotta sitten.
-
-Mutta joukossa soi monenkaltaisia ääniä. Useimmat niistä vaikeroivat
-heikkouttaan. Ne soivat alakuloisilta, miltei synkiltä, ja Jonatan
-Starkista tuntuu, kuin ne vaikeroisivat hiljaa.
-
-Niitä on paljon, enimmät viime vuosikymmeneltä. Niiden keskellä
-käyvät muutamat harvat, soinnukkaammat, täyteläisemmät kuin
-kuninkaanpojat orjajoukon keskellä.
-
-Mutta tämä viimeinen apostolinen tervehdys on sentään isällisempi
-kaikkia muita. Siinä soi yhdeksäntoista vuoden kokemus ja hillitty
-kärsimys. Se kääntyy kuin vanhin noiden toisten puoleen ja lausuu:
-'Hiljaa! Meidän lukumme on täysi. Me saamme lähteä.'
-
-Ja 'amenen' saattamana, 'amenen', joka kajahtaa kuin lyhyt
-rummunpäristys lähtövalmiille sotajoukolle, häipyvät yhdeksäntoista
-vuoden apostoliset tervehdykset menneisyyteen.
-
-Jonatan Stark aloittaa saarnansa. Se ei ole minkäänlainen välien
-selvittely seurakunnan ja papin välillä, -- välien selvittely, jossa
-seurakuntalaisten maksettaviksi joutuisivat suurimmat velat. Ei, se
-on vain viimeinen saarna, mahdollisimman yksinkertainen ja lyhyt,
-jossa hän haluaa käsitellä kysymystä: 'Mikä on sunnuntaillisen
-sananjulistuksen käytännöllinen merkitys?'
-
-Mutta sitä ennen hän tuntee tarvetta muutamin sanoin ilmaista
-kiitollisuutensa kaikesta siitä, mitä hän yhdeksäntoista
-vuoden kuluessa on Lainiossa kokenut. Hän ei tahdo ajatella
-yksityistapauksia. Hän ajattelee vain sitä vuosien pitkää sarjaa,
-jonka hän täällä on viettänyt. Loppusumma niistä kaikista oli
-saavutettu elämänkokemus, jonka rikkausarvoa hän omalle kohdalleen
-ei voinut kyllin korkeaksi arvostella. Hän ei halua ruveta puhumaan
-minkäänlaisista "veloista", joita tällaisissa tilaisuuksissa hyvin
-usein käsiteltiin. Niiden niminä oli tavallisesti "hyvä opetus",
-"kristillinen, esimerkiksi kelpaava elämä" taikka "papillinen
-vaellus". Näistä hän ei halua puhua, koska näihinkin "saataviin"
-oli viime kädessä oikeus vain Jumalalla. Ei, hän haluaa vain
-vilpittömästi lausua kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan siitä
-opetuksesta, jonka hän on saanut näiden yhdeksäntoista vuoden aikana.
-Ja tämän opetuksen antajina ovat tieten tahi tietämättään toimineet
-hänen seurakuntalaisensa, niin ystävät kuin vihamiehetkin.
-
-Jonatan Stark lämpenee. Tällä hetkellä hän tuntee, ettei tuo
-suuri, harmahtava ja tummankirjava joukko, joka täyttää kirkon
-penkit, ole hänelle niinkään samantekevä. Hän puhuu niistä monista
-mielenkiintoisista hetkistä, joita seurakuntalaiset tietämättään
-olivat kodeissaan hänelle valmistaneet. Hän ajattelee epälukuisia
-ristiäis- ja hautajaistilaisuuksia, joissa hän on saanut vaihtaa
-ajatuksia heidän kanssaan, saanut pilkistää erämaan lapsen sieluun.
-Hän muistelee pirtti-iltoja tunturitaloissa, jolloin on keskusteltu
-"maallisista". Hän mainitsee vanhoista tarinoista, joita hän on
-kuullut, -- varsinkin alkuaikoinaan, ja sanoo siunaavansa niitä
-hetkiä, jotka hän on viettänyt takkatulen ääressä siellä täällä
-ympäri pitäjää niitä kuunnellessaan.
-
-Mitä olisi elämä ollut hänelle ilman näitä elämyksiä? Kuivaa ja
-hedelmätöntä. Arvonanto, jota seurakunnissa yleensä nauttivat
-määrätyn uskonnollisen suunnan tahi kirkon tunnustukselle
-kirjaimellisesti uskolliset papit, ja joka arvonanto visseistä syistä
-ei ollut tullut hänen osakseen, ei olisi korvannut näitä kokemuksia.
-Hän, Jonatan Stark, on tavallaan ollut "luopio" siinä merkityksessä,
-ettei hän aina ole pysynyt oikeaoppisuuden satulassa. Tämän
-vuoksi hän ei ollut pyrkinyt vaikuttamaankaan seurakuntalaistensa
-uskonnollisiin käsityksiin, vaikka ei suinkaan ollut aina niitä
-hyväksynyt. Hänen mielilauseekseen oli tullut: 'Omalle herralleen
-jokainen seisoo ja lankee', myös hengen ja hengellisen elämän alalla.
-
-Yhdessä suhteessa hän kuitenkin joutui koskettelemaan käsitystänsä
-pappisviran käytännöllisestä merkityksestä ja niin myöskin
-hyvästijättösaarnansa varsinaista ainetta. Papin tehtävä ei
-ainoastaan ollut Raamatun selitys, uskonopillisten asioiden selostus
-eikä ylimalkaan saarnaaminen. Vaan papin tärkeimpänä tehtävänä oli
-hänen, Jonatan Starkin, mielestä auttaa ihmisiä elämän taakkaa
-kantamaan viikosta toiseen, sunnuntaista sunnuntaihin. Tätä
-auttamistyötä harjoitti pappi etupäässä saarnatoimensa kautta
-pyrkiessään Raamatun sanan pohjalta mahdollisimman monipuolisesti
-valaisemaan ihmiselämän eri ilmiöitä, yksinkertaisimpiakin. Siitä
-syystä hän oli niin usein saarnannut pelloista ja niityistä ja
-auran jäljessä astumisesta. Hän oli tahtonut solmia lujat siteet
-näiden jokapäiväisten askarten ja Jumalan isällisen rakkauden
-kesken osoittaakseen kuulijoilleen, että Jumala seurasi heitä
-pienimmässäkin. Siitä syystä hän oli mahdollisimman niukasti
-käyttänyt raamatunlauseita, koska ne olivat jokaiselle tutut ja
-lukemattomat kerrat kuultuja, ja pyrkinyt päämääräänsä sadunomaisen
-opetuksen kautta. Suurimpia totuuksia oli näet usein opetettu sadun
-muodossa. Hänen "mukavilla puheillaan" oli siis ollut hyvä ja vakava
-tarkoitus, vaikka seurakunta ehkä usein oli ne käsittänyt väärin.
-
-Jonatan Stark oli tyyntynyt saarnansa lopulla. Ääni tosin väreili
-liikutuksesta loppuun saakka, mutta hän käytti sitä hillitysti,
-puhuen välistä melkein hiljaa. Seurakunta oli kuunnellut
-hiiskahtamatta. Se ei kokonaisuudessaan ehkä sittenkään ymmärtänyt
-kaikkea, mitä Jonatan Stark sanoi, mutta se näki hänen kasvoistaan
-ja kuuli äänen värinästä, että papilla oli täysi tosi. Lopuksi hän
-toivotti kaikille seurakuntalaisille Jumalan armoa ja rauhaa ja
-lopetti toimituksen saarnatuolissa sanoilla: 'Jumalalle, Isälle,
-kaikesta kiitos ja kunnia. Amen.'
-
-Kollehtivirttä veisattiin. Jonatan Stark istui sakaristossa ja
-kuunteli haikein mielin. Hän erotti Horstan särkyneen, hiukan
-rämisevän äänen. Nyt niinkuin ennenkin valtasi hänet sitä
-kuunnellessaan sanoin selittämätön sääli. Hän painoi kädet silmilleen
-ja suuret kyyneleet rupesivat kumpuamaan sormien lomista. Horstan
-äänessä soi sellainen avuttomuus, että hänen sydäntänsä repi. Ehkä
-ei Horsta itse tuntenut sitä, vaan Jonatan Stark tunsi. Siinä lauloi
-Horstan särkynyt, pettynyt sydän, joka ei enää pitkälti jaksaisi
-kamppailla Lapin yksinäisyyden kanssa.
-
-"Horsta veljeni", hoki Jonatan Stark itsekseen. "Sinua tahtoisin
-sydämestäni auttaa, mutta enhän voi. Sinä kuolet tänne erämaahan,
-sinä murrut kesken ikäsi. Oi, jospa voisin auttaa sinua!"
-
-Kirkkoväärti tuli sakaristoon kollehtihaavia kantaen. Hän katsahti
-kummissaan Jonatan Starkia, jonka silmistä virtasivat vuolaat vedet.
-Ihmeellinen pappi! Entiset lähtevät eivät olleet vuodattaneet
-kyyneltäkään, seurakuntalaisten sen sijaan itkiessä katketakseen.
-Tämä taas itki yksin, kun sitävastoin seurakuntalaisten silmät
-pysyivät ihan kuivina. Vanha kirkkoväärti ei voinut sellaista
-käsittää.
-
--- Kaikki sinne nyt ovat kokoontuneetkin, yksin Horstakin. Mitenkähän
-on äijä joutanut kirkkoon, kun huomenna alkaa metson rauhoitusaika?
-
-Niin -- ne metsot ja jänikset, Horsta-veljen karja. Kunpa pitäisivät
-miehestä huolen, jotta elämänhalu pysyisi yllä.
-
-Jonatan Stark ajatteli yhteisiä pyyntiretkiä Horstan kanssa. Metsä
-oli Horstan kirkko ja ihmeen hyvä kirkko se olikin. Hän muisti,
-millaisella hartaudella Horsta aina metsälle lähti, ihan kuin
-jumalanpalvelukseen. 'Minä en eläisi ilman metsää ja metsästystä!'
-oli hän monesti huudahtanut heidän yhteisillä pyyntiretkillään. Ja
-niin kai se olikin. Petäjän pankolla istuva metso oli Horstan pappi,
-istuipa se sitten siinä todellisuudessa tahi vain mielikuvituksessa.
-Mutta mitäs siitä. Pääasia vain, että oli miehellä joku, jonka
-varassa eli. Ja Horstalla oli metsä.
-
-Jonatan Stark astui kirkkoon mieli rauhallisempana. Hän messusi
-"Benedicamuksen" ja lausui viimeisen kerran Herran siunauksen
-seurakunnalle. Hän sulki siihen kaikki, Horstan ja Horstan metsotkin.
-Vanha Malmström istui allapäin sivellen pitkää partaansa. Tuntui,
-kuin olisi hän ajatellut: 'Juuri varmaan taisi olla viimeinen kerta,
-kun Jonatan-veli meille saarnasi... viimeinen kerta juuri varmaan...
-juuri varmaan...'
-
-Hän nousi penkistä lähtien kävelemään ovea kohti mietteissään
-kallistellen päätään. Hän ei huomannut, että lukkari rupesi
-soittamaan loppuvirttä. Mitäpäs hän siitä, kyllä hän sai Poikkijärven
-rimputusta aina kuulla, mutta veli Jonatan oli saarnannut viimeisen
-kerran... juuri varmaan.
-
-Jonatan Stark seisoo kirkon rappusilla jumalanpalveluksen päätyttyä.
-Kyläntiellä kulkee kirkkomiesten jono. Vähän erillään muista astuvat
-Horsta ja Malmström. Viimeksimainittu selittelee kumppanilleen
-jotakin vähä väliä sivellen partaansa. Horsta astuu kaula hiukan
-etunojossa. Jonatan Starkista tuntuu, kuin näkisi hän heidät
-viimeisen kerran. Hän pyyhkäisee kämmenseljällä silmiään.
-
-Tapulissa soittaa Mäki-Roope: 'Pim-pom! Se oli Tarkan viimeinen
-saarna. Pim-pom! Se oli Tarkan vii-mei-nen saarna.'
-
-Kaksi pikkupoikaa kurkistelee tapulin luukusta. Jonatan Stark kuulee
-heidän juttelunsa:
-
--- Tarkka-äijä seisoo vielä portailla.
-
---. Mitä se siinä seisoo?
-
--- Tiesi vain.
-
--- Minne se muuttaa?
-
--- Minne muuttanee... sinne Helsingin taakse.
-
--- Viekö se kuomureen?
-
--- Vie tietysti.
-
--- Me lähdemme kannaksille!
-
--- Lähdemme!
-
--- Maantienmutkauksessa pudotamme pois.
-
-Jonatan Stark lähtee astumaan kirkkomäkeä alas. "Maantienmutkauksessa
-pudotamme pois", soi hänen mielessään. Se lause sisälsi
-itsetiedottoman kohtaloonsa alistumisen. Hänen sitä oli enää mahdoton
-saavuttaa. Se kuului lapsuudelle. Mutta milloin oppisi hän alistumaan
-tietoisesti?
-
-
-II.
-
-Jonatan Stark seisoo tuolilla arkistokaapin edessä. Hän järjestelee
-kaapin viimeisiä hyllyjä. Hän on käyttänyt viimeiset päivät arkiston
-järjestämiseen. Hän haluaa jättää kaiken mahdollisimman hyvään
-kuntoon.
-
-Siinä seisovat hänen edessään ylimmäisellä hyllyllä "Kungliga
-Förordningar" vuodesta 1589 alkaen vuoteen 1808, viidessä osassa.
-Kuluneissa, keltaisissa nahkaseljissä viheriöine nimilippuineen,
-joista kirjainten kultaus on jo koko lailla haalistunut, ne
-muistuttavat vanhaa henkikaartiosastoa. Kuin itseoikeutettuina
-ne ovat saaneet parhaan ja näkyväisimmän paikan arkistokaapin
-ylähyllyllä, hyllyn keskiosassa, ihan etualalla. Niiden molemmin
-puolin ja takana on taajat rivit monenkaltaisia nidottuja
-kokoelmia kuin mitäkin linjarykmenttejä, joille ei enää ole
-riittänyt univormuja, vaan ovat saaneet tyytyä mitä erilaisimpiin
-asuihin. Mutta vanha henkikaarti seisoo niiden edessä vaatien
-kunnioitusta koko kirjavalle joukolle. Vuosikymmenien ajan se
-on uskollisesti pitänyt paikkansa. Siitä ovat merkkeinä paksut
-tomukerrokset nidosten yllä. Ylähyllyn tehtävänä on ollutkin
-vain vartioida, että alapuolella olevat pysyivät järjestyksessä.
-Siellä, alemmilla hyllyillä, sijaitsi varsinainen liikkuva armeija:
-kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden historiakirjat ynnä monet muut
-jokapäiväisessä viranhoidossa tarvittavat paperit, tuomiokapitulin
-kiertokirjeistä nykyaikaisiin asetuskokoelmiin saakka. Ja
-uskollisesti onkin ylähylly vartiopalveluksensa suorittanut
-vuosien varrella, täydellisesti säilyttäen oman rauhansa. Jokainen
-poismuuttava pappi oli vähää ennen lähtöään pitänyt arkistokaapin
-perusteellisen tarkastuksen. Mutta ylähyllyyn ei ollut yksikään
-kajonnut. On, kuin olisivat kuninkaalliset asetukset joka kerta
-huomauttaneet: 'Täällä on kaikki hyvin, mutta alempana... siellä
-on mönsträys tarpeen'. Niiden haalistuneista kultakirjaimisista
-nimilipuista ikäänkuin säteili kuninkaallista käskyvaltaa.
-
-Jonatan Stark seisoo tuolilla, kädessä inventariokirja. Hän on
-tarkastanut alemmat hyllyt. Hän tahtoo vielä heittää silmäyksen
-kaikkein ylimmäiseenkin. Onko vanha henkikaarti paikallaan? 'On,
-herra kirkkoherra ja lääninrovasti! Tässä olemme seisseet sitten
-autuaan Manne-papin ajoista alkaen ja yhä seisomme.' Jonatan Stark ei
-kajoa hyllyyn. Siinä on kaikki koskemattomana.
-
-Hän laskeutuu tuolilta, panee inventariokirjan paikalleen ja sulkee
-hiljaa arkistokaapin oven. Sinne jää pimeään vanha henkikaarti
-linjarykmentteineen. Mutta Jonatan Stark on vakuutettu, että
-yhtä tarkasti kuin hänen silmäänsä yhdeksäntoista vuotta sitten,
-sattuisivat uudenkin papin silmään ylähyllyllä sijaitsevat
-kuninkaalliset asetukset nahkaköltereissään.
-
-Jonatan Stark luo katseen arkistokaapin päällä olevaan kolmeen
-kruunuun. Hänen katseensa osuu lohenneeseen kruununsakaraan. Ei,
-se ei saanut noin jäädä. Se oli käännettävä. Tulija ei saanut sitä
-ainakaan ensimmäiseksi havaita.
-
-Hän kiipeää uudestaan tuolille ja kääntää rikkoutuneen kruunun niin,
-ettei lohennutta kohtaa näy.
-
-Nyt on kaikki järjestyksessä. Jonatan Stark ei huomaa
-kansliahuoneessa enää mitään tekemistä. Hän on järjestänyt kaiken
-mitä huolellisimmin, hellin käsin, hieno kaipaus sydämessä. Siihen
-jäi vanha arkistokaappi seisomaan. Jonatan Stark nyökkää sille
-päätään ja astuu saliin.
-
-Se on tyhjä, niinkuin kaikki muutkin huoneet. Hän kävelee ikkunan
-ääreen vaipuen katselemaan lumen peittämiä vainiosarkoja.
-
-Siellä täällä on jo hangen pinta rikkoutunut. Länteen painuva aurinko
-luo välkkyvän hohteen lumelle. Kevät näyttää tänä vuona saapuvan
-Lappiin tavallista aikaisemmin. Kaikki merkit viittaavat siihen.
-Vesakko vainion takana hohtaa sinipunervana. Sekin heräisi eloon
-parin kuukauden päästä. Se on kasvanut sinne huomaamatta parin
-vuosikymmenen aikana. Kerran oli sekin ala ollut raivattua maata,
-Jonatan Starkin edeltäjän aikana. Nyt se kasvaa viiden kyynärän
-korkuista koivikkoa. Ei ole tullut välitetyksi siitä.
-
-Hänen sydäntään kaihertaa epätoivo. Noin pensoittuivat paikat.
-Oliko hengellisellä vaimolla asia yhtä huonosti? Surkeaa, jos oli.
-Hän tuntee yht'äkkiä halua ryhtyä työhön: kaikkein ensimmäiseksi
-olisi tuo vesakko raivattava pois. Edeltäjän käsialat eivät saisi
-unhoon jäädä. Uusi, voimakas työ olisi pantava alulle niin maan kuin
-seurakuntahoidonkin alalla.
-
-Mutta siellä, maantien syrjässä, makaa vanha kilometripylväs
-pitkällään haalistunut numerotaulu päivää vasten. Siitä erottaa vielä
-selvästi koukkunenäisen kakkosen. Näyttää siltä, kuin valittaisi
-makaaja: 'Näin varhain sorruin... jo toisella askelella.'
-
-Ei... ei täällä kukaan saisi äkkimuutoksia aikaan. Lapin rautainen
-koura puristaisi miehestä tarmon, ennenkuin tämä olisi ehtinyt
-aloittaakaan. Varmaa oli, että vaikka hän, Jonatan Stark, jäisikin,
-elämä vierisi kuitenkin entistä menoaan.
-
--- Voi, miltä täällä nyt näyttää!
-
-Jonatan Stark pyörähtää katsomaan. Kauppias Raattaman rouva miniänsä
-kanssa oli astunut huoneeseen.
-
--- Pappila autio ja tyhjä... ei uskoisi.
-
-Raattaman rouvan silmiin kohoavat kyyneleet.
-
--- Kyllä te, rovasti, olisitte saanut tänne kuolla.
-
-Mutta miniä, nuorempi rouva Raattama, panee jyrkästi vastaan:
-
--- Ihanaa, että pääsette pois! Pois minäkin lähtisin, mutta en saa
-Konradia taipumaan.
-
-Hänkin rupesi pyyhkimään silmiään.
-
-Jonatan Stark katselee molempia naisia. Siinä on kaksi eri
-katsantokantaa edustettuna. Vanhempi rouva Raattama, paikkakunnalla
-syntyneenä, ei voinut käsittää, että kukaan saattoi Lainiosta lähteä,
--- Lainiosta, joka hänen mielestään oli paras paikka maailmassa.
-Nuorempi taas, etelästä tullut, käsitti erinomaisen hyvin,
-millaisella mielellä rovasti ja ruustinna muuttoon suhtautuivat. Hän
-itki omaa kohtaloaan.
-
-Julia-rouva tulee huoneeseen silmät itkusta punaisina. Hän on
-itkenyt koko päivän. Hänen on ollut niin paha nähdä kotinsa kappale
-kappaleelta häviävän. Huonekalut rahtimiesten reissä olivat
-näyttäneet kuin huutavan: 'Voi, me emme tahdo muuttaa! Me olemme jo
-niin tottuneet tänne.' -- Mutta rahtimiehet olivat ajaneet hevosensa
-maantielle ja siellä oli muiden muassa mennä kellottanut salin sohva,
-jalat taivasta kohti.
-
--- Voi hyvänen aika! Ei täällä ole enää yhtään istuintakaan.
-Julia-rouva koettaa niellä kyyneleitään. Hän johdattaa itkevät naiset
-ruokasaliin.
-
-Kansliahuoneessa kuuluu kopisevan joku. Rovasti ei ollut sitä
-ennemmin huomannut. Hän menee katsomaan, kuka siellä mahtoi olla.
-
-Horsta-vallesmanni seisoo ovensuussa alakuloisen näköisenä. Hänen
-muotonsa kirkastuu, kun hän huomaa rovastin.
-
--- Terve, terve! Istuhan, veli, siinä on sentään vielä penkinpäätä
-sen verran.
-
-Mutta Horsta ei istu. Hän ryiskelee vain ja kopeloi hajamielisenä
-taskujaan.
-
--- Muistin sinun maininneen, että kapsäkistäsi oli lukko rikki.
-Löysin vinniltä tämän vanhan remmin. Tällä voisit sitoa, niin eivät
-tavarat tielle tipu.
-
-Se hyväsydäminen Horsta! Aina hän ajatteli lähimmäisensä parasta.
-Jonatan Starkin silmät vettyvät.
-
--- Sinä olet, veli rakas, aina... niin ystävällinen. Minä en tiedä,
-miten sinua kiittäisin.
-
-Horstakin taistelee liikutustaan vastaan.
-
--- Älähän nyt, veli, tällainen vanha remmi. Kyllä tämä minulta joutaa.
-
-Jonatan Stark astuu nimismiehen luo. Hänen leukansa vavahtelee ja
-silmät ovat kyyneleitä tulvillaan. Hän tarttuu nimismiestä kaulasta
-ja molemmat purskahtavat itkuun.
-
--- Veli, veli, hokee Jonatan Stark puristaen nimismiestä rintaansa
-vasten. -- Sinä uskollinen kumppani ja toveri...
-
-Horsta nyyhkyttää kuin pieni lapsi.
-
--- Kalareissut jäävät nyt... minulla on ollut nii-in hupainen sinun
-ka-ans-sasi... Hän tarttuu Jonatan Starkia kädestä ja sammaltaa:
-
--- Hy-yvästi nyt, veli rakas. Sano rouvallesi terveisiä. Mi-nä en
-saata nyt mennä...
-
-Jonatan Stark vaipuu penkille istumaan Horstan antama remmi kädessä.
-Hän itkee kuin lapsi. Eteisestä kuuluvat Horstan askeleet, kun tämä
-ryiskellen laskeutuu portaita alas. Siellä menee viimeinen toveri...
-ystävä, jonka kanssa hän näiden yhdeksäntoista vuoden aikana oli
-jakanut ilot ja surut.
-
-Hän nousee ja hakee kapsäkkinsä. Remmi olikin hyvään tarpeeseen. Se
-ylti riittävästi. Köydenpätkä, jolla kapsäkki oli sidottu, jouti
-pois. Jonatan Stark vetää soljen tiukalle kyynelten tipahdellessa
-kapsäkille.
-
-Rouva Raattama miniänsä kanssa tulee hyvästiä heittämään. Jonatan
-Stark kuivaa kyynelensä. Hän tarttuu rouva Raattamaa kädestä.
-
--- Hyvästi nyt ja Jumalan haltuun! Kiitos kaikesta ystävyydestä!
-
-Vanhemman rouva Raattaman on hyvin vaikea lähteä. Hän niiailee
-pyyhkien silmiään:
-
--- Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun jääkää tekin... ja muistakaa
-meitäkin.
-
-Miniänsä käsipuolessa hän hoippuu ulos ovesta. Mutta tämä, nuorempi
-rouva Raattama, kääntyy vielä ovessa. Kyynelet silmissä, mutta
-loistavin kasvoin hän lausuu:
-
--- Ihanaa nähdä voimakkaan miehen itkevän. Minä muistan tämän aina.
-
-Hän nyökäyttää päätään ja kääntyy menemään.
-
-"Ihanaa!" Se oli jäänyt nuoremman rouva Raattaman melkein ainoaksi
-laatusanaksi. Siinä oli alkuvuosina ollut sointua ja sisältöä,
-mutta vuosien varrella se oli menettänyt värinsä niinkuin syksyn
-kellastama heinä. Se kai johtui siitä, että asianomainen käytti sitä
-melkein missä tilaisuudessa hyvänsä. Kaikki oli hänestä "ihanaa",
-sade ja päivänpaiste, leipomuksen onnistuminen ja venäläisten
-tappiot maailmansodassa. "Ihanaa, ihanaa!" Vain joskus hän vielä
-saattoi lausua sen entisellä lämmöllä, entinen sointu äänessään.
-Äskettäin hän todella oli ollut "ihana", kyyneleet silmissä ja
-loistavin kasvoin, kuin joku Ariadne, joka suri yksinäiselle saarelle
-jäämistään. Jonatan Stark olisi paremmalla syyllä saattanut sovittaa
-sanan häneen itseensä.
-
-Mutta nyt ajaa Posti-Iisakki reen portaiden eteen. Hän on lupautunut
-kyyditsemään kaupunkiin saakka. Saihan Iisakki siten nähdä kaupungin
-ennen kuolemataan. Poika sai pitää huolta postinkuljettamisesta
-sillä aikaa. Rovastin vanha naapukka päässä hän puuhailee kuomureen
-kimpussa, -- kuomureen, joka nyt lähtisi viimeistä kertaa alamatkalle.
-
-Kaikki on valmista. Piika Sandra auttelee ruustinnalle matkaturkkeja
-ylle. Itkettyneiltä näyttävät hänenkin kasvonsa.
-
--- Hyvästi nyt, Sandra -- voi hyvin!
-
--- Hyvästi, hyvästi! Voi, kun te menette...
-
--- Täytyyhän meidän nyt mennä. Hyvästi, Sandra rukka!
-
-Nyt istuu Jonatan Stark rouvineen kuomureessä. Posti-Iisakki
-selvittelee suitsia. Hän kokoaa susiturkkinsa helmat visusti seviin
-ja nykäisee.
-
--- Hyvästi nyt vain!
-
-Reki lähtee liikkeelle. Jonatan Stark heittää viimeisen katseen
-kansliahuoneen ikkunaan, joka tyhjänä ammottaa häntä vastaan. Hänen
-leukansa värähtää.
-
-Jo ollaan maantiellä. Siinä seisovat pappilan jyväaitat tien
-syrjässä, toinen punainen, toinen harmaa ja ilman syömä. Jonatan
-Stark nyökäyttää niille päätään kuin unissaan.
-
-Ruustinna on painautunut kuomun nurkkaan ja itkee hiljaa. Hän ei
-tahdo katsella ympärilleen. Hän pelkää, ettei hän kestäisi eroa.
-Hän on kuin mestauslavalle kulkeva, joka ei enää uskalla silmätä
-rakkaaksi käynyttä ympäristöä.
-
-Mutta Jonatan Stark katselee, katselee joka puolelle. Jokaista
-aidan seivästä sivuaa hänen katseensa. Hän tahtoo jättää hyvästit
-niillekin, pienimmällekin esineelle tien varrella.
-
-Hän on omasta mielestään kuin poikanen, joka ensi kertaa lähtee kotoa
-kouluun.
-
-Siinä on Raattama. Punainen navettarakennus maantietä vasten,
-mutta sen takaa sukeltaa näkyviin valkea päärakennus. Renki kantaa
-jauhosäkkiä makasiiniin, mutta pysähtyy huomatessaan rovastin reen.
-Hän laskee säkin maahan ja jää tyynenä katselemaan maantielle. Siellä
-se Tarkka nyt menee. Ja Posti-Iisakki kyydissä. Tenomuotkalaisia se
-olikin aina suosinut. Hyvästi, hyvästi! Renki heiluttaa lakkiaan,
-sillä rovasti on reestä viitannut hänelle kädellään.
-
-Ajetaan Mäki-Roopen mökin sivu sillan korvassa. Roopea ei näy, mutta
-Roopen vaimo kurkistaa ikkunasta. Rovasti viittaa hänellekin ja eukon
-kasvot vääntyvät ystävälliseen irvistykseen.
-
-Silta!
-
-Kuinka monta kertaa onkaan Jonatan Stark sen yli kulkenut matkalla
-apteekille. Sieltä näkyy apteekkirakennus maantien poskesta, mutta
-ei isännöi siellä enää Tapfer, Viina-Tofferi. Uudet ovat haltijat ja
-uudet talon tavat. Ei pisaraakaan herahda sieltä enää.
-
-Jonatan Stark vaipuu mietteisiinsä. Ne portaat olivat hänelle sentään
-muodostuneet nousemisen portaiksi, vaikka hän ennen oli ajatellut
-niiden johtavan kadotuksen syvyyksiin. Hänelle kirkastuu tänä
-hetkenä lankeemuksen arvo. Noita portaita noustessaan hän oli omasta
-kokemuksesta oppinut ymmärtämään, mikä ihminen oli: heikko, horjuva
-raukka, joka ei aina voinut vastustaa hetken kiusausta. Noilta
-portailta, jotka huojuivat askelten alla, hän oli saanut katsahtaa
-elämään syvemmin kuin ehkä mistään muualta. Hän oli huomannut niiden
-horjuvan ja liitoksissaan vapisevan ja hänelle oli selvinnyt, mitä
-elämä oli. Sekin oli portaiden kaltainen, -- portaiden, joilla
-ihmiset kiipeilevät, levoton halu mielessä päästä sisälle... sinne,
-missä tyydytys, onni, oli kunkin mielestä parhaiten löydettävissä.
-
-Mutta monikaan ei huomannut portaiden pettävää rakennetta. He
-nousivat rohkein, varmoin askelin, koko ruumiin painollaan, ja
-makasivat seuraavassa tuokiossa maassa. Portaat olivat pettäneet.
-Viisas kulki varovasti, tunnustellen joka askeleella, kestäisikö
-pohja jalkojen alla. Hänkin, Jonatan Stark, oli alkuvuosina kulkenut
-pää pystyssä... rohkeana ja varmana... ylpeästi sivuillensa
-katsellen. Väkijuomat eivät olleet häntä varten. Hän oli raittiusmies
-ja halveksi juoppoja. Raukat, joilla ei ollut muita pyyteitä kuin
-himonsa tyydyttäminen. Mutta kerran hänkin oli suistunut: -- apteekin
-portaat olivat johtaneet hänet sellaisiin elintapoihin, jotka olivat
-uhanneet, saattaa hänen tulevaisuutensa vaaraan. Hän oli juonut,
-juonut intohimoisesti, ollenkaan muistamatta, mikä virka hänellä oli.
-Hän oli ollut olevinaan jonkunlainen idealistinen juoppo, runoilija.
-jonkunlainen toinen Gösta Berling, -- mutta hän ei ollut ajatellut,
-ettei Lainiossa löytynyt mitään Ekebytä eikä Ekebyn rouvaa, joka
-olisi tarjonnut hänelle ja hänen vaimolleen täysihoidon mahdollisen
-haaksirikon jälkeen papin arkaluontoisessa virassa.
-
-Mutta -- _o felix culpa Adami!_ Oi, onnellinen Aatamin lankeemus!
-Niin hänen täytyi kuitenkin sanoa tuota aikaa muistellessaan. Eikö
-kirkkoisä Augustinus ollut kerran niin huudahtanut syventyessään
-katselemaan Kristuksen lunastustyötä. Ilman syntiinlankeemusta ei
-Golgatan maailmanhistoriallista näytelmää olisi koskaan esitetty.
-
-_O felix culpa Adami!_
-
-Jonatan Stark tuntee tänä hetkenä, että nuo Augustinuksen sanat
-soveltuvat hänenkin lankeemukseensa. Ilman sitä hän ei olisi koskaan
-oppinut niin perinpohjin tuntemaan omaa avuttomuuttaan, omaa
-kurjuuttaan. Ja: ilman sitä, lankeemustaan, hän ei olisi koskaan
-oppinut oikein ymmärtämään toisia langenneita.
-
-'Veljien tähden, veljien tähden', kaikuu Jonatan Starkin povessa. Hän
-ei suinkaan väheksy syyllisyyttään. Hän ei ole niitä, jotka tahtovat
-tehdä syntiä, että "armo suuremmaksi tulisi." Siinä suhteessa hän
-täysin hyväksyy apostoli Paavalin ajatuksen. Ei, vaan kun lankeemus
-kerran oli sattunut hänen elämässään, hän iloitsee nyt siitä, että se
-on kääntynyt siunaukseksi. Hän ymmärtää, että kaikki on ollut hänelle
-tarpeellista, lankeemuksetkin. Ja siksi ei niiden aiheuttama tuska
-enää vaivaa hänen tuntoaan.
-
-Apteekkitalo liukuu ohitse. Joku siirtää syrjään ikkunaverhoa.
-Jonatan Stark ei saa selville, onko se apteekkari vai hänen
-palvelijansa. Mutta -- yhtä kaikki: hyvästi, hyvästi!
-
-Maantien molemmin puolin seisoo vankkoja taloja. Siinä on m.m.
-kirkkoväärtin talo. Suuri lautakasa navetan takana kohoaa melkein
-maantien vierestä. Kirkkoväärti seisoo lantakasan harjalla talikko
-kourassa. Hän keskeyttää työnsä ja huutaa rovastille:
-
--- Jaa... nyt sitä mennään.
-
--- Niin... hyvästi nyt, kirkkoväärti!
-
--- Hyvästi, Jumalan haltuun!
-
-Tuntui, kuin olisi kirkkoväärtin äänessä värähtänyt hellempi sointu
-kuin tavallisesti. Johtuiko se siitä, että lantakasa tänä vuonna oli
-entistä korkeampi, vai värähtikö äänessä todellakin kaipaus? Jonatan
-Stark ei koko Lainiossa oloaikanaan ollut voittanut kirkkoväärtin
-ystävyyttä. Itseensä sulkeutuneena ja ankaran vanhoillisena
-uskovaisena tämä oli aina suhtautunut pappiin epäluulolla.
-Minkäänlaiset lähentelemisyritykset eivät olleet auttaneet. Hän
-oli lopuksi luopunut niistä ja he olivat tavanneet toisensa vain
-virkatoimissa. Yhtä mykkänä kuin kotioloissaankin oli kirkkoväärti
-kantanut sunnuntaillisen kollehdin ja tyhjentänyt sen sakariston
-pöydälle kuin halveksien niitä, jotka moiseen rahansa viskasivat.
-Mutta nyt tuntui siltä, kuin olisi Jonatan Stark viimeinkin kuullut
-hänen sydämensä äänen.
-
-Ohi liukuvat talot molemmin puolin maantietä. Siellä täällä ilmestyy
-kasvoja ikkunoihin, mutta kukaan ei tule ulos. Lainiolaisia ei niin
-helposti järkytetty. Mutta Jonatan Stark ei ajattele sitä nyt. Hän
-miettii vain, että kaikki tämä nyt jää... kaikki nämä tutut ja
-rakkaiksi käyneet paikat. Ennemmin hän ei ole tullut sitä juuri siltä
-kannalta ajatelleeksi. Hän oli vain halunnut päästä pois. Mutta nyt
-hän tuntee eron katkeruuden.
-
-Siinä on paikka, jossa hän kerran oli katsellut sittiäisen vaellusta
-ja oppinut elämän viisautta. Ei pitänyt antaa alakuloisuudelleen
-liian suurta valtaa. Piti koettaa lentää, vaikkapa väsyneenäkin.
-Mutta, toisinaan oli ihan mahdotonta päästä siivilleen, niin
-hartaasti kuin sydän olisi halunnutkin. Hän oli kuvitellut
-lähtöhetken riemua jo kuukausia ennen. Hän oli luullut vapautuksen
-tunteen silloin täyttävän rintansa kokonaan... täydellisesti. Mutta
-nyt, kun lähtöhetki oli lyönyt, velloi sydämessä aivan päinvastainen
-tunne: suru, kaipaus, sanoin selittämätön ikävä.
-
-Kirkko seisoi mäellä muistuttaen lentoon kohoamassa olevaa lintua.
-Ristiosat olivat kuin siivet, jotka lintu on levittänyt lentoon
-noustakseen. Tapuli seisoo suorana kuin hiukan takakenollaan ja
-kirkon leveä pääovi näyttää huutavan: 'Voi teitä, te arkipäiväiset
-sielut! Te ette ymmärrä aatteen merkitystä!'
-
-Jonatan Stark tulkitsee tunnelmansa näin, sillä hänestä tuntuu, ettei
-kirkko soimaa häntä. Hänestä tuntuu päinvastoin, kuin kääntyisi se
-kankeasti katsomaan hänen jälkeensä. Hän katselee tornin, huippua ja
-nyökäyttää mietteissään päätään. Hyvästi, hyvästi!
-
-Yht'äkkiä hän havahtuu. Kuomun takaa kuuluu hiljaista puhelua. Kaksi
-pojanääntä juttelee tietämättä, että keskustelu kuuluu selvästi
-kuomun sisään.
-
-Julia-rouva suoristautuu säikähtyneenä:
-
--- Mitä se on?
-
-Jonatan Stark tekee hänelle hillitsevän eleen ja hymyilee. Siellä
-istuvat perälaudalla samat pojat, jotka hyvästijättösunnuntaina
-olivat keskustelleet tapulissa.
-
--- Mitä, jos me ajammekin Helsinkiin asti?
-
--- Ei... en minä Lainiosta lähde. Isälle ja äidille tulee ikävä.
-
--- Kyllä Tarkka antaa meille ruokaa. Tullaan sitten pois.
-
-Hetken äänettömyys, jolloin ei kuulu muuta kuin reenjalaksen kitinä.
-
--- Ei... en minä Lainiosta lähde. Täällä kasvaa nauriita!
-
-Taas äänettömyyttä.
-
--- Mutta etelässäpä kasvaa niin suuria nauriita kuin miehen pää!
-
--- Ei kasva! Niin suuria ei kasva missään!
-
--- Kasvaa Helsingissä!
-
--- Kasvakoon, mutta sielläpä ei ole sellaista mäkeä kuin kirkkomäki.
-
--- On siellä... suurempiakin.
-
--- Mutta ei sellaista, joka huilaa Pekkalan asuinrehdon läpi.
-
-Toinen ei puhunut mitään. Hetken päästä kuuluu taas:
-
--- Nyt tuli maantienmutkaus! Minä hyppään pois...
-
-Kuului kohahdus ja toinen huusi:
-
--- Älä vielä... mennään vielä.
-
-Mutta samassa löi Posti-Iisakki hevosen juoksuun. Toinenkin pojista
-pudottautui tielle.
-
-Jonatan Starkin silmät kostuvat. Kysymys, jota hän viime päivinä oli
-mietiskellyt, selviää hänelle nyt, kun maantienpolveke on jäänyt.
-Hän oli kysynyt itseltään uudelleen ja yhä uudelleen: oliko hän
-saavuttava onnen etelässä? Nyt hän saattoi siihen vastata ja vastaus
-oli kieltävä. Etsijän ikävä jatkuisi. Nuo äskeiset pikkupojat olivat
-auttaneet häntä selvyyteen.
-
-Mutta -- samalla kuin tämä hänelle selvisi, selvisi hänelle toinenkin
-asia suurena ja vapauttavana. Se oli häivähdellyt hänen mielessään
-hänen palatessaan kerran Huomenjärveltä Horstan kanssa. Se oli soinut
-sydämessä kuin outo kello löytämättä oikeaa kaikupohjaa: -- hän oli
-vielä silloin liian kiihkeästi kaivannut etelään. Hän oli aavistellut
-sitä hyvästijättösunnuntaina kirkosta palatessaan. Nyt hän sen
-käsitti täydellisesti.
-
-Hänen kaipauksensa etelään oli vain osa siitä ikuisesta kaipauksesta,
-jonka Jumala kerran istutti ihmislapsen poveen pakottaakseen häntä
-etsimään ja pyrkimään eteenpäin, siitä huolimatta että päämäärä usein
-näytti saavuttamattomalta. Ja tämä kaipaus oli kaikkialla sama. Siitä
-johtui, että ihmiselo pohjaltaan muodostui samanlaiseksi niin Lapissa
-kuin etelässäkin: alituiseksi pyrkimiseksi, etsinnäksi ja ikäväksi.
-Mutta siinä juuri oli ihmiselon kauneus ja onni. Onnellinen oli vain
-se, joka tyytyi etsimään ja kaipaamaan, vaikk'ei sitten koskaan
-saavuttaisikaan ikuista valoa. Mutta -- ehkä kuolemassa kaikki
-selviäisi? Ehkä silloin avautuisi etsineen silmälle ikuinen kirkkaus?
-
-Kuin vastaukseksi näihin Jonatan Starkin mietteisiin levisi samassa
-seudun yli omituinen, kullanhohtoinen valo. Taivaankansi ikäänkuin
-aukeni ja aukeamasta säteili alas ihmeellinen, salaperäinen kirkkaus
-leviten hangille maantien molemmin puolin. Se oli kuin avattu tie,
-hohtava, välkähtelevä pohjoisesta etelään. Sitä kesti vain tuokion.
-Taivaankansi sulkeutui jälleen. Mutta edessäpäin häämöittävän
-metsänreunan yläpuolella tuikki iltatähti kuin kehoittaen jatkuvaan
-etsintään ja ponnisteluun.
-
-"Kaukainen onni", ajatteli Jonatan Stark, mutta hän ajatteli sen
-kohtaloonsa alistuen, joskin hiukan surumielisenä, niin kuitenkin
-tyynenä ja lujana.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI***
-
-
-******* This file should be named 50804-8.txt or 50804-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/8/0/50804
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
- This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
- most other parts of the world at no cost and with almost no
- restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
- under the terms of the Project Gutenberg License included with this
- eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
- United States, you'll have to check the laws of the country where you
- are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
- the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
- you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
- to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
- agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
- Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
- within 60 days following each date on which you prepare (or are
- legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
- payments should be clearly marked as such and sent to the Project
- Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
- Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
- Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
- you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
- does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
- License. You must require such a user to return or destroy all
- copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
- all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
- works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
- any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
- electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
- receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
- distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
- Dr. Gregory B. Newby
- Chief Executive and Director
- gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
+The Project Gutenberg eBook, Kaukainen onni, by Arvi Järventaus + + +This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most +other parts of the world at no cost and with almost no restrictions +whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of +the Project Gutenberg License included with this eBook or online at +www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have +to check the laws of the country where you are located before using this ebook. + + + + +Title: Kaukainen onni + Kertomus etsijän ikävästä + + +Author: Arvi Järventaus + + + +Release Date: December 31, 2015 [eBook #50804] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + + +***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI*** + + +E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen + + + +KAUKAINEN ONNI + +Kertomus etsijän ikävästä + +Kirj. + +ARVI JÄRVENTAUS + + + + + + +Helsinki, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1922. + + + + +SISÄLLYS: + + Suuri uutinen + Menneitä vuosia + Lähtö + + + + +SUURI UUTINEN + + +I. + +Kauppias Raattaman pihalla kävelee pikkuinen mies. Hän on vain +poikasen kokoinen, vaikka päälaki on aivan kalju. Liikkeet ovat +tiukat, kiirehtivät, vähän kuin hermostuneet -- jos niin saattaisi +sanoa -- sillä Posti-Iisakki kyllä ei tuosta herrasväen taudista +tiedä niin hiukkasen hiventä. Päinvastoin -- hän on maailman +lujahermoisin mies, sillä hän on puoliväliin kolmattakymmentä kesää +kantanut postia Tenomuotkan tunturikylästä kuuden penikulman päässä +olevaan Lainioon, joka jo vastaa vähän niinkuin "maalikylältä". Ja +sellaista vauhtia kuin hän tavallisesti kulki! Ei siinä painanut +postilaukku enempää kuin tavallinen poromiehen reppu. Eikä hänen +perässään pysynyt joka mies, -- ei edes Horstavallesmannikaan, vaikka +tämä viimeiset kymmenen vuotta oli kestinnyt Lainion herrasväkeä +jutuillaan Lapissa tekemistään nopeista jalkamatkoista. Ei, +Posti-Iisakki oli jättänyt hänet ensimmäisen jängän laitaan ja vasta +Passuvannonkaarkossa odottanut. Sillä kertaa ei Horsta-vallesmanni +ollut pitänyt Posti-Iisakista, kun tämä Passuvannonkaarkon pirtissä +oli kuin ihmetellen huomauttanut: 'No pianhan se vallesmanni ennätti.' + +Posti-Iisakki, Tenomuotkan postimies, viuhtoo edestakaisin kauppias +Raattaman pihalla. Ohut lumi narskahtelee hänen vuotakenkäinsä alla. +Hän pysähtyy väliin ja tarkastelee päärakennuksen savupiippuja: +yhdestä, pääkimmäisestä, nousee savu. Siellä palvelijatar keittää +aamukahvia. Posti-Iisakki mujahuttaa suutaan ja vetäisee aimo +annoksen savua piippunysästä, joka rehevänä sojottaa hänen +suupielessään. Sieltä ne lähtisi... kahvitkin... jos... vilahtaa +hänen päässään, mutta... ei... eipä nyt vielä... Hän tuntee omituista +levottomuutta ja haistelee miettiväisenä aamuilmaa kuin äsken +makuulta noussut poro. Kumma, kun ei etelän postia kuulunut. Ja hän, +Posti-Iisakki, kun aavisti suuria tapahtumia. + +Mutta jopahan kalahtaa maantiellä... kalahtaa jossakin siellä +kirkon ja Hietasen välillä. Se on postin kello, ihan varmaan. +Posti-Iisakkiin se vaikuttaa kuin sotatorvi vanhaan ratsuun: -- hän +pyörähtää kujalle ja tarkkaa tiukasti maantietä. Apteekin kohdalla ei +näy vielä mitään, eikä kirkkoväärtinkään, -- mutta... jopahan tuolta +Hietasen takaa sukeltaa näkyviin hevosen pää... reki ja löntystävä, +puoliturkkiin puettu mies reen jäljessä. Se on etelän posti. + +Posti-Iisakki unohtaa aamukahvit, unohtaa postin myöhästymisen. Hänen +on taas niin huokea antaa anteeksi kaikille... Raattaman piialle +yhtä hyvin kuin Nivan Heikillekin, postimiehelle. Sillä miksi ei +olisi Raattaman piika saattanut tulla portaille ja sanoa: 'No, eikö +se Iisakki tule sisään?' Niin oli aina entinen piika, se Linnunpään +Mari, sanonut. Mutta tämä, metsäperäläinen, ei ymmärtänyt. Turjotti +vain tukka pörhössä kuin mikäkin pirttikarhu. Toista oli Linnunpään +Mari... Mutta hyvän miehenpä hän saikin. + +Posti-Iisakki kaapaisee jo sillalla. Nivan Heikki on ehtinyt apteekin +kohdalle ja silmää verhottuihin ikkunoihin. Niin... silmää sinä +vain. Ei ole enää Viina-Tofferi apteekissa. Se mies se antoi ja +möi... mistä lienevät varastot riittäneetkään. Mutta sai sieltä vain +kuka kerkesi... sai Nivan Heikkikin. Nyt ei uusi apteekkari antanut +pisaratakaan. + +-- Jopas tulet, jopas tulet... huutelee Posti-Iisakki vastaan jo +hyvän matkan päästä. -- Oletpa viipynyt taas. + +-- Aja sinä tämmöisellä kelillä, kun ei lunta juuri alkamaankaan... +Ja niin riivatun raskas posti. + +-- Jaa, jaa... niinpä näkyy, niinpä näkyy... tuota... no, mitä uutta +alas? + +-- Eipä erikoisempaa. Rovasti on päässyt. + +Nivan Heikki lausuu sen aivan rauhallisesti, vaikka kuuluukin Lainion +seurakuntaan. Mutta Posti-Iisakki, vieroseurakuntalainen, lyö näppiä +ja huudahtaa: + +-- Vai on päässyt! No vie sun...! + +Muuta hän ei sano, mutta siinä onkin kyllin. Sitä uutista hän oli +odottanutkin. Annapa nyt, äijän saada se tietää. Jo lähtisi kahvit. + +Posti-Iisakki silmää Nivan Heikkiä kuin varmistuakseen, ettei tällä +vain ollut minkäänlaisia aikeita. Ei, Heikki nahjusteli reen perässä, +kuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän teki äkkipäätöksen. + +-- Ajahan vain sinne Raattaman pihaan. Minä pistäydyn hiukan muualla. + +Posti-Iisakki lähtee harppaamaan hevosen edellä. No, jopa nyt oli ilo +syntyvä Lainion pappilassa. Rovasti Stark oli päässyt... vihdoinkin +päässyt, monen monituisen yrityksen jälkeen, päässyt etelään, +Jolmanrannan suureen seurakuntaan. Jopa hän viimeinkin tarttui, kun +kauan pyydysti. Ei ollut näemmä sittenkään rovastin suuri kuomureki +turhaan kulkenut Lainion ja kaupungin väliä. Vihdoinkin onnistunut +vaalimatka. Eivät olleet jokivarren kievarit suotta kiskottaneet +rumilasta, kiskottaneet ja kironneet. Mikäs auttoi... jokaisella +matkustajalla oli oikeus ajaa omalla reellään ja saada kievarista +vain hevonen. Se oli selvä sääntö. Vai jo viimeinkin... vie pois... + +Posti-Iisakki oikaisee vainion poikki ja saapuu pappilan pihaan. +Siellä makasi reki kallellaan liiterin perällä kuomun selkä pihalle +päin. Posti-Iisakin teki mieli huutaa sille hyvää huomenta. Jopa +vihdoinkin veit isäntäsi onnen satamaan, vanha lautta! + +Pappilassa nukuttiin vielä. Verhot peittivät ikkunoita visusti. +Ei tiennyt Tarkka, minkä ilosanoman päivä toisi tullessaan. +Jolmanrantaan, hei!... pois lainiolaisten hampaista... vähän isomman +leivän ääreen. Jo nyt kannatti laittaa uudet palttoot ja talvilakit. +Jo sopi rovastin myydä huutokaupassa kaikki vanhat roskat. + +Posti-Iisakki näkee jo itsensä Starkin vanha naapukka päässä. +Totisesti, hän tinkaisi sen helpolla. Ei viitsisi rovasti isoja periä +vanhasta reuhkasta. Hänelle, Posti-Iisakille, siinä sentään olisi +vielä lakkia loppuiäksi. + +Posti-Iisakki seisoo pappilan pääportailla. Ei hän kyökin kautta +nyt... kun saapui kuin mikäkin taivaan lähettiläs. Pääportaita vain +ja talo hereille, aivan kuin olisi tuli rakennuksen nurkassa. + +Posti-Iisakki kolkuttaa, kolkuttaa kuin henkensä edestä. Kyllä +kannattikin. Jolmanranta oli iso seurakunta ja vehnäskahvit +harvinaiset näin arkiaamuna. + +Joku raottaa kyökin ikkunaverhoa. Piika! Pois piiat ja itse ruustinna +esiin! Kyllä ovi kesti. Ei ollut tämä Lainion pappila vielä niin +lahonut. Hei, hei! + +Jopa raottaa joku ruokasalinkin ikkunaverhoa. Kas niin, kas niin, +siitä Posti-Iisakki nauttii! Ruustinna itse tummassa aamunutussaan. +Hei, hei, tulkaa avaamaan! + +Jopa aukeaa ovi... varovaisesti, kuin kummastellen, ja Posti-Iisakki +seisoo ruustinna Starkin edessä, joka hengästyksissään ja kalpeana +tuijottaa melkein lattiaan saakka kumartelevaan mieheen. + +-- No, mikä nyt on? + +-- Onnea... saan toivottaa onnea... ja menestystä... ja pitkää ikää +ja paljon... (Posti-Iisakki oli sanomaisillaan "lapsia", mutta +muistikin, etteivät nyt olleet häät)... onnea vain. Rovasti on +päässyt! + +-- Päässyt.. mihin? Ruustinna ei ole yhtään selvillä tilanteesta. + +-- No, Herra siunatkoon... Jolmanrantaan! Enemmistö ääniä ja muutto +varma. + +Jo tajuaa ruustinnakin. Tuo pikkuinen, kaljupäinen mies näyttää +hänestä kauniilta ryppyisine kasvoineen, ihan taivaan enkeliltä. +Hänen tekee mieli melkein syleillä sanantuojaa. Kolkko eteinen +tulvahtaa päivänvaloa täyteen. On kesä ja ikkunoilla kukkivat +ruustinnan istuttamat krassit. Hyvä Jumala sentään, mikä onni... + +-- Onkohan se jo aivan varma? uskaltaa hän arasti kysyä. + +-- Varma? Posti-Iisakki vie kätensä kaulalle ja tekee paljonpuhuvan +liikkeen. + +-- Tuosta poikki! + +Jo uskoo ruustinnakin. Merkit ovat liian selvät. Mitäpä se +Posti-Iisakki turhaan viitsisi. + +Sillä välin on rovastikin saapunut eteiseen. Posti-Iisakki on +toistamiseen suorittamassa onnitteluseremoniaansa. Mutta nyt hän +kohtaakin itse epäuskon kallion. + +-- Ei minun sovi uskoa, ennenkuin näen lehdistä. + +Uskoa! Herra Jumala! Oli siinäkin pappi ja niin epäuskon vallassa +kuin nautasonni! Posti-Iisakki tuntee suuttumusta. Hän saa voimakkaan +halun lähteä Raattaman pihaan, repiä hajalleen koko Nivan Heikin +kuorman ja kaivaa esille sanomalehdet. Mutta hän luopuu siitä, sillä +ruustinna on hänen puolellaan. + +-- Keneltä Iisakki sen kuuli? + +-- Nivan Heikiltä, postimieheltä. + +-- Kyllä sen täytyy olla totta, kun kerran Heikki on sen kertonut. + +-- Tietysti. Enkähän minäkään, vanha mies, tyhjän vuoksi lähde +ihmisiä herättelemään. + +Rovasti Stark huomaa menneensä liian pitkälle. Hän pyytelee anteeksi +ja peräytyy. Hänen silmänsä olivat vain sattuneet kuomureen selkään +liiterin perällä ja epäusko oli vallannut hänet. No, ehkäpä +kuitenkin... kaipa sitten... hyvä isä sentään. + +Hänen silmänsä kostuvat, niin myös ruustinnan. Ja kostuvat +Posti-Iisakinkin silmät. Mikä kumma se nyt hänetkin sai heltymään? +Hänenhän tulisi iloita ja nauraa kuten ainakin ilosanoman tuojan, +mutta hänenkin täytyy pyyhkiä silmiään karkealla nuttunsa hihalla. +Tämä oli sentään niin merkillistä alusta loppuun asti. + +Ruustinna pyytää Posti-Iisakkia sisään ja rovasti yhtyy ruustinnan +pyyntöön. Hänen äänessään värähtää hiukan samankaltainen sävy kuin +lausuisi hän piispalle: 'Olkaa hyvä!' + +Ja Posti-Iisakki astuu Lainion pappilan avaraan saliin ja asettuu +istumaan ovensuuhun rovastin isävainajan kuvaa vastapäätä. Ja hänestä +tuntuu, kuin istuisi hän kirkossa. + + +II. + +Totta se oli, mutta tuntui kuitenkin sadulta. Rovasti Stark oli +lukenut uutisen lehdestä tiesi kuinka monta kertaa. Lopuksi olivat +hänen silmänsä kostuneet ja hän oli liittänyt kätensä ristiin. + +Mutta aurinko, joka oli tunkeutunut esiin pilvien lomasta ja +täyttänyt kansliahuoneen tulvivalla valollaan, oli kuivannut Jonatan +Starkin silmät ja saanut ne loistamaan niinkuin ennen hänen nuorena +ollessaan vuosikymmeniä sitten. + +Sitä päivää, jonka aloitti Posti-Iisakin meluisa käynti, eivät +Lainion pappilan pullistuneet seinät voineet pitkään aikaan unohtaa. + +Tarinan aloitti makuuhuone ja siihen yhtyivät sitten vuorostaan +kaikki, ahtaasta keittiön perässä olevasta ruokakomerosta avaraan +saliin saakka. + +Makuuhuone oli vuosien varrella tottunut rovastin ja ruustinnan +hiljaiseen nousuun. Ei siinä tavallisesti monta sanaa virketty. +"Hyvää huomenta, mamma", ja "hyvää huomenta, pappa", eikä sitten +juuri muuta. Kaikki aamut olivat toistensa kaltaisia. Vain silloin, +kun rovastin vanhin poika oli kotona käymässä -- mikä viime vuosina +oli tapahtunut ylen harvoin -- kuuli makuuhuone vähän muutakin: +"Martti on laihtunut hiukan", tahi: "pitää kudottaa Martille muudan +pari sukkia" -- taikka jotakin muuta samankaltaista. Tänäkin aamuna +se oli kuullut taas tuon tavanmukaisen "hyvää huomenta, mamma", mutta +nyt se oli lausuttu levottomasti, aivan kuin vaaraa peljäten, sillä +rakennus oli tärissyt portailta kuuluvasta kolkutuksesta. "Mikähän +ihme siellä nyt on?" "En tiedä, olisiko joku kiireinen sairaan luo +hakija." + +Ja sitten se oli alkanut: -- kahvikuppien kilinä niin iloinen, niin +leikkisä, ettei ruokasali muistanut sellaista kuulleensa sitten +entisen papin tyttären häiden. Mutta sitä pappia ei ollutkaan Lappi +lumonnut: -- hän oli muuttanut "alas" jo kuuden vuoden päästä. + +Ja sitten Posti-Iisakin iloinen juttelu. Hän tosin oli usein nähty +vieras Lainion pappilassa, mutta sellaista puheensorinaa ei hänkään +ollut ennen saanut aikaan. Posti-Iisakki oli kertonut, miten hän +oli tullut sellaiseen ajatukseen: -- totta nyt vihdoin täytyi +tulla rovastinkin vuoro, kun hän, Iisakki, oli aamulla nähnyt niin +merkillisen unen. + +Unen? Rovastin äänessä oli jälleen värähtänyt epäuskon sävel. + +Niin juuri, unen, ja koko merkillisen vielä. + +Hän oli torkahtanut suutarin tuvan penkille ja uneksinut tulleensa +Lainion pappilaan. Hän oli mennyt suurimmasta ovesta sisään ja +huomannut yht'äkkiä seisovansa pappilan salissa. Aluksi se oli +näyttänyt salilta, tavalliselta ihmisasunnolta, mutta muuttunutkin +sitten äkkiä -- rekiliiteriksi. Kärrypari ja suuri kuomureki olivat +olleet siellä kuin kotonaan. Kun hän aikansa ihmeteltyään oli ollut +astumaisillaan kansliahuoneeseen, oli rovasti ilmestynyt ovelle +ja sanonut nauraen: 'Tule tänne, Iisakki, me asumme nyt uudessa +paikassa.' Hän oli lähtenyt rovastia seuraamaan yhä ihmetellen +tapahtunutta muutosta, kun oli äkkiä huomannut seisovansa suuren, +muhkean rakennuksen edessä. 'Tässä se nyt on uusi pappila', oli +rovasti sanonut. Kun hän edelleenkin ihmeisiinsä vaipuneena oli +vuoroin tuijottanut muhkeaa rakennusta, vuoroin vieressään seisovaa +hymyilevää rovastia, oli tämä kuin vähän moittien lausunut: +'Katsohan, pitäähän kuomureelläkin olla kunnon suoja. Eihän se nyt +halkovaja ole mikään.' -- Siihen hän oli herännyt ja lähtenyt kiireen +kaupalla Raattaman pihalle etelän postia vastaan. Ja eikös ollutkin +Nivan Heikki jo heti ensi sanoikseen kertonut rovastin päässeen. + +Näin oli Posti-Iisakki ruokasalissa jutellut kahvikuppien kilistessä +ja rovastin ja ruustinnan iloisina kuunnellessa. Posti-Iisakin mentyä +oli rovasti kävellyt saliin ja huomauttanut sieltä ruustinnalle: +"Vanhusten valokuvista olisi pyyhittävä tomut." Hänet oli yht'äkkiä +vallannut sellainen omituinen tarkastuksen henki, aivan kuin +olisi piispa ollut tulossa. Kirjahylly oli järjestetty kokonaan +uudelleen, jokaista esinettä oli hiukan liikautettu. Ja mikä +merkillisintä: -- heti Posti-Iisakin mentyä oli rovasti asettanut +liimapannun tulelle ja liimannut paikoilleen makuuhuoneen sänkyjen +päistä irtautuneet sorvatut nupit. Ne olivat yhdeksäntoista +vuotta odottaneet tätä toimenpidettä ja nyt vihdoinkin ne olivat +päässeet paikoilleen ajelehdittuaan sitä ennen eteisen vaatekomeron +hyllyllä. Useamman kuin yhden kerran ne olivat Jonatan Starkille +huomauttaneet: 'No, milloinkas meidän vuoromme tulee päästä täältä +pois?' -- johon rovasti oli vain hajamielisenä pudistanut päätään. +Samapa niille. Pitkien vuosien aikana ne olivat jo tottuneet +pimeään vankikomeroonsa. Nyt tultiin lopuksi nekin vapauttamaan +ja asettamaan entiseen ylhäiseen asemaansa takaisin, makuuhuoneen +sänkyjen muhkeihin päihin. Ne olivat niiden oikeat paikat. Sieltä +ylhäältä ne olivat tottuneet vartioimaan talon isännän ja emännän +unta ja niiden ympärillä tuoksui jälleen ruustinna Starkin käyttämä +kölninvesi. Mutta vähän kummastellen ne sentään katselivat +ympärilleen oltuaan niin pitkän ajan poissa. Makuuhuoneessa oli koko +paljon sellaista, mitä ne ennen eivät olleet nähneet. Löysiväthän ne +sentään mielihyvikseen vanhan tutunkin: ruskeaksi maalatun pesukaapin +uuninnurkkauksesta. Mutta sitäkin oli aika kolhinut sitten viime +näkemän: porsliininuppi sen ovessa oli murtunut juuresta poikki. + +Ja sitten olivat saapuneet sanomalehdet. Piika Sandra oli tuonut +postilaukun kansliahuoneeseen aivan samaan tapaan kuin satoja +kertoja ennenkin. Rovasti oli avannut laukun, näennäisesti yhtä +tyynenä kuin ennenkin, ja vetänyt esiin sanomalehdet. Mutta tummat, +juhlallisen näköiset arkistokaapit olivat kuitenkin panneet merkille, +että rovastin kädet olivat vavahdelleet hänen avatessaan lehtiä +ja syventyessään lukemaan uutista Jolmanrannan vaalista. Sitten +oli lehti vaipunut polvelle ja silmät harhailleet oudon kirkkaina +paikasta toiseen, kunnes ne lopuksi olivat pysähtyneet piispa +Mansneruksen ankarapiirteiseen kuvaan kanslian seinällä. Ja ihme ja +kumma: Jonatan Starkista oli tuntunut -- ensi kerran yhdeksäntoista +vuoden aikana -- että piispa Mansnerus hymyili, tosin hiukan +hermostuneesti, mutta hymyili kuitenkin. + +Sitten oli ruustinna tullut huoneeseen hiljaa, melkein varpaisillaan, +ja pysähtynyt ovensuuhun kuin ujo rippikoulutyttö, joka on saapunut +kuulemaan, pääsikö hän ripille vai ei. Ja hän oli kuitenkin +rovastintytär, tyttökoulun käynyt ja perehtynyt pianonsoittoon sekä +puhui hiukan ranskaakin. Mutta niin nöyräksi tekee Lappi ihmislapsen +yhdeksäntoista vuoden kuluessa. Ja sitten -- niin, mitä sitten? +Rovasti oli kohottanut päätänsä ja silmännyt puolisoaan sillä +oudonkirkkaalla katseella, jota kansliahuone jo oli ihmetellyt, ja +lausunut: 'Niin... mamma'. Muuta hän ei ollut sanonut. Mutta sillä +kertaa olivat nuo sanat soineet musiikilta ruustinna Starkin korvissa +ja hän oli tajunnut niissä vahvistuksen aamulliselle uutiselle. Ja +sitten -- niin, mitä sitten? Tokko kerromme sitä? Niin -- katsokaas, +kun viidenkymmenen ikäinen nainen kieppuu miehensä kaulassa kuin +koulutyttö ja suutelee häntä kyynelten virratessa poskia pitkin, -- +niin se ei ole mikään jokapäiväinen tapahtuma. Onko Lainion pappilan +kansliahuone koskaan nähnyt mitään niin liikuttavaa ja samalla +juhlallista? + +Ruustinnan mukana levisi ilon ja tyytyväisyyden tunne keittiön +puolelle. Se tuntui tarttuneen kaikkiin, piika Sandraan yhtä hyvin +kuin pienimpäänkin esineeseen keittiössä. Lainion pappilan keittiön +hylly astioineen oli kyllä aina loistanut puhtauttaan antaen talojen +emännille ihmettelyn aihetta joka juhannus ja joulu. Mutta nyt +julistivat kuparisten kattiloiden hohtavat kyljet outoa sanomaa: +'Rovasti on päässyt, rovasti on päässyt! Me muutamme kaikki.' + +Niin, niin. Pitkästä ajasta lainehti päivänpaiste ja ilo Lainion +pappilassa. Rovasti ja ruustinna elivät päivän hetket verkalleen, +kuin säästellen. He istuivat aamiaispöytään harvapuheisina kuten +tavallisesti. Lausuivathan vain jonkun sanan lapsistaan. 'Milloin +Martti viimeksi kirjoittikaan?' Johon ruustinna vastasi jotakin +parista kuukaudesta. Mutta molempain ajatus askarteli samassa +asiassa: 'Nyt Marttikin sen tietää... ja tyttäret.' Niin --. +tyttäret. Rosindalla oli virka muutaman pikkukaupungin koulussa ja +Laine ja Helinä olivat naimisissa, kumpikin tahollaan. Tuntui somalta +puhella lapsista nyt ja ikäänkuin niiden turvissa ajatella poispääsyä +Lapista. Rovasti ja ruustinna olivat kuin kaksi rakastunutta, jotka +eivät vielä oikein saata tunteitaan julkilausua. He puhuivatkin +enemmän kädenliikkeillä kuin sanoilla... Kun rovasti pyysi voita, +ojensi ruustinna voilautasen hänelle niin ihmeen sirosti, aivan kuin +olisi lausunut: 'Kuinka minä rakastan sinua, Jonatan Stark!' Ja kun +rovasti sanoi "kiitos", väreili siinä aivan samanlainen tunne. He +tunsivat itsensä nuoriksi, vasta kihloihin menneiksi, istuessaan +siinä toisiaan vastapäätä. Vanha käkikello rovastin takana kukkui +yhtätoista. Rovasti katsahti ruustinnaa silmiin. Tämä hymyili +valoisasti, vaikka silmät kostuivatkin. Niin -- he tulkitsivat +kellon kukunnan aivan samalla lailla: se kukkui heidän onnelleen. +Niin merkillisen herkiksi oli Lappi kasvattanut heidät kummankin. +He olivat tottuneet iloitsemaan vain pienistä, jokapäiväisistä +tapahtumista. Nyt he ikäänkuin vaipuivat ilon raskaan taakan alle, +-- ilon, joka yht'äkkiä oli rynnännyt heidän hiljaisia portaitaan +ylös. Oi tuota ihmeellistä onnea, josta Jumala toisinaan lohkaisee +tavallista suuremman murusen maan lapsille, niin suuren, että +saajasta tuntuu, kuin olisi taivaalliselle jakajalle sattunut +pieni erehdys. Sitä rovasti Stark nyt ajatteli. Häntä, unohdettua, +yksinäistä Lapin pappia, oli kohdannut ennenkuulumaton onni. Hän +pääsisi muuttamaan etelään, hymyilevämmille maille. + +Päivällisen aikana sujui keskustelu jo paremmin. Ruokapöydän +ympärillä vuosikausia vallinnut äänettömyys oli vähitellen alkanut +murtua. Sen aika oli nyt mennyt. Rovasti ja ruustinna ojensivat +hengessä kätensä toisilleen. Se oli kuin uusi, sanaton liitto, jossa +kumpikin vannoutui rakastamaan toistansa myötä- ja vastoinkäymisessä. +Ja he olivat kuitenkin olleet naimisissa jo kaksikymmentäviisi +vuotta. Eivätkö he sitten olleet rakastaneet toisiaan? Kyllä, -- +mutta niin armoton on Lappi, että se kalvaa rakkaudenkin kuin +mato terveen puun. Yksinäisyyden painolla se tukahduttaa elämän +tuoreimmatkin voimat. Rovasti ja ruustinna Starkin välistä rakkautta +se tosin ei ollut pystynyt tappamaan. Mutta se oli lyönyt sen +tainnoksiin kuten talvi kesän kukkean elämän. Niin heistä ainakin +oli tuntunut. Nyt, kun he olivat varmat poispääsystään, se heräsi +väkevänä eloon. Se muistutti siinä suhteessa Lapin heräävää kevättä. +Yhtä voimakkaana ja tuoreena kuin purkautuu keväinen puro tunturin +rinnettä alas, purkautui heidän sydämistään tämä vuosikausia nukkunut +rakkaus. Rovasti katsahti salaa vaimoaan ja muisti sen hetken, +jolloin hän näki Julia Hagelinin ensi kerran. Siitä oli kauan, mutta +samalla tavalla sykähti hänen sydämensä nyt kuten silloinkin. Veri +virtasi lämpimänä siihen. Ruustinna katsahti miestään tämän ollessa +kumartuneena lautasensa yli. Sama runoilijan otsa, johon hän ensi +näkemältä oli ihastunut. Ruustinnan kirkastunut katse ei huomannut +ryppyjä siinä. Heidän olisi tehnyt mieli keskeyttää syöntinsä ja +katsoa vain toisiaan silmiin. Mutta jos he sen olisivat tehneet, +olisivat kyyneleet ihan varmaan puhjenneet esiin. Pitkä oloaika +Lapissa oli taas tehnyt heistä niin kummallisen kömpelöitä, etteivät +he tienneet, miten olisivat selvinneet tunteiden tulvasta, jos +olisivat sen valloilleen laskeneet. He siis söivät iloiten siitä, +että ateria tarjosi siksikin varman tuen tunteiden hillinnälle. Vain +silloin, kun heillä oli ruokaa suussa, he lausuivat toisilleen jonkun +ystävällisen sanan. Se oli heistä hauskaa ja he hymyilivät toisilleen +yhtä paljon tuon oudon keskustelutavan kuin toisiansa kohtaan +tuntemansa hellyydenkin vuoksi. + +Iltapäivä kului samanlaisen onnellisen tunnelman vallitessa. Rovasti +vain teki sen merkillisen poikkeuksen, että tuon tuostakin pistäysi +keittiöön. Hänellä ei ollut mitään erityistä asiaa. Hän halusi vain +nähdä, kuinka hänen rouvansa, entinen Julia Hagelin, puuhaili siellä, +ja hän hyräili itsekseen pientä laulunpätkää. Pari asiamiestäkin +pistäysi pappilassa. He tiedustelivat hiukan epävarmoina rovastin +poislähtöä. Olivat kuulleet Raattamassa. Kun rovasti vaatimattomasti +kertoi, mitä asiasta tiesi, näyttivät miehet tulevan hyvilleen. Hekin +olivat -- tietämättänsä -- Lapin painamia ja rakastivat vaihtelua. +Eikähän kumma, jos he sitä pappiin nähden jo kaipasivatkin. Rovasti +Stark puolestaan ymmärsi sen erinomaisen hyvin. + +Niin saapui ilta Lainion pappilaan, ilta ja lampunsytytysaika, +niinkuin oli saapunut lukemattomia kertoja ennen. Mutta tänä iltana +tapahtui se ihme, että ruustinna avasi pianon kannen. Sitä hän +ei ollut tehnyt moneen pitkään kuukauteen. Hän lauloi Merikannon +sävellyksen Eino Leinon lauluun: "Oi kiitos sa, Luojani armollinen." +Rovasti oli kuullut laulun ennenkin, mutta tänä iltana hän vasta +oikein ymmärsi sen sanat ja sävelen. Tänä iltana hän käsitti, että +laulu oli pulpahtanut kiitollisesta sydämestä. Hän tunsi sen, sillä +hän itse oli niin suuresti kiitollinen Jumalalle, ihmisille, kaikille. + + + + +MENNEITÄ VUOSIA + + +I. + +Jonatan Stark oli mies parhaassa iässään muuttaessaan Lappiin, +juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Sen ikäisenä uskaltaa mies +käydä käsiksi elämän kovaan todellisuuteen, varsinkin jos hän on +terve ja vasta mennyt naimisiin. Jonatan Stark oli kumpaakin. Hänen +punakat kasvonsa todistivat lujaa, rautaista terveyttä. Ja hänen +nuori rouvansa oli tulomatkalla saanut useammassa kuin yhdessä +kievarissa kertoa, montako kuukautta hän oli ollut naimisissa tuon +vankkarakenteisen papin kanssa, joka kievarin pihalla nosteli +raskaita matka-arkkuja, kuin olisivat ne sisältäneet vain paljaita +höyheniä. Jokivarsi otti selvän, ketä sen kautta kulloinkin kulki. +Mistä se ei muuten päässyt varmuuten, sen se kysyi, suoraan ja +häikäilemättä. Jonatan Starkista se oli heti nähnyt, että tämä oli +terve, mutta hänen naimisissaolo-aikaansa se ei tiennyt. Siksi se +kysyi sen. Sellainen on jokivarsi, Lainiosta kaupunkiin saakka. + +Paljon muuta lisäksi tiedusteli jokivarsi Lappiin muuttavalta +nuorelta pappisparikunnalta. Oltiinko uskomassa? Jonatan Starkia se +oli oudostuttanut. Täällä, jokivarrella, otettiin miehen uskostakin +selvä, monesti jo ennen, kuin tämä edes kunnolla oli ehtinyt saada +matkaturkit yltään. Otettiin vieras kiinni jo heti ovessa. Ja +jos tämä huomautti kysymyksenteon sopimattomasta hetkestä, oli +jokivarrella vastaus heti valmiina: 'Olkaa aina valmiit vastaamaan, +jos joku teidän autuutenne toivon perustusta tiedustelee.' Mihinkäpä +siitä juuri papinmuotoinenkaan mies pääsi. Jonatan Stark oli siis +aivan turhaan tehnyt vastaväitteitä. Uskonasian piti olla aina +selvänä, joka minuutti, joka hetki. Oliko se heillä itsellään kenties +joka hetki selvänä? Kyllä, kyllä vain: -- he olivat kerta kaikkiaan +tehneet parannuksen ja he saattoivat sanoa, missä ja milloin se +oli tapahtunut. Saattoiko ehkä pappi selittää kristityksitulonsa +yhtä tarkkaan? Hän oli ollut kauan Jumalan koulussa. Ohoo, niitä +koululaisia oli Jumalalla paljonkin, mutta harvoin niistä valmista +tuli. Jäivät aina veräjällä kiinni ja pyörsivät siitä takaisin. Ehei, +kyllä piti autuudenasiasta saada varmempi ote. + +Sellainen oli jokivarsi, se ei hellittänyt. Se otti asioista selvän +omalla, sitkeällä, omituisella tavallaan. Oltiinko ehkä korkeaakin +lähtöä? Vai rovastinpoikia. No, oliko isä uskomassa? Siinä oli taas +ollut uusi pulma edessä. Jonatan Stark oli toivonut, että isäukko +itse olisi saanut kysymykseen vastata korkean kansliapulpettinsa +takaa. Hän oli ollut varma, että jokivarren ihmisten olisi silloin +ollut pakko taipua opetettavan asemaan. -- Oli helpottanut hiukan, +kun kyseleminen oli siirtynyt muihin asioihin. Oltiinko ehkä aatelia? +Ei toki, tavallista, aivan tavallista sukua vain. Mutta mistä juuri +sellainenkin kysymys? No, katsokaahan: oli kerran ollut metsäherra +aatelia ja hänellä oli ollut jos jonkinlaisia koukkuja. Häntä +oli yritetty uskoon useammankin kerran, mutta aina yhtä huonolla +tuloksella. "Haukka-parooni" ei ollut muuta kuin nauranut vain, ei +edes suuttunut kertaakaan. Ja niitä oli taas sellaisiakin, jotka +loukkaantuivat. Niinkuin eräskin -- mikä lie ollut kaupparatsu +--, joka kirjoitti päiväkirjaan muistutuksen "sopimattomasta +käytöksestä". Hyvä isä sentään, sopimattomasta käytöksestä! Eikä +äijärievulle oltu muuta tehty, kuin siivosti kysytty hänen uskoaan. + +Jonatan Starkin oli täytynyt nauraa. Perin omituisen ja alkuperäisen +kansan keskuuteen hän oli joutunut. Jotakin tämäntapaista hän tosin +oli lähtiessään kuullut, mutta tällaiseksi hän ei sentään ollut +jokivarren elämää osannut kuvitella. Minkälaista mahtoi olla sitten +ylempänä, Lainiossa? + +Samanlaista oli ollut ylempänäkin. Ihmiset yhtä alkuperäisiä ja yhtä +selvillä uskostaan. Joka asiassa he olivat pohjautuneet raamattuun. +Muuan torpanvaimo ainoastaan oli tehnyt poikkeuksen. Hänen oli ollut +vaikea uskoa, että lapset olivat Herran lahja. 'Niin se kyllä oli +vanhassa valkeudessa, mutta liekö tämän uuden valkeuden aikana?' +Vaimoparalla oli ollutkin täysi tusina. Ei siis ihme, että epäuskokin +oli jo pakannut muutamasta reiästä sisään. + +Ja sitten perillä Lainiossa. Suuri joukko kirkonkyläläisiä oli +kerääntynyt pappilan pihalle uutta pappia vastaanottamaan. Siinä oli +ollut miehiä, naisia ja lapsia, jotka suu auki olivat katselleet +mahtavaa kuomurekeä. Sellaista ei oltu näillä perillä ennen nähty. +Kirkkoherra mahtoi olla rikas. Ei edes maaherra ollut sellaisella +reellä ajanut. Ja hänkin oli käynyt Lainiossa kerran, parikin. +"Jumalan terve" oli täällä kajahtanut lempeämpänä, lauhkeampana. +Sen ihmeen oli ilmeisesti saanut aikaan kuomureki. Tuli sekin aika, +jolloin sen ympärillä kaikuivat kiroukset Lainion kievarista pitkin +jokivartta alas kaupunkiin asti. Mutta se aika oli vielä silloin +ollut kaukana eikä tulohetkenä kukaan sitä edes ollut aavistanutkaan. + +Pappilassa oli tarjottu tervetuliaiskahvit metsänhoitajan +rouvan hääriessä emäntänä. Hän oli puhjennut itkuun ruustinna +Starkia tervehtiessään. Raukasta oli tuntunut hyvältä saada +"onnettomuustoveri" tänne kauas tuntureiden taa. Se oli vaikuttanut +hiukan omituiselta, häirinnyt jonkun verran yleistä ilon tunnelmaa, +mutta jälkeenpäin oli ruustinna Stark tapausta monesti muistanut. +Metsäherran rouva oli ollut oikeassa. Onnettomuudelta oli lopulta +ruvennut tuntumaan koko Lainioon muutto. + +Mutta niin olivat vuodet vierähtäneet yksi toisensa jälkeen. Jonatan +Stark oli nähnyt kesän saapuvan, kesän jälkeen syksyn ja sitten +taasen talven. Yhdeksäntoista kertaa hän oli nähnyt kinosten kohoavan +pirttirakennuksen päähän, ja joka vuosi melkein yhtä korkealle. +Yhdeksäntoista vuotta hän oli istunut tämän saman kansliapöydän +ääressä ja katsellut vuoroin maantietä, vuoroin kauppias Raattaman +pihaa, joka parahiksi sopi näkymään maantien yli, navettarakennuksen +ja jyväaitan välistä. Kauppiaan rouva kulki joka aamu kellariin ja +kellarista takaisin keittiöön. Vanhin poika, Konrad, joka työskenteli +isänsä konttorissa, ilmestyi säännöllisesti puolenpäivän tienoissa +portaille, poltti savukkeen ja katseli sitten hetkenaikaa kirkolle +päin, missä maantie jyrkkään kääntyi kylän näkyvistä suoraan kohti +etelää. Konrad oli katsellut tuota maantienpolveketta niin kauan +kuin jaksoi muistaa. Se toi hänelle mieleen koulumatkat. Silloin hän +oli aina maantienkäänteessä pyörähtänyt ympäri ja katsellut häviävää +kylää, josta viimeiseksi näkyi hänen kotitalonsa pirttirakennus ja +pappilan jyväaitta. Ja palatessaan loma-ajoiksi kotiin hän oli jo +hyvän matkaa ennen maantienpolveketta ollut varuillaan. Hän oli +tahtonut nähdä tutun pirttirakennuksen ja pappilan jyväaitan, heti +kun ne vain sopivat näkymään. Jyväaitan portailla hän oli leikkinyt +entisen papin tyttären kanssa monen monta kesää. Ja lopuksi, kun +lie kumpikin olivat jo olleet liian suuria leikkiin, he olivat +istuneet jyväaitan portailla ja silloin oli Konrad saanut tehdä +Angelikalle selkoa edellisen päivänsä puuhista. Eikä niitä ollut +paljoa ollut, enimmäkseen uneksimista vain. Mutta Angelika oli +muuttanut "alas" vanhempainsa kanssa ja siihen oli se satu loppunut. +Hän oli hävinnyt maantienkäänteeseen muutamana keväänä jäiden +lähdön aikana. Tiesi vain, oliko tuo paikka käynyt Konrad-herralle +muita rakkaammaksi pappilan Angelikan vuoksi, mutta sinne hän vain +oli katsellut jok'ikinen päivä, -- katsellut niin kauan, kunnes +muutamana marraskuun aamuna tienkäänteestä oli sukeltanut esiin +kyytihevonen. Se oli tuonut Lainioon Laine Lindemanin, uuden +postineidin. Se oli ollut ennakolta tietty asia eikä se ollut +Konrad-herraan sen suurempia vaikuttanut. Mutta vuoden päästä olivat +asiat toisin: Konrad Raattama oli naimisissa Laine Lindemanin +kanssa ja postikonttori oli siirretty Raattaman pirttirakennukseen. +Konrad-herra työskenteli edelleenkin isänsä konttorissa, +ilmestyen portaille puolenpäivän tienoissa savukettaan polttamaan +kuten ennenkin. Se ei ollut mikään ihme. Mutta sitä kyläläiset +kummastelivat, että hän edelleenkin katseli maantienpolveketta. Minkä +vuoksi hän sitä katseli? Senkö vuoksi, että sen taakse kerran oli +hävinnyt pappilan Angelika, vai senkö vuoksi, että sen takaa kerran +oli ilmestynyt Laine Lindeman, hänen rouvansa. Tuskinpa Konrad-herra +sitä itsekään tiesi. Se kun se vain oli tullut hänen tavakseen. + +Ihmiset muodostuivat perin omituisiksi täällä keskellä kiveliötä -- +virkamiehet olletikin. He eivät näyttäneet Lappia kestävän. Useimmat +sortuivat kesken ikänsä, tylsistyivät, rupesivat juomaan ja kuolivat +pois, jolleivät ajoissa päässeet muuttamaan. Hautuumaalla seisoi +pari kolme ristiä, joiden kunkin alla lepäsi sangen traagillisesti +päättynyt elämä, joukossa yksi pappikin. Raukat olivat eksyneet +Lapin sokkeloiseen labyrinttiin, ja epätoivon hetkellä kohottaneet +huulilleen Bakkuksen maljan. Se oli lopuksi sortanut heidät kokonaan. +Vain aniharva oli löytänyt tien ulos ja pelastunut. + +Yksi sellainen oli metsäherra Malmström, joka kolmekymmentä vuotta +oli asunut puustellissaan "Jerikossa" ja kestänyt, ihmeellisesti +kestänyt. Mutta hän olikin ainoa, jonka mielestä Lainio oli +paratiisi, pikkuinen paratiisi, missä ihminen vielä sai rauhassa +elää. Malmströmistä olikin vuosien varrella kehittynyt oikea +kulttuurin vihaaja. Hän ei kannattanut maanteitä eikä telefooneja, +rautateistä puhumattakaan. Maantietä, joka kymmenisen vuotta sitten +oli ulotettu Lainioon saakka, hän tavallisesti kutsui "Könösen +tieksi", koska kansakoulunopettaja Könönen oli ollut sen innokkaimpia +puuhaajia. Suurin vääryys, joka hänelle Lainiossa oloaikana oli +tapahtunut, oli se, että uusi maantie oli johdettu niin läheltä +Jerikoa, että hänen saunansa oli jäänyt maantien toiselle puolen. +Ajatella, sellainen julkeus! Hän ei koskaan voinut olla kiroamatta +kulkiessaan lauantai-iltana maantien yli saunaan. Hän oli joskus +huomauttanut Jonatan Starkille, että sitä syntiä kerran punnittaessa +oli välttämättä otettava huomioon maantie, aivan välttämättä. Vanha +Malmström oli kauhistunut kuullessaan kansakoulunopettajan aikomuksen +ruveta puuhaamaan rautatietä Lainioon. Herre Jämmer, rautatietä! Mitä +sillä tehtäisiin? Jonatan Stark oli leikillä huomauttanut sellaisesta +mahdollisuudesta, että pappilan vasikat joutuisivat ensimmäisinä +junan alle. Mutta vanha Malmström ei ollut sillä kertaa leikkiä +ymmärtänyt. Asia oli näyttänyt hänestä verisen vakavalta. 'Herre +jämmer', hän oli huudahtanut, 'jahtikoirat juuri varmaan joutuisivat +junan alle!' Se Stellakin, joka oli sellainen utelias veitikka. Ei, +ei, harrastakoon Könönen turnipsin viljelystä. Siinä oli "uudenajan +tuulta" Lainioon kyllin. + +Takavuosina Malmströmkin oli hakenut lohdutusta lasista, mutta nyt +se oli jäänyt melkein kokonaan pois. Hänenkin, niinkuin kaikkien +muidenkin, oli täytynyt kamppailla henkiriepunsa puolesta. Mutta +hän oli voittanut. Hän oli vapauttanut henkensä Lapin kiroista +eläytymällä vanhoihin muistoihinsa. + +Niitä muistoja muuten kelpasi kuulla. Jonatan Stark oli useamman kuin +yhden kerran palannut Jerikosta kuin uudesti-syntyneenä. Sellainen +kauhea riistamäärä, mikä Jerikon konttorihuoneen lattialle oli +kasaantunut illan kuluessa! Sieraimet värähtelivät kuvitellusta veren +hajusta ja 'puh! puh!' oli Jonatan Stark puuskuttanut kahlatessaan +kotiin umpeenlyönyttä tietä myöten. Se oli johtunut yhtä paljon +sisäisestä innostuksesta kuin lumen paljoudestakin. Sellainen +kertoja! Sellainen jumalainen mielikuvitus! Ja niin omituinen mies, +ettei saattanut katsoa puun kaatumista, vaan kääntyen selin kiristeli +hampaitaan joka kerta kuin satavuotias petäjä tuli rymisten maahan. +Mutta siitä huolimatta pudotti armotta metson. Se metsästäjäveri! +Vanha Malmström oli perinyt sen tiesi kuinka monennessa polvessa. +Sitä riistamäärää, jonka hän kolmenkymmenen vuoden kuluessa oli +kaatanut, olisi kadehtinut itse pyhä Hubertuskin, vanhan Malmströmin +kaima. Sellainen joukko metsoja, teeriä, koppeloita, pyitä, +haapanoita ja sorsia -- taveista puhumattakaan! Oh, kirkkokankaan +petäjät eivät olisi riittäneet niille istuinpuiksi paremmin kuin +kirkkolahden rannat pesimäpaikoiksi. Mutta ne olivat melkein +poikkeuksetta pyydetyt ritarillisella tavalla. Malmström ei koskaan +ampunut muuten kuin lentoon. Se oli hänen metsästyssäännöistään +numero yksi. Piti toki tarjota otukselle tilaisuus pakoon. Jos se ei +sitten päässyt, se oli toinen asia. Metsämies otti sen ja sillä hyvä. +Vanhemmaksi tultuaan hän oli lopettanutkin pyynnin aivan tyyten. +Hän ei ollut halunnut luopua ritarillisuudestaan. Pyhän Hubertuksen +tavoin hän oli vetäytynyt hartaudenharjoituksiin: vanhojen +mestarilaukaustensa muistelemiseen. Ja sitä paitsi: -- hänen aikansa +kului arkiston hoitelemisessa. + +Se Malmströmin arkisto olikin nähtävyys. Sitä kelpasi katsella. +Suuri, tamminen kaappi tukevine pilareineen, juurikuin jonkun +tuomiokirkon ovi. Ja sisällä... siellä vallitsi järjestys, jonka +vertaista ei löytynyt. Kaapin ylä- ja alaosa olivat jaetut +osastoihin. Siellä oli metsähallitus, lääninhallitus, uutistalot, +juoksevat asiat. Jokainen metsänvartijakin oli saanut oman +lokeronsa. Ja täytyi myöntää, ettei valtio pitänyt sellaista huolta +alamaisistaan kuin Hubertus Malmström arkistopapereistaan. Hän +saattoi jo melkein päältäpäin nähdä, puuttuiko joku, vai oliko +vahingossa siirtynyt väärään lokeroon. Mutta sellaista sattumaa ei +juuri koskaan tullut. Toverit olivat toisinaan panneet Malmströmin +hakemaan jotakin asiakirjaa pimeässä. Malmström oli väittänyt ensi +kerralla tuovansa oikean. Ja ihme ja kumma! Hetken päästä hän oli +palannut silmät loistaen, kädessä vaadittu asiakirja. No, miten +ihmeessä? Herre jämmer, kyllähän hän arkistonsa tunsi: -- toinen +lokero oikealta kaapin yläosaston alimmaisessa kerroksessa ja Lainion +pitäjän aitaussääntö siinä viidentenä päältäpäin laskien! Se oli +"Jeegis" se! Kummakos, kun hän oli lukenutkin joka asiakirjan ainakin +kolmeen kertaan läpi. + +Sellainen oli metsäherra Hubertus Malmström, metsänhoitajain patronus +Lainion Lapissa. Mutta hän olikin ainoa lajiaan. Nimismies Forstadius +ei vetänyt hänelle vertoja, vaikka olikin metsämies ja mainio +"muistelija". Hän kaipasi etelään niinkuin kaikki toisetkin. Hän +ei ollut päässyt niille rauhallisille suvantovesille, joita vanha +Malmström jo souteli. Hänen oli monen vastuksen jälkeen onnistunut +päästä nimismieheksi, mutta ainoastaan Lappiin. Hänen suurin +surunsa oli se, ettei vouti halunnut puoltaa hänelle laajennettua +eri vapautusta. Hänellä oli muka huono käsiala. Herra siunatkoon, +vaikka hän löi kirjoituskoneella jok'ikisen virkakirjeen! -- Mutta +erinomainen mies oli tämä "Horsta". Niin ystävällinen ja puhelias +eikä pahastunut joutavista, -- ei edes siitäkään, että vanha +Malmström toisinaan huomautti: "Nå, spotta nu emellan!" Horsta vain +naurahti ja tuumaili: "No, kerrohan sinä, veli, nyt." + +Jonatan Stark oli viettänyt nimismiehen luona lukemattomat +iltahetket. Silloin oli haasteltu maat ja taivaat, jätetty kauas +taaksepäin elämän karu todellisuuden ranta ja laskettu täysin purjein +mielikuvituksen äärettömälle ulapalle, missä laineet toisinaan löivät +vahvasti vettä venheeseen. Mutta sellaisina iltoina ei hän, Jonatan +Stark, ollut peljännyt hukkumista, vaikka Horsta toisinaan oli +lasketellutkin ihan mahdottomia. Siinä oli vain ilta kulahtanut kuin +siivellä pyyhkäisten ja kun kello oli lyönyt yksitoista oli Jonatan +Stark ottanut lakkinsa nöyrästi kuin koulupoika, jonka on lähdettävä +jälki-istuntoon. Elämän todellisuus oli palannut. Retkeilijät olivat +monien seikkailujensa jälkeen ajautuneet takaisin lähtöpaikkaansa. + +Jonatan Stark oli tallustellut kotiinsa pimeää tietä myöten +ja entinen alakuloisuus oli vallannut hänet jälleen. Kaikki +tuollaiset "purjehdusretket" olivat tuntuneet vain keinotekoiselta +hengitykseltä. Hän ei koskaan pääsisi niiden avulla virkoamaan. +Mutta sellaisina hetkinä hän ei ollut muistanut, mitä hän taskussaan +kantoi. Jos hän sen olisi muistanut, hän ehkä olisi ajatellut toisin. +Hän olisi koettanut tyytyä kuten tyytyy lapsi saatuaan mieluisan +leikkikalun. + +Jonatan Stark oli tullut kotiin, sytyttänyt lampun ja istahtanut +väsähtäneenä kansliapöytänsä ääreen. Hän ei ollut ajatellut mitään. +Olihan vain tylsästi tuijottanut mustaan ikkunaruutuun tahi +kansliakaapin tummaan oveen. Korkeintaan hän oli miettinyt, kuinka +kauan kaappi tulisi seisomaan tuossa ovisuuseinämällä. Luultavasti +satoja vuosia. Kukaan ei rupeaisi sitä siirtämään, puhumattakaan +siitä, että kukaan rupeaisi lukemaan läpi sen kaikkia asiakirjoja, +kuten Hubertus Malmström. Se olisi ollutkin kunnioitettava +voimannäyte. + +Julia-rouva oli tullut huoneeseen ja pysähtynyt kynnykselle. +Papparukalla oli taas synkät hetkensä. "Haluaako pappa, että mamma +istuu täällä?" Jonatan Stark ei ollut sitä oikein tiennyt, vaan oli +katsahtanut vaimoonsa kuin neuvoa kysyen. Julia-rouva oli istahtanut +hetkisen, noussut sitten huokaisten ja pyytänyt miestään illalliselle. + +Mutta seuraavana päivänä, kun hän oli kaivellut taskujaan, oli niistä +löytynyt merkillisiä kapineita: -- puoli tusinaa berdankiväärin +patruunia, nahkaremelistä leikattu pyssynrassi, karhulankarulla, +silkkinen ongensiima, lakkatanko ja kappale vahaa. Tai jotakin +muuta samantapaista. Jonatan Starkin kasvot olivat kirkastuneet. Se +hyväsydäminen Horsta! He olivat edellisenä iltana istuneet Horstan +pöytälaatikon ääressä onnellisina kuin koulupojat ja tarkastelleet +laatikon sisältöä. Horsta-veli oli näytellyt omaisuuttaan. Siinä +oli ollut nallinkiskojia, lataajia, onkirullia ja jos jonkinlaisia +tapseja ja leikareita. Viimeksimainitut olivat johdattaneet mieleen +kesän, jolloin toverukset istuivat Huomenjärvellä vetämässä +suunnattomia ahvenia. Jonatan Stark oli melkein kuullut, miten ne +molskivat. Se tulisi olemaan hauskaa. Niin, niin. Mutta -- oliko +veljellä berdanpatruunoita? Eikö? No tässä oli. Veli oli vain hyvä +ja pisti taskuunsa. Mutta mitä hän niillä, kun ei hänellä ollut +kivääriäkään? No kas... kiväärin voisi kyllä jälkeenpäin saada. +Patruunoista oli alituinen puute. Veli oli vain hyvä ja pisti +taskuunsa. + +Olikos veljellä karhulankaa? Eikö? Sitä ei nykyään saanut Lainion +kaupoista. Hän, Horsta, oli tilannut "alhaalta". Sitähän tarvittiin +alituiseen. Veli oli vain hyvä ja pisti taskuunsa. Mutta hänpä, +Jonatan Stark, maksaisi. Ole nyt...! Horsta oli huitaissut kädellään +ja nauranut. + +Sellainen oli Horsta-vallesmanni, hyväsydäminen ja antelias. Riisui +vaikka takin päältään, jos vain toinen kehtasi pyytää. Mutta hänpä +olikin Hubertus Malmströmiä lukuunottamatta ainoa, joka jossakin +määrin oli pitänyt päänsä pinnalla. Muut olivat jo aikoja painuneet. +Lääkäri ja tuomari eivät enää taistelleet. He olivat hellittäneet +otteensa. + +Ensinmainittu, lahjakas, etevä mies, oli nuorena sortunut Lappiin, +pää aatteita täynnä. Hän oli suunnitellut kokonaista vallankumousta. +Uuden ajan piti koittaa Lapin kova-osaisille seuduille. Uusi, +ajanmukainen sairaala oli ollut yksi hänen suunnitelmiaan. Mutta +pääkaupungissa ei oltu ymmärretty hänen aatteitaan. Mitä tekisi +Lainio sairaalalla? Puolisen tuhatta ihmistä kaukana tunturin kolossa +-- ja sairaala! Se olisi ollut samaa kuin heittää valtion varoja +kaivoon. Ei, apteekki sai riittää. Sekin tuotti vain tappiota. + +Pääkaupungin herrat olivat nauraneet lääkärin suunnitelmille. Ne +eivät heidän mielestään yhtään pohjautuneet paikallisiin oloihin. +Tuulentupia alusta loppuun. Lääkäri kyllästyi. Alituinen ylempää +tullut ymmärtämyksen puute lamautti hänen tarmonsa. Hän rupesi +oleilemaan ja se oli aina näyttäytynyt Lapissa sangen vaaralliseksi. +Pimeät talvet, jolloin aurinkoa ei nähty puoleentoista kuukauteen, +rupesivat painostamaan häntä. Hän ei ollut urheilija eikä pyssymies. +Hän oli päinvastoin mitä yksipuolisin kirjatoukka. Mutta kirjatkin +rupesivat tympäisemään. + +Silloin lääkäri oli ruvennut katselemaan ympärilleen ja hymyilemään +pahaenteisesti: hän oli päättänyt turvautua morfiiniin. Nyt hän +nautti sitä jok'ikinen päivä. Morfiinihumalassa hän nyt esitelmöi +Jobin kirjasta ja Keopsin pyramiidista sekä esitteli hallitukselle +mitä suurisuuntaisimpia alotteita Lapin hyväksi. Lainioon piti saada +lentokone. Muulla kulkupeliä ei enää päästy. Mutta lentokoneella +olisi päässyt niin pappi kuin lääkärikin. Ei muuta kuin antoi +hurista vain, yli tuntureiden, yli lumiaapojen. -- Taikka: -- +Lapin piti pyrkiä irti koko muusta Suomesta, itsenäiseksi, omaksi +kuningaskunnaksi. Tanskassa kuului olevan joutilaita prinssejä, jotka +kuuleman mukaan tulivat kovin kalliiksi pienelle maalle. Ei muuta +kuin yksi sellainen Lappiin. Jonatan Stark saisi kruunata hänet +poronsarvista tehdyllä kruunulla Lainion turvekattoisessa kirkossa +ja lukkari Poikkijärvi veisaisi "Te Deum'in". Peijakas! Sota piti +julistaa Suomea, Lanta-Suomea vastaan ja Horsta valita Lapin armeijan +ylipäälliköksi. Se poika ei peljännyt tungosta! + +Sellaisissa unelmissa eleli Lainion lääkäri ja hän oli mennyttä +miestä. Hän pakkasi jokaiseen illanviettoon ja aina hänellä oli +joku uusi keksintö. Komein itsemurha! Hei, tiesivätkö veljet, missä +saattaisi suorittaa komeimman itsemurhan? Keilatunturin laella, +kasvot kohti itää, vähää ennen auringonnousua. Se olisi jotakin! +Kiivetä kivelle ja laittaa silmukka valmiiksi tyynesti... tyynesti... +hätäilemättä... juuri samanlaisella tyyneydellä, millä Jonatan Stark +valmistausi sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Sittenkuin aurinko +olisi kohonnut tunturien takaa, viimeinen katse pienoiseen kylään, +lentosuukkonen avaruuteen ja naru kaulaan... vapisemattomin käsin, +sulavin liikkein... juuri samankaltaisin, kuin millä kavaljeeri +taivutti pitsikauluksen naisensa päällystakin alle. Ja sitten: -- +hyppäys ilmaan ja -- slut! Se olisi ollut gentlemannin kuolema, eikö +totta? + +Sellainen oli Lainion lääkäri, oppinut mies, suuri teoreetikko, mutta +auttamattomasti pilalle mennyt. Eikä tuomari ollut juuri kummempi, +vaikk'ei ollutkaan morfinisti. + +Tämän oli Lappi taas musertanut paljolla työllä. Vuosikymmeniä hän +ei ollut muuta tehnyt kuin istunut pöytäkirjainsa ääressä niitä +korjaillen aamusta iltaan. Hän ei koskaan saanut niistä mieleisiään. +Ne kummittelivat hänen mielessään alituiseen eikä hän puhunut juuri +mistään muusta. Hän pelkäsi hovioikeutta pahemmin kuin kuolemaa. +Sieltä palauttivat hänen päätöksiään kihlakuntaan alituiseen eikä hän +lopulta tiennyt, miten olisi tehnyt seisovan päätöksen. Aina puuttui +joku asia, vaikka hän oli koettanut olla mahdollisimman huolellinen. +Niinkuin hänen pöytäkirjoistaan kyllä näkyi. Niissä oli jokainen +sanan loppuun vedetty sakara melkein millimetrilleen yhtä pitkä. +Ja hän kun ei luottanut edes puhtaaksikirjoittajiin! -- Ei, hän ei +enää käsittänyt, missä vika oli, ja hän toivoi hartaasti pääsevänsä +Lapista pois pienempään tuomiokuntaan. + +Sellaiseksi muovasi Lappi virkamiehensä. Toisten elämän se +täytti touhulla ja työllä, toisia se taas kidutti alituisessa +toimettomuudessa, jolloin asianomainen hyvin jouti omaa itseään +tarkkailemaan, nypläämään sielunsa sairaita liikkeitä. Sellaiseksi +oli muodostunut hänkin, Jonatan Stark. Jokaisen merkitsi Lappi +tavalla tahi toisella omaan inventarioonsa kuuluvaksi. + +Niinkuin esimerkiksi Malmströmin. + +Tämä oli kuuleman mukaan aikoinaan esiintynyt sangen hienosti +puettuna, oikein gentlemannin tavoin. Niin oli kulkenut kauluksissa +ja kalvostimissa arkipäivinäkin. Nyt ei Jonatan Stark viimeisten +kymmenen vuoden kuluessa muistanut nähneensä häntä kuin kerran +herraspuvussa. Se oli ollut Horstan lapsen ristiäisissä. Vanha +Malmström vältti sellaisia tilaisuuksia, missä olisi vaadittu +juhlapukua. Hän pysyi mieluummin poissa. Hänestä oli kovin vaikeaa +istua pitkässä takissa. Kädet eivät joutaneet muuhun kuin korttien +varjelemiseen. Ei, sarkatakki oli parempi. Se sopeutui hyvin lakinkin +kanssa, jossa oli suuri, karvaton laikka. Vanha Malmström saattoi +toisinaan innostua kertomaan, kuinka tehtaatkin pettivät. Hänen +talvilakkinsa oli siitä erinomaisena todistuksena. Ajatelkaapas: +puuhkan syrjään oli istutettu irtonainen karvatupsu, millä lie... +liimalla tai liisterillä siihen juotettu kiinni. Ensimmäisellä +räntäsateella se oli luonnollisesti irtaantunut ja siitä oli "kapi" +saanut alkunsa. Nyt oli karvaton paikka jo kahden kruunun kokoinen ja +ihan pyöreä, juuri kuin vaakuna taikka viraston sinetti. Hahhahhaa! + +Vanha Malmström oli siis suhtautunut sangen murheettomasti pitkän +Lapissa oloaikansa lahjomattomaan todistajaan. Sitä ei Jonatan Stark +ollut saattanut tehdä. Hänelläkin oli omat merkkinsä, jotka kertoivat +pitkistä, tuskallisista vuosista: kaksi syvää uraa lattiassa +kansliapöydän alla. Ne olivat hänen jalkansa lattiaan uurtaneet +yhdeksäntoista vuoden aikana. Oi noita tahdottomia liikkeitä! Ne +olivat viimeisten kymmenen vuoden aikana sisältäneet vastaamattoman, +epätoivoisen kysymyksen: + +Milloin, milloin? + + + + +II. + + +Kaksi ensimmäistä vuotta oli kulunut nopeasti, melkein kuin +huomaamatta. Lapin suurenmoinen luonto tuntureineen, kirkasvetisine +jokineen ja järvineen, rannattomine, penikulmaisine aapoineen ja +pohjattomille pounujänkineen oli ollut uusi maailma, johon etelästä +muuttanut nuori ja herkkä Jonatan Stark oli astunut ihmetellen +kuin sadun maalaispoika kuninkaan linnaan. Valtava talvi, joka +kokonaisena, eheänä kuin taivaan lahja, oli tullut tämän pohjoisen +seudun osaksi, vangitsi mielen ehdottomasti, samoinkuin valoisa, +hiukan surunvoittoinen kesäkin. Tämän luonnon keskellä liikkui +umpimielinen kansa kuin elämän ikuista arvoitusta miettien. Se oli +kansa, joka vaelteli näillä mailla samankaltaisissa mietteissä kuin +vangitut israelilaiset Baabelissa kerran. Heidän elämänsä ainoana +toiveena oli kerran päästä "kirkkaaseen ilmaan". Sellaisina he +tekivät ensi näkemältä hiukan kömpelön, haaveellisen vaikutuksen. +Jonatan Starkin mielenkiintoa he eivät aluksi olleet herättäneet. +Mutta -- kun hän oli päässyt syventymään heidän sieluunsa, missä +vanhat tarinat ja taikausko elelivät rinnan kristinopin alkuperäisten +käsitysten kanssa, hänen mielenkiintonsa oli herännyt. Hän oli +löytänyt kultakaivoksen. + +Niin -- ne vanhat tarinat. Ne oli heitetty huiskin haiskin ja +ajelehtivat ihmisten jaloissa kuin lastunhelpeet pitkin pirtin +lattiaa. Ne olivat niin jokapäiväistä tavaraa, ettei niihin sen +suurempaa huomiota kiinnitetty. Vasta kun joku vieras rupesi niitä +tarkkaamaan, hän teki sen havainnon, että ne kuuluivat oleellisesti +tämän umpimielisen kansan elämään. + +Jonatan Stark oli hymyillyt itsekseen. Hän oli löytänyt vanhan +taikauskon elinvoimaisena ja väkevänä. Häntä oli huvittanut panna +merkille, kuinka lapsellisesti kansa siihen luotti, ja häntä oli +naurattanut muistellessaan, mitä seurakuntavuosikertomukset tässä +kohden sisälsivät. Niiden mukaan ei taikauskoa enää Lapissa tavattu. +Tervaristit navetoiden ovissa todistivat kuitenkin toista. Niitä +ilmestyi sinne joka kesä lehmien uloslasku-aikaan. Revontulten +loimutessa oli vaarallista hiihtää. Kas, sauvojen "kiernaseminen" +pakkaskelillä saattoi ärsyttää taivaan valkeat ylimielisen kulkijan +kimppuun. Varovaisinta oli siis hiihtää sauvat kainalossa. + +Jonatan Stark oli elänyt kuin satumaassa, kuin lumotussa linnassa. +Hänen papilliset vaistonsa olivat nukkuneet hurskaan unta. Niitä ei +ollut yhtään ärsyttänyt taikauskon voima. Ne olivat suhtautuneet +tyynesti vanhoihin "lukuihin" kuten toisiinsa saman talon kissa ja +koira. Vanhat tarinat tietäjistä ja "myrrysäijistä" olivat hiljaisen +rukin hyrinän tavoin tuudittaneet Jonatan Starkin papilliset vaistot +syvään, rauhalliseen uneen. + +Hän ei siis noussut saarnaamaan "pimeyttä" vastaan. Ei, hän oli +asettanut entistä mukavampaan asentoon ja kuunnellut, kuunnellut +henkeään pidättäen. Hän oli rakastunut tuohon vanhain tärinäin +maailmaan niin, että oli uhrannut virkansa, vaikutusvaltansa ja +uskonsa. Toisin sanoen: -- hän oli antanut ihmisten saada sellaisen +käsityksen, ettei hän ollut "uskomassa" niinkuin entinen pappi. Se +kun hän vain muuten oli sattunut "kirkkopapiksi" lukemaan. + +Ihmiset olivatkin kummastelleet aluksi. Mikä se sellainen pappi oli, +joka ei kristillisyydestä puhunut? Kuunteli vain vanhoja loruja +makaillen pirtin penkillä kuin mikäkin etelän jätkä piippunysä +suupielessä. Ei entinen pappi ollut sillä tavoin käyttäytynyt. Ei, +hän oli mennyt seurojen jälkeen kamariin ja istahtanut soututuoliin +keinumaan asettaen kädet ristiin vatsansa päälle. Niin hän oli +keinuskellut odotellen, tulisiko joku kristillisyydestä puhelemaan. +Ja tulihan se aina joku vanha vaimo tai eläkevaari. Mutta tämä, +Tarkka, lojui pirtissä kaiket illat ja kuunteli ruotiukon juttuja. +-- Ja kaikkea se kyselikin! Niinkuin sitäkin, minkävuoksi veneen +kaaripuihin ja reunalistaan aina piirrettiin kolme viirua vierekkäin. +No ka, kun se oli niin "somaton" ilman niitä, rikkoviivoja. Eihän +rikkomatonta venettä kukaan edes ostanutkaan. + +Ei, ei se ollut sen vuoksi. Jonatan Stark oli maannut totisena ja +tuijottanut kattoon. Joku muu syy siihen täytyi olla. + +Emäntä väki pyörähteli suu naurunmujeessa. Joku piikatytöistä +tirskahti ja juoksi lopulta navettaan nauramaan. Miehet iskivät +toisilleen silmää... + +Mutta papin vakavuus oli saanut voiton. Se oli saattanut koko +pirttiväen oudon hämmingin valtaan. Kunnes ruotivaari lopuksi oli +laukaissut lumouksen: + +No ka, kun rikkomaton vene tuotti onnettomuutta. Ei sellaisella +kukaan vesille lähtenyt. Hukutti itsensä jo ensimmäisessä koskessa. +Se oli nähty useamman kuin yhden kerran. + +Ruotivaari oli katsellut pirtti väkeä kuin uhmaten: "Ei teistä +yksikään uskalla totuutta sanoa!" + +Jo menivät vakaviksi miehetkin ja naisten nauru tyrehtyi. Niin... +kyllä vaari oikeassa oli. Vene piti "rikkoa" niinkuin rekikin. +Silloin ne vasta taipuivat ihmisen palvelukseen eivätkä juonitelleet. + +Pappi puhalteli mietteissään savuja ilmaan. Hän oli merkillisen +totinen, melkein totisempi kuin rippiä jakaessaan. Nyt hän vasta +oikein papilta näytti, jollei vain olisi maannut seljällään tuossa +pirtin penkillä. + +Pirtin väki tarkasteli häntä salavihkaa ja pudisteli päätä. Ei, tämä +ei ollut oikea pappi. Niin huonoissa vaatteissakin kulki. Mistä +maailmasta lie hankkinut nuo nahkahousunsakin? Ihan se makasi siinä +kuin Sapalakki lovessa. + +Pirtissä vallitsee hiiskahtamaton hiljaisuus. Henget liikkuvat +siellä. Lapset kyyköttävät suurin silmin takan loukossa. Heitä +pelottaa. + +Mutta yhä makaa pappi seljällään pirtin penkillä. Hänen kasvoillaan +lepää haaveksiva ilme. Hän vaeltaa hengessä himottuja maita. Lappi, +vanha, salaperäinen Lappi, on avannut hänelle ovensa. Haltijat +seisovat lakki kourassa taikalinnan portilla. He lausuvat yhteen +ääneen: "Astu sisään, Jonatan Stark, sinä kapan ja kauluksen +kantaja!" "Sinä osaat syödä meidän ruokaamme siitä kuolematta." + +Ja Jonatan Stark astuu sisään. Hänet istutetaan parhaaseen pöytään. +Hän on kuin Iisak, joka syö himoruokaansa. Mutta häntä ei petetä. Hän +syö avosilmin. Täällä ei sovi erehtyä laulamaan: "Herra olkoon teidän +kanssanne!" Se olisi sama kuin lyhyt loppu koko juhlallisuudesta. Ei, +täällä oli yhdyttävä tonttujen lauluun: + + "Kulki muinoin matkojaan + Sapalakki noita. + Tarvinnut ei toisinaan + ajoahkioita. + Rovaniemeen kyydin toi + tuuli myrskysäässä. + Tuokio -- niin murkinoi + jo Inarjärven päässä." + +Kuinka kauan olisi Jonatan Stark mahtanut kulkeakaan Sapalakin +parissa, jollei emäntä olisi tarjonnut kahvia. + +-- Nukkuiko se pappi jo siihen? + +Jonatan Stark nousee. Ei hän ole nukkunut. Hän oli taas antautunut +mielikuviensa matkaan. Nyt ne johtavat hänet ulos taikalinnasta ja +vanhin haltijoista ripustaa portilla papinkauhtanan jälleen hänen +hartioilleen. + +Jonatan Stark juo kahvia eikä huomaa, että hänen kauhtanaansa on +tullut vika tämän ensimmäisen osanoton jälkeen Lapin tonttujen +kesteihin. Vasta vuosia jälkeenpäin se selviää hänelle. Hänen +kauhtanassaan on kolme laskosta molemmissa rintapielissä. Se on +vanhaa mallia eikä hän ole siihen huomiota kiinnittänyt. Mutta +seurakuntalaiset näkevät laskokset uudessa valossa. Ne eivät +enää merkitse pyhää kolminaisuutta, vaan aivan toista. Pappi oli +kysellyt "rikotuista" veneistä. Nyt oli paholainen "rikkonut" hänen +kauhtanansa. + +Kuka ymmärtää erämaan lasten sielunelämän, tuon kansan, joka +toisinaan esiintyy avomielisenä kuin lapsi, toisinaan juroutuu +umpimielisyyteensä ihan käsittämättömällä tavalla? Jonatan Stark +ei näiden kahden vuoden kuluttua saanut enää nähdä luonnonlasta, +joka takkatulen ääressä vanhoja "muistelee". Se puoli maailmaa +sulkeutui hänelle tyyten. Kukaan ei enää ruvennut kertomaan hänelle +mitään. Vain joskus, aniharvoin, hänen onnistui houkutella joku +talon nuoremmasta väestä "muistelemaan". Mutta se, mitä hän kuuli, +kerrottiin ylimielisesti, naurun ja kokkapuheiden säestämänä. Siitä +oli kadonnut entinen naivi hartaus. + +Tämän jälkeen Jonatan Stark oli nähnyt seurakuntansa uudessa valossa. +Sen uskonnollinen puoli oli ruvennut kiinnittämään hänen huomiotansa. +Hän oli jo tulomatkallaan saanut tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta +nyt hän syventyi sitä lähemmin tutkimaan. + +Kaikkein eniten hän oli huvitettu seuroissa esiintyvistä +liikutuksista. Hän oli aluksi kauhistunut niitä. Sellaisia omituisia +ääniä hän ei olisi ikinä uskonut ihmisen suusta lähtevän. Aluksi +istuttiin hiljaa, totisina, kuten hartaustilaisuudessa ainakin. +Mutta kuta pitemmälle ilta kului, sitä hermostuneemmaksi muuttui +kuulijakunta. Ja kun Kurki-Aatami, saarnamies, ääni itkusta +väristen viimein rupesi puhumaan Vapahtajan viidestä haavasta, +silloin puhkesi myrsky. Kuulijat kavahtivat penkeiltään, rupesivat +hypähtelemään ja tanssimaan. Kuului vain yhtenäinen "voi, voi!" +ja "hih, hih" Toisinaan kuulosti siltä, kuin olisi joku nauranut, +mutta sekin muuttui yht'äkkiä käheäksi parkumiseksi, aivan kuin +olisi asianomaista pieksetty. Ne olivat liikutuksia, Lapin kansan +uskonnollisen hurmiotilan ilmauksia. + +Aluksi hän oli koettanut niitä hillitä. Hän oli noussut puhumaan. +Mutta se oli vain vaikuttanut kiihdyttävästi. Liikutukset +olivat kasvaneet myrskyksi. Se oli uhannut nielaista hänetkin, +yliopistollisen sivistyksen saaneen miehen. Siinä oli ollut jotakin +suggeroivaa. Hän oli tuntenut sen ja paennut. + +Hän oli miettinyt kysymyksen ratkaisua, miettinyt kauan ja pitkään. +Hän oli ollut tekevinään tarkkojakin havaintoja ja päätynyt toisinaan +aivan lystikkäihinkin loppupäätelmiin. Miksi ei liikutuksia syntynyt +enää sen jälkeen, kun hän ensi kerran oli seuroissa istunut? Miksi +ei Kurki-Aatami lämmennyt kuten tavallisesti? Eikö Pyhä Henki voinut +vaikuttaa papin läsnäollessa? Pelkäsikö Pyhä Henki pappia? + +Se oli tuntunut naurettavalta. Se ei voinut olla mahdollista. Mutta +miten oli selitettävissä, ettei liikutuksia enää esiintynyt hänen +läsnäollessaan? Hän oli koettanut asiasta alkaen ottaa niistä +selvää. Ne olivat herättäneet hänessä samanlaista mielenkiintoa +kuin vanhat tarinat staaloista ja tietäjistä. Hän oli toisinaan +oikein vilpittömästi pyrkinyt saarnamiesten ystävyyteen löytääkseen +arvoitukselle ratkaisun. Mutta vastaus oli aina ollut sama: "Ei +luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat. Ne ovat +hänelle hulluus." + +Hän oli toistamiseen seisonut lukitun linnan portilla. Tämän linnan +haltijat olivat yhtä itsepintaisia kuin ensimmäisenkin. Ne eivät +avanneet portteja omallekaan väelle hänen sattuessaan joukkoon. + +Epäonnistumisistaan huolimatta Jonatan Stark oli yrittänyt +yrittämistään, mutta lopuksi hänen oli täytynyt lakata. Hän oli +tyytynyt vain kauempaa katselemaan ja silloin hän oli tehnyt toisen +mielenkiintoisen havainnon. + +Kurki-Aatami ja muut saamamiehet puhuivat merkillisen +yksinkertaisesti. Oikeastaan se ei ollut mitään puhetta, vaan +jonkunlaista vakavaa juttelua. He juttelivat "aapostoleista" ja +profeetoista sangen alkuperäisellä, klassillisella tavalla. + +Jonatan Starkin oli täytynyt tunnustaa, ettei hän olisi pystynyt +siten puhumaan. Kurki-Aatamin esityksessä oli mieskohtaisen +puhuttelun leima. Mutta se oli kokonaan toisenlaista kuin papilla. +Siinä soi vielä persoonallisempi sävy. Yksin apostoleitakin kohtaan +hän käyttäysi tuttavallisesti. Hän puhui "Pekka-veljestä" ja +"Paavo-veljestä". Jonatan Stark oli aluksi loukkaantunut tällaisesta +tuttavallisuudesta. Hän oli tahtonut puolustaa apostolisten +esimiestensä kunniaa. Mutta turhaan. "Pekka" ja "Paavo" vaelsivat +ympäri seuratuvassa. Ja vaikka Jonatan Starkista oli aluksi tuntunut, +että heillä oli peski päällä, oli hän lopuksi oppinut näkemään +apostolisen paimensauvan heidän kädessään. Ja siitä alkaen peski oli +ruvennut loistamaan hänen silmissään paavin purppuralta. + +Oli totta, että Lappi "taamoi", taivutti alleen. Se oli riistänyt +Jonatan Starkilta kyvyn tunkeutua lukitun linnan pyhäkköön: +liikutusten salaperäisyyden perille. Mutta samalla se oli taivuttanut +hänet näkemään apostoli Paavalin ja Pietarin lähempinä tuttuina +Kurki-Aatamin kanssa. Eikä se edes viime aikoina ollut enää +kadehdittanut häntä. Siinä määrässä Lappi taamoi. + +Ihmeellinen, salaperäinen Lappi. Jonatan Stark oli yhdeksäntoista +vuotta etsinyt sen sielua, kuten kuninkaanpoika noita-akaksi +loihdittua prinsessaa, mutta ei ollut löytänyt. Häneltä nähtävästi +puuttui taikasana, se jumalallinen "sesam", joka olisi avannut +hänelle portit lapinelämän kätkettyihin kammioihin. Alussa hän oli +luullut onnistuneensa. Se oli alkuaikoina. Mutta kuta kauemmin +hän oli Lapin kansan keskellä elänyt, sitä lujemmin hän oli +ruvennut uskomaan Lapin sielun saavuttamattomuuteen. Se pakeni +kuin riekkoparvi hänen edellään. Kesämatkailjat kulkivat riemuiten +etelään. He luulivat löytäneensä tämän etsityn helmen. Mutta itse +asiassa he olivat löytäneet vain värjätyn lasipalasen. Surullista +oli vain se, että useimmat heistä uskottelivat itselleen ja muille +löytäneensä oikean. + +Jonatan Stark oli siis koettanut jos kukaan, mutta turhaan. Lapin +sielu, tuo äänetön ja kuitenkin kuuluva, tuo näkymätön ja kuitenkin +joka päivä näkyvä, pakeni hänen edellään kuten poro, joka ei tahdo +antautua kiinni. Se oli "menentelijä sielu". Sen nimen hän oli +antanut sille. Hän näki vain vilahduksia siitä. Milloin se häivähti +silmään kotalappalaisen kirkkopeskin koristuksissa, milloin hän +oli kuulevinaan sen äänen Kurki-Aatamin saarnassa. Silloin se +usein muistutti jänkälinnun yksitoikkoista piipitystä. Toisinaan, +kesäöinä, hän oli näkevinään sen nousevan maasta ilmaan kevyen usvan +kaltaisena. Ihminen asui sen keskellä, mutta ei saanut sitä käsiinsä. +Milloin se muistutti tanssivaa keijukaista, harsopukuista ja hienoa, +milloin pimeästä tuijottavaa kuolleen silmää. Ja joskus: -- sillä ei +ollut silmiä ollenkaan. Se oli kuin pääkallo. + +Jonatan Stark oli lopettanut Lapin sielun etsimisen, sillä hän oli +"taamoutunut", käynyt niin kesyksi ja hiljaiseksi kuin poro, joka +pitkän temppuilun jälkeen on saatu kulkemaan suoraan. + +Hän oli kulkenutkin "suoraan" nämä viimeiset vuodet, mutta matka oli +hänestä ollut mielenkiintoa vailla. Hän halusi uusille palkisille, +etelään -- sinne, missä ihmiset elivät onnellisempina kuin täällä +karun kiveliön keskellä. + +Mutta -- olivatko etelän ihmiset sen onnellisempia? + +Merkillistä. Nyt, kun hän oli saanut varmuuden poispääsystään, +oli tämänkaltaisia kysymyksiä johtunut hänen mieleensä. Hän oli +vuosikausia kurkottanut kättänsä maljaa kohti, joka hänen mielestään +sisälsi onnen. Mutta nyt hän oli ruvennut pelkäämään: eikö senkin +maljan pohjalla ajelehtinut kaipaus, kaipaus uuteen, parempaan, +valoisampaan, ehyempään -- kaipaus onneen, kaukaiseen onneen? + + +III. + +Jonatan Stark muisti ensimmäiset hautajaiset, joihin hän Lainiossa +oli joutunut. Ne eivät olleet millään tavalla poikenneet tavallisista +lainiolaisista hautajaisista, mutta hänen mieleensä ne olivat +painuneet sen vuoksi, että hän niissä oli ensi kerran joutunut +väittelyyn Kurki-Aatamin ja paikkakunnan uskovaisten kanssa. + +Kaisan-Juntti, vanha mäkitupalainen, oli kuollut. Hänen arkkunsa +oli levännyt kuusimajassa Poikelan talon pihalla. Juntti oli +aikomaan ottanut osaa moneen heinäntekoon Poikelan Aapon avaroilla +luonnonniityillä ja siitä hyvästä oli Aapo-isäntä kustantanut Juntin +hautajaiset. Juntilta ei nimittäin ollut jäänyt ketään läheisempiä +omaisia. + +Juntti-vainaja oli ollut ahkera kirkossakävijä. Joka sunnuntai hän +oli istunut määrätyllä paikallaan Lainion pienessä kirkossa. Mutta +hän ei ollut kuulunut paikkakunnalla vallitsevaan uskonsuuntaan. Se +seikka oli laskettu Juntin menopuolitilille sangen painavasti. + +-- Hyvä mies, mutta huonosti kävi, oli joku hautajaisvieraista +huomauttanut. + +-- Kuinka niin? oli Jonatan Stark kysynyt. + +-- No, kun meni liikkumattomana. Kyllä kai kirkkoherra sen tietää, +mihin silloin joudutaan. + +-- Tarkoitatteko, ettei hän olisi tullut autuaaksi? + +Halveksiva pihaus tuvan täyteisestä miesjoukosta. Vielä nyt +autuudesta puhuttiin Kaisan-Juntin hautajaisissa! + +-- Sanotaan suoraan, mitäpä tässä kierrellään. Kaisan-Juntti meni +helvettiin niin että tömähti. + +Jonatan Stark oli kauhistunut. Hän oli muistanut jokivarren. +Se hoiti uskonasioita ankaralla kädellä. Tiukalla oli häntä +itseäänkin pidetty. Mutta lausua nyt noin ankara tuomio köyhästä +vainajasta, joka oli koko elämänsä ajan harrastanut jumalisuutta ja +kirkossakäyntiä. Tiesivätkö läsnäolijat Kaisan-Juntista mitään pahaa? + +-- No ei! Siitä se nyt ainakin oli poikki! Rehellisempää miestä ei +ollut asunut koko törmällä... mutta ei kai pappi tarkoittanut, että +sinne Jumalan eteen paljaalla rehellisyydellä...? + +Ei kyllä, mutta hedelmistähän puu tunnettiin. + +Sama halveksiva pihaus kuin edelliselläkin kertaa. Oli siinä pappi, +joka ei uskosta paljon tiennyt! + +Mihinkäs pappi sen uudensyntymisen pani? + +No tietysti! Sitä ei Jonatan Stark ollut tahtonut syrjään työntää. +Mutta se kun oli kerta kaikkiaan Jumalan työ, ei hänellä, papilla, +ollut oikeutta sitä parantelemaankaan ruveta. + +Silloin oli myrsky lauennut. Vai Jumalan työ! No niin... kyllä +tavallaan... mutta välittäjät, ihmiset, mihinkäs ne pantiin? +Huonostipa osasi tämä Lainion uusi pappi Raamattunsa. Eikö Vapahtaja +ollut Luukkaan evankeliumin 15:ssä luvussa selvästi näyttänyt, +että palvelijoita tarvittiin? Kuka puki tuhlaajapojalle parhaat +vaatteet ylle? Kuka pani kengät hänen jalkoihinsa ja sormuksen +hänen sormeensa? Eivätkö ne olleet palvelijat.. kristityt... joille +Jumala oli jättänyt vallan pukea ja riisua, avata ja sulkea? Ja +mikäs tehtävä oli seurakunnalla? Eikö vaimo evankeliumissa lakaissut +huonetta siihen asti kunnes löysi kadottamansa rahan? Eikö pappi +ollut Ilmestyskirjaa lukenut? Ehei... seurakunta piti olla... +seurakunta, joka etsi ja löysi. Mutta eikö ollut Kaisan-Juntti mennyt +ilman seurakuntaa... vanhan... suuripränttisen virsikirjansa varassa, +jossa oli rautalankaha'at ja messinkinupit? Kyllä taisi Jumala +taivaassa vähän ihmetellen avata kirjan ja kysyä: "Mitäs pränttiä se +tämä on?" "Uusi virsikirja!" "Kylläpä on kaunisteltu!" "Kun ei pirun +nimeä edes kehdata mainita, vaikka pojalla oli sellainen kamppailu +tämän kanssa siellä korvessa." + +Siitä oli syntynyt kiivas väittely. Jonatan Stark oli silloin ollut +kolmenkymmenen vanha ja hänellä oli vankka niska. Sitäpaitsi hänellä +oli ollut uusi papintakki ja hohtavan valkoiset liperit. Hän oli siis +ottanut väittelyyn osaa virkansa puolesta. Mutta Kurki-Aatami ei +ollut antanut perään, vaikk'ei hänellä ollut ollutkaan yllään kuin +kotikutosarkaa ja poronsarvista sorvatut napit takissaan. Häntä ei +ollut häikäissyt papin punakka, hiukan kiivastunut muoto. Hän oli +siis lyönyt tämän laudalta kuin mies, kuulijoiden vakuutellessa: +"Niin on kuin Aatami sanoo. Ahtaasta portista on kaikkien mentävä, +jos mieli autuaaksi tulla." + +Mutta hyvä mies oli Kaisan-Juntti ollut, hyvä ja luonnonsiivo. +Siitä oli vallinnut vain yksi mielipide. Sellaista niittomiestä ei +kirkonkylän törmällä ollut löytynyt toista, jollei nyt itse Poikelan +Aapo... Mutta ei... alakynteen oli Poikelan Aapokin tunnustanut +joutuneensa. Ei Juntin kanssa ollut kilpasille pystynyt kukaan. Siinä +se olisi kirkkoherrallekin ollut heinämies. + +Keskustelu oli suuntautunut rauhallisemmille aloille, heinäntekoon ja +kalanpyyntiin. Niillä aloilla oli Jonatan Stark'kin saanut asemansa +pitää. Hän olikin innokas kalamies, joka jo tullessaan oli tuonut +alhaalta kaksi valtavaa rysää. Niillä kelpasi koettaa jokivuopajista +jäänlähdön aikaan. Sen olivat lainiolaisetkin myöntäneet. + +Omituisten tunteiden vallassa oli Jonatan Stark niistä hautajaisista +palannut. Hän oli taistellut ensimmäisen taistelunsa uskon puolesta +ja joutunut tappiolle. Vielä olivat kylänpoikaset nostaneet lakkia +hänelle, mutta hänestä oli tuntunut, että se pian lakkaisi. Niinkuin +oli tehnytkin. Vain päätä nyökäyttivät vastaan tullessaan, jos +nyökäyttivät ollenkaan. + +Siitä alkaen oli yhteisymmärrys hänen ja seurakunnan välillä ollut +rikki. Eivätkä seuraavat vuodet olleet sitä korjatuksi saaneet. +Kumpikaan puoli ei ollut halunnut myydä mielipiteitään. Jonatan +Stark oli ensi vuosina saarnannut armonjärjestystä lujasti, enemmän +kuin oli itsekään halunnut. Sillä oikeastaan hän ei kuulunut +dogmien palvojiin. Mutta täällä, missä uskonkappaleet seisoivat +perustuksillaan lujina kuin lumihuippuiset tunturit keskellä +erämaata, se oli näyttänyt tarpeelliselta. Hän oli toivonut +ihmisten tulevan järkiinsä. Mutta -- turha toive. -- Kurki-Aatami +veti vastavedon joka sunnuntai. Jos Jonatan Stark, innostuneena ja +lämminneenä, oli nostanut Nikodemuksen taivaaseen, oli Kurki-Aatami +iltaseuroissa hänet sieltä alaskiskaissut. Tuota vanhaa juutalaisten +ylimmäistä oli siis riepoitettu taivaan ja kadotuksen väliä. Kunnes +Jonatan Stark oli kyllästynyt. Hän oli heittänyt Nikodemuksen ja +muut erimielisyyttä herättävät Raamatun henkilöt oman onnensa nojaan +ja saarnannut vain sellaista, josta ei suoranaisia uskonriitoja +syntynyt. Viime vuosina hän olikin saarnannut itselleen enemmän +kuin muille, rohkaistakseen itseään tässä karussa erämaassa. +Jumalanpalveluksista oli muodostunutkin virkistyshetkiä, ainoita, +joita hänellä kalastusta ja kirjallisuuden viljelyä lukuunottamatta +vielä oli. + +Kovaa oli siis ollut hänen virkansa ulkonainen puoli, mutta sitä +siunatummaksi se oli muodostunut sisäänpäin. + +Jonatan Stark oli näiden yhdeksäntoista vuoden kuluessa arvioinut +uskonnolliset arvot uudelleen, sikäli kuin hän kirjallisuuden +puutteessa oli pystynyt niille kaikille selvää muotoa antamaan. Mutta +Lapin suuren hiljaisuuden keskellä hän oli oppinut aavistelemaan +totuutta siinäkin, missä lujaa pohjaa ei muuten löytynyt. Hän oli +kehittänyt oman teologiansa, joka kyllä -- kun hän siitä suljetussa +seurassa puhui -- usein sangen surkeasti kärsi kiinteiden puitteiden +puutetta, mutta jossa siitä huolimatta sykähteli uusi elämä. +Se oli riittänyt ylläpitämään hänen yksinäisen sielunsa usein +sammumaisillaan lepattavaa liekkiä tämän harmaan yksitoikkoisuuden +keskellä. Hän oli vuosien varrella varovaisesti raaputellut +Vapahtajan kuvan haalistunutta kultausta ja löytänyt ilokseen sen +alta uusia, tuoreempia värejä. Monta ennen rakasta kultalevyn palasta +hän tosin oli tässä työssä menettänyt, mutta löytämänsä uusi väri oli +tuoreudellaan korvannut menetetyn, korvannut moninkertaisesti. + +Hänelle oli selvinnyt, ettei uskonnossa ollut tärkeintä sen +ulkonainen muoto, ei edes opinkappalten vanha asukaan, vaan se, että +ihminen eli, eli sisällisesti uutta, täydellisempää elämää. Näin +hän oli päässyt henkisyyden korkeammalle tasolle, jolta katsottuna +elämä oli ruvennut näyttämään toiselta kuin ennen. Hän oli oppinut +ymmärtämään enemmän ja suhtautumaan myönteisesti sellaiseenkin, jota +hän ennen oli jyrkästi tuominnut. + +Mutta tämä uuden uskonnollisen maailman löytö oli vaikuttanut +sangen haitallisesti hänen ulkonaiseen asemaansa. Kun hän ei +kuulijakuntansa kehittymättömyyden vuoksi voinut uusia oppejaan +julistaa, hän oli vuosien varrella yhä enemmän sulkeutunut itseensä, +vetäytynyt erilleen ihmisistä, muistamatta, että nämä luonnonlapsen +uteliaisuudella seurasivat jokaista hänen askeltaan. Harhaopista +he eivät pystyneet puhumaan, mutta he puhuivat sitä enemmän hänen +muuttuneesta olennostaan. He moittivat häntä ylpeäksi. + +Jonatan Stark oli alkuaikoina esiintynyt moitteettomasti puettuna, +arkipäivinäkin kauluksissa ja kalvostimissa. Silloin olivat +lainiolaiset ihailleet hänen 'alhaisuuttaan'. Nyt, kun hän sisäiseen +maailmaansa vetäytyneenä ei enää tullut tarpeeksi kiinnittäneeksi +huomiota ulkonaiseen, kummastelivat seurakuntalaiset, että mies +paikatuissa sarkahousuissa saattoi olla niin luoksepääsemätön +ja ylpeä. Vain joskus, kun yksitoikkoiset, toistensakaltaiset +päivät eivät enää tuoneet minkäänlaista pienintäkään vaihtelua +tullessaan, hän saattoi keskellä viikkoa pukeutua juhlapukuun ja +astella pappilan salissa pitkin, miettivin askelin. Oli, kuin olisi +epätoivoinen sieluparka kiiltävien kaulusten ja kalvostinten avulla +rimpuillut pinnalla pysyäkseen. Oli miten oli: tulos tällaisesta +"muodonvaihdoksesta" oli hänelle itselleen tavallisesti ollut sangen +vähäinen, mutta ulospäin, kirkonkyläläisiin, se aina oli vaikuttanut +voimakkaasti. "Mitäs nyt kirkkoherra juhlii, kun on luopunut +paikkahousuistaan ja pukeutunut parhaaseen verkaan? Ja oikein +kauluksissa keskellä viikkoa! Oliko siellä vieraita, vai mitä juhlaa +pappilassa vietettiin?" + +Kauppias Raattaman palvelijatar oli juossut ottamaan siitä selvää, +mutta palannut pettyneenä takaisin. Ei sinne vieraita ollut tullut +eikä pappilan palvelijatar ollut tiennyt mitään merkkipäivästäkään. +Kirkkoherran rouva vain oli sanonut papalla taas olevan hänen raskaat +aikansa. Mitkä ihmeen raskaat ajat? Lainiossa, hyvätuloisessa +seurakunnassa, ja kaksi tervettä ihmistä, joiden lapsetkin jo olivat +aikuiset? Palkkaa runsaasti ja työtä vähän. Ei siinä olisi luullut +raskaiden aikojen käsiksi pystyvän. + +Mutta kirkonkyläläiset eivät ymmärtäneet, he, jotka olivat seudulla +syntyneet ja kasvaneet. He eivät käsittäneet, kuinka musertavaksi +hiljaisuuskin toisinaan saattoi ihmiselle käydä, -- ihmiselle, joka +oli elänyt vilkkaammissa oloissa. He eivät aavistaneet, että pappi +taisteli synkkämielisyyden kanssa, taisteli kunnes voitti. + +Sellaisten hetkien jälkeen oli Jonatan Stark leikkinyt sielussaan +kuin lapsi päivänpaisteisella nurmikolla.. Kaikki oli tuntunut +ihmeellisen hauskalta ja mielenkiintoiselta. Hän oli muuttunut aivan +lapselliseksi, niin että hänen vaimonsa oli täytynyt väkistenkin +nauraa. "Kun nyt yltyy kiilloittamaan vanhojen kaulusnappien +kantojakin!" "Siunatkoon sitä pappaa, se on toisinaan juuri kuin +pikkuinen poika!" Mutta Julia-rouva ei ymmärtänyt, että kun hänen +miehensä sielussa paistoi päivä, tuli hänelle tavaton kiire saada +kaikki yhtä kirkkaaksi ja loistavaksi ympäristössäänkin. Ja kun ei +lopuksi enää muuta kiilloittamista löytynyt, hän haki kaulusnapit +esille ja ryhtyi kiilloittamaan niiden mustuneita kantoja. + +Taikka -- kyllähän Julia-rouva sen tavallaan ymmärsikin. Sellaisina +päivinähän todettiin kaikenmoiset pikkuasiat. Neule kirkkoherran +paulakengissä oli ihan riittävän korkea. Ne olivatkin norjalaista +mallia, jota Lainiossa yleisesti käytettiin. Ja se Johan Henrik +Huikuri oli kerrassa erinomainen suutari. Paria vanhaa kaulusta +saattoi yhtä hyvin pitää nurinpäinkin, kunhan Julia-rouva vain ne +nurjalta puolen silitti. Ruskeaa kenkämustetta oli vielä puoli +purkkia. Se riitti vielä ensi kesän yli, joten ei tarvinnut tilata +uutta. Mutta se piti säilyttää kosteassa ja kylmässä paikassa, jottei +se kuivaisi. Sandra-piika sai nimenomaisen määräyksen viedä purkin +kellariin. + +Ne olivat valoisia päiviä Lainion pappilassa. Aurinko paistoi +saliin myöhäissyksyn vaisulla loisteella, mutta Jonatan Stark kulki +hyräillen kukkaruukulta toiselle kooten pudonneita lehtiä kouraansa +ja heitellen niitä uuniin. Hän poimi sielunsa alakuloisuuden siruja +ja hävitti ne tyyten. Isävainajan kuva riippui hiukan vinosti +seinällä. Se oikaistiin matemaattisella tarkkuudella. Kirjoituspöydän +pulpettialmanakka, joka osoitti viittä vuotta ajassa taaksepäin, +sai uuden imupaperin. Kynän varret varustettiin uusilla terillä, +lyijykynät teroitettiin ja lopuksi ryhtyi kirkkoherra hiomaan +puukkoaan. + +"Saisit sinä kerran laskea kyökkiveitsetkin, Jonatan", oli +Julia-rouva sanonut nähdessään miehensä työinnon. Sitä ei ollut +tarvinnut kahdesti sanoa. Oikopäätä oli Jonatan Stark lähtenyt +suntion mökille. Siellä oli hyvä pyörätahko, jolla sopi teroittaa. +Mäki-Roope oli vääntänyt tahkoa ja Jonatan Stark laskenut. Hänen +sielussaan olivat taas pitkästä ajasta soineet elämän sävelet ja +veitsistä piti tulla hyvät. Oliko Roope koskaan nähnyt parempaa +terästä? Se oli sitä kuuluisaa Kauhavan rautaa, josta jo laulussakin +mainittiin. Niinpä niin. Hyvää taisi olla, mutta hyvää oli Norjan +teräskin. Raaterovan porvarilla oli kerran ollut puukko, jolla oli +saanut ajaa parran, milloin vain halusi. Oliko kirkkoherra koskaan +sellaista puukkoa nähnyt? + +Yksinkertainen Roope! Hän oli ollut onnellinen nähtyään kerran +Raaterovan porvarilla "sellaisen puukon". Hän olisi tuntenut itsensä +sata kertaa onnellisemmaksi, jos kerrankin olisi saanut istua +pääkaupungin parturin tuoliin. Hän, Jonatan Stark, oli istunut niissä +monta monituista kertaa. Mutta -- mahtoikohan käydä niin, että hän +joskus tulisi kadehtimaan Roopen onnea? + +Eikö Julia ollut joskus laulanut: + + "Dort, wo du nicht bist, + dort ist das Glück?" + + (Siellä, missä sinä et ole, + siellä on onni.) + +Kummallista, kummallista kaikki. + + +IV. + +Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin pitäjämatkat? Kuka +luettelee ne lukemattomat ahkionjäljet, jotka talvien kuluessa ovat +piirtyneet lumisten aapojen pintaan? Yhdeksäntoista vuoden tuiskut +ovat ne peittäneet umpeen. + +Kuka voi osoittaa ne levähdyskivet, joilla Lapin pappi on +pitäjämatkoillaan istunut, sillä aikaa kuin opas pisti +piippuun "Ruijan leikkoja" ja yksikantaan jutteli ilmoista ja +vuodentulotoiveista? Erämaa lepäsi ympärillä hiljaisena. Sääsket +vain survoivat vimmoissaan. Niiden kiukku ihmistä ja jokaista elävää +kohtaan oli pysynyt samana sitten aikojen alun. Sama yksitoikkoinen +ininä, vuoroin intohimoisempi, vuoroin tylsä ja kalsea. Niin -- kuka +voi laskea ne hyttyset, jotka Jonatan Stark on yhdeksäntoista kesän +kuluessa pyyhkäissyt kasvoiltaan maahan? Niiden nimi on legio ja ne +makaavat hajallaan pounumättäiden lomissa ja saraheinäin tyvillä +antaakseen laihan, säälittävän pienen ruumiinsa höysteeksi karulle +maalle. + +Nyt, kun Jonatan Stark tietää pääsevänsä pois, hän kulkee +muistoissaan entisiä pitäjämatkojaan. Hän retkeilee yhdeksäntoista +kesää ja talvea. Mutta nyt kuluvat matkat kuin siivellä pyyhkäisten. +Vanhat muistot antavat valjastaa itsensä ahkion eteen ja hui! -- +ne suorittavat nuo tutut taipaleet suunnattomalla nopeudella. Ne +käyttävät häntä eksyksissäkin kädenkäänteessä ihan. Ne juoksevat +aavat, jängät ja tunturiseljanteet pienessä, lyhyessä tuokiossa, +kaikki pysähdysajat lukuunotettuina. Jonatan Stark, ehtii useamman +kerran hengessään huutaa: "hohooi!" johon hiljainen, luminen kiveliö +vastaa: "hohooi!" Mutta kerran hän on huutanut "hohoita" tuska ja +epätoivo sydämessä. + +Hän oli jo luullut jääneensä erämaahan kuolemaan. + +Hän muistaa senkin päivän kuin eilisen. Se oli tapahtunut kolmantena +talvena hänen tulonsa jälkeen. Hän oli silloin hoitanut Tenomuotkan +kappeliseurakuntaa, josta pappi oli muuttanut etelään kulkusten +soidessa. Tuo pappi, Filemon Krook, oli sillä kertaa upeillut +purgapeskissään kuin keisari kruunausmanttelissa, ja hän, Jonatan +Stark, oli hiukan säälinyt miestä. Hän oli vielä silloin elänyt +nousutunnelmissa ja oli melkein loukkaantunut Filemon Krookiin. Tämä +oli rekeen istuessaan lausunut: "No, terve, Jonatan Stark, jos löydät +piippuni sieltä käsivarren puolesta, niin pidä se muistona minulta." +Filemon Krook oli ollut sellainen iloinen velikulta. Seuraavana +syksynä hän oli lähtenyt "käsivarteen" kouluntarkastusmatkalle. Siitä +matkasta oli vähällä ollut muodostua hänen viimeisensä. + +Lähdettyään tuossa neljän tienoissa iltapäivällä Kierukkavaaran +talosta aikeissa ajaa Äkässuvantoon, Norjan puolen kirkolle +yöksi, hän olikin ajanut harhaan. Kierukkavaaran Kalla oli +yksityiskohtaisesti neuvonut: -- piti vain välttää vasemmanpuoleista +heinätietä, joka parin, kolmen kilometrin päässä talosta oli +valtatieltä poikennut syrjään. + +Hän oli lähtenyt. Iltapäivä oli ollut kaunis, tuollainen +surumielisyyttä herättävä Lapin kevättalven iltapäivä, ja keli +erinomainen. "Humu", hänen uskollinen ajokkaansa, oli tolvannut +virkeänä. Se oli Kierukkavaarassa saanut runsaasti jäkälää. Hän +oli vaipunut omituisiin tunnelmiin. Hänestä oli tuntunut, että +hän oli viimeisen päivän mies, joka ajeli auringonlaskua kohti. +Maailma hänen takanaan pimeni, mutta edessäpäin loisti avaruus +kirkkaana. Sinne... kauas meren äärille oli kerääntynyt koko +maailma. Siellä... rannattomalla rannalla, lumihuippuisten tunturien +totisina katsellessa, pidettäisiin tuomio kaiken lihan yli, sillä +siellä oli valoa. Yksinäiset mökit joen rannalla olivat näyttäneet +autioilta. Aurinko oli kullannut niiden pienipuitteisia ikkunoita. +Se tarkasteli, olivatko kaikki lähteneet. Kaikki, kaikki olivat +menneet. Vain hän, Jonatan Stark, Lainion pappi, oli ajellut vielä +kuin myöhästyneenä, tutkien itseään. Hiljaisuus hänen ympärillään, +laskevan auringon raukea hohde lumelle, oli nostattanut kaikenmoisia +kysymyksiä hänen sielunsa sisimmästä. Oli ollut taas yksi niitä +hetkiä, jolloin hän oli käynyt käräjiä itsensä kanssa. Ympäröivä +luonto oli hellittämättömällä tavalla pannut hänet katumaan +sellaistakin, jota hän tavallisissa oloissa ei katunut. Hän oli taas +kokenut, että Lapin hiljaisuuden keskellä elämän pikkutapauksetkin +saivat aivan uuden tunnesisällön. + +Tällaisissa omituisissa, hiukan raskasmielisissä tunnelmissa hän +oli ajellut eteenpäin yhtään huomaamatta, että poro oli poikennut +heinätielle. Hän oli ajellut menemään tarkaten auringonlaskun +aikaansaamia värivivahduksia taivaalla. Jo olivat hävinneet +viimeisetkin keltaiset juovat ja hämärä oli laskenut tiheänä huntuna +yli seudun. Ympäristö oli ruvennut elämään eikä hiljaisuus ollut enää +tuntunut niin oudolta. + +Jänkiä ja aapoja ja vuoroin metsäsaarekkeita. Hän oli hiukan +ihmetellyt. Niemi, jonka yli hänen oli ollut ajettava, oli tuntunut +luonnottoman laajalta. Eikä hän edellisiltä matkoiltaan Krookin +kanssa ollut siellä puolen muistanut jänkiä olevankaan. + +Mutta tie oli ollut leveä ja kova. Se oli johtanut suoraan eteenpäin +yli järviltä näyttävien aukeamain ja kiivennyt toisinaan synkkään +korpeen. + +Oikealla puolen oli kohonnut tunturinselkiä, toinen toistaan +korkeampia. Tie oli kulkenut matalampaa vaaran seljännettä, jossa +kasvoi vankkoja, kääkkyräisiä mäntyjä. Niiden välistä olivat +kuumottaneet siniseltä välkehtivät tunturit, joita tiestä oli +näyttänyt erottavan vain jyrkkä, kapea rotko. + +Hän oli pysäyttänyt poronsa ja katsonut tulitikun valossa kelloaan. +Se oli osoittanut puolta yhdeksää. Tavallisten laskujen mukaan hänen +olisi jo seitsemältä pitänyt olla perillä Äkässuvannossa. Hän oli +huomannut eksyneensä. + +Sinä iltana olivat Norjan tunturit saaneet kuulla Lainion +kirkkoherran Jonatan Starkin messuäänen. "Hohooi, hohooi!" Kaikesta +päättäen ne olivat pitäneet ääntä hyvänä, sillä ne olivat kilpaa -- +tosin hiukan kuin ilkkuen -- vastanneet: "Hohooi!" Mutta hän, Jonatan +Stark, ei ollut sinä iltana ollut leikkipäällä: -- hän oli tuntenut +itsensä vaivaiseksi syntiseksi. + +Eksyneen mielialoja ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on itse +kerrankin pahanlaisesti eksynyt. Jonatan Stark tiesi sen illan +jälkeen, mitä kaikkea voi mieleen tulla. + +Hän oli siirtynyt kuin itsensä ulkopuolelle katselemaan elettyä +elämäänsä. Ja se, mitä hän oli nähnyt, oli nostattanut kaipauksen +kyyneleet hänen silmiinsä. + +Hän oli istunut kumoonkäännetyllä ahkiolla ja tarkannut elämänsä eri +jaksoja. Ne olivat vyöryneet hänen silmäinsä ohitse kuin kuvaelmat +moniosaisessa näytelmässä. + +Jonatan Stark ylioppilaana istumassa sängyssään "Saima"-nimisessä +matkailijakodissa Helsingissä. Hämärä, hauskannäköinen huone ja +sen pöydällä ikkunan edessä valkoinen ylioppilaslakki. Sen hän +oli edellisenä iltana saanut ja rinta laajeni vieläkin Alppilan +muistoista. Ylioppilas nousee vuoteestaan, asettaa ylioppilaslakin +päähänsä ja jää paitasillaan katselemaan nukkuvia kivimuurien +päätyjä... + +Toinen kuva: -- Jonatan Stark nuorena pappiskokelaana seisomassa +Porvoon vanhassa tuomiokirkossa. Valkohapsinen piispa alttarilla +puhuu lempeästi. Hän puhuu kristittyjen veljeydestä. Jonatan Stark +katselee alttaritaulua edessään. Niin selvinä, niin häikäisevän +kauniina hän ei ollut koskaan nähnyt itämaalaisten pukujen loistavia +värejä kuin silloin eksyksissä ollessaan. Vapahtajan sininen tooga +oli näyttänyt yhtä siniseltä kuin kaakon taivas hänen ajaessaan jokea +pitkin... + +Hän ei ollut hirvennyt ajatella Lainion pappilaa sen yksityiskohtia +myöten, vaan oli torjunut ne kuvat mielestään hukkuvan epätoivolla. +Tuo pieni rakennus oli tuntunut paratiisilta, mutta niin +saavuttamattomalta. Hän oli riistäynyt niistä kuvista irti +luontaisella päättäväisyydellään, joka ei vielä ollut häntä tyystin +jättänyt. "Ei pappilaa, ei pappilaa"; hän oli hokenut haaliessaan +kokoon puita yönuotiota varten. Hänellä oli onneksi ollut kirves ja +tulitikut matkassa. Poro oli viety kaivamaan pienen matkan päähän +ja hän itse oli heittäynyt maata ahkion suojaan tulen loisteeseen. +Olipa sillä kertaa osoittautunut hyväksi, että hän ylioppilasaikanaan +oli nukkunut rakovalkealla useamman yön. Mutta maat olivat silloin +olleet tutut. Nyt ne sitävastoin olivat uppo-oudot. Sinä yönä hän +oli täydellisesti käsittänyt Jaakobin tilan tämän viettäessä yötään +erämaassa kivi päänsä alla. Eroitus oli vain ollut siinä, ettei hän +ollut unissa nähnyt enkeleitä, vaan hirvittäviä susilaumoja, jotka +joka hetki olivat valmistautuneet hyökkäämään hänen kimppuunsa. + +Vitkaan, perin vitkaan oli päivä valjennut. Hämärä oli kuin kiusaa +tehden viipynyt lumella ja puiden oksilla. Hän oli seurannut sen +leikkiä toivon ja pelon vaiheilla. Kunhan ei aamusta vain rupeaisi +satamaan lunta. Silloin hän ei osaisi takaisin. Hän oli lähettänyt +korkeuteen palavan rukouksen: "Ei lunta, ei hinnalla millään!" +Uutistalokkaat väylän varrella toivoivat sitä kyllä. Heistä oli ollut +vielä liian jyleä ajaa. Mutta hän, Jonatan Stark, oli hengessään +taistellut heidän toivomuksiaan vastaan. Kai Jumala sentään oli +siksi oikeamielinen, että pani ainakin kymmenen velttoa huokausta +yhtä kiinteää, hätääntyneestä sydämestä lähtenyttä rukousta vastaan, +-- kun sen vielä päällepäätteeksi rukoili mies, joka hoiti kahta +seurakuntaa. Suunnilleen tähän tapaan olivat hänen ajatuksensa +risteilleet. Arveluttavan kohtalon painon alla hän ei ollut johtunut +ajattelemaan, kuinka naiviksi hän oli tullut uskossaan, -- hän, +laudatuurin pappi ja rovastin poika kymmenennessä polvessa. Mutta +mitä välitti Lapin kiveliö laudatuureista ja rovastinpojista. +Se kohteli kaikkia samalla tavalla taivuttaen oppineen Lainion +kirkkoherrankin ajattelemaan yhtä mutkattomasti kuin ajatteli joku +lappalainen. Lopputulos oli kuitenkin ollut se, ettei lunta ollut +satanut. + +Hän oli ajanut entisiä jälkiään takaisin ja kymmenen tienoissa +aamupäivällä istunut jälleen Kierukkavaaran pirtissä. + +Mutta -- siellä hän oli jälleen ollut laudatuurin pappi ja +rovastinpoika kymmenennessä polvessa. Hän oli kertonut yöllisen +seikkailunsa ja siitä oli ollut leikki kaukana. Kun ihmiselle tuli +oikea hengenhätä, merkitsi hänelle elämää tai kuolemaa sellainenkin +jokapäiväinen seikka kuin tämä: -- ripsahuttiko aamuyöstä lunta vai +ei. Jos olisi hiukankin ripsahuttanut, ei hän, Jonatan Stark, nyt +istuisi tässä muistelemassa, vaan harhailisi, tiesi missä. Mutta kun +ihminen oikein sydämensä pohjasta huusi Herraa, oikein sillä Eliaan +rohkeudella: että "näytä tänä päivänä" j.n.e., silloin tuli apu. Sen +oli hän, Jonatan Stark, saanut elävästi kokea. + +Talonväki oli päivitellyt ja siunaillut. Hyvänen aika sentään! Me +tässä nukutaan, tuuhotetaan lämpimässä... ja sillä aikaa pappi +paljaan taivaan alla! O Herra Jietari, kokonainen yö metsässä! +Todellakin: -- jos vain olisi ripsahuttanut, ei pappi olisi osannut +takaisin. Tässä meidän isä juuri noustessaan toivotteli, että +annapa nyt ripsahuttaa hiukan enemmän... mutta varjelkoon, se +olisi ollut sama kuin varma kuolema... (Kierukkavaaran Liisa oli +säikähtyneenä pysähtynyt keskelle lattiaa ja hänen silmistään oli +saattanut lukea, mitä hän ajatteli.) Olisipa nyt Jumala vain Kallan +toivomuksen kuullut, olisivat Kierukkavaaran lehmät tosin saaneet +vereksiä heiniä, mutta Lainion pappi olisi eksynyt erämaahan. Ja kuin +yhteisymmärryksestä taivaallisen haltijan kanssa oli Liisa-emäntä +laittanut kahvipannun tulelle tavallisuudesta poikkeavalla kiireellä. + +Kirkkoherran eksymisestä oli riittänyt puhetta koko aamurupeamaksi. +Oli siinä yksi ja toinen aamuaskar jäänyt toimittamatta, mutta +eihän nyt aina ollut pappikaan talossa ja vielä sellaisen retken +jälkeen. Yksi ja toinen naapurikin oli pistäytynyt Kallan pirttiin +ja jokainen oli saanut tarpeekseen siunailla ja päivitellä. Kun nyt +ihan oppaatta, kulki! Kun nyt ei Kallakaan ollut lähtenyt papin +matkaan? -- Kalla oli joutunut hiukan ahtaalle. -- Kuinkapa se hän... +kun se Ruukikin oli kulkenut yksin... Vieläpä nyt Ruuki, joka oli +sellainen tunturien karpeaja. Se poika ei välittänyt, vaikka olisi +viikon kiveliötä kiertänyt, kunhan vain tupakat riittivät. Oli se +sekin eksynyt kerran ja juuri samalle kairalle. Piippunsakin oli +äijä pudottanut ja niin oli ollut kovassa tupakantuskassa, että +"rötkäleitä" oli tehnyt Kuttasen Petterin lapsen ristimäkirjasta. +Ei ollut sattunut muuta paperia matkaan. Paluumatkalla hänen oli +häätynyt ottaa lapsen nimet ja kummit uudelleen muistiin. Oli siinä +jo ollut hätä... papilla. + +-- No, kun ei repinyt käsikirjastaan lehtiä? + +-- Ei... sekin oli jäänyt kotiin. Se oli...Ruuki-pappi sellainen, +ettei sillä toisinaan ollut rippineuvojakaan matkassa. Mikä lie +ollut... maailman harava... hänkin, mutta iloinen ja leikkisä mies. +Ja Kierukkavaaran Kalla oli ruvennut kertomaan Ruuki-papista. + +Kerrankin... Äkässuvannossa oli nimismies panettanut tämän kiinni. +Ei ollut tuntenut Suomen puolen pappia. Tämä oli tainnutkin olla +ensi kertaa Äkässuvannossa käymässä... Oli tiukannut passia kylän +tiellä... No... eihän papilla mitään kirjoja ollut. Ei muuta kuin +lähde konttoriin. Ruuki-pappi oli talsinut nimismiehen edellä ja +pyydellyt, että eikö hän saisi pappilassa käydä... Hänellä olisi +ollut kirkkoherralle asiaa... Mitä vielä... ei kirkkoherra joutanut +kaikkien kulkurien kanssa... Mitäpä siinä. Ruuki-pappi oli talsinut +nimismieheen ja sielläkös oli tiukalle otettu... Mistä mies ja +mikä nimi? Hilemon Ruuk... Ammatti? Pappi... Mitä... pappi? "Tässä +ei kieroileminen auta!" Kyllä... pappi kuin pappi! Ei se siitä +parannut. No... merkillistä! "Ettehän vain ole Tenomuotkan pappi?" +"Kyllä, juuri se enkä kukaan muu." Nimismies oli pyydellyt anteeksi +ja noitunut itsekseen. "Ei se mitään", oli Ruuki-pappi vakuutellut, +"saatiinhan tehdä tuttavuutta." -- Kyllä oli Äkässuvannon kirkkoherra +nauranut ihan katketakseen, kun oli tapauksen kuullut. + +Sellaista se oli. Missä lie nyt sekin mies? Ainakohan asunee siellä +Helsingin korvallisella? + +Siellä oli, mutta ikävää kuuluu pitävän. + +-- Ikävää? Mitenkäs siellä ikävä... sakeammassa kansassa? + +Niin -- kummalta se kuului, mutta niin oli pastori Krook +kirjoittanut, että yksinäisyyden tunne saattoi siellä toisinaan käydä +vielä painavammaksi kuin Lapissa. Katuvan kuului muuttoaan. + +Kierukkavaaran Kalla oli vaipunut mietteisiinsä. Hän oli pudistanut +päätään. Sen hän hyvin käsitti, että hänen moisellaan siellä olisi +ollut ikävä. Mutta -- Ruuki-pappi, joka oli valittanut ikävää täällä +ja nyt -- ikävä siellä. Herroista ei päässyt koskaan selvyyteen. + +Ei se ole ainoa kerta ollut, jolloin Jonatan Stark on eksyksissä +harhaillut. Mutta niin pahasti kuin tuolla kertaa tuskin milloinkaan +ennen tai myöhemmin. Aina hän oli sentään taloon yöksi päässyt. + +Niin -- ne Lapin talot. Olivat nekin hiukan omituisempia paikkoja +kuin talot muualla maailmassa. Jonatan Stark oli tehnyt sen +havainnon, että kuta pohjoisempana ihminen asui, sitä hatarammin +hän asumuksensa kyhäsi. Lainiossa käytettiin jo kaksoisikkunoita +ihan yleiseen, mutta Tenomuotkan puolella niitä ei tavattu lainkaan. +Pakkanen huurusi kyynärän pituudelta ikkunan raoista huoneeseen, joka +sekin oli niin kylmä, ettei riisuutuminen tullut kysymykseenkään. +Talonväki istui takkatulen ääressä aamusta iltaan. Siinä pysyi +sentään sulana. Mutta aamulla kun herättiin, oli kahvikuppi jäätynyt +lautaseen kiinni. Koko hoidon saattoi korvasta kiikuttaa pataan. + +Monenlaisissa paikoissa hän oli näiden yhdeksäntoista vuoden aikana +öitä viettänyt. Nyt poismuuton edellä oli niiden muisteleminen +hauskaa. Lapinkota oli sentään jäänyt parhaiten mieleen. +Sellaisessakin hän oli useampia öitä maannut. + +Aluksi se oli tuntunut sangen kodikkaalta. Heittäytyä noin +vain täysissä pukimissa, peski päällä, lapinlakki päässä ja +poronnahkakengät jaloissa porontaljavuoteelle nukkumaan paksujen +Ruijan raanujen alle. Tuli sammui hiljakseen, kodan väki asettui +levolle, koirat sijoittuivat ihmisten jalkopäähän tahi seljän taakse, +savuaukosta tuikkivat taivaan tähdet ja ympärillä huokaili luminen +erämaa, missä yö tuuli vain hiljaa tohahteli. Jossakin lähellä +kalahti poronkello. Siellä kaivoi tokka, lappalaisen satapäinen lauma. + +Mutta keskellä yötä kavahtaa isäntä ylös komentaen rengit jalkeille, +sieppaa rihlansa ja syöksyy koirien kera ulos. Susi on poroissa! +Alkaa vimmattu haukunta, jonka katkaisee laukaus... parikin. +Koiranhaukku yltyy, poronkellot kalkattavat, rengit hoilaavat. Koko +kiveliö raikuu monenkaltaisen äänen pauhusta. Öinen hiljaisuus on +rikottu. Kunnes isäntä palaa hengästyneenä, heittää rihlansa kodan +nurkkaan ja heittäytyy pitkälleen. No, mitenkäs kävi? Hajaantuivat. +Pari kolme laukausta lyijyä kintuille ja sillä hyvä. Ei tainnut +sattua? Mikä se pimeässä satutti! Pääasia vain, että kaikkosivat. +Olivatko ehtineet vahinkoa tehdä? Yhden vasan olivat haavoittaneet. +Se täytyi tappaa... No hyvä kaikki, pari rengeistä sai jäädä vahtiin +aamuun saakka... Keskustelu lakkaa ja hetken päästä vallitsee kodassa +taas syvä hiljaisuus. + +Sellaista oli Lapin elämä. Jonatan Stark oli ehtinyt sitä kyllikseen +nähdä. Illalla, tulen valossa teki kota romanttisen, sadunomaisen +vaikutuksen, mutta aamulla näytti kaikki harmaalta, synkältä ja +ikävältä, varsinkin jos sattui pilvinen päivä. Mielellään lähti +silloin ajamaan kotia kohti. + +Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin matkat? Kuka luettelee +kaikki hänen yönviettopaikkansa? Aamutähti, joka muita kirkkaampana +heloittaa taivaalta, on kerran tervehtinyt Jonatan Starkia sänkyyn +Liepimän Petterin vaatimattomassa kamarissa. Se pääsi parahiksi +paistamaan muutamasta lämpimän katon halkeamasta sisään ja vilkutti +niin ystävällisesti, että Jonatan Stark oli luullut näkevänsä +unta. Sillä kertaa ei kamarin kohdalla ollut sattunut vesikattoa +olemaankaan. Petteriltä olivat kattolaudat loppuneet kesken ja niin +oli kamarin kohta jäänyt vesikattoa vaille. Oli siis siitä sopinut +aamutähden sisälle pilkistellä. + +Se oli ollut sitä aikaa. + +Kerran oli sama aamutähti tervehtinyt Jonatan Starkia kotipappilassa +kaukana Pohjanmaalla. Hän oli ollut viimeistä yötä vanhassa kodissa +ennen Lappiin lähtöään. Aamutähti oli heloittanut vinttikamarin +ikkunasta suoraan hänen sänkyynsä. Mutta silloin hän oli maannut +mukavasti kahden lakanan välissä. + +Se oli ollut sitä aikaa. + + +V. + +Muistaako Jonatan Stark "Sturm und Drang"-kauttansa Lainion Lapissa? + +Toki hän sen muistaa, sillä pienemmätkin asiat johtuvat hänen +mieleensä, saatikka sitten sellainen aika. + +Sturm und Drang -- myrsky- ja kiihkokausi. Sellaisenkin ajanjakson +hän on Lainiossa elänyt. + +Paljon ennättää tapahtua yhdeksässätoista vuodessa, -- varsinkin kun +kulunutta aikaa jälkeenpäin rupeaa muistelemaan. Siihen mahtuvat ne +toti-illatkin, jotka Jonatan Stark on apteekilla viettänyt. + +Myrsky- ja kiihkokausi kuuluu tavallisesti nuoruusvuosien +elämään, sinne ylioppilasaikoihin tahi lähivuosiin heti jälkeen. +Se muodostuu itsekullekin luonteen ja taipumusten mukaiseksi, +yhdelle rajummaksi, toiselle tyynemmäksi. Jonatan Stark ei sitä +aikaisemmin ollut elänytkään -- ei ainakaan siinä mielessä, kuin +mitä sillä tavallisesti tarkoitettiin. Se oli häneltä säästynyt +Lappiin. Harmaiden vuosien paino, yksitoikkoinen, tappava elämä oli +sen loihtinut esiin. Ja se oli eletty totilasin ääressä apteekin +suuhuoneessa siellä Kyläkosken toisella rannalla. + +Vanhaan aikaan ei sitä olisi pidetty minään? -- siihen aikaan, +jolloin pappiloissa vielä yleisesti tarjottiin totia. Niin oli tehty +Jonatan Starkinkin kotona. Vasta elämänsä loppupuolella oli vanha +rovasti Stark mukautunut ajan henkeen ja totikutsut olivat loppuneet. +Jonatan Stark oli taas ylioppilasaikoinaan kuulunut ehdottoman +raittiuden kannattajiin. Hän oli halunnut kulkea eri tietä kuin +isäukko eikä hän koskaan olisi uskonut tulevansa istumaan maljan +ääressä. Mutta niin oli kuitenkin käynyt. + +Kerran, kun elämä oli tuntunut oikein raskaalta, -- muutamana +talvi-iltana vuoden pimeimpään aikaan --, kun kirjatkaan eivät +enää olleet huvittaneet, ei edes rakastettu Frenssen, oli Jonatan +Stark suunnannut askeleensa kosken yli apteekille. Siellä oli +'Viina-Tofferi' häärinyt iloisena purkkiensa ääressä ja Jonatan +Starkia vastaan oli tuulahtanut jonkunlainen kamferttitippojen ja +konjakin sekainen akateemisuuden tuoksu. Loistihan pullojen kyljistä +selvä latina -- vaikkakin lyhennetyssä muodossa -- ja kaasihan Tapfer +parast'aikaa helmeilevää konjakkia kimaltelevaan kristallikarahviin. + +-- Tjänare! Tulitpa sopivaan aikaan, oli Tapfer lausunut silmää +iskien. -- Tässä juuri veli Hubertuksen kanssa aioimme aloittaa. + +Se oli tietysti ollut leikkiä apteekkarin puolelta. Tiesihän hän, +että pappi oli raittiusmies. Hän oli sanonut sen muuten vain. Mutta +Jonatan Stark ei ollut sillä kertaa sattunut leikkituulelle. Hän oli +näyttänyt jokseenkin synkältä ja vastannut: + +-- Sepä sattuikin. Minä olenkin sen aineen tarpeessa, jos kukaan. + +Mitäpä siinä, apteekkari Tapfer oli ollut mies, joka kyllä oli +osannut tilanteihin suhtautua. Hän oli iskenyt silmää ja vienyt papin +sisään. + +Siellä, suuhuoneessa, oli jo istunut vanha Malmström. Kulunut +naapukka oli maannut tuolilla kuin kavin syömä koira. Jonatan Stark +oli pannut merkille, että karvaton laikka oli melkoisesti kasvanut +sitten viime näkemän. "Terve, terve!" "Vai tuli veli Jonatankin." +Niinpä niin. + +Apteekkari oli laittanut totivehkeet valmiiksi ja sitten oli +sekoitettu. Vanha Malmström oli katsahtanut pappiin kummissaan. + +-- Onko velikin ruvennut...? + +-- En. Aion nyt vasta ruveta. + +Mitäpä siinä. Vanha Malmström oli sen "suunnilleen" ymmärtänyt... +suunnilleen, suunnilleen. Saihan nyt pappikin hiukan... kuinka +nyt sanoisi... maistaa, -- varsinkin näin kaukana napapiirin +pohjoispuolella. + +Ei Jonatan Stark ollut isosti aikonutkaan. Sen verran vain, että +pilvenreunat rupeaisivat hiukan punertamaan. + +Niinpä niin... niinpä niin... Se oli... kuinka nyt sanoisi... +runollisesti sanottu. Veli Jonatanilla oli hiukan niitäkin lahjoja. + +Vanha Malmström oli kumarrellut syvään lasi kädessä. + +-- Jos me nyt sitten... terve! + +Hubertus Malmström oli muistanut muutaman Jonatan Starkin +joulusaarnan. Se oli ollut kerrassaan mainio, se Betlehemin pimeys ja +sitten se suuri valkeus. Todellakin... veli Jonatan oli sattuvasti +verrannut Vapahtajaa ritariin prinsessa Ruususen sadussa. Se oli +ollut mainio kuvaus! Terve! + +Niin siinä oli sitten istuttu tupakoiden ja tarinoiden. Vanha +Malmström oli vilkastunut. Hän oli ruvennut kertomaan viimeisestä +leimausmatkastaan. Uskoivatko veljet, se oli ollut vaikea +matka vanhalle miehelle? Reumatismi... reumatismi ja sellainen +saakelinmoinen pakkanen... (Veli Jonatan soisi anteeksi, että hän, +vanha Jeegis, kirosi... hän koettaisi muistaa...). Mutta hän, +Malmström, oli jo eläkkeensä saanut: reumatismin, jonka jokainen +Lapin virkamies vuosien lopulla sai... juuri varmaan... juuri +varmaan. Eikä sitä tarvinnut senaatilta hakea. + +Mutta virka piti hoitaa siitä huolimatta. Ei auttanut. Olipa soma +nähdä, kelpasivatko A. B. Prospector O. Y:lle ne tukkipuut, jotka +hän, Malmström, oli Pasmarovasta leimannut. Edellisestä paikasta +oli yhtiö riitelemällä päässyt eroon, mutta se nyt ei ollutkaan +ihme. Täytyihän -- puolueettomasti asiaa harkiten -- myöntää, ettei +Komsiovaara ollut kenenkään ajopaikka. Sieltä kaukaa, latvajokien +varsilta niitä tuskin koskaan olisi saanut uitetuksi. Olisi täytynyt +kaivaa kanavia ja perkata koskia eikä Prospector ollut halunnut +sellaiseen puuhaan ryhtyä muutaman sadan tukkipuun vuoksi. Se ei +olisi kannattanut. -- Mutta miksi antoi metsähallitus vapaat kädet? +"Metsänhoitaja leimatkoon paikasta oman valintansa mukaan..." Niin +oli seisonut määräyksessä. Hän, Malmström, oli luonnollisesti +leimannut sieltä, mistä valtion etu oli parhaiten vaatinut. Ja +Komsiovaara oli juuri ollut sellainen paikka: -- sieltä ei uittanut +vihollinenkaan, hahhah! Mutta -- mitäpä se hänelle kuului. Hän, +Malmström, oli seurannut määräystä. Jokainen hoiti virkansa parhaan +ymmärryksensä mukaan, vai mitä veli apteekkari arveli? + +Se oli selvä! Niin hänkin teki. Hän, Tapfer, ei juuri mielellään +myynyt paljasta spriitä. Hän tiesi, ettei se tavara lappalaisten +hyppysissä siunausta tuottanut. Joivat ja mellastivat juhla-aikoina, +niin että siitä toisinaan häiriytyi koko kylän elämä. (Stark pappina +saattoi sen parhaiten todistaa). -- Ei, hän teki tippoja. Ne eivät +olleet lähimainkaan niin vaarallisia kuin tuo yhdeksänkymmenenkuuden +prosentin "alkuaine". Niitä kesti sentään koko paljon nauttia, +ennenkuin mies tuli hullupäiseksi. Ja toiseksi: -- sillä tavoin hän +ansaitsi hiukan enemmän, -- seikka, joka ei suinkaan merkinnyt vähää +tällaisessa paikassa, missä lääkäri kerran oli saanut sellaisen +fix-idean, että lappalaisille riitti vain terveydenhoito-opetus. +Ei, niin kauan kuin tohtori ei määrännyt tavallisia lääkkeitä, oli +hänen, apteekkari Tapferin, pakko myydä tippoja edes jotenkuten +toimeentullakseen. + +Veli Tapferia ei voinut moittia, hän oli oikeassa. Jokainen hoiti +virkansa parhaan ymmärryksensä mukaan. Niinkuin hänkin, Jonatan +Stark, joka kohta vuosikymmenen oli joka vuosi rakentanut Lainion +lapsille Jerusalemin ja sitten taasen hävittänyt sen - tietysti +Baabelin kuninkaan Nebukadnesarin suosiollisella avulla. Vai +luulivatko veljet, että oli niinkään helppo joka syksy aloittaa +Aatamista ja lopettaa kristinuskon voittokululla kautta maailman? +Totisesti -- siinä kysyttiin kärsivällisyyttä ja lujaa tahtoa, ettei +pappi vain päästänyt Jaakobin poikia liian monta kertaa Egyptiin. +Mitä ne olisivat ylimalkaan siellä tehneet?... Ei, piti vain laskea +kahdesti... kahdesti... ja vasta toisella kerralla Benjamin. -- Tai +luulivatko veljet, että oli kovinkaan hauskaa antaa Mooseksen joka +vuosi lyödä egyptiläinen kuoliaaksi? Totisesti -- siinä jo rupesi +toivomaan, ettei mies olisi joka kerta yhtä kovasti lyönyt. Olisihan +kerrankin ollut muutteen vuoksi soma selittää, että se tummaverinen +lurjus virkosi. Silloin olisi Mooseskin kenties päässyt sakoilla... +sensijaan että hänen nyt joka vuosi täytyi talsia Midianiin. Eikä +Jetro-veljellä siellä kuitenkaan ollut koskaan sen parempaa tointa +hänelle annettavana kuin halpa lammaspaimenen virka. Teepä sitä +sitten neljäkymmentä vuotta ja pidä kurssi korkealla, jotta lopuksi +pääset johtamaan Israelin kansaa Egyptistä luvattuun maahan! -- Mutta +siinä meillä on esimerkki, mitä mies saa aikaan, kun hän ei anna +perään... korvessakaan. + +Jonatan Stark oli päässyt puhumaan mieliaineestaan: lapinvirkamiehen +Midianista. Eikö ollut totta: -- tällainenkin paikka kuin tämä +Lainio oli todellakin kuin mikäkin Midianin korpi. Täällä elää +kituutti kerran akatemian ovia kolkutellut mies yksinkertaisen kansan +keskellä, joka ei isosti välittänyt maailman menosta. Sille riitti +vain se, että tuli hyvä vuosi... ja että Kurki-Aatami piti seuroja +silloin tällöin. Ihanteellinen kansa! Se ei kaivannut sanomalehtiä +eikä kirjallisuutta. Sille riitti almanakka ja Raamattu. Mitä se +siis ymmärsi sellaisen ihmisen sielunkärsimyksistä, joka oli syönyt +vähän isomman omenan hyvän ja pahantiedon puusta? Ei kerrassa mitään! +Ja sitä he olivat tehneet kaikki, tämänkin pitäjän virkakunta: +-- opiskelleet, lukeneet, eläneet kerran "mukana"... suuremmassa +maailmassa, missä ihminen löytää vaihtelua henkirievulleen. + +-- Katsopas nyt, Tapfer, tätä Malmströmiä tässä. Sama lakki +vuosikymmenet läpeensä ja karvattomat paikat sen puuhkassa suurenevat +vain. (Suo anteeksi, Malmström, että otan esimerkin näin läheltä, +mutta minä säälin sinua, vaikka tiedänkin, ettet sääliäni kaipaa. +Sinustahan tämä Lainio on paratiisi.). Eikä se suinkaan johdu +köyhyydestä, vaan siitä, että mies on kolmekymmentä vuotta hoitanut +Lainion metsänhoitajan virkaa Suomen Lapissa. Siinä ajassa totisesti +näivettyy pakostakin. Minä ymmärrän sen, minä, joka vasta olen +elänyt täällä kymmenen vuotta. Viidentoista vuoden perästä minä +olen juuri samanlainen -- sillä erotuksella vain, että olen käynyt +tavattoman katkeraksi kaikkia ihmisiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan. +Minä en silloin saata enää Malmströmin lailla sanoa: 'Suunnilleen, +suunnilleen', -- vaan minä sanon: 'Zum Teufel!' niin pappi kuin +olenkin. Sillä se ei ole enää Jumalankaan järjestyksen mukaista, +että joku pappi tahi metsänhoitaja istuu itsensä tylsäksi jossakin +lapinpitäjässä, sillä aikaa kuin toiset riehuvat etelässä kuin +kärpäset puurovadin ympärillä. + +Vanha Malmström yksin oli pannut terhakasti vastaan. Hän ei ollut +tahtonut myöntää olevansa "Lapin painama", niinkuin veli Stark oli +sen tulkinnut. Hänestä oli Lainio ollut maailman paras paikka -- +paratiisi. Siinä oli veli Stark sanonut aivan oikein. Jos vain olisi +saatu mylly Kyläkoskenrannalle, eihän puolestaan olisi enää kaivannut +mitään. + +Niin -- mylly! Tosiaankin -- mylly ja sähkölaitos! Jonatan Stark +oli saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Hän ei ollut pannut merkille, +että Malmström oli vastustanut sähkölaitosta. Hän oli maininnut +suunnitelmasta, joka hänenkin ajatustaan oli pitemmät ajat +askarruttanut. + +Niin -- todellakin. Kyläkosken rantaan. Se kohisi tuossa juuri +apteekin ikkunan alla ja oli kuin luotu myllyn paikaksi. Siitä saisi +voimansa myös saha ja sähkölaitos. Nyt sai hänkin, pappi, jauhattaa +jyvänsä kahdeksan penikulman päässä. Karttui siinä ohrarieskalle +hintaa. Mikä huojennus, jos olisi ollut mylly ja saha. Sahautapas nyt +lautoja. Kyllä -- käsipelillä niitä sait, mutta -- mitä ne tulivat +maksamaan? Ja kuinka paljon niitä miespari päiväkaudessa sahasi? +Toista olisi ollut turbiinilla käypä saha. Totisesti! Eiköhän ruvettu +herättelemään Lainion rahamiehiä, jotta saataisiin sähkölaitos kylään? + +Oli innostuttu ja tuumittu, kunnes lopuksi oli huomattu yrityksen +mahdottomuus. Sellaista uskallusta ei lainiolaisissa ollut. Olisi +vaatinut vuosikausien muokkaamista, ennenkuin heidän kukkaronsa +olisivat sellaiseen yritykseen avautuneet. Se oli kyllä nähty -- +pienemmistäkin asioista. + +Mutta -- olihan saatu suunnitella, kuvitella ja haaveilla, -- +vaikkapa vain Lainiossakin. Eihän kuvittelu mitään maksanut. Saihan +siten iltansa kulumaan ja -- se oli pääasia. + +Tämä ei suinkaan ollut ensi kerta, jolloin apteekin suuhuoneessa +oli myllyn rakentamista suunniteltu. Mutta ennen ei siihen ollut +osaaottanut pitäjän arvoisa kirkkoherra. Nyt oli saatu yksi mies +lisää, joka antoi kannatuksensa hyvälle asialle. Vaikkapa vain +kannatuksensa, -- sillä olihan kysymys teoriassa ratkaistu. Joskus +maailmassa se ratkaistaisiin käytännössäkin. Silloinpa tultaisiin +heitäkin muistamaan: -- Ne... metsänhoitaja, pappi ja apteekkari sitä +jo aikoinaan suunnittelivat. Sitä ei silloin uskottu, mutta -- nyt +se on käynyt toteen. Siinä hyrräsi turbiini Kyläkoskessa ja pappilan +navetassakin loisti sähkövalo. + +Kello oli lähennellyt puolta yötä, kun toverukset olivat eronneet. +Jonatan Stark oli ollut intoa ja elämänhalua täynnä. + +-- Katsopas, Malmström, kyllä on sentään tämä Lappi kaunis! +Katselepas noita revontulia tuolla pohjan taivaalla... Niitä ei nähdä +Helsingissä. Katso... katsopas... lumen pintakin elää! Siellä juoksee +yön salaperäinen hengetär... tohvelit jalassa. Ja tuolta... tuolta +Keilatunturin huipulta katselee Isä-Jumala yömyssy päässä ja hymyilee. + +Jonatan Stark oli osoittanut kuuta, joka parhaillaan oli tehnyt +nousua Keilatunturin takaa. + +He olivat kulkeneet metsänhoitajan kanssa jutellen ja haastellen +tähdistä ja muista taivaankappaleista. Uskoiko veli Stark, että +Marsissa asui ihmisiä? + +Kyllä, kyllä... mutta minkälaisia virkamiehiä luuli veli Malmström +siellä olevan? + +Tjaah! -- Vanhan Malmströmin oli ollut hiukan vaikea siihen +kysymykseen vastata. + +Katsopas... siellä oli paljon helpompi toimia esimerkiksi +metsänhoitajana. Saattoi jo konttorista nähdä, kuka kulloinkin +kruununmetsää varasti. Jaha, vai Ranta-Manne, joka vastikään oli +maan päältä muuttanut eikä ollut vielä käynyt piirilääkäriltä +sähkösilmälasia. Se veitikka siellä hakkasi. Ei muuta kuin annapas +haaste, niin tiesi mies tottua maan tapoihin. -- Ja pappinakin siellä +oli kerrassa helppo olla. Katsopas... ihmisillä oli vain päätä... +eikä muuta ruumista juuri ollenkaan. Siellä kävi rippikouluopetuskin +ihan leikiten vain... Ei niille... Marsin lapsille tarvinnut Jaakobin +poikain nimiä päähän takoa... Muistivat jo ensi lukemalta... + +Jonatan Stark oli saatellut metsänhoitajaa kotiin. Kaatuneen +kilometripylvään luona he olivat pysähtyneet ja se oli antanut +heille aihetta syvällekäypiin mietiskelyihin. Metsänhoitaja oli +puhunut huonosta viranhoidosta. Joutaisi se "Horsta" nyt tuon +korjauttamaan. Sääli matkannäyttäjää, joka keuvotti ojan syrjällä +kuin tukkihumalainen. Mutta Jonatan Stark oli siinä nähnyt symboolin +itsestään. + +-- Katsos, Malmström, tuommoinen olen minä. Minäkin olen +matkannäyttäjä, mutta tavallisissa oloissa minä makaan murtuneena +kuin tuo kilometripylväs tuossa. Minä olen masentunut, Lapin painama, +epätoivoon saakka. Minusta ei ole papiksi kuin kauniiksi ilmoiksi +toisinaan. Mutta nyt... tällaisena iltana minä pystyisin saarnaamaan. +Minä saarnaisin niin, että kivetkin itkisivät. Vahinko vain, ettei +seurakunta minua nytkään ymmärtäisi -- paremmin kuin selvillänikään +ollessa... Kuule, Malmström, jokohan meillä meni hiukan hattuun? + +Puustellin veräjällä olivat toverukset eronneet ja Jonatan Stark +oli lähtenyt hoippumaan kotiinsa. Hän oli hengessään pitänyt +puhetta tähdille ja nämä olivat sangen ymmärtäväisesti vilkuttaneet +hänelle. Mutta kotona, pappilassa, oli Julia-rouva itkenyt, +itkenyt katketakseen. Sitä oli Jonatan Starkin ollut hiukan vaikea +käsittää. Hän oli itse ollut niin kerrassaan iloisella päällä. +Lopuksi oli Julia-rouvankin täytynyt nauraa hänen tempuilleen ja +silloin oli Jonatan Stark tehnyt sen havainnon, että kyyneleet +hänen vaimonsa silmissä olivat kimallelleet kuin tähdet. Hän oli +sinä iltana selittänyt vaimolleen inhimillisyyden arvoitusta. Sitä +eivät ihmislapset tavallisesti käsittäneet, -- niin kummalta kuin +se kuuluikin. Mutta oli yksi, joka sen käsitti paremmin kuin kukaan +muu, käsitti täydellisesti, ja tämä yksi se katseli tälläkin kertaa, +kuinka nöyrästi Julia Stark, o.s. Hagelin, veti housut miehensä, +kirkkoherra Jonatan Starkin, jaloista, joka mainittu herrasmies oli +kyllä maistanut "pikku liite" liian paljon, mutta siitä huolimatta +kykeni seisomaan yhdellä jalalla vaikka tunnin. + +Sellaista se oli ollut. Pari, kolme kertaa kuukaudessa oli Jonatan +Stark "hairahtunut" apteekille ja sitä oli kestänyt nelisen vuotta. +Mutta se ei ollut vielä kaikkein pahinta. Hänellä oli vielä eräs +lankeemus, jota muistellessa häpeän puna vieläkin toisinaan valahti +hänen poskilleen. + +Löytyikö maailmassa toista pappia, joka kylmällä sydämellä on +tyhjentänyt pullon rippiviiniä ja sitten kirjoittanut ylistysrunon +"Kristuksen kyyneleelle", kuinka se viiniin sekoitettuna antoi tälle +taivaan ja kadotuksen esimaun? Jonatan Stark on sen tehnyt, Lainion +pappi ja "hieno mies", -- hän, joka sunnuntaisin saarnaa kauniisti ja +messuaa kuin Herran enkeli. Hän on sen tehnyt. + +Ja se tapahtui muutamana synkänsynkkänä hetkenä hänen elämässään. + +Se oli ollut omituinen ilta. Julia-rouva oli mennyt levolle +tavallista aikaisemmin. Hän oli valittanut päänkipua. Jonatan Stark +oli istunut pöytänsä ääressä ja katsellut, kuinka ukkospilviä +kerääntyi Keilatunturin ylle. Rajuilma oli uhannut yöksi. + +Kylä oli levännyt varjossa kuin hyvästit heittäneenä Norjan +puoleiselle, valossa uivalle rannalle. Kansliahuone oli pimennyt. Se +pimeys oli rynnännyt Jonatan Starkin sydämeenkin ja saanut siellä +aikaan kammottavan hiljaisuuden. + +Silloin -- juuri kun ensimmäinen salama oli leimahtanut ja sitä +seurannut jyrähdys pannut pappilan vapisemaan, Jonatan Stark oli +tehnyt päätöksensä. Hän oli astunut kansliakaapille, avannut oven +ja katsellut sen hyllyllä seisovaa viinipulloriviä. Ne olivat +rippiviinipulloja, mutta sinä hetkenä ne olivat hänestä tuntuneet +elämän viimeisiltä vartijoilta, joihin kuoleva turvautuu. Hän oli +ottanut yhden pullon ja asettanut sen eteensä pöydälle. + +Hän, Jonatan Stark, aikoi istua kuin muinoinen Neero ja katsella +maailman häviötä. Hänellä ei tosin ollut luuttua kuten tuolla +kerrallisella hävityksen ihailijalla. Mutta hänellä oli pullo parasta +italialaisia viiniä, "kirkonviiniä", nimeltä "Lacryma Christi". Se +saisi hänen sydämensä laulamaan kaiken häviötä ja ikuista unohdusta. + +Salamoiden leimahdellessa ja ukkosen jyrähdellessä hän oli +ryypiskellyt tyynesti kuten näytelmän katselija. Hei, siellä iski +salama metsään kylän laidassa! Paksu savupatsas kohosi valtavana +ilmaan. Kaipa nyt Lainio paloi tänä yönä. Hän, Jonatan Stark, ei +aikonut panna tikkua ristiin sen pelastamiseksi. + +Nyt iski salama kirkon ristiin. Kirkas välähdys ja omituinen, +kumiseva ääni oli kantautunut heikkona hänen korviinsa. "Tuomion +pitää Jumalan huoneesta alkaman", oli välähtänyt hänen aivoissaan. +Niin -- se oli oikein: ensin kirkko ja sitten pappila ja sitten +kaikki muut talot perässä! Ei ollut ihme, että korkeus puski +vihojaan. Olihan siinä kirkossa saarnannut hän, Jonatan Stark, +jo toistakymmentä vuotta. Mutta temppeli oli kuitenkin viaton +ja kas: -- se seisoikin vielä. Taivas säästi ilmeisesti Suomen +evankelisluterilaisten seurakuntain paloapuyhtiötä. Ja oikein se +olikin, sillä kirkko oli vakuutettu 50.000 markasta. Tännepäin... +tännepäin siis! Ei pappilaa... Herra siunatkoon!... _Ei pappilaa!_ +-- se oli palovakuutettu myös -- vaan suoraan kohti kansliahuoneen +ikkunaa... suoraan Jonatan Stark'ia sydämeen! Yksin häntä... yksin +häntä vain... pappilaa vahingoittamatta. + +Kas niin... se välähti jo ihan nenän edessä! Mutta -- terve! Ei ollut +vielä aika... + +Jonatan Stark oli nauranut, kädessä täytetty viinilasi. Hänen +oli tehnyt mieli laulaa... Mutta silloin hän oli muistanut, +että Julia-rouva saattaisi tulla katsomaan. Hän oli vääntänyt +kansliahuoneen oven lukkoon. + +Kas niin... nyt sai paukkua taas. Ja kyllä oli paukkunutkin. +Julia-rouva oli huutanut makuuhuoneesta. Hän, raukka, oli herännyt +kesken ukonilman ja peljännyt... peljännyt hirmuisesti. Hän oli +huutanut miestänsä apuun. + +Mutta Jonatan Stark oli siirtynyt pois säälin mailta. Jokainen +huolehtikoon itsestään. Hänellä oli pullo vielä puolillaan... eikä +Julia-rouva sitäpaitsi uskaltanut vuoteestaan mihinkään. Hei vain... +taivas iski vanhurskauden salamoita, mutta tässä istui Lainion pappi +kilistäen poissaolevien ystäväinsä kanssa. + +Terve, Tofferi! Sinunkin talosi seisoo vielä, vaikka oletkin myynyt +pirtua niin jumalattomasti ja pannut vielä Kyläkosken vettä sekaan. +Jos kuka meistä ensiksi lähtee, olet se sinä, veljeni. Terve! + +Hän oli humaltunut vähitellen ja kulkenut hoippuen huoneessa, +ikkunasta toiselle, sitä mukaa missä salama kulloinkin oli +kiinteimmin iskenyt alas. Mutta ihme ja kumma, vaikka metsä ympärillä +oli savunnut, ei kylään ollut sattunut ainoatakaan salamaa, -- +lukuunottamatta niitä, jotka ukkosenjohdatin kirkontornissa oli +puoleensa houkutellut. + +Vähitellen oli rajuilma lakannut. Kesäyön aurinko oli jälleen +pilkistänyt kansliahuoneen maantienpuoleisesta ikkunasta sisään. Se +oli nähnyt surullisen näyn. + +Pöydällä oli seisonut tyhjä viinipullo ja sen nimilipussa oli ollut +luettavana: "Lacryma Christi". Humalainen pappi oli paitahihasillaan +istunut pöydän ääressä ja kirjoittanut jotakin, suuret kyynelet +poskillaan. Mitä pappi oli kirjoittanut, sitä ei aurinko kaikkea +ollut nähnyt. Vain viimeisen, päällimmäisen liuskan se oli lukenut +papin maata mentyä. Siihen oli kirjoitettu näin: + + "Lacryma Christi, + sä kyynel helmenkirkas, + näin viinin kera sinut juonut oon. + Sa, jumalainen, hoidit hyvin virkas: + nyt portit Gehennan siis auetkoon! + Tää viime malja sinun maljas on, + sen muistolles juo miesi onneton." + +Jonatan Stark muisti aamun tuon jumalattoman yön jälkeen. Hän oli +lukenut runonsa selvin päin ja hänen sydämensä oli kiemurrellut +kadotuksen tuskissa. Hän, pappi, pyhään virkaan vihitty, oli +juomahimoaan tyydyttänyt rippiviinillä ja sitten ylistänyt +"Kristuksen kyyneltä" tuntemistansa taivaan riemuista ja kadotuksen +tuskista. Hän oli tuominnut itsensä ajaksi ja iankaikkisuudeksi: -- +hän oli tehnyt synnin Pyhää Henkeä vastaan. + +Jonatan Stark ei voinut käsittää, ettei hän sinä aamuna ollut tehnyt +itsemurhaa. Hänen elämänsä oli tuntunut kurjaakin kurjemmalta. +Hän oli vuoroin sadatellut itseään, vuoroin tuntikausia maannut +kasvoillaan lukitussa kansliahuoneessa. Ihmiset olivat nähneet hänen +kurjan muotonsa, mutta kukaan, ei edes hänen vaimonsakaan, ollut +aavistanut, mitä oli tapahtunut. Hän uskoikin, ettei yksikään ihminen +olisi voinut häntä ymmärtää. Yksimielinen tuomio olisi tullut hänen +osaksensa. Ainoastaan Jumala oli nähnyt hänen sielunsa huutavan +hädän. Ja Jumala oli lopuksi häntä armahtanut. + +Se lankeemus, lankeemuksista suurin, oli kuitenkin koitunut hänelle +siunaukseksi. Juopottelu oli loppunut kuin yhdellä iskulla. Eivät +astuneet enää hänen jalkansa apteekin portaita ylös entisissä +aikeissa. Hänestä oli jälleen tullut raittiusmies ja hiljalleen oli +rauha palannut hänen sydämeensä. + +Hänen myrsky- ja kiihkokaudellaan oli kuitenkin ollut sangen +ratkaiseva vaikutus ulospäin, seurakuntalaisiin. Siitä huolimatta, +että hän jo kohta viitisen vuotta oli elänyt ehdottomasti raittiina, +hän kantoi yhä edelleenkin "Toti-Tarkan" nimeä. Ihmiset olivat +hitaita unohtamaan ja anteeksiantamaan. He kyllä puhuivat siitä +paljonkin, mutta itse asiassa ei siitä elämässä suuria jälkiä +näkynyt. Joka kerran oli ottanut ryypyn, oli juoppo, auttamattomasti +juoppoja asianomainen sai tyytyä siihen. + +Jonatan Stark oli jo oppinut tyytymään. Hänelle oli Lappi opettanut +niin paljon, ettei hän enää nurissut. Hän oli jo päässyt sille +asteelle, jolloin ihminen tyynenä nielee suurimmankin loukkauksen. +Hän oli siinä suhteessa valmis. + +"Omalle Herralleen jokainen seisoo ja lankee". Nämä sanat ovat +muuttuneet Jonatan Starkin uskontunnustukseksi. Hän on monesti +langennut, mutta hän on langennut "omalle Herralleen". Toisin sanoen: +se on jäänyt hänen ja hänen Jumalansa väliseksi asiaksi, johon +muilla, parhaimmillakaan, ei ollut oikeutta sekaantua. Tämä Herra oli +myös auttanut häntä nousemaan yhä uudestaan, auttanut läpi raskaiden, +pimeiden aikojen, auttanut surussa ja auttanut ilossa. Tätä Herraansa +kohtaan tuntee Jonatan Stark syvää kiitollisuutta. Se täyttää hänen +sydämensä kokonaan. Hänen on nyt niin helppo osoittaa ystävällisyyttä +ja rakkautta kaikkia kohtaan, pahimpia parjaajiaankin kohtaan. Sillä +hän on päässyt elämässään nousemaan sille tasolle, jolta ihminen +näkee selvemmin asioiden ytimeen, ymmärtää syyt ja vaikuttimet -- ja +siitä Jonatan Stark on ennen kaikkea kiitollinen Herralleen. + + +VI. + +Siinä harmaassa yksitoikkoisuudessa, missä päivät Lainiossa +tavallisesti kuluvat, muodostaa syntymä- ja nimipäivien vietto +terveellisen vaihtelun, joka virkistää mieliä moneksi aikaa. Ne +ovat kuin keitaita Saharan erämaassa ja pappilan Julia-rouva on +odotellut niitä samanlaisella kärsimättömyydellä, kuin millä aavikon +matkaaja odottaa viheriöitsevää palmulehtoa. Almanakat ovat varsinkin +viime vuosina tulleet varustetuiksi punaisilla, määrättyjen nimien +alle vedetyillä viivoilla. Se on ollut Juliarouvan mielityötä aina +edellisen vuoden lopulla. + +Tammikuun kohdalla ei löytynyt yhtään punaista viivaa, mutta +helmikuun 6. päivän kohdalla jo löytyi. Silloin vietti Horstan +Dortte-rouva nimipäiväänsä. Seuraavalla viikolla otti taas +pappilan rouva vastaan Julian päivän vieraita. Maalis- ja huhtikuu +olivat niinikään jääneet punaisista viivoista osattomiksi. Mutta +ne kuukaudet olivat sentään kuluneet muutenkin. Olihan silloin +oikeastaan Lapin ihanin vuodenaika: kevät kimaltelevine hankineen +ja erinomaisine keleineen. Niinä kuukausina Jonatan Stark suoritti +kinkeri- ja kouluntarkastusmatkansa. + +Mutta toukokuu oli muodostunut oikeaksi juhlien kuukaudeksi. Silloin +kokoonnuttiin ensinnäkin pappilaan vappuna. Kahden päivän perästä +vaellettiin taas Jerikoon. Siellä hallitsi Roosa Malmström --. +"Jerikon ruusu", niinkuin häntä kylän kesken kutsuttiin -- ja se oli +ainoa kerta vuodessa, jolloin Lainion pieni virkakunta pyörähteli +tanssin sävelien mukaan. Malmström omisti vanhan gramofoonin, jonka +levyt oli vuosien varrella soitettu pilalle. Vain pari, kolme levyä +oli vielä siinä kunnossa, että niitä saattoi soittaa, ja niiden +sävelten tahdissa pyörähtivät nimismies ja apteekkarin rouva sekä +apteekkari ja pappilan Julia-rouva. + +Olihan se vaihtelua sekin, vaikka kyläläiset saivatkin siitä paljon +puhumisen aihetta ja Kurki-Aatami tekstin seuraavan sunnuntai-illan +seuroihin. Mutta mitäpä siitä välittivät pappilan Julia-rouva +paremmin kuin apteekkarin rouvakaan. Kun heidät kerran oli +suruttomien joukkoon luettu, he olivat sitä ja sillä hyvä. + +Yhtä murheettomina vaellettiin siis seuraavalla viikolla apteekille +Flooran päiville. Siellä ei tosin tanssittu, mutta siellä oli taas +muuta hauskaa, varsinkin herroilla. Apteekkari vei miesvieraansa +apteekin suuhuoneeseen ja tarjosi todit. Silloin juteltiin taas +vahvasti viranhoidosta ja sähkölaitoksesta, joka kerran tultaisiin +rakentamaan Kyläkosken rannalle, ja jolloin Lainio kiitollisena +muistelisi kolmea aatteen miestä, metsänhoitaja Malmströmiä, +apteekkaria ja Jonatan Starkia. Horsta-vallesmanni ei ottanut +ryypiskelyyn osaa, sillä hän oli sitä mieltä, ettei Lapissa saanut +väkijuomia ollenkaan nauttia. + +Mutta siihen panivat Malmström ja apteekkari jyrkästi vastaan. Laissa +oli kielletty vain Lappiin tuonti, mutta juonnista ei oltu mainittu +sanaakaan. Jos veli Horsta tapasi jonkun väkeviä kuljettamassa, +silloin: -- pass på! -- mutta ei muulloin. + +Nimismies väitti vastaan. Kuinka silloin voitaisiin juoda, jos ei +kerta saanut tuoda? + +Niin juuri -- siinäpä se niksi olikin. Mutta -- jos jonkun onnistui +tilkkanen tuoda, niin ettei veli Horsta sitä huomannut, silloin +hän sai myös sen juoda. Ne lainsäätäjät olivat noin vain hienosti +jättäneet tuollaisen pienen takaportin. Ne olivat hienoja miehiä -- +siis: terve! + +Horsta-vallesmanni jäi siis auttamattomasti tappiolle niin juristi +kuin hän olikin. Minkäs sille mahtoi. Mutta tappiostaan närkästyneenä +hän ei kannattanut sähkölaitostakaan. Mikäpäs siinä: jälkipolvi +jättäisi hänet mainitsematta vuodattaessaan kiitollisuuttaan aatteen +kannattajille. Yhtähyvin olisi nyt Horstakin otettu mukaan. Mutta -- +joka jäi pois, se jäi pois. He, apteekkari, metsänhoitaja ja pappi, +aikoivat kerran kuolemansa jälkeen ajaa triumfivaunuissa läpi Lainion +kylän ja kuunnella Konrad Raattaman juhlapuhetta, joka päättyisi +huutoon: "Eläkööt Lainion myllyn ryynikivet!" + +Olipa siis toukokuu juhlien kuukausi. Julia Starkin almanakassa oli +nimittäin vielä yksi punainen viiva sen kuukauden kohdalla. Se oli +Alarik-nimen alla. Sen omistaja oli apteekkari Tapfer ja siis: -- +sinä päivänä kokoonnuttiin taas apteekille panemaan uudelleen pystyyn +Lainion sähkölaitosta ja ajamaan triumfivaunuissa Lainion kylän läpi. +Mutta siihen juhlat loppuivatkin pitkiksi kuukausiksi. Olihan niitä +sattunutkin yhden kuun osalle tavallista enemmän. Joudettiin siis +paastoamaan ja odottamaan Gottfridin päivää. + +Gottfridin päivän vietto oli näet muodostunut suurenmoisimmaksi +kaikista -- ainakin miesten mielestä. Silloin ei tosin tarjottu +totia, ei soitettu gramofoonia eikä tanssittu, mutta sittenkin +pitivät miehet, että Horstalla oli kaikkein hauskin. Se johtui +kai siitä, että jokainen oli edellisenä yönä ollut ensi kertaa +jäniksenajossa ja sai nyt kertoa kokemuksiaan. + +Jokaisella olikin kerrottavaa yllin kyllin. Kirkkoherra oli ollut +metsällä apteekkarin kanssa ja heidän saaliinsa oli kaikkiaan +kahdeksan jänistä. Lukumäärää sitä oli siinäkin, -- mutta nimismies, +päivän sankari, oli ampunut kaikkiaan kahdeksantoista! Ja ihan yksin. +Se vasta oli ollut alstuuti! Hän, Horsta, oli soittanutkin sen vasta +kotiin lähtiessään. Niin oli puhaltanut lujaa, että Raatikaisen +mökissä olivat kaikki heränneet, luullen tuomiopäivän koittaneen. + +Vieraat iskivät toisilleen silmää. Se oli sitä Horstan metsästystä. +Mies liioitteli silmää räpäyttämättä kuin turkkilainen, varsinkin +jos oli jahdista ja yleensä pyyntihommista kysymys. Se tiedettiin +vanhastaan ja Horsta oli siinä suhteessa parantumaton. Ei hänelle +enää kehdattu siitä huomauttaakaan. Se ei olisi sitäpaitsi +sopinutkaan, -- varsinkaan nimipäivillä. Dortte-rouvan leivokset +olivat kuulut kautta Lainion ja talo muutenkin vierasvaraisuuden +esikuva. Kuunneltiin siis tyynesti talonisännän lohkomisia, joita +kyllä riitti. + +Vai kahdeksantoista? Millä suunnalla oli veli ollut? + +Niin, milläkö suunnalla? Hän oli kulkenut ristiin rastiin +koko Rajasaaren ja ampunut jok'ikisen, mitä siellä löytyi. Ja +kahdeksantoista niitä oli löytynyt. Sen saattoi todistaa vaikka +Raatikaisen Heikki, joka oli ollut apuna kantamassa saalista kotiin. +Se olisi kai kuulunut Norjalle, koska saarikin kuului, mutta +kun Norjan hallitus ei kerta ollut asettanut ketään oikeuksiaan +valvomaan, oli hän, Horsta, merkinnyt jänikset Suomen tiliin. + +Kyllähän Horsta tunnettiin. Ei hän raja-asetuksista isosti +välittänyt, vaikka esiintyikin viina-asioissa ankarana. Mutta se nyt +taisi olla enemmän Dortte-rouvan ansiota ja kuin oikusta oli lakikin +sattunut Horstan puolelle. + +Gottfridin päivillä ei kuitenkaan väitelty kieltolaista -- ei, se +kuului apteekkiin -- vaan puhuttiin yksinomaan pyssyistä, koirista +ja pyyntiasioista. Vanha Malmström kuunteli juttuja ihastuksissaan. +Hän ei enää jaksanut metsälle. Hän siis nautti kaksin verroin veli +Horstan kokemuksista tällä alalla. Uskoivatko veljet, että hän, +Horsta, oli kerran saanut yhdellä laukauksella kaksi hanhea, kaksi +haapanaa ja koppelon? + +Se oli tuntunut mahdottomalta. Mutta -- älähän huoli, kyllä Horsta +osasi selittää. + +Hän oli muutamana keväänä jäänlähdön aikaan ollut Kuruseljässä. +Niinpä niin. Silloin hän äkkää joella, alempana, kaksi hanhea ja +kaksi haapanaa jäälautan reunalla. No mitäs... hän lähtee hiipimään +rinnettä alas ja pääsee tuuhean kuusen alle. Siinä on jo kerrassa +soma tähtäyspaikka. Hän tähtää... tähtää... odottaen, että linnut +asettuisivat yhteen linjaan. Jopa asettuivatkin... asettuivat riviin +kuin sotamiehet. No, nyt oli hyvä laukaista. Hän tärähyttää ja -- +kups! -- sinne kaatuvat linnut jäälautan reunalle. + +Mutta -- miten ollakaan -- saman kuusen latvassa, jonka alla hän +oli lintuja vaaninut, istui iso koppelo. Hän, Horsta, ei tiennyt +siitä mitään. Naapurikuusen latvassa taas kyykötti koppelohaukka. +Tämä oli tietysti ajanut koppeloa, mutta ihmisen nähdessään luopunut +hetkeksi takaa-ajosta. Siinä istuvat nyt molemmat katsellen +toisiaan, koppelolla sydän kurkussa. Kun laukaus pamahtaa, kahahtaa +koppelo lentoon. Silloin -- tui! -- koppelohaukka suoraan koppelon +niskaan. Mutta raskas lintu ei olekaan niin helppo saalistettava. +Koppelohaukka räpyttelee... räpyttelee... mutta ei pääse kohoamaan. +Yhä alemmas painuu vedenpintaa kohti. Silloin -- juuri kuin Horsta +hyökkää paikalle, saa koppelohaukka kyntensä irti koppelon seljästä. +Jo ovatkin molemmat ihan joessa. Hän, Horsta, hotaisee haavoitettua +lintua pyssynperällä ja niin on hänellä viisi lintua selkään +lyötäväksi. Jos veljet eivät usko, kysykööt Dortelta. Hän kyllä +todistaa, että heillä syötiin samana päivänä hanhea ja koppeloa. + +Uskoivathan veljet, mikä ettei... kummempiakin niitä oli maailmassa +sattunut. + +Niinpä kyllä. + +-- Vai miten oli se sinun kerrallinen oravanmetsästyksesi, Horsta? + +Malmström katsoo nimismiestä veitikka silmäkulmassa. + +Niin -- olihan se sekin. Kolmattasataa "häntähirvasta" yhdestä +ainoasta honganrungosta. + +Kolmattasataa? Jo nyt Jonatan Stark panee sinut pannaan, Gottfrid +Forstadius! + +Se oli _totinen_ tosi! Eikä hän, Horsta, ampunut laukaustakaan. + +Ei laukaustakaan? Sinä olet sentään suurenmoinen valehtelija, +Gottfrid Forstadius. Sinä olet taiteilija sillä alalla. + +No vaikka tuosta poikki! Nimismies asettaa kämmensyrjän kaulalleen +ja tekee paljonpuhuvan liikkeen. Katsokaas, hän kaasi kerran +Halsikankaalla hongan. Mitä hän sillä teki, sitä hän ei nyt oikein +muista. Mutta samapa se -- pääasia vain, että hän kaasi kerran +Halsikankaalla hongan. Niinpä niin. No ihme ja kumma! Honka oli +ontto sisältä ja täältäkös rupesi tippumaan kuolleita oravanpoikasia +ihan köytenä aivan. Hän laskee ja laskee... pääsee kahteensataan +ja heittää. Niin -- niitä oli hyvän joukon kolmattasataa. -- +Katsokaapas... orava oli joka vuosi penikoinut samaan honganrunkoon. +Syystä tai toisesta olivat poikaset kuolleet... nähtävästi +paleltuneet. Siitä tuo tavaton luku, heh! + +Vanha Malmströmkin innostuu. Hänkin on metsästänyt viisikolmatta +vuotta, vaikka ei olekaan yhdellä kertaa saanut kolmattasataa +"häntähirvasta" niinkuin Horsta, -- mutta yhtä ja toista on +hänellekin sentään ehtinyt tapahtua. Uskoivatko veljet, että hän +kerran oli ampunut jäniksen pimeässä, ihan säkkipimeässä? + +Mikä ettei... kyllähän se uskottiin. Veli oli vain hyvä ja kertoi. + +No niin... hän oli kerran ollut pikku Hubertuksen, poikansa, kanssa +metsällä. Siinä..., kotiin palatessa, oli puhe johtunut erilaisiin +ampumatapoihin. Toiset olivat sitä mieltä, että oli varminta käydä +hanat päällevedettyinä. Mutta hän, Malmström, oli aina vastustanut +sellaista tapaa. Se oli ensinnäkin vaarallista: -- pyssy saattoi +laueta tapaturmaisesti -- ja sitten: -- se ei ollut ylimalkaan +tarpeellistakaan. Kyllä metsämies ennätti alasviedessään vetää +molemmat hanat päälle, jos tarve vaati. Sitä hän oli ollut pikku +Hubertukselle selittämässä, kun tämä samassa oli huudahtanut: 'Pappa, +jänis!' Hän oli katsonut, missä, missä? Pimeää metsä-aukeamaa oli +kiitänyt valkoinen otus. Herre jämmer! Hän, Malmström, oli kuin +vaistomaisesti suorittanut äsken selittämänsä liikkeet: pyssy +alas!... hanat päälle!... tähtäys ja... pam! (Toinen piippu oli +tyhjennyt.) Sen synnyttämässä valaistuksessa uusi tarkistettu tähtäys +ja... pam! Sitten -- säkkipimeys ylt'ympäri ja syvä hiljaisuus, +kunnes pikku Hubertus huudahtaa: 'Pappa, siinä on jänis kuolleena.' +Herre jämmer, se oli ollut laukaus, mestarilaukaus kerrassaan! + +Vanha Malmström nauraa kyynelet silmissä. Vanha muisto virkistää +hänen sydäntään jalon viinin tavoin. Herre jämmer, kyllä toisinaan +sattui niin kummituksen kummasti, että saattoi jo ruveta epäilemään, +oliko paholainen mukana pelissä. + +Hänelle oli edellisellä viikolla sattunut sellainen tapaus, että +hän tulisi siitä iloitsemaan koko loppuikänsä. Saattoivatko veljet +ajatella, että kolme laukausta sadan metrin päästä ammuttuina sattui +yhteen ja samaan reikään? + +Olipa se koko tapaus! Herrat höristävät korviaan. + +Niin -- sellainen oli sattunut hänelle, Malmströmille, edellisellä +viikolla. Hän oli ottanut pikku Hubertuksen sotakiväärin ja lähtenyt +koettamaan, sattuisiko vielä maaliin. Välimatka oli ollut sata +metriä senttimetrin päälle mitattuna. Kyllähän veljet tiesivät hänen +patterinsa siellä Jerikon takana?... Juu, juu... sadan metrin päästä +hän oli päättänyt koettaa ja makuultaan. -- Ensimmäinen laukaus +oli sattunut keskelle, ihan keskelle! 'Se oli sattuma', hän oli +päätellyt, mutta -- Herre jämmer! -- se oli sentään tuntunut kovin +hauskalta. Hän oli ampunut toisen ja kolmannen kerran ja mennyt +katsomaan. Silloin hän oli kironnut: -- molemmat jälkimmäiset olivat +lentäneet yli... metsään!... + +Mutta -- miten ollakaan... hän oli tarkastanut maalia lähemmin ja +-- ei ollut enää voinut uskoa omia silmiään. 'Roosa, tule nopeasti +katsomaan! Minä luulen, että täällä on käynyt kummituksen kummasti: +kolme laukausta yhteen reikään!' Roosa-rouva oli juossut paikalle +ja todennut niin tapahtuneen. Herre jämmer, kolme laukausta yhteen +reikään ja vielä päällepäätteeksi pikku Hubertuksen sotakiväärillä, +joka vei hiukkasen vasempaan laitaan! Saattoivatko veljet sitä +käsittää? + +Jonatan Stark ottaa sananvuoron. Hänellä on selitys valmiina. Pyhä +Hubertus, metsästäjäin suojeluspyhimys, jonka henki elää suurissa +erämaissa, oli sattunut lehahtamaan paikalle, kun veli Malmström +tähtäsi. Häntä oli huvittanut nähdä veli metsänhoitaja vatsallaan +tähtäämässä pikku Hubertuksen sotakiväärillä. Häntä oli liikuttanut +vanhan Jeegiksen into ja hänen sydämensä oli vallannut armollinen +suosion osoittamisen tarve. 'Sallimme vanhalle miehelle suuren ilon: +-- kolme laukausta yhteen reikään!' Siinä oli selitys. + +Herrat nauravat. Vanha Malmström nauraa mukana, niin että kyyneleet +taas kohoavat silmiin. Mutta yht'äkkiä hän muuttuu vakavaksi ja +katsoo veljiä totisena: + +-- Mutta -- jos se oli piru? + +Niin... niin juuri, niinkuin oopperassa "Friskytten" kävi... +de... de... de... kuka se nyt olikaan, joka siinä ampui sen +mestarilaukauksen? + +Eikö mitä. Veli Malmström sai olla varma, että se oli pyhä Hubertus, +kaimamies, eikä mikään piru. + +Keskustelu purkautuu vapauttavaan nauruun. Vanha Malmströmkin nauraa, +niin että pää tutajaa. Juu... juu... niinhän se... niinhän se... +kummituksen kummitus... juuri varmaan. + +Ei vanha Malmström enää metsälle jaksa. Hän on jo tullut +vanhaksi. Tai oikeastaan hän ei vielä niin vanha ole, hän on vain +raihnaantunut. Hän istuskelee siis kotosalla ja miettii. Viime +aikoina hän on mietiskellyt koirakysymystä. -- Kun voisi kasvattaa +sellaisen koiran, joka ajaisi jänistä, haukkuisi lintua ja seisoisi +linnulle. Se olisi jotakin! Hänellä oli kotona, Jerikossa, pentu, +josta hän luulisi sellaisen tulevan, suunnilleen, "Den lilla Roliga". +Kun olisi vain joku, joka opettaisi... + +Jah, jah, se olisi jotakin! Siitä mainittaisiin koiraklubin +aikakauskirjoissakin. Den lilla Roliga! Siitä tulisi kuuluisa koira +ja sen jälkeläiset kilpailisivat kunniasta Gordon- ja Irlannin +setterien kanssa. + +Sellaista oli herrojen puolella. Entäs naisten? + +Siellä istuivat rouvat keskustellen omasta maailmastaan. +Heillähän oli jokaisella omat huolensa. Palvelijatarkysymyksestä +se tavallisesti alkoi ja päättyi kylän tuoreimpiin +skandaalihistorioihin. Niinkuin pienessä Lainiossa olisi sellaisia +tapahtunut sanan vasituisessa merkityksessä. Eivät ne koskeneet +avioliittodraamoja eivätkä rakkausseikkailuja, ei -- sillä +sellaiset uudenaikaisuudet kuin esim. avioero, olivat Lainiossa +tuiki tuntemattomia. Jokainen oli tyytyväinen "ukkoonsa" ja mitäs +niissä ukoissa olisi sitten moittimista ollut. Ei, ne olivat +maailman parhaita ukkoja jok'ikinen. Mutta sellainen tapaus kuin se +viimeviikkoinen oli sentään saanut kielet käyntiin. Ajatelkaapa, +hyvät ihmiset, kun sepän koira oli syönyt kätilöltä kanan! Se oli +jo sensatsioonitapaus, jollei sitä jo sanottu skandaaliksi. Kätilö, +joka ensimmäisenä Lainiossa oli ruvennut kananhoitoa harrastamaan, +oli tämän tapauksen jälkeen korotettu aatteensa marttyyriksi. +Että saattoikin tuollainen ruskea lappalaisrössö tehdä sellaisen +sivistymättömän teon! Ja arvatenkin nautti seppä vahingosta, sillä +hänen ja kätilön välillä tiedettiin vallinneen vanhaa kaunaa. Niin +-- miehet olivat aina itsekkäitä, asettuivat väkevämmän puolelle. +Heillä, pappilassa, oli jo käyty kiivas väittely siitä, maksaisiko +seppä vahingon vai ei. Jonatan-rovasti oli tietysti ollut sitä +mieltä, ettei seppä maksaisi, ei vaikka mikä olisi, -- ei ainakaan +kätilön pakotuksesta. Tyydytyksellä todettiin, että Jerikossa ja +apteekilla oli väitelty niinikään ja juuri samasta asiasta. Samaa +mieltä olivat olleet apteekkari ja metsänhoitajakin: ei maksaisi! +Mutta tietty nyt meidän pappa, jonka mielestä koirien piti saada +tehdä, mitä ikinä halusivat. "Den lilla Roligaakin" pidettiin kohta +parempana kuin häntä, Roosa-rouvaa. + +Äsken niin kiltit ukot saivat nyt yksi toisensa perästä hienoja +nuhteita. Eihän kukaan saattanut jäädä huonommaksi toista, kun kerran +metsänhoitajan rouva oli asian alulle pannut. Sellaisia olivat +miehet! Rouvakuoro oli yhtenä äänenä. + +Nimismiehen Dortte vain oli toista mieltä. Ei nyt niin yksipuolisesti +pitänyt päättää. Hänen Gottfridinsa esimerkiksi oli heti huomauttanut +siitä mahdollisuudesta, että seppä joutuisi maksamaan. (Niin, +niin, kyllähän se ymmärrettiin. Dortte-rouvan täytyi esiintyä +juuri noin, koska hänen tiedettiin määräävän talossa kaiken.) +Pappilan Julia-rouva ja "Jerikon Ruusu" vaihtoivat merkitseviä +silmäyksiä. Mutta Dortte-rouva nosti päänsä juhlallisesti pystyyn +ja katseli ystävättäriään silmälasiensa takaa ja silloin vaikenivat +kapinoitsijat hetipaikalla. "Katsokaahan, se on suora rikos lakia +vastaan." "Kätilöllä on laki puolellaan." (Dortte-rouva vilkaisi +silmälasiensa yli miesten huoneeseen kuin nähdäkseen, kuuliko +nimismies häntä.) Niinpä tietysti. Ja vaikk'ei lakiinkaan mentäisi, +niin kyllä kätilö muutenkin puolensa pitäisi. Hän oli siksi sisukas +ihminen. Itsetyytyväisyyden häivähdys käväisi rouvien kasvoilla. Piti +nyt naisenkin kerran voittaa tässä maailmassa! + +Siirryttiin rauhallisemmille aloille, päivän hintoihin ja lasten +hoitoon. Niistä riitti puhetta loppumattomiin. Mistä nyt esimerkiksi +johtui, että Raattama peri aina hiukan enemmän kuin Könni? +Samanlainen pumpulikangas maksoi ensinmainitussa kymmenen penniä +enemmän metriltä. + +No, eikö Floora-rouva ollut sitä ajatellut? Raattama, asuen keskellä +kylää, luotti siihen, etteivät ihmiset kymmenen pennin vuoksi +viitsineet lähteä kävelemään Konniin, kahden kilometrin päähän. Mutta +hän, Dortte-rouva, aikoi tästälähtien kävellä. Taloudellinen piti +olla, muuten ei tultu toimeen. + +Mitäs nyt Dortte-sisko tyhjiä puhui? Etteikö tultu toimeen? Oh, +hyvänen aika! Lapsetkin vielä pieniä ja miehellä kaikki maailman +virat, metsäkasöörin, sairaalan taloudenhoitajan ja mitkä kaikki. +Rouva-kuoro oli jälleen yhtenä äänenä tukevaa, juhlallista +Dortte-siskoa vastaan. Pappilan rouva varsinkin korotti äänensä +korkealle. Toista oli esimerkiksi heidän. Tihuntia saatiin, jos +saatiin, ja sekin, mitä saatiin, oli useimmassa tapauksessa aivan +ala-arvoista tavaraa -- paljaita kahuja vain. Jollei valtion palkkaa +olisi tullut, ei Julia-rouva tiennyt, miten olisi toimeentultu. + +Mutta silloinkos hän sai vastaansa toiset, joilla tietysti oli +paljon huonommin asiat, varsinkin apteekkarin rouvan. Heillä se +köyhyys oli! Kun ei hänenkään, Floora-rouvan, ollut vielä pitänyt +saada uutta leninkiä ylleen. Vanhalla sai kulkea, että ihan hävetti. +Nytkin oli toisilla ihkasen uudet, mutta katsoisivatpa siskot häntä. +Tämän ruskean, helmirintaisen, oli jo nähnyt jokainen Lainion ruoti +vaivainenkin. Jollei hänen miehensä olisi myynyt tippoja, he olisivat +jo aikoja olleet maantiellä joka sorkka. + +Mutta silloinkos vasta pauhu nousi. Vai että Floora-sisko ihan +tosissaan puhui köyhyydestä! + +Ai, ai, ei olisi pitänyt. Kyllähän apteekkarin varallisuus +tiedettiin. Jos jollakin läsnäolijoista olisi ollut kymmeneskään osa +siitä, hän olisi käynyt silkissä ja sametissa. + +Siitä olisi ehkä syntynyt vakavampikin sanakiista, jollei +nimismiehen pikku tyttö olisi juossut huoneeseen. Ne lapset, ne +lapset, ne olivat sentään parasta tässä maailmassa. Jokainen rupesi +puhumaan lapsistaan, niiden hyvyydestä, teräväpäisyydestä ja pikku +kepposista, jotka nekin -- ainakin näin kylässä -- laskettiin noiden +pikkuolentojen ansiopuolelle. Jokaisen lapset olivat parhaat ja +niinhän piti ollakin. + +Gottfridin päivä! Mitä olisi Lainion tunturipitäjän herrojen ja +rouvien elämä ilman Gottfridin päivää? + +Viimemainitut olisivat olleet paljon tyytymättömämpiä. Joku +palvelustyttö olisi saanut toria hiukan useammin kuin mitä nyt sai. +Mutta Gottfridin päivän jälkeen vallitsi rouvien ja palvelustyttöjen +välillä suloinen sopu ja yksimielisyys jonkun aikaa. Rouvat olivat +saaneet keventää sydäntänsä, neuvoa ja lohduttaa toisiaan. Kyllä +kaikki lopuksi hyvin kävi. + +Ja herrat -- hekin olivat tyytyväisiä. + +Ainoastaan Lainion jänisten yhteiskunta näytti kärsineen suunnattoman +häviön. + +Mutta mitä merkitsi jänisten häviö sen rinnalla, että +Horsta-vallesmannilla oli nimipäivänään ollut kertomista. +Sillä, itse asiassa: -- se häviö oli kai sittenkin ollut paljon +vähäisempi metsässä, Rajasaarella ja jokivarren lepistöissä, kuin +mitä se oli seuraavana päivänä Gottfrid Forstadiuksen pienessä +työhuoneessa, -- siellä, missä paloi se maailman ihmeellisin lamppu, +öljykaasulamppu, jota seudun lappalaiset katselivat kunnioituksen +sekaisella pelolla, kuin olisi se ollut itse Jumala. Siellä, Gottfrid +Forstadiuksen kamarissa, kajahtelivat laukaukset nimipäivävieraiden +mielikuvituksessa paljon lukuisammin kuin metsässä edellisenä yönä. +Siellä huudettiin "alstuutia" aina vähäväliä. Siellä puhuivat +toisinaan kaikki yhteen ääneen, kun jokainen koetti selittää, millä +kivellä hän edellisenä yönä oli istunut ja miten ampunut. Herre +jämmer, sitähän ampui toisinaan ihan kuin naulan kantaan ja taas +toisin vuoroin: -- hiu vaan! Jänisjussi meni että vilisi. Herre +jämmer, kyllähän hännän ja tuulen väliin ampua kesti, kun sattui +huono onni. De... de... siinä koirakin toisinaan hermostui ja lähti +suuttuneena kotiin. Niin oli kerran käynyt Hubertus Malmströmille +siellä ihan Jerikon takana. Herre jämmer, oli sekin ollut: -- ihan +hän. oli koiran katseesta lukenut, että 'olet se sinäkin koko mies, +äijäparka, kun toinen saa haukkua vatsansa rikki ja ajaa riistan ihan +nenäsi eteen, etkä sittenkään osaa.' Hehhehhee! + +Se oli siunattu päivä se Gottfridin päivä, vaikka ei silloin +nautittukaan kuin kahvia ja tupakkaa. Mutta vanha metsämies juopui +toisinaan jäniksen verestäkin, niin että vielä kotimatkallakin +huudahteli toverilleen maantiellä: 'Herre jämmer, kyllä se jahti on +hauskaa, kyllä se on, kyllä se on, juuri varmaan se on hauskaa! Mitä +olisi elämä Lainiossa ilman sitä? No, suunnilleen niinkuin _alstot_, +suunnilleen, suunnilleen. Kaikki kuollutta, kaikki kuollutta. + + +VII. + +Kuka voisi uskoa, että tavallinen sittiäinen pystyisi vapahtamaan +ihmisen alakuloisuuden lumoista, pystyisi osoittamaan olemisen +tarkoituksen ja havainnollisesti opettamaan elämisen taitoa? Kuka +voisi uskoa, että sittiäinen, tuo mustatakki, jonka oma olemus ja +elämä näyttää niin kankealta, pystyisi saarnaamaan ilon evankeliumia +ihmislapselle, jota synkkämielisyys painaa? Kuka voisi uskoa, että +sittiäinen, tuo kaavoihin kangistunut teoloogi koppakuoriaisten +monikirjavassa seurakunnassa, kykenisi avaamaan virka veljelleen +ihmislasten keskuudessa oven elämän kukkivaan paratiisiin? + +Sitä on ehkä vaikea uskoa, jollei sitä itse ole sattunut kokemaan. + +Jonatan Stark, Lainion pappi, olisi ennen nauranut moisille +väitteille, -- silloin kuin hänen sydämessään vielä kumpusi ilon +lähde ja veri virtasi raikkaana hänen suonissaan. Mutta Lapissa sai +ihminen toisinaan kääntyä luomakunnan kaikkein vähäväkisimpäinkin +puoleen neuvoa ja lohtua saadakseen. Jonatan Stark oli niin tehnyt ja +tullut lohdutetuksi. + +Tahi oikeammin: aloite ei ollut lähtenyt hänestä, vaan kävellessään +kerran mustien mietteiden ahdistamana, muutamana kesäpäivänä, +Pekkalan talon takana lähellä maantienpolveketta, hän oli tiellä +tavannut sittiäisen, joka oli hänelle opettanut elämisen taidon. + +Siunattu sittiäinen. + +Jonatan Stark muisti senkin päivän, muisti kuin eilisen. Ei kyennyt +aina Lapin ihana kesäpäiväkään ilahduttamaan ihmislapsen mieltä. +Aurinko kulki niin korkealle ja näytti jättäneen maan asukkaat +oman onnensa nojaan. Se seurasi vain luonnon järjestystä ja sitä +liikutti vähät tahi ei ollenkaan, mitä pienessä Lainiossa tapahtui. +Ihmiset tekivät heinää vainioillaan ja näyttivät tyytyväisiltä. +He, onnelliset, eivät pystyneet filosofoimaan. Heille riitti +vain se, että niitty tuoksui tuoreuttaan sateen jälkeen ja ettei +pilvenlonkaakaan näkynyt taivaanrannalla. + +Mutta pappi, joka oli vuokrannut maansa, käveli toimetonna pitkin +maantietä. Hän ei näyttänyt kuuluvan tähän työstä kuhisevaan +yhteiskuntaan. Hän oli vain katselija, kuin muualta tullut turisti. +Häneltä puuttui vain turistin tunkeilevaisuus ja lörpöttelyhalu. Hän +oli nähnyt toistakymmentä kesää tämän saman tienoon ja nuo samat +ihmiset, kuin myöskin nuo samat sapilaat kauppias Raattaman aitan +päässä. Joku intomielinen Lapin hullaama olisi saattanut kuvitella +niitä Jaakobin tikapuiksi, jotka johtivat taivaaseen, -- tuonne +korkealle, missä kiuru näkymättömissä lauloi pakahtuakseen. Mutta +Jonatan Stark ei ollut niitä miehiä. Hän huomasi vain ruskettuneen +oksan sijan toisen sapilaan puolitiessä. Se oli suurenpuoleinen oksa +ja Jonatan Starkin alakuloisessa mielessä oli ailahtanut epämääräinen +ajatus: kumma, kun ei sapilas katkennut. Sekin ajatus syntyi kuin +vanhalta muistilta, heräsi eloon kuin talvikärpänen, joka kankein +siivin pörrää huoneessa. Jonatan Stark muisti ajatelleensa saman +ajatuksen jo monena kesänä ennemmin ja häntä oli tympäissyt niin, +että hän oli sylkäissyt. + +Ei ollut hän kehdannut Raattamaankaan poiketa. Mitäpä hän siellä +olisi tehnyt? Siellä olisi uusiutunut sama näytelmä kuin niin monena +kesänä ennen, heinänteon aikaan. Kauppias ei olisi antanut hänen +jäädä puotiin katselemaan sen vaatimatonta varastoa. + +Ja sitä hän juuri olisi halunnut katsella, jos kerran olisi +mennyt. Hän olisi tahtonut seisoskella puodissa ja tarkastella +erikokoisia lehmänkelloja, joita riippui rykelmä muurin kupeella, -- +samoinkuin tiukuja, joita oli puodin ovensuuseinä täynnä. Se olisi +ollut jonkinlaista museossa käyntiä. Hän olisi halunnut koetella +kellojen ja tiukujen ääntä ja sitten vaipua miettimään niitä +erilaisia ajatuksia, joita nuo äänet olisivat hänen alakuloisessa +mielessään herättäneet. Hän oli nimittäin sangen usein kokenut, +kuinka tuollainen, tyhjänpäiväiseltä näyttävä erilaisten esineiden +katseleminen, oli tuottanut lepoa hänen kiusaantuneelle sielulleen. +Mutta kuinka olisi Raattama ymmärtänyt sitä? Hänestä olisi tietysti +tuntunut hassunkuriselta, että pappi, etsi lehmänkelloista elämän +säveltä. Ei, hän olisi vienyt vieraan puotikamariin ja siellä +olisi jälleen virinnyt yksitoikkoinen, unettava keskustelu hyvistä +poutapäivistä. Siihen keskusteluun olisi sitten kuin voiteena +sekaantunut tylsähköä surkuttelua sen johdosta, että 'rovasti oli +vuokrannut maansa' eikä saanut 'heilua omalla niityllään'. Ei, +Jonatan Stark ei saattanut poiketa Raattamaan. Hänen osansa oli +kävellä pölyistä "kruununtietä" ja kuunnella hautajaiskellojen +soittoa alakuloisessa sielussaan. + +Mikä olikaan tämä Lappi, tämä etelän ihmisten ihannoima paratiisi, +tämä "satumaa", jossa sääsket lauloivat kuolettavan yksitoikkoista +säveltään, ja jossa tehtiin kaikki sitten, kun hyvästi kerjettiin. +Touhua näytti olevan maantien kummallakin puolen, mutta aniharva +sentään viitsi heinää tehdä niin paljon, kuin olisi tarvinnut talven +katkaisemiseksi. Heinät loppuivat... + +Ei, tämä oli kirottu maa, maa täynnä unteluutta ja velttoutta, +matalamielisyyttä ja äärimmäistä ahneutta. Lapin asukkaat +muistuttivat karhua, joka talvet pesässään makaa. Se oli syksyllä +kaatanut uutistalokkaan lehmän ja kömpinyt sitten pesäänsä nukkumaan. +Sellaisia olivat lainiolaisetkin. Hekin nukkuivat suurimman osan +vuotta. + +Jonatan Stark kävelee sillalle ja nojautuu kaidepuuta vasten. +Olisihan siinä ollut istuinpenkkikin, jollei joku mammonan orja olisi +kiskonut irti sitä kannattavaa rautatankoa ja vienyt muassaan. Se +kai kannatti takan otsapuolta jossakin kirkonkylän talossa. Valtio +huolehti lainiolaisten mukavuudesta laitattamalla istuinpenkit +silloille. Lainiolaiset osoittivat kiitollisuuttaan valtiota kohtaan +varastamalla sopivassa tilaisuudessa niitä kannattavat rautatangot. +Se tuli huokeammaksi, sillä Raattama ei antanut rautatavaraa +ilmaiseksi. + +Siellä juosta liritti joki sillan alta muodostaen hiukan +alempana apteekin kohdalla kosken, Kyläkosken, jonka rannalle +he, kirkonkylän herrat, olivat talvi-iltoina rakentaneet saha- ja +myllylaitoksen senkin seitsemät kerrat. Siinä oli jokipahanen +juossut maailman alusta alkaen ja juoksisi maailman loppuun saakka. +Koste joen keskellä törröttävän kiven takana oli ollut samanlainen +sata vuotta sitten ja olisi kai sadan vuoden päästäkin. Virta +pyyhkäiseisi eteenpäin kiven molemmin puolin. Mutta kosteessa +kieppuva lastunpalanen ei tietäisi minnepäin lähtisi. Se lähenisi +virran reunaa juuri niinkuin nytkin, mutta kuin hyljäten tämän +päättämättömän, puoleen ja toiseen horjuvan olennon, virran lieve +heittäisi sen yhä uudestaan kosteeseen, joka mielihyvin ottaisi sen +vastaan kieputellakseen sitä ympäri ja sukelluttaakseen sitä vähän +väliä kiven suojassa. Juuri niinkuin nytkin. Lasturiepu: se luuli +kai kulkevansa eteenpäin nähdessään virran kiinteän juoksun molemmin +puolin itseään eikä huomannut, kuinka surkeasti sitä petettiin. Virta +kulki tasaista vauhtiaan laskien alempana kirkon kohdalla suurempaan +rajaväylään, lastun jäädessä kieppuamaan kosteen helmaan. Vain +vedennousu tahi joku muu onnellinen sattuma saisi sen irti kosteen +lumoista ja riennättäisi rajaväylän avaraan syliin. Sieltä aukeneisi +sille tie mereen, suureen, avaraan maailmaan. + +Jonatan Stark näki lastun taistelussa oman elämänsä taistelun. +Noin hänkin oli tullut virran kiidättämänä onnensa hakuun ja +pysähtynyt kieppumaan Lainion harmaan yksitoikkoisuuden kosteeseen. +Noin hänkin oli vakinaisen virkapaikan toivossa kiepahtanut kiven +suojaan luulotellen itseään tavattoman onnelliseksi. Siinä hän oli +kitunut toistakymmentä vuotta pääsemättä enää virran matkaan monista +yrityksistään huolimatta. Häntä sukellutti ja kieputti Lainio +niinkuin koste lastunpalasta, ja hän, raukka, oli luullut sitä +elämäksi. Ei, elämä oli tuolla kaukana... tuolla, missä rajaväylä +laski mereen... siellä, missä ensimmäinen kaupunki tervehti ylimaasta +saapuvaa matkustajaa. + +Jonatan Stark huokaa raskaasti lähtien jatkamaan matkaansa. Siinä +on apteekki, vanha tuttu paikka. Sen oveen on ilmaantunut huomiota +herättävä paperilappu: 'Kaikki matkustajat, jotka ovat innostuneet +skruuvipeliin, ovat tervetulleet apteekkiin.' Jonatan Stark tutkii +itseään. Hän ei ole innostunut mihinkään. Hän kävelee vain tässä +hengeltään köyhänä ja vaivaisena. Hän olisi maksanut sata markkaa +ryypystä hyvää konjakkia, mutta nykyinen apteekkari ei anna. Toista +oli Tapfer, veli Tapfer, hän olisi antanut, sillä hän oli saattanut +jo melkein ostajan silmistä lukea, mitä tämä kulloinkin tarvitsi. +Mutta Tapfer lepäsi hautausmaassa ja hänen leskensä oli muuttanut +"alas". + +Jonatan Stark kävelee alakuloisena. Hänen katseestaan kuvastuu +epätoivo. Sieluparka kamppailee viimeisiä taistelujaan. Siellä, +apteekin takana kalliolla, kasvaa kääkkyräinen petäjä. Sen oksat ovat +vahvat ja ryhmyiset. Yksi niistä ojentautuu koukkuisena kuin valtava +käsivarsi piirtyen selvästi sinistä taivasta vasten. + +Yht'äkkiä Jonatan Stark pysähtyy keskelle maantietä. Ajatus ei ole +uusi, mutta se huimaa häntä tällä hetkellä, keskellä kirkasta päivää. +Niin pimeää on hänen sielussaan, että hän innostuu runoilijan tavoin +kuvittelemaan oman kuolemansa toimeenpanoa. Tuonne korkealle... +taivaan ja maan välille, olisi ripustettava köysi. Köyden toisessa +päässä olisi luja silmukka. Lähellä olevalle kannolle olisi helppo +nousta ja sitten: -- potkaisu vain ja Jonatan Stark riippuisi +kuolinpuussaan kaiken kansan nähtävänä. + +Se tekisi suurenmoisen vaikutuksen. Keskellä kirkasta Jumalan päivää! +Parhaan työtouhun vallitessa! Ja sellaiselle paikalle... näkyvälle +kuin Golgata. + +Mutta siitä tulisikin toinen Golgata. Hän, Jonatan Stark, kuolisi +suuren aatteen puolesta -- aatteen, joka varmaan hänen kuolemansa +jälkeen löytäisi hallitusmiehissä toteuttajansa. Miksi ei sallittu +Lapin pappien valtion kustannuksella muuttaa joka kesä pariksi +kuukaudeksi etelään? Sellainen matka olisi virkistänyt heitä +sanomattomasti. Nyt he kulkivat täällä itsemurha-ajatuksia hautoen +keskellä kirkasta Jumalan päivää. Eikä yksikään taivaassa eikä maan +päällä kohottanut sormeansakaan estääkseen sellaisia ajatuksia +syntymästä. + +Jonatan Stark kääntyy lähtien jatkamaan matkaansa 'Herra Jumala', +hokee hän itsekseen, 'millaista onkaan taas talvella?' Hänen +mieleensä johtuvat vanhat, käytetyt kirjekuoret. Jumalan kiitos, +niitä on kasaantunut taas. Hän ei kääntäisi niitä ennenkuin vasta +talvella, pimeimpänä aikana. Häntä helpottaa hiukan ajatellessaan, +että apteekista sai arabikumia. Paluumatkalla hän poikkeaisi sitä +ostamaan. + +Eteenpäin, eteenpäin, pitkin päivän paahtamaa tietä. Hän kiiruhtaa +askeleitaan kuin päästäkseen eroon äskeisistä hirvittävistä +ajatuksista. Hyvä Jumala sentään, kuinka kurjassa tilassa mies +vaeltaa! Miettii jo itsemurhaa kuin suuri rikollinen. Mitä sanoisi +Julia ja lapset? Itsemurhan tehneen papin puoliso ja lapset. Ohhoi, +elämä oli sentään raskasta raskaampaa! + +Jonatan Stark kulkee huomaamatta vastaantulijoita. Nämä katsahtavat +kummissaan pappia, joka astuu kuin unissaan. Olisiko juovuksissa +taas? Vastaantulijat kääntyvät katsomaan. Ei tuntunut väkevien hajua. +Vastaantulijat iskevät itsekseen silmää: -- herroilla oli herrain +konstit. + +Jonatan Stark sivuuttaa Pekkalan. Se on viimeinen talo ennen +maantienpolveketta. Rakennuksen läpi johtaa ajoportti pihaan. +Toisella puolen porttia on talli, toisella asuinrakennus. Molemmat +ovat yhteisen katoksen alla. Tallin ovi on raollaan. Jonatan Stark +näkee hevosen koukistuneen takajalan. Se muistuttaa hänen mielestään +nauravan paholaisen koparaa. + +Mutta korkealla kummulla Pekkalan talon takana seisoo kirkko. +Auringonvalo kimaltelee sen ikkunoissa. Turvekatolla kasvaa heinää. +Tuuli huojuttelee heinänkorsia. Ne nyökäyttävät Jonatan Starkille ja +sanovat: 'Täällä olemme turvassa, tänne ei viikatemies uletu.' + +Niin... niin... jokaisella on aikansa. Niittyheinän kaataa +niittomies. Mutta heinän kirkon katolta kaataa syksy. Ne kuihtuvat +sinne korkeuteensa, käyvät kuiviksi ja keltaisiksi, sillä aikaa kuin +niiden heimolaiset lepäävät ladoissa, -- tosin kuolleina, mutta +elinnesteet suonissaan tuoreina, vaikka jähmettyneinä. + +Ihmeellinen oli luonnon järjestys. Jokaiselle tuli aikansa. Hän, +Jonatan Stark, oli noiden kirkon katolla kasvavain heinänkorsien +kaltainen, jotka syksy kuihduttaisi. Paljon mieluummin hän kuolisi +miehuutensa parhaissa voimissa. Mutta niittomiestä, joka leikkaisi +poikki hänen elämänsä langan, ei kuulunut. Eikä hän itse tahdo +alentua sen virkaa toimittamaan. + +Jonatan Stark pysähtyy keskelle maatietä. Hän seisoo siinä jalat +haarallaan, kädet upotettuina syvälle takin taskuihin. Hän +tarkastelee outoa ilmiötä jalkainsa juuressa: -- sittiäinen mataa +maantien poikki ahkerasti liikutellen tuntosarviaan joka suuntaan. + +Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Siinä kamppailee +virkaveli, "mustatakki", maailman suuressa erämaassa. Viiden ja +puolen metrin levyinen maantie on siitä kuin mikäkin Sahara. Se on +tullut niityltä, maantien toiselta puolen, kiivennyt yli leveän ojan, +kiertänyt kivet ja puunpalaset, samonnut läpi ojanreunaa peittävän +tiheän ruohikon. Sepä on ollut sen mielestä kokonainen aarniometsä! +Niin se on saapunut hiekkaisen erämaan laitaan. Tuntosarviaan +liikutellen ylös ja alas se on tunnustellut: ei aarniometsää enää, +vaan -- Gobin erämaa, karkeaa maantiensoraa, joka sen matkalle +tuottaa suunnatonta hankaluutta. Se miettii, uskaltaako yli, vai +palatako takaisin suojaavan ruohikon kätköön. Mutta se haluaa +vuoristoon, korkeaan, rauhalliseen seutuun, missä illoin kohoavat +ilmoille lämpimät huurut, -- tuoreen lehmänlannan virkistävät höyryt. +Siellä -- Pekkalan navetan takana on retkeilijän luvattu maa, himottu +Himalaja -- valtainen lantakasa. Ei siis muuta kuin yli vain, yli +penikulmaisen hiekkaerämaan. + +Sittiäinen ei epäröi, se lähtee rohkeana maantien yli. Se ei +ajattele, että kulkijan jalka voisi sen kuoliaaksi tallata tahi +kärrynpyörä ajaa yli. Se kulkee hitaasti, mutta varmasti. Tuon +tuostakin se pysähtyy jonkun suuremman kiven edessä. Se tutkii sitä +joka puolelta, yrittää yli, mutta -- pyörtää lopuksi takaisin. +Kuin äkeissään viivytyksestä se levittää hiukan mustankiiltäviä +peitesiipiään, jolloin niiden, raosta pilkistää esiin valkoinen +paidan selkä. Onpa pastorilla puhtaat liinavaateet, ihan kuin +oikealla gentlemannilla! Niin pitääkin olla. Sen, mikä ei näy, tulee +aina olla ehdottoman kunnollista, sillä jokainenhan nyt voi parasta +päällimmäiseksi panna, vaikk'ei alla sitten olisikaan muuta kuin +paljaita ryysyjä. Alusvaatteistaan maailmanmies tunnetaan. 'Mitäs +sill' pairall' välii, kunhan on hienot mansetit.' Sinä, veljeni, et +hyväksy sellaista elämänjärjestystä. + +Sittiäinen tuumii, sulkee siipensä ja kiertää kiven. Miksi se ei +olisi voinut lentääkin. Huihai, olisi varallakin! Mutta se ei +_tahdo_, -- se haluaa _tutkia_ elämän karun erämaankin. Jokainen +askel merkitsee sille uutta mielenkiintoista kokemusta. Siinä on +multakokkare, veljeni, siinä taas kivi... siinä on auringon kuivaama +lantapalanen. Kas niin, se on sinulle tuttua maata! Se ei ole mikään +_terra incognita_ -- tuntematon seutu... Mutta liian kuiva, veljeni, +liian kuiva. Pekkalan navetan takana on paljon mehukkaampaa lantaa. +Sinä tiedät sen... se kun sinä vain tutkit ja tunnustelet, veljeni +mustatakki... Siinä on kärrynpyörän jälki. Sitä myöten saapuvat +sanomat suuresta maailmasta... sieltä, mihin veljesi niin palavasti +ikävöi. Ne saapuvat kahdesti viikossa -- eilen viimeksi. Mutta... +vähän oli uutisia, vähän näin kesähelteellä. Koko maailmaa painaa +uneliaisuus... Tutki vain tarkkaan. + +Kas! -- siinäpä kohosi vallitus eteesi! Sen on kärrynpyörä +muodostanut pehmeään multaan. Se on kulttuurin kirousta kaikki, +veljeni mustatakki. Pääsetkö yli, sinä koppakuoriaisten +lääninrovasti? Kas -- pääsithän kuin pääsitkin! Ja nyt: -- kipi, +kipi... yli ajoradan! Älä luulekaan, veli, että olet jo kaikesta +selviytynyt. Ei kulttuurista niinkään vain eroon päästä. Kas niin +-- jopa arvasin! Siellä makaat nyt seljälläsi pikku jalat taivasta +kohti! Ne liikkuvat edestakaisin kuin sahanterät... nopeasti. Joko +turmelus valtasi sydämesi? Kuuluu niinkuin hiljaista turinaa sieltä +kärrynpyörän jäljestä? -- vähän samanlaista kuin separaattorin +alkusoitto... Älä, älä, veljeni, ei turmeluksella pitkälle +potkita! No niin -- vihaksi se hiukan pistää. Jonatan Stark, Lapin +lääninrovasti, ymmärtää sinut erinomaisen hyvin. Älä vilkuta valkean +paitasi selkämystää. Jonatan Stark kyllä uskoo, että se on priimaa... +ostettu Turun paitakaupasta Helsingistä. Sieltä on Julia-rouvakin +tilannut tusinan etupaitoja veljellesi. -- Kas niin -- nyt olet +rauhallinen taas ja matka jatkuu turvallisesti. Onhan kiviä ja +kallioita vielä edessäsi. Kaukana on vielä maantien toinen ruohoa +kasvava reuna -- toinen aarniometsä. Mutta sinä kuljet harkiten... +jokaista askeltasi miettien. Uusia kokemuksia, uusia kokemuksia, +veljeni mustatakki! Sinä olet paljon rikastunut tällä matkalla. Sinä +tiedät, mitä Sahara on. Siellä käy polttava samum-tuuli. Kas niin -- +sait hiukan pölyä kauhtanallesi! Älä välitä... veljelläsi, Jonatan +Starkilla, on käännetty kauhtana ja sen nykyinenkin päällypuoli +alkaa jo näyttää melko haalistuneelta. Maailman korvessa ei kannata +kiinnittää huomiota ulkonaiseen. Sisäinen elämä on ainoa arvokas. Se +on kerätty monenlaisista kokemuksista pitkien vuosien varrella ja +kärsimykset muodostavat sen jalokivikokoelman. Ja onpa sinullakin +niitä, veljeni mustatakki, joka tulet kukkaiselta niityltä ja nyt +maantien yli matkatessasi kellahdit taas kumoon! Ei pidä olla +uhkarohkea. Se on vain tavallinen nyrkinkokoinen kivi, mutta sinulle +se on jättiläinen, hiidenkivi. Kas niin... sivuitse on paras mennä... +Etkö jo erota aarniometsää maantien toisella laidalla? Siellä +huojuvat palmut ja sykomooripuut. On vielä kuljettava ojan yli, mutta +sitten alkaakin ihana seutu -- Pekkalan vainio! Siellä on heinä vielä +kaatamatta. Siellä kasvaa leiniköitä, kurjenpolvia, lemmikeitä ja +tähtikukkia. Siellä avautuu eteesi kokonainen yrttitarha, paratiisi, +sinulle, pitkästä erämaanmatkasta väsyneelle. Eikä Pekkalan +lantatunkiokaan ole vallan kaukana. Kas niin -- nyt olet maantien +yli! Kulttuurin vaikeudet ovat onnellisesti voitetut. + +Mitä nyt --? + +Etkö aiokaan käydä aarniometsään? Etkö tarvitsekaan levähtää? Mitä +tarkoitat, veljeni mustatakki? + +Mitä -- aiotko todellakin lentää, -- nyt, vaivojen jälkeen...? + +Surrr! + +Sittiäinen on lähtenyt pörräten lentämään yli kukkia kasvavan +niityn. Jonatan Stark seuraa sen suuntaa. Se pitää tiukasti Pekkalan +lantatunkiota kohti. Auringonvalo välkehtii sen siivissä ja Jonatan +Stark seuraa sen lentoa niin kauaksi kuin saattaa. + +Nyt se hävisi näkyvistä. Hetken päästä se istuisi Pekkalan lantaläjän +kupeella ja antaisi auringon paistaa mustaan selkäänsä. Sitten se +kaivautuisi piiloon lantaläjän sisään ja olisi tyytyväinen. + +Jonatan Stark kohottaa päätään ja vetää ilmaa keuhkoihinsa. Raskaat +ajatukset ja sydämen pakottava tuska ovat kuin poispuhalletut. Hän +katselee ympärilleen ja hänestä tuntuu, kuin näkisi hän ensi kertaa +edessään leviävän kylän. Siellä on Raattama... siellä pappila. +Etempänä kohoaa Konnin komea kauppakartano ja sen vieressä uusi +lääkärinpuustelli. Parvi lapsia leikkii Pekkalan talon pihalla. +Niillä on kukkaseppeleet päässä ja ne laulavat: + + "Majan rakennan ma yrttitarhaan, + missä linnut laulaa aamuin varhain. + En mä rakenna sit' itselleni, + vaan sille, joka on mun ystäväin. + Ai, ai, ai, vai niin! + Ai, ai, ai, vai niin!" + +Lapset lyövät käsiään yhteen kuin ihmetellen toistensa suurenmoisia +suunnitelmia. + +Jonatan Starkin täytyy hymyillä. Kesä, kesä! Koko luonto mitä +juhlallisimmassa valaistuksessa! + +Hänen tekee mieli kääntyä aurinkoon päin ja komentaa sitä seisomaan +alallaan, kuten muinoin oli tehnyt Joosua Vanhan Testamentin aikaan. +'Aurinko, seiso alallasi Giibeonissa!' Tämä tuskien ja taistelujen +päivä, jolloin kuitenkin oli saatu niin ihana voitto, ei saisi loppua +koskaan. + +Jonatan Stark lähtee kulkemaan takaisin kylää kohti. Keilatunturin +selkä kohoaa mahtavana hänen edessään. Jopa kylvetti aurinko +rosopintaista jättiläistä! Se höyrysi. Ilma on täynnä auerta kuin +metsäpalon savua, mutta nenään tuoksuu vain kukkien lemu. + +Jonatan Stark astuu reippain askelin. Hän katselee tunturia ja +hyräilee hiljaa. + +Hän poikkeaa apteekkiin. Apteekkari pilkistää uteliaana kamarin +ovelta. + +-- Kas, hyvää päivää! Se olikin rovasti. + +-- Niin... pitäisi saada arabikumia jonkun verran. + +-- Paljonko pannaan? + +-- No, parin markan arvosta. + +-- Rovastilla taitaa olla paljon liimaamista? + +Apteekkari hymyilee ystävällisesti. + +Jonatan Stark katsahtaa häneen hiukan arasti. + +-- Ainahan sitä on... yhtä ja toista. + +Hän maksaa ja yrittää lähteä, mutta apteekkari kysäisee: + +-- Ei rovasti pelaa skruuvia? + +Jonatan Stark hymähtää hengessään. Se ainainen skruuvi! Mutta samassa +hänen käy apteekkaria sääli. Tämä kärsii ikävästä ilmeisesti. + +-- Ikävä kyllä, en osaa, mutta shakkia minä osaan jonkun verran. + +Apteekkarin kasvot kirkastuvat. + +-- Ei rovastilla taitaisi olla aikaa...? Hän avaa varovasti +puotipöydän taakse johtavan oven. + +On Jonatan Starkilla aikaa, on. Hän haluaa auttaa ikävän kanssa +kamppailevaa miestä. Hän on itse tullut ihmeellisesti autetuksi. +Hänkö ei siis auttaisi veljeään. Hän astuu sisään. + +Kun Jonatan Stark parin tunnin kuluttua palaa, on apteekkari tehnyt +hänestä "matin" puolikymmentä kertaa. Tämä on tyytyväinen ja +vakuuttelee ihastuksissaan, ettei rovasti ole ollut pelituulella. +Mutta joka tapauksessa hän nauttii voitoistaan. + +Jonatan Stark sallii kernaasti hänelle sen ilon. Hänellä itsellään on +ihmeen hyvä olla pitkästä aikaa. + +Sillalla hän pysähtyy. Kuin jonkinlaisesta uteliaisuudesta hän haluaa +nähdä, kieppuiko päivällinen lastu vielä kiven kosteessa. + +Ei kieppunut. Koste pyöri rauhallisena. Suuria vaahtotäpliä ajelehti +sen pinnalla. + +Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Lastu oli päässyt +vankeudestaan. Se oli löytänyt tien rajaväylään ja oli nyt matkalla +kohti merta -- vapauteen! + +Valoisin ajatuksin astuu Jonatan Stark pappilaa kohti. + + +VIII. + +Monien muistojen joukosta, joista useimmat ovat ikäviä ja +alakuloisia, välkähtävät Jonatan Starkille kirkkaina mieleen +kesämuistot. Nousee kuin usvan seasta sielun silmien eteen +Huomenjärven hohtava, tyyni pinta. Sitä reunustavat tuuheat, +koskemattomat rantakoivikot, joissa yörastas laulaa. Kalamaja sen +rannalla, korkealla törmällä, on rauhan satama, maailman tapahtumien +ulkopuolella oleva paikka korven kätkössä. Siellä on Jonatan Stark +viettänyt monta monituista yötä veli Horstan kanssa. + +Se on ehkä ainoa paikka, jossa Jonatan Stark on tuntenut elävänsä, +henkensä virkoavan näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. Siellä +on puhunut hänen väsyneelle sielulleen erämaa, kiveliö. Siellä +hän on tuntenut itsensä onnelliseksi ja vapaaksi. Siellä on hän, +kulttuurin kiroama, päässyt lähelle elämän alkusielua, missä +kaikki tajuinen ja tajuton yhtyy. Siellä on juttelu Horstan kanssa +saanut hänet unohtamaan elämän jokapäiväisyyden, vaikka juttelu +itsessään on ollut kaikkein jokapäiväisintä. Vain se seikka, että +he olivat olleet kahden keskellä hiljaista saloa, missä kolmatta +aniharvoin kohtasi, oli antanut heidän juttelulleen erikoisen, +salaperäisen viehättäväisyyden leiman. He olivat olleet kuin +kaksi alkuihmistä, jotka ensi kertaa ovat työntäneet venheensä +järvelle, minkä yllä vielä äsken Jumalan henki liikkui. Tämä +Jumala lymyili jossakin rantakoivikon katveessa katsellen, kuinka +kaksi ihmislasta onki ahvenia, jotka nekin kuin äsken luotuina +kimaltelivat niin harvinaisen heleän vihreinä, että onkija hämmästyi. +Heidän tämänkaltaisia tunnelmiaan ja mielikuviaan ei ollut yhtään +häirinnyt Horstan vavassa killunut koreanpunainen kuuluvainen, +joka ilmeisesti oli johdattanut mieleen Raattaman puodin pöydällä +komeilevan lasikantisen laatikon, -- tahi Jonatan Starkin jalkain +juuressa virunut norjalainen selkäreppu, josta sangen hauskasti oli +pistänyt esille termospullon kiiltävää pää. He eivät näiden, eivätkä +muiden samantapaisten uudenaikaisuuksien vuoksi olleet hetkeksikään +joutuneet kiusaukseen filosofoida, kuinka kaksi "alkuihmistä" +saattoi olla varustettu sellaisilla vehkeillä. He pistivät molemmat +tupakaksi ja niskat kyyryssä kuuntelivat, kuinka Jumala käyskenteli +rantakoivikossa ja toisinaan pisti juoksuksikin, niin että nilkat +napsuivat. Heitä ei yhtään häirinnyt sellainen sivuajatus, että se +oli poro. Kun he eivät sitä nähneet, he tyytyivät siihen, että se oli +Jumala. + +Mutta "kun ilta viileeksi tuli", kävi heille kuten muinoin Aatamille +ja Eevalle: -- he halusivat lymytä puiden sekaan paratiisissa t.s. +he muistivat, keitä olivat ja halusivat päästä kalamajalle yöksi. +Vuotava vene oli vettä puolillaan. Se ammennettiin äänekkäästi, +reippaasti viskaamalla vesi yli laidan, yhtään huomioonottamatta +hiljaisuuden häiriintymistä, -- mistä he päivällä olivat olleet niin +arkoja. + +Parhaan syönnin aikana pidetyt pikku pakinat olivat menettäneet +viehätyksensä. Ahvenet veneen pohjalla olivat tummuneet. Niiden +heleänvihreä väri oli hävinnyt. Syönti oli loppunut, lumous särkynyt. +Lännen taivas oli vetäytynyt pilveen. Yöksi teki sade tuloaan. +Horsta-vallesmanni nosti ankkurin ja istahti keulatuhdolle soutamaan. +Hän souteli levein vedoin. Hänen soutunsa oli nyt aivan toisenlaista +kuin päivällä: -- silloin hän vain oli liputellut hiljaa. Hän oli +nyt nimismies Gottfrid Forstadius, joka ei voinut antaa anteeksi +voudille, että tämä vastusti hänen erivapausanomustaan. Niinkuin +hän ei olisi osannut virkakirjeitä kirjoittaa. Helkutti, joka oli +maailman yksinkertaisin asia! 'Siihen katsoen, että...' tahi: +'Sittenkuin allekirjoittanut Herra Kruununvoudin määräyksen +johdosta...' Eikö se ollut juuri lakikieltä? + +Niinpä niin... mitäs se muuta oli. Ne virastot, ne virastot! +Vainosivat rauhaa rakastavaa Lapin virkamiestä turhilla +tiedusteluilla. 'Kiireellisesti!' Niinkuin sitä sanaa olisi tunnettu +napapiirin pohjoispuolella! Ei, kyllä oli vanha Malmström tehnyt +oikein kerran metsähallitukselle vastatessaan, ettei sitä sanaa +löytynyt täkäläisessä murteessa. + +Hohoi! Mutta saatiinpa kaloja! Se oli vielä, Jumalan kiitos, hyvä, +ettei onkimista tarvinnut viran puolesta harjoittaa. Silloin sille +olisi antanut palttua. Mutta nyt... nyt se menetteli, kun saatiin +olla omissa oloissa... kaukana virkapaikoista, täällä Huomenjärvellä, +keskellä Lapin ääretöntä saloa. Vene töksähti rantaan. Horsta kömpi +varovasti pystyyn, astui maalle ja vetäisi veneen tiukempaan. + +Hei, pojat, oli taas mammalle viemistä! Oli viemistä ja syömistä ja +piikatyttärille perkkaamista. Ne tahtoivat mutista, kun eivät koko +kesänä päässeet ahvenen perkkuusta. Mutta minkäs sille mahtoi? Talon +työ kuin talon työ, vaikka olisi isäntää piesty. Toverukset kokosivat +saaliinsa tuohikontteihin upottaen ne hetteeseen yöksi. Aamuyöstä +vielä yritettäisiin ennen kotiinlähtöä. + +Nurkuminen vaikeni. Piikojen saama tyyni moite oli viimeinen syntisen +sydämen purkaus, mikä muistutti siitä, että aamulliset "alkuihmiset" +olivat taas muuttuneet tavallisiksi, jokapäiväisiksi ihmisiksi. +He olivat tulleet paratiisista karkoitetuiksi ja nyt oli heidän +katsottava, miten saada olo mahdollisimman mukavaksi yötä vasten. + +Ensimmäiset vesipisarat putoilivat. Toverukset käärivät vapansa +ja kiiruhtivat majaan. Pian roihusi avosuisessa takassa iloinen +pystyvalkea, kahvipannu kiikkui keitinpuun nokassa, kalakeitto +pantiin tulelle, saappaat ja sukat ripustettiin orteen kuivamaan +ja toverukset tassuttelivat avojaloin, piiput hampaissa. He olivat +jälleen päässeet alkuihmisen asteelle, sillä heitä ei taaskaan ollut +maailmassa useampaa kuin kaksi. + +Oikealla alkuihmisen hartaudella he keskustelevat päivällisestä +pyynnistään. Oo, sitä siunattua Huomenjärveä! Niin viheriäistä vettä +ei löytynyt yhdessäkään toisessa tämän puolen järvessä. Vesikin +kukki, kukki kuin riemusta, että sai nähdä ihmisiä, näitä luomakunnan +korkeimpia olentoja, ja tarjota heille aarteitaan. Huomenjärvi +olisikin ollut yksinäisyyteen tuomittu, jolleivät pappi ja Horsta +olisi silloin tällöin siellä pistäytyneet. Se kuului kalavetenä +pappilaan ja kohtuullisen etäisyytensä vuoksi se harvoin houkutteli +luvattomia pyytäjiä rannoilleen. Horsta ja pappi olivat siis melkein +ainoat, joita se pinnallaan näki. Se oli siis tottunut näihin kahteen +pyytäjään. Laki ja evankeliumi! Alkuperäisyydessään Huomenjärvi +ymmärsi tämän raamatullisen järjestyksen erinomaisen hyvin. + +Horsta makoilee selkäpiillään lavitsasängyssä kahisevien kaislojen +päällä. Hän juttelee korkista, joka painuu. Merkillistä, kuinka +aikamiehenkin sydän saattoi iloita siitä näystä, nauttia oikein +pikkupojan lailla. Plumps! Sinne se sukelsi, viheriän pinnan alle, +ja katseli sieltä kuin ilkkuen, että 'vedä! vedä!' Toisinaan ei +tehnyt yhtään mieli vetää, vaikka hiukkasta ennen oli toivonutkin +sen painuvan. Ei, halutti vain nauttia ilo loppuun: -- nähdä, kuinka +korkki viipotteli veden alla, teki äkkirynnistyksiä pohjaa kohti, +kohosi hiukan, kaarsi ison kiehkuran ihan veden kalvossa, niin +että sen läpi juoksevan sulan kärki piirsi vettä kuin vedenalaisen +savutorvi, -- kunnes se taas yht'äkkiä painui kohti pohjaa kuin kivi. +Mutta -- äläpäs! Etpäs mennytkään enää. Vavan kärki taipui luokille, +siima jännittyi niin kireälle, että olisi soinut ja -- ähhäh! -- +tulitkos sieltä, senkin körri! Lippo, lippo! Tämä on iso juutas! Kas, +kas... pyrkii veneen alle! Et mene... et mene... et piru vie mene! +Se on Horsta, joka hoitelee vapaa ja antaa ahvenen ajaa karusellia. +Pass på! -- Pappi sujahuttaa lipon kalan alle ja -- köntsis! Siinä +sätkyttelee kilon painoinen ahven veneen pohjalla, niin että vene +tärähtelee. -- Horsta nousee istumaan sängyssä. Hänen silmissään +on onnellinen, riemuitseva kiilto. Hän on hengessään suorittanut +mestaritempun uudestaan. + +Niin, niin, kyllä oli hupaista tämä onkiminen. Heti sen näki +mallista, milloin oli ahventen ottoaika. Ne veivät korkin tyynesti +veden alle. Mutta särkiriepu, se nyki ja tanssitti kuuluvaista kuin +säkkipillin soittaja paholaista pullossa. Ne olivat koko veitikoita, +veden keveäkenkäistä väkeä. Horsta vertasi niitä sosialisteihin. +Nekin häärivät ja huitoivat sen uuden yhteiskuntansa kimpussa. +Piti muka maailma saada äkkiä valmiiksi. Mutta heidän puuhansa +muistuttivat särjen nykimistä: -- yhdestä koukusta toiseen ja +viisaasti vain! Piti vain katsoa, ettei maailmaa mullistettaessa itse +jouduttu satimeen. Pääasia vain, että korkki heilui! Mutta ahven -- +se piikkinen porvari -- se kun ryntäsi näyttämölle, niin jo tiesivät +listit lähtönsä. Mitäs -- manttaalimies, joka elätti yhteiskunnan! +Hei vain! -- korkki otti uudet konstit käytäntöön. Näki heti, että +uudet oliot olivat astuneet entisten tilalle. Hätiköiminen pois ja +vakava meininki joka suhteessa. + +Horsta ja pappi saattoivat toisinaan innostua niin, etteivät +kuulleet kahvipannun kuohuntaa. Sinne meni hyvä tavara pitkin takan +kiviä, mutta toverukset istuivat hengessään järvellä. Muistiko +veli sitä sormenmittaista kiiskeä, joka tuli kuin muina miehinä +keskellä parasta ahvenen syöntiä? Hahhaa, niin silmät pyöreinä kuin +rippikoulupojalla, jota pappi kinkereillä on juuri tukistanut! Mutta +-- joka piikki pystyssä, sepä tietty! Miehellä oli miehen sisu! +Kumma, että raukkanen sai syöntivuoroa ollenkaan. + +Uusi, entistä käheämpi pihaus takasta saa papin hypähtämään pystyyn. +Peijakas, siellä menivät makovedet pitkin kiviä ja tässä kun oli +kahvia odotettu kieli kallellaan! (Jonatan Stark oli tehnyt sen +havainnon, että "luonnon helmassa" pääsi häneltäkin toisinaan +pikkuinen napsaus, -- elävä esimerkki siitä, että hän eli ja hengitti +taas.) Horsta-veli kaivaa pussistaan uusia höysteitä. Ei hätää, +kahvia kyllä riitti -- jäämäänkin. Saakoon piisikin, ilonantaja, +osansa. Ei hätää, veli Jonatan. Meillä eivät pikku elävät nilkuta! +Kas tuossa, turisepas taas sinä mustanaamainen, nuuskanokkainen +Kaisa! Toverukset rauhoittuvat ja jatkavat pakinaansa. + +Mutta -- yht'äkkiä kavahtaa Horsta pystyyn ja tempaa paistinpannun: +-- räiskäleitten paistaminen oli ollut vallan unhottua! Sehän kuului +heidän iltaohjelmaansa. Jonatan Stark oli kyllä muistanut sen, mutta +ei ollut viitsinyt ottaa aloitetta. Hän oli liiaksi mukavuutta +rakastava, kalamatkoillakin. Mutta -- taikinan hän kyllä tekisi, jos +vain Horsta ryhtyisi paistamaan. + +Horstalle ei tarvinnut sellaista kahdesti sanoa. Räiskäleitten +paistaminen kuului hänen päätaitoihinsa. Hän oli kerran Krasnoje +Selon leirillä paistanut räiskäleen muutamalle ryssän kenraalille, +joka leiriä kierrellessään oli sattunut heidän tulilleen. Niin +oli ojentanut pihisevän räiskäleen haarukan kärjessä hänen +ylhäisyydelleen tehden vasemmalla kädellä kunniaa. Kenraali oli +ottanut räiskäleen käteensä ja kironnut: -- se oli hiukan poltellut +äijän hyppysiä. Mutta ryssä oli ryssä: -- vaikka eräs tovereista +oli tarjonnut lautasta ja veistä, ei tämä ollut huolinut, vaan +naureskellen syönyt kynsistään. 'Vot, vot!' + +Jonatan Stark nauraa. Hän on ripustanut nenäliinan leukansa alle +ja kahden kannun vetoinen maitohinkki sojottaa hänen polviensa +välissä. Hän sekoittaa räiskäletaikinaa, niin että sitä pärskyy +hänen silmilleen. Horsta kääntelee paistinpannussa valtaista +voimöhkälettä, joka nopeasti sulaa. Hänen liikkeensä todistavat, +ettei hän ole ensikertalainen tässä ammatissa. Jo joutuu Jonatan +Stark'kin valmiiksi. Pannu saa ensimmäisen taikina-annoksensa ja +toverusten korviin kohahtaa äkäinen pihinä ja porahtelu. Horsta on +vetänyt sukan käteensä ja seisoo takan ääressä sääret koukussa, kuin +olisi kilpajuoksuun lähdössä. Hän tutkii räiskäleen reunoja. Jo +rupeavat nämä huomattavasti ruskettumaan. Silloin: -- yks' kaks'... +veitsi tekee nopean kierroksen pitkin paistinpannun reunoja... +sukeltaa räiskäleen alle... ja Horstan lausuessa: 'Koko käänne, +mars!' se kiepahtaa ilmassa kerran ja putoaa räiskähtäen pannuun, +äskeinen päällypuoli alaspäin. Horsta sylkee hyppysiinsä, lausuu pari +lievempää voimasanaa, pyyhkäisee kämmenselkää reittänsä vasten ja on +jälleen paistoasennossa. Ei kulu pitkää aikaa, ennenkuin ensimmäinen +räiskäle höyryää lautasella levittäen suloista tuoksua ympärilleen. + +-- Ehkä minä nyt ryhdyn paistamaan, uskaltaa Jonatan Stark arkana +huomauttaa. Hänen omatuntonsa nuhtelee häntä: hän ei tarkoita täyttä +totta. Hän tuntee, ettei hänestä ole Horstan tilalle. + +Horsta ei kuule muuta kuin rehellisen tarjouksen. Hänen +hyväsydämisyytensä tulvahtaa yli reunojen, vaikka hän koettaakin sitä +peittää puhumalla "ammattisalaisuuksista". + +-- Ei, kyllä minä, veli... katso, tässä on pieniä konsteja, jotka on +otettava huomioon, lausuu hän pyyhkien hikeä otsaltaan. + +Jonatan Stark hymyilee. Sellainen on Horsta-vallesmanni, +hyväsydäminen ja aina palvelukseen altis. Hän kai pukisi toverilleen +vaatteetkin ylle, jos tämä vain kehtaisi sellaista esittää. + +Jo on pino räiskäleitä pöydällä, kalakeitto valmis, kahvi keitetty. +Toverukset ryhtyvät aterioimaan. Siinä maistellaan toistensa eväitä. +Horstalla on iso kimpale järvitaimenta. Hän työntää sen papin eteen +lausuen: + +-- Jos vain maistaa, veli, niin syö! Minä en nyt oikein taimenesta, +kun on tuoretta kalaa padassa. Katsos... taimen on syötävä, sillä +ensi kerralla ei eukko väki pane laukkuun mitään, jos huomaa jotakin +takaisintuoduksi. + +Toverukset aterioivat. He ovat tyytyväisiä itseensä ja toisiinsa. +Horstan nenänpäässä on nokitahra ja papilla samanmuotoinen +omassaan, mutta valkoinen. Se on kuivunutta räiskäletaikinaa. He +huomauttavat siitä toisilleen ja nauravat. Heistä on kaikki niin +tavattoman huvittavaa. Keskellä pöytää pohottaa perunapata, josta +punaiset ahvenen pyrstöt riippuvat yli laidan. Se on kuin liputettu +laiva. Mutta toverukset pitävät huolen, että "liputus" lakkaa. +He ihmettelevät, että ruoka maistuu niin erinomaisesti täällä +Huomenjärven tuvassa, kaukana kirkonkylästä. Tyhjän pullon suuhun +pistetty kynttilä palaa pöydällä. Ulkona sataa, mutta kalamajassa on +lämmintä ja kodikasta. + +Aterian jälkeen sytytetään piiput ja istutaan hetkinen takan ääressä +tarinoiden. Mieli tekisi valvoa, mutta kun aamulla on noustava +neljältä, katsotaan parhaaksi lopettaa haastelut ja kömpiä rankiseen. + +Toverukset nukkuvat. Unessa he istuvat taas järvellä ruohikon +rinnassa ja onkivat. Korkki painuu vähä väliä ja Horsta herää siihen, +että suuri ahven on häneltä päässyt. Pappi ei ojentanut lippoa +ajoissa. Horsta murahtelee unenpöpperössä, kiroaakin epäselvästi, +kavahtaa lopuksi istumaan ja toteaa, että pappi vetelee unia hänen +vieressään, niin että maja tärisee. Hän kääntyy toiselle kyljelle ja +taas painuu korkki. Mutta tällä kertaa hän saa jok'ikisen. Ja ne ovat +suuria, mahdottoman suuria kaikki. + +Aamulla ovat toverukset jälleen pystyssä. Horsta kertoo silmät +loistaen yöllisestä saaliistaan. Hänestä se on hyvä merkki. Hän on +usein uneksinut seuraavan päivän saaliin. Nopeasti he ryyppäävät +kahvit ja painuvat sitten veneelleen. Ulkona paistaa kirkas päivä. +Tuulen viri käy järven seljällä. Sitä katsellessa karsii kylmä +selkäpiitä. Vahva yökaste kimaltelee ruohikossa. Yksinäinen sammakko +loiskahtaa järveen. Plumps! Se meni sanaa viemään, että tultiin taas. + +Voimakkain vedoin soutaa Horsta eiliselle paikalle ruohikon rintaan. +Hänellä on sellainen usko, että jos se paikka ei anna, on turha +yrittääkään muualta. Pappi ehdottelee niemenkärkeä ulompana. +Siellä olisi karipohja. Mutta Horsta pudistaa päätään. Hän tuntee +Huomenjärven tavat ja niin ankkuroi hän jälleen vanhaan, tuttuun +paikkaan. + +Oikeassa on Horsta. Eilinen paikka on oikea kala-aitta. Sieltä nousee +taas ahventa kuin tuskassa. Heti ensimmäisellä heitolla painuu +korkki. Kalat kimaltelevat aamuauringon valossa. Kaikki käy kuin +tanssi ja toverukset ovat tyytyväisiä. + +Parin tunnin kuluttua on onkiminen lopetettava. Kalaa on saatu +runsaasti. Haikein mielin käärivät toverukset vapansa. Ei auta. Jos +he vielä istuisivat tunnin, he eivät voisi koko saalista kotiin +kuljettaa. + +Paluumatka muodostuu riemukuluksi. Kontissa onkin kolmattakymmentä +kiloa ahvenia kummallakin. Miehet marssivat hiukan etukumarassa +sauvat käsissä. Selkää ja hartioita painaa, ruumis on väsynyt, mutta +mieli virkeä. + +He astuvat perätysten jängän poikki johtavia teloja pitkin. +Karpalot kukkivat mättäillä telapuitten molemmin puolin. Ne ovat +kuin kukoistavia viinitarhoja, pieniä yhteiskuntia, joissa pikku +hyönteisiä vilisee karpalon varsien juurella. Mätäs heilahtaa +keveästi. Kaksi mahdottoman suurta jättiläistä huojuu telapuita +pitkin suuret kantamukset seljässä. Yhteiskunta häiriytyy hetkiseksi. +Pienenpienet onkalot ja käytävät mättään sammalpeitteisellä +pinnalla vavahtavat. Sitä jatkuu poikki koko jängän sitä mukaa kuin +jättiläiset kulkevat eteenpäin. + +Mutta -- jängän keskipaikoilla tapahtuu kauhea hävitys. Toinen +jättiläisistä, etumainen, astuu teloilta syrjään lähtien harppaamaan +pitkin pounumättäitä. Kukoistavat viinitarhat sortuvat hänen +askeltensa alla. Kummut painuvat kokoon, hennot onkalot ja luolat +rutistuvat kasaan, karpalon varret ja myöhästyneet hillankukat +tallaantuvat jättiläisen jalkoihin ja pikku hyönteisiä kuolee +kymmenittäin, sadoittain. Vesi tulvahtaa sammalkäytäviin. Syntyy +tavaton hälinä ja hätä, mutta jättiläisen korvat ovat korkealla. +Ne eivät kuule muuta kuin sääskien, noiden korppikotkien laulun. +Jättiläinen harppaa tuohikontti seljässä ja poimii raakoja hilloja +suuhunsa. Siinä menee satojen pikkuhyönteisten kesämuona muille +markkinoille. + +Jo lähtee toinenkin jättiläisistä syrjään. Uusi hävitys! Toiset, +vielä äsken säästyneet viinitarhat menevät nurin. Ja tämän +jättiläisen jälki on vielä kauheampi kuin edellisen. Se painaa +mättään pinnalla olleet sammalkäytävät ihan kadotuksen syvyyteen, +mistä kuuluu vain mustien pohjavesien urahtelu. Voi sitä hävityksen +kauhistusta! Koko suuri hyönteisyhteiskunta aivan raunioina. + +Mutta -- ihme! Kun jättiläisten askeleet häipyvät kuulumattomiin, +nousevat viinitarhat jälleen. Mikä ne nostattaa? Pikku hyönteistenkö +yhteisponnistus? Ei, vaan niiden oman kauneuden voima. Ne ovat luodut +kukoistamaan, iloa tuottamaan, ja siksi ne kohoavat uudestaan. +Sudensammal niiden kyljissä hohtaa jälleen kuin punainen kallioseinä. +Taipuneet karpalonvarret ojentuvat uudelleen pystyyn. Entinen elämä +alkaa. Hyönteisyhteiskunta ei pitkään sure. Aurinko paistaa ja ilman +täyttää sääskien yksitoikkoinen, unettava ininä. + +Äskeiset jättiläiset ovat jättäneet taaksensa jängän ja istuvat +kaatuneella honganrungolla tupakoiden. Sääskiparvet hyökkäävät +heidän kimppuunsa, mutta pikiöljy tekee niiden liiallisen lähentelyn +vaikeaksi. Toverukset tatuoivat itsensä juhlallisesti. Äkkinäistä +kulkijaa he voisivat säikähdyttää. Viimeiset papillisuuden piirteet +Jonatan Starkin kasvoissa peittyvät leveiden pikiöljylaikkojen alle. +Hän muistuttaa nyt Mefistoa. Kuin kaksi metsien intiaania istuvat +toverukset honganrungolla puhallellen verkkaisia savuja ilmaan. +Heidän hartiansa höyryävät hiljaa ja tuohikontin nurkasta tipahtelee +vesipisaroita heidän selkäänsä pitkin. + +Metsässä vallitsee raukaiseva kuumuus. Ei edes varjopaikoissa ole +viileämpää. Sammal toverusten jalkain juuressa uhoo kosteaa lämpöä, +joka unettavana tunkeutuu sieraimiin. Olisi soma hetkisen uinahtaa, +mutta sääskiltä ei saa rauhaa. + +Toverukset nousevat jatkamaan matkaansa. Viimeinen silmäys, +hyvästijättösilmäys Tela-aavalle, joka vilkkuu puiden välistä +kuumuudesta höyryten. Sen takana on Huomenjärvi, kumppanusten +kaipaama rauhan tyyssija. Nyt sekin loistaa häikäisevän kirkkaana +kuin olisi se erämaan silmä. + +Toverukset astuvat peräkanaa. Vielä on neljä kilometriä kirkonkylään. +Puolen tusinaa jänkiä on myös kuljettava yli, mutta ne ovat jokainen +varustetut teloilla. Entiset papit ovat pitäneet huolen niiden +laittamisesta. Huomenjärvi on ollut heillekin rakas. + +Runsaan tunnin päästä he saapuvat maantielle. Se on hiljainen ja +kuollut, mutta se tuo mieleen suuren maailman jossakin kaukana. +He astuvat horjahdellen. Taakat ovat loppu taipaleella ruvenneet +painamaan. + +Kirkko näkyy kaukaa, paljon ennen maantienpolveketta. Se seisoo +kummullaan aivan samannäköisenä kuin heidän lähtiessäänkin. Mutta +siitä huolimatta tuntuu toveruksista, kuin näkisivät he sen taas ensi +kertaa pitkästä aikaa. Se on vaihtelu, joka sen saa aikaan. + +Jonatan Stark käsittää sen astuessaan tuossa Horstan jäljissä. Se ei +olekaan Huomenjärven ansiota niin paljon, kuin hän oli kuvitellut. +Sen teki vaihtelu, yksitoikkoisen kotona-istumisen äkillinen +katkeaminen, vuorokauden oleskelu kirkonkylästä poissa. + +Vaihtelu -- mitä oli vaihtelu? Vain hetken kestävä unilääke, jota +piti taas uudestaan ottaa. + +Jonatan Stark aavistelee jotakin, jotakin, jota ei voinut koskaan +tyydyttää. Se lauloi sydämessä lakkaamatta, kuin laulaa maininki +merenrantaa vasten. Se kohosi ihmisrinnasta salaa kuin huokaus korven +povesta, kuin ikuinen etsijän ikävä. Sitä tuntiessa johtui mieleen +etelä, hymyilevä etelä. + +Jonatan Stark ei voinut mietteitään jatkaa, sillä häntä häiritsi +Horstan kovaääninen juttelu, joka pani metsän raikumaan. + + +IX. + +Talvipäivät kuluvat toisinaan tuskallisen hitaasti. Elämä on +menettänyt tarkoituksensa täydellisesti. Kylä uinuu hiljaisuuden +vallassa. Ei minkäänlaista liikettä näy. Ei edes kauppias Raattaman +rouvakaan juokse kellarissa kuten tavallisesti ja turhaan sai +Jonatan Stark odottaa Konrad Raattamata konttorin rappusille. Hän +ei ilmesty, vaikka kello kansliahuoneen seinällä on jo lyönyt yksi. +Äänettömyys vallitsee pappilassakin. Julia-rouva on vetäytynyt +makuuhuoneeseen. Mitä miettinee piika Sandrakin keittiön päässä, kun +ei kuulu tavallista astioiden kalinaa. Tuntuu siltä, kuin olisivat +kaikki, koko Lainion kylä, vaipuneet tarkkaamaan oman elämänsä +tarkoituksettomuutta. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta", +julistaa puoleksi kaatumaisillaan oleva kaivonvintti navetan päässä. +Kauppias Raattaman poro, joka on kiinni jäkäläkannossa, heittäytyy +maata ummistaen silmänsä, aivan kuin yhtyäkseen tuohon Vanhan +Testamentin viisaan sanaan. + +Jonatan Stark käänteleikse tuolissaan. Hän tuntee nämä tällaiset +päivät. Ne ovat harmaita vieraita, jotka saapuvat asioimaan papin +luo. Ne haluavat koetella, kestikö tämä Lapin yksitoikkoisten päiväin +painoa. Pilviröykkiöt makaavat Keilatunturin laella. Näyttää, kuin +olisi tunturi litistynyt niiden painosta. Entä sitten ihmisten +lapset? Miten kestivät he? + +Harmaja päivä on tehnyt kierroksensa heidän luonaan. + +Siellä istuu vanha metsänhoitaja Jerikossaan alakuloisena, sivellen +harmahtavaa partaansa. Juuri varmaan olisi pitänyt ruveta Mäntypään +joukkoa kartoittamaan, mutta oli niin pimeä, niin pimeä, niin pimeä. +Ne aikoivat rakentaa kievarin sinne jonnekin Lohijoen seuduille... +valtio... kruunu... ja sitä varten tarvittaisiin kuulemma kartta. +Mutta oli niin pimeä, niin pimeä, ettei voinut, ei mitenkään voinut. +Jerikon muuritkin olivat kaatuneet eikä siihen oltu tarvittu Joosuan +sotajoukkoa, vaan tavallista harmaamman lapinpäivän rynnistys. + +Apteekkari istuu apteekilla korttipakka kädessä. Harmaja päivä on +vieraana sielläkin. Ja mikä ikävintä: -- harmaja päivä ei kärsi edes +pasianssia. + +Tahi jos kärsii, käy lopputuloksen aina sangen surkeasti. + +Apteekkari asettaa korttipakan pöydälle, jolloin "herttakuningas" +joutuu päällimmäiseksi. Mutta harmaja päivä ei ihaile sen uljuutta. +Päinvastoin: -- se varjostaa sen tummaksi, epäselväksi, niin että se +alkaa apteekkarin mielestä muistuttaa paholaista. + +Hän astuu apteekkihuoneeseen. Harmaja päivä seuraa perässä. Se +hiipii pitkin hyllyrivejä, sivuaa hiljaa porsliinipurkkien rintaa. +Se opettelee latinaa. 'Clyserin', 'Garbol'... Apteekkari hiipii +hyllyn luo. Oliko etiketteihin sattunut virhe? Ei, ei... oikeinhan +niissä seisoi: 'Glyserin'... 'Carbol'... Hänestä vain oli hämärässä +näyttänyt, kuin olisi C vaihtunut G:ksi ja päinvastoin. Ei soi +apteekin ovitiuku. Yhtään asiamiestä ei näy. Kaikki tuntuu kuolleelta. + +Nimismies Forstadiuksen virkahuoneessa käy sen sijaan touhu. Harmaja +talvipäivä ei ole pystynyt sen järjestystä muuttamaan, ainakaan tällä +kertaa. Ne pyssyt... ne pyssyt. Niillähän mies puolustihe pimeää +ja alakuloisuuttakin vastaan. Pöydällä palaa lamppu, vaikka on jo +puolenpäivän aika. Horsta puhdistaa pyssyä hiessä päin. Oli se kumma +mies se Stark, kun ei viitsinyt pyssyään puhtaana pitää. Ja sellainen +ase kuin hänellä oli. Se oli ollut nyt lainassa Horstalla parisen +viikkoa huurremetsojen ampuma-aikaan. Hän ei ollut sitä kuitenkaan +tarvinnut. Mutta -- sellaisessa kunnossa, kuin missä se oli, hän +ei hirvennyt sitä takaisin viedä. Sen sisus... herrajumala... +niin täynnä likaa, etteipä juuri läpi nähnyt! Siinä menivät hyvät +rihlat aivan pilalle. Ja hän, Horsta, kun oli sen jo kerran papille +puhdistanut sanoen, että pidä nyt, hyvä veli, puhtaana. Se on hyvä +pyssy. Mutta ei ollut pappi viitsinyt. Ruostua oli antanut. + +Harmaja lapinpäivä tekee kierrostansa kylässä. Sen asiana on istua ja +tylsästi tuijottaa eteensä. Nyt se istuu pappilan kansliahuoneessa +pitäen seuraa rovasti Starkille. + +'Minkähänvuoksi tuo kruunukin arkistokaapin päällä on lohennut?' +Jonatan Stark istuu tuijottaen puustaveistettyyn, tummaksi maalattuun +kruunuun, mutta kukaan ei vastaa. Harmaja talvipäivä pysyy +äänettömänä eikä vastausta synny hänenkään päässänsä. Liekö pudonnut +vai muuten omia aikojaan haljennut? Sen voisi kääntää toista tietä. +Niin... kuka sen kääntäisi? Jonatan Stark ei halua sitä kääntää +eikä kukaan muukaan sitä tee. Se ei olisi vaikeaa: nousta tuolille +ja kääntää. Mutta Jonatan Stark ei halua nousta tuolille. Hänen +mielestään se on tarpeetonta. Mitä se hyödyttäisi? Kolo pysyisi siinä +kumminkin. Hän tietäisi sen! Niin rehellisyyttä rakastavana hän on +vielä Lapissakin pysynyt, ettei anna näön pettää itseään. + +Mutta jotakin olisi tehtävä. Päivä ei saanut kulua tylsyyden +vallassa. Siitä oli ravistauduttava irti hinnalla millä hyvänsä. +Harmaja talvipäivä istuisi muuten vaikka kuinka kauan kansliahuoneen +penkillä ja katselisi hänen toimettomuuttaan, toimeton toista +toimetonta. Se tuntui masentavalta. Jommankumman täytyi liikkua, +jommankumman, siitä ei päässyt! Jonatan Stark väänteleikse +tuolissaan. Elämä tuntui niin sanomattoman lohduttomalta. + +Hän nousee hitaasti tuolistaan. Hänen kasvoillaan asustaa syvä +alakuloisuus. 'Tarpeeton ihminen', välähtää hänen sielussaan. Hän +pysähtyy keskelle lattiaa syviin mietteisiin vaipuneena. Mitä varten +hänkin oli olemassa? + +Jonatan Stark avaa hiljaa arkistokaapin. Siellä on suuri läjä +vanhoja, käytettyjä kirjekuoria. Niitä on sinne kasaantunut +kuukausien varrella. Ne tarjoavat hänelle pelastuksen tällaisina +harmaina päivinä. Hän ryhtyy niitä kääntämään. + +Elämällä on sittenkin tarkoituksensa. Älä murehdi, Jonatan Stark, +sinä et ole turhaan elänyt. Tämä yksi ainoa päivä elämässäsi antaa +täyden oikeutuksen kaikille ennen vietetyille vuosille: nousta +rikkaläjältä lentoon ja kohota navetan harjan tasalle, -- onhan se +jotakin elättivariksesta, jonka toinen siipi on leikattu lyhemmäksi. +Käännellä käytettyjä kirjekuoria Lainion pappilan hiljaisessa +kansliahuoneessa ja houkutella sen askartelun avulla henkensä +lentoon, tuon häkkilinnun, jonka pimeä talvinen päivä on kahlehtinut, +-- onhan siinä elämän tarkoitusta kylliksi, -- ainakin yhden pilvisen +päivän osalle. Sinä käännät nurin nuo jo kerran tehtävänsä tehneet +kirjekuoret, lähetät ne uudelleen maailmaa kiertämään. Mitäs sinä +siitä välität, vaikka ihmiset sanovatkin: 'Stark on tullut tarkaksi, +kääntää jo kirjekuoretkin'. Et mitään. Sinä loihdit niiden avulla +vanhoja muistoja eloon. Sinusta tulee runoilija, joka laulaa +kuolleet eläviksi jälleen. Tuo Bulevardin Kukkakaupan kirjekuori on +kellastunut lehti, mutta se kertoo sinulle kesästä, joka oli lämmin +ja kaunis. Mitäs siitä, vaikka se onkin kellastunut lehti. Sinä +runoilet sen viheriöitseväksi jälleen. + +Se johdattaa mieleesi muutaman tummatukkaisen kukkaismyyjättären, +joka kerran palveli juuri tuossa samaisessa Bulevardin kukkakaupassa. +Sillä sieltä on Julia-rouva tilannut viimekesäiset kukkasipulinsa ja +kuin sattumalta osui kukkakaupan kirjekuori ensimmäisenä käteesi. + +Sinä kätket tosin muistosi jälleen tuon saman kirjekuoren sisään ja +kirjoitat tyyneesti päälle: 'Arvoisa Pastorinvirasto, Tenomuotka.' +Mutta se vain todistaa, kuinka ihmeen hyvin olet oppinut itsesi +hillitsemään. Ja kerran sinä kirjoitit vapisevalla kädellä ja veren +lämminnä virratessa sydämeen: 'Neiti Aleksandra Ek, Bulevardin +Kukkakauppa'. + +Sinä olit silloin vahvasti rakastunut, Jonatan Stark. Sinä ajattelit +tummatukkaista tyttöä muutamassa kukkakaupassa, sillä aikaa kuin +professori luennoi valituita kappaleita profeetta Jesajasta. Mitä +välitit sinä hepreasta siihen aikaan. Et yhtään mitään. 'Jerusalemin +tyttäristä' kuullessasi ajattelit vain yhtä: hänellä ei ollut +nilkkarenkaita eikä hän kulkenut kenossa kauloin, mutta hänellä oli +niin ihmeen kauniit ruskeat kengät ja niska kuin kuningattarella. Hän +rakasti ruskeaa ja eikö se ollut sinunkin mielivärisi siihen aikaan, +Jonatan Stark, ja ole vieläkin? + +Oh, sinä muistat ne lukemattomat illat, jolloin kuljit Bulevardia +pitkin ja tähystelit levottomana eteesi. Sinä etsit ihmisvilinästä +vain yhtä: Aleksandra Ekiä. Muut olivat sinulle vieraita ja +muukalaisia. Ja kuinka sydämesi löikään, kun hän sipsutteli sinua +vastaan ruskeassa päällystakissaan! 'Oletko se sinä, Jonna?' 'Minä, +minä... ja sinä pääsit jo, Alix?' 'Pääsin, pääsin ja nyt mennään +meille, Jonna.' Sitä sinä olit toivonutkin. Te lähditte yhdessä +kulkemaan Kruunuhakaa kohti. Siellä asui Aleksandra Ek muutamassa +kivijalassa vanhan tätinsä kanssa. Huone oli yksinkertainen ja +vaatimattomasti kalustettu, mutta sinun mielestäsi se oli taivaan +esikartano, sillä siellä asui Aleksandra Ek, ja hän oli kaunis ja +hän oli tumma ja hänen silmänsä olivat vihreät kuin meri! Seinällä +riippui kitara ja se tervehti teitä jo ovessa. "Nyt sinä laulat, +Jonna, tänä iltana, laulat 'Caro mio ben'in'". Hän oli laulanut sydän +onnea tulvillaan Aleksandra Ekin säestäessä häntä. + +Jonatan Stark katselee mietteissään edessään olevaa kirjekuorta. +Aivan samanlainen kuin muinoin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin, +mutta käsiala oli toinen. Niin -- kuinka monta kertaa se oli +muuttunutkaan noiden kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa? Uudet +myyjättäret astuivat entisten tilalle. Mutta tuskin yksikään heistä +lie tuollaiselle kirjekuorelle kirjoittanut loistavammin kuin +kirjoitti kerran Aleksandra Ek: 'Herra Ylioppilas Jonatan Stark, +Pohjois-Esplanaadinkatu 7.' Siinä oli rakkautta jokaisessa i:n +pisteessäkin. Ja seitsemäinen -- se oli ollut kuin tanssissa liehuva +keijukainen. + +Jonatan Stark huokaa ja kääntää kirjekuoren. 'Toivehet, pois, +pois...' soi hänen rinnassaan. Sitä laulua hän oli kerran tovereista +haalitun kuoron kanssa laulanut Aleksandra Ekin ikkunan takana tämän +syntymäpäivän vastaisena yönä. Silloin oli loistanut täysikuu ja +muutaman ravintolan edustalla torkkuva ajurikin oli hänen mielestään +ollut satumainen olento. Hän olisi saattanut olla vaikka morsiusparia +odotteleva kartanon kuski, joka mikä hetki hyvänsä oli valmis +kiidättämään nuoren parin sulhasen kotiin läpi kuutamoisen, kirkkaan +yön. + +Paljon sinä haaveilet, Jonatan Stark, mutta siihenhän on luonnollinen +syy: Julia-rouva on loukkautuneena sulkeutunut makuuhuoneeseen. Te +olette riidelleet aamiaispöydässä ja kuin sattumalta on Bulevardin +kukkakaupan kirjekuori nyt ensimmäisenä käteesi osunut. Minkäs sinä +sille mahdat? "Hvem kan nu rå för sina känslor?" oli apteekkarin +rouva kerran kysynyt, kun puhe oli johtunut avioeroihin. Hän, se +näpsäkkä Floora-rouva, oli lingonnut tämän kysymyksen Jonatan +Starkille vasten silmiä, kun tämä oli epäillen pudistellut päätään. +Ei sitä niin vain erottu, vaikka tunne-elämässä toisinaan tapahtuikin +pieni vallankumous, aiheuttipa sen sitten vaikka hetken kinastelu +tahi luvaton kiintymys. Solmitut siteet olivat siksi lujat. +Tuollainen vanha muisto hiveli vain sydäntä suloisesti, kuin lääkiten +sitä pienen vamman jälkeen. Missä lienetkään, Aleksandra Ek? Lienetkö +elävien mailla? Jonatan Stark, entinen naivi ylioppilas, joka rakasti +sinua tulisesti, mutta jota sinä et uskaltanut seurata, muistelee +sinua, kädessään kirjekuori samasta kukkakaupasta, missä kerran +palvelit myyjättärenä. Ja kirjekuori -- se on nyt käännetty nurin. + +Jonatan Stark kääntää ja liimaa kirjekuoria asettaen ne +kirkonkirjojen alle painumaan, sitä mukaa kuin ne valmistuvat. +Niitä on eri kokoa, tavallisista virkakirjekuorista pieniin, +siroihin dandykuoriin asti. Kuka veitikka se niin hienosti elelee? +No jo... Gösta Lagerborg, hänen vanha luokkatoverinsa, kaunosielu +ja aatteiden mies, josta konventtiaikana odotettiin suuria, mutta +josta ei kuitenkaan tullut muuta kuin tavallinen kauppamatkustaja. +Hän sortui kauniilta uraltaan ja nai rikkaan lesken, joka omisti +tuottavan kahvilan muutamassa rannikkokaupungissa. Siellä kuului +nyt Gösta-poika soittelevan klaveeria kahvilayleisön ratoksi, +milloin ei kauppamatkoilla kulkenut. Ja liike tuotti, tuotti hyvin. +Gösta Lagerborg oli kirjoittanut tulevansa ensi kesänä Lainioon +harrinongintaan ja tiedustellut Starkilta sopivia paikkoja sitä +varten. 'Ja olisihan soma vielä istua vastatuksin ja väitellä siitä, +ihannoiko Runeberg "Vänrikki Stoolin tarinoissa" sotaa vai ei, +hahhah!' + +Jonatan Stark kääntää kirjekuoria. Hänen silmänsä säteilevät. Ajatus +kulkee muistojen teitä eikä Lapin harmaja päivä näe enää syytä +viipymiseensä. Se hiipii hiljaa ulos Jonatan Starkin huomaamatta. +Keittiön puolelta rupeaa kuulumaan astioiden kalinaa ja laulun +hyräilyä. + +Julia-rouva ilmesyy kansliahuoneen kynnykselle. Hän hymyilee +ystävällisesti. + +-- Mitäs se pappa täällä puuhailee? Ai, ai, noitako sinä taas olet +ruvennut kääntämään? Eikö sinulla nyt ole parempaa työtä? + +Jonatan Stark vastaa loistavin kasvoin: + +-- 'Ja hädässänsä hän turvautui yhteen sen vieraan maan +kauppiaaseen...' Katsopas, Julia, tässäkin hommassa tulee mieleen, +'kuinka monella minun Isäni palkollisella on kyllin leipää ja minä +kuolen nälkään.' -- Hei, eikö olekin soma kokoelma? + +Julia-rouva hymyilee miehensä innostukselle. + +Jonatan Stark katsahtaa vaimoaan silmiin. Hän huomaa niissä anteeksi +pyytävän ilmeen. Hänen sydämeensä tulvahtaa veri lämpimänä. Hän +tarttuu vaimoaan kädestä. + +-- Näin minä täällä taistelen henkiriepuni puolesta, Julia, ja nyt +olen voitolla taas. + +Julia-rouva nyökkää. Sellaistahan se oli. Hän kesti sittenkin +paremmin kuin miehensä. Jonatanille se toisinaan kävi ylivoimaiseksi. + +Hän jättää miehensä työn ääreen. Hän on vakuutettu, ettei Jonatan +enää kääntele kirjekuoria ikävänsä vuoksi, vaan siksi, että tuntee +itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi taas. + +Ja ihmeellistä. Tämän jälkeen ei Jonatan Stark enää ajattele +menneitä. Hän kääntää kuoren toisensa jälkeen ja se ilo, jota hän +nyt tuntee, on jonkunlaista ammattimiehen iloa. Työ käy näet jo +sangen sukkelaan. Hän ajattelee väliin, tuliko helpommaksi kääntää +vai ostaa uusia. Kumiliima maksoi... sekin... Mutta -- vaikka se +olisi tullut kalliimmaksikin, hän olisi sittenkin kääntänyt. Se +tuotti hänelle iloa. Ja kaikkeen, mikä Lapissa oli omiansa iloa +tuottamaan, oli suhtauduttava vakavasti, olipa se sitten itsessään +vaikka kuinka lapsellista. Sen oli Jonatan Stark ottanut elämänsä +säännöksi. Hän siis kääntelee kirjekuoria, kun ei muuta työtä ole. +Ja hauskaa oli nähdä sitä valikoimaa, joka niistä vähitellen syntyi. +Hämähäkinverkko-kuoria oli useita. Ne tekivät oikeastaan hiukan +taiteellisen vaikutuksen. Toiset olivat taas niin ohutta paperia, +että rikkoutuivat käännettäessä. Vaivaiset, jotka eivät jaksaneet +kustantaa itselleen kuin menomatkan Lappiin. Toisilla oli vielä +varoja paluumatkaakin varten. Jonatan Stark kääntää kääntämistään. +Hän on onnellinen ja tyytyväinen taas ja hän viheltelee hiljaa. +Talven pitkään kulkisivat hänen kirjekuorensa alas, -- sinne, mistä +olivat tulleetkin. Hän lähettelisi niitä kuten muinoin Noak kyyhkysiä +arkistaan. Ne veisivät mukanaan hänen kaipauksensa. + +Jonatan Stark huokaa asettaen viimeisen kirjekuoren kirkonkirjan +alle painumaan. Hän vääntää lamppua pienemmälle. Hän on hiukan +alakuloinen, mutta kuitenkin tyytyväinen kohtaloonsa. + +Harmaja lapinpäivä painuu iltaan. Tyranni, sielujen kiduttaja, palaa +linnaansa jälleen. Se on siellä jossakin Keilatunturin takana, +rannattomien aapojen keskellä, jotka nyt kääriytyvät pimeään. Harmaja +päivä on käynyt alustalaisiaan katsomassa ja ilokseen huomannut +heidät lujasti valtaansa kahlehdituiksi. Vain yksi heistä, pappi, +jonka tehtävänä on valkeutta julistaa, on hiukan saanut kahleitaan +irroitetuksi. Hänen huoneessaan on palanut lamppu jo kello yhdestä +saakka. Kuin merkkituli se on loistanut muille kylän asukkaille, +jotka vähitellen, yksi toisensa jälkeen, ovat tehneet tulen pirtin +takkaan. On se hetki, jolloin sielut saavat vapaammin hengittää. +Takkatulen loiste ottaa haltuunsa pirtin. Se on itsevaltias, joka +ei siedä harmajan lapinpäivän valtaa. Se valaisee ja lämmittää. Sen +kanssa taistelevat rinnan navettakiilut ja Ruijan porsliinikupuiset +lamput. Nekin julistavat omalta osaltaan, että yötä ja pimeyttä +vastaan on taisteltava valolla, siksi kunnes aurinko, elonantaja, on +jälleen saavuttanut hallitsevan asemansa Lapin taivaalla loistaakseen +kaksi kokonaista kuukautta yhteen menoon. + + +X. + +Viime vuosina on Jonatan Stark saarnannut melkein yksinomaan +itselleen. Eikä hänellä juuri monta kuulijaa ollutkaan. +Kirkonkyläläisistä eivät muut käyneet säännöllisesti kirkossa kuin +Suutari-Kalle ja hänen hiukan yksinkertainen vaimonsa Gravilda sekä +kylän kansakoulunopettajatar. Juhlapyhinä, kuten Marianpäivänä, +juhannuksena ja Mikkelinä, saapuivat tosin syrjäkyläläiset +mieslukuisina kirkolle ja silloin oli Lainion pieni kirkko ääriään +myöten täynnä. Mutta ennen saarnaa lähti suurin osa miehistä +tavallisesti pois, sillä heitä ei huvittanut Tarkan "muistelusten +kuunteleminen", kuten he sanoivat. He menivät siis kirkkomäelle +tupakalle ja juttelemaan hevoskaupoista. He ymmärsivät niitä paljon +paremmin kuin papin puheita 'Kristuksen kuvan kultauksista', joka nyt +oli paljasta jaaritusta. + +Eivät syrjäkyläläiset paremmin kuin kirkonkyläläisetkään +ymmärtäneet, mikä pappiin oli mennyt. Ensi vuosina tämä oli saarnata +paukutellut kuin mies, puhunut armonjärjestyksestä ja apostoleista, +karahteerannut synti-äijääkin tämän oikealla, raamatullisella +nimellä. Tosin oli häneltä silloinkin synteinanteeksiantaminen ja +Golgata jäänyt melkein säännöllisesti pois, mutta olihan nyt toki +saatu kuulla, kuka ihmistä vietteli ja mihin lopulta päädyttiin, +jollei parannuksia tehty, -- kuin myöskin, että Jumalan Poika se +pelasti ja näytti pirulle lopullisen pitkän nenän, kun tämä jo oli +valmistautunut korjaamaan syntisraukan. Nyt jutteli Tarkkapappi +ulkomaitten kaupungeista ja turistiteistä, niinkuin niillä olisi +minkäänlaista yhteyttä ollut Nikodemuksen ja hänen epäuskonsa kanssa. +Vai oliko kukaan lukenut, että Nikodemus olisi ollut erikoisempi +reissaaja? Ei sitä ainakaan kirjoitukset näyttäneet. + +Vikaan oli siis mennyt Tarkka-pappi, pahasti vikaan. Joku tiesi +mainita, ettei Tarkalla enää ollut kaikki ruuvit paikoillaan, +toinen arveli sen viinan syyksi: -- kas, kun pappi itse huonosti +eli, ei hän saattanut terää muillekaan näyttää. Se olisi tainnut +silloin kääntyä kohti omaa povea. Niinpä niin... Mutta Juustila oli +taas tehnyt hyvät hevoskaupat. Olivatko miehet nähneet hänen uutta +orittansa? Totisesti, siinä oli hevonen, joka oli pidollensa hyvä! +Ja viidelläsadalla oli mies sen saanut. Kirkkomiehet juttelivat +Juustilan oriista siksi kunnes kirkosta rupesi kuulumaan papin messu. +Silloin he kopistivat piippunsa ja työntyivät jälleen kirkkoon: -- he +olivat päättäneet ottaa ripin. + +Sellaista se oli. Jonatan Stark oli kyllä vuosien varrella +manannut ja nuhdellut, pitänyt välistä pitkiäkin saarnoja kirkossa +käyttäytymisestä, mutta kaikki turhaan. Lainiolaiset pitivät tapansa. +Viime vuosina hän oli siitä luopunut. Hän oli lopuksi unohtanut koko +seurakunnan ja saarnannut vain itselleen. + +Mutta -- jos seurakunnan enemmistö oli kääntänytkin hänelle selkänsä, +olivat Suutari-Kalle Gravildoineen ja kylän kansakoulunopettajatar +jääneet hänelle uskollisiksi. Kukin heistä käsitti saarnan omalla +tavallaan, mutta siitä he olivat yksimielisiä, että rovasti saarnasi +hyvin. Suutari-Kalle, ainoa Lainion sosialisti, piti erikoisesti +siitä, että pappi puhui pienistä mökeistä ja kololaitaisista +kahvikupeista. Hänen mökkinsä kirkon takana oli juuri niin +kookas, että sänky mahtui pisimmälle seinälle, ja siinä ainoassa +kuppiparissa, jonka he Gravildan kanssa omistivat, oli todella +suuri lovi, niin että toinen puoli kahvia valui lautaselle. Mutta +Suutari-Kalle iloitsi, että pappi ymmärsi köyhälistön asian ja että +hänen äänensä sen esilletullessa värähteli erikoisen lämpimänä. Miksi +ei -- kyllä Suutari-Kalle olisi sen suonut, että Vapahtaja olisi +tullut heidän mökkiinsä käymään. Olisipa saanut kerran kyllikseen +jutella köyhän ihmisen elämästä ja kysyä, oliko oikein, että Könni +maksoi pieksun pohjauksesta puolosta vähemmän kuin muut. + +Kallen Gravilda ei pystynyt niin syvällekäypiin mietiskelyihin. Hän +vain kuunteli ihastuneena selityksiä Jerusalemin vaimojen kirjavista +puvuista ja vilkaisi silloin tällöin alttaritauluun. Todellakin... +sellaisia pukuja olisi kannattanut pitää. Mahtoivat olla värinsä +pitävämpiä kuin hänen retonkihameensa, joka nyt oli melkein +siintynyt. Eikä Raattamalla paremmin kuin Könnilläkään ollut hyviä +värjäysaineita. + +Ainoa, joka pystyi seuraamaan Jonatan Starkia tämän kaunopuheisilla +poluilla, oli kansakoulunopettajatar. Hän oli lukenut paljon, +mietiskellyt vielä enemmän, jotenka hänestä oli nautintorikasta +kuulla kuvausta Jaakobin taistelusta Jabbok-joen rannalla. Hän näki +hengessään auringonlaskun, itämaan loistavan auringonlaskun. Siellä, +toisella rannalla, kuumottivat Jaakobin leirin valkeat teltat. +Raakel ja Lea asettautuivat levolle tyynnytellen lapsiaan, jotka +levottomina kyselivät, minne isä oli mennyt. Sinä iltana järjesti +Raakel, tuo yksinkertainen sielu, isältänsä Laabanilta varastamansa +kotijumalat riviin teltan perälle ja kumarteli niitä, rukoillen +sydämensä pohjasta pelastusta Jaakobille, jota hän oli rakastanut +siitä hetkestä saakka, jolloin tämä pitkästä matkasta uupuneena, +mutta kuitenkin niin kauniina, oli ensi kerran suudellut häntä +Haaranin kaivolla. Mutta siellä, toisella rannalla, istui Jaakob +kalpeana rantakivellä sydämessä ahdistava tuska: -- miten oli Esau +kohteleva häntä? Ja tuska oli niin suuri, että hänestä tuntui, kuin +painiskelisi hän oudon miehen kanssa kokonaisen pitkän yön. + +Mutta -- sitten tuli aamu! Aurinko nousi mahtavana vuorten takaa. +Jabbok-joen pinta kimalteli sen ensimmäisistä säteistä. Vieno +tuulenhenkäys vastakkaiselta rannalta toi Jaakobin nenään leirisavun +tuoksun: -- siellä olivat jo jalkeilla hänen omaisensa. Kalpea mies +nousee. Hän tuntee itsensä vahvaksi jälleen. Rauha on palannut +sydämeen, rauha ja lepo. Jaakob kahlaa joen yli leirin puoleiselle +rannalle. Oi, kuinka mielellään kansakoulunopettajatar olisi tahtonut +olla Raakelin sijassa tämän käydessä miestänsä vastaan! Mutta sitä +hänen oli hiukan vaikeampi käsittää, millä mielellä Lea, vanhempi +sisar, olisi silloin katsellut häntä. Ne itämaalaiset naiset olivat +hiukan arvoituksellisia suhteessaan miehiin. + +Ei aavistanut Lainion suntio, vanha Mäki-Roope, minkälaisissa +mielikuvituksissa ja ajatuksissa nuo kolme sanankuulijaa elivät +rovastin saarnojen aikana. Hän kulki hiilihanko kädessä pitkin +sivukäytävää ja kolisteli hirmuisesti. Hänen mielestään oli +seurakunnan varojen tuhlausta lämmittää kirkkoa kolmea henkeä +varten. Mutta se Tarkka oli niin täsmällinen ja tarkka, ettei vain +saanut laiminlyödä kirkonmenoja. Miksi ei nyt noita olisi yhtä +hyvin saattanut pitää pappilan pirtissäkin? Niin oli entinen pappi +tehnyt. Mutta tämä... tämä oli kyllä visu omissa asioissaan, mutta +kirkonkassasta hän ei isoja välittänyt. -- Mäki-Roope kolisteli ja +hymähteli. Mitähän se Suutari-Kallekin hyötyi Gravildansa kanssa? +Niin jököttivät joka pyhä samalla paikalla, Gravildalla suu puoleksi +auki, kuin olisi avisuunissa istunut. Mäki-Roope sylkäisi kuuman +kaminin kylkeen. Sen pihaus tulkitsi parhaiten hänen tunteitaan. + +Lukkari, lihava ja pyylevä Poikkijärvi, luki lauantaipostin lehtiä +lehterillä urkuharmoonion takana. Hän ei isosti välittänyt koko +kirkonmenoista. Hänelle riitti vain se, että sai rauhassa lukea +lehtiään, silloinkuin ei lehterillä sattunut muita olemaan. Eikähän +siellä, jumalankiitos, tavallisina pyhinä istunutkaan muita kuin +hän, Basilius Poikkijärvi, lukkari ja kiertokoulunopettaja, Lainion +varakkain vanhapoika. Hän seurasi maailmansotaa paljonsuuremmalla +jännityksellä kuin Tarkka-rovastin saarnaa. Pääasia vain, että +saarnan jälkeinen virsi oli valmiiksi haettu. Lukkari syventyi +sotauutisiinsa. Vai olivat valloittaneet Varsovan. Katsos niitä +poikia! Ne eivät muuta kuin antoivat ryssälle selkään. Oli se Saksan +Ville poikaa...Ja Rantahalvari Lompolonsuusta tehnyt konkurssin. No +ihme! Siinä meni taas iso rikas nurin. Olisipa lähempänä, sopisi +huutaa maa. Sen saisi polkuhinnalla. Lukkari syventyi miettimään, +paljonko sellaisesta uskaltaisi tarjota. Ei se ollut kaukana +kolmestakymmenestätuhannesta. Siinä piteli korvilla. Lukkari mietti, +kuka lainiolaisista mahdollisesti yrittäisi. Tuskinpa kukaan. +Könnillä oli maa ja hyvä... samoin Raattamalla. Tavallisia talokkaita +ei tarvinnut peljätä. Mutta -- miten lienevät varoissa siellä +Lompolonsuussa? Isoja rikkaita niitä löytyi sielläkin. Mutta... +mahtaisiko sentään kellään olla kolmeakymmentätuhatta yhdellä +kertaa pöytään paiskata niinkuin hänellä, Basilius Poikkijärvellä. +Kuivia rahoja oli sikäläisillä vähän. Mutta -- entäpä jos siinä +saisi kynsilleen? Mahdotonta. Sellaiselle maalle aina ostajia +löytyi. Kannatti siis koettaa... riskeerata hiukan... noin vähän +amerikkalaiseen tapaan. Siinä tarjoutui hyvä ahvääri ihan kuin +käteen... + +... -- Ja aurinko nousi, kun hän kävi Pnielin ohitse. + +Lukkari havahtui. Joko se Tarkka nyt kerkesi loppuun? Mitä? Amenhan +sieltä taisi jo pamahtaa. Lukkari kääntyi urkuharmoonion puoleen +ja rupesi soittamaan alkusoittoa. Hetken kuluttua kaikui kirkossa +kansakoulunopettajattaren kirkas ääni: + + "Kiitos sulle, Herra taivaan, + Ettäs kuulit ääneni." + +Ja ihmeellistä! Lukkarikin veisasi sen tällä kertaa sellaisella +voimalla, että Jonatan Stark ihmetteli laskeutuessaan saarnatuolista +alas. + +Sellaista se oli. Jonatan Stark oli viime vuosina saanut saarnata +melkein yksinomaan itselleen. Hän oli eläytynyt uskonnollisiin +mielikuviinsa ja hänen sydämensä oli sykähtänyt ilosta, jos joku +tekstin sana oli sattunut välähtämään hänen sielussaan ihan uudessa +valossa. Kullanhuuhtojan tavoin hän oli visusti säilyttänyt sen +kultajyväsen vastaisten päivien varalle. Viime vuosien kuluessa +hän oli tehnyt sen havainnon, että Raamatusta löytyi aina uutta +ja mielenkiintoista. Samaa mieltä hän oli ennenkin ollut, mutta +vasta viime vuosina sen todeksi huomannut. Tosin ihmiset pudistivat +päätään niille kultajyväsille, joita hän Raamatusta löysi, -- se oli +heidän mielestään katinkultaa -- mutta samapa se: -- ne ilahduttivat +kuitenkin sanomattomasti hänen yksinäistä sieluaan. Hän siis saarnasi +sunnuntaisin siitä ilosta, joka viikolla oli hänen sydämensä +vallannut jonkun kultajyväsen löydettyänsä. Ja sunnuntainen saarna +oli taas kuin kehoituksena hänen sielulleen yhä uuteen, innokkaampaan +etsimiseen. + +Mutta alastoman alttarin ääressä seisoessaan hän usein masentui. Hän +muisti veljiään etelässä. Siellä olivat kauniit, usein taiteellisesti +koristetut kirkot hartaita kuulijoita täynnä. Urkujen ääni vyöryi +juhlallisena yli kirkon ja veisuuseen harjaantunut seurakunta lauloi +mukana voimakkaasti. Se tempasi mukaansa papinkin. + +Mutta täällä, Lainiossa, oli kirkko autio ja tyhjä eikä +kirkkomusiikista voinut puhuakaan. Lukkari soitteli toisinaan vain +yhdellä sormella ja veisasi, jos sattui. Ei siis kumma, jos hänen +mieleensä muistui etelä ja siellä palvelevat virkaveljet. Siellä oli +toki papillakin jotakin tehtävää. Mutta täällä... täällä kaukana +korvessa... täällä tunturien takana seisoi hän, Jonatan Stark, +sunnuntaista sunnuntaihin, vuodesta vuoteen yksin... alastoman +alttarin ääressä, voimatta useinkaan tuntea muuta kuin syvää +alakuloisuutta. Hän oli puhunut sielulleen, rohkaissut sitä kuin +kuolevaa ja sanonut: 'Mitäs murehdit minun sieluni ja olet niin +levoton minussa. Turvaa Jumalaan, sillä vielä nytkin hän sinua auttaa +kasvoillansa.' Mutta se oli tapahtunut ylhäällä saarnatuolissa, +jossa yksi ja toinen lohduttava näköala oli auennut hänelle yli +tyhjän kirkon... siitä huolimatta. Siellä ylhäällä hän oli ollut +kuin aavikon tähystäjä, nähden toisinaan kauniita kangastuksia niin +elävästi, että mieli ilahtui ja sydän keveni. + +Mutta -- alttarin ääressä ne häipyivät näkyvistä. Hänet valtasi +tyhjyyden tunne ja hän iloitsi ajatellessaan hetken päästä pääsevänsä +kotiin, hiljaiseen kansliaansa. Sieltä, alttarin äärestä, hän ei +nähnyt muuta kuin nuo kolme sanankuulijaa ja etupenkissä istuvan +suntion, joka näytti varmalta kuin laivan kapteeni ja tuntui sanovan: +'Huuda, mitä huudat, se menee niinkuin se menee.' 'Olkoon vain Herra +sinunkin kanssas.' Masentunein mielin hän siis kääntyi lukemaan +kollehtarukousta ja "Benedicamus" särähti heikkona ja hapuilevana. +Ainakin lukkarin vastaus kuulosti kovin olantakaiselta. "Herran +siunaus" tuntui taas saavan lämpöä siitä, että kaikki näyttivät +olevan hyvillään jumalanpalveluksen päättymisestä, niin pappi kuin +seurakuntakin. + +Sellaista se useimmiten oli. Mutta joskus hän oli jaksanut vielä +jälkialttaritoimituksenkin aikana pitää katseensa tulevaisuuteen +tähdättynä. Sellaisina sunnuntaina hän oli nähnyt suuren kuomureen +kulkevan viimeistä kertaa jokivartta alas. Hän oli matkalla +etelään... muuttamassa pois. Jaakobin palvelus Laabanin luona oli +päättynyt. Hän oli palaamassa kotimaalleen takaisin. Kaikki eletyt +vuodet olivat kauniisti kestetyt. Esau oli tullut monta kertaa +vastaan 400 miehen kanssa. Mutta nyt... nyt viimeinkin hän oli +leppynyt ja laskenut Jaakobin kulkemaan. Sellaisina sunnuntaina hän +oli kävellyt pappilaan reippain mielin ja pitkistä ajoista taas +havainnut kirkonkylän kauneuden. Punaisine ja valkeine taloineen se +oli näyttänyt kerrassaan viehkeältä, varsinkin talvella. Kaikki oli +uhkunut puhtautta ja tuoreutta. Oli tuntunut siltä, kuin olisi noissa +monissa pikku taloissa asunut erinomaisen uuttera ja valveutunut +kansa. Talvipäivän kirkas hohde oli näyttänyt ihmiset kuin uudessa +valossa. Sellaisina sunnuntaina hän oli istunut kauan ruokasalissa +jutellen vaimonsa kanssa. Hän ei ollut sanallakaan maininnut +poispääsyn mahdollisuuksista. Hän oli vain puhellut muista asioista, +mutta hänen sielussaan oli asunut kirkas kuva kotimaalle matkaavasta +Jaakobista. Hän oli tuntenut että jos hän siitä olisi maininnut -- +vaikkapa sanasenkin -- tuo kirkas kuva olisi särkynyt ja hän olisi +taas haparoinut pimeässä pitkät ajat. Siksi hän oli keskustellut vain +pikkuasioista salaten ilonsa todellisen aiheen. Ja hänen äänensä oli +soinut erikoisen lämpimänä, kun hän lopuksi oli kiittänyt vaimoaan +kahvista ja vetäytynyt kansliaansa. + +Julia-rouva ei aina ollut ymmärtänyt miehensä outoa reippautta. Mutta +siitä huolimatta hän ei ollut viitannut siihen sanallakaan. Hän oli +vain kuunnellut ja vastaillut yksikantaan. Hänestä oli tuntunut +hyvältä, että Jonatan keskusteli hänen kanssaan, vaikkapa vain +sellaisista pikkuasioista kuin pirtin lämmityksestä tai uuden lukon +laittamisesta halkovajan oveen. Hiukan hän tosin oli hämmästynyt, kun +Jonatan oli äkkiä noussut, kiittänyt ja mennyt. Mutta silloinkaan hän +ei ollut puhunut mitään. + +Jonatan Stark oli mennyt kansliaansa ja istahtanut soututuoliin. +Hänen katseensa oli osunut kirjoituspöydän alle. Sieltä olivat +paistaneet häntä vastaan hänen jalkainsa jäljet. + +Silloin oli tunnelma särkynyt ja hänen sydämestään oli jälleen +kohonnut tuskaisa, epätoivoinen kysymys: + +Milloin? Milloin? + + +XI. + +Rovasti Starkin suuri kuomureki on matkalla jokivartta alas. +"Vaalimatka", on Lainion sillankorvassa asuva Mäki-Roope sanonut +vaimolleen, kun rovastin reki oli tuvan ohi vilahtanut. "Vaalimatka", +sanovat jokivarren kievaritalojen isännät ja kiroavat hiljaa. + +Sai taas lähteä vedättämään tuota kirottua rumilasta +penikulmakaupalla. + +Hiljaa, kievari talojen isännät, vain tämä kerta ja sitten vielä +viimeinen, -- sitten pääsette Lainion papin kuomureestä eroon +ikuisiksi ajoiksi. + +Mutta -- kukas sen takasi? Jokivarren kievarit ovat vedättäneet +Lainion rovastin kuomurekeä niin monta kertaa, että heidän uskonsa on +loppunut. Lainion papilla on ollut huono onni, niin merkillisen huono +onni. Kukas sen takaisi, etteivät jokivarren kievarit saisi kiskottaa +kuomurekeä niin kauan kuin maailma seisoi. + +Hiljaa, jokivarren kievarit, hiljaa! Vain tämä kerta ja sitten vielä +viimeinen. Sillä rovasti Jonatan Stark on vaalimatkalla Jolmanrantaan. + +Mutta jokivarren kievarit eivät ole hiljaa. Rovasti Starkin +kuomureki on ylimalkaan sellainen laitos, että sen lähestyminen saa +verkkaisimmatkin veret kiihdyksiin. Häijy paikka -- sen edessähän +ihan hevosetkin uupuivat! Pitikin olla kievarisäännössä sellainen +pykälä, että matkustajat saivat käyttää omia ajoneuvojaan. Olisi +maaherra saanut muuttaa sen pykälän, -- jos ei muuten, niin Lainion +papin kuomureen vuoksi. + +Jokivarsi kuohuu ja kohisee. Käsittämättömällä tavalla on sana +Lainion rovastin tulosta kulkenut monta kievariväliä hänen edellään. +Kuka sen vei? Tuuliko, joka tanssitti lunta maantiellä? Harakatko, +jotka kieppuivat aidan seipäissä ja utelivat: 'Vaalimatka taas?' + +Kaipa ne olivat harakat, sillä niillä oli erikoinen syy pitää +silmällä Lainion papin kuomurekeä, niinkuin yleensä kaikkia rekiä. +Niiden sevistä löytyi aina jotakin. Lainion papin kuomureestä ne +eivät olleet koskaan löytäneet mitään. Senvuoksi ne aivankuin +kiukuissaan räkyttivät: 'Lainion papin kuomureki, kuomureki tulee! +Älkää vaivautuko!' + +'Lainion rovasti kuuluu olevan vaalimatkalla.' Kaupunkiin palaava +rahtimies kertoo sen kievarinisännälle, joka hakkaa jäätä tallin +kynnyksestä. Kuka sitä kertoi? Viime kievarissa olivat kertoneet. +Huomenaamulla se viimeistään on täällä, -- jollei jo ole aamuyöstä. + +-- Perhana! Kievarinisäntä iskee niin, että suuri kappale kynnystä +lohkeaa hänen lyönnistään. + +Kievaritaloissa ryhdytään toimenpiteisiin. Isäntä määrää, mikä +hevonen lähtee heinään, mikä jää kotiin. Sieltä kuuluu taas tulevan +se Lainion pappi sillä sen vietävällä kuomureellään eikä sitä +jaksanut kiskoa muut kuin "Rusko". "Rusko" jääköön siis kotiin, että +saadaan taival katkaistuksi. + +Se on merkkitapaus koko jokivarrella. Ihmiset virkistyvät. +Keskustellaan kuomureestä. Kuka muistaa, milloin se ensi kerran +näille maille ilmestyi? Aprikoidaan, tuumitaan. Siitä on kauan, +kuka sen muistaneekaan. Kunnes lopulta eläkevaari lausahtaa: 'Siitä +on tullut viime keväänä yhdeksäntoista vuotta, sillä tuo Penjaami +oli silloin viiden viikon vanha ja täyttää nyt ensi Matin päivänä +kaksikymmentä. + +Niinpä niin -- eläkevaaripa sen tietää. Sillä on hyvä muisti. Osaa +ulkoa kymmenittäin virsiäkin vanhasta virsikirjasta, vieläpä senkin, +että 'Pujer natusin Betlehem', vaikka se olikin latinaa ja vaikk'ei +sitä ymmärrettykään. Niinpä niin -- eläkevaari sen muistaa. Mutta +muistiko vaari, mihin Lainion pappi nyt oli hakenut? + +Ei -- sitä ei vaari muista. Ei muista kuulleensakaan. Oliko se +seisonut aviiseissa? + +Joku mainitsee, että oli, joku toinen tekee sen taas jyrkästi +valheeksi. Ei auta muu kuin ruveta vanhoja sanomalehtiä hakemaan. +Mutta niin vanhoja, joissa tuo uutinen olisi ollut, ei enää löydy. +Joku muistaa lukeneensa uutisen ainakin kolmisen kuukautta sitten. +Kolmisen kuukautta! Ole höpertämättä! Ei se niin vanha asia ole. +Vastahan äijä on matkassa. -- Uutisen lukija, joka ei ole kukaan muu +kuin Penjaami, ei voi siihen mitään sanoa. Hän istuu kuin tuomittu +pirtinnurkassa valmiina vastaanottamaan uusia nuhteita. 'Mikset +silloin sanonut, kun jo kerran luit?' 'Kukapa se kaikkia muistaa +maailmalle kuuluttaa.' (Penjaamin on Lainion rovasti ristinyt. Siksi +on uutinen hänestä ollut paremmin kuin mieskohtainen asia, jota ei +ole tarvinnut toisille jutella.). Vai maailmalle? Olisiko tuo nyt +maailmalle ollut, jos olisi kotiväelle maininnut. 'Sinähän tässä olet +vakituinen aviisien lukija, niin että hoida virkasi!' + +Joku uskaltaa ryhtyä syytettyä puolustamaan. Ei niitä lehtiä enää +siinä koukussa ollut. Niillähän paperoitiin tuvan peräkamari. +Talonväki rientää kamariin. Tavaillaan seiniä, mutta uutista ei +löydy. Se on tietysti joutunut nurjalle puolelle. Vai nurjalle +puolelle! Sitä ei ole ollutkaan koko uutista! + +Mutta nyt uskaltaa jo yksi ja toinen äänensä koroittaa. Kyllä -- +kyllä siitä oli puhettakin silloin. Olikopa? No, oli varmaan! Isä +vielä nauroi ja sanoi, että 'nyt saadaan taas kuomurekeä kiskottaa.' +Kievarin isäntä naurahtaa, leppyy hiukan; sieppaa sitten naulasta +längät ja painuu talliin. Mutta pihan poikki mennessään hän jälleen +kiroaa. + +Sillä välin on keskustelu pirtissä päässyt vauhtiin. Penjaamikin +uskaltaa nousta loukostaan ja siirtyä takan ääreen. Ei sillä, että +hänellä olisi keskusteluun mitään lisättävää eikä hän olisi siihen +pystynytkään, sillä eläkevaari ja äitimuori ovat kristillisyyden +syvillä vesillä. 'Mikä sillä on, kun se ei pääse? Onko se niin +huonolahjainen?' 'Eikö mitä, mutta sillä kun ei ole henkeä, Pyhää +Henkeä.' 'No, mutta ei sitä nyt ollut Raaluntillakaan isosti ja pääsi +kuitenkin ihan ensi yrityksellä.' 'No se -- kun se sattui niin.' +'Niinpä niin.' + +Ei -- ei sitä vain aina niin menty, kuinka aiottiin. Siellä oli +etelässäkin kristityitä ja ne kyllä hengen tunsivat. Eikä lie Tarkan +henki Lainiossa lisääntynyt. Hyvinpä tuo muistettiin sekin päivä, +jolloin hänen kanssaan uskosta ensi kerran tingattiin. + +Eläkevaari vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Hänen poskilleen +kohoaa puna ja silmät säteilevät. Hän asettaa sauvan jalkainsa väliin +ja tekee sen vaikutuksen kuin pussitaistelija, joka on kiivennyt +renkulle ja valmistautunut lyömään. + +-- Niin, siitä uudensyntymisen paikastahan meillä tuli tinka. + +Ja vaari rupeaa kertomaan vuosikausia sitten sattunutta tapausta. Oli +se kumma, kun ei siellä akatemiassa uskosta isosti välitetty. Oppia +ja kirjatietoa siellä kyllä annettiin: lukivat läpi kaiken maailman +lorut. Mutta usko ja Pyhä Henki jäivät aina pois. + +Niin oli Lainion pappikin lyönyt eteen jos minkälaista koukkua +ja temppua. Oli kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa, latonut +raamatunlauseita päällekkäin kuin leipiä uunista, mutta pääkohta oli +aina jäänyt selittämättä. 'Minkä te päästätte maan päällä.' Siitä +ei ollut ruvennut puhumaan mitään. Oli sanonut, ettei hänellä ollut +niin paljon aikaa, kuin olisi tarvittu sen raamatunpaikan oikeaan +valaisemiseen. Hehheh, aikaa! Niinkuin ei Vapahtajan sana olisi ollut +selvä selittämättäkin. + +Eläkevaari oikaiseikse jälleen sänkyyn. Kukaan ei ole puuttunut +hänen puheeseensa, sillä emännän ajatuksetkin ovat jo pyörähtäneet +toisaalle. Vaari siis oikaisee sänkyyn ja on tyytyväinen. + +Tällaisiin keskusteluihin antaa aihetta sanoma Lainion rovastin +tulosta. Oikeastaan niissä jää pappi syrjään, vaikka hänestä +puhutaankin paljon. Päätekijänä niissä kuitenkin on kuomureki, suuri +kuomureki. + +Ajettiinko etelässä sellaisilla rumilailla? Kaipa, koska tämäkin oli +sieltä tuotu. Mutta siellä nyt olivat paremmat tiet ja lyhyemmät +taipaleet. Mikäs siellä... mutta täällä, erämaassa, missä yksi +ainoa tuisku toisinaan pysäytti viikoksi koko liikenteen. Ajomiehiä +oli vähän, varsinkin nyt, kun ei sattunut ruukkipaikkojakaan +läheisyyteen. Kievari yksin sai pitää huolen teiden auki pysymisestä. + +Lyhyesti sanoen: -- sanoma Lainion rovastin ja hänen kuomurekensä +tulosta vaikutti herättävästi koko jokivarteen, Lainiosta +kaupunkiin saakka. Taloissa, erityisesti kievaritaloissa, elettiin +henkisesti virkeämpää elämää. Oli toki jälleen asia, josta riitti +puhetta päiväkausiksi. Yksimielisesti lausuttiin toivomus, että +"äijäriepu" vihdoinkin pääsisi, mutta se ei suinkaan johtunut +lähimmäisenrakkaudesta, vaan kiukusta kuomurekeä kohtaan. Koko +jokivarsi ei viikkokauteen puhunut muusta kuin Lainion rovastin +kuomureestä ja nuo tavallisesti niin hyväluontoiset ihmiset +kiukuttelivat, riitelivät ja torailivat aivan kuin pahankuriset +lapset jo päiviä ennen tämän sekaannuksen aiheuttajan ilmestymistä. + +Mutta Jonatan Starkille siitä on vain hyötyä. Sillä kun hän +saapuu, ei äskeisestä kiukusta näy jälkeäkään. Kievarinisännät +ovat purkaneet sappensa jo kolme, neljä päivää aikaisemmin ja nyt +heillä ei ole muuta sanottavaa kuin: 'Jaha, vai on se rovasti taas +matkalla.' 'Ja yhä se entinen reki vain.' Ei sanaakaan sen painosta. +Päinvastoin: talonväki kerääntyy ihailemaan reen kuomua. Sellainen +soma nahkakoppero, ihan kuin pienoinen huone. Ja ikkunat, oikeat +messinkipuitteiset lasi-ikkunat. Ja sisällä lyhty, jossa paloi +kynttilä. Aivanhan siellä istui kuin herran kukkarossa ja lueskeli +lyhdyn valossa. Niin, niin... mitäpä pitkillä taipaleilla juuri +muutakaan saattoi tehdä. Joku naisista kurkistaa kuomuun ja huomaa +istuimella kirjan. Oliko hengellinen kirja? No... eipä nyt juuri... +olihan siinä sitäkin tosin... mutta se nyt oli paremmin sellainen +kertomus vain... + +Jonatan Stark ryyppää kahvit, ristii lapset -- jos sellaisia sattuu +olemaan -- heittää hyvästit talonväelle ja kömpii kuomuunsa. Hän +syventyy kirjaansa, ajattelematta mitään muuta. Vaalimatkat ovat +muodostuneet hänelle virkistysmatkoiksi. Saihan edes siten käydä +kaupungissa -- kerran parissa, kolmessa vuodessa ja nähdä ihmisiä, -- +ihmisiä, jotka eivät olleet lainiolaisia. Pappilasta pappilaan kulkee +hänen tiensä, nyt niinkuin ennenkin, ja hän on mieluinen vieras +niissä jokaisessa. + +Mutta ihme ja kumma -- kuta lähemmäksi kaupunkia hän ehtii, sitä +voimakkaammin hän kaipaa takaisin hiljaiseen Lainioonsa. Täällä nyt +ei tavannut ainoatakaan kunnon ihmistä, ei yhtään lainiolaista. +Ruustinna Kjellman suokoon anteeksi, -- hän ei suinkaan tarkoittanut +talonväkeä. Mutta nämä maalaiset -- niin juroja ja liikkumattomia. Ei +ystävällistä sanaa vieraalle. Herrasväki oli hyvä ja tuli Lainioon. +Siellä otettaisiin selvää, kuinka paljon ruustinnan puserokangasta +oli maksanut metri. Ei, häntä kadutti, että oli ollenkaan lähtenyt. +Olisi ollut parempi pysyä poissa. Mutta tämä olikin viimeinen kerta. + +Jonatan Stark innostuu kuvaamaan Lainiota. Rovasti Kjellman on +vasta muuttanut jokivarteen ja hänelle se on jo täyttä Lappia. +Jokivarsiko? Oh, Herra! Ei! Lainio -- se vasta oli sama kuin +Lappi. Sellainen talvi, majesteetillinen, mahtava! Vapun päivänä +mäenlaskua Keilatunturilta peski päällä ja neljän tuulen lakki +päässä. Kelkallako? Ei -- anteeksi! -- vatsallaan. Herra siunatkoon! +Ruustinna Kjellman lyö hämmästyneenä käsiänsä yhteen. + +Entä sitten kesä! Valoisa, ihana! Niin -- "ihana", se oli +lainiolainen adjektiivi. Ei täällä, alempana, aavistettukaan, +millainen oli Lapin kesä. Ihmiset valvoivat, eivät hennoneet +käydä levolle. Oli niin kaunista, satumaisen kaunista. Aurinko +kiersi korkealla, vaikka oli puolenyön aika. Koko ympäristö +verhoutui autereiseen, harsomaiseen valoon. Morsiusleninki! Lainion +morsiusleninki! Ihailtiin, katseltiin, ja yks' kaks' lähdettiin +naapuriin kylään. Yövisiitti, kesäyövisiitti kello kaksi aamulla! +Se oli aurinko, se siunattu aurinko, joka houkutteli sellaiseen +järjestykseen. + +Entä kalavedet ja metsästysmaat. Ei siellä Lainiossa haukea syöty. +(Anteeksi, hauki maistui erinomaiselta, varsinkin kun sitä harvoin +sai. Ruustinna Kjellman älköön käsittäkö väärin.). Mutta Lainiossa se +oli veden peto, jota ei ihminen korjannut. Lohi ja siika... ne olivat +kalaa... ja "ukkometso", se oli lihaa, jota syötiin kaiket talvet. +Jonatan Stark innostuu. Hänen poskilleen kohoaa puna ja silmät +loistavat kuin koulupojalla. Hän on päivän sankari. + +Ruustinna Kjellman tarjoaa riisipuuroa, kaikki jokivarren +pappilanemännät tarjoavat riisipuuroa, nyt niinkuin ennenkin. Se on +Jonatan Starkin mieliruoka. Uskoiko ruustinna Kjellman: häneltä, +Jonatan Starkilta, ei käynyt saarnaaminenkaan, jollei pyhäaamuksi +ollut paistettua riisipuuroa? Se antoi hengen, hahhah! + +Pappilanrouvat kestitsevät Jonatan Starkia kuin piispaa, paremmin +kuin piispaa. Riisipuuroa aamulla, päivällä ja illalla. Sitä tuskin +lie yksikään piispa saanut jokivarren pappiloissa niin monta kertaa +päivässä. + +Jonatan Stark juttelee ja syö. Hän sanoo häpeävänsä. Häntä +hemmoiteltiin. Oh, se veitikka, joka osasi niin mainiosti +teeskennellä! Eivätkö pappilanrouvat olisi tarjonneet hänelle +mielellään, niin mielellään! Hänhän puhui kuin enkeli ja toi +tullessaan sellaisen raikkaan tuulahduksen, että se tuntui vielä +viikkoja jälkeenkinpäin. Pappilanrouvat katselevat kaihomielellä +valtavaa kuomurekeä sen kääntyessä pihaportista maantielle. He eivät +sitä kiroa, he siunaavat. + +Jonatan Stark ajelee etelää kohti tietämättä, millaisen ilon hän on +muassaan tuonut. Iloa -- Lainiosta? Niin kummalta kuin se kuuluikin, +oli se kuitenkin totta. Hän, joka kotona taisteli synkkien ajatusten +kanssa ja käänteli vanhoja kirjekuoria aikansa kuluksi, saapui +jokivarren pappiloihin kuin mikäkin pelastuksen enkeli. + +Mutta erilainen Jonatan Stark matkoillaan olikin. Hän eli ja +nautti, nautti ystävällisistä kasvoista, hyvistä ruuista, makeasta +kahvista, tuoksuavasta sikarista, mukavasta leposohvasta, jollaista +hänellä ei ollut. Joka kerta hän oli aikonut kotiin palattuaan +laittaa samanlaisen, juuri samanlaisen. Kauppiaalta sai vanhoja +pakkilaatikoita ja heiniähän löytyi joka talossa... niin, +pappilassakin. Kauppiaasta sai myös kangasta päälliskankaaksi. +Mutta -- joka kerta se oli jäänyt, jok'ikinen kerta. Eikä Jonatan +Stark sitä surrut. Hänellä oli taas kotona ollut niin paljon muuta +miettimistä. Hän oli ajatellut alamaata. Naapuriseurakuntakin oli +hänen mielestään jo ollut alamaata. Hän oli kyllä muistanut mukavan +leposohvankin. Mutta sekin oli kuulunut alamaahan, -- sinne, missä +oli tarjolla jos jonkinlaisia mukavuuksia. Niin oli leposohvan +laittaminen jäänyt aina, joka kerta. + + * * * * * + +Jonatan Stark on paluumatkalla. Hän on suorittanut vaalinäytteensä. + +Mutta miksi oli Jolmanrannassa tuntunut niin vieraalta? + +Senkö vuoksi, että hän oli koko ajan koettanut ajatella sitä vain +käymäpaikaksi, jossa oli tullut vain kuin sattumalta pistäytymään. +Niin -- kai se oli siitä johtunut. Hän oli kyllä huomannut, että +seutu oli rehevää, pappila suuri ja muhkea -- ehkä hiukan liiankin +suuri -- ja pappilan puutarha erinomainen. Hän oli käyskennellyt +vanhojen omenapuiden alla, jotka vielä nukkuivat talven unta. +Minkälaisia ne mahtoivat olla kesällä? Virkaatoimittava kirkkoherra +oli kertonut, että he kesäisin hyvin usein aterioivat omenapuun alla. +Jonatan Stark oli tuntenut sydämensä värähtävän. Juuri sitä hän oli +Lainiossa monta kertaa haaveillut: -- saada kerran syödä päivällistä +kukkivan omenapuun alla ja tietää, että puu oli oma. Mutta -- hän +oli niin monta kertaa pettynyt, ettei hän Jolmanrannassa ollut +uskaltautunut minkäänlaisiin kuvitteluihin. Hän oli vain kuunnellut +talon isännän puheita tuollaisella viileällä hyväntahtoisuudella, +joka pitää mielen tasapainossa. + +Mutta lähdettyään kaupungista ajamaan jokivartta ylös hän ei ollut +enää jaksanut sydäntänsä hillitä. Se oli kuullut liian paljon, +aivan liian paljon, ja hän oli hävennyt menomatkalla pitämiään +ylistyspuheita. Etelä -- se oli sentään toista. Jolmanrannan +v.t. kirkkoherra oli edellisenä syksynä myynyt kuusi kuormaa +omenoita kaupunkiin. Herra varjele, kuusi kuormaa! Sydän ei ollut +yhtään tyyntynyt, vaikka Jonatan Stark oli koettanut kuvitella +niitä perunoiksi. Hän oli kerran myynyt kolme kuormaa perunoita +Tenomuotkaan. Sydän, tuo oikullinen ja herkkä, oli vain pannut +vastaan: 'Perunoita! Mitä ovat perunat? Alinkokansan muonaa.' Mutta +omenat -- ne olivat filosoofien ja runoniekkojen ruokaa! + +Hänen oli täytynyt ponnistaa koko tahtonsa voima saadakseen sydämensä +rauhoittumaan. Kuin turhien kuvittelujen vastapainoksi hän oli +Lompolonsuun pappilassa ryhtynyt talon isännän kanssa kantamaan +perunoita pirttiin. Ne oli pantu pakkilaatikoihin itämistä varten. +Parasta oli pysytellä realiteeteissa. Sydän oli rauhoittunut +kokonaan. Mikäs siinä. Perunat olivat perunoita ja sillä hyvä. + +Mutta kesä oli kulunut riuduttavassa odotuksessa. Jolmanrannasta ei +ollut kuulunut mitään. Sanomalehdistä Jonatan Stark oli lukenut, että +kolmannen vaalisaarnaajan sairauden vuoksi vaali oli lykkäytynyt +myöhäiseen syksyyn. Silloin hän oli heittänyt irti. Turha toive! +Yksikään kuolevainen ei enää muistaisi hänen huhtikuussa pitämäänsä +vaalisaarnaa. Hän oli kävellyt puutarhaan ja vaipunut katselemaan +kukkivaa pihlajaa. Se oli luvannut syksyksi taas runsaan sadon. +Mutta nyt ei marjoja enää annettaisikaan tilhien syödä. Hän, Jonatan +Stark, halusi kerran itse korjata sadon, sillä hän oli koulupojasta +alkaen pitänyt paleltuneista pihlajanmarjoista. Jolmanrannassa söivät +omenoita. Syökööt. Hän, Jonatan Stark, tyytyisi pihlajanmarjoihin. + +Mutta sitten, sitten. Niin omituisesti oli käynyt, että kun hän oli +korjannut pihlajanmarjasatonsa, oli Jolmanrannan vaali ratkaistu +hänen edukseen. Jumala taivaassa ei ollut saattanut sulattaa, että +pappi aikoi syödä pihlajanmarjoja. Ne olivat sentään liian happamia. +Ei, omenat -- ne olivat paratiisista asti olleet aatteen miesten +ruokaa... + +Mutta -- viime viikkoina häntä kuitenkin oli ruvennut arveluttamaan. +Jos siellä, etelässä, uusissa oloissa, Lappi rupeaisi kummittelemaan +hänen mielessään? Jos Lapin sielu, jota hän yhdeksäntoista vuotta oli +etsinyt, antautuisi kiinni vasta siellä? + +Silloin hän eläisi loppuikänsä onnettomana. Sillä päivästä päivään, +vuodesta toiseen, hän kuulisi korvissaan Lapin salaperäisen kutsun, +-- Lapin, joka veti luokseen ja työnsi taas pois, näin leikitellen +ihmissielulla kuten oikullinen rakastaja. + +Jonatan Stark ei tahtonut uskoa sitä. + + + + +LÄHTÖ + + +I. + +Jonatan Stark seisoo Lainion kirkon saarnatuolissa. Viimeistä +kertaa... Hän muistaa sunnuntain, jolloin hän ensi kertaa seisoi +tässä samassa paikassa. + +Kuinka monet sunnuntait ovat vierineetkään hänen ohitsensa kuin +huomaamatta... + +Hän on seisonut täällä ylhäällä sumu silmäin edessä. Hän ei usein ole +nähnyt mitään. Hän on ollut kuin hukkuva, joka on puhellut itselleen +rohkaisevia sanoja ennen kuoleman tuloa. Nyt hän näkee selvästi, +ihmeen selvästi. Hän, joka on saavuttanut rannan, näkee veljensä +hädässä ja hän tahtoisi ojentaa heille auttavan käden. Hän ei +ajattele noita kaikkia, jotka täyttävät kirkon penkit. Merkillistä, +ettei hän saata heitä kaikkia ajatella. Hehän muodostavat sentään +hänen varsinaisen seurakuntansa. Ei, hän ajattelee vain muutamia +yksityisiä: metsänhoitaja Malmströmiä, kansakoulunopettajatarta, +nimismies Horstaa ja Suutari-Kallea vaimoineen. Tapfer, apteekkari +Tapfer, on haudassa. Hänkin istuisi luultavasti täällä tänä +sunnuntaina kuuntelemassa, mitä hänen "vanhalla veljellään" oli +sanomista. Mutta nuo toiset... ne ovat sumua vain. Hän on elänyt +heidän keskuudessaan yhdeksäntoista vuotta eivätkä he ole päässeet +toisiaan ymmärtämään. + +Kenen oli syy? + +Jonatan Starkin tekisi mieli käsitellä tätä kysymystä tänä viimeisenä +sunnuntaina. Mutta hän huomaa, ettei tilaisuus ole sitä varten. Ja +tuskin kysymys selviäisikään. Selvittäköön jokainen sen tunnossaan. + +Jonatan Stark tuntee omituista liikutusta. Senkö vuoksi, että hänen +pitää erota tästä kansasta? Ei, vaan sen vuoksi, että paikka, jossa +hän seisoo, on käynyt hänelle tutuksi ja rakkaaksi. + +Hän tarkastelee kirjalautaa edessään. Se on ollut samassa maalissa +koko hänen oloaikansa ja hän voisi melkein matemaattisella +tarkkuudella sanoa, minkä verran puu on paljastunut hänen aikanaan. +Aivan samalla tavalla kuin hän voisi arvostella, kuinka paljon +karvaton laikka metsänhoitaja Malmströmin talvilakissa on kasvanut +näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. -- Siellä näkyy Malmströmin +lakki penkintolpan nenässä. Karvaton laikka tuijottaa saarnatuoliin +kuin kuolleen silmä. Jonatan Starkin sydäntä kaihertaa sanomaton +epätoivo. + +Hän silmäilee ympärilleen. Kaikki on samanlaista kuin ennenkin. +Mäki-Roope vain on käynyt kumarammaksi. Mutta yhtäläisellä +ankaruudella hän silti kolistelee kamiineja. Häntä se ei häiritse +eikä se häiritse Jonatan Starkiakaan enää. Päinvastoin: hänestä +tuntuisi oudolta, jos Mäki-Roope nyt käyttäytyisi toisin kuin ennen. +Ei, siellä hän seisoo ja sylkäistä pihauttaa kuuman kamiinin kylkeen. + +Lukkari istuu harmoonin takana. Hän ehkä näyttää hiukan +tyytymättömältä. Lehteri on täynnä väkeä eikä Basilius Poikkijärvi +nyt voi lukea lauantaipostin lehtiä. Ehkäpä hän ei sentään haluakaan. +Ehkäpä hänkin tahtoo kuulla, mitä Tarkka lähtiäisikseen sanoo. + +Jonatan Stark lausuu apostolisen tervehdyksen. + +Kirkko kajahtaa hänen voimakkaasta äänestään. Kaikki nuo +yhdeksäntoista vuoden aikana lausutut tervehdykset heräävät ja +hyökkäävät saarnatuoliin. 'Mitä? Joko nyt on viimeinen? Nytkö on +lukumme täysi?' + +Jonatan Stark kuuntelee myrskyä, joka hänen ympärillään pauhaa. +Hän erottaa ensimmäisen tervehdyksen noista sadoista muista. Se on +sukulainen tälle viimeiselle. Samanlaisella väreilevällä tunteella +lausuttiin sekin yhdeksäntoista vuotta sitten. + +Mutta joukossa soi monenkaltaisia ääniä. Useimmat niistä vaikeroivat +heikkouttaan. Ne soivat alakuloisilta, miltei synkiltä, ja Jonatan +Starkista tuntuu, kuin ne vaikeroisivat hiljaa. + +Niitä on paljon, enimmät viime vuosikymmeneltä. Niiden keskellä +käyvät muutamat harvat, soinnukkaammat, täyteläisemmät kuin +kuninkaanpojat orjajoukon keskellä. + +Mutta tämä viimeinen apostolinen tervehdys on sentään isällisempi +kaikkia muita. Siinä soi yhdeksäntoista vuoden kokemus ja hillitty +kärsimys. Se kääntyy kuin vanhin noiden toisten puoleen ja lausuu: +'Hiljaa! Meidän lukumme on täysi. Me saamme lähteä.' + +Ja 'amenen' saattamana, 'amenen', joka kajahtaa kuin lyhyt +rummunpäristys lähtövalmiille sotajoukolle, häipyvät yhdeksäntoista +vuoden apostoliset tervehdykset menneisyyteen. + +Jonatan Stark aloittaa saarnansa. Se ei ole minkäänlainen välien +selvittely seurakunnan ja papin välillä, -- välien selvittely, jossa +seurakuntalaisten maksettaviksi joutuisivat suurimmat velat. Ei, se +on vain viimeinen saarna, mahdollisimman yksinkertainen ja lyhyt, +jossa hän haluaa käsitellä kysymystä: 'Mikä on sunnuntaillisen +sananjulistuksen käytännöllinen merkitys?' + +Mutta sitä ennen hän tuntee tarvetta muutamin sanoin ilmaista +kiitollisuutensa kaikesta siitä, mitä hän yhdeksäntoista +vuoden kuluessa on Lainiossa kokenut. Hän ei tahdo ajatella +yksityistapauksia. Hän ajattelee vain sitä vuosien pitkää sarjaa, +jonka hän täällä on viettänyt. Loppusumma niistä kaikista oli +saavutettu elämänkokemus, jonka rikkausarvoa hän omalle kohdalleen +ei voinut kyllin korkeaksi arvostella. Hän ei halua ruveta puhumaan +minkäänlaisista "veloista", joita tällaisissa tilaisuuksissa hyvin +usein käsiteltiin. Niiden niminä oli tavallisesti "hyvä opetus", +"kristillinen, esimerkiksi kelpaava elämä" taikka "papillinen +vaellus". Näistä hän ei halua puhua, koska näihinkin "saataviin" +oli viime kädessä oikeus vain Jumalalla. Ei, hän haluaa vain +vilpittömästi lausua kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan siitä +opetuksesta, jonka hän on saanut näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. +Ja tämän opetuksen antajina ovat tieten tahi tietämättään toimineet +hänen seurakuntalaisensa, niin ystävät kuin vihamiehetkin. + +Jonatan Stark lämpenee. Tällä hetkellä hän tuntee, ettei tuo +suuri, harmahtava ja tummankirjava joukko, joka täyttää kirkon +penkit, ole hänelle niinkään samantekevä. Hän puhuu niistä monista +mielenkiintoisista hetkistä, joita seurakuntalaiset tietämättään +olivat kodeissaan hänelle valmistaneet. Hän ajattelee epälukuisia +ristiäis- ja hautajaistilaisuuksia, joissa hän on saanut vaihtaa +ajatuksia heidän kanssaan, saanut pilkistää erämaan lapsen sieluun. +Hän muistelee pirtti-iltoja tunturitaloissa, jolloin on keskusteltu +"maallisista". Hän mainitsee vanhoista tarinoista, joita hän on +kuullut, -- varsinkin alkuaikoinaan, ja sanoo siunaavansa niitä +hetkiä, jotka hän on viettänyt takkatulen ääressä siellä täällä +ympäri pitäjää niitä kuunnellessaan. + +Mitä olisi elämä ollut hänelle ilman näitä elämyksiä? Kuivaa ja +hedelmätöntä. Arvonanto, jota seurakunnissa yleensä nauttivat +määrätyn uskonnollisen suunnan tahi kirkon tunnustukselle +kirjaimellisesti uskolliset papit, ja joka arvonanto visseistä syistä +ei ollut tullut hänen osakseen, ei olisi korvannut näitä kokemuksia. +Hän, Jonatan Stark, on tavallaan ollut "luopio" siinä merkityksessä, +ettei hän aina ole pysynyt oikeaoppisuuden satulassa. Tämän +vuoksi hän ei ollut pyrkinyt vaikuttamaankaan seurakuntalaistensa +uskonnollisiin käsityksiin, vaikka ei suinkaan ollut aina niitä +hyväksynyt. Hänen mielilauseekseen oli tullut: 'Omalle herralleen +jokainen seisoo ja lankee', myös hengen ja hengellisen elämän alalla. + +Yhdessä suhteessa hän kuitenkin joutui koskettelemaan käsitystänsä +pappisviran käytännöllisestä merkityksestä ja niin myöskin +hyvästijättösaarnansa varsinaista ainetta. Papin tehtävä ei +ainoastaan ollut Raamatun selitys, uskonopillisten asioiden selostus +eikä ylimalkaan saarnaaminen. Vaan papin tärkeimpänä tehtävänä oli +hänen, Jonatan Starkin, mielestä auttaa ihmisiä elämän taakkaa +kantamaan viikosta toiseen, sunnuntaista sunnuntaihin. Tätä +auttamistyötä harjoitti pappi etupäässä saarnatoimensa kautta +pyrkiessään Raamatun sanan pohjalta mahdollisimman monipuolisesti +valaisemaan ihmiselämän eri ilmiöitä, yksinkertaisimpiakin. Siitä +syystä hän oli niin usein saarnannut pelloista ja niityistä ja +auran jäljessä astumisesta. Hän oli tahtonut solmia lujat siteet +näiden jokapäiväisten askarten ja Jumalan isällisen rakkauden +kesken osoittaakseen kuulijoilleen, että Jumala seurasi heitä +pienimmässäkin. Siitä syystä hän oli mahdollisimman niukasti +käyttänyt raamatunlauseita, koska ne olivat jokaiselle tutut ja +lukemattomat kerrat kuultuja, ja pyrkinyt päämääräänsä sadunomaisen +opetuksen kautta. Suurimpia totuuksia oli näet usein opetettu sadun +muodossa. Hänen "mukavilla puheillaan" oli siis ollut hyvä ja vakava +tarkoitus, vaikka seurakunta ehkä usein oli ne käsittänyt väärin. + +Jonatan Stark oli tyyntynyt saarnansa lopulla. Ääni tosin väreili +liikutuksesta loppuun saakka, mutta hän käytti sitä hillitysti, +puhuen välistä melkein hiljaa. Seurakunta oli kuunnellut +hiiskahtamatta. Se ei kokonaisuudessaan ehkä sittenkään ymmärtänyt +kaikkea, mitä Jonatan Stark sanoi, mutta se näki hänen kasvoistaan +ja kuuli äänen värinästä, että papilla oli täysi tosi. Lopuksi hän +toivotti kaikille seurakuntalaisille Jumalan armoa ja rauhaa ja +lopetti toimituksen saarnatuolissa sanoilla: 'Jumalalle, Isälle, +kaikesta kiitos ja kunnia. Amen.' + +Kollehtivirttä veisattiin. Jonatan Stark istui sakaristossa ja +kuunteli haikein mielin. Hän erotti Horstan särkyneen, hiukan +rämisevän äänen. Nyt niinkuin ennenkin valtasi hänet sitä +kuunnellessaan sanoin selittämätön sääli. Hän painoi kädet silmilleen +ja suuret kyyneleet rupesivat kumpuamaan sormien lomista. Horstan +äänessä soi sellainen avuttomuus, että hänen sydäntänsä repi. Ehkä +ei Horsta itse tuntenut sitä, vaan Jonatan Stark tunsi. Siinä lauloi +Horstan särkynyt, pettynyt sydän, joka ei enää pitkälti jaksaisi +kamppailla Lapin yksinäisyyden kanssa. + +"Horsta veljeni", hoki Jonatan Stark itsekseen. "Sinua tahtoisin +sydämestäni auttaa, mutta enhän voi. Sinä kuolet tänne erämaahan, +sinä murrut kesken ikäsi. Oi, jospa voisin auttaa sinua!" + +Kirkkoväärti tuli sakaristoon kollehtihaavia kantaen. Hän katsahti +kummissaan Jonatan Starkia, jonka silmistä virtasivat vuolaat vedet. +Ihmeellinen pappi! Entiset lähtevät eivät olleet vuodattaneet +kyyneltäkään, seurakuntalaisten sen sijaan itkiessä katketakseen. +Tämä taas itki yksin, kun sitävastoin seurakuntalaisten silmät +pysyivät ihan kuivina. Vanha kirkkoväärti ei voinut sellaista +käsittää. + +-- Kaikki sinne nyt ovat kokoontuneetkin, yksin Horstakin. Mitenkähän +on äijä joutanut kirkkoon, kun huomenna alkaa metson rauhoitusaika? + +Niin -- ne metsot ja jänikset, Horsta-veljen karja. Kunpa pitäisivät +miehestä huolen, jotta elämänhalu pysyisi yllä. + +Jonatan Stark ajatteli yhteisiä pyyntiretkiä Horstan kanssa. Metsä +oli Horstan kirkko ja ihmeen hyvä kirkko se olikin. Hän muisti, +millaisella hartaudella Horsta aina metsälle lähti, ihan kuin +jumalanpalvelukseen. 'Minä en eläisi ilman metsää ja metsästystä!' +oli hän monesti huudahtanut heidän yhteisillä pyyntiretkillään. Ja +niin kai se olikin. Petäjän pankolla istuva metso oli Horstan pappi, +istuipa se sitten siinä todellisuudessa tahi vain mielikuvituksessa. +Mutta mitäs siitä. Pääasia vain, että oli miehellä joku, jonka +varassa eli. Ja Horstalla oli metsä. + +Jonatan Stark astui kirkkoon mieli rauhallisempana. Hän messusi +"Benedicamuksen" ja lausui viimeisen kerran Herran siunauksen +seurakunnalle. Hän sulki siihen kaikki, Horstan ja Horstan metsotkin. +Vanha Malmström istui allapäin sivellen pitkää partaansa. Tuntui, +kuin olisi hän ajatellut: 'Juuri varmaan taisi olla viimeinen kerta, +kun Jonatan-veli meille saarnasi... viimeinen kerta juuri varmaan... +juuri varmaan...' + +Hän nousi penkistä lähtien kävelemään ovea kohti mietteissään +kallistellen päätään. Hän ei huomannut, että lukkari rupesi +soittamaan loppuvirttä. Mitäpäs hän siitä, kyllä hän sai Poikkijärven +rimputusta aina kuulla, mutta veli Jonatan oli saarnannut viimeisen +kerran... juuri varmaan. + +Jonatan Stark seisoo kirkon rappusilla jumalanpalveluksen päätyttyä. +Kyläntiellä kulkee kirkkomiesten jono. Vähän erillään muista astuvat +Horsta ja Malmström. Viimeksimainittu selittelee kumppanilleen +jotakin vähä väliä sivellen partaansa. Horsta astuu kaula hiukan +etunojossa. Jonatan Starkista tuntuu, kuin näkisi hän heidät +viimeisen kerran. Hän pyyhkäisee kämmenseljällä silmiään. + +Tapulissa soittaa Mäki-Roope: 'Pim-pom! Se oli Tarkan viimeinen +saarna. Pim-pom! Se oli Tarkan vii-mei-nen saarna.' + +Kaksi pikkupoikaa kurkistelee tapulin luukusta. Jonatan Stark kuulee +heidän juttelunsa: + +-- Tarkka-äijä seisoo vielä portailla. + +--. Mitä se siinä seisoo? + +-- Tiesi vain. + +-- Minne se muuttaa? + +-- Minne muuttanee... sinne Helsingin taakse. + +-- Viekö se kuomureen? + +-- Vie tietysti. + +-- Me lähdemme kannaksille! + +-- Lähdemme! + +-- Maantienmutkauksessa pudotamme pois. + +Jonatan Stark lähtee astumaan kirkkomäkeä alas. "Maantienmutkauksessa +pudotamme pois", soi hänen mielessään. Se lause sisälsi +itsetiedottoman kohtaloonsa alistumisen. Hänen sitä oli enää mahdoton +saavuttaa. Se kuului lapsuudelle. Mutta milloin oppisi hän alistumaan +tietoisesti? + + +II. + +Jonatan Stark seisoo tuolilla arkistokaapin edessä. Hän järjestelee +kaapin viimeisiä hyllyjä. Hän on käyttänyt viimeiset päivät arkiston +järjestämiseen. Hän haluaa jättää kaiken mahdollisimman hyvään +kuntoon. + +Siinä seisovat hänen edessään ylimmäisellä hyllyllä "Kungliga +Förordningar" vuodesta 1589 alkaen vuoteen 1808, viidessä osassa. +Kuluneissa, keltaisissa nahkaseljissä viheriöine nimilippuineen, +joista kirjainten kultaus on jo koko lailla haalistunut, ne +muistuttavat vanhaa henkikaartiosastoa. Kuin itseoikeutettuina +ne ovat saaneet parhaan ja näkyväisimmän paikan arkistokaapin +ylähyllyllä, hyllyn keskiosassa, ihan etualalla. Niiden molemmin +puolin ja takana on taajat rivit monenkaltaisia nidottuja +kokoelmia kuin mitäkin linjarykmenttejä, joille ei enää ole +riittänyt univormuja, vaan ovat saaneet tyytyä mitä erilaisimpiin +asuihin. Mutta vanha henkikaarti seisoo niiden edessä vaatien +kunnioitusta koko kirjavalle joukolle. Vuosikymmenien ajan se +on uskollisesti pitänyt paikkansa. Siitä ovat merkkeinä paksut +tomukerrokset nidosten yllä. Ylähyllyn tehtävänä on ollutkin +vain vartioida, että alapuolella olevat pysyivät järjestyksessä. +Siellä, alemmilla hyllyillä, sijaitsi varsinainen liikkuva armeija: +kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden historiakirjat ynnä monet muut +jokapäiväisessä viranhoidossa tarvittavat paperit, tuomiokapitulin +kiertokirjeistä nykyaikaisiin asetuskokoelmiin saakka. Ja +uskollisesti onkin ylähylly vartiopalveluksensa suorittanut +vuosien varrella, täydellisesti säilyttäen oman rauhansa. Jokainen +poismuuttava pappi oli vähää ennen lähtöään pitänyt arkistokaapin +perusteellisen tarkastuksen. Mutta ylähyllyyn ei ollut yksikään +kajonnut. On, kuin olisivat kuninkaalliset asetukset joka kerta +huomauttaneet: 'Täällä on kaikki hyvin, mutta alempana... siellä +on mönsträys tarpeen'. Niiden haalistuneista kultakirjaimisista +nimilipuista ikäänkuin säteili kuninkaallista käskyvaltaa. + +Jonatan Stark seisoo tuolilla, kädessä inventariokirja. Hän on +tarkastanut alemmat hyllyt. Hän tahtoo vielä heittää silmäyksen +kaikkein ylimmäiseenkin. Onko vanha henkikaarti paikallaan? 'On, +herra kirkkoherra ja lääninrovasti! Tässä olemme seisseet sitten +autuaan Manne-papin ajoista alkaen ja yhä seisomme.' Jonatan Stark ei +kajoa hyllyyn. Siinä on kaikki koskemattomana. + +Hän laskeutuu tuolilta, panee inventariokirjan paikalleen ja sulkee +hiljaa arkistokaapin oven. Sinne jää pimeään vanha henkikaarti +linjarykmentteineen. Mutta Jonatan Stark on vakuutettu, että +yhtä tarkasti kuin hänen silmäänsä yhdeksäntoista vuotta sitten, +sattuisivat uudenkin papin silmään ylähyllyllä sijaitsevat +kuninkaalliset asetukset nahkaköltereissään. + +Jonatan Stark luo katseen arkistokaapin päällä olevaan kolmeen +kruunuun. Hänen katseensa osuu lohenneeseen kruununsakaraan. Ei, +se ei saanut noin jäädä. Se oli käännettävä. Tulija ei saanut sitä +ainakaan ensimmäiseksi havaita. + +Hän kiipeää uudestaan tuolille ja kääntää rikkoutuneen kruunun niin, +ettei lohennutta kohtaa näy. + +Nyt on kaikki järjestyksessä. Jonatan Stark ei huomaa +kansliahuoneessa enää mitään tekemistä. Hän on järjestänyt kaiken +mitä huolellisimmin, hellin käsin, hieno kaipaus sydämessä. Siihen +jäi vanha arkistokaappi seisomaan. Jonatan Stark nyökkää sille +päätään ja astuu saliin. + +Se on tyhjä, niinkuin kaikki muutkin huoneet. Hän kävelee ikkunan +ääreen vaipuen katselemaan lumen peittämiä vainiosarkoja. + +Siellä täällä on jo hangen pinta rikkoutunut. Länteen painuva aurinko +luo välkkyvän hohteen lumelle. Kevät näyttää tänä vuona saapuvan +Lappiin tavallista aikaisemmin. Kaikki merkit viittaavat siihen. +Vesakko vainion takana hohtaa sinipunervana. Sekin heräisi eloon +parin kuukauden päästä. Se on kasvanut sinne huomaamatta parin +vuosikymmenen aikana. Kerran oli sekin ala ollut raivattua maata, +Jonatan Starkin edeltäjän aikana. Nyt se kasvaa viiden kyynärän +korkuista koivikkoa. Ei ole tullut välitetyksi siitä. + +Hänen sydäntään kaihertaa epätoivo. Noin pensoittuivat paikat. +Oliko hengellisellä vaimolla asia yhtä huonosti? Surkeaa, jos oli. +Hän tuntee yht'äkkiä halua ryhtyä työhön: kaikkein ensimmäiseksi +olisi tuo vesakko raivattava pois. Edeltäjän käsialat eivät saisi +unhoon jäädä. Uusi, voimakas työ olisi pantava alulle niin maan kuin +seurakuntahoidonkin alalla. + +Mutta siellä, maantien syrjässä, makaa vanha kilometripylväs +pitkällään haalistunut numerotaulu päivää vasten. Siitä erottaa vielä +selvästi koukkunenäisen kakkosen. Näyttää siltä, kuin valittaisi +makaaja: 'Näin varhain sorruin... jo toisella askelella.' + +Ei... ei täällä kukaan saisi äkkimuutoksia aikaan. Lapin rautainen +koura puristaisi miehestä tarmon, ennenkuin tämä olisi ehtinyt +aloittaakaan. Varmaa oli, että vaikka hän, Jonatan Stark, jäisikin, +elämä vierisi kuitenkin entistä menoaan. + +-- Voi, miltä täällä nyt näyttää! + +Jonatan Stark pyörähtää katsomaan. Kauppias Raattaman rouva miniänsä +kanssa oli astunut huoneeseen. + +-- Pappila autio ja tyhjä... ei uskoisi. + +Raattaman rouvan silmiin kohoavat kyyneleet. + +-- Kyllä te, rovasti, olisitte saanut tänne kuolla. + +Mutta miniä, nuorempi rouva Raattama, panee jyrkästi vastaan: + +-- Ihanaa, että pääsette pois! Pois minäkin lähtisin, mutta en saa +Konradia taipumaan. + +Hänkin rupesi pyyhkimään silmiään. + +Jonatan Stark katselee molempia naisia. Siinä on kaksi eri +katsantokantaa edustettuna. Vanhempi rouva Raattama, paikkakunnalla +syntyneenä, ei voinut käsittää, että kukaan saattoi Lainiosta lähteä, +-- Lainiosta, joka hänen mielestään oli paras paikka maailmassa. +Nuorempi taas, etelästä tullut, käsitti erinomaisen hyvin, +millaisella mielellä rovasti ja ruustinna muuttoon suhtautuivat. Hän +itki omaa kohtaloaan. + +Julia-rouva tulee huoneeseen silmät itkusta punaisina. Hän on +itkenyt koko päivän. Hänen on ollut niin paha nähdä kotinsa kappale +kappaleelta häviävän. Huonekalut rahtimiesten reissä olivat +näyttäneet kuin huutavan: 'Voi, me emme tahdo muuttaa! Me olemme jo +niin tottuneet tänne.' -- Mutta rahtimiehet olivat ajaneet hevosensa +maantielle ja siellä oli muiden muassa mennä kellottanut salin sohva, +jalat taivasta kohti. + +-- Voi hyvänen aika! Ei täällä ole enää yhtään istuintakaan. +Julia-rouva koettaa niellä kyyneleitään. Hän johdattaa itkevät naiset +ruokasaliin. + +Kansliahuoneessa kuuluu kopisevan joku. Rovasti ei ollut sitä +ennemmin huomannut. Hän menee katsomaan, kuka siellä mahtoi olla. + +Horsta-vallesmanni seisoo ovensuussa alakuloisen näköisenä. Hänen +muotonsa kirkastuu, kun hän huomaa rovastin. + +-- Terve, terve! Istuhan, veli, siinä on sentään vielä penkinpäätä +sen verran. + +Mutta Horsta ei istu. Hän ryiskelee vain ja kopeloi hajamielisenä +taskujaan. + +-- Muistin sinun maininneen, että kapsäkistäsi oli lukko rikki. +Löysin vinniltä tämän vanhan remmin. Tällä voisit sitoa, niin eivät +tavarat tielle tipu. + +Se hyväsydäminen Horsta! Aina hän ajatteli lähimmäisensä parasta. +Jonatan Starkin silmät vettyvät. + +-- Sinä olet, veli rakas, aina... niin ystävällinen. Minä en tiedä, +miten sinua kiittäisin. + +Horstakin taistelee liikutustaan vastaan. + +-- Älähän nyt, veli, tällainen vanha remmi. Kyllä tämä minulta joutaa. + +Jonatan Stark astuu nimismiehen luo. Hänen leukansa vavahtelee ja +silmät ovat kyyneleitä tulvillaan. Hän tarttuu nimismiestä kaulasta +ja molemmat purskahtavat itkuun. + +-- Veli, veli, hokee Jonatan Stark puristaen nimismiestä rintaansa +vasten. -- Sinä uskollinen kumppani ja toveri... + +Horsta nyyhkyttää kuin pieni lapsi. + +-- Kalareissut jäävät nyt... minulla on ollut nii-in hupainen sinun +ka-ans-sasi... Hän tarttuu Jonatan Starkia kädestä ja sammaltaa: + +-- Hy-yvästi nyt, veli rakas. Sano rouvallesi terveisiä. Mi-nä en +saata nyt mennä... + +Jonatan Stark vaipuu penkille istumaan Horstan antama remmi kädessä. +Hän itkee kuin lapsi. Eteisestä kuuluvat Horstan askeleet, kun tämä +ryiskellen laskeutuu portaita alas. Siellä menee viimeinen toveri... +ystävä, jonka kanssa hän näiden yhdeksäntoista vuoden aikana oli +jakanut ilot ja surut. + +Hän nousee ja hakee kapsäkkinsä. Remmi olikin hyvään tarpeeseen. Se +ylti riittävästi. Köydenpätkä, jolla kapsäkki oli sidottu, jouti +pois. Jonatan Stark vetää soljen tiukalle kyynelten tipahdellessa +kapsäkille. + +Rouva Raattama miniänsä kanssa tulee hyvästiä heittämään. Jonatan +Stark kuivaa kyynelensä. Hän tarttuu rouva Raattamaa kädestä. + +-- Hyvästi nyt ja Jumalan haltuun! Kiitos kaikesta ystävyydestä! + +Vanhemman rouva Raattaman on hyvin vaikea lähteä. Hän niiailee +pyyhkien silmiään: + +-- Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun jääkää tekin... ja muistakaa +meitäkin. + +Miniänsä käsipuolessa hän hoippuu ulos ovesta. Mutta tämä, nuorempi +rouva Raattama, kääntyy vielä ovessa. Kyynelet silmissä, mutta +loistavin kasvoin hän lausuu: + +-- Ihanaa nähdä voimakkaan miehen itkevän. Minä muistan tämän aina. + +Hän nyökäyttää päätään ja kääntyy menemään. + +"Ihanaa!" Se oli jäänyt nuoremman rouva Raattaman melkein ainoaksi +laatusanaksi. Siinä oli alkuvuosina ollut sointua ja sisältöä, +mutta vuosien varrella se oli menettänyt värinsä niinkuin syksyn +kellastama heinä. Se kai johtui siitä, että asianomainen käytti sitä +melkein missä tilaisuudessa hyvänsä. Kaikki oli hänestä "ihanaa", +sade ja päivänpaiste, leipomuksen onnistuminen ja venäläisten +tappiot maailmansodassa. "Ihanaa, ihanaa!" Vain joskus hän vielä +saattoi lausua sen entisellä lämmöllä, entinen sointu äänessään. +Äskettäin hän todella oli ollut "ihana", kyyneleet silmissä ja +loistavin kasvoin, kuin joku Ariadne, joka suri yksinäiselle saarelle +jäämistään. Jonatan Stark olisi paremmalla syyllä saattanut sovittaa +sanan häneen itseensä. + +Mutta nyt ajaa Posti-Iisakki reen portaiden eteen. Hän on lupautunut +kyyditsemään kaupunkiin saakka. Saihan Iisakki siten nähdä kaupungin +ennen kuolemataan. Poika sai pitää huolta postinkuljettamisesta +sillä aikaa. Rovastin vanha naapukka päässä hän puuhailee kuomureen +kimpussa, -- kuomureen, joka nyt lähtisi viimeistä kertaa alamatkalle. + +Kaikki on valmista. Piika Sandra auttelee ruustinnalle matkaturkkeja +ylle. Itkettyneiltä näyttävät hänenkin kasvonsa. + +-- Hyvästi nyt, Sandra -- voi hyvin! + +-- Hyvästi, hyvästi! Voi, kun te menette... + +-- Täytyyhän meidän nyt mennä. Hyvästi, Sandra rukka! + +Nyt istuu Jonatan Stark rouvineen kuomureessä. Posti-Iisakki +selvittelee suitsia. Hän kokoaa susiturkkinsa helmat visusti seviin +ja nykäisee. + +-- Hyvästi nyt vain! + +Reki lähtee liikkeelle. Jonatan Stark heittää viimeisen katseen +kansliahuoneen ikkunaan, joka tyhjänä ammottaa häntä vastaan. Hänen +leukansa värähtää. + +Jo ollaan maantiellä. Siinä seisovat pappilan jyväaitat tien +syrjässä, toinen punainen, toinen harmaa ja ilman syömä. Jonatan +Stark nyökäyttää niille päätään kuin unissaan. + +Ruustinna on painautunut kuomun nurkkaan ja itkee hiljaa. Hän ei +tahdo katsella ympärilleen. Hän pelkää, ettei hän kestäisi eroa. +Hän on kuin mestauslavalle kulkeva, joka ei enää uskalla silmätä +rakkaaksi käynyttä ympäristöä. + +Mutta Jonatan Stark katselee, katselee joka puolelle. Jokaista +aidan seivästä sivuaa hänen katseensa. Hän tahtoo jättää hyvästit +niillekin, pienimmällekin esineelle tien varrella. + +Hän on omasta mielestään kuin poikanen, joka ensi kertaa lähtee kotoa +kouluun. + +Siinä on Raattama. Punainen navettarakennus maantietä vasten, +mutta sen takaa sukeltaa näkyviin valkea päärakennus. Renki kantaa +jauhosäkkiä makasiiniin, mutta pysähtyy huomatessaan rovastin reen. +Hän laskee säkin maahan ja jää tyynenä katselemaan maantielle. Siellä +se Tarkka nyt menee. Ja Posti-Iisakki kyydissä. Tenomuotkalaisia se +olikin aina suosinut. Hyvästi, hyvästi! Renki heiluttaa lakkiaan, +sillä rovasti on reestä viitannut hänelle kädellään. + +Ajetaan Mäki-Roopen mökin sivu sillan korvassa. Roopea ei näy, mutta +Roopen vaimo kurkistaa ikkunasta. Rovasti viittaa hänellekin ja eukon +kasvot vääntyvät ystävälliseen irvistykseen. + +Silta! + +Kuinka monta kertaa onkaan Jonatan Stark sen yli kulkenut matkalla +apteekille. Sieltä näkyy apteekkirakennus maantien poskesta, mutta +ei isännöi siellä enää Tapfer, Viina-Tofferi. Uudet ovat haltijat ja +uudet talon tavat. Ei pisaraakaan herahda sieltä enää. + +Jonatan Stark vaipuu mietteisiinsä. Ne portaat olivat hänelle sentään +muodostuneet nousemisen portaiksi, vaikka hän ennen oli ajatellut +niiden johtavan kadotuksen syvyyksiin. Hänelle kirkastuu tänä +hetkenä lankeemuksen arvo. Noita portaita noustessaan hän oli omasta +kokemuksesta oppinut ymmärtämään, mikä ihminen oli: heikko, horjuva +raukka, joka ei aina voinut vastustaa hetken kiusausta. Noilta +portailta, jotka huojuivat askelten alla, hän oli saanut katsahtaa +elämään syvemmin kuin ehkä mistään muualta. Hän oli huomannut niiden +horjuvan ja liitoksissaan vapisevan ja hänelle oli selvinnyt, mitä +elämä oli. Sekin oli portaiden kaltainen, -- portaiden, joilla +ihmiset kiipeilevät, levoton halu mielessä päästä sisälle... sinne, +missä tyydytys, onni, oli kunkin mielestä parhaiten löydettävissä. + +Mutta monikaan ei huomannut portaiden pettävää rakennetta. He +nousivat rohkein, varmoin askelin, koko ruumiin painollaan, ja +makasivat seuraavassa tuokiossa maassa. Portaat olivat pettäneet. +Viisas kulki varovasti, tunnustellen joka askeleella, kestäisikö +pohja jalkojen alla. Hänkin, Jonatan Stark, oli alkuvuosina kulkenut +pää pystyssä... rohkeana ja varmana... ylpeästi sivuillensa +katsellen. Väkijuomat eivät olleet häntä varten. Hän oli raittiusmies +ja halveksi juoppoja. Raukat, joilla ei ollut muita pyyteitä kuin +himonsa tyydyttäminen. Mutta kerran hänkin oli suistunut: -- apteekin +portaat olivat johtaneet hänet sellaisiin elintapoihin, jotka olivat +uhanneet, saattaa hänen tulevaisuutensa vaaraan. Hän oli juonut, +juonut intohimoisesti, ollenkaan muistamatta, mikä virka hänellä oli. +Hän oli ollut olevinaan jonkunlainen idealistinen juoppo, runoilija. +jonkunlainen toinen Gösta Berling, -- mutta hän ei ollut ajatellut, +ettei Lainiossa löytynyt mitään Ekebytä eikä Ekebyn rouvaa, joka +olisi tarjonnut hänelle ja hänen vaimolleen täysihoidon mahdollisen +haaksirikon jälkeen papin arkaluontoisessa virassa. + +Mutta -- _o felix culpa Adami!_ Oi, onnellinen Aatamin lankeemus! +Niin hänen täytyi kuitenkin sanoa tuota aikaa muistellessaan. Eikö +kirkkoisä Augustinus ollut kerran niin huudahtanut syventyessään +katselemaan Kristuksen lunastustyötä. Ilman syntiinlankeemusta ei +Golgatan maailmanhistoriallista näytelmää olisi koskaan esitetty. + +_O felix culpa Adami!_ + +Jonatan Stark tuntee tänä hetkenä, että nuo Augustinuksen sanat +soveltuvat hänenkin lankeemukseensa. Ilman sitä hän ei olisi koskaan +oppinut niin perinpohjin tuntemaan omaa avuttomuuttaan, omaa +kurjuuttaan. Ja: ilman sitä, lankeemustaan, hän ei olisi koskaan +oppinut oikein ymmärtämään toisia langenneita. + +'Veljien tähden, veljien tähden', kaikuu Jonatan Starkin povessa. Hän +ei suinkaan väheksy syyllisyyttään. Hän ei ole niitä, jotka tahtovat +tehdä syntiä, että "armo suuremmaksi tulisi." Siinä suhteessa hän +täysin hyväksyy apostoli Paavalin ajatuksen. Ei, vaan kun lankeemus +kerran oli sattunut hänen elämässään, hän iloitsee nyt siitä, että se +on kääntynyt siunaukseksi. Hän ymmärtää, että kaikki on ollut hänelle +tarpeellista, lankeemuksetkin. Ja siksi ei niiden aiheuttama tuska +enää vaivaa hänen tuntoaan. + +Apteekkitalo liukuu ohitse. Joku siirtää syrjään ikkunaverhoa. +Jonatan Stark ei saa selville, onko se apteekkari vai hänen +palvelijansa. Mutta -- yhtä kaikki: hyvästi, hyvästi! + +Maantien molemmin puolin seisoo vankkoja taloja. Siinä on m.m. +kirkkoväärtin talo. Suuri lautakasa navetan takana kohoaa melkein +maantien vierestä. Kirkkoväärti seisoo lantakasan harjalla talikko +kourassa. Hän keskeyttää työnsä ja huutaa rovastille: + +-- Jaa... nyt sitä mennään. + +-- Niin... hyvästi nyt, kirkkoväärti! + +-- Hyvästi, Jumalan haltuun! + +Tuntui, kuin olisi kirkkoväärtin äänessä värähtänyt hellempi sointu +kuin tavallisesti. Johtuiko se siitä, että lantakasa tänä vuonna oli +entistä korkeampi, vai värähtikö äänessä todellakin kaipaus? Jonatan +Stark ei koko Lainiossa oloaikanaan ollut voittanut kirkkoväärtin +ystävyyttä. Itseensä sulkeutuneena ja ankaran vanhoillisena +uskovaisena tämä oli aina suhtautunut pappiin epäluulolla. +Minkäänlaiset lähentelemisyritykset eivät olleet auttaneet. Hän +oli lopuksi luopunut niistä ja he olivat tavanneet toisensa vain +virkatoimissa. Yhtä mykkänä kuin kotioloissaankin oli kirkkoväärti +kantanut sunnuntaillisen kollehdin ja tyhjentänyt sen sakariston +pöydälle kuin halveksien niitä, jotka moiseen rahansa viskasivat. +Mutta nyt tuntui siltä, kuin olisi Jonatan Stark viimeinkin kuullut +hänen sydämensä äänen. + +Ohi liukuvat talot molemmin puolin maantietä. Siellä täällä ilmestyy +kasvoja ikkunoihin, mutta kukaan ei tule ulos. Lainiolaisia ei niin +helposti järkytetty. Mutta Jonatan Stark ei ajattele sitä nyt. Hän +miettii vain, että kaikki tämä nyt jää... kaikki nämä tutut ja +rakkaiksi käyneet paikat. Ennemmin hän ei ole tullut sitä juuri siltä +kannalta ajatelleeksi. Hän oli vain halunnut päästä pois. Mutta nyt +hän tuntee eron katkeruuden. + +Siinä on paikka, jossa hän kerran oli katsellut sittiäisen vaellusta +ja oppinut elämän viisautta. Ei pitänyt antaa alakuloisuudelleen +liian suurta valtaa. Piti koettaa lentää, vaikkapa väsyneenäkin. +Mutta, toisinaan oli ihan mahdotonta päästä siivilleen, niin +hartaasti kuin sydän olisi halunnutkin. Hän oli kuvitellut +lähtöhetken riemua jo kuukausia ennen. Hän oli luullut vapautuksen +tunteen silloin täyttävän rintansa kokonaan... täydellisesti. Mutta +nyt, kun lähtöhetki oli lyönyt, velloi sydämessä aivan päinvastainen +tunne: suru, kaipaus, sanoin selittämätön ikävä. + +Kirkko seisoi mäellä muistuttaen lentoon kohoamassa olevaa lintua. +Ristiosat olivat kuin siivet, jotka lintu on levittänyt lentoon +noustakseen. Tapuli seisoo suorana kuin hiukan takakenollaan ja +kirkon leveä pääovi näyttää huutavan: 'Voi teitä, te arkipäiväiset +sielut! Te ette ymmärrä aatteen merkitystä!' + +Jonatan Stark tulkitsee tunnelmansa näin, sillä hänestä tuntuu, ettei +kirkko soimaa häntä. Hänestä tuntuu päinvastoin, kuin kääntyisi se +kankeasti katsomaan hänen jälkeensä. Hän katselee tornin, huippua ja +nyökäyttää mietteissään päätään. Hyvästi, hyvästi! + +Yht'äkkiä hän havahtuu. Kuomun takaa kuuluu hiljaista puhelua. Kaksi +pojanääntä juttelee tietämättä, että keskustelu kuuluu selvästi +kuomun sisään. + +Julia-rouva suoristautuu säikähtyneenä: + +-- Mitä se on? + +Jonatan Stark tekee hänelle hillitsevän eleen ja hymyilee. Siellä +istuvat perälaudalla samat pojat, jotka hyvästijättösunnuntaina +olivat keskustelleet tapulissa. + +-- Mitä, jos me ajammekin Helsinkiin asti? + +-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Isälle ja äidille tulee ikävä. + +-- Kyllä Tarkka antaa meille ruokaa. Tullaan sitten pois. + +Hetken äänettömyys, jolloin ei kuulu muuta kuin reenjalaksen kitinä. + +-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Täällä kasvaa nauriita! + +Taas äänettömyyttä. + +-- Mutta etelässäpä kasvaa niin suuria nauriita kuin miehen pää! + +-- Ei kasva! Niin suuria ei kasva missään! + +-- Kasvaa Helsingissä! + +-- Kasvakoon, mutta sielläpä ei ole sellaista mäkeä kuin kirkkomäki. + +-- On siellä... suurempiakin. + +-- Mutta ei sellaista, joka huilaa Pekkalan asuinrehdon läpi. + +Toinen ei puhunut mitään. Hetken päästä kuuluu taas: + +-- Nyt tuli maantienmutkaus! Minä hyppään pois... + +Kuului kohahdus ja toinen huusi: + +-- Älä vielä... mennään vielä. + +Mutta samassa löi Posti-Iisakki hevosen juoksuun. Toinenkin pojista +pudottautui tielle. + +Jonatan Starkin silmät kostuvat. Kysymys, jota hän viime päivinä oli +mietiskellyt, selviää hänelle nyt, kun maantienpolveke on jäänyt. +Hän oli kysynyt itseltään uudelleen ja yhä uudelleen: oliko hän +saavuttava onnen etelässä? Nyt hän saattoi siihen vastata ja vastaus +oli kieltävä. Etsijän ikävä jatkuisi. Nuo äskeiset pikkupojat olivat +auttaneet häntä selvyyteen. + +Mutta -- samalla kuin tämä hänelle selvisi, selvisi hänelle toinenkin +asia suurena ja vapauttavana. Se oli häivähdellyt hänen mielessään +hänen palatessaan kerran Huomenjärveltä Horstan kanssa. Se oli soinut +sydämessä kuin outo kello löytämättä oikeaa kaikupohjaa: -- hän oli +vielä silloin liian kiihkeästi kaivannut etelään. Hän oli aavistellut +sitä hyvästijättösunnuntaina kirkosta palatessaan. Nyt hän sen +käsitti täydellisesti. + +Hänen kaipauksensa etelään oli vain osa siitä ikuisesta kaipauksesta, +jonka Jumala kerran istutti ihmislapsen poveen pakottaakseen häntä +etsimään ja pyrkimään eteenpäin, siitä huolimatta että päämäärä usein +näytti saavuttamattomalta. Ja tämä kaipaus oli kaikkialla sama. Siitä +johtui, että ihmiselo pohjaltaan muodostui samanlaiseksi niin Lapissa +kuin etelässäkin: alituiseksi pyrkimiseksi, etsinnäksi ja ikäväksi. +Mutta siinä juuri oli ihmiselon kauneus ja onni. Onnellinen oli vain +se, joka tyytyi etsimään ja kaipaamaan, vaikk'ei sitten koskaan +saavuttaisikaan ikuista valoa. Mutta -- ehkä kuolemassa kaikki +selviäisi? Ehkä silloin avautuisi etsineen silmälle ikuinen kirkkaus? + +Kuin vastaukseksi näihin Jonatan Starkin mietteisiin levisi samassa +seudun yli omituinen, kullanhohtoinen valo. Taivaankansi ikäänkuin +aukeni ja aukeamasta säteili alas ihmeellinen, salaperäinen kirkkaus +leviten hangille maantien molemmin puolin. Se oli kuin avattu tie, +hohtava, välkähtelevä pohjoisesta etelään. Sitä kesti vain tuokion. +Taivaankansi sulkeutui jälleen. Mutta edessäpäin häämöittävän +metsänreunan yläpuolella tuikki iltatähti kuin kehoittaen jatkuvaan +etsintään ja ponnisteluun. + +"Kaukainen onni", ajatteli Jonatan Stark, mutta hän ajatteli sen +kohtaloonsa alistuen, joskin hiukan surumielisenä, niin kuitenkin +tyynenä ja lujana. + + + +***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI*** + + +******* This file should be named 50804-8.txt or 50804-8.zip ******* + + +This and all associated files of various formats will be found in: +http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/8/0/50804 + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions will +be renamed. + +Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright +law means that no one owns a United States copyright in these works, +so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United +States without permission and without paying copyright +royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part +of this license, apply to copying and distributing Project +Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm +concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, +and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive +specific permission. If you do not charge anything for copies of this +eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook +for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, +performances and research. They may be modified and printed and given +away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks +not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the +trademark license, especially commercial redistribution. + +START: FULL LICENSE + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full +Project Gutenberg-tm License available with this file or online at +www.gutenberg.org/license. + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project +Gutenberg-tm electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or +destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your +possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a +Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound +by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the +person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph +1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this +agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm +electronic works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the +Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection +of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual +works in the collection are in the public domain in the United +States. If an individual work is unprotected by copyright law in the +United States and you are located in the United States, we do not +claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, +displaying or creating derivative works based on the work as long as +all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope +that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting +free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm +works in compliance with the terms of this agreement for keeping the +Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily +comply with the terms of this agreement by keeping this work in the +same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when +you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are +in a constant state of change. If you are outside the United States, +check the laws of your country in addition to the terms of this +agreement before downloading, copying, displaying, performing, +distributing or creating derivative works based on this work or any +other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no +representations concerning the copyright status of any work in any +country outside the United States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other +immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear +prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work +on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the +phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, +performed, viewed, copied or distributed: + + This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and + most other parts of the world at no cost and with almost no + restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it + under the terms of the Project Gutenberg License included with this + eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the + United States, you'll have to check the laws of the country where you + are located before using this ebook. + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is +derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not +contain a notice indicating that it is posted with permission of the +copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in +the United States without paying any fees or charges. If you are +redistributing or providing access to a work with the phrase "Project +Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply +either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or +obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm +trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any +additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms +will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works +posted with the permission of the copyright holder found at the +beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including +any word processing or hypertext form. However, if you provide access +to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format +other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official +version posted on the official Project Gutenberg-tm web site +(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense +to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means +of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain +Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the +full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works +provided that + +* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed + to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has + agreed to donate royalties under this paragraph to the Project + Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid + within 60 days following each date on which you prepare (or are + legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty + payments should be clearly marked as such and sent to the Project + Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in + Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg + Literary Archive Foundation." + +* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or destroy all + copies of the works possessed in a physical medium and discontinue + all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm + works. + +* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of + any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days of + receipt of the work. + +* You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project +Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than +are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing +from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The +Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm +trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +works not protected by U.S. copyright law in creating the Project +Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm +electronic works, and the medium on which they may be stored, may +contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate +or corrupt data, transcription errors, a copyright or other +intellectual property infringement, a defective or damaged disk or +other medium, a computer virus, or computer codes that damage or +cannot be read by your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium +with your written explanation. The person or entity that provided you +with the defective work may elect to provide a replacement copy in +lieu of a refund. If you received the work electronically, the person +or entity providing it to you may choose to give you a second +opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If +the second copy is also defective, you may demand a refund in writing +without further opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO +OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT +LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of +damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement +violates the law of the state applicable to this agreement, the +agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or +limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or +unenforceability of any provision of this agreement shall not void the +remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in +accordance with this agreement, and any volunteers associated with the +production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm +electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, +including legal fees, that arise directly or indirectly from any of +the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this +or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or +additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any +Defect you cause. + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of +computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It +exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations +from people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future +generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see +Sections 3 and 4 and the Foundation information page at +www.gutenberg.org + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by +U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the +mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its +volunteers and employees are scattered throughout numerous +locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt +Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to +date contact information can be found at the Foundation's web site and +official page at www.gutenberg.org/contact + +For additional contact information: + + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To SEND +DONATIONS or determine the status of compliance for any particular +state visit www.gutenberg.org/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. To +donate, please visit: www.gutenberg.org/donate + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project +Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be +freely shared with anyone. For forty years, he produced and +distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of +volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in +the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not +necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper +edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search +facility: www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + diff --git a/50804-8.zip b/old/50804-8.zip Binary files differindex aa76e62..aa76e62 100644 --- a/50804-8.zip +++ b/old/50804-8.zip |